NormalizeHEADmain

5 files changed, 17 insertions, 8919 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..d7b82bc
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,4 @@
+*.txt text eol=lf
+*.htm text eol=lf
+*.html text eol=lf
+*.md text eol=lf
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..4542202
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #50326 (https://www.gutenberg.org/ebooks/50326)
diff --git a/old/50326-8.txt b/old/50326-8.txt
deleted file mode 100644
index 869fe6c..0000000
--- a/old/50326-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,8919 +0,0 @@
-The Project Gutenberg EBook of Haaveilija, by Pekka Ervast
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
-other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
-whatsoever.  You may copy it, give it away or re-use it under the terms of
-the Project Gutenberg License included with this eBook or online at
-www.gutenberg.org.  If you are not located in the United States, you'll have
-to check the laws of the country where you are located before using this ebook.
-
-
-
-Title: Haaveilija
-
-Author: Pekka Ervast
-
-Release Date: October 27, 2015 [EBook #50326]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK HAAVEILIJA ***
-
-
-
-
-Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
-
-
-
-
-
-
-HAAVEILIJA
-
-Kirj.
-
-Pekka Ervast
-
-
-Tekijän kustannuksella, Kirjapainoyhtiö Valo, Mikkeli, 1902.
-
-
-
-
-
-
-    The shades of night were falling fast
-    As through an Alpine village passed
-    A youth, who bore, 'mid snow and ice,
-    A banner with the strange device
-            Excelsior!
-
-    His brow was sad; his eye beneath,
-    Flashed like a faulchion from its sheath,
-    And like a silver clarion rung
-    The accents of that unknown tongue
-            Excelsior!
-
-                   _Henry W. Longfellow_.
-
-
-
-SISÄLLYS:
-
- Prologi: Ihanne.
- Ensimäinen kirja: Koti.
- Toinen kirja; Ystävät.
- Kolmas kirja: Maailma.
- Epilogi: Unelma.
-
-
-
-
-PROLOGI:
-
-IHANNE.
-
-
-    Här i detta bröst,
-    Där talar evighetens gud.
-
-              _Viktor Rydberg_.
-
-
-1.
-
-Se väikkyi hänen silmissään. Se väikkyi umeana kuin utukuva, mutta
-keveänkauniina kuin rusottava pilven ripsi itäisen taivaan rannalla
-ja sovintosointuisena kuin hiljainen, kaukainen kanteleen soitto.
-
-Ei hän huomannut, että kirja oli pudonnut maahan hänen polviltaan.
-Hän istui kivellä koivun juurella ja oli kietonut vasemman kätensä
-valkoisen rungon ympäri. Hehkuvan poskensa hän painoi puuta vasten,
-ja hänen katseensa hohti kuin päivän koi.
-
-Kaunis oli nuorukainen. Mutta hänen kauneutensa oli sielullista. Se
-ei ollut marmoriin hakattua, vaan elävää. Se vavahteli, värähteli,
-välkkyi. Se oli kuin tähtien tuike, joka kaihoa kertoo ja intoa
-aavehtii. Siinä oli lapsen hymysilmä viisautta ja vanhuksen
-lapsenmieli vapautta.
-
-"Minun ihanteeni, minun etäinen, imara ihanteeni! Kaukainen kuin
-metsän ranta tuolla järven toisella puolen, vilpoinen kuin vesi
-sininen ja syvä, ylevä kuin taivas ääretön ja armas!
-
-"Miksen voisi sun kutsuasi kuunnella? Miksen luopua elämästä tästä ja
-alkaa sitä uutta, ihanaa ja suurta? Ettei vaipuisi henkeni maahan ja
-itkisi kadonnutta kauneutta.
-
-"Miksen?
-
-"Näytä mulle selvempänä vielä mun elämäni tie, sano, mistä sen
-alkaman pitää!
-
-"Ja uskollisena tahdon sinua palvella niin kauvan kuin elo mun
-povessani sykkii, ja kunniaasi tahdon minä kertoa niin kauvan kuin
-kieleni kestää!
-
-"Sano, mistä sen alkaman pitää?"
-
-Hiljaa pyyhkäisten tuli järveltä päin tuulen tuuhu ja rasahti kirjan
-lehdissä. Nuorukainen havahtui ja nosti kirjan maasta. Se oli
-Rydbergin "Prometeus ja Ahasverus".
-
-
-2.
-
-Hänen nimensä oli Eero.
-
-Hän oli orpo, vanhempansa olivat kuolleet jo hänen piennä ollessaan,
-ja hän oli joutunut kasvatiksi äitinsä sisarelle ja tämän miehelle.
-He olivat lapsettomia ja pitivät ottopoikaansa kuin omaa ainakin.
-
-Eero kasvoi ja kasvatettiin vapaudessa. Sanoivatpa sivulliset, että
-häntä hemmoteltiin, mutta ei se ollut aivan niinkään. Täti kyllä
-palveli enemmän poikaa kuin poika häntä, mutta eno oli sen sijaan
-ankara pinnaltaan ja piti oikeuden puolta, missä täti olisi tahtonut
-sääliä.
-
-Tämmöinen erimielisyys kasvattivanhempain kesken oli kumminkin
-harvoin tarpeen, sillä Eero oli hiljainen, kiltti ja ahkera lapsi,
-jota oikut eivät usein kiusanneet. Hänen suurin huvinsa toiselle
-kymmenelle ehdittyään oli luku ja viulunsoitto. Heti kun koulusta
-kotiutui ja ruokapöydästä pääsi, hän oppi läksynsä kiireimmiten
-saadakseen siten aikaa "oikeaan lukuun", s.o. kaikenmoisten
-kertomuskirjain ja romanien lukemiseen. Täti oli kahdella päällä
-tämän asian terveellisyydestä, mutta siinä kohden eno taas oli
-säälivämpi ja vapaampi: "antaa pojan lukea, kyllä mies sulattaa".
-Lepohetkinä, jotka uudistuivat pari kolme kertaa iltapuolen kuluessa,
-hän tarttui viuluunsa ja soitti jonkun ulkoa osaamansa kappaleen
-taikka omia "fantasiojaan". Harvoin hän tovereinsa kanssa kävi mäkeä
-laskemassa tai palloa lyömässä, ne kun huusivat ja rähisivät ihan
-tarpeettoman kovaan. Ainoastaan kesällä asuessaan maalla tätinsä
-kanssa hän kaiket päivät oli ulkona, samoili metsät, kiipeili vuoret,
-souteli järvet ja joet. Mutta silloinkin hän oli mieluimmin yksin. Ei
-hän ystävää kaivannut eikä hänellä ystävätä ollut.
-
-Mutta ihanne hänellä oli. Kahdentoista vuotiaana hän oli lukenut
-Victor Hugo'n "Les Misérables" ja siitä saakka hän tiesi, kuka
-ihminen oli jaloin maailmassa. Se oli Jean Valjean, kaleeriorja. Ja
-Jean Valjean tuli hänen ihanteekseen. Hän itki häntä ajatellessaan.
-
-Väärin olisi yhtäkaikki väittää, että kirja teki pojasta sen Eeron,
-joksi hän vähitellen muodostui. Kirja herätti eloon sen Eeron,
-joka piili lapsen sielussa ja jonka esihistoria kuului elämän
-salaisuuksiin, mutta kirja ei sitä luonut. Se oli, ja vuosi vuodelta
-se tuli enemmän näkyviin.
-
-Hän ei voinut nähdä toisen kärsivän tuntematta itse tuskaa, oli se
-eläin tai ihminen. Jos hän ei silloin voinut auttaa, oli hänellä
-ikäänkuin tunnonvaivoja, ja hän pakeni yksinäisyyteen "ajattelemaan".
-Eläimiä hän ei koskaan kiusannut, ei tahtonut hyttysiäkään kesällä
-tappaa, paitsi jos oikein purivat. Kun toverein leikeissä oli mukana,
-ei ottanut osaa heidän kiistoihinsa ja kinoihinsa. Jos välistä
-sattui, että paha tuuli yllätti ja Eero kiukustui ja kiivastui,
-oli häpeänsä perästäpäin rajaton. Aikaa voittaen ne kohtaukset
-harvenemistaan harvenivatkin.
-
-Hän oli niin muodoin pienestä saakka melkein "täydellinen",
-jommoiseksi häntä katsottiinkin sekä koulussa että kotona. Siihen
-tuli lisäksi, että ikäisensä pitivät häntä vähän kuivana ja
-juhlallisena, jos kohta hyväkseen käyttivät hänen taitoaan ja
-tietojaan, joilla mielellään tovereitaan autteli, sillä hän oli
-teräväpäinen ja osasi aineitaan hyvin; ja toiseksi, että enonsa
-välistä arveli, kun poika taas oli kovin hiljainen: "ettei se vain
-kääntyisi akkamaiseksi".
-
-Oli hänellä sentään ystäväkin, ja uskollinen. Se oli Roland, iso
-ruskeankeltainen bernhardilaiskoira, joka vastasyntyneenä oli ostettu
-Eerolle leikkikumppaniksi. Kerran Roland penikka kömpelyytensä
-päivinä tipahti kaivoon. Eero sattui näkemään ja sai kun saikin
-koiran pelastetuksi, vaikka pahasti kylmettyneenä. Hyvän hoidon
-alaisena se kuitenkin pian parani. Pari vuotta myöhemmin Eero kerran
-kallioita kiipeillessään kaatui ja loukkasi päätään pahasti. Verta
-tulvi haavasta ja Eero meni tainnoksiin. Roland, joka aina seurasi
-kumppaniaan tämän matkoilla, riensi apuun ja tarttuen tukevilla
-hampaillaan kiinni housunvyötäröstä kantoi pienen isäntänsä
-hellävaroen ja kiireesti kotiin. Koti ei ollut kaukana, mutta koira
-kuitenkin pelasti pojan. Ja varsinkin siitä päivästä Eero ja Roland
-olivat eroamattomia ystäviä, Roland Eeron mielestä viisain ja paras
-toveri maailmassa ja luultavasti Eero Rolandinkin.
-
-Hänen elämänsä kului kuin nuoren tytön hiljaisissa haaveiluissa
-ja ankarassa velvollisuuksien täyttämisessä. Hän säilyi kaikesta
-pahasta, sillä hän ei sitä etsinyt eikä mikään sitä hänessä
-herättänyt. Ja vaikka hän tiesikin pahan olemassaolosta, sillä
-opetettiinhan se hänelle koulussa uskontotunnilla, jäi se tieto
-uinailemaan johonkin syrjäiseen aivosoluun, ja hänen tajuntansa oli
-täynnä vain ihania haaveita ja taivaan korkuisia tuulentupia. Oli
-eräs opettajansa sen havainnutkin ja sanoi kerran enolle huolissaan:
-"mitähän siitä lapsesta tulleekaan? kestäneekö hän elämän myrskyjä?"
-
-Ja myrskyt rupesivat tulemaankin. Jo koulussa Eeroa välistä oli
-vaivannut kummallinen tunne siitä, että kaikki ei ollut niinkuin
-olla piti. Se tunne oli hyvin hämärää ja epämääräistä, mutta se
-palautui yhä useammin, kuta ylemmälle luokalle Eero ehti. Varsinkin
-historian tunneilla se häntä kiusasi. "Miksikä luemme tämmöisiä
-rumia asioita: kuinka ne tappelivat ja sotivat ja tappoivat ja
-murhasivat? Sehän on hirveätä. Sentähden pojatkin niin huutavat ja
-telmivät." Ja uskontotunnilla hän punastui korvia myöten ja tunsi
-olonsa tukalaksi, kun oli aivan kuin mikä paha henki olisi sydämessä
-kuiskinut: "etkö huomaa, että juuri tuo uskonlahko se puhuukin asiat
-niinkuin ne totuudessa ovat?" Ja myöskin uusia kieliä opetettaessa.
-Eerolle oli ranskankieli miltei toisena äidinkielenä, hänellä kun
-pienenä oli ollut sveitsiläinen "bonne", ja hän ihmetteli, että
-koulussa kieliä opetettiin sillä lailla, ettei kukaan pojista osannut
-puhua ainoata sanaa. Kun hän välistä leikillä puhutteli tovereitaan
-ranskaksi ja etevin niistä koki vastata samalla kielellä, ei Eero
-saattanut olla nauramatta toisen hullunkurisille virheille. Mutta
-tässä kohden hän oivalsi, että opetuksessa oli vika. Matematiikka oli
-ainoa aine, joka ei herättänyt hänessä mitään levottomuutta.
-
-Mutta yliopistossa myrskyt yltyivät. Hän oli valinnut latinan
-pääaineekseen aluksi -- vallan sattumalta, koska jotakin piti
-lukea maisteriksi tullakseen -- ja juoksenteli luennoilla niinkuin
-toveritkin. Kotona odottivat paksut nidokset, joiden ääressä aika
-oli kulutettava. Nyt kun ei enää ollut säännöllisiä läksyjä,
-vaati velvollisuudentunto, että aina istuisi kurssikirja kädessä.
-Romanit ja runot piti heittää sikseen. Elämä kävi siten kuivaksi ja
-ikäväksi, sillä kurssiluvuista ei ollut hupia. Eero huomasi, että
-niin oli useimpien toverienkin mielestä, vaikka eivät siitä näkyneet
-välittävän; heidän mielestä kai niin piti ollakkin. Mutta Eero
-ei voinut tovereinsa tavalla paeta ikävyyttä vanhan koetun trion
-seurassa: Wein, Weib und Gesang. Hän ei tuntenut siihen vähintäkään
-vetovoimaa, viulu yksin oli hänen lohduttajanaan; ja niin hän kävi
-yhä enemmän umpimieliseksi, harvapuheiseksi ja miettiväiseksi.
-
-Hän alkoi itseltään kysyä: "minkätähden olen olemassa? mitä varten
-tulee minun kulkea täällä ikävissäni? minkä vuoksi minun pitää
-vaivata itseäni lukemalla esim. tätä äärettömän kuivaa Liviusta, jota
-kerrassaan inhoon? miksikä pitää minun kuin minkäkin itseliikkujan
-astella luennolta luennolle ja aina kolme neljännestuntia kerrallaan
-istua penkittää hartaassa äänettömyydessä?" Ja kun nämä kysymykset
-liikkuivat hänen aivoissaan, silloin pyörivät kirjaimet silmissä,
-kun piti lukea, ja professorin sanat katederilta kuuluivat yhtenä
-huminana korviin. Eero tekikin sen merkillisen huomion, että
-vaelsi hämmästyttävässä tiedottomuudessa. Huolimatta papereistaan
-ja todistuksistaan, joiden mukaan hänellä oli niin ja niin paljon
-tietoa, hänelle vähitellen selveni, ettei hän mitään tietänytkään.
-Niin, niin, kaksi kertaa kaksi oli neljä tietysti ja leivonen oli
-latinaksi _alauda_, mutta miksikä hän ollenkaan oli olemassa, sitä
-hän ei ollut oppinut. Oli kyllä kuullut, että Jumala oli tyhjästä
-luonut taivaan ja maan ja puhaltanut henkensä Aadamin sieramiin
-ja että Jumalan pojan kuolema pari tuhatta vuotta sitten tuotti
-hänelle taivaan, kun itse henkensä heittäisi, -- mutta mikä tämä
-hänen nykyinen elämänsä oli, sitä hän ei ollut kuullut. Ja vaikka se
-välistä tuntui melkein naurettavalta, oli se kuitenkin aivan kuin
-joku vanha minä olisi häneltä riistetty pois, ilman että uusi vielä
-näkyikään. Ja ennen ahkera, tyynimielinen poika muuttui levottomaksi,
-työhön kykenemättömäksi nuorukaiseksi.
-
-Hänen ihanteensakin siirtyi pilvien taakse. Se ei tuntunut olevan
-missään yhteydessä nykyisen todellisen elämän kanssa. Ja kuitenkin
-hän juuri niihin aikoihin sai useampia ystäviä, jotka rakastuivat
-hänen lempeään, omituisen puhtaaseen olentoonsa. Yksi hänellä oli
-ollut jo ennen ylioppilaaksi tultuansa, lempeämielinen, vilkas Aarno,
-jolla myös oli rikas mielikuvitus. Nyt hän vielä voitti Tuomon
-ja Harryn. Tuomo oli vakava, tunteellinen, jalo ja teräväpäinen
-kriitikko. Harry oli nuori, koululainen vielä, täynnä loppumatonta
-innostusta, sielua ja uskallusta, vaikka hän oli liian herkkä
-vaikutuksille ja mielellään antautui umpimähkään tunnelman valtaan.
-
-Nämä neljä ystävää olivat melkein alinomaa yhdessä. He kertoivat
-toisilleen surunsa ja ilonsa. Ja Eeron epäilykset rupesivat
-tarttumaan toisiinkin. Niinpä he usein toivoivat jonkun kummallisen
-taikavoiman avulla pääsevänsä pois tästä maailmasta, vaikkapa toiseen
-tähteen, missä olot olisivat toisellaiset, missä vallitsisi vapaus,
-keskinäinen ymmärrys ja sopusointu ihmisten välillä... semmoinen
-kuin esimerkiksi heidän. Ja kun sitten jollekulle sattui nolaava
-tapaus, joka muistutti häntä siitä, ettei ollutkaan sillä toisella
-tähdellä, oli suru yhteinen, ja yhteisesti haettiin lohdutusta
-uusista haaveista.
-
-Eeroa tämä seurusteleminen paljon kehitti. Hän joka oli tottunut
-olemaan yksin omien mielikuvainsa kanssa, hän sai nyt vaihtaa
-ajatuksiaan semmoisten kanssa, jotka häntä ymmärsivät. Hän sai
-kurkistaa erilaisten ihmissielujen kaikkein pyhimpään, ja se tuotti
-hänelle sanomatonta riemua. Semmoista saisi olla koko elämä:
-seurustelua ystäväin kanssa. Semmoisen puolesta kannatti elää ja
-kuolla. Ja rakkaus ystäviä kohtaan kasvoi päivä päivältä hänen
-sydämessään. "Jospa meillä olisi pikkuinen mökki maalla, jossa
-saisimme asua kaikki neljä yhdessä."
-
-Hän oli nyt ruvennut lukemaan filosofiaakin. Ja vaikka se aukaisi
-hänen silmiään näkemään asioita uudessa valossa ja auttoi häntä
-ajatuksien loogillisessa järjestelyssä, kiusasi häntä siinäkin
-kysymys: mikä on totuus? ja hän tunsi vaistomaista halua tietää,
-minkämoisia nuo ajattelijat olivat olleet elämässään. Ja niitä
-tietoja urkkiessaan hänelle olikin muodostumaisillaan uusi ihanne:
-Baruch Spinoza, joka eli yksin ja mietiskeli.
-
-Silloin hän kerran sai nimipäivälahjaksi Viktor Rydbergin runot, ja
-ne muodostivat käännekohdan hänen sisällisessä elämässään.
-
-Hän näki uudelleen lapsuutensa ihanteen. Ja nyt hän siihen uskoi.
-
-
-3.
-
-Kuu kumotti ja tähdet tuikkivat. Syksyinen oli iltayö ja kylmän
-kolea. Taivas kaareutui tummana pään yli ja jalkojen juurella oli
-tuhatvaloinen kaupunki, josta kuului kaukainen kohina. Mutta täällä
-metsässä vuoren kalliolla oli rauhallista ja yksinäistä.
-
-Neljä nuorukaista siellä seisoi katselemassa kaupunkia allaan ja
-tähtiä yllään, ja yhden kupeella oli koira.
-
-Ja Eero sanoi:
-
--- Lapsena minulla oli ihanne. Se oli Victor Hugo'n Jean Valjean,
-sillä Jean Valjean oli hyvä. Sitten hän mielestäni häipyi, mutta nyt
-hän on noussut entiseen kirkkauteensa. Taas minä ihanteeni näen. Ja
-minä uskon, että ihanne on olemassa. Minä uskon, että se ihanne on
-hyvyys. Minä uskon, että ihminen voi ja että ihmisen pitää siihen
-pyrkiä.
-
--- Tästä päivästä lähtien minä tahdon koettaa tulla hyväksi. Tästä
-päivästä lähtien minä uupumatta tahdon etsiä totuutta, sillä se on
-sama asia. Tästä päivästä lähtien minä vihkin elämäni ihanteelle
-ja tästä päivästä lähtien en tee muuta kuin sitä, mikä siihen
-pyrkimykseeni kuuluu.
-
--- Tahdotteko te olla minulle apuna ja tahdotteko ottaa pyrkimykseeni
-osaa? Silloin muodostakaamme liitto, pyhä ystävyyden liitto,
-jonka tarkotuksena on keskinäinen apu ja tuki suuressa työssämme.
-Tahdotteko?
-
--- Tahdomme, sanoivat Aarno, Tuomo ja Harry.
-
--- Silloin kädet yhteen, oikeat kädet! Neljä kättä kohtasi toisensa.
-
--- Tämä on liitto neljän kesken... ja sinä, Roland olet
-viidentenä... Me tahdomme pyrkiä hyviksi, me tahdomme pyrkiä
-ihmisiksi.
-
-Ja kaikki toistivat lupauksen. Eero sanoi:
-
--- Olkoon liittomme nimi _Resurget_. Ihanne oli kadonnut silmistäni,
-mutta se tuli takaisin. Niin uskon edeskinpäin, että jos ihanne
-himmenee hetkeksi, niin se kirkastuu taas. Ja resurget merkitsee:
-se on nouseva jälleen. Ja olkoon tunnuslauseemme: _resurget sol
-fugiens_, vielä paistaa pakeneva päivä, sillä aurinko on elämää
-suovan ihanteen symbooli. Niin kestäköön liittomme läpi elämän,
-ja auttakoon meitä totuuden ja hyvyyden ihanne. Olkoon elämämme
-kuin pyhiinvaellus luvattua, toivottua maata kohti, ja jos
-joskus taipaleella eksymme oikealta tieltä, muistakaamme, että
-yön synkimmänkin jälkeen päivä koittaa, muistakaamme liittomme
-tunnuslausetta:
-
-    _Resurget sol fugiens_.
-
-
-
-
-
-
-ENSIMÄINEN KIRJA:
-
-KOTI.
-
-
-    Ja ihmisen vihamiehet on hänen perheensä.
-
-    _Matt. ev. X, 36_.
-
-    Sillä jos te rakastatte niitä, jotka teitäkin rakastavat,
-    mitä ansiota teillä siitä on?
-
-    _Matt. ev. V, 46_.
-
-
-
-
-I.
-
-
-Eero tahtoi jotakin tehdä ja oli ruvennut kirjottamaan. Hän koki
-panna epäilyksensä ja mietteensä paperille. Se oli alussa vaikeata,
-ei tahtonut ajatus löytää sopivata lähtökohtaa. Vihdoin hänelle
-johtui mieleen kertoa asiat sinään, totuus semmoisena kuin se oli
-hänelle esiintynyt, ja silloin syntyi seuraava alustus:
-
-_Epäilyksiä_.
-
-Olen tyytymätön, onneton, rauha on sielustani poissa. Jo
-ylioppilaaksi lukiessani tunteilin näitä tuskallisia mielialoja.
-"Kirjotuksissa" oli mielestäni henkeä ja pontta, niistä riippui,
-tuliko tähti otsaan vai jäikö tulematta -- mutta tenttiluvut! Tuo
-parhaasta päästä arvottomain koulutietojen sieluton, kammottava
-kertaaminen saattoi sairaaksi sekä ruumiini että henkeni, syöksi
-minut epätoivon kuiluihin. Samat opettajat, jotka olivat meille
-vakuuttaneet, että koulutietojen tarkotus oli kehittää ymmärrystämme,
-samat opettajat vaivasivat nyt ikäänkuin ulkonaisen pakon painamina
-entisiä oppilaitaan yhä uudistuvilla laiskaläksyillä tenttiajan
-kestäessä. Noista salakareista päästyä seurasi sitten naurettava
-ylioppilastutkinto, jolloin rumaan ja hankalaan hännystakkiin
-puettuina kävimme yliopistossa tutkinnoilla, jotka olivat
-vielä tyhjempiä ja muodollisempia kuin äsken läpäistyt. Monta
-kertaa huudahdin sydämeni syvyydestä: näinkö turhamaiset temput
-portinavaajaisiksi, kun tiedon ja totuuden pyhättöön pyritään!
-
-Mutta unohtuivatpa kaikki nuo vähäpätöiset seikat, kun kerran
-valkoinen lakki oli päässä ja kultatähti otsassa! Ja kesällä
-vahinkoni korvautui. Ah, kuinka silloin elämästä nautin, kun huolista
-vapaana samoilin maita ja metsiä, mitä tuulentupia tulevaisuudelleni
-rakentelin! Oi ihania päiviä, joita kankailla ja koivistoissa vietin,
-kun korviani hyväili rastaan sointuisa laulu männiköstä tai silmäni
-ihaili valon ja varjon vaihtelua tuoksuavassa lehdikossa. Illalla
-auringon laskiessa kaukaisten metsien taakse istuin kunnaalla
-järven rannalla ja vaivuin hiljaisiin surunvoittoisiin unelmoitiin.
-Lännessä taivaanranta vaaleni ja kellertyi, idän luolikoista hiipi
-yötär, huntuunsa verhoten metsät, rannat ja vedet. Silloinpa joskus
-satakieli pistäysi puutarhaan ja päästeli lumoavia liverryksiään yön
-hiljaiseen hämärään... Te onneni illat, te pyhäiset päivät, miksi
-päätyitte liiaksi pian?
-
-Nyt en ole onnellinen enää, en tosiaankaan. Kyllästynyt olen itseeni,
-kyllästynyt maailmaan. Mikä muinoin minua huvitti, ilettää nyt.
-Latina oli koulussa mieliaineitani, nyt sitä inhoan. Kun pitikään
-valitakseni sitä laudaturiaineeksi! En jaksa sulattaa Nipperdey'n
-Corneliusta enkä halua tietää, mistä portista milloinkin roomalaiset
-pujahtivat, kun tappelemaan läksivät, ja miten rintamansa heidän
-oli järjestetty... Ei vanhat eikä uudet kielet, ei sielu- eikä
-viisaustieteet herätä intoa minussa. Mikä opinnoissa viehättää, siitä
-vähät välitetään -- muu on turhantarkkaa, lapsellista, häilyvää. En
-löydä mitään todellista, nerokasta, tyydyttävää, kaikki on tyhjää
-ja sisällötöntä kuin ilmassa hosuminen. Ja minä olin kuitenkin
-uskonut, että tietoon ja viisauteen pyrkiminen olisi arvokasta,
-järkevää, ylevää. Olin uskonut ennen vapautumistani, että uudet,
-tulevat opettajani olisivat ihmisiä, jotka ovat elämänsä ihanteelle
-ja totuudelle pyhittäneet ja joiden jalo esimerkki innostaisi minua
-ponnistamaan voimani väsymättä; olin uskonut, että uudet toverini
-olisivat nuorukaisia täynnä uskoa aatteisiin ja alttiiksi-antaumusta
-ja nöyrää kieltäymystä ja halua edetä totuuden tiellä...
-
-Mutta nyt! Oh, en jaksa ihailla hermostuneita professoreita, en jaksa
-nauraa toverieni pilapuheille, en jaksa opettajain ja oppilasten
-juominkeihin osaa ottaa. Yksin olen maailmassa.
-
-Mitä tästä tuleekaan?
-
-Ajattelin kerran konsertissa piennä ollessani, että kun isoksi
-kasvan, soitan viulua suuressa valaistussa salissa, missä on paljon
-ihmisiä koolla, jotka kuuntelevat soittoani ja taputtavat käsiään,
-mutta kouluun päästyäni ja ruvettuani lukemaan kirjallisuutta,
-muuttui vähitellen ihanteekseni ihminen, joka vapaana kaikesta
-pakosta olisi elämässään onnellinen tehdessään muille hyvää. Ja nyt --
-
-Kuvittelenpa olevani seppelöity maisteri. Olen kirjottanut "pro
-gradu", olen suorittanut kaikki tutkinnot, taas katson silmästä
-silmään tuota kultaista vapautta, jota jo kerran olin voittavinani
-lyyryn ohessa. Armollisena jumalattarena se käskee minua
-kädenviittauksella lähestymään, mutta sitä tavotellessani se väistyy
-luotani ja haihtuu näkyvistä niinkuin muinoin korskea Juno Aeneaan
-sylistä. Haira harhako vain oletkin, sinä ylistetty ja ihailtu
-vapaus? Katso, laakeriseppele otsaani kaunistaa, etkö vielä anna
-minun kuulla suloista ääntäsi, etkö opeta minulle elämän viisautta,
-etkö sano minulle, mitä minun tekemän pitää, sillä -- apparet nos
-ad agendum esse natos?... Äänettömänä katselet valituksiani, et
-rukouksiini vastaa, et mieltäni rohkaise. Mitä minua hyödyttänee,
-onko minulla arvonimeä vai ei, olenko parnassolle pyrkinyt vai
-jäänyt oppimattomain joukkoon? Iäti elämä minulta kysyy: kuinka aiot
-vapauttasi käyttää?
-
-Olenhan ihminen ennen kaikkea, minunkin henkeni kaipaa valoa ja
-viisautta. Koko sielustani haluan olla hyödyksi, todelliseksi,
-välittömäksi hyödyksi itselleni ja muille. Rinnassani aaltoilee
-meri, joka tahtoisi murtaa sulkunsa ja vallata mailman ja virvottaa
-vedellään väsyneitä ja herättää nukkuneita uuteen eloon. Mutta missä
-on sen lähde ja missä sen sulkujen suu?...
-
-Siis pyrkisin professoriksi. Toisille opettaisin, mitä eivät tiedä,
-loisin ajatuksia uusia, itsenäisiä. Ryhtyisin runoilijaksi, loihtisin
-näkyville lumoavia kuvia, kertoisin niitä kuulijalle soinnukkaissa
-säkeissä. Tulisin taiteilijaksi, sukisin soittoniekaksi, toisin ilmi
-ennen tuntemattomia kauneuden arvoja, astuisin uusille urille taiteen
-valtakunnassa... Kuuluisaksi kohoisin, kunnioitetuksi ja rikkaaksi.
-Naisin tytön kaunihimman, eläisin onnellisena ja kasvattaisin
-lapsistani kelpo ihmisiä... Mitä tuulentupia!
-
-En tee niin.
-
-Heikko ääni sisässäni kuiskaa: tuon kaiken ohessa -- mitä olisit
-sinä tehnyt? Oletko palvellut totuutta vai oletko itseäsi palvellut?
-Tahtooko elämän totuus, että ymmärrystä opilla täytämme? Vietteleekö
-viisaus meitä mielikuvituksen taikatarhoihin? Jumalastako kotoisin on
-janomme loistoon ja ylellisyyteen? Pyhistä pyhinkö on pyrkimyksemme
-rikkauteen ja kunniaan? Ikionneako on ikävöidä rakkautta ja
-jälkeläisiä?...
-
-Kuinka kaikki on turhaa auringon alla!
-
-Miksikä poloinen olen syntynyt? Mistä on minulla tämä rauhaton
-mieleni, tämä hapuroiva, epäilevä, riutuva sieluni?...
-
-Eivätkö ole toiset ihmiset minun kaltaisiani? Häpeän melkein
-nähdessäni toverieni iloisia kasvoja. Väkisinkin pakotan suuni
-hymyyn ja ääneni rohkeaksi ja mieleni huolettomaksi, kun
-opinnoitani tiedustelevat ja minun tulee keksiä vastauksia heidän
-kysymyksiinsä. Kuitenkin pakenen heidän pitojaan ja vältän heidän
-iloisia illatsujaan. Sillä tunnen itseni pieneksi, vähäpätöiseksi ja
-lapsellisen ujoksi heidän seurassaan.
-
-Mutta olisivatko yhtäkaikki minun kaltaisiani?
-
-Mitä te puuhaatte, mitä aiotte?
-
-Naurahtavatpa useimmat toverini: "luemme kandidaateiksi". Entä
-sitten? "Kuka tuota niin pitkälle miettisi? Kyllä sitten on aika
-keinoja keksiä".
-
-Yksi aikoo runoilijaksi. Hän valmistelee paraikaa esikoistaan. Hänen
-silmänsä loistavat luottamusta, kun hän tavalliseen kuolevaiseen
-katsahtaa. Kunnian kukkuloille hänen kaihonsa kantaa.
-
-Toisesta on tuleva pappi. Mikä suvaitsevainen hymy suupielissä, kun
-hän maallikkoa puhuttelee, ja kuinka syvämietteisesti hän paperossia
-polttaa, taivaan valtakuntaa ajatellessaan. Mutta minä tiedän, että
-hän uneksuupi suuresta seurakunnasta ja pienestä pastorinrouvasta.
-
-Kas tässä tulee hän, joka lääkäriksi lukee. Tervehtiessään hän katsoo
-minuun vakavasti ja puristaa kättäni kovasti. Lääketiede on hänen
-ihanteensa ja hygieninen elämä ja taitava tohtoroiminen. Mutta hän
-rakastaa mahtia ja valtaa ja hyvien neuvojen antamista ja rahojen
-runsautta ja -- kauniita naisia.
-
-Vaan missä on salaperäinen sanomalehtimiehemme? Hän on jo saanut
-paikan isommassa lehdessä, paljonko lieneekään kuussa palkkaa. Aina
-hänellä on kauhea kiire ja palkastaan huolimatta raha-ahdinko. Hän
-aikoo myös maisteriksi, sillä "eihän tittelitön sanomalehtimies ole
-minkään arvoinen". Mitä hän tulevaisuudestaan toivoo? Toimittajan
-paikkaako ja valtiollista vaikutusvaltaa?
-
-Kuinka kummallista, että saatetaan pitää tätä elämää noin vain
-valmiina, ymmärrettävänä, yksinkertaisen selvänä seikkana, kun se
-minusta tuntuu niin oudolta ja arveluttavalta! Olen kuin maailman
-mylläkkään eksynyt koditon orpo.
-
-Ja mitä vanhat ihmiset tietävät kertoa elämästä, ne, jotka sen
-koulussa jo ovat karaistuneet?
-
-Eivät minulle mitään, sillä joko ovat kaikesta välinpitämättömiä
-(kunhan vain päivällinen on hyvä) tai neuvovat minua nurkumatta
-täyttämään "velvollisuuksiani" tai nauravat pilkallisesti
-mielikuvituksilleni ja mietiskelyilleni: "ne haihtuvat iän
-karttuessa".
-
-Vaan minä en soisi niiden haihtuvan...
-
-Kuitenkin on ihmisiä, joita melkein kadehdin, niitä, jotka --
-rakastavat, sillä ne ovat onnellisia. Ne tekevät työtä armaittensa,
-omaistensa puolesta; ne taistelevat innolla ja luottavat voittoonsa;
-jos lankeavat toivottomuuteen, on heitä vaalimassa lempeät kädet.
-
-Tiedänkö siis nyt, mitä elämä on, ja mikä on se hyvä, jonka puolesta
-on uhrautuminen?
-
-Minusta näyttää, että kaikilla ihmisillä on päämäärä, johon pyrkivät.
-Ja tuo väikkyvä päämäärä heitä ylläpitää, tukee, ohjaa, auttaa
-eteenpäin -- ja minulla ei ole päämäärää. Jos voisin kukistaa tätä
-äärettömyyden kaihoa, jos voisin vaientaa tätä sydämeni suruista
-ääntä, ehkä sitten etsisin itselleni päämäärän ja olisin lohdutettu
-ja onnellinen. Mutta nyt seison kuilun partaalla, päätäni huimaa ja
-pohjaton syvyys minua vaanien houkuttelee --
-
-Mutta sittenkin -- eivätkö ole muut ihmiset minun kaltaisiani?
-
-Kirjottaessa syntyi uusia ajatuksia, niitä tuli niin paljon,
-ettei tiennyt, minkä joukosta valitsisi, ja sitten vielä tapahtui
-elämässä semmoista, joka antoi aihetta uusiin mietiskelyihin. Täti
-sairastui, armas Linda-täti, jota Eero rakasti kaikella sydämellään;
-hänen täytyi läpikäydä vaikea leikkaus ja siirrettiin kotoa pois
-sairaalaan. Monta kertaa Eero oli istunut hänen vuoteensa vieressä
-sekä tuskallisina että levollisempina hetkinä, ja täti vakuutti aina,
-että "teki hyvää", kun Eero oli saapuvilla.
-
-Tuosta kaikesta Eero sai paljon miettimisen aihetta. Minkätähden
-oli kipu ja tuska olemassa, minkätähden ei ihminen saanut edes
-ruumiillisesti olla terve ja onnellinen? "Synnin tähden" ei
-ollut hänen mielestään mikään vastaus. Hän ei ymmärtänyt koko
-synti-käsitettä. Hän olisi tahtonut antaa oman elinvoimansa tädille,
-että sen tuskat loppuisivat, ja siinä istuessaan hänen sydämensä oli
-kuin yksi ainoa rukouksen huokaus: "älä kärsi, älä kärsi!"
-
-Ja sitten tuli kuolemanpelko, kun leikkauksen piti tapahtua. Eero
-kulki nytkin sanomattomissa tuskissa ja rukoili itsekseen: "älä vielä
-kuole, älä vielä. Se olisi niin järjetöntä, niin tyhjää, minä en
-ymmärtäisi, miksi se tapahtuisi". Eikä hän oikein ymmärtänyt, miksi
-hän noin rukoilikaan.
-
-Kun kaikki oli onnellisesti ohi ja täti taas terveenä, syntyi
-helpotus ja kiitollinen rauha täytti mielen. Mutta samalla Eero tuli
-ajatelleeksi, että semmoistahan tapahtuu maailmassa joka päivä, aina
-on tuhansia ihmisiä sairaina, tuhansia kuolee, ja silloin kysymys
-taas kääntyi aivan yleiseksi, pääsemättömäksi. Ja vaikkei tuska nyt
-ollut niin kouriin tuntuva, se kävi sen sijaan pilkallisemmaksi
-samassa määrin kuin se ajallistui.
-
--- No mikä sinua, mies, vaivaa? huudahti kerran eräs toveri, joka
-tuli kadulla vastaan. -- Ei sinua juuri enää näy luennoillakaan. Olet
-kalpea ja laiha kuin mikäkin Weltschmerzikandidaatti. Onko sinulla
-tuberkulosia?
-
-Tuon piti oleman vitsikästä, mutta Eero ei nauranut eikä vastannut.
-Tervehti vain ikäänkuin häpeissään ja pyrki sivu...
-
-Mutta vielä ei ollut Eeron mieltä kuohuttanut se kysymys, joka
-sittemmin anasti suurimman osan hänen ajatuksistaan, nimittäin niin
-kutsuttu yhteiskunnallinen kysymys. Tämä tapahtui vasta seuraavan
-sattuman kautta.
-
-Hän oli eräänä iltana Harryn luona yksin. Harry asui vanhempineen
-laitakaupungilla, ja oli jotakuinkin myöhäinen ja muuten pimeä ja
-kylmä syystalven ilta, kun Eero palasi kotia.
-
-Hän ei ollut monta askelta poistunut Harryn portilta, kun kuuli
-pimeässä surkean lapsen äänen:
-
--- Antakaa, hyvä herra, viisi penniä, että saisin ostaa pullaa. On
-niin nälkä.
-
-Hän säpsähti, sillä oli tapansa mukaan kulkenut ajatuksissaan,
-ja katsoi ylös. Parin askelen päässä seisoi pieni, yhdeksän- tai
-kymmenenvuotias tyttö, painautuneena selin rakennuksen kivijalkaan.
-Paljaat sääret pilkottivat lyhyen hameen alta, jaloissa oli isot,
-rikkinäiset kenkäruojut, ja käsi oli rukoilevasti ojennettuna Eeroa
-kohti.
-
-Miksikä juuri tällä kerralla tuo näky vaikutti Eeroon niin
-valtavasti? Hän katseli tyttöä hetkisen ikäänkuin unesta heräten ja
-sanoi:
-
--- Mutta eikö jalkojasi palella?
-
--- Paleltaa, vastasi tyttö vähän kummastuneena, -- mutta talvella,
-kun on pakkanen, paleltaa enemmän.
-
--- Eikö sinulla talvellakaan ole sukkia?
-
--- Oli minulla pienempänä, mutta sitten isä ne vei Jannen ja minun
-sukat, eikä äidillä ole toisia antaa.
-
--- Minne isäsi ne vei?
-
--- Sinne niin, en minä tiedä... sinne niin, mistä saa rahaa.
-
--- Ja mitä hän rahalla?
-
--- Hän ostaa viinaa ja sitten hän lyö äitiä. Isä on niin paha.
-
-Eeron tuli sisällisesti niin kylmä, että häntä puistutti.
-
--- Etkö ole saanut syödäksesikään, koska tahdoit leipää?
-
--- En ole syönyt. On niin nälkä. Eero otti kukkaron taskustaan.
-
--- Mikä nimesi on?
-
--- Elma Sofia Rantanen, vastasi tyttö vilkkaasti, ja hänen silmänsä
-välkkyivät, kun näki Eeron hankkeen.
-
--- Tässä on nyt kymmenen penniä sinulle. Osta sillä leipää. Vie
-sitten tämä markan raha äidillesi ja sano, että hän kutoo sukat
-sinulle ja Jannelle.
-
--- Kiitoksia paljon! sanoi tyttö iloisesti, niiaten, syvään, ja lähti
-juoksemaan tiehensä.
-
-Silloin iski Eeron mieleen ajatus; "mikset mennyt tytön mukana?
-mikset mennyt hänen kotiinsa? ehkä hän valehteli?" Mutta hän häpesi
-sitä ajatusta siinä tuokiossa ja lähti alla päin, kauhun ja pelon
-ahdistamana, kotiin. Hän tiesi, että hän oli päässyt totuuden perille.
-
-Siitä illasta oli rauha poissa hänen mielestään, eikä hyvyyden
-ihanteen ajatteleminen eikä seurustelu ystävien kanssa voinut häntä
-lohduttaa. Yhä hän sanoi itselleen: "kurjuutta täynnä on maailma,
-elämä on murhetta alusta loppuun", ja kun näki ympärillään iloisia,
-onnellisia ja hyvin voipia ihmisiä, ei hän niitä käsittänyt. "Mitä
-minun pitää tekemän, mitä minun pitää tekemän?" hän yhtämittaa
-kysyi itseltään, ja hänen oma elämänsä rupesi tuntumaan taakalta,
-kun ei valoa mistään pilkistänyt. Hän rupesi lukemaan sosialistista
-kirjallisuutta, mutta se vain enensi hänen tuskiaan, antoi uusia
-aineksia synkälle mielikuvitukselle eikä suonut tunnolle tyydytystä.
-Häntä vaivasi se, että hän itse eli kuin prinssi, sillä aikaa kuin
-toisia oli, jotka palelivat, valvoivat, näkivät nälkää.
-
-Mutta eno, valtion virkamies, hovineuvos, hyvänsuopa vaikka
-pinnaltaan ankara ihminen ja muuten tavallinen, "käytännöllinen"
-maailmanmies, alkoi käydä levottomaksi. Hän ei ymmärtänyt Eeron
-murheita ja suruja, hän vain ihmetteli, ettei poika viitsinyt jatkaa
-opinnoitaan, ja lopulta häntä rupesi suututtamaankin. Hän keskusteli
-ja väitteli parhaan taitonsa mukaan Eeron kanssa, koetti vastata
-hänen kysymyksiinsä ja kumota hänen väitteitään, mutta sai aina
-itselleen tunnustaa, ettei ollut mitään voittanut.
-
-Kerrankin, kun oli puhe sosialisesta kysymyksestä, hän sanoi:
-
--- Eipä niinkään, poikaseni. Ei tässä ole kysymys minun eikä
-kenenkään muun mielipiteistä, vaan ankarasta todellisuudesta.
-Ei kukaan meistä ole yhteiskuntaa luonut, ei kukaan ihminen ole
-sitä tehnyt, historiallisen kehityksen kautta se on syntynyt ja
-muodostunut semmoiseksi kuin se on -- sentähden sitä ei taideta
-muuttaakaan; sen puutteellisuudet itsestään poistuvat, aikojen
-kuluessa se täydellisentyy. Ei sinun tarvitse muuta kuin verrata
-toisiinsa keskiajan nyrkkivaltaa ja meidän päiviemme järjestynyttä
-valtiomahtia käsittääksesi, kuinka vakava ja varma edistyksen kulku
-on, jos se on hidaskin. Miksi potkia tutkainta vastaan, miksi
-tavotella mahdottomia? Ei Roomaa päivässä rakennettu. Yhteiskunta ei
-vielä ole eikä voi olla ihanteellisen täydellinen, vaikka se siihen
-päin pyrkii. Mutta tämä pyrkiminen onnistuu ainoastaan siinä määrin
-kuin me -- jokainen meistä -- uskollisesti valtiota palvelemme. Jos
-käännämme sille selkämme, luuletko sen siitä paranevan?... Ei tässä
-ole puhettakaan alistumisesta kohtalon alle missään itämaalaisessa
-merkityksessä, vaan toimimisesta ainoaan järkevään suuntaan.
-
--- Sinä katsot asiaa vallan toiselta kannalta kuin minä, sanoi Eero
-synkästi.
-
--- Minä katson todellisuuden kannalta.
-
--- Todellisuus! huudahti Eero. -- Mikä on todellisuus? Olenhan
-minäkin todellinen. Sinä katsot asiaa samalta kannalta kuin useimmat
-ihmiset -- kas siinä kaikki... En lainkaan ymmärrä tuota sinun
-historiallista kehitystäsi -- taikka ymmärrän hyvinkin. Mutta minä
-en näe siinä muuta kuin sokeaa tottumusta, sokeaa tottumusta vain.
-Ihmiset ovat tottuneet tällä tavoin elämään ja tätä samaa elämää he
-opettavat lapsille ja nuorille, ja siten jokainen sukupolvi perii
-edellä kävijältään valmiiksi laaditun elämänuskon...
-
--- Nimitä millä nimellä tahdot.
-
--- Koko asia on toinen, eno. Yhteiskunta on syntynyt sopimuksesta,
-yksilöiden keskinäisestä sopimuksesta, ja sille pohjalle perustettu.
-Sentähden sopimus sen voi muuttaakin. Kummako se olisi! Sen laatuista
-tapahtuu perheessä joka päivä, ja onko kansa muuta kuin iso perhe?
-Miksi säilytetään köyhyys ja rikkaus vieretysten, miksi nälkä
-ja ylellisyys, miksi kaikenmoinen pahuus? Niin helppohan olisi
-siitä kaikesta päästä! Luopuisimme rikkaudesta ja ylellisyydestä,
-heittäisimme pahat tapamme, vähäpätöiset, itsekkäät pyyteemme,
-tulisimme hyviksi, onnellisiksi, rakastaviksi...
-
--- Hulluja laskettelet, poika. Johan olen koettanut sinulle selittää,
-että se on mahdotonta. Luuletko, että minä ja me vanhat ihmiset
-ylipäänsä, joita sinä niin ylenkatseellisesti ajattelet, luuletko,
-että me olemme tuiki sokeita? Näemmehän mekin ja kukatiesi selvemmin
-kuin sinä, että on paljon kurjuutta maailmassa, mutta näemme myös,
-ettemme sille mitään mahda. Kurjuus sitäpaitsi ei riipu niin suuressa
-määrin ulkonaisista oloista kuin ihmisistä itsestään. Kyllä ahkera
-työmies aina toimeen tulee...
-
--- Niinkö luulet, eno? No, miksi sitten käyvät ympäri työtä
-kerjäämässä?
-
--- Huonot ajat, vastasi hovineuvos, olkapäitään kohauttaen. -- Vai
-pitäisikö sinun mielestäsi rikkaiden jakaa omaisuutensa köyhille?
-Kenties vielä vaadit, että minä, sinun enosi, joka olen sinut
-kouluttanut, heittäisin virkani ja tuloni ja marssisin mierontielle?...
-Sinäkö minua sitten elättäisit?
-
--- Eno, et sinä minua ymmärrä. Enhän minä tahdo, että mikään vihassa
-tapahtuisi, vaan rakkaudessa. Mutta eikö sinua, eikö jokaista
-ihmistä, jolla sydän on, vaivaa pelkkä tieto siitä, kuinka hirveästi
-maailmassa kärsitään? Minä olen aivan sairas sitä ajatellessani.
-Minua vaivaa tämä lämmin huone, tämä pehmeä vuode, nämä mukavat
-vaatteet, tämä hyvä ruoka! Jospa voisin kaikesta tästä luopumalla
-lieventää niiden kärsimykset, jotka ilman ovat! Kerran, enoni, minun
-täytyy lähteä kauvas pois yksinäiseen korpeen, jossa ei kukaan minua
-näe. Siellä tahdon miettiä elämän arvotusta ja keksiä keinon millä
-pelastaa ihmisiä pahasta.
-
-Eno katsoi Eeroon pitkään ja tarkkaavasti.
-
--- Nyt en huoli enään kuunnella lörpötyksiäsi, hän sanoi. -- Jos
-sinua kaikki tämä "mukavuus" vaivaa, niin voithan lähteä tiehesi.
-En minä sinua kiellä. Sitä vain tahtoisin sinulta tiedustella, mitä
-aiot, poika. Puhu sinä ihanteista niin kauvan kuin sinua huvittaa,
-tosi täällä kumminkin on kysymyksessä, ei ihminen toimeen tule
-paljailla teorioilla... Voi, voi, kuinka tämä tämmöinen väittely on
-turha! Sano minulle nyt, Eero, mikä sinulla oikeastaan on mielessäsi,
-jos todenteolla kaikki yliopistolukusi heität?
-
-Eero huokasi itsekseen: "Jospa itse sen tietäisin niin, että voisin
-hänelle vastata" ja sanoi ääneen: -- Johan sinä, eno, tuota satoja
-kertoja olet kysellyt -- ja yhtä monta kertaa olet vastaukseni
-kuullut: minä tahtoisin tehdä jotakin...
-
--- Etkö ymmärrä, poika, että järkevä ihminen saattaa raivostua
-tuommoisesta tyhjästä vastauksesta? Tehdä jotakin!... No, mitä me
-muut ihmiset sitten tässä maailmassa?! Mekö vain olemme ja elämme?...
-Voi sinua, Eero, suusi puhuu rakkaudesta ja veljeydestä, mutta
-sydämesi tuomitsee kaikkia "veljiäsi".
-
-Eero teki hätäisen liikkeen kädellään.
-
--- Ei niin, eno, enhän niin sanonut...
-
--- Se oli kumminkin tarkotuksesi. Mutta jättäkäämme... Sinä siis
-tahdot tehdä jotakin -- mitä?
-
--- Tiedäthän senkin, eno. Etsin totuutta, ja kun sen löydän, julistan
-sen ihmisille. Puhun. Kirjotan.
-
--- Puhun! Kirjotan! huudahti hovineuvos. -- Onko mokomaa kuultu?
-Silläkö luulet ihmisen elävän? Ei ainakaan tässä maassa. Etkö tiedä,
-että suurimmat kirjailijat tässä maassa ovat muualta elatuksensa
-hankkineet? Et kai suinkaan uskalla asettua heidän rinnoilleen?
-
-Eero tunsi loukkaantuvansa.
-
--- No, en tiedä, mitä sitten teen, kun olen elämän ymmärtänyt, hän
-sanoi. -- Ehken suutani avaakkaan. Ehkä, sydän murtuneena, jään
-erämaahan asumaan, ehkä tuonelan tuvilla tyyssijaa etsin... Vaan
-ei! hän jatkoi kiivaasti, -- kun olen synnyistä syvistä selville
-päässyt, silloinpa mulle vasta työala aukenee! Ei niitä ihmisiä
-tässä maailmassa yllin kyllin ole, jotka totuuden tietävät. Et
-sinäkään, eno, mitään tiedä, et voi minulle vastata, kun kysyn: mikä
-on totuus? mitä varten olemme olemassa? Mykkänä seisot ja mykiksi
-kaikki jäävät... Oi missä ovat ne rohkeat ja urhoolliset sielut,
-jotka uskaltavat -- huolimatta omasta elämästään, välittämättä siitä,
-kuolevatko nälkään tai muuhun vai jäävätkö eloon -- jotka uskaltavat
-kamppailla Jumalan kanssa, kunnes hän lausuu heille nimensä,
-kunnes hän ilmottaa heille totuuden! Täällä me vain elelemme,
-tietämättömyydessä ja pimeydessä, unohtaen kaiken muun, kunhan meillä
-vain ruokaa on ja lämmin vuode ja koti. Kuinka itsekkäät olemme,
-kuinka lyhytnäköiset! Sitäkö varten olisi meidät tänne heitetty,
-että viettäisimme täällä aikamme kuin sieluttomat luontokappaleet!
-Minä en sitä usko, kuule eno, minä en sitä usko! En tiedä, mitä ne
-"suuret kirjailijat" lienevät tehneet, ovatko etsineet totuutta vai
-ovatko tiedottomuuteen tyytyneet. Ihmisiä hekin ovat olleet, ja minä
-aavistan, että heidänkin sieluansa sama ikävä on polttanut, sama
-kaiho kalvanut -- mutta vaikka minä olisin ainoa maailmassa, jonka
-henki kaipaa sitä ääretöntä täydellisyyttä, niin minä en alistu, minä
-en alistu tämän maailman vaatimuksien alle, ennenkuin on tarpeeni
-tyydytetty... Välitänkö minä omasta itsestäni? En yhtään tästä
-ruumiista! En ole elämää pyytänyt. Hän joka minulle elämän antoi, hän
-sen ottakoon. Mutta niin kauvan kuin täällä olen, on minulla oikeus
-tietää miksi ja mitä varten... Tapa minut, eno, ellet minua kärsi,
-aja minut maantielle, mutta älä sano, ettei ihmisellä olisi oikeutta
-etsiä Jumalaa!... Oh tätä elämää!
-
-Eeron puhuessa hovineuvos istui miettien. "Käy häntä sittenkin
-sääli... Ei hänestä koskaan selville pääse. Suututtaa ja säälittää...
-Poika parka oli sentään ahkera ja lahjakas koulussa ja perin hyvillä
-todistuksilla ylioppilaaksikin yleni... Voi sentään, mitä tästä
-tulleekaan... eihän häntä raatsi kodistakaan karkottaa... no, jospa
-tuo vielä tyyntyisi, onhan vasta vuotta kolmatta ylioppilaana ollut".
-
-Kun Eero oli lopettanut, lausui hovineuvos tyynesti ja isällisesti:
--- No, mieti nyt asiaa, Eero. Onhan siinä mitä olet sanonut paljon
-kaunista ja jaloa, mutta kyllä minun mielestäni kuitenkin paras
-olisi, jos tutkinnon yliopistossa suorittaisit ja virkamieheksi
-rupeaisit -- vaikkapa yliopistossakin. Tosin nuo oppineet alussa
-nälkäpalkoilla saavat toimeentulla, mutta ken professoriksi pääsee,
-onhan hänellä turvattu tulevaisuus... Sinä olet lahjakas poika, sitä
-ei kukaan kiellä, voit korkeallekin kohota. Ja kyllä sitten aikaa
-riittää kirjottamiseenkin -- puhua saat opettajana muutenkin. Tee nyt
-enolle mieliksi, niin kaikki parhain päin kääntyy. Minä olen sinusta
-niin paljon toivonut, olen rakastanut aivan kuin omaa lastani...
-Mietihän tätä, Eero, minä tästä lähden nyt työhöni.
-
-Eero teki kieltävän liikkeen kädellään ja sanoi puoleksi itsekseen:
--- Puhut kuin lapselle, eno. Mene jo.
-
--- Siis älä nyt ole pahoillasi, sanoi hänen enonsa ja nousi
-istualtaan. -- Parastasihan tarkotan.
-
-Keskustelu oli tapahtunut Eeron huoneessa. Enonsa poistuttua Eero jäi
-yksikseen ajattelemaan. "Oh, näitä kohtauksia... Kun hän on hyvä, hän
-liikuttaa minua, ja minä epäilen itseäni. Olisinko väärässä? Onko hän
-oikeassa? Onko hän kokemuksesta viisastunut? Semmoinenko on elämä?
-Alistua vain, aina alistua, aina tyytyä, tietämättä miksi, kysymättä
-miksi?... Ei, ei se ole niin. Sen heikkouden pudistan päältäni."
-Hän kävi kirjotuspöytänsä luo, istui tuolille ja katseli isä- ja
-äitivainajainsa kuvaa. "Te rakkaani, jotka ette minulle muuta muistoa
-jättäneet kuin lempivän katseenne, hellän hymynne ja suloääniset
-sananne, te kuvasta tuosta katsotte minuun ei nuhtelevasti, ei
-moittivasti, vaan hyväksyen, rohkaisten; ja kun minä teitä lähestyn,
-lähestyn kaikkein pyhintäni. Sinulla on sieluni avain, äitini.
-Sinä tunnet poikasi sydämen. Sinä tiedät, että hänen tahtonsa on
-hyvä. Sinä ymmärrät minua." Ja hän vaipui ajatuksiinsa. Mutta äkkiä
-nousi epäilys. "Ehket ymmärrä sinäkään? Ehkä se on mielikuvitukseni
-tuulentupia vain? Ehkette tekään minua käsittäisi... Ehkei kukaan
-aikaihminen minua käsitä..."
-
-Taas tuli rauhaton mieli, ja täytyi alkaa kävellä permannolla
-edestakaisin.
-
-Samassa ovi avautui, ja Linda-tädin hyväntahtoiset kasvot kurkistivat
-sisään.
-
--- Tuletko kahville, Eeroseni?
-
--- Kiitoksia, en huoli, täti.
-
--- No mikä nyt, kun ei kahvi maistu? kysyi täti huolestuneesti
-ja astui huoneeseen. Sitten hän lisäsi hellästi: -- Onko teillä
-taas ollut väittelyä Kaarlon kanssa? Näin hänen vastikään tulevan
-huoneestasi, synkkä ilme kasvoilla. Tiedäthän, Eero, että enosi on
-hermostunut ja vähän kiivas, mutta älähän nyt pane pahaksi... Mikä
-teillä taasen oli?
-
--- Ei mitään merkillistä, rakas Linda-täti, sitä samaa vanhaa juttua
-vain. Ja pakottaen suunsa hymyyn Eero selitti: -- Eno tietysti
-tahtoi, että minä opinnoitani harrastaisin -- että minusta kerran
-jotakin tulisi -- että laatisin varman ohjelman elämälleni ja
-työskentelisin sen mukaan... ja minä...
-
--- Ja sinä...? kysyi täti, vaikka hyvinkin tiesi.
-
--- No arvaathan sinä sen, vastasi Eero ja koetti äkkiä muuttua
-iloiseksi: -- minä sanoin, että tahdon olla vapaa kuin taivaan lintu
-ja ensin pyrkiä tietoon siitä, mikä tämä elämä oikeastaan on...
-vaikka näin sinun kanssasi, tätiseni, tuntuu mielestäni kuin olisi
-elämän ongelma jo ratkaistuna, ja ratkaistuna sillä lailla, että
-tämä elämä onkin ikuista kuuman kahvin juomista ja hyväin lämpösten
-syömistä!
-
-Hän syleili tätiään, pyörien hänen ympärillään.
-
--- Älä, poikaseni, leikkiä laske, huudahti täti irtautuen Eeron
-sylistä. -- Ovat nuo korkeita asioita ja onhan sinun totuuden
-etsintäsi kaunista ja kiitettävää, mutta...
-
--- Mutta, keskeytti Eero, -- kun en totuutta etsi kirkolta, niin ei
-minun etsintäni ole oikea, vaan välttämättä viepi perikatoon. Kas kun
-osasin ulkoa, mitä sinun piti sanoman!
-
--- Jaa, jaa, poikani, sen vaan sanon, että ken halveksii uskontoa...
-
--- Hän ihan varmaan joutuu sen tulipunaisen helvetin alimpaan
-kattilaan! keskeytti Eero taas naurahtaen.
-
-Täti hymähti, mutta kävi heti totiseksi.
-
--- Ei sinun pitäisi noin pilkata jumalallisia asioita, Eero. Kerran
-vielä kadut.
-
--- Saadaanpa nähdä. Mutta totta puhuen, täti: pilkkaanko? Onko se
-luonteeni mukaista? Enkö minä raamatultakin tutki? Tiedäthän varsin
-hyvin, että kerrassaan ihailen uutta testamenttia, vaikken voi
-mihinkään uskoa, jota en tiedä.
-
--- Lapseni, kenen sitten tietävän luulet? Suurimmat ja viisaimmat
-ihmiset ovat tunnustaneet pienuutensa ja vähäpätöisyytensä ja lopulta
-palanneet takaisin lapsuudenuskonsa helmaan.
-
--- Todellako? Siinä tapauksessa minä olen heistä aivan erilainen,
-taikka oli heidän lapsuutensa usko toinen kuin minun... Tuo väitös
-muuten tuntuu minusta fraasilta... Kummapa olisi, jos ei ihminen
-mitään voisi tietää...
-
--- Hm, hm. En minä ainakaan mitään tiedä enkä osaa väitellä
-kanssasi...
-
--- Et, et, täti kulta, se on totta, se, mutta siksipä sinusta niin
-kovin pidänkin. Sinä olet hyvä, niin herttainen ja hyvä, ja sinä
-toivot minulle kaikkea hyvää, et ole koskaan hermostunut, et mitään
-minulta vaadi, rakkautesi on kuin oman äitini. Oh, kuinka sinusta
-pidän.
-
-Ja Eero sulki hänet taasen syliinsä.
-
-Tuletko nyt kahville? kysyi täti imarrellen.
-
--- Tulen, tulen.
-
-Semmoista oli elämä kodissa, ja vaikka Eero välistä koettikin
-sekottaa huumoria keskusteluihin varsinkin tädin kanssa, oli
-kuitenkin sydämessä haava, joka alituiseen kirveli.
-
-
-
-
-II.
-
-
-Mutta sitten tapahtui jotakin, joka muodosti käännekohdan Eeron
-ulkonaisessa elämässä. Eero oli kauvan kaivannut valon sädettä, joka
-viittoisi hänelle tien ja samalla antaisi hänelle rohkeutta ja kykyä
-alkaa sitä "uutta elämää", jota hän ikävöi hämärästi.
-
-Se oli itsessään vähäpätöinen, melkein naurettava tapaus, eikä siitä
-ollut asianomaiselle näennäisesti mitään ulkonaisia seurauksia,
-ja kuitenkin se oli kuin eteen sattuva tienhaara noille neljälle
-ystävälle, jotka kauvan olivat haaveilleet toisenlaisesta elämästä,
-mutta eivät vielä olleet varsinaista askelta sen suuntaan ottaneet.
-
-Oli talvi-ilta vähää ennen joulua.
-
-Eero istui kirjotuspöytänsä ääressä lukemassa. Lamppu paloi
-pöydällä ja valaisi Eeron pientä ja yksinkertaista, mutta kodikasta
-huonetta, jonka silmiinpistävimpänä koristeena oli rikas kirjasto
--- kolme miehenkorkuista hyllyä täynnänsä kaikenvärisiä nidoksia
--- ja viulu, joka lepäsi laatikossaan yhdellä hyllyllä, vieressä
-isohko nuottipakka ja lattialla rautainen nuottijalka. Permannon
-kotikutoisella matolla ojenteli Roland kookasta vartaloaan, milloin
-nukahtaen hetkiseksi, milloin havahtaen ja haukottaen. Olisi luullut
-rauhan hyvän hengettären viihtyvän tässä tyyssijassa, jonka haltija
-palveli sekä tieteen että taiteen jumalia...
