diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/50527-8.txt | 9936 | ||||
| -rw-r--r-- | old/50527-8.zip | bin | 227562 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 9936 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..e92d8c8 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #50527 (https://www.gutenberg.org/ebooks/50527) diff --git a/old/50527-8.txt b/old/50527-8.txt deleted file mode 100644 index 87eddb3..0000000 --- a/old/50527-8.txt +++ /dev/null @@ -1,9936 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Luvattu maa, by Paul Bourget - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - -Title: Luvattu maa - -Author: Paul Bourget - -Translator: Gertrud Colliander - -Release Date: November 22, 2015 [EBook #50527] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK LUVATTU MAA *** - - - - -Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - - - - - - -LUVATTU MAA - -Kirj. - -Paul Bourget - - -Suomentanut G. C. [Gertrud Colliander] - - - -Otava, Helsinki, 1909. - - - - -SISÄLLYS: - - I. Unelmia. - II. Entisyys. - III. Levottomuutta. - IV. Pikku Adèle. - V. Yö. - VI. Joulukuusen ympärillä. - VII. Pauline Raffraye. - VIII. Heräävä vaisto. - IX. Heräävä vaisto (jatkoa). - X. Puhdas omatunto. - XI. Kärsimyksen tie. - XII. Onnensa raunioilla. - XIII. Luvatun maan toinen ranta. - - - - -I - -UNELMIA - - -Kreivitär Louise Scilly oli sanonut tyttärelleen Henriettelle -ja Francis Nayrac'ille, tuon sievän lapsukaisen sulhaselle: -- -"Menkää hiukkasen kävelemään elkääkä huoliko minusta, odotan teitä -tässä. En tahdo, että vanhat kasvoni pilaisivat teiltä tämän -kauniin aamun..." Ja hän oli istuutunut veistoksilla koristetulle -marmoripenkille, jonka vieressä oli ruusupensas, tuommoinen, jonka -hennot, miedosti tuoksuvat kukat pitkin talvea kaunistavat suloisen -Sisilian pensas-aitoja. Oli marraskuun loppupuoli, ja taivaallisen -läpikuultava ja hienosti mutta tuntuvasti lämmittävä valo ympäröi, -kietoi ja hyväili Villa Tascan puutarhaa, tuota vieraanvaraisen -ylimyksen oikun luomaa keidasta, hyvin tuttua kaikille niille, -joita matkan sattumat tai heikontuneen terveyden huolet muutamaksi -kuukaudeksi karkoittavat Palermoon. Nämä viimeksimainitut ne -kreivittärenkin olivat tuoneet tänne. Lähdettyään Parisista kohta -ensimäisten syyssumujen tultua, lopullisesti parantuakseen sangen -ankaran keuhkokuumeen seurauksista, oli hänen täytynyt pysytellä -huoneessaan kolme viikkoa, uuden taudinkohtauksen vangitsemana. -Vasta viisi tai kuusi päivää sitten hän oli alkanut liikkua ulkona. -Kasvojen kalpeus alkoi käydä vähemmän huomattavaksi. Tointumisen -hämärä huumaus loi hiukan virkeyttä hänen laihtuneille poskilleen, -väsyneille silmäluomilleen, kellastuneelle otsalleen. Hopealle -hohtaviin hiuksiin sekoittuneet vaaleat juovat näyttivät entistään -kultaisemmilta, ikäänkuin nuoruuden viehätyskin olisi ollut elpymässä -taudin ja huolien ennen aikojansa uuvuttamassa viisikymmenvuotiaassa -naisessa. Hänen kuumeesta kuihtuneet huulensa aukenivat hengittämään -lämpiävää ilmaa, johon sekoittui ruusujen ja metsiköiksi istutettujen -harvinaisten, hyvänhajuisten puiden tuoksua. Hänen siniset silmänsä, -joiden sini oli liian kirkas, niinkuin on ihmisellä, jonka -elinjuuret ovat järkähtyneet, sattuivat harhaellen milloin ihaniin -sypressikuusiin, milloin jättiläismäisiin seetripuihin, milloin taas -kiintyivät näitä ympäröiviin kasviryhmiin, joiden troopillinen luonne -ilmaisi Afrikan läheisyyttä. Kalvakkaat aloet vääntelivät viidakkojen -siimeksessä karvaisia tikarejansa. Taatelipalmut huojuttelivat -verkalleen tummanvihreitä sulkiansa. Kaktuskasvit ojentelivat -piikkisiä, lapiomaisia oksiaan, joista pilkisti sinipunervia -hedelmänalkuja. Kuvapatsaat hohtivat valkeina vihannuuden lomasta, -ja itse huvila suljettuine ikkunaluukkuineen näytti tässä aamupäivän -rauhassa ja kirkkaudessa kätkevän sulavan vaaleaksi maalatun -päätypuolensa taa autuuden unelman. - - * * * * * - -Tässä ympäristössä, jonka yksinäisyyttä elähytti ainoastaan lehtien -kahina tai joutsenen lentoyritykset, kun se leikatuin siivin viisti -pienen lammikon tyynenä päilyvää pintaa, äidin silmät palasivat -lakkaamatta siihen laajan ja valoisan puutarhan osaan, missä hänen -tyttärensä asteli sulhasensa rinnalla. Heidän hidas, epämääräinen -ja hajamielinen käyskentelynsä -- käyskentely, joka on ominaista -onnelliselle pariskunnalle, jonka kaikki liikkeet ovat sopusoinnussa -ja sulavat toisiinsa ikäänkuin jonkun itsetiedottoman sopimuksen -pakosta -- vei heidät milloin etemmäksi, milloin lähemmäksi. He -milloin katosivat, milloin ilmestyivät uudelleen näkyviin käytävien -käänteissä. He kulkivat, pysähtyivät, lähtivät jälleen liikkeelle. -He katselivat toisiaan, puhelivat, vaikenivat, suloisen sinisen -taivaan, päivänkirkkauden, puiden, vesien, kukkien ja varsinkin oman -itsensä ihastuttamina, hurmaamina toinen toisensa lemmen, joka luo -keväimen keskelle talvea ja joka, luonnon viehätyksen vahvistamana, -täyttää sielun huumaavalla autuudella. Heidän olennostaan heijasti -rajattoman onnen salaperäinen loiste. Heitä kannatti, kohotti -tuo sisäinen ilonhenki, joka aina ilmaantuu kahden, toinen -toistansa täydellisesti, vilpittömästi rakastavan liikkeissä. Ei -ollut koskaan nuoren tytön vartalo näyttänyt notkeammalta, hymy -hienommalta, kasvojen ilme henkevämmältä, hiusten kulta hienommalta -ja kiiltävämmältä. Eikä koskaan säteilevämpi ajatus kirkastanut -Francis'n tavallisesti suljettua ja miettiväistä kasvojenilmettä. -Hänen katsellessaan nuorta tyttöä, josta kohta oli tuleva hänen -vaimonsa, silmäterän synkkä liekki suli sanattomaan hyväilyyn. -Kädenkin liike, kun se tarjoutui tytölle tueksi, osoitti miehen -rakkauden suojelijahenkeä. Tyttö oli, vaikka kolmenkolmatta vuotias, -niin nuori, niin hieno, niin hento, että häntä tuskin olisi luullut -kahdeksaatoista vanhemmaksi. Sulhasen, jo kuudenneljättä vuotiaan, -tummaverisillä ja uurtuneilla kasvoilla oli vuosien leima, mutta -tällä hetkellä oli niiden muuten usein surunvoittoinen ilme lumoavan -innostuksen kirkastama. Äidille, joka lämpimin katsein penkiltään -seurasi nuorten liikkeitä, oli tämä näky ikäänkuin toteutunut -unelma; nuoret puolestaan eivät koskaan, eivät onnensakaan hetkinä, -unhottaneet tätä hellää katsojaa, sillä joka kerta, kun he sattuivat -kulkemaan penkin ohi, Henrietten hyväilevä katse häntä hymyillen -tervehti. Vaikka tytär ei olisi päätänsä kääntänytkään, ei äiti olisi -sitä pahakseen pannut. Mutta lämmittävältä tuntui hänestä kuitenkin -tieto, että tytär hänetkin onneensa sulki, yhtä lämmittävältä kuin -etelän aurinko, jonka säteitten suutelulta kuihtunut ruumisparka -hiukan voimia toivoi, muutamia elinvuosia vielä, ja hän ajatteli: --- "Kuinka hän lastani rakastaa ja kuinka hän on siinä oikeassa! -Ja tyttäreni, kuinka hän toteuttaa kaiken, mitä hänestä hänen -lapsuudessansa toivoin! Jos hänen isänsä eläisi, miten ylpeä hän -olisikaan heistä kummastakin! Sanoisi varmaan olevansa minuun -tyytyväinen. Ja sen hän kerran sanookin, kenties kohtakin... Kunhan -vain ei kuitenkaan aivan heti!" - -Näitä ajatellessaan hänen mieleensä johtui toinen syksy viisitoista -vuotta sitten, vuonna 1871, syksy, johon liittyi hänelle niin -kauhea muisto. Hiljaisen ja vihreän puutarhan sijasta, jossa hänen -lapsensa kävelivät, -- hän mainitsi heitä aina lapsikseen antaessaan -heille sydämessään yhteisen siunauksen -- näki hän edessään sairaan -huoneen. Silloinkin oli marraskuun aamu, mutta parisilaisen -marraskuun, kylmän, kolkon ja pimeän. Siinä he olivat kumpikin, -Henriette ja hän itse, polvistuneina sairaan vuoteen ääressä, jonka -päänaluksella kuvastuivat kalpeat ja kärsimystä ilmaisevat kasvot, -vasta kuolleen eversti Scilly'n kasvot. Kuukausimääriä kärsittyänsä -hän oli vihdoinkin sortunut Metzin taistelussa saamiinsa haavoihin. -Hän oli siinä osoittautunut kuuluisan Scilly'n kreivin, "Leipzigin -sankarin", arvoiseksi jälkeläiseksi, tuon, joka oli ansainnut -luutnantin arvon eräässä noista upseerirykmenteistä, joita Napoleon -Venäjällä muodosti pyhän eskadroonan nimellä. Vaikka kaikki Scilly't, -tästä ensimäisen keisarikunnan sankarista lähtien viimeiseen, nyt -kysymyksessä olevaan osastonpäällikköön saakka, olivat palvelleet -armeijassa, ja vaikka sotilaan vaimon tulee valmistautua näihin -sydäntä särkeviin uhrauksiin, kreivitär oli levottomuudesta vähällä -menettää järkensä sodanjulistusta lähinnä seuraavina päivinä. Sitten, -yhdyttyänsä mieheensä Saksassa, hän oli tuonut hänet takaisin -Parisiin, taistellakseen hänen hengestään sellaisella intohimolla, -että hän muutamissa viikoissa vanheni ainakin kymmenen vuotta. Tämän -kuolinvuoteen ääressä, missä lepäsi ainoa mies, jota hän oli koskaan -rakastanut, palasi uskallus elämään vasta silloin, kun hän suuteli -tytärtään, ainoata elossa olevaa viidestä lapsesta, kovin hentoa, -kovin herkkätunteista pientä raukkaa, joka jo liiaksikin näytti -ymmärtävän isättömän surkeata kohtaloa. Se kävi kyllin selville -hänen kyynelistään, hänen huokauksistaan, kun hän epätoivoisesti -puristausi äitiä vastaan huutaen: "Oi, jää luokseni, jää luokseni!" -Leski oli vastannut Henrietten suudelmiin, vannoen itselleen, vannoen -isän muiston nimessä todellakin jäävänsä lapsen luo, olevansa -pienokaiselle isänkin sijassa, ja niinmuodoin oli elämä heti jälleen -jatkunut, vuosia kestävä, yksinäinen, surunvoittoinen ja sittenkin -suloinen elämä: -- yksinäinen, sillä kreivittären ja hänen miehensä -koko suvun välit olivat rikkoutuneet, syistä, jotka johtuivat -vainajan isän omituisesta luonteesta, mutta joita hän uskollisesti -tahtoi kunniassa pitää, niinkuin kreivikin oli sen tehnyt, ja -toiselta puolen oli hänen seurapiirinsä supistunut sangen pieneksi, -hänen lähimpiin tuttaviinsa, hän kun luopui synkästä surupuvustaan -vasta sangen myöhään;--surunvoittoinen, sillä hän tahtoi säilyttää -kaikki entisessä kunnossaan, ja heidän pieni, Invaliidien -puistokadun varrella oleva asuntonsa, jonka hänen miehensä aikanaan -oli vuokrannut, koska se oli lähellä Saint-Dominique'n katua ja -sotakoulua, alkoi näyttää hiukan kuluneelta ja nuutuneelta, niinkuin -on laita esineiden, joita kätemme koskettelevat hartaudella ja -kaipauksella, niitä vain hyväilläkseen eikä käyttääkseen; -- -suloinen, sillä pieni tyttö, joka, aina mustiin puettuna hänkin, -kilttien lapsien hiljaisin askelin juoksenteli edestakaisin -pyhäinjäännöksien arvoon kohonneiden huonekalujen keskellä, ei -tehnyt ainoatakaan liikettä, ei lausunut ainoatakaan sanaa, joka -ei olisi ilmaissut mitä vienointa luonteen hienoutta. Rouva Scilly -iloitsi tästä, tuntien tuota huolensekaista hellyyttä, joka on äitien -haikealle onnelle ominaista. He tietävät niiden olevan luettuja, -noiden päiväin, jolloin he saavat lapsensa luonansa pitää, omanansa -viihdytellä. Henrietten rauhallisesti puuhatessa läksyjensä luvussa -oli äiti ottanut tavakseen seurata tämän hiljaisen ajan juoksua -tarkastelemalla Arkkihiippakunta-puutarhan milloin viheriöitseviä, -milloin kellastuvia puita, joita näki alikerran korkeista ikkunoista. -Milloin nämä puut värähtelivät kevään tullessa heitellen huhtikuun -tuuleen kukkasterttujansa; silloin äiti laski, montako kevättä vielä -kuluisi, ennenkuin tytär täyttäisi yhdeksäntoista vuotta. Milloin -myrskyt kylvivät pitkin käytäviä syksyn kellastuneita lehtiä; silloin -äiti laski, montako oli syksyä kulunut isän kuolemasta. Pienokaista -katsellessa hänen ajatuksensa vaipuivat loppumattomiin mietteisiin; -pelonsekaisella ihastuksella hän seurasi vartalon varttumista, lapsen -muuttumista nuoreksi neitoseksi ja sitten täyskasvaneeksi naiseksi, -ihaillen hänen sulouttansa, älyänsä, hyvyyttänsä, nauttien kaikkia -tuoksuja tämän ihanan kukkasen, jonka hän yksin tunsi, ja hän odotti -tuskallisena mutta valmiina sitä jalomielisen uhrauksen hetkeä, -jolloin hänen oli siitä eroaminen. - --- "Kun ajattelee", sanoi hän itsekseen, "että on olemassa mies, joka -vie hänet minulta, että hän ehkä liikkuu piirissämme, että olemme -hänet kenties eilen tavanneet, taikkapa tänään, kävelyillämme. Häntä -vartenko siis olen lapseni herttaiseen sieluun sirottanut ihanteiden -kylvön, tuohon hellään sydämeen jaloimmat tunteet istuttanut... -Jospa voisin häntä kasvattaa, tuota tuntematonta, tytärtäni varten, -niinkuin tytärtäni häntä varten kasvatin!... Olihan hänen isällään -tapana sanoa: 'Menköön hän sille, jota rakastaa.' Mutta hän oli mies. -Hän tunsi elämän. Hän olisi voinut arvostella, oliko kosija tyttären -arvoinen, kun sitävastoin minä..." - -Tuhansittain oli lohduton leski mielessään hautonut näitä äidin -hellyyttä ilmaisevia ajatuksia, ja yhä useammin, yhä hartaammin -hän niitä lausui, sitä myöten kuin aika kului. Joskus ne -päättyivät tuumiin, jotka tuntuivat houkuttelevilta, mutta jotka -äkkiä raukesivat, kun odottamatta ilmestyi näköpiiriin uusi -tekijä, äkkiarvaamaton, vastustamaton rakkaus. Kreivitär Scilly -oli kaikkien näiden, hänen mielestään liian nopeasti kuluneiden -vuosien vieriessä mitä suurimmalla huolella valvonut Henrietten -ystäväpiiriä, karsiakseen siitä pois kaiken, mikä ei ollut yhtä -nuhteetonta ja hurskasta kuin nuori tyttö itse. Hän oli koettanut -mitä tarkimmin seuloa entistä tuttavapiiriänsä uudistaessaan heidän -kanssansa seurustelusuhteitaan. Hän oli tahtonut varata tyttärellensä -jok'ainoan niistä hienon maailman tavoista, joihin hän itse -nuoruutensa aikana oli tottunut, ja sitä varten hän oli koettanut -hyödyksensä käyttää muistamansa ensimäiset kokemukset, tarkastaessaan -yksityisseikkoihin menevällä huolellisuudella niitä harvalukuisia -nuoria miehiä, jotka esiintyivät heidän seurapiirissään. Ja -sittenkin hänen tyttärensä mieltyi tuntemattomaan, tuohon Francis -Nayrac'iin, jonka rinnalla äiti nyt näki hänen niin hellän, miltei -kiitollisen luottavaisena astelevan. Kymmenen kuukautta sitten hän -tuskin oli kuullut hänen nimeänsä mainittavan, paitsi muutaman -kerran kenraalinrouva de Jardes'in luona, joka oli nuoren miehen -kaukainen sukulainen. Rouva de Jardes'in kodissa oli myöskin -esittely tapahtunut, sattumalta, vastaanottopäivänä, josta Francis -oli lähtenyt niin ihastuneena Henrietten suloisuuteen, että jo -seuraavana päivänä oli palannut siitä sukulaiselleen puhumaan. -Sitten oli seurannut toimenpiteitä, sangen yksinkertaisia, sangen -jokapäiväisiä, tavallisia jokaisessa naimiskaupassa, joka on lähtenyt -yksinäisyyteen kyllästyneen nuoren miehen hetkensynnyttämästä -innostuksesta ja joka toiselta puolen on nuoren tytön salaisen -mielisuosion, toiselta puolen yhteisen, välittäjätoimeensa ihastuneen -ystävän hyväntahtoisuuden kannattama. Onhan vanha tunnettu asia, -että olipa lemmenliitto luvallinen tai luvaton, niin kaikki naiset -siihen mieltyvät, kunhan vain lempeä on. Yhä uudistuvat, suuremmalla -tahi vähemmällä taidolla valmistetut kohtaukset, yhtämittaiset -kiitoslauseet, joita rouva de Jardes tuhlasi Francis'sta puhuttaessa, -nuoren miehen ilmaantuminen jokaiseen paikkaan, joka antoi hänelle -tilaisuutta lähestymään neiti Scilly'tä, herättämättä kenenkään -huomiota tahi panetteluhalua, huomattava muutos yhä huolestuneemman -ja levottomamman Henrietten esiintymisessä, -- siinä tämän pienen -lemmentarinan viattomat ja lapselliset yksityiskohdat. Jokainen -näistä yksityiskohdista tuotti äidille syvää liikutusta ja johti -ratkaisevaan keskusteluun, johon hän oli päättänyt tyttärensä -pakottaa. Epäröimättä, mutta väristen, niinkuin värisivät tällä -hetkellä marmoripenkkiä varjostavan saarnin lehvät, hiljaisen tuulen -henkiessä, oli tyttö sydämensä uuden salaisuuden ilmaissut. Francis -oli käynyt hänelle rakkaaksi. Todellako, vaikkei hän tietänyt -hänestä sen enempää? Vaikkeivät olleet siitä sanaakaan keskenään -vaihtaneet? Mikä salaperäinen tunteiden vuorovaikutus siis --? -Rouva Scilly muisteli tehneensä itselleen näitä kysymyksiä sinä -unettomana yönä, joka oli tätä tunnustusta seurannut, ja havaittuansa -tämän tyttärensä ensimäisen mielenliikutuksen, jossa ei äidillä -mitään sijaa ollut, oli hänet vallannut tuollainen sielun syvä ja -kiihkeä mustasukkaisuuden kohtaus, joka jaloimmankin äidin sydämeen -iskee vuotavia haavoja, niin syviä, että ainoastaan tieto lapsen -täydellisestä onnesta voi ne parantaa. Oi, miten kreivitär oli -sinä yönä rukoillut! Miten hän oli taivaasta ohjausta pyytänyt! -Millä varovaisuudella ja millä sisällisellä vavistuksella hän, -rippi-isänsä, isä Juvigny'n, vanhan dominikaanimunkin neuvosta oli -ryhtynyt sellaiseen tiedusteluun, johon kaikki vanhemmat kaikkina -aikoina ovat ryhtyneet. Jos tarvittaisiin todistusta siitä, miten -varovaisimpienkin kohtalo on käsittämättömän ja hillitsemättömän -voiman vallassa, olisi siksi omiansa isän tai äidin kykenemättömyys, -valppaudestakin huolimatta, hankkia täsmällisiä tietoja sen miehen -luonteesta ja elämästä, josta jumaloidun, vuosikausia vaalitun -lapsen onni tahi onnettomuus tulee riippuvaksi. Rouva Scilly -tiedusteli oikealta ja vasemmalta, ja hänen tätä tarkoitusta -varten tekemänsä vieraissakäynnit olivat tämän tunteellisen -rakkausnäytelmän koomillisia välikohtauksia. Vai eivätkö ne sitte -ole sellaisia ja vieläpä mitä jännittävimpiä, nuo keskustelut, missä -ajattelemattomasta sanasta riippuu kahden olennon tulevaisuus, kahden -olennon, joista toisen on mahdoton puolustautua. Ja vastaukset, jotka -hänelle annettiin loppumattomien keskustelunmutkien jälestä, olivat -kaikki tämäntapaisia: - --- "Herra Nayrac?... Niin", sanoi kreivittärelle rouva d'Avançon, -entisen diplomaatin puoliso. "Miellyttävä nuori mies! Sangen -sievä omaisuus, ja sehän ei ole haitaksi. Hän palveli kymmenen -vuotta lähetystössä, olisi kohonnut sihteeriksi, mutta anoi juuri -virkaeroa -- niinkuin herra d'Avançonkin, hallituksen tähden... -Vahinko kyllä..." Ja senjälkeen tuo kunnon rouva rullatuolistaan, -johon hänen tautinsa aika ajoin hänet kytki, purki loppumattomaan -sanatulvaan vihansa valtion asiain nykyisestä tilasta, jäljitellen -täten miestänsä, jonka kaikki mielipiteet hän omisti omikseen, -vaikka sydämensä pohjasta häntä vihasi -- ristiriitaisuus, joka on -sangen tavallinen perheissä, missä aviopuolisot elävät huonossa -sovussa. Heidän vihastaan huolimatta on tottumuksen vaikutus heihin -niin suuri, että he vähitellen muuttuvat toistensa näköisiksi, -niin henkensä kuin joskus ruumiinsakin puolesta. Onko taitavankaan -äidin mahdollista, epäilystä herättämättä, tarttua jälleen -keskusteluaineeseen, joka häneltä näin syrjään horjahtaa. Hän ei -uskalla enää sommitella ainoatakaan kysymystä, mutta tehtyänsä -mielessään sen johtopäätöksen, että herra d'Avançon, paetaksensa -perhe-elämänsä helvettiä, kuusikymmenvuotiaana viettää aikansa -klubissa ja siellä varmaankin tapaa Francis Nayrac'in semmoisissa -paikoissa, missä tapojen puhtaus paremmin käy selville kuin -seuraelämässä, hän johtaa mitä hienoimmalla viekkaudella keskustelun -tälle alalle ja pääsee vähitellen tarkoitustensa perille, kuullessaan -tämän toisen julistuksen: - --- "Francis Nayrac?... Sangen miellyttävä poika! Sangen sievä -omaisuus! Tänä vuonna olen hänet tavannut pienessä klubissa. -Hänen kanssaan ainakin voi puhua muustakin kuin kilpa-ajoista ja -uhkapelistä..." Ja seuraa sitten lavea esitelmä, johon leppymättömin -vanhoista keikareistamme purkaa sapensekaista kateuttaan nykyistä -sukupolvea kohtaan. Hän sekoittaa siihen, hän puolestaan, vaimonsa -huomautuksia ja käsityksiä, mutta unhottaa kokonaan Nayrac'in... -Tehtyään kymmenen tämänkaltaista koetta on äiti parka vihdoinkin -selvillä siitä, että sittenkin lienee parasta kääntyä niiden -puoleen, jotka lapsuudesta saakka tuntevat vävyehdokkaan, ja hän -turvautuu lopuksi rouva de Jardes'iin, vaikka tietääkin hänet liian -taipuvaiseksi puolustamaan serkkuansa pienen sepittämänsä juonen -hyväksi. Mutta rouva Scilly tietää hänet myöskin sangen vilpittömäksi -ja suoraksi luonteeksi ja turvautuu hänen tunnollisuuteensa -pyytäessään vastausta niihin kahteen kysymykseen, jotka enimmän hänen -mieltänsä painavat. - --- "Ettäkö uskonnollinen?..." kuuluu rouva de Jardes'in vastaus. -"Kenties hänestä ei ole perin uutteraksi kirkossakävijäksi. -Tiedättehän, ystäväni, meidän aikamme nuoret miehet heittäytyvät -mielellään välinpitämättömiksi. Mutta periaatteita hänellä on ja -mainioita, siitä kyllä vastaan. Hänen eronhakemuksensa jo sen -todistaa, ja sitten -- tunsin hyvin hänen äitinsä ja sisarensa. He -elivät ja kuolivat hurskaina naisina... Mitä toiseen kysymykseen -tulee, on se arkaluontoisempaa laatua. Tietysti hän ei ole siitä -minulle puhunut. Mutta vapaa hän kyllä on, sen voin vakuuttaa. Muuten -hän ei olisi Henrietteä ajatellut, sillä hän on kunnian mies. Mitään -julkista suhdetta hänellä ei ole ollut, siitä olen varma, ainakaan ei -Parisissa. Huhu siitä olisi kyllä minun korviini saapunut. Ja nythän -hän on ollut monta vuotta ulkomailla..." - -Kaukaisilta tuntuivat nämä keskustelut ja muutkin senkaltaiset, -vaikka olivat vain viimekeväisiä! Vielä nytkin, kun hän muisteli -heinäkuun ratkaisevia viikkoja, jotka olivat päättyneet Francis'n -ja Henrietten kihlajaisiin, hän ihmetteli asiain kulun nopeutta, -hän kun oli aina luullut näitä puuhia niin hitaiksi, sekaviksi ja -tarkoin pohdittaviksi. Mutta hän oli jo kauan tuntenut itsensä -heikoksi, ja hänet valtasi niin tuskallinen pelko, kun ajatteli, -että tytär jäisi suojelusta vaille. Hän oli nähnyt tyttärensä, -jonka sydän ei häneltä mitään salaisuuksia kätkenyt, syvän, -vilpittömän rakkauden valtaamaksi, yhtä täydellisen kuin se oli -ollut odottamaton ja hetken synnyttämä. Hän tiesi että, mitä -Henrietteen tuli, hänen tunteensa olivat kestäviä, ja pelkäsi, -että jos rakkaus pettäisi, niin nuoren tytön harras ja hurskas -luonne taipuisi johonkin toiseen ratkaisevaan päätökseen. Hän oli -niin monta kertaa aavistanut, millä salaperäisellä vetovoimalla -luostarin turvaa tarjoava suojapaikka vaikutti hänen herkkään -mielikuvitukseensa. Toiselta puolen taas hän oli luullut Francis'sta -löytäneensä harvinaisen, nuhteettoman ja suorasydämisen miehen. Ja -sitten, vaikkeivät seuraelämän sovinnaiset ennakkoluulot paljoakaan -hänen päätöksiinsä vaikuttaneet, hän ei voinut olla laskematta, että -hänen lapsillaan olisi heti käytettävinään kuuteenkymmeneentuhanteen -nousevat korot. Vihdoinkin hän oli antanut suostumuksensa ja heti -sen jälkeen hän sairastui, ikäänkuin oikeuttaakseen levottomuutensa -oman terveytensä suhteen. Lääkäri, joka oli alussa puhunut vain -vähäisestä vilustumisesta, huomasi piakkoin sangen vakavia taudin -oireita. Hän oli joutunut vuoteen omaksi heinäkuun loppupäivinä -toivoen jälleen pääsevänsä liikkeelle viikon lopulla, niinkuin -hänen oli tavallista katarrikohtauksien sattuessa. Mutta lokakuu -oli jo puolivälissä, kun hän vielä oli huoneeseensa suljettuna. -Arkkihiippakunta-puutarhan puut, jotka olivat niin kauan olleet hänen -yksinäisen elämänsä seurakumppaneina, olivat vihreinä huojuneet, -kun ensimäinen kuumeenväristys oli häntä puistattanut. Kun hän -tautinsa jälkeen vihdoinkin pääsi ikkunaan, hän näki kaikki lehdet -syyshallojen panemiksi, ikäänkuin kuolema olisi niitä kosketellut. -- -Mutta kannattiko valittaa tästä taudista, jonka kautta hän vihdoinkin -oli Francis'in luonteesta selville päässyt! Kun lääkärit olivat -hänet määränneet viettämään talven niin kaukana etelässä kuin -suinkin -- Kairossa, Algerissa, Madeirassa tahi Palermossa -- millä -hienotunteisuudella nuori mies olikaan luopunut oikeuksistaan niiden -velvollisuuksien hyväksi, joita uudet olosuhteet tuottivat hänen -morsiamelleen. Tämä viimeksimainittu oli pyytänyt häneltä häiden -lykkäämistä seuraavaan kevääseen voidakseen uhrata tämän viimeisen -talven äidin parantamiseksi, ja hienolla osanottavaisuudella hän -oli siihen suostunut. Hän se oli, joka heille Palermon olopaikaksi -esitti, hän kun sen jo ennestään tunsi, hän se oli, joka sinne lähti -kreivittärelle asuntoa valmistamaan, hän, joka heidät sinne vei; -sitten hän oli lähtenyt Parisiin, palataksensa sieltä vasta sairaan -kutsumana, ja hienotunteisesti hän oli asettunut sille kannalle, -ettei koskaan hänen rakkautensa estäisi Henrietteä suorittamasta -velvollisuuttaan äitiä kohtaan. Ja nyt, tänä kauniina ja kirkkaana -aamuna, jolloin sairas tunsi uudelleen elpyvänsä, hän antausi -äärettömän kiitollisuuden tunteen valtaan sen johdosta, mitä nuoren -miehen sydän oli hänelle ilmaissut, liittäen tähän tunteeseen vielä -jatkuvan elämän toiveet. - --- "Hyvä Jumala! Jospa saisin elää", huokasi hän uudelleen, "jospa -vielä saisin heidän luonansa viipyä!" - - * * * * * - -Hän näki heidän taas kävelevän käytävällä, viheriöiden palmujen -kumartuessa heidän ylitsensä, ikäänkuin heitä suojellakseen, ja -tuulen soittaessa sypressikuusien neulasissa uinuvan valtameren -kohinaa muistuttavia säveliä. Hänen sielunsa tuntui rientävän -heitä seuraamaan, heille toivottamaan sisällistä taivasta, yhtä -lempeätä, yhtä sinistä kuin heidän yllänsä tällä hetkellä kaartuva, -loistetta luova taivaan kansi. Kuulemattaankin hän aavisti heidän -rakkaiden ääniensä soinnun, tiesi että he hänetkin sulkivat tämän -hetken sulouteen. Ja totta onkin, että he puhuessaan itsestään -myöskin hänestä puhuivat. He liittivät hänet luonnollisesti -tulevaisuuteensa, johon heillä oli luvallista rakkautta nauttivien -hurmaava luottamus. Niin, toteutuneelta unelmalta he näyttivät tässä -paratiisin kehyksessä, tyttö niin hento, niin ylevän hieno, joka -tunsi elämästä ainoastaan sen puhtaimmat hetket, mies vielä tarpeeksi -nuori pysyäkseen ikänsä puolesta hänen vertaisenaan, tarpeeksi -karaistu intohimojen tulessa voidakseen täydellisesti arvostella -mitä tämä, hänestä verraton erikoisluonne tarjosi! Ja he puhelivat, -tai oikeammin, he ajattelivat, tunsivat ääneen, valitsematta -sanojaan, mutta joka lauseessa oli lämpimän sydämellisyyden -salaperäinen, huumaava tenho. Yksin äänienkin sointu tarjosi heille -jo edeltäpäin sanomattomia rakkauden nautintoja, viehättäviä niinkuin -oudoista kukista ja kasveista lähtevät tuoksut, joiden suloutta he -kävellessään nauttivat, niitten lähdettä näkemättä. - --- "Kyllä rouva Scilly on jo paljon muuttunut tämän viimeisen viikon -kuluessa sittenkuin tänne tulin!" sanoi Francis. "Olin kovasti -levoton tavatessani hänet uudelleen niin kalpeana ja heikkona... -Pettymys oli suuri jo tullessani, kun laivan kannelta näin Palermon -sataman harmaana, rankkasateen pieksämänä!" - --- "Sen ymmärrän", vastasi Henriette, katse kaukana, ja tästä -katseesta Francis arvasi silloisen levottomuuden tuskan. "Ilma -ei teitä liioin suosinut matkallanne. Kun kauniin ilman jälkeen -ikkunastamme huomasimme raivostuneen meren vyöryttävän suunnattomia -laineita, emme sanoneet mitään, äiti ja minä, mutta tiedän, että -ajattelimme samaa. Hän oli vielä sangen heikko. Levottomuus teidän -tähtenne oli tehnyt hänet sairaammaksi tulonne aattopäivänä... Hän on -niin herkkätunteinen ja hän pitää teistä niin paljon..." - --- "Rakas äiti!" sanoi nuorukainen puristaen tytön käsivartta. - -"Jos edes olisimme tietäneet minne sähköttää teille Neapeliin!" -jatkoi tyttö. "Kun sähkösanomanne saapui, toivoin hetken aikaa, että -olisitte siirtänyt tuonnemmaksi matkanne myrskyn takia. Ja kumminkin -niin kovin halusin tavata teitä... Kello oli yhdeksän. Te olitte -merellä. Kauhealta tuntui minusta myrsky sinä yönä. Kuuntelin ja -rukoilin... Ajattelin äitiäkin. Kuinka suuret mahtoivatkaan olla -hänen tuskansa tuon kauhean sodan aikana." - --- "Unhottakaa se", keskeytti Francis haihduttaakseen tytön mielestä -lapsuuden vielä kirvelevät muistot, jotka aina panivat hänen -silmäluomensa kosteina värähtelemään, -- "Niin, unhottakaa se, -karkoittakaa nuo ajatukset kaikki mielestänne, niinkuin minä lupaan -haihduttaa kaikki äitinne huolet, entiset ja nykyiset, suuret ja -pienet. Hän ehkä minusta hiukkasen pitää, mutta minä pidän hänestä -paljon. Olen hänelle suuresti kiitollinen siitä, että hän on teidät -kasvattanut semmoiseksi kuin olette!... Vaikka hän olisi liittoamme -vastustanutkin, kiittäisin häntä kumminkin siitä, että sain teidät -sellaisena tavata, elävänä todisteena siitä, etteivät nuoruuden -unelmat aina petä..." - --- "Elkäähän nyt!" keskeytti Henriette vuorostaan, lentäen punaiseksi -ja pannen Francis'n suulle kätensä, jota tämä hansikkaan läpi -suuteli. "Joko nyt taas rupeatte minua mairittelemaan, niin ettette -ollenkaan muista katsella noita komeita sypressipuita, jotka minusta -ovat niin kauniita, kun ne tummine oksatöyhtöineen kuvastuvat -taivasta vasten. -- Miten sanoikaan puutarhuri, kun ensimäisenä -päivänä näytteli meille huvilaa -- _bel vaso_, eikö niin? Kuinka -näppärästi sanottu! Ja mitä taiteilijaluonteita tämä outo maa -kasvattaa!... Mutta Sisilia on liian kaukana. Jos voisimme ensi -vuonna viettää talvemme jossakin, missä olisi tämänkaltaisia puita -kasvava puisto ja tällainen valo, mutta lähempänä Parisia, jottei -matka olisi niin väsyttävä, Provencessa tai Genuan rannikolla!..." - --- "Olenhan luvannut Ranskaan palattuani käydä siellä -tiedustelemassa", vastasi Nayrac. "Olen kovin hyvilläni siitä, että -te rakastatte samanlaista luontoa kuin minä ja samalla tavalla... Ja -huomasitteko toissa päivänäkin museossa käydessämme, kun pysähdyin -Amatsoni parkaa surmaavan Herkuleen eteen, vaikka ette ollut siitä -minulle koskaan puhunut, kuinka meillä on joka kohdassa samat -mielipiteet, vaistomaisesti?" - --- "Sekin on totta", sanoi Henriette, "samat, aivan samat... Ja -tiesinhän, että niin oli oleva jo ensi päivästä, kun teidät näin..." - --- "Mistä sen tiesitte", kysyi Nayrac. - --- "Voiko sellaista selittää", vastasi nuori tyttö. "Mutta tiesin -varmaan, astuessani ensi kertaa tähän puutarhaan, että se teidän -mielestänne olisi kaikkia muita kauniimpi... Ja vaikka en ole paljoa -lukenut ja tietoni ovat sangen vähäiset, olen vakuutettu, että jo -ensi näkemästä tietäisin sanoa jostain kirjasta, miellyttääkö se -teitä vai ei..." - --- "Surkeata onkin", jatkoi Nayrac, "kun liitto solmitaan ilman tätä -sopusointua, tätä sielujen yksimielisyyttä... Kun sitävastoin minun -on niin suloista ajatella, että olette vaimoni, todellakin vaimoni, -tarkoitan, että sydämenne sointuu niin täydellisesti minun sydämeni -mukaan..." - --- "Niinkuin minunkin on suloista ajatella, että te olette -sulhaseni", vastasi Henriette puoliääneen, "rakas sulhaseni..." - --- "Ja kuitenkin tämä täydellinen yksimielisyys melkein huolestuttaa -minua. Mikä sattuma meidät tänne yhdyttikään? Tarkoitan, että olisi -voinut yhtä hyvin sattua niinkin, etten olisi teitä tavannut! Jos en -olisi virastani luopunut? Jos siitä luopuessani olisin asettunut -asumaan Italiaan, niinkuin aikomukseni oli? Jos en olisi sinä -keskiviikkona käynyt rouva de Jardes'in luona? Jos emme olisi sinä -päivänä toisiamme kohdanneet?..." - --- "En hyväksy noita mahdollisuuksia", keskeytti nuori tyttö, kasvot -veitikkamaisen hymyn kirkastamina. "Mahdotontahan olisi ollut, -ettemme olisi toisiamme tavanneet." - --- "Mutta jospa emme kuitenkaan...?" jatkoi sulhanen. - --- "Ymmärrän kyllä, että on mieletöntä sellaista otaksua", vastasi -Henriette käyden jälleen vakavaksi ja miettiväiseksi, "mutta tiedän, -etten siinä tapauksessa olisi koskaan mennyt naimisiin..." - -He pysähtyivät vaihtaakseen pitkän katseen. Noiden suloisten -sinisilmien läpi Francis'n katse tunkeusi lemmityn sielun -sisimpään, tuon sielun, joka oli kokonaan hänen omansa, jossa -kaikki oli puhtautta ja totuutta. Hän tunsi, että sen oli vallannut -nuhteettomin, syvin hellyys. Tätä neitsyellistä sydäntä ei ollut -koskaan mikään koskettanut, ei väre sen pintaa liikuttanut, ei -varjo sitä synkistyttänyt. Heidän ympärillänsä palmujen lehdet -yhä notkuivat, tuuli yhä kuiski kuusien neulasissa, ruusupensaat -ja sypressit yhä levittivät hienoja, heikosti myskinsekaisia -tuoksujansa, lehdet yhä loivat väräjävän varjonsa marmoripatsaihin, -joutsen yhä harhaili veden päilyvällä pinnalla. Tässä käytävän -käänteessä täydellinen yksinäisyys heitä ympäröi, vilpitöntä -hartautta herättävä yksinäisyys, jonka heidän rakkauttansa vaalivan, -hellän äidin siunattu läheisyys ikäänkuin pyhitti. Francis sulki -morsiamensa syliinsä painaen huulensa hänen otsalleen, jonka rauhaa -ei ollut koskaan halpa ajatus häirinnyt, ei hetkistäkään. Ja -hänet valtasi silloin sellainen autuuden tunne, että hänen liian -täydellinen, liian ehdoton onnensa tuntui murtavan hänen voimansa, -ensi kerran muuttuvan hänelle vaivaksi, ja aivan hiljaa hän kuiskasi -"lemmitylleen", joksi hän tyttöä joskus sellaisina hetkinä rohkeni -nimittää: - --- "Onnemme on liian suuri, minä pelkään..." - -Hän ei aluksi saanut mitään vastausta. Mutta hän huomasi selvään -tuskallisen ilmeen samentavan tytön lempeätä katsetta ja väristyksen -kulkevan hänen puoliavoimilla huulillaan; silmäluomet vapisivat, povi -kohosi, sitten, katsoen Francis'ta jälleen suoraan silmiin, nuori -tyttö koki voittaa mielenliikutuksensa ja sanoi, luottamuksen hymy -huulillaan: - --- "Minuakin joskus pelottaa tuo liiallinen onni. Mutta ei pitäisi -pelätä. Eikö Jumala ole sen puolella, jonka omatunto on puhdas?..." - - * * * * * - -Francis Nayrac'in mieleen oli usein tapahtumain kehittyessä muistuva -tuo outo tuskallisuuden tunne, joka oli häntä ahdistanut tänä aamuna --- viimeisenä heille täydellistä onnea tarjoavana aamuna -- ja joka -oli herättänyt vastakaikua hänen kihlattunsakin sydämessä, silloin -kun kaikki heidän ympärillään tuntui olevan heidän onnensa kanssa -täydellisessä, ehdottomassa sopusoinnussa. He eivät mitenkään voineet -tietää sitä vaaraa, joka juuri tällä hetkellä uhkasi heidän lempensä -siunattua rauhaa. Olisiko heillä siis ollut noita salaperäisiä -aavistuksia, joille meidän aikamme epäilijät hymyilevät, vaikka -miehet sellaiset kuin Goethe ja Napoleon ovat väittäneet näitä -tulevaisuuden enteitä mahdollisiksi joskus kiihotuksen hetkinä. Vai -valtasiko heidät tuo ilon ahdistus, omituinen mutta kieltämätön -mielenilmiö, johon samalla kertaa sekoittuu liian valtavasta -tunteesta johtuvata hermojen herpoutumista sekä täysin oikeutettua -kostottarien kateuden pelkoa. Sillä tunnustammehan kaikki sen -yleisinhimillisen lain, jonka traagillisena vertauskuvana esiintyy -muinaiskreikkalaisten Nemesis, kammottava kohtalon jumalatar, -jumalien kateuden paremmin kuin jumalien oikeuden käskyjen -toimeenpanija. Voihan tietysti antaa näennäisesti luonnollisen -selityksen kaikkiin tämänkaltaisiin ennustuksiin ja voihan sitäpaitsi -väittää, että aavistukset useimmiten eivät käy toteen. Mutta kun -joskus sattuu, että todellisuus odottamattomasti ja hämmästyttävästi -osoittaa ne oikeiksi, ei vähimminkään taikauskoinen voi olla -vapisematta. Olemme havaitsevinamme ulkonaisissa asianhaaroissa -salaperäisen sallimuksen vaikutuksia, ja olkoon tuo ilmestymismuoto -laadultaan kuinka jokapäiväinen tahansa, saa se hetkeksi mielemme -kiihkeästi kuohumaan. Mitä Francis Nayrac'iin tulee, oli hänen -mielenliikutuksensa sitä valtavampi, kun hän aina oli ollut -fatalismiin taipuvainen. Jos usko valaisee ja suuntaa fatalismia, -johtaa se toivoon ja nöyrään tyytyväisyyteen taipuvaisia sieluja -tunnustamaan Jumalan kaitselmuksen, joka on ensimäinen todellisesti -uskonnollisen elämän periaate. Mutta vaikka nuori mies olikin saanut -uskonnollisen kasvatuksen, oli hän säilyttänyt ainoastaan tuon -näennäisen kristillisyyden, joka oli hänen säädylleen ja ajalleen -ominainen, ja uskonto oli hänelle vain hypoteeseista jaloin. Hänen -kaitselmuksensa oli hänen kihlattunsa kauniissa silmissä, ja niitä -hän ajatteli Villa Tascan puutarhasta lähdettyänsä kulkien yksin -Palermon katuja, joihin päivänpaiste loi hohtavan valkeita juovia -mustien varjojuovien rinnalle. Hänen ei tarvinnut paljon ponnistella -unhottaakseen tuntemansa epämääräisen tulevaisuudenpelon, joka oli -hänet kohta uudelleen valtaava ja silloin mitä selvimpien syiden -vaikuttamana. Aamukävelystä oli hänellä tällä hetkellä vain suloinen -tunnelma jälellä. Koska hänellä oli asioita toimitettavana, oli -hän antanut Henrietten ja rouva Scilly'n palata vaunuissa Hotel -Continentaliin, missä he asuivat kaikki kolme. Itse hän seurasi -toista noista kahdesta pitkästä kadusta, jotka leikkaavat toisensa -Quatro Canti nimisellä torilla ja jakavat Palermon neljään melkein -yhtä suureen osaan. Hän ei ollut koskaan elävämmin tuntenut Palermon -viehätystä. Tämä vieras- luontoinen kaupunki yhdistää itseensä -Itämaiden, Espanjan ja Italian ominaisuuksia, rokokotyylisine, -kuvapatsailla ylenmäärin koristettuine suihkukaivoineen, ahtaine -kauppapuoteineen, missä kauppiaat istuvat liikkumattomina -ja välinpitämättöminä niinkuin turkkilaisissa myymälöissä, -veistoksilla kirjailtuine palatsineen, syvennyksiin suljettuine -madonnan- ja Kristuskuvineen, joita valaisee aina palava kynttilä, -saksankuminavankkureineen, joiden laidoissa hohtaa räikeävärisiä -maalauksia. Ja nuo maalaukset, mitä ne esittävät! Kohtauksia Medoren -ja Angelique'n elämästä, Bouillonin Gottfridia hänen kiivetessänsä -Jerusalemin muureille, Garibaldia, joka puheillaan innostuttaa -tuhatmiehistä joukkoansa. -- Eikä Palermon laaja ja jalopiirteinen -lahti ollut nuoren miehen mielessä koskaan herättänyt niin suurta -ihailua kuin nyt, kun hän sivuutettuansa kunniaportin, joka muinoin -oli pystytetty pyhän Rosalian juhlakulkuetta varten, näki sen -aukeana edessään. Saavuttuansa hotellin portille, joka aukeaa tälle -rantakadulle päin aivan lähellä Villa Giulian viehättävän kaunista -puutarhaa, hän kääntyi katsomaan sataman mastotiheikön tuolla -puolen siintävää meren ulappaa ynnä taivaalle kuvastuvia punertavan -ja alastoman Pellegrino-vuoren piirteitä, joka vuori sekin on -pyhälle Rosalialle pyhitetty. Eivät hänen mieleensä silloin synkät -ennustukset muistuneet. Ei hän silloin voinut aavistaa, että hänen -kaunista maisemaa ihailevat katseensa olivat hänen jäähyväisensä, --- jäähyväiset hellyyden suloisille päiville, jäähyväiset hänen -kalleimmalle toivolleen, jäähyväiset hänen sielunsa elpyvälle -nuoruudelle, joka kauan ikävöitynä jo oli alkamassa, jäähyväiset -luvallisen onnen ihanalle paratiisille. Aivan jokapäiväinen -tapahtuma sai häviämään tuon unelmien linnan, joka puoli vuotta -oli hänelle suojaa tarjonnut, ja asetti hänen eteensä sielun -tuskan yhtä kauhean kuin se, jonka jäljet liiankin usein näkyivät -hänen suunsa ja silmiensä ilmeessä. Äkkiä se tuli, yksinkertaisena -niinkuin ainakin kamalat tapaturmat, rautatieonnettomuudet, -maanjäristykset, talojen luhistumiset, jotka tuntuvat meistä sitä -kauheammilta, kuta vähemmän niitä odotamme ja kuta turvallisemmalta -kaikki ympärillämme näyttää. Astuessaan hotellin holvikattoiseen -etehiseen Nayrac näki ovenvartian järjestämässä aamulaivassa -saapuneita kirjeitä. Tuo mies, jättiläiskokoinen, kielitaitoinen ja -vaaleapartainen saksalainen, muhkea virkapuku yllä, päässä kullasta -kiiltävä suuri lakki, käsitteli kirjeitä niinkuin pelaaja kortteja, -silmänkääntäjän sukkeluudella. Punaisella lyijykynällään hän töhersi -itsekuhunkin vastaanottajan huoneen numeron, ja hänen ympärillänsä -useat hotellin asukkaista tähystelivät tämän toimituksen loppua -miltei sairaloisella kirjeenvaihtohimolla, sellaisella, jonka -huomaa varsinkin saarimaiden postitoimistoissa, missä uutistenhalu -kiihtyy, kuta harvemmin posti tulee. Monta kertaa, vaikka olikin -semmoiseen sangen tottunut, Francis myöhemmin muisteli tuon pienen -kosmopoliittisen taulun yksityiskohtia, ne kun niin läheisesti -yhtyivät häntä siinä hetkessä kohdanneeseen yllätyksen iskuun. Hän -ei mennytkään suoraa päätä huoneeseensa, vaan pysähtyi konemaisesti -itsekin odottamaan kirjeitänsä, ja yhtä konemaisesti hän odottaessaan -silmäili hotellissa asuvien matkustajien nimiluetteloa. Äkkiä hän -tunsi sydämensä vavahtavan. Hämmästyksen, melkeinpä kauhistuksen -tunne kuristi hänen kurkkuansa. Hänen jalkansa horjuivat. Hän -lähestyi ilmoitustaulua lukeaksensa vielä kerran nimien joukosta -viimeisen edellisen, arvattavasti muutamia tunteja sitten tai -edellisenä iltana saapuneen henkilön nimen: "Rouva Pauline Raffraye", -ynnä siihen tehdyn pienen lisäyksen: "perheineen", sekä sitten: -"Molamboz'n linnasta. Arbois. Ranska". Nuori mies jäi siihen -hetkeksi ikäänkuin näiden muutamien sanojen hypnotiseeraamana; -sitten, huomatessaan, että ovenvartia, joka vihdoinkin oli päässyt -vapaaksi kiusaajajoukosta, astui ulos kopistaan, kirjepinkka -kädessään lähteäksensä niitä jakelemaan, hän kutsui hänet luoksensa -osoittaakseen hänelle tätä nimeä. Epäilemättä hänen oli vaikea sitä -lausuakaan, sillä hän sanoi yksinkertaisesti: - --- "En tiennyt tämän rouvan olevan täällä. Tänäänkö hän saapui?" - --- "Hän saapui eilen, Messinan junassa", vastasi jättiläinen. - --- "Hän kai on ranskalainen, eikö niin?" - --- "Niin kyllä." - --- "Onko hän yksin?" - --- "Ei ole. Hänellä on mukanaan pieni, kahdeksan tai kymmenen vuoden -vanha tyttö sekä kaksi palvelijatarta." - --- "Tahtoisinpa tietää onko hän se, jonka minä tunnen...", sanoi -Francis, mutta huomatessaan, että tässä kyselyssä mahtoi olla jotakin -outoa, hän lisäsi saattaakseen väärälle tolalle toisen uteliaisuuden, -jos se jo olisi herännyt, ja saadakseen kumminkin tietää mitä halusi: - --- "Vanha, sangen kookas nainenko?" - --- "Vanhako? Ei suinkaan", vastasi saksalainen. "Kolmenkymmenen tai -kenties viidenneljättä ikäinen. On vaikea tietää. Hän näyttää niin -sairaalta! -- Pieni ja hoikka päinvastoin..." - --- "No niin", ajatteli Francis noustessaan portaita, "täytyy -uskaltaa katsoa totuutta silmiin. Hänen linnansa, hänen syntymä- ja -sukunimensä, hänen ikänsä, hänen tyttärensä ikä... Hän se on..." - -Hän kertoi mielessään Pauline Raffrayen nimeä noustessaan portaita, -jotka johtivat hänen kolmannessa kerroksessa olevaan huoneeseensa. -Tieto, että hänen entinen rakastajattarensa oli saman katon alla -kuin hän, olisi joka tilaisuudessa ollut omiansa suuresti hänen -rauhaansa häiritsemään, -- sillä entinen rakastajatar vain voi -siihen määrin järkyttää näin rakastuneen sulhasen mieltä. -- Mutta -että tämä tieto hänelle saapui juuri samalla hetkellä kuin tuo -outo, tuntemattoman onnettomuuden aavistus oli sekä hänessä että -Henriettessä herännyt, se seikka kiihdytti hänen mielenliikutustaan -omituisella tavalla. Sillä tämä rouva Raffrayen nimi ei ainoastaan -hänelle muistuttanut hänen nuoruutensa tulisimman rakkauden aikoja, -se muistutti hänelle myöskin sitä naista, jossa hän oli luullut -huomaavansa mitä kauheimpia irstaisuuden syvänteitä, joka kaikista -oli hänelle enimmän tuhoa tuottanut, joka oli ollut hänen paha -hengettärensä niin monen vuoden aikana, ja myöskin sitä, jota hän oli -kohdellut leppymättömimmällä kovuudella, jopa armottomuudellakin. -Ja tuo nainen oli tullut Palermoon, vaikka on olemassa niin monta -muuta talvenviettokaupunkia, tähän hotelliin, vaikka Palermossakin -on niin monta muuta hotellia tarjona ja paljon kuuluisampiakin. Ja -vieläpä tällä hetkellä, jolloin hän luuli olevansa hyvässä kätkössä -tässä maailman kaukaisessa sopessa, nuoren tytön seurassa, jota hän -rakasti ja joka rakasti häntä ja josta oli tuleva hänen vaimonsa, -Nuoressa miehessä, jonka synnynnäinen herkkätunteisuus vielä oli -aamukävelyn ihastuksen kiihottama, heräsi pakostakin ajatus lukea -tämä tulo jonkun pelottavan salavehkeen juoneksi. Tuo mieletön -ajatus sai hänet kokonaan valtaansa hänen noustessaan huoneeseensa, -ja silmittömän kauhun sairaloinen ja vastustamaton houre hätyytti -häntä niin ankarasti, että se kuvastui hänen kasvoillansakin, -kun hän astui yksityiseen pieneen salonkiin, missä hänen oli -tapana nauttia kaikki ateriansa rouva Scilly'n ja morsiamensa -seurassa. Hänen oli kestettävä tämän viimeksi mainitun hellästi -kysyvä katse. Hänen oli ensi kerran teeskenneltävä sanomalla -helteen vaikuttamaa päänkivistystä syyksi siihen muutokseen, joka -oli tapahtunut hänen mielessään ja kasvojensa ilmeessä, hänen, -jonka suhteet Henrietteen olivat aina olleet kaikkea vilppiä ja -valhetta vailla, ajatuksien täydellistä yhteyttä. Hänen täytyi -nähdä lempeän levottomuuden synkistävän noita suloisia kasvoja, -ja valehtelemisen pakon vaikuttama mielenahdistus, yhtyen hänen -sydäntä kalvavaan, vastustamattomaan tuskaansa, kävi hänelle -vihdoin niin sietämättömäksi, että hänen täytyi sulkeutua -huoneeseensa koko iltapäiväksi ilmoittaen syyksi yhä lisääntyvän -pahoinvoinnin. Hänen piti mistä hinnasta tahansa päästä kokoamaan -ajatuksensa ja punnitsemaan, mitään itseltään peittelemättä, -niitä ratkaisumahdollisuuksia, joita tämä äkkiarvaamattoman tulon -probleemi hänelle tarjosi, tulon, jota hän ei mitenkään voinut -satunnaiseksi ajatella. Mutta mitenkä tämä tutkiminen kävisi päinsä -elvyttämättä samalla menneisyyden muistoja ja tunnelmia, jotka liian -räikeästi erosivat niistä hennoista ja viattomista unelmista, joita -Henrietten äiti muutamia tunteja aikaisemmin oli sydämessään luonut. -Voi surkeutta, kun tuntee sielunsa uudelleen laittoman ja huonon -rakkauden äitelän katkeruuden täyttämäksi -- rakkauden, jonka on -luullut ja tahtonut päätetyksi --, ja vieläpä hetkellä, jolloin siinä -uhkuu toisen rakkauden huumaava autuus, missä kaikki on valoa ja -toivetta! - --- "Ja kumminkin", vaikeroi Francis, kun jälleen oli yksin ja vapaa -antautumaan muistojensa valtaan, "enkö jo niin monen vuoden jälkeen -ole kuollut hänelle, niinkuin hänkin on minulle kuollut?" - - - - -II - -ENTISYYS - - -Niinkö monta vuotta! Kokoontaitetuissa, vielä siteissä olevissa -sanomalehdissä, joita nuoren miehen käsi sattumalta hipaisi -tuona niin tuskallisissa tunteissa alotettuna iltapäivänä, oli -todellakin vuosiluku 1886. Huhtikuussa v. 1877 hän oli viimeisen -kerran puhutellut rouva Raffrayeta. Ensimäisen kerran hän oli hänet -tavannut kevättalvella v. 1876. Tämän naisen muisto siis sisälsi -tuskin kaksitoista kuukautta hänen elämästään. Ne rakkaussuhteet, -jotka meihin jättävät häviämättömiä arpia, eivät olekaan aina -kauimmin kestäneitä, yhtä vähän kuin ovat traagillisimpia ja -romaanintapaisesti monimutkaisimpia. Sitävastoin jää rakastamamme -nainen ainiaaksi meidän muistossamme elämään, jos hän on loukannut -jotain sydämemme arkaa ja kipeätä kohtaa, vaikka olisimme hänelle -antaneet vain muutamia viikkoja elämästämme. Erottipa meidät sen -jälkeen mikä tahansa välimatka, aika, uudet kasvot, uudet suudelmat, -uudet surut, uudet ilot -- turhaa kaikki. "Hän on mennyt meidän -vereemme", niinkuin sattuvasti ja kuvaavasti sanotaan. Siihen on -lisättävä, että Francis kohtasi Pauline Raffrayen aikana, joka -olosuhteiden vaikutuksesta kävi hänelle erityisen vaaralliseksi. -Hän oli silloin viidenkolmatta ikäinen. Kun hän oli jäänyt orvoksi -aivan nuorena, oli koko hänen perherakkautensa kohdistunut ainoaan -sisareen, rouva Julie Archambault'iin, joka, ollen avioliitossaan -onneton, vietti sangen ilotonta elämää. Tämä sisar, joka oli neljä -vuotta häntä vanhempi, johti hänen kasvatustansa arkaluontoisen -kehitysajan loppupuolella, jolloin hellyys ei voi saada mitään -aikaan, ellei sen rinnalla vaikuta oikea käsitys yhteiskunnassa -toimivista laeista. Julie tahtoi alussa pitää veljensä luonaan. -Koulusta päästyään, joka sodan tähden tapahtui vuotta myöhemmin kuin -olisi pitänyt, Francis suoritti lakitiedetutkintonsa ja sekaantui -muutamiin sangen jokapäiväisiin, sangen mitättömiin rakkausjuttuihin, -joista sisar, saatuansa niistä tiedon, suuresti pelästyi. Ajatellen, -ettei joutilaisuudesta varakkaalle nuorelle miehelle onnea koituisi, -hän piti katkerana, mutta välttämättömänä velvollisuutenansa hankkia -hänelle työtä -- työtä kaukana Parisista. Hänen perhe-elämänsä -surkeat kokemukset olivat hänessä herättäneet ennakkoluulon tätä -pääkaupunkia kohtaan, joka ennakkoluulo perin siveellisissä naisissa -on yhtä tavallinen kuin bulevardien ihailijoissa ennakkoluulo kaikkea -muuta maailmaa kohtaan. Siinä hän erehtyi. Jos tämän kaupungin joka -paikassa tarjona olevat huvitukset ovatkin turmiolliset useille -kevytmielisille ja turhamaisille nuorukaisille, on henkinen ja -siveellinen yksinäisyys monelle maaseutukaupungeissa tahi ulkomailla -oleskelevalle nuorelle miehelle vielä turmiollisempi, varsinkin -jos hänellä jo ennestään on mielikuvitteluun ja liialliseen -tunteellisuuteen taipuvainen luonne. Niin oli Francis'n laita. -Parisissa hän olisi pian väsynyt ensimäisiin säännöttömyyksiinsä, ja -luonteensa syvän kunniantunnon pakottamana hän olisi pian tasaantunut -ja hakenut onnensa siitä, mistä se on varmimmin löydettävissä, -aikaisesta avioliitosta. Mutta kun hän nyt, seuraten sisarensa -neuvoa, miltei käskyä, antautui diplomaattiselle uralle, johon -hänellä ei ollut vähintäkään halua, niin hän onnettomuudekseen heti -alussa joutui Saksaan, sen etäisimpiin lähetystöihin. V. 1876 hän -oli viettänyt kaksi vuotta Münchenissä, melkein kokonaan itseensä -vajonneena, lukien, haaveksien, odottaen elämää sen sijaan että se -olisi ollut elettävä, joutilaana sielläkin kansliassa palvelevien -tavalla, pakotettuna yhtä mittaa näkemään virkatovereita, joiden -seura vielä enemmän lisäsi hänen sisällistä yksinäisyydentunnettansa, -se kun ei voinut johtaa ystävyyteen. Näiden kahden vuoden tuloksena -oli hänessä sen omituisen mielentilan kehittyminen, jonka ohimenevänä -tapaa muutamissa nuorissa miehissä, varsinkin kirjailija- ja -taiteilijaluonteissa, sekä pysyväisempänä nuorissa naisissa, jotka -ovat onneensa tyytymättömät tai määrättyjen velvollisuuksien -puutteessa. Tämä mielentila on paljon turmiollisempi terveen järjen -kehittymiselle kuin mitättömät himojen tyydyttämiset, ja sen on -sattuvalla, kuuluisaksi käyneellä sanalla kuvannut se kirkkoisä, -joka kirkkoisistä parhaiten käsittää ihmisluonnetta ja sen -kiusauksia. Tarkoitan liiallista rakkauden rakastamista, -- tautia, -joka piakkoin ohimenevänä on viaton, mutta joka käy vaaralliseksi -ja seurauksiltaan turmiolliseksi, jos sitä kauemmin kestää. Joka -näin rakkautta rakastaa, hautoo onttojen romaanien utukuvia, jotka -todellisuus heti haihduttaisi. Hän tottuu vähitellen arvostelemaan -vähäpätöiseksi kaikkea, joka ei jollakin tavalla koske hänen -rakkauskiihkoansa. Hän ammattinsa riennot ja velvollisuudet käyvät -hänen mielestään vähempiarvoisiksi. Miehen jalot unelmat perheen -muodostamisesta, ihanteellisen aatteen, tieteen, taiteen, politiikan -palvelemisesta, hänen omaa etua enemmän kysyvät pyrintönsä kunnian -niittämiseen virkauralla kaikki nämä pontevan toiminnan tehokkaat -vaikuttimet väistyvät, heikkenevät, kuihtuvat, suodaksensa sija -tuolle kaikki nielevälle tunteiden puhkeamispäivän valmistamiselle. -Milloin saapuneekaan tuo epämääräisten toiveiden toteutumishetki, -ja minkälaisena? Joka rakkautta rakastaa, käyttää päiviä, viikkoja, -kuukausmääriä tämän iankaikkisen ongelman pohtimiseen, liioitellen -jo edeltäpäin intohimojen draamallisuutta, ahmien mielin kuvituksen -luomien rakkaussuhteiden kaikkia iloja ja suruja, samalla kertaa -tylsistyen ja harjaantuen niiden hienoimpia väreitä käsittämään, -niin että nämä unelmien hurjat lemmennautinnot ja henkisen -hekuman kiihotus, yhtyen lapselliseen kokemattomuuteen, luovat -hänessä omituista viattomuudensekaista turmelusta. Hienoimmatkin -mielistelyn vivahdukset ovat hänelle tutut. Hän on perehtynyt -kaikkiin viettelijäviekkauksiin, kaikkiin teoreetikkojen anatomisista -tutkimuksista selville käyneihin sydämen tunneilmiöihin. Ja -samalla kertaa hänessä on jälellä jonkinlainen todellisen tunteen -neitsyellisyys, joka johtuu hänen päiviensä ja hänen öittensä -fyysillisestä nuhteettomuudesta. Francis oli joutunut tähän nuoruuden -ratkaisevaan hetkeen, jonka sekavuutta hänessä ennenaikaisten -kokemusten muisto vielä lisäsi, kun hänen sisarensa Julie Archambault -kohtasi Pauline Raffrayen, joka hänkin oli sangen onneton -avioliitossaan, ja näiden välillä syntyi kiihkeä ystävyydenliitto, -yksi noita, joita surkean kohtalon yhtäläisyys, luottamuksen ja -sympatian tarve, maailman vihamielisyys tai välinpitämättömyys niin -helposti ja nopeasti luovat nuorien, joutilaitten ja turvattomien -naisten kesken. Julien kirjeet olivat Francisille merkkitapauksia -hänen maanpakolaisuudessaan. Niissä oli niin paljon hienouteen -yhtynyttä älyä ja niin säälivää myötätuntoisuutta veljen sydäntä -koskevia asioita kohtaan, niitä nimittäin, joista tämä oli voinut -hänelle puhua. Tästä ajasta lähtien näissä kirjeissä ei ollut puhetta -muusta kuin Paulinesta, samaten kuin Francis oli ystävättärien -ainaisena keskustelun esineenä. Satunnaiset asianhaarat yhä lisäsivät -rouva Raffrayen ja Nayrac'in uteliaisuutta toinen toistansa kohtaan. -Nuoren miehen käydessä Parisissa kaksi kertaa sen jälkeen, kuin -tämä ystävyysliitto oli solmittu, Pauline oli matkoilla. Sitten -eräs tapahtuma, joka olisi riittänyt heidän rauhaansa häiritsemään, -vaikka he olisivat olleetkin toisilleen aivan välinpitämättömiä, vei -heidät yhteen. Rouva Archambault kuoli, muutamia päiviä lavantautia -sairastettuansa, ja tämän kuolinvuoteen luona Francis, kiireessä -Parisiin saapuneena, näki ensimäisen kerran Paulinen solakan -vartalon, ruskean tukan, kauniit, kalpeat kasvot, joita harmahtavat, -vienoa surumielisyyttä ilmaisevat silmät elähyttivät. Kaikkina -aikoina runoilijat ja fysiologian tutkijat ovat kiinnittäneet -huomionsa kuoleman ja rakkauden herättämien tunteiden salaperäiseen -yhteyteen. Tarvitseeko todellakin luonnonlakien salaperäisiin -vaikutuksiin vedota voidakseen näyttää toteen, että helläluonteisissa -naisissa sääliväisyys on tehokkain yllyttäjä lankeemukseen, niinkuin -epätoivo korvaamattoman ystävän menettämisestä luonteeltaan -monimutkaisimmassakin miehessä on siihen vastustamaton, selvää -kieltä puhuva neuvonantaja. Francis ja Pauline surivat yhdessä. -Nuoren miehen kärsimys kävi Paulinelle sääliksi. Francis näki sen -ja tunsi sydämessään syvän liikutuksen. Pauline oli niin kaunis, -niin hieno. Hänen suhteensa herra Raffrayeen jokapäiväiseen ja -törkeään, nautinnonhimoiseen elostelijaan, olivat niin perin surkeat. -Tämä nimittäin, naituansa hänet rahojen tähden, oli heti palannut -tyttöjen seuraan, erään noiden alkoovi-draamojen jälkeen, jotka -nuoressa vaimossa herättävät niin sanomatonta vastenmielisyyttä. -Esiintyypä sitten toinen mies, helläluonteinen ja hienotapainen, -joka melkein naisen tavoin käsittää sydämen kaikki tunnevivahdukset, --- mikä pelottava koettelemus! Ja mikä suuri vaara, kun sitten -tämän miehen tapaa kerta toisensa perästä, tuttavallisesti, mieli -yhteisen surun hellyttämänä, näkemättä siinä mitään pahaa, kun tietää -vaikuttimet jaloiksi. Julia kuoli maaliskuussa. Toukokuussa oli -Francis vielä Parisissa. Hän oli ministeristöstä saanut virkavapautta -epämääräiseksi ajaksi. Hän oli rouva Raffrayen rakastaja. - - * * * * * - -Surkea lemmentarina, joka kyynelissä ja kuoleman kolkkoudessa -alkaneena oli jatkuvakin kyynelissä, kiduttavissa tuskissa, -katkerissa ajatuksissa, ja joka oli häpeälliseen vihaan päättyvä, -aviorikoksen kirouksen synnyttämään vihaan. Vielä nytkin, niin -monen vuoden jälkeen, kun Francis sai Paulinen odottamattomasta -tulosta tiedon, koko hänen ruumiinsa värisi tämän vihan muistosta, -siihen määrin se oli päässyt myrkyttämään hänen sydänjuuriansa ja -tunkeutumaan hänen sielunsa salaisimpiinkin sokkeloihin, ja sitä -ajatellessaan, niinkuin tänäkin yksinäisenä iltapäivänä, hän ei -voinut käsittää, miten silloisen lemmenunelman toteutumistoivo -heti alussa oli voinut hänessä herättää niin suurta ja outoa -levottomuutta. Olihan tuo toivo kumminkin, jos kohta rikoksellinen, -alkuansa jaloa syntyä; siltä se hänestä ainakin näin kaukaa katsoen -näytti. Huolimatta tästä ajan pituudesta, joka tuntuu sovittavan -kaikki, sentähden että se suo meille tilaisuutta arvostelemaan, missä -määrin tarkimminkin punnitut tekomme ovat olleet sallimuksen alaisia, -hän ei huomannut, että vähäpätöiseltä näyttävät mutta todellisuudessa -korjaamaton väärinkäsitys oli jo alussa tuominnut tämän rakkauden -myrskyiseksi. Francis ja Pauline olivat rakastaneet ja ihailleet -toisiaan, omistaneet toisensa, niin sanoaksemme toisiaan tuntematta. -He olivat antautuneet toisilleen sieluineen ja ruumiineen, ennenkuin -olivat päässeet toistensa luonteista selville. Nuori nainen ei -tietänyt nuoresta miehestä muuta kuin mitä Julie oli hänestä -puhunut. Francis oli hänen silmissään ainoastaan toivoton veli, -onneton erakko, unelmaansa kaipaava haaveilija. Sitä hän olikin, -mutta myöskin luonteeltaan äärettömän monimutkainen ja herkkä, -mielikuvitukseltaan turmeltunut, raju ja nuoruudestaan huolimatta -epäileväinen, luulevainen ja levoton, ajatus- ja tunne-elämänsä -valheellisuuden pilaama henki, sanalla sanoen, onneen kykenemätön -ihminen, jota aistillisuuteen perustuva rakkaus kauhean helposti -oli johtava mustasukkaisuuteen. Ja Francis, mitä hän oli Paulinessa -nähnyt? Sisarensa lempeän uskotun, lapsen, joka liian nuorena ja -elämästä mitään tietämättä oli kiduttavaan kahleeseen kytketty, -jonka arkaluontoisinta kainoutta ja herkkätunteisuutta oli loukattu -ja ruhjottu. Ja sitä hän olikin, mutta myöskin maailman huvituksiin -tottunut nainen, rikas, esiintymisessään ja puvuissaan nuhteeton, -hiukan pintapuolisuuteen taipuvainen, kuuden vuoden aikana tottunut -haihduttamaan onnettomista perheoloista johtuvat huolensa alituisien -kävelymatkojen, päivälliskemujen, vieraissakäyntien ja näytelmähuvien -pyörteissä, jotka tyhjät ajanvietot muuttuvat meille tarpeiksi, -mikäli ne auttavat meitä pakenemaan sietämättömiä kotioloja. Hän -oli, sanalla sanoen, noita lapsellisen turhamaisia keimailijoita, -jotka tahtovat loistaa, sentähden että tahtovat miellyttää, ja -joita tämä mielistelyhalu liiankin usein johtaa hieman vapaaseen -seuraan ja turhanpäiväisiin varomattomuuksiin, joiden johdosta on -niin helppo panetella. Tuntuu siltä, että uuden tunteen puhjetessa -näiden pienten vikojen olisi pitänyt kadota, ja niin olisi käynytkin, -jos Pauline olisi joutunut luonnollisemman ja johdonmukaisemman -vaikutuksen alaiseksi. Nyt ne päinvastoin yltyivät, ja siihen oli -kenties syyksi luettava juuri se, mikä Francis'in luonteessa oli -parasta. Turmeltuneesta mielikuvituksesta huolimatta Francis'sta -ei ollut toisen miehen vaimon rakastajaksi. Hän oli ensimäisen -nuoruutensa aikana ollut sangen harras kristitty, ja vaikka hänen -unelmansa sitten, vuosien vieriessä, olivat olleet pelkkää rakkautta -ja aina vaan rakkautta sen luvattomissa muodoissa, niin hän -kuitenkin oli omituisen, mutta ylen tavallisen ristiriitaisuuden -johdosta sielunsa pohjalla säilyttänyt jonkinlaista aistillisuuden -pelkoa, syvää intohimojen ja omantunnon sopusoinnun kaipuuta. Tämä -omituisuus on yhteinen kaikissa miehissä, joiden uskonnollisuus -on ollut vilpitön. He ovat aina taipuvaiset kärsimään rikoksesta, -jonka rakastettu nainen tekee heidän hyväkseen. Heidän on mahdotonta -hyväksyä sitä omantunnon tinkimistä, jota aviorikos edellyttää, ja -vain vastenmielisesti he voivat suostua kolmihenkilöisen liiton -mukavaan sovittelukeinoon, joka yksinkertaisimmalla tavalla ratkaisee -avioliiton ja rakkauden välisen probleemin. Francis'n rakkauteen -sekoittui heti tuota rakastajan mieletöntä kateutta aviomiestä -kohtaan, tunnetta, jota hän jo edeltäpäin oli tarpeeksi ajatellut -säästääkseen itseään sen kidutukselta. Vaikka hän siis suostui joskus -käymään rouva Raffrayen kodissa, ei hän mitenkään voinut tekeytyä -Albéric Raffrayen ystäväksi. Hän asettui sentähden sille kannalle, -ettei hänen juuri koskaan tarvinnut nähdä tuota miestä, jota hän -petti, häntä tosin halveksien, mutta sittenkin petti auttamattomasti. -Täten heidän liittonsa joutui jonkinlaiseen poikkeusasemaan, joka -Nayrac'in mielestä tuntui aivan luonnolliselta, mutta joka jo -alussa sen tuomitsi häviöön. Tämä rakkaus jäi Paulinelle, jossa -nuoren miehen arka hienotunteisuus yhä enemmän herätti ihailua, -ikäänkuin jotenkuten syrjäiseksi. Se oli hänelle jonakin hellyyden -keitaana, johon hän astui ikäänkuin unelman lumottuun maahan ja -josta hän lähti palataksensa todellisuuteen, joka tuntui hänestä -sitä sietämättömämmältä, mitä suloisempi ja ihanampi unelma oli -ollut. Seuraukset tästä olivat hänelle samat kuin kaikille muille -yhtäläisessä asemassa oleville naisille, ja juuri niitä seurauksia -useimmat rakastajat vaistomaisesti koettavat välttää suostumalla -häpäisemänsä kodin kammottavaan tuttavuuteen mieluummin kuin -rakastettunsa varsin vaaralliseen tapojen kaksinaisuuteen. Rouva -Raffrayesta täytyi, hänen palattuansa yhtymäpaikasta vielä väristen -lemmittynsä suuteloista, kodin pakostakin tuntua entistänsä -kolkommalta, hänen miehensä kasvojen ja sielun jokapäiväisyyden kahta -vertaa inhottavammalta, ja sitä valtavammaksi kävi hänelle tarve -paeta tätä taloa ja tuota miestä ja suinpäin heittäytyä seuraelämän -pyörteisiin, jotka eivät missään suhteessa kajonneet hänen sydämensä -salaisuuteen. -- Niin hän ainakin luuli, onneton! Ja tuskin he olivat -toisiaan neljä viikkoa omistaneet, kun jo Francis alkoi kärsiä näistä -valheellisen elämän välttämättömistä selkkauksista, joihin hänen -lemmittynsä vaivatta tottui, jopa mieltyikin. Sillä joskin Pauline -oli rakastunut, oli hän myöskin nuori, ja hänen lemmenonnensa, -kiihdyttäen kaikkia hänen elinvoimiansa, elvytti ensi teokseen -hänessä liikunnon ja huvin halun, joka muutenkin on niin luonnollinen -viidenkolmatta ikäiselle. Nainen voi näet kahdella tavalla maailmassa -kantaa luvattoman, mutta rakkaaksi käyneen salaisuuden: joko niin, -että hän alakuloisena kärsii kaikesta, jota ei lemmitty läsnäolollaan -kirkasta, taikka niin, että hän hurmaantuneena iloitsee kaikesta, -kokonaan niiden riemusävelten vallassa, jotka hänen rinnassansa -soivat. Vaikka miehet useimmiten eivät tahdo tunnustaa vilpittömäksi -tätä viimeksimainittua rakkauden lajia, ei se ole kiellettävissä, -ja Francis sai onnettomuudekseen kokea, että Paulinen rakkaus oli -sellainen. Niinpä tämä kerran tuli yhtymäpaikalle päänkivistyksen -raukaisemana, valvottuaan tanssiaisissa hyvin myöhäiseen. - --- "Miksi et mennyt aikaisemmin kotiin?" sanoi Francis hänelle kahden -suudelman välillä, hellästi nuhdellen. - --- "Minkäpä sille taisin", vastasi Pauline. "Jäin kun houkuteltiin. -Ja sitten", jatkoi hän hyväellen sormillansa nuoren miehen hiuksia, -"tiesinhän, että saisin sinut tänään nähdä, enkä voinut odotusta -kestää. Olin niinkuin kuumeessa. Ja kylläpä minä tanssin!... -Varmaankin olisit minusta pitänyt. Olin niin sievä. Tunsin, että olin -muittenkin mielestä sievä!..." - --- "Mutta", jatkoi Francis, koettaen leikillisesti hymyillen -salata tuskallisen mielenliikutuksensa, "sinun ei johdu mieleen, -että minä voisin tulla mustasukkaiseksi?..." Hän ei lopettanut -lausettaan. Hän näki hänet ajatuksissaan olkapäät paljaina -- nuo -olkapäät, joiden tuoksua hän hengitti juuri tällä hetkellä, sillä he -istuivat sylitysten, ja joiden kauneutta hän hyväili -- ja samassa -näyn välähdyksessä hän huomasi tuon jumaloidun poven himoitsevien -katseiden ja huokauksien ympäröimäksi. - --- "Mustasukkaiseksiko, ja mistä?"