NormalizeHEADmain

5 files changed, 17 insertions, 9936 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..d7b82bc
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,4 @@
+*.txt text eol=lf
+*.htm text eol=lf
+*.html text eol=lf
+*.md text eol=lf
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..e92d8c8
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #50527 (https://www.gutenberg.org/ebooks/50527)
diff --git a/old/50527-8.txt b/old/50527-8.txt
deleted file mode 100644
index 87eddb3..0000000
--- a/old/50527-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,9936 +0,0 @@
-The Project Gutenberg EBook of Luvattu maa, by Paul Bourget
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
-other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
-whatsoever.  You may copy it, give it away or re-use it under the terms of
-the Project Gutenberg License included with this eBook or online at
-www.gutenberg.org.  If you are not located in the United States, you'll have
-to check the laws of the country where you are located before using this ebook.
-
-
-
-Title: Luvattu maa
-
-Author: Paul Bourget
-
-Translator: Gertrud Colliander
-
-Release Date: November 22, 2015 [EBook #50527]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK LUVATTU MAA ***
-
-
-
-
-Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
-
-
-
-
-
-
-LUVATTU MAA
-
-Kirj.
-
-Paul Bourget
-
-
-Suomentanut G. C. [Gertrud Colliander]
-
-
-
-Otava, Helsinki, 1909.
-
-
-
-
-SISÄLLYS:
-
-    I. Unelmia.
-   II. Entisyys.
-  III. Levottomuutta.
-   IV. Pikku Adèle.
-    V. Yö.
-   VI. Joulukuusen ympärillä.
-  VII. Pauline Raffraye.
- VIII. Heräävä vaisto.
-   IX. Heräävä vaisto (jatkoa).
-    X. Puhdas omatunto.
-   XI. Kärsimyksen tie.
-  XII. Onnensa raunioilla.
- XIII. Luvatun maan toinen ranta.
-
-
-
-
-I
-
-UNELMIA
-
-
-Kreivitär Louise Scilly oli sanonut tyttärelleen Henriettelle
-ja Francis Nayrac'ille, tuon sievän lapsukaisen sulhaselle: --
-"Menkää hiukkasen kävelemään elkääkä huoliko minusta, odotan teitä
-tässä. En tahdo, että vanhat kasvoni pilaisivat teiltä tämän
-kauniin aamun..." Ja hän oli istuutunut veistoksilla koristetulle
-marmoripenkille, jonka vieressä oli ruusupensas, tuommoinen, jonka
-hennot, miedosti tuoksuvat kukat pitkin talvea kaunistavat suloisen
-Sisilian pensas-aitoja. Oli marraskuun loppupuoli, ja taivaallisen
-läpikuultava ja hienosti mutta tuntuvasti lämmittävä valo ympäröi,
-kietoi ja hyväili Villa Tascan puutarhaa, tuota vieraanvaraisen
-ylimyksen oikun luomaa keidasta, hyvin tuttua kaikille niille,
-joita matkan sattumat tai heikontuneen terveyden huolet muutamaksi
-kuukaudeksi karkoittavat Palermoon. Nämä viimeksimainitut ne
-kreivittärenkin olivat tuoneet tänne. Lähdettyään Parisista kohta
-ensimäisten syyssumujen tultua, lopullisesti parantuakseen sangen
-ankaran keuhkokuumeen seurauksista, oli hänen täytynyt pysytellä
-huoneessaan kolme viikkoa, uuden taudinkohtauksen vangitsemana.
-Vasta viisi tai kuusi päivää sitten hän oli alkanut liikkua ulkona.
-Kasvojen kalpeus alkoi käydä vähemmän huomattavaksi. Tointumisen
-hämärä huumaus loi hiukan virkeyttä hänen laihtuneille poskilleen,
-väsyneille silmäluomilleen, kellastuneelle otsalleen. Hopealle
-hohtaviin hiuksiin sekoittuneet vaaleat juovat näyttivät entistään
-kultaisemmilta, ikäänkuin nuoruuden viehätyskin olisi ollut elpymässä
-taudin ja huolien ennen aikojansa uuvuttamassa viisikymmenvuotiaassa
-naisessa. Hänen kuumeesta kuihtuneet huulensa aukenivat hengittämään
-lämpiävää ilmaa, johon sekoittui ruusujen ja metsiköiksi istutettujen
-harvinaisten, hyvänhajuisten puiden tuoksua. Hänen siniset silmänsä,
-joiden sini oli liian kirkas, niinkuin on ihmisellä, jonka
-elinjuuret ovat järkähtyneet, sattuivat harhaellen milloin ihaniin
-sypressikuusiin, milloin jättiläismäisiin seetripuihin, milloin taas
-kiintyivät näitä ympäröiviin kasviryhmiin, joiden troopillinen luonne
-ilmaisi Afrikan läheisyyttä. Kalvakkaat aloet vääntelivät viidakkojen
-siimeksessä karvaisia tikarejansa. Taatelipalmut huojuttelivat
-verkalleen tummanvihreitä sulkiansa. Kaktuskasvit ojentelivat
-piikkisiä, lapiomaisia oksiaan, joista pilkisti sinipunervia
-hedelmänalkuja. Kuvapatsaat hohtivat valkeina vihannuuden lomasta,
-ja itse huvila suljettuine ikkunaluukkuineen näytti tässä aamupäivän
-rauhassa ja kirkkaudessa kätkevän sulavan vaaleaksi maalatun
-päätypuolensa taa autuuden unelman.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Tässä ympäristössä, jonka yksinäisyyttä elähytti ainoastaan lehtien
-kahina tai joutsenen lentoyritykset, kun se leikatuin siivin viisti
-pienen lammikon tyynenä päilyvää pintaa, äidin silmät palasivat
-lakkaamatta siihen laajan ja valoisan puutarhan osaan, missä hänen
-tyttärensä asteli sulhasensa rinnalla. Heidän hidas, epämääräinen
-ja hajamielinen käyskentelynsä -- käyskentely, joka on ominaista
-onnelliselle pariskunnalle, jonka kaikki liikkeet ovat sopusoinnussa
-ja sulavat toisiinsa ikäänkuin jonkun itsetiedottoman sopimuksen
-pakosta -- vei heidät milloin etemmäksi, milloin lähemmäksi. He
-milloin katosivat, milloin ilmestyivät uudelleen näkyviin käytävien
-käänteissä. He kulkivat, pysähtyivät, lähtivät jälleen liikkeelle.
-He katselivat toisiaan, puhelivat, vaikenivat, suloisen sinisen
-taivaan, päivänkirkkauden, puiden, vesien, kukkien ja varsinkin oman
-itsensä ihastuttamina, hurmaamina toinen toisensa lemmen, joka luo
-keväimen keskelle talvea ja joka, luonnon viehätyksen vahvistamana,
-täyttää sielun huumaavalla autuudella. Heidän olennostaan heijasti
-rajattoman onnen salaperäinen loiste. Heitä kannatti, kohotti
-tuo sisäinen ilonhenki, joka aina ilmaantuu kahden, toinen
-toistansa täydellisesti, vilpittömästi rakastavan liikkeissä. Ei
-ollut koskaan nuoren tytön vartalo näyttänyt notkeammalta, hymy
-hienommalta, kasvojen ilme henkevämmältä, hiusten kulta hienommalta
-ja kiiltävämmältä. Eikä koskaan säteilevämpi ajatus kirkastanut
-Francis'n tavallisesti suljettua ja miettiväistä kasvojenilmettä.
-Hänen katsellessaan nuorta tyttöä, josta kohta oli tuleva hänen
-vaimonsa, silmäterän synkkä liekki suli sanattomaan hyväilyyn.
-Kädenkin liike, kun se tarjoutui tytölle tueksi, osoitti miehen
-rakkauden suojelijahenkeä. Tyttö oli, vaikka kolmenkolmatta vuotias,
-niin nuori, niin hieno, niin hento, että häntä tuskin olisi luullut
-kahdeksaatoista vanhemmaksi. Sulhasen, jo kuudenneljättä vuotiaan,
-tummaverisillä ja uurtuneilla kasvoilla oli vuosien leima, mutta
-tällä hetkellä oli niiden muuten usein surunvoittoinen ilme lumoavan
-innostuksen kirkastama. Äidille, joka lämpimin katsein penkiltään
-seurasi nuorten liikkeitä, oli tämä näky ikäänkuin toteutunut
-unelma; nuoret puolestaan eivät koskaan, eivät onnensakaan hetkinä,
-unhottaneet tätä hellää katsojaa, sillä joka kerta, kun he sattuivat
-kulkemaan penkin ohi, Henrietten hyväilevä katse häntä hymyillen
-tervehti. Vaikka tytär ei olisi päätänsä kääntänytkään, ei äiti olisi
-sitä pahakseen pannut. Mutta lämmittävältä tuntui hänestä kuitenkin
-tieto, että tytär hänetkin onneensa sulki, yhtä lämmittävältä kuin
-etelän aurinko, jonka säteitten suutelulta kuihtunut ruumisparka
-hiukan voimia toivoi, muutamia elinvuosia vielä, ja hän ajatteli:
--- "Kuinka hän lastani rakastaa ja kuinka hän on siinä oikeassa!
-Ja tyttäreni, kuinka hän toteuttaa kaiken, mitä hänestä hänen
-lapsuudessansa toivoin! Jos hänen isänsä eläisi, miten ylpeä hän
-olisikaan heistä kummastakin! Sanoisi varmaan olevansa minuun
-tyytyväinen. Ja sen hän kerran sanookin, kenties kohtakin... Kunhan
-vain ei kuitenkaan aivan heti!"
-
-Näitä ajatellessaan hänen mieleensä johtui toinen syksy viisitoista
-vuotta sitten, vuonna 1871, syksy, johon liittyi hänelle niin
-kauhea muisto. Hiljaisen ja vihreän puutarhan sijasta, jossa hänen
-lapsensa kävelivät, -- hän mainitsi heitä aina lapsikseen antaessaan
-heille sydämessään yhteisen siunauksen -- näki hän edessään sairaan
-huoneen. Silloinkin oli marraskuun aamu, mutta parisilaisen
-marraskuun, kylmän, kolkon ja pimeän. Siinä he olivat kumpikin,
-Henriette ja hän itse, polvistuneina sairaan vuoteen ääressä, jonka
-päänaluksella kuvastuivat kalpeat ja kärsimystä ilmaisevat kasvot,
-vasta kuolleen eversti Scilly'n kasvot. Kuukausimääriä kärsittyänsä
-hän oli vihdoinkin sortunut Metzin taistelussa saamiinsa haavoihin.
-Hän oli siinä osoittautunut kuuluisan Scilly'n kreivin, "Leipzigin
-sankarin", arvoiseksi jälkeläiseksi, tuon, joka oli ansainnut
-luutnantin arvon eräässä noista upseerirykmenteistä, joita Napoleon
-Venäjällä muodosti pyhän eskadroonan nimellä. Vaikka kaikki Scilly't,
-tästä ensimäisen keisarikunnan sankarista lähtien viimeiseen, nyt
-kysymyksessä olevaan osastonpäällikköön saakka, olivat palvelleet
-armeijassa, ja vaikka sotilaan vaimon tulee valmistautua näihin
-sydäntä särkeviin uhrauksiin, kreivitär oli levottomuudesta vähällä
-menettää järkensä sodanjulistusta lähinnä seuraavina päivinä. Sitten,
-yhdyttyänsä mieheensä Saksassa, hän oli tuonut hänet takaisin
-Parisiin, taistellakseen hänen hengestään sellaisella intohimolla,
-että hän muutamissa viikoissa vanheni ainakin kymmenen vuotta. Tämän
-kuolinvuoteen ääressä, missä lepäsi ainoa mies, jota hän oli koskaan
-rakastanut, palasi uskallus elämään vasta silloin, kun hän suuteli
-tytärtään, ainoata elossa olevaa viidestä lapsesta, kovin hentoa,
-kovin herkkätunteista pientä raukkaa, joka jo liiaksikin näytti
-ymmärtävän isättömän surkeata kohtaloa. Se kävi kyllin selville
-hänen kyynelistään, hänen huokauksistaan, kun hän epätoivoisesti
-puristausi äitiä vastaan huutaen: "Oi, jää luokseni, jää luokseni!"
-Leski oli vastannut Henrietten suudelmiin, vannoen itselleen, vannoen
-isän muiston nimessä todellakin jäävänsä lapsen luo, olevansa
-pienokaiselle isänkin sijassa, ja niinmuodoin oli elämä heti jälleen
-jatkunut, vuosia kestävä, yksinäinen, surunvoittoinen ja sittenkin
-suloinen elämä: -- yksinäinen, sillä kreivittären ja hänen miehensä
-koko suvun välit olivat rikkoutuneet, syistä, jotka johtuivat
-vainajan isän omituisesta luonteesta, mutta joita hän uskollisesti
-tahtoi kunniassa pitää, niinkuin kreivikin oli sen tehnyt, ja
-toiselta puolen oli hänen seurapiirinsä supistunut sangen pieneksi,
-hänen lähimpiin tuttaviinsa, hän kun luopui synkästä surupuvustaan
-vasta sangen myöhään;--surunvoittoinen, sillä hän tahtoi säilyttää
-kaikki entisessä kunnossaan, ja heidän pieni, Invaliidien
-puistokadun varrella oleva asuntonsa, jonka hänen miehensä aikanaan
-oli vuokrannut, koska se oli lähellä Saint-Dominique'n katua ja
-sotakoulua, alkoi näyttää hiukan kuluneelta ja nuutuneelta, niinkuin
-on laita esineiden, joita kätemme koskettelevat hartaudella ja
-kaipauksella, niitä vain hyväilläkseen eikä käyttääkseen; --
-suloinen, sillä pieni tyttö, joka, aina mustiin puettuna hänkin,
-kilttien lapsien hiljaisin askelin juoksenteli edestakaisin
-pyhäinjäännöksien arvoon kohonneiden huonekalujen keskellä, ei
-tehnyt ainoatakaan liikettä, ei lausunut ainoatakaan sanaa, joka
-ei olisi ilmaissut mitä vienointa luonteen hienoutta. Rouva Scilly
-iloitsi tästä, tuntien tuota huolensekaista hellyyttä, joka on äitien
-haikealle onnelle ominaista. He tietävät niiden olevan luettuja,
-noiden päiväin, jolloin he saavat lapsensa luonansa pitää, omanansa
-viihdytellä. Henrietten rauhallisesti puuhatessa läksyjensä luvussa
-oli äiti ottanut tavakseen seurata tämän hiljaisen ajan juoksua
-tarkastelemalla Arkkihiippakunta-puutarhan milloin viheriöitseviä,
-milloin kellastuvia puita, joita näki alikerran korkeista ikkunoista.
-Milloin nämä puut värähtelivät kevään tullessa heitellen huhtikuun
-tuuleen kukkasterttujansa; silloin äiti laski, montako kevättä vielä
-kuluisi, ennenkuin tytär täyttäisi yhdeksäntoista vuotta. Milloin
-myrskyt kylvivät pitkin käytäviä syksyn kellastuneita lehtiä; silloin
-äiti laski, montako oli syksyä kulunut isän kuolemasta. Pienokaista
-katsellessa hänen ajatuksensa vaipuivat loppumattomiin mietteisiin;
-pelonsekaisella ihastuksella hän seurasi vartalon varttumista, lapsen
-muuttumista nuoreksi neitoseksi ja sitten täyskasvaneeksi naiseksi,
-ihaillen hänen sulouttansa, älyänsä, hyvyyttänsä, nauttien kaikkia
-tuoksuja tämän ihanan kukkasen, jonka hän yksin tunsi, ja hän odotti
-tuskallisena mutta valmiina sitä jalomielisen uhrauksen hetkeä,
-jolloin hänen oli siitä eroaminen.
-
--- "Kun ajattelee", sanoi hän itsekseen, "että on olemassa mies, joka
-vie hänet minulta, että hän ehkä liikkuu piirissämme, että olemme
-hänet kenties eilen tavanneet, taikkapa tänään, kävelyillämme. Häntä
-vartenko siis olen lapseni herttaiseen sieluun sirottanut ihanteiden
-kylvön, tuohon hellään sydämeen jaloimmat tunteet istuttanut...
-Jospa voisin häntä kasvattaa, tuota tuntematonta, tytärtäni varten,
-niinkuin tytärtäni häntä varten kasvatin!... Olihan hänen isällään
-tapana sanoa: 'Menköön hän sille, jota rakastaa.' Mutta hän oli mies.
-Hän tunsi elämän. Hän olisi voinut arvostella, oliko kosija tyttären
-arvoinen, kun sitävastoin minä..."
-
-Tuhansittain oli lohduton leski mielessään hautonut näitä äidin
-hellyyttä ilmaisevia ajatuksia, ja yhä useammin, yhä hartaammin
-hän niitä lausui, sitä myöten kuin aika kului. Joskus ne
-päättyivät tuumiin, jotka tuntuivat houkuttelevilta, mutta jotka
-äkkiä raukesivat, kun odottamatta ilmestyi näköpiiriin uusi
-tekijä, äkkiarvaamaton, vastustamaton rakkaus. Kreivitär Scilly
-oli kaikkien näiden, hänen mielestään liian nopeasti kuluneiden
-vuosien vieriessä mitä suurimmalla huolella valvonut Henrietten
-ystäväpiiriä, karsiakseen siitä pois kaiken, mikä ei ollut yhtä
-nuhteetonta ja hurskasta kuin nuori tyttö itse. Hän oli koettanut
-mitä tarkimmin seuloa entistä tuttavapiiriänsä uudistaessaan heidän
-kanssansa seurustelusuhteitaan. Hän oli tahtonut varata tyttärellensä
-jok'ainoan niistä hienon maailman tavoista, joihin hän itse
-nuoruutensa aikana oli tottunut, ja sitä varten hän oli koettanut
-hyödyksensä käyttää muistamansa ensimäiset kokemukset, tarkastaessaan
-yksityisseikkoihin menevällä huolellisuudella niitä harvalukuisia
-nuoria miehiä, jotka esiintyivät heidän seurapiirissään. Ja
-sittenkin hänen tyttärensä mieltyi tuntemattomaan, tuohon Francis
-Nayrac'iin, jonka rinnalla äiti nyt näki hänen niin hellän, miltei
-kiitollisen luottavaisena astelevan. Kymmenen kuukautta sitten hän
-tuskin oli kuullut hänen nimeänsä mainittavan, paitsi muutaman
-kerran kenraalinrouva de Jardes'in luona, joka oli nuoren miehen
-kaukainen sukulainen. Rouva de Jardes'in kodissa oli myöskin
-esittely tapahtunut, sattumalta, vastaanottopäivänä, josta Francis
-oli lähtenyt niin ihastuneena Henrietten suloisuuteen, että jo
-seuraavana päivänä oli palannut siitä sukulaiselleen puhumaan.
-Sitten oli seurannut toimenpiteitä, sangen yksinkertaisia, sangen
-jokapäiväisiä, tavallisia jokaisessa naimiskaupassa, joka on lähtenyt
-yksinäisyyteen kyllästyneen nuoren miehen hetkensynnyttämästä
-innostuksesta ja joka toiselta puolen on nuoren tytön salaisen
-mielisuosion, toiselta puolen yhteisen, välittäjätoimeensa ihastuneen
-ystävän hyväntahtoisuuden kannattama. Onhan vanha tunnettu asia,
-että olipa lemmenliitto luvallinen tai luvaton, niin kaikki naiset
-siihen mieltyvät, kunhan vain lempeä on. Yhä uudistuvat, suuremmalla
-tahi vähemmällä taidolla valmistetut kohtaukset, yhtämittaiset
-kiitoslauseet, joita rouva de Jardes tuhlasi Francis'sta puhuttaessa,
-nuoren miehen ilmaantuminen jokaiseen paikkaan, joka antoi hänelle
-tilaisuutta lähestymään neiti Scilly'tä, herättämättä kenenkään
-huomiota tahi panetteluhalua, huomattava muutos yhä huolestuneemman
-ja levottomamman Henrietten esiintymisessä, -- siinä tämän pienen
-lemmentarinan viattomat ja lapselliset yksityiskohdat. Jokainen
-näistä yksityiskohdista tuotti äidille syvää liikutusta ja johti
-ratkaisevaan keskusteluun, johon hän oli päättänyt tyttärensä
-pakottaa. Epäröimättä, mutta väristen, niinkuin värisivät tällä
-hetkellä marmoripenkkiä varjostavan saarnin lehvät, hiljaisen tuulen
-henkiessä, oli tyttö sydämensä uuden salaisuuden ilmaissut. Francis
-oli käynyt hänelle rakkaaksi. Todellako, vaikkei hän tietänyt
-hänestä sen enempää? Vaikkeivät olleet siitä sanaakaan keskenään
-vaihtaneet? Mikä salaperäinen tunteiden vuorovaikutus siis --?
-Rouva Scilly muisteli tehneensä itselleen näitä kysymyksiä sinä
-unettomana yönä, joka oli tätä tunnustusta seurannut, ja havaittuansa
-tämän tyttärensä ensimäisen mielenliikutuksen, jossa ei äidillä
-mitään sijaa ollut, oli hänet vallannut tuollainen sielun syvä ja
-kiihkeä mustasukkaisuuden kohtaus, joka jaloimmankin äidin sydämeen
-iskee vuotavia haavoja, niin syviä, että ainoastaan tieto lapsen
-täydellisestä onnesta voi ne parantaa. Oi, miten kreivitär oli
-sinä yönä rukoillut! Miten hän oli taivaasta ohjausta pyytänyt!
-Millä varovaisuudella ja millä sisällisellä vavistuksella hän,
-rippi-isänsä, isä Juvigny'n, vanhan dominikaanimunkin neuvosta oli
-ryhtynyt sellaiseen tiedusteluun, johon kaikki vanhemmat kaikkina
-aikoina ovat ryhtyneet. Jos tarvittaisiin todistusta siitä, miten
-varovaisimpienkin kohtalo on käsittämättömän ja hillitsemättömän
-voiman vallassa, olisi siksi omiansa isän tai äidin kykenemättömyys,
-valppaudestakin huolimatta, hankkia täsmällisiä tietoja sen miehen
-luonteesta ja elämästä, josta jumaloidun, vuosikausia vaalitun
-lapsen onni tahi onnettomuus tulee riippuvaksi. Rouva Scilly
-tiedusteli oikealta ja vasemmalta, ja hänen tätä tarkoitusta
-varten tekemänsä vieraissakäynnit olivat tämän tunteellisen
-rakkausnäytelmän koomillisia välikohtauksia. Vai eivätkö ne sitte
-ole sellaisia ja vieläpä mitä jännittävimpiä, nuo keskustelut, missä
-ajattelemattomasta sanasta riippuu kahden olennon tulevaisuus, kahden
-olennon, joista toisen on mahdoton puolustautua. Ja vastaukset, jotka
-hänelle annettiin loppumattomien keskustelunmutkien jälestä, olivat
-kaikki tämäntapaisia:
-
--- "Herra Nayrac?... Niin", sanoi kreivittärelle rouva d'Avançon,
-entisen diplomaatin puoliso. "Miellyttävä nuori mies! Sangen
-sievä omaisuus, ja sehän ei ole haitaksi. Hän palveli kymmenen
-vuotta lähetystössä, olisi kohonnut sihteeriksi, mutta anoi juuri
-virkaeroa -- niinkuin herra d'Avançonkin, hallituksen tähden...
-Vahinko kyllä..." Ja senjälkeen tuo kunnon rouva rullatuolistaan,
-johon hänen tautinsa aika ajoin hänet kytki, purki loppumattomaan
-sanatulvaan vihansa valtion asiain nykyisestä tilasta, jäljitellen
-täten miestänsä, jonka kaikki mielipiteet hän omisti omikseen,
-vaikka sydämensä pohjasta häntä vihasi -- ristiriitaisuus, joka on
-sangen tavallinen perheissä, missä aviopuolisot elävät huonossa
-sovussa. Heidän vihastaan huolimatta on tottumuksen vaikutus heihin
-niin suuri, että he vähitellen muuttuvat toistensa näköisiksi,
-niin henkensä kuin joskus ruumiinsakin puolesta. Onko taitavankaan
-äidin mahdollista, epäilystä herättämättä, tarttua jälleen
-keskusteluaineeseen, joka häneltä näin syrjään horjahtaa. Hän ei
-uskalla enää sommitella ainoatakaan kysymystä, mutta tehtyänsä
-mielessään sen johtopäätöksen, että herra d'Avançon, paetaksensa
-perhe-elämänsä helvettiä, kuusikymmenvuotiaana viettää aikansa
-klubissa ja siellä varmaankin tapaa Francis Nayrac'in semmoisissa
-paikoissa, missä tapojen puhtaus paremmin käy selville kuin
-seuraelämässä, hän johtaa mitä hienoimmalla viekkaudella keskustelun
-tälle alalle ja pääsee vähitellen tarkoitustensa perille, kuullessaan
-tämän toisen julistuksen:
-
--- "Francis Nayrac?... Sangen miellyttävä poika! Sangen sievä
-omaisuus! Tänä vuonna olen hänet tavannut pienessä klubissa.
-Hänen kanssaan ainakin voi puhua muustakin kuin kilpa-ajoista ja
-uhkapelistä..." Ja seuraa sitten lavea esitelmä, johon leppymättömin
-vanhoista keikareistamme purkaa sapensekaista kateuttaan nykyistä
-sukupolvea kohtaan. Hän sekoittaa siihen, hän puolestaan, vaimonsa
-huomautuksia ja käsityksiä, mutta unhottaa kokonaan Nayrac'in...
-Tehtyään kymmenen tämänkaltaista koetta on äiti parka vihdoinkin
-selvillä siitä, että sittenkin lienee parasta kääntyä niiden
-puoleen, jotka lapsuudesta saakka tuntevat vävyehdokkaan, ja hän
-turvautuu lopuksi rouva de Jardes'iin, vaikka tietääkin hänet liian
-taipuvaiseksi puolustamaan serkkuansa pienen sepittämänsä juonen
-hyväksi. Mutta rouva Scilly tietää hänet myöskin sangen vilpittömäksi
-ja suoraksi luonteeksi ja turvautuu hänen tunnollisuuteensa
-pyytäessään vastausta niihin kahteen kysymykseen, jotka enimmän hänen
-mieltänsä painavat.
-
--- "Ettäkö uskonnollinen?..." kuuluu rouva de Jardes'in vastaus.
-"Kenties hänestä ei ole perin uutteraksi kirkossakävijäksi.
-Tiedättehän, ystäväni, meidän aikamme nuoret miehet heittäytyvät
-mielellään välinpitämättömiksi. Mutta periaatteita hänellä on ja
-mainioita, siitä kyllä vastaan. Hänen eronhakemuksensa jo sen
-todistaa, ja sitten -- tunsin hyvin hänen äitinsä ja sisarensa. He
-elivät ja kuolivat hurskaina naisina... Mitä toiseen kysymykseen
-tulee, on se arkaluontoisempaa laatua. Tietysti hän ei ole siitä
-minulle puhunut. Mutta vapaa hän kyllä on, sen voin vakuuttaa. Muuten
-hän ei olisi Henrietteä ajatellut, sillä hän on kunnian mies. Mitään
-julkista suhdetta hänellä ei ole ollut, siitä olen varma, ainakaan ei
-Parisissa. Huhu siitä olisi kyllä minun korviini saapunut. Ja nythän
-hän on ollut monta vuotta ulkomailla..."
-
-Kaukaisilta tuntuivat nämä keskustelut ja muutkin senkaltaiset,
-vaikka olivat vain viimekeväisiä! Vielä nytkin, kun hän muisteli
-heinäkuun ratkaisevia viikkoja, jotka olivat päättyneet Francis'n
-ja Henrietten kihlajaisiin, hän ihmetteli asiain kulun nopeutta,
-hän kun oli aina luullut näitä puuhia niin hitaiksi, sekaviksi ja
-tarkoin pohdittaviksi. Mutta hän oli jo kauan tuntenut itsensä
-heikoksi, ja hänet valtasi niin tuskallinen pelko, kun ajatteli,
-että tytär jäisi suojelusta vaille. Hän oli nähnyt tyttärensä,
-jonka sydän ei häneltä mitään salaisuuksia kätkenyt, syvän,
-vilpittömän rakkauden valtaamaksi, yhtä täydellisen kuin se oli
-ollut odottamaton ja hetken synnyttämä. Hän tiesi että, mitä
-Henrietteen tuli, hänen tunteensa olivat kestäviä, ja pelkäsi,
-että jos rakkaus pettäisi, niin nuoren tytön harras ja hurskas
-luonne taipuisi johonkin toiseen ratkaisevaan päätökseen. Hän oli
-niin monta kertaa aavistanut, millä salaperäisellä vetovoimalla
-luostarin turvaa tarjoava suojapaikka vaikutti hänen herkkään
-mielikuvitukseensa. Toiselta puolen taas hän oli luullut Francis'sta
-löytäneensä harvinaisen, nuhteettoman ja suorasydämisen miehen. Ja
-sitten, vaikkeivät seuraelämän sovinnaiset ennakkoluulot paljoakaan
-hänen päätöksiinsä vaikuttaneet, hän ei voinut olla laskematta, että
-hänen lapsillaan olisi heti käytettävinään kuuteenkymmeneentuhanteen
-nousevat korot. Vihdoinkin hän oli antanut suostumuksensa ja heti
-sen jälkeen hän sairastui, ikäänkuin oikeuttaakseen levottomuutensa
-oman terveytensä suhteen. Lääkäri, joka oli alussa puhunut vain
-vähäisestä vilustumisesta, huomasi piakkoin sangen vakavia taudin
-oireita. Hän oli joutunut vuoteen omaksi heinäkuun loppupäivinä
-toivoen jälleen pääsevänsä liikkeelle viikon lopulla, niinkuin
-hänen oli tavallista katarrikohtauksien sattuessa. Mutta lokakuu
-oli jo puolivälissä, kun hän vielä oli huoneeseensa suljettuna.
-Arkkihiippakunta-puutarhan puut, jotka olivat niin kauan olleet hänen
-yksinäisen elämänsä seurakumppaneina, olivat vihreinä huojuneet,
-kun ensimäinen kuumeenväristys oli häntä puistattanut. Kun hän
-tautinsa jälkeen vihdoinkin pääsi ikkunaan, hän näki kaikki lehdet
-syyshallojen panemiksi, ikäänkuin kuolema olisi niitä kosketellut. --
-Mutta kannattiko valittaa tästä taudista, jonka kautta hän vihdoinkin
-oli Francis'in luonteesta selville päässyt! Kun lääkärit olivat
-hänet määränneet viettämään talven niin kaukana etelässä kuin
-suinkin -- Kairossa, Algerissa, Madeirassa tahi Palermossa -- millä
-hienotunteisuudella nuori mies olikaan luopunut oikeuksistaan niiden
-velvollisuuksien hyväksi, joita uudet olosuhteet tuottivat hänen
-morsiamelleen. Tämä viimeksimainittu oli pyytänyt häneltä häiden
-lykkäämistä seuraavaan kevääseen voidakseen uhrata tämän viimeisen
-talven äidin parantamiseksi, ja hienolla osanottavaisuudella hän
-oli siihen suostunut. Hän se oli, joka heille Palermon olopaikaksi
-esitti, hän kun sen jo ennestään tunsi, hän se oli, joka sinne lähti
-kreivittärelle asuntoa valmistamaan, hän, joka heidät sinne vei;
-sitten hän oli lähtenyt Parisiin, palataksensa sieltä vasta sairaan
-kutsumana, ja hienotunteisesti hän oli asettunut sille kannalle,
-ettei koskaan hänen rakkautensa estäisi Henrietteä suorittamasta
-velvollisuuttaan äitiä kohtaan. Ja nyt, tänä kauniina ja kirkkaana
-aamuna, jolloin sairas tunsi uudelleen elpyvänsä, hän antausi
-äärettömän kiitollisuuden tunteen valtaan sen johdosta, mitä nuoren
-miehen sydän oli hänelle ilmaissut, liittäen tähän tunteeseen vielä
-jatkuvan elämän toiveet.
-
--- "Hyvä Jumala! Jospa saisin elää", huokasi hän uudelleen, "jospa
-vielä saisin heidän luonansa viipyä!"
-
-       *       *       *       *       *
-
-Hän näki heidän taas kävelevän käytävällä, viheriöiden palmujen
-kumartuessa heidän ylitsensä, ikäänkuin heitä suojellakseen, ja
-tuulen soittaessa sypressikuusien neulasissa uinuvan valtameren
-kohinaa muistuttavia säveliä. Hänen sielunsa tuntui rientävän
-heitä seuraamaan, heille toivottamaan sisällistä taivasta, yhtä
-lempeätä, yhtä sinistä kuin heidän yllänsä tällä hetkellä kaartuva,
-loistetta luova taivaan kansi. Kuulemattaankin hän aavisti heidän
-rakkaiden ääniensä soinnun, tiesi että he hänetkin sulkivat tämän
-hetken sulouteen. Ja totta onkin, että he puhuessaan itsestään
-myöskin hänestä puhuivat. He liittivät hänet luonnollisesti
-tulevaisuuteensa, johon heillä oli luvallista rakkautta nauttivien
-hurmaava luottamus. Niin, toteutuneelta unelmalta he näyttivät tässä
-paratiisin kehyksessä, tyttö niin hento, niin ylevän hieno, joka
-tunsi elämästä ainoastaan sen puhtaimmat hetket, mies vielä tarpeeksi
-nuori pysyäkseen ikänsä puolesta hänen vertaisenaan, tarpeeksi
-karaistu intohimojen tulessa voidakseen täydellisesti arvostella
-mitä tämä, hänestä verraton erikoisluonne tarjosi! Ja he puhelivat,
-tai oikeammin, he ajattelivat, tunsivat ääneen, valitsematta
-sanojaan, mutta joka lauseessa oli lämpimän sydämellisyyden
-salaperäinen, huumaava tenho. Yksin äänienkin sointu tarjosi heille
-jo edeltäpäin sanomattomia rakkauden nautintoja, viehättäviä niinkuin
-oudoista kukista ja kasveista lähtevät tuoksut, joiden suloutta he
-kävellessään nauttivat, niitten lähdettä näkemättä.
-
--- "Kyllä rouva Scilly on jo paljon muuttunut tämän viimeisen viikon
-kuluessa sittenkuin tänne tulin!" sanoi Francis. "Olin kovasti
-levoton tavatessani hänet uudelleen niin kalpeana ja heikkona...
-Pettymys oli suuri jo tullessani, kun laivan kannelta näin Palermon
-sataman harmaana, rankkasateen pieksämänä!"
-
--- "Sen ymmärrän", vastasi Henriette, katse kaukana, ja tästä
-katseesta Francis arvasi silloisen levottomuuden tuskan. "Ilma
-ei teitä liioin suosinut matkallanne. Kun kauniin ilman jälkeen
-ikkunastamme huomasimme raivostuneen meren vyöryttävän suunnattomia
-laineita, emme sanoneet mitään, äiti ja minä, mutta tiedän, että
-ajattelimme samaa. Hän oli vielä sangen heikko. Levottomuus teidän
-tähtenne oli tehnyt hänet sairaammaksi tulonne aattopäivänä... Hän on
-niin herkkätunteinen ja hän pitää teistä niin paljon..."
-
--- "Rakas äiti!" sanoi nuorukainen puristaen tytön käsivartta.
-
-"Jos edes olisimme tietäneet minne sähköttää teille Neapeliin!"
-jatkoi tyttö. "Kun sähkösanomanne saapui, toivoin hetken aikaa, että
-olisitte siirtänyt tuonnemmaksi matkanne myrskyn takia. Ja kumminkin
-niin kovin halusin tavata teitä... Kello oli yhdeksän. Te olitte
-merellä. Kauhealta tuntui minusta myrsky sinä yönä. Kuuntelin ja
-rukoilin... Ajattelin äitiäkin. Kuinka suuret mahtoivatkaan olla
-hänen tuskansa tuon kauhean sodan aikana."
-
--- "Unhottakaa se", keskeytti Francis haihduttaakseen tytön mielestä
-lapsuuden vielä kirvelevät muistot, jotka aina panivat hänen
-silmäluomensa kosteina värähtelemään, -- "Niin, unhottakaa se,
-karkoittakaa nuo ajatukset kaikki mielestänne, niinkuin minä lupaan
-haihduttaa kaikki äitinne huolet, entiset ja nykyiset, suuret ja
-pienet. Hän ehkä minusta hiukkasen pitää, mutta minä pidän hänestä
-paljon. Olen hänelle suuresti kiitollinen siitä, että hän on teidät
-kasvattanut semmoiseksi kuin olette!... Vaikka hän olisi liittoamme
-vastustanutkin, kiittäisin häntä kumminkin siitä, että sain teidät
-sellaisena tavata, elävänä todisteena siitä, etteivät nuoruuden
-unelmat aina petä..."
-
--- "Elkäähän nyt!" keskeytti Henriette vuorostaan, lentäen punaiseksi
-ja pannen Francis'n suulle kätensä, jota tämä hansikkaan läpi
-suuteli. "Joko nyt taas rupeatte minua mairittelemaan, niin ettette
-ollenkaan muista katsella noita komeita sypressipuita, jotka minusta
-ovat niin kauniita, kun ne tummine oksatöyhtöineen kuvastuvat
-taivasta vasten. -- Miten sanoikaan puutarhuri, kun ensimäisenä
-päivänä näytteli meille huvilaa -- _bel vaso_, eikö niin? Kuinka
-näppärästi sanottu! Ja mitä taiteilijaluonteita tämä outo maa
-kasvattaa!... Mutta Sisilia on liian kaukana. Jos voisimme ensi
-vuonna viettää talvemme jossakin, missä olisi tämänkaltaisia puita
-kasvava puisto ja tällainen valo, mutta lähempänä Parisia, jottei
-matka olisi niin väsyttävä, Provencessa tai Genuan rannikolla!..."
-
--- "Olenhan luvannut Ranskaan palattuani käydä siellä
-tiedustelemassa", vastasi Nayrac. "Olen kovin hyvilläni siitä, että
-te rakastatte samanlaista luontoa kuin minä ja samalla tavalla... Ja
-huomasitteko toissa päivänäkin museossa käydessämme, kun pysähdyin
-Amatsoni parkaa surmaavan Herkuleen eteen, vaikka ette ollut siitä
-minulle koskaan puhunut, kuinka meillä on joka kohdassa samat
-mielipiteet, vaistomaisesti?"
-
--- "Sekin on totta", sanoi Henriette, "samat, aivan samat... Ja
-tiesinhän, että niin oli oleva jo ensi päivästä, kun teidät näin..."
-
--- "Mistä sen tiesitte", kysyi Nayrac.
-
--- "Voiko sellaista selittää", vastasi nuori tyttö. "Mutta tiesin
-varmaan, astuessani ensi kertaa tähän puutarhaan, että se teidän
-mielestänne olisi kaikkia muita kauniimpi... Ja vaikka en ole paljoa
-lukenut ja tietoni ovat sangen vähäiset, olen vakuutettu, että jo
-ensi näkemästä tietäisin sanoa jostain kirjasta, miellyttääkö se
-teitä vai ei..."
-
--- "Surkeata onkin", jatkoi Nayrac, "kun liitto solmitaan ilman tätä
-sopusointua, tätä sielujen yksimielisyyttä... Kun sitävastoin minun
-on niin suloista ajatella, että olette vaimoni, todellakin vaimoni,
-tarkoitan, että sydämenne sointuu niin täydellisesti minun sydämeni
-mukaan..."
-
--- "Niinkuin minunkin on suloista ajatella, että te olette
-sulhaseni", vastasi Henriette puoliääneen, "rakas sulhaseni..."
-
--- "Ja kuitenkin tämä täydellinen yksimielisyys melkein huolestuttaa
-minua. Mikä sattuma meidät tänne yhdyttikään? Tarkoitan, että olisi
-voinut yhtä hyvin sattua niinkin, etten olisi teitä tavannut! Jos en
-olisi virastani luopunut? Jos siitä luopuessani olisin asettunut
-asumaan Italiaan, niinkuin aikomukseni oli? Jos en olisi sinä
-keskiviikkona käynyt rouva de Jardes'in luona? Jos emme olisi sinä
-päivänä toisiamme kohdanneet?..."
-
--- "En hyväksy noita mahdollisuuksia", keskeytti nuori tyttö, kasvot
-veitikkamaisen hymyn kirkastamina. "Mahdotontahan olisi ollut,
-ettemme olisi toisiamme tavanneet."
-
--- "Mutta jospa emme kuitenkaan...?" jatkoi sulhanen.
-
--- "Ymmärrän kyllä, että on mieletöntä sellaista otaksua", vastasi
-Henriette käyden jälleen vakavaksi ja miettiväiseksi, "mutta tiedän,
-etten siinä tapauksessa olisi koskaan mennyt naimisiin..."
-
-He pysähtyivät vaihtaakseen pitkän katseen. Noiden suloisten
-sinisilmien läpi Francis'n katse tunkeusi lemmityn sielun
-sisimpään, tuon sielun, joka oli kokonaan hänen omansa, jossa
-kaikki oli puhtautta ja totuutta. Hän tunsi, että sen oli vallannut
-nuhteettomin, syvin hellyys. Tätä neitsyellistä sydäntä ei ollut
-koskaan mikään koskettanut, ei väre sen pintaa liikuttanut, ei
-varjo sitä synkistyttänyt. Heidän ympärillänsä palmujen lehdet
-yhä notkuivat, tuuli yhä kuiski kuusien neulasissa, ruusupensaat
-ja sypressit yhä levittivät hienoja, heikosti myskinsekaisia
-tuoksujansa, lehdet yhä loivat väräjävän varjonsa marmoripatsaihin,
-joutsen yhä harhaili veden päilyvällä pinnalla. Tässä käytävän
-käänteessä täydellinen yksinäisyys heitä ympäröi, vilpitöntä
-hartautta herättävä yksinäisyys, jonka heidän rakkauttansa vaalivan,
-hellän äidin siunattu läheisyys ikäänkuin pyhitti. Francis sulki
-morsiamensa syliinsä painaen huulensa hänen otsalleen, jonka rauhaa
-ei ollut koskaan halpa ajatus häirinnyt, ei hetkistäkään. Ja
-hänet valtasi silloin sellainen autuuden tunne, että hänen liian
-täydellinen, liian ehdoton onnensa tuntui murtavan hänen voimansa,
-ensi kerran muuttuvan hänelle vaivaksi, ja aivan hiljaa hän kuiskasi
-"lemmitylleen", joksi hän tyttöä joskus sellaisina hetkinä rohkeni
-nimittää:
-
--- "Onnemme on liian suuri, minä pelkään..."
-
-Hän ei aluksi saanut mitään vastausta. Mutta hän huomasi selvään
-tuskallisen ilmeen samentavan tytön lempeätä katsetta ja väristyksen
-kulkevan hänen puoliavoimilla huulillaan; silmäluomet vapisivat, povi
-kohosi, sitten, katsoen Francis'ta jälleen suoraan silmiin, nuori
-tyttö koki voittaa mielenliikutuksensa ja sanoi, luottamuksen hymy
-huulillaan:
-
--- "Minuakin joskus pelottaa tuo liiallinen onni. Mutta ei pitäisi
-pelätä. Eikö Jumala ole sen puolella, jonka omatunto on puhdas?..."
-
-       *       *       *       *       *
-
-Francis Nayrac'in mieleen oli usein tapahtumain kehittyessä muistuva
-tuo outo tuskallisuuden tunne, joka oli häntä ahdistanut tänä aamuna
--- viimeisenä heille täydellistä onnea tarjoavana aamuna -- ja joka
-oli herättänyt vastakaikua hänen kihlattunsakin sydämessä, silloin
-kun kaikki heidän ympärillään tuntui olevan heidän onnensa kanssa
-täydellisessä, ehdottomassa sopusoinnussa. He eivät mitenkään voineet
-tietää sitä vaaraa, joka juuri tällä hetkellä uhkasi heidän lempensä
-siunattua rauhaa. Olisiko heillä siis ollut noita salaperäisiä
-aavistuksia, joille meidän aikamme epäilijät hymyilevät, vaikka
-miehet sellaiset kuin Goethe ja Napoleon ovat väittäneet näitä
-tulevaisuuden enteitä mahdollisiksi joskus kiihotuksen hetkinä. Vai
-valtasiko heidät tuo ilon ahdistus, omituinen mutta kieltämätön
-mielenilmiö, johon samalla kertaa sekoittuu liian valtavasta
-tunteesta johtuvata hermojen herpoutumista sekä täysin oikeutettua
-kostottarien kateuden pelkoa. Sillä tunnustammehan kaikki sen
-yleisinhimillisen lain, jonka traagillisena vertauskuvana esiintyy
-muinaiskreikkalaisten Nemesis, kammottava kohtalon jumalatar,
-jumalien kateuden paremmin kuin jumalien oikeuden käskyjen
-toimeenpanija. Voihan tietysti antaa näennäisesti luonnollisen
-selityksen kaikkiin tämänkaltaisiin ennustuksiin ja voihan sitäpaitsi
-väittää, että aavistukset useimmiten eivät käy toteen. Mutta kun
-joskus sattuu, että todellisuus odottamattomasti ja hämmästyttävästi
-osoittaa ne oikeiksi, ei vähimminkään taikauskoinen voi olla
-vapisematta. Olemme havaitsevinamme ulkonaisissa asianhaaroissa
-salaperäisen sallimuksen vaikutuksia, ja olkoon tuo ilmestymismuoto
-laadultaan kuinka jokapäiväinen tahansa, saa se hetkeksi mielemme
-kiihkeästi kuohumaan. Mitä Francis Nayrac'iin tulee, oli hänen
-mielenliikutuksensa sitä valtavampi, kun hän aina oli ollut
-fatalismiin taipuvainen. Jos usko valaisee ja suuntaa fatalismia,
-johtaa se toivoon ja nöyrään tyytyväisyyteen taipuvaisia sieluja
-tunnustamaan Jumalan kaitselmuksen, joka on ensimäinen todellisesti
-uskonnollisen elämän periaate. Mutta vaikka nuori mies olikin saanut
-uskonnollisen kasvatuksen, oli hän säilyttänyt ainoastaan tuon
-näennäisen kristillisyyden, joka oli hänen säädylleen ja ajalleen
-ominainen, ja uskonto oli hänelle vain hypoteeseista jaloin. Hänen
-kaitselmuksensa oli hänen kihlattunsa kauniissa silmissä, ja niitä
-hän ajatteli Villa Tascan puutarhasta lähdettyänsä kulkien yksin
-Palermon katuja, joihin päivänpaiste loi hohtavan valkeita juovia
-mustien varjojuovien rinnalle. Hänen ei tarvinnut paljon ponnistella
-unhottaakseen tuntemansa epämääräisen tulevaisuudenpelon, joka oli
-hänet kohta uudelleen valtaava ja silloin mitä selvimpien syiden
-vaikuttamana. Aamukävelystä oli hänellä tällä hetkellä vain suloinen
-tunnelma jälellä. Koska hänellä oli asioita toimitettavana, oli
-hän antanut Henrietten ja rouva Scilly'n palata vaunuissa Hotel
-Continentaliin, missä he asuivat kaikki kolme. Itse hän seurasi
-toista noista kahdesta pitkästä kadusta, jotka leikkaavat toisensa
-Quatro Canti nimisellä torilla ja jakavat Palermon neljään melkein
-yhtä suureen osaan. Hän ei ollut koskaan elävämmin tuntenut Palermon
-viehätystä. Tämä vieras- luontoinen kaupunki yhdistää itseensä
-Itämaiden, Espanjan ja Italian ominaisuuksia, rokokotyylisine,
-kuvapatsailla ylenmäärin koristettuine suihkukaivoineen, ahtaine
-kauppapuoteineen, missä kauppiaat istuvat liikkumattomina
-ja välinpitämättöminä niinkuin turkkilaisissa myymälöissä,
-veistoksilla kirjailtuine palatsineen, syvennyksiin suljettuine
-madonnan- ja Kristuskuvineen, joita valaisee aina palava kynttilä,
-saksankuminavankkureineen, joiden laidoissa hohtaa räikeävärisiä
-maalauksia. Ja nuo maalaukset, mitä ne esittävät! Kohtauksia Medoren
-ja Angelique'n elämästä, Bouillonin Gottfridia hänen kiivetessänsä
-Jerusalemin muureille, Garibaldia, joka puheillaan innostuttaa
-tuhatmiehistä joukkoansa. -- Eikä Palermon laaja ja jalopiirteinen
-lahti ollut nuoren miehen mielessä koskaan herättänyt niin suurta
-ihailua kuin nyt, kun hän sivuutettuansa kunniaportin, joka muinoin
-oli pystytetty pyhän Rosalian juhlakulkuetta varten, näki sen
-aukeana edessään. Saavuttuansa hotellin portille, joka aukeaa tälle
-rantakadulle päin aivan lähellä Villa Giulian viehättävän kaunista
-puutarhaa, hän kääntyi katsomaan sataman mastotiheikön tuolla
-puolen siintävää meren ulappaa ynnä taivaalle kuvastuvia punertavan
-ja alastoman Pellegrino-vuoren piirteitä, joka vuori sekin on
-pyhälle Rosalialle pyhitetty. Eivät hänen mieleensä silloin synkät
-ennustukset muistuneet. Ei hän silloin voinut aavistaa, että hänen
-kaunista maisemaa ihailevat katseensa olivat hänen jäähyväisensä,
--- jäähyväiset hellyyden suloisille päiville, jäähyväiset hänen
-kalleimmalle toivolleen, jäähyväiset hänen sielunsa elpyvälle
-nuoruudelle, joka kauan ikävöitynä jo oli alkamassa, jäähyväiset
-luvallisen onnen ihanalle paratiisille. Aivan jokapäiväinen
-tapahtuma sai häviämään tuon unelmien linnan, joka puoli vuotta
-oli hänelle suojaa tarjonnut, ja asetti hänen eteensä sielun
-tuskan yhtä kauhean kuin se, jonka jäljet liiankin usein näkyivät
-hänen suunsa ja silmiensä ilmeessä. Äkkiä se tuli, yksinkertaisena
-niinkuin ainakin kamalat tapaturmat, rautatieonnettomuudet,
-maanjäristykset, talojen luhistumiset, jotka tuntuvat meistä sitä
-kauheammilta, kuta vähemmän niitä odotamme ja kuta turvallisemmalta
-kaikki ympärillämme näyttää. Astuessaan hotellin holvikattoiseen
-etehiseen Nayrac näki ovenvartian järjestämässä aamulaivassa
-saapuneita kirjeitä. Tuo mies, jättiläiskokoinen, kielitaitoinen ja
-vaaleapartainen saksalainen, muhkea virkapuku yllä, päässä kullasta
-kiiltävä suuri lakki, käsitteli kirjeitä niinkuin pelaaja kortteja,
-silmänkääntäjän sukkeluudella. Punaisella lyijykynällään hän töhersi
-itsekuhunkin vastaanottajan huoneen numeron, ja hänen ympärillänsä
-useat hotellin asukkaista tähystelivät tämän toimituksen loppua
-miltei sairaloisella kirjeenvaihtohimolla, sellaisella, jonka
-huomaa varsinkin saarimaiden postitoimistoissa, missä uutistenhalu
-kiihtyy, kuta harvemmin posti tulee. Monta kertaa, vaikka olikin
-semmoiseen sangen tottunut, Francis myöhemmin muisteli tuon pienen
-kosmopoliittisen taulun yksityiskohtia, ne kun niin läheisesti
-yhtyivät häntä siinä hetkessä kohdanneeseen yllätyksen iskuun. Hän
-ei mennytkään suoraa päätä huoneeseensa, vaan pysähtyi konemaisesti
-itsekin odottamaan kirjeitänsä, ja yhtä konemaisesti hän odottaessaan
-silmäili hotellissa asuvien matkustajien nimiluetteloa. Äkkiä hän
-tunsi sydämensä vavahtavan. Hämmästyksen, melkeinpä kauhistuksen
-tunne kuristi hänen kurkkuansa. Hänen jalkansa horjuivat. Hän
-lähestyi ilmoitustaulua lukeaksensa vielä kerran nimien joukosta
-viimeisen edellisen, arvattavasti muutamia tunteja sitten tai
-edellisenä iltana saapuneen henkilön nimen: "Rouva Pauline Raffraye",
-ynnä siihen tehdyn pienen lisäyksen: "perheineen", sekä sitten:
-"Molamboz'n linnasta. Arbois. Ranska". Nuori mies jäi siihen
-hetkeksi ikäänkuin näiden muutamien sanojen hypnotiseeraamana;
-sitten, huomatessaan, että ovenvartia, joka vihdoinkin oli päässyt
-vapaaksi kiusaajajoukosta, astui ulos kopistaan, kirjepinkka
-kädessään lähteäksensä niitä jakelemaan, hän kutsui hänet luoksensa
-osoittaakseen hänelle tätä nimeä. Epäilemättä hänen oli vaikea sitä
-lausuakaan, sillä hän sanoi yksinkertaisesti:
-
--- "En tiennyt tämän rouvan olevan täällä. Tänäänkö hän saapui?"
-
--- "Hän saapui eilen, Messinan junassa", vastasi jättiläinen.
-
--- "Hän kai on ranskalainen, eikö niin?"
-
--- "Niin kyllä."
-
--- "Onko hän yksin?"
-
--- "Ei ole. Hänellä on mukanaan pieni, kahdeksan tai kymmenen vuoden
-vanha tyttö sekä kaksi palvelijatarta."
-
--- "Tahtoisinpa tietää onko hän se, jonka minä tunnen...", sanoi
-Francis, mutta huomatessaan, että tässä kyselyssä mahtoi olla jotakin
-outoa, hän lisäsi saattaakseen väärälle tolalle toisen uteliaisuuden,
-jos se jo olisi herännyt, ja saadakseen kumminkin tietää mitä halusi:
-
--- "Vanha, sangen kookas nainenko?"
-
--- "Vanhako? Ei suinkaan", vastasi saksalainen. "Kolmenkymmenen tai
-kenties viidenneljättä ikäinen. On vaikea tietää. Hän näyttää niin
-sairaalta! -- Pieni ja hoikka päinvastoin..."
-
--- "No niin", ajatteli Francis noustessaan portaita, "täytyy
-uskaltaa katsoa totuutta silmiin. Hänen linnansa, hänen syntymä- ja
-sukunimensä, hänen ikänsä, hänen tyttärensä ikä... Hän se on..."
-
-Hän kertoi mielessään Pauline Raffrayen nimeä noustessaan portaita,
-jotka johtivat hänen kolmannessa kerroksessa olevaan huoneeseensa.
-Tieto, että hänen entinen rakastajattarensa oli saman katon alla
-kuin hän, olisi joka tilaisuudessa ollut omiansa suuresti hänen
-rauhaansa häiritsemään, -- sillä entinen rakastajatar vain voi
-siihen määrin järkyttää näin rakastuneen sulhasen mieltä. -- Mutta
-että tämä tieto hänelle saapui juuri samalla hetkellä kuin tuo
-outo, tuntemattoman onnettomuuden aavistus oli sekä hänessä että
-Henriettessä herännyt, se seikka kiihdytti hänen mielenliikutustaan
-omituisella tavalla. Sillä tämä rouva Raffrayen nimi ei ainoastaan
-hänelle muistuttanut hänen nuoruutensa tulisimman rakkauden aikoja,
-se muistutti hänelle myöskin sitä naista, jossa hän oli luullut
-huomaavansa mitä kauheimpia irstaisuuden syvänteitä, joka kaikista
-oli hänelle enimmän tuhoa tuottanut, joka oli ollut hänen paha
-hengettärensä niin monen vuoden aikana, ja myöskin sitä, jota hän oli
-kohdellut leppymättömimmällä kovuudella, jopa armottomuudellakin.
-Ja tuo nainen oli tullut Palermoon, vaikka on olemassa niin monta
-muuta talvenviettokaupunkia, tähän hotelliin, vaikka Palermossakin
-on niin monta muuta hotellia tarjona ja paljon kuuluisampiakin. Ja
-vieläpä tällä hetkellä, jolloin hän luuli olevansa hyvässä kätkössä
-tässä maailman kaukaisessa sopessa, nuoren tytön seurassa, jota hän
-rakasti ja joka rakasti häntä ja josta oli tuleva hänen vaimonsa,
-Nuoressa miehessä, jonka synnynnäinen herkkätunteisuus vielä oli
-aamukävelyn ihastuksen kiihottama, heräsi pakostakin ajatus lukea
-tämä tulo jonkun pelottavan salavehkeen juoneksi. Tuo mieletön
-ajatus sai hänet kokonaan valtaansa hänen noustessaan huoneeseensa,
-ja silmittömän kauhun sairaloinen ja vastustamaton houre hätyytti
-häntä niin ankarasti, että se kuvastui hänen kasvoillansakin,
-kun hän astui yksityiseen pieneen salonkiin, missä hänen oli
-tapana nauttia kaikki ateriansa rouva Scilly'n ja morsiamensa
-seurassa. Hänen oli kestettävä tämän viimeksi mainitun hellästi
-kysyvä katse. Hänen oli ensi kerran teeskenneltävä sanomalla
-helteen vaikuttamaa päänkivistystä syyksi siihen muutokseen, joka
-oli tapahtunut hänen mielessään ja kasvojensa ilmeessä, hänen,
-jonka suhteet Henrietteen olivat aina olleet kaikkea vilppiä ja
-valhetta vailla, ajatuksien täydellistä yhteyttä. Hänen täytyi
-nähdä lempeän levottomuuden synkistävän noita suloisia kasvoja,
-ja valehtelemisen pakon vaikuttama mielenahdistus, yhtyen hänen
-sydäntä kalvavaan, vastustamattomaan tuskaansa, kävi hänelle
-vihdoin niin sietämättömäksi, että hänen täytyi sulkeutua
-huoneeseensa koko iltapäiväksi ilmoittaen syyksi yhä lisääntyvän
-pahoinvoinnin. Hänen piti mistä hinnasta tahansa päästä kokoamaan
-ajatuksensa ja punnitsemaan, mitään itseltään peittelemättä,
-niitä ratkaisumahdollisuuksia, joita tämä äkkiarvaamattoman tulon
-probleemi hänelle tarjosi, tulon, jota hän ei mitenkään voinut
-satunnaiseksi ajatella. Mutta mitenkä tämä tutkiminen kävisi päinsä
-elvyttämättä samalla menneisyyden muistoja ja tunnelmia, jotka liian
-räikeästi erosivat niistä hennoista ja viattomista unelmista, joita
-Henrietten äiti muutamia tunteja aikaisemmin oli sydämessään luonut.
-Voi surkeutta, kun tuntee sielunsa uudelleen laittoman ja huonon
-rakkauden äitelän katkeruuden täyttämäksi -- rakkauden, jonka on
-luullut ja tahtonut päätetyksi --, ja vieläpä hetkellä, jolloin siinä
-uhkuu toisen rakkauden huumaava autuus, missä kaikki on valoa ja
-toivetta!
-
--- "Ja kumminkin", vaikeroi Francis, kun jälleen oli yksin ja vapaa
-antautumaan muistojensa valtaan, "enkö jo niin monen vuoden jälkeen
-ole kuollut hänelle, niinkuin hänkin on minulle kuollut?"
-
-
-
-
-II
-
-ENTISYYS
-
-
-Niinkö monta vuotta! Kokoontaitetuissa, vielä siteissä olevissa
-sanomalehdissä, joita nuoren miehen käsi sattumalta hipaisi
-tuona niin tuskallisissa tunteissa alotettuna iltapäivänä, oli
-todellakin vuosiluku 1886. Huhtikuussa v. 1877 hän oli viimeisen
-kerran puhutellut rouva Raffrayeta. Ensimäisen kerran hän oli hänet
-tavannut kevättalvella v. 1876. Tämän naisen muisto siis sisälsi
-tuskin kaksitoista kuukautta hänen elämästään. Ne rakkaussuhteet,
-jotka meihin jättävät häviämättömiä arpia, eivät olekaan aina
-kauimmin kestäneitä, yhtä vähän kuin ovat traagillisimpia ja
-romaanintapaisesti monimutkaisimpia. Sitävastoin jää rakastamamme
-nainen ainiaaksi meidän muistossamme elämään, jos hän on loukannut
-jotain sydämemme arkaa ja kipeätä kohtaa, vaikka olisimme hänelle
-antaneet vain muutamia viikkoja elämästämme. Erottipa meidät sen
-jälkeen mikä tahansa välimatka, aika, uudet kasvot, uudet suudelmat,
-uudet surut, uudet ilot -- turhaa kaikki. "Hän on mennyt meidän
-vereemme", niinkuin sattuvasti ja kuvaavasti sanotaan. Siihen on
-lisättävä, että Francis kohtasi Pauline Raffrayen aikana, joka
-olosuhteiden vaikutuksesta kävi hänelle erityisen vaaralliseksi.
-Hän oli silloin viidenkolmatta ikäinen. Kun hän oli jäänyt orvoksi
-aivan nuorena, oli koko hänen perherakkautensa kohdistunut ainoaan
-sisareen, rouva Julie Archambault'iin, joka, ollen avioliitossaan
-onneton, vietti sangen ilotonta elämää. Tämä sisar, joka oli neljä
-vuotta häntä vanhempi, johti hänen kasvatustansa arkaluontoisen
-kehitysajan loppupuolella, jolloin hellyys ei voi saada mitään
-aikaan, ellei sen rinnalla vaikuta oikea käsitys yhteiskunnassa
-toimivista laeista. Julie tahtoi alussa pitää veljensä luonaan.
-Koulusta päästyään, joka sodan tähden tapahtui vuotta myöhemmin kuin
-olisi pitänyt, Francis suoritti lakitiedetutkintonsa ja sekaantui
-muutamiin sangen jokapäiväisiin, sangen mitättömiin rakkausjuttuihin,
-joista sisar, saatuansa niistä tiedon, suuresti pelästyi. Ajatellen,
-ettei joutilaisuudesta varakkaalle nuorelle miehelle onnea koituisi,
-hän piti katkerana, mutta välttämättömänä velvollisuutenansa hankkia
-hänelle työtä -- työtä kaukana Parisista. Hänen perhe-elämänsä
-surkeat kokemukset olivat hänessä herättäneet ennakkoluulon tätä
-pääkaupunkia kohtaan, joka ennakkoluulo perin siveellisissä naisissa
-on yhtä tavallinen kuin bulevardien ihailijoissa ennakkoluulo kaikkea
-muuta maailmaa kohtaan. Siinä hän erehtyi. Jos tämän kaupungin joka
-paikassa tarjona olevat huvitukset ovatkin turmiolliset useille
-kevytmielisille ja turhamaisille nuorukaisille, on henkinen ja
-siveellinen yksinäisyys monelle maaseutukaupungeissa tahi ulkomailla
-oleskelevalle nuorelle miehelle vielä turmiollisempi, varsinkin
-jos hänellä jo ennestään on mielikuvitteluun ja liialliseen
-tunteellisuuteen taipuvainen luonne. Niin oli Francis'n laita.
-Parisissa hän olisi pian väsynyt ensimäisiin säännöttömyyksiinsä, ja
-luonteensa syvän kunniantunnon pakottamana hän olisi pian tasaantunut
-ja hakenut onnensa siitä, mistä se on varmimmin löydettävissä,
-aikaisesta avioliitosta. Mutta kun hän nyt, seuraten sisarensa
-neuvoa, miltei käskyä, antautui diplomaattiselle uralle, johon
-hänellä ei ollut vähintäkään halua, niin hän onnettomuudekseen heti
-alussa joutui Saksaan, sen etäisimpiin lähetystöihin. V. 1876 hän
-oli viettänyt kaksi vuotta Münchenissä, melkein kokonaan itseensä
-vajonneena, lukien, haaveksien, odottaen elämää sen sijaan että se
-olisi ollut elettävä, joutilaana sielläkin kansliassa palvelevien
-tavalla, pakotettuna yhtä mittaa näkemään virkatovereita, joiden
-seura vielä enemmän lisäsi hänen sisällistä yksinäisyydentunnettansa,
-se kun ei voinut johtaa ystävyyteen. Näiden kahden vuoden tuloksena
-oli hänessä sen omituisen mielentilan kehittyminen, jonka ohimenevänä
-tapaa muutamissa nuorissa miehissä, varsinkin kirjailija- ja
-taiteilijaluonteissa, sekä pysyväisempänä nuorissa naisissa, jotka
-ovat onneensa tyytymättömät tai määrättyjen velvollisuuksien
-puutteessa. Tämä mielentila on paljon turmiollisempi terveen järjen
-kehittymiselle kuin mitättömät himojen tyydyttämiset, ja sen on
-sattuvalla, kuuluisaksi käyneellä sanalla kuvannut se kirkkoisä,
-joka kirkkoisistä parhaiten käsittää ihmisluonnetta ja sen
-kiusauksia. Tarkoitan liiallista rakkauden rakastamista, -- tautia,
-joka piakkoin ohimenevänä on viaton, mutta joka käy vaaralliseksi
-ja seurauksiltaan turmiolliseksi, jos sitä kauemmin kestää. Joka
-näin rakkautta rakastaa, hautoo onttojen romaanien utukuvia, jotka
-todellisuus heti haihduttaisi. Hän tottuu vähitellen arvostelemaan
-vähäpätöiseksi kaikkea, joka ei jollakin tavalla koske hänen
-rakkauskiihkoansa. Hän ammattinsa riennot ja velvollisuudet käyvät
-hänen mielestään vähempiarvoisiksi. Miehen jalot unelmat perheen
-muodostamisesta, ihanteellisen aatteen, tieteen, taiteen, politiikan
-palvelemisesta, hänen omaa etua enemmän kysyvät pyrintönsä kunnian
-niittämiseen virkauralla kaikki nämä pontevan toiminnan tehokkaat
-vaikuttimet väistyvät, heikkenevät, kuihtuvat, suodaksensa sija
-tuolle kaikki nielevälle tunteiden puhkeamispäivän valmistamiselle.
-Milloin saapuneekaan tuo epämääräisten toiveiden toteutumishetki,
-ja minkälaisena? Joka rakkautta rakastaa, käyttää päiviä, viikkoja,
-kuukausmääriä tämän iankaikkisen ongelman pohtimiseen, liioitellen
-jo edeltäpäin intohimojen draamallisuutta, ahmien mielin kuvituksen
-luomien rakkaussuhteiden kaikkia iloja ja suruja, samalla kertaa
-tylsistyen ja harjaantuen niiden hienoimpia väreitä käsittämään,
-niin että nämä unelmien hurjat lemmennautinnot ja henkisen
-hekuman kiihotus, yhtyen lapselliseen kokemattomuuteen, luovat
-hänessä omituista viattomuudensekaista turmelusta. Hienoimmatkin
-mielistelyn vivahdukset ovat hänelle tutut. Hän on perehtynyt
-kaikkiin viettelijäviekkauksiin, kaikkiin teoreetikkojen anatomisista
-tutkimuksista selville käyneihin sydämen tunneilmiöihin. Ja
-samalla kertaa hänessä on jälellä jonkinlainen todellisen tunteen
-neitsyellisyys, joka johtuu hänen päiviensä ja hänen öittensä
-fyysillisestä nuhteettomuudesta. Francis oli joutunut tähän nuoruuden
-ratkaisevaan hetkeen, jonka sekavuutta hänessä ennenaikaisten
-kokemusten muisto vielä lisäsi, kun hänen sisarensa Julie Archambault
-kohtasi Pauline Raffrayen, joka hänkin oli sangen onneton
-avioliitossaan, ja näiden välillä syntyi kiihkeä ystävyydenliitto,
-yksi noita, joita surkean kohtalon yhtäläisyys, luottamuksen ja
-sympatian tarve, maailman vihamielisyys tai välinpitämättömyys niin
-helposti ja nopeasti luovat nuorien, joutilaitten ja turvattomien
-naisten kesken. Julien kirjeet olivat Francisille merkkitapauksia
-hänen maanpakolaisuudessaan. Niissä oli niin paljon hienouteen
-yhtynyttä älyä ja niin säälivää myötätuntoisuutta veljen sydäntä
-koskevia asioita kohtaan, niitä nimittäin, joista tämä oli voinut
-hänelle puhua. Tästä ajasta lähtien näissä kirjeissä ei ollut puhetta
-muusta kuin Paulinesta, samaten kuin Francis oli ystävättärien
-ainaisena keskustelun esineenä. Satunnaiset asianhaarat yhä lisäsivät
-rouva Raffrayen ja Nayrac'in uteliaisuutta toinen toistansa kohtaan.
-Nuoren miehen käydessä Parisissa kaksi kertaa sen jälkeen, kuin
-tämä ystävyysliitto oli solmittu, Pauline oli matkoilla. Sitten
-eräs tapahtuma, joka olisi riittänyt heidän rauhaansa häiritsemään,
-vaikka he olisivat olleetkin toisilleen aivan välinpitämättömiä, vei
-heidät yhteen. Rouva Archambault kuoli, muutamia päiviä lavantautia
-sairastettuansa, ja tämän kuolinvuoteen luona Francis, kiireessä
-Parisiin saapuneena, näki ensimäisen kerran Paulinen solakan
-vartalon, ruskean tukan, kauniit, kalpeat kasvot, joita harmahtavat,
-vienoa surumielisyyttä ilmaisevat silmät elähyttivät. Kaikkina
-aikoina runoilijat ja fysiologian tutkijat ovat kiinnittäneet
-huomionsa kuoleman ja rakkauden herättämien tunteiden salaperäiseen
-yhteyteen. Tarvitseeko todellakin luonnonlakien salaperäisiin
-vaikutuksiin vedota voidakseen näyttää toteen, että helläluonteisissa
-naisissa sääliväisyys on tehokkain yllyttäjä lankeemukseen, niinkuin
-epätoivo korvaamattoman ystävän menettämisestä luonteeltaan
-monimutkaisimmassakin miehessä on siihen vastustamaton, selvää
-kieltä puhuva neuvonantaja. Francis ja Pauline surivat yhdessä.
-Nuoren miehen kärsimys kävi Paulinelle sääliksi. Francis näki sen
-ja tunsi sydämessään syvän liikutuksen. Pauline oli niin kaunis,
-niin hieno. Hänen suhteensa herra Raffrayeen jokapäiväiseen ja
-törkeään, nautinnonhimoiseen elostelijaan, olivat niin perin surkeat.
-Tämä nimittäin, naituansa hänet rahojen tähden, oli heti palannut
-tyttöjen seuraan, erään noiden alkoovi-draamojen jälkeen, jotka
-nuoressa vaimossa herättävät niin sanomatonta vastenmielisyyttä.
-Esiintyypä sitten toinen mies, helläluonteinen ja hienotapainen,
-joka melkein naisen tavoin käsittää sydämen kaikki tunnevivahdukset,
--- mikä pelottava koettelemus! Ja mikä suuri vaara, kun sitten
-tämän miehen tapaa kerta toisensa perästä, tuttavallisesti, mieli
-yhteisen surun hellyttämänä, näkemättä siinä mitään pahaa, kun tietää
-vaikuttimet jaloiksi. Julia kuoli maaliskuussa. Toukokuussa oli
-Francis vielä Parisissa. Hän oli ministeristöstä saanut virkavapautta
-epämääräiseksi ajaksi. Hän oli rouva Raffrayen rakastaja.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Surkea lemmentarina, joka kyynelissä ja kuoleman kolkkoudessa
-alkaneena oli jatkuvakin kyynelissä, kiduttavissa tuskissa,
-katkerissa ajatuksissa, ja joka oli häpeälliseen vihaan päättyvä,
-aviorikoksen kirouksen synnyttämään vihaan. Vielä nytkin, niin
-monen vuoden jälkeen, kun Francis sai Paulinen odottamattomasta
-tulosta tiedon, koko hänen ruumiinsa värisi tämän vihan muistosta,
-siihen määrin se oli päässyt myrkyttämään hänen sydänjuuriansa ja
-tunkeutumaan hänen sielunsa salaisimpiinkin sokkeloihin, ja sitä
-ajatellessaan, niinkuin tänäkin yksinäisenä iltapäivänä, hän ei
-voinut käsittää, miten silloisen lemmenunelman toteutumistoivo
-heti alussa oli voinut hänessä herättää niin suurta ja outoa
-levottomuutta. Olihan tuo toivo kumminkin, jos kohta rikoksellinen,
-alkuansa jaloa syntyä; siltä se hänestä ainakin näin kaukaa katsoen
-näytti. Huolimatta tästä ajan pituudesta, joka tuntuu sovittavan
-kaikki, sentähden että se suo meille tilaisuutta arvostelemaan, missä
-määrin tarkimminkin punnitut tekomme ovat olleet sallimuksen alaisia,
-hän ei huomannut, että vähäpätöiseltä näyttävät mutta todellisuudessa
-korjaamaton väärinkäsitys oli jo alussa tuominnut tämän rakkauden
-myrskyiseksi. Francis ja Pauline olivat rakastaneet ja ihailleet
-toisiaan, omistaneet toisensa, niin sanoaksemme toisiaan tuntematta.
-He olivat antautuneet toisilleen sieluineen ja ruumiineen, ennenkuin
-olivat päässeet toistensa luonteista selville. Nuori nainen ei
-tietänyt nuoresta miehestä muuta kuin mitä Julie oli hänestä
-puhunut. Francis oli hänen silmissään ainoastaan toivoton veli,
-onneton erakko, unelmaansa kaipaava haaveilija. Sitä hän olikin,
-mutta myöskin luonteeltaan äärettömän monimutkainen ja herkkä,
-mielikuvitukseltaan turmeltunut, raju ja nuoruudestaan huolimatta
-epäileväinen, luulevainen ja levoton, ajatus- ja tunne-elämänsä
-valheellisuuden pilaama henki, sanalla sanoen, onneen kykenemätön
-ihminen, jota aistillisuuteen perustuva rakkaus kauhean helposti
-oli johtava mustasukkaisuuteen. Ja Francis, mitä hän oli Paulinessa
-nähnyt? Sisarensa lempeän uskotun, lapsen, joka liian nuorena ja
-elämästä mitään tietämättä oli kiduttavaan kahleeseen kytketty,
-jonka arkaluontoisinta kainoutta ja herkkätunteisuutta oli loukattu
-ja ruhjottu. Ja sitä hän olikin, mutta myöskin maailman huvituksiin
-tottunut nainen, rikas, esiintymisessään ja puvuissaan nuhteeton,
-hiukan pintapuolisuuteen taipuvainen, kuuden vuoden aikana tottunut
-haihduttamaan onnettomista perheoloista johtuvat huolensa alituisien
-kävelymatkojen, päivälliskemujen, vieraissakäyntien ja näytelmähuvien
-pyörteissä, jotka tyhjät ajanvietot muuttuvat meille tarpeiksi,
-mikäli ne auttavat meitä pakenemaan sietämättömiä kotioloja. Hän
-oli, sanalla sanoen, noita lapsellisen turhamaisia keimailijoita,
-jotka tahtovat loistaa, sentähden että tahtovat miellyttää, ja
-joita tämä mielistelyhalu liiankin usein johtaa hieman vapaaseen
-seuraan ja turhanpäiväisiin varomattomuuksiin, joiden johdosta on
-niin helppo panetella. Tuntuu siltä, että uuden tunteen puhjetessa
-näiden pienten vikojen olisi pitänyt kadota, ja niin olisi käynytkin,
-jos Pauline olisi joutunut luonnollisemman ja johdonmukaisemman
-vaikutuksen alaiseksi. Nyt ne päinvastoin yltyivät, ja siihen oli
-kenties syyksi luettava juuri se, mikä Francis'in luonteessa oli
-parasta. Turmeltuneesta mielikuvituksesta huolimatta Francis'sta
-ei ollut toisen miehen vaimon rakastajaksi. Hän oli ensimäisen
-nuoruutensa aikana ollut sangen harras kristitty, ja vaikka hänen
-unelmansa sitten, vuosien vieriessä, olivat olleet pelkkää rakkautta
-ja aina vaan rakkautta sen luvattomissa muodoissa, niin hän
-kuitenkin oli omituisen, mutta ylen tavallisen ristiriitaisuuden
-johdosta sielunsa pohjalla säilyttänyt jonkinlaista aistillisuuden
-pelkoa, syvää intohimojen ja omantunnon sopusoinnun kaipuuta. Tämä
-omituisuus on yhteinen kaikissa miehissä, joiden uskonnollisuus
-on ollut vilpitön. He ovat aina taipuvaiset kärsimään rikoksesta,
-jonka rakastettu nainen tekee heidän hyväkseen. Heidän on mahdotonta
-hyväksyä sitä omantunnon tinkimistä, jota aviorikos edellyttää, ja
-vain vastenmielisesti he voivat suostua kolmihenkilöisen liiton
-mukavaan sovittelukeinoon, joka yksinkertaisimmalla tavalla ratkaisee
-avioliiton ja rakkauden välisen probleemin. Francis'n rakkauteen
-sekoittui heti tuota rakastajan mieletöntä kateutta aviomiestä
-kohtaan, tunnetta, jota hän jo edeltäpäin oli tarpeeksi ajatellut
-säästääkseen itseään sen kidutukselta. Vaikka hän siis suostui joskus
-käymään rouva Raffrayen kodissa, ei hän mitenkään voinut tekeytyä
-Albéric Raffrayen ystäväksi. Hän asettui sentähden sille kannalle,
-ettei hänen juuri koskaan tarvinnut nähdä tuota miestä, jota hän
-petti, häntä tosin halveksien, mutta sittenkin petti auttamattomasti.
-Täten heidän liittonsa joutui jonkinlaiseen poikkeusasemaan, joka
-Nayrac'in mielestä tuntui aivan luonnolliselta, mutta joka jo
-alussa sen tuomitsi häviöön. Tämä rakkaus jäi Paulinelle, jossa
-nuoren miehen arka hienotunteisuus yhä enemmän herätti ihailua,
-ikäänkuin jotenkuten syrjäiseksi. Se oli hänelle jonakin hellyyden
-keitaana, johon hän astui ikäänkuin unelman lumottuun maahan ja
-josta hän lähti palataksensa todellisuuteen, joka tuntui hänestä
-sitä sietämättömämmältä, mitä suloisempi ja ihanampi unelma oli
-ollut. Seuraukset tästä olivat hänelle samat kuin kaikille muille
-yhtäläisessä asemassa oleville naisille, ja juuri niitä seurauksia
-useimmat rakastajat vaistomaisesti koettavat välttää suostumalla
-häpäisemänsä kodin kammottavaan tuttavuuteen mieluummin kuin
-rakastettunsa varsin vaaralliseen tapojen kaksinaisuuteen. Rouva
-Raffrayesta täytyi, hänen palattuansa yhtymäpaikasta vielä väristen
-lemmittynsä suuteloista, kodin pakostakin tuntua entistänsä
-kolkommalta, hänen miehensä kasvojen ja sielun jokapäiväisyyden kahta
-vertaa inhottavammalta, ja sitä valtavammaksi kävi hänelle tarve
-paeta tätä taloa ja tuota miestä ja suinpäin heittäytyä seuraelämän
-pyörteisiin, jotka eivät missään suhteessa kajonneet hänen sydämensä
-salaisuuteen. -- Niin hän ainakin luuli, onneton! Ja tuskin he olivat
-toisiaan neljä viikkoa omistaneet, kun jo Francis alkoi kärsiä näistä
-valheellisen elämän välttämättömistä selkkauksista, joihin hänen
-lemmittynsä vaivatta tottui, jopa mieltyikin. Sillä joskin Pauline
-oli rakastunut, oli hän myöskin nuori, ja hänen lemmenonnensa,
-kiihdyttäen kaikkia hänen elinvoimiansa, elvytti ensi teokseen
-hänessä liikunnon ja huvin halun, joka muutenkin on niin luonnollinen
-viidenkolmatta ikäiselle. Nainen voi näet kahdella tavalla maailmassa
-kantaa luvattoman, mutta rakkaaksi käyneen salaisuuden: joko niin,
-että hän alakuloisena kärsii kaikesta, jota ei lemmitty läsnäolollaan
-kirkasta, taikka niin, että hän hurmaantuneena iloitsee kaikesta,
-kokonaan niiden riemusävelten vallassa, jotka hänen rinnassansa
-soivat. Vaikka miehet useimmiten eivät tahdo tunnustaa vilpittömäksi
-tätä viimeksimainittua rakkauden lajia, ei se ole kiellettävissä,
-ja Francis sai onnettomuudekseen kokea, että Paulinen rakkaus oli
-sellainen. Niinpä tämä kerran tuli yhtymäpaikalle päänkivistyksen
-raukaisemana, valvottuaan tanssiaisissa hyvin myöhäiseen.
-
--- "Miksi et mennyt aikaisemmin kotiin?" sanoi Francis hänelle kahden
-suudelman välillä, hellästi nuhdellen.
-
--- "Minkäpä sille taisin", vastasi Pauline. "Jäin kun houkuteltiin.
-Ja sitten", jatkoi hän hyväellen sormillansa nuoren miehen hiuksia,
-"tiesinhän, että saisin sinut tänään nähdä, enkä voinut odotusta
-kestää. Olin niinkuin kuumeessa. Ja kylläpä minä tanssin!...
-Varmaankin olisit minusta pitänyt. Olin niin sievä. Tunsin, että olin
-muittenkin mielestä sievä!..."
-
--- "Mutta", jatkoi Francis, koettaen leikillisesti hymyillen
-salata tuskallisen mielenliikutuksensa, "sinun ei johdu mieleen,
-että minä voisin tulla mustasukkaiseksi?..." Hän ei lopettanut
-lausettaan. Hän näki hänet ajatuksissaan olkapäät paljaina -- nuo
-olkapäät, joiden tuoksua hän hengitti juuri tällä hetkellä, sillä he
-istuivat sylitysten, ja joiden kauneutta hän hyväili -- ja samassa
-näyn välähdyksessä hän huomasi tuon jumaloidun poven himoitsevien
-katseiden ja huokauksien ympäröimäksi.
-
--- "Mustasukkaiseksiko, ja mistä?"... kysyi Pauline.
-
-Ja hänen tätä kysymystä tehdessään hänen silmissään kuvastui niin
-paljon hellää säikähdystä, niin ilmaisen vilpitöntä hämmästystä, että
-Francis'n täytyi sulkea hänet syliinsä hillitsemättömään syleilyyn,
-ikäänkuin siihen tukehuttaakseen sen pirullisen epäilyksen hengen,
-joka pyrki erottamaan hänen sydämensä tuosta säälittävästä naisesta.
-Paulinen lähdettyä Francis jäi pitkäksi aikaa paikalleen, kasvot
-kätkettyinä tyynyyn, johon Paulinen pää oli painanut syvennyksen ja
-joka vielä lemusi hänen pitkien, hienojen suortuviensa tuoksua. Hän
-oli kuolettavan surun vallassa. Juuri lähdön hetkellä oli paha henki
-taas päätänsä nostanut. Eikö Pauline ollut eräänä hetkenä katsellut
-kelloa ja temmaisten itsensä hänestä irti sanonut:
-
--- "Minähän myöhästyn! Minun täytyy olla ajoissa valmis, sillä
-me syömme päivällistä seitsemän aikaan mennäksemme sitten heti
-teatteriin..."
-
-Miten viattomat ne olivat, nuo muutamat sanat! Ja kuitenkaan Francis
-ei koskaan voinut unhottaa sitä tuskallista vaikutusta, jonka ne
-olivat häneen tehneet pimenevän iltapäivän hämärässä. Turhaan
-hän ne myönsi viattomiksi, ja myönsipä myöskin itse vaatineensa,
-ettei Pauline missään suhteessa muuttaisi seuraelämäntapojansa,
-jottei joutuisi epäilyksen ja uteliaisuuden alaiseksi. Turhaan
-hän itselleen luetteli, miten Pauline aina oli hänelle esiintynyt
-suorana ja koruttomana, kaikkea teeskentelyä vailla. Turhaan hän
-muisteli, mitä Julie oli kirjeissään hänelle sanonut ystävästään,
-ja turhaan hän koetti pakottautua ajattelemaan, kuinka he olivat
-yhdessä itkeneet tuon rakkaan olennon kuolinvuoteen ääressä. Hän oli
-epäillyt rakastettunsa sydäntä, ja jos naisen sydämen epäileminen
-aina on tunteiden tulevaisuudelle turmiollinen, niin se on sitä
-turmiollisempi, jos tämän naisen seurassa saa viettää ainoastaan
-silloin tällöin muutamia hajanaisia hetkiä ja jos jo edeltäpäin on
-sydäntänsä tahrannut ihanteellisuutta polkevilla lukemisilla ja
-unelmilla. Ja sitten Francis, kenties tietämättänsä, oli niitä,
-joiden herkkätunteisuus on mielikuvituksen vaikutuksesta tylsistynyt
-ja jotka eivät voi tuntea kärsimättä. Kauhea henkinen taipumus, joka
-pakottaa valtaamansa uhrin liioittelemaan pienimpiäkin haavoja! --
-Hänestä oli tuntunut, että hän rakasti Paulinea enemmän kuin tämä
-rakasti häntä. Tuo ensimäinen epäluulo ei kenties hänessä niin selvin
-sanoin esiintynyt, mutta hän oli itseltään kysynyt, oliko Paulinen
-rakkaus häntä kohtaan todellakin niin suuri kuin miksi hän sen sanoi.
-Hän oli kärsinyt siitä, ettei saanut häntä tarpeekseen omanansa
-pitää, ja vaikka hän täydellisesti käsitti, että oli mieletöntä
-sellaisista mitättömyyksistä välittää, hän oli, kaikesta huolimatta,
-typerästi, kohtuuttomasti, lapsellisesti mustasukkainen, kadehtien
-syyttä ja itsekään tietämättä minkä tähden koko sitä seurapiiriä,
-jossa Pauline liikkui. Kuinka viettävä onkaan tie sellaisesta
-määräämättömästä epäluulosta toiseen, tarkemmin määrättyyn, ja
-kuinka vähän aikaa levoton sydän tarvitsee, muuttaakseen aiheettoman
-tyytymättömyyden hämärän vaivan selviin syihin perustuvaksi tuskaksi,
-pettymyksen pelon hyydyttäväksi kylmyydeksi ja itse tämän kylmyyden
-solvaisevaksi syytökseksi. Francis muisti niin hyvin, kuinka hän oli
-taistellut omaa ylpeyttänsä vastaan, jottei lankeaisi kiusaukseen,
-joka häntä seuraavana viikkona yhtä mittaa ahdisti. Häntä nimittäin
-vaivasi häpeällinen halu hankkia tietoja niistä henkilöistä, jotka
-Paulinen seurapiirissä liikkuivat. Vihdoin hän oli antautunut
-tämän kiusauksen valtaan kysymällä milloin yhtä, milloin toista:
-Missä Pauline oli ollut päivällisillä?... Kenen luona käynyt ja
-ketä tavannut?... -- Nyt, kun ei häntä enää tämä häpeällinen kuume
-polttanut, hän tunsi punastuvansa ajatellessaan tuota tuskastuttavaa
-ja arkaa urkintaa, millä hän oli vähitellen myrkyttänyt alkuansa
-lievän haavan, siksi kunnes välttämätön yhteentörmäys oli rikkonut
-hänen ja hänen rakastettunsa välit. Kuinka tarkkaan hän vieläkin
-muisti tuon kohtauksen, vaikka se oli kestänytkin vain muutaman
-silmänräpäyksen! Niinkuin tien mutkassa äkkiä näköalan luonne
-kokonaan muuttuu, niin oli heidän rakkautensakin muuttunut, heti kun
-ensimäinen tarkoin määrätty nimi heidän välillänsä mainittiin, ja
-tähän nimeen olivat hänen epäluulonsa hämärät ainekset kokoontuneet
-ikäänkuin syttiöön ja siihen piintyneet. Silloinkin he olivat
-kahdenkesken hänen kodissaan, nuoren miehen asunnossa, jonka hän oli
-sattumalta valinnut sisaren kuoleman jälkeen ja johon hän jo oli
-puoleksi kotiutunut. Hän tuskin silloin aavisti, että häneltä jäisi
-sen kalustaminen kesken ja että hän siitä ennen pitkää oli karkaava,
-paetaksensa tämmöisten hetkien sydäntä kouristavia muistoja. Sinä
-päivänä heidän onnensa oli ollut erittäin suuri. Pauline oli iloinen
-ja nauroi, silmät lapsellisesti veitikkamaisen ilmeen kirkastamina,
-ja rupesipa sitten itsestään seikkaperäisesti kertomaan eilistä
-illanviettoansa. Hän oli ollut kutsuissa erään ystävättärensä luona
-ja pöydässä oli hänellä ollut vierustoverinansa muuan paroni Armand
-de Querne, joka nähtävästi tahtoi häntä lähestyä, sillä hän oli jo
-jonkun aikaa pyrkinyt pääsemään kaikkiin seuroihin, missä tiesi
-Paulinen tapaavansa.
-
--- "Luulenpa", sanoi Pauline, "että hänellä on mielessä pyrkiä minun
-suosiooni. Mutta eipä uskalla, -- ja kovasti minua naurattaa, kun
-näen hänen pyörittelevän kohteliaisuuksia, joita ei saa koskaan
-loppuun sanotuiksi. Älykäs mies, eikä arvaa, että rakas onneni minua
-suojelee..."
-
--- "Toivon", vastasi Francis, "ettet ota häntä enää vastaan!"...
-
--- "Ettenkö ota vastaan", sanoi Pauline, "ja miksikä en? Siksikö että
-hän luulisi minun pelkäävän ja todellakin rakastuisi. Voit luottaa
-minun naiselliseen älyyni. _Take no notice_, niinkuin englantilaiset
-sanovat, on näissä asioissa meille paras keino..." Sitten, kun ei
-saanut vastausta, Pauline katsoi häneen, tällä kertaa surullisin
-silmin, ja jatkoi hiukan hätääntyneellä äänellä: -- "Ystäväni, eikö
-sinulla ole luottamusta minuun?" Ja kun Francis yhä pysyi äänetönnä,
-hän sanoi äänenvivahduksella, joka oli tälle tuntematon: -- "Francis,
-rukoilemalla rukoilen, elä minua koskaan sillä tavalla häpäise! Olen
-niin suuresti rikkonut antautuessani sinulle. Elä minussa herätä
-sitä ajatusta, että siitä syystä minua halveksit! Kärsisin siitä
-niin, että muuttuisin häijyksi. Onnemme on riippuvainen siitä, että
-tiedät miten asiat ovat, tiedät, että rakastan sinua ainaisesti, ja
-yksin sinua. Jos minua epäilisit, näetkös, joutuisin epätoivoon,
-sillä enhän voisi sinulle mitään todistaa, kun elämme näin erillään
-toisistamme..."
-
--- "Jos sittenkin pyytäisin sinua uhraamaan jonkun minun tähteni?"
-jatkoi Francis.
-
--- "Jonkun uhraamaanko? Kuinka minä sitä voisin?" vastasi Pauline
-pakottautuen hymyilemään. "Sitä voidakseni minun pitäisi rakastaa
-jotakin muuta kuin sinua, ja sehän olisi mahdotonta..."
-
--- "Ymmärrät vallan hyvin mitä tarkoitan", jatkoi Francis
-loukkaantuen tahtomattansa tästä kiertelevästä vastauksesta. Nämä
-naisellisesti notkeat puolustuskeinot, jotka ovat niin läheistä sukua
-viekkaudelle, suututtavat suuresti miestä, milloin ne eivät häntä
-viehätä. Ja hän oli jatkanut: --"Tarkoitan: jos sinua pyytäisin
-sulkemaan ovesi joltakin, esimerkiksi tuolta herra de Querneltä?"
-
--- "Tottelisin tietysti, jos voisin", oli Pauline vastannut
-olkapäitään kohauttaen, "mutta ethän sitä pyydä. Ethän siten tahtoisi
-minua solvaista ja nöyryyttää..." Tämän yksinkertaisen puolustuksen
-johdosta Francis oli jättänyt tuon pienen kiistan sikseen. Sitten,
-niinkuin kaikki mustasukkaiset, hän oli loppumattomasti ajatuksissaan
-punninnut rakastajattarensa vähimpiäkin äänen ja ilmeen vivahduksia
-tämän lähtiessä. Sillä Pauline oli lähtenyt pois. Francis ei
-ollut hänelle sitä armoa suonut, että olisi asettunut hänen
-sijallensa kysyäksensä itseltänsä, mitä Pauline hänestä ajatteli,
-mitä hänestä tiesi, kuinka hän hänen luonnettansa arvosteli ja
-siis mitä vastakaikua sellaiset sanat Paulinessa herättivät. Hän
-näki ainoastaan yhden asian: miksei Pauline ollut muitta mutkitta
-vastannut: "Sinun on käskeminen, minun totteleminen." Miehellä on,
-kun kärsimisen aika hänelle alkaa, noita mielettömästi itsevaltaisia
-vaatimuksia, joihin nainen, joka todellakin rakastaa, alistuu, jos
-hän ei ole kuuttakolmatta nuorempi. Tarvitsee elämänkokemusta,
-ennenkuin ymmärtää, etteivät rakkausasioissa väärinkäsitykset ole
-koskaan vaarattomia, ennenkuin ymmärtää, missä määrin muutamissa
-miehissä mieletön epäluulo ja epäilyksen tuskallinen kuume voi
-yltyä. Maailman meno on aina yhtäläinen. Missä ikinä varomaton
-Desdemona, pahaa ajattelematta, hymyilee Cassiolle, joka häntä
-tervehtii, siinä on Othello valmis heidän yhteistä onneansa sortamaan
-tuon viattoman hymyn tähden, tarvitsematta edes panettelijankaan
-myrkyllistä yllytystä kuunnella. Meistä tulee helposti oma Jagomme,
-ja me olemme silloin tuota kuuluisaa kavaltajaa vielä taitavammat
-keksimään kiduttamiskeinoja itsellemme. Francis oli niitä onnettomia
-rakastajia, jotka aina kaipaavat todisteita. Ja lieneekö siinä
-ilkkuvan kohtalon oikkua, että sellaiset rakastajat ovat aina
-helpoimmat pettää. Jos he sattuvat juonikkaan naisen käsiin, niin
-tämä on taitavata taitavampi päteviä todisteita hankkimaan, joita
-todisteita on aina helppo valmistaa; jos he sitävastoin yhdyttävät
-arkaluontoisen naisen, niin he loukkaavat häntä niin syvästi, että
-hän muuttuu häijyksi, niinkuin Pauline oli avosydämisesti sanonut,
-tietämättä itsekään minkä verran totuutta tässä pelottavassa
-ennustuksessa oli. Nuori mies oli vielä tämän mieltäahdistavan
-keskustelun tympäisevän vaikutuksen alaisena, kun hän kolme päivää
-myöhemmin kävi rouva Raffrayeta tapaamassa hänen kodissaan.
-Sittenkuin Pauline oli hänelle antautunut, Francis oli ani harvoin
-siellä käynyt. Kun hän sen teki, meni hän sinne tavallisesti heti
-aamiaisen syötyään, aikana, jolloin tiesi Paulinen ottavan vieraita
-vastaan. Näin ollen oli siis sangen luonnollista, ettei Pauline
-hänen siellä käydessään ollut yksin. Ja yhtä luonnolliselta olisi
-Francis'sta, vastamainitun keskustelun jälkeen, pitänyt tuntua, että
-paroni de Quernekin samaan aikaan sattui siellä olemaan. Hiukan
-hämmästystä Paulinen katseessa ja asennossa, hiukan tuttavallisuutta
-Armand de Quernen viittauksissa Paulinen seurapiirissä sattuneihin
-pieniin tapahtumiin, joista ei Francis tietänyt mitään -- siinä
-kaikki, ja sittenkin siinä oli tarpeeksi aihetta myrskyä ennustavaan
-vaitioloon, kun Pauline ja Francis paronin lähdettyä jäivät kahden.