-
-Eero katsahti kelloonsa, sillä hän odotti vieraita. Harry oli hänelle
-kirjottanut: "tulen tänä iltana luoksesi; toivon olevasi yksin
-kotona." Tuo vähän juhlallinen kirje oli saattanut Eeron uteliaaseen
-jännitykseen. Kello seitsemän aikana Harry tulikin hyvin vakavan
-näköisenä, vaikka koetti hymyillä tervehtiessä.
-
-Eero vei hänet sohvaan istumaan, mutta touvin aikaan Harry ei puhunut
-sanaakaan. Otsa rypyssä hän tuijotti eteensä ja vaikeni. Sillä
-aikaa Roland koira nousi makosaltaan, ojentelihe ja haukotteli;
-lähestyi sitten heiluttaen häntäänsä, vierasta, saadakseen siltä
-tervehdyshyväilyn. Mutta kun ei tämä häntä huomannut, laski hän ison
-viisaan päänsä tutun vieraan polvelle, harras katse uskollisissa
-silmissään. Harry säpsähti ja kosketteli kerran, pari kädellään
-koiran päätä, mutta työnsi sitten hieman hermostuneesti Rolandin
-luotaan. Eero käski koiran mennä nukkumaan, ja mietteissään Roland
-palasi vanhalle sijalleen.
-
--- Mikä sinun on, Harry? Eero vihdoin kysyi. Harry hengähti syvään
-ja heitti Eeroon synkän katseen. Sitten virkkoi: -- Millä hetkellä
-tahansa voi tapahtua, että minut erotetaan koulusta ja karkotetaan
-kotoa pois.
-
--- Mitä, mitä sanot!?
-
--- Millä hetkellä tahansa!
-
--- Kuule, minä en käsitä tätä! sanoi Eero hämmästyneenä. --
-Ajettaisiinko sinut koulusta pois ja karkotettaisiin kotoa? Mutta
-miksikä? Mitä on tapahtunut?
-
-Harry vastasi olkapäitään kohauttaen: -- Eipä juuri mitään. Onhan
-tuossa ollut vähän riitaa ja vähän itkua.
-
--- Koko juttu sinun pitää kertoman minulle, Harry, alusta loppuun.
-Sinut on ehkä väärin käsitetty, eikä asia ole niinkään vaarallista
-laatua.
-
--- Ei, ei minua laisinkaan ole väärinkäsitetty, mutta minä olen
-totuutta puolustanut! väitti toinen kiivaasti ja lisäsi: -- Oh,
-kuinka halveksin heitä kaikkia! Papit ja opettajat ja koulu ja kirkko
-ja yhteiskunta -- kaikki se on yhtä valhetta vain. Eivät "opettajat"
-tiedä mikä totuus on -- tai, jos tietänevät, pettävät itseään ja
-meitä. Kaikki ihmiset tietävät, että elämä on valheitten vyyhti,
-ja kuitenkin sitä kärsivät, antavat toinen toiselleen anteeksi,
-mairittelevat ja "palvelevat" toinen toistaan, kunhan vain jokainen
-saapi rauhassa rehennellä!... Oh, kuinka minä heitä halveksin!
-
-Hän oli hetken ääneti, ja jatkoi tyynemmin: -- Luuletko sinä, Eero,
-että, jos minä lausun mielipiteeni jostakin asiasta, minä en yhtään
-ymmärrä, mitä minä puhun, ettei minulla saata olla omia mielipiteitä
-mistään asiasta, etten suoraan sanoen mitään osaa ajatella enkä
-käsittää, paitsi mitä minulle suorastaan on opetuksen kautta päähän
-tyrkytetty -- sano, Eero?
-
--- Onko sitten kukaan tuommoista tyhmän typerää sinusta väittänyt?
-Ole huoleti, Harry, äläkä siitä yhtään välitä! Kyllähän minäkin nuo
-sanat tunnen: meillä nuorilla "kokemattomilla" ei saa eikä saata olla
-minkäänlaisia mielipiteitä! Minusta sivumennen sanottuna tuntuu, että
-meillä nuorilla juuri onkin sydän ja pää vielä ajatuskykyisinä ja
-totuudelle avoinna. Mutta mitä siitä!... Entäs jatko, Harry?
-
--- Niin, minua on tuo monta kertaa suututtanut, vastasi toinen, --
-ennen kaikkea mitä uskontoon tulee. Siinäpä kaikki on valmiiksi
-laadittuna ja päähän päntättävänä, ja kuitenkin se on minusta --
-aivan niinkuin oli sinusta -- niin tuiki tyhjää ja typerää, että
-joka kerta kun kirkkohistoriassa tai dogmatiikassa lahkolaisopeista
-luetaan, niiden "väärät" opetukset tuntuvat minusta paljon
-oikeammilta ja järkevämmiltä. Kerran tuosta huomautinkin opettajalle,
-ja siitäkö vasta hänen naamansa piteni! Olisit kuullut hänen
-saarnansa ja hänen rukouksensa! Siitä saakka hän on kantanut vihaa
-minua kohtaan ja luulee minut oikein luokan viettelijäksi... eihän ne
-muutkaan toverit kaikkea jaksa uskoa, paitsi tytöt tietysti. No niin,
-nyt meillä oli viime lauvantaina ainekirjotuksen koe, ja siinä oli
-jos joitakin aineita valittavana, uskonnollisia, luonnontieteellisiä,
-historiallisia ja virtus-aineita. Arvaappas, Eero, minkä minä
-valitsin!
-
--- Kuinka sen osaisin arvata! Taikka oikeammin, ehkä osaankin: sinä
-valitsit uskonnollisen aineen.
-
--- Niin juuri, uskonnollisen valitsin, ja kuulehan, minkä
-nimellisen...
-
--- No?
-
-Harry uhkaili sormellaan ja lausui vähän koomillisella äänenpainolla:
-
--- "Lunastusoppi, sen uskonnollinen, siveellinen ja
-historiallis-yhteiskunnallinen merkitys."
-
--- Olipa siinä aine! No mitä siitä kirjotit? kysyi Eero hymyillen.
-
--- En tiedä, mikä päähäni pälkähti. Uhalla minä sen otin. Päätin
-kerrankin puhua suuni puhtaaksi. Olen niin monta kertaa ollut
-pakotettu valehtelemaan, että nyt päätin sanoa, mitä itse ajattelen!
-
--- Ahaa, nyt ymmärrän, keskeytti vanhempi ystävä. -- Kirjotitkin,
-opettajakunta pahastui, ja nyt tahtovat sinut koulusta karkottaa --
-eikö niin?... Mutta onko tuo mahdollista! hän lisäsi kauhistuen omaa
-ajatustaan.
-
--- Annappas kun kerron, alotti Harry. -- Tiesin vallan hyvin, mihin
-tapaan minun olisi pitänyt kirjottaa tuo aine. Pakanuus on hirveää
-pimeyttä, oikeata epäjumalanpalvelusta, kristinusko on ainoa uskonto,
-luterilainen lunastusoppi on ihanneuskonto, Jeesuksen armo meidät
-pelastaa kaikista synneistä ja kaikesta pahasta, jopa ikuisesta
-kadotuksestakin, kristinuskon kanssa tuli maailmaan valo ja valkeus
-ja sivistys ja naisen vapaus ja perhe ja kaikki hyvä ja...
-
-Eero naurahti. -- Voi voi, Harry... ja mitenkä sinä sitten kirjotit?
-
--- Alotin tällä lauseella, selitti nuorukainen toimessaan --
-"kristinuskoa kiitetään niin paljon, ettei vähän moitetta taida sille
-haitaksi olla" -- käytin tuommoista hieman profetallista kieltä --
-"ja jos Jehovah vähänkään totuutta rakastava on, niin ei hänen tällä
-kertaa suuttua pitäisi"... Mitä sinä naurat?
-
--- Kysy vielä! Enhän keskellä kaikkea tätä totisuutta saata pysyä
-nauramatta sinun poikamaisuudellesi... Kylläpä tuosta taisivat
-loukkaantua!... Noinko se oli koko aineesi kirjotettu?
-
--- Eipä ollut. Senhän sitten huomasinkin viaksi, kun en koko aikaa
-pilaa laskenut -- tai oikeammin: kun en koko aikaa vakavana pysynyt...
-
--- Vakavana, niin...
-
--- Älä nyt kumminkaan luule, että se oli niin kirjotettu, etteivät
-olisi käsittäneet sen totista tarkotusta. Kirjotinhan itse aineen
-vallan vakavasti, muuten tähän tapaan. Näytin että kristinusko
-on huonoin uskonto, koska ihminen luonnostaan pyytää oikeutta
-ja onnea ja voimaa pahan voittamiseksi, mutta ei oppia, joka
-riistää sekä oikeuden että onnen elämästä ja sanoo, että ihminen
-on auttamattomasti langennut syntiin ja pahaan. Ei kristinuskon
-siveellinenkään merkitys ole suuri, koska se riistää ihmiseltä
-kaiken luottamuksen hänen omaan siveelliseen luontoonsa ja tekee
-hänestä rukoilevan raukan, joka vapisee oikullisen taivaallisen
-hallitsijan edessä. Mutta kun sitten pääsin puhumaan kristinuskon
-historiallisesta ja yhteiskunnallisesta merkityksestä, selitin
-oikein laajalti ja tarkkaan, kuinka turmiollinen ja tuhoa tuottava
-se suuremmoinen oppi on ollut. Mikä oli sen ensimäinen sankarityö?
-Pyyhkäsi maailmasta kaiken sivistyksen ja kulttuurin...
-
--- Tuopa oli rohkea väite. Kuinka sinä sen perustelit, Harry?
-
--- Uskothan sinä itsekin, Eero, että kreikkalainen ja roomalainen
-antiikki oli yhtä korkealla -- ainakin yhtä korkealla -- kulttuurissa
-kuin meidän päiviemme kristitty Europpa?...
-
--- Uskon kyllä. Erinäisissä kohdissa silminnähtävästi
-korkeammallakin...
-
--- No -- siis silloinkin olivat ihmiset vajonneet hienontuneeseen
-itsekkyyteen, aineellisuuteen ja uskottomuuteen. Yhdeksän
-kymmenettä osaa ihmiskuntaa oli kuitenkin raakoja barbaareja ja
-sivistymätöntä rahvasta, joka ei voinut kohota sivistyneitten ja
-oppineitten filosofiseen maailmankatsomukseen. Mutta heitä ei
-myöskään tyydyttänyt julkinen jumalanpalvelus, koska kehittyneemmät
-niin peittelemättä osottivat uskottomuutensa. Silloin ilmestyy
-väsähtäneeseen maailmaan uusi oppi. Sen levittäjinä ovat marttyyrit
-ja kiihkoilijat. Se pelastaa kaikesta pahasta, se lupaa vapautta
-orjille, terveyttä sairaille, lepoa ja rauhaa kärsiville -- ja
-vaatii sokeata uskoa. Mikä on luonnollisempi, kuin että rahvas
-siihen rajusti innostui ja että yliluokka sortui omaa velttouttaan!
-Mutta yliluokan ohella katosi silloinen sivistys... Samaa on sitten
-jatkunutkin. Tulella ja miekalla, kyynelillä ja valituksilla,
-ryöstöllä ja hävityksellä uutta uskoa levitettiin. Kun Europpa
-viimein oli vallotettu eikä tulta ja miekkaa tarvittu pakanoita
-vastaan, käännettiin ne inkvisitsionin nimellä kristikunnan omia
-vääräuskoisia vastaan. Tällä tavalla kirkko väkivallalla vastusti
-kaiken todellisen kulttuurin edistystä. Kun tieteellinen tutkimus
-sai alkunsa, oli "totuuden ja valistuksen vartija" sen vaarallisin
-vihollinen. Niinpä meidän päiviimme saakka kirkko ja uskonto
-pahimmin ovat vastustaneet orjuuden poistamista, naisen vapautusta,
-aviollista onnea, raittiutta ja kaikkia hyviä pyrintöjä... Eikö
-tämä kaikki ole totta, Eero?... Lopuksi, tiedätkö, puhuin meidän
-ystävyydenliitostamme, Resurgetista...
-
--- Mitä?
-
--- Älä pelästy. En nimeä maininnut enkä sanaakaan liitosta, ohjelman
-vain esitin. Sanoin, että ainoa todellinen uskonto on totuus ja
-ainoa todellinen usko pyrkimys totuuteen. Sitä ihmiset kaipaavat,
-sitä heille pitäisi opetettaman ja saarnattaman... Semmoinen se oli
-aineeni, Eero. Tuomitsetko minua kovin ankarasti?
-
-Paitsi että Eero rakasti ystäväänsä ja siis olisi antanut hänelle
-anteeksi minkä poikamaisuuden tahansa, otti hän koko jutun vakavalta
-kannalta niinkuin hänen tapansa oli ja teki siitä heti mielessään
-jotakin tyypillistä. Hän ojensi kätensä ystävälleen ja sanoi
-lämpimästi:
-
--- Minäkö? minäkö? Kyllä pitää sen ihmisen olla kovasydäminen
-ja ahdasmielinen, joka sinua siitä tuomitsee! Iloitahan pitäisi
-jokaisen siitä, että sinä niin rohkeasti esiinnyit -- pakollisia
-ja vapaaehtoisia orjia on maailmassa kylliksi! Mitä siitä, jos
-mielipiteet ovat yleisistä eroavia, vaikkapa erehtyväisiäkin,
-rehellisyys se kumminkin pitäisi maan periä... Ystäväni!...
-
--- Tiesinhän minä, Eero, että sinä minua puolustaisit!
-
--- Aina, Harry.
-
--- Oh, Eero, tämä ei vielä ollutkaan mitään; mutta sitten tuli isku.
-Tänään saatiin aineet takaisin, ja opettaja ilmotti minulle, että
-aineeni sisältöön katsoen opettajakunta oli arvellut, että minut
-pitäisi koulusta erotettaman, varsinkin, koska ennenkin oltiin
-huomattu, että levitän vaarallisia oppeja toveripiirissä; joka muuten
-oli valhe.
-
--- Hävytöntä! huudahti Eero. -- Mutta kun opettajakunta tarkemmin
-harkitsee...
-
--- Ei, ei, kuulehan. Kotona en olisi uskaltanut vielä tänään mitään
-puhua -- vanhempani ovat kovin oikeauskoisia, ainakin äitini --;
-mutta en sitä tarvinnutkaan, sillä päivällisen jälkeen tuli luoksemme
--- arvaappas!
-
--- Joku opettajista?
-
--- Niin, uskonnonopettaja itse, puettuna pitkään mustaan nuttuun
-ja valkoiseen papinkaulukseen. Siinäkö vasta tuli itkua ja
-hammastenkiristystä. Ensin pikkuinen keskustelu hänen ja isän ja
-äidin välillä, ja sitten minut kutsuttiin sisään. Pappi oli yksin
-huoneessa. Oi kuinka hän oli pitkä ja kapea ja juhlallinen! Minä
-tunsin oudon vavistuksen sydämessäni, mutta kun muistin, että
-totuus oli puolellani, rohkaisin mieleni. "On kovin surullista ja
-minä olen sitä paljon surrut", alotti hän säälivällä äänellä, "että
-Harry, joka on niin nuori, on siksi turmeltunut sydämeltään ja
-mieleltään, että meidän pyhää uskoamme saattaa pilkata ja häväistä.
-Se riippunee huonosta seurasta tahi lukemisesta koulun ulkopuolella,
-sillä koulussa jumalankiitos ei ateismia opeteta". Voi, voi, kuinka
-hänen äänensä vielä kaikuu korvissani -- se oli niin pirua täynnä!
-Sitten hän luki minulle värssyjä Daavidista ja Salomosta ja kaikista
-profetoista, ja kun minä selitin, ettei mikään voisi vakaumustani
-horjuuttaa, niin hän ryhtyi esitelmän pitoon, jossa toisti kaiken
-sen, mikä minun olisi pitänyt aineeseeni kirjottaa. Vihdoin hän
-kehotti minua ahkerasti raamattua lukemaan ja seurustelemaan jumalan
-kanssa rukouksessa, ja ajatteleppas, lopuksi hän sanoo: "nyt, Harry,
-meidän pitää yhdessä rukoileman, että Herra armovalkeudellaan
-valaisisi pimeän järkesi". -- "Mitä", huudahdin kauhistuen,
-"tarkottaako pastori, että nyt tässä huoneessa ääneen rukoilisimme?"
-Hän katsoi minuun, ehkä hämmästyneenä siitä, ettei pitkä saarnansa
-ollut mitään vaikuttanut, ja minä lisäsin selitykseksi: "en usko
-rukouksen voimaan". Silloinpa hän nousi istualtaan ja hänen katseensa
-leimusi vihaa ja loukattua ylpeyttä, kun hän lausui: "hyvästi
-sitten, nuori mies, en sinulle mitään mahda, Herra olkoon sinulle
-armollinen". Sen sanottuaan hän kumarsi ja poistui. Seurasin häntä
-etehiseen ja autoin päällystakkia päälleen, mutta ei hän sanaakaan
-virkkanut. Kun palasin sisään, menossa kamariini, istuivat vanhempani
-ruokasalissa, äiti kyyryssä itkien ja isä synkkänä ja mykkänä.
-Silloinpa sykehtyi sydämeni, ja kamariini päästyäni heittäydyin
-sängylle kuumeen vallassa ja tunsin itseni viheliäiseksi ja
-onnettomaksi. Mutta katumusta en tuntenut... Hetken kuluttua ovi
-aukenee ja äiti astuu sisään. Kohoun istualle vuoteella, ja äiti
-tulee pöydän luo, akkunan eteen. "Harry", hän sanoo juhlallisesti,
-"kuinka saatoit tehdä tämän vanhemmillesi, vanhalle isällesi, joka on
-sinut elättänyt ja vaatettanut ja toivonut, että sinusta tulisi hyvä
-kansalainen, ja minulle, joka olen sinua silmäteränäni rakastanut.
-Kuinka saatoit sen tehdä? Koko tulevaisuutesi olet ehkä turmellut
-tämän uhkarohkean ja ajattelemattoman tekosi kautta". -- "Miksi
-tulevaisuuteni olisin turmellut?" sanoin minä. "Voiko sitten elämässä
-tehdä paremmin kuin palvella totuutta? Ja sitä kai edelleenkin
-voinen tehdä, koska en nytkään sitä pettänyt". -- "Lapsi, lapsi"
-sanoi äitini, "puhut totuuden palveluksesta sinä, joka sitä olet
-pilkannut. Mitä totuutta sinä sitten palvelet? Mitä parempaa sinulla
-on asettaa vanhan sijaan?" -- "Eikö totuus itsessään ole kylliksi?"
-kysyin. "Sinunkin sanoistasi, äiti, näkyy, kuinka teillä kristityillä
-käsitteet on sekaisin." -- "Meillä kristityillä!" äiti huudahti,
-"etkö sinä olekkaan kristitty? Harry, Harry, sinä olet itsepäinen
-ja ynseä, mutta sillä neuvoin et pitkälle pääse maailmassa". --
-Siihen minä hermostuneesti vastasin: "aina sinä puhut maailmassa
-ylenemisestä! mitä minä siitä välitän? Ei suinkaan se ole elämän
-tarkotus. Kyllä itse tulen toimeen ja kuljen omaa tietäni". --
-"Vielä sinä kadut tätä puhetta, Harry", valitti äiti itkemäisillään.
-"Enkä tee, sitä en tee", sanoin minä ja korotin ääneni, sillä minua
-kiusotti hänen nyyhkytyksensä, "omatuntoni hyväksyy tekoni ja muuta
-tuomaria en tunnusta. Älä enää puhu minulle, äiti, näitä asioita.
-Sinä kiusaat minua". -- "Eikö kova sydämesi tunne laisinkaan sääliä
-omaisiasi kohtaan?" -- "Ei", huudahdin minä ja ryntäsin ylös, "en
-alistu muulle kuin totuudelle". Näin sanoen työntäysin huoneesta ja
-kuulin takanani äitini nyyhkytykset. Mutta tiedätkö, Eero, en ollut
-onnellinen enkä tyyni. Läksin ulos kaupungille harhailemaan, kuljin
-kadun toisensa perästä, mutta en löytänyt rauhaa sielulleni. Ääni
-rinnassani kuiskasi, että minun piti kiiruhtaa takaisin kotiin,
-sulkea äiti syliini, suudella häntä ja ehkä itkeä hänen kanssansa,
-mutta samalla järki ja oikeudentunto näyttivät minulle aivan toisen
-kuvan siitä, kuinka minun pitäisi toimia.
-
-Eero ei Harryn puhuessa malttanut istua, vaan alkoi kävellä edes
-takaisin lattialla. Hänen tunteensa olivat kuohuksissa ja erilaiset
-ajatukset risteilivät hänen päässään. "Tämä on väärin, väärin!" hänen
-sydämensä huusi. "Nuorillakin on oikeutensa. Ei nuortenkaan tunteita
-saa loukata. Oh, kuinka maailma on ahdas!" Ja sitten keskellä kapinaa
-tuli aivan kuin rauhan henkäys toisesta maailmasta ja sanoi hänen
-ahdistetulle sielulleen: "ei sinun tarvitse alistua. Ei kenenkään ole
-pakko alistua. Ihminen tekee väärinkin, jos hän alistuu itsekkään
-ylivallan alle." Ja tämä vapauttava ajatus täytti hänen mielensä
-odottamattomalla riemulla ja heitti hänen sieluunsa kirkkaan valon.
-
-Kun Harry sanoi viimeiset sanansa, Eero äkkiä seisahtui ja kysyi:
-
--- No mikä?
-
-Harry vastasi:
-
--- Koulusta karkotettuna en voisi jäädä kotiin asumaan. Isälleni
-en soisi olevani taakaksi. Siis ei muuta neuvoksi, kuin hyvästi
-vanhemmille ja siskoille ja ulos maailmaan!... Ja sentähden tulin
-luoksesi neuvottelemaan.
-
-Heidän ajatuksensa olivat sattuneet yhteen.
-
--- Tämä on kumma, tämä on kumma! sanoi Eero puoleksi itsekseen.
-
--- Mitä sanot?
-
--- Harry, Harry, kuinka kaikki tämä on kummallista.
-
--- Miksi niin? Mitä tarkotat? Eero joutui yht'äkkiä haltioihinsa.
-
--- Rakastatko sinä minua, Harry? hän kysyi.
-
--- Rakastan, vastasi toinen kummeksuen, -- tiedäthän sen, Eero. Miksi
-niin kysyt?
-
--- Sano minulle, miksi rakastat?
-
--- Miksi? En tiedä. Ehkä sentähden, että sinä rakastat totuutta
-ylinnä kaikkea.
-
--- Sentähden, niin... Onko totuus sinulle kalliimpi kuin koko maailma?
-
--- Niin luulen, sanoi Harry vähän epävarmasti.
-
--- Oi Harry, minun muistui äkkiä mieleeni eräs Rydbergin lause
-"Prometeuksessa": "och böj dig aldrig för en själivisk makt!" Eikö
-se niin ole, Harry? Koko elämä asettaa meidät koetukselle -- ketä
-enemmän rakastamme, totuutta vaiko omaa itseämme ja ulkonaista
-rauhaamme? Tuossa on edessämme ihanne! Se on kuin aamun koi kaukana
-taivaan rannalla -- sitä kohti kiiruhtakaamme, Harry, sitä valoa
-kohti, kohti sitä luvattua maata, jossa ihmiset elävät rakkaudesta
-totuuteen!
-
--- Eero!
-
--- Sinä ehket käsitä minua, mutta minun henkeni riemuitsee. Sen
-kahleet vaipuvat maahan, vapaana kuin taivaan lintu se kohoaa
-yläilmojen valkeuteen -- minä taas ihanteen näen! Ei pelkoa enää,
-ei epäilystä, ei murhetta. Nyt on tie edessämme selvä. Nyt kohti
-elämää, nyt kohti kuolemaa! Kuolemaa ei ole, totuus on ikuinen.
-Kuolema on elämä... Kuinka rakastan koko maailmaa nyt, kun olen vapaa
-ja uskallan elää. Minun henkeni vuotaa ulos avaruuteen ja mahtavana
-virtana se riistää kaikkien sydämet mukanaan... Kohta, kohta,
-Harry, sinäkin sen ymmärrät... Nyt, missä ovat Aarno ja Tuomo, että
-liittomme olisi täydellinen!...
-
--- Sinä olet haltioissasi, Eero?
-
--- Ah, älä pelkää, Harry, kyllä minä olen itseni, vaikka tulin
-niin iloiseksi, kun näin, mitä meidän tekemän pitää. Hän pyyhkäsi
-kädellään otsaansa ja lisäsi tyynemmin:
-
--- Sinä tulit siis luokseni neuvoa kysymään. Niin, mitä sinä muuta
-voit tehdä kuin edetä sillä samalla tiellä, jolle jo olet astunut,
-ja lähteä kodistasi? Ja enkö ole minäkin samassa asemassa kuin sinä?
-Olenhan monta monituista kertaa väitellyt enoni kanssa samanlaisista
-asioista ja onhan meillä ollut puhe siitä, että minä tämän kotoni
-jättäisin ja lähtisin maailmaan... ja nyt minä sen teenkin.
-
--- Sinäkö? Sinäkinkö? Minä sitä vähän aavistin, että saisin sinusta
-toverin!
-
--- Niin juuri, tunnen minäkin nyt olevani ihminen, joka itse saan,
-jonka itse täytyy päästä oman elämäni herraksi ja ohjaajaksi. Ei sitä
-niin kallista lahjaa voi antaa muiden raadeltavaksi. Nyt lähtekäämme
-pois itse elääksemme ja työskennelläksemme... Mennään Aarnoa ja
-Tuomoa hakemaan, heidänkin pitää olla mukana.
-
--- Mennään!
-
-Mutta miksi Eero äkkiä kavahti? ja sanoi:
-
--- Kuule, Harry!
-
--- Mitä?
-
--- Sinä olit liian kova äidillesi... Suuttuminen ei ole oikea...
-
-Harry loi katseensa maahan.
-
--- Sinun pitää pyytää häneltä anteeksi, lisäsi vanhempi ystävä hiljaa.
-
-Harry katsoi Eeroon. -- Poikkeanko kotona? hän kysyi.
-
--- Tee se. Tule sitten Aarnon luokse. Minä käyn ensin Tuomoa
-hakemassa, Aarnon luona kokoonnutaan.
-
-Eero saattoi Harryä etehiseen; juuri kun tämä oli poistumaisillaan,
-ja ystävät kattelivat, hän kysyi Harryltä:
-
--- Oletko onnellinen?
-
--- Olen, kuului melkein luonnottoman kiihkoisa vastaus.
-
-
-
-
-III.
-
-
-Vähän myöhemmin samana iltana Eero ja Tuomo tulivat Aarnon luokse,
-ja Eero kertoi ystävilleen Harryn jutun, josta he suuresti
-hämmästyivät, sekä kysyi heidän mielipidettänsä siitä. "Paha paikka,
-paha paikka", sanoi Tuomo vältellen ja nousi sauhuavaa lamppua
-korjaamaan. "Mitä nyt on tehtävä?" kysyi Aarno, tutkien Eeron
-ilmettä. Siinä he istuivat kolmisin Aarnon tuiki pienessä vuokratussa
-ylioppilashökkelissä, Aarno ja Tuomo asiaa harkiten, Eero valmiina
-ilmottamaan heille päätöksensä; ja heidän välillään syntyi seuraava
-keskustelu:
-
-Tuomo. Pitäneeköhän pojan muuttaa kotoa?
-
-Aarno. Kuinka sitten? Johan sinä kuulit, että Harry itse katsoo
-välttämättömäksi tehdä niin.
-
-Tuomo. Ja koulusta pois viimeiseltä luokalta!
-
-Aarno. No, ei sitä koulussakaan paljon viisastu... Minä tässä
-ajattelen, että voihan Harry muuttaa tänne minun luokseni
-toistaiseksi. Eihän tämä minun rustinkini kovin tilava ja
-suurenmoinen ole, mutta kyllähän luulen Harryn tähän tyytyvän, vai
-mitä sinä tuumaat, Eero?
-
-Eero. Niin, pojat, minulla se tuuma onkin jo valmiina. Ettekö huomaa,
-että me nyt -- me kaikki -- voisimme tehdä jotakin semmoista, jota me
-monasti olemme uneksineet ja josta monasti olemme haaveilleet?
-
-Tuomo. Et suinkaan sinä tarkota...?
-
-Aarno. Sitä meidän yhteistä kotiamme?
-
-Eero. Sitä niin. Nyt on aika tullut. Kohtalo itse viittaa meille
-tien. Nyt pankaamme vanha tuumamme toimeen. Miksi Harry yksin tekisi
-sen, jota kaikki olemme hyväksi ajatelleet? Ettekö muista, kuinka
-aina olemme sitä ihanteena pitäneet, että meillä olisi oma mökki
-maalla -- järven rannalla, kuusten suojassa, pikku perunamaa ja pikku
-puutarha, joita viljelisimme, ja venonen, joka iltasin auringon
-laskiessa keijuttaisi meidät järven aalloilla? Ja kun sitten välistä
-kaupungissa ostoksilla käytäisiin, olisimme kuin maa-ukot ainakin,
-ihmettelisimme komeutta, häpeäisimme ylellisyyttä ja nauraisimme
-keikarein turhamaisuutta... Kyllähän tunnette tuon maalaistunnelman?...
-Ja kun meillä oma koti olisi, voisimme käskeä tupaan kenen
-tahansa, tarjota ruokaa ja yösijaa köyhälle vaeltajalle, auttaa
-kaikkia, jotka apua tarvitsevat, ja luoda koko ympäristöömme iloa
-ja onnea... Ettekö muista näitä unelmiamme?... Muistatte hyvinkin,
-ja tästä näin suloisesta tulevaisuudesta emme saa puhuakkaan, sillä
-se miltei viettää itsekkyyteen... Mutta muistakaamme sen samaisen
-elämän sisällistä puolta. Me neljä, joiden sieluja polttavat tämän
-yhteiskunnan kauheat vääryydet ja jotka emme tahdo emmekä saata
-niihin vääryyksiin osaa ottaa, me jätämme ne kaikki, me luovumme
-tästä herraselämästä ja astumme sen kansan pariin, joka meidät
-povellansa kantaa... Minä olen jo yliopistolukuni hylännyt, te ette
-myöskään tunne niihin vetovoimaa, Harry ei niistä mitään tiedä --
-miksikä tänne jäisimme itsellemme ja muille vaivaksi ja kiusaksi?
-Virkamiehiä meistä ei tule, laiskureita ei liioin -- mitä muuta kuin
-rupeamme todellakin työtä tekemään ihanteemme puolesta! Ei täällä
-muuta välittävänäkään ole, ja tarvitsee tämäkin kansa niitä, jotka
-sille totuuden sanovat. Opetamme, puhumme, kirjotamme -- meidän
-kotimme ja yhdyselämämme on luova valoa koko Suomen kansaan. Sitä
-vartenhan elämme, että totuutta etsisimme ja opettaisimme muitakin
-ihmisiä elämään totuuden elämää!... Ja kuinka paljon meillä on
-muille opettamista jo tämän ainoan askelen jälkeen! Minä tunnen
-rinnassani niin suuria ja rikkaita tunteita, että oikein tahtoisin
-syleillä koko maailmaa ja huutaa sille, kuinka onnellinen ihminen on,
-kun hän totuuden puolesta elää... Eikö niin, Aarno ja Tuomo?
-
-Aarno. Kauniisti sinä, Eero, puhut; ja minun vastaukseni on jo kauvan
-ollut valmiina, kauvan olen jo kutsuntaasi ikäänkuin odottanut. Minä
-seuraan sinua. Eihän tässä minun nykyisessä olossani ole mitään
-viehättävää; jos sinä kotisi ja omaisesi jätät, enkö minä jättäisi
-näitä paperisia seiniä? Maalla olen syntynyt, maalla elänyt, ennenkin
-maata kuokkinut. Maalle halajan, sinne yhä ikävöin, ja teidän
-parissanne tulisin vaikka minne... Mitä sinä sanot, Tuomo?
-
-Tuomo. Mitäpä minä sanoisin? Onhan minulla sama ihanne kuin teillä,
-totuuden puolesta minäkin tahdon elää. Mutta sanoppa, Eero, kuinka
-olet ajatellut, että tämä toimeen pantaisiin, kuinka ja koska? Eihän
-meillä vielä mökkiä ole...
-
-Aarno. Totta on, ei meillä mitään ole...
-
-Eero. Ei ole, mutta on hankittava.
-
-Tuomo. Millä? Ei meillä rahojakaan ole.
-
-Eero. Rahatkin on hankittava.
-
-Aarno. Ei niistä hätää, saanhan minä vähän perintöä piakkoin ulos.
-
-Tuomo. Totta, totta, sitä odotamme.
-
-Eero. Emmehän me voi mitään odottaa, tällä hetkellähän Harryn on
-muuttaminen. Älkäämme asiaa siltä kannalta ajatelkokaan! Ei meidän
-elämämme saa olla rahoista riippuvainen. Mitä siitä, vaikkei meillä
-penniäkään olisi -- muutamme nyt heti jonnekkin maalle, menemme
-johonkuhun taloon asumaan, kyllähän ne halvalla meille ruuan antaa
-ja vuoteen, opetamme paikkakunnan lapsia lukemaan, kirjottamaan ja
-laskemaan, tottahan sillä leivän ansaitsemme, ja sitäpaitsi, pojat,
-teemmehän muullakin tavalla työtä, luemme ja kirjotamme. Minä tunnen
-päältäni, että tulen kirjottamaan jotakin, ja sitten aion tutkia
-uutta testamenttia oikein juurta jaksain.
-
-Aarno. Niin, miksei tuo kävisi päinsä? Voimmehan olla apuna talon
-askareissakin, ottaa kesällä ulkotöihin osaa ja talvisin kirvestä
-käyttää ja veistä viuhkauttaa.
-
-Tuomo. Niin niin, ehkäpä tuota toimeenkin tultaisiin. Mutta kuulkaa,
-pojat, olisinko minä pelkuri, jollen sittenkään seuraisi?
-
-Hetken äänettömyyttä.
-
-Eero. Miksi et seuraisi?
-
-Aarno. Etkö seuraisi kanssamme? Mikä sinun nyt on, Tuomo?
-
-Tuomo. Ajattelen äitiäni. Hän ei semmoista tekoa käsittäisi... Te
-tiedätte, hän makaa sairaana, ja kukatiesi hän surusta kuolisi.
-
-Aarno katsoi kysyvästi Eeroon.
-
--- Onko äitisi sairas? En sitä tiennyt, sanoi tämä ja vaipui
-ajatuksiin.
-
-Tuomo. Eikö mielestänne olisi kovaa näin ollen katkeroittaa äidin
-mieltä?
-
-Aarno. Kovaa olisi... Mitäpä nyt on tekeminen?
-
-Eero (toipuen ajatuksistaan). Vai on äitisi sairas, ja sinun
-mielestäsi olisi sydämetöntä hänet jättää... Mutta voi asiaa katsoa
-aivan toiseltakin kannalta ja kysyä: saako ihminen olla mistään
-riippuvainen, kun hänen pitää tekemän se mikä on oikein? Onko se
-sinun syysi, että äitisi on sairas juuri tällä hetkellä? Pitääkö
-sinun ihmisen takia luopua totuuden palveluksesta? Minun enoni ja
-tätini eivät ole sairaita, mutta kyllä varmaan he hämmästyvät, jopa
-pahastuvatkin, kun heille aikeeni ilmotan. Mutta voinko minä sitä
-lukuun ottaa? Vanhempien ja holhoojien oma syyhän se on, että ovat
-niin kuuroja totuuden äänelle, etteivät sitä kuule, kun se puhuu
-heidän lastensa suun kautta. Maailma se on paha, se se on kova,
-sydämetön ja sokea, mutta pitääkö meidän sen alle alistua? Minä en
-sitä tee, mutta en tahdo sinua mihinkään yllyttää, Tuomo...
-
-Tuomo. Et, et, kyllä sen tiedän... Älkää nyt olko pahoillanne
-minulle, pojat...
-
-Eero. Kuinka sitä olisimme, Tuomo?... Mutta tuntuu minusta
-sittenkin, jos oikein sydämeni ajatuksen teille lausun, että väärin
-Tuomo tekisi, jos hän äitinsä takia jäisi tulematta. Miksi hän niin
-tekisi? Rakkaudesta -- ja keneen? Äitiinsä. Onhan se hyvä. Mutta
-miksikä hän taas seuraisi meitä? Rakkaudesta -- ja keneen? Totuuteen,
-ihanteeseen, Jumalaan, s.o. kaikkiin ihmisiin. Eikö edellinen hyvä
-häivy mitättömäksi tämän rinnalla? Eikö rakkaus kaikkiin ole suurempi
-kuin rakkaus yhteen? Ja muistakaamme: sillä yhdellä on toisia, jotka
-häntä rakastavat, mutta suuressa maailmassa on niin monta, niin
-monta, joita ei kukaan rakasta!... Vieläkin: sitä yhtä totellen
-palvelemme sen itsekkyyttä, mutta totuutta totellen emme palvele
-kenenkään itsekkyyttä, vaan sitä, joka on kaikille hyvä... Ettekö
-ymmärrä ajatustani?
-
-Aarno. Kyllä, kyllä.
-
-Tuomo (taistellen itsensä kanssa). Ymmärrän, ja oikein puhunetkin...
-Annappas kun mietin asiaa.
-
-Eero (hymyillen). Ja Tuomo, rakastathan meitäkin? Tuomo
-(kyynelsilmin). Niin, niin, sen teen... rakastan teitä... ja
-rakastan äitiäni.
-
-Eero huomasi Tuomon liikutuksen. -- Tuomo, Tuomo, älä luule, että
-minulla on kova sydän, hän pyysi, nousi ja levitti sylinsä, johon
-Tuomo heittäytyi. -- Olemmehan heikkoja ihmisiä ja tämä elämä on
-niin raskas... Oi että meitä edes on neljä ystävää! Kuinka muuten
-jaksaisimmekaan...
-
-Tuomo (irtautuen Eeron sylistä ja pyyhkäisten kyyneliään). Luulenpa
-melkein, että siitä ystävyydestä voisimme elääkin.
-
-Viereisestä huoneesta kuului astuntaa ja keskustelua. Joku lähestyi
-kamarinovea, ja Aarno hyppäsi ovelle vierasta vastaan ottamaan.
-
-Aarno. Ehkä se on Harry, joka tulee. Kauvanpa hän on viipynytkin.
-
-Hän avasi oven ja vaihtoi pari sanaa jonkun kanssa; sitten palasi
-Eeron ja Tuomon luo, kirje kädessä.
-
--- Kirje sinulle, Tuomo.
-
--- Kirje! Tuomo otti sen Aarnon kädestä.
-
--- Sisareni käsiala!
-
-Hän aukaisi ja luki.
-
--- Eero, Aarno! hän virkkoi kalveten, -- minun täytyy kiiruhtaa
-kotiin -- sisareni kirjottaa, että äiti on äkkiä tullut perin
-huonoksi.
-
-Eero ja Aarno (hämmästyen). Mitä sanot!
-
-Tuomo (hilliten kovaa liikutustaan). Missä on myssyni ja
-päällystakkini?
-
-Aarno (huolestuneen näköisenä). Tässä, Tuomo.
-
-Tuomo (yhä liikutustaan hilliten). Kiitos... Hyvästi, pojat.
-
-Aarno. Emmekö lähde saattamaan?
-
-Tuomo. Älkää, älkää, Harryhän tänne tulee.
-
-Aarno. Niin, mutta minä lähden... Odotathan sinä täällä Harryä, Eero?
-
-Eero. Odotan. Mene sinä vain saattamaan Tuomoa. (Puristaen Tuomon
-kättä.) Ole rohkea, ystäväni. Yksi on korkein kaikista!... Näkemiin.
-
-Tuomo poistui, kalpeana vielä, ja Aarno, joka sillä välin oli
-heittänyt päällystakin ylleen, seurasi häntä; Eero jäi yksin
-huoneeseen. "Jos hänen äitinsä kuolisi", hän ajatteli. "Ett'ei Tuomo
-nyt vaan luullut, että minä mihinkään tahdoin häntä kehottaa! Eihän
-se tarkotukseni ollut, jos kuinkakin mielelläni soisin, että Tuomo
-totuuden näkisi silmästä silmään... Oi teitä, ystäviäni, jos ette
-minua ymmärtäisikään?"
-
-Ovi äkkiä reväistiin auki ja Harry ilmestyi kynnykselle lakkipäissä
-ja takki yllä.
-
-Harry. Hyvää iltaa, pojat!
-
-Eero. Tuossahan vihdoin tuletkin!
-
-Harry. Yksinhän sinä olet täällä, Eero. Missä pojat ovat?
-
-Eero. Läksivät juuri ulos.
-
-Harry. Eivätkö takaisin tulekkaan?
-
-Eero. Aarno kohta tulee. Lähti vain Tuomoa saattamaan. Tuomo sai
-kutsun kotia, äitinsä on sairas... Etkö heitä takkia päältäsi, Harry?
-
-Harry. No jos heitänkin. Ei olisi aikaa kauvan viipyä...
-
-Eero. Kuinka niin? Onko sinun minne mentävä?
-
-Harry. Kotiin vain... (Reippaasti). Kuulehan, Eero, minua eivät
-koulusta erotakkaan!
-
-Eero (hämmästyen). No?
-
-Harry. Eikä kotoakaan karkoteta.
-
-Eero. No, mitä nyt on tapahtunut?
-
-Harry. Ei muuta kuin että isä kävi koulun johtajan puheilla, ja
-hän ilmotti, ett'ei minun erostani mitään tule; mutta vaikka olisi
-tullutkin ero, ei minun kumminkaan olisi tarvinnut kotoa muuttaa,
-sillä ei isä pois olisi ajanut -- sen nyt tiedän. Oli miten oli,
-pääasia on se, että nyt on kaikki toisin, nyt saan esteettä tulla
-ylioppilaaksi.
-
-Eero (hiljaa ja masentuneesti). Ja siitä sinä noin iloitset!
-
-Harry. Kuinka muuten? Et arvaa, kuinka isän ja äidin suru painoi
-mieltäni... Eikö uutinen sinulle ole tervetullut?
-
-Eero. Minulle?... Suo anteeksi, Harry, tämä tuli niin äkkiä, niin
-äkkiä.
-
-Harry. Etkö iloitse kanssani?
-
--- Iloitse? Hän astui Harryn luo ja laski kätensä hänen olkapäälleen.
--- Kuule, Harry, katso minua silmiin.
-
-Harry (vähän hämillään). Mitä tahdot?
-
-Eero. Etkö sinä silloin ollut iloinen, kun kuulit, että minä
-seuraisin sinua maanpakolaisuuteesi? Niin ainakin sanoit, Harry.
-
-Harry (hämillään). Olinhan... Olin kyllä... Mutta katso...
-
-Eero. Mutta katso, nyt sinä minut jätät.
-
-Harry. Mitä? Vieläkö sinä aiot?
-
-Eero. Ja vieläkö sinä kysyt? Harry, lapsihan sinä olet... En sinua
-nyt tunnekkaan, entinen reipas Harryni!
-
-Harry katsoi häneen ällistyneenä.
-
-Eero hellitti kätensä ja palasi paikoilleen. -- Vai semmoinen se oli,
-se juttu, hän sanoi huoaten.
-
-Seurasi hetken äänettömyys. Eero istui katse maahan painettuna.
-
-Harry. Eero!
-
-Eero ei vastannut.
-
-Harry. Eero! Olenko minä siis mielestäsi menetellyt väärin? (Puoleksi
-itsekseen.) Sitä vähän pelkäsinkin sinun puoleltasi...
-
-Eero ei vastannut.
-
-Samassa saapui Aarno.
-
-Aarno. Kas, johan Harry on tullutkin.
-
-Eero (nousten ja poistaen äkkiä raskasmielisyytensä). Entäs Tuomo?
-
-Aarno. Tuomoa saatoin kotiin. Oli poika kalpea. Ei paljon puhuttu
-tiellä.
-
-Harry. Mikä Tuomon oikeastaan oli?
-
-Eero. Johan sanoin: äitinsä on kovin sairas.
-
-Aarno. Entä sinä, Harry? Te näytitte vähän juhlallisilta. Niin, niin,
-tietäähän sen... Sepä juttu olikin, se sinun ainekirjotuksesi, Harry.
-
-Eero (kuivasti). Kaikki on nyt parhain päin kääntynyt.
-
-Aarno. Mitä sillä tarkotat?
-
-Eero. Harryn ei tarvitse erota koulusta eikä muuttaa kotoa pois.
-
-Aarno. Etkö siis meihin yhdykkään, Harry?
-
-Harry. Lähdetkö sinäkin, Aarno? Ehkä Tuomokin?
-
-Aarno. Tietysti minä ja luultavasti Tuomokin, vaikka poika vähän
-epäröi, kun äitinsä on kovin sairas.
-
-Harry. Liittyisinhän minäkin teidän pariinne... Älä luule, Eero, että
-niin erityisesti iloitsen siitä, ett'ei minun tarvitse kotoa muuttaa;
-en iloitse -- ja kuitenkin samalla olen onnellinen siitä, että kaikki
-on hyvä isän ja äidin kanssa... Enhän muuta voinut tehdä. Ajatelkaa,
-kun tulen kotia, on äiti minua vastassa ja ottaa puheilleen; hän
-on aivan tyyni ja rauhallinen eikä sanallakaan viittaa äskeiseen
-kahakkaamme; mutta hän kysyy minulta, mitä nyt tahtoisin tehdä,
-tahdonko lukea privatistina ylioppilaaksi. Minä vähän ällistyn, mutta
-vastaan hänelle, että olen aikonut muuttaa kotoa pois.
-
-"Rakas Harryni", sanoi äiti tähän, "voitko hetkeksikään uskoa, että
-me, sinun vanhempasi, ajaisimme sinut kotoa pois? Onhan tämä sinunkin
-kotisi, poikani. Miksi etsit maailmalta toista tyyssijaa, kun sinulla
-yksi jo on? Isäsi juuri pyysi minua kysymään sinulta, etkö tahtoisi
-yksityisesti lukea ylioppilaaksi." -- "Missä isä nyt on?" kysyin.
--- "Hän on lähtenyt koulun johtajan puheille tiedustelemaan asian
-oikeaa laitaa. Olethan sinä rehellinen, Harry, ja isäsi ja minä,
-jotka sinua tunnemme, ymmärrämme hyvin, ettet ole mitään pahaa
-tarkottanut. Ehkä sentään kaikki vielä hyväksi kääntyy."... Mitä
-minä tähän osasin sanoa? Häpesin vähän, etten ollut oikein luottanut
-vanhempieni rakkauteen. Samassa tuli isä kotiin hyvin tyytyväisellä
-ja onnellisella katsannolla. Hän syleili ja suuteli äitiä, suuteli
-minuakin otsalle, eikä puhunut alussa mitään. Harvoin olen häntä
-niin lempeänä ja iloisena nähnyt, vaikka hän on sangen tunteellinen
-mies. Vasta kun äiti riemastuen kysyi, kuinka asian laita oli, sai
-hän sanotuksi: "Kaikki on hyvin. Johtaja sanoi, että opettajakunta
-tarkemmin harkittuaan ja Harryn kirjotuksen luettuaan ei suinkaan
-katso tarpeelliseksi erottaa Harryä koulusta, vaikka tulee antamaan
-varotuksen... Kirjoituksessasi ei kuulu olevan muuta kuin yksi lause
--- alkulause -- loukkaavaa laatua; muu on kirjotettu sillä lailla,
-että sen huomaa vilpittömäksi mielipiteeksesi, jos kohta poikkeaa
-tavallisesta uskosta, jopa kristinuskoa vastustaakin"... Johtaja
-näkyi muuten isän mielestä olevan sangen herttainen ja valistunut
-mies, oli kiittänyt minua lahjakkaaksi pojaksi, vaikka ylpeäksi ja
-kiivaaksi. Mitä pastoriin tulee, ei hän opettajakunnan puolesta ollut
-käynyt meillä, vaan omilla hoteillaan... No, ihmetteletkö suuresti,
-Eero, että hieman ilostuin? Isä ja äiti olivat niin ystävälliset ja
-palvelevaiset. Mitä sinä sanot, Aarno?
-
-Aarno. Minä sanon, että mikä peijakas oli koulun johtajaan ja koko
-opettajakuntaan mennyt, koska se noin oli mielensä muuttanut. Eivätkö
-ne jo olleet päättäneet erottaa sinua koulusta?
-
-Harry. Niinhän se opettaja sanoi... jos lie valehdellut,
-pelottaakseen minua.
-
-Aarno. Turhaa hälinää sitten kaikki.
-
-Hän istuutui, ja taas olivat pojat vaiti.
-
-Harry. Sinä et sano mitään, Eero... Kuinka minun olisi pitänyt
-menetellä?
-
-Eero. Olet siis luvannut vanhemmillesi olla tästälähtien rähisemättä
-ja kiltisti lukea ylioppilaaksi?
-
-Harry. Ei meillä ollut semmoisesta puhettakaan... Tietysti
-ylioppilaaksi luen... Mutta ettepä te juuri iloisilta näytä, ja minä,
-joka tällä uutisella riensin luoksenne juoksujalassa!
-
-Eero (äkkiä päästäen tunteensa valloilleen). Oi Harry, kuinka
-saattaisin iloita, kun olen ystävän kadottanut.
-
-Hän nousi kävelemään; Harry ja Aarno seurasivat häntä katseillaan.
-
--- Minun sydämeni on tällä hetkellä katkera, katkera, hän puhui. --
-Suokaa anteeksi, etten jaksa hillitä itseäni. En jaksa, en tahdo.
-Minun täytyy puhua ääneen, mitä sieluni kuiskaa. Harry, Harry, ethän
-sinä yhtään ole minua käsittänyt! Et yhtään ole katsonut asiaa
-samalta kannalta kuin minä. Koko huolesi keskittyi siihen, että
-ylioppilaaksi pääsisit. Kun tulit luokseni neuvottelemaan, mikset
-heti sitä sanonut? (Harry teki liikkeen ikäänkuin vastatakseen,
-mutta Eero ei sitä huomannut.) Minä luulin, että sinulla oli
-aivan toista mielessä. Kuuluthan Resurgetin liittoon ja olethan
-luvannut etsiä ja palvella totuutta... Onko minun pakko jättää
-kotini? Ei suinkaan, mutta miksikä sen aion tehdä? Sentähden että
-se on ehdottomasti oikeinta, mitä nyt voin tehdä. Koituuhan siitä
-vaikeuksia kaikenlaatuisia, kärsimyksiä ehkä paljonkin, mutta sopiiko
-niitä lukuun ottaa?... Teko on oikea, siinä kaikki, mutta sitä
-sinä, Harry, et ole yhtään ymmärtänyt. (Tyynemmin). Enhän tällä
-tahdo sanoa, että sinun välttämättä olisi pitänyt jättää kotisi,
-jos kohta olinkin luullut, että me neljä vetäisimme yhtä köyttä;
-näyttääpä siltä, että meillä voikin olla sangen erilaiset käsitykset
-velvollisuudesta: Tuomo epäröi, sinä kerrassaan kieltäydyt -- mutta
-se minua surettaa, ettet sinä, Harry, osannut katsoa hankettamme
-oikeuden ja velvollisuuden kannalta, ettet nähnyt totuutta etkä
-ihannetta, vaan niin pintapuolisesti koko asian olet käsittänyt, että
-vielä saatoit iloita, siitä vapauduttuasi.
-
-Harry (hilliten tunnettaan). Johan sanoin, etten siitä iloitse.
-
-Eero (itsekseen). Harry, Harry...
-
-Harry. Mitä taas siihen tulee, etten heti sinulle sydäntäni
-paljastanut, niin enhän sen halua itsekään tiennyt. Vasta luotasi
-palattuani hoksasin, kuinka vaikeata olisi jättää vanhempani ja
-keskeyttää lukuni, juuri kun ne olivat päättymäisillään.
-
-Eero (masentuneena itsekseen). Niin, niin, minkä sille saattaa?
-
-Tämän sanottuaan hän kävi istumaan ja miettimään, pää rinnalle
-kallistuneena.
-
-Aarno. Rauhoitu, Eero, turha on noin katkeroittua. (Eero nosti
-katseensa Aarnoon). Eihän Harry ole mitenkään väärin menetellyt...
-Epäröihän Tuomokin samanlaisesta syystä ja hän on kuitenkin
-paljon kauvemmin ollut ystävänäsi. Vasta äskenhän Harry on
-seuraamme liittynyt ja lienemmekö edes puhuneet hänelle sanaakaan
-maalla-asumistuumistamme. Aivan luonnollista, ettei hän ole sinua
-käsittänyt...
-
-Harry. Kyllä minä olen Eeroa käsittänyt, olen minä siksi paljon
-teidän kanssanne seurustellut. (Eero käänsi katseensa häneen; Harry
-jatkoi jotenkin tylysti): Mutta sitä en pidä oikeana, että Eero
-minua noin tuomitsee... Sitäpaitsi en tosiaankaan näe mitään väärää
-siinä, että lukuni lopetan ja ylioppilaaksi tulen... Olettehan tekin
-ylioppilaita... En suinkaan silti lakkaa totuutta palvelemasta tai
-oikeammin etsimästä?
-
-Aarno. Et suinkaan.
-
-Eero (päätään pudistaen). Ei... ei... (Miettien). Kumma, kun eivät
-ihmiset pohjaltaan ole samallaisia...
-
-Aarno. Mikseivät ole? Ainakin me neljä olemme siinä määrin toistemme
-kaltaisia, että koska meidän kesken erimielisyys onkaan vallinnut?
-
-Eero (väsyneesti; katse maahan vaipuneena). Niin, niin.
-
-Aarno. Totta puhuen, tämä tämänhetkinenkin näennäinen erimielisyys on
-minusta vallan vaaratonta laatua; sillä ymmärtääkseni ei Tuomo eikä
-Harry ole itse asiasta toista mieltä kuin sinäkään, eivät he vastusta
-sinun tuumaasi, ainoastaan sen toteuttamista juuri nyt -- eikö niin,
-Harry?...
-
-Harry (Eeroon katsoen). Tietysti niin.
-
-Aarno (jatkaen)... joten siis minusta tuntuu, että koko
-tämä riidan aihe poistuisi sillä keinoin, että lykkäisimme
-tuuman toimeenpanemisen toistaiseksi, esim. siksi kun Harry on
-ylioppilaslakin voittanut; silloin kai Tuomollekin sopisi... Ja
-miksi nyt heidät jättäisimme tänne yksin? Ovathan he ystäviämme ja
-uskollisia aatetovereitamme -- ainoat mitkä meillä onkin.
-
-Eero (yhä mietteissään). Niin, niin.
-
-Harry (heltyen). Niinpä niin. Jos nyt lähdette heti ja jätätte minut
-tänne yksin, niin ikäväksi tulee koko tämä lukuvuosi. Kenen luona
-enää käynkään, kehen kanssa järkeviä juttelen, keltä oppia otan?
-(Puoleksi innostuen). Jospa vielä tämän talven odottaisitte! Sitten
-minäkin olen paljon vapaampi, kun koulusta olen päässyt ja vapauden
-merkki on lakissani. Silloinhan teemmekin mitä tahdomme.
-
-Eero (katsoen ylös; hymyillen). Todellako sinun tulisi meitä ikävä?
-
-Harry. Etkö sitä usko?
-
-Eero (käyden taas totiseksi). Uskon (katse jälleen maahan).
-
-Aarno. Mitä sinä nyt siitä ehdotuksesta sanot, Eero?
-
-Eero. En tiedä.
-
-Aarno. Tiedätkö, kun minustakin rupeaa näyttämään viisaalta, ettemme
-nyt heti sitä askelta ota. Päätös kyllä on äkkiä tehty, mutta ainahan
-on niitä valmistuksia... Pitäähän meidän vähän tarkemmin miettiä,
-mihin ryhdymme ja mitä oikeastaan toimeen panemme -- eihän sitä noin
-vain uutta kotia perusteta... Eikö liene viisainta, että kotvasen
-aikaa täällä kaupungissa vielä elää hyrrytämme?... Maalle muuttokin
-on sitä mukavampi kesäiseen aikaan...
-
-Harry. Aivan niin minustakin.
-
-Eero (sisäisesti taistellen). Että kesäänkö?
-
-Aarno. Niin, eihän siihen ole kuin muutama kuukausi.
-
-Eero (nostaen päätään ja hymyillen surunvoittoisesti). Pojat,
-te ikäänkuin saatatte koko asian toiseksi kuin mitä minä olen
-tarkottanut -- enkä kumminkaan tällä hetkellä osaa teitä vastustaa,
-sillä te olette koskettaneet sydämeni kieliä ja minä teitä rakastan.
-En liioin löydä järkiperusteita, millä kumoisin teidän väitteenne.
-Vähäinen odotus ja sen aikuinen tarkka harkinta! -- tuntuuhan
-semmoinen ehdotus varsin hyväksyttävältä, mutta miksi yhtäkaikki
-minun on niin raskas olla, aivan kuin sumu peittäisi näköni ja ilma
-olisi usvaa täynnä?... Epäröimään te saatatte minua, enkä nyt tiedä,
-minne äskeinen rauhani katosi. Oh, mikä tunteitten heittelemä houkka
-ihminen onkaan... Mutta sanokaa minulle, onko teidän rakkautenne niin
-palava ja niin voimakas, että voin siitä elää, jos nyt aikeestani
-luopuisin?
-
-Aarno. Mitä tarkotat?... Rakastammehan sinua...
-
-Eero. Niin, niin, ette te nyt sitäkään ymmärrä. (Nousten). Nyt
-minä lähden aatokseni kanssa taistelemaan, täytyy miettiäkseni
-yksinäisyydessä ja yön hiljaisuudessa, ja huomenna sitten te tulkaa
-päätöstäni tiedustelemaan.
-
-Aarno. Joko lähdet?
-
-Eero. Lähden, ja tulkaa huomenna päivällisen jälkeen luokseni.
-
-Eero jätti hyvästit ja poistui. Aarno ja Harry jäivät vähäksi aikaa
-katsomaan toinen toistaan silmiin, hieman oudoksuen ja nolostuneina,
-sitten Harry arveli, että "taidan minäkin nyt lähteä kotiin" ja kävi
-palttoonsa käsiksi.
-
-Aarno. Mikä lie Eeroon taas tullut?
-
-Harry. Niin, hän on välistä omituinen. Hyvästi nyt.
-
-Aarno. Hyvästi.
-
-Harry poistui.
-
-
-
-
-IV.
-
-
-Seuraavana päivänä Aarno ensimäisenä saapui Eeron luokse. Hän tapasi
-ystävänsä suurella innolla kirjaa lukemasta, ja ilosta säteilevin
-kasvoin Eero hänet vastaan otti ja käytti istumaan. Huoneessa oli
-Rolandkin ja hänelle piti tavallisuuden mukaan lyödä käpälää; kohta
-perästä koira vinkuen pyrki ulos; Eero laski menemään ja palasi
-sohvalle istumaan.
-
--- Oletko poikia tavannut? kysyi Eero.
-
--- En Tuomoa. Harryn näin vilaukselta, ehti sanoa, ettei jouda tänne
-kuin vasta vähän myöhemmin.
-
--- Vai niin... Tiedätkö, kun minä olenkin tänään vallan ihmeellisen
-kirjan löytänyt, jonka luku on tuottanut minulle suurta henkistä
-nautintoa. Kuulehan nyt esimerkiksi tätä kohtaa.
-
-Hän aukasi kirjan ja luki:
-
--- "Ihmiskunnan lankeemus ei ole ainoastaan tapahtunut määrättynä
-hetkenä kaukaisessa menneisyydessä, vaan se tavallaan uudistuu
-jokaisen yksilön, kansan ja ihmisrodun elämässä. Jokaisen ihmisen
-poveen on taivaallinen siemen istutettu, jokaiselle kansalle on
-jumalallinen tehtävä annettu, mutta missä tapaamme ihmisen, joka
-horjumatta sitä siementä hoitaisi ja kasvattaisi, missä näemme
-kansan, joka tieltään poikkeamatta kulkisi korkeata päämaaliaan
-kohti? Emme ainakaan suurten ja mahtavain loistavasta joukosta niitä
-löydä, vaan kenties silloin tällöin havaitsemme pienen, maailman
-näyttämöltä syrjäytetyn kansan tai nöyrän, usein ylönkatsotun
-ihmisen, joka uskollisesti ja itsetietoisesti koettaa tehtävänsä
-täyttää. Useimmat sekä yksilöt että kansat kompastuvat kiusausten
-tielle, lankeavat houkutusten haltuun. Viettelysten käärme on
-maailman saartanut, ja harva se ihminen, joka päähän pääsee sen
-käärmeen purematta. Ja kuitenkin on koko elämän tarkotus siinä,
-että ihminen oppisi eheänä säilyttämään sitä jumalankuvaa, joka
-nyt pirstaleiksi lyödään muka 'elämän koulussa'. Lapsena jo hänen
-pitäisi tulla tietoiseksi tehtävästään ja sitten läpi koko elämänsä
-pyhänä pitää sitä jumalan eli täydellisen ihmisen, ihmisihanteen
-kuvaa, joka hänen sielustaan pyrkii päivän valoon ja jota varten hän
-on luotu." Mitä sanot, Aarno? Eikö tämä ole juuri sitä samaa, jota
-mekin olemme ajatelleet? Eikö meidänkin uskomme ole usko siihen, että
-ihmisen pitää pyrkiä totuuteen, että hänen pitää olla hyvä, jalo,
-puhdas, rakastavainen? Maailma on kauvas poistunut ihanteesta eivätkä
-useimmat ihmiset siihen edes pyrikkään -- mutta me tahdomme koettaa
-ja näyttää ihmisille, että hyvä on aina hyvä, ja elää sitä elämää,
-jota varten olemme luodut! -- Oli ne mahtavia sanoja, myönsi Aarno,
--- ja paljon perääkin niissä, vaikka minä, niinkuin tiedät, en järin
-pidä tuommoisesta vähän uskonnollisesta kielestä. Parempi minusta
-sanoa, ettei ihmiskunta ole vielä siihen ihanteeseen ehtinyt. Uskon
-kehitykseen, vaan en lankeemukseen.
-
--- Vaikkapa niinkin, mutta kuitenkin kirja on oikeassa, sillä eikö
-totta, että sinulla on tieto ihanteesta, vaikket olekkaan itse sitä
-saavuttanut? Mistä se tieto olisi, jos kaikki vain olisi kehitystä?
-
--- Totta kyllä, mutta jos tuo tieto onkin minuun tullut jonkun
-kehittyneemmän ihmisen opetuksesta tai esimerkistä...?