... kysyi Pauline. - -Ja hänen tätä kysymystä tehdessään hänen silmissään kuvastui niin -paljon hellää säikähdystä, niin ilmaisen vilpitöntä hämmästystä, että -Francis'n täytyi sulkea hänet syliinsä hillitsemättömään syleilyyn, -ikäänkuin siihen tukehuttaakseen sen pirullisen epäilyksen hengen, -joka pyrki erottamaan hänen sydämensä tuosta säälittävästä naisesta. -Paulinen lähdettyä Francis jäi pitkäksi aikaa paikalleen, kasvot -kätkettyinä tyynyyn, johon Paulinen pää oli painanut syvennyksen ja -joka vielä lemusi hänen pitkien, hienojen suortuviensa tuoksua. Hän -oli kuolettavan surun vallassa. Juuri lähdön hetkellä oli paha henki -taas päätänsä nostanut. Eikö Pauline ollut eräänä hetkenä katsellut -kelloa ja temmaisten itsensä hänestä irti sanonut: - --- "Minähän myöhästyn! Minun täytyy olla ajoissa valmis, sillä -me syömme päivällistä seitsemän aikaan mennäksemme sitten heti -teatteriin..." - -Miten viattomat ne olivat, nuo muutamat sanat! Ja kuitenkaan Francis -ei koskaan voinut unhottaa sitä tuskallista vaikutusta, jonka ne -olivat häneen tehneet pimenevän iltapäivän hämärässä. Turhaan -hän ne myönsi viattomiksi, ja myönsipä myöskin itse vaatineensa, -ettei Pauline missään suhteessa muuttaisi seuraelämäntapojansa, -jottei joutuisi epäilyksen ja uteliaisuuden alaiseksi. Turhaan -hän itselleen luetteli, miten Pauline aina oli hänelle esiintynyt -suorana ja koruttomana, kaikkea teeskentelyä vailla. Turhaan hän -muisteli, mitä Julie oli kirjeissään hänelle sanonut ystävästään, -ja turhaan hän koetti pakottautua ajattelemaan, kuinka he olivat -yhdessä itkeneet tuon rakkaan olennon kuolinvuoteen ääressä. Hän oli -epäillyt rakastettunsa sydäntä, ja jos naisen sydämen epäileminen -aina on tunteiden tulevaisuudelle turmiollinen, niin se on sitä -turmiollisempi, jos tämän naisen seurassa saa viettää ainoastaan -silloin tällöin muutamia hajanaisia hetkiä ja jos jo edeltäpäin on -sydäntänsä tahrannut ihanteellisuutta polkevilla lukemisilla ja -unelmilla. Ja sitten Francis, kenties tietämättänsä, oli niitä, -joiden herkkätunteisuus on mielikuvituksen vaikutuksesta tylsistynyt -ja jotka eivät voi tuntea kärsimättä. Kauhea henkinen taipumus, joka -pakottaa valtaamansa uhrin liioittelemaan pienimpiäkin haavoja! -- -Hänestä oli tuntunut, että hän rakasti Paulinea enemmän kuin tämä -rakasti häntä. Tuo ensimäinen epäluulo ei kenties hänessä niin selvin -sanoin esiintynyt, mutta hän oli itseltään kysynyt, oliko Paulinen -rakkaus häntä kohtaan todellakin niin suuri kuin miksi hän sen sanoi. -Hän oli kärsinyt siitä, ettei saanut häntä tarpeekseen omanansa -pitää, ja vaikka hän täydellisesti käsitti, että oli mieletöntä -sellaisista mitättömyyksistä välittää, hän oli, kaikesta huolimatta, -typerästi, kohtuuttomasti, lapsellisesti mustasukkainen, kadehtien -syyttä ja itsekään tietämättä minkä tähden koko sitä seurapiiriä, -jossa Pauline liikkui. Kuinka viettävä onkaan tie sellaisesta -määräämättömästä epäluulosta toiseen, tarkemmin määrättyyn, ja -kuinka vähän aikaa levoton sydän tarvitsee, muuttaakseen aiheettoman -tyytymättömyyden hämärän vaivan selviin syihin perustuvaksi tuskaksi, -pettymyksen pelon hyydyttäväksi kylmyydeksi ja itse tämän kylmyyden -solvaisevaksi syytökseksi. Francis muisti niin hyvin, kuinka hän oli -taistellut omaa ylpeyttänsä vastaan, jottei lankeaisi kiusaukseen, -joka häntä seuraavana viikkona yhtä mittaa ahdisti. Häntä nimittäin -vaivasi häpeällinen halu hankkia tietoja niistä henkilöistä, jotka -Paulinen seurapiirissä liikkuivat. Vihdoin hän oli antautunut -tämän kiusauksen valtaan kysymällä milloin yhtä, milloin toista: -Missä Pauline oli ollut päivällisillä?... Kenen luona käynyt ja -ketä tavannut?... -- Nyt, kun ei häntä enää tämä häpeällinen kuume -polttanut, hän tunsi punastuvansa ajatellessaan tuota tuskastuttavaa -ja arkaa urkintaa, millä hän oli vähitellen myrkyttänyt alkuansa -lievän haavan, siksi kunnes välttämätön yhteentörmäys oli rikkonut -hänen ja hänen rakastettunsa välit. Kuinka tarkkaan hän vieläkin -muisti tuon kohtauksen, vaikka se oli kestänytkin vain muutaman -silmänräpäyksen! Niinkuin tien mutkassa äkkiä näköalan luonne -kokonaan muuttuu, niin oli heidän rakkautensakin muuttunut, heti kun -ensimäinen tarkoin määrätty nimi heidän välillänsä mainittiin, ja -tähän nimeen olivat hänen epäluulonsa hämärät ainekset kokoontuneet -ikäänkuin syttiöön ja siihen piintyneet. Silloinkin he olivat -kahdenkesken hänen kodissaan, nuoren miehen asunnossa, jonka hän oli -sattumalta valinnut sisaren kuoleman jälkeen ja johon hän jo oli -puoleksi kotiutunut. Hän tuskin silloin aavisti, että häneltä jäisi -sen kalustaminen kesken ja että hän siitä ennen pitkää oli karkaava, -paetaksensa tämmöisten hetkien sydäntä kouristavia muistoja. Sinä -päivänä heidän onnensa oli ollut erittäin suuri. Pauline oli iloinen -ja nauroi, silmät lapsellisesti veitikkamaisen ilmeen kirkastamina, -ja rupesipa sitten itsestään seikkaperäisesti kertomaan eilistä -illanviettoansa. Hän oli ollut kutsuissa erään ystävättärensä luona -ja pöydässä oli hänellä ollut vierustoverinansa muuan paroni Armand -de Querne, joka nähtävästi tahtoi häntä lähestyä, sillä hän oli jo -jonkun aikaa pyrkinyt pääsemään kaikkiin seuroihin, missä tiesi -Paulinen tapaavansa. - --- "Luulenpa", sanoi Pauline, "että hänellä on mielessä pyrkiä minun -suosiooni. Mutta eipä uskalla, -- ja kovasti minua naurattaa, kun -näen hänen pyörittelevän kohteliaisuuksia, joita ei saa koskaan -loppuun sanotuiksi. Älykäs mies, eikä arvaa, että rakas onneni minua -suojelee..." - --- "Toivon", vastasi Francis, "ettet ota häntä enää vastaan!"... - --- "Ettenkö ota vastaan", sanoi Pauline, "ja miksikä en? Siksikö että -hän luulisi minun pelkäävän ja todellakin rakastuisi. Voit luottaa -minun naiselliseen älyyni. _Take no notice_, niinkuin englantilaiset -sanovat, on näissä asioissa meille paras keino..." Sitten, kun ei -saanut vastausta, Pauline katsoi häneen, tällä kertaa surullisin -silmin, ja jatkoi hiukan hätääntyneellä äänellä: -- "Ystäväni, eikö -sinulla ole luottamusta minuun?" Ja kun Francis yhä pysyi äänetönnä, -hän sanoi äänenvivahduksella, joka oli tälle tuntematon: -- "Francis, -rukoilemalla rukoilen, elä minua koskaan sillä tavalla häpäise! Olen -niin suuresti rikkonut antautuessani sinulle. Elä minussa herätä -sitä ajatusta, että siitä syystä minua halveksit! Kärsisin siitä -niin, että muuttuisin häijyksi. Onnemme on riippuvainen siitä, että -tiedät miten asiat ovat, tiedät, että rakastan sinua ainaisesti, ja -yksin sinua. Jos minua epäilisit, näetkös, joutuisin epätoivoon, -sillä enhän voisi sinulle mitään todistaa, kun elämme näin erillään -toisistamme..." - --- "Jos sittenkin pyytäisin sinua uhraamaan jonkun minun tähteni?" -jatkoi Francis. - --- "Jonkun uhraamaanko? Kuinka minä sitä voisin?" vastasi Pauline -pakottautuen hymyilemään. "Sitä voidakseni minun pitäisi rakastaa -jotakin muuta kuin sinua, ja sehän olisi mahdotonta..." - --- "Ymmärrät vallan hyvin mitä tarkoitan", jatkoi Francis -loukkaantuen tahtomattansa tästä kiertelevästä vastauksesta. Nämä -naisellisesti notkeat puolustuskeinot, jotka ovat niin läheistä sukua -viekkaudelle, suututtavat suuresti miestä, milloin ne eivät häntä -viehätä. Ja hän oli jatkanut: --"Tarkoitan: jos sinua pyytäisin -sulkemaan ovesi joltakin, esimerkiksi tuolta herra de Querneltä?" - --- "Tottelisin tietysti, jos voisin", oli Pauline vastannut -olkapäitään kohauttaen, "mutta ethän sitä pyydä. Ethän siten tahtoisi -minua solvaista ja nöyryyttää..." Tämän yksinkertaisen puolustuksen -johdosta Francis oli jättänyt tuon pienen kiistan sikseen. Sitten, -niinkuin kaikki mustasukkaiset, hän oli loppumattomasti ajatuksissaan -punninnut rakastajattarensa vähimpiäkin äänen ja ilmeen vivahduksia -tämän lähtiessä. Sillä Pauline oli lähtenyt pois. Francis ei -ollut hänelle sitä armoa suonut, että olisi asettunut hänen -sijallensa kysyäksensä itseltänsä, mitä Pauline hänestä ajatteli, -mitä hänestä tiesi, kuinka hän hänen luonnettansa arvosteli ja -siis mitä vastakaikua sellaiset sanat Paulinessa herättivät. Hän -näki ainoastaan yhden asian: miksei Pauline ollut muitta mutkitta -vastannut: "Sinun on käskeminen, minun totteleminen." Miehellä on, -kun kärsimisen aika hänelle alkaa, noita mielettömästi itsevaltaisia -vaatimuksia, joihin nainen, joka todellakin rakastaa, alistuu, jos -hän ei ole kuuttakolmatta nuorempi. Tarvitsee elämänkokemusta, -ennenkuin ymmärtää, etteivät rakkausasioissa väärinkäsitykset ole -koskaan vaarattomia, ennenkuin ymmärtää, missä määrin muutamissa -miehissä mieletön epäluulo ja epäilyksen tuskallinen kuume voi -yltyä. Maailman meno on aina yhtäläinen. Missä ikinä varomaton -Desdemona, pahaa ajattelematta, hymyilee Cassiolle, joka häntä -tervehtii, siinä on Othello valmis heidän yhteistä onneansa sortamaan -tuon viattoman hymyn tähden, tarvitsematta edes panettelijankaan -myrkyllistä yllytystä kuunnella. Meistä tulee helposti oma Jagomme, -ja me olemme silloin tuota kuuluisaa kavaltajaa vielä taitavammat -keksimään kiduttamiskeinoja itsellemme. Francis oli niitä onnettomia -rakastajia, jotka aina kaipaavat todisteita. Ja lieneekö siinä -ilkkuvan kohtalon oikkua, että sellaiset rakastajat ovat aina -helpoimmat pettää. Jos he sattuvat juonikkaan naisen käsiin, niin -tämä on taitavata taitavampi päteviä todisteita hankkimaan, joita -todisteita on aina helppo valmistaa; jos he sitävastoin yhdyttävät -arkaluontoisen naisen, niin he loukkaavat häntä niin syvästi, että -hän muuttuu häijyksi, niinkuin Pauline oli avosydämisesti sanonut, -tietämättä itsekään minkä verran totuutta tässä pelottavassa -ennustuksessa oli. Nuori mies oli vielä tämän mieltäahdistavan -keskustelun tympäisevän vaikutuksen alaisena, kun hän kolme päivää -myöhemmin kävi rouva Raffrayeta tapaamassa hänen kodissaan. -Sittenkuin Pauline oli hänelle antautunut, Francis oli ani harvoin -siellä käynyt. Kun hän sen teki, meni hän sinne tavallisesti heti -aamiaisen syötyään, aikana, jolloin tiesi Paulinen ottavan vieraita -vastaan. Näin ollen oli siis sangen luonnollista, ettei Pauline -hänen siellä käydessään ollut yksin. Ja yhtä luonnolliselta olisi -Francis'sta, vastamainitun keskustelun jälkeen, pitänyt tuntua, että -paroni de Quernekin samaan aikaan sattui siellä olemaan. Hiukan -hämmästystä Paulinen katseessa ja asennossa, hiukan tuttavallisuutta -Armand de Quernen viittauksissa Paulinen seurapiirissä sattuneihin -pieniin tapahtumiin, joista ei Francis tietänyt mitään -- siinä -kaikki, ja sittenkin siinä oli tarpeeksi aihetta myrskyä ennustavaan -vaitioloon, kun Pauline ja Francis paronin lähdettyä jäivät kahden. -Pauline pyrki ensimäiseksi keskeyttämään tämän äänettömyyden ja sanoi -lähestyen Francis'ta tarttuakseen hänen käteensä: - --- "Kuinka hyvä että tulit! En tätä hauskaa yllätystä tietänyt -odottaakaan." - --- "Huomasin sen kyllä", sanoi tämä kylmästi, vastaamatta hänen -ystävälliseen tervehdykseensä. - --- "Kuinka minulle noin puhut?" sanoi Pauline huolestuneena. -"Kyllähän sen tiedän. Siksi että herra de Querne sattui olemaan -luonani. Mutta jos olisin sulkenut häneltä oveni, en olisi voinut -ottaa sinuakaan vastaan, ja silloinhan emme olisi saaneet näitä -muutamia hetkiä yhdessä viettää. Elä meiltä niitä pilaa! Ethän..." - --- "Miksikä sitten olit niin hämilläsi?" vastasi Nayrac. - --- "Sentähden", sanoi Pauline, "että arvasin sinun suuttuvan, -syyttä -- aivan syyttä!" lisäsi hän, kulmakarvojansa rypistäen. -Näiden kauniiden ruskeiden kulmakarvojen alla hänen vaaleanharmaat -silmänsä kävivät äkkiä vielä vaaleammiksi ja heittivät harmistuneen -katseen. Heikko puna kohosi hänen kasvoilleen, ja hän jatkoi, hänkin -vuorostaan kylmällä äänellä, mutta nähtävästi syvästi liikutettuna: - --- "Olenhan jo sanonut, ettei minua tällä tavalla käy loukkaaminen, -Francis! Rakastanhan sinua. Enhän ole koskaan muita rakastanut, sinua -vain. Jos en olisi sinulle uskollinen, olisin kaikista kunniattomin -ihminen. Tahdon, ymmärrätkö, tahdon, että kunnioitat minua, että -minuun luotat..." - --- "Laita sitten niin, ettei tuo luottamus käy minulle -mahdottomaksi!" huudahti Francis. -- - --- "Mahdottomaksi?..." jatkoi Pauline. "Minunko käytökseni takia?... -Ethän toki uskone, että suostuisin herra de Querneen..." - --- "Uskon kyllä", vastasi Francis töykeästi. - --- "Uskot?" toisti Pauline, ikäänkuin hämmästyksen murtamana. -"Uskot?... Ja vasta kaksi kuukautta olemme toisiamme rakastaneet. -No niin", jatkoi hän raivostuen, "usko mitä tahdot! Oh, tämä on -häpeällistä!" - -Toisen vieraan tulo keskeytti tämän sananvaihdon. Francis'n -sairaloinen mielentila yhä katkeroitui, kun hän näki lemmittynsä, -huolettomaksi tekeytyen, täyttävän velvollisuuksiansa vieraitansa -kohtaan, hymyilevän vastatulleelle, laskevan leikkiä ja puhelevan -teko vilkkaudella, johon koki purkaa hermostunutta vihaansa. Francis -ei siinä nähnyt muuta kuin harvinaista näyttelijän taitoa, joka -häntä kauhistutti. He leppyivät kumminkin pian, sillä he rakastivat -toisiaan. Mutta epäilyksen juuret olivat liian syvälle syöpyneet -nuoren miehen sydämeen, ja sen taimi varttui hirvittävän nopeasti, -niinkuin ainakin tuo kirottu, elinvoimainen myrkkykasvi. Se mikä -avioliitonrikkojan kohtalossa ja rikosta välittömästi seuraavassa -rangaistuksessa on kauheata, on rakastajan voimattomuus, kaikista -ponnistuksistaan huolimatta, kumota sitä ainaista siveettömyyden -syytöstä rakastamaansa naista vastaan, johon tämä itse antaa hänelle -aihetta jo sillä, että suostuu olemaan hänen rakastajattarenansa. -Kaikki tässä asemassa olevat naiset ovat siitä selvillä. Useimmat -tyytyvät tähän asiain tilaan, sitä helpommin, kun miehen -itsekkäisyyden kurjat heikkoudet pian antavat heille kyllin aihetta -palkitsemaan rakastajansa ylenkatsetta yhtäläisellä ylenkatseella. -Sitäpaitsi sellaiset naiset eivät muuta toivo yhä uudistuvista -lemmenkaupoista, joihin he mieltyvät, kuin mielenliikutusta. Ja -mielenliikutustahan se tuottaa, mitä jännittävintä mielenliikutusta, -kun mies, joka heille syytää raa'an vihan törkeitä nuhdesanoja ja -uhkauksia, himon valtaamana on valmis joka hetki heittäytymään -heidän syliinsä. Mutta toiset naiset, joita tämä tyrannimaisuus -kauhistuttaa, ponnahtavat heti loukkausta vastaan, joko siitä -syystä, että pitävät sitä solvauksena, josta todellakin kärsivät, -taikka siitä, että tämä vastarinta tuntuu heille takaavan viimeiset -vapauden mahdollisuudet. Francis'n ensimäinen mustasukkaisuuden -hyökkäys ei saanut Paulinea taipumaan. Niin kävi toisenkin. Kun -he olivat taas sopineet, Francis oli valalla vannonut, ettei hän -koskaan enää puhuisi Armand de Quernestä. Hän oli vakuuttamalla -vakuuttanut aina Paulineen luottavansa, kun hän painoi hänet -syliinsä hurjasti rakastuneena, huomatessaan hänet jälleen niin -lempeäksi, niin kauniiksi, niin lemmen huumauksesta väriseväksi. -Ja sitten hän ei voinutkaan valaansa pitää. Hän ei voinutkaan olla -kilpailijastaan puhumatta, siitä, joka muka oli hänen kilpailijansa. -Hän puhui hänestä viittailemalla vain, sivumennen. Puhuipa sitten -hänestä vielä toisenkin kerran, peittelemättä, selvin sanoin. -Silloinkaan ei Pauline peräytynyt, ja siitä hetkestä lähtien nuo -mustasukkaisuuden kohtaukset seurasivat toisiaan kiihdyttäen -Francis'n mieltä edellyttämään mitä häpeällisimpiä tekoja, tekemään -mitä mielivaltaisimpia vaatimuksia, hän kun ei voinut käsittää sitä -närkästynyttä itsepintaisuutta, millä Pauline vastusteli hänen -vimmansa purkauksia. Kun vihdoinkin, kaikista kamalimman väittelyn -jälkeen, Pauline suostui taipumaan, oli jo myöhäistä. Silloin oli -jo heidän kesken vaihdettu noita lauseita, jotka liiton iäksi -häpäisevät. Petomainen mustasukkaisuus oli rakastajassa näkynyt -liiaksi; rakastajatar oli suostunut liialliseen nöyryytykseen. Vihaa -oli liiaksi kertynyt näiden poloisten sydänten välille. - - * * * * * - -Kilpailijan lopullisen voittamisen jälkeen, johon nuoren miehen -tuskalliset ponnistukset vihdoinkin olivat päättyneet, ei Francis'lle -riittänyt ehdotonta rauhaa edes muutamiksi viikoiksikaan. Olihan -tosin todisteeksi laskettava, että rouva Raffraye oli sulkenut -ovensa de Querneltä. Vaikka Pauline siis olisikin mielistellyt -Armandia, hän oli kumminkin Francis'n valinnut. Mutta sellaiset -todisteet ovat aina siinä suhteessa vaillinaisia, ettei niitä -voi menneisyyteen sovitella, siihen menneisyyteen, jolloin -mustasukkaisuuden vaatima uhri vielä oli tekemättä. Me emme ole -olleet sitä keskustelua kuuntelemassa, joka nuo toiset välit rikkoi; -tiedämme vain tämän rikkumisen tapahtuneeksi, tuntematta tarkalleen -sen salaisia yksityiskohtia. Ratkaisevan keskustelun sanoja on -meille kyllä lueteltu. Pauline, esimerkiksi, väitti turvautuneensa -ainoastaan herra de Quernen hienotunteisuuteen, viitaten miehensä -mustasukkaisuuteen. Mutta eihän Francis voinut tietää, eikö Pauline -häneltä sittenkin jotain salannut. Ja eikö ylipäänsä sellaisen -rikkomisen mahdollisuuskin edellyttänyt, että oli olemassa salaisuus -hänen ja Armandin välillä? Francis'lle siis, niinkuin muillekin -tuon kurjan hulluuden valtaamille uhreille, itse mielivaltaisen -epäilyksen saama voitto muuttui uudeksi katkeruuden lähteeksi. -Eihän hän edes tietänyt eikä voinutkaan tietää, oliko Pauline -kenties ollutkin tuon toisen rakastajattarena, tuon miehen, jota -hän epäili ja jonka Pauline oli hänelle uhrannut -- uhrannut tosin, -mutta millaisissa olosuhteissa? Kun on joutunut tähän epäilyksen -ristintien käänteeseen, Golgathalle kiipeäminen käy todellakin liian -raskaaksi. Verrattomasti parempi olisi silloin noitten onnettomain -paeta toinen toistansa ja kärsiä edes toisistaan erillään. Liikaa -maksamme varastetun rakkauden luvattomista nautinnoista, jos ne -ovat näin kiduttavan epävarmuuden hintaan ostettavat. Ja kuinka -siitä on selviäminen? Luulee kenties silloin, että jos pääsisi -rakastajatartaan seuraamaan päivä päivältä, tunti tunnilta, jos -näkisi hänen elävän ja toimivan, niin onnistuisi häntä lopullisesti -arvostelemaan, tarkasti, perusteellisesti, niinkuin vierasta -arvostelee, ja silloin tekee mitä teki Nayrac. Huolimatta vähän aikaa -kestäneen suruajan vaatimuksista hän palasi seuraelämään tavataksensa -siellä Paulinen. Suurempaan varomattomuuteen hän tuskin olisi -voinut tehdä itseänsä syypääksi, sairaan hermostonsa äärimäiseen -kiihotustilaan nähden. Tältä ajalta olivatkin tuon kamalan -liiton kamalimmat muistot. Hän näki Paulinen jossakin seurassa, -juhlapuvussa, iloisena, hymyilevänä, uhkuen tuota viehättäväisyyden -ilmaa, joka lähtee nuoresta naisesta, kun hän miellyttää ja tietää -miellyttävänsä, kun hänellä on huolia haihdutettavina ja hän on -päättänyt ne haihduttaa. Pohjatonta tuskaa tämä näky Francis'ssa -herätti. Ja yhä kiduttavammalta tuntui hänen tuskansa, jos hän -tapasi Paulinen huolestuneen näköisenä ja miettiväisenä. Edellisessä -tapauksessa hän joutui jonkinlaisen mielettömän ja voimattoman -raivon valtaan, joka heti sai vastakaikunsa Paulinessa yllyttämällä -häntä vimmattuun, synkkää toivottomuutta ilmaisevaan keimailuun. -Jälkimäisessä tapauksessa taas hänen sydämensä hukkui tyrannimaisen -rakastajan kirveleviin tunnonvaivoihin, hän kun olisi kiduttamallensa -uhrille kumminkin suonut onnea. Sekä edellinen että jälkimäinen -tunne lisäsi hänen levottomuuttaan. Sekä toinen että toinen -pakotti häntä kiihottamaan kurjaa rakkauttansa tuon aistillisuuden -kiihokkeella, jonka viimeiset myrkyttävät pisarat synnyttävät meissä -pedon häpeällistä himoa. Francis, entinen romaanimaista rakkautta -tavoitteleva haaveilija, joka oli ensimäisen nuoruutensa viettänyt -hienostuneiden tunnevivahduksien haaveilemisessa, hän pelotti -nyt onnetonta ystäväänsä aistillisen kiihkonsa hillittömyydellä. -Heidän lempensä yhtymäpaikka ei enää tarjonnut heille muuta kuin -sanattomia, raivokkaita syleilyjä, sulottomia, kiihkoisia suudelmia, -joista kaksi toivotonta, rajusti sykkivää sydäntä haki unhotusta, -siihen hukuttaakseen sekä itsensä että rakkautensa, joka heitä -yhtä aikaa raateli ja hurmasi. Ja unhotusta he tosin löysivät, -mutta ainoastaan herätäkseen noista hullujen houreista sillä -katkeroituneella ärtyisyydellä, joka on heidän oman alentumisensa -ehdottomana seurauksena, Francis vielä luulevaisempana kuin ennen, -Pauline yhä uhkamielisempänä. Tämmöisinä hetkinä vähimmätkin -väittelyt kiihtyvät riidoiksi. Niskoitteleminen seuraa loukkausta ja -yllyttää uuteen loukkaukseen. Solvaisevia epäluulon puuskia purkautuu -turhanpäiväisistä syistä. Vähimmätkin ilon osoitukset näyttävät -rikoksilta. Tanssittiko sama tanssija kaksi kertaa? Puhutteliko -aamiaispöydässä tämä taikka tuo liian kauan kahden kesken? Ystävätär, -jonka seurassa usein esiinnyt, on rikostoverisi salavehkeiden -sepittämisessä. Toinen, jonka luona et enää käy, on ehkä salainen -kilpailijasi. Ammoisista ajoista asti huvinäytelmäin tekijät ovat -sellaisien riitojen pikkumaisuuksia taidolla ivanneet, ja yhtä kauan -he vielä saavat ivallansa ruoskia mustasukkaisten kiihkoa, sitä -parantamatta, ja vastustelevan naisen uppiniskaista ylpeyttä, häntä -mustasukkaisen vaatimuksiin totuttamatta. Ja yhä edelleen silmät -säkenöivät, huulet värisevät, ääni käy purevaksi, ja rakastuneet, -omistettuansa toinen toisensa tulisuudella, jota ajan vähyys yhä -kiihdyttää, eroavat rikkomisuhkauksilla, joissa kostonhimon vimmattu -viha kiehuu. Montako kertaa he olivatkaan näin toisistaan eronneet, -kättäkään toisilleen antamatta! - -"Usko mitä tahdot", sanoi toistamiseen Pauline, samoilla sanoilla, -samalla traagillisella itsepintaisuudella, samalla vihaisella -katseella kuin silloin, kun häntä Francis ensi kerran loukkasi. "En -välitä sinusta enää. Kohtelet minua kuin mitä ilotyttöä." - --- "Ja minä olen jo sinun valheihisi kyllästynyt, sillä sinä -valehtelet, valehtelet, niin, valehtelet aina..." - -Pauline katsoi häntä, tähän uuteen herjaukseen vastaamatta. Hän -vain toisti: "Niin, usko mitä tahdot." Ja sitten hän lähti pois, -kutsuakseen Francis'n taas heti luokseen tai palatakseen kohta tämän -kutsumana. Nämä heille kummallekin yhtä häpeälliset takaisintulot -olivat siitä huolimatta ainoat muistot tältä ajalta, jotka saivat -Francis'n mielen heltymään. Muistuipa hänen mieleensä eräs ilta, -kauniin, ikävästi kuluneen talvipäivän ilta, jolloin Pauline, -voimatta enää kestää, oli kotoansa karannut hänen luoksensa, -laihtuneena, vapisevana, kalpeana, häneltä sovintoa anomaan, ja -jolloin hän oli vaikeroinut: - --- "Rakkautemme lie siis kirottu!... Lupaan antaa sinulle kaikessa -myöten, mutta luota minuun, rukoilemalla rukoilen, luota minuun..." - - * * * * * - -Voivatko sellaiset kyynelet ja sanat pettää! Ja suudelmat, -sellaiset kuin Pauline oli hänelle antanut, pettävätkö ne? Ja -nuo nyyhkytykset ja tuo silminnähtävä kärsiminen? Väliin, kun -Francis'ta ei ahdistanut tuo kauhea hulluus, joka puristi hänen -aivojansa kammottavien kuvien kehään, näytellen lakkaamatta kuinka -hänen rakastajattarensa häntä petti, milloin toisen milloin toisen -kanssa, hän heltyi hänkin kyyneliä vuodattamaan huomatessaan -poloisen ruumiin riutumistaan riutuvan. Tätä kurjaa rakkautta ei -ollut vuottakaan kestänyt, ja kumminkin oli sen vaikutus Paulineen -ollut niin valtava, että hän joskus Francis'sta näytti aivan -toiselta naiselta. Hänen silmänsä olivat kuopille painuneet, hänen -kalpeutensa oli käynyt vieläkin värittömämmäksi, ja varsinkin oli -tämä muutos tuntuva hänen luonteessaan, joka, ennen surunkin aikana -lapsellisesti leppyisä, oli saanut jonkinlaisen synkän ja rajun, -melkeinpä traagillisen vivahduksen. Mutta tätä järjen välähdystä -ei kauan kestänyt. Kiusaantunut rakastaja uskotteli itselleen, -että hän ennen oli rakastajatartansa toisin silmin katsonut, että -tämä oli silloin hänelle teeskennellyt ja että Pauline oli hänelle -nyt vasta naamarinsa riisunut, murtuneen olentonsa ilmaissut --- niin, murtuneen, ja mistä? Epäilemättä kavaluutta katuvista -tunnonvaivoista, aistillisuuden tulessa taistelevan sielun tuskista, -kenties riettaudesta. Mustasukkaisuuden houreissaan hän meni niin -pitkälle, että edellytti Paulinella olevan kolme, jopa neljäkin -rakastajaa, että ajatuksissaan häntä kohteli langenneitten naisten -vertaisena. Ja mikä oli katalinta kaikesta, kumminkin hän häntä -yhä enemmän himoitsi, katkeralla, sairaloisella kiihkolla. Niin, -Pauline oli hänen silmissään hirviömäiseen irstaisuuteen syypää. -Ja sittenkin, jos Pauline olisi todellakin häntä vastaan rikkonut, -hän ei olisi voinut sitä tehdä kenenkään muun hyväksi kuin de -Quernen, ja siitäkään konnantyöstä ei vielä ollut todisteita. -Voi, ovatko sellaiset asiat koskaan todistettavissa! Mutta sitten -hän oli saanut vihiä eräästä toisesta lemmenkaupasta, jota hänen -ei käynyt epäileminen ja joka vihdoinkin oli korjaamattomaksi -rikkonut heidän välinsä. Helmikuun lopulla vuonna 1877, joka oli -Francis'lle niin turmiolliseksi käynyt, eräs mies, jonka nimeä -oli usein Francis'n ja Paulinen keskusteluissa mainittu, oli -palannut pitkältä matkalta Itämailta. Tämä mies, -- joka sittemmin -kuoli ja saavutti jonkun maineen kirjailijapiireissä erään hänen -kuolemansa jälkeen ilmestyneen, oudon teoksensa johdosta: "Otteita -yksityisestä päiväkirjasta" -- oli nimeltään François Vernantes. -Hän oli rouva Raffrayen puoliorpana. Pauline puhui hänestä aina -heltyneellä äänellä, koska Vernantes oli ollut hänen ainoana -ystävänänsä hänen avioliittonsa raskaimpana aikana. Mistä Nayrac -liekään saanut sen käsityksen rakastajattarensa lohduttajasta, että -hän oli äreäluontoinen jörö. Ainakin hän suuresti hämmästyi, kun -rouva Raffraye esitti hänelle tämän ystävänsä, joka vartalosta ja -kasvoista päättäen tuskin oli neljänkäänkymmenen ikäinen ja siis -jotenkin nuori Paulinen ikäisen naisen epäitsekkääksi uskotuksi. -Miehen suhteet hänen lemmittynsä läheiseen ystävään ovat aina -sangen arkaluontoista laatua, silloinkin kun hän luulee varmasti -tietävänsä, ettei tuo ystävä ole koskaan muuta ollut kuin ystävä. -Mutta jos hänen ja hänen lemmittynsä välit ovat muutenkin yhä -uudistuvien mustasukkaisuuden kohtauksien alaisia, kuinka hän voisi -kestää tätä ystävyysliittoa, josta hän ei voi tietää, rajoittuuko -se vain ystävyyteen. Hän menettäisi järkensä pelkästä tuskasta. -Francis Nayrac'in mustasukkaisuus Vernantes'ia kohtaan ei siis -ollut vältettävissä. Mutta ikäänkuin hän olisi aavistanut tämän -mustasukkaisuuden rakkautensa surmaksi, hän oli alussa koettanut -sitä hillitä. Sitäpaitsi Pauline oli jo edeltäpäin koettanut torjua -tätä uutta myrskyn puuskaa selvittämällä hänelle, päivää ennen kuin -entinen ystävä saapui, asian perinpohjin, tavalla, jonka olisi -pitänyt poistaa kaikki epäluulot. - --- "Hän on läheisin tuttavamme", oli hän sanonut, "ja minulle on -hän sangen tärkeä. Hän on ainoa ystävämme, joka myöskin on mieheni -ystävä. Sanon tämän sinulle edeltäpäin, jotta säästäisit minulta ja -itseltäsi huolet hänen tähtensä... Mutta mitäpä se auttaa! Ethän -sinä minuun luota. Mitäpä luottaisit tässä asiassa enemmän kuin -muissakaan?... Vaikka kuolemallani asian todistaisin, et sittenkään -uskoisi..." - -Francis näki hänet vieläkin edessään, hänen näin puhuessaan, ja näki -itsensä sanattomana kuuntelijana. Kun rakastuneet sattuvat lausumaan -toisilleen tuollaisia totuuksia, joiden he kumpikin tietävät olevan -liiankin tosia, niin he näkevät ikäänkuin valon välähdyksessä sekä -menneisyytensä että tulevaisuutensa, ja kauhistus valtaa heidät. -He tajuavat kumpikin, että, vaikka he kuinkakin hyvin tietäisivät, -mitä kurjuuden syvänteitä heidän edessään aukeaa, ei tämä tieto voi -heitä estää niihin luisumasta, ja he tekevät sittenkin, vilpittömin -mielin, päätöksiä, joissa he pysyisivät, jos ei heidän häiriintynyt -sieluntilansa johdonmukaisuuden pakosta määräisi heille muita -lakeja, joita vastaan lujimmatkin, järkeen perustuvat päätökset -jäävät voimattomiksi. Kaksi viikkoa kului näin, eikä Paulinen -läheinen suhde vastatulleeseen, taikka paremmin sanoen palanneeseen, -ystävään näyttänyt Francisia vaivaavan. Ja kumminkin oli Francis -tämän ajan kestäessä kaksi kertaa tavannut Vernantes'in Paulinen -luona, kolme kertaa siellä käydessään. Kaksi kertaa hän oli kutsuttu -päivällisille samoihin taloihin kuin Pauline, ja kummallakin kerralla -oli Vernantes'kin vieraitten joukossa. -- Kaksi kertaa oli Pauline -käynyt Francis'n luona, ja tämän hänelle tekemistä kysymyksistä oli -käynyt selville, että Vernantes edellisenä päivänä oli ollut heillä -aamiaisella, tai että häntä seuraavana päivänä odotettiin, että -Pauline aikoi käydä tai oli käynyt hänen kanssaan teatterissa. Näitä -yksityisseikkoja lueteltaessa Francis tunsi vastenmielisyytensä -Vernantes'ia kohtaan suurenemistaan suurenevan. Eiväthän nämä seikat -yksitellen punnittuina paljoakaan merkinneet, mutta kun niitä -toisiinsa yhdisteli, tuntuivat ne sangen painavilta. Francis'n -vastenmielisyyttä yhä lisäsi se seikka, että Vernantes luonteeltaan -ja mielenlaadultaan jollain tavalla muistutti häntä. Nämä satunnaiset -yhdenmukaisuudet kahden kilpailijan välillä yhä enemmän ärsyttävät -heidän keskinäistä vihamielisyyttään. Jo Vernantes'in ristimänimikin, -joka niin vähän erosi Francis'n nimestä, oli omiansa herättämään -Francis'ssa mitä tuskallisinta hermostumista... Sanalla sanoen, -mustasukkaisuuden purkaus oli lauennut kaikista päätöksistä ja -lupauksista huolimatta, sitä kiihkeämpänä, kun sitä oli niin kauan -hillitty, ja se oli päättynyt samoin kuin edelliselläkin kerralla. - --- "Joko hän taikka minä!" siinä Paulinelle asetettu vaihtoehto. -"Joko lakkaat vastaanottamasta Vernantes'ia, taikka minä herkeän -käymästä luonasi..." Mutta silloin oli Francis kohdannut niin jyrkkää -vastarintaa, Pauline oli niin selvin sanoin puolustanut kantaansa, -että ensimäinen välirikko oli seurannut. Kymmenen päivää oli Francis -hänen luonansa käymättä, eikä Pauline hievahtanutkaan lähestyäksensä -häntä. Francis oli ensimäiseksi taipunut, ja -- mikä kurjuus -- hän -oli palannut, tavataksensa perin kiusaantuneen naisen, joka oli -hänelle sanonut: "Viimeisen kerran annoin sinulle anteeksi!..." -Pauline oli uskaltanut sen hänelle sanoa. Paulinenko oli hänelle -anteeksi annettava! Hän tunsi vieläkin veren niin kiihkeästi kiehuvan -suonissaan tätä vastausta muistellessaan, että heti ajatuksissaan -siirtyi niihin seikkoihin, jotka vihdoinkin olivat hänet pakottaneet -lopulliseen ratkaisuun. Ensimäinen niistä oli sangen jokapäiväistä -laatua, mutta sittenkin omiansa vaikuttamaan kipeään sydämeen, -jossa, samoin kuin sairaassa ruumiissakin, mitättömimmätkin asiat -aiheuttavat kuolettavia lisätauteja. Hänen kerran käydessään erään -rouva de Sermoisen luona, joka oli yhtä kuuluisa terävästä kielestään -kuin naurettavasta kirjailijamaineen tavoittelemisestaan, tämä piti -pitkän puheen Vernantes'ista, jonka nimi sattumalta mainittiin, ja -tehtyänsä hänestä sangen epäedullisen kuvan hän päätti puheensa -näillä sanoilla: - --- "Ja nyt hän on taas joutunut pikku rouva Raffrayen kynsiin. -Kannattipa todellakin paeta niin kauas ja palata samanlaisena kuin -oli lähtenyt. Ainainen vanha tarina: yhtyy ja eroaa, yhtyy uudelleen -ja eroaa taas... Ja aviomies on aina sokea. Naurettava juttu!..." - -Sellaisia puheita kuulee sadottain Parisissa pitkin päivää, aamusta -alkaen, jolloin panettelijain tulva tekee matkansa Boulognen metsään, -siksi kunnes se illalla myöhään palajaa Oopperasta, ja kuulijat -kiinnittävät siihen yhtä vähän huomiota kuin itse kertojatkin. -Mutta jos epäilette lemmittynne rehellisyyttä, niin nämä sanat -vihavoivat epäluuloanne niinkuin vihtrilli haavaa. Te panisitte -henkenne alttiiksi tietääksenne totuuden, ja tuo totuus näkyykin -olevan muitten tiedossa -- niin, kaikkien, tuosta vennon vieraasta -alkaen, joka vastikään sydämenne lävisti, aina noihin miehiin asti, -jotka hänen kodissaan hänen puheitansa kuuntelivat, kummastumatta. -Silloin ette enää voi kestää. Teidän täytyy ryhtyä kyselemään, -vaikkapa sellainen tiedustelu omissakin silmissänne häpäisisi -rakkauttanne. Te puhutte kilpailijastanne milloin tälle, milloin -tuolle, välinpitämättömästi, ikäänkuin sattumalta vain, vaikka -hänen nimensäkin jo saattaa sydämenne mätähaavat vuotamaan. Toisen -vastaukset eivät missään suhteessa teidän rakkauteenne koske. Toinen -luettelee teille kaikenlaisia mitättömyyksiä, joita jo ennestäänkin -tunnette. Ja yhä te vaan kysymyksiänne jatkatte, siksi kunnes -onneton sana epätoivonne mitan täyttää. Niin kävi Francis'nkin. -Hänen heitettyänsä taholle ja toisellekin taitavasti viritetyn -kysymyksensä: "Pulska mies, tuo herra Vernantes, kenenkä suosiossa -hän mahtaa olla?..." muuan Rue-Royal-klubin vetelehtijöistä hänelle -vihdoinkin vastasi: - --- "Vernantes'ko? Naineet naiset kuuluvat hänen alaansa. Luulenpa, -että hän aikanaan oli pikku rouva Raffrayen kanssa hyvissä väleissä. -Siitä on paljon puhuttu..." - -Siinä toinen seikka, joka oli Francis'lle lopullista ratkaisua -jouduttanut. Kolmas oli toisenlaatuinen ja enemmän tositapauksiin -perustuva. Noin viikko sen jälkeen kuin Francis'lle oli toisen -kerran todistettu, kuinka armottomasti maailma sellaisia liittoja -kohtelee ja etteivät Pauline ja Vernantes siinä suhteessa olleet -edullisemmassa asemassa kuin muutkaan, hänen piti eräänä päivänä -tavata Pauline. Sen päivän aamuna -- se oli tiistaipäivä, sen hän -muisti, muistipa tyystin kaikki, yksin päivämäärän ja tunnin, -sumuisen ja pilvisen taivaan ja katkeran mielialansa -- Pauline -oli lähettänyt hänelle kirjelipun, missä hän peruutti lupauksensa -ilmoittaen päänkivistyksensä siihen syyksi. Hän sanoi aikovansa -ruveta vuoteeseen, nopeammin parantuaksensa, ja pyysi häntä tulemaan -seuraavana päivänä. Niin, Francis kyllä muisti kaikki. Oliko Paulinen -sanoissa todellakin perää, vai oliko tuo päänkivistys tekosyytä vain? -Hän oli käyttänyt aikansa aina kello viiteen saakka tämän kysymyksen -harkitsemiseen. Sitten hän oli mennyt kävelemään. Hänen käveltyänsä -sinne tänne, miten sattui, oli hänet voittamaton uteliaisuus -johtanut, melkeinpä hänen itsensä tietämättä, Monceaun puiston poikki -sitä Murillo-kadun taloa kohti, missä tiesi kilpailijansa asuvan. -Sen kynnyksen yli oli hänen rakastajattarensa kenties useinkin -astunut, ja missä tarkoituksessa! Tuo ajatus synnytti hänessä -tulisen tuskan. Mikä sallima hänet tälle portille pysähdyttikään, -ikäänkuin hän olisi aavistanut viikkokausia toivotun totuuden -hänelle vihdoinkin täällä selviävän? Vastaus oli helppo löytää: -hän uskoi vain puoleksi Paulinen esittämään syyhyn ja epäili hänen -peruuttaneen mennäksensä toisen luo. Ja siitä huolimatta näky, joka -äkkiä kohtasi hänen silmäänsä, hänen tässä jalkakäytävän kulmassa -lapsellista ja häpeällistä urkkijatointansa harjoittaessa, oli -vähällä hänet siihen paikkaan surmata. Ajurinvaunut, verhot sen -verran laskettuina, että kyydittävän kasvot jäivät varjoon, vaunujen -kuitenkaan liiallista huomiota herättämättä, ajoivat talon eteen -ja katosivat porttikäytävään. Nayrac kiiruhti niiden jälkeen ja -saapui parahiksi nähdäksensä naisen, kaksinkertainen harso silmillä, -pujahtavan alikerran ovesta sisään. Vaikka hänen oli ollut mahdotonta -tuon naisen kasvoja erottaa, niin hän oli voinut nähdä, että tämä oli -hoikka niinkuin Pauline sekä vartaloltaan muistutti häntä. Ja vielä -eräs seikka, sangen vähäpätöinen kyllä, mutta Francis'n silmissä -varsin tärkeä, oli hänestä yhtä kieltämätön todiste kuin konsanaan -kuuluisassa draamassa tunnettu nenäliinajuttu: tuntemattomalla oli -pitkä saukonnahkainen turkki yllä, samankuosinen kuin Paulinenkin -käyttämä. Francis'n tuska tätä nähdessä oli niin kova, että hän -vaunujen lähdettyä uskalsi astua naisen jälkiä porttiholviin, saman -alikerran ovelle, ja painaa sen soittokelloa. Ovi ei kuitenkaan -auennut. Jumala, kuinka tuon kellon ääni hänen korviansa vihloi! -Hän aikoi soittaa toisen kerran vielä, mutta kuuli samassa itseänsä -puhuteltavan. Ovenvartia katsoi häntä huoneensa ovelta, sanoen, -kasvot liikkumattomina niinkuin ainakin asiaanperehtyneellä -palkatulla palvelijalla: - --- "Herra Vernantes ei ole kotona..." - -Tässä siis Vernantes todella asuikin. Hän muisti jälleen astuneensa -jalkakäytävää sen raivokkaan epäluulon vallassa, joka sivistyneessä -ihmisessä aina irroittaa sukupuolihäiriöiden urisevan pedon. Hänen -halunsa toimimaan, tarkempia tietoja hankkimaan, pakotti hänet -rientämään François I:n kadun varrella sijaitsevaan taloon, missä -Pauline asui. Minne hän joutuikaan, kun hänelle siellä vastattiin: - --- "Rouva voi paremmin. Hän jaksoi mennä ulos nyt iltapäivällä!..." - -Kivettyneenä tästä ilmeisestä totuudesta, joka hetki hetkeltä yhä -vakaantui, hän oli jo vähällä palata Murillo-kadulle väijymään. Mutta -sitten hän hylkäsi tämän tuuman ajatellen: "Turha vaiva! Pelästyivät -tietysti soittamisestani niin että Pauline lähti pois, heti kun -olin kadonnut näkyvistä. Kyllä kai ovenvartia heille ilmoitti. Ja -mitäpä sitäpaitsi näkisin? Ajurinvaunut, joihin hän katoaisi verhojen -taa niinkuin tullessaankin." Hän päätti siis paremmaksi odottaa -Paulinen tuloa hänen oman talonsa portilla. Siten hän ainakin saisi -nähdä, mikä puku hänellä oli ollut yllään... Puoli tuntia kului. -Kuinka pitkältä se tuntui!... Yksityisvaunut, jotka Francis tunsi -rouva Raffrayen vaunuiksi, ajoivat katua alas. Sehän on salaiseen -lemmenseikkailuun sekoittuneen naisen tavallisimpia kepposia, että -hän jättää omat vaununsa jonkun kauppamakasiinin tai valtakujan -edustalle, josta hän ne sitten jälleen tapaa. Niinhän Pauline -teki hänenkin luo tullessaan. Portti avautui ajurin käskystä, ja -vaunut ajoivat pihaan. Pauline laskeutui vaunuista. Sama puku, sama -nahkakaulus... - -Kauhea kohtaus, johon heidän vihansa seuraavana päivänä purkautui! -Millä järkähtämättömän rohkealla ylenkatseella olikaan Pauline hänen -syytöksensä torjunut, kuinka hän itse, vimmatun vihansa sokaisemana, -oli niin hairahtunut, että oli käynyt Paulineen käsiksi -- häntä -lyönyt! -- Koko tämän ratkaisevan ottelun kamala muisto sai hänen -sydämensä vieläkin hurjasti sykkimään. Hän oli palannut kotiinsa -kauhistuen omaa itseänsä, niin että oli ajatellut: "Täytyy lähteä -pois..." Ja heti, vuorokaudessa, hän oli matka valmistuksensa tehnyt. -Hän oli noussut junaan niinkuin rikoksentekijä, joka pakenee, -sokeasti, tietämättä minne, seurauksia laskematta, päästäkseen -vaan pois. Vasta Marseillessa hän oli pysähtynyt ja sieltä hän oli -viimeisen häpeällisen kirjeensä kirjoittanut. Tämä kirje sisälsi -hänen lopullisen sovintoehdotuksensa, ja sen sepittämiseen hän pani -puolen päivää, purkaen siihen vuorotellen hellyytensä ja kirouksensa, -palasiksi repien konseptin toisensa perästä, kunnes vihdoinkin -lähetti vain kymmenkunnan lausetta, joiden sisällöstä hän ei enää -muistanut muuta, kuin että oli pannut kurjan rakastajattarensa sen -mielettömän koetuksen alaiseksi, että hänen oli kaikesta luopuminen, -pakeneminen kodistaan ja yhtyminen häneen. Tähän sekavaan ja hurjaan -kirjeeseen hän ei saanut vastausta. Viikon kuluttua nuori mies saapui -Egyptiin. Siellä hän nousi laivaan matkustaaksensa maailman ympäri. - --- "Tuo nainen on paha hengettäreni", ajatteli hän. "Minun täytyy -unhottaa hänet, jos tahdon elää. Ja minä hänet unhotan." - -Useimmilla on se väärä käsitys rakkaudesta, että se tappaa kaikki -muut tunteet sydämessä ja kaikkein ensimäiseksi ylpeyden. Onnelliset -ne rakastajat, joidenka niin käy. Ja onnettomat päinvastoin ne, -joissa tämä ylpeys yhä virkeänä ja vaativana elää rakkauden -rinnalla, tämän kiihkoa ja vilpittömyyttä vähentämättä. Sellainen -tunneyhtymä on pahimpia, kalvavimpia tautejamme. Joka siitä kärsii, -hänelle ei matka parannusta tuota, päinvastoin se myrkyttää hänen -kaksipuolista haavaansa. Mitä kyyneliä vuodatammekaan yksinäisinä -iltoinamme, hakiessamme ylpeydellemme katkerata tyydykettä siitä -seikasta, ettei hän niitä näe!... Mitä loistavia kuvia uudet -näköalat meille tarjonnevatkaan, kotikaihoamme ne eivät haihduta, -mielestämme eivät karkoita kotoisen lämmön suojaa, missä kukkasien -ympäröimänä kaivattumme viihtyy. Voi, jospa emme siinä muuta -näkisi! Ja me riennämme, yhä vaan riennämme eteenpäin, matkoja -matkoihin lisäämme, katkeruutta kartutamme, milloin hylkäämämme -suloutta muistellen, milloin hänen suutelonsa hellyyttä, milloin -hajallansa olevia hiuksiansa, milloin sulavia liikkeitänsä, kun hänet -syliimme painoimme, milloin katseensa surunvoittoista lempeyttä -autuuden hetkinä. Ja liittäessämme sitten heti näihin unelmiin, -jotka saavat olentomme voimakkaimmat kielet väräjämään, vihatun -kilpailijan muiston, ääretön tuska meitä kouristaa, ja siihen -tiedämme vain sen yhden lohdutuksen -- kurjan kurja sekin -- että -olemme itse vapaaehtoisesti välit rikkoneet. Mitä antaisimmekaan -tietääksemme mitä tällä hetkellä tekee se, jonka kumminkin luulemme, -niin, tiedämme uskottomaksi ja jolle emme mistään hinnasta enää -kirjoittaisi -- mieluummin hakkaisimme itseltämme käden poikki! Ja -päivät liittyvät päiviin, viikot viikkoihin, kuukaudet kuukausiin, -korjaamattomat korjaamattomiin, emmekä me koskaan enää tiedä, -mitä on ilo, mitä kuluvan hetken sulous ja nykyisyyden elävät -nautinnot. Edessämme leviävät kaupunkien ja maisemien vaihtelevat -kirjokutoiskuvat, kotikaihoamme haihduttamatta, muistostamme -karkoittamatta kotoisen lämmön suojaa, missä kukkasien ympäröimänä -kaivattumme viihtyy. Voi, jospa emme siinä muuta näkisi! Ja me -riennämme, yhä vaan riennämme eteenpäin, matkoja matkoihin lisäämme, -katkeruutta kartutamme, vihat vihoihin liitämme, eikä onneton -ylpeytemme voi rakkauttamme tappaa, eikä rakkautemme ylpeyttämme, -ja me palajamme samoin kuin palasi Nayrac, kiusaantuneempina, -avuttomampina kuin lähdön hetkenä. - -Sillä Francis oli palannut neljätoista kuukautta maailmaa -kierrettyänsä turhaan parannusta hakien, ja heti oli hänelle kerrottu -outoja uutisia. Kertoja oli eräs niistä naisista, joidenka luona -hän ennen oli tavannut lemmittynsä, tuo sama rouva de Sermoise, -joka kerran hänen siellä käydessään oli hänen sydämensä lävistänyt -ja jonka luo hän oli palannut niinkuin pelihimon köyhdyttämä -baccarapöydälle palajaa. Rouva Raffraye oli joutunut leskeksi. Hänen -miehensä oli äkkiä kuollut muutamia viikkoja sen jälkeen kuin Francis -oli lähtenyt. Tieto Paulinen leskeksi joutumisesta olisi jo yksinkin -saanut hänen mielensä kuohuksiin. Mutta rouva de Sermoise jatkoi yhä -juorujansa kertoen hänelle, että tämän kuoleman tapahtuessa Pauline -oli ollut raskaana ja että hänelle oli syntynyt tytär. Äiti oli siinä -vähällä menettää henkensä, hänkin. Sitten, parannuttuansa, hän oli -muuttanut pois Parisista, syystä että hän oli joutunut vararikon -partaalle Raffraye vainajan epäonnistuneiden kauppayrityksien tähden. -Hän oli myynyt talonsa vaunuineen, hevosineen ja sanonut päättäneensä -asettua maalle asumaan omistamallensa maatilalle Jura-vuoristoon, -missä hänet oli kasvatettu. Ja sydämetön parisitar, aavistamatta, -että hänen sanansa sattuivat Francis'n arimpiin tunteihin -- jollei -hän suorastaan tahtonut vahingoittamishalulleen tyydytystä hankkia -- -lisäsi, ettei hän paljo näihin peräytymistuumiin luottanut, ja päätti -puheensa hymyillen: - --- "Ei aikaakaan, niin näemme hänen taas palaja van, keimailevampana -vielä kuin ennen ja rouva Vernantes'iksi muuttuneena. Vernantes ei -ole viime aikoina hänen luotansa hievahtanut ja viettää vieläkin -viikkomääriä Molamboz'ssa..." - --- "Ja kun ajattelee", huokasi Francis, tämän keskustelun päätyttyä, -kauhean alakuloisuuden painamana, "kun ajattelee, että, huolimatta -siitä mitä olen nähnyt, aioin häntä armahtaa, epäilemättä hänelle -kirjoittaa, nöyryyttää itseäni!... Ei. Rakkautta hän ei ole koskaan -minua kohtaan tuntenut. Mielikuvituksen, aistien oikkua se vain -oli... Hänen rakastajansa ei ollut saapuvilla. Olivat kai syystä tai -toisesta, epäilemättä Paulinen uskottomuuden johdosta. Minä olin -hänelle väliaikaisena ajanviettona vain. Toinen palasi, ja Pauline -sai hänet jälleen valtaansa. Eikä sitten tahtonut kummastakaan -luopua... Onneton! Jos hän olisi minua rakastanut, niin tuo mies, -joka oli syynä meidän epäsopuumme, olisi hänessä herättänyt kauhua -ja hän olisi kieltäytynyt ottamasta häntä vastaan..." Ja sitten hän -vielä ajatuksissaan jatkoi: "Kuinka katkeralta kumminkin tuntuu -tieto, että hän on sairas, köyhä kenties, enkä voi mitään hänen -hyväkseen, vapaa, enkä tahtoisi hänelle nimeäni antaa!" - - * * * * * - -Tuo suru oli ollut suuri. Nyt se oli lopussa. Vuosikausia se oli -painanut nuoren miehen sydäntä, lieventymättä, lisääntymättä. -Paulinesta ei Francis'lla ollut muita tietoja kuin että hän yhä -eli kaukana Parisista, ettei hän ollutkaan Vernantes'ille mennyt, -ja sitten että Vernantes oli kuollut. Harvoin hän kuuli hänestä -puhuttavankaan. Pauline oli katkaissut kaikki yhdyssiteet, toisen -toisensa perästä, ja pieni seurapiiri, johon hän oli kuulunut, -oli hänet jo melkein unhottanut. Francis vain ei voinut unhottaa, -vaikka oli lujasti päättänyt olla hänen nimeänsä mainitsematta ja -karttaa kaikkia Paulinen entisiä tuttavia sekä hiipiä pakoon, milloin -vain keskusteltaessa puhe sattui häneen kääntymään. Ne tunteet, -joihin Paulinen muisto liittyi, olivat olleet liian kiihkeitä. Hän -oli niistä aluksi liiaksi nauttinut ja lopulta liiaksi kärsinyt. -Hän oli niitä varsinkin liiaksi ajatellut. Ja vihdoin, vaikka -olikin tuomionsa langettanut ja pannut toimeen, hän oli yhä vielä -epäilevällä kannalla. Mustasukkaisuuden oudoimpia ilmiöitä on -voimattomuus asettua vakaantuneelle kannalle niin uskollisuuden -kuin uskottomuudenkin suhteen. Nayrac'in kokoamat todisteet -rakastajatartansa vastaan eivät hänestä aina kaikki näyttäneet yhtä -sitovilta, ja joskus hän ajatuksissaan otti puoltaakseen tätä naista, -jonka itsepintainen äänettömyys hänen suhteensa oli hänelle uusi -arvoitus. Jospa panettelijain puheissa ei sittenkään ollut perää, jos -nainen, jonka hän oli nähnyt Murillo-kadun talon alikerran ovella, ei -ollutkaan Pauline? Jospa Pauline sinä päivänä oli vain satunnaisen -asian pakosta käynyt ulkona, vaikka olikin sairas! Nopeasti hän -kuitenkin palasi entiseen kantaansa, ja todisteet, joiden johdosta -hän oli uhrannut kaikki, näyttivät hänestä taas kyllin päteviltä. -Mutta, kaikesta huolimatta, hänen unelmansa näinä kaihon hetkinä -kohdistuivat vastustamattomasti tuohon tyttöseen, jota Pauline -kasvatti yksinäisyydessään, kaukaisessa kodissaan. Äärettömällä -tuskalla hän silloin ajatteli, että tämä tyttö voisi olla hänen -lapsensa, hänen omansa, äidinkin uskottomuudesta huolimatta. -- -_Voisi olla!