diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/50337-8.txt | 6995 | ||||
| -rw-r--r-- | old/50337-8.zip | bin | 155685 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 6995 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..2b4cde7 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #50337 (https://www.gutenberg.org/ebooks/50337) diff --git a/old/50337-8.txt b/old/50337-8.txt deleted file mode 100644 index 3dfdf77..0000000 --- a/old/50337-8.txt +++ /dev/null @@ -1,6995 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook, Niobe, by Jonas Lie, Translated by I. K. Inha - - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - - -Title: Niobe - Nykyajan romaani - - -Author: Jonas Lie - - - -Release Date: October 29, 2015 [eBook #50337] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - - -***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK NIOBE*** - - -E-text prepared by Timo Ervasti and Tapio Riikonen - - - -NIOBE - -Nykyajan romaani - -Kirj. - -JONAS LIE - -Norjan kielestä suomentanut I. K. Inha - - - - - - -Otava, Helsinki, 1914. - - - - -I. - - -Konttorissa riideltiin. Tohtori kavahti lattialle kiivaana ja -kalpeana, ikäänkuin karkeloidakseen ensi askeleen hallinkia. -Kädessään hän rutisti kirjettä. Pari kolme arkkia hän oli nakannut -levälleen pulpetille ja lääkärikojeilleen. "Olisipahan vaan -täällä, olisi pahan vaan täällä"... Hän katsoi kattoon ja veti -syvään henkeä. "... Uskaltaa minulle kirjoittaa mokomaa -- mokomaa -päätöntä lörpötystä!" -- "Niin, niin, Baarvig, -- täytyyhän meidän -tyytyä siihen, että lapsemmekin -- aikansa haparoivat, ennenkuin -tiensä löytävät. Nuoriso tahtoo oikeutensa tähän aikaan, -- pyrkiä -siksi, mikä sitä viehättää", -- arveli rouva, joka seisoi syrjässä -kirjahyllyn ääressä ja seuraili miestään silmillään. -- "Tyytyä -- -tyytyä --. Ee-ei." - -Hänen katseensa paahtoi läheltä vaimoa kasvoihin, sitten hän sanoi -verkalleen: "Ee-ei, Bente -- minä _en_ -- tyydy siihen." - -Hiljaiset harmaat silmät, jotka hän kohtasi, olivat varmemmat kuin -hänen. Mutta ei hänen aikomuksensa ollutkaan säikähyttää taikka tehdä -suurenmoista vaikutusta; hän vaan tahtoi oikein tuntuvalla tavalla -vaimolleen näyttää ja vakuuttaa sisunsa kaikkein sisintä, jotta tämä -perinpohjin käsittäisi, että oli kokonaan hyödytöntä väittää vastaan, -järkyttää hänen vakuutustaan taikka ylimalkaan yrittää hänelle puhua -järkeä perästäpäin, jahka hän taas rauhoittuisi. Kiireesti hän astui -lattian poikki ja takaisin, ikäänkuin hakien jotain jota vastaan -purkaisi kolerista luontoansa, sitten konttorituoli jälleen natisi -hänen painonsa alla. - -"Ee-ei -- Bente! -- tällä kertaa on seinä edessä. Hän ei pääse -kauemmaksi, ei --. Ee-ei, -- ei kauemmaksi."... Hän pani sormet -ristiin, älykkään miehen surullisella alistuvaisuudella. -- -"Ensiksi teoloogi... Mutta siksi hän ei voinut ruveta. Hänellä -kun ei enää ollut uskoa -- tuota kokonaista ja puhdasta uskoa --- jota yliopistossa opetetaan"... "Niin, Baarvig, mutta meidän -tulee antaa vakuutukselle arvoa." -- "Ei totisesti sitä oltu niin -tarkkoja eikä neulannirkkoja uskon asioissa ennen vanhaan. Siinä -meni puolenkolmatta vuoden luvut ja kolme tuhatta kruunua kuin tuhka -tuuleen. Mutta menköön. Ja sitten se tuli filologian ja kielenjuurten -vuoro. Sillä alalla hän muka tunsi itsensä tulevaksi löytäjäksi. -Eikös se niin ollut? -- tulevaksi löytäjäksi, joka keksisi tiet -ihmiskunnan alkuperään ja elämään alku-aikoina... Hänessä muka -'paloi tutkimishalu' -- hän kirjoitti tutkijainnosta kuin mikäkin -napamatkustaja -- niin Bente. Ja sen sijaan että olisit yrittänyt -saada häntä vähän alentamaan ääntään ja malttamaan mielensä, vastasit -sinä samaan tyyliin. Korkeimmassa äänilajissa kumpikin. -- Luuletko -niin väärin tehneeni, kun poikaa rohkaisin. Endre nyt kerran on -semmoinen, että hänen täytyy elää innostuksen mielialassa voidakseen -tehdä työtä." - --- "Tietysti, -- siis ensiksi profeetta, -- profeetta Endre! -- ja -sitten löytäjä Endre!... Hih, hih, hah, hah"... tohtori pudisti -päätään ja huitasi tyhjään paperilla. "Ja sitten... laulaja Endre! -- -Tahtoo jumaliste ruveta laulajaksi!" - -Hän ponnahti pystyyn ja ojensi kirjettä vaimoaan kohti. - -"Tässä se seisoo, kuuletko, -- tässä se seisoo!" hän huusi. "Hän -tahtoo laulaa, kuuletko, poika tahtoo laulaa hurmata maailman -säveltensä voimalla" -- lausui hän jäärytellen. Hän kääntyi ympäri -ja puserti kurkustaan muutamia oopperasäveliä. Herkesi sitten -neuvotonna, suonien paisuessa otsassa: "Kun saisin halvauksen!" -"Jumala varjelkoon sinua omasta pikaisuudestasi, Baarvig; melkein -toivoisin, että pitelisit pahoin minua sisuasi purkaaksesi, -- -ethän sentään vaimoasi juuri kuoliaaksikaan löisi?" -- lausui -tämä omituisen lämpöisellä hehkulla. -- "Joo-o, -- niin että talo -jäisi leivättömäksi... eikä olisi muuta purtavaa kuin paljaat -tyhjät seinät" -- alkoi tohtori ajatustaan jatkaa sisällisellä -vahingonilolla. "Niin ei ensinnäkään tulisi rahakirjettä joka -kuukauden lopussa. Ja sittenpähän saisi laulaa, -- jotta vatsa -kiljuisi nälästä kuin postitorvi, -- laulaa koko skaalan korkeaan -F:ään saakka... päivällistä vaan ei kuuluisi, -- ei alkuakaan. Vielä -mitä. Ja silloin ehkä tulisi terve järki, eikä ehkä enää olisi -niinkään halpaa ajatella semmoisia pikku asioita kuin päivällistä ja -illallista -- --." - -"Niin, sillä eihän tässä talossa pitänyt saada koskaan mainita, -että hän rupeisi teoloogiksi tai filoloogiksi semmoisten halpain -aineellisten seikkain vuoksi, kuin ruokansa ansaitsemiseksi. Vaan -aina tietysti korkeampia tarkoituksia varten. Minä en koskaan ole -käsittänyt tuommoista ylellisyysresonemankia, -- vaan aina minulle on -tullut siitä paha olo, ikäänkuin olisi ollut kissa huoneessa..." - -"Ja siihen olet sinä, Bente, ollut hyvänä apuna! -- aina kannattanut -heitä tuossa korkealle kiipeävässä ihanteellisuudessa." - -"Tämä _on_ uutta aikaa, Baarvig. Nyt ei enää olla niin neuvottomia -kuin minun nuoruudessani, jolloin vaan piti ottaa se mitä tarjottiin, -alistua ja alistua." -- "Niin kai, heidän pitää haistella ja -haistella, mistä heillä olisi enin iloa elämässä, niinkuin sinä -niin kauniisti sanot... Nepä ovat jo keksineet senkin, että heillä on -'sisempi olemus, joka on pelastettava', -- heidän täytyy ensinnäkin -tulla sen perille, minkälainen kelvottomuus heitä enin miellyttää. -Heille on käynyt pyhäksi velvollisuudeksi itseään kohtaan tämän -selville saaminen." -- "Olet kylläkin viisas ja älykäs, Baarvig, -mutta sinä et seuraa aikaani. Sinä oikein tahallasi vääristelet -kaikkea." - -"-- Ohho, -- soo-o?... Jaha, hän tietysti _uhraa_ itsensä nyt --- taiteelle -- laulun taiteelle! -- eikös se niin ole sillä -uudenaikaisella siansaksalla?" -- "Rakas Baarvig, etkö voi koettaa -ajatella asiaa vähän rauhallisemmin" "Sinä ostat -- sen vannon, -Bente", hän huusi, -- "sinä ostat kengät sen vuoksi, ettei jalkojasi -palelisi, vaan et suutarinammattia kannattaaksesi... Ääh -- kuinka -minä vihaan noita resonemankeja!" - -Hän kerran toisensa jälkeen kärsimättömästi siveli kädellään suurta -aivokoppaansa. - -Tuli pieni lomahetki, jonka aikana hentokasvuinen rouva hiljaa -lähestyi häntä. Ikäänkuin lempeä petojenkesyttäjä hän hyväillen ja -rauhoittaen hiipi sormensa hänen tukkansa kautta. - -"Niin, tunnusta, että minua on sääli, Bente; minussa on verta ja minä -olen oikeassa, mutta minä en saa iskeä millekään puolelle teidän -kirotun hellän suvaitsevaisuutenne ja lellittelynne vuoksi! -- Sen -minä sanon sinulle, että juuri tämä vielä tappaa minut." "Jos vaan -pääsisimme niin pitkälle, että voisimme siitä keskustella järkevästi, -niin saisit nähdä, miten se helpottaisi", -- lohdutti rouva Bente, -kun pahin puuska nyt näytti olevan ohi. -- "Kaksikymmentäneljä -- -kaksi-kymmentä-neljä sivua paljaita fraaseja ja pönkitettyä typerää -itsestäänluulevaisuutta! -- Professoreista ei tietysti kukaan ole -sen arvoinen, että edes kelpaisi hänen saappaitaan lankkaamaan. Koko -tiedekunta ei muuta kuin joka vuosi poikii yhä uusia ahdasnäköisiä -pedantteja, jotka ovat kotoisin Roomasta ja Kreikasta ja meidän -aikanamme ovat kuin kummittelevia peikkoja --. Ja savusta ja häästä, -koko tuosta tekemällä tehdystä sekasotkusta tulee sitten kaiken -kukka: -- Nyt hän tahtoo ruveta laulajaksi! Mäh!" - -Mielenosotusta seurasi suun mäiskäys ja teeskennellyn tyhmistynyt -tuijottaminen vaimoon. - -"Hän ei saa 'omantunnon rauhaa', jos hänen täytyy vielä elää -itsetietoisena siitä, että hän on 'pettänyt kutsumuksensa', niin hän -itse kirjoittaa." -- "Rakas Baarvig, sitäkö sinun nyt tulee ajatella, -miten saisit minua kiusatuksi ja vaivatuksi? Poikammehan vuoksi me -nyt olemme huolissamme, ystäväni!"... "Ja sitten hän ei voi kestää -sitä, että hänen tulevaisuutensa kytketään näihin poroporvarillisiin -ammatteihin, -- että hänen täytyy valtion virkamiehenä pikku hölkkää -kulkea yhtä ja ainiaan samaa asetusten hengetöntä tietä, niin että -lopulta unohtaa olevan olemassakaan semmoista kuin vapaita tahdon -mielijohteita. -- Ymmärrätkö Bente, vapaita tahdon mielijohteita." -- -"Kyllä, hyvä ystävä, -- anna vaan valtaa tunteillesi. Sinä _olet_ sen -tarpeessa, minä näen sen, -- ja minusta sinua on niin sääli." - -Rouva puhui hänen päänsä jälkeen hämärällä ilmeellä, ikäänkuin -hänessä olisi jotain kytenyt. - -"... Hän tuntisi itsensä halvennetuksi, niin hän kirjoittaa, jos -hänestä tulisi moinen virkamies -- tuntisi itsensä kuolleeksi -kaluksi, koneen nappulaksi!... Ähäh, ymmärrätkös, sinä olet -naimisissa koneen nappulan kanssa, Bente!... Mutta ennenkuin hän -minulta saa äyriäkään" -- Hän paiskasi rutistamansa kirjetötterön -pöydälle. -- "Mutta olemmehan ainakin yksimielisiä siitä, -Baarvig, -- että koetamme pojasta raada parasta, mitä voimme... -ja vereeni on tullut semmoinen kauhu;" -- hän kumartui kovassa -mielenliikutuksessa miehensä yli, ja ääni kävi kuiskaavaksi. -- -"Olisivatko ehkä juuri kaikki nuo yli kuohuvat tunteet ja mielialat -hänessä taiteilijaluonteen ilmauksia?... Voi Baarvig, -- entä jos me -olemmekin pakottaneet ja yllyttäneet hänen lahjojansa aloille, jotka -ovat niille vieraat? -- Minä tätä käsitän niin vähän, minä en kykene -tätä itselleni selvittämään... Hän nyt kerran on semmoinen, että -hänellä pitää olla jokin ylevä into kaikessa, johon hän ryhtyy... -Ja mehän tahdomme, tahdomme tehdä poikamme hyväksi kaikki, -- jotta -hän löytäisi itsensä, eikä kävisi onnettomaksi", -- puhkesi rouvasta -semmoisella hellyyden voimalla, että tohtori heti tunsi, että hänen -tuli pitää varansa. "Kas niin, taiteilijaluonteeseenko sitä nyt -tullaan!" huudahti hän ja kavahti tuoliltaan. "Toden totta, nyt -alkavat sinunkin ruuvisi löyhtyä -- --. Ei, -- ei äyriäkään"... - -Hän repäisi auki salinoven, jotta pihtipielet tärisivät. - -"No mutta isä!" kuului sieltä sisältä. Se oli hänen vanhin, -kahdeksantoistavuotias tyttärensä Minka, joka pelästyen keskeytti -pianoharjoituksensa. - -"No no, ei mitään, rakas lapseni", sanoi tohtori hilliten itseään. -"Oli vaan puhe Endrestä, joka aikoo hyljätä filologian ja ruveta -lau-la-jaksi", -- hän epätoivossaan puoleksi lauloi pianoa kohti. --- "Ja äitisi alkaa nyt mietiskellä hänen taiteilijaluonnettaan"... -"Niin mutta isä!" intti Minka, -- "jos Endre tosiaan tuntee, että se -on hänen kutsumuksensa!" -- "Kutsumuksensa? -- Kutsumuksensa? Koko -talo on fraaseja täynnä." - -Hieman epävarmana yritti Minka: "Mutta onhan Endrellä kaunis -ääni; kun hän on seurassa, niin täytyy hänen aina"... -- "Hoh, -nuo seurapiirien kyvyt, jotka lentää pöllähtävät julkisuuteen, --- niitä minä olen tuntenut aivan kylliksi. Ennen piti kaikkien -haaveilijain ja tyhjäntoimittajain päästä merille, nyt heistä tulee -taiteilijoita... Endrellä on aina ollut oma ilmapumppu, ja nyt hän -on pullollaan omaa tärkeyttään. Ja nyt hän tahtoo huvittaa perhettä -skandaalilla." -- "Eihän se ole skandaalia, jos tahtoo lahjojaan -käyttää", -- uskalsi Minka kiihkoissaan. - -Tohtori kääntyi perinpohjin harmistuneena Benten puoleen: - -"Eikös todellisuus ole heiltä kokonaan kadonnut. Skandaali... -skandaali... mitä se tekee. Mitäkö se tekee? Tuossa hän istuu, -Minka, eikä jumalaparatkoon tiedä, mitä se tekee... skandaali! -Hullut mielipiteet ovat talossa perin tarttuvaisia, Bente! Kuule kun -lasken... Endre on tähän päivään asti runsaasti tarvinnut kaksi ja -puoli vuotta jokaiseen päähänpistoonsa, -- mitä sanonkaan" -- hän -keskeytti puheensa ja nosti juhlallisesti kättään, -- "jokaiseen -suureen elämäntehtäväänsä. Tietysti ei tule vähempi kysymykseenkään, -elämäntehtävä... No niin, -- hän saa joka tapauksessa kuulla selvät -sanat. Asia on varsin yksinkertainen. Laula vaan minun puolestani, -hra Endre; -- mutta, -- ei äyriäkään!" - -Konttorin ovi paukahti kiinni hänen jäljessään. - -Se ei ollut hyvä päivä. - -Kun lamput oli sytytetty, niin tuli Kjel, tohtorin pojista toinen -järjestyksessä ja hänen suosikkinsa, astui sisään syysmärästä ja -sateesta, sikarin pätkä hampaissa. Päällystakki kiinni napitettuna -hän jatkoi kävelyään ja syljeskeli harmistuneen näköisenä -tupakanhiutaleita sen höysteeksi, mitä mietti. Hänen olennossaan ja -eleissään oli liikemiesmäistä toimeliaisuutta. Astuttuaan pariin -kertaan lattian poikki hän nakkasi ikäänkuin mietelmäinsä päätökseksi -pureskellun sikarinpätkän pellille uunin eteen. - -"Vaikka perin vastenmielisesti vaivaan isää... niin ei ole muuta -neuvoa, ellei tahdo suoraa päätä nakata rahoja virtaan" -- huudahti -hän; "saatpa allekirjoituksellasi auttaa minua kuudensadan kruunun -haltijaksi." - -Kuului vaan konttorituolin narahdus. - -... "Minä olen tilannut seitsemänkymmentä tolttia puita sahattaviksi." --- "Tietysti, tietysti -- kun sitä esiintyy tukkukauppiaana"... -"Niin, mutta mahdotonta on panna sahaa seisomaan, jotta hyvät -ihmiset alkaisivat luulotella, että minulta puuttuu sekä rahoja että -sahausta, ja kaikki puut uivat alas Johansenin sahaan, -- juuri -silloin kun on niin sanoakseni ratkaiseva hetki käsissä, selviääkö -yritys kilpailusta"... - -Ei tullut vastausta, jonka vuoksi Kjel katsoi tarpeelliseksi -keskeyttää äänettömyyden. "Saakelin Johansen, kun keksi sen, että -rupesi juuri minun tuumaani matkimaan, -- jos yksi rupeaa lankarullia -tekemään, niin tekevät heti kaikki muut perässä -- --. Olisin silloin -ostanut hänen pikkukoskensa; mutta kun ei ollut rahoja. Älysin sen -kyllä; mutta en tahtonut sinulta enempää kiristää." - -Yhä kesti kiusallista äänettömyyttä. - -"No jaa, onhan sinulla rahat sahapuissa, eli oikeammin sanoen -lankuissa ja laudoissa. Niin ettei minun omatuntoni oikeastaan -kovinkaan kauhistu, kun yhden ainoan kerran sinulta kiristän -nimikirjoitustasi. -- -- Mutta", hän astui edestakaisin hieman -mahtipontisesti, -- "en minä tästä pidä. Johan lainasit minulle -sahaankin rahoja... vaikka -- onhan sinulla niistä vakuudet --. -Mutta... Jaa, tahdotko tehdä toiselle pojullesi sen palveluksen -- -muutoin täytyy minun varsin lähteä jonnekin vippaamaan. Saanhan minä -tietysti aina" -- --. "Oikeinhan se on kiltisti tehty, Kjel, kun sen -johdosta muistit isääsi", kuului pulpetin äärestä kuivakiskoisesti. -Lampun viheriäisen varjostimen takaa häämötti tohtorin harmaa, -ohimoilta ohentunut tukka, ja silloin tällöin välähtivät terävän -nenän päällä kultarillit. -- "Ei ei, isä, -- koetan ehkä tulla omin -voimin aikaan." -- "Nimeäni allekirjoittamaan minä en rupea, -- -minun nimeäni ei kukaan saa nähdä missään paperissa." -- "No voi -helkkari sentään, rakas isä, eihän sinua kukaan pakota." -- "Sinä -sait minun panemaan suurimman osan siitä vähästä, mitä minulla on, -tuohon sahaasi. Sehän oli ainoa keino, millä saada sinut alkuun. -Siitä ei tule mitään, sanoit, ennenkuin saat mitä itse hallita... -Vaan tiedäthän sinä, etten minä voi sinulle hankkia minkäänlaisia -pääomia kauppoihisi." -- "Mutta rakas, rakas isä", -- Kjel taputti -tohtoria olalle poikamaisen herttaisesti ja leikillisesti, -- "senhän -vuoksi minä asian mainitsinkin noin löyhästi vain, -- jos sinä ehkä -sattumalta, -- kolmeksi kuukaudeksi vaan... Mutta jos minä olisin -osannut aavistaa, että siitä tulisit niin pahalle päälle, niin -- --. -No emme enää puhu koko asiasta... Jääköön sanomatta, rakas isä. -Arvaathan sen, että minä aina selviän kuudestasadasta kruunusta. -Helkkari kun satuin sinulle mainitsemaankaan. -- Unhota se nyt -kerrassaan, kuuletko." - -Kjel alkoi tehdä lähtöä. - -"Mutta Kjel, miks'et voi panna sahaa siksi aikaa seisomaan?" - -Kjel napitti päällystakkiaan ja ravisti sitä paremmin olkapäilleen. - -"Sinä et ole ajanmukainen, isä." -- "Soo?" -- huudahti tohtori -kuohahtaen. "Rupeatko nyt sinäkin!" -- "Lääkärinä kyllä, lääkärinä -sinä olet helkkarin älykäs mies. Mutta liikeasioissa, suo anteeksi, -et vähääkään! -- Sinulla esimerkiksi ei ole aavistustakaan -reklaamista. Sinä kyllä rakentaisit sahan ja heittäisit sen -seisomaan. Se ehkä ennen vanhaan kävi laatuun. Mutta nyt, kesken -kiivasta kilpailua Johansenin kanssa päällepäätteeksi panna saha -seisomaan --. Kyllä, kyllä, jotta parin penikulman alalla Johansenin -saha olisi ainoa, josta kuuluisi työn humua. Se se vasta olisi -afääriälyä!... Ei, isä, -- reklaamista sitä kyllä sen pahempi -on kiinni pidettävä -- se pitää ymmärtää ja sitä pitää käyttää. -Toisinaan aina pitää kääntää ihmisten silmät. No jaa, -- tässä -se sattumalta ei todenteolla maksa mitään, niin että mitä siitä -tarvitsee väitellä"... "Hm, et näemmä aio lähteä tupaan" "En, olen -kutsuttu illaksi Simonsenille, aiomme lyödä korttia". -- "Kasöörinkö -luo?" -- "Niin, -- ja häneltä saan siinä paikassa, jos hänellä vaan -sattuu olemaan," -- huomautti Kjel kuin sivumennen. - -Tohtori tapasi kädellään pari kertaa lamppua ja kohotti varjostinta. - -"Kuules Kjel, -- jos nyt valtuuttaisin sinut ottamaan nuo kuusisataa -äidin säästöpankkikirjasta... minä vaan sanon, että _jos_ minä -sen tekisin. -- Oletko varma siitä, että jälleen saan rahat tähän -pöytään", -- tohtori laski painavasti kätensä pulpetille, "kolmen, -ei, sanokaamme varmuuden vuoksi neljän kuukauden kuluttua, -- siis -maaliskuussa... Arveletko ja luuletko sinä aivan varmasti, että voit -sen luvata, poikani, -- aivan varmasti?" -- "Enkä, saattaahan siksi -tulva viedä koko sahan, tuli polttaa -- taikka tulla maailman loppu -und so weiter," -- vastasi Kjel harmissaan. -- "No jaa, saat minulta -valtakirjan tuon summan nostamiseen tämän ainoan kerran. Mutta -enempää ei pistouvata sitä sorttia, ymmärrätkös, vaikka se näyttäisi -kuinka luonnolliselta" -- --. - -Tohtori jäi istumaan miettiväisen näköisenä, pojan astellessa edes -takaisin pulpetin edessä. - -"Sangen hyvä juttu, että pääsen vaivaamasta kasööriä, -- tuntuu -oikein helpotukselta, isä. Sitä pelaa aivan toisella luonnolla, -ja ottaa pietejä paljon huolettomammin ja huikentelevammin... He, -he, hi, hi, isä", -- melusi hän helpotuksessaan -- --. "Johansenin -saivat narratuksi syksyllä ostamaan ainakin neljäkymmentä tolttia, -ja kaikissa kuiva laho -- jok'ikisessä pölkyssä. Ja nyt ovat, -- hi, -hi, hi, -- lankut pinossa tuolla hänen sahansa vieressä, kalpeita -kuin kuolema, -- valkeita kuin luu. Hän uskoo kaikki, mitä hänelle -syöttävät. Ja -- ja siihen todella perustuu osa toivostani, -- ja -laskuistani... Semmoisia sanotaan hyötyisiksi eriksi, isä." - -Tohtori nojautui tuolissaan taapäin ja oikoi sääriä kädet -housuntaskuissaan, ei ilman tyyntä ihailua poikansa vuoksi. - -... "Niin, sillä olisipahan oikein kokenut puumies, jonka kanssa -tässä täytyisi taistella, kyllä sitten -- -- hi, hi, hi, tahtoisinpa -tietää, eikö häntä saisi hankkimaan itselleen vähän enemmänkin tuota -samaa kelometsää... Paljasta kilpailua, isä. Parkittua pitää miehen -nahka olla, jos mieli omille jaloille päästä... Ja", hän nyökkäsi -ovesta, -- "emmekös sittenkin saaneet ukosta lähtemään... Hyvää yötä, -isä, äläkä murehdi rahojasi!" - - * * * * * - -Illallispöydässä rasitti kaikkia painostunut mieliala. - -Tohtori istui synkkänä ja umpimielisenä ja leikkasi pihviä. Hän -odotti, että häntä yöllä haettaisiin sairaan luo ja söi sen vuoksi -ylimääräisen lämpimän ruuan. Minka näytti vielä vihaiselta, katsoi -ääneti eteensä pöytäliinaan ja hypisteli suuliinaa; tänä iltana -oli nuoremman sisaren Berthean vuoro kantaa kunkin eteen teekupit, -sitä myöden kuin äiti ne täytti. Kaksitoista-vuotias Arnt puri -suun täydeltä ja tähysti pöytäliinan poikki isäänsä, ja Massi taas -istui ärtyisenä ja riiteli vastaan, kun suuliina sidottiin hänen -leukansa alle. Schulteissin, kotiopettajan, kiusaantuneet hermot -kärsivät rasittavan mielialan painosta. Viallinen selkäosa -- hän oli -kyttyräselkäinen -- nousi nousemistaan korkeammaksi ja pää painui yhä -syvemmälle lautasta kohti. Kun hän näin itseensä kokoon kääriytyneenä -mietiskeli, ei hän voinut olla silloin tällöin vilkaisematta -rouvaan. Tämä näytti koko ajan siltä, kuin pyrkisivät kyyneleet -hänen silmiinsä, hänen kasvonsa muistuttivat uhkaavaa sadepilveä... -Nuorena hänellä varmaan oli ollut kihara tukka, lensi Schulteissille -äkkiä mieleen, -- sillä tänä iltana valui ikäänkuin loistava jäykkä -suortuva alas hänen otsalleen. Ehkä se oli siinä muulloinkin; -- -mutta tänä iltana... Ja hänestä oli jotain niin kummallista, kun -hän tavan takaa vilkaisi tohtoriin ja levottomana huolehti, ett'ei -häneltä mitään puuttuisi... "Ei, juustoa isä tahtoo, Minka --. Tuo -isälle puhdas lautanen, Massi kulta" --. - -... Nyt oli jotain ilmassa... nyt oli jotain ilmassa!... Tohtori -osotti veitsellään malttamattomana voiastiaa, ja leikkasi ja raateli -juustoa, jota hän hajamielisyydessään latoi kahteen kertaan. - -Jännitys helpotti hetkeksi, kun tohtori äreänä taas lähetti kysymään -kyökistä, eikö vielä oltu tuotu mitään sanaa... Oliko se joku -potilas, joka tohtorin sai niin pahalle päälle? Mahdotonta, -- -samaa suonenvetoa varten hän oli jo eilen ollut Kalnäsin kujassa... -Schulteiss alkoi vilkua salaa, mutta yhä kiihkeämmin Minkaan. Minka -näytti niin ihmeellisen raskasmieliseltä ja rasittuneelta. -- -Schulteiss vaipui arveluihin. Oliko tänään tullut postissa jotain --- -- joka -- on -- häneen koskenut?... Schulteiss kääriytyi vielä -syvemmälle itseensä... Oliko se jotain, jota isä tahtoi, mutta Minka -ei tahtonut... Vai tahtoiko Minka jotain, jota isä ei tahtonut... -Äiti oli semmoisessa mielenliikutuksessa... Kosimakirje... leimahti -Schulteissin aivoissa äkkiä kuin kulovalkea. - -Hän alkoi hikoilla ja hieroi siniliinaan nihkeitä käsiään. Hän -oli jo kauan ollut Minkan jäljillä, kuinka tämä salaa lähetteli -kirjeitä pääkaupunkiin... Hän heitti Minkaan sivusta nopeita, -tuskallisia katseita -- -- hänen silmissään alkoi pimetä ja kiertää, -ja Minkan kasvot vuoroin pakenivat etäälle, vuoroin hiipivät -aivan lähelle... Se _oli_ kosimakirje!... Hän vapisi ankarassa -mielenliikutuksessaan... Niin nuorelle kehittymättömälle tytölle... -Epäilemättä isä oli oikeassa, kun ei tahtonut häntä maailmaan -sysätä tuolla tavalla, ensimäiselle, jonka tytär tavattomassa -kokemattomuudessaan sattui päähänsä saamaan. -- Täytyihän, täytyihän -saada rouva Baarvig se käsittämään... Puhuisiko hän?... Uskoisiko -kyynelsilmin tohtorille -- ja rouvalle, -- kuinka suunnattoman -lahjakas, kerrassaan poikkeusluonne Minka oli. Mutta että hän vielä -oli vain kuin painava uinaileva nuppu, täydellisesti tietämätön -omasta syvästä, ihanasta olennostaan -- -- rukoilisiko heitä, -etteivät antaisi minkään ennenaikaisen todellisuuden sitä taittaa ja -murtaa, ennenkuin se oli päässyt puhkeamaan ja kehittymään... Hän -eksyi hurjiin mielikuvituksiin, ei enää muistanut, miten hän oli -pöydästä lähtenyt, -- mutta hänen askeleensa veivät tavallisuuden -mukaan arkihuoneeseen, jossa hän upposi pianon taakse nurkkaan, selkä -seinää vasten, istui ja nautti Minkasta; tämä puolestaan käytti häntä -salaisena yleisönään, jonka varman ihailun edessä hän esiintyi jos -kuinka sielukkaana pianotaiteilijana. - --- Tohtori katosi konttoriin, tapansa mukaan. Hän seisoi ja valaisi -lampulla kirjahyllyä, josta hän etsi jotakin nidosta, eikä kääntynyt, -kun rouva tuli huoneeseen piian kera, joka kantoi sisään hänen -turkkinsa ja matkavaatteensa. - -"Niinkuin olen sanonut", lausui tohtori lyhyesti ja kylmästi, kun oli -kirjan löytänyt, palannut pöydän luo ja istunut, -- "ei äyriäkään, -- -sen huomenna kirjoitan hänelle." - -Rouva Bente seisoi hetkisen ikäänkuin kooten itseään -mielenliikutuksestaan: "Se _ei_ ole minun mielipiteeni, Baarvig. -Minä olen hänen äitinsä, ja minullakin pitää olla oikeus sanoa -jotain tässä asiassa. Ja minä en suinkaan, sen sanon sinulle, -- -en ensinkään ole taipuvainen ottamaan sitä edesvastausta päälleni. -Minä olen koko päivän nähnyt hänet edessäni puutetta kärsivänä -ja sydämessään vihaa kantaen meitä kohtaan. Ja ehkäpä syystä... -Minä sanon sen -- minä en sitä kestä!" "Käske piikaa viemään pois -matkavaatteeni... Käske piikaa viemään pois matkavaatteeni... Minä en -ymmärrä, miksi minun pitäisi matkustaa, rähjätä, valvoa ja raastaa -kaiket yöt kurassa, jääsohjossa ja syyspimeässä, jotta hän sitten -laulaisi tiehensä rahat. Tästä lähin otan vaan päiväsairaita --" --- "Onko tuo laitaa -- pauhata tuolla tavalla, kun meillä on näin -vakava asia edessämme... Sinuun se koskee kipeästi, sinun kannaltasi -katsoen, minä varsin ymmärrän sen. Mutta ethän sinä toki tahdo -leikata poikki kaikkea -- kaikkea meidän ja pojan väliltä." -- "Juuri -sitä, -- niinkuin kuolleen lihan, niinkuin kuolleen lihan, Bente... -Se on ainoa keino. Häneen on mennyt lihakuolio, -- todellisuudesta -tyhjää, onttoa itseluuloisuutta on koko poika. -- Ja se on leikattava -pois, -- hänen täytyy saada tuntea pakko!" -- "Nyt malta mielesi, -Baarvig", -- kuului hiljainen, kolkko vastaus... "Minä olen hänen -äitinsä -- ja minä pelkään, että sinä leikkaat pois muutakin -kuin pojan, -- leikkaat pois minutkin." -- "Sinähän olet aivan -suunniltasi, Bente!" -- "Minä sanon sen sinulle kerrassaan, Baarvig, -että minä olen päätökseni tehnyt. Endreä _ei_ hylätä... Matkustan -suoraa päätä hänen luokseen, jos se käy tarpeelliseksi. Onhan minulla -pankissa rahoja!" -- - -"No no no no no, Bente, tyynnyhän toki... malta nyt vähän mieltäsi... -ja" -- hän hyökkäsi ylös tuolilta. "Sinä tahdot pelottaa minua, -- -- -kääntää pistoolin vasten rintaani... No no no no no, Bente --. -Tule tänne, niin keskustelemme... Sinähän olet aivan kiihkossa, -kuuma ja punainen"... Taas hän hyppäsi pystyyn ja löi pulpettiin. -"Hän on minun kiroukseni, tuo poika rakkari, -- näenhän nyt, että -hän aikoo ottaa minulta äitinsäkin. -- -- Ja sillä tavalla, sillä -tavalla kiristetään minulta rahoja", -- lausui hän itsekseen -katkerasti... "Niin, niin, Bente, kulje sinä vaan hänen asioitaan, -kulje" -- "Minä en kulje kenenkään asioita, -- minä vaan teen, mitä -minun täytyy tehdä, jotta rauha säilyisi talossa .. Ne viisituhatta -kruunua, jotka perin veljeltäni, niiden yli lienee minulla jotain -valtaa -- käytettäköön niistä pari tuhatta hänen kasvatukseensa." --- "Sinun viisituhattako, jotka ovat säästöpankissa?" -- Tohtori -istui hetkisen ääneti, kasvot synkistyen loukkauksesta. -- "Herran -nimessä, saathan sinä ne," vastasi hän kylmästi... "Minä sen pahempi -melkein pelkään, kun olen tänään käyttänyt oman käden oikeutta sinun -varojasi kohtaan... Annoin Kjelille niistä lainaksi viisisataa... -Mutta minä vakuutan -- kunniani kautta -- on täydet takeet siitä, -että rahat saadaan maaliskuussa takaisin -- silloin ne saat tästä -pöydältä käteesi, käyttääksesi miten hyväksi näet... Minä vaan en -tahdo enää olla missään tekemisissä noiden varain kanssa -- tahdon -yleensä päästä kaikista lähetyksistä pojallemme -- laulajalle." -- -"Älä nyt päästä kaikkea tuota pikkumaisuutta itsessäsi valtaan, -Baarvig. Olenko minä koskaan sanallakaan maininnut noita rahoja... -Mutta sano minulle vaan onko muuta keinoa? Vai luuletko olevan hyötyä -siitä, että Endre pakotetaan palaamaan siihen, josta hän kerran on -luopunut. Se ainakin on varma, ettei siitä mitään tule." -- "Sinä -annat pojan vetää itseäsi mihin vaan, Bente", -- jatkoi tohtori häntä -kuulematta, -- "olet aivan -- aivan sokea hänen suhteensa." Hän -nojausi taaksepäin ja katsoi kattoon. - -Kuuma puna lensi rouvan kasvoille... "Olenko minä koskaan sanallakaan -pannut vastaan, kun sinä annoit rahat Kjelin sahaan", lausui hän -hillityllä kiivaudella. - -"Ohhoo, -- Kjel näetkös -- sitäkö sinä nyt... Se on aivan toinen -asia. Kjel on sillä alalla, jolle hänellä juuri on taipumusta -- hän -on siihen kuin vuoltu. Enkä minä ole sillä taholla minkäänlaisen -sokeuden orja." -- "Sitä nyt ei niin varmaan tiedä, Baarvig. Suurella -vaivalla saimme hänet ensin agronoomiksi. Mutta en minä ole nähnyt -hänen omin käsin koskevan lapioonkaan -- en edes puutarhalapioon." --- "Et tietenkään, sillä sepä ei hänelle sopinut." -- "Muistatko ne -suuremmoiset laskut ja tuumat, joissa hän liikkui siihen aikaan, kun -ilman pääomaa tahtoi ottaa haltuunsa Rognerudgaardin, -- paljasta -rikkautta ja ylellisyyttä!... Ja nyt olemme nähneet, miten hänen -olisi käynyt. Pidin sitä kerrassaan onnena, että hän sitten sai -säästörahamme tuota sahaa varten ja pääsi siitä kaupasta." -- "No -jaa, -- se nyt oli Kjelin tapa purkaa nuoruutensa hurjuutta -- kaikki -nuo kalkyylit!... Kaikki hänen puuhansa ja pyrkimyksensä tarkoittavat -omaan varaan pääsemistä. -- Ei, _hän_ kyllä on ilmapumpun vastakohta, -hän tahtoo pumpata rahoja itselleen... Ja nyt minä arvelen, että -oikeastaan on tässä kipeä kohta se, miten saataisiin hra Endre edes -johonkin määrin selviämään humalastaan." -- "Ainoa mitä meidän tulee -tehdä, Baarvig", -- hän katsoi mieheensä päättävän vakavasti, -- -"on tukea häntä. Enkä muutoin usko sinun täysin määrin käsittävän, -mitä todellinen laulaja on. Ei Endre halua ruveta miksikään -kierteleväksi renkuttelijaksi." -- "En parhaimmallakaan tahdolla -voi siitä ajatuksesta päästä... Mutta" -- hän kuuli kulkuset ja -hevosen, joka tuli häntä noutamaan, ja nousi ylös, -- "Herran -nimessä, onhan sinulla rahat, -- onhan sinulla varoja käyttää hänen -kukoistuksekseen"... - -Rouva seurasi häntä matkavaatteille. - -"Niin, Baarvig, -- ota asia miltä kannalta tahdot, -- nuo -kaksituhatta kruunua _täytyy_ minun saada, -- minä _tahdon_ käyttää -ne Endren hyväksi. Minä en voi kestää sitä ajatusta, että hänet -hylkäisimme. Minä en saa muutoin rauhaa!" huudahti hän epätoivoisena. --- "Kuulithan sinä, että saat ne, Bente"... - -Hän melkein riuhtaisi itsensä irti vaimostaan, kun tämä tahtoi auttaa -turkkeja hänen päälleen. - -"Tiedät kyllä, ett'en ole koskaan ajatellut niitä rahoja, Baarvig, --- enkä sekaantunut siihen, mitä niistä määräät... Ei, anna kun -köytän vyön paremmin ympärillesi... Sinähän se pidät huolen -meistä kaikista... Ja Endre on pahoittanut mielesi alituisella -horjumisellaan ja pettymyksillään... En sano siihen mitään, että -tuo jo lopulta väsyttää sinua, mies parka... Mutta" -- tuo pieni -hento olento nousi varpailleen ja veti turkinkauluksen vyön päälle --- "mutta sinulla on yhtä paljon sydäntä lapsia kohtaan kuin -minullakin... Ja kun meidän _täytyy_, niin" -- "Kun _minun_ täytyy, -niin" -- jyrisi tohtori vastaan. - -Rouva väistyi vähän taakse päin ja katsoi häneen. - -"Kyllä ymmärrän", -- huudahti tohtori katkerasti ja astui -matkasaappaissa nopeasti ovea kohti, "minun täytyy auttaa häntä -sinne, minne kana potkaisee... Ja vasten vakuutustani..." - -"Mutta, Bente", -- hän kääntyi äkkiä purevasti ovessa, rouvan -kiiruhtaessa lamppua ottamaan näyttääkseen hänelle tietä, "sinä itse -saat olla niin hyvä ja huomenna panna kokoon kirjeen, jossa laulaja -saa tuon auliin kehotuksen --. Minä pelkään, että minä muutoin -ottaisin häneltä uskon hieman karkealla tavalla", -- kuului alhaalta -katuportailta pimeästä. - - - - -II. - - -Taajaan satoi märkiä lumihiutaleita kouluhuoneen ruutuihin tohtorin -Elvsaetissa. - -Oli harmaja aamupäivä ja virran takaa metsäharjuja tuskin häämötti. -Oppilaat istuivat pitkän pöydän ympärillä kolmeen luokkaan jaettuina. -Seinää lähinnä vaipui seitsemän-, kahdeksantoista vuotiaan Minkan -ruskeanpunainen hiustötterö saksalaiseen käännösvihkoon, saksalainen -lukukirja, sanakirja ja pari muuta kirjaa aitana nuorempaa sisarta -Bertheaa vastaan, joka ohuena ja nahkalaihana istui toisena luokkana -ja nakersi rihvelinpätkää. Kolmannen luokan, alimman ja suurimman, -muodostivat tohtorin ja muutamain naapurien pojat ja tyttäret. - -"No siis", -- kyttyräselkäinen pieni kotiopettaja nosti linjaalin -olalle ja rupesi asentoon, -- "no siis, sinä Arnt...Mikä oli sen -kuninkaan nimi, jonka tanskalaiset naiset koristeillaan lunastivat -Vendien vankeudesta?" - -"Sven -- Sven Kaksiparta." - -"Uh -- huh! -- Eikö sinun luonnollinen kauneudenaistisi jo -kuiskaa, ettei semmoisen kuninkaan nimi saattanut olla Kaksiparta --- Kaks-kymmentäparta" -- Schulteiss oikaisi itseään ja vilkaisi -syrjästä Minkaan -- "että se piti olla semmoinen mies, joka panee -liikkeelle naisten mielikuvituksen." - -Hän astui edes takaisin silmät raollaan ja kasvoissa oman -tietäjätunteen kohottama ilme, joka merkitsi, että juuri nyt hän -kohosi korkeampain esitelmäinsä alalle, joista kolmannessa luokassa -ei missään tapauksessa muuta ymmärretty, kuin että päästiin siksi -päiväksi enemmästä läksyjen kuulustelusta ja saatiin pitää lystiä. - -... "Luultavasti mies, jonka hienoista kasvonpiirteistä loisti -etevämmyys... terävät, ankarat silmät, jotka äkkiä saattoivat -leppyä viehättäviksi, -- ja" -- hän katsoi ympärilleen jalolla -ylhäisyydellä -- "voimakkaan kauniin, nerokkaan pään tukena ihanat -leveät hartiat"... - -Minka ja Berthea iskivät toisilleen silmää. - -"No siis, -- he antoivat hänelle koristuksensa... Katuivatko he -sitä?" -- "Sitä ei seiso kirjassa, hra Schulteiss." -- "Minä kysyn, -luuletko, että he sitä katuivat, -- käännyn kehittymättömän järkesi -puoleen. -- Luuletko esimerkiksi, että Minka sisaresi olisi katunut, -jos olisi antanut sievän rintaneulansa?" -- - -Minka keikautti niskaansa, ikäänkuin merkiksi, että esimerkki oli -sopimaton. - -"Riippuisi kai siitä, minkälainen kuningas se olisi", -- pisti -siihen Berthea suurella mielenkiinnolla. -- "Sallittakoon minun -huomauttaa Berthealle, että ilman isänmaallista uhrausta olisi kaunis -teko jäänyt historiasta pois; se loistaa." -- "En ainakaan minä -olisi raahtinut antaa rintaneulaa vaikka minkämoisen edestä", -- -vastasi tyttö nenäkkäästi. -- "Jos hänellä olisi ollut kyttyrä kuin -kameelilla"... kuiskasi nimismiehen Ole, silmät pinteinä sisällisestä -naurusta. -- "Se sikseen, -- minä pyydän, mitä levottomuutta siellä -pidetään! -- ym -- ym -- naisen asemasta täällä Pohjolassa eri -aikoina, siitähän minä puhuin. -- -- Tuo koristejuttu osotti yhden -kuvaavan piirteen: -- hänen kykynsä alttiiksiantavaisuuteen ja -innostukseen. Mainitsin Olavi Trygvasonin puolison, Thyran, joka -istui ja itki kannen alla, kun sankari kaatui Svolderin luona, ja -sitten kuoli surusta." -- "Olisi ollut paljon parempi, jos hän -olisi pistänyt kuoliaaksi jonkun vihollisen, sen sijaan että istui -poraamassa", arveli Arnt. -- "Tämä ilmaisee naisessa toisen piirteen; --- tunteen syvyyden", -- jatkoi Schulteiss, joka ei ollut huomautusta -kuulevinaan, -- "tunteen syvyyden"... "Minä hiljattain luin koirasta, -joka kuoli isäntänsä haudalle", -- näki Minka hyväksi virkahtaa -kesken syvää kiintymystään. - -"Oikein, oikein", -- Schulteiss kumarsi mielistelevästi -- "tulemme -nyt intresantimpiin tunteihin -- -- Sigrid Storraadeen...Svolderin -tappelu oli hänen poliitillinen työnsä, kosto, jonka hän, yöt päivät -mietittyään, pani toimeen nerokkailla juonilla, -- sen vuoksi että -Olavi kuningas oli hänet hyljännyt. Tässä meitä kohtaa naisen -_persoonallisuus_: -- Sen miehen, joka polkee hänen ylpeyttään ja -hänen rakkauttaan, sen hän tappaa, -- tappaa!" -- Viimeisen sanan hän -huuti, niin että oli vähällä ääni pettää. - -Berthea irvisti letukkamaisesti pöydän alapäässä ja vilkui Minkaan, -vääntäen nenänpäätään, joka oli hänellä erikoinen taito. Minka oikasi -pontevasti niskaansa, nähtävästi vaikutti juttu häneen aivan toisella -tavalla, ja kävi jälleen innolla kirjoitukseen käsiksi. Eihän se -häntä koskenut. Omituisella hiljaisella tyytyväisyyden hymyllä ja -vähän kiihottavalla katseella Schulteiss jälleen kääntyi esitelmäänsä -jatkamaan kolmannelle luokalle, joka oli sen sisällystä kohtaan -suurimmassa määrin kylmäkiskoinen. - -... "Semmoinen siis on nainen esiintyessään jonain muuna kuin kodin -kaitsijana ja värttinän vääntäjänä. Elämän suuret himot täyttävät -hänet: rakkaus, himo johtaa ja vallita pienen kotoisen piirin -ulkopuolella, -- vaatimus, että hänenkin tulee saada tilinteko ja -oikeus siltä mieheltä, jolle hän ei enää vain sokeasti ja nöyrästi -antaudu, vaan jonka kanssa hänen tulee jakaa harrastukset, kehityksen -ja kasvun. Semmoiset naiset vaativat myöskin, että saavat pitää -oman nimensä, eivät salli sen avioliittoon hävitä... Sillä, jonka -mainitsin, on nimenä Sigrid Storraade ikuisiksi ajoiksi. -- Voin -melkein kuvailla, minkä näköinen hän oli... Punaisenruskea runsas -tukka", -- hän vilkaisi Minkan täyteläiseen hiustötteröön, -- -"selväpiirteiset sukukasvot perittyine sävyineen, -- vähän kuin -- ym --- ym -- rouva Bentellä -- -- ja silmissä kuin unelma..." lisäsi hän -tuijottaen. - -"Minä pyydän teitä, hra Schulteiss, jättäkää äiti vertauksistanne" --- keskeytti Minka terävästi. -- "Perheen ulkopuolella hänen nimensä -muutoin on rouva Baarvig." - -"Ja-ha... ruumiinrakennus ja vartalo niin erilaiset, -- kuin suuri -ja mahtavasti muovailtu hennon ja hienon rinnalla... Tavattoman -voimakkaasti vuoltu, luja kaula ja ihanat hartiat. -- Mutta -nuorena oli Sigrid Storraade korkean, vaaleaverisen, sorean ja -oikullisen hurjasilmäisen tytön perikuva." -- "Te kai arvelette -ettei häntä olisi kukaan saanut kirjoittamaan saksalaisia teemoja", -pärpätti parantumaton Berthea. Hän oli jo aikoja sitten käsittänyt -Schulteissin heikkouden sisartaan Minkaa kohtaan... "Tällä vaimolla -oli tuo hillitsemätön, masentamaton luonne, jota maailma ei koskaan -voinut kukistaa. Hänessä oli neitseellistä ylpeyttä, joka sai -kuninkaat kilpaa juosten häntä kosimaan, mutta hän hylki ja tappoi -niitä sima-ammeeseensa kuin kärpäsiä... Silloin tuli Olavi Trygvason, -Norjan kaunein ja ylpein mies; hän oli kiivennyt Smaltserhornille"... -Schulteiss oikaisi niskaansa korkeita olkapäitään vastaan ja -katsoi ylös kuin Smaltserhornin huippuun... "Tätä hän rakasti, -tälle hän tahtoi antautua. Ja kun Olavi sitten hylkäsi hänet, -- -uskonvimmassaan löi häntä hansikkaalla vasten kasvoja ja sanoi häntä -pakanalliseksi nartuksi, hän kun ei tahtonut uskostaan luopua, --- siitä pitäin himosi hän ainoastaan yhtä, yhtä, _yhtä_ asiaa -elämässään, -- Olavin surmaa... Ja siitä syntyi Svolderin tappelu, -jossa kuningatar Thyra istui kannen alla ja unohti värttinän!" -- -"Kuninkaan täytyi vaihtaa miekkaa, sillä omansa hän oli hakannut -aivan pilalle," selitti Ole. -- "Niin, -- ja sitten hän hyppäsi -mereen, eikä hävinnytkään", intoili Arnt... "Luullakseni myönnetään". --- Minkaa kohti lensi opaalisininen katse, -- "että näiden molempain -naisten persoonallisuuden arvo oli sangen erilainen, -- kumpikin -oli paras laatuaan. Toinen kaikkien kotoisten kehrääjäin uskollinen -kelpo kuningatar, -- -- vaan toinen tienraivaaja", -- hän äkkiä -korotti äänensä, niin että Minkakin huomaamattansa katsoi häneen, ja -iski linjaalilla ilmaan että vinkui, -- "tienraivaaja vapautetulle -naiselle, joka taistelee persoonallisuutensa puolesta meidän -aikanamme!" - -Äkkinäisellä voimanponnistuksella hän tällä kertaa voitti kiusauksen, -eikä tapansa mukaan kääntynytkään Minkaan, ja loi sitten lapsiin -ankarasti tutkivan katseen: - --- "Mitä tiedät Gydasta, Arnt?" -- "Hän kosi, -- ei, vaan Harald -Haarfager kosi. Mutta Gyda sanoi, että jos hän tuli toista kertaa -kosimaan, ennenkuin oli valloittanut koko Norjan, niin" -- "Ähä -ähä, -- näetsen, -- kovin vaatimattomia eivät naiset silläkään -kertaa olleet", huomautti Schulteiss salaperäisesti myhähtäen. --- "Personallisuus" -- hän katsoi jäykästi Minkaan, -- "joka -pyrki valtakunnan haltijaksi... Ja siltä kannalta äärettömällä -halveksimisella katseellaan niitä vähäpätöisiä olentoja, jotka ovat -niin syvällä alla, -- muurahaislaumaa, jolla on selkä koukussa"... - -Poikain puolelta kuului tirskunaa. - -"Harald Haarfagerillahan oli niin paljon vaimoja ja lapsia, että -oikein kihisi", huusi Ole. -- "Vaikk'ei ollut kuin kahdentoista -vanha", intoili Arnt. -- "Salomolla oli enemmän, hänellä oli -seitsemänkymmentä ja kaksi", julisti Tor, lukkarin poika. -- -"Tässä olisi paikallaan se huomautus", sanoi Schulteiss kohti -kattoa ivallisesti, -- "että paitsi mainittua Gydaa ja tämän -jälkeen juuttilaista Ragna kuningatarta, olivat ne kaikki muut -personallisuutta vailla... Onko rukkeja yksi tahi tusina, se ei tässä -merkitse mitään. Aikain kuluessa on niiden luku supistettu yhteen -taloa kohti, -- pääasiallisesti taloudellisista syistä... Tätä on -runollisesti ihannoitu nimityksellä 'Freyan rukki', -- ja se tietysti -on jotain, jota kohtaan nuori nykyajan nainen suuntaa halunsa ja -haaveensa" --. - -Viimeistä lausetta seuraava katse ja kasvojen ilme ehdottomasti -kääntyi Minkaan, joka istui hajamielisenä ja hermostuneesti hypisteli -kynäänsä, kaikkea muuta, mutt'ei kirjoitustaan ajatellen. - -"Nyt hän pöyhistelee ja luulee onnistuneensa oikein hyvästi", sipisi -Berthea pannen liikkumaan taipuvan nenänpäänsä... "Katso kuinka hän -kääntelee itseään --" -- "Ole vaiti, hän huomaa, että sinä teet -hänestä pilkkaa", uhkasi Minka kiihkeästi. - -Schulteiss asteli miettiväisenä edes takaisin ja tuijotti jalkojaan, -joiden muodosta hän näytti olevan erinomaisen turhamainen. Hän -asetti jalkansa huolellisesti ja sirosti eteensä askel askeleelta, -ja aina kääntyessään notkahutti hän syvälle polviaan, ikäänkuin -vahvistukseksi ajatustyölleen. - -Hän alkoi innostua yhä enemmän, käänteet kävivät yhä nopeammiksi ja -polvien notkaukset yhä merkitsevämmän syviksi. Äkkiä hän pysähtyi -säteilevään itsetietoiseen hymyyn. - -"'Rukin historia'... se tulee nimeksi teokselle, jonka aion -kirjoittaa, -- monta nidosta --. Mitä kaikkea rukin ääressä on -kehrätty... Miehet ovat villatukkoina kulkeneet lankarenkaan läpi. -Se on, y-ym", hän nosti leukansa ilmaan ja puhalsi, -- "kaiken tuon -romanttisen käsityskannan naisesta minä jätän maailman pienille -tuhrijoille. Minä, minä", -- ääni kiihtyi äkkiä intohimoiseksi -kiljunaksi, -- "aion sytyttää palosoihdun, -- palosoihdun! -- näyttää -orjan, joka ostetaan ja myydään ja kytketään rukkiin. Ja sitten, -neiti Minka", -- hän pysähtyi ja loi häneen samalla juhlallisen ja -viekkaan katseen, ikäänkuin luonnolliseen sotatoveriin, -- "alkaa -vapaudentaistelu. -- Mutta ensiksi, -- ensiksi sen vahingon historia, -jonka nainen on saanut, hänen syvän lankeemuksensa historia... -Erittäin arkaluontoinen, monimutkainen, hienonhieno asia, jonka -ainoastaan nero, läpitunkevin psykolooginen silmä voi selvittää, -- -paljastaa kaikkine yksityiskohtineen. Semmoisen miehen täytyy tuntea -naisen sydän juurtajaksain, -- juurta -- jaksain!"