-Pauline pyrki ensimäiseksi keskeyttämään tämän äänettömyyden ja sanoi
-lähestyen Francis'ta tarttuakseen hänen käteensä:
-
--- "Kuinka hyvä että tulit! En tätä hauskaa yllätystä tietänyt
-odottaakaan."
-
--- "Huomasin sen kyllä", sanoi tämä kylmästi, vastaamatta hänen
-ystävälliseen tervehdykseensä.
-
--- "Kuinka minulle noin puhut?" sanoi Pauline huolestuneena.
-"Kyllähän sen tiedän. Siksi että herra de Querne sattui olemaan
-luonani. Mutta jos olisin sulkenut häneltä oveni, en olisi voinut
-ottaa sinuakaan vastaan, ja silloinhan emme olisi saaneet näitä
-muutamia hetkiä yhdessä viettää. Elä meiltä niitä pilaa! Ethän..."
-
--- "Miksikä sitten olit niin hämilläsi?" vastasi Nayrac.
-
--- "Sentähden", sanoi Pauline, "että arvasin sinun suuttuvan,
-syyttä -- aivan syyttä!" lisäsi hän, kulmakarvojansa rypistäen.
-Näiden kauniiden ruskeiden kulmakarvojen alla hänen vaaleanharmaat
-silmänsä kävivät äkkiä vielä vaaleammiksi ja heittivät harmistuneen
-katseen. Heikko puna kohosi hänen kasvoilleen, ja hän jatkoi, hänkin
-vuorostaan kylmällä äänellä, mutta nähtävästi syvästi liikutettuna:
-
--- "Olenhan jo sanonut, ettei minua tällä tavalla käy loukkaaminen,
-Francis! Rakastanhan sinua. Enhän ole koskaan muita rakastanut, sinua
-vain. Jos en olisi sinulle uskollinen, olisin kaikista kunniattomin
-ihminen. Tahdon, ymmärrätkö, tahdon, että kunnioitat minua, että
-minuun luotat..."
-
--- "Laita sitten niin, ettei tuo luottamus käy minulle
-mahdottomaksi!" huudahti Francis. --
-
--- "Mahdottomaksi?..." jatkoi Pauline. "Minunko käytökseni takia?...
-Ethän toki uskone, että suostuisin herra de Querneen..."
-
--- "Uskon kyllä", vastasi Francis töykeästi.
-
--- "Uskot?" toisti Pauline, ikäänkuin hämmästyksen murtamana.
-"Uskot?... Ja vasta kaksi kuukautta olemme toisiamme rakastaneet.
-No niin", jatkoi hän raivostuen, "usko mitä tahdot! Oh, tämä on
-häpeällistä!"
-
-Toisen vieraan tulo keskeytti tämän sananvaihdon. Francis'n
-sairaloinen mielentila yhä katkeroitui, kun hän näki lemmittynsä,
-huolettomaksi tekeytyen, täyttävän velvollisuuksiansa vieraitansa
-kohtaan, hymyilevän vastatulleelle, laskevan leikkiä ja puhelevan
-teko vilkkaudella, johon koki purkaa hermostunutta vihaansa. Francis
-ei siinä nähnyt muuta kuin harvinaista näyttelijän taitoa, joka
-häntä kauhistutti. He leppyivät kumminkin pian, sillä he rakastivat
-toisiaan. Mutta epäilyksen juuret olivat liian syvälle syöpyneet
-nuoren miehen sydämeen, ja sen taimi varttui hirvittävän nopeasti,
-niinkuin ainakin tuo kirottu, elinvoimainen myrkkykasvi. Se mikä
-avioliitonrikkojan kohtalossa ja rikosta välittömästi seuraavassa
-rangaistuksessa on kauheata, on rakastajan voimattomuus, kaikista
-ponnistuksistaan huolimatta, kumota sitä ainaista siveettömyyden
-syytöstä rakastamaansa naista vastaan, johon tämä itse antaa hänelle
-aihetta jo sillä, että suostuu olemaan hänen rakastajattarenansa.
-Kaikki tässä asemassa olevat naiset ovat siitä selvillä. Useimmat
-tyytyvät tähän asiain tilaan, sitä helpommin, kun miehen
-itsekkäisyyden kurjat heikkoudet pian antavat heille kyllin aihetta
-palkitsemaan rakastajansa ylenkatsetta yhtäläisellä ylenkatseella.
-Sitäpaitsi sellaiset naiset eivät muuta toivo yhä uudistuvista
-lemmenkaupoista, joihin he mieltyvät, kuin mielenliikutusta. Ja
-mielenliikutustahan se tuottaa, mitä jännittävintä mielenliikutusta,
-kun mies, joka heille syytää raa'an vihan törkeitä nuhdesanoja ja
-uhkauksia, himon valtaamana on valmis joka hetki heittäytymään
-heidän syliinsä. Mutta toiset naiset, joita tämä tyrannimaisuus
-kauhistuttaa, ponnahtavat heti loukkausta vastaan, joko siitä
-syystä, että pitävät sitä solvauksena, josta todellakin kärsivät,
-taikka siitä, että tämä vastarinta tuntuu heille takaavan viimeiset
-vapauden mahdollisuudet. Francis'n ensimäinen mustasukkaisuuden
-hyökkäys ei saanut Paulinea taipumaan. Niin kävi toisenkin. Kun
-he olivat taas sopineet, Francis oli valalla vannonut, ettei hän
-koskaan enää puhuisi Armand de Quernestä. Hän oli vakuuttamalla
-vakuuttanut aina Paulineen luottavansa, kun hän painoi hänet
-syliinsä hurjasti rakastuneena, huomatessaan hänet jälleen niin
-lempeäksi, niin kauniiksi, niin lemmen huumauksesta väriseväksi.
-Ja sitten hän ei voinutkaan valaansa pitää. Hän ei voinutkaan olla
-kilpailijastaan puhumatta, siitä, joka muka oli hänen kilpailijansa.
-Hän puhui hänestä viittailemalla vain, sivumennen. Puhuipa sitten
-hänestä vielä toisenkin kerran, peittelemättä, selvin sanoin.
-Silloinkaan ei Pauline peräytynyt, ja siitä hetkestä lähtien nuo
-mustasukkaisuuden kohtaukset seurasivat toisiaan kiihdyttäen
-Francis'n mieltä edellyttämään mitä häpeällisimpiä tekoja, tekemään
-mitä mielivaltaisimpia vaatimuksia, hän kun ei voinut käsittää sitä
-närkästynyttä itsepintaisuutta, millä Pauline vastusteli hänen
-vimmansa purkauksia. Kun vihdoinkin, kaikista kamalimman väittelyn
-jälkeen, Pauline suostui taipumaan, oli jo myöhäistä. Silloin oli
-jo heidän kesken vaihdettu noita lauseita, jotka liiton iäksi
-häpäisevät. Petomainen mustasukkaisuus oli rakastajassa näkynyt
-liiaksi; rakastajatar oli suostunut liialliseen nöyryytykseen. Vihaa
-oli liiaksi kertynyt näiden poloisten sydänten välille.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kilpailijan lopullisen voittamisen jälkeen, johon nuoren miehen
-tuskalliset ponnistukset vihdoinkin olivat päättyneet, ei Francis'lle
-riittänyt ehdotonta rauhaa edes muutamiksi viikoiksikaan. Olihan
-tosin todisteeksi laskettava, että rouva Raffraye oli sulkenut
-ovensa de Querneltä. Vaikka Pauline siis olisikin mielistellyt
-Armandia, hän oli kumminkin Francis'n valinnut. Mutta sellaiset
-todisteet ovat aina siinä suhteessa vaillinaisia, ettei niitä
-voi menneisyyteen sovitella, siihen menneisyyteen, jolloin
-mustasukkaisuuden vaatima uhri vielä oli tekemättä. Me emme ole
-olleet sitä keskustelua kuuntelemassa, joka nuo toiset välit rikkoi;
-tiedämme vain tämän rikkumisen tapahtuneeksi, tuntematta tarkalleen
-sen salaisia yksityiskohtia. Ratkaisevan keskustelun sanoja on
-meille kyllä lueteltu. Pauline, esimerkiksi, väitti turvautuneensa
-ainoastaan herra de Quernen hienotunteisuuteen, viitaten miehensä
-mustasukkaisuuteen. Mutta eihän Francis voinut tietää, eikö Pauline
-häneltä sittenkin jotain salannut. Ja eikö ylipäänsä sellaisen
-rikkomisen mahdollisuuskin edellyttänyt, että oli olemassa salaisuus
-hänen ja Armandin välillä? Francis'lle siis, niinkuin muillekin
-tuon kurjan hulluuden valtaamille uhreille, itse mielivaltaisen
-epäilyksen saama voitto muuttui uudeksi katkeruuden lähteeksi.
-Eihän hän edes tietänyt eikä voinutkaan tietää, oliko Pauline
-kenties ollutkin tuon toisen rakastajattarena, tuon miehen, jota
-hän epäili ja jonka Pauline oli hänelle uhrannut -- uhrannut tosin,
-mutta millaisissa olosuhteissa? Kun on joutunut tähän epäilyksen
-ristintien käänteeseen, Golgathalle kiipeäminen käy todellakin liian
-raskaaksi. Verrattomasti parempi olisi silloin noitten onnettomain
-paeta toinen toistansa ja kärsiä edes toisistaan erillään. Liikaa
-maksamme varastetun rakkauden luvattomista nautinnoista, jos ne
-ovat näin kiduttavan epävarmuuden hintaan ostettavat. Ja kuinka
-siitä on selviäminen? Luulee kenties silloin, että jos pääsisi
-rakastajatartaan seuraamaan päivä päivältä, tunti tunnilta, jos
-näkisi hänen elävän ja toimivan, niin onnistuisi häntä lopullisesti
-arvostelemaan, tarkasti, perusteellisesti, niinkuin vierasta
-arvostelee, ja silloin tekee mitä teki Nayrac. Huolimatta vähän aikaa
-kestäneen suruajan vaatimuksista hän palasi seuraelämään tavataksensa
-siellä Paulinen. Suurempaan varomattomuuteen hän tuskin olisi
-voinut tehdä itseänsä syypääksi, sairaan hermostonsa äärimäiseen
-kiihotustilaan nähden. Tältä ajalta olivatkin tuon kamalan
-liiton kamalimmat muistot. Hän näki Paulinen jossakin seurassa,
-juhlapuvussa, iloisena, hymyilevänä, uhkuen tuota viehättäväisyyden
-ilmaa, joka lähtee nuoresta naisesta, kun hän miellyttää ja tietää
-miellyttävänsä, kun hänellä on huolia haihdutettavina ja hän on
-päättänyt ne haihduttaa. Pohjatonta tuskaa tämä näky Francis'ssa
-herätti. Ja yhä kiduttavammalta tuntui hänen tuskansa, jos hän
-tapasi Paulinen huolestuneen näköisenä ja miettiväisenä. Edellisessä
-tapauksessa hän joutui jonkinlaisen mielettömän ja voimattoman
-raivon valtaan, joka heti sai vastakaikunsa Paulinessa yllyttämällä
-häntä vimmattuun, synkkää toivottomuutta ilmaisevaan keimailuun.
-Jälkimäisessä tapauksessa taas hänen sydämensä hukkui tyrannimaisen
-rakastajan kirveleviin tunnonvaivoihin, hän kun olisi kiduttamallensa
-uhrille kumminkin suonut onnea. Sekä edellinen että jälkimäinen
-tunne lisäsi hänen levottomuuttaan. Sekä toinen että toinen
-pakotti häntä kiihottamaan kurjaa rakkauttansa tuon aistillisuuden
-kiihokkeella, jonka viimeiset myrkyttävät pisarat synnyttävät meissä
-pedon häpeällistä himoa. Francis, entinen romaanimaista rakkautta
-tavoitteleva haaveilija, joka oli ensimäisen nuoruutensa viettänyt
-hienostuneiden tunnevivahduksien haaveilemisessa, hän pelotti
-nyt onnetonta ystäväänsä aistillisen kiihkonsa hillittömyydellä.
-Heidän lempensä yhtymäpaikka ei enää tarjonnut heille muuta kuin
-sanattomia, raivokkaita syleilyjä, sulottomia, kiihkoisia suudelmia,
-joista kaksi toivotonta, rajusti sykkivää sydäntä haki unhotusta,
-siihen hukuttaakseen sekä itsensä että rakkautensa, joka heitä
-yhtä aikaa raateli ja hurmasi. Ja unhotusta he tosin löysivät,
-mutta ainoastaan herätäkseen noista hullujen houreista sillä
-katkeroituneella ärtyisyydellä, joka on heidän oman alentumisensa
-ehdottomana seurauksena, Francis vielä luulevaisempana kuin ennen,
-Pauline yhä uhkamielisempänä. Tämmöisinä hetkinä vähimmätkin
-väittelyt kiihtyvät riidoiksi. Niskoitteleminen seuraa loukkausta ja
-yllyttää uuteen loukkaukseen. Solvaisevia epäluulon puuskia purkautuu
-turhanpäiväisistä syistä. Vähimmätkin ilon osoitukset näyttävät
-rikoksilta. Tanssittiko sama tanssija kaksi kertaa? Puhutteliko
-aamiaispöydässä tämä taikka tuo liian kauan kahden kesken? Ystävätär,
-jonka seurassa usein esiinnyt, on rikostoverisi salavehkeiden
-sepittämisessä. Toinen, jonka luona et enää käy, on ehkä salainen
-kilpailijasi. Ammoisista ajoista asti huvinäytelmäin tekijät ovat
-sellaisien riitojen pikkumaisuuksia taidolla ivanneet, ja yhtä kauan
-he vielä saavat ivallansa ruoskia mustasukkaisten kiihkoa, sitä
-parantamatta, ja vastustelevan naisen uppiniskaista ylpeyttä, häntä
-mustasukkaisen vaatimuksiin totuttamatta. Ja yhä edelleen silmät
-säkenöivät, huulet värisevät, ääni käy purevaksi, ja rakastuneet,
-omistettuansa toinen toisensa tulisuudella, jota ajan vähyys yhä
-kiihdyttää, eroavat rikkomisuhkauksilla, joissa kostonhimon vimmattu
-viha kiehuu. Montako kertaa he olivatkaan näin toisistaan eronneet,
-kättäkään toisilleen antamatta!
-
-"Usko mitä tahdot", sanoi toistamiseen Pauline, samoilla sanoilla,
-samalla traagillisella itsepintaisuudella, samalla vihaisella
-katseella kuin silloin, kun häntä Francis ensi kerran loukkasi. "En
-välitä sinusta enää. Kohtelet minua kuin mitä ilotyttöä."
-
--- "Ja minä olen jo sinun valheihisi kyllästynyt, sillä sinä
-valehtelet, valehtelet, niin, valehtelet aina..."
-
-Pauline katsoi häntä, tähän uuteen herjaukseen vastaamatta. Hän
-vain toisti: "Niin, usko mitä tahdot." Ja sitten hän lähti pois,
-kutsuakseen Francis'n taas heti luokseen tai palatakseen kohta tämän
-kutsumana. Nämä heille kummallekin yhtä häpeälliset takaisintulot
-olivat siitä huolimatta ainoat muistot tältä ajalta, jotka saivat
-Francis'n mielen heltymään. Muistuipa hänen mieleensä eräs ilta,
-kauniin, ikävästi kuluneen talvipäivän ilta, jolloin Pauline,
-voimatta enää kestää, oli kotoansa karannut hänen luoksensa,
-laihtuneena, vapisevana, kalpeana, häneltä sovintoa anomaan, ja
-jolloin hän oli vaikeroinut:
-
--- "Rakkautemme lie siis kirottu!... Lupaan antaa sinulle kaikessa
-myöten, mutta luota minuun, rukoilemalla rukoilen, luota minuun..."
-
-       *       *       *       *       *
-
-Voivatko sellaiset kyynelet ja sanat pettää! Ja suudelmat,
-sellaiset kuin Pauline oli hänelle antanut, pettävätkö ne? Ja
-nuo nyyhkytykset ja tuo silminnähtävä kärsiminen? Väliin, kun
-Francis'ta ei ahdistanut tuo kauhea hulluus, joka puristi hänen
-aivojansa kammottavien kuvien kehään, näytellen lakkaamatta kuinka
-hänen rakastajattarensa häntä petti, milloin toisen milloin toisen
-kanssa, hän heltyi hänkin kyyneliä vuodattamaan huomatessaan
-poloisen ruumiin riutumistaan riutuvan. Tätä kurjaa rakkautta ei
-ollut vuottakaan kestänyt, ja kumminkin oli sen vaikutus Paulineen
-ollut niin valtava, että hän joskus Francis'sta näytti aivan
-toiselta naiselta. Hänen silmänsä olivat kuopille painuneet, hänen
-kalpeutensa oli käynyt vieläkin värittömämmäksi, ja varsinkin oli
-tämä muutos tuntuva hänen luonteessaan, joka, ennen surunkin aikana
-lapsellisesti leppyisä, oli saanut jonkinlaisen synkän ja rajun,
-melkeinpä traagillisen vivahduksen. Mutta tätä järjen välähdystä
-ei kauan kestänyt. Kiusaantunut rakastaja uskotteli itselleen,
-että hän ennen oli rakastajatartansa toisin silmin katsonut, että
-tämä oli silloin hänelle teeskennellyt ja että Pauline oli hänelle
-nyt vasta naamarinsa riisunut, murtuneen olentonsa ilmaissut
--- niin, murtuneen, ja mistä? Epäilemättä kavaluutta katuvista
-tunnonvaivoista, aistillisuuden tulessa taistelevan sielun tuskista,
-kenties riettaudesta. Mustasukkaisuuden houreissaan hän meni niin
-pitkälle, että edellytti Paulinella olevan kolme, jopa neljäkin
-rakastajaa, että ajatuksissaan häntä kohteli langenneitten naisten
-vertaisena. Ja mikä oli katalinta kaikesta, kumminkin hän häntä
-yhä enemmän himoitsi, katkeralla, sairaloisella kiihkolla. Niin,
-Pauline oli hänen silmissään hirviömäiseen irstaisuuteen syypää.
-Ja sittenkin, jos Pauline olisi todellakin häntä vastaan rikkonut,
-hän ei olisi voinut sitä tehdä kenenkään muun hyväksi kuin de
-Quernen, ja siitäkään konnantyöstä ei vielä ollut todisteita.
-Voi, ovatko sellaiset asiat koskaan todistettavissa! Mutta sitten
-hän oli saanut vihiä eräästä toisesta lemmenkaupasta, jota hänen
-ei käynyt epäileminen ja joka vihdoinkin oli korjaamattomaksi
-rikkonut heidän välinsä. Helmikuun lopulla vuonna 1877, joka oli
-Francis'lle niin turmiolliseksi käynyt, eräs mies, jonka nimeä
-oli usein Francis'n ja Paulinen keskusteluissa mainittu, oli
-palannut pitkältä matkalta Itämailta. Tämä mies, -- joka sittemmin
-kuoli ja saavutti jonkun maineen kirjailijapiireissä erään hänen
-kuolemansa jälkeen ilmestyneen, oudon teoksensa johdosta: "Otteita
-yksityisestä päiväkirjasta" -- oli nimeltään François Vernantes.
-Hän oli rouva Raffrayen puoliorpana. Pauline puhui hänestä aina
-heltyneellä äänellä, koska Vernantes oli ollut hänen ainoana
-ystävänänsä hänen avioliittonsa raskaimpana aikana. Mistä Nayrac
-liekään saanut sen käsityksen rakastajattarensa lohduttajasta, että
-hän oli äreäluontoinen jörö. Ainakin hän suuresti hämmästyi, kun
-rouva Raffraye esitti hänelle tämän ystävänsä, joka vartalosta ja
-kasvoista päättäen tuskin oli neljänkäänkymmenen ikäinen ja siis
-jotenkin nuori Paulinen ikäisen naisen epäitsekkääksi uskotuksi.
-Miehen suhteet hänen lemmittynsä läheiseen ystävään ovat aina
-sangen arkaluontoista laatua, silloinkin kun hän luulee varmasti
-tietävänsä, ettei tuo ystävä ole koskaan muuta ollut kuin ystävä.
-Mutta jos hänen ja hänen lemmittynsä välit ovat muutenkin yhä
-uudistuvien mustasukkaisuuden kohtauksien alaisia, kuinka hän voisi
-kestää tätä ystävyysliittoa, josta hän ei voi tietää, rajoittuuko
-se vain ystävyyteen. Hän menettäisi järkensä pelkästä tuskasta.
-Francis Nayrac'in mustasukkaisuus Vernantes'ia kohtaan ei siis
-ollut vältettävissä. Mutta ikäänkuin hän olisi aavistanut tämän
-mustasukkaisuuden rakkautensa surmaksi, hän oli alussa koettanut
-sitä hillitä. Sitäpaitsi Pauline oli jo edeltäpäin koettanut torjua
-tätä uutta myrskyn puuskaa selvittämällä hänelle, päivää ennen kuin
-entinen ystävä saapui, asian perinpohjin, tavalla, jonka olisi
-pitänyt poistaa kaikki epäluulot.
-
--- "Hän on läheisin tuttavamme", oli hän sanonut, "ja minulle on
-hän sangen tärkeä. Hän on ainoa ystävämme, joka myöskin on mieheni
-ystävä. Sanon tämän sinulle edeltäpäin, jotta säästäisit minulta ja
-itseltäsi huolet hänen tähtensä... Mutta mitäpä se auttaa! Ethän
-sinä minuun luota. Mitäpä luottaisit tässä asiassa enemmän kuin
-muissakaan?... Vaikka kuolemallani asian todistaisin, et sittenkään
-uskoisi..."
-
-Francis näki hänet vieläkin edessään, hänen näin puhuessaan, ja näki
-itsensä sanattomana kuuntelijana. Kun rakastuneet sattuvat lausumaan
-toisilleen tuollaisia totuuksia, joiden he kumpikin tietävät olevan
-liiankin tosia, niin he näkevät ikäänkuin valon välähdyksessä sekä
-menneisyytensä että tulevaisuutensa, ja kauhistus valtaa heidät.
-He tajuavat kumpikin, että, vaikka he kuinkakin hyvin tietäisivät,
-mitä kurjuuden syvänteitä heidän edessään aukeaa, ei tämä tieto voi
-heitä estää niihin luisumasta, ja he tekevät sittenkin, vilpittömin
-mielin, päätöksiä, joissa he pysyisivät, jos ei heidän häiriintynyt
-sieluntilansa johdonmukaisuuden pakosta määräisi heille muita
-lakeja, joita vastaan lujimmatkin, järkeen perustuvat päätökset
-jäävät voimattomiksi. Kaksi viikkoa kului näin, eikä Paulinen
-läheinen suhde vastatulleeseen, taikka paremmin sanoen palanneeseen,
-ystävään näyttänyt Francisia vaivaavan. Ja kumminkin oli Francis
-tämän ajan kestäessä kaksi kertaa tavannut Vernantes'in Paulinen
-luona, kolme kertaa siellä käydessään. Kaksi kertaa hän oli kutsuttu
-päivällisille samoihin taloihin kuin Pauline, ja kummallakin kerralla
-oli Vernantes'kin vieraitten joukossa. -- Kaksi kertaa oli Pauline
-käynyt Francis'n luona, ja tämän hänelle tekemistä kysymyksistä oli
-käynyt selville, että Vernantes edellisenä päivänä oli ollut heillä
-aamiaisella, tai että häntä seuraavana päivänä odotettiin, että
-Pauline aikoi käydä tai oli käynyt hänen kanssaan teatterissa. Näitä
-yksityisseikkoja lueteltaessa Francis tunsi vastenmielisyytensä
-Vernantes'ia kohtaan suurenemistaan suurenevan. Eiväthän nämä seikat
-yksitellen punnittuina paljoakaan merkinneet, mutta kun niitä
-toisiinsa yhdisteli, tuntuivat ne sangen painavilta. Francis'n
-vastenmielisyyttä yhä lisäsi se seikka, että Vernantes luonteeltaan
-ja mielenlaadultaan jollain tavalla muistutti häntä. Nämä satunnaiset
-yhdenmukaisuudet kahden kilpailijan välillä yhä enemmän ärsyttävät
-heidän keskinäistä vihamielisyyttään. Jo Vernantes'in ristimänimikin,
-joka niin vähän erosi Francis'n nimestä, oli omiansa herättämään
-Francis'ssa mitä tuskallisinta hermostumista... Sanalla sanoen,
-mustasukkaisuuden purkaus oli lauennut kaikista päätöksistä ja
-lupauksista huolimatta, sitä kiihkeämpänä, kun sitä oli niin kauan
-hillitty, ja se oli päättynyt samoin kuin edelliselläkin kerralla.
-
--- "Joko hän taikka minä!" siinä Paulinelle asetettu vaihtoehto.
-"Joko lakkaat vastaanottamasta Vernantes'ia, taikka minä herkeän
-käymästä luonasi..." Mutta silloin oli Francis kohdannut niin jyrkkää
-vastarintaa, Pauline oli niin selvin sanoin puolustanut kantaansa,
-että ensimäinen välirikko oli seurannut. Kymmenen päivää oli Francis
-hänen luonansa käymättä, eikä Pauline hievahtanutkaan lähestyäksensä
-häntä. Francis oli ensimäiseksi taipunut, ja -- mikä kurjuus -- hän
-oli palannut, tavataksensa perin kiusaantuneen naisen, joka oli
-hänelle sanonut: "Viimeisen kerran annoin sinulle anteeksi!..."
-Pauline oli uskaltanut sen hänelle sanoa. Paulinenko oli hänelle
-anteeksi annettava! Hän tunsi vieläkin veren niin kiihkeästi kiehuvan
-suonissaan tätä vastausta muistellessaan, että heti ajatuksissaan
-siirtyi niihin seikkoihin, jotka vihdoinkin olivat hänet pakottaneet
-lopulliseen ratkaisuun. Ensimäinen niistä oli sangen jokapäiväistä
-laatua, mutta sittenkin omiansa vaikuttamaan kipeään sydämeen,
-jossa, samoin kuin sairaassa ruumiissakin, mitättömimmätkin asiat
-aiheuttavat kuolettavia lisätauteja. Hänen kerran käydessään erään
-rouva de Sermoisen luona, joka oli yhtä kuuluisa terävästä kielestään
-kuin naurettavasta kirjailijamaineen tavoittelemisestaan, tämä piti
-pitkän puheen Vernantes'ista, jonka nimi sattumalta mainittiin, ja
-tehtyänsä hänestä sangen epäedullisen kuvan hän päätti puheensa
-näillä sanoilla:
-
--- "Ja nyt hän on taas joutunut pikku rouva Raffrayen kynsiin.
-Kannattipa todellakin paeta niin kauas ja palata samanlaisena kuin
-oli lähtenyt. Ainainen vanha tarina: yhtyy ja eroaa, yhtyy uudelleen
-ja eroaa taas... Ja aviomies on aina sokea. Naurettava juttu!..."
-
-Sellaisia puheita kuulee sadottain Parisissa pitkin päivää, aamusta
-alkaen, jolloin panettelijain tulva tekee matkansa Boulognen metsään,
-siksi kunnes se illalla myöhään palajaa Oopperasta, ja kuulijat
-kiinnittävät siihen yhtä vähän huomiota kuin itse kertojatkin.
-Mutta jos epäilette lemmittynne rehellisyyttä, niin nämä sanat
-vihavoivat epäluuloanne niinkuin vihtrilli haavaa. Te panisitte
-henkenne alttiiksi tietääksenne totuuden, ja tuo totuus näkyykin
-olevan muitten tiedossa -- niin, kaikkien, tuosta vennon vieraasta
-alkaen, joka vastikään sydämenne lävisti, aina noihin miehiin asti,
-jotka hänen kodissaan hänen puheitansa kuuntelivat, kummastumatta.
-Silloin ette enää voi kestää. Teidän täytyy ryhtyä kyselemään,
-vaikkapa sellainen tiedustelu omissakin silmissänne häpäisisi
-rakkauttanne. Te puhutte kilpailijastanne milloin tälle, milloin
-tuolle, välinpitämättömästi, ikäänkuin sattumalta vain, vaikka
-hänen nimensäkin jo saattaa sydämenne mätähaavat vuotamaan. Toisen
-vastaukset eivät missään suhteessa teidän rakkauteenne koske. Toinen
-luettelee teille kaikenlaisia mitättömyyksiä, joita jo ennestäänkin
-tunnette. Ja yhä te vaan kysymyksiänne jatkatte, siksi kunnes
-onneton sana epätoivonne mitan täyttää. Niin kävi Francis'nkin.
-Hänen heitettyänsä taholle ja toisellekin taitavasti viritetyn
-kysymyksensä: "Pulska mies, tuo herra Vernantes, kenenkä suosiossa
-hän mahtaa olla?..." muuan Rue-Royal-klubin vetelehtijöistä hänelle
-vihdoinkin vastasi:
-
--- "Vernantes'ko? Naineet naiset kuuluvat hänen alaansa. Luulenpa,
-että hän aikanaan oli pikku rouva Raffrayen kanssa hyvissä väleissä.
-Siitä on paljon puhuttu..."
-
-Siinä toinen seikka, joka oli Francis'lle lopullista ratkaisua
-jouduttanut. Kolmas oli toisenlaatuinen ja enemmän tositapauksiin
-perustuva. Noin viikko sen jälkeen kuin Francis'lle oli toisen
-kerran todistettu, kuinka armottomasti maailma sellaisia liittoja
-kohtelee ja etteivät Pauline ja Vernantes siinä suhteessa olleet
-edullisemmassa asemassa kuin muutkaan, hänen piti eräänä päivänä
-tavata Pauline. Sen päivän aamuna -- se oli tiistaipäivä, sen hän
-muisti, muistipa tyystin kaikki, yksin päivämäärän ja tunnin,
-sumuisen ja pilvisen taivaan ja katkeran mielialansa -- Pauline
-oli lähettänyt hänelle kirjelipun, missä hän peruutti lupauksensa
-ilmoittaen päänkivistyksensä siihen syyksi. Hän sanoi aikovansa
-ruveta vuoteeseen, nopeammin parantuaksensa, ja pyysi häntä tulemaan
-seuraavana päivänä. Niin, Francis kyllä muisti kaikki. Oliko Paulinen
-sanoissa todellakin perää, vai oliko tuo päänkivistys tekosyytä vain?
-Hän oli käyttänyt aikansa aina kello viiteen saakka tämän kysymyksen
-harkitsemiseen. Sitten hän oli mennyt kävelemään. Hänen käveltyänsä
-sinne tänne, miten sattui, oli hänet voittamaton uteliaisuus
-johtanut, melkeinpä hänen itsensä tietämättä, Monceaun puiston poikki
-sitä Murillo-kadun taloa kohti, missä tiesi kilpailijansa asuvan.
-Sen kynnyksen yli oli hänen rakastajattarensa kenties useinkin
-astunut, ja missä tarkoituksessa! Tuo ajatus synnytti hänessä
-tulisen tuskan. Mikä sallima hänet tälle portille pysähdyttikään,
-ikäänkuin hän olisi aavistanut viikkokausia toivotun totuuden
-hänelle vihdoinkin täällä selviävän? Vastaus oli helppo löytää:
-hän uskoi vain puoleksi Paulinen esittämään syyhyn ja epäili hänen
-peruuttaneen mennäksensä toisen luo. Ja siitä huolimatta näky, joka
-äkkiä kohtasi hänen silmäänsä, hänen tässä jalkakäytävän kulmassa
-lapsellista ja häpeällistä urkkijatointansa harjoittaessa, oli
-vähällä hänet siihen paikkaan surmata. Ajurinvaunut, verhot sen
-verran laskettuina, että kyydittävän kasvot jäivät varjoon, vaunujen
-kuitenkaan liiallista huomiota herättämättä, ajoivat talon eteen
-ja katosivat porttikäytävään. Nayrac kiiruhti niiden jälkeen ja
-saapui parahiksi nähdäksensä naisen, kaksinkertainen harso silmillä,
-pujahtavan alikerran ovesta sisään. Vaikka hänen oli ollut mahdotonta
-tuon naisen kasvoja erottaa, niin hän oli voinut nähdä, että tämä oli
-hoikka niinkuin Pauline sekä vartaloltaan muistutti häntä. Ja vielä
-eräs seikka, sangen vähäpätöinen kyllä, mutta Francis'n silmissä
-varsin tärkeä, oli hänestä yhtä kieltämätön todiste kuin konsanaan
-kuuluisassa draamassa tunnettu nenäliinajuttu: tuntemattomalla oli
-pitkä saukonnahkainen turkki yllä, samankuosinen kuin Paulinenkin
-käyttämä. Francis'n tuska tätä nähdessä oli niin kova, että hän
-vaunujen lähdettyä uskalsi astua naisen jälkiä porttiholviin, saman
-alikerran ovelle, ja painaa sen soittokelloa. Ovi ei kuitenkaan
-auennut. Jumala, kuinka tuon kellon ääni hänen korviansa vihloi!
-Hän aikoi soittaa toisen kerran vielä, mutta kuuli samassa itseänsä
-puhuteltavan. Ovenvartia katsoi häntä huoneensa ovelta, sanoen,
-kasvot liikkumattomina niinkuin ainakin asiaanperehtyneellä
-palkatulla palvelijalla:
-
--- "Herra Vernantes ei ole kotona..."
-
-Tässä siis Vernantes todella asuikin. Hän muisti jälleen astuneensa
-jalkakäytävää sen raivokkaan epäluulon vallassa, joka sivistyneessä
-ihmisessä aina irroittaa sukupuolihäiriöiden urisevan pedon. Hänen
-halunsa toimimaan, tarkempia tietoja hankkimaan, pakotti hänet
-rientämään François I:n kadun varrella sijaitsevaan taloon, missä
-Pauline asui. Minne hän joutuikaan, kun hänelle siellä vastattiin:
-
--- "Rouva voi paremmin. Hän jaksoi mennä ulos nyt iltapäivällä!..."
-
-Kivettyneenä tästä ilmeisestä totuudesta, joka hetki hetkeltä yhä
-vakaantui, hän oli jo vähällä palata Murillo-kadulle väijymään. Mutta
-sitten hän hylkäsi tämän tuuman ajatellen: "Turha vaiva! Pelästyivät
-tietysti soittamisestani niin että Pauline lähti pois, heti kun
-olin kadonnut näkyvistä. Kyllä kai ovenvartia heille ilmoitti. Ja
-mitäpä sitäpaitsi näkisin? Ajurinvaunut, joihin hän katoaisi verhojen
-taa niinkuin tullessaankin." Hän päätti siis paremmaksi odottaa
-Paulinen tuloa hänen oman talonsa portilla. Siten hän ainakin saisi
-nähdä, mikä puku hänellä oli ollut yllään... Puoli tuntia kului.
-Kuinka pitkältä se tuntui!... Yksityisvaunut, jotka Francis tunsi
-rouva Raffrayen vaunuiksi, ajoivat katua alas. Sehän on salaiseen
-lemmenseikkailuun sekoittuneen naisen tavallisimpia kepposia, että
-hän jättää omat vaununsa jonkun kauppamakasiinin tai valtakujan
-edustalle, josta hän ne sitten jälleen tapaa. Niinhän Pauline
-teki hänenkin luo tullessaan. Portti avautui ajurin käskystä, ja
-vaunut ajoivat pihaan. Pauline laskeutui vaunuista. Sama puku, sama
-nahkakaulus...
-
-Kauhea kohtaus, johon heidän vihansa seuraavana päivänä purkautui!
-Millä järkähtämättömän rohkealla ylenkatseella olikaan Pauline hänen
-syytöksensä torjunut, kuinka hän itse, vimmatun vihansa sokaisemana,
-oli niin hairahtunut, että oli käynyt Paulineen käsiksi -- häntä
-lyönyt! -- Koko tämän ratkaisevan ottelun kamala muisto sai hänen
-sydämensä vieläkin hurjasti sykkimään. Hän oli palannut kotiinsa
-kauhistuen omaa itseänsä, niin että oli ajatellut: "Täytyy lähteä
-pois..." Ja heti, vuorokaudessa, hän oli matka valmistuksensa tehnyt.
-Hän oli noussut junaan niinkuin rikoksentekijä, joka pakenee,
-sokeasti, tietämättä minne, seurauksia laskematta, päästäkseen
-vaan pois. Vasta Marseillessa hän oli pysähtynyt ja sieltä hän oli
-viimeisen häpeällisen kirjeensä kirjoittanut. Tämä kirje sisälsi
-hänen lopullisen sovintoehdotuksensa, ja sen sepittämiseen hän pani
-puolen päivää, purkaen siihen vuorotellen hellyytensä ja kirouksensa,
-palasiksi repien konseptin toisensa perästä, kunnes vihdoinkin
-lähetti vain kymmenkunnan lausetta, joiden sisällöstä hän ei enää
-muistanut muuta, kuin että oli pannut kurjan rakastajattarensa sen
-mielettömän koetuksen alaiseksi, että hänen oli kaikesta luopuminen,
-pakeneminen kodistaan ja yhtyminen häneen. Tähän sekavaan ja hurjaan
-kirjeeseen hän ei saanut vastausta. Viikon kuluttua nuori mies saapui
-Egyptiin. Siellä hän nousi laivaan matkustaaksensa maailman ympäri.
-
--- "Tuo nainen on paha hengettäreni", ajatteli hän. "Minun täytyy
-unhottaa hänet, jos tahdon elää. Ja minä hänet unhotan."
-
-Useimmilla on se väärä käsitys rakkaudesta, että se tappaa kaikki
-muut tunteet sydämessä ja kaikkein ensimäiseksi ylpeyden. Onnelliset
-ne rakastajat, joidenka niin käy. Ja onnettomat päinvastoin ne,
-joissa tämä ylpeys yhä virkeänä ja vaativana elää rakkauden
-rinnalla, tämän kiihkoa ja vilpittömyyttä vähentämättä. Sellainen
-tunneyhtymä on pahimpia, kalvavimpia tautejamme. Joka siitä kärsii,
-hänelle ei matka parannusta tuota, päinvastoin se myrkyttää hänen
-kaksipuolista haavaansa. Mitä kyyneliä vuodatammekaan yksinäisinä
-iltoinamme, hakiessamme ylpeydellemme katkerata tyydykettä siitä
-seikasta, ettei hän niitä näe!... Mitä loistavia kuvia uudet
-näköalat meille tarjonnevatkaan, kotikaihoamme ne eivät haihduta,
-mielestämme eivät karkoita kotoisen lämmön suojaa, missä kukkasien
-ympäröimänä kaivattumme viihtyy. Voi, jospa emme siinä muuta
-näkisi! Ja me riennämme, yhä vaan riennämme eteenpäin, matkoja
-matkoihin lisäämme, katkeruutta kartutamme, milloin hylkäämämme
-suloutta muistellen, milloin hänen suutelonsa hellyyttä, milloin
-hajallansa olevia hiuksiansa, milloin sulavia liikkeitänsä, kun hänet
-syliimme painoimme, milloin katseensa surunvoittoista lempeyttä
-autuuden hetkinä. Ja liittäessämme sitten heti näihin unelmiin,
-jotka saavat olentomme voimakkaimmat kielet väräjämään, vihatun
-kilpailijan muiston, ääretön tuska meitä kouristaa, ja siihen
-tiedämme vain sen yhden lohdutuksen -- kurjan kurja sekin -- että
-olemme itse vapaaehtoisesti välit rikkoneet. Mitä antaisimmekaan
-tietääksemme mitä tällä hetkellä tekee se, jonka kumminkin luulemme,
-niin, tiedämme uskottomaksi ja jolle emme mistään hinnasta enää
-kirjoittaisi -- mieluummin hakkaisimme itseltämme käden poikki! Ja
-päivät liittyvät päiviin, viikot viikkoihin, kuukaudet kuukausiin,
-korjaamattomat korjaamattomiin, emmekä me koskaan enää tiedä,
-mitä on ilo, mitä kuluvan hetken sulous ja nykyisyyden elävät
-nautinnot. Edessämme leviävät kaupunkien ja maisemien vaihtelevat
-kirjokutoiskuvat, kotikaihoamme haihduttamatta, muistostamme
-karkoittamatta kotoisen lämmön suojaa, missä kukkasien ympäröimänä
-kaivattumme viihtyy. Voi, jospa emme siinä muuta näkisi! Ja me
-riennämme, yhä vaan riennämme eteenpäin, matkoja matkoihin lisäämme,
-katkeruutta kartutamme, vihat vihoihin liitämme, eikä onneton
-ylpeytemme voi rakkauttamme tappaa, eikä rakkautemme ylpeyttämme,
-ja me palajamme samoin kuin palasi Nayrac, kiusaantuneempina,
-avuttomampina kuin lähdön hetkenä.
-
-Sillä Francis oli palannut neljätoista kuukautta maailmaa
-kierrettyänsä turhaan parannusta hakien, ja heti oli hänelle kerrottu
-outoja uutisia. Kertoja oli eräs niistä naisista, joidenka luona
-hän ennen oli tavannut lemmittynsä, tuo sama rouva de Sermoise,
-joka kerran hänen siellä käydessään oli hänen sydämensä lävistänyt
-ja jonka luo hän oli palannut niinkuin pelihimon köyhdyttämä
-baccarapöydälle palajaa. Rouva Raffraye oli joutunut leskeksi. Hänen
-miehensä oli äkkiä kuollut muutamia viikkoja sen jälkeen kuin Francis
-oli lähtenyt. Tieto Paulinen leskeksi joutumisesta olisi jo yksinkin
-saanut hänen mielensä kuohuksiin. Mutta rouva de Sermoise jatkoi yhä
-juorujansa kertoen hänelle, että tämän kuoleman tapahtuessa Pauline
-oli ollut raskaana ja että hänelle oli syntynyt tytär. Äiti oli siinä
-vähällä menettää henkensä, hänkin. Sitten, parannuttuansa, hän oli
-muuttanut pois Parisista, syystä että hän oli joutunut vararikon
-partaalle Raffraye vainajan epäonnistuneiden kauppayrityksien tähden.
-Hän oli myynyt talonsa vaunuineen, hevosineen ja sanonut päättäneensä
-asettua maalle asumaan omistamallensa maatilalle Jura-vuoristoon,
-missä hänet oli kasvatettu. Ja sydämetön parisitar, aavistamatta,
-että hänen sanansa sattuivat Francis'n arimpiin tunteihin -- jollei
-hän suorastaan tahtonut vahingoittamishalulleen tyydytystä hankkia --
-lisäsi, ettei hän paljo näihin peräytymistuumiin luottanut, ja päätti
-puheensa hymyillen:
-
--- "Ei aikaakaan, niin näemme hänen taas palaja van, keimailevampana
-vielä kuin ennen ja rouva Vernantes'iksi muuttuneena. Vernantes ei
-ole viime aikoina hänen luotansa hievahtanut ja viettää vieläkin
-viikkomääriä Molamboz'ssa..."
-
--- "Ja kun ajattelee", huokasi Francis, tämän keskustelun päätyttyä,
-kauhean alakuloisuuden painamana, "kun ajattelee, että, huolimatta
-siitä mitä olen nähnyt, aioin häntä armahtaa, epäilemättä hänelle
-kirjoittaa, nöyryyttää itseäni!... Ei. Rakkautta hän ei ole koskaan
-minua kohtaan tuntenut. Mielikuvituksen, aistien oikkua se vain
-oli... Hänen rakastajansa ei ollut saapuvilla. Olivat kai syystä tai
-toisesta, epäilemättä Paulinen uskottomuuden johdosta. Minä olin
-hänelle väliaikaisena ajanviettona vain. Toinen palasi, ja Pauline
-sai hänet jälleen valtaansa. Eikä sitten tahtonut kummastakaan
-luopua... Onneton! Jos hän olisi minua rakastanut, niin tuo mies,
-joka oli syynä meidän epäsopuumme, olisi hänessä herättänyt kauhua
-ja hän olisi kieltäytynyt ottamasta häntä vastaan..." Ja sitten hän
-vielä ajatuksissaan jatkoi: "Kuinka katkeralta kumminkin tuntuu
-tieto, että hän on sairas, köyhä kenties, enkä voi mitään hänen
-hyväkseen, vapaa, enkä tahtoisi hänelle nimeäni antaa!"
-
-       *       *       *       *       *
-
-Tuo suru oli ollut suuri. Nyt se oli lopussa. Vuosikausia se oli
-painanut nuoren miehen sydäntä, lieventymättä, lisääntymättä.
-Paulinesta ei Francis'lla ollut muita tietoja kuin että hän yhä
-eli kaukana Parisista, ettei hän ollutkaan Vernantes'ille mennyt,
-ja sitten että Vernantes oli kuollut. Harvoin hän kuuli hänestä
-puhuttavankaan. Pauline oli katkaissut kaikki yhdyssiteet, toisen
-toisensa perästä, ja pieni seurapiiri, johon hän oli kuulunut,
-oli hänet jo melkein unhottanut. Francis vain ei voinut unhottaa,
-vaikka oli lujasti päättänyt olla hänen nimeänsä mainitsematta ja
-karttaa kaikkia Paulinen entisiä tuttavia sekä hiipiä pakoon, milloin
-vain keskusteltaessa puhe sattui häneen kääntymään. Ne tunteet,
-joihin Paulinen muisto liittyi, olivat olleet liian kiihkeitä. Hän
-oli niistä aluksi liiaksi nauttinut ja lopulta liiaksi kärsinyt.
-Hän oli niitä varsinkin liiaksi ajatellut. Ja vihdoin, vaikka
-olikin tuomionsa langettanut ja pannut toimeen, hän oli yhä vielä
-epäilevällä kannalla. Mustasukkaisuuden oudoimpia ilmiöitä on
-voimattomuus asettua vakaantuneelle kannalle niin uskollisuuden
-kuin uskottomuudenkin suhteen. Nayrac'in kokoamat todisteet
-rakastajatartansa vastaan eivät hänestä aina kaikki näyttäneet yhtä
-sitovilta, ja joskus hän ajatuksissaan otti puoltaakseen tätä naista,
-jonka itsepintainen äänettömyys hänen suhteensa oli hänelle uusi
-arvoitus. Jospa panettelijain puheissa ei sittenkään ollut perää, jos
-nainen, jonka hän oli nähnyt Murillo-kadun talon alikerran ovella, ei
-ollutkaan Pauline? Jospa Pauline sinä päivänä oli vain satunnaisen
-asian pakosta käynyt ulkona, vaikka olikin sairas! Nopeasti hän
-kuitenkin palasi entiseen kantaansa, ja todisteet, joiden johdosta
-hän oli uhrannut kaikki, näyttivät hänestä taas kyllin päteviltä.
-Mutta, kaikesta huolimatta, hänen unelmansa näinä kaihon hetkinä
-kohdistuivat vastustamattomasti tuohon tyttöseen, jota Pauline
-kasvatti yksinäisyydessään, kaukaisessa kodissaan. Äärettömällä
-tuskalla hän silloin ajatteli, että tämä tyttö voisi olla hänen
-lapsensa, hänen omansa, äidinkin uskottomuudesta huolimatta. --
-_Voisi olla!_ Kauhea, sydäntä kouristava ajatus, kun ei tiedä kenenkä
-veri juoksee pienen raukan suonissa, kun täytyy ajatella: -- "Jospa
-se sittenkin on minun vereni? Jospa minä olen hänen hengestään
-vastuunalainen?..." Ja kun sitten heti täytyy lisätä: -- "Sitä
-en ikinä saa tietää. Äitikään ei voisi minulle sanoa, kuka tämän
-lapsen isä on..." Miksikä ehtymättömäksi surun lähteeksi naisen
-uskottomuus käy! Kuinka hirveältä tuntuu, kun valhe jaloimmatkin
-pyrintömme lamauttaa! Francis, jolla sisarensa kuoleman jälkeen
-ei enää ollut ainoatakaan läheistä sukulaista, olisi ilomielin
-antautunut tämän pienokaisen suojelijaksi, jos hän olisi uskonut
-Paulineen. Sen sijaan hänet nyt valtasi melkein kuolettava pelko,
-henkeä ahdistava kauhu, hänen ajatellessaan, että jokin sattuma voisi
-asettaa hänet tämän elävän salaisuuden eteen, täten elvyttäen hänen
-tuskallisimpia tunteitaan, ja hän oli asiansa niin järjestänyt,
-ettei hän enää tietänyt, oliko tämä lapsi elossa vai ei. Se koetus
-olikin häneltä säästynyt; hän ei ollut koskaan tavannut ei äitiä eikä
-lasta. Siinä suhteessa tuo tuskallinen sieluntila oli ollut hänelle
-edullinen, että se suojeli hänet hänen iällensä ja varallisuudellensa
-tavallisilta viettelyksiltä. Niinkuin kaikki, joiden sydämeen
-onneton rakkaus on kirvelevän haavansa iskenyt, oli hänkin voinut
-hetkellisiin kiusauksiin langeta, mutta hänen olisi ollut mahdotonta
-rakentaa vakavaa liittoa, yhtä vähän siveellisen kuin siveettömänkin
-maailman piiriin kuuluvan kanssa. Sentähden ei panettelu voinut
-mainita ainoatakaan nimeä, kun rouva Scilly tiedustelunsa
-teki. Surkeat huvitukset, joilla hän oli koettanut kauheata
-alakuloisuuttaan haihduttaa, olivat yhtä vähän kaikua herättäneet
-kuin hänen entinen liian lyhyt liittonsa siinä seurapiirissä, jossa
-hän eli, tai paremmin sanoen, johon hän sivumennen poikkesi. Hän oli
-nimittäin taas astunut palvelukseen ja anonut sangen etäisen paikan,
-jonka hän kohta oli vaihtanut toiseen, ja sitten taas toiseen,
-rauhatonna kuten ainakin se, jota päähänpiintymä vaivaa. Mutta sen
-sijaan itse tämä päähänpiintymä sekä väsymys kodittomaan elämään,
-irstaiden nautintojen äitelyys, alituinen henkisen yksinäisyyden
-tunne, kaikki oli hänessä herättänyt ääretöntä elpymishalua, sitä
-kiihkeämpää, kun hänen muistonsa tuntuivat häneltä riistävän kaikki
-elpymistoiveet. Yhä jatkuvat huolet, jotka olivat häntä niin kauan
-vaivanneet, olivat hänessä kehittäneet uuden miehen, joka oli yhtä
-kyllästynyt luvattomaan rakkauteen kuin entinen oli ollut siihen
-halukas ja utelias, miehen, joka yhtä kiihkeästi halusi henkistä
-rauhaa kuin toinen oli myrskyisen rakkauden riemuja halunnut. Siinä
-syy hänen ihastukseensa, kun hän, erottuaan virastansa uudestaan
-ja tällä kertaa lopullisesti, oli tavannut Henrietten ja oli
-tuntenut häntä rakastavansa. Vuosikausia kestäneiden surujen ja
-hairahduksien jälkeen hän oli taivaanrannallansa nähnyt kajastavan
-uuden nuoruutensa, Luvatun maan odottamattoman autuuden; -- nähnyt
-rakkautensa syttyvän puhtaaseen olentoon, jolla ei entisyyttä
-ollut ja johon hän saattoi ehdottomasti luottaa, hän, joka oli
-niin kauan kärsinyt epäluulon ja epäilyksen kaikkia tuskia; --
-nähnyt uskollisuuteen perustuvan lemmen, hän, joka oli niin kauan
-pureskellut petoksen myrkkyhedelmiä; -- nähnyt säännöllisen ja
-taivaallisesti yksitoikkoisen elämän suloutta, hän, joka oli niin
-kauan koditonna harhaillut; -- nähnyt perheylpeyden mahdollisuuden,
-hän, joka oli niin usein itkenyt sitäkin lohdutusta, joka hänen
-elämällensä olisi koitunut, jos hän olisi tietänyt vihattavan
-rakastajattarensa lapsen omakseen. Oi, vihattava hän tosiaankin
-oli, tuo nainen, joka oli niin kauan hänen sydäntänsä turmellut!
-Pitkän kidutusaikansa vaiheita näin muistellessaan hän antausi
-tietämättänsä sen omituisen mielihoureen valtaan, joka estää meitä
-huomaamasta, missä määrin itse olemme vastuunalaiset onnettomuudesta,
-jota olemme kauan kärsineet rakastamamme naisen tähden. Hän ei
-Pauline Raffrayelle sitä hyvitystä suonut, että olisi myöntänyt
-vielä kaipaavansa sellaisen konnamaisuuden tosiasioihin perustuvaa
-todistetta. Syyttömiä on usein tuomittu todennäköisyyksien nojalla.
-Hän ei huomannut erehtyneensä siinä, ettei ollut koskaan armotonta
-tuomiotansa tarkistanut tiedustamalla, miten Pauline yksinäistä
-elämäänsä maalla vietti. Hän ei edes tiennyt, vieläkö Pauline oli
-maalla, matkusteliko hän, kävikö hän Parisissa silloin tällöin
-vain, tai oliko hän kokonaan maallaolostaan luopunut. "Tekipä mitä
-tahansa", ajatteli hän, "pahasti hän aina tekee." Hänen silmissään
-Pauline oli perin turmeltunut nainen, jonka parannuksesta ei toivoa
-ollut. Ja nyt hän tiesi Paulinen olevan täällä, tiesi heidän olevan
-täällä kummankin, sekä äidin että lapsen, muutaman askelen päässä
-rouva Scilly'stä ja Henriettestä. Hirvittävä läheisyys, joka hänessä
-yhä enemmän herätti kauhua, kuta enemmän hän syventyi rikoksissa
-ja kärsimyksissä kuluneiden aikojen muistoihin, aikojen, joita hän
-tuskin ollenkaan oli ajatellut, sittenkuin hänen puhtaan rakkautensa
-raitis Eeden oli hänelle avautunut. Ja aina hän tuohon kysymykseen
-kompastui: -- "Mitä hän tahtoo?... Nähtävästi hän on kuullut
-puhuttavan aikomuksestani mennä naimisiin ja olostani täällä...
-Kostoako se lienee?..." Ja hurja kauhu, jonka entinen rakastajatar
-hänessä herätti, vei hänet vieläkin pitemmälle: -- "Olisiko
-hänellä mielessä aikomus hankkia itselleen joitakin etuja? Niinkö
-pitkälle hän olisi joutunut? Olisiko hän kenties tullut Palermoon
-kiristystarkoituksessa, lasta näyttääkseen?..." Hän ei rohjennut
-itselleen myöntää, ettei Paulinella niin monen vuoden vaitiolon
-jälkeen nyt ollut mitään syytä ryhtyä häntä kiusaamaan. Hän ei voinut
-muuta nähdä, kuin että Pauline oli tullut, eikä tuntenut muuta kuin
-mieletöntä pelkoa, kunnes häneltä vihdoin, otettuansa Henrietten
-valokuvan ja sitä kauan katsottuansa, pääsi helpotuksen huokaus:
-
--- "Oi, häntä minä rakastan! Hän rakastaa minua. Eikä mikään voi
-meitä erottaa!..."
-
-Ja hän suuteli tätä hyvän enkelinsä kuvaa, ikäänkuin manataksensa
-pois pahan hengettärensä, -- suuteli pitkään, hellästi, hartaasti.
-
-
-
-
-III.
-
-LEVOTTOMUUTTA.
-
-
-Henkisellä olennollamme niinkuin ruumiillisellakin on
-itsensävarjelusvaistonsa, ja kummassakin tämä vaisto toimii samalla
-malttamattomalla kiihkeydellä ja hätäisellä sokeudella. Hukkuvan
-liike, kun hän äkkiä tarttuu pelastusta tarjoavan uimarin jäseniin
-pannen tähän vastustamattomaan kouristukseen koko olemuksensa tarmon,
-ei voi olla rajumpi ja mielettömämpi kuin se sydämen liike, joka
-muutamina hetkinä pakottaa meitä turvautumaan johonkin erityiseen
-henkilöön, jonka läheisyys on meille yhtä välttämätön kuin syvyyteen
-vajoavalle onnettomalle apua tarjoava käsi. Kumpikin tavoittelee
-yhtä kiihkeästi mahdollisuutta kohota tukehduttavan syvänteen
-pohjasta eloa-antavaan ilmaan. Autuutensa valoisilta ilmoilta
-oli Francis'kin äkkiä vajonnut tuskien tukehuttaviin syvyyksiin.
-Kiehuvana ja sokeana vesien vyöryvä tulva häntä joka puolelta
-ahdisti, oikealta, vasemmalta, sitoi hänen jalkansa, painoi hänen
-päätänsä. Muutamat muistot tekevät meihin sellaisen vaikutuksen,
-vaikka mielenliikutukset, joita ne herättävät eloon, ovatkin vain
-menneisyyden elottomia jälkimaininkeja. Joka niihin takertuu,
-antautuu liiaksi entisyyden valtaan, ja pohja hänet pettää. Kuluvan
-hetken tarjoama onni tuntuu hänestä tyhjiin raukeavan, samoin kuin
-raittiin nykyisyyden tajunta; hänen järkensä hämmentyy muutamaksi
-hetkeksi. Kiihkeys, joka ilmaantui nuoren miehen olennossa, kun hän
-tuon tuskallisen iltapäivän lopulla tempaisihe ajatuksistaan irti
-mennäkseen siihen huoneeseen, mistä tiesi löytävänsä Henrietten, oli
-juuri sellainen intohimoinen, vastustamaton pelastuksen tavoittelu.
-Kuinka olikaan hän hairahtunut muistoissaan toistamaan elämänsä
-synkän ja kirotun ajanjakson vaiheita, kun hänellä oli vieressään,
-puhdistuakseen niistä, siunattu elonilma. Siinähän oli keino vapautua
-tuosta kauheasta painajaisesta, jonka valtaan hän oli joutunut.
-Eihän hänen muuta tarvinnut kuin nähdä kihlattunsa silmät, kuulla
-hänen äänensä, tietää hänen olevan olemassa, liikkuvan, hengittävän,
-lempeänä ja hymyilevänä odottavan. Tuo menneisyys, jonka kamalat
-haamut olivat hänelle hetkeksi näyttäytyneet, mitäpä se muuta oli
-kuin varjokuva, mielen houretta vain! Nainen on meille kuollut, kun
-hän ei enää sydämessämme herätä himoa eikä mustasukkaisuutta, ja
-Francis tiesi varmaan vapautuneensa kummastakin näistä orjuuttavista
-tunteista, jotka olivat hänet Paulineen sitoneet ja jotka olivat
-ennen olleet hänen toimintansa ja sitten niin kauan hänen muistojensa
-kahleina. Olisiko hän hetkeäkään tuntenut kärsimystä, jos olisi
-nähnyt rouva Raffrayen nimen vieressä Armand de Quernen tai François
-Vernantes'in nimen? Ei, tietysti. Minkä oudon harhanäyn pettämä hän
-siis oli ollut? Hän ei voinut sitä muuksi selittää kuin yllätyksen
-iskun vaikutukseksi hänen jo ennestäänkin kiihtyneeseen hermostoonsa.
-Hän oli pelännyt entisen rakastajattarensa kostavan... Ja kuinka
-kostavan? Mitä tuo onneton taitaisi? Ilmoittaisiko hän Henriettelle
-heidän yhteisen menneisyytensä? Näyttäisikö Henriettelle kirjeitä,
-sitäkin edellyttäen, että ne olivat hänellä vielä tallessa? Olkoon
-menneeksi! Mitä ne Henriettelle ilmaiseisivat? Että Francis
-rikoksellisessakin rakkaudessaan oli ollut vilpitön, uskollinen ja
-suora, ja että hän oli joutunut kavalan naisen pauloihin. Siinä
-olisi epäilemättä suoraluonteiselle ja jalolle tytölle aihetta
-kärsimykseen, katkeraankin kärsimykseen, mutta ei halveksimiseen. Ja
-se keino oli kumminkin pahin, mihin Paulinen julkeinkin konnamaisuus
-voisi turvautua. Vetoaisiko Pauline lapseen? Ja mitä varten? Oliko
-hänen vallassaan todistaa, ettei pienokainen ollut Vernantes'in tai
-Raffrayen tytär? Epävarmuus tämän asian suhteen oli Francis'lle tosin
-kauhea, mutta se ei kuitenkaan kyennyt kumoamaan totuutta, hänen
-tietämäänsä, näkemäänsä totuutta. Sellainen näky kuin tuo silloinen
--- synkkä ja hoikka nainen, joka, kasvot harson peittäminä, laskeutuu
-vaunuistaan rikoksellisen matkansa päähän saavuttuaan -- ei ole
-miehen muistosta karkoitettavissa, ei vakuutuksien eikä valojenkaan
-avulla, varsinkaan ei jos tuon miehen sydämessä rakkaus on kuollut.
-Näitä syitä ja perusteita miettien tai, paremmin sanoen, koettaen
-niiden avulla karkoittaa mielestään kaikki nuo surkeat muistot,
-jotka saastuttivat hänen sielunsa ja joiden unhottaminen oli käynyt
-hänelle melkein fyysilliseksi tarpeeksi, hän astui rouva Scilly'n
-salonkiin. Silmitön kauhu, joka oli häntä ahdistanut, muuttui heti
-kuumeentapaiseksi, hänen rakkauskykyänsä äärimäisiin kiihdyttäväksi
-hellyydeksi. Jo ovella kodikkaan tuttavallisuuden suloinen tunnelma
-virtasi häntä vastaan, kun Vincent, kreivi Scilly vainajan entinen
-lähetti, joka oli jäänyt kreivittären palvelukseen, tiedusteli
-hänen terveyttänsä, ennenkuin saattoi hänet sisälle. Huone, joka
-hänelle aukesi, oli romantillistyylisessä tornissa, jolla arkkitehti
-oli Continental-hotellin suuren uudenaikaisen rakennuksen kulmaa
-koristanut, ja oli sen johdosta muodoltaan sangen outo ja ikäänkuin
-jaettu kahteen toisistaan jyrkästi eroavaan osaan, kapeaan, melkein
-käytävän tapaiseen alkuosaan ja laajaan ympyrähuoneeseen. Kaarevan
-peräseinän kolmesta ikkunasta levisi siten katsojan eteen kolme
-Palermon laajinta näköalaa, joiden kaukaisimmankin sopen silmä
-erotti, kun ilma oli selkeä. Oikealla puolella meri, väreilevänä ja
-heleänsinisenä, valkeine purjeineen ja savuavine höyrylaivoineen,
-keskellä rantakadun palatsien ääriviivat ja niiden tuolla puolen
-Palermon kaksi satamaa mastotiheikköineen ynnä Pellegrino-vuoren
-jylhä kannustin, vasemmalla kaupungin katot, kupukattoiset
-kirkot, tornit ja kellotapulit, jotka ulottuvat aina vuorikehän
-sulkemalle taivaanrannalle saakka ja joista aiheutuu kaupunkia
-ympäröivän, appelsiini- ja sitruunapuiden peittämän lakeuden
-liikanimi "Kultasimpukka". Ja näin iltahämärän hetkenä, jolloin
-ikkunaluukut olivat suljettuina, kuinka turvalliselta näyttikään
-tämä kodikas suoja, jonka umpinaisuutta vielä lisäsi sisäänkäytävän
-eteen asetettu varjostin. Kolme lamppua sitä valaisi, yksi suuri,
-joka loi loistettansa huoneen keskeltä, ja kaksi pienempää, toinen
-uuninreunuksella, toinen pienellä pöydällä, joka oli siirretty
-vitkalleen hiiltyvän takkavalkean eteen. Huonekalujen sijoitus,
-niitä siellä täällä verhoavat vanhanaikaiset kankaat, pöydille ja
-hyllyille asetetut muotokuvakehykset, kirja-asettimet kirjoineen,
-pienet siromuotoiset korukalut ja varsinkin kukkien, ruusujen,
-neilikkain, kullankarvaisten mimosaterttujen runsaus, toisessa
-nurkassa kohoava, ruukussa kasvava palmu ja toiseen asetetut, suuret
-vihkot kiiltolehtisiä eucalyptus-oksia, kaikki osoitti äidin ja
-tyttären harvinaista taitoa painaa vähillä keinoilla ympäristöönsä
-oman luonteensa leima ja tehdä miellyttäväksi väliaikainenkin
-asuntonsa tässä suuressa kirjavajoukkoisessa majatalossa. Unhotti
-olevansa hotellissa. Ei ainoakaan ulkoa tunkeutuva ääni muistuttanut
-asujia tämmöisten paikkojen inhottavasta väentungoksesta. He
-istuivat uunin edessä, kun Nayrac astui sisälle, rouva Scilly
-lukien ja Henriette kumartuen koruompelukehänsä yli, ommellen sillä
-hiljaisella uutteruudella ja näennäisellä työnharrastuksella, joka
-auttaa naisia kestämään suurimpiakin sisällisiä tuskia. He eivät
-kumpikaan huomanneet oven aukeavan, sillä se oli jotensakin kaukana
-heistä ja suuri, samettinen verho, joka sitä peitti, himmensi sen
-ääntä. Nuori mies sai täten muutaman hetken liikkumatta katsella tätä
-kodikasta taulua, joka oli niin räikeänä vastakohtana saastaisien
-yhtymäpaikkojen muistoille, joita äskeiset tapaukset olivat hänen
-mieleensä johtaneet. Jos runoilijain joukossa, jotka vuosisatojen
-kuluessa ovat esittäneet meille ihmissielun yksitoikkoista ja
-surkeata romaania, tuskin on ainoatakaan onnen kuvaajaa, johtuu se
-siitä, että onnen vaatimaton ja viaton idylli tyytyy niin vähiin
-ulkonaisiin koristeihin. Voimakas nautinnon tunne, joka oli Francis'n
-sielun täyttänyt, kun hän ensimäisen kerran sai olla kolmantena
-rouva Scilly'n ja hänen tyttärensä iltapuhteen vietossa, ei ollut
-sitten kihlatun seurassa kuluneiden viikkojen kestäessä vähääkään
-laimentunut. Harhailtuansa niin kauan maailman teitä, tunnettuansa
-niin usein sammuvan päivän surunvoittoista tyhjyyttä laivojen
-kannella, hotellien yksinäisyydessä, hän oli tuntenut sydämensä
-lämpiävän lamppujen valossa, jonka kirkkaus äitiä ja tytärtä ympäröi,
-ja tälläkin kertaa se lämpeni. Hänen mielenliikutuksensa menneiden
-aikojen katkeruutta muistellessa oli ollut niin valtava, että hän nyt
-olisi tahtonut tämän oven kynnyksellä viettää tuntimääriä, nauttien
-tuosta näystä, joka hänelle todisti, että hänen onneton nuoruutensa
-oli kaukana, että hän nyt kuului tähän säännölliseen, puhtaaseen,
-yksinkertaiseen elämään. Hän olisi siinä tuntimääriä tahtonut lukea
-kihlattunsa kasvoista sitä harrasta rakkautta, jonka esineenä hän
-tiesi olevansa. Mikä muu olisi voinut tuoda tuon varjon nuoren tytön
-puhtaalle otsalle, samentaa hänen kirkkaat sinisilmänsä, katkeriksi
-murtaa lapsellisen suun piirteitä, kuin tieto että lemmityn oli
-kärsiminen. Ja tuo otsa kohosi, nuo silmät huomasivat hänet, nuo
-huulet aukenivat, päästäen heikon huudahduksen. Kalpeus peitti hänen
-kasvonsa, osoittaen tuota ylen herkkää tunteellisuutta, vähimmästäkin
-iskusta väräjävää arkaluontoisuutta, jonka johdosta Francis oli
-häntä joskus leikillänsä mimosakseen sanonut. Mutta Henriette oli jo
-noussut, hän tuli häntä vastaan:
-
--- "Tekö, Francis", sanoi hän. "Kuinka en kuullut teidän tulevan?
-Joko olette ollut täällä kauan?..."
-
--- "Hyvin kauan", vastasi Francis, tarttuen hänen käteensä. "Mutta
-anteeksi, että teitä pelotin... Olisihan minun pitänyt tietää, että
-tuollaiset pienet yllätykset tuottavat teille vaivaa..."
-
--- "Suloista vaivaa tällä kertaa, jos nyt voitte hyvin", sanoi nuori
-tyttö naurahtaen. Ja hän jatkoi hätäisesti: "Sanokaa nopeasti,
-kuinka nyt on laitanne. Olen pelännyt teidän sairastuvan noihin
-kuumetauteihin, joilla meitä aina täällä on peloteltu. Odotimme teitä
-teetä juomaan emmekä uskaltaneet tiedustellakaan terveytenne tilaa.
-Vincent kävi ovellanne kuuntelemassa, mutta kun hän ei kuullut mitään
-liikettä, niin hän otaksui teidän lepäävän. Näettekös, kätenne ovat
-vieläkin aivan kuumat..."
-
--- "Hiukan väsymystä vain, epäilemättä päivän helteen vaikuttamaa",
-vastasi Francis. "Mutta se on jo täydellisesti ohi." Ja hänen
-äänensä sai hartaasti vakuuttavan kaiun hänen toistaessaan: "Niin,
-täydellisesti... Ei siitä nyt enää maksa vaivaa puhuakaan. Antakaa
-minun nyt istua viereenne ja kertokaa minulle, kuinka olette
-iltapäivänne viettäneet, missä olette kävelleet..."
-
--- "Emme missään", keskeytti kreivitär. "Henriette ei tahtonut kuulla
-siitä puhuttavankaan. Hän ei tahtonut ollenkaan malttaa mieltään.
-Pelkäsi vain teidän todellakin sairastuvan."
-
--- "Nyt minua panettelette, äiti", sanoi nuori tyttö, jonka poskille
-puna taas oli kohonnut. "Kirjevaihtoni oli jäänyt aivan takapajulle,
-ja olen kirjoittanut kirjeitä koko iltapäivän... Tahdotteko nähdä
-ne?..."
-
-Ja ripeästi, vastausta odottamatta hän juoksi ikkunan luo, jonka
-eteen hän oli itselleen oman pienen nurkkansa järjestänyt, ja
-otti kapealta pöydältä useita sulkemattomia kirjeitä, jotka hän
-ojensi Francis'lle. Jo heidän kihlauksensa ensi päivinä Henriette
-oli hellästi pyytänyt Francisia, erityisenä rakkaudenosoitteena,
-lukemaan vähimmätkin hänen kirjoittamansa kirjeliput. Viehättävä
-lapsi tahtoi täten, vaistomaisesti tajuten rakkauden luonteen,
-antautua lemmitylleen ehdottomasti, paljastaa puhtaan sielunsa kaikki
-aarteet hänen nauttittavakseen, vapaaehtoisella anteliaisuudella
-kuten se, joka ei lempimältänsä mitään kiellä. Hänen tarjotessansa
-Francis'lle näitä kirjeitä, joiden kyhäilemisellä hän oli koettanut
-haihduttaa eron hetkien kaipausta ja levottomuutta, hänen asentonsa
-osoitti niin lapsellista, niin suloisesti liikuttavaa ja mieltä
-hellyttävää alistumista, että nuoren miehen kädet hiukan vapisivat,
-kun hän kirjeitä silmäili toista toisensa perästä. Kuinka Henriette,
-kenenkään neuvomatta, tuntui oppineen taidon mukautua ystävän
-vaatimuksiin silloinkin, kun nämä ovat kohtuuttomia ja tyrannimaisia,
--- taidon aina saapua vähän liian aikaisin sinne, missä vähinkin
-viivähdys tuottaisi kärsimystä, -- taidon voittaa lemmellä lempeä,
-joka on ainoa keino kesyttää väsynyttä, kärsimiselle altista,
-koskettelemiselle herkkää luonnetta, -- taidon miellyttää milloinkaan
-loukkaamatta, jonka taidon tärkeyttä Pauline ei ollut koskaan
-ymmärtänyt. Mitä täydellistä, vilpitöntä, viatonta ja liikuttavaa
-luottamusta tuo lapsukainen osoittikaan sulhaselleen, tämän tälläkin
-hetkellä kätkiessä niin kauheata salaisuutta! Kuinka viattomasti
-hän näissä kirjeissään kertoi onnestansa! Ja kuinka nuhteettoman
-puhtaita olivat hänen muistonsa "vapautensa ajoilta", joista hän
-ystävilleen puhui. Francis huomasi itsensä niissä niin suuresti
-rakastetuksi, ihailluksi, melkeinpä sädekehän kirkastamaksi, ettei
-hän voinut tätä lukemista jatkaa. Kyynelet kohosivat hänen silmiinsä
-vastustamattomina.
-
--- "Ilosta minä itken", kuiskasi hän, "nähdessäni kuinka
-suurenarvoinen te olette minulle, tuntiessani sen liiankin
-selvästi... Hellyyttänne en voi maksaa, en silläkään, että teille
-pyhitän koko elämäni."
-
-       *       *       *       *       *
-
--- "Nyt voisin kuoliakin", sanoi äiti muutamia tunteja myöhemmin
-tyttärelleen tämän polvistuessa hänen vuoteensa ääreen, niinkuin
-hänen oli tapana joka ilta äidin kanssa rukousta lukiessaan,
-"kun tiedän, että jätän sinut miehelle, joka todellakin on sinun
-arvoisesi."
-
--- "Minun on päinvastoin pyrittävä hänen arvoisekseen", vastasi
-Henriette, "hänen sydämensä arvoiseksi. Hän on niin hellä! Näittehän,
-kuinka hän oli liikutettu kirjeitäni lukiessaan..."
-
-Henriette vaikeni. Eräs ajatus oli iskenyt hänen mieleensä hänen
-huomatessaan Francis'n liikutuksen, ajatus, jota hän ei voinut
-äidilleen ilmoittaa. Hän ei ollut sanonut sulhaselleen, kuinka paljon
-hän itse, lapselliseen mystiikkaan taipuvan luonteensa tähden, uskoi
-tuohon sydämen salaperäiseen ennustuskykyyn. Epäilemättä tuo sama
-aavistus oli syynä Francis'n liikutukseen, hänen lukiessaan noita
-kirjeitä, joissa Henriette puhui onnestaan. Francis oli hänelle
-jotakin suurta surua ennustanut ja hän oli itkenyt. Mutta mikä suru
-voisi häntä kohdata muu kuin rakkaan sairaan heikkoneminen? Ja hän
-suuteli äänetönnä kreivittären laihtuneita käsiä, jotka lepäsivät
-punaisella, silkkinauhasolmuilla koristetulla peitolla, jonka
-Henriette oli neulonut heidän täällä kahden kesken viettäessään
-Palermossa-olonsa alkuviikkoja ja kuunnellessaan meren tuulien
-kiertelevän Continental-hotellin tornia valituksiansa laulellen.
-Mitä pelon- ja inhonsekaista hämmästystä puhdas lapsi olisi
-tuntenut, jos hän olisi voinut katseellansa lävistää ne seinät,
-jotka erottivat hänet Francis'sta, nähdä tämän, otsa käden nojassa,
-valmistautuvan kirjoittamaan -- kenelle?... Francis'kin kuuli
-tuulen kiihtyvän ja laimenevan, pakenevan ja palajavan. Hänkin
-näki mielessään lemmittynsä myrskyn valituksia kuuntelemassa, --
-lemmittynsä, niin, ja toisenkin naisen. Nyt kun hän oli ennättänyt
-tointua ensimäisestä hermotäristyksestä, jonka hänessä oli
-aikaansaanut odottamaton tieto Pauline Raffrayen täälläolosta, hän
-kykeni katsomaan tätä asiaa nykyisyyden kannalta, heidän yhteiseen
-menneisyyteensä kajoamatta. Todellisuus esiintyi hänelle vaativana,
-tarkkana ja selväpiirteisenä, ja hän koetteli mielessään luoda
-nykyisen rouva Raffrayen kuvaa, välittämättä siitä, minkälaiselta
-tämä sama rouva Raffraye oli hänestä näyttänyt yhdeksän vuotta
-sitten. Missä hotellin osastossa hän mahtoikaan asua, mitä hän tällä
-hetkellä teki, mitä aikeita hän mielessään hautoi? Francis pohti
-mielessään näitä kysymyksiä, vastausta löytämättä. Hän oli melkein
-kokonaan vapautunut silmittömästä kauhusta, joka oli kaiken hänen
-ajatuskykynsä lamauttanut, ja palattuaan huoneeseensa hän tunsi
-kykenevänsä asiaa punnitsemaan sillä kylmällä tarkkanäköisyydellä,
-joka auttaa meitä selvittämään mitä vaikeimpiakin pulmia. Hänen
-järkensä oli sen verran selvinnyt, että hän jo uskalsi katsoa
-Paulinen tuloa Palermoon ja Continentaliin satunnaiseksikin.
-Sellaisia yhtymiä sattuu harvoin, mutta niitä sattuu, ja oudompiakin
-vielä kuin tämä. Asia oli siis kolmelta kannalta tutkittava: joko
-Pauline oli tullut vartavasten häntä vahingoittaakseen, -- siinä
-ensimäinen. Taikka hän oli tullut sattumalta, mutta saatuansa tiedon
-Francis'n täällä olosta hän vihan ja kostonhimon johtamana ryhtyisi
-johonkin kamalaan tekoon, -- siinä toinen. Taikka lopuksi, Pauline
-ei tästä tiedosta vähääkään välittänyt, koskahan oli todellakin
-Francis'n unhottanut. Joka tapauksessa Francis'n oli otettava
-ensimäinen askel ja päästävä selville siitä, halusiko Pauline riitaa
-vaiko sovintoa. Siten hän voisi torjua iskun, jos Paulinella oli
-mielessä iskeä hänen lemmittyynsä toimittamalla tälle nimettömän
-ilmiannon tai entisiä Francis'n hänelle kirjoittamia kirjeitä.
-Jos päinvastoin tuo pelottava läheisyys osoittautui täydellisesti
-vaarattomaksi, ei hänen enää tarvinnut sitä ajatellakaan. Koska
-siis lopullinen suoritus Paulinen kanssa ei Francis'n mielestä
-ollut vältettävissä, hän päätti ryhtyä keinoon, joka kyllä tuntui
-sangen oudolta, mutta joka kykeni asettamaan hänet varmalle kannalle
-rouva Raffrayen ja hänen aikeittensa suhteen. Hän päätti kirjoittaa
-hänelle. Minkä vaaran alaiseksi tämä kirje voisi hänet panna? Eihän
-hän voinut mitenkään karttaa yhtymistä Paulinen kanssa ja siitä
-johtuvaa tuskallista mielenliikutusta. Ennemmin tai myöhemmin se
-oli kestettävä. Jos hän sitävastoin vapaaehtoisesti lähestyisi
-Paulinea, olisi hänellä siitä se etu, että hän heti pääsisi tämän
-aikeista selville, mutta sitäpaitsi hän voisi myöskin Paulinelle
-näyttää, että tämän vaikutusvalta häneen nyt oli lopussa, jos
-Pauline vielä luulisi jotakin voivansa. Hänen tässä osoittamaansa
-kuumeentapaiseen toimintahaluun oli vielä toinenkin vaikutin, jota
-hän ei uskaltanut itselleen myöntää, siksi salainen ja hämärä se oli:
-hän halusi vakuutusta siitä, ettei hänellä enää ollut syytä tuohon
-levottomuuteen, joka häntä ennen oli vaivannut rouva Raffrayen pienen
-tyttären takia. Hän otti siis paperinsa ja kynänsä esille. Mutta
-kuinka vaikeata olikaan tuon kirjeen sepittäminen!
-
-Hän suunnitteli sitä senkin seitsemällä tavalla, sellaisten
-ristiriitaisten tunnelmien vallassa, että ne häntä muistuttivat
-niistä tunneista, jotka hän oli niin monta vuotta sitten Marseillessa
-käyttänyt toisen kirjeen kirjoittamiseen, sen, joka oli lopullisesti
-hänen ja rouva Raffrayen välit rikkonut. Kello oli yksi, kun hän
-vihdoinkin tyytyi seuraavaan sepitykseen, jonka jokapäiväisyys
-hänestä tuntui samalla kertaa yksinkertaiselta, arvokkaalta ja
-taitavalta:
-
-    Arvoisa Rouva! Olen vastikään saanut kuulla, että olette saapunut
-    Palermoon. Jos mahdollisesti voisin täälläolonne ensi päivinä
-    helpottaa perehtymistänne vieraaseen kaupunkiin, niin arvaattehan
-    tietysti, että olen valmis tarjoamaan apuni sille, joka oli
-    Julie-sisareni paras ystävä. Olisin Teille suuresti kiitollinen,
-    jos tahtoisitte minulle määrätä ajan, jolloin voisin käydä Teitä
-    tapaamassa, Teitä liioin vaivaamatta.
-
-Ennenkuin hän pani nimensä alle, hän hiukan epäröi lisätessään
-siihen tuon pienen kohteliaisuusvalheen: "_Kunnioittaen Teidän_..."
-Kuinka olikaan hän kärsinyt tämän naisen takia, kun hänen vihansa
-vieläkin, tämän pitkän ajan kuluttua, niin kipeästi kirveli! Tämän
-kirjelipun tarkoituksena ei ollut ainoastaan vaatia Paulinea heti
-ratkaisevaan loppusuoritukseen. Se vastasi toistakin tarvetta,
-joka Francis'n mielestä oli melkein yhtä kiireellinen: hän näet
-huomasi tärkeäksi ilmoittaa rouva Scilly'lle ja Henriettelle, että
-hän tunsi vastatulleen, ja siinäkin suhteessa oli hänen jouduttava
-ennen Paulinea. Hän siis päätti heti kirjeensä lähetettyään puhua
-heille Paulinesta, sanoa häntä sisarensa entiseksi ystäväksi, joka
-odottamattomasti oli saapunut Palermoon. Seuraavana aamuna, kun hän
-verraten rauhallisesti oli levännyt tuon niin monessa suhteessa
-rauhattoman päivän jälkeen, hänen voimansa riittivät toteuttamaan
-hänen ohjelmansa ensimäisen puolen, ja yhdeksän aikaan hän jo
-toimitti kirjeensä rouva Raffrayelle. Mutta kellon lyötyä kaksitoista
-hän ei ollut vielä lausunut sitä sanaa, joka auttamattomasti oli
-liittävä hänen nykyisyytensä menneisyyteen mitä pyhimmän muiston,
-sisar vainajan muiston nimessä. Hän tiesi hienotunteisen ja hellän
-rakkauden Henriettessä vaikuttaneen melkeinpä jumaloitsevaa
-kiitollisuutta kaikkia niitä kohtaan, jotka jollakin tavalla olivat
-hänen lemmitylleen hyvää osoittaneet, ja tiesi myöskin, että tämä
-hartauden tunne kohdistui varsinkin tuohon sisareen. Vainajan ystävä
-tulisi siis pakostakin osalliseksi tästä Henrietten hellyydestä.
-Tuo kauhea ajatus iski äkkiä Francis'n mieleen. Ja sitten, eikö
-muutamien nimien lausuminen eräiden henkilöiden edessä ole kerrassaan
-pyhyyden herjaamista. Hän peräytyi siis, päättäen puhua myöhemmin,
-saatuansa Paulinen vastauksen, jonka hän luuli saapuvan jo ennen
-aamiaista, kun hän jo yhdeksän aikaan oli oman kirjeensä lähettänyt.
-Mutta aamiainen oli syöty, eikä kirjettä vielä kuulunut. Sitten
-hän lähti ajelemaan rouva Scilly'n ja Henrietten kanssa, jotka
-halusivat nauttia aurinkoa ja ilmaa, ja tapansa mukaan he suuntasivat
-matkansa Favorite nimiseen kuninkaalliseen puistoon, aina Mondellon
-hiekkarannikolle saakka, noin peninkulman matkan päähän kaupungista.
-Kello kävi jo viittä, kun he palasivat Continentaliin, eikä
-vieläkään vastausta. Päivälliskello soi, ja Francis yhä kirjettään
-odotti. Eilispäivän kauhu ei ollut vielä niin täydellisesti hänen
-mielestään haihtunut, ettei tuo vaitiolo olisi hänessä herättänyt
-hiukan levottomuutta. Luonnottomissa oloissa kaikki, mikä on
-tuntematonta, näyttää uhkaavalta. Mitä siis tämä äänettömyys saattoi
-merkitä? Täydellistä välinpitämättömyyttä vaiko edeltäpäin harkittua
-vihamielisyyttä? -- He istuivat taas kaikki kolme päivällispöydässä
-tuossa ympyrähuoneessa, jossa koko heidän elämänsä nykyään kului.
-Silloin äkkiä eräs kreivittären sana sai nuoren miehen sydämen
-sykkimään melkein yhtä rajusti kuin edellisenä iltana, kun hän luki
-ilmoitustaulusta rouva Raffrayen nimen:
-
--- "Sanotaan", virkkoi rouva Scilly aavistamatta, että jokainen hänen
-sanansa sattui suoraan nuoren miehen sydämeen, "että tänne hotelliin
-on saapunut eräs ranskalainen rouva, joka on niin sairas, että häntä
-käy sääli katsella. Hän on täällä pienen tyttärensä kanssa. Heillä on
-asunto kolmannessa kerroksessa, aivan meidän yläpuolellamme..."
-
--- "Heidät minä varmaankin eilen näin hotellin puutarhassa",
-vastasi Henriette. "Sangen kalpea rouva, jolla on suuret harmaat,
-surumieliset silmät -- en ole häntä ennen täällä nähnyt -- ja lapsi,
-jonka kasvoja en voinut erottaa, mutta jolla on kauniit vaaleat,
-ruskealle vivahtavat hiukset." --
-
--- "Arvatenkin", jatkoi rouva Scilly. "Margueritekin kuvaili
-minulle heidät sellaisiksi, kun äsken puhui heistä auttaessaan
-minua pukeutumaan. Tuon rouvan palvelija ja pienen tytön hoitaja --
-kunnon maalaistyttöjä Ranskasta, jotka hän päivällispöydässä tapasi
-ja jotka tuntuvat olevan epätoivoissaan siitä että heidät on viety
-Italiaan -- olivat kertoneet hänelle rouvansa elämäkerran. Tuo rouva
-parka, Raffraye on hänen nimensä, ei ole moneen vuoteen liikkunut
-maatilaltaan, johon hän kuuluu peräytyneen leskeksi jouduttuaan.
-Pieni tyttö on syntynyt isän kuoleman jälkeen. Jos siinä on perää,
-mitä mieheni aina sanoi, että meitä on arvosteleminen palvelijaimme
-puheitten mukaan, niin tämän naisen pitäisi olla pyhimys, sillä
-tytöt olivat kyynelsilmin kertoneet hänen olleen koko tuon pienen,
-Jura-vuoristossa piilevän paikkakunnan turvana. Kuinka syrjäisinkin
-seutu käy meille rakkaaksi, jos olemme siinä armeliaisuutta
-harjoittaneet!... Hän ei suostunut lähtemään sieltä, ennenkuin
-lääkärit hänelle, niinkuin minullekin, elämän ehtona määräsivät
-matkan etelämaihin."
-
--- "Kuinka tuollainen uskollisuus rakastetun muistolle on kaunista",
-sanoi Henriette, "uskollisuus, jota ei mikään muuta, ei aika eikä
-vaihtuva onni, ja joka puhkeaa rakkauden töihin onnettomien hyväksi!...
-Äiti kulta, hän on meidän kansalaisemme, emmekö voisi häntä
-jollakin tavalla auttaa..."
-
--- "Olen jo sitä ajatellut", jatkoi rouva Scilly, "mutta tuollaiset
-suuret surut ovat usein arkoja kosketella... En ole enää sinun
-ikäisesi, lapseni, enkä voi sanoa hyväksyväni liiallisuuteen
-menevää suremista, varsinkaan en, jos meidän on vastattava
-viattomasta lapsesta, joka ei ole itse elämän lahjaa pyytänyt ja
-jonka ainoana turvana me olemme. Olemme velvolliset hänen tähtensä
-hillitsemään sellaista ylenmääräistä surua... Mutta ymmärrän sinun
-tunteesi. Joka siten elämässään toteuttaa tuon keskiajan prinsessan
-periaatteen, joka menetettyään kaikki, mitä hänelle oli rakasta,
-sanoi: 'Mennyttä kaikki, kaikki on mennyttä', hänen luonteensa ei
-ole varmaankaan aivan jokapäiväinen. Ja sitä enemmän ihmeteltävää
-se on, jos tuo nainen on ollut seuraelämän suosikkina. Sillä
-Margueriten sanoista päättäen rouva Raffrayella oli ennen oma talo
-Parisissa, hän otti paljon vieraita vastaan, pukeutui komeasti,
-ajoi omissa vaunuissaan... Voithan siitä arvata hänen elämänsä
-suuntaa. Se merkitsee, että hän oli sangen turhamainen ja sangen
-huvittelunhaluinen..."
-
--- "Mitäpä sitä sitten enää sellaisista lapsellisuuksista
-välittäisi", keskeytti Henriette, ja hänen katseessaan kuvastui
-tuo nuorten innostus, joka luulee kaikki esteet voittavansa, "kun
-tuollainen kova onni kohtaa ja kun ei ole ketään, jonka iloksi
-pukeutua."
-
-Olisiko Francis'lle voinut tarjoutua parempi tilaisuus sanoa, että
-hän tunsi tuon naisen, josta rouva Scilly ja hänen tyttärensä
-puhuivat ja jonka elämäkerran he oman viattoman ja hienotunteisen
-luonteensa mukaan tulkitsivat, valmiina heti luonnollisimpana
-asiana hänessä olettamaan mitä harvinaisinta tunteen hienoutta,
-kunniallisuuden romantiikkaa? Mutta hän ei käyttänyt tätä
-tilaisuutta, vaikka tiesi, ettei se enää toiste palaisi ja että
-sen laiminlyöminen voisi käydä vaaralliseksikin siinä tapauksessa,
-että Henriette sattuisi tapaamaan Paulinen. Kuinka hänen sitten
-kävisi mahdolliseksi selittää vaitiolonsa, jos sattumalta rouva
-Scilly saisi kuulla rouva Raffrayen olleen Julie Archambaulfin
-paras ystävä. Hänen äänettömyytensä tällä hetkellä voi hänet panna
-mitä vaarallisimpien selkkauksien alaiseksi. Se oli epäilemättä
-hänen ensimäinen suuri valheensa kihlatulleen. Mutta mistä hän
-olisi saanut voimia puhua? Ensiksikin tuon vähäisen keskustelun
-hänessä aiheuttama mielenliikutus oli ikäänkuin lamauttanut hänen
-toimintakykynsä. Sellaisia me olemme kaikki: me voimme edellyttää
-mielessämme mitä oudoimpia asianhaaroja, mutta me emme ota lukuun
-noita vähäpätöisiä, jokapäiväisiä asioita, kuten vanhoja kieleviä
-palvelijattaria, jotka ruokapöydässä lavertelevat tuttavainsa kanssa
-oman maansa kuulumisia ja toisella kertaa lavertelevat rouvallensa,
-auttaessaan häntä päivälliseksi pukeutumisessa. Francis olisi kenties
-kohtakin tointunut tuosta ensimäisen hetken hämmästyksestä ja olisi
-luonnollisesti sanonut: "Rouva Raffraye... niinkö sanotte? Minähän
-tunnen erään sen nimisen sisareni ystävättären...", jos eivät nämä
-naiset, joita hän piti niin suuressa arvossa, olisi kunnioituksella
-lausuneet hänen kavalan rakastajattarensa nimeä. Tuo seikka herätti
-hänessä jonkinlaista ankaraa ja vastustamatonta suuttumusta,
-joka kyllä ei ilmaissut mielenylevyyttä, mutta joka oli liiankin
-luonnollinen. Se, jota nainen on pettänyt, niinkuin Francis luuli
-itsellensä tapahtuneen, hänen on mahdotonta tukehuttaa sisällisen
-vihan kuohuntaa sen ihmisen tekopyhyyttä vastaan, joka, tehtyänsä
-hänelle niin paljon pahaa, sittenkin osaa maailmassa esiintyä
-kunniallisuuden ja hienotunteisuuden naamio silmillä. Hän ymmärsi
-heti, että hänen vastenmielisyytensä puhua Paulinesta lemmittynsä
-kuullen ei ollut mitään sen kauhun rinnalla, jonka tuon inhottavan
-näyttelijän astuminen tähän huoneeseen näiden teeskentelemättömien
-ja puhdassydämisten naisten seuraan hänessä herättäisi. Nähtävästi
-olivat noiden palvelijattarien puheet ulkoa opittuja läksyjä. Francis
-ei sitä hetkeäkään epäillyt, tai ei ainakaan tahtonut epäillä.
-Tiesihän hän, minkä verran totta oli noissa puheissa tuon lesken
-surusta. Ja Henrietteen olivat nämä puheet kumminkin jo tehneet
-sellaisen vaikutuksen, että hän viattomuudessaan puhui mahdollisesta
-tuttavuudesta, jopa ystävyydestäkin tämän juonittelijan kanssa,
-joka ei tietysti suotta sellaisia valheita itsestään levittänyt.
-Mutta tarkoittipa Pauline mitä hyvänsä, niin Francis tiesi tehokkaan
-keinon lopullisesti torjuakseen hänen hyökkäyksiään, jos ne olivat
-häntä vastaan aiotut. Hulluko hän oli, kun ei heti ajatellut sitä
-törkeätä, mutta ratkaisevaa keinoa, joka pian suojaisi häntä tuon
-naisen konnamaisuudelta, olipa hänen täälläolonsa satunnainen tai ei.
-Hänenhän ei tarvinnut muuta kuin pyytää rouva Scillytä keskusteluun
-kahdenkesken ja tunnustaa hänelle kaikki. Olihan kerrassaan
-mieletöntä, ettei hän oitis siihen keinoon turvautunut, vaan sen
-sijasta vapisi niinkuin rikoksentekijä, kirjoitti rouva Raffrayelle
-niinkuin lapsi ja valmisti itselleen sellaisia sydäntäsärkeviä
-huolia kuin äskeinen keskustelu. Kunhan vain kreivitär oli asiasta
-selvillä, mitäpä silloin kavalimmatkaan hankkeet saisivat aikaan;
-rouva Scilly asettaisi niitä vastaan äidin tahdon, äidin, joka ei
-salli koskettavankaan tyttärensä eikä poikansa onneen. Tuntuihan
-Francis'sta rouva Scilly todellakin äidiltä. Rakastihan tämä häntä
-äidin rakkaudella. Osoittihan hän hänelle tätä rakkautta joka päivä,
-tälläkin hetkellä, kun hän, huomattuansa hänet koko päivällisen
-aikana hajamieliseksi ja synkän näköiseksi, tiedusteli hänen
-huoliaan, niinkuin usein tyttärensäkin huolia tiedusteli, tuolla
-lempeällä levottomuudella, joka herää vähimmästäkin asiasta ja joka
-on syvän hellyyden ylevää lapsellisuutta.
-
--- "Pelkään, poikani", sanoi hän, nojautuen Francis'n käsivarteen
-noustaksensa pöydästä, "ettei eilinen pahoinvointinne ole vielä aivan
-ohi..."
-
--- "Niin", sanoi Henriette, "te näytätte niin väsyneeltä ja
-alakuloiselta! Mikä varomattomuus, ettemme tohtorilta kysyneet, kun
-hän tänä iltana kävi täällä äitiä katsomassa!..."