_ Kauhea, sydäntä kouristava ajatus, kun ei tiedä kenenkä -veri juoksee pienen raukan suonissa, kun täytyy ajatella: -- "Jospa -se sittenkin on minun vereni? Jospa minä olen hänen hengestään -vastuunalainen?..." Ja kun sitten heti täytyy lisätä: -- "Sitä -en ikinä saa tietää. Äitikään ei voisi minulle sanoa, kuka tämän -lapsen isä on..." Miksikä ehtymättömäksi surun lähteeksi naisen -uskottomuus käy! Kuinka hirveältä tuntuu, kun valhe jaloimmatkin -pyrintömme lamauttaa! Francis, jolla sisarensa kuoleman jälkeen -ei enää ollut ainoatakaan läheistä sukulaista, olisi ilomielin -antautunut tämän pienokaisen suojelijaksi, jos hän olisi uskonut -Paulineen. Sen sijaan hänet nyt valtasi melkein kuolettava pelko, -henkeä ahdistava kauhu, hänen ajatellessaan, että jokin sattuma voisi -asettaa hänet tämän elävän salaisuuden eteen, täten elvyttäen hänen -tuskallisimpia tunteitaan, ja hän oli asiansa niin järjestänyt, -ettei hän enää tietänyt, oliko tämä lapsi elossa vai ei. Se koetus -olikin häneltä säästynyt; hän ei ollut koskaan tavannut ei äitiä eikä -lasta. Siinä suhteessa tuo tuskallinen sieluntila oli ollut hänelle -edullinen, että se suojeli hänet hänen iällensä ja varallisuudellensa -tavallisilta viettelyksiltä. Niinkuin kaikki, joiden sydämeen -onneton rakkaus on kirvelevän haavansa iskenyt, oli hänkin voinut -hetkellisiin kiusauksiin langeta, mutta hänen olisi ollut mahdotonta -rakentaa vakavaa liittoa, yhtä vähän siveellisen kuin siveettömänkin -maailman piiriin kuuluvan kanssa. Sentähden ei panettelu voinut -mainita ainoatakaan nimeä, kun rouva Scilly tiedustelunsa -teki. Surkeat huvitukset, joilla hän oli koettanut kauheata -alakuloisuuttaan haihduttaa, olivat yhtä vähän kaikua herättäneet -kuin hänen entinen liian lyhyt liittonsa siinä seurapiirissä, jossa -hän eli, tai paremmin sanoen, johon hän sivumennen poikkesi. Hän oli -nimittäin taas astunut palvelukseen ja anonut sangen etäisen paikan, -jonka hän kohta oli vaihtanut toiseen, ja sitten taas toiseen, -rauhatonna kuten ainakin se, jota päähänpiintymä vaivaa. Mutta sen -sijaan itse tämä päähänpiintymä sekä väsymys kodittomaan elämään, -irstaiden nautintojen äitelyys, alituinen henkisen yksinäisyyden -tunne, kaikki oli hänessä herättänyt ääretöntä elpymishalua, sitä -kiihkeämpää, kun hänen muistonsa tuntuivat häneltä riistävän kaikki -elpymistoiveet. Yhä jatkuvat huolet, jotka olivat häntä niin kauan -vaivanneet, olivat hänessä kehittäneet uuden miehen, joka oli yhtä -kyllästynyt luvattomaan rakkauteen kuin entinen oli ollut siihen -halukas ja utelias, miehen, joka yhtä kiihkeästi halusi henkistä -rauhaa kuin toinen oli myrskyisen rakkauden riemuja halunnut. Siinä -syy hänen ihastukseensa, kun hän, erottuaan virastansa uudestaan -ja tällä kertaa lopullisesti, oli tavannut Henrietten ja oli -tuntenut häntä rakastavansa. Vuosikausia kestäneiden surujen ja -hairahduksien jälkeen hän oli taivaanrannallansa nähnyt kajastavan -uuden nuoruutensa, Luvatun maan odottamattoman autuuden; -- nähnyt -rakkautensa syttyvän puhtaaseen olentoon, jolla ei entisyyttä -ollut ja johon hän saattoi ehdottomasti luottaa, hän, joka oli -niin kauan kärsinyt epäluulon ja epäilyksen kaikkia tuskia; -- -nähnyt uskollisuuteen perustuvan lemmen, hän, joka oli niin kauan -pureskellut petoksen myrkkyhedelmiä; -- nähnyt säännöllisen ja -taivaallisesti yksitoikkoisen elämän suloutta, hän, joka oli niin -kauan koditonna harhaillut; -- nähnyt perheylpeyden mahdollisuuden, -hän, joka oli niin usein itkenyt sitäkin lohdutusta, joka hänen -elämällensä olisi koitunut, jos hän olisi tietänyt vihattavan -rakastajattarensa lapsen omakseen. Oi, vihattava hän tosiaankin -oli, tuo nainen, joka oli niin kauan hänen sydäntänsä turmellut! -Pitkän kidutusaikansa vaiheita näin muistellessaan hän antausi -tietämättänsä sen omituisen mielihoureen valtaan, joka estää meitä -huomaamasta, missä määrin itse olemme vastuunalaiset onnettomuudesta, -jota olemme kauan kärsineet rakastamamme naisen tähden. Hän ei -Pauline Raffrayelle sitä hyvitystä suonut, että olisi myöntänyt -vielä kaipaavansa sellaisen konnamaisuuden tosiasioihin perustuvaa -todistetta. Syyttömiä on usein tuomittu todennäköisyyksien nojalla. -Hän ei huomannut erehtyneensä siinä, ettei ollut koskaan armotonta -tuomiotansa tarkistanut tiedustamalla, miten Pauline yksinäistä -elämäänsä maalla vietti. Hän ei edes tiennyt, vieläkö Pauline oli -maalla, matkusteliko hän, kävikö hän Parisissa silloin tällöin -vain, tai oliko hän kokonaan maallaolostaan luopunut. "Tekipä mitä -tahansa", ajatteli hän, "pahasti hän aina tekee." Hänen silmissään -Pauline oli perin turmeltunut nainen, jonka parannuksesta ei toivoa -ollut. Ja nyt hän tiesi Paulinen olevan täällä, tiesi heidän olevan -täällä kummankin, sekä äidin että lapsen, muutaman askelen päässä -rouva Scilly'stä ja Henriettestä. Hirvittävä läheisyys, joka hänessä -yhä enemmän herätti kauhua, kuta enemmän hän syventyi rikoksissa -ja kärsimyksissä kuluneiden aikojen muistoihin, aikojen, joita hän -tuskin ollenkaan oli ajatellut, sittenkuin hänen puhtaan rakkautensa -raitis Eeden oli hänelle avautunut. Ja aina hän tuohon kysymykseen -kompastui: -- "Mitä hän tahtoo?... Nähtävästi hän on kuullut -puhuttavan aikomuksestani mennä naimisiin ja olostani täällä... -Kostoako se lienee?..." Ja hurja kauhu, jonka entinen rakastajatar -hänessä herätti, vei hänet vieläkin pitemmälle: -- "Olisiko -hänellä mielessä aikomus hankkia itselleen joitakin etuja? Niinkö -pitkälle hän olisi joutunut? Olisiko hän kenties tullut Palermoon -kiristystarkoituksessa, lasta näyttääkseen?..." Hän ei rohjennut -itselleen myöntää, ettei Paulinella niin monen vuoden vaitiolon -jälkeen nyt ollut mitään syytä ryhtyä häntä kiusaamaan. Hän ei voinut -muuta nähdä, kuin että Pauline oli tullut, eikä tuntenut muuta kuin -mieletöntä pelkoa, kunnes häneltä vihdoin, otettuansa Henrietten -valokuvan ja sitä kauan katsottuansa, pääsi helpotuksen huokaus: - --- "Oi, häntä minä rakastan! Hän rakastaa minua. Eikä mikään voi -meitä erottaa!..." - -Ja hän suuteli tätä hyvän enkelinsä kuvaa, ikäänkuin manataksensa -pois pahan hengettärensä, -- suuteli pitkään, hellästi, hartaasti. - - - - -III. - -LEVOTTOMUUTTA. - - -Henkisellä olennollamme niinkuin ruumiillisellakin on -itsensävarjelusvaistonsa, ja kummassakin tämä vaisto toimii samalla -malttamattomalla kiihkeydellä ja hätäisellä sokeudella. Hukkuvan -liike, kun hän äkkiä tarttuu pelastusta tarjoavan uimarin jäseniin -pannen tähän vastustamattomaan kouristukseen koko olemuksensa tarmon, -ei voi olla rajumpi ja mielettömämpi kuin se sydämen liike, joka -muutamina hetkinä pakottaa meitä turvautumaan johonkin erityiseen -henkilöön, jonka läheisyys on meille yhtä välttämätön kuin syvyyteen -vajoavalle onnettomalle apua tarjoava käsi. Kumpikin tavoittelee -yhtä kiihkeästi mahdollisuutta kohota tukehduttavan syvänteen -pohjasta eloa-antavaan ilmaan. Autuutensa valoisilta ilmoilta -oli Francis'kin äkkiä vajonnut tuskien tukehuttaviin syvyyksiin. -Kiehuvana ja sokeana vesien vyöryvä tulva häntä joka puolelta -ahdisti, oikealta, vasemmalta, sitoi hänen jalkansa, painoi hänen -päätänsä. Muutamat muistot tekevät meihin sellaisen vaikutuksen, -vaikka mielenliikutukset, joita ne herättävät eloon, ovatkin vain -menneisyyden elottomia jälkimaininkeja. Joka niihin takertuu, -antautuu liiaksi entisyyden valtaan, ja pohja hänet pettää. Kuluvan -hetken tarjoama onni tuntuu hänestä tyhjiin raukeavan, samoin kuin -raittiin nykyisyyden tajunta; hänen järkensä hämmentyy muutamaksi -hetkeksi. Kiihkeys, joka ilmaantui nuoren miehen olennossa, kun hän -tuon tuskallisen iltapäivän lopulla tempaisihe ajatuksistaan irti -mennäkseen siihen huoneeseen, mistä tiesi löytävänsä Henrietten, oli -juuri sellainen intohimoinen, vastustamaton pelastuksen tavoittelu. -Kuinka olikaan hän hairahtunut muistoissaan toistamaan elämänsä -synkän ja kirotun ajanjakson vaiheita, kun hänellä oli vieressään, -puhdistuakseen niistä, siunattu elonilma. Siinähän oli keino vapautua -tuosta kauheasta painajaisesta, jonka valtaan hän oli joutunut. -Eihän hänen muuta tarvinnut kuin nähdä kihlattunsa silmät, kuulla -hänen äänensä, tietää hänen olevan olemassa, liikkuvan, hengittävän, -lempeänä ja hymyilevänä odottavan. Tuo menneisyys, jonka kamalat -haamut olivat hänelle hetkeksi näyttäytyneet, mitäpä se muuta oli -kuin varjokuva, mielen houretta vain! Nainen on meille kuollut, kun -hän ei enää sydämessämme herätä himoa eikä mustasukkaisuutta, ja -Francis tiesi varmaan vapautuneensa kummastakin näistä orjuuttavista -tunteista, jotka olivat hänet Paulineen sitoneet ja jotka olivat -ennen olleet hänen toimintansa ja sitten niin kauan hänen muistojensa -kahleina. Olisiko hän hetkeäkään tuntenut kärsimystä, jos olisi -nähnyt rouva Raffrayen nimen vieressä Armand de Quernen tai François -Vernantes'in nimen? Ei, tietysti. Minkä oudon harhanäyn pettämä hän -siis oli ollut? Hän ei voinut sitä muuksi selittää kuin yllätyksen -iskun vaikutukseksi hänen jo ennestäänkin kiihtyneeseen hermostoonsa. -Hän oli pelännyt entisen rakastajattarensa kostavan... Ja kuinka -kostavan? Mitä tuo onneton taitaisi? Ilmoittaisiko hän Henriettelle -heidän yhteisen menneisyytensä? Näyttäisikö Henriettelle kirjeitä, -sitäkin edellyttäen, että ne olivat hänellä vielä tallessa? Olkoon -menneeksi! Mitä ne Henriettelle ilmaiseisivat? Että Francis -rikoksellisessakin rakkaudessaan oli ollut vilpitön, uskollinen ja -suora, ja että hän oli joutunut kavalan naisen pauloihin. Siinä -olisi epäilemättä suoraluonteiselle ja jalolle tytölle aihetta -kärsimykseen, katkeraankin kärsimykseen, mutta ei halveksimiseen. Ja -se keino oli kumminkin pahin, mihin Paulinen julkeinkin konnamaisuus -voisi turvautua. Vetoaisiko Pauline lapseen? Ja mitä varten? Oliko -hänen vallassaan todistaa, ettei pienokainen ollut Vernantes'in tai -Raffrayen tytär? Epävarmuus tämän asian suhteen oli Francis'lle tosin -kauhea, mutta se ei kuitenkaan kyennyt kumoamaan totuutta, hänen -tietämäänsä, näkemäänsä totuutta. Sellainen näky kuin tuo silloinen --- synkkä ja hoikka nainen, joka, kasvot harson peittäminä, laskeutuu -vaunuistaan rikoksellisen matkansa päähän saavuttuaan -- ei ole -miehen muistosta karkoitettavissa, ei vakuutuksien eikä valojenkaan -avulla, varsinkaan ei jos tuon miehen sydämessä rakkaus on kuollut. -Näitä syitä ja perusteita miettien tai, paremmin sanoen, koettaen -niiden avulla karkoittaa mielestään kaikki nuo surkeat muistot, -jotka saastuttivat hänen sielunsa ja joiden unhottaminen oli käynyt -hänelle melkein fyysilliseksi tarpeeksi, hän astui rouva Scilly'n -salonkiin. Silmitön kauhu, joka oli häntä ahdistanut, muuttui heti -kuumeentapaiseksi, hänen rakkauskykyänsä äärimäisiin kiihdyttäväksi -hellyydeksi. Jo ovella kodikkaan tuttavallisuuden suloinen tunnelma -virtasi häntä vastaan, kun Vincent, kreivi Scilly vainajan entinen -lähetti, joka oli jäänyt kreivittären palvelukseen, tiedusteli -hänen terveyttänsä, ennenkuin saattoi hänet sisälle. Huone, joka -hänelle aukesi, oli romantillistyylisessä tornissa, jolla arkkitehti -oli Continental-hotellin suuren uudenaikaisen rakennuksen kulmaa -koristanut, ja oli sen johdosta muodoltaan sangen outo ja ikäänkuin -jaettu kahteen toisistaan jyrkästi eroavaan osaan, kapeaan, melkein -käytävän tapaiseen alkuosaan ja laajaan ympyrähuoneeseen. Kaarevan -peräseinän kolmesta ikkunasta levisi siten katsojan eteen kolme -Palermon laajinta näköalaa, joiden kaukaisimmankin sopen silmä -erotti, kun ilma oli selkeä. Oikealla puolella meri, väreilevänä ja -heleänsinisenä, valkeine purjeineen ja savuavine höyrylaivoineen, -keskellä rantakadun palatsien ääriviivat ja niiden tuolla puolen -Palermon kaksi satamaa mastotiheikköineen ynnä Pellegrino-vuoren -jylhä kannustin, vasemmalla kaupungin katot, kupukattoiset -kirkot, tornit ja kellotapulit, jotka ulottuvat aina vuorikehän -sulkemalle taivaanrannalle saakka ja joista aiheutuu kaupunkia -ympäröivän, appelsiini- ja sitruunapuiden peittämän lakeuden -liikanimi "Kultasimpukka". Ja näin iltahämärän hetkenä, jolloin -ikkunaluukut olivat suljettuina, kuinka turvalliselta näyttikään -tämä kodikas suoja, jonka umpinaisuutta vielä lisäsi sisäänkäytävän -eteen asetettu varjostin. Kolme lamppua sitä valaisi, yksi suuri, -joka loi loistettansa huoneen keskeltä, ja kaksi pienempää, toinen -uuninreunuksella, toinen pienellä pöydällä, joka oli siirretty -vitkalleen hiiltyvän takkavalkean eteen. Huonekalujen sijoitus, -niitä siellä täällä verhoavat vanhanaikaiset kankaat, pöydille ja -hyllyille asetetut muotokuvakehykset, kirja-asettimet kirjoineen, -pienet siromuotoiset korukalut ja varsinkin kukkien, ruusujen, -neilikkain, kullankarvaisten mimosaterttujen runsaus, toisessa -nurkassa kohoava, ruukussa kasvava palmu ja toiseen asetetut, suuret -vihkot kiiltolehtisiä eucalyptus-oksia, kaikki osoitti äidin ja -tyttären harvinaista taitoa painaa vähillä keinoilla ympäristöönsä -oman luonteensa leima ja tehdä miellyttäväksi väliaikainenkin -asuntonsa tässä suuressa kirjavajoukkoisessa majatalossa. Unhotti -olevansa hotellissa. Ei ainoakaan ulkoa tunkeutuva ääni muistuttanut -asujia tämmöisten paikkojen inhottavasta väentungoksesta. He -istuivat uunin edessä, kun Nayrac astui sisälle, rouva Scilly -lukien ja Henriette kumartuen koruompelukehänsä yli, ommellen sillä -hiljaisella uutteruudella ja näennäisellä työnharrastuksella, joka -auttaa naisia kestämään suurimpiakin sisällisiä tuskia. He eivät -kumpikaan huomanneet oven aukeavan, sillä se oli jotensakin kaukana -heistä ja suuri, samettinen verho, joka sitä peitti, himmensi sen -ääntä. Nuori mies sai täten muutaman hetken liikkumatta katsella tätä -kodikasta taulua, joka oli niin räikeänä vastakohtana saastaisien -yhtymäpaikkojen muistoille, joita äskeiset tapaukset olivat hänen -mieleensä johtaneet. Jos runoilijain joukossa, jotka vuosisatojen -kuluessa ovat esittäneet meille ihmissielun yksitoikkoista ja -surkeata romaania, tuskin on ainoatakaan onnen kuvaajaa, johtuu se -siitä, että onnen vaatimaton ja viaton idylli tyytyy niin vähiin -ulkonaisiin koristeihin. Voimakas nautinnon tunne, joka oli Francis'n -sielun täyttänyt, kun hän ensimäisen kerran sai olla kolmantena -rouva Scilly'n ja hänen tyttärensä iltapuhteen vietossa, ei ollut -sitten kihlatun seurassa kuluneiden viikkojen kestäessä vähääkään -laimentunut. Harhailtuansa niin kauan maailman teitä, tunnettuansa -niin usein sammuvan päivän surunvoittoista tyhjyyttä laivojen -kannella, hotellien yksinäisyydessä, hän oli tuntenut sydämensä -lämpiävän lamppujen valossa, jonka kirkkaus äitiä ja tytärtä ympäröi, -ja tälläkin kertaa se lämpeni. Hänen mielenliikutuksensa menneiden -aikojen katkeruutta muistellessa oli ollut niin valtava, että hän nyt -olisi tahtonut tämän oven kynnyksellä viettää tuntimääriä, nauttien -tuosta näystä, joka hänelle todisti, että hänen onneton nuoruutensa -oli kaukana, että hän nyt kuului tähän säännölliseen, puhtaaseen, -yksinkertaiseen elämään. Hän olisi siinä tuntimääriä tahtonut lukea -kihlattunsa kasvoista sitä harrasta rakkautta, jonka esineenä hän -tiesi olevansa. Mikä muu olisi voinut tuoda tuon varjon nuoren tytön -puhtaalle otsalle, samentaa hänen kirkkaat sinisilmänsä, katkeriksi -murtaa lapsellisen suun piirteitä, kuin tieto että lemmityn oli -kärsiminen. Ja tuo otsa kohosi, nuo silmät huomasivat hänet, nuo -huulet aukenivat, päästäen heikon huudahduksen. Kalpeus peitti hänen -kasvonsa, osoittaen tuota ylen herkkää tunteellisuutta, vähimmästäkin -iskusta väräjävää arkaluontoisuutta, jonka johdosta Francis oli -häntä joskus leikillänsä mimosakseen sanonut. Mutta Henriette oli jo -noussut, hän tuli häntä vastaan: - --- "Tekö, Francis", sanoi hän. "Kuinka en kuullut teidän tulevan? -Joko olette ollut täällä kauan?..." - --- "Hyvin kauan", vastasi Francis, tarttuen hänen käteensä. "Mutta -anteeksi, että teitä pelotin... Olisihan minun pitänyt tietää, että -tuollaiset pienet yllätykset tuottavat teille vaivaa..." - --- "Suloista vaivaa tällä kertaa, jos nyt voitte hyvin", sanoi nuori -tyttö naurahtaen. Ja hän jatkoi hätäisesti: "Sanokaa nopeasti, -kuinka nyt on laitanne. Olen pelännyt teidän sairastuvan noihin -kuumetauteihin, joilla meitä aina täällä on peloteltu. Odotimme teitä -teetä juomaan emmekä uskaltaneet tiedustellakaan terveytenne tilaa. -Vincent kävi ovellanne kuuntelemassa, mutta kun hän ei kuullut mitään -liikettä, niin hän otaksui teidän lepäävän. Näettekös, kätenne ovat -vieläkin aivan kuumat..." - --- "Hiukan väsymystä vain, epäilemättä päivän helteen vaikuttamaa", -vastasi Francis. "Mutta se on jo täydellisesti ohi." Ja hänen -äänensä sai hartaasti vakuuttavan kaiun hänen toistaessaan: "Niin, -täydellisesti... Ei siitä nyt enää maksa vaivaa puhuakaan. Antakaa -minun nyt istua viereenne ja kertokaa minulle, kuinka olette -iltapäivänne viettäneet, missä olette kävelleet..." - --- "Emme missään", keskeytti kreivitär. "Henriette ei tahtonut kuulla -siitä puhuttavankaan. Hän ei tahtonut ollenkaan malttaa mieltään. -Pelkäsi vain teidän todellakin sairastuvan." - --- "Nyt minua panettelette, äiti", sanoi nuori tyttö, jonka poskille -puna taas oli kohonnut. "Kirjevaihtoni oli jäänyt aivan takapajulle, -ja olen kirjoittanut kirjeitä koko iltapäivän... Tahdotteko nähdä -ne?..." - -Ja ripeästi, vastausta odottamatta hän juoksi ikkunan luo, jonka -eteen hän oli itselleen oman pienen nurkkansa järjestänyt, ja -otti kapealta pöydältä useita sulkemattomia kirjeitä, jotka hän -ojensi Francis'lle. Jo heidän kihlauksensa ensi päivinä Henriette -oli hellästi pyytänyt Francisia, erityisenä rakkaudenosoitteena, -lukemaan vähimmätkin hänen kirjoittamansa kirjeliput. Viehättävä -lapsi tahtoi täten, vaistomaisesti tajuten rakkauden luonteen, -antautua lemmitylleen ehdottomasti, paljastaa puhtaan sielunsa kaikki -aarteet hänen nauttittavakseen, vapaaehtoisella anteliaisuudella -kuten se, joka ei lempimältänsä mitään kiellä. Hänen tarjotessansa -Francis'lle näitä kirjeitä, joiden kyhäilemisellä hän oli koettanut -haihduttaa eron hetkien kaipausta ja levottomuutta, hänen asentonsa -osoitti niin lapsellista, niin suloisesti liikuttavaa ja mieltä -hellyttävää alistumista, että nuoren miehen kädet hiukan vapisivat, -kun hän kirjeitä silmäili toista toisensa perästä. Kuinka Henriette, -kenenkään neuvomatta, tuntui oppineen taidon mukautua ystävän -vaatimuksiin silloinkin, kun nämä ovat kohtuuttomia ja tyrannimaisia, --- taidon aina saapua vähän liian aikaisin sinne, missä vähinkin -viivähdys tuottaisi kärsimystä, -- taidon voittaa lemmellä lempeä, -joka on ainoa keino kesyttää väsynyttä, kärsimiselle altista, -koskettelemiselle herkkää luonnetta, -- taidon miellyttää milloinkaan -loukkaamatta, jonka taidon tärkeyttä Pauline ei ollut koskaan -ymmärtänyt. Mitä täydellistä, vilpitöntä, viatonta ja liikuttavaa -luottamusta tuo lapsukainen osoittikaan sulhaselleen, tämän tälläkin -hetkellä kätkiessä niin kauheata salaisuutta! Kuinka viattomasti -hän näissä kirjeissään kertoi onnestansa! Ja kuinka nuhteettoman -puhtaita olivat hänen muistonsa "vapautensa ajoilta", joista hän -ystävilleen puhui. Francis huomasi itsensä niissä niin suuresti -rakastetuksi, ihailluksi, melkeinpä sädekehän kirkastamaksi, ettei -hän voinut tätä lukemista jatkaa. Kyynelet kohosivat hänen silmiinsä -vastustamattomina. - --- "Ilosta minä itken", kuiskasi hän, "nähdessäni kuinka -suurenarvoinen te olette minulle, tuntiessani sen liiankin -selvästi... Hellyyttänne en voi maksaa, en silläkään, että teille -pyhitän koko elämäni." - - * * * * * - --- "Nyt voisin kuoliakin", sanoi äiti muutamia tunteja myöhemmin -tyttärelleen tämän polvistuessa hänen vuoteensa ääreen, niinkuin -hänen oli tapana joka ilta äidin kanssa rukousta lukiessaan, -"kun tiedän, että jätän sinut miehelle, joka todellakin on sinun -arvoisesi." - --- "Minun on päinvastoin pyrittävä hänen arvoisekseen", vastasi -Henriette, "hänen sydämensä arvoiseksi. Hän on niin hellä! Näittehän, -kuinka hän oli liikutettu kirjeitäni lukiessaan..." - -Henriette vaikeni. Eräs ajatus oli iskenyt hänen mieleensä hänen -huomatessaan Francis'n liikutuksen, ajatus, jota hän ei voinut -äidilleen ilmoittaa. Hän ei ollut sanonut sulhaselleen, kuinka paljon -hän itse, lapselliseen mystiikkaan taipuvan luonteensa tähden, uskoi -tuohon sydämen salaperäiseen ennustuskykyyn. Epäilemättä tuo sama -aavistus oli syynä Francis'n liikutukseen, hänen lukiessaan noita -kirjeitä, joissa Henriette puhui onnestaan. Francis oli hänelle -jotakin suurta surua ennustanut ja hän oli itkenyt. Mutta mikä suru -voisi häntä kohdata muu kuin rakkaan sairaan heikkoneminen? Ja hän -suuteli äänetönnä kreivittären laihtuneita käsiä, jotka lepäsivät -punaisella, silkkinauhasolmuilla koristetulla peitolla, jonka -Henriette oli neulonut heidän täällä kahden kesken viettäessään -Palermossa-olonsa alkuviikkoja ja kuunnellessaan meren tuulien -kiertelevän Continental-hotellin tornia valituksiansa laulellen. -Mitä pelon- ja inhonsekaista hämmästystä puhdas lapsi olisi -tuntenut, jos hän olisi voinut katseellansa lävistää ne seinät, -jotka erottivat hänet Francis'sta, nähdä tämän, otsa käden nojassa, -valmistautuvan kirjoittamaan -- kenelle?... Francis'kin kuuli -tuulen kiihtyvän ja laimenevan, pakenevan ja palajavan. Hänkin -näki mielessään lemmittynsä myrskyn valituksia kuuntelemassa, -- -lemmittynsä, niin, ja toisenkin naisen. Nyt kun hän oli ennättänyt -tointua ensimäisestä hermotäristyksestä, jonka hänessä oli -aikaansaanut odottamaton tieto Pauline Raffrayen täälläolosta, hän -kykeni katsomaan tätä asiaa nykyisyyden kannalta, heidän yhteiseen -menneisyyteensä kajoamatta. Todellisuus esiintyi hänelle vaativana, -tarkkana ja selväpiirteisenä, ja hän koetteli mielessään luoda -nykyisen rouva Raffrayen kuvaa, välittämättä siitä, minkälaiselta -tämä sama rouva Raffraye oli hänestä näyttänyt yhdeksän vuotta -sitten. Missä hotellin osastossa hän mahtoikaan asua, mitä hän tällä -hetkellä teki, mitä aikeita hän mielessään hautoi? Francis pohti -mielessään näitä kysymyksiä, vastausta löytämättä. Hän oli melkein -kokonaan vapautunut silmittömästä kauhusta, joka oli kaiken hänen -ajatuskykynsä lamauttanut, ja palattuaan huoneeseensa hän tunsi -kykenevänsä asiaa punnitsemaan sillä kylmällä tarkkanäköisyydellä, -joka auttaa meitä selvittämään mitä vaikeimpiakin pulmia. Hänen -järkensä oli sen verran selvinnyt, että hän jo uskalsi katsoa -Paulinen tuloa Palermoon ja Continentaliin satunnaiseksikin. -Sellaisia yhtymiä sattuu harvoin, mutta niitä sattuu, ja oudompiakin -vielä kuin tämä. Asia oli siis kolmelta kannalta tutkittava: joko -Pauline oli tullut vartavasten häntä vahingoittaakseen, -- siinä -ensimäinen. Taikka hän oli tullut sattumalta, mutta saatuansa tiedon -Francis'n täällä olosta hän vihan ja kostonhimon johtamana ryhtyisi -johonkin kamalaan tekoon, -- siinä toinen. Taikka lopuksi, Pauline -ei tästä tiedosta vähääkään välittänyt, koskahan oli todellakin -Francis'n unhottanut. Joka tapauksessa Francis'n oli otettava -ensimäinen askel ja päästävä selville siitä, halusiko Pauline riitaa -vaiko sovintoa. Siten hän voisi torjua iskun, jos Paulinella oli -mielessä iskeä hänen lemmittyynsä toimittamalla tälle nimettömän -ilmiannon tai entisiä Francis'n hänelle kirjoittamia kirjeitä. -Jos päinvastoin tuo pelottava läheisyys osoittautui täydellisesti -vaarattomaksi, ei hänen enää tarvinnut sitä ajatellakaan. Koska -siis lopullinen suoritus Paulinen kanssa ei Francis'n mielestä -ollut vältettävissä, hän päätti ryhtyä keinoon, joka kyllä tuntui -sangen oudolta, mutta joka kykeni asettamaan hänet varmalle kannalle -rouva Raffrayen ja hänen aikeittensa suhteen. Hän päätti kirjoittaa -hänelle. Minkä vaaran alaiseksi tämä kirje voisi hänet panna? Eihän -hän voinut mitenkään karttaa yhtymistä Paulinen kanssa ja siitä -johtuvaa tuskallista mielenliikutusta. Ennemmin tai myöhemmin se -oli kestettävä. Jos hän sitävastoin vapaaehtoisesti lähestyisi -Paulinea, olisi hänellä siitä se etu, että hän heti pääsisi tämän -aikeista selville, mutta sitäpaitsi hän voisi myöskin Paulinelle -näyttää, että tämän vaikutusvalta häneen nyt oli lopussa, jos -Pauline vielä luulisi jotakin voivansa. Hänen tässä osoittamaansa -kuumeentapaiseen toimintahaluun oli vielä toinenkin vaikutin, jota -hän ei uskaltanut itselleen myöntää, siksi salainen ja hämärä se oli: -hän halusi vakuutusta siitä, ettei hänellä enää ollut syytä tuohon -levottomuuteen, joka häntä ennen oli vaivannut rouva Raffrayen pienen -tyttären takia. Hän otti siis paperinsa ja kynänsä esille. Mutta -kuinka vaikeata olikaan tuon kirjeen sepittäminen! - -Hän suunnitteli sitä senkin seitsemällä tavalla, sellaisten -ristiriitaisten tunnelmien vallassa, että ne häntä muistuttivat -niistä tunneista, jotka hän oli niin monta vuotta sitten Marseillessa -käyttänyt toisen kirjeen kirjoittamiseen, sen, joka oli lopullisesti -hänen ja rouva Raffrayen välit rikkonut. Kello oli yksi, kun hän -vihdoinkin tyytyi seuraavaan sepitykseen, jonka jokapäiväisyys -hänestä tuntui samalla kertaa yksinkertaiselta, arvokkaalta ja -taitavalta: - - Arvoisa Rouva! Olen vastikään saanut kuulla, että olette saapunut - Palermoon. Jos mahdollisesti voisin täälläolonne ensi päivinä - helpottaa perehtymistänne vieraaseen kaupunkiin, niin arvaattehan - tietysti, että olen valmis tarjoamaan apuni sille, joka oli - Julie-sisareni paras ystävä. Olisin Teille suuresti kiitollinen, - jos tahtoisitte minulle määrätä ajan, jolloin voisin käydä Teitä - tapaamassa, Teitä liioin vaivaamatta. - -Ennenkuin hän pani nimensä alle, hän hiukan epäröi lisätessään -siihen tuon pienen kohteliaisuusvalheen: "_Kunnioittaen Teidän_..." -Kuinka olikaan hän kärsinyt tämän naisen takia, kun hänen vihansa -vieläkin, tämän pitkän ajan kuluttua, niin kipeästi kirveli! Tämän -kirjelipun tarkoituksena ei ollut ainoastaan vaatia Paulinea heti -ratkaisevaan loppusuoritukseen. Se vastasi toistakin tarvetta, -joka Francis'n mielestä oli melkein yhtä kiireellinen: hän näet -huomasi tärkeäksi ilmoittaa rouva Scilly'lle ja Henriettelle, että -hän tunsi vastatulleen, ja siinäkin suhteessa oli hänen jouduttava -ennen Paulinea. Hän siis päätti heti kirjeensä lähetettyään puhua -heille Paulinesta, sanoa häntä sisarensa entiseksi ystäväksi, joka -odottamattomasti oli saapunut Palermoon. Seuraavana aamuna, kun hän -verraten rauhallisesti oli levännyt tuon niin monessa suhteessa -rauhattoman päivän jälkeen, hänen voimansa riittivät toteuttamaan -hänen ohjelmansa ensimäisen puolen, ja yhdeksän aikaan hän jo -toimitti kirjeensä rouva Raffrayelle. Mutta kellon lyötyä kaksitoista -hän ei ollut vielä lausunut sitä sanaa, joka auttamattomasti oli -liittävä hänen nykyisyytensä menneisyyteen mitä pyhimmän muiston, -sisar vainajan muiston nimessä. Hän tiesi hienotunteisen ja hellän -rakkauden Henriettessä vaikuttaneen melkeinpä jumaloitsevaa -kiitollisuutta kaikkia niitä kohtaan, jotka jollakin tavalla olivat -hänen lemmitylleen hyvää osoittaneet, ja tiesi myöskin, että tämä -hartauden tunne kohdistui varsinkin tuohon sisareen. Vainajan ystävä -tulisi siis pakostakin osalliseksi tästä Henrietten hellyydestä. -Tuo kauhea ajatus iski äkkiä Francis'n mieleen. Ja sitten, eikö -muutamien nimien lausuminen eräiden henkilöiden edessä ole kerrassaan -pyhyyden herjaamista. Hän peräytyi siis, päättäen puhua myöhemmin, -saatuansa Paulinen vastauksen, jonka hän luuli saapuvan jo ennen -aamiaista, kun hän jo yhdeksän aikaan oli oman kirjeensä lähettänyt. -Mutta aamiainen oli syöty, eikä kirjettä vielä kuulunut. Sitten -hän lähti ajelemaan rouva Scilly'n ja Henrietten kanssa, jotka -halusivat nauttia aurinkoa ja ilmaa, ja tapansa mukaan he suuntasivat -matkansa Favorite nimiseen kuninkaalliseen puistoon, aina Mondellon -hiekkarannikolle saakka, noin peninkulman matkan päähän kaupungista. -Kello kävi jo viittä, kun he palasivat Continentaliin, eikä -vieläkään vastausta. Päivälliskello soi, ja Francis yhä kirjettään -odotti. Eilispäivän kauhu ei ollut vielä niin täydellisesti hänen -mielestään haihtunut, ettei tuo vaitiolo olisi hänessä herättänyt -hiukan levottomuutta. Luonnottomissa oloissa kaikki, mikä on -tuntematonta, näyttää uhkaavalta. Mitä siis tämä äänettömyys saattoi -merkitä? Täydellistä välinpitämättömyyttä vaiko edeltäpäin harkittua -vihamielisyyttä? -- He istuivat taas kaikki kolme päivällispöydässä -tuossa ympyrähuoneessa, jossa koko heidän elämänsä nykyään kului. -Silloin äkkiä eräs kreivittären sana sai nuoren miehen sydämen -sykkimään melkein yhtä rajusti kuin edellisenä iltana, kun hän luki -ilmoitustaulusta rouva Raffrayen nimen: - --- "Sanotaan", virkkoi rouva Scilly aavistamatta, että jokainen hänen -sanansa sattui suoraan nuoren miehen sydämeen, "että tänne hotelliin -on saapunut eräs ranskalainen rouva, joka on niin sairas, että häntä -käy sääli katsella. Hän on täällä pienen tyttärensä kanssa. Heillä on -asunto kolmannessa kerroksessa, aivan meidän yläpuolellamme..." - --- "Heidät minä varmaankin eilen näin hotellin puutarhassa", -vastasi Henriette. "Sangen kalpea rouva, jolla on suuret harmaat, -surumieliset silmät -- en ole häntä ennen täällä nähnyt -- ja lapsi, -jonka kasvoja en voinut erottaa, mutta jolla on kauniit vaaleat, -ruskealle vivahtavat hiukset." -- - --- "Arvatenkin", jatkoi rouva Scilly. "Margueritekin kuvaili -minulle heidät sellaisiksi, kun äsken puhui heistä auttaessaan -minua pukeutumaan. Tuon rouvan palvelija ja pienen tytön hoitaja -- -kunnon maalaistyttöjä Ranskasta, jotka hän päivällispöydässä tapasi -ja jotka tuntuvat olevan epätoivoissaan siitä että heidät on viety -Italiaan -- olivat kertoneet hänelle rouvansa elämäkerran. Tuo rouva -parka, Raffraye on hänen nimensä, ei ole moneen vuoteen liikkunut -maatilaltaan, johon hän kuuluu peräytyneen leskeksi jouduttuaan. -Pieni tyttö on syntynyt isän kuoleman jälkeen. Jos siinä on perää, -mitä mieheni aina sanoi, että meitä on arvosteleminen palvelijaimme -puheitten mukaan, niin tämän naisen pitäisi olla pyhimys, sillä -tytöt olivat kyynelsilmin kertoneet hänen olleen koko tuon pienen, -Jura-vuoristossa piilevän paikkakunnan turvana. Kuinka syrjäisinkin -seutu käy meille rakkaaksi, jos olemme siinä armeliaisuutta -harjoittaneet!... Hän ei suostunut lähtemään sieltä, ennenkuin -lääkärit hänelle, niinkuin minullekin, elämän ehtona määräsivät -matkan etelämaihin." - --- "Kuinka tuollainen uskollisuus rakastetun muistolle on kaunista", -sanoi Henriette, "uskollisuus, jota ei mikään muuta, ei aika eikä -vaihtuva onni, ja joka puhkeaa rakkauden töihin onnettomien hyväksi!... -Äiti kulta, hän on meidän kansalaisemme, emmekö voisi häntä -jollakin tavalla auttaa..." - --- "Olen jo sitä ajatellut", jatkoi rouva Scilly, "mutta tuollaiset -suuret surut ovat usein arkoja kosketella... En ole enää sinun -ikäisesi, lapseni, enkä voi sanoa hyväksyväni liiallisuuteen -menevää suremista, varsinkaan en, jos meidän on vastattava -viattomasta lapsesta, joka ei ole itse elämän lahjaa pyytänyt ja -jonka ainoana turvana me olemme. Olemme velvolliset hänen tähtensä -hillitsemään sellaista ylenmääräistä surua... Mutta ymmärrän sinun -tunteesi. Joka siten elämässään toteuttaa tuon keskiajan prinsessan -periaatteen, joka menetettyään kaikki, mitä hänelle oli rakasta, -sanoi: 'Mennyttä kaikki, kaikki on mennyttä', hänen luonteensa ei -ole varmaankaan aivan jokapäiväinen. Ja sitä enemmän ihmeteltävää -se on, jos tuo nainen on ollut seuraelämän suosikkina. Sillä -Margueriten sanoista päättäen rouva Raffrayella oli ennen oma talo -Parisissa, hän otti paljon vieraita vastaan, pukeutui komeasti, -ajoi omissa vaunuissaan... Voithan siitä arvata hänen elämänsä -suuntaa. Se merkitsee, että hän oli sangen turhamainen ja sangen -huvittelunhaluinen..." - --- "Mitäpä sitä sitten enää sellaisista lapsellisuuksista -välittäisi", keskeytti Henriette, ja hänen katseessaan kuvastui -tuo nuorten innostus, joka luulee kaikki esteet voittavansa, "kun -tuollainen kova onni kohtaa ja kun ei ole ketään, jonka iloksi -pukeutua." - -Olisiko Francis'lle voinut tarjoutua parempi tilaisuus sanoa, että -hän tunsi tuon naisen, josta rouva Scilly ja hänen tyttärensä -puhuivat ja jonka elämäkerran he oman viattoman ja hienotunteisen -luonteensa mukaan tulkitsivat, valmiina heti luonnollisimpana -asiana hänessä olettamaan mitä harvinaisinta tunteen hienoutta, -kunniallisuuden romantiikkaa? Mutta hän ei käyttänyt tätä -tilaisuutta, vaikka tiesi, ettei se enää toiste palaisi ja että -sen laiminlyöminen voisi käydä vaaralliseksikin siinä tapauksessa, -että Henriette sattuisi tapaamaan Paulinen. Kuinka hänen sitten -kävisi mahdolliseksi selittää vaitiolonsa, jos sattumalta rouva -Scilly saisi kuulla rouva Raffrayen olleen Julie Archambaulfin -paras ystävä. Hänen äänettömyytensä tällä hetkellä voi hänet panna -mitä vaarallisimpien selkkauksien alaiseksi. Se oli epäilemättä -hänen ensimäinen suuri valheensa kihlatulleen. Mutta mistä hän -olisi saanut voimia puhua? Ensiksikin tuon vähäisen keskustelun -hänessä aiheuttama mielenliikutus oli ikäänkuin lamauttanut hänen -toimintakykynsä. Sellaisia me olemme kaikki: me voimme edellyttää -mielessämme mitä oudoimpia asianhaaroja, mutta me emme ota lukuun -noita vähäpätöisiä, jokapäiväisiä asioita, kuten vanhoja kieleviä -palvelijattaria, jotka ruokapöydässä lavertelevat tuttavainsa kanssa -oman maansa kuulumisia ja toisella kertaa lavertelevat rouvallensa, -auttaessaan häntä päivälliseksi pukeutumisessa. Francis olisi kenties -kohtakin tointunut tuosta ensimäisen hetken hämmästyksestä ja olisi -luonnollisesti sanonut: "Rouva Raffraye... niinkö sanotte? Minähän -tunnen erään sen nimisen sisareni ystävättären...", jos eivät nämä -naiset, joita hän piti niin suuressa arvossa, olisi kunnioituksella -lausuneet hänen kavalan rakastajattarensa nimeä. Tuo seikka herätti -hänessä jonkinlaista ankaraa ja vastustamatonta suuttumusta, -joka kyllä ei ilmaissut mielenylevyyttä, mutta joka oli liiankin -luonnollinen. Se, jota nainen on pettänyt, niinkuin Francis luuli -itsellensä tapahtuneen, hänen on mahdotonta tukehuttaa sisällisen -vihan kuohuntaa sen ihmisen tekopyhyyttä vastaan, joka, tehtyänsä -hänelle niin paljon pahaa, sittenkin osaa maailmassa esiintyä -kunniallisuuden ja hienotunteisuuden naamio silmillä. Hän ymmärsi -heti, että hänen vastenmielisyytensä puhua Paulinesta lemmittynsä -kuullen ei ollut mitään sen kauhun rinnalla, jonka tuon inhottavan -näyttelijän astuminen tähän huoneeseen näiden teeskentelemättömien -ja puhdassydämisten naisten seuraan hänessä herättäisi. Nähtävästi -olivat noiden palvelijattarien puheet ulkoa opittuja läksyjä. Francis -ei sitä hetkeäkään epäillyt, tai ei ainakaan tahtonut epäillä. -Tiesihän hän, minkä verran totta oli noissa puheissa tuon lesken -surusta. Ja Henrietteen olivat nämä puheet kumminkin jo tehneet -sellaisen vaikutuksen, että hän viattomuudessaan puhui mahdollisesta -tuttavuudesta, jopa ystävyydestäkin tämän juonittelijan kanssa, -joka ei tietysti suotta sellaisia valheita itsestään levittänyt. -Mutta tarkoittipa Pauline mitä hyvänsä, niin Francis tiesi tehokkaan -keinon lopullisesti torjuakseen hänen hyökkäyksiään, jos ne olivat -häntä vastaan aiotut. Hulluko hän oli, kun ei heti ajatellut sitä -törkeätä, mutta ratkaisevaa keinoa, joka pian suojaisi häntä tuon -naisen konnamaisuudelta, olipa hänen täälläolonsa satunnainen tai ei. -Hänenhän ei tarvinnut muuta kuin pyytää rouva Scillytä keskusteluun -kahdenkesken ja tunnustaa hänelle kaikki. Olihan kerrassaan -mieletöntä, ettei hän oitis siihen keinoon turvautunut, vaan sen -sijasta vapisi niinkuin rikoksentekijä, kirjoitti rouva Raffrayelle -niinkuin lapsi ja valmisti itselleen sellaisia sydäntäsärkeviä -huolia kuin äskeinen keskustelu. Kunhan vain kreivitär oli asiasta -selvillä, mitäpä silloin kavalimmatkaan hankkeet saisivat aikaan; -rouva Scilly asettaisi niitä vastaan äidin tahdon, äidin, joka ei -salli koskettavankaan tyttärensä eikä poikansa onneen. Tuntuihan -Francis'sta rouva Scilly todellakin äidiltä. Rakastihan tämä häntä -äidin rakkaudella. Osoittihan hän hänelle tätä rakkautta joka päivä, -tälläkin hetkellä, kun hän, huomattuansa hänet koko päivällisen -aikana hajamieliseksi ja synkän näköiseksi, tiedusteli hänen -huoliaan, niinkuin usein tyttärensäkin huolia tiedusteli, tuolla -lempeällä levottomuudella, joka herää vähimmästäkin asiasta ja joka -on syvän hellyyden ylevää lapsellisuutta. - --- "Pelkään, poikani", sanoi hän, nojautuen Francis'n käsivarteen -noustaksensa pöydästä, "ettei eilinen pahoinvointinne ole vielä aivan -ohi..." - --- "Niin", sanoi Henriette, "te näytätte niin väsyneeltä ja -alakuloiselta! Mikä varomattomuus, ettemme tohtorilta kysyneet, kun -hän tänä iltana kävi täällä äitiä katsomassa!..." - --- "Kuinka olen käynyt heille rakkaaksi!..." ajatteli nuori -mies koettaessaan heitä rauhoittaa oman terveytensä suhteen -teeskennellen iloista huolettomuutta, jommoinen ei kuitenkaan -koskaan voi täydellisesti pettää todellisen hellyyden valpasta -silmää. Kreivitär ja hänen tyttärensä eivät lakanneetkaan illan -kuluessa heittämästä häneen salaa pelonalaisia katseita, ja -kumpikin oli jo niin tottunut tulkitsemaan hänen kasvojensa -ilmeitä, että vaivatta siinä huomasivat jonkun sisällisen tuskan -milloin selvempiä, milloin hämärämpiä jälkiä. Tämän johdosta -eivät hekään puolestaan kyenneet siihen vapaaseen keskusteluun, -joka oli käynyt heille suloiseksi tavaksi ja joka vuorotellen -vilkastui ja laimeni, antamatta aihetta väärinkäsityksiin tai -salatarkoituksiin. Ensimäisen kerran, sittenkuin Francis oli -saapunut Palermoon, rauhallisen kotihuoneen ilma tuntui muuttuvan -raskaaksi, ensimäisen kerran sattui heidän välillänsä noita outoja -ja painostavia äänettömyyden kohtauksia, jotka niin monesti lämpimän -kodin onnelle pelottavaa myrskyä ennustavat. Olot ympärillämme -pysyvät entisellään, samat esineet samojen kasvojen kehyksenä, -ja sittenkin kaikki tuntuu muuttuneelta. Semmoiset hetket ovat -täynnä hämärää mielenahdistusta kaikille, mutta sille ne käyvät -varsin tukaliksi, joka tuntee niiden salaisen lähteen. Kun vihdoin -Henriette, haihduttaakseen tämän loppumattoman illan käsittämätöntä -hermostumista, istuutui pianon ääreen soittaakseen, Francis tunsi -vapautuneensa raskaasta kuormasta. Henrietten soiton kuunteleminen -tuotti Francis'lle tavallisesti sanomatonta nautintoa. Nuoren -tytön koko henkielämä kävi ikäänkuin näkyväksi ja tuntuvaksi -hänen vakavassa, yksinkertaisessa ja syvää tunnetta ilmaisevassa -soittotavassaan, kun hän esitti lempisäveltäjiensä teoksia. Hän -soitti sekä tunnollisesti että virheettömästi, sillä valheellisuuden -pelossaan hän oli mitä suurimmalla kärsivällisyydellä ja tarkkuudella -koettanut perehtyä soittamansa kappaleen luonteeseen, jottei hän -liiallisella tunteellisuudellakaan säveltäjän tarkoitusta pettäisi. -Muutamat kohdat Beethovenin teoksista tuntuivat Francis'sta, kun -niitä näin soitettiin, hartauden huokauksilta, lemmityn hänen -tiellensä valamalta siunaukselta, aivan kuin jaloutta ja hellyyttä -uhkuva olento olisi laskenut kätensä hänen päälaellensa. Mutta -hänen nykyisessä tilassaan tuo soitannon tenhovoima ei pystynyt -häntä rauhoittamaan, vaan päinvastoin yhä enemmän lisäsi hänen -levottomuuttaan. Hän oli ottanut suuren Serra di Falcon, Sisilian -maisemakuvia sisältävän kuuluisan kirjan ja selaili sitä näennäisellä -tarkkaavaisuudella, jonka täytyi tuntua sitä luonnottomammalta, -kun rouva Scilly ja Henriette vähintäin kymmenen kertaa olivat -hänelle näitä kuvia näyttäneet. Tämä asento ainakin salli hänen -jälleen vajota ajatuksiinsa, jotka hänen oli täytynyt keskeyttää, -vastataksensa rouva Scilly'n ja Henrietten kysymyksiin ja -koettaessaan toisaalle kääntää heidän huolestuneen huomionsa. Hänen -päivällispöydässä äkkiä heränneet tunnustustuumansa palasivat hänelle -mieleen, ja hänen katseensa siirtyivät kirjan lehdistä kreivittäreen, -joka oli ottanut jatkaakseen tyttärensä alottamaa ompelutyötä. -Francis tutki kauan noita laihtuneita, ikäänkuin kuluneita kasvoja, -joiden jaloutta eivät kärsimykset eivätkä taudit olleet vähentäneet. -Niinkuin jokainen, joka on aikeessa ryhtyä vaikeaan keskusteluun, -Francis'kin koki jo edeltäpäin syventyä kaikkiin sen yksityiskohtiin, -jottei taitamattomasti lausuttu sana mitään pilaisi. Hän kuvaili -mielessään tuota kahdenkesken-oloa tuon jaloluonteisen naisen kanssa -ja näki kertomuksen vaikutuksen hänen herkkään omaantuntoonsa. -Mitä hänelle tuon tunnustuksen kestäessä sanoisivatkaan nuo -surunvoittoiset kasvot, joiden jokaisessa piirteessä ilmeni hurskaan -kieltäymystä? Ja varsinkin nuo siniset silmät, jotka väriltänsä -muistuttivat Henrietten silmiä ja ilmaisivat niin puhdasta, niin -nuhteetonta hartautta, mitä ne hänelle sanoisivat? Hän kuuli -lausuvansa kertomuksensa ensimäiset sanat, jotka ilmoittivat hänen -tuntevan tuon rouva Raffrayen, mistä edellisenä iltana oli ollut -puhetta. Kuinka olivatkaan, hänen näin alkaessaan, nuo silmät -kummastunutta hyväntahtoisuutta täynnä! Kuinka ne vähitellen -synkkenivät, ihmettelivät, surkuttelivat, kun hän asiansa tärkeyttä -esitteli, yksityiskohtia luetteli. Eihän hänen tunnustuksensa -kreivittären ankaran omantunnon tuomitsemana muuta sisältänyt kuin -inhottavaa avioliiton rikkomista. Silloin hän koetti puolustautua. -Hän puhui rakkautensa vilpittömyydestä. Hän selitti tälle naiselle, -joka ei elämästä muuta tuntenut kuin velvollisuuden vaatimuksia, -millä vastustamattomalla tenhovoimalla intohimoinen rakkaus nuorisoa -houkuttelee. Tietysti tämä hänen kertomuksensa ensimäinen osa olisi -hänelle sanomattoman vaikea esittää, mutta varmaankin rouva Scilly'n -mieli sulaisi, varsinkin hänen kuullessaan millä kidutuksella -Francis oli saanut tämän rikoksensa sovittaa. Hän koetti häntä -tutustuttaa mustasukkaisuuden mielettömiin tuskiin. Hän saneli -hänelle seikkaperäisesti kärsimyksensä historiaa, johti hänet askel -askeleelta tuota ristintietä, jota hän itse yhä uudelleen, vieläpä -eilisiltanakin, oli muistoissansa vaeltanut, aina sen päätekohtaan -saakka. Hän selitti hänelle, kuinka häntä oli petetty melkeinpä -hänen silmiensä edessä, kuvasi epätoivonsa, kun hän näki vaunuista -laskeutuvan ja kilpailijansa ovesta katoavan tuon solakan, hunnun -peittämän naisen, jonka hän oli arvannut Paulineksi. Hän kertoi, -salaamatta mitään armottomasta kohtelustaan, kuinka hän oli törkeästi -välit rikkonut ja kuinka hän sitten, tehdäksensä tämän välirikon -pysyväiseksi, oli niin kauan oleskellut kaukana Parisista, harhaillut -muukalaisena vierailla mailla. Eiväthän Henrietten äidin jalot -kasvot ja syvät silmät voisi olla hänen kurjuuttansa säälimättä. -Hänen surkean kertomuksensa toinen osa oli siis arkaluontoinen, -mutta mahdollinen esittää. -- Piti siirtyä kolmanteen, kertomaan -mitä hänen palattuaan tapahtui. Hän kuvasi keskustelunsa rouva de -Sermoisen kanssa, ja kuinka hänelle kerrottiin lapsen syntymisestä. -Silloin rouva Scilly'n, nuhteettoman kristityn, silmät kohosivat -häneen. Mikä niissä kuvastui? Ja tuo ankarapiirteinen suu, minkä -kysymyksen se oli hänelle tekevä? Olihan se niin monta kertaa hänen -kuultensa, vieläpä tänä iltanakin, hänelle puhunut noista pienistä -raukoista, joille emme koskaan voi täydelleen velkaamme maksaa, -koska he eivät ole elämän lahjaa pyytäneet. Hän kuuli kysymyksen: -"Kenenkä näköinen tuo lapsi on?" Ja hän vastasi: "En ole häntä -koskaan nähnyt." Kreivittären silmät sattuivat uudestaan häneen. -Minkälaisina? Kuinka kestää sitä katsetta? Ei, tuo sielu, joka uhkui -kristillistä rakkautta, ei voinut koskaan hänen kohtalonsa kovuutta -sääliä, koska se ei muuta ollut kuin täysin ansaittu rangaistus. -Näin oli tuo äiti, joka oli aina elänyt ainoastaan lastansa varten, -hänelle sanova: "Vaikka teillä olisi kuinka vähän aihetta uskoa -tuota lapsi parkaa omaksenne, teillä olisi ollut velvollisuuksia -häntä kohtaan." Kuinka selittää naiselle, sellaiselle kuin rouva -Scilly, että syynä siihen ehdottomaan äänettömyyteen, johon hän oli -sulkeutunut, oli ollut juuri hänen valtava rakkautensa. Jos hän ei -olisi niin suuresti rakastanut Paulinea, hänen kärsimisensä olisi -tietysti ollut vähemmän kipeä ja hänen haavansa olisivat kasvaneet -umpeen eivätkä olisi häntä estäneet lähestymästä Paulinea. "Mutta", -jatkoi hänen tuomarinsa, "jos äiti olisi kuollut, olisitteko silloin -jättänyt tuon pienokaisen, oman lapsenne kenties, kelle tahansa, oman -onnensa nojaan?..." Hän vastasi: "Eihän se ole minun lapseni..." Ja -tuo jalo nainen lausuisi hänelle kenties tuon kamalan vastauksen: -"Jospa kuitenkin...", niinkuin hän itsekin oli niin monta kertaa -sanonut peläten kohdata tuota elävää arvoitusta. "Oletteko edes -koskaan tiedustellut", kuului rouva Scilly jatkavan, "kuinka rouva -Raffraye vapautensa käytti? Ihmisluonto ei voi niin täydellisesti -muuttua, ja mitä me olemme hänestä kuulleet kerrottavan tänään, ei -ole kunniattoman naisen tapaista..." Oliko hänen silloin väitettävä -vastaan? Oliko hänen tälle vilpittömälle naiselle puhuminen tuosta -kamalasta tekopyhyydestä, jota hän oli luullut arvaavansa vanhan, -kunniallisen näköisen palvelijattaren valheellisesta kertomuksesta? -Ja oliko hänellä todisteita tästä tekopyhyydestä? -- "Ei, tuo -keskustelu on liian tuskallinen...", päätti hän, kun ilta oli lopussa -ja Henrietten soittamat, valittavat ja kaihomieliset sävelet, jotka -olivat säestäneet tuota outoa, mielikuvituksen luomaa sananvaihtoa, -vähitellen vaikenivat. Francis olisi voinut väittää todellakin -kuulleensa muutamia rouva Scilly'n muka lausumista sanoista, -niin valtavana oli tuo mielikuvitus hänessä esiintynyt. "Liian -tuskallinen", jatkoi hän aivan ääneen, kun vihdoinkin oli yksin -huoneessaan. Sinne palattuaan hän muisti yöllä kirjoittamansa kirjeen -ja ajatteli: "Mieletöntähän olisi sellaisiin selkkauksiin antautua, -kun ei vielä tiedä, eikö niitä voisikin välttää. Täytyy palata -todellisuuteen. Ensiksikin, rouva Raffraye ei ole minulle vastannut. -Se seikka on kieltämätön. Miksikä ei?..." Ajatus, joka jo joskus -ennenkin oli johtunut hänen mieleensä, palasi uudelleen: "Jospa hän -sittenkin vain sattumalta on tullut tänne ja kenties hän hyvinkin -pelkää joutua minun kanssani uusiin tekemisiin yhtä paljon kuin minä -pelkään joutua hänen kanssansa tekemisiin. Ehkäpä tämä äänettömyys -merkitseekin sitä, ettemme enää toisiamme tunne. Jos niin olisi, -niin eihän minun enää tarvitsisi puhua rouva Scilly'lle?... Jospa -niin olisi..." Ja äkkiä hänen toivonsa kävi niin hartaaksi, että se -ikäänkuin kasvoi varmuudeksi hänen mielessään. "Hänen palvelijansa -häntä kiittävät; mitä se todistaa? Että hän on ollut tarpeeksi viekas -teeskentelemään syvää surua tuon inhottavan Raffrayen kuoltua. Mutta -tästä teeskentelystä edellyttämäni salavehkeen sepittämiseen on -kumminkin pitkä matka. Ei, hän ei varmaankaan enää tahdo minua tuntea -eikä senvuoksi tahdo tutustua rouva Scilly'hin eikä Henrietteenkään, -joiden seurassa hän ei voisi olla näkemättä minua. Ja sitäpaitsi, -missä esitteleminen tapahtuisi? Henriette ja hänen äitinsä syövät -omassa huoneessaan. Rouva Raffraye, joka todellakin mahtaa olla -kipeä, koska hänet on näin kauas lähetetty, nauttii luultavasti -ateriansa kotonaan. Edelliset eivät käy koskaan lukusalissa, tuskin -Paulinekaan. Kaupungissa meillä ei ole yhtään tuttavaa. Ainoa -paikka, missä tuo tutustuminen siis voisi tapahtua, on koridori -tai porraskäytävä. Turhaa pelkoa siis, tai ainakin liian aikaista; -parempi kaikissa tapauksissa odottaa." - - * * * * * - -Hän koetti täten rauhoittua ja luulipa vihdoin todellakin uskovansa -mitä itselleen uskotteli. Mutta tuskin oli vuorokauttakaan kulunut, -kun hän jo huomasi, minkä verran hän oli pettynyt. Oi, nuo kohtaukset -koridoreissa ja porraskäytävissä, jotka hotellin laajuudesta -huolimatta olivat mahdolliset, luultavat, jopa välttämättömätkin, -ja jotka hän oli melkein vaarattomiksi arvostellut, niissähän juuri -vaara piilikin, sehän oli selvä. Näytti kyllä siltä, kuin rouva -Raffraye toistaiseksi olisi lujasti päättänyt supistaa tuollaisiin -satunnaisiin yhtymyksiin kaikki tutustumismahdollisuudet, joita -odottamaton ja pelottava läheisyys tarjosi. Ei siinä kyllin, ettei -hän tämän vuorokauden kuluessa ollut vastannut Francis'n kirjeeseen, -hänen palvelijattarensakaan eivät enää syöneet samaan aikaan eivätkä -samassa pöydässä kuin muut palvelijat. Tuo pieni seikka, joka ei -itsessään paljoakaan merkinnyt, kasvoi Francis'n silmissä erinomaisen -tärkeäksi. Eikö se todistanut, että heidän rouvallensa oli kerrottu -palvelijattarien keskisistä puheista ja ettei tämä suonut mitään -yhteyttä, ei palvelijainkaan puolelta, oman, kolmannessa kerroksessa -sijaitsevan asuntonsa ja toisen kerroksen kreivittären perheeseen -kuuluvien asukkaiden välillä. Kaikki siis nähtävästi järjestyi -nuoren miehen mieltä myöten. Hänen kihlattunsakin levottomuus, joka -oli herännyt Francis'n tuona rauhattomana iltana varomattomasti -osoittaman mielenliikutuksen johdosta ja joka olisi voinut päättyä -mitä tuskastuttavimpaan tutkintoon, oli heti haihtunut. Siihen -ei paljoa tarvittu. Sana, katse, kädenpuristus, kun Francis oli -sattunut tapaamaan hänet yksin salissa yhdeksättä käydessä aamusella, -jolloin katettu teepöytä jo heitä odotti, oli riittänyt lempeätä -lasta rauhoittamaan. Luonnottomin asema, johon hän koskaan olisi -voinut ajatella joutuvansa, tuntui siis selviävän mitään seurauksia -tuottamatta, ja hänen olisi niin muodoin pian pitänyt palata onnensa -päivinä saavutettuun tasapainoonsa. Mutta niin ei käynyt. Jo heti -aamusella, hänen vain astuessaan nuo neljäkymmentä askelta omasta -huoneestaan rouva Scilly'n salonkiin, hän ymmärsi, missä määrin hänen -entinen rakastajattarensa vielä kykeni hänen rauhaansa häiritsemään, -toimimattakin, paljaalla läsnäolollaan. Syövyttänevätkö muutamat -liian kauan kestäneet surut hermoihimme tai aivoihimme todellisen -vamman, joka umpeen kasvettuansakin jättää samanlaisen hellän arven -kuin liian hitaasti parantuneet haavat? Siitäkö Francis'n hermostunut -mielentila johtui, vai olivatko sen syyt paremminkin haettavat -siitä seikasta, ettei hän voinut ajatella Paulinea ajattelematta -heti erästä toistakin? Hän oli hetkeksi pysähtynyt katsellakseen -käytävän portaita, jotka bamburuokojen ja muiden ulkomaisten kasvien -koristamina kohosivat ylikertaan, ja tuossa tuokiossa eräs ajatus -oli salamana iskenyt hänen mieleensä: "Jos näkisin heidät nyt -tuossa, portaita laskeutumassa." Ja mielikuvituksessaan hän näki -kaksi naista. Toinen -- hän tunsi hänet jo ensi silmäykseltä -- oli -menneiden aikojen Pauline, Pauline eron hetkeltä, kalpeudessaan ja -heikkoudessaankin niin voittamattoman nuori ja kaunis, mutta nyt -elämän koskettamana, rasittamana, uuvuttamana, murjomana. Ja hän -talutti kädestä pientä tytärtään. Mimmoiset olivat hänen silmänsä ja -hänen kasvojensa piirteet, tuon lapsen, josta hän ei muuta tiennyt -kuin että hän eli ja hengitti, että hän oli edellisenä päivänä -laskenut jalkansa tämän jokapäiväisen käytävän marmoriportaita -peittävälle punaiselle matolle ja että hänen tuntemattomat kasvonsa -olivat hetken ajan vilahtaneet noiden lehtien kehyksessä? Tuo -ajatus oli tuntunut kouristavan hänen sydäntänsä ja oli herättänyt -hänessä niin oudon tuskan, että hän oli kiireesti paennut rouva -Scilly'n ovea kohti. Kun hän siitä palatessaan kymmenen aikaan -joutui samaan paikkaan ja näki edessään saman käytävän ja samat -portaat, hän joutui uudelleen saman ajatuksen ja saman tuskallisen -vaikutuksen valtaan, ja niin kävi puolenpäivän aikaankin. Ja yhä -valtavampana sama mielenahdistus hänessä esiintyi, kun hän kulki -siitä kreivittären ja Henrietten kanssa, heitä seurataksensa heidän -tavalliselle kävelymatkalleen. Kuinka Henriette oli viehättävä sillä -hetkellä valkoverisessä kauneudessansa, onnensa kirkastamana, ilonsa -innostuttamana, ja kuinka hänen siniset silmänsä olivat luottamusta -ja selkeyttä täynnä, kun hänen katseensa kohtasi lemmityn katseen! -Kuinka vienosti hänen ihonsa raitis puna hohti ruukkukasvien -keskellä! Ja kuinka Francis häntä rakasti, kuinka palavasti rakasti! --- Ja pakottautuen hymyilemään silläkin hetkellä, jolloin tuo -kammottava kohtaamispelko sai hänen sydämensä niin tuskallisesti -vavahtamaan, Francis antoi lemmitylleen rakkauden osoitteen, josta -tällä ei ollut vähintäkään aavistusta. - -Mutta jos Francis'n onnistuikin hallita kasvojensa ilmettä, hillitä -silmänsä katsetta, pakottaa huulensa hymyilemään ja peittää tuskansa -hilpeyden tai välinpitämättömyyden naamarilla, niin ei ollut sillä -tuo ajatus voitettu, tuo yhtämittainen, aina samalla tavalla -kouristava ajatus: "Jos kohtaan _heidät_..." Hän ymmärsi vihdoinkin, -ettei rouva Raffrayen tarvinnut häntä vainota, ei virittää hänelle -ansojansa eikä tungetella rouva Scilly'n ja Henrietten ystävyyteen -viedäkseen kumminkin kokonaan hänen rauhansa, synkistääkseen hänen -ja Henrietten "yhtämittaisen poudan", joksi Henriette leikillään -heidän onneansa sanoi. Siinä oli tarpeeksi, että hän tiesi Paulinen -olevan saman katon alla kuin hän, tiesi että hän voisi, niin, että -hänen välttämättömästi täytyisi joskus hänet kohdata. Ja kun hän -taas oli palannut huoneeseensa vietettyänsä iltansa Henrietten ja -hänen äitinsä seurassa, tällä kertaa kumminkin onnistuen tekeytymään -rauhalliseksi -- kuinka nousikaan hänen sydämensä rakkaus noita -valheita vastaan; hänen täytyi tunnustaa itselleen, ettei hän enää -voinut eikä enää koskaan voisikaan itsestään löytää sitä ehdottoman -onnen tunnetta, joka oli ollut hänen omanansa vielä muutamia päiviä -sitten, hänen astellessaan kirkkaana aamuna Henrietten kanssa Villa -Tascan lumottuja käytäviä. Hän käveli edestakaisin huoneessaan -yhä levottomampana tämän vakaumuksen johdosta. Ja rakastihan hän -kuitenkin Henrietteä samalla palavalla rakkaudella. Eihän hänen -enää tarvinnut pelätä, että Pauline hänen onneansa väijyi. Eihän -tämä viimeksimainittu tuntunut hänessä herättävän noita salaisia -sydämen polttoja, jotka joskus uuden rakkautemme onnea häiritsevät -entisiä hellyyden tunteita muistellessamme, todistaen, ettemme -voi koskaan täydellisesti lakata rakastamasta sitä, jota kerran -olemme todellakin rakastaneet. Ei, nuo levottomuuden vaikuttimet -eivät häntä nyt hätyyttäneet, ja sittenkin selittämätön tuska -ahdisti hänen sydäntänsä. Tutkiessaan sen syitä hän huomasi sen -johtuvan siitä tympäisevästä vaikutuksesta, jonka rouva Scilly'n -tarkoituksetta kertomat huhut Paulinen elämästä maalla olivat -häneen tehneet. Turhaan hän ne itselleen valheeksi väitti. Jos -hänelle olisi todistettu, että niissä oli perää, niin ne olisivat -hänessä aiheuttaneet sellaisen tunnonvaivojen purkauksen, ettei -hän uskaltanut sitä ajatellakaan. Ja sen lisäksi ne olisivat -vaikeuttaneet toisen levottomuudenaiheen kumoamista, tuon kammottavan -mahdollisuuden, joka tietysti oli vain yksi kahtakymmentä, sataa, -tuhatta vastaan, mutta sittenkin mahdollisuus, että rouva Raffrayen -tytär oli hänenkin lapsensa. Tuo hirvittävä mahdollisuus oli aina -palannut hänelle mieleen. Se oli häntä vaivannut, kiusannut. Hän -oli koettanut riistäytyä siitä irti... Eilenkin vielä ja toissa -päivänä, hetkinä, jotka olivat lähinnä seuranneet tietoa Paulinen -täälläolosta, hän oli epäröinyt; hän ei ollut vielä ymmärtänyt, että -kaikkien noiden mielettömien pelkojen alla piilevä kauhu, draaman -todellinen ponsi, oli juuri siinä tiedossa, että hänen täytyi kohdata -tuo lapsi, jota hän aina oli paennut. Ja tästä tiedosta johtuvan -odotuksen tulisissa tuskissa kävi hänen uuden rakkautensa siunattu -tenhovoima tehottomaksi. - - - - -IV. - -PIKKU ADÈLE. - - -Mihin helvettiin rakkauden virvatulien tavoitteleminen meidät -johtaa! Mihin kirottuun sokkeloon valheellisen onnen viehätys! -Nuorukaista se houkuttelee sillä iällä, jolloin hän tekee pahimmatkin -virheensä lapsellisessa tietämättömyydessä ja jolloin hän, elämän -ylpeydestä uhkuvana, uneksii erikoisia nautintoja, etuoikeutetun -iloja ja suruja. Kolmeenkymmeneen päästyänsä hän jo noita valheita -kiihkeästi vihaa, koska totuus silloin on hänen ihanteekseen -kohonnut. Silloin hänen unelmansa tavoittelevat yksinkertaisen -onnen paratiisia. Hän tietää, että onnen ainoana ehtona on toisen -vilpitön, ehdoton antautuminen toiselle, koko olemuksen täydellinen -luovuttaminen, salaperäisimpienkin ajatuksien, vähimpienkin oikkujen -ja tunnevivahduksien paljastaminen tuolle ainoalle, sulkeutuminen -häneen, niinkuin joki kaikkine vesineen meren helmaan sulkeutuu. Hän -tietää sen, mutta liian myöhään. Hän käsittää sen järjellänsä, tuon -yksinkertaisen ja täydellisen tunteen. Mutta voi! sitä nauttiakseen -hänen pitäisi uudestaan muuttua lapseksi, kahdenkolmatta ikäiseksi -nuorukaiseksi, joka kahdeksantoistavuotiasta tyttöstä rakastaa ja -hänen kanssansa avioliittoon astuu, niin että he kumpikin voisivat -toisilleen täysin käsin tuhlata yhtäläistä sielun virkeyttä, -tarjota toisilleen sydämen, joka ei ole koskaan toisen lemmen -hurmauksesta sykkinyt, suun, joka ei ole valheisiin tottunut, -tunteita, jotka eivät ole intohimojen tulessa palaneet. Kuinka moni -meistä on tunteiden heräämisaikana halveksinut noita muka liian -halpoja nautintoja, joita tuo suuri rakkaus tarjoaa! Kuinka moni on -tahtonut poimia kirotun puun hedelmiä, nauttia hyvän ja pahan tiedon -aarteita! Ja kumminkin he juuri noita halpoja nautintoja jälleen -tavoittelevat, kun he, himoten siveyttä, vilpittömyyttä ja keväistä -viattomuutta, avioliitolta pyytävät mitä intohimot ovat heiltä -kieltäneet. Toiset suorittavat verraten helposti tuon käännöksensä -oikealle tielle. Niin eivät toiset. Nämä viimeksimainitut ovat -ikäänkuin joutuneet entisten rikoksiensa vangeiksi, Ja heiltä ankaran -koston henki tuntuu kieltävän sen onnen, minkä se suopi halvimmalle, -jokapäiväisimmällekin eläjälle. Kuinka Francis oli tuntenut tuon -kunniallisen rakkauden arvon ihanan idyllinsä nopeasti kuluneiden -kuukausien kestäessä! Ja vielä kirkkaampana se hänelle kuulsi nyt, -kun hän varovaisuudesta, heikkoudesta, häpeän tunteesta, peläten -suoran tunnustuksen seurauksia, jälleen oli poikennut valheiden -teille. Lemmitylleen hän valehteli, rauhallisuutta ja hilpeyttä -teeskennellessään, ja tämähän oli suorastaan rakkauden pyhyyden -herjaamista. Kun hän saattoi kantaa povessaan sellaisen tuskan, -siitä puhumatta, niin hän samalla rikkoi sen tunteellisuuteen -perustuvan sopimuksen, jonka englantilaiset, totuuden intoilijat, -ovat vihkimäkaavaansa panneet, tahtoen siten laskea sen avio-onnen -perustaksi: _for better, for worse_, -- myötä- ja vastoinkäymisessä. -Itselleen hän valehteli! Sillä kun hän ei voinut yksinkertaista ja -ratkaisevaa päätöstä tehdä, hän ei myöskään enää voinut varmuudella -vastata tunteittensa kestävyydestä. Kun hän näin edeltäpäin -ajatuksissaan suostui Pauline Raffrayen tytärtä tapaamaan, hän -antautui alttiiksi tuntemattomille mielenliikutuksille, joita hänen -velvollisuutensa käski välttämään. Eikö hän ollut sinä päivänä, -jolloin hän sitoutui Henriette Scilly'hin, samalla sitoutunut -luopumaan tinkimättä, lopullisesti entisyydestään. Uudestaan elvyttää -tuo entisyys, vaikkapa tässäkin tuskallisessa muodossa, ilmoittamatta -sitä kihlatulleen, tai jos ei hänelle, niin hänen äidilleen, se oli -petos, joka ei mistään viisastelusta parantunut. Sitäpaitsi nuo uudet -tapahtumat, joita kohti hän tunsi vierivänsä sellaisen omituisen -pelon- ja katumuksensekaisen tunteen vallassa, eivät antaneet hänelle -aikaa syventyä loppumattomiin, seikkaperäisiin arveluihinsa. Niiden -kulku oli liian nopea. Ennenkuin hän taisi arvatakaan, ne vetivät -hänet tärisyttävien mielenliikutuksien kiehuvaan pyörteeseen. Niiden -alku oli mitä luonnollisin sattuma. Ja kuitenkaan ei Francis tullut -sitä mahdollisuutta ajatelleeksi noina loppumattomina tunteina, -jolloin