... Arnt nyki ja -veteli hänen nenäliinansa kulmaa, joka pisti ulos takin takataskusta. - -... "Vaan minä, -- kun kynäni kerran on päässyt vauhtiin", -- oli hän -kirjoittavinaan käsi ojossa, niin että laihaa paljasta rannetta näkyi -takinhiasta pitkä matka,-- "toimitan paljastuksen, -- niin -- niin, -paljastuksen --." Tässä Arnt sai nenäliinan vedetyksi ulos hännäksi. --- -- "Minä paljastan kaikki hänen aseensa, -- koko arsenaalin!... -Askel askeleelta aion seurata hänen kurjaa tietään liitoksia myöten, -näyttää ja _todistaa_, kuinka tuo ainainen peitelty hätä varjeluksen -taistelu ja juoniminen miestä -- vallanpitäjää vastaan -- on -vääristänyt hänen sisimmät, pyhimmät tunteensa silmäneulanhienoiksi, -myrkytetyiksi aseiksi, inhaksi vangitsevaksi viettelykseksi, ja -tehnyt hänestä mestarin kaikilla liukkailla petollisilla aloilla, --- supistanut hänen vihansa ja rakkautensa pikkumaisen, uskottoman -ja viekkaan orjan tunteiksi, -- nii-in, sen sanon, turmellut hänen -luonteensa sydänjuuria myöten"... - -Hän loi verisen katseen Minkaan. - -... "Hän keimailee miehen edessä ja leikittelee hänen kanssaan niin -itsekkään kylmällä intohimolla ja verenhimoisella kiihkolla kuin -kissa hiiren kanssa... Hän -- hän -- hä -- än", -- hän kyykistyi -polvilleen mairittelevan näköiseksi, -- "istuu lumoovana ansaluukun -ääressä, imartelee ja viekottelee, -- ja kun tyhmeliini siihen -pudota kopsahtaa", -- seurasi halveksiva potku, -- "antaa elämänsä -ja kokonaisen tunnemaailman", -- suurten ulkonevain huulten pielissä -alkoi sinisen kalpeasti värähdellä, -- "niin hän vuodattaa kyyneleitä -niin lumoovia, niin sydäntä särkeviä"... Schulteiss harppasi edes -ja takaisin, ja nenäliina riippui kuin häntä hänen perässään... -"Nainen on muuttunut maailman suureksi petturiksi... hänellä on -alhainen saatanallinen vaisto, jonka intohimo on viekotella, -- -- -hän on muuttunut vaaralliseksi, -- minä sanon, -- tuhansin -viettelevin värin keimailevaksi myrkkyitikaksi." Ääni äkkiä muuttui -pirullisen teräväksi ja kimeäksi... "Olennoksi, e -- he, he, -- jota --- jota -- olisi psykoloogisesti tutkittava ja valvottava samalla -epäluottamuksella kuin käärmettä, jota luullaan kesytetyksi." -- "Ih -hih hih, -- hih hih, -- tshi tshi tshi, -- käärme, kas käärme"... -Ole koetti nyt vuorostaan saada heiluvan nenäliinan kokonaan ulos -vedetyksi seljapuisen raippansa koukkuisella päällä. Schulteiss -levitti hajalleen molemmat haaransa, keinui niillä ja myhäili -kattoon, poskillaan hivuttava puna ja niska korkeaa kyttyrää vastaan -nojaten. Käärme nyt riippui suoraan alaspäin, ja kaikki silmät -vartioitsivat jännityksellä, milloin se taas rupeaisi liikkumaan. - -"Tämä oli kauhea kuva, jonka teille paljastin", -- lausui hän -vihdoin syvään hengähtäen ja kääntyi Minkaa kohti. Pitkäin, alas -painuneiden silmäripsien alta kohosi Minkan katse viattomana ja -vierastaen. "Kuinka? -- Mitä sanoitte? -- Minä kirjoitan teemaani, -hra Schulteiss." - -Hänen kasvonsa lensivät aivan harmaiksi. Itsetietoinen innostus -kutistui äkkiä kokoon ja katosi pieneksi, pelokkaasti kärsiväksi -olennoksi, hän yski ja änkötti: -- "Sen jälkeen aioin... aioin -esittää naista sillä kannalla, kun -- sielukas tunne hänen omasta -arvostaan on herännyt, -- hänen suurta, ihanaa taisteluansa meidän -aikanamme ja syvää -- syvää" -- -- "Hihihi-i, -- käärme... tuossa -makaa käärme!" -- poikain kesken purskahti valloilleen hurja -hillitsemätön nauru. Schulteiss katsoi hämmennyksissä ympärilleen. -- -"Tuossa -- tuossa, hra Schulteiss"... näytti Berthea avuliaasti. - -Schulteiss hairasi äkkiä nenäliinan lattiasta, palasi kirjain luo ja -ryhtyi nolona toiseen läksyyn... - -"E -- he he, -- sitten oli meillä maantiedettä, -- Langfjeldit"... -"Saitpahan panemaan kokoon sateenvarjonsa", kuiskasi Berthea -riemuissaan. - -Schulteiss selaili kirjaa hermostuneena ja levottomana... Poikain -silmät olivat lakkaamatta seuranneet nurkassa olevan seinäkellon -viisaria. - -"Kello on jo kymmentä minuuttia vailla kaksitoista, hra Schulteiss", -ilmoitti Arnt viattomasti, -- "emmekä vielä ole saaneet läksyjä ensi -kerraksi." - -"Vai niin, -- noh -- historiassa ottakaa luku loppuun." - -"Lukuko loppuun! kun ei vielä ole kuulustettu alkuakaan... Pitääkö -meidän ottaa kaksi läksyä samaksi tunniksi"... napistiin ja mutistiin -siinä viekkaassa tarkoituksessa, että saataisiin jäljellä olevat -minuutit kulumaan. Viisarin imeytyessä ja madellessa lähemmäksi -kahtatoista nousivat äkkiä sekä lukkarin että nimismiehen poika -pystyyn kirjat yhteensidottuina kainalossa. Heille tuli aina -semmoinen hirveä kiire kellon lyödessä, kun muka olivat saaneet --- he vetosivat siihen -- kotoa ankarat käskyt saapua ajoissa -päivällisille. Massi, tohtorin kahdentoista-vuotias tytär alimmalta -luokalta, oli samassa tuokiossa Minkan luona; ja Berthea hyökkäsi -alas rappusia ollakseen paikalla, kun pojat ulko-oven edessä sitoivat -sukset jalkaan ja lähtivät makasiinimäkeä laskemaan. Schulteiss -kokosi välinpitämättömän näköisenä kasaan muutamia pöydälle jääneitä -kirjoja. - -"Antakaa anteeksi, mutta en saanut kirjoitustani tänä päivänä aivan -valmiiksi", virkkoi Minka kokoillessaan tavaroitaan; -- "mutta minä -todella kävin hieman hajamieliseksi. Te puhuitte niin innokkaasti"... -"Vai niin, en minä ole mikään argus, sen vakuutan teille, -- minä en -tahdo valvoa -- oppilasta, joka on kasvanut valvonnasta pois", -- -hän huudahti kiivaasti, -- "minä -- minä" -- ääni vapisi sisällistä -liikutusta. - -Minka seisoi, ikäänkuin miettien jotain: -- "Schulteiss"... alkoi hän -varovasti ja tutkistellen... "Tunnetteko erästä neiti Feiringiä?" - -"Neiti Thekla Feiringiä... Kyl -- lä... tunnen kyllä, -- ellei -kukaan muu kysy, -- meidän kesken, -- ainoastaan meidän kesken!... -On minulla omat vainuni... Hän on yksi niitä naisia, jotka -kirjoittavat 'Kahdenteenkymmenenteen vuosisataan'... yksi niitä -lintusia, jotka vielä visertävät puunlatvoihin piiloutuneina -- -syvimpäin salanimien suojassa". -- "Hän tulee tänne tänään", intoili -Minka, --"hän on matkalla vouti Preusin luo, joka on ottanut hänet -kotiopettajattareksi. Minä olen semmoisessa jännityksessä"... lausui -hän, kun riensi huoneesta. Schulteiss seisoi kauan ja tuijotti oveen, -kun se oli Minkan jälkeen sulkeutunut. - - * * * * * - --- Kello jo neljää lähenteli, ennenkuin kartanolta alkoivat kuulua -umpikulkuset ja neiti tuli. Lumituisku ja huono keli olivat häntä -viivyttäneet. Sillä välin kun alhaalla kävi vilkkaaksi ja talonmies -tuli hevosta ottamaan, seisoi Schulteiss ylhäällä kouluhuoneen -akkunassa, hieroi ruutua ja katseli, ja vanhimman jälkeinen poika -talossa, Kjel, kiiruhti paljain päin neitiä vastaan ottamaan. - -Melkein kuin pyryn peittämä virstanpatsas neiti Feiring seisoi -eteisessä, itsepintaisesti kuurona kaikille ystävällisille -kutsumuksille. Häntä ei mitenkään saatu saliin lähtemään, ennenkuin -hänen päältään oli riisuttu paksu kuori päällysvaatteita ja jaloista -raskaat karvaiset töppöset. - -Ja sitten hänet huomattiin hieman espanjanruokomaiseksi soreaksi -naiseksi, joka oli puettu muodikkaaseen, vartalon mukaiseen kappaan, -liepeet ja hiat nahalla reunustetut. Kapan selkänapeista killui -toinen pahasti irrallaan melkein poikki kuluneen langan päässä, ja -kaulasta riippuva upea silkillä vuorattu muhvi lemusi hajuvedestä. -Kokoon rutistetun nenäliinan vierestä häämötti sieltä sisästä jotain -keltaisen kirjavihkon tapaista. - -Kjel tunsi hänen tarkastavan syrjäkatseensa kulkevan pitkin -paksua pahansään nuttuaan, leveitä maalla neulotulta housujaan, -jotka sukelsivat pitkävartisiin rasvanahkasaappaihin. Helkkarin -kiusallista, kun piti juuri tämmöisenä esiintyä muodikkaan -kaupunkilaisnaisen edessä! Hän hakkasi reippaasti takinliepeitään ja -reisiään ikäänkuin lunta pudistellakseen: "Tämmöiseen ilmaan otetaan -oikea maalaisen sporttipuku, neiti, kun pitää kahlata lumikinoksissa." - -Mutta neiti ei kuullut häntä; hänen pienet mustat marjasilmänsä -seurasivat vilkkaalla harrastuksella Minkaa, joka suurimmalla -huolella kantoi sisään matka vaatteet ja levitti ne ruokahuoneessa -parille tuolille lämpiämään. "Ja tekö olette neiti Minka?" kysyi hän. -"Minä en ajatellut teitä semmoiseksi, vaan -- vähän kalpeammaksi ja --- --" Suu yhä tervehdykseen hymistettynä hän sitten kumarruksella ja -pienellä niiauksella solahti arkihuoneeseen. - -Neiti näkyi halveksivan noita tavallisia johdantoja keskusteluun; hän -katsoi ääneti ympärilleen, pidättäen itselleen omat mielipiteensä. - -"No täällä maalla joka tapauksessa asutaan tilavasti", alkoi -hän sitten huomioitaan... "Tuntee heti, että on tullut toiseen -viattomampaan aikakauteen, jossa poltetaan koivupuita hiilien ja -koksien asemesta"... "Mutta mistä olette voineet saada käsityksen -meidän Minkastamme?" -- puhkesi rouva kysymään. -- Neiti Feiring -seisoi ja myhäili ja hymyili nuoren tytön puoleen: "Minä oikeastaan -tunnen hänet varsin erinomaisen hyvästi. Poikanne, -- niin, -filolooginhan kirjoissa hän kuuluu kulkevan, -- on minulle puhunut -niin paljon sisarestaan. Hän ymmärtää hänet niin perinpohjin." - -Minka punastui ja punastui yhä enemmän ja puuhasi yhä uutterammin -pesän kuumotuksessa. - -"Vai niin, te siis tunnette poikamme Endren, -- ehkäpä hyvinkin?" -tunnusteli rouva. -- - -"Herra Jumala, mikä sielukas ihminen... Ja miten kauniisti hän -laulaa. Olen tavannut hänet melkein joka päivä koko tämän puolen -vuoden aikana laulaja Figerin seurassa. -- Kun hän puhuu laulusta, --- niin ei siinä auta vastaan sanominen, hyvä rouva! Sillekin -taiteelle koittaa aivan uusi aika, -- vaikutus tehdään eläväksi, -dramaattisesti sulatetaan persoonallisuuteen." - -Rouvan kasvoihin tuli hermostunut ilmaus ja levottomana hän katsoi -konttorin ovea koti, josta hän joka hetki odotti miestään. - -... "Kun hän ja Figer laulavat duetin, toinen tenoori ja toinen -basso, niin on se verraton nautinto, -- ja he yhä oppivat uusia -kappaleita"... "Olkaa hyvä, neiti, minä pelkään, että ruoka jäähtyy", -kutsui rouva hieman kiirehtien. -- "Kiitos, kiitos... Ja Figer ja -hän ovat eroamattomat, aina ne näkee yhdessä"... "Mutta teidän -täytyy vihdoinkin tulla syömään, neiti."... "Ja ellei hänestä tule -taiteilijaa niin! Hänen koko luonteestaan henkii jotain niin suurta -ja lämmintä, ettei siitä voi erehtyä -- Minä vakuutan teille, niitä -on paitsi Figeriä monta muuta, jotka ovat samaa mieltä"... - -Sillä välin kun neiti nautti ne pari hyvää ruokalajia, jotka oli -hänelle säästetty, jatkoi hän, poisjohtamisyrityksistä huolimatta, -innokkaasti puhetta samasta arkaluontoisesta asiasta. - -"No jaa, mitä te nyt oikeastaan pidätte, olin sanoa meistä -maalaisista?" -- alkoi Kjel, kun äiti hetkeksi oli poistunut -huoneesta. - -"Minä tosiaan luulin, että tekin kysyisitte kalakokkareista", hymyili -neiti. - -"Minä pyydän, lihakokkareista." - -"Niin, niin, lihakokkareista, -- ruokaopinnoitahan täällä maalla -ensi sijassa täytyy ajatella... Ja hyytelön kanssa", -- hän loi -surkuttelevan katseensa ensinnä vatiin ja sitten oveen, josta rouva -oli mennyt... "Kun ajattelen kaikkea sitä puuhaa", -- hän nosti -kahvelilla pienen linnun lautaselleen, -- "kaupungissa haetaan tämä -ruokalaji ravintolasta, kun alkaa sitä mieli tehdä. Kuinka paljon -huolta ja vaivaa sekin tuottaa... Oih!" -- hän kääntyi Kjelin ja -Minkan puoleen, -- "tunsin heti ensi tunnelissa, johon rautatiellä -tulimme, että nyt, nyt sitä mennään maalaisläpeen, jossa kaikki -haiskahtaa ruualta ja ruokapyrinnöiltä." - -"Erittäin miellyttäviä vaikutuksia siis, neiti, kun tulee tänne -ylämaahan", huomautti Kjel ja nojausi mahtipontisesti taapäin. - -"Ja kun minut sitten junasta sullottiin sudennahkaisiin -rekivällyihin, niin tuntui siltä, kuin tämä kaikki nielisi minut. -Alussa en uskaltanut karvoihinkaan koskea, sillä minusta se oli -todellinen susi." - -"Sangen pikanttia," -- siristi Kjel silmiään ja kaivoi liivinsä -taskusta siron ruskahtavan meripihkaisen sikari-imukkeen... -"Tuommoinen kuolemaan tuomittu tylstyy, näettekös... Kaikki tuo -harmaa lumituisku, joka tuli metsäharjuilta, ja loppumaton iloton -valkoinen virta, jota ajoimme ja ajoimme, vaivuttivat minut -lopulta niin rauhalliseen puoliuneen ja saivat minut mielessäni -kuvittelemaan, että pyry peittäisi minut lumeen ja minä paleltuisin -kuoliaaksi, kunnes jälleen heräisin taivaassa, ystävieni luona -pääkaupungissa." -- "No-no, -- älkää nyt kuitenkaan tehkö itsellenne -kovin liiallisia mielikuvia maalaisesta viattomuudestamme, neiti," -huomautti Kjel. -- "Mekin toki vähän pippuroimme hermojamme... Saatte -uskoa, että tuommoinen lankkuliikekin, jossa on suuret pääomat -kysymyksessä, -- se terästää aika lailla. -- Niin, en tahdo mainita -summia, te ehkä pyörtyisitte, neiti... Ja mitä tulee niin sanoakseni -yksityiseen elämäämme ja oloomme -- niin emme siinäkään toki ole niin -kovin aikamme jäljessä -- --. Ja, -- mitä minuun tulee niin, -- sitä -pahempi... No niin, siitä älkäämme puhuko perhekodissa"... - -Minka katsoi suurilla silmillä veljeensä. Katseesta kuvastui se -vilpitön ajatus, että veli nyt sekä turhisteli että kerskasi. - -"Mutta eihän teidän kuitenkaan tarvitse jäädä tänne ainaiseksi," --- lohdutti hän oikein sydämelle käyneesti. "Minä vakuutan, että -sydämeni oikein kutistui kokoon, -- ja ellei minulla olisi ollut -luettavana korehtuuria somaan pikku artikkeliin, joka tulee -'Kahdenteenkymmenenteen vuosisataan'... Se oli kuin viimeinen -auringonpaiste pääkaupungista, joka lämmitti jähmettyneitä käsiäni." --- Neiti käänsi siitä pitäen puheensa Minkan niinkuin ainakin sen -puoleen, joka nähtävästi oli ainoa kykenevä jotain käsittämään. --- "Sillä oli niin viehättävä nimikin"... Hän kuiskasi tämän -kevyesti sivuun, rouva Baarvigin tullessa huoneeseen, ja katsoi -välinpitämättömän näköisenä ulos akkunasta... "Voitteko arvata mikä?" - -Minka kalpeni ja vilkasi äkkiä taakseen, kuka oli huoneeseen tullut. - -"'Nainen, joka herää'... Toimitus oli yksimielinen siitä, että se oli -painettava." -- Minka tuijotti häneen vavisten, kylmä hiki otsallaan. --- "Siitä kuohuu semmoinen viehättävä kapinanhenki. Ja kaikki nuo -erinomaiset sitaatit historiasta... Ei mutta kiitoksia, rouva -Baarvig, pitääkö minun vielä jaksaa sylttiä ja leivoksia... Minä -vakuutan -- jospa näkisin kirjoittajan, niin tarttuisin sitä naista -kädestä ja puristaisin sitä niinkuin nyt puristan teidän kättänne, -neiti Minka", -- hän ojensi kätensä ja teki, niinkuin oli sanonut, -- -"ja pyytäisin häntä vaan kirjoittamaan enemmän samaan tapaan"... - -Toisen äänessä ja toisen hehkuvassa kasvojen ilmauksessa oli jotain, -joka herätti rouvan huomiota ja sai hänen katseensa jonkinlaisella -tutkivalla ja punnitsevalla hämmästyksellä verkalleen tarkastamaan -kumpaakin... Ikäänkuin yrittäen masentaa jotain kiusallista hän -äkkiä painavasti sanoi: "Ei, se ei ole helppo tehtävä, jonka olette -ottaneet ruvetessanne kasvattamaan ja ohjaamaan kahta puolikasvuista -tyttöä, neiti Feiring... Suuri edesvastaus, tukala tehtävä näinä -aikoina, sekä vanhemmille, että lapsille." - -Neiti katsoi häneen hurskaasti suu kaikkein pienimmällään. - -"Kun vanhempain noin viimeiseen saakka täytyy pitää kiinni vanhasta, -niin tapahtuu se siksi, että he tuntevat, ettei uusi vielä ole -kestävää, eikä lujaa", -- jatkoi rouva Baarvig. - -Neiti Feiring loi pieneen rouvaan tarkastavan katseen. Tässä hän -varmaan oli tavannut oikean maalaisen perheenäidin, jolla oli lujat -lukot ja perustukset kiinni naulatuille mielipiteilleen. Mutta hän -ehdottomasti väisti tuota varmaa, läpitunkevaa katsetta. - -"Ei se tietysti ole niinkään helppoa", lausui hän sitten myönnellen. --- "Ei, -- se ei ole helppoa. -- Uskokaa, että äideillä kyllä on -ajatuksensa näihin aikoihin, neiti Feiring"... - -Tohtori astui äkkiä huoneeseen, häntä olivat potilaat viivyttäneet -konttorissa. "Hyvää päivää, neiti, -- tokko teitä on osattu pitää -täällä hyvänä? -- Olette matkalla vouti Preusin luo... Omituisen -ukon siellä tapaatte." -- "Vai niin, -- originaali? -- Ilahuttaa -minua." -- "Hänellä on eräs idea. Jos vaan voitte siihen uskoa, -oikein kunnolla, -- kysellä häneltä sitä joka puolelta, niin on mies -vallassanne." -- "Vai niin, tosiaankin, -- ideain mies?" -- "Se -on, yhden idean mies. Mutta se on sitä perusteellisempi. Hän uskoo -ruumiinpolttoon, -- on kerrassaan hassahtanut siihen. Ensi vuonna -saamme sen. Sitä hän on vakuuttanut minulle kahdeksantoista vuotta, -siitä pitäen kun tälle paikkakunnalle tulin." - --- "Ohhoh!" -- "Kelpo mies muutoin, -- vanhanaikainen ja -konservatiivinen kuin tukki; -- mutta hän ei pakota ketään... -Saa vaan yskän, kun tulee kotiin kaupungin sumusta, kaikista -niistä houreista, joita hän siellä alhaalla kuulee ja joiden ylös -rykimiseksi häneltä menee kokonainen viikko, kuten hänellä on tapana -sanoa." -- "Minun täytyy todellakin vastustaa sitä, että ilma, joka -on harrastuksia täynnä, muka olisi vähemmän puhdasta kuin se, jossa -ei ole harrastuksia ensinkään, hra tohtori." -- "Riippuu siitä, -minkälaisia harrastuksia, neiti, -- minkälaisia... Varmaan siellä -alhaalla leviää hyvinkin ilkeä höyry kaikesta, jolla siellä koneita -lämmitetään -- joka merkityksessä." -- "On esimerkiksi herätetty -harrastus semmoista maailmaa kohtaan, jolla ei ole minkäänlaisia -polttopuita", -- sutkautti neiti terävästi, -- "siellä ovat silmät -auenneet -- köyhälistöä kohti." -- "Tarkoitatte sitä maailmaa, joka -tahtoo heittää koko yhteiskunnan polttopuiksi", sutkahutti vuorostaan -tohtori. -- "Jos pidämme kiinni logiikasta, hra tohtori", -- torjui -neiti urhoollisesti. -- "Naisten logiikasta, -- niin kyllä, -- niin -kyllä", -- virnisteli tohtori, "se on kuuluisaa. Mutta älkää nyt vaan -ruvetko voudin kanssa maailmaa parantamaan. Hän on, nähkääs, niin -hirveän tyytyväinen tähän vanhaan... Tiedätte kyllä, että on ihmisiä, -jotka ovat niin piintyneet vanhoihin saappaihinsa, että mieluummin -paikkaavat ne sataan kertaan, kuin huolivat uusista... Hän on juuri -yksi niitä." - -Neiti Feiringin pienet pyöreät, levottomasti vilkuvat silmämarjat -muistuttivat hiirtä, joka ravaa edes takaisin ja hakee rakoa -loukusta päästäkseen. Hän nähtävästi epäröi, tyytyisikö siihen, -että keskustelu päättyi moiseen pilaan, ja vaipui tuoliin ääneti ja -verkalleen syvemmälle ja syvemmälle epäävä ilme kasvoissaan. - -"Te oikein pelotatte minua, hra tohtori", -- hän vihdoin alkoi... -"Minusta tuntuu kuin vietäisiin minut Munkkisaareen, taikka johonkin -muuhun saareen maailman loppuun. Ei siis ainoatakaan ihmistä, kenen -kanssa puhua siitä... siitä... mitä ulkona elämässä tapahtuu. -- -Minun siis vaan pitää päntätä saksaa, englantia, maantietoa ja -historiaa -- mallikelpoisena kotiopettajattarena, enkä saa vastustaa -talon isäntää... Suoraan puhuen, hra tohtori, tuoko osa kuuluu -semmoiselle olennolle, joka tässä istuu?" -- "Ei kannata ministerin -hakea puhtaaksikirjoittajan paikkaa, neiti. Tavara voipi jäädä -myymättä senkin vuoksi, että se on liian hienoa... ei saa koskaan -pitää hengenvaatimuksia, jotka käyvät aseman yli." -- "Se on, -yhteiskunnan kohtuuttomat lait karkoittavat minut nyt Siperiaan", -huudahti neiti. - -Minka seurasi keskustelua kuumana; hän tunsi, miten silmissä -tuikki ja pisti. Ja Kjel oli aivan suunniltaan... Isä tuossa -talonpoikaisilla sukkeluuksillaan nolaili häntä, -- häntä!... Eikä -ymmärtänyt, että raastoi hienoja, rafineerattuja hermojänteitä... - -Kjel äkkiä hyppäsi tuoliltaan: "Niinkö isä... Minullako esimerkiksi -ei siis olisi minkäänlaista oikeutta henkisiin pyrinnöihin, ellen -mitään ansaitse. Mutta jos minä huomenna voitan kelpo tavalla -lankuillani, -- niin minulla _on_ niihin oikeus! Tuo on niin -ahdasmielistä ja vanhanaikaista että --. Nykyaikana on meillä -kaikilla henkisiä pyrinnöitä, sen sanon"... "Jaa-a, kaikki nuo -henkiset pyrkijät"... mutisi tohtori. "Mutta itse sinä aivan -hiljattain kerroit ajaneesi työstäsi sahalta pietistin, sen vuoksi -että hän tahtoi kääntää muita, sen sijaan että olisi sahannut... Sinä -luullakseni evästit häntä jonkinlaisilla semmoisilla syillä, että -hän oli liian korkea henki sinun tehtaaseesi" -- "Pyh, mokomaakin -- -poikkeustapaus, -- johtui aivan toisista syistä" -- torjui Kjel. Hän -nykäsi omituisesti niskaansa merkiksi, että isä-ukko tällä kertaa ei -voinut oikein kohota asiain tasalle. - -Tosiaan merkillinen nainen, lievimmin sanoen, -- äänteli hänen -sisässään... - -Yksin tuo tapa, kun hän kumarsi niskaansa ja sanoi jotain, -- -tuommoinen pikantti, salattu etevä hymy... Ja vaan tuo pieni -piirre, kun hän noin tapansa mukaan jätti hansikkaat syliinsä -syödessään. Surkeata, että hän oli tuolla tavalla tuomittu voudin -orjaksi... Kjelillä oli kyllä halu kertoa hänelle jotain oikeasta -uskaltamisesta, -- esimerkiksi silloin, kun oli ajanut sormen -paksuista virran jäätä ennättääkseen Kjerstadiin huutokauppaan -ennenkuin asianajaja Ring. -- Ja ehkä vähän siitäkin, -- mitä hän -nyt uskalsi kaupoissa, -- ja miten hän hikoili ja kävi postissa -kahdesti päivässä, jotta eivät kotona saisi vihiä -- ja idylli tulisi -häirityksi. -- - --- "Niin, neiti Feiring", -- sanoi tohtori, kun kahvi oli juotu, --- "älkää pitäkö sitä vieraanvaraisuuden puutteena, että jälleen -karkoitan teidät lumituiskuun. Mutta ellei mieli illan kulua -liian myöhäiseksi, niin täytyy meidän saada teidät uudelleen -matkavaatteisiin ja rekeen pönkityksi." - -"Ja sitten, pim pom, mennään Siperiaan", -- sanoi neiti leikillään -ja alkoi suoriutua matkaan. "Voin ainakin sanoa, että olen välillä -levähtänyt hauskalla pysäkillä. -- Toimitus ottaa, mitä kirjoitatte", --- kuiskasi hän Minkan puoleen kumartuen, kun tämä auttoi -karvatöppösiä hänen jalkoihinsa... "Meidän täytyy nyt jollain tavalla -ylläpitää kirjeenvaihtoa"... - -Kun neiti Feiring matkakuoressaan valaistiin ulos, odotti Kjel jo -ulko-ovella, josta lunta pyrysi sisään, puettuna turkkeihin ja -piiska kädessä. "Kovin on pimeä ja virran rannoilla on monessa -paikassa vaarallista jääsohjoa, neiti, ja ellei teillä ole mitään -sitä vastaan, niin luulen teitä parhaiten palvelevani, jos minä ajan -nämä pari penikulmaa voutilaan." -- "Tuossa paljastitte itsestänne -ihmisrakkaan piirteen, hra tehtaanomistaja. Minä kyllä kamalasti -pelkään tätä kaikkea"... kuului vaatemytyn sisästä. "Huh, -- tähänkö -hautaan sitä nyt pitää?" kysyi hän sitten, kun ulkona pimeässä oli -pönkitetty rekeen ja jalat pantu pussiin. - -Lumi narisi anturain alla... Alhaalta kuului Kjelin rauhoittava -"soo-ja, soo-ja"... kun hän hillitsi virmaa hevosta, ja sitten kuului -naseva piiskan sivallus. Makasiinimäen alle sumuun hälveni sitten -kulkusten ääni. - - * * * * * - --- Ruokasalissa oli nyt pimeä, paitsi valohohtoa arkihuoneen -lampusta. Pesän vieressä vielä olivat molemmat tuolit, joilla neiti -Feiringin matka vaatteet olivat olleet... Ja Minka siellä sisällä -käveli hiljaa kuin haamu varpaillaan, jottei kenenkään päähän -pistäisi kutsua häntä ja häiritä. Oli ikäänkuin päivän kokemukset -säilyisivät, niin kauan kun nuo molemmat tuolit seisoivat tuossa -liikuttamatta paikallaan... Niinkauan oli vielä neiti Feiring -läsnä vakuuttamassa, että hänen kirjoituksensa painettaisiin, -- -että se todella seisoisi "Kahdennessakymmenennessä vuosisadassa" -otsakirjoituksineen ja kaikkineen... Toisen tuolin alta häämötti -pieni valkoinen esine... Paperossi -- varmaan tavattoman hieno... Ja -aivan sen paikan alla, niissä neiti Feiringin muhvi oli riippunut... - -Minka hairasi sen äkkiä maasta. Siinä oli jotain todellisempaa, mistä -pitää kiinni. Hän liiteli sinne tänne levotonta onneaan kantaen, -voimatta antaa tunteilleen valtaa, -- ja kun hän sitten istui -muiden seuraan illallispöytään, niin ihmetteli hän itsekseen tuon -tuostakin salanimellistä suuruuttaan. _Jos_ he olisivat tietäneet... -Jos he olisivat aavistaneet, että hän, joka istui tässä ja tuskin -sai voileipäänsä niellyksi, oli mukana ison maailman taistelussa ja -iskemässä iskun... - -Hän oli mielestään näiden keskellä melkein kuin jonkinlaista -salaista nitroglyseriiniä tahi dynamiittia. Niska oikeni oikein -ylpeäksi ja sotaiseksi, kun toiset väittelivät neiti Feiringistä, --- ja hän mielestään saattoi jättää omaan arvoonsa, mitä he -arvelivat täällä kotona maalla... Mutta kyllä Schulteissin olisi -lentänyt suu selälleen, jos hän olisi tiennyt... Illallisen jälkeen -hän istui soittamaan -- triumfimarssia ja kaikenlaisia oikun -paloja. Ja Schulteiss istui pianon taa tavalliselle paikalleen. -Minka näki hänet, tenhosi hänet, hymyili hänelle silmiin, kun -hän istui siinä niska nuottihyllyä vastaan ja antoi profiilinsa -varjon muistuttaa Napoleonia. Minkan liikkuvat, väikkyvät kasvot -valtasivat hänet kokonaan sanomattomilla salaisuuksilla... Minka -oikaisi niskansa arvokkaaksi ja oli mahtava... Ja Schulteiss oli -kalpeana hurmauksesta. Kun kotiopettaja sitten varsin huumaantuneena -kumarsi hyvän yön, niin katsoi Minka häneen salaperäisesti ja -merkitsevästi... Ja Schulteissin kädet vapisivat portaiden -kaidepuissa, hänen noustessaan ylös kamariinsa. - --- Myöhään illalla makuukamarissa, katsottuaan varmaksi, että sisaret -makasivat, sitasi Minka hameen vyötäisilleen ja kietoi ympärilleen -saalin. Ja ulkona ullakossa hän sitten istui pimeässä ja mietti ja -poltti ja oli eurooppalainen ja nautti, -- kunnes hän tunsi, että se -alkoi tehdä pahaa. - - * * * * * - -Oli jo myöhä, ennenkuin rouva Baarvig sai unta, ja hän heräsi äkkiä -vaikeaan levottomuuteen ja tuskaan. Yölevottomuus oli käynyt hänelle -tavaksi, hänen tohtorin vaimona eläessään. Harvoin tapahtui, ettei -joku levottomuuden puuskaus, mikä milloinkin, ajanut häntä vuoteelta -ja saanut häntä kylmän salin poikki lähtemään kiertoretkelleen -yläkertaan lasten makuuhuoneeseen. Milloin piti lähteä katsomaan, -olivatko pikku tytöt sammuttaneet kynttilän, tahi oliko ehkä Massi -heittänyt peitteen päältään -- makasiko ja yski. Milloin taas, -oliko Arnt kahnannut tärpättirievun kaulastaan, olivatko sukat ja -kengät jääneet sinne märkinä makaamaan, eikö niitä oltu tuotu alas -kuivamaan, taikka oliko huoneessa häkää. Joka kerta hän makasi ja -mietti, miten suorittaisi sen vaikean tempun, että nousisi ylös, -sytyttäisi kynttilän ja pääsisi ovesta ulos herättämättä miestään, --- joka oli tullut myöhään kotiin, tahi jota milloin hyvänsä yöllä -saatettiin kutsua sairaan luo. Rouva oli tottunut arvaamaan, paljonko -uskalsi, siitä miten hänen miehensä milloinkin makasi, nukkuiko hän -sikeään vai kevyesti. Hän oli tutkinut miehensä kasvoja, seurannut -niiden ilmauksia melkein unien maailmaan, hänen maatessa tuossa -viereisessä sängyssä, -- kasvoissa alati niin kaunis levollinen ilme, -vastakohta kaikille rajuilmoille, joita niissä hereillä liikkui ja -joita vastaan rouvan oli taisteleminen. - -Rouva vaelteli salissa, kun ei ollut liian kylmä, ja monesti se oli -hänelle erittäin viihdyttävää, -- hän ikäänkuin sai lepoa omille -ajatuksilleen... Mutta tänä yönä hän oli säpsähtänyt ikäänkuin -pahasta unesta. Jotain oli tapahtunut... Mitä oli Minkan ja neiti -Feiringin välillä?... Peitettyä salaista ymmärrystä. Jotain jota -ei voitu hänelle ilmaista... Kirjoitus, josta neiti Feiring oli -puhunut... Minkako oli jotain kirjoittanut... Kasvojen ilmeet, --- Minkan huonosti peitetty suuri, pelokas ilo... Hän näki sen -mielessään ja kävi yhä katkerammaksi siitä, että tätä salattiin -häneltä, -- äidiltä. Ja mitä oli hän voinut kirjoittaa?... -"Nainen, joka herää", se oli nimi... Minka oli aina ollut halukas -kynäilemään... Mutta se että Minka kirjoitti, ei se häntä... Ei se... - -Rouva Bente tuijotti vaan yhteen ja samaan -- palasi aina vain yhteen -ja samaan: Luottamuksen perustus puuttui, -- se oli mennyt... Minka -oli kehittynyt häneltä salassa... Tähän hän tuijotti ja tuijotti... -Ammottava kuilu leveni levenemistään ja yhä kylmempi henki kuiskasi: -Hän oli kadottanut Minkan!... - -Vanhin tytär, joka oli kasvanut hänen valvovan silmänsä ja johtavan -kätensä varassa, -- jonka suhteen hän luuli olevansa niin kaikin -puolin selvillä... Mutta juuri parhaan elämänsä eli tämä nyt -salassa. Tien hänen sisimpään uskoonsa hän oli menettänyt... Hän -oli kadottanut Minkan! Häneen tuli tuskallinen halu rientää ylös -hänen luokseen... Ei muuta kuin katsomaan häntä, kun hän makasi... -Ikäänkuin viimeisen kerran jättääkseen illusioonilleen hyvästi... - -Vähän myöhemmin hän seisoi kynttilä kädessä keltaisessa salissa -vanhan pitkän pöydän ääressä, jolle koko pesu oli pinottu. - -Kylmä sali oli pimeä, ja raskas rautauuni kohotti pimeästä haahmoaan -suurena ja uhkaavana. Tuo masentava kasvoi yhä, kasvoi... Endre, jota -hän oli koko tahdollaan tukenut uudella uralla... Ja Kjel... Tunsiko -hän heitä, -- mitä he aikoivat, ja ajattelivat? Oliko hänellä heidän -luottamuksensa? Taikka oikeastaan, eikö hän jo aikoja sitten ollut -kadottanut heitäkin, molempia vanhempia poikiaan? - -Hän muisteli, kuinka he kumpikin tavallaan olivat vaienneet ja -hymyilleet, kun hän puhuessaan lämpeni jostain asiasta. Kuinka -katkera Endre oli isää kohtaan... Ja vielä hänellä oli Arnt, vielä -Massi kadotettavina! Neuvottomassa tuskassa hän vain tunsi, että hän -tahtoi, että hänen täytyi pelastaa, mitä saattoi. Sisässään hän huusi -hätähuutoja, -- hän ei tahtonut kadottaa enempää, -- kaikkia!... Hän -kulki levottomana, ikäänkuin kynttilällään etsien jotain kylmässä -salissa... Olivatko he antaneet lapsille liian vähän vapautta... -liian vähän asettuneet heitä kohtaan inhimillisen tutunomaisuuden -kannalle? -- Ilahuttivathan häntä itseään niin kaikki ajan ideat, -toivoihan hän niistä parempia oloja. Mutta kun tuli tosi eteen, niin -eivät ne kuitenkaan olleet niinkään helppoja toteuttaa... Tuntui -siltä, kuin ne eivät olisi vielä vakaantuneet oikeeseen muotoonsa... - -Hän pysähtyi lasikaapin eteen, jossa kaikki tohtorin apteekkitavarat -olivat, ja näihin mietteisiin vaipuneena valaisi hän kynttilällään -myttyjen, ruukkujen, pullojen, rasiain, suurten ja pienten, -kirjavaa joukkoa, ikäänkuin nimikirjoituksia lukeakseen. Sitten -kirkastuivat äkkiä rouva Benten kasvot... Huomispäivänä jo tilaamme -"Kahdennenkymmenennen vuosisadan". Ja sopivassa tilaisuudessa -mainitsen sitten Minkalle, että voisi hänkin yrittää kirjoittaa -- -koettaa kynäonneaan. - -Verkalleen kulki hän jälleen kappaleen matkaa poispäin kokoon -käännetyn pelipöydän luo, nyökäten omille ajatuksilleen. Hajallaan -olevat huonekalut olivat kuin erämaassa keitaita, joille hän laski -kynttiläjalan. Häneen tuli levollisuuden tunne. Miten sitä yöllä -liioitteli kaikkea... Niin niin, -- -- hänhän ei voinut illalla -syödä mitään, kun oli niin levoton tuon kotiopettajattaren vuoksi... -Tyhjällä vatsalla ei koskaan nuku hyvin... Jos lähtisi alas -ruokakamariin leikkaamaan itselleen palasen voileipää? Valo katosi -ulos porraskäytävään... - - - - -III. - - -Tohtorin kääsit olivat pyörineet matkoihinsa jo aikaisin viileänä -kesäaamuna. Piika alkoi pestä konttorin akkunoita, ja kotoiset -työt, jotka aina tehtiin tohtorin poissa ollessa, olivat täydessä -käynnissä. Schulteissin ilmaantuminen alakertaan muulloinkin kuin -ruoka-aikoina riippui paljon tuosta kääsien jyrinästä. Hänen -hermojansa aina rasitti tohtori, -- yksistään se tieto, että -hän oli kotona... Tavallisesti hän kiersi kaikki huoneet tahi -astua patsasteli, kädet liivien hian-aukoissa, pitkin pihamaata -saamassa raitista ilmaa, -- seisoi ja tuijotti tahkoon, kun sitä -väännettiin ja niittomies laski viikatettaan, tirkisti syvämielisesti -ovesta puuliiteriin, jossa renkipoika hakkasi puita, jutteli -karsinaan ivallista elämän viisautta imisäsialle ja porsaille tai -filosofeeraili pukin kanssa. Puutarhassa kitkettiin ja kasteltiin, -niin kauan kun aamusta vielä oli vähän varjoa, ja yksinäisissä -mietteissään oli Schulteiss juuri alkanut täsmällisillä askelilla -kulkea pitkin navetan seinustalla olevan tukin selkää, kun Minka -huomasi hänet ja nopeasti tuli puutarhan portista. Schulteiss otti -vauhtia ikäänkuin juostakseen tukin päähän saakka, mutta hyppäsikin -sitten alas notkahuttaen sievästi ja syvään polviaan. - -"Schulteiss", intoili Minka, -- "ettehän vaan hajamielisyydessänne -unohda käydä postia ottamassa, ennenkuin Kjel ennättää... -Tiedättehän, että Kjel aina menee ja tarkastaa sen portilla." -Schulteissin hiljainen, itsetietoinen hymähdys torjui kaikki -epäilykset. -- "Kello varmaan jo lähenee kymmentä, ja te vielä -kävelette täällä." "Minä vakuutan teille, neiti Minka... Voitteko -hetkeäkään epäillä minua"... keskeytti Schulteiss hämillään. -- -"Ettekö voisi esimerkiksi yhtä hyvin kuljeskella alhaalla maantiellä, -Schulteiss?" -- "Ja siten joutua hra Kjelin huomion alaiseksi!" -- -huudahti kotiopettaja voitonriemulla... "herättää hänen epäluuloansa --- ja saattaa teidän asianne vaaraan... Vähän päästä" -- hän kaivoi -esiin kellonsa -- "saatte nähdä välinpitämättömän astuskelijan -katoovan polulta tuonne alas huvimajan haan taakse." -- "Mitä, -- -eikö se vielä ole puolta yhdeksääkään? -- Käykö se oikein, oletteko -varma?" -- keskeytti Minka hätiköiden. -- "Minä vakuutan. Luottakaa -minuun, neiti Minka!" lausui Schulteiss sitten matalalla, ontolla -äänellä, joka kuului kuin tynnyrin sisästä. -- "Uh, teillä on niin -monta mutkaa, Schulteiss", -- torui Minka koketisti, -- "miks'ette -voinut heti sanoa, paljonko kello on." -- "Minä luovun kaikista -vastaväitteistä, -- vaikenen"... Hän kumarsi, ja kasvot loistivat. - -"Kuulkaa Schulteiss, asia nyt on semmoinen, että 'Kahdeskymmenes -vuosisata' on saatava pois isän sanomalehtien joukosta. Sitä -kirjoitusta, jolle annoin nimeksi: 'Se pieni ja liukas jaa-sana', --- en _tahdo_, että äiti saa sen lukeakseen... hän tuntisi minut -kohta kirjoitustavasta... Ja tiedättehän, kun hän tahtoo puhua siitä -kanssani ja nostaa sen ikäänkuin ikkunaan, tuulottaa ja tarkastaa -joka puolelta, mitä sitä on sattunut kirjoittamaan... Se on niin -sietämätöntä!... Jos se on hyväksytty, niin varmaan se tulee tässä -numerossa... Oikein vereni hyytyy ajatellessani, kuinka moni nuori -tyttö jo ehkä samana yönä makaa ja itkee ja katuu, että hän sillä -tavalla on yhdessä minuutissa kokonaan antautunut yksinvaltiaalle... -En saanut rauhaa, ennenkuin kirjoitin, että tuo jaa-sana on annettava -siten, että hänellä on helppo ero ja omistusoikeus ja samat oikeudet -ja kaikki järjestyksessä." -- "Hm, -- idea itsessään on erinomainen, --- aivan loistava, -- jos olisi -- ym, ym -- toiveita sen -- --. -Siten kerrassaan liitettäisiin jaa-sanaan naisen täydellinen suojelus -lain kautta, -- se olisi niin sanoakseni hänen kihlasormuksensa -vapauden timantti -- -- ym -- ym -- mutta --". -- "Niin, eikö totta" --- huudahti Minka voiton riemussa ja löi häntä sormille korrella, -jota hän käänteli kädessään, -- "minä olen, -- miksi hän sanoikaan -sitä, joka keksi..." -- "Heureka, -- se oli Arkimedes." -- "Heureka, -heureka! Siinä on ratkaisu koko asialle. Minä olen niin iloinen, että -tekee mieli sisällisesti hyppiä." -- "Hm-m", -- Schulteiss väänteli -miettiväisen näköisenä isotekoisia huuliaan. -- "Miksi tuommoiselta -näytätte?" -- "Ym -- ym... minä vaan tarkoitan, minä hartaasti -haluaisin, että se olisi mahdollista, neiti Minka." -- "Olettehan te -itse niin usein sanonut! --" - -... "Vaan sitä pahempi -- te unohdatte epäluulottomassa sydämessänne -yksinvaltiaan, -- sortajan... Hän ei niinkään äkkiä laskisi läpi -semmoista lakia." -- "Minusta näyttää, että te nyt aivan väitätte -itseänne vastaan." -- "Pyydän saada selvittää kantani. Minä vieläkin -pidän kiinni siitä, että idea on loistava... ehdottomasti. Mutta -esteet --" -- "Mitkä esteet... Teillä aina on esteitä, kun tulee tosi -eteen, Schulteiss. Teillä ylipäänsä aina pitää olla esteitä." -- "Tuo -laki -- jotta se läpi saataisiin -- edellyttää... en tahdo teiltä -salata sitä -- ei sen enempää eikä vähempää, kuin että koko naisasia -ensin on voittanut"... "Hyi, mikä kiero ja katala ihminen te olette!" -huudahti Minka. - -Schulteiss katsoi häneen avuttomasti, ikäänkuin rukoillen armoa. -Minka löi korrella hamettaan ja polki. - -"Se on niin harmillista, kun te aina keksitte jotain, joka on -tiellä... Nyt on muka lakinikin mahdoton. Ja sillä tavalla menee -koko kirjoitus myttyyn!" hän valitti epätoivoisena... "Minä pian -rupean vihaamaan kaikkia miehiä..." -- "Jaa-a, neiti Minka, -- -sillä tunteella saataisiin jotain aikaan... Vihan tulee edistää -vapautustyötä, kunnes kaikki menee itsestään -- rakkaudella." -- -"Mutta kuitenkin, Schulteiss"... lausui Minka hetkisen mietittyään --- "jos kirjoitus tulisi -- ja se teidän mielestänne olisi oikein -hyvin kirjoitettu, -- ideasta minä en enää välitä, koska siitä ei -kuitenkaan tule mitään ennenkuin ehkä sadan vuoden kuluttua --. -Mutta jos luulette, että sitä pidetään hyvänä, niin taputtakaa -käsiänne puutarhaportin luona kolme kertaa, niinkuin kyyhkysille. -Ja sitten Schulteiss... Tänään voi jo hyvinkin tulla vastaus neiti -Lundilta, ovatko kaupungissa saaneet toimeen suuren kävelyretkensä -tänne ylämaahan. Siinä tapauksessa tulee Thekla Feiring kohta tänne -pyytämään minulle lupaa, että saan lähteä mukaan. Mutta isä ja äiti -eivät saa aavistaakaan, että minä olen ollut toimessa sen asian -hyväksi vaikuttamassa... Kuulkaa Schulteiss, teillä on tänään paljon -puuhaa." - -Tämä iski silmää ja hymyili uskotun onnellista hymyä, sillä välin -kuin Minka riensi takaisin puutarhaan. - - * * * * * - -Postiaika oli ohitse, kirjeet ja sanomalehdet oli, maantiellä -tapahtuneiden ennakkotarkastusten jälkeen, viety kuten tavallisesti -asianmukaisesti seulottuina konttorin pöydälle, ja mytystä loisti -ristisiteinen uusi vihko "Kahdennettakymmenennettä vuosisataa", joka -ei kuitenkaan ollut antanut aihetta mihinkään kätten taputuksiin -alhaalla puutarhaportin luona. Schulteiss oli kävellyt ja vaeltanut -levottomana, ennenkuin hänelle sattui tilaisuus huomauttaa Minkalle -sitä lohduttavaa mahdollisuutta, että tässä vihkossa ehkä ei ollut -tilaa kirjoitukselle. Hän oli menemässä huoneesensa, kun rouva Bente, -joka tuli arkihuoneesta, seisautti hänet: - -"Olemme saaneet Endreltä kirjeen... Ettekö tahdo tulla -sisään hetkeksi istumaan, Schulteiss... Dresdenistä." -- -"Taiteilijakaupungista, Elben ihanasta Florensista", lisäsi -Schulteiss mielistelevästi. -- "Sehän _on_ taidetta, Schulteiss, --- syvempää taidetta, -- operettikin? -- Endre nimittäin aikookin -ruveta operettilaulajaksi"... Rouva katsoi häneen tutkivasti. -- -"Epäilemättä, rouva, -- aivan epäilemättä." -- "Hän sanoo, että -niin sanotut ensi luokan oopperat tekevät taiteilijan mylvijäksi ja -katuhuutajan heimolaiseksi, huoneet kun ovat niin mahdottoman avarat, -ja että laulaja esityksessään saattaa antaa ainoastaan karkeimmat -momentit." -- "Sangen sattuvaa tosiaan", -- huudahti Schulteiss. --- "Niin, perin vähän minä oikeastaan tuota ymmärrän... Hänen -kirjeessään oli paljon semmoista, jota arvelin teidän voivan vähän -selittää. Ja sitten hän kirjoittaa, ettei hän tahdokaan ruveta tuon -mainion Lutzmannin oppilaaksi." -- "Vai niin! -- mutta eikö Endre -juuri hänen tähtensä:--" -- "Hän on keksinyt toisen laulunopettajan, -joka ei vielä ole kuuluisa, mutta joka kuitenkin on siellä erään -liikkeen johtaja, -- aivan uuden ja luonnollisen metodin. Vanhat -laulunopettajat ovat sotkeneet ja pilanneet äänet, niin väittävät -nämä. Ja voi kai siinä olla jotain perää, Schulteiss! -- Endrenhän -on niin sulava, -- niin sulava"... lausui rouva ilmeellä, ikäänkuin -muisto olisi kokonaan vallannut hänet. -- "Niin, -- aikamme vaatii -luonnollisuutta... Sen puolesta nostetaan lippuja, riennetään -aseihin kaikilla aloilla!" -- vakuutteli Schulteiss. -- "Mutta -siellä Dresdenissä ei kuitenkaan ole ensinkään semmoista, kuin minä -olin kuvitellut... kaikki nuo ystävät -- ja tuo elämä, johon hän on -joutunut laulajain ja laulajattarien kanssa -- niin, täytyyhän meidän -muistaa, että operettia varten hän valmistautuu. -- Mutta kuitenkin, -Schulteiss, -- neiti ja rouva operettilaulajatar se ja se..." -- -"Taiteilijamieli pyrkii ensi sijassa elämään taiteen ilmassa, -rouva Baarvig. Kalalta ei saa riistää sen elementtiä." -- "Niinkö -arvelette, Schulteiss"... - -Rouva istui ja keinui omissa ajatuksissaan. - -"Niin, käsitättehän te, että äiti aina liioittelee huoliaan. Olin -kuvaillut itselleni, että hän eläisi siellä niin hiljaisesti, -kokonaan antautuisi opinnoilleen, -- että hän tahallaan olisi -piiloutunut entisyydeltään, pariksi kolmeksi vuodeksi, kunnes voisi -astua esiin täysin valmiina. Vaan tuo varmaan hävittää häneltä aikaa?" - -Schulteiss kumartui kunnioittavimmasti vastaamaan: - -"Suvaitkaa että minä, rouva Baarvig -- Jos kysymyksessä olisi -tavallinen jokapäiväinen ilmiö... Mutta," hän korotti ääntänsä, -- -"taiteilijan itsetuntoisuus _ei ole_ jokapäiväinen. On lähdettävä -hänessä asuvasta hillittömyydestä. Metsälintu ei tyydy istumaan -oppiaikaansa häkissä, leikatuin siivin. Muutoin _ei ole_ mitään -hillittömyyttä", -- huuti hän väittelyn kiivaudessa, -- "ja silloin -myöskään ei -- ei ole taiteilijaa." - -Rouva ikäänkuin vetäytyi kokoon: - -"Varmaan lienette oikeassa, -- varmaan lienette oikeassa, Schulteiss; -ei saa tavallisuuden mukaan arvostella sitä, joka on tavatonta." -- -- - -Rouva Bente istui neulomapöytänsä ääreen, kun Schulteiss oli noussut -ylös kamariinsa. Kiusaantunut miettivä ilme oli hänen kasvoissaan. - -Hän huokasi syvään, -- avasi lippaan, otti kirjeen ja pani sen -konemaisesti pari kertaa jälleen takaisin... Hän alkoi astua edes -takaisin rauhattoman näköisenä, käsi kylkeen painettuna, ikäänkuin -kärsien ruumiillista tuskaa. - - * * * * * - -Hiljaisena suvi-iltana oli tohtorin luona Elvsaetissä äkkiä syntynyt -vilkas elämä. Portailla ja käytävässä makasi matkareppuja, pleedejä -ja sauvoja, huoneissa liikkui sporttipukuisia herroja ja naisia, -jalassa villasukat ja paksunahkaiset pikilangalla neulotut kengät, -meluten ja iloa pitäen. Eräs matkailijaseura -- kolme naista ja kaksi -herraa, -- oli poikennut sinne yhtyäkseen neiti Feiringiin, joka jo -aikaisemmin päivällä oli tullut vouti Preusin luota tohtorin taloon -ja par'aikaa pommitti tohtoria ja hänen rouvaansa saadakseen Minkan -matkaan. Oli suunniteltu pitkänlainen, kolmen neljän päivän retki -metsämaihin. Kjelistä oltiin varmat, -- hänen tulonsa oli Thekla -Feiring taannut, ja hänen luotettavasta ongenvavastaan riippuikin -sitä paitsi, saataisiinko leirivalkeitten ääressä paistaa punaisia -tunturimulloja. - -Ja matkaan heidän piti päästä, jo ennen seuraavan aamun auringon -nousua, jotta voitaisiin levähtää päivemmällä, kun alkaisi käydä -liian helteiseksi. - -Ovet ja akkunat olivat selällään ja niistä virtasi sisään raitista -ilmaa heinärukoloilta, sillä välin kuin piippua, paperossia poltellen -levättiin päivän vaivoista. - -Kjelin ylitsetulviva vieraanvaraisuus milt'ei käänsi nurin koko -talon. Matkaan otetut ruokavarastot olivat tarkastettavat ja -täydennettävät kaikella, mitä vain talon aitasta löytyi suvisia -herkkuja, -- savustettua lohta, savusilavaa, kinkkua ynnä muuta. -Mutta isäukon konjakki... Sitä hän ei uskaltanut suosittaa; hän -hymähti silmää iskien molemmille herroille, -- mutta sitä vastoin -kyllä viinaa... Vene odottamaan kalavedelle, -- hevonen, -- hevonen -eväitä viemään ja varaksi, jos joku sattuisi väsymään, -- hän lupasi -pitää huolen kaikesta, hankkia sekä väkeä että kuormahevoset niin -pitkältä kuin piiriä kesti... - -Kasvojen ilmaus, lyhyet tuuheat viikset ja varma paikkansa pitävä -tukkukauppiasmainen puhetapa osottivat selvästi, että heillä oli -ollut onni saada matkaan jonkinlainen suojelija, joka näillä kulmilla -oli kaikkimahtaja, -- johon oli rahavallan ja hyvin tunnetun, -suositun miehen vaikutusvalta yhdistettynä. - -Vieraiden väliä juoksivat Arnt ja Massi puuhaten ja suurimmassa -määrin intreseerattuina; pian olivat he tulleet kaikkien kanssa -tutuiksi. Tohtori ilmestyi silloin tällöin heidän joukkoonsa -vierasvaraisena isäntänä, puhellen sanan sinne, toisen tänne. Hänen -käytöksestään ei huomannut, mitä hän oikeastaan ajatteli, mutta -omituinen ilme oli hänen kasvoissaan, kun hän katseellaan seurasi -paperossinsavua, joka sankkana pilvenä liehui naisparven yllä. Ja -hoikkana, ohuena, keltainen piiskamainen palmikko riippuen pitkin -hameen selkämystää, hyöri Berthea, pyöreä pää, nupponenä ja kirkkaat -silmät uteliaina esiin pistäen missä milloinkin. Hän vältti yhä -innokkaammin silmillään kaunista kandidaatti Kreftingiä, kun tämä -katsoi häneen, niin että kandidaatti vihdoin tuli häntä lähemmäksi -ja alkoi kysellä ja kysellä -- oli kauhean intresantti ja sanoi -häntä nupuksi, josta kerran tulisi ruusu... Minka näkyi harvemmin, -hän liiteli sisään ja ulos levottoman hermostunut, raskas hymy -kasvoillaan. Hänellä oli olevinaan kiire. Jos aikoi mukaan päästä, -niin piti tietysti järjestää ja laittaa kuntoon pukunsa, kurtata -uudestaan hameensa j.n.e. - -Kerran hänen rientäessään käytävän halki viittasi isä konttorin -ovesta häntä luokseen: "Minka! -- Kuuleppa vähän... Arvaan, että -mielelläsi lähtisit mukaan tuolle retkelle", -- sanoi hän, kun Minka -oli tullut sisään. "Niin, hirveän mielelläni, isä. Enhän ole koskaan -ollut mukana semmoisilla." -- "Minun täytyy sanoa sinulle, rakas -Minka, -- hm, jaa, miten saisin sinulle sen sanotuksi, ilman että -kovin sinua pahottaisin. -- Mutta lääkärinä, näetkös, ja isänäsi -- -olen suuresti huolissani siitä, tokko oikeastaan terveytesi kestää -niin pitkää ja vaivalloista retkeä metsiin ja erämaihin... Ei, ei, -lapseni, en tahdo sinua kieltää, esitän vaan itsesi punnittavaksi --- --. Jospa joskus sattuisit väsymään ja jäisit sairaana makaamaan -kauas metsään." -- "Ei, isä, minä niin hyvin ja varmasti tunnen, -että se ei tapahdu. Jos minä sairastun", -- itku sai äkkiä vallan, --- "niin tapahtuu se siitä syystä, ellen nyt pääse mukaan." -- -"Pääsethän sinä mukaan", huuti tohtori; mutta malttoi äkkiä mielensä. --- "Kuulehan, Minka, -- jos -- jos... muista, että minä en suutu -sinuun, enkä pakota sinua... mutta, jos sinä luovut matkasta, niin -saat, kun syyskuussa täytät seitsemäntoista vuotta, kultakellon -- -ja oikein sievät vitjat", lisäsi hän huomatessaan, että Minkan ilme -alkoi vetäytyä eittäväksi. - -Tytär katsoi häneen jäykästi ja kalpeana. "Ei, ei, isä" -- hän äkkiä -puhkesi epätoivossaan. "Jos minua kiellät, niin jään kotia. Mutta -kullan edestä minä en jää!" -- "No no, jaa jaa, -- älä sitä nyt -siltä kannalta. -- Tiedäthän, etten sinulta kiellä mitään. -- Mutta -älyäthän, että minun täytyy varottaa sinua terveytesi vuoksi... soo -soo, soo soo --. Niin, muuta asiaa ei minulla sinulle ollutkaan, -Minka. Jos äitisi myöntyy, niin tiedäthän, etten minä kiellä -- --. -Älä ole noin surullinen, lapseni... Mutta varo kuitenkin vähän noita -vieraita salonkileijonia. Olethan sinä ymmärtäväinen tyttö, eikä ole -varma, että heillä on kyllin ihmistapoja -- --. Ei, ei tosiaankaan -minulla ollut muuta asiaa, -- minä vain arvelin, että ehkä kultakello -ilahuttaisi sinua vielä enemmän." -- -- - --- "Ja tuohon joukkoon sinä hänet lasket?" huudahti tohtori kiivaana -tullessaan makuukamariin rouvan luo, joka istui neulomassa ja -kurttaamassa matkailijahametta. -- "Voimmeko muuta?" -- "Soo -- hei -vaan, -- minä en enää ymmärrä mitään -- en niin mitään. Entisinä -aikoina olisi nuori tyttö joutunut koko maailman hampaisiin, jos -olisi tuolla tavalla juossut metsiä vierasten miesten kanssa, -- -maine mennyt, minä sanon!" - -Rouva Baarvig keikahutti päätään, joka oli neulomuksen yli painunut: -"Sen tiedän, että ainakin minulle olisi ollut vaan hyväksi, jos -olisin nuorena saanut vähän enemmän vapautta"... "Niin _sinulle_, -Bente" -- "Varmaan olin samanlainen kuin muutkin tytöt... Olimmehan -me kuin lampaat karsinassa. Hyvistä ja huonoista, kaikista meistä -tuli yhtä kokemattomia kanoja, joihin ajettiin jos jonkinlaisia -käsityksiä elämästä. Kun tulimme täysikasvuisiksi, niin saimme oppia -kaikki alusta."