-
--- "Kuinka olen käynyt heille rakkaaksi!..." ajatteli nuori
-mies koettaessaan heitä rauhoittaa oman terveytensä suhteen
-teeskennellen iloista huolettomuutta, jommoinen ei kuitenkaan
-koskaan voi täydellisesti pettää todellisen hellyyden valpasta
-silmää. Kreivitär ja hänen tyttärensä eivät lakanneetkaan illan
-kuluessa heittämästä häneen salaa pelonalaisia katseita, ja
-kumpikin oli jo niin tottunut tulkitsemaan hänen kasvojensa
-ilmeitä, että vaivatta siinä huomasivat jonkun sisällisen tuskan
-milloin selvempiä, milloin hämärämpiä jälkiä. Tämän johdosta
-eivät hekään puolestaan kyenneet siihen vapaaseen keskusteluun,
-joka oli käynyt heille suloiseksi tavaksi ja joka vuorotellen
-vilkastui ja laimeni, antamatta aihetta väärinkäsityksiin tai
-salatarkoituksiin. Ensimäisen kerran, sittenkuin Francis oli
-saapunut Palermoon, rauhallisen kotihuoneen ilma tuntui muuttuvan
-raskaaksi, ensimäisen kerran sattui heidän välillänsä noita outoja
-ja painostavia äänettömyyden kohtauksia, jotka niin monesti lämpimän
-kodin onnelle pelottavaa myrskyä ennustavat. Olot ympärillämme
-pysyvät entisellään, samat esineet samojen kasvojen kehyksenä,
-ja sittenkin kaikki tuntuu muuttuneelta. Semmoiset hetket ovat
-täynnä hämärää mielenahdistusta kaikille, mutta sille ne käyvät
-varsin tukaliksi, joka tuntee niiden salaisen lähteen. Kun vihdoin
-Henriette, haihduttaakseen tämän loppumattoman illan käsittämätöntä
-hermostumista, istuutui pianon ääreen soittaakseen, Francis tunsi
-vapautuneensa raskaasta kuormasta. Henrietten soiton kuunteleminen
-tuotti Francis'lle tavallisesti sanomatonta nautintoa. Nuoren
-tytön koko henkielämä kävi ikäänkuin näkyväksi ja tuntuvaksi
-hänen vakavassa, yksinkertaisessa ja syvää tunnetta ilmaisevassa
-soittotavassaan, kun hän esitti lempisäveltäjiensä teoksia. Hän
-soitti sekä tunnollisesti että virheettömästi, sillä valheellisuuden
-pelossaan hän oli mitä suurimmalla kärsivällisyydellä ja tarkkuudella
-koettanut perehtyä soittamansa kappaleen luonteeseen, jottei hän
-liiallisella tunteellisuudellakaan säveltäjän tarkoitusta pettäisi.
-Muutamat kohdat Beethovenin teoksista tuntuivat Francis'sta, kun
-niitä näin soitettiin, hartauden huokauksilta, lemmityn hänen
-tiellensä valamalta siunaukselta, aivan kuin jaloutta ja hellyyttä
-uhkuva olento olisi laskenut kätensä hänen päälaellensa. Mutta
-hänen nykyisessä tilassaan tuo soitannon tenhovoima ei pystynyt
-häntä rauhoittamaan, vaan päinvastoin yhä enemmän lisäsi hänen
-levottomuuttaan. Hän oli ottanut suuren Serra di Falcon, Sisilian
-maisemakuvia sisältävän kuuluisan kirjan ja selaili sitä näennäisellä
-tarkkaavaisuudella, jonka täytyi tuntua sitä luonnottomammalta,
-kun rouva Scilly ja Henriette vähintäin kymmenen kertaa olivat
-hänelle näitä kuvia näyttäneet. Tämä asento ainakin salli hänen
-jälleen vajota ajatuksiinsa, jotka hänen oli täytynyt keskeyttää,
-vastataksensa rouva Scilly'n ja Henrietten kysymyksiin ja
-koettaessaan toisaalle kääntää heidän huolestuneen huomionsa. Hänen
-päivällispöydässä äkkiä heränneet tunnustustuumansa palasivat hänelle
-mieleen, ja hänen katseensa siirtyivät kirjan lehdistä kreivittäreen,
-joka oli ottanut jatkaakseen tyttärensä alottamaa ompelutyötä.
-Francis tutki kauan noita laihtuneita, ikäänkuin kuluneita kasvoja,
-joiden jaloutta eivät kärsimykset eivätkä taudit olleet vähentäneet.
-Niinkuin jokainen, joka on aikeessa ryhtyä vaikeaan keskusteluun,
-Francis'kin koki jo edeltäpäin syventyä kaikkiin sen yksityiskohtiin,
-jottei taitamattomasti lausuttu sana mitään pilaisi. Hän kuvaili
-mielessään tuota kahdenkesken-oloa tuon jaloluonteisen naisen kanssa
-ja näki kertomuksen vaikutuksen hänen herkkään omaantuntoonsa.
-Mitä hänelle tuon tunnustuksen kestäessä sanoisivatkaan nuo
-surunvoittoiset kasvot, joiden jokaisessa piirteessä ilmeni hurskaan
-kieltäymystä? Ja varsinkin nuo siniset silmät, jotka väriltänsä
-muistuttivat Henrietten silmiä ja ilmaisivat niin puhdasta, niin
-nuhteetonta hartautta, mitä ne hänelle sanoisivat? Hän kuuli
-lausuvansa kertomuksensa ensimäiset sanat, jotka ilmoittivat hänen
-tuntevan tuon rouva Raffrayen, mistä edellisenä iltana oli ollut
-puhetta. Kuinka olivatkaan, hänen näin alkaessaan, nuo silmät
-kummastunutta hyväntahtoisuutta täynnä! Kuinka ne vähitellen
-synkkenivät, ihmettelivät, surkuttelivat, kun hän asiansa tärkeyttä
-esitteli, yksityiskohtia luetteli. Eihän hänen tunnustuksensa
-kreivittären ankaran omantunnon tuomitsemana muuta sisältänyt kuin
-inhottavaa avioliiton rikkomista. Silloin hän koetti puolustautua.
-Hän puhui rakkautensa vilpittömyydestä. Hän selitti tälle naiselle,
-joka ei elämästä muuta tuntenut kuin velvollisuuden vaatimuksia,
-millä vastustamattomalla tenhovoimalla intohimoinen rakkaus nuorisoa
-houkuttelee. Tietysti tämä hänen kertomuksensa ensimäinen osa olisi
-hänelle sanomattoman vaikea esittää, mutta varmaankin rouva Scilly'n
-mieli sulaisi, varsinkin hänen kuullessaan millä kidutuksella
-Francis oli saanut tämän rikoksensa sovittaa. Hän koetti häntä
-tutustuttaa mustasukkaisuuden mielettömiin tuskiin. Hän saneli
-hänelle seikkaperäisesti kärsimyksensä historiaa, johti hänet askel
-askeleelta tuota ristintietä, jota hän itse yhä uudelleen, vieläpä
-eilisiltanakin, oli muistoissansa vaeltanut, aina sen päätekohtaan
-saakka. Hän selitti hänelle, kuinka häntä oli petetty melkeinpä
-hänen silmiensä edessä, kuvasi epätoivonsa, kun hän näki vaunuista
-laskeutuvan ja kilpailijansa ovesta katoavan tuon solakan, hunnun
-peittämän naisen, jonka hän oli arvannut Paulineksi. Hän kertoi,
-salaamatta mitään armottomasta kohtelustaan, kuinka hän oli törkeästi
-välit rikkonut ja kuinka hän sitten, tehdäksensä tämän välirikon
-pysyväiseksi, oli niin kauan oleskellut kaukana Parisista, harhaillut
-muukalaisena vierailla mailla. Eiväthän Henrietten äidin jalot
-kasvot ja syvät silmät voisi olla hänen kurjuuttansa säälimättä.
-Hänen surkean kertomuksensa toinen osa oli siis arkaluontoinen,
-mutta mahdollinen esittää. -- Piti siirtyä kolmanteen, kertomaan
-mitä hänen palattuaan tapahtui. Hän kuvasi keskustelunsa rouva de
-Sermoisen kanssa, ja kuinka hänelle kerrottiin lapsen syntymisestä.
-Silloin rouva Scilly'n, nuhteettoman kristityn, silmät kohosivat
-häneen. Mikä niissä kuvastui? Ja tuo ankarapiirteinen suu, minkä
-kysymyksen se oli hänelle tekevä? Olihan se niin monta kertaa hänen
-kuultensa, vieläpä tänä iltanakin, hänelle puhunut noista pienistä
-raukoista, joille emme koskaan voi täydelleen velkaamme maksaa,
-koska he eivät ole elämän lahjaa pyytäneet. Hän kuuli kysymyksen:
-"Kenenkä näköinen tuo lapsi on?" Ja hän vastasi: "En ole häntä
-koskaan nähnyt." Kreivittären silmät sattuivat uudestaan häneen.
-Minkälaisina? Kuinka kestää sitä katsetta? Ei, tuo sielu, joka uhkui
-kristillistä rakkautta, ei voinut koskaan hänen kohtalonsa kovuutta
-sääliä, koska se ei muuta ollut kuin täysin ansaittu rangaistus.
-Näin oli tuo äiti, joka oli aina elänyt ainoastaan lastansa varten,
-hänelle sanova: "Vaikka teillä olisi kuinka vähän aihetta uskoa
-tuota lapsi parkaa omaksenne, teillä olisi ollut velvollisuuksia
-häntä kohtaan." Kuinka selittää naiselle, sellaiselle kuin rouva
-Scilly, että syynä siihen ehdottomaan äänettömyyteen, johon hän oli
-sulkeutunut, oli ollut juuri hänen valtava rakkautensa. Jos hän ei
-olisi niin suuresti rakastanut Paulinea, hänen kärsimisensä olisi
-tietysti ollut vähemmän kipeä ja hänen haavansa olisivat kasvaneet
-umpeen eivätkä olisi häntä estäneet lähestymästä Paulinea. "Mutta",
-jatkoi hänen tuomarinsa, "jos äiti olisi kuollut, olisitteko silloin
-jättänyt tuon pienokaisen, oman lapsenne kenties, kelle tahansa, oman
-onnensa nojaan?..." Hän vastasi: "Eihän se ole minun lapseni..." Ja
-tuo jalo nainen lausuisi hänelle kenties tuon kamalan vastauksen:
-"Jospa kuitenkin...", niinkuin hän itsekin oli niin monta kertaa
-sanonut peläten kohdata tuota elävää arvoitusta. "Oletteko edes
-koskaan tiedustellut", kuului rouva Scilly jatkavan, "kuinka rouva
-Raffraye vapautensa käytti? Ihmisluonto ei voi niin täydellisesti
-muuttua, ja mitä me olemme hänestä kuulleet kerrottavan tänään, ei
-ole kunniattoman naisen tapaista..." Oliko hänen silloin väitettävä
-vastaan? Oliko hänen tälle vilpittömälle naiselle puhuminen tuosta
-kamalasta tekopyhyydestä, jota hän oli luullut arvaavansa vanhan,
-kunniallisen näköisen palvelijattaren valheellisesta kertomuksesta?
-Ja oliko hänellä todisteita tästä tekopyhyydestä? -- "Ei, tuo
-keskustelu on liian tuskallinen...", päätti hän, kun ilta oli lopussa
-ja Henrietten soittamat, valittavat ja kaihomieliset sävelet, jotka
-olivat säestäneet tuota outoa, mielikuvituksen luomaa sananvaihtoa,
-vähitellen vaikenivat. Francis olisi voinut väittää todellakin
-kuulleensa muutamia rouva Scilly'n muka lausumista sanoista,
-niin valtavana oli tuo mielikuvitus hänessä esiintynyt. "Liian
-tuskallinen", jatkoi hän aivan ääneen, kun vihdoinkin oli yksin
-huoneessaan. Sinne palattuaan hän muisti yöllä kirjoittamansa kirjeen
-ja ajatteli: "Mieletöntähän olisi sellaisiin selkkauksiin antautua,
-kun ei vielä tiedä, eikö niitä voisikin välttää. Täytyy palata
-todellisuuteen. Ensiksikin, rouva Raffraye ei ole minulle vastannut.
-Se seikka on kieltämätön. Miksikä ei?..." Ajatus, joka jo joskus
-ennenkin oli johtunut hänen mieleensä, palasi uudelleen: "Jospa hän
-sittenkin vain sattumalta on tullut tänne ja kenties hän hyvinkin
-pelkää joutua minun kanssani uusiin tekemisiin yhtä paljon kuin minä
-pelkään joutua hänen kanssansa tekemisiin. Ehkäpä tämä äänettömyys
-merkitseekin sitä, ettemme enää toisiamme tunne. Jos niin olisi,
-niin eihän minun enää tarvitsisi puhua rouva Scilly'lle?... Jospa
-niin olisi..." Ja äkkiä hänen toivonsa kävi niin hartaaksi, että se
-ikäänkuin kasvoi varmuudeksi hänen mielessään. "Hänen palvelijansa
-häntä kiittävät; mitä se todistaa? Että hän on ollut tarpeeksi viekas
-teeskentelemään syvää surua tuon inhottavan Raffrayen kuoltua. Mutta
-tästä teeskentelystä edellyttämäni salavehkeen sepittämiseen on
-kumminkin pitkä matka. Ei, hän ei varmaankaan enää tahdo minua tuntea
-eikä senvuoksi tahdo tutustua rouva Scilly'hin eikä Henrietteenkään,
-joiden seurassa hän ei voisi olla näkemättä minua. Ja sitäpaitsi,
-missä esitteleminen tapahtuisi? Henriette ja hänen äitinsä syövät
-omassa huoneessaan. Rouva Raffraye, joka todellakin mahtaa olla
-kipeä, koska hänet on näin kauas lähetetty, nauttii luultavasti
-ateriansa kotonaan. Edelliset eivät käy koskaan lukusalissa, tuskin
-Paulinekaan. Kaupungissa meillä ei ole yhtään tuttavaa. Ainoa
-paikka, missä tuo tutustuminen siis voisi tapahtua, on koridori
-tai porraskäytävä. Turhaa pelkoa siis, tai ainakin liian aikaista;
-parempi kaikissa tapauksissa odottaa."
-
-       *       *       *       *       *
-
-Hän koetti täten rauhoittua ja luulipa vihdoin todellakin uskovansa
-mitä itselleen uskotteli. Mutta tuskin oli vuorokauttakaan kulunut,
-kun hän jo huomasi, minkä verran hän oli pettynyt. Oi, nuo kohtaukset
-koridoreissa ja porraskäytävissä, jotka hotellin laajuudesta
-huolimatta olivat mahdolliset, luultavat, jopa välttämättömätkin,
-ja jotka hän oli melkein vaarattomiksi arvostellut, niissähän juuri
-vaara piilikin, sehän oli selvä. Näytti kyllä siltä, kuin rouva
-Raffraye toistaiseksi olisi lujasti päättänyt supistaa tuollaisiin
-satunnaisiin yhtymyksiin kaikki tutustumismahdollisuudet, joita
-odottamaton ja pelottava läheisyys tarjosi. Ei siinä kyllin, ettei
-hän tämän vuorokauden kuluessa ollut vastannut Francis'n kirjeeseen,
-hänen palvelijattarensakaan eivät enää syöneet samaan aikaan eivätkä
-samassa pöydässä kuin muut palvelijat. Tuo pieni seikka, joka ei
-itsessään paljoakaan merkinnyt, kasvoi Francis'n silmissä erinomaisen
-tärkeäksi. Eikö se todistanut, että heidän rouvallensa oli kerrottu
-palvelijattarien keskisistä puheista ja ettei tämä suonut mitään
-yhteyttä, ei palvelijainkaan puolelta, oman, kolmannessa kerroksessa
-sijaitsevan asuntonsa ja toisen kerroksen kreivittären perheeseen
-kuuluvien asukkaiden välillä. Kaikki siis nähtävästi järjestyi
-nuoren miehen mieltä myöten. Hänen kihlattunsakin levottomuus, joka
-oli herännyt Francis'n tuona rauhattomana iltana varomattomasti
-osoittaman mielenliikutuksen johdosta ja joka olisi voinut päättyä
-mitä tuskastuttavimpaan tutkintoon, oli heti haihtunut. Siihen
-ei paljoa tarvittu. Sana, katse, kädenpuristus, kun Francis oli
-sattunut tapaamaan hänet yksin salissa yhdeksättä käydessä aamusella,
-jolloin katettu teepöytä jo heitä odotti, oli riittänyt lempeätä
-lasta rauhoittamaan. Luonnottomin asema, johon hän koskaan olisi
-voinut ajatella joutuvansa, tuntui siis selviävän mitään seurauksia
-tuottamatta, ja hänen olisi niin muodoin pian pitänyt palata onnensa
-päivinä saavutettuun tasapainoonsa. Mutta niin ei käynyt. Jo heti
-aamusella, hänen vain astuessaan nuo neljäkymmentä askelta omasta
-huoneestaan rouva Scilly'n salonkiin, hän ymmärsi, missä määrin hänen
-entinen rakastajattarensa vielä kykeni hänen rauhaansa häiritsemään,
-toimimattakin, paljaalla läsnäolollaan. Syövyttänevätkö muutamat
-liian kauan kestäneet surut hermoihimme tai aivoihimme todellisen
-vamman, joka umpeen kasvettuansakin jättää samanlaisen hellän arven
-kuin liian hitaasti parantuneet haavat? Siitäkö Francis'n hermostunut
-mielentila johtui, vai olivatko sen syyt paremminkin haettavat
-siitä seikasta, ettei hän voinut ajatella Paulinea ajattelematta
-heti erästä toistakin? Hän oli hetkeksi pysähtynyt katsellakseen
-käytävän portaita, jotka bamburuokojen ja muiden ulkomaisten kasvien
-koristamina kohosivat ylikertaan, ja tuossa tuokiossa eräs ajatus
-oli salamana iskenyt hänen mieleensä: "Jos näkisin heidät nyt
-tuossa, portaita laskeutumassa." Ja mielikuvituksessaan hän näki
-kaksi naista. Toinen -- hän tunsi hänet jo ensi silmäykseltä -- oli
-menneiden aikojen Pauline, Pauline eron hetkeltä, kalpeudessaan ja
-heikkoudessaankin niin voittamattoman nuori ja kaunis, mutta nyt
-elämän koskettamana, rasittamana, uuvuttamana, murjomana. Ja hän
-talutti kädestä pientä tytärtään. Mimmoiset olivat hänen silmänsä ja
-hänen kasvojensa piirteet, tuon lapsen, josta hän ei muuta tiennyt
-kuin että hän eli ja hengitti, että hän oli edellisenä päivänä
-laskenut jalkansa tämän jokapäiväisen käytävän marmoriportaita
-peittävälle punaiselle matolle ja että hänen tuntemattomat kasvonsa
-olivat hetken ajan vilahtaneet noiden lehtien kehyksessä? Tuo
-ajatus oli tuntunut kouristavan hänen sydäntänsä ja oli herättänyt
-hänessä niin oudon tuskan, että hän oli kiireesti paennut rouva
-Scilly'n ovea kohti. Kun hän siitä palatessaan kymmenen aikaan
-joutui samaan paikkaan ja näki edessään saman käytävän ja samat
-portaat, hän joutui uudelleen saman ajatuksen ja saman tuskallisen
-vaikutuksen valtaan, ja niin kävi puolenpäivän aikaankin. Ja yhä
-valtavampana sama mielenahdistus hänessä esiintyi, kun hän kulki
-siitä kreivittären ja Henrietten kanssa, heitä seurataksensa heidän
-tavalliselle kävelymatkalleen. Kuinka Henriette oli viehättävä sillä
-hetkellä valkoverisessä kauneudessansa, onnensa kirkastamana, ilonsa
-innostuttamana, ja kuinka hänen siniset silmänsä olivat luottamusta
-ja selkeyttä täynnä, kun hänen katseensa kohtasi lemmityn katseen!
-Kuinka vienosti hänen ihonsa raitis puna hohti ruukkukasvien
-keskellä! Ja kuinka Francis häntä rakasti, kuinka palavasti rakasti!
--- Ja pakottautuen hymyilemään silläkin hetkellä, jolloin tuo
-kammottava kohtaamispelko sai hänen sydämensä niin tuskallisesti
-vavahtamaan, Francis antoi lemmitylleen rakkauden osoitteen, josta
-tällä ei ollut vähintäkään aavistusta.
-
-Mutta jos Francis'n onnistuikin hallita kasvojensa ilmettä, hillitä
-silmänsä katsetta, pakottaa huulensa hymyilemään ja peittää tuskansa
-hilpeyden tai välinpitämättömyyden naamarilla, niin ei ollut sillä
-tuo ajatus voitettu, tuo yhtämittainen, aina samalla tavalla
-kouristava ajatus: "Jos kohtaan _heidät_..." Hän ymmärsi vihdoinkin,
-ettei rouva Raffrayen tarvinnut häntä vainota, ei virittää hänelle
-ansojansa eikä tungetella rouva Scilly'n ja Henrietten ystävyyteen
-viedäkseen kumminkin kokonaan hänen rauhansa, synkistääkseen hänen
-ja Henrietten "yhtämittaisen poudan", joksi Henriette leikillään
-heidän onneansa sanoi. Siinä oli tarpeeksi, että hän tiesi Paulinen
-olevan saman katon alla kuin hän, tiesi että hän voisi, niin, että
-hänen välttämättömästi täytyisi joskus hänet kohdata. Ja kun hän
-taas oli palannut huoneeseensa vietettyänsä iltansa Henrietten ja
-hänen äitinsä seurassa, tällä kertaa kumminkin onnistuen tekeytymään
-rauhalliseksi -- kuinka nousikaan hänen sydämensä rakkaus noita
-valheita vastaan; hänen täytyi tunnustaa itselleen, ettei hän enää
-voinut eikä enää koskaan voisikaan itsestään löytää sitä ehdottoman
-onnen tunnetta, joka oli ollut hänen omanansa vielä muutamia päiviä
-sitten, hänen astellessaan kirkkaana aamuna Henrietten kanssa Villa
-Tascan lumottuja käytäviä. Hän käveli edestakaisin huoneessaan
-yhä levottomampana tämän vakaumuksen johdosta. Ja rakastihan hän
-kuitenkin Henrietteä samalla palavalla rakkaudella. Eihän hänen
-enää tarvinnut pelätä, että Pauline hänen onneansa väijyi. Eihän
-tämä viimeksimainittu tuntunut hänessä herättävän noita salaisia
-sydämen polttoja, jotka joskus uuden rakkautemme onnea häiritsevät
-entisiä hellyyden tunteita muistellessamme, todistaen, ettemme
-voi koskaan täydellisesti lakata rakastamasta sitä, jota kerran
-olemme todellakin rakastaneet. Ei, nuo levottomuuden vaikuttimet
-eivät häntä nyt hätyyttäneet, ja sittenkin selittämätön tuska
-ahdisti hänen sydäntänsä. Tutkiessaan sen syitä hän huomasi sen
-johtuvan siitä tympäisevästä vaikutuksesta, jonka rouva Scilly'n
-tarkoituksetta kertomat huhut Paulinen elämästä maalla olivat
-häneen tehneet. Turhaan hän ne itselleen valheeksi väitti. Jos
-hänelle olisi todistettu, että niissä oli perää, niin ne olisivat
-hänessä aiheuttaneet sellaisen tunnonvaivojen purkauksen, ettei
-hän uskaltanut sitä ajatellakaan. Ja sen lisäksi ne olisivat
-vaikeuttaneet toisen levottomuudenaiheen kumoamista, tuon kammottavan
-mahdollisuuden, joka tietysti oli vain yksi kahtakymmentä, sataa,
-tuhatta vastaan, mutta sittenkin mahdollisuus, että rouva Raffrayen
-tytär oli hänenkin lapsensa. Tuo hirvittävä mahdollisuus oli aina
-palannut hänelle mieleen. Se oli häntä vaivannut, kiusannut. Hän
-oli koettanut riistäytyä siitä irti... Eilenkin vielä ja toissa
-päivänä, hetkinä, jotka olivat lähinnä seuranneet tietoa Paulinen
-täälläolosta, hän oli epäröinyt; hän ei ollut vielä ymmärtänyt, että
-kaikkien noiden mielettömien pelkojen alla piilevä kauhu, draaman
-todellinen ponsi, oli juuri siinä tiedossa, että hänen täytyi kohdata
-tuo lapsi, jota hän aina oli paennut. Ja tästä tiedosta johtuvan
-odotuksen tulisissa tuskissa kävi hänen uuden rakkautensa siunattu
-tenhovoima tehottomaksi.
-
-
-
-
-IV.
-
-PIKKU ADÈLE.
-
-
-Mihin helvettiin rakkauden virvatulien tavoitteleminen meidät
-johtaa! Mihin kirottuun sokkeloon valheellisen onnen viehätys!
-Nuorukaista se houkuttelee sillä iällä, jolloin hän tekee pahimmatkin
-virheensä lapsellisessa tietämättömyydessä ja jolloin hän, elämän
-ylpeydestä uhkuvana, uneksii erikoisia nautintoja, etuoikeutetun
-iloja ja suruja. Kolmeenkymmeneen päästyänsä hän jo noita valheita
-kiihkeästi vihaa, koska totuus silloin on hänen ihanteekseen
-kohonnut. Silloin hänen unelmansa tavoittelevat yksinkertaisen
-onnen paratiisia. Hän tietää, että onnen ainoana ehtona on toisen
-vilpitön, ehdoton antautuminen toiselle, koko olemuksen täydellinen
-luovuttaminen, salaperäisimpienkin ajatuksien, vähimpienkin oikkujen
-ja tunnevivahduksien paljastaminen tuolle ainoalle, sulkeutuminen
-häneen, niinkuin joki kaikkine vesineen meren helmaan sulkeutuu. Hän
-tietää sen, mutta liian myöhään. Hän käsittää sen järjellänsä, tuon
-yksinkertaisen ja täydellisen tunteen. Mutta voi! sitä nauttiakseen
-hänen pitäisi uudestaan muuttua lapseksi, kahdenkolmatta ikäiseksi
-nuorukaiseksi, joka kahdeksantoistavuotiasta tyttöstä rakastaa ja
-hänen kanssansa avioliittoon astuu, niin että he kumpikin voisivat
-toisilleen täysin käsin tuhlata yhtäläistä sielun virkeyttä,
-tarjota toisilleen sydämen, joka ei ole koskaan toisen lemmen
-hurmauksesta sykkinyt, suun, joka ei ole valheisiin tottunut,
-tunteita, jotka eivät ole intohimojen tulessa palaneet. Kuinka moni
-meistä on tunteiden heräämisaikana halveksinut noita muka liian
-halpoja nautintoja, joita tuo suuri rakkaus tarjoaa! Kuinka moni on
-tahtonut poimia kirotun puun hedelmiä, nauttia hyvän ja pahan tiedon
-aarteita! Ja kumminkin he juuri noita halpoja nautintoja jälleen
-tavoittelevat, kun he, himoten siveyttä, vilpittömyyttä ja keväistä
-viattomuutta, avioliitolta pyytävät mitä intohimot ovat heiltä
-kieltäneet. Toiset suorittavat verraten helposti tuon käännöksensä
-oikealle tielle. Niin eivät toiset. Nämä viimeksimainitut ovat
-ikäänkuin joutuneet entisten rikoksiensa vangeiksi, Ja heiltä ankaran
-koston henki tuntuu kieltävän sen onnen, minkä se suopi halvimmalle,
-jokapäiväisimmällekin eläjälle. Kuinka Francis oli tuntenut tuon
-kunniallisen rakkauden arvon ihanan idyllinsä nopeasti kuluneiden
-kuukausien kestäessä! Ja vielä kirkkaampana se hänelle kuulsi nyt,
-kun hän varovaisuudesta, heikkoudesta, häpeän tunteesta, peläten
-suoran tunnustuksen seurauksia, jälleen oli poikennut valheiden
-teille. Lemmitylleen hän valehteli, rauhallisuutta ja hilpeyttä
-teeskennellessään, ja tämähän oli suorastaan rakkauden pyhyyden
-herjaamista. Kun hän saattoi kantaa povessaan sellaisen tuskan,
-siitä puhumatta, niin hän samalla rikkoi sen tunteellisuuteen
-perustuvan sopimuksen, jonka englantilaiset, totuuden intoilijat,
-ovat vihkimäkaavaansa panneet, tahtoen siten laskea sen avio-onnen
-perustaksi: _for better, for worse_, -- myötä- ja vastoinkäymisessä.
-Itselleen hän valehteli! Sillä kun hän ei voinut yksinkertaista ja
-ratkaisevaa päätöstä tehdä, hän ei myöskään enää voinut varmuudella
-vastata tunteittensa kestävyydestä. Kun hän näin edeltäpäin
-ajatuksissaan suostui Pauline Raffrayen tytärtä tapaamaan, hän
-antautui alttiiksi tuntemattomille mielenliikutuksille, joita hänen
-velvollisuutensa käski välttämään. Eikö hän ollut sinä päivänä,
-jolloin hän sitoutui Henriette Scilly'hin, samalla sitoutunut
-luopumaan tinkimättä, lopullisesti entisyydestään. Uudestaan elvyttää
-tuo entisyys, vaikkapa tässäkin tuskallisessa muodossa, ilmoittamatta
-sitä kihlatulleen, tai jos ei hänelle, niin hänen äidilleen, se oli
-petos, joka ei mistään viisastelusta parantunut. Sitäpaitsi nuo uudet
-tapahtumat, joita kohti hän tunsi vierivänsä sellaisen omituisen
-pelon- ja katumuksensekaisen tunteen vallassa, eivät antaneet hänelle
-aikaa syventyä loppumattomiin, seikkaperäisiin arveluihinsa. Niiden
-kulku oli liian nopea. Ennenkuin hän taisi arvatakaan, ne vetivät
-hänet tärisyttävien mielenliikutuksien kiehuvaan pyörteeseen. Niiden
-alku oli mitä luonnollisin sattuma. Ja kuitenkaan ei Francis tullut
-sitä mahdollisuutta ajatelleeksi noina loppumattomina tunteina,
-jolloin hän oli yhtämittaa itseltään kysynyt, kuinka hän, olipa
-sitten yksin tai Henrietten ja hänen äitinsä seurassa, kestäisi
-yhtymistä Paulinen ja hänen tyttärensä kanssa. Hän ei arvannut ottaa
-tuota kolmatta hypoteesia lukuun, sitä nimittäin, että Henriette ja
-kreivitär voisivat lähestyä lasta ilman häntä, ennen häntä, että he
-mieltyisivät siihen, sekä että ensimäinen pätevä tieto tuon lapsen
-hämärästä syntyperästä saapuisi hänelle sen äänen kantamana, joka oli
-hänen sydämellensä onnen häiritsemätöntä rauhaa julistanut. Kuinka
-tuo nuoren tytön hillitty, ujo ja vienosti sointuva ääni oli hänelle
-rakas, ja minkä tuskan sanoman se hänelle toi!
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kaksi vuorokautta oli tuskin ennättänyt kulua siitä hetkestä,
-jolloin kiusaantunut nuori mies oli päässyt levottomuutensa
-todellisesta syystä selville, kun hän katuen huomasi, että hänen
-pelkoonsa Paulinen tyttären tapaamisesta alkoi sekoittua sairaloinen
-uteliaisuus, salainen kaiho, melkeinpä vaativa tarve... Nuo kaksi
-päivää ja nuo kaksi iltaa olivat kuluneet tavan mukaan kodin
-leppeässä rauhassa, ainakin ulkoapäin katsottuna, sillä Francis ei
-ollut kertaakaan olennossaan ilmaissut huolestunutta mielialaansa.
-Mutta mihin oli joutunut tuo sydämen suoruus, tuo keskinäisen
-luottamuksen sopimus, tuo kihlausliiton onni ja vilpittömyys, josta
-hän oli niin ylpeä ollut!
-
-Taas oli uusi päivä noussut ja yhtä sinisenä, yhtä läpikuultavana
-kaareutui Sisilian taivas. Elämä kulkee kulkuaan, meidän sisällisistä
-taisteluistamme huolimatta, ja taivuttaa meitä jokapäiväisen
-elämän vaatimuksia täyttämään. Niin oli Francis'nkin täytynyt
-käydä pankkiirinsa luona kuittaamassa eräs maksuosoitus. Hän oli
-mennyt sinne yksin, ja tuo tuskin tuntiakaan kestänyt yksinäisyys
-oli tuntunut hänestä helpotukselta. Sellaisen tuhotyön oli
-teeskentelemispakko, jonka alaiseksi Francis oli vapaaehtoisesti
-antautunut, saanut hänen rakkaudessansa aikaan. Kuinka tuo
-valehteleminen jo hänen mieltänsä painoi ja kuinka hän katui, ettei
-ollut pysynyt ensimäisessä aikeessaan! Jos hän olisi puhunut, niin
-rouva Scilly, jonka hän tiesi päättäväiseksi luonteeksi, olisi
-kenties suostunut lähtemään johonkin toiseen talvenviettokaupunkiin
-tai pitemmälle, viikkojakin kestävälle matkalle, ja olisi siten
-pakottanut hänet riistäytymään irti tuosta luulotaudista, joka yhä
-kiihtyi yhtämittaisen teeskentelemispakon johdosta ja joka tälläkin
-hetkellä häntä niin suuresti vaivasi. Mennäksensä tuohon pankkiin
-ja sieltä palataksensa hänen oli pitänyt osaksi kulkea samaa tietä
-kuin sinäkin aamuna, jolloin hän oli yksin palannut ihanalta
-kävelyretkeltään Villa Tascan puutarhasta. Kuinka suuresti tämä
-aamu erosi silloisesta aamuhetkestä! Mikä huumaava autuus silloin,
-kun hän ei tietänyt odottaa tuota naista, joka, oltuansa hänen
-ensimäisen nuoruutensa pahana hengettärenä, nyt oli äkkiä ottanut
-myrkyttääkseen hänen toisenkin keväänsä onnen. Hänen ympärillänsä
-leveni maisema yhtä lumoavan kauniina. Samat siniset, heikosti
-vaahtoilevat aallot vyöryivät särkyäkseen rantakadun kivimuuria
-vasten, keinuttaen harjallansa valkoisia purjeita ja valkoisia
-kalalokkeja. Yhtä ylpeinä kohosivat palatsiryhmät kuninkaallisine
-terasseineen. Sama mastometsä satamissa ja tuolla etäällä sama
-jalopiirteinen vuori, jonka punertava kannustin suojasi lahtea, ja
-samat vihannat palmupuut samoilla päivänpaisteisilla rinteillä.
-Samojen ahtaiden katujen auringon lämmittämällä ja kirkastamalla
-kivityksellä samat pienet hevoset ja pienet aasit kaiuttelivat
-kavionkapsettaan, samojen, punaisiksi maalattujen vankkurien eteen
-valjastettuina ja samojen arabialaiskasvoisten, samettisilmäisten ja
-ruskeaihoisten talonpoikien ajamina. Ja hän itse, kuinka suuresti hän
-oli muuttunut niin vähässä ajassa. Tarkastaessaan sitä hävityksen
-työtä, minkä valheen ja hellittämättömän mielikuvan painajainen
-oli hänen nykyisessä onnessaan aikaansaanut, hän oli tuntenut
-todellista inhoa itseänsä kohtaan. Mutta mitäpä sille enää taisi?
-Nyt oli myöhäistä tunnustaa rouva Scilly'lle. Francis olisi kuollut
-häpeästä, jos hänen olisi pitänyt ilmaista entisten rikoksiensa
-lisäksi viime aikojen valheellinen vaitiolonsa. Ja sitten, eihän
-hän voinut tietää mitään tunteistansa pientä tyttöä kohtaan, kun
-hän ei ollut vielä lasta nähnyt ja tuo tulikoe siis vielä oli
-kestämättä. Olihan vielä se toivo jäljellä, että lapsi kasvoiltaan
-muistuttaisi esimerkiksi tuota ennen niin suuresti vihattua François
-Vernantes'ia. Vanhurskas Jumala, kuinka rauhallisesti hän nukkuisi
-seuraavana yönä, jos hänellä olisi se todistus, ettei hän ollut
-erehtynyt Paulinea tuomitessaan ja ettei lapsella ollut pisaraakaan
-hänen vertansa suonissaan! Ovathan usein lapsen piirteet isältä
-perittyjä. Hänen kulkiessaan pitkin katukäytäviä ja jotenkin kauan
-odottaessaan pankkitoimistossa tuo mahdollisuus, jolla oli valta heti
-hänet pelastaa kiduttavasta tuskasta, viihdytteli hänen mieltään. Hän
-muisti tunteneensa muutaman pienen tytön, avioliitossaan uskottoman
-äidin synnyttämän, joka kasvoiltaan, ruumiinsa rakenteelta,
-hiuksiensa ja silmiensä väriltä täydellisesti muistutti todellista
-isäänsä. Kumminkin hänellä oli uskallusta tunnustaa itselleen,
-että sellaiset täydelliset yhtäläisyydet ovat harvinaisia. Tuon
-saman perinnöllisyyden oikut asettavat meille usein salaperäisiä
-ja selittämättömiä probleemeja, jotka vain yhä enemmän terottavat
-epäilystämme. Äiti yksin voi ehdottomalla, voittamattomalla
-varmuudella tietää tyttärensä tai poikansa omakseen. Lapsi on
-hänestä syntynyt. Se on luuta hänen luustaan, verta hänen verestään.
-Hän hyväilee sitä, hän painaa sen rintaansa vastaan, onnellisena
-tuossa tiedossaan, joka on sydämellemme niin tuiki tärkeä, että
-se uskonnonkin mukaan on taivaallisen autuuden ensimäisenä ja
-iankaikkisena ehtona. Eivätkö viimeisen tuomion hetkenä kaikkien
-sydämen salaisuudet joudu ilmi? Francis muisti Henrietten heidän
-kerran keskustellessaan ilmaisseen, kuinka innokkaasti hän tuota
-uskonto-opin kohtaa ihaili. Onni oli häntä muka niin suuresti
-suosinut, että hän uskalsi kuolemaa ajatella vähääkään pelkäämättä,
-kun se sitävastoin -- sen hän oli lisännyt sääliväisyyden ilme
-kasvoillaan -- mahtoi tuntua hirvittävältä niille, jotka eivät
-voineet, niinkuin hän, täydellisesti luottaa rakastamiensa
-sydämiin... Tavallisesti nuori mies ihastuksella mielessään toisti
-tuollaisia lemmittynsä lauselmia, jotka antoivat hänelle yhä enemmän
-ihailun aihetta. Mutta näiden sanojen muisto tänä tuskan aamuna,
-keskellä tätä luonnon ihanuutta, oli hänen sydäntänsä verille
-raadellut, ja tuohon veriseen sydämeen sattuivat, hänen palattuaan
-hotellin saliin, hänen kihlattunsa sanat, päättäen hänen katkerat
-mietteensä sanomattoman kauhun kuohuntaan.
-
--- "Te tapaatte meidät hiukan liikutettuina", sanoi rouva Scilly
-tervehdittyänsä, "Henrietten varsinkin... Olemme sattuneet näkemään
-erään pienen kohtauksen, niin mieltä liikuttavan..."
-
--- "Olette siis käynyt ulkona?" vastasi Francis, kääntyen Henrietteen
-ja koettaen panna ääneensä hellästi ja iloisesti nuhtelevan soinnun.
--- "Oliko sekin nyt järkevää, kun pelkäsitte päänkivistystä?... Heti
-kun minä vain en ole läsnä..."
-
--- "Elkäähän nyt minua toruko", keskeytti nuori tyttö
-veitikkamaisesti. "Äiti oli kirjoittanut niin kauan, ja te ette
-palannut. Minä tunsin voivani paremmin. Menimme hiukan ilmaa
-nauttimaan hotellin puutarhaan... Tiedättekös, luulenpa että olemme
-suotta panetelleet tätä puutarhaa..."
-
--- "Tennispeli pilaa sen minulta", vastasi nuori mies, "ja
-englantilainen kappeli ja nuo neidet, jotka yhä siinä maalaavat
-eucalyptusryhmiään ja bambutöyhtöjään ja palmukäytäviään ja
-_tempietto'aan_ [pieni temppeli], joka on mukailtu kreikkalaisten
-mukaan niinkuin hanhipelikin."
-
--- "Mutta tänäpä päivänä juuri", jatkoi Henriette, "siinä ei
-sattunutkaan olemaan ketään, paitsi yhdellä penkillä, tiedättehän,
-sillä, joka on perimäisessä nurkassa, kasvihuoneen vieressä, pieni
-tyttö hoitajansa kanssa... Muistan ettette pidä tuosta enkelin
-nimityksestä, jota kaikki äidit lapsilleen tuhlaavat... Mutta
-minulla ei ole muuta niin herttaiselle ja hennolle lapselle...
-Yhdeksän vuotias kenties, tai kymmenen, ja pitkät vaaleat kiharat,
-tuota paikoin punertavalle hohtavaa vaaleutta, jota vihamiehenne
-englantilaiset sanovat _auburn'iksi_. Hiuksista hänet tunsin
-siksi pieneksi tytöksi, jonka toissa päivänä näin tässä samassa
-puutarhassa... Muistattehan, että luulin häntä sen sairaan rouvan
-tyttäreksi, joka häntä silloin talutti, ja tuota rouvaa taas uudeksi,
-yläpuolella meitä asuvaksi naapuriksemme. En tainnutkaan silloin
-erehtyä. Mutta tällä kertaa pääsin näkemään hänen kasvojansa. Ette
-voi arvata miten sievä hän oli, ja hento ja hieno ja soma, ja hänen
-silmänsä, suuret, avonaiset, sulavan ruskeat, ja hänen ihonsa, teidän
-ruusujenne värinen..." Ja hän osoitti sormellaan Francis'n kädessä
-olevaa ruusuvihkoa, jonka vaalean punertavat ruusut terälehtiensä
-juurelta hiukan vivahtivat kellervälle. Francis oli, osaksi vanhan
-tapansa mukaan, mutta epäilemättä suurimmaksi osaksi varataksensa
-itselleen sopivan tervehdyslauseen, ostanut ne kukkasmyyjältä, joka
-torin nurkalla kauppaansa harjoitti. -- "Mutta", jatkoi Henriette
-yhä vilkkaammin, "ymmärrättehän heti, mitä erityistä mielenkiintoa
-hän minussa herätti, kun kuulette, että hän ilmeisesti muistuttaa
-tuota sisarenne kuvaa kymmenvuotiaana, josta me kaikki niin paljon
-pidämme... Eikö totta, äiti?..."
-
--- "Onhan siinä jotakin", sanoi rouva Scilly, "on todellakin...
-Mutta minä en ole niin innostunut yhtäläisyyksien etsimiseen kuin
-sinä, ja sitten tuollainen hento sulous on yhteinen kaikille liian
-heikkohermoisille ja liian herkkätunteisille lapsille"...
-
--- "Ei, ei", sanoi Henriette, "ei se vain sitä ole... Tiedän
-varmaan, että Francis'kin heti huomaa tuon yhtäläisyyden, kun hän
-näkee lapsen... Onhan minulla siis täysi syy katsella häntä toisin
-silmin kuin muita pieniä tyttöjä, eikös ole? Mutta arvatkaapas, mitä
-hän puuhaili! Hän kantoi sylissään nukkea, joka oli melkein hänen
-kokoisensa, ja hän kääri sen peittoihin ja liinoihin viedäkseen
-sen kävelemään. Ja puheli sille kääriessään ja sopersi sille niin
-herttaisesti loppumattomia neuvoja. Hänen kävi niin sääliksi nukke
-parkaa, joka oli niin kipeä. Hän muistutti sille, että lääkärit
-olivat lähettäneet heidät Sisiliaan, jotta se paranisi, ja että
-Sisilia on hyvin kaukainen paikka, ja että siis piti hyväkseen
-käyttää tätä matkaa eikä asettua tuuleen eikä varsinkaan nukkua
-päivänpaisteessa. Hän torui sitä, kun se oli ollut liian myöhään
-ulkona ja sitten yskinyt koko yön, niin että Annetten oli täytynyt
-nousta. -- Annette on hänen hoitajansa... -- Sanalla sanoen, hän
-luki sille kaikki määräykset, melkeinpä oppisanoja käyttäen, joita
-hän epäilemättä oli kuullut lääkärien tekevän hänen äidilleen...
-Meidän, äidin ja minun, tuli enemmän kuin voin sanoakaan sääli
-tuota pienokaista, jonka leikissäkin sellaiset asiat kummittelivat
-ja joka suurta tyttöään -- siksi hän nukkensa sanoi -- hoiti niin
-intohimoisella rakkaudella... Olin niin liikutettuna, että olisin
-tahtonut puhua hänelle. Me lähestyimme hänen huomaamattansa, ja
-minä yritin sivellä hänen kullankarvaisia kiharoitansa. Silloin
-hän kääntyi kummastuen ja hänen silmissään välähti aran otuksen
-säikähtynyt katse. Kiivaasti hän puristi nukkeaan ja kätkeytyi vanhan
-hoitajansa hameihin. Tämä katsoi aivan hämmästyneenä lasta, joka
-meille osoitti sellaista vastenmielisyyttä. 'Hän on niin ujo', sanoi
-hän, ja sitten, kun yhä koetin lähestyä kysyen pienokaiselta hänen
-nimeänsä, hän jatkoi: 'No, vastaa nyt kiltisti: Adèle Raffraye'.
-Mutta kun lapsi yhä kätki silmänsä, niin hoitaja sanoi, osoittaen
-tyytymättömyyttänsä käyttämällä tuota persoonatonta muotoa, joka
-kansan kesken on tavallinen lapsista puhuttaessa ja jota meidänkin
-vanha Marguerite käyttää: 'Kas, kun ollaan niin vähän tottuneet
-ihmisiä näkemään, kun aina vaan on oltu maalla! Ollaanhan sitä
-kumminkin kilttiäkin, kun tahdotaan...' Ja minä, joka olen aina
-luullut voivani heti kesyttää kaikkia lapsia ja kaikkia koiria!"
-jatkoi Henriette nauraen. "Voitte arvata, että nolostuin tuollaisesta
-nöyryytyksestä. Ja pois meidän piti lähteä, saamatta uudelleen
-nähdä pikku Adèle'n kauniita suuttuneita silmiä..." Ja uudestaan
-heltyneellä äänellä nuori tyttö jatkoi: -- "Eikö ole teidänkin
-mielestänne surkeata? Pieni tyttö, jonka nukke on sairastavinaan sitä
-tautia, joka on hänet itsensä tekevä äidittömäksi, huomenna kenties,
-tai viikon, tai muutamien kuukausien kuluttua..."
-
-Henriette oli kertonut tuon lapsellisen kertomuksensa, osoittaen
-nähtävästi vilpitöntä mielenliikutusta. Hänen haaveilevaisuuteen
-taipuvainen luonteensa oli tuntenut, kenties itse luonut
-sen runouden, hän kun oli aina valmis jokapäiväisimmässäkin
-kohtauksessa huomaamaan jonkun mieltäkiinnittävän tai liikuttavan
-näkökohdan. Se osoittaa taiteilijakykyä, tuo esitystaito, joka
-naisessa johtuu hänen sydämestään, niinkuin se kirjailijoissa tai
-taidemaalareissa johtuu aivoista. Ne, joilla on vaatimaton luonne,
-niinkuin Henrietten oli laita, salaavat tavallisesti ujoudesta nämä
-havaintonsa mitä huolellisimmin. Tämän arkuutensa takia Henriette
-oli ollut niin suuresti kiitollinen Francis'lle sentähden, ettei hän
-koskaan, niinkuin kreivitär joskus teki, nauranut noille pienille
-salaisuuksille, kun hän niitä hänelle uskoi. Ja hän oli liiaksi
-tottunut Francis'n ystävälliseen myötätuntoisuuteen, kummastuakseen
-tälläkään kertaa hänen nähtävästä liikutuksestaan tuota kertomusta
-kuullessaan. Ja Francis'n liikutus olikin todella niin suuri,
-ettei hän löytänyt muuta sanoakseen kuin: "Pieni raukka!... Pieni
-raukka!..."
-
--- "Niin, eikö totta", jatkoi Henriette, "että se on
-sydäntäsärkevää?..."
-
--- "On, sydäntäsärkevää", vastasi Francis, ja tuossa sanassa oli
-hänelle liiaksikin kauhea totuus. Kaikkien niiden mietteiden jälkeen,
-joita hän oli sydämessään hautonut ja aprikoinut tämän aamupäivän
-kuluessa, hän olisi jo hämmästynyt yksistään siitä tiedosta, että
-Henriette oli tuon lapsen tavannut. Mutta kun sitten Henriette,
-kertoessaan tästä kohtauksesta, samalla sanoi lapsen ilmeisesti
-muistuttavan hänen sisarensa kuvaa, niin hän osui liian suoraan
-nuoren miehen sydämeen, ja hänen sanojensa kärki tunki liian
-syvään Francis'n olennon arimpiin. Puolihulluna levottomuudesta ja
-haluten intohimoisesti sisällisen rauhansa takaisin hän oli runsaan
-tunnin kestäessä koettanut mieltänsä viihdyttää perinnöllisyyden
-salaperäisiä ilmiantoja ajattelemalla. Hän oli koettanut rauhoittua
-sillä, että hän paranisi oudosta mielenahdistuksestaan, jos lapsi
-häntä auttaisi, jos nimittäin sen kasvoissa tai ruumiinrakenteessa
-olisi jotakin, joka vähänkään muistuttaisi sitä miestä, jonka tähden
-hän oli äidin hyljännyt... Ja nyt hän oli saanut tietää, että
-noihin kasvoihin kyllä toiset kasvot olivat leimansa painaneet,
-että nuo silmät kyllä erään toisen silmiä muistuttivat, mutta nyt
-tässä ei ollut kysymys François Vernantes'ista eikä helpotuksen
-sanomasta. Voi, kuinka tuo tekohuolettomuus, jonka näyttelemiseen
-hän oli häpeäkseen koettanut luontoansa taivuttaa jo monta päivää,
-olisi ollut hänelle vaikea tämän jälkeen ja kuinka hän olisi
-nopeasti todellisen mielialansa ilmaissut, jos ei hänen onnekseen
-Henrietteä olisi vaivannut tuo alkava päänkivistys, jonka johdosta
-Francis oli häntä ystävällisesti nuhdellut hänen aamukävelystään!
--- Hänen onnekseenko, hänen, joka tavallisesti pelkäsi vähintäkin
-kalpeutta kihlattunsa kasvoilla, hänen pienintäkin yskänkohtaustansa
-tai väsymystänsä, pelkäsi niin, että luuli hulluksi tulevansa
-levottomuudesta? Häntä, niinkuin kaikkia niitä, joiden rakkaus
-on sattunut tuollaiseen liian hentoon olentoon, jonka luulisi
-taittuvan ensimäisestä tuulenpuuskasta, oli aina suuresti vaivannut
-lemmityn nähtävä heikkous ja vastustusvoiman puute. Mutta tällä
-hetkellä Henrietten väsymys päästi hänet jälleen vapaaksi, ja hän
-tarvitsi yksinäisyyttä voidaksensa tarkalleen silmäillä oikkuilevan
-sattuman hänelle asettaman probleemin uutta ja outoa käännettä.
-Hänen päästyänsä huoneeseensa hänen tuskanpurkauksensa oli yhtä
-kiihkeä kuin sinä iltapäivänä, jolloin nyt kohonnut synkkä ja
-uhkaava pilvi ensimäisen kerran oli näkynyt hänen kirkkaalla
-taivaanrannallansa. Sinä päivänä hänellä oli kumminkin riittänyt
-rohkeutta katselemaan lemmittynsä kuvaa. Toiseen kuvaan, sisaren
-kuvaan, hänen ajatuksensa ja hänen silmänsä nyt kiintyivät, mutta
-se ei pystynyt hänen mieltänsä rohkaisemaan; päinvastoin se vain
-yhä lisäsi sen hämmennystä ja alakuloisuutta. Tuo valokuva, johon
-Henriette oli niin jyrkän ja äkkiarvaamattoman viittauksen tehnyt,
-oli sangen kaukaisilta ajoilta. Jos rouva Archambault olisi elänyt,
-niin hän olisi nyt ollut neljänkymmenen ikäinen ja kuvassa hän oli
-tuskin kymmenvuotiaskaan. Se oli aikojen kuluessa haalistunut ja
-käynyt epäselväksi. Kasvojen ja käsien piirteet olivat kellastuneet
-ja paikoin kuluneet pois. Vaatteiden poimut olivat väriltään yhtä
-muuttuneen näköiset kuin kuosi oli vanhanaikuinen, osoittaen
-sitä aikaa, jolloin vannehametta käytettiin rumentamaan pienten
-tyttöjenkin vartaloa. Mitä muistoja se herättikään, tuo vanha,
-surkean näköinen esine, liikuttavia, surullisia, katkeria muistoja.
-Valokuvaajan ja paikkakunnan nimi muistuttivat häntä pitkästä,
-hiljaisesta, vanhempain ja Julien seurassa meren rannalla kuluneesta
-kesästä jossakin Bretagnen rannikkoseudussa, johon hän ei ollut
-sitten koskaan enää palannut. Se tuntui hänestä niin läheiseltä, tuo
-aika, ja kuinka kaukana se sittenkin oli, auttamattomasti hukassa
-menneisyyden hämärässä. Hän luuli vieläkin näkevänsä tuon sievän
-suuren siskonsa, silloisen toverinsa ja suojelijansa, joka hänestä
-näytti niin viisaalta ja varttuneelta leikkiessään hänen kanssansa
-kaikuvalla hiekkarannikolla kiltisti, hiljaisesti, vakavasti. Julie
-vihasi melua ja vallattomuutta, epäjärjestystä ja tuntemattomia
-kasvoja, ja hänen mielileikkinsä oli äitisillä-olo pikku veikkonsa
-kanssa, jota hän silloin kohteli samoin kuin Adèle Raffraye suurta
-nukkeaan. Kuinka se oli Julien tapaista, tuo sairaan nuken kääriminen
-ja laitteleminen samoin kuin tuo arka jäykistyminen vieraan
-hyväillessä. Jos Henrietten huomaama yhtäläisyys oli todellakin
-näkyvä pienokaisen kasvojen piirteissä eikä ainoastaan perustunut
-hänen hentouteensa, niin ei Francis'n tarvinnut kahta kertaa lasta
-nähdä sitä huomatakseen. Silmäyskin hänelle riittäisi, hetken
-välähdys. Olihan sisaren armas muisto tuolta kaukaiselta ajalta yhtä
-hyvin kuin kaikilta hänen myöhemmiltäkin kehitysasteiltaan niin
-syvälle painunut Francis'n sydämeen. He olivat niin paljon toisistaan
-pitäneet. Miksikä Julie ei ollut tuossa häntä neuvomassa; hän olisi
-ollut avullisena vierittämässä pois tuota taakkaa, jonka Henrietten
-sanat olivat Francis'n sydämelle laskeneet, hänelle sanomassa,
-kun hän pienokaisen näkisi: "Meidän vertamme se on"... taikkapa:
-"Ei, hän ei missään suhteessa ole meidän heimolaisemme." Häntä hän
-uskoisi, sen sijasta että hänen nyt piti loppumattomasti kierrellä
-yksinäisen ja sanattoman epäilyksen kirotussa kehässä, jos nimittäin
-tuo yhtäläisyys ei olisi liian ilmeisesti selvä kumotakseen kaiken
-epävarmuuden. Sellaisia yhtäläisyyksiä sattuu. Siihen päätökseen hän
-oli vielä tänäkin aamuna tullut... Ja siinä tapauksessa... Niin siinä
-tapauksessa?... Tiesikö hän, ja oliko hänen edes mahdollistakaan
-tietää, mitkä hänen tunteensa olisivat sellaisen tapauksen sattuessa,
-jota hän ei ollut koskaan tahtonut ajatellakaan. Hän oli niin
-varmasti luullut tietävänsä totuuden, Paulinen konnamainen kavaluus
-oli hänen silmissään niin eittämättömäsi todistettu, ettei häntä
-käynyt muuten voittaminen kuin turvautumalla ehdottomaan eroon ja
-äänettömyyteen. Hän oli niin usein vakuuttanut itselleen, ettei
-tuo pieni tyttö ollut hänen lapsensa ja että, vaikkapa olisi
-ollutkin, varmuuden hankkiminen siinä suhteessa olisi mahdoton,
-kerrassaan mahdoton. Hän oli heitä kumpaakin paennut, äitiä ja lasta,
-paetaksensa samalla tuota hirvittävä epäilystä. Ja nyt tuo ainoa
-seikka, että lapsi oli saapuvilla, että tuon yhtäläisyyden välitön
-tutkiminen oli mahdollisuuden rajoissa, sai hänen täysin oikeutetun
-vihansa ja vakaantuneimman vakaumuksensa väistymään tiedonhalun
-vaativan tarpeen edestä. Tuo tieto, jota hän oli vuosikausia
-paennut, nyt hänen piti se saada heti, mihin hintaan tahansa, ja
-hänen toimintakuumeensa kävi niin valtavaksi, että hän jo kerran
-täydellä todella aikoi nousta kolmanteen kerrokseen, astuakseen rouva
-Raffrayen huoneeseen ikäänkuin erehdyksestä, nähdäkseen heidät, hänet
-ja lapsen.
-
--- "Hulluksi tulen...", ajatteli hän työntäen kuvan luotaan ja
-heittäytyen nojatuoliinsa, häpeän puna otsallaan, "kun sellaista
-ajattelen Paulinen loukkaavan äänettömyyden jälkeen ja varsinkin
-oman anteeksiantamattoman käytökseni jälkeen häntä kohtaan." --
-Oliko hänen sitä paitsi pakko turvautua romaanien ja draamojen
-menettelytapaan. Olihan niin yksinkertaista tehdä niinkuin
-Henriette ja rouva Scilly, pistäytyä puutarhaan yhdentoista
-tienoissa, Epäilemättä äiti, joka arvattavasti oli liian heikko
-mennäksensä pitemmälle kävelymatkalle ennen aamiaista, pelkäsi
-lähettää pienokaista vanhan hoitajan kanssa eksymään vieraaseen
-kaupunkiin; mieluummin kai hän lähetti heidät aurinkoa nauttimaan
-suurten palmupuiden alle, joiden vihreät lehtitöyhdöt huojuivat
-melkein heidän ikkunainsa tasalla. Niin, ai vanhan se oli
-yksinkertaista -- ja sittenkin niin sekavata! Francis nimittäin,
-sittenkuin oli saapunut Palermoon, oli aikansa vieton suhteen
-elänyt täydellisessä yhteydessä Henrietten kanssa, varomattomuus,
-johon syvästi rakastuneet usein tekevät itsensä syypääksi. Ken,
-joka on tuntenut sydämensä suuren lemmen täyttämäksi, ei olisi
-ilolla uhrannut vapauttansa, alistumalla jokapäiväisen elämän
-vähimpienkin tapojen lukemattomien siteitten alle, pidättämättä
-itselleen ainoatakaan tuntia, ainoatakaan ajatusta. Ja kun
-sittenkin joskus tuon tunnin vapauden tarvitsee, täytyy niinkuin
-Francis'nkin turvautua kurjiin verukkeihin. Ne, joiden rakkaus on
-laimenemaan päin, kiusaantuvat tuollaisen teeskentelemisen pakosta,
-sentähden että se heille käy liian raskaaksi kahleeksi. Niissä
-taas, jotka ovat todellakin rakastuneet, niinkuin Francis'n laita
-oli, se herättää katkeria tunnonvaivoja. Sillä Francis'n rakkaus
-Henrietteen oli aina yhtä suuri, huolimatta hänen äkkiä äärimäisiin
-kiihottuneen tunteellisuutensa sekavuudesta. Hän siis rakasti, ja
-sittenkin hän yhä, luonnottomien olojen kauhean ja järkähtämättömän
-johdonmukaisuuden pakosta, jatkoi sitä sydämenkavaltamista, jota
-hänen tunteittensa kaksinaisuus todellisuudessa oli, lisäämällä
-valheitaan, jotka eivät enää olleet pelkkää äänettömyyttä ja
-toimettomuutta, vaan tahallisia sanojen ja tekojen valheita,
-sellaisia kuin se, jonka hän tänäkin iltana keksi varataksensa
-itselleen tilaisuuden jo seuraavana aamuna käymään puutarhassa.
-
--- "En ole muistanut teille kertoa", sanoi hän pöydässä, "etten voi
-teitä huomisaamuna seurata ajomatkallenne. Olen pakotettu palajamaan
-pankkiin tuon shekkini tähden, jonka johdosta on syntynyt hiukan
-vaikeuksia..."
-
--- "Mepä saatamme teidät sinne", vastasi rouva Scilly, "siinä kaikki,
-ja me odotamme teitä alhaalla vaunuissamme..."
-
--- "Se pilaisi koko ajelunne", jatkoi Nayrac. "Nuo sisilialaiset
-ovat väliin niin turhantarkkoja. He pystyvät kyllä minua siellä
-pidättämään puoli tuntiakin..."
-
--- "Asian sovitteleminen käy hyvin helposti päinsä", sanoi Henriette.
-"Me saatamme teidät pankkiin ja sitten me ajamme Englantilaiseen
-puutarhaan, joka ei ole kovin kaukana ja jossa voimme kävellä vähän
-aikaa. Sitten lähetämme teille vaunut ja te voitte meidät yhdyttää,
-niin pian kuin _maffiusi'nne_ jättävät teidät rauhaan... Näette että
-lukemisenne ovat minulle hyödyksi!..."
-
-Varmaankaan ei lempeä nuori tyttö olisi täten leikkiä laskenut
-opistansa ja tiedoistansa hirveästä sisilialaisesta _maffia'sta_.
-ja tuon salaisen liiton jäsenistä, jos hän olisi voinut aavistaa,
-että hänen lemmittynsä tällä hetkellä mielessään suunnitteli
-rakkausrikoksista halpamaisinta, viheliäisintä, lemmityn luottamuksen
-pettämistä. Hänen älynsä oli liian hieno, ja varsinkin hän oli
-liiaksi harjaantunut erottamaan vähimpiäkin Francis'n äänen
-vivahduksia voidakseen olla huomaamatta, että kreivittären ehdotus
-oli Francis'lle vastenmielinen. Mutta olihan aivan luonnollista,
-että Francis piti pitkäaikaisen odotuksen avovaunuissa kreivittären
-terveydelle epäsuotuisana ja että hän tahtoi Henriettelle
-itselleenkin suoda sitä virkistystä, jota nuo pitkät ajomatkat aina
-tuottivat ja joka niin tuntuvasti hänen terveyttänsä vahvisti.
-Siten Francis'kin selitti hänelle asian, kun he hetkeksi pääsivät
-kahdenkesken. Nuori mies ei pelännyt mitään niin suuresti kuin
-epäilyksen heräämistä tuossa viattomassa sydämessä. Hän sai kyllä,
-edistyessään rikoksen tiellä, johon hän oli poikennut, montakin
-kertaa kokea, kuinka rakastavan naisen pettäminen on samalla kertaa
-vaikeata ja helppoa -- vaikeata, sen tähden ettei mikään jää häneltä
-huomaamatta, ja helppoa, sentähden että hän tyytyy järjettömimpiinkin
-tekosyihin, kun hänen lemmittynsä ne hänelle esittää, ainakin siihen
-päivään asti, jolloin hän epätoivokseen huomaa ensimäisen valheen,
-ja silloin, mikä kuolettava tuska! Tällä hetkellä, joskin Francis
-ei voinut olla häpeämättä puhdassydämisen lemmittynsä edessä, ei
-tuo häpeä häntä estänyt antautumasta kärsimättömyyden kuumeen
-valtaan, kun hän ajatteli huomispäivän vapauden varmuutta. Kunhan
-vain ei tuo halpamainen juoni edes tyhjiin raukeaisi! Kunhan vain
-tuo pikku tyttö todellakin olisi puutarhassa, olisi siellä yksin!
-Siitä, meidän täytyy se tunnustaa, johtui hänen yönsä levottomuus,
-eikä tunnonvaivoista. Me emme ole nopeat katumaan sitä omantunnon
-tinkimistä, joka meille helpottaa intohimojemme tyydyttämistä,
-säästäen samalla huolelta läheiset ystävämme. Se sofismi, joka
-muutamista valheista tekee meille velvollisuuksia, on niin
-houkutteleva, kun totuus tuntuu liian julmalta, -- ja kumminkin
-saapuu aina kerran se hetki, jolloin meidän täytyy myöntää, että
-totuuden tunnustaminen olisi vähemmän tuhoa tuottanut. Siihen
-mennessä tekopyhyytemme on meistä hienotunteisuuden veroinen, ja
-me ylpeilemme siitä, niinkuin Francis'kin teki, kun kreivitär ja
-Henriette, sopimuksen mukaan, hänestä erosivat vanhan, luutnantti
-Pierre d'Aragonin muinoin rakentaman palatsin porttiholvin edustalla,
-jonka yläpuolella loisti nimitys: _Sisilian itämainen pankki_.
-Hän sanoi heille jäähyväiset mitä luonnollisimmalla tavalla,
-laskeutuessansa landoosta. Hän oli tuskin nähnyt vaunujen katoavan
-torin nurkalla, nähnyt Henrietten vaaleakiharaisen pään kääntyvän
-häneen päin, lempeät kasvot suloisen jäähyväishymyn kirkastamina, kun
-hän jo pysähdytti ohikulkevan ajurin, käski ajamaan Continentaliin
-ja pyysi kiirehtimään. Hevonen kiiti täyttä vauhtia, ja kahdeksan
-minuutin kuluttua hän jo oli hotellin etehisessä ja kulki yhteisen
-salin poikki suoraan puutarhaan. Hänen sydämensä ei olisi rajummin
-sykkinyt, jos hän olisi astunut kaksintaisteluun, häneen tähdätyn
-pistoolin suuta vastaan.
-
-Continental-hotellin pieni puutarha oli omituinen sekoitus etelän
-luontoa ja hotellinomistajan naurettavaa englantilaismatkintaa ja
-osoitti täydelleen oikeaksi sen pilan, mitä Francis siitä edellisenä
-iltana oli tehnyt. Entisenä tasavallanpuoluelaisena oli tämän
-hotellinomistajan täytynyt mennä maanpakoon, ensin Maltaan, vuonna
-1849, ja sitten aina Englantiin saakka. Sieltä hän oli palannut tuon
-brittiläishulluuden riivaamana, joka hänessä pukeutui mitä oudoimpaan
-muotoon, hän kun hyvänä kauppiaana tahtoi hyödykseen käyttää kanaalin
-takaisia keikarintapojaan. Kavaljeeri Francesco Renda, yleisemmin
-tunnettu "don Ciccio'n" nimellä, pöyhkeili Palermon katukäytävillä,
-Lontoossa tilattu takki yllä, Lontoosta lähetetty hattu päässä,
-Lontoossa ommeltu kravatti kaulassa, jörö- ja punakasvoisena niinkuin
-Intiasta palannut englantilainen gentlemanni ja parta leikattuna
-Punch-lehden karikatyyrien tapaan. Hän oli hotellinsa elävä reklaami,
-ja hänen kuvansa löytyi muste- ja lyijykynäpiirroksina lukemattomissa
-Lontoossa ilmestyneissä matkakäsikirjoissa, jotka hotellin salin
-kirjastossa loistivat hänen todellisina kunniamerkkeinään. Sitäpaitsi
-tuo onnea tuottava englanninkiihkoisuus salli hänen, tilaisuuden
-sattuessa, kirjoittaa _bill_ laskun sijasta ja laskea matkustajien
-suoritukset _shillingeissä_ eikä frangeissa. Kovaksi tallattuine
-tenniskenttineen palmupuiden rinnalla, siroine goottilaistyylisine
-protestanttilaiskappeleineen bamburyhmäin keskellä, lukuisine,
-verannantapaisesti salista ulkonevaan kasvihuoneeseen koottuine
-lepotuoleineen ja kahdeksanlehtisine sanomalehtineen pieni puutarha
-muistutti anglosaksilaista leiriä afrikalaisessa maisemassa. Tänä
-aamuna Francis ei kuitenkaan ajatellut vastenmielisyyttään tuon
-omituisen sekasotkun ristiriitaisuuksia kohtaan. Hän meni suoraan
-yksinäistä käytävää kohti, jonka varrella kohosi tuo _tempietto_,
-maalauksilla ja doorilaistyyliä matkivilla pilareilla koristettu
-rakennus, ja jossa Henriette ja rouva Scilly tähän aikaan edellisenä
-päivänä olivat nähneet Adèle Raffrayen. Käytävä oli tyhjä. Francis
-kiersi kappelin, jota ympäröi siro aloerivi, sitä aloelajia, jonka
-lehtiä pitkin juoksevat keltaiset viivat pukevat ikäänkuin kesytetyn
-villikasvin pukuun. Muutama kanaalintakainen vesivärimaalauksien
-töhertäjä väritteli siellä parhaansa mukaan tauluaan, johon ei
-Francis silmäystäkään heittänyt ohimennessään. Hän saapui käytävän
-toiseen päähän, tennispeliä varten varatulle kentälle, jota
-ympäröi taipuvainen metalliverkko. Siellä oli parhaallaan käymässä
-tennispeli, kahden nuoren englantilaisen ja kahden Englannin tyttären
-pelaama, jotka tavan mukaan valkeihin flanellipukuihin puettuina
-liikkuivat säännöllisesti kirkkaan Sisilian taivaan loisteessa,
-niinkuin olisivat tehneet jossakin Wightin tai Kentin sumuisessa
-kylässä... Francis pysähtyi säpsähtäen, ikäänkuin unissakävijä, ja
-koko hänen olentoansa kouristutti niin oudosti, ettei hän ollut
-koskaan ennen tuntenut eikä tulisi koskaan enää tuntemaan sellaista.
-Flegmaattisen pelin harvalukuisien katsojien joukosta hän oli
-tuntenut etsimänsä lapsen.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Niin, tuntenut, vaikkei hän ollut koskaan lasta nähnyt! Mutta
-Henriette oli ollut liian oikeassa, enemmän kuin itsekään tiesi!
-Francis näki edessään, kuolleesta nousseena ja ilmielävänä, Julie
-siskonsa, sellaisena kuin hän esiintyi haalistuneessa kuvassakin,
-sellaisena varsinkin kuin hän Francis'n muistossa oli säilynyt.
-Adèle Raffraye -- hän ei hetkeäkään epäillyt, ettei se olisi ollut
-hän -- seisoi nojautuneena suureen kiiltolehtisen eucalyptuspuun
-kuorettomaan runkoon. Hänen vieressään nukke, tuo sairas nukke,
-istui tuolilla pulskana ja punaposkisena, ja sen heleät värit olivat
-koomillisena vastakohtana noille monille huiveille ja liinoille,
-joihin sen posliinirinta oli kääritty. Toisella tuolilla vanha
-hoitaja, Annette epäilemättä, kutoi sukkaa, ja puikkojen teräs
-välähteli sinisten lankasilmujen alta, kärsivällisen työntekijän
-siitä kertaakaan katsettaan nostamatta. Pieni tyttö katseli
-innostuneena tuota hänelle aivan uutta peliä. Hänen uteliaat silmänsä
-seurasivat pallojen lentoa, ja hänen pienen päänsä liikkeet olivat
-melkein yhtä säännölliset kuin pelaajien lausumat laskusanat. Seisoen
-tenniskentän muodostaman suunnikkaan vastakkaisessa kulmassa Francis
-saattoi seurata joka ainoata lapsen liikettä. Tyttösen pehmeät,
-ruskealle vivahtavat vaaleat hiukset -- Julien hiukset hänen lapsena
-ollessaan -- valuivat tuulessa lainehtivina kiharoina hänen liian
-hintelöille olkapäillensä. Oli helppo arvata tummansinisen villapuvun
-peittävän liian hentoa ja heikkohermoista ruumista, ja liian hoikat
-olivat hänen mustiin silkkisukkiin puetut jalkansakin. Pitsikaulus
-verhosi hänen kaulaansa, joka oli liian hoikka sekin, ja laajan,
-puvun värisen huopahatun reunus varjosti hienopiirteisiä kasvoja,
-joita kirkasti suuret, ruskeat silmät, sellaiset, jotka ilmaisevat
-liian paljon sielua, henkisen elämän liian aikaista heräämistä.
-Francis katseli kaikkia näitä yksityiskohtia ahmivasti, jäykällä ja
-kauhistuneella katseella kuten ihminen, joka ei näytä uskovan, joka
-todellisuudessa ei uskokaan, mitä hän näkee. Tuo sininen taivas,
-tuo vihreä puutarha, nuo liikkuvat ihmiset olivat vain kehyksenä,
-jossa lapsi hänelle _ilmestyi_, niin oudosti muistuttaen toista,
-tuota lempeätä vainajata, että, vaikka Henrietten sanat olivatkin
-Francis'ta siihen valmistaneet, hän ei ensimäisessä hämmästyksen
-jännityksessään voinut huomata mitään eroa heidän välillään. Adèlen
-sievän, puoleksi avoimen suun piirteissä oli sama viehättävä virhe
-kuin Julienkin: ylähuuli oli hiukan lyhyt ja jätti näkyviin kappaleen
-hampaiden kosteaa kiillettä. Posket, jotka päinvastoin piirteiltään
-olivat hiukan pitkät, ja leuka muistuttivat hämmästyttävällä
-tavalla Julieta. Mutta kun lähemmältä tutki, oli siinä sittenkin
-eroavaisuutta; tämä Julie oli heikompi, hennompi vielä. Jumala,
-kuinka heikolta hän näytti, tuo todellinen surun ja tuskan lapsi,
-joka oli kuukausmääriä levännyt katkeruutta, vihaa, katumusta
-hautovan sydämen alla, äidin sydämen, joka kaikesta huolimatta tahtoi
-elää rakkaudesta tuohon olentoon, jonka elämä oli heräämässä. Se
-häilyi, tuo vapaaehtoisen ja itsepintaisen elämän liekki, noissa
-kalpeissa mutta liian henkevissä kasvoissa, noissa liian kiiltävissä,
-tällä hetkellä innokasta uteliaisuutta ilmaisevissa silmissä,
-joiden vain olisi tarvinnut hetkeksi lakata seuraamasta pallojen
-lentoa, kohdatakseen toisten silmien katseen, joka ilmaisi sääliä,
-hämmästystä, epäilystä, hellyyttä, kaikkea, mitä miehen sydän voi
-katseeseen panna, kun hän toisessa olennossa näkee verensä painaman
-leiman.
-
-Kuinka kauan tuota katselemisen valtavaa jännitystä kesti? Tuskin
-muutamia minuuttejakaan, niinkuin Francis sittemmin huomasi, kun
-hänen oli täytynyt se keskeyttää. Mutta noiden minuuttien sijasta hän
-olisi voinut viipyä siinä kokonaisen tunninkin sitä huomaamatta, niin
-oli tuo masentava yhtäläisyys hänessä kaiken tajunnan kuolettanut.
-Hän ei ajatellut rouva Scilly'n ja Henrietten kanssa tekemäänsä
-sopimusta, ei salaisen matkansa turmiollisia seurauksia, jos se
-jollakin tavalla, esimerkiksi kreivittären palvelijain kautta,
-joutuisi ilmi, eikä edes sitäkään, että rouva Raffraye voisi millä
-hetkellä tahansa tulla puutarhaan. Olihan aivan luultavaakin, että
-hän sinne tulisi, lämpimän ja ihanan aamuhetken houkuttelemana,
-aurinkoa nauttimaan pienen tyttärensä seurassa. Kauhistuen Francis
-tästä horrostilastaan heräsikin, kun hän näki Adèlen ja hänen
-hoitajansa muodostamaa ryhmää kohti lähestyvän naisen, jonka hän --
-mikä uusi mielenliikutus -- tunsi entiseksi rakastajattarekseen.
-Epäilemättä Pauline oli tullut pitkin sitä käytävää, jonka päässä
-Francis itse oli, sivuuttanut hänet aivan läheltä, kentiespä häntä
-hipaissutkin ohikulkiessaan. Minkä samalla kertaa traagillisen
-ja ilkkuvan merkityksen sallimus joskus suvaitsee panna elämän
-vähäpätöisimpiinkin tapahtumiin, luoden yhteensattumia sellaisia kuin
-tämänkin; tuo pieni tyttö se oli heitä estänyt toisiaan näkemästä --
-Francis kun oli kokonaan vajonnut hänen katselemiseensa, Pauline kun
-aivan luonnollisesti lasta etsi. Vaikka käytävä oli aivan lyhyt, niin
-Pauline kulki väsynein askelin, sulavaliikkeisenä ja miellyttävänä
-raukeassa hitaisuudessaankin. Francis'lla oli tarpeeksi aikaa
-häntä katsella huomatakseen, että hän oli yhä entisensä näköinen,
-yhdeksän vuotta kestäneestä taudista huolimatta. Tuo verrattoman
-hieno profiili oli yhä entisellään, entisellään myös tuo piirteiden
-henkevä sulous, jota hän oli niin suuresti rakastanut, nuo kalpeat
-kasvot, jotka olivat hänelle niin paljon kärsimystä tuottaneet.
-Kalpeus oli vain käynyt tuntuvammaksi, kasvojen piirteet olivat
-hiukan syvemmälle uurtuneet, joutuneet rypyiksi-muuttumisen rajalle.
-Kosketellessaan tätä ennen niin ihanteellista kauneutta tauti tuntui
-sitä ikäänkuin säälien lakastuttaneen, niin suuri oli kuoleman
-lähestyessäkin sen naisellinen viehätys. Keuhkotautia sairastavassa,
-haudan kynnyksellä olevassa naisessa oli yhä tuo hoikka sirous,
-jonka johdosta Francis oli muinoin häntä Tanagran pystykuvasiin
-vertaillut. Liiankin sattuva vertaus, sillä mainitut pystykuvaset
-olivat tarkoitetut hautakammioihin pantaviksi, ja Paulinen viluinen,
-lämpimästä päivänpaisteesta huolimatta suureen vaippaan kääritty
-vartalo, hänen mustuneet silmäluomensa ja värähtelevät huulensa
-samoin kuin yskäkin, joka hänen rintaansa puistatti hänen hiukan
-käveltyänsä, kaikki osoitti, että nuo sulouden jäännökset jo olivat
-kalman koskettelemat. Hän kai itsekin tunsi sen, sillä sitä myöten
-kuin hän lähestyi pientä tyttöä, hän kietoi hänet kuumeesta palavaan,
-intohimoista hellyyttä ilmaisevaan katseeseensa. Ja sittenkin näkyi
-olevan nuoruuttakin hänen kaihomielisessä äidinrakkaudessaan, sillä
-hymy huulilla hän kielsi Annettea liikkumasta ja pääsi siten Adèlen
-viereen tämän huomaamatta. Hän pani kätensä lapsen päälaelle, ja
-tyttö kääntyi samalla aralla ja säikähtyneellä liikkeellä kuin
-edellisenäkin päivänä Henrietten hyväillessä. Mutta kun hän näki
-äitinsä, hänen kasvonsa kirkastuivat. Hellällä hartaudella hän
-tarttui laihtuneeseen käteen, joka oli hänen tukkaansa sivellyt,
-sitä suudellakseen, korjasi kiireesti pois suuren nukkensa
-tuolilta, äidilleen istuinta tarjotakseen, sanalla sanoen, kaikki
-hänen liikkeensä osoittivat tuota liian tunteellisissa lapsissa
-tavallista kiihkeätä rakkautta, kun he aavistavat ikuista eroa.
-Epäilemättä rouva Raffraye vieläkin kerran tunsi heltyvänsä lapsen
-sydämen hänelle osoittamasta hellyydestä, josta nuo kauniit, kosteat
-silmät puhuivat, sillä hänen hymynsä kävi sanomattoman lempeäksi ja
-surumieliseksi. Hän istuutui, ja pienen tytön hänelle selittäessä
-tennispeliä, joka yhä jatkui yksitoikkoisena ja virheettömänä,
-hän heitti nopean katseen verkontakaiseen, harvalukuiseen
-katselijakuntaan. Sillä hetkellä hän huomasi Francis Nayrac'in,
-joka yhä seisoi siinä liikkumattomassa jännityksessä, väristen
-tuskallisesta uteliaisuudesta. Heidän silmäyksensä sattuivat
-toisiinsa hetken ajaksi vaan, pallon lentoajaksi, kun se toisesta
-mailasta toiseen kimmahti. Mutta sillä ajalla Paulinen katse jo
-ennätti lävistää nuoren miehen sydämen terävän ja tulisen miekan
-tavoin. Ja kuitenkaan eivät nuo harmaat silmät, joiden väri näytti
-entistään vielä vaaleammalta laihtuneiden kasvojen kalpeudessa,
-ilmaisseet hämmästystä, ei ylenkatsetta, ei vihaa, ei mitään
-erityistä tunnetta. Paulinen kasvoja ei ollut suurempi kalpeus
-vallannut, ei veren puna peittänyt. Hänen huulensa eivät olleet
-värisseet. Hänen toinen kätensä vain, joka yhä oli lapsen kiharoita
-hyväillyt, pysähtyi äkkiä ja puristui nyrkkiin, ja toisella hän veti
-lapsen luokseen ikäänkuin häntä puolustaakseen. Tarmokkaan toiminnan
-rajut ponnistukset, kiihkeät tunteidenpurkaukset, komeat puheet
-ovat tarpeettomat kahdelle onnettomalle, jotka joutuvat vastakkain
-vuosikausia kestäneen eron jälkeen; he tuntevat kyllä vähemmälläkin
-jännittävän hetken draamallisuuden. Pauline ja Francis olivat
-tunteneet toisensa, ja siinä oli tarpeeksi värisyttämään Francis'n
-koko ruumista vielä silloinkin, kun hän neljännestuntia myöhemmin
-pysähtyi Englantilaisen puutarhan portille, jonne hän kiireessä oli
-saapunut pankkitoimistolla tapaamissaan rouva Scilly'n vaunuissa. Hän
-tuskin pysyi pystyssäkään. Mikä hirveä totuus piili noissa sanoissa,
-jotka hän itselleen lausui vaunuista laskeutuessaan ja nähdessään
-kihlattunsa notkeana ja nuorena vaaleassa puvussaan kuvastuvan
-vihreiden palmupuiden runkojen taustaa vasten: -- "Henriette parka!"
-
-
-
-
-V.
-
-YÖ.
-
-
-Niin, olihan Henriette surkuteltava, kun näin teeskentelemättömällä
-ja lempeällä hymyllään tervehti tätä samalla kertaa kavalaa ja
-vilpitöntä sulhoa, joka rakkaudestaan huolimatta oli valheella
-hänestä eronnut ja valhe huulilla palannut. Ja mikä valhe! Mitä
-vaarallisia seurauksia se kohdussaan kantoikaan, mitä turmiota se oli
-synnyttävä. Ja Francis itse, eikö hän ollut vieläkin surkuteltavampi,
-kun hänen täytyi poveensa kätkeä sellaisen mielettömän tuskan riehuva
-myrsky. Vaikka perinnöllisyys tuottaa vieläkin oudompia tuloksia,
-vaikka sivusukulaisten usein hämmästyttävä piirteiden yhdenmukaisuus
-on jokapäiväinen ilmiö sille, joka vähänkin on sen salaperäistä
-probleemia tutkinut, vaikka Francis Nayrac oli vielä tänä aamunakin
-sitä ajatellut sangen luonnollisena mahdollisuutena Vernantes'ia
-muistellessaan, vaikka hän lopuksi, aikansa lapsena, oli tarpeeksi
-perehtynyt tieteen hämmästyttäviin tuloksiin ollaksensa atavismin
-alati vaikuttavista laeista selvillä, tämä armottomasti syyttävä
-yhtäläisyys oli sittenkin iskenyt liian kovasti, liian äkkiarvaamatta
-hänen sydämensä jo ennestäänkin kipeään kohtaan. Jo heti, siinä
-paikassa, se vaikutti häneen ylenluonnollisen näyn, miltei ihmeen
-tavalla. Kauhu, joka häntä koko päivän kouristi, ei olisi voinut
-olla rajumpi, jos hänelle, niinkuin muinoin epäilevälle apostolille,
-itse Vapahtaja olisi ilmestynyt tarjoten keihään puhkaiseman
-haavansa hänen kosketeltavakseen, ja tämä kauhu hänen piti sulkea
-poveensa, vaikka olisi siihen tukehtunutkin. Kuinka olivatkaan tuon
-loppumattoman päivän hetket pitkät, ja mitä tahdonlujuutta tuon
-iloisen huolettomuuden ja vilpittömän hellyyden näytteleminen häneltä
-kysyi, ennenkuin yö hänet vapautti! Kun hän yhdentoista aikaan
-huomasi olevansa yksin -- vihdoinkin yksin ja vapaana antautumaan
-niiden tärisyttävien tunteiden valtaan, jotka koko hänen olemustansa
-puistattivat, hän tunsi todellista fyysillistä pahoinvointia,
-joka aiheutui hänen jännittävästä itsensähillitsemisestään tuon
-kuolettavan iltapäivän kestäessä. Vastustamaton tarve rauhoittaa
-hermostunutta mielialaansa kävelemisellä ja raittiin ilman
-nauttimisella yhtä paljon kuin valtava halu paeta sitä taloa, missä
-hän oli liian lähellä niitä neljää henkilöä, joiden piirissä, heidän
-tietämättään, hänen entisen ja nykyisen elämänsä draama lähestyi
-ratkaisuaan, sai hänet syöksymään ulos huoneestaan. Hän tunsi
-olevansa liian lähellä heitä Palermon tähän aikaan yötä hiljaisilla
-kaduillakin, sillä niiden kivitykseen liittyi jo niin monta muistoa.
-Hän oli siellä kihlattunsa seurassa niin monta suloista joutohetkeä
-kuluttanut. Hän kiirehti askeleitaan joutuakseen nopeammin
-kaupungista pois pimeän peittämille kedoille. Muutamina elämämme
-ratkaisevina hetkinä meistä tuntuu mahdottomalta hengittää, kärsiä,
-ajatella muualla kuin luonnon valtavassa yksinäisyydessä, ikäänkuin
-olisimme siellä lähempänä Jumalaa, onnen käsittämätöntä jakajaa,
-sitä, jonka tahtoisimme samalla kertaa isäksemme ja tuomariksemme,
--- tuomariksemme omaatuntoamme valaisemaan, isäksemme heikkouttamme
-tukemaan. Montakohan elämän myrskyjen pieksämää ihmislasta liekään
-tuo tuntematon Jumala, kaikkialla läsnäoleva ja aina silmillemme
-näkymätön todistaja nähnyt, synkän maapallomme vieriessä äänettömän
-avaruuden pohjattomissa syvyyksissä? Montakohan hätähuutoa hän
-liekään kuullut, joista ei ole näyttänyt välittävän? Myöhemmin kai
-saamme tietää, mihin satamaan myrskyt meidät ajavat, mutta voi,
-kuinka rajuilta ne meistä joskus tuntuvat ja kuinka läheiseltä meistä
-haaksirikko näyttää!
-
-       *       *       *       *       *
-
--- "Oma lapsenihan se on, oma tyttäreni..." Nuo sanat, jotka hän
-oli sydämessään lausunut, perinnöllisyyden kieltämättömän ilmiannon
-saadessaan, ne hän äkkiä toisti ääneen, toistamiseen toisti. Hän
-kuuli lausuvansa niitä, ja ne saivat hänen sielunsa syvyydessä
-soimaan erään sävelen, jota hän ei ollut koskaan ennen niin selvästi
-erottanut: "Oma tyttäreni!..." Olivathan nuo sanat kumminkin sangen
-selvät ja sangen yksinkertaiset. Hän oli ne yhä uudelleen lausunut
-vuosien kuluessa joka kerta, kun hän ajatteli mahdolliseksi, että
-hänen verensä, kaikesta huolimatta, tämän tuntemattoman lapsen
-suonissa juoksisi. Mutta tuo mahdollisuus oli hänen tajunnalleen
-jäänyt muodottomaksi asiaksi, hämäräksi, todellisuutta kaipaavaksi
-käsitteeksi, jota hänen oli yhtä vaikea elävään elämään sovittaa,
-kuin meidän on vaikea siihen sovittaa rakkaan sairaan kuolemaa.
-Ennenkuin olemme nähneet kuolinvuoteellaan, hengettömänä ja jäykkänä,
-lepäävän tuon ruumiin, johon meidän toivomme liittyi, me emme voi
-tätä kuolemankohtausta käsittää. Me tiedämme, että sairas voi, että
-hänen täytyy kuolla, ja kun sitten loppu tulee, on neuvottomuutemme
-ja hämmästyksemme yhtä suuri, kuin jos emme olisi sitä koskaan
-aavistaneet. Siirtyessämme ajatuksesta tuntuvaan, välittömään,
-kieltämättömään todellisuuteen, hypoteesista tositapaukseen,
-hämärästä epäilyksestä silminnähtävään varmuuteen, tapahtuu
-nimittäin ikäänkuin täydellinen hämmennys sielumme suunnittelemassa
-järjestelmässä. Sellaisina hetkinä me joudumme ajaksi, jonka pituus
-riippuu meille selvinneen totuuden tärkeydestä, samanlaiseen asemaan
-kuin kaihia sairastavat sokeat, jotka onnistuneen leikkauksen kautta
-saavat näkönsä takaisin. Joutuessaan jälleen valon tajuntaan he
-kompastuvat, kaatuvat, koska eivät ymmärrä sovittaa liikkeitään
-heitä ympäröivien esineiden mukaan. Niin kävi Francis'nkin. Hänen
-nähtyänsä todellisuudessa eikä vain mielikuvituksessaan Adèle
-Raffrayen silmät ja todistettuaan sen, minkä tähän asti vain oli
-mahdolliseksi otaksunut, oli hänen tunteissaan Adèle Raffrayeta
-kohtaan äkkiä tapahtunut täydellinen hämmennys. Jos viikko sitten
-tai edellisenä iltana hänelle olisi kerrottu lapsen joutuneen jonkun
-tapaturman uhriksi, jos esimerkiksi olisi sanottu hänen hävinneen
-tulipalokohtauksessa, joutuneen junan alle tai venheen kaatuessa
-hukkuneen, tuo kertomus olisi tietysti Francis'hin vaikuttanut aivan
-erityisen liikuttavasti. Mutta sittenkin se vain olisi ollut noita
-kirjavia, jokapäiväisiä uutisia, hiukan pöyristyttävämpi vain kuin
-muut, siinä kaikki -- kun sitävastoin nyt, hänen kulkiessaan kedoilla
-öljypuiden ja aloeryhmien keskellä, hänen vain tarvitsi ajatella
-Adèlen kalpeutta, hänen kasvojensa ja hänen vartalonsa heikkoutta
-ja hentoutta, tunteakseen miltei sietämätöntä levottomuutta. Jos
-hänessä isän tunteet olivat liian kauan olleet lamassa, niin olivat
-ne nyt heränneet, tämänaamuisen kohtaamisen jälkeen. Hellyyden
-tarve oli vallannut hänen sydämensä ankarana ja vaativana ja kiehui
-kuumana hänen suonissaan. Hän tunsi olevansa vastustamattoman,
-intohimoisen, mielettömän vietin vallassa, hän olisi tahtonut
-syliinsä painaa, rintaansa vasten puristaa tuon pienen tytön,
-sivellä hänen hiuksiansa, peittää hänet suudelmilla, suojella hänen
-heikkouttaan. Kuinka tuo lapsi äkkiä oli astunut hänen elämäänsä ja
-kuinka hän vastustelematta, epäröimättä tunsi, tiesi sen omakseen,
-hän, joka oli niin kauan luullut, että jos hän vain sen näkisi,
-hänen pelkonsa siinä suhteessa heti haihtuisi. Silmäyksessä oli
-ollut kylliksi. Vakaumus oli tunkenut hänen sydämensä sisimpään.
-Sellainen vakaumus ei todisteihin perustu. Se joko valtaa meidät
-kokonaan tai jättää meidät kylmiksi. Tämä oli yhdessä tuokiossa
-saanut Francis'n taipumaan valtansa alle, ainiaaksi. Voi, kuinka
-hän nyt, harhaillessaan yössä tietämättä minne, katui noita vuosia,
-jotka hän oli viettänyt pakenemalla säännöllisesti Adèlea ja hänen
-äitiään! Voi, kuinka tuo veren ääni, jonka hän niinkuin monet muutkin
-oli kieltänyt, kun hän kirjallisuutta lukiessaan oli tavannut
-jonkun viittauksen tähän harvinaiseen ja outoon ilmiöön, joka, kun
-sen joskus todellisuudessa tapaa, vaikuttaa yhtä hetkellisesti,
-valtavasti ja rajusti kuin itse rakkaus, -- voi, kuinka se häntä nyt
-vainosi, hänet voitti! Tämän hurjan kävelymatkan kestäessä hän koetti
-kyllä pari tai kolme kertaa puolustautua tuota valloittajaa vastaan.
-Turhaa vaivaa. Turhaan hän muisteli täysin oikeutettua vihaansa
-Paulinea kohtaan. Sekin jäi tehottomaksi. Tuo inhottava nainen oli
-kyllä, antautuessaan miehelleen ja kahdelle rakastajalleen, samalla
-antautunut alttiiksi mahdollisuudelle joutua äidiksi toisen tai
-toisen sylissä. Mutta että hän oli äidiksi joutunut hänen kauttansa,
-sen olivat lapsen kasvot hänelle huutaneet, nuo kasvot, joissa suvun
-perintö oli selvin sanoin luettavana. Hän koetti vielä itselleen
-vakuuttaa, että sellaisiakin yhtäläisyyden oikkuja sattuu, jotka
-eivät mitään todista. Tapahtuuhan esimerkiksi, että lesken toisissa
-naimisissa syntynyt lapsi muistuttaa ensimäistä miestä. Ei. Ei sillä
-tavalla. Ei niin täydellisesti ruumiin, sielun luonteen puolesta.
-Hän oli omin silmin nähnyt edessään sisarensa varjokuvan, uuteen
-elämään, mutta voi, todellakin varjokuvan häilyvään elämään heränneen
-sisarensa. Hän oli nähnyt _oman lapsensa_. Samoin kuin hänen ennen
-oli ollut mahdotonta luopua epäluulostansa Paulinea kohtaan, kun
-hän muisti tuon onnettoman alikerran käytävän edustalla näkemänsä
-hunnulla peitetyn naisen, -- ja mitä sitten seurasi, -- samoin oli
-hänen nyt mahdotonta luopua tästä uudesta vakaumuksesta. Surkean
-surkeata oli, etteivät nuo vakaumukset olleet toistensa kanssa
-ristiriidassa. Rouva Raffraye oli häntä pettänyt Vernantes'in
-hyväksi, niinkuin ennen oli miestänsä pettänyt hänen hyväksensä. Tuo
-onneton oli kenties muihinkin sattuman hänen tiellensä kylvämiin
-lemmen helyihin tyytynyt. Mistäpä hän sen tiesi? Mutta olipa hän
-mitä oli, lemmenkauppoihin mieltynyt juonittelija, aistillisuuden
-orja, langennut, häpeän peittämä raukka, niin lapsensa hän oli saanut
-hänen, Francis'n kautta. Katsellessaan tuota rakasta pienokaista,
-joka hetken ajan oli hänelle puiden varjossa näkynyt, hän oli
-tunnossaan tuntenut, että siinä oli osa hänestä itsestään, osa hänen
-verestään, hänen luonnostaan. Sellaista ei käy epäileminen, yhtä
-vähän kuin voimme epäillä sairastamaamme kuumetautia, kirvelevää
-haavaa tai muuta tuntemusta. Tuo rakas, pieni, heikko lapsi -- oliko
-Francis'n vallassa estää sitä kohoamasta siihen erikoiseen asemaan,
-muuttumasta yhtä verrattomaksi olennoksi kuin muinoin tuo sisar, jota
-se niin suuresti muistutti!