hän oli yhtämittaa itseltään kysynyt, kuinka hän, olipa -sitten yksin tai Henrietten ja hänen äitinsä seurassa, kestäisi -yhtymistä Paulinen ja hänen tyttärensä kanssa. Hän ei arvannut ottaa -tuota kolmatta hypoteesia lukuun, sitä nimittäin, että Henriette ja -kreivitär voisivat lähestyä lasta ilman häntä, ennen häntä, että he -mieltyisivät siihen, sekä että ensimäinen pätevä tieto tuon lapsen -hämärästä syntyperästä saapuisi hänelle sen äänen kantamana, joka oli -hänen sydämellensä onnen häiritsemätöntä rauhaa julistanut. Kuinka -tuo nuoren tytön hillitty, ujo ja vienosti sointuva ääni oli hänelle -rakas, ja minkä tuskan sanoman se hänelle toi! - - * * * * * - -Kaksi vuorokautta oli tuskin ennättänyt kulua siitä hetkestä, -jolloin kiusaantunut nuori mies oli päässyt levottomuutensa -todellisesta syystä selville, kun hän katuen huomasi, että hänen -pelkoonsa Paulinen tyttären tapaamisesta alkoi sekoittua sairaloinen -uteliaisuus, salainen kaiho, melkeinpä vaativa tarve... Nuo kaksi -päivää ja nuo kaksi iltaa olivat kuluneet tavan mukaan kodin -leppeässä rauhassa, ainakin ulkoapäin katsottuna, sillä Francis ei -ollut kertaakaan olennossaan ilmaissut huolestunutta mielialaansa. -Mutta mihin oli joutunut tuo sydämen suoruus, tuo keskinäisen -luottamuksen sopimus, tuo kihlausliiton onni ja vilpittömyys, josta -hän oli niin ylpeä ollut! - -Taas oli uusi päivä noussut ja yhtä sinisenä, yhtä läpikuultavana -kaareutui Sisilian taivas. Elämä kulkee kulkuaan, meidän sisällisistä -taisteluistamme huolimatta, ja taivuttaa meitä jokapäiväisen -elämän vaatimuksia täyttämään. Niin oli Francis'nkin täytynyt -käydä pankkiirinsa luona kuittaamassa eräs maksuosoitus. Hän oli -mennyt sinne yksin, ja tuo tuskin tuntiakaan kestänyt yksinäisyys -oli tuntunut hänestä helpotukselta. Sellaisen tuhotyön oli -teeskentelemispakko, jonka alaiseksi Francis oli vapaaehtoisesti -antautunut, saanut hänen rakkaudessansa aikaan. Kuinka tuo -valehteleminen jo hänen mieltänsä painoi ja kuinka hän katui, ettei -ollut pysynyt ensimäisessä aikeessaan! Jos hän olisi puhunut, niin -rouva Scilly, jonka hän tiesi päättäväiseksi luonteeksi, olisi -kenties suostunut lähtemään johonkin toiseen talvenviettokaupunkiin -tai pitemmälle, viikkojakin kestävälle matkalle, ja olisi siten -pakottanut hänet riistäytymään irti tuosta luulotaudista, joka yhä -kiihtyi yhtämittaisen teeskentelemispakon johdosta ja joka tälläkin -hetkellä häntä niin suuresti vaivasi. Mennäksensä tuohon pankkiin -ja sieltä palataksensa hänen oli pitänyt osaksi kulkea samaa tietä -kuin sinäkin aamuna, jolloin hän oli yksin palannut ihanalta -kävelyretkeltään Villa Tascan puutarhasta. Kuinka suuresti tämä -aamu erosi silloisesta aamuhetkestä! Mikä huumaava autuus silloin, -kun hän ei tietänyt odottaa tuota naista, joka, oltuansa hänen -ensimäisen nuoruutensa pahana hengettärenä, nyt oli äkkiä ottanut -myrkyttääkseen hänen toisenkin keväänsä onnen. Hänen ympärillänsä -leveni maisema yhtä lumoavan kauniina. Samat siniset, heikosti -vaahtoilevat aallot vyöryivät särkyäkseen rantakadun kivimuuria -vasten, keinuttaen harjallansa valkoisia purjeita ja valkoisia -kalalokkeja. Yhtä ylpeinä kohosivat palatsiryhmät kuninkaallisine -terasseineen. Sama mastometsä satamissa ja tuolla etäällä sama -jalopiirteinen vuori, jonka punertava kannustin suojasi lahtea, ja -samat vihannat palmupuut samoilla päivänpaisteisilla rinteillä. -Samojen ahtaiden katujen auringon lämmittämällä ja kirkastamalla -kivityksellä samat pienet hevoset ja pienet aasit kaiuttelivat -kavionkapsettaan, samojen, punaisiksi maalattujen vankkurien eteen -valjastettuina ja samojen arabialaiskasvoisten, samettisilmäisten ja -ruskeaihoisten talonpoikien ajamina. Ja hän itse, kuinka suuresti hän -oli muuttunut niin vähässä ajassa. Tarkastaessaan sitä hävityksen -työtä, minkä valheen ja hellittämättömän mielikuvan painajainen -oli hänen nykyisessä onnessaan aikaansaanut, hän oli tuntenut -todellista inhoa itseänsä kohtaan. Mutta mitäpä sille enää taisi? -Nyt oli myöhäistä tunnustaa rouva Scilly'lle. Francis olisi kuollut -häpeästä, jos hänen olisi pitänyt ilmaista entisten rikoksiensa -lisäksi viime aikojen valheellinen vaitiolonsa. Ja sitten, eihän -hän voinut tietää mitään tunteistansa pientä tyttöä kohtaan, kun -hän ei ollut vielä lasta nähnyt ja tuo tulikoe siis vielä oli -kestämättä. Olihan vielä se toivo jäljellä, että lapsi kasvoiltaan -muistuttaisi esimerkiksi tuota ennen niin suuresti vihattua François -Vernantes'ia. Vanhurskas Jumala, kuinka rauhallisesti hän nukkuisi -seuraavana yönä, jos hänellä olisi se todistus, ettei hän ollut -erehtynyt Paulinea tuomitessaan ja ettei lapsella ollut pisaraakaan -hänen vertansa suonissaan! Ovathan usein lapsen piirteet isältä -perittyjä. Hänen kulkiessaan pitkin katukäytäviä ja jotenkin kauan -odottaessaan pankkitoimistossa tuo mahdollisuus, jolla oli valta heti -hänet pelastaa kiduttavasta tuskasta, viihdytteli hänen mieltään. Hän -muisti tunteneensa muutaman pienen tytön, avioliitossaan uskottoman -äidin synnyttämän, joka kasvoiltaan, ruumiinsa rakenteelta, -hiuksiensa ja silmiensä väriltä täydellisesti muistutti todellista -isäänsä. Kumminkin hänellä oli uskallusta tunnustaa itselleen, -että sellaiset täydelliset yhtäläisyydet ovat harvinaisia. Tuon -saman perinnöllisyyden oikut asettavat meille usein salaperäisiä -ja selittämättömiä probleemeja, jotka vain yhä enemmän terottavat -epäilystämme. Äiti yksin voi ehdottomalla, voittamattomalla -varmuudella tietää tyttärensä tai poikansa omakseen. Lapsi on -hänestä syntynyt. Se on luuta hänen luustaan, verta hänen verestään. -Hän hyväilee sitä, hän painaa sen rintaansa vastaan, onnellisena -tuossa tiedossaan, joka on sydämellemme niin tuiki tärkeä, että -se uskonnonkin mukaan on taivaallisen autuuden ensimäisenä ja -iankaikkisena ehtona. Eivätkö viimeisen tuomion hetkenä kaikkien -sydämen salaisuudet joudu ilmi? Francis muisti Henrietten heidän -kerran keskustellessaan ilmaisseen, kuinka innokkaasti hän tuota -uskonto-opin kohtaa ihaili. Onni oli häntä muka niin suuresti -suosinut, että hän uskalsi kuolemaa ajatella vähääkään pelkäämättä, -kun se sitävastoin -- sen hän oli lisännyt sääliväisyyden ilme -kasvoillaan -- mahtoi tuntua hirvittävältä niille, jotka eivät -voineet, niinkuin hän, täydellisesti luottaa rakastamiensa -sydämiin... Tavallisesti nuori mies ihastuksella mielessään toisti -tuollaisia lemmittynsä lauselmia, jotka antoivat hänelle yhä enemmän -ihailun aihetta. Mutta näiden sanojen muisto tänä tuskan aamuna, -keskellä tätä luonnon ihanuutta, oli hänen sydäntänsä verille -raadellut, ja tuohon veriseen sydämeen sattuivat, hänen palattuaan -hotellin saliin, hänen kihlattunsa sanat, päättäen hänen katkerat -mietteensä sanomattoman kauhun kuohuntaan. - --- "Te tapaatte meidät hiukan liikutettuina", sanoi rouva Scilly -tervehdittyänsä, "Henrietten varsinkin... Olemme sattuneet näkemään -erään pienen kohtauksen, niin mieltä liikuttavan..." - --- "Olette siis käynyt ulkona?" vastasi Francis, kääntyen Henrietteen -ja koettaen panna ääneensä hellästi ja iloisesti nuhtelevan soinnun. --- "Oliko sekin nyt järkevää, kun pelkäsitte päänkivistystä?... Heti -kun minä vain en ole läsnä..." - --- "Elkäähän nyt minua toruko", keskeytti nuori tyttö -veitikkamaisesti. "Äiti oli kirjoittanut niin kauan, ja te ette -palannut. Minä tunsin voivani paremmin. Menimme hiukan ilmaa -nauttimaan hotellin puutarhaan... Tiedättekös, luulenpa että olemme -suotta panetelleet tätä puutarhaa..." - --- "Tennispeli pilaa sen minulta", vastasi nuori mies, "ja -englantilainen kappeli ja nuo neidet, jotka yhä siinä maalaavat -eucalyptusryhmiään ja bambutöyhtöjään ja palmukäytäviään ja -_tempietto'aan_ [pieni temppeli], joka on mukailtu kreikkalaisten -mukaan niinkuin hanhipelikin." - --- "Mutta tänäpä päivänä juuri", jatkoi Henriette, "siinä ei -sattunutkaan olemaan ketään, paitsi yhdellä penkillä, tiedättehän, -sillä, joka on perimäisessä nurkassa, kasvihuoneen vieressä, pieni -tyttö hoitajansa kanssa... Muistan ettette pidä tuosta enkelin -nimityksestä, jota kaikki äidit lapsilleen tuhlaavat... Mutta -minulla ei ole muuta niin herttaiselle ja hennolle lapselle... -Yhdeksän vuotias kenties, tai kymmenen, ja pitkät vaaleat kiharat, -tuota paikoin punertavalle hohtavaa vaaleutta, jota vihamiehenne -englantilaiset sanovat _auburn'iksi_. Hiuksista hänet tunsin -siksi pieneksi tytöksi, jonka toissa päivänä näin tässä samassa -puutarhassa... Muistattehan, että luulin häntä sen sairaan rouvan -tyttäreksi, joka häntä silloin talutti, ja tuota rouvaa taas uudeksi, -yläpuolella meitä asuvaksi naapuriksemme. En tainnutkaan silloin -erehtyä. Mutta tällä kertaa pääsin näkemään hänen kasvojansa. Ette -voi arvata miten sievä hän oli, ja hento ja hieno ja soma, ja hänen -silmänsä, suuret, avonaiset, sulavan ruskeat, ja hänen ihonsa, teidän -ruusujenne värinen..." Ja hän osoitti sormellaan Francis'n kädessä -olevaa ruusuvihkoa, jonka vaalean punertavat ruusut terälehtiensä -juurelta hiukan vivahtivat kellervälle. Francis oli, osaksi vanhan -tapansa mukaan, mutta epäilemättä suurimmaksi osaksi varataksensa -itselleen sopivan tervehdyslauseen, ostanut ne kukkasmyyjältä, joka -torin nurkalla kauppaansa harjoitti. -- "Mutta", jatkoi Henriette -yhä vilkkaammin, "ymmärrättehän heti, mitä erityistä mielenkiintoa -hän minussa herätti, kun kuulette, että hän ilmeisesti muistuttaa -tuota sisarenne kuvaa kymmenvuotiaana, josta me kaikki niin paljon -pidämme... Eikö totta, äiti?..." - --- "Onhan siinä jotakin", sanoi rouva Scilly, "on todellakin... -Mutta minä en ole niin innostunut yhtäläisyyksien etsimiseen kuin -sinä, ja sitten tuollainen hento sulous on yhteinen kaikille liian -heikkohermoisille ja liian herkkätunteisille lapsille"... - --- "Ei, ei", sanoi Henriette, "ei se vain sitä ole... Tiedän -varmaan, että Francis'kin heti huomaa tuon yhtäläisyyden, kun hän -näkee lapsen... Onhan minulla siis täysi syy katsella häntä toisin -silmin kuin muita pieniä tyttöjä, eikös ole? Mutta arvatkaapas, mitä -hän puuhaili! Hän kantoi sylissään nukkea, joka oli melkein hänen -kokoisensa, ja hän kääri sen peittoihin ja liinoihin viedäkseen -sen kävelemään. Ja puheli sille kääriessään ja sopersi sille niin -herttaisesti loppumattomia neuvoja. Hänen kävi niin sääliksi nukke -parkaa, joka oli niin kipeä. Hän muistutti sille, että lääkärit -olivat lähettäneet heidät Sisiliaan, jotta se paranisi, ja että -Sisilia on hyvin kaukainen paikka, ja että siis piti hyväkseen -käyttää tätä matkaa eikä asettua tuuleen eikä varsinkaan nukkua -päivänpaisteessa. Hän torui sitä, kun se oli ollut liian myöhään -ulkona ja sitten yskinyt koko yön, niin että Annetten oli täytynyt -nousta. -- Annette on hänen hoitajansa... -- Sanalla sanoen, hän -luki sille kaikki määräykset, melkeinpä oppisanoja käyttäen, joita -hän epäilemättä oli kuullut lääkärien tekevän hänen äidilleen... -Meidän, äidin ja minun, tuli enemmän kuin voin sanoakaan sääli -tuota pienokaista, jonka leikissäkin sellaiset asiat kummittelivat -ja joka suurta tyttöään -- siksi hän nukkensa sanoi -- hoiti niin -intohimoisella rakkaudella... Olin niin liikutettuna, että olisin -tahtonut puhua hänelle. Me lähestyimme hänen huomaamattansa, ja -minä yritin sivellä hänen kullankarvaisia kiharoitansa. Silloin -hän kääntyi kummastuen ja hänen silmissään välähti aran otuksen -säikähtynyt katse. Kiivaasti hän puristi nukkeaan ja kätkeytyi vanhan -hoitajansa hameihin. Tämä katsoi aivan hämmästyneenä lasta, joka -meille osoitti sellaista vastenmielisyyttä. 'Hän on niin ujo', sanoi -hän, ja sitten, kun yhä koetin lähestyä kysyen pienokaiselta hänen -nimeänsä, hän jatkoi: 'No, vastaa nyt kiltisti: Adèle Raffraye'. -Mutta kun lapsi yhä kätki silmänsä, niin hoitaja sanoi, osoittaen -tyytymättömyyttänsä käyttämällä tuota persoonatonta muotoa, joka -kansan kesken on tavallinen lapsista puhuttaessa ja jota meidänkin -vanha Marguerite käyttää: 'Kas, kun ollaan niin vähän tottuneet -ihmisiä näkemään, kun aina vaan on oltu maalla! Ollaanhan sitä -kumminkin kilttiäkin, kun tahdotaan...' Ja minä, joka olen aina -luullut voivani heti kesyttää kaikkia lapsia ja kaikkia koiria!" -jatkoi Henriette nauraen. "Voitte arvata, että nolostuin tuollaisesta -nöyryytyksestä. Ja pois meidän piti lähteä, saamatta uudelleen -nähdä pikku Adèle'n kauniita suuttuneita silmiä..." Ja uudestaan -heltyneellä äänellä nuori tyttö jatkoi: -- "Eikö ole teidänkin -mielestänne surkeata? Pieni tyttö, jonka nukke on sairastavinaan sitä -tautia, joka on hänet itsensä tekevä äidittömäksi, huomenna kenties, -tai viikon, tai muutamien kuukausien kuluttua..." - -Henriette oli kertonut tuon lapsellisen kertomuksensa, osoittaen -nähtävästi vilpitöntä mielenliikutusta. Hänen haaveilevaisuuteen -taipuvainen luonteensa oli tuntenut, kenties itse luonut -sen runouden, hän kun oli aina valmis jokapäiväisimmässäkin -kohtauksessa huomaamaan jonkun mieltäkiinnittävän tai liikuttavan -näkökohdan. Se osoittaa taiteilijakykyä, tuo esitystaito, joka -naisessa johtuu hänen sydämestään, niinkuin se kirjailijoissa tai -taidemaalareissa johtuu aivoista. Ne, joilla on vaatimaton luonne, -niinkuin Henrietten oli laita, salaavat tavallisesti ujoudesta nämä -havaintonsa mitä huolellisimmin. Tämän arkuutensa takia Henriette -oli ollut niin suuresti kiitollinen Francis'lle sentähden, ettei hän -koskaan, niinkuin kreivitär joskus teki, nauranut noille pienille -salaisuuksille, kun hän niitä hänelle uskoi. Ja hän oli liiaksi -tottunut Francis'n ystävälliseen myötätuntoisuuteen, kummastuakseen -tälläkään kertaa hänen nähtävästä liikutuksestaan tuota kertomusta -kuullessaan. Ja Francis'n liikutus olikin todella niin suuri, -ettei hän löytänyt muuta sanoakseen kuin: "Pieni raukka!... Pieni -raukka!..." - --- "Niin, eikö totta", jatkoi Henriette, "että se on -sydäntäsärkevää?..." - --- "On, sydäntäsärkevää", vastasi Francis, ja tuossa sanassa oli -hänelle liiaksikin kauhea totuus. Kaikkien niiden mietteiden jälkeen, -joita hän oli sydämessään hautonut ja aprikoinut tämän aamupäivän -kuluessa, hän olisi jo hämmästynyt yksistään siitä tiedosta, että -Henriette oli tuon lapsen tavannut. Mutta kun sitten Henriette, -kertoessaan tästä kohtauksesta, samalla sanoi lapsen ilmeisesti -muistuttavan hänen sisarensa kuvaa, niin hän osui liian suoraan -nuoren miehen sydämeen, ja hänen sanojensa kärki tunki liian -syvään Francis'n olennon arimpiin. Puolihulluna levottomuudesta ja -haluten intohimoisesti sisällisen rauhansa takaisin hän oli runsaan -tunnin kestäessä koettanut mieltänsä viihdyttää perinnöllisyyden -salaperäisiä ilmiantoja ajattelemalla. Hän oli koettanut rauhoittua -sillä, että hän paranisi oudosta mielenahdistuksestaan, jos lapsi -häntä auttaisi, jos nimittäin sen kasvoissa tai ruumiinrakenteessa -olisi jotakin, joka vähänkään muistuttaisi sitä miestä, jonka tähden -hän oli äidin hyljännyt... Ja nyt hän oli saanut tietää, että -noihin kasvoihin kyllä toiset kasvot olivat leimansa painaneet, -että nuo silmät kyllä erään toisen silmiä muistuttivat, mutta nyt -tässä ei ollut kysymys François Vernantes'ista eikä helpotuksen -sanomasta. Voi, kuinka tuo tekohuolettomuus, jonka näyttelemiseen -hän oli häpeäkseen koettanut luontoansa taivuttaa jo monta päivää, -olisi ollut hänelle vaikea tämän jälkeen ja kuinka hän olisi -nopeasti todellisen mielialansa ilmaissut, jos ei hänen onnekseen -Henrietteä olisi vaivannut tuo alkava päänkivistys, jonka johdosta -Francis oli häntä ystävällisesti nuhdellut hänen aamukävelystään! --- Hänen onnekseenko, hänen, joka tavallisesti pelkäsi vähintäkin -kalpeutta kihlattunsa kasvoilla, hänen pienintäkin yskänkohtaustansa -tai väsymystänsä, pelkäsi niin, että luuli hulluksi tulevansa -levottomuudesta? Häntä, niinkuin kaikkia niitä, joiden rakkaus -on sattunut tuollaiseen liian hentoon olentoon, jonka luulisi -taittuvan ensimäisestä tuulenpuuskasta, oli aina suuresti vaivannut -lemmityn nähtävä heikkous ja vastustusvoiman puute. Mutta tällä -hetkellä Henrietten väsymys päästi hänet jälleen vapaaksi, ja hän -tarvitsi yksinäisyyttä voidaksensa tarkalleen silmäillä oikkuilevan -sattuman hänelle asettaman probleemin uutta ja outoa käännettä. -Hänen päästyänsä huoneeseensa hänen tuskanpurkauksensa oli yhtä -kiihkeä kuin sinä iltapäivänä, jolloin nyt kohonnut synkkä ja -uhkaava pilvi ensimäisen kerran oli näkynyt hänen kirkkaalla -taivaanrannallansa. Sinä päivänä hänellä oli kumminkin riittänyt -rohkeutta katselemaan lemmittynsä kuvaa. Toiseen kuvaan, sisaren -kuvaan, hänen ajatuksensa ja hänen silmänsä nyt kiintyivät, mutta -se ei pystynyt hänen mieltänsä rohkaisemaan; päinvastoin se vain -yhä lisäsi sen hämmennystä ja alakuloisuutta. Tuo valokuva, johon -Henriette oli niin jyrkän ja äkkiarvaamattoman viittauksen tehnyt, -oli sangen kaukaisilta ajoilta. Jos rouva Archambault olisi elänyt, -niin hän olisi nyt ollut neljänkymmenen ikäinen ja kuvassa hän oli -tuskin kymmenvuotiaskaan. Se oli aikojen kuluessa haalistunut ja -käynyt epäselväksi. Kasvojen ja käsien piirteet olivat kellastuneet -ja paikoin kuluneet pois. Vaatteiden poimut olivat väriltään yhtä -muuttuneen näköiset kuin kuosi oli vanhanaikuinen, osoittaen -sitä aikaa, jolloin vannehametta käytettiin rumentamaan pienten -tyttöjenkin vartaloa. Mitä muistoja se herättikään, tuo vanha, -surkean näköinen esine, liikuttavia, surullisia, katkeria muistoja. -Valokuvaajan ja paikkakunnan nimi muistuttivat häntä pitkästä, -hiljaisesta, vanhempain ja Julien seurassa meren rannalla kuluneesta -kesästä jossakin Bretagnen rannikkoseudussa, johon hän ei ollut -sitten koskaan enää palannut. Se tuntui hänestä niin läheiseltä, tuo -aika, ja kuinka kaukana se sittenkin oli, auttamattomasti hukassa -menneisyyden hämärässä. Hän luuli vieläkin näkevänsä tuon sievän -suuren siskonsa, silloisen toverinsa ja suojelijansa, joka hänestä -näytti niin viisaalta ja varttuneelta leikkiessään hänen kanssansa -kaikuvalla hiekkarannikolla kiltisti, hiljaisesti, vakavasti. Julie -vihasi melua ja vallattomuutta, epäjärjestystä ja tuntemattomia -kasvoja, ja hänen mielileikkinsä oli äitisillä-olo pikku veikkonsa -kanssa, jota hän silloin kohteli samoin kuin Adèle Raffraye suurta -nukkeaan. Kuinka se oli Julien tapaista, tuo sairaan nuken kääriminen -ja laitteleminen samoin kuin tuo arka jäykistyminen vieraan -hyväillessä. Jos Henrietten huomaama yhtäläisyys oli todellakin -näkyvä pienokaisen kasvojen piirteissä eikä ainoastaan perustunut -hänen hentouteensa, niin ei Francis'n tarvinnut kahta kertaa lasta -nähdä sitä huomatakseen. Silmäyskin hänelle riittäisi, hetken -välähdys. Olihan sisaren armas muisto tuolta kaukaiselta ajalta yhtä -hyvin kuin kaikilta hänen myöhemmiltäkin kehitysasteiltaan niin -syvälle painunut Francis'n sydämeen. He olivat niin paljon toisistaan -pitäneet. Miksikä Julie ei ollut tuossa häntä neuvomassa; hän olisi -ollut avullisena vierittämässä pois tuota taakkaa, jonka Henrietten -sanat olivat Francis'n sydämelle laskeneet, hänelle sanomassa, -kun hän pienokaisen näkisi: "Meidän vertamme se on"... taikkapa: -"Ei, hän ei missään suhteessa ole meidän heimolaisemme." Häntä hän -uskoisi, sen sijasta että hänen nyt piti loppumattomasti kierrellä -yksinäisen ja sanattoman epäilyksen kirotussa kehässä, jos nimittäin -tuo yhtäläisyys ei olisi liian ilmeisesti selvä kumotakseen kaiken -epävarmuuden. Sellaisia yhtäläisyyksiä sattuu. Siihen päätökseen hän -oli vielä tänäkin aamuna tullut... Ja siinä tapauksessa... Niin siinä -tapauksessa?... Tiesikö hän, ja oliko hänen edes mahdollistakaan -tietää, mitkä hänen tunteensa olisivat sellaisen tapauksen sattuessa, -jota hän ei ollut koskaan tahtonut ajatellakaan. Hän oli niin -varmasti luullut tietävänsä totuuden, Paulinen konnamainen kavaluus -oli hänen silmissään niin eittämättömäsi todistettu, ettei häntä -käynyt muuten voittaminen kuin turvautumalla ehdottomaan eroon ja -äänettömyyteen. Hän oli niin usein vakuuttanut itselleen, ettei -tuo pieni tyttö ollut hänen lapsensa ja että, vaikkapa olisi -ollutkin, varmuuden hankkiminen siinä suhteessa olisi mahdoton, -kerrassaan mahdoton. Hän oli heitä kumpaakin paennut, äitiä ja lasta, -paetaksensa samalla tuota hirvittävä epäilystä. Ja nyt tuo ainoa -seikka, että lapsi oli saapuvilla, että tuon yhtäläisyyden välitön -tutkiminen oli mahdollisuuden rajoissa, sai hänen täysin oikeutetun -vihansa ja vakaantuneimman vakaumuksensa väistymään tiedonhalun -vaativan tarpeen edestä. Tuo tieto, jota hän oli vuosikausia -paennut, nyt hänen piti se saada heti, mihin hintaan tahansa, ja -hänen toimintakuumeensa kävi niin valtavaksi, että hän jo kerran -täydellä todella aikoi nousta kolmanteen kerrokseen, astuakseen rouva -Raffrayen huoneeseen ikäänkuin erehdyksestä, nähdäkseen heidät, hänet -ja lapsen. - --- "Hulluksi tulen...", ajatteli hän työntäen kuvan luotaan ja -heittäytyen nojatuoliinsa, häpeän puna otsallaan, "kun sellaista -ajattelen Paulinen loukkaavan äänettömyyden jälkeen ja varsinkin -oman anteeksiantamattoman käytökseni jälkeen häntä kohtaan." -- -Oliko hänen sitä paitsi pakko turvautua romaanien ja draamojen -menettelytapaan. Olihan niin yksinkertaista tehdä niinkuin -Henriette ja rouva Scilly, pistäytyä puutarhaan yhdentoista -tienoissa, Epäilemättä äiti, joka arvattavasti oli liian heikko -mennäksensä pitemmälle kävelymatkalle ennen aamiaista, pelkäsi -lähettää pienokaista vanhan hoitajan kanssa eksymään vieraaseen -kaupunkiin; mieluummin kai hän lähetti heidät aurinkoa nauttimaan -suurten palmupuiden alle, joiden vihreät lehtitöyhdöt huojuivat -melkein heidän ikkunainsa tasalla. Niin, ai vanhan se oli -yksinkertaista -- ja sittenkin niin sekavata! Francis nimittäin, -sittenkuin oli saapunut Palermoon, oli aikansa vieton suhteen -elänyt täydellisessä yhteydessä Henrietten kanssa, varomattomuus, -johon syvästi rakastuneet usein tekevät itsensä syypääksi. Ken, -joka on tuntenut sydämensä suuren lemmen täyttämäksi, ei olisi -ilolla uhrannut vapauttansa, alistumalla jokapäiväisen elämän -vähimpienkin tapojen lukemattomien siteitten alle, pidättämättä -itselleen ainoatakaan tuntia, ainoatakaan ajatusta. Ja kun -sittenkin joskus tuon tunnin vapauden tarvitsee, täytyy niinkuin -Francis'nkin turvautua kurjiin verukkeihin. Ne, joiden rakkaus on -laimenemaan päin, kiusaantuvat tuollaisen teeskentelemisen pakosta, -sentähden että se heille käy liian raskaaksi kahleeksi. Niissä -taas, jotka ovat todellakin rakastuneet, niinkuin Francis'n laita -oli, se herättää katkeria tunnonvaivoja. Sillä Francis'n rakkaus -Henrietteen oli aina yhtä suuri, huolimatta hänen äkkiä äärimäisiin -kiihottuneen tunteellisuutensa sekavuudesta. Hän siis rakasti, ja -sittenkin hän yhä, luonnottomien olojen kauhean ja järkähtämättömän -johdonmukaisuuden pakosta, jatkoi sitä sydämenkavaltamista, jota -hänen tunteittensa kaksinaisuus todellisuudessa oli, lisäämällä -valheitaan, jotka eivät enää olleet pelkkää äänettömyyttä ja -toimettomuutta, vaan tahallisia sanojen ja tekojen valheita, -sellaisia kuin se, jonka hän tänäkin iltana keksi varataksensa -itselleen tilaisuuden jo seuraavana aamuna käymään puutarhassa. - --- "En ole muistanut teille kertoa", sanoi hän pöydässä, "etten voi -teitä huomisaamuna seurata ajomatkallenne. Olen pakotettu palajamaan -pankkiin tuon shekkini tähden, jonka johdosta on syntynyt hiukan -vaikeuksia..." - --- "Mepä saatamme teidät sinne", vastasi rouva Scilly, "siinä kaikki, -ja me odotamme teitä alhaalla vaunuissamme..." - --- "Se pilaisi koko ajelunne", jatkoi Nayrac. "Nuo sisilialaiset -ovat väliin niin turhantarkkoja. He pystyvät kyllä minua siellä -pidättämään puoli tuntiakin..." - --- "Asian sovitteleminen käy hyvin helposti päinsä", sanoi Henriette. -"Me saatamme teidät pankkiin ja sitten me ajamme Englantilaiseen -puutarhaan, joka ei ole kovin kaukana ja jossa voimme kävellä vähän -aikaa. Sitten lähetämme teille vaunut ja te voitte meidät yhdyttää, -niin pian kuin _maffiusi'nne_ jättävät teidät rauhaan... Näette että -lukemisenne ovat minulle hyödyksi!..." - -Varmaankaan ei lempeä nuori tyttö olisi täten leikkiä laskenut -opistansa ja tiedoistansa hirveästä sisilialaisesta _maffia'sta_. -ja tuon salaisen liiton jäsenistä, jos hän olisi voinut aavistaa, -että hänen lemmittynsä tällä hetkellä mielessään suunnitteli -rakkausrikoksista halpamaisinta, viheliäisintä, lemmityn luottamuksen -pettämistä. Hänen älynsä oli liian hieno, ja varsinkin hän oli -liiaksi harjaantunut erottamaan vähimpiäkin Francis'n äänen -vivahduksia voidakseen olla huomaamatta, että kreivittären ehdotus -oli Francis'lle vastenmielinen. Mutta olihan aivan luonnollista, -että Francis piti pitkäaikaisen odotuksen avovaunuissa kreivittären -terveydelle epäsuotuisana ja että hän tahtoi Henriettelle -itselleenkin suoda sitä virkistystä, jota nuo pitkät ajomatkat aina -tuottivat ja joka niin tuntuvasti hänen terveyttänsä vahvisti. -Siten Francis'kin selitti hänelle asian, kun he hetkeksi pääsivät -kahdenkesken. Nuori mies ei pelännyt mitään niin suuresti kuin -epäilyksen heräämistä tuossa viattomassa sydämessä. Hän sai kyllä, -edistyessään rikoksen tiellä, johon hän oli poikennut, montakin -kertaa kokea, kuinka rakastavan naisen pettäminen on samalla kertaa -vaikeata ja helppoa -- vaikeata, sen tähden ettei mikään jää häneltä -huomaamatta, ja helppoa, sentähden että hän tyytyy järjettömimpiinkin -tekosyihin, kun hänen lemmittynsä ne hänelle esittää, ainakin siihen -päivään asti, jolloin hän epätoivokseen huomaa ensimäisen valheen, -ja silloin, mikä kuolettava tuska! Tällä hetkellä, joskin Francis -ei voinut olla häpeämättä puhdassydämisen lemmittynsä edessä, ei -tuo häpeä häntä estänyt antautumasta kärsimättömyyden kuumeen -valtaan, kun hän ajatteli huomispäivän vapauden varmuutta. Kunhan -vain ei tuo halpamainen juoni edes tyhjiin raukeaisi! Kunhan vain -tuo pikku tyttö todellakin olisi puutarhassa, olisi siellä yksin! -Siitä, meidän täytyy se tunnustaa, johtui hänen yönsä levottomuus, -eikä tunnonvaivoista. Me emme ole nopeat katumaan sitä omantunnon -tinkimistä, joka meille helpottaa intohimojemme tyydyttämistä, -säästäen samalla huolelta läheiset ystävämme. Se sofismi, joka -muutamista valheista tekee meille velvollisuuksia, on niin -houkutteleva, kun totuus tuntuu liian julmalta, -- ja kumminkin -saapuu aina kerran se hetki, jolloin meidän täytyy myöntää, että -totuuden tunnustaminen olisi vähemmän tuhoa tuottanut. Siihen -mennessä tekopyhyytemme on meistä hienotunteisuuden veroinen, ja -me ylpeilemme siitä, niinkuin Francis'kin teki, kun kreivitär ja -Henriette, sopimuksen mukaan, hänestä erosivat vanhan, luutnantti -Pierre d'Aragonin muinoin rakentaman palatsin porttiholvin edustalla, -jonka yläpuolella loisti nimitys: _Sisilian itämainen pankki_. -Hän sanoi heille jäähyväiset mitä luonnollisimmalla tavalla, -laskeutuessansa landoosta. Hän oli tuskin nähnyt vaunujen katoavan -torin nurkalla, nähnyt Henrietten vaaleakiharaisen pään kääntyvän -häneen päin, lempeät kasvot suloisen jäähyväishymyn kirkastamina, kun -hän jo pysähdytti ohikulkevan ajurin, käski ajamaan Continentaliin -ja pyysi kiirehtimään. Hevonen kiiti täyttä vauhtia, ja kahdeksan -minuutin kuluttua hän jo oli hotellin etehisessä ja kulki yhteisen -salin poikki suoraan puutarhaan. Hänen sydämensä ei olisi rajummin -sykkinyt, jos hän olisi astunut kaksintaisteluun, häneen tähdätyn -pistoolin suuta vastaan. - -Continental-hotellin pieni puutarha oli omituinen sekoitus etelän -luontoa ja hotellinomistajan naurettavaa englantilaismatkintaa ja -osoitti täydelleen oikeaksi sen pilan, mitä Francis siitä edellisenä -iltana oli tehnyt. Entisenä tasavallanpuoluelaisena oli tämän -hotellinomistajan täytynyt mennä maanpakoon, ensin Maltaan, vuonna -1849, ja sitten aina Englantiin saakka. Sieltä hän oli palannut tuon -brittiläishulluuden riivaamana, joka hänessä pukeutui mitä oudoimpaan -muotoon, hän kun hyvänä kauppiaana tahtoi hyödykseen käyttää kanaalin -takaisia keikarintapojaan. Kavaljeeri Francesco Renda, yleisemmin -tunnettu "don Ciccio'n" nimellä, pöyhkeili Palermon katukäytävillä, -Lontoossa tilattu takki yllä, Lontoosta lähetetty hattu päässä, -Lontoossa ommeltu kravatti kaulassa, jörö- ja punakasvoisena niinkuin -Intiasta palannut englantilainen gentlemanni ja parta leikattuna -Punch-lehden karikatyyrien tapaan. Hän oli hotellinsa elävä reklaami, -ja hänen kuvansa löytyi muste- ja lyijykynäpiirroksina lukemattomissa -Lontoossa ilmestyneissä matkakäsikirjoissa, jotka hotellin salin -kirjastossa loistivat hänen todellisina kunniamerkkeinään. Sitäpaitsi -tuo onnea tuottava englanninkiihkoisuus salli hänen, tilaisuuden -sattuessa, kirjoittaa _bill_ laskun sijasta ja laskea matkustajien -suoritukset _shillingeissä_ eikä frangeissa. Kovaksi tallattuine -tenniskenttineen palmupuiden rinnalla, siroine goottilaistyylisine -protestanttilaiskappeleineen bamburyhmäin keskellä, lukuisine, -verannantapaisesti salista ulkonevaan kasvihuoneeseen koottuine -lepotuoleineen ja kahdeksanlehtisine sanomalehtineen pieni puutarha -muistutti anglosaksilaista leiriä afrikalaisessa maisemassa. Tänä -aamuna Francis ei kuitenkaan ajatellut vastenmielisyyttään tuon -omituisen sekasotkun ristiriitaisuuksia kohtaan. Hän meni suoraan -yksinäistä käytävää kohti, jonka varrella kohosi tuo _tempietto_, -maalauksilla ja doorilaistyyliä matkivilla pilareilla koristettu -rakennus, ja jossa Henriette ja rouva Scilly tähän aikaan edellisenä -päivänä olivat nähneet Adèle Raffrayen. Käytävä oli tyhjä. Francis -kiersi kappelin, jota ympäröi siro aloerivi, sitä aloelajia, jonka -lehtiä pitkin juoksevat keltaiset viivat pukevat ikäänkuin kesytetyn -villikasvin pukuun. Muutama kanaalintakainen vesivärimaalauksien -töhertäjä väritteli siellä parhaansa mukaan tauluaan, johon ei -Francis silmäystäkään heittänyt ohimennessään. Hän saapui käytävän -toiseen päähän, tennispeliä varten varatulle kentälle, jota -ympäröi taipuvainen metalliverkko. Siellä oli parhaallaan käymässä -tennispeli, kahden nuoren englantilaisen ja kahden Englannin tyttären -pelaama, jotka tavan mukaan valkeihin flanellipukuihin puettuina -liikkuivat säännöllisesti kirkkaan Sisilian taivaan loisteessa, -niinkuin olisivat tehneet jossakin Wightin tai Kentin sumuisessa -kylässä... Francis pysähtyi säpsähtäen, ikäänkuin unissakävijä, ja -koko hänen olentoansa kouristutti niin oudosti, ettei hän ollut -koskaan ennen tuntenut eikä tulisi koskaan enää tuntemaan sellaista. -Flegmaattisen pelin harvalukuisien katsojien joukosta hän oli -tuntenut etsimänsä lapsen. - - * * * * * - -Niin, tuntenut, vaikkei hän ollut koskaan lasta nähnyt! Mutta -Henriette oli ollut liian oikeassa, enemmän kuin itsekään tiesi! -Francis näki edessään, kuolleesta nousseena ja ilmielävänä, Julie -siskonsa, sellaisena kuin hän esiintyi haalistuneessa kuvassakin, -sellaisena varsinkin kuin hän Francis'n muistossa oli säilynyt. -Adèle Raffraye -- hän ei hetkeäkään epäillyt, ettei se olisi ollut -hän -- seisoi nojautuneena suureen kiiltolehtisen eucalyptuspuun -kuorettomaan runkoon. Hänen vieressään nukke, tuo sairas nukke, -istui tuolilla pulskana ja punaposkisena, ja sen heleät värit olivat -koomillisena vastakohtana noille monille huiveille ja liinoille, -joihin sen posliinirinta oli kääritty. Toisella tuolilla vanha -hoitaja, Annette epäilemättä, kutoi sukkaa, ja puikkojen teräs -välähteli sinisten lankasilmujen alta, kärsivällisen työntekijän -siitä kertaakaan katsettaan nostamatta. Pieni tyttö katseli -innostuneena tuota hänelle aivan uutta peliä. Hänen uteliaat silmänsä -seurasivat pallojen lentoa, ja hänen pienen päänsä liikkeet olivat -melkein yhtä säännölliset kuin pelaajien lausumat laskusanat. Seisoen -tenniskentän muodostaman suunnikkaan vastakkaisessa kulmassa Francis -saattoi seurata joka ainoata lapsen liikettä. Tyttösen pehmeät, -ruskealle vivahtavat vaaleat hiukset -- Julien hiukset hänen lapsena -ollessaan -- valuivat tuulessa lainehtivina kiharoina hänen liian -hintelöille olkapäillensä. Oli helppo arvata tummansinisen villapuvun -peittävän liian hentoa ja heikkohermoista ruumista, ja liian hoikat -olivat hänen mustiin silkkisukkiin puetut jalkansakin. Pitsikaulus -verhosi hänen kaulaansa, joka oli liian hoikka sekin, ja laajan, -puvun värisen huopahatun reunus varjosti hienopiirteisiä kasvoja, -joita kirkasti suuret, ruskeat silmät, sellaiset, jotka ilmaisevat -liian paljon sielua, henkisen elämän liian aikaista heräämistä. -Francis katseli kaikkia näitä yksityiskohtia ahmivasti, jäykällä ja -kauhistuneella katseella kuten ihminen, joka ei näytä uskovan, joka -todellisuudessa ei uskokaan, mitä hän näkee. Tuo sininen taivas, -tuo vihreä puutarha, nuo liikkuvat ihmiset olivat vain kehyksenä, -jossa lapsi hänelle _ilmestyi_, niin oudosti muistuttaen toista, -tuota lempeätä vainajata, että, vaikka Henrietten sanat olivatkin -Francis'ta siihen valmistaneet, hän ei ensimäisessä hämmästyksen -jännityksessään voinut huomata mitään eroa heidän välillään. Adèlen -sievän, puoleksi avoimen suun piirteissä oli sama viehättävä virhe -kuin Julienkin: ylähuuli oli hiukan lyhyt ja jätti näkyviin kappaleen -hampaiden kosteaa kiillettä. Posket, jotka päinvastoin piirteiltään -olivat hiukan pitkät, ja leuka muistuttivat hämmästyttävällä -tavalla Julieta. Mutta kun lähemmältä tutki, oli siinä sittenkin -eroavaisuutta; tämä Julie oli heikompi, hennompi vielä. Jumala, -kuinka heikolta hän näytti, tuo todellinen surun ja tuskan lapsi, -joka oli kuukausmääriä levännyt katkeruutta, vihaa, katumusta -hautovan sydämen alla, äidin sydämen, joka kaikesta huolimatta tahtoi -elää rakkaudesta tuohon olentoon, jonka elämä oli heräämässä. Se -häilyi, tuo vapaaehtoisen ja itsepintaisen elämän liekki, noissa -kalpeissa mutta liian henkevissä kasvoissa, noissa liian kiiltävissä, -tällä hetkellä innokasta uteliaisuutta ilmaisevissa silmissä, -joiden vain olisi tarvinnut hetkeksi lakata seuraamasta pallojen -lentoa, kohdatakseen toisten silmien katseen, joka ilmaisi sääliä, -hämmästystä, epäilystä, hellyyttä, kaikkea, mitä miehen sydän voi -katseeseen panna, kun hän toisessa olennossa näkee verensä painaman -leiman. - -Kuinka kauan tuota katselemisen valtavaa jännitystä kesti? Tuskin -muutamia minuuttejakaan, niinkuin Francis sittemmin huomasi, kun -hänen oli täytynyt se keskeyttää. Mutta noiden minuuttien sijasta hän -olisi voinut viipyä siinä kokonaisen tunninkin sitä huomaamatta, niin -oli tuo masentava yhtäläisyys hänessä kaiken tajunnan kuolettanut. -Hän ei ajatellut rouva Scilly'n ja Henrietten kanssa tekemäänsä -sopimusta, ei salaisen matkansa turmiollisia seurauksia, jos se -jollakin tavalla, esimerkiksi kreivittären palvelijain kautta, -joutuisi ilmi, eikä edes sitäkään, että rouva Raffraye voisi millä -hetkellä tahansa tulla puutarhaan. Olihan aivan luultavaakin, että -hän sinne tulisi, lämpimän ja ihanan aamuhetken houkuttelemana, -aurinkoa nauttimaan pienen tyttärensä seurassa. Kauhistuen Francis -tästä horrostilastaan heräsikin, kun hän näki Adèlen ja hänen -hoitajansa muodostamaa ryhmää kohti lähestyvän naisen, jonka hän -- -mikä uusi mielenliikutus -- tunsi entiseksi rakastajattarekseen. -Epäilemättä Pauline oli tullut pitkin sitä käytävää, jonka päässä -Francis itse oli, sivuuttanut hänet aivan läheltä, kentiespä häntä -hipaissutkin ohikulkiessaan. Minkä samalla kertaa traagillisen -ja ilkkuvan merkityksen sallimus joskus suvaitsee panna elämän -vähäpätöisimpiinkin tapahtumiin, luoden yhteensattumia sellaisia kuin -tämänkin; tuo pieni tyttö se oli heitä estänyt toisiaan näkemästä -- -Francis kun oli kokonaan vajonnut hänen katselemiseensa, Pauline kun -aivan luonnollisesti lasta etsi. Vaikka käytävä oli aivan lyhyt, niin -Pauline kulki väsynein askelin, sulavaliikkeisenä ja miellyttävänä -raukeassa hitaisuudessaankin. Francis'lla oli tarpeeksi aikaa -häntä katsella huomatakseen, että hän oli yhä entisensä näköinen, -yhdeksän vuotta kestäneestä taudista huolimatta. Tuo verrattoman -hieno profiili oli yhä entisellään, entisellään myös tuo piirteiden -henkevä sulous, jota hän oli niin suuresti rakastanut, nuo kalpeat -kasvot, jotka olivat hänelle niin paljon kärsimystä tuottaneet. -Kalpeus oli vain käynyt tuntuvammaksi, kasvojen piirteet olivat -hiukan syvemmälle uurtuneet, joutuneet rypyiksi-muuttumisen rajalle. -Kosketellessaan tätä ennen niin ihanteellista kauneutta tauti tuntui -sitä ikäänkuin säälien lakastuttaneen, niin suuri oli kuoleman -lähestyessäkin sen naisellinen viehätys. Keuhkotautia sairastavassa, -haudan kynnyksellä olevassa naisessa oli yhä tuo hoikka sirous, -jonka johdosta Francis oli muinoin häntä Tanagran pystykuvasiin -vertaillut. Liiankin sattuva vertaus, sillä mainitut pystykuvaset -olivat tarkoitetut hautakammioihin pantaviksi, ja Paulinen viluinen, -lämpimästä päivänpaisteesta huolimatta suureen vaippaan kääritty -vartalo, hänen mustuneet silmäluomensa ja värähtelevät huulensa -samoin kuin yskäkin, joka hänen rintaansa puistatti hänen hiukan -käveltyänsä, kaikki osoitti, että nuo sulouden jäännökset jo olivat -kalman koskettelemat. Hän kai itsekin tunsi sen, sillä sitä myöten -kuin hän lähestyi pientä tyttöä, hän kietoi hänet kuumeesta palavaan, -intohimoista hellyyttä ilmaisevaan katseeseensa. Ja sittenkin näkyi -olevan nuoruuttakin hänen kaihomielisessä äidinrakkaudessaan, sillä -hymy huulilla hän kielsi Annettea liikkumasta ja pääsi siten Adèlen -viereen tämän huomaamatta. Hän pani kätensä lapsen päälaelle, ja -tyttö kääntyi samalla aralla ja säikähtyneellä liikkeellä kuin -edellisenäkin päivänä Henrietten hyväillessä. Mutta kun hän näki -äitinsä, hänen kasvonsa kirkastuivat. Hellällä hartaudella hän -tarttui laihtuneeseen käteen, joka oli hänen tukkaansa sivellyt, -sitä suudellakseen, korjasi kiireesti pois suuren nukkensa -tuolilta, äidilleen istuinta tarjotakseen, sanalla sanoen, kaikki -hänen liikkeensä osoittivat tuota liian tunteellisissa lapsissa -tavallista kiihkeätä rakkautta, kun he aavistavat ikuista eroa. -Epäilemättä rouva Raffraye vieläkin kerran tunsi heltyvänsä lapsen -sydämen hänelle osoittamasta hellyydestä, josta nuo kauniit, kosteat -silmät puhuivat, sillä hänen hymynsä kävi sanomattoman lempeäksi ja -surumieliseksi. Hän istuutui, ja pienen tytön hänelle selittäessä -tennispeliä, joka yhä jatkui yksitoikkoisena ja virheettömänä, -hän heitti nopean katseen verkontakaiseen, harvalukuiseen -katselijakuntaan. Sillä hetkellä hän huomasi Francis Nayrac'in, -joka yhä seisoi siinä liikkumattomassa jännityksessä, väristen -tuskallisesta uteliaisuudesta. Heidän silmäyksensä sattuivat -toisiinsa hetken ajaksi vaan, pallon lentoajaksi, kun se toisesta -mailasta toiseen kimmahti. Mutta sillä ajalla Paulinen katse jo -ennätti lävistää nuoren miehen sydämen terävän ja tulisen miekan -tavoin. Ja kuitenkaan eivät nuo harmaat silmät, joiden väri näytti -entistään vielä vaaleammalta laihtuneiden kasvojen kalpeudessa, -ilmaisseet hämmästystä, ei ylenkatsetta, ei vihaa, ei mitään -erityistä tunnetta. Paulinen kasvoja ei ollut suurempi kalpeus -vallannut, ei veren puna peittänyt. Hänen huulensa eivät olleet -värisseet. Hänen toinen kätensä vain, joka yhä oli lapsen kiharoita -hyväillyt, pysähtyi äkkiä ja puristui nyrkkiin, ja toisella hän veti -lapsen luokseen ikäänkuin häntä puolustaakseen. Tarmokkaan toiminnan -rajut ponnistukset, kiihkeät tunteidenpurkaukset, komeat puheet -ovat tarpeettomat kahdelle onnettomalle, jotka joutuvat vastakkain -vuosikausia kestäneen eron jälkeen; he tuntevat kyllä vähemmälläkin -jännittävän hetken draamallisuuden. Pauline ja Francis olivat -tunteneet toisensa, ja siinä oli tarpeeksi värisyttämään Francis'n -koko ruumista vielä silloinkin, kun hän neljännestuntia myöhemmin -pysähtyi Englantilaisen puutarhan portille, jonne hän kiireessä oli -saapunut pankkitoimistolla tapaamissaan rouva Scilly'n vaunuissa. Hän -tuskin pysyi pystyssäkään. Mikä hirveä totuus piili noissa sanoissa, -jotka hän itselleen lausui vaunuista laskeutuessaan ja nähdessään -kihlattunsa notkeana ja nuorena vaaleassa puvussaan kuvastuvan -vihreiden palmupuiden runkojen taustaa vasten: -- "Henriette parka!" - - - - -V. - -YÖ. - - -Niin, olihan Henriette surkuteltava, kun näin teeskentelemättömällä -ja lempeällä hymyllään tervehti tätä samalla kertaa kavalaa ja -vilpitöntä sulhoa, joka rakkaudestaan huolimatta oli valheella -hänestä eronnut ja valhe huulilla palannut. Ja mikä valhe! Mitä -vaarallisia seurauksia se kohdussaan kantoikaan, mitä turmiota se oli -synnyttävä. Ja Francis itse, eikö hän ollut vieläkin surkuteltavampi, -kun hänen täytyi poveensa kätkeä sellaisen mielettömän tuskan riehuva -myrsky. Vaikka perinnöllisyys tuottaa vieläkin oudompia tuloksia, -vaikka sivusukulaisten usein hämmästyttävä piirteiden yhdenmukaisuus -on jokapäiväinen ilmiö sille, joka vähänkin on sen salaperäistä -probleemia tutkinut, vaikka Francis Nayrac oli vielä tänä aamunakin -sitä ajatellut sangen luonnollisena mahdollisuutena Vernantes'ia -muistellessaan, vaikka hän lopuksi, aikansa lapsena, oli tarpeeksi -perehtynyt tieteen hämmästyttäviin tuloksiin ollaksensa atavismin -alati vaikuttavista laeista selvillä, tämä armottomasti syyttävä -yhtäläisyys oli sittenkin iskenyt liian kovasti, liian äkkiarvaamatta -hänen sydämensä jo ennestäänkin kipeään kohtaan. Jo heti, siinä -paikassa, se vaikutti häneen ylenluonnollisen näyn, miltei ihmeen -tavalla. Kauhu, joka häntä koko päivän kouristi, ei olisi voinut -olla rajumpi, jos hänelle, niinkuin muinoin epäilevälle apostolille, -itse Vapahtaja olisi ilmestynyt tarjoten keihään puhkaiseman -haavansa hänen kosketeltavakseen, ja tämä kauhu hänen piti sulkea -poveensa, vaikka olisi siihen tukehtunutkin. Kuinka olivatkaan tuon -loppumattoman päivän hetket pitkät, ja mitä tahdonlujuutta tuon -iloisen huolettomuuden ja vilpittömän hellyyden näytteleminen häneltä -kysyi, ennenkuin yö hänet vapautti! Kun hän yhdentoista aikaan -huomasi olevansa yksin -- vihdoinkin yksin ja vapaana antautumaan -niiden tärisyttävien tunteiden valtaan, jotka koko hänen olemustansa -puistattivat, hän tunsi todellista fyysillistä pahoinvointia, -joka aiheutui hänen jännittävästä itsensähillitsemisestään tuon -kuolettavan iltapäivän kestäessä. Vastustamaton tarve rauhoittaa -hermostunutta mielialaansa kävelemisellä ja raittiin ilman -nauttimisella yhtä paljon kuin valtava halu paeta sitä taloa, missä -hän oli liian lähellä niitä neljää henkilöä, joiden piirissä, heidän -tietämättään, hänen entisen ja nykyisen elämänsä draama lähestyi -ratkaisuaan, sai hänet syöksymään ulos huoneestaan. Hän tunsi -olevansa liian lähellä heitä Palermon tähän aikaan yötä hiljaisilla -kaduillakin, sillä niiden kivitykseen liittyi jo niin monta muistoa. -Hän oli siellä kihlattunsa seurassa niin monta suloista joutohetkeä -kuluttanut. Hän kiirehti askeleitaan joutuakseen nopeammin -kaupungista pois pimeän peittämille kedoille. Muutamina elämämme -ratkaisevina hetkinä meistä tuntuu mahdottomalta hengittää, kärsiä, -ajatella muualla kuin luonnon valtavassa yksinäisyydessä, ikäänkuin -olisimme siellä lähempänä Jumalaa, onnen käsittämätöntä jakajaa, -sitä, jonka tahtoisimme samalla kertaa isäksemme ja tuomariksemme, --- tuomariksemme omaatuntoamme valaisemaan, isäksemme heikkouttamme -tukemaan. Montakohan elämän myrskyjen pieksämää ihmislasta liekään -tuo tuntematon Jumala, kaikkialla läsnäoleva ja aina silmillemme -näkymätön todistaja nähnyt, synkän maapallomme vieriessä äänettömän -avaruuden pohjattomissa syvyyksissä? Montakohan hätähuutoa hän -liekään kuullut, joista ei ole näyttänyt välittävän? Myöhemmin kai -saamme tietää, mihin satamaan myrskyt meidät ajavat, mutta voi, -kuinka rajuilta ne meistä joskus tuntuvat ja kuinka läheiseltä meistä -haaksirikko näyttää! - - * * * * * - --- "Oma lapsenihan se on, oma tyttäreni..." Nuo sanat, jotka hän -oli sydämessään lausunut, perinnöllisyyden kieltämättömän ilmiannon -saadessaan, ne hän äkkiä toisti ääneen, toistamiseen toisti. Hän -kuuli lausuvansa niitä, ja ne saivat hänen sielunsa syvyydessä -soimaan erään sävelen, jota hän ei ollut koskaan ennen niin selvästi -erottanut: "Oma tyttäreni!..." Olivathan nuo sanat kumminkin sangen -selvät ja sangen yksinkertaiset. Hän oli ne yhä uudelleen lausunut -vuosien kuluessa joka kerta, kun hän ajatteli mahdolliseksi, että -hänen verensä, kaikesta huolimatta, tämän tuntemattoman lapsen -suonissa juoksisi. Mutta tuo mahdollisuus oli hänen tajunnalleen -jäänyt muodottomaksi asiaksi, hämäräksi, todellisuutta kaipaavaksi -käsitteeksi, jota hänen oli yhtä vaikea elävään elämään sovittaa, -kuin meidän on vaikea siihen sovittaa rakkaan sairaan kuolemaa. -Ennenkuin olemme nähneet kuolinvuoteellaan, hengettömänä ja jäykkänä, -lepäävän tuon ruumiin, johon meidän toivomme liittyi, me emme voi -tätä kuolemankohtausta käsittää. Me tiedämme, että sairas voi, että -hänen täytyy kuolla, ja kun sitten loppu tulee, on neuvottomuutemme -ja hämmästyksemme yhtä suuri, kuin jos emme olisi sitä koskaan -aavistaneet. Siirtyessämme ajatuksesta tuntuvaan, välittömään, -kieltämättömään todellisuuteen, hypoteesista tositapaukseen, -hämärästä epäilyksestä silminnähtävään varmuuteen, tapahtuu -nimittäin ikäänkuin täydellinen hämmennys sielumme suunnittelemassa -järjestelmässä. Sellaisina hetkinä me joudumme ajaksi, jonka pituus -riippuu meille selvinneen totuuden tärkeydestä, samanlaiseen asemaan -kuin kaihia sairastavat sokeat, jotka onnistuneen leikkauksen kautta -saavat näkönsä takaisin. Joutuessaan jälleen valon tajuntaan he -kompastuvat, kaatuvat, koska eivät ymmärrä sovittaa liikkeitään -heitä ympäröivien esineiden mukaan. Niin kävi Francis'nkin. Hänen -nähtyänsä todellisuudessa eikä vain mielikuvituksessaan Adèle -Raffrayen silmät ja todistettuaan sen, minkä tähän asti vain oli -mahdolliseksi otaksunut, oli hänen tunteissaan Adèle Raffrayeta -kohtaan äkkiä tapahtunut täydellinen hämmennys. Jos viikko sitten -tai edellisenä iltana hänelle olisi kerrottu lapsen joutuneen jonkun -tapaturman uhriksi, jos esimerkiksi olisi sanottu hänen hävinneen -tulipalokohtauksessa, joutuneen junan alle tai venheen kaatuessa -hukkuneen, tuo kertomus olisi tietysti Francis'hin vaikuttanut aivan -erityisen liikuttavasti. Mutta sittenkin se vain olisi ollut noita -kirjavia, jokapäiväisiä uutisia, hiukan pöyristyttävämpi vain kuin -muut, siinä kaikki -- kun sitävastoin nyt, hänen kulkiessaan kedoilla -öljypuiden ja aloeryhmien keskellä, hänen vain tarvitsi ajatella -Adèlen kalpeutta, hänen kasvojensa ja hänen vartalonsa heikkoutta -ja hentoutta, tunteakseen miltei sietämätöntä levottomuutta. Jos -hänessä isän tunteet olivat liian kauan olleet lamassa, niin olivat -ne nyt heränneet, tämänaamuisen kohtaamisen jälkeen. Hellyyden -tarve oli vallannut hänen sydämensä ankarana ja vaativana ja kiehui -kuumana hänen suonissaan. Hän tunsi olevansa vastustamattoman, -intohimoisen, mielettömän vietin vallassa, hän olisi tahtonut -syliinsä painaa, rintaansa vasten puristaa tuon pienen tytön, -sivellä hänen hiuksiansa, peittää hänet suudelmilla, suojella hänen -heikkouttaan. Kuinka tuo lapsi äkkiä oli astunut hänen elämäänsä ja -kuinka hän vastustelematta, epäröimättä tunsi, tiesi sen omakseen, -hän, joka oli niin kauan luullut, että jos hän vain sen näkisi, -hänen pelkonsa siinä suhteessa heti haihtuisi. Silmäyksessä oli -ollut kylliksi. Vakaumus oli tunkenut hänen sydämensä sisimpään. -Sellainen vakaumus ei todisteihin perustu. Se joko valtaa meidät -kokonaan tai jättää meidät kylmiksi. Tämä oli yhdessä tuokiossa -saanut Francis'n taipumaan valtansa alle, ainiaaksi. Voi, kuinka -hän nyt, harhaillessaan yössä tietämättä minne, katui noita vuosia, -jotka hän oli viettänyt pakenemalla säännöllisesti Adèlea ja hänen -äitiään! Voi, kuinka tuo veren ääni, jonka hän niinkuin monet muutkin -oli kieltänyt, kun hän kirjallisuutta lukiessaan oli tavannut -jonkun viittauksen tähän harvinaiseen ja outoon ilmiöön, joka, kun -sen joskus todellisuudessa tapaa, vaikuttaa yhtä hetkellisesti, -valtavasti ja rajusti kuin itse rakkaus, -- voi, kuinka se häntä nyt -vainosi, hänet voitti! Tämän hurjan kävelymatkan kestäessä hän koetti -kyllä pari tai kolme kertaa puolustautua tuota valloittajaa vastaan. -Turhaa vaivaa. Turhaan hän muisteli täysin oikeutettua vihaansa -Paulinea kohtaan. Sekin jäi tehottomaksi. Tuo inhottava nainen oli -kyllä, antautuessaan miehelleen ja kahdelle rakastajalleen, samalla -antautunut alttiiksi mahdollisuudelle joutua äidiksi toisen tai -toisen sylissä. Mutta että hän oli äidiksi joutunut hänen kauttansa, -sen olivat lapsen kasvot hänelle huutaneet, nuo kasvot, joissa suvun -perintö oli selvin sanoin luettavana. Hän koetti vielä itselleen -vakuuttaa, että sellaisiakin yhtäläisyyden oikkuja sattuu, jotka -eivät mitään todista. Tapahtuuhan esimerkiksi, että lesken toisissa -naimisissa syntynyt lapsi muistuttaa ensimäistä miestä. Ei. Ei sillä -tavalla. Ei niin täydellisesti ruumiin, sielun luonteen puolesta. -Hän oli omin silmin nähnyt edessään sisarensa varjokuvan, uuteen -elämään, mutta voi, todellakin varjokuvan häilyvään elämään heränneen -sisarensa. Hän oli nähnyt _oman lapsensa_. Samoin kuin hänen ennen -oli ollut mahdotonta luopua epäluulostansa Paulinea kohtaan, kun -hän muisti tuon onnettoman alikerran käytävän edustalla näkemänsä -hunnulla peitetyn naisen, -- ja mitä sitten seurasi, -- samoin oli -hänen nyt mahdotonta luopua tästä uudesta vakaumuksesta. Surkean -surkeata oli, etteivät nuo vakaumukset olleet toistensa kanssa -ristiriidassa. Rouva Raffraye oli häntä pettänyt Vernantes'in -hyväksi, niinkuin ennen oli miestänsä pettänyt hänen hyväksensä. Tuo -onneton oli kenties muihinkin sattuman hänen tiellensä kylvämiin -lemmen helyihin tyytynyt. Mistäpä hän sen tiesi? Mutta olipa hän -mitä oli, lemmenkauppoihin mieltynyt juonittelija, aistillisuuden -orja, langennut, häpeän peittämä raukka, niin lapsensa hän oli saanut -hänen, Francis'n kautta. Katsellessaan tuota rakasta pienokaista, -joka hetken ajan oli hänelle puiden varjossa näkynyt, hän oli -tunnossaan tuntenut, että siinä oli osa hänestä itsestään, osa hänen -verestään, hänen luonnostaan. Sellaista ei käy epäileminen, yhtä -vähän kuin voimme epäillä sairastamaamme kuumetautia, kirvelevää -haavaa tai muuta tuntemusta. Tuo rakas, pieni, heikko lapsi -- oliko -Francis'n vallassa estää sitä kohoamasta siihen erikoiseen asemaan, -muuttumasta yhtä verrattomaksi olennoksi kuin muinoin tuo sisar, jota -se niin suuresti muistutti! - - * * * * * - -Näihin ajatuksiin vajonneena Francis oli huomaamattaan poikennut -sille tielle, joka Roccan kautta viepi Monrealeen. Tätä komeata -vuoritietä hän oli monta kertaa kulkenut käydäksensä kihlattunsa -kanssa vanhassa normandilaisessa, loistavien mosaiikkikuvien -kirjailemassa tuomiokirkossa, johon yhtyy luostari hienoine -arabialaispylväineen ja vedenputouksineen, joka valaa ehtymättömät -vetensä veistokuvilla koristettuun altaaseen. Hän pysähtyi -melkein puolimäkeen, niin oli häntä tuo kiihkeä astunta -väsyttänyt. Konemaisesti hän kääntyi ja hämmästyi, häiriintyneestä -mielentilastaan huolimatta, siitä lumoavasta näystä, jonka tämä -etelän talviyö hänelle tarjosi. Kummun juurella valojen helmivyöt -osoittivat sitä paikkaa, missä kaupunki uinui kuutamossa. Puolikuu, -jonka kannikka päättyi hienon, loistavan juovan reunustamaan -kehään, valoi sädevirtansa hopealta hohtavalle merelle, sinisille -vuorille, varjoisaan laaksoon, ja kirkasti taivastakin suloisella -heijastuksellaan, häiventäen sen tummaa sinipunervaa samettia, -missä tähtien kiiltokivet yhä häikäisevämpinä paloivat. Aivan hänen -lähellänsä suuret aloet, karjan repimät kaktuskasvit, harmahtavat ja -väräjävät öljypuut, liikkumattomat ja mustat oranssipuut kuvastuivat -outomuotoisina kirkkautta vasten. Äärettömässä hiljaisuudessa uinaili -tämä unelmien maailma, joka nuoreen mieheen teki saman vaikutuksen -kuin jos hän olisi astunut katedraaliin, joka kookkaana ja mahtavana -kohosi hänen takanaan kummun kukkulalla. Itsekkäimmätkin tuntevat -oudon väristyksen saadessaan sen tiedon, että heistä on uusi elämä -saanut alkunsa. Mutta useasti tätä ensimäistä hämmästystä seuraa tuon -saman itsekkäisyyden palaaminen, ja he koettavat olla ajattelematta -sitä lasta, joka pyrkii heidän elämänsä säännöllisyyttä sotkemaan. -Se onnistuu heille vaivatta. Toisissa isänäolon tunteet eivät heti -herää, ja tuntematon lapsi, vaikka tietäisivätkin varmuudella sen -omakseen, ei heitä sanottavasti liikuta. Mutta toisia on, jotka tuo -ajatus, että heistä on toinen elämä lähtenyt, että he ovat syypäät -toisen olennon ilmestymiseen tähän viheliäisyyden maailmaan, täyttää -pelonsekaisella hartauden tunteella, joka kohottaa kuohuntaan koko -heidän sielunelämänsä pohjaa myöten. Vaikuttivatko Francis'ssa -entisten haavojen vielä hellät arvet suurempaa herkkätuntoisuutta, -oliko tuon yhtäläisyyden herättämä sisaren muisto häntä liian syvästi -liikuttanut, taikka oliko tuo sangen arkaluontoinen asema, jonka -rouva Raffrayen ja Adèlen tulo hänelle, asiain nykyiseen kantaan -katsoen, tuotti, taivuttanut hänen mielensä sellaisten häiriöiden -alaiseksi? Olipa miten oli, hän tunsi sielunsa tuon valtavan -liikutuksen, isyyden vastuunalaisuuden pyhän väristyksen täyttämäksi. -Rajattoman taivaan, kuolemattomien tähtien, kaukaisen meren ylevä -majesteettisuus vaikutti hänen tietämättänsä hänen unelmiinsa. Hän -tunsi jonkinlaisen sanattoman rukouksen pulppuavan sydämestään ja -kohoavan huulilleen, rukouksen tuon heikon pienokaisen hyväksi, joka, -vaikka olikin kaksinkertaisesti uskottoman äidin synnyttämä, itse -niin puhtaasti viattomana nukkui eräässä tuon vuoren juurella, meren -rannalla sijaitsevan, läpikuultavassa kuutamossa uinuvan kaupungin -talossa. Hän nukkui, kirkkaat silmät ummessa, suu puoliavoinna, -lasten makeata unta, tietämätönnä tuntemattoman tulevaisuuden -häämöttävistä vaiheista. Miksi ei hän, Francis, saanut tätä unta -vaalia, kuiskata lempeän nukkujan korvaan tuota sanaa, joka yhä -palavampana hänen huulilleen kohosi: "Tyttäreni..." Hänestä tuntui -tällä hetkellä, ettei hän olisi voinut kyllästyä noiden piirteiden -katselemiseen, jonka nautinnon hän oli itseltään vuosien vieriessä -kieltänyt. Jos hän olisi tietänyt, kenenkä kasvot niissä kuvastuivat, -olisiko hän kestänyt tätä kieltäymystä? Nyt hän sen tiesi ja yhä -uudelleen hän lausui aivan ääneen: "Lapseni!... Tyttäreni!..." Mutta -kenelle? Tuulelle, joka huolimattomasti hänen ohitsensa lehahti -hänen huokauksistaan välittämättä, lehdille, jotka eivät häntä -kuunnelleet, säälimättömille tähdille, mykälle ja kuurolle luonnolle, -kaikelle paitsi sille, joka tuolla uinaili. Ei. Toinen sai tuota unta -vaalia, toinen kuiskata lempeitä sanoja tuohon vaaleiden hiuksien -varjostamaan herttaiseen korvaan, toinen puolustaa lapsen vuodetta -kohtalon iskuja vastaan. Toisen tehtäväksi tuo kaikki oli annettu, -ja tuo toinen kenties tällä hetkelläkin kumartui lapsen ylitse häntä -katsellakseen, hyväilläkseen, lempiäkseen. Ja Francis näki mielessään -Paulinen kalpeat kasvot. Hän näki ne sellaisina kuin ne olivat -hänelle ilmestyneet, nekin, tänä aamuna, taudin kuluttamina, kalman -koskettamina. Hän näki laihtuneet posket, joiden piirteitä hän oli -ennen jumaloinut, näki riutumisen tuossa hoikassa ruumiissa, jonka -hän oli ennen niin tulisesti syliinsä sulkenut, kuihtumisen oireet -tuossa kauneudessa, josta hän ennen oli ollut niin hurjasti, niin -vimmatusti mustasukkainen. Tässä näyssä oli kylliksi karkoittamaan -hänen sydämestään sääliväisyyden lempeän hartauden ja uudelleen -herättämään katkeruuden kiehuvan vihan. Kenen syyksi oli laskettava, -ettei hän jo heti pienokaisen synnyttyä ollut hänen kehtonsa ääressä, -kenen? Epäilemättä tuon naisen, jonka käytöksen takia hänen olisi -käynyt vallan mahdottomaksi päästä lapsen syntyperästä selville, -jos ei hän omituisen sattuman kautta olisi tavannut lasta ja -huomannut tuota yhtä omituista yhtäläisyyttä. Kenenkä syyksi oli -laskettava, että hän oli antanut lapsen varttua tuntematta koskaan -muuta kuin ahdistavaa pelkoa sitä ajatellessaan, kenen, ellei tuon -naisen? Kenenkä syyksi, että tuon lapsi paran muisto aina oli -hänessä toisiakin muistoja herättänyt, kavaluuden, häpeällisten -epäluulojen, inhottavan irstaisuuden vihattavia muistoja, ettei -hän voinut varmasti vastata huomispäivän tunteistaan tuota lasta -kohtaan, ettei hän enää tällä hetkellä ollut sama kuin äsken? -Hyvin tuo nainen ansaitsi nykyisten