... "Lähteä tuolla tavalla metsään kaikenlaisessa -seurassa, sopiiko se tytölle? Luuletko tosiaan, että ainoakaan mies, -jolla on jonkinlainen asema, enää huolisi semmoisesta naisesta --" --- "Aika nyt ajattelee toisin, Baarvig, -- luulen että monikin mies -huolisi... Katso esimerkiksi Kjeliä ja Thekla Feiringiä." -- "Älä -puhu Kjelistä", kiivastui tohtori. -- "Minä sanon sinulle, Bente... -Minä lyhyesti kysyn sinulta: olemmeko tuomitut, -- onko meidän pakko -laskea Minka noiden matkaan?" - -Rouva hengähti syvään ja neuloi kiivaasti: "En ainakaan minä tiedä -parempaa neuvoa, Baarvig, kuin että laskemme lapsemme oppimaan -vapauttaan käyttämään. -- Sillä se on varma, -- että jos sen -kiellämme, niin kadotamme heidät kokonaan"... - -Nyt tuli Minka salista hamettaan koettamaan. - -"Oliko isä levoton retken vuoksi, äiti, -- sitäkö hän oli täällä -luonasi puhumassa?" kärtti hän, kun olivat jääneet kahdenkesken. --- "Se oli vain sitä, että tämä on ensimäinen kerta, kun olet -poissa omin päin," -- vastasi rouva Bente kierrellen kysymystä. -- -"Nuo tapoihin tottuneet kaupunkilaiset, ne niin hyvästi osaavat -erottaa, mikä on tyhjää puhetta ja kohteliaisuuksia, ja mitä todella -tarkoitetaan. Ja tiedäthän sinä, että ei suinkaan pidä käsittää -täydestä kaikkea mitä he pakisevat." -- "En minäkään sentään ole -semmoinen maalaisyksinkertaisuus, äiti... Näiden joukossa ei ole -ainoatakaan, joka vetäisi Thekla Feiringille vertoja. Ja sitä paitsi -luulen voivani sanoa, että minä olen ideain tasalla." -- "Hm", --- mutisi rouva, lanka suussa, -- "en minä oikeastaan tarkoita -noita intresantteja kysymyksiä, enkä keskusteluita, Minka... -niissä voit kyllä selvitä. -- -- Vaan enemmän -- miten sanoisin... -heidän personallista seurustelutapaansa. Sitä niin helposti vaipuu -tutunomaisuuteen ja ystävyyteen ja muuhun semmoiseen, -- ja sinun -kaltaiselle nuorelle avomieliselle tytölle niin helposti kaikki käy -täydestä, mitä nämä --" -- "No mutta äiti, nyt minun täytyy nauraa -sinulle. Sinä pelkäät kurtiisia ja rakastumista ja muuta semmoista... -Pyh, -- meillä on nykyään niin toisenlaiset harrastukset... Aina -sitä on sitte aikaa mennä naimisiin ja saada herra niskaansa." -- -"Niin, näetkös, me niin mielellämme näemme ihmiset niiden ihanteiden -valossa, joiden ritareiksi he ovat ruvenneet; mutta ei ole sanottu, -Minka, että se aina pitää paikkansa"... - -Minka pudisti paremmalla tiedolla päätään. "Rakas äiti, älä -nyt kuvittele itsellesi, että me ajattelemme tuommoisia. Ennen -vanhaan ehkä... Kuulehan äiti, -- kulta äiti, -- etkö minun -puolestani pyytäisi isältä, että hän lainaisi parikiikariaan, --- minä ripustaisin sen remmistä olalleni... Se näyttää niin -sporttimaiselta... Ei sinun tarvitse pelätä hassahtumisia, äiti -- -Oi, minä olen niin iloinen, etten voi sitä sanoa, -- minä tiedän, -etten koko yönä saa silmiäni ummistetuksi. Se on niin ikävää, -jos minun nyt monta kertaa täytyy mennä saliin tässä huonossa -suvihameessa, kun muilla on niin sievät matkailijapuvut. Luise Lundia -kyllä eivät auta hänen hienot sheviottinsa eikä messinkivyönsä, --- Theklassa on enemmän fjongia, hänellä on 'snitti', -- aivan -synnynnäinen, sanoi Kjel, heti kun hänet näki... Kjel oli oikein -kekseliäs, kun toimitti heille aitasta viilipunkat portaille, -- -alkoi paikalla tuntua niin maalaishuviretkimäiseltä. Ja sitten -huomasin, että hän iski silmää Theklalle, ja että he yhdessä -nauroivat, -- he huomasivat kohta, että Luise oli tottumaton -polttamaan paperossia -- --. Älä, äiti, -- älä kavenna sitä -vyötäisiltä, se saa olla vaikka vielä väljempi, -- samanlainen kuin -Anna Ristsillä, jotta kohta näkee, ettei ole korsettia --." - -"Valmis, äiti? -- sitte minä puen sen kohta päälleni... Se ehkä -voisi olla vielä vähän enemmän ylös kurtattu", arveli Minka, -tarkastellessaan itseään... "Theklan on lyhempi, se tekee jalat niin -vapaiksi." -- "Theklalla on lyhyt selkä ja paljon, paljon pitemmät -sääret hoidettavana kuin sinulla, Minka. Sinulle se ei sopisi, vaan -näyttäisi niin kesken katkaistulta." -- "Äiti, muistatko pyytää -kiikaria" -- "Hae itsellesi ruokaa, Minka, sinähän olit poissa -illalliselta." -- "En jaksa, äiti", -- huuti hän taakseen rientäessään -vieraitten luo saliin. - - * * * * * - --- Tavallisuuden mukaan kierteli Schulteiss tapahtumain -likiseuduilla, aina paraiksi kaukana, ettei häntä keksitty. Mutta -äkkiä riensi hän ilosta loistavana ja kumarrellen läpi huoneiden, -joissa seurue paraillaan sangen vilkkaana hyöri suvijuomaboolin -ympärillä; boolin oli Kjel valmistanut kaikenlaisista salaperäisistä -aineksista... Jos olisi oltu hänen luonaan alhaalla sahalla, niin -olisi siihen muka tullut samppanjaakin. Schulteiss oli nähnyt Minkan -tulevan matkavaatteissa ja älysi, että taistelu oli voitettu. Tunne -siitä, että hän oli uskottu mies tässä puuhassa, sai Schulteissin -kerrassaan matkatuulelle. Hän oli taitava kuin itse Napoleon saamaan -matkalaukkuun mahtumaan niin paljon tavaraa kuin suinkin. Hän odotti, -kunnes Minka tuli ovelle, antaakseen hänelle läänin kartan. Hän oli -hengessään mukana, piirteli karttaan teitä, toisia punaisella ja -toisia sinisellä. Hän hekkumoi mielikuvituksessaan, -- vartioitsi ja -valvoi Minkan jälkiä... tuki häntä puronportailla, oli hänen salainen -kaitselmuksensa... näki itsensä tähtitaivaan alla valvomassa, kun -Minka makasi... - -Hän lensi ylös kamariinsa ja taas alas. Tietysti painettu taru -Rösvandista mukaan, -- sikäläisestä kummituksesta, -- seuralle -luettavaksi sopivassa tilaisuudessa ja mielialassa, kun levättiin -kalastajapirtissä... Käytävässä hänet seisautti heleä nauru, joka -kuului alhaalta ulko-oven portailta. Minka seisoi hymyillen ja -säteillen vallattomassa keskustelussa toisen vieraan herran kanssa. -Se oli Varberg, insinööri, josta piti tulla osastonpäällikkö, kun -uutta rautatietä keväällä aljettaisiin täällä rakentaa. Schulteiss -näki kotkan-nenän ilmaa vastaan. Hänen katseensa ahmasi koko miehen -kuin valokuvauskone; -- tukka ohuenlainen otsalla, -- piirteet -kalpeat, varmat, -- silmät nopeat, väijyvät, -- kylmäverinen viekas -viettelijä... - -"Se ei enää ole mikään salaisuus, että uskomattoman suuria rasituksia -saattaa voittaa vain psyykillisellä voimalla" -- kuuli hän insinöörin -esittävän... "Sitä voimaa voi kehittää jokaisessa, jolla vaan on -mediaalinen luonne. Käsken teitä kävelemään kymmenen penikulmaa, -ja te kävelette kymmenen penikulmaa." -- "Niin, jos on semmoiseksi -luotu, että tekee mieli totella", -- vastasi Minka ylimielisesti... -"Voisittehan koettaa Theklan -- neiti Feiringin kanssa, -- voitteko -hänen tahtonsa masentaa. -- Luulenpa, että siinä lämpiäisitte... -Muutoin haluaisimme kyllä jokainen itseemme semmoista koneistoa, kun -on lähdettävä pitkälle kävelyretkelle." -- "Te olette epäuskoinen, -neiti; mutta ellen erehdy, niin olette juuri te erinomainen meedio." --- "Soo?... Vai te luulette... Mistä sen päätätte?" kysyi Minka -uteliaassa jännityksessä. -- "Kätenne lepää tuossa kaidepuulla, --- suvaitsetteko, että sivelen sitä muutaman kerran, ainoastaan -sormenpäällä... Mitä? -- eikö se tunnu suloiselta, rauhoittavalta? --- Jos sivelisin kylläksi kauan, niin vaipuisitte uneen... Nyt olen -varma siitä, että olette harvinaisen hyvä meedio." -- "Suvaitkaa, -neiti Minka", -- kavahti Schulteiss. "Mutta minä pyydän, olkaa -semmoisia kokeita vastaan varuillanne... Isänne varmaan ankarasti -varottaisi teitä niistä"... - -Hän kumarsi yhä hammasta näyttävän kohteliaammin... "Tämä on -tuntematon ala... Sillä on seurauksia ja konsekvensseja, joita on -mahdoton arvata... se on tahtovan personallisuutensa pois antamista." -Tämän hän sanoi katkonaisesti, kasvot harmaan kalpeina, tehden -ylenmäärin syvän kumarruksen, hieroen ja pesten käsiään, niin että -rystyt valkenivat. - -Insinööri katsoi häneen näyttäen sekä hämmästyneeltä että -naurunhaluiselta ja iski silmää Minkalle, joka oikeastaan ei ollut -koskaan huomannut, mikä irvikuva Schulteiss oli, ennenkuin hän nyt -tänä iltana noin esiintyi vieraan herran edessä. - -"Luultavasti se oppimestari, joka on nuoruutenne askelia vartioinut?" -kysyi insinööri naurunhaluansa peittämättä. - -Schulteiss seisoi hetkisen hämillään, vetäytyi hämmentyneenä pois ja -juoksi rajusti portaita ylös. Hänen kamarinsa ovi paukahti kiinni. -Siellä hän makasi vuoteellaan ja puri hammasta koko illan... - -"Neiti Minka"... huusi ja rukoili hän äkkiä itsekseen kasvot -vääntyneinä ja käsi juhlallisesti ojennettuna, -- "teidän tahtonne -aikoo hän lamata ja vangita... Minä varotan, minä rukoilen teitä ---. Välttäkää häntä ja koko hänen olentoaan, -- hänen katsettaan ja -hänen kättään!... Minä panen liikkeelle maan ja taivaan, -- isänne -ja äitinne"... Hän kohotti itseään sängyssä ja uhkasi... "Äh -- se -perkele!"... - - * * * * * - -Rouva Bente kaikilta huoliltaan tuskin joutui vuoteelleen. -Puoliunessa hän mietiskeli vilustumista, joka päivällä väjyi märistä -jaloista, yöllä latoloissa makaamisesta, -- tuumi ja punnitsi, -vieläkö Minkalle antaisi jonkun neuvon, -- vai oliko viisaampaa, -olla mitään sanomatta. Varotukset ja muistutukset niin helposti -haiskahtavat kodin käskyvallalle. -- Jos olisi voinut lausua sen -hänelle niin hienosti, että tytär sen ajattelisi omanaan... Hän pisti -tyttären matkalaukkuun pullon katkeria vatsatippoja, ynnä pienen -ylimääräisen villaliivin. Ja sitten alkoi joka puolella herättelyn -melu ja liike. Suuruspöytä katettiin aikaiseen, kannettiin kahvit, -voileivät, munat; piti saada jotain lämmitystä, ennenkuin lähdettiin -kylmään, kosteeseen aamuilmaan... - --- Seurue oli lähtenyt matkaan aikaisin päivän sarastaessa, sumun -vielä asuessa virran päällä kuin pitkä vanutettu valkoinen villa, -ja kasteen kostuttaessa jalat ja helmat. Yön liepeillä jo olivat -nousseet ylös ihmiset ja eläimet. - -Aamu kävi pitkäksi, vetelehti eteenpäin verkalleen neljän ajoista, -jolloin väki hioi viikatteitaan ja lähti luokoa niittämään -aamukasteen aikana, kunnes auringon paiste viiden aikaan sattui aitan -katolla olevaan ruokakelloon ja alkoi sitä pitkin vaipua alas. Kun se -oli seinällä ennättänyt kottaraisen pesälle, oli kello vasta puoli -kuuden vaiheilla. Talon oli lähteneiden jälkeen vallannut hiljaisuus --- ikäänkuin jokin kiusaava autius... Massi ja Arnt eivät enää -suostuneet maata lähtemään, osotettuaan kerran niin paljon itsensä -kieltämistä, että olivat nousseet ylös. Arntin lämpöiset, hikiset -kasvot ja röijy, joka oli täynnä heinän törkyä, ne todistivat, kuinka -väsymättä hän oli ajanut kaiken aamua heinäkuorman päällä niityn -ja ladon väliä. Massi oli nyt viimeksi käynyt etsimässä yöllisiä -kananmunia, -- tytöllä oli erikoinen taito saada selville, minne -kanat munansa kätkivät. Tavalliseen aikaan tuli sitten tohtori alas -suurukselle; hän oli nukkunut koko yön umpeensa. - -"No", -- alkoi hän iskettyään auki tuoreen munan. -- "Minka on siis -lähtenyt matkaan?... Jos olisin jonkun keinon keksinyt, Bente, niin -vakuutan, että olisin sen estänyt --. Mokomaakin mustalaiselämää"... -"Usko se, Baarvig, että nuoriso tähän aikaan vaatii toisenlaista -henkistä seurustelua kuin meidän nuoruudessamme, -- elävät aivan -toisella tavalla yleisissä harrastuksissa." - -"Jaha, -- hoh hoo -- ja hekö eivät muka enään ole tämän aineellisen -maailman lapsia?... Luota sinä vaan siihen... Nyt he vain keskenään -kirjoittelevat, keskustelevat ja filosofeerailevat rakkauden -olemuksesta... Me taas emme muuta ymmärtänet, kuin joko -- tahi. -Mutta nämä, ne ne osaavat keittää vaikka kuinka monimutkaisen sopan -yksinkertaisista asioista, -- onko nähty -- naiset ja herrat, -- -hengenliitossa! -- metsään..." - -"Terve ja reipas elämä ulkoilmassa johtanee parempaan ja -avonaisempaan suhteeseen, kuin tuo entinen turhanarka hiipiminen -pitkin soppia, solia," arveli rouva. - -"Loruja, Bente, -- rakastavaiset aina tahtovat lymytä!" - - - - -IV. - - -Tuulenpuuskat repivät viimeisiä lehtiä piilipuista, jotka seisoivat -päärakennuksen edessä Elvsaetissä, ja latvat taipuivat humisten -yli katon. Säät olivat harmaita, levottomia, milloin raivosi -myrsky rankkasateineen, milloin sateli viikkoja yhteen menoon, -milloin taas olivat syyspäivät hiljaisia, raskaita, sumuineen ja -vihmoineen. Tohtori milloin palasi, milloin lähti päällysnuttu ja -öljytakki yllään, kääsit kurassa. Ulko-ovea pidettiin suljettuna ja -kaaverautaa ja porrashakoja käyttivät jos jonkinlaiset saappaat, -joita tuli syysmärästä joka ilmansuunnalta tohtorin konttoriin. -Talossa elettiin tänä sunnuntaina niissä muutetuissa oloissa, jotka -olivat seurauksena kaksinkertaisten akkunain panosta. Päivänvalo oli -huoneissa käynyt koko joukon hämärämmäksi, pesän lämpö taas samalla -suloisen lauhkeaksi. Tuon tuostakin valui ulkopuolella keräytynyt -märkyys pitkin ruutua pitkänä vääränä juovana, ja tipahteli räystäs -harvaksellen täyteläisin läskäyksin. - -Rouva Baarvig ja Massi olivat lähteneet kirkkoon aikoen samalla -käväistä kirkonmenon jälkeen pappilassakin. Tavallisuuden mukaan -poikkesivat he paluumatkalla virran poikki Kjelin puolelle katsomaan -hänen paikkaansa. - -Ja Berthea käytti heidän poissa oloaan ja yksinäisyyttä kyhätäkseen -kirjeen ylhäällä makuukamarissa. Hän oli joutunut kahta vuotta -nuoremman nimismiehen Olen hurjan haaveilun esineeksi. Totta puhuen -oli hän antanut Olelle toiveitakin, ja niin oli heidän välillään -koulussa kehittynyt jonkinlainen sormi- ja merkkikieli. Mutta eilen -oli Ole pistänyt hänelle käteen kirjeen kertoen siinä, että isä oli -määrännyt hänet sedän luokse kaupunkiin pyssysepän oppiin. Ole sanoi -tuntevansa, ettei hän kestäisi tätä, ja ehdotti nyt Berthealle, että -he yhdessä pakenisivat Amerikkaan. Dakotassa muka oli kultaa, ei -muuta kuin maasta kaivaa, ja siellä eläisi metsästyksellä. Siellä -on kettua, saukkoa, puhveleita ja biisonihärkiä ja vaikka kuinka -paljon villiä hevosia, joilla niitä ajaa. Hän lisäsi, että olisi -ehkä paras lähteä vasta seuraavana syksynä rippikoulun jälkeen. -Berthea kirjoitti ja antoi kyynelten valua paperille, niin että hänen -epätoivonsa näkyisi sekä musteesta että paperista. - -Arnt kulutti pitkää aamupäivää alhaalla halkovajassa työllä, jota hän -oli kauan miettinyt ja jonka teki talven varaksi; hän pani aisoja -kelkkaansa. Tallipässi ilmestyi silloin tällöin uteliaana avoimeen -oveen ja katseli tarkkaavaisena tätä hänen puuhaansa. Hänelle tuli -keskeytys, kun muuan talonpoika kirkkomatkaltaan poikkesi tuomaan -paria metsälintua kyökkiin, -- ne olivat noita tavallisia lähetyksiä, -joilla lääkärinpalkka maksettiin _in natura_. Nämä olivat ensimäiset -linnut tänä syksynä. Tohtori Baarvig ei huolinut linnuista, jotka -oli ammuttu luvattomalla ajalla. Arnt seisoi vähän myöhemmin -eteisessä sangen uteliaan näköisenä. Hän silitti alas linnun pystyyn -ponnistavia niskahöyheniä. - -"Kas tuossa, Minka..." hän levitti metson siipeä, -- "tuossa on -reikä, josta luoti on mennyt -- aivan tuossa alla... Ei siitä -varmaan ole kauaa, kun se vielä eli... Se on melkein lämmin vielä -- -tunnustele... Et taidakaan uskaltaa koskea. -- Etkö sinä tosiaankaan -uskalla?..." - -Metsopari riippui eteisessä naulasta, punareunaiset silmät raollaan, -nokassa kuusen havuja; silloin tällöin tipahti verta lattialle -pieneen verilammikkoon. Minka seisoi ja tuijotti siihen. - -"Etkö uskalla edes nokkaa avata -- kas näin", -- intti Arnt. - -"Älä koske päähän", -- huudahti Minka kalpeana tuskallisesta -kauhusta, -- "etkö näe, kuinka sen kuolleet silmät tuijottavat -meihin... Älä koske, älä koske päähän. Sinä et saa siihen koskea"... -Pöyristyksellä hän juoksi huoneeseen. -- - -Vähän ennen päivällistä kokoontui pihaan äkkiä paljon kirkkoväkeä. -Porraspäähän kannettiin verinen miehen ruumis. Se oli sama mies, -joka aamupäivällä oli tuonut metsot. Hänet oli tavattu hengettömänä -makaamassa tien vieressä kiven ääressä, päässään ammottava haava. -Hevonen oli muutamassa alamäessä päässyt ryöstämään, kärryt olivat -kaatuneet ja laahanneet perässä. Mies makasi paareilla, kuolonkalpeat -kasvot ylöspäin, ja haavan tummanpunainen juova katosi märkiin, -verihyhmäisiin hiuksiin. Silmät olivat ikäänkuin uniset, tuijottivat -jäykästi, kamalasti; valkuaiset olivat punertavat alle tunkeneesta -verestä, ja silmäluomet olivat puoleksi auki. Minka ja Arnt juoksivat -ulos ja tunkivat likemmä nähdäkseen. Äkkiä Minka parkasi hurjasti. - -Tohtori, joka oli tullut ulos portaille, huudahti lyhyeen ja -vihaisesti: "Sisälle lapset..." ja mies kannettiin portaita ylös, -sekä laskettiin konttorissa pitkälle vahakangassohvalle. - -Schulteiss seisoi tavallisella tähystyspaikallaan käytävän akkunassa, -kun Minka omituisen mielenhäiriön valtaamana, hyökkäsi ylös portaita. -Nopeasti hän riensi salin ovea kohti; mutta huomatessaan Schulteissin -huudahti hän ja ikäänkuin epätoivoisella kädenliikkeellä torjui näkyä -silmistään: - -"Ne silmät... niistä en pääse koskaan!" - -"Mutta neiti Minka, miten saatoittekaan olla niin varomaton, että -päästitte noin hirveän näyn vaikuttamaan herkkiin hermoihinne."... -"Juuri samat punaiset silmät kuin metsollakin... Ne tuijottivat niin -kuolleesti, ikäänkuin tietäen sisimmästä itsestäni jotain, jota minun -täytyy niin kauheasti pelätä... niinkuin jonkinlainen sielu tai -henki, joka niillä silmillä katsoi minuun ja uhkasi..." Hän avasi -salin oven ja vilkaisi saliin; mutta paiskasi sen taas äkkiä kiinni. -"Minä en luule, että uskallan olla yksinäni... Minä jään tänne, -kunnes syödään." - -Hän istahti lattianpalkille seinän viereen ja kätki kasvot käsiinsä. - -"Minä varmaan luulen, neiti Minka, että on tehtävä ero -hermovaikutusten ja todellisten henki-ilmestysten välillä"... alkoi -Schulteiss varovasti. -- "Ei, ei, -- en minä ensinkään kiellä, -etteikö se ole mahdollista... Mutta tuommoiset veriset silmät voivat -kyllä itsestäänkin" -- -- "Minä vakuutan teille, että silmät ne -paljaastaan _eivät_, -- vaan siinä oli jotain niiden ulkopuolella, -jolla oli minulle jotain sanottavaa... Voih, minä en kestä sitä... Ne -tahtovat minulta jotain... ne ikäänkuin pakottavat ja vetävät minua", --- mutisi hän... Äkkiä hän nousi seisomaan: - -"Nyt minä sen uskon täydellä todella, Schulteiss, -- kaiken sen -mitä Varberg puhui viime kesänä retkellämme... Nyt se vasta on -minulle selvinnyt, että se oli totta jok'ikinen sana, nyt minulla on -siitä kokemus"... Hän mietti itsekseen... "Mitä tahtoo henki sanoa -minulle -- mitä se on... Luuletteko, että se tahtoo varottaa minua, --- jotakin vastaan tulevaisuudessa, -- jotain suurta onnettomuutta -vastaan"... "Jos tämä tosiaan olisi jokin henkitieto, jota kuitenkin -viimeiseen saakka epäilen" -- "Minä pyydän teitä nyt kerta kaikkiaan -jättämään tuon mahtipontisen opettamisenne tässä asiassa, Schulteiss, --- minä tiedän, minkä tiedän. Ja jos aikomuksenne on vain arvostella -ja epäillä, niin on parempi, etten puhu teille näistä mitään" -- - -Minka näytti vihaiselta ja aikoi lähteä. - -"Minäkö mahtipontinen, -- ja opettava!... teidän sisällistä -vakuutustanne vastaan, -- joka on minulle niin pyhä... Ei, neiti -Minka", -- Schulteiss löi rintaansa, -- "tänne, -- tänne voitte -huoletta upottaa kaikki ajatuksenne kuin kaivoon --. Ja uskotteko te, --- uskotteko te tosiaan itse, että se on ollut jonkinlainen hengen -materialisatsiooni, ruumiillistuminen katseen omituisen välähdyksen -kautta, -- se tosiaan olisi hienointa henkien kieltä, mitä voi -ajatella -- --? Jos te sen uskotte, niin uskon _minä_ sen, niinkuin -uskon teihin." -- "Mutta jos se oli paljas varotus, luuletteko?"... -alkoi Minka jälleen. -- "Tuskin se oli muuta. Varmaan se oli -ainoastaan varottava ääni." -- "Niinkö... luuletteko todella... Pelko -oikein sai vereni hyytymään -- --. Mutta mitähän se voisi olla?... -Minussa on semmoinen levottomuus, ikäänkuin minua vedettäisiin, -- -odotettaisiin, odotettaisiin... Ajatelkaas", hymähti hän äkkiä, -- -"aamupäivällä tuli minuun semmoinen vaikutus, että minun välttämättä -piti päästä kaupunkiin. Se valtasi minut heti, kun olin nähnyt -metson... Eikö se ole omituista, Schulteiss... Kummallista... niin -hirvittävän salaperäistä... Mutta mitähän siinä oli, kun se koski -juuri _minua_?" -- jatkoi hän tuijottaen... "Olisiko joku, joka minua -kaipaa... ajattelee minua... tahtoo minusta jotain?" -- "Ei, ei, -neiti Minka", -- torjui Schulteiss jyrkästi ja lyhyeen, -- "kaikki -tässä viittaa siihen, että se oli varotus, -- ainoastaan varottava -ääni, -- pikemmin melkein vihamielinen!" -- "Niin, mutta siltä se -ei tunnu minusta... Minun melkein tekisi mieli nähdä vielä enemmän" --- huudahti hän äkkiä. -- "Meidän täytyy koettaa saada siitä selko, -Schulteiss! Meidän täytyy... Jos olette samaa mieltä, niin koetamme -henkikirjoitusta, jonka Varberg minulle selitti. Mutta ei kukaan -saa sitä tietää. Me vaan haemme yhtä sanaa, Schulteiss... Otetaan -vain pyöreä paperi, johon pannaan jonkinlainen viisari, ja pitkin -reunoja kirjoitetaan suuria kirjaimia. Sitä käännetään ja tutkitaan -vastauksia. Kuulkaa, -- nyt meitä huudetaan alas ruualle... Mutta -iltapäivällä kahvin jälkeen alamme." - --- Sillä aikaa kun Minka ja Schulteiss ehtoopäivän hiljaisuudessa -puuhasivat kouluhuoneessa henkimaailman kanssa, tehden kysymyksiä ja -saaden vastauksia, istui tohtori alhaalla arkihuoneessa lueskellen -sanomalehtiä ja aikakauskirjoja. Viikon kiireistä oli aina jäänyt -sunnuntaiksi koko joukon luettavaa. Tavan takaa laski hän luettavat -luotaan, kävi akkunalle ja katsoi ulos. Usva oli käynyt sakeammaksi, -kosteus verhosi akkunan kuin huntu ja akkunalaudoista tippui vesi. --- Tähän aikaan piti Kjelin saapua kihlattunsa, Thekla Feiringin -kanssa; hän oli jo aikaisin aamulla jigillä lähtenyt voutilaan häntä -noutamaan. Tuossa seisahtui jigi oven eteen. - -"Tässä on posti, isä", -- sanoi Kjel astuessaan sisään. - -Tohtorin katse tarkasti hätäpikaisesti sisällystä ja kääntyi sitten -terävänä Benteen, joka nopeasti seurasi perässä, -- tulistuneena -ja hermostuneena Endreltä saamansa kirjeen johdosta, jota hän -rutisti taskussa. Hän oli sen verran silmännyt sitä, että huomasi -sen sisältävän uuden rahavaatimuksen. Mutta oli ikäänkuin äänetön -sopimus, että tohtori pysyisi erillään kaikesta kirjeenvaihdosta -Endren kanssa... - -"Ja uudet matkaturkit, äiti", -- huusi Kjel tarttuen Theklan käteen -ja näytellen häntä, -- "kaupungista tilatut. Sain ne juuri tänä -aamuna, niin että saatoin viedä ne Theklalle mukanani... Hienot, -vai? -- Helkkarin kalliit sivumennen sanoen... pehmyttä hienoa -oravannahkaa sisäpuolella ja kaulus illerin nahkaa. Thekla pitää -niistä." - -"Jospa vaan itse näkisit, kuinka ne sinua vaatettavat", -- intoili -Kjel auttaessaan turkkeja hänen päältään... "Se on varma, että meidän -taloomme hankitaan korkea seinäpeili, jotta näet itsesi kiireestä -kantapäähän... Emme ole tiellä muuta tehneet, kuin vain puhuneet -talostamme... Siitä pitää tulla kerrassaan uudenaikainen -- ja -ajanmukainen, -- ja se sisustetaan kahta itsenäistä personallisuutta -varten". -- "Hm-um", -- tohtori venytti sanaa, -- "mutta se kai -saavutettaisiin paraiten, jos kumpikin asuisi omassa rakennuksessaan -niinkuin ennenkin." -- "Niin, mutta Theklaapa ei pannakaan mihinkään -vanhanaikuiseen hökkeliin, isä. Rakennus pystyyn vaan. Eikö totta, -Thekla?"... - -Thekla oli kadonnut; -- hän arvasi, mistä nyt tulisi puhe. - -"Joo-o, minä tosiaan aion ruveta rakentamaan -- se se perältäkin, -kun kaikki lukuun otetaan, käy kannattavimmaksi", -- lausui hän -olkapäitään kohauttaen; hän alkoi astella edestakaisin huoneessa, -- -"se käy kannattavimmaksi"... - -"Jumala varjelkoon sinua, Kjel... Rahat -- rahat..." - -Kjel kääntyi äkkiä ja sanoi terävästi, harmissaan: -- "Tässä -vaan on kysymys siitä, kumpiko käy kalliimmaksi, isä, -- jos -laskemme esimerkiksi viiden vuoden ajalta, -- rakentaa, vaiko olla -rakentamatta... Rahoja, -- tietysti se kysyy rahoja! -- -- Vaan tässä -on tehtävä ero niiden välillä, jotka näkee, ja niiden, joita ei näe. -Ruveta kituutellen elämään saattaa sattumalta juuri olla kalleinta -mitä voi keksiä"... - -Tohtori ei näyttänyt siltä, että pojan esiintuomat syyt häntä -olisivat tyydyttäneet, hän pudisti kerran ja toisenkin päätään -tyytymättömän näköisenä. - -"Katsos Kjel", alkoi Bente varovasti, -- "sekä isäsi että minun -mielestä olisi niin turvallista, jos jättäisit rakennushomman -tuonnemmaksi, kunnes saat vähän pääomaa kerätyksi, jolla alkaa." --- "Idylliä, äiti, -- idylliä... Matala maja, kaksi sydäntä. Tuo -on juuri sitä vanhanaikaista, joka ei kannata. -- Asua tuolla -alhaalla tehtaalla vanhassa hökkelissä -- sahan surina alati -korvissa, -- vaimon kanssa, joka kaipaa kaikkia ajan vaatimuksia. -Voimatta esiintyä seuraelämässä, niinkuin minun liikeasemassani -naineena miehenä täytyy, jos mieli tehdä vähänkin maksukykyisen -miehen vaikutusta kanssaihmisiini, eikä vaipua aivan takajoukkoon --- jossa asemassa minulta Jumala paratkoon lakkautettaisiin luotto. -Olen punninnut tätä kaikkea -- --. Todenmukaisinta on, äiti, että -matalassa majassasi odottaisi minua vararikko." -- "Tyytyväisyys -vähään on hyvä avu, Kjel," -- vastasi äiti terävästi, -- "ja kaksi -nuorta, jotka --" -- "Ja sitten viivan toisella puolella, isä" -- -intoili Kjel, -- "varain puolella --. Otettakoon selvästi varteen: -- -Vaimo tyytyväinen, -- ajan säästö, -- talo, jossa voi päästä hyviin -suhteihin, koota seurapiiriinsä liikemaailman huiput... Ei tarvitse -juosta pitkin kylää kerjäämässä nimiä papereihin, -- on toiveita, -että pääsee tirehtöriksi säästöpankkiin, ja varmuutta siitä, ettei -niitä rahoja, joita tarvitsen, sanota irti ennen aikoja. Ja niin -edespäin ja niin edespäin, pitkäksi kävisi luetella kaikkia -- -seurauksia siitä mitä sanotaan 'vaikutukseksi'." - --- "Papereihin, papereihin," intti tohtori kiivastuen, -- "miksi -sinulla välttämättä pitää olla papereita? -- Laajenna liikettä, -sitä myöden kuin sinulla on rahoja." -- "Niin, _siinä_ se on, -- -siinä sitä jälleen ollaan," -- päivitteli Kjel epätoivoisena siitä, -tokko voisi asiata selvittää näin perin käsittämättömille päille. -"Minä koetan selittää sinulle, isä, -- osottaa minulle, että -liikemies, joka tekee kunnollisesti työtä, -- aina tarvitsee rahoja ---. Ne ovat kuin vesi myllynrattaassa. Kuta uutterammin hän tekee -työtä, sitä suurempi on hänen rahantarpeensa... Ja luonnollistahan -on, että hänen niin ollen täytyy koettaa raivata itselleen tietä -vaikutukseen ja rahaluottoon, -- ja etenkin pyrkiä valtaan kaikissa -rahalaitoksissa... Tulisipa minusta vaan säästöpankin tirehtöri, -niin että kaikkien tämän seudun liikemiesten täytyisi kääntyä minun -puoleeni rahoja saadakseen, -- ohoh sitten --" - -Kuului voihkinaa. Rouva Bente huokasi. - -"Jumala tiesi, minkä vuoksi näihin sekaannut, äiti. Hankit itsellesi -vain suruja siitä. Minä arvelen, että minunhan liikkeeni ja minunhan -selkäni tässä kait saa kaikki kestää... Taikka ehkä isä tahtookin -maksaa sen uuden taloni, paljon kiitoksia sitten vaan", -- sanoi Kjel -leikkisästi. -- "Tehköön poika, miten tahtoo, äiti, -- ei tässä muu -auta", arveli tohtori. -- "Minusta pitäisi sinun kuitenkin ajatella, -etkö voisi maksaa isällesi takaisin osaa siitä, mitä olet hänelle -velkaa. Ei tuntuisi niin epäluotettavalta, Kjel!" -- - -"Tähänkö aikaan sinä esität tuota, -- on sekin hienotunteista, -juuri nyt, -- halpamaista"... älähti Kjel töykeästi. "Mutta niin se -joka tapauksessa on, että minä olen Theklan kanssa päättänyt sanoa -teille tänään, että me aiomme ennen joulua mennä naimisiin ja ryhtyä -rakentamaan, niin että suveksi saamme muuttaa uuteen taloomme." - -Tohtorin otsassa kuhmut kuumenivat; -- hän katsoi Benteen ja Bente -häneen... - -"Äitisi on sitä mieltä, Kjel, että jättäisit sekä naimahomman että -rakentamisen tuonnemmaksi, kunnes sinulla on tosipohja, jolle -rakentaa." -- "Se on, kunnes rikastun, äiti -- kun voin muuttaa -sahani rahaksi ja ruveta koroilla elämään, -- noin kolmenkymmenen -vuoden päästä -- jaha! -- -- Ei, kyllä Thekla ja minä nyt uskallamme, -ja ja'amme myötä- ja vastoinkäymiset onnen kaupalla. -- Enkä minä -siedä sitä, että hän enää tekee voudin luona orjan työtä. Niin että -nyt tiedätte tuumamme", -- hän lisäsi ja lähti huoneesta; -- "aivan -lapsena ette sentään saa minuakaan pitää"... - -Benten ilme oli kalpean kiihtynyt, tuima: "Niin, Baarvig, minä olen -sitä mieltä, että tätä meidän tulee vastustaa kynsin hampain, -- ja -kaikella sillä vaikutusvallalla, joka meillä suinkin on. Silloin -olemme joka tapauksessa tehneet, mitä voimme. Sillä ei koskaan tästä -tule hyvää, jos tuolla tavalla aljetaan." - -"Kuules sinua nyt taas, -- et koskaan ymmärrä sitä poikaa!" kuohahti -tohtori. -- "Kjel nyt kerran on semmoinen, ettei hän voi jakaa -harrastuksiaan. Hän antautuu aina kokonaan... Ennen oli hänen -mielensä yksinomaan sahassa, -- ja nyt rakastetussa. Se juuri -on hänen vahvin puolensa, jota sinä et koskaan käsitä, Bente... -Paras on kuitenkin, että hän saa tytön luokseen, silloin on kaikki -paikallaan. -- Vai onko hän muuta tehnyt, kuin ajanut edestakaisin -voutilan ja sahan väliä talvesta pitäen? Sahalla on, kuulemma, käynyt -tavalliseksi vastaukseksi, ettei hän ole kotona... Ei siitä tule -muutoin selvää, sen käsitän... Menkööt naimisiin, kuta ennen sitä -parempi!" - -Syntyi äänettömyys, jota vaan häiritsi tohtorin sanomalehti, kun -hän taittoi sen paremmin lukeakseen. Yläkerrasta kuului astuntaa, -ja silloin tällöin sadeharmajan, räystästippuisen iltapäivän -hiljaisuudessa jalkain raappinaa, kun joku tuli pihalta ja kulki -kyökinovessa. Minka liiti hiljaa huoneeseen. - -Hän etsi nuottihyllyltä ja pianon päältä jotain, mutta ei löytänyt. -Sitten neulomapöydältä ja konsoolilta korukapineiden ja valokuvain -seasta... - -"Sormihattuani minä vaan...", selitti hän, sillä aikaa kun hänen -kätensä kissamaisen sujuvasti ja varovasti koettelivat eteensä, -jott'eivät kaataisi mitään... "Ei täälläkään..." Hän katsoi -ympärilleen, olisiko muuta mahdollista paikkaa... "Ja ajatelkaas, -kun Thekla kuuluu torstaina lähtevän kaupunkiin ostamaan kapioita", --- lausui hän sivumennen välinpitämättömästi. -- "Soo-oh? -- isä ja -minä emme vielä ole kuulleet siitä mitään." Äidin ääni värähteli -harmista. -- "Ainakin he siitä puhuvat, -- Thekla ja Kjel... niin -että minä arvelin..." "Eukkoseni," -- rauhoitti tohtori huomatessaan, -kuinka Bente onnettomana katsoi apua seinistä. "Heillä on niin hyvät -jarrut. Mahdoton heidän on, näetsen, mennä pitemmälle, kuin rahoja -riittää." -- "Korkealta, korkealta päämme päällitse"... mutisi -Bente. -- "Sinulla on omituinen taipumus näkemään kaikki mustana, --- sysimustana," kuohahti tohtori; hän hyvin tiesi, että sitä oli -mahdoton kestää, kun Bente rupesi epätoivoiseksi. -- "Mitä sinä -siellä seisot ja vääntelet itseäsi, Minka?" -- puhkesi hän äkkiä. -"Vaivaako sinuakin jokin?... Sinä Jumala paratkoon painostat koko -taloa, Bente, niin että lopulta kaikki tulemme hulluiksi." - -"Ja sitten mi-minä ajattelin," -- ankkasi Minka... "minä tosiaan -olen ajatellut sitä kauan, -- aina suvesta saakka, -- että -- -että minä tahtoisin puhua siitä teidän kanssanne, -- kysyä enkö --- enkö minä pääsisi talveksi kaupunkiin... Minä tahtoisin niin -mielelläni olla jonkin aikaa omin päin. Minä tunnen, että minä käyn -niin epäitsenäiseksi, jos vain kuljen täällä kotona tyttärenä ja -lapsena... Ja sitten minä ajattelin, että Kjel ja Thekla nyt niin -helposti voisivat hankkia minulle jonkun, jonka luona asuisin." - -"Varsin helposti... Tosiaan erinomaisen kekseliäästi ajateltu... -Aivan ihmeellisen lipeästi... Sehän kävisi kuin rasvattu, -- -kun sinulla vaan olisi millä maksaa... Jaha, jaha, olihan sekin -päähänpisto." -- "Minka arvatenkin ajattelee opintojaan, Baarvig," --- puolusti Bente. -- "Minä ikävöin niin sanomattomasti päästä pois -täältä kotoa alati samasta ja samasta!" huudahti Minka pidättämättä -enää mieltään. -- "Niin, äiti ja minä myös kovasti ikävöimme, minä -niin tavattoman mielelläni eläisin kaupungissa eläkkeellä, sen sijaan -että ajan täällä sairaitten luona aamusta iltaan ja illasta aamuun... -Minusta suoraan sanoen sinun pitäisi hävetä, Minka. Pyydät tuommoista -juuri nyt, vaikka tiedät, kuinka me nyt tarvitsemme rahoja joka -taholla." -- "Jos minä en pääse pois, -- jos minun täytyy jäädä tänne -talveksikin... silloin minä en tahdo elää... en, en..." huusi hän -hurjana ja silmät palaen kalpeissa kasvoissa. - -"Tuo on kalvetustautia, -- aivan varmaan kalvetustautia, Bente... -Hänen tulee saada rautapillereitä, -- oikeata ruumiillista työtä -talouden toimissa tuon kiihtyneen ja nurinkurisen henkisyyden sijaan. -Näethän sinä, Bente, mihin se vie... Herra varjelkoon, miten hänessä -kaikki käy liioitelluksi..." - -Äkkiä tohtori pysähtyi astunnastaan: "Miksi ei Minka esimerkiksi voi -auttaa sinua talousaskareissa? -- Miksi täytyy juuri sinun juosta -niissä vuorokauden umpeensa, aamusta varhain, kun neiti vielä makaa --- ja lepää -- ja tarvitsee rauhaa lukeakseen intresantteja teoksiaan --- ja vartioidakseen sieluaan ja tunteitaan ja mielialojaan... Miksi, -kysyn sinulta", -- pauhasi tohtori. -- "Makaa ja valvoo hautoen -naisen tulevaisuutta ja kaikenlaisia muita houreita! -- Tietysti -sitä ei saa unta, kun ei koko päivänä ole käyttänyt ruumistaan, -- -käy kalpeaksi ja sairaaksi... Miksi kaiken terveen järjen nimessä -emme voi sanoa irti yhtä piioistamme, Bente, ja saada hieman apua -Minkasta"... "Minkalla ei ole taipumusta käytännöllisiin töihin, ne -eivät sovi hänelle, Baarvig, -- tiedäthän sinä, että muutoin olisin -sitä ajatellut." -- "Taipumusta?"-- intti tohtori. --"Niin, niin, -niin tietysti, kun hän on saanut kokonaan vieraantua käyttämästä -käsiään ja ruumistaan ja voimiaan käytännöllisiin töihin. Ne tietysti -ovat korkeammat kaikki nuo kirotut niin sanotut intressit. -- Minä -sanon sinulle Minka, lakkaa vetistämästä", huuti hän ja polkasi -jalkaa lattiaan. - -"Niin, siinä hän nyt on, -- taas jonkun häälyväisen oikun riivaamana. --- Nyt hän tahtoo kaupunkiin -- kaupunkiin vaikka henki menisi, --- ylevämpään ilmaan... Mutta näetkös, tyttöseni, siitä ei nyt -tule mitään, -- ennenkuin saatat itse hankkia rahoja ja olla oma -määrääjäsi... Vaan nyt on, -- tästä päivästä alkaen, pidettävä huolta -siitä, että alat viettää toisenlaista järjellisempää elämää, -- -ensinnäkin on korjattava terveytesi... Minä _tahdon_ niin, Bente. -Hänen täytyy hoitaa taloudesta jotain osaa, minkä sinä katsot -sopivaksi, ja siitä vastata, -- silittää, parsia sukkia ja neuloa, -niin että hän käyttää aikansa niinkuin muutkin hyödylliset ihmiset." --- "Sinä voit pakottaa minua, isä... Mutta sitten minäkin tiedän, -mitä ajattelen," -- sanoi Minka kalpeana. -- "Minulla on oikeus -kehittyä ja seurata luontoani minullakin. Ja jos minut nyt poljetaan -alas..." - -Kjelin nauru ja äänekäs pakina Theklan kanssa kuului käytävästä. - -"Niin, jo riittää, Minka", keskeytti tohtori äkkiä karskisti, -- -"minä en suvaitse, että kodin keskenäisiä asioita näytellään -- -v-vieraille..." Ovi aukeni ja sisään sipsutti Thekla hymyilevänä, -mutta hieman poissa tasapainosta tönäyksen vuoksi, jonka hän oli -saanut selkäänsä. - -Loukkaantuneen näköisenä vilkaisten taakseen Kjeliin, hän nopeaan -koetti saada takaisin ryhtinsä ja istahti pinnatuolille rouva -Baarvigin viereen, sillä välin kun Kjel meluten ja ylimielisenä astui -pitkin lattiaa hänen perässään. - -"Siitähän meidän piti keskustella isäsi ja äitisi kanssa", -- -muistutti Thekla. - -Kjel pysähtyi, sormenpäät liivintaskussa, ja lausui kevyesti: -"Niin, eihän se ole muuta kuin että Thekla ja minä aiomme torstaina -lähteä kaupunkiin kapioita ostamaan... Minä olen laskenut, että käy -halvimmaksi hankkia saman tien, -- huonekalut ja kaikki, -- niin -että ne sopivat uuteen taloon." -- "Hm -- jaa-a... Siihen tarvitaan -rahoja, Kjel," -- vastasi tohtori jotenkin terävästi. - -"Pyh, pankista saan minä nyt niin paljon kuin tarvitsen... Ja -lyhentää miten itse tahdon. Kirjoitanko tuhannen tai parin tuhannen -paperin, sillä taholla on se aivan saman tekevää." - -"Niin ollen ei tässä oikeastaan ole syytä kysyä vanhempaisi -mielipidettä", -- lausui rouva Baarvig kylmästi tiukkaan kiinni -puristetuin huulin. - -Theklan pienet pyöreät mustat silmät katsoivat päättävästi rouvaan. -"Sallikaa minun nimenomaan vakuuttaa, että minä en tahdo sanallakaan -puuttua siihen, _kuinka paljon_ Kjelin tulee ostaa. Minä olen -pyytänyt häneltä vain sitä, että se mitä ostetaan on oman makumme -mukaista."... "Se on vaan sitä" -- jatkoi Kjel, nosti sormen -nenälleen ja hymyili isälleen ikäänkuin asianymmärtävälle, -- "että -minä voitan parisen sataa -- vähintäin, -- jos minulla on oikein -hyvä onni, niin ehkä kolme, -- jos kirjoitan kaksituhatta ja ostan -kerrassaan tukkuhinnalla." -- "Varmaan ei kukaan halua hartaammin -kuin minä, että rikastuisit, Kjel!" -- huudahti rouva raskaasti, -raskaasti huoahtaen -- "kaikilla noilla laskuillasi ja kaupoillasi", --- tuli vähän päästä puoliääneen. -- "Tämä ehkä käy vähän yli -jokapäiväisen talousretuuttelun, äiti... säästetään killinkejä ja -annetaan taalerein mennä," -- sutkautti Kjel, ajelehtien lattialla -laahaavilla, itsetietoisilla askelilla. -- "Minun oikein täytyy -istua ja katsoa sinuun, Minka", -- lausui äkkiä Thekla keskeyttäen -kiusallisen äänettömyyden, -- "mikä sinua vaivaa, sinä näytät niin -huonolta?" - -Theklan elävät silmät luistivat tutkivasti tohtorista rouvaan ja -takaisin tohtoriin. Sitten vaihtoi hän katsetta Minkan kanssa, joka -vastasi päänpudistuksella. - -"Semmoisessa kodissa kuin meidän on täytyy tyytyä niin moneen -rajoitukseen; mutta silti kyllä voi elää onnellisena," -- sanoi rouva -Baarvig sangen vakavana ja iski Theklaan terävän katseen... "Minka on -juuri saanut tietää, ettei meillä ole varoja lähettää häntä talveksi -kaupunkiin." - -Kjel kulki ja mutisi itsekseen ja aprikoitsi, ikäänkuin tämä taas -vahvistaisi, mitä hän oli sanonut: säästetään killinkejä ja -- -- -"Siksi minä... siksi minä... kun olin ajatellut niin paljon tästä -talvesta", puhkesi Minka hiljaa itkevällä äänellä. -- "Saamme tottua -pettymyksiin vähin jokainen", arveli rouva Baarvig. -- "Olisin -mielelläni tehnyt työtä yöt ja päivät", -- vakuutti Minka, "jos vaan -olisin saanut tehdä jotain, joka minua intreseeraa". -- "Työ jota -tekee aina intreseeraa, Minka", -- keskeytti tohtori lyhyeen. - -Edes takaisin soutaen, molemmat kädet taskussa ja katsoen Theklaan, -jonka silmät paloivat kuin kynttilät, sanoi Kjel: "Eiköhän tuota -samaa kaunista lausetta voitaisi käyttää niidenkin lohduttamiseksi, -jotka istuvat linnassa, isä." -- "Niin, en minä ymmärrä, minkä vuoksi -minä olen olemassa", -- puhkesi Minka kiihkoisesti, -- "kun minä en -saa tehdä sitä, jota minä maailmassa harrastan ... Joka, joka taholla -salpa vastassa... Se on niin, että siitä tukehtuu... Mutta jos minä -en saa tehdä sitä, johon minulla on halua ja harrastusta, niin en -minä tosiaan käsitä, minkä vuoksi minä elän tätä elämää." -- "Ole -käsittämättä sitten, Minka", -- vastasi tohtori tylysti. -- "En minä -ole koskaan pyytänyt päästä maailmaan", -- vetisti Minka. -- "Luulet -kaiketi, että minä seisoin hattu kädessä ja kumarsin ja rukoilin sitä -omilta vanhemmiltani?" -- "Niin aivan ilman oikeuksia eivät lapset -kuitenkaan voine olla tässä maailmassa"... arveli Thekla purevasti. -"Täytyy olla edes jonkinlainen vastuunalaisuus, -- ainakin ihmisten -edessä." - -"Sen juuri me vanhemmat niin ankarasti saamme tuta", -- puuttui äkkiä -rouva Baarvig keskusteluun. -- "Me voimme sanoa, se on varma, että -poimimme untuvat omasta rinnastamme, että melkein noukimme itsemme -paljaaksi jokaisen lapsen vuoksi, joka meillä on, -- että asetamme -heihin koko olentomme ja onnemme... Se vaan on niin sanoakseni -vaistoamme... Ja kun lapsemme sitten filosofeerailevat ja kysyvät, -miksikä se maailma, johon he ovat tulleet, _on_ semmoinen, -- niin -ei meillä tosiaan ole muuta kuin raihnas ja vaivaantunut sielumme ja -ruumiimme vastaukseksi, -- Thekla hyvä"... lausui Bente hillityllä -vavahtelevalla äänellä. - -Minka oli nopeaan liitänyt lattian poikki ja asettunut äitinsä tuolin -taakse, kiertäen kiihkeästi käsivartensa hänen kaulaansa. - -"No no, äiti", -- löi tohtori leikiksi, -- "älä sitä nyt noin -pahaksesi pane. -- Tiedäthän sinä, että lapset ylipäänsä ovat oikeita -ihmissyöjiä"... - --- Sillä aikaa kun ulkona satoi ja laudoista kuuluvasti ja alati -tipahteli, kääntyi keskustelu iltahämyssä myötäjäispuuhiin, joita -pohdittiin ja pääteltiin yhdessä Minkan kera. - -Theklan napitettu hieno kenkä pisti silloin tällöin esiin lattialle -lankeavaan valoon, sen mukaan kun hän liikkui keinutuolissa, jonka -selässä Kjelin käsi riippui. Ja Berthea, joka oli uunin edessä -polvillaan ja piti silmällä omenoita, joita hän paistoi hiilustalla, -sekaantui tuontuostakin keskusteluun kiihkein neuvoin, ikäänkuin -hänellä kyllä olisi ollut enemmän älyä ja kokemusta, kuin he -luulivatkaan. - -Huoneen pimeimmässä osassa, kappaleen matkaa keinutuolin takana, -kulki Schulteiss edestakaisin kädet takinliepeiden alla, astui -täsmällisiä pieniä askeleita, koska oli tilaa ainoastaan pienille -käännöksille. Hän oikeastaan oli paljasta korvaa, -- jännityksellä -hän koetti älytä sanoista ja viittauksista, tokko Minka tosiaan oli -saanut vanhemmat suostumaan vaaralliseen tuumaansa, lähteäkseen -talveksi pääkaupunkiin tuon herran vaikutuksen alle... - -Äkkiä hän teki rajun äkkikäänteen, loistava hymy kasvoillaan... Ei -puhettakaan, että Minka pääsisi kaupunkiin! -- - - - - -V. - - -Kjel oli suosittu mies; hän ajeli vaimonsa kanssa vieraissa, ja -aina hän astui sisään huulillaan sama reipas ja rattoisa kokkapuhe: --- "Uusi reki, uusi karhunnahka, uusi eukko", -- hän ei uskaltanut -sanoa "uusi tamma", niinkuin ensi kerralla oli huomaamatta päästä -hänen kieleltään. Mutta hänen kellertävä liinakkonsa oli tosiaan -äsken ostettu ja menijä, johon hänellä oli syytä olla täysin -tyytyväinen, -- yksitoista kilometriä kolmessa neljännestunnissa --- matkalla voudin luokse se viipyi vain puolentoista tuntia. -Vouti itse tuli eteisen ovelle juhlallisen ritarillisena vastaan, -tarjosi rouvalle käsivartensa ynnä suuressa salissa sohvan, käski -esille parhaan madeiransa ja selitti, että hän olisi tehnyt -samoin, jos hänen konttoristinsa olisi nimitetty maaherraksi, -- -saatikka sitten nuoren naisen vuoksi, joka aina oli ollut hänen -hengenheimolaisensa ainoassa asiassa, mikä nykyaikaisista kelpaa, -nimittäin ruumiinpolttoasiassa... Nyt hän saattoi antaa nuorelle -rouvalle numerot ruumiinpolton kustannuksista neljässä eri maassa, -- -ja ruumiinpolttojen luvusta viime vuodelta... - -Kjel oli visiiteillään aina alussa vähän jäykempi ja vilkui -levottomana Theklaan, tokko tämä oli tyytyväinen siihen paikkaan, -joka hänelle oli annettu. Arvonsa oli silläkin asialla ja aina oli -pantava toimeen pieni ensi kerran äksiisi ja totutettava paikkakunnan -rouvia pitämään sitä, joka vielä pari kuukautta takaperin oli ollut -voudin luona kotiopettajattarena, täydellisesti heidän vertaisenaan. -Muutos oli liian uusi ja naamat kävivät kyllä siellä täällä hieman -totisiksi ja jäykiksi, kun vastaleivottu rouva niin varmasti ja ilman -muita mutkia oikaisi lattian poikki ja nonsalantisti istahti juuri -sohvapaikkaan. - -Kjel sai sitten, milloin sopi, pienen syrjäpakinansa kahden kesken -talon herran kanssa... "Hyvä tilaisuus saada rahoja nyt, jos -tahdotte", -- hän iski ystävällisesti silmää, -- "hyvältä ystävältäni -pankinjohtajalta. -- Vaimoni sukulainen muutoin... Hän pyytää minua -lausumaan mielipiteeni täkäläisistä oloista, -- vakavaraisuudesta -tietysti... Parilla sanalla voin minä nyt... Tietysti parasta, jos -itse kirjoitan paperiin, hän sanoi; -- mutta minä kiitän nöyrimmästi; -kyllä ymmärsin yskän. Vanha kettu, näettekös... Niin, tietysti, kun -vaan minä kirjoittaisin, kyllä kai... Mutta kuten sanoin, meidän -kesken -- pieni suositus minulta ei tosiaan ole haitaksi tätä -nykyä... Tietysti minä en suosittele mitään muuta, kuin mikä on -kultaa. Eikä ole kaikki kultaa, joka kiiltää, -- vai mitä? -- No jaa, -tämä ainoastaan oli pieni ystävällinen viittaus. -- Mahdollisuuden -varalle, -- jos tarve sattuisi, -- niin tiedätte, mitä minulta voitte -odottaa." - -Eräänlaisella itsetietoisella salaperäisellä afääri-ilmeellä -sitten jälleen puututtiin muiden kanssa tutunomaiseen pakinaan. -Theklan läsnäolo kieltämättä vaikutti hieman kylmäävästi, osaksi -pääkaupunkilaisrouvapuvun ja pitkävartisten hienojen hansikkaitten -vuoksi, osaksi siitä syystä, -- että hän jonkinlaisella paremmuudella -puhui korkeammista harrastuksista. - -Mutta Thekla nyt kerran ei aikonut nöyrtyä rouvain edessä. Hän oli -lujasti päättänyt voittaa taistelussa. - - * * * * * - -"Nyt hurskaat vanhempani tietysti luulevat, etten ole muuta tehnyt, -kuin ajanut vieraissa kaiken aikaa, eikö niin?" -- lausui Kjel -tutunomaisesti isälleen ja äidilleen kerran kotona käydessään. -"Mitä vielä... Minä olen saanut toimeen yhtiön, joka ostaa koko -Mustanmetsän, yksitoistatuhatta tynnyrinalaa. Joko nyt kauhistut -äiti? -- Ei, minä _en_ ole siinä osakas, -- se on, ellen tahdo. --- Minä vaan hankin muutamille ostajille kaupungista rahat, -- -- -valmistan heille mahdollisuuden -- --. Ei, minä _en_ ole osakas... -Yhden ehdon vaan olen pidättänyt itselleni, -- pikkuisen sivuseikan, -että nimittäin kaikki puut ovat sahattavat minun sahassani, -- noin -viisitoistasataa tolttia tämän ja tulevan vuoden kuluessa." -- "Mutta -tämähän kuuluu hyvältä, -- järjelliseltä, Baarvig", -- puhkesi äkkiä -Bente sanomaan, kyynelet silmissään. -- "Ei mutta, kuuleppas rouvaa --- eikös kohota katsettaan lakea kohti huomatessaan, että pojalla -on järkeä nupissa." -- "Eikö vaaraa ole minkäänlaista, Kjel?" tutki -Bente häneltä jälleen. -- "Ei vähintäkään, äiti, -- -- se vaan, että -pistän taskuuni kahdenkertaiset voitot, kun rautatie valmistuu." - -Bente itki... - -"Minä kaipasin niin kuullakseni vähän hyvää, rakas poikani", -- -nyyhki hän. Hän kokosi mieltään ja lähti huoneesta. - -"Äiti on käynyt niin hermostuneeksi, Kjel" -- sanoi tohtori. "Meidän -täytyy säästää häntä... Tuo kunnon poika Endre, hän se kai häneltä -hengen vie... En tahdo koskaan kysyä Benteltä, paljonko on jäljellä -rahoista, noista kahdesta tuhannesta; se loukkaisi häntä. Jos voit -oikein hienosti urkkia sen häneltä, niin kerro minulle; mutta älä -tänään, -- nyt hän ei siedä enempää." - -"Pyh, voinhan minä antaa vähän lisää. Eihän se ole sen hurjempaa, -kuin että ihmiselle hankimme muutamia kuukausrahoja, kunnes saamme -nähdä jotain tuloksen tapaista, isä. -- Endre on hurja, tietysti. -Mutta hänen oma perheensä ei voine tuomita häntä suoraa päätä -hulluinhuoneeseen, ilman että hän on saanut koettaa. -- Pahuus -kuitenkin, äitiä on sääli... Hänellä on suurenmoinen arvostelukyky, -kun tiukka tulee. Kas miten hän oitis käsitti tuon Mustanmetsän -asian, -- samassa tuokiossa!..." -- -- "No siinä näet, Bente", -- -lausui tohtori perästä päin, -- "olinko oikeassa vai enkö sanoessani, -että Kjel taas rupeisi omaksi itsekseen, kun pääsisi naimisiin. Nyt -käy saha, niin että pirstat lentävät... Oikein mieltä virkistää, kun -iltasella katselee sen valaistuja akkunoita, ennenkuin maata panee." --- "Niin, tosiaan näyttää siltä, kuin se nyt menestyisi", -- myönsi -Bente ajatuksissaan. -- -- - -Kjelin kuherruskuukausi oli kulunut kaikenlaisissa visiiteissä ja -vierailuissa, kunnes keväällä kelirikon aikana alkoi raapia maata -reen toinen antura. - -Rautatienrakennuksella virran toisella puolen oli työ jo alkanut, ja -sieltä kuului alinomaa vihellyksiä. Kimakat lyhyet hihkaukset, pitkät -kestävät merkkivihellykset, dynamiittiräjähdysten kumeat jyrähdykset, -ikäänkuin lakkaamatta olisi jotain hankkeessa, tämä kaikki häiritsi -tavallista maalaishiljaisuutta, ja sai ihmiset hermostuneina -heräämään yöllä kesken uniaan. - -Schulteiss ei sietänyt noita vihellyksiä: Hän usein pysähtyi kesken -läksyjen kuulustelua, vipusi ylös toisen jalkansa ja irvisti, -ikäänkuin se olisi käynyt läpi luiden ytimien. Kuinka hän sydämensä -pohjasta vihasi tuota rähinää! Hän puri hammasta ja puristi kynnet -syvälle käteen... - -Minka oli äkkiä käynyt nöyremmäksi kuin koskaan lähtemään -aamukävelyilleen, joita isä oli hänen mieleensä teroittanut. -Schulteiss kuuli, miten hän aikaisin aamulla polki jalkaansa uudet -hienot puolikalossit, jotka Kjel oli hänelle lahjoittanut, ja -kiiruhti eteisestä ulos. Yllään reipas jakku ja hatussa somistava -harso suojelemassa auringonpaahteelta, joka niin helposti poltti -teerenpisamoita, katosi hän milloin millekin suunnalle, -- pohjoiseen -päin, jossa oli nimismiehen talo, tahi muonamiesten asunnoille -vieville metsäteille, taikka alas sahan puolelle. Vähän myöhemmin -astui Schulteiss varovaisella, ympäri katsovalla metsämies-ilmeellä -nopein