-
--- Kristuksen?
-
--- Pannaan vaikka hänen, tuumi Aarno.
-
--- Mutta mistä hän sitten semmoiseksi tuli? Ei se tieto muuten
-hänen kauttaan maailmaan tullut, sillä on jokaisella kansalla ennen
-niinkuin nytkin ollut aavistus ihanne-ihmisestä. Itämaalaisilla
-etenkin on ollut aivan sama kuva kaikkia rakastavasta ja hellivästä
-ihmisenkelistä kuin on meillä kristityilläkin. Sen minä vastikään
-olen lukenut.
-
--- Hm.
-
--- Ja sitten se vastakaiku meidän rinnassamme. Ei se opetus meihin
-ottaisi, ellei se herättäisi eloon jo olevaa aavistusta, jo valmista
-tietoa.
-
--- Saattaa tuo niinkin olla, en tahdo väitellä vastaan... Mutta
-kuuleppas, Eero, ethän vielä ole sanallakaan maininnut, minkä
-lopullisen päätöksen olet eilisestä tehnyt.
-
--- Niin olen päättänyt, ettei asia punniten parane, vaan kerran
-tuumittuna on toteutettava. En eilen illalla kauvan mietiskellyt,
-ennenkuin minut valtasi ankara väsymys ja levolle panin. Mutta
-nukkuissani lienen päässyt aatoksestani perille, koska tänä aamuna
-herätessäni asia oli mielessäni selvänä kuin päivä. Eihän siinä muu
-vikana ollutkaan, Aarno, kuin että olin koetuskiveen kompastunut!
-
-Eero naurahti, ja Aarno kysyi:
-
--- Mihinkä koetuskiveen?
-
--- Etkö muista minun käyneen epäröimään sen perästä kun sinä ja Harry
-rupesitte puhumaan muuttomme lykkäämisestä toistaiseksi?
-
--- Muistan toki.
-
--- No, siinä teidän perustelemisessanne oli pari kohtaa, jotka sillä
-hetkellä sydämeni voittivat: ensiksi, että viivytys olisi harkinnan
-varalle hyvä, toiseksi, ettemme Harryä hylkäisi ja ystäväämme yksin
-jättäisi. Tämä viimeinen syy se erittäinkin tepsi ja pani ajatukseni
-ahtaalle, koska minä kovasti teitä rakastan enkä soisi teitä
-surettavani.
-
--- Oliko siinä sitten mitään pahaa? En vielä sitä kiveä näe.
-
--- Etkö huomaa, että siinä kohden juuri kompastuinkin? Vastahan olin
-päässyt moittimasta Tuomoa ja Harryä siitä, etteivät vastustaneet
-veren ja lihan vetovoimaa, ja kas, heti perästä itse kaatua kopsahdin
-samaan kuoppaan. Rakkaus se minutkin pyörälle pani. Ylpeys käy
-lankeemuksen edellä.
-
--- Niin no, kun siltä kannalta asian ottaa. Mutta pakkoko sen tekee?
-Eikö yhtä hyvin voisi päätellä, että erehdyit silloin kun heitä
-moitit, että oikeinta juuri on sekä sinun että heidän puolelta
-noudattaa sydämen vaatimuksia?
-
--- Kuinka? Olihan asia oikea... No, niin, väärinhän tein heitä
-moittiessani, sillä mikä mentori minä olen ja miksi heidän
-välttämättä pitäisi ajatella ja tuntea samalla lailla kuin minä!
-Mutta ymmärräthän sinä, Aarno, että sydämeni luotti heihin ja meidän
-liittomme yhteishenkeen.
-
--- Eikä se siinä luotossaan ole pettynytkään... Sinä siis olet
-päättänyt jättää kotisi, tämän runollisen pikku huoneesi, jossa niin
-monta suloista hetkeä olemme yhdessä viettäneet, ja lähteä ulos
-maailmaan?
-
-Eero hymyili.
-
--- Olen tietenkin, kaikesta runollisuudesta huolimatta.
-
--- Hm... Olkoon, kyllä minä kumppaniksesi lyödyn.
-
--- Siinä teet aivan niinkuin omatuntosi käskee, sanoi Eero vakavasti.
--- Mieleni näet on eilisestä muuttunut. En tahdo vaikuttaa sanoillani
-en sinuun enkä kehenkään -- en sitä eilenkään tahtonut, mutta
-ajattelemattomuudessani sen kumminkin tein. Nyt jätän asian jokaisen
-itsensä ratkaistavaksi, vieläpä siihen kehotankin. Jos mikään
-vaikuttaa, vaikuttakoon esimerkkini, muttei mahtisanani.
-
--- En luulekkaan, että sanasi yksin meitä yllyttäisi, lienee meissä
-itsekussakin niin paljon sitä vastakaikua, josta äsken puhuit...
-Kuten sanoin, minä sinua seuraan.
-
--- Kiitos, Aarno, aina kaksi on yhtä enempi taistelun
-temmellyksessä... Mutta suothan anteeksi, Aarno, että hetkeksi
-poistun! Nyt on aika tullut, että menen enoni puheille. Katsohan
-kirjaa hyllyltä itsellesi. Jos pojat sattuvat tulemaan, otat heidät
-vastaan isäntänä ainakin.
-
--- Mene vain huoleti, kyllä minä tässä... Ja Eero kävi enonsa
-puheille.
-
-Hovineuvos, yönuttuun puettuna, oli pitkällään sohvalla,
-päivällislepoa nauttimassa. Hän oli sangen onnellisen ja tyytyväisen
-näköinen, ja näyttipä siltäkin, ettei tämä suloinen tunne ollut
-ainoastaan oivallisen päivällisen aikaansaama; tavan takaa hovineuvos
-tarttui tuuheaan partaansa ja silitellen sitä tuijotti milloin
-ankaran ylpeästi milloin lempeästi hymyillen avaruudessa liikkuviin
-mielikuviin -- mikä liekään ollut hänen onnensa alkulähde, ehkä
-virkaylennys ja sitä seuraava "laajempi vaikutusala". Kaikesta
-päättäen Eero oli valinnut sopivan hetken esiintyäkseen.
-
--- Häiritsenkö, eno? kysyi Eero varovaisesti ovea aukaisten.
-
--- Et, poikani, käy sisään, kuului vastaus. Kehotusta noudattaen Eero
-sulki oven jälkeensä ja läheni sohvan edessä seisovaa pöytää.
-
--- Olisi vähän asiaa enolle.
-
--- Anna kuulla, tuumi hovineuvos ja lisäsi hymyillen:
-
--- Rahaa tarvitset? Eero punastui.
-
--- En -- koska sitä muutenkaan olen pyytänyt?
-
--- No, et, et, ajattelin muuten vain... Tiedäthän aina saavasi, jos
-tarvitset...
-
--- Tiedän, eno, mutta olenhan jo aikaa hankkinut itse sen verran,
-minkä tarvitsen kirjoihin... ja mitä muita menoja minulla olisikaan?
-
--- So, so, olethan oikeassa... No, mikä nyt asiasi olikaan?
-
--- Muistathan, eno, että meidän keskustellessamme minä joskus
-olen ohimennen maininnut eräästä tuumastani, jota kauvan olen
-mielessäni hautonut ja jonka nyt olen päättänyt toimeenpanna.
-Tuumani on se, että -- koska en kuitenkaan virkamieheksi rupea enkä
-yliopistolukujani jatka -- minun on turha ja väärinkin elää täällä
-sinun luonasi ja syödä sinun leipääsi, eno, jonka tähden aion kiittää
-sinua hyvyydestäsi, jättää vanhan kotini ja lähteä maailmalle elämään
-omissa hoteissani.
-
-Eno tuijotti Eeroon pitkään.
-
--- Mitä tehden? hän kuivasti kysyi.
-
--- Työtä. Se ei muuten tähän kuulu, enoni, pidän itse huolta
-itsestäni.
-
--- Siitä ei tule mitään, sanoi toinen päättävästi ja kääntyi poispäin.
-
-Seurasi hetken hiljaisuus. Sitten Eero virkkoi vakavasti:
-
--- Olen päättänyt sen tehdä. Hovineuvos ei vastannut.
-
--- Menenkö siis hyvästiä jättämättä? kysyi nuorukainen aikeessa
-lähteä.
-
-Hänen enonsa kavahti istualle.
-
--- Oletko sinä hullu, poika?... Koska minä olen sinua pois
-käskenyt? Tahdotko saattaa häpeään koko taloa ja äitisi sisaren
-perhettä? Eikö ole kotisi täällä, etkö saa kaikkia, mitä tarvitset?
-Puuttuuko sinulta ruokaa, juomaa, vaatteita -- rahoja?... Mitä
-päähän pälkähtämisiä nuo ovat? Et toki kostaa tahdo muutamasta
-miettimättömästä sanasta?
-
--- Älä minua väärin ymmärrä, eno, pyysi Eero.
-
--- En sentähden lähde, että sinä olisit käskenyt, sillä sitä et ole
-tehnyt, enkä sentähden, ettei minulla täällä olisi millä tarpeeni
-tyydyttää; vaan sentähden, että yksi puuttuu: mielenrauha ja
-hengenilo... Älä luule, eno, että olet sinä tai että on kukaan siihen
-syyssä -- mutta sitä, jota sieluni kaipaa, en löydä täällä! Anna
-minun mennä sitä etsimään oman onneni nojaan!
-
-Hovineuvos oli ehtinyt tyyntyä.
-
--- Tekisi mieli suuttua ja syytä olisi, ellen pitäisi koko tuumaasi
-niin tuulesta temmattuna! Oletko puhunut tästä tyhmyydestä tädillesi?
-
--- En ole.
-
--- Pelkäsitkö...?
-
--- En ole vielä ehtinyt. Katsoin oikeaksi ensin ilmottaa sinulle.
-
--- Hm.
-
-Hän nousi ja lähti aukasemaan oven. -- Oletko siellä, Linda?
-Pistäyppä täällä! hän huusi.
-
-Viereisestä huoneesta kuului myöntävä vastaus ja Eeron täti ilmestyi
-kynnykselle ystävällisen uteliaan näköisenä.
-
-Hovineuvos osotti kädellään Eeroa.
-
--- Tämä junkkari tässä aikoo kiittää meitä vieraanvaraisuudestamme ja
-pötkiä tiehensä.
-
-Ja hän palasi sohvalle istumaan.
-
--- Mitä?... mitä sanot? kysyi täti huolestuneena. -- En sinua
-käsitä, Kaarlo.
-
-Hän istuutui nojatuoliin pöydän luo.
-
--- Luuletko minun sitten käsittävän? Asia on niinkuin sanon. Eero on
-meihin kyllästynyt ja aikoo muuttaa pois... Kysy häneltä itseltään.
-
-Täti (Eeroon katsoen). Eero!... Mitä tämä on?
-
-Eero. Älä kovin hämmästy, rakas Linda tätini, äläkä minua väärin
-käsitä. Eno minua pilkkaa väittäessään, että muka olen teihin
-kyllästynyt -- oh, täti, kyllä sinä tiedät, että sinua vilpittömästi
-rakastan --, mutta asianlaidan toinen puoli on niinkuin kuulit: aion
-luopua nuoruuteni kodista ja lähteä maailmaan aatteeni puolesta
-taistelemaan.
-
-Hovineuvos. Siinä sen kuulet.
-
-Täti. En sittenkään käsitä... Aiotko jättää tämän kotisi, Eero?...
-Etkö täällä viihdy?... Oletko sinä nyt taas, Kaarlo, loukannut Eeroa
-hätäilemiselläsi?
-
--- Minä! äännähti hovineuvos, nousi ja kävi kaapin luo takkia
-vaihtamaan.
-
-Eero. Ei suinkaan, täti kulta, eno ei ole minulle mitään puhunut,
-kyllä tämä päätös on syntynyt omasta sydämestäni, omasta povestani
-puhjennut. Eikä se yhtään perustu siihen, etten täällä viihtyisi,
-älä sitä laisinkaan epäile, täti. Mutta niinkuin jo sanoin enolle,
-henkeni kaipaa kauvas pois nykyisestä elämästäni. Ajattele nyt,
-täti, mitä oikeastaan täällä teen? Enhän aio tutkintoja suorittaa
-enkä lukuja harrastaa; en tahdo virkamieheksi, en kauppiaaksi, en
-oppineeksi. Laiskuriksihan maailma minut tuomitsee, jos täällä vielä
-työttömän leipää syön. Sentähden ulos maailmaan omillani toimeen
-tulemaan!
-
-Hovineuvos palasi kaapin luota.
-
--- Tuolla lailla sisarenpoikasi enonsa ilon ja riemun päivää
-kunnioittaa! Ja minä, joka juuri olin aikeessa pistää Eeron kouraan
-isompi seteliraha, samalla kehottaen poikaa vähän nuorten tapaan
-huvittelemaan, sen sijasta että aina vain kotona istua jöröttää ja
-imee itseensä jos jonkinmoista lorua turhamaisista kirjapahoista...
-Tämä on arveluttavaa.
-
-Täti (surullisen viehkeästi). Tuonko takia vain olet noin omituisissa
-hankkeissa, Eero? Onko täällä kotona kukaan sinua laiskuudesta
-moittinut? Emmekö päin vastoin ole koettaneet varjella sinua
-liiallisesta ahkeruudesta, johon sinulla on erinomainen taipumus?
-Enhän sinua koskaan ole työttömänä nähnyt enkä koskaan ole kuullut
-kenenkään sinusta semmoista väittävän. Mistä semmoisia ajatuksia olet
-päähäsi saanut?
-
-Eero. Tosin kyllä kukaan ei ole minua velttoudesta eikä
-joutilaana-olosta moittinut, mutta myöskään kukaan ei ymmärrä minun
-lukujani eikä katso suopeasti minun harrastuksiani. Suuremmassa
-tai vähemmässä määrässä olette kaikki minun tähteni huolissanne ja
-alituisesti pelkäätte, että mitä minusta tulleekaan... Mutta en
-siitäkään puhu. Syy, miksi muutosta ikävöin, on se, että tahtoisin
-olla ihminen -- tahtoisin tietää, mitä on olla ihmisenä...
-
-Hovineuvos. Hä? (katsoen vaimoonsa). Hä?
-
-Täti. Voi, voi, Eero, totta sanot, ettemme sinua ymmärrä. Sinä, joka
-lapsena olit niin lempeä, niin hyvä, niin tottelevainen, olet nyt
-tuolla tavalla kaikista ja kaikesta vieraantunut... Mutta olenhan sen
-sanonut, että kun lapsuutesi uskon hylkäsit, ei siitä hyvää voinut
-seurata...
-
-Eero. Elämä on minut tämmöiseksi tehnyt.
-
-Hänen enonsa oikasi itsensä suoraksi ja painoi kädet ristiin
-rinnalleen, Eeroon katsoen.
-
-Täti. Elämä? Ihminen on onnellinen, kun ei hän kysy eikä urki. Kyllä
-Jumala tietää, mitä Hän meistä tahtoo. Mikset Häneen luota?
-
-Eero. Voinko siihen mitään, että järkeni uhmailee ja vaatii
-vastausta? Sinä, täti, olet noita oivallisia olentoja, jotka aina
-ovat tyytyväisiä ja hyvällä tuulella, ja minä kunnioitan uskoasi
-sinun itsesi takia. Mutta minun henkeni on aivan toisenlainen; minä
-kuulun tämän maailman tyytymättömiin. Silmäni näkevät ympärillänsä
-vain epätäydellisyyksiä ja puutteellisuuksia, ja minä ikävöin
-ihannetta, henkeni halajaa taivaaseen. Enhän tiedä onko minulla
-muuta kuin tämä elämä tarjona! -- siis nyt tahdon nähdä sitä
-täydellisyyttä, jota tavottelen. Ja minä olen sen nähnyt. Sieluni
-sisimmässä olen kuullut hengen kuiskeen ja aatokseni on keijunut
-avaruuksien aallokoilla. En ole vielä sitä unelmaini urhoa tavannut,
-en lapsuuteni opettajista, en nuoruuteni neuvojista, en oppineista,
-en mahtavista, mutta minä tiedän, että hän on ja että kerran olen
-saava katsoa hänen silmiinsä. Sitä autuasta hetkeä odotellen
-tahdon etsiä, tahdon työskennellä, tahdon taistella... Te rakkaat
-holhoojani, älkää estäkö minua kutsuani noudattamasta! Vielä on
-kaikki kääntyvä hyvään päin teidänkin mielestänne. Sen sijasta, että
-murehditte ja olette pahoillanne, iloitkaa ja riemuitkaa ja siunatkaa
-minua!
-
-Eeron puhuessa hovineuvos istui suorana ja vakavana, mutta vähitellen
-katosi kova ilme hänen kasvoiltaan ja hänen katseensa heltyi;
-kyynelet nousivat tädin silmiin ja vierivät kirkkaina karpaloina
-poskia pitkin, hän haki nenäliinansa ja peitti sillä kasvojaan.
-Puheensa päätyttyä, Eeron katse vaipui maahan ja hänen päänsä painui
-rinnalle; siinä hän seisoi tuomiotansa odottaen. Hovineuvos vihdoin
-katkaisi äänettömyyden. Hän etsi sikaarinsa, sytytti sen ja puheli,
-sauhuja tuprutellen:
-
--- Antaa pojan koettaa, jos hän tosissaan on... Kyllä elämä ja
-maailma neuvoo ja ohjaa oikealle tielle -- enkä minä sitä niin
-pahasti pelkää Eeron suhteen. Onhan hän lahjakas ja näppärä poika...
-Eihän tietysti tämä ollut mikään iloinen uutinen meille vanhoille,
-jotka olemme sinua lapsenamme pitäneet, mutta en minä tahdo tyrannina
-esiintyä. Olen monta kertaa ilmaissut sinulle mielipiteeni siitä,
-mikä sinun velvollisuutesi on, niin ettei se ole sinulle mikään
-salaisuus, mutta koska et korviisi ota opetustani, niin pesen minä
-käteni... Saat siis minun puolestani tehdä minkä haluat.
-
-Eero (riemusta ja kiitollisuudesta säihkyvin silmin). Enoni rakas,
-sano, että minua edes vähänkin ymmärrät, ettet halveksi etkä vihaa
-minua!
-
-Hovineuvos (liikutustaan hilliten). Mitä joutavia! Onhan täällä
-koti sinulle aina avoinna... Hm... Hän nousi muka jotakin hommaamaan.
-
-Eero. Kuinka hyvälle tuntuu, kuinka hyvä sinä olet, enoni... Entäs
-sinä, täti kulta?
-
-Täti (vapisevalla äänellä). On enosi jo vastannut puolestani... Teet
-niinkuin parhaaksi näet... Oi Eero, ettäs meidät hylkäsit...
-
-Eero. Ei niin, tätiseni, en hylkää.
-
-Hän astui tätinsä luo ja kumartui häntä halailemaan.
-
-Täti. Jätät...
-
-Eero. En jätäkkään. Joskin pois muutan, käynhän täällä usein luonasi,
-sinun ja enon luona. Ole iloinen ja tyyni nyt, kun tunnen minäkin
-voiton riemua rinnassani.
-
-Täti. Oi lapsi...
-
-Hovineuvos, (toiselta puolen huonetta). Koska sinulla on aikomus
-lähteä talosta?
-
-Eero (irrottaen kätensä tädin kaulasta). En aivan hetkeä tiedä...
-niin pian kuin mahdollista...
-
-Täti (rukoilevasti). Ei nyt vielä aivan heti!
-
-Hovineuvos. Mistä lähtösi riippuu? Onko sinulla kumppania vai etkö
-tiedä minne mennä?
-
-Eero (punastuen). En aivan sitäkään... Ehkä muuten Aarno seuraa
-mukana.
-
-Hovineuvos. Vai Aarno! Et suinkaan ketään viekottele tyhmyyksiä
-tekemään, joita sitten saavat katua?
-
-Eero. En, eno. Sen olen onnekseni oivaltanut. Vapaasta tahdosta Aarno
-seuraa, jos seuraa.
-
-Hovineuvos. Hm... ken teidän vehkeitänne arvaa... No niinkuin
-sanoin, minä pesen käteni. Saat itse vastata puolestasi ja toivon,
-ettet meitä häpeään saata, niinkauvan kuin olemme sinusta laillisessa
-edesvastuussa.
-
-Eero. Ole huoleti, enoni. Muutenhan olen kuukauden perästä
-täysi-ikäinen...
-
-Hovineuvos. Puolentoista kuukauden...
-
-Eero. Tai puolentoista kuukauden, niin... Voi kuinka olen iloinen ja
-kiitollinen, kun te olette niin hyvät. Jätän nyt teidät ja lähden
-toverini luo, joka odottaa... Aarno on huoneessani...
-
-Täti. On kahvikin muuten valmis, Eero... no mene vain, minä lähetän
-kahvit sinne.
-
-Eero poistui, ja hovineuvos lausui vaimolleen:
-
--- Rauhotu, Linda. Kyllähän tämä surkealta näyttää, mutta ei se niin
-hirveätä ole. Kyllä pojalle on hyödyksikin, että saapi vähän ilmaa
-siipiensä kohottimeksi, eikä Eerosta hätää ole. Tulee hänestä vielä
-mies eikä huonoimpiakaan. Olen minä sitä mieltä ollut koko ajan,
-vaikka olen tahtonut koetella poikaa. Isältään on perinyt tahdon
-lujuutensa, ei sekään mies päätöksissään horjunut...
-
--- Uskon sitä minäkin, Kaarlo, ja kyllä Eeroon luotan... äidiltään
-hän on lempeän luontonsa perinyt eikä hänen sydämessään kovuutta asu.
-
--- E-ei.
-
-Sillä välin Eero palasi huoneeseensa, jossa Aarno oli häntä
-uskollisesti odottanut. Mutta oli sinne yksi vieras lisääkin
-ilmestynyt: kalvakkana ja totisena istui Tuomo Aarnon vieressä
-sohvalla.
-
--- Kas Tuomo! huudahti Eero ja riensi vieraansa luo, käsi ojennettuna
-tervehdykseen.
-
--- Tuomo niin, sanoi Aarno erityisellä äänenpainolla.
-
--- No? kysyi Eero puristaen toisen kättä.
-
--- Äitini on kuollut, vastasi Tuomo synkästi. Hetken pojat seisoivat
-ääneti, Eero yhä puristaen ystävänsä kättä. Sitten sanoi Tuomo, mutta
-yhä vielä synkästi:
-
--- Nyt minä olen teidän.
-
-
-
-
-
-
-TOINEN KIRJA:
-
-YSTÄVÄT.
-
-
-    Päämaali on niin korkea ja ponnistus niin suuri!
-
-                         _Kuningas Milindan kysymykset_.
-
-    Te olette minun ystäväni, jos te teette, mitä minä teille käsken.
-
-                                                       _Joh. ev. XV, 14_.
-
-    Mutta he rakastivat enemmän ihmisten oppia.
-
-                                 _Joh. ev. XII, 43._
-
-
-
-
-I.
-
-
-Pari päivää senjälkeen, kun Tuomon äiti oli hautaan viety, oli Eero
-käskenyt ystäviään, Aarnoa ja Tuomoa, kävelylle. He olivat poistuneet
-kaupungista ja kulkivat maantiellä, nähtävästi ilman päämäärää,
-keskustellen ja vältellen, niinkuin heidän tapansa oli.
-
-Oli talvinen, kylmähkö iltapäivä. Aurinko oli laskenut ja kuu oli
-nousemassa, mutta vielä vallitsi tuo salaperäinen hämäryys, joka
-on päivän ja yön äpärälapsi. Sinivalkoisina vaippoina lepäsivät
-aukeat lumikentät molemmin puolin tietä, ja metsä ensimäisessä
-hopeaharsossaan huokui lumoavaa puhtautta.
-
-Aarno, joka oli luonnonihailija, ei malttanut olla huomauttamatta
-tovereilleen:
-
--- Katsokaa nyt noita aukkoja ja tuota metsänkulmaa
-tuossa!... Tavallisesti sanotaan, että luonto pukeutuu talvella
-kuolinvaippaansa, mutta se ei ole totta. Minä olen pienestä saakka
-huomannut, että se ei ole totta. Luonto ei ole kuollut, vaan se
-nukkuu... Esimerkiksi nyt: ettekö kuule, että se nukkuu?
-
-Hän seisahtui innossaan ja otti tarkkaavaisen asennon.
-
--- Että kuulemmeko? kysyi Tuomo leikillisesti. -- Kai tarkotat:
-näemmekö.
-
--- En, en suinkaan, väitti Aarno, -- ettekö kuule?... Selitä sinä,
-Eero, Tuomolle.
-
--- Luulen ymmärtäväni, mitä Aarno tarkottaa, sanoi Eero, -- kuuluuhan
-aina nukkuvan hengitys...
-
--- No niin, sitä juuri...
-
--- Mutta liekköhän tuo uusi huomio, jatkoi Eero arvelevasti. -- Olen
-minä ainakin kuullut puhuttavan luonnon talviunesta.
-
--- Voipi olla, sanoi tähän Tuomo, -- olen minäkin talviunesta kuullut
-puhuttavan; mutta, lisäsi hän vähän halveksivasti, -- kyllä tuo
-luonnon unen "kuuleminen" on Aarnon omia keksintöjä.
-
-Yhtäkkiä sanoi Eero:
-
--- Pojat, ette nyt arvaa, mitä meillä on tekeillä?
-
--- Kävelemässä kai ollaan? arveli Aarno empimättä. Tuomo katsoi
-tutkivasta Eeroon. Tämä jatkoi verkalleen ja vakavasti:
-
--- Me lähdemme nyt katsomaan itsellemme kotia... Te hämmästytte?
-Mitä kotia näin maantien varrelta löytäisimme!... Olkaa huoleti.
-Onhan niitä taloja, joissa näin talvisaikaan on huoneita tyhjinä. Ja
-tänneppäin se meidän on oleva. Olen jo aikaa tuntenut -- jo monta
-päivää -- että täältäpäin löydämme itsellemme sopivan asuinpaikan...
-Niin, tietysti se ei tule olemaan pieni mökki järven rannalla, sillä
-semmoista ei meillä vielä ole varoja ostaa. Se jääpi vastaiseksi
-huoleksemme; sen suhteen odottakaamme kesää... Mutta se tulee olemaan
-pieni koti, jossa asumme yhdessä kaikki kolme vapaina ihmisinä...
-
-Niin, sehän oli päätetty asia. Ei Tuomolla eikä Aarnolla ollut mitään
-vastaansanottavaa. Aarno oli aina taipuvainen Eeron tuumiin, ja
-Tuomoa painoi suru äitinsä kuolemasta; hän tunsi taipumusta antaa
-toisten ajatella puolestaan. Kaikki kolme tulivat hyvin juhlalliselle
-tuulelle.
-
-He rupesivat keskustelemaan tästä uudesta kodistaan ja tarkastelivat
-kaikkia taloja, joiden ohitse sattuivat kulkemaan. Jokaisessa oli
-vika: mikä sijaitsi liian lähellä maantietä, mikä liian kaukana
-siitä; mikä näytti liian muhkealta, mikä rappeutuneelta ja
-likaiselta. Ei sitä kodikasta ja houkuttelevaa missään näkynyt. Mutta
-Eero pysyi tyynenä, ei hätäillyt. Lyhyen tarkastuksen perästä päätti:
-"ei vielä", ja sitten taas kuljettiin eteenpäin.
-
-Hämärä oli jo häipynyt yöhön. Mustalta, tuhattähtiseltä taivaalta
-heitti kuu kirkasta valoaan talvisen maiseman yli, sinivihreinä
-kaarentelivat hohtavat kentät, ja kuurainen metsä, entistä
-lumoavampana, oli kuin Tapion kimalteleva kristallilinna, jonne
-impyet öisin houkuttelevat yksinäistä vaeltajaa.
-
-Pakkanen yhä yltyi, ja lumi narisi jalkojen alla.
-
-Mutta pojat marssivat tahdissa tietä pitkin. He eivät kylmää
-tunteneet eivätkä väsymystä, sillä tämä oli kaikki heistä runollista.
-Ja vaikka matka vieri ja aika kului eikä vielä tavattu sitä luvattua
-taloa, eivät he toivoaan heittäneet. Eero uskoi aavistukseensa, Tuomo
-ja Aarno uskoivat Eeroon.
-
-Äkkiä Eero seisahtui ja huudahti, viitaten kädellään:
-
--- Tuossa!
-
-He olivat nousseet matalalle mäenharjulle, ja heidän eteensä aukeni
-leveä, joen halkaisema laakso. Joki oli äskettäin hyytynyt, sen
-pinta oli tumma kuin taivas. Joen vastaisella rannalla oli kylä. Sen
-talojen lukuisista akkunoista loisti ystävällinen, punainen valkea.
-Erillään muista seisoi törmällä yksinäinen talo, jonka joenpuoleinen
-pääty oli pimeä.
-
--- Tuossa kylässä löydämme, mitä etsimme, sanoi Eero luottavasti.
-
--- Mikähän talo se olisi? arveli Aarno. -- Tokkohan tuo, jonka pääty
-on pimeä?
-
--- En tiedä, tuumi Eero, -- kun päästään sillan yli, nähdään
-likemmältä... Mutta eikö tämä paikka ole kaunis -- kauniimpi kuin
-muut näkemämme?
-
--- Ehdottomasti, vastasi Aarno.
-
--- Taitaa sen Eeron aavistus käydä toteen, sanoi Tuomo, joka
-pikkusen, pikkusen oli ruvennut epäilemään.
-
-Pojat laskeutuivat mäkeä alas ja olivat hetken perästä sillan luona.
-Toiselta puolen tuli reippaasti astuen nuori mies heitä vastaan.
-
--- Minäpä kysyn tuolta pojalta, kuiskasi Eero tovereilleen.
-
--- Mitä kysyt? ihmetteli Tuomo.
-
--- Saat nähdä, vastasi Eero lyhyesti, sillä vastaantulija oli enää
-vain parin askelen päässä. Lakkia nostaen Eero kääntyi tämän puoleen
-ja virkkoi:
-
--- Anteeksi, mutta te olette varmaan tämän kylän asukkaita ja
-voisitte ehkä auttaa meitä neuvoillanne?
-
-Toinen katsahti ylös, nähtävästi havahtaen unelmistaan. Hän oli
-nuori, reippaan ja pulskan näköinen maalaispoika, ylähuulessa pieni
-viiksen alku. Vähän hämillään hän tarkasteli vieraita kahdella
-loistavalla, veitikkamaisella silmällä.
-
--- En ole tämän kylän asukkaita, mutta kyllä paikkakunnan, hän
-vastasi, ja nyt hänen katseensa kiintyi Eeroon.
-
-"Ihmeellistä", ajatteli Eero itsekseen, "missä olen tuon ihmisen
-ennen nähnyt?" Mutta koska ei ollut aikaa pitkiin miettimisiin, hän
-jatkoi kysymystään: -- Te kai kumminkin tunnette täkäläisiä oloja?
-
--- Tunnenhan, vastasi toinen, yhä Eeroa katsellen.
-
--- Ehkä voisitte sanoa meille, onko tässä kylässä taloa, johon
-pääsisi asumaan... joka ottaisi vastaan täysihoitolaisia?
-
-Toinen ei heti käsittänyt.
-
--- Nyt yöksikö? hän kysyi.
-
--- Ei, ei, selitti Eero, -- oikein vakinaisia asujaimia... koko
-talveksi.
-
--- Koko talveksi?... No en tiedä, jollei Mannilaan otettaisi.
-
--- Mannila -- missä se on?
-
-Nuorukainen kääntyi kylään päin ja osotti kädellään:
-
--- Tuo talo tuossa törmällä, jonka pääty-ikkunat ovat pimeinä... Se
-päähän se siinä tyhjänä seisoo.
-
--- Kas, enkö arvannut! huudahti Aarno.
-
--- Vai niin, vai se talo, sanoi Eero, -- kiitoksia paljon
-neuvostanne...
-
-Ja hän heitti vielä kerran nuorukaiseen tutkivan katseen. Silloin
-tämä, ikäänkuin rohkaisten itseään, kääntyi Eeron puoleen ja kysyi:
-
--- Tuota... eikö se ole Eero -- --?
-
-Kaikki hämmästyivät.
-
--- Kyllä se olen minä, vastasi asianomainen, -- kuinka te minua
-tunnette?
-
--- Enpä erehtynyt! huudahti tuntematon tuttava, kättään tarjoten, --
-nyt kai uskallan sinutella. Etkö muista vanhaa koulutoveriasi?
-
--- Janne Herrmann! Niin, sinähän se olet, vastasi Eero ja puristi
-lämpimästi tarjottua kättä. -- Minä tässä myös vaivasin päätäni, kun
-huomasin ihan varmaan ennen nähneeni sinua, mutten muistanut nimeä.
-
--- Eipä ihme. Emmehän luokkatovereita olleetkaan, ja varhainhan minä
-erosin koulusta, kun rupesin maanviljelijäksi... Hauska tavata sinua.
-
--- Samoin, samoin. Kummallinen sattuma... Anna, minä esitän sinut
-tovereilleni.
-
-Kummallinen sattuma tämä oli Aarnon ja Tuomonkin mielestä. He
-keskustelivat hetken kaikki neljä, ja kun ystävät erosivat Jannesta,
-huusi Eero hänelle, kun hän jo oli sillan toisessa päässä: "älä
-unhota; käy katsomassa!" ja toisen vastaus kaikui iloisesti! "kyllä,
-kyllä".
-
-He lähtivät reippaasti astumaan kylään, ja Tuomo sanoi:
-
--- Kovin varma sinä olet asiastasi, Eero, koska jo pyysit vieraitakin
-tulemaan.
-
--- Kuinka muuten? Eikö kaikki tähän saakka ole käynyt mainiosti? Eikö
-tämä vanhan tuttavan tapaaminen ollut oivallinen enne?
-
--- Hm...
-
-Tuomoa näkyi kiusaavan epäilyksen henki. Hän kysyi taas hetken
-perästä:
-
--- Mutta kuule, Eero, mitä oikeastaan ajattelet, että täällä
-toimittaisimme?
-
-Eero, joka oli tullut erittäin hyvälle tuulelle Jannen tapaamisen
-johdosta, naurahti leikillisesti ja huudahti:
-
--- Voi sinua, Thomas, mikä epäilijä sinä olet!
-
-Mutta samassa hän kävi totiseksi ja lisäsi vakavalla äänenpainolla:
-
--- Sinä unohdat aatteemme, Tuomo, ja sitä emme saa tehdä... Sitäkö
-varten elämme, ettei meillä koskaan mitään vaikeuksia, vastuksia
-olisi, ettemme koskaan olisi epätietoisia, ettei meillä koskaan
-olisi vapaus valita? Sitäkö varten?... Pois se! Mitä se tekee,
-jos tulevaisuutemme tällä hetkellä näyttää hieman synkältä tai
-kuinka sanoisin: salatulta, peitetyltä? Onko se mikään rikos?...
-Pitäkäämme prinsiippi mielessä: emme tahdo kulkea ihmisten tavallisia
-teitä, emme kuulua tähän valtiolliseen yhteiskuntaan, mutta emme
-liioin tahdo olla laiskureita, elää toisten armolla! Sehän se nyt
-on elämämme ensimäkien perusohje: tahdomme tulla omillamme toimeen,
-omalla työllämme!... Eikö niin?
-
--- Niin, niin, vastasi Tuomo, tuntien ystävänsä uskon ja luottamuksen
-olevan vähällä tarttua itseensäkin, -- mutta sittenkin vielä jää
-avonaiseksi kysymys, _mitä_ meidän tulee tehdä.
-
--- Lähin tehtävämme on nyt käydä Mannilassa, huomispäivällä on oma
-surunsa.
-
-Tuomo kysyi:
-
--- Mitä sinä ajattelet, Aarno?
-
--- Ajattelenpahan vain, että Eeron usko on suuri. Mutta se on oikea.
-
--- Ja kuulkaa, pojat, sanoi Eero lämpimästi, -- eikö totta? Ken
-meistä vain on ensimäinen "ansaitsemaan", hän kyllä auttaa toisia?
-
--- Niin, niin, tietysti.
-
-Ja rakkauden tunne karkotti epäilykset toistaiseksi Tuomonkin
-mielestä.
-
-He olivat joutuneet Mannilan talon kohdalle ja poikkesivat maantieltä
-vasemmalle tallin ja aittojen sivutse pihaan. Siinä seisoivat
-asuinrakennuksen edessä, katselivat ja tarkastelivat. Valkeaa loisti
-kolmesta ikkunasta verannan oikealla puolella; vasen puoli oli pimeä.
-
--- Tuo on nähtävästi tupa, osotti Aarno valaistua puolta, -- ja
-verannan puoleinen ikkuna on kamarin... Ja tuossa tuvan päässä on
-porstua ja sisäänkäytävä.
-
--- Siitä kompuroidaan sisälle, päätti Eero. Heidän ei tarvinnut
-kolkuttaa. Aliovi ei vielä ollut lukossa ja tuvan ovessa oli avain.
-
-He seisoivat kaikki kolme väljässä, valoisassa tuvassa.
-
-Katossa paloi lamppu. Takassa, vastapäätä ulko-ovea, loimui iloinen
-valkea. Uunin luona hääräili keski-ikäinen vaimoihminen, arvatenkin
-emäntä. Siellä oli myös piikatyttö astioita pesemässä. Vasemmalla
-istui rahilla renki, kirveenvartta vuollen.
-
-Tuvassa oli hiljaista. Astioitten kolina ja seinäkellon naksutus
-yksin puhuivat. Mutta tuvan perässä olevasta kamarista kuului
-suljetun oven läpi äänekästä miesten keskustelua.
-
-Nuorten tulijain mielet täyttyivät suloisella, kodikkaalla tunteella.
-Eeron päähän pisti ajatus eli tunnelma, jolle hänen täytyi itsekseen
-hymyillä. "Mitähän, jos nyt oltaisiin aivan supisuomalaisia.
-Käytäisiin tuonne penkille istumaan"; siellä sanattomina, totisina
-odotettaisiin, kunnes emäntä kysyy: "mistä kaukaa nämä vieraat ovat?"
-ja sitten vastattaisiin, että "tuoltahan ollaan" ja vasta yösydännä
-oltaisiin päästy asian alkuun... Ei, sehän olisi savolaista, ja
-nyt...!
-
-Kun pojat olivat tervehtineet ja huoneessa-olijat vastattuaan
-jäivät kummeksien heitä katsomaan, astui Eero pari askelta edemmäs,
-keskelle tupaa, ja lakki kourassa kääntyi emännän puoleen ja lausui
-teeskentelemättömästi:
-
--- Älkää säikähtykö näin myöhäisiä vieraita. Olemme tulleet kävellen
-kaupungista ja aiomme palata junassa. Emme siis millään muotoa aio
-teitä häiritä. Mutta tahtoisimme tehdä teille kysymyksen. Meillä on
-aikomus muuttaa maalle asumaan, päästä johonkin taloon täysihoitoon
-(hän mainitsi omansa ja ystäväinsä nimet), ja tuolla sillalla
-tullessamme tapasimme Herrmannin Jannen, joka on minulle vanha
-tuttu; hän arveli, että tässä Mannilassa ehkä olisi tyhjiä suojia...
-Päätimme siis käydä täällä kysymässä.
-
-Emäntä oli suora vartaloinen, puhdaspiirteinen nainen, jonka olento
-uhkui rehellisyyttä ja lujuutta. Hän katsoi tarkasti Eeroon suurilla,
-harmailla silmillään, kun tämä esitti asiansa, mutta kasvojen
-ilmeestä ei voinut päättää, minkä vaikutuksen Eeron puhe häneen teki.
-Hän pysyi yhä totisena ja vastasi kuivasti, kallistuen takkavalkeata
-korjaamaan:
-
--- Kyllähän niitä suojia on.
-
--- No niin, iski tähän Eero, -- sopiihan teidän sitten ottaa vastaan
-asujaimia... Kyllä kai teillä näin likellä kaupunkia on kesällä
-hyyryläisiä?
-
--- On niitä ollut.
-
-Emäntä katsoi taas ylös ja jatkoi vähän vilkkaammin:
-
--- Vai Herrmannin Janneko se tänne neuvoi? Ollaanko vanhojakin
-tuttuja?
-
--- Kouluajoilta. Janne erosi jo viidenneltä luokalta, minä olin
-silloin seitsemännellä. En ollut häntä neljään vuoteen nähnyt, mutta
-hän tunsi minut kuitenkin nyt, kun tavattiin.
-
--- Ylioppilaitako herrat ovat? Eero hymyili:
-
--- Ylioppilaita ollaan.
-
-Tämän tiedon annettua näytti siltä, että emäntä käsitti.
-
--- Olisiko aikomus jäädä kauvaksikin aikaa asumaan? hän kysyi.
-
--- Luultavasti kevääseen saakka... tarkotan: kesään saakka.
-
-Emäntä näkyi miettivän.
-
--- Meillä kun ei ennen ole ollut talvivieraita, hän tuumi, -- jahka
-käyn isännältä kysymässä... Herrat on hyvät ja istuu niin kauvan.
-
-Tämän sanottuaan hän poistui kamarin ovesta sisälle. Vilaukselta
-näkyi tupakin sauhun täyttämä huone ja savupilvien lomitse kaksi
-herttaisesti nauravaa vanhanpuoleista miestä, toinen istuen
-sänkysohvalla, toinen kiikkuen keinutuolissa.
-
-Eero kääntyi iloisena ystäväinsä puoleen, tehden heille pienen
-merkin. Aarno ja Tuomo lähestyivät, ja kaikki kolme menivät istumaan
-rahille kamarin puolelle tupaa. Aarno lyöttäytyi keskusteluun rengin
-kanssa, Eero ja Tuomo kuuntelivat. Kauvan heidän ei tarvinnut
-odottaa, ennenkuin kamarin ovi taas aukeni ja emäntä astui tupaan.
-Hän ei sulkenutkaan ovea jälkeensä, vaan jätti sen selälleen. Kohta
-perästä ilmestyi tupaan pieni, laiha, hyväntuulen näköinen ukkovaari,
-pitkä piipunvarsi kädessä: nähtävästi isäntä.
-
-Pojat nousivat seisaalle tervehtimään, ja ukko löi kättä jokaiselle,
-samalla kun tämä esitti itsensä.
-
--- Terve, terve, hän puheli, -- eukko tässä mainitsi, että olisi
-vähän niinkuin tarkotus ruveta tähän meidän taloon asumaan... Juu,
-juu, kyllä minä ymmärrän, on niitä ennenkin asunut meillä lukumiehiä,
-vaikkei tämän nykyisen eukon aikana... hän on toinen vaimoni...
-Kyllä tänne sopii tulla asumaan. Ja tämä on rauhallinen paikka, ei
-tässä häiritä, tässä lukee vaikka silmät ja aivot päästä... juu,
-juu... Pane sinä nyt, eukko, tee kiehumaan...
-
--- Ei millään muotoa, keskeytti Eero kieltävästi, -- me palaamme
-kaupunkiin yhdeksän junassa...
-
--- Passaisi meiltä hevonenkin, niin ei olisi herroilla hätä, sanoi
-hyväntahtoinen ukko.
-
--- Ei, ei se tule kysymykseen, kielsi Eero. -- Ei hevosta eikä
-teetä... Te olette liian ystävällisiä.
-
--- Oikeinko todella? kysyi emäntä.
-
--- Oikein todella, vastasi Eero, -- me olemme kylliksi kiitolliset
-muutenkin.
-
--- No kuinka vain, arveli isäntä, -- oltaisiin mielellään
-kestittykin... Mutta huoneita kai tekee mieli katsella?
-
-Tähän ehdotukseen suostuttiin heti. Emäntä sytytti kynttilän, ja
-pojat alkoivat riisua päällysvaatteitaan, mutta emännän kehotuksesta
-luopuivat aikeestaan, huoneet kun olivat kylminä.
-
-Emäntä oppaana lähdettiin tarkastusmatkalle. Isäntä jäi vieraansa
-luo. Kamarin läpi kuljettaessa kumarrettiin vanhukselle, joka istui
-sohvalla ja uteliaana katseli nuoria tulokkaita. Jouduttiin porstuaan
-ja pienen etukamarin kautta isoon kulmasaliin ja sen viereiseen
-kulmakamariin.
-
--- Tässä ne nyt olisi, kertoi emäntä ja nosti molemmissa huoneissa
-kynttilän korkealle, että ympäristö astuisi näkyviin.
-
-Sisustus oli maalaistapaan. Osaksi huutokaupalla ostetut, osaksi
-omatekoiset huonekalut venyivät pitkin seiniä, mutta lattioissa oli
-kotikutoiset matot ja salissa keskellä permantoa keinutuoli, niin
-että Eero ymmärsi tästä voitavan laittaa hyvinkin kodikkaan kodin,
-vaikka vaikutus nyt hämärässä kynttilän valossa oli vähän kolkkoa.
-
--- Nuo ikkunat ovat joelle päin? hän kysyi.
-
--- Niin ovat.
-
--- Eikö tämä ole sangen siistiä? Eero kysyi tovereiltaan. -- Tämä
-isompi työhuoneena, pienempi sänkykamarina?
-
-Aarno ja Tuomo myönsivät.
-
--- No kuulkaa, emäntä, kuinka suuri on taksanne asunnosta, ruuasta
-ja... sanalla sanoen: kaikesta yhteensä?
-
--- Kyllä pitäisi olla kolmekymmentäviisi markkaa kuukaudessa
-hengeltä... siihen on sitten luettuna pesukin.
-
-Tämä ei ollut nuorten mielestä paljon, päinvastoin. Hyvällä tuulella
-palattiin tarkastukselta isännän kamariin. Isäntä tiedusteli heti
-iloisesti, kuinka asia oli päättynyt.
-
--- Päätetty siten, että muutamme teille asumaan, vastasi Eero samaan
-tapaan.
-
-Emäntä sanoi:
-
--- Koskahan tulisitte?... Tuota...
-
--- Aivan paikalla... Niin pian kuin teille sopii.
-
--- Minä aattelen vain, että jos pitäisi huoneita hiukan lämmittää,
-ennenkuin ne kelpaavat asuttaviksi... parina päivänä kuka tiesi...
-
--- Nyt on perjantai. Sanotaanko maanantaina?
-
--- No maanantaina kyllä sopii.
-
--- Päätetty siis, että maanantaina muutetaan.
-
-Tämän jälkeen pojat tekivät lähtöä. Emäntä toivotti tervetuloa
-takaisin. Isäntä seurasi heitä porstuan oven kynnykselle ja neuvoi
-tietä asemalle. Kiirein askelin ystävät poistuivat Mattilan talosta.
-
--- Merkillinen iltapäivä tämä on ollut, päätti Aarno, ja samaa mieltä
-olivat toisetkin.
-
--- Kuulkaa, pojat, sanoi Eero, -- puhuttiin äsken siitä, mitä meidän
-pitäisi tekemän; minulla on jo ohjelma valmiina, mihinkä minä aion
-ryhtyä.
-
--- No? innostuivat Aarno ja Tuomo.
-
--- Annanhan yhä edelleen opetusta viulunsoitossa, käyn vaikka
-kaupungissa kolme, neljä kertaa viikossa... Sillä ansaitsen pari,
-kolme markkaa tunnissa eli noin neljä, viisikymmentä markkaa
-kuukaudessa -- ehkä enemmänkin... Sitten rupean kirjottamaan
-sanomalehtiin... jos eivät maksa heti, maksavat ajan pitkään...
-Sitten kirjotan kirjan päätyönä ja lueskelen... Tottakai nyt aina
-sata markkaa kuussa voipi ansaita, ja enemmänhän emme tarvitse!
-
-Aarno kuunteli ihailulla, mutta Tuomon kasvoihin ilmestyi selvä
-tyytymättömyys.
-
--- Kuule, Eero, sanoi hän vähän surullisella äänenpainolla, -- olen
-miettinyt tuota asiaa koko illan.
-
--- Mitä asiaa?
-
--- Tuota, että, jos joku meistä ansaitsee rahaa, niin hän niin
-sanoakseni elättää toisia. Minusta se ei sittenkään ole oikein. Ei
-oikein eikä kaunista.
-
--- Miksi ei?
-
--- Siksi, että sinä, Eero, olet se, jolla toistaiseksi on suurin
-mahdollisuus ansaita...
-
--- No mitä pahaa se olisi?
-
--- Mitä pahaa se olisi!... Ei tietysti mitään pahaa sinulle, mutta
-Aarnolle ja minulle. Ainakin minulle. Se kävisi kunnialleni.
-
--- Totta on, myönsi nyt Aarnokin, -- kyllä kävisi kunniallemme syödä
-sinun leipääsi.
-
--- Voi teitä, vai kunniallenne! nauroi Eero, mutta nauru ei tuntunut
-aivan vapaalta. -- Ja minä, joka juuri olin kuvitellut, että tekin
-kirjottelisitte. Harjottelisitte -- te kun ette ole sitä tehneet yhtä
-paljon kuin minä -- ja kukaties saisitte kyhäyksen silloin tällöin
-lehtiinkin... Minulla nähkääs on semmoinen ihanne -- tuo vanha
-ihanteemme -- että meille kerran tulee iso lehti, joka leviää ympäri
-koko Suomen... Sitä odotellen nyt työtä tekisimme...
-
--- Vai niinkö olet ajatellut? sanoi Aarno, nähtävästi hyvillään. --
-Kyllä sen ihanteen eteen voisi työtä tehdä.
-
--- Ne ovat kuitenkin tuulentupia, väitti Tuomo, -- ja nyt on tosi
-käsissä... Ei, kyllä sittenkin luulen, että saamme turvautua muuhun
-aineellisen toimeentulomme suhteen. Sinä, Aarno, ota sinä vain
-vastaan avustusta kodistasi niinkuin tähänkin saakka, ja minä saan
-vähän perintöä äitini jälkeen. Se se on kumminkin selvintä.
-
-Eero ei puhunut mitään. Hän myönsi sydämessään, että Tuomolla
-oli tavallaan oikein, mutta hän tunsi itsensä surulliseksi,
-alakuloiseksi, ikäänkuin syrjäytetyksi, eikä kuitenkaan voinut
-siihen mitään. Junassa hän koetti iloisen keskustelun avulla päästä
-raskasmielisyydestään, mutta se onnistui vain puoleksi.
-
-Kun ystävät tänä uuden elämän ensi iltana erosivat, oli onnistuneen
-yrityksen herättämän voiman ja ilon tunteen ohessa ilmaantunut
-Eeron mieleen pieni aukko, joka tyhjyyttään kyseli: etkö huomaa,
-ettei kaikki menesty? Ja Eero ei voinut olla pitämättä sitä "pahana
-enteenä".
-
-Mutta nukkuessa ikävä haihtui. Seuraavana maanantaina tapahtui
-muutto. Eero vei mukaansa kirjotuspöytänsä, kirjansa ja viulunsa.
-Rolandista hän ei liioin saattanut luopua -- eikä koira hänestä.
-Koppi siirrettiin maalle, ja tädin neuvosta järjestettiin asia niin,
-että hovineuvos maksoi Rolandin ruokarahan. Eero vastusteli pikkusen,
-mutta eno selitti, että koira oikeastaan on hänen, ja siihen ei ollut
-mitään vastattavaa.
-
-Eero enosta ja tädistä oli mitä herttaisin. Luonnollisesti tapahtui
-muodollinen hyvästijättö, vaikka olikin tiedossa, että pian
-tavattaisiin. Olihan tämä kuitenkin ero vanhasta kodista.
-
--- Voi, Eero, sanoi täti itkien, -- olisithan sinä saanut kirjottaa
-ja lukea ja tehdä mitä vain täällä kotonakin. Olisimme antaneet sinun
-olla aivan rauhassa.
-
--- Sen kyllä uskon, vastasi Eero, -- minäkin nyt ymmärrän paremmin
-kuin ennen, kuinka paljon te rakastatte minua, eikä se ole sydämen
-kovuudesta kuin muutan. Mutta en osaisi työskennellä täällä kotona.
-Silmissäni kangastaa elämä, jossa kuljen suurta, vielä vähän hämärää
-päämaalia kohti, ja tämä elämä vaatii minulta, että luovutan sille
-sydämeni. Sinä ehket voi minua ymmärtää, mutta se on aivan totta,
-että jos en tällä kertaa kuuntelisi tuota sisäistä ääntäni, niin se
-olisi aivan kuin jos pettäisin Jumalan.
-
--- On kaikki hyvä, sanoi eno vakavasti, -- hyödyksi se on sinulle,
-Eero.
-
-
-
-
-II.
-
-
-Kului päiviä, kului viikkoja. Seuraukset ystävysten ottamasta
-askelesta tulivat yhä selvemmin näkyviin. Eero kysyi itseltään:
-tämäkö se nyt on niin kutsuttu "taistelu olemassa-olosta?" ja hän
-lisäsi: elämä on kova.
-
-Ei se hänelle ollut ulkonaisesti kova. Päinvastoin, hän menestyi
-hankkeissaan. Hän teki työtä, ja työllään hän ansaitsi elatuksensa,
-joskaan ei sataa markkaa kuussa ansainnut. Kaksi kertaa viikossa hän
-kävi kaupungissa antamassa opetusta viulunsoitossa niinkuin ennenkin
-oli tehnyt, ja pian hänen onnistui saada muutama kirjallinen kyhäys
-julaistuksi eräässä kaupungin lehdessä. Kun tästä tuli kohtuullinen
-palkkio ja tämä työ vielä tuntui mieluiselta, koska siinä sai kertoa
-ajatuksiaan ja tunteitaan, havainnointaan ja kokemuksiaan muille
-ihmisille, suurelle yleisölle, oli seurauksena se, että hänen
-nimimerkkinsä "Z." ilmestyi milloin minkin pienen kertomuksen,
-viivanalustan tai artikkelin alapäähän -- näkyivätpä lehdetkin
-mielihyvällä julkaisevan hänen rohkeita kirjotuksiaan.
-
-Eerolle muodostui elämä aivan hänen ohjelmansa mukaiseksi. Hän
-kirjotti, soitti, luki. Päätyönään hänellä oli kirjan kirjottaminen
--- kirjan, jonka sisällyksen hän säilytti omana salaisuutenaan.
-
-Ei hän omasta puolestaan surrut. Olihan hänellä sisällisiä vaikeuksia
-työnsä ohessa, mutta niitä hän piti asiaan kuuluvina. Minkätähden hän
-sitten joutui tuohon synkkään johtopäätökseen elämän kovuudesta? Se
-oli ystäväänsä takia, niitten elämää katsellessa. Hän näki, etteivät
-ne olleet täysin onnelliset, ja samalla tuntui, ikäänkuin ne hänestä
-etääntyisivät. Aarnokin, joka oli ollut melkein kuin Eeron toinen
-minä, kiintyi yhä enemmän Tuomoon ja rupesi hänen mielipiteitään
-ymmärtämään ja ihailemaan.
-
-Aineellisesta toimeentulostaan he pitivät huolta sillä lailla kuin
-Tuomo neuvoen oli ennustanut. Aarnolle jatkui yhä edelleen se niukka
-avustus, minkä hän oppiaikanaan oli kotoaan -- maalaisvanhemmiltaan
--- saanut. Tuomolle oli äitinsä kuoleman kautta -- isä oli jo ennen
-muuttanut manalan majoille -- joutunut pienehkö perintö, josta
-hänelle kerran kuukaudessa vuoti vähäinen summa holhoojansa käden
-kautta. Mutta juuri tämä seikka oli ensimäisenä Eeron huolestumisen
-aiheena. Aarnolta ja Tuomolta poistui työn välttämättömyys, kun
-heidän ei tarvinnut huolehtia toimeentulostaan. "Olisi sittenkin
-parempi", ajatteli Eero, "jos he söisivät minun leipääni; ehkä juuri
-silloin heidän kunniansa vaatisi, että he tekisivät kaiken voitavansa
-valmistuakseen tulevaan tehtäväämme. Niinkuin nyt on, he saattavat
-unohtaa päämäärämme, kun nykyhetki heille kuiskaa: ei ole hätää".
-Ei hän tahtonut moittia heitä ahkeruuden puutteesta: hän näki, että
-he ponnistivat kirjotuspöytiensä ääressä, ja oli siitä välistä se
-iloinen tulos, että heiltäkin ilmestyi kyhäys johonkuhun lehteen.
-Mutta hän kumminkin huomasi, ettei heidän ilonsa työn ääressä ja
-työstä ollut niin suuri kuin se hänen mielestään olisi pitänyt olla.
-Huomasipa päinvastoin, että heidän katsantonsa aina erityisesti
-kirkastui, kun tapahtui jokin, joka poikkesi päivän järjestyksestä
-ja vapautti heidät työstä -- kun esim. Harry kaupungista tai Janne
-kävi vierailemassa tai kun emäntä odottamatta pyysi kahville isännän
-kanssa. Viaton ja luonnollinen tuo ilo oli -- tunsihan sitä Eerokin,
-mutta Eero tunsi vielä suurempaa nautintoa työstään.
-
-Tuommoisina hetkinä hän kuitenkin usein ajatteli, että hänen hämärä
-huolestumisensa oli aiheeton ja typerä. Mutta yhtäkkiä se sai vauhtia
-siipiinsä erään vähäpätöisen tapahtuman kautta.
-
-He työskentelivät kaikki kolme salissa. Siinä oli kolme ikkunaa ja
-joka ikkunan edessä pöytä. Tavallisesti he istuivat kaikki hiljaisina
-töittensä ääressä koko aamupäivän, Eeron esimerkki kun pakotti
-toisiakin. Mutta tänään Aarno keskellä työaikaa pillahti kysymään:
-
--- Mitä sinä luulet, Eero, eikö ihmisen elämän tarkotus ole, että hän
-olisi onnellinen?
-
-Eero katsoi ylös. Sekä Aarno että Tuomo olivat kääntyneet tuoleillaan
-kuullakseen hänen vastauksensa.
-
--- Tietysti, hän ensin sanoi, mutta kun ystäväinsä ilmeestä hoksasi,
-etteivät he ymmärtäneet hänen ajatustaan, hän välittömästi lisäsi: --
-niin, en minä usko siihen onneen, jota ihmiset tavallisesti kutsuvat
-onneksi. Sehän onkin saavuttamaton! Vaan uskon siihen onneen,
-siihen mielen rauhaan ja iloon, joka seuraa totuuden uskollisesta
-palvelemisesta. Jos sinä asetat oman onnesi elämäsi päämääräksi,
-et sitä koskaan saavuta, vaan jokainen suru ja murhe ajaa sinua
-lähemmäksi totuutta. Mutta jos asetat totuuden elämäsi päämääräksi,
-et tietysti sitäkään koskaan saavuta, mutta jokainen askel elämän
-tiellä enentää onneasi ja iloasi. Siinä se on koko salaisuus.
-
-Aarnon huulilla oli uusi kysymys, mutta hän ei sitä ilmi lausunut.
-Kaikki ryhtyivät taas vaieten työhönsä, mutta vaikka Eero oli
-mielestään ratkaissut asian selvästi, luuli hän huomaavansa, etteivät
-toiset olleet tyytyväisiä. Sitäpaitsi hän ihmetteli itse kysymystä.
-
-Vähän ajan perästä kuului uudestaan Aarnon ääni:
-
--- Eero!
-
-Eero nosti päätään. Häneen katsoen ja omituisesti hymyillen Aarno
-virkkoi:
-
--- Minulla olisi vähän kummallinen pyyntö sinulle.
-
--- No mikä? kysyi Eero, laskien kynän kädestään.
-
--- Älä nyt loukkaannu, Eero!
-
--- Mitä joutavia! Koska sinuun olen loukkaantunut?
-
--- Kuule, Eero, etkö sinä voisi muuttaa tuohon kamariin, saisit siinä
-asua aivan yksinäsi ja häiritsemättä työskennellä...?
-
--- Eihän kukaan minua täälläkään häiritse, sanoi toinen ihmeissään.
-
--- Olkoon, mutta etkö yhtäkaikki voisi muuttaa? Eero tunsi sittenkin
-loukkaantuvansa.
-
--- Sano, miksikä? Minä en ymmärrä, hän kysyi. Aarno rupesi nauramaan.
-
--- No, ei mitään, hän sanoi, -- mutta katso, sinun ahkeruutesi vaivaa
-meitä, Tuomoa ja minua. Emme mekään laiskoja tahdo olla, mutta sinä
-kestät ja kärsit ja jaksat aivan äärettömiin. Ethän sinä koskaan
-väsy, et koskaan tahdo puhella, et levätä, et hengähtää. Se tulee
-siitä, että sinä olet nero... Niin, sinä olet nero, ja sentähden työ
-on sinusta helppoa, mieluista. Sinä saat jotakin aikaan, sinulla on
-mistä kirjottaa... Mutta ajattele meitä. Meillä ei ole yhtä suuri
-kyky. Me tahtoisimme välistä huoahtaa, jutella kaskuja, nauraa. Sitä
-voimme tehdä, jos olemme kahden kesken, mutta sinä olet liiaksi
-totinen...
-
-Aarnon silmät kiilsivät kosteina, eikä Eerokaan enää ollut
-loukkaantunut, päinvastoin --.
-
-Hän nousi pöytänsä äärestä ja käveli Aarnon luo.
-
--- Niinkö on asiat? hän sanoi hellästi, -- tietysti sitten muutetaan.
-Mikäs siinä!
-
-Samassa Aarno kavahti hänen kaulaansa, itki ja puristi rintaansa
-vasten.
-
--- Voi rakkaani, kuiskasi Eero, -- ettet ennen puhunut! Kuinka olet
-mahtanut kärsiä... ja ehkä sinäkin, Tuomo?
-
-Hän käänsi päätään Tuomoon päin. Tämä istui totisena ja mykkänä,
-mutta liikutettuna.
-
--- Tyynny nyt, Aarno, pianhan tuo asia järjestetään. He ryhtyivät
-heti toimeen. Kantoivat Aarnon ja Tuomon vuoteet saliin, siirsivät
-Eeron pöydän, kirjahyllyt ja viulun kamariin. Olo tuntui kevyelle,
-suloiselle, he nauroivat ja laskivat leikkiä.
-
--- Kuule sinä, Aarno, nuhteli Eero, -- kylläpä olet
-mielikuvituksessasi tehnyt minusta oikein työjuhdan, oikein koneen...!
-
--- Älä sano, nauroi Aarno, -- neronhan sinusta olen tehnyt...
-
--- Jaa, jaa, Aarno, mitä sitten vastaat viimeisenä tuomiopäivänä
-taivaan taatolle, kun hän sinulta kysyy: "miksi kutsuit Eeropoikaa
-neroksi?" Mitä vastaat, sano?
-
--- Jos se taivaan taatto niin tyhmä on, en vastaa hänelle mitään,
-vakuutti Aarno nauraen.
-
-Tämä suloinen sopusoinnun tunne vallitsi monta päivää heidän
-välillään. Heidän yhdyselämänsä ei ollut koskaan ollut niin
-viehättävä.
-
-Mutta samaan aikaan kasvoi Eeron sisällinen levottomuus. Sulontunteen
-alta se nosti ilkkuvaa päätään ja irvisteli. Ja Eeron silmät
-aukenivat ikäänkuin uudelle totuudelle.