kuolemantuskien kidutuksen, -kauhean konnamaisuutensa rangaistuksen! Ja olihan Francis hänelle -kostanutkin! Jos hän oli koskaan Paulinen entistä uskottomuutta -epäillyt, niin olihan hänellä nyt, muitten lisäksi, todiste siinä -seikassa, ettei Pauline ollut koskaan häntä lähestynyt, vaikka hänkin -kyllä tietysti oli huomannut tuon yhtäläisyyden, koska hän oli -tuntenut Julien ja siis tiesi, kuka oli lapsen isäksi katsottava. Hän -kai ei ollut uskaltanut. Ja tuo ajatus sai hänen katkerimmat vihansa -vireille, ja hän päästi sen huudon, jonka hän niin monasti oli muille -ilmoille heittänyt ensimäisen matkansa aikana ja joka nyt kaikui niin -räikeänä vastakohtana tämän selkeän sisilialaisen yön suloudelle, -mutta vielä enemmän niille salaperäisen hartauden tunteille, jotka -äsken olivat hänen sydäntänsä innostuttaneet: - --- "Voi, kuinka häntä vihaan! Niin, kuinka häntä vihaan, ja kuinka -oikeassa olen häntä vihatessani!..." - -Uudestaan sattui Francis'n katse Palermoon, tuon raivokkaan -vihanpurkauksen ohjaamana, ikäänkuin siitä etsiäkseen elämänsä pahan -hengettären, jolle hän oli leppymättömän vihansa kirouksen syytänyt. -Tuolla, rantakadun päässä, missä synkempi kohta osoitti Villa Giulian -suljettua puutarhaa, siinä hän tiesi Continental-hotellin tornin -kohoavan. Hän lähti jälleen liikkeelle, astuen tällä kertaa hiljaa -kaupunkiin päin, mistä oli niin rajusti paennut äsken, kuumeensa -houreiden ajamana. Hänen mieleensä oli johtunut toinen tuon tornin -asukkaista, puhdas, vilpitön Henriette, joka hänkin nukkui yön -hiljaisuuden ympäröimänä, joka kenties hänelle unissaan hymyili -voimatta häntä kuitenkaan nähdä pimeän peittämiä polkuja vaeltamassa, -povi riehuvaa tuskaa täynnä, tuskaa, joka oli tuolta lapsukaiselta -ainiaaksi salattava, niinkuin Francis oli sen pitkin päivää -salannut. Liekö Francis'n sairaloinen innostus hukkunut temmeltävien -tunteiden mellakkaan, vai onko perää siinä, että tunteemme keskenään -suorittavat taistelun olemassaolosta, niin että toisen tunteen -liian raju kiihottuminen aina saa valtavan vastavaikutuksensa -toisen yltymisessä? Ainakaan ei Francis ollut koskaan niin selvästi -huomannut, kuinka paljon hän kihlattuaan rakasti, kuin nyt entisyyden -muistojen äkkiä hälvetessä. Hänen tajuntansa ikäänkuin erosi hänestä -yhtäkkiä, rientääkseen tuohon nuoren tytön huoneeseen, jonka hän -oli kerran Palermossa olonsa aikana vilahdukselta nähnyt ja jonka -pyhäkön kynnykselle hänen palavimmatkin rakkaudenunelmansa aina -pysähtyivät, jotteivät saastuttaisi sen neitsyellistä kainoutta. Hän -oli astuvinaan sen ovesta sisälle, niinkuin hänen kerran todellakin -olisi lupa siihen astua, muutamien viikkojen kuluttua. Hän näki -hiipivänsä hänen viereensä ensimäisen kerran. Hieno ja suloinen, -tuskin tuntuva lemu, Henrietten käyttämä, häilyi heidän ympärillänsä. -Kuinka jalon viattomana tuo nuori sydän häntä odotti!... Hän -heltyi tuosta näystä, heltyi tunteissaan, mutta myös omantuntonsa -syvyydessä. Tuo omatunto oli, elämän kokemuksista huolimatta, pysynyt -kunniallisen miehen omanatuntona. Siinä oli vielä elossa tuo arka -hienotunteisuus, joka meitä pakottaa, ottaessamme vastaan puhtaan, -nuoren tytön rakkauden, kunniamme kautta sitoutumaan hellävaroin -kohtelemaan hänen suojatonta, luottavaista ja tahratonta sieluansa, -sen ihanteellisuutta säästääksemme. Viattomuus oli yhä hänen jalon -kunnioituksensa esineenä, ja samoin kuin viattomuuden vietteleminen -olisi hänestä tuntunut mitä halpamaisimmalta, selittämättömimmältä -rikokselta, niin hänestä olisi tuntunut anteeksiantamattomalta, jopa -konnamaiseltakin rakentaa avioliittoa olematta varma tunteistaan -kihlattuansa kohtaan. Kun hän, ei täyttä vuottakaan sitten, samalla -kertaa ihastuksekseen ja kauhistuksekseen oli huomannut rakastavansa -Henrietteä, kuinka olikaan hän silloin taistellut itseänsä vastaan! -Kuinka olikaan hän sielunsa syvyyksiä mittaillut, tutkiakseen vieläkö -hänen, kolmenneljättä vuotiaan, elämän kuluttamassa sydämessä -siveyden tunto oli tarpeeksi herkkä, hienotunteisuus tarpeeksi -virkeä! Hän oli hakenut vakuutusta siitä, että, muistoistaan ja -pettymyksistään huolimatta, hän ei ollut aivan arvoton vaimokseen -ottamaan tuon puhtaan, suoraluontoisen ja nuhteettoman nuoren tytön, -jossa hän arvasi kunniallisen naisen ankaran siveyden piilevän ja -joka, ollen itse kunniallisen äidin kasvattama, jos hän äidiksi -joutuisi, istuttaisi tyttäriinsä saman ankaran siveyden periaatteet, -tuon siveyden, joka kieltää kahdesti rakastamasta. Ja sitten, kun -hän ymmärsi, että hän todellakin rakasti ja että hänen rakkautensa -oli pysyvä, kuinka olikaan hän autuutensa hurmauksessakin kärsinyt -siitä arvesta, jonka tuo entinen rakkausliitto oli hänen elämäänsä -jättänyt! Kuinka hän, ottaessaan vastaan tuon arvokkaan ja -peruuttamattoman lahjan, joka teki hänet elämää tuntemattoman sielun -omistajaksi, oli vannonut ansaitsevansa tämän onnen vilpittömällä, -pettämättömällä hellyydellään! Ja nyt, oltuansa vain viisi kuukautta -kihloissa, nyt hän jo Henrietteä petti. Hän valehteli hänelle -sanoissaan, valehteli teoissaan. Tälläkin hetkellä hän valehteli, -koska hän tiesi, ettei hän koskaan, puhuessaan tuttavallisesti -Henrietten kanssa, hänelle tunnustaisi, kuinka hän oli yönsä -viettänyt. Valehdella, aina vain valehdella! Kamala, sielua turmeleva -tapa, johon hän oli ennen suostunut, yhtyessään avionrikkoja-naiseen, -ja josta hän oli luullut täydellisesti luopuneensa, luopuessaan -siitä omantunnon tinkimisestä, jota rikoksellisten intohimojen -tyydyttäminen edellytti. Mitenkä hän olisi voinut arvata, -koettaessaan uudelleen luoda elämäänsä, että miltei mieletön -sallimus äkkiä pystyttäisi hänen eteensä tuon entisyyden, jonka hän -täydellä oikeudella oli kuolleeksi julistanut? Ja varsinkin, kuinka -hän olisi voinut arvata, että muuan perinnöllisyyden ihme yhdellä -iskulla hävittäisi hänen selviin syihin perustuvat epäilyksensä ja -pakottaisi hänet tunnustamaan tyttäreksensä lapsen, jonka äiti hänen -tietensä oli toisellekin rakastajalle antautunut samaan aikaan kuin -hänelle? Oliko hänelle rikokseksi laskettava, että kieltämättömän, -silminnähtävän totuuden hänessä äkkiä herättämät isyyden tunteet -saivat sellaisen hämmennyksen aikaan hänen sydämessään? Jos hänen -olisi lupa ottaa lapsi luokseen ja astua Henrietten eteen sanoen: -"Minä olen hänen ainoa turvansa. Jos ette salli minun ruveta hänen -suojelijakseen, täytyy minunkin hänet hyljätä", voisiko Henriettekään -häntä tuomita?... Mieletöntä! Sentähdenhän hänen juuri oli täytynyt -poiketa tekopyhyyden ja petoksen turmiolliselle tielle, ettei hänen -ollut eikä koskaan olisikaan lupa siihen keinoon turvautua. Olipa -Adèle hänen lapsensa taikka ei, hänellä ei silti ollut suurempia -oikeuksia häneen. Hän ei voinut tehdä tämän lapsen hyväksi, joka -lain mukaan kantoi hänen pettämänsä miehen nimeä, mitä olisi voinut -vapaan naisen lapsen hyväksi tehdä. Puhua siitä Henriettelle nyt, -olettaen että nuoren tytön kainous sallisi sellaisen salaisuuden -uskomista, olisi tuon neitsyellisen sydämen lävistämistä, ja mitä -varten? Suotta vain. Kuinka sitäpaitsi selittää suoraluonteiselle -nuorelle tytölle kaikkia niitä salaperäisiä rikoksia, joita tuon -lapsen syntyminen edellytti, sekä niitä kauheita seikkoja, jotka -koskivat hänen suhteitaan Paulineen? Oliko hänellä oikeus raiskata -Henrietten lapsellisen mielikuvituksen neitsyellisyys, tahrata hänen -ajatuksensa, saastuttaa hänen sydämensä? Jumala, kuinka vaikeata -joskus on tietää velvollisuutensa, melkeinpä vielä vaikeampaa kuin -täyttää se! - - * * * * * - -Mutta velvollisuuden käsite, ainoa, joka voi lieventää eräitä liian -tuskallisia tunteidenpurkauksia, oli sittenkin hänen ajatuksissaan -välähtänyt, outomuotoisena tosin ja myöhäisenä, mutta kumminkin -selväpiirteisenä. Kun armoton sallimus tuntuu sielultamme kieltävän -kaiken elämän sulouden, on tieto siitä, ettemme ole omaa arvoamme -alentaneet, meille vähäisenä lohdutuksena -- lohdutuksena, -joka kaikkien aikojen filosofien vakuutuksista huolimatta on -sangen surkea, sangen vähäarvoinen, sillä onnemme aikana emme -paljoakaan siitä välitä, -- mutta lohdutuksena sittenkin. Jos ei -tuo outo yöllinen kävelymatka, jolloin Francis Nayrac ajelehti -mielenliikutuksien riehuvan myrskyn heittelemänä, jättänyt -häneen liian katkeria muistoja, oli siihen syynä se seikka, että -vastuunalaisuuden tunne Henrietteä kohtaan lopuksi oli uudestaan -päässyt hänessä valloille ja että hän oli uskaltanut katsoa totuutta -silmiin, sofismeihin turvautumatta. Häpeän tunne, joka oli äkkiä -hänessä herännyt hänen muistellessaan viime päivien valheita, sekä -hänen syvä kunnioituksensa Henrietten puhtautta kohtaan palauttivat -hänet todellisuuteen. Hänellähän oli velvollisuuksia neiti Scilly'tä -kohtaan, ja sitäpaitsi, hänellä oli suoritettavana kunniavelka, joka -oli täydelleen maksettava. Mennessään kihloihin hän oli sitoutunut -ehdottomaan rehellisyyteen. Hänen joko piti luopua kihlatustaan -taikka käyttäytyä häntä kohtaan rehellisenä miehenä, toisin sanoen, -miehenä, jolla ei ole mitään salattavaa. Tältä kannalta katsottuna -hänen Paulinelle kirjoittamansa kirje samoin kuin valhe, jonka -hän oli sepittänyt valmistaakseen itselleen tilaisuuden tavata -pikku Adèlea Continentalin puutarhassa, oli, puhumattakaan muusta, -mitä halpamaisinta uskollisuuden rikkomista. Jos se, jonka tuli -kantaa hänen nimeänsä, olisi kerrankaan hänelle näin valehdellut, -olisiko hän voinut antaa hänelle anteeksi? Ja toiselta puolen, -hän oli yhtä oudolla kuin odottamattomalla tavalla, mutta niin -ettei hänen käynyt sitä epäileminen, huomannut, että Adèle oli -hänen tyttärensä. Asettiko tämä vakaumus hänelle velvollisuuksia -lasta kohtaan? Asetti kyllä, epäilemättä, periaatteen kannalta -katsottuna. Taas täytyi hänen pysähtyä, uuden mielenahdistuksen -kouristamana. Hän oli takertunut uuteen kysymykseen: "Voiko näitä -velvollisuuksia kihlattuani kohtaan ja lastani kohtaan sovittaa -yhteen?" Mahdotonta. Jos mieli Adèlesta välittää, hänen täytyi -suostua siihen ensimäiseen tosiasiaan, että lapsi lain ja luonnon -mukaan, kasvatuksensa ja isänsä vuosia kestäneen välinpitämättömyyden -takia oli äidin omaksi katsottava. Hänen ei siis käynyt lasta -lähestyminen pyytämättä samalla äidiltä anteeksi. Hänenkö siis -oli nöyrtyminen tuon naisen edessä, joka oli niin suuresti häntä -vastaan rikkonut?... Ja mitä tuo kurja vaatisi? Että hän hylkäisi -tuon jalon nuoren tytön, joka häntä niin suuresti rakasti, joka -oli kaikki toiveensa, kaikki unelmansa, koko nuoren sydämensä -vastaiseen avio-onneensa liittänyt. Mutta eihän nyt ollut kysymystä -siitä, oliko uhrattava paljon vai vähän. Asia oli vallan toinen: -mitä hän lapsen hyväksi taisi siinäkään tapauksessa, ettei Pauline -hänen aikeitaan vastustaisi? Eihän tyttö häntä tarvinnut, tuskinpa -tulisikaan tarvitsemaan, koska hän ei tiennyt, tuskinpa saisi koskaan -tietääkään, mikä rikoksellinen side heidät toisiinsa liitti, he kun -eivät olisi toisiaan milloinkaan tavanneet, jos eivät sattumalta -lääkärit olisi äitiä lähettäneet Palermoon. Luopuessaan Adèlesta -hän ei siis lapselle vääryyttä tehnyt, ei ainakaan tällä hetkellä; -hän vain itsessään tukehdutti äkkiä heränneen hellyyden vaiston. -Sitävastoin hän ei olisi voinut rikkoa sitoumustaan Henrietteen -samalla murtamatta hänen sydäntänsä. Siinä sittenkin kohtalon -hänelle asettama vaihtoehto. Vastahan hän oli itselleen todistanut, -että olisi mahdotonta koko totuutta kihlatulleen tunnustaa, ja -tarpeetonta olisi myöskin tehdä tunnustus rouva Scilly'lle. Mitä -tämä voisi hänelle neuvoa muuta kuin mitä hänen omatuntonsa jo -oli hänelle neuvonut, nimittäin että hänen täytyi kärsiä yksin, -koska hän yksin oli rikokseen syyllinen? "Kärsiä yksin!..." Noihin -sanoihin supistui siis hänelle tuo velvollisuus, jonka selville -pääsemisestä hän oli niin paljon vaivaa nähnyt. Niin, kärsiä yksin, --- suostua toimettomuuteen oman lapsensa suhteen, kestää tuo suuri -koettelemus tekemättä ketään muuta siitä osalliseksi. Tiesihän -hän jo edeltäpäin, etteivät hänelle kuolemankaan tuskat olisi -mitään verrattuina niihin, jotka hänen sydäntänsä kalvaisivat, -jos hänen täytyisi kieltäytyä katselemastakin tuota pikku Adèlea, -juuri kun tämä oli niin syvälle hänen hellyyteensä tunkeutunut -näyttämällä hänelle vain suloiset lapsenkasvonsa, -- nuo kasvot, -jotka hänelle muistuttivat rakkaan sisko vainajan kasvoja. Mutta -siitä huolimatta hän kyllä oli kestävä tuon kieltäymyksen. Hän -oli osoittava tarpeeksi lujuutta. Hän oli käyttäytyvä siten, -että voisi kihlattunsa arvosteltavaksi paljastaa kaikki päivänsä -hetket, antamatta hänelle vähintäkään levottomuuden aihetta. Ja -koettaessaan taipua tähän päätökseen hän tunsi sydämensä paisuvan -epäitsekkäiden tuumiensa marttyyrininnostuksesta. Näihin mietteihin -vajonneena hän oli paluumatkallaan joutunut Tascan puutarhalle, missä -hän muutamia päiviä sitten oli ollut niin onnellinen ja samalla -niin kumman taikauskoisen levottomuuden ahdistama. Sanomattomasti -liikutettuna hän tunsi paikan, ja huolimatta siitä, että puutarhan -vartiat olisivat voineet hänet tavata ja vangita pahantekijänä, -hän kulki aina ristikkoportille asti, joka nyt oli suljettu. Hän -painoi otsansa ristikon rautasäleitä vasten ja katseli kauan -suurten puiden synkkiä lehtiryhmiä, jotka loivat mustat varjonsa -kuutamon hopeoittamalle käytävien hiekalle. Epämääräisinä hohtivat -marmoripatsaat tuon saman kylmän kuun kirkastamina, muistuttaen -seetri- ja sypressipuiden keskellä outomuotoisia hautapatsaita. -Kalmistohan se olikin hänelle, tuo äänetön puisto, johon hän oli -eheän onnensa viimeisen hetken maahan mullannut, _Campo Santo_, kuten -italialaiset kauniisti sanovat. Siinä hän eli äärettömän kaihon -hetkeä, tunsi kuolettavasta iskusta murtuneen sielunsa tuskissaan -vääntelehtävän, näki toteutuvan oudon aavistuksen, joka oli silloin -Henriettessä ja hänessä yht'aikaa herännyt. Ei hän ikinä voisi, -tietäessään että Adèle oli hänen lapsensa, tuntea kihlattunsa ja -sittemmin vaimonsa rinnalla sitä täydellistä onnea, joka olisi hänen -omanansa ollut, jos todellisuus olisi hänelle toista todistanut, -jos hän nimittäin olisi voinut uskoa lasta entisen kilpailijansa -omaksi. Hänen povessaan oli auennut haava, joka ei pitkiin, pitkiin -aikoihin lakkaisi vuotamasta. Mutta oliko hän ansainnutkaan sitä -onnea, jonka ensimäistä suloutta hän oli nauttinut näinä muutamina -kuukausina, parhaimpina, mitä hän oli elänyt? Siitä lähtien, kuin -hän oli päässyt Henrietten ja kreivittären elämästä osalliseksi, -hän oli uudelleen taipunut tunnustamaan Jumalan kaitselmuksen, joka -näyttää panevan salaperäisen tarkoituksen näennäisesti satunnaisiin -tapahtumiin. Nuo häntä kohdanneet, yhä jatkuvat iskut, Pauline -Raffrayen äkkiarvaamaton palajaminen hänen elämänsä tielle, -isyyden tieto, joka juuri tällä hetkellä oli hänessä vakaantunut, -sydämensä silpomisen välttämättömyys, joka pakotti katkomaan siitä -pois luonnollisimman, vaistoomme syvään juurtuneen tunteen, jos -mieli pysyä rehellisenä miehenä, nykyiset tuskat ja ne, jotka -hän aavisti tulevaisuuden mukanaan tuovan -- siinä oli tietysti -suuri koettelemus. Mutta oliko syytä sanoa, ettei hän olisi sitä -ansainnut? Eikö hänen rangaistuksensa ollut suoranainen seuraus -hänen rikoksestaan? Oliko tämä uusi tuska, joka entisistä oli -kasvanut, muuta kuin avionrikkomissynnin luonnollisesti kypsynyt -hedelmä, tuon synnin, jolle maailma kohottaa olkapäitään salaista -myötätuntoisuutta hymyillen ja johon me antaudumme kevyesti, miltei -ylpeästi, silloin kun halajamme tosiromaanin kiihoketta, vaarallisten -intohimojen viehätystä. Ja kumminkin on kirjoitettu, että se on lihan -synneistä suurin, se, jonka harjoittajalle pyhä raamattu julistaa -kuolemanrangaistuksen. "Joka huorin tekee jonkun miehen aviopuolison -kanssa, pitää totisesti kuoletettaman, sekä huorintekijä että -huora..." Tässä paikassa, missä hän oli luvallisen rakkauden puhtaita -iloja nauttinut, hänen ajatuksensa, liittyen toinen toiseensa, -johtivat hänen mieleensä mitä hän tiesi muutamista nuoruutensa -ystävistä, jotka niinkuin hänkin olivat sellaisiin seikkailuihin -antautuneet, ja hän huomasi kauhukseen, kuinka heidät aikaisemmin -taikka myöhemmin salaperäinen leppymätön käsi oli tavannut... Toista -oli ennenaikainen kuolema kohdannut hetkellä, jolloin hän rikkaana, -rakastuneena, onnellisena uhkui elämäniloa ja jolloin ero tuntui -katkerimmalta. Toista oli, hänen naimisiin mentyänsä, rangaistus -tavannut hänen lapsissaan, joista kaksi, hänen sydänkäpysensä, jo -oli manalle mennyt. Kolmas oli joutunut rappiolle, heittäytynyt -rikoksesta rikokseen ja oli paraikaa mitä häpäisevimmässä -oikeusjutussa osallisena. Entäpä naiset! Francis muisti heitä -äkkiä jos kuinka monta, jotka olivat kauan kadehditun, häpeällisen -elämänsä päättäneet kurjuuteen. Vaikkei hänellä ollut kristinuskosta -muuta jäljellä kuin kaihomielinen, alati epäilysten tukehduttama -halajaminen horjumattomaan uskoon, joutui hän tällä hetkellä, kun -hänelle äkkiä, niin monen esimerkin valaisemana, ylenluonnollisen, -hairahtumattoman oikeuden ennustus kajasti, samanlaisen -väristyksen valtaan, joka olisi hänen sieluansa ahdistanut, jos -viisitoistavuotisen usko vielä olisi ollut hänellä koskemattomana -tallella. Hänkin oli tuohon käsittämättömään syntiin langennut, ja -vieläpä raskauttavien asianhaarain vallitessa, koska nainen oli niin -nuori ja hän oli luullut olevansa hänen ensimäinen rakastajansa. -Hän oli häntä vietelläkseen hyväksensä käyttänyt sydämen hennointa -liikutusta, innostunutta hellyyttä kuolevata kohtaan. Hän oli -vielä onnelliseksi laskettava, jos hänen rangaistuksensa rajoittui -hänen nykyiseen tuskaansa, ja hänen mieleensä johtui eräs rouva -Scilly'n usein käyttämä raamatunlause, jota hän nyt kaupunkia kohti -kulkiessaan toisteli niinkuin uskovainen ainakin, ja ensi kerran hän -oivalsi, minkä verran pyhää kauneutta ja lempeätä anteeksiantamuksen -toivoa on tässä Vapahtajan käskyssä: - -"Ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua..." - - * * * * * - -Tuo päätös, joka oli hänessä kypsynyt hänen palatessaan tältä -oudolta kävelymatkalta ja levolle mennessään, päätös kestää -koettelemus, alistua kärsimykseen, ja alistua siihen laiminlyömättä -ainoatakaan nykyisistä velvollisuuksistaan, sentähden että hän oli -sen ansainnut, olisi toteutuakseen vaatinut vakavampaa, hartaampaa -uskoa. Tunteellisuuteen perustuva uskonnollisuus tuottaa yltäkyllin -noita jalomielisiä yrityksiä. Usko yksin voi antaa lujuutta ja -kantavuutta päätöksille, jotka ovat niin luonnonvastaisia kuin -tämäkin oli: tietää että muutaman askelen päässä oma lapsemme -hengittää ja liikkuu, tietää, ajatella, tuntea se ja kumminkin olla -pienokaista katselemattakin. Tämän päätöksen vaatima sydäntäsärkevä -tahdonlujuus piti kumminkin nuorta miestä pystyssä pitemmän aikaa -kuin hän itse olisi uskonutkaan, sentähden että hän jo alusta alkaen -niin järkähtämättömällä ankaruudella noudatti velvollisuutensa -käskyjä. Hän oli kyllä ymmärtänyt kiduttavien tutkistelemuksien -hetkinä, että vähinkin tinkiminen saattaisi hänet hukkaan. Hänellä -täytyi olla rohkeus katsoa syrjään, jos milloin kohtaisi lapsen. -- -Mikä hirvittävä, luonnoton rohkeus! -- Sillä isänrakkaus, kun se -kerran meissä syntyy, on kuin nälkä ja jano. Se vaatii ravintonsa, -vaatii tilaisuutta rakkaiden piirteiden katselemiseen, jos täytyy -loitolla pysyä, äänen kaiun kuuntelemiseen, jos hellyys ei saa -sanoihin puhjeta. Hänellä ei ollut lupa kuulla lasta mainittavankaan, -omaa lastansa, vaikka tiesi sen omakseen. Hänellä ei ollut oikeutta -nauttia tätäkään köyhää lohdutusta, lieventää palavan kuumeensa -tulta tälläkään vesipisaralla, jos hän tahtoi järkähtämättömästi -pysyä ehdottomassa uskollisuudessaan kihlattuansa kohtaan. Ja hän -alistui velvollisuuteensa pitkien, hänen mielestänsä loppumattomien -päivien kestäessä. Ja nuo päivät kuluivat sittekin, kului kaksi, -kolme, kului viikon päivät ja kahdenkin, niinkuin ne meiltä kuluvat, -kun olemme sitoutuneet noihin salaisiin uhrauksiin, jotka pisara -pisaralta sydänvertamme kuiviin vuodattavat. Francis'sta tuntui, -että hänen piti joka aamu uudelleen tulisella raudalla polttaa -edellisenä iltana vielä vereslihalla ollutta haavaa. Kiduttamalla -itseään hän onnistui viettämään kurjat päivänsä niinkuin ennenkin. -Aamulla hän nousi päättäen horjahtamatta pysyä viittomallaan -tiellä. Yhdeksän aikaan hän meni, niinkuin hänen oli ollut tapana -siitä asti kuin oli saapunut Palermoon, tuttuun ympyrähuoneeseen, -missä tiesi suloisen kihlattunsa odottavan. Sen ikkunoista hohti -yhtä kirkkaana häntä vastaan valoisa maisema turkoosinvärisine -taivaineen ja safiirinsinisine merineen. Valkeat palatsit kohosivat -vihreiden puutarhain keskellä, ja vilkasliikkeisissä satamissa -purjeiden valkoperhoset parveilivat alastoman vuoren punertavassa -varjossa. Sama loistava taivaanranta, joka oli hänen autuutensa -kehyksenä ollut, oli vieläkin hänen madonnansa lempeiden kasvojen -häikäisevänä taustana. Niinhän uskonnollisissa maalauksissaan -muinaiset mestaritkin avaavat hymysilmäisten neitsyeittänsä taa -pyhyyden pelkästä läsnäolosta jalostuneen maailman rajattomia -avaruuksia. Tämän vertauksen, jonka hän oli ennen onnensa aamuhetkinä -tehnyt, sen hän yhä vieläkin teki. Hänen vain tarvitsi päästä nuoren -tytön seuraan tunteakseen heti, kuinka paljon totuutta on tuossa -ylen tavallisessa liikuttavassa puheenparressa: rakastaa kaikesta -sydämestään. Hän ei enää armastaan kaikesta sydämestään rakastanut, -vaikka hänen rakkaudessaan oli kärsimyksestä yhä kiihtynyt -intohimo. Tämän intohimon rinnalle oli toinen intohimo kohonnut, -avonaisen, vuotavan, tulehtuneen haavan repäisevä särky, jonka hän -kaikilta salasi. Se teki hänelle entisen hurmauksen mahdottomaksi, -mahdottomaksi myöskin helpotuksen pelastavan huokauksen, johon koko -meidän tunne-elämämme sulaa lemmityn läsnäollessa. Hänen kykynsä -nauttia onnestaan oli, ellei kokonaan lamassa, ainakin heikontunut, -kituva. Olemuksensa silpomiselta oli hänestä tuntunut välttämättömyys -luopua Adèlesta, ja hän olikin todella kuin haavoitettu, joka ei -voi liikettäkään tehdä tuntematta haavansa tuskain kiihtyvän. -Aina tuosta aamukohtauksesta lähtien hän joutui päähänpiintymänsä -tuottaman kärsimyksen valtaan, kun hänen sielunsa, niinkuin ennenkin, -pyrki lähestymään Henrietteä. Hän ei voinut olla ajattelematta -tämän huoneen yläpuolella olevata toista salia, samanmuotoista -ja saman häikäisevän näköalan kirkastamaa, missä pikku Adèle -yksinäisessä aamiaispöydässään istui vanhan hoitajansa seurassa, -äitinsä nukkuessa sairaan raskasta unta väsyttävän aamuhetken -raukaisemana. Eroavaisuus näiden kahden asunnon välillä, jotka -olivat niin lähellä toisiaan ja sittenkin niin kaukana, vihloi -hänen sydäntänsä. Hän koetti karkoittaa tuskastuttavan piintyneen -ajatuksen ja onnistui hetkeksi. Mutta nopeasti se palasi. Kellon -yhtätoista käydessä melkein joka päivä hän seurasi kreivitärtä -ja Henrietteä heidän virkistysmatkoilleen. Kulkiessaan silloin -hotellin puutarhan ohitse hän näki aitausmuurin tuolta puolen -kohoavien eucalyptuspuiden kiiltävälehtiset oksat, jotka kalpean -vihreyden alta vivahtivat tumman sinipunervalle, ja korkeain palmujen -lehtitöyhdöt, joiden suojassa goottilaistyylisen, englantilaisen -kappelin katto kohosi. Silloin hän ajatteli, että lapsi kenties oli -siellä leikkimässä puutarhan käytävillä, puitten juurella, ja hän -vaipui kaihomielisien unelmien äänettömyyteen, lemmittynsä hellien -katseiden hyväilemänäkin. Ja kahta pahemmin tuo hellittämätön, -alati kiusaava ajatus häntä vainosi hänen toisen kävelyretkensä, -iltakävelynsä aikana, sillä niinä hetkinä häntä vapisutti pelko, -että hän äkkiä matkallaan kohtaisi pienokaisen, joka pelko oli -hänet vallannut heti rouva Raffrayen saavuttua Palermoon. Nyt kun -hän tiesi minkä tiesi, tuo pelko oli vielä yltynyt. Loppumattomilta -tuntuivat hänestä silloin Favorite-puiston käytävät, missä hän -tavallisesti asteli kahden kesken Henrietten kanssa, rouva Scilly'n -heitä odottaessa vaunuissaan, myötätuntoisuuden hymy huulilla. Vaikka -joulukuu oli jo puolivälissä, eivät heidän silmänsä näillä matkoilla -kohdanneet talven lehdettömiä aloja, sillä tässä äärettömässä -tarhassa olivat kaikki puut alati viheröitseviä. Ken ei ole tällaisen -katoamattoman vihannuuden synkkää, masentavaa vaikutusta kokenut? -Tässä puistossa aika ajoin kaikuvat torven toitotukset tuntuivat -yhä lisäävän sen surunvoittoista, lintujen laulua kaipaavata -äänettömyyttä. Nuo yksitoikkoiset, sydäntä vihlovat toitotukset, -jotka saivat alkunsa eräältä harjoituskentältä ja kertautuivat -loppumattomasti jylhän Pellegrino-vuoren seinämistä ponnahtaneissa -kaiuissa, lisäsivät Francis'ssa sitä ääretöntä alakuloisuutta, joka -aiheutui muutamista Henrietten lausumista sanoista. Nuori tyttö -lempeässä viattomuudessaan puhui pitkään kihlatulleen tulevaisuuden -toiveistaan, vastaisesta kodistaan, yhteiselämästään Francis'n -kanssa. Kaikki hänen vienon ja suoran sielunsa unelmat edellyttivät -perheen muodostamista. Olihan Francis itsekin, unelmissansa -luodessaan tulevan perheonnensa romaania, vastustelematta antautunut -samanlaisille toiveille, ajatellut mielihyvällä itse jatkuvansa -lapsissaan, joiden hennoissa piirteissä hän voisi huomata osan -omasta itsestään yhteensulaneeksi rakkaan vaimonsa piirteihin. -Miksikä ei tuo vastaisen kodin haavekuva enää voinut hänelle -ilmestyä näyttämättä hänelle heti toista lasta, joka, vaikka olikin -hänen omansa, tuntui häneltä ainiaaksi kieltävän kodin sulouden -nauttimisen? Tälle toiselle hänen ei ollut koskaan lupa kuiskata -noita sanoja: "oma lapseni", jotka olivat hänen korvissaan soineet, -hänen viettäessään kauhean yönsä Monrealen teitä harhaellen, ja -jotka hän kenties muille sanoisi, muille, joilla ei ollut enemmän -oikeutta siihen kuin herttaisella pikku Adèlellakaan. Isänäolon -tieto oli hänessä nyt yhtä horjumaton kuin hänen päätöksensä pysyä -järkähtämättömänä kerran suunnittelemassaan käytöstavassa. Yhdeksän -vuotta hän oli epäröinyt, milloin uskonut, milloin epäillyt; -mahdoton oli hänelle nyt sellainen hapuileminen. Hän oli nähnyt ja -hän uskoi. Mikä sallimuksen oikku, että hänen nyt oli uskominen, -kun olisi suonut voivansa epäillä, sen sijasta että hänen ennen oli -täytynyt epäillä, kun uskossa olisi ollut niin suurta suloutta!... -Nuo ajatukset häntä alinomaa kiusasivat, kouristivat, kiduttivat. -Hän katsoi Henrietteä manataksensa pois painajaisen -- turhaan! -Yhä selvemmin hän vain huomasi temmeltävien tunteittensa kauhean -ristiriitaisuuden. Ne vainosivat häntä hänen kotiinkin palattuansa, -hiljaisen illan pitkinä tunteina. Olipa että hän kihlatulleen luki, -istuen matalalla jakkaralla hänen polviensa ääressä, taikka että tämä -hänelle pianolla soitti lempisäveltäjiensä teoksia, olipa että he -kaikki kolme hiljaa, tuttavallisesti, rauhallisesti keskustelivat, -aina, määrähetkinä painajainen ilmestyi... Mitä mahtoikaan tehdä -pienokainen tällä hetkellä? Ja taas, niinkuin aamusellakin, hän -luuli näkevänsä lapsen, näki tämän juoksevan äitinsä luo ennen maata -menoaan, katselevan sairasta suurilla viattomilla lapsensilmillään, -joissa kumminkin salaperäinen onnettomuuden aavistus kajasti. Että -pikku tyttö leikkiessäänkin ajatteli äitinsä tuskallista yskää, se -kai merkitsi, että jokainen noista yskänkohtauksista oli saanut -valtavan vastakaikunsa hänen sydämessään. Pelkäsikö pienokainen -ainoan turvansa maailmassa ennen pitkää murtuvan? Ja hänen isänsä -ei ollut siitä tiedoton. Elossa hän oli. Isällä oli miehen tarmokas -suojelijankäsi, jota lapsen kenties kohtakin olisi tarvis, ja tuo -isä ei voinut mitään hänen hyväkseen. Hänen täytyi päinvastoin -yhä enemmän koota esteitä heidän välillensä, jottei omaa arvoansa -alentaisi. Kunnia vaati, että hän tytärtänsä kohtaan käyttäytyisi -niinkuin ei hänellä olisi aavistustakaan ollut hänen syntyperästään. -Jumala, mikä kamalan rakkauden kamala loppu! - - * * * * * - -Kauanko olisi Francis'lla kestänyt tahdonlujuutta sellaiseen -kieltäymykseen? Kenties kuukausiakin, ellei odottamaton tapaus -olisi äkkiä kumonnut hänen päätöksensä mahdottomuuksiin perustuvaa -rakennusta. Hän uskoi niin lujasti olevansa oikeassa, että, kun -hän näinä päivinä, myrskyisimpinä, mitä oli kokenut sittenkuin -hänen ja Pauline Raffrayen välit katkesivat, kaksi kertaa sattui -tämän viimeksimainitun ja hänen lapsensa kanssa vastakkain -porraskäytävässä, hän uskalsi kääntää pois päänsä ja olla heihin -katsomatta. Mutta joskin hän rohkealla kestävyydellä suoritti -taistelunsa tositapahtumia vastaan, tunteitansa hän ei kyennyt -vastustamaan. Kaikesta huolimatta hän ei edes koettanutkaan, niinkuin -hänen kunniansa olisi vaatinut, iskeä itse juureen kiinni, kitkeä -pois sairaloisen isänrakkautensa tainta, jonka hän sydämessään -tunsi varttumistaan varttuvan. Ja olisiko se edes ollut hänelle -mahdollistakaan? Hän oli niitä intohimoisia, mutta periaatteita -noudattavia luonteita, jotka luulevat tyydyttävänsä omantuntonsa -pakottautumalla johonkin erityiseen menettelytapaan, mutta jotka -sisällisesti rikkovat, antautuen hillittömien mielikuviensa, -rikoksellisten tunnehurjistelujensa valtaan. Sellaiset luonteet -pystyvät niinkuin Francis'kin vuosikausia pysymään hurjasti -rakastamastaan naisesta erillään, kun sitävastoin ovat kykenemättömät -hetkeksikään hallitsemaan tämän rakkauden heissä tuottamia -sisällisiä häiriöitä. He noudattavat tapojen siveyttä, sydämen -siveyttä noudattamatta -- omituinen luonnottomuus, joka ennemmin -tai myöhemmin päättyy sekä tapojen että sydämen yhtäläiseen -turmelukseen. Tekomme mukautuvat aina lopuksi ajatustemme mukaan, -ja näitä viimeksimainituita meidän ennen kaikkea tulee hallita. Jos -Francis olisi pikku Adèlea kohtaan menetellyt samoin kuin ennen -rakastajatartansa kohtaan, paennut hänen luotaan, ehdottomasti -eronnut hänestä, niin hänellä kenties olisi ollut oikeus antautua -liikutuksiensa valtaan, hän kun varmaan olisi tietänyt, ettei mikään -uusi sattuma tulisi koskaan viettelemään hänen tunteiden uuvuttamaa -sydäntänsä. Mutta erikoiset olosuhteet, jotka häntä sitoivat, -tekivät hänelle sellaisen eron sangen vaikeaksi, vaikka hän kyllä -itsekin mielessään myönsi, että se olisi suuresti helpottanut -hänen tuumansa toteuttamista. Ja olihan hänen sitäpaitsi piakkoin -palattava Ranskaan; matkapäiväkin jo oli määrätty tammikuun -viidenneksikolmatta. Eikö hänen, salaisista mielen liikutuksistaan -huolimatta, ollut siihen asti kestäminen, sitä suuremmalla syyllä, -kun joulukuu jo lähestyi loppuaan ja pienimpienkin kauppapuotien -ikkunoissa loistava lapsellinen tervehdys: _Viva Cesu Bambino_ -läpi kaupungin julisti odotetun juhlan tuloa. Muistot, joita tuo -lasten juhla hänessä herätti, olivat hänelle uutena alakuloisuuden -lähteenä. Kuinka hän olisi voinut arvata, että hän sitoumuksestaan -luopuisi, ennenkuin joulu oli lopussa, ja että syynä siihen olisi -yksinkertaisesti Continentalin englanninkiihkoisen isännän oikku. -Tuo gentlemanni, josta Francis usein oli pilkaten sanonut: -- -"Pistäisipä minun joskus päähäni ruveta pukeutumaan englantilaisesti, -niin kyllä tuo hölmö minut siitä taudista parantaisi", tuli itse -tietämättään, kohtalon narripelissä näyttelijänä esiintyessään, -syöksemään onnettoman valheen ja petoksen pelottavaan kuiluun. -Kavaljeeri Francesco Renda oli nimittäin tavakseen ottanut viettää -_Christmas_-juhlaa pystyttämällä suurimpaan saliinsa hotellin -brittiläisten ja itävaltalaisten asukkaiden iloksi suunnattoman -suuren joulukuusen, jonka kaikki oksat olivat palavia kynttilöitä -täynnä. Näytelmäkappale, joka useimmiten oli enemmän tai vähemmän -paikallista laatua, täydensi juhlaa. Tänä vuonna hän oli tähän -toimeen vuokrannut erään noita neapelilaisia laulajajoukkoja, joita -Sorrentossa ja Amalfissa käyneet liiaksikin tuntevat. Kun Henriette -Francis'lle näytti noita kolmea pääsylippua, jotka diplomaattinen -don Ciccio, vainuten älykkäänä etelämaalaisena nuoren miehen tekevän -hänestä pilkkaa, oli hänen poissaollessaan tuonut, hän ei voinut olla -sanomatta: - --- "Miksei! Mennään vaan kuuntelemaan: _Funiculi, funicula_... Sepäs -vasta hauskaa!..." - --- "Kenties ette tahdo sinne tullakaan?"... oli Henriette vastannut, -alistuen heti lempivänä naisena, joka tahtoi säästää rakastettunsa -pienimmältäkin rasitukselta. Miksikä Francis päinvastoin väitti, että -heidän oli kaikkien mentävä gentlemannin kutsuihin? Olisihan hänen -kumminkin pitänyt arvata, että, koska tuo joulukuusi (_X-mas tree_), -niinkuin etehisen seinässä olevassa ilmoituksessa sanottiin, oli -etenkin lapsia varten, rouva Raffrayekin arvattavasti veisi pienen -tyttärensä sinne. Ja hän ajattelikin sitä, mutta luuli olevansa -niin luja, ettei hänen tarvinnut tuota mahdollisuutta pelätä. -Hänenhän vain tarvitsi kääntää pois silmänsä, niin asia oli sillä -hyvä, ja niinmuodoin hänen ei tarvinnut kieltää kihlatultaan tuota -vähäistä huvitusta, joka näkyi nuorta tyttöä houkuttelevan, vaikka -hän kyllä heti olisi suostunut siitä luopumaan. Kun Francis siis -jouluiltana astui juhlapukuisia muukalaisia vilisevään, pieneen -salonkiin, jonka keskellä säteili kirjavien kynttilöiden ja lyhtyjen -valaisema, jättiläiskokoinen joulukuusi, hän oli jo valmistautunut -kestämään uutta kidutusta. Mutta hän ei tullut ajatelleeksi, että -Francesco Renda, kohteliaisuudessaan ryhmittäen vieraitaan heidän -kansallisuutensa mukaan, määräisi rouva Scilly'lle ja Henriettelle -heidän paikkansa juuri Pauline Raffrayen ja hänen tyttärensä viereen!... -Niin, todellakin, tuossa vasemmanpuolisessa nurkassa, minne -heidät saattoi muhkea don Ciccio, joka oli puettuna Carlton-klubin -täsmällisimpien jäsenten tapaan, kielovihko napinlävessä, siinä -istui heitä varten varattujen kolmen tyhjän nojatuolin vieressä -eräs lapsi, ihmeissään katsoen komeata kuusta, ja lapsen vieressä, -pyhävaatteihinsa puettuna, sama vanha uskollinen hoitajatar, jonka -Francis tuona muistettavana aamuna oli nähnyt eucalyptuspuun juurella -sukkaa kutomassa. Ja pienokainen oli Adèle Raffraye, hänen oma pikku -Adèlensa. Nyt Henriette jo istuutui tuolille, joka oli lasta lähinnä, -rouva Scilly osoitti Francis'lle keskimäisen paikan ja asettui itse -hänen toiselle puolellensa. Eikä Pauline -- taudinkohtaus kai oli -estänyt häntä tulemasta -- ollut siellä vihattavalla läsnäolollaan -yllyttämässä häntä taisteluun vaarallista ja hirveätä kiusausta -vastaan. - - - - -VI. - -JOULUKUUSEN YMPÄRILLÄ. - - -Vastatulleiden nostama hälinä ei hetkeksikään saanut pikku -Adèlen silmiä irtautumaan loistavasta taulusta, joka avautui -hänen eteensä. Ihmeiden satumaista maailmaa oli lapselliselle -mielikuvitukselle komea joulukuusi, jonka synkkien oksien suojassa -kellui sadottain kirjavia ja loistavia palloja, samoin kuin maassa -istuvien neapelilaisten soittajien kirjava ryhmä. Miesten raitaiset -lakit ja punaiset, keltaiset tai siniset vyöt, heidän pukunsa -teatterikoristeet ja heidän omituiset soittokoneensa, naisten -hiusasut, suunnattoman suuret metalliset neulat ja kirkasväriset -samettihameet, kaikki nuo muukalaisuuden sangen yleiset silmänherkut -ihastuttivat yhtä paljon pikku tyttöä kuin hänen hoitajaansakin, -ja he muodostivat itse tietämättään paljon viehättävämmän näyn, -lapsi ja halpa palvelijatar, jonka uurtuneet, nöyrät kasvot -hymyilivät pienokaisen hentojen, herkkien, elämän uutuudesta -innostuneiden kasvojen vieressä. Äkkiä kumminkin lapselta viattoman -innostuksen lumous hälveni, ja hän heräsi todellisuuden kovan kouran -kosketuksesta. Hänen katseensa näet sattui viereisiin, vastikään -tyhjiin nojatuoleihin, missä nyt istui vieraita ihmisiä, jotka -olivat hänen kuulemattaan sinne tulleet. Ujouden vavahdus kohotti -veren hänen poskilleen, ja vaistomaisesti hän painui hoitajansa -puoleen tuolla aran otuksen liikkeellä, joka oli hänelle ominainen. -Sellaisina hetkinä hän kallisti sievän päänsä, ja hänen suurissa, -ruskeissa silmissään päilyi rypistyneiden kulmakarvojen alla -tuskaisesti säikähtynyt ilme. Hänen päänsä torjuvassa asennossa -oli silloin hiukan puolustusasemaan asettuneen antiloopin vauhkoa -siroutta. Huomatessaan lapsen vaistomaista luulevaisuutta ilmaisevan -liikkeen neiti Scilly, joka satunnaistuttavan hyväntahtoisella -hymyllä oli tervehtinyt vanhaa Annettea, kääntyi Francis Nayrac'in -puoleen sanoen: - --- "Tuossahan on taannoinen pikku ystäväni, tiedättehän, se joka -niin sievästi puheli sairaalle nukelleen... Katsokaapas häntä, -salaa, jottei hän kokonaan joutuisi hämilleen, ja sanokaa, eikö hän -hämmästyttävästi muistuta sisarenne lapsuudenkuvaa? Vieläkin enemmän -nyt, kun hänellä ei ole hattua päässä..." - --- "Hämmästyttävästi...", toisti Francis vapisevalla äänellä. -Vastustamattomasti hänen päänsä kääntyi lapsen puoleen. Oi, niin -kauan kuin lempiviä sydämiä on olemassa, mikä viisaus voi heissä -voittaa katsomisen tarvetta, tuon katsomisen, joka lempeimmän -runoilijankin mukaan oli Orfeuksen anteeksiantamaton rikos. "Hän -kääntyi, sydän voitettuna", sanoo tuo kaihomielinen Virgilius... -ja samoin Francis'kin, sydän voitettuna, loi katseensa lapseen. -Liikutus, joka oli hänet vallannut heti hänen tultuansa ja -huomattuansa missä vaarallisessa paikassa hänen oli iltansa -vietettävä, olisi epäilemättä näyttänyt sangen omituiselta hänen -tovereistaan. Mutta rouva Scilly ja Henriette olivat tämän ensimäisen -hetken hälinässä ikäänkuin huumeessa äänekkäiden keskustelujen -kohinasta, valojen häikäisevästä loisteesta, koko tämän tilaisuutta -varten näytelmähuoneeksi järjestetyn salin kirjavasta hyörinästä. -Nyt kun neiti Scilly kykeni huomaamaan sulhasensa tavattoman -mielenliikutuksen, oli aivan luonnollista, että hän selitti sen -vainajan muiston aiheuttamaksi. Ja totta olikin, että Francis -vainajan muistosta heltyi, antautuessaan katselemisen vihlaisevalle -hekumalle, jonka hän oli itseltänsä niin tunnollisesti kieltänyt. -Istuen hänen edessään, profiili melkein pois käännettynä, pikku tyttö -näytti hänelle kultakiharain kehystämän posken hienot piirteet. Hän -oli valkoisiin puettu. Yksinkertainen musliininen poimukaulus ympäröi -hänen hentoa kaulaansa, kohottaen sen erikoisen hienoa kalpeutta, -jota Henriette kerran oli verrannut vaalean ruusun sisälehtien -kellertävään kalpeuteen. Tuo kelmeä väri oli liikuttavassa -sopusoinnussa suun haaveilevan, miltei katkeran ilmeen kanssa, kun -ei hymy raittiita huulia vilkastuttanut. Koko hänen olemuksensa -tuntui uinailevan itsetiedottoman kaihomielisyyden viihdyttämänä. -Aviorikoksesta syntyneitten lapsien kasvoissa on usein sellaisen -ennenaikaisen alakuloisuuden ilme! Heidän silmäteräinsä pohjalla -piilee jäännös kauhua, tunnonvaivojen uhkaavan koston kauhua, -joka on täyttänyt heidän äitiensä mielen. Luulisi melkein, että -heidän vaistonsa aavistaa, arvaa heidän rikoksellisen syntyperänsä -surkeuden ja valheen. Ja kumminkin, huolimatta katseen arveluttavasta -syvyydestä, Adèlen kehitys tuntui olevan hänen ikäisensä lapsen, -jonka mieli iloisesti hykähtää vähimmänkin huvituksen tarjoutuessa ja -jonka sielu on täynnä itseperäistä, välitöntä, melkeinpä eläimellistä -elämäniloa. Sillä tuskin olivat soittajat alkaneet esiintyä, mikä -viulua vinguttaen, mikä mandoliinia helisyttäen, mikä kastanjettia -naksuttaen, mikä tanssien tai ilvehtien, niin väri alkoi kohota -pienokaisen poskille, loiste hänen silmiinsä, hymy hänen huulilleen, -ja koko hänen olemuksensa värähteli ja muuttui. Sitä myöten kuin -lapsi näin antautui tunteittensa valtaan ja hänen nuoren luonteensa -eri ominaisuudet hänen käytöksessään vähitellen ilmenivät, Francis -yhä enemmän pääsi huomaamaan niitä sukulaisuuden siteitä, jotka -niin piirteiden kuin sielunkin puolesta yhdistivät pienokaista -sisar vainajaan. Hänen mielikuvituksessaan nuo kaksi kuvaa, hänen -muistoissaan säilynyt ja sen todellisuudessa liikkuva varjokuva, -ikäänkuin sulivat yhteen ja tekivät häneen taas saman, melkein -ylenluonnollisen ihmeen vaikutuksen kuin ensi kerralla puutarhassa. -Hänen kaukaisten jouluaattojensa suloinen leikkitoveri palasi henkenä -hänen luokseen, sekoittuakseen, ruumiintuakseen tuon herttaisen -lapsukaisen heikkoon ruumismajaan, jonka hän, Francis, kietoi, sulki -katseeseensa, niinkuin hän olisi tahtonut sen syliinsä sulkea. Mutta -siinä oli, tuon hänen verestänsä syntyneen ruumiin ja hänen oman -sykkivän sylinsä välillä tällä hetkellä aineellisestikin toinen -- -mikä tuskallisen sattuva symboli hänen nykyisestä kohtalostaan! Se -mikä hänelle oli maailmassa kalleinta, rakkahinta, oli tuossa hänen -vieressään, katsoi häntä vastaan kahden silmistä. Miksikä hän ei -voinut heitä toisiinsa yhdistää, heitä toisilleen antaa, toisen -sydäntä toiseen liittää niinkuin lasta äitiinsä, niin että hänen oma -rakkautensa, yhdistyen heissä ja heidän keskinäisestä hellyydestänsä -eläen, suurempana ja kirkkaampana palaisi! Mieletön unelma, samalla -kertaa viaton ja rikoksellinen hulluudessaan, unelma, joka jo -ennenkin oli hänen hourailevaan mieleensä johtunut!... Se vainosi -häntä tässä juhlasalissa hellittämättä, jäsen vaikutusta yhä lisäsi -hänen viimeaikainen itsensähillitsemisjännityksensä, niin että hän -unhotti missä oli ja minkä levottoman valvonnan alaisena, unhotti -että istui kihlatun morsiamensa ja hänen äitinsä välissä, ja hän oli -niinkuin unesta heräävä, kun kuuli tutun äänen hiljaisen kuiskeen ja -säpsähtäen horroksistaan näki Henrietten puhtaiden immenkasvojen, -elpymistoiveittensa ainaisten virittäjäin, kääntyvän hänen puoleensa: - --- "Minä näen että te kärsitte", sanoi Henriette. "Tuo pikku tyttö -muistuttaa teitä liiaksi sisarestanne. Tahdotteko että menemme pois?" - --- "En", vastasi Francis, pakottautuen hymyilemään, "se on jo -lopussa. Tiedättehän, tuo muisto on aina ollut arka kohta..." - --- "Rakas Francis!..." sanoi Henriette, ja hänen suorissa -sinisilmissään oli niin paljon hienotunteista osanottoa, että -Francis'n täytyi katsoa pois. Hän oli siis uudestaan, kaikista -päätöksistään huolimatta, valheiden kirottuja teitä astumassa. -Kaksinkertainen oli hänen valheensa, kun hän myönsi liikutuksensa -aiheutuvan Henrietten edellyttämästä jalosta herkkätunteisuudesta, -suostuen samalla ottamaan vastaan nuoren tytön lempeätä sääliä, -joka hänestä tuntui suloiselta, vaikka sen olisi pitänyt häntä -kauhistuttaa. Hän oli niin suuresti säälin tarpeessa, halusi niin -kiihkeästi antautua riehuvien tunteittensa valtaan, että hän vielä -toisenkin kerran kielsi, kun rouva Scilly ehdotti, että he lähtisivät -pois. - --- "Ei teidän tarvitse jäädä tänne minun tähteni", sanoi tämä; -"ovathan nuo neapelilaiset laulut minusta aina miellyttävät, mutta -joka yhden tuntee, tuntee kaikki..." - --- "Nämä ovat, kumma kyllä, melkein uusia", vastasi nuori mies, "ja -soittajat ovat koko taitavia, mikä on vielä kummempaa. -- Ja sitten, -mikä näyttelijäkyky! Se täytyy minunkin myöntää!... Katsokaapa -tuota paksua tuossa; mikä ulkokullatun roiston leveä naama! Ja entä -tuo laiha, jäykkäkasvoinen veitikka, jonka liikkumattoman vakava -ilme tekee niin hullunkurisen vaikutuksen!... Varmaankin he ovat -samanlaisissa hotelleissa laulaneet tuhansia kertoja, ja sittenkin -he tuntuvat todenteolla huvittelevan omastakin puolestaan. Ja yleisö -on näyttelijäin arvoinen... Englantilaisia, jotka suvaitsevat -alentua neapelilaisten juhlamenojen katsojiksi. Siinä ilmenee koko -tuo ylenkatse ja koko tuo ihailu, jota pohjoismaalaiset tuntevat -etelän asukkaita kohtaan... Tuo vanha myssypäinen lady tuolla -oikealla, jonka poskissa on neljän portviininjuojapolven punaista -pulleutta, kuinka hänen arvokkaisuutensa sulaa noitten maankiertäjäin -virnistyksistä!... Oivallista kerrassaan..." - -Kauan hän näin puheli vilkkautta teeskennellen todistaakseen äskeisen -levottomuutensa kokonaan hävinneeksi. Innostuneella haastelullaan -hän ei tahtonut pettää ainoastaan luottavaisia tovereitaan, -itseään hän varsinkin tahtoi pettää, tyynnyttää hurjasti sykkivän -sydämensä. Mutta lakkaamatta hänen puhellessaan hänen silmänsä -palasivat pieneen tyttöön, ja äkkiä, sattumalta tämäkin katsahti -häneen. Ensimäisen kerran nuo vienosti punertavat kasvot kääntyivät -häneen päin ja raikkaan ruskeat silmät loivat selkeän katseensa -häneen -- tarkoituksetta, rauhallisesti, niinkuin Paulinekin -oli häntä sinä muistettavana aamuna katsonut. Sitten tuo katse -siirtyi yhtä luontevasti, yhtä rauhallisesti katsojariviin heidän -takanansa, palatakseen jälleen joulukuuseen ja soittajiin, aina yhtä -levollisena, yhtä selkeänä. Tiesihän Francis liiankin hyvästi, ettei -hän ollut Adèlelle sen enempää: muuan vieras vain, johon lapsi ei -kiinnittänyt eikä voinutkaan kiinnittää mitään erityistä huomiota. -Miksikä tuo täydellinen välinpitämättömyys niin tuskallisesti viilsi -hänen sydäntänsä, miksikä se tuntui hänestä kovemmalta kaikkia -muita iskuja, jotka häntä näinä surun viikkoina olivat kohdanneet? -Mitä hän tuolta pikku tyttö paralta toivoi, koetettuansa pitkien -vuosien kestäessä niin suurella vaivalla ja kestävyydellä pyyhkiä -hänet pois elämästään? Kuvitteliko hän, että jonkunlainen hellyyden -suggestioni virtaisi hänen silmistään tarpeeksi valtavana herättämään -pienokaisessa veren äänen, joka tällä hetkellä, mahtavampana kuin -koskaan ennen, hänen omassa sydämessään huusi? Isyyden vaisto, -joka niin voimakkaasti, niin äkkiä oli hänessä herännyt, tuotti -hänelle melkein fyysillistä kärsimystä. Tuskin hän koskaan saisi -omalta lapseltaan edes tuota kesytetyn vieraan sympatiaa, jota tämä -näkyi osoittavan neiti Scilly'lle. Henriette oli ollut oikeassa, -kun kerran oli sanonut omistavansa taikakeinon, joka hänelle avasi -pienokaisten sydämet. Varovaisempana tällä kertaa kuin viimein -nähdessään lapsen puutarhassa hän ei nyt liian nopeasti lähestynyt, -vaan antoi pikku pelkurille aikaa tointua, salaa tutkia ja -arvostella, kunnes viimein kokonaan hänet voitti kauneuteen yhtyneen -suloutensa vastustamattomalla ja sulattavatta viehätysvoimalla. -Tuon viehätyksen toimittama valloitus kävi huomattavaksi pikku -Adèlen muuttuneessa asennossa, josta pinnistys vähitellen lauhtui. -Hän ei enää kyyristynyt nojatuolin nurkkaan, johon hän oli vieraat -huomatessaan vetäytynyt, ikäänkuin hakeaksensa hoitajaltansa turvaa. -Hänen hento vartalonsa oli taas kohonnut ja uskalsi vapaasti -liikkua. Nähtävästi ujous ei enää hänen henkeänsä ahdistanut. Pari -kertaa, jonkun laulajan liian hullunkurisen kujeen johdosta, hän -nauroi samaan aikaan kuin vieressä istuva nuori tyttökin, ja saapui -hetki, jolloin he rupesivat toisilleen puhumaan. Lapsen puolesta -lähestyminen tapahtui pienen antiloopin sirolla liikkeellä, kun -se varovasti suostuu lähestymään tuoresta lehtiannosta tarjoavaa -kättä, jota se ensin on säikähtyneenä paennut. Kuinka hyvältä olisi -Francis'sta tuntunut Henrietten salaperäinen viehätysvoima, elleivät -olosuhteet olisi olleet niin tukalat. Nyt se vain lisäsi hänen -kurjuuttansa, näyttäen hänelle miten olisi voinut olla ja syösten -hänet vielä syvemmälle mielenliikutuksien ristiriitaan. Kun hän -salli tunteittensa siinä määrin kiihottua tämän lapsen suloudesta, -niin hän samalla suostui nielaisemaan uuden annoksen sitä myrkkyä, -josta koko hänen ruumiinsa paloi, raiskasi siveytensä ja kunniansa, -raiskasi rakkautensakin. Ainakin hän tunsi itsessään vähenevän -tuon rakkauden onnelliseksi-tekemisen voiman. Ja ihastuksella, -epätoivolla, uteliaisuudella ja kauhulla hän jäi kuuntelemaan noiden -kahden keskustelua, joka jatkuessaan kävi yhä ystävällisemmäksi ja -tuttavallisemmaksi. - --- "Oletteko koskaan nähnyt näin kaunista joulukuusta?" virkkoi neiti -Scilly. - --- "Ei toki koskaan", vastasi kiireesti vanha Annette, mutta -hämmästyi suuresti, kun huomasi pikku neitinsä äkkiä muuttuvan -puheliaaksi vierastenkin seurassa, sillä Adèle vastasi samalla aikaa: - --- "En, en niin kaunista, mutta olen kumminkin nähnyt sangen -kauniita... Viime vuonna äiti puki kuusen viidellekymmenelle pikku -tytölle. Siitä minä pidin vielä enemmän kuin tästä... Ensiksikin", -jatkoi hän, katse kaukana, "se oli kotona, ja oli lunta..." - --- "Ja sitten olitte pikku ystävänne seurassa...", sanoi Henriette. - --- "Niin", vastasi vilkkaasti lapsi, "olin Françoisen, Annetten -sisarentyttären kanssa." - --- "Entä muut pikku tytöt?" kysyi neiti Scilly. - --- "Muutko? Nehän ovat vain leikkitovereita", vastasi pienokainen, -"kun sitä vastoin Françoise, hän on niinkuin äiti ja niinkuin -Annette. Hän ei voinut tulla meidän mukaamme. Hän on niin köyhä. -Hänen täytyy tehdä ulkotyötä pellolla ja niityllä. Kun hän kasvaa -suureksi, niin hän saa tulla kartanoon asumaan ja minä otan hänet -aina mukaani matkoilleni." - -Hänen silmänsä loistivat, kun hän näin hymysuin esitti lapsellisen -tuumansa, missä oli sitä vilpitöntä hyväntahtoisuutta, joka jo elämän -sarastaessa osoittaa laajatunteista ja jalomielistä luonnetta. -Henriette kääntyi Francis'hin sanoakseen hänelle puoliääneen: "Kuinka -hyvin näkee että hänellä on jalo äiti!..." ja hän sulki käteensä -pikku naapurinsa käden, joka hyväily sai veren kohoamaan tämän -kasvoille. Lapsi hymyili, yhä vielä hiukan hämillään, mutta sangen -ystävällisesti, ja nyt Henriette jo häneltä kysyi: - --- "Toivon, ettei äitinne ole sairaampi, koska hän ei ole tullut -tänne..." - -Tämä kysymys sammutti heti hymyn pikku tytön huulilta. Varjo synkisti -hänen henkeviä kasvojaan, joissa kaikki hänen ajatuksensa kuulsivat -niinkuin veri sinisessä suoniverkossa hänen kauniilla ohimoillaan. -Hän vastasi: - --- "Kiitos, hyvä rouva, äiti on voinut paremmin näinä viime päivinä. -Mutta eilen hän hiukan vilustui ja tänään hän on ollut hyvin väsynyt. -Hän ei tahtonut pidättää minua luonaan. Hän pelkää aina, että minun -on Palermossa ikävä ja että kaipaan Molamboz'ta. Se onkin totta. -Pidän paljon kotiseudustani, mutta olen mieluummin täällä hänen -kanssaan..." - --- "Saatte nähdä, kuinka nopeasti tämä kaunis aurinko hänet -parantaa", sanoi Henriette, joka katui että oli näin lapsen mieleen -johdattanut rouva Raffrayen kuvan, vaikka näki, kuinka herkkä hän -oli vähimmillekin liikutuksille. "Minunkin äitini oli hyvin sairas, -kun tulimme tänne. Ja katsokaa nyt, kuinka hän voi hyvin..." Sitten, -jottei uudestaan pahoittaisi pienokaisen mieltä, hän koetti siirtyä -toiseen asiaan, sanoen: "Minun täytyy pyytää teitä sanomaan minua -neiti Henrietteksi eikä rouvaksi. Tahdotteko?..." - -Adèle ei näyttänyt kuulevan tätä loppulausetta, niin oli hän vajonnut -tarkastamaan rouva Scilly'n kasvoja, joita hän tällä hetkellä tutki -intohimoisella uteliaisuudella. - -Oli sangen helppo arvata miksi. Lapsi vertaili kreivittären kasvoja -niihin kasvoihin, jotka olivat hänelle kalleimmat maan päällä. Hänen -hellyytensä tuntui häntä opettaneen -- niinkuin tällä iällä joskus -sattuu -- huomaamaan terveyden vaaroja, joita hänen järkensä ei -kyennyt tajuamaan. Sittenkin hän oli kuullut kaikki, sillä hän jatkoi -hetken aikaa vaiettuaan: - --- "Anteeksi, neiti, onko teidän äitinne ollut kauan vuoteen -omana?..." - --- "Viikkomääriä", vastasi Henriette. - --- "Anteeksi vieläkin", jatkoi lapsi, "tuntuiko tästä hyvin -kylmältä?..." Ja hän osoitti rintaansa. - --- "Tuntui kyllä", sanoi Henriette. - --- "Ja ryittikö paljon yöllä?" - --- "Paljon." - --- "Ja kuinka kauan hänen on täytynyt olla Palermossa -parantuakseen?..." - --- "Ei ole kahtakaan kuukautta siitä kuin läksimme Parisista..." - -Lapsi vaikeni uudelleen. Mitä hän mahtoikaan mielikuvituksessaan -hautoa, laulajien jatkaessa kujeitaan ja heitellessä matkailijain, -joutilaitten ja sairaitten jokapäiväiselle seuralle tuota hehkuvaa, -elinvoimaista innostusta, joka kaikesta huolimatta kaikuu Vesuviuksen -tuhkansekaisesta hiekasta puhjenneissa kansanlauluissa. Pikku tyttö -tuntui kadonneen kauas tästä näytäntösalista, unhottaneen sekä -yleisön että soittajat. Mutta niinkuin ainakin, kun kuulemme soittoa -sitä kuuntelematta, sävelet kietoutuivat hänen unelmiinsa, lisäten -niiden itsetiedotonta haaveilevaisuutta, samoin kuin ne Henriettessä -lisäsivät säälin tunnetta. Nuori tyttö katui syvästi, että oli -kosketellut lapsen ennen aikojansa kehittyneen herkkätunteisuuden -liian arkaa kohtaa. Nuo samat sävelet saivat myöskin Francis'in -liikutuksen kohoamaan äärimmilleen. Hän oli kuullut joka ainoan sanan -tuosta lyhyestä keskustelusta ja kauhistuen oli hänkin huomannut -lapsen sydämen aikaisen kypsyyden. Hän oli nuo tunteet omiksensa -tunnustanut, ja ollen kokonaan perinnöllisyysajatusten vallassa hän -ei voinut olla huomaamatta, että hän oli pienokaiselle, tämän oman -suvun piirteiden lisäksi, isänperintönä luovuttanut sairaloisen -herkkätunteisuuden turmiollisen lahjan. Francis ja hänen sisarensa -olivat kumpikin Adèlen iällä niin paljon siitä kärsineet, sillä -heidän sielunsa niinkuin hänenkin oli ikäänsä nähden liian aikaisin -kypsynyt. Ja ketä lapsi sellaisella sairaloisella, äkkikypsällä -hellyydellä rakasti? Äitiä, joka ansaitaksensa lapseltaan sellaisen -rakkauden epäilemättä oli sen arvoinen. Francis tiesi omasta -kokemuksestaan, että herkkätunteiset luonteet eivät ole helposti -voitettavissa. Vähimmästäkin asiasta he loukkaantuvat ja sulkeutuvat -kuoreensa. Kiivas sana, aiheeton syytös, kärsimätön kohtelu saa -heidät peräytymään, ja meidän käy melkein mahdottomaksi uudelleen -voittaa heidät, kun läheisyytemme heti heille palauttaa mieleen -karvaan mielenahdistuksen. Adèlen jumaloitseva hellyys rouva -Raffrayeta kohtaan oli uusi, tällä kertaa kieltämätön todiste -äidin rakkaudesta lapseen. Eikö Francis'n olisi pitänyt olla -siitä onnellinen? Eikö hänen omaatuntoansa lievittänyt tuo tieto, -että lapsi oli Paulinessa uudestaan sytyttänyt velvollisuuden -ja vastuunalaisuuden tunteen, joka jo näytti sammuneen. Jos -Francis olisi huomannut pienokaisen kituvan rakkauden puutteesta -ja värjöttävän kylmän kohtelun hyydyttävässä ilmassa, joka -helläluonteisissa lapsissa turmelee sielun ainiaaksi, niin eikö -hän olisi kironnut entistä rakastajatartansa tämän luonnottoman -kovuuden tähden vielä enemmän kuin entisten petoksien vuoksi. Miksikä -hän sitten koko tämän keskustelun ja sitä seuraavan äänettömyyden -kestäessä tunsi sydämessään niin oudosti kalvavan kolotuksen, vaikka -hänelle oli todistettu, että pienokainen oli onnellinen, Joka tieto -yksin saattoi lohduttaa ja rauhoittaa lapsestaan iäksi erotettua -isää? Ja hän kuuli tuon kiduttavan keskustelun jälleen jatkuvan. - --- "Me", sanoi Adèle, "olemme olleet täällä kohta neljä viikkoa. -Helmikuussa siitä tulee kaksi kuukautta." Tuo lause merkitsi -nähtävästi hänen suussaan: "Helmikuussa äiti paranee...", sillä -ilo syttyi uudestaan hänen ruskeissa silmäterissään, kun Henriette -häneltä kysyi: - --- "Ensi kertaako te olette matkoilla?" - --- "En", vastasi pienokainen, "olen usein käynyt tätini luona -Besançonissa..." - --- "Oletteko käynyt Parisissa?..." - --- "En koskaan. Meidän piti mennä sinne, kun äiti oli niin sairas, -kysymään lääkäriltä neuvoa. Mutta sitten äiti ei tahtonutkaan. -Annette on sanonut minulle, ettei äiti voi sitä kaupunkia sietää, -sittenkuin isä parka sinne kuoli... Onko teidän isänne Palermossa?" -lisäsi hän. - --- "Minunkin isäni on kuollut", vastasi Henriette, "aikoja sitten..." - --- "Mutta te kai olette hänet nähnyt", kyseli lapsi, "te kai -muistatte häntä?" - --- "Muistan kyllä", vastasi Henriette, "olin silloin -yhdeksänvuotias..." - --- "Aivan niinkuin minä nyt", jatkoi lapsi. Hän katseli uudestaan -neiti Scilly'tä arasti, epäröivästi, niinkuin se joka tahtoo jotakin -sangen arkaluontoista asiaa esittää. - --- "Neiti...", ja kun Henrietten silmät häntä lempeästi kehottivat, -hän jatkoi: "Tahtoisin kysyä teiltä jotakin...?" - --- "Mitä sitten?" sanoi nuori tyttö. - --- "Kun tapaa toisensa taivaassa, kuinka voi tuntea niitä, joita ei -ole eläessään nähnyt?" - --- "Sen salaisuuden Jumala yksin tietää", vastasi Henriette. Hänen -oma uskonsa oli niin viattomasti lapsellinen sekin, ettei hänen olisi -johtunut mieleen hymyillä pienokaisen kysymykselle. Hän kertoi sen -heti kihlatulleen, lisäten: "Mikä omituinen ja liikuttava lapsi!" -Hän ei arvannut, että Adèlen lause, jonka hän näin Francis'lle -toisti, tämän korvissa sai vielä paljon oudomman merkityksen. Mutta -kun Henriette kääntyi jatkaakseen tätä keskustelua, joka häntä jo -niin erinomaisesti miellytti, hän sai nähdä, että jos äskeinen pieni -ystävä todellakin oli sangen