askelin alas ulko-ovea kohti. - -Hän kulki halkaisijoita, -- oikaisi pitkin harjun kylkeä, poikkesi -aidan takana polulle, tai ampui suoraan tohtorinnevan poikki ja -pyörähti huvimaja-haan takana mäenrinteeseen. Piti huomaamatta -päästä erääseen paikkaan, josta hän saattoi vallita asemaa, vakoilla -Minkaa. Sillä vaikka tämä olisi lähtenyt mihin suuntaan, -- aina hän -rautatiesillan kohdalla ilmestyi maantielle. - -Sinne oli hän edelliselläkin viikolla kävellyt joka aamu ja aina -ollut niin innokas saamaan Berthean mukaansa. Vasta pari päivää -takaperin oli hra Varberg sukeltanut esiin sillan päähän ja saattanut -heitä niin ritarillisesti paluumatkalle, että Minka oli huomannut -terveydelle edullisimmaksi nousta ylös niin aikaisin, jottei sisar -viitsinyt lähteä matkaan. -- -- - -Ja tosiaan, -- Schulteissin tarkka silmä ei koskaan pettänyt, -- -hra Varberg tuli tänäänkin Minkaa vastaan jostain sillan päältä tai -alta ja liittyi hänen seuraansa. Jaha, -- juuri niin kauaksi, ettei -heitä voitu nähdä kotoa Elvsaetin akkunoista, -- siihen, mutta ei -edemmäksi... Merkillistä, juuri siihen -- hän olisi voinut vaikka -linjan laskea... - -Ja siihen jäivät seisomaan, -- miks'eivät menneet vielä paria -kolmeakymmentä askelta kauemmaksi, aivan portin luokse? -- Ja siihen -olisivat he, siltä näytti, jääneet seisomaan, ellei neiti Minka, -- -onneksi muistaen, mikä oli sopivaa, -- olisi niin välttämättömästi -tahtonut päästä kotiin kello kahdeksaksi tarjoamaan teetä -suuruspöydässä... Vi-ihdoinkin he sanoivat hyvästi! - -Ja pitkillä askelilla Schulteiss oikaisi halkaisijaa pitkin kotiin, -tavatakseen siellä ikäänkuin sattumalta Minkan käytävässä tahi -portailla ja tuskallista pelkoa vavisten lukeakseen, arvatakseen -hänen salaperäisesti säteilevistä silmistään ja vilkastuneista -kasvoistaan, mikä oikotie nyt oli hänelle paras, -- juostako -suoraa päätä alas virtaan... Hän näki sen niin selvään sysimustana -juovana kulkevan lumen poikki suoraan alas vaalean vihreitä -jäämöhkäleitä kohti, jotka puolisulaneina syöksyivät koskeen ja -sen alla mustaan pimeyteen. Jäljestäpäin hän kamarissaan mietti, -nyrkit täynnä naarmuja... Oliko mitään tapahtunut... Oliko Minka -hänelle mennyttä... Vai vastako menemäisillään... Ja hän antautui -edes takaisin astellen raivoaviin, riehuviin mielikuvituksiin. Kyllä -hän... Kyllä h-än... - -Iltapäivällä Minka hiipi keltaiseen saliin. Hän seisoi perä-ikkunan -luona, josta hän saattoi nähdä vaalean harmaan sorahaudan -rataleikkauksen luona... piiripäällikkö Varberg asui noin puolen -peninkulman päässä etelämpänä eräässä talonpoikaistalossa virran -varrella. Hän kuunteli kuuntelemistaan... Joka kerta kun höyrypillin -ääni sieltäpäin halkaisi ilman, tuntui hänestä ikäänkuin se olisi -ollut täynnä mystillisiä viestejä, -- vihellyksiä... kiivaita, -lyhyitä hihkauksia... pitkiä, surumielisesti vaikeroivia... -äkkiä hurjan uhkaavia, täynnä tahdon tarmoa, joka pakotti -vastustamattomasti... Ne sihisivät ja vihelsivät ilkeästi, -myrkyllisesti ilkkuen ja pitkin venytetyin jälki-äänin... - -Sitten halkaisi ilman matala pitkä vakaa ratajumu ja hän kuunteli -sitä kalpeana mielenliikutuksesta... Se oli hänen tahtonsa, joka -ilman halki rakensi sillan hänen luokseen. Hän näki, kuinka se -varjoista kehittyi hienoksi verkoksi... Ja hänen tahtonsa voimasta -hän kulkisi ilman halki yhä korkeampia ja korkeampia kaaria... Ääni -kasvoi hurjaksi tuskaksi, -- ja sitten yht'äkkiä taukosi. Se oli -hänen oma syynsä. Hän ei ollut kyllin hyvä meedio... hän ei jaksanut -vastaanottaa koko tahtoa... Syvällä tuolla alla kuohui huimana musta -kohiseva virta... Ja taas täytyi hänen yrittää tahdon sillalle. Sillä -se kuului uudelleen valtavana, vastustamattomana. - -Hän liiteli ja liiteli, -- kunnes hän äkkiä sanomattomalla kauhulla -huomasi, ettei hän enää ollut oman itsensä oma, -- että hän oli -sulautumaisillaan toiseen -- hänen olentoonsa ja tahtoonsa... -menehtymäisillään, kadottamaisillaan sielunsa, -- vastaansanomatta, -peruuttamatta... Hän näki hänen kasvonsa ja tuon eilisen salaperäisen -verhotun hymyn, joka sanoi, että valta niin varmaan oli hänen... - --- -- Tänä päivänä tuli Varberg äkkiä jäljestä puolisen saliin, -jossa rouva ja Minka istuivat, ja kysyi tohtoria, jota hän tiesi -odotettavan kotiin. Yksi hänen rautatietyömiehistään oli loukannut -itsensä ja tarvitsi hoitoa. Hän katseli ympärilleen, -- näytti siltä -kuin hän olisi tahtonut tunkea ovi-aukosta myöskin ruokasaliin --- tietysti nähdäkseen, oliko Thekla siellä. -- Ikävä, ettei hän -voinut kärsiä Theklaa, ajatteli Minka. Mutta Thekla oli tosiaan -kaikessa niin kylmäkiskoinen häntä kohtaan --. Hiukan muuttunutkin -oli Thekla ja _naimisissa_ nyt myöskin, yksinomaan ajatellen -rouvuuttaan. Varberg sanoi odottavansa, kunnes tohtori tulisi, -- ei -tahtonut häiritä, -- pyysi rouva Baarvigilta lupaa lukeakseen talon -sanomalehtiä sillä aikaa... Sitten hän otti esille muistikirjan ja -näytti rupeavan laskemaan ahkerasti, ajatukset täynnä rautatieasioita -ja työmiehiä koskevia seikkoja. - -Berthea tuli ja kuiskasi jotain rouvalle, joka nousi ylös ja meni -ulos. Minka tiesi, että Berthea ja Massi väjyivät toisessa huoneessa -ja että tämä oli Berthean sotajuonia, jolla hän sai äidin ulos. Hänen -vilkas mielikuvituksensa oli tietysti vireillä; hän oli käynyt niin -merkillisen hienotunteiseksi, ettei enää tahtonut vaivata Minkaa -seurallaan aamuin... Ovi avautui tuolla sisällä ja lattia narisi pari -kertaa varovaisista miehen askelista... Huh, oliko nyt Schulteisskin -liikkeellä sietämättömässä mustasukkaisuudessaan. - -Minka aikoi nousta ylös; mutta se esti häntä, että Varbergin silmät -kesken laskuja ikäänkuin väkisin kiintyivät häneen... ne tuijottivat -poissa ajatuksissa omituisen terävinä ja syvällä niiden sisällä -hohti sinertävän harmaa valo... Ja yhä uudestaan ne kiintyivät -häneen... yhä kauemmin ja kauemmin... Muistikirja oli pöydällä, -ikkunasta tulevassa himmeässä auringonsäteessä, ja käsi ja lyijykynä -lepäsivät sen päällä... Katse oli niin poissaolevasti jäykkä, -ettei hän voinut sitä välttää. Se tuli ikäänkuin hänen sisimmästä -unelma-elämästään ja etsi jotain syvältä hänen omasta olennostaan... -Hän katseli Varbergin tahdotonta kättä. Näytti siltä, kuin lyijykynä -alkaisi muodostaa sanoja, -- kirjoittaa, -- hitaasti -- kirjain -kirjaimelta... muodostua kokonainen rivi, selvänä, pitkänä. Ja -ikäänkuin tempauksella siirtyi käsi nyt takaisin. Alkoi uusi rivi -- -ja taas uusi... Minkasta tuntui kuin kaikki hänessä olisi uinunut -raukaisevaan puoli-uneen -- josta oli mahdoton päästä irti... -Kirjaimet hyörivät tuolla pöydällä niin selvinä, kuin olisi hän -katsellut mieltä järkyttävien suurentavien lasien läpi. Hän luuli -melkein näkevänsä vaaleanharmaan usvakäden, joka ojentui pitkin -auringonsädettä lyijykynää kohti... - -Tietämättänsä hän oli mennyt Varbergin luo ja kumartunut hänen -olkapäänsä yli. Hän luki: "Sinun seurahenkesi puhuu hänen -seurahengelleen sitä, jota te itse ette vielä ymmärrä." Hän katsoi -hänen kipinöivien silmiensä ihmeelliseen syvyyteen, tunsi, että hän -kietoi käsivartensa hänen vyötäisilleen ja veti hänet syliinsä, ja -ennenkuin hän ajatteli estää sitä, Varberg painoi kiivaan suutelon -hänen huulilleen. - -Minka tuijotti häneen hämmästyneen jäykästi, kauhulla ja tutkien -- -ikäänkuin äkkiä leimahtavassa magneesiavalossa -- hänen kasvojaan -ja koko olentoaan -- oliko tämä -- tämä -- todellakin -- todellakin -se mies, jolle hän tahtoi antautua. Tuo puoleksi leikillinen, varma -hymy, joka häntä kohtasi, herätti hänessä tuskaa. Se tuli häneen -taas äkillisenä pakokauhuna tuo pelon tunne, että hän ehkä oli -kadottamaisillaan oman persoonansa -- joutumaisillaan mystillisesti -sidotuksi johonkin, joka oli ulkopuolella hänen omaa valtaansa ja -tahtoansa. Hän työnsi hänet luotaan heikosti huudahtaen ja katsoi -hämmennyksissä oveen päin, mutta kuuli samassa äidin tulevan ja -istahti äkkiä kuumana ja punoittavana, pää kumarassa, neulomuksensa -ääreen ompelupöydän taakse. - -Hämillään ja peloissaan siitä, mitä äiti mahdollisesti oli -huomannut, hän tuskin ennätti kummastua Varbergin kylmäverisyyttä. -Järkähtämättömän kylmänä tämä vaan puoleksi kääntyi rouva Baarvigiin -päin, silmät vielä muistikirjassa, ja sanoi, luoden verhotun, -väräjävän katseen Minkaan: "Minä olen käyttänyt aikani hyvin, -rouva Baarvig. -- Olen laskenut kokonaisen rautatiekaaren tuolla -pohjoispuolella"... -- -- - -Kun rouva Baarvig iltapäivällä keitti mansikkasylttiä, mietti -hän huolestuneena Minkaa. Minka oli niin liian herkkä kaikelle. -Toinen palava innostus seurasi yhä toista. Nyt näytti siltä, -kuin kirjoittaminen olisi joutunut vallan syrjään, -- ja koko se -kunnianhimo. Varberg alkoi yhä useammin lähennellä taloa ja sen -tytärtä, se kyllä saattoi viedä enempäänkin... Ei Varberg juuri ollut -se mies, jota Bente oli tyttärelleen ajatellut, -- ei hän tehnyt -sitä vaikutusta, että saattaisi suhteessa paljoa uhrata. Hänessä -ei oikeastaan ollut vienoutta eikä taipuvaisuutta... Mutta hän oli -kuitenkin tarmokas kelpo nuori mies... Joka tapauksessa rehellisesti -ja kokonaan antautunut noihin spiritistisiin tuumiin... Ja toista -semmoista, joka pitäisi tyttärestä niinkuin Schulteiss parka -- ei -Minka varmaankaan löytäisi koskaan... - -Tohtoria saatiin kauan odottaa. Varmaan hän oli kutsuttu jonnekin -muualle sairaan luo, ja Varberg jäi sinne koko illaksi, syventyen -spiritistisiin keskusteluihin Minkan kanssa. Schulteiss oli heille -levottomuuden henki. Hän hiipi saliin, hiipi salista jälleen ulos, -kaiken aikaa ylläpitäen itsepintaista äänettömyyttä Varbergia -kohtaan, joka nähtävästi älysi hänen tuskansa ja huvikseen kiusasi -häntä siten, että hän yhä lämpimämmin ja intreseeratumman näköisenä -kääntyi Minkan puoleen. - -Schulteiss ei koskaan antanut pettää itseään. -- Hän nyt oli omalla -tavallaan vainunnut, että tässä oli jotain ilmassa... Nuo Minkan -omituiset vastaukset Varbergille, -- kuului todella siltä, että nämä -kävivät omituista syvästi mielenkiintoista sissisotaa keskenään... -Minka loi häneen milloin loukkaantuneen, milloin uhmaavan katseen, -ja -- sen suhteen _oli_ mahdoton erehtyä, -- hänen kätensä vapisi -ja kasvot kalpenivat, kun hän teeskennellen ojensi insinöörille -teekupin. Schulteissin ärtyisyys oli aikaisesta iltapäivästä saakka -ollut yhtämittaa kiihtymässä. Hänen piti, -- hän tahtoi, -- aivan -- -aivan välinpitämättömänä -- aivan huolettomasti -- niinkuin ei olisi -mitään, -- osottaa tuon henkisen nollan mitättömyyden -- musertaa -hänet... Aivan Minkan edessä paljastaa tuon naisia hypnotisoivan -maallikkosaarnaajan, joka istui tuossa ja rehenteli koko perheen -edessä mystillisen maailman ilmiöillä ja mahdollisuuksilla niin -kuivasti, lyhytjärkisesti ja kouraan tuntuvasti, ikäänkuin -ovenpatsaista ja akkunoista... Mutta siitä oli tehtävä loppu!... - -"Jos suvaitsette", -- kähähti hän äkkiä imelän suopealla ilmeellä, -mutta mulkoilevin silmin, -- "minä kyllä uskon, että te, hra -Varberg, personallisesti voitte omistaa sekä magneetillisia että -hypnootillisia kykyjä. Niitä muutoin on niin monella. Esimerkiksi -oma katseeni"... Hän katsoi omituisesti, jäykästi Minkaan. -- -"Mutta syvempää tieteellisyyttä -- sallikaa minun epäillä... Minä -sattumalta olen -- ehe -- tutkinut tätä asiaa ja voin vakuuttaa, -ettei sen perillä suinkaan olla kädenkäänteessä -- vaikka tämä ala -voikin olla niin kiitollinen populäärifilosoofeille"... "Kumarran -suuren oppinne edessä, hra Schulteiss", -- nyökkäsi Varberg -ivallisesti, keskeyttämättä kuitenkaan esitelmäänsä. -- "Tässä on -edessämme tutkimuksia vielä laajemmalle ulottuvasta _taistelusta -elämän edestä_ ja taistelusta ensimäisestä sijasta, kuin tähän asti -olemme tunteneet", -- jatkoi Varberg. "Voimakas pakottaa heikomman -etäisyydestä riippumatta, ainoastaan tahdon voimalla"... - -Minka tunsi Varbergin katseen läpi hämärän pesän varjoon. - -"Ihi-i, -- jaa", -- vingahti Schulteiss, -- "ja sitten rakennetaan -kokonainen fantastinen henkiusko hermofysiologiialle!" -- "Minä -yksinomaan tarkoitan sitä, mitä havaitsemme, hra Schulteiss, -- -tieteellisiä metoodeja käyttäen. Jos koe minulle näyttää intiaanin, -niin uskon minä hänet intiaaniksi, jos se paljastaa minulle hengen, -niin en säikähdä sitäkään tosiasiaa." -- "Sallikaa minun", -- -kumarsi Schulteiss rakastettavan purevasti, vääntäen niskaansa -syvimpään vastaväitteeseen, -- "tuo _tieteellinen havaintometoodi_, --- riippuu niin suuresti siitä, kuka sitä käyttää. Fantastin käsissä -poikii se kovin helposti kokonaisen fantasiamaailman, joka on -täynnä henkisiä intiaaneja", -- hän vilkaisi Minkaan, tokko tämä -vaikutti, -- "henkiä, joilla on jos jonkinlaiset päät ja hännät, --- niinkuin on kyllä nähty... Eikä ole uskolaisista puutetta, -- -mielikuvitus puhuu, niinkuin hyvin tiedätte, mielikuvitukselle, hra -Varberg. Se sytyttää kuin tuli, kunnes syntyy oikea henkitaistelu. -Saamme poppamiehiä ja noitia jokapäiväiseen elämäämme, koko -lauman maallikkosaarnaajia tämän asian hyväksi, ja kaikenlaisia -magneetillisia kykyjä, jotka tekevät ihmeitä hermoheikoille, -- ja -- -ja -- etenkin hypnootillisessa naispraktiikassa... Sangen vaarallisia -henkilöitä, hra Varberg!" -- "Minä vaan huomautan", -- torjui Varberg -suuttumustaan peitellen, -- "että psyykinen energia on ihmiskunnan -viimeinen suuri keksintö, -- sen voiman rinnalla tuntuu höyry ja -sähkö mitättömältä." - -Schulteiss käännähti äkkiä ja hymähti hänelle ivallisesti: "Olen -lukenut tuon, -- olen lukenut tuon, -- ehe -- he -- kolmen -spiritistisen teoksen johdannossa, samat somat sanat, hra Varberg, -- -tosiaan samat sanat -- noista tahdon ylenluonnollisista ihmeistä... -Ne aina tehoovat kalteriyleisöön... Mutta se, jonka tiede myöntää -todeksi, ei _eo ipso_ voi olla havainto-_keinojemme_ ulkopuolella, -joiksi kokeissa kelpaavat _ainoastaan_ aineelliset aistimme. Aineeton -henki on ehdottomasti tämän rajan ulkopuolella, hra Varberg. Minä -mahdollisesti voin uskoa sen olemassa oloon, mutta en koskaan -sitä aistillisesti havaita." -- "Se voidaan valokuvatakin", -- -ilmoitti Varberg ikäänkuin ikävystyneenä ja välinpitämättömänä. --- "Anteeksi, että tässäkin uskallan tunkeutua vähän syvemmälle -aineeseen, hra Varberg... Ei oikeastaan ole mitään järkisyytä, -joka kieltäisi mahdottomaksi kuvitelmaimme valokuvaamisen. Muisti -on, niinkuin tunnettu, valokuvavarasto, varasto fantasian luomia -kuvia, ja valokuvauksen pitäisi kyetä ne kiinnittämään, -- jos -ne vaan _olisivat_ kylläksi voimakkaita. Islantilaiset näkevät -'skinläkassaan' poissa olijan kuvan. Joka meitä ajattelee, saattaa -ilmestyä eteemme kuolinhetkellä... Nämät kaikki ovat energillisiä -tahdon virtauksia, joiden täytyy otaksua jonkun tuntemattoman lain -kautta, ikäänkuin sähkön kuljettavan kuvitelmiamme riippumatta ajan -ja paikan tavallisista käsitteistä. -- Mutta tiede -- tiede, hra -Varberg, -- ei tiedä niin mitään hengistä -- eikä 'hengistä, jotka -kirjoittavat'. Se toistaiseksi pitää kiinni siitä todenmukaisuudesta, -että nämä ilmiöt ovat omaa itsetiedotonta tuotantoamme." - -"Te puhutte kuin hyvin valjastettu yliopiston professori, hra -Schulteiss. Mutta näettekös, teoriiain ja kirjalunttujen aika" -- -"Tiede on demokratisoitava, tarkoitatte. Jaha... Psyykillinen voima -muka olisi uusi keksintö", -- pysähtyi hän äkkiä keskelle lattiaa. -- -"Ikäänkuin ei kaikki mytologia ja piplia olisi sitä täynnä! .. Tyanan -Appolonius, Aleksander Aboniticus ja kaikki nuo ihmeitten tekijät -Kristuksen ajalla... Tutkisitte niitä asioita, hra Varberg, niin -huomaisitte, kuinka ikäharmaita kokemuksia sitä suvaitaan esittää -uusina, -- ihka uusina -- --. Puhumattakaan _Simon Magusesta_, jonka -historian luonnollisesti tunnette... No -- ehe, -- ettekö, -- -- hän -muun muassa mainitaan apostolien teoissa, _Acta Apostolorumissa_"... -Schulteiss nautti ja ympäri katsellen huvitteli itseään sillä -tunteella, että hän oli voittanut Minkan silmissä; hänen kimakka -äänensä ja äkkinäiset asentonsa kävivät yhä uhmaavammiksi. - -"Ajan todistuksen mukaan taisi se mies matkia kaikki ihmeet, -- -ilmestyi samalla haavaa monessa eri paikassa, näki, mitä etäisyydessä -tapahtui, katosi aivan tuomariensa edestä ja niin edespäin ja niin -edespäin. Kun hän levitti väärää oppia, niin lähti Pyhä Pietari hänen -perässään Romaan taistellakseen häntä vastaan. Siellä Simon Magus -nousi ilmaan keisari Neron silmäin edessä, -- sulkumerkkien välissä -sanoen sama temppu, jonka intialaiset fakiirit tekevät. -- Mutta -sitten seisoo, että kun Pyhä Pietari rukoili häntä vastaan ja veti -häntä korkeammalla voimallaan, niin hän suistui maahan ja kuoli... Ja -siitä huolimatta levitetään, -- kaupataan, -- huudetaan tätä jonain -uutena! -- Sitä voimaa, jonka Jeesus jo kahdeksantoista vuosisataa -takaperin sanoi siksi, joka siirtää vuoria paikaltaan"... - -Voitonvarmuudessaan hän astui pitkillä mieltäosottavilla askelilla -edes takaisin ja myhähteli kattoa kohti. Varbergille alkoivat nousta -veret päähän; mutta hän hymyili yhä yltyvällä ivalla Schulteissin -ulkomuodolle ja asennoille, joita hän oli katselevinaan suurimmalla -hämmästyksellä. - -... "Tosiaankin" -- vavahteli äänessä mitä syvin ylenkatse, -- "tuota -minä kutsuisin alhaiseksi -- sangen halvaksi ajan ilmaukseksi, hra -Varberg, -- tuota yleiseksi käynyttä uhottelua paholaisenmanauksilla, -henkien esiin kutsumisella ja mystillisellä taikauskolla, jotka -aina ovat kuuluneet puolisivistyneisyyden mielikuvituksille -kuohunta-aikoina, kun jokin suuri totuus tekee tuloaan... Minä en -tahtoisi, -- minä en tarkoita ketään erityisesti", -- hän huuti, -- -"minä ainoastaan tarkoitan ajatussuuntaa... Minä tosiaan en tahtoisi -alentaa itseäni siihen määriin, että sekaantuisin tuohon banaaliin --- alhaiseen -- päivänaaltoon, -- ja saastuttaisin, hukuttaisin --- murhaisin itseni"... Hän katsoi polviaan notkistaen kattoon, -ikäänkuin osottaen hirttäytymistä. Varberg ojentelihe tuolissa -mukavammasti taakse päin, ikäänkuin oikein nauttiakseen tästä näystä. -Hänen kriitillisiä mietteitään kanteli silloin tällöin Minkalle ja -Berthealle katse, joka oli täynnä paisuvaa pilkkaa... - -"Sangen intresanttia", hän sanoi häpeämättömästi silmää iskien... -"'Mustasukkainen filosoofi', -- mainio nimi teatterikappaleelle"... -Minka sai samalla härnäävän hymyn, ikäänkuin Varberg ei ensinkään -epäilisi, epäilisi hänenkin -- oppilaan -- innostunutta sokeaa -ihailua opettajaa kohtaan, ja että Minka kyllä saisi siitä -osansa... "Ennenkuin minä tahtoisin olla mukana tässä yleisessä -idioottimaisessa massatanssissa, -- tässä kankanissa"... tepsutteli -ja potki Schulteiss. -- "Ettekö voisi olla säestämättä esitelmäänne -tanssillakin!" -- huudahti nyt Minka, hypähti seisomaan ja työnsi -kärsimättömänä tuolin taapäin. -- "Tätä on tosiaan mahdoton kestää"... - -Schulteiss jäi seisomaan ja tuijottamaan häneen, hämmentynyt ilme -kasvoissaan, ikäänkuin vaipuen korkeudestaan monen avaruuden läpi. -Verkalleen vajosi hän asemastaan ja kävi epäröivän, hupsahtaneen -näköiseksi. Silminnähtävästi oli hänen vaikeata oikein käsittää tätä. - -"Minä pysyn, -- minä pysyn -- kannallani!" -- hän kiljaisi -epätoivossaan, äkillisen kuohahduksen valtaamana ja ojensi uhkaavasti -nyrkkiään. Ei kukaan vastannut, ja hän seisoi, tuijotti ja katsoi -ympärilleen kiusallisen äänettömyyden vallitessa... Katsahtaen -arasti Minkaan sopersi hän sitten melkein kuulumattomasti: "Minä -- -ymmärrän... Minä -- minä en tahdo häiritä läsnäolollani." Varbergiin -hän syöksi puoleksi uskalletun raivoisan vihan katseen ja hoiperteli -ulos ovesta. - -Rouva Baarvig kiirehti hänen kantapäillään ylös portaita. -"Schulteiss, Schulteiss, -- ette saa sitä noin käsittää" -- -- -Schulteiss ei kuullut, syöksyi huoneeseensa ja heittäytyi suulleen -sänkyyn. -- "Schulteiss, kuulkaa, ette saa sitä noin käsittää, -- -älkää välittäkö pikaistuksen sanasta"... Schulteiss kaivoi -kasvonsa pielukseen... "Te, joka osaatte puhua niin erinomaisesti -puolestanne"... - -Kyttyrä alkoi liikahdella ja nytkiä, kuului tukahtunutta, -masentunutta ääntä, ikäänkuin epätäydellistä nyyhkytystä. -- Se yltyi -ja yltyi, kunnes siitä kasvoi hurja poru. Rouva Baarvig jäi istumaan -sängyn reunalle; hän piti Schulteissin kättä, joka oli jäänyt -sivulle, eikä laskenut sitä. "Teihin kaikki koskee niin rajusti", --- lausui hän, kun taas tuli loma sanan kuulumiselle, -- "te joka -olitte niin paljon etevämpi, voititte niin perin pohjin." -- Ei -vastausta. -- "Minä vakuutan teille, minusta näytti alusta pitäen, -että te kokonaan hallitsitte aineen... Kieltämätön tosiasia on, että -voititte, Schulteiss." Schulteiss ähki ja käänsi hieman päätään... -"Niin, se nyt on teidän mielipiteenne, rouva"... - -Hän pyrki jälleen alas pielukseen. Mutta Bente rouva taputti häntä -rauhoittavasti olkapäähän. Se teki äkillisen vaikutuksen, kun hän -tuolla tavalla kosketti Schulteissin vikamuodostusta, ja tämä samassa -tuokiossa nousi istumaan, jalat sängynreunan ulkopuolella... "Teidän -mielipiteenne, rouva. Te olette se ihminen, jota kaikista enin -kunnioitan maailmassa... Sallikaa minun pyytää teiltä anteeksi"... -"Minä kyllä voin teille vakuuttaa", -- sanoi rouva ja nousi ylös, -- -"että se perältä on Minkankin mielipide." -- "Luu-letteko... Olisiko -se mahdollista, rouva"... "Minä niin hyvästi näin, mitä hän ajatteli -väittelyn aikana", vakuutti rouva. -- "Huomasitteko -- siis -- tekin -sen, rouva, -- että hän" -- "Ei epäilystäkään siitä, Schulteiss." -- -"Luuletteko, rouva, että Minka sittenkin -- tosiaan -- käsitti, -- -minä tarkoitan edes jossain määrin hyväksyi minun mielipiteeni"... -"Ihan varmaan, Schulteiss." "Minä tunnustan teille, rouva, että -ehdollani olen hakenut tilaisuutta heikon taakseni tuon hra Varbergin -sangen vaarallista vaikutusta Minkan hermoihin... Hän ei ole mikään -hyvä luonne... sangen epäiltävä"... - -Rouva Bente seisoi, ikäänkuin hieman punniten. - -"Onhan _teilläkin_ suuri osanne Minkan kasvatuksessa, Schulteiss. -Minä en tiedä, käykö teille niinkuin minulle, -- että meillä ehkä on -vähän liiaksi sitä tunnetta, että omistamme hänet... Se on väärin, -minä tiedän sen; ja kuitenkin, minä ikäänkuin napisen sitä vastaan, -että hän kerran erotetaan minusta... Ja te Schulteiss, niin arvelin, -ehkä juuri voitte käsittää tämän... Minä usein ajattelen itsekseni, -etten saa olla liian itsekäs, -- vaan että minun jo aikaisin tulee -tottua kohtaamaan välttämättömyyttä"... - -Schulteiss tuijotti, mitä tämä saattoi tarkoittaa, ja hänen -kasvoihinsa tuli yhä vääntyneempi kauhistuksen ilme. Intohimoisen -kiihkeänä hän alkoi: - -"Mutta Minka -- Minka... Ei saa unohtaa -- ei saa jättää huomioon -ottamatta, että hän joka suhteessa on kokonaan poikkeusolento, joka -tarvitsee suojaavaa kättä, -- monenkertaisesti, -- jota kaikin tavoin -on turvattava. -- Aivan omituinen, vieno ja hento -- valioluonne... -Niin hienosti altis kaikille väreille, niin helposti viehättyvä... -tosiaan harvinainen kyky ottamaan vastaan kaikki ajan ideat... -Ylevä, kallisarvoinen ominaisuus. Mutta vaa-a-rallinen, -- hänen -suuren suuri vaaransa, jota teidän äidinsilmänne ei ole voinut -olla huomaamatta... joka saa hänet hetkeksi antamaan -- tosiaan -ainoastaan hetkeksi, -- jokaisen esiintyjän sokaista itsensä, ken -vaan osaa verhoutua ihanteellisuuden sädekehään. -- Näen pohjattoman -kuilun ammottavan hänen aavistamattomani askeleittensa alla... Ja -että minä tänään Curtiuksen tavoin, sokeana perikadolleni, syöksyin -siihen, sitä en kadu, -- syöksyisin tuhat kertaa, jos voisin avata -hänen silmänsä." Schulteiss levitti hurjasti käsiään --. "Tuo hra -Varberg, -- pintapuolinen humbugimestari"... "Niin, minä tiedän, -että tarkoitatte niin hyvää, Schulteiss... Mutta semmoinen on äidin -ja henkisen kasvattajan kohtalo, -- saamme resigneerata -- elää -muistolla... ja siitä mitä hyvää ehkä olemme hänelle antaneet... -Meidän täytyy saada tämä itsellemme selväksi"... - -Se kuului surumieliseltä, ikäänkuin lohdutukselta yhteisen kohtalon -varalle. - -Rouva jo oli melkein ovesta ulkona, kun hän jälleen avasi sen: - -"Kun oikein ajattelen, Schulteiss", -- kuului hänen rankaiseva -äänensä, -- "niin kyllä te sentään olette hieman liiaksi huolimaton -ulkomuotonne suhteen. Tiedänhän minä, ettei teidän tarvitse huolia -semmoisesta, vaan että voitte jättää sen huomioon ottamatta. Mutta -kuitenkin, saisitte olla hieman turhamainen, tekin... Minulla on -alhaalla kaapissani kaunis punainen slipsi, josta Baarvig ei huoli, --- hän ei pidä väristä. Se pitää teidän ottaa kaulaanne, Schulteiss. -Se sopii teille hyvin, -- oikein erinomaisesti... Minä lähetän sen -ylös teille"... - -Ovi loksahti kiinni. Schulteiss teki muutamia epämääräisiä käänteitä; -mutta pysähtyi sitten ylöstyönnetyin huulin. Pyörähti sitten -pienen lakeeratun peilin eteen, veti paidankaulusta ylöspäin, -oikaisi itseään, työnsi ulos alaleukaansa, napitti takkinsa -korkealle kiinni ja aukaisi sen jälleen... Raikkaita värejä pitää -käyttää... Rouva Baarvigin silmä heti älysi tämän, -- punaista, --- radikaalisen veripunaista, -- se on sopusoinnussa samalla -olentoni ja mielipiteitteni kanssa... Täytyy ulkomuodollaankin -herättää huomiota ja kiinnittää mielikuvitusta... Seurasi sitten, -kaulan ja rinnan seutuja yhtämittaa muutellen ja parannellen, -koko sarja kasvoinilmeitä -- pateetisen uhkaavia, intelligentin -hienoja, salakavalan imeliä ja ivallisia, ylpeästi alaskatsovia, -napoleonimaisen lyhyitä, -- ja silloin tällöin merkitsevä liike tai -hillittyjä huudahduksia -- "henkisiä intiaaneja... hypnotisoivia -naispraktikantteja... Ehe -- ehe -- oli sitä isketty -- paljastettu -pintapuolinen tietämättömyys... työnnetty teräs... kuolettava -teräs... suoraa päätä pimeihin kohtiin"... - - - - -VI. - - -"Vieläkö hän makaa, Bente?" -- "Ei, Endre on jo yläällä", -- -vastasi tämä hieman vitkastellen. -- "Kaunis yllätys, -- kun vanhin -poika palaa kotiin niin hyvästi onnistuneen matkan jälkeen... Ei, -ei, ei, -- en Herran tähden minä sinua nuhtele, Bente! Ne raukat -kaksituhatta kruunua, joita sinä ajattelet, ne ne kuitenkin tässä -ovat vähimmän arvoiset. -- Niin, saat vielä lisätä siihen kaikki ne -maksamattomat laskut, jotka tulevat jäljestä päin... Mutta näetsen, -juuri tuommoisen äidin voi semmoinen poika kiduttaa kuoliaaksi, -väärinkäyttää, kuluttaa viimeiseen veripisaraan." -- "Viime yönä -puhuin hänen kanssaan kauan, Baarvig. Hän oli niin onneton -- -etenkin meidän tähtemme, joita hän oli, niin hän sanoi, nylkenyt ja -pettänyt." -- "Niin, tuo sortti on aina sangen altista tunnustamaan -syntinsä... Heitä ei koskaan hävetä tuoda julki kurjuuttaan." - -"Älä ole tyly, Baarvig. Hän aikoo tehdä työtä, opettaa täällä -kotoseudussa, kunnes on saanut jotain ansaituksi. Hän ei -itseltäänkään salaa, että hän pitää itseään semmoisena, joka on -tehnyt vararikon ja vaan tahtoo pelastaa tähteet. Laulunsa avulla hän -luulee voivansa kehittyä jotakuinkin kelvolliseksi näyttelijäksi. Hän -sanoo, että hänen dramaattista kykyään juuri onkin aina huomattu -enemmän kuin hänen ääntään." -- "Siis -- nyt näyttelijäksi! -- -Hohhoo, hohhoo"... huokasi tohtori raskaasti, kulkiessaan lattian -poikki. -- "Muistakaamme, että hän ei juo, vaan on erittäin raitis -ja itsensäpidättäväinen" -- huomautti rouva. -- "Minä tiedän -minkä tiedän, rakas Bente... kroonillinen hermoheikkouden tila ja -ylenpalttisen kiihottunut mielikuvitus... Minun ajallani juotiin. -Tähän aikaan langetaan vaihtelevain fiksien ideain orjiksi. Entiset -kiertelevät juopottelijanerot vaan uudessa muodossa! -- Siihen -yhteen, joka on välttämätöntä, ne vaan eivät pysty, -- työhön, -- -toimittamaan jotain. He palaavat isän kotiin säännöllisin väliajoin -varmasti kuin almanakka, -- ilman vaatteita ja terveyttä, -- joka -kerta varustettaviksi uudelleen, rohkaistaviksi ja jaloilleen -nostettaviksi. -- Minä taidan, minä taidan tämän kaikki ulkoa, -Bente... Ne ajat ovat aikoja sitten ohi, jolloin tuon kautta voitiin -herrastella ja tekeytyä intresanteiksi muka hunningolle joutuneina -neroina. Nyt se on kirjoissa pysyvänä tautina... Semmoista indiviidiä -saa näihin aikoihin melkein joka perhe laahata mukanaan." -- "Sinä -otat minut hengiltä, -- kerrassaan muserrat minut kauhistuksella. -Niin pitkälle ei Endre, Herra varjelkoon, ole kuitenkaan vielä -joutunut. Kun hän jälleen pääsee säännölliseen työhön ja puuhaan, -niin" -- - -Tohtori katsahti häneen omituisella pikaisella ilmeellä: "Kyllä kai! --- kun poika huomaa, että on työ edessä, niin -- hu-um... Jaa jaa, -koeta sinä, -- se se joka tapauksessa on ainoa, mitä voimme tehdä. -Neulo ja pue hänet, -- puuhaa hänen puolestaan... Mutta älä sekota -minua siihen. -- Ja kuule, Bente, vie hänet arkihuoneesen suurusta -syömään, ennenkuin hän tulee minun luokseni." - -Bente katsoi häneen epävarmana. - -"Minä en halua mitään avomielisyyksiä enkä raihnauden paljastuksia -häneltä, ymmärrätkö. Jos hän ensinnä saa etuoikeuden olla surkea --- ajelehtia kuin vuotovene, niin -- niin silloin", -- hän huitasi -kädellään, -- "on leikki lopussa." -- -- "No, eikö nero jo tule alas, -hauskaa nähdä hänet", -- kuuli tohtori Kjelin sanovan arkihuoneessa, -kun Bente oli mennyt. Kuului sitten puhetta ja tervehdyksiä, ja -Kjel oli sangen tyytyväisen veljellisen isoääninen. Tohtori selaili -sanomalehteä, kastoi kynäänsä ja laski sen jälleen luotaan. Kuului -naputusta ja ovi aukeni hiljaa: "Enhän vaan sinua häiritse, isä... -Niin tässä minä nyt olen --." -- "Ole tervetullut." -- "Niin -- -niin, en minä juuri palaa kotiin laakereitten kanssa tällä kertaa", --- sanoi hän ja istahti hiljaa tuolille; -- "mutta sinun pitää olla -pitkämielinen." -- "Laakereitten kanssa, -- laakereitten kanssa...? -Herra nähköön. Minä en ole koskaan vaatinut sinulta niin suuria, -poikani. Laakereita, -- niitä ei ole kuin yhdelle tai parille maassa." - -Solakka, pitkä Endre viskasi yläruumistaan ja pyhkäisi otsalta -kauniin mustan tukan. "Ei, yleensä ei pidä kerskata sillä, mitä ei -ole saanut." -- "Sinä aiot nyt alkaa tuohon kirkontapulityyliin, -näyttää minusta. -- Ole selvä ja käytännöllinen, poikani, -- niinkuin -asema vaatii." -- "Kyllä varmaan, isä, etkö luule, että minä käsitän -sen", -- puhkesi Endre kiihkoisesti. -- "Jospa tietäisit, kuinka -monta yötä minä olen maannut valveilla, miettinyt ja punninnut -voimiani ja toiveitani, itkenyt ja ollut niin epätoivossa että" -- -"Niin, olin minäkin epätoivossani, kun rahat loppuivat kaksi vuotta -ennen tutkintoa. Mutta sitten käsitin, ettei siitä minulle kukaan -maksanut, ja että minä itse sain olla mies ja ansaita rahat. Niinpä -rupesin ensinnä työhön muutamaan konttoriin, jossa sain raastaa -kymmenen tuntia päivässä, ja sitten kotiopettajaksi. Mutta viimeinen -asia, joka olisi mieleeni juolahtanut, oli säälitellä itseäni." -- -"Jos luulet isä..." kuohahti Endre, -- "että minä aion käydä täällä -kerjäämässä, niin sinä erehdyt. Ennen minä kuolen, -- ennen", -- hän -puristi kätensä nyrkkiin, -- "vedän vaikka kiviä." - -"Sepä olisi hauskaa, Endre, -- että sinussa olisi miestä tekemään -jotain itsenäisen toimeentulosi eteen. -- Sillä kaikki puheet ja -lupaukset ja senkaltaiset... No niin, mitä aiot tehdä?... Sen sanon -sinulle, että minä en jaksa enää kustantaa sinua. Minulla on nyt -liiaksikin niskoillani, ja muitten sisarustesi tulee myöskin päästä -eteenpäin." -- "En koskaan ole pyytänyt sitä sinulta, isä." -- "Mitä, -etkö ole koskaan pyytänyt minulta mitään semmoista? -- ja sen sanot -aivan sen jälkeen, kun olet taloa keventänyt kahdella tuhannella ja -muutamalla sadalla kruunulla. Oletko hullu, vai onko lorua ja roskaa -kaikki, mitä suustasi pääsee. Etkö ole koskaan pyytänyt mitään?" -- -"Minä tarkoitan, etten _nyt_." -- "Mutta minä sanon, että juuri _nyt_ -sinä pyydät. Äitisi täytyy sinulle neuloa, minun hankkia vaatteet. -Etkö voi ajatella selvään?" - -Endre pisti monokkelin toiseen silmäänsä, ikäänkuin mitä suurimmassa -hämmästyksessä tarkastellen asemaa, ja hän vaihtoi toisen säären -polven päälle. - -"Hm, -- jopa tämä kuuluu melkein räätälinlaskulta... Puuttuu vain -lasku neulasta ja langastakin"... - -"Niin, niin, ostettavat ovat nekin. Tyhjästä ei tule mitään... -Kyllä vannaan minun on pakko lähteä sairaita hoitamaan niidenkin -vuoksi." -- "Ahaa! -- Tuhlaripojan täytyy uudelleen tehdä -synnintunnustuksensa, itkeä läpi moraalisen ABC:nsä, jos oikein -ymmärrän." -- "Uudelleenko? -- Ikäänkuin hän olisi koskaan sitä -itselleen omistanut."... "on taivutettava ja kuritettava -- -ja pakotettava -- ja piinattava kotoiseen pikkumaisuuteen -- -ylösrakennusta ja katumista varten. Paljonko maksaa tuo nappi ja -tuo tilkku" -- "Älä unohda äitiäsikään, Endre, jonka täytyy istua -neulomassa ja puuhaamassa." - -"Ei, ei, säästä minua, säästä minua, isä... Ruvetaanko nyt -sentimentaaleiksikin", -- huudahti Endre synkkänä, värisevällä -äänellä, ja hypähti tuolilta. -- "Minä ajattelen, että nyt olen -niellyt kylläksi, -- nauttinut kylläksi sinun -- sinun -- ... -Riittää, sen sanon, tämä nolaus ja jalkaisi juureen nöyryytys! -Tuohan jo on... Oman äitini sinä! -- Et malta olla edes sitä asetta -käyttämättä... Panet hänet omalletunnolleni, ikäänkuin hän istuisi -suurimmassa epätoivossa neuloen, itkien, turmellen terveytensä, -neuloen sormensa verisiksi. Se on vähän liian pateetillista, isä, -- -housuparin vuoksi! -- Kun se vaan ei olisi niin kauheata ajatella... -No jaa, isä, -- olet oikeassa tällä kertaa, minä myönnän, olet -oikeassa --. Mutta jos sinä aiot lannistaa minut, -- musertaa, repiä -minusta kaiken sen, jota sanotaan kunnianhimoksi, -- sen tunnon, että -minulla on kykyä, että olen taiteilija, -- tyrkyttääksesi sijaan -jonkinlaisia käytännöllisiä leipäpyrinnöitä, -- niin erehdyt sinä -minun suhteeni suunnattomasti. Minulla on kykyä, -- minä en anna -polkea itseäni jalkojen alle." -- "Ei, ei, älä anna polkea itseäsi -jalkojen alle... Täällä saat asua suven, saat vaatteet ja matkarahat, -se on, kaikki mitättömät pikkuasiat, joita tarvitset, voidaksesi -jälleen näyttäytyä maailmassa!" -- "Sinä tarkoitat, nöyryytettynä, --- itsetuntoisuus nujerrettuna -- kiitoksia!" -- "Sanalla sanoen, -poikani, huolitko, vai etkö huoli? Ethän sinä vaatine, että minun -tulee sinulle hankkia tuo puuttuva itsetuntokin." -- "Sinä et ymmärrä -taiteilijasielua, isä, väännät sanani." -- "Ole hyvä ja vastaa -minulle selvällä norjankielellä: Huolitko siitä, vai etkö huoli? --- Minä tosiaan olen niin pikkumainen, että pidän sitä lahjana, -- -huomioon otettava sekin. Jos tulet toimeen ilman minua, niin pidän -sitä suurena helpotuksena." - -Endre tuijotti lattiaan ylpeän resigneeratusti: "Niin monen -taiteilijan on täytynyt taistelemalla raivata kyvylleen tie -loukkaavissa ja alentavissa oloissa... Niinkuin äidin, joka -taistelee lapsensa vuoksi, hän ei epäile nähdä nälkää, eikä kärsiä -nöyryytyksiä." Liikutettu ilme värähti hänen kasvoissaan. - -"Brrr... Hui hai, paljasta lorua! -- Etkö sinä sen vuoksi nyt ole -palannut kotiin, ettet kelvannut laulajaksi. Mikä taiteilija -- -lapsi -- se sitten on, josta sinä jaarittelet?" -- "Minä vaan olen -erehtynyt siitä, mikä on kykyni, _missä_ minä _olen_ taiteilija, -isä", -- sanoi Endre itsetuntoisesti. -- "Se sinun pitää aikanaan -näyttää. Mutta siitä meidän molempain pitää olla selvillä, että -toistaiseksi _ei ole_ tietoa taiteilijasta, joka meitä ilahuttaisi, --- eikä triumfeista! Ei muuta kuin surtavana hairahduksia oikeasta -radasta, ja monta hukkaan mennyttä vuotta, joista mieluimmin emme -puhu... Miten, Endre, eikö kävisi päinsä saada sinua kerran pysymään -todellisuudessa?" -- "Siinä tosiaan on proosallista kieltä, jonka -vertoja saa hakea, -- joka lakaisee ja karsii pois sekä uskon että -toivon. Eipä se juuri anna semmoisia mielialoja, että tekisi mieli -joksikin ruveta" -- "Minä pelkään, Jumala paratkoon, sinun nyt -sanovasi, että se uusikin taiteilija, jota vatsassasi kannoit, jo on -tapettu. -- Sillä kaikki mitä sinulla on -- sekä se joka oli, että -se joka tulee, -- ovat olemassa ainoastaan mielikuvituksessasi... -Koeta joskus, poikani, koota mielesi ja selvittää itsellesi, mitä -sinä osaat, ja mitä et osaa. Tutki vakavuudella, onko sinulla vielä -jotain, johon sinulla on niinkään paljoa tahtoa, että se ei katoisi -loruksi ja tyhjäksi... Kuule, Endre", -- keskeytti tohtori puheensa -hieman miettien, -- "minä ehdotan, että sinä otat minulta työtä, -jotta voit sanoa ansaitsevasi ylläpitosi, -- ei muuta kuin että -kirjoitat puhtaaksi, siivolla käsialalla, ymmärräthän, -- tästä -päiväkirjasta joka päivä kaksi sivua. Minun on vaikea siihen käyttää -omaa aikaani. Ota se mukaan huoneeseesi. Mutta näytä minulle, mitä -olet kirjoittanut, joka lauvantai-aamu, ja ilman että minun tarvitsee -sinulle sitä muistuttaa. Jääköön tämä meidän kesken." -- "Saat uskoa, -isä," -- puhkesi Endre sydämellisesti, -- "minä en ole tunteeton. -- -Minä näen, -- käsitän koko hyvän ajatuksesi, -- vaikka en juuri"... -"Tä tä tä tä... Mitä loruja taas... Mene nyt poikani, ei minulla ole -aikaa --" - -Tohtori näytti miettiväiseltä ja puhdisti silmälasejansa; kasvoissa -oli jotain kiiltävän hikistä, kun hän tarkasti laseja päivää -vastaan. "Huhu jaa"... Hän otti lakkinsa, -- lähti ulos pihamaalle -ja keskusteli renkipojan kanssa, koska leikattaisiin ohrapelto -puutarhan jalasta. Hän ei huolinut tavata Benteä, jota hän tiesi -vaan kiusaavansa, ja arkihuone Endreineen oli käynyt hänelle -vastenmieliseksi. - -Hän kuuli pyöräin jyrinää, kun Thekla tuli alhaalla tiellä, ja kuinka -Massi, Arnt ja Minka pitivät elämää ulkona portailla ja ottivat -tulijaa vastaan. Thekla ajoi tähän aikaan sahalta aina vaunuissa; -odotettiin parin kuukauden kuluttua pientä perillistä. Puhuttuaan -ohrasta, tutkittuaan puutarhan aidassa paria mädännyttä sälettä ja -annettuaan niistä määräyksensä, tähysteltyään päärakennusta, josta -vesiränni oli katkennut, vaelsi hän puutarhaan ja pisteli keppiänsä -kivijalan juurella olevaan multapenkkiin. Kjelin rattoisa ääni kuului -silloin tällöin akkunasta; hän kyllä osasi sutkauttaa jos jotain -mielialan vilkastumiseksi. Nyt alkoi Endrekin vilkastua, pitää -korkeamman tyylistä esitelmää, siltä kuului --. - -Äkkiä kuului ohkunaa, parkaus ja --, tohtori kuunteli, -- ikäänkuin -jotain olisi pudonnut. -- Hän syöksyi sisään; mutta ovessa tuli Minka -vastaan, ja kuiskasi hyssittäen, että se oli Endre, joka näytteli -Hamletia. Suupielet väärässä, ikäänkuin jotain karvasta sylkien, -seisahtui tohtori katselemaan. - -Siinä istuivat kaikki, Kjel ja Thekla mukana katsojina, kuinka Endre -puoleksi makasi lattialla ja kuiskasi pidätetyllä intohimolla... -Kiduttava, verinen itsensä ivaaminen värisi kasvoissa ja äänessä. -Se että huolimatta kaikesta tahdostaan ja tiedostaan ei voinut, -- -intelligentisti älyävä ja kokkapuheinen epätoivo oman voimattomuuden -vuoksi vavahteli hänen huulillaan. Hän istui perikatonsa partaalla, -kasvoissa sanaton, hiljainen, väreilevä hymy -- murtunut toimintakyky -nerolahjain loistossa, -- ja katsoi heihin niin avuttomana... - -Tohtorin kasvoissa väänteli ja vavahteli. Tuohan _oli_ Endre itse -- -kaikessa kurjuudessaan... - -Tohtori kääntyi jyrkästi pois ja veti Benten mukanaan: "Ehkä... -ehkä -- -- tämähän tosiaan näyttää joltain... Meidän täytyy joka -tapauksessa tukea, auttaa vähän... Sinun täytyy lohduttaa häntä, -raukkaa... Tuo oli, ikäänkuin hän olisi maannut paistinpannussa ---" -- "Jumalani, mikä surkeus!" -- pukesi Bente. -- "No no, -eukkoseni... Meidän täytyy tukea häntä, -- parhaimman mukaan -puhaltaa häneen rohkeutta ja itseluottamusta. Ja saada hänet hieman -vauhtiin... käskeä ihmisiä luoksemme. _Meidän_ ensi sijassa tulee -häneen uskoa, heidän tulee se nähdä..." - - * * * * * - --- Kjel oli ulkona ruokakammiossa äitinsä luona ja veteli nahkaansa -hunajakakkoa -- vast'ikään kaupungista saapunutta, palan painimena -vasta kirnuttua voita, -- pienelle lautaselle oli pantu samaa herkkua -Theklaa varten, joka lepäsi salissa sohvalla. Kjel söi ja lausui näin -kahden kesken mielipiteensä veljestä. -- Hänessä tietysti olivat -liitokset löyhtyneet, -- kamalasti löyhtyneet... Mutta semmoiset -lahjat!... "Häntä on tietysti sääli. Mutta aivan selkänojaa vaille ei -hän jää nytkään. Noch ist Polen nicht verloren... Sikamaisen hyvää -äiti -- ja tänään kirnuttuako voi? -- minä luulisin, että tämä on -Theklalle terveellistä. Hän pitää kauheasti hunajasta, -- kaikesta -jossa vaan on hunajaa" -- Berthea juoksi sisään. -- "Alaalla on -sähkösanoman tuoja, -- sähkösanoma sinulle, Kjel..." -- "Käske poika -tänne. Muutoin hän mielestäni olisi voinut jättää sen alas tehtaalle, -niinkuin hän tavallisesti tekee sen sijaan, että olisi juossut -kintereilläni tänne asti... Täällä tahdon olla rauhassa --" - -Sähkösanoman tuoja ilmestyi vähän päästä ruokakammion oveen, ja -Kjel pureskellen avasi sähkösanoman kyökkiveitsellä. Hän tuijotti -siihen hieman pitkään; mutta pisti sen sitten välinpitämättömänä ja -huolettomana sivutaskuunsa. Benteen iski, että pojan kasvoja hänen -lukiessaan hetkeksi ikäänkuin verhosi harmaa varjo, mutta se kai taas -oli hänen, Benten, tavallista pelkoa... - -Kjel nielasi äkkiä hunajakakon tähteet ja tarttui lautaseen. "Nyt -riittää äiti, Thekla ei jaksa enempää... aivan riittää, -- riittää, -minä vakuutan, äiti... soh, anna kun vien nyt... Voitko arvata, mitä -se oli?" -- pysähtyi hän äkkiä. -- "Pankinjohtaja Wahlilta itseltään, -joka matkustaa tänne ylämaahan, -- aikoo itse personallisesti tutkia -tätä piiriä... Häntä täytyy pitää hyvänä, ymmärräthän. -- Jos kovalle -ottaa, niin saatte pyytää hänet tänne tekin --. Hän ajaa kotiin -minun luokseni suoraa päätä rautatieltä. Se on noin kello kolmen tai -puoli neljän aikaan"... Kjel vilkasi kelloaan ja mietti. "Aika on -tä perällä, mutta mustalla hevosellani ja isän kääseillä... Saatte -kyyditä Theklan kotiin heti päivällisen jälkeen, äiti", huusi hän. - -Viiden minuutin päästä pyörivät kääsit jo tiehensä. - --- -- Puoli kahdentoista aikaan aamupäivällä, keskellä viimeistä -opetustuntia, näki Schulteiss kouluhuoneen akkunasta Kjelin ajavan -ohjakset kireellä tiukkaa ravia tohtorinmäkeä alas... Se oli hänelle -yhdentekevää. Enemmän hän olisi välittänyt vaikka variksesta taikka -lentävästä hyönteisestä. Kurkistellessaan alituisesti ulos ikkunasta -tahtoi hän vaan päästä selville siitä, alkaisiko hra Varberg nyt -saapua päivällisillekin, -- päästä oikeaksi perheen ystäväksi... -Maanantaista saakka, jolloin hän oli saapunut niin likellä -päivällistä, että tohtori oli pakottanut hänet jäämään aterialle, oli -tuo mahdollisuus raskaasti painanut Schulteissin hermoja. Varberg -oli kuitenkin suven kuluessa tähän saakka tyytynyt ainoastaan -kahvi- ja teeaikoihin, jotka tosin kyllä aina vastustamattomasti -päättyivät noihin syvämietteisiin kävelyretkiin Minkan kanssa. Tuntui -siltä, ettei tuo herra nyt enää halunnut suurempaa kriitillistä -yleisöä, vaan mieluummin vältti jokaista, joka saattoi puuttua -hänen puheeseensa kesken hänen leimuavan intresantteja purkauksiaan -korkeammista mystillisistä henkimaailmoista... Alttiin naisoppilaan, --- sielunsa puolesta nujerretun olennon, -- henkisen orjan hän -tahtoi saada Minkasta, -- meedion kokeitansa varten... Mutta hän, -- -Schulteiss, ei aikonut antaa perää, vaan riistää Minkan hirviöltä, -- -taistella viimeiseen saakka... Eikö _hän_ muka tietäisi, mitä Minka -ajatteli, eikö hän tietäisi, mitä Minka tunsi, -- saattoiko kukaan -kuiskata, tunkeutua Minkan sisimpään olentoon niinkuin hän. -- Minka -ei rakastanut Varbergia, vaan vihasi häntä. Mutta huomatessaan sitten -Minkan hartautta kesken pelkoansakin ja uhmaa, -- kuinka hän aina -kohtasi Varbergin ikäänkuin vieraana ja pelokkaana; mutta kuitenkin -joka kerta seurasi häntä kuin tahdoton. Ja kun hän sitten perästä -päin yllätti nuo hypnotisoidut katseet -- jälleen ja yhä jälleen tuon -saman, -- yhä tuon saman... - -Hänen _täytyi_ kutsua Minka takaisin itseensä, -- ulos tuosta -kauheasta erootisesta sokaistuksesta... näkemään hänen -- _hänen_ -- -ojennetun kätensä... - -... Ilmestyi joku kauas tien alapäähän, säännöllisesti heiluttaen -ohutta kävelykeppiä. Hän pysähtyi eräässä mutkassa ja katseli seutua. -Se _ei ollut_ Varberg! Oih! Miten se kevensi... Nuori mies --. Hän -suuntasi kulkunsa tohtorin talolle. - -Berthea tuli kuin sattumalta häntä vastaan käytävässä. "Pyydän -saada tervehtiä laulaja Baarvigia, neiti!... Nimeni on Finsland, -- -ylioppilas Finsland... Huhu kertoo, että ystäväni Endre on saapunut." -Berthea kumarsi vastatervehdyksen, kiiruhti arkihuoneen ovelle -kutsumaan Endren ulos, kääntyi jälleen ylioppilaan puoleen ja lausui -tyylikkäällä kohteliaisuudella: -- "Olkaa hyvä, ettekö suvaitse astua -sisään... Kyllä hän on... Minä kohta..." Berthea riensi ulos ja -kohtasi Minkan, joka kattoi pöytää. "Ylioppilas, Minka, joka tahtoo -tavata Endreä, ja nyt juuri päivällisen edellä, -- minun täytyy -lähteä ilmoittamaan äidille"... Kuului pian äänekkäitä siivekkäitä -tervehdyshuudahduksia arkihuoneesta, ja Endre esitteli suurella -juhlallisuudella kirjailijan ja runoilijan Alver Finslandin: "Äitini, --- sisareni Minka, -- samoin Berthea..." Finsland oli oleskellut -Dresdenissä osan talvea stipendillä. Endre oli aikonut esittää -erään hänen lauluistaan siinä konsertissa, josta ei tullut mitään. -Hän oleskeli nyt setänsä Finslandin, lauttaustarkastajan luona, -viimeistelemässä muutamia runoja. - -Rouva Baarvig tarkasteli häntä miettiväisenä. Tämä oli siis -Endren laatua nuori mies, joka tosiaan oli päässyt esille... -Päivällispöydässä ei rouvalta jäänyt huomaamatta, että hänen -olennossaan oli elämän taisteluvalppautta; hän oli huomaavainen -heitä kaikkia kohtaan, asettui vaatimattomalle puolustuskannalle -tahi puuttui itseensäluottavasti puheesen, miten kulloinkin sopi --- piti kaiken aikaa pientä pilaa Berthean kanssa, samalla kun hän -imartelevalla tarkkuudella kuunteli pienintäkin Minkan huomautusta. - -Oli niin omituista nähdä tuon pienen hyvärakenteisen pään, leveän -otsan ja kasvojen alaosan, joka oli itara ja viekas. Nuo eivät oikein -näyttäneet kuuluvan yhteen; olisi tehnyt mieli jakaa nenän kohdalta -kahtia... Kylmistä sinisistä silmistä ja niiden nopeasta ymmärtävästä -katseesta tunsi heti hänen lämpöisen käytöksensä ja olentonsa kautta, -kuinka äärettömän paljon itsekkäämpi ja kylmäverisesti arvostelevampi -hän oli ympäristöänsä kohtaan kuin Endre, poika parka, saattoi -koskaan olla. - --- -- Molemmat herrat istuivat sitten sangen vilkkaina huvimajassa, -jossa sikarinsavu pöllysi. Sielläkös sateli uutisia kirjallisuuden -ja taiteen alalta loistavin