-
-"Ihmiset eivät taidakkaan olla samankykyisiä -- eivät edes ne,
-jotka täysin ymmärtävät toinen toisensa, jotka ystävyyden siteillä
-ovat toisiinsa kiinnitetyt... Mutta mitä silloin? Silloin he eivät
-saatakkaan tehdä samaa elämässä, vaan silloin heidän elämäntehtävänsä
-ovat erilaisia.
-
-"Olisikohan siis Aarnon ja Tuomon tehtävä toinen kuin minun?"
-
-Mutta kun Eero asetti kysymyksen sillä lailla, vastasi hänen
-sydämensä heti: "ei! Aarnon ja Tuomon tehtävä on palvella totuutta
-niinkuin minunkin -- niinkuin oikeastaan kaikkien ihmisten".
-
-Siitä huolimatta hänen järkensä sanoi: "selitä, millä lailla heidän
-tulee palvella". Ja kun hän vastasi: "puhtaalla, siveellisellä
-elämällä totuuden kunniaksi", niin järki yhä intti: "mutta mitä
-tehden?" Ja sitä kysymystä kesti pohtia.
-
-Mutta yhtäkkiä tuli jonkinlainen ratkaisu.
-
--- Jospa meillä olisi tuo pieni mökkimme! huudahti Aarno eräänä
-iltana. -- Olisi niin hauska tehdä työtä pellolla ja niityllä,
-metsässä ja puutarhassa...
-
-"Kas siinäpä se on", ajatteli Eero. "Olinhan tuon ihan unohtaa.
-Ruumiillinen työ, välittömästi hyödyllinen työ, pellon ja puutarhan
-viljelys, puiden hakkuu metsässä, kalassa käynti kesällä -- siinäpä
-se on. Siihen kaikki kykenevät, siihen kaikki ihmiset voivat ottaa
-osaa."
-
-Ja kun hän tuota tuumaansa pari päivää oli hautonut, rupesi hän siitä
-puhumaan ystävilleen.
-
--- Kyllä sinä sanoit oikein, Aarno, että se mökki meillä pitäisi
-oleman -- tai oikeammin se maatilkku. Olen sitä asiaa ajatellut juuri
-teidänkin työnne yhteydessä, ja olen huomannut, kuinka välttämätöntä
-meille on, että saamme sen maatilkun. Meidän tulee ihan elää sen
-toivossa...
-
-Oli iltapäivä, he joivat juuri kahvia salissa, ja Aarno ja Tuomo
-innostuivat heti kuuntelemaan.
-
--- Kerran, muistatte, meillä oli puhe siitä, ettette te kykene
-kirjottamaan samalla varmuudella kuin minä. Otaksutaan nyt, että niin
-on. Otaksutaan vaikka, ettette yhtään kykeneisi kirjottamaan. Silloin
-täytyy kysyä: millä lailla teidän tulee palvella totuutta? Ja siihen
-olen miettinyt tämän vastauksen: ruumiillisella työllä. Ruumiillinen
-työ on rehellinen, se antaa leipää. Se työ on epäilemättä
-hyödyllinen, välttämätön, se on totuudesta. Tehdä ruumiillista työtä
-on jo itsessään totuuden palvelemista... Eikö tämä ole oikein? Ettekö
-huomaa, kuinka välttämätöntä on, että saamme maatilan, jos kuinka
-pienen?... Minäkin, vaikka kirjotustyö on minulle luonnollinen,
-huomaan, kuinka hauskaa, mieltä ylentävää, reipasta ja puhdasta olisi
-joskus vaihtaa istuminen ulkoilmassa puuhaamiseen!... Eikö niin,
-pojat?
-
--- Totta kai, myönsi Aarno. Ja Tuomo lisäsi:
-
--- Niin, jospa meillä vain olisi rahaa ostaa.
-
-Ja sitten he kaikki yksimielisesti ihmettelivät, kuinka oudosti asiat
-tämän maan päällä olivat järjestetyt. Iso se oli ja hedelmällinen,
-mutta kumminkaan eivät ihmiset tahtoneet siihen mahtua. Muutamat
-harvat anastivat Jumalan luoman maan itselleen, suojelivat sitä
-"lain", s.o. sotavoiman avulla -- ja elivät toisten työstä...
-Kummallista...
-
--- Mutta hankitaan me rahaa, sanoi Eero. -- Jahka minä saan kirjani
-kirjotetuksi...
-
--- Niin, niin, odotetaan kesäksi, sanoivat toiset. -- Siksi ehtii
-Harrykin ylioppilaaksi, ja silloin hän kyllä liittyy meihin...
-
-Siitä asiasta ei sitten puhuttu mitään tähdellisempää pitkiin
-aikoihin.
-
-Mutta kerran oli pojilla vieraita, oli Harry ja pari muuta
-vanhaa tuttavaa kaupungista, nuori, hienosti puettu afärimies ja
-nuori oppinut, rillit nenässä. Harry kuului näiden kanssa paljon
-seurustelevan, etenkin oppineen kanssa.
-
-Keskusteltiin jos jostakin, kun Harry äkkiä sattui kysymään
-leikillisesti:
-
--- Vieläkö te, pojat, säilytätte mielessä tuota vanhaa ihannettamme:
-pieni mökki järven rannalla?
-
--- Vielä, vastasi Aarno oitis, -- miksi sitä kyselet? Hän oli vähän
-kummissaan niinkuin toisetkin, sillä Harryn äänessä oli outo kaiku.
-
--- Muuten vain, sanoi Harry, -- minä ajattelin, että olette ehkä
-siihen tuumaan väsyneet.
-
--- Kuinka niin? kysyi Tuomo. -- Olemme täällä päinvastoin tuumineet,
-että kun sinä ylioppilaaksi tulet, niin liityt sinäkin meihin.
-
--- Minäkö?... Tjaa... vai niin?
-
-Harry otti huolettoman asennon ja naksutti sormillaan polveen.
-
--- Niin juuri, innostui Aarno puhumaan, -- olemme tässä Eeron kanssa
-tuumineet, että ruumiillinen työ se on ihmiselle luonnollisin. Kaikki
-tarvitsemme leipää -- leipä saadaan maasta. Vaikka kuinka lukisit
-tai kirjottaisit, kuolisit nälkään, ellei olisi niitä, jotka maata
-kuokkisivat, leipää tekisivät...
-
--- Tuo on selvä juttu, keskeytti Harry hermostuneesti. -- Mutta se ei
-todista mitään.
-
-Eero tunsi itsensä vaivatuksi. Hän ei olisi suonut tästä asiasta
-keskusteltavan vieraiden, asiaankuulumattomien läsnä-ollen, ja hän
-päätti mikäli mahdollista pysyä mykkänä.
-
-Nyt puuttuikin oppinut puheeseen, ennenkuin Aarno ehti pitemmältä
-selittää.
-
--- Ellen käsitä väärin, hän sanoi, -- on siis teidän mielestänne
-ihmisen ensimäinen ja korkein velvollisuus maanviljelys. Hyvä.
-Ruvetaanpa kaikki viljelemään maata. Kesällä kaikki käy mainiosti,
-syksyllä ruis leikataan, puidaan, laitetaan leiväksi. Mutta talvi
-tulee, ja talven kanssa kylmä. Olemme ilman vaatteita, ilman
-saappaita, kukaties ilman lämpimiä asuntoja -- sillä kuka niitä olisi
-valmistellut, kun kaikki olemme pellolla hääräilleet?... Eikö niin?
-
-Hän hymyili kohteliaasti -- niinkuin lapsille -- ja hienopukuinen
-afärimies hymyili... ja Harrykin.
-
--- No no, sanoi Tuomo nuhtelevasti, -- älkäämme menkö
-äärimäisyyksiin. Emme ole puhuneet yksinomaan maanviljelyksestä, vaan
-ruumiillisesta työstä yleensä. Eivät kaikki ihmiset ole pellolla.
-Ruumiillinen työ on monta lajia. Tietysti toiset rakentavat taloja,
-valmistavat vaatteita...
-
--- Hyvä, ryhtyi taas oppinut puhumaan, -- tehdään siis ruumiillista
-työtä yleensä...
-
-Hän korjasi rilliensä asennon -- olivat vähällä pudota nenästä -- ja
-jatkoi:
-
--- Tehdään siis ruumiillista työtä. A kuokkii peltoa, B korjaa
-saappaita, C neuloo vaatteita, D rakentaa taloja j.n.e., mutta kesken
-kaikkea A tulee kipeäksi, hän kylmettyy pellolla. Mitä tehdä? Tärkeä
-henkilö makaa sairasvuoteella. Rohtoja! Mistä? Rohtoja ei ole.
-Lääkäreitä ei ole. Sivistystä ei ole. Ei ole kirjoja, ei yliopistoa,
-ei kulttuuria. Sairas kuolee... Hä? Mitä sanotte?
-
-Ja taas hymyilivät oppinut, afärimies ja Harry.
-
-Eero ei jaksanut kauvemmin olla huoneessa. Harryn käytös koski hänen
-sydämeensä kuin puukon iskut. Hän nousi ja lähestyi ovea.
-
--- Minne Eero menee? kysyi Aarno hätäisesti. Hän oli juuri toivonut
-saavansa kuulla tämän vastaväitteitä.
-
--- Pyydän anteeksi, kuului vastaus, -- älkää antako itseänne häiritä.
-Voin vähän pahoin ja lähden hetkeksi ulos raittiiseen ilmaan... Ei se
-ole mitään vaarallista...
-
--- Jaksatko mennä yksin? kysyi Aarno osanottavasti. -- Tulenko
-mukaasi?
-
--- Kiitos, ei sinun tarvitse vaivata itseäsi. Nuori oppinut heitti
-pikaisen silmäyksen Eeron kalpeihin kasvoihin.
-
--- Hyvä, hän sanoi, -- raitis ilma poistaa tuon pahoinvoinnin.
-
-Mutta Harry katsoi Eeroon tutkivasti ja pitkään. Häh ymmärsi ja
-punastui, vaan ei puhunut mitään.
-
-Tuomo ei tehnyt huomioita, sillä hän ajatteli vastausta oppineen
-puheelle.
-
-Huoneessa olijat keskustelivat pitkän aikaa samasta aineesta,
-tulematta varsinaiseen loppupäätökseen. Näytti kuitenkin siltä, kuin
-voitto olisi jäänyt oppineen puolelle. Hän oli niin loogillinen
-ja terävä, ja muun muassa ystävällisesti varotti Tuomoa ja Aarnoa
-kadottamasta itsenäisyyttään.
-
--- En suinkaan tahdo väittää, että olisitte kokonaan Eeron
-vaikutuksen alaisina, mutta olkaa kumminkin varuillanne. Ihminen
-joutuu niin helposti toisen johdon alle, ellei hän järkähtämättä pidä
-logiikasta kiinni.
-
-Eero ei tätä kuullut, eikä tietysti kukaan hänelle siitä kertonut,
-mutta tämän kerran perästä puhuttiin vielä harvemmin ja vielä enemmän
-ohimennen mökkituumasta.
-
-Jopa Aarno kerran kevättalvella arveli:
-
--- Ei siitä taida tulla mitään, siitä meidän mökistämme.
-
--- Kuinka niin? Eero kysyi.
-
--- No muuten vain, kuului vastaus.
-
-Eero ei huomannut Aarnon sanoissa piilevän muuta kuin ohimenevää
-epäilystä, ja sentähden hän virkkoi luottavaisesti:
-
--- Miksei siitä tulisi, jos me vain tahdomme. Kun uskomme elämään,
-kyllä elämä lähestyy.
-
-Hän ei silloin arvannut, etteivät toiset enää niin suuresti
-toivoneetkaan sitä elämää.
-
-Mutta hänen silmänsä vielä aukenivat.
-
-
-
-
-III.
-
-
-Kevät oli tulossa, aurinko paistoi, hanki suli, vesi juoksi virtana
-mäkeä alas ja laski tietä pitkin vielä jäässä olevaan jokeen. Ilma
-oli uuden elämän tuoksua täynnä, linnut visertelivät puiden latvoissa
-ja hyppelivät oksalta oksalle, lehmät ammuivat navetassa kesää
-toivoen ja Roland juoksenteli halukkaasti ulkona, pihalla ja kylässä.
-
-Eerolta oli valmistumaisillaan kirja, surujensa ja rakkautensa
-ensimäinen lapsi, kyynelten ja riemun synnyttämä, se kirja, jota hän
-talven pitkään oli tekeillyt.
-
-Kun hän viimeistä lukua kirjottaessaan katseli manuskriptipakkaa
-edessään pöydällä, ei hän voinut olla ihmettelemättä. Hän ihmetteli
-paperiarkkien paljoutta, hän ihmetteli, että kaikki vaikeudet olivat
-onnellisesti voitetut, ja hän kysyi itseltään: minäkö tuon olen
-aikaansaanut? Kiitolliseksi hän itsensä tunsi, aivan kuin joku toinen
-olisi työn tehnyt.
-
-Sillä vaikeata se useinkin oli ollut, varsinkin alussa. Kun piti
-panna ajatus paperille, sai uudestaan ja uudestaan kirjottaa samasta
-asiasta, sommitella sanoja, muutella lauseitten järjestystä, jopa
-kirjottaa kaikki uudelleen, ennenkuin omatunto oli tyydytetty. Ja
-sitten tulivat vielä epäilykset. Välistä tapahtui, kun väsymys
-oli suuri, että hän kysyi itseltään, eli oikeammin, että joku
-hänen sisässään aivan kuin ilkkuen kysyi: "tämäkö se nyt on sinun
-ihmeellinen työsi, tämä kirjotus, jolla varmaan tulet monia
-loukkaamaan? tämäkö se nyt on epä-itsekästä totuuden palvelusta?
-tämäkö vapautta ja ihaninta onnea?" Ja sama ääni lisäsi: "etkö
-huomaa, ettei tämä ole sitä kaikista korkeinta, ettei se ole sitä
-ikuista, jota _sinä_ tavottelet?" Mutta kun hän sitten uhalla kysäsi:
-heitänkö? luovunko tästä? niin tuli vastaus -- mistä lie tullutkaan
--- voimakkaana, vakavana, vastustamattomana: tämä sinun pitää
-tekemän... Hän ymmärsi, että tämä oli se ainoa, oikea ratkaisu, hän
-ymmärsi, että muu oli personallista heikkoutta, ja hän sai intoa
-jatkamaan työtään. Mutta kummallista! nuo epäilykset uudistuivat, ja
-vasta aikaa myöten niiden ääni heikkeni. Mutta tuotti se hänen työnsä
-hänelle riemuakin. Se kävi hänelle päivä päivältä rakkaammaksi,
-ja samassa määrin kasvoi hänen itseluottamuksensa, varmuutensa
-ja kykynsä. Samalla hän myös rupesi toivomaan, että kirjastansa
-tulisi hyvä. "Minun pitää saada sille kustantaja", hän ajatteli,
-"ja sillä pitää olla vaikutuksensa ihmisten ajatuselämään". Ja
-vaikka hän tunnusti itselleen, että tämä asia ei ollut täysin hänen
-määrättävissään, että se riippui jonkinlaisesta kohtalosta, uskoi
-hän kumminkin, että jos kirja tulee hyvä, tulee se menestymäänkin.
-"Koetan parastani. Omatuntoni pakottaa minua tähän työhön, sen täytyy
-menestyä... Mitä varten muuten olisin olemassa?" Eero, jota aina oli
-kutsuttu haaveilijaksi, osotti täten, että hänessä oli miehenkin
-tarmoa, miehen itsetietoisuutta ja itsenäisyyttä.
-
-Poika on ankarasti kunnianhimoinen, sanoi kerran hovineuvos hymyillen
-vaimolleen, kun Eero oli poistunut heidän luotaan, tehtyään heille
-vähän selkoa hommistaan. -- No ei se muuten pahaa tee. Auttaa
-kunnianhimo eteenpäin maailmassa.
-
-Teoksensa sisällyksestä Eero ei ollut kelleen puhunut. "Se on
-salaisuuteni, qui vivra, verra", hän oli vastannut uteliaille
-urkkijoille. Itse asiassa se oli jatkoa siihen alustukseen, jonka hän
-kotonaan oli sepittänyt, ja sen piti esittää hänen uskonsa elämästä.
-Heti muuttaessa hänellä oli pääpiirteet mielessään valmiina, tuo oma
-askelensa oli äkkiä tehnyt monet asiat selviksi.
-
-Hänen uskonsa oli se, että ihminen on vapaa olento, järkensä kautta
-vapaa, vapaa ajattelemaan, puhumaan ja tekemään ainoastaan sitä,
-minkä hän järjessään tietää ja omassatunnossaan tuntee oikeaksi, joka
-samalla on ihmisen tosi onni.
-
-Mutta kun Eero katsoi ihmisiä ympärillään, niin hän huomasi, että
-useimmat heistä eivät olleetkaan vapaat. He ajattelivat, puhuivat
-ja tekivät -- mitä muutkin ajattelivat, puhuivat ja tekivät. Koko
-elämänkulku yksityiskohtia myöten tapahtui valmiiksi laaditun
-ohjelman mukaan. Kaikki oli jo ajateltu, sanottu ja tehty. Uutta ei
-ollut. Ei tarvinnut kuin pysytellä vanhassa urassa, niin kaikki kävi
-hyvin.
-
-Eero kuitenkin luuli ymmärtävänsä, että jokainen ihminen ainakin
-kerran eläessään oli maistanut vapaan hetken makeutta. Ja hän kysyi
-itseltään, eikö ihminen silloin hämmästynyt saamattomuuttaan ja
-elämänsä koneellista kulkua. Mitä hänellä lapsena oli raikasta
-luontoa ja itsenäisyyttä, se puserrettiin hänestä kasvatuksen
-kautta sekä koulussa että kodissa. Minkä verran hän nuorena tunsi
-intoa, voimaa ja toiminnanhalua, sen kuolettivat jokapäiväisyyden
-ennakkoluulot ja tasaantunut kokemus. Jokainen askel, minkä hän
-elämässään otti, oli ympäröivien olojen aiheuttama; oman henkensä
-välittömästä käskystä hän ei toiminut milloinkaan. Olosuhteet
-pakottivat häntä vaikenemaan, olosuhteet pakottivat häntä puhumaan --
-ja molemmissa tapauksissa hän toimi vastoin sisällistä vakaumustaan.
-Vastoinko? Saattoipa asettaa tähän kohtaan ison kysymysmerkin.
-Ihmisen ulkonainen minä oli siihen määrin erittynyt hänen tosi
-minästään, ja hän oli vähitellen niin tottunut ulkonaiseen
-personallisuuteensa, että piti tätä todellisena itsenään.
-
-Ja miettiessään kaiken tämän syytä Eeron täytyi kysyä itseltään:
-onko siis kohtalo niin voimakas? onko kohtaloa olemassa? mikä se on?
-ovatko ihmiset erilaisia? ja miksi? sillä onhan niitä, jotka tuntevat
-ja tietävät olevansa vapaat, ja kyllä kai ihmisen tahtokin on mahti
-maailmassa!
-
-"Kaikki tulee siitä, että olemme epävapaat ja ennakkoluuloiset.
-Me uskomme, ja meitä vahvistetaan uskossamme, että ruumiillinen
-elämä on tärkeä, että väärä kunnia on tärkeä, että meidän pikku
-personallisuutemme on tärkeä, että se täytyy olla olemassa,
-että sitä täytyy pelastaa ja hoitaa -- kun sitä vastoin totuus
-on päinvastainen. Tosi elämämme on totuudessa, tosi kunniamme
-on totuuden, tosi pelastuksemme on totuus. Jos ihmiset tämän
-käsittäisivät, poistuisi paha maailmasta. Yhteiskunnalliset epäkohdat
-tasottuisivat itsestään, ei harjotettaisi vääryyttä, ei palveltaisi
-itsekkyyttä. Mitä siitä, jos kuolemme, kunhan totuus elää! Mies
-se, joka ei nykyisissäkään oloissa valhetta hyväkseen käytä, vaan
-mieluummin kärsii totuuden puolesta".
-
-Tämä oli kirjan ponsi, viimeisen osan pääjuoni. Edellisessä osassa
-hän arvosteli yhteiskuntaa ja sen eri laitoksia, kirkkoa, koulua
-j.n.e. Hänen arvostelunsa olivat ankarat ja hänen aatteensa
-häikäisevän korkeat -- niinkuin nuorukaisen ovat --, mutta
-nuorukaisen intoa ja uskoa uhkui hänen kirjansa ja lennolla se oli
-kirjotettu. Sen tunsi Eero itse...
-
-Eräänä aamuna Aarno havahti unestaan ja totuttuun tapaansa hapuili
-kädellään kelloa vuoteensa viereiseltä tuolilta. "Vastahan tuo on
-viittä käymässä", hän itsekseen ihmetteli ja laski kellon takaisin
-paikoilleen, "sitten vielä tunnin verran saapi vetää unta". Mutta
-samassa huomattuaan, että Eero olikin ylhäällä toisessa huoneessa,
-hän yhä ihmeissään jäi katseellaan seuraamaan Eeron liikkeitä; ja kun
-tämä kävi työpöytänsä ääreen ja nähtävästi suurella innolla ryhtyi
-työhönsä, unohtui uni Aarnonkin mielestä ja kaikenmoisia ajatuksia
-tulvaili aivoihin. Ei hän voinut olla ihailematta Eeron ahkeruutta
-ja työintoa eikä liioin siitä iloitsematta, sillä olihan hän Eeron
-vilpitön ystävä ja soi sille kaikkea menestystä, mutta tuli hän
-samalla alakuloiseksikin, kun muisti omaa saamattomuuttaan ja muisti,
-että halunsakin oli laimennut, kun ei viikkojen vieriessä mitään
-erikoisempaa ollut syntynyt.
-
-"Ei minulta sentään kykyä puutu", hän itsekseen mietiskeli, "kyllä
-kynäillä osaisin, kun vain olisi innostava aine, mistä kirjottaa.
-Eerolla on aatteensa, joiden edestä tahtoo työskennellä, mutta mitä
-minulla on? Päivä päivältä ihanne, johon ennen uskoin, hälvenee
-mielestäni ja vanha maailman katsomukseni lyödään pirstaleiksi...
-Olin ajatellut meidän yhteiselämäämme aivan toisenlaiseksi --
-ja Eerolla oli aina niin vahva luottamus, että käy niinkuin
-olemme kuvitelleet... Mökissä asuisimme järven rannalla, ja
-venonen olisi kaislistoon kytketty. Semmoinen valkoinen se
-olisi, hohtavanvalkoinen, ja sillä kävisin milloin kalassa,
-milloin purjehtimassa. Kalaretkiltäni kun palaisin, iso saalis
-veneenpohjalla, olisivat pojat rannalla vastassa vähän levottomina
-pitkästä viipymisestäni. Mutta kun sitten näkisivät uutteran työni
-tulokset, remahtaisi riemu korkealle ja yhdessä miehin kannettaisiin
-kalat lähitaloon, jossa tavasta syömässä käytäisiin. Sepä vasta
-elämää olisi! Maata muokkaisimme, peltoa penkoisimme ja Eero aina
-puutarhassaan puuhaisi. Kyllä vainioilta viljaa lähtisi ja pelloilta
-perunoita ja kaikenmoisia kasviksia puutarhasta -- ei pojilla hätää
-olisi! Koulua pidettäisiin -- ja saisihan Eero kirjottaa rapsutella
-niin paljon kuin ikinä haluttaa... Semmoista se elämä piti oleman,
-vaan eipä semmoiseksi muodostunut... Täällä me ollaan kuin linnut
-häkissä, ainakin Tuomo ja minä; Eero se vain häärää papereinsa ja
-kirjainsa kanssa ja on itseensä sulkeutunut niin, ettei edes ilmota,
-mikä on tekeillä hänellä. Eikä meillä ole mökkiä, eikä puuhaa
-ulko-ilmassa eikä --..." Tämän kaiken hän oli ajatellut aivan
-huomaamattansa. Nyt yhtäkkiä ajatusten tulva seisahtui, ja ikäänkuin
-tempaisten itsensä irti houkutuksen vallasta hän huudahti itsekseen:
-
-"Vaan mitä joutavia minä tässä taas, toivonko siis muka, että
-noin olisi käynyt! Tuommoisissa oloissako olisin viihtynyt? Onhan
-toki parempi, ettei olla otettu sitä ratkaisevaa askelta, niin on
-vielä aika valita ja kerrassaan peräytyä, jos siksi tulee. Miksikä
-tänne oikeastaan muutinkaan Eeron kanssa, olisin yliopistolukujani
-jatkanut, niin olisi päämäärä ollut edessä varmana ja tulevaisuus
-tiettynä ja turvattuna sen sijaan, että nyt on alituista ahdistusta
-ja epäilystä. Harrykin on aina niin onnellinen ja tyytyväinen, kun
-hän täällä käy ja kertoo tenteistään, vaikkei muka palvelekkaan
-totuutta."
-
-Näistä mietteistään Aarno heräsi siihen, että Tuomo hyppäsi
-vuoteeltaan permannolle ja lähti paitasillaan ovensuuhun katsomaan,
-vieläkö Eero nukkui, kun oli niin hiljaista. "Tuossahan mies jo
-mahtailee!" hän äännähti iloisesti hämmästyen, kun havaitsi Eeron
-täydessä touhussa kirjotuspöydän ääressä.
-
--- Johan aurinko kohta keskitaivaalta kokottaa, te laiskurit, kuului
-Eeron iloinen vastaus, ja samassa hän pyörähti istuimeltaan ja
-harppasi kynnyksen yli toverein huoneeseen, jossa heti kävi Tuomoon
-käsiksi ja kirkasi: -- minä olen niin iloinen nyt, Tuomo, että
-painippa vähän kanssani!
-
--- Kyllä minä tästä! ehätti Tuomo ja sieppasi Eeroa lanteista kiinni,
--- varo sinä vain jalkojani, mies, niin kyllä sinut vielä allenikin
-pistän!
-
--- Ei se niin vain puhaltamalla, intti Eero ja ponnisti vastaan,
-vaikka pienempi olikin.
-
-Iloisesti huutaen ja nauraen jatkoivat pojat leikkiään, ja
-Aarnoltakin pääsi nauru, kun hän outoa näkyä seurasi silmillään,
-sillä ei Eero usein päästänyt riemuansa ilmoille noin reippaasti.
-Siinä he ähkivät ja puhkivat, väänsivät ja työnsivät, hellittivät ja
-iskivät taas yhteen. Kun kotvasen aikaa olivat temmelleet kummankaan
-voittamatta, huudahti Eero:
-
--- Jo riittää, Tuomo, jo riittää! On sinulla vahvat varret, minulta
-on ihan henki menossa...
-
-Paini taukosi ja Tuomo virkkaa läähätti:
-
--- Eipä olisi uskonut Eero pojassa olevan niin paljon voimia!
-
-Hikeä otsaltaan pyyhkien Eero sitten sanoi:
-
--- Pukekaa joutuun nyt, pojat, odottaa teitä vielä jotakin hauskaa.
-
--- Mitä se on? kysyi Aarno puoleksi epäilevästi.
-
--- Saatpa nähdä... No voinhan sen sanoakin. Ja Eero lisäsi riemusta
-värähtelevällä ja vähän salaperäisellä äänellä:
-
--- Kirjani on nyt valmistunut.
-
--- Ahaa! oo! ihmettelivät ystävät ja Aarno tokaisi: -- siksipä
-oletkin niin haltioissasi!
-
--- Niin, joutukaa nyt, niin saatte lukea jonkun kappaleen kahden
-kesken ja sitten minun kuullen arvostella, sanoi Eero ja viimeisen
-kerran otsaansa pyyhkäisten palasi takaisin työnsä ääreen.
-
-Uutinen oli jännittävä ja intoa se loi Aarnon ja Tuomon liikkeisiin.
-Pian he olivat pukeutuneet, ja samassa Eero toi heille paperitukon,
-mutta palasi itse takaisin kamariinsa, sulkien oven jälkeensä.
-
-"Nuorukaisen mietelmiä" lukivat Aarno ja Tuomo kansilehdellä ja
-selailessaan huomasivat kirjassa olevan kolme osaa nimeltään
-"Epäilyksiä", "Kahlehdittu järki" ja "Vapaa järki". He päättivät
-alottaa alusta, ja Tuomo ryhtyi lukemaan ääneen samoja "Epäilyksiä",
-joissa Eero kertoili omista kokemuksistaan yliopistossa.
-
-Hän punastui lukiessaan, Aarno samaten, ja selvästi näkyi, että pojat
-olivat ristiriitaisten tunteitten vallassa. Kun "Epäilykset" oli läpi
-luettu, Tuomo teki pysähdyksen, ja molemmat istuivat ääneti.
-
--- Kuule, emmeköhän nyt puhu suoraan Eerolle, millä kannalla asiat
-ovat? kysyi Tuomo vihdoin.
-
--- Minustakin olisi aika niin tehdä, arveli Aarno. -- Voithan sinä
-puhua.
-
--- En minä. Sinä olet vanhempi ystävä. Tee sinä.
-
--- No olkoon menneeksi.
-
-He kutsuivat Eeron sisään, ja hän tuli, uteliaana, mutta samalla
-vähän epävarmana.
-
--- Kuulehan, Eero, sanoi Aarno, -- olemme lukeneet kirjasi ensimäisen
-osan, ja tekisi mieli kertoa sinulle, mitä lukiessamme mieleemme
-johtui.
-
-Eero kuunteli tarkkaavasta.
-
--- Ankarasti tuomitset oppineita, jatkoi Aarno, -- ja opiskelevaa
-nuorisoa -- no, en sano siitä mitään, onhan sinulla oikeus lausua
-ajatuksesi --, mutta mitä sinä sijaan asetat? Kun nyt riistät arvon
-yliopistoluvuilta ja ihmisten tavallisilta pyrkimyksiltä, kuinka
-sitten tahdot, että ihmiset järjestäisivät elämänsä? Eihän toki
-kaikki voi maanviljelijöiksi ruveta! En luule ihmisten niin muodoin
-tulevan onnellisiksikaan? Mutta kuinka sitten pitäisi asettaa?
-
-Aarno vaikeni, ei löytänyt sanoja jatkaakseen, vaikka vielä oli
-paljon muuta mielessä.
-
-Hämmästyksestään ja pettymyksestään toipumatta Eero kysyi omituisella
-äänellä:
-
--- Entä sinä, Tuomo?
-
-Tuomo vältti ystävänsä katsetta ja vastasi:
-
--- Niin, ajattelenhan minäkin samaan suuntaan... Mutta sitten lisäsi
-Aarnoon kääntyen ja ikään kuin tätä moittien:
-
--- Sana tuomitseminen ei ollut aivan paikallaan, sillä myönsihän Eero
-muun muassa, että hän miltei kadehti niitä ihmisiä, joilla oli tietty
-päämäärä elämälleen Emme sitäpaitsi vielä kuulleetkaan, mihinkä
-johtopäätöksiin Eero lopulta tulee ja minkä tehtävän hän asettaa
-ihmiselle vanhan sijaan.
-
-Eeron poskia punotti ja hänen äänensä vapisi, kun hän nyt sai
-sanotuksi:
-
--- Mutta ettehän te sitten enää uskokkaan niinkuin minä!
-
-"Etkö sitä jo ole huomannut?" oli Aarno kysyä, mutta sen sijaan hän
-alotti:
-
--- Kuka tässä uskosta puhuu? onhan tosi kysymyksessä. Toiseksi --
-mikä sinun uskosi on, Eero? Onhan sinullakin tehtävä ja päämäärä
-elämässä, aiot kirjailijaksi -- olet jo kirjailija! Mutta ajattele
-esimerkiksi Tuomoa ja minua... Tuo mökkituuma minua jo melkein
-inhottaa...
-
-Aarno äkkiä pysähtyi, sillä Eero, joka oli katsonut häneen pitkään,
-kääntyi samassa ympäri ja kiiruhti omaan kamariinsa, jossa jäi
-ikkunan luo seisomaan, katsellen ulos ja napsutellen sormellaan
-lasiin.
-
-Tuomo loi silmäyksen Aarnoon ja nyt siinä todellakin oli jotakin
-moittivaa.
-
--- Taisit loukata Eeroa, hän virkkoi hiljaisella äänellä, -- mitä
-sinä noin äkkiä... ihan minäkin pelästyin...
-
-Aarno oli nähtävästi vähän hämillään, mutta tiuskasi ylpeästi --
-hänkin hiljaisella äänellä:
-
--- Vaikkapa olisinkin... oma syynsä se on. Väsyyhän sitä väkisinkin
-tähän elämään...
-
--- No, no, sanoi Tuomo vain, ja sitten molemmat olivat vaiti, omiin
-mietteisiinsä vaipuneina.
-
-Ei kestänyt kauvan, ennenkuin Eero palasi ystäväinsä luo, ja nämät
-huomasivat hänen katsannossaan jotakin rikkirevittyä.
-
--- Miksette ilmottaneet tätä minulle ennen? hän lausui surun
-murtamalla äänellä. -- Miksette puhuneet suoraan? Olette joskus
-valittaneet, mutta minä sokeudessani en nähnyt, mihin tähtäsitte;
-luulin aina, että teidän alakuloisuutenne oli seurauksena siitä,
-ettemme vielä ole päässeet alottamaan sitä oikeata elämäämme... Ja
-nyt lienevätkin olleet vain viittauksia siitä, että teidän yhdessä
-minun kanssani omaksumanne usko oli hajoamassa ja että te olitte
-langenneet siihen vanhaan, vanhaan luuloon, että tämä ihmiselämä on
-eläimellistä taistelua olemassa-olosta ja itsekkäästä onnesta eikä
-mitään muuta!
-
-Hänen äänensä hiljeni melkein kuiskeeksi, kun hän jatkoi:
-
--- Sinä kysyt minulta, Aarno, mitä teidän pitää tekemän!... No jos
-ei teillä ole mitään tehtävää elämässä, voittehan ainakin tehdä
-itsemurhan...
-
-Hän oli nojannut kättä pöytää vasten, mutta äkkiä hän oikasihe
-suoraksi ja äänensä sai taas luonnollisen sointunsa, kun hän jatkoi
-puhettaan.
-
--- Erehdytte, jos luulette, että minä tuomitsen yliopistolukuja
-tai muuta inhimillistä toimintaa, joka ei ketään vahingoita --
-en minä niitä tuomitse. Mutta sitä minä suren -- ja suren koko
-sydämestäni nyt, kun tekin annatte suruuni syytä -- että kaikki
-ihmiset, nuoret ja vanhat, tyytyvät tavottelemaan itsekkäitä, jopa
-alhaisiakin tarkotuksia elämässä. Sitä minä suren, etten näe niitä
-nuorukaisia, joiden korkeimpana silmämääränä on ihanne, jonka
-puolesta uskaltavat elää ja kuolla, vaan jotka muka kokeneitten
-viisaudella tietävät, että "ensimäinen ehto on kumminkin leipä" ja
-jotka niin kutsutun "toimeentulon" takia kuluttavat elämänsä ja
-voimansa koneelliseen lukemiseen... Oh, olisihan teidän pitänyt tämä
-tietämän... Kuinka te saatoitte minua niin väärinkäsittää? Että
-minä muka aion kirjailijaksi! Enhän minä miksikään aio, johan olen
-ihminen. Jos kirjotan, se tulee yksinkertaisesti siitä, että minulla
-on jokin mielessä, jota välttämättä tahdon saada ilmi lausutuksi
--- mutta enhän minä sitä sanoisikaan, ellen uskoisi siitä olevan
-jotakin hyötyä toisille. Se minun pyrkimykseni on, etten olisi
-tyhjäntoimittaja tässä maailmassa, vaan että minustakin olisi edes
-jotain hyötyä, apua, iloa, kun kerran täällä olen... Ja miksei se
-tunne, se halu, se intohimo voisi asua jokaisen nuorukaisen rinnassa?
-Se asuukin, jos ei aina olekkaan herännyt itsetietoiseksi, ja voi
-maailmaa, kun se sen sieltä kiskasee... Mutta emmekö me, joissa tuo
-halu on herännyt, voisi nousta maailmaa vastaan? Miksikä antaisimme
-sen polkea mitä meissä on pyhintä? Emmekö saata taistella, taistella
-ja voittaa -- taikka taistella ja kuolla?
-
--- Tuomo ja Aarno, mistä se heikkous on teihin tullut? kysäisi hän
-äkkiä omituisen hellästi.
-
-Molemmat nuorukaiset istua tuijottivat kalpeina maahan. He olivat
-liikutettuja sydämessään eivätkä saattaneet mitään sanoa. Mutta
-heille oli selvinnyt, kuinka suuri juopa oli heidän ja Eeron
-sielunelämän välillä.
-
-Eero ei vastausta odottanut, vaan muitta mutkitta hän poistui, pisti
-porstuassa palttoon päälleen ja läksi Rolandin seuraamana ulos
-kävelemään.
-
-Aamu oli tuulinen ja tuntui kylmähköltä, vaikka katon räystäät
-tippuivat vettä auringon säteiden lämmittäminä.
-
-Yhtä kylmältä ja kolkolta tuntui Eerosta elämäkin, "Kaikki on
-mennyttä", oli ensimäinen ajatuksensa "Minulla ei ole enää ystäviä,
-ei tovereita. Minun ihanteeni ovat heidän silmissään mitättömät. Kuka
-minä olen? Minkä arvoiset ovat nuo ihanteeni?... Heitä rakastin
-kaikista enemmin, ja he minut hylkäsivät. Heissä rakastin sitä, mikä
-oli kauneinta, puhtainta, syvintä, ja he tallaavat jalkoihinsa sen
-kauneimman ja sysäävät ilkkuen minut luotaan..."
-
-"Jospa he edes olisivat tulleet luokseni sanomaan: 'Eero, näin me
-emme jaksa elää, näin käy olomme liian tukalaksi. Me muutamme pois
-sinun luotasi, jotta paremmin voisimme palvella totuutta.' Silloin
-olisin sulkenut heidät syliini ja sanonut heille: 'menkää, ystäväni,
-tehkää paraimman ymmärryksenne mukaan, palvelkaa omaatuntoanne ja
-järkeänne, sillä se on korkein mikä ihmisellä on, menkää, menkää,
-minun rakkaimmat ajatukseni teitä seuraavat!' Niin olisin silloin
-sanonut..."
-
-Ja kyynelet nousivat Eeron silmiin.
-
-"Mutta nyt he tulivat luokseni ja sanoivat: 'me emme usko sinun
-haaveiluihisi, me emme usko ihanteihin, emme hyvään, emme totuuteen
--- sentähden olemme tehneet itsemme sinusta vapaiksi!'
-
-"Niin, tietysti te olette vapaat, vaikka sydämeni särkyisi, ja
-minä rukoilen teille kaikkea menestystä... Mutta voi, että te ette
-koettelemusta kestäneet, voi, että teidänkin piti langeta siihen
-vanhaan, iankaikkiseen...
-
-"Mitä teistä nyt tulee? Sitä samaa kuin kaikista muista... ja
-ihmisistä on maailmassa puute.
-
-"Kuinka heikko minä olen! En mitään taida. En taida pelastaa yhtään
-ainoata sielua...
-
-"Mutta kaksinkertaiseksi tulee oma edesvastuuni, kaksinkertaiseksi
-oma koettelemukseni. Jaksanko minä kestää?
-
-"Niin, nyt on kysymyksessä, jaksanko minä. Yksin, yksin, mistä voimia
-saan?
-
-"Mutta minun täytyy jaksaa."
-
-Hän puri huuliaan ja koetti päästä ahdistuksestaan, mutta kaikki
-tuntui kovalta.
-
-
-
-
-IV.
-
-
-Oli tuoksuava toukokuun ilta. Muutamana edellisenä päivänä
-oli satanut ja nyt oli kesää ilmassa, maantie oli kuiva ja
-tasainen, viheriöivä ruoho kaunisti sen laitoja. Metsä seisoi
-kultaisenvihreässä kevätpuvussaan ja aurinko teki luoteessa laskua,
-täyttäen mielen kaiholla.
-
-Eero palasi kävelyltä kotiin; yksin hän kulki tiellä, ruskeakarvaisen
-Rolandin saattamana vain. Hänen katseensa oli suunnattu kohti päivän
-laskua ja kaihoa se ilmaisi, mutta myös syvää surua. Ei ollut hän
-enää sama Eero kuin vielä joku kuukausi sitten. Hänen kasvonsa olivat
-laihtuneet, ja suupieleen oli murhe piirtänyt juovan. Hän seisahtui,
-huoaten syvään ja kutsui koiran luokseen.
-
--- Roland, hän lausui hellästi ja laski kätensä koiran päälaelle, --
-sinä taidatkin olla ainoa toverini, joka pysyt minulle uskollisena...
-Ethän sinä koskaan jätä vanhaa Eeroa?
-
-Koira ymmärsi. Vinkuen ja heiluttaen häntäänsä se nousi pystöön
-takajaloillaan ja töytäsi tanakat käpälänsä pojan hartioille, pyrkien
-nuolemaan tämän kasvoja pitkällä kielellään.
-
--- Niin, niin, Roland, tiedänhän sen, tiedänhän sen, hoki Eero,
-pakostakin hymyillen, ja välttäen koiran kuonoa, irtausi sen
-syleilystä. -- Sinä olet minun, tapahtui mitä tapahtui, enkä sinua
-koskaan jätä, vaikka minne menisin.
-
-Roland hyppeli vielä kotvasen aikaa ystävänsä ympärillä, ja Eeron
-mieli tuntui vähän kevenevän.
-
-Olihan hän monta kertaa sanonut itselleen, että hänen surunsa
-Aarnon ja Tuomon kylmyydestä oli sekä lapsellinen että väärä.
-Jo silloin, kun hän päätti muuttaa maalle ja Harryn uskottomuus
-antoi ankaran iskun hänen sydämelleen, oli hän ymmärtänyt, että
-siinä tehtävässä, jonka hän itselleen oli valinnut, ei saanut olla
-vaikuttamassa minkäänlaiset personalliset tunteet. Hän olikin ollut
-valmis lähtemään aivan yksin, ja omasta vapaasta tahdostaan Aarno
-ja Tuomo tekivät hänelle seuraa. Mutta tuo heidän vapaaehtoinen
-tekonsa oli elvyttänyt Eerossa uskon, että he tahtoivat pysyä
-vanhoissa ihanteissa ja antautua yhteiseen tehtävään. Ja kun he
-sitten ilmottivatkin peräytyvänsä, koski tuo odottamaton uutinen
-Eeroon kovin kipeästi. Sen päivän jälkeen eivät pojat juuri
-viihtyneetkään kotona. Yhtämittaa heillä oli asiaa kaupunkiin,
-tuskin ennättivät syödäkään Eeron seurassa. Ja heidän kylmyytensä
-ja välinpitämättömyytensä oli Eeron ainaisen surun esineenä. Hän ei
-oikein sitä käsittänyt.
-
-Toinen seikka lisäsi vielä hänen huoliaan. Ehkä hän olisikin jaksanut
-niitä paremmin kantaa, ellei sitä toista olisi ollut. Ja se oli huoli
-hänen kirjastaan, hänen esikoisestaan, josta hän oli niin paljon
-toivonut. Sen kirjan kohtalo oli vielä määräämättä, sillä vastausta
-ei kuulunut kustannusliikkeeltä, joka oli ottanut käsikirjotuksen
-tarkastettavaksi, vaikka jo neljäs viikko oli kulumassa.
-
-Kun Eero silloin -- kuukausi sitten -- nousi liikkeen konttoriin
-vieviä portaita ylös, kallis käärö kädessä, katosi häneltä yhdellä
-iskulla kaikki rohkeus ja varmuus, ja mitä sitten tapahtui, kävi
-kuin unessa. Ei tarvinnut soittaa, ovi oli raollaan. Etehisessä ei
-ollut ketään. Eero riisui päällystakkinsa, ripusti naulapuuhun, laski
-hatun hyllylle ja astui kynnyksen yli huoneeseen, jossa seiniä pitkin
-oli monta korkeata pulpettia konttorikirjoineen, papereineen ja
-kirjotusneuvoineen. Yhden ääressä istui nainen kirjottamassa. Hänen
-puoleensa Eero kääntyi kysyen:
-
--- Saisikohan puhutella johtajaa?
-
--- Johtaja on toisessa huoneessa, olkaa hyvä ja käykää sinne, vastasi
-ahkera nainen kysyjään katsomatta, mutta kohteliaalla äänenpainolla
-ja viitaten kädellään muutamalle ovelle päin.
-
-Eero tunsi mielensä vähän rohkaistuksi, kun ratkaiseva hetki oli
-siirretty edes muutama silmänräpäys tuonnemmaksi, ja sangen vakavin
-askelin hän meni lattian poikki ja ovesta toiseen huoneeseen.
-Siinä seisoa jöröttivät seinien luona isot, keltaiset kaapit, ja
-keskellä permantoa oli muhkea kirjotuspöytä, jonka ääressä istui
-kustannusliikkeen johtaja. Taasen sykki Eeron sydän ja hän miltei
-ihmetteli, ettei äänensä värähdellyt, kun hän tervehdittyään sanoi:
-
--- Minulla olisi täällä käsikirjotus, jonka aion tarjota
-liikkeellenne kustannettavaksi...
-
--- Vai niin, sanoi johtaja jotakuinkin välinpitämättömästi, ojensi
-kämmenensä ja otti Eeron kädestä kalliin käärön. -- Onko se kertomus?
-
--- Ei ole kuin essay... kuinka sanoisin, filosofinen essay...
-
--- Yhy. Herra on hyvä ja istuu.
-
-Pöydän vieressä oli tuoli ja sille Eero istuutui. Johtaja avasi
-käärön, ja rupesi selailemaan kirjotettuja lehtiä.
-
--- Vai niin, essay. Tässä maassa semmoisia ei monta ole painettu.
-Paljonko herra tästä tahtoo?
-
-Eero hätkähti. "Jokohan se aikoo sen ottaa?"
-
--- No en minä sitä niin osaa määrätä. Kyllähän te sen paremmin
-ymmärrätte...
-
--- Yhy. Voimmehan ottaa tämän tarkastaaksemme, mutta aivan pian en
-vastausta lupaa. Meillä on kiireiset ajat nyt, kun kevätkirjallisuus
-on valmistettava -- siihen tämä ei kuitenkaan missään tapauksessa
-ehtisi.
-
-Sydäntä vähän kouristi, mutta kohteliaan tyyni, melkein leikillinen
-oli Eeron ääni, kun hän lausui:
-
--- Niin, niin tiettävästi... Koska luulette, että minä voin saada
-tietoa? Käynkö täällä tiedustelemassa?
-
--- Kuinka itse tahdotte. Tulkaa parin viikon päästä.
-
-Sitten hyvästi, ja hetken perästä Eero löysi itsensä kadulla
-kävelemässä -- ilman kallista kääröä. "Kevätkirjallisuus" soi
-hänen korvissaan ja tietämättään miksi, hän häpesi. Hänen kirjansa
-ei kuulunut "kevätkirjallisuuteen" -- kuuluiko "kirjallisuuteen"
-ollenkaan, semmoinen lapsipuoli kuin se... Miksi hän olikaan mitään
-kirjottanut! Ei maailma kumminkaan käsittäisi hänen sydäntään, hänen
-ajatuksiaan... Ja nyt se jäi sinne, kallis käsikirjotus, hänen
-rakkautensa ja murheensa luoma. Ja tuo mies vielä pitelee sitä kuin
-mitä vain... Teki melkein mieli juosta takaisin, riistää aarre rosvon
-kynsistä ja paeta, paeta, paeta...
-
-Mutta Eero ei juossut takaisin...
-
-Perästäpäin häntä nauratti oma tavaton kömpelyytensä ja
-hätääntymisensä. Olihan kaikki käynyt aivan luonnollisesti. Kirja oli
-otettu tarkastettavaksi ja parin viikon päästä tulisi vastaus.
-
-Vaan ei tullutkaan silloin vielä vastausta. Eero kävi
-tiedustelemassa, ja johtaja anteeksi pyytäen kysyi, eivätkö saisi
-pitää käsikirjotusta kaksi viikkoa vielä. Lupasi sitten kirjallisesti
-ilmottaa. Eeron tietysti oli myöntyminen, vaikka alakuloisella
-mielellä, kun odotuksen tuskallinen aika yhä pitkittyi.
-
-Tämä oli se toinen huoli, joka painoi Eeron mieltä. Maantiellä
-kävellessään hän nyt ajatteli kaikkea tätä ja hänen elämänsä tuntui
-sangen synkältä. Kirjan kohtalo tosiaan ei ollut ratkaistu, mutta
-Eeron sydämen täytti paha aavistus, jota hän ei sieltä voinut
-karkottaa. Aarno ja Tuomo olivat kaupungissa, ja Eero oli puoleksi
-lupautunut hänkin sinne, koska Harryn tänä iltana piti valkolakkinsa
-saaman, mutta Eero oli kuitenkin kahden vaiheilla, lähtisikö
-ollenkaan, kun ei häntä minnekkään haluttanut.
-
-Lähestyessään Mannilan taloa, hän näki Rolandin äkkiä syöksähtävän
-aitaan nojaavan miehen luo, joka kallistui koiraa hyväilemään, ja
-vähän tirkistettyään Eerokin tunsi vieraan. "Jannehan se on!" Ja taas
-tuntui sydän kevenevän. Tervehdittiin tuttavallisesti ja Eero kysäisi:
-
--- Missä olet ollutkaan? Luulin sinun jo sairastuneen, kun et
-viikkokauteen ole käynyt meillä?
-
--- Olisi minulla vähän asiaa, jos sopii...
-
-Nyt vasta Eero havaitsikin, että toinen oli ylen synkän ja kalpean
-näköinen.
-
--- Kyllä, kyllä, Eero kohta vastasi palvelevasti.
-
--- Mennään sisälle, siellä ollaan rauhassa.
-
-"Nyt minun siis ei tarvinnut lähteä kaupunkiin", hän ajatteli
-itsekseen, ja se ajatus oli hänelle mieluinen.
-
-Heidän astuessaan pihan poikki, Eero tarkasteli sivulta Jannen
-puhtaita ja tahdon lujuutta osottavia kasvonpiirteitä, joiden
-tavallisesti niin iloinen ja punakka ulkomuoto oli vaihtunut
-kärsimyksen kalpeaan ilmeeseen, ja urkkien itseltään ihmetellen tämän
-muutoksen syytä, hän samalla muisti nuoren pojan koko elämäntarun.
-
-Jannelle Eero omisti ihailun sekaisen rakkauden, sentähden että tämä
-niin varmasti tiesi ja tunsi mitä tahtoi ja sentähden että hänen
-tahtonsa oli kohdistunut luonnolliseen hyvään. Hänen vanhempansa,
-jotka kuuluivat sivistyneeseen säätyyn, omistivat maakartanon
-täällä likitienoilla ja olisivat antaneet pojalleenkin sivistyneen
-kasvatuksen, ellei tämä äkkiä olisi katkaissut kaikki heidän
-tuumansa. Hän kävi jo kaupungissa koulua -- siellä tutustuivatkin
-Eero ja hän, vaikka Janne oli alemmalla luokalla --, kun hän erään
-kevätlukukauden päätyttyä viidennellätoista ollessaan lähti koulusta
-suoraa päätä kotiin ja sanoi vanhemmilleen:
-
--- En jalkaanikaan enää kouluun pistä. Minä rupean maanviljelijäksi!
-
-Huono oppimaan Janne ei ollenkaan ollut, mutta hyvin vallaton ja
-itsepäinen. Hämmästyneet vanhemmat koettivat syksyllä kurilla ja
-rangaistuksella saada poikaa taipumaan, mutta tämä intti yhä vain
-vastaan:
-
--- Jos panette minut kouluun takaisin, minä karkaan. Ja jollen saa
-kotona työtä tehdä, lähden muuanne leipäni ansaitsemaan.
-
-Janne ei ollut ainoa poika, vaan viimeinen isosta lapsilaumasta,
-ja vanhemmat tuumivat keskenään, että "on ahkera työmies parempi
-kuin laiska herra ja voihan Janne joskus maailmassa ottaa kartanon
-haltuunsa ja lunastaa siskonsa ja veljensä, kun ei hänestä
-kumminkaan ole lukijaksi", ja niin muodoin hekin tyytyivät kauppaan,
-vastenmielisesti tosin, ja Janne tuli renkipojaksi isänsä kartanoon.
-
-Suurimmalla rakkaudella ja palvelevaisuudella hän palkitsi
-vanhempainsa hyvyyden, ja kun isä kuoli, tuli Jannesta oikein äidin
-tuki ja turva. Vanhemmat veljet olivat jo maailmalla, siskoista yksi
-oli naimisissa ja kaksi nuorempaa kotona, mutta Janne ottikin talon
-ohjakset käteensä ja kävi johtamassa miesten töitä isävainajansa
-vanhaan tapaan. Janne oli silloin seitsemäntoista vuotias, tanakka ja
-harteva nuorukainen ja niinä kahtena vuotena, jotka isän kuolemasta
-olivat kuluneet, ei kenenkään ollut tarvinnut moittia nuoren isännän
-komentoa.
-
-Kun Jannen ja Eeron vanha toveruus uudistui, kiintyivät nuorukaiset
-pian toisiinsa lämpimin tuntein, tekipä Janne Eerosta oikein
-ystävänsä ja uskottunsa.
-
-Heillä olikin yhteisenä salaisuutena Jannen rakkausliitto ja
-salakihlaus erään torpan tytön kanssa, joka kylässä palveli piikana.
-Se oli kaikessa yksinkertaisuudessaan originelli tarina. Leena ja
-hän olivat lapsuuden ystäviä ja leikkitovereita, Leenan isä kun oli
-kartanon torpparina, ja paljon suloisia muistoja heillä oli menneiltä
-ajoilta. Janne kävi viidettätoista, kun hän ollen pääsiäisluvan
-aikana koulusta kotona -- eräänä päivänä läksi torpan Leenan luokse,
-joka oli häntä vuotta nuorempi, ja sanoi:
-
--- Jahka tulet isoksi, Leena, minä nain sinut.
-
-Leena nauramaan:
-
--- Etpä vainen.
-
--- Nainpas. Lyödäänkö vetoa?
-
--- Mutta minä sanon, ettet!... en minä sinua ota, en ota, vaikka mikä
-olisi...
-
--- Otatpa, kun oikein tulen kosimaan.
-
--- Enkä ota, älä luulekkaan.
-
-Kun kiistaa kesti, Janne nolostui.
-
--- Etkö minusta huolikkaan, Leena? hän kysyi paljon nöyremmällä
-äänellä.
-
--- En, vastasi tyttö, kääntäen kasvonsa pois.
-
--- Mikset, sano, mikset?
-
-Pieni pään nykäys ja puoleksi arka, puoleksi ylpeä katse.
-
--- Siksi, kun olet herra.
-
--- Onkos se sitten mitään pahaa? Kun tulet minun rouvakseni, saat
-istua sohvalla ja käydä silkissä.
-
--- Mutta minäpä en huolikkaan. Minä tahdon tehdä työtä ja auttaa
-äitiä. Ja minä en mene herralle.
-
--- Mikset herralle?
-
--- Siksi...
-
--- No?
-
--- Siksi kun ne ovat ylpeitä ja juovat.
-
-Janne hämmästyi niin, ettei hetkeksi saanut sanaakaan suustaan.
-
--- En minä juo, hän vihdoin sopersi.
-
--- Et vielä, mutta sitten, vastasi tuo viisas ja itsepäinen kaunotar.
-
--- Eihän isänikään juo...
-
-Tuima katse.
-
--- Älä valehtele. Ryyppää se välistä. Ja kaikki kaupungin herrat
-juovat.
-
--- Olenko minä mikään kaupungin herra?
-
--- Olet.
-
-Vaitiolon jälkeen Janne kysyi:
-
--- Ottaisitko minut, jollen olisi herra?
-
-Tyttö ei vastannut, nauroi vain heleästi ja pakeni täyttä kiirettä.
-
-Janne kääntyi kotiinpäin mietteissään. Hän mietti paljonkin, mietti
-vielä koulupenkilläkin istuessaan, ja kun lukukausi oli loppunut --
-oli hänenkin koulunkäyntinsä loppunut.
-
-Pari vuotta kului, eivätkä Janne ja Leena paljon toisiaan
-nähneetkään. Mutta Jannen isän kuoltua he solmivat liiton keskenään,
-ja vaikka tyttö vielä oli vastahakoinen, Janne kun muka sittenkin oli
-herra, vei voiton kumminkin molempain sydämiin juurtunut rakkaus.
-Liittonsa olivat päättäneet pitää salassa, kunnes Janne tulisi
-täysi-ikäiseksi. Eero vain Jannen ainoana ystävänä oli siihen vihitty.
-
-Tämä kaikki muistui vilaukselta Eeron mieleen, kun he astuivat
-pihamaan poikki ja verannan kautta sisälle huoneisiin, ja hän
-ihmetteli, mikä onnettomuus nyt oli tehnyt Jannen ilosta lopun.
-
-Tuskin olivat ehtineet Eeron kamariin, kun Janne kääntyi ja puhkesi
-sanomaan Eerolle, joka sulki oven jälkeensä:
-
--- Voi Eero, nyt on kaikki kadotettu, nyt on onneni mennyt, mitä minä
-enää maailmassa teen! Kahteen yöhön en ole silmiäni ummistanut.
-
-Tämä oli lausuttu niin surkealla äänellä ja niin voimakkaalla
-tunteella, että vavistus kävi Eeron ruumiin läpi ja hänkin kalpeni.
-
--- No, mikä nyt on?
-
--- Oi sinä et voi käsittää, kuinka häntä rakastan, minä en saata elää
-ilman häntä -- ja nyt hän on minut hylännyt, ja minä olen itse syyssä.
-
-Ja nuoren pojan silmät kiilsivät kyynelistä kosteina ja hän väänteli
-käsiään tuskasta.
-
--- Rauhotu, Janne, pyysi Eero hellästi, vaikka hänen sydämensä oli
-pakahtua, -- käyhän istumaan ja kerro, kerro, kuinka asian laita on.
-
--- En minä voi istua, polttaa niin rinnassa, sanoi nuorukainen,
-kävellen edes takaisin permannolla. -- Kuule nyt, mitä on tapahtunut.
-En ole sinullekaan kertonut, että pari viikkoa sitten jouduin
-huonoon seuraan -- no, en syytä ketään, oma syynihän se oli --,
-juotiin väkeviä ja minä päihdyin, päihdyin aika lailla. Oh, kuinka
-aamulla häpesin ja kuinka sairas olin! Vannoin pyhästi itselleni,
-etten koskaan enää maistaisi tippaakaan. Häpeästä en kehdannut puhua
-mitään Leenalle enkä sinulle. Mutta voi pahuus! lienenkö juopuneena
-kerskaillut suhteestani Leenaan tai liekö nähty hänen valokuvansa,
-joka minulla aina on povitaskussani -- joku pahanilkinen ihminen
-on ilmottanut salaisuuteni Leenan vanhemmille, maalannut jutun
-murhanmustaksi, panetellut minua ja sanonut minua juopoksi. Niin
-ainakin Leena itkien mulle kertoi toissa-iltana ja sanoi, että
-vanhempansa olivat aivan epätoivoissaan, isäkin oli sanonut, että
-minun pitäisi paremmin tietää kuin viekotella köyhää tyttöä... Oi
-voi, Eero, ja Leena oli myös aivan menehtymäisillään, kun minä olin
-juonut enkä tunnustanut hänelle, ja hän sanoi, että on paras, että
-eroamme toisistamme... Leena sen sanoi.
-
-Janne oli seisahtunut Eeron eteen ja lausui viimeiset sanansa
-omituisella äänen painolla, aivan kuin olisi itseltään epäillen
-kysynyt, oliko se mahdollista, ja hän lisäsi samaan tapaan:
-
--- Kuinka tuo minuun koski ja kuinka olen tuntenut itseni
-viheliäiseksi ja huonoksi. Olen rukoillut Jumalaa, olen paastonut
-ja valvonut, ja sen minä vain tiedän, että jollen Leenaa saa, olen
-mennyt mies. Silloin en voi tänne jäädä, renttu minusta tulee,
-merelle menen tai Amerikkaan tai minne vain... Eikä tässä ole mikään
-apuna.
-
-Eero, joka oli säikähtynyt pahemmin kuin tahtoi itsellensä
-myöntääkään, oli vähän aikaa ääneti, miettien sinne tänne, ennenkuin
-viimein osasi puhua:
-
--- Älä nyt noin, Janne... eihän hukka niin pian peri, totta tämä on
-autettavissa. Ethän sinä, Janne, ennen ole juopotellut?
-
--- Ensimäinen kerta se oli, jolloin päihdyin. Mutta tunnustaa minun
-täytyy, että joskus olen ryypyn ottanut.
-
-Eero loi ystäväänsä nuhtelevan katseen ja virkkoi:
-
--- Ai ai, Janne, siinä olet tehnyt väärin, kun tiesit kumminkin,
-ettei Leena siitä pitänyt.
-
--- Niin niin, väärin olen tehnyt, sen minä nyt ymmärrän. Mutta voi,
-ei se sillä parane, en minä sillä häntä takaisin saa, ja minä en
-jaksa elää ilman häntä. Hän on niin kaunis, niin kaunis.
-
--- Kuules, Janne!
-
--- Mitä?
-
-Eero oli äkkiä keksinyt pelastuskeinon, ja hänen silmänsä loistivat.
-
--- Minäpä tiedänkin, mitä sinun pitää tekemän!
-
-Hän ryntäsi ylös ja tarttui syliksi ällistynyttä Jannea.
-
--- Oi Eero, jos voisit minua auttaa! kuiskasi toinen melkein
-nyyhkyttäen, mutta toivon säde välähti hänenkin silmissään.
-
--- Sano, Janne, oletko varma Leenan rakkaudesta? Tiedätkö aivan
-varmaan, että hän sinua lempii?
-
--- Tiedän, vastasi Janne ja katsoi Eeroa ihmetellen silmiin.
-
--- Tiedät siis, että hänen puheensa teidän erostanne ei lähtenyt
-sydämestä?
-
--- Sen ainakin uskon, sillä kuinka... en, en, en minä tiedä.
-
--- Mutta onhan hän vannonut sinulle uskollisuutta?
-
--- On.
-
--- No kuule nyt tuumani, sanoi Eero, istuutuen taas sängynreunalle,
-ja veti Jannen viereensä istumaan. -- Minä tiedän, että sinun
-aikomuksesi ovat aivan rehelliset. Leena on köyhä ja toiseen
-säätyluokkaan kuuluva kuin sinä, mutta ottaisit sinä hänet kumminkin
-vaimoksesi, eikö niin?
-
--- Vielä kysyt! Enhän ole minäkään mikään sivistynyt -- ja mitä
-rakkauteen tulee! Perintömme ei ole iso ja perijää on monta. En
-edes tahtoisi kartanon pitää, vaikka se on kotini, paremmin tulisin
-toimeen pienellä tilalla.