liikuttava, oli hän myöskin sangen -lapsellinen. Hänen eloisissa kasvoissaan, jotka vastikään olivat -kuvastaneet liian kovaa tuskaa, päilyi nyt aivan uusi ilme. Tähän -muutokseen ei tarvittu muuta kuin odottamattoman vieraan tulo. Uusi -tulija oli vain ovenvartia, ennenmainittu kieliniekka, joka melkein -tuntemattomaksi töhrittynä, valkea peruukki päässä ja pitkä parta -harmaaksi puuteroituna, toimitti joulupukin virkaa tai pikemmin -esiintyi don Ciccion anteliaisuuden edustajana kantaen kontissaan -koko kasan pikku esineitä, jotka olivat määrätyt annettaviksi siellä -täällä istuville, lukuisille lapsille. Jännitys, joka ilmeni Adèlen -asennossa hänen odottaessaan yksinkertaisen yllätyksen iloa, osoitti -jo sekin lapsen ääretöntä herkkätunteisuutta. Hänen silmäinsä loiste -oli liian kirkas, hänen kätensä liikkeet liian hermostuneet. Veri -juoksi liian nopeasti hänen nyt iloisista toiveista hehkuvissa -poskissaan, ja kun hän otti vastaan lahjansa hotellin isännältä, -joka itse esiintyi joululahjain jakajana, hänen kätensä vapisivat -liian kiihkeästä innostuksesta. Lahjalla ei suurtakaan arvoa ollut; -olipahan vain sisilialaiseksi talonpoikaistytöksi puettu nuken -pahanen. Mutta lapsi, katsottuaan sitä ihailevin silmin, sanoi -hoitajalleen, ajatellen suurta nukkeansa, lemmikkiään: - --- "Näetkös, tästä tulee toiselle Françoise." - -Hän nousi lausuessaan nämät sanat, jotka lapsellisuudessaan olivat -niin koomillisena vastakohtana hänen äskeisiin, ennenaikaista -kypsyyttä osoittaviin puheisiinsa. Vanha hoitaja, kelloa -katsottuansa, oli nimittäin hänelle viitannut, että oli aika lähteä -kotiin. Hiukan ujosti Adèle kääntyi Henrietten puoleen sanoakseen -hänelle hyvää yötä, ja nuoren tytön vastattua tähän liikkeeseen -hivelemällä lapsen poskea, tämä kiitti häntä hymyllä, joka puhui -siitä lämpimästä ystävyydestä, johon lapset kykenevät ja joka niin -vähästä heidän sydämessään syntyy. Francis'n ja rouva Scilly'n ohi -pienokainen kulki tavallisella sirolla arkuudellaan; sitten hän -katosi nojatuolirivien taa. Soittajat, joulukontin käytyä tyhjäksi, -tarttuivat uudestaan keskeyttämänsä sävelen päästä kiinni, ja -neiti Scilly ilmoitti äidilleen ja sulhaselleen iltamatunnelmiensa -lopputuloksen, sanoen heltyneellä äänellä: - --- "Kun ajattelee, että tuollainen helläsydäminen pikku raukka voi -jäädä orvoksi ja turvattomaksi, ennenkuin vuosikaan on lopussa! On se -vähän liian surkeata!..." - --- "Henriette on oikeassa", ajatteli Francis myöhemmällä. "On se -vähän liian surkeata...!" Mutta nuo sanat, jotka eivät Henrietten -suussa mitään erityistä tarkoittaneet, sisälsivät Francis'lle mitä -hirvittävintä, tarkkapiirteisintä todellisuutta. Hän näki Paulinen -kuolevan. Vaikka siitä lähtien kuin Francis oli Adèlen tavannut, -hänen entinen rakastajattarensa oli ikäänkuin peräytynyt hänen -ajatuksissaan ja asettunut toiselle sijalle, tuo ajatus synnytti -hänessä aivan omituisen väristyksen, sellaisen, joka meidät valtaa, -kun rakkauden salaperäisestä taikavoimasta vavahtava sydän lakkaa -sykkimästä meidän sydäntämme vastaan. Niin, Pauline oli kuoleva, -kohtakin kuoleva, arvattavasti palattuansa takaisin omaan kotiinsa -ja nautittuaan noita valheellisia toipumishetkiä, joita etelän -aurinko laupeudessaan suopi keuhkotautisille. Ja pikku Adèle olisi -siellä ja saisi omin silmin nähdä tuon kauhean näytelmän, jonka hän -itsekin aivan nuorena äitinsä kuolinvuoteen ääressä oli nähnyt. -Kuinka nopeasti ne meiltä kuluvat, nuo hetket, jolloin meidän on -sallittu katsella kalpeata, liikkumatonta ja mykkää naamiota, joka -vastikään oli niin täynnä eloa ja hellyyttä ja johon lempivän sielun -rakkaus kuvastui! Kuinka nopeasti ne kuluvat, ja kumminkin, minkä -syvän jäljen ne jättävät muistoomme, kuinka niiden kaihomieliset -menninkäiset sitten meitä seuraavat onnemme juhlahetkinäkin! Katkeria -ne meille kuiskaavat elämäntarinasta, joka oli niin lyhyt ja joka -särkyi kyyneliin, niinkuin se oli kyynelissä alkanutkin...! Adèlea -ei tietysti jätettäisi yksin Annetten ja muitten palvelijain luo. -Hänet vietäisiin pois, mutta minne ja kenen luo? Kenen hahmossa -oli ilmaantuva tuo tuntematon, joka oli epämääräinen ja uhkaava -kuin kohtalo? Arvattavasti Besançonin täti, johon pienokainen -oli viitannut, ottaisi orvon luokseen. Tulisiko hänestä hyvä -kasvatusäiti? Ja vaikkapa tulisikin hyvä, ymmärtäisikö hän lapsen -sydäntä, jossa entinen hemmottelu oli sellaisen hellyyden tarpeen -synnyttänyt ja joka oli tottunut niin lauhkeaan ja lämpimään -ilmanalaan. Mutta jos ei tuosta naisesta tulisikaan hyvää äitiä, -jos lapsi lankeisi äkkiä hellyyden paratiisista, missä hän oli -kasvanut, pahimpaan helvettiin, lapsipuolen sulottomaan elämään?... -Francis tunsi liian likeisesti, liian syvästi ne siteet, jotka -hänet yhdistivät pienokaisen värähtelevään ja kiihkeätunteiseen -luonteeseen; sukulaisuus heidän välillään oli liian läheinen, niin -ettei Francis voinut olla heti oivaltamatta, kuinka lapsi oli kituva, -jos hänet oli uuteen maaperään istutettava. Kestäisikö lapsen -hento organismi sen? Eikö kaikki tuntuisi häneltä solvaukselta, -loukkaukselta? Pienokainen oli harhaileva avuttomana, ruskeissa, -laihtumisen suurentamissa silmissä tuo hirveä marttyyrinilme, jonka -luulisi herättävän kuolleista äidin taikka isän. Eikä äiti heräisi... --- Ja isä?... -- Jos Adèle jäisi eloon, tästä kovasta onnesta -huolimatta, jos hän täyttäisi kahdeksantoista vuotta, kuka ottaisi -hänet naittaakseen, kuka valitakseen nuorelle neitoselle hänen -arvoisensa toverin? Vaikkapa tuosta tädistä tulisikin harvinaisen -hyvä holhooja, pitäisi hän kuitenkin vain yhtä asiaa silmämääränänsä: -kodin perustamista holhokilleen kuta pikemmin sitä parempi. Orvon -kasvattaminen on liian vastuunalainen, liian raskas tehtävä, -josta parhaimmatkin helpotuksen huokauksella luopuvat. Adèle siis -sidottaisiin kehen tahansa, Raffrayen vertaiseen mieheen kenties, -raakaan, töykeään ja kovaan, joka hänestä tekisi saman kuin tuo -toinen oli hänen äidistään tehnyt... Nuo jatkuvat mielikuvat olivat -Francis'lle niin kauheat, että hän kätki kasvonsa käsiinsä ja itki, -itki tytärtään, itki itseään, -- tytärtään, joka oli näin joutunut -kovan sattuman käsiin, uinaili elämän hirvittävän syvänteen reunalla, -itseään, joka oli hänen isänsä, uskoi, tiesi, tunsi olevansa hänen -isänsä, eikä voinut mitään hänen hyväkseen. - - * * * * * - -Mutta eikö hän sitten mitään voinut? Kieltäytymispäätös, joka oli -ollut tuloksena hänen Monrealella vietetyn yönsä tuskallisesta -omantunnontutkistelusta, perustui yhteen ainoaan kohtaan, jonka hän -heti oli oikeaksi myöntänyt, siihen nimittäin, että hänelle äkkiä -selvinneen isänäolon velvollisuudet lasta kohtaan olivat mahdottomat -sovittaa niihin velvollisuuksiin, jotka hänen kihlausliittonsa -hänelle valmisti. Hänen oli siis valitseminen. Ja hän oli valinnut -ne, jotka hänestä näyttivät tuottavan vähimmän kärsimystä hänen -rakkaimmilleen. Mutta eikö noita velvollisuuksia sitten voinut -yhteen sovittaa? Hänen muistoonsa palasi kuva, jonka hän oli tänä -iltana nähnyt: Henriette ja Adèle istumassa käsi kädessä hymyillen -toisilleen. Mitä tuo heidän vaihtama hymynsä muuta merkitsi, kuin -että heidät oli luotu toisiansa lempimään, toisiansa käsittämään, -varttuneempi pienokaisen vakavaksi ystäväksi. Tuskin he olivat -toisiinsa tutustuneet, kun heistä jo oli tullut ystävät. Tekikö hän -pahasti, kun ei heti katkaissut tuota alkavaa ystävyyttä suostumalla -esimerkiksi lähtemään iltamasta kesken pois heti kun Henriette -sitä ehdotti? Tietysti ei. Tekikö hän pahasti, jos ei estänyt tätä -ystävyyttä vakaantumasta, jos antoi sattuman jatkaa oikkuilevaa -peliänsä loppuun asti? Yhteiselämä hotellissa oli kyllä antava -tilaisuutta uusiinkin tapaamisiin. Henriette ja Adèle kohtaisivat -toistekin toisensa. He mieltyisivät toisiinsa vieläkin enemmän. -Sinä yönä, jolloin Francis'n kunniantunto oli jyrkästi kieltänyt -kaiken sovittamismahdollisuuden, hän oli pitänyt velvollisuutenaan -mihin hintaan tahansa estää heitä toisiinsa tutustumasta. Nyt, kun -hän jo itse oli liiaksi lähestynyt lasta, hän taipui kuuntelemaan -sofismin ääntä, joka aina tietää ajaa asiansa, kun emme tarkasti -pysy velvollisuuden rajoissa. Tuo vaarallinen ääni, horjuvan -heikkoutemme taitava rikostoveri, kuiskasi hänelle nuo hirveät -sanat, joilla niin monesti koetamme tekopyhyyttämme ja kunnottomia -tekojamme puolustaa: "Onko vaitiolomme valhetta?..." Hänen vain -tarvitsi heretä sanattomaksi, niin lähestyminen tapahtuisi, tuo -lähestyminen hänen lapsensa ja hänen morsiamensa välillä, joka -tuntuisi hänestä niin suloiselta, eikä sitä koskaan voitaisi hänen -syykseen laskea. Ja hän saisi lasta katsella ja lähestyä, saisi -hänelle puhua, tarvitsematta piiloutua niinkuin pahantekijä. Mutta -sellainen asiain tila johti toiseen välttämättömään seuraukseen. Jos -Adèle jossakin määrin tutustuisi Henrietteen ja hänen äitiinsä, niin -Pauline Raffrayeta ei voinut sulkea pois tästä tuttavuudesta... Minkä -vastenmielisyyden tuo ajatus oli hänessä herättänyt ensi kerralla, -kun hän mielessään näki avioliitonrikkojatoverinsa istumassa -Henrietten ja kreivittären vieressä, näki viimeksimainitun tätä -onnetonta surkuttelevan ja säälivän, kenties suutelevankin! Minkä -hämmennyksen tuo Adèlen vieressä vietetty ilta olikaan Francis'n -sydämessä saanut aikaan, kun hän nyt koetti povessaan tukehuttaa -vastenmielisyytensä, jota hän äsken vielä oli tuntenut huomatessaan, -kuinka suuresti lapsi rakasti äitiään! Mutta olihan Pauline kumminkin -äitinä kunnioitettava. Eikö hänen monivuotinen hellyytensä pikku -tyttöä kohtaan ollut sovittanut hänen mustia petoksiansa, eikö hän -sillä ollut ansainnut anteeksiantoa? Oh, antaisihan hän hänelle -anteeksikin, jos toivoisi voivansa siihen hintaan ostaa oikeuden -kaukaa seurata lapsen kehittymistä. Siihen kaikki hänen omantuntonsa -tinkimiset kärjistyivät. Jos Palermossa näiden perheiden välillä -ystävyysliitto solmiutuisi, niin se ei tietysti katkeaisi heidän -Ranskaankaan palattuansa. Kirjevaihdolla ainakin tuttavuutta -ylläpidettäisiin. Ja siten hänkin, tapahtuipa mitä tahansa, pääsisi -Adèlen elämää ja varttumista seuraamaan, pääsisi lieventämään hänen -tuskaansa, jos hän kärsi, tarjoomaan apuansa, jos lapsi olisi avun -tarpeessa. Hän luuli varmasti tietävänsä, että tämän tarkoituksen -jalous Henrietten silmissä sovittaisi mitä keinoissa oli ollut -kieroa, kun hän saisi tietää totuuden. Sillä Francis oli päättänyt -kerran naimisiin päästyänsä ilmoittaa Henriettelle kaikki, hän oli -siihen kunniansa kautta sitoutunut, ja tuossa järkähtämättömässä -päätöksessä oli hänelle ikäänkuin synninpäästö. Jos hän ei olisi -ollut niin hurmaantunut luomastaan mielettömästä tulevaisuuden -romaanista, hän olisi huomannut ajattelevansa epärehellisen -luottamusmiehen tavoin, joka hävittää tallettamastansa kassasta -summan vannoen maksavansa sen takaisin samana iltana, huomenna, -viikon päästä. Joka tapauksessa, olipa sitten kysymys rahoista -tai tunteista, rehellisyys tunnetaan siitä, ettei se suostu -sovitteluihin eikä tinkimisiin. Olihan hän itsekin myöntänyt sen -silloin, tilintekoyönänsä. Mutta hänen isyydenviettiänsä oli liian, -kovasti kosketeltu ja vieläpä hänen nautittuaan pitkien päivien -kuluessa omien kärsimyksiensä marttyyrininnostuksesta. Hänellä ei -enää ollut voimia seuraamaan rehellisyyden mutkatonta tietä, ja hän -puolustautui niinkuin puolustaudumme kaikki, voiden ainakin siihen -lieventävään asianhaaraan vedota, että hänen oli selviydyttävä -mitä vaikeimmasta pulmasta, sukupuolirakkauden ja isänrakkauden -ristiriidasta, jotka tunteet, miehen sydämen valtavimmat, voivat -yhtä hehkuvina palaa toistensa rinnalla toinen toistaan poroksi -polttamatta. Ja hän hyväili mielessänsä rakentamaansa tuulentupaa, -joka tuntui kummallekin tarjoavan suojaa. Hän kysyi itseltään, mitä -rouva Raffraye oli ajatteleva kuullessaan että Adèle oli iltamassa -puhellut Henriettelle. Ja siinä määrin Hän oli tulevaisuuden -unelmiensa suloudesta hurmaantunut, että hän ikäänkuin säpsähtäen -heräsi, kun huomasi ajattelevansa: "Paulinehan on kieltäytynyt -minulle vastaamasta. Hän on kieltänyt palvelijansa syömästä samassa -pöydässä kuin rouva Scilly'n palvelijat. Hän on kieltävä lastakin -vastedes meille puhumasta." -- Hän sanoi jo "meille", ajatellessaan -mahdollisia suhteita Adèleen. -- "Ja sitten", lisäsi hän, "jos -Pauline suostuu tutustumaan rouva Scilly'hin ja jos hän kertoo, -mitään pahaa tarkoittamattakin, olleensa sisareni ystävä!..." Nämä -mietteet ja tulevaisuuden unelmat, pelko että häneltä menisi hukkaan -ainoa tilaisuus tutustua pikku tyttöön, halu osoittaa entiselle -rakastajattarellensa, että hänen vihansa nyt oli sammunut, sanalla -sanoen, nuo tuhannet sekavat tunteet, jotka hänessä riehuivat, -sulivat yhteen ja tuottivat tuloksen, jota hän ei vähääkään olisi -voinut aavistaa muutama tunti sitten. Hän tahtoi uudestaan koettaa, -eikö hän voisi lähestyä, ei naista, joka oli hänelle niin paljon -pahaa tehnyt ja jonka kostoa hän pelkäsi, vaan hellää ja levotonta -äitiä, joka ei voinut heikolta, turvattomalta lapseltaan riistää -vilpittömintä, rehellisintä itsekkyydestä vapainta suojelusta. Hän -tahtoi panna hiukkasen tuota kaikkea Pauline Raffrayelle osoitettuun -kirjeeseen, -- kirjeeseen, joka oli vielä vaikeampi sepittää -kuin edellinen ja jonka hän kumminkin osasi suoraan kirjoittaa, -ainoatakaan paperia palasiksi repimättä. Hän oli tällä kertaa liian -voimakkaan tunteen vallassa, niin että hän heti löysi sattuvimman -sanan, lauseen, joka parhaiten pystyi liikuttamaan sen mieltä, -jolle hän epäjohdonmukaisuutensa houreissa kirjoitti. Ja mahtoi tuo -liikutus todellakin olla pohjaton, koska hän ei epäröinyt pannessaan -paperille seuraavaa: - - 24 p. joulukuuta. - - Vieläkin uskallan Teille kirjoittaa, vaikka ensimäinen kirjeeni, - jonka viikkoja sitten Teille lähetin, on yhä vastausta - vailla. Olen liiankin hyvin ymmärtänyt, mitä tuo Teidän - äänettömyytenne merkitsee, ja Te tiedätte, kuinka tunnollisesti - olen tahtoanne kunnioittanut. Te tiedätte myöskin, ette voi - olla sitä tietämättä, että, sittenkuin ensimäisen kirjelippuni - kirjoitin, on yhtä ja toista tapahtunut, josta, en tahdo sitä - Teiltä salata, olen ollut syvästi liikutettuna. Te olette - ollut rakkaan Julie siskoni ystävä, ja tämän lempeän vainajan - nimessä minä viimein vilpittömästi tarjosin Teille palvelukseni, - säästääkseni Teiltä niitä lukuisia huolia, joita vieraaseen - kaupunkiin perehtyminen tuottaa. Hänen nimessään minä vieläkin - rukoilemalla Teitä rukoilen, niinkuin hänkin Teitä rukoilisi, - päästämään minut puheillenne, hänen nimessään ja tuon herttaisen - pienokaisen nimessä, jossa olen huomannut sisareni sulouden, - hänen hentoutensa, hänen liiallisen herkkätunteisuutensa, jopa - hänen kasvojensakin piirteet. Mitä minulla on Teille sanomista, - sen olette jo epäilemättä äitinä arvannut. Kuunnelkaa sydäntänne, - joka varmaankin on Teille vakuuttava, ettei niin hennon, - viattoman ja liikuttavan lapsukaisen herättämiin tunteihin saa - sekoittua katkeruuden ja vihan muistoja. Vilpitöntä ystävyyttä - tapaa harvoin. Ettehän tahdo, kieltäytyessänne ottamasta minua - vastaan, hyljätä nyt tarjona olevaa, joka ei Teiltä muuta pyydä, - kuin että uskoisitte näiden sanojen alla piilevän enemmän - liikutusta kuin mitä ne voivat ilmoittaa. - - Kunnioittaen - _Francis Nayrac_. - -Nuori mies luki kerran toisensa perästä tämän kirjeen, joka olisi -ollut kaikille muille käsittämätön, mutta jonka merkitys Adèlen -äidille epäilemättä olisi yhtä selvä kuin jos siinä olisi suorin -sanoin paljastettu arkaluontoisen aseman ongelmoita. Francis, joka -ei moneen vuoteen ollut ajatellut Paulinea muuten kuin oman kiehuvan -vihansa kannalta ja joka yhä oli vakuutettu siitä, että Pauline oli -hänet pettänyt ja niinmuodoin ansainnut säälimätöntä kovuutta, luuli -olevansa sangen jalomielinen, kun näin tarjoutui unhottamaan kaikki -loukkaukset, eikä hän epäillytkään, ettei Pauline siitä heltyisi. -Hän luki tuon kirjeen vielä seuraavana aamunakin, herättyänsä -rauhattomasta unesta, joka oli hänelle näyttänyt pienokaisen -tuhansien sekavien ja kirjavien unelmien hyörinässä. Nytkin hänestä -tuntui, että äidin sydän oli sellaisesta pyynnöstä sulava, nöyrtyvä, -ja kun hän pelkäsi horjuvansa kavaluutta katuvan omantuntonsa -soimauksista, jos hän ei heti toiminut, niin hän kiirehti -toimittamaan kirjeensä, rouva Raffrayelle osoitettuna, ovenvartialle --- ennenkuin oli nähnyt morsiantansa. Mutta ei hän silti tahtonut -Henrietteltä mitään ryöstää. Hänen rakkautensa häneen ei ollut -koskaan suurempana palanut kuin nyt, hänen nähtyänsä vienon lempeyden -ja osanoton kuvastuvan nuoren tytön silmissä hänen lasta katsoessaan. -Eivätkö nuo silmät jo edeltäpäin suoneet hänelle anteeksi mitä hän -oli tuon pienokaisen hyväksi tehnyt, pienokaisen, joka ei ollut -elämän lahjaa pyytänyt. - - - - -VII. - -PAULINE RAFFRAYE. - - -Vastakerrottua, itsessään niin vähäistä, mutta ennestäänkin -kiusaantuneen miehen sydämeen miltei traagillisesti vaikuttavaa -kohtausta näyteltäessä hotellin pohjakerroksessa, keskellä -sähkölamppujen ja joulukynttilöiden valossa kuhisevaa seuraa, -Pauline Raffraye odotti vuoteessaan, tavallista sairaampana, -tytärtään, aavistamatta että uusi seikka oli liittyvä siihen -draamaan, joka oli hänen elämänsä murtanut ja saattanut hänet -haudan partaalle. Tilapäisen sairashuoneen ulkoasussa ei mikään -muistuttanut tuota kamalaa tautia, jota voittaakseen nuori nainen oli -tullut liittolaisekseen pyytämään Palermon afrikalaista aurinkoa. -Fyysillisen kärsimyksen ja inhottavan lääkekaluston peittelemisessä -osoittautui kuolevaisen hienostunut luonne, ja sama hienous ilmeni -hänen henkevissä kasvoissaankin, jotka nyt uuvuttavien haaveiden -raukaisemina liikkumattomina lepäsivät pieluksella. Vaikka ei hänen -luonansa muita käynyt kuin pikku Adèle ja tohtori, hän ei voinut -luopua "kotisairaalansa sievistelemisestä", niinkuin hän piloillaan -sanoi. Hänen vielä paksut ruskeat palmikkonsa, joihin siellä -täällä pujottautui vaikeita suortuvia, olivat niin huolellisesti -suoritut ja nauhoilla sidotut, batistiset tyynyliinat ja niiden -läpi kuultavat silkkiset päälliset niin hienot ja heleäväriset, -kiinalainen harsohuivi, jolla hän laihat olkapäänsä verhosi, -niin soljuva ja tuoksuva, hihojen pitsireunukset, jotka poloisen -kuihtuneita ranteita peittivät, niin sirosti laskostetut, kuin hän -ei olisikaan ollut kuolemaan tuomittu, vaan entinen keimaileva, -lempeä uhkuva Pauline. Ei jälkeäkään inhottavista rohtopulloista ja -tahraantuneista liinavaatteista, jotka tavallisesti tekevät sairaan -huoneen niin vastenmieliseksi. Sen sijasta silkkinen peitto verhosi -vuoteen vieressä olevaa marmoripöytää, jonka keskellä kohosi lamppu -hienoine silkkisine varjostimineen. Pöydällä oli vielä Adèlen -valokuva emaljikehyksessä, vuokkoja siselöidyssä hopeamaljassa ja -puoleksi tyhjennetty ruiskupullo, josta huoneessa tuntuva ambralemu -nähtävästi oli kotoisin. Kaikki tuntui todistavan, että tämän -huoneen haltia oli niitä arkatunteisia naisluonteita, jotka eivät -suostu viehätysvoimansa valtikasta luopumaan, vaan taistelevat -tuskia vastaan intohimoisella kestävyydellä ja lujuudella, kohoten -siten todelliseen sankarimaisuuteen, joka käy liikuttavaksikin -niinkuin ainakin heikkouden ja kauneuden taistelu elämän raakuutta -vastaan. Mutta tässä ei tuo sankarimaisuus perustunut naiselliseen -turhamaisuuteen vain; toiset vaikuttimet ne äidin sydäntä -johtivat. Hän tahtoi kuolettavasti haavoitettuna, mieluummin -lapselle jättää hillityn kärsimyksen, kalpean ja kituvan, mutta -kauniina säilyneen naisen ylentävän muiston, kuin painaa hänen -herkkään mielikuvitukseensa mätänemisen ilkeän ja likaisen kuvan. -Ja kuinka suuri hänen äidinrakkautensa oli, sen todistivat nuo -pienokaisen monet valokuvat, joita huoneessa oli viisi tai kuusi, -lukuunottamatta sitä, joka aina oli hänen vieressään. Lasta hänen -huolensa tänäkin jouluaattona tarkoittivat, sillä hän oli illan -kuluessa viimeistellyt kaikenlaisia pieniä lahjoja, jotka olivat -määrätyt pantaviksi Adèlen pikku kenkiin, kun hän ne kotiin tultuansa -uunin nurkkaan asettaisi. Pauline oli valmistanut ja Catherinelle, -luonansa istuvalle palvelijattarelle, uskonut koko joukon pienillä -silkkinauhoilla sidottuja kääröjä. Siinä oli niin hyvin nuoren tytön -kapineita, esimerkiksi matkoilla käytettävä pöytäkello, kuin pikku -lapsen leluja, sellaisia kuin nuken keinutuoli. Sillä Adèle, joka -oli niin erikoisissa olosuhteissa kasvanut, olikin jo vakavuutensa -ja herkän tunteellisuutensa sekä monien hänelle uskottujen tehtävien -takia melkein täysikasvaneeksi arvosteltava, kun hänellä samalla -kertaa oli kaikki yhdeksännen ikävuoden lapselliset harrastukset. -Epäilemättä nämä hellät huolet olivat avanneet äidin sydämen -muistojen tulvalle, niinkuin meille joskus tapahtuu erityisinä -merkkipäivinä, sillä hän oli pyytänyt Catherinelta erään lippaan, -jonka hän aina kuljetti mukanansa, ja oli siitä ottanut kaksi -lukittua, nahkaista kirjelaukkua. Vaikka hän vain selaili niissä -olevia kirjeitä, hänen kauniit, harmaat, uupumuksen kehystämät -silmänsä saivat tavallista surunvoittoisemman ilmeen, ja hän työnsi -kirjekokoelmat luotaan avataksensa vuorostaan kaksi kirjaa, jotka hän -piti päänaluksensa ääressä ja joista toinen oli _Uusi testamentti_, -toinen _Tuomas a Kempis_. Varmaankin Francis Nayrac, joka luuli -olevansa oikeutettu ajattelemaan entistä rakastajatartansa mitä -suurimmalla ylenkatseella, olisi suuresti hämmästynyt, jos hän -olisi nähnyt Paulinen hakevan pyhistä kirjoista ankaran lohdutuksen -sanoja, jotka yksin voivat valaa lievityksen balsamia sydämen -vuotaviin haavoihin. Paulinen silmät sattuivat vieläkin kerran näihin -raamatunlauseihin: "Näitä olen teille puhunut, että teillä olisi -minussa rauha. Maailmassa on teillä tuska; mutta olkaat hyvässä -turvassa, minä voitin maailman..." Ja hän toisti erakon sanoja: -"Onnettomat! He tulevat lopulta huomaamaan, kuinka turhaa, kuinka -tyhjää oli kaikki, mitä he ovat rakastaneet..." Useasti hän oli -toistanut nämä sanat, jotka kaikkien maallisten rakkaussuhteiden -kuolinkelloja soittavat. Nämä luettuaan hän tänäkin iltana pani -kirjansa pois. Nuo sanat olivat herättäneet äänekkään vastakaiun -hänen sydämessään. Räikeään kiljuntaan yhtyivät siinä hänen niin -kauheasti pettyneen nuoruutensa muistot, jotka aina heräsivät, -kun hän vain katsahti noihin vanhoihin papereihin. Ja kuitenkaan -hän ei voinut pakottautua niitä hävittämään, saavuttamattomiin -kätkemään. Voi, nuo niin usein käsillä olleet kirjeet, jotka jo -alkoivat kellastua, kuinka Francis olisi kauhistunut, jos hän olisi -sattumalta saanut jonkun niistä käsiinsä. Siinä oli ensiksikin hänen, -Francis'n, kirjeet, sitten muutamia Armand de Quernen kirjoittamia -ja viimein François Vernantes'in laaja kirjekokoelma, -- sanalla -sanoen, kaikki asiapaperit, jotka kuuluivat siihen häpeälliseen -oikeudenkäyntiin, jonka Francis oli vuonna 1877 nostanut silloista -Pauline Raffrayeta vastaan. Mutta tämä heidän yhteiselämänsä -asiakirjavihko ei todistanutkaan sitä kavaltamista, josta Francis -oli niin varma ollut, vaan siitä kävi päinvastoin selville, että -onneton ja varomaton nainen ei ollut koskaan valehdellut. Niin, -Francis oli ollut hänen ensimäinen rakastajansa, hän oli ollut -ainoa koko heidän liittonsa kestäessä, ja heidän erottuansa ei -Pauline ollut toista rakastanut. Armand de Quernen seitsemän tai -kahdeksan kirjelippua todisti täydelleen, etteivät heidän välinsä -muuta olleet kuin aivan viatonta seurustelututtavuutta. Vernantes'in -pitkät ja lukuisat kirjeet ilmaisivat haaveellista ystävyyttä, eikä -niissä ollut vähintäkään intohimon tai mielistelyn jälkeä, pelkkää -kunnioitusta ja ihailevaa hellyyttä toisen, miehen, puolelta, -lämmintä kiitollisuutta ja hienotunteista henkistä ohjausta -toisen, hänen ystävättärensä, puolelta. Ne tuomitsivat Francis'n -ja vapauttivat Paulinen ja todistivat niinmuodoin vieläkin kerran, -että miehen kiduttava mustasukkaisuus ja loukatun naisen ylpeys ovat -kaikkivoipia epäsovun kylväjiä ja rakkausliiton rikkojia. Sen nuo -kirjeet ilmaisivat ja vieläpä senkin, että kiusaamalla tätä naista -häpäisevällä luulevaisuudellaan, vainoomalla häntä nöyryyttävillä, -juoruihin perustuvilla epäluuloillaan, solvaisemalla häntä -panettelijain puheiden johdosta ja lopuksi hylkäämällä hänet, siksi -että eräällä portilla hänen sivuitsensa vilahtanut vieras ryhdiltään -ja asultaan muistutti Paulinea, Nayrac oli tehnyt itsensä syypääksi -mitä kamalimpaan rikokseen, mitä auttamattomimpaan erehdykseen. Kun -Pauline oli Francis'n ensimäistä kertaa kehottaessa kieltäytynyt -sulkemasta ovensa de Querneltä, oli se tapahtunut siksi, ettei hän -kokemattomuudessaan ymmärtänyt uhkaavaa vaaraa. Kun hän myöhemmin -oli pitänyt puoliansa rakastajaansa vastaan, kun oli kysymys -Vernantes'ista, niin siihen oli ollut syynä kohtuuttoman epäluulon -herättämä vimmattu viha. Ja siihen, että hän oli puolustautunut -ainoastaan närkästyneellä vaitiolollaan, kun Francis oli tullut suu -täynnä solvauksia hänelle julistamaan, että oli nähnyt hänen astuvan, -harso silmillä, tuon saman Vernantes'in ovesta sisälle, oli syynä se, -että häntä oli kauhistuttanut Francis'n sokea puolueellisuus, joka -ei hetkeksikään suostunut edellyttämään häntä viattomaksi. Hänen oli -täytynyt sinä päivänä käydä kaupungilla, vaikka olikin voinut pahoin, -ja juuri sinä päivänä joku toinen, kuka hyvänsä, joka vartaloltaan -muistutti häntä ja joka niinkuin hänkin oli vuodenajan muodin mukaan -puettuna, oli sattunut menemään lemmittyänsä kohtaamaan Murillo-kadun -alikertaan. Sellaisen joutavan yhteensattuman ja satunnaisen -yhtäläisyyden takia oli siis hänen onnensa ja kunniansa ajanut -karille. Niin mitättömän seikan johdosta se, joka väitti rakastavansa -häntä, oli häväissyt itsensä, häväissyt hänet, niin että oli häntä -lyönyt. Hän värisi vieläkin vihasta sitä ajatellessaan ja pannessaan -paikoilleen nuo kirjeet, jotka hänen vain olisi tarvinnut näyttää, -puhdistuakseen syytöksestä. Miksikä hän ei ollut sitä tehnyt? Jos hän -oli viaton, miksikä hän oli luotansa laskenut tuon lemmittynsä, jota -hän yhä rakasti? Miksi ei hän, leskeksi jouduttuansa ja huomattuaan -olevansa raskaana, kutsunut Francis'ta takaisin, kun tiesi, -varmuudella tiesi hänet lapsensa isäksi? Miksikä hän ei ollut koskaan -vuosien kuluessa koettanut puhdistautua lemmittynsä silmissä ja siten -hankkia loukatulle kunniantunnolleen hyvitystä? - -Niin, miksikä ei? Vastaus noihin kysymyksiin oli kokonaan -löydettävissä Francis'n kirjeistä, joissa jokainen rivi ilmaisi hänen -vihansa rajua raakuutta ja sokeata kohtuuttomuutta. Jos hän olisi nyt -yhdenkään lukenut, niinkuin Pauline oli äsken tehnyt, niin hän olisi -ymmärtänyt, mitä tietä tuo hänen mielettömän mustasukkaisuutensa -kiduttama nainen oli joutunut siihen uppiniskaisuuden tilaan, jossa -ei enää käy puolustautuminenkaan. Puuttuu voimia, puuttuu haluakin -siihen. Epäluulossa on, kun se äärimäisiin yltyy ja jatkuu liian -kauan, jonkinlainen murtava ja lamauttava vaikutus onnettomaan -uhriinsa. Enemmän kuin yhden kerran, monta monituista kertaa Nayrac -oli rakastajattarensa kuullen sanonut lauseita sellaisia kuin tämä: -"Kirjeenvaihtoko? Mitä se todistaa? Onko ainoatakaan miestä, joka -kieltäytyisi kirjoittamasta muutamaa kymmenkuntaa väärin päivättyä -sivua, jos joku naishylkiö ne häneltä pyytää, miehelleen tai uudelle -rakastajalleen näytettäviksi?..." Kun nainen katkerimpien muistojensa -joukossa säilyttää sellaisten sanojen myrkkypistintä, kun hän on -nähnyt epäluulon lähteen vähimmästäkin syystä yhä uudelleen aukenevan -leppymättömässä sydämessä, kun hän on huomannut, ettei ole hänen -vallassansa päästä tuosta epäluulosta voitolle, vaan että yhä, -yhä vain on uudestaan alettava, niin hänet ääretön toivottomuus -masentaa, toivottomuus, joka joskus puhkeaa vihan ja katkeruuden -vimmattuun raivoon. Siinä salaisuus, miksikä Pauline oli sulkeutunut -järkähtämättömään äänettömyyteen, sittenkuin tuo kamala kohtaus -oli lopullisesti rikkonut aikoja sitten kireät välit. Jos hän -vielä säilyttikin noita kirjeitä, jos hän niitä tänä jouluaattona -selaili, niin hän sen teki ainoastaan karaistaksensa vielä kytevää -vihaansa tuota kurjaa heittiötä kohtaan, jonka hän odottamattomimman -ja kovimman sattuman kautta oli jälleen matkallansa kohdannut. Ja -tuo mies aikoi naida, haltuunsa korjata nuoren tytön elämän, tuon -suloisen neiti Scilly'n, jota vain tarvitsi sivumennen nähdä, häntä -rakastaakseen. Jos tuo nuori tyttö, jos hänen äitinsä tietäisi, -minkäluontoinen Francis todellakin oli, jos he tietäisivät, kuinka -halpamaisesti hän oli käyttäytynyt nuoruutensa rakastettua kohtaan, -kuinka hän oli hänet hyljännyt, silloin kun tuo poloinen kitui -mitä kauheimmissa henkisissä tuskissa, kun hän onnettomana odotti -pikku lapsensa syntymistä, mitä he ajattelisivatkaan, nuo naiset, -semmoisesta sydämestä? Ja he saisivat sen tietää, jos vain Pauline -näyttäisi heille nuo kirjeet. Hullu hän oli, kun oli tänä iltana -niitä lukenut, ei siksi, että häntä olisi sellainen halpamainen kosto -hetkeäkään houkutellut, vaan siksi, ettei hän näin monen vuodenkaan -kuluttua voinut ajatella kiduttajansa kohtelua inhosta hytkähtämättä, -ja hän toisti työntäessään lippaan luotaan vasta lukemansa katkeran -lauseen: "Kuinka turhaa, kuinka tyhjää oli kaikki, mitä he ovat -rakastaneet!..." Hän lisäsi: "Mitä varten minä noita muistoja haudon?... -Kai siksi, että tiedän tuon miehen olevan niin lähellä. Onneksi -sitä nyt ei enää monta päivää kestä..." - -Hänestä näet oli jo ensi päivänä, kun hän oli kuullut, että Francis -asui samassa hotellissa, tuntunut sietämättömältä olla entisen -rakastajansa kanssa saman katon alla. Ja samalla aikaa -- onko -mitään surkeampaa ja samalla naurettavampaa kuin tuo täydellinen -tietämättömyys toisen tunteista, toiminnasta ja harrastuksista, -joka melkein aina on rakkausliiton purkautumisen seurauksena -- -samalla aikaa nuori mies koki keksiä jotakin tehokasta keinoa -Paulinen muka konnamaisia salaisia aikeita vastaan. Ettei Pauline -heti muuttanut toiseen hotelliin asumaan, siihen oli syynä eräs -tunne, joka on täysin tuttu niille, jotka askel askeleelta ovat -seuranneet tällaisen elämäntragedian kehittymistä, sekä niille, -jotka, niinkuin Paulinekin, syyttä ovat joutuneet niin väärän -arvostelun alaisiksi. Pauline ei näet tahtonut antaa sille, jota -hän piti verivihollisenaan, aihetta luuloon, että hänellä olisi -ollut syytä punastua. Peräytyminen olisi Francis'sta voinut näyttää -häpeälliseltä tunnustukselta, raukkamaiselta pakenemiselta, ja hän -oli päättänyt jäädä. Sitten hänet oli vallannut pelko, kun oli -tavannut Francis'n puutarhassa ja nähnyt, minkä katseen tämä oli -lapseen luonut. Hän ei hetkeäkään epäillyt, ettei Nayrac olisi heti -Adèlen kasvoissa huomannut tuota kauhistuttavaa yhdennäköisyyttä, -jonka tähden hän itsekin oli lukon taa kätkenyt kaikki entisen -ystävättärensä muotokuvat. Francis'n oli täytynyt tuntea oma verensä -huomatessaan perinnöllisyyden hämmästyttävät jäljet, jommoiset -jäljet usein ovat uskottoman vaimon elinkautisena rangaistuksena. -Yhden ainoan silmäyksen Pauline oli vaihtanut Francis'n kanssa, ja -se oli hänelle ilmaissut nuoren miehen liikutuksen. Silloin oli -hänet vallannut tuskallinen pelko, että Francis koettaisi lähestyä. -Vaikka Nayrac ei huomispäivänä eikä sitä seuraavanakaan mitään -sellaista aietta ilmaissut, oli Paulinen ollut niin paha olla tämän -uhkaavan vaaran takia, että hänessä äiti oli päässyt loukatun naisen -ylpeydestä voitolle. Hän oli päättänyt muuttaa lopputalveksi asumaan -erääseen pieneen yksityishuvilaan, jonka hänen lääkärinsä, ainoa -hänen tuttavansa Palermossa, oli hänelle neuvonut ja joka sijaitsi -Englantilaisen puutarhan toisella puolen, siis niin pitkän matkan -päässä kuin suinkin meren rannasta ja Continentalista. Muutamat -välttämättömät korjaukset ja huonekalujen uudistamispuuhat olivat -poismuuttoa viivyttäneet, mutta nyt se oli päätetty tapahtuvaksi -loppuviikolla. Päästyänsä kerran omaan kotiinsa, missä hänellä oli -käskettävinään entiset palvelijattarensa sekä tohtorin hänelle -toimittama palvelusväki keittiötä ja tallia varten, hän ei voisi -enää joutua mihinkään tekemisiin Francis'n kanssa, sen hän varmaan -tiesi, ja varsinkaan ei Francis voisi lasta lähestyä. Hänen pelkonsa, -että nuori mies saisi puhutella Adèlea, oli niin suuri, että -hän oli epäillyt, päästäisikö ollenkaan pikku tyttöä kavaljeeri -Rendan joulukuusta katsomaan, kun ei hän heikkoutensa takia itse -voinut lasta seurata. Mutta sitten hän oli ajatellut, että Francis -Nayrac, jos olikin iltamassa läsnä, varmaankin olisi kihlattunsa -ja rouva Scilly'n seurassa ja siis pakotettuna hillitsemään -itseään. Hän oli nähnyt Adèlen niin suuresti haluavan juhlaan, -ja huvittelutilaisuuksia sattui niin harvoin heidän hiljaisessa -elämässään, ettei hän hennonut kieltää lapseltaan nyt tarjona olevaa. -Nyt oli kello kymmenen. Silloin oli Adèle'n määrä tulla kotiin, ja -äiti hymyili jo edeltäpäin, ajatellessaan lapsen iloa: - --- "Meillä on kummallakin ollut jouluaattomme", ajatteli hän, -"hänellä hiukan huvitusta ja minulla hänen ilonsa..." - - * * * * * - -Niin pitkälle hän oli joutunut mietteissään, siirtyen menneisyyden -katkerista muistoista rauhallisemman elämän toiveihin. Sillä -rauhaa hän toivoi löytävänsä uudessa asunnossaan, Villa Cyané'ssa --- sen nimen omistaja oli antanut pienelle talolleen Syracusan, -syntymäkaupunkinsa, muistoksi ja Cyané'n sinisilmäisen immen -muistoksi, jonka jumalat tarun mukaan muuttivat lähteeksi -rangaistukseksi siitä, että hän oli liiaksi itkenyt Proserpinaa. -Tämä haaveilevan muinaisuuden herttainen taru oli sanomattomasti -miellyttänyt Paulinea. -- Hän kuuli oven aukeavan etehiseen, jonka -läpi oli kuljettava hänen huoneeseensa, ja huomasi hiljaisista -ja varovaisista, lapsen tavoista yleensä niin suuresti eroavista -liikkeistä Adèlen lähestyvän. Ennenaikainen huolehtiva hellyys -äitiä kohtaan oli tästä tyttösestä, jonka iällä liike tavallisesti -välittömästi ja vilkkaasti seuraa ajatusta, tehnyt hiljaisen pienen -tenhettären, kepeän keijukaisen, joka tuskin kuuluvin askelin kulki -edestakaisin, loukkaamatta koskaan sairaan hermoja liian rajuilla -liikkeillä ja meluavilla leikeillä. Tuo alituinen, miltei tahdoton -huolenpito, joka ilmeni hänen pienimmässäkin liikkeessään, se jo -oli kuin hyväilyä äidille. Lapsi ikäänkuin tahtoi ilmoittaa tulonsa -hienotunteisesti ja hellävaroen. Kuului hiljainen, melkein ujo -koputus ovelta, ja Adèle astui sisälle äitinsä makuuhuoneeseen, -hellyyttä uhkuvana, hellyyttä ruskeissa silmäterissään, hienoissa -piirteissään, herttaisessa hymyssään, koko olennossaan, josta se -ihailevalla hartaudella virtasi äitiä kohtaan. Tuosta ilmeestä, -joka kirkasti hänen kasvojansa joka kerta kun hän pitemmän tai -lyhemmän poissaolon jälkeen palasi kotiin, oli helppo huomata, -ettei hän ainoastaan elänyt äitiänsä varten, vaan että hän kokonaan -eli äidistään. Vaikka hän tuli näytelmästä, joka todella oli häntä -huvittanut, ja vaikka hänellä oli sylissään sisilialainen nukke, -johon hän oli rakastunut, hänen ensimäinen ajatuksensa ei ollut -puhua itsestään ja omista tunteistaan. Hän meni suoraa päätä, -juosten varpaillaan, vuoteen luo ja tarttui rouva Raffrayen hänelle -ojentamaan käteen -- tuohon käteen, joka oli ikäänkuin veretön ja -niin laihtunut, että liian väljät sormukset soljuivat pitkin hoikkia -sormia. Hän suuteli sitä pitkään ja kiihkeästi, hellästi silmäillen -äidin kasvoja, jotka kirkastuivat hänen tullessaan ikäänkuin -nuoruuden heijastuksesta, ja hän kyseli: - --- "Emmehän ole olleet liian kauan?... Ethän ole minua ikävöinyt?... -Kysy Annettelta, enkö heti lähtenyt, kun hän sanoi paljonko kello -oli!..." - --- "Aivan heti", vakuutti vanha hoitaja, joka oli tullut lapsen -kanssa ja epäröimättä jäänyt häntä odottamaan Hänen nähtävä -tuttavallisuutensa osoitti, että hän oli tottunut viettämään -tuntikausia äidin ja tyttären seurassa, ei palvelijana, vaan nöyränä -ystävänä, jota tuskin huomaakaan. Sellainen hiljainen ja vaatimaton -uskollisuus ei muuta palkintoa pyydä kuin oikeutta lähestyä, ja yksin -semmoiseen murtunut sydän luottaa. Ja pienokainen jatkoi: - --- "Sano, voitko nyt aivan hyvin? Oletko jo hiukan nukkunut?..." - --- "Aivan hyvin", vastasi äiti. "Anna kun suutelen sinua ensin, ja -istu sitte tuohon kertomaan, kuinka olet iltaasi viettänyt!... Onko -ollut hauska?..." - --- "On kyllä, ihmeen hauska!..." jatkoi lapsi, ja hänen silmänsä -kääntyivät pois äidin kasvoista, ikäänkuin etäältä tarkastaakseen -komeaa näkyä, jota äsken oli todellisuudessa ihaillut ja joka hänen -lapsellisessa mielikuvituksessaan jo oli kasvanut lumoavaksi ja -suurenmoiseksi satunäytelmäksi. - --- "Ajattele", kertoi hän, "että siellä oli väkeä, äärettömän paljon, -kenties tuhatkin henkeä, ja keskellä salia joulukuusi, joka oli -melkein yhtä korkea kuin Molamboz'n puiston kuusi, ja siinä oli -kynttilöitä, kuinka paljon lie ollutkaan, kenties niitäkin oli tuhat, -ja sitten siellä oli soittajia, oikeita näyttelijöitä, ilveilijänuken -puvuissa, jotka lauloivat ja tanssivat, ja olipa joulupukkikin, joka -muistutti isä Jean Claudea meillä ja joka toi minulle tämän pikku -tytön... Se saa nukkua toisen nuken kanssa tänä yönä. Sitten niistä -varmaankin tulee hyvät ystävät huomenna... Ja sitten..." Hän pysähtyi -hetkeksi. Luonnollisen mielleyhtymyksen kautta tuo sana ystävä -yhtäkkiä muistutti häntä hänen tämäniltaisesta vierustoveristaan. -"Unhotin kertoa sinulle", lisäsi hän, "että olin niin kiltin neiden -vieressä!... Muistathan sen, jonka kerran näin puutarhassa. -Puhuinhan sinulle siitä silloin?..." - -"Niin", ehätti Annette sanomaan, hiukan hämillään. - -Hän tiesi liiankin hyvin, ettei rouva Raffraye pitänyt -satunnaistuttavista. "On kai rouvakin tavannut hänet täällä? -Tarkoitan tuota parisilaista neitiä, joka viettää talvea täällä -äitinsä ja sulhasensa kanssa... Me satuimme istumaan heidän -viereensä, sillä täytyy sanoa rouvalle, että siellä oli määrätyt -paikat eikä saanutkaan valita mielensä mukaan..." - --- "Toivon ettet liikoja puhunut", tiedusteli Pauline, kääntyen pikku -tytön puoleen. Hän oli tuntenut sydämessään fyysillisesti kouristavan -tuskan. Francis Nayrac'in morsian istumassa Adèlen vieressä, se -ajatus iski häneen niin odottamattomasti, niin kipeästi, että hänen -äänensä vapisi hänen tuota yksinkertaista kysymystä tehdessään. Puna -kohosi äkkiä pikku tytön poskille, kun hän vastasi: - --- "En luule, äiti. Mutta..." Ja hän pysähtyi ikäänkuin epäröiden. - --- "Puhuiko tuo neiti sinulle?" kysyi äiti. - --- "Puhui", sanoi Adèle. "Tiedänhän ettei ole hyvä puhua -tuntemattomille. Mutta tämä neiti on kuin olisin hänet aina -tuntenut..." - --- "Ja mitä hän sinulta kysyi?" jatkoi rouva Raffraye. - --- "Kuinka noin hätäännyit äsken?" sanoi lapsi yhä enemmän hämillään. -Minkä salaperäisen henkisen yhteyden kautta äidin mielenliikutukset -aina saivat vastakaikunsa pikku tytön sydämessä? Pauline vertasi -lasta usein noihin suuriin sinipunerviin vuokkoihin, jotka olivat -hänestä kaikkein kauniimmat ja joita hänellä nytkin oli lamppunsa -vieressä suuri vihko. Nämä hennot ja herkät kukat aukeavat ja -sulkeutuvat sen mukaan, ovatko ne päivän paisteessa taikka -pimennossa. Äiti oli pikku tytölleen mitä aurinko oli kukille, -hän yksin sai lapsen sydämen kukoistuksen puhkeamaan. Nytkään ei -mikään muu voinut lapselle ilmaista äidin mielenliikutusta kuin -hänen äänensä tuskin tuntuva värähteleminen. Hänen kätensä ei ollut -lakannut pienokaisen kiharoita hyväilemästä, hänen silmissään oli yhä -tavallinen lempeä katse, ja sittenkin Adèle oli heti arvannut, että -hänen sanansa olivat sairaalle tuottaneet mielipahaa. Kumminkin hän -jatkoi: - --- "Puhuin hänelle Molamboz'sta ja omasta viimevuotisesta -joulukuusestamme ja sitten Françoisesta ja Annettesta... Ja sitten me -puhuimme hänen äidistään, joka myöskin oli siellä. Hän kuuluu olleen -vain kaksi kuukautta Palermossa ja on jo parantunut, neiti kertoi sen -minulle." Hän vaikeni. Hänen hienotunteisuutensa ei sallinut hänen -sanoa enempää, sillä isän muisto, sen muisto, jonka hän isäkseen -luuli, oli ujosta ja lempeästä lapsesta liian arka kosketella, koska -se voisi katkeroittaa rakkaan sairaan mieltä. Mutta hän oli liian -suoraluonteinen valehdellakseen, ja hän lisäsi, koettaen tosi naisen -tavoin varovaisesti ja hellästi antaa lieventävän käänteen liian -surkealle asialle: "Olemme myöskin puhuneet taivaasta ja niistä, -jotka meitä siellä odottavat. Ymmärräthän?..." Ja ottaen käsiensä -väliin sairaan käden, joka yhä hänen tukkaansa siveli, hän lopetti: -"Ethän ole pahoillasi, äiti?" - --- "En, kultaseni", sanoi Pauline, joka levottomuudestaan huolimatta -tunsi syvää sääliä sitä tuskaa kohtaan, jota pikku tytön lempeät -silmät ilmaisivat. Lapsen katse oli hänelle uutena todisteena -rakkauden voimasta arvata sydämen salaisuudet. Mutta tuo keskustelu -ei ollut vielä mitään siihen verraten, jota hän niin suuresti -pelkäsi, ja hän sanoi tutkivasti: "Ethän ole puhunut kenellekään -muulle kuin tuolle neidille?" - --- "En kenellekään", vastasi lapsi. "Miksikä sitä kysyt?" - --- "Jotta tietäisin, oletko ollut oikein kiltti", sanoi äiti. "Ja -nyt mene nukkumaan ja nukuttamaan uutta lastasi..." Hän hymyili -uudestaan, kun näin leikkipuheella lähetti pois lapsen. Mutta kun hän -oli jäänyt yksin, niin tekovilkkaus katosi hänen kasvoiltaan ja hänen -suunsa ilme kävi jälleen katkeraksi, kun hän sanoi melkein ääneen: -"Nähtävästi hän ei ole uskaltanut. Olen vieläkin kerran suotta -pelännyt..." Mutta jos hän nyt olisi ottanut esille tyynynsä alle -kätketyn peilin, niinkuin hän joskus teki, kun tahtoi kasvoiltaan -lukea fyysillisen kurjuutensa edistymisen, hän olisi silmiensä -tuskallisesta ilmeestä huomannut, että tuo lievennyksen huokaus -oli vain itsepetosta. Syviin mietteihin vajonneena hän sammutti -lamppunsa nukkuakseen, mutta heti kun huone muuttui pimeäksi, -hänen mielikuvituksensa alkoi muovailla lapsen viatonta kertomusta -sellaisella sitkeydellä, että hänen oli mahdotonta saada unta -silmiinsä. Hänen kymmenen vuotta kestänyt yksinäisyytensä oli häntä -totuttanut yksitoikkoiseen ja tasaiseen elämään, jota ei koskaan -odottamaton yllätys häirinnyt, ja seuraelämän häärinä tuntui hänestä -nyt, niinkuin kaikista, jotka kerran ovat siitä luopuneet, melkein -sietämättömältä. Hän koetti itselleen vakuuttaa, että äskeinen -yhteensattuma oli luonnollinen seuraus tuosta toisesta, vielä -omituisemmasta sattumasta, jossa ei kuitenkaan mitään luonnotonta -ollut, siitä nimittäin, että hänen entinen rakastajansa oli joutunut -tähän kirjavajoukkoiseen majataloon, jossa hänkin asui. Hän oli niin -hermostunut kolmiviikkoisesta levottomuudestaan, jonka kestäessä -hän oli alituisesti aprikoinut Nayrac'in mahdollisia aikeita -ja jonka johdosta hän oli päättänyt ryhtyä tuohon väsyttävään -muuttoonkin, että hänestä nyt äkkiä neiti Scilly'n ja Adèlen -tämäniltainen keskustelu tuntui edeltäpäin harkitun sotasuunnitelman -ensimäiseltä liikkeeltä. Eikö tuo mies, joka oli hänet murhannut ja -joka tiesi minkä verran hän häntä vihasi, pystynyt vastamainittua -kohtausta edeltäpäin valmistamaan, -- ja missä tarkoituksessa?... -Tässä hänen järkensä hämmentyi, hänen kiusaantunut järkensä, -joka oli onnettomuuden muistojen kalvama, kuumeen kuluttama, -nukutusaineiden heikontama, ja jonka hänen entisen rakastajansa -viikkokautinen oleskelu muutaman askelen päässä oli saattanut -äärimäiseen kiihotustilaan. Hän kuvitteli mitä monimutkaisimpia, -salaperäisimpiä ja kamalimpia vehkeitä, niin että lopuksi todenteolla -piti luultavana, että Francis koettaisi ryöstää lapsen häneltä. -Ja hän joutui sellaisen mielettömän kauhun valtaan, että vasta -aamusella, kloraalimyrkyn avulla, pääsi siitä voitolle. Hän oli näet, -sittenkuin tuo kamala läheisyys oli ruvennut hänen jokapäiväiseksi -kiduttajakseen, uudestaan langennut nukutusaineiden häpeälliseen -orjuuteen, josta pahojen päiviensä tavasta hän oli luopunut -ainoastaan elääkseen pikku Adèlea varten. Aivan suunniltaan hän -joutui, kun, hänen herätessään painostavasta ja miltei tuskallisesta -unestaan, hänelle tuotiin posti ja hän kirjeittensä joukossa huomasi -yhden, jonka kuorella tunsi Francis'n käsialan. Juuri sillä hetkellä -hänen palvelijansa avasi ikkunan, päästäen huoneeseen ilmaa, -häikäisevää päivänpaistetta ja selkeän sinisen taivaan kirkkautta. -Samassa Adèlekin töytäsi sisälle, sylissään sekaisin kellot ja tuolit -ja muut pienet lahjat, jotka hän oli kenkiensä vierestä löytänyt. Hän -nauroi heleätä nauruaan, yhtä iloisena kuin päivänpaiste ja aamun -kirkkaus. Mutta mitäpä taivaan sini ja säteilevä aurinko ja lapsen -ilo taisivat sitä närkästystä ja kauhua vastaan, jotka täyttivät -sairaan sydämen hänen lukiessaan Nayrac'in kirjeen, johon tämä oli -luullut panneensa niin paljon hienotunteisuutta ja jalomielisyyttä? - --- "Äidinvaistoni ei siis erehtynytkään", ajatteli hän. "Hän tahtoo -lähestyä tytärtään. Mutta lapsi on minun, yksin minun. Hän ei voi -häntä rakastaa. Hänellä ei ole oikeutta siihen. Eikä hänellä myöskään -ole oikeutta lapsen rakkauteen. Minä en salli, että hän lastani -rakastaa..." Ja ottaen äkkiä pikku Adèlen syliinsä ja puristaen -häntä rajusti sydäntänsä vasten Pauline peitti hänet suudelmilla -ja sanoi: "Rakastathan minua, eikö totta? Sano se minulle vieläkin -kerran! Sano, etkö ole onnellinen minun luonani silloinkin kun olemme -kahdenkesken, talossa, jossa ei muita asu, ja puutarhassa, jossa ei -muita käy. Ja sitten kun paranen, eikö sinusta ole hauskaa palata -Molamboz'hon minun kanssani, aina vain ja yksin minun kanssani..." - --- "Sinun kanssasi aina", vastasi lapsi, jonka kasvoilla kuvastui -syvä ilo ja joka nojatuolista, josta hän oli kurottautunut äitiä -vastaan, nousi vuoteeseen, istuutui siihen ja kyyristyi sairaan -viereen, nojautuen hänen laihaa olkapäätänsä vasten. Ja hän jatkoi -kuiskaten: "Tiedäthän, että kun tulen suureksi, en mene ikinä -naimisiin, vaan jään sinun luoksesi, olen aina vain ja yksin sinun -kanssasi..." Kerraten näin äitinsä sanat hän näytti ymmärtävän, -mitä ei voinut tietää eikä aavistaakaan, että äiti parka pelkäsi -kolmannen tuloa heidän piiriinsä. Pauline ei ollut koskaan selvemmin -huomannut sitä magneettista voimaa, joka yhdisti tämän aikaisin -kehittyneen ja omituisen lapsen häneen, eikä sitä rakkauden ihmettä, -joka sai pienokaisen sydämen vastaamaan hänen oman vanhentuneen -sydämensä tunnelmiin. Hän lakkasi puhumasta, mutta syleili uudestaan -tyttöstä pitkään ja kiihkeästi, ikäänkuin tahtoen siihen syleilyyn -sulkea lapsensa koko elämän, kaikki hänen kehitysaikansa eri asteet -varhaisimmasta lapsuudesta siihen asti, kun hän oli varttunut -täksi suureksi tytöksi, joka yhä oli hänen omansa, yksin hänen. -Niin hän syleili tätä surkastunutta ja heikkoa pikku raukkaa, -surkean rakkauden surkeaa hedelmää, josta hän ennen sen syntymistä -oli luullut, että hän sitä vihaisi niinkuin isääkin vihasi. Mutta -sitten hän oli kuullut lapsen itkevän ja oli antanut sille rintaa, -ja tuntien miten pienokainen hänestä elämän nestettä ammensi hän -tunsi liittyvänsä pyhillä siteillä tuohon hänestä lähteneeseen -elämään. Hän oli uudestaan elpynyt ollakseen heikolle tukena. Ja -hän suuteli vieläkin tuossa jouluaamun suutelossaan kolmivuotista -Adèlea, lasta, joka jo puheli ja juoksenteli ja joka, leikitellen -keväällä Molamboz'n laajassa puistossa, ojensi hänelle täysin käsin -kukkasia, ikäänkuin vaistomaisesti ymmärtäen, että hyljätylle ja -sortuneelle piti tarjota kevättä, toivoa, iloa, kaikkea mikä hymyilee -ja hurmaa ja lupaa... Hän suuteli kuusivuotista tyttöstä, joka jo -osasi lausua rukouksensa hänen vieressään, joka rukoili hänelle onnea -ja joka, kädet ristissä, pitkä valkea paita yllä, muistutti noita -enkelinkuvia, joilla lapsellinen hurskaus hautapatsaita koristaa. -Tuo herttainen pienokainen, haudallehan hän polvistuikin, ainiaaksi -kuolleen naisen haudalle, erään Pauline Raffrayen, joka oli etsinyt -onneansa intohimoisesta rakkaudesta ja joka oli paheiden tieltä -löytänyt häpeätä vain ja epätoivoa. Kaikki nuo pienet tytöt, joita -hän aikain vieriessä oli lapsessaan rakastanut, hän nyt sulki tuohon -suudelmaan, ikäänkuin tullakseen vakuutetuksi, ettei kukaan voinut -niitä ryöstää häneltä. Hän painoi ne povellensa, hurmaantuneena -tuosta luulosta, että hän täydelleen omisti toisen sielun, -- -valheellinen unelma, jota me kaikki rakkaudessamme tavoittelemme. -Onko se unelma saavutettavissa muuten kuin lapsissamme, kun emme ole -koskaan niistä eronneet? Sellaiset tunnelmat ovat niin valtavat, että -ne antavat meille voimia puolustaa noita rakkaita pienokaisia vaikka -mitä vaaraa vastaan, niin kauan kuin he ovat meidän omamme. Kun -Adèle, heidän vielä vähän aikaa puheltuansa, meni pois, oli Pauline -jälleen rauhoittunut sen verran, että hän kykeni kylmästi, tarkasti -ja terävästi punnitsemaan, kuinka hänen oli meneteltävä Francis'n -suhteen. - --- "Hän ei voi mitään", päätti hän, tarkastettuansa asiaa tällä -kertaa järkevästi eikä rauhattoman yönsä hourailevan kuumeen -kannalta. "Tyttäreni on lain mukaan minun omani, yhtä hyvin kuin -taloni ja rahani. Jos tuo mies nyt katuu, niin sitä parempi. -Kärsiköön nyt hän vuorostaan, se on oikeus ja kohtuus. Minun ei edes -tarvitse hänelle vastatakaan. Sen sijasta on minun vain joudutettava -poismuuttoani. Siinä on vastausta tarpeeksi. Ja jos ei olisikaan, -jos hän yhä vainojansa jatkaa, niin minä tiedän kyllä hänelle -näyttää, etten enää ole sama kuin yhdeksän vuotta sitten. Hänen on -nyt taisteltava äitiä vastaan, ja ellei hän tiedä mitä äidin tahto -merkitsee, niin minä kyllä opetan sen hänelle." Ruoskan iskuna tämä -äidinrakkauteen ja loukatun naisen vihaan perustuva päätös vaikutti -sairaaseen, joka äkkiä tunsi viime päivien voimattomuutensa katoavan. -Jo samana aamuna hän kävi itse Villa Cyane'ssa katsomassa miten -korjaustyöt edistyivät. Hän olisi voinut muuttaa sinne jo vuorokauden -kuluttua, jos ei juhla olisi töitä viivyttänyt. Kehotettuansa -työnjohtajaa vielä enemmän kiiruhtamaan hän palasi kotiin -käskeäksensä palvelijoita heti ryhtymään muuttovalmistuksiin, jottei -hänen tarvitsisi, huvilan valmiiksi jouduttua, viettää päivääkään, -tuntiakaan tässä nyt niin vihattavassa hotellissa. Ei sinä päivänä -eikä seuraavanakaan hän hetkeksikään päästänyt lasta luotaan, syystä -muka että Annette ja Catherine puuhasivat muuttoa. Itse hän vei -Adèlen kävelemään, tietäen varmaan, ettei silloin kukaan uskaltaisi -pienokaista lähestyä. Mutta pian hän huomasi olevansa liian heikko -voidakseen toimittaa tätä jokapäiväistä kaitsemista, joka yksin -tuntui tyydyttävän hänen kateellista äidinrakkauttaan. Joulupäivä, -jonka aamutunnit olivat hänessä nostattaneet sellaisen myrskyn -Francis'n kirjeen johdosta, oli sattunut keskiviikoksi. Lauantaina -muuton viimeistäänkin piti tapahtuman. Kahtena päivänä Pauline oli -ollut lapsen kanssa kävelemässä ensin aamusella ja sitten aamiaisen -jälkeen, ja hän oli siitä niin väsynyt, ettei hän perjantaina -enää kyennyt ajelemaankaan, sitä vähemmän kun sirocco oli alkanut -puhaltaa, hirveä tuuli, joka sisilialaisille muistuttaa Afrikan -läheisyyttä, se kun tuntuu kuljettavan mukanaan hieta-aavikkojen -tukahuttavaa kuumuutta. Oltuansa aamupäivän kokonaan Adèlea -valvomassa hänen huoneessaan ja huomattuansa hänet hiukan kalpeaksi -Pauline ei luullut panevansa lasta minkään vaaran alaiseksi, jos -lähetti hänet ajelemaan kahden palvelijattarensa seurassa huvilaan, -jossa vielä oli hiukan järjestämistä. Kumminkin hän piti tärkeänä -varoittaa Annettea, jolle hän ilmoitti mielipahansa toispäiväisen -keskustelun johdosta, ja sanoi lopuksi: - --- "Minulla on omat syyni erityisesti kieltää teitä antamasta Adèlen -puhutella noita naisia..." - --- "Tietysti minä tottelen rouvaa", vastasi vanha hoitaja, jonka -kasvoissa kuvastui torutun kotikoiran nolostunut ilme. Hän näet -katui virhettään ja pelkäsi tehneensä vielä toisenkin, joka nyt oli -tunnustettava. "Siinä tapauksessa", jatkoi hän, "rouva varmaankin -vielä pahastuu -- enhän minä voinut sitä arvata, kun ne näyttivät -niin hienolta herrasväeltä... Minun täytyy nimittäin sanoa rouvalle, -etten luullut tekeväni pahasti, kun sanoin heidän sisäkölle, että -aiomme huomenna lähteä pois..." - -Vaikka Pauline todenteolla oli pahoillaan palvelijansa viattomasta -laverruksesta, koska pelkäsi asian täten liian aikaisin joutuvan -Francis'n tietoon, hän koetti parhaansa mukaan rauhoittaa tunnollista -lapsenhoitajaansa, jonka nähtävä katumus osoitti, ettei hän ainakaan -tahallaan velvollisuuksiaan laiminlyönyt. Jo Palermossa-olonsa ensi -aikoina hänen olisi pitänyt antaa palvelijattarelleen täsmällisiä -määräyksiä, kun tiesi, että tämä seurasi hänen käskyjänsä syitä -tutkimatta ja punnitsematta. Turhanpäiväiset arvelut olivat häntä -siitä estäneet. Kun on kysymys toimenpiteistä, joihin elämämme -arimmat salaisuudet antavat aihetta, niin ne tuntuvat meistä -niin vastenmielisiltä, että vasta viime tingassa taivumme niihin -ryhtymään. Francis'n kirje oli pakottanut Paulinen toimimaan. Nyt -hän ainakin saattoi pelotta uskoa tyttärensä palvelijattarien -hoitoon. Hänen ei tarvinnut epäillä, etteivät he tällä kertaa -noudattaisi hänen tahtoansa, ja hän tiesi, että pienokainen palaisi -tunnin kuluttua hänen luokseen virkistyneenä ajomatkaltaan suuressa -puutarhassa, jonka poikki oli kuljettava huvilaan. Itse hän käytti -tämän yksinäisen tunnin kaikenlaisiin pieniin toimiin, jotka koskivat -häntä itseään. Hän käveli huoneessaan edestakaisin, käärien paperiin -kuvakehyksiä, hävittäen vanhoja laskuja, polttaen kirjeitä, eikä -huomannutkaan kuinka aika kului, kun hän luuli kuulevansa että -salin ovelle kolkutettiin, sitten että tämä ovi aukeni ja uudestaan -sulkeutui. Hän ajatteli, että mahdollisesti joku juoksupoika toi -paketin tai kirjeen. Huoneestaan hän kysyi, kuka siellä oli, mutta -kun hän ei saanut vastausta, pisti äkkiä hänen päähän, että se -voisi olla Nayrac, joka nähtyänsä lapsen menevän palvelijattarien -kanssa ulos olisi tahtonut käyttää hyväkseen hänen yksinäisyyttään -pakottaaksensa häntä selvitykseen. Mieletöntä! Sellaista rohkeutta, -joka oli niin vastoin kaikkia tapoja, oli mahdoton edellyttää. Olihan -Francis kumminkin saanut hyvän kasvatuksen. - -Hän kohotti olkapäitään oman mielikuvituksensa houreille ja kysäisi -uudelleen: "Ken siellä?" Ei vastausta vieläkään. Silloin hän -ajatteli, että kenties joku hotellin asukkaista olisi, niinkuin -joskus tapahtui, vahingossa astunut sisään ja huomattuansa -erehdyksensä sulkenut oven heti sen avattuaan. Kumminkin hän tahtoi -varmuuden vuoksi katsoa itse ja meni saliin... -- Francis Nayrac oli -hänen edessään. - - * * * * * - -Nuori mies seisoi nojaten kädellänsä pieneen pöytään, jolle -Adèle oli kolme päivää sitten joululahjansa järjestänyt. Jos ei -Paulinen koko ruumista värisyttävä kauhu olisi häneltä lamauttanut -kaikkea arvostelu- ja havaintokykyä, olisi hän huomannut sangen -vähäpätöisestä mutta kuvaavasta seikasta, että Francis oli -ollut aivan suunniltaan tänne tullessaan. Hän oli nimittäin -saapunut ilman hattua. Nähtävästi hänelle oli kerrottu Paulinen -poismuutosta. Hän oli nähnyt palvelijain menevän ajelemaan pikku -tytön kanssa, ja tietäen Paulinen olevan yksin hän oli tullut, -ei uhkauksia lausuakseen, niinkuin Pauline kenties pelkäsi, eikä -myöskään taitavilla ja diplomaattisilla puheilla tilintekoa -vaatimaan. Hänen vääntyneet kasvonsa, hänen tuskaiset silmänsä, -hänen vapisevat huulensa, koko hänen olemuksensa osoitti, ettei -hän mitään tarkoittanut eikä mitään aikonut. Vaistomaisesti hän -oli turvautunut ainoaan keinoon, joka voisi Paulinea pakottaa... -mihin? Tunnustukseenko, lupaukseenko, sitoumukseenko? Hän ei sitä -itsekään tiennyt. Kun sisällinen kuume ylenmäärin yltyy, niin -ihminen kääntyy todellakin sairaaksi, ellei hän pääse toimimaan, -purkamaan johonkin rajuun yritykseen ajatustensa ja tunteittensa -tulvaa, johon hän on hukkua. Intohimoinen isänrakkaus, joka oli äkkiä -ikäänkuin salaman iskusta Francis Nayrac'issa syttynyt ilmituleen -tuon hämmästyttävän yhdennäköisyyden johdosta, oli saattanut hänen -kiihotuksensa ylimmilleen. Mutta Pauline puolestaan ei voinut, -nähdessään tämän miehen, arvata, minkä tuhotyön hetken tuoma rakkaus -oli hänessä tehnyt, eikä sitä, kuinka tuo sielu vääntelihe sanattoman -ja yksinäisen kuolemankamppauksen tuskissa, horjuen rakkaimman -tulevaisuudentoiveensa ja hämärästä entisyydestä kohonneen sitovan -velvollisuuden välillä. Hän ei muuta ymmärtänyt, kuin että Francis -rohkeni mitä häpeällisimmällä tavalla loukata hänen vapauttansa, ja -hänen äänessään värisi vihan ja ylpeyden katkerin sointu, kun hän -sanoi: - --- "Ulos, herra, ja heti!... Taikka minä soitan. Olen täällä -kotonani enkä tahdo ottaa teitä vastaan. Menkää tiehenne!..." - -Hänen singahuttaessaan tämän töykeän käskyn, jota seurasi vielä -kovempi katse, Francis säpsähti ikäänkuin olisi ollut unissakävijä, -jonka kovat sanat äkkiä herättivät todellisuuden tajuntaan. -Hän tarttui pöydän reunaan pysyäksensä pystyssä, mutta hän ei -sanonut mitään eikä tehnyt liikettäkään ovelle päin. Armottomalla -ankaruudella Pauline toisti: "Ulos hetipaikalla..." ja kääntämättä -hänestä pois synkästi palavaa katsettansa hän astui päättäväisesti, -käsi ojona, sinnepäin huonetta, missä sähkökello oli. Hetken -viivähdys, ja hän olisi soittanut. Mutta tällä kertaa ei Francis -antanut hänelle aikaa toimia, vaan pysäytti hänet tarttumalla samalla -kertaa jyrkällä ja rukoilevalla liikkeellä hänen käsivarteensa: - --- "Ei", sanoi hän, "te ette saa soittaa. Ette saa kieltää minua -teille puhumasta. Mitä te pelkäätte? Näettehän, etten ole tullut -tänne koston aikeissa... Viisi minuuttia vain, en pyydä teiltä -enempää kuin viisi minuuttia. Ja sitten menen pois. Mutta en -ennenkuin olen teille puhunut.... Totta on, ettei minulla ollut -oikeutta ryöstövieraana tunkeutua teidän huoneeseenne... Mutta tehän -aiotte muuttaa pois. Ette ole vastannut minun kirjeeseeni. En enää -voinut kestää. Minun täytyi päästä puheillenne ennenkuin lähdette... -Teidän täytyy kuunnella minua. Teidän täytyy. Te olette tehnyt -minulle niin paljon pahaa elämässäni... Te ette enää lisäksi saa -kieltää minua teille puhumasta. Minulla on oikeus siihen, näettekös, -ja teidän täytyy siihen suostua, jos tahdotte että annan teille -anteeksi..." - -Kun Francis oli tarttunut rouva Raffrayen käsivarteen, oli tämä -temmaissut itsensä irti, peräytyen muutaman askelen ikäänkuin tuota -kosketusta kauhistuen. Sitten hän oli jäänyt liikkumattomaksi, -koettamatta enää heti keskeyttää tätä kahdenkesken-oloa. Kumminkaan -hän ei ollut suotta uhannut. Epäilemättä hän olisi pakottanut nuoren -miehen lähtemään, niinkuin oli heti käskenyt, joko huutamalla -tai pakenemalla omaan huoneeseensa, jonka ovi oli yhä auki hänen -takanansa, jos Francis olisi tyytynyt rukoilemaan. Mutta hän oli -tuohon rukoukseen sotkenut lauseita, jotka sattuivat naisen sydämen -aikoja sitten kipeään kohtaan. Hän oli tekeytynyt uhriksi, hän, -kiduttaja! Rikoksentekijä oli asettunut tuomariksi! "En ole tullut -koston aikeissa"... "Olette tehnyt minulle niin paljon pahaa"... -"Jos tahdotte että annan teille anteeksi"... Hän oli uskaltanut -käyttää sellaisia sanoja. Pauline oli niitä kuullessaan tuntenut -loukatun oikeudentuntonsa hytkähtävän ja vavahtavan, ja tuo tunto -se vastustamattomasti ja valtavasti nostattaa jokaisen ihmisolennon -kapinaan panettelua vastaan. Tuo kapinoitseva ylpeys voitti hänessä -kaikki entiset päätökset ja kaiken varovaisuuden, ja hän vastasi: - --- "Vai yhä te vielä puhutte kostosta ja siitä pahasta, minkä -minä muka olen teille tehnyt, ja anteeksiannosta, teidänkö -anteeksiannostanne?... Näittehän itsekin, ettei meillä ole mitään -toisillemme sanomista. Kun mies kohtelee naista niinkuin te olette -minua kohdellut, niin hän ei ikinä enää voi pyrkiä sitä naista -lähestymään... Jos olen ansainnut teidän loukkauksenne, niin teillä -ei ole enää mitään tekemistä täällä. Jos en ole niitä ansainnut, niin -te olette kurja, ja minä kiellän teitä tulemasta luokseni. Ettekö -kuule, että teidän on mentävä! Toistan vieläkin, että käsken teitä -menemään." - -Hän oli kiivastunut puhuessaan, ja hänen kalpeat poskensa olivat -hiukan punastuneet. Hänen harmaat silmänsä leimusivat ja loivat eloa -ja vilkkautta kärsimyksen kuluttamiin kasvoihin. Francis'sta tuntui -hetken siltä, kuin hän näkisi edessään entisen Pauline Raffrayen, -jonka ylpeys oli niin tuimasti törmännyt hänen ylpeyttänsä vastaan. -Viha, joka vielä edellisenä iltana oli hänen suonissaan kiehunut, oli -vähällä kohota hänen huulilleen kamalina sanoina. Mutta lapsi muistui -hänelle mieleen, ja hän vastasi, hän uskalsi vastata: - --- "Suokaa minulle anteeksi, jos jossakin suhteessa olen teitä -loukannut. Jumala on todistajani, etten ole tullut tänne -herättääkseni eloon sitä, minkä tulee olla kuollut meille -kummallekin. Ilmoittihan kirjeeni sen teille, ja sen minä vielä -nytkin toistan: Aikomukseni ei ollut tässä puhua teistä eikä minusta. -Toisesta minä nyt olen tullut puhumaan..." Ja hän lisäsi melkein -kuiskaten: "Adèlesta, tyttärestämme..." - -Hän ei saanut lausetta lopettaa. Äiti keskeytti hänen puheensa, -heittäytyen häntä vastaan niin rajulla liikkeellä, että nuoren miehen -vuorostaan täytyi peräytyä. - --- "Vaietkaa", kiljaisi hän, "vaietkaa! Elkää lausuko sitä nimeä! -Minä kiellän sen. Tyttäreni on minun omani, yksin minun, kuuletteko! -Minä olen häntä elättänyt, minä häntä kasvattanut, minua hän -rakastaa... Tunteeko hän teitä? Onko hän edes teitä nähnytkään? -Oletteko kertaakaan näihin kymmeneen vuoteen koettanut häntä -lähestyäkään? Oletteko? Mitä varten te nyt tulette meidän elämäämme -tunkeutumaan?"