-
-       *       *       *       *       *
-
-Näihin ajatuksiin vajonneena Francis oli huomaamattaan poikennut
-sille tielle, joka Roccan kautta viepi Monrealeen. Tätä komeata
-vuoritietä hän oli monta kertaa kulkenut käydäksensä kihlattunsa
-kanssa vanhassa normandilaisessa, loistavien mosaiikkikuvien
-kirjailemassa tuomiokirkossa, johon yhtyy luostari hienoine
-arabialaispylväineen ja vedenputouksineen, joka valaa ehtymättömät
-vetensä veistokuvilla koristettuun altaaseen. Hän pysähtyi
-melkein puolimäkeen, niin oli häntä tuo kiihkeä astunta
-väsyttänyt. Konemaisesti hän kääntyi ja hämmästyi, häiriintyneestä
-mielentilastaan huolimatta, siitä lumoavasta näystä, jonka tämä
-etelän talviyö hänelle tarjosi. Kummun juurella valojen helmivyöt
-osoittivat sitä paikkaa, missä kaupunki uinui kuutamossa. Puolikuu,
-jonka kannikka päättyi hienon, loistavan juovan reunustamaan
-kehään, valoi sädevirtansa hopealta hohtavalle merelle, sinisille
-vuorille, varjoisaan laaksoon, ja kirkasti taivastakin suloisella
-heijastuksellaan, häiventäen sen tummaa sinipunervaa samettia,
-missä tähtien kiiltokivet yhä häikäisevämpinä paloivat. Aivan hänen
-lähellänsä suuret aloet, karjan repimät kaktuskasvit, harmahtavat ja
-väräjävät öljypuut, liikkumattomat ja mustat oranssipuut kuvastuivat
-outomuotoisina kirkkautta vasten. Äärettömässä hiljaisuudessa uinaili
-tämä unelmien maailma, joka nuoreen mieheen teki saman vaikutuksen
-kuin jos hän olisi astunut katedraaliin, joka kookkaana ja mahtavana
-kohosi hänen takanaan kummun kukkulalla. Itsekkäimmätkin tuntevat
-oudon väristyksen saadessaan sen tiedon, että heistä on uusi elämä
-saanut alkunsa. Mutta useasti tätä ensimäistä hämmästystä seuraa tuon
-saman itsekkäisyyden palaaminen, ja he koettavat olla ajattelematta
-sitä lasta, joka pyrkii heidän elämänsä säännöllisyyttä sotkemaan.
-Se onnistuu heille vaivatta. Toisissa isänäolon tunteet eivät heti
-herää, ja tuntematon lapsi, vaikka tietäisivätkin varmuudella sen
-omakseen, ei heitä sanottavasti liikuta. Mutta toisia on, jotka tuo
-ajatus, että heistä on toinen elämä lähtenyt, että he ovat syypäät
-toisen olennon ilmestymiseen tähän viheliäisyyden maailmaan, täyttää
-pelonsekaisella hartauden tunteella, joka kohottaa kuohuntaan koko
-heidän sielunelämänsä pohjaa myöten. Vaikuttivatko Francis'ssa
-entisten haavojen vielä hellät arvet suurempaa herkkätuntoisuutta,
-oliko tuon yhtäläisyyden herättämä sisaren muisto häntä liian syvästi
-liikuttanut, taikka oliko tuo sangen arkaluontoinen asema, jonka
-rouva Raffrayen ja Adèlen tulo hänelle, asiain nykyiseen kantaan
-katsoen, tuotti, taivuttanut hänen mielensä sellaisten häiriöiden
-alaiseksi? Olipa miten oli, hän tunsi sielunsa tuon valtavan
-liikutuksen, isyyden vastuunalaisuuden pyhän väristyksen täyttämäksi.
-Rajattoman taivaan, kuolemattomien tähtien, kaukaisen meren ylevä
-majesteettisuus vaikutti hänen tietämättänsä hänen unelmiinsa. Hän
-tunsi jonkinlaisen sanattoman rukouksen pulppuavan sydämestään ja
-kohoavan huulilleen, rukouksen tuon heikon pienokaisen hyväksi, joka,
-vaikka olikin kaksinkertaisesti uskottoman äidin synnyttämä, itse
-niin puhtaasti viattomana nukkui eräässä tuon vuoren juurella, meren
-rannalla sijaitsevan, läpikuultavassa kuutamossa uinuvan kaupungin
-talossa. Hän nukkui, kirkkaat silmät ummessa, suu puoliavoinna,
-lasten makeata unta, tietämätönnä tuntemattoman tulevaisuuden
-häämöttävistä vaiheista. Miksi ei hän, Francis, saanut tätä unta
-vaalia, kuiskata lempeän nukkujan korvaan tuota sanaa, joka yhä
-palavampana hänen huulilleen kohosi: "Tyttäreni..." Hänestä tuntui
-tällä hetkellä, ettei hän olisi voinut kyllästyä noiden piirteiden
-katselemiseen, jonka nautinnon hän oli itseltään vuosien vieriessä
-kieltänyt. Jos hän olisi tietänyt, kenenkä kasvot niissä kuvastuivat,
-olisiko hän kestänyt tätä kieltäymystä? Nyt hän sen tiesi ja yhä
-uudelleen hän lausui aivan ääneen: "Lapseni!... Tyttäreni!..." Mutta
-kenelle? Tuulelle, joka huolimattomasti hänen ohitsensa lehahti
-hänen huokauksistaan välittämättä, lehdille, jotka eivät häntä
-kuunnelleet, säälimättömille tähdille, mykälle ja kuurolle luonnolle,
-kaikelle paitsi sille, joka tuolla uinaili. Ei. Toinen sai tuota unta
-vaalia, toinen kuiskata lempeitä sanoja tuohon vaaleiden hiuksien
-varjostamaan herttaiseen korvaan, toinen puolustaa lapsen vuodetta
-kohtalon iskuja vastaan. Toisen tehtäväksi tuo kaikki oli annettu,
-ja tuo toinen kenties tällä hetkelläkin kumartui lapsen ylitse häntä
-katsellakseen, hyväilläkseen, lempiäkseen. Ja Francis näki mielessään
-Paulinen kalpeat kasvot. Hän näki ne sellaisina kuin ne olivat
-hänelle ilmestyneet, nekin, tänä aamuna, taudin kuluttamina, kalman
-koskettamina. Hän näki laihtuneet posket, joiden piirteitä hän oli
-ennen jumaloinut, näki riutumisen tuossa hoikassa ruumiissa, jonka
-hän oli ennen niin tulisesti syliinsä sulkenut, kuihtumisen oireet
-tuossa kauneudessa, josta hän ennen oli ollut niin hurjasti, niin
-vimmatusti mustasukkainen. Tässä näyssä oli kylliksi karkoittamaan
-hänen sydämestään sääliväisyyden lempeän hartauden ja uudelleen
-herättämään katkeruuden kiehuvan vihan. Kenen syyksi oli laskettava,
-ettei hän jo heti pienokaisen synnyttyä ollut hänen kehtonsa ääressä,
-kenen? Epäilemättä tuon naisen, jonka käytöksen takia hänen olisi
-käynyt vallan mahdottomaksi päästä lapsen syntyperästä selville,
-jos ei hän omituisen sattuman kautta olisi tavannut lasta ja
-huomannut tuota yhtä omituista yhtäläisyyttä. Kenenkä syyksi oli
-laskettava, että hän oli antanut lapsen varttua tuntematta koskaan
-muuta kuin ahdistavaa pelkoa sitä ajatellessaan, kenen, ellei tuon
-naisen? Kenenkä syyksi, että tuon lapsi paran muisto aina oli
-hänessä toisiakin muistoja herättänyt, kavaluuden, häpeällisten
-epäluulojen, inhottavan irstaisuuden vihattavia muistoja, ettei
-hän voinut varmasti vastata huomispäivän tunteistaan tuota lasta
-kohtaan, ettei hän enää tällä hetkellä ollut sama kuin äsken?
-Hyvin tuo nainen ansaitsi nykyisten kuolemantuskien kidutuksen,
-kauhean konnamaisuutensa rangaistuksen! Ja olihan Francis hänelle
-kostanutkin! Jos hän oli koskaan Paulinen entistä uskottomuutta
-epäillyt, niin olihan hänellä nyt, muitten lisäksi, todiste siinä
-seikassa, ettei Pauline ollut koskaan häntä lähestynyt, vaikka hänkin
-kyllä tietysti oli huomannut tuon yhtäläisyyden, koska hän oli
-tuntenut Julien ja siis tiesi, kuka oli lapsen isäksi katsottava. Hän
-kai ei ollut uskaltanut. Ja tuo ajatus sai hänen katkerimmat vihansa
-vireille, ja hän päästi sen huudon, jonka hän niin monasti oli muille
-ilmoille heittänyt ensimäisen matkansa aikana ja joka nyt kaikui niin
-räikeänä vastakohtana tämän selkeän sisilialaisen yön suloudelle,
-mutta vielä enemmän niille salaperäisen hartauden tunteille, jotka
-äsken olivat hänen sydäntänsä innostuttaneet:
-
--- "Voi, kuinka häntä vihaan! Niin, kuinka häntä vihaan, ja kuinka
-oikeassa olen häntä vihatessani!..."
-
-Uudestaan sattui Francis'n katse Palermoon, tuon raivokkaan
-vihanpurkauksen ohjaamana, ikäänkuin siitä etsiäkseen elämänsä pahan
-hengettären, jolle hän oli leppymättömän vihansa kirouksen syytänyt.
-Tuolla, rantakadun päässä, missä synkempi kohta osoitti Villa Giulian
-suljettua puutarhaa, siinä hän tiesi Continental-hotellin tornin
-kohoavan. Hän lähti jälleen liikkeelle, astuen tällä kertaa hiljaa
-kaupunkiin päin, mistä oli niin rajusti paennut äsken, kuumeensa
-houreiden ajamana. Hänen mieleensä oli johtunut toinen tuon tornin
-asukkaista, puhdas, vilpitön Henriette, joka hänkin nukkui yön
-hiljaisuuden ympäröimänä, joka kenties hänelle unissaan hymyili
-voimatta häntä kuitenkaan nähdä pimeän peittämiä polkuja vaeltamassa,
-povi riehuvaa tuskaa täynnä, tuskaa, joka oli tuolta lapsukaiselta
-ainiaaksi salattava, niinkuin Francis oli sen pitkin päivää
-salannut. Liekö Francis'n sairaloinen innostus hukkunut temmeltävien
-tunteiden mellakkaan, vai onko perää siinä, että tunteemme keskenään
-suorittavat taistelun olemassaolosta, niin että toisen tunteen
-liian raju kiihottuminen aina saa valtavan vastavaikutuksensa
-toisen yltymisessä? Ainakaan ei Francis ollut koskaan niin selvästi
-huomannut, kuinka paljon hän kihlattuaan rakasti, kuin nyt entisyyden
-muistojen äkkiä hälvetessä. Hänen tajuntansa ikäänkuin erosi hänestä
-yhtäkkiä, rientääkseen tuohon nuoren tytön huoneeseen, jonka hän
-oli kerran Palermossa olonsa aikana vilahdukselta nähnyt ja jonka
-pyhäkön kynnykselle hänen palavimmatkin rakkaudenunelmansa aina
-pysähtyivät, jotteivät saastuttaisi sen neitsyellistä kainoutta. Hän
-oli astuvinaan sen ovesta sisälle, niinkuin hänen kerran todellakin
-olisi lupa siihen astua, muutamien viikkojen kuluttua. Hän näki
-hiipivänsä hänen viereensä ensimäisen kerran. Hieno ja suloinen,
-tuskin tuntuva lemu, Henrietten käyttämä, häilyi heidän ympärillänsä.
-Kuinka jalon viattomana tuo nuori sydän häntä odotti!... Hän
-heltyi tuosta näystä, heltyi tunteissaan, mutta myös omantuntonsa
-syvyydessä. Tuo omatunto oli, elämän kokemuksista huolimatta, pysynyt
-kunniallisen miehen omanatuntona. Siinä oli vielä elossa tuo arka
-hienotunteisuus, joka meitä pakottaa, ottaessamme vastaan puhtaan,
-nuoren tytön rakkauden, kunniamme kautta sitoutumaan hellävaroin
-kohtelemaan hänen suojatonta, luottavaista ja tahratonta sieluansa,
-sen ihanteellisuutta säästääksemme. Viattomuus oli yhä hänen jalon
-kunnioituksensa esineenä, ja samoin kuin viattomuuden vietteleminen
-olisi hänestä tuntunut mitä halpamaisimmalta, selittämättömimmältä
-rikokselta, niin hänestä olisi tuntunut anteeksiantamattomalta, jopa
-konnamaiseltakin rakentaa avioliittoa olematta varma tunteistaan
-kihlattuansa kohtaan. Kun hän, ei täyttä vuottakaan sitten, samalla
-kertaa ihastuksekseen ja kauhistuksekseen oli huomannut rakastavansa
-Henrietteä, kuinka olikaan hän silloin taistellut itseänsä vastaan!
-Kuinka olikaan hän sielunsa syvyyksiä mittaillut, tutkiakseen vieläkö
-hänen, kolmenneljättä vuotiaan, elämän kuluttamassa sydämessä
-siveyden tunto oli tarpeeksi herkkä, hienotunteisuus tarpeeksi
-virkeä! Hän oli hakenut vakuutusta siitä, että, muistoistaan ja
-pettymyksistään huolimatta, hän ei ollut aivan arvoton vaimokseen
-ottamaan tuon puhtaan, suoraluontoisen ja nuhteettoman nuoren tytön,
-jossa hän arvasi kunniallisen naisen ankaran siveyden piilevän ja
-joka, ollen itse kunniallisen äidin kasvattama, jos hän äidiksi
-joutuisi, istuttaisi tyttäriinsä saman ankaran siveyden periaatteet,
-tuon siveyden, joka kieltää kahdesti rakastamasta. Ja sitten, kun
-hän ymmärsi, että hän todellakin rakasti ja että hänen rakkautensa
-oli pysyvä, kuinka olikaan hän autuutensa hurmauksessakin kärsinyt
-siitä arvesta, jonka tuo entinen rakkausliitto oli hänen elämäänsä
-jättänyt! Kuinka hän, ottaessaan vastaan tuon arvokkaan ja
-peruuttamattoman lahjan, joka teki hänet elämää tuntemattoman sielun
-omistajaksi, oli vannonut ansaitsevansa tämän onnen vilpittömällä,
-pettämättömällä hellyydellään! Ja nyt, oltuansa vain viisi kuukautta
-kihloissa, nyt hän jo Henrietteä petti. Hän valehteli hänelle
-sanoissaan, valehteli teoissaan. Tälläkin hetkellä hän valehteli,
-koska hän tiesi, ettei hän koskaan, puhuessaan tuttavallisesti
-Henrietten kanssa, hänelle tunnustaisi, kuinka hän oli yönsä
-viettänyt. Valehdella, aina vain valehdella! Kamala, sielua turmeleva
-tapa, johon hän oli ennen suostunut, yhtyessään avionrikkoja-naiseen,
-ja josta hän oli luullut täydellisesti luopuneensa, luopuessaan
-siitä omantunnon tinkimisestä, jota rikoksellisten intohimojen
-tyydyttäminen edellytti. Mitenkä hän olisi voinut arvata,
-koettaessaan uudelleen luoda elämäänsä, että miltei mieletön
-sallimus äkkiä pystyttäisi hänen eteensä tuon entisyyden, jonka hän
-täydellä oikeudella oli kuolleeksi julistanut? Ja varsinkin, kuinka
-hän olisi voinut arvata, että muuan perinnöllisyyden ihme yhdellä
-iskulla hävittäisi hänen selviin syihin perustuvat epäilyksensä ja
-pakottaisi hänet tunnustamaan tyttäreksensä lapsen, jonka äiti hänen
-tietensä oli toisellekin rakastajalle antautunut samaan aikaan kuin
-hänelle? Oliko hänelle rikokseksi laskettava, että kieltämättömän,
-silminnähtävän totuuden hänessä äkkiä herättämät isyyden tunteet
-saivat sellaisen hämmennyksen aikaan hänen sydämessään? Jos hänen
-olisi lupa ottaa lapsi luokseen ja astua Henrietten eteen sanoen:
-"Minä olen hänen ainoa turvansa. Jos ette salli minun ruveta hänen
-suojelijakseen, täytyy minunkin hänet hyljätä", voisiko Henriettekään
-häntä tuomita?... Mieletöntä! Sentähdenhän hänen juuri oli täytynyt
-poiketa tekopyhyyden ja petoksen turmiolliselle tielle, ettei hänen
-ollut eikä koskaan olisikaan lupa siihen keinoon turvautua. Olipa
-Adèle hänen lapsensa taikka ei, hänellä ei silti ollut suurempia
-oikeuksia häneen. Hän ei voinut tehdä tämän lapsen hyväksi, joka
-lain mukaan kantoi hänen pettämänsä miehen nimeä, mitä olisi voinut
-vapaan naisen lapsen hyväksi tehdä. Puhua siitä Henriettelle nyt,
-olettaen että nuoren tytön kainous sallisi sellaisen salaisuuden
-uskomista, olisi tuon neitsyellisen sydämen lävistämistä, ja mitä
-varten? Suotta vain. Kuinka sitäpaitsi selittää suoraluonteiselle
-nuorelle tytölle kaikkia niitä salaperäisiä rikoksia, joita tuon
-lapsen syntyminen edellytti, sekä niitä kauheita seikkoja, jotka
-koskivat hänen suhteitaan Paulineen? Oliko hänellä oikeus raiskata
-Henrietten lapsellisen mielikuvituksen neitsyellisyys, tahrata hänen
-ajatuksensa, saastuttaa hänen sydämensä? Jumala, kuinka vaikeata
-joskus on tietää velvollisuutensa, melkeinpä vielä vaikeampaa kuin
-täyttää se!
-
-       *       *       *       *       *
-
-Mutta velvollisuuden käsite, ainoa, joka voi lieventää eräitä liian
-tuskallisia tunteidenpurkauksia, oli sittenkin hänen ajatuksissaan
-välähtänyt, outomuotoisena tosin ja myöhäisenä, mutta kumminkin
-selväpiirteisenä. Kun armoton sallimus tuntuu sielultamme kieltävän
-kaiken elämän sulouden, on tieto siitä, ettemme ole omaa arvoamme
-alentaneet, meille vähäisenä lohdutuksena -- lohdutuksena,
-joka kaikkien aikojen filosofien vakuutuksista huolimatta on
-sangen surkea, sangen vähäarvoinen, sillä onnemme aikana emme
-paljoakaan siitä välitä, -- mutta lohdutuksena sittenkin. Jos ei
-tuo outo yöllinen kävelymatka, jolloin Francis Nayrac ajelehti
-mielenliikutuksien riehuvan myrskyn heittelemänä, jättänyt
-häneen liian katkeria muistoja, oli siihen syynä se seikka, että
-vastuunalaisuuden tunne Henrietteä kohtaan lopuksi oli uudestaan
-päässyt hänessä valloille ja että hän oli uskaltanut katsoa totuutta
-silmiin, sofismeihin turvautumatta. Häpeän tunne, joka oli äkkiä
-hänessä herännyt hänen muistellessaan viime päivien valheita, sekä
-hänen syvä kunnioituksensa Henrietten puhtautta kohtaan palauttivat
-hänet todellisuuteen. Hänellähän oli velvollisuuksia neiti Scilly'tä
-kohtaan, ja sitäpaitsi, hänellä oli suoritettavana kunniavelka, joka
-oli täydelleen maksettava. Mennessään kihloihin hän oli sitoutunut
-ehdottomaan rehellisyyteen. Hänen joko piti luopua kihlatustaan
-taikka käyttäytyä häntä kohtaan rehellisenä miehenä, toisin sanoen,
-miehenä, jolla ei ole mitään salattavaa. Tältä kannalta katsottuna
-hänen Paulinelle kirjoittamansa kirje samoin kuin valhe, jonka
-hän oli sepittänyt valmistaakseen itselleen tilaisuuden tavata
-pikku Adèlea Continentalin puutarhassa, oli, puhumattakaan muusta,
-mitä halpamaisinta uskollisuuden rikkomista. Jos se, jonka tuli
-kantaa hänen nimeänsä, olisi kerrankaan hänelle näin valehdellut,
-olisiko hän voinut antaa hänelle anteeksi? Ja toiselta puolen,
-hän oli yhtä oudolla kuin odottamattomalla tavalla, mutta niin
-ettei hänen käynyt sitä epäileminen, huomannut, että Adèle oli
-hänen tyttärensä. Asettiko tämä vakaumus hänelle velvollisuuksia
-lasta kohtaan? Asetti kyllä, epäilemättä, periaatteen kannalta
-katsottuna. Taas täytyi hänen pysähtyä, uuden mielenahdistuksen
-kouristamana. Hän oli takertunut uuteen kysymykseen: "Voiko näitä
-velvollisuuksia kihlattuani kohtaan ja lastani kohtaan sovittaa
-yhteen?" Mahdotonta. Jos mieli Adèlesta välittää, hänen täytyi
-suostua siihen ensimäiseen tosiasiaan, että lapsi lain ja luonnon
-mukaan, kasvatuksensa ja isänsä vuosia kestäneen välinpitämättömyyden
-takia oli äidin omaksi katsottava. Hänen ei siis käynyt lasta
-lähestyminen pyytämättä samalla äidiltä anteeksi. Hänenkö siis
-oli nöyrtyminen tuon naisen edessä, joka oli niin suuresti häntä
-vastaan rikkonut?... Ja mitä tuo kurja vaatisi? Että hän hylkäisi
-tuon jalon nuoren tytön, joka häntä niin suuresti rakasti, joka
-oli kaikki toiveensa, kaikki unelmansa, koko nuoren sydämensä
-vastaiseen avio-onneensa liittänyt. Mutta eihän nyt ollut kysymystä
-siitä, oliko uhrattava paljon vai vähän. Asia oli vallan toinen:
-mitä hän lapsen hyväksi taisi siinäkään tapauksessa, ettei Pauline
-hänen aikeitaan vastustaisi? Eihän tyttö häntä tarvinnut, tuskinpa
-tulisikaan tarvitsemaan, koska hän ei tiennyt, tuskinpa saisi koskaan
-tietääkään, mikä rikoksellinen side heidät toisiinsa liitti, he kun
-eivät olisi toisiaan milloinkaan tavanneet, jos eivät sattumalta
-lääkärit olisi äitiä lähettäneet Palermoon. Luopuessaan Adèlesta
-hän ei siis lapselle vääryyttä tehnyt, ei ainakaan tällä hetkellä;
-hän vain itsessään tukehdutti äkkiä heränneen hellyyden vaiston.
-Sitävastoin hän ei olisi voinut rikkoa sitoumustaan Henrietteen
-samalla murtamatta hänen sydäntänsä. Siinä sittenkin kohtalon
-hänelle asettama vaihtoehto. Vastahan hän oli itselleen todistanut,
-että olisi mahdotonta koko totuutta kihlatulleen tunnustaa, ja
-tarpeetonta olisi myöskin tehdä tunnustus rouva Scilly'lle. Mitä
-tämä voisi hänelle neuvoa muuta kuin mitä hänen omatuntonsa jo
-oli hänelle neuvonut, nimittäin että hänen täytyi kärsiä yksin,
-koska hän yksin oli rikokseen syyllinen? "Kärsiä yksin!..." Noihin
-sanoihin supistui siis hänelle tuo velvollisuus, jonka selville
-pääsemisestä hän oli niin paljon vaivaa nähnyt. Niin, kärsiä yksin,
--- suostua toimettomuuteen oman lapsensa suhteen, kestää tuo suuri
-koettelemus tekemättä ketään muuta siitä osalliseksi. Tiesihän
-hän jo edeltäpäin, etteivät hänelle kuolemankaan tuskat olisi
-mitään verrattuina niihin, jotka hänen sydäntänsä kalvaisivat,
-jos hänen täytyisi kieltäytyä katselemastakin tuota pikku Adèlea,
-juuri kun tämä oli niin syvälle hänen hellyyteensä tunkeutunut
-näyttämällä hänelle vain suloiset lapsenkasvonsa, -- nuo kasvot,
-jotka hänelle muistuttivat rakkaan sisko vainajan kasvoja. Mutta
-siitä huolimatta hän kyllä oli kestävä tuon kieltäymyksen. Hän
-oli osoittava tarpeeksi lujuutta. Hän oli käyttäytyvä siten,
-että voisi kihlattunsa arvosteltavaksi paljastaa kaikki päivänsä
-hetket, antamatta hänelle vähintäkään levottomuuden aihetta. Ja
-koettaessaan taipua tähän päätökseen hän tunsi sydämensä paisuvan
-epäitsekkäiden tuumiensa marttyyrininnostuksesta. Näihin mietteihin
-vajonneena hän oli paluumatkallaan joutunut Tascan puutarhalle, missä
-hän muutamia päiviä sitten oli ollut niin onnellinen ja samalla
-niin kumman taikauskoisen levottomuuden ahdistama. Sanomattomasti
-liikutettuna hän tunsi paikan, ja huolimatta siitä, että puutarhan
-vartiat olisivat voineet hänet tavata ja vangita pahantekijänä,
-hän kulki aina ristikkoportille asti, joka nyt oli suljettu. Hän
-painoi otsansa ristikon rautasäleitä vasten ja katseli kauan
-suurten puiden synkkiä lehtiryhmiä, jotka loivat mustat varjonsa
-kuutamon hopeoittamalle käytävien hiekalle. Epämääräisinä hohtivat
-marmoripatsaat tuon saman kylmän kuun kirkastamina, muistuttaen
-seetri- ja sypressipuiden keskellä outomuotoisia hautapatsaita.
-Kalmistohan se olikin hänelle, tuo äänetön puisto, johon hän oli
-eheän onnensa viimeisen hetken maahan mullannut, _Campo Santo_, kuten
-italialaiset kauniisti sanovat. Siinä hän eli äärettömän kaihon
-hetkeä, tunsi kuolettavasta iskusta murtuneen sielunsa tuskissaan
-vääntelehtävän, näki toteutuvan oudon aavistuksen, joka oli silloin
-Henriettessä ja hänessä yht'aikaa herännyt. Ei hän ikinä voisi,
-tietäessään että Adèle oli hänen lapsensa, tuntea kihlattunsa ja
-sittemmin vaimonsa rinnalla sitä täydellistä onnea, joka olisi hänen
-omanansa ollut, jos todellisuus olisi hänelle toista todistanut,
-jos hän nimittäin olisi voinut uskoa lasta entisen kilpailijansa
-omaksi. Hänen povessaan oli auennut haava, joka ei pitkiin, pitkiin
-aikoihin lakkaisi vuotamasta. Mutta oliko hän ansainnutkaan sitä
-onnea, jonka ensimäistä suloutta hän oli nauttinut näinä muutamina
-kuukausina, parhaimpina, mitä hän oli elänyt? Siitä lähtien, kuin
-hän oli päässyt Henrietten ja kreivittären elämästä osalliseksi,
-hän oli uudelleen taipunut tunnustamaan Jumalan kaitselmuksen, joka
-näyttää panevan salaperäisen tarkoituksen näennäisesti satunnaisiin
-tapahtumiin. Nuo häntä kohdanneet, yhä jatkuvat iskut, Pauline
-Raffrayen äkkiarvaamaton palajaminen hänen elämänsä tielle,
-isyyden tieto, joka juuri tällä hetkellä oli hänessä vakaantunut,
-sydämensä silpomisen välttämättömyys, joka pakotti katkomaan siitä
-pois luonnollisimman, vaistoomme syvään juurtuneen tunteen, jos
-mieli pysyä rehellisenä miehenä, nykyiset tuskat ja ne, jotka
-hän aavisti tulevaisuuden mukanaan tuovan -- siinä oli tietysti
-suuri koettelemus. Mutta oliko syytä sanoa, ettei hän olisi sitä
-ansainnut? Eikö hänen rangaistuksensa ollut suoranainen seuraus
-hänen rikoksestaan? Oliko tämä uusi tuska, joka entisistä oli
-kasvanut, muuta kuin avionrikkomissynnin luonnollisesti kypsynyt
-hedelmä, tuon synnin, jolle maailma kohottaa olkapäitään salaista
-myötätuntoisuutta hymyillen ja johon me antaudumme kevyesti, miltei
-ylpeästi, silloin kun halajamme tosiromaanin kiihoketta, vaarallisten
-intohimojen viehätystä. Ja kumminkin on kirjoitettu, että se on lihan
-synneistä suurin, se, jonka harjoittajalle pyhä raamattu julistaa
-kuolemanrangaistuksen. "Joka huorin tekee jonkun miehen aviopuolison
-kanssa, pitää totisesti kuoletettaman, sekä huorintekijä että
-huora..." Tässä paikassa, missä hän oli luvallisen rakkauden puhtaita
-iloja nauttinut, hänen ajatuksensa, liittyen toinen toiseensa,
-johtivat hänen mieleensä mitä hän tiesi muutamista nuoruutensa
-ystävistä, jotka niinkuin hänkin olivat sellaisiin seikkailuihin
-antautuneet, ja hän huomasi kauhukseen, kuinka heidät aikaisemmin
-taikka myöhemmin salaperäinen leppymätön käsi oli tavannut... Toista
-oli ennenaikainen kuolema kohdannut hetkellä, jolloin hän rikkaana,
-rakastuneena, onnellisena uhkui elämäniloa ja jolloin ero tuntui
-katkerimmalta. Toista oli, hänen naimisiin mentyänsä, rangaistus
-tavannut hänen lapsissaan, joista kaksi, hänen sydänkäpysensä, jo
-oli manalle mennyt. Kolmas oli joutunut rappiolle, heittäytynyt
-rikoksesta rikokseen ja oli paraikaa mitä häpäisevimmässä
-oikeusjutussa osallisena. Entäpä naiset! Francis muisti heitä
-äkkiä jos kuinka monta, jotka olivat kauan kadehditun, häpeällisen
-elämänsä päättäneet kurjuuteen. Vaikkei hänellä ollut kristinuskosta
-muuta jäljellä kuin kaihomielinen, alati epäilysten tukehduttama
-halajaminen horjumattomaan uskoon, joutui hän tällä hetkellä, kun
-hänelle äkkiä, niin monen esimerkin valaisemana, ylenluonnollisen,
-hairahtumattoman oikeuden ennustus kajasti, samanlaisen
-väristyksen valtaan, joka olisi hänen sieluansa ahdistanut, jos
-viisitoistavuotisen usko vielä olisi ollut hänellä koskemattomana
-tallella. Hänkin oli tuohon käsittämättömään syntiin langennut, ja
-vieläpä raskauttavien asianhaarain vallitessa, koska nainen oli niin
-nuori ja hän oli luullut olevansa hänen ensimäinen rakastajansa.
-Hän oli häntä vietelläkseen hyväksensä käyttänyt sydämen hennointa
-liikutusta, innostunutta hellyyttä kuolevata kohtaan. Hän oli
-vielä onnelliseksi laskettava, jos hänen rangaistuksensa rajoittui
-hänen nykyiseen tuskaansa, ja hänen mieleensä johtui eräs rouva
-Scilly'n usein käyttämä raamatunlause, jota hän nyt kaupunkia kohti
-kulkiessaan toisteli niinkuin uskovainen ainakin, ja ensi kerran hän
-oivalsi, minkä verran pyhää kauneutta ja lempeätä anteeksiantamuksen
-toivoa on tässä Vapahtajan käskyssä:
-
-"Ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua..."
-
-       *       *       *       *       *
-
-Tuo päätös, joka oli hänessä kypsynyt hänen palatessaan tältä
-oudolta kävelymatkalta ja levolle mennessään, päätös kestää
-koettelemus, alistua kärsimykseen, ja alistua siihen laiminlyömättä
-ainoatakaan nykyisistä velvollisuuksistaan, sentähden että hän oli
-sen ansainnut, olisi toteutuakseen vaatinut vakavampaa, hartaampaa
-uskoa. Tunteellisuuteen perustuva uskonnollisuus tuottaa yltäkyllin
-noita jalomielisiä yrityksiä. Usko yksin voi antaa lujuutta ja
-kantavuutta päätöksille, jotka ovat niin luonnonvastaisia kuin
-tämäkin oli: tietää että muutaman askelen päässä oma lapsemme
-hengittää ja liikkuu, tietää, ajatella, tuntea se ja kumminkin olla
-pienokaista katselemattakin. Tämän päätöksen vaatima sydäntäsärkevä
-tahdonlujuus piti kumminkin nuorta miestä pystyssä pitemmän aikaa
-kuin hän itse olisi uskonutkaan, sentähden että hän jo alusta alkaen
-niin järkähtämättömällä ankaruudella noudatti velvollisuutensa
-käskyjä. Hän oli kyllä ymmärtänyt kiduttavien tutkistelemuksien
-hetkinä, että vähinkin tinkiminen saattaisi hänet hukkaan. Hänellä
-täytyi olla rohkeus katsoa syrjään, jos milloin kohtaisi lapsen. --
-Mikä hirvittävä, luonnoton rohkeus! -- Sillä isänrakkaus, kun se
-kerran meissä syntyy, on kuin nälkä ja jano. Se vaatii ravintonsa,
-vaatii tilaisuutta rakkaiden piirteiden katselemiseen, jos täytyy
-loitolla pysyä, äänen kaiun kuuntelemiseen, jos hellyys ei saa
-sanoihin puhjeta. Hänellä ei ollut lupa kuulla lasta mainittavankaan,
-omaa lastansa, vaikka tiesi sen omakseen. Hänellä ei ollut oikeutta
-nauttia tätäkään köyhää lohdutusta, lieventää palavan kuumeensa
-tulta tälläkään vesipisaralla, jos hän tahtoi järkähtämättömästi
-pysyä ehdottomassa uskollisuudessaan kihlattuansa kohtaan. Ja hän
-alistui velvollisuuteensa pitkien, hänen mielestänsä loppumattomien
-päivien kestäessä. Ja nuo päivät kuluivat sittekin, kului kaksi,
-kolme, kului viikon päivät ja kahdenkin, niinkuin ne meiltä kuluvat,
-kun olemme sitoutuneet noihin salaisiin uhrauksiin, jotka pisara
-pisaralta sydänvertamme kuiviin vuodattavat. Francis'sta tuntui,
-että hänen piti joka aamu uudelleen tulisella raudalla polttaa
-edellisenä iltana vielä vereslihalla ollutta haavaa. Kiduttamalla
-itseään hän onnistui viettämään kurjat päivänsä niinkuin ennenkin.
-Aamulla hän nousi päättäen horjahtamatta pysyä viittomallaan
-tiellä. Yhdeksän aikaan hän meni, niinkuin hänen oli ollut tapana
-siitä asti kuin oli saapunut Palermoon, tuttuun ympyrähuoneeseen,
-missä tiesi suloisen kihlattunsa odottavan. Sen ikkunoista hohti
-yhtä kirkkaana häntä vastaan valoisa maisema turkoosinvärisine
-taivaineen ja safiirinsinisine merineen. Valkeat palatsit kohosivat
-vihreiden puutarhain keskellä, ja vilkasliikkeisissä satamissa
-purjeiden valkoperhoset parveilivat alastoman vuoren punertavassa
-varjossa. Sama loistava taivaanranta, joka oli hänen autuutensa
-kehyksenä ollut, oli vieläkin hänen madonnansa lempeiden kasvojen
-häikäisevänä taustana. Niinhän uskonnollisissa maalauksissaan
-muinaiset mestaritkin avaavat hymysilmäisten neitsyeittänsä taa
-pyhyyden pelkästä läsnäolosta jalostuneen maailman rajattomia
-avaruuksia. Tämän vertauksen, jonka hän oli ennen onnensa aamuhetkinä
-tehnyt, sen hän yhä vieläkin teki. Hänen vain tarvitsi päästä nuoren
-tytön seuraan tunteakseen heti, kuinka paljon totuutta on tuossa
-ylen tavallisessa liikuttavassa puheenparressa: rakastaa kaikesta
-sydämestään. Hän ei enää armastaan kaikesta sydämestään rakastanut,
-vaikka hänen rakkaudessaan oli kärsimyksestä yhä kiihtynyt
-intohimo. Tämän intohimon rinnalle oli toinen intohimo kohonnut,
-avonaisen, vuotavan, tulehtuneen haavan repäisevä särky, jonka hän
-kaikilta salasi. Se teki hänelle entisen hurmauksen mahdottomaksi,
-mahdottomaksi myöskin helpotuksen pelastavan huokauksen, johon koko
-meidän tunne-elämämme sulaa lemmityn läsnäollessa. Hänen kykynsä
-nauttia onnestaan oli, ellei kokonaan lamassa, ainakin heikontunut,
-kituva. Olemuksensa silpomiselta oli hänestä tuntunut välttämättömyys
-luopua Adèlesta, ja hän olikin todella kuin haavoitettu, joka ei
-voi liikettäkään tehdä tuntematta haavansa tuskain kiihtyvän.
-Aina tuosta aamukohtauksesta lähtien hän joutui päähänpiintymänsä
-tuottaman kärsimyksen valtaan, kun hänen sielunsa, niinkuin ennenkin,
-pyrki lähestymään Henrietteä. Hän ei voinut olla ajattelematta
-tämän huoneen yläpuolella olevata toista salia, samanmuotoista
-ja saman häikäisevän näköalan kirkastamaa, missä pikku Adèle
-yksinäisessä aamiaispöydässään istui vanhan hoitajansa seurassa,
-äitinsä nukkuessa sairaan raskasta unta väsyttävän aamuhetken
-raukaisemana. Eroavaisuus näiden kahden asunnon välillä, jotka
-olivat niin lähellä toisiaan ja sittenkin niin kaukana, vihloi
-hänen sydäntänsä. Hän koetti karkoittaa tuskastuttavan piintyneen
-ajatuksen ja onnistui hetkeksi. Mutta nopeasti se palasi. Kellon
-yhtätoista käydessä melkein joka päivä hän seurasi kreivitärtä
-ja Henrietteä heidän virkistysmatkoilleen. Kulkiessaan silloin
-hotellin puutarhan ohitse hän näki aitausmuurin tuolta puolen
-kohoavien eucalyptuspuiden kiiltävälehtiset oksat, jotka kalpean
-vihreyden alta vivahtivat tumman sinipunervalle, ja korkeain palmujen
-lehtitöyhdöt, joiden suojassa goottilaistyylisen, englantilaisen
-kappelin katto kohosi. Silloin hän ajatteli, että lapsi kenties oli
-siellä leikkimässä puutarhan käytävillä, puitten juurella, ja hän
-vaipui kaihomielisien unelmien äänettömyyteen, lemmittynsä hellien
-katseiden hyväilemänäkin. Ja kahta pahemmin tuo hellittämätön,
-alati kiusaava ajatus häntä vainosi hänen toisen kävelyretkensä,
-iltakävelynsä aikana, sillä niinä hetkinä häntä vapisutti pelko,
-että hän äkkiä matkallaan kohtaisi pienokaisen, joka pelko oli
-hänet vallannut heti rouva Raffrayen saavuttua Palermoon. Nyt kun
-hän tiesi minkä tiesi, tuo pelko oli vielä yltynyt. Loppumattomilta
-tuntuivat hänestä silloin Favorite-puiston käytävät, missä hän
-tavallisesti asteli kahden kesken Henrietten kanssa, rouva Scilly'n
-heitä odottaessa vaunuissaan, myötätuntoisuuden hymy huulilla. Vaikka
-joulukuu oli jo puolivälissä, eivät heidän silmänsä näillä matkoilla
-kohdanneet talven lehdettömiä aloja, sillä tässä äärettömässä
-tarhassa olivat kaikki puut alati viheröitseviä. Ken ei ole tällaisen
-katoamattoman vihannuuden synkkää, masentavaa vaikutusta kokenut?
-Tässä puistossa aika ajoin kaikuvat torven toitotukset tuntuivat
-yhä lisäävän sen surunvoittoista, lintujen laulua kaipaavata
-äänettömyyttä. Nuo yksitoikkoiset, sydäntä vihlovat toitotukset,
-jotka saivat alkunsa eräältä harjoituskentältä ja kertautuivat
-loppumattomasti jylhän Pellegrino-vuoren seinämistä ponnahtaneissa
-kaiuissa, lisäsivät Francis'ssa sitä ääretöntä alakuloisuutta, joka
-aiheutui muutamista Henrietten lausumista sanoista. Nuori tyttö
-lempeässä viattomuudessaan puhui pitkään kihlatulleen tulevaisuuden
-toiveistaan, vastaisesta kodistaan, yhteiselämästään Francis'n
-kanssa. Kaikki hänen vienon ja suoran sielunsa unelmat edellyttivät
-perheen muodostamista. Olihan Francis itsekin, unelmissansa
-luodessaan tulevan perheonnensa romaania, vastustelematta antautunut
-samanlaisille toiveille, ajatellut mielihyvällä itse jatkuvansa
-lapsissaan, joiden hennoissa piirteissä hän voisi huomata osan
-omasta itsestään yhteensulaneeksi rakkaan vaimonsa piirteihin.
-Miksikä ei tuo vastaisen kodin haavekuva enää voinut hänelle
-ilmestyä näyttämättä hänelle heti toista lasta, joka, vaikka olikin
-hänen omansa, tuntui häneltä ainiaaksi kieltävän kodin sulouden
-nauttimisen? Tälle toiselle hänen ei ollut koskaan lupa kuiskata
-noita sanoja: "oma lapseni", jotka olivat hänen korvissaan soineet,
-hänen viettäessään kauhean yönsä Monrealen teitä harhaellen, ja
-jotka hän kenties muille sanoisi, muille, joilla ei ollut enemmän
-oikeutta siihen kuin herttaisella pikku Adèlellakaan. Isänäolon
-tieto oli hänessä nyt yhtä horjumaton kuin hänen päätöksensä pysyä
-järkähtämättömänä kerran suunnittelemassaan käytöstavassa. Yhdeksän
-vuotta hän oli epäröinyt, milloin uskonut, milloin epäillyt;
-mahdoton oli hänelle nyt sellainen hapuileminen. Hän oli nähnyt ja
-hän uskoi. Mikä sallimuksen oikku, että hänen nyt oli uskominen,
-kun olisi suonut voivansa epäillä, sen sijasta että hänen ennen oli
-täytynyt epäillä, kun uskossa olisi ollut niin suurta suloutta!...
-Nuo ajatukset häntä alinomaa kiusasivat, kouristivat, kiduttivat.
-Hän katsoi Henrietteä manataksensa pois painajaisen -- turhaan!
-Yhä selvemmin hän vain huomasi temmeltävien tunteittensa kauhean
-ristiriitaisuuden. Ne vainosivat häntä hänen kotiinkin palattuansa,
-hiljaisen illan pitkinä tunteina. Olipa että hän kihlatulleen luki,
-istuen matalalla jakkaralla hänen polviensa ääressä, taikka että tämä
-hänelle pianolla soitti lempisäveltäjiensä teoksia, olipa että he
-kaikki kolme hiljaa, tuttavallisesti, rauhallisesti keskustelivat,
-aina, määrähetkinä painajainen ilmestyi... Mitä mahtoikaan tehdä
-pienokainen tällä hetkellä? Ja taas, niinkuin aamusellakin, hän
-luuli näkevänsä lapsen, näki tämän juoksevan äitinsä luo ennen maata
-menoaan, katselevan sairasta suurilla viattomilla lapsensilmillään,
-joissa kumminkin salaperäinen onnettomuuden aavistus kajasti. Että
-pikku tyttö leikkiessäänkin ajatteli äitinsä tuskallista yskää, se
-kai merkitsi, että jokainen noista yskänkohtauksista oli saanut
-valtavan vastakaikunsa hänen sydämessään. Pelkäsikö pienokainen
-ainoan turvansa maailmassa ennen pitkää murtuvan? Ja hänen isänsä
-ei ollut siitä tiedoton. Elossa hän oli. Isällä oli miehen tarmokas
-suojelijankäsi, jota lapsen kenties kohtakin olisi tarvis, ja tuo
-isä ei voinut mitään hänen hyväkseen. Hänen täytyi päinvastoin
-yhä enemmän koota esteitä heidän välillensä, jottei omaa arvoansa
-alentaisi. Kunnia vaati, että hän tytärtänsä kohtaan käyttäytyisi
-niinkuin ei hänellä olisi aavistustakaan ollut hänen syntyperästään.
-Jumala, mikä kamalan rakkauden kamala loppu!
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kauanko olisi Francis'lla kestänyt tahdonlujuutta sellaiseen
-kieltäymykseen? Kenties kuukausiakin, ellei odottamaton tapaus
-olisi äkkiä kumonnut hänen päätöksensä mahdottomuuksiin perustuvaa
-rakennusta. Hän uskoi niin lujasti olevansa oikeassa, että, kun
-hän näinä päivinä, myrskyisimpinä, mitä oli kokenut sittenkuin
-hänen ja Pauline Raffrayen välit katkesivat, kaksi kertaa sattui
-tämän viimeksimainitun ja hänen lapsensa kanssa vastakkain
-porraskäytävässä, hän uskalsi kääntää pois päänsä ja olla heihin
-katsomatta. Mutta joskin hän rohkealla kestävyydellä suoritti
-taistelunsa tositapahtumia vastaan, tunteitansa hän ei kyennyt
-vastustamaan. Kaikesta huolimatta hän ei edes koettanutkaan, niinkuin
-hänen kunniansa olisi vaatinut, iskeä itse juureen kiinni, kitkeä
-pois sairaloisen isänrakkautensa tainta, jonka hän sydämessään
-tunsi varttumistaan varttuvan. Ja olisiko se edes ollut hänelle
-mahdollistakaan? Hän oli niitä intohimoisia, mutta periaatteita
-noudattavia luonteita, jotka luulevat tyydyttävänsä omantuntonsa
-pakottautumalla johonkin erityiseen menettelytapaan, mutta jotka
-sisällisesti rikkovat, antautuen hillittömien mielikuviensa,
-rikoksellisten tunnehurjistelujensa valtaan. Sellaiset luonteet
-pystyvät niinkuin Francis'kin vuosikausia pysymään hurjasti
-rakastamastaan naisesta erillään, kun sitävastoin ovat kykenemättömät
-hetkeksikään hallitsemaan tämän rakkauden heissä tuottamia
-sisällisiä häiriöitä. He noudattavat tapojen siveyttä, sydämen
-siveyttä noudattamatta -- omituinen luonnottomuus, joka ennemmin
-tai myöhemmin päättyy sekä tapojen että sydämen yhtäläiseen
-turmelukseen. Tekomme mukautuvat aina lopuksi ajatustemme mukaan,
-ja näitä viimeksimainituita meidän ennen kaikkea tulee hallita. Jos
-Francis olisi pikku Adèlea kohtaan menetellyt samoin kuin ennen
-rakastajatartansa kohtaan, paennut hänen luotaan, ehdottomasti
-eronnut hänestä, niin hänellä kenties olisi ollut oikeus antautua
-liikutuksiensa valtaan, hän kun varmaan olisi tietänyt, ettei mikään
-uusi sattuma tulisi koskaan viettelemään hänen tunteiden uuvuttamaa
-sydäntänsä. Mutta erikoiset olosuhteet, jotka häntä sitoivat,
-tekivät hänelle sellaisen eron sangen vaikeaksi, vaikka hän kyllä
-itsekin mielessään myönsi, että se olisi suuresti helpottanut
-hänen tuumansa toteuttamista. Ja olihan hänen sitäpaitsi piakkoin
-palattava Ranskaan; matkapäiväkin jo oli määrätty tammikuun
-viidenneksikolmatta. Eikö hänen, salaisista mielen liikutuksistaan
-huolimatta, ollut siihen asti kestäminen, sitä suuremmalla syyllä,
-kun joulukuu jo lähestyi loppuaan ja pienimpienkin kauppapuotien
-ikkunoissa loistava lapsellinen tervehdys: _Viva Cesu Bambino_
-läpi kaupungin julisti odotetun juhlan tuloa. Muistot, joita tuo
-lasten juhla hänessä herätti, olivat hänelle uutena alakuloisuuden
-lähteenä. Kuinka hän olisi voinut arvata, että hän sitoumuksestaan
-luopuisi, ennenkuin joulu oli lopussa, ja että syynä siihen olisi
-yksinkertaisesti Continentalin englanninkiihkoisen isännän oikku.
-Tuo gentlemanni, josta Francis usein oli pilkaten sanonut: --
-"Pistäisipä minun joskus päähäni ruveta pukeutumaan englantilaisesti,
-niin kyllä tuo hölmö minut siitä taudista parantaisi", tuli itse
-tietämättään, kohtalon narripelissä näyttelijänä esiintyessään,
-syöksemään onnettoman valheen ja petoksen pelottavaan kuiluun.
-Kavaljeeri Francesco Renda oli nimittäin tavakseen ottanut viettää
-_Christmas_-juhlaa pystyttämällä suurimpaan saliinsa hotellin
-brittiläisten ja itävaltalaisten asukkaiden iloksi suunnattoman
-suuren joulukuusen, jonka kaikki oksat olivat palavia kynttilöitä
-täynnä. Näytelmäkappale, joka useimmiten oli enemmän tai vähemmän
-paikallista laatua, täydensi juhlaa. Tänä vuonna hän oli tähän
-toimeen vuokrannut erään noita neapelilaisia laulajajoukkoja, joita
-Sorrentossa ja Amalfissa käyneet liiaksikin tuntevat. Kun Henriette
-Francis'lle näytti noita kolmea pääsylippua, jotka diplomaattinen
-don Ciccio, vainuten älykkäänä etelämaalaisena nuoren miehen tekevän
-hänestä pilkkaa, oli hänen poissaollessaan tuonut, hän ei voinut olla
-sanomatta:
-
--- "Miksei! Mennään vaan kuuntelemaan: _Funiculi, funicula_... Sepäs
-vasta hauskaa!..."
-
--- "Kenties ette tahdo sinne tullakaan?"... oli Henriette vastannut,
-alistuen heti lempivänä naisena, joka tahtoi säästää rakastettunsa
-pienimmältäkin rasitukselta. Miksikä Francis päinvastoin väitti, että
-heidän oli kaikkien mentävä gentlemannin kutsuihin? Olisihan hänen
-kumminkin pitänyt arvata, että, koska tuo joulukuusi (_X-mas tree_),
-niinkuin etehisen seinässä olevassa ilmoituksessa sanottiin, oli
-etenkin lapsia varten, rouva Raffrayekin arvattavasti veisi pienen
-tyttärensä sinne. Ja hän ajattelikin sitä, mutta luuli olevansa
-niin luja, ettei hänen tarvinnut tuota mahdollisuutta pelätä.
-Hänenhän vain tarvitsi kääntää pois silmänsä, niin asia oli sillä
-hyvä, ja niinmuodoin hänen ei tarvinnut kieltää kihlatultaan tuota
-vähäistä huvitusta, joka näkyi nuorta tyttöä houkuttelevan, vaikka
-hän kyllä heti olisi suostunut siitä luopumaan. Kun Francis siis
-jouluiltana astui juhlapukuisia muukalaisia vilisevään, pieneen
-salonkiin, jonka keskellä säteili kirjavien kynttilöiden ja lyhtyjen
-valaisema, jättiläiskokoinen joulukuusi, hän oli jo valmistautunut
-kestämään uutta kidutusta. Mutta hän ei tullut ajatelleeksi, että
-Francesco Renda, kohteliaisuudessaan ryhmittäen vieraitaan heidän
-kansallisuutensa mukaan, määräisi rouva Scilly'lle ja Henriettelle
-heidän paikkansa juuri Pauline Raffrayen ja hänen tyttärensä viereen!...
-Niin, todellakin, tuossa vasemmanpuolisessa nurkassa, minne
-heidät saattoi muhkea don Ciccio, joka oli puettuna Carlton-klubin
-täsmällisimpien jäsenten tapaan, kielovihko napinlävessä, siinä
-istui heitä varten varattujen kolmen tyhjän nojatuolin vieressä
-eräs lapsi, ihmeissään katsoen komeata kuusta, ja lapsen vieressä,
-pyhävaatteihinsa puettuna, sama vanha uskollinen hoitajatar, jonka
-Francis tuona muistettavana aamuna oli nähnyt eucalyptuspuun juurella
-sukkaa kutomassa. Ja pienokainen oli Adèle Raffraye, hänen oma pikku
-Adèlensa. Nyt Henriette jo istuutui tuolille, joka oli lasta lähinnä,
-rouva Scilly osoitti Francis'lle keskimäisen paikan ja asettui itse
-hänen toiselle puolellensa. Eikä Pauline -- taudinkohtaus kai oli
-estänyt häntä tulemasta -- ollut siellä vihattavalla läsnäolollaan
-yllyttämässä häntä taisteluun vaarallista ja hirveätä kiusausta
-vastaan.
-
-
-
-
-VI.
-
-JOULUKUUSEN YMPÄRILLÄ.
-
-
-Vastatulleiden nostama hälinä ei hetkeksikään saanut pikku
-Adèlen silmiä irtautumaan loistavasta taulusta, joka avautui
-hänen eteensä. Ihmeiden satumaista maailmaa oli lapselliselle
-mielikuvitukselle komea joulukuusi, jonka synkkien oksien suojassa
-kellui sadottain kirjavia ja loistavia palloja, samoin kuin maassa
-istuvien neapelilaisten soittajien kirjava ryhmä. Miesten raitaiset
-lakit ja punaiset, keltaiset tai siniset vyöt, heidän pukunsa
-teatterikoristeet ja heidän omituiset soittokoneensa, naisten
-hiusasut, suunnattoman suuret metalliset neulat ja kirkasväriset
-samettihameet, kaikki nuo muukalaisuuden sangen yleiset silmänherkut
-ihastuttivat yhtä paljon pikku tyttöä kuin hänen hoitajaansakin,
-ja he muodostivat itse tietämättään paljon viehättävämmän näyn,
-lapsi ja halpa palvelijatar, jonka uurtuneet, nöyrät kasvot
-hymyilivät pienokaisen hentojen, herkkien, elämän uutuudesta
-innostuneiden kasvojen vieressä. Äkkiä kumminkin lapselta viattoman
-innostuksen lumous hälveni, ja hän heräsi todellisuuden kovan kouran
-kosketuksesta. Hänen katseensa näet sattui viereisiin, vastikään
-tyhjiin nojatuoleihin, missä nyt istui vieraita ihmisiä, jotka
-olivat hänen kuulemattaan sinne tulleet. Ujouden vavahdus kohotti
-veren hänen poskilleen, ja vaistomaisesti hän painui hoitajansa
-puoleen tuolla aran otuksen liikkeellä, joka oli hänelle ominainen.
-Sellaisina hetkinä hän kallisti sievän päänsä, ja hänen suurissa,
-ruskeissa silmissään päilyi rypistyneiden kulmakarvojen alla
-tuskaisesti säikähtynyt ilme. Hänen päänsä torjuvassa asennossa
-oli silloin hiukan puolustusasemaan asettuneen antiloopin vauhkoa
-siroutta. Huomatessaan lapsen vaistomaista luulevaisuutta ilmaisevan
-liikkeen neiti Scilly, joka satunnaistuttavan hyväntahtoisella
-hymyllä oli tervehtinyt vanhaa Annettea, kääntyi Francis Nayrac'in
-puoleen sanoen:
-
--- "Tuossahan on taannoinen pikku ystäväni, tiedättehän, se joka
-niin sievästi puheli sairaalle nukelleen... Katsokaapas häntä,
-salaa, jottei hän kokonaan joutuisi hämilleen, ja sanokaa, eikö hän
-hämmästyttävästi muistuta sisarenne lapsuudenkuvaa? Vieläkin enemmän
-nyt, kun hänellä ei ole hattua päässä..."
-
--- "Hämmästyttävästi...", toisti Francis vapisevalla äänellä.
-Vastustamattomasti hänen päänsä kääntyi lapsen puoleen. Oi, niin
-kauan kuin lempiviä sydämiä on olemassa, mikä viisaus voi heissä
-voittaa katsomisen tarvetta, tuon katsomisen, joka lempeimmän
-runoilijankin mukaan oli Orfeuksen anteeksiantamaton rikos. "Hän
-kääntyi, sydän voitettuna", sanoo tuo kaihomielinen Virgilius...
-ja samoin Francis'kin, sydän voitettuna, loi katseensa lapseen.
-Liikutus, joka oli hänet vallannut heti hänen tultuansa ja
-huomattuansa missä vaarallisessa paikassa hänen oli iltansa
-vietettävä, olisi epäilemättä näyttänyt sangen omituiselta hänen
-tovereistaan. Mutta rouva Scilly ja Henriette olivat tämän ensimäisen
-hetken hälinässä ikäänkuin huumeessa äänekkäiden keskustelujen
-kohinasta, valojen häikäisevästä loisteesta, koko tämän tilaisuutta
-varten näytelmähuoneeksi järjestetyn salin kirjavasta hyörinästä.
-Nyt kun neiti Scilly kykeni huomaamaan sulhasensa tavattoman
-mielenliikutuksen, oli aivan luonnollista, että hän selitti sen
-vainajan muiston aiheuttamaksi. Ja totta olikin, että Francis
-vainajan muistosta heltyi, antautuessaan katselemisen vihlaisevalle
-hekumalle, jonka hän oli itseltänsä niin tunnollisesti kieltänyt.
-Istuen hänen edessään, profiili melkein pois käännettynä, pikku tyttö
-näytti hänelle kultakiharain kehystämän posken hienot piirteet. Hän
-oli valkoisiin puettu. Yksinkertainen musliininen poimukaulus ympäröi
-hänen hentoa kaulaansa, kohottaen sen erikoisen hienoa kalpeutta,
-jota Henriette kerran oli verrannut vaalean ruusun sisälehtien
-kellertävään kalpeuteen. Tuo kelmeä väri oli liikuttavassa
-sopusoinnussa suun haaveilevan, miltei katkeran ilmeen kanssa, kun
-ei hymy raittiita huulia vilkastuttanut. Koko hänen olemuksensa
-tuntui uinailevan itsetiedottoman kaihomielisyyden viihdyttämänä.
-Aviorikoksesta syntyneitten lapsien kasvoissa on usein sellaisen
-ennenaikaisen alakuloisuuden ilme! Heidän silmäteräinsä pohjalla
-piilee jäännös kauhua, tunnonvaivojen uhkaavan koston kauhua,
-joka on täyttänyt heidän äitiensä mielen. Luulisi melkein, että
-heidän vaistonsa aavistaa, arvaa heidän rikoksellisen syntyperänsä
-surkeuden ja valheen. Ja kumminkin, huolimatta katseen arveluttavasta
-syvyydestä, Adèlen kehitys tuntui olevan hänen ikäisensä lapsen,
-jonka mieli iloisesti hykähtää vähimmänkin huvituksen tarjoutuessa ja
-jonka sielu on täynnä itseperäistä, välitöntä, melkeinpä eläimellistä
-elämäniloa. Sillä tuskin olivat soittajat alkaneet esiintyä, mikä
-viulua vinguttaen, mikä mandoliinia helisyttäen, mikä kastanjettia
-naksuttaen, mikä tanssien tai ilvehtien, niin väri alkoi kohota
-pienokaisen poskille, loiste hänen silmiinsä, hymy hänen huulilleen,
-ja koko hänen olemuksensa värähteli ja muuttui. Sitä myöten kuin
-lapsi näin antautui tunteittensa valtaan ja hänen nuoren luonteensa
-eri ominaisuudet hänen käytöksessään vähitellen ilmenivät, Francis
-yhä enemmän pääsi huomaamaan niitä sukulaisuuden siteitä, jotka
-niin piirteiden kuin sielunkin puolesta yhdistivät pienokaista
-sisar vainajaan. Hänen mielikuvituksessaan nuo kaksi kuvaa, hänen
-muistoissaan säilynyt ja sen todellisuudessa liikkuva varjokuva,
-ikäänkuin sulivat yhteen ja tekivät häneen taas saman, melkein
-ylenluonnollisen ihmeen vaikutuksen kuin ensi kerralla puutarhassa.
-Hänen kaukaisten jouluaattojensa suloinen leikkitoveri palasi henkenä
-hänen luokseen, sekoittuakseen, ruumiintuakseen tuon herttaisen
-lapsukaisen heikkoon ruumismajaan, jonka hän, Francis, kietoi, sulki
-katseeseensa, niinkuin hän olisi tahtonut sen syliinsä sulkea. Mutta
-siinä oli, tuon hänen verestänsä syntyneen ruumiin ja hänen oman
-sykkivän sylinsä välillä tällä hetkellä aineellisestikin toinen --
-mikä tuskallisen sattuva symboli hänen nykyisestä kohtalostaan! Se
-mikä hänelle oli maailmassa kalleinta, rakkahinta, oli tuossa hänen
-vieressään, katsoi häntä vastaan kahden silmistä. Miksikä hän ei
-voinut heitä toisiinsa yhdistää, heitä toisilleen antaa, toisen
-sydäntä toiseen liittää niinkuin lasta äitiinsä, niin että hänen oma
-rakkautensa, yhdistyen heissä ja heidän keskinäisestä hellyydestänsä
-eläen, suurempana ja kirkkaampana palaisi! Mieletön unelma, samalla
-kertaa viaton ja rikoksellinen hulluudessaan, unelma, joka jo
-ennenkin oli hänen hourailevaan mieleensä johtunut!... Se vainosi
-häntä tässä juhlasalissa hellittämättä, jäsen vaikutusta yhä lisäsi
-hänen viimeaikainen itsensähillitsemisjännityksensä, niin että hän
-unhotti missä oli ja minkä levottoman valvonnan alaisena, unhotti
-että istui kihlatun morsiamensa ja hänen äitinsä välissä, ja hän oli
-niinkuin unesta heräävä, kun kuuli tutun äänen hiljaisen kuiskeen ja
-säpsähtäen horroksistaan näki Henrietten puhtaiden immenkasvojen,
-elpymistoiveittensa ainaisten virittäjäin, kääntyvän hänen puoleensa:
-
--- "Minä näen että te kärsitte", sanoi Henriette. "Tuo pikku tyttö
-muistuttaa teitä liiaksi sisarestanne. Tahdotteko että menemme pois?"
-
--- "En", vastasi Francis, pakottautuen hymyilemään, "se on jo
-lopussa. Tiedättehän, tuo muisto on aina ollut arka kohta..."
-
--- "Rakas Francis!..." sanoi Henriette, ja hänen suorissa
-sinisilmissään oli niin paljon hienotunteista osanottoa, että
-Francis'n täytyi katsoa pois. Hän oli siis uudestaan, kaikista
-päätöksistään huolimatta, valheiden kirottuja teitä astumassa.
-Kaksinkertainen oli hänen valheensa, kun hän myönsi liikutuksensa
-aiheutuvan Henrietten edellyttämästä jalosta herkkätunteisuudesta,
-suostuen samalla ottamaan vastaan nuoren tytön lempeätä sääliä,
-joka hänestä tuntui suloiselta, vaikka sen olisi pitänyt häntä
-kauhistuttaa. Hän oli niin suuresti säälin tarpeessa, halusi niin
-kiihkeästi antautua riehuvien tunteittensa valtaan, että hän vielä
-toisenkin kerran kielsi, kun rouva Scilly ehdotti, että he lähtisivät
-pois.
-
--- "Ei teidän tarvitse jäädä tänne minun tähteni", sanoi tämä;
-"ovathan nuo neapelilaiset laulut minusta aina miellyttävät, mutta
-joka yhden tuntee, tuntee kaikki..."
-
--- "Nämä ovat, kumma kyllä, melkein uusia", vastasi nuori mies, "ja
-soittajat ovat koko taitavia, mikä on vielä kummempaa. -- Ja sitten,
-mikä näyttelijäkyky! Se täytyy minunkin myöntää!... Katsokaapa
-tuota paksua tuossa; mikä ulkokullatun roiston leveä naama! Ja entä
-tuo laiha, jäykkäkasvoinen veitikka, jonka liikkumattoman vakava
-ilme tekee niin hullunkurisen vaikutuksen!... Varmaankin he ovat
-samanlaisissa hotelleissa laulaneet tuhansia kertoja, ja sittenkin
-he tuntuvat todenteolla huvittelevan omastakin puolestaan. Ja yleisö
-on näyttelijäin arvoinen... Englantilaisia, jotka suvaitsevat
-alentua neapelilaisten juhlamenojen katsojiksi. Siinä ilmenee koko
-tuo ylenkatse ja koko tuo ihailu, jota pohjoismaalaiset tuntevat
-etelän asukkaita kohtaan... Tuo vanha myssypäinen lady tuolla
-oikealla, jonka poskissa on neljän portviininjuojapolven punaista
-pulleutta, kuinka hänen arvokkaisuutensa sulaa noitten maankiertäjäin
-virnistyksistä!... Oivallista kerrassaan..."
-
-Kauan hän näin puheli vilkkautta teeskennellen todistaakseen äskeisen
-levottomuutensa kokonaan hävinneeksi. Innostuneella haastelullaan
-hän ei tahtonut pettää ainoastaan luottavaisia tovereitaan,
-itseään hän varsinkin tahtoi pettää, tyynnyttää hurjasti sykkivän
-sydämensä. Mutta lakkaamatta hänen puhellessaan hänen silmänsä
-palasivat pieneen tyttöön, ja äkkiä, sattumalta tämäkin katsahti
-häneen. Ensimäisen kerran nuo vienosti punertavat kasvot kääntyivät
-häneen päin ja raikkaan ruskeat silmät loivat selkeän katseensa
-häneen -- tarkoituksetta, rauhallisesti, niinkuin Paulinekin
-oli häntä sinä muistettavana aamuna katsonut. Sitten tuo katse
-siirtyi yhtä luontevasti, yhtä rauhallisesti katsojariviin heidän
-takanansa, palatakseen jälleen joulukuuseen ja soittajiin, aina yhtä
-levollisena, yhtä selkeänä. Tiesihän Francis liiankin hyvästi, ettei
-hän ollut Adèlelle sen enempää: muuan vieras vain, johon lapsi ei
-kiinnittänyt eikä voinutkaan kiinnittää mitään erityistä huomiota.
-Miksikä tuo täydellinen välinpitämättömyys niin tuskallisesti viilsi
-hänen sydäntänsä, miksikä se tuntui hänestä kovemmalta kaikkia
-muita iskuja, jotka häntä näinä surun viikkoina olivat kohdanneet?
-Mitä hän tuolta pikku tyttö paralta toivoi, koetettuansa pitkien
-vuosien kestäessä niin suurella vaivalla ja kestävyydellä pyyhkiä
-hänet pois elämästään? Kuvitteliko hän, että jonkunlainen hellyyden
-suggestioni virtaisi hänen silmistään tarpeeksi valtavana herättämään
-pienokaisessa veren äänen, joka tällä hetkellä, mahtavampana kuin
-koskaan ennen, hänen omassa sydämessään huusi? Isyyden vaisto,
-joka niin voimakkaasti, niin äkkiä oli hänessä herännyt, tuotti
-hänelle melkein fyysillistä kärsimystä. Tuskin hän koskaan saisi
-omalta lapseltaan edes tuota kesytetyn vieraan sympatiaa, jota tämä
-näkyi osoittavan neiti Scilly'lle. Henriette oli ollut oikeassa,
-kun kerran oli sanonut omistavansa taikakeinon, joka hänelle avasi
-pienokaisten sydämet. Varovaisempana tällä kertaa kuin viimein
-nähdessään lapsen puutarhassa hän ei nyt liian nopeasti lähestynyt,
-vaan antoi pikku pelkurille aikaa tointua, salaa tutkia ja
-arvostella, kunnes viimein kokonaan hänet voitti kauneuteen yhtyneen
-suloutensa vastustamattomalla ja sulattavatta viehätysvoimalla.
-Tuon viehätyksen toimittama valloitus kävi huomattavaksi pikku
-Adèlen muuttuneessa asennossa, josta pinnistys vähitellen lauhtui.
-Hän ei enää kyyristynyt nojatuolin nurkkaan, johon hän oli vieraat
-huomatessaan vetäytynyt, ikäänkuin hakeaksensa hoitajaltansa turvaa.
-Hänen hento vartalonsa oli taas kohonnut ja uskalsi vapaasti
-liikkua. Nähtävästi ujous ei enää hänen henkeänsä ahdistanut. Pari
-kertaa, jonkun laulajan liian hullunkurisen kujeen johdosta, hän
-nauroi samaan aikaan kuin vieressä istuva nuori tyttökin, ja saapui
-hetki, jolloin he rupesivat toisilleen puhumaan. Lapsen puolesta
-lähestyminen tapahtui pienen antiloopin sirolla liikkeellä, kun
-se varovasti suostuu lähestymään tuoresta lehtiannosta tarjoavaa
-kättä, jota se ensin on säikähtyneenä paennut. Kuinka hyvältä olisi
-Francis'sta tuntunut Henrietten salaperäinen viehätysvoima, elleivät
-olosuhteet olisi olleet niin tukalat. Nyt se vain lisäsi hänen
-kurjuuttansa, näyttäen hänelle miten olisi voinut olla ja syösten
-hänet vielä syvemmälle mielenliikutuksien ristiriitaan. Kun hän
-salli tunteittensa siinä määrin kiihottua tämän lapsen suloudesta,
-niin hän samalla suostui nielaisemaan uuden annoksen sitä myrkkyä,
-josta koko hänen ruumiinsa paloi, raiskasi siveytensä ja kunniansa,
-raiskasi rakkautensakin. Ainakin hän tunsi itsessään vähenevän
-tuon rakkauden onnelliseksi-tekemisen voiman. Ja ihastuksella,
-epätoivolla, uteliaisuudella ja kauhulla hän jäi kuuntelemaan noiden
-kahden keskustelua, joka jatkuessaan kävi yhä ystävällisemmäksi ja
-tuttavallisemmaksi.
-
--- "Oletteko koskaan nähnyt näin kaunista joulukuusta?" virkkoi neiti
-Scilly.
-
--- "Ei toki koskaan", vastasi kiireesti vanha Annette, mutta
-hämmästyi suuresti, kun huomasi pikku neitinsä äkkiä muuttuvan
-puheliaaksi vierastenkin seurassa, sillä Adèle vastasi samalla aikaa:
-
--- "En, en niin kaunista, mutta olen kumminkin nähnyt sangen
-kauniita... Viime vuonna äiti puki kuusen viidellekymmenelle pikku
-tytölle. Siitä minä pidin vielä enemmän kuin tästä... Ensiksikin",
-jatkoi hän, katse kaukana, "se oli kotona, ja oli lunta..."
-
--- "Ja sitten olitte pikku ystävänne seurassa...", sanoi Henriette.
-
--- "Niin", vastasi vilkkaasti lapsi, "olin Françoisen, Annetten
-sisarentyttären kanssa."
-
--- "Entä muut pikku tytöt?" kysyi neiti Scilly.
-
--- "Muutko? Nehän ovat vain leikkitovereita", vastasi pienokainen,
-"kun sitä vastoin Françoise, hän on niinkuin äiti ja niinkuin
-Annette. Hän ei voinut tulla meidän mukaamme. Hän on niin köyhä.
-Hänen täytyy tehdä ulkotyötä pellolla ja niityllä. Kun hän kasvaa
-suureksi, niin hän saa tulla kartanoon asumaan ja minä otan hänet
-aina mukaani matkoilleni."
-
-Hänen silmänsä loistivat, kun hän näin hymysuin esitti lapsellisen
-tuumansa, missä oli sitä vilpitöntä hyväntahtoisuutta, joka jo elämän
-sarastaessa osoittaa laajatunteista ja jalomielistä luonnetta.
-Henriette kääntyi Francis'hin sanoakseen hänelle puoliääneen: "Kuinka
-hyvin näkee että hänellä on jalo äiti!..." ja hän sulki käteensä
-pikku naapurinsa käden, joka hyväily sai veren kohoamaan tämän
-kasvoille. Lapsi hymyili, yhä vielä hiukan hämillään, mutta sangen
-ystävällisesti, ja nyt Henriette jo häneltä kysyi:
-
--- "Toivon, ettei äitinne ole sairaampi, koska hän ei ole tullut
-tänne..."
-
-Tämä kysymys sammutti heti hymyn pikku tytön huulilta. Varjo synkisti
-hänen henkeviä kasvojaan, joissa kaikki hänen ajatuksensa kuulsivat
-niinkuin veri sinisessä suoniverkossa hänen kauniilla ohimoillaan.
-Hän vastasi:
-
--- "Kiitos, hyvä rouva, äiti on voinut paremmin näinä viime päivinä.
-Mutta eilen hän hiukan vilustui ja tänään hän on ollut hyvin väsynyt.
-Hän ei tahtonut pidättää minua luonaan. Hän pelkää aina, että minun
-on Palermossa ikävä ja että kaipaan Molamboz'ta. Se onkin totta.
-Pidän paljon kotiseudustani, mutta olen mieluummin täällä hänen
-kanssaan..."
-
--- "Saatte nähdä, kuinka nopeasti tämä kaunis aurinko hänet
-parantaa", sanoi Henriette, joka katui että oli näin lapsen mieleen
-johdattanut rouva Raffrayen kuvan, vaikka näki, kuinka herkkä hän
-oli vähimmillekin liikutuksille. "Minunkin äitini oli hyvin sairas,
-kun tulimme tänne. Ja katsokaa nyt, kuinka hän voi hyvin..." Sitten,
-jottei uudestaan pahoittaisi pienokaisen mieltä, hän koetti siirtyä
-toiseen asiaan, sanoen: "Minun täytyy pyytää teitä sanomaan minua
-neiti Henrietteksi eikä rouvaksi. Tahdotteko?..."
-
-Adèle ei näyttänyt kuulevan tätä loppulausetta, niin oli hän vajonnut
-tarkastamaan rouva Scilly'n kasvoja, joita hän tällä hetkellä tutki
-intohimoisella uteliaisuudella.
-
-Oli sangen helppo arvata miksi. Lapsi vertaili kreivittären kasvoja
-niihin kasvoihin, jotka olivat hänelle kalleimmat maan päällä. Hänen
-hellyytensä tuntui häntä opettaneen -- niinkuin tällä iällä joskus
-sattuu -- huomaamaan terveyden vaaroja, joita hänen järkensä ei
-kyennyt tajuamaan. Sittenkin hän oli kuullut kaikki, sillä hän jatkoi
-hetken aikaa vaiettuaan:
-
--- "Anteeksi, neiti, onko teidän äitinne ollut kauan vuoteen
-omana?..."
-
--- "Viikkomääriä", vastasi Henriette.
-
--- "Anteeksi vieläkin", jatkoi lapsi, "tuntuiko tästä hyvin
-kylmältä?..." Ja hän osoitti rintaansa.
-
--- "Tuntui kyllä", sanoi Henriette.
-
--- "Ja ryittikö paljon yöllä?"
-
--- "Paljon."
-
--- "Ja kuinka kauan hänen on täytynyt olla Palermossa
-parantuakseen?..."
-
--- "Ei ole kahtakaan kuukautta siitä kuin läksimme Parisista..."
-
-Lapsi vaikeni uudelleen. Mitä hän mahtoikaan mielikuvituksessaan
-hautoa, laulajien jatkaessa kujeitaan ja heitellessä matkailijain,
-joutilaitten ja sairaitten jokapäiväiselle seuralle tuota hehkuvaa,
-elinvoimaista innostusta, joka kaikesta huolimatta kaikuu Vesuviuksen
-tuhkansekaisesta hiekasta puhjenneissa kansanlauluissa. Pikku tyttö
-tuntui kadonneen kauas tästä näytäntösalista, unhottaneen sekä
-yleisön että soittajat. Mutta niinkuin ainakin, kun kuulemme soittoa
-sitä kuuntelematta, sävelet kietoutuivat hänen unelmiinsa, lisäten
-niiden itsetiedotonta haaveilevaisuutta, samoin kuin ne Henriettessä
-lisäsivät säälin tunnetta. Nuori tyttö katui syvästi, että oli
-kosketellut lapsen ennen aikojansa kehittyneen herkkätunteisuuden
-liian arkaa kohtaa. Nuo samat sävelet saivat myöskin Francis'in
-liikutuksen kohoamaan äärimmilleen. Hän oli kuullut joka ainoan sanan
-tuosta lyhyestä keskustelusta ja kauhistuen oli hänkin huomannut
-lapsen sydämen aikaisen kypsyyden. Hän oli nuo tunteet omiksensa
-tunnustanut, ja ollen kokonaan perinnöllisyysajatusten vallassa hän
-ei voinut olla huomaamatta, että hän oli pienokaiselle, tämän oman
-suvun piirteiden lisäksi, isänperintönä luovuttanut sairaloisen
-herkkätunteisuuden turmiollisen lahjan. Francis ja hänen sisarensa
-olivat kumpikin Adèlen iällä niin paljon siitä kärsineet, sillä
-heidän sielunsa niinkuin hänenkin oli ikäänsä nähden liian aikaisin
-kypsynyt. Ja ketä lapsi sellaisella sairaloisella, äkkikypsällä
-hellyydellä rakasti? Äitiä, joka ansaitaksensa lapseltaan sellaisen
-rakkauden epäilemättä oli sen arvoinen. Francis tiesi omasta
-kokemuksestaan, että herkkätunteiset luonteet eivät ole helposti
-voitettavissa. Vähimmästäkin asiasta he loukkaantuvat ja sulkeutuvat
-kuoreensa. Kiivas sana, aiheeton syytös, kärsimätön kohtelu saa
-heidät peräytymään, ja meidän käy melkein mahdottomaksi uudelleen
-voittaa heidät, kun läheisyytemme heti heille palauttaa mieleen
-karvaan mielenahdistuksen. Adèlen jumaloitseva hellyys rouva
-Raffrayeta kohtaan oli uusi, tällä kertaa kieltämätön todiste
-äidin rakkaudesta lapseen. Eikö Francis'n olisi pitänyt olla
-siitä onnellinen? Eikö hänen omaatuntoansa lievittänyt tuo tieto,
-että lapsi oli Paulinessa uudestaan sytyttänyt velvollisuuden
-ja vastuunalaisuuden tunteen, joka jo näytti sammuneen. Jos
-Francis olisi huomannut pienokaisen kituvan rakkauden puutteesta
-ja värjöttävän kylmän kohtelun hyydyttävässä ilmassa, joka
-helläluonteisissa lapsissa turmelee sielun ainiaaksi, niin eikö
-hän olisi kironnut entistä rakastajatartansa tämän luonnottoman
-kovuuden tähden vielä enemmän kuin entisten petoksien vuoksi. Miksikä
-hän sitten koko tämän keskustelun ja sitä seuraavan äänettömyyden
-kestäessä tunsi sydämessään niin oudosti kalvavan kolotuksen, vaikka
-hänelle oli todistettu, että pienokainen oli onnellinen, Joka tieto
-yksin saattoi lohduttaa ja rauhoittaa lapsestaan iäksi erotettua
-isää? Ja hän kuuli tuon kiduttavan keskustelun jälleen jatkuvan.
-
--- "Me", sanoi Adèle, "olemme olleet täällä kohta neljä viikkoa.
-Helmikuussa siitä tulee kaksi kuukautta." Tuo lause merkitsi
-nähtävästi hänen suussaan: "Helmikuussa äiti paranee...", sillä
-ilo syttyi uudestaan hänen ruskeissa silmäterissään, kun Henriette
-häneltä kysyi:
-
--- "Ensi kertaako te olette matkoilla?"
-
--- "En", vastasi pienokainen, "olen usein käynyt tätini luona
-Besançonissa..."
-
--- "Oletteko käynyt Parisissa?..."
-
--- "En koskaan. Meidän piti mennä sinne, kun äiti oli niin sairas,
-kysymään lääkäriltä neuvoa. Mutta sitten äiti ei tahtonutkaan.
-Annette on sanonut minulle, ettei äiti voi sitä kaupunkia sietää,
-sittenkuin isä parka sinne kuoli... Onko teidän isänne Palermossa?"
-lisäsi hän.
-
--- "Minunkin isäni on kuollut", vastasi Henriette, "aikoja sitten..."
-
--- "Mutta te kai olette hänet nähnyt", kyseli lapsi, "te kai
-muistatte häntä?"
-
--- "Muistan kyllä", vastasi Henriette, "olin silloin
-yhdeksänvuotias..."
-
--- "Aivan niinkuin minä nyt", jatkoi lapsi. Hän katseli uudestaan
-neiti Scilly'tä arasti, epäröivästi, niinkuin se joka tahtoo jotakin
-sangen arkaluontoista asiaa esittää.
-
--- "Neiti...", ja kun Henrietten silmät häntä lempeästi kehottivat,
-hän jatkoi: "Tahtoisin kysyä teiltä jotakin...?"
-
--- "Mitä sitten?" sanoi nuori tyttö.
-
--- "Kun tapaa toisensa taivaassa, kuinka voi tuntea niitä, joita ei
-ole eläessään nähnyt?"
-
--- "Sen salaisuuden Jumala yksin tietää", vastasi Henriette. Hänen
-oma uskonsa oli niin viattomasti lapsellinen sekin, ettei hänen olisi
-johtunut mieleen hymyillä pienokaisen kysymykselle. Hän kertoi sen
-heti kihlatulleen, lisäten: "Mikä omituinen ja liikuttava lapsi!"
-Hän ei arvannut, että Adèlen lause, jonka hän näin Francis'lle
-toisti, tämän korvissa sai vielä paljon oudomman merkityksen. Mutta
-kun Henriette kääntyi jatkaakseen tätä keskustelua, joka häntä jo
-niin erinomaisesti miellytti, hän sai nähdä, että jos äskeinen pieni
-ystävä todellakin oli sangen liikuttava, oli hän myöskin sangen
-lapsellinen. Hänen eloisissa kasvoissaan, jotka vastikään olivat
-kuvastaneet liian kovaa tuskaa, päilyi nyt aivan uusi ilme. Tähän
-muutokseen ei tarvittu muuta kuin odottamattoman vieraan tulo. Uusi
-tulija oli vain ovenvartia, ennenmainittu kieliniekka, joka melkein
-tuntemattomaksi töhrittynä, valkea peruukki päässä ja pitkä parta
-harmaaksi puuteroituna, toimitti joulupukin virkaa tai pikemmin
-esiintyi don Ciccion anteliaisuuden edustajana kantaen kontissaan
-koko kasan pikku esineitä, jotka olivat määrätyt annettaviksi siellä
-täällä istuville, lukuisille lapsille. Jännitys, joka ilmeni Adèlen
-asennossa hänen odottaessaan yksinkertaisen yllätyksen iloa, osoitti
-jo sekin lapsen ääretöntä herkkätunteisuutta. Hänen silmäinsä loiste
-oli liian kirkas, hänen kätensä liikkeet liian hermostuneet. Veri
-juoksi liian nopeasti hänen nyt iloisista toiveista hehkuvissa
-poskissaan, ja kun hän otti vastaan lahjansa hotellin isännältä,
-joka itse esiintyi joululahjain jakajana, hänen kätensä vapisivat
-liian kiihkeästä innostuksesta. Lahjalla ei suurtakaan arvoa ollut;
-olipahan vain sisilialaiseksi talonpoikaistytöksi puettu nuken
-pahanen. Mutta lapsi, katsottuaan sitä ihailevin silmin, sanoi
-hoitajalleen, ajatellen suurta nukkeansa, lemmikkiään:
-
--- "Näetkös, tästä tulee toiselle Françoise."
-
-Hän nousi lausuessaan nämät sanat, jotka lapsellisuudessaan olivat
-niin koomillisena vastakohtana hänen äskeisiin, ennenaikaista
-kypsyyttä osoittaviin puheisiinsa. Vanha hoitaja, kelloa
-katsottuansa, oli nimittäin hänelle viitannut, että oli aika lähteä
-kotiin. Hiukan ujosti Adèle kääntyi Henrietten puoleen sanoakseen
-hänelle hyvää yötä, ja nuoren tytön vastattua tähän liikkeeseen
-hivelemällä lapsen poskea, tämä kiitti häntä hymyllä, joka puhui
-siitä lämpimästä ystävyydestä, johon lapset kykenevät ja joka niin
-vähästä heidän sydämessään syntyy. Francis'n ja rouva Scilly'n ohi
-pienokainen kulki tavallisella sirolla arkuudellaan; sitten hän
-katosi nojatuolirivien taa. Soittajat, joulukontin käytyä tyhjäksi,
-tarttuivat uudestaan keskeyttämänsä sävelen päästä kiinni, ja
-neiti Scilly ilmoitti äidilleen ja sulhaselleen iltamatunnelmiensa
-lopputuloksen, sanoen heltyneellä äänellä:
-
--- "Kun ajattelee, että tuollainen helläsydäminen pikku raukka voi
-jäädä orvoksi ja turvattomaksi, ennenkuin vuosikaan on lopussa! On se
-vähän liian surkeata!..."
-
--- "Henriette on oikeassa", ajatteli Francis myöhemmällä. "On se
-vähän liian surkeata...!" Mutta nuo sanat, jotka eivät Henrietten
-suussa mitään erityistä tarkoittaneet, sisälsivät Francis'lle mitä
-hirvittävintä, tarkkapiirteisintä todellisuutta. Hän näki Paulinen
-kuolevan. Vaikka siitä lähtien kuin Francis oli Adèlen tavannut,
-hänen entinen rakastajattarensa oli ikäänkuin peräytynyt hänen
-ajatuksissaan ja asettunut toiselle sijalle, tuo ajatus synnytti
-hänessä aivan omituisen väristyksen, sellaisen, joka meidät valtaa,
-kun rakkauden salaperäisestä taikavoimasta vavahtava sydän lakkaa
-sykkimästä meidän sydäntämme vastaan. Niin, Pauline oli kuoleva,
-kohtakin kuoleva, arvattavasti palattuansa takaisin omaan kotiinsa
-ja nautittuaan noita valheellisia toipumishetkiä, joita etelän
-aurinko laupeudessaan suopi keuhkotautisille. Ja pikku Adèle olisi
-siellä ja saisi omin silmin nähdä tuon kauhean näytelmän, jonka hän
-itsekin aivan nuorena äitinsä kuolinvuoteen ääressä oli nähnyt.
-Kuinka nopeasti ne meiltä kuluvat, nuo hetket, jolloin meidän on
-sallittu katsella kalpeata, liikkumatonta ja mykkää naamiota, joka
-vastikään oli niin täynnä eloa ja hellyyttä ja johon lempivän sielun
-rakkaus kuvastui! Kuinka nopeasti ne kuluvat, ja kumminkin, minkä
-syvän jäljen ne jättävät muistoomme, kuinka niiden kaihomieliset
-menninkäiset sitten meitä seuraavat onnemme juhlahetkinäkin! Katkeria
-ne meille kuiskaavat elämäntarinasta, joka oli niin lyhyt ja joka
-särkyi kyyneliin, niinkuin se oli kyynelissä alkanutkin...! Adèlea
-ei tietysti jätettäisi yksin Annetten ja muitten palvelijain luo.
-Hänet vietäisiin pois, mutta minne ja kenen luo? Kenen hahmossa
-oli ilmaantuva tuo tuntematon, joka oli epämääräinen ja uhkaava
-kuin kohtalo? Arvattavasti Besançonin täti, johon pienokainen
-oli viitannut, ottaisi orvon luokseen. Tulisiko hänestä hyvä
-kasvatusäiti? Ja vaikkapa tulisikin hyvä, ymmärtäisikö hän lapsen
-sydäntä, jossa entinen hemmottelu oli sellaisen hellyyden tarpeen
-synnyttänyt ja joka oli tottunut niin lauhkeaan ja lämpimään
-ilmanalaan. Mutta jos ei tuosta naisesta tulisikaan hyvää äitiä,
-jos lapsi lankeisi äkkiä hellyyden paratiisista, missä hän oli
-kasvanut, pahimpaan helvettiin, lapsipuolen sulottomaan elämään?...
-Francis tunsi liian likeisesti, liian syvästi ne siteet, jotka
-hänet yhdistivät pienokaisen värähtelevään ja kiihkeätunteiseen
-luonteeseen; sukulaisuus heidän välillään oli liian läheinen, niin
-ettei Francis voinut olla heti oivaltamatta, kuinka lapsi oli kituva,
-jos hänet oli uuteen maaperään istutettava. Kestäisikö lapsen
-hento organismi sen? Eikö kaikki tuntuisi häneltä solvaukselta,
-loukkaukselta? Pienokainen oli harhaileva avuttomana, ruskeissa,
-laihtumisen suurentamissa silmissä tuo hirveä marttyyrinilme, jonka
-luulisi herättävän kuolleista äidin taikka isän. Eikä äiti heräisi...
--- Ja isä?... -- Jos Adèle jäisi eloon, tästä kovasta onnesta
-huolimatta, jos hän täyttäisi kahdeksantoista vuotta, kuka ottaisi
-hänet naittaakseen, kuka valitakseen nuorelle neitoselle hänen
-arvoisensa toverin? Vaikkapa tuosta tädistä tulisikin harvinaisen
-hyvä holhooja, pitäisi hän kuitenkin vain yhtä asiaa silmämääränänsä:
-kodin perustamista holhokilleen kuta pikemmin sitä parempi. Orvon
-kasvattaminen on liian vastuunalainen, liian raskas tehtävä,
-josta parhaimmatkin helpotuksen huokauksella luopuvat. Adèle siis
-sidottaisiin kehen tahansa, Raffrayen vertaiseen mieheen kenties,
-raakaan, töykeään ja kovaan, joka hänestä tekisi saman kuin tuo
-toinen oli hänen äidistään tehnyt... Nuo jatkuvat mielikuvat olivat
-Francis'lle niin kauheat, että hän kätki kasvonsa käsiinsä ja itki,
-itki tytärtään, itki itseään, -- tytärtään, joka oli näin joutunut
-kovan sattuman käsiin, uinaili elämän hirvittävän syvänteen reunalla,
-itseään, joka oli hänen isänsä, uskoi, tiesi, tunsi olevansa hänen
-isänsä, eikä voinut mitään hänen hyväkseen.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Mutta eikö hän sitten mitään voinut? Kieltäytymispäätös, joka oli
-ollut tuloksena hänen Monrealella vietetyn yönsä tuskallisesta
-omantunnontutkistelusta, perustui yhteen ainoaan kohtaan, jonka hän
-heti oli oikeaksi myöntänyt, siihen nimittäin, että hänelle äkkiä
-selvinneen isänäolon velvollisuudet lasta kohtaan olivat mahdottomat
-sovittaa niihin velvollisuuksiin, jotka hänen kihlausliittonsa
-hänelle valmisti. Hänen oli siis valitseminen. Ja hän oli valinnut
-ne, jotka hänestä näyttivät tuottavan vähimmän kärsimystä hänen
-rakkaimmilleen. Mutta eikö noita velvollisuuksia sitten voinut
-yhteen sovittaa? Hänen muistoonsa palasi kuva, jonka hän oli tänä
-iltana nähnyt: Henriette ja Adèle istumassa käsi kädessä hymyillen
-toisilleen. Mitä tuo heidän vaihtama hymynsä muuta merkitsi, kuin
-että heidät oli luotu toisiansa lempimään, toisiansa käsittämään,
-varttuneempi pienokaisen vakavaksi ystäväksi. Tuskin he olivat
-toisiinsa tutustuneet, kun heistä jo oli tullut ystävät. Tekikö hän
-pahasti, kun ei heti katkaissut tuota alkavaa ystävyyttä suostumalla
-esimerkiksi lähtemään iltamasta kesken pois heti kun Henriette
-sitä ehdotti? Tietysti ei. Tekikö hän pahasti, jos ei estänyt tätä
-ystävyyttä vakaantumasta, jos antoi sattuman jatkaa oikkuilevaa
-peliänsä loppuun asti? Yhteiselämä hotellissa oli kyllä antava
-tilaisuutta uusiinkin tapaamisiin. Henriette ja Adèle kohtaisivat
-toistekin toisensa. He mieltyisivät toisiinsa vieläkin enemmän.