-
--- No niin, asia on siis selvä. Etkö nyt itse huomaa, mitä sinun on
-tekeminen?
-
--- En.
-
--- Leenan kunniaa on loukattu ja hänen vanhempansa...
-
--- Aah!
-
--- Niin juuri, sinun pitää mennä torppaan ja pyytää tytär omaksesi.
-
--- Mutta kun en vielä ole mynti! Äitini...
-
--- Luuletko hänen panevan vastaan?
-
--- Luulen.
-
--- Ei auta. Sinä puhut äidillesikin... Ja kyllä hän suostuu, kun koko
-historian kerrot... Mutta ennen kaikkea laita asia selväksi Leenan
-vanhempain kanssa.
-
-Janne nousi kävelemään. Otsa oli rypyssä ja silmä maahan painettuna.
-Aivot työskentelivät ja rinnassa vyöri voimakkaita tunteita. Eero ei
-tahtonut häiritä, seurasi vain mykkänä toisen liikkeitä.
-
-Vähän ajan perästä Janne pysähtyi sängyn luo, nojasihe päätyyn ja
-virkkoi päättävästi:
-
--- Niin on tapahtuva kuin sinä ehdotit, Eero. Hän oli nyt aivan
-tyyni, ja vähän entistä reippautta loisti silmistä.
-
--- Oikein, sanoi Eero ja hymyili ilosta.
-
--- Mutta tahdotko sinä minua auttaa, Eero?
-
--- Mikäs siinä? Autanhan minä mielelläni.
-
--- Lähde sitten puhemiehenä kanssani torppaan.
-
--- Mitä? puhemiehenä?
-
--- Niin, tiedäthän sinä, mikä se on, ja minä tahdon, että asia
-tapahtuu kansan tapaan. Etkö suostu?
-
-Eero oli lentänyt tulipunaiseksi kasvoiltaan, ja tuo ehdotus tuntui
-hänestä ensin ylen vastenmieliseltä.
-
--- Etkö suostu? toisti Janne, ja hänen äänensä ilmaisi jo pettymystä.
--- Mistä sitten saan puhemiehen?
-
-Yht'äkkiä Eeroa nauratti. Mikä lie tullut, mutta tällä surullisella
-jutulla oli koomillinenkin puolensa. Hän kuitenkin pidätti naurunsa,
-melkein suuttuneena omaan kunnioittamattomuuteensa, ja sanoi
-lämpimästi:
-
--- Kyllä suostun.
-
--- Hyvä, virkkoi Janne tyytyväisenä ja oikasihe suoraksi. --
-Lähdetään sitten menemään.
-
--- Nyt samallako?
-
--- Tottakai, eihän tuo viipymisestä parane. Nyt on muuten paras aika,
-kun on pyhäaatto.
-
--- No, kuinka tahdot, sanoi Eero, nielaisten viimeisen
-vastahakoisuutensa.
-
-Ja sitten pojat lähtivät. Roland, jonka olisi tehnyt mieli mennä
-mukaan, käskettiin jäämään kotiin, ja hyvin kasvatettu koira totteli
-nöyrästi.
-
-Matkalla torppaan Eero kysyi Jannelta, eikö hänellä ollut aavistusta,
-kuka se oli Leenan vanhemmille kannellut ja juonitellut, sillä eihän
-kukaan ilman mitään --
-
--- Ei suinkaan, keskeytti Janne, -- enhän minä varmasti tiedä, kuka
-vihamieheni on, ellei se lie Aapolan Kalle. Juovuspäissäni jouduin
-riitaan hänen kanssaan, kun hän kehui Leenaa morsiamekseen. Kalle
-muuten kuulemma on Leenaa kosinutkin ja saanut rukkaset. En minä
-muista mitään puhuneeni omista asioistani, mutta ehkä se Kalle arvasi
-oikean laidan, ehkä on jäljestäpäin meitä vakoillut. Hän jos sitten
-lie jollain ämmällä juorua juoksutellut...
-
--- Kylläkai se niin on, kylläkai, arveli Eero ja ihmetteli itsekseen,
-että rakkausjutussa aina piti olla mustasukkaisuus mukana.
-
-Ilta oli jo myöhäinen, kun Eero palasi kotiin kosioretkeltään Jannen
-kanssa. Kaikki oli käynyt hyvin. Miten olikaan, Eero innostui
-puhemiesvirkaansa, kertoi Leenan ja Jannen rakkausjutun alusta alkaen
-ja sai kunnon vanhukset heltymään, niin että vielä itkivätkin;
-ukko puristi vahvasti kädestä ja eukko tarttui oikein syliksi
-nuorta isäntäänsä, jota ennenkin olivat kunnioittaneet. Janne oli
-seitsemännessä taivaassa sulasta onnesta ja virkkoi auttajalleen
-heidän poistuttuaan torpasta:
-
--- Voi jos osaisin puhua niinkuin sinä! Saathan kivetkin heltymään...
-Jos sinäkin äidilleni puhuisit...
-
-Mutta se tietysti ei käynyt laatuun.
-
-Kylään tullessa Janne erosi Eerosta ja lähti Leenaa tapaamaan.
-
-Koko tämä kohtaus oli vaikuttanut Eeroon virkistävästi. Ajatukset
-olivat hetkeksi vapautuneet omista huolistaan ja murheistaan, sydän
-iloitsi, että oli saanut olla avuksi, ja monta uutta havaintoa oli
-mieli tehnyt. Istuessaan kevät-illan haaveellisessa hämärässä matalan
-torpan pyhää varten erittäin siivotussa kamarissa ja keskustellessaan
-noitten kokeneitten ja kunniallisten ihmisten kanssa rupesi Eerosta
-tuntumaan, aivan kuin hän jostakin oven raosta olisi saanut kurkistaa
-outoon, uuteen, ihanaan maailmaan. Avautui näköaloja, joista hänellä
-ei ennen ollut aavistustakaan, monet arvotukset kävivät äkkiä päivän
-selviksi, mutta haihtuivat taas, ja Jannesta erottuaan hän koetti
-muistella vanhusten sanoja ja omia mielialojaan, saadakseen selvyyttä
-ajatuksiinsa ja havaintonsa jonkinmoiseen järjestykseen.
-
-Tultuaan kotiin hän istui pöytänsä ääreen ja kirjotti päiväkirjaansa:
-
-"23. V. Oudon kokemuksen olen tänä iltana tehnyt. Uskallanko
-siitä vetää johtopäätöksiä? Silloin torpan ukko on ollut minulla
-ensimäisenä opettajanani sitten kuin koulun päätin. Mutta mikä
-opettaja! Sydämensä suoraa kieltä vain puhui ilman minkäänmoisia
-'pedagogisia' tarkotuksia. Ja mikä opetus! Ei se sanojen paljoudessa
-ilmennyt, vaan niiden ytimekkäisyydessä; eikä niiden kirjavankoreassa
-muodossa, vaan henkevässä sisällyksessä. Eikä ainoastaan sanoissa,
-vaan katseessa, liikkeissä, äänenpainossa! Ne ovat rikkaita ihmisiä
-ne, joilla on semmoinen sielunelämä.
-
-"Ja nyt on johtopäätökseni kysymyksenä esitettynä: onko koko kansa,
-koko n.k. sivistymätön luokka tämmöistä? Näinkö viisashenkistä,
-ylevämielistä, teräväjärkistä?
-
-"Luulin ennen, että meidän sivistyneiden pitäisi heitä opettaa,
-kasvattaa, neuvoa. Mutta heillähän onkin ihan toinen maailmankatsomus
-kuin meillä sivistyneillä! Tai oikeammin: ei toisenlainen,
-mutta se heillä on jo tiettynä, toteutettuna, koettuna, mikä
-sivistyneille jonkinmoisena ihanteena väikkyy. Ja minun yksityiselle
-maailmankatsomukselleni se on mitä likintä sukua!
-
-"Eiväthän he vähääkään epäile elämän siveellistä pohjasäveltä, ihmisen
-korkeata tehtävää ja hänen velvollisuuttaan luopua itsekkäistä
-pyyteistään ja alhaisista himoistaan! Niin, mitä heidän oma elämänsä
-onkaan muuta kuin yksinkertaista velvollisuuksien täyttämistä
-aamusta iltaan hamaan kuolemaan saakka. Ja mikä vaatimattomuus, mikä
-alistuminen Jumalan tahdon alle, mikä rauha ja tyytyväisyys.
-
-"Sivistyneitä he pitävät melkein kuin toisena sukuna. Ennestään
-tiedän, että kansa on kunnioittavainen ja nöyrä ylempää luokkaa
-kohtaan -- jos välistä sen omituisuuksille nauraakin -- mutten ole
-ennen hoksannut, että syvällä kansan mielessä piilee jonkinlainen
-epäilys herroja kohtaan, jonkinlainen arkuus -- semmoinen tunne,
-joka herää, kun pitää astua kevätjäälle eikä tiedä, kestääkö tuo
-enää. On aivan kuin me sivistyneet olisimme lapsia, jotka olemme
-eksyneet äitimme, kansan helmasta ja joita äiti pelonalaisena, mutta
-kaipauksella odottaa palaavan takaisin -- -- --
-
-"Niin, jos johtopäätökseni tämän illan kokemuksista pitää paikkansa."
-
-Eero laski kynän kädestään ja nousi. Hän käveli toiseen huoneeseen,
-Aarnon ja Tuomon saliin, ja ohjasi askelensa ikkunan luo, jonne häntä
-vastustamattomasti veti mustain tuomen oksain välitse kuultava,
-heleänhohtava luoteinen taivaanranta. Tuolla ulkona uinaili luonto
-kevätkesäistä untaan. Kukkiva tuomi aivan lasin takana ja kuusen
-istukkaat alempana törmän laidalla seisoivat liikkumatta ja
-äänettöminä ja katselivat puolihorroksissa jalkojensa juurella hiljaa
-juoksevaa jokea, joka väsymättömässä kulussaan luikerteli niittyjen
-välitse ja katosi näkyvistä metsäisen niemen taa.
-
-Rauhan tunne tuuditti nyt Eeronkin mielen kevätyöllisiin
-haaveiluihin. Ne tulivat etsimättä kuin haimion siivillä, kun
-hän avasi akkunan ja imi itseensä leyhkäilevää tuomentuoksua. Ne
-kertoivat jostain kaukaisesta onnesta, jostain salaperäisestä
-rauhasta, joka kerran tulee ja nostaa sielun korkealle yli maailman
-murheiden, yli elämän eksymysten, ja ne kuiskailivat jostain
-äärettömästä rakkaudesta ja voimasta, joka elää syvällä tämän
-jumalallisen luonnon sydämessä ja jonka helmaan ihminenkin voi
-kallistaa päätänsä. Mitä siitä, ne sanoivat Eerolle aivan korvin
-kuuluvasti, mitä siitä, jos ystäväsi sinusta luopuvat, jos ei
-yksikään ymmärrä sinun aikeitasi, sinun tarkotuksiasi, olet elävä
-ihminen kumminkin, maailmaan lähetetty kuin kaikki muut -- heitä sinä
-huolesi ja ole kuin yksi näistä pienimmistä, ilomielinen, nöyrä,
-vaatimaton, ja katso, kansa on sinut ymmärtävä, kansa on tuleva
-ystäväksesi, ja se suuri, sanomaton voima on rintasi täyttävä.
-
-Ja Eero ihmetteli näitä unelmia ja katseli kauvan yhä vaalenevaa
-taivaanrantaa.
-
-
-
-
-V.
-
-
-Kynttilä paloi kirjotuspöydällä. Eero istui lukemassa, odotellen
-Aarnoa ja Tuomoa, jotka kumma kyllä eivät vielä olleet saapuneet
-kotiin kaupunginmatkalta, vaikka heidän jo senkin seitsemän kertaa
-olisi pitänyt ehtiä hurrata Harryn valkolakille...
-
-Eeron mieleen oli muistunut eräs toukokuun yö kolme vuotta sitten,
-kun hän oli ensi kerran painanut päähänsä valkoisen lakin. Heitä
-ei ollut samaan ryhmään kuulunut kuin kolme vanhaa luokkatoveria,
-jonka tähden asianomaisesta viftistä ei ollut tullut mitään. Hyvin
-tyytyväisenä siihen Eero oli kiirehtinyt kotia ja pannut tunteensa
-paperille.
-
-Kuinka kaikki oli toisenlaista nyt kuin silloin. Ihan pelotti
-ajatella, mitä muutoksia aika oli tuonut mukanaan. Silloin oli mieli
-vielä täynnä uskallusta ja uskoa, uskoa ei niin paljon itseensä kuin
-muihin, kuin siihen, että maailma on hyvä, että ihmiset ovat jaloja,
-että elämä on ihana. Silloin ei ollut ystäviä muita kuin Aarno,
-mutta kuinka rakas, kuinka luotettava, kuinka ihailtava se ystävä
-oli! Ja Eero oli käynyt miettimään suhdettansa tuohon nuoruutensa
-uskottuun, tuohon sielunsa lemmittyyn, ja kun hän ajatteli, että
-se sama suhde nyt oli rikkoutunut, että liitot ja lupaukset eivät
-sittenkään voineet kestää elämän kourissa, niin kaipauksen kyynel
-vieri hänen poskelleen, mutta katkeruus ei astunut hänen sydämeensä
-tänä hiljaisena, runollisena yönä. Pysyttääkseen vienon tunnelmansa
-ja elvyttääkseen vanhoja muistojaan, oli Eero papereittensa joukosta
-hakenut pienen vihkosen, jonka kansilehdelle oli sirosti piirrettynä
-eri riville nimet "Aarnolle Eero", -- saman vihkosen, johon hän sinä
-yönä kolme vuotta takaperin oli sydämensä vuodattanut. Sitä hän nyt
-kynttilän valossa istui lukemaan, ja sen sisältö oli näin kuuluva:
-
-    'Kirje Eerolta hänen ystävälleen Aarnolle.
-
-    Paras, ainoa ystäväni, riemuitse, riemuitse kanssani, kuohuilevan
-    sydämeni kanssa! Tuhannet aatokset ajelehtivat aivoissani,
-    kiitävät ohi kirjavina kuvina, häipyvät ilmaan hohtavina
-    haahmoina ja jättävät minut taas yksin tähän valoisaan,
-    kuultavaan kevätyöhön sen autuaine, mahtavine tunteineen: olen
-    lyyryn voittanut. Aarno, ymmärrätkö, mitä se merkitsee?
-
-    On lumpeenkukka syntynyt järvenpohjan mutaliejussa. Hiljalleen
-    se nousee pintaan halki haalevan, kuulakkaan veden, kaiholla
-    tähystellen ylhäällä häämöttävää valoa ja vapautta, mutta
-    koittaapa vihdoin päivä, jolloin kesäinen tuulenhive pyyhkäisee
-    sen kukkaispäätä, armaan auringon miltei häikäistessä sen silmiä.
-    Ja hento ruumis värähtää lemmestä ja aavemaisesta auvosta,
-    unholaan uupuvat lyhyen elämän surut ja murheet, ja hurmottuna
-    kukka vaieten aukaisee lumivalkoiset terälehtensä laineiden
-    luikutettaviksi.
-
-    En löydä minäkään sanoja ilmaistakseni tämänhetkisiä tunteitani:
-    olen vapaa! vapaa taistelemaan kaiken hyvän, suuren ja kauniin
-    puolesta, vapaa elämään kansani ja uskoni puolesta, vapaa valon
-    taistelussa voittamaan tai kuolemaan!...
-
-    Ei, minun täytyy tyyntyä, hillitä huimaavaa iloani, ajatella
-    ja mietiskellä. Tahdon kanssasi puhua, Aarno. Tänä hetkenä
-    rakastan sinua enemmän kuin koskaan ennen, ja jos täällä olisit,
-    halailisin sinua, pyörittäisin tanssiin kanssani ja nauraisin
-    ääneen. Ja sitten kertoisin sinulle kahdesta pojasta, jotka
-    tulivat ystäviksi.
-
-    Muistatko?
-
-    Se oli viime kesänä. Kauniina ehtoopäivänä olin talon renkien
-    seurassa peltoa kuokkimassa. Työ oli mieluista, mutta raskasta,
-    ja suuret hikipisarat valuivat kasvoiltani mustaan maahan. Usein
-    minun täytyi hoivata, toverit seurasivat esimerkkiäni, laskettiin
-    leikkiä, puheltiin ja naurettiin. Semmoisena lepohetkenä meidän
-    seisoskellessamme kuokan varteen nojaten satuit sinä tulemaan
-    peltoa kiertävällä maantiellä, ja minä näin sinut ensi kerran.
-    Reipas oli ryhtisi astellessasi, viheltäen sinä tulit, kädet
-    lakkarissa, pitkävartiset saappaat jaloissa. Suu hymyssä meitä
-    sivuutit, ja kun kohtasin veitikkamaisen katseesi, tuntui minusta
-    äkkiä kuin olisimme ennen toisiamme tavanneet. Muistatko, että
-    minä vähän epävarmana tervehdin -- kuten muuten maalla on tapana
-    -- ja että sinä tervehdykseeni vastasit? Mutta kun olit kadonnut
-    tien mutkaan, havauduin kysymään viereiseltä rengiltä:
-
-    -- Kuka tuo olikaan?
-
-    -- Niemelän Aarnohan se oli, vastasi renkipoika.
-
-    -- Missä hän asuu?
-
-    -- Niemelässähän tuo asuu tuolla järven rannalla.
-
-    -- No, mitä hän toimittaa?
-
-    -- Jaa Aarnoko?
-
-    -- Aarno, niin.
-
-    -- Mitä toimittanee. Talvella käypi koulua kaupungissa, tiedämmä.
-    Kesällä laiskottelee.
-
-    Naurahdin tuolle selonteolle. Älä sinäkään pahastu, että
-    semmoinen kuva sinusta annettiin. Olisi tehnyt mieli minun kysyä
-    enemmänkin, mutta kumppanini kuivat vastaukset ja jonkinmoinen
-    ujous pidättivät jatkamasta. Tiesinhän muuten tarpeeksikin.
-
-    Ryhdyimme jälleen työhön.
-
-    Kolme viikkoa sitten kului, ennenkuin meidät esitettiin
-    toisillemme. Minä olin jo ehtinyt sinut unohtaa. Sinulla oli
-    nyt toiset vaatteet yllä -- niinkuin minullakin -- eikä meidän
-    kummankaan käytös kehottanut tuttavallisuuteen. "Herra Niemelä"
-    soi aivan luonnolliselta.
-
-    Tämän jälkeen tavattiin silloin tällöin. Muistan leikillä
-    kysyneeni:
-
-    -- Ettekö te kerran alkukesällä kulkenut ohitseni maantiellä, kun
-    minä olin pellolla kuokkimassa?
-
-    Sinä sävähdit tulipunaiseksi ja heitit minuun aran katseen, aivan
-    kuin olisit epäillyt minun aikovan tuomita sinua jostain julmasta
-    tyhmyydestä. Vastasit lyhyesti:
-
-    -- Kuljin.
-
-    -- No, sittenhän oikeastaan olemme vanhat tuttavat, peruutin minä
-    hymyillen ja lisäsin, kättä tarjoten: -- nimeni on Eero.
-
-    Ja sinä pääsit pälkähästä, vieläpä lämpimästi puristit kättäni.
-
-    Oikein tuttaviksi emme kumminkaan tulleet, ennenkuin jouduimme
-    molemmat yhteen hommaan. Kylään oli toimeenpantava seuranäytelmä,
-    ja kumpikin saimme osamme. Harjoteltaessa minä, joka pienestä
-    saakka olen käynyt teatterissa, pian anastin itselleni johtavan
-    aseman, neuvoilin, määräilin, näyttelin, miten kukin rooli oli
-    tehtävä. Näyttelijöinä oli sekä herras- että maalaisväkeä, mutta
-    huomasin pian, että sinä olit muita tarkkaavampi, ymmärtäväisempi
-    ja innostuneempi. Ja se oli sinulle hyvä suositus minun
-    silmissäni, vaikken suinkaan tullut ajatelleeksi, että olin
-    sinuun erityisesti kiintymäisilläni.
-
-    Kun sitten juhlapäivä oli tullut ja näytelmämme oli onnellisesti
-    suoritettu, saimme osaksemme runsaat kätten taputukset,
-    hyvä-huudot ja kiitokset. Jouduin tästä vähän huumeeseen, sillä
-    itsekkyyteni kuiski: sinulle tulee suurin osa ylistyksestä.
-    Rintani tuntui keveältä ja ikäänkuin paisuneelta, mutta mieleni
-    oli rauhaton ja minä halusin yksinäisyyteen haaveilemaan. Tuvassa
-    tanssittiin teatterin jälkeen, mutta pian minä sieltä pujottausin
-    ulos puutarhaan, jonne houkutteli hohtava kuuvalokin.
-
-    Harhaillessani ruohikoilla ja hiekkakäytävillä tunsin äkkiä
-    jonkun takaa tarttuvan käsivarteeni ja kuulin sinun äänesi
-    kuiskaavan:
-
-    -- Etsin sinua. Arvasin sinun olevan täällä ulkona. Tuvassa oli
-    liiaksikin lämmin.
-
-    -- Etsitkö minua? toistin melkein säpsähtäen, ja tiedätkö mitä?
-    Vaikka olin ajatellut kaikkea muuta kuin sinua, kävi samassa ilon
-    väre läpi ruumiini.
-
-    -- Niin, minä tahdoin vielä yksityisesti kiittää sinua, Eero,
-    siitä, että teatterimme onnistui niin hyvin. Se on kokonaan sinun
-    ansiosi. Minä olin ollut niin levoton itseni tähden.
-
-    Ah, kuinka tuo kiitoksesi teki minulle hyvää. Se haihdutti
-    levottomuuden rinnastani -- haihdutti itsekkyydenkin.
-
-    Ja nyt seurasi lumoava hetki. Muistatko, Aarno, tuota yötä?
-    Istuimme syrjäisessä lehtimajassa puutarhan toisessa päässä,
-    kuuhut heitti hopeansa lehvistön läpi, etäältä soivat valsin
-    sävelet hyväilevän suloisina. Puhelimme ensin illan tapahtumista,
-    molemmat olimme innostuneet näytelmätaiteeseen ja haaveksimme
-    näyttelijä-elämästä, mutta yhtäkkiä käännyin suruiseksi ja
-    rupesin kertomaan itsestäni. En tiennyt oikein, mitä tein.
-    Kerroin olevani ilman ystäviä, ei ollut koulussa toverieni
-    joukosta kukaan minusta pitänyt, semmoisesta yksinkulkijasta ja
-    haaveksijasta kuin minä olin. Sentähden välistä orpo kaipasinkin
-    ystävää, jolle olisin voinut tunteeni ja tuumani uskoa.
-
-    En unohda koskaan sinun osanottavaa ja lohduttavaa katsantoasi,
-    kun laskit kätesi hiljaa hartialleni ja hellästi lausuit:
-
-    -- Ne toverisi eivät sinua tunne, Eero. Minä pidän sinusta.
-
-    Kuinka tuo tunnustus teki minut onnelliseksi, Aarno. En keksinyt
-    vastausta mitään, vaan ojensin sinulle käteni. Ja kauvan, kauvan
-    istuimme ääneti ja kuuntelimme kaukaista soittoa. Sitten me kuin
-    yhteisestä päätöksestä nousimme ja palasimme tupaan.
-
-    Mutta kumma, seuraavina päivinä ujostelimme toisiamme emmekä
-    etsineet tilaisuutta puhua kahden kesken. Vasta viikon
-    perästä sattui itsessään vähäpätöinen tapaus, joka oli omansa
-    ratkaisemaan suhteemme.
-
-    Olimme lähteneet toisen kylän huveihin, tällä kertaa vieraina.
-    Näytännön ja muun ohjelman loputtua oli tavanmukaiset tanssit,
-    joihin sinä hyvänä hyppääjänä innolla otit osaa, minun parhaasta
-    päästä katsellessani, millä taitavuudella ja kestävyydellä sinä
-    pyöräytit tyttölöitä, tuttuja ja tuntemattomia. En kuitenkaan
-    yksinomaan ihmetellyt, ihaillut; tunteihini sekottui vähän
-    katkeruuttakin, kun sinä niin hartaasti hääräilit muitten kanssa
-    etkä näyttänyt minusta yhtään välittävän. Olin mielestäni
-    syrjäytetty, hylätty ja kaipasin pois tästä meluavasta
-    joukkiosta. Hain itselleni tyyssijan avatun akkunan laudalla,
-    josta sain ikäänkuin etäältä seurata silmilläni karkelevan
-    kansan keikkauksia ja nähdä sinunkin ponnistuksesta punottavia
-    poskiasi, kun sinä kiidit ohitseni, käsi vankasti kiedottuna
-    tytön vyötävyksille. Mutta silmänräpäyksessä kaikki muuttui, kun
-    kallistuin taaksepäin ulos ikkunasta, toisella kädellä pitäen
-    kiinni keskipylväästä. Siinä ympäröi minua synkkä syysyö, jonne
-    jyske ja melu kuului paljon heikommin. Mutta se oli rauhaisa ja
-    viileä ja kuunteli myötätunnolla sydämeni valitusta. Oli minulle
-    jonkunlainen nautinto ajatella, että "tuolla nuo ihmiset pitävät
-    lystiä eivätkä aavista, että heidän keskellään on yksi, jonka
-    mielestä se kaikki on tyhjää leikkiä".
-
-    Aurinko teki jo nousua, kun lähdimme kotia ajamaan. Meitä oli
-    viisi henkeä samoilla rattailla. Takalaudalla istui kaksi
-    tyttöä, edessä istuimme sinä, minä ja eräs meidän kylän poika.
-    Aamu-ilma oli kolea ja kostea ja kylmä meitä puistatti, kun
-    olimme ilman päällysvaatteita. Koetimme sentähden pysytellä
-    lämpiminä laulamalla ja hoilottamalla. Lienemme näyttäneet aika
-    markkinajoukolta, kun ajaa hyryttelimme kivistä tietä, täyttä
-    kurkkua huutaen ja laulaen, haastellen ja nauraa hohottaen.
-    Muistatko, kuinka ylimielisen hilpeitä olimme? Siitä huolimatta
-    piili sydämessäni yhä sama epämääräinen kaiho.
-
-    Yhtäkkiä pälkähti päähäni kysyä sinulta:
-
-    -- Paleletko, Aarno?
-
-    -- Vähäisen, vastasit, ja samassa kiedoin käteni vyötäisillesi ja
-    sanoin luottavasti:
-
-    -- Näin saat nähdä, että lämpenet.
-
-    Silloin, tiedätkö, tapahtui minulle kumma. Kaikki epäselvä ja
-    etsivä ikävä häipyi sielustani, ja minä ymmärsin, että sinä
-    olitkin kaihoni esineenä. "Sitähän minä tahdoinkin, että olisin
-    varma sinun ystävyydestäsi, että saisin olla kahden kesken sinun
-    kanssasi, purkaa sinulle sydämeni, kertoella sinulle ihanteistani
-    ja aatteistani, ja että sinä kuuntelisit sanojani mielihyvällä,
-    katsoisit minuun totisilla, hellillä silmilläsi ja laskisit
-    kätesi hartialleni!" Niin, minä ymmärsin, että rakastin sinua, ja
-    olin sanomattoman onnellinen.
-
-    Ummistin silmäni, unohdin laulaa, unohdin, missä olin, kun toinen
-    tytöistä nykäsi minua selkään ja huusi:
-
-    -- Eihän se Eero enää laulakkaan!
-
-    Samassa käännyit sinäkin minun puoleeni ja kysyit puoleksi
-    kummeksuen:
-
-    -- Todellako nukuit?
-
-    -- Nukuin? toistin närkästyneenä, mutta lisäsin kiireesti: -- no,
-    jos olisinkin, kun te niin makeasti kehtolaulua hyrähytitte...
-
-    Muiden nauraessa vetäsin käteni pois vyötäisiltäsi. Kysymyksesi
-    oli minua loukannut, en tiedä miksi. Tuntui vain yhtäkkiä, ettet
-    sinä minua ymmärtänytkään. Minäkö olisin nukkunut! Vähänpä
-    arvoa olisin sitten läsnäolollesi pannutkin. Mutta tovin
-    kuluttua hiipi sydämeeni taas entinen ikävä, ja nyt siihen
-    oli yhtynyt katumuskin: kaduin, että olin ajatuksissani ollut
-    niin äkkipikainen sinulle. Ehkä se kysymyksesi olikin aivan
-    viaton -- ei, aivan ajattelematon. Ehkä sinä puolestasi nyt
-    olit loukkaantunut minuun, kun niin äkkiä vedin käteni pois...
-    Näitä ajatellessani olin koettanut ottaa osaa muitten iloon.
-    Nyt käännyin sinuun, ja kas, katsantosi olikin muuttunut.
-    Näytit hajamieliseltä, olit jättänyt ohjakset Väinölle. Kuinka
-    ihmissydän on julma ja itsekäs: tätä nähdessäni minä riemastuin
-    ja sydämeni sykki. Taas oli ikävä poissa ja hetken sinua
-    katseltuani kuiskasin:
-
-    -- Minun on kylmä.
-
-    Sinä säpsähdit, katseemme kohtasivat toisiaan -- ja silmäsi
-    säihkyivät. Sanaa sanomatta kiedoit käsivartesi minun ympärini.
-
-    Sillä hetkellä tapahtui meidän äänetön liittomme. Muistatko?
-    Aamuaurinko loisti kirkkaana, suurena, ihanana...
-
-    Meidän ystävyytemme oli alkanut. Kylään saavuttuamme kun minä
-    hyppäsin rattailta poiketakseni kotiin, kysyin sinulta, aivan
-    kuin se olisi ollut jokapäiväisin asia maailmassa:
-
-    -- Lähdetäänkö päivemmällä kävelemään?
-
-    -- Lähdetään. Mihin aikaan? sinä vastasit yhtä huolettomasti.
-
-    -- Tule nukuttuasi minua noutamaan.
-
-    -- Hyvä.
-
-    Ja me läksimme pitkälle kävelylle, ja se oli meidän ensimäinen...
-    Ja kuinka meiltä puhetta riitti -- ihan äärettömiin! En muista
-    enää, mistä oli kysymys, sen vain muistan, että olin kuin
-    hehkuva tulimeri, joka kauvan on ollut maan poveen suljettuna,
-    mutta vihdoin murtaa kahleensa ja syöksee vapauteen, puoleksi
-    hengetönnä pitkästä odotuksesta. En ollut koskaan ennen puhunut
-    sydämeni kyllyydestä, en ollut antanut kenenkään aavistaa, mitä
-    tunteita minussa liikkui -- nyt ne nousivat yli äyräittensä, nyt
-    sanat tulvivat suustani, ja kerroin kaikki salaisuuteni sinulle
-    -- sinulle, Aarno. Sinä olit ensimäinen, sinä olit ainoa.
-
-    Sadekuuro meidät yllätti. Poikkesimme tieltä ikivanhan,
-    pilvenkorkuisen "herraskuusen" suojaan. Siellä seistessämme ja
-    katsellessamme toisiamme hymyilevin silmin, sanatulva äkkiä
-    loppui kesken, puheemme taukosi. Aivan kuin hämmästyimme, ja
-    molempain silmistä loisti sama kysymys:
-
-    -- Sinäkö se nyt olet minun ystäväni, minun uskottuni!
-
-    Ja sitten silmämme lisäsivät:
-
-    -- Kaunishan sinä oletkin!
-
-    Ja huulemme vetäysivät hymyyn, ja sulan riemun hurmaamina
-    heittäysimme toistemme kaulaan ja suutelimme...
-
-    Ja se se nyt oli kertomukseni kahdesta pojasta, jotka tulivat
-    ystäviksi.
-
-    Koko tämä mennyt vuosi, Aarno, on ollut kuin autereinen
-    kesäpäivä, kuin onnen kultainen tarina, josta lapsina unelmoimme.
-    Kuinka elämä sentään on ihana ja maailma mielityinen! Kuinka
-    ihmiset lienevät hyviä ja jaloja! Mutta jos tässä elämässä on
-    suruja ja murheita, niin minä vain sanon: tulkaa, en teitä
-    pelkää. Molempain meidän puolesta minä rukoilen: jospa voisimme
-    tulla tämän elämän ja tämän ihmiskunnan, tämän maan ja tämän
-    kansan arvoisiksi, jospa voisimme imeä tästä elämästä kaikki mikä
-    on voimallisen suurta ja tenhoavan kaunista, että, kun päivämme
-    kerran päättyvät, tätä maata palvellen, tämän kansan onnen eteen
-    työskennellen kuoloon kaatuisimme.
-
-    Huomenna kun tapaamme, saat sinä tämän kirjeeni. Se on sinulle
-    kirjotettu, se on sinulle omistettukin
-
-                                          ystävältäsi Eerolta.'
-
-Tätä vanhaa muistiinpanoa lukiessaan Eero hymyili, mutta hänen
-silmänsä olivat kyyneltyneet. "Olenhan ollut onnellinen minäkin",
-hän ajatteli, "olen, olen. Ei aavista Aarnokaan, mitä tähän olen
-kirjottanut, en tullut sitä hänelle näyttäneeksi. Enkä näytäkkään.
-'Tempi passati' nuo ovat. Mutta minä olen sama vielä, samaksi jään.
-Yhtä lämpimästi rakastan sinua, Aarno, kuin ennenkin, yhtä lämpimästi
-teitä kaikkia." Ja niinkuin punertava, lemmenvärinen ruusu huokuu
-aistimiin tenhoavaa tuoksua, niin tuoksahti nyt mieleen suloinen
-rauha hellivästä sydämestä.
-
-Eero sammutti kynttilän ja otti viulunsa kirjahyllyn päältä. Jousi
-kädessä hän hiljaa näpitteli ja viritti kieliä ja asetettuaan
-äänenhimmentäjän paikoilleen, rupesi soittamaan. Sävel sävelen
-perästä virtasi viulusta huoneen hämärään hiljaisuuteen, muodostuen
-tunnelmikkaaksi ja viehkeäksi soitoksi. Tämä Bach'in Gavotte ja
-Musette oli Eeron lempikappaleita, ja hän keijuttikin koneestaan
-aivan kuin perhosen siivillä tuon keposen Musette'n.
-
-Hän soitti vielä muita saman mestarin sävellyksiä, ja kuta
-kauvemmas hän soitti, sitä enemmän kiihtyi ja innostui hänen
-mielensä. Voimakkaina ja raikkaina kaikuivat äänet viulun kielistä,
-kun viippaileva käsi niitä jousella kosketteli. Pelkoa ei ollut
-liioin, että talonväki häiriytyisi, koska se makasi tuvan puolella
-rakennuksen toisessa päässä.
-
-Silloin kuului äkkiä porstuan puolelta jyskettä ja narinaa, kun ovea
-auki temmottiin, ja heti sen perästä ääniä ja askeleita. "Joko nyt
-vihdoin kotiutuvat!" ajatteli Eero ja keskeytti oitis soittamisensa.
-Laskettuaan rakkaan viulunsa hellävaroen sen koteloon, hän katsahti
-kelloonsa ja jäi ihmettelemään, kun se jo näkyi kahta käyvän. "Missä
-ovat Aarno ja Tuomo olleet?" iski ajatus kuin salama hänen mieleensä.
-
-Samassa tulijat aukasivat salinsa oven ja Eero kuuli Tuomon
-puoliääneen kuiskaavan toverilleen:
-
--- Hs, ettei Eero herää...
-
-Joku astui saliin ja toinen kömpi perässä.
-
--- Viis siitä! sopersi Aarnon ääni. -- Eero är vår vän, etkö ymmärrä,
-han är vår vän, amicus noster est... Kuulehan, Tuomo, minä kuulin
-viulunsoittoa.
-
--- Mitä vielä! kuului taas Tuomo sanovan, -- onhan Eeron kamarissa
-pimeä.
-
--- Jo, men jag hörde...
-
--- Ole vaiti... Missä täällä on tulitikut?
-
-Eero oli vetäytynyt syrjään, ettei näkynyt eikä nähnyt. Kaamea tunne
-kouristi hänen sydäntään, hän pidätti henkeään ja kylmä hiki tuntui
-pursuvan otsasta.
-
-Raapattiin tulta ja valo välähti huoneeseen.
-
--- No, eihän täällä minun pöydälläni olekkaan kynttilää...
-
--- Minulla pitäisi olla... Habeo, habeo... mitä kynttilä taas on
-latinaksi?
-
--- Kuule, mitä sinä oikein olet juonut, Aarno?... Minä en ole yhtään
-hutikassa...
-
--- Luuletko sitten minun olevan?... En yhtään, en yhtään,
-veikkoseni. Tämä poika on vain vähän iloisella tuulella... bei guter
-Laune, etkö muista?... Kyllä se Harryn luokkatoveri Irma sentään on
-hiton soma tyttö, vai mitä sinä sanot, Tuomo?
-
--- Onhan se!
-
--- Niin, onhan se. Est, est... kuinka se Caesarin lause taas kuuluu?
-
--- Mikä?
-
--- No se Caesarin lause... Men låt vara! Kun ei muistu, niin ei
-muistu... Ihan minä olen korvia myöten pikiintynyt siihen Irmaan,
-ganz verliebt...
-
--- Kuule, Aarno, ei tämä käy päinsä. Millä hetkellä hyvänsä Eero voi
-herätä, ja silloin on piru merrassa. Ole hiljaa nyt ja riisu päältäsi
--- jos osaat.
-
--- Ettenkö osaisi! Ole huoleti... Mutta johan sanoin, että Eero on
-ystävämme, amicissimus est. Ei hän pahastua saa...
-
--- Kun saisin tuon oven kiinni lykätyksi...
-
-Eeron asema oli käynyt yhä tukalammaksi. Hän olisi tahtonut pujahtaa
-vuoteeseen toisten tietämättä ja olla nukkuvinaan, mutta sänky oli
-toisella puolella huonetta. Kun Tuomo lähestyi ovea sitä sulkeakseen,
-teki Eero äkillisen päätöksen ja astui rohkeasti kynnykselle. Sinne
-hän jäi seisomaan kalman kalpeana ja hänen silmäinsä katse oli kuin
-vainotun hirven.
-
-Tuomo, joka oli takitta ja sukkasilla, pysähtyi kuin naulattu
-keskelle lattiaa, ja hämmästys, kauhistus kuvastui hänen kasvoissaan.
-Aarno istui taaempana sänkynsä reunalla ja yritti paraikaa vetämään
-kenkiä jaloistaan, mutta kun huomasi Eeron, jäi häneen tuijottamaan
-suurilla silmillään, joissa oli juopuneen puoleksi tajuton ilme.
-
-Kotvan aikaa nuo kolme ystävää katselivat toisiaan, ja ainakin Eeron
-ja Tuomon rinnoissa tunteet riehuivat. Mutta sitten Eero laski
-katseensa maahan ja tarttui sanaakaan sanomatta oven kahvaan, astui
-takaisin kamariinsa ja pani oven säppiin jälkeensä. Tämän tehtyään
-hän hoiperteli sängyn luo ja heittäysi pitkäkseen vuoteellensa.
-
-Silmiään hän ei saattanut ummistaa. Hän yhä näki edessään
-kauhistuneen Tuomon ja puoleksi tajuttoman Aarnon, ja hänen sydämensä
-kouristui tuskasta. "Tämäkö vielä piti tapahtuman! Tämänkö tähden he
-siis ovat minut hylänneet, tämänkö tähden väsyneet meidän uutteraan
-elämäämme!"
-
-Ja nyt tulvi sanomaton katkeruus mieleen. "Oi, tätä yhteiskuntaa,
-tätä sivistystä ja kulttuuria -- mille teille se ihmislapsia
-viekottelee. Tämä nyt on se ylistetty yliopistolukujen harjottaminen,
-'oman itsensä voittaminen', ahkeraksi, järkeväksi rupeaminen ja
-epävarman hutiloimisen heittäminen. Luopuneet he ovat minusta
-ja minun leivättömistä ihanteistani, alistuneet ylivoiman alle,
-muuttaneet mielensä maailman mukaan; kunnioitettaviksi kansalaisiksi
-ovat tulleet, -- cives academici --, kansalaisiksi, jotka täyttävät
-velvollisuutensa ja samalla ymmärtävät, että se on epäämätön oman
-menestyksen ehto, paras keino itse kunniaan kohota. Lapsellisen
-haaveilemisen ovat hylänneet, ovat omistaneet miehuullisen
-vakavuuden, ja maailma on heti valmis heitä ilolla tervehtimään...
-Niin, niin, iloitse, maailma, tämähän on sinun mielesi mukaista..."
-
-Äkkiä valtasi Eeron kummallinen liikutus. Hän olisi tahtonut itkeä,
-mutta ei voinut. Sydäntä vain ahdisti.
-
-"Minä, joka olin toivonut heistä aivan toista! Olin toivonut, että
-he kaikissa tapauksissa säilyttäisivät pyhänä uskonsa puhtauteen,
-siveyteen, miehuuteen. Olin toivonut, etteivät he luopuisi hyvästä,
-jos kohta luopuivat minusta ja minun pyrinnöistäni...
-
-"Paljon parempi olisi ollut, jos heistä olisi tullut suutareita,
-salvumiehiä, torppareita tai renkiä...
-
-"Ruumiillinen työ olisi ollut kunniallinen, rehellinen, puhdas, se
-olisi varjellut heitä pahasta! Sen turviin paeta olisi ollut tuhat
-vertaa lujempi kuin yliopistojen ja akademiojen...
-
-"Mutta he sitä halveksivat... He valitsivat 'herrojen' tien..."
-
-Ja hänen sydämeensä hiipi sääli langenneita ystäviään kohtaan.
-
-Eero kyllä kuuli, että Aarno pyrki sisään, että hän koputti ovelle
-ja sammalti jotakin Tuomolle, että hänen kiihkonsa yltyi jostain
-tämän vastauksesta ja että hän oli vähällä ruveta meluamaan, mutta
-kun sitten äkkiä kaikki hiljeni, ja Tuomo arvattavasti sai Aarnon
-luopumaan aikeestaan, ei Eerokaan hievahtanut paikaltaan, makasi
-siellä vain synkissä mietteissään ja surunvoittoisissa tunteissaan,
-kunnes vihdoin nukkui levottomaan uneen.
-
-
-
-
-VI.
-
-
-Aamulla Eero heräsi myöhemmin kuin tavallisesti. Päivä paistoi
-korkealta huoneeseen ja linnun virkeätä viserrystä kuului ikkunan
-takaa, mutta elämä tuntui yhtäkaikki Eerosta harmaapilviseltä ja
-painostavalta. Verkalleen hän nousi ja pukeutui; aukaisi oven
-varovaisesti ja hiipi ulos. Salissa oli kaikki hiljaista. Pojat vielä
-nukkuivat tai olivat nukkuvinaan. Eero lähti aamukävelylle.
-
-Suuruspöydässä ei puhuttu sanaakaan, tuskin tervehdittiin. Aarno
-ja Tuomo näyttivät synkiltä, vaivaantuneilta. Ukkosta oli ilmassa,
-jokainen vältti toisten katseita.
-
-Aterian jälkeen Eero sulkeutui suojaansa, ja päivemmällä hän kuuli,
-että ystävät viereisessä huoneessa rupesivat keskustelemaan matalalla
-äänellä. Mistä heidän puheensa kävi, sitä hän ei kuullut, mutta oli
-kerran erottavinaan oman nimensä sanojen seasta ja arvasi muutenkin,
-että keskustelu koski häntä ja eilistä tapahtumaa.
-
-Kun sitten tuli käsky päivällisille ja kaikki kolme taas olivat
-koolla, huomasi Eero oitis, että Aarnon ja Tuomon käytös oli
-vapaampi kuin aamulla, jopa yrittivät lausua jonkun ystävällisen
-sanankin. Eero kuitenkin pysyi totisena ja mykkänä ja tunsi miltei
-loukkaantuvansa toisten kohteliaisuudesta. Sen havaittuaan nämä
-herkesivät yrityksistään, ja pian taas istuttiin äänettöminä ruuan
-kanssa puuhailemassa. Mutta kun Eero heidän syötyänsä jälleen aikoi
-vetäytyä erilleen, sanoi Aarno, vaihdettuaan pari sanaa Tuomon kanssa:
-
--- Etköhän jäisi tänne, Eero, meidän kanssamme vähän puhelemaan?
-
-Eero oli jo tarttunut oven kahvaan, mutta kuullessaan Aarnon lauseen
-hän samassa seisahtui ja hänen sydämensä hytkähti.
-
--- Olisiko asiaa? hän kysäisi ja ihmetteli äänensä outoa sointua.
-
--- Olisihan sitä.
-
-Eero kääntyi ja astui pari askelta huoneeseen. Pojat olivat
-istuutuneet sohvalle, jonka edessä seisoi pöytä. Eero kävi pöydän luo
-ja nojasi siihen oikean kätensä.
-
--- Etkö tahdo istua? kehotti Tuomo, viitaten kädellään läheiseen
-keinutuoliin.
-
--- Kiitos, seison mieluummin.
-
-Eero ei käsittänyt, miksikä hänen piti olla aivan kuin poissa
-suunniltaan. Häntähän oli loukattu, eikä ainoastaan häntä, mutta
-totuuden ja rakkauden ihannetta, ja kuitenkaan hän ei tuntenut mitään
-tuomarin ylpeätä rohkeutta, vaan päinvastoin pelon sekaista inhoa
-koko elämään, aivan kuin hän olisi rikoksentekijä ja kaksi entistä
-ystäväänsä häntä nyt tuomitsemassa.
-
--- Taidat olla apealla mielellä? alkoi Aarno puhua ja katsahti Eeroon
-terävästi, aivan kuin olisi ollut hieman suutuksissaan. Toinen
-ei vastannut mitään, heitti häneen vain pikaisen kummastelevan
-silmäyksen.
-
--- Sitä sinun ei tarvitsisi olla ainakaan meidän takiamme, sillä
-kyllähän me pidämme huolta itsestämme.
-
-Näistä solvaavista sanoista Eero sävähti tulipunaiseksi ja sai vasta
-hetken perästä kysytyksi:
-
--- Sekö oli asiasi?
-
--- Voi sinua, Aarno! puuttui Tuomo puheeseen ja jatkoi Eeron puoleen
-kääntyen: -- suo anteeksi, asiamme on se, että tahtoisimme lausua
-pari selittävää sanaa eilisen johdosta...
-
-Samassa Aarno keskeytti:
-
--- Niin, ei minunkaan aikomukseni ollut loukata sinua, Eero, tarkotin
-vain, että olomme käy liian tukalaksi, ellemme saa asioita sille
-kannalle, ettet sinä enää ole tähtemme pahoilla mielin. Selvästi
-näkyi, että yöllä kovin hämmästyit tilaamme, kun palasimme Harryn
-ylioppilas viftistä; mutta ehkä vielä enemmän hämmästyt, kun
-mainitsen sinulle, ettemme tänä aamuna olleet ensimäistä kertaa
-hutikassa, vaan että se on tapahtunut jo kolme neljä kertaa siitä
-saakka, kun...
-
-Eeron silmät olivat todella menneet suuriksi. Hän tuijotti Aarnoon
-niin pitkään, että tämä tunsi oikein hermostuvansa. Mutta Eeron
-mielessä liikkui vain yksi ajatus: tuoko oli Aarno, hänen puhdas,
-hellämieli Aarnonsa? Tuo outo olento, tuo kerskaava, hävytön nuori
-mies! Oliko mahdollista, että ihminen noin saattoi muuttua?
-
-Yrittäen pientä naurua Aarno jatkui:
-
--- Muistathan, Eero, sitä kertaa, jolloin meillä oli pieni kina
-kirjasi johdosta? No, sen perästä meille -- Tuomolle ja minulle
--- selveni, että me kuljemme, että meidän täytyy kulkea toista
-tietä kuin sinä, ja siis lyöttäydyimme seurustelemaan toistenkin
-toveriemme kanssa. Ensi kerran pidimme lystiä, silloin kun olimme yön
-yli kaupungissa, muistatko? Todella silloin olikin lystiä. En minä
-oikeastan ymmärrä, Eero, miksikä sinä vihaat hauskoja seuroja...
-
-Eero katkasi torjuvalla kädenliikkeellä Aarnon puheen ja sanoi
-kolkosti:
-
--- Miksikä tuota minulle kerrot? En minä tahdo tietää mitään teidän
-häpeästänne.
-
-Tätä sanoessaan Eero tunsi vanhan rohkeutensa ja varmuutensa
-palaavan. Näkyivät hänen sanansa vaikuttaneet Aarnoonkin, koska
-tämä hätääntyi eikä heti osannut jatkaa. Mutta Tuomo samassa riensi
-avuksi. Vakavalla, melkein ankaralla äänellä hän lausui:
-
--- Häpeästämme? Eiköhän tuo sana ole liian julkea, Eero?
-Ajattele, että niin sanoen tuomitset miltei koko sivistynyttä
-ylioppilasnuorisoamme!
-
--- Sitä suurempi häpeä, kuta enemmän rikoksellisia!
-
--- Minun mielestäni on aivan päin vastoin... Sanohan muuten, Eero,
-miksikä oikeastaan pidät vääränä väkevien nauttimista? Kirjailijana
-sinun toki pitäisi...
-
-Leimuava katse Eeron ilmekkäistä silmistä lopetti lauseen kesken.
-Olkapäitään kohauttaen hän huudahti:
-
--- Olenko minä mikään raittiuden saarnaaja! Mene asianomaisilta
-tiedustelemaan, miksi alkoholi on myrkkyä. Olethan niin kauvan
-seurustellut minun kanssani, että sinun pitäisi tietämän, minkätähden
-minä inhoon juomista ja juopumista!
-
--- Niin no, sinä nyt jonkinmoisista puoleksi eettisistä, puoleksi
-esteettisistä syistä..., mutisi Tuomo vähän hämillään.
-
-Mutta Aarno vuorostaan kysäisi:
-
--- Suoraan sanoen, Eero, sinä siis halveksit meitä? Kuinka tuo
-kysymys koski Eeron sydämeen! Hän olisi tahtonut itkien heittäytyä
-ystäväinsä kaulaan ja vakuuttaa heille, ettei hän heitä halveksi, jos
-he katuvat ja päättävät... Mutta kun hän katsahti Aarnoon ja näki
-hänen silmäinsä synkeän, uhkaavan ilmeen, silloin nousi häneen viha
-ja hän vastasi tylysti:
-
--- Jos niin tahdotte: halveksin.
-
-Seuraavassa silmänräpäyksessä hän katui sanojaan, sillä molemmat
-sohvassa istujat punastuivat ja nousivat seisaalle salaman nopeudella.
-
--- Mutta sitä minä en kärsi! huudahti Aarno ja syöksyi Eeron
-kimppuun. -- Et sinä ole parempi meitäkään!
-
-Eero peräytyi pari askelta ja Tuomo sai Aarnosta kiinni, ennenkuin
-tämä ehti käydä vanhempaan toveriin käsiksi.
-
--- So so, Aarno, sanoi Tuomo käskevästi, -- hillitsi luontoasi! Jos
-Eero meitä halveksii, on se hänen oma asiansa, mutta hänen syntinsä
-on silloin suurempi kuin meidän koskaan on ollut.
-
-Ankara taistelu riehui Eeron rinnassa, mutta ei se kestänyt kuin
-siunaaman hetken, ennenkuin rakkaus vei voiton vihalta. Hiljaisella
-äänellä hän virkkoi:
-
--- En minä ole parempi teitä enkä ketään. Enkä teitä halveksi.
-
-Näin sanottuaan hän loi katseensa maahan, ikäänkuin häveten. Tuomo
-palasi paikalleen ja Aarno, katsottuaan Eeroon puoleksi epäilevästi,
-teki samoin.
-
-Kaikki olivat kauvan ääneti.
-
-Eeron mieleen muistui eilinen ehtoo, kuinka hän odottamisensa ajan
-oli pyhittänyt Aarnon muistolle, mitä suloisia tunteita hänen
-sydämeensä oli noussut ja kuinka ne kaikki saivat kuoliniskunsa,
-kun pojat aamulla tulivat kotiin. Hänen mielensä murtui ja kyynelet
-nousivat silmiin. Ikäänkuin jatkoksi omille ajatuksilleen hän lausui
-surusta värähtelevällä äänellä:
-
--- Meidän ystävyytemme on siis mennyttä! Mennyt on se aika, jolloin
-ajattelimme ja tunsimme kuin yksi sielu.
-
-Tästä toisetkin heltyivät ja Tuomo sanoi:
-
--- Miksi niin? Sitähän me juuri Aarnon kanssa olemme tuumailleet,
-että pidämmehän sinusta kuin ennenkin...
-
--- Niin, lisäsi Aarno puolestaan, -- ellet itse ole sitä vastaan,
-niin olemmehan sinun ystäväsi...
-
-Eero tuskin kuuli, mitä sanottiin. Yhä omissa mietteissään hän jatkoi:
-
--- Mennyt, mennyt on se aika, ja sitä olen jo kauvan tuntenut.
-Minä hupsu luulin ennen, että meistä tulisi kolme sankaria, kolme
-totuuden, oikeuden, rakkauden puolustajaa tässä kylmässä, kolkossa
-maailmassa, luulin hupsu, että meitä olisi kolme uskollista,
-uskaliasta ystävää, jotka ihanteen polkua ihmisille näyttäisimme...
-
-Surun hymy laskeutui hänen huulilleen ja hän jatkoi:
-
--- Hupsu olin. Ihmisen sielussa on paljon salattua, joka vähitellen
-pääsee päivän valoon. Te olette valinneet oman tienne, toisen kuin
-minun. Minä olen jäänyt yksin, yksin taistelemaan, ehkä yksin
-sortuakseni...
-
-Äkkiä hän nosti päänsä ja lausui voimakkaan pontevasti:
-
--- Mutta en! En sorru. En sorru, mikäli se minusta riippuu. Pidän
-silmäni auki. Minkä kerran olen hyväksi nähnyt, sitä teen. Minkä
-tien kerran olen valinnut, sitä edespäinkin kuljen. En ihanteestani
-irtaudu, en petä pyhimpiä tunteitani. Totuuden puolesta tahdon työtä
-tehdä niin kauvan kuin elän, totuuden puolesta tahdon kuoliakin. Ja
-tulkoot mitkä kärsimykset tahansa, en hylkää sinua, jumalani.
-
-Hänen silmänsä säihkyivät innon tulta ja hän lisäsi vielä suuremmalla
-voimalla:
-
--- Siinä tunnen olevani kestävämpi muita, että uskallan katsoa pahaa
-silmiin sokaistumatta, horjumatta! Ei viettele minua rikkaus, ei
-nautinto, koska olen nähnyt ja ymmärtänyt, mihinkä se ihmistä vie.
-Ja vaikka se tulisi luokseni kuin ikikauneuden houkutteleva houre,
-niin seisoisin lujana ja käskisin pois, sillä minä tiedän, mitä minä
-tahdon. On ihmisessä mahdollisuus kaikkeen pahaan, mutta on hänessä
-mahdollisuus kaikkeen hyväänkin. Ja minä olen hyvän valinnut.
-
-Aarnon ja Tuomon päät olivat painuneet rintaa vasten ja heidän
-katseensa olivat maahan vaipuneet. Hellällä äänellä Eero lausui:
-
--- Ja nyt kun me toisistamme eroamme, nyt kun minä jätän teille
-hyvästi, niin säilyttäkäämme toisistamme mieluisat muistot. Muistakaa
-te minua semmoisena kuin olin teidän rakastaessanne minua, minä
-muistan teitä aina ystävinäni, uskottuinani, ja minä kiitän teitä
-mielessäni kaikesta onnesta ja avusta, minkä olette minulle suoneet.
-
-Aarno ja Tuomo olivat kohottaneet katseensa jälleen ja katsoivat
-Eeroon kyynelsilmin ja kummastellen, ja Aarno virkkoi hiljaa:
-
--- Epäiletkö, ettemme enää sinua rakasta? Mutta Eero oli kääntynyt
-oveen päin lähteäkseen ulos.
-
-Samassa ilmestyi ovelle talon tyttö kirje kädessä.
-
--- Tässä olisi Eero herralle postia.
-
-Eero otti kirjeen ja menikin omaan huoneeseensa, jossa aukaisi ja
-luki. Se oli kustannusliikkeen johtajalta ja näin kuuluva:
-
-"Ikäväkseni minun täytyy ilmottaa Teille, ettei johtokunta katso
-voivansa kustantaa teostanne, joka ansioistaan huolimatta varmaan ei
-saavuttaisi kyllin laajaa lukijakuntaa. Käsikirjotuksen lähetämme
-postissa Teille takaisin. Kunnioittaen ----."
-
-Maailma musteni vain hetkeksi Eeron silmissä. Seuraavassa
-silmänräpäyksessä hän jo oli aivan tyyni ja hillitty.
-
--- Johan tämän arvasin, hän ajatteli. -- Mitä muuta saattoi
-sieltäpäin tulla kuin kieltävä vastaus! Helppohan olisi ihanteen
-puolesta elää, jos maailma olisi vieressä auttajana... Mutta nyt en
-taistelua heitäkkään.
-
-
-
-
-
-
-KOLMAS KIRJA:
-
-MAAILMA.
-
-
-    Sempiterna Lux! Nec divitias nec honores peto;
-    me modo Divinae Lucis radio illumines.
-
-                              _Vanha käsikirjotus_.
-
-    Ja Jumala sanoi hänelle: koska tätä rukoilit etkä rukoillut
-    pitkää ikää etkä rikkauksia etkä vihamiestesi sieluja, vaan
-    arvostelukykyä ja ymmärrystä, niin olen minä tehnyt sanojesi
-    mukaan; katso, minä olen antanut sinulle viisaan ja
-    ymmärtäväisen sydämen.
-
-                                _1 Kun. kirja, III: 11, 12_.
-
-
-
-
-I.
-
-
-Yksin oli nyt Eero. Ystävät olivat hänestä luopuneet, onnetar
-kääntänyt hänelle selkänsä. Unettomana vaelteli hänen sielunsa elämän
-yössä. Taival oli tuntematon ja pimeä.
-
-Aarno oli muuttanut omaan maalaiskotiinsa, Tuomo oli käsketty
-holhoojansa luo kesää viettämään. Eero asui yksin Mannilassa koiransa
-Rolandin kanssa.
-
-Kun hän sai täyden varmuuden siitä, että koko entinen elämänsä
-oli mennyttä, että kaikki haaveet onnellisesta yhdyselämästä,
-uhraavaisesta yhteistyöstä jäisivät ainiaaksi toteutumatta, silloin
-hänen sielunsa itsetuntonsa voimassa nousi uhkaavaa kohtaloa vastaan
-ja huusi sille melkein riemuiten: en minä alistu enkä sorru! Mutta
-niinkuin haavotettu lintu ylimäisellä voimanponnistuksella vielä
-kerran räpäyttelee siipiään ja lennähtää pari kierrosta, ennenkuin
-se maahan vaipuen kangistuu kuolon uneen, niin Eeronkin sielu tuon
-riemuhuudon jälkeen tunsi voimansa vähenevän ja maailman mustenevan
-usvien yöksi. Ei nähnyt hän enää niin selvään, minne tähtäsi totuuden
-tie -- vai oliko hän itse joutunut harhaan?
-
-Epäilyksien hornanhenget pääsivät valloilleen hänen sielussaan ja
-raatelivat sitä kuin nälkäiset sudet. Hänen kasvonsa kapenivat
-kalvakoiksi ja silmänsä suurenivat palaviksi surusoihduiksi. Hänen
-käyntinsä kadotti entisen reippautensa, tuli miettiväiseksi ja
-harvaksi.
-
-"Mitä minä oikeastaan tahdon?" hän itseltään kysyi. "Enkö ole minäkin
-noita haaveilijoita, jotka eivät maailmassa ole miksikään hyödyksi,
-vaan jotka pahennusta aikaansaavat kaikkialla ja häiritsevät
-ihmisten rauhaa? Mitä minä olen tehnyt? Olen jättänyt kotini, olen
-hylännyt sukulaiseni, herttaisen tätini ja parastani katsovan enoni.
-Houkuttelin Harryä tekemään samoin, vaikka hänessä pääsi voitolle
-rakkaus omaisiinsa. Entä Aarno ja Tuomo? Heitäkin olen vietellyt
-jättämään sitä vanhaa uskollista uraa, jolla ihmiset onneen pyrkivät
--- kummako, jos heidän silmänsä aukenivat ja he viime hetkessä
-päättivät peräytyä pois minun poluiltani takaisin taatulle tielle!
-
-"Mitä minä oikeastaan tahdon? Eikö tämä maailma ole sellaisenaan
-hyvä? Eikö se ole viisaan jumalan luoma? Todistihan Leibnitz, että se
-juuri tämmöisenä on kaikista mahdollisista paras, ja kuka olen minä,
-että sitä paremmaksi tahtoisin!"
-
-Ja Eero painoi otsansa viileään lasiin ja katseli ulos ikkunasta.
-Tuolla ulkona oli kesä täydessä kukoistuksessaan. Aurinko hymyili
-hellästi ja luonto ilosta sykähteli. Sinivaippaisena neitona joki
-puikkelehti vehreäin niityin halki, ja kuuset ja koivut rannalla
-kaihosivat sen vilvottavaan syliin, mutta jäivätkin kainosti
-silmäilemään sen ketterää kulkua, kun se katosi niemen taa.
-Matalikolla oli lapsia leikkimässä, loiskivat vedessä kuin kalat,
-huusivat raikkaasti, nauroivat heleästi. Sulaa sopusointua oli elämä
-siellä ulkona.
-
-"Noin on kaunis maailma ja minun mieleni näin musta", ajatteli
-silloin Eero. "Enkö ole ylpeä, sokea, tyytymätön? Mutta tiedäthän
-sinä, jumalani", hänen sielunsa samassa huudahti, "tiedäthän sinä,
-etten minäkään muuta ikävöi kuin tuota rikkomatonta rauhaa, tuota
-sopusointua särkymätöntä! Näytä minulle valkeutesi valo, ilmota
-minulle, olenko erehdykseen eksynyt, ja sano minulle, missä piilee
-se oikea elämä! Älä anna minun uupua tiedottomuuden tuskaan, älä
-epäilyksien elottomuuteen, vaan suo totuutesi katseelleni kangastaa!"
-
-Ja kun tämä rukous huokui hänen sydämestään, syntyi hänen aivoissaan
-uusi aatos. Hän näki itsensä imeskelemässä tietoja ihmisiltä,
-kyselemässä kokeneilta, mitä elämä on. Ja hän huudahti innostuen:
-lähdenpä pyhiinvaellukselle tämän maailman viisaitten luo niinkuin
-muinoin kreikkalainen Sokrates!...
-
-Vielä samana päivänä Eero matkusti kaupunkiin ja suuntasi askelensa
-muutaman professorin luo, jolle hän kerran oli tullut esitetyksi
-enonsa kodissa. Hän oli näet päättänyt ensin käydä oppineen puheille,
-ja syy, miksi hän juuri valitsi tämän, oli se, että mainittu
-professori oli herättänyt hänessä heti ensi näkemältä aaveensekaista
-kunnioitusta, johon vielä tuli lisäksi, että professori oli kuuluisa
-oppineisuudestaan. Tämä tieteen palvelija oli pitkä, laiha ja
-arvokas, silmälasit aina kookkaan, luottamusta herättävän nenän
-selässä.