neronleimauksin, ja päivän koryfeoita -nyljettiin arvostelun kiirastulessa; kuuluisia nimiä kumottiin -ja pyyhkittiin pois kuin oksasta lehtiä. Berthea pyörähteli -spireapensaan ja kukkapenkkien ympärillä siksi lähellä, että hän -hyvästi kuuli. Ja nyt tuotiin kahvi heille alas huvimajaan. - -"Berthea, -- tuleppa tänne Berthea", nyökkäsi ja viittasi Endre -salaperäisesti, -- "sinä, viekas sisareni"... Berthea intti -innokkaasti vastaan: -- hän ei ollut ensinkään viekas, Endre vaan -muisti hänet siitä, kun hän oli pieni! - --- "Kuule, Berthea," -- Endre huiskutti hänen soman esiliinansa -kulmaa, -- "etkö luule, että voisit hankkia meille vähän enemmän -lentoa kahviimme, esimerkiksi vähän semmoista -- pieniin laseihin?" -Berthea nauraa tirskui runoilijan puoleen, valoisat kasvonsa ilosta -loistaen, ja nopeana kuin nuoli hän juoksi matkaan, kooten sinisen -suvihameensa ylös pumpulisukkiensa ja kepeitten kenkäinsä ympäri. - -Hän palasi takaisin mukanaan pieni pullo konjakkia tohtorin -matkalippaasta, ynnä laatikko tulitikkuja ja punainen vahakynttilä -korupöydältä sikarien sytyttämiseksi. "Sisareni Berthea, -- -voitit rohkeimmat toivoni." -- "Niin, se nyt on sen vuoksi, kun -olet juuri tänään palannut kotiin", -- sanoi Berthea ja vilkaisi -veitikkamaisesti Finslandiin. -- "Muistan sinut kyllä, Endre, --- jos tänään teen puolestasi jotain, niin vaadit sen huomenna -oikeutenasi... Odottakaa vähän"... Hän raappasi valkean tulitikkuun -ja sytytti Finslandin eteen kynttilän. -- "Onko siis _minun_ -suhteeni vaara pienempi?" -- sanoi Finsland leikillisesti. -- -"Yhden kerran vain, -- sillä en suinkaan minä aio raappia teille -valkeata, jos tulette toistekin." -- "Tulen varmaan... Te näytätte -niin viehättävältä kuin nuori neito Suruton." -- "Onko se joku -satu?" -- "Ei, juolahtihan vaan samalla mieleeni." -- "Mikä hän oli?" --- "Nuori suloinen neitonen, jolla ei koskaan ole ollut, -- niin, -miten sanoisin, -- jolla ei vielä ole koskaan ollut -- minkäänlaista -hammaskipua sydämessä, neiti." -- "Oh!" -- Berthea katsoi -loukkaantuneena alas pöytään, ikäänkuin hänellä kyllä -- vaikk'ei -viitsinyt vastata. - -"Neitoselleni äkkiä selveni kerran, ettei hänen koskaan enään pitänyt -raapaista tulta herroille, -- ei ainoallekaan lukuunottamatta vanhaa -hampaatonta pastoria. -- Ja se juuri on sadun moraali... ettei -koskaan pidä raapaista valkeata; neitonen voi niin helposti polttaa -sievät --" -- "Voi Herra mimmoista lorua" -- - -Tyttö jäi seisomaan, hypistelemään ja kääntelemään Endren hattua, -joka oli kivisellä pöydällä. - -"Odota, niin pistän siihen ensimäisen neilikan, joka on puhjennut," --- keksi hän äkkiä ja juoksi neilikkamaalle. Finsland sieppasi hatun -päästään ja juoksi perässä: "Ettekö voisi antaa minullekin samalla, -niin olisimme yhtä juhlallisia molemmat." -- "Enpä minä juuri tiedä, --- enhän minä ole teille luvannut," -- vastasi Berthea nokkavana ja -koketisti, mutta jäi äkkiä nolona seisomaan, kun Finsland odottamatta -kääntyi pois leveältä hiedoitetulta käytävältä. - -Hän oli nähnyt Minkan mustasilmäisen, ruskeanpunaisen pään ja kauniin -niskan taipuvan pensaiden yli. - -"Koska sisarenne on niin koppava, niin käännyn teidän puoleenne, -neiti Minka" -- hän huuti. "Minä olen pyytänyt häneltä jotain -somaa hattuuni... Minä näen teistä, ettette pidä neilikoista... -Raakoja, alhaisia kukkia, löökin sukua. Nostavat kyynelet silmiin, -kun niitä haistelee... Ainoastaan nuoret perin kokemattomat tytöt -voivat niistä pitää... Taikka hurjat neljänkymmenen vuotiaat... -Sen vuoksi niillä pettävätkin niin julmasti" -- hän katsoi Minkaa -merkitsevästi silmiin, -- "ne järkevät kylmät naiset, jotka tahtovat -matkia rakkautta, -- väärentää intohimon -- --. Ne tarjoovat kuumaa, -kuluttavaa polttoa kaiken -- kaiken -- sen sijaan, jota niillä -ei ole... Minä vakuutan teille, että minä äkkiä sieppaisin hatun -päästäni nähdäkseni, eikö se ole ilmitulessa, jos tietäisin että -siinä on neilikka." -- "Mutta tehän olette hermostuneempi kuin -nainen, hra Finsland," hymyili Minka. "Minä koetan valita paljaita -laupiaita kukkia, jotka eivät saa mielikuvitustanne semmoiseen -kiihkoon." -- "Älkää moittiko mielikuvitusta... ilusioonia! -- Se on -elämä, neiti," -- huudahti Finsland kiihkeästi. -- "Kuta voimakkaampi -se on meissä, sitä intensiivimmin elämme; -- sitä loistavampina ja -elosta hurmaantuneempina hyörimme auringonpaisteessa, siihen -- -siihen... niin, sanokaas, neiti -- saippuakuplaan, joka piirittää -tyhjyyden suurta mustaa kuilua"... "Ja noin puhutte te, joka -olette runoilija? -- Ja nyt? -- Kun melkein voidaan käsin tarttua -henkimaailmaan"... huudahti Minka vakuutuksella. "Meillähän on siitä -epäämättömiä vastauksia"... - -Raskasmielisyyden vivahdus sekaantui Finslandin hymyyn. - -"Parhaan vastauksen olemisesta antaa kuolleen pääkallo. Se aina -vastaa niin totta ja selvään: -- Ei mitään -- musta kuilu... Ei, -saippuakupla -- onhan sekin usko. Se on jokaisen elämänlaulu, -- -jokaisen kauneusmielikuvite... Ja sen monenkertaiseksi tekeminen, --- sen tekeminen niin loistavan kauniiksi ja värikkääksi, -- niin -täydeksi onnen lupauksia, että me matoiset lapset kuitenkin hetkisen -riemuitsemme, -- se on tarkoituksemme... Se on, minä puhallan -tuon kuplan ensin itselleni -- ja sitten muille! -- Ja onhan se -tyydytystä tuottava työ", lisäsi hän ivallisesti, -- "vilkuttaa vähän -auringonpaistetta pimeään kuiluun... Olemmeko muuta kuin perhosia, -jotka tiellä ennätetään, -- miks'emme lentäisi, liiteleisi, niinkauan -kuin voimme"... - -Minka viehättyi vähitellen, sitä myöden kuin hän puhui, uuteen -mielialaan, -- uuteen maailmaan, jossa tämä nuori mies, jonka pää -asui niin kauniisti hartioilla, näytteli ja näytteli hänelle niin -surumielisellä tiedolla, kuinka kaikki oli niin kauniissa välkkyvässä -kullankalpean auringonlaskun hohteessa, niin omituinen katoavaisuuden -kuolonkaameus allaan. Kuinka rikas tuolla runoilijalla oli sielu, -kuinka onneton hän oli syvine näkyaloineen. Katse niin uhmaavan -satiirinen... - -He olivat vaipuneet syvälle tähän aineeseen, kun Berthea tuli astuen -heitä kohti, olkihattu niskassa ja ryhdissä jotain merimiesreipasta. -Hän hairasi suuhunsa milloin mustan, milloin punaisen viinimarjan. -"Hengistäkö te?" hän kysäsi pisteliäästi. -- "Niin, sillä kun Minka -alkaa haastaa hengistä -- yhdessä insinööri Varbergin kanssa, --- niin pidän minä aina varani." Hän kohotti raskasta punaista -viinamarjaoksaa. "Minä vaan syön, minä" -- pakisi ja pureskeli hän -raikkailla valkoisilla epätasaisilla hampaillaan. -- "Mutta Minka -hän ajattelee -- Kuules Minka," hän sanoi salavihkaa hiljaisemmalla -äänellä pensaan takaa; -- "näin juuri Varbergin alhaalla tiellä. Hän -varmaan käy levottomaksi, kun kyselee sinua, eikä tapaakaan. Käskenkö -minä hänet tänne alas?" -- "Ei, ei toki, Berthea"... Minka löi asian -leikiksi väkinäisellä naurulla -- "_niin_ mahdottoman hauska hän ei -ole" -- - -Berthea hyräili itsekseen, hairaili sieltä täältä pensaista marjasen -ja poistui ylöspäin. Vähän myöhemmän hän riensi ylös puutarhaportille -ja astui sitten nopeaan ruoka-aitan ohi maantielle... "Kyllä kai -- -Minka tosiaan ajattelee, että minä aina jään lapseksi, -- että hän -yksinään"... - -Hän astuskeli edemmä, kunnes kohtasi Varbergin: -- "Tehkää niinkuin -minäkin, minä lähdin tieheni, Varberg... Kaiken iltapäivää eivät -ole muuta tehneet, kuin tuolla alhaalla puutarhassa pohtineet -elämänkysymyksiä, Minka ja eräs runoilija, jonka nimi on Finsland -- -Alver Finsland... Oletteko ennen kuulleet semmoista nimeä --. Alver, --- niin, mutta se on kuitenkin sievä nimi. -- Hän kyllä tekee lopun -kaikista henkivehkeistä ja Minka on kerrassaan muuttanut uskoa, --- suorastaan hurmaantunut... Minä tulin sinne kovin epämukavalla -ajalla... Mutta koettakaa nyt te, Varberg, ehkä teillä on hauskempi -heidän seurassaan -- Niin, hyvästi nyt, Varberg, minä lähden niemelle -isää tapaamaan." - -Hän nykäsi hattua vielä enemmän niskaan ja riensi pois, kurkisti -sitten taakseen, näytti kieltä Varbergille ja tirskui ja oli -mielissään. - --- Varberg ilmestyi puutarhan yläpäähän. Hän astuskeli ja pisteli -kepillään kukkamaihin odotellessaan, että Minka tulisi... Ei -epäilemistäkään, etteikö Minka tuolta alhaalta nähnyt häntä vielä -paremmin, kuin hän näki Minkan; mutta aina hänen päänsä kääntyi pois. - -"Tässä, Varberg, -- kirsikoita"... Massi tuli reippaasti hänen -luokseen ja tarjosi hänelle kopasta. -- "Minä ja Arnt olemme -noukkineet puusta äidille päivällisestä asti. Endre on tullut, ja -tiedättekös, eräs runoilija... Ne ovat kaikki tuolla alhaalla... Hän -asuu tuolla toisella puolen lauttaustarkastajan luona tämän vuoden, -eikä runoile mistään muusta kuin virrasta, -- meidän virrastamme," -- -selitti Massi. - -Varbergin ilme kävi teräväksi. Hän seisoi epäröiden, ennenkuin hän -verkalleen astuskeli alaspäin ja antoi esitellä itsensä. Sinne oli -Schulteisskin, jota hän ei voinut sietää, tullut pakisemaan Endren -kanssa... Minka tervehti niin tavattoman ystävällisesti kauneilla -valkoisilla hampaillaan, ikäänkuin erittäin hyvää tuttua, mutta -hänen huomionsa oli muutoin kokonaan kiinni keskustelussa. Ja Endre -tervehti sangen herttaisesti, jota vastoin runoilija ainoastaan -hieman nyökkäsi päätään kesken puheluaan Minkan kanssa. - -... "Ja sitten -- ennen kaikkea, neiti, -- se on epäkaunis," -- -intoili Finsland, -- "henkiusko on epäkaunis... Elämää rasittaa -jokin varjoton, väritön, painoton pelotus, -- jokin, josta ei ole -oikein tehty loppua, -- kuollut, joka ei ole kuollut muuta kuin -puoleksi... Elämän lopun sijaan jotain sitkeää limaista, kosteata, -henkäys haudan ilmaa. -- Kun Caesar, Homeros, Shakespeare, Göthe, ja -Byron ovat kuolleet, niin täytyisi heidän muka perästäpäin hiipiä -öisin pitkin sääriämme kuin kylmät sammakot." -- "Niin, niin, niin" --- huudahti Schulteiss kiihkeästi mielissään. -- "Ja sitten on muka -kaikenlaisilla henkisillä puoskareilla oikeus kutsua heitä kuin -kellonnuorasta, -- Napoleonia ja Hannibalia ja Fredrik Suurta, -Dantea ja Virgiliusta --. Suvaitkaa, -- mitä -- -- ettekö usko, hra -runoilija, että tämä juuri saattaisi olla se helvetti, johon he ovat -tuomitut, -- heidän kiirastulensa" -- - -"Rumaa, rumaa kaikki," -- irvisti Finsland. "Ei kukaan etevämpi -henkilö siitä mitään maksaisi, -- eikä uskaltaisi rintaansa puukolle -joutuakseen sitten kierteleväksi, huokailevaksi hengeksi, joka -pelottelee talonpoikia ja lapsia." -- "Niin, jos asia tuomitaan -kauneuden kannalta, niin" -- huomautti Varberg ivallisesti; -- "minä -luulin, että tieteellinen kokemus ja tosiasiat tässä saisivat" -- -"Jos pidämme kiinni kokemuksesta," -- kimitti Shulteiss pensaan -takaa, -- "niin on se sangen silmäänpistävää ja merkillistä, ettei -mikään henki vielä ole koskaan ottanut rahoja jonkun pankin kassasta. -Se olisi niin mukavaa kasööreille, joilla on vaillinki -- he, he -he, -- kääntää huomio meedioihin, vanhat noitajutut uudistuisivat -ajanmukaisessa muodossa." -- "Flammarionin kaltaiselta mieheltä, --- tähtien tutkijalta, -- tiedemieheltä -- ei ainakaan voitane -kieltää pätevyyttä," -- jatkoi Varberg järkähtymättä, -- "hänen -'Asutut maailmansa'"... "Niin aina, niin aina, hra Varberg, kyllä -ne tunnetaan" -- iski Schulteiss kiinni purevasti... "Nuo asutut -maailmat, joissa meitä kuoleman jälkeen kuljetetaan pallosta palloon, -samalla tavalla kuin laivuria ylennetään yhä isompaan ja isompaan -laivaan." - -"Ja _minä_ arvelen, kuta vähemmän henkeä, sitä enemmän henkiä", --- päätti Finsland hienosti halveksien. -- "Kyllä varmaan sitä -voi tehdä pilkkaa ja laskea kokkapuheita parhaastakin. Se on niin -helpolla ostettu voitto, hra runoilija; -- etenkin kun mielikuvitus -on vahvin puoli," -- sanoi Varberg kylmästi. Minka sai nopean katseen -ja tunsi niin hyvin, -- että _jos_ hän uskaltaisi... "Helpolla -ostettu -- Helpolla ostettu"... Schulteiss nielaisi innossaan. --- "Minäpä sanon teille jotain," -- hän myhähti ja leuka venyi -halveksivan suipoksi. -- "Uskontojen perustajat ovat aina olleet -hengen miehiä. He eivät ole koskaan repineet alas kuolemattomuuden -odotusta, -- he eivät ole koskaan tarjonneet paljasta mitätöntä -toisintoa... laivuriylennyksiä... Heidän syvin viittauksensa on -aina tarkoittanut _tietoisuusmuutosta_ siksi, jota emme käsitä, -- -jos niin tahdotte, hra... hra Varberg, johonkin semmoiseen kuin tuo -teidän niin sanottu 'neljäs ulottuvaisuutenne' on, johon käsityksemme -eivät enää ulotu. Eikä ainoastaan neljänteen, vaan viidenteen, -kuudenteen, seitsemänteen ja niin edespäin _ad infinitum_." -- hän -kiljui. -- "Jotain semmoista näyttää Muhamed ennustavan, kun hän -puhuu viehättymisestä kautta monen taivaan, ja sitä lienee Paavali -tarkoittanut sanoessaan, että hän näki ja kuuli asioita, joita -ihmiskielin ei voida lausua"... - -"Jokainen saa uskoa, mitä hän voi uskoa", -- alkoi nyt -runoilija. "Minä uskon, että seison tässä ja syön mitä makeimpia -kirsikkamarjoja yhdessä neiti Minkan kanssa. Entä mitä te uskotte, -neiti?"--"Hengistäkö?-- Olen samaa mieltä kuin tekin, etteivät ne -juuri ole runollisia ajatella... Eivätkä järki hauskojakaan," -- -lisäsi hän uppiniskaisesti ja pisti päänsä kokonaan pensaan sisään -tavoitellessaan marjaa muutaman oksan alta. -- "Mutta voivathan ne -siltä kyllä olla olemassa," -- lisäsi hän perästäpäin pelkurimaisesti -torjuen; hän aavisti ja oli näkevinään Varbergin ankaran ilmeen ja -uhkaavan katseen. -- "Ja vähän vielä, Minka," sanoi Endre, joka -ei ensinkään käsittänyt asemaa... "Jos nyt kerran täytyy uskoa -tuommoiseen, -- niin miks'emme kerrassaan usko yhteen ainoaan suureen -henkeen, Jumalaan, kaikkien näiden erikoishenkien sijasta, -- muutoin -joudumme suoraa päätä neekerien kannalle, -- Älä suinkaan anna tuon -runoilijasielun vietellä itseäsi epäuskoon, sen sanon sinulle"... - --- -- "Minusta tuntuu, hra Endre," -- lausui Schulteiss ja hieroi -tyytyväisenä käsiään, kun he nousivat ylös teelle, -- "että hra -Varbergia on nolattu tänään oikein perinpohjaisesti... Ehe -- ehe, -hän on tämän seudun suuri populäärifilosoofi. Ja -- ja te näsäytitte -häntä mainiosti noilla erikoishengillä." - -"Minäkö, -- näsäytinkö minä Varbergiä -- --. Soo? -- minäkö --" - -"Ah kerrassaan mainiosti. Te osasitte naulan päähän. Neiti -Minkalle ei koskaan olisi voinut sanoa sattuvampaa sanaa... -Ja runoilija-ystävänne, minä kumarran kunnioituksella. Kun -katselee noita molempia vastakohtia -- --. Ehe -- he, -- -- -po-pu-läärifilosoofia ja tätä hengen miestä... ne ovat kuin vuori ja -kuilu -- vuori ja kuilu"... - --- Minka tunsi illan kuluessa Varbergin silmät yhä kylmemmiksi ja -kylmemmiksi ja yhä enemmän uhkaaviksi. Hän oli kylmässä hiessä -ja teki itsensä nöyräksi kuin koira hänen tahtonsa ja aavistetun -viittauksensa edessä, väkinäisellä ystävällisyydellä hän koetti -alkaa keskustelua ja osottautua erittäin huomaavaksi. Minka oli -kauhistunut -- mielettömän pelon valtaama noitten mykkäin ankarain -kasvojen edessä, jotka kurittivat ja komensivat häntä syvälle -hermostoon saakka. Kaikki tuo kammottava synkkä mystillisyys, joka -väikkyi hänen kiihotetussa mielikuvituksessaan, kaikki nuo pimeät -ullakkonäyt, joilla hänet oli nujerrettu ja teljetty, -- tänään hän -oli nähnyt kellarinoven raoittavan hyväilevälle auringonpaisteelle, -jossa oli hurja päiväilo, -- ei mitään pelkoa, ei mitään auringon -ja maan välillä! Hän istui ja säesti sormenpäät kuin tulessa ja -suonenvedoissa Endren laulaessa. - -Kun Endre juuri lauloi erästä loistonumeroaan, niin ilmestyi Varberg -äkkiä pianon ääreen aivan Minkan viereen. "Uskallanko vaivata -teitä, neiti Minka, pyytämällä teitä tuomaan minulle sen kirjan, -jonka hyväntahtoisesti lupasitte panna minua varten talteen?" -- -lausui hän lyhyeen, kun laulu oli päättynyt. Tuo leikkasi kuin kylmä -sahanterä. Minka juoksi yläkertaan, etsi piironginavainta, vaikka se -oli suulla, ja toi vaatekantisen kirjan, joka sisälsi spiritistisiä -muistoonpanoja. Hän näki Varbergin seisovan hämärässä ulkona -porraspäässä, hattu ja päällystakki yllään. - -"Mutta Varberg, miksi lähdette noin luotani?" -- lausui hän -pelokkaasti. -- "Ja sitä te kysytte, Minka, -- vaikka olette kehnolla -naurulla ja ilkkunalla pettänyt kaiken sen, joka henkisesti sitoi -meidät yhteen." -- "Mutta rakas Varberg, jos olisin tiennyt, että -rahtustakaan välititte siitä, että me nauroimme" -- "Että _me_ -nauroimme... runoilija ja neiti Minka, te nyt siis olette _me_ -- -sama firma: -- me"... - -Hän lähti astumaan alaspäin, katsomatta Minkaan; mutta pysähtyi -äkkiä, ja Minka tunsi hänen kätensä varmana ja raskaana -olkapäällään. "Että te uskalsittekin -- uskalsittekin sen!" -Säkenöiden katsoi hän Minkaa silmiin aivan läheltä, -- tiukasti... -kovapintaisen masentavasti -- huulillaan tuo hiljainen, -varma hymy, joka aina lopulta lannisti Minkan tahdon. Minkan -kiihottuneeseen mielikuvitukseen alkoi muodostua jonkinlainen -käsitys viheriäsilmäisestä tiikeristä... Käsi painoi raskaammin ja -raskaammin... ja tuntui siltä, ikäänkuin se olisi tahtonut painaa -hänet polvilleen. Minka hymyili rävähyttämättä silmiään, -- tiesi -voivansa tyydyttää hänen turhamaisuutensa, -- voivansa pitää häntä -ihailijanaan, -- _jos_ hän vaan tahtoi ruveta oikein lannistetun -nöyräksi, -- antaa hänen jälleen tuntea rajattoman valtansa ylitseen. -Hän tunsi, kuinka Varberg nyt toisella kädellä kevyesti siveli hänen -ohimoaan, ja kuinka lievän helppoa olisi ollut antaa perään... - -Mutta tänä iltana heräsi hänessä kapinahenki kuin äkkivihuri, -- -ja hän riuhtasi itsensä äkkiä valveille: "Tietysti, tietysti," -hän huudahti -- "minun tietysti pitäisi muistaa totella, kun sinä -vedät kellonnuorasta." -- "Kellonnuorasta... Sopiiko se nimeksi -henkiselle yhteydellemme, välisellemme magneetiselle johdolle?" -- -"Itserakkaudellesi ja tiranniudellesi," -- puhkesi Minka. -- "Minka!" --- "Minä sanoin kellonnuora, ja minä tarkoitin kellonnuoraa!" -- "Ole -varuillasi. -- Minä pelkään, että kielesi on leikkaamaisillaan poikki -tuon nuoran, mikä se sitten lieneekin." -- "Minä en tahdo, että minua -kohdellaan kuin tahdotonta kalua," -- huuti impi, -- "minä en tahdo, --- minä en tahdo" -- - -"Tahdotontako --. Vai niin... Ikäänkuin en puolella silmällä näkisi, -mitä neiti oikeastaan tahtoo, -- saada vapautensa lentääkseen ja -suristakseen sitten tuohon uuteen runoilijatuleen -- taikka oikeammin -kynttilään." - -Minka tunsi jälleen tuon uhkaavan kipinöivän katseen. Se piti häntä -kiini, ja hän tunsi, että hänen vastustusvoimansa alkoi horjua. -Varbergin huulilla oli julma hymy, ikäänkuin semmoisen, joka on -kiintynyt kiduttamaan eläintä ja samalla tekee havaintoja, ja hän -sanoi kalpealla ilkkunalla: "Sinä voit saavuttaa sen, että olet -minulle yhdentekevä, mutta tahtoni vallasta et voi koskaan päästä." - -Minka äkkiä jälleen kuohahti, hänen huulensa vavahtelivat, hän väänsi -itseään taaksepäin ikäänkuin suonenvedossa. "Oi jospa, oi jospa en -koskaan olisi tuntenut sinua!" -- hän huuti epätoivoisena, repäisi -itsensä pakottamalla irti ja astui muutamia askeleita ikäänkuin -paetakseen häntä. - -Varberg hymyili vahingoniloisesti... "Ole varma, ole varma siitä, -sinä olet kuin lintu kädessäni, missä lepatelletkin"... - -Hän nosti hattuansa korkealle, tervehti ivallisesti ja lähti -reippaasti astumaan. - -Minka tuijotti kummastuneena hänen jälkeensä, kunnes hän taakseen -katsomatta hävisi mäen alla. - - * * * * * - -Tor, talonkoira uikutti ja haukkui ja päästeli kaikenlaisia rajuja -kurkkuääniä. Se tervehti Kjeliä, joka leikillisesti huudellen pani -sen hyppäämään keppinsä ja itsensä yli kiiruhtaessaan ylös portaita -kohti. Portailla tarttui hän Massia vyötäisiltä ja heitti hänet -edellään sisään. "Finsland, tekö täällä? -- Hyvää iltaa... vainunnut -jo Endren -- runoilijanenä on hieno... Laulatteko te?... Eipä senkään -vuoksi, etteikö meillä olisi tällä paikkakunnalla hieno nenä vähin -kullakin -- --. Hitto vieköön, aikaiseen täytyy sen nousta ylös, -joka vetää meitä nenästä, hi hi hi --. Neroa, näettekös runoilija, -on niin monenlaista... Semmoistakin, joka ei kirjoita värsyjä... -No Minka, soita, soita jotain verratonta, -- niin minä tanssin -Schulteissin kanssa --. Ei vaan totta puhuen, Endre laulaa jotain -oikein kaunista... Olisittepa nähneet hänen aamupäivällä näyttelevän -Hamletia, runoilija, se oli kerrassaan innostuttavaa --. Ajatelkaas, -kun minunkin kaltainen epärunollinen henkilö -- oikea moukka -semmoisissa asioissa, mutta eikös koskenut minuun niin että -- -- -Apropos, äiti, olisiko sinulla ehkä antaa puolen lasia konjakkia. Ei -sen puolesta, ettenkö olisi tänään juonut kylläksi jos jonkinlaista -tavaraa. Mutta suoraan sanoen minä kaipaisin pientä rauhallista lasia -juuri nyt -- tai ehkä sen verran annat, että saan itselleni sopivan -totin levätäkseni... Hummannut pankinjohtajan vuoksi koko päivän -- -monessa eri paikassa... Se ei ole niinkään helppoa... Minä seuraan -sinua ulos, äiti. Sitä pyhää pulloa, josta isä antaa, sitä minä aion -vähän pusertaa"... - -Rouva Baarvig älysi, että poika tahtoi huojentaa mieltään. -Aamupäivästä pitäen, jolloin sähkösanoma tuli ja Kjel oli maininnut -pankinjohtajasta ja lähtenyt matkaan, oli tuska pitänyt rouva Benteä -vallassaan ja rinta äkkiä kutistunut kokoon hengenahdistuksesta. -Hänen korvissaan oli vaan kaiken aikaa soinut pankinjohtaja Wahl, -pankinjohtaja Wahl. - -Ulkona ruokakammiossa poika äkkiä potkaisi suoraksi säärensä --. -Rouva näki, että hän oli kalpea, mutta niin iloinen, ettei hän -mitenkään tahtonut voida itseään hallita. "Äiti, -- se oli kova -koetus... kovin ainakin minun elämässäni --. Mutta nyt olenkin -voittanut... Huomenna on aikaa rehennellä, -- tänä iltana tahdon -levätä... Pankinjohtaja _on_ minun mieheni, ymmärrätkös. Älä virka -siitä sanaakaan -- mutta kyllä hän nyt on minun porsaitani -- --. -_Tuo_ on vakavarainen, tuo _ei_ ole vakavarainen -- allekirjoittanut -Kjel Baarvig, -- eikös se ole uljasta! Ja jos joskus vedän viivan -_näin_ päin," -- hän teki liikkeen -- "niin se merkitsee, että hänen -tulee olla varuillaan... Huh, niin, -- anna minulle nyt ensin pieni -lasi kuivaa konjakkia, -- se on perin tarpeen... Joskus voi olla -sääli allekirjoittanuttakin, poikaasi, äiti. Ja nyt hän on uuvuksiin -ajettu -- uuvuksiin ajettu --; mutta muutoin varsin tyytyväinen," -- -hän hymyili. - -Rouva Bente katsoi poikansa päivän nautinnoista jotenkin -hämmentyneihin piirteihin. Hänen kielensä vähän kangerti hänen -innokkaassa juttelussaan. - -"Jaa-a, se teki hyvää! -- Se on niinkuin loistava huippu -kaikenlaisille epäiltäville laseille ja maljoille, äiti -- --. En -soisi sinua semmoiseen leikkiin, en vaikka mikä... Maailma ei ole -hyvä, näetsen... Minusta tulee säästöpankin tirehtöri ennen joulua --- --. Mutta en maar minä aio sinulle kertoa, millä tavalla olen -tieni silloittanut, -- en vaikka saisin -- niin, käsitäthän sinä, -ettei siinä mitään rikosta ole. Mutta näetsen, siinä on niin paljon, -joka" -- hän rypisti nenäänsä ja haisteli, -- "ei kuitenkaan ole -aivan sopusoinnussa hyveen kanssa -- ei juuri ole hienon hienosti -honettia --" - -"Niin, näetsen, sanoakseni sinulle nyt suoraan, äiti; -- mutta isälle -et saa tätä sanoa, lupaatko sen! -- niin tuli se sähkösanoma -- en -luule, että minusta juuri mitään huomasit, -- niin sopimattomaan -aikaan, ettei piru itsekään olisi keksinyt pahempaa, -- ei maksunkaan -edestä... Minä ajattelin heti, että pankinjohtaja oli kuullut -kaupungissa yhtä ja toista hyviltä ystäviltä --. Ja sitten piti minun -saada kolmetuhatta seitsemänsataa kruunua taskuuni, muutoin oli -aivan turha lähteä häntä tapaamaan... Pankilla oli minun kuittini, -että metsäkomppania oli ne maksanut kassaan, ja minun olisi pitänyt -ne lähettää. Mutta ymmärräthän, toisen käden täytyy joskus toista -pestä semmoisessa liikkeessä kuin minun on, -- palkat, vähennykset ja -muut sen tapaiset... Kolmetuhatta seitsemänsataa kruunua paikalla! --- Taikka -- Niin, se oli juuri tuo 'taikka'. Jos se vietävä sai -epäluulon aavistustakaan, niin olisi hän alkanut kouhia täällä sillä -tavalla, ettei varmaankaan olisi monta pystyyn jäänyt. Muuta neuvoa -ei ollut. Minä Simonsenille minkä hevonen pääsi... Kolmetuhatta -seitsemänsataa kruunua, Simonsen, kahdeksaksi päiväksi -- -- kunnes -olen käynyt kaupungissa --. Siirrän siksi aikaa vakuudeksi koko -lankkutarhan. Huh --. Kovassa he istuivat; -- mutta ne irtaantuivat. -Ja sitten kiiruumman kautta kotiin -- -- Minä mitä kohteliaimpana -isäntänä --. Thekla juhlapuvussa -- etevä ja arvokas emäntä, ja -lisäksi vähän niinkuin sukua, näetsen... Mutta perästäpäin minä -konttoriin riitelemään hänen kanssaan koroista kuin susi, -- niin -että lopulta hänelle nousivat veret päähän ja hän huusi, että -pahemmassa pyykissä hän ei ole koskaan ollut. Hän oikein rupesi -kunnioittamaan. Niin, olkaapa vaikka mikä muitten mielestä, minulle -te kelpaatte, sanoi pankinjohtaja. Te ukkoseni rikastutte"... - -Rouva Benten kasvoissa vavahteli, ja hän kaatoi lämpöisen veden pojan -lasiin, niin että se valui yli reunain. - -"Sinäkö äiti vai minä, kumpi tässä ei oikein ole vakavarainen -tasapainon puolesta tänä iltana", -- laverteli hän, -- "hieman -niinkuin epävarma, -- vai mitä? Vettä täytyy kaataa paljon vähemmäksi --- kas noin -- puolet kumpaakin --. Nyt se käy päinsä"... Hän maistoi -lasista lähtiessään pois. - -Rouva Baarvig jäi seisomaan ruokakammioon penkin ääreen. Hän keinui -levottomana edes takaisin ja veti tuon tuostakin raskaasti henkeä. -_Tämä_ varmaan oli hyvä alku siihen, mitä sanotaan huijaukseksi... -Hän puserteli ja väänteli käsiään. -- Poika parka, -- sinä -olet kaukana, liian kaukana, jotta äitisi apu enää ulottuisi. -Akkunasta loisti kesäillan lakastuva hohde hänen masentuneihin, -mielenliikutuksellisiin kasvoihinsa. Kuului keveitä, nopeita askelia -ja Berthea pisti päänsä ruokakammion ovesta. "Varberg on lähtenyt, -äiti! Minäpä luulen, että hän nyt sai kylläkseen, -- eikä hänen -enää tee mieli olla paljasta ilmaa. -- Minka on kokonaan kiintynyt -Finslandiin nyt," -- intoili hän kertomisen kiihkossa, "kokonaan -Finslandiin... Hän tuskin näki Varbergia tuon runoilijan vuoksi. -Ne liitelevät niin korkealla että -- -- Ja Minka on hirveästi -ihastunut siihen merkilliseen runoon, jota Endre lauloi... Varberg -lähtikin sitten heti pois"... Rouva Benten kasvoihin tuli tyttären -lörpötellessä yhä sietämättömämpi ilme. Nyt pisarasta juoksi yli -reunainsa, ja ilmeeseen lensi kuin ylikuohuva epätoivo, joka -puhkesi esiin äkkipikaiseksi kimahtavaksi korvapuustiksi. -- "Ilkeä -pikkumainen tyttö"... ja samalla tuli vielä toinen. - -"... Tästä talosta on tullut --. Mikä paha on täällä päässyt -vallalle," hän huudahti vavahtelevalla äänellä ja tytär kyyristyi -itkien oven ääreen ja tuijotti kauhistuneena äitiin, joka vapisi -mielenliikutuksesta. -- "Mitä teen, minne katson, kaikkialle -ikäänkuin tarttuu onnettomuus... Mutta minä sanon teille, -- sinulle -ja Minkalle ja Endrelle ja Kjelille, -- että jos teidän on niin -helppo olla välittämättä äidistänne, joka ei tiedä mitä hyvää hän -voisi kylliksi tehdä edestänne, -- joka ei muuta tee, kuin ajattelee -ja pitää teistä huolta yöt ja päivät, niin saattaa tapahtua, että -minäkin jonain päivänä saan kylläkseni ja silloin tehkää, mitä -tahdotte, -- lähtekää -- lähtekää ulos tästä talosta -- -- Minä pidän -Arntin ja Massin"... "Mutta äiti, -- äiti!" ulvoi Berthea -- "Nämä -eivät ole minun lapsiani. Mitä välittää minusta Minka -- ja sinä --- ja Endre ja Kjel, -- kun halunne sattuu johonkin... Jos voisin -minäkin olla välittämättä teistä!" - -Hän vaipui kyökkituolille ja peitti käsiin rajun itkunsa. - - - - -VII. - - -Nytkös pidettiin hyvänä isoisä Baarvigia. Hänen täytyi käydä -pienokaisen luona sahalla niin usein, kuin vaan suinkin saattoi. -Ellei muuta, niin näyttivät sitä ainakin akkunasta, kun isoisä ajoi -sivuitse kääseissään eikä hänellä ollut aikaa. - -Hän oli suunnattoman ihastunut Baard Kjelseniin -- pojalle piti -pantaman, hänen mukaansa, Baard nimeksi --. Ja Baard Kjelsen -Baarvigin silmät näyttivät niin viisailta, kun hän makasi ja katsoi. -Mutta hänen lääkärikseen --, ei, siitä pyydän saada kieltäytyä. --- Lähtekää vasta tulleen uuden lääkärin, Stenvigin luo, hän on -lastentautien spesialisti, hän on matkustellut stipendillä jos -jossain... - -Isoisä Baarvig omituisesti heitti päätään pyöräyttäessään sahan -ohi, -- ajaessaan läpi sahan hyrinän ja lautain räiskeen, -ohi lankkupinojen ja sivu Kjelin uuden rakennuksen, joka oli -sveitsiläiseen tyyliin rakennettu, suurine akkunoineen ja -sinkkikattoineen... Näytti tosiaan siltä, kuin olisi Kjelille -onnistunut avata itselleen suurien tulojen sulut. Kieltämättä hän -alkoi saavuttaa piirikunnassa taloudellisen aseman, jonka kautta -hänen synnynnäinen leipäneronsa -- niin hänen oli tapansa sanoa --- sai kaiken sahauksen ja puukaupan herumaan hänen sahaansa... Ja -kuka tiesi, vaikka Kjelistä vielä tulisi säästöpankin tirehtörikin. -Mutistiinhan jo siellä täällä, miten äänet lankeisivat... -Tohtori oli nyt kuullut lintujen sitä laulavan useammallakin -taholla. Kjel säilytti terveen järkähtämättömän järkensä, hän ei -antanut vietellä itseänsä minkäänlaisiin ajan liiallisuuksiin --- oli aivan vastaanottamaton ideatarttumalle, -- miten sitten -sovittikin suutansa ollakseen mieliksi jäykän ihanteellisesti -teoretisoivalle aviopuolisolleen... -- -- "Pikku Baard on jälleen -parhaassa voinnissa, Bente", -- ilmoitti tohtori tullessaan kotiin -ja riisuttuaan päältään sudennahkaiset turkit ja matkasaappaat, --- "tuommoiset vatsanväänteet menevät ohi yhtä äkkiä kuin ovat -tulleetkin... Juttelin tohtori Stenvigin kanssa maantiellä, hän juuri -tuli heidän luotaan -- ja kaikki on kunnossa... Hän pitää luentoja -Theklalle, kukas uskoisi", tohtori iski silmää, -- "siellä on kuin -luentosalissa, jossa esitetään lapsiviisautta... Lausutaan luuloja, -minkä vuoksi hänen vatsansa on joutunut huonoon kuntoon ja minkä -vuoksi se varmaan on jälleen paraneva. Thekla, hän tahtoo päästä -kerrassaan syiden perille; ja tohtori antaa niin monta selitystä, -kuin vaan luulee hänen hyväksyvän." - -"Täällä on sinulle kutsumus Rognerudin omistajalta, että illalla -lähtisit neljänneksi mieheksi pelaamaan vistiä Kjelin kanssa", -- -ilmoitti Bente... "Mutta minun mielestäni tulee sinun, Baarvig, pitää -kiinni vanhasta totutusta seurapiiristämme, äläkä anna horjauttaa -itseäsi omalta tolaltasi. Tuo Kjelin seurustelu pitkin pitäjää -korttineen ja totineen, ei se meille sovellu." -- "Eipä kyllä, -enkä juuri voi sanoa, että minua huvittaa istua korttia pelaamassa -toverina omalle pojalleni ja kuunnella hänen vitsejään. Mutta -jotainhan sitä täytyy tehdä pojan tukemiseksi, vai mitä arvelet." -- -"Minusta pikemmin on aika, että suojelemme itseämme sekaantumiselta... -Sinä olet lääkäri, Baarvig, sinä olet maksanut kunniasi ja arvosi -elämäsi rehellisellä ja raskaalla työllä, -- sitä ei kukaan saa ottaa -sinulta pois, ei onnettomuudessa eikä surussa", -- puhkesi Bente -mielenliikutuksessa. "Meidän talomme täytyy olla _meidän_ talomme, -- -jonka _me_ olemme rakentaneet Jumalan ja ihmisten edessä. Ja Kjelin -talo olkoon Kjelin. Me emme lainaa heiltä mitään kunniaa emmekä etua, -vaikka he sitten rakentaisivat sen kuinka korkeaksi." -- "Mikä sinua -vaivaa, Bente? ... Alan uskoa, ettet suvaitse Theklaakaan -- --. -Sillä Kjel, hän nyt kerran on pannaan julistettu", -- mutisi tohtori -alakuloisena. "Kyllä hän tosin on vähän tärkeä mielestään", -- jatkoi -hän sovinnollisesti, -- "hieman suurlöyhyyttelijä, kun hän liitelee -huoneeseen... Mutta etpä sinä juuri ole se, joka annat itsesi pois -löyhyyttää." - -Bente katsoi häneen kummallisesti... "Pitäkäämme omat vanhanaikaiset -kuluneet hopeamme, joihin on leimattu Baard Baarvigin nimi. Meidän -talomme ei seiso Kjelin rohkeitten kauppayritysten varassa. Se -seisoo ja sen _täytyy_ seisoa sinun ja minun varassa." -- "Kylläpä -sinä käsität asian juhlalliselta kannalta, Bente. Et koskaan jaksa -kuulla Kjelistä! Muutoin minusta näyttää, että hän jo pian saattaisi -ruveta minulle vähin takaisin maksamaan", -- arveli tohtori. -- "Älä -velo häntä, Baarvig, -- se saattaisi ehkä olla hänelle sillä kertaa -epämukavampaa, kuin hän tahtoo tunnustaa. -- -- Ja, -- Jumalan kiitos -olin vähällä sanoa, -- enempää rahoja meillä ei ole, millä häntä -auttaa, -- jos hän joutuu pulaan." -- "Eikä mitä, kyllä hän nyt -näyttää pysyvän pystyssä omin voimin"... Tohtori lähti ja vihelteli. - - * * * * * - --- Thekla ei suinkaan käsittänyt kevyeltä kannalta äidin tehtäviä. -Hänellä oli luontainen tarve aina selventää itselleen se puoli -elämästä, johon hän kerran oli joutunut. Hän tutki asioita. Mutta -lasten kanssa sattuu niin monta seikkaa, joiden edessä järki on -ymmällään. Ja silloin lähetettiin sana tohtori Stenvigille. Thekla -halusi, kaipasi hänen valaisevia selityksiään. Hänellä oli niin -merkillinen taito pitää loogillisesti asioista kiinni. Ja jos jokin -seikka kuitenkin jäi epäselväksi, niin osasi nuori lääkäri niin -auliisti, niin vapaana tuosta auktoriteetimaisesta pakottamisesta, --- osottaa hänelle tien erilaisiin tieteellisiin näkökohtiin, joiden -mukaan hän saattoi arvostella. Stenvigin teoriiat lastenhoidosta -olivat ehdottomasti kaikkea pakkoa vastaan, -- hän vastusti sitä, -että lapsi pantiin ehkäiseviin kääreihin, että estettiin sen ihon -toimintaa, niin sanoaksemme syntymisestä saakka, -- että kiellettiin -sen ruumista saamasta riittävästi ilmaa. Tuo kaikki oli kapinaa -yhteiskunnan tapoja vastaan. Hän oli ehdottomasti, -- vertaamisesta -ei saattanut olla puhettakaan, -- mielipiteiltään uudenaikaisin mies, -mitä Thekla oli tavannut jälkeen sen onnellisen ajan, kun hän eli -pääkaupungissa, -- -- samalla kertaa sekä opettaja että lääkäri!... -Ja Thekla nautti, ikäänkuin salainen liittolainen, kun hänen -katseensa tai hymynsä ilmoitti epäilyksen siitä tavasta, jolla lapsia -vieläkin hoidettiin seudun perheissä. - -Numero yksi Theklan periaatteista oli, että täytyy säilyttää itsensä -_ihmisenä_ -- Täytyy olla ihminen lapsiaan kohtaan, ihminen talossaan -sekä ulos että sisäänpäin. Se oli tuo suuri järkiperäinen peruste, -jonka vuoksi hänen myöskin oli pakko antaa lapsi imettäjän ja -lapsentytön hoitoon, yöhäiriön välttämiseksi ja niin edespäin ja niin -edespäin. - - * * * * * - --- Jäivät Baarvigilla ruokahuoneeseen istumaan kahvin jälkeen -Thekla rouva, Finsland ja Minka. Theklan mielestä oli apen ja -anopin kotiin puhaltanut jokin ajan henkäys, -- siitä pitäen -kuin runoilija Finsland oli ruvennut siellä käymään. Sillä tuo -taikauskoinen yökummitus, insinööri Varberg, teki vaan pimeäksi joka -sopen. Muutoin näytti hänen ja Minkan väli kylläkin salaperäiseltä, -kaikkine jännityksineen, solmuineen ja oikkuineen, -- mikä valta -hänellä sitten lienee ollut tytön yli. Mutta se ainakin oli varmaa, -että Minka nykyään haaveksi runo- eikä henkimaailmassa. Helppo ei -olisi ollut sanoa, kumpi heistä oli mikä. Sillä säännöllisesti -kävivät talossa molemmat, sekä runoilija että insinööri ja ruoskivat -uskollisesti toisiaan. Mutta Minka tavallaan anasti molemmat. - -Thekla oli iltapäivällä yrittänyt monien sekä suorain että -kierteleväin kysymysten kautta päästä selville siitä, mikä oikeastaan -oli periaate Finslandin runoudessa. Ja Finsland oli kierrellyt, -kaarrellut; Minka silminnähtävästi oli saanut hänen huomionsa. - -... "Minä ajattelen", -- puhkesi Thekla kuumasti, -- "kuinka -suunnattoman paljon hyötyä teidän kaltaisenne mies, jolla on sanan -lahjat, saattaisi tehdä, -- jos ryhtyisitte johonkin reformiasiaan, -antaisitte yhteiskunnan hädän itseenne vaikuttaa... Sillä ette -suinkaan tahdo kutsua itseänne henkiseksi ylellisyyskukkaseksi", -lausui hän lopuksi pistävästi. -- "Minun kukkani nimi on -tyytymättömyys, -- katoavaisuus -- epätoivo... Ehkäpä joku, joka sen -näkee, sitä haistaa, saa halun ryhtyä johonkin työhön"... "Teidän -pitäisi keskustella tohtori Stenvikin kanssa, hra Finsland," -- -kehotti Thekla painavasti. "Uskokaa pois, siinä on mies, jolla on -valppaat harrastukset, joka on sekä ajatellut aikamme kysymyksiä, -että niihin -- tunkeutunut... Hän teille avaa näkyaloja." -- -"Kuivaa minut ja panee minut rohtopurkkiin, -- hyötykukaksi -- -lastenpulveriksi" -- lisäsi Finsland. - -Minka hymyili, niin että valkoiset hampaat loistivat; hän oli jo -aikoja sitten Finslandin hengen ja käsityskannan perillä. - -"Yhteiskunta huutaa ja parkuu apua, sen voin teille vakuuttaa", --- intoili Thekla. -- "No jaa, rouva, minä juuri olen yksi noita -huutajia. Muutamat tahtovat ruokaa, toiset tahtovat kauneutta; -- -minä ruokin heitä -- ja itseäni -- niin hyvin kuin voin, näen nälkää -ja laulan... Mutta mitä hyötyä te nyt teette, neiti Minka?" -- -keskeytti hän vallattomasti --. "Minäpä sanon sen teille... aivan -samaa kuin runo: -- Te olette _olemassa_... Niin runsas väristä, --- ruskeasta väristä, -- että teistä ikäänkuin tarttuu, minne vain -tulette. Teistä käy ruskeaksi niinkuin kukan pölystä sielun ja -muiston syvyyksiä myöden, sitä ajattelee ruskeata, uneksii ruskeata --- --. Minä puhallan vaan ruskeita saippuakuplia tätä nykyä..." - -Thekla rouva vilkutti hieman epäilevänä silmiään noille -saippuakuplille. - -"Kuulkaas nyt, rouva", -- huusi Finsland. "On niitä, jotka saavat -värinsä ja uhkuvaisuutensa mädäntyvän yhteiskunnan risoista... Ne -laulavat katoavaisuuden laulua, auringon paetessa yötä kohti ja -sammuessa muureilta"... "Yhteiskunta on hädässä, hra Finsland. Niin -kauvan kun täällä on niin valtaavia tehtäviä joka kädelle, täytyy -kauneuden tosiaan tyytyä seisomaan hieman taaempana, -- odottamassa." --- "Minä pyydän, -- kauneus kulkee etunenässä! -- Ikäänkuin -lippu armeijan etupäässä -- korkealla ilmassa, -- kuin herätetty -kaipaus... Uutta, kauniimpaa aikaa ei tule, ellei joku saa ihmisiä -sitä kaipaamaan." -- "Minä luulin, että hätä sen vaikuttaisi..." --- "Minä taas, että mielikuvituksen lapset, -- runoilija- ja -taiteilijaluonteet, joilla on kykyä kuvailla jotain parempaa." - -Thekla näytti hieman nololta; mutta valmistautui puremaan takaisin. -Äkkiä kuului umpikulkusia ja hän katsoi ulos akkunasta, mutta vetäisi -päänsä nopeasti takaisin ja sanoi jäykästi ja synkästi: "Ihmisen, -jolla on harrastuksia, ei koskaan pitäisi mennä naimisiin!" - -Kjel oli tulija. Hän rehki ja tömisti jalasta matkasaappaat ulkona -eteisessä ja astui sitten sisään kylläkin loistavana ja punoittavana. -"Huhhuh, kylmä... Ihan täytyi heittää sikseen kahvivisti Bergin -luona, sinne kun tuli naisvieraita pappilasta. Niinpä juolahti -mieleeni ajaa tänne ylös sinua noutamaan, Thekla." -- "Kiitos, -- -tiedäthän sinä, että minä mieluummin kävelen alamäen." -- "Vaan -teinhän minä kuitenkin kiltisti, kun tulin, myönnä se, typykkäni." - -Kurttuun vetäytynyt suu teki todella Theklan kasvot, samalla kun hän -koetti salata harmiaan, juuri typykkämäisiksi. - -"Äkämystynytkö, Theklaseni, -- äkämystynytkö", -- Kjel läheni -häntä. "Keskeytinkö minä korkean henkisen lennon?... Kotona minä -aina karkaan huoneesta, kun sinä ja Stenvig alatte keskustella -korkeammista aineista, -- se sinun täytyy myöntää, Theklaseni." - -Thekla kiinnitti vaieten mustat silmänsä kattoon. - -"Olet vaan niin kirotun suvaitsematon!" -- puhkesi Kjel. -- -"Minä panen jyrkän vastalauseeni sitä vastaan, että muka teidän -harrastuksenne olisivat tuumaakaan paremmat kuin minun. Ne vaan -menevät toiseen suuntaan, siinä kaikki"... Hän seisoi lainaa -myöntävä kriitillinen ilme kasvoissaan ja helisteli avainnippuaan. --- "Afääritkö eivät olisi taidetta!... Ottaakseni esimerkin. -- -Monitor ja Merrimack Potomak-joessa, mitä siitä arvellaan. -- Se -kyllä oli hieman suurempaa draamaa kuin Schillerin ja Göthen, -- -muutti koko maailman merisodan kerrassaan, niin että siirryttiin -puusta rautaan... Ja sahallamme olisi puutavarat, -- omat seinämme, -sen vakuutan Thekla, -- kerrassaan toisessa hinnassa kuin nyt. -Me molemmat olisimme ehkä ilman sitä tappelua," -- hän keskeytti -puheensa ja näytti punnitsevan. -- "Niin, minä en sano mitään, -- -sanonnan vaan, että me nyt olisimme likimmiten noin sadantuhannen -haltiat... Ja kun minä nyt keksin jotain..." -- "Berthea hyvä, anna -minulle lasi vettä." -- Thekla näytti melkein siltä, kuin rupeisi -häntä ylönannattamaan. -- "Minä en tosiaan ole koskaan kuullut, -että rahan ansaitsemisen taito olisi noin jalosti klassillista," --- suvaitsi hän vihdoin... "Minäpä sanon, kun nyt minä esimerkiksi -keksin semmoisen pikkuasian, että saan kaikki tämän seudun -liikemiehet, olivatpa konservatiiveja tai vastapuolueen miehiä, yhden -hatun -- minun hattuni alle. Ja kun sitten jokainen rautatiejuna -tekee kultaa! -- -- Me tahdomme jalostuttaa puutavaran ja viedä ulos -suoraan, -- sivu kaupungin... Nooh," -- hän naputti etusormella -päälakensa harjapuolia -- "eikö siihenkin tarvita hieman lahjoja" --- "Suloisin Minka," -- puhkesi Finsland, -- "saanko minä pitää -kanavavyyhtiä, kun te keritte... Minä en voi katsella, että käytätte -tuolin selkänojaa, -- minä suoraan sanoen kadehdin sitä." - -Kjel lähti huolettomana ulos jättäen oven raolleen. - -"Minä en ole koskaan toivonut olevani lankavyyhti, en koskaan ennen -kuin nyt," -- jatkoi Finsland. "Ja tässä minä istun ja vartioitsen -pienintäkin merkkiä noiden silmäluomien alta, -- minä oikein vapisen -pelosta, koska ne minua kohtaan avautuvat..." -- Hän huomasi samalla -Varbergin, -- "Ja vaikka itse henkien manaaja seisoo ovessa ja -mulkoilee, -- tuijottaa minuun, -- ikäänkuin hän tahtoisi tutkia -sydämet ja munaskuut... Ei, ei teidän tarvitse keriä rahtuakaan -sukkelammin, Minka... Yhtä mielelläni antaisin teidän lyhentää -elämänlankaani, kuin niitä onnen minuutti parkoja, jotka minulle on -tässä suotu"... Minka ei uskaltanut katsoa ylös; hän tunsi Varbergin -katseen alas luoduilla silmäluomillaan. Kun hän oli saapuvilla, -niin tuli Minkaan aina tuo vastustamattoman painava tunne hänen -vallastaan, vaikka hän olisi mielestään kuinka siitä vapautunut. -Minka tiesi vihaavansa häntä; -- se ei ollut rakkautta! -- Mutta -hänessä asui kuitenkin tuskallinen pelko, vavahti kaiken takana se, -että häntä kaikesta huolimatta veti Varbergin puoleen jokin, jota hän -ei kyennyt hallitsemaan... "Oletteko juonut kahvia, Varberg?" -- kysyi -hän hämmentyneenä. -- Varberg hymyili omituisesti: "Ehdotan teille, -neiti Minka, pientä ajeluretkeä alas jäälle. -- Tiedätte kyllä" -- - -Hän istui Finslandin taa ja keinutuolissa soutaen katsoi hän Minkaa -varmasti suoraan silmiin. Minka oli kalpea ja keri hermostuneesti. - -"Kaikki miehet näkyvät edellyttävän, että me naiset aina olemme -valmiit", -- puuttui Thekla terävästi puheeseen. -- "Nyt _teidän_ -tekee mieli ajaa, -- ja siis mars matkaan!" -- "Anteeksi, rouva, -ymmärsitte minut väärin, -- neiti Minkan puoleen minä käännyin... -Ja teitä, neiti Minka, minä pyydän vanhemman ystävän oikeudella, --- jonka te kyllä tunnustatte"... hän lausui hartaasti hellällä -lumoavalla katseella. Minka tunsi tuon äänilajin... "Minulle on -tärkeätä, että teemme tuon retken... Ja voinhan teille sanoa syynkin, -miksi en luovu pyynnöstäni", -- lausui hän hetken päästä, kun -vastausta ei kuulunut, -- -- "vaikka ensin aioin ilmoittaa sen teille -vasta ulkona jäällä... Minut on äkkiä kutsuttu osastonpäälliköksi -pohjoiseen piiriin, enkä muutoin saa teille sanoa jäähyväisiä kuin -nyt täällä iltapäivällä." - -Hän kiinnitti Minkaan kylmän, vain ikäänkuin syvältä verkkokalvosta -tulevan vilkuttavan linnunkatseensa. Minka tunsi, että tässä nyt tuli -välttämätön ratkaisu. Tuo katse valtasi hänet kaikesta huolimatta, ja -hän nousi konemaisesti seuratakseen. Keriessään loput langasta hän -kohtasi Finslandin ivallisen ilmeen, joka hiljaisella naurulla niin -kerrassaan karkotti kaiken mystiikan. Minka taas nopeaan istahti: --- "Kiitos, minä en halua ajella kanssanne iltapäivällä, Varberg", --- hän sanoi väräjävällä äänellä. "Minä sanon nyt hyvästi", -- hän -huudahti ja syöksyi ulos. - -Varberg seisoi hetkisen ikäänkuin odottaen, että hän ehkä tulisi -takaisin. "Neidin perin lyyrillinen mieli on monen vaihtelevan -vaikutuksen alaisena", -- hän sanoi myrkyllisesti. "No niin, -- siis -minä vaan saan kiittää monesta hupaisesta hetkestä, jotka olen tässä -talossa viettänyt"... - - * * * * * - -Finsland oli talveksi lähtenyt jälleen pääkaupunkiin. Ja huh, -- -Minka ei ollut koskaan ymmärtänyt tuota Theklan puhetta, kuinka -autiota ja tyhjää täällä oli harrastuksista, ennenkuin nyt. -- -Kuinka henkisesti kuollutta ja yksinäistä pohjaltaan oli janoavalle -sielulle kaikki tämä näennäinen elämä, jossa ihmiset puuhasivat ja -ajoivat tukkia, lankkuja ja keskustelivat rahoista ja kauppa-asioista -uupumattomassa kiireessä, -- ja nuo ystävättäret, virkamies- ja -tilanomistajaperheiden tyttäret, jotka vaan ajattelivat tanssia, -kihlauksia ja koreutta, tahi halusivat Amerikkaan, kun tuli puheeksi, -että naisten meidän aikanamme tulee olla itsenäisiä... He eivät -uskaltaneet mitään täällä kotona -- Berthea oli kerrassaan juuri yksi -näitä, -- liehui ja juoksi kaikkialla, minne vaan Kjel käskettiin, -lörpötteli ja pisti nokkansa kaikkeen -- eikä oikeastaan ajatellut -mitään muuta kuin lemmenhuolia. -- Kaikki yhtä hummausta!... Oli niin -kuolettavan ikävä. Minka, hän tunsi täällä kotona joka polun ja tien -ulkoa, -- joka kiven, joka kuopan ja puun -- Ja Schulteissille hän -uskoi katkerina hetkinä koko syvän elämänkyllästyksensä. - -Hänelle Minka purki sydämensä, -- hänen täytyi käsittää hänen -huoahduksensa, pukea sanoiksi, mitä hän kärsi, -- miten hän täällä -kotona kävi voimatta laskea ainoatakaan haluansa ilmoille... -Schulteissin täytyi lukea ne kirjeet, jotka hän sai Finslandilta, -innostua hänen kanssaan, tietää ja nähdä, miten hän oli itkenyt sen -tahi sen paikan kohdalla, -- arvata ja tutkia ja aprikoida, mitä -ehkä juuri siinä tai siinä käänteessä, sillä tai sillä lausetavalla -oli hänestä, Minkasta, tarkoitettu... Ja Schulteiss pani päänsä -kallelleen, sipsutteli ja väänteli itseään jaaksi ja eiksi sen -mukaan, miten aavisti Minkan haluavan, -- eiksi, vaikka hän juuri -äsken oli kaunopuheliaasti kiitellyt ja ylistellyt samaa asiaa. -Hän oli käynyt niin nöyräksi ja pieneksi nyt, kun hänen myöskin -piti niellä Minkan palava innostus Finslandiin, -- hän oli, niin -sanoaksemme, vain kaksi tuskastunutta, kiusaantunutta silmää, jotka -salamannopeilla vilahduksilla karkasivat kiinni Minkan toivomuksiin. -Ei kukaan häntä ymmärtänyt paitsi Schulteiss... _Se_ Minkan huoahdus -oli palkka, Schulteissin mykkä onni, jota hän vaan odotti uudestaan -kuullakseen ja joka sai hänen