-Sinä yönä, jolloin Francis'n kunniantunto oli jyrkästi kieltänyt
-kaiken sovittamismahdollisuuden, hän oli pitänyt velvollisuutenaan
-mihin hintaan tahansa estää heitä toisiinsa tutustumasta. Nyt, kun
-hän jo itse oli liiaksi lähestynyt lasta, hän taipui kuuntelemaan
-sofismin ääntä, joka aina tietää ajaa asiansa, kun emme tarkasti
-pysy velvollisuuden rajoissa. Tuo vaarallinen ääni, horjuvan
-heikkoutemme taitava rikostoveri, kuiskasi hänelle nuo hirveät
-sanat, joilla niin monesti koetamme tekopyhyyttämme ja kunnottomia
-tekojamme puolustaa: "Onko vaitiolomme valhetta?..." Hänen vain
-tarvitsi heretä sanattomaksi, niin lähestyminen tapahtuisi, tuo
-lähestyminen hänen lapsensa ja hänen morsiamensa välillä, joka
-tuntuisi hänestä niin suloiselta, eikä sitä koskaan voitaisi hänen
-syykseen laskea. Ja hän saisi lasta katsella ja lähestyä, saisi
-hänelle puhua, tarvitsematta piiloutua niinkuin pahantekijä. Mutta
-sellainen asiain tila johti toiseen välttämättömään seuraukseen. Jos
-Adèle jossakin määrin tutustuisi Henrietteen ja hänen äitiinsä, niin
-Pauline Raffrayeta ei voinut sulkea pois tästä tuttavuudesta... Minkä
-vastenmielisyyden tuo ajatus oli hänessä herättänyt ensi kerralla,
-kun hän mielessään näki avioliitonrikkojatoverinsa istumassa
-Henrietten ja kreivittären vieressä, näki viimeksimainitun tätä
-onnetonta surkuttelevan ja säälivän, kenties suutelevankin! Minkä
-hämmennyksen tuo Adèlen vieressä vietetty ilta olikaan Francis'n
-sydämessä saanut aikaan, kun hän nyt koetti povessaan tukehuttaa
-vastenmielisyytensä, jota hän äsken vielä oli tuntenut huomatessaan,
-kuinka suuresti lapsi rakasti äitiään! Mutta olihan Pauline kumminkin
-äitinä kunnioitettava. Eikö hänen monivuotinen hellyytensä pikku
-tyttöä kohtaan ollut sovittanut hänen mustia petoksiansa, eikö hän
-sillä ollut ansainnut anteeksiantoa? Oh, antaisihan hän hänelle
-anteeksikin, jos toivoisi voivansa siihen hintaan ostaa oikeuden
-kaukaa seurata lapsen kehittymistä. Siihen kaikki hänen omantuntonsa
-tinkimiset kärjistyivät. Jos Palermossa näiden perheiden välillä
-ystävyysliitto solmiutuisi, niin se ei tietysti katkeaisi heidän
-Ranskaankaan palattuansa. Kirjevaihdolla ainakin tuttavuutta
-ylläpidettäisiin. Ja siten hänkin, tapahtuipa mitä tahansa, pääsisi
-Adèlen elämää ja varttumista seuraamaan, pääsisi lieventämään hänen
-tuskaansa, jos hän kärsi, tarjoomaan apuansa, jos lapsi olisi avun
-tarpeessa. Hän luuli varmasti tietävänsä, että tämän tarkoituksen
-jalous Henrietten silmissä sovittaisi mitä keinoissa oli ollut
-kieroa, kun hän saisi tietää totuuden. Sillä Francis oli päättänyt
-kerran naimisiin päästyänsä ilmoittaa Henriettelle kaikki, hän oli
-siihen kunniansa kautta sitoutunut, ja tuossa järkähtämättömässä
-päätöksessä oli hänelle ikäänkuin synninpäästö. Jos hän ei olisi
-ollut niin hurmaantunut luomastaan mielettömästä tulevaisuuden
-romaanista, hän olisi huomannut ajattelevansa epärehellisen
-luottamusmiehen tavoin, joka hävittää tallettamastansa kassasta
-summan vannoen maksavansa sen takaisin samana iltana, huomenna,
-viikon päästä. Joka tapauksessa, olipa sitten kysymys rahoista
-tai tunteista, rehellisyys tunnetaan siitä, ettei se suostu
-sovitteluihin eikä tinkimisiin. Olihan hän itsekin myöntänyt sen
-silloin, tilintekoyönänsä. Mutta hänen isyydenviettiänsä oli liian,
-kovasti kosketeltu ja vieläpä hänen nautittuaan pitkien päivien
-kuluessa omien kärsimyksiensä marttyyrininnostuksesta. Hänellä ei
-enää ollut voimia seuraamaan rehellisyyden mutkatonta tietä, ja hän
-puolustautui niinkuin puolustaudumme kaikki, voiden ainakin siihen
-lieventävään asianhaaraan vedota, että hänen oli selviydyttävä
-mitä vaikeimmasta pulmasta, sukupuolirakkauden ja isänrakkauden
-ristiriidasta, jotka tunteet, miehen sydämen valtavimmat, voivat
-yhtä hehkuvina palaa toistensa rinnalla toinen toistaan poroksi
-polttamatta. Ja hän hyväili mielessänsä rakentamaansa tuulentupaa,
-joka tuntui kummallekin tarjoavan suojaa. Hän kysyi itseltään, mitä
-rouva Raffraye oli ajatteleva kuullessaan että Adèle oli iltamassa
-puhellut Henriettelle. Ja siinä määrin Hän oli tulevaisuuden
-unelmiensa suloudesta hurmaantunut, että hän ikäänkuin säpsähtäen
-heräsi, kun huomasi ajattelevansa: "Paulinehan on kieltäytynyt
-minulle vastaamasta. Hän on kieltänyt palvelijansa syömästä samassa
-pöydässä kuin rouva Scilly'n palvelijat. Hän on kieltävä lastakin
-vastedes meille puhumasta." -- Hän sanoi jo "meille", ajatellessaan
-mahdollisia suhteita Adèleen. -- "Ja sitten", lisäsi hän, "jos
-Pauline suostuu tutustumaan rouva Scilly'hin ja jos hän kertoo,
-mitään pahaa tarkoittamattakin, olleensa sisareni ystävä!..." Nämä
-mietteet ja tulevaisuuden unelmat, pelko että häneltä menisi hukkaan
-ainoa tilaisuus tutustua pikku tyttöön, halu osoittaa entiselle
-rakastajattarellensa, että hänen vihansa nyt oli sammunut, sanalla
-sanoen, nuo tuhannet sekavat tunteet, jotka hänessä riehuivat,
-sulivat yhteen ja tuottivat tuloksen, jota hän ei vähääkään olisi
-voinut aavistaa muutama tunti sitten. Hän tahtoi uudestaan koettaa,
-eikö hän voisi lähestyä, ei naista, joka oli hänelle niin paljon
-pahaa tehnyt ja jonka kostoa hän pelkäsi, vaan hellää ja levotonta
-äitiä, joka ei voinut heikolta, turvattomalta lapseltaan riistää
-vilpittömintä, rehellisintä itsekkyydestä vapainta suojelusta. Hän
-tahtoi panna hiukkasen tuota kaikkea Pauline Raffrayelle osoitettuun
-kirjeeseen, -- kirjeeseen, joka oli vielä vaikeampi sepittää
-kuin edellinen ja jonka hän kumminkin osasi suoraan kirjoittaa,
-ainoatakaan paperia palasiksi repimättä. Hän oli tällä kertaa liian
-voimakkaan tunteen vallassa, niin että hän heti löysi sattuvimman
-sanan, lauseen, joka parhaiten pystyi liikuttamaan sen mieltä,
-jolle hän epäjohdonmukaisuutensa houreissa kirjoitti. Ja mahtoi tuo
-liikutus todellakin olla pohjaton, koska hän ei epäröinyt pannessaan
-paperille seuraavaa:
-
-    24 p. joulukuuta.
-
-    Vieläkin uskallan Teille kirjoittaa, vaikka ensimäinen kirjeeni,
-    jonka viikkoja sitten Teille lähetin, on yhä vastausta
-    vailla. Olen liiankin hyvin ymmärtänyt, mitä tuo Teidän
-    äänettömyytenne merkitsee, ja Te tiedätte, kuinka tunnollisesti
-    olen tahtoanne kunnioittanut. Te tiedätte myöskin, ette voi
-    olla sitä tietämättä, että, sittenkuin ensimäisen kirjelippuni
-    kirjoitin, on yhtä ja toista tapahtunut, josta, en tahdo sitä
-    Teiltä salata, olen ollut syvästi liikutettuna. Te olette
-    ollut rakkaan Julie siskoni ystävä, ja tämän lempeän vainajan
-    nimessä minä viimein vilpittömästi tarjosin Teille palvelukseni,
-    säästääkseni Teiltä niitä lukuisia huolia, joita vieraaseen
-    kaupunkiin perehtyminen tuottaa. Hänen nimessään minä vieläkin
-    rukoilemalla Teitä rukoilen, niinkuin hänkin Teitä rukoilisi,
-    päästämään minut puheillenne, hänen nimessään ja tuon herttaisen
-    pienokaisen nimessä, jossa olen huomannut sisareni sulouden,
-    hänen hentoutensa, hänen liiallisen herkkätunteisuutensa, jopa
-    hänen kasvojensakin piirteet. Mitä minulla on Teille sanomista,
-    sen olette jo epäilemättä äitinä arvannut. Kuunnelkaa sydäntänne,
-    joka varmaankin on Teille vakuuttava, ettei niin hennon,
-    viattoman ja liikuttavan lapsukaisen herättämiin tunteihin saa
-    sekoittua katkeruuden ja vihan muistoja. Vilpitöntä ystävyyttä
-    tapaa harvoin. Ettehän tahdo, kieltäytyessänne ottamasta minua
-    vastaan, hyljätä nyt tarjona olevaa, joka ei Teiltä muuta pyydä,
-    kuin että uskoisitte näiden sanojen alla piilevän enemmän
-    liikutusta kuin mitä ne voivat ilmoittaa.
-
-                                               Kunnioittaen
-                                             _Francis Nayrac_.
-
-Nuori mies luki kerran toisensa perästä tämän kirjeen, joka olisi
-ollut kaikille muille käsittämätön, mutta jonka merkitys Adèlen
-äidille epäilemättä olisi yhtä selvä kuin jos siinä olisi suorin
-sanoin paljastettu arkaluontoisen aseman ongelmoita. Francis, joka
-ei moneen vuoteen ollut ajatellut Paulinea muuten kuin oman kiehuvan
-vihansa kannalta ja joka yhä oli vakuutettu siitä, että Pauline oli
-hänet pettänyt ja niinmuodoin ansainnut säälimätöntä kovuutta, luuli
-olevansa sangen jalomielinen, kun näin tarjoutui unhottamaan kaikki
-loukkaukset, eikä hän epäillytkään, ettei Pauline siitä heltyisi.
-Hän luki tuon kirjeen vielä seuraavana aamunakin, herättyänsä
-rauhattomasta unesta, joka oli hänelle näyttänyt pienokaisen
-tuhansien sekavien ja kirjavien unelmien hyörinässä. Nytkin hänestä
-tuntui, että äidin sydän oli sellaisesta pyynnöstä sulava, nöyrtyvä,
-ja kun hän pelkäsi horjuvansa kavaluutta katuvan omantuntonsa
-soimauksista, jos hän ei heti toiminut, niin hän kiirehti
-toimittamaan kirjeensä, rouva Raffrayelle osoitettuna, ovenvartialle
--- ennenkuin oli nähnyt morsiantansa. Mutta ei hän silti tahtonut
-Henrietteltä mitään ryöstää. Hänen rakkautensa häneen ei ollut
-koskaan suurempana palanut kuin nyt, hänen nähtyänsä vienon lempeyden
-ja osanoton kuvastuvan nuoren tytön silmissä hänen lasta katsoessaan.
-Eivätkö nuo silmät jo edeltäpäin suoneet hänelle anteeksi mitä hän
-oli tuon pienokaisen hyväksi tehnyt, pienokaisen, joka ei ollut
-elämän lahjaa pyytänyt.
-
-
-
-
-VII.
-
-PAULINE RAFFRAYE.
-
-
-Vastakerrottua, itsessään niin vähäistä, mutta ennestäänkin
-kiusaantuneen miehen sydämeen miltei traagillisesti vaikuttavaa
-kohtausta näyteltäessä hotellin pohjakerroksessa, keskellä
-sähkölamppujen ja joulukynttilöiden valossa kuhisevaa seuraa,
-Pauline Raffraye odotti vuoteessaan, tavallista sairaampana,
-tytärtään, aavistamatta että uusi seikka oli liittyvä siihen
-draamaan, joka oli hänen elämänsä murtanut ja saattanut hänet
-haudan partaalle. Tilapäisen sairashuoneen ulkoasussa ei mikään
-muistuttanut tuota kamalaa tautia, jota voittaakseen nuori nainen oli
-tullut liittolaisekseen pyytämään Palermon afrikalaista aurinkoa.
-Fyysillisen kärsimyksen ja inhottavan lääkekaluston peittelemisessä
-osoittautui kuolevaisen hienostunut luonne, ja sama hienous ilmeni
-hänen henkevissä kasvoissaankin, jotka nyt uuvuttavien haaveiden
-raukaisemina liikkumattomina lepäsivät pieluksella. Vaikka ei hänen
-luonansa muita käynyt kuin pikku Adèle ja tohtori, hän ei voinut
-luopua "kotisairaalansa sievistelemisestä", niinkuin hän piloillaan
-sanoi. Hänen vielä paksut ruskeat palmikkonsa, joihin siellä
-täällä pujottautui vaikeita suortuvia, olivat niin huolellisesti
-suoritut ja nauhoilla sidotut, batistiset tyynyliinat ja niiden
-läpi kuultavat silkkiset päälliset niin hienot ja heleäväriset,
-kiinalainen harsohuivi, jolla hän laihat olkapäänsä verhosi,
-niin soljuva ja tuoksuva, hihojen pitsireunukset, jotka poloisen
-kuihtuneita ranteita peittivät, niin sirosti laskostetut, kuin hän
-ei olisikaan ollut kuolemaan tuomittu, vaan entinen keimaileva,
-lempeä uhkuva Pauline. Ei jälkeäkään inhottavista rohtopulloista ja
-tahraantuneista liinavaatteista, jotka tavallisesti tekevät sairaan
-huoneen niin vastenmieliseksi. Sen sijasta silkkinen peitto verhosi
-vuoteen vieressä olevaa marmoripöytää, jonka keskellä kohosi lamppu
-hienoine silkkisine varjostimineen. Pöydällä oli vielä Adèlen
-valokuva emaljikehyksessä, vuokkoja siselöidyssä hopeamaljassa ja
-puoleksi tyhjennetty ruiskupullo, josta huoneessa tuntuva ambralemu
-nähtävästi oli kotoisin. Kaikki tuntui todistavan, että tämän
-huoneen haltia oli niitä arkatunteisia naisluonteita, jotka eivät
-suostu viehätysvoimansa valtikasta luopumaan, vaan taistelevat
-tuskia vastaan intohimoisella kestävyydellä ja lujuudella, kohoten
-siten todelliseen sankarimaisuuteen, joka käy liikuttavaksikin
-niinkuin ainakin heikkouden ja kauneuden taistelu elämän raakuutta
-vastaan. Mutta tässä ei tuo sankarimaisuus perustunut naiselliseen
-turhamaisuuteen vain; toiset vaikuttimet ne äidin sydäntä
-johtivat. Hän tahtoi kuolettavasti haavoitettuna, mieluummin
-lapselle jättää hillityn kärsimyksen, kalpean ja kituvan, mutta
-kauniina säilyneen naisen ylentävän muiston, kuin painaa hänen
-herkkään mielikuvitukseensa mätänemisen ilkeän ja likaisen kuvan.
-Ja kuinka suuri hänen äidinrakkautensa oli, sen todistivat nuo
-pienokaisen monet valokuvat, joita huoneessa oli viisi tai kuusi,
-lukuunottamatta sitä, joka aina oli hänen vieressään. Lasta hänen
-huolensa tänäkin jouluaattona tarkoittivat, sillä hän oli illan
-kuluessa viimeistellyt kaikenlaisia pieniä lahjoja, jotka olivat
-määrätyt pantaviksi Adèlen pikku kenkiin, kun hän ne kotiin tultuansa
-uunin nurkkaan asettaisi. Pauline oli valmistanut ja Catherinelle,
-luonansa istuvalle palvelijattarelle, uskonut koko joukon pienillä
-silkkinauhoilla sidottuja kääröjä. Siinä oli niin hyvin nuoren tytön
-kapineita, esimerkiksi matkoilla käytettävä pöytäkello, kuin pikku
-lapsen leluja, sellaisia kuin nuken keinutuoli. Sillä Adèle, joka
-oli niin erikoisissa olosuhteissa kasvanut, olikin jo vakavuutensa
-ja herkän tunteellisuutensa sekä monien hänelle uskottujen tehtävien
-takia melkein täysikasvaneeksi arvosteltava, kun hänellä samalla
-kertaa oli kaikki yhdeksännen ikävuoden lapselliset harrastukset.
-Epäilemättä nämä hellät huolet olivat avanneet äidin sydämen
-muistojen tulvalle, niinkuin meille joskus tapahtuu erityisinä
-merkkipäivinä, sillä hän oli pyytänyt Catherinelta erään lippaan,
-jonka hän aina kuljetti mukanansa, ja oli siitä ottanut kaksi
-lukittua, nahkaista kirjelaukkua. Vaikka hän vain selaili niissä
-olevia kirjeitä, hänen kauniit, harmaat, uupumuksen kehystämät
-silmänsä saivat tavallista surunvoittoisemman ilmeen, ja hän työnsi
-kirjekokoelmat luotaan avataksensa vuorostaan kaksi kirjaa, jotka hän
-piti päänaluksensa ääressä ja joista toinen oli _Uusi testamentti_,
-toinen _Tuomas a Kempis_. Varmaankin Francis Nayrac, joka luuli
-olevansa oikeutettu ajattelemaan entistä rakastajatartansa mitä
-suurimmalla ylenkatseella, olisi suuresti hämmästynyt, jos hän
-olisi nähnyt Paulinen hakevan pyhistä kirjoista ankaran lohdutuksen
-sanoja, jotka yksin voivat valaa lievityksen balsamia sydämen
-vuotaviin haavoihin. Paulinen silmät sattuivat vieläkin kerran näihin
-raamatunlauseihin: "Näitä olen teille puhunut, että teillä olisi
-minussa rauha. Maailmassa on teillä tuska; mutta olkaat hyvässä
-turvassa, minä voitin maailman..." Ja hän toisti erakon sanoja:
-"Onnettomat! He tulevat lopulta huomaamaan, kuinka turhaa, kuinka
-tyhjää oli kaikki, mitä he ovat rakastaneet..." Useasti hän oli
-toistanut nämä sanat, jotka kaikkien maallisten rakkaussuhteiden
-kuolinkelloja soittavat. Nämä luettuaan hän tänäkin iltana pani
-kirjansa pois. Nuo sanat olivat herättäneet äänekkään vastakaiun
-hänen sydämessään. Räikeään kiljuntaan yhtyivät siinä hänen niin
-kauheasti pettyneen nuoruutensa muistot, jotka aina heräsivät,
-kun hän vain katsahti noihin vanhoihin papereihin. Ja kuitenkaan
-hän ei voinut pakottautua niitä hävittämään, saavuttamattomiin
-kätkemään. Voi, nuo niin usein käsillä olleet kirjeet, jotka jo
-alkoivat kellastua, kuinka Francis olisi kauhistunut, jos hän olisi
-sattumalta saanut jonkun niistä käsiinsä. Siinä oli ensiksikin hänen,
-Francis'n, kirjeet, sitten muutamia Armand de Quernen kirjoittamia
-ja viimein François Vernantes'in laaja kirjekokoelma, -- sanalla
-sanoen, kaikki asiapaperit, jotka kuuluivat siihen häpeälliseen
-oikeudenkäyntiin, jonka Francis oli vuonna 1877 nostanut silloista
-Pauline Raffrayeta vastaan. Mutta tämä heidän yhteiselämänsä
-asiakirjavihko ei todistanutkaan sitä kavaltamista, josta Francis
-oli niin varma ollut, vaan siitä kävi päinvastoin selville, että
-onneton ja varomaton nainen ei ollut koskaan valehdellut. Niin,
-Francis oli ollut hänen ensimäinen rakastajansa, hän oli ollut
-ainoa koko heidän liittonsa kestäessä, ja heidän erottuansa ei
-Pauline ollut toista rakastanut. Armand de Quernen seitsemän tai
-kahdeksan kirjelippua todisti täydelleen, etteivät heidän välinsä
-muuta olleet kuin aivan viatonta seurustelututtavuutta. Vernantes'in
-pitkät ja lukuisat kirjeet ilmaisivat haaveellista ystävyyttä, eikä
-niissä ollut vähintäkään intohimon tai mielistelyn jälkeä, pelkkää
-kunnioitusta ja ihailevaa hellyyttä toisen, miehen, puolelta,
-lämmintä kiitollisuutta ja hienotunteista henkistä ohjausta
-toisen, hänen ystävättärensä, puolelta. Ne tuomitsivat Francis'n
-ja vapauttivat Paulinen ja todistivat niinmuodoin vieläkin kerran,
-että miehen kiduttava mustasukkaisuus ja loukatun naisen ylpeys ovat
-kaikkivoipia epäsovun kylväjiä ja rakkausliiton rikkojia. Sen nuo
-kirjeet ilmaisivat ja vieläpä senkin, että kiusaamalla tätä naista
-häpäisevällä luulevaisuudellaan, vainoomalla häntä nöyryyttävillä,
-juoruihin perustuvilla epäluuloillaan, solvaisemalla häntä
-panettelijain puheiden johdosta ja lopuksi hylkäämällä hänet, siksi
-että eräällä portilla hänen sivuitsensa vilahtanut vieras ryhdiltään
-ja asultaan muistutti Paulinea, Nayrac oli tehnyt itsensä syypääksi
-mitä kamalimpaan rikokseen, mitä auttamattomimpaan erehdykseen. Kun
-Pauline oli Francis'n ensimäistä kertaa kehottaessa kieltäytynyt
-sulkemasta ovensa de Querneltä, oli se tapahtunut siksi, ettei hän
-kokemattomuudessaan ymmärtänyt uhkaavaa vaaraa. Kun hän myöhemmin
-oli pitänyt puoliansa rakastajaansa vastaan, kun oli kysymys
-Vernantes'ista, niin siihen oli ollut syynä kohtuuttoman epäluulon
-herättämä vimmattu viha. Ja siihen, että hän oli puolustautunut
-ainoastaan närkästyneellä vaitiolollaan, kun Francis oli tullut suu
-täynnä solvauksia hänelle julistamaan, että oli nähnyt hänen astuvan,
-harso silmillä, tuon saman Vernantes'in ovesta sisälle, oli syynä se,
-että häntä oli kauhistuttanut Francis'n sokea puolueellisuus, joka
-ei hetkeksikään suostunut edellyttämään häntä viattomaksi. Hänen oli
-täytynyt sinä päivänä käydä kaupungilla, vaikka olikin voinut pahoin,
-ja juuri sinä päivänä joku toinen, kuka hyvänsä, joka vartaloltaan
-muistutti häntä ja joka niinkuin hänkin oli vuodenajan muodin mukaan
-puettuna, oli sattunut menemään lemmittyänsä kohtaamaan Murillo-kadun
-alikertaan. Sellaisen joutavan yhteensattuman ja satunnaisen
-yhtäläisyyden takia oli siis hänen onnensa ja kunniansa ajanut
-karille. Niin mitättömän seikan johdosta se, joka väitti rakastavansa
-häntä, oli häväissyt itsensä, häväissyt hänet, niin että oli häntä
-lyönyt. Hän värisi vieläkin vihasta sitä ajatellessaan ja pannessaan
-paikoilleen nuo kirjeet, jotka hänen vain olisi tarvinnut näyttää,
-puhdistuakseen syytöksestä. Miksikä hän ei ollut sitä tehnyt? Jos hän
-oli viaton, miksikä hän oli luotansa laskenut tuon lemmittynsä, jota
-hän yhä rakasti? Miksi ei hän, leskeksi jouduttuansa ja huomattuaan
-olevansa raskaana, kutsunut Francis'ta takaisin, kun tiesi,
-varmuudella tiesi hänet lapsensa isäksi? Miksikä hän ei ollut koskaan
-vuosien kuluessa koettanut puhdistautua lemmittynsä silmissä ja siten
-hankkia loukatulle kunniantunnolleen hyvitystä?
-
-Niin, miksikä ei? Vastaus noihin kysymyksiin oli kokonaan
-löydettävissä Francis'n kirjeistä, joissa jokainen rivi ilmaisi hänen
-vihansa rajua raakuutta ja sokeata kohtuuttomuutta. Jos hän olisi nyt
-yhdenkään lukenut, niinkuin Pauline oli äsken tehnyt, niin hän olisi
-ymmärtänyt, mitä tietä tuo hänen mielettömän mustasukkaisuutensa
-kiduttama nainen oli joutunut siihen uppiniskaisuuden tilaan, jossa
-ei enää käy puolustautuminenkaan. Puuttuu voimia, puuttuu haluakin
-siihen. Epäluulossa on, kun se äärimäisiin yltyy ja jatkuu liian
-kauan, jonkinlainen murtava ja lamauttava vaikutus onnettomaan
-uhriinsa. Enemmän kuin yhden kerran, monta monituista kertaa Nayrac
-oli rakastajattarensa kuullen sanonut lauseita sellaisia kuin tämä:
-"Kirjeenvaihtoko? Mitä se todistaa? Onko ainoatakaan miestä, joka
-kieltäytyisi kirjoittamasta muutamaa kymmenkuntaa väärin päivättyä
-sivua, jos joku naishylkiö ne häneltä pyytää, miehelleen tai uudelle
-rakastajalleen näytettäviksi?..." Kun nainen katkerimpien muistojensa
-joukossa säilyttää sellaisten sanojen myrkkypistintä, kun hän on
-nähnyt epäluulon lähteen vähimmästäkin syystä yhä uudelleen aukenevan
-leppymättömässä sydämessä, kun hän on huomannut, ettei ole hänen
-vallassansa päästä tuosta epäluulosta voitolle, vaan että yhä,
-yhä vain on uudestaan alettava, niin hänet ääretön toivottomuus
-masentaa, toivottomuus, joka joskus puhkeaa vihan ja katkeruuden
-vimmattuun raivoon. Siinä salaisuus, miksikä Pauline oli sulkeutunut
-järkähtämättömään äänettömyyteen, sittenkuin tuo kamala kohtaus
-oli lopullisesti rikkonut aikoja sitten kireät välit. Jos hän
-vielä säilyttikin noita kirjeitä, jos hän niitä tänä jouluaattona
-selaili, niin hän sen teki ainoastaan karaistaksensa vielä kytevää
-vihaansa tuota kurjaa heittiötä kohtaan, jonka hän odottamattomimman
-ja kovimman sattuman kautta oli jälleen matkallansa kohdannut. Ja
-tuo mies aikoi naida, haltuunsa korjata nuoren tytön elämän, tuon
-suloisen neiti Scilly'n, jota vain tarvitsi sivumennen nähdä, häntä
-rakastaakseen. Jos tuo nuori tyttö, jos hänen äitinsä tietäisi,
-minkäluontoinen Francis todellakin oli, jos he tietäisivät, kuinka
-halpamaisesti hän oli käyttäytynyt nuoruutensa rakastettua kohtaan,
-kuinka hän oli hänet hyljännyt, silloin kun tuo poloinen kitui
-mitä kauheimmissa henkisissä tuskissa, kun hän onnettomana odotti
-pikku lapsensa syntymistä, mitä he ajattelisivatkaan, nuo naiset,
-semmoisesta sydämestä? Ja he saisivat sen tietää, jos vain Pauline
-näyttäisi heille nuo kirjeet. Hullu hän oli, kun oli tänä iltana
-niitä lukenut, ei siksi, että häntä olisi sellainen halpamainen kosto
-hetkeäkään houkutellut, vaan siksi, ettei hän näin monen vuodenkaan
-kuluttua voinut ajatella kiduttajansa kohtelua inhosta hytkähtämättä,
-ja hän toisti työntäessään lippaan luotaan vasta lukemansa katkeran
-lauseen: "Kuinka turhaa, kuinka tyhjää oli kaikki, mitä he ovat
-rakastaneet!..." Hän lisäsi: "Mitä varten minä noita muistoja haudon?...
-Kai siksi, että tiedän tuon miehen olevan niin lähellä. Onneksi
-sitä nyt ei enää monta päivää kestä..."
-
-Hänestä näet oli jo ensi päivänä, kun hän oli kuullut, että Francis
-asui samassa hotellissa, tuntunut sietämättömältä olla entisen
-rakastajansa kanssa saman katon alla. Ja samalla aikaa -- onko
-mitään surkeampaa ja samalla naurettavampaa kuin tuo täydellinen
-tietämättömyys toisen tunteista, toiminnasta ja harrastuksista,
-joka melkein aina on rakkausliiton purkautumisen seurauksena --
-samalla aikaa nuori mies koki keksiä jotakin tehokasta keinoa
-Paulinen muka konnamaisia salaisia aikeita vastaan. Ettei Pauline
-heti muuttanut toiseen hotelliin asumaan, siihen oli syynä eräs
-tunne, joka on täysin tuttu niille, jotka askel askeleelta ovat
-seuranneet tällaisen elämäntragedian kehittymistä, sekä niille,
-jotka, niinkuin Paulinekin, syyttä ovat joutuneet niin väärän
-arvostelun alaisiksi. Pauline ei näet tahtonut antaa sille, jota
-hän piti verivihollisenaan, aihetta luuloon, että hänellä olisi
-ollut syytä punastua. Peräytyminen olisi Francis'sta voinut näyttää
-häpeälliseltä tunnustukselta, raukkamaiselta pakenemiselta, ja hän
-oli päättänyt jäädä. Sitten hänet oli vallannut pelko, kun oli
-tavannut Francis'n puutarhassa ja nähnyt, minkä katseen tämä oli
-lapseen luonut. Hän ei hetkeäkään epäillyt, ettei Nayrac olisi heti
-Adèlen kasvoissa huomannut tuota kauhistuttavaa yhdennäköisyyttä,
-jonka tähden hän itsekin oli lukon taa kätkenyt kaikki entisen
-ystävättärensä muotokuvat. Francis'n oli täytynyt tuntea oma verensä
-huomatessaan perinnöllisyyden hämmästyttävät jäljet, jommoiset
-jäljet usein ovat uskottoman vaimon elinkautisena rangaistuksena.
-Yhden ainoan silmäyksen Pauline oli vaihtanut Francis'n kanssa, ja
-se oli hänelle ilmaissut nuoren miehen liikutuksen. Silloin oli
-hänet vallannut tuskallinen pelko, että Francis koettaisi lähestyä.
-Vaikka Nayrac ei huomispäivänä eikä sitä seuraavanakaan mitään
-sellaista aietta ilmaissut, oli Paulinen ollut niin paha olla tämän
-uhkaavan vaaran takia, että hänessä äiti oli päässyt loukatun naisen
-ylpeydestä voitolle. Hän oli päättänyt muuttaa lopputalveksi asumaan
-erääseen pieneen yksityishuvilaan, jonka hänen lääkärinsä, ainoa
-hänen tuttavansa Palermossa, oli hänelle neuvonut ja joka sijaitsi
-Englantilaisen puutarhan toisella puolen, siis niin pitkän matkan
-päässä kuin suinkin meren rannasta ja Continentalista. Muutamat
-välttämättömät korjaukset ja huonekalujen uudistamispuuhat olivat
-poismuuttoa viivyttäneet, mutta nyt se oli päätetty tapahtuvaksi
-loppuviikolla. Päästyänsä kerran omaan kotiinsa, missä hänellä oli
-käskettävinään entiset palvelijattarensa sekä tohtorin hänelle
-toimittama palvelusväki keittiötä ja tallia varten, hän ei voisi
-enää joutua mihinkään tekemisiin Francis'n kanssa, sen hän varmaan
-tiesi, ja varsinkaan ei Francis voisi lasta lähestyä. Hänen pelkonsa,
-että nuori mies saisi puhutella Adèlea, oli niin suuri, että
-hän oli epäillyt, päästäisikö ollenkaan pikku tyttöä kavaljeeri
-Rendan joulukuusta katsomaan, kun ei hän heikkoutensa takia itse
-voinut lasta seurata. Mutta sitten hän oli ajatellut, että Francis
-Nayrac, jos olikin iltamassa läsnä, varmaankin olisi kihlattunsa
-ja rouva Scilly'n seurassa ja siis pakotettuna hillitsemään
-itseään. Hän oli nähnyt Adèlen niin suuresti haluavan juhlaan,
-ja huvittelutilaisuuksia sattui niin harvoin heidän hiljaisessa
-elämässään, ettei hän hennonut kieltää lapseltaan nyt tarjona olevaa.
-Nyt oli kello kymmenen. Silloin oli Adèle'n määrä tulla kotiin, ja
-äiti hymyili jo edeltäpäin, ajatellessaan lapsen iloa:
-
--- "Meillä on kummallakin ollut jouluaattomme", ajatteli hän,
-"hänellä hiukan huvitusta ja minulla hänen ilonsa..."
-
-       *       *       *       *       *
-
-Niin pitkälle hän oli joutunut mietteissään, siirtyen menneisyyden
-katkerista muistoista rauhallisemman elämän toiveihin. Sillä
-rauhaa hän toivoi löytävänsä uudessa asunnossaan, Villa Cyané'ssa
--- sen nimen omistaja oli antanut pienelle talolleen Syracusan,
-syntymäkaupunkinsa, muistoksi ja Cyané'n sinisilmäisen immen
-muistoksi, jonka jumalat tarun mukaan muuttivat lähteeksi
-rangaistukseksi siitä, että hän oli liiaksi itkenyt Proserpinaa.
-Tämä haaveilevan muinaisuuden herttainen taru oli sanomattomasti
-miellyttänyt Paulinea. -- Hän kuuli oven aukeavan etehiseen, jonka
-läpi oli kuljettava hänen huoneeseensa, ja huomasi hiljaisista
-ja varovaisista, lapsen tavoista yleensä niin suuresti eroavista
-liikkeistä Adèlen lähestyvän. Ennenaikainen huolehtiva hellyys
-äitiä kohtaan oli tästä tyttösestä, jonka iällä liike tavallisesti
-välittömästi ja vilkkaasti seuraa ajatusta, tehnyt hiljaisen pienen
-tenhettären, kepeän keijukaisen, joka tuskin kuuluvin askelin kulki
-edestakaisin, loukkaamatta koskaan sairaan hermoja liian rajuilla
-liikkeillä ja meluavilla leikeillä. Tuo alituinen, miltei tahdoton
-huolenpito, joka ilmeni hänen pienimmässäkin liikkeessään, se jo
-oli kuin hyväilyä äidille. Lapsi ikäänkuin tahtoi ilmoittaa tulonsa
-hienotunteisesti ja hellävaroen. Kuului hiljainen, melkein ujo
-koputus ovelta, ja Adèle astui sisälle äitinsä makuuhuoneeseen,
-hellyyttä uhkuvana, hellyyttä ruskeissa silmäterissään, hienoissa
-piirteissään, herttaisessa hymyssään, koko olennossaan, josta se
-ihailevalla hartaudella virtasi äitiä kohtaan. Tuosta ilmeestä,
-joka kirkasti hänen kasvojansa joka kerta kun hän pitemmän tai
-lyhemmän poissaolon jälkeen palasi kotiin, oli helppo huomata,
-ettei hän ainoastaan elänyt äitiänsä varten, vaan että hän kokonaan
-eli äidistään. Vaikka hän tuli näytelmästä, joka todella oli häntä
-huvittanut, ja vaikka hänellä oli sylissään sisilialainen nukke,
-johon hän oli rakastunut, hänen ensimäinen ajatuksensa ei ollut
-puhua itsestään ja omista tunteistaan. Hän meni suoraa päätä,
-juosten varpaillaan, vuoteen luo ja tarttui rouva Raffrayen hänelle
-ojentamaan käteen -- tuohon käteen, joka oli ikäänkuin veretön ja
-niin laihtunut, että liian väljät sormukset soljuivat pitkin hoikkia
-sormia. Hän suuteli sitä pitkään ja kiihkeästi, hellästi silmäillen
-äidin kasvoja, jotka kirkastuivat hänen tullessaan ikäänkuin
-nuoruuden heijastuksesta, ja hän kyseli:
-
--- "Emmehän ole olleet liian kauan?... Ethän ole minua ikävöinyt?...
-Kysy Annettelta, enkö heti lähtenyt, kun hän sanoi paljonko kello
-oli!..."
-
--- "Aivan heti", vakuutti vanha hoitaja, joka oli tullut lapsen
-kanssa ja epäröimättä jäänyt häntä odottamaan Hänen nähtävä
-tuttavallisuutensa osoitti, että hän oli tottunut viettämään
-tuntikausia äidin ja tyttären seurassa, ei palvelijana, vaan nöyränä
-ystävänä, jota tuskin huomaakaan. Sellainen hiljainen ja vaatimaton
-uskollisuus ei muuta palkintoa pyydä kuin oikeutta lähestyä, ja yksin
-semmoiseen murtunut sydän luottaa. Ja pienokainen jatkoi:
-
--- "Sano, voitko nyt aivan hyvin? Oletko jo hiukan nukkunut?..."
-
--- "Aivan hyvin", vastasi äiti. "Anna kun suutelen sinua ensin, ja
-istu sitte tuohon kertomaan, kuinka olet iltaasi viettänyt!... Onko
-ollut hauska?..."
-
--- "On kyllä, ihmeen hauska!..." jatkoi lapsi, ja hänen silmänsä
-kääntyivät pois äidin kasvoista, ikäänkuin etäältä tarkastaakseen
-komeaa näkyä, jota äsken oli todellisuudessa ihaillut ja joka hänen
-lapsellisessa mielikuvituksessaan jo oli kasvanut lumoavaksi ja
-suurenmoiseksi satunäytelmäksi.
-
--- "Ajattele", kertoi hän, "että siellä oli väkeä, äärettömän paljon,
-kenties tuhatkin henkeä, ja keskellä salia joulukuusi, joka oli
-melkein yhtä korkea kuin Molamboz'n puiston kuusi, ja siinä oli
-kynttilöitä, kuinka paljon lie ollutkaan, kenties niitäkin oli tuhat,
-ja sitten siellä oli soittajia, oikeita näyttelijöitä, ilveilijänuken
-puvuissa, jotka lauloivat ja tanssivat, ja olipa joulupukkikin, joka
-muistutti isä Jean Claudea meillä ja joka toi minulle tämän pikku
-tytön... Se saa nukkua toisen nuken kanssa tänä yönä. Sitten niistä
-varmaankin tulee hyvät ystävät huomenna... Ja sitten..." Hän pysähtyi
-hetkeksi. Luonnollisen mielleyhtymyksen kautta tuo sana ystävä
-yhtäkkiä muistutti häntä hänen tämäniltaisesta vierustoveristaan.
-"Unhotin kertoa sinulle", lisäsi hän, "että olin niin kiltin neiden
-vieressä!... Muistathan sen, jonka kerran näin puutarhassa.
-Puhuinhan sinulle siitä silloin?..."
-
-"Niin", ehätti Annette sanomaan, hiukan hämillään.
-
-Hän tiesi liiankin hyvin, ettei rouva Raffraye pitänyt
-satunnaistuttavista. "On kai rouvakin tavannut hänet täällä?
-Tarkoitan tuota parisilaista neitiä, joka viettää talvea täällä
-äitinsä ja sulhasensa kanssa... Me satuimme istumaan heidän
-viereensä, sillä täytyy sanoa rouvalle, että siellä oli määrätyt
-paikat eikä saanutkaan valita mielensä mukaan..."
-
--- "Toivon ettet liikoja puhunut", tiedusteli Pauline, kääntyen pikku
-tytön puoleen. Hän oli tuntenut sydämessään fyysillisesti kouristavan
-tuskan. Francis Nayrac'in morsian istumassa Adèlen vieressä, se
-ajatus iski häneen niin odottamattomasti, niin kipeästi, että hänen
-äänensä vapisi hänen tuota yksinkertaista kysymystä tehdessään. Puna
-kohosi äkkiä pikku tytön poskille, kun hän vastasi:
-
--- "En luule, äiti. Mutta..." Ja hän pysähtyi ikäänkuin epäröiden.
-
--- "Puhuiko tuo neiti sinulle?" kysyi äiti.
-
--- "Puhui", sanoi Adèle. "Tiedänhän ettei ole hyvä puhua
-tuntemattomille. Mutta tämä neiti on kuin olisin hänet aina
-tuntenut..."
-
--- "Ja mitä hän sinulta kysyi?" jatkoi rouva Raffraye.
-
--- "Kuinka noin hätäännyit äsken?" sanoi lapsi yhä enemmän hämillään.
-Minkä salaperäisen henkisen yhteyden kautta äidin mielenliikutukset
-aina saivat vastakaikunsa pikku tytön sydämessä? Pauline vertasi
-lasta usein noihin suuriin sinipunerviin vuokkoihin, jotka olivat
-hänestä kaikkein kauniimmat ja joita hänellä nytkin oli lamppunsa
-vieressä suuri vihko. Nämä hennot ja herkät kukat aukeavat ja
-sulkeutuvat sen mukaan, ovatko ne päivän paisteessa taikka
-pimennossa. Äiti oli pikku tytölleen mitä aurinko oli kukille,
-hän yksin sai lapsen sydämen kukoistuksen puhkeamaan. Nytkään ei
-mikään muu voinut lapselle ilmaista äidin mielenliikutusta kuin
-hänen äänensä tuskin tuntuva värähteleminen. Hänen kätensä ei ollut
-lakannut pienokaisen kiharoita hyväilemästä, hänen silmissään oli yhä
-tavallinen lempeä katse, ja sittenkin Adèle oli heti arvannut, että
-hänen sanansa olivat sairaalle tuottaneet mielipahaa. Kumminkin hän
-jatkoi:
-
--- "Puhuin hänelle Molamboz'sta ja omasta viimevuotisesta
-joulukuusestamme ja sitten Françoisesta ja Annettesta... Ja sitten me
-puhuimme hänen äidistään, joka myöskin oli siellä. Hän kuuluu olleen
-vain kaksi kuukautta Palermossa ja on jo parantunut, neiti kertoi sen
-minulle." Hän vaikeni. Hänen hienotunteisuutensa ei sallinut hänen
-sanoa enempää, sillä isän muisto, sen muisto, jonka hän isäkseen
-luuli, oli ujosta ja lempeästä lapsesta liian arka kosketella, koska
-se voisi katkeroittaa rakkaan sairaan mieltä. Mutta hän oli liian
-suoraluonteinen valehdellakseen, ja hän lisäsi, koettaen tosi naisen
-tavoin varovaisesti ja hellästi antaa lieventävän käänteen liian
-surkealle asialle: "Olemme myöskin puhuneet taivaasta ja niistä,
-jotka meitä siellä odottavat. Ymmärräthän?..." Ja ottaen käsiensä
-väliin sairaan käden, joka yhä hänen tukkaansa siveli, hän lopetti:
-"Ethän ole pahoillasi, äiti?"
-
--- "En, kultaseni", sanoi Pauline, joka levottomuudestaan huolimatta
-tunsi syvää sääliä sitä tuskaa kohtaan, jota pikku tytön lempeät
-silmät ilmaisivat. Lapsen katse oli hänelle uutena todisteena
-rakkauden voimasta arvata sydämen salaisuudet. Mutta tuo keskustelu
-ei ollut vielä mitään siihen verraten, jota hän niin suuresti
-pelkäsi, ja hän sanoi tutkivasti: "Ethän ole puhunut kenellekään
-muulle kuin tuolle neidille?"
-
--- "En kenellekään", vastasi lapsi. "Miksikä sitä kysyt?"
-
--- "Jotta tietäisin, oletko ollut oikein kiltti", sanoi äiti. "Ja
-nyt mene nukkumaan ja nukuttamaan uutta lastasi..." Hän hymyili
-uudestaan, kun näin leikkipuheella lähetti pois lapsen. Mutta kun hän
-oli jäänyt yksin, niin tekovilkkaus katosi hänen kasvoiltaan ja hänen
-suunsa ilme kävi jälleen katkeraksi, kun hän sanoi melkein ääneen:
-"Nähtävästi hän ei ole uskaltanut. Olen vieläkin kerran suotta
-pelännyt..." Mutta jos hän nyt olisi ottanut esille tyynynsä alle
-kätketyn peilin, niinkuin hän joskus teki, kun tahtoi kasvoiltaan
-lukea fyysillisen kurjuutensa edistymisen, hän olisi silmiensä
-tuskallisesta ilmeestä huomannut, että tuo lievennyksen huokaus
-oli vain itsepetosta. Syviin mietteihin vajonneena hän sammutti
-lamppunsa nukkuakseen, mutta heti kun huone muuttui pimeäksi,
-hänen mielikuvituksensa alkoi muovailla lapsen viatonta kertomusta
-sellaisella sitkeydellä, että hänen oli mahdotonta saada unta
-silmiinsä. Hänen kymmenen vuotta kestänyt yksinäisyytensä oli häntä
-totuttanut yksitoikkoiseen ja tasaiseen elämään, jota ei koskaan
-odottamaton yllätys häirinnyt, ja seuraelämän häärinä tuntui hänestä
-nyt, niinkuin kaikista, jotka kerran ovat siitä luopuneet, melkein
-sietämättömältä. Hän koetti itselleen vakuuttaa, että äskeinen
-yhteensattuma oli luonnollinen seuraus tuosta toisesta, vielä
-omituisemmasta sattumasta, jossa ei kuitenkaan mitään luonnotonta
-ollut, siitä nimittäin, että hänen entinen rakastajansa oli joutunut
-tähän kirjavajoukkoiseen majataloon, jossa hänkin asui. Hän oli niin
-hermostunut kolmiviikkoisesta levottomuudestaan, jonka kestäessä
-hän oli alituisesti aprikoinut Nayrac'in mahdollisia aikeita
-ja jonka johdosta hän oli päättänyt ryhtyä tuohon väsyttävään
-muuttoonkin, että hänestä nyt äkkiä neiti Scilly'n ja Adèlen
-tämäniltainen keskustelu tuntui edeltäpäin harkitun sotasuunnitelman
-ensimäiseltä liikkeeltä. Eikö tuo mies, joka oli hänet murhannut ja
-joka tiesi minkä verran hän häntä vihasi, pystynyt vastamainittua
-kohtausta edeltäpäin valmistamaan, -- ja missä tarkoituksessa?...
-Tässä hänen järkensä hämmentyi, hänen kiusaantunut järkensä,
-joka oli onnettomuuden muistojen kalvama, kuumeen kuluttama,
-nukutusaineiden heikontama, ja jonka hänen entisen rakastajansa
-viikkokautinen oleskelu muutaman askelen päässä oli saattanut
-äärimäiseen kiihotustilaan. Hän kuvitteli mitä monimutkaisimpia,
-salaperäisimpiä ja kamalimpia vehkeitä, niin että lopuksi todenteolla
-piti luultavana, että Francis koettaisi ryöstää lapsen häneltä.
-Ja hän joutui sellaisen mielettömän kauhun valtaan, että vasta
-aamusella, kloraalimyrkyn avulla, pääsi siitä voitolle. Hän oli näet,
-sittenkuin tuo kamala läheisyys oli ruvennut hänen jokapäiväiseksi
-kiduttajakseen, uudestaan langennut nukutusaineiden häpeälliseen
-orjuuteen, josta pahojen päiviensä tavasta hän oli luopunut
-ainoastaan elääkseen pikku Adèlea varten. Aivan suunniltaan hän
-joutui, kun, hänen herätessään painostavasta ja miltei tuskallisesta
-unestaan, hänelle tuotiin posti ja hän kirjeittensä joukossa huomasi
-yhden, jonka kuorella tunsi Francis'n käsialan. Juuri sillä hetkellä
-hänen palvelijansa avasi ikkunan, päästäen huoneeseen ilmaa,
-häikäisevää päivänpaistetta ja selkeän sinisen taivaan kirkkautta.
-Samassa Adèlekin töytäsi sisälle, sylissään sekaisin kellot ja tuolit
-ja muut pienet lahjat, jotka hän oli kenkiensä vierestä löytänyt. Hän
-nauroi heleätä nauruaan, yhtä iloisena kuin päivänpaiste ja aamun
-kirkkaus. Mutta mitäpä taivaan sini ja säteilevä aurinko ja lapsen
-ilo taisivat sitä närkästystä ja kauhua vastaan, jotka täyttivät
-sairaan sydämen hänen lukiessaan Nayrac'in kirjeen, johon tämä oli
-luullut panneensa niin paljon hienotunteisuutta ja jalomielisyyttä?
-
--- "Äidinvaistoni ei siis erehtynytkään", ajatteli hän. "Hän tahtoo
-lähestyä tytärtään. Mutta lapsi on minun, yksin minun. Hän ei voi
-häntä rakastaa. Hänellä ei ole oikeutta siihen. Eikä hänellä myöskään
-ole oikeutta lapsen rakkauteen. Minä en salli, että hän lastani
-rakastaa..." Ja ottaen äkkiä pikku Adèlen syliinsä ja puristaen
-häntä rajusti sydäntänsä vasten Pauline peitti hänet suudelmilla
-ja sanoi: "Rakastathan minua, eikö totta? Sano se minulle vieläkin
-kerran! Sano, etkö ole onnellinen minun luonani silloinkin kun olemme
-kahdenkesken, talossa, jossa ei muita asu, ja puutarhassa, jossa ei
-muita käy. Ja sitten kun paranen, eikö sinusta ole hauskaa palata
-Molamboz'hon minun kanssani, aina vain ja yksin minun kanssani..."
-
--- "Sinun kanssasi aina", vastasi lapsi, jonka kasvoilla kuvastui
-syvä ilo ja joka nojatuolista, josta hän oli kurottautunut äitiä
-vastaan, nousi vuoteeseen, istuutui siihen ja kyyristyi sairaan
-viereen, nojautuen hänen laihaa olkapäätänsä vasten. Ja hän jatkoi
-kuiskaten: "Tiedäthän, että kun tulen suureksi, en mene ikinä
-naimisiin, vaan jään sinun luoksesi, olen aina vain ja yksin sinun
-kanssasi..." Kerraten näin äitinsä sanat hän näytti ymmärtävän,
-mitä ei voinut tietää eikä aavistaakaan, että äiti parka pelkäsi
-kolmannen tuloa heidän piiriinsä. Pauline ei ollut koskaan selvemmin
-huomannut sitä magneettista voimaa, joka yhdisti tämän aikaisin
-kehittyneen ja omituisen lapsen häneen, eikä sitä rakkauden ihmettä,
-joka sai pienokaisen sydämen vastaamaan hänen oman vanhentuneen
-sydämensä tunnelmiin. Hän lakkasi puhumasta, mutta syleili uudestaan
-tyttöstä pitkään ja kiihkeästi, ikäänkuin tahtoen siihen syleilyyn
-sulkea lapsensa koko elämän, kaikki hänen kehitysaikansa eri asteet
-varhaisimmasta lapsuudesta siihen asti, kun hän oli varttunut
-täksi suureksi tytöksi, joka yhä oli hänen omansa, yksin hänen.
-Niin hän syleili tätä surkastunutta ja heikkoa pikku raukkaa,
-surkean rakkauden surkeaa hedelmää, josta hän ennen sen syntymistä
-oli luullut, että hän sitä vihaisi niinkuin isääkin vihasi. Mutta
-sitten hän oli kuullut lapsen itkevän ja oli antanut sille rintaa,
-ja tuntien miten pienokainen hänestä elämän nestettä ammensi hän
-tunsi liittyvänsä pyhillä siteillä tuohon hänestä lähteneeseen
-elämään. Hän oli uudestaan elpynyt ollakseen heikolle tukena. Ja
-hän suuteli vieläkin tuossa jouluaamun suutelossaan kolmivuotista
-Adèlea, lasta, joka jo puheli ja juoksenteli ja joka, leikitellen
-keväällä Molamboz'n laajassa puistossa, ojensi hänelle täysin käsin
-kukkasia, ikäänkuin vaistomaisesti ymmärtäen, että hyljätylle ja
-sortuneelle piti tarjota kevättä, toivoa, iloa, kaikkea mikä hymyilee
-ja hurmaa ja lupaa... Hän suuteli kuusivuotista tyttöstä, joka jo
-osasi lausua rukouksensa hänen vieressään, joka rukoili hänelle onnea
-ja joka, kädet ristissä, pitkä valkea paita yllä, muistutti noita
-enkelinkuvia, joilla lapsellinen hurskaus hautapatsaita koristaa.
-Tuo herttainen pienokainen, haudallehan hän polvistuikin, ainiaaksi
-kuolleen naisen haudalle, erään Pauline Raffrayen, joka oli etsinyt
-onneansa intohimoisesta rakkaudesta ja joka oli paheiden tieltä
-löytänyt häpeätä vain ja epätoivoa. Kaikki nuo pienet tytöt, joita
-hän aikain vieriessä oli lapsessaan rakastanut, hän nyt sulki tuohon
-suudelmaan, ikäänkuin tullakseen vakuutetuksi, ettei kukaan voinut
-niitä ryöstää häneltä. Hän painoi ne povellensa, hurmaantuneena
-tuosta luulosta, että hän täydelleen omisti toisen sielun, --
-valheellinen unelma, jota me kaikki rakkaudessamme tavoittelemme.
-Onko se unelma saavutettavissa muuten kuin lapsissamme, kun emme ole
-koskaan niistä eronneet? Sellaiset tunnelmat ovat niin valtavat, että
-ne antavat meille voimia puolustaa noita rakkaita pienokaisia vaikka
-mitä vaaraa vastaan, niin kauan kuin he ovat meidän omamme. Kun
-Adèle, heidän vielä vähän aikaa puheltuansa, meni pois, oli Pauline
-jälleen rauhoittunut sen verran, että hän kykeni kylmästi, tarkasti
-ja terävästi punnitsemaan, kuinka hänen oli meneteltävä Francis'n
-suhteen.
-
--- "Hän ei voi mitään", päätti hän, tarkastettuansa asiaa tällä
-kertaa järkevästi eikä rauhattoman yönsä hourailevan kuumeen
-kannalta. "Tyttäreni on lain mukaan minun omani, yhtä hyvin kuin
-taloni ja rahani. Jos tuo mies nyt katuu, niin sitä parempi.
-Kärsiköön nyt hän vuorostaan, se on oikeus ja kohtuus. Minun ei edes
-tarvitse hänelle vastatakaan. Sen sijasta on minun vain joudutettava
-poismuuttoani. Siinä on vastausta tarpeeksi. Ja jos ei olisikaan,
-jos hän yhä vainojansa jatkaa, niin minä tiedän kyllä hänelle
-näyttää, etten enää ole sama kuin yhdeksän vuotta sitten. Hänen on
-nyt taisteltava äitiä vastaan, ja ellei hän tiedä mitä äidin tahto
-merkitsee, niin minä kyllä opetan sen hänelle." Ruoskan iskuna tämä
-äidinrakkauteen ja loukatun naisen vihaan perustuva päätös vaikutti
-sairaaseen, joka äkkiä tunsi viime päivien voimattomuutensa katoavan.
-Jo samana aamuna hän kävi itse Villa Cyane'ssa katsomassa miten
-korjaustyöt edistyivät. Hän olisi voinut muuttaa sinne jo vuorokauden
-kuluttua, jos ei juhla olisi töitä viivyttänyt. Kehotettuansa
-työnjohtajaa vielä enemmän kiiruhtamaan hän palasi kotiin
-käskeäksensä palvelijoita heti ryhtymään muuttovalmistuksiin, jottei
-hänen tarvitsisi, huvilan valmiiksi jouduttua, viettää päivääkään,
-tuntiakaan tässä nyt niin vihattavassa hotellissa. Ei sinä päivänä
-eikä seuraavanakaan hän hetkeksikään päästänyt lasta luotaan, syystä
-muka että Annette ja Catherine puuhasivat muuttoa. Itse hän vei
-Adèlen kävelemään, tietäen varmaan, ettei silloin kukaan uskaltaisi
-pienokaista lähestyä. Mutta pian hän huomasi olevansa liian heikko
-voidakseen toimittaa tätä jokapäiväistä kaitsemista, joka yksin
-tuntui tyydyttävän hänen kateellista äidinrakkauttaan. Joulupäivä,
-jonka aamutunnit olivat hänessä nostattaneet sellaisen myrskyn
-Francis'n kirjeen johdosta, oli sattunut keskiviikoksi. Lauantaina
-muuton viimeistäänkin piti tapahtuman. Kahtena päivänä Pauline oli
-ollut lapsen kanssa kävelemässä ensin aamusella ja sitten aamiaisen
-jälkeen, ja hän oli siitä niin väsynyt, ettei hän perjantaina
-enää kyennyt ajelemaankaan, sitä vähemmän kun sirocco oli alkanut
-puhaltaa, hirveä tuuli, joka sisilialaisille muistuttaa Afrikan
-läheisyyttä, se kun tuntuu kuljettavan mukanaan hieta-aavikkojen
-tukahuttavaa kuumuutta. Oltuansa aamupäivän kokonaan Adèlea
-valvomassa hänen huoneessaan ja huomattuansa hänet hiukan kalpeaksi
-Pauline ei luullut panevansa lasta minkään vaaran alaiseksi, jos
-lähetti hänet ajelemaan kahden palvelijattarensa seurassa huvilaan,
-jossa vielä oli hiukan järjestämistä. Kumminkin hän piti tärkeänä
-varoittaa Annettea, jolle hän ilmoitti mielipahansa toispäiväisen
-keskustelun johdosta, ja sanoi lopuksi:
-
--- "Minulla on omat syyni erityisesti kieltää teitä antamasta Adèlen
-puhutella noita naisia..."
-
--- "Tietysti minä tottelen rouvaa", vastasi vanha hoitaja, jonka
-kasvoissa kuvastui torutun kotikoiran nolostunut ilme. Hän näet
-katui virhettään ja pelkäsi tehneensä vielä toisenkin, joka nyt oli
-tunnustettava. "Siinä tapauksessa", jatkoi hän, "rouva varmaankin
-vielä pahastuu -- enhän minä voinut sitä arvata, kun ne näyttivät
-niin hienolta herrasväeltä... Minun täytyy nimittäin sanoa rouvalle,
-etten luullut tekeväni pahasti, kun sanoin heidän sisäkölle, että
-aiomme huomenna lähteä pois..."
-
-Vaikka Pauline todenteolla oli pahoillaan palvelijansa viattomasta
-laverruksesta, koska pelkäsi asian täten liian aikaisin joutuvan
-Francis'n tietoon, hän koetti parhaansa mukaan rauhoittaa tunnollista
-lapsenhoitajaansa, jonka nähtävä katumus osoitti, ettei hän ainakaan
-tahallaan velvollisuuksiaan laiminlyönyt. Jo Palermossa-olonsa ensi
-aikoina hänen olisi pitänyt antaa palvelijattarelleen täsmällisiä
-määräyksiä, kun tiesi, että tämä seurasi hänen käskyjänsä syitä
-tutkimatta ja punnitsematta. Turhanpäiväiset arvelut olivat häntä
-siitä estäneet. Kun on kysymys toimenpiteistä, joihin elämämme
-arimmat salaisuudet antavat aihetta, niin ne tuntuvat meistä
-niin vastenmielisiltä, että vasta viime tingassa taivumme niihin
-ryhtymään. Francis'n kirje oli pakottanut Paulinen toimimaan. Nyt
-hän ainakin saattoi pelotta uskoa tyttärensä palvelijattarien
-hoitoon. Hänen ei tarvinnut epäillä, etteivät he tällä kertaa
-noudattaisi hänen tahtoansa, ja hän tiesi, että pienokainen palaisi
-tunnin kuluttua hänen luokseen virkistyneenä ajomatkaltaan suuressa
-puutarhassa, jonka poikki oli kuljettava huvilaan. Itse hän käytti
-tämän yksinäisen tunnin kaikenlaisiin pieniin toimiin, jotka koskivat
-häntä itseään. Hän käveli huoneessaan edestakaisin, käärien paperiin
-kuvakehyksiä, hävittäen vanhoja laskuja, polttaen kirjeitä, eikä
-huomannutkaan kuinka aika kului, kun hän luuli kuulevansa että
-salin ovelle kolkutettiin, sitten että tämä ovi aukeni ja uudestaan
-sulkeutui. Hän ajatteli, että mahdollisesti joku juoksupoika toi
-paketin tai kirjeen. Huoneestaan hän kysyi, kuka siellä oli, mutta
-kun hän ei saanut vastausta, pisti äkkiä hänen päähän, että se
-voisi olla Nayrac, joka nähtyänsä lapsen menevän palvelijattarien
-kanssa ulos olisi tahtonut käyttää hyväkseen hänen yksinäisyyttään
-pakottaaksensa häntä selvitykseen. Mieletöntä! Sellaista rohkeutta,
-joka oli niin vastoin kaikkia tapoja, oli mahdoton edellyttää. Olihan
-Francis kumminkin saanut hyvän kasvatuksen.
-
-Hän kohotti olkapäitään oman mielikuvituksensa houreille ja kysäisi
-uudelleen: "Ken siellä?" Ei vastausta vieläkään. Silloin hän
-ajatteli, että kenties joku hotellin asukkaista olisi, niinkuin
-joskus tapahtui, vahingossa astunut sisään ja huomattuansa
-erehdyksensä sulkenut oven heti sen avattuaan. Kumminkin hän tahtoi
-varmuuden vuoksi katsoa itse ja meni saliin... -- Francis Nayrac oli
-hänen edessään.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Nuori mies seisoi nojaten kädellänsä pieneen pöytään, jolle
-Adèle oli kolme päivää sitten joululahjansa järjestänyt. Jos ei
-Paulinen koko ruumista värisyttävä kauhu olisi häneltä lamauttanut
-kaikkea arvostelu- ja havaintokykyä, olisi hän huomannut sangen
-vähäpätöisestä mutta kuvaavasta seikasta, että Francis oli
-ollut aivan suunniltaan tänne tullessaan. Hän oli nimittäin
-saapunut ilman hattua. Nähtävästi hänelle oli kerrottu Paulinen
-poismuutosta. Hän oli nähnyt palvelijain menevän ajelemaan pikku
-tytön kanssa, ja tietäen Paulinen olevan yksin hän oli tullut,
-ei uhkauksia lausuakseen, niinkuin Pauline kenties pelkäsi, eikä
-myöskään taitavilla ja diplomaattisilla puheilla tilintekoa
-vaatimaan. Hänen vääntyneet kasvonsa, hänen tuskaiset silmänsä,
-hänen vapisevat huulensa, koko hänen olemuksensa osoitti, ettei
-hän mitään tarkoittanut eikä mitään aikonut. Vaistomaisesti hän
-oli turvautunut ainoaan keinoon, joka voisi Paulinea pakottaa...
-mihin? Tunnustukseenko, lupaukseenko, sitoumukseenko? Hän ei sitä
-itsekään tiennyt. Kun sisällinen kuume ylenmäärin yltyy, niin
-ihminen kääntyy todellakin sairaaksi, ellei hän pääse toimimaan,
-purkamaan johonkin rajuun yritykseen ajatustensa ja tunteittensa
-tulvaa, johon hän on hukkua. Intohimoinen isänrakkaus, joka oli äkkiä
-ikäänkuin salaman iskusta Francis Nayrac'issa syttynyt ilmituleen
-tuon hämmästyttävän yhdennäköisyyden johdosta, oli saattanut hänen
-kiihotuksensa ylimmilleen. Mutta Pauline puolestaan ei voinut,
-nähdessään tämän miehen, arvata, minkä tuhotyön hetken tuoma rakkaus
-oli hänessä tehnyt, eikä sitä, kuinka tuo sielu vääntelihe sanattoman
-ja yksinäisen kuolemankamppauksen tuskissa, horjuen rakkaimman
-tulevaisuudentoiveensa ja hämärästä entisyydestä kohonneen sitovan
-velvollisuuden välillä. Hän ei muuta ymmärtänyt, kuin että Francis
-rohkeni mitä häpeällisimmällä tavalla loukata hänen vapauttansa, ja
-hänen äänessään värisi vihan ja ylpeyden katkerin sointu, kun hän
-sanoi:
-
--- "Ulos, herra, ja heti!... Taikka minä soitan. Olen täällä
-kotonani enkä tahdo ottaa teitä vastaan. Menkää tiehenne!..."
-
-Hänen singahuttaessaan tämän töykeän käskyn, jota seurasi vielä
-kovempi katse, Francis säpsähti ikäänkuin olisi ollut unissakävijä,
-jonka kovat sanat äkkiä herättivät todellisuuden tajuntaan.
-Hän tarttui pöydän reunaan pysyäksensä pystyssä, mutta hän ei
-sanonut mitään eikä tehnyt liikettäkään ovelle päin. Armottomalla
-ankaruudella Pauline toisti: "Ulos hetipaikalla..." ja kääntämättä
-hänestä pois synkästi palavaa katsettansa hän astui päättäväisesti,
-käsi ojona, sinnepäin huonetta, missä sähkökello oli. Hetken
-viivähdys, ja hän olisi soittanut. Mutta tällä kertaa ei Francis
-antanut hänelle aikaa toimia, vaan pysäytti hänet tarttumalla samalla
-kertaa jyrkällä ja rukoilevalla liikkeellä hänen käsivarteensa:
-
--- "Ei", sanoi hän, "te ette saa soittaa. Ette saa kieltää minua
-teille puhumasta. Mitä te pelkäätte? Näettehän, etten ole tullut
-tänne koston aikeissa... Viisi minuuttia vain, en pyydä teiltä
-enempää kuin viisi minuuttia. Ja sitten menen pois. Mutta en
-ennenkuin olen teille puhunut.... Totta on, ettei minulla ollut
-oikeutta ryöstövieraana tunkeutua teidän huoneeseenne... Mutta tehän
-aiotte muuttaa pois. Ette ole vastannut minun kirjeeseeni. En enää
-voinut kestää. Minun täytyi päästä puheillenne ennenkuin lähdette...
-Teidän täytyy kuunnella minua. Teidän täytyy. Te olette tehnyt
-minulle niin paljon pahaa elämässäni... Te ette enää lisäksi saa
-kieltää minua teille puhumasta. Minulla on oikeus siihen, näettekös,
-ja teidän täytyy siihen suostua, jos tahdotte että annan teille
-anteeksi..."
-
-Kun Francis oli tarttunut rouva Raffrayen käsivarteen, oli tämä
-temmaissut itsensä irti, peräytyen muutaman askelen ikäänkuin tuota
-kosketusta kauhistuen. Sitten hän oli jäänyt liikkumattomaksi,
-koettamatta enää heti keskeyttää tätä kahdenkesken-oloa. Kumminkaan
-hän ei ollut suotta uhannut. Epäilemättä hän olisi pakottanut nuoren
-miehen lähtemään, niinkuin oli heti käskenyt, joko huutamalla
-tai pakenemalla omaan huoneeseensa, jonka ovi oli yhä auki hänen
-takanansa, jos Francis olisi tyytynyt rukoilemaan. Mutta hän oli
-tuohon rukoukseen sotkenut lauseita, jotka sattuivat naisen sydämen
-aikoja sitten kipeään kohtaan. Hän oli tekeytynyt uhriksi, hän,
-kiduttaja! Rikoksentekijä oli asettunut tuomariksi! "En ole tullut
-koston aikeissa"... "Olette tehnyt minulle niin paljon pahaa"...
-"Jos tahdotte että annan teille anteeksi"... Hän oli uskaltanut
-käyttää sellaisia sanoja. Pauline oli niitä kuullessaan tuntenut
-loukatun oikeudentuntonsa hytkähtävän ja vavahtavan, ja tuo tunto
-se vastustamattomasti ja valtavasti nostattaa jokaisen ihmisolennon
-kapinaan panettelua vastaan. Tuo kapinoitseva ylpeys voitti hänessä
-kaikki entiset päätökset ja kaiken varovaisuuden, ja hän vastasi:
-
--- "Vai yhä te vielä puhutte kostosta ja siitä pahasta, minkä
-minä muka olen teille tehnyt, ja anteeksiannosta, teidänkö
-anteeksiannostanne?... Näittehän itsekin, ettei meillä ole mitään
-toisillemme sanomista. Kun mies kohtelee naista niinkuin te olette
-minua kohdellut, niin hän ei ikinä enää voi pyrkiä sitä naista
-lähestymään... Jos olen ansainnut teidän loukkauksenne, niin teillä
-ei ole enää mitään tekemistä täällä. Jos en ole niitä ansainnut, niin
-te olette kurja, ja minä kiellän teitä tulemasta luokseni. Ettekö
-kuule, että teidän on mentävä! Toistan vieläkin, että käsken teitä
-menemään."
-
-Hän oli kiivastunut puhuessaan, ja hänen kalpeat poskensa olivat
-hiukan punastuneet. Hänen harmaat silmänsä leimusivat ja loivat eloa
-ja vilkkautta kärsimyksen kuluttamiin kasvoihin. Francis'sta tuntui
-hetken siltä, kuin hän näkisi edessään entisen Pauline Raffrayen,
-jonka ylpeys oli niin tuimasti törmännyt hänen ylpeyttänsä vastaan.
-Viha, joka vielä edellisenä iltana oli hänen suonissaan kiehunut, oli
-vähällä kohota hänen huulilleen kamalina sanoina. Mutta lapsi muistui
-hänelle mieleen, ja hän vastasi, hän uskalsi vastata:
-
--- "Suokaa minulle anteeksi, jos jossakin suhteessa olen teitä
-loukannut. Jumala on todistajani, etten ole tullut tänne
-herättääkseni eloon sitä, minkä tulee olla kuollut meille
-kummallekin. Ilmoittihan kirjeeni sen teille, ja sen minä vielä
-nytkin toistan: Aikomukseni ei ollut tässä puhua teistä eikä minusta.
-Toisesta minä nyt olen tullut puhumaan..." Ja hän lisäsi melkein
-kuiskaten: "Adèlesta, tyttärestämme..."
-
-Hän ei saanut lausetta lopettaa. Äiti keskeytti hänen puheensa,
-heittäytyen häntä vastaan niin rajulla liikkeellä, että nuoren miehen
-vuorostaan täytyi peräytyä.
-
--- "Vaietkaa", kiljaisi hän, "vaietkaa! Elkää lausuko sitä nimeä!
-Minä kiellän sen. Tyttäreni on minun omani, yksin minun, kuuletteko!
-Minä olen häntä elättänyt, minä häntä kasvattanut, minua hän
-rakastaa... Tunteeko hän teitä? Onko hän edes teitä nähnytkään?
-Oletteko kertaakaan näihin kymmeneen vuoteen koettanut häntä
-lähestyäkään? Oletteko? Mitä varten te nyt tulette meidän elämäämme
-tunkeutumaan?"... Ja vielä katkerammalla ivalla hän lisäsi:
-"Unhotatte, minkä olette uskonut, minkä vieläkin uskotte, sen, jonka
-äsken niin jalomielisesti tarjouduitte antamaan minulle anteeksi.
-Kun nainen toisen rakastajansa luota juoksee toisen luo ja kun asia
-saadaan ilmi, niinkuin te sen olette saanut, niin että on syytä
-heittää pois tuo kurja niinkuin mikä tahansa iletys, itkemättä,
-katumatta, niin onko silloin sen naisen lapsesta mihinkään? Lokaan he
-ovat poljettavat molemmat, niinkuin Marseillesta minulle kirjoititte.
-Ja siihen minä tahdon jäädäkin, tuohon lokaan, tyttäreni kanssa..."
-
--- "Oh", jatkoi Francis vielä hiljaisemmalla äänellä, jossa värähti
-ääretön toivottomuus, "vieläkin vihaa, aina vain vihaa! Jumala,
-kuinka surkeata!... Ja minä tulen teidän luoksenne, sydän täynnä
-sitä horjumatonta tietoa, jonka olen tuon lapsi paran kasvoista
-lukenut. Pitäisihän hänen sammuttaa kaikki vihat, selvittää meidän
-välimme, sovittaa kaikki... Onhan hän minunkin lapseni. Kieltäkää,
-jos uskallatte! Ja vaikka kieltäisittekin, niin minä tietäisin että
-valehtelette. Mutta te ette voi kieltää. Asiata ei käy epäileminen,
-sillä se on liian ilmeisesti selvä. Ja te puhutte minulle niinkuin
-viholliselle, murhaajalle!... Olenhan kumminkin, sen minä teille
-vannon, jo ensi päivänä oman vereni tunnustanut, hetkeäkään
-vastustelematta. Onko se häijyn miehen kaltaista? Aukenihan sydämeni
-heti isänrakkaudelle, kun silloin puutarhassa huomasin, kuinka
-hämmästyttävästi pienokainen muistuttaa Julie sisartani. Onko se
-kovan miehen kaltaista?... Hyvä Jumala! Olisihan ollut melkein
-luonnollista, nykyisen asemani kannalta katsoen, että olisin tahtonut
-pysyä hänelle vieraana, vieraana koko hänen tulevaisuudelleen,
-huolimatta siitä, että tiesin hänet lapsekseni. Se olisi kenties
-ollut velvollisuutenikin. Ja olenhan minä koettanutkin... Mutta
-en ole voinut. Minä en voi. Muuta en ole tahtonut teille sanoa.
-Tämän vain... Ja siihen minä lisään: kurjasti olemme toisiamme
-rakastaneet, armottomasti toisiamme kiduttaneet ja rääkänneet.
-Jos te olette minun tähteni kärsinyt, niin olen minäkin suuresti
-kärsinyt teidän tähtenne!... Unhottakaamme se ja muistakaamme
-ainoastaan, että olette ollut hyvä äiti ja että minä olen valmis,
-en vaatimaan itselleni isän oikeuksia, mutta täyttämään pienimmistä
-pienimmän velvollisuuden, mikä minulla isänä tulee, kaukaa valvomaan
-lastani. Jos olen toivonut meidän mahdollista lähentymistämme, jos
-olen sellaista uneksinut, niin täytyyhän teidän tunnustaa, ettei se
-ole kostonhimoisen miehen unelma... Niin olen uneksinut, että tämä
-yhteensattuma, joka minusta tuntuu niin oudolta, melkeinpä Jumalan
-sallimalta, pystyisi rakentamaan sovintoa meidän kesken, arvokasta
-sovintoa, jonka yhteinen rakkaus viattomaan lapseen pyhittäisi.
-Nythän meidän olisi niin helppo lähestyä toisiamme, kun olemme näin
-joutuneet naapureiksi. Ja siten minä saisin syrjästä tarjota apuani,
-jos milloin Adèle olisi suojelijan tarpeessa... Toista ei ole minulle
-niin herttaista kuin hän! Ettekö ymmärrä, että tämä on minulle
-elinkysymys..."
-
--- "Tottako, oikeinko totta, että olette sellaista uneksinut?..."
-virkkoi Pauline. Hänen äänessään ei enää soinut äskeinen viha, vaan
-ääretön katkeruus, ja jos Francis'n katse olisi voinut tunkeutua
-tuskaisen sielun sisimpään, olisi hän huomannut, minkä äkillisen,
-vaistomaisen, kiihkeän vihan hänen aiottu avioliittonsa Paulinessa
-herätti, -- vihan, joka todisti, ettei tuo onneton, karttuneesta
-katkeruudestaan huolimatta, voinut entisestä rakkaudestaan kokonaan
-luopua. -- "... Vai olette te uskaltanut sellaista hirviömäisyyttä
-uneksia! Vai tahtoisitte te asettaa minut ja tyttäreni teidän
-välillenne, teidän ja..." Hän ei nimeä maininnut, mutta kohottaen
-traagillisesti suupieliänsä ikäänkuin nauttien, kun näin sai työntää
-puukon entisen rakastajansa sydämeen, hän jatkoi: "Ei koskaan,
-ymmärrättekö, ei koskaan se ole tapahtuva... Te olette oikeassa,
-tyttärenne hän on, mutta hän on teille kuollut. Niin, Julien elävä
-kuva hän on, sen minä tiedän yhtä hyvin kuin tekin, mutta tiedän
-myöskin, ettette enää koskaan saa häntä nähdä. Ette koskaan! Ja
-jos tunteenne ovat todet, niin sitä parempi. Silloin tekin saatte
-kärsiä. Niin, Jumalan sallima tämä yhtymisemme kyllä on. Jumala on
-tahtonut, että oikeus pääsisi voitolle. Mitä kohtuutta siinä olisi,
-että te olisitte saanut kerran nuoruudessanne tappaa onnettoman, joka
-uskoi teihin koko nuoren ja kokemattoman sydämensä horjumattomalla
-uskolla, vietellä hänet, herjataksenne häntä sitten, rääkätäksenne ja
-panetellaksenne häntä ja vihdoin hyljätäksenne hänet; mitä kohtuutta,
-että olisitte saanut murhata elämäni, onneni, omantuntoni, kaikki
-mitä minussa jalona ja lempeänä sykkii, ja itse olla onnellinen?...
-Ei, semmoista ei saa tapahtua. Meistä kahdesta minä olen liiaksi
-kärsinyt; nyt on teidän vuoronne..."
-
--- "Ja minä puolestani sanon teille, ettei teillä ole oikeutta puhua
-minulle noin", huudahti Francis. Tuo marttyyriksi asettuminen,
-joka hänestä oli mitä inhottavinta tekopyhyyttä, sai hänen vihansa
-uudestaan kuohumaan, niin ettei hän enää voinut hillitä itseään, vaan
-sekoittaen nykyisiin, isänrakkautta uhkuviin tunteihinsa entisiä
-petetyn rakastajan raivonpuuskauksia jatkoi: "Ah, kuinka minä teidät
-tunnen samaksi kuin ennenkin. Pelkkää ylpeyttä ja valhetta olette
-yhä. Ja te ette käsitä, että siitä voi koitua lapselle vahinkoa, jos
-te työnnätte minut pois tuolla -tavalla?... Olettehan jo tehnyt
-hänelle tarpeeksi pahaa, kun olette petoksellanne ryöstänyt häneltä
-isän, joka olisi aina yhtä uskollisesti häntä rakastanut. Jos hän ei
-ole sitä tehnyt, jos hän vain ihmeellisen sattuman kautta on päässyt
-lasta tuntemaankin, niin kenen syyksi se on laskettava?..."
-
--- "Teidän", vastasi Pauline, "yksin teidän... Te väitätte, etten
-minä ole muuttunut, ettekä huomaa, että itse juuri olette yhä
-entisellänne, kun uskallatte tulla halpamaisessa röyhkeydessänne
-minua kiduttamaan ja herjaamaan, vaikkei teillä edes enää ole
-puolustuksenanne entistä häpeällistä mustasukkaisuuttannekaan...
-Olisiko minun pitänyt elää niinkuin olen elänyt yksinäisyydessäni,
-toivottomuuden kalvamana, kuluttaen nuoruuteni itkemällä,
-törmätäkseni uudestaan tuota kauheata panettelua vastaan?...
-Ei, se ei ole totta. Minä en ole teitä pettänyt. Minä en ole
-tätä herjausta ansainnut!... Katsokaapa minua silmiin, jos
-uskallatte. Onko minulla valehtelijan silmät ja kasvot, onko minulla
-valehtelijan ääni? Näkeehän kumminkin, puhuuko ihminen totta vai
-ei. Käyhän se toki kasvoista ilmi, muutenhan Jumalasta ei Jumalaksi
-olisikaan. Mitä hyötyä minulla nyt olisi valheesta, koska me nyt
-viimeisen kerran puhumme toisillemme ja koska ajan teidät ulos,
-kuuletteko, ajan teidät ulos!... Mutta totuuden minä teille
-sanon, valituksena, huutona se huulilleni kohoaa. En ole koskaan
-valehdellut. En ole koskaan pyrkinyt de Quernen suosioon. Ei ollut
-rikosta ystävyyssuhteessani tuohon onnettomaan Vernantes'iin. En
-käynyt silloin hänen luonaan, niinkuin syyttä väititte. En käynyt.
-Minua ette nähnyt hänen ovellansa; toinen siellä kävi. Minä en. En
-minä!..." kertasi hän ja lisäsi synkän alakuloisena: "Olen hyvin
-sairas. Voin erota täältä huomenna, kenties kuukauden, vuoden
-kuluttua. Kuolemaan ei astuta valhe huulilla. Viaton minä olen, sen
-minä teille vannon..."
-
-Kun manalan matkalle valmistuva sellaisia väitteitä lausuu
-lähestyessään sitä salaperäistä ja pelottavaa maata, missä häntä
-odottaa tarkkasilmäinen ja erehtymätön tuomari, on hänen sanoissaan
-jotakin juhlallista ja voimakasta, jonka vilpittömyyttä mahdollisesti
-myöhemmin voimme epäillä, mutta jonka vaikutusta emme sillä hetkellä
-voi vastustaa, olkoon meillä mitä syitä tahansa niitä epäillä.
-Francis oli vastikään kohdellut Paulinea ylenkatseella, johon hän oli
-luullut olevansa täysin oikeutettu. Koko hänen omanarvontuntonsa oli
-siitä riippuvainen, ja sittenkin tuon väitteen totuus tuntui hänestä
-nyt niin kieltämättömältä, niin masentavalta, ettei hän löytänyt
-muuta vastausta kuin seuraavat sanat, jotka hän lausui koettamatta
-edes salatakaan tuskaansa:
-
--- "Jos on totta, mitä sanotte, miksikä annoitte minun mennä? Miksikä
-ette minulle vastannut? Miksikä ette kutsunut minua takaisin? Miksikä
-ette ole yhdeksään vuoteen minulle puhunut niinkuin tänään?..."
-
--- "Miksikö en sitä tehnyt?" vaikeroi Pauline. "Kuinka olisin
-voinut? Oletteko unhottanut kaikki, sekä epäluulonne jokapäiväisen
-solvauksen, jolla minua kuukausmääriä vainositte, että masentavan
-epäilyksenne ja kaiken muun?... Oletteko unhottanut, että olette
-minua lyönyt, niin, lyönyt kuin tyttöletukkaa?... Rohkeutta ei riitä
-kenellekään sellaista liikanaista julmuutta kestämään. Ja sitten,
-olisitteko te minua uskonut? Uskotteko nytkään? Uskonettekohan
-tunnin perästä? Onko minulla todisteita mihin vedota? Maksaako
-vaivan taistella sellaista kovaonnista sallimusta vastaan, että
-olen sattunut käymään kaupungilla juuri sinä päivänä, jolloin
-olette nähnyt tuon kurjan astuvan sen ystäväni ovesta sisälle, jota
-hulluudessanne luulitte kilpailijaksenne? Yhtäläisyys ryhdissä
-ja puvussa!... Siihen epäluulonne perustuivat. Siinä oli teidän
-mielestänne syytä kyllin edellyttää mitä kauheinta irstaisuutta,
-kohdella minua häpäisevällä ylenkatseella, polkea lempeni lokaan...
-Olin epätoivoissani, siinä kaikki. Ja kun tiesin joutuvani äidiksi ja
-huomasin olevani yksin, iäksi yksin, oliko minun mahdollista nöyrtyä
-niin syvään, että olisin kutsunut teidät takaisin? Ettehän te olisi
-lasta uskonut omaksi vereksenne. Nyt sanotte uskovanne. Mutta nyt
-on myöhäistä. Te olette liannut, murtanut, lakastuttanut, tappanut
-kaiken... Armahtakaa, menkää pois... Rukoilemalla rukoilen, menkää
-pois! En kestä enää..."
-
-Hän oli käynyt kalmankalpeaksi näitä viimeisiä sanoja lausuessaan.
-Hän painoi kätensä povellensa, ikäänkuin todellakin vetääkseen
-haavasta veitsen, jonka kärki oli syvälle kaivautunut. "Minä en voi
-hyvin", sanoi hän. Francis ennätti tuskin päästä hänen avukseen. Hän
-oli pyörtynyt. Hänen heikontunut elimistönsä ei voinut kestää tämän
-keskustelun tuottamia mielenliikutuksia. Säikähtynyt nuori mies
-otti hänet syliinsä kantaakseen hänet vuoteelle. Mutta hädästään ja
-hämmästyksestään huolimatta hän tunsi pistoksen sydämessään, kun
-huomasi kuinka riutunut oli tuo ruumis, jota hän samalla tavalla oli
-sylissään kantanut toisina hetkinä, sen ollessa silloin niin nuori,
-niin notkea, niin lemmen huumauksesta värisevä. Hän astui sairaan
-huoneeseen ja laski tunnottoman kannettavansa vuoteelle. Äkkiä,
-hänen paraikaa järjestäessään alkoovissa pieluksia harmahtavien
-hiuspalmikkojen alle ja hieroessaan sairaan kylmästä hiestä kosteita
-kämmeniä ja kellastuneita, lakastuneita ohimoita, hän kuuli, samoin
-kuin Pauline äsken oli kuullut, salin oven aukenevan ja sulkeutuvan,
-ja samoin kuin Paulinekin hän säpsähti, vieläpä enemmänkin. Kukahan
-siellä liikkui? Hän oli nähnyt Adèlen menevän ulos palvelijattarien
-kanssa, ja kun tiesi rouva Raffrayen olevan yksin, hän oli uskaltanut
-ryhtyä tähän rohkeaan yritykseen. Nyt hänet hetkeksi valtasi
-hirvittävä levottomuus: Olisiko Henriette saanut tietää, minne hän
-oli mennyt, ja seurannut häntä tänne? Francis oli eronnut hänestä
-niin taitamattomasti, keksimättä muuta tekosyytä kuin että hänellä
-muka oli kirje kirjoitettavana, ja Henriette oli katsonut häneen niin
-oudosti. -- Niin ei kuitenkaan ollut. Pikku Adèle vain oli palannut
-matkaltaan ennemmin kuin oli aiottu, riehuvan sirocco-tuulen ja sen
-nostattamien tomupilvien tähden. Hän saapui nyt Annetten seuraamana,
-iloisena, kun oli päässyt aikaisemmin kotiin. Juosten hän kulki
-salin poikki makuuhuoneeseen, jonka ovi oli jäänyt selälleen. Hän
-näki rouva Raffrayen vuoteellaan ja vieressä nuoren miehen, saman,
-jonka hän oli juhlassa nähnyt istuvan neiti Scilly'n toisella puolen.
-Hän päästi kauhistuksen huudon, heittäytyi äitinsä ylitse ja peitti
-hänet kiihkeillä suudelmilla, jotka sairas horroksissaankin tunsi,
-sillä ne antoivat hänelle voimia puoleksi nousemaan. Mustasukkaisen
-suojeluksen liikkeellä äiti sulki lapsen syliinsä, ja hänen
-heräämisensä äidinrakkauden tajuntaan oli niin valtava, että se antoi
-hänelle voimia salaamaan mitä tästä traagillisesta kohtauksesta vielä
-oli salattavissa. Sillä, katsoen Francis'ta suoraan silmiin, hän
-sanoi kehottaakseen nuorta miestä hillitsemään tuskasta vääntyneet
-kasvonpiirteensä ja tehdäkseen hänelle mahdolliseksi selittää
-täälläolonsa:
-
--- "Kiitän teitä, että olette auttanut minut kotiin. Teidän avuttanne
-en olisi koskaan päässyt portaita nousemaan. Annette, olkaa hyvä ja
-saattakaa tämä herra ulos!..."
-
-Ja hänellä riitti tahdonlujuutta, niin että hän saattoi hymyillä ja
-nyökäyttää päätänsä kiitokseksi ja jäähyväisiksi. -- Mikä kiitos,
-mitkä jäähyväiset, mikä hymy!
-
-
-
-
-VIII.
-
-HERÄÄVÄ VAISTO.
-
-
-Saapuessaan rouva Raffrayen asuntoon Francis hyvin ymmärsi, että
-hänen oli kestettävä kauhea kohtaus, eikä hänellä ollut suurtakaan
-toivoa, että se päättyisi sovintoon, niinkuin hän oli kirjeessään
-ehdottanut. Hän oli antautunut tähän seikkailuun vaistomaisesti,
-mielettömästi, niinkuin kaksintaistelija, joka väsyneenä odotukseen
-henkensä kaupalla ryntää esiin vihollisensa miekkaa vastaan, tai,
-paremmin sanoen, kuin mielisairas, joka mihin hintaan tahansa
-tahtoo vapautua ahdistavasta mielikuvasta. Hän oli joutunut siihen
-tunnemyrskyn hetkeen, jolloin äänettömyys tuntuu tukehuttavalta ja
-jolloin sielu ja melkeinpä ruumiskin pyrkii purkamaan kiihotuksensa
-sanoihin yhtä vimmatusti kuin tukehtumaisillaan oleva haukkoo ilmaa.
-Vaikkei hän vähääkään epäillyt, ettei Adèle olisi ollut hänen
-tyttärensä, hän tunsi valtavan halun kuulla asian sen suusta, joka
-yksin tiesi ehdottoman totuuden, ja kenties toisenkin, edelliselle
-vastakohtaisen halun pakottaa tunnustukseen tuon naisen, jonka
-ylpeydestä hän ei ollut koskaan päässyt voitolle. Ja sitten, olihan
-mahdollista sekin, että äiti olisi heltynyt nähdessään kuinka
-vilpittömät hänen tunteensa olivat pikku tyttöä kohtaan, kuinka
-hellävaroen hän asiaa kosketteli ja kuinka nöyrästi hän tyytyi
-syrjäiseen asemaan. Ja nyt, mikä uusi haava olikaan tuon keskustelun
-tuloksena! Nyt hän tiesi Paulinen suljetun oven takana piilevän vielä
-kauheamman varmuuden kuin se oli, joka, ilmeten hänelle kamalan ja
-odottamattoman yhtäläisyyden johdosta, hänen sydämessään nosti tuon
-oudon äänen: "Minun tyttäreni hän on!..." Olihan sallimuksen käsi
-silloin tuntunut raskaalta, mutta omantunnon soimausta siinä ei
-silloin ollut. Silloin hän oli ollut oikeutettu, niin hän ainakin
-oli luullut, siirtämään kavalan rakastajattarensa niskoille kaiken
-vastuunalaisuuden siitä, että oli lapsensa hyljännyt. Jos nyt
-päinvastoin Pauline olikin viaton, jos Francis oli häntä syyttä
-epäillyt, hänet kuolemaan tuominnut ja tuomion täytäntöön pannut,
-mitä hänestä itsestään oli ajateltava? Mitä pyövelin virkaa hän
-siis vuosien vieriessä oli toimittanutkaan? Olihan siinä tosin
-lieventäväksi asianhaaraksi katsottava, että hän, ruhjoten ensi
-kädessä oman onnensa, oli uhrinsa iskenyt oman sydämensä kautta,
-mutta voiko sillä murhasta puhdistautua? Sillä murhaajan työtä hän
-tunsi tehneensä, kun hänen mieleensä muistui tuo riutunut ruumis,
-jonka hän oli sylissään kantanut, ruumis, joka oli niin hirvittävän
-kevyt ja kuihtunut, tuskinpa muuta kuin luuranko vain, ja jossa
-oli juuri sen verran henkeä, että kykeni kärsimään ja kuoleman
-kynsissä vääntelemään. Tähän muotoon hänen omantunnonvaivansa
-siis vastaisuudessa pukeutuisivat. Sen muotoisina ne jo hänessä
-esiintyivät, kun hän paljain päin ja horjuvin askelin laskeutui
-portaita alikertaa kohti. Ja erikoisen julmat olosuhteet, joiden
-keskellä tämä sisällinen murhenäytelmä kehittyi, tahtoivat, että
-hänen piti oleman vain muutaman askelen päässä morsiamensa luota ja
-että tämä morsian häntä juuri tällä hetkellä odotti. Tällä kertaa
-koettelemus oli liian kova. Keskustelunsa jälkeen Paulinen kanssa
-hän ei enää jaksanut teeskennellä. Hänestä tuntui, että nuori tyttö,
-olipa kuinka naiivi tahansa, koko hänen esiintymisestään huomaisi sen
-mielenliikutuksen, joka häntä värisytti, ja että rouva Scilly'kin
-arvaisi kaikki. Nykyisessä tilassaan hän ei enää olisi voinut näiden
-naisten kysymyksiä torjua. Olisihan hänen ollut sangen helppo
-turvautua samaan valheeseen kuin Paulinekin, joka valhe tuon naisen
-puolelta osoitti melkein sankarimaista, äidinrakkauteen perustuvaa
-mielenmalttia. Olihan Francis näinä viimeisinä päivinä alinomaa
-pettänyt ja kierrellyt. Mutta täytyy antaa onnettomalle nuorelle
-miehelle, joka luonteeltaan oli suora, vaikka hän heikkoudesta oli
-vilppiin langennut, se tunnustus, että häntä tuon viimeksimainitun
-valheen käyttäminen kauhistutti. Siihen turvautumalla hän olisi liian
-häpeällisellä tavalla sekoittanut uudistamansa suhteet entiseen
-rakastajattareensa nykyisen lempensä jo liiaksikin lakastuneeseen ja
-tahrattuun tarinaan. Ja tästä hienotunteisuudesta hänen turmionsa
-oli johtuva, sillä puolitiehen ei pysähdy kukaan, joka kerran on
-petokseen takertunut. Ellei voi olla kokonaan pettämättä, täytyy
-aina ja joka paikassa pettää. Tällä kertaa Francis päätti turvautua
-vähimmän urhokkaaseen, mutta hänen kaltaisellensa, liikutuksien
-uuvuttamalle sielulle sangen luonnolliseen keinoon. Hän pakeni
-siirtääkseen toistaiseksi selityksen, joka ei ollut vältettävissä.
-Käytyään huoneestaan hattunsa hän laskeutui ensimäisen kerroksen
-portaita alas ja oli tuossa tuokiossa hotellista ulkona. Hän keksisi
-kyllä hyväksyttävän tekosyyn poissaoloonsa, kun hän tunnin tai
-kahden kuluttua rauhoittuneena palajaisi kotiin. Tavata Henrietteä
-nyt, kun toisen ääni vielä soi hänen korvissaan, kun toisen kalpeat
-kasvot vielä hänen silmissään kuvastuivat, kun hänen sylinsä vielä
-värisi tuon ruumisparan kosketuksesta ja hänen sielunsa ankarain
-tunnonvaivojen vastustamattomasta kauhusta, -- ei, mieluummin mitä
-tahansa muuta.
-
-Sillä aikaa kuin Francis tänä iltapäivänä harhaili pitkin kaupungin
-katuja, jotka tavallisesti olivat niin valoisat, mutta joita nyt
-pimitti silmiä sokaiseva, liikkuva ja polttava tomupilvi, nuori
-tyttö, jota hän niin hurjasti ja varomattomasti pakeni, kävi
-hetki hetkeltä yhä levottomammaksi. Francis ei ollut erehtynyt,
-kun oli luullut huomaavansa, että hänen mennessään neiti Scilly
-oli häntä tarkastanut, outo ilme palavassa katseessaan. Mutta
-jos hän ei olisi ollut niin piintynyt omiin ajatuksiinsa siitä
-onnettomasta aamusta asti, jolloin hän oli Continentalin etehisessä
-ilmoitustaululta lukenut rouva Raffrayen nimen, hän olisi tiennyt,
-ettei Henriette häntä nyt ensimäistä kertaa näin katsonut; kymmeniä
-kertoja hän olisi noissa sinisissä silmäterissä tuon oudon ilmeen
-tavannut. Hän olisi noissa kirkkaissa, läpikuultavissa silmissä
-nähnyt kuvastuvan uuden, yhä yltyvän, tuskaisen tunteen, joka
-kokemattomalle sydämelle oli niin vieras, ettei se sitä omakseen
-tunnustanut. Itsensä parjaamista se oli ollut, kun Francis näinä
-viime päivinä oli ylpeillyt taidostaan salata lemmityltään oman
-itsensä. Sellainen tekopyhyys oli hänelle yhtä mahdotonta kuin
-Henriettelle täydellinen sokeus. Heidän keskinäinen rakkautensa oli
-liian suuri. Tuota tunnetta, joka oli nuoressa tytössä kuluneiden
-viikkojen vieriessä kasvamistaan kasvanut, ei voinut epäilykseksi
-sanoa. Henriette oli luonteva ja suora. Hän oli aina elänyt
-piirissä, joka ei vilppiä eikä teeskentelyä tuntenut. Missä hän
-olisi luulevaiseksi oppinut? Ei. Se oli kipeä kaipaus, joka johtui
-siitä, että hän aavisti jotakin kieroa suhteessaan sulhaseensa,
-kaipaus, joka oli samalla kertaa hämärä ja todellinen. Se vaikutti
-hänessä tuskallista hämmästystä ja epäröimistä, niinkuin ainakin
-rakkaushäiriöt nuoressa tytössä, jolla on täysin kehittyneen naisen
-vilkas tunne-elämä, mutta lapsen tietämättömyys elämän nurjista
-puolista. Eihän ole tärkeätä tarkalleen tietää syitä lemmityn
-sydämen muuttumiseen kärsiäkseen tästä muutoksesta. Henriette
-Scilly ei tietänyt, että tuskin on ainoatakaan miestä; joka ei
-olisi nuoruudessaan ollut jonkun rikoksellisen intohimon koetuksen
-alaisena. Hän ei tietänyt, että juuri herkkätunteisimmat heistä
-panevat rikokseensa enimmän omasta itsestään ja haavoittuvat siitä
-niin syvään, etteivät haavat koskaan täydellisesti kasva umpeen.