-
-Hän asui uudenaikaisen, mukavasti sisustetun kivimuurin ensimäisessä
-kerroksessa, ja tavallisissa oloissa tämä seikka olisi saattanut
-vaikuttaa Eeroon masentavasti; mutta nyt Eero oli niin jännitetyssä
-mielentilassa, että hänen oma, vahva tunteensa suojeli häntä
-ulkonaisilta vaikutelmilta.
-
-Hän soitti, professori oli kotona ja ottaisi vastaan. Eero laski
-hattunsa eteisen pöydälle ja astui reippaasti kynnyksen yli
-tiedemiehen tilavaan, vaikka raskaasti kalustettuun työhuoneeseen.
-Hän seisahtui hieman hämmästyen, kun näki professorin täydessä
-puuhassa kirjotuspöytänsä ääressä. "Häiritsenkö?" hän itseltään
-kysyi. "Mutta niinhän palvelustyttö sanoi, että otetaan vastaan."
-
-Oikeastaan Eero oli kuvitellut mielessään, että tuo oppinut olisi
-hyvin innoissaan, kun syntyisi keskustelu niin syvämietteisistä
-aineista, vaan -- eihän se sitä vielä aavistanut eikä tiennyt, kuka
-tahtoi tavata ja mikä oli asia.
-
-Kun ei ahkera aatteen mies ollut kuulevinaan tulijan askeleita,
-täytyi Eeron turvautua tavalliseen keinoon ja yski. Professori käänsi
-päätään sivulle ja huomattuaan nuoren vieraansa, sijotti kynän
-kädestään pitimelle, nousi, astui askeleen lähemmäksi ja tervehti.
-
-Eero esitti itsensä.
-
-Aivan oikein, sanoi professori arvokkaan ystävällisesti, -- me olemme
-ennen nähneet toisiamme... Mutta eikö teidän nimenne ollut -- --?
-Luulin, että hovineuvos -- -- oli teidän isänne?
-
--- Ei, kyllä minun nimeni on -- --, vastasi Eero hymyillen. -- Mutta
-hovineuvos on enoni, se tahtoo sanoa, hänen vaimonsa sisar oli minun
-äitini.
-
--- Niin, niin, minä sekotan. Mutta kuka sitten oli teidän isänne?
-
--- Isäni oli tohtori -- --, selitti Eero ja tunsi taas suunsa
-vetäytyvän hymyyn.
-
--- Ahaa, tohtori -- --, kyllä muistan. Olkaa hyvä ja istukaa.
-
-Professori osotti kädellään amerikkalaista keinutuolia ja asettui
-itse takaisin mukavaan kirjotustuoliinsa. Eero, noudatettuaan
-kehotusta, sanoi hieman hämillään:
-
--- Minulla olisi herra professorille vähän asiaa... aivan
-yksityistä, personallista laatua... enkä suinkaan tahdo häiritä,
-ellei juuri tällä hetkellä herra professorin sopisi suoda minulle
-neljännestunnin huomiota?
-
--- Kyllä, kyllä, puhukaa vain, vakuutti professori, tehden taas
-liikkeen kädellään ja katsoen Eeroon hyväntahtoisen kyselevästi.
-
--- Asiani on vähän omituista laatua, toisti Eero ja hymyili
-anteeksipyytävän hymyilyn, -- tosin se koskee minua personallisesti,
-mutta on kuitenkin vallan yleinen, voisin sanoa teoreettinen...
-
-Professori nyökäytti päätään rohkaisevan myöntävästi ja Eero jatkoi,
-kooten tahdon ponnistuksella ajatuksensa yhteen ryhmään ja terottaen
-niitä sanoiksi toisen toisen perästä:
-
--- Kuten herra professori ehkä tietää, luovuin minä
-yliopistoluvuistani parin vuoden kuluttua -- siitä yksinkertaisesta
-syystä, etteivät ne voineet minua tyydyttää... Olisin tahtonut päästä
-tietoon ja totuuteen, mutta...
-
--- Mitä aineita te harrastitte? keskeytti professori.
-
--- Latinaa ja filosofiaa...
-
--- Hm, äännähti oppinut luonnontutkija, olkapäitään kohauttaen ja
-sivulle päin katsahtaen, -- latinaa ja filosofiaa!... Ymmärrän
-hyvin, ettette tuntenut tyydytystä opinnoistanne. Eihän tietoon pääse
-muuten kuin eksaktisten tieteiden avulla.
-
-Eeron silmät menivät vähän suuremmiksi ja hänen mieleensä juolahti,
-että ehkä tämä oppinut mies on läpikäynyt samat sielulliset taistelut
-kuin hänkin, ja hän tarttui puhevuoroonsa vilkkaammin kuin tähän
-saakka oli tehnyt.
-
--- Herra professori ehkä hyvinkin ymmärtää, mitä nuoren ihmisen
-sielussa saattaa liikkua, hän virkkoi ja katsoi ystävällisen
-avonaisesti oppinutta silmiin. -- Te käsitätte, että nuorena, kun
-koko elämä vielä on edessä, tekisi mieli tietää, mikä tuo elämä on ja
-mitä siitä pitää tekemän. Niin, eihän se ole ainoastaan mielitekoa,
-vaan pakottava vaatimus sielun puolelta! Minä tahdon päästä selville
-elämän ongelmasta, minä tahdon ymmärtää, mitä varten tämä kaikki on,
-ennenkuin antaudun olemisen pyörteeseen! Katsokaa, herra professori,
-näin isoiksi me nuoret kasvamme emmekä vielä mitään ymmärrä, ei koulu
-meille sitä selvitä, ei yliopistoluvut -- mutta kuinka ihminen voi
-elää ilman varmaa henkistä pohjaa? Sehän on mahdotonta! Jotain teidän
-vanhojen on täytynyt ymmärtää -- ehkä tiedemiehillä on kaikkikin
-selvänä. Mutta siksipä olenkin ajatellut: eikö niiden, jotka elämästä
-jotakin ymmärtävät, ole velvollisuus kertoa tietonsa tietämättömille?
-Ettekö te, herra professori, voisi sanoa minulle, mikä se on, joka
-muodostaa elämänne henkisen sisällyksen, joka tekee teille elämän
-sietäväksi, rikkaaksi, onnelliseksi?
-
-Eero vaikeni, odottaen oppineelta vastausta.
-
-Professorin käytös vieraan puhuessa oli hieman kummallinen. Ensin
-hän vältti nuorukaisen katsetta, sitten hän sovitteli silmälasejaan,
-sitten hän kaivoi taskustaan esille valkoisen liinan ja niisti
-nenäänsä pienellä ryminällä, vihdoin hän heitti puhujaan katseen,
-joka oli puoleksi ihmettelevä, puoleksi nuhteleva, ja lausui
-juhlallisesti:
-
--- Nuorena veri kiehuu, mutta vanhana se asettuu. Te teette
-kysymyksiä, joidenka vastaamiseen kuluisi vuosia, ja te pyydätte
-että minä tässä aivan kuin ohimennen tekisin kaikki teille selväksi.
-Malttakaa mielenne ja muistakaa lausepartta: _nec scire fas est
-omnia_. Te tahtoisitte yhdellä kertaa tietää kaikki, ja me vanhat
-tutkijat yhä opimme uutta ja uutta, me, jotka olemme tiedettä
-palvelleet vuosikymmeniä, me emme vielä ole päässeet kaiken totuuden
-perille.
-
-Sitten hän lisäsi häveliäästi hymyillen:
-
--- Vaan eihän filosofia kuulu minun alaani, enemmän kuin etiikkakaan.
-Niin, koskeehan teidän kysymyksennekin oikeastaan biologian esittämiä
-tosiseikkoja. Mutta ennenkuin voimme tähän tieteeseen syventyä,
-täytyy meidän tuntea fysiologiat ja zoologiat ja botaniikat ja
-fysiikat ja ennen kaikkia kemiat, kemiat.
-
-Hän rypisti kulmakarvojaan ja sanoi, nenässä puhuen:
-
--- Niin, herraseni, tieteellinen tutkimus tapahtuu vähitellen,
-askel askelelta se viepi meitä perille päämaaliimme. Miksi heititte
-yliopistolukunne? Niitä teidän olisi pitänyt jatkaa, tai oikeammin:
-alottakaa ne uudestaan, mutta ruvetkaa tutkimaan todellisia tieteitä,
-eksaktisia luonnontieteitä...
-
-Eero koetti salata hämmästystään ja pettymystään. Hänen ajatuksensa
-oli seisahtunut paikalleen, se oli aivan kuin jäätynyt, ja eteen oli
-ilmaantunut suuri, mahdoton, pimeä kuilu. Hän ei tiennyt mitä tehdä,
-mitä sanoa, vaan jäi mykkänä tuijottamaan tuohon ihmiseen, joka osasi
-puhua niin kylmästi, niin pintapuolisesti, niin... tyhmästi.
-
-Professori hymyili taas ystävällisen hymynsä, ja samassa nuoren tytön
-ääni viereisestä huoneesta huusi: pappa!
-
--- Suokaa anteeksi, sanoi oppinut ja nousi. Silloin Eero tuli
-entiselleen, nousi hänkin ja sanoi:
-
--- Minäkin nyt lähden enkä tahdo kauvemmin häiritä... Kiitän paljon
-herra professorin hyvyydestä.
-
--- Ei mitään, ei mitään, vakuutti professori kohteliaasti ja kätteli,
-lisäten samalla: -- niin, herra -- --, kirjottautukaa nyt taas
-ensi lukukautena yliopistokirjoihin ja ruvetkaa tutkimaan kemiaa.
-Siitä teille voi olla paljon hupia, ranskalaisen tiedemiehen Louis
-Pasteur'in kokeet ovat ylen intressantteja ja valaisevat aivan
-uudelta kannalta juuri elämän problemia...
-
-Eero kumartui ja poistui. Professori seurasi häntä aina huoneensa
-ovelle saakka ja lausui vielä jäähyväisiksi:
-
--- Sanokaa terveisiä enollenne!
-
--- Kiitoksia! vastasi Eero, vielä kerran kumartuen, ja sitten hän oli
-eteisen ovesta ulkona.
-
-"Semmoinenko se nyt oli pyhiinvaellukseni alku!" hän ajatteli kadulla
-kulkiessaan, "eipä tuo minua paljon viisastuttanut". Kummallinen
-vastenmielinen tunne oli hänet vallannut. Siinä oli harmia, häpeätä,
-pettymystä sekaisin. Tahallaanko professori oli kohdellut häntä kuin
-nuorta keltanokkaa, joka ei osaa ajatella sinne eikä tänne? Vai
-luuliko professori todellakin, ettei hän mitään tietänyt, ei ollut
-mitään lukenut, ei edes tuntenut Pasteur'in fermentatsioniteoriaa?
-Vai oliko koko professori niin tyhmä, ettei hän edes ymmärtänyt,
-mistä kysymys oli? "Enhän minä hänen biologiojaan kysellyt! Minähän
-tahdoin tietää, mitä hän itse personallisesti ajatteli ja sydämessään
-tunsi elämästä... Hm... niin... no, eihän hänellä ollut mitään
-velvollisuutta paljastaa minulle sisimpiä tunteitaan; houkka olin,
-joka semmoista vaadinkaan... Mutta olisi hän kumminkin voinut vastata
-kysymyksiini toisella tavalla..." Vaikeata oli haihduttaa sydämestä
-tuota katkeraa tunnetta.
-
-Hän hengitti syvään, veti keuhkot täyteen raitista ilmaa, ja se
-virkistytti häntä. Putosi ikäänkuin pois jotakin painavaa, joka oli
-sielun yli laskeutunut siellä tiedemiehen sivistyneessä kodissa.
-Olihan hän sentään kuullut yhden totuuden _ex cathedra:_ professori
-tunnusti epäsuoraan, ettei hän mitään tiennyt, tunnusti myös
-uskovansa, ettei mitään voi tietää! "Mitä minä oikeastaan hänen
-luonansa tein? Tyhmä viisastuu kokemuksista, mutta tiesinhän minä
-ennestään, mitä oppineet tiedemiehet sanovat."
-
-Katuja samoillessaan Eero oli joutunut syrjäiseen, hiljaiseen
-kaupungin osaan. Siellä hänen katsettaan kohtasi pienehkö, siisti,
-yksinkertainen puurakennus, jonka avonainen paraatiovi tuntui
-houkuttelevan kulkijaa astumaan sisään, Eero muistikin, että
-siinä asui toinen professori, ei luonnontutkija, vaan filosofi,
-jota pidettiin hiukan "originellina", ja pitkiä päättelemättä hän
-pujahti ovesta sisään, nousi harvat portaat ja vetäsi pari kertaa
-vanhanaikuista kellonjämsää. Kuului kimakka kilkahdus ja vähän ajan
-perästä askeleita; sitten väännettiin lukko auki ja työnnettiin ovi
-selälleen: professorivanhus itse seisoi eteisessä.
-
-Hän oli lyhyenläntä ja tukevarakenteinen mies, puettuna mustiin,
-kuluneisiin vaatteisiin ja kotikenkiin; kauluksen asemesta näkyi
-valkoinen paita. Hänen kasvojensa tummanveriset piirteet olivat
-lujat ja vakavat; niiden ilme oli melkein liiaksi totinen ja ankara.
-Hänen käytöksessään ei ollut suosiollista kohteliaisuutta eikä myös
-liiallista oman arvonsa tuntoa; hänen tervehdyksensä oli pikemmin
-tyly ja tuntui kehottavan vierasta toimittamaan asiansa välittömästi,
-mutta siinä oli samalla rehellistä suoruutta, joka teki Eeroon
-edullisen vaikutuksen. Eero päättikin noudattaa aivan toisenlaista
-menettelytapaa kuin äsken. Hän astui kynnyksen yli ja lausui, syvästi
-kumartaen:
-
--- Pyydän jäädä tuntemattomaksi. Asiani on sellaista laatua,
-että nimet ja muut inhimilliset rajotukset saattavat häiritä sen
-perille ajamista. Minulle riittää tieto, että seison kokeneen ja
-syvämietteisen ajattelijan edessä -- enkö saa toivoa, että hän
-puolestaan tyytyy siihen tiedonantoon, että hänen luokseen on tullut
-nuorukainen, jonka sielu palaa halusta saada vastausta muutamaan
-kysymykseen?
-
-Tämä puoleksi hävytön, puoleksi kaunopuhelias esittely ei ollut
-vaikuttamatta vanhaan filosofiin. Tosin hän tarkasti vierastaan otsa
-rypyssä, aivan kuin olisi epäillyt tämän täysijärkisyyttä, mutta
-sydämensä pohjukasta nousi utelias myötätunto tuota rohkeata ja
-kaunista nuorukaista kohtaan.
-
-Eero vastasi silmiään räpähtämättä professorin tuimanlaiseen
-katseeseen ja ajatteli samalla: "et suinkaan sinä aio seisottaa minua
-täällä ulko-oven luona?" Ja ikäänkuin ukko olisi arvannut hänen
-ajatuksensa, hän tarkastuksensa loputtua mörähti jotakin ja kääntyi
-astumaan vasemmalla kädellä olevaan huoneeseen.
-
-Eero sulki ulko-oven, asetti hattunsa naulaan ja seurasi isäntänsä
-jälkiä. Huone, johon hän astui, oli nähtävästi oppineen miehen työ- ja
-vastaanottohuone. Akkunan edessä oli kirjotuspöytä, uunin luona
-nahkapäällyksinen sohva, seinillä paljon kirjoja. Kalustus oli vanhaa
-ja vanhanaikuista, mutta kodikasta.
-
-Professori seisoi keskellä lattiaa, kädet housujen taskuissa, eikä
-pyytänyt istumaan. Eero jäi siis seisomaan melkein ovensuuhun.
-
--- Asia? kuului kuiva kysymys. Eeron sydän vavahti, mutta hän teki
-pienen kumarruksen ja kysyi tyynellä äänellä:
-
--- Sanokaa minulle, voiko ihminen päästä totuuden tietoon?
-
-Ja kun hämmästynyt vanhus ei heti vastannut, hän jatkoi:
-
--- Te ymmärrätte, että minä tarkotan jonkinmoista synteettistä
-totuuden yleistietoa enkä tieteellistä detaljitietoa, toisin
-sanoen siis filosofista tietoa, joka kumminkaan ei ole tyhjää
-spekulatsionia. Voisin mielestäni muodostaa kysymyksen vielä
-selvemmin näin kuuluvaksi: saattaako ihminen tietää, mikä elämä on ja
-mitä varten hän on tänne tullut?
-
-Nyt professori avasi ensi kerran suunsa ja sanoi:
-
--- Tuohan on vuosisatojen... vuosituhansien kysymys! Kuinka
-otaksutte minun voivan siihen vastata noin vain ilman muuta?
-
--- Pyydän anteeksi, se on vuosituhansien kysymys, mutta se on elämän
-tärkein. En ymmärrä, mitä te tarkotatte sanoilla "noin vain ilman
-muuta". Ettekö voi vastata lyhyesti myöntävästi tai kieltävästi?
-Jonkun vastauksen te ajattelevana ihmisenä olette löytänyt -- kuinka
-te muuten jaksaisitte elää?
-
--- Minä etsin totuutta.
-
--- Niin vastasi minulle äskettäin eräs luonnontutkijakin, mutta hän
-lisäsi: _nec scire fas est omnia_. Hän siis vastasi kysymykseeni.
-Oletteko tekin samaa mieltä, että ihminen ei voi päästä totuuden
-tietoon?
-
--- Filosofin ei käy antaminen kategorista vastausta. Hänen
-ajattelunsa perustuu tieteen paljastamiin totuuksiin, mutta sitä
-eivät sido minkäänlaiset ennakkoluulot. Luonnontutkijat tekevät
-usein liian pikaisia päätelmiä, sentähden että heitä -- käyttääkseni
-Ciceron sanoja -- _totum hoc displicet philosophari_.
-
-Professori käveli sangen vilkkain askelin edes takaisin lattialla ja
-katsahti vähä väliä Eeroon, joka tarkkaavaisena kuunteli. Oppinut
-jatkoi:
-
--- Filosofin täytyy aina pitää mielessä, että tiedollisten objektien
-lukumäärä on ääretön, ettei ainakaan eksaktinen tieteellinen tutkimus
-ole lausunut läheskään viimeistä sanaansa vielä. Jos tähän väitämme,
-että luontoa hallitsee lait, joiden tuntemiseen voi päästä tuntematta
-kaikkia ilmiöitä, niin väitös pitää paikkansa ainoastaan, mikäli
-on puhe samaan kategoriaan kuuluvista fenomeneistä. Mutta voihan
-luonnossa olla ilmiöitä, jotka kvalitativisesti kuuluvat aivan
-toiseen ryhmään kuin kaikki siihen saakka tunnetut -- kuinka silloin
-saatamme määräillä yleislakeja, jotka jättävät lukuunottamatta noita
-vielä tuntemattomia fenomenejä? Osaatteko seurata?
-
--- Kyllä.
-
-Vanhus oli innossaan pysähtynyt Eeron eteen ja alleviivasi sanojaan
-kaikenmoisilla käsien liikkeillä.
-
--- Otaksukaamme nyt, että positivisesti, perin tieteellisellä
-pohjalla määrittelisimme, kuka ihminen on... Te huomaatte, että
-palaan alkuperäiseen kysymykseemme... Silloinpa tunnetuista
-premisseistä tuskin johtuisimme toiseen päätökseen kuin n.k.
-materialistit: ihminen on orgaanillinen olento, eläin, jossa ymmärrys
-ja järki puhetaidon ohessa vähitellen on kehittynyt nykyiseen
-täydellisyyteensä -- toisin sanoen _Lamettrie'n "l'homme-machine"_...
-
--- Suokaa anteeksi, että keskeytän. Onhan olemassa monta todistusta
-sielun olemassa-olosta, esim. se, että ihminen voi tuntea
-järkähtämättömällä varmuudella, että hän on joku toinen kuin tämä
-näkyvä ruumis...
-
--- Ne todistukset eivät ole tieteellisesti päteviä. Eksaktisen
-tieteen silmissä eivät kelpaa subjektiviset väitteet, kaikki pitää
-olla objektivisesti todistettavissa.
-
--- Niin mutta...
-
--- Mutta tässä onkin puhe psykologisista tosiseikoista. Aivan oikein,
-siinä sen näette: ilmiöt kuuluvat toiseen kategoriaan. Luonnontiede
-sinään ei voi vastata kysymykseen, kuka ihminen on, koska se vielä
-ei ole tutkinut kaikkia ihmisen olemukseen kuuluvia ilmiöitä. Tämän
-totuuden on uudempi psykologia älynnyt.
-
-Professori käveli taas edes takaisin lattialla.
-
--- Jos olen oikein käsittänyt todistelunne, sanoi Eero, -- on siis
-mahdoton vielä päättää, voiko ihminen päästä totuuden tietoon?
-
--- Tjaa... eipä juuri niinkään. Näyttää sangen otaksuttavalta, että
-kerran saavutamme täydellisen tiedon siitä, kuka ihminen on. Niinkuin
-jo sanoin, on ihmisen olemuksessa monta puolta, jotka vielä ovat
-tutkimukselta salassa, mutta muutamat niistä tuntuvat juuri meidän
-päivinämme joutuvan tieteellisen tutkimuksen alaisiksi.
-
--- Saanko kysyä, mitkä?
-
--- Oletteko kuullut hypnotismista?
-
--- Olenhan.
-
--- No, siinä ilmenee ihmisen tahto täydellisenä ruumiin herrana eikä
-omansa, vaan toisen. Mutta löytyy vielä hauskempia ilmiöitä, esim.
-klärvoajansin eli selvänäköisyyden...
-
--- Niistä en ole mitään kuullut.
-
--- Hm, niitä ei vielä yleisesti tunneta eikä edes tunnusteta... Te
-olisitte esim. klärvoajanti, jos nyt voisitte sanoa, mitä tällä
-hetkellä tapahtuu esim. Ruotsin kuninkaan hovissa...
-
--- Mutta kuinka se olisi mahdollista! huudahti Eero hämmästyen.
-
--- Tjaa, otaksukaamme, että ihmisellä on sielu, joka voi
-funktsioneerata ruumiista riippumatta...
-
--- Olisiko se mahdollista! sanoi Eero vieläkin kerran ja tunsi
-samalla jonkinmoista sisäistä riemua.
-
--- Minä näin kerran Parisissa semmoisen fenomenin.
-
--- Todellako?
-
--- Nainen, joka oli vaivutettu hypnoottiseen letargiaan, teki
-yksityiskohtia myöten selkoa eräästä haaksirikosta, joka samana
-hetkenä tapahtui Englannin kanalissa, ja mainitsi myös paitsi laivan
-nimeä, että kolme henkeä hukkui. Seuraavana päivänä oli uutinen
-onnettomuudesta lehdissä, ja kun pelastuneitten kertomus julaistiin,
-oli se sanasta sanaan yhtäpitävä klärvoajantin selonteon kanssa.
-
--- Mutta sehän oli ihme!
-
--- Miksi ihme? Sillä voi olla kylläkin luonnollinen selityksensä.
-
--- Niin, niin, mutta olisiko ihmisellä todella noin suuria kehityksen
-mahdollisuuksia!
-
--- Miksei.
-
--- Mutta sittenhän esim. Kristuksenkin ihmetyöt ovat voineet tapahtua
-ja olla järjellisesti selitettävissä.
-
--- Kyllä kai, sanoi vanhus vakavasti ja katseli Eeroon.
-
-Eero kallisti päänsä alas ja loi katseensa maahan. Hänen
-mielikuvituksensa oli äkkiä rikastunut uusilla aineksilla ja loihti
-esiin näköalan toisensa perästä. Hänen ajatuksensa joutuikin niin
-vilkkaaseen toimintaan, että oikein rupesi pelottamaan. Sentähden
-hän pudisti päältään nuo uudet mielikuvat ja koetti muistella,
-minkätähden tänne oli tullut: sai kun saikin kiinni langan päästä ja
-kysäisi loppupäätökseksi:
-
--- Mikä siis on teidän mielestänne ihmiselämä?
-
--- Se on totuuden etsiskelyä, vastasi filosofi harvaan, -- aikojen
-kuluessa ihminen vähitellen täyttää tuota kreikkalaisen viisaan
-käskyä': _gnoti se auton_.
-
--- Niin, lausui Eero miettiväisenä.
-
-Ja kun hän tunsi, ettei tahtonut kuulla enempää, hän teki lähtöä ja
-sanoi:
-
--- Herra professori, teidän hyvyytenne on ollut suuri minua kohtaan.
-En tahdo teitä enää häiritä, mutta suvaitkaa, että kiitollisuuden
-osotteeksi ilmaisen teille nimeni.
-
-Silloin ensi kerran levisi hymy ankaran filosofinkin huulille ja hän
-ojensi Eerolle kätensä, kun tämä esitteli itsensä.
-
--- Te olette totuutta rakastava ja rehellinen nuorukainen, lausui
-professori jäähyväisiksi, -- ja jos toiste tahdotte käydä puheillani,
-olette tervetullut.
-
-Pois oli haihtunut Eeron mielestä kaikki muisto siitä, että hän oli
-saanut seista oven suussa koko keskustelun ajan. Hänen sydämensä oli
-täyttynyt rakkaudella tuota omituista, mutta herttaista vanhusta
-kohtaan, ja poistuessaan filosofin kodista hän ajatteli:
-
-"Jos maailma olisi katsellut tätä kohtaustamme, se olisi nauranut.
-Mutta minä en naura; tuo vanha 'originali' kohteli minua kuin
-ihmistä."
-
-Ja hän tiesi, ettei hän ajattelija-ukkoa koskaan unohtaisi.
-
-
-
-
-II.
-
-
-Kadulle tultuaan hän katseli kelloa. Se oli vastikään täyttänyt
-seitsemän. "Vielähän olisi hyvääkin aikaa mennä pastorin luo",
-hän tuumasi itsekseen. Pastori F., jonka edessä hän oli käynyt
-rippikoulua, oli nimittäin toinen niistä henkilöistä, joita hän
-pyhiinvaelluksellaan oli päättänyt käydä tapaamassa, ja vaikka
-hän äsken oli mielestä unohtunut, ilmestyi hän nyt äkkiä muistiin
-takaisin.
-
-"Vaan mitäpä oikeastaan siellä teen? Kyllähän minä pastorin ajatukset
-tiedän. Parasta kun tästä rupean kotiin tallustamaan", hän sitten
-tuumiskeli. Pastorin asunto oli kuitenkin samanne päin kuin asema,
-joten kysymys saattoi jäädä avonaiseksikin.
-
-Kulkiessaan Eero koetti selvitellä ajatuksiaan ja saada varmaa
-käsitystä siitä, mitä filosofin luona oli oppinut. Heti silloin
-muistui mieleen tuo ihmeellinen kertomus parisilaisesta
-klärvoajantista, ja taas syttyi sieluun omituinen riemun ja
-onnellisuuden tunne, kun välkähti silmiin, mitä kehityksen aarteita
-ihmisen tulevaisuudella oli kätkössä.
-
-Ikäänkuin vaistomaisesti Eero uskoi tapauksen todellisuuteen. Oli hän
-usein kuullut puhuttavan "aavistuksista" eli kuten ranskalaisella
-nimellä sanottiin "pressentiments", jopa "aaveistakin" ja "unista",
-ja oli hän itsekin semmoista kokenut, mutta ei hän ollut niistä sen
-enempää välittänyt, ei ne mitään olleetkaan professorin kertoman
-kokemuksen rinnalla. Nepä nyt kuitenkin saivat uuden valaistuksen ja
-muodostuivat itse ennustuksiksi ja lupauksiksi siitä, miksikä ihminen
-vielä voisi kehittyä. "Onhan paljon enemmän musikalisia ihmisiä, kuin
-on soittoniekkoja ja säveltäjiä! Niin, musikalisia ihmisiä on aina --
-soitto surusta syntynyt, murehista muovaeltu --, mutta taiteilijoita
-ilmestyy silloin, kun olosuhteet ovat suopeita. Miksei samasta
-syystä tuo meidän silmissämme niin ihmeellinen parisitar voisi olla
-yksi niitä meidän oloissamme vielä harvinaisia näkyniekkoja, jotka
-vain ovat huippuunsa kehittäneet sitä taitoa, mikä joka ihmisessä
-piilee sielun salasoppeloissa?" Semmoinen johtopäätös ei ollut Eeron
-mielestä luonnoton, koska hän ylipäänsä tahtoi omistaa ihmiselle
-äärimäiset kehityksen mahdollisuudet ja uskoi, että kuka tahansa
-olojen ja oman tahdon myötävaikuttaessa saattaisi kehkeytyä miltei
-ihanteelliseen täydellisyyteen.
-
-Nämä tuumailut tuottivat jonkunlaisen tyyneyden takaisin Eeron
-mieleen, sillä olivathan ne välillisessä yhteydessä sen pääkysymyksen
-kanssa, joka oli Eeron ajanut "pyhiinvaellukselleen"; ne vahvistivat
-hänen vanhaa uskoansa siihen, että ihminen on maailmassa henkisesti
-kehittyäkseen; uutuudellaan ne viehättivät häntä, saivat
-mielikuvituksen liikkeelle ja houkuttelivat ihan huomaamatta
-ajatuksen pois tarkan ja tunnollisen arvostelun ankeista aisoista.
-Hän kiintyi tuulentupiinsa kuin lapsi leikkiin.
-
-Hän oli siihen määrään mietteisiinsä vaipuneena, ettei huomannut
-pientä, sävyisää miestä, joka tulla tassutteli häntä vastaan
-asemasillalla ja koko olennollaan selvästi ilmaisi, että oli tuttava
-ja oikeastaan hyväkin. He olivat juuri toisiaan sivuuttamaisillaan,
-kun vastaantulija rohkaisihe ja puoliääneen virkkoi:
-
--- Hyvää iltaa!
-
-Eero säpsähti ja nyt vasta hoksasi tutun henkilön ja ystävällisesti
-hymyillen tervehti, kättä tarjoten:
-
--- Ai, Valenihan se on. Hyvää iltaa. Minä kun en yhtään nähnyt...
-
--- Niin, minä ajattelinkin, että jos en häiritse, ehkä herra Eerolla
-on muuta miettimistä.
-
--- Mitäs vielä... Pitäisihän muuten minullakin olla silmät päässä,
-mutta jos vain ulkona käydessäni vaivun ajatuksiin, niin...
-
--- Junassako nyt on mentävä jonnekkin?
-
--- Junaan tästä nousen, vastasi Eero ja lisäsi itsekseen: "pastorin
-luona käyminen siis jäi".
-
--- Jaha, niin, vissiin maalle kotiin?
-
--- Kotiin niin.
-
-Molemmat kulkivat nyt vieretysten asemasillalla. Valeni oli Eeron
-enon "hoviräätäli" ja hänen kädestään olivat Eeronkin vaatteet
-moniaina vuosina lähteneet. Heidän tuttavuutensa oli siis
-vanhaa alkua ja jonkinlainen ystävyyssuhde oli aikojen kuluessa
-"pruuvattaessa" muodostunut keski-iässä olevan hyväntahtoisen ja
-puheliaan räätälin ja avomielisen nuorukaisen välille.
-
--- Vaan mistä Valeni tietää, että minä maalla asun? hoksahti Eero
-kysymään.
-
--- No, kuulinhan sen jo talvella, kun hovineuvokselle uusi frakki
-laitettiin valtiopäiviä varten. Tietysti minä heti kysäisin, että
-missä se Eero herra nyt ollee, kun ei yhtään näkynyt pruuvailtaessa.
-"Maalle se on muuttanut", sanoi hovineuvos, "lähelle kaupunkia
-rauhassa työskennelläkseen". -- "Vai niin", minä sanoin, "niinhän ne
-nuoret nykyaikana näkyy pitävän maaoloista enemmän kuin kaupungin
-elämästä..."
-
--- Eivät läheskään kaikki, keskeytti Eero hymyillen, osaksi Valenin
-johtopäätökselle, osaksi enonsa kekseliäälle selitykselle: rauhassa
-työskennelläkseen.
-
--- No eivät kaikki, ei, ei, hätäili räätäli, ikäänkuin olisi pelännyt
-loukanneensa kumppaniaan, -- vaan joko tuo oli kolmas soitto?
-
--- Eikö lie ollut... johan kuuluu vihellyskin! Hyvästi sitten.
-
--- Minun on myös mentävä maalle!
-
-Samalla Valeni kiipesi kolmannen luokan vaunun sillalle, ja Eero oli
-heti perässä.
-
-Kun he olivat päässeet sisään ja istuneet tyhjään nurkkaan, Eero
-kysyi:
-
--- Minnekkä te matkustatte?
-
--- Tuonne L--n asemalle minä vain. Lähden veljeäni katsomaan ja hänen
-perhettään.
-
--- Vai veljeänne katsomaan. Hänhän on työmiehenä R--n tehtaalla?
-
--- O-on.
-
-Antaessaan nämä vastaukset pieni, vilkas räätäli kävi totisen ja
-huolestuneen näköiseksi. Eero tämän havaitsi ja kysyi uteliaasti:
-
--- No, kuinka hänen asiansa ovat?
-
--- Onpahan nuo... taitaa ne olla vähän huonosti tätä nykyä.
-
-Ja huomatessaan Eeron kysyvän katseen, hän selitti:
-
--- Miehet kun ovat tehneet työlakon. Eivät näet saaneet palkkaansa
-korotetuksi kymmenellä pennillä päivän päälle, vaikkei se heidän
-palkkansa mikään isonen ole. Muutamilla on markka viisikymmentä,
-toisilla kaksi tai puolikolmatta markkaa päivässä, mutta eihän se
-tahdo riittää, kun on perhe elätettävänä, useinkin kolme, neljä lasta
-ja vaimo, ja kaikki ruoka-aineet on ostettava...
-
--- Luonnollista. Ja nyt ovat siis tehneet työlakon, mutta millä
-lailla tulevat toimeen?
-
--- Sehän se on, valitti räätäli päätään puistaltaen. -- Eihän
-työmiehellä säästöjä ole. Millä hän niitä kokoisi? Nälkä se on
-silmäin edessä, kun lakon tekee.
-
--- Nälkääkö teidän veljenne nyt kärsii perheineen...?
-
--- Kärsii kai kuin muutkin... ja sitte vielä on uhattu häätää kaikki
-maantielle -- tehtaan huoneissa kun asuvat -- elleivät pian lakkaa
-niskottelemasta.
-
--- Maantielle?
-
--- Maantielle niin, vaimot, lapset, huonekalut ja kaikki... Mikko
-veljeni, joka on sosialisti kiireestä kantapäähän ja vähän noin
-niinkuin heidän johtaja, hän kai joutuu ensimäisenä herrojen vihan
-uhriksi...
-
--- No, mutta eihän herroilla voi olla oikeutta semmoista tehdä,
-arveli Eero kauhuissaan.
-
--- Mikäs siinä on rikkaan oikeutta estämässä!... Suokaa anteeksi...
-
--- Ei mitään anteeksi, Valeni. En ole rikas enkä herra... Mutta en
-kumminkaan saata uskoa, että työnantajat niin julmia olisivat.
-
--- Jospa eivät olisi. Sitä minä pelkään ja kauhistun, kun kälyni on
-vastikään synnyttänyt lapsen... Sentähden olenkin sinne menossa, että
-tuon hänet vaikka meille, jos niin on.
-
-He istuivat hetken ääneti, ja sitten Eero sanoi äkkiä:
-
--- Minä seuraan mukana.
-
-Valeni heitti Eeroon kummastelevan silmäyksen, mutta ei virkkanut
-mitään. Kumpikaan heistä ei tuntenut puhelemisen halua, kun mieli oli
-täynnä surullisia ajatuksia, ja niin he olivat loppumatkan melkein
-ääneti. Eero oli jonkinmoisessa jännityksessä, niin että matka tuntui
-hänestä pitkältä, vaikkei se sitä ollutkaan. Vihdoin juna pysähtyi
-toivotulla asemalla, ja Eero ja Valeni kiiruhtivat ulos.
-
-Räätäli kääntyi kulkemaan oikealle, ja Eero seurasi sivulla, silloin
-tällöin kiirehdellen vauhtia.
-
--- Ilma on sentään lämmin näin kesäiseen aikaan, arveli vanhempi mies
-ja työnsi lakkinsa takaraivalle. -- Melkein sitä yölläkin tarkenisi
-ulkona.
-
--- Ei toki vielä. Ovat ne yöt vielä kylmiä.
-
--- Ja sairaalle varsinkin olisivat... Tuossa jo näkyy tehtaan
-savutorvi.
-
--- No, sittenhän kohta ollaan perillä.
-
--- Tuon mutkan takana.
-
-Kohta perästä astui näkyviin tehtaan pitkä ja matalahko, punainen
-tiilirakennus korkeine pyöreine savutorvineen, ja siellä täällä
-harvaksi hakatussa männikössä häämöttivät työmiesten harmaat,
-laudottamattomat asunnot. Jotakin oli tekeillä, sillä paljon ihmisiä
-oli liikkeellä talojen ympärillä, ja kuta lähemmäksi Eero ja Valeni
-joutuivat, sitä kuuluvammaksi kasvoi melu ja huuto, joka kansan
-joukosta lähti.
-
--- Herra Jessus, kunhan eivät vain liene panneet uhkaustaan toimeen,
-huudahti räätäli äkkiä, -- mitä muuten noin huutavat ja parkuvat?
-Katsokaa, herra Eero, eikö nuo ole sotamiehiä tuossa? No jo on hukka
-perinyt...
-
--- Olisiko mahdollista!
-
-Eerolla ei ollut niin tarkka silmä kuin Valenilla, mutta hän
-lisäsi vauhtinsa juoksuksi. Yhä selvemmin erottivat korvat rähinän
-seasta kaikenmoisia valitushuutoja, kiroilemisia ja lasten itkuja.
-Ja paikalle päästyään hän huomasi ja ymmärsi, että Valeni ei
-ollut erehtynyt, vaan että hänen pahimmatkin aavistuksensa olivat
-toteutuneet.
-
-Elleivät talot olisi seisoneet ehjinä ja mykkinä paikoillaan,
-olisi voinut luulla, että suuri tulipalo oli pelottanut asujaimia
-tavaroitaan pelastamaan. Kaikki oli kuin baabelin hävityksessä.
-Yltympäri pihamaita seisoi kasoittain huonekaluja, sänkyjä ja
-pöytiä, tuoleja ja piironkeja, mitkä minkin näköisinä, vanhoja ja
-uusia, toiset ehjinä, toiset vahingoittuneina ja rikkinäisinä;
-ja toisaalla sotamiehet kantoivat yhä uusia kaluja ulos talojen
-avonaisista ovista. Vanhemmat vaimot katselivat tätä menoa, seisten
-tavarainsa luona, valittaen ja käsiään vääntäen; pienet lapset
-riippuilivat kiinni äiteinsä helmoista, itkivät ja parkuivat.
-Nuoremmat naiset rukoilivat sotamiehiä, koettivatpa puoliväkisin
-estää heitä ryöstötoimessaan, mutta saivat vastaukseksi kirouksia
-ja hävyttömyyksiä. Työmiehiä ei näkynyt paljon: joku perheenisä,
-jota vaimonsa itkien ja rukoillen esti väkivoimalla kostamasta tuhon
-tekijöille...
-
-Tätä kaikkea nähdessään ja kuullessaan Eeron sydän täyttyi
-omituisella hämmästyksen ja vihan sekaisella tunteella. Hän hämmästyi
-ihmissydämen kovuutta, joka saattoi mennä näin pitkälle, ja hän
-vihasi...
-
-Hän katsahti ympärilleen, mutta ei nähnyt Valenia, joka oli kadonnut
-omille teilleen. Hän kääntyi silloin erään likellä seisovan vaimon
-puoleen ja kysyi tältä:
-
--- Missä miehet ovat, kun ei niitä yhtään näy?
-
--- Kokouksessa ovat kaikki, vastasi vaimo, joka näytti kuuluvan
-katsojien joukkoon. -- Ei suinkaan muuten tämmöistä tapahtuisikaan.
-
--- Pitäisi viedä miehille sana. Tämähän on kerrassaan kuulumatonta!
-
-Eero lähti astumaan eteenpäin puitten, ihmisten ja huonekalujen
-lomitse. Kurjuutta kaikkialla. Muutamalla sängynlaidalla istui
-vanha eukko tutiseva pää käden varassa; silmät tuijottivat maahan
-ja huulet jupisivat jotakin itsekseen. Sivuuttaessaan Eero oli
-erottavinaan sanat: "Totisesti sanon minä teille: tämä kaikki on
-tuleva tämän sukukunnan päälle. Katso, teidän huoneenne jätetään
-teille autioksi... Jaa, jaa, mutta joka kestää loppuun asti, se tulee
-pelastetuksi."
-
-Yhtäkkiä Eero seisahtui kuin naulattu, sillä se näky, joka kohtasi
-hänen silmiään, sai veren suonissa hyytymään. Muutamasta asunnosta
-kantoi paraikaa neljä virkapukuista miestä ulos vuodetta, jolla
-makasi nuorehko ja sievä, mutta kalpea ja kärsivännäköinen vaimo,
-pieni, vastasyntynyt lapsi rinnallaan. Pienokainen huusi minkä
-jaksoi, ja äiti oli nähtävästi puoli tainnoksissa hädästä ja
-kauhusta. Eero ymmärsi, että tämä oli Valenin käly, koska Valeni itse
-tuskissaan hääräili sotamiesten ympärillä ja rukoilevasti pyyteli:
-"hyvät kristilliset ihmiset, älkää toki murhatko viatonta lasta ja
-sairasta äitiä!" Siitä ei kumminkaan ollut apua, sillä kantajat
-laskivat taakkansa maahan, ja yksi niistä lausui raa'asti:
-
--- Kuka käski lakkoa tekemään, juuri kun kakarat maailmaan laitetaan!
-
-Parin suusta kuului tunnotonta naurua, mutta silloin Eero ei enempää
-sietänyt. Hän syöksyi miesten luo ja huusi:
-
--- Kuinka te kehtaatte tehdä tämmöistä konnan työtä!
-
-Neljä ällistynyttä naamaa katsoi häneen pitkään, ja yhden posket
-lensivät tulipunaisiksi. He näkivät edessään herran eivätkä heti
-löytäneet sopivaa vastausta. Vihdoin se, joka äsken oli leikkiä
-laskenut, vastasi tympeästi:
-
--- Käsketty on.
-
--- Hävetkää.
-
-Miehet eivät pitkittäneet puhelua, vaan hiipivät pois työtään
-jatkamaan.
-
-Eero kääntyi sairaan puoleen ja sanoi lohduttavasti:
-
--- Rauhottukaa, hyvä vaimo, kyllä teille hankimme tyyssijan... Kunhan
-nyt saataisiin tuo pienokainen hillityksi...
-
--- Jos täällä joku sen ottaisi syliinsä, lausui sairas väsyneesti, --
-minun rinnoistani ei lähde maitoa. Missähän se Akun Manta lienee?
-
--- Tässä tulee, kuului tuttu ääni, ja samassa ilmestyi Valani
-pulskannäköisen vaimon seuraamana. Tämä tarttui heti lapseen käsiksi
-ja rupesi sitä hyräillen rauhottamaan: "soo, soo, pienokaiseni,
-aa-aa, aa-aa, voi sitä maailman menoa, kun synnyttäjiäkin pellolle
-viskataan, soo, soo, kullannuppuni, aa-aa, aa-aa..." Lapsi vähitellen
-tyyntyi.
-
--- Kuulkaa, Valeni, sanoi Eero, -- meidän pitää etsiä paikka, minne
-teidän sairas kälynne sopii viedä. Ettekö täällä lähellä tunne ketään?
-
--- Jospa lähden tiedustelemaan Halikoisella, arveli toinen. -- Ehkä
-se ottaisi, sillä kun on liika huone.
-
--- Lähtekää, mutta joutuun.
-
-Valeni kiiruhti tiehensä, ja Eero kääntyi taas vuoteella makaavan
-puoleen. Sairas avasi silmänsä ja vähän tarkasteltuaan Eeroa, kysyi:
-
--- Kukas herra on, joka niin köyhästä huolen pitää? Eero nytkähti,
-mutta sai kyynelet silmiinsä. Tietämättään hän vastasi:
-
--- Samarialainen.
-
--- Samarialainen, toisti vaimo hiljaa ja ummisti silmänsä. Sitten
-avasi ne taas ja rupesi vaikeroimaan:
-
--- Voi, voi, minä pyysin niin Mikkoa ja rukoilin, etteivät nyt lakkoa
-tekisi. "Kärsitään mieluummin", sanoin, "kärsitään vaikka mitä, kun
-minulla on niin pahoja aavistuksia". Näin semmoista unta...
-
--- Tyynny sinäkin nyt, Tilta, keskeytti toinen vaimo, -- katso, johan
-lapsesikin nukkuu.
-
--- Jos koettaisitte tekin nukahtaa, kehotti Eero, -- ilma on suopea,
-eikä ole kylmettymisen vaaraa.
-
-Toisten tällä lailla lohdutellessa sairas vihdoin tyyntyi ja vaikeni,
-joskaan ei lie nukkunut. Käyttäen tilaisuutta hyväkseen vieras
-vaimo huokasi puoliääneen: "kaikkea ihmisen pitää kokea" ja kysyi
-uteliaasti Eerolta:
-
--- Mistäpäin herra on tänne osunut?
-
-Eero oli juuri selittämässä, kun räätäli palasi kolmen miehen kanssa.
-
--- Tässä sitä nyt tullaan, hän esitteli. -- Halikoinen lupasi ottaa,
-niinkuin arvasin.
-
-Miehet ilmaisivat tunteitaan harmin ja säälin sanoilla ja Valeni
-neljäntenä kävivät vuoteeseen käsiksi, nostivat hartioilleen ja
-läksivät kulkemaan, Eeron ja vieraan vaimon seuraamina, Halikoisen
-taloa kohti. Kaikki katsoivat heihin säälien ja uteliaasti, kun he
-kulkivat ohitse, ja monen suusta kuului myötätuntoinen valitus. Eero
-tunsi mielensä masentuneeksi.
-
-Matka ei ollut pitkä, ja miehet jaksoivat kantaa taakkansa perille
-asti. Siellä oli Halikoisen emäntä vastassa ja siunaili:
-
--- No voi, kaikkea sitä näkee, voi, tätä synnillistä sukukuntaa,
-tuokaa nyt tänne kamariin kantamuksenne, minä näytän tietä.
-
-Miehet laskivat taakkansa maahan kantaakseen huoneeseen käsillään.
-Kun he katosivat ovesta sisään, seurasi vieras vaimo, lapsi sylissä,
-heti perässä. Mutta Eero jäi ulos odottamaan. Hän arveli, että Valeni
-palaisi takaisin, ja silloin hän jättäisi tälle hyvästi, sillä
-kauvemmin hän ei jaksanut täällä viipyä.
-
-Hetken perästä Valeni tulikin ja kysyi arastellen:
-
--- Eikö herra Eero käy taloon?
-
--- En, kiitoksia, vastasi Eero, -- olen niin masentunut kaikesta
-tästä kurjuudesta, etten jaksa enempää nähdä. Tämä tuntuu minusta
-niin luonnottomalta, en oikein käsitä, että tämmöistä saattaa
-tapahtua... ja kun sitten vielä ei yhtään voi auttaa. Sanotteko, että
-kaikki nämä ihmiset muun lisäksi vielä kärsivät nälkääkin?...
-
-Eikö heitä millään lailla auteta? Onhan Suomessa paljon ihmisiä,
-jotka eivät kärsi nälkää?
-
--- No kyllä heitä koetetaan auttaa. Onhan niitä rahankeräyslistoja
-liikkeellä, ja niistä sitä apua lähteekin, kun mikä antaa kymmenen
-penniä, mikä viisikolmatta, ja onhan joku yksinään eläjä antanut
-markankin... joukollisten on pahempi... -- Käännytäänkö siis vain
-työmiesten puoleen apua pyytäen?
-
--- Työmiesten parhaasta päästä... Ei sitä juuri kehtaa herrojen
-luokse... On kuulemma sentään vallasihmisetkin antaneet muutamille
-kerääjille?
-
--- Onko Valeni käynyt keräämässä?
-
--- En ole vielä joutanut. Mutta nythän sitä täytyy, vaikka työnsä
-kesken jättäisi.
-
--- Lähtekää nyt sitten enonikin luokse.
-
--- Luuletteko, että hän...?
-
--- Kyllä tätini antaa. Kääntykää hänen puoleensa. Ja jotta teidän
-keräyksenne alkaisi hyvillä enteillä, niin suotte kai, että minäkin
-jätän, mitä minulla on?
-
-Tätä sanoessaan Eero kaiveli kukkaroa housuntaskustaan. Räätäli
-hämmästyi ja ilostui, ja hänen pienet, vilkkaat kasvonsa kävivät
-odottavan totisiksi.
-
--- Kas tässä, sanoi Eero ja kaatoi samassa kukkaronsa sisällyksen
-Valenin avonaiseen kämmeneen. Tämä jäi silmät suurina tuijottamaan
-rahojen paljouteen. Ei se niin paljon ollut, kymmenen markan seteli
-ja muutamia hopearahoja, mutta Valenista siinä oli liiaksikin.
-
--- Eihän nyt toki, hän vihdoin sai sanotuksi, -- mitä herra...
-ottakaa nyt pois edes tuo seteli...
-
-Eero tunsi kiivastuvansa aivan aiheettomasti.
-
--- No mutta Valeni, itsehän tiedätte, kuinka suuri hätä tässä on!
-Luuletteko minua sudeksi, että tuon kurjan setelin takia...
-
-Valeni liikutti huuliaan, muttei syntynyt sanoja. Sen sijasta
-ilmestyi kaksi kirkasta kyyneltä silmäkulmiin.
-
-Silloin suli Eeronkin sydämestä kiihotus, hän kääntyi äkkiä ympäri
-ja kiiruhti pois maantielle. Valeni jäi katsomaan Eeron jälkeen,
-silmät vesissä; pyyhkäsi niitä takinhihalla, huokasi syvään ja lähti
-tallustamaan taloon.
-
-Mutta Eero riensi asemalle. Hän riensi pois tuon kauhun
-läheisyydestä, saadakseen miettiä rauhassa, niinkuin hänen tapansa
-oli. Hänen mielensä oli täynnä niitä kurjuuden kuvia, joita hän oli
-nähnyt, ja hänestä tuntui, että noitten ihmisten kärsimykset olivat
-hänen omia kärsimyksiään, mutta samalla hän tunsi, kuinka heikko,
-viheliäinen ja kykenemätön hän itse oli; ja hän aivan kuin häpesi,
-ettei kuulunut noiden kärsiväin joukkoon.
-
-Ajatukset tulivat hänen päällensä.
-
-"Tässä minä käyn miettimässä, mikä elämä on, ja vieressäni tapahtuu
-eläville ihmisille tämmöistä... Tiedemiehet etsivät totuutta ja
-keksivät luonnonlakeja ja kemiallisia affiniteetteja ja asuvat
-hienosti ja mukavasti sisustetuissa huoneissa ja syövät herkullisia
-ruokia; filosofit punnitsevat johtopäätöksiä tarkoin ja rakentelevat
-tiedemiesten keksimäin totuuksien pohjalle loogillisia ja älykkäitä
-maailmankatsomuksiaan -- ja vieressä tapahtuu tämmöistä. Eikä ole
-ketään, joka totuutta tunnustaisi ja huutaisi ääneen: emmekö näe,
-me rikkaat ja oppineet ja mahtavat, ettei kansa enää jaksa meitä
-hartioillaan kantaa? Emmekö näe, ettei meidän kulttuuristamme tulisi
-mitään, ellei kansa meitä ylläpitäisi, elättäisi meitä, ruokkisi,
-vaatettaisi ja rakentaisi meille lämpimiä asuinsijoja? Emmekö
-näe, että olemme kansalle kiitollisuuden velassa niinkuin lapset
-vanhemmilleen? Emmekö näe sitä ääretöntä valhetta ja vääryyttä, joka
-katsantokannastamme silmiin pistää, kun kutsumme hikeensä uupuvia
-työmiehiä niskottelijoiksi ja ajamme pellolle heidän vaimonsa ja
-lapsensa -- ja samalla pistämme suuhumme ne leivänpalat, jotka he
-ovat työllään hankkineet?
-
-"Ja minäkin kuulun näiden vallanpitäjien joukkoon, minussakin riehuu
-yläluokkalaisten intohimot... olen itsekäs, kunnianhimoinen, pelkuri...
-olen surrut kirjani kohtaloa, olen surrut ystävieni kadottamista,
-olen epäillyt totuutta -- epäillyt, epäillyt..."
-
-Hänen sydämensä nyyhkytti. Se nyyhkytti omaa pienuuttaan...
-
-Mutta kotiin tultuaan hän tyyntyi. Hän istui salin ikkunan ääreen
-ja katseli auringon rientoa maille. Ja aivan kuin eräänä ehtoona
-viikkoja sitten, tapahtui hänen sisässään eriskummainen heräymys,
-vaikka se nyt tuli selvempänä ja mahtavampana kuin silloin. Koko
-voimallaan hänen sielunsa nousi, pudisti päältään sokeuden ja
-itsekkyyden kahleet, ja lumena suli sydämestä alakuloisuus ja
-epäilykset.
-
-"Voi minua sokeata, joka unohdin uskoni sinuun, ihanteeseeni,
-Jumalaani! Joka rupesin epäilemään itseni pettämiseksi koko
-tähänastista elämääni, vääriksi niitä tekojani, jotka juuri olivat
-lähteneet uskosta...
-
-"Voi minua, joka heikkoudessani kävin ihmisten luokse oppimaan ja
-kysymään neuvoa, ihmisten, jotka ovat kompastuneet elämän tielle,
-kävin heidän, heikkojen luokse oppimaan, vaikka sinä, minun
-ihanteeni, minun vahvuuteni kallio olet minulle kasvosi näyttänyt
-ja minua kerran opettanut... Sinä suuri rakkaus, ettäs vielä
-minua omaksesi tunnustit ja lähetit minut sinne, missä silmäni
-aukenivat!..."
-
-Aivan kuin hänen sielullaan olisi ollut monta silmää, hän yhdellä
-kertaa näki viime aikain tapahtumat, mutta näki ne uudelta kannalta
-ja osasi niitä arvostella.
-
-"Rakkautta me ihmiset kaipaamme, rakkautta on liian vähän meidän
-sieluissamme... Ja kuitenkin rakkaus on koko elämän salaisuus ja
-ihmissielun pyhin esikoisoikeus."
-
-Hän näki, kuinka kaukana hänkin oli rakkauden ihanteesta, siitä
-elämästä, joka on täydellisesti vihitty ihmiskunnan palvelukselle,
-siitä elämästä, jossa surua ei ole, vaan jonka riemu on rakkaus.
-Voimallisemmin kuin koskaan hänen sielunsa rukoili: "anna minun
-kulkea sitä tietä, joka luoksesi vie, sinä maailman rakkaus". Ja
-silloin oli aivan kuin hänen rukoustaan olisi kuultu.
-
-Oli hän satoja kertoja tuntenut innostusta ja inspiratsionia, olipa
-hänellä erityinen taitokin puhaltaa liekkiin sitä hurmeen hehkua,
-joka aina kyti hänen sielussaan, mutta näin nousevan päivänvalon,
-näin aukenevan äärettömyyden tapaisena ja samalla niin hiljaisena,
-niin rauhaisana, niin suurena kuin se nyt tuli, ei innostus ennen
-ollut tullut. Taivaisesta kodistaan astui ihanne alas, ja ottaen
-asuntonsa hänen sieluunsa, se ojensi hänelle elämän avaimet ja
-maailman valtikan. Hän tunsi sydämensä sykkivän koko ihmiskunnassa.
-Hän tunsi, että hengessä ihmiset ovat yhtä, ettei mikään häntä
-erottanut ystävistään eikä omaisistaan eikä kenestä, jota hän halusi
-nähdä. Kaikki olivat hänen luonaan, hymyilivät hänelle, ymmärsivät
-häntä, ja hän puhui heille sielusta sieluun...
-
-Ja vaikka hän tiesi, että tämä oli hetkellistä, että huomenna hän
-taas olisi Eero, heikko ihminen, joka pyrki ja ponnisti, joka
-ihmisten tavalla iloitsi ja suri, ei hän tällä hetkellä osannut muuta
-kuin riemuita ihmishengen salaisesta kuninkuudesta.
-
-
-
-
-III.
-
-
-Aamulla herätessään Eerolle selveni, että hän tänä päivänä lähtee
-pastorin luo. "En lähde kysymään, mitä elämä on, vaan mitä papisto
-sanoo semmoisesta tapauksesta kuin tämä lakkojuttu on... Vedän
-pastorin tilille ja panen kovalle."
-
-Heti noustuaan hän matkusti kaupunkiin.
-
-Pastori F. asui vähän matkan päässä asemalta ison kivimuurin toisessa
-kerroksessa, joka muistutti Eeron mieleen ensimäisen professorin
-asuntoa. Hän sai soittaa parikin kertaa, ennenkuin unelias
-palvelustyttö tuli aukaisemaan.
-
--- Onko pastori F. kotona?
-
--- Jahka minä katson, vastasi tyttö, peräytyi pari askelta ja
-katsahti avonaisesta ovesta viereiseen huoneeseen. -- Juu, kyllä se
-näkyy olevan, mutta sillä on vieras luonaan...
-
--- Vai niin, ehkä sitten poistun. Tuo vieras viipynee kauvankin?
-
--- Ei, herra on hyvä ja käy saliin vain odottamaan. Kyllä se eukko
-sieltä pian lähtee... Ei se ole kuin semmoinen eukko vain, joka käy
-itseään ripittämässä eli mitä tehnee...
-
-Tämän selitti tyttö äänellä ja tavalla, jonka piti ilmaista, että hän
-oli toisella kannalla ja ymmärsi herroja, semmoisia kuin esimerkiksi
-Eero.
-
-Eero ei sanonut mitään, noudatti vain neuvoa ja astui saliin. Siinä
-ei ollut ketään ja hän istui pinkovieteriselle tuolille oven luo.
-
-Sali oli sisustettu tavalliseen mauttomaan herrastyyliin. Punaisella
-plyyshillä päällystetyt mustat pietarilaiset huonekalut -- nähtävästi
-uudet -- seista röhöttivät pitkin seiniä ja keskellä lattiata.
-Oven luona oli piano ja vastapäätä sitä toisella puolen huonetta
-mustankiiltävä harmonio. Pöytiä oli isompia ja pienempiä ympyriäisiä
-ja yksi neliskulmainen hyllypöytä, ja niillä albumeja ja lamppuja.
-
-"Näinhän tämä uskonnon palvelija asuu kuin mikäkin ruhtinas",
-ajatteli Eero odottaessaan ja ympäristöä tarkastaessaan. "Ja
-kuitenkin hän sanoo uskovansa, että tämä maailma on surunlaakso ja
-tämä elämä koetuksen aika, että ken täällä murehtii, hän siellä
-ylhäällä iloitsee... Kumma, etteivät papit itse välitä siitä
-haudantakaisesta ilosta."
-
-Jo kuului äänekkäämpää keskustelua toisesta huoneesta ja kohta
-perästä kahden hengen askelet eteisestä; sitten hyvästijätöt
-ja pastorin vakuuttavat: "kyllä minä toimitan, juu, kyllä minä
-toimitan", jonka jälkeen ulko-ovi avattiin ja suljettiin. Ja vihdoin,
-kiertäen työhuoneensa kautta, pastori ilmestyi sisäovesta saliin.
-
--- Hyvää huomenta, hyvää huomenta! hän tervehti tuttavallisen
-kohteliaasti, kun näki vanhan rippilapsensa astuvan vastaansa. --
-Hauska nähdä herra ----ia, mitenkä kuuluu?
-
--- Kiitoksia, vastasi Eero lyhyesti heidän kätellessään. --
-Häiritsenkö?
-
--- Ette suinkaan. Käykää istumaan, vaan ei tuonne oven suuhun, tulkaa
-tänne ylemmäs, olkaa hyvä.
-
-He istuivat molemmat pastorin viittauksesta epämukaviin
-nojatuoleihin. Pastori F. oli vilkas, ystävällinen, terveen ja
-hyväntahtoisen näköinen ihminen, oikea kaupunkilaispappi, joka on
-perehtynyt olemaan mitä erilaisimpien henkilöiden parissa. Hän oli
-muuten kelpo mies, yleisesti arvossa pidetty, etsitty ja kiitetty.
-Kun Eero jäi miettimään, mistä hän alkaisi, rupesi pastori, aivan
-kuin hän kauvan olisi odottanut tätä kohtausta, puhumaan ja sanoi:
-
--- Olen kerrassaan iloinen, että tulitte minua katsomaan. Neljä,
-viisi vuotta onkin jo kulunut siitä, kun kävitte edessäni
-rippikoulua. Sillä ajalla olette ehtineet paljon miettiä -- nuoret
-kehittyvät paljon suuremmalla vauhdilla kuin me vanhat -- ja olette
-tietysti monessakin asiassa aivan toista mieltä kuin silloin... Onpa
-huhuiltu, että te juuri seisoisitte tuon nimimerkin Z:n takana,
-joka on täkäläisiin lehtiin kirjotellut noita ankaria hyökkäyksiä
-kirkkoa ja yhteiskuntaa vastaan. Minä olen noita kirjotuksia suurella
-huvilla lukenut ja löytänyt niistä hengen, joka rehellisesti pyrkii
-totuuteen, vaikkei se sitä vielä ole nähnyt kaikessa loistossaan
-Kristuksen personassa. Ja olenkin ajatellut, että jos te se olette,
-niin tahtoisinpa mielelläni kanssanne jutella, koska tunnen teitä
-kohtaan jonkinmoista rippi-isän velvollisuutta. Vaan ehkä olenkin
-erehtynyt?
-
--- Ette suinkaan, herra pastori, vastasi Eero, joka ei voinut olla
-mieltymättä pastorin rohkeaan avomielisyyteen. -- Ja minä puolestani
-olen iloisesti hämmästynyt, että heti heittäydyitte _in medias res_,
-sillä sitä varten minäkin juuri tänne tulin.
-
--- No sepä oivallista! Mikä aavistus minulla lie ollut, että oikein
-olen teitä odotellut.
-
--- Vai niin?... Muuten en tullut juuri kirjotusteni johdosta, vaan
-tehdäkseni teille eräitä kysymyksiä, jotka erityisesti kiinnittävät
-huomiotani tällä hetkellä, ja toivoakseni ette pahastu suoraa
-kieltäni?
-
--- En suinkaan, en suinkaan, siitä olkaa vakuutettu. Olen hyvin
-utelias.
-
-Eero oli hetken ääneti ja kysyi sitten yhtäkkiä:
-
--- Mikä on papin velvollisuus?