hengityksensä seisahtumaan, kun hän sen -kuuli. Siitä virtasi häneen onnen tunto, josta hän saattoi elää monta -päivää... - - * * * * * - -Tuntui siltä, kuin olisi Kjelin menestys saanut tohtorin auliimmalle -mielelle raha-asioissa, ja tästä mielialasta oli seurauksena, että -hän kuitenkin jonkinmoisella myöntymyksellä kuuli Minkan puheita, -että hänen piti päästä kaupunkiin. Ja paljon pohtelun ja monen -epäilyksen jälkeen tuli päätökseksi, että Minka saisi matkustaa -täydentämään musikaalisia opinnoitaan. Neiti Endresen, jonka -johdolla hän oli soittanut monet vuodet, oli kyllä nopsa sormiltaan, -siitä ei puhettakaan; mutta häneltä puuttui nimi ja auktoriteetti. -Nytkös neulottiin ja leikattiin ja ommeltiin häntä matkavalmiiksi, -kaikki mitä oli talossa neulaan kykenevää, apuna vielä erityinen -ompelijatar. Berthean kieli kävi ahkerasti: -- "Muutoin Minka on aina -päässyt niin helpolla, kun hän on niin huono neulomaan, -- -- ja -yhtäkaikki hän on saanut kauniita hameita... Tuolla kävelyhameella, -jossa on keltaiset käänteet, -- hän aikoo herättää huomiota, jos -tunnen hänet oikein"... - -Minka seisoi sillä välin yläkerrassa piironginlaatikkonsa ääressä ja -luki ainakin kahdenteenkymmenenteen kertaan runoa, jonka Finsland -oli hänelle lähettänyt ja jonka nimi oli: "Minka". Hyräillen hän -myöskin hieman peilissä tarkasti ylistettyä ruskeata kauneuttaan, -ennenkuin hän pani kirjeen takaisin laatikkoon. Ulkona käytävässä -hän tapasi Schulteissin ja katsoi häneen rohkean salaperäisesti -hymyillen, ikäänkuin hänellä olisi ollut joku riemullinen ajatus, -jota hän vaan ei tahtonut lausua julki. Endre oli kerran tuon ilmeen -pukenut sanoiksi: "Kun Minka kävelee ja nauttii itsestään, ikäänkuin -imien sokuripalaa"... Hän nautti siitä, että sai Schulteissin yhä -enemmän korviin saakka onnellisesti hymyilemään, ja kuvasteli itseään -tutunomaisesti hänen katseessaan. Hänet täytti nyt kokonaan se aate, -että hänen tuli toteuttaa elämä naisellisena mahtihenkilönä, -- -niinkuin Finsland oli lausunut: -- säteillä ympärilleen ja vaikuttaa -kauneudella. - -"Lauvantaina minä lähden kaupunkiin, Schulteiss"... "Niin, hyvä -Jumala, -- minä en uskalla ajatellakaan, neiti Minka, kuinka -ilottomaksi ja pimeäksi täällä käy... Aurinkoni silloin laskee... -Kun tiedän, ettette enää käy näissä portaissa, -- ettei kätösenne -enää sivele tätä kaidepuuta"... "Niin, Schulteiss, tuskinpa tapaan -enää toista, jonka kanssa voisin puhua niinkuin teidän kanssanne, --- yhtä rikasta hengeltään. -- Ja te olette aina käsittänyt minut, -Schulteiss." -- "Onko totta, neiti Minka! -- Niin, minä olen nähnyt -ja riemuinnut jokaisesta taimesta, joka on teissä orastanut. Te -olette olleet kuin puutarhani -- kauneusmaailmani. Te olette" -- -"Muistakaa, että jos ulkona maailmassa voitan jonkun voiton, niin -te olette minut siihen varustanut. -- Nähkääs Schulteiss, minä -tahdon seurata luontoani --. Minä tahdon elää, -- tietää, että -inspireeraan niitä, joilla on voimaa ja kykyä nostamaan oikeat -purjeet ja uskaltamaan niitä käyttää. Sitä minä tahdon, -- minä -sanon sen teille, en kellekään muulle, -- minä tahdon purjehtia -maailmaan naismerirosvona!" -- hän huusi ja pui koketisti nyrkkiään -Schulteissille. "Olen isälle ja äidille sanonut, että tahdon jatkaa -musiikkiopinnoitani, -- pitäähän aina olla jotain, jota sitä on. -Mutta oikeastaan minä aion ja tahdon elää ja vaikuttaa Minka -Baarvigina, -- olla ennakkoluuloista huolimatta; ne olkoot minulle -kuin oljenkorsia. -- Ehkä te vielä"... Minka hymyili mystillisesti, --- "jonain kauniina päivänä saatte kuulla konsertti- tahi -varieteelaulajattaresta, jonka nimi on", -- hän naputti rintaansa -- -"jonka nimi on -- Minka... Isän ja äidin vuoksi emme siihen lisää -Baarvigia --. Minä vaan sanon, että ehkä --. Ennen kaikkea täytyy -koettaa näyttää itseänsä, -- päästä esiin ja näkysälle, jos mieli -vaikuttaa -- --. Ja sitten -- ja sitten" -- hän lumosi Schulteissin -valkeilla hampaillaan, -- "alkaa Minkan historia, -- elämä -- elämä --- elämä -- Schulteiss. Hän ei rupea armoille, eikä mene naimisiin -niinkuin -- Thekla tuolla sahalla" -- - -Schulteiss ei tiennyt mitä hän oikein sanoisi; hän yritti -varovaisesti... - -"Tiedättehän te, ei ole ketään, joka siihen määrin kunnioittaisi -ja arvostaisi suurta rohkeuttanne ja itsetuntoisuuttanne, tahi -joka uskoisi teidän niin sanoakseni synnynnäiseen oikeuteenne itse -saavuttaa harvinaista ja erinomaista... Te olette luonnon onnistunut -luoma, joka voitte pakottaa kaikki ihailemaan... Mutta samoin -kuin minä, huolimatta siitä vaarasta että väärin käsittäisitte -vaikuttimeni, varotin teitä insinööri Varbergin petollista viehätystä -vastaan... täytyy minun nytkin uskaltaa vedota syvään terveeseen -vaistoonne varottaakseni, -- varottaakseni -- minun täytyy sanoa -se, teitä jotenkin vähäpätöisen, vaikka itsestään hurmaantuneen -runoilijan häikäiseviä kuvitelmia vastaan." -- "Enkös arvannut, -- -enkös teistä huomannut, -- siinä nyt kuultiin... Te olette niin -kade, että se oikein rumentaa teitä." -- "Sen herran erikoisala on -kangastusten luominen", -- intoili Schulteiss isoäänisesti. "Samoin -kuin kaikki vähempilahjaiset runoilijaluonteet sekoittaa hänkin -todellisuuden ja ihanteet, -- olin vähällä sanoa, -- hän syö ja juo -ja pitää korkealle lentäviä puheita, mutta hänen runonsa, -- ovat -usein varsin keskinkertaista kyytipolskaa... Te olette ihanteellinen -luonne, Minka. Teillä on se korkea lahja, että voitte antaa lumota -itsenne sielun ihanuuteen -- minä rukoilen -- minä rukoilen teitä"... -hän huusi --. "Oi Minka, -- te jolla ihanuudessanne _on_ todellisuus --- joka itse _olette_ runsasvärinen sykkivä runo, -- mitä kaipaatte -te niin vähäpätöisen henkilön henkisiä tuulentupia!" - -"Hyi, Schulteiss, te katsotte ihan myrkkyviheriäisenä jokaista, joka -vähänkin minua ymmärtää, -- siihen muka ei ole oikeutta kellään -muulla kuin teillä... Ja juuri nyt, kun minä niin suuresti tarvitsen -tukea -- kehotusta ja rohkeutta ja reippautta, -- nyt... Sitä en -koskaan anna anteeksi, -- että juuri kun minä uskoin teistä niin -paljon, -- niin ette te kuitenkaan voinut pitää kurissa itsekästä -pikkumaista kateuttanne vaan teidän piti sylkeä siihen runoon, jonka -Finsland on minulle kirjoittanut --. Niin, se teissä nyt pistelee, -- -minun ei olisi pitänyt ensinkään näyttää sitä teille"... "Minka, -- -neiti Minka", -- puhkesi Schulteiss valloilleen, -- "antakaa minun -vaikka vaan maata porraspäässänne kuin talonkoira! Minä nuolen -teidän ystävienne kättä, -- vaikka samalla tuntisin kuoleman -kurkussani" -- -- - -"Minusta aina on niin vaikeata, kun te käytätte itseänne tuolla -tavalla, Schulteiss --. Sehän tekee minulle kerrassaan mahdottomaksi -keskustella teidän kanssanne mistään... Mutta nyt täytyy -minun rientää alas koettamaan kävelyhamettani --. Se on aivan -uudenaikainen, sen saatte uskoa. Iltapäivällä saatte nähdä sen -päälläni, kun se on valmis. -- -- Niin sitten tiedätte, miltä minä -näytän, kun kävelen siellä kaupungissa", -- hymyili Minka. - - - - -VIII. - - -Keskellä tulva-aikaa sai Lautta-Lassi paljon työtä. Milloin tuli -kääsit, milloin jigi tai rillat, jotka oli vietävä yli, tai oli -toisella rannalla huutamassa piirikuntalaisia -- lauttauspäälliköitä --- liikemiehiä -- jopa suurin heistä kaikista, itse Jon Vaaler, -joka hiljakkoin oli perustanut suuren höylyytehtaan. Välkkyvillä -kuraisilla teillä pyörivät rattaat, niin että rapa räiski pyöristä. -Pyörähdettiin portista pihaan pienelle ehtoopäivävistille tai -iltabostonille. Maatapanon aikaan täytyi Lautta-Lassin lähteä -jälleen ulos. Siellä niitä seisoi virran toisella puolen kaksittain, -kolmittain luikkaamassa; usein hän ei saanut rauhaa kuin vasta kello -yhden ja kahden aikaan yöllä. - -Piirissä oli vilkas liike, -- puuhaa säästöpankin yleisen kokouksen -vuoksi, joka oli pidettävä lauvantaina kuudestoista päivä kesäkuuta. -Ei ollut mikään salaisuus, että nyt täydellä todella aiottiin -kukistaa vanha johtokunta. Etupäässä Kjelin vaikutuksesta oli parina -kolmena viimeisenä vuonna yhä useampi ja useampi ruvennut niihin -asioihin, joita uudet metsänkäyttötavat olivat tuoneet mukanaan, --- panivat rahansa paperitehtaisiin, sahoihin, höylyytehtaihin... -Joutuikin piirissä uusi aika jo käymään kovin kourin kiinni vanhaan. -Ja yhteinen tunnussana oli, -- että piti saada säästöpankissa luottoa -ja sitten lainoja ja etuantirahoja. - -Kjel pysyi tähän aikaan tunnollisesti poissa pitäjän bostoni- ja -vistipöydistä. Hän kuljeskeli edes takaisin lauta- ja lankkupinojensa -keskellä, jottei häntä syytettäisi agitatsioonista. Tuon tuostakin -pysähtyivät ajoneuvot hänen ovensa eteen, -- joku, joka toi tietoja -äänistä, tahi joku, jonka mielestä juuri nyt oli sopiva tilaisuus -pyytää todistusta maksukyvystään saadakseen kaupungista lainan. Eikä -ollut Kjel kuuro tämmöisille pyynnöille, vaikka hän antoikin rukoilla -itseään koko joukon. Paraiksi harmistunut valitus, että liikemiehelle -oli kerrassaan mahdotonta saada lainaa piirin omasta säästöpankista, -riitti hyvästi hänen taivuttamisekseen; tuommoinen todistus kävi -yhdestä äänestä. Saattoihan myöskin tapahtua, että Kjel sopivalta -mieheltä pyysi pientä vastapalvelusta johonkin paperiin, joka kovin -äkkiarvaamatta oli tullut hänen niskoillen. Hän yleensä käytti -esteettömästi kaikkien niiden asioivain nimiä, joiden rahaluotto -piirin ulkopuolella riippui hänen suosituksistaan. "Yksinkertainen ja -selvä asia", -- saattoi hän sanoa sydämellisen arastelematta -- "jos -te autatte minua, niin autan minä teitä kaupungissa." - --- -- Kjel tallusteli konttorin ja lautapinojen väliä... -Arkihuoneessa istui tohtori Stenvig tänäänkin, tapansa mukaan, ja -piti esitelmää. Jos mikään sai Kjelin keskeyttämään vapaaehtoisen -arestinsa ja käskemään mustan valjaisiin, niin ainakin se, kun nuori -tohtori heiskale poikkesi taloon ja alkoi parantaa ihmiskuntaa -kehdosta pitäen yhdessä Theklan kanssa. -- Helkkari sitä hengen -kehitystä... Thekla oli oikein hermostunut ja pahalla päällä -odotuksesta, kun tohtori jonakin päivänä ei poikennutkaan heille -meno- tahi paluumatkallaan... No jo vihdoin hän teki lähtöä... -Ja Thekla tuli ulos hänen kanssaan -- "Hyvästi -- hyvästi", -- -haukotteli Kjel. - -Kun kääsit olivat vierineet pois, niin lähti Thekla -- merkillistä -kyllä -- nousemaan tohtorinmäkeä Elvsaetiin... Kjel astuskeli -verkalleen perässä... - -Kun he molemmat olivat tulleet arkihuoneeseen rouva Baarvigin luo ja -Thekla oli asettunut mukavasti istumaan, niin hän alkoi: "Minulla -on sinulle tänään eräs asia, rouva Bente, -- tarkoitan, että seudun -vaimot ja äidit yhteisesti kääntyisivät tohtori Stenvigin puoleen ja -pyytäisivät häntä kunnan tuvassa pitämään esitelmän lasten hoidosta -ja terveysopista. -- Siinäkin asia, joka kaipaa reformia... Sen, joka -kerran on syventynyt siihen, miten nurjaa pienten lasten hoito on, --- se on nimittäin suoraan sanoen ihmisen murhaamista, -- sen täytyy -pitää nykyistä tilaa kerrassaan puolustamattomana. Tässäkin piirissä -aljettakoon tehdä työtä yhteiskunnallisten parannusten eteen... -Rouva Bente Baarvig, sitä nyt pyydän, kirjoittaa luonnollisesti -ensimmäisenä nimen luetteloon, jotta asia saadaan oikein käyntiin." --- "Anna nyt anteeksi, Thekla, -- etkö tahdo riisua hattua päästäsi. --- Mutta minulla on itselläni ollut lapsia, ja minulla on myös -käsitys siitä, mitä mieltä mieheni on pitkällisen kokemuksensa -nojalla, enkä voi sanoa, että juuri olen taipuvainen kaikkiin -hra Stenvigin uusiin teorioihin, -- ne kaikuvat minusta hieman -kirjatuoreilta, ne nimittäin, jotka olen kuullut. -- Huomaat kai -sinä, etten minä ole oikea henkilö juuri tähän ryhtymään." - -"Minun täytyy tunnustaa", alkoi Kjel, -- "minun täytyy tunnustaa, --- se veitikka... tohtori nimittäin. Minä oikein ällistyksellä -katson kaikkea tätä... Niin, eikö se ole julkeata, -- kerrassaan -hävytöntä -- että hän tahtoo tehdä piirissä itsensä hyväksi -reklaamia virkaveljensä, -- kilpailijansa talosta. Samahan olisi -minun ja säästöpankin laita, -- jos minä pyytäisin tirehtörin vaimoa -kirjoittamaan nimensä listaan semmoisen kokouksen pitämiseksi, jossa -pidettäisiin esitelmiä häntä vastaan? -- Humbugia, reklaamia!... -Hyi helvetti, -- näethän sinä itse, Thekla"... "Kyllä, kyllä minä -näen sahajauhoja, -- ja sahajauhoja -- ja paljaita sahajauhoja... -mutta en sijaa ajan aatteelle" -- puhkesi Theklasta kolkosti. -- -"Ei, ei, ei, kuuleppa nyt Thekla, -- etkö sinä voi kuulla, -- -minähän vaan tarkoitan, että hän käyttää hyväkseen sinun harvinaista -älyäsi korkeampiin harrastuksiin --. Niin, Thekla on suurenmoinen -äiti... Ja jos minä rikastun, niin ei pidä sinulta puuttua varoja, -millä vaikuttaa. Minua saat sinä Thekla sitten kiittää, etkä ketään -muuta, siitä ettet jää aatteinesi tyhjään huoneeseen huokailemaan... -Lauvantai-iltana kuudentenatoista päivänä olen minä varmasti -säästöpankin tirehtöri"... Rouva Baarvig säpsähti -- "Ihan varmasti, -niin totta kuin elän, äiti. -- Ja", -- lausui hän liikutuksen -valtaamana, kun lähti ulos huoneesta, -- "kun sitä ei muuta ajattele, -kuin rakentaa sinulle kultatuolia, Thekla, -- kantaa sinua sillä, -niin voisit sinä antaa vähän arvoa minunkin työlleni"... - -Rouva Benten kasvoihin tuli melkein kova ilme ja hän pysäytti -Theklan, joka solmi hattunsa nauhoja mennäkseen. "Kuules Thekla, -- -kun nyt kerran olet täällä, niin pyydän sinua vähän istahtamaan ja -kuulemaan minua. -- Vähän varotuksen tapaista... Mutta älä suinkaan -pane sitä pahaksesi." - -Thekla katsoi häneen ällistyneenä, puoleksi harmistuneena ja -arvaavana. - -"On asioita, joita mieluimmin pitää itsekseen ja jättää niin pitkään -kuin suinkin. Mutta minä luulen, ettei ole ketään, joka voisi sanoa -tämän sinulle niin suoraan kuin minä, joutumatta väärin ymmärretyksi. --- Tarkoitan Stenvigiä." -- "Enkös arvannut!" -- "Tahdon sinulle -suoraan sanoa, että olen huomannut niin monta ihmeellistä hymyä -ja salaista kuiskausta, että minun mielestäni pitää kertoa siitä -sinulle." - -Thekla mittasi silmillään rouva Baarvigin pariin kertaan kiireestä -kantapäähän, tutkivana ja hieman hämillään, että tuommoistako ja -häneltä... "Minä en ensinkään välitä siitä, mitä ihmiset suvaitsevat -minusta ajatella tahi puhua. Ystävyys, joka lepää niin monilla ja -lujilla harrastuksilla, kuin minun ja Stenvigin, ei voi ottaa lukuun -kylänlörpötyksiä... Jokainen henkinen väli miehen ja naisen välillä -on väärinymmärrykselle altis -- saatikka sitten --. Minä vielä -sanon, rouva Bente, niin kauan kuin niin monet kehittymättömillä -talonpoikaiskäsityksillä katsovat kaikkea, joka koskee kehittyneempää -nykyajan elämää... Minä vaan en olisi odottanut kuulla sitä juuri -tältä taholta." --"Niin, minä nyt olen sitä mieltä, että vaimon tulee -miehensä ja itsensä vuoksi karttaa varjoakin." -- "Sitä mieltä en ole -minä. Ja jos Kjel on tämän toimeksi antanut, niin pyydän vaan, ettei -asioihimme sekaannuta, -- anteeksi, että olen näin suora." -- - -"Kjelillä ei ole mitään sen kanssa tekemistä, mitä nyt puhun, sen -voin sinulle vakuuttaa. Mutta kun varotan sinua, niin tapahtuu se sen -vuoksi, että minun mielestäni näillä talonpojillakin, joksi meitä -kutsut, on oikeutensa." -- "Mitä tarkoitat sinä, rouva Baarvig?" -- -"Sen kohta sanon. -- Kun vaimon sydän ja ilo, hänen myötätuntonsa -ja henkiset harrastuksensa eivät ole hänen miehensä, vaan jonkun -toisen luona, niin tuntuu kaikista terveistä ihmisistä, että tässä -jotain horjuu, -- vaikka olisi kuinka vähän vivahdusta siihen, mitä -jokapäiväisessä elämässä kutsutaan uskottomuudeksi. Pääasia on, että -miestä petetään siinä, mikä on suhteen pääasia, sen ydin, -- että -hänelle jää paljas kuori. -- _Se_ se alkaa täällä tuntua, Thekla, -- -minäkin puhun suoraan." - -"Eikö sitten minulla ole ihmisoikeuksia? -- Näkeehän jokainen, -kuinka harrastuksia vailla -- kokonaan, käsitystä puuttuva -- Kjel -on kaikessa muussa paitsi kauppa-asioissa, -- ja että hän minulle ei -_voi_ korvata mitään." -- "Miksi otit hänet, Thekla, kun niin hyvin -tiesit, ettei hänen ilonsa koskaan olisi sinun ilosi?" -- "Älkäämme -tunkeutuko olemassa olemisen ikuisen taistelun lakeihin, rouva -Baarvig -- --. Mutta tarkoitus on siis", -- sanoi hän mahtipontisesta -nyökäyttäen päätään, -- "ettei minulle edes saa jäädä oikeutta -henkisten harrastusteni viljelemiseen --. Minun pitää kuolla näihin -sahajauhoihin -- --. Mutta lausuakseni suoraan julki ajatukseni, -- -minä puolestani aion polkea jalkani alle kaikki nuo poroporvarilliset -ennakkoluulot, -- -- enkä tunnusta mitään lakia -- en mitään -- -paitsi oman vapaan itsetuntoni... Minun siis täytyy tyytyä siihen, -että rouva Baarvig hylkää pyyntöni", hän sanoi ja lähti. -- -- - --- -- Ylhäällä keltaisessa salissa liehui jälleen tänä yönä -kynttilä... Lopulta se jäi liikkumattomana seisomaan suuren maalatun -pöydän kulmalle. Siitä pitäen kuin rouva Bente tänään oli ottanut -puheeksi miniän suhteet, kuohui ja aaltoili hänessä levottomuus... -Hän ei ollut voinut taistella virtaa vastaan, -- ei hyvissä ajoissa. -Laimentaa Kjelin pilviä pitävää innostumista Theklaan, vaikka hän -oli nähnyt yhtä selvästi kuin nyt, kuinka huonosti he sopivat -yhteen, minne sitä jouduttaisiin ja kuinka onnettomaksi tämä liitto -välttämättä kävisi. Oli ikäänkuin Kjelin huimaava mielikuvitus -olisi saanut jonkinlaisen omistamisvillin kaikkea kohtaan, joka -vaan oli korkeammalla, kuin hän ylettyi, -- olipa asia sitten -ihanteellista taikka rahallista laatua... Poika parka, -- hänen oma -personallinen onnensa -- se oli auttamattomasti pilattu. Hänellä oli -edessään paljasta nujerrusta, jota yhä jatkuisi ja jatkuisi Theklan -keinotekoisen teoriarakennuksen painon alla... _Sen_ huimauksen -- -sen erehdyksen -- hän saisi maksaa viimeiseen ropoon. - -Mutta se toinen asia, joka huuti melkein vielä kovemmin kuin tämä, --- joka oli väijynyt hänen päällään koko päivän yhä kasvavana, -uhkaavana, kauheana perheonnettomuutena, -- se oli Kjelin varma -vakuutus, että hänestä tulisi säästöpankin tirehtöri. Se yllätti -hänet kuin ukkosen jyräys. Hän näki... ne luvut, jotka nyt -nousivat tuhansiin, nousisivat vastedes kymmeniin tuhansiin... -paisuisivat kuin huimaava tulva sadoiksi tuhansiksi... Ja kukistus -olisi mitattava aivan toisella mitalla: -- ylinäkemätön meri -velkaa, onnettomuutta ja häpeätä --. Baarvigin nimeä kirottaisiin, -huudettaisiin yli koko maan -- --. Hän seisoi kalpeana ja jäykkänä -kynttilän edessä, huulet vavahtelivat tuon tuostakin, sen mukaan kuin -hän puhui tahi vastasi itselleen. -- -- - -Kjel sukelsi muistoon tuona leveäselkäisenä, reippaana poikana, -joka oli ensimäinen suksilla ja painisilla ja joka niin nopeaan -selvisi läksyistä lukematta niitä, mutta nyt kulki mielettömän -vilkkaana ja osottaen omituisen voittavaa levollista paksua -hyvänsuovaisuuden kuorta, ikäänkuin lihava siveellistä vesitautia -sairastava... Ensimmäinen, jota hän petti -- kesken kaikkia -itsetietoisia kepposiaan -- olihan itse. Hän upposi illusiooneihinsa, --- ei _uskaltanut_ ajatella muuta, kuin että hän nyt oli sillä -suurella, leveällä tiellä, joka vei rikkauteen -- ja että mitä -tiellä oli esteitä, ne vain antoivat hänelle tilaisuutta ilolla ja -tyytyväisyydellä osottaa hyvää päätään... Bente katsoi ja seurasi -hänen kasvojaan, kuinka ne vuosien kuluessa olivat muuttuneet, -- -Kjel oli saanut tuon nopean, väjyvän, pohjalta pelokkaan vilahduksen -silmäpieliin... Hän oli ennen yhtä mutkaton, lyhyt ja suora kuin -Massi, -- tyttönen, joka nyt makasi tuolla sisällä, nukkui ja uskoi -niin levollisesti isään ja äitiin ja heihin kaikkiin -- paitsi ei -Bertheaan, -- ja sitten aina kysyi Minkasta ja ihmetteli häntä -- -- -Tämä pani itkemään verta -- -- Baarvig, Baarvig, Baarvig parka... -Mutta se ei saanut tapahtua, että Kjel nyt saisi säästöpankinkin -huijauksiinsa. Se ei saanut tapahtua, vaikka hänen sitten pitäisi -huutaa, että poika oli vararikon partaalla... Siinä se oli -onnettomuus ja turmio, että Kjel silloin sai vanhan Arne Bergersenin, -jonka kaikki tiesivät varovaisuuden perikuvaksi, suostumaan tuohon -metsäyhtiöönsä... Sen nimen avulla sai Kjel sitten kaikki muut asiaan -sekaantumaan, niin että hän kerrassaan saattoi kohota suuren liikkeen -johtajaksi ja toimeenpanijaksi, -- ja sai aikaan kaikki nuo uudet ja -kokemattomat yritykset. - -Bentelle alkoi hämärtää jotain tuuman tapaista... Hän istui siinä, -mietti ja punnitsi ja tuijotti kynttilän liekkiin, katsoi miten -sula steariini paisui kukkuralle ja rupesi vuotamaan yli reunan --... -Vanha varovainen Arne Bergersen oli ehdottomasti yksi niistä -seudun parista, kolmesta, joiden ääni vaikuttaisi ratkaisevasti -yleiskokouksessa. Jos hän ajaisi Bergersenin luoksi ja uskoisi -hänelle, kuinka epätoivo hänet valtaisi, jos Kjel valittaisiin -säästöpankin tirehtoriksi? -- Entä millä perustuksella?... Hän ei -sanoisi mitään perustetta -- paitsi sen, että hän piti Kjeliä aivan -sopimattomana tuohon toimeen, -- että se kääntyisi hänelle suorastaan -onnettomuudeksi. - -"Ei auta muu, Kjel", -- mutisi Bente jäykkänä, kivettyneen -näköisenä... "Se on petosta --. Mutta minä olen suoraan sanoen -äiti, jonka on pakko tappaa omat lapseni -- --. Ja", -- hän ojensi -uhkaavana kättään, niin että varjo näkyi seinällä, -- "ellen uskoisi, -että jo _olet_ vararikkoinen -- että häpeä on tullut... niin -juoksisin maantielle huutamaan, että poikaani Kjeliä, keinottelijaa, -varokoon jokainen" -- -- - - * * * * * - -Berthea oli ennen joulua purkanut kihlauksensa tullivirkamies -Valentinsenin kanssa ja oli nyt salakihloissa kauniin Schölbergin -kanssa, joka oli kirjurina tuomarilla. Hän piti yleensä omia -tuttavuuksiaan ja suhteitaan kodin seurustelupiirin ulkopuolella. -Pitäjällä ei tapahtunut sitä, mikä ei olisi häntä huvittanut, -- -kihlauksia ja avioliittoja, ryöstöjä tai perheriitoja, ja hän oli -hyvästi perehtynyt agitatsiooniin Kjelin puolesta ja häntä vastaan -ynnä kaikkeen, mitä pitäjällä puhuttiin siitä asiasta. Anna Lundin -kautta oli hän myöskin saanut paljon paremmat tiedot sekä Endrestä, -joka paraillaan harjoitteli kuningas Learia, Hamletia ja suuria -luonnerooleja, että Minkasta, kuin mitä näiden kirjeistä kotiin -kävi ilmi... Minka kerrassaan hurmasi ne kaikki, -- oli yhdessä -Finslandin, runoilijain ja taiteilijain kanssa kaiket päivät, -- -milloin joku maalasi hänet, milloin joku hänelle kirjoitti runoja... -Pitävät häntä niin mystillisen intresanttina, kirjoittaa Anna... Ja -teaattereissa ja varieteissa he olivat alinomaa. Mutta siitä kaikesta -ei heidän kirjeissään ollut hiiskaustakaan. - -Ja Schulteiss kävi ja nuuski postin ja kaikki mitä Minka kirjoitti; -ja hänen täytyi nyt alentua ottamaan Berthea uskotukseen... - -"Nähkääs Berthea", sanoi hän salaperäisesti, -- "sisarenne ei ole -mikään negatiivinen maahan repivä personallisuus. Hän on jotain -positiivista, -- voimalähde --. Sointua ja virettä, runsautta ja -tarmoa saa kaikki, mihin hän vaan maneetin tavoin koskee, -- ehe, -- -sula vastakohta sahan rouva Theklalle -- --. Ennen vetivät _häntä_ -muut, -- nyt hän kohoo ja kehittää voimansa... Nyt hän nousee, ylenee -synnynnäisen luonteensa kautta _heidän_ ylitsensä... Nyt hän panee -muiden voimat toimintaan, -- soittelee niitä joka nappulasta kuin -pianoa. -- Hän ei enää antaudu kenellekään, -- vaan inspireeraa, saa -heidät vaan kaikki väräjämään, kehittymään täysiäänisiksi kunkin -oman luonteensa mukaan -- --. Se on hänen ylevä kutsumuksensa, minä -tiedän sen, -- kuullut sen häneltä itseltään... Mutta hän ei antaudu -kenellekään, -- se se on parasta -- se on pääasia... Eikö totta, -neiti Berthea", -- kysyi hän äkkiä rukoilevana, -- "mutta itse hän -ei antaudu kenellekään, -- ettekö usko tekin niin, -- ettekö usko -tekin niin?"... hän koetti arvata Berthean silmistä -- "Siihen on hän -liian ylevä", -- lausui Schulteiss sitten ratkaisevasti ja kääntyi -kantapäällään, -- - - * * * * * - -Ei ollut enää kuin pari päivää yleiskokoukseen, joka piti pidettämän -lauvantaina. - -Tohtori Baarvig kieltämättä oli melko lailla jännityksessä, -- hän -oli tuntevinaan, että ilma oli täynnä kovaa sotaa... Tosin hän ei -koskaan puuttunut senkaltaisiin asioihin, oli periaatteellisesti -lääkäri eikä mitään muuta kuin lääkäri taloissa käydessään, -- eikä -muutoin kovin suuresti harrastanut uutisjuoruja. -- Mutta hän olisi -tehnyt sydämestään rosvojen pesän, -- ellei hän tällä kertaa olisi -ollut mukana... Eikä tosiaan ainoastaan Kjelin vuoksi. -- Nuo vanhat -peruukit olivat tosiaan kelpo sysäyksen tarpeessa, niin että -puuteri tupsahtaisi... Kielsivät melkein kokonaan piirin säästörahat -vasta raivatuilta liikeurilta, -- pakottivat liikemiehiä lainaamaan -muualta korkeampaa korkoa vastaan... Hän aikoi taipua siihen -mielipiteeseen, että täällä kyllä kaivattiin Kjelin moista miestä -kääntämään säästöpankin peräsimen toisaalle -- --. Mutta se sikseen... - -Hän teki Herra tiesi kuinka monennen kerran näinä päivinä lattialla -käänteen pysähtyen tuohon samaan loppuajatukseen, kun Kjel tuli -sisään kalpeana ja hätäisenä. Hän heittäytyi tuolille, jäi siihen -äänettömänä istumaan ja tuijotti. - -"Onko hullusti säästöpankin laita?" -- kysyi tohtori terävästi. - -Kjel istui mykkänä. - -"Jaa-a, ei pidä liian helposti luottaa siihen, että kaikki onnistuu." - -Kjel pudisti päätään, niin että tohtori ymmärsi arvaavansa turhaan... -"En minä sano, että asiat ovat hyvinkään päin", -- puhkesi Kjel -puhumaan. -- "Piru itse on päässyt irti... Kaikki järjestyksessä -- -ehdoton äänten enemmistö --. Se asia oli niin varma, että se oli -niin sanoakseni taskussani aina tähän iltapäivään asti, jolloin -sain tämän kirjeen. Arne Bergersen ei tahdo uudistaa, -- ei tahdo -ruveta enempiin sitoumuksiin metsäyhtiön edestä... Hän suorastaan -asettaa tuolin ovemme eteen, vaatii suoritusta ja tahtoo päästä koko -liikkeestä, peruuttaa takuunsa. Ja ellen nyt heti saa hänen sijaansa -maksukykyistä nimeä, niin olemme lauvantaina velallisia, jotka emme -ole täyttäneet sitoumuksiamme säästöpankkiin. Pankki on myöntänyt -rahat sitä takuuta vastaan, -- kaikkien meidän yhdentoista nimiä -vastaan -- Ja sitten, -- hyvästi herra tirehtöri --. Ei kunnolla -käy päinsä edes esittää minua siksi. Se on vasta halpamaista. Juuri -edellisinä päivinä, niin ettei minulla olisi aikaa hankkia uutta -nimeä... Niin häpeämättömästi suunniteltu, sillä hän kyllä tietää, -että jos minä lähden matkaan värväämään uutta takaajaa, niin on siitä -vaan seurauksena, että metsäyhtiön rahaluotto tulee keskustelun -alaiseksi... Jos se olisi tapahtunut edes seuraavana päivänä, niin -olisin siinä paikassa saanut vaikka kolme hänen sijaansa. Mutta juuri -nyt" -- -- Kjel tuijotti synkkänä lattiaan. - -"Eikä vaaraa ole minkäänlaista -- -- luotettavat ja hyvät asiat -kaikin puolin... tulevana vuonna viidenkymmenen prosentin voitto, -ja sekin niukasti laskien -- Siinä seisovat takaajina yksi kaikkien -ja kaikki yhden edestä, yksitoista miestä -- --. Niin, mutta eihän -tässä ole muuta neuvoa, täytyy luopua taistelusta, -- vaikka se onkin -raskasta", -- huokasi hän... "Yksi yleiseen pitäjällä tunnettu nimi -riittäisi -- -- Jos minulla vaan olisi se paperissa maanantaihin -tai tiistaihin asti, niin sitten hän jälleen pääsisi siitä irti", --- huudahti Kjel; -- "mutta nyt -- Niin niin, tappio on tappio -- --. -Täytyy lähteä, kaikesta huolimatta, heti matkaan uutta nimeä -kerjäämään, -- ja tirehtörin paikka saa mennä minun nokkani ohi --" - -Iltahämärässä ei vähään aikaan vaihdettu sanaa, tohtori käveli edes -takaisin ja jäi ikkunan luo seisomaan... "Niin, on se raskasta, Kjel, --- minä myönnän sen." - -Kjel otti taskustaan nenäliinan ja kuivasi silmiään, niisti -nenäänsä... - -"Kuules, Kjel", -- sanoi tohtori matalalla äänellä, -- "sinä et -koskaan pidä minulle antamaasi sanaa." -- "Tiedäthän sinä hyvästi, -isä -- että jos tiukka tulee, niin -- _Voisiko_ minun nimeni -selvittää tämän asian?" - -"Paljon vähempikin", -- huudahti Kjel, -- "kunhan vaan olisi nimi, -joka pitäjällä tunnetaan". -- - -"Tahdotko antaa minulle pojan sanasi -- ettet minua sekoita mihinkään --- --. Annatko minulle rehellisen sanasi, että olen paperista vapaa -maanantaina tai tiistaina -- mieluimmin maanantaina, -- niin saat -siihen minun nimeni... Saat siihen nimeni, poikani -- jotta pääset -tirehtoriksi nyt, kun asia on sinulle niin paljon arvoinen." - -Kjel niisti nenäänsä... "Koska sinä tarjoot sitä, isä... Siinä teet -oikein kauniisti... Minä en unhota sitä koskaan!" -- "Mutta älkäämme -sanoko siitä äidille mitään -- ei mitään äidille, Kjel... Hän, hän, -hän, hän hermostuisi siitä liaksi -- -- Tuo tänne paperi, niin on -se tehty -- minä saattaisin ehkä ruveta katumaan", -- sanoi hän -hätäisesti. - - - - -IX, - - -Syyskuun päivä oli tyven ja kirkas, lehdet olivat varisseet, mutta -vielä näkyi siellä täällä keltainen koivu tahi veripunainen haapa -alhaalla virran rannalla, ja virta juoksi kiiltävin peilipinnoin -talojen ohi... Maantieltä kuului iltapäivällä pyöräin jyrinää, joka -kajahteli mäkilöistä. Kjel tuli. Hän nakkasi ohjakset renkipojalle ja -riensi isänsä luo. - -"Tämä nyt on neljäs sana, jonka olet minulle lähettänyt --. Sahalla -saattaa väki alkaa vähitellen uskoa, että nyt on mitä hyvänsä -tapahtumassa. Tiedänhän minä hyvästi, että se on tuo nimesi, jota -sinä nyt tahdot takaisin, -- tuossa paikassa... ja sinä _saat_ -sen takaisin. Mutta älä nyt vaadi enempää kuin ihminen voi" -- -"Enempää kuin ihminen voi", -- pauhasi tohtori, -- "eikö nyt ole -kulunut kaksi kuukautta siitä päivästä, jolloin minun piti saada -hyvä nimeni takaisin, -- kaksi kuukautta, joista jokainen päivä on -ollut minulle kidutusta, Kjel! -- jokainen päivä, sanon minä" -- -- -"Mutta isä, etkö voi kuulla", huuti Kjel. -- "En, minä en tahdo -kuulla, minä tahdon nimeni takaisin... Niin, kahteen kuukauteen en -ole voinut ajaa ulos pitäjälle ainoanakaan päivänä ajattelematta, -että nyt tietää yksi ja toinen jo tohtori Baarvigin luiskahtaneen -metsäkeinotteluihin, -- antaneen nimensä kauppoihin, jotka nousevat -parikymmentä kertaa hänen varainsa yli." - -"Niin aina, ja vaara pyörii, että hän sillä ansaitsee ennen ensi -vuotta parituhatta." -- "Suu kiinni, Kjel -- kuuletko, -- suu kiinni, -taikka jumaliste" -- hän kohotti kättään. "En ainoanakaan päivänä -niistä kuudestakymmenestä ja kolmesta, -- minä olen pitänyt lukua -päivistä ja öistä myös, -- ole voinut katsoa äitiäsi silmiin -- Minä -kartan häntä. Me, jotka olemme eläneet yhdessä kuin lasihuoneessa -kolmekymmentäneljä vuotta. -- Minä sanon sinulle, -- tänne nimeni, -poika"... Tohtori astui askeleen ja ojensi kouransa ikäänkuin -tarttuakseen häneen kauluksesta kiinni -- - -"Elä nyt hiidessä", -- huudahti Kjel ja työnsi tuolin eteensä. -- -"Sinähän olet hullu, kun et viitsi kuulla... Minä vakuutan sinulle, -että saat nimesi takaisin. Siitähän juuri minä olen nyt ollut huolta -pitämässä. Niin että kerrankin pääsen tästä surkeudesta -- ja -kaikista noista typeristä sananlähetyksistä." -- "Milloin, milloin -milloin, -- milloin saan?" -- "Ethän sinä viitsi kuulla, ehkä on -parempi, että lähden kotiin ja kirjoitan sinulle kirjeen." -- "Älä -loruele -- sano paikalla!" -- "En hitto vieköön ole mokomaa nähnyt. --- Tässä minä tulen semmoisten tulosten kanssa, että... taskuni -on niin sanoakseni täynnä hyviä kuulumisia, niin hyviä, etten -koskaan olisi uskaltanut toivoa, enkä ajatellakaan, -- ja sitten -sinä: -- Pois nimi, -- irti nimi! Saan kiittää onneani, ettet minua -litistä seinään --. Voinko minä sille, että tuo pieni hyvä nimesi, -niinkuin on tapasi sanoa, istuu kiinni kuin liisteröitynä. Jos sinua -pidettäisiin huonommassa arvossa, niin varmaan olisit pian irti, -- -sillä ei juuri ole hauskaa olla sinun kanssasi tekemisissä"... - -"No no no no, -- no siis" -- - -"Niin, minä tulen sinulle ilmoittamaan, että metsäyhtiö tänään on -ostanut loput Mustasta metsästä, -- sillä tavalla että omistajat ovat -suostuneet meidän kanssamme jakamaan tasan sekä voiton että tappion, --- ja, ennen kaikkea, -- kaikki tulee sahattavaksi minun sahassani. --- -- Yhtiötä on siis laajennettu, voitto on kerrassaan arvaamaton, --- mitä minuun tulee, niin on lasku sangen yksinkertainen: -- Kun -edellisestä osasta sain niin ja niin paljon sahausta vuodessa, -niin mitä antaakaan tämä osa, joka on suurempi, johon varsinainen -hyötymetsä kuuluu. -- Ja mitä sinuun tulee, niin merkitsee se, että -nyt on niitä, jotka kilvan pyrkivät lunastamaan irti nimesi, heti -kun paperit ovat valmiina... Eivät suoraan sanoen soisi sinulle -voittoa; -- kysymys vaan, eikö minun pitäisi käyttää tilaisuutta -tinkiäkseni sinulle vähän maksua luovutuksesta." -- "Ei, -- ei -äyriäkään, -- ei äyriäkään, Kjel -- minä ehdottomasti vaadin, että -asia on hiljaisuudessa suoritettava, -- nimeni vaan irti. Ennen -en saa rauhaa. -- Sinä päivänä; jolloin saan sen takaisin, tulee -isästäsi jälleen toinen ihminen. Jumalan tähden, Kjel, kuinka -saatoit sinä sekoittaa minut näihin asioihin, jotka ovat niin -kokonaan sen ulkopuolella, mihin minä tahdon kuulua." -- "Kaikki -varmaan voitanee järjestää ensi viikon kuluessa", -- lausui Kjel -miettiväisenä. "Niin isä, -- tästä päivästä lukien alkaa minulle -kuin uusi tulevaisuus... Ja minun täytyy tunnustaa, minä en enää -kestä sitä, että John Vaalersin höyläystehtaasta lastut uivat sahani -ohitse. -- Minä aion myöskin laajentaa liikettäni... Taskussa on -minulla semmoinen menestys, että itsekin alan sitä pelätä. -- Täytyy -lähteä alas Theklan luo kertomaan --. Huh isä, olipas siinä puuhaa, -ennenkuin sekin asia aikaan saatiin!" "Kyllä, kyllä, -- saattaahan -tuo kaikki olla hyvää ja mainiota. Mutta se nimi, se nimi, poikani... -Tuntuu siltä kuin pääsisin orjuudesta samana päivänä, kun saan sen -takaisin."--"Mutta en minä sivumennen sanoen olisi voinut uskoa, -että sinä isä voisit liioitella tuolla tavalla... Nimesi saat sinä -joka tapauksessa -- vieläpä kiitoksen kera. Sillä se se teki minut -säästöpankin tirehtoriksi ja se se tehosi tänäänkin." -- "Niin, -onhan se ainakin lohdutus," -- mutisi tohtori. -- "Ja säästöpankin -tirehtörinä pysyn nyt, näetsen. Ei ole sitä, joka enää voisi minut -kukistaa... Minä olen kuin peikko, jonka ovat selkäänsä saaneet... -Sillä kuta enemmän he minusta tekevät, sitä suuremman rahaluoton -saavat itse. Kun minä kohoon, niin kohoovat he, kun minä painun, niin -painuvat hekin, -- koko tämä uusi täkäläinen liikemaailma. -- -- Minä -olen kerrassaan heidän miehensä, -- minä itse eikä kukaan muu!" -- -hän nyökkäsi painaessaan hatun päähänsä. "Täällä tulee posti, isä," --- hän huuti sisään ulko-ovelta. -- -- - --- -- Tohtori oli lukenut kirjeensä ja astui vähän myöhemmin seteli -kädessään alas puutarhaan päin. Siellä alhaalla Bente rouva poimi -lasiomenia. Niitä ei saanut pudottaa ravistamalla, koska olisivat -vikaantuneet, -- ne oli otettava alas yksitellen tikapuilla, joita -Massi piteli, äidin seisoessa niillä poimimassa ja ojennellessa -omenia varovasti alas levitetylle vaatteelle ladottaviksi. - -"On se somaa, Bente, -- ei ensinkään hullumpaa... Minä tosiaan -uskon, että minulla alkaa olla Kjelistä hyötyä, -- tässä lähettää -metsänomistaja Haaken Harstad kokonaista kaksi sataa kruunua -lääkärin palkkiota. Minä suuresti erehdyn ihmisten suhteen, ellei -tämä osota jonkinmoista varovaista halua päästä hyviin väleihin -säästöpankin tirehtörin isänkin kanssa... Minä kyllä en voi niitä -lähettää takaisinkaan sillä ilmoituksella, ettei niistä ole apua -säästöpankissa lainanhakemuksille"... Vaatteelle kierähti omena -tavallista kiireemmin... "Nyt juuri tarvitsenkin niitä, saan lähettää -ne Minkalle." - --- "Sinun ei pitäisi laskea leikkiä tuommoisesta, Baarvig. Jos sinä -tosiaan ajattelet sillä tavalla, niin eivät nuo ole rehellisiä -rahoja." -- "Joutavia, Bente, -- sen verran välillisiä sivusaatavia -kyllä uskallan ottaa omalletunnolleni, kaikesta raastamisestani suvun -menestykseksi... Sitä ehdottomasti saa koko joukon muitakin tuloja, -sitä myöden kuin poika nousee, -- lisääntyvän arvon ja huomioonoton -muodossa j.n.e.... Ja Kjel nyt on jo koko korkealla." -- "Meidän -tulee muistaa, että semmoiset voivat käydä sekä ylös että alaspäin... -samoin kuin Blondin, joka käveli Niagaran poikki," -- mutisi Bente. - -"Niin, ruvetaan nyt aina näkemään kaikki toivottomaksi ja synkäksi. -Kuta enemmän menestystä, sitä totisempia naamoja. Kun hänen sahansa -nyt täyttyy Mustanmetsän puista, niin ettei hän mitenkään voi ottaa -enempää vastaan, vaan hänen täytyy laajentaa liikettään, -- niin me -vaan suremme ja huokailemme; -- ja katsomme poikaa noilla silmillä, -jotka voivat tehdä hulluksi. -- Niin, sillä nyt hän tosiaan on -saanut käsiinsä sen osan, joka on vaaraton, -- sahauksen, -- kaiken -metsäyhtiön sahauksen. Se, se on kaiken kerma." - -"Kunpa asiat olisivat niin hyvin päin. Mutta kaikki on niin -pelottavan suurellista, -- ja -- onko oikeastaan afäärejä, jotka -olisivat vaarattomia, Baarvig?" - -"Huh, -- sinä olet aivan villi. Aina ikäänkuin Kjelin talo olisi -oikea ruutikellari... Kun hän menee eteenpäin, niin sinun mielestä -hän menee taapäin... Minua oikein alkaa kammottaa, joka kerta kun -tuon sieltä hyviä uutisia, -- sinä ikäänkuin tahallasi riistät -minulta ilon... Mitähän sinä oikeastaan sanoisit, jos minä tulisin -ilmoittamaan, että kaikki on kumoon menemäisillään" -- "Ja tästä -vihdoinkin päästäisiin," -- huudahti Bente tikapuilta. -- "Mitä... -Sinähän istut siellä omenapuussa oikeana pahanilman lintuna -- -- -Se kai olisi hauskaa ja ilahuttavaa"... "Niin kauan kuin ei vaan -mikään tulva tuolta alhaalta voi reväistä mukaansa meidän taloamme ja -rehellistä nimeäsi" --. "Hyi, -- kuinka hivuttavaa on tuo alituinen -pidä itsesi erilläsi, pidä itsesi erilläsi, pidä itsesi _visusti_ -erilläsi omasta pojastasi"... - -"Yhdet, -- kahdet kääsit tulossa mäen alla," -- ilmoitti Massi. -- -"Edellä on tilanhoitaja Lunde ja perässä tarkastaja"... - -Tohtorin ilme näytti ikäänkuin keventyvän, kun hän astui ylös -puutarhan porttia kohti. Nythän oli joka tapauksessa tilaisuus yhden -illan hävittämiseen bostonipöydän ääressä... Oikeastaan hän olikin -saanut paljaita hyviä uutisia, jotka hyvin ansaitsivat lasin totia... - -Massi, joka aamupäivällä oli käynyt sahalla katsomassa pikku Baardia, -jatkoi keskeytynyttä keskustelua ja pakinaa äidin kanssa: "Äiti, -minä en koskaan mene pöllön kanssa naimisiin." -- "Elä tee sitä, -siinä olen samaa mieltä kuin sinä, Massi." -- "Kjel on pöllö." -- -"H-m"... - -Massi ei tahtonut sanoa miksi; mutta Kjel oli pöllö. - -Hän seisoi ja mietti vähän... "Jos nyt minä menisin naimisiin, niin -voisihan lapsestani tulla keksijä tai oppinut tai suuri mies, joka -hallitsisi koko valtakuntaa... Eihän mikään sitä estäisi, äiti?" --- "Herran nimessä, Massi, -- älä kulje tuollaisissa ajatuksissa, --- älä rupea hautomaan hullutuksia." -- "Mutta eihän sitä mikään -_estä_. -- Minähän vaan kysyn... Saattaisihan niin käydä. -- Eiväthän -Caesarinkaan eikä Lutherin äidit tienneet, että he saisivat niin -merkillisiä lapsia... Eikä Napoleonin äiti, joka sai keisarin." --- "Katso ympärillesi, Massi, näyttääkö mielestäsi siltä, että -nuorisossa täällä on Napoleoneja taikka Hannibaleja." - -Massi ei näyttänyt siltä, että äiti olisi saanut hänet toisin -uskomaan. - --- "Ja ajattelehan, miten kaikki äidit pettyisivät lapsiensa -suhteen, jos he olisivat haaveksineet paljaita Hannibaleja ja Martti -Luthereita. -- -- Ja mitä minä pitäisin teistä, lapseni, -- sillä -teistä ei varmaan yksikään ole sitä sorttia... Äiti kiittäköön -Jumalaa, jos hänen lapsestaan tulee hyvä ihminen." - -"Niin, mutta se voisi tapahtua, äiti," -- intoili Massi, -- "enhän -minä sen enempää väitäkään." -- "Ja tuommoiset liialliset ajatukset, -Massi, päättyvät vaan pettymyksiin. Se joka vähän odottaa, käy -iloiseksi saadessaan enemmän." -- "Mutta oletko sinä odottanut -niin vähän, äiti, -- sillä sinä olet kyllä meidän tähtemme hyvin -iloissasi?" -- "En minä väitä, Massi," -- hymyili rouva Baarvig, --- "etteikö sinunkin äitisi olisi ajatellut elämää ihmeelliseksi -saduksi, joka on 'auringosta etelään, kuusta itään ja takana Baabelin -tornin', kun minä olin sinun ikäisesi. Mutta pian me unohdimme -pois ne semmoiset. Siihen aikaan oli tyytyväisyys vähään ikäänkuin -ilmassa. Nyt taasen on kuin seinä kukistunut ja maailma loistaa -ja häikäisee, ikäänkuin ei mikään enää olisi mahdotonta. -- Mutta -näetkös Massi, siihen vaaditaan voimaakin ja työtä... Ja kovin moni -tarttuu kiinni jo siihen, että vain kuvittelee itseään suureksi", --- lausui Bente katkerasti -- -- "Nyt on ilmassa, että kuvitellaan -ja haaveksitaan suuria asioita ja merkillisiä kohtaloita. Mutta -minä en näe, minä en näe, että siitä tulisi muuta kuin tuulentupia -ja pettymyksiä, -- että he saavuttaisivat mitään... Varo itseäsi -luulottelemasta, että sinä muka olisit poikkeus, Massi" -- "Mutta -_saattaahan_, tapahtua, äiti, en minä muuta sano, että kyllähän -se _saattaa_ tapahtua"... "En usko edes sitä, että se _saattaa_ -tapahtua. Hannibalin äiti ja isä kyllä tunsivat, että heissä oli -oikea itu -- ei se vaan niinkään odottamatta taivaasta tipahtanut -heille." - -Massi näytti miettiväiseltä. -- Tässä oli jotain, josta kannatti -väitellä... Hän säästi sen Schulteissille -- -- ottaisi asian -hienolla tavalla puheeksi, ikäänkuin tarkoittaen Minkaa. -- "Minä -otan kopan ja kannan kaikki ylös, äiti, jahka sinä kunnolla pääset -sieltä maahan"... - -Kun omenat oli kannettu keltaiseen saliin ja Massi oli ne latonut -pöydälle, niin hyökkäsi hän Schulteissin kimppuun, joka seisoi -käytävän akkunassa ja katseli Arntin kahta dynamiittiräjähdystä, -joiden kumeat jyrähdykset kuuluivat huvimajalehdosta täyttäen -syyspäivän hiljaisuuden laajalti liikkuvalla kaiulla. -- -- "Minä -oikein surisin, jos Minka siellä kaupungissa saisi tuhman miehen", -- -alkoi hän sitten. - -Schulteiss säpsähti. -- "Onko tullut, -- oletko sinä kuullut?" -- -huudahti hän hätäisesti. -- "Eihän toki; mutta minä vaan sanon, -että _jos_, -- ja että minä niin surisin". -- "Se tosiaan on -sangen omituinen kuvitelma, Massi, -- niin kokonaan mahdollisuuden -rajain ulkopuolella -- -- ellei", -- hän kävi jälleen säikähtäneen -näköiseksi, -- "ellei sinulla ole jonkinlaista viittausta siihen, jos -vaikka miten pientä todellista tosiseikkaa, jolle voisit perustaa... -Eikö mitään? -- Eikö mitään?... Eikö tosiaankaan mitään?... Ei, -luonnollisesti ei... Ehe, -- ehe," -- hymyili hän --. "Mutta sinäkö -surisit kuitenkin? -- Sen tekisin minäkin varmaan, -- tuhman miehen, -tuhman miehen... tosiaan sangen merkillinen, -- mahdoton päähänpisto" --- -- "Niin, mutta otaksukaa nyt, että hän ottaisi tuhman miehen -- -semmoisen jota _hän_ luulee viisaaksi, mutta joka olisikin tuhma... -Eikö se olisi surullista?" -- "Mahdotonta, -- kerrassaan mahdotonta." --- "Minäpä sanon teille... minä olen ajatellut, että hän saisi niin -merkillisiä lapsia, joiden täti minusta tulisi. Ja kun hän nyt" -- - -"Omituinen keskusteluaine... melkein sanoakseni sietämättömän kauhea -oletus, jonka mieluimmin jättäisin sikseen... He he, nuoren tytön -naiivisuus voi tosiaankin -- ällistyttää." -- "Minä en muuta kuin -yksinkertaisesti kysyn, eikö tuhma isä saa tuhmia lapsia." -- "No -jaa, -- se on -- kyl-lä, -- mutta ehkä äiti sen sijaan on sitä -lahjakkaampi. -- Sillä kysymyksellä yleensä -- on niin monta puolta". --- "Mutta _jos_ nyt Minka pitäisi oikein kauniista ja uljaasta -miehestä". -- "Minka... Minä pyydän, Massi, sinä saat kylmän hien -nousemaan noilla puheillasi." -- "Tehän aina itse väitätte, että -Minka on niin merkillinen, -- ja kun hänen miehensäkin olisi yhtä -merkillinen --" - -Schulteiss seisoi hetkisen, yhä kiihtyvän mielenliikutuksen -vallassa... "Sinun ajatuksenjuoksusi on tunteeton, -- sitä ei -puolusta", -- puhkesi hän, -- "kuin heräämättömän nuoren tytön hurjat -ja mielettömät kuvitelmat. Sinun päässäsi leikkivät vielä nuket, -vaikka oletkin kuudentoista ikäinen... Paljaastaan tuo ajatus on"... -Hän heitti päätään. -- "Minka! -- uljas impi -- jolla on niin ylevät -tehtävät -- josta niin paljon odotetaan -- hän, -- hän ei koskaan -antaudu kenellekään '_merkilliselle_', -- merkilliselle huuliparralle --- merkilliselle kauneudelle -- merkilliselle ammattimiehelle -- -merkilliselle napamatkustajalle --. _Sillä_, -- ja kuule ja ymmärrä -minua, sinä nuori tyttö, -- kätke sinäkin se vielä epäselvän sielusi -syvyyteen! -- Hän kantaa ihanassa olennossaan tietämättään suuren -rakkaudenvaatimuksen -- hän ei halua tavaraa, ei kultaa, -- eikä -ulkonaista kauneutta, -- ei mitään --, ei mitään sen kaltaista... -Hänen jalo, korkealle haaveksiva ja syvätunteinen luontonsa vaatii -suurta intohimoa -- rakkautta, joka on yhtä luja kuin elämä ja -kuolema... ja missä se palaa -- vaikka raihnaassakin ruumiissa, --- sille hän sinä päivänä, jona hänen silmänsä aukenevat, kerran -ihmetellen antaa itsensä... Semmoinen rakkaus on rajaton kuin -elementit... Katoavainen ruumis hehkuu siinä ja henki nousee... Ja -- -ja", -- hän tuijotti kalpeana ja innostuneena avaruuteen, -- "minä en -sano, etteikö sillä olisi kykyä herättämään, luomaan neroja... sillä -joka käy yli -- yli kaiken järjen -- yli kaiken järjen"... - -Massi näki kauhulla, miten hänen siniset silmäteränsä ikäänkuin -irrallaan häälyivät valkuaisten päällä. - - * * * * * - -Vähän aikaa myöhemmin istui Schulteiss huoneessaan ja luki kirjettä, -jonka tohtori oli hänelle antanut vistipöydästä. Se kirje, jonka -Minka oli hänelle kerran luvannut, se kauan kaivattu, -- tänään oli -se tullut... Vaaleansininen, hieno kotelo -- hajuvedelle lemuava, -päällekirjoitus Hra Kand. phil. Ananias Schulteissille... ja Minka -itse oli liimannut sen kiinni --: - -"Rakas nuoruuteni opettaja. Täydellisen tutunomaisuuden kirjeen -- -kelle uskaltaisin semmoisen lähettää tässä laajassa maailmassa, muuta -kuin yhdelle, -- yhdelle ainoalle, -- teille, Schulteiss"... - -Silmiä häikäisi, niin että hänen täytyi lukea tämä uudelleen, ja hän -veti syvään henkeä. - -"Te koettu ystäväni. Teille uskallan näyttäytyä semmoisena kuin -olen, te aina ymmärrätte minut, te käsitätte silmillänne sen, mikä -minulla edessäni väikkyy ihanana, -- kauneuden ja ihanteellisuuden -herättämisen aikamme vaikuttavissa miehissä. Te ymmärrätte minut -- -Minä siis alan itsestäni... Ruskeaan puettuna -- seassa punaista -tai keltaista, -- hattu, joka hieman varjostaa kasvoja, tai lyhyt -harso, niin ettei silmiä näe, kuin vaan äkkiä, odottamatta -- ne -vaan aavistaa. Sirot kengät, korkeavartiset ja napilliset, -- -tiedätte, että minulla on kauniit jalat, Schulteiss, -- niin että -askeleet saavat tuon reippaan, mutta kuitenkin sulavan astunnan, -joka ikäänkuin karttaa likaa. Mutta yhtä seikkaa olen saanut monelta -puolen harkita ja tutkia, ennenkuin vihdoinkin olen päässyt sen -perille, nimittäin ryhtiä, käyntiä. Olen kuullut herrain arvosteluja, -kun he katsovat jonkun naisen jälkeen. He tahtovat jotain aaltoilevaa -ja joustavaa... Joko hienot hansikkaat, taikka ei ensinkään. -- Ja -hieno päivänvarjo, jossa on jalo kädensija. Sen takana leikkii sitten -käärme, magnetismi, häälyen piilostaan. Otetaan vastaan tervehdyksiä -ja hymyillään... vaan hymyillään omille ajatuksille, eikä nähdä -mitään"... - -"Oi taivas, hänen ihana hymynsä", -- huokasi Schulteiss. - -... "tuijotetaan hämmästyneenä. -- Ja tuhansia, tuhansia naisen -neron mielijuolahduksia, -- siinä oikea vaikutuskeinojen aarreaitta. -Niin, sillä tavalla on nyt varustettu se merirosvo, joka on -lähtenyt teloilta teidän kotoisesta satamastanne, Schulteiss. Minä -uskon itseni syvän käsittävän mielenne turviin. Sieluanne älköön -pimittäkö se epäluulo, että minä antautuisin mihinkään heikkouteen, --- tuommoiseen jokapäiväiseen rakastumiseen: Minä tunnen, että olen -aivan saamaisillani Finslandin valtaani, että minulla on vetovoima ja -vaikutus, jota hän ei voi vastustaa. Jos hän vaan olisi jo kokonaan -vallassani, niin että saisin panna kaiken hehkuni ja väririkkauteni -hänen runoihinsa, -- oi, Schulteiss, jos... jos voisin sähköittää -semmoisen miehen kynän, niin että _minä_ oikeastaan siitä loistaisin -eikä hän runoilisi muusta kuin Minkasta! Mutta tiellä on jotain, joku -pimeä varjo." - -"Ja nyt minä olen kahdenkertaisesti -- kahdenkertaisesti avomielinen, -Schulteiss. Minä niin pelkään, että te jollain tavalla kadotatte -tämän kirjeen, niin että se paljastaa minut, tahi että kasvojenne -ilme antaa aihetta epäluuloon!" - -"Minä en ole kesällä ollut kaupungissa, niin kuin postileimoista ja -kirjeiden päivämääristä on näyttänyt. Minä olen ollut turistimatkalla -tuntureilla yhdessä kirjailijain ja taiteilijain kanssa. Me olemme -käyneet kolmessa säterissä ja keinuneet ihanalla tunturijärvellä, -johon saatoimme katsoa itseämme kuin taikapeiliin, ja minä pukeuduin -maalaistytöksi ja minut maalattiin --. Minä tunsin itseni kuin sadun -prinsessaksi, olennoksi, jonka ympärillä oli ylevämpi ilmapiiri -- -kunnes Finsland sitten äkkiä lähti pois. Miksi, miksi? -- Siinä se -pimentävä varjo... Minusta äkkiä tuntui siltä, ikäänkuin kaikesta, -mikä oli ympärilläni, olisi kadonnut henki ja tuo hurmaava viehätys. -En ollut jälleen oma itseni, ennenkuin toissapäivänä saavuin tänne -kaupunkiin samaan ilmaan, jota hän hengittää..." - -"Tästä piti minun jatkaa kirjettä -- Mutta ajatelkaas, kun olin -ulkona iltahämyssä, niin kumartui lähelle puoleeni mies, joka katsoi -minuun... Nuo silmät ovat edessäni -- nuo kauheat silmät... Arvaatte -kai, kuka se oli -- tuo hirveä ihminen" -- -- "Varberg... Jumalan -kiitos --", puhkesi Schulteiss. -- Hän jäi istumaan ja painoi, painoi -päänsä käsiin ja voihki ja kalpea säde syyskuun ilta-auringosta -ikäänkuin sammui häneen. - - - - -X. - - -Thekla rouva nousi kiireesti mäkeä sateenvarjo pystyssä. Hän ei -joutanut edes saamaan kalosseja eikä kappaa päältään etehisessä, -vaan meni oikopäätä tohtorin huoneeseen. "Tahtoisin mielelläni puhua -kanssasi, isä Baarvig", -- sanoi hän kiihkeästi. -- "Onko pikku -Baardille tullut mikä?" Thekla pudisti päätään ja istahti sohvan -kulmaan. Hänessä kuohui jotain, ja viipyi kotvasen, ennenkuin hän -saattoi puhua. - -"Minä tulen neuvottelemaan kanssasi. Olen maannut valveilla koko -yön, -- katsonut asiaa joka puolelta... ja nyt tahtoisin minä -mielelläni tietää, mitä perhenäkökohdat sanovat... Minä tahdon -tarkalleen tietää, kuinka pitkälle vaimon velvollisuuteni ulottuvat ---, ihmisvelvollisuuksistani olen selvillä... Tässä on kysymyksenä, --- kuinka pitkälle olen avioliiton kautta sitonut itseni." -- -"Mutta rakas Thekla, sinähän puhut, ikäänkuin sinun ja Kjelin väli -olisi kylläkin huono." Thekla hymyili katkerasti ja nojasi päänsä -taaksepäin sohvan selkämystää vastaan: "Eikö mitä, mitä siihen tulee --- puhuakseni suoraan -- niin oli pahinta se, että ensinkään menimme -naimisiin." -- "Minä pyydän sinua ensinnä miettimään, Thekla, onko -oikein, että sekotat miehesi vanhempia suhteihinne. Että Kjel pitää -sinusta heikkouteen saakka, sen tiedän, ja että sinä joka tapauksessa -olet hänelle todellinen ystävä ja vilpitön, velvollisuuksillesi -uskollinen vaimo, siitä olen myöskin vakuutettu. Pidän arvossa -luonnettasi, Thekla." - -Thekla hengitti syvään. - -"Minun täytyy pyytää selitystä siltä ainoalta, jolle saatan uskoa -itseni, nimittäin mieheni isältä. Minä kysyn ja kysyn vielä kerran, -mikä on vaimon velvollisuus, ja kuinka pitkälle se ulottuu... Onko -minun pakko asua, syödä, juoda, vaatettaa itseni, -- yleensä ottaa -osaa mieheni asioimisiin, kun olen varma, että hän liikkuu muiden -rahoilla." -- "Herra varjelkoon, Thekla, mitä sanot sinä" --. "Minä -olen siitä varma" -- "Tässä sinä varmaan erehdyt, Thekla", huomautti -tohtori kylmästi. -- "Sano, mihin perustat sinä väitteesi. Onko -varmoja seikkoja, joista voit pitää kiinni?" -- "Ne juuri olen tullut -uskomaan sinulle... Palasin eilen odottamatta kotiin yhteiskunnalle -hyödyllisiä kirjoja levittävän yhdistyksen haaraosastosta ja kuulin -makuukamariini, kuinka Kjel huoneessaan puhui kiihkeästi ja koetti -jotakuta rauhoittaa. Siellä puhuttiin, että viime Mustan metsän -kauppa veisi kaikki kumoon ja vararikkoon. Ja silloin piti minun -mielestäni kuunnella lähempää... Sillä Kjel ei tosiaan ollut kuvannut -minulle asiaa siltä kannalta! Se vieras, joka oli hänen luonaan, -oli metsäyhtiön osakkaita. Hän tuntui olevan kovin alakuloinen. Se -suuri maa, jonka yhtiö viimeksi osti, olikin huomattu odottamattoman -tyhjäksi hakatuksi, -- kelvolliset puut oli hakattu pois vähää -ennen, kuin omistajat saivat tyrkytetyksi kehnon metsänsä Kjelille -ja hänen yhtiömiehilleen... Ja Kjel esitti senkaltaisia vastasyitä, -että muka huono kauppa on korjattava hyvällä, -- että yhtiön täytyy -ruveta melkoisesti laajentamaan metsäkauppojaan. Yhtiön muka täytyy -ennen kaikkea osottaa, ettei siltä lopu sahattava metsä... Konkurssin -tekemiseen oli muka sitten kyllä aikaa -- Ja nyt tahdon minä -selvyyttä siitä, kuinka pitkälle vaimon velvollisuudet ulottuvat --" - -Tohtorin kasvot olivat käyneet harmaiksi. "Näyttää siltä, että Kjelin -on täytynyt rauhoittaa jotakuta säikähtynyttä osakasta -- eikä se ole -mikään helppo työ", lausui tohtori kylmästi --. "Kjel on koettanut -hänelle vakuuttaa, että huono kauppa voidaan korjata paremmalla. -- -- -Minun mielestäni on, Thekla, vaimon ehdoton velvollisuus olla -puhumatta miehensä asioista, eikä hän saa liioitella niitä, -- jos -sattuisikin eteen vaikeuksia." - -Thekla nyökkäsi päätä verkallisesti, katkerasti... "Minä nyt -kerran olen mennyt kultavuoreen... Ymmärrän, minun tulee kärsiä -seuraukset"... "Anteeksi, Thekla", -- keskeytti tohtori äkkiä, --- "että nyt pyydän sinua lähtemään, -- minä -- minä --" Tohtori -tarttui tuoliin, ikäänkuin nojaa hakien. "Minun täytyy sanoa", -- -Thekla nousi ja veti syvään henkeä, -- -- "minä en lähde paremmin -selvilläni, kuin olin tullessani, -- edessäni on vielä sama pulma... -No niin, pyydän sanomaan terveisiä, ettei poikasi vaimo tänään ollut -sillä päällä, että hänen olisi tehnyt mieli arkihuoneeseen poiketa." - -Kun hän oli lähtenyt, niin astui tohtori nopeaan ja kylmähikisenä -edes takaisin lattian poikki. Äkkiä hän juoksi akkunan luo ja sysäsi -sen auki -- ja alkoi rajusti ylönantaa. Se oli heikkous, joka häntä -vaivasi, kun hän tuli liian ankaraan mielenliikutukseen, eikä saanut -helpotukseksi purkaa mieltään. - -Kjeliä hakemaan!... Kjel nousi juuri kääseihin ajaakseen kokoukseen, -joka äkkiä oli tullut metsäyhtiölle. Hän ei saattanut tulla -Elvsaetiin ennenkuin neljän aikaan. - --- -- Tohtori istui vinossa pulpetin ääressä ja lepuutti -kyynärpäätään. Hän oli vaipunut synkkiin mietteisiin eikä katsahtanut -ylös, kun Kjel astui sisään. - -"Noh, isä... Oletpa sinä vietävän ääneti... Joko tämä nyt jälleen -merkitsee jotain?"... "Sinä voisit olla vähän suorempi minua kohtaan -Kjel", -- lausui tohtori hiljaisesti. -- "Tuo viimeinen Mustanmetsän -kauppa, eiköhän se ollut niin ja näin, en tahdo sanoa"... "Mistä -olet sinä kuullut semmoisia, isä... Onko kukaan sanonut mitä?" -- -huudahti Kjel. -- "Ei, -- -- mutta onhan minun tapani käydä siellä -mökkilöissä, ja aina sitä jotain kuulee -- tukinhakkaajilta" -- -"Höh, höh, -- suoraan -- suoraan sanoen... jos olisi sillä hyvä! -- -Mielelläni minä tunnustan, että vesi on vähissä, -- perin vähissä -nykyään. Minä tietysti kiellän sen vasten kasvoja, vaikka sattuisi -kuka kysymään... Mutta meidän kesken -- niin kyllä on asian laita, -että Mustanmetsän kaupassa meitä petettiin, -- petettiin hävyttömästi --- suhdattomasti kerrassaan... Mutta niin hullusti eivät asiat -kuitenkaan ole, kuin ensiksi ajattelin, -- minä jo luulin, että se -olisi ihan tyhjä sahapuista. -- Mutta sitä se nyt ensinnäkään _ei_ -ole... Ja sitten, -- jos vaan voimme odottaa muutamia vuosia, niin -on metsä ennättänyt kasvaa ja asiat ovat taas hyvin päin. Koko juttu -ei ole sen kummempi, kuin että meidän vaan täytyy odottaa -- meidän -täytyy voida pitää metsä niin kauan käsissämme... Tietysti se kysyy -hiukan voimia; mutta onhan meitä monta miestä kestämään." - -Tohtori istui ja tuijotti omissa mietteissään. Otsa oli rypyssä. -"Kjel, -- etkö sinä millään -- millään tavalla voisi päästää minua -tästä pyykistä", -- pyysi hän tutunomaisesti. -- "Se suorastaan -tappaa minut... Minun täytyy, minun täytyy päästä siitä... Mitä, etkö -luule, että voisit tehdä sen isäsi mieliksi, poikani. Onhan sinulla -niin monta keinoa, kun sinä oikein rupeat. Enkähän minä ole niin -kauhean paljon arvoinen -- --. Keksi nyt, miten päästät minut tästä" --- "Tämä on perin ikävä juttu"... Kjel alkoi kiivaanlaisesti astua -edestakaisin. -- "Käsitäthän sinä, isä, että jolleivät tosiaan asiat -olisi olleet ahtaalla, niin olisin jo aikoja sitten hankkinut sinulle -nimesi takaisin, enkä jättänyt sinua kiinni aina Juhannuksesta pitäen -viime vuonna. -- En minäkään jaksa kaikkea, -- ja tuo petkutus, joka -yllätti niin ilkeästi --. Semmoiset asiat vaikuttavat, että sitä -tarvitsee monenkertaisesti aikaa kaikkeen... Ei ole, näetsen, yhtä -helppoa vetää kuormaa mäen päälle, kuin istua selkään ja laskea -alamäkeä, kun onni on myötäinen"... - -"Kjel", -- sanoi tohtori ja nousi äkkiä. -- "Minä maksan, jos pääsen -tästä, kaikki mitä voin kokoon saada, -- kaksituhatta kruunua. Saat -ne puhtaana rahana." -- "Ikävätä, -- hirveän ikävätä, -- että tämä -asia kävi näin --. Voisin vaikka antaa oman paitani ja myydä sen, -jos se auttaisi". -- "Arveletko sinä siis, ettet voi tehdä siihen -mitään, Kjel, -- nyt pian", -- lausui tohtori rukoilevasti, -- "etkö -sittenkään, vaikka antaisin sinulle nuo kaksituhatta --?" -- "Minä -sekä voin, että teen sen, isä, kunhan vaan suot minulle aikaa! -- -Pitäähän minun tuhat tulimmaista saada käsiini joku kaikista niistä -nimistä, jotka ovat käytettävinäni, -- ainakin kun minulla on -semmoista suopaa, kuin nuo kaksi tuhatta kruunua"... - -"Ne saat, Kjel, aivan paikalla, kun vaan -- kun vaan minä saan -nimen." -- "Sillä kaksi tuhatta kruunua on suopaa -- ihan merkillistä -suopaa näinä rahasta ahtaina aikoina"... - -Kjel astui ja mietti ja katsoi lattiaan: -- "Jopa luulen, että keksin -oikean miehen, -- suuressa arvossa pankissa -- nyt vielä -- erittäin -kiitettävän täsmällisyytensä vuoksi -- ja lisäksi minun kultaukseni -vuoksi. Minä teen niinkuin ryssälle tehdään, kun häntä ajetaan -tuleen, tykillä takaa ja rohkaisevilla sanoilla edestä päin --. -Sikamaista, että sinun täytyy päästää niin paljon rahoja... Mutta ne -otan minä omaksi velakseni, -- sillä minähän se olin joka" -- "Tähän -pöytään saat sinä rahat, Kjel, -- kun vaan saat nimen!" -- - -"Vietävän hullua, että tuossa sahassa on kiinni niin paljon rahoja... -Se on liian halvasta vakuutettu, neljästäkymmenestä viidestä -tuhannesta -- paitsi lankkuja, joiden vakuutus vaihtelee. Jos ne -rahat olisivat irti. Taikka ellei olisi niin mahdotonta saada -lainoja semmoista vastaan, -- minusta yhdellä iskulla tulisi toinen -Kroisos, ostaisin Aaseralimetsän! Minulla on kirjallinen tarjoumus, -että saan sen, kun lyön kolmekymmentä viisituhatta pöytään; loput -kauppasummasta saisi maksaa vuosittain... Ja se metsä on siitä -merkillinen, että se -- _tosiaan_ sekä minun että muiden silmillä -nähtynä, -- sisältää puutavaroita satojen tuhansien edestä, -- se kun -on seisonut melkein koskemattomana kolmekolmatta vuotta... Ja siihen -on syynä se, että Mustalle metsälle kuuluu sekä uittoväylä että -uitto-oikeus, niin että sieltä ei kannata hakata, -- ellei, -- huomaa -se, -- ellei omista _molempia_, Mustaa metsää ja Aaseralimetsää --. -Silloin muuttuu kaikki. -- -- Nyt älyät, mihin minä tähtään. Ja -kolmekymmentäviisituhatta, -- kolmekymmentäviisituhatta --. Jospa -tämä olisi ollut viime vuonna! Olisipa vaan ollut vaikka joulun -edellä, niin olisin hankkinut ne niinkuin ei mitään. Pihlajanmarjat -eivät vielä riipu sen korkeammalla, kuin että melkein ulotun -niihin" -- - -"Kjel", -- huomautti tohtori, kun pojan piti lähteä, -- "varmaan ei -olisi haitaksi, jos silloin tällöin antaisit Theklallekin hieman -tietoa asioistasi. Vaimot alkavat niin helposti epäillä, kun he eivät -ymmärrä jotakin, ja niin hän omin päin voi luulotella jos jotain. -Minä en tarkoita, että sinun juuri pitää kääntää taskusi nurin -joka kerta, kun hullulta näyttää... Mutta esimerkiksi nuo tuumasi -Aaseralimetsästä, ne varmaan huvittaisivat -- rohkaisisivat häntä. -Varmaan hänkin on sangen suuressa jännityksessä puolestasi, siitä -olen vakuutettu, -- vaikka nämä ovatkin paljaita kauppa-asioita"... - - * * * * * - -Endre tuli eräänä päivänä aivan odottamatta kotiin -- viipyäkseen -siellä osan suvesta, niin hän sanoi. Hän oli juuri päässyt -kiusallisista selityksistä isän luona konttorissa, tavannut hänet -omituisen hiljaisena ja koko joukon ränstyneempänä entistään; -- -ajan kuluksi hän nyt astuskeli pitkin pihamaata seurassaan Massi, -jolta hän kuulusteli kaikenlaista perheen asioista: -- Arntista, -joka haaveksi rautateitä ja harjoitti itseään teiden rakentamiseen, -insinööritaitoon ja dynamiittiräjähdyksiin huvimajalehdossa, ja -kuinka Schulteiss aikoi saada hänet kevääksi valmistumaan, niin että -hän saattaisi suorittaa keskikoulukurssin ja sitten päästä johonkin -teknilliseen kouluun, -- Massi itse sanoi voivansa suorittaa sen jo -tänä vuonna. -- Massilla oli kiire; hänen täytyi päästä ulos oppimaan -jotain, -- niinikään johonkin teknilliseen laitokseen. Hän aikoi -ruveta arkkitehdiksi, -- piirustaa, keksiä ja laittaa rakennuksia, -toisen toistaan kauniimman. Piirustaminen ja matematiikka olivat -hänen vahvimmat puolensa. Hän tiesi jo, miten rakentaisi oman -talonsa... Mutta kaikki riippui siitä, joutuisiko hän naimisiin vai -eikö. -- Ja se taas riippui siitä, löytäisikö hän jonkun, josta -oikein, oikein paljon pitäisi. -- - -Endre pisti monokkelin silmäänsä: -- "Samanlaisia kaikki, -- joko -sitten rakennatte tuulesta tai tiilestä, lopulta kuitenkin miesväki -marssii sisään"... Ja miten oli oikeastaan Berthean laita, joka oli -tänään lähtenyt Lystadiin huutokauppaan. Oliko hän kihloissa tuon -kyläkeikarin ja huutokauppanotaarin Schölbergin kanssa, vai eikö hän -ollut --. Vai oliko Massi pöllö, joka ei voinut tehdä selkoa niin -sekavista asioista... - -Nyt hän keksi Schulteissin, joka tuli eteisestä, huuti hänelle -ja nosti hattuaan: "Tässä sitä taas ollaan perhekodissa -- -siinä moraalisessa navetassa, jossa sitä ruokitaan ja syötetään -illusioonien rehulla --. Teurastettavaksi sitten maailman torilla --- vai mitä?... Välistä sitä kaipaa virkistystä jokapäiväisestä -taistelusta kilparadalla, -- jossa sitä ei juuri näytä juosten -kulkevan" -- nyökkäsi hän astuessaan ylös portaita Schulteissin -luo... "Ja sitten sitä jälleen ollaan siellä, missä kaikki on -muurattua ja tilkittyä ja naulattua mielipiteitä myöden... Vai voiko -ajatella pirullisempaa petosvärkkiä kuin tämmöinen visusti umpeen -muurattu koti, jossa sitä voi käydä ja kuvitella vaikka mitä, ja -kuitenkin saa ruokaa kolmasti päivässä ja yöksi vuoteensa. Sitä -lähtee ulos maailmaan reppu täynnä uskoa", -- sanoi hän umpimähkään, -samalla kuin Bente rouva tuli sisään ja kahvitarjotin tuotiin hänen -perässään. - -"Minun mielestäni olisi hyvä, kun et _siitä_ liian paljoa -kadottaisi, Endre", -- vastasi rouva Baarvig, -- "reipas usko se -kuitenkin pitää rohkeuden pystyssä." -- "Enkös taas kuule vasaran -lyöntejä... Mikä usko? -- uskoko siihen, että maailmassa kaikki -käy oikein ja rehellisesti!" -- hymyili hän ilkkuen. -- "Voipi -kyllä tulla pettymyksiä; -- mutta silloin on kuitenkin lopultakin -jotain, joka kestää." -- "Nauloja ja vasaroita! -- Niin, kyllä me -olemme sangen hurskaita -- täällä huoneessa; -- etenkin kun istumme -viheriällä mättäällämme. Minä palaan kotiin kuin uitettu koira sen -lapsuudenopetuksen vuoksi. Tuo kulumaton naiivisuus. Mutta se näkyy -olevan tarpeen, se on yhä ja aina kodeissa uusittava, jotta eivät -loppuisi semmoiset ihmiset, jotka mielellään antavat vetää itseään -nenästä ja tulevat petetyiksi. Se on luonnon oma viisas järjestys, -siltä näyttää." -- "Minä en siedä tuommoista puhetta, Endre", -- -huudahti rouva Baarvig kiivaasti. -- "Ei ei, äiti,--minä pidänkin -suuni kiinni." -- "Minunko olisi pitänyt toimittaa teille, lapset, -siveellisesti likainen koti kasvaaksenne, sitäkö tarkoitat? Puhu -suusi puhtaaksi, Endre." -- "Eihän toki; mutta vähän vetoa ja -halkeamia ja rakoja tämän maailman huonouteen, se ei olisi ollut -haitaksi, -- hiukan aikaisempia kokemuksia tuosta kultaisesta -rehellisyydestä. Ei saa nylkeä -- eikä pettää, -- mutta kyllä tulla -_nyljetyksi ja petetyksi_ --. Mutta minä en tahdo rikkoa idylliä, -äiti." - -Endre heitti toisen säärensä ristiin polven yli ja alkoi hörppiä -kahvia... "Miks'en esimerkiksi minä vielä ole päässyt esiintymään", --- alkoi hän jälleen kiihkeänä. -- "Juonia ja takateitä, imartelua -ja nuolemista, kielimistä ja yksityisiä etuja... Olisin minäkin -kotona oppinut panemaan käyntiin jonkun noista rattaista!... Muutoin, --- vaikka olisi kaikupohjaa sekä Shakespeariin että Götheen, -vaikka olisi kuinka syvä käsitys ja tunne, -- mutta tuleepas vaan -esimerkiksi joku, jolla on hyvä nenävarsi tahi karaktäärileuka -tahi silmät, joissa valkuaiset hyvin mullistuvat -- toisin sanoin: -joka ei ole kulissi, se hylätään. Ja jos taas _on_ kulissi, jos -on _tämmöinen_ hymy näytellä, _tuommoinen _ääni, mitä varistaa, -_tämmöinen_ irvistys, joka matkan päästä näyttää liikutukselta, _se_ -se -- vaikka olisi kuinka tuhma ja tyhjä ja aivoton, -- saa näytellä -Shakespearea, _se_ se saa näytellä Schilleriä --. Sillä _hän_ on -oikea mies -- maailman silmissä! -- Sillä hän on tyhjä, tyhjä -kulissi... Semmoista on maailman oikeus." - -"Tosiaan, hra Endre, -- ulkokuoren ja hengen ikuinen taistelu", -- -vahvisti Schulteiss. - -"Muutoin tiedän niin herttaisen hyvästi, miten heitä olisi -käsiteltävä," jatkoi Endre. "Minä olen alkanut epäillä, että ehkä -minä oikeastaan olenkin kriitikko... Tuskinpa sitä tuntisi tämmöistä -sisällistä polttavaa harmia, ellei sen alla piilisi kutsumus. Maailma -suuressa määrin kaipaa nähdä, mitä oikea kritiikki on. Ja asema -kävisi kerrassaan niin siunatun edulliseksi, äiti, -- niin hauskaksi, -viihdykkääksi ja lihavaksi... Sen sijaan että sitä on yksi niitä, -joita _arvostellaan_, - yksi objekteista, -- sitä äkkiä olisi yksi -niitä, jotka _arvostelevat_, jotka saavat viheltää tai paukuttaa -käsiään, miten vain mieli tekee, ja murhata näyttelijäparan vain -haukotuksella -- --. Niin, ja mitäpä sitä muuta voikaan sanoa tuosta -kaikesta, -- koko koreudesta", -- huudahti hän blaseeratusti, -- -"muuta kuin että tulee semmoinen halu kuolla... Elämä saa niin vähän -arvoa... Jos olisi edes vähän noita kurjia kolikoita, -- sitten -kyllä kaikki luistaisi tässä rehellisessä maailmassa. Nota bene, jos -yleensä voisitte tyydyttävällä tavalla selittää, Schulteiss, että -todellakin maksaa vaivaa pitää tahtoa. Kiinalaiset sanovat, että -elämä on liiaksi lyhyt, jotta kannattaisi säästää, kunnes rikastuu." - -Schulteiss kavahti. Hän ei ollutkaan kuunnellut, vaan ainoastaan -miettinyt yhtä asiaa, miten saisi kuulla jotain Minkasta. - -"Mutta niin opetetut olemme me tähän 'hyvään maailmaan', jossa -neron ja aatteen miesten täytyy kumarrella pölkkypäitä, että -sellaiset ihmiset kuin me, Schulteiss, joilta idealisuuskuormamme -on niin surkeasti pois petkutettu, vain kärsivät ja kärsivät, sen -sijaan, että joskus rupeaisivat miettimään tuommoista pienoista -dynamiittipatruunaa, jolla Arnt leikkii tuolla ulkona, -- että -meissä joskus syttyisi halu -- värähdys -- veren kuohahdus -- ja -pom, koko komeus lentäisi hiiteen. Minä vaan tarkoitan tuommoista -pientä ajatusleikkiä, äiti... sitä käsittämätöntä seikkaa, että -miksi me annamme niin suunnattoman suuren arvon moiselle surkealle, -nurinkuriselle, tyhmälle ja iljettävälle olemiselle, niin että -me oikein kynsin hampain siihen kiinni tarraamme, kun pikkunen -näpäys patruunan nalliin kuittaisi kaikki -- murtaisi portit -- -ehkä suuremmalle näyttämölle kuin tämä, joka alkaa tuntua niin -tyynni ikävystyttävältä. Ylpeä henki viskaa -- --" -- "Ylpeä -henki ei lörpöttele noin surkean raukkamaisesti, Endre", kivahti -rouva Baarvig, -- "anna anteeksi, että minä sen sanon; mutta jos -maailmassa on ketään, jonka käteen minä pistäisin dynamiittipatruunia -pelkäämättä muuta väärinkäytöstä kuin deklamoimista ja tyhjää -puhetta, niin sinä se olet", -- hän otti suuttuneena kahvitarjottimen -ja meni. - -"Herra Endre... suokaa anteeksi... Teidän neiti sisarenne" -- -Schulteiss kumartui häneen päin -- "kuinka -- uskallanko minä -kysyä" -- "Voin tuoda teille terveisiä häneltä, Schulteiss -- -terveisiä häneltä... Jaa -- tjaa" -- hän veti sitä pitkään -- "uusia -aloja... jotakin, joka on hänen omaansa. Olkoon tämä vaan meidän -kesken, Schulteiss -- mutta hiljakkoin hänet tavattiin vaipuneena -hypnootilliseen uneen. Ei muistanut mitään jäljestäpäin. -- -Ihmeellistä... Hän on kuin värisevä hermosäie... joskus näkee hän -itsensä ikäänkuin kahtena henkilönä... Hän on herättänyt siellä -suurta huomiota... Kuiskaillaan, että Finsland on tehnyt hänestä -oikein psykoloogisen tutkimuksen ja aikoo käyttää häntä päähenkilönä -eräässä draamassa." - -Schulteissin kasvot kirkastuivat samalla: -- -- "Sangen, -- sangen -intresanttia!... Runoilijan kylmän havainnon esineenä, tunkien vaan -inspireeraavana sieluna hänen teoksiinsa. Mutta ei antaudu, -- ei -antaudu, -- on vapaa voima, itsensä tunteva --. Tosiaankin, onpa se -tulos!"... - - * * * * * - -Tohtori oli kotimatkalla sairaskäynneiltään. Hän oli matkustanut -köyhien luona pitkiä vaivaloisia syrjäteitä pitkin ja istui nyt -hämärässä taas kääseissään mukavasti pyörien pitkin leveää maantietä. -Siitä oli aikoja, kun hän oli mielestään ollut näin reipas ja hyvissä -voimissa -- eikös hän ollut ratsastanut vanhalla kompastelevalla -konilla kaksi penikulmaa metsiä ja kulkenut jalkaisin edes takaisin -viimeisen mäkisen tiettömän neljänneksen, aivan niinkuin se ei olisi -ollut kerrassaan mitään... Sitkeät, parikymmen-vuotisen jalat. -Hän kohotti kätensä povitaskulle, jossa lompakko oli, ikäänkuin -tunnustellen... - -Sen liikkeen hän oli tehnyt vähän väliä siitä pitäen, kun Kjel -aamupäivällä oli pysäyttänyt hänet sahan edustalla ja antanut hänelle -paperin, -- sen jossa Baard Baarvigin nimi oli ja joka oli tuottanut -hänelle niin paljon tuskan hetkiä, hän ei mistään hinnasta tahtoisi -niitä takaisin. -- Hän tunsi itse, että hän oli tulemaisillaan -vanhaksi sen vuoksi, -- että hän olisi kuollut, ellei se vihdoinkin -olisi selvinnyt. Mutta nyt se oli siellä hyvässä tallessa, -- hän -koetti taas väkisinkin povitaskuaan... Siinä Kjel teki kunnon työn. -Tuntui siltä, kuin ei hänellä koko tällä ajalla olisi ollut oikein -rauhaa ajatella, -- hän oli kulkenut semmoisessa pelossa ja tuskassa, --- ja kaiken kaikkiaan antanut kotona asiain luistaa omaa menoaan -tuon yhden tähden vaan. Tuhat tulimmaista, kuinka hän nyt tervehtisi -Benteä! Kääsit vierivät niin mukavasti keinuen saarnilinjaaleillaan. --- Hänellä oli ollut liian kiire tänään -- niin paljon kaikenlaista -väkeä ja sairaita ja rasituksia, -- ettei hän oikein voinut selvittää -itselleen -- käsittää, -- nauttia tätä uutta oloaan -- --. Ah niin, --- hän huokasi jonkinmoisella tyytyväisyydellä, -- oikein tuntuu, -niinkuin sitä rupeaisi muuttumaan Baarvigiksi jälleen. Kotiasioihin -pitää käydä kiinni voimakkaammalla kädellä. Viime aikoina on Minkan -ja Berthean silmällä pito ollut löyhänlaista. On jo aika hiukan -ajatella tulevaisuutta -- -- - -Ja siellä Endre taas kuljeskelee kotonaan... Semmoista hermostunutta -kivuloista itsensä tarkastamista, ajatus kiihoittunut ja oma -merkillinen itse aina mielessä, -- häntä ei kunnolla voi käyttää -mihinkään... Asia on se, että hän ei kelpaa, -- on mahdoton, -heti kun vaan vaaditaan hiukankaan kestävää säännöllistä työtä. --- Olisi tietysti pitänyt saada kuria jo kasvavana -- -- tahdon -voiman täydellinen hajoaminen tai palaminen, kunnes toiminnan sijan -vihdoin valtaa paljas kuvittelu, -- ja jokainen työ käy hänelle -sietämättömäksi. Sitten he saavat noita pyhiä mielijohteitaan, -joita pitää palvella... tuntevat kutsumusta, -- mutisi hän hetkisen -kuluttua katkerasti. -- Hittoko noista pitkistä, kärsivällisyyttä -kysyvistä vuosista kirjan ääressä taikka lapion varressa ja auran -kurjessa, ja kukapa hankkisi rakkoja kouriinsa kirvesvarresta, kun on -paljon helpompaa seistä mäen päällä ja rehennellä ja puhua itsestään --- omasta merkillisestä itsestään --. - -... Tuntuu kuin olisi tuossa kaikessa jotain epänormaalia ja -sumuista. Ehdottomasti aikakaudelle yleinen aivojen heikontuminen --- joka puhkeaa kaikenlaisiksi hermotaudeiksi. Tekisi mieli olla -nuori uudelleen ja käydä tuohon asiaan kiinni, -- saada se oikein -selville. Varmaankin seuraus siitä, että meidän yhden sukupolven -eläessä on tehty niin suunnattoman paljon mullistavia keksintöjä ja -havaintoja, -- aivot eivät voi vastaanottaa ja sulattaa kaikkea... -Seuraukset ovat jok'ainoasta niin laajat, muuttuvat niin suuressa -määrin mahdollisuudet ja käsitykset, että vasta seuraava sukupolvi, -taikka ehkä vasta sitä seuraava, joka on syntynyt tuon uuden -sivistyksen aikana, voi sulattaa kaikki... Jos vaikka yht'äkkiä -saisimme jokapäiväisen postikulun Marsiin, -- niin emme siitä olisi -ihmeissämme kuin puolen tuntia -- viikossa siihen tottuisimme. -Me emme jouda ajattelemaan noitten yhä uudistuvien aivosysäysten -seurauksia... Kokonainen uusi kultuurikausi, joka kukistuu kuin -vuorenrepeämä sukupolvien yli... - -Tohtori ajoi ajamistaan ja hänen mielessään tuntui kuin tuulahdus -nuoruuden kunnianhimosta siltä ajalta, jolloin oli kysymys siitä, -valitsisiko hän yliopistotien, hänen ajatellessaan niitä tieteellisiä -tehtäviä, jotka juuri nyt kutsuivat hänen tiedettään ensimäisille -sijoille. Yksinäinen punaiselle tuikkiva tähti metsän latvoilta -kangasti hänen ajatusjuoksuunsa... Siinähän oli, näkikö tien vierestä -aidanseipäitä. Aina välistä huutivat vastaantulijat, hänen täytyi -pysytellä varovasti tien sivussa, kun lankkukuorma natisten kulki -kautta pimeän matkalla rautatielle. Hän tuli pitkälle hiekkakankaalle -ja löi piiskalla. Ruuna tunsi matkan, jonka sen piti juosta tiukkaa -ravia, isännän kärsivällisyyden oltua niin kauan koetuksella, ja -vauhdilla juostavan jyrkän mäen pykälän, jolta tohtorinmäki alkoi -näkyä. Ylhäällä harjulla hän näki valoja tuikkivan kotoa Elvsaetistä -ja vaalean kuutamoisen hohteen alempaa sahalta. - -... Ensi kerran vuoteen hän nyt taas saattoi ajaa sahan kautta ja -hengittää kuin oikea ihminen -- --. Sinulla ei ole mitään siinä, -Baarvig, -- ei mitään --, et ole antautunut minkäänlaiseen pyykkiin. -Se ei koske minua koko juttu, -- menestyköön tai menköön myttyyn --. -Hm-m, en minä nyt juuri niinkään sano, -- jos Kjel tekee kuperkeikan, -niin -- --. Hän on ainakin osottanut, että hän voi tehdä jotain -isänsä hyväksi... Se on ehkä maksanut hänelle sekä lupauksia että -sitoumuksia paitsi minun kahta tuhattani, -- hän huomasi, että se -kävi minun hengelleni. -- -- Poika parka, hän tuli ulos aamulla niin -äkkiä ja levottomana, tietysti yhä papereita ja pulia... Ja Theklan -silmät kotona alati vahtimassa. Hän on teoriioineen todellakin sangen -sopimaton olemaan Kjelin kumppalina epävarmoissa oloissa... - -Hevosen kaviot jymisivät sahan pienellä sillalla ja sahasta -parafiinilamppujen valo häikäisevästi valaisi häntä ja hevosta --. - -Hu-i!... jos sattuisi kipinä singahtamaan höylänlastuihin tuolla, -niin että kaikki olisi ilmitulessa, niin poika olisi pelastettu... -Jumala meitä varjelkoon... Tämä ajatus koski häneen äkkiä ilkeästi, -hän suomi hevosta piiskalla, ja taas he mennä huristivat pimeyteen. -Hevonen hiljensi vasta korkealla tohtorin mäessä --. - - - - -XI. - - -Se aate, jonka hyväksi Thekla niin innokkaasti työskenteli, oli --- hän saattoi sen tyytyväisenä sanoa -- herättänyt jonkunmoista -huomiota. "Yhdistyksen parannettua lastenhoitoa varten" perustavassa -kokouksessa oli ollut odottamattoman paljon väkeä -- koko joukko -nuoria rouvia ynnä muuta, niin että penkit olivat olleet täpösen -täynnä äidillistä asianharrastusta. Tohtori Stenvigin suosiollisesti -alustettua kysymyksen seurasi innokas ja lämmin keskustelu, jonka -kestäessä lausuttiin kylläkin kiivaita ja tuimia mielipiteitä. -Ei tohtorin tunnettu auktoriteettikaan tällä alalla voinut estää -vastakkaisia näkökantoja esiin tuomasta ja pelkäämättä niistä -väittelemästä. Keskustelua oli kestänyt runsaasti kaksi tuntia ja -kolmekymmentäviisi minuuttia siihen luettuna myöskin äänestys, jossa -kovan ottelun perästä päätettiin neljällätoista äänellä yhdeksää -vastaan, että yhdistys perustettaisiin tohtori Stenvigin esittämien -ja Theklan innokkaasti puolustamien periaatteiden pohjalle. - -Siinä mielentilassa, että nyt oli ollut oikea päätaistelu -vanhettuneita näkökantoja ja ennakkoluuloja vastaan, -- silmät -vielä palaen ajatustenvaihdon ja repliikkien kiihkosta ja veri -kuumana voitosta Thekla rouva istui kotimatkalla reessä Stenvigin -vieressä, joka oli ottanut saattaakseen hänet kokouksesta -tohtori Baarvigille, mistä rouvan piti hakea pikku Baardinsa. -Tunnollisimmalla tarkkuudella hän tohtorin tuomioon vedoten kohta -kohdalta johti keskustelun muistoon, missä hän mahdollisesti olisi -erehtynyt puolustaessaan tohtorin aatteita. Stenvigin huomio oli -kiintynyt tuohon lämpimään, kiivaaseen, häntä niin mielittelevään -ajatuksenvaihtoon. Ohjakset retkottivat höllänä ja hevonen ponnisteli -vaivalla tohtorin mäelle päin. "Jaa, nyt me siis olemme voittaneet -ensimmäisen varsinaisen voittomme periaatteittemme hyväksi", -- sanoi -Stenvig, lämpimästi puristaen Theklan hansikkaallista oikeaa kättä; --- "älkää antako sen jäädä viimeiseksi, Thekla rouva!" - -Thekla rouva vavahti; -- juhlahohde hävisi äkkiä hänen kasvoiltaan ja -sen sijaan tuli jotain epäröivää. - -"Minun mielestäni ei löydy mitään ihanampaa kuin henkinen sopusointu, -Stenvig... Ja siitä syystä juuri henkiset siteet" -- "sitovat -lujimmat ystävyyssuhteet", -- jatkoi tohtori innokkaasti. - -Thekla rouvan kasvoihin tuli päättävä ilme. Hän katsoi mustilla -terävillä silmillään suoraan häneen --: "Meillä on omat tapamme -ja uskallamme puhua omaa kieltämme, -- sanoa suoraan ajatuksemme -toisillemme, Stenvig! Ja _minä_ ainakin kaipaan täydellistä -selvitystä. Te tiedätte hyvin kyllä, millainen minun laitani on --- että minä, -- minä sen tunnustan suoraan, -- että minä olen -hairahtunut avioelämään sellaisen miehen kanssa, jonka mielestä -kaikki prinsiipit -- korkeammat pyrinnöt -- ovat tyhjää tuulen -pieksemistä, -- ja joka yhtä hyvin voisi kuulua vallan toiseen -elementtiin kuin siihen, jota _minä_ voin hengittää. Te tiedätte, -että minä olen hänelle antanut tyydyttävät selitykseni, -- että -minun toivoni toivottomuudessa on ollut vaan se, että saisin pikku -Baardini pelastetuksi tuosta elävänä hautauksesta. Ja te ymmärrätte -hengenheimolaisen tarpeen saada selvitystä ja varmuutta, -- -selvitystä ja varmuutta teidän ajatuksistanne ja aikeistanne -- sen -varalta että minä riistäytyisin vapaaksi. Minä sanon teille suoraan, -että teistä se riippuu, voinko minä itselleni ja pojalleni puolustaa -sitä, että katkaisen siteet -- --. Minä en häpeä kysyä, -- minä -taistelen vapauteni, henkisen elämäni puolesta" -- --. - -Tohtori Stenvig tuijotti ilmaan punakellervä huuliparta syviin -ajatuksiin myhistettynä... "Tosiaankin, rouva" -- alotti hän -tarkkaan, selvään tapaansa, -- "yksi elämäni suuria persoonallisia -epäilyksiä on juuri se, onko henki-ihmisellä ylipäänsä oikeutta -antautua sellaiseen vapautta sitovaan suhteeseen, kuin avioliitto -on... ellei häntä siihen niin sanoakseni ole pakottanut, viehättänyt -vastustamattomin valtavin intohimo, koska ainoa puolustus voi olla -se, että me _nolens volens_ painumme takaisin luonnontilaan." Hän -laski kätensä ystävällisellä luottamuksella Theklan kädelle: -- -"Minua säälittää sanomattomasti teidän onneton asemanne... ja, -vastatakseni teidän avosydämisyyteenne ja suoruuteenne samalla -luottamuksella -- minä en kiellä, että persoonallisella viehätyksellä -on ollut suuri, sangen suuri merkityksensä, ja että tulevaisuus -teidän rinnallanne kyllä voisi vahvistaa tuon tunteen siihen -määrään, että -- -- mutta tuommoiselle nuoruuden hurmaukselle, joka -aivan sekoittaa mielen ja järjen, sille oikeastaan on ollut hyvin -vähän sijaa meidän suhteessamme, joka etupäässä on kehittänyt ja -selvittänyt sekä vahvistanut molemmanpuolista kantaamme elämän -kysymyksissä. Minusta ainakin asemamme on vielä liian epäselvä..." - -"Te olette... hei ruuna" -- seurasi piiskan sivallus, -- "ystäväni ja -henkinen taistelutoverini, -- suhde, jonka minä toivon vahvistuvan ja -käyvän yhä herttaisemmaksi, jota kauvemmin työskentelemme yhdessä... -hei ruuna, -- tässä Elvsaetin mutkassa tosiaan on liukasta vaaraksi -asti"... - --- Thekla rouva oli noussut reestä ja astunut sisälle appivanhempien -luo. Niukin naukin tervehdittyään ja pari kertaa kärsimättömänä -äännähdettyään pyh, pyh, kuuman tähden, sai hän vihdoin karvalakin -ja illerin nahkalla reunustetun kallisarvoisen turkkinsa yltään -ja heittäytyi sohvannurkkaan, josta hän pahalla tuulella ja -harvapuheisena katseli ympärilleen. Massi työnsi jakkaran hänelle, -mutta katsoi häneen samassa hämmästyneenä ja epävarmana, sillä -hänestä näytti melkein siltä, kuin Thekla olisi potkaissut sitä. - -"No kälyseni" -- alkoi Endre -- "onko ehkä tappelu menetetty, -- -saavatko lullut edelleenkin soutaa vanhoilla jalaksillaan tässä -uppiniskaisessa maakunnassa?" -- "Ei, se on _voitettu_, -- jos sinä -ehkä tahdot olla niin hyvä ja surettaa äitiäsikin sillä tiedolla; -minä en mielelläni tahdo tuoda murhetta taloon. Ja nyt pitää kaataa -itseensä suklaata, vaikka täällä ennestään on niin kuuma!" -- -puhkui hän ja avasi ylimmät napit. "Minä näin äitisi menevän sitä -laittamaan. Mahtaa olla Berthean talousviikko nyt, koska rouva -Baarvigin täytyy itse tehdä kaikki... Missä hän on tänään? -- onko -jonkunlainen huvitilaisuus, jonne sopi paeta... Tosiaankin voisi -kysyä, mitä tämä nuori neitonen aikoo. Hänen intressinsä näyttävät -olevan hyvin moninaisia... Onko hän pikiintynyt... hiukan kihloissa -herra huutokauppaaja Scholbergin kanssa -- vaiko sen pikkuisen -ylioppilas paran kanssa, joka pappilassa on. Sangen kevyttä! Berthea -voi helposti antaa naamalleen sekä vikkelän huutokauppailmeen, että -hurskaan hiljaisen papillisen..."--"Minä ihailen todellakin lempeätä -kieltäsi, Thekla. Etkö sinä esimerkiksi voisi kertoa hiukan enemmän -tuosta kuuluisasta tänään pidetystä kokouksesta -- minä himoitsen -tietoja taistelusta -- olen vallan kuolemakseni utelias". - -Thekla ei suvainnut vastata hänelle sanaakaan. - -"No anna pahat tuulet mennä... Minä lupaan refereerata asian -parhaimmalla, kauneimmalla ja elegantimmalla tavalla sanomalehdessä --- tärkeänä tapahtumana, ajan merkkinä täältä ylämaasta. -- Älä -turhia! Anna vain tulla, niin kyllä minä sitten keitän siitä sopivan -sopan. Minä harjoittelen tähän aikaan sanomalehti-tekniikkaa, -- -valmistaudun" -- "Suo anteeksi, Endre; -- mutta maailmassa on niin -paljon tuulen pieksemistä jo ennestään. Ja tässä on jotain, jota -_sinä_ kaikista vähimmin voit käsittää -- nimittäin tosi tointa. -Niin, ajatteles tosiaan, me _emme_ tahdo, että meistä edeltäkäsin -huudetaan, ennenkuin olemme todella jotain aikaan saaneet... Sinusta -se varmaan näyttää nurinpäiseltä maailmanjärjestykseltä, Endre", -- -lopetti hän armottoman pisteliäästi. -- "Ei, mutta johan sinä olet -vallan kuin sahan terä; oikein sanoo risp, rasp" -- virkkoi Endre, -vilaisten häntä pikaa monoklinsa läpi. -- "Luulisi melkein, että tämä -on maininkia jostakin kotimyrskystä." -- "Eihän toki, tiedäthän, että -_siellä_ kaikki on tyyntä ja rauhaisaa... Viimeinen asia, joka ei -mitään merkitse -- Kjelille näet se ei milloinkaan merkitse mitään, --- on se, että yksi hänen liikekumppaneistaan on juuri tekemäisillään -konkurssin. Mutta se nyt näyttää vaan vallan onnen potkaukselta, niin -minä ainakin ymmärsin hänen selityksensä"... - - * * * * * - -Rouva Baarvig seisoi Theklan mentyä keltaisen salin ikkunassa -Elvsaetissä. Raskas, lämmin sade vihmoi ikkunata sumuisena päivänä, -ja harjujen valkoisilla rinteillä musteni lumella viidakko suojasta -pitkiin juoviin. Se ehkä ennusti kevättä, aikaista kevättä tänä -vuonna... Talvi oli ollut niin päättömän pitkä, -- ja tänään hän -tunsi sellaista kaipausta kerran taas nähdä hiukan aurinkoa, hiukan -paljasta märkää maata kohta, ja vihreätä ruohoa terällä. - -Siitä oli nyt kaksikymmentäkaksi vuotta kulunut, kun he tulivat -tänne Elvsaetiin, hän ja Baarvig... Hän muisti aina lehmukset ja -niiden takana pienet ikkunan ruudut ja viheriäisen eteisoven, jonka -päällä oli lehviä heidän sisään astuessaan. Hän oli itse istuttanut -puistokujan. Koko puutarhan hän oli istuttanut, hedelmäpuut ja -marjapensaat ja parsalavat. Ja haavat huvilakunnaalla, jotka olivat -kasvaneet niin suuriksi, että ne peittivät osan virran puolen -näköalasta. Nyt oli niin kauvan kestänyt pimeyttä, jäätä ja lunta, --- ollut niin synkkää ja raskasta... Niinhän se oli joka talvi... -Ja keväisin Elvsaet taas virkosi vaaleana ja vihantana ja harjulla -puhkesivat silmut ja linnut visertelivät ja kaikki kotieläimet -päästettiin ulos --. - -Mutta tänä vuonna -- --? - -Tuntui siltä, kuin ääni hänen sisässään olisi huutanut valoa, -yhtä ainoata auringon sädettä, -- vilahdusta tuosta kirkkaasta, -kimaltelevasta keväthohteesta, joka ikäänkuin loi niin liian räikeä -tä loistoa kaikkien ruutujen ja aukkojen läpi, -- hän ottaisi sen -vastaan silmiä siristämättä: Niitä oli kestänyt niin liian kauan -noita mustia öitä. Hän rupesi melkein luulemaan itseään aaveeksi, -joka kummitteli täällä keltaisessa salissa... - -Tuo synkkä keinojen puute ja alituinen huoli lasten tähden... -Minkan tähden, josta hän ei tietänyt, kuinka hänen laitansa oli, ja -Berthean tähden, josta hän tiesi liiankin hyvin, -- -- ja kaiken -yli raskaana, synkän häilyvänä uhkauksena -- Kjel!... Hänen alati -kiihkeät kasvonsa, hänen levoton olentonsa ja koko tuo liioitteleva -tapa, äänekäs puhe ja varma kehuminen, -- hän näki kuin veden läpi -sen takaa poikansa hikisen toivottomuuden. Voi kuinka hän ymmärsi -Kjelin kamalan hirtehishuumorin, niin että hänen polvensa vapisivat -ja hän luuli onnettomuuden tapahtuvan ehkä jo huomenna taikka samalla -viikolla... Joulusta lähtien hän oli yhtä mittaa vain mennyt ja -tullut -- hevosella ja rautatiellä pitkin maakuntaa ja pääkaupunkiin --- kaikki yhtä huumausta ja kortti-iltoja ja kuin viimeistä päivää -elämistä... Tahtoiko hän paeta omia tuskiaan, vai luuliko hän -pettävänsä muita -- nyt kun kaikkialla huhuttiin, että metsäyhtiön -luotto oli sortumaisillaan. Kuinka hän saikaan kaikki venymään ja -venymään... - -Hän oli aivan varma siitä, että Kjel nyt tavalla tai toisella liikkui -säästöpankin rahoilla, -- että hän näkisi Kjelin kalpeana vapisevana -varkaana ja petturina edessään, jos hän huutaisi hänelle syytöksen -vasten silmiä. Ja oliko Baarvig sokea -- Ajatukset menivät joskus -niin sekaisin, -- hän ei tuskassaan oikein tietänyt, mitä hän uskalsi -toivoa... eikö se olisi parempi, että häviö ja vararikko tulisi jo -kohta, kun hän ja Baarvig vielä olivat täysissä voimissa ja ehkä -petos ja vaillinki vielä rajoitetut. Hänet toisin ajoin valtasi -raivo, voittamaton halu sekaantua asioihin ja näyttää, paljastaa -- -- - -Porstuan ovi aukeni äkkiä ja tohtori nousi portaita -tavallista kiireemmin, päällyssaappaat vielä jalassa. Hänellä oli -matka-apteekkilaukku kädessä, hän pisti sen rohtokaappiin: "Ole -Maagestad paraillaan luovuttaa omaisuuttansa velkojilleen, hän -- on -Kjelin metsäyhtiötovereita"... - -Bente vavahti; hän näki äkkiä koko korttituvan sortuvan. - -"Ymmärräthän, Bente, että tämä on vaarallinen aukko, reikä hänen -laskuihinsa... enemmän kuin huolestuttavaa. Luotto huononee -- ja -Kjelin yksin täytyy pitää koossa kaikki... Minä pelkään, että sinä -olit oikeassa Bente... hänellä oli, näetkös, oikeastaan liian pieni -pääoma alottaa" -- "Niin, sitähän minä juuri olen pelännyt, että -hän liian paljon laajensi asioitaan, Baarvig." -- "Taivas ties, -miten tämä loppuu", -- äänsi tohtori synkästi. "Ja paitsi näitä -vasta-alkavia liikemiehiä vaan vihollisia, ihmisiä, jotka tahtovat -hänen tuhoaan... Minä sanon sen sulle, Bente, -- tästä voi tulla äkki -loppu jonakin päivänä. Minua ihmetyttää, ettet sinä sitä huomaa... -Eihän Kjel voi ottaa rahaa taivaastakaan... Hän matkusti kaupunkiin -tänä aamuna." -- "Taivaasta, -- ei... mutta minä luulen, että kyllä -hän keinon keksii -- tälläkin kertaa, Baarvig." - -Tohtori seisoi kaapin lasiovien välissä. Yht'äkkiä hän epätoivoisella -liikkeellä pyyhkäsi tukan niskasta pystyyn: "Eihän hän nyt vaan -Ameriikkaankaan aikone paeta, -- ja jättää koko häpeän tänne meidän -niskoillemme." - -Tuo ajatus koski Benteen, -- tähän saakka hän oli aina ajatellut -Kjeliä vangin puvussa. - -"Hyvä ystävä, älähän nyt kiihota itseäsi kaikenlaisilla omilla -keksimilläsi epäluuloilla. -- Ei, ei, Baarvig, en minä ollenkaan -tarkoita, etteikö meidän siltä pitäisi olla valmiina, etteikö meidän -pitäisi aikoinamme tottua näkemään asemaa semmoisena, miksi se voi -muodostua, -- ajattelemaan pahintakin, ettemme sitten joudu vallan -ymmälle, jos jotain tapahtuu... Kjelillähän on semmoinen kyky keksiä -keinoja... Ja kun hänellä on säästöpankki melkein käsissään", -- -alkoi Bente rouva varovasti, "niin voisihan ajatella kiusauksia --- joku epäsäännöllisyys..." "Aivan niin, ajatellaan vaan yksin -tein oikein tuomiopäivää... Ikäänkuin Kjel kulkisi pankin rahat -taskussa. Ikäänkuin ei olisikaan johtokuntaa ja kassanhoitajata -- -päällekkäin viisi miestä -- se on, neljä paitsi Kjeliä, -- jotka -niitä valvovat. Sinä tarkoitat, että siellä voi näpistellä samoin -kuin täällä kotona ruokakaapissa. Minäpä sanon sinulle, että se on -kerrassaan mahdotonta. Ellei kassakaappia murreta, taikka ellei -kassanhoitaja karkaa --. Ja kyllä meidän sentään täytyy hiukan -miettiä, ennenkuin päätämme, että Kjel on murtovaras... Mutta -niinhän se on, -- päästäppäs pelko naisen mielikuvitukseen, niin -näet, -- hysteria valmis, -- ei mitään rajoja liioittelemisella... -Sinä olet käynyt liian hermostuneeksi, Bente, viime aikoina. Täytyy -todellakin karttaa, ettei sinua säikäytä. Ja minä kun yllätän sinun -raukan tällaisilla puheilla, enkä ajattele, kuinka paljon sinä voit -kestää... Eikä nyt lopulta kuitenkaan ole tapahtunut sen kummempaa, -kuin että tuo velikulta on tehnyt konkurssin" -- - -... "Mutta Thekla, Thekla -- Kjelhän voi saada tästä oikein -suurlöylytyksen. Etkö sinä voisi mennä hänen luokseen, Bente, -koettaaksesi tyynnyttää häntä"... - - * * * * * - -Tohtori oli kovin ärtyisä näihin aikoihin. Hänen mielensä kuohahti -vähimmästäkin syystä. Hänen mielialansa oli semmoinen, että Endre -nykäsi kaulustaan ja vannoi matkustavansa pois heti. Näytti siltä, -kuin häntä muka ei olisi siedetty talossa nyt, kun hän valmistautui -sanomalehtimieheksi... Ja Berthea pakeni aina toisesta ovesta, kun -isä astui sisään toisesta. Hän ikäänkuin väistyi isän ilmanpainoa -toiseen päähän rakennusta... aina peläten, että joku ukkospilvi -uhkasi... että hänet kutsuttaisiin konttoriin ja vaadittaisiin suora -ja rehellinen vastaus jonkun käsittämättömän juorupuheen johdosta. -Hänellä oli monta tuskan hetkeä miettiessään, olisiko se sitä taikka -sitä ja mitenkä hän kekseliäimmin siitä selviäisi. Ehkä se koski -hänen matkaansa Schölbergin kanssa Jörstadin tanssiaisiin, kun kotona -luultiin hänen olevan lukkarilla vierailemassa... taikka noita -nimettömiä kirjeitä, joita hän oli kirjoittanut herra Jakobsenille -tämän hentusta... taikka -- -- - -Bentelle tohtori sanoi sänkykamarissa, loppumattomiin mietittyään ja -pohdittuaan Kjelin asemaa: "Etkö sinä huomaa, että minä etsin sitä, -mitä sinä näet, -- minä kiusaan itseäni, niin että henki menee. Sinä -et koskaan ole ollut tyhmä, Bente, -- et ole milloinkaan erehtynyt. --- En tosiaankaan ymmärrä sinua. -- -- Ja nyt tuo säästöpankki. Niitä -on luonteita, jotka ovat syntymästään saakka epäluuloisia. -- Niin, -kuinka se juolahti sinun mieleesi..." - --- -- Tohtorin kääsit rämisivät ja töyssyivät illalla maantiellä -ravassa ja kuopissa. Nedrebygdiin oli ilmaantunut kurkkumätää. -Hiekkakankaalla tuli häntä vastaan Kjel, joka täyttä karkua ajoi -asemalle. Tohtorin ruumiin läpi kävi vavahdus ja kuuma, kun Kjel, -huulet tiukkoina, äkkiä koetti seisauttaa ruoskittua hevostaan... - -"Pitää kiirehtiä kaupunkiin iltajunassa, isä, -- oletko kuullut, joko -juna on viheltänyt -- -- täytyy olla siellä huomis-aamuna varhain... -Pankki, näetkös" -- huusi hän, lyöden hevosta, ja oli jo pitkän -matkan päässä. -- Pankki... kaikui tohtorin korvissa kuin hätähuuto, -pyörien räminän kadotessa kankaalle. Tohtorin silmiä haristi. -Vatsahermot tietysti, jotka aina kapinoivat sopimattomaan aikaan. Hän -otti nahkatakin päästään, vilvotellakseen hiukan otsaansa... - -Hei, hevonen... läiskis... pitihän joutua ajoissa kurkkumätää potevan -lapsen luo... - - * * * * * - -Ilta oli jo myöhäinen, kun tohtori ajoi takasin Nedrebygdistä. Hän -ei vielä varmaan tietänyt, oliko se kurkkumätää; mutta oli ryhtynyt -kaikkiin varokeinoihin erottaakseen sairaan muista ja estääkseen -tartuntaa leviämästä. Hän oli ajaa röykytellyt huonoa kylätietä -talon rengin taluttaessa hevosta suitsista ja lyhdyllä valaistessa -tietä, ja vielä koettanut renginkin mieleen teroittaa neuvojensa ja -määräyksiensä tärkeyttä. Kuu ei paistanut tähän aikaan yöstä, -- -oli pilkkosen pimeä, niin että juuri ja juuri erotti ohjakset ja -silloin tällöin puolisulan lumisohjon hohdetta. Hän ei voinut toivoa -pääsevänsä kotiin ennen kello yhtä. Se oli hänestä tuntunut oikeen -helpoitukselta, kun hänellä oli kiire, -- ajatuksissa tuo mahdollinen -kulkutauti ja mitä olisi tehtävä, että se saataisiin heti alkuunsa -tukehtumaan, virkailmoitukset ja varokeinot. - -Nyt kun hän oli yksin, oli laittanut kaulahuivin paikoilleen ja kuuli -hevosen kavioiden tasaisen kapseen pimeässä, kenkäin kilahduksen -silloin tällöin, -- nyt hän taas yht'äkkiä näki mielessään Kjelin -jännitetyt, kiihkeät kasvot... Hän oli nähnyt niissä kauhun, -- -lukenut niissä jotain sen tapaista, että meni syteen tai saveen... -Ja tuohon yhteen hän aina palasi, -- säästöpankkiin ja sen -kiusaukseen... Tuo yhä kasvava pelko, jonka hän koetti poistaa, mutta -joka yhä palasi ja kävi yhä todennäköisemmäksi. Kjelin vahva usko, -että kyllä hän vaikeudet voittaa -- hänen sangviinisuutensa... Ja -- -niin kovassa pulassa -- vainottuna -- ehkä olemassa olo joka päivä -mielessään... Eihän hän olisi ihminen -- -- Tirehtörin maksumääräys -vaan -- -- pieni lainanmyöntövallan väärinkäyttö... -- "Oh, oh, hoo!" --- Hän voihki ja kumartui eteenpäin... "Oh, oh, hoo!"