... Ja vielä katkerammalla ivalla hän lisäsi: -"Unhotatte, minkä olette uskonut, minkä vieläkin uskotte, sen, jonka -äsken niin jalomielisesti tarjouduitte antamaan minulle anteeksi. -Kun nainen toisen rakastajansa luota juoksee toisen luo ja kun asia -saadaan ilmi, niinkuin te sen olette saanut, niin että on syytä -heittää pois tuo kurja niinkuin mikä tahansa iletys, itkemättä, -katumatta, niin onko silloin sen naisen lapsesta mihinkään? Lokaan he -ovat poljettavat molemmat, niinkuin Marseillesta minulle kirjoititte. -Ja siihen minä tahdon jäädäkin, tuohon lokaan, tyttäreni kanssa..." - --- "Oh", jatkoi Francis vielä hiljaisemmalla äänellä, jossa värähti -ääretön toivottomuus, "vieläkin vihaa, aina vain vihaa! Jumala, -kuinka surkeata!... Ja minä tulen teidän luoksenne, sydän täynnä -sitä horjumatonta tietoa, jonka olen tuon lapsi paran kasvoista -lukenut. Pitäisihän hänen sammuttaa kaikki vihat, selvittää meidän -välimme, sovittaa kaikki... Onhan hän minunkin lapseni. Kieltäkää, -jos uskallatte! Ja vaikka kieltäisittekin, niin minä tietäisin että -valehtelette. Mutta te ette voi kieltää. Asiata ei käy epäileminen, -sillä se on liian ilmeisesti selvä. Ja te puhutte minulle niinkuin -viholliselle, murhaajalle!... Olenhan kumminkin, sen minä teille -vannon, jo ensi päivänä oman vereni tunnustanut, hetkeäkään -vastustelematta. Onko se häijyn miehen kaltaista? Aukenihan sydämeni -heti isänrakkaudelle, kun silloin puutarhassa huomasin, kuinka -hämmästyttävästi pienokainen muistuttaa Julie sisartani. Onko se -kovan miehen kaltaista?... Hyvä Jumala! Olisihan ollut melkein -luonnollista, nykyisen asemani kannalta katsoen, että olisin tahtonut -pysyä hänelle vieraana, vieraana koko hänen tulevaisuudelleen, -huolimatta siitä, että tiesin hänet lapsekseni. Se olisi kenties -ollut velvollisuutenikin. Ja olenhan minä koettanutkin... Mutta -en ole voinut. Minä en voi. Muuta en ole tahtonut teille sanoa. -Tämän vain... Ja siihen minä lisään: kurjasti olemme toisiamme -rakastaneet, armottomasti toisiamme kiduttaneet ja rääkänneet. -Jos te olette minun tähteni kärsinyt, niin olen minäkin suuresti -kärsinyt teidän tähtenne!... Unhottakaamme se ja muistakaamme -ainoastaan, että olette ollut hyvä äiti ja että minä olen valmis, -en vaatimaan itselleni isän oikeuksia, mutta täyttämään pienimmistä -pienimmän velvollisuuden, mikä minulla isänä tulee, kaukaa valvomaan -lastani. Jos olen toivonut meidän mahdollista lähentymistämme, jos -olen sellaista uneksinut, niin täytyyhän teidän tunnustaa, ettei se -ole kostonhimoisen miehen unelma... Niin olen uneksinut, että tämä -yhteensattuma, joka minusta tuntuu niin oudolta, melkeinpä Jumalan -sallimalta, pystyisi rakentamaan sovintoa meidän kesken, arvokasta -sovintoa, jonka yhteinen rakkaus viattomaan lapseen pyhittäisi. -Nythän meidän olisi niin helppo lähestyä toisiamme, kun olemme näin -joutuneet naapureiksi. Ja siten minä saisin syrjästä tarjota apuani, -jos milloin Adèle olisi suojelijan tarpeessa... Toista ei ole minulle -niin herttaista kuin hän! Ettekö ymmärrä, että tämä on minulle -elinkysymys..." - --- "Tottako, oikeinko totta, että olette sellaista uneksinut?..." -virkkoi Pauline. Hänen äänessään ei enää soinut äskeinen viha, vaan -ääretön katkeruus, ja jos Francis'n katse olisi voinut tunkeutua -tuskaisen sielun sisimpään, olisi hän huomannut, minkä äkillisen, -vaistomaisen, kiihkeän vihan hänen aiottu avioliittonsa Paulinessa -herätti, -- vihan, joka todisti, ettei tuo onneton, karttuneesta -katkeruudestaan huolimatta, voinut entisestä rakkaudestaan kokonaan -luopua. -- "... Vai olette te uskaltanut sellaista hirviömäisyyttä -uneksia! Vai tahtoisitte te asettaa minut ja tyttäreni teidän -välillenne, teidän ja..." Hän ei nimeä maininnut, mutta kohottaen -traagillisesti suupieliänsä ikäänkuin nauttien, kun näin sai työntää -puukon entisen rakastajansa sydämeen, hän jatkoi: "Ei koskaan, -ymmärrättekö, ei koskaan se ole tapahtuva... Te olette oikeassa, -tyttärenne hän on, mutta hän on teille kuollut. Niin, Julien elävä -kuva hän on, sen minä tiedän yhtä hyvin kuin tekin, mutta tiedän -myöskin, ettette enää koskaan saa häntä nähdä. Ette koskaan! Ja -jos tunteenne ovat todet, niin sitä parempi. Silloin tekin saatte -kärsiä. Niin, Jumalan sallima tämä yhtymisemme kyllä on. Jumala on -tahtonut, että oikeus pääsisi voitolle. Mitä kohtuutta siinä olisi, -että te olisitte saanut kerran nuoruudessanne tappaa onnettoman, joka -uskoi teihin koko nuoren ja kokemattoman sydämensä horjumattomalla -uskolla, vietellä hänet, herjataksenne häntä sitten, rääkätäksenne ja -panetellaksenne häntä ja vihdoin hyljätäksenne hänet; mitä kohtuutta, -että olisitte saanut murhata elämäni, onneni, omantuntoni, kaikki -mitä minussa jalona ja lempeänä sykkii, ja itse olla onnellinen?... -Ei, semmoista ei saa tapahtua. Meistä kahdesta minä olen liiaksi -kärsinyt; nyt on teidän vuoronne..." - --- "Ja minä puolestani sanon teille, ettei teillä ole oikeutta puhua -minulle noin", huudahti Francis. Tuo marttyyriksi asettuminen, -joka hänestä oli mitä inhottavinta tekopyhyyttä, sai hänen vihansa -uudestaan kuohumaan, niin ettei hän enää voinut hillitä itseään, vaan -sekoittaen nykyisiin, isänrakkautta uhkuviin tunteihinsa entisiä -petetyn rakastajan raivonpuuskauksia jatkoi: "Ah, kuinka minä teidät -tunnen samaksi kuin ennenkin. Pelkkää ylpeyttä ja valhetta olette -yhä. Ja te ette käsitä, että siitä voi koitua lapselle vahinkoa, jos -te työnnätte minut pois tuolla -tavalla?... Olettehan jo tehnyt -hänelle tarpeeksi pahaa, kun olette petoksellanne ryöstänyt häneltä -isän, joka olisi aina yhtä uskollisesti häntä rakastanut. Jos hän ei -ole sitä tehnyt, jos hän vain ihmeellisen sattuman kautta on päässyt -lasta tuntemaankin, niin kenen syyksi se on laskettava?..." - --- "Teidän", vastasi Pauline, "yksin teidän... Te väitätte, etten -minä ole muuttunut, ettekä huomaa, että itse juuri olette yhä -entisellänne, kun uskallatte tulla halpamaisessa röyhkeydessänne -minua kiduttamaan ja herjaamaan, vaikkei teillä edes enää ole -puolustuksenanne entistä häpeällistä mustasukkaisuuttannekaan... -Olisiko minun pitänyt elää niinkuin olen elänyt yksinäisyydessäni, -toivottomuuden kalvamana, kuluttaen nuoruuteni itkemällä, -törmätäkseni uudestaan tuota kauheata panettelua vastaan?... -Ei, se ei ole totta. Minä en ole teitä pettänyt. Minä en ole -tätä herjausta ansainnut!... Katsokaapa minua silmiin, jos -uskallatte. Onko minulla valehtelijan silmät ja kasvot, onko minulla -valehtelijan ääni? Näkeehän kumminkin, puhuuko ihminen totta vai -ei. Käyhän se toki kasvoista ilmi, muutenhan Jumalasta ei Jumalaksi -olisikaan. Mitä hyötyä minulla nyt olisi valheesta, koska me nyt -viimeisen kerran puhumme toisillemme ja koska ajan teidät ulos, -kuuletteko, ajan teidät ulos!... Mutta totuuden minä teille -sanon, valituksena, huutona se huulilleni kohoaa. En ole koskaan -valehdellut. En ole koskaan pyrkinyt de Quernen suosioon. Ei ollut -rikosta ystävyyssuhteessani tuohon onnettomaan Vernantes'iin. En -käynyt silloin hänen luonaan, niinkuin syyttä väititte. En käynyt. -Minua ette nähnyt hänen ovellansa; toinen siellä kävi. Minä en. En -minä!..." kertasi hän ja lisäsi synkän alakuloisena: "Olen hyvin -sairas. Voin erota täältä huomenna, kenties kuukauden, vuoden -kuluttua. Kuolemaan ei astuta valhe huulilla. Viaton minä olen, sen -minä teille vannon..." - -Kun manalan matkalle valmistuva sellaisia väitteitä lausuu -lähestyessään sitä salaperäistä ja pelottavaa maata, missä häntä -odottaa tarkkasilmäinen ja erehtymätön tuomari, on hänen sanoissaan -jotakin juhlallista ja voimakasta, jonka vilpittömyyttä mahdollisesti -myöhemmin voimme epäillä, mutta jonka vaikutusta emme sillä hetkellä -voi vastustaa, olkoon meillä mitä syitä tahansa niitä epäillä. -Francis oli vastikään kohdellut Paulinea ylenkatseella, johon hän oli -luullut olevansa täysin oikeutettu. Koko hänen omanarvontuntonsa oli -siitä riippuvainen, ja sittenkin tuon väitteen totuus tuntui hänestä -nyt niin kieltämättömältä, niin masentavalta, ettei hän löytänyt -muuta vastausta kuin seuraavat sanat, jotka hän lausui koettamatta -edes salatakaan tuskaansa: - --- "Jos on totta, mitä sanotte, miksikä annoitte minun mennä? Miksikä -ette minulle vastannut? Miksikä ette kutsunut minua takaisin? Miksikä -ette ole yhdeksään vuoteen minulle puhunut niinkuin tänään?..." - --- "Miksikö en sitä tehnyt?" vaikeroi Pauline. "Kuinka olisin -voinut? Oletteko unhottanut kaikki, sekä epäluulonne jokapäiväisen -solvauksen, jolla minua kuukausmääriä vainositte, että masentavan -epäilyksenne ja kaiken muun?... Oletteko unhottanut, että olette -minua lyönyt, niin, lyönyt kuin tyttöletukkaa?... Rohkeutta ei riitä -kenellekään sellaista liikanaista julmuutta kestämään. Ja sitten, -olisitteko te minua uskonut? Uskotteko nytkään? Uskonettekohan -tunnin perästä? Onko minulla todisteita mihin vedota? Maksaako -vaivan taistella sellaista kovaonnista sallimusta vastaan, että -olen sattunut käymään kaupungilla juuri sinä päivänä, jolloin -olette nähnyt tuon kurjan astuvan sen ystäväni ovesta sisälle, jota -hulluudessanne luulitte kilpailijaksenne? Yhtäläisyys ryhdissä -ja puvussa!... Siihen epäluulonne perustuivat. Siinä oli teidän -mielestänne syytä kyllin edellyttää mitä kauheinta irstaisuutta, -kohdella minua häpäisevällä ylenkatseella, polkea lempeni lokaan... -Olin epätoivoissani, siinä kaikki. Ja kun tiesin joutuvani äidiksi ja -huomasin olevani yksin, iäksi yksin, oliko minun mahdollista nöyrtyä -niin syvään, että olisin kutsunut teidät takaisin? Ettehän te olisi -lasta uskonut omaksi vereksenne. Nyt sanotte uskovanne. Mutta nyt -on myöhäistä. Te olette liannut, murtanut, lakastuttanut, tappanut -kaiken... Armahtakaa, menkää pois... Rukoilemalla rukoilen, menkää -pois! En kestä enää..." - -Hän oli käynyt kalmankalpeaksi näitä viimeisiä sanoja lausuessaan. -Hän painoi kätensä povellensa, ikäänkuin todellakin vetääkseen -haavasta veitsen, jonka kärki oli syvälle kaivautunut. "Minä en voi -hyvin", sanoi hän. Francis ennätti tuskin päästä hänen avukseen. Hän -oli pyörtynyt. Hänen heikontunut elimistönsä ei voinut kestää tämän -keskustelun tuottamia mielenliikutuksia. Säikähtynyt nuori mies -otti hänet syliinsä kantaakseen hänet vuoteelle. Mutta hädästään ja -hämmästyksestään huolimatta hän tunsi pistoksen sydämessään, kun -huomasi kuinka riutunut oli tuo ruumis, jota hän samalla tavalla oli -sylissään kantanut toisina hetkinä, sen ollessa silloin niin nuori, -niin notkea, niin lemmen huumauksesta värisevä. Hän astui sairaan -huoneeseen ja laski tunnottoman kannettavansa vuoteelle. Äkkiä, -hänen paraikaa järjestäessään alkoovissa pieluksia harmahtavien -hiuspalmikkojen alle ja hieroessaan sairaan kylmästä hiestä kosteita -kämmeniä ja kellastuneita, lakastuneita ohimoita, hän kuuli, samoin -kuin Pauline äsken oli kuullut, salin oven aukenevan ja sulkeutuvan, -ja samoin kuin Paulinekin hän säpsähti, vieläpä enemmänkin. Kukahan -siellä liikkui? Hän oli nähnyt Adèlen menevän ulos palvelijattarien -kanssa, ja kun tiesi rouva Raffrayen olevan yksin, hän oli uskaltanut -ryhtyä tähän rohkeaan yritykseen. Nyt hänet hetkeksi valtasi -hirvittävä levottomuus: Olisiko Henriette saanut tietää, minne hän -oli mennyt, ja seurannut häntä tänne? Francis oli eronnut hänestä -niin taitamattomasti, keksimättä muuta tekosyytä kuin että hänellä -muka oli kirje kirjoitettavana, ja Henriette oli katsonut häneen niin -oudosti. -- Niin ei kuitenkaan ollut. Pikku Adèle vain oli palannut -matkaltaan ennemmin kuin oli aiottu, riehuvan sirocco-tuulen ja sen -nostattamien tomupilvien tähden. Hän saapui nyt Annetten seuraamana, -iloisena, kun oli päässyt aikaisemmin kotiin. Juosten hän kulki -salin poikki makuuhuoneeseen, jonka ovi oli jäänyt selälleen. Hän -näki rouva Raffrayen vuoteellaan ja vieressä nuoren miehen, saman, -jonka hän oli juhlassa nähnyt istuvan neiti Scilly'n toisella puolen. -Hän päästi kauhistuksen huudon, heittäytyi äitinsä ylitse ja peitti -hänet kiihkeillä suudelmilla, jotka sairas horroksissaankin tunsi, -sillä ne antoivat hänelle voimia puoleksi nousemaan. Mustasukkaisen -suojeluksen liikkeellä äiti sulki lapsen syliinsä, ja hänen -heräämisensä äidinrakkauden tajuntaan oli niin valtava, että se antoi -hänelle voimia salaamaan mitä tästä traagillisesta kohtauksesta vielä -oli salattavissa. Sillä, katsoen Francis'ta suoraan silmiin, hän -sanoi kehottaakseen nuorta miestä hillitsemään tuskasta vääntyneet -kasvonpiirteensä ja tehdäkseen hänelle mahdolliseksi selittää -täälläolonsa: - --- "Kiitän teitä, että olette auttanut minut kotiin. Teidän avuttanne -en olisi koskaan päässyt portaita nousemaan. Annette, olkaa hyvä ja -saattakaa tämä herra ulos!..." - -Ja hänellä riitti tahdonlujuutta, niin että hän saattoi hymyillä ja -nyökäyttää päätänsä kiitokseksi ja jäähyväisiksi. -- Mikä kiitos, -mitkä jäähyväiset, mikä hymy! - - - - -VIII. - -HERÄÄVÄ VAISTO. - - -Saapuessaan rouva Raffrayen asuntoon Francis hyvin ymmärsi, että -hänen oli kestettävä kauhea kohtaus, eikä hänellä ollut suurtakaan -toivoa, että se päättyisi sovintoon, niinkuin hän oli kirjeessään -ehdottanut. Hän oli antautunut tähän seikkailuun vaistomaisesti, -mielettömästi, niinkuin kaksintaistelija, joka väsyneenä odotukseen -henkensä kaupalla ryntää esiin vihollisensa miekkaa vastaan, tai, -paremmin sanoen, kuin mielisairas, joka mihin hintaan tahansa -tahtoo vapautua ahdistavasta mielikuvasta. Hän oli joutunut siihen -tunnemyrskyn hetkeen, jolloin äänettömyys tuntuu tukehuttavalta ja -jolloin sielu ja melkeinpä ruumiskin pyrkii purkamaan kiihotuksensa -sanoihin yhtä vimmatusti kuin tukehtumaisillaan oleva haukkoo ilmaa. -Vaikkei hän vähääkään epäillyt, ettei Adèle olisi ollut hänen -tyttärensä, hän tunsi valtavan halun kuulla asian sen suusta, joka -yksin tiesi ehdottoman totuuden, ja kenties toisenkin, edelliselle -vastakohtaisen halun pakottaa tunnustukseen tuon naisen, jonka -ylpeydestä hän ei ollut koskaan päässyt voitolle. Ja sitten, olihan -mahdollista sekin, että äiti olisi heltynyt nähdessään kuinka -vilpittömät hänen tunteensa olivat pikku tyttöä kohtaan, kuinka -hellävaroen hän asiaa kosketteli ja kuinka nöyrästi hän tyytyi -syrjäiseen asemaan. Ja nyt, mikä uusi haava olikaan tuon keskustelun -tuloksena! Nyt hän tiesi Paulinen suljetun oven takana piilevän vielä -kauheamman varmuuden kuin se oli, joka, ilmeten hänelle kamalan ja -odottamattoman yhtäläisyyden johdosta, hänen sydämessään nosti tuon -oudon äänen: "Minun tyttäreni hän on!..." Olihan sallimuksen käsi -silloin tuntunut raskaalta, mutta omantunnon soimausta siinä ei -silloin ollut. Silloin hän oli ollut oikeutettu, niin hän ainakin -oli luullut, siirtämään kavalan rakastajattarensa niskoille kaiken -vastuunalaisuuden siitä, että oli lapsensa hyljännyt. Jos nyt -päinvastoin Pauline olikin viaton, jos Francis oli häntä syyttä -epäillyt, hänet kuolemaan tuominnut ja tuomion täytäntöön pannut, -mitä hänestä itsestään oli ajateltava? Mitä pyövelin virkaa hän -siis vuosien vieriessä oli toimittanutkaan? Olihan siinä tosin -lieventäväksi asianhaaraksi katsottava, että hän, ruhjoten ensi -kädessä oman onnensa, oli uhrinsa iskenyt oman sydämensä kautta, -mutta voiko sillä murhasta puhdistautua? Sillä murhaajan työtä hän -tunsi tehneensä, kun hänen mieleensä muistui tuo riutunut ruumis, -jonka hän oli sylissään kantanut, ruumis, joka oli niin hirvittävän -kevyt ja kuihtunut, tuskinpa muuta kuin luuranko vain, ja jossa -oli juuri sen verran henkeä, että kykeni kärsimään ja kuoleman -kynsissä vääntelemään. Tähän muotoon hänen omantunnonvaivansa -siis vastaisuudessa pukeutuisivat. Sen muotoisina ne jo hänessä -esiintyivät, kun hän paljain päin ja horjuvin askelin laskeutui -portaita alikertaa kohti. Ja erikoisen julmat olosuhteet, joiden -keskellä tämä sisällinen murhenäytelmä kehittyi, tahtoivat, että -hänen piti oleman vain muutaman askelen päässä morsiamensa luota ja -että tämä morsian häntä juuri tällä hetkellä odotti. Tällä kertaa -koettelemus oli liian kova. Keskustelunsa jälkeen Paulinen kanssa -hän ei enää jaksanut teeskennellä. Hänestä tuntui, että nuori tyttö, -olipa kuinka naiivi tahansa, koko hänen esiintymisestään huomaisi sen -mielenliikutuksen, joka häntä värisytti, ja että rouva Scilly'kin -arvaisi kaikki. Nykyisessä tilassaan hän ei enää olisi voinut näiden -naisten kysymyksiä torjua. Olisihan hänen ollut sangen helppo -turvautua samaan valheeseen kuin Paulinekin, joka valhe tuon naisen -puolelta osoitti melkein sankarimaista, äidinrakkauteen perustuvaa -mielenmalttia. Olihan Francis näinä viimeisinä päivinä alinomaa -pettänyt ja kierrellyt. Mutta täytyy antaa onnettomalle nuorelle -miehelle, joka luonteeltaan oli suora, vaikka hän heikkoudesta oli -vilppiin langennut, se tunnustus, että häntä tuon viimeksimainitun -valheen käyttäminen kauhistutti. Siihen turvautumalla hän olisi liian -häpeällisellä tavalla sekoittanut uudistamansa suhteet entiseen -rakastajattareensa nykyisen lempensä jo liiaksikin lakastuneeseen ja -tahrattuun tarinaan. Ja tästä hienotunteisuudesta hänen turmionsa -oli johtuva, sillä puolitiehen ei pysähdy kukaan, joka kerran on -petokseen takertunut. Ellei voi olla kokonaan pettämättä, täytyy -aina ja joka paikassa pettää. Tällä kertaa Francis päätti turvautua -vähimmän urhokkaaseen, mutta hänen kaltaisellensa, liikutuksien -uuvuttamalle sielulle sangen luonnolliseen keinoon. Hän pakeni -siirtääkseen toistaiseksi selityksen, joka ei ollut vältettävissä. -Käytyään huoneestaan hattunsa hän laskeutui ensimäisen kerroksen -portaita alas ja oli tuossa tuokiossa hotellista ulkona. Hän keksisi -kyllä hyväksyttävän tekosyyn poissaoloonsa, kun hän tunnin tai -kahden kuluttua rauhoittuneena palajaisi kotiin. Tavata Henrietteä -nyt, kun toisen ääni vielä soi hänen korvissaan, kun toisen kalpeat -kasvot vielä hänen silmissään kuvastuivat, kun hänen sylinsä vielä -värisi tuon ruumisparan kosketuksesta ja hänen sielunsa ankarain -tunnonvaivojen vastustamattomasta kauhusta, -- ei, mieluummin mitä -tahansa muuta. - -Sillä aikaa kuin Francis tänä iltapäivänä harhaili pitkin kaupungin -katuja, jotka tavallisesti olivat niin valoisat, mutta joita nyt -pimitti silmiä sokaiseva, liikkuva ja polttava tomupilvi, nuori -tyttö, jota hän niin hurjasti ja varomattomasti pakeni, kävi -hetki hetkeltä yhä levottomammaksi. Francis ei ollut erehtynyt, -kun oli luullut huomaavansa, että hänen mennessään neiti Scilly -oli häntä tarkastanut, outo ilme palavassa katseessaan. Mutta -jos hän ei olisi ollut niin piintynyt omiin ajatuksiinsa siitä -onnettomasta aamusta asti, jolloin hän oli Continentalin etehisessä -ilmoitustaululta lukenut rouva Raffrayen nimen, hän olisi tiennyt, -ettei Henriette häntä nyt ensimäistä kertaa näin katsonut; kymmeniä -kertoja hän olisi noissa sinisissä silmäterissä tuon oudon ilmeen -tavannut. Hän olisi noissa kirkkaissa, läpikuultavissa silmissä -nähnyt kuvastuvan uuden, yhä yltyvän, tuskaisen tunteen, joka -kokemattomalle sydämelle oli niin vieras, ettei se sitä omakseen -tunnustanut. Itsensä parjaamista se oli ollut, kun Francis näinä -viime päivinä oli ylpeillyt taidostaan salata lemmityltään oman -itsensä. Sellainen tekopyhyys oli hänelle yhtä mahdotonta kuin -Henriettelle täydellinen sokeus. Heidän keskinäinen rakkautensa oli -liian suuri. Tuota tunnetta, joka oli nuoressa tytössä kuluneiden -viikkojen vieriessä kasvamistaan kasvanut, ei voinut epäilykseksi -sanoa. Henriette oli luonteva ja suora. Hän oli aina elänyt -piirissä, joka ei vilppiä eikä teeskentelyä tuntenut. Missä hän -olisi luulevaiseksi oppinut? Ei. Se oli kipeä kaipaus, joka johtui -siitä, että hän aavisti jotakin kieroa suhteessaan sulhaseensa, -kaipaus, joka oli samalla kertaa hämärä ja todellinen. Se vaikutti -hänessä tuskallista hämmästystä ja epäröimistä, niinkuin ainakin -rakkaushäiriöt nuoressa tytössä, jolla on täysin kehittyneen naisen -vilkas tunne-elämä, mutta lapsen tietämättömyys elämän nurjista -puolista. Eihän ole tärkeätä tarkalleen tietää syitä lemmityn -sydämen muuttumiseen kärsiäkseen tästä muutoksesta. Henriette -Scilly ei tietänyt, että tuskin on ainoatakaan miestä; joka ei -olisi nuoruudessaan ollut jonkun rikoksellisen intohimon koetuksen -alaisena. Hän ei tietänyt, että juuri herkkätunteisimmat heistä -panevat rikokseensa enimmän omasta itsestään ja haavoittuvat siitä -niin syvään, etteivät haavat koskaan täydellisesti kasva umpeen. -Hän tiesi vain, että kuukausien kestäessä Francis'n kasvoissa oli -kuvastunut täydellisen onnen kirkkaus ja että nyt hänen katseessaan -lakkaamatta häilyi hehkuvaa kuumetta, hänen hymyssään hermostunutta -levottomuutta, koko hänen olennossaan ilmeisen tuskan tulta. Hän -ei tietänyt, että mies voi valehdella naiselle, jota hän rakastaa, -ja että hänen rakkautensa siitä huolimatta voi olla yhtä suuri, -jopa suuremmaksikin yltyä tunnonvaivojen kiihdyttämänä. Mutta hän -tiesi, ettei hänen ystävänsä hellyydessä enää ollut tuota tasaista -lempeyttä, tuota sulavaa sopusointua, tyventä ja selkeätä rauhaa, -joka lämpimänä oli uhkunut hänen olemuksestaan. Hänestä tuntui, että -näinä viime viikkoina Francis toisin ajoin oli hänestä kaukana, -vaikka olikin hänen luonaan, ja toisin ajoin kohteli häntä niin -tulisesti, että häntä melkein pelotti. Se tapahtui niinä hetkinä, -jolloin onneton pani parastansa asettaakseen suloisen kihlattunsa -itsensä ja mielikuviensa väliin ja tehdäkseen lemmittynsä -elävämmäksi, läheisemmäksi puristamalla pitkään hänen kättänsä, -sulkemalla hänet katseensa vavahtavaan syleilyyn. Henriette ei -myöskään tietänyt, että muutamissa luonteissa ilmenevä katkeruus -ja armottomuus muita kohtaan kaipaa säälivää ymmärtämistä, koska -sellaisia tunteita ilmaisevien ajatuksien ja puheiden alla useimmiten -piilee sisällinen haava. Mutta hän tiesi, että tuo ihana ajatuksien -ja tunteiden yhteys, josta hän oli Francis'n kanssa puhunut heidän -viimeisellä onnellisella kävelyretkellään Villa Tascan puutarhassa, -oli olemattomiin hävinnyt. Heidän ajatuksensa, heidän tunteensa eivät -enää olleet yhteisiä. Lakkaamatta Francis'n pilapuheisiin, kun hän -koetti iloiseksi tekeytyä, sekoittui hieman ivaa, joka Henrietteä -loukkasi. Ennen, kun puhe oli sattunut johonkin heidän yhteisistä -parisilaisista tuttavistaan, Francis oli heistä puhunut suopeudella, -joka Henrietten silmissä oli osoittanut hyvää sydäntä, vaikkei se -muuta ollut kuin onnellisille ja rakastuneille tavallista iloista -välinpitämättömyyttä. Nyt hän sitävastoin käytteli pilkallisia ja -ankaria sanoja, ja hänen tavassaan kiinnittää huomiota milloin -naurettaviin puoliin, milloin epäilyttäviin salatarkoituksiin -ilmeni entinen, ihanteeton elostelija, jommoinen hän oli ollut, -ennenkuin puhdas rakkaus oli hänelle uutta kevättä ennustanut, ja -jommoiseksi hän uudelleen oli muuttumassa Paulinen ja entisyyden -katkerien muistojen vaikutuksesta. Silloin Henriettestä tuntui, -että sen Francis Nayrac'in takana, jota hän rakasti koko sielunsa -hehkulla, piili toinen Francis, jota hän ei tuntenut ja jonka -sydäntä vastaan hän oli itsensä loukkaava, nyt jo loukkasi... Mutta -kaikki nämä vähäiset tunnelmat olivat tunnelmiksi jääneet. Ei ollut -yksikään niistä tietoisuuteen kohonnut sydänväreiden hämärästä ja -sekavasta kehästä, josta emme koskaan varmasti tiedä, eikö se kenties -olekin vain mielikuvituksen tuotetta. Nuori tyttö ei olisi voinut -viitata mihinkään tositapaukseen, jos hänen olisi pitänyt syyttää -kihlattuansa laimenemisesta ja sanoa mistä hän oli sen huomannut. -Suuressa rehellisyydessään hän koettikin itselleen vakuuttaa, että -hän oli väärässä, kun sellaisia tunteita hautoi, ja ettei tuo muutos -ollut muuta kuin mielihouretta vain, hänen valtavan rakkautensa -synnyttämää. Jokaisella vaikutuksellahan on syynsä, ja hän ei mitään -syytä nähnyt siihen muutokseen, joka oli tapahtunut hänen suhteissaan -Francis'hin. Rouva Scilly'n terveys, joka silminnähtävästi vakaantui, -ei voinut antaa aihetta salaiseen levottomuuteen. Itse ei Henriette -ollut koskaan niin hyvin voinut. Mitä Francis'hin tuli, oli -lääkäri, jonka mielipidettä Henriette kerran levottomuuden hetkenä -oli tiedustellut, häntä täydellisesti rauhoittanut. Francis'lla -ei ollut kotimaassaan läheisiä sukulaisia eikä erittäin rakkaita -ystäviä, jotka olisivat voineet tuottaa hänelle huolia. Muutamista -Henrietten läsnäollessa puheeksi sattuneista rahakysymyksistä oli -käynyt selville, ettei nuorella miehellä ollut syytä levottomuuteen -omaisuutensa takia. Näyttihän hän yhtä rakastuneelta yhä ja tuntuihan -hän yhtä kiihkeästi odottavan hääpäivän tuloa. Hänen vähimmätkin -sanansa sitä todistivat. Tämä kaikki oli epäilemätöntä. Henriette -yhä uudelleen kertoi sen itselleen päättäväisesti, itsepintaisesti. -Hän pani kaikki sielunsa voimat liikkeelle hävittääkseen tuon turhan -pelon. Sittenkuin hän oli mitä vilpittömimmin tämän hävitystyönsä -toimittanut, hän vajosi uudelleen vastustamattomaan alakuloisuuteen -tuon ilmeisen muutoksen johdosta, jota hän ei kyennyt määrittelemään, -ei selittämään eikä ymmärtämään, mutta joka sittenkin oli olemassa. - -Semmoisessa mielentilassa, kun sydäntämme kalvaa levottomuus, johon -emme mitään tarkoin määrättyä syytä tiedä, vähinkin kieltämätön -tositapaus paisuu melkein traagillisen kohtauksen arvoiseksi. -Se on leikkausveitsen kärki, joka puhkaisee paiseen, niin että -siihen kokoontunut märkä pääsee vuotamaan pois, -- hirvittävän -epämiellyttävä, mutta liiankin sattuva vertaus. Ei mikään vertaus -niin täsmälleen kuvaa ajatuskykymme tuskaisia ponnistuksia piintyneen -mielikuvan voittamiseksi kuin kokonaisen ruumiin tulehtumistyö kipeän -kohdan parantamiseksi. Francis'n omituinen käytös sinä hirveänä -iltapäivänä, jolloin hän oli ollut rouva Raffrayen puheilla, oli -Henriette paralle sellainen ratkaiseva hetki. Korkea hinta oli -lempeän lapsen maksettava kihlausaikansa melkein ylenluonnollisesta -autuudesta. Vanhurskas Jumala! Olisiko siinä perää, että liiallinen -onni on meille synniksi laskettava silloinkin, kun se on luvallinen -onni ja kun olemme jo edeltäpäin suostuneet tämän onnen meille -asettamiin velvollisuuksiin? Siitähän kyllä näyttää tässä maailmassa, -joka todellakin on lankeemuksen maailma, koska puhtaimmatkin siihen -syntyvät sovittamistaakan kantajiksi! Vaikka nuori tyttö oli jo näinä -viime viikkoina tottunut sulhasensa oikulliseen luonteeseen, hän oli -hämmästynyt, kun näki nuoren miehen jyrkästi astuvan sisään yhteiseen -saliin ja kulkevan edestakaisin, tuskin vastaten hänen kysymyksiinsä, -otsa rypyssä ja katse synkkänä. Tämä näet oli tapahtunut silloin -kun Francis oli tavannut Adèle Raffrayen palvelijattarien kanssa -etehisessä ja kun hän epäröi, oliko vai eikö hänen ollut mentävä -Paulinen luo. -- Sitten hän oli äkkiä lähtenyt, sanoen että hänellä -muka oli kiireisiä kirjeitä kirjoitettavina, mutta sanoen sen sillä -tavalla, että Henriette heti huomasi hänen valehtelevan. Kului -tunti, kului kaksi, eikä Francis palannut. Silloin Henriette lähetti -Vincentin häntä hakemaan. Tämä palasi sanoen että herra Nayrac oli -mennyt ulos. Henrietten levottomuus siitä niin suuresti kiihtyi, että -hän käski kysyä ovenvartialta mihin aikaan Francis oli mennyt. Hän -toivoi, että Francis mahdollisesti mennessään oli lähettänyt hänelle -jonkun sanan, jota ei muistettu hänelle toimittaa. Ei mitään. Francis -oli lähtenyt jalkaisin kaupungille päin noin puoli kolmen aikaan. -Nyt kävi kello jo kuutta. Henrietten rauhattomuutta yhä lisäsi -hänen äitinsäkin nähtävä levottomuus, joka puhkesi lakkaamattomiin -kysymyksiin mitä Francis teki. Suloinen lapsi rakasti sulhastaan -liian kiihkeästi, jottei hän olisi kärsinyt siitä ajatuksesta, -että tämän oli kestettävä rouva Scilly'n tutkivia kysymyksiä, ja -rakkautensa johtamana hän keksi vihdoinkin seuraavan vastauksen. - --- "Uudenvuodenpäivähän on tulossa. Epäilemättä hän tahtoo meille -valmistaa jotakin iloista yllätystä... Äiti", jatkoi hän, hellästi -rukoillen, "ethän hänelle ilmoita, että olemme olleet levottomat? -Tiedäthän kuinka suuresti se häntä huolestuttaisi." - --- "Elä pelkää", vastasi rouva Scilly. "En aio häntä torua, vaikka -hän kyllä ansaitsisi sen, olkoon hänellä sitten yllätys mielessä -taikka ei... Ah", jatkoi hän vielä, aavistamatta itsekään, mitä -ivaa näissä hänen viimeisissä sanoissaan oli, "kuinka rakastatkaan -häntä, ja kuinka hyvä, että hänkin sinua rakastaa. Kärsisit liiaksi -muuten!..." - -Tämä nuoren tytön huolehtiva hienotunteisuus, josta Francis ei saanut -koskaan mitään tietää, säästi häneltä kiduttavan tutkistelun, kun -hän kuuden tienoissa vihdoinkin palasi pieneen saliin, joka oli niin -kauan ollut hänen onnensa suojana. Siinä oli kaikki entisellään. -Sama kodikas lämpö, joka muutamia viikkoja sitten oli pystynyt -hänen sielustaan karkoittamaan Pauline Raffrayen tulon herättämät -kauheat kuvat, virtasi nytkin häntä vastaan. Samat lamput, samoihin -paikkoihin asetettuina, levittivät vienosti verhottua valoansa saman -korkean varjostimen ummistamaan ympyrähuoneeseen, kirkastivat sen -haalistuneita, vanhanaikaisia kankaita, vihreälehtisiä kasveja, -etelämaisia kukkia, ja valaisivat samoja lempeitä naistenkasvoja, -jotka kuvastivat niin paljon hellää osanottoa. Mutta voi! Lumous ei -ollut enää tarpeeksi valtava tyynnyttämään hänen sydämensä riehuvia -myrskyjä. Tällä kertaa hänen niin läheiseltä näyttävä, mutta -sittenkin saavuttamattomiin siirtynyt rakkausonnensa tenhovoima -ei tehnyt vähintäkään vaikutusta häneen. Hän palasi pitkältä ja -rajulta kävelymatkaltaan tehtyänsä päätöksen, joka ei sallinut hänen -sillä tavalla heltyä. Hän oli päässyt selville siitä, että jos hän -tahtoi paeta sitä painajaista, joka häntä päivä päivältä yhä enemmän -kiusasi, hänen oli lähdettävä pois Palermosta, ja heti. Hän ei enää -voinut rehellisesti, vilpittömästi vastata itsestään tämäniltaisen, -käytöksensä jälkeen, ja varsinkaan ei, kuultuansa sen hätähuudon, -minkä oli tänään kuullut. Se huuto oli tunkenut niin syvään hänen -sydämeensä, että hänen piti päästä kärsimään yksin ja vapauteen -- -ainoa lievennys muutamille sielumme tuskille, joille ei parannusta -ole. Hänen saapuessaan Sisiliaan oli melkein päätetty, että hänen -sielläolonsa kestäisi tammikuun 20 tai 25 päivään. Nyt oli joulukuun -27 päivä. Tammikuun 2 päivänä, heti uudenvuoden juhlan jälkeen, hänen -oli oltava merellä, vapautettuna yhtä alentavasta kuin tuskallisesta -asemastaan, ennenkuin se ehti muuttua traagilliseksi. Kun hän vain -kerran pääsisi pois, saisivat asiat, kaukaa katsottuina, hänen -ajatuksissaan luonnollisen valaistuksensa. Ainakin se oli ainoa -mahdollinen keino. Tämä kiireinen lähtö oli hänestä tuntunut niin -välttämättömältä, että hän oli heti ryhtynyt sitä valmistamaan -menemällä rouva Scilly'n lääkärin luo kiskoakseen häneltä, jos -mahdollista, määräyksen ilmastonmuuton tärkeydestä. Hän oli luetellut -lääkärille muutamia taudin oireita, jotka hänen mielestään olivat -omiansa antamaan aihetta sellaiseen määräykseen. Tuliko lääkäri -petetyksi? Sitä Francis, ei saanut koskaan tietää, tämä kun oli -niitä jäykkä- ja teräväkasvoisia sisilialaisia, joissa itämaalainen -hidasluonteisuus yhtyy italialaisten valppaaseen älykkyyteen. Mutta -hän vavahti kuullessaan lauseen, johon tämä valheneuvottelu päättyi: --- "Teidän lähtönne ei varmaankaan kohtaa vastusta noiden naisten -puolelta, koska neiti Scilly jo tuntui olevan teidän terveydestänne -levoton. Hän puhui minulle siitä toissa aamuna..." - -Henriette siis jo huomasi hänen häiriintyneen mielentilansa. Oli siis -aika lähteä Palermosta pois, ennenkuin nuori tyttö pääsisi tämän -mielihäiriön todellisten syiden perille taikka rupeaisi jotakin -sensuuntaista epäilemään. Tällä hetkellä nuoren tytön havainnot -olivat siinä suhteessa edulliset, että ne tekivät Francis'lle -petoksen toimeenpanon helpommaksi. Hän luotti siis täydellisesti -tuumansa menestymiseen, kun hän saapui huoneeseen, missä häntä -odottivat äiti ja tytär, joiden rakkaudesta hän oli niin monta -todistetta saanut. - -Hän alkoi: - --- "Olette varmaankin olleet levottomat minun tähteni? Teidän täytyy -antaa minulle anteeksi. Minun oli niin paha olla, ja kun toivoin -raittiista ilmasta virkistystä, menin kävelemään. Kävelin kauan, -kauan... Pahoinvointini ei helpottanut, ja kun sitä jo on muutamia -päiviä kestänyt, päätin totella teitä." Hän kääntyi Henrietten -puoleen ja jatkoi: "Menin professori Teresi'n luo. Palvelija kehotti -minua odottamaan, koska tohtorin muka piti heti palaaman kotiin. -Mutta odotusta kesti enemmän kuin tunnin..." - --- "Saitteko edes häntä tavata ja tarpeeksi puhutella?" kysyi rouva -Scilly. - --- "Onnekseni", vastasi nuori mies, "tai paremmin ehkä -onnettomuudekseni..." Äiti ja tytär katsoivat yhtä aikaa häneen -niin ilmeisesti säikähtyneinä, että nuori mies tunsi tunnonvaivansa -lisääntyvän. Hän jatkoi, kääntyen tällä kertaa kreivittären puoleen: - --- "Rauhoittukaa", sanoi hän, "mitään vaarallisempaa tautia hän ei -ole minussa huomannut... Vaikka minä puolestani luulen, että se -on vakavaa kyllä... Lääkärin mukaan olen vain pahan vaikutuksen -alaisena, niinkuin täällä sanotaan, ja sellaista on näillä seuduin -parasta ajoissa vastustaa, jollei tahdo sairastua kuumeeseen. Sanalla -sanoen, tohtori on sitä mieltä, että minun on lähdettävä täältä -pois..." - --- "Täältäkö pois!..." huudahti Henriette. - --- "Niin, luulen sen välttämättömäksi...", vastasi Francis. - --- "Ja milloin?" kysyi Henriette. - --- "Tietysti ei ennen tammikuun ensimäistä päivää. En ole tahtonut -kuulla puhuttavankaan siitä, että alkaisin vuoteni ilman teitä. Mutta -tohtori ajattelee, että olisi hyvä -- niin, tärkeätä -- että lähtisin -viimeistäänkin toisena tai kolmantena..." - -Nuori tyttö katsoi häneen hänen puhuessaan. Francis ei voinut kestää -noiden kauniiden sinisilmien sanatonta valitusta. Sellaista tuskaa -hän ei ollut niissä koskaan ennen nähnyt. Se vaikutti häneen aivan -fyysillisesti, samoin kuin jos hän olisi vääntänyt tuon hennon -lapsukaisen käden sijoiltaan ja sen luut olisivat katketessaan -naksahtaneet. Tuo lähtö, joka äsken, hänen koettaessaan yksin -päästä riehuvista ajatuksistaan voitolle, oli hänestä näyttänyt -välttämättömältä velvollisuudelta, tuntui nyt niin kovalta, että se -häntä kauhistutti. Mutta isku oli tehty. Hän ei enää voinut peräytyä. -Hänen oli nyt vain pantava parastansa rohkaistaksensa Henrietten -mieltä. Minne hän olisi joutunutkaan, jos hän olisi aavistanut, -ettei Henrietten levottomuus aiheutunutkaan tohtorin määräyksestä. -Ensimäisen kerran, sittenkuin Francis oli tähän luottavaiseen käteen -kihlasormuksen pannut, Henriette epäili hänen rehellisyyttään. -Henriette ei häntä uskonut. Ja sittenkään ei nuoren miehen tunteissa -ollut vilppiä, kun hän hartaasti sanoi: - --- "Kuinka ikävätä luopua näistä viimeisistä kauniista päivistä. -Eihän se ole kuin kahden kuukauden ero, ja sittenkin, kuinka kovalta -se tuntuu!..." - - * * * * * - -Ei, Henriette ei häntä uskonut. Turhaan Francis pitkin iltaa puhui -kaipauksestaan ja surustaan lempeydellä, jossa ei ainakaan valhetta -ollut, hän ei voinut haihduttaa sitä surunvoittoista ilmettä, joka -oli Henrietten kasvoille painunut tämän odottamattoman lähtöuutisen -johdosta. Yhtä vähän hänen onnistui sammuttaa sitä vähäistä liekin -alkua, joka oli nuoren tytön sydämessä syttynyt ja josta ennen pitkää -oli paisuva intohimon ja mustasukkaisuuden tulipalo. Ja sokeana hän -pitkin tätä iltaa hautoi omia tuskiansa, huomaamatta että hänen -edessään nuori tyttö häneltä salasi ensimäisen epäluulonsa. Rakkauden -vaisto on siksi mahtava, sen järjestä riippumattomat havainnot siksi -valtavat, että Henriette oli lukenut valheen Francis'n kasvoilta -ja huulilta yhtä selvään, kuin jos hän olisi ollut hänen äskeisten -sisällisten taistelujensa todistajana. Hän tiesi, että Francis'n -lähtöön oli muita syitä kuin hänen äsken esittämänsä. Mutta mitä? -Kun hän iltasella huomasi olevansa yksin huoneessaan, koko yö -edessään tämän äkkiä kohonneen probleemin harkitsemista varten, -kuinka hän silloin itkikään! Kuinka hän taisteli vapautuakseen -tuosta epäluulosta, joka jo oli kieltämättömäksi todennäköisyydeksi -kasvanut! Kuinka hän koetteli itselleen vakuuttaa, että hän panetteli -rakastettuansa, kun saattoi uskoa häntä sellaiseen petokseen -kykeneväksi! Oi, nuo epäluuloiset taistelut epätoivoa vastaan, -kukapa rakastava ei olisi niitä tuntenut! Ne eivät estä meitä yhä -epäilemästä, kun olemme kerran vierineet toisesta pettymyksestä -toiseen ja epäluulon tietä joutuneet siihen tienristeykseen, missä -_tiedämme_, että meitä on petetty. Ja kun me omistamme tämän tiedon, -joka on meissä selvinnyt ikäänkuin ilmestyksen, eläimellisen vaiston -kautta, niin itsetiedoton ja vastustamaton se on, täytyy meidän -myöskin mihin hintaan tahansa, vaikkapa henkemme uhalla, päästä -selville siitä, _kuinka_ meitä on petetty. Tietysti viaton ja -puhdas nuori tyttö oli kokonaan niiden aseiden puutteessa, joita -sellaisella epäluulolla tavallisesti on käytettävänään. Hänestä ei -ollut viekkaaksi kysyjäksi eikä taitavaksi tiedustelijaksi. Vielä -vähemmän hän pystyi niihin törkeihin menettelytapoihin, jotka kyllä -tyydyttävät totuudenkiihkoamme, mutta häpäisevät rakkauttamme: -liikkeiden väijymiseen, kirjesalaisuuden rikkomiseen, palvelusväeltä -urkkimiseen. Hänellä ei ollut mustasukkaisuutensa käytettäväksi -muuta kuin tuo ennestäänkin herkkä tunteellisuus, jota päiväkausia -kestänyt mielenahdistus yhä oli terottanut, ja tuo kiduttava taito -arvata sydämellänsä, mitä järki ei kyennyt tajuamaan, ei selittämään -eikä edes otaksumaankaan. Hän vietti siis tämän rauhattoman -yönsä koettamalla itselleen vakuuttaa, ettei iltapäivän kuluessa -mikään muu ollut voinut taivuttaa Francis'ta tähän lähtöön kuin -sähköteitse saapunut kutsumus, josta ei oltu hänelle mitään virkattu. -Kirjeitä oli kyllä aamusella tullut. Ne oli tavan mukaan tuotu -sekaisin saliin, Francis oli niinkuin ainakin avannut omansa mitä -suurimmalla välinpitämättömyydellä. Nähtävästi hän aamusella oli -ollut, ellei iloinen, ainakin aivan tyyni. Henriette tiesi melkein -täsmälleen, milloin muutos oli tapahtunut. Se oli niinä hetkinä, -jotka kuluivat heidän aamiaispöydästä noustuansa, siihen asti, kun -he kokoontuivat uudelleen yhteiseen saliin. Näytti siltä, että tällä -ajalla joku odottamaton uutinen oli häirinnyt Francis'n rauhaa. Tuo -sähkösanoma-arvelu tuntui niin johdonmukaiselta, sopi niin hyvin -kaikkeen, mitä nuori tyttö tiesi otaksua, että hän vastoin tahtoansa -siihen pysähtyi. Francis oli sitten mennyt ulos vastatakseen. Hän oli -itse tahtonut viedä vastauksen Macqueda-kadun sähkösanomatoimistoon. -Juuri siinä kaupunginosassa asui professori Teresi, sama lääkäri, -joka muutama päivä sitten oli niin leikkisästi ja luotettavasti -häntä rauhoittanut, kun hän lemmittynsä terveyttä tiedusteli. Ja -kahden vuorokauden kuluttua, vaikkei mitään uutta taudin oiretta -ollut huomattavissa, sama lääkäri määräsi, että Francis'n oli heti -lähdettävä Palermosta pois. Mutta oliko mahdollista, että nuo -kaksi miestä, joita hän oli tottunut niin suuresti kunnioittamaan, -olisivat voineet tehdä tällaista salaista sopimusta keskenään? -Turhaan Henriette koetti vastata, ettei niin ollut. Hän koetti panna -tähän vastaukseensa nuoren ja vilpittömän sielunsa koko tarmon, -sillä ihmissielun epäileminen, olipa kysymys kenestä tahansa, -tuotti hänelle tuskaa, ja lemmittynsä epäileminen heitti hänet -epätoivon valtaan. Mutta hän ei voinut päästä voitolle tästä sydämen -horjumattomasta vakaumuksesta, joka oli hänelle, heti Francis'n -astuessa saliin, ilmoittanut: "Nyt hän aikoo valehdella", ja heti -Francis'n lausuttua ensimäiset sanansa: "Nyt hän valehtelee..." -Kun hän seuraavana päivänä tämän unettoman yön kidutuksen jälkeen -tapasi lemmittynsä, niin tuo sama kumoomaton vakaumus kohosi hänessä -vielä armottomampana jo heidän vaihtaessaan ensimäistä katsettaan. -Francis valehteli hänelle. Millä tavalla? Missä suhteessa? Miksi? -Tämä toinen sisällinen havainto tuntui hänestä niin hirveältä, -että hän varmaankin olisi puhunut tuskastansa Francis'lle, ellei -tämä olisi pitkin päivää koettanut välttää kahdenkesken-oloa hänen -kanssaan. Onnettoman lapsen täytyi siis tämän loppumattoman päivän -pitkinä tunteina tyytyä lemmittynsä kasvojen tutkimiseen. Hän -pani tähän tutkisteluun kaiken, petosta epäilevän naisen kiihkeän -tarkkaavaisuuden. Hän oli äärimäisiin asti kiihottunut, niinkuin -ainakin se, joka niin sanoaksemme hipaisee totuuden rajaa, joka -vainuaa, aavistaa sitä ja joka ei saa rauhaa, ennenkuin on sen -nähnyt, sitä kosketellut. Sellaisina hetkinä aistinten herkkyys käy -melkein ylenluonnolliseksi, siihen määrään ne terottuvat. Nuori -tyttö, kokemattominkin, erottaa silloin ammatti-havainnontekijän, -kasvonilmeiden tutkijan, rippi-isän tarkkanäköisyydellä vähimmänkin -ajatuksen tai liikutuksen ilmeen niissä kasvoissa, joita hän näin -tarkastaa. Aina siihen hetkeen saakka, jolloin he kaikki kolme -istuutuivat päivällispöytään, Henriette ei kumminkaan mitään -erityistä huomannut sulhasensa asennossa ja hänen kasvojensa -ilmeessä. Siinä vain kuvastui alituinen huoli lieventää lemmityltä -äkkiarvaamattoman lähdön katkeruutta. Mutta kesken tätä päivällistä, -joka oli Henriettelle alkanut saman piintyneen, yhä vain väistyvän -arvoituksen tuskissa, tapahtui jotakin, sangen yksinkertaista, sangen -luonnollista tosin, mutta seurauksiltaan arvaamattoman tärkeätä. Oli -sattunut eräs noita muutaman minuutin kestäviä vaitiolon hetkiä, -jotka näinä viime päivinä olivat käyneet yhä tavallisemmiksi heidän -piirissään. Kreivitär keskeytti sen vihdoin sanoen: - --- "Tuon sievän pikku Adèlen äiti kuuluu olevan hyvin huonona... Hän -kuuluu vuokranneen erään Englantilaisessa puutarhassa sijaitsevan -huvilan ja hänen piti muuttaa sinne tänään... Mutta hän ei ole -jaksanut..." Millä muulla hetkellä tahansa Francis'n vavahdus -tämän uutisen johdosta olisi luultavasti jäänyt nuorelta tytöltä -huomaamatta. Mutta hänen nykyisessä hermostuneessa mielentilassaan -tuo nähtävän liikutuksen ilme heti herätti hänen huomiotansa. -Nuoren miehen kädet olivat vavahtaneet. Hänen kasvojensa piirteet -olivat pinnistyneet. Hänen katseensa oli oudon tutkivana kiintynyt -kreivittären kasvoihin. Ja jokainen, joka niinkuin Henriette tunsi -hänen äänensä vähimmänkin vivahduksen, olisi siinä huomannut -vaikeasti hillityn liikutuksen käheyden, hänen vastatessaan. Sillä -Francis tahtoi vastata, maksoi mitä maksoi, estääkseen vähimmänkin -epäluulon heräämisen, olipa sitten tämä herääminen kuinka vähän -luultava tahansa. Hän tunsi Paulinen tarpeeksi hyvin tietääkseen, -että tämä kyllä osasi estää palvelijatartansa puhumasta eilisestä -tapauksesta. Mutta onhan yleisesti tunnettu asia, että siitä lähtien -kuin rikoksentekijät ovat tahtoneet rikoksensa salata, paha omatunto -on heidät pakottanut liialliseen teeskentelyyn, joka sekin tavallansa -on varomattomuutta, Francis'n olisi ollut paljon parempi olla ääneti -kuin puhua sillä äänellä, millä hän lausui nuo mitättömät sanat: -- -"Raukkaa! Onko teille kerrottu, milloinka käänne on tapahtunut?... -Eikö pikku tyttö toissa päivänä väittänyt, että hänen äitinsä voi -paremmin?..." - --- "Siinä tilassa, missä hän on", sanoi kreivitär, "kaikki voi -muuttua muutamissa päivissäkin..." - --- "Onko hänellä edes hyvä lääkäri?" kysyi Francis vielä. - --- "En tiedä", vastasi rouva Scilly. "Hänellä oli Teresi ensin -kun hän tänne tuli. Sitten yhtäkkiä hän kääntyi toiseen, tuohon -englantilaiseen, jota teidän vihamiehenne don Ciccio suosittelee..." - -Englanninkiihkoisen hotellinomistajan mainitseminen antoi Francis'lle -tilaisuuden kääntää toisaalle tuon keskustelun, jonka jokainen -sana, jokainen tavukin vihloi hänen sydäntänsä. Hän osasi nyt taas -täydellisesti hillitä itseään. Mutta varjo, joka äkkiä kreivittären -sanojen johdosta oli synkistänyt koko hänen olemustansa, oli ollut -Henriettelle yhtä näkyvä kuin pöydässä palvelevan Vincentin käden -varjo kristalliastioista hohtavalla pöytäliinalla. Kieltämätöntä -oli, että Francis oli hämmästynyt, kun oli kuullut rouva Raffrayeta -ja hänen sairauttansa mainittavan. Mutta tämä seikka oli niin -uusi, nuoren tytön oli niin vaikea sitä sovittaa kaikkeen -siihen, mitä hänen hurjimmatkin ajatuksensa viime aikoina olivat -mahdollisena pitäneet, että hän sen huomasi, tekemättä siitä mitään -johtopäätöstä. Jos hän olisi ollut kokeneempi, niin tähän havaintoon -olisi hänen mielessään heti liittynyt muisto tuosta omituisesta -yhdennäköisyydestä, jonka hän jo ensi päivänä oli huomannut Adèlen -ja Julie Nayrac'in muotokuvan välillä. Tästä mielleyhtymyksestä -olisi kenties syttynyt kipinä, joka olisi hänelle valaissut sen -murhenäytelmän salaperäistä juonta, missä hän itse tietämättään -näytteli viattoman uhrin osaa, onnettoman Ifigeneian, joka on -tuomittu muitten rikoksia sovittamaan. Mutta hän oli vielä kokematon -nuori tyttö kaikissa muissa suhteissa paitsi tunteensa herkkyydessä, -ja joskin Francis'n liikutus heidän naapurinsa nimeä mainittaessa -hänestä tuntui uudelta salaisuudelta, joka liittyi muihin häntä -ahdistaviin ja masentaviin salaisuuksiin, ei se hänelle sen enempää -sinä iltana ilmaissut. - -Seuraavana aamuna, toisen rauhattoman yön jälkeen, hän nousi, -mieli niin raskaana, että hän lapsellisessa hurskaudessaan -päätti turvautua ainoaan lääkkeeseen, jossa hänen mielestään oli -lievennystä hänen suurelle surulleen. Hän päätti käydä ripillä -ja Herran ehtoollisella. Hänellä oli Palermossa rippi-isänä eräs -ranskalainen lähetyssaarnaaja, joka aina aamusella oli tuomiokirkossa -tavattavissa. Hän meni siis kirkkoon, palvelijattarensa seuraamana, -jo puoli seitsemän aikaan, joutuakseen kotiin, ennenkuin hänen -äitinsä heräisi. Mutta huolestuneessa mielentilassaan hän ei -muistanutkaan, että oli sunnuntai, siis ainoa päivä, jolloin ei isä -Mongeron ollut siellä. Hänen mielipahansa tämän vastoinkäymisen -johdosta oli niin suuri, ettei jumalanpalvelus hänelle tällä kertaa -tuottanutkaan sitä sisällistä rauhaa, jota hän tavallisesti tunsi -täytettyään uskonnolliset velvollisuutensa. Hän palasi siis kirkosta -tyytymättömänä itseensä, ja haihduttaakseen raittiissa ilmassa yhä -lisääntyvää hermostumistaan hän päätti hiukan kävellä, varsinkin -kun sää oli mitä loistavin. Viime päivien tuulet olivat lakaisseet -pois pilvet taivaalta, jonka kirkkaus nyt oli häikäisevä. Nuori -tyttö seurasi Marinan rantaa katsellen lahden lakeita laineita, -jotka vieläkin vaahtopäisinä kohosivat eilispäivän myrskyjen -muistoksi. Mutta maiseman kauneus ei voinut hänen huomiotansa -kiinnittää, yhtä vähän kuin rukouskaan äsken oli sitä voinut. Hänen -lapsellisesti taipuvainen luonteensa oli tavallisesti ympäristön -kanssa täydellisessä sopusoinnussa, suli, niin sanoaksemme, yhteen -sen kanssa, mutta tätä mukautumiskykyä lamautti tällä kertaa hänen -yhä jatkuva huolensa siitä selittämättömästä muutoksesta, joka oli -tapahtunut hänen sulhasensa luonteessa, ja noista odottamattomista -lähtöpuuhista. Ja hän säpsähti niinkuin unesta heräävä, kun äkkiä -kuuli vanhan Margueriten sanovan: - --- "Nyt saamme tietoja rouva Raffraye parasta. Tuossa neiti Adèle -tulee meitä vastaan vanhan Annetten kanssa samalla puolella katua -kuin mekin..." - -Henriette huomasikin lapsen noin kolmenkymmenen askelen -päässä. Samassa hän hämmästyksekseen näki, että hoitajatar -tarttui pienokaisen käteen ja vei hänet kadun poikki toiselle, -Butera-palatsin ihanan penkereen puoleiselle käytävälle. Tuon -odottamattoman käännöksen tarkoitus oli niin ilmeisesti selvä, että -Marguerite hetkeksi hämmästyneenä pysähtyi ja sanoi neidillensä: - --- "Luulisipa melkein heidän pelkäävän..." - --- "Näkivätköhän he meitä?" sanoi Henriette. "Oletko siitä varma?..." - --- "Yhtä varma kuin että te olette tuossa", vastasi palvelijatar. -Sitten hän jatkoi: "Rouva Raffraye on kenties huonompana, ja heistä -on tukalata siitä puhua, tai kenties heillä on kiire kirkkoon..." - -Vaikkei Henriettestä kumpikaan syy tuntunut hyväksyttävältä, ei -hän huolinut sanoa siihen mitään. Lapsenhoitajan omituinen käytös -oli hänen jo ennestäänkin kiusaantuneessa mielessään vaikuttanut -oudon ahdistuksen, josta heti oli kohonnut seuraava ajatus: "Tuo -palvelija ei itsestään noin tekisi. Hän tottelee käskyjä. Olisiko -rouva Raffraye siis pahoillaan siitä, että lapsi toissa iltana -puhui meille?..." Hän vajosi tämän johdosta syviin mietteihin. -Niinkuin on tavallista tällaisina hetkinä, hänen tajuntansa -teki hänen tahdostaan riippumatonta työtä muovaillen hajanaisia -aineksia, vetäen itsetiedottomista perusteista yhtä itsetiedottomia -johtopäätöksiä, jotka yhtyen vastustamattomasti toisiinsa -vähitellen kohosivat tietoisuuteen. Francis'n kasvoissa kuvastunut -hämmästys, jonka hän oli huomannut tuon naisen nimeä mainittaessa, -palasi hänen mieleensä. Vaikkei hän mitenkään voinut arvata, mitä -yhteyttä oli näiden kahden asian välillä, riitti jo yksin niiden -yht'aikainen olemassaolo omituisella tavalla lisäämään hänen -mielenahdistustaan. Sillä palattuansa kotiin äitinsä ja sulhasensa -luo hän ei uskaltanut tätä pientä tapausta mainita, niinkuin hän -olisi muuten tehnyt. Jos häneltä olisi kysytty syytä tähän, niin -hän ei kenties olisi voinut selittää, miksikä tuon asian kertominen -oli hänestä vastenmielistä. Se johtui epäilemättä siitä, että tämän -nimen tuottama uusi hämmästyksen vavahdus Francis'n kasvoissa -olisi sattunut häneen niin kipeästi, ettei hän olisi voinut sitä -kestää, ja hän tiesi varmaan, käsittämättä miksi, että äskeisen -kohtauksen kertominen olisi tuottanut sellaisen tuloksen. Tämä -aamu kului häneltä aina puoli kahteentoista asti taistelussa noita -hänen sielussaan heränneitä mielettömiä, epämääräisiä ja sekavia -epäluuloja vastaan. Hän oli yksin kotona, sillä rouva Scilly oli -nyt vuorostansa mennyt kirkkoon Francis'n seuraamana. Unelmiinsa -vajonneena Henriette sattui nojaamaan päänsä puutarhalle päin -olevaa salin ikkunaa vasten. Hän huomasi silloin eräällä puutarhan -käytävällä pikku Adèlen leikkimässä, niinkuin lapsen oli tapana -kauniina aamuina. Kirkas aurinko kultasi pienokaisen hiuksia ja -valoi sädevirtansa suljetun tarhan aina yhtä vihreille palmupuille -ja yhtä raittiille ruusuille. Kuinka olikaan Henriette rakastanut -tätä puhdasta sädeloistoa, kun se hänen onnensa päiviä kultasi, -ja kuinka näyttikään se nyt välinpitämättömästi hänen huoliansa -kohtelevan! Mutta hänen ajatuksensa ei tällä kertaa pysähtynyt tuohon -kaihomieliseen vertaukseen. Hänen hajamielisesti katsellessaan -pikku tytön liikkeitä hänen johtui äkkiä mieleensä, että hänellä -nyt ainakin oli tilaisuus hankkia varmuutta siitä, oliko hänellä -todellakin syytä niin suuresti kiusaantua tämänaamuisesta omituisesta -kohtauksesta, joka oli häneen niin kipeästi sattunut. Kenties hän -siten onnistuisi poistamaan edes yhden noista levottomuuden aiheista. -Hänen