-
-Näkyi, ettei pastori tämmöistä kysymystä aavistanut. Hän hytkähti, ja
-leikkisä ilme katosi hänen kasvoiltaan. Kuitenkin hän vastasi melkein
-empimättä entisellä kohteliaan tyynellä äänellään:
-
--- Luterilainen pappi, josta arvaan teidän nyt puhuvan, on
-seurakuntansa opettaja, sen kristillisen elämän, tapojen ja siveyden
-valvoja. Hänen pitää aina olla valmis lohduttamaan, auttamaan ja
-neuvomaan Jumalan sanalla, kun missä häntä vain tarvitaan. Näin
-teoriassa. Tietysti hänen käytännössä on vaikea -- suuren seurakunnan
-holhoojana -- pitää kaikkia jäseniä silmällä.
-
--- Onko hän siis rikasten vaiko köyhäin pappi?
-
--- Ei rikasten eikä köyhäin, vaan molempain. Hän on ihmisten
-opettaja, vastasi pastori vähän kummeksuen.
-
--- Hän siis ei ole rikasten imartelija ja köyhäin sortaja? kysyi Eero
-purevasti.
-
-Toinen punastui loukkauksesta ja sanoi papillisella maltilla:
-
--- Minä en ymmärrä kysymystänne. Eihän seurakunnan papilla ole mitään
-tekemistä maallisten asiain kanssa.
-
--- Eikö?... No mitä se merkitsee, että hän on ihmisten, sekä
-rikasten että köyhäin, opettaja?
-
--- Johan sen sanoin. Hän on sanan saarnaaja ja selittäjä sekä
-kristillisen elämän ja siveyden ja kristillisten tapojen valvoja,
-eikä siinä tehdä eroa ihmisten kesken.
-
--- Hyvä. Tahdon siis kysyä: mikä on kristillinen elämä?... Pyydän,
-älkää luetelko minulle dogmaattisen siveysopin eri pykäliä,
-vaan sanokaa lyhyesti ja ytimekkäästi, mikä teidän mielestänne
-kristillinen elämä on?
-
--- Minulla ei ole siitä mitään muuta mielipidettä kuin meidän
-luterilaisella kirkollammekaan.
-
--- Entäs sen?
-
--- Pitäisihän teidän kristittynä se tietämän.
-
--- Mooseksen kymmenen käskyä?
-
--- Nekin...
-
--- Niin, niin, mutta yhdellä sanalla, intti Eero. -- Mitä kuolleista
-käskyistä!
-
--- Kyllähän meidän herramme Jeesus on ne yhdistänyt yhdeksikin
-käskyksi, kun hän sanoi opetuslapsilleen: "rakasta Herraa sinun
-Jumalaasi kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi ja lähimäistäsi
-niinkuin itseäsi". Kristillisen elämän perussävel on rakkaus Jumalaan
-ja siitä seuraava lähimäisrakkaus.
-
-Eero ei puhunut tovin aikaan sanaakaan. Ensin hän tuijotti pastoriin
-ällistyneenä, sitten laski katseensa maahan. Hän hämmästyi pastorin
-uhkarohkeata tunnustusta, joka äkkiä asetti kristillisen kirkon
-omituiseen valoon, ja hän häpesi -- vaikkei itseään. Mutta samalla
-hän tunsi rohkeuden syttyvän sielussaan, nousi, tunteensa valtaamana,
-ja lausui, katsoen pastoria surullisesti silmiin:
-
--- Te tunnustatte siis, että kristinopin ydin on lähimäisrakkaus!
-Ettekö silloin huomaa, missä valheessa me vaellamme? Jo se, että
-on köyhiä ja rikkaita vieretysten maailmassa, jo se, että te
-asutte täällä seurakunnan opettajana neljässä, viidessä muhkeasti
-sisustetussa huoneessa, kun vähän matkaa teidän ovestanne on ihmisiä
-kymmenittäin sullottuna yhteen ahtaaseen, likaiseen, epämiellyttävään
-suojaan, jo se, että elävä ihminen saattaa nääntyä nälkään,
-suruun, vankeuteen näissä teidän kristillisissä yhteiskunnissanne
--- jo se antaa pakanalle, jommoiseksi minä olen itseäni lukenut,
-oudon käsityksen teidän kristillisestä intelligenssistänne --
-puhumattakaan rakkaudesta. Oi pastori, ettehän te saata minun
-sanojani vääriksi todistaa! Ja ajatelkaa: on tehtaan työmiehiä,
-jotka pitkän päivän perästä väsyneinä ja voimattomina palaavat
-matalaan, vähäiseen kotiinsa syömään niukkaa illallistaan lukuisan,
-nälkäisen perheensä seurassa --; kun he pyytävät kymmenen pennin
-korotusta päiväpalkkaansa, jotta he pienokaisilleen voisivat antaa
-ravitsevampaa ruokaa, ja kun he epätoivossaan tekevät työlakon,
-silloin heille kylmästi nauretaan ja mietitään, millä keinoin
-voitaisiin rangaista heidän hävytöntä uppiniskaisuuttaan, ja sitten
-toimitetaan poliisit ja sotamiehet häätämään vaimoja ja parkuvia
-lapsia ulos maantielle, ja huonekalut ja tavarat kannetaan pihalle...
-Minä kysyn, herra pastori, onko tämä kristillistä? Minä en välitä
-siitä, kellä on oikein tai väärin -- niitä käsitteitä saattaa
-väännellä sinne tänne tuulen mukaan --, vaan minä kysyn: onko tämä
-lähimäisrakkautta? Ja te, herra pastori, ja teidän kanssanne kaikki
-muut kirkonmiehet, te ette nosta kättäkään, te istutte lämpimissä
-suojissanne, te mietitte ensi sunnuntaista saarnaa helvetin tuskista
-ja taivaan iloista ettekä välitä siitä, että täällä maan päällä
-teidän ympärillänne on helvetti täydessä liekissä -- vaikka tämä
-maailma voisi olla korkea ja kaunis kuin sininen taivas! Te valvotte
-kristillistä elämää, sanotte, mutta minä sanon teille: te ette valvo
-rikkaiden elämää, ja miksikä? Siksi että itse kuulutte ylhäisöön.
-
-Jos Eeron puhe olisi ollut kiivasta, olisi pastori voinut suuttua
-ja kukatiesi hyvinkin äkkiä lopettaa koko keskustelun. Mutta paitsi
-sitä, että pastorin arvo vaati häneltä viisautta ja malttia, ilmeni
-nuorukaisen sanoissa ja äänenpainossa niin syvä suru, että kokenut
-ihmistuntija katsoi parhaaksi jättää aivan kuin huomaamatta Eeron
-personallisia viittauksia ja pysytellä asiallisessa keskustelussa.
-
-Eero istuutui tuoliinsa, ja kyynärpää sivutuen varassa hän nojasi
-päätään käteen.
-
-Pastori katkasi äänettömyyden ja virkkoi:
-
--- Rakas herra ----, te olette jalo nuorukainen ja sanoissanne
-on paljon perää, surulla me papitkin katsomme sitä vääryyttä,
-joka monessa kohdin vielä vallitsee maailmassa, mutta kyllä te
-liiottelettekin ja katsotte asioita liian synkältä kannalta...
-
--- Ah, herra pastori, ettekö koskaan ole tuntenut kärsimystä,
-kalvavaa tuskaa, kun noin saatatte puhua, että muka liiottelen?
-
--- Kyllä, kyllä, olen tietenkin. Mutta mitä sitten tahdotte, että me
-kirkon ja uskon palvelijat tekisimme? Maailma on kova, sen sydäntä
-ei ole helppo heltyyttää... Ja sitäpaitsi -- te olette vielä nuori
-ja kokematon -- eihän rakkaus, veljesrakkaus syty ihmisen sydämeen
-ilman muuta! Ei se sinne tule ilman Jumalan armoa; rakkaus Jumalaan
-on ensimäinen ehto. Ja kun ei Jumalan armoa uskossa vastaanoteta,
-kun langetaan pois oikeasta uskosta, kun käännytään maailmalliseen
-pakanuuteen -- mistä sitten se rakkaus voisi syntyä? Niin, tässä
-kohden voisin moittia teitäkin: tekin olette niitä, jotka horjutatte
-kirkon perustuksia ja vähennätte uskon arvoa kansan silmissä.
-
--- Mikä se usko on?
-
-Eero sai osakseen moittivan silmäyksen.
-
--- Se on usko Jumalan armoon Jeesuksessa Kristuksessa, lapsellinen
-usko, joka ei kysy, ei epäile, ei nurku.
-
--- Tässä olemme eri mieltä, sanoi Eero vakavasti. -- Minä en
-ymmärrä semmoista uskoa. Luulen saaneeni Jumalalta järkenikin enkä
-tiedä muuta apuneuvoa totuuteen pyrkiessäni. Järkeni on minulle
-pyhä ja siihen luotan ehdottomasti... Mutta jättäkäämme tämä.
-Meidän ei tarvitse syventyä teologisiin väittelyihin. Nyt olikin
-puhe kristillisestä elämästä. Te sanotte, että sen tunnussanana
-on rakkaus, mutta lisäätte, että rakkaus tulee uskon kautta. Minä
-luulen, että rakkaus asuu ihmisen sydämessä ja on siinä herätettävä.
-No olkoon miten hyvänsä, pääasia on, että teidän keinonne herättää
-tuo rakkaus on jokin, jota te kutsutte uskoksi. Minä sanon, että
-löytyy toinen keino.
-
--- Mikä? kysyi pastori epäillen, mutta samalla hiukan pelästyen.
-
--- Elävä esimerkki. Jos yhdessä ihmisessä se rakkaus on elävä, niin
-hän sen sytyttää muissakin.
-
-Pastori ei vastannut mitään, ja Eero jatkoi:
-
--- Jos te, herra pastori, jättäisitte tämän upean kotinne, tulisitte
-köyhäksi, halveksituksi, hylätyksi, mutta samalla saarnaisitte sitä
-oikeata, suurta, kaikkiuhraavaa rakkautta, ja jos teidän sielunne ja
-mielenne ja henkenne palaisi sitä ääretöntä lempeä, mikä ihmissydämen
-pohjassa kytee, oi silloin te tekisitte suuren työn, silloin olisitte
-siunattu ihminen, todellinen Jumalan lähettiläs maan päällä.
-
-Pastorin tähänastinen maltillinen ja ystävällinen käytös oli
-antanut Eerolle rohkeutta puhua suunsa puhtaaksi. Mutta nyt näkyi,
-että hän oli jännittänyt jousta liiaksi. Pastori teki liikkeen
-ikäänkuin keskeyttääkseen Eeron lausetta, mutta kuunteli itseänsä
-hilliten loppuun saakka. Vaan silloin hän puuttui puhumaan, ja hänen
-äänensä vapisi ristiriitaisista tunteista, vaikka hän koetti sanoa
-sanottavansa tyynesti.
-
--- Te menette liian pitkälle, herra, te menette aivan liian
-pitkälle... Olen jo tovin aikaa huomannut, että te menette liian
-pitkälle... Muistakaa, minä olen vanha, kokenut mies, olen pappi,
-joka olen joutunut tekemisiin mitä erilaisimpien ihmisten kanssa
-ja nähnyt elämää kaikilta sen puolilta, ja te olette nuori,
-innokas, hyvään pyrkivä niinkuin kaikki nuoret, mutta kokematon,
-äärimäisyyksiin ja liiallisuuksiin menevä niinkuin kaikki nuoret...
-Muistakaa se. Te olisitte voinut tulla minun luokseni neuvoa
-kysymään, kysymään vanhalta uskonnonopettajalta neuvoa, mutta että
-tulette minua personallisesti tuomitsemaan, se ei sovi, hyvä herra,
-se ei sovi...
-
-Eero hämmästyi kovin tästä äkkinäisestä käänteestä, jota hän ei ollut
-odottanut. Pelästyneenä hän kavahti seisaalle eikä tiennyt mitä sanoa.
-
-Pastori F. tämän havaitsi ja jatkoi maltillisemmin:
-
--- Teidän mielestänne minun pitäisi jättää tämä kotini ja ruveta
-köyhäksi... No, älkää luulko, että minä mikään rikas olen...
-Mutta te tahdotte siis, että minä syöksyisin vaimoni ja lapseni
-kurjuuteen -- juuri siihen kurjuuteen, josta olemme puhuneet ja
-joka teidän samoinkuin minunkin mielestäni on huutava epäkohta
-yhteiskunnallisissa oloissamme! Ettekö huomaa, että tämä on hullua,
-järjetöntä? Mitä sitten on koko meidän sivistyksemme ja kulttuurimme,
-jos meidän tulisi noin vain tallata se jalkojemme alle ja taas ruveta
-raakalaisiksi ja metsän asujaimiksi! Mitä!... Ei, hyvä herra,
-säilyttäkää tuommoiset puheet ymmärtämättömille ja haaveilijoille,
-mutta älkää tuoko niitä ihmisten ilmoille...
-
-Eerossa heräsi äkkiä sääli pastoria kohtaan. Hän ei tiennyt, mistä se
-tuli, mutta pastorin äänessä ja ulkomuodossa ilmeni paljon suurempi
-epävarmuus kuin hänen sanoissaan. Ja juuri tuo pastorin sisällinen
-epävarmuus lisäsi monikertaisesti Eeron varmuuden. "Täällä minulla ei
-ole enää mitään tekemistä", hän sanoi itselleen, ja ääneen hän lausui:
-
--- Te olette minua väärin käsittäneet, hyvä pastori. Ei tarkotukseni
-ollut teitä tuomita eikä teitä loukata... Mutta sen sanoitte oikein,
-että minä en ajatellut en sivistystämme enkä kulttuuriamme. En
-niitä ajatellut, sillä paljon korkeampi on minusta rakkaus -- se
-lähimäisrakkaus, jonka te myönsitte olevan kristinuskon ytimen...
-
-Hän katsahti vielä kerran pastorin kasvoihin, joista mitä
-ristiriitaisimmat tunteet puhuivat epäämätöntä kieltään, virkkoi
-sitten hiljaisella äänellä "hyvästi" ja kääntyi verkalleen kulkemaan
-huoneesta ulos, pastorin häntä seuraamatta...
-
-Raskaalla mielellä Eero asteli kadun käytävää pitkin. Hän tiesi
-kyllä, että hänellä oli oikein, että totuus oli hänen puolellaan,
-mutta mitä se auttoi? Ei se auttanut maailmaa ja sen kärsiviä ihmisiä
-rahtuakaan. Uskonnonpalvelijat, kirkkokin asettui korkeinta totuutta
-vastaan. Ne ihmiset, jotka ymmärsivät ja myönsivät, olivat ilman
-tahtoa, ilman tarmoa... Ei ole ketään, joka mitään uskaltaisi.
-
-Ja silloin muistui mieleen oma elämä. "Olenhan minä kumminkin
-koettanut, mutta maailma ei minusta huoli... Olen lausunut ajatukseni
-ja kirjottanut ne paperille muille iloksi ja hyödyksi, mutta kukaan
-ei niistä välitä...
-
-"Oi minun Jumalani, mitä sinä oikeastaan minusta tahdot? Illalla
-tunsin itseni voimakkaaksi, nyt hapuilen taas kuin saamaton lapsi..."
-
-Äkkiä hänen sydämensä täyttyi ystäviensä kaipuulla ja tuhannennen
-kerran kyseli: miksi te minut hylkäsitte, Aarno ja Tuomo?
-
-Mutta siinä tuokiossa tuli vastaus aivan kuin iskemällä: "sinä et
-rakastanut heitä kylliksi... sinä et näyttänyt heille esimerkkiä...
-Miksi et asettunut heidän kannalleen, miksi et alottanut siitä, josta
-heidän olisi pitänyt alottaa?"
-
-Ja vaikka tämä ajatus ensi silmänräpäyksessä oli jähmetyttävä,
-helpotti heti seuraava ajatus: "mutta niin ollen, minä sen vielä voin
-tehdä ja voittaa ystäväni takaisin!" Ja hänen silmiinsä kuvastui
-elämä, joka oli niin yksinkertainen, niin helppo, niin puhdas, että
-kaikkien pitäisi ymmärtää, että siinä on totuus, ja että ystävätkin
-sen houkuttelemina kääntyisivät takaisin maailman teiltä.
-
-Kulkiessaan erään kaksikerroksisen kivimuurin ohi Eeron silmä sattui
-oven syrjässä olevaan messinkiseen nimilevyyn, johon oli kaiverrettu
-sanat: "F. G., kustantaja". Hän seisahtui sitä katselemaan, sillä
-tämä oli juuri se kustantaja, jolle hän oli käsikirjotuksensa
-lähettänyt, sittenkun edellinen kustannusliike oli sen hylännyt,
-ja kummallinen ajatus juolahti päähän. "Mitähän, jos käyn tuolla
-tiedustelemassa kirjani nykyistä kohtaloa -- voinhan tuoda sen sieltä
-samalla pois, jos..."
-
-Tuumasta toimeen. Eero pujahti ovesta sisään. Kustantaja asui
-itse samassa huoneustossa, jossa hänen toimistonsa sijaitsi, ja
-Eeroa käskettiin astumaan salintapaiseen sisähuoneeseen, jossa
-kustantaja -- keski-ikäinen mies, jonka soikeissa, parrakkaissa
-kasvoissa oli tuota epämääräistä oppineen ja liikemiehen sivistynyttä
-kaksoisilmettä -- vastaanotti hänet istuen pöydän vieressä nähtävästi
-sairastuolissa. Tuttu paperitukko oli Eeron hämmästykseksi pöydällä.
-
--- Suokaa anteeksi, etten voi nousta, pyysi sairas kohteliaasti
-heidän kätellessään -- ilkeä leinin kohtaus sitoo minut nykyisin
-tuoliin... Painakaa puuta, olkaa hyvä.
-
-Ja Eeron istuttua vastapäätä seisovaan nojatuoliin, kustantaja lisäsi:
-
--- Te olette siis jo saanut kirjeeni?
-
-Tämä odottamaton kysymys sai Eeron kalpenemaan pelosta.
-
--- En minä ole mitään kirjettä saanut... tulin tänne aivan
-sattumalta...
-
-Kustantaja hymyili.
-
--- Sepä oivallinen sattuma, kirjotin juuri tänä aamuna -- ja tuskinpa
-kirje olisi luoksenne ehtinytkään -- kirjotin ja pyysin, että
-kävisitte luonani yhteisissä asioissamme.
-
-Eero näytti yhä kuin puusta pudonneelta, jonka tähden toinen jatkoi
-uudella hymyilyllä, puoleksi kysyvästi:
-
--- Te siis ette vielä tiedäkkään, että minä olen päättänyt
-kustannuksellani julkaista esikoisenne "Nuorukaisen mietelmiä?"
-
-Eeron oli vaikea toipua hämmästyksestään. Tämä kummallinen,
-onnellinen uutinen tuli niin äkkiä kaikkien synkkien ja murheellisten
-kokemusten ja ajatusten päälle, ettei hän tiennyt sinne eikä tänne
-eikä heti voinut uskoa uuteen onneensa.
-
--- Oikeinko todella? hän kysyi miltei kuiskaten -- aiotteko todella
-ottaa teokseni?
-
--- Kyllä kaiketi. Te näytätte kovin hämmästyneeltä?
-
--- Suokaa anteeksi, minä... minä tulin niin iloiseksi.
-
-Kustantaja teki ystävällisen kädenliikkeen.
-
--- Kirjanne lukeminen on tuottanut minulle nautintoa, hän sanoi,
--- olen vakuutettu, että yleisö tulee siitä pitämään... se tahtoo
-sanoa: lukemaan sitä, sillä kyllä se arvatenkin herättää myös
-vastarintaa. Tämä on ensimäisiä laatuaan meillä -- ja tietäähän, mikä
-kohtalo semmoisten osaksi tulee...
-
-Tämän sanottuaan hän katsahti syrjään ja tuli miettivän näköiseksi.
-Itse asiassa hän viisaana miehenä oli ottanut selkoa Eeron
-sanomalehtiin kirjottelusta ja tiesi, että sitä oli suurella
-kiintymyksellä seurattu, jota seikkaa hän kirjaa uloslaskettaessa
-päätti käyttää hyväkseen tavalla tai toisella.
-
-Mutta Eeron sydämeen virtasi tulvimalla riemun ja kiitollisuuden
-tunne. Maailma muuttui äkkiä kuin uudeksi. Nyt oli hänenkin työnsä
-tunnustettu ja annettu arvo hänen ponnistuksilleen. Tämä oli aivan
-kuin viittaus kohtalolta, että hänen työnsä oli hyödyllinen ja
-tarpeen, että hän yhä jatkaisi samalla tiellä. "Ja kunpa täten edes
-hiukkasen taidan lieventää ihmisten huolia ja murheita!"
-
-Kustantaja taas puhui:
-
--- Nytpä tahtoisin tietää teiltä, herra ----, paljonko vaaditte
-tekijäpalkkiota?
-
-Eero ei ollut tätä yhtään ajatellut, ja hänen miettiessään toinen
-jatkoi:
-
--- Kirjanne tulee noin kahdeksan, yhdeksän painoarkin kokoinen.
-
--- Olisikohan kolme sataa markkaa liikaa? Kustantajan katsanto
-ilmaisi, että hänelle on yhdentekevä, onko se liikaakin, ja hän
-vastasi vakavasti:
-
--- Maksan siis kolmesataa markkaa ensimäisestä painoksesta.
-
-Eero oli vähällä huudahtaa: 'te olette ihmeellisen hyvä!' mutta hän
-hillitsi itsensä ja sanoi, vaikka hiukan epävarmalla äänellä:
-
--- Olen varsin tyytyväinen.
-
-Kun hän tämän perästä teki lähtöä, kysyi tuo uusi ystävä:
-
--- Teidän osotteenne on vastedeskin sama, että tiedän lähettää
-korehtureja?
-
-Ja hän lisäsi hyvästiä jätettäessä:
-
--- Palkkionne suoritetaan sitten, kun teos on valmiiksi painettuna.
-
-Eero poistui.
-
-"Olisi ehkä antanut viisikin sataa, jos olisin pyytänyt", oli hänen
-ensimäinen ajatuksensa kadulle tullessaan. "Mutta hyvä, etten sitä
-tehnyt. Työni on kyllä maksettu kolmella sadalla."
-
-Olo tuntui niin iloiselle ja kevyelle, että mieli teki jakaa sitä
-onnea toisillekin. Silloin juolahti päähän, ettei hän moneen
-päivään ollut käynyt enonsa luona, ja aivan kuin itsestään askelet
-suuntausivat vanhaa kotia kohti.
-
-Oli vielä niin varhainen aamu, ettei hovineuvos ollut lähtenyt
-virastoonsa. Molemmat vanhukset olivat kotosalla ja istuivat
-aamiaispöydässä. Riemulla ja rakkaudella he tervehtivät poikaansa ja
-käskivät mukanaan syömään. Eero totteli mielihyvällä, koska nälkä
-tuntui suolia kopistavan.
-
--- Täällä meillä on sinusta jo puhuttu tänä aamuna, ilmotti
-hovineuvos, ennenkuin Eero ehti kertoa omista asioistaan. -- Olemmepa
-saaneet sinulta terveisetkin, joista kiitämme.
-
-Eero ei hoksannut, mitä tarkotettiin, vaan katsoi kysyvästi enoonsa.
-
-Täti tuli hänelle avuksi:
-
--- Valeni on käynyt täällä -- sinun kehotuksestasi, niinkuin hän
-sanoi -- ja kertonut meille eilisistä hommistanne.
-
-Eeron ajatukset kääntyivät äkkiä viitottuun suuntaan.
-
--- Vai niin, hän sanoi, -- aivan oikein, käskin minä Valenia tulemaan
-tänne... No, ja sinä täti, sinä annoit hänelle, mitä hän pyysi?
-
--- Kuinkas muuten?... Vaikka olemmehan jo Kaarlon kanssa kirjottaneet
-nimemme toiseen listaan samaa tarkotusta varten.
-
--- Niinkö!?
-
--- Ymmärräthän sinä, sanoi hovineuvos tyynesti, -- ettemme
-missään tapauksessa olisi kieltäneet apuamme, kun kerran sinä
-olit rekomendeerannut, sillä muunlainen käytös olisi osottanut,
-ettemme sinuun luota. Mutta tässä erityisessä tapauksessa annoimme
-mielellämme, kuten jo tädiltäsi kuulit.
-
--- Onhan sääli noita raukkoja, jotka kärsivät puutetta, lisäsi täti
-puolestaan.
-
-Eero ajatteli itsekseen, että sittenkin on rakkautta enemmän
-maailmassa kuin hän oli luullut, ja kysyi innolla:
-
--- Te siis hyväksytte lakkolaisia ja olette heidän puolellaan?
-Sinäkin, eno?
-
--- Et näy suuria ajattelevan meidän ihmisrakkaudestamme, vastasi
-hänen enonsa omituisesti hymyillen. -- Muuten sinun kysymyksesi on
-umpimähkään tehty. Emme suinkaan ole lakkolaisten puolella, sillä
-minä tunnen erään yhtiön jäsenistä ja tiedän, että heidän afärinsä
-tätä nykyä ovat sillä kannalla, etteivät saata korottaa työmiesten
-palkkoja... Semmoisessa asiassa on kysymys kymmenistä tuhansista
-markoista vuodessa... Toiselta puolen kaikilla ihmisillä on oikeus --
-työmiehillä kuin muillakin -- koettaa parantaa aineellista asemaansa...
-hätätilassa pakkokeinoillakin.
-
-Eero oli huomaavinaan enonsa sanoissa enemmän myötätuntoa kärsiviä
-kohtaan kuin tämä itse tahtoi tunnustaa, ja hän päätti sentähden olla
-väittämättä vastaan. Muistipa omat sanansa pastorille, että oikeuden
-käsitettä saattaa väännellä sinne tänne tuulen mukaan.
-
-Hän nyökäytti päätään ja lausui vakavasti:
-
-Tietysti asialla on kaksi puolta, ja voihan työnantajiakin ymmärtää.
-Se oli minusta kumminkin väärin, että rupesivat sotamiesten avulla
-häätämään perheitä maantielle...
-
-Eero katsoi tätiinsä tätä sanoessaan.
-
--- Niin, niin, myönsi täti, -- se oli rumasti tehty, julmasti
-menetelty.
-
--- Voipi olla, virkkoi hovineuvos lyhyesti ja pyysi vaimoltaan teetä
-lisää.
-
-Eero ymmärsi, että oli kylliksi puhuttu yhdestä aineesta, eikä
-itsekään tuntenut halua jatkaa. Hän päätti sen sijaan käyttää
-tilaisuutta hyväkseen ja tokaisi:
-
--- Täti ja eno, ette nyt yhtään arvaa, miksikä tänne tulin oikeastaan!
-
--- Onko mitään erityistä? innostui täti. -- Luulin vain, että tulit
-meitä katsomaan, kun et moneen päivään...
-
--- Niin, niin, mutta on minulla uutinenkin.
-
--- Se on varmaan iloinen, koska näytät niin onnelliselta?
-
--- Tulin teille suoraan kustantajani luota.
-
-Hovineuvos heristi korviaan.
-
--- Kustantajasi? hän kysäisi erityisellä äänenpainolla. -- Onko
-kirjotuksesi löytänyt armon herra F. G:n silmien edessä?
-
--- Onpa kuin onkin! huudahti Eero, katsoen voiton riemulla
-kasvattivanhempiinsa.
-
--- Onnittelen, onnittelen, sanoi hänen enonsa, nähtävästi
-liikutettuna ja heitti merkitsevän katseen puolisoonsa. Eero ei tätä
-katsetta ymmärtänyt, mutta tädille se puhui: "muistatko, Linda, mitä
-silloin sanoin, että kyllä Eerosta vielä mies tulee?"
-
-Täti hymyili äidillisen hymyn ja lausui puoleksi leikillä, puoleksi
-totuudessa:
-
--- Sinä siis taidat olla kirjailija nyt, Eero, ja me muut ihmiset
-häivymme vallan mitättömiksi sinun rinnallasi?
-
--- Älähän nyt toki! huomautti Eero ensin leikillisesti, mutta muuttui
-heti totiseksi ja lisäsi: -- en ole siksi pyrkinyt, ja vaikka
-olisinkin, niin enhän nyt vielä ole puolivälissäkään tunnustettu
-kirjailija.
-
--- Et, et, myönsi hovineuvos vakavasti, -- mutta alku on kumminkin
-tehty, ja alku aina hankala... Vaan kuules, poika, ethän vielä ole
-maininnut, paljonko saat kirjailijapalkkiota?
-
--- Arvaappas, eno, hän antoi minun itse määrätä, mitä tahdon, ja kun
-summan mainitsin, hän suostui muitta mutkitta.
-
--- Entä summa?
-
--- Kolme sataa markkaa ensimäisestä painoksesta.
-
--- Yhy.
-
-Täti, joka oli tarkasti seurannut keskustelua, kysyi vähän
-huolestuneesti:
-
--- Olikohan se vain kylliksi maksettu, Eero, niin paljosta työstäsi?
-
--- Kylliksi? Mutta ajattele, täti, enhän minä kuluta kuin muutamia
-kymmeniä markkoja kuukaudessa, eikä tuon kirjani kirjottamiseen ole
-kulunut kuin viisi, kuusi kuukautta. Olenhan sitä paitsi ehtinyt
-tehdä muutakin työtä -- olen koko ajan elänyt työlläni.
-
--- Niin, niin, sen tiedämme, myönsi täti, ja hänen katseensa
-kirkastui, -- et sinä paljon vaadi, Eero.
-
--- On kolmessakin sadassa markassa työstä palkkaa, lausui hovineuvos
-päättävästi,-- eikä alottelijalle makseta paljon millään uralla.
-
-Tähän päättyi keskustelu, sillä syönti oli lopetettu ja noustiin
-pöydästä. Eero vietti vielä puolen tuntia tätinsä seurassa ja jätti
-hyvästi samalla kertaa, kun hänen enonsa lähti virastoonsa. Eeron
-saattaessa enoaan, tämä neuvoi nuorukaista seuraavaan tapaan:
-
--- Kirjottelethan paraikaa uutta teosta?
-
--- Kirjottelen.
-
--- Jos se valmistuisikin, älä kanna sitä kenenkään kustantajan luo,
-ennenkuin on täydelleen ratkaistu esikoisesi kohtalo. Vasta sitten on
-aika arvioida, mitä siitä uudesta sopii pyytää.
-
--- Tietysti en, eikä se niin pian valmistukkaan.
-
--- Niin, niin, tahdoin vain huomauttaa, sanoi hovineuvos ja pyörähti
-virastonsa ovesta sisälle.
-
-Eero tunsi outoa kiitollisuutta. Enonsa sanat liikuttivat häntä;
-niistä puhui aavistamaton rakkaus, huolenpito ja luottamus. Oli aivan
-kuin tuo ennen niin ankara ja kova mies olisi sanonut: "olet sinä
-minun kelpo poikani sentään".
-
-"Ihmiset ovat pohjaltaan hyviä", oli Eeron ajatus, kun hän lähti
-kulkemaan asemalle.
-
-
-
-
-IV.
-
-
-Kului muutama päivä tavallisessa työssä. Tuli sitten sunnuntai,
-jolloin Eeronkin kynä lepäsi kotelossaan. Poutaa oli kestänyt jo
-toista viikkoa ja yhä taivas helotteli kirkkaan sinisenä ja aurinko
-paahtoi täydeltä terältä. Näin aamusella oli sentään vilpoinen, ja
-Eero päätti tehdä pitkän kävelyn. Kuistin rappusilla hyppäsi Roland
-vastaan iloisesti tervehtien, ja sitten lähdettiin yhdessä.
-
-Maantiellä kulkiessaan Eero mietti, kuinka paljon selvyyttä ja
-varmaa sisältöä hänen elämäänsä oli ilmaantunut viime kuluneina
-päivinä. Ainakin toistaiseksi hänen kohtalonsa oli ratkaistu;
-hän saisi tehdä sitä työtä, jota hän rakasti. "Minä luulen, että
-jokainen ihminen voisi päästä semmoiseen selvyyteen! Pitäisi vain
-kysyä itseltään: mikä on elämä? eli oikeammin: mitä minun on tässä
-elämässä tekeminen? niin kyllä tulisi vastaus. Tietysti ei saa
-kysyä niinkuin tiedemiehet, jotka antavat koko elämän käsitteelle
-aivan oudon ja mielivaltaisesti keksityn merkityksen, josta sitten
-johtuvat semmoisiin hullunkurisiin päätöksiin, kuin että elämä on
-kemiallinen prosessi -- ikäänkuin tämä ajatteleva, tunteva, itkevä
-ja iloitseva minuuteni olisi mikään mekanisten ja molekylääristen
-voimain aikaansaama ja yhtäkaikki kuolemaa, s.o. niitten hajoamista
-vastustava yksikolmattavuotias hallusinatsioni!
-
-"Ei saa myöskään kysyä liian syvämietteisten filosofien tapaan, jotka
-niin unohtuvat ajattelemaan elämän metafysillistä alkuperää, että
-kerrassaan sivuuttavat itse pääkysymyksen, mikä elämä on. Eivät he
-kumminkaan joudu sen kummempiin johtopäätöksiin kuin että elämän alku
-ja juuri on joko tuo suuri 'tietämätön' taikka tuo suuri 'tiedoton'.
-
-"Vaan pitää kysyä sillä lailla kuin jokainen järjellinen ihminen
-itsestään kysyy, aivan yksinkertaisesti ja käytännöllisesti: mitä
-varten olen minä olemassa, mitä minun on tekeminen tämän maan päällä?
-
-"Silloin tulee vastauskin itsestään, ja jos ei se olisikaan aivan
-sama joka ihmiselle, on se kumminkin juuri se vastaus, jota itsekukin
-kysyjä tarvitsee.
-
-"Mutta jos ei nyt minun kirjailijahommastani sittenkään tulisi
-mitään?" ajatteli hän samassa. "Jos osottautuisikin, etten siihen
-kykene, etten siihen työhön ole kutsuttu, ettei se ole minua varten
--- mitä sitten? Kadottaisiko elämäni sisällyksensä?"
-
-Hän seisahtui ja oli hetken hengittämättä. Sitten levisi hymy hänen
-huulilleen ja hän sanoi:
-
-"Ei koskaan enää. Kirjottaminen voi olla elämäni ulkonainen toimi --
-sen toimena voi olla jotakin muutakin. Elämäni sisällys olet Sinä,
-ihanteeni ja Jumalani, Sinä, joka olet rakkaus kaikkiin ihmisiin.
-Sinua palvella voin muullakin lailla. Sinä käsket ja minä täytän."
-
-Yhtäkkiä hän tunsi, että tuommoinen ajatus kuin "minä olen
-kirjailija", jota hän aina olikin välttänyt, voi olla sokaiseva
-kiusaus, paula, johon voi kietoutua, ellei ole varoillaan. "Eihän
-kukaan sisäisesti saata olla muuta kuin ihminen! Voihan olla niitä,
-jotka luulevat, mikä, että hän on kreivi tai virkamies, mikä, että
-hän on tilanomistaja tai suutari tai kuningas, mikä, että hän on
-soittoniekka tai kerjäläinen, mutta ilmeisesti ne pettävät itsensä,
-sillä kaikki ovat ihmisiä.
-
-"Tahtoisinpa sentähden lisätä äskeiseen ajatukseeni, että kaikki
-ihmiset, kun kysyvät kohtalolta, mitä he ovat ja mitä varten he ovat
-syntyneet, saavatkin saman vastauksen sisäisesti...
-
-"He oppivat Sinua tuntemaan, Jumala, joka olet rakkaus ja
-äärettömyys."
-
-Linnut visertelivät tuoksuavassa metsässä, ja Eero kuunteli
-nautinnolla niiden maksutonta musiikkia. Ja vaikka se oli vanha
-ja jokaisen runoilijan tekemä havainto, niin se oli yhtä uusi
-kuin tuorein totuus, että nämä linnut laulelivat ylistystä elämän
-antajalle -- "eli elämälle, niinkuin minä tahtoisin sanoa", lisäsi
-Eero itsekseen. "Semmoinen pitäisi ja voisi olla ihmistenkin elämä."
-
-Hän oli nyt tullut tienhaaralle, ja yhtäkkiä karkasi koira, iloisesti
-haukkuen, oikeaan pyörähtävälle syrjätielle. Kun Eero kääntyi
-katsomaan, mistä Roland riemastui, näki hän Jannen lähestyvän
-reippaalla astunnalla.
-
--- Päivää, päivää! huusi Janne jo kaukaa, ja Eero vastasi samaten ja
-kiiruhti ystävää kohti.
-
--- No eipä sinua ole pitkiin aikoihin nähty! hän sanoi, kun he
-iloisesti kattelivat. -- Kuinka nyt voit?
-
--- Hyvin vain, kuinka muuten! Onhan kaikki nyt niinkuin olla pitää,
-siitä saakka kun sain äitini suostumuksen Leenan ja minun kihloihin.
-
--- Niin, niin, tietäähän sen.
-
--- Mutta kuinka itse jaksat?
-
--- Hyvin, hyvin, kuten näet.
-
--- Eipä sinuakaan ole nähty missään!
-
--- Missä minä liikkuisinkaan. Kävelemässä olen ja kotosalla --
-enimmin kotosalla... Niin, olenhan kaupungissakin käynyt.
-
--- Oikein minun on ollut sinua ikävä, Eero. -- Mikset ole tullut
-katsomaan?
-
--- En ole joutanut... Minne sinä nyt olet menossa?
-
--- En juuri minnekkään. Olenpahan vain aamukävelyllä.
-
--- No, sitten minä otan sinut siipieni suojaan ja vien sinut mukaani
-morsiameni luo.
-
--- Morsiamesi luo?
-
--- Niin, hänen kotiinsa -- hänen vanhempainsa kotiin nimittäin, missä
-silloin kerran yhdessä käytiin. Et suinkaan sen koommin siellä ole
-ollut?
-
--- En.
-
--- No sen parempi, olet odotettu vieras... Ethän, veli kulta,
-Leenaakaan vielä ole nähnyt, eikä hän sinua, vaikka jo tunnette
-toisianne kuulemalta... Näin sunnuntaisin käymme toisiamme tapaamassa
-hänen kodissaan, sillä eihän sitä viikolla ehdi... Onhan siis
-päätetty, että tulet?
-
--- Olkoon, miksen voisi tulla, päätti Eero, ja sitten pojat jatkoivat
-matkaa yhdessä, koira kolmantena.
-
-Eero tarkasti mielihyvällä vierustoverinsa kaunista ja raikasta
-ulkomuotoa ja sanoi leikillä:
-
--- Kylläpä näkyy tytön rakkaus ajavan punan nuoren pojan poskille.
-
-Janne katsoi ystäväänsä hymyillen silmiin, mutta ei vastannut mitään
-toisen huomautukseen. Sen sijaan hän iloisesti virkkoi:
-
--- Tiedätkö, kun minä en jääkkään kotitalooni.
-
--- Kuinka niin?
-
--- No kun kaikki kääntyy ihan parhaaseen päin! Taidan tästä ruveta
-muhamettilaiseksi ja uskoa sokeasti kohtaloon!
-
--- Kerrohan, veikkonen, tarkemmin.
-
--- Niinkuin tiedät, olen perheessämme ainoa, joka olen antautunut
-maanviljelyksen alalle, ja oli ikäänkuin päätetty, että minä perin
-talon, kun tulen täyteen ikään... Mutta nyt onkin kaikki tuumat
-tuumittu uudestaan ja asiat muutettu perin pohjin...
-
--- Anna kuulua.
-
--- Vanhin veljistäni on ollut kauppamiehenä ja sillä alalla ansainnut
-vähän rahaa... Ajattele, kun hän yhtenä päivänä ajaa hurahuttaa
-kartanon pihalle ja juhlallisen näköisenä astuu ruokasaliin --
-me silloin juuri, äiti, siskot ja minä suurustimme. No minä heti
-aavistin, että mitä tästä tullee, ja äiti kovin riemastui ja muuten
-kaikki, sillä emme olleet moneen aikaan Kallea nähneet. Kalle onkin
-suora ja harvapuheinen, ja jo siellä pöydässä hän kysyy minulta:
-"no Janne, vieläkö sinun tekee kovin mieli päästä tämän talon
-isännäksi?" Tuohon minä: "enpä ole tainnut ennenkään olla niin kovin
-perso sen kunnian perään". -- "Etkö?" hän vain ihmetteli, ja minä
-sitten selitin, että "tämä kun oikeastaan on herraskartano enkä minä
-ole mikään herra, niin olen tässä tuumaillut, että olisihan tuota
-mieluummin jonkun pienen verotalon tai torpan omistaja". Siihen
-veljeni, että "vai niin" eikä puhunut pitkään aikaan sanaakaan.
-Yhtäkkiä sitten tuumii tupsahuttaa: "ehkä sinä, Janne, sitten
-luovuttaisit tämän talon minulle?" Tuosta minä ilosta vavahtelin,
-mutta arvelin vain, että "eihän tämä minun olekkaan, tämä talo, onhan
-sinulla, vanhimmalla veljellä etuoikeus -- niin että, kyllä kernaasti
-minun puolestani". -- "Se on siis päätetty asia", sanoi veljeni
-vakavasti, "onkos äidillä mitään vastaansanomista?" Vaan eipä ollut
-äidilläkään mitään vastaan, tuumi vain, että "sitähän se Jannekin
-aina on toivonut". Veljeni selitti sitten: "äiti tietysti on tämän
-talon oikea omistaja, tässä onkin vain kysymys isännän johtavasta
-kädestä. Minä olen väsynyt kauppamiehen elämään ja aion muuttaa
-maalle rauhaan. Tulin silloin ajatelleeksi vanhaa kotiani ja päätin
-käydä katsomassa..." Niin, semmoinen se oli, se juttu, lopetti Janne
-ja katsoi Eeroa silmiin. -- Eikö se ollut merkillistä?
-
--- Tosiaankin sallimus näkyy sinua suosivan, olet oikea onnettaren
-lemmikki, Janne, tuumi Eero, ja toinen myhäili mielihyvästä. -- Mitä
-sinä siis nyt aiot tehdä?
-
--- Se on myös jo selvänä. Kalle auttaa minua vähän rahoilla ja minä
-ostan itselleni pienen verotalon tai lohkon jostakin isommasta.
-
--- Ja sitten menet naimisiin?
-
--- Totta kai. Ei talo emännittä tule toimeen. Ja sitten pyydän Leenan
-vanhempia muuttamaan meidän luoksemme. He sen kyllä tekevät.
-
--- Entä torppa?
-
--- Se myydään toiselle. -- Appi ja anoppi jäävät ainiaaksi meille...
-He vasta hyviä ihmisiä ovat, ja tuleva appini on viisas ukko.
-
-Eero mietti vähäisen, sitten kysäisi:
-
--- Pyritkö tänne likiseuduille Janne?
-
--- En sitä niin tiedä. Ei täällä taida olla oikein sopivaa paikkaa.
-Ei se Hölisevän torppakaan ole sopiva, että sinne kotivävyksi
-muuttaisin. Kalle sen kyllä soisi, mutta en minä... Onhan se koko iso
-torppa, mutta ei se sentään liikoja elätä...
-
--- Kuulehan, Janne, kysyi taas Eero, joka näkyi hautovan omia
-tuumiaan, -- etkö sinä jonnekkin järven rannalle...?
-
--- Järven rannalle? No miksei. Onhan järvellä hauska soutaa ja saahan
-järvestä kaloja. Mutta miksikä semmoista kyselet?
-
--- Minun pälkähti päähäni mukava ajatus: jos minä sinun maallasi
-jossain syrjäisellä niemekkeellä saisin rakentaa itselleni pienoisen
-mökin, vastasi Eero vähän häveten.
-
--- Voi ystäväni, sepä vasta hauskaa olisikin! huudahti Janne ja löi
-molemmat kämmenensä yhteen. -- Oikeinko totuudessasi puhut?
-
--- Enköhän.
-
--- No, sitten ei auta muu kuin: järven rannalle minun pitää!
-
--- Sinä olet liiaksikin hyvä, Janne, sanoi Eero mielissään.
-
--- Kaikkea vielä! Siitä on minulle hupia ihan ikipäiviksi,
-vakuutti toinen ja löi ystäväänsä olalle. -- Ja siinä sinä sitten
-kirjottelisit?
-
--- Niin ja laittaisin pienen puutarhan.
-
--- Se on päätetty, sanon minä niinkuin veljenikin.
-
-"Kuinka kummallista", ajatteli Eero, "voisiko vielä todella niin
-käydä? Olisikohan se kohtalo?" Ja kaiholla hän muisteli ystäviään
-Tuomoa ja Aarnoa -- ja Harryäkin.
-
-Eeron ja Jannen keskustelu päättyikin nyt, sillä he olivat matkansa
-perillä. Puitten välistä oli jo jonkun aikaa näkynyt kiemuroiva joki
-ja sen toisella rannalla Hölisevän torppa.
-
-Joki teki tässä kohden mutkan ja siten syntyneellä niementapaisella
-sijaitsi yksinäinen torppa. Maa kasvoi koivuja, leppiä, haapoja, ja
-pieni talo oli puoleksi peittynyt upeaan, tuuheaan lehtimajaan. Se
-näytti niin somalta aamuauringon paisteessa, että pojat seisahtuivat
-lumottuina ja Eero huomaamattaan huudahti: -- Tuohan on runoilijan
-koti! Monta askelta heidän ei tarvinnut ottaa, ennenkuin joutuivat
-joen poikki vievän sillan luokse, jossa heitä uusi ilon aihe oli
-odottamassa. Katsellen sinivirran vuolasta juoksua seisoi sillalla
-suorana ja solakkana nuori tyttö, puettuna vaaleaan kesäpukuun. Huivi
-oli valunut päälaelta alas niskaan, ja tuuheat silkkiset suortuvat
-hohtivat kultaisina auringon väikkeessä.
-
--- Leena! huudahti Janne riemuiten, ja säpsähtäen tyttö nosti
-katseensa ylös. Havaittuaan tulijat hän punastui ja ryhtyi heti
-oikomaan uppiniskaista huiviansa.
-
-Mutta hänen sulhonsa oli jo muutamalla reippaalla hyppäyksellä
-kiiruhtanut tyttönsä luo, ja ennenkuin tämä osasi pahaa
-aavistaakkaan, oli Janne siepannut hänet syliinsä, painanut suutelon
-hänen otsalleen, ja nostaen hänet korkealle ilmaan vahvoilla
-käsivarsillaan huusi hän lähestyvälle Eerolle:
-
--- Kas tässä se nyt on, minun aarteeni ja kalleuteni, Eero!
-
--- Voi sinua, voi sinua! närkästyi tyttö häpeissään. -- Päästä minut,
-ilkeä poika, taikka saatat minut kuolemaan häpeästä!
-
--- Kuolemaanko? huudahti Janne yhtä iloisena. -- Nythän vasta elämä
-alkaakin!
-
-Samassa hän laski morsiamensa maahan, ryöstäen vielä suukon hänen
-kaulaltaan.
-
-Leenalla oli kyynelet silmäin ripsissä ja hänen vartalonsa vapisi --
-ihmeen sievältä hän näyttikin -- mutta Eero tarjosi hänelle kätensä
-ja pyysi avomielisesti:
-
--- Janne on niin kovasti iloinen tänään, antakaa hänelle anteeksi
-hänen uhkarohkeutensa.
-
-Tyttö oli hetkisen ikäänkuin kahden vaiheilla, juostako tiehensä vai
-jäädäkö paikoilleen, mutta sitten laski kätensä Eeron käteen, katse
-kainosti maahan luotuna.
-
--- Älä nyt ole pahoillasi, Leena kulta, pyysi nöyrällä äänellä Janne,
--- olin vähän ylimielinen... Mutta kun se Eerokin on niin hyvä...
-meillä oli niin hauskaa tänne tullessa... ja onko se sitten väärin,
-että olen niin äärettömän onnellinen?
-
-He olivat nyt kaikin kolmen kääntyneet kulkemaan sillan poikki, ja
-Jannen puhuttua Leena virkkoi hymyillen, ikäänkuin hän väkisinkin
-olisi tahtonut irtautua äskeisestä hämmingistään:
-
--- No, jos lupaat, ettei semmoista koskaan enää tapahdu, ja jos herra
-pyyhkäisee tämän pois muististaan, niin lupaan minäkin unhottaa.
-
--- Tietysti, tietysti, vakuuttivat molemmat nuorukaiset, ja rauha oli
-kaikkien välille rakennettu.
-
--- Mutta missä Roland on? hoksahti Eero samassa ja kutsui koiraansa
-kimakalla vihellyksellä. Roland tuli täyttä laukkaa metsästä, jossa
-hän huvikseen oli juoksennellut, ja nyt seurasi esittelemiset ja
-hyväilemiset. Leena vakuutti jo ennenkin nähneensä Roland sankaria,
-joka ei halveksinut välistä käydä kyläilemässä.
-
--- Vaan eivätköhän vieraat käy tupaan? Isä ja äiti ovat jo varmaan
-nähneet meitä, sanoi tyttö, sittenkun koiraa oli kylliksi tervehditty.
-
-Neuvoa noudatettiin heti, kaarrettiin tietä myöden torpan rakennukset
-ja tultiin pihamaalle, joka oli joen poispäisellä puolella taloa.
-Kuistilla oli jo heitä vastassa Leenan isä-ukko, joka vilpittömällä
-sydämellisyydellä toivotti molemmat nuorukaiset tervetulleiksi.
-
--- Nythän meille tulee oikein isoiset vieraat, hän puheli ja huusi
-tupaan päin: -- kuules eukko, pistä pannu joutuun tulelle nyt ja
-kömmi tänne tervehtimään vieraitamme.
-
--- Johan se on aikoja ollut tulella, kuului muorin ääni sisästä,
-ja portaille ilmestyi pieni, lihavanlainen vaimo-ihminen elävine,
-herttaisine silmineen ja vilkkaine liikkeineen. Hän tervehti Eeroa
-kuin vanhaa tuttua ainakin, käski vieraita astumaan sisään ja saattoi
-heitä kamariin saakka, josta taas lähti pyörimään kahvihommilleen,
-Leena auttajana.
-
-Vieraat pyydettiin kohteliaasti istumaan akkunan puolelle kamaria
-ja vanhus, isäntänä talossa, asettui muutamalle arkulle oven
-viereen. Rupesi siinä hakemaan piippuaan liivintaskustaan ja kun
-ei löytynyt, käväisi tuvassa ottamassa ja palasi, tupruava nysä
-suupielessä. Ihaillen katseli Eero seitsenkymmenvuotiasta ukkoa,
-jonka koko ryhti oli nuorukaisen; ainoastaan kasvojen kurtut puhuivat
-elämän kokemuksista ja vanhuuden vaivoista. Sekä ukolla että hänen
-vaimollaan oli silmäkulmissa omituiset rypyt, jotka ikäänkuin loivat
-valoa heidän kasvoilleen ja antoivat niille erityisesti ystävällisen
-ilmeen.
-
-Niinkuin on tavallista, ei keskustelu alussa tahtonut oikein sujua,
-kun ei kukaan häirinnyt muita omilla asioillaan. Puheltiin sinne
-tänne ja odotettiin kahvia. Vihdoin se tulikin, emäntä tarjoten
-höyryävää juomaa ja Leena vehnäleipää. Kun olivat miehet saaneet,
-poistuivat naiset, mutta palasivat heti, oma kuppi kädessä. Siinä
-sitten kaikki istuivat juomassa ja emäntä tuumasi:
-
--- Taitaa olla jo kolme viikkoa kulunut siitä, kun maisteri ensi
-kerran kävi meillä? -- Niin, eiköhän lie, arveli Eero ja koetti
-laskea.
-
--- Kolme on, sanoi ukko vakuuttavasti, -- eilen illalla umpeensa
-kolme.
-
--- Sitähän minäkin, sanoi emäntä, -- kyllä se mielessä pysyykin,
-kumma tapaus.
-
--- Siitä onneni oikein alkoikin, sanoi Janne ja jatkoi morsiamelleen:
--- ja ehkä sinunkin, Leena?
-
--- Niin, eihän sitä osannut edeltäkäsin aavistaa, kuinka kaikki
-oli sallittu käymään, puheli emäntä. -- Me tässä ukon kanssa
-oltiin niin kovassa ahdistuksessa, kun Vipusen Sandra kävi meillä
-juoruilemassa... Niin, arvaahan sen, Leena tuo kun on nuorin
-tyttäremme...
-
--- Antaahan noiden asiain nyt olla ja jäädä, tuumi torppari tyynesti
-ja nousi kuppia pöydälle laskemaan.
-
--- Niinhän se on, kaikki on nyt hyväksi kääntynyt, myönsi hänen
-eukkonsa ja vaikeni.
-
--- Kuulkaaste, hyvät ystävät, puuttui Janne puheeseen, -- mitä olemme
-tämän Eeron kanssa päättäneet.
-
-Ja vaikka Eero iski hänelle silmää, hän jatkoi:
-
--- Kun Leena ja minä saamme maatilkun itsellemme, niin Eero rakentaa
-mökin järven rannalle jonnekkin syrjäiselle niemekkeelle meidän
-maallemme itsensä asuttavaksi...
-
-Toiset ihmettelivät, ja siitä sitten kesti kauvan jutella. Kun puhelu
-taas alkoi harveta, kysyi Eero:
-
--- Ehkä minä tässä häiritsenkin? Ehkä teidän oli aikomus mennä
-kirkkoon?
-
-Vanha emäntä heitti epäilevän silmäyksen Eeroon ja virkkoi, ikäänkuin
-vähän huolestuneena:
-
--- Eihän sitä täältä meidän puolelta niin usein tule käytyä kirkossa.
-
--- Vai ei?
-
--- Käyttekö te sitten? kysyi sievän näköinen nuori Leena, kainosti
-ihmetellen.
-
-Eero ei ehtinyt vastata, ennenkuin Janne tokaisi morsiamelleen:
-
--- Eipä sen koivet taida miestä sinne kantaa useammin kuin meidänkään
-meitä.
-
-Ja nyt ukkokin sanoi vakavasti:
-
--- Emme oikein niitä temppuja ymmärrä.
-
--- Ettekö? ihmetteli Eero vuorostaan. -- Minä olen aina luullut, että
-Suomen kansa on hyvin harrasta ja uskovaista, enkä ole tiennyt, että
-on siihenkin levinnyt uskottomuus ja vapaammat mielipiteet.
-
-Samassa hän oivalsi sanoneensa jotakin tyhmää ja homehtunutta, mutta
-se oli liian myöhäistä.
-
-Ukkovaari alkoi taas sytytellä piippuaan, toimittaen kaikki temput
-suurimmalla tarkkuudella, ja sillä välin syntyi hänen ja Eeron kesken
-seuraava sananvaihto.
-
--- Mitäs uskottomuutta maisteri tarkottaa?
-
--- Sitä tietysti, ettei usko Jumalaan eikä kirkonoppiin eikä
-ylipäänsä ole uskonnollinen.
-
--- Onkos maisterin omasta mielestä usko Jumalaan sama kuin
-kirkonkäynti ja niin kutsuttuun jumalanpalvelukseen osaaottaminen?
-
--- Ei suinkaan, myönsi Eero yhä enemmän ihmeissään ja uteliaana.
-
--- Sitä minäkin. Onhan maisteri lukenut mies ja tietää, kuinka niiden
-asiain laita on. Kyllä ihminen voi olla jumalinen, vaikkei kirkossa
-käy eikä sitä ulkonaisilla tempuilla näytä.
-
--- Hm, sanoi Eero, vielä varovaisena, -- monen mielestä se silloin
-vasta onkin oikeaa uskonnollisuutta.
-
--- Kuinka lienee. Useimmat suomalaiset käyvät kuitenkin kirkossa.
-
--- Niin, kuinka se on selitettävissä?
-
--- Ehkä he maisterin mielestä eivät uskokkaan Jumalaan?
-
--- Sitä en uskalla väittää, mutta kuinka sen selitätte?
-
--- Olen elänyt kohta seitsemänkymmentä ajastaikaa, mutta en vielä ole
-tavannut ketään suomalaista -- ellen lukuunota pari heikkomielistä
-lahkolaista Pohjanmaalla, josta olen syntyisin -- en ole tavannut
-ketään uskovaista, joka toden teolla olisi uskonut esimerkiksi kirkon
-opettamaan helvettiin ja noihin tuommoisiin. Kyllähän kansa niitä
-oppeja ja asioita tosina pitää, se kun ei parempaa tiedä, mutta ei se
-niihin usko. Kyllä kansa kirkossa käy, mutta se on vanhaa tapaa ja
-tottumusta vain.
-
--- Sanotteko siis, että Suomen kansa on vapautunut kirkosta ja sen
-opista?
-
--- En sitäkään. Vapautunut se ei ole, koska sille ei totuutta
-ilmoteta... Herrat sitä itseään varten säilyttävät... Mutta kansa ei
-liioin usko niihin oppeihin.
-
--- Tulemmeko siis sittenkin siihen johtopäätökseen, että kansa
-oikeastaan on ilman uskoa?
-
-Tähän Eeron kysymykseen ukko tyynesti vastasi:
-
--- Melkein kaikki ihmiset, jotka eläissäni olen tavannut, ainakin
-kaikki vanhemmat ja täysikäiset, ovat hartaasti ja syvästi uskoneet
-ja luottaneet Jumalaan.
-
-Hän vaikeni hetkeksi ja lisäsi sitten kysyvästi:
-
--- Maisteri ymmärtää, mitä tarkotan, vaikken mikään puhuja ole?
-
--- Ymmärrän, lausui Eero hiljaa ja hänen mielensä oli täynnä
-kunnioitusta.
-
-Syntyi syvä hiljaisuus, semmoinen, josta sanotaan, että "enkeli käy
-läpi huoneen".
-
-
-
-
-V.
-
-
-Isäntä katkaisi vihdoin äänettömyyden ja lausui:
-
--- Ehkä nuoret tahtoisivat lähteä ulos kauniiseen ilmaan?
-
-Ja hymyillen hän lisäsi:
-
--- Tarkotan Jannea ja Leenaa. Maisterin kanssa minä mielellään
-vaihtaisin pari sanaa, jos sopii.
-
-Tämä oli kuin viittaus. Nuori pariskunta lähtikin iloisena ulos,
-emäntä pistäysi tupaan askaroimaan ja Eero jäi kahden kesken Leenan
-isän, tuon omituisen ukon, kanssa kamariin. Hän muisti, mitä
-viimeisen käyntinsä jälkeen oli tuntenut ja paperille pannut, ja sama
-syvän kunnioituksen tunne rupesi nytkin nousemaan hänen sielussaan.
-
-Ukko tuli istumaan pöydän toiseen päähän, Jannen jättämälle paikalle,
-ja vedettyään pari savua piipustaan, sanoi nuorelle kumppanilleen:
-
--- Ei maisterin pidä luulla, että olen tungetteleva, vaikka sanoin
-suoraan, että mielelläni puhelisin kanssanne.
-
--- Älkää kutsuko minua maisteriksi, pyysi Eero keskeyttäen. -- En ole
-mikään maisteri enkä liioin arvonimiä rakasta.
-
--- No sitten vain teitittelen. Asia on se, että minä heti ensi
-näkemältä huomasin, että teissä onkin kansan miestä eikä tavallista
-herraa. Te uskotte Jumalaan samalla lailla kuin kansakin ettekä tee
-eroa ihmisten välillä, vaikka kokemuksenne eivät vielä olekkaan
-suuret.
-
-Eero ei osannut tähän mitään vastata siinä mielentilassa, missä hän
-nyt oli, ja ukko jatkoi:
-
--- Valitettavasti on yleensä olemassa niin suuri ero sivistyneen
-luokan ja kansan välillä, etteivät ne yhtään ymmärrä toisiansa.
-Minä en sentään saata lukea tätä niin paljon kansan viaksi kuin
-sivistyneitten, koska jälkimäisille on annettu ymmärryksen avain:
-tieto... Sivistyneet ikäänkuin pelkäävät lähestyä kansaa, pitävät
-sitä tyhmänä ja ilkeänä, luulevat, että jos kansalle annettaisiin
-tiedon päärlyjä, niin se tallaisi niitä jalkojensa alle kuin siat
-ja vielä kääntyisi repimään antajiaan kuin koirat. Mutta suuresti
-he erehtyvät... Kyllähän puhutaan paljon kansan sivistyttämisestä,
-muttei siinä ole kyllin, että sitä opetetaan lukemaan ja laskemaan.
-Ei kaikilla ole halua eikä aikaa kylliksi, jotta itse kirjallisuuteen
-syventyisivät, eikä kansa sitä arvaakkaan tehdä, kun luulee jo kaiken
-tiedon ja viisauden olevan sanottuna kirkonopissa. Kansa pitää lukua
-useinkin turhana ajanviettona, jopa turmelevanakin. Mutta tämä johtuu
-kaikki siitä, ettei sivistynyt luokka esiinny aivan vilpittömästi ja
-tunnusta, että niin ja niin on... Meillä oli äsken puhe kirkosta.
-Siinä tarvittaisiin perinpohjainen puhdistus ja muutos, ei ainoastaan
-itse laitoksessa, mutta ennen kaikkea opissa. Ei nykyinen kirkonoppi
-ole kristinuskoa enemmän kuin tämä tupakkisavu on elävää henkeäkään.
-Se ihan selvästi raamatusta näkyy, ja kyllähän sen tekin tiedätte...
-Suomen kansan henkinen elämä on aivan kuin uuvuksissa, se on pinnalta
-karkotettu pysyttelemään vain sydämessä ja mielessä, ja kansa ihan
-odottaa vapauttajaansa... Onhan tosin työväenliike vaikuttanut paljon
-hyvää, paljon, paljon, mutta siltä puuttuu yksi: henkinen suuruus.
-
-Eero ymmärsi. Hänen sydämensä tykytti kuuluvasti ja hän olisi
-tahtonut langeta polvilleen tuon ukon eteen.
-
--- Kuinka te olette noin viisas! hän huudahti.
-
--- Mikä viisas minä olen, olenpahan oppinut hiukan ajattelemaan. Olen
-nähnyt yhtä ja toista ja olen lukenutkin.
-
--- Niin, se kysymys juuri on ollut kielelläni: te olette varmaan
-paljonkin lukenut?
-
--- Onhan tullut luettua yhtä ja toista. On minulla kirjojakin.
-
-Eero heitti pikaisen silmäyksen ympäri huonetta, mutta ei nähnyt
-yhtään kirjaa. Ukko sen huomasi ja sanoi:
-
--- Ei ole tullut pidettyä niitä näkösällä. Tuolla ne on minulla
-arkussa.
-
-Hän osotti pään nyökäyksellä samaa vanhanaikuista, rautakiskoilla
-koristettua arkkua, jonka päällä äsken oli istunut, ja Eero tunsi
-jonkinmoista kunnioitusta tuota vanhaa kalua kohtaan.
-
--- Teillä taitaa olla niitä oikein paljonkin? hän kysyi.
-
--- Ehkä haluttaa katsella?