... Ja jos Kjel -joutuisi häviöön -- -- Se ajatus oli ennen tuntunut hänestä niin -kammottavan musertavalta. Mutta mitä se olisi ollut, -- tavallinen -vararikko -- jommoista tapahtuu kaikkialla kauppamaailmassa ahtaina -aikoina... Hänen olisi täytynyt luopua talostaan ja asemastaan ja -hakea joku pienoinen toimi, josta olisi voinut elää -- --. Se nyt ei -olisi ketään tappanut -- -- Mutta tämä... - -Tohtori tuijotti yhä kasvavalla kauhulla mustaan seinään... -todistettu petollisesti hoitaneen hänelle uskottua pankkia... -kiinniotettu, vangittu... tuomittu vankeuteen -- Ja me, -- vangin -isä, vangin äiti, vangin sisar ja veli, vaimo ja lapsi -- - -Hän puri hammastaan ja pui nyrkkiään. - -Poika parka, poika parka... Eikä muuta tarvittaisi kuin nuo -kolmekymmentäviisituhatta hän olisi pelastettu -- ei olisikaan -vanki -- eikä -- Ptruu ptruu... Tohtori seisautti hevosen ja -jäi istumaan... Se pelastaisi kaiken... Niin se... Hän huohotti -jalkapeitteen yli kumartuneena -- - -Mitä tyhjää... Olenko minä järjiltäni! Mitä hittoa koni seisoo -keskellä tietä. - --- Etkö lähde -- hän löi piiskalla. Ei muuta kuin ne -kolmekymmentäviisituhatta --. Hän näytti niin rasittuneelta, Kjel... -Vankeus ei ole leikin asiata -- --. Pikku Baard mieron tielle... - -Pimeästä alkoi kuulua sahakosken kohina, ja se sekaantui hänen -ajatuksiinsa... - -Ja Kjel, joka on käynyt niin varmana ja tyynenä ja suosittuna heidän -keskellään... Ja nyt -- keinottelija -- suurhuijari -- myllynkivi, -joka vetää kaikki muutkin pohjaan, -- petturi, väärentäjä. -Säästöpankki hänen jäljiltään ammottava, uhkaava tyhjyys... Mitä -helkkaria minä tällä sikarilla aioin --. Kääsit pyörivät eteenpäin -kiivasta kyytiä, ja tohtori joskus raivoissaan äkkiä pidätti hevosen -ja sitten taas löi piiskalla. - -Hetkisen kuluttua vauhti tasaantui, se oli nopeata tiukkaa ravia. -Sahasillalla hevonen kulki hitaammin tapansa mukaan... Äkkiä vilahti -höylänlastujen seasta fosforin näköinen valo kahdesta ohimennessä -raapaistusta tulitikusta... Tohtori veti pari savua sytytetystä -sikarista. Soo?... Hän kääntyi ja tuijotti sinnepäin, jonne hän -oli heittänyt tulitikut... Mitä tyhjää -- -- Se jääköön tuulen -ja höylänlastujen asiaksi. Ruuna juoksi tavallisella innollaan -kotiinpäin. - -En minä oikeastaan tiedä kuka sitä itkisi, -- jos onnettomuus -tapahtuisi, -- mutisi hän mäellä... Vakuutusyhtiö -- pankki -- -semmoiset abstraktiset olennot, joilla ei ole verta suonissaan... -joilla ei ole Baarvigia eikä Benteä, jotka voisivat väännellä käsiään -ja kuolla häpeästä ja surusta -- ei mitään pientä Massia, jonka -täytyisi salata, että hänen veljensä on vanki... Mitä tyhjää... -houreita, mielikuvituksia... Olenko minä järjiltäni?... Sikarin, -jonka hän oli purrut poikki, hän sylkäisi suustaan Elvsaetin aidan -luona. - -Hän huusi renkiä, joka tuli hevosta ottamaan, -- pyysi lyhtyä ja -kynttilää. Hänen piti mennä pieneen desinfektsiooni-huoneesen -puhdistumaan kurkkumädän tarttuma-aineista. - -Hän seisoi karboolin sekaisessa ilmassa ja peseytyi... Jos jotain -tapahtuisi... ajatteli hän äkkiä kauhulla... - -Niin, -- jos jotain tapahtuisi, -- niin onhan Kjel kaupungissa -- - -No, eikös piru vieköön minulta ole tänä iltana ruuvit löyhtyneet -- -vallanhan minussa on kuume... Viisastelen tässä, niinkuin olisin -pahin --. Kaksi kovan onnen tulitikkua, jotka... hän puhalsi pois -koko ajatuksen. Se mahtoi koskea minuun liian paljon, että tapasin -Kjelin... - - * * * * * - -Tohtori heräsi ikäänkuin reväistynä raskaasta, levottomasta unesta, -sillä ikkunasta näkyi hohde, valo... Hän säikähti äkkiä. Hiki alkoi -valua. Hän ei kohottanut päätään tyynyltä... makasi vaan ja katsoi -rullakartiiniin... Tietysti kuu -- -- mielikuvituksien jatkoa -- -- -ihan on mennyt veriin... Kuu, joka -- -- Hän makasi ja katseli... -Yht'äkkiä pimeni, niin ettei kartiinia enää näkynyt, sitten leimahti -valo taas -- epäsäännöllisesti -- -- Hulluutta -- tietysti kuu, joka -on noussut -- Hän tunsi vastustamatonta halua nousta ylös ja mennä -keltaiseen saliin katsomaan; mutta ei uskaltanut -- -- - -Hän istui sängyssä pystyssä. -- Puhuisiko Bentelle... Ei... -Kuuluisihan sieltä jotain -- jonkinlaista huutoa ja melua, jos jotain -olisi tapahtunut. Hän alkoi hiljaa ja epäillen pukea alusvaatteitaan -ja sukkia päälleen. Se tuntui lohdutukselta sillä hetkellä -- - -"Mikä hätänä, Baarvig?" -- kysyi Bente. - -Tohtori sai samalla takaisin koko tarmonsa, -- hän hypähti pystyyn ja -juoksi keltaiseen saliin. - -"Hyvä Jumala, mikä omituinen valo hohtaa ovesta -- punertava valo -seinällä!" huudahti Bente, joka samassa hypähti ylös ja veti -tulitikulla valkean. - -Tohtori seisoi vähän aikaa ikkunan luona, ennenkuin hän vastasi... -"Näyttää tosiaankin siltä kuin tuli olisi päässyt irti tuolla -alhaalla" -- sanoi hän väkinäisesti ja käheästi --. "Ehkä vaan -nokivalkea -- --. Näethän, ettei se loista niin paljoa, -- tuskin -yhtään -- nyt" -- - -Samalla valo siellä alhaalla leimahti äkkinäiseksi rajuksi -punertavaksi purkaukseksi ja paksu tupruava liekkien sekainen -savu ponnahti ilmaan, valaisten kirkkaasti tutun virran ja siinä -uiskentelevat jäälohkareet, ja nimismiehen talon huoneineen. Tohtorin -suu avautui ikäänkuin huutoon, mutta sulkeutui jälleen. Hän hengitti -vaivaloisesti. - -"Meidän täytyy pukeutua, Bente, -- joutua alas -- lähettää hevonen ja -renki" -- - -"Herra meitä varjelkoon, Baarvig, -- näetkö sinä!" huuti Bente. - -Tohtori seisoi mykkänä. Tähän saakka oli hän haparoinut epäröivässä -pelossa. Kellertävä, kirkas valo levisi puoleksi paljaan -lumisohjoisen maan yli. Työväen rakennuksista juoksi ihmisiä ja -pitkin tietä riensi väkeä ja hevosia joka taholta. Äkkiä valkea -ikäänkuin sammui, savupatsas kävi pikimustaksi ja maisema vallan -pimeäksi -- ainoastaan kuu -- - -"He saavat sen sammumaan. He sammuttavat sen!" ankkasi tohtori äkkiä -hurjalla toivolla --. Sahan ruisku on käymässä... He ovat päässeet -tulen herroiksi... Siellä on kyllä väkeä... Mutta äkkiä leimahtivat -liekit korkealle, -- yhä korkeammalle taivaalle -- ikäänkuin -nuoleva kieli pimeässä ja tiheä kipinäsade syntyi sahajauhoista ja -höylänlastuista. - -Tohtori hengitti lyhyeen, ikäänkuin ilma olisi polttanut hänen -suussaan, kääntyi epätoivoisella liikkeellä, melkein kuin -olisi tahtonut työntää pois tuon näyn... Lankkupinot... ei, ei -epäilystäkään... tuli oli päässyt niihin -- -- - -Sänkykamarissa käveli Bente epätoivoisena pitkin lattiata huokaillen -ja vaikeroiden... "Jumalani -- Jumalani -- synnistä rikokseen"... -"Onni ettei Kjel ole kotona tänä yönä" -- sanoi tohtori levollisesti. --- "Hän matkusti kaupunkiin iltajunassa" -- "Onko se totta? -- Baarvig --- Baarvig!" Bente tarttui suonenvedon tapaisesti häneen... "Ja minä -kun saatoin epäillä häntä." -- "Bente, -- ole vaiti, ole vaiti, -kuuletko. -- Tahdotko tulla mukaan, vai etkö" -- -- - --- Alhaalla sahalla tohtori juoksi paitahiasillaan lankkukasojen -välissä ja niitten päällä johtaen sammutustyötä, ruiskun käydessä -ja vesisuihkun suhistessa voimatonna ylivoimaisessa hehku- ja -tulimeressä. Hänen hikinen muotonsa häämötti joskus esiin savun ja -kipinöiden alta lankku- ja lautapinojen välistä, hänen tähystäessä -uusia keinoja. Hän viipyi siellä, kunnes pinot rupesivat rutisten ja -räiskyen romahtamaan alas ja tuli pakotti hänet lähtemään. Ja kun -pelastustyö oli lakannut jossakin kohden, koetti hän itsepintaisesti -jatkaa sitä telineiden välissä kapeissa solissa, kunnes työväki -tukahduttavassa kuumuudessa kieltäytyi tottelemasta huutaen, että -eihän tässä nyt ollut ihmishengestä kysymys. Aamun sarastaessa, -savun vyöryessä paksuna ja harmaana pitkin virtaa, nähtiin tohtorin -vielä, vaatteet rikki revittyinä ja kärventyneinä, tekevän -toivotonta työtään, koettaessaan pelastaa edes viimeisen pienen osan -lautavarastosta... - - - - -XII. - - -Oli ollut, kuten Kjel sanoi, _suloinen_ kevät ja viileä, vilkas -kesä. Hän oli istunut arkitakissaan päivänkatteen alla verannalla -ja lihonut. Luotto kukoisti, hän oli taas järkähtämättömän -itsevaltias säästöpankissa, suoritti käteisellä asian -- ja kaikki -nuo kuiskaukset ja huhut olivat taas hiipineet hiirenreikiin sen -jälkeen kun hänen tulipalossa hävinnyt omaisuutensa oli arvosteltu -niin äärettömän korkealle, -- kaikkiaan lautavaraston kanssa -lähemmä kahdeksaankymmeneen tuhanteen kruunuun. Hänellä oli ollut -kuusi kuukautta aikaa ja vapautta matkustuksiin ja vekselien -järjestämiseen, -- oli voinut hiukan levähtää ja hoitaa mukavuuttaan, -jonka hän niin hyvin tarvitsi. Hiukan vaan täytyi pitää silmällä -sahaa, jota rakennettiin uudelleen. - -Tämä vuosi oli ollut hänelle suotuisa monella tavalla. Näytti siltä, -kuin Theklakin olisi käynyt hiukan sävyisemmäksi ja tyynemmäksi, -ei ainoastaan sen puolesta, ettei hän nyt yhtenään vaatinut häntä -tekemään tiliä ja selvyyttä, vaan tuo innokas tohtori Stenvigin -ihaileminenkin oli laimentunut, niin ettei Kjelin tarvinnut nähdä -tohtoria salissaan enempää kuin kerran viikossa. - -Ensi kuussa piti puuhan taas alkaa, nimien hankkimisen, korkojen -maksun ja vekselien uudistamisen. Hän oli hyvin varustettu nyt --- hiukan vaivaa vekselistä yhtäällä, hiukan houkuttelemista ja -pelottelemista toisaalla -- sadetakki ja matkasaappaat päälle taas. -Mutta suurin osa olikin niin viisaasti järjestetty, että hänellä vaan -oli syksykausi selvitettävänä. - --- Alhaalla sahalla, jossa rakennettiin ja sahattiin ja naulattiin ja -veistettiin, nähtiin Endre tavallisella aamupäiväkävelyllään, kunnes -sikari oli loppuun poltettu ja sopi poiketa Kjelin luo saamaan vähän -virvotuksia ja uusi havanna. - -... "Eikö totta, Shulteiss", -- selitti hän, kohdatessaan -Schulteissin tiellä, -- "Thekla rouva ajattelee neliskulmaisesti. -Mutta maailma onkin pyöreä, siinä kulkee linjat sekä sikin sokin -että kimurrellen kuin käärmeet, -- ja ajatukset muodostuvat hiukan -samaan tapaan... Hän on kuin pähkinä pihdit, jotka aukeavat ja -sulkeutuvat ja musertavat joko -- taikka; mutta maailman pähkinät -eivät milloinkaan sovi niihin... Aivan mahdoton käsittämään -demoonillista huumoria... ylipäänsä ei ole humoristinen... avoin -vain kapakalalle --. Kun sanomalehdet -- niin on tosiaan tapahtunut -tänä kesänä, kieltäytyvät ottamasta vastaan minun kirjoituksiani -- -yksimielinen komplotti, näettekös, sillä ne uhkasivat särkeä koko -meidän poroporvarikritiikkimme, -- niin minulla on yksi keino vielä, --- revolverini sitä hetkeä varten, jolloin minun tulee valita." - -"Näettekös, Schulteiss, minä tutkin erityisesti koskea tuolla -alhaalla... Varsinkin yhtä kohtaa, -- tuota syvää kiertävää pyörrettä -juuri kosken mutkan alapuolella... Minä olen koettanut heittää -siihen lastuja ja puun kappaletta. Nyt minä katselen tukkeja, -jotka syöksyvät siihen. Ne sukeltavat siihen aivan upoksiin ja -tulevat esiin vasta runsaan minuutin kuluttua... Ymmärrättekö -minun ajatuskulkuni, -- tuommoinen lumivalkea pyörre, kuohuva kuin -samppanja -- -- siinä voisi oikein nautinnolla lopettaa elämänsä. -Minä tuijotan siihen, -- ja aina pyörii oma ruumiini mielessäni, -- -hattu uiskentelee alas virtaa... ja minuutin perästä sen omistaja -pulpahtaa siitä korkealle hengetönnä kuin tukki -- kaikki lopussa, -mennyttä, -- hälvennyt elämän virtaan"... - -Schulteiss vastasi hajamielisenä täsmälliseen kohteliaasen tapaansa, --- kuunteli, eikä kuunnellut, -- oli kokonaan omissa mietteissään --- ... Ei muuta kuin tämä viikko enää siihen päivään, jolloin -hänen molemmat oppilaansa, Arnt ja Massi, lähtisivät teknilliseen -oppilaitokseen -- ja hän itse poistuisi Elvsaetistä -- ja kaikesta, -jonka tähden hän oli elänyt nämä monet omituiset vuodet... Minka -oli puolikasvuinen tyttö, kun hän tuli sinne, -- ja nyt hän oli -lähtemäisillään valloitusretkelleen maailmaan... - -Hän muisteli, missä paikassa he olivat siitä ja siitä -keskustelleet... missä hänen jalkansa oli ollut... kuinka hänellä, -siihen aikaan kun Minka vielä oli alaikäinen, oli ollut etuoikeus -tuntikausia työntää vauhtia keinulle. Hän johti mieleensä Minkan -raikkaan naurun, hänen nuoren hennon olentonsa, hänen itsensä hiki -hatussa ja jalat ilmaa halkaisten eteenpäin ojennettuina työntäessä -keinua, ja kuinka tyttö aina tahtoi kiitää vielä hiukan korkeammalle --- ja vieläkin hiukan... - -Porstuassa hän seisahtui vallan vaipuneena mietteihinsä, -- -piti silmällä keltaisen salin ovea -- odotti, -- nyt tuli -Minka... vetäytyi arkana pois, kun joku lähestyi, taikka katsoi -idioottimaisesti ylös... Hän kuunteli...kuuli Minkan askeleet -portaissa... Yksi lauta oli hiukan irroillaan, -- kuinka se narisi -joskus ja ilmaisi siten tulijan... hänen askeleensa niin eri lailla -henkisesti kuvasivat hänen olentoaan kuin kenenkään toisen... Ja kun -hänen vartalonsa hänen ylöstullessaan ikäänkuin peitti valon, joka -helottavana loisti ikkunasta porstuaan... - -Hän saattoi istua pianon takana silmät ummessa ja niska nojautuneena -nuottihyllyyn aina siihen saakka, kunnes Berthea taikka Massi tuli -soittamaan, silloin hän kavahti ylös, ikäänkuin hänellä olisi ollut -kiire tai hän olisi unohtanut jotain. Itseensä käpertyneenä hän -vaipui ajatuksiinsa ulko-oven portailla, oikaisi vartalonsa äkkiä -ja loi ympärilleen intohimoisen katseen... Tämä oli hänen henkistä -omaisuuttaan, -- hänen maaperäänsä: penkki, jolla Minka niin -sanomattoman monella tavalla ja vaihtelevan kauniina oli istunut... -portaat, joiden päälle Minka oli astunut -- -- Hänen pitkät ohuet -valkoiset sormensa tarttuivat kaiteesen, ikäänkuin hän olisi tahtonut -vastustaa jotakin virtaa, joka uhkasi viedä hänet pois... Ee-i -- ei, --- hä-än ei antaisi poistaa itseään näiltä portailta kauemmaksi, -kuin että hänen kätensä voisi milloin tahansa niihin tarttua, kun -Minka kerran tulisi -- - -Hänelle oli tarjottu paikka uuden tuomarin luona... Oho, oho, -- -häntä eivät olosuhteet niinkään pois riistäisi. Hän oli jo aikoja -sitten tehnyt suunnitelmansa, -- oli hankkinut tilaisuuden perustaa -koulun kasvavalle nuorisolle nimismiehen talossa. Ei ollut muuta kuin -lehto ja huvihuonekunnas ja kappaleen matkaa kangasta -- kun hän -tahtoi nähdä Minkan -- -- - - * * * * * - -Arntin matka-arkku oli tuotu hänen huoneeseensa -- ja Massin -Massin huoneeseen. Ne seisoivat kannet auki ja uusia vaatteita -oli ladottu niiden viereen tuolille aina sitä myöden, kuin niitä -saatiin valmiiksi silitetyiksi ja merkityiksi. Hento Bente rouva -juoksi keveästi ylös rappuja, milloin merkityitä liinavaatteita -käsivarrellaan toiselle, milloin toiselle pino nenäliinoja, -- ylös -ja alas portaita ja molempia teitä. Pieninkin valmis kapine antoi -aihetta uuteen juoksuun. Ja itse hän käänsi ne kokoon ja asetti -arkkuun. Bente rouva puuhasi koko sielullaan lasten matkaa. Hän -puheli Arntin kanssa ja kuunteli kesken kiirettään hänen innokkaita -kertomuksiaan rautatiestä Andivuorten yli ja sen kamalia nousuja --- yksi neljällekymmenelle ja yksi kolmellekymmenelle -- Arntin -seuratessa hänen perässään rappusia ylös ja alas --. Hän jutteli -Massin kanssa, joka oli "niin harmistunut ja kyllästynyt kaikkiin -Endren lörpötyksiin" -- puheli suoraan ja tuttavallisesti Massille, -ikäänkuin häntä nyt kerrankin ymmärrettäisiin. - -Ja Schulteissin vaatteitahan nyt myöskin piti tarkastaa ja laittaa -kuntoon. Oli perjantai, -- viimeinen iltapäivä ennen hänen lähtöään. -Bente rouva oli hänen kamarissaan ja antoi hänelle luvut laskien -pestyt ja silitetyt liinavaatteet, joiden oikean määrän Schulteiss -yhtämittaa kumarrellen ja vastaanottaen tunnusti. - -"Viimeisen kerran siis pidän huolta teidän vaatteistanne, -Schulteiss", sanoi Bente rouva. -- "Suokaa anteeksi, -- sallikaa -minun vaieta... Kun minä en tässä paikassa voi löytää oikeita sanoja -lausuakseni julki teidän unohtumattoman hyvyytenne"... - -Hän katsoi kiusaantuneen onnettomana Benteen. - -"Kun on eletty osa elämästä niin lähekkäin kuin me, Schulteiss, -ja on sekä otettu että annettu, niin sitä tietää niin hyvin, että -kummallakin on kiittämistä." -- - -"Te olette jakaneet monta huolta minun kanssani koko tällä ajalla", --- sanoi rouva hetken vaiti oltuaan... "Minä tulen sitä myös -kaipaamaan, -- monen monta tutunomaista sanaa"... "Se on ollut osa -minun köyhästä ilostani -- minun todellinen..." puhkesi Schulteiss -taistellen liikutustaan vastaan... "Te ymmärrätte jokaista niin -hyvin, -- se se on niin tyynnyttävää... Ja -- ja", -- Bente huokasi, --- "sitä on niin paljon huolia, Schulteiss... Baarvigin laita ei -näy paranevan... Tuntuu ikäänkuin itse voimia jokin kalvaisi, -- -hän näyttää riutumistaan riutuvan... Eikö hän teidän mielestänne, -Schulteiss, huonone huononemistaan ja ole niin laihtunut?... Minä -pelkään, että hän on sairaampi, kuin hän tahtoo tunnustaa, -- sai -vamman keväällä tulipalossa... Ah, -- se tuntuisi niin helpolta, jos -hän kerrankin vielä kiivastuisi ja suuttuisi kuten ennen --. Hän on -niin omituisen väliäpitämätön kaikesta. Tuntuu aivan siltä, kuin -häntä kiusaisi, kun minä puhun hänelle lapsista --" - -... "Ja nyt nämä kaksi nuorinta, joita pitää puuhata lähtöön" -- -Bente rouva istuutui vaatteet sylissään, -- "tuntuu siltä, kuin -Baarvig ei paljoa välittäisi niistäkään... Ja minä joka -- olkoon se -nyt sanottu onnellisena hetkenä -- toivon heistä niin paljon, -- olen -heidän puolestaan huolettomampi"... - -"Tietysti, rouva, -- molemmat keskinkertaista etevämmät ja molemmat -uutteria luonteita." - -"Rakas Schulteiss, te olette antaneet heille parhainta, mitä -opettaja voi antaa, -- henkevän kasvatuksen. Te olette monessa -suhteessa harvinainen, nerokas opettaja, semmoinen, jota oppilaat -kiittävät koko elämänsä. Mutta -- minä sanoisin mielelläni jotain; --- minusta näyttää siltä, kuin elämän toiveet ja vaatimukset niin -helposti joutuisivat harhaan kaikkien noiden hengensaavutuksien ja -ajan suurten näköalain avaamain mahdollisuuksien vuoksi. Katsokaa -vaan Endreä... Arntia ja Massia minä sitävastoin olen koettanut -pysyttää tiukkaan todellisuudessa, -- olen ollut heille tutunomainen, --- en ole heiltä salannut meidän jokapäiväisiä kotihuoliamme ja -vaikeuksiamme, sitä mitä sanotaan suruiksi, joista muka lapsia pitää -varjella; -- he tietävät varsin hyvin, mikä vaivaa sekä veljiä että -sisaria" -- -- - -"H-m, -- neiti Minkaan nähden, rouva, sallikaa minun -- suokaa -anteeksi --; mutta minä uskon todellakin, että hän toteuttaa -suurimmatkin toiveemme" -- "Täällä on niin paljon tulevaisuutta -ilmassa, Schulteiss, että nuorukaisen, jonka pää aina vaan tapailee -niitä pilviä, _täytyy_ huumaantua. Mutta todellisuus on ahdas ja -kilpailu suuri, se työntää pois kaikki heikot ja leväperäiset... -Ei minun viisauteni, vaan elämäni tuska sen minut on opettanut -tämän näkemään. Minä tuulinkin, ettei tarvitsisi muuta kuin hypätä -tuohon kaikkeen." -- "Sangen sattuvasti sanottu, rouva", -- nielaisi -Schulteiss -- "Mutta neiti Minkan suhteen minä tahtoisin"... -"Tietysti Schulteiss. Mutta, näettekös -- myöskin Minka... Ajan -henki vaatii että jokaisen pitää olla jotain -- ja se on hyvä se. -Mutta niin moni tahtoo sitten olla nero ja luulee, että hänellä -on tuulta siivissä. -- Ja siten he kaikki joutuvat, niin löyhälle -pohjalle ja käyvät onnettomiksi. -- Minun suuri toivoni on -- ja -siinä niin mielelläni soisin teidän minua kannattavan, Schulteiss, --- että hän pian lentää nuo siivet itsestään irti. Sillä -- ettekö -te ole samaa mieltä siinä -- hänen pitäisi, pitäisi päästä ulos -koettamaan illusionejaan; ne ovat hänelle menneet liian syvälle -veriin." -- "Rouva, sallikaa minun, -- niin henkiselle luonteelle -kuin Minkan on tuota tulvaavaa uutta aikaa pidettävä salattujen -voimien irroittamisena... Ja todellakin -- tässä jos missään lienee -syytä antaa tavattoman kyvyn, kuten historiakin näyttää, murtaa uusia -uria"... "Schulteiss... Schulteiss parka"... rouva puhui itsekseen, -mennessään alas portaita... "järki vallan sekaisin, kun tulee -Minkasta puhe"... - - * * * * * - -Koko illan oli kestänyt puuhaa, kunnes iltasen aika tuli. Massi -istui matka-arkullaan, joka juuri oli pantu lukkoon poisvietäväksi -seuraavana aamuna... - --- "Niin, nyt minulla on kuusi hyvää omaatuntoa mukanani, -äiti"... Massi rupesi laskemaan ja pyyhkäisi aina vastakkain -käsiään, ikäänkuin kuitatakseen kunkin: -- "Minä olen suorittanut -keskikoulututkinnon ja saanut 1,25 -- Olen lukenut matematiikasta -sen kuin pitikin -- Olen lopettanut perspektiivi-opin. Olen hoitanut -talousviikkoani niin, ettei sinun, äiti, koskaan ole tarvinnut minua -auttaa, -- senhän sinä myönnät, -- paitsi silloin, kun minä olin -sisällä tutkinnossa. Olen oppinut uimaan tänä kesänä. Ja nyt olen -lopettanut ompelukseni ja tehnyt kaikki lähtövisiitit." - --- "Niin Massi, ala sinä vakavuudella... Sinä alat uutena aikana. -Ja muista se, että aika muodostuu juuri sellaiseksi, kuin te itse -tahdotte... Se on, näetkös, koko edesvastuu. Minä sanon sinulle, -Massi, -- vaikka olenkin vanha -- ja monesti kyllä väsynyt, -- niin -tahtoisin mielelläni elää uudestaan tänä uudisrakennus-aikana, -tahtoisin työskennellä toisenlaisen elämän voiman ja kunnon ja ilon -saavuttamiseksi, kuin _meillä_ on ollut, -- olisin tahtonut ottaa -mukaan monta sinun hyvää omaatuntoasi"... - - - - -XIII. - - -Joulu oli pitäjässä kulunut vierailuissa, joihin tohtori aina -säännöllisesti otti osaa, mutta aina läksi aikaisin kotiin, syyttäen -kiireellistä praktiikkaansa. Hänelle tuntui helpotukselta istua -reessä, nähdä harjujen selkäin ja puitten latvain kuvastuvan -taivasta vastaan kuun kumottaessa tai lunta tepsutellessa... Istua -ajatuksissaan, hevosen juosta jolkutellessa yksitoikkoisesti, kun -reen antura narisi ja luisti ja turkin kaulus ikäänkuin hautasi hänet -syvemmälle ja yhä syvemmälle ja yksi ainoa tähtönen tuikki kaukana -ylhäällä, taikka yksi yksinäinen lumihiutale tapasi hänet, -- ja -sitten päästä pois kaikesta -- -- Reki oli ainoa paikka, jossa hän -saattoi ruunan tyynesti juostessa nukkua levollisesti, niin ettei hän -uneksinut, eikä tietänyt itsestään, eikä säpsähtänyt -- -- - -Vuosi oli vierryt uudenvuoden aattoon saakka. Virta tähtikirkkaana -iltana kohisi valkoisen lumipeitteensä alla, sulaa mustaa vettä -näkyi sahan kohdalla, missä koski pauhasi jääpönkkineen ja pitkine -jääpuikkopartoineen. Kjelin luota loisti tulta ikkunoista, siellä oli -juhlavalaistus sen johdosta, että saha nyt oli uudestaan rakennettu -ja vielä laajennettu. Thekla ja pikku Baard ja Kjel olivat sillä -välin ajaneet vierailulle tohtorin luo, jossa uudenvuoden aattoa -vietettiin hiljaisesti, ja tohtori itse tuli kotiin vasta myöhään -sairaittensa luota... Hän oli väsynyt, -- ei jaksanut ottaa pikku -Baardiakaan polvelleen, istui vaan kokoon kyyristyneenä ja seurasi -pienoisen liikkeitä silmillään, maistellen portterilasistaan. Bente -oli keksinyt, että hänen piti juoda portteria iltasilla lisääntyvän -unettomuutensa vuoksi. Kun he sanoivat hyvästi, katseli tohtori -kauvan Baardin käsiä ja suuteli niitä molempia... - -Vielä kauan sen jälkeen, kun reki oli kadonnut mäen alle ja -umpikulkusten kilinä hälvennyt, seisoi tohtori ulkona portailla ja -katseli heidän jälkeensä... - - * * * * * - -Bente makasi hereillä ja kuunteli, kun kello alhaalla etäällä -kyökissä löi kahtatoista... Uusi vuosi! Hänestä tuntui, kuin Baarvig -olisi käännellyt ja väännellyt itseään ja huokaillut niin syvään. --- "Niin, uusi vuosi, -- Bente", hän sanoi... "Minä makaan tässä -ja mietin, kuinka eri lailla tämmöinen uusi vuosi voi alkaa eri -ihmisille. Niinkauan kuin on toivoa ja halua ja tuota kaikkea; mutta -on semmoisiakin ihmisiä joka puolella, joiden mielestä se uusi vain -on myllynkivi heidän kannettavakseen... Mutta muista se, Bente, että -kaikki, kaikki riippuu rohkeudesta; ettei masennu, niinkauan kun on -toivon kipinääkään jäljellä, -- jotain -- edes hiukkasenkaan, jonka -vuoksi voi elää!" -- "Oikein minusta tuntuu helpommalta, kun kuulen -sinun puhuvan noin, Baarvig." -- "niinkauan kuin on vähänkin, jonka -vuoksi taistella, edes pienen pieni hitunen... Rakkaani, muista se -aina, minä pyydän sinua, muista se, Bente, -- vaikka minä sen joskus -unhottaisinkin" -- - -... "Näetkös", -- hän jatkoi hetkisen kuluttua, -- "minä en saa sitä -päästäni... nuo raukat, siellä täällä joka puolella, jotka tänä yönä -tuntevat, ettei heillä ole kerrassaan mitään enää, jonka edestä voisi -taistella -- koska -- koska he ovat käyneet niin lopen köyhiksi -toivosta. -- Ja nyt -- huu-u, -- kun täytyy taas ottaa kokonainen -vuosi niskoilleen"... "Voi, Baarvig, sinun alakuloinen mielesi se -vaan panee sinut hautomaan tuommoisia."... "Joku, kuuletko, jolla voi -olla salainen rikos kannettavana. Ja semmoisia makaa kyllä tänä yönä -monta maailmassa, omaatuntoaan kantaen. -- -- Kun on elänyt jonkun -aikaa ja saanut silmät auki näkemään, kuinka paljon salaista surua ja -tuskaa voi mahtua tähän maailmaan, jossa sitä ajellaan ja hoidellaan -ja pannaan tulta ikkunoihin ja valaistaan uudeksi vuodeksi, -- niin -sellaiset ajatukset väkisinkin tulevat... Ja sellainen rikollinen... -minä tarkoitan sellaista, joka on tehnyt suuren rikoksen, esimerkiksi -murhan... joka tietää, että jos hän ilmoittaisi itsensä, niin hän -syöksisi kaikki rakkaansa onnettomuuteen ja häviöön ja kurjuuteen, -hän voi tosiaankin olla omituisessa asemassa, -- niin sanoakseni -suljettuna neljän seinän sisään, elinkautiseen vankeuteen itsessään --- häntä ei tarvita tuomita siihen... eikä viedä vankikyydillä, ei --- -- Ajatteles vielä, että hänellä olisi vaimo, jota hän rakastaisi -kuin omaa elämätänsä, ja lapsia, joiden pitäisi päästä eteenpäin -maailmassa"... - -"Hyi, Baarvig, -- tämä on niin kamalaa -- sellaista puhetta uuden -vuoden yönä." -- - -"Ole hyvä minulle, Bente, -- minä en voi nukkua, ennenkuin minä olen -purkanut itsestäni nämä ajatukset... Hän ei voisi kertoa vaimolleen, --- että hän on murhaaja, -- samassa silmänräpäyksessä hän kadottaisi -vaimonsa sisimmän kunnioituksen. -- Ja vaikka hän voisikin säilyttää -vaimonsa rakkauden." -- "Se voisi kyllä tapahtua, Baarvig, se -tosiaan riippuisi paljosta." -- "Niin, vaikka hän -- näetkös -- niin -rakastaisi hän kuitenkin vaimoaan huonosti, jos hän sillä tavalla -vetäisi vaimonsa kanssaan äänettömäksi rikostoverikseen, jonka -myöskin täytyisi luoda ihmisten edessä alas silmänsä ja alituisesti -pelätä ilmitulemista ja sen tuottamaa häpeää ja häviötä hänelle -itselleen, kaikille hänen omaisilleen -- saattaisi hänet siihen, että -hänestä tulisi vangin vaimo ja vangin lasten äiti..." - -"Hän olisi kääntänyt rikoksen kuorman sitä vastaan, jota hän enin -rakasti ja jolle hän toivoi enin hyvää maailmassa. -- _Siinä_ siis, -näetkös, ei enää ole luottamusta, -- hänellä ei enää ole ystävää. -- -Hän on, Bente, suljettu ulos -- paratiisin yrttitarhasta, -- hän on -pakotettu vaikenemaan, Kerubim -- --. Se _on_ niin, Bente. Sellaisia -ihmisiä on äärettömän sääli." -- - -"Rakas Baarvig, jos sinä joisit hiukan soodaa taikka naftaa, -- ne -ovat niin pimeitä ja epätoivoisia asioita, joita sinä mielessäsi -myllertelet, että minä melkein pelkään sinun hourailevan." -- "Ei, -ei, Bente, -- minua helpottaa, kun annat minun myllertää tämän -loppuun. Sitten minä saan unta, mutta en ennen... Niin, ja sitten... -vaimo parka ei oikeastaan koskaan voisi antaa hänelle anteeksi, -että hän sillä tavalla on pimentänyt hänen koko elämänsä, -- tehnyt -hänestä pahantekijän rikostoverin. -- Hän voisi ehkä rakastaa häntä; -mutta kokonaan antaa anteeksi, näetkös... Ihmiset eivät voi antaa -semmoista anteeksi... siitä syystä on anteeksiantamus asetettu niin -korkealle meidän yläpuolellemme uskontojen auringoksi. Ja sitten, -- -näetkös, -- hänelle, -- niille raukoille, joita tuollainen epäkohtalo -rasittaa, tuntuu uudenvuoden yö pimeältä seinältä, -- ei maksa vaivaa -panna tulta ikkunoihin... Heiltä on viimeinen kipinä mennyt -- -sammunut... Sitä voi sanoa uudenvuoden surkeudeksi, Bente... Ja nyt -minä ehkä saan unta... Katso, onko sammutettu Kjelin luona".. - -Hän puristi äkkiä suonenvedon tapaisesti vaimoaan rintaansa vasten, -syleili ja suuteli häntä. - --- Uuden vuoden aamuna tohtori seisoi turkit yllään rohtokaapin luona -ja penkoi ja haki jotain, ennenkuin hän meni rekeen. Hänellä oli -hermokuumesairas ja hän tahtoi olla poissa, ennenkuin uudenvuoden -onnittelut alkaisivat. Hän ikäänkuin tarkasteli ikkunoita ajaessaan -kotoa poispäin, seisautti tienmutkassa portilta vähän matkaa -ajettuaan ja jäi vähäksi aikaa istumaan ja katsomaan taakseen -rakennusta, niin että renkipoika arveli hänen unohtaneen jotain, -kohautti vähän nahkalakkiaan, löi ruunaa selkään ja ajoi kovaa -vauhtia mäkeä alas. - -Aamupäivällä täyttyi Elvsaetin sali uudenvuoden vieraista... Leveitä -rekiä ja kapeita rekiä kilisevin umpikulkusin ja karhunnahkaisin -taikka sudennahkaisin peittein näkyi pitkä rivi pihassa, josta -lumi oli pois luotu. Seudun perheet olivat ajaneet sinne kirkosta -tullessaan. Toivotettiin hyvää uutta vuotta, juotiin viiniä ja -syötiin leivoksia, ja Endre hoiti sijaisena isännyyttä sangen -kaunopuheliaasti. Hän ei lausunut jokapäiväisiä uudenvuoden -toivotuksia, vaan vaihteli puheenparsia, niin että niihin tuli -sievyyttä ja uudenvuoden huumoria. Hänen varastonsa ei ollut vielä -lopussa, kun viimeinen vitkasteleva vieras kello kahden aikaan ajoi -mäkeä alas, ja hän itse seisoi kannaksilla mennäkseen jatkamaan uutta -vuotta Kjelin luona. - -Tohtorin mäessä tuli isän hevonen häntä vastaan, ja sitä ajoi joku -vieras; mutta hän ei siitä huuruisessa mielentilassaan ajatellut -sen enempää... -- Bente rouva tunsi hevosen ja meni ulko-ovelle -vastaanottamaan Baarvigia; hän oli ollut niin surullinen ja -levoton yöllisestä. Hänen huomiotaan herätti, ettei umpikulkusia -kuulunutkaan, ja että reki vastoin kaikkia tohtorin tapoja seisahtui -keskelle pihaa eikä portaitten eteen. Kun vieras mies astui reestä, -tuntui äkkiä kuin hänen verensä olisi jäätynyt; ja hän nojautui -kaidepuihin päästäkseen alas -- -- - - * * * * * - -Kjel ja Endre olivat matkustaneet isää noutamaan. Tohtori oli, -- -niin kuului surullinen sanoma, äkkiä kuollut jonkinlaiseen -sydän- taikka hermohalvaukseen heti juotuaan lasin jääkylmää -vettä sairasta katsottuaan. -- - --- Eteisen poikki kuului pikku tyttöjen kamarista Berthean itkua ja -joskus äänekästä voivotusta... -- Keltaisen salin ikkunassa seisoi -Bente yksin pimeässä. Hän oli seissut siinä hämärästä saakka hiljaa, -liikkumatta... Ne öiset puheet kaikuivat taas hänen korvissaan, --- joka ikinen sana, niinkuin se oli sanottu, -- raskaasti... -huokauksella... Kaikki oli käynyt hänelle -- niin läpinäkyväksi -- - -Liekit alhaalla sahalla sihisivät ja kiemurtelivat -- ja -hävittivät... huusivat tuskaa -- tuskaa... Hän tuijotti eteensä -jähmettyneenä -- -- - - * * * * * - -Alhaalta kuului varovasti kulkevan reen natisemista -- ja hiljaista -puhetta... Eteisen ovi narisi hitaasti auki ja miehet kantoivat -vaieten tohtoria ylös portaita... Bente rouva seisoi liikkumatonna, -sittenkin kun hän oli kannettu keltaiseen saliin tilalleen... kääntyi -ja tuijotti, -- -- kääntyi ja tuijotti... -- -- Pojat olivat menneet -alas. -- -- - -Silloin hän hiipi hiljaa ja laski poskensa kuolleen poskea vastaan -- -ääneti -- kyynelittä... - - - - -XIV. - - -Elvsaetissa oli nyt niin hiljaista ja yksitoikkoista, vaikka siellä -tänäkin kesänä oltiin ja elettiin. - -Ei tullut enää tohtoria, ei lähtenyt tohtoria käskyin ja puuhin ja -edellään kuin tuuli siitä, mitä oli sisällä ja ulkona tehtävä. Ei -nähty vierailevien rilloja ja kääsejä tohtorin mäessä, ei seisahtunut -hiljaisia sairaita portaille kysymään, oliko tohtori kotona... -Konttorihuoneessa oli kaikki entisellään, riippuivat tohtorin piiput -ja makasivat hänen kauniit koneensa, -- haavurilaatikko tavallisella -paikallaan pulpetin oikealla puolella. Maanviljelys oli poisvuokrattu -siksi vuodeksi, kunnes maatila syksyllä myytäisiin, ja sitä -hoidettiin alaalta väentuvasta. - -Bente rouva puuhaili hiljakseen kotitaloudessa ja puutarhassa. -Vähän väliä tuli kirjeitä Arntilta ja Massilta. Hän oli luovuttanut -loput perinnöstään taatakseen siten heidän kasvatuksensa, ja nyt -sitä kysyttiin ja vastailtiin pitkissä kirjeissä, kuinka rahoja -tuli käyttää. Ylhäällä keltaisessa salissa tuntuivat askeleet -vielä yksinäisemmiltä ja hiljaisemmilta autiossa huoneessa, jossa -huonekalut olivat epäjärjestyksessä, pitkä pöytä maalaamaton ja -tavaroita työnnetty sinne tänne, niin että koko huone oli kuin -ullakko-säilytyshuone. -- -- "Niin kauan kuin oli hitunenkaan toivoa, --- jotain, jonka vuoksi elää," oli Baarvig sanonut... Se oli tuo -salainen kertosäe, jota ei kuullut päivällä enempää kuin kosken -kohinatakaan, mutta joka alkoi mielessä humista yksinäisinä hetkinä -keltaisen salin ikkunan luona -- - -Minka... Hän käyskenteli kesän täällä kotona kysymysmerkkinä -äidilleen -- häälyvänä toivona... Minka, hänen sydänkäpynsä, jonka -vuoksi hän oli tuntenut itsensä niin rikkaaksi niin monet vuodet... -jota hän oli rakastanut heikkouteen saakka, -- jota hän ei kestäisi -kadottaa!... - -Rouva Baarvig oli aina Minkan kotiintulosta saakka yhä enenevällä -tuskallisella tunteella huomannut, että tyttäreen oli tarttunut väriä -ympäristöstä, jossa hän oli liikkunut, vaikutuksista, joiden alainen -hän oli ollut... Tuo uneksiva itseensä vaipuminen... Ikäänkuin -todellisuuden rajain ja vaatimusten ymmärryksen heikkeneminen -- -tuommoinen sumuinen kiihotettu itsetunto... Häneen oli kuin jotain -tarttunut toisesta ilmakehästä, joka oli täynnään tylsistäviä -edellytyksiä ja käsitteitä -- --. - -Ja puhe niin hillitsemättömän hermostunutta, joka hermo rikki -revitty... Hänen piti nyt pysyä kotona koko kesän, voimistumassa -ja lepäämässä... saamassa takasin hienon luonteensa, pääsemässä -tasapainoon. Syksyyn... niin syksyyn saakka... kunnes Elvsaetissa -kaikki oli irtirevitty. - -_Silloin_ oli yritettävä käydä kiinni; -- Minka antaisi soittotunteja -ja hän itse pitäisi pääkaupungissa lapsille taloutta... Ja Berthea, -surullisen huikentelevainen Berthea pantaisiin talouskouluun... - - * * * * * - --- Minka koetti huolellisesti karttaa Schulteissia, -- ei sietänyt -nähdä häntä, hänen hermonsa olivat aivan hillitsemättömät siinä -kohden. Hän oli huomannut Schulteississa jotain häiriytynyttä heti -ensi silmänräpäyksellä, kun hänet tapasi; yksi ainoa katse sen oli -ilmaissut ja häntä kauhistutti. Hän ei sietänyt sitä ajatusta, että -Schulteiss vahti ja väjyi häntä, kävi yhä levottomammaksi, niin että -hän melkein huusi kauhusta, kun joku liikkui jonkun aidan luona tahi -jossain pensaassa. - -Ja Schulteiss kuljeskeli ja väjyi ja piiloutui teille ja mäkiseen -metsämaahan, joka oli nimismiehen talon ja Elvsaetin välillä. -Hän tahtoi nähdä edes vilahduksen Minkasta... Hän saattoi seista -ajatuksissaan, kokoon kyyristyneenä puitten alla lehdossa -- -odottaa varmasti vakuutettuna, että Minka tänä päivänä ilmestyisi, --- hän ei huomannut sadetta, ei märkyyttä ympärillään, eikä ajan -kulumista... Hän puhui Minkan kanssa, ilmaisi hänelle jonkun -suurista ajatuksistaan, -- tunsi hengen ylevää yhteyttä... kuiskasi, -rakasti, jumaloi näyissä... Onnellisina, yksinäisinä hetkinä -kotonaan hän mystillisesti iski silmää, hymyili peiliin ja jupisi -itsekseen sovituista henkikohtauksista... Minkasta, joka ei koskaan -antautunut... - -Berthea tuli kerran aamiaispöytään punottavin silmin ja kasvot -pöhöttyneinä. Ei häntä vaivannut mikään, -- ei kerrassaan mikään -- -tuo hammastauti vaan. Samana aamupäivänä hän vei postilaatikkoon -asemalle yöllä kirjoitetun paksun kirjeen, jonka päällekirjoituksena -oli: -- Iowa City, Iowa U. S. North America -- Mr Ole Berg. - -Hän hämmästytti kotoväkeä pysymällä heinäkuussa kotona kaikki -neljä viikkoa. Sitten se tuli eräänä päivänä... Hänen uskollinen -aina hyljätty ihailijansa kouluajoilta, nimismiehen poika Ole, oli -vastannut hänen kirjeeseensä viipymättä: -- Sylini avoinna, tule, -tule! -- - -Ja nyt hänen _täytyi_ saada matkarahaa Kjeliltä taikka äidiltä -- -hänen _täytyi_ -- täytyi -- -- - - * * * * * - -Lähtiessään hän jätti, siltä näytti, sekaantumistaan sekaantuvan -vyyhden selviämättömiä arvoituksia, jotka varmaan kauvan olisivat -olleet pitäjällä puheenaineena, ellei huomio äkkiä olisi niin -yksinomaan ja rajusti kiintynyt huhuihin, että Mustan metsän -omistajien kesken tapahtuisi uusia konkursseja -- kysymys ei koskenut -vähempää kuin Kjel Baarvigin asioiden asettamista suoritustilaan. -Huhuja kulki vastakkain ja ristiin... Vakuutettiin, että Thekla -rouva äkkiä oli ajanut voudin luo ja tahtonut ilmoittaa _oman_ -omaisuutensa, luetella kaikki turkkinsa, silkkihameensa ja -koristuksensa, -- alusta loppuun saakka. Hän oli luopunut siitä -vasta sittenkuin ilmoitettiin, että Kjelin _oma tekemä_ väliaikainen -pesäluettelo osoitti kokonaista kuusikymmentätuhatta kruunua enemmän -omaisuutta kuin velkoja -- -- - -Kun Endre vallan vasten tapaansa syöksemällä syöksi Elvsaetiin -kertomaan huhusta, ei Bente rouva hiiskunut sanaakaan. Se mikä nyt -_alkoi_ kaikille muille, se oli jo hänelle vanhaa --. Aikoja sitten -taisteltu ja selvitetty... - -Kärsitty kaikki, mitä _saattoi_ tapahtua... ja vielä paljon -enemmänkin... Niin kauan kun on toivon kipinääkään, -- muista se -Bente, oli Baarvig sanonut... Hänen täytyi nyt suojella sitä, mitä -hänellä vielä oli -- - -Hän tunsi nyt yhä enemmän ja enemmän, kuinka vaikeata oli päästä -Minkan olennon perille. - -Niin hellä, niin käsittävä jonakin hetkenä, -- mutta samalla tuntui -kuin kaikki olisi aljettava alusta jälleen. Ja syvällä sisässään, -jossa ratkaisun tuli tapahtua, hän luiskahti pakoon. Minka vältti -mieluimmin noita sydämen hetkiä, jolloin voitiin varovasti mainita -tulevaisuuden näköaloja ja tuumia; hänen kasvoihinsa tuli niin -kärsivä peitetty ilme... Viime aikoina hän oli alkanut käydä niin -levottomaksi, niin äkilliseksi käytöksessään, vavahteli säikähtyen -ja arasteli kovin keskusteluita -- oli saanut monta kirjettä -ja kirjoittanut -- Vaikk'ei Bente rouva koskaan olisi nähnyt -päällekirjoitusta, olisi hän kuitenkin arvannut, että Minka oli -Varbergin kanssa kirjeenvaihdossa. Ja nyt hän kuuli, että Varberg -oli tullut näille seuduille ja asui asemalla. Hän oli varmaankin -taas saanut Minkan kiedotuksi tuohon onnettomaan hypnootilliseen -mystisismiin... Tuo hurmaantuminen, joka oli alkanut huumaamalla tai -kiihottamalla yhtä erikoista tahdonkykyä ja sitten jatkoi repimällä -hajalle koko ihmisen, nujertamalla kaiken luonteen ja itsenäisyyden, --- sen _täytyi_ loppua itsemurhaan! -- Bente näki epätoivoisena -Minkan edessään tahdottomana meediona, -- kokeilijan uhrina -- hänen -käskyjensä säiliönä -- elävänä ruumiina. - - * * * * * - --- Kjel astui verkalleen ylös portaita, seisahtuen väliin ja kokoon -lyyhistyen. Hän haki äitiä kaikista huoneista, käveli kuin pimeässä -ja seisahtui vihdoin hapuillen maitokamarin oven eteen... Hän -kuuli Bente rouvan äänen mankelihuoneesta, jossa hän Minkan kanssa -järjesteli ja pani liinavaatteita kokoon muuttoa varten. Kun Kjel -melkein kompastui huoneesen, kalpenivat rouva Baarvigin kasvot äkkiä, -jäykistyivät kuin jääksi ja kävivät niin teräviksi. - -Kjel oikasihe seinää vastaan ja voihki. Se ääni oli kuin käheätä -alkua huutoihin, joista ei jaksanut tulla mitään... "Konkurssi, -äiti -- käsketty kuulusteltavaksi kello kolme iltapäivällä -- -säästöpankista" -- sanoi hän katkonaisesti -- -- "ja -- ja -- illalla -minut -- vangitaan -- minä tiedän sen"... - -Yläosa hänen ruumiistaan retkotti eteenpäin, ikäänkuin hän ei olisi -jaksanut sitä kantaa, kasvot olivat vihertävän kalpeat, veltot, -silmissä tuskaa, mutta suu idioottimaisesti selällään -- "Käy -hullusti, -- äiti", -- mörisi hän käheästi, -- "läksin pakoon -kotoa" -- -- - -Endre tuli perässä ulkohuoneeseen, hän oli jo aikoja sitten -ymmärtänyt asian. "Tässä on lasi konjakkia -- omaasi, Kjel, -- sinä -tarvitset sen kyllä"... - -Kjel torjui pois lasin veltolla kädellä. - -"Sinun täytyy koettaa miehistyä -- --. Etkö -- etkö maistakaan ---. Täytyy kestää kohtalonsa kuin mies -- vaikka minkä kohtalon --- ainakin säilyttää fasaadinsa, sen sanon sinulle -- ei saa -aivan kokoon lyyhistyä -- -- muuta kuin kuollessa", -- lisäsi hän -teatraalisesti. - -"Vankeus -- ehdoton vankeus"... änkytti Kjel käheästi. -- "Tässä, -juo vettä, Kjel", -- sanoi rouva Baarvig -- "rupea -- istu tuolle -tuolille". - -Kjel nieli pari kulausta vettä. "Iltapäivällä, äiti il-- --" hänen -kätensä vapisi, niin että äidin täytyi ottaa lasi häneltä. -- "Älä -nyt masennu noin kokonaan, Kjel", -- Bente rouva silitteli puoleksi -tietämättään Kjelin kasvoja ja tukkaa, Kjelin huohottaessa taajaan. --- "Älä nyt vallan masennu... Sinun äitisi, joka on sinut kantanut ja -synnyttänyt, Kjel, -- ei hylkää sinua." - -Kjel ikäänkuin ylönantoi... "Van -- -- vankeus" -- Hän istui tylsänä, -pää retkallaan äidin kuivatessa hänen otsaansa. -- Endre alkoi -kulkea edes takaisin käsivarret ristissä: "On hetkiä, ratkaisevia -hetkiä, jolloin täytyy kohota saamaan yleiskäsitys asemasta, -- -koettaa päästä situatsioonin herraksi... Kun tavalliset porvarilliset -käsitykset eivät enää pidä pystyssä -- kun on ikäänkuin joutunut -yhteiskunnan rajojen ulkopuolelle, -- niin sihdataan asioita -_toiselta_ kannalta -- valitaan tavattomia teitä" --. Hän kääntyi: -- -"Ymmärrätkö minua, Kjel --. Minä neuvon sinua heti pakenemaan maasta --- hautaamaan olemuksesi jonnekin Atlantinmeren toiselle puolelle --- -- itsesi tähden ja perheen tähden"... - -Kjel loi häneen tylsän katseen. Ilmeestä näkyi, ettei tässä ollut -ajattelemistakaan minkäänlaista tarmokasta tointa. Endre heittäytyi -seinäpenkille ja potkaisi vihaisesti jalallaan: "-- Asian näin -ollessa tekisi mieli tosiaankin olla päättäväinen -- kerrassaan iskeä -kirveellä Arntin dynamiittipatruunia tuolla varastohuoneessa... -vallan joutua epätoivoon... keksiä mitä tahansa"... Hän tuijotti -hetkisen Kjeliin -- "Kuule, Kjel, minä, sinun veljesi seuraan sinua -iltapäivällä oikeussaliin, -- minä aion uhmata opinjoonia" -- - -Minka levottomin tempauksin tuon tuostakin nousi ja taas istui, -peitti silmänsä käsillään -- tuijotti värisevällä kauhulla veljeensä, -murtuneeseen muotoon, joka tuskin pysyi pystyssä. Äkkiä hän -ikäänkuin kädellään sokeasti työnsi vaikutuksen luotaan ja puhkesi -vaikeroimaan: "Nyt minä voin sanoa omankin asian... Sinun se täytyy -tietää äiti, --. Minä, -- minä en ole hennonnut surettaa sinua -sillä ennen -- mutta nyt... Niin, minä olen vastannut myöntävästi -Varbergille!... Minä en voi tehdä toisin, -- enkä tahdokaan", --- intoili hän hermostuneesti vallan suunniltaan. -- "Minä itse -_tahdon_, äiti... seurata häntä, -- olen sitoutunut häneen... Hän -rupeaa minun impressaariokseni ulkona maailmassa -- minä tulen -meedioksi, valmistamaan sijaa uusille totuuksille"... - -Rouva Baarvigin silmät muuttuivat äkkiä kuin ilveksen silmiksi. - -"Sinä katsot minuun, äiti... Minä sanon sinulle, se on ollut sovittu -asia Varbergin ja minun välillä jo alkukesästä saakka... Minulla on -lahja. Hän kehittää minun omituista kykyäni... Minun _täytyy_ seurata -kutsumustani"... - -Bente rouvan kasvot jähmettyivät... niihin tuli kauhistuksen kalpeus --- mielipuolisuuden varjo... Ilmassa ikäänkuin kaikui voi -- voi... -pitkiä ääniä -- yliluonnollista vaikeroimista... Hän näki... näki... - -... Minkan istuvan haltioissaan, huiskutellen käsiään kuin tahdoton -nivelnukke --. Se kulki hänen ohitseen tyhjyyttään naristen... Ja -tuossa kävi tuo toinen, jolla ei ollut tulevaisuutta, ja laverteli -dynamiitista... Kjel seisoi äkkiä seinän vieressä ja kaularaudat -pistivät esiin molemmilta puolilta... - -Yht'äkkiä tuntui hänestä niin huimaavan rusentavan raskaalta, -etteivät Arnt ja Massi -- Baarvigin nimi -- enää jaksaneet -ylläpitää... - --- Bente rouva katsoi jäykästi, pahaa tietävän vieraasti, kolmeen -lapseensa... Hänen kivettyneet kasvonsa kävivät tuhkan harmaiksi, -kalman kalpeiksi, kun hän meni varastohuoneeseen. -- Hän haki -levollisena esille Arntin läkkirasian, jossa dynamiittipatruunit -olivat, -- tarttui sitten kirveeseen ja iski hurjasti kauhusta -kiljahtaen -- -- - - * * * * * - -Kello neljännestä vailla yksitoista aamupäivällä kuultiin seudussa -kova räjähdys tohtorin talosta Elvsaetistä. Onnettomuus lienee -tapahtunut siten, että jossakin säilössä ollut dynamiitti vahingossa -oli syttynyt. Toinen puoli taloa oli raunioina, ja lankkujen ja -tukkien välissä makasi neljä ruhjottua ruumista -- rouva Bente -Baarvig ja hänen kolme täysikasvuista lastaan. - - - -***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK NIOBE*** - - -******* This file should be named 50337-8.txt or 50337-8.zip ******* - - -This and all associated files of various formats will be found in: -http://www.gutenberg.org/dirs/5/0/3/3/50337 - - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/50337-8.zip b/old/50337-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index ded7467..0000000 --- a/old/50337-8.zip +++ /dev/null |