-Hän tiesi vain, että kuukausien kestäessä Francis'n kasvoissa oli
-kuvastunut täydellisen onnen kirkkaus ja että nyt hänen katseessaan
-lakkaamatta häilyi hehkuvaa kuumetta, hänen hymyssään hermostunutta
-levottomuutta, koko hänen olennossaan ilmeisen tuskan tulta. Hän
-ei tietänyt, että mies voi valehdella naiselle, jota hän rakastaa,
-ja että hänen rakkautensa siitä huolimatta voi olla yhtä suuri,
-jopa suuremmaksikin yltyä tunnonvaivojen kiihdyttämänä. Mutta hän
-tiesi, ettei hänen ystävänsä hellyydessä enää ollut tuota tasaista
-lempeyttä, tuota sulavaa sopusointua, tyventä ja selkeätä rauhaa,
-joka lämpimänä oli uhkunut hänen olemuksestaan. Hänestä tuntui, että
-näinä viime viikkoina Francis toisin ajoin oli hänestä kaukana,
-vaikka olikin hänen luonaan, ja toisin ajoin kohteli häntä niin
-tulisesti, että häntä melkein pelotti. Se tapahtui niinä hetkinä,
-jolloin onneton pani parastansa asettaakseen suloisen kihlattunsa
-itsensä ja mielikuviensa väliin ja tehdäkseen lemmittynsä
-elävämmäksi, läheisemmäksi puristamalla pitkään hänen kättänsä,
-sulkemalla hänet katseensa vavahtavaan syleilyyn. Henriette ei
-myöskään tietänyt, että muutamissa luonteissa ilmenevä katkeruus
-ja armottomuus muita kohtaan kaipaa säälivää ymmärtämistä, koska
-sellaisia tunteita ilmaisevien ajatuksien ja puheiden alla useimmiten
-piilee sisällinen haava. Mutta hän tiesi, että tuo ihana ajatuksien
-ja tunteiden yhteys, josta hän oli Francis'n kanssa puhunut heidän
-viimeisellä onnellisella kävelyretkellään Villa Tascan puutarhassa,
-oli olemattomiin hävinnyt. Heidän ajatuksensa, heidän tunteensa eivät
-enää olleet yhteisiä. Lakkaamatta Francis'n pilapuheisiin, kun hän
-koetti iloiseksi tekeytyä, sekoittui hieman ivaa, joka Henrietteä
-loukkasi. Ennen, kun puhe oli sattunut johonkin heidän yhteisistä
-parisilaisista tuttavistaan, Francis oli heistä puhunut suopeudella,
-joka Henrietten silmissä oli osoittanut hyvää sydäntä, vaikkei se
-muuta ollut kuin onnellisille ja rakastuneille tavallista iloista
-välinpitämättömyyttä. Nyt hän sitävastoin käytteli pilkallisia ja
-ankaria sanoja, ja hänen tavassaan kiinnittää huomiota milloin
-naurettaviin puoliin, milloin epäilyttäviin salatarkoituksiin
-ilmeni entinen, ihanteeton elostelija, jommoinen hän oli ollut,
-ennenkuin puhdas rakkaus oli hänelle uutta kevättä ennustanut, ja
-jommoiseksi hän uudelleen oli muuttumassa Paulinen ja entisyyden
-katkerien muistojen vaikutuksesta. Silloin Henriettestä tuntui,
-että sen Francis Nayrac'in takana, jota hän rakasti koko sielunsa
-hehkulla, piili toinen Francis, jota hän ei tuntenut ja jonka
-sydäntä vastaan hän oli itsensä loukkaava, nyt jo loukkasi... Mutta
-kaikki nämä vähäiset tunnelmat olivat tunnelmiksi jääneet. Ei ollut
-yksikään niistä tietoisuuteen kohonnut sydänväreiden hämärästä ja
-sekavasta kehästä, josta emme koskaan varmasti tiedä, eikö se kenties
-olekin vain mielikuvituksen tuotetta. Nuori tyttö ei olisi voinut
-viitata mihinkään tositapaukseen, jos hänen olisi pitänyt syyttää
-kihlattuansa laimenemisesta ja sanoa mistä hän oli sen huomannut.
-Suuressa rehellisyydessään hän koettikin itselleen vakuuttaa, että
-hän oli väärässä, kun sellaisia tunteita hautoi, ja ettei tuo muutos
-ollut muuta kuin mielihouretta vain, hänen valtavan rakkautensa
-synnyttämää. Jokaisella vaikutuksellahan on syynsä, ja hän ei mitään
-syytä nähnyt siihen muutokseen, joka oli tapahtunut hänen suhteissaan
-Francis'hin. Rouva Scilly'n terveys, joka silminnähtävästi vakaantui,
-ei voinut antaa aihetta salaiseen levottomuuteen. Itse ei Henriette
-ollut koskaan niin hyvin voinut. Mitä Francis'hin tuli, oli
-lääkäri, jonka mielipidettä Henriette kerran levottomuuden hetkenä
-oli tiedustellut, häntä täydellisesti rauhoittanut. Francis'lla
-ei ollut kotimaassaan läheisiä sukulaisia eikä erittäin rakkaita
-ystäviä, jotka olisivat voineet tuottaa hänelle huolia. Muutamista
-Henrietten läsnäollessa puheeksi sattuneista rahakysymyksistä oli
-käynyt selville, ettei nuorella miehellä ollut syytä levottomuuteen
-omaisuutensa takia. Näyttihän hän yhtä rakastuneelta yhä ja tuntuihan
-hän yhtä kiihkeästi odottavan hääpäivän tuloa. Hänen vähimmätkin
-sanansa sitä todistivat. Tämä kaikki oli epäilemätöntä. Henriette
-yhä uudelleen kertoi sen itselleen päättäväisesti, itsepintaisesti.
-Hän pani kaikki sielunsa voimat liikkeelle hävittääkseen tuon turhan
-pelon. Sittenkuin hän oli mitä vilpittömimmin tämän hävitystyönsä
-toimittanut, hän vajosi uudelleen vastustamattomaan alakuloisuuteen
-tuon ilmeisen muutoksen johdosta, jota hän ei kyennyt määrittelemään,
-ei selittämään eikä ymmärtämään, mutta joka sittenkin oli olemassa.
-
-Semmoisessa mielentilassa, kun sydäntämme kalvaa levottomuus, johon
-emme mitään tarkoin määrättyä syytä tiedä, vähinkin kieltämätön
-tositapaus paisuu melkein traagillisen kohtauksen arvoiseksi.
-Se on leikkausveitsen kärki, joka puhkaisee paiseen, niin että
-siihen kokoontunut märkä pääsee vuotamaan pois, -- hirvittävän
-epämiellyttävä, mutta liiankin sattuva vertaus. Ei mikään vertaus
-niin täsmälleen kuvaa ajatuskykymme tuskaisia ponnistuksia piintyneen
-mielikuvan voittamiseksi kuin kokonaisen ruumiin tulehtumistyö kipeän
-kohdan parantamiseksi. Francis'n omituinen käytös sinä hirveänä
-iltapäivänä, jolloin hän oli ollut rouva Raffrayen puheilla, oli
-Henriette paralle sellainen ratkaiseva hetki. Korkea hinta oli
-lempeän lapsen maksettava kihlausaikansa melkein ylenluonnollisesta
-autuudesta. Vanhurskas Jumala! Olisiko siinä perää, että liiallinen
-onni on meille synniksi laskettava silloinkin, kun se on luvallinen
-onni ja kun olemme jo edeltäpäin suostuneet tämän onnen meille
-asettamiin velvollisuuksiin? Siitähän kyllä näyttää tässä maailmassa,
-joka todellakin on lankeemuksen maailma, koska puhtaimmatkin siihen
-syntyvät sovittamistaakan kantajiksi! Vaikka nuori tyttö oli jo näinä
-viime viikkoina tottunut sulhasensa oikulliseen luonteeseen, hän oli
-hämmästynyt, kun näki nuoren miehen jyrkästi astuvan sisään yhteiseen
-saliin ja kulkevan edestakaisin, tuskin vastaten hänen kysymyksiinsä,
-otsa rypyssä ja katse synkkänä. Tämä näet oli tapahtunut silloin
-kun Francis oli tavannut Adèle Raffrayen palvelijattarien kanssa
-etehisessä ja kun hän epäröi, oliko vai eikö hänen ollut mentävä
-Paulinen luo. -- Sitten hän oli äkkiä lähtenyt, sanoen että hänellä
-muka oli kiireisiä kirjeitä kirjoitettavina, mutta sanoen sen sillä
-tavalla, että Henriette heti huomasi hänen valehtelevan. Kului
-tunti, kului kaksi, eikä Francis palannut. Silloin Henriette lähetti
-Vincentin häntä hakemaan. Tämä palasi sanoen että herra Nayrac oli
-mennyt ulos. Henrietten levottomuus siitä niin suuresti kiihtyi, että
-hän käski kysyä ovenvartialta mihin aikaan Francis oli mennyt. Hän
-toivoi, että Francis mahdollisesti mennessään oli lähettänyt hänelle
-jonkun sanan, jota ei muistettu hänelle toimittaa. Ei mitään. Francis
-oli lähtenyt jalkaisin kaupungille päin noin puoli kolmen aikaan.
-Nyt kävi kello jo kuutta. Henrietten rauhattomuutta yhä lisäsi
-hänen äitinsäkin nähtävä levottomuus, joka puhkesi lakkaamattomiin
-kysymyksiin mitä Francis teki. Suloinen lapsi rakasti sulhastaan
-liian kiihkeästi, jottei hän olisi kärsinyt siitä ajatuksesta,
-että tämän oli kestettävä rouva Scilly'n tutkivia kysymyksiä, ja
-rakkautensa johtamana hän keksi vihdoinkin seuraavan vastauksen.
-
--- "Uudenvuodenpäivähän on tulossa. Epäilemättä hän tahtoo meille
-valmistaa jotakin iloista yllätystä... Äiti", jatkoi hän, hellästi
-rukoillen, "ethän hänelle ilmoita, että olemme olleet levottomat?
-Tiedäthän kuinka suuresti se häntä huolestuttaisi."
-
--- "Elä pelkää", vastasi rouva Scilly. "En aio häntä torua, vaikka
-hän kyllä ansaitsisi sen, olkoon hänellä sitten yllätys mielessä
-taikka ei... Ah", jatkoi hän vielä, aavistamatta itsekään, mitä
-ivaa näissä hänen viimeisissä sanoissaan oli, "kuinka rakastatkaan
-häntä, ja kuinka hyvä, että hänkin sinua rakastaa. Kärsisit liiaksi
-muuten!..."
-
-Tämä nuoren tytön huolehtiva hienotunteisuus, josta Francis ei saanut
-koskaan mitään tietää, säästi häneltä kiduttavan tutkistelun, kun
-hän kuuden tienoissa vihdoinkin palasi pieneen saliin, joka oli niin
-kauan ollut hänen onnensa suojana. Siinä oli kaikki entisellään.
-Sama kodikas lämpö, joka muutamia viikkoja sitten oli pystynyt
-hänen sielustaan karkoittamaan Pauline Raffrayen tulon herättämät
-kauheat kuvat, virtasi nytkin häntä vastaan. Samat lamput, samoihin
-paikkoihin asetettuina, levittivät vienosti verhottua valoansa saman
-korkean varjostimen ummistamaan ympyrähuoneeseen, kirkastivat sen
-haalistuneita, vanhanaikaisia kankaita, vihreälehtisiä kasveja,
-etelämaisia kukkia, ja valaisivat samoja lempeitä naistenkasvoja,
-jotka kuvastivat niin paljon hellää osanottoa. Mutta voi! Lumous ei
-ollut enää tarpeeksi valtava tyynnyttämään hänen sydämensä riehuvia
-myrskyjä. Tällä kertaa hänen niin läheiseltä näyttävä, mutta
-sittenkin saavuttamattomiin siirtynyt rakkausonnensa tenhovoima
-ei tehnyt vähintäkään vaikutusta häneen. Hän palasi pitkältä ja
-rajulta kävelymatkaltaan tehtyänsä päätöksen, joka ei sallinut hänen
-sillä tavalla heltyä. Hän oli päässyt selville siitä, että jos hän
-tahtoi paeta sitä painajaista, joka häntä päivä päivältä yhä enemmän
-kiusasi, hänen oli lähdettävä pois Palermosta, ja heti. Hän ei enää
-voinut rehellisesti, vilpittömästi vastata itsestään tämäniltaisen,
-käytöksensä jälkeen, ja varsinkaan ei, kuultuansa sen hätähuudon,
-minkä oli tänään kuullut. Se huuto oli tunkenut niin syvään hänen
-sydämeensä, että hänen piti päästä kärsimään yksin ja vapauteen --
-ainoa lievennys muutamille sielumme tuskille, joille ei parannusta
-ole. Hänen saapuessaan Sisiliaan oli melkein päätetty, että hänen
-sielläolonsa kestäisi tammikuun 20 tai 25 päivään. Nyt oli joulukuun
-27 päivä. Tammikuun 2 päivänä, heti uudenvuoden juhlan jälkeen, hänen
-oli oltava merellä, vapautettuna yhtä alentavasta kuin tuskallisesta
-asemastaan, ennenkuin se ehti muuttua traagilliseksi. Kun hän vain
-kerran pääsisi pois, saisivat asiat, kaukaa katsottuina, hänen
-ajatuksissaan luonnollisen valaistuksensa. Ainakin se oli ainoa
-mahdollinen keino. Tämä kiireinen lähtö oli hänestä tuntunut niin
-välttämättömältä, että hän oli heti ryhtynyt sitä valmistamaan
-menemällä rouva Scilly'n lääkärin luo kiskoakseen häneltä, jos
-mahdollista, määräyksen ilmastonmuuton tärkeydestä. Hän oli luetellut
-lääkärille muutamia taudin oireita, jotka hänen mielestään olivat
-omiansa antamaan aihetta sellaiseen määräykseen. Tuliko lääkäri
-petetyksi? Sitä Francis, ei saanut koskaan tietää, tämä kun oli
-niitä jäykkä- ja teräväkasvoisia sisilialaisia, joissa itämaalainen
-hidasluonteisuus yhtyy italialaisten valppaaseen älykkyyteen. Mutta
-hän vavahti kuullessaan lauseen, johon tämä valheneuvottelu päättyi:
--- "Teidän lähtönne ei varmaankaan kohtaa vastusta noiden naisten
-puolelta, koska neiti Scilly jo tuntui olevan teidän terveydestänne
-levoton. Hän puhui minulle siitä toissa aamuna..."
-
-Henriette siis jo huomasi hänen häiriintyneen mielentilansa. Oli siis
-aika lähteä Palermosta pois, ennenkuin nuori tyttö pääsisi tämän
-mielihäiriön todellisten syiden perille taikka rupeaisi jotakin
-sensuuntaista epäilemään. Tällä hetkellä nuoren tytön havainnot
-olivat siinä suhteessa edulliset, että ne tekivät Francis'lle
-petoksen toimeenpanon helpommaksi. Hän luotti siis täydellisesti
-tuumansa menestymiseen, kun hän saapui huoneeseen, missä häntä
-odottivat äiti ja tytär, joiden rakkaudesta hän oli niin monta
-todistetta saanut.
-
-Hän alkoi:
-
--- "Olette varmaankin olleet levottomat minun tähteni? Teidän täytyy
-antaa minulle anteeksi. Minun oli niin paha olla, ja kun toivoin
-raittiista ilmasta virkistystä, menin kävelemään. Kävelin kauan,
-kauan... Pahoinvointini ei helpottanut, ja kun sitä jo on muutamia
-päiviä kestänyt, päätin totella teitä." Hän kääntyi Henrietten
-puoleen ja jatkoi: "Menin professori Teresi'n luo. Palvelija kehotti
-minua odottamaan, koska tohtorin muka piti heti palaaman kotiin.
-Mutta odotusta kesti enemmän kuin tunnin..."
-
--- "Saitteko edes häntä tavata ja tarpeeksi puhutella?" kysyi rouva
-Scilly.
-
--- "Onnekseni", vastasi nuori mies, "tai paremmin ehkä
-onnettomuudekseni..." Äiti ja tytär katsoivat yhtä aikaa häneen
-niin ilmeisesti säikähtyneinä, että nuori mies tunsi tunnonvaivansa
-lisääntyvän. Hän jatkoi, kääntyen tällä kertaa kreivittären puoleen:
-
--- "Rauhoittukaa", sanoi hän, "mitään vaarallisempaa tautia hän ei
-ole minussa huomannut... Vaikka minä puolestani luulen, että se
-on vakavaa kyllä... Lääkärin mukaan olen vain pahan vaikutuksen
-alaisena, niinkuin täällä sanotaan, ja sellaista on näillä seuduin
-parasta ajoissa vastustaa, jollei tahdo sairastua kuumeeseen. Sanalla
-sanoen, tohtori on sitä mieltä, että minun on lähdettävä täältä
-pois..."
-
--- "Täältäkö pois!..." huudahti Henriette.
-
--- "Niin, luulen sen välttämättömäksi...", vastasi Francis.
-
--- "Ja milloin?" kysyi Henriette.
-
--- "Tietysti ei ennen tammikuun ensimäistä päivää. En ole tahtonut
-kuulla puhuttavankaan siitä, että alkaisin vuoteni ilman teitä. Mutta
-tohtori ajattelee, että olisi hyvä -- niin, tärkeätä -- että lähtisin
-viimeistäänkin toisena tai kolmantena..."
-
-Nuori tyttö katsoi häneen hänen puhuessaan. Francis ei voinut kestää
-noiden kauniiden sinisilmien sanatonta valitusta. Sellaista tuskaa
-hän ei ollut niissä koskaan ennen nähnyt. Se vaikutti häneen aivan
-fyysillisesti, samoin kuin jos hän olisi vääntänyt tuon hennon
-lapsukaisen käden sijoiltaan ja sen luut olisivat katketessaan
-naksahtaneet. Tuo lähtö, joka äsken, hänen koettaessaan yksin
-päästä riehuvista ajatuksistaan voitolle, oli hänestä näyttänyt
-välttämättömältä velvollisuudelta, tuntui nyt niin kovalta, että se
-häntä kauhistutti. Mutta isku oli tehty. Hän ei enää voinut peräytyä.
-Hänen oli nyt vain pantava parastansa rohkaistaksensa Henrietten
-mieltä. Minne hän olisi joutunutkaan, jos hän olisi aavistanut,
-ettei Henrietten levottomuus aiheutunutkaan tohtorin määräyksestä.
-Ensimäisen kerran, sittenkuin Francis oli tähän luottavaiseen käteen
-kihlasormuksen pannut, Henriette epäili hänen rehellisyyttään.
-Henriette ei häntä uskonut. Ja sittenkään ei nuoren miehen tunteissa
-ollut vilppiä, kun hän hartaasti sanoi:
-
--- "Kuinka ikävätä luopua näistä viimeisistä kauniista päivistä.
-Eihän se ole kuin kahden kuukauden ero, ja sittenkin, kuinka kovalta
-se tuntuu!..."
-
-       *       *       *       *       *
-
-Ei, Henriette ei häntä uskonut. Turhaan Francis pitkin iltaa puhui
-kaipauksestaan ja surustaan lempeydellä, jossa ei ainakaan valhetta
-ollut, hän ei voinut haihduttaa sitä surunvoittoista ilmettä, joka
-oli Henrietten kasvoille painunut tämän odottamattoman lähtöuutisen
-johdosta. Yhtä vähän hänen onnistui sammuttaa sitä vähäistä liekin
-alkua, joka oli nuoren tytön sydämessä syttynyt ja josta ennen pitkää
-oli paisuva intohimon ja mustasukkaisuuden tulipalo. Ja sokeana hän
-pitkin tätä iltaa hautoi omia tuskiansa, huomaamatta että hänen
-edessään nuori tyttö häneltä salasi ensimäisen epäluulonsa. Rakkauden
-vaisto on siksi mahtava, sen järjestä riippumattomat havainnot siksi
-valtavat, että Henriette oli lukenut valheen Francis'n kasvoilta
-ja huulilta yhtä selvään, kuin jos hän olisi ollut hänen äskeisten
-sisällisten taistelujensa todistajana. Hän tiesi, että Francis'n
-lähtöön oli muita syitä kuin hänen äsken esittämänsä. Mutta mitä?
-Kun hän iltasella huomasi olevansa yksin huoneessaan, koko yö
-edessään tämän äkkiä kohonneen probleemin harkitsemista varten,
-kuinka hän silloin itkikään! Kuinka hän taisteli vapautuakseen
-tuosta epäluulosta, joka jo oli kieltämättömäksi todennäköisyydeksi
-kasvanut! Kuinka hän koetteli itselleen vakuuttaa, että hän panetteli
-rakastettuansa, kun saattoi uskoa häntä sellaiseen petokseen
-kykeneväksi! Oi, nuo epäluuloiset taistelut epätoivoa vastaan,
-kukapa rakastava ei olisi niitä tuntenut! Ne eivät estä meitä yhä
-epäilemästä, kun olemme kerran vierineet toisesta pettymyksestä
-toiseen ja epäluulon tietä joutuneet siihen tienristeykseen, missä
-_tiedämme_, että meitä on petetty. Ja kun me omistamme tämän tiedon,
-joka on meissä selvinnyt ikäänkuin ilmestyksen, eläimellisen vaiston
-kautta, niin itsetiedoton ja vastustamaton se on, täytyy meidän
-myöskin mihin hintaan tahansa, vaikkapa henkemme uhalla, päästä
-selville siitä, _kuinka_ meitä on petetty. Tietysti viaton ja
-puhdas nuori tyttö oli kokonaan niiden aseiden puutteessa, joita
-sellaisella epäluulolla tavallisesti on käytettävänään. Hänestä ei
-ollut viekkaaksi kysyjäksi eikä taitavaksi tiedustelijaksi. Vielä
-vähemmän hän pystyi niihin törkeihin menettelytapoihin, jotka kyllä
-tyydyttävät totuudenkiihkoamme, mutta häpäisevät rakkauttamme:
-liikkeiden väijymiseen, kirjesalaisuuden rikkomiseen, palvelusväeltä
-urkkimiseen. Hänellä ei ollut mustasukkaisuutensa käytettäväksi
-muuta kuin tuo ennestäänkin herkkä tunteellisuus, jota päiväkausia
-kestänyt mielenahdistus yhä oli terottanut, ja tuo kiduttava taito
-arvata sydämellänsä, mitä järki ei kyennyt tajuamaan, ei selittämään
-eikä edes otaksumaankaan. Hän vietti siis tämän rauhattoman
-yönsä koettamalla itselleen vakuuttaa, ettei iltapäivän kuluessa
-mikään muu ollut voinut taivuttaa Francis'ta tähän lähtöön kuin
-sähköteitse saapunut kutsumus, josta ei oltu hänelle mitään virkattu.
-Kirjeitä oli kyllä aamusella tullut. Ne oli tavan mukaan tuotu
-sekaisin saliin, Francis oli niinkuin ainakin avannut omansa mitä
-suurimmalla välinpitämättömyydellä. Nähtävästi hän aamusella oli
-ollut, ellei iloinen, ainakin aivan tyyni. Henriette tiesi melkein
-täsmälleen, milloin muutos oli tapahtunut. Se oli niinä hetkinä,
-jotka kuluivat heidän aamiaispöydästä noustuansa, siihen asti, kun
-he kokoontuivat uudelleen yhteiseen saliin. Näytti siltä, että tällä
-ajalla joku odottamaton uutinen oli häirinnyt Francis'n rauhaa. Tuo
-sähkösanoma-arvelu tuntui niin johdonmukaiselta, sopi niin hyvin
-kaikkeen, mitä nuori tyttö tiesi otaksua, että hän vastoin tahtoansa
-siihen pysähtyi. Francis oli sitten mennyt ulos vastatakseen. Hän oli
-itse tahtonut viedä vastauksen Macqueda-kadun sähkösanomatoimistoon.
-Juuri siinä kaupunginosassa asui professori Teresi, sama lääkäri,
-joka muutama päivä sitten oli niin leikkisästi ja luotettavasti
-häntä rauhoittanut, kun hän lemmittynsä terveyttä tiedusteli. Ja
-kahden vuorokauden kuluttua, vaikkei mitään uutta taudin oiretta
-ollut huomattavissa, sama lääkäri määräsi, että Francis'n oli heti
-lähdettävä Palermosta pois. Mutta oliko mahdollista, että nuo
-kaksi miestä, joita hän oli tottunut niin suuresti kunnioittamaan,
-olisivat voineet tehdä tällaista salaista sopimusta keskenään?
-Turhaan Henriette koetti vastata, ettei niin ollut. Hän koetti panna
-tähän vastaukseensa nuoren ja vilpittömän sielunsa koko tarmon,
-sillä ihmissielun epäileminen, olipa kysymys kenestä tahansa,
-tuotti hänelle tuskaa, ja lemmittynsä epäileminen heitti hänet
-epätoivon valtaan. Mutta hän ei voinut päästä voitolle tästä sydämen
-horjumattomasta vakaumuksesta, joka oli hänelle, heti Francis'n
-astuessa saliin, ilmoittanut: "Nyt hän aikoo valehdella", ja heti
-Francis'n lausuttua ensimäiset sanansa: "Nyt hän valehtelee..."
-Kun hän seuraavana päivänä tämän unettoman yön kidutuksen jälkeen
-tapasi lemmittynsä, niin tuo sama kumoomaton vakaumus kohosi hänessä
-vielä armottomampana jo heidän vaihtaessaan ensimäistä katsettaan.
-Francis valehteli hänelle. Millä tavalla? Missä suhteessa? Miksi?
-Tämä toinen sisällinen havainto tuntui hänestä niin hirveältä,
-että hän varmaankin olisi puhunut tuskastansa Francis'lle, ellei
-tämä olisi pitkin päivää koettanut välttää kahdenkesken-oloa hänen
-kanssaan. Onnettoman lapsen täytyi siis tämän loppumattoman päivän
-pitkinä tunteina tyytyä lemmittynsä kasvojen tutkimiseen. Hän
-pani tähän tutkisteluun kaiken, petosta epäilevän naisen kiihkeän
-tarkkaavaisuuden. Hän oli äärimäisiin asti kiihottunut, niinkuin
-ainakin se, joka niin sanoaksemme hipaisee totuuden rajaa, joka
-vainuaa, aavistaa sitä ja joka ei saa rauhaa, ennenkuin on sen
-nähnyt, sitä kosketellut. Sellaisina hetkinä aistinten herkkyys käy
-melkein ylenluonnolliseksi, siihen määrään ne terottuvat. Nuori
-tyttö, kokemattominkin, erottaa silloin ammatti-havainnontekijän,
-kasvonilmeiden tutkijan, rippi-isän tarkkanäköisyydellä vähimmänkin
-ajatuksen tai liikutuksen ilmeen niissä kasvoissa, joita hän näin
-tarkastaa. Aina siihen hetkeen saakka, jolloin he kaikki kolme
-istuutuivat päivällispöytään, Henriette ei kumminkaan mitään
-erityistä huomannut sulhasensa asennossa ja hänen kasvojensa
-ilmeessä. Siinä vain kuvastui alituinen huoli lieventää lemmityltä
-äkkiarvaamattoman lähdön katkeruutta. Mutta kesken tätä päivällistä,
-joka oli Henriettelle alkanut saman piintyneen, yhä vain väistyvän
-arvoituksen tuskissa, tapahtui jotakin, sangen yksinkertaista, sangen
-luonnollista tosin, mutta seurauksiltaan arvaamattoman tärkeätä. Oli
-sattunut eräs noita muutaman minuutin kestäviä vaitiolon hetkiä,
-jotka näinä viime päivinä olivat käyneet yhä tavallisemmiksi heidän
-piirissään. Kreivitär keskeytti sen vihdoin sanoen:
-
--- "Tuon sievän pikku Adèlen äiti kuuluu olevan hyvin huonona... Hän
-kuuluu vuokranneen erään Englantilaisessa puutarhassa sijaitsevan
-huvilan ja hänen piti muuttaa sinne tänään... Mutta hän ei ole
-jaksanut..." Millä muulla hetkellä tahansa Francis'n vavahdus
-tämän uutisen johdosta olisi luultavasti jäänyt nuorelta tytöltä
-huomaamatta. Mutta hänen nykyisessä hermostuneessa mielentilassaan
-tuo nähtävän liikutuksen ilme heti herätti hänen huomiotansa.
-Nuoren miehen kädet olivat vavahtaneet. Hänen kasvojensa piirteet
-olivat pinnistyneet. Hänen katseensa oli oudon tutkivana kiintynyt
-kreivittären kasvoihin. Ja jokainen, joka niinkuin Henriette tunsi
-hänen äänensä vähimmänkin vivahduksen, olisi siinä huomannut
-vaikeasti hillityn liikutuksen käheyden, hänen vastatessaan. Sillä
-Francis tahtoi vastata, maksoi mitä maksoi, estääkseen vähimmänkin
-epäluulon heräämisen, olipa sitten tämä herääminen kuinka vähän
-luultava tahansa. Hän tunsi Paulinen tarpeeksi hyvin tietääkseen,
-että tämä kyllä osasi estää palvelijatartansa puhumasta eilisestä
-tapauksesta. Mutta onhan yleisesti tunnettu asia, että siitä lähtien
-kuin rikoksentekijät ovat tahtoneet rikoksensa salata, paha omatunto
-on heidät pakottanut liialliseen teeskentelyyn, joka sekin tavallansa
-on varomattomuutta, Francis'n olisi ollut paljon parempi olla ääneti
-kuin puhua sillä äänellä, millä hän lausui nuo mitättömät sanat: --
-"Raukkaa! Onko teille kerrottu, milloinka käänne on tapahtunut?...
-Eikö pikku tyttö toissa päivänä väittänyt, että hänen äitinsä voi
-paremmin?..."
-
--- "Siinä tilassa, missä hän on", sanoi kreivitär, "kaikki voi
-muuttua muutamissa päivissäkin..."
-
--- "Onko hänellä edes hyvä lääkäri?" kysyi Francis vielä.
-
--- "En tiedä", vastasi rouva Scilly. "Hänellä oli Teresi ensin
-kun hän tänne tuli. Sitten yhtäkkiä hän kääntyi toiseen, tuohon
-englantilaiseen, jota teidän vihamiehenne don Ciccio suosittelee..."
-
-Englanninkiihkoisen hotellinomistajan mainitseminen antoi Francis'lle
-tilaisuuden kääntää toisaalle tuon keskustelun, jonka jokainen
-sana, jokainen tavukin vihloi hänen sydäntänsä. Hän osasi nyt taas
-täydellisesti hillitä itseään. Mutta varjo, joka äkkiä kreivittären
-sanojen johdosta oli synkistänyt koko hänen olemustansa, oli ollut
-Henriettelle yhtä näkyvä kuin pöydässä palvelevan Vincentin käden
-varjo kristalliastioista hohtavalla pöytäliinalla. Kieltämätöntä
-oli, että Francis oli hämmästynyt, kun oli kuullut rouva Raffrayeta
-ja hänen sairauttansa mainittavan. Mutta tämä seikka oli niin
-uusi, nuoren tytön oli niin vaikea sitä sovittaa kaikkeen
-siihen, mitä hänen hurjimmatkin ajatuksensa viime aikoina olivat
-mahdollisena pitäneet, että hän sen huomasi, tekemättä siitä mitään
-johtopäätöstä. Jos hän olisi ollut kokeneempi, niin tähän havaintoon
-olisi hänen mielessään heti liittynyt muisto tuosta omituisesta
-yhdennäköisyydestä, jonka hän jo ensi päivänä oli huomannut Adèlen
-ja Julie Nayrac'in muotokuvan välillä. Tästä mielleyhtymyksestä
-olisi kenties syttynyt kipinä, joka olisi hänelle valaissut sen
-murhenäytelmän salaperäistä juonta, missä hän itse tietämättään
-näytteli viattoman uhrin osaa, onnettoman Ifigeneian, joka on
-tuomittu muitten rikoksia sovittamaan. Mutta hän oli vielä kokematon
-nuori tyttö kaikissa muissa suhteissa paitsi tunteensa herkkyydessä,
-ja joskin Francis'n liikutus heidän naapurinsa nimeä mainittaessa
-hänestä tuntui uudelta salaisuudelta, joka liittyi muihin häntä
-ahdistaviin ja masentaviin salaisuuksiin, ei se hänelle sen enempää
-sinä iltana ilmaissut.
-
-Seuraavana aamuna, toisen rauhattoman yön jälkeen, hän nousi,
-mieli niin raskaana, että hän lapsellisessa hurskaudessaan
-päätti turvautua ainoaan lääkkeeseen, jossa hänen mielestään oli
-lievennystä hänen suurelle surulleen. Hän päätti käydä ripillä
-ja Herran ehtoollisella. Hänellä oli Palermossa rippi-isänä eräs
-ranskalainen lähetyssaarnaaja, joka aina aamusella oli tuomiokirkossa
-tavattavissa. Hän meni siis kirkkoon, palvelijattarensa seuraamana,
-jo puoli seitsemän aikaan, joutuakseen kotiin, ennenkuin hänen
-äitinsä heräisi. Mutta huolestuneessa mielentilassaan hän ei
-muistanutkaan, että oli sunnuntai, siis ainoa päivä, jolloin ei isä
-Mongeron ollut siellä. Hänen mielipahansa tämän vastoinkäymisen
-johdosta oli niin suuri, ettei jumalanpalvelus hänelle tällä kertaa
-tuottanutkaan sitä sisällistä rauhaa, jota hän tavallisesti tunsi
-täytettyään uskonnolliset velvollisuutensa. Hän palasi siis kirkosta
-tyytymättömänä itseensä, ja haihduttaakseen raittiissa ilmassa yhä
-lisääntyvää hermostumistaan hän päätti hiukan kävellä, varsinkin
-kun sää oli mitä loistavin. Viime päivien tuulet olivat lakaisseet
-pois pilvet taivaalta, jonka kirkkaus nyt oli häikäisevä. Nuori
-tyttö seurasi Marinan rantaa katsellen lahden lakeita laineita,
-jotka vieläkin vaahtopäisinä kohosivat eilispäivän myrskyjen
-muistoksi. Mutta maiseman kauneus ei voinut hänen huomiotansa
-kiinnittää, yhtä vähän kuin rukouskaan äsken oli sitä voinut. Hänen
-lapsellisesti taipuvainen luonteensa oli tavallisesti ympäristön
-kanssa täydellisessä sopusoinnussa, suli, niin sanoaksemme, yhteen
-sen kanssa, mutta tätä mukautumiskykyä lamautti tällä kertaa hänen
-yhä jatkuva huolensa siitä selittämättömästä muutoksesta, joka oli
-tapahtunut hänen sulhasensa luonteessa, ja noista odottamattomista
-lähtöpuuhista. Ja hän säpsähti niinkuin unesta heräävä, kun äkkiä
-kuuli vanhan Margueriten sanovan:
-
--- "Nyt saamme tietoja rouva Raffraye parasta. Tuossa neiti Adèle
-tulee meitä vastaan vanhan Annetten kanssa samalla puolella katua
-kuin mekin..."
-
-Henriette huomasikin lapsen noin kolmenkymmenen askelen
-päässä. Samassa hän hämmästyksekseen näki, että hoitajatar
-tarttui pienokaisen käteen ja vei hänet kadun poikki toiselle,
-Butera-palatsin ihanan penkereen puoleiselle käytävälle. Tuon
-odottamattoman käännöksen tarkoitus oli niin ilmeisesti selvä, että
-Marguerite hetkeksi hämmästyneenä pysähtyi ja sanoi neidillensä:
-
--- "Luulisipa melkein heidän pelkäävän..."
-
--- "Näkivätköhän he meitä?" sanoi Henriette. "Oletko siitä varma?..."
-
--- "Yhtä varma kuin että te olette tuossa", vastasi palvelijatar.
-Sitten hän jatkoi: "Rouva Raffraye on kenties huonompana, ja heistä
-on tukalata siitä puhua, tai kenties heillä on kiire kirkkoon..."
-
-Vaikkei Henriettestä kumpikaan syy tuntunut hyväksyttävältä, ei
-hän huolinut sanoa siihen mitään. Lapsenhoitajan omituinen käytös
-oli hänen jo ennestäänkin kiusaantuneessa mielessään vaikuttanut
-oudon ahdistuksen, josta heti oli kohonnut seuraava ajatus: "Tuo
-palvelija ei itsestään noin tekisi. Hän tottelee käskyjä. Olisiko
-rouva Raffraye siis pahoillaan siitä, että lapsi toissa iltana
-puhui meille?..." Hän vajosi tämän johdosta syviin mietteihin.
-Niinkuin on tavallista tällaisina hetkinä, hänen tajuntansa
-teki hänen tahdostaan riippumatonta työtä muovaillen hajanaisia
-aineksia, vetäen itsetiedottomista perusteista yhtä itsetiedottomia
-johtopäätöksiä, jotka yhtyen vastustamattomasti toisiinsa
-vähitellen kohosivat tietoisuuteen. Francis'n kasvoissa kuvastunut
-hämmästys, jonka hän oli huomannut tuon naisen nimeä mainittaessa,
-palasi hänen mieleensä. Vaikkei hän mitenkään voinut arvata, mitä
-yhteyttä oli näiden kahden asian välillä, riitti jo yksin niiden
-yht'aikainen olemassaolo omituisella tavalla lisäämään hänen
-mielenahdistustaan. Sillä palattuansa kotiin äitinsä ja sulhasensa
-luo hän ei uskaltanut tätä pientä tapausta mainita, niinkuin hän
-olisi muuten tehnyt. Jos häneltä olisi kysytty syytä tähän, niin
-hän ei kenties olisi voinut selittää, miksikä tuon asian kertominen
-oli hänestä vastenmielistä. Se johtui epäilemättä siitä, että tämän
-nimen tuottama uusi hämmästyksen vavahdus Francis'n kasvoissa
-olisi sattunut häneen niin kipeästi, ettei hän olisi voinut sitä
-kestää, ja hän tiesi varmaan, käsittämättä miksi, että äskeisen
-kohtauksen kertominen olisi tuottanut sellaisen tuloksen. Tämä
-aamu kului häneltä aina puoli kahteentoista asti taistelussa noita
-hänen sielussaan heränneitä mielettömiä, epämääräisiä ja sekavia
-epäluuloja vastaan. Hän oli yksin kotona, sillä rouva Scilly oli
-nyt vuorostansa mennyt kirkkoon Francis'n seuraamana. Unelmiinsa
-vajonneena Henriette sattui nojaamaan päänsä puutarhalle päin
-olevaa salin ikkunaa vasten. Hän huomasi silloin eräällä puutarhan
-käytävällä pikku Adèlen leikkimässä, niinkuin lapsen oli tapana
-kauniina aamuina. Kirkas aurinko kultasi pienokaisen hiuksia ja
-valoi sädevirtansa suljetun tarhan aina yhtä vihreille palmupuille
-ja yhtä raittiille ruusuille. Kuinka olikaan Henriette rakastanut
-tätä puhdasta sädeloistoa, kun se hänen onnensa päiviä kultasi,
-ja kuinka näyttikään se nyt välinpitämättömästi hänen huoliansa
-kohtelevan! Mutta hänen ajatuksensa ei tällä kertaa pysähtynyt tuohon
-kaihomieliseen vertaukseen. Hänen hajamielisesti katsellessaan
-pikku tytön liikkeitä hänen johtui äkkiä mieleensä, että hänellä
-nyt ainakin oli tilaisuus hankkia varmuutta siitä, oliko hänellä
-todellakin syytä niin suuresti kiusaantua tämänaamuisesta omituisesta
-kohtauksesta, joka oli häneen niin kipeästi sattunut. Kenties hän
-siten onnistuisi poistamaan edes yhden noista levottomuuden aiheista.
-Hänen vain tarvitsi mennä puutarhaan hankkiakseen selkoa siitä, oliko
-hän pettynyt vai oliko rouva Raffraye todellakin kieltänyt tytärtään
-hänelle puhumasta. Että sellainen tuuma itsestään syntyi hänen
-mielessään, vaikka hän luonteeltaan oli sangen hillitty ja tasainen,
-osoitti jo selvään, kuinka pitkälle hänen tuntemattomalla alueella
-liikkuva mielikuvituksensa oli joutunut petosta epäilevän rakkauden
-kivisellä tiellä. Kenties oli hän myöskin sellaisen toimimistarpeen
-vallassa, joka muutamina kiihotuksen hetkinä pakottaa meitä ryhtymään
-vaikka mihin hurjaan seikkailuun, ikäänkuin tahtomme kärjistyminen
-johonkin määrättyyn ja tuntuvaan asiaan, olipa se sitten mikä
-tahansa, tuottaisi meille lievennystä. Ainakin on varmaa, että jos
-hän ei olisi ollut sangen ankaran liikutuksen vallassa, hän olisi
-kauan epäillyt, ennenkuin näin heittäysi suin päin tuntemattoman
-varaan mennessään yksin puutarhaan. Ikäänkuin varataksensa itselleen
-tekosyyn hän otti kirjahyllyltä erään englantilaisen romaanin,
-jonka hän oli hotellin kirjastosta lainannut. Kahdessa minuutissa
-hän oli jo suuressa, tyhjässä kirjastosalissa, missä joulukuusi
-vielä ojenteli sammuneita oksiansa. Sinne hän pysähtyi vain siksi
-että pani kirjansa pois hyllylle; sitten hän meni ikkunaovesta ulos
-puutarhaan. Adèle sattui juuri silloin olemaan suurella käytävällä,
-joka aukeni Henrietten eteen, niin kiintyneenä peliinsä, ettei
-hän kuullut nuoren tytön lähestymistä. Henriette muisti itsekin
-olleensa yhtä mieltynyt samaan "neulapeliin", johon kaikki pikku
-tytöt ovat ihastuneet. Hartaasti pienokainen koetti, heittämällä
-kummipalloansa, siirtää niin sanotut neulansa maahan piirretyn kehän
-ulkopuolelle. Pallo kimmahti ketterästi pikku tytön kämmentä vasten,
-ja koko hänen sievä ruumiinsa osoitti mitä suurinta jännitystä, kun
-hän loistavin silmin tähysteli pallon lentoa. Hänen sieraimensa
-laajenivat, ja hänen kasvonsa ilmaisivat innokasta elämäniloa, joka
-äkkiä muuttui pelon vavahdukseksi, kun hän huomasi neiti Scilly'n
-edessään. Lentäen punaiseksi lapsi rupesi mitään sanomatta kokoamaan
-maasta pelitarpeitansa, heittäen tuskaisen katseen hoitajaansa
-ikäänkuin häneltä suojelusta pyytääkseen. Mutta pahaksi onneksi ei
-tällä kertaa lasta valvonutkaan uskollinen Annette, joka kyllä olisi
-osannut estää vaarallisen lähestymisen, kun sitävastoin Catherine,
-joka tällä hetkellä oli Annetten sijaisena, ei tietänyt rouva
-Raffrayen kiellosta mitään. Ollen sitäpaitsi hiukan kuuro ja kokonaan
-käsityöhönsä kiintyneenä Catharine ei edes huomannutkaan, että hänen
-pikku neitinsä puheli vieraan kanssa. Ja Henriette sanoi:
-
--- "Hyvää päivää, neiti Adèle. Kuulin äitinne olevan hyvin sairaana.
-Toivon, että hän nyt voi paremmin..."
-
--- "Kiitos, neiti", vastasi pienokainen, "paljon paremmin." Hänen
-äitinsä mielipaha, hänen palatessaan jouluaaton vietosta, ja
-Annetten varoitukset olisivat estäneet häntä vastaamasta, ellei hän
-olisi nuorta tyttöä kohtaan tuntenut niin suurta ihailunsekaista
-myötätuntoisuutta, että hänen kävi liian vaikeaksi kylmyydellä
-kohdella uutta ystäväänsä. Hän oli niin hämillään, että leikkikalut
-putosivat hänen käsistään sitä myöten kuin hän niitä kokoili.
-
--- "Saanko minä auttaa?" kysyi Henriette. "Ellette minua pelkää.
-Luulin jo, että meistä oli jouluaattona tullut ystävät..."
-
-Nuoren tytön ääni oli käynyt niin lempeäksi, ettei lapsi voinut
-olla häneen katsomatta. Hänen hellä pikku sydämensä oli nähtävästi
-ristiriitaisten tunteiden täyttämä, ja kun hän ei osannut valehdella,
-hän vastasi liikuttavalla suoruudella:
-
--- "Minua toruttaisiin, jos kertoisin, että olemme puhelleet... Äiti
-ei tahdo, että minä puhelen niinkuin toissa iltana..."
-
--- "Vai niin", sanoi Henriette. "Äitiä täytyy totella... Hyvästi."
-Hän tiesi nyt, mitä hän oli tahtonut tietää, eikä hän ollut siitä
-sen enempää edistynyt. Jos Adèlen äiti kielsi lasta puhumasta
-vieraille, niin mitä se koski Francis'n lähtöä. Hän ei arvannut,
-kuinka oikealle jäljelle hänen vaistonsa oli hänet johtanut, kun hän
-mihin hintaan hyvänsä oli tahtonut lähestyä Adèlea. Mutta se oli
-kohta hänelle selvenevä. Kun hän kääntyi lähteäksensä toistettuansa
-vieläkin: "Hyvästi", niin herttainen pienokainen tarttui hänen
-käteensä ikäänkuin estääkseen häntä vielä lähtemästä ja sanoi hänelle
-lempeästi rukoillen:
-
--- "Oletteko nyt suuttunut?..."
-
--- "En ollenkaan", vastasi Henriette pakottautuen hymyilemään.
-
--- "Olettehan", väitti lapsi. Sitten hetken epäröityään, hän jatkoi:
-"Teidän ei pidä suuttua äitiin... Hänhän ei tunne teitä... Mutta nyt
-kaikki kenties muuttuu." Ja hän lisäsi lämpimästi: "Silloin olisin
-mielelläni teidän ystävänne..."
-
-Tämän lauseen salaperäinen viittaus oli niin tuntuva, että se heti
-herätti nuoren tytön huomiota. Hän vastasi: "Kaikkiko muuttuisi,
-ja miksi? Eihän äitinne nyt sen enempää minua tunne, ja kun aiotte
-lähteä pois..."
-
--- "Niin", sanoi lapsi älykkäästi, "mutta äiti tietää kyllä, että
-te olette hänen kihlattunsa..." Nuori mies, jonka Adèle oli nähnyt
-kumartuvan tajuttoman äidin vuoteen ylitse ja jota tämä sitten oli
-pelastajanaan kiittänyt, oli alati näinä viime päivinä ollut lapsen
-mielessä. Ja luottavaisen viattomana hän lisäsi: "Odotatteko häntä
-nyt? Tuleeko hän tänne?"
-
-Hienotunteisen luonteen on äärettömän vastenmielistä kuulla
-lapsen suusta salaisuuksia, joiden tärkeyttä pienokainen ei vielä
-viattomuudessaan käsitä. Mutta vaikka Henriette Scilly olikin
-luonteeltaan liian hieno voidakseen tunnonvaivatta sellaiseen tekoon
-alentua, hän oli myöskin pitkien päivien levottomuudesta niin
-kiusaantunut, ettei hän voinut olla pyrkimättä sen asian perille,
-johon pienokainen viittasi.
-
--- "En oikein tiedä, ketä tarkoitatte", sanoi hän. "Te kysytte,
-odotanko sulhastani, herra Francis Nayrac'ia?..."
-
--- "Niin", vastasi pienokainen toistaen hiljaa pari kolme kertaa tätä
-nimeä ikäänkuin painaakseen mieleensä sen jokaisen tavun. "Francis
-Nayrac, Francis Nayrac..."
-
--- "En nyt häntä odota", vastasi Henriette, Ja hän jatkoi, sydän
-kirvelevänä oman kysymyksensä tärkeydestä: "Olette siis tutustunut
-häneen? Olette kenties puhutellut häntä?"
-
--- "En toki", sanoi Adèle, "pelästyin liiaksi, kun näin äidin
-vuoteella makaavan, niin kalpeana, niin kalpeana, näin..." Ja hän
-ummisti herttaiset silmänsä, jotka olivat nähneet tuon surkean
-kohtauksen. Sitten, tietämättä minkä kouristavan tuskan hänen
-sanansa tuottivat hänen kuulijalleen, hän jatkoi, tietämättömyytensä
-ja ikänsä julmuudella: "Ja herra Nayrac oli yhtä pelästynyt kuin
-minäkin, hän vapisi näin... Hän mahtaa olla hyvin hyvä..."
-
--- "Sehän tapahtui toissa päivänä, eikö niin?" kysyi Henriette.
-
--- "Niin, toissa päivänä", sanoi pikku tyttö, ja hämmästyneenä
-Henrietten kysymyksen kiihkeydestä hän jatkoi vuorostaan: "Varmaankin
-olette vieläkin minuun suuttunut?..."
-
--- "Kahta käydessäkö?" jatkoi neiti Scilly.
-
--- "Miksikä minulta kysytte, koska tiedätte sen?... Nyt oikein
-pelotatte minua...", sanoi Adèle yhä enemmän ihmetellen Francis'n
-morsiamen selittämätöntä hämmästystä tämän kertomuksen johdosta.
-Vaikka tämän viimeksimainitun liikutus todellakin oli ääretön, tajusi
-hän, että hänen täytyi katkaista tämä keskustelu. Hän olisi muuten
-voinut purskahtaa itkuun pienokaisen nähden taikka tehdä hänelle
-häpeällisiä kysymyksiä. Hänen onnistui hillitä itseään ja hän sanoi
-hiljaisesti:
-
--- "En ole suuttunut... Jos teitä torutaan, niin teidän tulee sanoa,
-että minun syyni se oli, koska minä teitä puhuttelin... Ja nyt
-nauttikaa kauniista ilmasta..."
-
-Hän ei enää voinut siihen sanaakaan lisätä. Hänen oli liian paha
-mieli. Mitä hänelle oli kerrottu Francis'sta, oli tuhat kertaa
-kauheampaa kuin hän oli voinut ajatellakaan. Francis oli ollut
-taintuneen rouva Raffrayen vuoteen vieressä mielenliikutuksesta
-vapisevana eikä ollut siitä hänelle mitään puhunut. Tuo asia tuntui
-hänestä uskomattomalta, mielettömältä. Ajatus, että tämä Francis'n
-niin oudosti salaama kohtaus oli sattunut samaan aikaan kuin nuo
-odottamattomat lähtöpuuhat, oli hänelle niin tuskallinen, että hän
-vähällä oli juosta Francis'ta vastaan häneltä selitystä vaatimaan.
-Ja sittenkin hän, totellen hienon luonteensa vaistoa, odotti
-aina kello kahteen asti sopivaa tilaisuutta tähän selitykseen,
-joka hänestä kumminkin tuntui yhtä tärkeältä kuin hengittäminen.
-Sellainen hillitsemistaito intohimon ilmituleen leimahtaessa osoittaa
-todellista luonteen jaloutta. Vaikka hänen kihlattunsa teeskentely,
-josta hän nyt oli saanut yhtä äkkiarvaamattoman kuin kieltämättömän
-todisteen, häntä niin suuresti oudostutti ja huolestutti, hänen
-kunnioituksensa lemmittyä kohtaan oli kuitenkin niin täydellinen,
-ettei hän voinut otaksua mitään rikosta tämän salaamisen syyksi.
-Hänen kaltaisensa nuori ja vilpitön olento on niin taipuvainen
-viattomaan luottamukseen, että se joskus joutuu petetyksi, mutta sen
-sijaan tämä luottamus varjelee sen halpamaisuudelta, antaa sille
-niin suuren siveellisen kauneuden ja on niin monta vertaa parempi
-inhimillisen varovaisuuden kurjuutta, että on parempi joutua sen
-kautta petetyksi. Henrietten kotona odottaessa Francis'n tuloa
-ja asiaa miettiessä hänelle selveni, että nuoren miehen käytös
-arvattavasti johtui hänen sydämelleen sangen arkaluontoisista
-syistä. Ja hän rakasti tuota sydäntä yhtä paljon kuin hän sitä
-kunnioitti. Hän tunsi, että olisi armotonta kovuutta pakottaa nuorta
-miestä puhumaan kreivittären kuullen. Hänen onnistui siis hillitä
-levottomuutensa kuumetta, ja kun Francis tuli, niin nuori tyttö
-istuutui pöytään kuten ainakin koettaen tekeytyä rauhalliseksi ja
-kestäen äitinsä ja sulhasensa ystävällisiä pieniä nuhteita hyljätyn
-ruokalajin tai koskemattoman viinilasin johdosta, jollaiset hellät
-nuhteet ovat onnellisen kodin ihanaa lapsellisuutta. Mitä ivaa
-siinä on, kun sydäntä sellainen huoli painaa kuin Henriettellä oli!
-Vaikka tiesi minkä tiesi, täytyi hänen vielä vaikeroimatta kuunnella
-seuraavia hänen vieressään vaihdetuita sanoja:
-
--- "Marguerite kertoi minulle, että sairas naapurimme voi
-paremmin...", sanoi rouva Scilly.
-
--- "Voikohan hän kohta muuttaa huvilaansa?" kysyi Francis. Kuinka
-välinpitämättömästi hän puhui tuosta naisesta, aivan kuin hän ei
-olisi häntä koskaan tuntenut. Kuinka tuo valhe Henrietten sydäntä
-viilsi. Sellainen teeskentely on valheista pahin; se on tekojen
-valhetta, koko olemuksen valhetta. Kuulla lemmittynsä valehtelevan,
-tietää, että noiden rakkaiden silmien takana piilee ajatus, joka
-meiltä salataan, sielu, joka meitä pettää, huomata tätä tekopyhyyttä
-voimatta sanallakaan sitä vastustaa, mikä kidutus! Vasta paljon
-myöhemmällä, aamiaisen jälkeen, kun hänen äitinsä oli mennyt
-valmistamaan kirjeitänsä postiin lähetettäviksi, hän pääsi purkamaan
-kiihotuksensa ja hän sanoi Francis'lle, joka hänkin nousi lähteäkseen:
-
--- "Jääkää, minulla on teille puhumista..."
-
-
-
-
-IX.
-
-HERÄÄVÄ VAISTO. (Jatkoa.)
-
-
-Se kiihko, millä Henriette lausui nämä sanat, tärisytti häntä
-sydänjuuria myöten. Hänen jalkansa vapisivat, niin että hänen täytyi
-istuutua. Francis, seisoen hänen edessään, katseli häntä, itse
-mitä katkerimman liikutuksen vallassa. Sellainen liikutus valtaa
-hänen kaltaisensa heikot ja hellätunteiset luonteet, jotka eivät
-uskalla olla ehdottomasti rehellisiä eivätkä myöskään voi pettää
-siitä tunnossaan kärsimättä. Hän näki, hän tunsi kituvan tuon
-uskollisen sydämen, jonka hän oli lävistänyt ja joka nyt, hän tiesi
-sen, viattomassa suoruudessaan aikoi hänelle paljastaa vuotavat
-haavansa. Kun sellaisen liikutuksen aikaansaa nainen, jota emme enää
-rakasta, on se jo niin vaikea kestää, että monet arkaluontoiset
-miehet, mieluummin kuin suostuvat kuuntelemaan kiduttamansa
-uhrin hätähuutoja, yhä vain siirtävät tuonnemmaksi rakkausliiton
-rikkomisen, jota kumminkin ovat vuosimääriä toivoneet koko
-nuoruutensa tarmolla. Mutta kun rakastamme sitä naista, joka meidän
-tähtemme kärsii, rakastamme intohimoisella rakkaudella, kun ääni,
-jonka valitus vihloo korviamme, on lemmittymme ääni, niin tuo valitus
-tunkee olentomme sisimpään ja värisyttää sen arimpia ja herkimpiä
-kieliä. Ei ole silloin niin lujaa päätöstä, joka estäisi meitä
-lieventämästä tuota huokausta, pyyhkimästä noita kyyneliä, sitomasta
-tuota haavaa, jonka verenvuotoa emme uskalla katsoa. Francis'kin oli
-samassa tuokiossa polvillaan kihlattunsa edessä ja puristi hänen
-käsiänsä epätoivoisesti rukoillen:
-
--- "Rauhoittukaa, Henriette", sanoi hän, "jos minua rakastatte! Te
-tuotatte minulle liiaksi tuskaa... Hyvä Jumala, kuinka te värisette
-ja olette levoton, ja minun tähteni!... Katsokaa minua, näettehän
-kuinka teitä rakastan. Kuunnelkaa, kuinka koko sydämeni teille puhuu!
-Vastatkaa tekin minulle sydämenne kautta... Minun lähtönikö teitä
-noin huolestuttaa?... Mutta luuletteko, ettei se minulle tuota
-huolta? Minusta tuntuu niin kovalta lähteä teidän luotanne, etten voi
-koskaan siihen suostua, jos minun täytyy teidät jättää tällaiseen
-tilaan... Hyvä Jumala! Ette edes vastaa", huudahti hän, kun Henriette
-yhä oli ääneti ja yhä enemmän värisi. Ja unhottaen kaikki eilispäivän
-mietteensä, ristiriitaiset tunteensa ja sisälliset taistelunsa,
-unhottaen kiduttavat tuskansa ja kurjat valheensa, sekä nykyiset että
-ne, joihin tiesi vastaisuudessakin lankeavansa, hän vain ajatteli,
-miten voisi noihin jäykästi tuijottaviin silmiin sytyttää ilon
-välähdyksen. "Tahdotteko, etten lähdekään", sanoi hän, "että jään
-teidän luoksenne aina siihen asti kuin olimme ensin päättäneet?...
-Vähät minä taudista... Enhän minä ole sairas, tuskinpa tulenkaan.
-Kunhan vain te olette onnellinen, kunhan vain hymyilette minulle
-niinkuin ennen, niin kaikki voimani palajavat, terveyteni kokonaan...
-Jos sitä minulta pyydätte, niin sanokaa yksi sana vain, yksi ainoa,
-niin lupaan teille kaikki. Lupaan jäädä luoksenne... Mutta elkää enää
-väriskö, elkää kärsikö enää! Lemmittyni ainokainen, elä enää kärsi..."
-
-Hän oli pannut näihin sanoihin, jos ei koko sydäntänsä, niinkuin
-hän oli sanonut, niin ainakin sen, mikä siinä oli jalointa ja
-ylevintä. Ajattelematta, melkein tahtomatta hän oli koettanut täyttää
-Henrietten huulilta muka lukemansa pyynnön, ennenkuin tämä oli
-ennättänyt sitä lausuakaan. Ja kun nuo suloiset, värisevät huulet
-soivat hänelle tuon niin hartaasti pyydetyn hymyn, hän ei voinut
-arvata, minkä vastauksen ne hänelle valmistivat. Henriette irroitti
-kätensä, sulki niitten väliin lemmittynsä kasvot ja kallistui niitä
-katsoakseen, ja silloin hänenkin silmissään, noissa silmissä, joissa
-oli tähän asti ollut niin selkeätä tasapainoa ja sopusointua,
-hehkui ensimäisten kärsimyksien ja heränneen intohimon tuli. Hänen
-liikutuksesta värisevistä kasvoistaan virtasi ääretön kiitollisuus
-tuosta sääliväisyyden osoitteesta, jota hän lapsellisuudessaan luuli
-hellyyden osoitteeksi. Ja kiitollisuuden sulattava lämpö kasvoissaan
-ja liikkeissään hän sanoi vihdoinkin:
-
--- "Kiitos, Francis, oma Francis'ni! Oh, minkä painavan huolen otatte
-tuosta pois!" Ja hän osoitti poveansa. "Kuinka olettekaan minulle
-hyvä! Kuinka suuresti minua rakastatte! Onko siis totta, ettei teillä
-ollut lähtöönne muita syitä, joita tahdoitte minulta salata?...
-Tietysti teidän on lähdettävä, koska tohtori on niin määrännyt",
-väitti hän uudestaan hymyillen. Ja sitten hän lisäsi, äänessään
-hiukkanen lapsellista ylpeyttä: "En minä ole niin peräti rohkeutta
-vailla, ja kun kerta teidän terveytenne vaatii, että lähdette pois,
-niin olisihan minun puoleltani anteeksiantamatonta heikkoutta, jos
-en rohkeasti suostuisi tähän eroon... Te olette erehtynyt minun
-suhteeni, jos olette luullut, että pidätän teitä täällä kurjasta
-itsekkäisyydestä, pyytääkseni teitä minun tähteni uhraamaan omat
-etunne. Ei teidän lähtönne minua niin huolestuttanut. Se vain, etten
-tiennyt oikeata syytä siihen taikka etten luullut sitä tietäväni.
-Ja sitten, etten teitä ymmärtänyt... On niin hirveätä epäillä, kun
-rakastaa!..."
-
--- "Nyt en minä vuorostani teitä ymmärrä", keskeytti nuori mies.
-Silminnähtävää oli, sitä ei voinut kieltää, että Henriette jotakin
-epäili. Francis tunsi sydämensä nytkähtävän. Eikä hänen tarvinnut
-kauan olla noiden epäluulojen luonteesta kahden vaiheella, sillä
-suoraluonteinen nuori tyttö ei koettanut viekastella.
-
--- "Tietysti ette voi minua ymmärtää", vastasi hän Francis'n
-huudahdukseen, vieläkin hymyillen. "Olen ollut hullu... Sen minä nyt
-huomaan, kun olen jälleen teidät löytänyt. Sillä minä olen teidät
-jälleen löytänyt. Koko sydämeni lämpeni, kun äsken puhuitte minulle
-noin. Te kiskaisitte pois tuon verhon, joka nyt vähän aikaa on
-tuntunut meitä erottavan. Se kuuluu oudolta, mutta minusta tuntui,
-ettette enää ollutkaan sama kuin ennen. Sanalla sanoen, tiesin
-ettette sanonut minulle koko totuutta, mutta nyt sen sanotte, eikö
-niin? Nythän te minulle selitätte sen, minkä olette minulta salannut
-ja miksikä sen salasitte! Ja minä pääsen tuosta painajaisesta... Se
-on minua niin suuresti kiusannut näinä viime päivinä, että jos teidän
-olisi pitänyt mennä pois, ennenkuin sain teitä näin puhutella, niin
-en tiedä minne olisin joutunut. Kärsin liiaksi..."
-
--- "Mitä minun tulee teille selittää?" sanoi Francis melkein
-sammuneella äänellä ja jatkoi sitten: "Kysykää te", niin ilmeisesti
-hämillään, että nuori tyttö heti tunsi särkyvän tuon innostuksensa,
-joka oli hänen rakkaudellensa uutta lämpöä ennustanut.
-
--- "Kuinka oudosti taas minulle puhutte!" sanoi hän. "Koska minua
-rakastatte, ettekö voisi minulta säästää noiden kysymyksien
-kidutusta?... Minusta on niin kovaa näyttää epäilevältä..." Ja
-sitten hän jatkoi tarmolla, joka ilmaisi sitä lujuutta, mihin
-ehdottomasti rehelliset luonteet ratkaisevina hetkinä pystyvät:
-"Mutta tottahan on, että olen epäillyt. Tarkastin teitä eilen pitkin
-päivää, niinkuin en ole koskaan ennen sitä tehnyt, niin suuresti
-minua kiusasi se ajatus, ettette ollut suora minua kohtaan. Te
-erositte minusta niin oudosti perjantaina. Ja kun palasitte, sangen
-myöhään, oli kasvoissanne... valhetta." Hänen äänensä kävi kovaksi
-hänen lausuessaan tätä viimeistä sanaa ja jatkaessaan: "Voi, suokaa
-anteeksi, täytyyhän minun sanoa teille kaikki, mitä sydämeni hautoo,
-kaiken kurjuuden, joka tästä havainnostani johtui... Äkkiä äiti puhui
-teille tuolla ylhäällä olevasta naapuristamme, rouva Raffrayesta,
-herttaisen pikku ystävämme äidistä. Luulin huomaavani, että
-säpsähditte. Olin näet semmoisessa mielentilassa, että vähimmätkin
-asiat paisuivat tärkeiksi, paisumistaan paisuivat. Ihmettelin
-suuresti teidän hämmästystänne tuntematonta naista mainittaessa. En
-olisi kuitenkaan sitä ajatellut, ellen olisi tänä aamuna tavannut
-kadulla pikku Adèlea hoitajansa kanssa. Minusta näytti, että hän
-koetti minua vältellä, ikäänkuin hänen äitinsä olisi kieltänyt häntä
-minulle puhumasta... Mieletöntähän se on, mutta en tiedä, kuinka
-tulin yhdistäneeksi rouva Raffrayen kiellon vavahdukseen, jonka olin
-luullut teissä huomaavani... Lopuksi, äsken kun olin yksin... Satuin
-näkemään lapsen, joka oli puutarhassa leikkimässä, enkä voinut olla
-menemättä häntä puhuttelemaan... saadakseni tietää... Hyvä Jumala,
-kuinka minua hävettää!" sanoi hän, painaen otsansa käsiensä varaan.
-"Niin, menin puutarhaan, puhelin hänelle, ja se, mitä hän minulle
-sanoi, säikytti minua niin hurjasti, että minun piti pyytää teiltä
-selityltä; heti, tuossa paikassa... Rukoilen teitä ristissä käsin,
-päästäkää minut tästä tuskasta! Olipa teillä mikä syy tahansa salata
-meiltä, äidiltä ja minulta, että tunnette rouva Raffrayen, että
-olette häntä auttanut hänen pyörtyessään, niin sanokaa se minulle,
-tuo syy... Ajatelkaa, että olen teidän kihlattunne, että minusta
-on tuleva teidän vaimonne, että olen oikeutettu tietämään teistä
-kaikki, niinkuin teilläkin on oikeus tietää minusta kaikki... Mutta
-minä en tahdo tähän oikeuteen vedota, rakkautemme nimessä minä teitä
-rukoilen, lämpimän onnemme nimessä, kärsimykseni nimessä... Niin,
-toistan sen vieläkin, liiaksi olen kärsinyt, kun olen teissä valhetta
-epäillyt..."
-
-Sitä myöten kuin Henriette esitti viattoman kertomuksensa äänellä,
-jonka värähtelevä liikutus loi eloa ja pontta yksinkertaisimpiinkin
-lauseisiin, kun hän sanoiksi virkki sydämensä itsestään kohonneet
-haikeat aavistukset, taistelunsa, liiaksikin terävät havaintonsa ja
-lopuksi mainitsi omasta mielestään häpeällisen rikoksensa, hän näki
-Francis'n kasvojen muuttuvan kalman kalpeiksi ja vastustamattoman
-kauhun herpaisevan niiden jo päiväkausia kestäneen jännityksen.
-Se mitä Francis oli enimmän pelännyt, nimittäin että Henriettessä
-heräisi aavistus hänen suhteistaan Paulineen, oli nyt tapahtunut. Ja
-kuka oli Henriettessä herättänyt tämän aavistuksen, joka oli niin
-vaarallinen heidän yhteisen onnensa tulevaisuudelle, kuka oli ollut
-tämän ilmiannon välikappaleena? Tuo viaton lapsi, jonka Francis oli
-vuosia sitten hyljännyt, tuo herttainen ja lempeä pikku tyttö --
-hänen tyttärensä -- jonka pelkkä oleminen saman katon alla kuin hän
-oli hänessä vaikuttanut sellaisen hämmennyksen ja jonka näkeminen oli
-juurineen päivineen kiskonut pois hänen kerran tekemänsä päätöksen,
-jossa hän oli niin kauan horjumattomasi pysynyt. Että tuon lapsen
-vielä oli oltava itsetiedottomana vaikuttimena hänen elämänsä
-murhenäytelmän ratkaisevaan kohtaukseen, se seikka oli omiansa
-kehittämään hänessä viimeaikaisten tapauksien johdosta heränneen
-sovittamispakon tunteen vielä valtavammaksi. Ei ollut hänestä
-koskaan ennen Nemesis niin armottomalta näyttänyt kuin tänään. Ei
-ollut hänestä koskaan niin mahdottomalta tuntunut entisyydestä
-vapautuminen, tuosta entisyydestä, joka hänet yhä uudelleen tapasi,
-niinkuin nousuvesi tapaa onnettoman, joka ei ole ajoissa paennut,
-kaataen hänet hyrskyihinsä, kun hän koettaa nousta, kietoen hänet
-kuohuihinsa, kun hän juoksee, sokaisten hänet räiskeellänsä,
-kun hän hakee kalliota, mihin nojautua, tukehduttaen kohinaansa
-hänen hätähuutonsa. Tuoko tunne, että hän oli välttämättömän
-koston käsissä, hänessä lamautti kaiken hänen puolustuskykynsä?
-Vai tekopyhyyden äitelyyskö se joskus, kun meitä liian kiivaasti
-ahdistetaan, saattaa meidät yhdessä tuokiossa luopumaan lukuisien ja
-taitavasti sepitettyjen valheiden tuloksesta? Oliko hänestä kauheata
-yhä edelleen pettää niin suoraa, niin vilpitöntä, niin aseetonta
-raukkaa kuin Henriette tuntui olevan, vai huomasiko hän, että
-hänen oli mahdotonta puolustautua mainitsematta Paulineakin tässä
-puolustuksessaan? Vai oliko kenties hänelle selvinnyt, ettei ratkaisu
-nyt ollut vältettävissä ja että hänen oli käytettävä viimeistä
-mahdollista tilaisuutta pelastaa mitä vielä hänen tunteittensa
-kunniasta oli pelastettavissa? Ainakin hän, sen sijaan että olisi
-alentunut häpäiseviin ja hyödyttömiin vakuutuksiin, vastasi kolkoksi,
-kovaksi ja kuivaksi muuttuneella äänellä:
-
--- "Aivan totta on, että tunnen sen henkilön, jonka äsken
-mainitsitte, totta myöskin, että olin toissa päivänä hänen
-huoneessaan häntä auttamassa, ja totta sekin, että minun olisi
-pitänyt sanoa se teille, sekä äidillenne että teille... Mitä niihin
-syihin tulee, jotka ovat minua siitä estäneet, elkää vaatiko minulta
-selitystä. Minä en sitä teille anna. En voi sitä teille antaa..."
-
--- "Ette voi!" toisti Henriette. "Ja nyt te vuorostanne vapisette,
-kalpenette, pelkäätte!... Ne ovat siis vakavia, nuo syyt. Ne
-mahtavat koskea teitä sangen läheltä, koska näytätte olevan
-tuollaisessa tilassa... Hyvä Jumala!" jatkoi hän, "tuo hulluus valtaa
-minut uudestaan. Rukoilen teitä, Francis, rukoilemalla rukoilen!...
-Vannokaa edes, ettette tuntenut tuota naista ennen sitä päivää,
-ettette ennen ole häntä tavannut. Vannokaa se minulle. Tahdon teitä
-uskoa. En sitten enää pyydä teiltä mitään... Voin kaikki kestää,
-mutta en tuota ajatusta..."
-
--- "Olen jo sanonut, etten voi teille vastata", sanoi nuori mies.
-
--- "Olette siis hänet tuntenut...", jatkoi Henriette epätoivoisesti.
-"Ja hän on tullut tänne. Me olemme teidän kuullen hänestä puhuneet,
-ja te ette ole virkkanut mitään... Nyt minä muistan, että aina
-siitä päivästä alkaen, jolloin tuo nainen saapui Palermoon, te
-aloitte muuttua. Voi, hyvä Jumala", huudahti hän, puristaen
-kätensä vastakkain epätoivoisella liikkeellä, "varjele minua
-mustasukkaisuudesta... Se on liiaksi häpeällistä..."
-
--- "Hillitkää itsenne, Henriette", keskeytti nuori mies
-säikähtyneenä. "Kuulen äitinne tulevan. Teen mitä voin antaakseni
-teille selitystä... Mutta suokaa minulle se armo, ei hänen
-kuultensa!..."
-
-Tuo häpeällinen huudahdus, joka kehotti nuorta tyttöä salaamaan
-asiata äidiltään, oli viimeinen raukkamaisuus, johon Francis teki
-itsensä syypääksi. Täytyy sanoa hänen puolustuksekseen, että hänen
-voimansa, niin ruumiilliset kuin henkisetkin, olivat lopussa ja
-että hänestä tuntui vallan mahdottomalta tällä hetkellä kestää
-kreivittären tutkintoa Henrietten tutkinnon lisäksi. Hän ei ollut
-erehtynyt, sillä rouva Scilly astuikin sisälle, kädessä vasta
-kirjoitettu kirje. Hän oli luullut tyttärensä niinkuin Francis'nkin
-olevan itsekunkin omassa huoneessaan, niinkuin heidän oli tapana,
-melkeinpä sääntönäkin, tähän aikaan päivästä. Hän siis suuresti
-hämmästyi, kun huomasi heidät yhdessä äänettöminä, nähtävästi
-hänen tulostaan hämillään ja vielä kesken katkenneen keskustelunsa
-liikutuksesta värisevinä. Hän ei kuullut heidän viimeisiä sanojansa,
-mutta heidän asennostaan jo kävi hänelle selväksi, että hän oli
-sattunut tulemaan myrskyisen kohtauksen aikana. Ja mikä olisi voinut
-tämän myrskyn aiheuttaa, ellei Henrietten valitus Francis'n äkillisen
-lähdön vuoksi. Rouva Scilly torui heitä kumpaakin hellyydellä, jonka
-alla piili veitikkamaista hymyä, sillä hän oli jo, hemmottelevana
-äitinä, miettinyt miten saisi säästetyksi tyttäreltään tuon eron,
-josta tämä näytti olevan niin suuresti pahoillaan.
-
--- "Näen, että lapseni eivät ole olleet kilttejä", sanoi hän. Ja
-sitten hän jatkoi, pudistaen harmahtavaa päätänsä: "Missä tilassa
-minä teidät tapaan, ja siitä ei ole neljännestuntiakaan kuin teistä
-erosin. Ja tiedättehän, ettei teidän ollut lupa olla kahdenkesken.
-Rangaistukseksi tulee teidän nyt tehdä täydellinen tunnustus.
-Mistä te puhuitte, tai oikeammin, mistä te riitelitte?... Sinä et
-vastaa, Henriette, ja te, Francis, ette virka mitään... Ikäänkuin
-en olisi jo aavistanut, mitä ette uskalla minulle sanoa! Sinä,
-Henriette, et ole äskeisiä varoituksiani noudattanut. Et ole voinut
-malttaa mieltäsi, vaan olet nuhdellut Francis'ta hänen lähdöstään,
-ja hänen mielipahansa on yhä sinun pahaa mieltäsi lisännyt, ja te
-olette kumpikin olleet väärässä. Olin aikonut valmistaa teille
-yllätyksen", jatkoi hän näyttäen kirjettänsä, "ja olen kirjoittanut
-Girgenti'in vuokratakseni asunnon tammikuun kolmannesta päivästä...
-Ettekö ymmärrä? Kun huomasin, kuinka onnettomat olette olleet näinä
-viimeisinä päivinä tämän lähdön johdosta, tahdoin minäkin puhua
-tohtori Teresi'lle. Juuri tänä aamuna olen hänet tavannut. Hän sanoi
-teidän kyllä olevan sairaan, Francis parka, mutta lisäsi, että
-hänen mielestään tautinne on myös suureksi osaksi mielikuvitusta
-vain ja että vähäinenkin ilmanalanmuutos on täydellisesti riittävä
-palauttamaan teidän terveytenne. Emme siis annakaan teidän mennä
-yksin Parisiin, vaan otamme teidät mukaamme tuolle huvimatkalle, joka
-jo niin kauan on meitä houkutellut ja jonka tohtori jo minullekin
-lupaa. Menemme katsomaan Girgenti'ä, Catanea, Taorminaa ja Syracusaa,
-ja siinä aika kuluukin aina tammikuun 20 tai 25 päivään asti. Ja
-teiltä ei siten kummaltakaan mene päivääkään hukkaan... Ellei
-nyt tämä tuuma kirkasta nyrpeitä kasvojanne, niin teidän mahtaa
-olla hyvinkin hauskaa kiduttaa toisianne. Kas niin, hymyilkää nyt
-toisillenne, ja olkoon sitten sillä hyvä..."
-
-Kreivittären tähän matkaehdotukseen panema leikkisä suopeus oli
-liian räikeänä vastakohtana nuoren tytön ja hänen kihlattunsa
-mielenahdistukseen, varsinkin kun nämä olivat ja kauan salaa tuota
-matkaa toivoneet, vaikkeivät olleet tahtoneet siitä mitään puhua,
-kun pelkäsivät pahoittavansa rakkaan sairaan mieltä. Francis'n
-varsinkin oli liian vaikea kuunnella tätä puhetta sen suusta, joka
-häntä lapsekseen sanoi. Se sai hänet muistamaan tuota kodin lämpöä,
-perhe-elämän mutkattomuutta ja sydämen puhtautta, kaikkea sitä,
-minkä viehättävää suloutta hän oli puolen vuotta saanut nauttia
-ja minkä arvon hän vasta nyt oikein tajusi, kun hänen nykyisen
-asemansa koko hataruus hänelle ilmeni Henrietten hermostuneessa
-tunteenpurkauksessa, joka oli äidin hellistä sanoista johtunut. Tyttö
-parka, jonka mieli vielä kuohui äskeisen keskustelun johdosta, heltyi
-siitä liian syvään. Hän purskahti äkkiä rajuihin nyyhkytyksiin ja
-huudahti epätoivoissaan, katkerien kyynelien vuotaessa:
-
--- "Kuinka hyvä olettekaan, äiti, ja kuinka suuresti minä teitä
-rakastan! Mutta en enää voi tätä surua kestää... Ah, kuinka olenkaan
-onneton, liian onneton..."
-
--- "Mitä surua?" sanoi äiti. "Liian onneton? Mikä sinua sitten
-vaivaa? Francis, mikä häntä vaivaa?..."
-
-Ja hän sulki lapsensa syliinsä ja viihdytteli häntä rinnallaan
-tuhlaten hänelle hellyyden sanoja, kunnes näki, ettei tämä itkun ja
-surun kohtaus niin vähällä asettunut. Hän sanoi silloin Francis'lle
-pakottaen Henrietten nousemaan ja melkein kantamalla vieden hänet
-ovelle: "Avatkaa minulle, ystäväni. Saatan hänet omaan huoneeseensa
-ja autan hänet vuoteelle lepäämään. Tehän odotatte täällä, eikö niin?"
-
-Rouva Scilly'n suljettua salin ja oman huoneensa välisen oven
-jatkaaksensa sitten matkaansa Henrietten huoneeseen nuori mies
-heittäysi melkein hervottomana tuolille nojaten kyynärpäätään
-pöytää vasten. Tuossa samassa paikassa hän oli niin monta kertaa
-Henrietteä katsellut, tämän kumartuessa kirjaa tai kirjelippua
-lukeakseen ja auringon kullatessa hänen vaaleita kiharoitansa. Ja
-nyt oli hänen lemmittynsä kadonnut suljetun oven taa, ja siellä
-kai hän uskalsi vielä hellemmin kuin sulhasensa nähden painautua
-äitinsä syliin. Kuinka mahtoikaan tuo äiti kauhistua kuullessaan,
-minkä oudon keskustelun johdosta hänen lapsensa oli sellaiseen
-epätoivoon joutunut! Huoneessa vallitsevassa hiljaisuudessa kellon
-säännöllinen naksutus kävi äkkiä Francis'lle kuuluvaksi. Heilurin
-ei tarvinnut montakaan kertaa käännähtää, ennenkuin rouva Scilly
-oli palaava hänen luokseen tutkiakseen häntä niinkuin Henriette
-oli tutkinut. Mitä hänen oli vastattava? Oliko hänen toistamiseen
-kiellettävä, kun häneltä selitystä pyydettiin, vai oliko keksittävä
-uusi valhe? Olihan hänellä käsillä valhe, joka voisi hänet pelastaa,
-mutta se oli valheista kunniattomin. Voisihan hän nimittäin sanoa,
-että hän oli ennen tuntenut rouva Raffrayen, mutta ettei hän
-tahtonut uudistaa suhdettansa häneen, koska tiesi hänet maineeltaan
-sangen epäilyttäväksi, ja että hän tahtoi estää häntä tutustumasta
-rouva Scilly'hin. Hän siis ottaisi syyttääkseen Paulinea juuri
-nyt, kun tämän epätoivoiset viattomuuden vakuutukset vielä soivat
-hänen korvissaan. Ja oliko hän silläkään pelastettu? Eikö hänen
-ollut heti rakennettava toista valhetta tämän perustalle? Olihan
-selitettävä, miksi hän oli käynyt sairaan huoneessa ja kuinka hän
-oli sinne tullut. Voi, kuinka hän olikaan jo kyllästynyt näihin
-alituisiin petoksiin, joista toinen välttämättömyydellä johti
-toiseen! Kuinka häntä varsinkin kyllästytti tuo ajatus, että kun
-hän oli tämän niemekkeen kiertänyt, jos sitä kävisi kiertäminen,
-niin hän toiselta puolen heti tapasi oman sydämensä myrskyjä.
-Sittenkuin hän oli päättänyt lähteä, hän oli liiankin selvästi
-tuntenut, ettei matkakaan enää voisi hänen haavaansa parantaa, tuota
-haavaa, jonka isyyden masentava tieto oli hänen sydämeensä iskenyt.
-Hänestä oli jo heti tätä päätöstä tehdessään tuntunut sanomattoman
-katkeralta ajatella, ettei hän koskaan enää saisi nähdä pikku
-Adèlea -- yhtä katkeralta kuin oli hänestä tuntunut ja vieläkin
-tuntui kalvava katumus hänen entisen rakastajattarensa sydäntä
-vihlovan viattomuusväitteen johdosta. Sanotaanhan kuitenkin, että
-lempivässä sydämessä kaikki häviää paitsi itse lempi. Sen oli hänkin
-uskonut, ennen, kihlausliittonsa ensimäisen innostuksen aikana, ja
-nyt hän jo kauhukseen huomasi, että kun hänen tuli rakkauttansa
-puolustaa, hän ei voinutkaan olla ottamatta lukuun muitakin tunteita,
-jotka olivat tähän rakkauteen soveltumattomat. Tämän siveellisen
-rappionsa huomattuaan hän tunsi itseänsä kohtaan todellista inhoa.
-Hän muisti nähneensä Paulinen ja Henrietten itkevän kumpaisenkin
-yhtä toivottomasti, entisen kurjan rikostoverinsa ja nykyisen
-neitsyellisen ystävänsä, ja siinä oli ollut vain kaksi päivää väliä.
-Ja hän vaikeroi kätkien kasvonsa käsiinsä: "Minusta ei siis muuksi
-ole kuin itkettäjäksi!..." Sellaisessako mielentilassa hänen siis oli
-kierrettävä ja teeskenneltävä, kun kreivitär palasi häneltä vaatimaan
-välttämätöntä selitystä, joka paljastaisi hänen viimeaikaiset surkeat
-hairahduksensa! -- Mutta aika oli jo kulunut. Salin ovi aukeni
-uudestaan, ja rouva Scilly oli hänen edessään. Francis kohotti
-päätänsä kuunnellakseen mitä hänelle sanoi tuo ääni, joka yhä oli
-yhtä ystävällinen, yhtä luottavainen tälläkin hetkellä.
-
-"Henriette on nyt vähän asettunut. Olen voinut jättää hänet yksin...
-Mutta, Francis, kuinka toruisinkaan teitä, jos en näkisi, kuinka
-valtava teidän oma liikutuksenne on. Olen usein teille sanonut,
-ettette voi koskaan tarpeeksi hellävaroen häntä kohdella. Hän on niin
-äärettömän herkkätunteinen, ja hänen terveytensä ei ole kehuttava.
-Mitä olette hänelle sanonut, joka on voinut hänet sellaiseen tilaan
-saattaa?..."
-
--- "Hän ei siis itse ole sitä teille kertonut?..." kysyi Francis.
-
--- "Ei", vastasi äiti. "En ole häneltä saanut sanaakaan muuta kuin
-aina vain tämän saman lauseen: 'Se on lopussa, hyvä Jumala, se on
-lopussa!' Ja sen hän sanoi itkien, niin että oli nyyhkytyksistä
-katkeamaisillaan. -- Mikä on lopussa, minä kysyin, ja miksikä? --
-Silloin hän herkesi minulle puhumasta. Näin, että hän pani kaikki
-voimansa liikkeelle hillitäkseen itseään, ja kun hänestä erosin,
-niin kaikki hänen ajatuksensa koskivat vain teitä. Hän pyysi, etten
-teitä nuhtelisi, etten teiltä mitään kysyisi... Kuinka hän teitä
-rakastaakaan, ja kuinka suuri olisikaan rikoksenne, jos hänet
-tekisitte onnettomaksi!..."
-
-Lempeä lapsi oli siis kesken tuskiansakin jaksanut häntä ajatella.
-Hän oli totellut lemmittynsä kehotusta ja salannut asian äidiltään.
-Ja tuo äiti, mitä ehtymätöntä hyvyyttä, mitä luottamusta hän
-osoitti sille, joka niin vähän sitä ansaitsi. Hän ei näyttänyt
-vähääkään epäilevän, että vakavampi virhe olisi voinut hänen
-tyttärensä kihlatun mieltä saastuttaa. Ja tämä oli kumminkin niin
-suuresti rikkonut, oli niin kavalasti laiminlyönyt sen ehdottoman
-rehellisyyden, johon hän oli kihloihin mennessään sitoutunut. Rouva
-Scilly jatkoi yksinkertaisesti:
-
--- "Kas niin, Francis, ettehän tahtone vuottanne lopettaa, teidän
-ja Henrietten ensimäistä vuotta, tuollaisilla kohtauksilla. Jos on
-ollut väärinkäsitystä teidän kesken, niin teidän on päästävä siitä
-selville... minunkin tähteni", jatkoi hän heltyneellä äänellä.
-"Mitä olen voimia kerännyt täällä auringon ja teidänkin avullanne,
-koska tiesin ja tunsin teidät onnellisiksi, se on pian mennyttä, jos
-minun pitää nähdä Henriette sellaisena kuin hänet äsken jätin ja
-teidät sellaisena kuin nyt. Rakastan teitä kumpaakin niin suuresti,
-sekä teitä että häntä! Ystävyyteni teitä kohtaan on vilpitön. Olen
-mielestäni hiukan oikeutettu teiltä onnea vaatimaan... Kas niin,
-tehkää nyt tunnustuksenne", päätti hän tarttuen nuoren miehen käteen
-ja puristaen sitä.
-
--- "Kunpa voisin!..." huudahti tämä sydäntä särkevällä äänellä.
-Kun äänettömyys tuntuu meistä tukahuttavalta, niinkuin se oli
-hänestä tuntunut jo pitkinä aikoina, niin tällainen hienotunteinen
-ystävällisyys liikuttaa meitä liian syvään. Me olemme niin suuresti
-säälin tarpeessa, että aukaisemme sydämemme ovet selälleen
-ottaaksemme vastaan tarjona olevaa, ja kun kerran näin olemme
-toiselle avautuneet, niin tunnustus, jota emme mitenkään tahtoisi
-tehdä, vuotaa itsestään meidän huuliltamme, niinkuin kyynelet
-vuotavat silmistämme, vastustamattomasti. Mitä rouva Scilly'hin
-tuli, todisti Francis'n päästämä huuto hänelle sen, minkä hän jo
-oli arvannut, nimittäin ettei tässä nyt ollut puhe noista pienistä
-rakkauskinoista, jommoisille lapsellisuuksille vanhemmat ihmiset
-huoahtaen hymyilevät. Heidän välillänsä oli kysymys vakavammista
-asioista, joista hän ei ollut mitään aavistanut. Hän istuutui nuoren
-miehen viereen päästämättä hänen kättänsä ja toistaen pyyntönsä,
-sillä hän arvasi naisenvaistollaan, että nuori mies oli hänelle
-luovuttava salaisuutensa, jos hän vain tiesi taitavasti asettaa
-sanansa:
-
--- "Jos voisitte?... Mutta ettekö ole poikani? Enkö minä ole
-teidän äitinne?... Onhan minulla teitä kohtaan äidin hellyys. Ja
-hellävaroen kuin äiti voin tunnustustanne kohdella. Jos todellinen
-äitinne olisi täällä, viipyisikö silloin tuo ryppy otsallanne,
-tuo suru silmissänne, tuo äänettömyys huulillanne, tuo taakka
-sydämellänne?... Ei, te sanoisitte hänelle: Äiti, minulla on suru.
-Ja hän teitä hoitaisi ja viihdyttäisi, teidät parantaisi."
-
--- "Elkää minulle noin puhuko!" sanoi nuori mies nousten ja
-irroittaen kätensä. "Sananne koskevat minuun liian kipeästi. Ette
-tiedä mitä pyydätte ettekä myöskään niiden salaisuuksien luonnetta,
-joita luulette voivanne säälillä kohdella. Antakaa minun mennä pois,
-paeta Palermosta, Henrietteä paeta, teitä, kaikkea paeta. Siinä on
-minulle ainoa mahdollisuus pysyä kunnon miehenä..."
-
--- "En", vastasi kreivitär, hänkin vuorostaan nousten. "Ei olisi
-kunnon miehen tapaista, jos ette nyt minulle sanoisi asiata niinkuin
-se on. Minuakin liiaksi vaivaa levottomuus teidän sanojenne johdosta,
-ja te ette voi minua tähän tilaan jättää. Kun pyysitte minulta
-Henrietten kättä ja kun minä sen teille annoin, muistatteko kuinka
-otin teidät kunnioittaen vastaan, kuinka luottavaisesti teitä
-kohtelin? Enhän ole milloinkaan missään suhteessa teitä tutkinut.
-Olin silloin niinkuin nytkin täydellisesti vakuutettu siitä, että
-jos olisi ollut olemassa joku seikka, joka olisi ollut arveluttava
-avioliittonne täydelliselle kunniallisuudelle, niin olisitte sanonut
-minulle sen. Jos nyt on asioita tapahtunut, olipa mitä tahansa, jotka
-oikeuttavat huudahduksia sellaisia kuin äsken päästämänne, niin
-olette velvollinen antamaan niistä selityksen kihlattunne äidille.
-Avioliittoon ei saa astua semmoinen tuskallisen vakava salaisuus
-omallatunnolla... Te puhutte kunniasta. Muutamat hetket ja asemat
-eivät muuta kunniata kysy kuin ehdotonta suoruutta. Minulla on oikeus
-vaatia teiltä sellaista, ja minä vaadin sitä..."
-
-Hän oli puhunut itsetietoisen pontevasti, niinkuin ainakin äiti,
-jonka on puolustettava mitä hänellä on maailmassa kalleinta,
-tyttärensä tulevaisuutta. Sillä Francis'n mielettömät sanat olivat
-nyt todenteolla herättäneet hänessä pelkoa. Viittaus heidän
-keskusteluunsa Francis'n kuusi kuukautta sitten tapahtuneen kosinnan
-johdosta kosketti nuoren miehen siveystuntoa sen arimmalta puolelta.
-Tuossa ristiriitaisten tunteiden hätyyttämässä, epävarmuuden
-kiduttamassa, tunnonvaivojen vainoomassa sielussa tapahtui jyrkkä
-käännös, eräs noita äkkikäännöksiä, jotka ovat jalomielisten mutta
-heikkojen luonteiden viimeisenä ylpeytenä. Rouva Scilly'n puhuessa
-hän oli lähtenyt astumaan edestakaisin huoneessa. Sitten hän äkkiä
-pysähtyi ja sanoi alakuloisesti:
-
--- "Olette oikeassa -- suoruutta kunniani tässä etenkin vaatii, ja
-kokonaisen kuukauden olen siinä suhteessa rikkonut sekä teitä että
-Henrietteä vastaan. Sitä varten juuri minä tahdoin lähteä täältä
-pois, jotten vielä enemmän rikkoisi. Mutta totta on, ettette nyt voi
-antaa minun mennä ja etten minä voi erota teistä näin. Te puhuitte
-äsken päivästä, joka on minulle pyhä, siitä päivästä, jolloin pyysin
-teiltä Henrietteä vaimokseni. Teidän tulee tietää, etten ainakaan
-sinä päivänä kunniatani laiminlyönyt. Minä rakastin häntä, hän minua.
-Tunsin rintani paisuvan toivon ja rakkauden elähyttävistä voimista...
-Luulin olevani vapaa itselleni uutta elämää luomaan..." Hän lisäsi
-nähtävästi tuskaisella ponnistuksella: "En ollutkaan vapaa..." Hän
-vaikeni; sitten, vastaten rouva Scilly'n liikkeeseen, hän jatkoi:
-"Oh, en minä ketään pettänyt, en ketään hyljännyt tahtoessani mennä
-naimisiin... Saatte uskoa, että pidin itseäni, pidin tytärtänne liian
-korkeassa arvossa voidakseni niin vähässä aikaa siirtyä rakkausliiton
-rikkomisesta kihlausliiton rakentamiseen... Ennenkuin Henrietten
-tapasin, ei ole elämässäni ollut kuin yksi suhde, joka ansaitsee
-rakkauden nimeä. Niin, olen kerran rakastanut intohimoisesti,
-mielettömästi erästä naista, joka kihloihin mennessäni ei enää
-ollut minulle mitään. Ainakin minä luulin, ettei hän ollut minulle
-enää mitään... Vuosia sitten oli tuo entinen rakkauteni sammunut.
-Olin vilpitön, aivan vilpitön, luullessani että olin vapaa kaikesta
-velvollisuudesta silloista lemmittyäni kohtaan, varsinkin siihen
-katsoen, mitä olin hänen tähtensä kärsinyt..."
-
--- "Elkää jatkako", keskeytti kreivitär, "sehän on nuorten miesten
-ainainen tarina. Teillä on ollut joku arvoanne alentava suhde.
-Tuo kurja on kuullut teidän aikovan mennä naimisiin. Hänellä on
-käsissään teidän kirjoittamianne kirjeitä. Hän uhkaa lähettää
-ne teille, lähettää ne Henriettelle. Te tiedätte tuon rakkaan
-lapsukaisen äärettömän arkaluontoiseksi. Ja minua luulette sangen
-ankaraksi. Olette pelästynyt, mennyt aivan sekaisin ja tahtonut
-rientää Parisiin lunastamaan kirjeenne häneltä. Olenko osannut kertoa
-teille asianne, ainakin suunnilleen?... Nehän ovat viidenkolmatta
-vuoden heikkouksia, joihin te miehet niin helposti lankeatte. Mutta
-teillähän ei ollut isää eikä äitiä, ja kun kerran ei ole lasta,
-viatonta raukkaa, jonka täytyisi kantaa teidän virheenne kirousta...
-Sillä jos olisi ollut lapsi, niin te olisitte sanonut sen minulle,
-sen kyllä tiedän..."
-
-Jalo nainen ei näyttänyt itsekään uskovan mitä näin varmuudella
-väitti, sillä hän tarkasti tuskaisesti Francis'ta näitä viimeisiä
-sanoja lausuessaan. Tämä pudisti päätään vielä toivottomamman
-näköisenä ja jatkoi:
-
--- "Tahdoitte säästää minulta seikkaperäisen tunnustuksen. Kiitän
-teitä. Mutta olen alkanut ja tahdon päästä loppuun asti. Lapsi
-on, pieni tyttö, ja äiti oli toisen vaimo. Te näette, että olin
-oikeassa, kun äsken teille sanoin, ettette aavistanut salaisuuteni
-luonnetta vaatiessanne sitä minulta. Te näette, ettette tuntenut
-minua ettekä minun entisyyttäni. Sellainen asia on sangen tavallinen,
-jopa jokapäiväinenkin siinä piirissä, missä minä olen elänyt.
-Ymmärrän, että sen edellyttämät valheet ja petokset kauhistuttavat
-teidän kaltaistanne hurskasta naista. Ja sittenkin, jos voisin
-seikkaperäisesti teille kuvata tätä kamalaa liittoa, sen katkeria
-pettymyksiä, sen mustasukkaisuutta ja epäluuloja, joiden myrkkyä olen
-vuosimääriä märehtinyt, kuvata niitä kohtauksia, joiden johdosta
-toisistamme erosimme, niin ette minua tuomitsisi, sen minä teille
-vannon, pikemmin säälisitte. Epäilin hänen uskollisuuttansa. Ja
-hylkäsin hänet. Toistan sen vieläkin, vuosia on sen jälkeen kulunut.
-En sano, että olin hänet unohtanut, mutta varmasti uskoin, että
-kaikki oli ainaiseksi lopussa..."
-
--- "Ja te sanoitte, että on olemassa lapsi?" keskeytti kreivitär.
-
--- "Sanoinhan teille, että epäilin äidin uskollisuutta", vastasi
-Francis. "En luullut olevani lapsen isä, tai paremmin sanoen, olin
-täydellisesti vakuutettu, etten ollut."
-
--- "Ja nyt?..."
-
--- "Nyt tiedän, että olen hänen isänsä..."