-
-Tietysti Eeron teki mieli, ja ukko otti avaimen pöytälaatikosta,
-lähti aukaisemaan arkun munalukkoa sekä väänsi kannen auki.
-
--- Tässähän ne olisivat.
-
-Eero oli kumarassa aarre-arkun yli, ja vanhus seisoi vieressä suorana
-ja tyynenä, piippuaan poltellen.
-
-Oli siinä kirjoja paljonkin, kaikki siistinä ja hyvässä
-järjestyksessä. Eero ahmimalla ahmi nimen toisensa perästä ja
-huudahti innostuneena:
-
--- Mutta teillähän on miltei koko suomalainen kirjallisuus!
-
-Ukko hymyili ja vastasi:
-
--- Kyllähän minulla se olisi, jos olisivat varat riittäneet. On sitä
-näidenkin takia saanut suolivyötään kiristellä.
-
--- Ja kaunokirjallisuutta teillä on näin paljon!
-
--- Siitä välehimmin pidänkin. Päivärinta se on ollut minun
-herättäjäni... niinkuin monen muun, sanoi ukko vakavasti.
-
--- Vai niin, ihmetteli Eero, -- mutta mielestäni teillä on
-toisenlaiset ajatukset kuin Päivärinnalla... Hän -- kuinka sanoisin
--- hän kunnioittaa sivistynyttä luokkaa semmoisena kuin se on...
-
--- Enkö minä sitten? Kunnioitan maar tietoa missä vain sitä on, mutta
-ehkä tarkotatte, ettei Päivärinta puhu selvää kieltä esim. kirkonopin
-suhteen?
-
--- Niin, sitähän minä tässä tavottelinkin -- -- --
-
--- Lukekaa tuo "Volmari", niin näette. Se kertomus on ikäänkuin yksi
-ainoa kysymys, kuka Jumala on.
-
--- Kas, sitä en ole lukenutkaan.
-
--- Niin. Mutta kyllähän myönnän, sanoi vanhus, -- että on Minna Canth
-puhunut selvempää kieltä. Hän se on terävä nainen ja puhuu totuuden
-peittelemättä.
-
-"Torppari-ukko Suomen intelligentimmän ja syvämietteisimmän
-kirjailijan ihailija!" Eeron päähän ei voinut olla pälkähtämättä tuo
-vertaus, niin vieras kuin sellainen ajatus muuten hänelle olikin.
-Hän tarttui kirjaan, nosti arkusta ja luki "Minna Canth. Kovan
-onnen lapsia." Hän käänsi kansilehden ja luki sisäpuolelle reunaan
-jotakuinkin tottuneella käsialalla kirjotetun nimen: "Väinö Honkamaa.
-Vuonna 1888."
-
--- Sekö se on nimenne? Oikea vanha viisas Väinämöinenhän sitten
-olettekin... Mutta torpan nimi on Hölisevä?
-
--- Torpan nimi, niin. Minä olen syntyisin Pohjanmaalta Honkamäen eli
-Honkamaan torpasta Kuusamon pitäjän L--n kylästä.
-
--- Ja näin olette joutunut etelään?
-
--- Joutuuhan sitä.
-
-Eero taas katseli kirjoja. Kalevalan kansilehteen oli sisäpuolella
-omistajan nimen alla kirjotettuna: "sitä kuusta kuuleminen, jonka
-juurella asunto." Mistä hänelle lie mieleen juolahtanut kysyä:
-
--- Ehkä itsekin kirjottelette?
-
--- Onhan tuota joskus tullut tuhrittua yhtä ja toista ennen
-maailmassa... Ei minkään arvoista.
-
--- Onko painettukin?
-
--- Jokunen pätkä sanomiin.
-
--- Vai sanomiin? En näe täällä yhtään sanomalehteä nyt?
-
--- Eihän sitä enää näin vanhana... Sanomat ovatkin tulleet ikäviksi.
-
-Eero hymyili ja nousi kyykkysiltään. Arkun kansi suljettiin paukulla
-ja pantiin lukkoon takaisin. Avain pistettiin pöytälaatikkoon.
-
--- Kyllä on mahtanut teillä olla kirjava elämä? Eero kysyi, kun
-he aivan kuin sanattomasta sopimuksesta olivat jälleen istuneet
-paikoilleen.
-
--- Ei tuo niin järin kirjava ole ollut, pääpiirteissään hyvinkin
-yksinkertainen. Mutta ainahan sitä ihminen joutuu tekemisiin toisten
-kanssa, ja silloinpa tuota oppii, jos kokeekin.
-
--- Kertokaa minulle elämästänne. Kuinka olette asettunut tänne niin
-kauvaksi syntymäseudultanne?
-
--- Hm, sehän se juttu olikin, sanoi ukko ja kopisti porot piipustaan.
-Hän mietti tuokion, pisti piipun taskuunsa ja jatkoi sitten: -- meitä
-oli kolme lasta, kaksi sisarusta ja minä, vanhin. Isä oli rikkaan
-talonpojan torpparina, ja elämä sujui joltisenkin niin kauvan kuin
-hän ja äiti elivät, molemmat vanhemmat kun olivat työteliäitä ja
-siivoja ihmisiä. Ei juuri voita suuhun vuotanut, muttei puuttunut
-puhdas leipäkään, jollei kova halla sattunut. Maata muokkailtiin,
-peltoa pengottiin, ja vähitellen syntyi viljavia vainioita
-Honkamäen ympäri. Kaikki olisi saattanut hyvinkin luonnistua, ellei
-isä äkkiä olisi sairastunut. Mikä lie häneen tullut, kylmettyi
-kevätpuolella -- sinä vuonna olikin harvinaisen raaka talvenloppu
--- ja paneutui vuoteelle. Eikä se ollut ainoa isku, joka onnellista
-perhettämme kohtasi. Eräänä päivänä tuli talon isäntä ja ilmotti,
-että hän tarvitseekin torpan maat itseään varten ja aikoo ne ottaa
-isältä. Siinä ei auttaneet mitkään rukoilemiset, kun ei ollut
-kirjotettua kontrahtiakaan... Kai oli isäntä iskenyt silmänsä
-kauneihin peltoihimme... Niin no, isän sairaus tuosta vain yltyi, ja
-helluntaina hän laskettiin ruumiina maahan. Mutta sitä ei kestänyt
-äitimme, joka muutenkin oli heikonlaiseksi käynyt valvomisesta ja
-rasituksesta. Tuskin viikkoa kului, niin jo hänkin makasi kuolleena.
-Siinä sitten oltiin kolmisin sisareni ja minä, turvattomina
-suremassa...
-
-Ukko oli vähän aikaa vaiti, sitten uudisti kertomuksensa:
-
--- Niin no, mitä niistä vanhoista muistoista... Minä olin silloin
-kuusitoistavuotias ja olisin hyvinkin jaksanut torppaa hoitaa
-ja siskojani elättää. Leena, joka oli viidennellätoista, olisi
-sisäaskareet toimittanut. Mutta mikä auttoi, kun piti lähteä tiehensä
-ja jättää oma rakas kotinsa... Seuraava talvi se olikin vaikea.
-Leena oli päässyt piikatytöksi muutamaan taloon ja minä toiseen
-renkipojaksi, mutta Mari, joka oli vain yhdeksänvuotias, ei vielä
-työhön kelvannut, vaan joutui huutolaisena entisen isäntämme luo,
-jossa häntä huonosti ja raa'asti kohdeltiin. Tuo oli minun, muun
-surun ohessa, niin vaikea nähdä ja kuulla, kun en auttaakaan voinut,
-että rupesin vihaamaan paikkakuntaa ja sen asujaimia ja kaihosin pois
-koko seudulta...
-
-Taas oli ukko hetken ääneti, ennenkuin jatkoi:
-
--- Syksyllä otin papinkirjan, jätin syntymäseutuni ja rupesin
-kulkemaan merta kohden. En ollut oikein varma aikomuksistani ja
-niin tulinkin jääneeksi muutamaan pitäjääseen Oulun läheisyyteen,
-jossa sain pestin eräässä hyvinvoivassa talossa. Sattui sitten
-niin pahasti, että rakastuin tyttöheitukkaan, joka minut kumminkin
-petti ja meni mieluummin Oulun herralle jalkavaimoksi. Ei maittanut
-olo enää silläkään paikkakunnalla. Kuului siihen aikaan olevan
-valtiontyötä kaakkoisosassa maata, ja niin tulin kuin tulinkin
-Viipurin tienoille Saimaan kanavan kaivaustöihin. Pari vuotta siellä
-oltuani syttyi Itämainen sota, ja Englannin laivat tulivat Suomen
-rannikkoa hätyyttelemään. Tarttuipa yleinen sotainto minuunkin, menin
-vapaaehtoisena ruotuväkeen ja olin mukana kahakoissa, vähäisissä
-rantataisteluissa. Minulla oli kumppanina eräs hyvä ystävä, hän
-sai kerran muutamassa kahakassa kuolinhaavan ja heitti henkensä.
-Olin hänen vuoteensa vieressä viimeiseen hengenvetoon saakka. Hän
-puhui paljon kaunista ja antoi minulle sormuksen käteen. "Pidä sinä
-tämä", hän sanoi, "sen olen tyttöseltäni saanut. Hän on nyt yksin
-maailmassa, piikana Helsingissä. Ota hänet ja minä siunaan sinua
-vielä haudan takana." Niin hän sanoi sanasta sanaan ja kuoli. Minä
-lähdin sodan loputtua Helsinkiin, tapasin tytön ja kerroin hänelle
-kuolleen sulhonsa viimeiset sanat. Hän vain itki eikä puhunut mitään.
-Mutta minä olin häneen jo mieltynyt. Päätin odottaa, kunnes surunsa
-lauhtuisi, ja menin takaisin valtiontöihin Viipuriin. Kun kanava
-valmistui, palasin Annan luo ja kosin. Hän suostui. Meillä oli
-molemmilla vähän säästöä, vietimme häämme, sain vielä valtiontyötä
--- rautatietä kun silloin alettiin rakentaa --, ja niin sitä elää
-huilailtiin vuosi toisensa perästä. Tuli lapsiakin ja jo rupesi
-oma koti pyörimään mielessä. Ja rautatiellä ansaituilla rahoilla
-hankittiin tämä Hölisevän torppa... Siinähän se on mun elämäni.
-
--- Ja sama Anna-tyttö se nyt on tämä teidän emäntänne?
-
--- Sama.
-
-Vanha torppari oli puhunut tyynesti, teeskentelemättömästi, miltei
-kuivasti. Hän kertoi tapahtumat sinään, ja Eeron mielikuvitus sai
-lisätä niihin kuuluvat tunteet. Eero oli kiintynyt tuon elämäntarinan
-yksinkertaiseen kauneuteen, mutta hän kaipasi yhtä seikkaa; että
-vanhus olisi kertonut vähän sisällisistä taisteluistaan. Ja tämän
-ajatuksen valtaamana hän alotti:
-
--- On teidän elämässänne ollut paljon merkillisiä tapahtumia...
-
-Ukko käsitti ja vastasi heti toisen ajatukseen:
-
--- Ainahan joku, mutta ei ne tapahtumat kasvata ihmistä, vaan se
-opetus, jonka hän kokemuksistaan ottaa. Ihminen kasvaa vasta silloin,
-kun hän itse ajattelee.
-
--- Kertokaa vähän minulle henkisistä kokemuksistanne, pyysi Eero
-innokkaasti.
-
-Vanhus hymyili ja sanoi:
-
--- Me kansan lapset kehitymme paljon hitaammin kuin sivistyneet
-ymmärryksemme puolesta: vallan nuorena en vielä mitään ajatellut.
-Mutta sitten kun rupesin ajattelemaan, ajattelin ehtimiseen. Ja
-paljon oli miettimistä. Olin nähnyt ihmisiä, hyviä, jos huonoja,
-mutta Jumalaa en nähnyt. En ymmärtänyt elämää, en olevia oloja. Näin
-ympärilläni pahan rehottavan, pahan usein voittavan. Näin sotaa,
-murhaa, petosta. Näin sielun tuskaa, koin sitä itse. Kysyin: minkä
-tähden? mitä varten? En löytänyt vastausta...
-
--- Mutta lopulta löysitte?
-
--- Tulihan vastaus, kun tuli Jumala.
-
--- Ja se oli?
-
-Ukko katsoi Eeroon tutkivasti, mutta samalla lempeästi.
-
--- Sen te itsekin tiedätte, hän sanoi. -- Eikä se olekkaan mikään
-uusi totuus. Ihmisessä on pahan juuri, mutta ihmisessä on hyvänkin.
-Jumala on se hyvä, ja hyvässä on elämä.
-
--- Niin juuri, niin juuri, todisti Eero kuiskaten, ja hänen sielunsa
-värisi riemusta.
-
-Ihmissielu on kuin taivas, joka kätkeytyy pilvien peittoon. Se
-pilkistää näkyviin, jos intohimojen tuulispäät tai murheitten vihurit
-repivät pilviä palasiksi, mutta se loistaa kirkkaudessaan ainoastaan
-silloin, kun rakkauden aurinko on muuttanut pilvet kyyneliksi, ja sen
-syvyydet siintävät silmiin, kun tiedon tähdet tuikkivat mielenrauhan
-talviyössä.
-
-Tässä keskustelussa torpparivanhuksen ja nuorukaisen välillä
-poistuivat vähitellen kaikki sieluja erottavat pilvet, ja he saivat
-tuntea täydellisen keskinäisen ymmärryksen harvinaista onnea.
-
-Puoleksi itsekseen vanhus jatkoi:
-
--- Ihmisen haltuun on annettu tämä maapallo, hänen tulee sitä
-kaunistaa ja onnellistuttaa. Kun sen ymmärsin, olisin minäkin
-tahtonut jotakin tehdä. Olisin tahtonut, ja kaikesta sydämestäni.
-Mutta se ei ollut sallittu. Ei ollut minulla siihen kykyä...
-
--- Mitä olisitte tahtonut tehdä? kysyi Eero kummeksien.
-
--- Olisin tahtonut sitä, mitä tekin tahdotte: ilmottaa totuus
-muillekin.
-
--- Mutta...
-
-Ukko teki keskeyttävän liikkeen.
-
--- Sain kyllä elämälläni todistaa totuudesta, mutta sieluni paloi
-suuremmasta halusta. Ja silloin, te nuori sivistynyt mies, silloin
-tein havainnon, joka mieltäni katkeroitti. Näin ympärilläni ihmisiä,
-joilla oli tietoa ja kykyä. Mikseivät he ryhtyneet työhön? Mikseivät
-etsineet ensin Jumalan valtakuntaa? Miksi toinen vuovasi itselleen
-rikkautta, miksi toisen piti hoitaa korkeata virkaansa, toisen olla
-valmiina ihmisiä tappamaan? Miksi oli elämässä niin paljon puuhaa?
-Miksi rakennettiin rautateitä, kaivettiin kanavia, pystytettiin
-komeita kirkkoja? Eikö se yksi olisi ollut paljon tärkeämpi?...
-Sitä en minä silloin yksinkertaisena kansan miehenä ymmärtänyt...
-Oliko se sivistys? Sivistyskö se ihmisiä sokaisi, sekö se heiltä vei
-siveellisen tarmon? Ja hetken päästä:
-
--- Syvällä ovat pahan juuret.
-
-Hänen kasvonsa synkistyivät. Hän painoi päänsä alas ja huokasi.
-
-Eero oli kuin huumeessa. Hän ei tiennyt, mitä olisi tahtonut tehdä.
-Koko hänen sielunsa huusi: sinä olet minun ystäväni ja opettajani,
-sinä harmaapää vanhus minua ymmärrät, sinä olet se, jota ikäni olen
-etsinyt. Minä tahtoisin syleillä sinua, kunnioittaa sinua, saada
-sinua ymmärtämään, että minä tahdon tehdä, mitä et sinä ole voinut...
-
-Ukko katsoi taas ylös ja sanoi:
-
--- Vaan toivon, toivon yhä. Ei Jumala sittenkään petä. On ihmiskunta
-kerran lunastettava.
-
-Eero ei saattanut istua paikoillaan. Hän nousi kävelemään. Koko hänen
-ruumiinsa vapisi. Yhtäkkiä hän kääntyi ukon puoleen ja sanoi:
-
--- Minä tahtoisin kertoa teille jotakin itsestäni! Vanhus ei
-näyttänyt lainkaan hämmästyneeltä. Leikillisen tyynesti hän virkkoi:
-
--- Sitähän minä tässä olen odotellut. Jo viime kerralla teidän
-täällä käydessänne näin, että teitä painaa jokin suru. Oletteko
-kahden vaiheella jonkun tulevan askelenne suhteen vai onko jotakin
-tapahtunut, jonka syytä ette ymmärrä? Kertokaa minulle surunne. Ensi
-hetkestä olen teitä rakastanut.
-
-Hänen sanansa olivat niin herttaiset, että Eeron sielusta katosi
-kaikki liiallinen tunteellisuus. Hän rauhottui nopeasti ja istui
-entiselle sijalleen.
-
--- En minä oikeastaan enää sure, hän sanoi, -- ja kumminkin olette
-arvannut oikein. Sillä minä olen surrut, ja suru jättää jälkiä.
-
-Ja sitten hän rupesi kertomaan. Hän kertoi omasta lapsuudestaan,
-kertoi pettymyksistään yliopistossa ja sanakiistoistaan enonsa
-kanssa köyhyydestä ja rikkaudesta. Mutta kun hän joutui ystäviinsä,
-silloin vasta hänen kielensä kahleet katkesivat. Hän innostui omista
-muistoistaan, kertoi Resurgetin liitosta ja heidän päätöksestään
-"ruveta hyviksi", ja kuinka hän olisi tahtonut antaa henkensä,
-jotteivät Aarno, Tuomo ja Harry koskaan olisi päätöksessään
-horjuneet. Kun hän sitten tuli tuohon tapahtumaan, joka heitti
-Aarnon, Tuomon ja hänet uuteen elämään, mutta erotti Harryn
-heidän piiristään, niin hänen äänensä hiljeni ja kasvonsa saivat
-murheellisen ilmeen. Ja sitten oli kaikki vain surua ja ikävyyttä.
-Pojat eivät viihtyneet uudessa elämässä. He hylkäsivät hänet, he
-hylkäsivät heidän yhteiset pyrintönsä, he pakenivat takaisin maailman
-turviin... Ja sen lisäksi hänellä vielä oli suru kirjastaan, mutta se
-oli nyt onnellisesti ohi...
-
--- Mutta ystäviäni en sittenkään oikein ymmärrä. Miksi he luopuivat
-minusta? Enkö minä osannut näyttää heille totuutta? Enkö rakastanut
-heitä kylliksi, enkö kaikessa näyttänyt esimerkkiä?... Mutta voi,
-ettekö luule, että jos meillä olisi ollut pieni yhteinen maatila,
-jossa olisimme saaneet tehdä ruumiillista työtä, ettekö luule, että
-he silloin olisivat päässeet totuuden oikeaan tuntemiseen?
-
-Vanhus oli kuunnellut mitä suurimmalla huomaavaisuudella ja
-osanotolla. Eero tunsi koko ajan, että häntä ymmärrettiin. Kun hän
-oli lopettanut, istuivat molemmat ääneti. Ukko näkyi miettivän.
-Vihdoin hän alkoi puhua ja sanoi:
-
--- Tuo kertomuksenne on sangen omituinen... Hm... Aina käy niinkuin
-on sallittu... En usko teidän mökki- eli maatila-tuumaanne. Eivät
-ystävänne siitä olisi oppineet totuutta näkemään. Jokaisen ihmisen
-täytyy käydä omia teitään... Jos olisivat uskaltaneet Jumalaan,
-olisivat itse vapaaehtoisesti ryhtyneet ruumiilliseen työhön...
-menneet rengeiksi johonkin taloon...
-
--- Niin, niin, minä en näyttänyt kaikessa esimerkkiä, sanoi Eero,
-mieli ahdistettuna, -- en näyttänyt. Olisi minun sittenkin pitänyt
-itse ensimäisenä ruveta ruumiillista työtä tekemään.
-
--- Miksi? Ei ihminen ole kenenkään opettajaksi asetettu.
-
--- Ei opettajaksi, mutta tien viittaajaksi, itse edellä astuen.
-
--- Totta, mutta ei esimerkin näyttäminen saa tapahtua toisten tähden,
-vaan totuuden. Ei ihminen saa ajatella: "minä käyn edellä, että
-toiset tulevat perässä." Ei ihminen ole kenenkään pelastaja eli
-vapahtaja. Totuus yksin vapauttaa. Ihmisen pitää ajatella: "minä
-käyn, sillä totuus kutsuu." Hänen ei tarvitse ajatella toisia, sillä
-ainoastaan jos totuus häntä kutsuu ja hän sen ääntä kuuntelee, kutsuu
-totuus muitakin hänen kauttansa... Ymmärrättekö?
-
--- Tarkotatteko siis, että totuus ei kutsunut minua ruumiilliseen
-työhön?
-
--- Ei kutsunut silloin... Se kutsui teitä toiseen työhön. Ette
-silloin voinut uskoakaan, että teidän piti ruveta rengiksi. Te
-uskoitte koko sielullanne, että teidän tehtävänne silloin oli
-kirjottaa...
-
-Eero hämmästyi. Ukon sanat loivat uutta valoa koko hänen elämäänsä.
-
--- Entä ystäväni? hän kysyi hiljaa. -- Miksi he luopuivat hyvään
-pyrkimisestämme?
-
--- Älkää niin kysykö, vastasi vanhus. -- Teidän sielunne nyt
-kysyykin: miksi he luopuivat minusta?
-
-Eero tunsi punastuvansa. Torppari jatkoi:
-
--- Kun ette heitä enää pyydä itsellenne, silloin he palaavat
-luoksenne.
-
--- Mitä?... Luuletteko?...
-
--- Ei ennen.
-
--- Uskotteko siis, että he palaavat totuuden luo?
-
--- Sen uskon varmaan.
-
--- Sen uskon minäkin, sillä ovathan he hyvän ymmärtäneet?
-
--- Kertomuksestanne päättäen he ovat sen ymmärtäneet, sillä muuten
-eivät olisi langenneet.
-
--- Te annatte minulle toivoa!
-
--- Ei ihminen saata hyvää kokonaan unohtaa, jos hän sen kerran
-on ymmärtänyt. Hän lankee hetkeksi, kompastuu, sokaistuu, mutta
-se on kaikki vain hyvän voitoksi... Luottakaa te sallimukseen ja
-palvelkaa Jumalaanne, tehkää mitä totuuden henki omassatunnossanne
-teille käskee... tehkää tälle kansalle hyvää... Teidän ystävänne
-valmistuvat omiin tehtäviinsä...
-
-Mutta Eero tunsi oudon riemun syttyvän sydämessään, ja valo täytti
-hänen sielunsa.
-
-... Ja nyt hän oli matkalla kotiin. Oli heittänyt hyvästit noille
-ihmisille ja kulki yksin metsässä.
-
-Mutta metsä oli kuin temppeli. Kuin pylväitä pyhäkön olivat korkeat
-hongat, kuin holvikaaria tuuheat oksat ja lehdiköt. Ja tuulen humina
-oli pyhää soittoa.
-
-"Jospa voisin temmaista sydämeni rinnastani ja panna alttarille
-uhriksi kansalle. Jospa voisin itkeä itseni viisaaksi ja hyväksi ja
-sitten hymyillä kaiken voittanutta lempeä kansani sydämeen!"
-
-
-
-
-VI.
-
-
-Kului kesä, tuli syksy. Satoi ja tuuli. Harmaa oli taivas,
-ruskeanharmaa. Elämä monenkin mielestä alkoi kelmetä, kylmetä...
-
-Mutta Eeron mieli nousi.
-
-Korehturiluvut ja muut valmistavat puuhat olivat onnellisesti
-ohi, pari viikkoa sitten kirja oli ilmestynyt painosta ja nyt
-se valkokantisena hohti kirjakauppojen ikkunoissa. "Nuorukaisen
-mietelmiä" siinä seisoi isoilla kirjaimilla ja sitten pienemmillä
-"kirjottanut Z." Eero oli vanhaa salanimeään käyttänyt osaksi omasta
-halusta, osaksi kustantajan neuvosta.
-
-Vapaakappaleita hänellä oli vieressään pöydällä, ja enolleen,
-ystävilleen ja Väinö-vanhukselle hän niitä jo oli lähetellyt.
-Pääkaupungin lehdissä ei vielä ollut kirjaa arvosteltu ja
-maaseutulehtiä Eero ei ollut nähnyt. Mutta yksityisiltä tahoilta
-hän oli kuullut, että kirja herätti huomiota ja että sitä innolla
-luettiin. Olipa tullut kirje Tuomoltakin, joka kiitteli ja sanoi,
-että oli "toisesta osasta" paljon pitänyt.
-
-Eero odotteli nyt jännityksellä, mitä suuret lehdet sanoisivat. Ei
-hän uskaltanut kiitosta toivoa, mutta kunpa edes olisivat hyökänneet
-vastaan. Se jo vaikuttaisi, että kirja leviäisi ja sen aatteet...
-
-Kummallisen reippaaksi hän tunsi itsensä, mutta välistä tuppasi
-epätoivokin tulemaan. Kuitenkin hän sen karkotti luotaan, ja mielensä
-oli nousemassa.
-
-Koputettiin ovelle.
-
--- Sisään!
-
-Samalla Eero hyppäsi saliin katsomaan, kuka tuli: oli iltapäivä eikä
-hän ketään odottanut.
-
--- Täti! Sinäkö, täti! hän huudahti ilosta hämmästyen. -- Sinäkö
-tänne vaivautunut tämmöisellä tuulisella säällä!
-
-Hän auttoi kappaa päältä ja suuteli tervehdykseksi.
-
--- Tänne minä tulin, selitti täti, -- et sinä kumminkaan meillä
-tänään olisi käynyt. Kuka sen tietää, kuinka kauvan olisimme saaneet
-sinua odottaa. Kaarlo-enosikin valitti, ettet nyt ollut kotona.
-
-Eero vei tätinsä sohvaan istumaan ja kysyi:
-
--- Miksikä sitten juuri tänään?
-
--- Arvasinhan sen. Etkö ole tämänpäiväistä lehteä lukenut?
-
--- En, eihän tänne sanomalehtiä tulekkaan minulle enkä ole käynyt
-isäntäväen puolella.
-
--- Voi, voi, lapseni, arvasinhan sen. Kas tässä. Täti oli hommissaan,
-se näkyi. Hän otti taskustaan kokoonkäärityn sanomalehden ja ojensi
-Eerolle.
-
-Eero jo tiesi, mistä oli kysymys. Hänen kätensä vapisi.
-
--- Toisella sivulla. Lue.
-
-Eero aukaisi lehden. Magneettisella voimalla hänen silmänsä heti
-takertuivat tuohon tavalliseen otsakirjotukseen: "Kirjallisuutta",
-mutta sen alla loisti nyt: "Nuorukaisen mietelmiä, kirjottanut Z."
-j.n.e.
-
-Eero luki ensimäiset rivit: "Nimimerkki Z. ei liene lukijoillemme
-aivan outo. Viime kevään kuluessa se silloin tällöin nähtiin jonkun
-artikkelin alla eikä jäänyt aivan huomiota herättämättä. Kukahan
-mahtanee olla kirjottaja, joka puhuu niin rohkeata kieltä? arveli
-kyllä yksi ja toinen, ja sama kysymys se uudistuu nytkin ja vielä
-suuremmalla ponnella.
-
-"'Nuorukaisen mietelmiä' on merkillinen teos..."
-
-Ennätettyään näin pitkälle Eero mielenliikutuksesta kalpeni. Veri
-kyllä kohta taas nousi kasvoihin, mutta sydän jyskytti niin, että
-maailma musteni silmissä. Vaikka Eero luki arvostelun loppuun saakka,
-ei hän tullut hullua viisaammaksi jatkon suhteen.
-
-Niin paljon malttia hänellä riitti, että korviin saakka punaisena
-alotti luvun uudelleen. Ja nyt se hänelle selveni. Se oli kiitosta,
-se oli todellakin kiitosta. Ihan niin painettua kiitosta, että
-tuhannet ihmiset sitä lukivat.
-
-Siitä ei ollut epäilystäkään.
-
--- Joko olet lukenut? kysyi täti, odottavasti.
-
-Lehti putosi Eeron kädestä.
-
-Hänen silmänsä säihkyivät tulta ja hän huudahti:
-
--- Mutta nythän minun kirjani tulee leviämään tuhansiin koteihin ja
-sen ajatukset kylvävät siemeniään tuhansien ihmisten sieluihin!
-
-Sitten hän ei osannut itseään hillitä, vaan syöksyi polvilleen
-tätinsä eteen, painoi päänsä hänen helmaansa ja nyyhkytti kuin lapsi.
-
-Eikä täti osannut muuta kuin silitellä lemmikkinsä tukkaa ja
-kuiskailla:
-
--- Voi lapseni, voi lapseni.
-
-Ja kun nyyhkytykset taukosivat, Eero alkoi puhua, ensin hiljaa,
-soinnukkaasti, sitten kovemmin ja päätään nostaen:
-
--- Voi kuinka Jumala rakastaa ihmisiä. Et sinä aavista, täti, kuinka
-Hän rakastaa. Hänen rakkautensa on kuin suuri valtameri, kuin ääretön
-ulappa, eikä ihmisajatus sitä käsittää voi. Ei anteeksiantamisesta
-ole kysymystäkään, sillä ei ole mitään anteeksiannettavaa. Kuta
-viheliäämpi ja heikompi ihminen on, sitä suurempi on Jumalan rakkaus.
-Jumala pyytää meiltä anteeksi, niin, Jumala pyytää meiltä anteeksi.
-Sillä Hän kantaa meitä käsillään kuin äiti lastaan ja Hän tahtoisi
-kärsiä kaikki meidän puolestamme...
-
-Ja täti itki.
-
-Hän painoi rintaansa tuota kultaista päätä, tuon suloisen nuorukaisen
-päätä.
-
-Ja Eero sanoi:
-
--- Mikä soitto sun sydämessäsi, täti. Se on kuin rakkauden kannel.
-
-Ja hetken perästä hiljaa, hiljaa, päätään nostaen:
-
--- Sinä olet minulle kuin äiti, olet aina ollut. Ja täti itki vielä
-enemmän.
-
-Mutta Eero ummisti silmänsä ja näki unta.
-
-Se oli kultaista unta.
-
-Se uni oli kuin lintujen laulu kesäisenä aamuna, kuin päivän hohtava
-valkeneminen, kuin rakkauden väike anteeksiantavan ihmisen silmässä.
-
-Se uni oli tulevaisuudesta. Mutta ennustiko se totta? Ken sen
-tietää? Ken tietää, mitä suruja ja mitä heräymyksiä oli kätkettynä
-tulevaisuuden poveen?
-
-
-
-
-EPILOGI.
-
-UNELMA.
-
-
-    Du helige himlens Herre, hör lilla
-             fågelns bön:
-    Ack, hur är din jord så ljuflig, hur
-             är din himmel så skön!
-    O, låt vara sjöar stråla klart uti vår
-             kärleks brand!
-    O, Herre, lär oss att älska, o lär oss
-             att älska vårt land!
-
-                           _Z. Topelius_.
-
-
-1.
-
-Virkistävä sade oli kulkenut ohi, ehtoo oli tyyni. Vesilätäkköön
-tiellä kuvastui sinitaivas ja pehmeät, valkoiset pilvenhattarat.
-Kesantopelto oikealla puolen tietä oli mustankostea, mutta vasemmalta
-vainiolta hyökyi hedelmöivän rukiin sulotuoksu. Pellonpientarella
-oli ruoho vehreän ja nuoren näköistä ja sen suojassa kimalteli vielä
-sateen pisaroita.
-
-"Aivan kuin lapsi, joka itkee ja kohta hymyilee. Kyynelkarpalo
-vierii poskella, toinen riippuu silmän ripsissä, ja silmä kiiltää
-itkusta vielä kosteana, mutta ilo on palannut, suu hymyilee ja kasvot
-loistavat...
-
-"Aivan kuin minä, joka olen löytänyt rauhan jälleen sydämelleni."
-
-Pellon tiellä kulki nuori mies. Ryhdikäs käynti, keskikokoinen
-vartalo, hienot, ystävälliset kasvonpiirteet. Teeskentelemätön
-olentonsa ilmaisi, kuinka onnellinen hän oli. Siinä oli surun ja
-sisällisen taistelun jälkiä, mutta samalla voiton vapautta ja rauhaa
-ja yliluonnollista kauneutta. Tietämättänsä hän hyräili hiljaa ja
-hänen huulensa hymyilivät.
-
-"Kuinka maailma nyt on kaunis ja elämä sopusointuinen! Kuinka ihana
-tuoksu tuosta pellosta, tahtoisin syleillä koko avaruutta... Kiidä,
-kiidä, sinä pilven kauna, kiidä kauvas ja kerro, kuinka onnellinen
-olen."
-
-Talosta peltojen takaa kuului väen ruokakellon ääni illan
-hiljaisuudessa. Milloin se kaikui leveällä, läheiseltä, milloin
-tiukkeni, eteni loitommalle: helk hälk, helk hälk hälk, helk hälk
-hälk...
-
-"Leena se on kellon nuorassa. Tunnen hänen vankan tottuneen
-temppunsa."
-
-... Hälk, helk!... Helkytys taukosi, mutta tuttu ääni soi vielä
-tuokion kuulijan korvissa.
-
-Se tuli luokseni kuin kutsumus, tuo soitto: missäs olet, missäs
-viivyt, sankari väsynyt, joudu ruualle ja levolle... Niin, riennän,
-riennän illalliselle ja kukkieni, kasvieni luokse. Ei ole Roland
-parkakaan ruokaa saanut...
-
--- Kas Mirza! Mistä sinä tänne jouduit sadevettä ryyppimään? Eikö
-ollut kotona parempaa -- vai minuako sinun tuli ikävä?
-
-Näin puhuteltu Mirza oli pieni, lumivalkoinen kyyhkynen, joka
-varovasti seisoen lätäkön reunalla kurotti nokkansa veteen ja
-nähtävästi suurella mielihyvällä maisteli siitä. Heti kuultuaan tutun
-äänen se taukosi juomasta, nosti pientä päätään ja tähysteli toisella
-silmällään tiedustellen tulijaan.
-
--- Mirza, Mirza!
-
-Nuori mies seisahtui ja kurotti kämmenensä. Kuin ilosta säpsähtäen
-kyyhkynen levitti siipensä ja istui siinä tuokiossa ystävänsä kädelle.
-
--- Kas niin, mitä sulia nyt on kerrottavaa? Olet ollut poissa koko
-päivän, lennellyt pitkin maita ja metsiä -- ja minkähän haossa,
-valkokyyhkyni? Levoton pikku sielusiko se ajaa sinut vertaistesi
-parista ulos maailmaan?... Ja nyt olet paluumatkalla kotiin,
-kun ilta joutuu, nälkäisenä, janoisena... Mutta kun ilmassa
-liidellen minut havaitsit, laskeuduit tielle odottamaan, etten
-aavistanutkaan... Niinkö?
-
--- Kl, kl... kuuluu.
-
-Mirza kääntelihe, kumartelihe, paisutti höyhenkaulaansa ja vastata
-kuherti omalla kielellään.
-
--- Valkosiipeni, Mirzani, lausui nuori mies lempeästi ja silitti
-vapaalla kädellään kyyhkysen siipiä. -- Niinkö se on sullakin sykkivä
-sydän, joka aina tahtoo uutta kokea ja uutta tietää... aamulla pois
-vieraille maille ja illalla kotiin... ruualle. Voi poloiseni, emme
-ole luodut vain ilmoja liitelemään, mutta maassakin matelemaan... Ja
-nyt -- kotiin syömään. Lennä, Mirzani!
-
-Totellen lintu kohosi ilmoille ja kiiti pois, suoraan sinneppäin,
-mistä ruokakellon ääni äsken oli kuulunut. Samanne nuori mieskin
-jatkoi matkaansa, pellon tieltä maantielle ja maantietä myöden taloa
-kohti.
-
-Talon pihamaalla leikki pari lasta ja kuistilla seisoi nuori äiti.
-
--- Iltaa, iltaa! tervehdittiin molemmin puolen, lapset juoksivat
-tulijan syliin ja vaimo kysyi:
-
--- Missä Eero niin on viipynyt? En ole nähnyt pitkään päivään kotiin
-päin tulevan, siitä kun aamulla katosi.
-
--- Kävin tuolla "innostuksen kuusella", niinkuin Leena hyvin
-arvaa... Kun kuulin, että sota taas on alkanut etelässä, menin sinne
-ajattelemaan ja rukoilemaan.
-
--- Niin, niin, lausui nuori äiti hiljaa ja katsoi ystävää silmiin. He
-ymmärsivät toisiansa.
-
--- Eero-Janne ja Anna, tulettehan tekin semmoisiksi ihmisiksi, jotka
-rukoilette ja teette työtä rauhan valtakunnan puolesta, hän sanoi ja
-kutsui lapsia luokseen.
-
-Mutta nuori mies jatkoi matkaansa, sivuutti talon ja painui metsään.
-Siitä hän tuli pienoiselle niemelle järven rannalle, jossa oli hänen
-kotinsa.
-
-
-2.
-
-Ja tämä se nyt oli hänen oma pikku mökkinsä. Tupa tämä takkoineen ja
-tuvan takana kamari, se kaikkein pyhin, jossa hän työtä teki ja jonka
-akkunasta näkyi sininen järvi.
-
-"Terve, Roland, terve, sinä vanha kumppani, tyydy nyt siihen, että
-päälaelle sinua taputan -- vai pitäisikö vielä ottaa käpälästäkin?
-No hyvää iltaa sitten... Ihan olet käynyt laihaksi nälästä ja
-ikävästä... vai etkö? Ahaa, oletpa tainnutkin käydä Leenalla ruokaa
-annattamassa?
-
-"Voi kun et voi minua auttaa edes vettä tuomalla. Täytyy käydä
-lähteellä noutamassa. Mutta tyhjän sangon sinä sangasta kannat, veli
-Roland. Kas niin, tule nyt. Siinähän tuo menee hampaitten välissä,
-niin että häntä heiluu.
-
-"Ja nyt vettä kousalla sankoon... Loiskis... soo-soo. Kas, kuinka
-vesi on kirkasta ja maukkaan näköistä. Ihan tekee mieli lipillä
-maistaa... Soo, nyt on sanko täysi. Lähdetään takaisin...
-
-"Kas noin. Otetaanpa spriikeitin hyllyltä, kaadetaan lähdevettä
-kasariin ja sytytetään sininen liekki... Yks kaks on vesi kiehunut ja
-teejuoma valmiina... Mutta ensin pannaan teelehtiä rasiasta kannuun,
-noin, ja odotetaan kunnes vesi kiehuu...
-
-"Mitähän tästä löydän sinulle, mokomalle jättiläiselle, illalliseksi?
-Tuossahan on kaapissa iso leipäpala, vähän voita höysteeksi ja kylmää
-vettä särpimeksi, niin on pojalla illallinen, jommoista ei monella
-köyhällä...
-
-"Tänään on satanut, tänään ei tarvitse kastella kukkia eikä
-vihanneksia. Kas, kuin koko puutarha näyttää tyytyväiseltä. Pitää
-avata akkuna, että angervon tuoksu tuntuu tupaan... Ihanata,
-ihanata...
-
-"Vaan olinhan unohtaa kyyhkyseni... Hänkin odottaa illallistaan,
-herneitä ja leipämurusia. No, tuossahan niitä vielä on Mirzan
-omassa laatikossa... Mirza, Mirza, kul, kul, kul, tule tänne
-akkunanlaudalle, tule joutuun syömään... Kas noin! Hyvälle maistuu.
-
-"Mutta keitä tuolla tuleepi mäen rinteellä petäjien välissä?
-Pettävätkö silmäni, vai...?
-
-"Ai, vesi kiehuu!... Täytyy rientää pistämään kansi päälle, että
-liekki sammuu... ja sitten takaisin ikkunalle...
-
-"Mitä, pyöriikö maailma silmissäni, että nurin näen, vai eivätkö tule
-tuosta kaikki kolme...?
-
-"Taatto taivahinen! Armas Aarno se on ja jalo Tuomo ja mustakutri,
-säihkyväsilmä Harry -- kaikki mun vanhat ystäväni!
-
-"Ulos, ulos, heitä vastaan!"
-
-Ja Eero kiiruhti veräjälle minkä ennätti. Siellä ne tulla astelivat
-kaikki kolme.
-
--- Terve, terve, terve, terve!
-
-Eero olisi tahtonut syleillä yhdellä kertaa heitä kaikkia. Molemmat
-lämpimät kätensä hän heille tarjosi. Kaikkien silmät olivat
-kyynelissä.
-
--- Vieläkö sinä meitä muistat?
-
--- Vieläkö!... oh, oletteko koskaan olleet ajatuksistani kaukana?...
-
--- Ja tämäkö se nyt on kotisi?
-
--- Tämä, tämä... Se koti, josta yhdessä uneksimme.
-
--- Pieni paratiisi tämä onkin. Kukkiva puutarha, ilma täynnä
-tuoksua...
-
--- Ja katsokaa, pojat, kuinka se sijaitsee. Niemen nenässä järven
-rannalla... Näittekö koivujen välistä valkovenoseni tuolla lepistössä
-rannan laidalla?...
-
--- Näkyy pilkistävän...
-
---... ja tänne tulokin on saakelin viehättävä. Varjoisan kuusimetsän
-ja petäjikön kautta tie ensin kulkee -- ja sitten kun tuonne laidalle
-joutuu, niin äkkiä aukenee eteen järven päilyvä pinta ja tämä pieni
-idylli tässä... Kyllä oletkin osunut, Eero.
-
--- Mutta käydäänpä tupaan. Te varmaan ette vielä ole illastaneet?
-Minä ainakaan en ole.
-
--- Onko sinulla sitten mitään tarjota tämmöisessä runottarien
-pesässä? Luulisihan täällä tulevan toimeen ruuattakin...
-
--- Sinä Tuomo-veitikka... Ei sitä nyt sentään niin hirveitä
-"idealisteja" olla... Vai mitä, Roland? Nähkääs, kuinka sekin herra
-on lihava... No, vanhoja tuttuja, etkö tunne?
-
--- Sekin veikkonen vielä elää! Terve, Roland.
-
--- Jo tuntee... anna käpälää... jokaiselle.
-
--- Kyllä se tuntee.
-
--- No, nyt sisään. Minulla on teevesi tuolla jo puolivalmiina.
-
--- Voi, Eero, ha ha haa, ovesi on ilman lukkoa!
-
--- Entä sitten, Aarno? Ei siinä lukkoa kuuna päivänä ole ollutkaan.
-Mitäs siinä lukko tekisi? Ei tästä talosta ketään vaeltajaa ulos
-suljeta.
-
--- Mutta jos varkaat...?
-
--- Varkaat! Onko niitä olemassa?... Mitä vanhoillista
-kaupunginkieltä! Jos ken tahtoo täältä jotakin ottaa, niin ottakoon...
-
--- Entä jos vievät koko talosi?
-
--- Kuka vie? Ei, veli veikkonen, täälläpäin semmoisia tapahdu.
-
--- Eikö varkaat täällä koskaan ole käyneet?
-
--- Ei nyt enää. Kerran alussa tapahtui... olettehan lukeneet Victor
-Hugo'n "Les Miserables?"
-
--- Ollaanhan, vaikkei ranskaksi.
-
--- No, muistatteko tuota tapausta, kun Jean Valjean kävi piispan
-luona hopeakandelabereita ottamassa?
-
--- Muistetaan.
-
--- Niin sattui täälläkin kerran, vaikkei tietysti semmoisia
-kalleuksia minulla ole... Raukka se tuota kaappia kaiveli, kun minä
-ilmestyin kamarinovelle vähän hätäyksissäni...
-
--- Sano: vähän peloissani...
-
--- Jos niin tahdot... mutta samalla hymyillen. No, mies myös
-ällistyi ja minä vihdoin sain suustani: "ottakaa vain, jos mikä mieli
-tekee. Onko teidän nälkä?" Silloin poloinen itkemään ja sanoi, että
-ei hän ole koskaan varastanut, mutta kun oli semmoinen nälkä...
-
-"Hyvä vieras", minä sanoin, "älkää varkaudesta puhuko... mokoma
-ruma, väärä sana... Otetaan esille, mitä talossa on ruokavaroja
-tarjona, ja syödään vatsa täyteen". Ja sitten tulimme hyviksi
-ystäviksi...
-
--- No oliko tuo päivällä vai yöllä?
-
--- Talvi-ilta oli.
-
--- Ja sitten vieras kestittynä sai pötkiä tiehensä kylmään, mustaan
-yöhön?
-
--- Leikkiäkö lasket, Tuomo? Ettekö näe, että tässä tuvassa on kaksi
-sänkyä?
-
--- Kas tosiaankin! Toinen toisessa nurkassa, toinen toisessa. Eipä
-juuri ole kuin morsiussänky!
-
--- No, no, tuo toinen vuode on yövieraita varten. Siinä se "varaskin"
-makasi ja nukkui.
-
--- Vai nukkui.
-
--- Käykö niitä yövieraita sinulla usein, kun tämä paikka on vähän
-syrjässä?
-
--- Käyhän niitä...
-
--- Kehtaat semmoista kysyäkkään, Aarno. Onhan tämä talo maan kuulu!
-
--- Suo anteeksi.
-
--- Älkää nyt leikkiä laskeko, vaan tulkaahan kamariakin katsomaan...
-
--- Kas, saamarin sievä. Ja kirjasi, vanhat toverit seiniä pitkin, ja
-vanha tuttu pöytäsi akkunan luona ja näköala järvelle... ja tuossa
-viulukin... Täällähän sitä viihtyykin. Ja työ, se kai sujuu?
-
--- Aina hiljakseen.
-
--- Sujui se Eerolta ennenkin!
-
--- Niin, mutta tämähän se nyt onkin oikea -- en sanaa löydä.
-
--- Oikea ballaadi, koko huone, vai sanotaanko: lyyrillinen runo?
-
--- Jotakin sinnepäin lienee... Ei tässä ainakaan synkkä
-ajattelija-pessimisti toimeen tulisi.
-
--- Ajatellaan täällä sentään paljonkin, hymyili Eero. -- Mutta
-käydäänpä tupaan takaisin, jos jotain syötävää saataisiin.
-
--- Aa niin, syödähän meidän piti.
-
--- Nälkä se on tosiaankin kaukana tämmöisestä linnunpesästä.
-
--- Älä joutavia. Olisit päivän, niin näkisit.
-
--- Mutta kuule, Eero, ruvetaan nyt vakaviksi. Meidän oli vähän
-niinkuin aikomus jäädä tänne yöksi?
-
--- Kuinka muuten? Jos yksi suostuu lattialla eli penkillä makaamaan,
-niin riittäähän sänkyjä kahdelle.
-
--- Entäs isäntä itse?
-
--- Minä olen sen yhden puolella, että tasapaino syntyisi.
-
--- No ei se koskaan käy päinsä, että isännän omasta sängystään
-ajaisimme...
-
--- Jättäkää se huoli minulle. Nyt painakaa puuta. Voi, onhan se
-vesikin jo jäähtynyt kasarissa. Täytyy sytyttää uudelleen.
-
--- Sinä olet isäntä ja emäntä talossa yhtaikaa. Kyllä se tuntuu vähän
-originellilta... Etkö todellakaan aio naida? Vanhaksi pojaksihan jäät
--- ja ajatteles, kun olisi pieni hempukka...
-
--- Älkää turhia. Mikäs minulta tässä puuttuu?
-
--- No rakkaus!
-
--- Rakkausko? Rakkausko? En ymmärrä teitä. Rakkaushan asuu minussa
-itsessäni.
-
--- No sitten se, jolle rakkautta osottaa!
-
--- Mutta minullahan on työni, on puutarhani, on Roland, on Mirza, on
-tämä mökki, kaikki kukat, koivut, kuuset, taivas, koko maailma! Ja
-kaikki ne vieraat, jotka täällä käyvät, köyhät ja rikkaat, ja siellä
-Vuorelassa tätini ja Janne ja Leena ja vanha Väinö ja Anna-muori ja
-pikku Eero-Janne ja Anna ja... ja nyt te täällä! Puuttuuko minulta
-ketä rakastaa?
-
-Tämän jälkeen oltiin ääneti. Vieraat olivat äkkiä käyneet totisiksi.
-Eero toi pöydälle astioita ja ruokaa. Ei paljon ollut, mutta olihan
-leipää ja voita ja retisiä ja piimäpytty ja teetä. Kaikki oli
-erinomaisen siistiä ja puhdasta -- ja maukastakin, sen huomasivat
-Aarno, Tuomo ja Harry, kun alkoivat haukata.
-
-Aterioidessa sanoi Aarno:
-
--- Eero, jäätkö tänne ainiaaksi?
-
--- En ainakaan vielä tiedä, minne muuanne menisin.
-
--- Jos tulisit takaisin meidän luoksemme.
-
--- Takaisin teidän luo?
-
--- Niin, kaupunkiin.
-
--- Mitä siellä tekisin?
-
-Olivat hetken vaiti. Sitten vastasi Tuomo hiljaa:
-
--- Olisit opettajamme.
-
--- Teidän opettajanne! Minä? Mutta sinä Tuomohan olet maisteri ja
-virkamies ja runoilija, Harry on tohtori ja Aarno on tulemassa
-kuuluisaksi kaunokirjailijaksi.
-
--- Joutavia. Kyllä tiedät, mitä tarkotamme... Olemme elämään väsyneet.
-
--- Tarvitsemme sinun apuasi, sinun läsnäoloasi.
-
--- Olemme elämään väsyneet.
-
-Eero oli vähällä itkeä.
-
--- Mitä kuulen, hän sanoi. -- Te olette nuoria, terveitä, pulskia...
-ja... ja elämään väsyneet.
-
--- Niin, sehän on nykyaikaista.
-
--- Sitä spleen'iä, tiedät, hypokondriaa, nervositeettia.
-
--- Pois kaikki! Onko teidän sanoissanne rahtuakaan totuutta?
-
--- Kaikki on totta, kaikki.
-
--- Maailma kaipaa sielun lääkäriä, se kaipaa sinua... Mutta ei
-ainoastaan sinun kirjojasi, vaan sinun läsnäoloasi.
-
--- Sinun täytyy tulla vaikuttamaan.
-
--- Ystäväni, ei maailma minua kaipaa, ette tekään. Maailma kaipaa
-itseään, tekin. Kuka se on se itse? Se on Jumala, jota voi palvella.
-Sitä te kaipaatte, jota voisitte palvella, jumaloida, ihailla...
-
--- Oikein puhut. Sitä me kaipaamme. Eikä se ole nainen. Sen olemme
-kokeneet.
-
--- Ja luuletteko nyt, että se olisin minä!
-
--- Hm.
-
--- Anna meille joku ihanne!
-
--- Luo uutta eloa meidän suoniimme.
-
--- Miksi teiltä ihanne puuttuu? Miksi puuttuu se, jota voisitte
-rakastaa?... Onhan teillä koko kansa.
-
--- Kansa!... Mitä se pyytää? Leipää, peltoa, naista...
-
--- Ja vähän viinaa.
-
--- Ja vähän viinaa.
-
--- Noinko puhutte? Te ette kansaa tunne. Ette ollenkaan. Niinkuin
-ette omaa sydäntännekään. Kansa, se on teidän sydämenne...
-Luuletteko, että ihminen on aivoja ja hermoja vain? Luuletteko, että
-ihmiskunta on -- sivistyneet? Sivistyneet ovat kansan aivot, mutta
-kansa on sydän. Muistakaa, sydämestä tulee elämä.
-
--- Mitä tällä?
-
--- Teidän pitää oppia tuntemaan oman kansanne henkeä. Silloin
-opitte tuntemaan itsennekin... Kansan henki ei ole kansallishenki.
-Kansallishenki on se, että minä olen suomalainen enkä saksalainen.
-Samoin on personallinen tunto se, että minä olen Eero enkä Tuomo.
-Mutta kansan henki on ihmishenki. Minä en ole ainoastaan vähäpätöinen
-Eero, vaan olen ikuinen henki, ihminen, Jumalasta lähtenyt, veli
-kaikkien kanssa. Niin on kansanhenkikin ikuinen Jumalasta lähtenyt
-yhteistajunta, joka sitoo meidät yhteen ja tekee meidät veljiksi
-ja yhtäarvoisiksi muiden kansain kanssa... Te ette tunne itseänne
-ettekä kansaanne. Sillä mikä tieto se on: minä olen Tuomo, minä olen
-suomalainen! Senhän tietävät kaikki muutkin!... Mutta tietää se sama
-asia niin, että minä olen henki ja minä olen Suomen kansan hengen
-lapsi -- ja tietää, mitä se on! -- ja että minun tehtäväni on tälle
-minulle ja Suomen kansan hengelle ominaisella tavalla kirkastaminen
-Jumalan totuus...
-
--- Ja jos sen tietäisimme ja uskoisimme, mitä sitten?
-
--- Sitten luodaan se uusi kulttuuri.
-
--- Uusi kulttuuri?
-
--- Niin, se, jota kaikkien maiden kansat odottavat ja ikävöivät ja
-jota heidän kaikkien tulee luoda, itsekukin omalla tavallaan.
-
--- Oi onnellinen haaveilija, sinä! Ja sinä tuohon uskot ja tuota
-varten elät?
-
--- Niin, mutta minun elämässäni on joka hetki onnea... paitsi
-silloin kun suren pahan tähden... sillä minulla on Jumala tiedossani
-ja tajunnassani, se, jota ennen kutsuimme ihanteeksi... Hän onkin
-elävä todellisuus.
-
--- Oi onnellinen haaveilija, sinä!
-
--- Mutta kuinka me siihen uskoon pääsemme?
-
--- Seuratkaa totuuden ääntä. Menkää takaisin kaupunkiin, perustakaa
-vahva liitto, herättäkää Resurget uudelleen eloon, päättäkää
-taistella totuuden puolesta viimeiseen saakka!
-
--- Minkä totuuden?
-
--- Kaiken sen puolesta, mikä on totta. Tahi käännettynä: taistelkaa
-vääryyttä vastaan. Ettehän te sokeita ole. Tunnustakaa, mikä
-omassa elämässänne on ollut väärää, tunnustakaa, mikä ihmisten
-yhteiselämässä on väärää -- oh, onhan sitä aina...
-
--- Niin, niin...
-
--- Ehkä olet oikeassa...
-
--- Ehkä olet.
-
--- Eero, Eero, ja vieläkö sinä meistä pidät?
-
--- Johan sen sanoin, että rakastan koko maailmaa ja... vielä enemmän
-teitä.
-
--- Sinä saat meidät heltymään... Se vanha rakkaus, se vanha...
-
--- Tule tänne syliini, Aarno. Nyt tunnen, että olen voittanut teidät
-jälleen.
-
-
-3.
-
-Ja nyt he olivat kaikki Vuorelassa. Siellä istui kaikki talon
-väki pihamaalla, vanhemmat kiikkulaudalla, nuoremmat nurmikolla.
-Eeron täti piti pikku Annaa sylissään, hänkin oli puettuna kuin
-talonpoikaisvaimo, Anna-muori silitteli pienen, vieressään seisovan
-Eero-Jannen kiharoita, Leena istui ruoholla ja Janne, joka oli yhtä
-rakastunut vaimoonsa kuin ennen morsiameensa, loikoili pitkällään
-maassa päivän rasitusten jälkeen, pää Leenan pehmeässä sylissä.
-Toisen ryhmän muodostivat Aarno, Tuomo, Harry ja Eero, ja vielä
-toisen rengit ja piiat.
-
-Ja aurinko laski.
-
-Väinö vanhus, vähän harmaampana kuin ennen, istui laudalla ja
-piirteli sauvallaan santaan.
-
-Hän rupesi puhumaan ja sanoi:
-
--- Kuulkaa nyt kaikki kansa, mitä vanhus elämästä kertoo.
-
-Ja kaikki lähestyivät. Mutta vanhus puhui:
-
--- "Edenin onnela on ihmisten asunto, ja monenlaatuisia eläviä
-olentoja on annettu ihmisille iloksi ja avuksi.
-
-"Sen metsissä kuuset kuiskailee ja sen saloissa hongat huuhuu. Kuin
-taivaan sini helkyttelevät sen järvien kirkkaat pinnat, ja koskissa
-kohisee sen vuolevat virrat. Mutta laaksoissa kelmivät viljavat
-vainiot, ja ihana kuin ystävän lempi on Edenin tarha.
-
-"Vaan mistä itänyt on ikävä ihmisten sieluihin ja miksi kaihoo heidän
-henkensä luvattuun maahan? Siksi että kiusauksien katala käärme
-heidän silmiänsä sokaisee.
-
-"Jokaisen ihmisen sydämeen, joka maailmaan syntyy, ottaa asuntonsa
-viisauden valo. Se on Jumalan ääni ja ihmiskunnan yhteinen kokemus.
-
-"Mutta jokaista ihmistä sydämeen puree käärme ja kähisee: onni on
-oleva sinun ja kaikki tieto.
-
-"Ja veri kuohuu ihmisen suonissa ja punakultaisena väikkyy silmissä
-hänen kaihonsa luvattu maa.
-
-"Silloin viisaus kuiskaa: älä kiusausten käärmettä kuuntele, jo ne
-kokemukset on tehty. Usko minuun ja onni on sinun ja totuus.
-
-"Mutta nauraapa käärme ja houkuttelee: etkö sinä tietoa tahdokkaan?
-Etkö kokea samaa kuin isäsi?
-
-"Ja ihminen lankee ja kokee, ja valo on pimeydeksi muuttunut.
-
-"Ja kas, on ilon Edenikin murheen luolaksi tullut, ja vaivat ja
-vastukset ja raskas työ nyt mieltä maahan painaa. Ei veli veljeä
-auta, vaan tuima on taistelun vimma.
-
-"Siks' ikävöi jokainen pois, ja unelmain onnela kutsuu, kun
-todellista Edeniä ei näe...
-
-"Mutta viisaus huokaa: Milloin koittaa se päivä, jolloin ihmisten
-silmät aukenee? Ja milloin tulee se aika, että he minuun uskaltavat
-ja ymmärtävät, että heidän nyt jo on kaikki onni ja totuus? Milloin?
-
-"Sillä koko luomakunta huokailee ja odottelee, että Jumalan pojat
-maailmaan ilmestyisivät."
-
-Ja aurinko laski.
-
-Mutta Eero katsoi ylös ja sanoi:
-
--- Se päivä koittaa, se kerran koittaa. _Resurget sol fugiens_...
-Aarno, Tuomo, Harry, nyt sanon teille: jääkää tänne, ottakaa minun
-mökkini kodiksenne, oppikaa täällä rakastamaan, oppikaa täällä
-hiljaisuudessa rakastamaan, oppikaa täällä puhtaiksi... Minä olen
-vahva, olen voimakas, olen väkevä. Minä lähden maailmaan. Lähden
-kulkemaan kylästä kylään, lähden kulkemaan kaupungista kaupunkiin
-ja kerron ihmisille siitä rakkaudesta, joka on ilman sanoja, mutta
-ilmenee teoissa. Sen teen ja te jääkää tänne. Sen teen, sillä kulkea
-tahdon sen jäljissä, joka sanoi: seuraa minua! ja oli maailman suurin
-ihminen.
-
-Ja aurinko laski. Mutta sen lasku hohti kultaa.
-
-
-
-
-
-
-
-
-End of the Project Gutenberg EBook of Haaveilija, by Pekka Ervast
-
-*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK HAAVEILIJA ***
-
-***** This file should be named 50326-8.txt or 50326-8.zip *****
-This and all associated files of various formats will be found in:
-        http://www.gutenberg.org/5/0/3/2/50326/
-
-Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions will
-be renamed.
-
-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
-law means that no one owns a United States copyright in these works,
-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
-States without permission and without paying copyright
-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
-of this license, apply to copying and distributing Project
-Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
-and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive
-specific permission. If you do not charge anything for copies of this
-eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook
-for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,
-performances and research. They may be modified and printed and given
-away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks
-not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the
-trademark license, especially commercial redistribution.
-
-START: FULL LICENSE
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
-Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
-www.gutenberg.org/license.
-
-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
-Gutenberg-tm electronic works
-
-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or
-destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
-Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
-person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
-1.E.8.
-
-1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement. See
-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
-electronic works. See paragraph 1.E below.
-
-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
-Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
-of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
-works in the collection are in the public domain in the United
-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
-United States and you are located in the United States, we do not
-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
-displaying or creating derivative works based on the work as long as
-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
-that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
-Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
-same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
-you share it without charge with others.
-
-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
-in a constant state of change. If you are outside the United States,
-check the laws of your country in addition to the terms of this
-agreement before downloading, copying, displaying, performing,
-distributing or creating derivative works based on this work or any
-other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
-representations concerning the copyright status of any work in any
-country outside the United States.
-
-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
-immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
-on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
-phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
-performed, viewed, copied or distributed:
-
-  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-  most other parts of the world at no cost and with almost no
-  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
-  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
-  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
-  United States, you'll have to check the laws of the country where you
-  are located before using this ebook.
-
-1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
-contain a notice indicating that it is posted with permission of the
-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
-the United States without paying any fees or charges. If you are
-redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
-Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
-will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
-posted with the permission of the copyright holder found at the
-beginning of this work.
-
-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
-any word processing or hypertext form. However, if you provide access
-to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
-other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
-version posted on the official Project Gutenberg-tm web site
-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
-of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
-Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
-full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
-provided that
-
-* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
-  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
-  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
-  within 60 days following each date on which you prepare (or are
-  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
-  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
-  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
-  Literary Archive Foundation."
-
-* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-  License. You must require such a user to return or destroy all
-  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
-  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
-  works.
-
-* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
-  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
-  receipt of the work.
-
-* You comply with all other terms of this agreement for free
-  distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
-Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
-from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The
-Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm
-trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
-Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
-electronic works, and the medium on which they may be stored, may
-contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
-cannot be read by your equipment.
-
-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from. If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium
-with your written explanation. The person or entity that provided you
-with the defective work may elect to provide a replacement copy in
-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
-or entity providing it to you may choose to give you a second
-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
-without further opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of
-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
-violates the law of the state applicable to this agreement, the
-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
-remaining provisions.
-
-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
-production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
-or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
-additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
-Defect you cause.
-
-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of
-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
-from people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
-www.gutenberg.org Section 3. Information about the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
-U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the
-mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its
-volunteers and employees are scattered throughout numerous
-locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt
-Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to
-date contact information can be found at the Foundation's web site and
-official page at www.gutenberg.org/contact
-
-For additional contact information:
-
-    Dr. Gregory B. Newby
-    Chief Executive and Director
-    gbnewby@pglaf.org
-
-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment. Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements. We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
-state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations. To
-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
-
-Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
-Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
-freely shared with anyone. For forty years, he produced and
-distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
-volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
-edition.
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search
-facility: www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
-
diff --git a/old/50326-8.zip b/old/50326-8.zip
deleted file mode 100644
index b4f06e1..0000000
--- a/old/50326-8.zip
+++ /dev/null