-
--- "Ja milloinka teille on todistettu, että niin on? Äskettäinkö?"
-
--- "Muutamia viikkoja sitten."
-
--- "Täälläkö siis?..."
-
--- "Niin, täällä..."
-
--- "Olette siis uudistanut suhteenne tuohon naiseen?..."
-
--- "Olen", vastasi Francis.
-
--- "Ja te olette voinut sen tehdä!" huudahti rouva Scilly väännellen
-käsiään, "kun elitte täällä meidän luonamme, minun luonani, joka
-olen antanut teille rakkaimpani maailmassa, tuon puhtaan enkelin
-luona, joka, hän puolestaan, on antanut teille koko sydämensä...?
-Mutta minkälainen mies te siis olette, kun ette ole ymmärtänyt, että
-teidän oli minulle puhuminen, heti kun saitte ensimäisen rivin tuolta
-naiselta..."
-
--- "Hän ei ole minulle kirjoittanut", sanoi Francis.
-
--- "Onko hän siis... Onko hän siis tullut Palermoon... Oletteko hänet
-tavannut?..."
-
--- "Olen", vastasi Francis.
-
--- "Tässäkö hotellissa?..."
-
--- "Niin, tässä hotellissa..."
-
-He katsoivat toisiinsa hetken aikaa puhumatta, nuori mies rukoilevin
-silmin, ikäänkuin pyytäen rouva Scilly'tä arvaamaan, mitä hän ei
-jaksanut sanoa, tämä, katse täynnä kauhua, ikäänkuin peläten oikein
-arvaavansa. Kreivitär keskeytti ensimäiseksi tämän hirveän vaitiolon.
-
--- "Mutta eihän se voi olla mahdollista. Ettehän olisi sallinut
-Henrietten puhua tuolle pienokaiselle, niinkuin hän puhui, jos
-lapsi olisi ollut teidän..." Ja kun Francis painoi päänsä alas,
-hän huudahti: "Tuo nainen, se on siis rouva Raffraye! Ja lapsi, se
-on... Voi onnetonta!..." -- "Nyt tiedätte kaikki", vastasi nuori
-mies, "ja te voitte ymmärtää viimeviikkoiset tuskani. Kun luin
-tuon nimen: Pauline Raffraye asukasluettelosta hotellin etehisen
-seinältä, olin vähällä menettää järkeni pelosta. Luulin, että hän
-tuli tänne heittäytyäkseen Henrietten ja minun väliin, temmataksensa
-minulta pois pyhän ja puhtaan rakkausonneni tuon surkean menneisyyden
-nimessä. Olihan hän tosin ollut rakastajattareni, ja minä olin
-törkeästi hänet hyljännyt. Olisihan hänellä voinut olla mielessä
-kostaa... Silloin ajattelin teille puhua, niinkuin nyt teille puhun.
-Mutta en uskaltanut. Sanoitte minulle äsken, että luulin teitä
-ankaraksi. Se on totta, ja totta myöskin on, että kunnioitukseni
-teitä kohtaan oli liian syvä. Ajatus, että minun oli kerrottava
-teille tuo hirveä avioliitonrikkomisjuttu, oli minulle sanomattoman
-vastenmielinen!... Sitten huomasin, että rouva Raffraye koetti
-vältellä teitä. Ymmärsin silloin, että hänen tulonsa Palermoon oli
-noita outoja sattumia, jotka meistä tuntuvat sallimuksen iskuilta.
-Nähtävästi hän siitä kärsi yhtä paljon kuin minäkin. Tunnustus
-tuntui minusta sentähden tarpeettomalta. Olin mielestäni niin
-voimakas rakkaudessani Henrietteen. Sitäpaitsi en ollut koskaan
-nähnyt lasta. Tuo pieni tyttö oli syntynyt sen jälkeen kuin olimme
-purkaneet välimme. Toistan vieläkin, etten luullut olevani hänen
-isänsä. Kumminkin, täytyyhän minun myöntää, etten ollut siitä aivan
-varma... Ja sitten, eräänä päivänä sain tietää -- Henrietten itsensä
-kautta --, että lapsi, josta en ollut koskaan tahtonut kuulla
-puhuttavankaan tuon epäilykseni tähden ja tuon hirveän mahdollisuuden
-tähden, sattuvasti muistutti sisartani. Voitte arvata, mitä tämä
-minussa vaikutti. Näin sitten itse pienokaisen. _Oman vereni näin_.
-Masentavana ilmestyksenä se minuun vaikutti, yhdellä kertaa vallaten
-koko sydämeni. Te kai ette voi muistaa. Erosin teistä mennäkseni muka
-pankkiin... Käskin ajaa suoraan hotellin puutarhan ovelle. Astuin
-sinne täynnä epäilevää uteliaisuutta, palasin vakuutettuna. Minun
-tyttäreni se oli!... Siitä hetkestä lähtien oli onneni mennyttä.
-Taistelin, epätoivoisesti taistelin, jotta en enää näkisi tuota
-lasta, jonka hyväksi en voinut mitään. Näin hänet uudestaan. Tahdoin
-tavata äidinkin. Mikä hirvittävä kohtaus! Hulluksi olin joutua
-tunnonvaivoista, kun kuulin tuon naisen, jota olin rakastanut, ah,
-mielettömästi, väittävän olevansa viaton -- sellaisella äänellä
-väittävän... Jos hän ei ole rikosta tehnyt, jos olen tuominnut
-häntä pelkän todennäköisyyden perusteella, mitä olen tehnyt?...
-Tuo ajatus tunki teränsä sydämeni särkyneimpään kohtaan. Silloin
-päätin lähteä pois. Ja pois olisin lähtenytkin, olisin kenties
-pelastettu, jos ei leppymätön sallimus olisi niin suonut, että juuri
-tänä aamuna Henriette oli puhellut, kenen kanssa? pikku Adèlen,
-joka aivan viattomasti kertoi nähneensä minut äitinsä luona... Kun
-sitten äsken, tuossa paikassa, kuulin Henrietten kysyvän, miksikä
-olin häneltä salannut tuon käynnin, kun näin, että hän rakkautensa
-vaistolla oli arvannut viimeaikaisen kauhean levottomuuteni, kun
-minulle kävi selväksi, että kaikki valheeni, kaikki harkintani ja
-sisälliset taisteluni eivät voineet tätä turmiollista ja auttamatonta
-yhtymistä estää, yhtymistä entisyyteni ja nykyisyyteni, rakkaan
-kihlattuni ja tuon onnettoman välillä -- oikeassa olitte, kun hänet
-onnettomaksi sanoitte --, silloin ei minulla enää riittänyt voimia
-puolustautumaan. Sen verran on minulla vielä ollut kunniantuntoa
-jäljellä, että olen uskaltanut olla valehtelematta, kieltäytyen
-vastaamasta... Ah, rouva Scilly, auttakaa minua! Nyt kun tiedätte,
-mitä olen rikkonut, mitä kärsinyt, pankaa kaikki äidinälynne
-liikkeelle estääksenne iskua vaikuttamasta Henrietteen...!"
-
--- "Voi, onko minun vallassani estää?" vastasi rouva Scilly, hänkin
-nähtävästi epätoivoisena. "Kun hän minulta kysyy, mitä minun
-tulee hänelle vastata? Ja te ette ole ymmärtänyt, että ensimäinen
-velvollisuutenne sellaisessa asemassa oli menetellä juuri niin, ettei
-asia joutuisi kihlattunne tietoon, ette ymmärtänyt, että minä yksin
-kykenin teitä auttamaan?... Hyvä Jumala, kuinka suuresti olette
-rikkonut! Voi poloista lastani!..."
-
-Tuo tavallisesti niin päättäväinen ja hillitty nainen, joka aina
-osoitti mitä suurinta lujuutta tärkeinä ratkaisuhetkinä, ilmaisi
-nyt katkonaisin sanoin hämmästyksensä nuoren miehen kamalan ja
-odottamattoman tunnustuksen johdosta. Silloin hän äkkiä huomasi
-Francis'n kasvojen vääntyvän, hänen silmänsä jäykästi tuijottavan
-ja hänen kätensä osoittavan jotakin kauhistuttavaa. Hän kääntyi
-seuraten Francis'n käden liikettä ja huomasi, että ovi, joka salista
-vei hänen huoneeseensa, oli raollaan. Hän muisti varmaan sulkeneensa
-sen tullessansa sisälle ja tehneensä sen huolellisesti niinkuin
-ainakin se, jolla on aikomus puhua salaisista asioista. Sitten oli
-keskustelu alkanut ja oli syössyt heidät kummankin, sekä hänet että
-Francis'n, valtavaan liikutukseen, sellaiseen, joka tuntuu meiltä
-riistävän kaiken havaintokykymme. Kenenkä käsi oli avannut tuon
-oven, heidän puhuessansa asioista, joista vähinkin olisi voinut olla
-seurauksiltaan turmiollinen sille, jota he kumpikin ajattelivat
-katsoessaan toisiinsa, nimeä kumminkaan mainitsematta? Kummassakin
-oli samassa hetkessä sama kamala mielikuva syntynyt: Henriette, joka
-tuli estääkseen rouva Scilly'tä lausumasta liian ankaria nuhteita,
-joka väänsi lukkoa ja kuuli kihlattunsa kauheat tunnustukset. Mutta
-jos hän oli jäänyt noita tunnustuksia kuuntelemaan, hän, joka
-oli itse hienotunteisuus ja jota sellainen urkkiminen varmaankin
-kauhistutti, niin siihen ei voinut olla muuta syytä kuin että hän
-jo ensimäisiä sanoja kuullessaan oli niin hämmästynyt, ettei voinut
-päästää vähintäkään huutoa, vähintäkään liikettä tehdä. Kumpikin,
-sekä syytön että syyllinen, huomasi samassa hetken välähdyksessä
-traagillisen ratkaisun mahdolliseksi, ja tämä sai heidät kummankin
-kauhusta värisemään. Sellaista kyllä tapahtuu todellisuudessakin,
-että voi kuolla sanan iskusta yhtä varmaan kuin pistoolin
-laukauksesta tai miekan pistosta. Äidillä oli vihdoinkin enemmän
-rohkeutta kuin sulhasella. Hän sanoi:
-
--- "Menen sinne." Ja hän meni tuota ovea kohti, aukaisi sen kädellä,
-joka vapisi niinkuin kahdeksankymmenvuotiaan, ja näki edessään surun
-ja kauhun, melkeinpä hulluuden kuvan. Nuori tyttö seisoi siinä,
-seinään nojaten, hervottomana kauhistuksesta, liikkumatta, puhumatta,
-silmät jäykkinä ja ilmeettöminä, suu auki. Äiti päästi huudon ja
-ottaen Henrietten syliinsä kantoi hänet hänen huoneeseensa rakkauden
-palauttamilla, kymmenkertaisiksi paisuneilla voimilla. Ensi hetkessä
-ei nuori mies koettanutkaan heitä seurata. Hän oli itsekin ikäänkuin
-lamautettu tuskansa suuruudesta. Hän kuuli kelloja soitettavan, ovia
-avattavan ja suljettavan, kiireesti kuljettavan. Hän ei tointunut
-täydellisesti tajuamaan, mitä hänen ympärillään tapahtui, ennenkuin
-näki pelästyneen palvelijattaren töytäävän saliin hajusuolapulloa
-etsien. Hän kysyi:
-
--- "Mitä on tapahtunut?"
-
--- "Neiti on hyvin sairas", vastattiin hänelle, "ja Vincent on
-juossut tohtoria noutamaan."
-
--- Hyvä Jumala! Hän ei siis ollut kuollut!
-
-
-
-
-X.
-
-PUHDAS OMATUNTO.
-
-
-Onnettomuuden tapauksessa on, kun olemme sitä edeltäpäin liiaksi
-pelänneet, jonkinlainen huumaus, jonkinlainen lievitys. Francis
-oli kokenut sen sillä hetkellä, jolloin ovi sulkeutui äidin ja
-tyttären jälkeen, näiden saatua niin jyrkällä ja hirveällä tavalla
-tiedon hänen entisyytensä suruista ja hairahduksista. Tämä omituinen
-lauhtumisen, melkeinpä rauhan tunnelma murtavan onnettomuuden
-jälkeen on ihmiselle niin luonnollinen, että se painaa leimansa
-niin hyvin historian kuuluisiin ratkaisukohtauksiin kuin yksityisen
-vähäpätöiseen kohtaloon. Keisari Napoleon, joka Waterloon taistelun
-jälkeen nukkui pitkää, monituntista unta, on siitä esimerkkinä,
-joka on sitä mieltäkiinnittävämpi, se kun koskee erästä historian
-mahtavimmista persoonallisuuksista. Lujinkaan sielu ei näet voi
-loppumattomiin kestää epävarmuuden kidutusta, ja auttamattomat
-onnettomuudet ainakin siinä suhteessa ovat meille lievennykseksi,
-että ne vapauttavat meidät siitä. Mutta mihin hintaan ne sen
-tekevät!... Myöhemmin, huomenna kenties tai muutamien hetkien
-kuluttua, me jo kaipaamme tuota epävarmuutta, jossa kuitenkin oli
-toivolle sijaa. Me sanomme, jos kohta toisin sanoin, samaa kuin
-äskenmainittu keisari St. Helenan kallioisella rannalla istuessaan:
-"Monta vuotta sitten nousin tällaisena päivänä laivaan purjehtiakseni
-Elbasta pois. Pilviä oli taivaalla... Parantuisin, jos nyt ne
-pilvet näkisin!" Mikä juhlallinen huokaus, johon kaikista suurimman
-kotikaihon katkeruus ja voimattomuus purkautuu!... Francis'kin --
-olkoonpa sitten vertauksemme mahtavan Caesarin kukistumisen ja
-merkityksettömän rakkausunelman hälvenemisen välillä liian rohkeaksi
-katsottava -- kaipasi sittemmin montakin kertaa niitä katkeria
-päiviä, jolloin hän vielä oli luullut mahdolliseksi sulkea omaan
-sydämeensä tunnonvaivojensa ja tuskansa salaisuuden. Mutta tällä
-hetkellä hän tunsi vapautuneensa hirveästä taakasta. Hänen ei enää
-tarvinnut valehdella. Hän oli selvinnyt häpeällisten petoksiensa
-sokkelosta, ainiaaksi. Hänellä ei ollut enää mitään salattavaa,
-ei kreivittäreltä eikä Henrietteltä. Jäätyänsä yksin saliin hän
-käveli edestakaisin ihmetellen sitä rauhallisuutta, millä hän
-uskalsi tarkastaa kauheata asemaansa, joka kumminkin siinä suhteessa
-tuntui entistä huokeammalta, että se oli selvä ja suora. Professori
-Teresi'n saapuessa ja kulkiessa salin poikki päästäksensä Henrietten
-huoneeseen Francis vasta tunsi uusien, häntä uhkaavien vaarojen
-ensimäisen aavistuksen. Jo heti sisilialaisen tohtorin läpitunkeva
-katse vaivasi häntä melkein sietämättömästi, ja tämä tunnelma yhä
-yltyi tohtorin palatessa Henrietten luota. Tämä älykäs mies oli kai
-jo monesta merkistä huomannut, että nyt oli vakavista asioista puhe
-kihlattujen kesken.
-
--- "Mitä luulette neiti Scilly'n terveydentilasta?" ehätti
-Francis sanomaan estääksensä toista kysymyksiä tekemästä. "Vähän
-pahoinvointia vain, eikö niin?"
-
--- "En voi tarkalleen sanoa ennenkuin huomenna", sanoi tohtori.
-"Hermokohtaus, josta en voi päästä selville... Sellaisille herkille
-luonteille liian kovat henkiset täristykset ovat todellista myrkkyä.
-Kreivitär sanoi minulle, että tämä kohtaus oli seurauksena ikävästä
-uutisesta, joka hänelle liian varomattomasti ilmoitettiin. Varoitan
-teitä, herra Nayrac, niinkuin varoitin hänen äitiänsä. Tämä lapsi on
-suojeltava vähimmältäkin liikutukselta, jos mahdollista. Muuten hän
-teiltä häviää päivä päivältä, toistan sen vieläkin, niinkuin häntä
-myrkytettäisiin..."
-
-Näissä sanoissa ei ollut kuin hämärä viittaus, ja ne eivät missään
-suhteessa poikenneet niistä varoituksista, joita sairaan parasta
-harrastavan lääkärin on lupa antaa niille, joille hoito on uskottu.
-Mutta tohtorin näihin sanoihin panema paino ja hänen kasvojensa ilme
-niitä lausuessaan ilmaisi tarpeeksi Francis'lle niiden salaisen
-merkityksen. Nähtävästi tohtori syytti häntä tästä Henrietten
-arveluttavasta tilasta ja arvosteli ankarasti hänen käytöstänsä,
-vaikka ei sitä tuntenutkaan. Mitä sitten rouva Scilly, joka
-tarkalleen tiesi mitä ajatella. Mitä oli kavalan sulhasen kestettävä
-tämän puolelta, hän kun oli kosiessaan sitoutunut tekemään nuoren
-tytön onnelliseksi ja nyt jo lävisti hänen sydämensä? Tuo hellä äiti,
-joka tunti sitten oli sanonut rakastavansa häntä äidin rakkaudella,
-kiitollisena niistä tunteista, jotka olivat hänen kauttansa nuoren
-tytön sydämessä heränneet, mitä sanoja tämä äiti nyt oli lausuva
-ja minkä näköisenä? Francis'n ei tarvinnut kauan näitä kysymyksiä
-harkita. Tuskin oli neljännestuntiakaan kulunut tohtori Teresi'n
-lähdettyä, kun kreivitär tuli sisälle. Hänen tulonsa herätti
-Francis'ssa ensimäisen suloisen tunteen, joka pitkiin viikkoihin oli
-hänen osakseen tullut. Noista tosin sangen huolestuneista kasvoista
-hän luki huolien alta sääliä, naisen syvää ja jalomielistä sääliä
-rikoksellista, mutta onnetonta miestä kohtaan. Ei, Henrietten
-äiti ei valehdellut, kun sanoi rakastavansa häntä niinkuin äiti
-poikaansa rakastaa, sillä vaikka hänellä olisi ollut oikeus, miltei
-velvollisuuskin armottomasti tuomita kavaltajaa, lahjoitti hän
-kuitenkin vielä armeliaisuudessaan hänelle, ellei anteeksiantoansa,
-ainakin myötätuntoisuutensa. Jo hänen ensimäinen sanansa oli tätä
-myötätuntoisuutta täynnä, kun hän luontevasti ja hienosti sanoi:
-
--- "Jätin Henrietten muutamaksi minuutiksi yksin, koska arvasin
-teidän levottomuutenne sangen suureksi ja koska tämä minua vaivasi
-kesken omia huolianikin... Ja sitten minun täytyy pyytää teitä
-lupaamaan jotakin..."
-
--- "Ah, mitä ikinä tahdotte, mitä ikinä hän tahtoo!..." vastasi
-nuori mies. "Olen valmis tottelemaan teitä kaikessa. Olin siihen
-valmis jo ennenkuin olitte minulle osoittanut tätä hyvyyttä, josta
-koko elinaikani olen oleva teille kiitollinen..." Hän tarttui
-rouva Scilly'n käteen, ja tuolle valkealle, hienolle kädelle hänen
-kyynelensä vierivät hänen jatkaessaan: "Rukoilen teitä, olkaa hyvä
-vastakin! Elkää minulta salatko mitään. Sanokaa kaikki, mitä hän on
-sanonut. Mitä hän on kuullut? Mitä hän tietää? Mitä hän ajattelee?"
-
--- "Voi", vastasi äiti, "jospa hän olisi voinut minulle puhua. En
-silloin itse olisi tässä levottomuuden tulessa... Mitäkö hän on
-kuullut teidän tunnustuksestanne? Kylliksi tietääksensä kaikki, siitä
-olen varma. Hänen koko ruumiinsa väristys, joka ei ole lakannut,
-sittenkuin otin hänet syliini, osoittaa tarpeeksi sen... Mitäkö hän
-ajattelee? Jumalani, jospa itse tietäisin sen!... Kun koettelin
-kysellä häneltä, ennenkuin tohtori Teresi saapui, hän ei vastannut,
-vaan alkoi sen sijasta nyyhkyttää niin rajusti, että heti herkesin
-kysymästä, ja tuo kunnon tohtori on niin ankarasti meitä varoittanut
-hänen rauhaansa häiritsemästä, etten ole enää uskaltanut tehdä
-vähintäkään viittausta siihen, mitä hän on kuullut. Minä yksin,
-näettekös, tiedän, missä määrin hän on viaton. Semmoinen kuin hän
-oli ensimäisen kerran ripillä käydessään, semmoinen hän oli tänä
-aamuna kaksi tuntia sitten, ennenkuin onnettomuudeksemme te teitte
-tunnustuksenne ja minä sitä kuuntelin muistamatta, että olimme liian
-lähellä häntä... Olin niin ylpeä tästä hänen viattomuudestaan, siitä,
-että olin voinut hänet säilyttää niin valkeana, niin puhtaana, niin
-ihailevan rakkauden arvoisena! Ja kun ajattelen, että hänelle on
-näin paljastettu elämän törkeimpiä nurjia puolia, etten arvannut
-hänen tahtovan estää minua teille puhumasta, vaikka mihin hintaan
-hyvänsä, etten arvannut, että hänen piti tulla! Ikäni kaiken olen
-hänet näkevä sellaisena, kuin hänet tapasin tuolta oven takaa, josta
-hän ei, sen avattuansa, jaksanut tulla sisälle... Jospa edes olisimme
-kuulleet hänen sitä avaavan! Mutta -- myöhäistähän sekin olisi ollut!
-Yhdessä sanassakin on kylliksi samentamaan sielun pohjaa myöten. Ja,
-toistan sen teille, koko teidän tunnustuksenne hän on kuullut. Olen
-lukenut sen hänen silmistään. Hyvä Jumala, mitä hän liekään siitä
-ymmärtänyt!..."
-
--- "Mutta kun minun nimeäni mainitsitte, niin hän kai vastasi...?"
-kysyi nuori mies arasti. Kreivittären valitus oli hänestä niin hirveä
-nuhde, ettei häntä olisi voitu pahemmin soimata, ja hän koetti sitä
-tällä kysymyksellään keskeyttää, koettaessaan samalla tiedustella,
-minkälaiset olivat nyt Henrietten tunteet häntä kohtaan. Olihan koko
-hänen tulevaisuutensa siitä riippuvainen.
-
--- "Mitäkö hän vastasi, kun teidän nimeänne mainitsin?" kertoi
-äiti. "Ei mitään siihenkään. Hän vain sulki silmänsä niin tuskaisen
-näköisenä, etten uskaltanut enää sen enempää sanoa... Ja juuri
-sentähden", jatkoi hän nähtävästi hämillään, "niiden liikutuksien
-tähden, joihin teidän täälläolonne asiain näin ollen aina antaisi
-aihetta, tahtoisin teitä pyytää ajaksi..."
-
--- "Poistumaanko?" keskeytti Francis säikähtäen. "Ettehän toki
-käskene minua lähtemään pois, ettehän? Palata Parisiin ja jättää
-teidät tällaiseen tilaan, se olisi liian vaikeata."
-
--- "Parisiinko, en", sanoi kreivitär. "Mutta teidän täytyy lähteä
-Palermosta pois ja muualla odottaa sen keskustelun tulosta, johon
-minun on ryhdyttävä Henrietten kanssa. Täällä emme voi tapojamme
-muuttaa emmekä muuttuneiden olosuhteiden tähden myöskään jatkaa
-yhteiselämäämme entiseen tapaan. Lähtekää Cataneen huomenna,
-ensimäisessä pikajunassa. Siellä olette vain muutaman tunnin matkan
-päässä. Jos kirjoitan teille aamusella, voitte jo iltasella olla
-täällä. Jos Henriette tietäisi teidän olevan täällä, kymmenen askelen
-päässä, jos hän saliin tullessaan milloin tahansa voisi teidät
-kohdata, jos hänen täytyisi pelätä, että voitte tavata tuon naisen
--- anteeksi, mutta täytyyhän meidän ajatella kaikkea -- niin eihän
-hän koskaan voisi tasapainoaan saavuttaa. Tehkää mitä äidinvaistoni
-kehottaa minua teiltä pyytämään. Lähtekää... Tiedänhän, että se
-on teille suuri, kova uhraus, mutta teidän tulee siihen suostua
-rakkaudesta häneen..."
-
--- "Te siis toivotte voivanne kutsua minut takaisin? Te siis
-toivotte, että hän voi antaa minulle anteeksi? Te ette siis luule,
-että olen kadottanut kaikki oikeuteni hänen rakkauteensa? Tämä toivo
-sydämessä minä jaksan kestää vaikka mitä. Lähden huomenna, suurella
-surulla tosin, suurella tuskalla, mutta luottaen tuohon anteeksiannon
-mahdollisuuteen, koska te, hänen äitinsä, ette ole minua tuominnut..."
-
--- "Ei niin, Francis parka", jatkoi kreivitär pudistaen harmahtavaa
-päätänsä. "Elkää liikoja toivoko elkääkä arvostelko tytärtäni minun
-mukaani. Minun asiani ei ole teitä tuomita eikä synneistä päästää.
-Valehtelisin, jos en teille sanoisi, että mielestäni rikoksenne
-on sangen suuri. Mutta olen liiaksi nähnyt teidän kärsivän,
-jotten luulisi, että kadutte ensiksikin ja sitten että rakastatte
-Henrietteä. Että hänkin, rakastaa teitä rakkaudella, joka on käynyt
-hänelle elämänehdoksi, siitä olen nyt saanut todisteen. Siksi en minä
-voi, vaikka uskomanne salaisuudet ovatkin sangen vakavaa laatua,
-ottaa teidän liittoanne purkaakseni... Kaikesta, mitä olette sanonut,
-olen päättänyt -- suurella surulla, sekin täytyy minun tunnustaa --
-etten todellakaan teitä täydellisesti tuntenut. Jos olisin päivää
-ennen kuin pyysitte minulta Henrietteä vaimoksenne tietänyt minkä
-nyt tiedän, olisin epäilemättä kohdellut teitä ankarammin kuin
-nyt, kun onneton tyttäreni on antanut teille sielunsa hartaudella,
-josta hänellä ei itsellään ole aavistustakaan... Äsken kun häntä
-katselin, tohtoria odottaessani, ymmärsin sen liian hyvin, näin sen
-liian selvästi... Jos olisi velvollisuus teitä erottamassa", jatkoi
-hän hetken vaiti oltuaan, "niin luulen, ettei tyttäreni surukaan
-voisi minua estää sanomasta teille kummallekin: velvollisuus on
-täytettävä -- ja minä käyttäisin kaiken valtani erottaakseni teidät
-toisistanne. Mutta minun täytyy tunnustaa, etten sitä velvollisuutta
-näe. Te ette voi tehdä pikku Adèlen hyväksi mitään muuta kuin mihin
-hintaan tahansa estää häntä saamasta aavistusta äitinsä rikoksesta.
-Lapsen äiti on näkynyt käsittävän asian samoin kuin minä, koska hän
-ei tahdo tietää teistä mitään. Tuosta entisyydestä ei siis ole muuta
-jäljellä kuin rikoksienne muisto, niiden rikoksien, jotka olette
-ennen intohimosta ja nyt heikkoudesta tehnyt. Luulen että rakkautenne
-on tarpeeksi tosi, tarpeeksi luja, tarpeeksi jalo takaamaan
-avioliitollenne onnen... Luulen niin, mutta minähän en ole Henriette.
-Kun äsken sanoin teille, ettei teidän tule liikoja toivoa, ettei
-teidän tule arvostella tytärtäni minun mukaani, sanoin teille yhdellä
-sanalla, mitä nyt olen koettanut teille selittää teitä loukkaamatta.
-Kun on minun ikääni joutunut, on jo elämässä oppinut, että virheet,
-sellaiset kuin teidän, eivät välttämättömästi edellytä sydämen
-turmelusta, vaan että, surkeihin yhteiskuntaoloihimme ja nykyajan
-kasvatukseen katsoen, mies voi niistä virheistä huolimatta pysyä
-kunnian miehenä... Henriette ei ole vielä siihen ikään joutunut."
-
--- "Luulette siis, ettei hän voi antaa minulle anteeksi?" kysyi
-Francis vavisten.
-
--- "Sitä en ole sanonut", vastasi kreivitär, "ja toivon päinvastoin,
-että hän voi... Mutta minun täytyy, ollakseni suora teitä kohtaan,
-valmistaa teitä sellaiseenkin tapaukseen, että tuossa nuoressa
-sydämessä olisi tapahtunut auttamaton käänne, että siinä olisi kaikki
-hukkunut pettymykseen. Jos hän omalla tavallaan sanoisi minulle,
-ettei hän tahdo tulla teidän vaimoksenne, niin minä en voi siihen
-päätökseen mitään..."
-
--- "Mutta käskettehän kai minut takaisin", huudahti Francis, "jotta
-itse saisin tilaisuuden ajaa asiani, jotta voisin hänelle selittää..."
-
--- "Tuo selitys on äidin tehtävä", keskeytti rouva Scilly. "Olenhan
-osoittanut ja osoitanhan vielä tälläkin hetkellä teille niin paljon
-ystävyyttä, että voitte luottaa sanaani, kun lupaan sanoa teidän
-hyväksenne kaikki, mitä voi ja saa sanoa ja mitä itse ette voisi
-ettekä saisi sanoa. Teidän kesken ei ole sanaakaan siitä vaihdettava;
-hänen on vain antaminen anteeksi, teidän katuminen, ilman sanoja..."
-
--- "Tottelen teitä", sanoi nuori mies hetken vaiettuaan. Sitten hän
-uudestaan tarttui jalon naisen käteen ja suudellen sitä vieläkin
-kerran lisäsi: "Uskoessani teille kaikki onneni mahdollisuudet uskon
-ne sille, jota maailmassa enimmän kunnioitan..."
-
--- "Ah", huudahti äiti, "jos olisitte aikaisemmin minuun luottanut,
-jos olisitte jo ensi päivänä minulle puhunut, kuinka paljon huolta
-olisi teiltä silloin kummaltakin säästynyt!..."
-
-       *       *       *       *       *
-
-Sellainen keskustelu ei ollut omiansa tekemään Francis'n lupaamaa
-lähtöä hänelle helpommaksi. Vaikka hän tuottikin täydellisesti
-rouva Scilly'n uhrautuvaan ystävyyteen, tuntui hänestä sanomattoman
-vaikealta heretä toimettomaksi, muitten pelatessa sitä peliä, jonka
-tappio tai voitto merkitsi hänelle niin paljon. Mutta kreivittären
-esittämät syyt osoittivat hänelle liian selvään, mitä olosuhteet
-häneltä vaativat, niin että hän alistui. Hänen järjestäessään
-yksin matkatavaroitaan välttääksensä siten uskollisen Vincentin ja
-muitten palvelijain tutkivia katseita -- nämä olivat tietysti jo
-saaneet asiasta vihiä -- hän mielessään tarkasteli tuon keskustelun
-tärkeimpiä kohtia, ja kuta enemmän hän niitä tarkasteli, sitä
-selvemmin hän huomasi, että kreivitär oli oikeassa. Ei, heidän
-yhteiselämänsä tavat olivat sellaiset, ettei hän voinut jäädä saman
-katon alle kuin Henriette, tämän sairautta yhä yllyttämättä. Ei, hän
-ei voinut itse asiaansa ajaa lausumatta sanoja, joita hän ei olisi
-saanut lausutuiksi sille, jonka viattomuutta hän ei koskaan voinut
-ajatella hartaudesta vapisematta. Oikein oli rouva Scilly nämä kaksi
-asiaa arvostellut, ja oikeassa hän oli ollut siinäkin, ettei äidin
-tunteilla ollut mitään tekemistä tyttäressä vaikuttavien tunteiden
-kanssa. Sellaisen loukkauksen johdosta Henrietten neitsyellisessä ja
-arassa sielussa rakkaus varmaankin kielsi antamasta anteeksi, kun
-sitävastoin kreivittären sielussa lämpimänä ja virkeänä pulppusi
-sääliväisyyden lähde, josta anteeksiantoa valui kaikille niille,
-jotka hänen tytärtänsä syvästi rakastivat. Juuri se, mikä nuoren
-tytön sielussa oli Francis'lle tuntematonta, ei sallinut hänen jäädä
-tänne, samalla kuin se yhä enemmän lisäsi lähdön katkeruutta. Ja
-sittenhän tämä lähtö ei ainoastansa erottanut häntä Henriettestä.
-Istuessaan huoneessaan matkavalmistuksien päätyttyä hän ajatteli,
-ettei hän kenties koskaan enää saisi nähdä sitä lasta, jonka tähden
-hän oli tähän viimeiseen surkeaan heikkouteensa langennut. Jos
-Henriette antaisi anteeksi, niin hän tekisi sen sillä nimenomaisella
-ehdolla, että he lähtisivät Palermosta pois ja että hänelle vastedes
-Pauline Raffraye niinkuin pikku Adèlekin olisivat ikäänkuin
-kuolleet. Kreivitär oli hänelle jotensakin selvään sanonut, että
-hänen velvollisuutensa oli ehdottomasti luopua kaikesta yhteydestä
-entisen rakastajattarensa kanssa. Voi, tuo sama veren ääni, joka oli
-hänelle niin mahtavasti puhunut hänen silloin puutarhassa saamansa
-hämmästyttävän isyydentiedon johdosta, se vielä tälläkin hetkellä
-vastusteli. Hänen surunsa lemmitystä erotessa ei häntä estänyt lasta
-kaipaamasta, ja kun hän seuraavana aamuna viiden aikaan kahden
-hevosen vetämissä vaunuissaan hiljalleen kiersi Continentalin
-nurkkaa, asemalle mennessään, hän tunsi selvään, ettei ollut
-muuttunut yksikään niistä ristiriitaisista tunteista, jotka olivat
-johtaneet hänet tähän ahdinkoon. Hän suri tytärtään yhtä paljon kuin
-Henrietteä.
-
--- "Erota kummastakin!..." vaikeroi hän kääriytyen vaippaansa
-talviaamun purevaa kylmyyttä torjuakseen. "Siinäkö rikos on, että
-rakastan heitä kumpaakin? Olisiko siinä rikosta, jos olisin ollut
-Paulinen kanssa naimisissa ja sitten leskenä nainut Henrietten?
-Ei suinkaan. Näiden tunteiden yht'aikaisessa olemassaolossa ei
-ole mitään rikosta. Muualta se on haettava. Mahdottomuus sovittaa
-ne yhteen on vain rangaistukseksi katsottava. Kuinka kova onkaan
-tuo rangaistus! Suuremmatkin rikoksentekijät kuin minä ovat
-tahraantuneesta entisyydestään suoriutuneet. Ja minua tuo entisyys
-vainoo, aina se vain uudelleen minut tapaa, uudelleen minua
-ahdistaa... Enkö siis milloinkaan voi parantua? En, en milloinkaan.
-Miksikä täytyykään minun näin kovasti kärsiä, koska en kuitenkaan voi
-mitään tehdä, en kerrassaan mitään lapsen hyväksi? Jumala, kunhan
-minun edes olisi sallittu vielä jotakin tehdä Henrietten hyväksi!..."
-
-       *       *       *       *       *
-
-Saadaksensa vastauksen tähän huokaukseen, joka yhä palasi hänelle
-mieleen junan kiitäessä kauas Palermosta pois ja aamuauringon
-valaistessa lainehtivaa, milloin harmaalle, milloin sinipunervalle
-vivahtavaa merta, ruskeita kukkuloita, sitruuna- ja öljypuiden
-peittämiä tasankoja, hänen olisi pitänyt tähän samaan aikaan rouva
-Scilly'n kanssa astua Henrietten huoneeseen. Tämän surunvoittoisen
-päivän valo, jäähyväishymyä muistuttava valo, ja nuoren tytön
-kalpeus tuntuivat olevan liikuttavassa sopusoinnussa. Hänen kauniit
-silmänsä olivat täynnä kuumeen hehkuvaa tulta, joka paremmin kuin
-kalpeus ilmaisi lapsi paran sielussa riehuvaa myrskyä. Kreivitär,
-joka pitkin yötä oli miettinyt, mistä löytää sanoja, tarpeeksi
-helliä, houkutellakseen lempeältä sairaalta vastausta, huomasi
-olevansa yhtä voimaton kuin ennenkin tätä vastausta saamaan, kun oli
-kohdannut noiden silmien katseen. Muuttunut oli tuo katse. Vuorokausi
-sitten oli noissa silmäterissä päilynyt elämästä tietämättömän
-selkeä taivas. Toisia ajatuksia nyt niissä kuulsi. Äiti istuutui
-vuoteen ääreen, missä lepäsi tuo vaaleatukkainen lapsi, jota hänen
-huolehtiva hellyytensä vuosien vieriessä oli vaalinut. Nyt kouristi
-tytärtä kärsimys, jonka syvyyttä äiti ei uskaltanut tutkia. Niinkuin
-edellisenäkin iltana, puhuessaan sille, jota hän yhä vielä toivoi
-saavansa pojakseen sanoa, hän oli nytkin täysin selvillä siitä, että
-hänen tyttärensä oli kuullut kaikki, mutta hän ei voinut arvata,
-minkä verran tuo nuori, tahraton olento oli ymmärtänyt. Mahdotontahan
-äidin oli epäröimättä lausua sanoja, jotka niin suuresti erosivat
-niistä, joita he tähän asti olivat tottuneet keskenänsä vaihtamaan.
-Ja ne eivät sittenkään olleet vältettävissä, nuo sanat, sillä
-tunnustus, joka vahingossa ja valmistamatta oli joutunut nuoren tytön
-korviin, oli ollut niin ratkaiseva, ettei siinä ollut epäilemiselle
-sijaa, ja samalla muodoltaan niin vajavainen, ettei nuorta tyttöä
-käynyt jättäminen sen hämärän ja pelottavan vaikutuksen valtaan.
-Rouva Scilly ei ollut erehtynyt. Lapsi parka olisi ollut vallan
-kykenemätön urkkimaan sulhasensa salaisuuksia, vaikka ne niin läheltä
-koskivatkin hänen rakkausonneansa. Hän oli pysähtynyt raolleen
-avaamansa salin oven taa sentähden, että hän juuri sitä avatessaan
-oli kuullut nämä hirveät sanat: "En luullut olevani lapsen isä --
-olin vakuutettu etten ollut...", sen miehen lausumina, johon pyhimmät
-lupaukset sitoivat hänet. Ja loppu oli seurannut paljastaen hänelle
-peittelemättä sen jatkuvan valheen, jolla tuo mies oli häntä näinä
-viime viikkoina viihdytellyt. Mutta se, mikä oli ollut murtavaa
-tuossa kauhussa, jonka kuumeesta hänen silmänsä vieläkin paloivat,
-oli hänen lapsellisen mielensä hirveä ja törkeä tutustuminen himojen
-salaiseen elämään, joka aina jää käsittämättömäksi arvoitukseksi
-vähimmänkin kainolle naiselle hänen impenä ollessaan, saatikka sitten
-nuorelle tytölle, jota oli niin tarkasti vaalittu kuin Henrietteä.
-Mutta hän oli jo yli kahdenkymmenen vanha, ja sillä iällä ei
-suurinkaan viattomuus enää ole täydellistä tietämättömyyttä. Siinä
-on niin arkaluontoinen, niin epämääräinen puolihämärän ilmiö, että
-sitä on melkein mahdoton määritellä. Kuinka esittää tarkasti kuvaavin
-sanoin tätä hämärää sukupuolivaistoa, tätä aivoissa herännyttä,
-nukkuvassa mutta täydellisessä organismissa tapahtuvan kehitystyön
-sekavaa kaikua? Mikä analyysi on kyllin hieno, ilmoittamaan niitä
-aavistuksia, jotka viattomimmassa nuoressa tytössä heräävät
-esimerkiksi läheisen ystävättären naimisiinmenon johdosta, kun hän
-yhä käy tämän ystävättären luona niinkuin ennenkin, astuu hänen
-huoneeseensa, puhuu hänen kanssaan yhtä tuttavallisesti ja vapaasti,
-näkee hänen vihdoin tulevan äidiksi. Kaikki tuollaiset naista
-koskevat seikat, jotka nuori tyttö tulee huomaamaan, herättävät
-hänessä aavistuksen, joka häntä melkein pelottaa. Näissä liian
-herkissä, liian aroissa sieluissa syntyy outo väristys tuon miehen ja
-vaimon välisen salaperäisen yhteyden johdosta, josta yhteydestä uusi
-elämä saa alkunsa, lapsen elämä, joka jo edeltäpäin herättää immen
-povessa äidin sydämen. Mitä avioliiton ulkopuolella solmittuihin
-liittoihin tulee, niistä ei useimmilla ole aavistustakaan, ja
-jos joku vaarallinen sattuma keskusteltaessa tai lukiessa heille
-ilmoittaa, että vaimo voi laiminlyödä velvollisuutensa, niin se
-tavallisesti johtaa heidän mieleensä vain varomattoman keimailun eikä
-suinkaan sentapaisia asioita kuin ne, mitkä Francis oli esittänyt
-niin selvin sanoin, ettei mikään epäilys asian luonteesta voinut
-tulla kysymykseen, ja sittenkin niin salaperäisesti viitaten, että
-Henrietten ajatus kauhistuneena peräytyi. Ja tätä kauhua vielä lisäsi
-se huuto, jolla äiti oli Francis'n tunnustukseen vastannut: "Kun
-hän minulta kysyy, mitä minun tulee hänelle vastata!..." tuskainen
-huuto, joka yhä soi hänen korvissaan. Hän oli joutunut siihen tilaan,
-missä emme enää kestä ajatusta, että ystävämme meille valehtelevat
-säästääksemme meitä. Mutta kenen puoleen hänen sitten oli käännyttävä
-saadakseen selitystä tuohon hirveään salaisuuteen, jonka perille hän
-oli niin odottamattomasti päässyt, ellei oman äitinsä, tuon hyvän ja
-luotettavan äidin, jonka hän näki äänetönnä istuvan vuoteen ääressä
-tänä usvaisena auringonnousuhetkenä? Sellainen äänettömyys oli täynnä
-sitä hellyyttä, josta Henriettellä oli lukemattomia todisteita.
-Säälivää, hyväilevää hellyyttähän se oli sekin, ettei äiti tahtonut
-kajota hänen tuskaansa, ettei hän tahtonut koskea yhtäkään hänen
-olentonsa särkyneistä kohdista... Ja sanomattomaksi liikutuksekseen
-äiti näki noiden sinisilmien, joiden äänetön tuska oli häntä niin
-suuresti pelottanut, kääntyvän häneen päin ja saavan ilmeen, jota
-hän ei ollut niissä nähnyt sittenkuin edellisenä päivänä. Hän ei
-hetkeäkään epäillyt tämän katseen merkitystä. Se osoitti samoin kuin
-kasvoille äkkiä kohonnut punakin, että kerälle kertynyt suru oli
-sydämestä purkautuva. Mitä oli äidin vastattava? Miettiessään yön
-ja aamuhetket kaikki tätä asiaa äiti oli nähnyt ainoastaan yhden
-keinon vaikuttaa tähän kipeään sieluun. Hän oli päättänyt vastata
-yksinkertaisesti ja suoraan kaikkiin tyttärensä kysymyksiin. Hän
-ei olisi itse pannut näitä kysymyksiä vireille, sillä hän tiesi,
-mitä vastaukset hänelle maksoivat, mutta toiselta puolen hän piti
-velvollisuutenaan rohkeasti käydä niihin käsiksi, jos tarvis
-vaati, sillä niissä oli ainoa keino tuntuvasti auttaa tolaltansa
-horjahtanutta onnetonta.
-
--- "Äiti, ettehän uskonut, että varsin kuuntelin?... Te jätitte
-minut yksin. Tuo keskustelu pelotti minua, kun olitte niin lähellä ja
-puhuitte asioista, jotka koskivat minua. Tahdoin estää teitä siitä...
-Menin ovelle ja avasin sen, koputtamatta, niinkuin ainakin. Te ette
-kuulleet minun tulevan, ja sitten en voinutkaan mennä edemmäksi.
-Vapisin niin, että minun täytyi nojautua seinään. Jalkani olivat kuin
-katkenneet..."
-
-Hänen silmänsä olivat uudestaan painuneet umpeen, ja hänen huulensa
-värisivät hänen kosketellessaan tuota kipeätä muistoa. Äiti siveli
-hänen vaaleita kiharoitansa hitaalla ja höllällä liikkeellä sanoen:
-
--- "Ei sinun tarvitse puolustautua. Tunnenhan sinut tarpeeksi hyvin
-tietääkseni, ettet olisi voinut sellaiseen halpaan keinoon ryhtyä...
-Ja vaikka olisitkin sen tehnyt, niin minulla ei olisi voimia torua
-sinua. Rangaistuksesi olisi mielestäni ollut tarpeeksi suuri.
-Hyvä Jumala", lisäsi hän, "tiesinhän, ettei minulla maailmassa
-ollut mitään sinua rakkaampaa. Mutta en sittenkään tiennyt, kuinka
-suuresti sinua rakastin, ennenkuin suljin sinut syliini sen huoneen
-kynnyksellä, missä isku sinua kohtasi. Näethän, etten ole sinulta
-mitään kysynyt. Olen kunnioittanut sinun suruasi. Ja vieläkin
-kunnioitan. Hoidan sinua niinkuin tahdot. Sinun vain tulee muistaa,
-että olen luonasi..."
-
--- "Äiti kulta", vastasi nuori tyttö sulkien polttaviin käsiinsä
-äidin käden. Sitten, oltuansa hetken ääneti, hän jatkoi hehkuvin
-poskin, hiljaa, ikäänkuin häveten: "Äiti kulta, niinkö hän sanoi,
-että pikku Adèle on hänen tyttärensä?..."
-
--- "Oikein olet kuullut", sanoi kreivitär, joka huomasi, ettei lapsi
-raukka uskaltanut lausua sitä kysymystä, joka hänen sydäntänsä
-poltti. "On hirveä asia, että nainen voi olla naimisissa ja saada
-lapsen, joka ei ole hänen miehensä lapsi... Mutta kun pääset maailmaa
-tuntemaan, niin saat nähdä, että semmoista tapahtuu liiankin usein.
-Sinä, joka olet niin harras kristitty, muista tänään ja vastakin,
-mitä Vapahtajamme sanoi langenneelle naiselle: 'En minäkään sinua
-tuomitse'..."
-
--- "Ja kumminkin", jatkoi Henriette, "pikku Adèle kantaa toisen
-miehen nimeä. Hänhän puhui minulle isästään silloin jouluaattona, kun
-hän kysyi, luulinko että hän tuntisi isänsä taivaassa... Jos tuo mies
-eläisi, niin hän kai uskoisi lapsen omakseen?..."
-
--- "Epäilemättä", sanoi rouva Scilly.
-
--- "Ja äiti tietäisi, ettei niin ole, eikä sanoisi sitä hänelle?
-Tuo mies saisi suudella pienokaista hänen nähtensä, eikä hän panisi
-vastaan? Kun lapsi rukoilee iltarukouksensa, äiti kai kehottaa
-häntä rukoilemaan isänkin puolesta, niinkuin tekin minua kehotatte?
-Eikö hän siis pelkää Jumalaa, joka tietää kaikki?... Mikä hirveä
-nainen!..."
-
--- "Epäilemättä hän kärsii siitä paljon", vastasi kreivitär,
-"niinkuin hän kärsisi nähdessään miehensä, jonka hän on pettänyt,
-suutelevan tätä pientä tyttöä. Näethän, ettei hän ole niin paha,
-koska hän leskeksi ja vapaaksi jouduttuaan näyttää eläneen
-nuhteettomasti. Jos tietäisit, kuinka moni eksyy luvattoman
-rakkauden teitä vaeltamaan sokeudesta, joka johtuu heidän piirissään
-vallitsevista mielipiteistä, yhteiskuntaolojen kieroudesta, uskonnon
-puutteesta, huonoista esimerkeistä, joskuspa myöskin heidän miehensä
-kovuudesta! Ja sitten, kun heidän silmänsä aukeavat näkemään heidän
-heikkoutensa seurauksia, on jo myöhäistä. He ovat hukassa..."
-
--- "Heidän sokeutensa ei voi kuitenkaan mennä niin pitkälle, etteivät
-he huomaisi että heidän täytyy valehdella...", vastasi Henriette. "Ja
-vaikkapa naisella olisikin puolustuksenaan se, minkä mainitsitte,
-niin voiko mies sillä puolustautua... Rouva Raffraye ei eronnut
-miehestään, eikö niin?..."
-
--- "Ei", vastasi äiti.
-
--- "Ja _hän_", kysyi nuori tyttö hyvin hiljaa kuiskaten, "tunsiko hän
-tuon miehen?..."
-
--- "Hän ei ole siitä mitään sanonut", vastasi äiti, "mutta tietysti
-kai."
-
--- "Hän siis kävi hänen luonansa, puristi hänen kättänsä, istui hänen
-pöytäänsä?"
-
--- "Elä sellaisilla mielikuvilla itseäsi kiduta", jatkoi rouva
-Scilly. "Sinä tiedät, että hän on tehnyt sangen suuren rikoksen,
-ja olkoon siinä sinulle kylliksi. Elä kiinnitä huomiotasi kaikkiin
-noihin syrjäseikkoihin, joista sinulle ei voi olla muuta kuin
-vahinkoa, koska ne estävät sinua harjoittamasta armeliaisuutta ja
-punnitsemasta asiaa kohtuudella..."
-
--- "En voi olla sitä tekemättä", vastasi nuori tyttö painolla, joka
-ilmaisi, minkä verran hänen rakkaudessaan oli intohimon synkkää
-kiihkoa... "En voi. Näen heidät liian selvästi. Näen kuinka he
-sanovat rakastavansa toisiaan. Näen heidät..."
-
-Hän painoi silmänsä lujasti umpeen. Ainoa fyysillinen kuva, jolla
-hän viattomuudessaan tiesi mustasukkaisuuttansa ravita, johtui hänen
-mieleensä: hän näki Francis'n suutelevan Paulinea ja hän toisti: "Hän
-sanoi rakastavansa häntä niinkuin on sanonut minuakin rakastavansa.
-Ja hän tiesi tuon naisen pettävän, valehtelevan. Kuinka voi rakastaa,
-kun on syytä halveksimiseen. Ja hän rakasti häntä sittenkin, niinhän
-hän sanoi. Ah, en enää ihmettele, että hän on kyennyt valehtelemaan
-minulle, niinkuin hän on valehdellut jo kauan, koska hän on kyennyt
-tuntemaan niin halpoja, niin häpeällisiä, niin alhaisia tunteita..."
-
--- "Niin tuskallisia myöskin...", keskeytti äiti. "Tuo lemmityn
-halveksiminen, josta puhut, on rakkausrikoksien rangaistus, kauhea
-rangaistus. Olethan kuullut hänen tunnustavan, että tuo halveksiminen
-johti hänet epäilemään rakastamansa naisen uskollisuutta ja sitten
-lasta epäilemään, omaa lastansa... Hän ajatteli, että koska tuo
-onneton oli miestänsä pettänyt hänen hyväkseen, niin hän kai osasi
-hänetkin pettää. Hän ei luullut omakseen tuota pikku tyttöä,
-jonka kasvot niin selvään ilmaisevat tätä sukulaissuhdetta, että
-sinäkin siitä hämmästyit, niinkuin hän siitä itse hämmästyi lapsen
-nähdessään. Mutta sellainen masentava piirteiden yhtäläisyys on
-aivan satunnainen, ja satunnaiseksihan on katsottava sekin, että hän
-niin monen vuoden jälkeen tapasi äidin ja lapsen. Ajattele noita
-vuosia ja kuinka hänen sydäntänsä mahtoi kirvellä joka kerta, kun
-hän muisti tuon pienen tytön ja kun hänen täytyi ajatella: 'En voi
-koskaan tietää, onko hän minun lapseni.' Ajattele hänen omantuntonsa
-soimauksia, kun hänelle selveni tuo tieto. Ja ajattele, miltä hänestä
-mahtoi tuntua tavata heidät, kuinka hirveältä, kun siinä olisi voinut
-ja pitänyt olla niin suurta suloutta. Muista hänen liikutustansa
-sinä jouluaattona, johon äsken viittasit... Minä en tätä kaikkea
-sinulle muistuta puolustaakseni häntä, teen sen vain näyttääkseni
-sinulle, että jos hänen rikoksensa ovat olleet suuret, niin hän on
-saanut maksaakin niistä korkean hinnan, ja että hän ansaitsee sitä
-sääliä, jota soisin sinun hänelle osoittavan samoin kuin minäkin...
-Täydelleen hänen on täytynyt velkansa maksaa, siitä voit olla
-vakuutettu, kun hänelle on isyydentieto selvinnyt sillä tavalla..."
-
--- "Ah, äiti", huudahti Henriette, "siinä sinä juuri satutit
-kipeimpään kohtaan. Olen epätoivoissani siitä, että hän on minulle
-valehdellut, että hän on voinut rakastaa arvotonta naista. Mutta
-voisin antaa hänelle anteeksi kummankin. Voin uskoa, että hän on
-tahtonut säästää minulta huolta, voin uskoa, että hänellä on ollut
-nuoruudessaan kiusauksia, joita minä en ymmärrä. Elämässähän on
-niin paljon sellaista, josta minä en tiedä mitään. Voin uskoa
-olevani kohtuuton, jos liian ankarasti arvostelen häntä. Mutta
-tässä kohdassa en voi olla kohtuuton. En, en ole kohtuuton. Ei ole
-kiusausta niin suurta, että se oikeuttaisi näin hirveätä asiaa:
-ettei hän vuosimääriin ole nähnyt eikä edes koettanutkaan päästä
-näkemään tätä pientä tyttöä. Te olette syyttänyt häntä hirveästä
-asiasta sanoessanne, että hän on sattumalta tavannut lapsensa...
-Sattumaltako? Eikö hänen velvollisuutensa olisi ollut tehdä mitä
-ikinä voi tehdä päästäksensä asian perille, ennenkuin antausi sen
-hirveän vaaran alaiseksi, että oman lapsensa hylkäsi? Kun minun
-täytyy ajatella, että hänellä on omallatunnollansa sellainen
-armottomuus tuota pientä raukkaa kohtaan, hänellä, jota minä
-niin suuresti kunnioitin, jota luulin niin jalomieliseksi, niin
-hienotunteiseksi!... On kansan ihmisiä, jotka kasvatikseen ottavat
-raakojen vanhempien kadulle paneman lapsen, ja hän ei edes ole
-koettanutkaan hankkia selvyyttä tämän lapsen syntyperästä, vaikka
-pelkkä näkeminen oli kylliksi kumoamaan kaikki epäilykset. Väittihän
-hän itse, että näkeminen oli kylliksi."
-
--- "Hän voi vielä silläkin puolustautua, ettei lapsi häntä tarvinnut,
-ettei hänellä edes ollut oikeuttakaan lasta lähestyä. Äitihän oli
-siinä..."
-
--- "Ja jospa tuo äiti olisi ollut lapselle paha? Jos
-olisivat kumpikin, sekä äiti että lapsi, joutuneet köyhiksi ja
-puutteenalaisiksi? Jos äiti olisi kuollut ja pienokainen joutunut
-kovien vierasten käsiin? Jos..."
-
--- "Sinulla ei ole oikeutta sellaisia mahdollisuuksia kuvitella",
-keskeytti rouva Scilly. "Mehän emme ollenkaan tiedä, mitä hän olisi
-tehnyt, jos pienokainen, sen sijasta että oli rikkaan hemmoteltu
-lapsi, olisi ollut köyhä ja onneton..."
-
--- "Hänkö?" sanoi Henriette. "Hän ei olisi sitä edes tietänytkään."
-
-Tällä kertaa ei kreivitär vastannut. Hänen tyttärensä arvosteluissa
-oli sitä ankaruutta, joka ei siedä tinkimistä ja jota meidän on
-sangen vaikea vastustella, vaikka siinä meidän mielestämme olisikin
-liiaksi, koska emme uskalla kajota tuohon siveyden kukkaan, joka
-on todellisesti rehellisten luonteiden voima ja kaunistus. Äiti
-tiesi nyt minkä oli tahtonut tietää. Henriette oli kyllä kuullut
-sulhasensa koko tunnustuksen ja ymmärtänyt siitä niin paljon, kuin
-hänen tietämättömyytensä fysiologisesta elämästä salli. Hänen
-rehellinen luonteensa kohosi nuoruuden leppymättömyydellä sitä
-siveyden tinkimistä vastaan, jota tämä surkea asia edellytti. Rakkaus
-yksin vastustamattomassa jalomielisyydessään saattoi olla tarpeeksi
-mahtava voittamaan tämän ankaruuden ja parantamaan jalouden ja
-totuuden unelmasta heränneen sydämen syvän ja verisen haavan. Mutta
-tällä hetkellä ei tuo särkynyt sydän rakkaudesta muuta tuntenut
-kuin kärsimystä. Rouva Scilly sai siitä todisteen, kun hän tahtoi
-jatkaa tätä keskustelua hetken vaiti oltuaan, ei nyt puolustaakseen
-Francis'ta Henrietteä vastaan, vaan ilmoittaakseen nuorelle tytölle,
-mihin toimiin hän oli luullut velvollisuudekseen ryhtyä:
-
--- "Elkäämme tuohon surkeuteen enää koskeko", alkoi hän uudestaan.
-"Puhutaan nyt siitä, mitä minä olen tehnyt... Tohtori Teresi käski
-suojella sinua vähimmältäkin liikutukselta. Ajattelin sentähden, että
-olisi parasta sekä herra Nayrac'ille että sinulle, ettei teidän enää
-tarvitsisi toisianne tavata hotellielämämme ahtaissa oloissa, ja
-pyysin häntä lähtemään pois..."
-
--- "Onko hän mennyt?..." kysyi Henriette, ja liikutuksen jäljet
-kävivät hänen kasvoissaan vieläkin huomattavammiksi. Äidistä tämä
-ennusti sitä anteeksiantoa, johon hän järkevyydessään oli heti
-tahtonut johtaa tytärtään. Hän vastasi koettaen häntä rauhoittaa
-uudella hyväilyllä.
-
--- "Hän ei ole lähtenyt Parisiin tietysti. Hän on Catanessa ja
-siellä hän odottaa, mitä sinä tahdot tulevaisuudestanne päättää...
-Olen sanonut hänelle, että aioin sinulle puhua niinkuin olen
-puhunut ja etten suinkaan tahtonut rajoittaa rikkomisvapauttasi,
-jollet enää itsestäsi löytäisi niitä tunteita, jotka ovat sinut
-häneen liittäneet. Vaikka niin pitkälle menneen liiton purkaminen
-tosin on sangen vakava asia, niin toistan sen sinulle, olet vapaa,
-täysin vapaa... Minä vain toimitan hänelle vastauksesi, johon hän
-jo edeltäpäin alistuu, vastustelematta, niinkuin minäkin siihen
-alistun... Pyydän sinua vain malttamaan mieltäsi. Kun on kysymys
-päätöksestä, josta koko elämämme onni riippuu, niin emme voi
-koskaan liiaksi asiata punnita. Koeta siis miettiä. Tänään", lisäsi
-hän hellästi suudellen tytärtänsä, "emme enää huoli puhua noista
-asioista, jotka vain yhä enemmän meitä vaivaavat, kuta useammin
-niihin palajamme... Olet nyt liian sairas. Nyt tahdon vain sinua
-tuuditella, hemmotella, hyväillä, niinkuin olisit vieläkin tuo pikku
-tyttö, joka niin ahkerasti työskenteli pöytänsä ääressä lukusalin
-ikkunan luona. Muistatko häntä ja kuinka hän kiltisti totteli, kun
-kehotin häntä ahkerasti lukemaan läksyjänsä. Nyt minä sinua kehotan
-samalla hellyydellä ahkerasti hoitamaan terveyttäsi. Tottelethan
-minua nyt niinkuin ennenkin?..."
-
--- "Koetan totella, rakas äiti", vastasi nuori tyttö painaen otsansa
-äidin huulia vasten ja viipyen siinä asennossa pitkään, ikäänkuin
-nauttiakseen kauan tuon suudelman rauhoittavaa vaikutusta, "koetan
-totella kaikessa, mutta ethän kuitenkaan tahtone kieltää minua
-suremasta, kun minun pitää sellaista ajatella hänestä, jota niin
-suuresti rakastin."
-
-
-
-
-XI.
-
-KÄRSIMYKSEN TIE.
-
-
-Huolimatta noista rohkaisevista sanoista, joilla rouva Scilly
-oli koettanut lapsensa mieltä asettaa, ei äiti paran murheessa
-ollut paljonkaan enemmän toivoa kuin hänen tyttärensäkään surussa
-iltapäivän ja sitä seuraavan päivän kuluessa. Ensiksikin ei sairaan
-hermostuneessa mielentilassa tapahtunut mitään muutosta. Hän oli yhä
-niinkuin oli ollut koko ajan, aina tuosta ratkaisevasta kohtauksesta
-alkaen, syömättä, nukkumatta, itkemättä. Koko hänen elimistönsä
-tuntui ikäänkuin lakanneen toimimasta hirvittävän tunnustuksen liian
-äkillisen iskun johdosta. Tohtorin ilmeinen neuvottomuus kauhistutti
-rouva Scilly'tä, ja hän rupesi pelkäämään, että tuo kamala ja
-odottamaton kohtaus oli järkyttänyt hänen tyttärensä elinjuuria.
-Hänen oli itsensä ollut niin vaikea koota elämän rohkeutta oman
-suuren koettelemuksensa aikana, että hän tiesi surun voivan tappaa
-hitaasti ja varmasti kuin mikä hyvänsä myrkky. Vuodenaikakin lisäsi
-hänen alakuloisuuttansa. Hän kaipasi tuota onnen kirkkautta, jossa
-hän oli toivonut saavansa viettää vuoden loppupäivät, yhtä paljon
-kuin hän kaipasi aurinkoa, -- sillä ilma oli muuttunut sateiseksi
-ja vettä valui virtana, lakkaamatta, ehtymättä, niinkuin ainakin
-etelämaissa tähän aikaan vuotta. Kuinka olikaan tuo rankkasateen
-yksitoikkoinen kohina sopivana säestyksenä niille tuskaisille
-ajatuksille, joita uudenvuoden alkava onnittelukirjeiden tulva
-äidin mielessä herätti. Niitä tuli Parisista, heidän yhteisiltä
-tuttaviltaan, kirjeitä täynnä noita onnentoivotuksia, jotka tuntuvat
-jokapäiväisiltä vain, kun ei mikään erityinen ole sydäntämme
-painamassa. Mutta kun suuri suru salaa kalvaa mieltämme, niin nuo
-onnentoivotukset tuntuvat meistä katkeralta ivalta, jonka iskut vain
-lisäävät haavamme vuotoa. Nuo kirjeet puhuivat rouva Scilly'lle
-leppeän rauhan lääkkeestä, jota kihlattujen onni salli hänen
-nauttia. Nuo varomattomat rivit sanoivat kadehtivansa häntä, kun
-hän oli voinut antaa rakkaiden lapsiensa puhtaalle lemmelle niin
-valoisan ja lämpimän kehyksen. Niissä, kuten sähkösanomissakin,
-jotka niitä seurasivat, sana "onni" yhä uudelleen toistui. Maailma,
-jota ihmisvihaajat sanovat niin kohteliaan armottomaksi, ei ole
-milloinkaan niin armoton kuin silloin, kun se ei itse tiedä mitään
-armottomuudestaan. Näinä kahtena päivänä kreivitär tunsi näiden
-kirjeiden ja sähkösanomain ahdistavan vaikutuksen niin syvästi,
-ettei hän antanut niitä tyttärelleen luettaviksi, säästääkseen
-häneltä niiden katkeruuden. Eikä Henriette niitä pyytänytkään. Hän
-ei tuntunut tietävän mitään ajan kulusta, ja tuo kiinteä katse, joka
-yhä paloi hänen silmissään, ei sallinut hänen nähdä piirongilla
-olevaa rasiaakaan, jossa oli kirjaimet F. N. ja joka sisälsi hänen
-niin huolellisesti Francis'lle valmistamansa uudenvuodenlahjan.
-Vaikka tuo omituinen merkkipäivän unhottaminen jossakin määrin
-oli eduksikin, niin se lisäsi kreivittären pelkoa. Hän ei edes
-tiennyt, uskaltaako vai eikö palauttaa tytärtänsä todellisuuden
-tajuntaan toivottamalla hänelle onnea uudenvuodenpäivän aamuna,
-ja oli jo vähällä jättää hänet unhotuksen rauhaan, kun eräs asia,
-joka oli helposti odotettavissa, sai hänet vieläkin ryhtymään
-nuoren miehen puoltajaksi. Jo heti aamusella hän sai Francis'lta
-kirjeen, joka nähtävästi oli lähetetty erityisen asiamiehen kautta,
-sillä siinä ei ollut postileimaa, ja joka tietysti puhui vain
-surusta ja kaipauksesta. Sen mukana seurasi pitkä ja litteä rasia,
-missä oli sen nimi ja osoite, josta ei nuori mies enää tietänyt,
-oliko hän vielä hänen morsiamensa. Äiti avasi sen liikutuksesta
-ja uteliaisuudesta vapisevalla kädellä. Huone täyttyi kukkasten
-tuoksulla. Rasia oli suuria orvokkeja täynnä, ja niiden keskellä
-oli pieni terrakottakuva, tuollainen hieno muinaisajan taiteen
-mestariteos, jommoista hän muisti ihailleensa kerran nuorten kanssa
-Palermon museossa käydessään. Se esitti hunnutettua naista, joka
-sirosti, miltei kärsivän näköisenä, kallisti suuren kukkasseppeleen
-painaman pienoisen päänsä. Hoikan ruumiin hennot piirteet kuulsivat
-ohuen kankaan läpi. Kaihomielinen hymy väreili posken ja hienojen
-huulien ilmeessä. Kuluneen värityksen melkein sammunut hohde loi
-haaleat vivahduksensa vaatteen poimuihin, ja tämä ihana kuva, jossa
-ilmeni kaksikymmentä vuosisataa takaperin sykkimästä lakanneen
-sydämen kauneusunelma, näytti vielä liikuttavammalta näitten alati
-nuorien, synkkäväristen ja tuoksuvien kukkaskupujen kantamana,
-kietomana, tuudittamana. Tämä niin yksinkertaisella tavalla tarjottu,
-kallisarvoinen lahja muistutti niin lempeästi aikoja sitten
-haihtuneen rakkausonnen puhtaimpia hetkiä! Rouva Scilly'hin, joka oli
-ainoastaan tämän onnen heijastusta nauttinut, tuo hellyys teki syvän
-vaikutuksen. Kauan hän mietti, vuorotellen kirjettä lukien ja siroa
-sisilialaista kuvaa katsellen, kunnes vihdoin sanoi ääneen: "Täytyy
-koettaa..." Ottaen rasia kansineen hän meni Henrietten huoneeseen
-ja pani ne mitään sanomatta hänen vuoteelleen. Nuori tyttö huomasi
-Francis'n käsialan kannessa ja samassa hän näki kukkasvuoteellaan
-lepäävän kalpean terrakottakuvan. Sen hienon, nuokkuvan pään häilyvä
-hymy sattui hänen silmiinsä samana hetkenä kuin orvokkien tuoksu
-kosketti hänen sieraimiaan. Liian tuntuvaksi hänelle silloin kävi
-kadonneen onnen muisto ja sulhasen, jonka seurassa hän oli suloisia
-hetkiä nauttinut ihanan Sisilian saarella. Täysilehtiset ja raittiit
-orvokit puhuivat hänelle kävelymatkoista puutarhoissa, etelän talven
-tenhoavan lumouksen helmassa, ja hieno kuva hänelle muistutti
-hänen lapsellisen intelligenssinsä heräämistä, kun hän ensi kerran
-tässä saaressa, jossa Plato oli orjana käyskennellyt, oli tavannut
-antiikkisen taiteen iäti elävät aarteet, jaloimman taiteen, mikä
-koskaan on ihmiselämälle ihannetta tarjonnut. Kuinka olikaan hän
-tuota luontoa ja taidetta ihaillut, ihaillut puutarhoja, missä
-orvokit, sellaiset kuin nämäkin, tuoksuivat ruusujen, mimosain ja
-narsissien rinnalla, museosaleja kohokuvineen, pronssiveistoksineen
-ja temppelinjäännöksineen, tuhansine pyhine muistoineen, jotka yhä
-vielä uhkuvat kuolematonta kauneutta. Kuinka suuresti olikaan hän
-tätä valon maailmaa rakastanut! Kuinka olikaan hän sitä rakastanut,
-sentähden että hän siinä rakasti valitsemaansa elämän toveria! Ja
-nyt oli tämä onni hävinnyt. Tuo räikeä erotus hänen äskettäin vielä
-omistamansa onnen ja nykyisten huolien välillä vaikutti hänessä
-silloin sellaisen surunpurkauksen, että kyynelet kohosivat hänen
-silmiinsä ensimäisen kerran näiden katkerien päivien kuluessa, ja
-näiden kyynelten läpi hän yhä näki suloisen kuvan hymyilevän ja yhä
-hän hengitti vienojen kukkien tuoksua, kunnes työnsi luotansa kamalan
-lahjan vaikeroiden:
-
--- "Ah, se koskee minuun liian kipeästi! Liiaksi kärsimystä se
-tuottaa!..."
-
--- "Itke, lapseni", vastasi hänelle rouva Scilly, "itke, eläkä koeta
-kyyneleitäsi pidättää... Itke itseäsi, itke häntä, niin voit häntä
-sääliä ja antaa hänelle anteeksi, ja siinä on teille pelastus..."
-
-Äidin sanoessa nämä sanat hänen kasvoissaan välähti miltei ilon
-ilme. Hän tunsi, että näiden kyynelten mukana kauhu suli tuosta
-sydämestä, jota suru niin raskaasti painoi. Onneton palasi elämään
-niinkuin se, joka on pudonnut viidenkymmenen metrin korkeudesta ja
-alkaa tointua ensimäisen huumauksen ja pyörtymyksen valekuolemasta.
-Ensimäinen tuskan huuto, jonka hän päästää koettaessaan liikkua,
-on samalla elämään elpymisen huuto. Sattuvampaa vertausta tuskin
-lieneekään kuvaamaan tosimaailman vaikutusta sieluun, joka
-äkkiarvaamattoman tiedon johdosta lankeaa ihanteensa kukkulalta,
-kuin äkillinen putoaminen syvänteen pohjaan. Se Francis, jonka
-Henriette oli ihanteeksi kohottanut, ei ollut sama kuin se, jonka
-tuo törkeä tunnustus oli niin heikoksi, niin rikokselliseksi,
-niin raukkamaiseksi osoittanut. Väli oli pitkä toisesta toiseen,
-yhtä pitkä kuin väli unelmien yläilmoista, missä nuori tyttö oli
-liidellyt, siihen kurjuuden kuiluun, missä hän nyt siipirikkona
-rapisteli, yhtä pitkä kuin väli mielikuvituksesta kokemukseen,
-innostuksesta pettymykseen, Alppien huimaavilta huipuilta syvyyden
-pelottavaan kitaan. Kaikkienhan meidän tulee tuohon samaan koetukseen
-alistua, kun meidän on jättäminen jalojen ihanteiden avaruudet,
-joihin ensimäinen innostuksemme meidät kohotti, laskeutuaksemme
-keskinkertaisen onnen maailmaan, missä meidän tulee toimia. Mutta
-tämä putous tavallisesti tapahtuu vähitellen, toisesta pienestä
-pettymyksestä toiseen, niin ettemme kovinkaan korkealta lankea. Sitä
-ei sallimus suonut Henriettelle. Häntä ei mikään enne valmistanut
-iskua kestämään; äkkiä häneltä toiveitten häikäisevä taivaanranta
-pimeyteen verhoutui. Hän itki tässä, poski äitinsä kättä vasten
-painettuna, itki pitkään, loppumattomasti, unelman hälvenemistä,
-unelman, joka oli niin lapsellisen naiivi, että se Henriettenkin
-vilpittömässä ja valitsemalla valitussa piirissä olisi saanut hänen
-viimetalviset seurustelu- ja tanssiaistuttavansa hymyilemään. Mutta
-jos on olemassa sellaista itserakkauteen perustuvaa lapsellista
-naiivisuutta, joka tällaisen hymyn ansaitsee, on toisenlaistakin,
-joka perustuu vaatimattomaan luottamukseen, ympäristömme täydelliseen
-rehellisyyteen, ja jolle olisi keksittävä uusi nimi. Tätä
-viimeksimainittua lajia oli Henrietten unelma. -- Sellaista hän
-oli unelmoinut ja sellaista hän itki: avioliittoa miehen kanssa,
-joka ei ollut koskaan toista rakastanut, niinkuin hänkään ei
-ollut koskaan rakastanut eikä toiste rakastaisi ketään muuta; --
-pitkien, suloisien vuosien viettoa aina kuolemaan saakka ystävän
-rinnalla, joka ei häneltä mitään salannut, ei nykyisyydestään eikä
-entisyydestään, niinkuin ei hänkään mitään salaisuutta peitellyt;
--- ehdotonta antautumista toiselle, joka kykeni hänen omaatuntoansa
-ohjaamaan, jonka siveyskäsitteet ja kaikki ajatukset olivat hänenkin
-ajatuksiansa, jonka vähimmissäkin teoissa oli hänelle yhä enemmän
-rakkauden ja ihailun aihetta. Sellaisen unelman hän oli luullut
-toteutuvan, nähnyt toteutuvan, niin täydellisesti oli Francis,
-halusta miellyttää sekä itseään että lemmittyään, mukautunut hänen
-unelmiensa mukaiseksi. Tunnenautintojen tapaileminen, joka oli
-nuoren miehen erikoiselle luonteelle ominaista, oli saanut hänet
-vaistomaisesti noudattamaan sellaisia tapoja, jotka takasivat hänelle
-ja Henriettelle syvintä sielun hekumaa. Voi, mitä täydellisempi hän
-oli ollut miellyttämistaiteen harjoittajana, sitä katkerammin oli
-Henrietten nyt itkeminen. Sitä suuremmalta täytyi hänestä näyttää
-siveellisen rappion tuossa miehen luonteessa, jota hän oli luullut
-unelmansa mukaiseksi. Inhoon, jota nuoressa neitosessa avioliiton
-ja rakkausliiton rikkoja herätti, yhtyi toinenkin inhon tunne,
-inho arvottoman teeskentelyn johdosta, johon hän luuli entisen
-lemmittynsä syypääksi, tämä kun muka tekopyhyydessään oli keksinyt
-tämän ovelan keinon uudestaan pyrkiä hänen suosioonsa lähettämällä
-hänelle ihanan taideteoksen. Ja äidilleen, joka yhä koetti häntä
-viihdytellä lohduttavilla sääliväisyyden sanoilla, hän vastasi,
-purkaen ensimäisen ja ainoan kerran sanoihin ne kapinalliset tunteet,
-joita ensimäinen tutustuminen elämän kovuuteen aina meissä synnyttää.
-
--- "Ei, liiaksi minä kärsin ja sitä en ole ansainnut... Jos olisin
-ollut tottelematon lapsi, jos olisin tahtonut vastoin teidän
-tahtoanne mennä kihloihin, äiti, taikka jos olisin tahtonut mennä
-naimisiin hankkiakseni itselleni rikkautta tai arvoa tai oikeutta
-nauttia maailman huvituksia, niin olisin ansainnut rangaistuksen,
-eikä siinä olisi mitään vääryyttä ollut... Mutta Jumala, joka on
-kaikkitietäväinen, hän tietää, kuinka lujasti olin päättänyt täyttää
-velvollisuuteni. Jumala ei siis olekaan hyvä, koska niin kovasti
-minua kohtelee?..."
-
--- "Surkeata on minun kuulla sinun noin puhuvan", keskeytti äiti,
-"tai oikeammin sanoen, surkeata on minusta huomata, että tunteesi
-ovat sellaiset! Ja voitko sinä tietää, eikö tämä koettelemus, joka
-sinun nyt on kestettävä, olekin sinulle onneksi? Niinpä juuri,
-onneksi... Ajattele, jos olisitte, Francis ja sinä, tavanneet tuon
-naisen ja tuon pienen tytön naimisiin mentyänne ja jos olisit silloin
-saanut kuulla sen, minkä toissa päivänä kuulit? Etkö olisi ollut
-silloin pahoillasi, ettei sinulle tätä surkeata asiaa ilmaistu
-sinun vielä vapaana ollessasi, ennenkuin olit koko elinajaksesi
-sitoutunut?..."
-
--- "Olipa ennen tai jälkeenpäin", sanoi nuori tyttö, "mitä asia siitä
-paranee? Millä olen ansainnut, että tämä isku minua kohtaa siinä,
-mikä minulla on maailmassa kalleinta, tuossa rakkaudessani, joka oli
-ylpeyteni, elämäniloni, toivoni kaikki?..."
-
--- "Liiaksi kallis kai se sinulle oli, lapsi raukkani", vastasi
-äiti vakavalla äänellä. "Mihin olisimme joutuneet, niin sinä kuin
-minäkin, jos viisitoista vuotta sitten olisin onnettomuudeksemme
-ajatellut niinkuin sinä nyt ajattelet istuessani, tiedäthän kenen,
-kuolinvuoteen ääressä. Olihan hänkin minun ylpeyteni, elämäniloni,
-toivoni kaikki. Enemmänkin vielä hän minulle oli, koska sinä olit
-hänen tyttärensä ja koska olisin hänen apuansa tarvinnut sinun
-kasvatuksessasi... Mutta minä olen tämän epätoivon voittanut,
-sentähden että _uskoin_, ja missäpä olisi ero uskon ja uskottomuuden,
-hurskauden ja jumalattomuuden välillä, jos ei tuossa uskossa olisi
-meille lohdutusta ja apua suruissamme. Kun iltasella rukoilet: 'Isä
-meidän, joka olet taivaassa', mitä merkitystä on noissa sanoissa,
-jos et ajattele, että se, jolle näin puhut, hoitaa sinua yhtä
-suurella hellyydellä kuin isäsi sinua hoitaisi, jos hän olisi elossa?
-Kun sanot: 'Tapahtukoon sinun tahtosi...', mitä se merkitsee, jos
-nouset kapinaan jo ensimäisen koettelemuksen johdosta, jos julkeat
-jumalallisen tahdon arvostelijaksi asettua. Kun evankeliumista
-luet, että kaikki hiuskarvamme ovat lasketut, mitä merkitystä
-mielestäsi on tuossa lauseessa, ellet usko, ettei mikään tapahdu,
-joka ei ole sallittu, punnittu, määrätty tuolla ylhäällä?... Sanoin
-sinulle äsken, että antaisit kyynelten vuotaa silmistäsi; sanon
-sinulle nyt, että antaisit rukousten vuotaa sydämestäsi. Niin,
-rukoilkaamme yhdessä, ettet koskaan enää sellaisia tunteita tuntisi
-kuin ne, joita äsken huomasin sinun tuntevan... Rukoilkaamme, jotta
-oppisit ymmärtämään, että Jumalan käsi on tässäkin ohjaamassa...
-Kaikkiallahan se on, tiedäthän sen. Rukoilkaamme, että hän armosta
-soisi sinun edes muistaa sen..."
-
-Näin turvautuessaan tyttärensä uskonnollisiin tunteihin kreivitär
-poikkesi monta vuotta sitten suunnittelemastaan ohjelmasta.
-Eroavaisuus hänen ja hänen tyttärensä luonteen välillä ei missään
-suhteessa ollut tuntuvampi kuin tässä sisällisestä taipumuksesta
-riippuvassa asiassa. Ohje, jota rouva Scilly elämässään noudatti,
-oli järki. Vaikka hän oli vilpittömästi uskonnollinen ja sangen
-harras kristitty, hän ei tuntenut sitä kuumeentapaista innostusta,
-joka johtaa valtaamansa uhrit marttyyrin kärsimystä tavoittelemaan.
-Hänelle uskonto oli ohjenuorana, siveellisenä tukena, lohduttavana
-ja vahvistavana toivona. Henriettessä taas, joka siinä suhteessa
-muistutti isäänsä, urhoollista sotilasta, urhojen suvusta lähtenyttä,
-innostus oli elämän vaikuttimena. Hän oli niitä sieluja, jotka
-panevat koko tuntemiskykynsä niiden aatteiden palvelukseen, joiden
-vallassa he ovat. Mystiikka on se uskonnollisuuden muoto, johon
-sellaiset luonteet välttämättömyydellä taipuvat, sillä mystiikka on
-juuri siinä, että voimme kaikesta sydämestämme rakastaa sitä, minkä
-lujasti koko sielustamme uskomme. Vaikkei rouva Scilly ollut niin
-tarkoin itselleen selvittänyt tätä henkisen suunnan eroavaisuutta,
-joka oli hänen ja hänen tyttärensä välillä, hän oli Henriettessä
-huomannut jo hänen viidennestätoista ikävuodestaan alkaen näitä
-yltiöpäisyyden oireita, niin tuntuvia, että hän oli säikähtänyt.
-Siihen aikaan Henriette oli niin itsepintaisesti pyrkinyt
-hunnunkantajaksi, että kreivitär oli siitä lähtien pannut kaikki
-voimansa liikkeelle lieventääkseen hänen liiallista hartauttansa
-tai paremmin sanoen kohdistaaksensa sen toisaanne. Senkin tähden
-hän oli niin suuresti iloinnut tyttärensä kihloihin menemisestä,
-sillä siihenhän hänen luostariinmenotuumansa ainiaaksi raukesivat.
-Lieneekö koskaan ollut äitiä, todellisesti uskovaistakaan -- Monikan
-kaltaisia, pyhyyteen innostuneita naisia lukuun ottamatta --,
-joka olisi antanut tyttärensä Jumalalle taistelutta ja tuntematta
-inhimillisen hellyytensä vastustamattomasti nousevan kapinaan.
-Mutta kuinka olisikaan kreivitär voinut noita entisiä pelkojansa
-muistaa kuullessaan lapsensa surunahdistamasta rinnasta kohoavan
-tuon epäilevän, melkeinpä Jumalaa herjaavan huokauksen. Hän ei
-siis epäröinyt koettaessaan ensimäisen kerran vedota tyttäressä
-niin mahtavasti vaikuttavaan uskonnolliseen taipumukseen. Hän
-ei ymmärtänyt, minkä vaarallisen voiman hän laski valloilleen,
-kun tällaisena hetkenä ohjasi sinnepäin tuon kymmenkuukautisesta
-suunnastaan syöstyn haaveilevan sielun polttavan toimintakiihkon.
-Puhuttuansa hän päinvastoin salaa iloitsi sanojensa vaikutuksesta.
-Tuo sairas sydän oli heti vastannut, hänen vedotessaan ainoaan
-tunteeseen, joka suo lievennystä rakkauden surulle. Äiti tahtoi
-yhä lisätä puheensa vaikutusta siirtymällä sanasta toimeen, ja hän
-polvistui tyttärensä vuoteen ääreen, niinkuin tämä oli joka ilta
-vuosikausia polvistunut hänen vuoteensa ääreen. Vakavalla äänellä
-hän lausui sen rukouksen, jonka ensimäisiä sanoja hän äsken oli
-tyttärelleen muistuttanut, sitten _Enkelin tervehdyksen_ ja vihdoin
-sen litanian, jossa rukoillaan Vapahtajalta lievennystä hänen
-oman vaivansa ja uupumuksensa nimessä, hänen kuolemantuskansa ja
-kärsimyksensä nimessä, hänen ristinsä ja avuttomuutensa nimessä, ja
-tätä tehdessään äiti tunsi levottomaan sydämeensä hiljaa hiipivän
-tyttärelle toivomansa lohduttavan rauhan sitä tuntuvampana kuin tämä,
-rukouksen päätyttyä, hänelle sanoi:
-
--- "Kuinka hyvältä nyt tuntuu, äiti! Olette pelastanut minut
-itsestäni. Tunnen, että olette tehnyt oikein johtaessanne mieleeni
-sen, joka ei milloinkaan petä..."
-
--- "Ja minä", huudahti äiti suudellen lastansa, "minä olen jälleen
-löytänyt tyttäreni!..."
-
-Tätä kreivittären iloa, joka näin puhkesi sanoihin ja suudelmaan, ei
-kauan kestänyt. Jo iltapuolella samana uudenvuodenpäivänä, joka oli
-sovinnontoivossa alkanut, hän huomasi tyttärensä katseen pohjalla
-jotakin läpitunkematonta, joka sai hänet uudelleen levottomana
-kysymään:
-
--- "Ethän vain ole sairaampi?..."
-
--- "En, äiti", vastasi Henriette ja lisäsi: "Päinvastoin, en ole
-pitkään aikaan voinut näin hyvin..."
-
-Nämä oudot sanat eivät kreivitärtä rauhoittaneet; päinvastoin ne
-herättivät hänen epäluulonsa, niin ettei hän hetkeksikään herennyt
-tytärtänsä tarkastamasta, vaan piti silmällä jokaista hänen
-liikettänsä, jokaista hänen kasvojensa ilmettä tämän iltapäivän
-kestäessä ja seuraavanakin päivänä, jolloin Henriette jo jaksoi
-nousta vuoteestaan. Vaikka lääkärin tarkastukset osoittivat kuumeen
-kadonneen ja vaikka nuoren tytön jokaisessa lauseessa, niinkuin koko
-hänen käytöksessäänkin, ilmeni jonkinlainen rauhallisuus, niin äitiä
-yhä pelotti tuo silmien pohjalla piilevä liekki ja tuo selittämätön
-ilme, joka ei sallinut hänen mennä pitemmälle, kun hän uudestaan
-tahtoi asiata kosketella. Yhä suuremmaksi hänen levottomuutensa
-kasvoi hänen tyttärensä kiertelevien vastauksien johdosta, kun hän
-toisen päivän iltana koetti puhua Francis'sta.
-
--- "Pyydän teitä, äiti", sanoi Henriette, "elkäämme koskeko siihen
-asiaan. Kehotittehan minua tarkoin miettimään vastaustani. Kun olen
-tehnyt päätökseni, sanon sen teille, mutta nyt en voi siitä puhua.
-Se veisi minulta kohta pois sen rauhan, jonka olen teidän avullanne
-jälleen saavuttanut..."
-
-       *       *       *       *       *
-
-Rouva Scilly ei uskaltanut itselleen myöntää, että se, mikä häntä
-pelotti, oli juuri tuo outo levollisuus, tuo äkkikäännös tyttären
-käytöksessä, jota hän ei olisi voinut niin täydelliseksi toivoa eikä
-niin salaperäiseksi arvata. Tälläkin kertaa hänen äidinvaistonsa
-oli oikeassa, kun hän pelkäsi tuon kiihottuneen sielun taipuvan
-päätökseen, jossa ei anteeksiantoa ollut. Ja äiti olisi monesta
-syystä tätä anteeksiantoa toivonut. Hän oli kuullut, että rouva
-Raffraye oli muuttanut pois, ja Francis'lta oli hän saanut toisen
-kirjeen, joka puhui syvästä surusta, lämpimästä rakkaudesta
-Henrietteen. -- Mutta hän oli kosketellut kieltä, jonka värähdykset
-eivät olleet niin helposti hallittavissa kuin hän oli luullut, ja
-vasta liian myöhään hän sen huomasi. Elävät sanat, joilla hän oli
-koettanut kiusaantuneelle muistuttaa kristinopin ydinajatuksia,
-niinkuin esimerkiksi luottamusta taivaalliseen isään, olivat heti
-nuoren tytön mielessä synnyttäneet katumuksen tunteen, joka on
-niin luonnollinen lujauskoisille, jotka rakkauden sokaisemina ovat
-hetkeksi uskostaan eksyneet. Henriette oli siis koonnut kaikki
-voimansa yhtyäksensä äitinsä rukoukseen, ei ainoastaan huulillaan,
-vaan koko olennollaan. Hänen sairaloinen tunteellisuutensa
-oli noussut kuohuksiin hänen lausuessaan kirkon määräämät
-rukoukset Ihmisen Pojalle, rukoukset, joiden takaa häämöttää tuo
-toinen dogmi: maailman syntien lunastaminen karitsan uhrilla,
-virheiden ja rikoksien sovittaminen viattoman ja vapaaehtoisen
-teurasuhrin verellä, saastaisuuden vapahtaminen itse puhtauden
-marttyyrikuolemalla. Surunvoittoisen ja lohduttavan litanian sanoja
-lausuttaessa oli tässä murtuneessa sielussa sarastanut uuden
-ajatuksen päivä, joka yhä kohosi ja kirkastui, kunnes valoonsa
-hukutti tuon sielun. Nuorelle tytölle tuntui äkkiä selvinneen häntä
-kohdanneitten iskujen ylenluonnollinen merkitys. Sitäkö hän oli
-jumalattomassa vihassaan valittanut, että hän, vaikka olikin itse
-viaton, oli määrätty kärsimään toisen rikoksien rangaistusta? Niinkö
-hän oli tehnyt, vaikka hänelle oli aivan toista opetettu, aina siitä
-lähtien kuin hän alkoi omakseen saada kristinopin armolahjan? Onhan
-ensimäinen velvollisuutemme noudattaa tuon jalon uhrin esimerkkiä,
-Jumalaksi tulleen Ihmisen Pojan, ristiinnaulitun meille tarjoamaa
-pyhää esimerkkiä. Tämän ajatuksen johdosta oli nuoren tytön katseessa
-syttynyt tuo outo tuli, joka äitiä kammotti. Pimeys, jossa hän oli
-avutonna haparoinut, oli hälvennyt, ja häikäisevässä valossa ilmeni
-hänelle uusi mahdollisuus, _lunastuksen_ mahdollisuus, mahdollisuus
-sovittaa sen miehen synnit, joka hänen mielestään oli niin suuri
-rikoksentekijä -- ja jota hän rakasti!
-
-       *       *       *       *       *
-
-Lunastaa! -- Siitä lähtien kuin tuo sana kohosi Henrietten mielessä
-tietoisuuteen, se piintyi hänen tajuntaansa, ja kaikki hänen
-ajatuksensa rupesivat kiertämään tuota hämärää ja häilyvää käsitettä,
-josta uhrautumisen käsite vähitellen kohosi. Hämäränä ja häilyvänä
-tämäkin alussa esiintyi, mutta nopeasti se kehittyi yhä selvemmäksi,
-sellaisten tunteiden järkähtämättömällä johdonmukaisuudella. Alussa,
-kun äidin sanat vielä soivat nuoren tytön korvissa, tuo uhraus
-esiintyi hänen mielessään kohtaloonsatyytymisen velvollisuuden
-muodossa. Niin, hänen oli tyydyttävä kohtaloonsa, rohkeasti
-kärsittävä kärsimyksensä, ja tämä kärsimyksensä hänen tuli tarjota
-Jumalalle Francis'n velkataakan sovitukseksi. Hetkinä, jotka
-lähinnä seurasivat tuota ratkaisevaa keskustelua, hän koetti
-harjaantua katsomaan onnettomuuttansa suoraan silmiin, kestämään
-kiduttavimpiakin mielikuvia, jotka hänessä sen johdosta heräsivät,
-kääntämättä katsettansa pois, ja joka kerta kun hänelle muistui
-mieleen viime päivien tapauksista joku erityisen kipeä kohta, hän
-sitä karttamatta pakottautui tarkastamaan sen vähimpiäkin seikkoja.
-Hän ikäänkuin työnsi puukon sydämeensä ja käänteli yhtämittaa
-sen kärkeä haavassa ajatellen: "Jumala näkee minut. Hän tietää,
-kuinka suuresti minä kärsin. Hän näkee, kuinka nöyrästi alistun
-tähän kärsimykseen, kuinka sitä siunaan, voidakseni siten sovittaa
-tuon onnettoman rikokset..." Silloin hän mielessään saneli jonkun
-rukouksen, ja niinä hetkinä hän hymyili rakkaalle äidilleen tuota
-marttyyrinhymyä, josta rouva Scilly aina niin säikähti. Täten hänen
-hermojännityksensä johonkin määrään lauhtui, ja hän saattoi nukkuakin
-yöllä virkistävää ja rauhallista unta, jota hän ei ollut voinut
-siitä lähtien, kun oli kuullut sulhasensa hirveän tunnustuksen. Kun
-hän tästä unestaan heräsi muistaaksensa heti, tuskasta vavahtaen,
-onnettoman asemansa kaikki kidutukset, niin hän toisti sen sanan,
-jonka oli hiljaa itselleen kuiskannut edellisenä iltana tuntiessaan
-vaipuvansa uneen: "Lunastaa! Minun täytyy lunastaa hänet!..." Mutta
-oliko hänen ajatuskykynsä hänen levätessään terottunut, niin että
-hän kykeni huomaamaan, mitä tämä sovittamisvelvollisuus häneltä
-vaati, vai johtuiko hänen mieleensä, että hänen oli piakkoin
-kieltävästi vastattava äidilleen; olipa miten oli, ainakaan hän ei
-nyt tyytynyt yhtä hämärästi käsittelemään uhrauksensa muotoa...
-Lunastaa. Lunastaahan hän tahtoi. Oliko kärsimisessä tarpeeksi?
-Hänen pakottautuessaan niinkuin edellisenäkin päivänä ajattelemaan
-niitä tapauksia, jotka olivat hänet tähän kurjuuteen saattaneet,
-hän näki selvemmin mielessään ne henkilöt, jotka siihen liittyivät,
-tuon rouva Raffrayen, jota Francis oli rakastanut, ja tuon lapsen,
-joka oli heidän lapsensa. Hän näki tuon naisen, hänen kuumeen
-kalvamat kasvonsa, hänen kalpeutensa, hänen taudin hivuttaman
-vartalonsa. Hänen kihlattunsa entinen rikostoveri oli kenties
-kuoleva, hyljättynä, toivottomana! Ja kuka oli tuon onnettoman
-tähän äärettömään kurjuuteen saattanut, ellei Francis, joka oli
-kiduttanut häntä niinkuin oli tunnustanut, hyljännyt hänet sitten
-ja kieltäytynyt uskomasta lasta omakseen. Ja lapsi, tuo hento ja
-herkkä pieni raukka, kuka ottaisi hänestä huoliakseen, kun hän
-orvoksi joutuisi. Kenen oli vastattava hänen kohtalostaan, jos
-hän niin onnettomaksi tuli, ellei taaskin Francis'n? Olihan hän
-lapsen isä. Olihan hän antanut sille elämän olosuhteissa, jotka
-tekivät hänen velvollisuutensa lasta kohtaan sitä sitovammiksi,
-koska lapsi oli niiden takia suurempien vaarojen alainen. Näitä
-surkeita kuvia silmäillessään Henriette vastoin tahtoansa loi
-katseensa toiseenkin kuvaan, tulevan kotinsa kuvaan, jos hän antaisi
-kihlatulleen anteeksi. Hän kuvitteli mielessään olevansa hänen
-vaimonsa. Tietysti ei siinä enää voinut olla sitä onnea, jota hän
-ennen oli siitä toivonut, mutta onneahan se kuitenkin oli, koska
-hän sai pitää lemmittynsä luonansa, ja lemmityn läsnäolo, olipa se
-kuinka kiduttava tahansa, tuo mukanaan ilon, joka voittaa pahimmatkin
-huolet. Lunastaa? Mitä hän lunastamisesta puhui, kun ei hän eikä
-hänen kihlattunsa missään suhteessa voinut korjata sitä pahaa, mihin
-nuori mies oli syypää? Oliko se korjattavissa? Ja miten? -- Oli vain
-yksi mahdollinen keino, ja kun se iski Henrietten mieleen, niin hän
-peräytyi kauhistuneena ja hänen tahtonsa horjui hänen huomatessaan
-tämän velvollisuuden suunnattomuuden, kovimman velvollisuuden, mikä
-ikinä voi lempivän naisen täytettäväksi asettua.
-
--- "Mahdotonta", vaikeroi hän. "Minä en voi! Hyvä Jumala, ethän
-sitä minulta vaadi?... Ethän olisi sallinut minun rakastaa häntä,
-niinkuin häntä rakastan, tahtoaksesi että antaisin hänet toiselle?..."
-
-Mielikuva, jonka hän näin kauhistuen työnsi luotaan, näytti
-hänelle Francis'n sovittamassa mitä vielä oli sovitettavissa hänen
-entisten virheittensä, avioliitonrikkomis- ja hylkäämisrikoksensa
-turmiollisista seurauksista; -- Francis'n, hänen Francis'nsa,
-laillisesti valtuutettuna sanomaan pikku Adèlea tyttärekseen ja
-pitämään hänestä huolta isän tavalla; --- Francis'n uhraamassa koko
-elämänsä sen haavan parantamiseen, josta onneton Pauline Raffraye
-hänen tähtensä kitui, antamalla hänelle nimensä sen oikeuden
-nojalla, että Pauline nyt oli vapaa. Avioliiton mahdollisuus
-tuon naisen ja tuon miehen välillä -- naisen, jota hän vastoin
-tahtoansa vihasi intohimoisen rakkauden entisyyttäkin kadehtivalla
-mustasukkaisuudella, ja miehen, jota hän halveksimisestaan huolimatta
-yhä rakasti, -- oli hänestä niin luonnoton, niin kauhea ajatus,
-että se oli vähällä syöstä hänet uudelleen siihen mielettömään
-epätoivoon, jonka hänen uskonsa yksin oli voittanut. Hetkeksi
-nämä mietteet keskeytyivät, kun tohtori tuli ja huomasi hänet sen
-verran paremmaksi, että salli hänen nousta vuoteesta. Mutta kohta
-tohtorin mentyä nuori tyttö tarttui uudestaan niitten päästä kiinni,
-sillä juuri tuon mielikuvan äärettömässä kidutuksessa oli jotakin
-puoleensavetävää. Mystillisen kiihotuksen ensimäisiä tunnusmerkkejä
-on juuri tuo itsensäkiduttamishalu, taipumus luontonsa silpomiseen,
-joka ilmenee keskiajan erakon veristä kiihkoa uhkuvassa lauseessa:
-"Ristin kantamisessa on elämän tarkoitus, ja jatkuvata kuolemaa on
-elämä kaikki." Vaikka Henriette vain oli aivan tavallinen nuori tyttö
-ja vaikka hänen vain oli kestettävä ylen tavallista koettelemusta,
-jota tuhannet ovat kestäneet siihen hukkumatta, hän oli samassa
-mielentilassa kuin kuoleman tuskia tavoitteleva munkki, jonka
-sydämestä tuo juhlallinen huokaus kohosi.
-
--- "Kuinka olenkaan raukkamainen ja heikko", ajatteli hän äkkiä.
-"Tässähän ei tule kysymykseen minun onnettomuuteni suuruus. Minä
-olen valittu Francis'n vapahtamisen välikappaleeksi. Ja sen tehtävän
-tahdon suorittaa..." Näin oli tämä kiihottunut sielu jo kaitselmuksen
-ennaltamääräykseksi muuttanut äitinsä yksinkertaisen ja vakavan
-kehotuksen nöyrään alistumiseen, ja rohkeasti hän palasi siihen
-tuumaan, jota vastaan, sen ensimäistä kertaa esiintyessä, koko hänen
-luontonsa oli noussut kapinaan. "Jos ei minua tässä olisi", ajatteli
-hän, "jos Francis olisi tavannut rouva Raffrayen ja hänen tyttärensä
-esimerkiksi kaksi vuotta sitten, eikö hän itse panisi kaikkia
-voimiansa liikkeelle hankkiakseen itselleen isänoikeudet? Sehän olisi
-hänen velvollisuutensakin. Mikä häntä nyt estää tämän velvollisuuden
-täyttämisestä? Lupaus minulle, jota hän ei olisi koskaan antanut ja
-jota en minä olisi koskaan ottanut vastaan, jos olisin tietänyt sen,
-minkä nyt tiedän..."
-
-Rakkaus, joka ei järjen käskyjä noudata, kohotti silloin äänensä.
-Henriette ajatteli: "Mutta jos nyt minä uhraudun ja tämä uhri
-osoittautuu hyödyttömäksi? Jos nyt minä auttamattomasti puran
-kihlausliittomme saadakseni hänelle tilaisuuden antautua
-täydellisesti velvollisuuksilleen tätä naista ja tätä lasta kohtaan,
-jotka hän on ihmeen kautta uudelleen tieltänsä tavannut, ja jos
-tuo nainen hänet hylkää niinkuin jo kerran on hänet hyljännyt?..."
-Tuon ajatuksen johdosta hän vasten tahtoansa tunsi sydämessään ilon
-kuohahtavan. Mutta tästä häntä omatunto heti alkoi soimata. Toinen
-mystiikan kuumetta osoittava oire on omantunnon herkkyys, joka
-onnettomalta kieltää toivon lohdutuksen. Vähimmänkin lievennyksen
-nauttiminen tuntuu kavallukselta, kun kerran on, kuten kiihkoisin
-pyhimysnainen on sanonut, "suostunut yksinomaan kärsimään ja
-kuolemaan". Henriette ei olisi pahimmankaan rikoksen kiusausta
-vastaan taistellut tarmokkaammin kuin hän taisteli sitä luonnollista
-ilon tunnetta vastaan, joka hänen sydämessään heräsi siitä
-ajatuksesta, että tuo tuuma voisi raueta tyhjiin voittamattoman,
-hänestä riippumattoman esteen tähden. "Ei", päätti hän käyttäen
-äitinsä äskeisiä sanoja, mutta aivan toisessa merkityksessä, "Jumalan
-käsi on tässä ohjaamassa, ja mahdotontahan on, että tuo uhraus,
-jonka hän niin selvästi minulle osoittaa, menisi hukkaan... Häneltä
-minun tulee pyytää apua voidakseni suorittaa sen lunastustyön, johon
-hän on minut kutsunut niin mahtavasti, etten voi peräytyä... Jos
-minulla vain olisi voimia mennä kirkkoon käydäkseni ripillä ja Herran
-ehtoollisella, niin olisimme kaikki pelastetut!..."
-
-Siinäkin oli muuan rouva Scilly'n tavallisia lauseita, mutta
-Henrietten mielessä sekin sai aivan toisen merkityksen. Hänen halunsa
-lähestyä alttaria saadakseen siitä ylenluonnollista apua oli niin
-valtava, että kun tohtori Teresi kolmantena päivänä tuli häntä
-katsomaan, hän tapasi hänet ylhäällä ja täysin puettuna ulosmenoa
-varten. Kun Henriette pyysi häneltä lupaa mennä kirkkoon, niin
-tohtori heti suostui kreivittären suureksi hämmästykseksi.
-
--- "Hän palajaa sieltä terveenä", vastasi tohtori Teresi kreivittären
-vastaväitteisiin, kun he pääsivät kahdenkesken. "Hän kuvitteli
-olevansa sairas, nyt hän kuvittelee paranevansa. Hermotautista ei saa
-estää, kun hän päättää itseänsä parantaa..."
-
-       *       *       *       *       *
-
-Fysiologian tutkijalle se hengenhätä, jossa Henriette oli järkensä
-menettää, ei ollut muuta kuin hermokohtaus, johon nuori tyttö oli
-sairastunut niinkuin hän siitä paranikin "subjektiivisen hypnotismin
-ilmiön" vaikutuksesta. Tämän selityksen olisi tohtori epäilemättä
-antanut äidille, jos hän olisi luullut tämän kykenevän uudenaikaisen
-tieteen oppisanastoa käsittämään. Sellaisten tieteellisten
-hypoteesien heikkous on siinä, etteivät ne meille selitä, mitkä
-sielun pohjalla toimivat vaikuttimet sellaisia ilmiöitä aikaansaavat.
-Miksikä muutamissa ajatuksissa on lohdutusta ja jalostamisvoimaa?
-Miksikä turvaudumme muutamina hetkinä niihin eikä muihin? Mikä
-vaikuttaa sielussa sitä sankarimaisuutta, joka marttyyriksi
-kehittää? Mitä rukouksessa tapahtuu ja mitä armo on, mitä tuo
-rauhan lahja, joka suo meille onnea ihmisluonnon perusvaistojenkin
-pettäessä? Tieteellä, olkoon se minkä nimellinen tahansa, joka
-selittää henkisenkin elämämme pelkäksi koneen toiminnaksi, on vielä
-nuo kysymykset vastaamattomina edessään. Se voi seurata ajatuksen
-jaksoja. Se voi määritellä fyysillisten olosuhteiden vaikutuksia.
-Mutta sen täytyy tunnustaa neuvottomuutensa sellaisten ilmiöiden
-sattuessa, jotka nähtävästi eivät johdu mielenvikaisuudesta eivätkä
-ruumiillisesta sairaudesta, koska järki niistä huolimatta tuntuu
-olevan täydellisessä tasapainossaan, henkinen terävyys kunnossaan
-ja ruumiillinen terveys täydelleen palannut, niinkuin se joskus
-uskovaisille palajaa heidän nauttiessaan pyhää sakramenttia. Kun
-Henriette oli polvillaan tuomiokirkon pienen kappelin nurkassa,
-otsa käsien varassa, otettuansa vastaan pyhän ehtoollisen, hän
-tunsi sieluunsa virtaavan valontulvan, joka johtui synninpäästön
-vaikutuksesta, minkä kautta hän tunsi vapautuneensa vähimmistäkin
-synneistä, ja nauttimansa Kristuksen ruumiin ja veren vielä
-valtavammasta vaikutuksesta. Ääretön hellyyden tunne täytti hänen
-sydämensä, ja tällä sanomattoman hartauden hetkellä, jolloin hän
-niinkuin ainakin ripillä käydessään tunsi täydellisesti yhtyneensä
-ulkoapäin häneen tulleeseen voimaan, hän kohosi aivan haltioihinsa
-mielikuvituksessaan syntyneen näyn johdosta, näyn, joka pian hälveni,
-mutta jossa oli tarpeeksi lakkauttamaan hänen sielunsa väristyksen.
-Hän oli näkevinänsä kentän ja sen keskellä Vapahtajan, kasvot
-verisinä, hartiat ristin painamina, vaeltamassa Pääkallon paikan
-kamalaa tietä. Herra kääntyi, ja samoin kuin pyhän evankeliumin
-liikuttavan kertomuksen mukaan taivaallisen Herran katse sattui
-Pietariin, tuntui se nyt sattuvan häneenkin, hänelle _varmuutta_
-luvaten. Vaikkei sanaakaan lausuttu, puhuivat nuo katseet hänelle
-selvää kieltänsä. Ne sanoivat, että hänen oli sallittu lunastaa
-lemmittynsä sielu. Ne lupasivat hänelle, ettei mitään hukkaan menisi
-hänen kyynelistään, hänen rakkaudestaan, hänen uhrauksestaan. Näky
-katosi, mutta nuori tyttö oli tehnyt päätöksensä ja tehnyt sen
-niin suurella ilolla, että hän ensimäisen kerran petti äitinsä
-tarkkanäköisyyden. Kun Henriette palasi kirkosta, kirkasti sellainen
-onnenheijastus hänen kasvojansa, että kreivitär suuteli häntä sanoen:
-
--- "Kuinka olenkaan onnellinen! Näen että olet antanut anteeksi!..."
-
--- "Olen, äiti, totta on, että olen antanut anteeksi." Äiti jatkoi:
-
--- "Silloin kai saan hänelle kirjoittaa?"
-
--- "Sanoitte, että olen vapaa päättämään itse", sanoi nuori tyttö
-hänen kysymystänsä kierrellen. "Päätökseni on tosin tehty ja
-ainiaaksi. Mutta se ei ole sellainen kuin luulette... Olen antanut
-herra Nayrac'ille anteeksi, mutta minusta ei koskaan tule hänen
-vaimoansa."
-
--- "Mahdotonta", huudahti äiti. "Ethän toki niin ajatelle! Sinähän
-rakastat häntä. Hän rakastaa sinua. Teitä ei ole erottamassa muu kuin
-tuo hänen entisyytensä virhe, joka ei kuitenkaan voi koko teidän
-tulevaisuuttanne turmella..."
-
--- "Toistan vielä, ettei minusta tule hänen vaimoansa", sanoi
-Henriette, "ja se on yhtä totta, kuin ettei sydämessäni ole mitään
-vihaa häntä kohtaan. Näettehän, että puhun teille hourailematta,
-kiihottumatta, vihastumatta... Mutta päätökseni on järkähtämätön..."
-
-Äiti ei vastannut alussa mitään. Hän ymmärsi, että tätä horjumatonta
-tahdonlujuutta ei käynyt sanoilla voittaminen. Hän hämmästyi sitä ja
-peljästyi, niinkuin ainakin se, joka törmää päätöstä vastaan, jonka
-hän huomaa voittamattomaksi, ymmärtämättä sen perustetta. Hän ei
-uskaltanut sen enempää tyttäreltään kysyä, jottei tarvitsisi kuulla
-hänen lausuvan vieläkin vakavampia sanoja, ja hän sanoi:
-
--- "Olenhan tosin antanut sinulle vapauden päättää, mutta jos vielä
-sinulta pyytäisin yhden viikon miettimisaikaa, ennenkuin ilmoitan
-päätöksesi Francis'lle?..."
-
--- "Viikon tai enemmänkin, niinkuin vain tahdotte", vastasi
-Henriette. "Minun vain on kauemmin kärsiminen, sillä tunnustan, että
-minusta on hirveätä jäädä Palermoon keskelle näitä muistoja. Minä
-vain puolestani pyytäisin teiltä kaksi asiaa, jos tahtoisitte olla
-hyvä nyt niinkuin ainakin..."
-
--- "Mitkä sitten, lapsi raukkani?" sanoi rouva Scilly. "Tiedäthän,
-että antaisin viimeisen verenpisaranikin sinun onnestasi..."
-
--- "No niin", sanoi nuori tyttö, "pyytäisin, että ensiksikin
-lähtisimme Sisiliasta pois tämän viikon kuluttua..."
-
--- "Siihen mielelläni suostun", vastasi äiti. "Olihan minun lupa
-valita joko Palermo tai Alger. Lähdemme täältä suoraan laivalla
-Tunisiin. Matkahan ei ole rasittava nyt, kun olen terve, ja
-käsitänhän liiaksikin hyvin, ettet voi enää täällä viihtyä, koska
-minunkin olisi täällä paha ollakseni... Entä toinen pyyntösi?..."
-
--- "Tahtoisin", sanoi Henriette, "liittää kirjeen siihen kirjeeseen,
-jolla aiotte ilmoittaa herra Nayrac'ille, että annan hänelle hänen
-sanansa takaisin..."
-
--- "Siinäkin asiassa lupaan noudattaa mieltäsi", vastasi kreivitär,
-"mutta toivon vasten tahtoasi, että saan kirjoittaa Cataneen aivan
-toisenlaisen kirjeen ja että kolmin saamme lähteä Algeriin..."
-
--- "Tiedän, ettei niin ole käyvä", vastasi nuori tyttö; ja kun
-hän tarttui äitinsä käteen sitä kiitollisesti suudellakseen, tämä
-huomasi, ettei hänellä enää ollut sormessaan kihlasormuksen sinistä
-safiiria.
-
-
-
-
-XII.
-
-ONNENSA RAUNIOILLA.
-
-
-Kokonainen viikko! Seitsemän kertaa kaksikymmentäneljä tuntia
-samanlaista tuskallista levottomuutta täynnä kuin hänen täällä
-kaukana Palermosta ennenkin viettämänsä tunnit, siinä se, mitä
-Francis'lle ilmoitti rouva Scilly'n kirje, joka oli kirjoitettu
-päivää sen jälkeen, kuin Henriette oli päätöksensä äidilleen
-ilmoittanut. Mutta tässä epävarmuudessa oli vielä toivolle sijaa, ja
-nuori mies oli täysin suora vastatessaan niinkuin vastasi:
-
-    "Kiitän Teitä, että olette minulle voittanut jo tämänkin viikon
-    ajaessanne asiaani niin suurella ystävyydellä. Tiedänhän,
-    että minulla on Teissä harras puoltaja näinä päivänä, joiden
-    hirvittävää tuskaa koetan kestää. Toivon jaksavani kestää. Voimat
-    eivät onnettomuudessa niinkään petä kuin luulisi, varsinkaan ei,
-    kun tämä onnettomuuden takana vielä piilee sellaisen lohdutuksen
-    mahdollisuus..."
-
-Koko hänen sydämensä ilmeni näissä muutamissa lauseissa. Niissä oli
-toivottomuutta ja rohkeutta, nöyrää alistumista ja kuumeentapaista
-levottomuutta, ja näiden sekavien tunteiden vuoksi hänen olisi
-käynyt mahdottomaksi kestää elämää muunlaisessa ympäristössä kuin
-tässä omituisessa kaupungissa, johon olosuhteet olivat hänet
-kahlehtineet. Hän muisteli sittemmin jonkinlaisella mielihyvällä
-pitkiä ja yksinäisiä matkojaan Catanen jylhäluontoisella alueella,
-joka leviää suunnattoman tulivuoren ja meren rannan välillä. Elämän
-ahdistavina ratkaisuhetkinä meitä ympäröivä luonto vaikuttaa meihin
-joko tyynnyttävästi tai ärsyttävästi, riippuen siitä, onko sisällinen
-mielentilamme sen kanssa sopusoinnussa vai ei. Yhtä masentavasti
-kuin Palermon selkeä ja hymyilevä taivas oli vaikuttanut häneen
-hänen sisällisten taistelujensa ja ahdistavien tuskiensa aikana,
-yhtä täydellisesti Etnan karut vuoriseudut soveltuivat hänen
-nykyisten ajatuksiensa kanssa yhteen. Tässä harmoniassa oli hänelle,
-jos ei odotuksen kalvavan kuumeen lauhtumista, niin ainakin sitä
-tyyntymistä, jonka meissä vaikuttaa yksinäisyys kaihoamme kuvaavan
-maiseman keskellä. Hänen oli tapana heittäytyä ajurin vaunuihin ja
-mainita joku nimi, mikä hyvänsä, sillä hän tiesi varmaan, että,
-ajoipa minne tahansa, hän saapui johonkin paikkaan, jossa hänen oli
-hyvä viipyä ja unelmoida. Niin pian kuin hän joutui kaupungista ulos,
-tiesivät seudut hänen ympärillään kertoa muinaisten ja nykyisten
-tulenpurkauksien mahtavia tarinoita. Siinä oli mustia paasia,
-vuoren purkamia kivettyneitä laavavirtoja, jotka ulottuivat meren
-rannalle asti ja joihin siniset aallot särkyivät yksitoikkoisesti
-kohisten. Siinä oli rotkoja, missä kasvoi suunnattoman suuria
-aloe- ja kaktuskasveja tummien kalliolohkareiden ja muinaisen
-tulivirran jättiläiskokoisten, kiveksi hyytyneiden laineiden
-sekasorrossa. Siinä oli viinipuita, nuoren tammen paksuisia, mustasta
-tuhkapellosta kasvaneita. Ja yhä vain hiekkaa ja laavaa, laavaa
-ja hiekkaa vuorotellen, todisteita tulivuoren keskeytymättömästä
-työstä, _Mongibello-vuoren_, kuten sitä sisilialaisten puoleksi
-arabialaisella murteella nimitetään. Tästä maaperästä, jota
-syvällä urisevat tulenhenget yhäti hätyyttävät maanjäristyksellä,
-nousee joka taholla rehevässä runsaudessa oranssi-, sitruuna- ja
-kastanjapuita, puhkeaa kirjavakukkaisia puutarhoja, kohoaa heleä
-värisiä huviloita, ikäänkuin kuvatakseen elämän itsepintaista
-taistelua vuoren hirviömäistä, hehkuvaa kitaa vastaan, jonka ilman
-kirkkaana ollessa huomaa, savun peittämänä, valkeina hohtavien
-lumihuippujen yläpuolella. Peninkulmia nuori mies näin ajeli
-hukuttaen katseensa näihin avaruuksiin, joissa vuosisatojen halki
-luonto, synnytystuskien kouristamana, yhä jatkaa luomisen työtä, ja
-tämä traagillisesti särkynyt seutu tuntui hänestä silloin hänen oman
-halvan kohtalonsa jättiläismäiseltä kuvalta. Niinkuin näiden ruusuja
-kasvavien puutarhain, näiden hedelmiä kypsyttävien puistojen, näiden
-vaaleiksi maalattujen huvilain yli tulivirta äkkiä saattoi vyöryttää
-hehkuvat laineensa kuivaten polttavalla hengityksellään taimet ja
-puistot, hukuttaen kiehuvaan kuohuunsa talot, peittäen hedelmättömien
-laavakenttien alle seudun, johon ihmistyö luuli onnekkaan ja
-turvallisen kotilieden rakentaneensa, niin oli entisyyden kidasta,
-josta hän oli luullut tulen ainiaaksi sammuneen, kohonnut hävityksen
-tulva, joka poltti ja raiskasi sen onnen keitaan, missä hän jo
-luuli löytäneensä suojan sammuneelle nuoruudelleen; eivätkä
-jylhät, kallioiset erämaat, missä hän aikansa kuluksi harhaili,
-olleet autiommat kuin hänelle häämöttävä tulevaisuus, jos kohtalo
-hävitystyönsä loppuun suoritti. Tuossa melkein ylenluonnollisessa
-yhtäläisyydessä tämän seudun ja hänen oman onnettoman kohtalonsa
-välillä oli hänelle jonkinlainen katkera nautinto, jota hän yhä
-pyrki lisäämään etsien yhä karumpia ja yksinäisempiä paikkoja. Hän
-laskeutui vaunuistaan ja meni johonkin kohtaan, josta hän yhtaikaa
-saattoi nähdä vuoren ja kaukana siintävän meren. Siinä hän heittäytyi
-pitkälleen tulivuoren muinoin siihen viskaamalle kalliolohkareelle,
-ja keskellä tätä erämaan yksinäisyyttä hän vajosi loppumattomiin
-haaveiluihin.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Mitä muistoja tämmöiset hetket hänessä herättivätkään!
-Loppumattomasti hän niitä tarkasteli sillä objektiivisuudella, johon
-olemme varsin taipuvaiset silmäillessämme luonnon laajoja näköaloja.
-Hänestä melkein näytti, että nuo tapaukset ja kokemukset, jotka näin
-johtuivat hänelle mieleen, eivät koskeneetkaan häntä itseään, vaan
-jotakin toista, niin hämmästyttävän tarkasti ja terävästi hän saattoi
-seurata pitkin matkaa omien tekojensa ja tunteittensa yhtenäistä
-sarjaa. Hänen elämänsä taulun näin hänen eteensä levetessä hänessä
-syntyi toinenkin tunne, joka oli hänelle vallan uusi, tunne, jonka
-esiintyminen ihmisessä osoittaa hänen joutuneen elämän huippukohtaan,
-josta laskeutuminen alkaa, johon nuoruus loppuu ja josta vanhuus
-ja haudantakainen ranta alkaa häämöttää. Hänelle kävi selväksi,
-että hän oli _elämänsä elänyt_, että hän jo oli onnettarelta saanut
-osansa, olipa se sitten hyvä tai paha, että hän oli kokenut kaiken,
-mitä elämässä on kokemista, sekä surun että ilon, ja että hän
-varsinkin oli kannettavakseen koonnut tarpeeksi vastuunalaisuutta
-lyhytaikaisen tulevaisuutensakin varaksi. Pitkältikö sitä vielä
-oli kestävä? Sittenkuin hän oli oppinut Henrietteä rakastamaan,
-muutamia kuukausia sitten, hän oli elpyvän nuoruutensa innostuksessa
-unhottanut muinaiset rakkauskokemuksensa. Entinen avionrikkoja ja
-elostelija oli kadonnut, ja sijaan oli astunut nöyrä ja rakastunut
-sulhanen, vakavan neitosen vakava ihailija. Hän oli täydellä todella
-luullut juoneensa nuoruuden lähteestä ikuista nuoruutta. Kuinka
-olikaan hän voinut sellaista kuvitella, kun hän oli niin vanha, kun
-hänellä oli kannettavanaan entisyytensä muistojen taakka, noiden
-muistojen, jotka tällä hetkellä tuntuivat hänestä niin läheisiltä,
-että melkein olivat hänen kätensä kosketeltavissa? Näistä hän siirtyi
-niihin tapauksiin, joista hänen kohtalonsa nykyinen käänne johtui.
-Juuri se, mikä niissä oli ollut mahdotonta edeltäpäin arvata, sai
-hänet valtavimmin huomaamaan käsittämättömän sallimuksen niissä
-suorittaman ohjaustyön. Hänet valtasi uudelleen tuo tunne, joka oli
-hänessä kerran kohonnut hänen Monrealella vietetyn yönsä kestäessä,
-se nimittäin, että on olemassa salaperäinen, rikoksellisten onnea
-kadehtiva kostonhenki, jonka uhkaava käsi yhä on ojona. Turhaan
-hänen järkensä vastusteli sellaista ajatusta. Olihan hänkin, oman
-aikansa lapsena, asettunut sen filosofian ja tieteen kannalle, joka
-kieltää kaitselmuksen ohjauksen maailman menossa ja tietysti vielä
-suuremmalla syyllä yksilön halvassa ja vähäpätöisessä kohtalossa.
-Francis koetti itselleen todistaa, että kaikki oli ollut vain
-satunnaista niissä ristiriitaisissa tapauksissa, joita hän ei voinut
-paeta. Satunnaista oli ollut, että rouva Scilly ja rouva Raffraye
-kumpikin olivat sairastuneet samaan tautiin, satunnaista sekin, että
-kaksi lääkäriä sadan peninkulman matkan päässä toisistaan kumpikin
-oli sairaalleen määrännyt talvenviettopaikaksi saman kaupungin,
-vaikka on niin monta muutakin tarkoitukseen sopivaa paikkaa olemassa;
-satunnaista oli ollut, että matkakäsikirjojen ohjeet olivat johtaneet
-kummankin naisen samaan hotelliin, satunnaista että pikku Adèle niin
-hämmästyttävästi muistutti Julie siskoa, että luuli tämän ilmielävänä
-näkevänsä. Satunnaista oli ollut, että Henrietten epäluulot olivat
-heränneet, että ne olivat varmistuneet hänen kohdatessaan pienokaisen
-puutarhassa ja vihdoin niin masentavasti osoittautuneet oikeiksi
-hänen vahingossa kuuntelemansa tunnustuksen kautta. Mieletöntähän
-olisi ollut otaksua, että jokainen tämän tapausverkon silmukoista
-olisi ollut kostoa harjoittavan, korkeamman voiman kutoma. Ja eihän
-tuossa kostossa ollut täydellistä oikeuttakaan, koska se kohtasi
-hänen lemmittyänsäkin, joka ei kumminkaan ollut mitään rikosta
-tehnyt. Näin hän mietiskeli kohdataksensa yhtä voittamattomana ja
-eheänä tuon vakuutuksen, että hän vain pelkästä tietämättömyydestä
-selitti satunnaisiksi kaikki ne todelliset ja salaperäiset
-vaikuttimet, joista hänen onnessaan tapahtunut käänne oli johtunut.
-Jos hän jätti lukuunottamatta sen, mikä koski Henrietteä, niin
-täytyihän hänen myöntää, että, mitä häneen itseensä tuli, kaikki oli
-täydelleen ansaittua. Mitä merkitystä on tuossa sanassa "sattuma",
-kun mahdollisten tapauksien kirjavasta sarjasta yksin ne tapahtuvat,
-jotka tapahtuisivat, jos niiden jakeleminen olisi kaikkivaltiaan
-tuomarin tehtäväksi annettu. Sitähän ne vain olivat toimittaneet, nuo
-toinen toistaan seuraavat sattumat, että olivat asettaneet vastakkain
-hänen nykyisyytensä ja entisyytensä, puhtauden ihanteen, johon hän
-pyrki, jota hän tavoitteli, ja hänen tahraantuneen menneisyytensä.
-Omat tekonsahan hän vain oli nähnyt ruumistuneina toiselta puolen
-naisessa, jonka rakastajana hän oli ollut, ja toiselta puolen
-lapsessa, joka oli heidän liitostansa syntynyt. Eikä tuo nainen
-mitään kostontuumaa hautonut, eikä tuo lapsi tietänyt häntä isäkseen.
-Heidän vain tarvitsi näyttäytyä, ja heti oli hänen entisyytensä,
-josta hän oli luullut kokonaan vapautuneensa, kohonnut hänen
-eteensä. On siis totta, ettei voi elämäänsä uudelleen elää. On siis
-totta, että menneisyytemme yhä meitä vainoo tulevaisuudessammekin.
-Onko siinä rikosta, että koettaa, huomattuansa oman kurjuutensa ja
-pyrittyänsä niin rehellisesti sen loasta puhdistautumaan, valmistaa
-uutta kevättä itselleen hakemalla toisen puhtaasta ja lempeästä
-sydämestä sitä, mitä ei enää omasta sydämestään löydä eikä toivo
-vastakaan löytävänsä? Onko ainoatakaan miestä, joka olisi elänyt
-niin, ettei hänen tarvitsisi punastua kihlattunsa edessä, jos tämä
-kihlattu on mitä Henriette oli, kihlattu morsian sanan todellisessa
-merkityksessä, puhdas neitonen, jolle voi sanoa sydämensä pohjasta:
-"Sinua olen hakenut harhaan eksyessänikin"? Tästä tilinteostaan, jota
-Francis ei olisi voinut tarkemmin toimittaa kuolemankaan lähestyessä,
-hänelle kävi selväksi, ettei hänellä ollut oikeutta verrata itseään
-noihin muihin miehiin. Hän näki nyt kihlausliittonsa kaiken
-luonnottomuuden yhtä selvästi kuin hän oli ollut sokea Henrietteen
-sitoutuessaan. Epäilemättä hän oli ollut täysin rehellinen
-lupautuessaan Henriettelle, mutta kaikesta huolimatta oli siinä
-ollut hänen entisyyttänsäkin hiukkasen, tuossa hänen päätöksessään
-liittää sammuva nuoruutensa tuohon nuoruuden sarastukseen. Hänen
-kuumeentapaisessa innostuksessaan tätä liittoa solmiessaan oli ollut
-ikäänkuin liian virkeiden muistojen pakenemista. Rakkautta hän oli
-rakastanut enemmän kuin rakastettua. Paulinen aikaisen haaveilijan
-viimeisiä toiveita siinä oli ollut, niin voimakkaita, että ne häntä
-itseänsäkin huumasivat. Viidenneljättä vuoden iässä hän oli yhä vielä
-sama haaveilija. Tuo sama kiihkeä tunnenautintojen tapaileminen,
-mielenliikutuksien himoaminen oli hänet sitonut Henrietteen niinkuin
-ennen toiseenkin. Hän oli astunut avioliittoa kohti samoin kuin
-ennen avioliitonrikkomiseen, tuon saman rakkauden rakastamisen
-ajamana, joka kummassakin tapauksessa oli hänessä tukehduttanut
-omantunnon äänen. Epäröimättä hän nyt itseään tuomitsi. Epäröimättä
-hän tunnusti itselleen, ettei hänellä ollut oikeutta mennä kihloihin,
-ennenkuin oli täysin selvillä siitä, ettei häntä enää vihat eivätkä
-omantunnonvaivat liittäneet Paulineen, ja sitten -- ja ennen kaikkea
--- ettei hänellä ollut mitään velvollisuuksia pikku Adèlea kohtaan.
-Ummessa silmin hän oli tuon uuden tunteen valtaan heittäytynyt, ja
-siinä oli hänen rikoksensa Henrietteä kohtaan. Hän oli kääntänyt
-katseensa pois sydämensä kurjuudesta, joka olisi voinut hänelle
-muistuttaa, ettei hänen vapautensa ollut niinkään taattu. Voi, eihän
-hän edes tiennyt, olivatko nuo entiset tunteet niin täydellisesti
-sammuneetkaan! Nyt hän ymmärsi, mutta liian myöhään, että muutamat
-henkiset taudit kieltävät onnetonta uhriansa tartuttamasta tautiansa
-toiseen sieluun. Hänen kuritta kehittynyt sielunsa, jossa ei ollut
-tahdonlujuutta ja joka häilyi kaikkien vaikutuksien alaisena, oli
-menettänyt sen itsensähillitsemisvoiman, joka yksin oikeuttaa
-vakavan ja sitovan välipuheen tekemiseen. Tästä seurasi, että
-hänen sielussaan, samoin kuin on laita muutamissa turmeltuneissa
-elimistöissä, haavat eivät voineet kasvaa umpeen. Jo ensimäinen
-koettelemus oli hänelle tämän todistanut. Paulinen koskettamisesta
-syntynyt haava vuoti vieläkin. Olisiko hänen isänrakkautensa niin
-voimakkaasti herännyt vain siitä, että hän näki lapsen, jos ei hänen
-sydämessään vielä olisi tuo toinen haava vuotanut? Peilatessaan
-oman sydämensä syvyyksiä hän huomasi tunne-elämänsä hajanaisuuden,
-ja tämä sai hänet kauhusta värisemään. Unhotusta hakeakseen hän
-silloin koetti siirtää katseensa pois itsestään mahtavaan näköalaan,
-joka hänen edessään leveni, mutta siinäkin hän vain tapasi itsensä.
-Hän näki kaukana siintävän Calabrian meren, jonka ulappa välkkyi
-auringon paisteessa. Laivoja liiteli sen pinnalla, täysin purjein,
-Afrikassa syntyneitten tuulien ajamina. Keinuen ne kulkivat,
-aaltojen pieksäminä, niinkuin hänenkin purtensa oli intohimojen
-pieksämänä kulkenut, ja kun hän oli tahtonut laineitten niin kovasti
-heittelemästä venheestään nousta rannalle pystyttääkseen siihen
-majansa, hän oli sattunut sellaiseen maahan, missä maanjäristys oli
-kaikki kumoon kaatanut. Siinä hän nyt virui onnensa pirstaleiden
-keskellä odottaessaan lopullista häviötänsä, jos ei hän Henrietten
-anteeksiannosta saisi viimeistä pelastuksen mahdollisuutta...
-Pelastus siinä oli kyllä, mutta oliko siinäkään terveyttä? Voisiko
-hänen onneton lemmittynsäkään hänelle suoda sydämen rauhaa, kun oli
-tuo lapsi, tuo pikku tyttö, jonka isä hän tiesi olevansa? Ja jos tuo
-avioliitto toteutuisi, voisiko hän silloinkaan, kun nojasi päänsä
-vaimonsa povea vasten, unhottaa toisen kiusaantuneesta povesta
-kohonnutta hätähuutoa, kuolemaa tekevän viattomuudenjulistusta,
-joka oli niin ilmeisesti tosi ja joka väitti, ettei onneton ollut
-ansainnut murtavaa iskua? Voisiko hän unhottaa poloisen riutunutta ja
-surkastunutta ruumista, jota hän oli sylissään kantanut tuona tuskan
-hetkenä ja joka oli todisteena hänen toimittamastaan pyövelintyöstä?
-Voisiko hän unhottaa mennyttä elämäänsä, itseänsä unhottaa? Oi,
-tulipatsas, joka maan kohdusta ilmaan kohoaa luoden hävitystä
-ympärilleen, tuntuu kyllä kauhistuttavammalta kuin ihmissieluun
-kätketty liekki, joka kenenkään näkemättä kuihduttaa sydämen onnen.
-Mutta tämän tuottamat salaiset tuhotyöt, jotka eivät mitään näkyviä
-jälkiä jätä, ovat sittenkin traagillisimmat ja vastustelevat
-voimakkaimmin painajaisen houreesta kohonnutta ajatusta, että taivas
-olisi tyhjä, maailma tuomaria ja lohduttajaa vailla!
-
-       *       *       *       *       *
-
-Vaivoin olivat vierineet nuo surulliset hetket, viikon päivät
-verkalleen venyneet näissä mietteissä. Rouva Scilly'n lupaama
-odotusaika oli lopussa, ja sen kestäessä ei Francis ollut saanut
-kreivittäreltä kuin yhden kirjeen, joka vielä kehotti toivoon ja
-rohkeuteen. Muuten hän ei ollut kuullut mitään Palermosta eikä
-tulevaisuuttansa koskevista asioista. Muutamat ihmiset yhä piintyvät
-sallimususkossaan, kuta vakavampia, heidän etuansa koskevia asioita
-on tekeillä. Francis'ssakin kaikki yksinäisyyden synnyttämät
-ajatukset yhä vain tiivistivät sitä fatalismin usvaa, jossa hän
-hapuili. Ja mahdotontahan hänen olikin itse missään suhteessa
-kohtalonsa kulkua suunnata, kun hänen näin oli täytynyt luovuttaa
-ohjakset toisten käsiin ja itse heretä toimettomaksi. Olisiko hän
-voinut Henrietten vastarintaa voittaakseen löytää liikuttavampia
-sanoja kuin tuo vakava ja hurskas äiti, joka antamalla hänelle
-anteeksi oli tyttärelleen todistanut, minkä verran katuva ansaitsi
-sääliä? Hän luotti melkein taikauskoisesti tähän jaloon naiseen, jota
-hän oli luullut niin leppymättömän ankaraksi ja joka päinvastoin
-oli hänelle osoittanut niin suurta laupeutta; ja vaikka hänen
-sisällinen väristyksensä kävi yhä tuskallisemmaksi, kuta pitemmälle
-viikko kului, hän sittenkin vielä toivoi sen verran lievennystä
-huoliinsa, kuin hänen ylipäänsä oli sallittu toivoa. Mutta kun hän ei
-kahdeksannen päivän aamuna saanut kreivittäreltä mitään sähkösanomaa,
-jossa olisi ollut hänelle kehotus iltajunassa saapumaan, hänen
-pelkonsa alkoi käydä niin tuskaiseksi, että hänen täytyi itse
-sähkösanomalla tuota vastausta kiirehtiä. Mihin mielentilaan hän
-joutuikaan, kun hän vastaukseksi tähän sähkösanomaansa sai kehotuksen
-odottamaan samana päivänä Palermosta lähetettyä kirjettä. Rouva
-Scilly ei siis heti voinut kutsua häntä takaisin. Hän ei sanallakaan
-kosketellut lopullista ratkaisua eikä sitä tulosta, minkä hän oli
-puoltajatoimessaan saavuttanut. Olivatko äidin neuvot ja varoitukset
-siis rauenneet tyhjiin? Vai olisiko Henriette pyytänyt pitempää
-miettimisaikaa? Mikä salaisuus piili tuon äänettömyyden takana? Kyllä
-Francis jo luuli tuntemiskykynsä tylsyneen kuusi viikkoa kestäneen
-hirvittävän rauhattomuuden aikana. Mutta vaikka hän oli suuresti
-kärsinyt, niin ei hän sittenkään koskaan ollut niin kärsinyt kuin
-sinä yönä, joka oli tuon sähkösanoman tulon ja kirjeen saapumisen
-välillä. Kun hän vihdoinkin, yökautisen kuumeen kestettyään, sai
-kirjeen käteensä, kuinka vapisikaan hän kuorta avatessaan. Hän
-näki, että siinä oli aivan lyhyt kirje rouva Scilly'ltä ja toinen,
-sulkematon kirjekuori, jossa ei ollut mitään osoitetta. Ensimäiset,
-rouva Scilly'n kirjoittamat sanat hämmästyttivät häntä niin suuresti,
-että hänen täytyi istuutua, ja silmät kyynelten sumentamina hän
-luki nuo muutamat lauseet, jotka olivat ratkaisevat niinkuin
-kuolemantuomio ja joissa käsialakin osoitti lähettäjän valtavaa
-mielenliikutusta:
-
-    "En voi kirjoittaa Teille mitään tänään, rakas Francis. Olen
-    epätoivoissani. Tähän suljettu kirje, jonka olen ottanut
-    lähettääkseni, ilmoittaa Teille, mitä olen huomannut Henrietten
-    ajattelevan. Kaikki mitä äiti voi sanoa tyttärelleen kumotaksensa
-    hänen päätöksensä, vaikkapa oman henkensä kaupalla, sen olen
-    hänelle sanonut. Kaikki on tyhjiin rauennut. Ylihuomenna
-    lähdemme täältä Tunisiin ja sieltä Algeriin. Ennen lähtöäni
-    toivon jaksavani lähettää Teille seikkaperäisen selonteon
-    viimeisestä, Teitä koskevasta keskustelustamme ja niistä syistä,
-    jotka ovat hänet tähän purkamiseen johtaneet. En vieläkään voi
-    suostua pitämään niitä peruuttamattomina, yhtä vähän kuin voin
-    suostua katsomaan ratkaiseviksi hänen uskonnollisesta kiihkosta
-    syntyneitä tuumiansa, joihin pelkään vasten tahtoani johtaneeni
-    hänet. Toisia tietoja olin toivonut voivani Teille lähettää,
-    ja kun ajattelen, mitä mahtanettekaan tuntea sillä hetkellä,
-    jolloin nämä rivit Teille saapuvat, niin liikutukseni käy niin
-    valtavaksi, etten voi tänään Teille muuta sanoa kuin tämän
-    vakuutuksen, johon tahtoisin panna koko sydämeni: ajattelen Teitä
-    niinkuin äiti poikaansa.
-
-                                               _Louise Scilly_."
-
-Nuori mies luki yhä uudelleen nämä lauseet, jotka olivat niin lyhyet,
-mutta joissa hän huomasi niin vilpitöntä ja sääliväistä ystävyyttä,
-että jos ei se kyennyt hänen puoliansa pitämään, niin vastarinta
-varmaankin oli voittamaton. Mitä mahtoikaan tuo toinen kirje
-kätkeä? Hän ei uskaltanut sitä avatakaan, niin suuresti hän pelkäsi
-kouraantuntuvaa todistetta Henrietten tunteiden muuttumisesta. Jo
-ensimäisestä sanastahan oli käyvä selville, kuinka täydellinen tuo
-muutos oli, siitä nimittäin, miksikä Henriette häntä kirjeessään
-nimittäisi. Mutta täytyihän hänen kumminkin lopuksi avata kirje,
-ja sen sisällys vihdoinkin sammutti hänen toivonsa liekin, joka
-kreivittären kirjeestäkin huolimatta vielä oli heikosti palanut.
-Henriette kirjoitti:
-
-    "Olen rukoillut Ristiinnaulitun kuvalta rohkeutta voidakseni
-    kirjoittaa mitä minun täytyy sille, jonka nimeä kerran uneksin
-    saavani kantaa, sille, jota olen rakastanut niinkuin en koskaan
-    enää ole rakastava, ja hänen tulee tietää, että vaikka minut
-    hänestä erottaa mitä peruuttamattomin päätös, niin hän on aina
-    äitini jälkeen oleva sydäntäni lähinnä. Hänen tulee tietää, ettei
-    hänen morsiamestaan enää tässä maailmassa toisen morsiameksi
-    ole. Tahdon pysyä hänelle uskollisena aina hautaan saakka,
-    vaikka tosin en maailman käsityksen mukaan. Mutta voin itsestäni
-    sanoa, kuten opetuslapsilleen sanoi taivaallinen ystäväni ja
-    lohduttajani, jonka kuva on tässä edessäni: 'En ole enää tästä
-    maailmasta.' Jos minulla ei olisi velvollisuus täytettävänä
-    hellää ja hurskasta äitiäni kohtaan, niin sanoissani voisi olla
-    enemmän todellisuutta, mutta ei enemmän totuutta. Tässä hengessä
-    tämä kirjeeni on kirjoitettu, ja tahtoisin että se, jonka käsiin
-    se muutamien tuntien kuluttua joutuu, ottaisi sen samoin vastaan,
-    että hänessä sitä lukiessa heräisi tuo outo tunne, joka suopi
-    arvoa ja juhlallisuutta kuolleen käskylle. Minulla on kenties
-    oikeus tätä vaatia, sillä jos kärsimys pyhittää kuoleman, niin
-    minä luulen, että olen kärsinyt niin paljon kuin ihminen voi
-    kärsiä. Ainakaan en koskaan ole voinut suurempaa kärsimystä
-    kuvitella.
-
-    Vaikka nämä ovat kovia sanoja kuunnella ja vielä kovempia
-    sanoa, niin minun täytyy niissä pysyä, sillä minun tulee puhua
-    niinkuin puhuisin itselleni, niinkuin omatuntoni vaatii.
-    Niin, tämä kärsimys on ollut kauhea, sillä minun on äkkiä,
-    ilman valmistusta, ollut pakko tunnustaa, että kuukausmääriä
-    olin elänyt unelmassa ja etten tietänyt mitään hänestä, jota
-    rakastin, en mitään hänen entisyydestään ja tuskinpa mitään
-    hänen luonteestaankaan. Hän oli pitkien vuosien kestäessä
-    tuntenut toisia tunteita, kokenut iloja ja suruja, joista minä
-    en mitään tiennyt. Hänen muistoaan painoivat sellaiset teot,
-    joihin en olisi voinut luulla kunnon miehen kykenevän ja jotka
-    vielä tälläkin hetkellä tuntuvat minusta niin mahdottomilta
-    uskoa, että jos eivät niiden surkeat seuraukset minua niin
-    armottomasti ruhjoisi, niin en vieläkään niitä todeksi uskoisi,
-    vaan vieläkin luulisin niitä hirvittävän unelman houreiksi. Minä
-    en hänen arvostelijaksensa kohoa. Minä en häntä tuomitse. Olen
-    äitini sanoista ymmärtänyt, ettei hän ole nuorista miehistä
-    ainoa, jonka entisyys kätkee sellaisia salaisuuksia, vaan että
-    useimmat päinvastoin ovat hänen kaltaisiansa. Olin luullut
-    häntä muita paremmaksi. Olin ollut niin ylpeä hänestä, niin
-    ylpeä hänen sielunsa jaloudesta, niin täydellisesti vakuutettu
-    siitä, että olisin voinut tietää hänestä kaikki, seurata hänen
-    elämäänsä tunti tunnilta, hetki hetkeltä, ennen niinkuin nytkin
-    -- niin, tietää hänestä kaikki, saadakseni vain jokaisesta
-    hänen teostaan, jokaisesta hänen pyrinnöstään yhä enemmän
-    rakkauden, kunnioituksen, ihailun aihetta. Ah, olinhan kumminkin
-    lukenut kirjoista, joita minun olisi pitänyt uskoa, ettei
-    maailman rakkaus muuta tarjoa kuin surua ja pettymystä; olinhan
-    lukenut, että on mieletöntä panna toivonsa ja luottamuksensa
-    kehenkään muuhun kuin Vapahtajaan. Sen sijaan, oi Jumalani,
-    että olisin tätä neuvoasi noudattanut, kiitin sinua joka päivä
-    siitä, että yksin minä olin saanut rakastettavakseni ystäviä,
-    jotka eivät luottamustani ja toivoani pettäneet. Rakas, hyvä
-    Jumalani, jos sokeasta ylpeydestä sen tein, niin kyllä olenkin
-    rangaistukseni saanut! Olen nähnyt hänen valehtelevan, nähnyt
-    lemmittyni valehtelevan. Olen kuullut hänen tunnustavan tekoja
-    niin häpeällisiä, etten voi niitä unhottaa. Sain tietää, että
-    hän oli minua viikkomääriä pettänyt, osoittamatta minulle
-    senkään vertaa ystävyyttä, että olisi itse tunnustanut ja
-    siten säästänyt minulta tuon kauhistavan yllätyksen. Hän oli
-    jakavinansa meidän yksinkertaisen ja rauhallisen elämämme, vaikka
-    tämän ohessa salaa eli toista elämää. Tekopyhyyttä oli jokainen
-    hänen hymynsä, jokainen hänen katseensa, jokainen hänen sanansa
-    kokonaisen kuukauden kestäessä. En minä mustasukkaisuudesta
-    kärsi, vaikka minun kyllä on kauheata ajatella, että hän on samat
-    sanat muillekin sanonut eikä vain minulle, että hän on toista
-    rakastanut, niinkuin olen luullut hänen minua rakastavan, ja
-    ettei asia mitenkään, ei mitenkään ole muutettavissa. Mutta tässä
-    ei kumminkaan ole pahimman tuskani aihe. Siinä se on, etten enää
-    voi kunnioittaa häntä, jota en ole herennyt rakastamasta.
-
-    Jos olen näin eksynyt valittamaan huoliani kirjoittaessani
-    sille, josta ne ovat lähteneet, niin en sitä tee kapinallisessa
-    mielessä, sillä olen suostunut kantamaan ristini. Vaan olen
-    sen tehnyt tietäen, että hän yksin voi huoliani lievittää
-    käyttäytymällä niin, että voin ajatuksissani häntä kohdella,
-    ellen niinkuin ennen, niin ainakin toisin kuin nyt. En minä
-    suinkaan tahdo kapinoida kärsimyksiäni vastaan: luulenpa
-    päinvastoin että niitä siunaan, jos niistä voi jotakin hyvää
-    koitua kolmelle onnettomalle, joista kaksi on rikoksellista
-    ja kolmas viaton. Vaikka minä sanoessani itseni irti hänestä,
-    jolle olin lupautunut, olen hänellekin antanut täyden vapautensa
-    takaisin, ja vaikka hänen ei siis tarvitse välittää tästä
-    viimeisestä pyynnöstäni, jonka olen aikonut hänelle lausua,
-    niin tiedän kumminkin, ettei kaikki ole ollut valhetta siinä
-    hellyydessä, jota hän on sanonut tuntevansa minua kohtaan,
-    ja ettei hän tätä viimeistä harrasta pyyntöäni hylkää...
-    Hänellä on kuljettavana tie, joka ei enää ole minun tieni,
-    mutta jossa, elköön hän sitä unhottako, kaikella sydämelläni,
-    kaikilla rukouksillani tahdon häntä seurata. Jos hän on voinut
-    luulla tahtoessaan antaa minulle elämänsä, että tuo elämä oli
-    hänen omansa, niin ei hän nyt ainakaan voi sitä luulla. On
-    olemassa lapsi, hento ja heikko tyttönen, jolla olisi oikeus
-    turvautua häneen, jos hänkin tietäisi kaikki. On olemassa
-    onneton nainen, jonka hän on syössyt kurjuuteen. Ei ole minun
-    soveliasta sanoa sen enempää, mutta jos kerran kuulisin,
-    että se, joka on ollut kihlattuni, on sovittanut mitä tuosta
-    hirveästä menneisyydestä vielä on ollut sovitettavissa,
-    niin siunaisin, toistan sen vieläkin, siunaisin sitä iskua,
-    joka erottaessaan meidät antoi hänelle tilaisuuden täyttää
-    ehdottoman, välttämättömän velvollisuutensa. Luotan niin suuresti
-    tuohon raamatunlauseeseen: 'Mitä ikinä te anotte Isältä minun
-    nimessäni, sen hän antaa teille', etten voi epäilläkään ettei
-    niin olisi käyvä. Olen päinvastoin täydellisesti vakuutettu,
-    että nuo kaksi sielua, jotka ovat toisilleen niin paljon pahaa
-    tehneet, pelastuvat siten, että tunnustavat vastuunalaisuutensa
-    kolmatta kohtaan, joka on ollut heidän koettelemuksensa ja
-    josta heille kenties lunastus koituu. Niin, olen rukoillut,
-    että se tapahtuisi huolimatta kaikista esteistä, jotka nyt
-    näyttävät kumoamattomilta. Ainoa este, joka minusta riippuu,
-    on nyt hävinnyt, koska liittomme on ratkaisevasti purettu. Ja
-    toisetkin kyllä häviävät, sitä en epäile, ja sinä päivänä en ole
-    kyyneliäni katuva. Olen kumminkin niitä paljon vuodattanut ja
-    hyvinkin katkeria. Mutta onhan ihmisiä, jotka antavat henkensä
-    pelastaaksensa sen, jota rakastavat. Voi kai samalla ilolla
-    tarjota kyynelensä sen hyvän lunastamiseksi, mikä on kalliimpi
-    katoavaista elämäämme. Semmoisiksi lunnaiksi olen tahtonut
-    tarjota tuskani. Sentähden olen luullut velvollisuudekseni
-    paljastaa todelliset ajatukseni ja tunteeni. Kiitän Jumalaa, että
-    olen sen jaksanut tehdä.
-
-                                            _Henriette Scilly_."
-
-Tämä viaton ja kaunistelematon kirje, johon lapsi parka oli tahtonut
-panna sydämestään kaiken, mikä suinkin oli mahdollista, erosi niin
-suuresti siitä, mitä Francis oli odottanut, että hänen täytyi lukea
-se useampia kertoja, ennenkuin tajusi olevansa täydessä tolkussaan.
-Unennäköä se ei sittenkään ollut. Henrietten käsiala siinä oli, hänen
-hieman avuttomat ja jäykät puhetapansa, kun hänen piti ilmaista
-ajatusta, joka oli hänestä vaikea selittää, hänen tuntemistapansa
-varsinkin ja hänen melkein sairaloinen tunteellisuutensa, joka oli
-herkkä vähimmillekin vivahduksille. Hän oli käyttänyt kolmatta
-persoonaa, jottei hänen olisi tarvinnut pahoittaa Francis'n
-mieltä käyttämällä uutta nimitystä, sillä hän arvasi Francis'n
-tätä pelkäävän. -- Hänen uskonnollinen hartautensa, kärsimyksissä
-ristinkantamiskiihkoksi kehittyneenä, oli hänet johtanut tähän
-hurjaan haaveiluun, herättänyt hänessä tuon mielettömän tuuman
-kehottaa lemmittyänsä menemään entisen rakastajattarensa kanssa
-naimisiin. Niin, epäilemättä hän oli katkeria kyyneliä vuodattanut
-jo kuvitellessaankin sellaista liittoa. Ja mikä hellyys tuossa
-rakkaudentunnustuksessa, joka häneltä pääsi samassa hetkessä,
-jolloin hän ainiaaksi luopui tämän rakkauden tuottamasta suloudesta,
-vaikka hän vieläkin olisi voinut sitä nauttia!... Ainiaaksiko?...
-Ajatellessaan että tämä kirje, josta virtasi viattoman ja
-ihanan sielun valtavaa viehätystä, oli samalla jäähyväiskirje.
-Francis tunsi joutuvansa sellaisen epätoivon raivon valtaan, joka
-nostaa meidät kapinaan kuolemaakin vastaan. Se oli tuollainen
-silmitön vimmanpuuska, joka pakottaa uhrinsa heittäytymään laivaan,
-rautatievaunuun, hevosen selkään. Hänen täytyy lähteä liikkeelle
-viipymättä, ajasta ja matkasta huolimatta, hänen täytyy rientää,
-saapua kaipaamansa luo määräajan kuluessa. Avojaloin hän sellaisina
-hetkinä juoksisi vaikkapa palavilla hiilillä joutuakseen ajoissa
-puristamaan ystävän kättä, päästämään epätoivoisen huutonsa: "Elä
-lähde, elä minua hylkää!..." Voimattomaksi useimmiten tuo huuto
-jää, eikä se välttämätöntä eroa estä. Mutta ilmoille sen kumminkin
-täytyy päästä. Francis katsoi kelloonsa. Vähän vailla kaksitoista.
-Messinasta Palermoon kulkeva juna, joka pysähtyi Cataneen, lähti
-kahden aikaan. Kymmenen aikaan hän oli saapuva Continentaliin.
-Rouva Scilly ja Henriette olivat sanoneet lähtevänsä ylihuomenna,
-aamusella. Olihan hänellä siis aikaa viimeiseen otteluun...
-Pitkiltä hänestä tuntuivat nuo kaksi tuntia, hitailta sisilialaisen
-pikajunan pyörät, kun hän oli noussut vaunuun. Lentää sen olisi
-pitänyt, kiitää niinkuin linnut, jotka avaruutta halkovat. Vaununsa
-avonaisesta ikkunasta hän näki niiden liitelevän, itse istuessaan
-kalvavien huolien maahan sitomana. Ja sitten, kun yö oli pimeyteensä
-upottanut maisemakuvatkin, jotka yksitoikkoisina hänen ikkunansa
-ohitse vilahtivat, niin ettei hän niilläkään voinut ajatuksiansa
-viihdytellä, mitkä kamalat aavistukset kohosivatkaan silloin
-pimeyden tyhjyydestä häntä kiusaamaan, niin että hän vihdoin
-kuvitteli sellaistakin, että juna suistuisi raiteilta tai tapaturma
-keskeyttäisi matkan, ennenkuin hän ehti määräpaikkaansa! Hurjan
-kärsimättömyytensä houreissa hän meni niin pitkälle, että kun hän
-vihdoinkin huomasi onnellisesti saapuneensa perille ja astuvansa
-Palermon asemasiltaa, tämä luonnollinen asia tuntui hänestä
-odottamattoman hyvältä enteeltä. Vihdoinkin hän oli päässyt samaan
-kaupunkiin kuin Henriette, päässyt häntä näkemään.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Näissä mielettömissä matkoissa, joihin ryhdymme intohimoisen
-tunteen pakosta, sentähden ettemme enää kestä eroa, on aina
-lopulla hyydyttävä pettymyksen hetki, se nimittäin, joka lähinnä
-seuraa perilletuloa. Päästyämme matkamme päähän kärsimättömyydestä
-vavisten, järki melkein sekaisin palavan innostuksemme kiihkosta,
-me törmäämme noita pieniä aineellisia esteitä vastaan, jotka
-uudestaan erottavat meidät siitä, jota rakkautemme etsii meidän noin
-vimmatusti rientäessämme. Francis'hin nämä pienet hermostuttavat
-esteet vaikuttivat sitä tuskastuttavammin, kun hänen oli kestettävä
-palvelijainkin sanattomia huomautuksia. Ensiksikin siinä oli
-Continentalin ovenvartia, jonka ilmeinen hämmästys pistoksena tunki
-nuoren miehen vuotavaan sydänhaavaan. Hänen elämänsä draama, joka
-oli kehittynyt hotellin, uteliaisuutta ja juoruja vilisevän talon
-keskellä, ei voinut kokonaan jäädä palvelijain huomaamatta. Nayrac
-tiesi sen jo edeltäpäin, ja tämä häntä vaivasi. Mutta enemmän vielä
-tuo tunne yltyi hänen tavatessaan Vincentin, jonka hän kohta käski
-luokseen pyytääkseen häntä toimittamaan kreivittärelle kiireessä
-kyhätyn kirjelipun. Hänen pitkän kihlausliittonsa lämpimänä aikana
-tuon vanhan sotamiehen tuttavallinen ystävyys oli häntä suuresti
-miellyttänyt. Nyt sitävastoin uskollisen palvelijan kasvoissa
-kuvastuva neuvottomuus ja hämmästys uudisti hänessä tuon tunteen,
-että hänen sydämensä herkimmät ja arimmat salaisuudet olivat heitetyt
-palvelijakunnan pohdittaviksi. Ja sitten, kuinka kaikki nyt oli
-muuttunut! Ennen hän oli astunut rouva Scilly'n salonkiin niinkuin
-omaansa, lupaa pyytämättä, ja nyt hänen täytyi vieraana ilmoittautua!
-Hän oli palannut huoneeseensa odottamaan kirjeensä vastausta. Osaston
-palvelijan tehdessä hänen vuodettaan ja toisen sytyttäessä tulta
-Francis muisteli, miltä tämä huone oli näyttänyt hänen saapuessaan
-tänne ensimäisen kerran Parisista kihlattuansa tapaamaan, kuinka
-se silloin, kukkasien koristamana, oli iloisesti hänelle hymyillyt
-aamun sinertävässä kirkkaudessa. Kuinka ikävältä näyttikään se
-nyt kynttilöiden valossa ja epäjärjestyksessään, hänen siihen nyt
-odottamatta palattuansa. Ja miksikä Vincent niin kauan viipyi?
-Vihdoinkin kunnon mies palasi ilmoittamaan, että kreivitär odotti.
-Mitä olisikaan hän antanut saadaksensa tietää, oliko Henriettekin
-siellä!... Mutta hänen ei johtunut mieleenkään sellaista kysyä.
-Etehisen ovi jo hänelle aukeni, sitten salin ovi. Tuon suuren,
-paljastetun huoneen tyhjyys kouristi hänen sydäntänsä niinkuin äsken
-hänen omankin huoneensa kolkkous. Yksi ainoa lamppu valaisi sen
-alastomuutta, jonka silmiä loukkaava prameus kävi niin tuntuvaksi
-nyt, kun siinä ei enää ollut noita naisellisesti aistikkaita pieniä
-koristeita, jotka olivat antaneet sille elävän muotonsa. Kaikki oli
-kadonnut: haalea väriset kankaat, jotka olivat verhonneet uutuudesta
-loistavia, punaisella päällystettyjä huonekaluja, muotokuvat, jotka
-painoivat persoonallisen leimansa vähimmänkin pöydän tai kuvahyllyn
-nurkkaan, pienet koristekalut, jotka tässä satunnais-asunnossa
-johtivat mieleen oman kodin lämpöä, kirjat, jotka iltapuhteiden
-pituutta sulostuttivat, kukkavihkot, joiden järjestämisessä
-Henrietten viehättävä kauneusaisti ilmeni. Keskellä tätä Francis'n
-mielestä kammottavaa kolkkoutta seisoi kreivitär, mutta yksin, kasvot
-levottomuudesta väristen.
-
--- "Ah, lapsi raukkani", sanoi hän astuen nuorta miestä vastaan,
-"ette siis ole kirjeitämme saanut?..."
-
--- "Siksi että olen ne saanut minä olen tullut", vastasi tämä.
-"Tahdon puhua neiti Scilly'lle vielä kerran. En voi erota hänestä
-näin, eikä hänkään voi syytetyltä kieltää oikeutta puolustautua...
-Rukoilen teitä, pyytäkää häntä ottamaan minut vastaan, viideksi
-minuutiksi vain, teidän läsnäollessa... Sitten, lupaan sen kunniani
-kautta, en enää koetakaan häntä lepyttää, päättäköön mitä tahansa,
-mutta armosta, kerran vielä, viimeisen kerran..."
-
--- "Voi", vastasi äiti päätänsä pudistaen, "olen juuri itse koettanut
-häntä siihen taivuttaa, äsken, kun kirjelippunne sain... Te ette
-tiedä, minkä horjumattoman päätöksen olen kohdannut. Hän väitti,
-ettei hän enää aikonut mennä huoneestaan ulos, ennenkuin oli aika
-lähteä laivalle. Enhän kumminkaan voi häntä pakottaa puhumaan teille,
-ja te kai olette liiaksi hienotapainen voidaksenne häntä kadulla
-lähestyä julkisesti, vastoin hänen tahtoansa... Kuulkaa, Francis",
-jatkoi hän, "jos olen todellakin ollut teille hyvä, niinkuin
-viime kirjeessänne sanoitte, jos te minua kohtaan tunnette sitä
-kiitollisuutta, jota väitätte tuntevanne, niin minä nyt puolestani
-teitä rukoilen, antakaa meidän mennä koettamatta häntä tavata. Siitä
-vain syntyisi häpäiseviä juttuja. Ja sitäpaitsi asia voisi johtaa
-mitä turmiollisimpiin seurauksiin. Hän on ollut niin sairas! Hän on
-vieläkin perin hermostunut! Ah, elkää häntä minulta surmatko, ja
-hyödyttä vielä, sillä, vannon sen teille, ja onhan minulla oikeus
-vaatia että uskotte, hän kuolee, ennenkuin suostuu päätöksestään
-luopumaan; aika yksin voi häntä taivuttaa..."
-
--- "Mutta", jatkoi nuori mies, "lupaattehan, että saan hänelle
-kirjoittaa... Suostuttehan toimittamaan hänelle kirjeeni, ennenkuin
-hän lähtee..."
-
--- "Olen sitäkin ajatellut, saatte minua uskoa", sanoi äiti, "ja
-olen kysynyt häneltä, mitä hän tekisi, jos saisi teiltä kirjeen. --
-'Polttaisin sen lukematta', vastasi hän..."
-
--- "Hyvä Jumala", vaikeroi Francis heittäytyen tuolille ja tuijottaen
-avuttomasti tähän synkkään huoneeseen, jossa hän oli niin monta
-onnellista hetkeä nähnyt, "minne nyt olen joutuva! Hirveästi olen
-kärsinyt näinä viimeisinä päivinä, mutta elin sittenkin toivosta. En
-voinut suostua siihen ajatukseen, että kaikki olisi lopussa meidän
-kesken, ilman yhtäkään sanaa, ainoatakaan sanaa, yhtä ainoatakaan..."
-
--- "Täytyy vieläkin toivoa", sanoi äiti, "täytyy toivoa ja luottaa
-minuun..."
-
-
-
-
-XIII.
-
-LUVATUN MAAN TOINEN RANTA.
-
-
-Viisi viikkoa oli jo kulunut siitä, kuin _Regina Margherita_,
-Neapelista Palermoon ja Tunisiin kulkeva, sisilialaisen
-laivaosakeyhtiön höyrylaiva, oli lähtenyt merelle, harmaalle,
-liikkumattomalle ja kylmälle, ikäänkuin kuolleelle merelle, vieden
-mukanaan kreivittären ja hänen tyttärensä. Viisi viikkoa oli kulunut
-siitä, kun Francis, aallonmurtajalla seisten, oli nähnyt tuon laivan
-etenevän, tasaisesti ja hitaasti poistuvan niinkuin päivätkin,
-niinkuin tunnitkin, yhtä auttamattomasti kadoten. Jumala, kun täytyy
-nähdä rakastettunsa noin lähtevän, saamatta hänelle kertoa kuinka
-suuresti häntä rakastaa, puristamatta hänen kättänsä, sanaakaan
-sanomatta! Sillä Henriette oli pysynyt päätöksessään, ja nuoren
-miehen oli täytynyt heittää jäähyväisensä tuolle poistuvalle laivalle
-vain, joka pienenemistään pieneni, kunnes siitä ei enää ollut
-jäljellä muuta kuin aukean ulapan ja aavan taivaan avaruuden rajalla
-liikkuva piste. Tuolle savuhahtuvalle vain, joka hajosi elottomaan
-ilmaan, hän oli saanut eron katkeruuden kertoa. Sen mukanahan hän
-näki saavuttamattomiin hälvenevän siunatun rakkausonnensa sulouden,
-vilahdukselta näkemänsä paratiisin, Luvatun maansa autuuden... Ja
-viiden viikon kuluttua hän saman aallonmurtajan kaiteeseen nojaten
-näki toisen laivan lähtevän samasta satamasta, yhtä verkalleen ja
-tasaisesti etenevän... Se oli iltasella, helmikuun loistavan päivän
-sammuessa, kirkkaan maiseman vähitellen synkistyessä. Iltahämärässä
-aallonmurtajaa vasten särkyvät laineet tuntuivat kolkosti kohisevan,
-niinkuin toisenkin poistuessa tumman sinipunervan, melkeinpä
-mustan veden pinnalla ja hajoitellessa savuansa samaan äänettömään
-avaruuteen. Mutta taivaanrannalla mailleen menevä aurinko,
-kullassa ja purppurassa kylpien, tarjosi satumaisen näyn,-- ja
-vaikka nuoren miehen katse oli syvää kaihoa täynnä, hänen laivan
-kulkua tähystäessään, oli siinä kumminkin pohjalla kaukaisen,
-taivaanrannalla hehkuvan kirkkauden heijastus, toivon kipinä
-äärettömän kaihomielisyyden keskellä, lämmön leyhkä värisyttävässä
-yössä, johon hänen kohta oli koko luonnon keralla vaipuminen, kun
-illan rusko sammui ja loittoneva laiva kokonaan häipyi näkyvistä.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Francis näki sen yhä edemmäksi siirtyvän, tuon laivan, niinkuin
-hän oli toisenkin nähnyt, ja hän kuuli aaltojen valittavan ja
-nyyhkyttävän, niinkuin nyyhkytti hänen omassa povessaankin tuo
-pohjaton kaiho. Raskaampi, kolkompi vielä oli tämä lähtö kuin toinen.
-Sillä tuo siropiirteinen laiva, jonka hieno köysitys kuvastui
-laskevan talvipäivän kirkkautta vasten, keinutti kannellaan hänen
-tytärtänsä, hänen omaa herttaista Adèleansa, joka siellä seisoi
-mustiin puettuna kolmen naisen keskellä. Rouva Raffrayen kaksi
-uskollista palvelijaa siinä oli hänen kanssaan, mutta kolmas ei
-ollutkaan rouva Raffraye. Ennenkuin laiva lähti liikkeelle, oli
-rannalla seisoja nähnyt lastaajain nostavan kannelle ja siitä
-laskevan ruumaan kamalamuotoisen esineen, jota ei pieni tyttö
-nähnyt, koska matkatoverit silloin pidättivät häntä laivan toisessa
-päässä... Se oli ruumisarkku, missä lepäsi tuo onneton, jonka kurjana
-rakastajana Francis oli ollut, jonka tähden hän oli niin suuresti
-kärsinyt ja jota hän itse oli niin armottomasti kiduttanut, jota hän
-oli leppymättömällä julmuudella vuosimääriä paennut ja jonka hän
-jälleen oli tavannut, kuullakseen hänen haudan partaalta rukoilevan
-hiukan oikeutta. Voi, miten oli oikeus nyt pantava täytäntöön,
-kun rukoileva siinä nukkui jäykkänä ja liikkumatonna, mykkänä
-ja kuurona lautojen välissä? Yhtä vienosti ja surunvoittoisesti
-laivaa tuudittavat laineet kuolleelle lauloivat laulujansa kuin
-rannalta katsojallekin, mutta niitä ei kuunnellut tuo matkaaja,
-joka palasi kotimaahansa kalmiston ikuista unta nukkumaan. Eihän
-hän lapsensakaan ääntä kuullut, kun tämä häntä luoksensa kutsui, ei
-kiduttajansa huokausta, kun tämä, otsa käsiin painuneena ja sydän
-tunnonvaivojen kalvamana, häneltä haudan tuolta puolen rukoili sitä
-anteeksiantoa, jonka itse oli häneltä kieltänyt, häntä uskottomaksi
-luullessaan. Ah, miksikä he olivatkaan niin myöhään tavanneet
-toisensa! Tuo kohtaaminen oli toiselta riistänyt onnen, antamatta
-toiselle mitään muuta kuin entisyyden myrkkyä, joka katkeroitti
-hänen elämänsä viimeiset hetket. Koston vainaja kyllä oli saanut,
-koska hän epäilemättä oli kuullut, että hänen entisen rakastajansa
-kihlausliitto oli ainiaaksi purettu. Mutta oliko siinä millä korvata
-hänen yhdeksänvuotisen yksinäisyytensä kyyneleitä? Oliko siinä millä
-lieventää niitä tuskia, jotka olivat vähitellen hänen elämänsä
-loppuun kuluttaneet, niin ettei onnettomasta enää, hänen yhtyessään
-entiseen lemmittyynsä, ollut muuta jäljellä kuin tuo kalpea varjo,
-joka oli Francis'n sylissä värissyt ja jonka kosketuksen tämä luuli
-tuntevansa vielä tälläkin hetkellä, lähettäessään yhä lisääntyvien
-laineitten takaa myöhäisen katumuksensa huokauksen?
-
-       *       *       *       *       *
-
-Yhä kauemmaksi oli laiva väistynyt, mutta aavalle merelle jouduttuaan
-se ei kääntynytkään Afrikkaa kohti kuten tuo edellinen; suoraan se
-suuntasi kulkunsa Italiaan ja Neapeliin päin, yhä syvemmälle se
-sukelsi laskevan auringon purppuraan, joka nyt jo peitti puolet
-äärettömästä taivaanrannasta. Räikeänä vastakohtana oli kyllä
-taivaan kuolematon kirkkaus tuolle naisen ruumisarkulle, jota laiva
-nyt kantoi yli synkkien vesien, mutta nuoren miehen sydämessä ei
-enää ollut sitä toivotonta surua kuin viisi viikkoa sitten...
-Tunsihan hän vieläkin yhtä syvästi kihlauksen purkautumisen ja
-tunnonvaivojen katkeruuden, mutta hänessä oli tapahtunut kehitys,
-joka salli hänen tällä hetkellä suoristautua ja kohdistaa katseensa
-tuohon häikäisevään taivaanrantaan, niinkuin hän sen kohdisti omaan
-kohtaloonsa. Viisi viikkoa sitten, kun hän tässä samassa paikassa
-katseli sitä laivaa, joka vei häneltä Henrietten, hänen ruhjottu
-rakkautensa nousi voimattomaan kapinaan. Se vaati häntä toimintaan,
-ajamaan kihlattuansa takaa, kirjoittamaan hänelle. Nyt sitävastoin
-hän oli alistunut. Nyt hän oli ymmärtänyt, että näin hänen oli
-sovittaminen vääryytensä Paulinea kohtaan. Sitä varten hän nyt oli
-hyljättynä, poissa tuon suoran ja lempeäluonteisen nuoren tytön
-luota, jonka viimeinen kirje oli ollut hänen ainoa luettavansa eron
-hetkestä lähtien; -- ja tuo kirje, jonka sivuille nuoren tytön
-puhtaat sinisilmät olivat niin viljalti vuodattaneet kyyneliä, oli
-ikäänkuin tartuttanut häneenkin tuota uhrautumiskiihkoa... Hän
-vaipui taas muistoihinsa. Nähtyänsä _Regina Margheritan_ katoavan
-Pellegrino-vuoren punertavan niemekkeen taa hän oli palannut
-Continentaliin, jossa hän oli järjestänyt kaikki omaa lähtöänsä
-varten, sillä hän ei tahtonut päivääkään enää viipyä hävinneen
-onnensa näyttämöllä. Hän oli antanut viedä kaikki tavaransa toiseen
-hotelliin. Sitten hän halusi nähdä tyttärensä kerran vielä, ennenkuin
-lähti Palermosta pois. Sitä varten hän meni etsimään Villa Cyane'ta,
-jonka osoitteen hän oli postitoimistosta saanut. Helposti hän sen
-löysi; puitten takana se piili, Englantilaisen puutarhan perällä.
-Ja muutamalla puutarhan käytävällä hän sitten odotti tunnin,
-kaksi, kolme tuntia, kunnes näki lapsen. Pienokainen tuli talosta
-ulos, hoitajansa taluttamana, toisella kädellään pidellen suurta
-nukkeansa. Pienen poikkipäin kulkevan käytävän varrella olevasta
-piilopaikastaan Francis oli huojuvan bamburuoiston läpi katsellut
-lapsen kävelymatkaa. Huomatessaan pienokaisen vakavat liikkeet,
-joista tavallinen vilkkaus oli kokonaan kadonnut, ja vanhan Annetten
-huolestuneet kasvot hän oli ajatellut: "Onkohan äiti huonompana?..."
-Tuo ajatus oli kouristanut hänen sydäntänsä samalla tavalla kuin
-tuona onnettomana jouluaattonakin. Liian hirvittävää hänestä oli
-ollut ajatella, että tuo hento ja suloinen lapsi kenties täällä,
-niin monen peninkulman päässä kodistaan, menettäisi lapsuutensa
-ainoan turvan, eikä hän ollut voinutkaan lähteä sinä iltana niinkuin
-oli päättänyt. Hän oli palannut uuteen hotelliinsa ja siellä
-vieläkin kerran lukenut kihlattunsa erokirjeen. Hän oli luullut
-silloin kuulevansa lemmittynsä äänen, lemmittynsä, joka ei häntä
-enää kunnioittanut, luuli näkevänsä hänen silmänsä ja päätti viipyä
-ollakseen saapuvilla tarpeen vaatiessa, niinkuin Henriette varmaankin
-olisi käskenyt.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Ja hän oli jäänyt. Päivät olivat seuranneet toinen toistaan oudompina
-vielä kuin hänen Catanessa viettämänsä. Hänellä ei nyt enää ollut
-lohdutusta siinä toivossa, että kirje kutsuisi hänet takaisin
-kadonneen kihlatun luo. Kirjeet, joita rouva Scilly yhä hänelle
-kirjoitti, saivat hänet vihdoinkin ymmärtämään, että Henrietten
-päätös oli järkähtämätön. Hän huomasi, että tässä oli kysymys
-todellisesta lupausuhrista ja että häntä siis oli Henriettestä
-erottamassa se, mikä hurskaan ihmisen sielussa on voittamattominta,
-horjumattominta. Jos hän ei siis vielä voinutkaan ehdottoman eron
-ajatukseen alistua, niin hän kumminkin alkoi katsoa tätä koetusta
-tuon omituisen kirjeen kannalta, jonka sisällöstä hän osasi
-ulkoa yksin vähimmätkin lauseet. Vaikkei hän voinutkaan omaksua
-katolilaista näkökantaa, hänkin alkoi himmeästi erottaa kaitselmuksen
-salaperäistä viittausta tuossa kostottarien kateuden pelossa, joka
-oli hänet vallannut heti kun hän palattuansa siltä kävelymatkalta,
-jonka kestäessä onnettomuuden aavistus ensimäisen kerran oli
-häneen iskenyt, oli hotellin etehisen asukasluettelosta lukenut
-Pauline Raffrayen nimen. Henrietten kirjeessä niin voimakkaasti
-esitetty ajatus, että hänen velvollisuutensa ennen kaikkea oli
-pyhittää elämänsä tuolle pikku tytölle, selveni vähitellen hänen
-tunnossaan. Kaikkien hänen kävelymatkaansa päämaalina oli nyt muuan
-Englantilaisen puutarhan kaitainen käytävä, jossa hän bamburuokojen,
-mimosa- ja ruusupensaiden keskellä kenenkään näkemättä sai tähystellä
-Villa Cyane'n porttia. Jo aamusella hän sinne meni ja odotti sykkivin
-sydämin, että tuo portti -- rautaristikko, jonka sisäpuolella oli
-maalatut sälekaihtimet, -- kääntyisi saranoillaan ja että hänen
-Adèlensa näkyisi. Joka kerta hän yhä uudistuvalla jännityksellä
-ajatteli: "Onkohan hän nyt äitinsä kanssa?..." Hän pelkäsi sitä, --
-sillä kovalta hänestä nyt tuntui Paulinen näkeminen!... Hän toivoi
-sitä, -- sillä sehän olisi osoittanut, että tuo hirveä tauti oli
-hetkeksi helpottanut!... Ja sitten hänen yksinäisyyden kiihottama
-mielikuvituksensa, joka yhä haki ravintoa Henrietten salaperäisyyttä
-uhkuvasta kirjeestä ja jota yhä tunnonvaivat hätyyttivät, alkoi
-rakennella mitä mielettömimpiä, mahdottomimpia ja haaveellisimpia
-tuulentupia. Niin, huolimatta heidän viime kerralla vaihtamistaan
-sanoista, huolimatta kasaantuneesta vihasta ja katkeruudesta ja
-vuotavista sydänhaavoista hän ajatteli mahdolliseksi, että hänen
-entinen rakastajattarensa suostuisi hänen kanssaan naimisiin,
-ennenkuin kuoli, antaakseen hänelle laillisen oikeuden lapseen, ja
-että hän sitten voisi lapsensa kanssa mennä Henrietten luo, kestetyn
-koetuksen puhdistamana, vapaana vihdoinkin antautumaan sen rakkauden
-valtaan joka yhä hänessä eli. Mitä hulluuden houreita, kun hän ei
-edes uskaltanut näyttäytyäkään lapsensa tiellä, pelosta että Pauline,
-saatuansa siitä tiedon, kieltäisi häneltä katselemisenkin köyhän
-hyväilyn, hänen viimeisen ilonsa, hänen isänrakkautensa kurjan ja
-riittämättömän ravinnon...
-
-Laiva yhä vain loittoni... Yhä synkemmäksi kävi valittava meri.
-Francis eli mielikuvituksessaan kaksi viimeistä viikkoansa. Hän
-muisti tavanneensa Villa Cyane'n portilla Paulinen lääkärin
-virkaveljen, tohtori Teresi'n, joka oli kutsuttu neuvotteluun. Kuinka
-olikaan hänen ollut vastenmielistä lähestyä tätä miestä, jonka
-muisto niin läheisesti liittyi hänen kihlauksen purkamis-draamansa
-viimeisiin kohtauksiin. Mutta hän oli voittanut vastenmielisyytensä
-ja saanut tohtorilta kuulla, että loppu lähestyi ja ettei rouva
-Raffrayella ollut kuin muutamia päiviä, kenties muutamia tunteja
-elettävänä. Näinkö Pauline lähestyi kuolemaansa, antamatta hänelle
-anteeksi? Kuinka hänen nyt kävi mahdolliseksi lähestyä lasta, tuota
-lasta, jonka Pauline kumminkin tiesi hänenkin omakseen? Jospa hänen
-vielä olisi sallittu kerran päästä entisen lemmittynsä puheille,
-häntä rukoillakseen, hänelle vannoakseen, että hän tahtoi kaiken
-elämänsä pyhittää orvolle!... Mutta kuinka hänet päästettäisiin
-kuolevan luo, kun hänen ei edes ollut sallittu osoittaa jokapäiväistä
-kohteliaisuutta käymällä tässä huvilassa, jota hän nyt kiersi,
-kiersi, tuntikausia, yhä peläten, että hänet huomattaisiin? Vihdoin
-hän oli uskaltanut ryhtyä viimeiseen yritykseen. Nähdessään kerran
-Annetten, sen palvelijan, joka oli Adèlen kanssa sattunut näkemään
-hänet sairaan vuoteen vieressä, astuvan portista ulos, hän oli
-häntä lähestynyt tiedustellakseen rouva Raffrayen terveyttä. Tämä
-oli hänelle vastannut niin katkerasti itkien rouvansa läheistä
-kuolemaa, ettei edes jaksanut kysyä Francis'lta mitään rouva ja neiti
-Scilly'stä... Kuinka olikaan hän sitten vavissut ajatellessaan,
-että Pauline, saatuansa tämän tietää, kieltäisi palvelijattarensa
-vastedes hänelle puhumasta!... Mutta kieltoa ei kuulunut. Hän oli
-tavannut Annetten toisenkin kerran pikku Adèlen seurassa. Sillä
-kertaa hän oli puhunut kummallekin, ja lapsi oli katsonut häneen
-tutusti, ja vanha palvelijatar oli vastannut hänen kysymyksiinsä.
-Mitä olikaan hän tuntenut sivellessään silloin arasti lapsen hienoja
-ja vaaleita kiharoita, jokapäiväinen ystävyydenosoitus, joka tässä
-perustui mitä syvimpään rakkauteen. Tuo seikka, ettei häntä kielletty
-lähestymästä, tuntui hänestä sisältävän anteeksiannon toivoa. Ja
-totta olikin, että muutos oli tässä suhteessa tapahtunut sairaan
-sydämessä, ennenkuin hän itse meni taivaalliselta tuomariltansa
-anteeksiantoa anomaan. Francis sai melkein heti siitä todisteen, joka
-vakaannutti hänen elämänsä suunnan ja antoi hänelle uutta toivoa.
-Tuo toivo se esti hänen sydämensä kokonaan särkymästä, kun hän
-hyökysillan kaiteeseen nojaten katseli laivan katoamista. Laivasta
-ei ollut enää jäljellä kuin piste vain avaruudessa. Mutta Francis
-seurasi sitä yhä ajatuksissaan. Hän näki tyttärensä nukkuvan sohvalla
-suuressa hytissä, jonka hän itse oli saanut lapselle valita. Ensi
-kerran hän oli saanut pitää hänestä huolta tavalla, jota hän ei ollut
-uskaltanut ajatellakaan silloin, kun hän viisi viikkoa sitten niin
-syvästi oli tuntenut yksinäisyytensä. Ja tämä oli tapahtunut mitä
-yksinkertaisimmalla, jos kohta surkealla tavalla. Muutamia päiviä
-sen jälkeen kuin hän oli puhutellut Annettea ja pikku tyttöä, hän
-oli kuullut, että Adèlen täti Besançonista oli saapunut Palermoon.
-Kovasti oli hänen sydäntänsä kouristanut, kun hän itseltään kysyi:
-"Minkähänlainen hän on?" Francis oli nähnyt hänen kävelevän lapsen
-kanssa Englantilaisessa puutarhassa, mutta hänen liikutuksensa oli
-niin suuri, ettei hän vieraan kasvoista voinut mitään päättää.
-Rouva de Raynal -- se oli rouva Raffrayen vanhemman sisaren nimi
--- ei ollut missään suhteessa Francis'n onnettoman rakastajattaren
-näköinen. Hänellä ei ollut tämän solakkaa vartaloa eikä hänen hienoja
-piirteitänsä; hänen kasvonsa olivat noita sileitä, rauhallisia,
-melkeinpä ilmeettömiä kasvoja, jotka kertovat tasaisen elämän
-hitaasta ja yksinkertaisesta kulusta. Noiden arvokkaasti piirrettyjen
-ryppyjen takana saattoi piillä mitä ahtainta pikkumaisuutta yhtä
-hyvin kuin harvinaista sydämen jaloutta tai lapsellista ja viatonta
-hyväntahtoisuutta. Onneksi Adèlelle ja onneksi myöskin nuorelle
-miehelle vastatulleen luonne oli viimeksimainittua lajia. Kuultuansa
-kuoleman vihdoinkin lopettaneen kaksi viikkoa kestäneen hengenlähdön
-tuskat Francis uskalsi ryhtyä viimeiseen koetukseen, lähestyä tätä
-naista. Kun hän ei ollut näinä viimeisinä aikoina nähnyt Adèlen
-tulevan huvilasta ulos oli hän monta kertaa käynyt Villa Cyane'n
-portilla saamassa tietoja palvelijoilta. Näiden tiedustelujen
-jälkeen, jotka palvelijain silmissä teki oikeutetuiksi hänen kerran
-Paulinelle muka tarjooma apunsa tämän pyörtyessä, ei ollut missään
-suhteessa sopimatonta, että hän Paulinen kuoltua kirjoitti rouva
-Raynalille. Olisihan hän tahtonut tämän kuolemansanoman johdosta
-rientää Paulinen huoneeseen, langeta polvilleen hänen vuoteensa
-viereen ja pyytää häneltä anteeksi niiden kärsimyksien nimessä,
-joihin hän oli niin nöyrästi alistunut. Hän olisi tahtonut sitten
-ottaa lapsen mukaansa, viedä hänet pois, ryöstää omansa takaisin.
-Mutta hänen täytyi tyytyä kirjoittamaan kuolleen sisarelle
-jokapäiväisen kohteliaisuuskirjeen, jossa hän kansalaisena tarjousi
-olemaan tuntemattomalle apuna niissä monissa sekavissa toimissa,
-joihin tämän oli ryhtyminen kuolemantapauksen johdosta vieraan maan
-kaukaisessa sopukassa. Mikä olikaan hänen liikutuksensa, kun hän
-vastaukseksi kirjeeseensä sai seuraavat sanat: "_Rakkaan vainajan
-suusta olen saanut tiedon, että Te, herra Nayrac, olitte Julie
-Archambaultin veli, sisareni ystävättären, jota olen liian vähän
-tuntenut_..." Mitä kyyneliä vuodattikaan Francis lukiessaan tätä
-lausetta, joka oli niin yksinkertainen, mutta joka julisti hänelle
-elämästä eronneen anteeksiantoa. Sillä kirje tietysti loppui
-kehotukseen käymään Villa Cyane'ssa. Hänellä oli siis mahdollisuus
-lähestyä lasta, ensin täällä ja sitten vastaisuudessakin -- ja
-Pauline oli kuollessaan sen sallinut.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Tämä toivo, että hänen oli sallittu yhä pitää orpoa silmällä, se se
-piti nuoren miehen pystyssä tänä uutena eron hetkenä. Tuon surun
-ja kiireisen lähdön kirjavissa puuhissa hän oli koettanut kaikin
-tavoin olla Paulinen sisarelle avuksi siten ansaitakseen häneltä
-kiitollisuutta. Itsestään rouva Raynal oli lausunut toivomuksen, että
-Francis kotimatkallaan muutamaksi päiväksi pysähtyisi Besançoniin,
-jottei tuttavuus tähän päättyisi. Itsestään rouva Raynal oli pyytänyt
-Francis'ta toimittamaan hänelle hänen matkatavaransa, jotka hänen
-oli täytynyt jättää jälkeensä kiireisen lähdön takia. Eron hetkellä
-isän oli sallittu painaa tyttärensä kalpealle poskelle suudelma,
-eikä hänen liikutuksensa silloin mitään kenellekään ilmaissut. Ja
-se probleemi, joka hänelle hänen rikoksiensa tähden oli annettu
-ratkaistavaksi, kävi hänelle vihdoinkin selväksi: hänen elämäntyönsä
-oli tästä lähtien kohdistuva lapseen. Hänen tuli yhä enemmän lähestyä
-sitä perhettä, jolle Adèle oli uskottu. Hitaasti, varovasti hänen
-tuli pyrkiä sen suosioon, jottei koskaan epäluulon tahra saastuttaisi
-vainajan nimeä. Olihan hän nyt vapaa viettämään elämänsä missä
-hyvänsä, koska hän ei ollut mihinkään sidottu. Olihan hänellä
-tilaisuus asettua asumaan lähelle tytärtänsä ostamalla itselleen
-maatilan Besançonin läheisyydestä. Lapsi kasvaisi, ja isän oli lupa
-olla syrjästä katsomassa, salaa häntä suojelemassa, jos suojelusta
-tarvittiin, valmistamassa hänelle iloa muuta iloa itselleen
-pyytämättä... Eihän siinä ollut tunnustetun perheen onnea -- sitä
-onnea, jota hän oli uneksinut saavansa nauttia Henrietten rinnalla.
-Eihän siinä ollut isyyden jaloa ylpeyttä ja isänrakkauden nautintoja.
-Mutta siinä oli sittenkin enemmän kuin hän oli ansainnut... Ja laivan
-yhä etäämmälle häipyessä hän oli näkevinään taivaan äärimäisellä
-reunalla, jonka auringon viimeiset säteet sytyttivät tuleen, valoisan
-rannan, purppurasta kohoavan kultaisen kukkulan, jota kohti tuo laiva
-kulki, ja tuossa näyssä kuvastui hänelle uudessa muodossa Luvattu
-maa, autuuden ranta, johon hänen oli vastedes kulkunsa suunnattava.
-Puhtaan Henrietten sankarimainen uhraus ei siis ollut hukkaan mennyt.
-Itsekästen himojen tyydytystä tavoitteleva mies, se joka halusi
-tunnenautintoja, olivatpa ne vaikka muiden tuskilla maksettavat, oli
-hänessä kuollut, ja suudellen Catanessa saatua kirjettänsä, joka oli
-ollut hänelle lunastuksen välikappaleena, hän kuiskasi sydämensä
-pohjasta kiitoksen tuolle jalolle ystävälle, joka oli hänelle tien
-neuvonut. Tuossa suudelmassa oli toivoa, että tämä kenties sittenkin
-kerran suostuisi astumaan hänen rinnallaan, hänen matkansa vaivoja
-huojentamaan. Siinä oli se vakuutus, että jos heidät lupausuhri
-erottikin ainiaaksi toisistaan, niin loitolla pysyvä ei häneltä
-kieltäisi kunnioitustansa nyt, kun hän tiesi tuon kunnioituksen
-ansaitsevansa, kun hänessä oli vastuunalaisuuden ja omantunnon käsite
-kohonnut tietoisuuteen, kun hänellä ei muuta elämän pyrintöä ollut
-kuin rikoksiensa tuottamien surujen lievittäminen.
-
-
-
-
-
-
-
-
-End of the Project Gutenberg EBook of Luvattu maa, by Paul Bourget
-
-*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK LUVATTU MAA ***
-
-***** This file should be named 50527-8.txt or 50527-8.zip *****
-This and all associated files of various formats will be found in:
-        http://www.gutenberg.org/5/0/5/2/50527/
-
-Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions will
-be renamed.
-
-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
-law means that no one owns a United States copyright in these works,
-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
-States without permission and without paying copyright
-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
-of this license, apply to copying and distributing Project
-Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
-and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive
-specific permission. If you do not charge anything for copies of this
-eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook
-for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,
-performances and research. They may be modified and printed and given
-away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks
-not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the
-trademark license, especially commercial redistribution.
-
-START: FULL LICENSE
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
-Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
-www.gutenberg.org/license.
-
-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
-Gutenberg-tm electronic works
-
-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or
-destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
-Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
-person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
-1.E.8.
-
-1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement. See
-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
-electronic works. See paragraph 1.E below.
-
-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
-Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
-of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
-works in the collection are in the public domain in the United
-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
-United States and you are located in the United States, we do not
-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
-displaying or creating derivative works based on the work as long as
-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
-that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
-Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
-same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
-you share it without charge with others.
-
-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
-in a constant state of change. If you are outside the United States,
-check the laws of your country in addition to the terms of this
-agreement before downloading, copying, displaying, performing,
-distributing or creating derivative works based on this work or any
-other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
-representations concerning the copyright status of any work in any
-country outside the United States.
-
-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
-immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
-on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
-phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
-performed, viewed, copied or distributed:
-
-  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-  most other parts of the world at no cost and with almost no
-  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
-  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
-  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
-  United States, you'll have to check the laws of the country where you
-  are located before using this ebook.
-
-1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
-contain a notice indicating that it is posted with permission of the
-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
-the United States without paying any fees or charges. If you are
-redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
-Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
-will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
-posted with the permission of the copyright holder found at the
-beginning of this work.
-
-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
-any word processing or hypertext form. However, if you provide access
-to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
-other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
-version posted on the official Project Gutenberg-tm web site
-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
-of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
-Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
-full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
-provided that
-
-* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
-  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
-  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
-  within 60 days following each date on which you prepare (or are
-  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
-  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
-  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
-  Literary Archive Foundation."
-
-* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-  License. You must require such a user to return or destroy all
-  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
-  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
-  works.
-
-* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
-  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
-  receipt of the work.
-
-* You comply with all other terms of this agreement for free
-  distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
-Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
-from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The
-Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm
-trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
-Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
-electronic works, and the medium on which they may be stored, may
-contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
-cannot be read by your equipment.
-
-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from. If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium
-with your written explanation. The person or entity that provided you
-with the defective work may elect to provide a replacement copy in
-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
-or entity providing it to you may choose to give you a second
-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
-without further opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of
-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
-violates the law of the state applicable to this agreement, the
-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
-remaining provisions.
-
-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
-production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
-or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
-additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
-Defect you cause.
-
-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of
-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
-from people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
-www.gutenberg.org Section 3. Information about the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
-U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the
-mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its
-volunteers and employees are scattered throughout numerous
-locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt
-Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to
-date contact information can be found at the Foundation's web site and
-official page at www.gutenberg.org/contact
-
-For additional contact information:
-
-    Dr. Gregory B. Newby
-    Chief Executive and Director
-    gbnewby@pglaf.org
-
-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment. Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements. We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
-state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations. To
-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
-
-Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
-Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
-freely shared with anyone. For forty years, he produced and
-distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
-volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
-edition.
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search
-facility: www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
-
diff --git a/old/50527-8.zip b/old/50527-8.zip
deleted file mode 100644
index ec78ee8..0000000
--- a/old/50527-8.zip
+++ /dev/null