vain tarvitsi mennä puutarhaan hankkiakseen selkoa siitä, oliko -hän pettynyt vai oliko rouva Raffraye todellakin kieltänyt tytärtään -hänelle puhumasta. Että sellainen tuuma itsestään syntyi hänen -mielessään, vaikka hän luonteeltaan oli sangen hillitty ja tasainen, -osoitti jo selvään, kuinka pitkälle hänen tuntemattomalla alueella -liikkuva mielikuvituksensa oli joutunut petosta epäilevän rakkauden -kivisellä tiellä. Kenties oli hän myöskin sellaisen toimimistarpeen -vallassa, joka muutamina kiihotuksen hetkinä pakottaa meitä ryhtymään -vaikka mihin hurjaan seikkailuun, ikäänkuin tahtomme kärjistyminen -johonkin määrättyyn ja tuntuvaan asiaan, olipa se sitten mikä -tahansa, tuottaisi meille lievennystä. Ainakin on varmaa, että jos -hän ei olisi ollut sangen ankaran liikutuksen vallassa, hän olisi -kauan epäillyt, ennenkuin näin heittäysi suin päin tuntemattoman -varaan mennessään yksin puutarhaan. Ikäänkuin varataksensa itselleen -tekosyyn hän otti kirjahyllyltä erään englantilaisen romaanin, -jonka hän oli hotellin kirjastosta lainannut. Kahdessa minuutissa -hän oli jo suuressa, tyhjässä kirjastosalissa, missä joulukuusi -vielä ojenteli sammuneita oksiansa. Sinne hän pysähtyi vain siksi -että pani kirjansa pois hyllylle; sitten hän meni ikkunaovesta ulos -puutarhaan. Adèle sattui juuri silloin olemaan suurella käytävällä, -joka aukeni Henrietten eteen, niin kiintyneenä peliinsä, ettei -hän kuullut nuoren tytön lähestymistä. Henriette muisti itsekin -olleensa yhtä mieltynyt samaan "neulapeliin", johon kaikki pikku -tytöt ovat ihastuneet. Hartaasti pienokainen koetti, heittämällä -kummipalloansa, siirtää niin sanotut neulansa maahan piirretyn kehän -ulkopuolelle. Pallo kimmahti ketterästi pikku tytön kämmentä vasten, -ja koko hänen sievä ruumiinsa osoitti mitä suurinta jännitystä, kun -hän loistavin silmin tähysteli pallon lentoa. Hänen sieraimensa -laajenivat, ja hänen kasvonsa ilmaisivat innokasta elämäniloa, joka -äkkiä muuttui pelon vavahdukseksi, kun hän huomasi neiti Scilly'n -edessään. Lentäen punaiseksi lapsi rupesi mitään sanomatta kokoamaan -maasta pelitarpeitansa, heittäen tuskaisen katseen hoitajaansa -ikäänkuin häneltä suojelusta pyytääkseen. Mutta pahaksi onneksi ei -tällä kertaa lasta valvonutkaan uskollinen Annette, joka kyllä olisi -osannut estää vaarallisen lähestymisen, kun sitävastoin Catherine, -joka tällä hetkellä oli Annetten sijaisena, ei tietänyt rouva -Raffrayen kiellosta mitään. Ollen sitäpaitsi hiukan kuuro ja kokonaan -käsityöhönsä kiintyneenä Catharine ei edes huomannutkaan, että hänen -pikku neitinsä puheli vieraan kanssa. Ja Henriette sanoi: - --- "Hyvää päivää, neiti Adèle. Kuulin äitinne olevan hyvin sairaana. -Toivon, että hän nyt voi paremmin..." - --- "Kiitos, neiti", vastasi pienokainen, "paljon paremmin." Hänen -äitinsä mielipaha, hänen palatessaan jouluaaton vietosta, ja -Annetten varoitukset olisivat estäneet häntä vastaamasta, ellei hän -olisi nuorta tyttöä kohtaan tuntenut niin suurta ihailunsekaista -myötätuntoisuutta, että hänen kävi liian vaikeaksi kylmyydellä -kohdella uutta ystäväänsä. Hän oli niin hämillään, että leikkikalut -putosivat hänen käsistään sitä myöten kuin hän niitä kokoili. - --- "Saanko minä auttaa?" kysyi Henriette. "Ellette minua pelkää. -Luulin jo, että meistä oli jouluaattona tullut ystävät..." - -Nuoren tytön ääni oli käynyt niin lempeäksi, ettei lapsi voinut -olla häneen katsomatta. Hänen hellä pikku sydämensä oli nähtävästi -ristiriitaisten tunteiden täyttämä, ja kun hän ei osannut valehdella, -hän vastasi liikuttavalla suoruudella: - --- "Minua toruttaisiin, jos kertoisin, että olemme puhelleet... Äiti -ei tahdo, että minä puhelen niinkuin toissa iltana..." - --- "Vai niin", sanoi Henriette. "Äitiä täytyy totella... Hyvästi." -Hän tiesi nyt, mitä hän oli tahtonut tietää, eikä hän ollut siitä -sen enempää edistynyt. Jos Adèlen äiti kielsi lasta puhumasta -vieraille, niin mitä se koski Francis'n lähtöä. Hän ei arvannut, -kuinka oikealle jäljelle hänen vaistonsa oli hänet johtanut, kun hän -mihin hintaan hyvänsä oli tahtonut lähestyä Adèlea. Mutta se oli -kohta hänelle selvenevä. Kun hän kääntyi lähteäksensä toistettuansa -vieläkin: "Hyvästi", niin herttainen pienokainen tarttui hänen -käteensä ikäänkuin estääkseen häntä vielä lähtemästä ja sanoi hänelle -lempeästi rukoillen: - --- "Oletteko nyt suuttunut?..." - --- "En ollenkaan", vastasi Henriette pakottautuen hymyilemään. - --- "Olettehan", väitti lapsi. Sitten hetken epäröityään, hän jatkoi: -"Teidän ei pidä suuttua äitiin... Hänhän ei tunne teitä... Mutta nyt -kaikki kenties muuttuu." Ja hän lisäsi lämpimästi: "Silloin olisin -mielelläni teidän ystävänne..." - -Tämän lauseen salaperäinen viittaus oli niin tuntuva, että se heti -herätti nuoren tytön huomiota. Hän vastasi: "Kaikkiko muuttuisi, -ja miksi? Eihän äitinne nyt sen enempää minua tunne, ja kun aiotte -lähteä pois..." - --- "Niin", sanoi lapsi älykkäästi, "mutta äiti tietää kyllä, että -te olette hänen kihlattunsa..." Nuori mies, jonka Adèle oli nähnyt -kumartuvan tajuttoman äidin vuoteen ylitse ja jota tämä sitten oli -pelastajanaan kiittänyt, oli alati näinä viime päivinä ollut lapsen -mielessä. Ja luottavaisen viattomana hän lisäsi: "Odotatteko häntä -nyt? Tuleeko hän tänne?" - -Hienotunteisen luonteen on äärettömän vastenmielistä kuulla -lapsen suusta salaisuuksia, joiden tärkeyttä pienokainen ei vielä -viattomuudessaan käsitä. Mutta vaikka Henriette Scilly olikin -luonteeltaan liian hieno voidakseen tunnonvaivatta sellaiseen tekoon -alentua, hän oli myöskin pitkien päivien levottomuudesta niin -kiusaantunut, ettei hän voinut olla pyrkimättä sen asian perille, -johon pienokainen viittasi. - --- "En oikein tiedä, ketä tarkoitatte", sanoi hän. "Te kysytte, -odotanko sulhastani, herra Francis Nayrac'ia?..." - --- "Niin", vastasi pienokainen toistaen hiljaa pari kolme kertaa tätä -nimeä ikäänkuin painaakseen mieleensä sen jokaisen tavun. "Francis -Nayrac, Francis Nayrac..." - --- "En nyt häntä odota", vastasi Henriette, Ja hän jatkoi, sydän -kirvelevänä oman kysymyksensä tärkeydestä: "Olette siis tutustunut -häneen? Olette kenties puhutellut häntä?" - --- "En toki", sanoi Adèle, "pelästyin liiaksi, kun näin äidin -vuoteella makaavan, niin kalpeana, niin kalpeana, näin..." Ja hän -ummisti herttaiset silmänsä, jotka olivat nähneet tuon surkean -kohtauksen. Sitten, tietämättä minkä kouristavan tuskan hänen -sanansa tuottivat hänen kuulijalleen, hän jatkoi, tietämättömyytensä -ja ikänsä julmuudella: "Ja herra Nayrac oli yhtä pelästynyt kuin -minäkin, hän vapisi näin... Hän mahtaa olla hyvin hyvä..." - --- "Sehän tapahtui toissa päivänä, eikö niin?" kysyi Henriette. - --- "Niin, toissa päivänä", sanoi pikku tyttö, ja hämmästyneenä -Henrietten kysymyksen kiihkeydestä hän jatkoi vuorostaan: "Varmaankin -olette vieläkin minuun suuttunut?..." - --- "Kahta käydessäkö?" jatkoi neiti Scilly. - --- "Miksikä minulta kysytte, koska tiedätte sen?... Nyt oikein -pelotatte minua...", sanoi Adèle yhä enemmän ihmetellen Francis'n -morsiamen selittämätöntä hämmästystä tämän kertomuksen johdosta. -Vaikka tämän viimeksimainitun liikutus todellakin oli ääretön, tajusi -hän, että hänen täytyi katkaista tämä keskustelu. Hän olisi muuten -voinut purskahtaa itkuun pienokaisen nähden taikka tehdä hänelle -häpeällisiä kysymyksiä. Hänen onnistui hillitä itseään ja hän sanoi -hiljaisesti: - --- "En ole suuttunut... Jos teitä torutaan, niin teidän tulee sanoa, -että minun syyni se oli, koska minä teitä puhuttelin... Ja nyt -nauttikaa kauniista ilmasta..." - -Hän ei enää voinut siihen sanaakaan lisätä. Hänen oli liian paha -mieli. Mitä hänelle oli kerrottu Francis'sta, oli tuhat kertaa -kauheampaa kuin hän oli voinut ajatellakaan. Francis oli ollut -taintuneen rouva Raffrayen vuoteen vieressä mielenliikutuksesta -vapisevana eikä ollut siitä hänelle mitään puhunut. Tuo asia tuntui -hänestä uskomattomalta, mielettömältä. Ajatus, että tämä Francis'n -niin oudosti salaama kohtaus oli sattunut samaan aikaan kuin nuo -odottamattomat lähtöpuuhat, oli hänelle niin tuskallinen, että hän -vähällä oli juosta Francis'ta vastaan häneltä selitystä vaatimaan. -Ja sittenkin hän, totellen hienon luonteensa vaistoa, odotti -aina kello kahteen asti sopivaa tilaisuutta tähän selitykseen, -joka hänestä kumminkin tuntui yhtä tärkeältä kuin hengittäminen. -Sellainen hillitsemistaito intohimon ilmituleen leimahtaessa osoittaa -todellista luonteen jaloutta. Vaikka hänen kihlattunsa teeskentely, -josta hän nyt oli saanut yhtä äkkiarvaamattoman kuin kieltämättömän -todisteen, häntä niin suuresti oudostutti ja huolestutti, hänen -kunnioituksensa lemmittyä kohtaan oli kuitenkin niin täydellinen, -ettei hän voinut otaksua mitään rikosta tämän salaamisen syyksi. -Hänen kaltaisensa nuori ja vilpitön olento on niin taipuvainen -viattomaan luottamukseen, että se joskus joutuu petetyksi, mutta sen -sijaan tämä luottamus varjelee sen halpamaisuudelta, antaa sille -niin suuren siveellisen kauneuden ja on niin monta vertaa parempi -inhimillisen varovaisuuden kurjuutta, että on parempi joutua sen -kautta petetyksi. Henrietten kotona odottaessa Francis'n tuloa -ja asiaa miettiessä hänelle selveni, että nuoren miehen käytös -arvattavasti johtui hänen sydämelleen sangen arkaluontoisista -syistä. Ja hän rakasti tuota sydäntä yhtä paljon kuin hän sitä -kunnioitti. Hän tunsi, että olisi armotonta kovuutta pakottaa nuorta -miestä puhumaan kreivittären kuullen. Hänen onnistui siis hillitä -levottomuutensa kuumetta, ja kun Francis tuli, niin nuori tyttö -istuutui pöytään kuten ainakin koettaen tekeytyä rauhalliseksi ja -kestäen äitinsä ja sulhasensa ystävällisiä pieniä nuhteita hyljätyn -ruokalajin tai koskemattoman viinilasin johdosta, jollaiset hellät -nuhteet ovat onnellisen kodin ihanaa lapsellisuutta. Mitä ivaa -siinä on, kun sydäntä sellainen huoli painaa kuin Henriettellä oli! -Vaikka tiesi minkä tiesi, täytyi hänen vielä vaikeroimatta kuunnella -seuraavia hänen vieressään vaihdetuita sanoja: - --- "Marguerite kertoi minulle, että sairas naapurimme voi -paremmin...", sanoi rouva Scilly. - --- "Voikohan hän kohta muuttaa huvilaansa?" kysyi Francis. Kuinka -välinpitämättömästi hän puhui tuosta naisesta, aivan kuin hän ei -olisi häntä koskaan tuntenut. Kuinka tuo valhe Henrietten sydäntä -viilsi. Sellainen teeskentely on valheista pahin; se on tekojen -valhetta, koko olemuksen valhetta. Kuulla lemmittynsä valehtelevan, -tietää, että noiden rakkaiden silmien takana piilee ajatus, joka -meiltä salataan, sielu, joka meitä pettää, huomata tätä tekopyhyyttä -voimatta sanallakaan sitä vastustaa, mikä kidutus! Vasta paljon -myöhemmällä, aamiaisen jälkeen, kun hänen äitinsä oli mennyt -valmistamaan kirjeitänsä postiin lähetettäviksi, hän pääsi purkamaan -kiihotuksensa ja hän sanoi Francis'lle, joka hänkin nousi lähteäkseen: - --- "Jääkää, minulla on teille puhumista..." - - - - -IX. - -HERÄÄVÄ VAISTO. (Jatkoa.) - - -Se kiihko, millä Henriette lausui nämä sanat, tärisytti häntä -sydänjuuria myöten. Hänen jalkansa vapisivat, niin että hänen täytyi -istuutua. Francis, seisoen hänen edessään, katseli häntä, itse -mitä katkerimman liikutuksen vallassa. Sellainen liikutus valtaa -hänen kaltaisensa heikot ja hellätunteiset luonteet, jotka eivät -uskalla olla ehdottomasti rehellisiä eivätkä myöskään voi pettää -siitä tunnossaan kärsimättä. Hän näki, hän tunsi kituvan tuon -uskollisen sydämen, jonka hän oli lävistänyt ja joka nyt, hän tiesi -sen, viattomassa suoruudessaan aikoi hänelle paljastaa vuotavat -haavansa. Kun sellaisen liikutuksen aikaansaa nainen, jota emme enää -rakasta, on se jo niin vaikea kestää, että monet arkaluontoiset -miehet, mieluummin kuin suostuvat kuuntelemaan kiduttamansa -uhrin hätähuutoja, yhä vain siirtävät tuonnemmaksi rakkausliiton -rikkomisen, jota kumminkin ovat vuosimääriä toivoneet koko -nuoruutensa tarmolla. Mutta kun rakastamme sitä naista, joka meidän -tähtemme kärsii, rakastamme intohimoisella rakkaudella, kun ääni, -jonka valitus vihloo korviamme, on lemmittymme ääni, niin tuo valitus -tunkee olentomme sisimpään ja värisyttää sen arimpia ja herkimpiä -kieliä. Ei ole silloin niin lujaa päätöstä, joka estäisi meitä -lieventämästä tuota huokausta, pyyhkimästä noita kyyneliä, sitomasta -tuota haavaa, jonka verenvuotoa emme uskalla katsoa. Francis'kin oli -samassa tuokiossa polvillaan kihlattunsa edessä ja puristi hänen -käsiänsä epätoivoisesti rukoillen: - --- "Rauhoittukaa, Henriette", sanoi hän, "jos minua rakastatte! Te -tuotatte minulle liiaksi tuskaa... Hyvä Jumala, kuinka te värisette -ja olette levoton, ja minun tähteni!... Katsokaa minua, näettehän -kuinka teitä rakastan. Kuunnelkaa, kuinka koko sydämeni teille puhuu! -Vastatkaa tekin minulle sydämenne kautta... Minun lähtönikö teitä -noin huolestuttaa?... Mutta luuletteko, ettei se minulle tuota -huolta? Minusta tuntuu niin kovalta lähteä teidän luotanne, etten voi -koskaan siihen suostua, jos minun täytyy teidät jättää tällaiseen -tilaan... Hyvä Jumala! Ette edes vastaa", huudahti hän, kun Henriette -yhä oli ääneti ja yhä enemmän värisi. Ja unhottaen kaikki eilispäivän -mietteensä, ristiriitaiset tunteensa ja sisälliset taistelunsa, -unhottaen kiduttavat tuskansa ja kurjat valheensa, sekä nykyiset että -ne, joihin tiesi vastaisuudessakin lankeavansa, hän vain ajatteli, -miten voisi noihin jäykästi tuijottaviin silmiin sytyttää ilon -välähdyksen. "Tahdotteko, etten lähdekään", sanoi hän, "että jään -teidän luoksenne aina siihen asti kuin olimme ensin päättäneet?... -Vähät minä taudista... Enhän minä ole sairas, tuskinpa tulenkaan. -Kunhan vain te olette onnellinen, kunhan vain hymyilette minulle -niinkuin ennen, niin kaikki voimani palajavat, terveyteni kokonaan... -Jos sitä minulta pyydätte, niin sanokaa yksi sana vain, yksi ainoa, -niin lupaan teille kaikki. Lupaan jäädä luoksenne... Mutta elkää enää -väriskö, elkää kärsikö enää! Lemmittyni ainokainen, elä enää kärsi..." - -Hän oli pannut näihin sanoihin, jos ei koko sydäntänsä, niinkuin -hän oli sanonut, niin ainakin sen, mikä siinä oli jalointa ja -ylevintä. Ajattelematta, melkein tahtomatta hän oli koettanut täyttää -Henrietten huulilta muka lukemansa pyynnön, ennenkuin tämä oli -ennättänyt sitä lausuakaan. Ja kun nuo suloiset, värisevät huulet -soivat hänelle tuon niin hartaasti pyydetyn hymyn, hän ei voinut -arvata, minkä vastauksen ne hänelle valmistivat. Henriette irroitti -kätensä, sulki niitten väliin lemmittynsä kasvot ja kallistui niitä -katsoakseen, ja silloin hänenkin silmissään, noissa silmissä, joissa -oli tähän asti ollut niin selkeätä tasapainoa ja sopusointua, -hehkui ensimäisten kärsimyksien ja heränneen intohimon tuli. Hänen -liikutuksesta värisevistä kasvoistaan virtasi ääretön kiitollisuus -tuosta sääliväisyyden osoitteesta, jota hän lapsellisuudessaan luuli -hellyyden osoitteeksi. Ja kiitollisuuden sulattava lämpö kasvoissaan -ja liikkeissään hän sanoi vihdoinkin: - --- "Kiitos, Francis, oma Francis'ni! Oh, minkä painavan huolen otatte -tuosta pois!" Ja hän osoitti poveansa. "Kuinka olettekaan minulle -hyvä! Kuinka suuresti minua rakastatte! Onko siis totta, ettei teillä -ollut lähtöönne muita syitä, joita tahdoitte minulta salata?... -Tietysti teidän on lähdettävä, koska tohtori on niin määrännyt", -väitti hän uudestaan hymyillen. Ja sitten hän lisäsi, äänessään -hiukkanen lapsellista ylpeyttä: "En minä ole niin peräti rohkeutta -vailla, ja kun kerta teidän terveytenne vaatii, että lähdette pois, -niin olisihan minun puoleltani anteeksiantamatonta heikkoutta, jos -en rohkeasti suostuisi tähän eroon... Te olette erehtynyt minun -suhteeni, jos olette luullut, että pidätän teitä täällä kurjasta -itsekkäisyydestä, pyytääkseni teitä minun tähteni uhraamaan omat -etunne. Ei teidän lähtönne minua niin huolestuttanut. Se vain, etten -tiennyt oikeata syytä siihen taikka etten luullut sitä tietäväni. -Ja sitten, etten teitä ymmärtänyt... On niin hirveätä epäillä, kun -rakastaa!..." - --- "Nyt en minä vuorostani teitä ymmärrä", keskeytti nuori mies. -Silminnähtävää oli, sitä ei voinut kieltää, että Henriette jotakin -epäili. Francis tunsi sydämensä nytkähtävän. Eikä hänen tarvinnut -kauan olla noiden epäluulojen luonteesta kahden vaiheella, sillä -suoraluonteinen nuori tyttö ei koettanut viekastella. - --- "Tietysti ette voi minua ymmärtää", vastasi hän Francis'n -huudahdukseen, vieläkin hymyillen. "Olen ollut hullu... Sen minä nyt -huomaan, kun olen jälleen teidät löytänyt. Sillä minä olen teidät -jälleen löytänyt. Koko sydämeni lämpeni, kun äsken puhuitte minulle -noin. Te kiskaisitte pois tuon verhon, joka nyt vähän aikaa on -tuntunut meitä erottavan. Se kuuluu oudolta, mutta minusta tuntui, -ettette enää ollutkaan sama kuin ennen. Sanalla sanoen, tiesin -ettette sanonut minulle koko totuutta, mutta nyt sen sanotte, eikö -niin? Nythän te minulle selitätte sen, minkä olette minulta salannut -ja miksikä sen salasitte! Ja minä pääsen tuosta painajaisesta... Se -on minua niin suuresti kiusannut näinä viime päivinä, että jos teidän -olisi pitänyt mennä pois, ennenkuin sain teitä näin puhutella, niin -en tiedä minne olisin joutunut. Kärsin liiaksi..." - --- "Mitä minun tulee teille selittää?" sanoi Francis melkein -sammuneella äänellä ja jatkoi sitten: "Kysykää te", niin ilmeisesti -hämillään, että nuori tyttö heti tunsi särkyvän tuon innostuksensa, -joka oli hänen rakkaudellensa uutta lämpöä ennustanut. - --- "Kuinka oudosti taas minulle puhutte!" sanoi hän. "Koska minua -rakastatte, ettekö voisi minulta säästää noiden kysymyksien -kidutusta?... Minusta on niin kovaa näyttää epäilevältä..." Ja -sitten hän jatkoi tarmolla, joka ilmaisi sitä lujuutta, mihin -ehdottomasti rehelliset luonteet ratkaisevina hetkinä pystyvät: -"Mutta tottahan on, että olen epäillyt. Tarkastin teitä eilen pitkin -päivää, niinkuin en ole koskaan ennen sitä tehnyt, niin suuresti -minua kiusasi se ajatus, ettette ollut suora minua kohtaan. Te -erositte minusta niin oudosti perjantaina. Ja kun palasitte, sangen -myöhään, oli kasvoissanne... valhetta." Hänen äänensä kävi kovaksi -hänen lausuessaan tätä viimeistä sanaa ja jatkaessaan: "Voi, suokaa -anteeksi, täytyyhän minun sanoa teille kaikki, mitä sydämeni hautoo, -kaiken kurjuuden, joka tästä havainnostani johtui... Äkkiä äiti puhui -teille tuolla ylhäällä olevasta naapuristamme, rouva Raffrayesta, -herttaisen pikku ystävämme äidistä. Luulin huomaavani, että -säpsähditte. Olin näet semmoisessa mielentilassa, että vähimmätkin -asiat paisuivat tärkeiksi, paisumistaan paisuivat. Ihmettelin -suuresti teidän hämmästystänne tuntematonta naista mainittaessa. En -olisi kuitenkaan sitä ajatellut, ellen olisi tänä aamuna tavannut -kadulla pikku Adèlea hoitajansa kanssa. Minusta näytti, että hän -koetti minua vältellä, ikäänkuin hänen äitinsä olisi kieltänyt häntä -minulle puhumasta... Mieletöntähän se on, mutta en tiedä, kuinka -tulin yhdistäneeksi rouva Raffrayen kiellon vavahdukseen, jonka olin -luullut teissä huomaavani... Lopuksi, äsken kun olin yksin... Satuin -näkemään lapsen, joka oli puutarhassa leikkimässä, enkä voinut olla -menemättä häntä puhuttelemaan... saadakseni tietää... Hyvä Jumala, -kuinka minua hävettää!" sanoi hän, painaen otsansa käsiensä varaan. -"Niin, menin puutarhaan, puhelin hänelle, ja se, mitä hän minulle -sanoi, säikytti minua niin hurjasti, että minun piti pyytää teiltä -selityltä; heti, tuossa paikassa... Rukoilen teitä ristissä käsin, -päästäkää minut tästä tuskasta! Olipa teillä mikä syy tahansa salata -meiltä, äidiltä ja minulta, että tunnette rouva Raffrayen, että -olette häntä auttanut hänen pyörtyessään, niin sanokaa se minulle, -tuo syy... Ajatelkaa, että olen teidän kihlattunne, että minusta -on tuleva teidän vaimonne, että olen oikeutettu tietämään teistä -kaikki, niinkuin teilläkin on oikeus tietää minusta kaikki... Mutta -minä en tahdo tähän oikeuteen vedota, rakkautemme nimessä minä teitä -rukoilen, lämpimän onnemme nimessä, kärsimykseni nimessä... Niin, -toistan sen vieläkin, liiaksi olen kärsinyt, kun olen teissä valhetta -epäillyt..." - -Sitä myöten kuin Henriette esitti viattoman kertomuksensa äänellä, -jonka värähtelevä liikutus loi eloa ja pontta yksinkertaisimpiinkin -lauseisiin, kun hän sanoiksi virkki sydämensä itsestään kohonneet -haikeat aavistukset, taistelunsa, liiaksikin terävät havaintonsa ja -lopuksi mainitsi omasta mielestään häpeällisen rikoksensa, hän näki -Francis'n kasvojen muuttuvan kalman kalpeiksi ja vastustamattoman -kauhun herpaisevan niiden jo päiväkausia kestäneen jännityksen. -Se mitä Francis oli enimmän pelännyt, nimittäin että Henriettessä -heräisi aavistus hänen suhteistaan Paulineen, oli nyt tapahtunut. Ja -kuka oli Henriettessä herättänyt tämän aavistuksen, joka oli niin -vaarallinen heidän yhteisen onnensa tulevaisuudelle, kuka oli ollut -tämän ilmiannon välikappaleena? Tuo viaton lapsi, jonka Francis oli -vuosia sitten hyljännyt, tuo herttainen ja lempeä pikku tyttö -- -hänen tyttärensä -- jonka pelkkä oleminen saman katon alla kuin hän -oli hänessä vaikuttanut sellaisen hämmennyksen ja jonka näkeminen oli -juurineen päivineen kiskonut pois hänen kerran tekemänsä päätöksen, -jossa hän oli niin kauan horjumattomasi pysynyt. Että tuon lapsen -vielä oli oltava itsetiedottomana vaikuttimena hänen elämänsä -murhenäytelmän ratkaisevaan kohtaukseen, se seikka oli omiansa -kehittämään hänessä viimeaikaisten tapauksien johdosta heränneen -sovittamispakon tunteen vielä valtavammaksi. Ei ollut hänestä -koskaan ennen Nemesis niin armottomalta näyttänyt kuin tänään. Ei -ollut hänestä koskaan niin mahdottomalta tuntunut entisyydestä -vapautuminen, tuosta entisyydestä, joka hänet yhä uudelleen tapasi, -niinkuin nousuvesi tapaa onnettoman, joka ei ole ajoissa paennut, -kaataen hänet hyrskyihinsä, kun hän koettaa nousta, kietoen hänet -kuohuihinsa, kun hän juoksee, sokaisten hänet räiskeellänsä, -kun hän hakee kalliota, mihin nojautua, tukehduttaen kohinaansa -hänen hätähuutonsa. Tuoko tunne, että hän oli välttämättömän -koston käsissä, hänessä lamautti kaiken hänen puolustuskykynsä? -Vai tekopyhyyden äitelyyskö se joskus, kun meitä liian kiivaasti -ahdistetaan, saattaa meidät yhdessä tuokiossa luopumaan lukuisien ja -taitavasti sepitettyjen valheiden tuloksesta? Oliko hänestä kauheata -yhä edelleen pettää niin suoraa, niin vilpitöntä, niin aseetonta -raukkaa kuin Henriette tuntui olevan, vai huomasiko hän, että -hänen oli mahdotonta puolustautua mainitsematta Paulineakin tässä -puolustuksessaan? Vai oliko kenties hänelle selvinnyt, ettei ratkaisu -nyt ollut vältettävissä ja että hänen oli käytettävä viimeistä -mahdollista tilaisuutta pelastaa mitä vielä hänen tunteittensa -kunniasta oli pelastettavissa? Ainakin hän, sen sijaan että olisi -alentunut häpäiseviin ja hyödyttömiin vakuutuksiin, vastasi kolkoksi, -kovaksi ja kuivaksi muuttuneella äänellä: - --- "Aivan totta on, että tunnen sen henkilön, jonka äsken -mainitsitte, totta myöskin, että olin toissa päivänä hänen -huoneessaan häntä auttamassa, ja totta sekin, että minun olisi -pitänyt sanoa se teille, sekä äidillenne että teille... Mitä niihin -syihin tulee, jotka ovat minua siitä estäneet, elkää vaatiko minulta -selitystä. Minä en sitä teille anna. En voi sitä teille antaa..." - --- "Ette voi!" toisti Henriette. "Ja nyt te vuorostanne vapisette, -kalpenette, pelkäätte!... Ne ovat siis vakavia, nuo syyt. Ne -mahtavat koskea teitä sangen läheltä, koska näytätte olevan -tuollaisessa tilassa... Hyvä Jumala!" jatkoi hän, "tuo hulluus valtaa -minut uudestaan. Rukoilen teitä, Francis, rukoilemalla rukoilen!... -Vannokaa edes, ettette tuntenut tuota naista ennen sitä päivää, -ettette ennen ole häntä tavannut. Vannokaa se minulle. Tahdon teitä -uskoa. En sitten enää pyydä teiltä mitään... Voin kaikki kestää, -mutta en tuota ajatusta..." - --- "Olen jo sanonut, etten voi teille vastata", sanoi nuori mies. - --- "Olette siis hänet tuntenut...", jatkoi Henriette epätoivoisesti. -"Ja hän on tullut tänne. Me olemme teidän kuullen hänestä puhuneet, -ja te ette ole virkkanut mitään... Nyt minä muistan, että aina -siitä päivästä alkaen, jolloin tuo nainen saapui Palermoon, te -aloitte muuttua. Voi, hyvä Jumala", huudahti hän, puristaen -kätensä vastakkain epätoivoisella liikkeellä, "varjele minua -mustasukkaisuudesta... Se on liiaksi häpeällistä..." - --- "Hillitkää itsenne, Henriette", keskeytti nuori mies -säikähtyneenä. "Kuulen äitinne tulevan. Teen mitä voin antaakseni -teille selitystä... Mutta suokaa minulle se armo, ei hänen -kuultensa!..." - -Tuo häpeällinen huudahdus, joka kehotti nuorta tyttöä salaamaan -asiata äidiltään, oli viimeinen raukkamaisuus, johon Francis teki -itsensä syypääksi. Täytyy sanoa hänen puolustuksekseen, että hänen -voimansa, niin ruumiilliset kuin henkisetkin, olivat lopussa ja -että hänestä tuntui vallan mahdottomalta tällä hetkellä kestää -kreivittären tutkintoa Henrietten tutkinnon lisäksi. Hän ei ollut -erehtynyt, sillä rouva Scilly astuikin sisälle, kädessä vasta -kirjoitettu kirje. Hän oli luullut tyttärensä niinkuin Francis'nkin -olevan itsekunkin omassa huoneessaan, niinkuin heidän oli tapana, -melkeinpä sääntönäkin, tähän aikaan päivästä. Hän siis suuresti -hämmästyi, kun huomasi heidät yhdessä äänettöminä, nähtävästi -hänen tulostaan hämillään ja vielä kesken katkenneen keskustelunsa -liikutuksesta värisevinä. Hän ei kuullut heidän viimeisiä sanojansa, -mutta heidän asennostaan jo kävi hänelle selväksi, että hän oli -sattunut tulemaan myrskyisen kohtauksen aikana. Ja mikä olisi voinut -tämän myrskyn aiheuttaa, ellei Henrietten valitus Francis'n äkillisen -lähdön vuoksi. Rouva Scilly torui heitä kumpaakin hellyydellä, jonka -alla piili veitikkamaista hymyä, sillä hän oli jo, hemmottelevana -äitinä, miettinyt miten saisi säästetyksi tyttäreltään tuon eron, -josta tämä näytti olevan niin suuresti pahoillaan. - --- "Näen, että lapseni eivät ole olleet kilttejä", sanoi hän. Ja -sitten hän jatkoi, pudistaen harmahtavaa päätänsä: "Missä tilassa -minä teidät tapaan, ja siitä ei ole neljännestuntiakaan kuin teistä -erosin. Ja tiedättehän, ettei teidän ollut lupa olla kahdenkesken. -Rangaistukseksi tulee teidän nyt tehdä täydellinen tunnustus. -Mistä te puhuitte, tai oikeammin, mistä te riitelitte?... Sinä et -vastaa, Henriette, ja te, Francis, ette virka mitään... Ikäänkuin -en olisi jo aavistanut, mitä ette uskalla minulle sanoa! Sinä, -Henriette, et ole äskeisiä varoituksiani noudattanut. Et ole voinut -malttaa mieltäsi, vaan olet nuhdellut Francis'ta hänen lähdöstään, -ja hänen mielipahansa on yhä sinun pahaa mieltäsi lisännyt, ja te -olette kumpikin olleet väärässä. Olin aikonut valmistaa teille -yllätyksen", jatkoi hän näyttäen kirjettänsä, "ja olen kirjoittanut -Girgenti'in vuokratakseni asunnon tammikuun kolmannesta päivästä... -Ettekö ymmärrä? Kun huomasin, kuinka onnettomat olette olleet näinä -viimeisinä päivinä tämän lähdön johdosta, tahdoin minäkin puhua -tohtori Teresi'lle. Juuri tänä aamuna olen hänet tavannut. Hän sanoi -teidän kyllä olevan sairaan, Francis parka, mutta lisäsi, että -hänen mielestään tautinne on myös suureksi osaksi mielikuvitusta -vain ja että vähäinenkin ilmanalanmuutos on täydellisesti riittävä -palauttamaan teidän terveytenne. Emme siis annakaan teidän mennä -yksin Parisiin, vaan otamme teidät mukaamme tuolle huvimatkalle, joka -jo niin kauan on meitä houkutellut ja jonka tohtori jo minullekin -lupaa. Menemme katsomaan Girgenti'ä, Catanea, Taorminaa ja Syracusaa, -ja siinä aika kuluukin aina tammikuun 20 tai 25 päivään asti. Ja -teiltä ei siten kummaltakaan mene päivääkään hukkaan... Ellei -nyt tämä tuuma kirkasta nyrpeitä kasvojanne, niin teidän mahtaa -olla hyvinkin hauskaa kiduttaa toisianne. Kas niin, hymyilkää nyt -toisillenne, ja olkoon sitten sillä hyvä..." - -Kreivittären tähän matkaehdotukseen panema leikkisä suopeus oli -liian räikeänä vastakohtana nuoren tytön ja hänen kihlattunsa -mielenahdistukseen, varsinkin kun nämä olivat ja kauan salaa tuota -matkaa toivoneet, vaikkeivät olleet tahtoneet siitä mitään puhua, -kun pelkäsivät pahoittavansa rakkaan sairaan mieltä. Francis'n -varsinkin oli liian vaikea kuunnella tätä puhetta sen suusta, joka -häntä lapsekseen sanoi. Se sai hänet muistamaan tuota kodin lämpöä, -perhe-elämän mutkattomuutta ja sydämen puhtautta, kaikkea sitä, -minkä viehättävää suloutta hän oli puolen vuotta saanut nauttia -ja minkä arvon hän vasta nyt oikein tajusi, kun hänen nykyisen -asemansa koko hataruus hänelle ilmeni Henrietten hermostuneessa -tunteenpurkauksessa, joka oli äidin hellistä sanoista johtunut. Tyttö -parka, jonka mieli vielä kuohui äskeisen keskustelun johdosta, heltyi -siitä liian syvään. Hän purskahti äkkiä rajuihin nyyhkytyksiin ja -huudahti epätoivoissaan, katkerien kyynelien vuotaessa: - --- "Kuinka hyvä olettekaan, äiti, ja kuinka suuresti minä teitä -rakastan! Mutta en enää voi tätä surua kestää... Ah, kuinka olenkaan -onneton, liian onneton..." - --- "Mitä surua?" sanoi äiti. "Liian onneton? Mikä sinua sitten -vaivaa? Francis, mikä häntä vaivaa?..." - -Ja hän sulki lapsensa syliinsä ja viihdytteli häntä rinnallaan -tuhlaten hänelle hellyyden sanoja, kunnes näki, ettei tämä itkun ja -surun kohtaus niin vähällä asettunut. Hän sanoi silloin Francis'lle -pakottaen Henrietten nousemaan ja melkein kantamalla vieden hänet -ovelle: "Avatkaa minulle, ystäväni. Saatan hänet omaan huoneeseensa -ja autan hänet vuoteelle lepäämään. Tehän odotatte täällä, eikö niin?" - -Rouva Scilly'n suljettua salin ja oman huoneensa välisen oven -jatkaaksensa sitten matkaansa Henrietten huoneeseen nuori mies -heittäysi melkein hervottomana tuolille nojaten kyynärpäätään -pöytää vasten. Tuossa samassa paikassa hän oli niin monta kertaa -Henrietteä katsellut, tämän kumartuessa kirjaa tai kirjelippua -lukeakseen ja auringon kullatessa hänen vaaleita kiharoitansa. Ja -nyt oli hänen lemmittynsä kadonnut suljetun oven taa, ja siellä -kai hän uskalsi vielä hellemmin kuin sulhasensa nähden painautua -äitinsä syliin. Kuinka mahtoikaan tuo äiti kauhistua kuullessaan, -minkä oudon keskustelun johdosta hänen lapsensa oli sellaiseen -epätoivoon joutunut! Huoneessa vallitsevassa hiljaisuudessa kellon -säännöllinen naksutus kävi äkkiä Francis'lle kuuluvaksi. Heilurin -ei tarvinnut montakaan kertaa käännähtää, ennenkuin rouva Scilly -oli palaava hänen luokseen tutkiakseen häntä niinkuin Henriette -oli tutkinut. Mitä hänen oli vastattava? Oliko hänen toistamiseen -kiellettävä, kun häneltä selitystä pyydettiin, vai oliko keksittävä -uusi valhe? Olihan hänellä käsillä valhe, joka voisi hänet pelastaa, -mutta se oli valheista kunniattomin. Voisihan hän nimittäin sanoa, -että hän oli ennen tuntenut rouva Raffrayen, mutta ettei hän -tahtonut uudistaa suhdettansa häneen, koska tiesi hänet maineeltaan -sangen epäilyttäväksi, ja että hän tahtoi estää häntä tutustumasta -rouva Scilly'hin. Hän siis ottaisi syyttääkseen Paulinea juuri -nyt, kun tämän epätoivoiset viattomuuden vakuutukset vielä soivat -hänen korvissaan. Ja oliko hän silläkään pelastettu? Eikö hänen -ollut heti rakennettava toista valhetta tämän perustalle? Olihan -selitettävä, miksi hän oli käynyt sairaan huoneessa ja kuinka hän -oli sinne tullut. Voi, kuinka hän olikaan jo kyllästynyt näihin -alituisiin petoksiin, joista toinen välttämättömyydellä johti -toiseen! Kuinka häntä varsinkin kyllästytti tuo ajatus, että kun -hän oli tämän niemekkeen kiertänyt, jos sitä kävisi kiertäminen, -niin hän toiselta puolen heti tapasi oman sydämensä myrskyjä. -Sittenkuin hän oli päättänyt lähteä, hän oli liiankin selvästi -tuntenut, ettei matkakaan enää voisi hänen haavaansa parantaa, tuota -haavaa, jonka isyyden masentava tieto oli hänen sydämeensä iskenyt. -Hänestä oli jo heti tätä päätöstä tehdessään tuntunut sanomattoman -katkeralta ajatella, ettei hän koskaan enää saisi nähdä pikku -Adèlea -- yhtä katkeralta kuin oli hänestä tuntunut ja vieläkin -tuntui kalvava katumus hänen entisen rakastajattarensa sydäntä -vihlovan viattomuusväitteen johdosta. Sanotaanhan kuitenkin, että -lempivässä sydämessä kaikki häviää paitsi itse lempi. Sen oli hänkin -uskonut, ennen, kihlausliittonsa ensimäisen innostuksen aikana, ja -nyt hän jo kauhukseen huomasi, että kun hänen tuli rakkauttansa -puolustaa, hän ei voinutkaan olla ottamatta lukuun muitakin tunteita, -jotka olivat tähän rakkauteen soveltumattomat. Tämän siveellisen -rappionsa huomattuaan hän tunsi itseänsä kohtaan todellista inhoa. -Hän muisti nähneensä Paulinen ja Henrietten itkevän kumpaisenkin -yhtä toivottomasti, entisen kurjan rikostoverinsa ja nykyisen -neitsyellisen ystävänsä, ja siinä oli ollut vain kaksi päivää väliä. -Ja hän vaikeroi kätkien kasvonsa käsiinsä: "Minusta ei siis muuksi -ole kuin itkettäjäksi!..." Sellaisessako mielentilassa hänen siis oli -kierrettävä ja teeskenneltävä, kun kreivitär palasi häneltä vaatimaan -välttämätöntä selitystä, joka paljastaisi hänen viimeaikaiset surkeat -hairahduksensa! -- Mutta aika oli jo kulunut. Salin ovi aukeni -uudestaan, ja rouva Scilly oli hänen edessään. Francis kohotti -päätänsä kuunnellakseen mitä hänelle sanoi tuo ääni, joka yhä oli -yhtä ystävällinen, yhtä luottavainen tälläkin hetkellä. - -"Henriette on nyt vähän asettunut. Olen voinut jättää hänet yksin... -Mutta, Francis, kuinka toruisinkaan teitä, jos en näkisi, kuinka -valtava teidän oma liikutuksenne on. Olen usein teille sanonut, -ettette voi koskaan tarpeeksi hellävaroen häntä kohdella. Hän on niin -äärettömän herkkätunteinen, ja hänen terveytensä ei ole kehuttava. -Mitä olette hänelle sanonut, joka on voinut hänet sellaiseen tilaan -saattaa?..." - --- "Hän ei siis itse ole sitä teille kertonut?..." kysyi Francis. - --- "Ei", vastasi äiti. "En ole häneltä saanut sanaakaan muuta kuin -aina vain tämän saman lauseen: 'Se on lopussa, hyvä Jumala, se on -lopussa!' Ja sen hän sanoi itkien, niin että oli nyyhkytyksistä -katkeamaisillaan. -- Mikä on lopussa, minä kysyin, ja miksikä? -- -Silloin hän herkesi minulle puhumasta. Näin, että hän pani kaikki -voimansa liikkeelle hillitäkseen itseään, ja kun hänestä erosin, -niin kaikki hänen ajatuksensa koskivat vain teitä. Hän pyysi, etten -teitä nuhtelisi, etten teiltä mitään kysyisi... Kuinka hän teitä -rakastaakaan, ja kuinka suuri olisikaan rikoksenne, jos hänet -tekisitte onnettomaksi!..." - -Lempeä lapsi oli siis kesken tuskiansakin jaksanut häntä ajatella. -Hän oli totellut lemmittynsä kehotusta ja salannut asian äidiltään. -Ja tuo äiti, mitä ehtymätöntä hyvyyttä, mitä luottamusta hän -osoitti sille, joka niin vähän sitä ansaitsi. Hän ei näyttänyt -vähääkään epäilevän, että vakavampi virhe olisi voinut hänen -tyttärensä kihlatun mieltä saastuttaa. Ja tämä oli kumminkin niin -suuresti rikkonut, oli niin kavalasti laiminlyönyt sen ehdottoman -rehellisyyden, johon hän oli kihloihin mennessään sitoutunut. Rouva -Scilly jatkoi yksinkertaisesti: - --- "Kas niin, Francis, ettehän tahtone vuottanne lopettaa, teidän -ja Henrietten ensimäistä vuotta, tuollaisilla kohtauksilla. Jos on -ollut väärinkäsitystä teidän kesken, niin teidän on päästävä siitä -selville... minunkin tähteni", jatkoi hän heltyneellä äänellä. -"Mitä olen voimia kerännyt täällä auringon ja teidänkin avullanne, -koska tiesin ja tunsin teidät onnellisiksi, se on pian mennyttä, jos -minun pitää nähdä Henriette sellaisena kuin hänet äsken jätin ja -teidät sellaisena kuin nyt. Rakastan teitä kumpaakin niin suuresti, -sekä teitä että häntä! Ystävyyteni teitä kohtaan on vilpitön. Olen -mielestäni hiukan oikeutettu teiltä onnea vaatimaan... Kas niin, -tehkää nyt tunnustuksenne", päätti hän tarttuen nuoren miehen käteen -ja puristaen sitä. - --- "Kunpa voisin!..." huudahti tämä sydäntä särkevällä äänellä. -Kun äänettömyys tuntuu meistä tukahuttavalta, niinkuin se oli -hänestä tuntunut jo pitkinä aikoina, niin tällainen hienotunteinen -ystävällisyys liikuttaa meitä liian syvään. Me olemme niin suuresti -säälin tarpeessa, että aukaisemme sydämemme ovet selälleen -ottaaksemme vastaan tarjona olevaa, ja kun kerran näin olemme -toiselle avautuneet, niin tunnustus, jota emme mitenkään tahtoisi -tehdä, vuotaa itsestään meidän huuliltamme, niinkuin kyynelet -vuotavat silmistämme, vastustamattomasti. Mitä rouva Scilly'hin -tuli, todisti Francis'n päästämä huuto hänelle sen, minkä hän jo -oli arvannut, nimittäin ettei tässä nyt ollut puhe noista pienistä -rakkauskinoista, jommoisille lapsellisuuksille vanhemmat ihmiset -huoahtaen hymyilevät. Heidän välillänsä oli kysymys vakavammista -asioista, joista hän ei ollut mitään aavistanut. Hän istuutui nuoren -miehen viereen päästämättä hänen kättänsä ja toistaen pyyntönsä, -sillä hän arvasi naisenvaistollaan, että nuori mies oli hänelle -luovuttava salaisuutensa, jos hän vain tiesi taitavasti asettaa -sanansa: - --- "Jos voisitte?... Mutta ettekö ole poikani? Enkö minä ole -teidän äitinne?... Onhan minulla teitä kohtaan äidin hellyys. Ja -hellävaroen kuin äiti voin tunnustustanne kohdella. Jos todellinen -äitinne olisi täällä, viipyisikö silloin tuo ryppy otsallanne, -tuo suru silmissänne, tuo äänettömyys huulillanne, tuo taakka -sydämellänne?... Ei, te sanoisitte hänelle: Äiti, minulla on suru. -Ja hän teitä hoitaisi ja viihdyttäisi, teidät parantaisi." - --- "Elkää minulle noin puhuko!" sanoi nuori mies nousten ja -irroittaen kätensä. "Sananne koskevat minuun liian kipeästi. Ette -tiedä mitä pyydätte ettekä myöskään niiden salaisuuksien luonnetta, -joita luulette voivanne säälillä kohdella. Antakaa minun mennä pois, -paeta Palermosta, Henrietteä paeta, teitä, kaikkea paeta. Siinä on -minulle ainoa mahdollisuus pysyä kunnon miehenä..." - --- "En", vastasi kreivitär, hänkin vuorostaan nousten. "Ei olisi -kunnon miehen tapaista, jos ette nyt minulle sanoisi asiata niinkuin -se on. Minuakin liiaksi vaivaa levottomuus teidän sanojenne johdosta, -ja te ette voi minua tähän tilaan jättää. Kun pyysitte minulta -Henrietten kättä ja kun minä sen teille annoin, muistatteko kuinka -otin teidät kunnioittaen vastaan, kuinka luottavaisesti teitä -kohtelin? Enhän ole milloinkaan missään suhteessa teitä tutkinut. -Olin silloin niinkuin nytkin täydellisesti vakuutettu siitä, että -jos olisi ollut olemassa joku seikka, joka olisi ollut arveluttava -avioliittonne täydelliselle kunniallisuudelle, niin olisitte sanonut -minulle sen. Jos nyt on asioita tapahtunut, olipa mitä tahansa, jotka -oikeuttavat huudahduksia sellaisia kuin äsken päästämänne, niin -olette velvollinen antamaan niistä selityksen kihlattunne äidille. -Avioliittoon ei saa astua semmoinen tuskallisen vakava salaisuus -omallatunnolla... Te puhutte kunniasta. Muutamat hetket ja asemat -eivät muuta kunniata kysy kuin ehdotonta suoruutta. Minulla on oikeus -vaatia teiltä sellaista, ja minä vaadin sitä..." - -Hän oli puhunut itsetietoisen pontevasti, niinkuin ainakin äiti, -jonka on puolustettava mitä hänellä on maailmassa kalleinta, -tyttärensä tulevaisuutta. Sillä Francis'n mielettömät sanat olivat -nyt todenteolla herättäneet hänessä pelkoa. Viittaus heidän -keskusteluunsa Francis'n kuusi kuukautta sitten tapahtuneen kosinnan -johdosta kosketti nuoren miehen siveystuntoa sen arimmalta puolelta. -Tuossa ristiriitaisten tunteiden hätyyttämässä, epävarmuuden -kiduttamassa, tunnonvaivojen vainoomassa sielussa tapahtui jyrkkä -käännös, eräs noita äkkikäännöksiä, jotka ovat jalomielisten mutta -heikkojen luonteiden viimeisenä ylpeytenä. Rouva Scilly'n puhuessa -hän oli lähtenyt astumaan edestakaisin huoneessa. Sitten hän äkkiä -pysähtyi ja sanoi alakuloisesti: - --- "Olette oikeassa -- suoruutta kunniani tässä etenkin vaatii, ja -kokonaisen kuukauden olen siinä suhteessa rikkonut sekä teitä että -Henrietteä vastaan. Sitä varten juuri minä tahdoin lähteä täältä -pois, jotten vielä enemmän rikkoisi. Mutta totta on, ettette nyt voi -antaa minun mennä ja etten minä voi erota teistä näin. Te puhuitte -äsken päivästä, joka on minulle pyhä, siitä päivästä, jolloin pyysin -teiltä Henrietteä vaimokseni. Teidän tulee tietää, etten ainakaan -sinä päivänä kunniatani laiminlyönyt. Minä rakastin häntä, hän minua. -Tunsin rintani paisuvan toivon ja rakkauden elähyttävistä voimista... -Luulin olevani vapaa itselleni uutta elämää luomaan..." Hän lisäsi -nähtävästi tuskaisella ponnistuksella: "En ollutkaan vapaa..." Hän -vaikeni; sitten, vastaten rouva Scilly'n liikkeeseen, hän jatkoi: -"Oh, en minä ketään pettänyt, en ketään hyljännyt tahtoessani mennä -naimisiin... Saatte uskoa, että pidin itseäni, pidin tytärtänne liian -korkeassa arvossa voidakseni niin vähässä aikaa siirtyä rakkausliiton -rikkomisesta kihlausliiton rakentamiseen... Ennenkuin Henrietten -tapasin, ei ole elämässäni ollut kuin yksi suhde, joka ansaitsee -rakkauden nimeä. Niin, olen kerran rakastanut intohimoisesti, -mielettömästi erästä naista, joka kihloihin mennessäni ei enää -ollut minulle mitään. Ainakin minä luulin, ettei hän ollut minulle -enää mitään... Vuosia sitten oli tuo entinen rakkauteni sammunut. -Olin vilpitön, aivan vilpitön, luullessani että olin vapaa kaikesta -velvollisuudesta silloista lemmittyäni kohtaan, varsinkin siihen -katsoen, mitä olin hänen tähtensä kärsinyt..." - --- "Elkää jatkako", keskeytti kreivitär, "sehän on nuorten miesten -ainainen tarina. Teillä on ollut joku arvoanne alentava suhde. -Tuo kurja on kuullut teidän aikovan mennä naimisiin. Hänellä on -käsissään teidän kirjoittamianne kirjeitä. Hän uhkaa lähettää -ne teille, lähettää ne Henriettelle. Te tiedätte tuon rakkaan -lapsukaisen äärettömän arkaluontoiseksi. Ja minua luulette sangen -ankaraksi. Olette pelästynyt, mennyt aivan sekaisin ja tahtonut -rientää Parisiin lunastamaan kirjeenne häneltä. Olenko osannut kertoa -teille asianne, ainakin suunnilleen?... Nehän ovat viidenkolmatta -vuoden heikkouksia, joihin te miehet niin helposti lankeatte. Mutta -teillähän ei ollut isää eikä äitiä, ja kun kerran ei ole lasta, -viatonta raukkaa, jonka täytyisi kantaa teidän virheenne kirousta... -Sillä jos olisi ollut lapsi, niin te olisitte sanonut sen minulle, -sen kyllä tiedän..." - -Jalo nainen ei näyttänyt itsekään uskovan mitä näin varmuudella -väitti, sillä hän tarkasti tuskaisesti Francis'ta näitä viimeisiä -sanoja lausuessaan. Tämä pudisti päätään vielä toivottomamman -näköisenä ja jatkoi: - --- "Tahdoitte säästää minulta seikkaperäisen tunnustuksen. Kiitän -teitä. Mutta olen alkanut ja tahdon päästä loppuun asti. Lapsi -on, pieni tyttö, ja äiti oli toisen vaimo. Te näette, että olin -oikeassa, kun äsken teille sanoin, ettette aavistanut salaisuuteni -luonnetta vaatiessanne sitä minulta. Te näette, ettette tuntenut -minua ettekä minun entisyyttäni. Sellainen asia on sangen tavallinen, -jopa jokapäiväinenkin siinä piirissä, missä minä olen elänyt. -Ymmärrän, että sen edellyttämät valheet ja petokset kauhistuttavat -teidän kaltaistanne hurskasta naista. Ja sittenkin, jos voisin -seikkaperäisesti teille kuvata tätä kamalaa liittoa, sen katkeria -pettymyksiä, sen mustasukkaisuutta ja epäluuloja, joiden myrkkyä olen -vuosimääriä märehtinyt, kuvata niitä kohtauksia, joiden johdosta -toisistamme erosimme, niin ette minua tuomitsisi, sen minä teille -vannon, pikemmin säälisitte. Epäilin hänen uskollisuuttansa. Ja -hylkäsin hänet. Toistan sen vieläkin, vuosia on sen jälkeen kulunut. -En sano, että olin hänet unohtanut, mutta varmasti uskoin, että -kaikki oli ainaiseksi lopussa..." - --- "Ja te sanoitte, että on olemassa lapsi?" keskeytti kreivitär. - --- "Sanoinhan teille, että epäilin äidin uskollisuutta", vastasi -Francis. "En luullut olevani lapsen isä, tai paremmin sanoen, olin -täydellisesti vakuutettu, etten ollut." - --- "Ja nyt?..." - --- "Nyt tiedän, että olen hänen isänsä..." - --- "Ja milloinka teille on todistettu, että niin on? Äskettäinkö?" - --- "Muutamia viikkoja sitten." - --- "Täälläkö siis?..." - --- "Niin, täällä..." - --- "Olette siis uudistanut suhteenne tuohon naiseen?..." - --- "Olen", vastasi Francis. - --- "Ja te olette voinut sen tehdä!" huudahti rouva Scilly väännellen -käsiään, "kun elitte täällä meidän luonamme, minun luonani, joka -olen antanut teille rakkaimpani maailmassa, tuon puhtaan enkelin -luona, joka, hän puolestaan, on antanut teille koko sydämensä...? -Mutta minkälainen mies te siis olette, kun ette ole ymmärtänyt, että -teidän oli minulle puhuminen, heti kun saitte ensimäisen rivin tuolta -naiselta..." - --- "Hän ei ole minulle kirjoittanut", sanoi Francis. - --- "Onko hän siis... Onko hän siis tullut Palermoon... Oletteko hänet -tavannut?..." - --- "Olen", vastasi Francis. - --- "Tässäkö hotellissa?..." - --- "Niin, tässä hotellissa..." - -He katsoivat toisiinsa hetken aikaa puhumatta, nuori mies rukoilevin -silmin, ikäänkuin pyytäen rouva Scilly'tä arvaamaan, mitä hän ei -jaksanut sanoa, tämä, katse täynnä kauhua, ikäänkuin peläten oikein -arvaavansa. Kreivitär keskeytti ensimäiseksi tämän hirveän vaitiolon. - --- "Mutta eihän se voi olla mahdollista. Ettehän olisi sallinut -Henrietten puhua tuolle pienokaiselle, niinkuin hän puhui, jos -lapsi olisi ollut teidän..." Ja kun Francis painoi päänsä alas, -hän huudahti: "Tuo nainen, se on siis rouva Raffraye! Ja lapsi, se -on... Voi onnetonta!..." -- "Nyt tiedätte kaikki", vastasi nuori -mies, "ja te voitte ymmärtää viimeviikkoiset tuskani. Kun luin -tuon nimen: Pauline Raffraye asukasluettelosta hotellin etehisen -seinältä, olin vähällä menettää järkeni pelosta. Luulin, että hän -tuli tänne heittäytyäkseen Henrietten ja minun väliin, temmataksensa -minulta pois pyhän ja puhtaan rakkausonneni tuon surkean menneisyyden -nimessä. Olihan hän tosin ollut rakastajattareni, ja minä olin -törkeästi hänet hyljännyt. Olisihan hänellä voinut olla mielessä -kostaa... Silloin ajattelin teille puhua, niinkuin nyt teille puhun. -Mutta en uskaltanut. Sanoitte minulle äsken, että luulin teitä -ankaraksi. Se on totta, ja totta myöskin on, että kunnioitukseni -teitä kohtaan oli liian syvä. Ajatus, että minun oli kerrottava -teille tuo hirveä avioliitonrikkomisjuttu, oli minulle sanomattoman -vastenmielinen!... Sitten huomasin, että rouva Raffraye koetti -vältellä teitä. Ymmärsin silloin, että hänen tulonsa Palermoon oli -noita outoja sattumia, jotka meistä tuntuvat sallimuksen iskuilta. -Nähtävästi hän siitä kärsi yhtä paljon kuin minäkin. Tunnustus -tuntui minusta sentähden tarpeettomalta. Olin mielestäni niin -voimakas rakkaudessani Henrietteen. Sitäpaitsi en ollut koskaan -nähnyt lasta. Tuo pieni tyttö oli syntynyt sen jälkeen kuin olimme -purkaneet välimme. Toistan vieläkin, etten luullut olevani hänen -isänsä. Kumminkin, täytyyhän minun myöntää, etten ollut siitä aivan -varma... Ja sitten, eräänä päivänä sain tietää -- Henrietten itsensä -kautta --, että lapsi, josta en ollut koskaan tahtonut kuulla -puhuttavankaan tuon epäilykseni tähden ja tuon hirveän mahdollisuuden -tähden, sattuvasti muistutti sisartani. Voitte arvata, mitä tämä -minussa vaikutti. Näin sitten itse pienokaisen. _Oman vereni näin_. -Masentavana ilmestyksenä se minuun vaikutti, yhdellä kertaa vallaten -koko sydämeni. Te kai ette voi muistaa. Erosin teistä mennäkseni muka -pankkiin... Käskin ajaa suoraan hotellin puutarhan ovelle. Astuin -sinne täynnä epäilevää uteliaisuutta, palasin vakuutettuna. Minun -tyttäreni se oli!... Siitä hetkestä lähtien oli onneni mennyttä. -Taistelin, epätoivoisesti taistelin, jotta en enää näkisi tuota -lasta, jonka hyväksi en voinut mitään. Näin hänet uudestaan. Tahdoin -tavata äidinkin. Mikä hirvittävä kohtaus! Hulluksi olin joutua -tunnonvaivoista, kun kuulin tuon naisen, jota olin rakastanut, ah, -mielettömästi, väittävän olevansa viaton -- sellaisella äänellä -väittävän... Jos hän ei ole rikosta tehnyt, jos olen tuominnut -häntä pelkän todennäköisyyden perusteella, mitä olen tehnyt?... -Tuo ajatus tunki teränsä sydämeni särkyneimpään kohtaan. Silloin -päätin lähteä pois. Ja pois olisin lähtenytkin, olisin kenties -pelastettu, jos ei leppymätön sallimus olisi niin suonut, että juuri -tänä aamuna Henriette oli puhellut, kenen kanssa? pikku Adèlen, -joka aivan viattomasti kertoi nähneensä minut äitinsä luona... Kun -sitten äsken, tuossa paikassa, kuulin Henrietten kysyvän, miksikä -olin häneltä salannut tuon käynnin, kun näin, että hän rakkautensa -vaistolla oli arvannut viimeaikaisen kauhean levottomuuteni, kun -minulle kävi selväksi, että kaikki valheeni, kaikki harkintani ja -sisälliset taisteluni eivät voineet tätä turmiollista ja auttamatonta -yhtymistä estää, yhtymistä entisyyteni ja nykyisyyteni, rakkaan -kihlattuni ja tuon onnettoman välillä -- oikeassa olitte, kun hänet -onnettomaksi sanoitte --, silloin ei minulla enää riittänyt voimia -puolustautumaan. Sen verran on minulla vielä ollut kunniantuntoa -jäljellä, että olen uskaltanut olla valehtelematta, kieltäytyen -vastaamasta... Ah, rouva Scilly, auttakaa minua! Nyt kun tiedätte, -mitä olen rikkonut, mitä kärsinyt, pankaa kaikki äidinälynne -liikkeelle estääksenne iskua vaikuttamasta Henrietteen...!" - --- "Voi, onko minun vallassani estää?" vastasi rouva Scilly, hänkin -nähtävästi epätoivoisena. "Kun hän minulta kysyy, mitä minun -tulee hänelle vastata? Ja te ette ole ymmärtänyt, että ensimäinen -velvollisuutenne sellaisessa asemassa oli menetellä juuri niin, ettei -asia joutuisi kihlattunne tietoon, ette ymmärtänyt, että minä yksin -kykenin teitä auttamaan?... Hyvä Jumala, kuinka suuresti olette -rikkonut! Voi poloista lastani!..." - -Tuo tavallisesti niin päättäväinen ja hillitty nainen, joka aina -osoitti mitä suurinta lujuutta tärkeinä ratkaisuhetkinä, ilmaisi -nyt katkonaisin sanoin hämmästyksensä nuoren miehen kamalan ja -odottamattoman tunnustuksen johdosta. Silloin hän äkkiä huomasi -Francis'n kasvojen vääntyvän, hänen silmänsä jäykästi tuijottavan -ja hänen kätensä osoittavan jotakin kauhistuttavaa. Hän kääntyi -seuraten Francis'n käden liikettä ja huomasi, että ovi, joka salista -vei hänen huoneeseensa, oli raollaan. Hän muisti varmaan sulkeneensa -sen tullessansa sisälle ja tehneensä sen huolellisesti niinkuin -ainakin se, jolla on aikomus puhua salaisista asioista. Sitten oli -keskustelu alkanut ja oli syössyt heidät kummankin, sekä hänet että -Francis'n, valtavaan liikutukseen, sellaiseen, joka tuntuu meiltä -riistävän kaiken havaintokykymme. Kenenkä käsi oli avannut tuon -oven, heidän puhuessansa asioista, joista vähinkin olisi voinut olla -seurauksiltaan turmiollinen sille, jota he kumpikin ajattelivat -katsoessaan toisiinsa, nimeä kumminkaan mainitsematta? Kummassakin -oli samassa hetkessä sama kamala mielikuva syntynyt: Henriette, joka -tuli estääkseen rouva Scilly'tä lausumasta liian ankaria nuhteita, -joka väänsi lukkoa ja kuuli kihlattunsa kauheat tunnustukset. Mutta -jos hän oli jäänyt noita tunnustuksia kuuntelemaan, hän, joka -oli itse hienotunteisuus ja jota sellainen urkkiminen varmaankin -kauhistutti, niin siihen ei voinut olla muuta syytä kuin että hän -jo ensimäisiä sanoja kuullessaan oli niin hämmästynyt, ettei voinut -päästää vähintäkään huutoa, vähintäkään liikettä tehdä. Kumpikin, -sekä syytön että syyllinen, huomasi samassa hetken välähdyksessä -traagillisen ratkaisun mahdolliseksi, ja tämä sai heidät kummankin -kauhusta värisemään. Sellaista kyllä tapahtuu todellisuudessakin, -että voi kuolla sanan iskusta yhtä varmaan kuin pistoolin -laukauksesta tai miekan pistosta. Äidillä oli vihdoinkin enemmän -rohkeutta kuin sulhasella. Hän sanoi: - --- "Menen sinne." Ja hän meni tuota ovea kohti, aukaisi sen kädellä, -joka vapisi niinkuin kahdeksankymmenvuotiaan, ja näki edessään surun -ja kauhun, melkeinpä hulluuden kuvan. Nuori tyttö seisoi siinä, -seinään nojaten, hervottomana kauhistuksesta, liikkumatta, puhumatta, -silmät jäykkinä ja ilmeettöminä, suu auki. Äiti päästi huudon ja -ottaen Henrietten syliinsä kantoi hänet hänen huoneeseensa rakkauden -palauttamilla, kymmenkertaisiksi paisuneilla voimilla. Ensi hetkessä -ei nuori mies koettanutkaan heitä seurata. Hän oli itsekin ikäänkuin -lamautettu tuskansa suuruudesta. Hän kuuli kelloja soitettavan, ovia -avattavan ja suljettavan, kiireesti kuljettavan. Hän ei tointunut -täydellisesti tajuamaan, mitä hänen ympärillään tapahtui, ennenkuin -näki pelästyneen palvelijattaren töytäävän saliin hajusuolapulloa -etsien. Hän kysyi: - --- "Mitä on tapahtunut?" - --- "Neiti on hyvin sairas", vastattiin hänelle, "ja Vincent on -juossut tohtoria noutamaan." - --- Hyvä Jumala! Hän ei siis ollut kuollut! - - - - -X. - -PUHDAS OMATUNTO. - - -Onnettomuuden tapauksessa on, kun olemme sitä edeltäpäin liiaksi -pelänneet, jonkinlainen huumaus, jonkinlainen lievitys. Francis -oli kokenut sen sillä hetkellä, jolloin ovi sulkeutui äidin ja -tyttären jälkeen, näiden saatua niin jyrkällä ja hirveällä tavalla -tiedon hänen entisyytensä suruista ja hairahduksista. Tämä omituinen -lauhtumisen, melkeinpä rauhan tunnelma murtavan onnettomuuden -jälkeen on ihmiselle niin luonnollinen, että se painaa leimansa -niin hyvin historian kuuluisiin ratkaisukohtauksiin kuin yksityisen -vähäpätöiseen kohtaloon. Keisari Napoleon, joka Waterloon taistelun -jälkeen nukkui pitkää, monituntista unta, on siitä esimerkkinä, -joka on sitä mieltäkiinnittävämpi, se kun koskee erästä historian -mahtavimmista persoonallisuuksista. Lujinkaan sielu ei näet voi -loppumattomiin kestää epävarmuuden kidutusta, ja auttamattomat -onnettomuudet ainakin siinä suhteessa ovat meille lievennykseksi, -että ne vapauttavat meidät siitä. Mutta mihin hintaan ne sen -tekevät!... Myöhemmin, huomenna kenties tai muutamien hetkien -kuluttua, me jo kaipaamme tuota epävarmuutta, jossa kuitenkin oli -toivolle sijaa. Me sanomme, jos kohta toisin sanoin, samaa kuin -äskenmainittu keisari St. Helenan kallioisella rannalla istuessaan: -"Monta vuotta sitten nousin tällaisena päivänä laivaan purjehtiakseni -Elbasta pois. Pilviä oli taivaalla... Parantuisin, jos nyt ne -pilvet näkisin!" Mikä juhlallinen huokaus, johon kaikista suurimman -kotikaihon katkeruus ja voimattomuus purkautuu!... Francis'kin -- -olkoonpa sitten vertauksemme mahtavan Caesarin kukistumisen ja -merkityksettömän rakkausunelman hälvenemisen välillä liian rohkeaksi -katsottava -- kaipasi sittemmin montakin kertaa niitä katkeria -päiviä, jolloin hän vielä oli luullut mahdolliseksi sulkea omaan -sydämeensä tunnonvaivojensa ja tuskansa salaisuuden. Mutta tällä -hetkellä hän tunsi vapautuneensa hirveästä taakasta. Hänen ei enää -tarvinnut valehdella. Hän oli selvinnyt häpeällisten petoksiensa -sokkelosta, ainiaaksi. Hänellä ei ollut enää mitään salattavaa, -ei kreivittäreltä eikä Henrietteltä. Jäätyänsä yksin saliin hän -käveli edestakaisin ihmetellen sitä rauhallisuutta, millä hän -uskalsi tarkastaa kauheata asemaansa, joka kumminkin siinä suhteessa -tuntui entistä huokeammalta, että se oli selvä ja suora. Professori -Teresi'n saapuessa ja kulkiessa salin poikki päästäksensä Henrietten -huoneeseen Francis vasta tunsi uusien, häntä uhkaavien vaarojen -ensimäisen aavistuksen. Jo heti sisilialaisen tohtorin läpitunkeva -katse vaivasi häntä melkein sietämättömästi, ja tämä tunnelma yhä -yltyi tohtorin palatessa Henrietten luota. Tämä älykäs mies oli kai -jo monesta merkistä huomannut, että nyt oli vakavista asioista puhe -kihlattujen kesken. - --- "Mitä luulette neiti Scilly'n terveydentilasta?" ehätti -Francis sanomaan estääksensä toista kysymyksiä tekemästä. "Vähän -pahoinvointia vain, eikö niin?" - --- "En voi tarkalleen sanoa ennenkuin huomenna", sanoi tohtori. -"Hermokohtaus, josta en voi päästä selville... Sellaisille herkille -luonteille liian kovat henkiset täristykset ovat todellista myrkkyä. -Kreivitär sanoi minulle, että tämä kohtaus oli seurauksena ikävästä -uutisesta, joka hänelle liian varomattomasti ilmoitettiin. Varoitan -teitä, herra Nayrac, niinkuin varoitin hänen äitiänsä. Tämä lapsi on -suojeltava vähimmältäkin liikutukselta, jos mahdollista. Muuten hän -teiltä häviää päivä päivältä, toistan sen vieläkin, niinkuin häntä -myrkytettäisiin..." - -Näissä sanoissa ei ollut kuin hämärä viittaus, ja ne eivät missään -suhteessa poikenneet niistä varoituksista, joita sairaan parasta -harrastavan lääkärin on lupa antaa niille, joille hoito on uskottu. -Mutta tohtorin näihin sanoihin panema paino ja hänen kasvojensa ilme -niitä lausuessaan ilmaisi tarpeeksi Francis'lle niiden salaisen -merkityksen. Nähtävästi tohtori syytti häntä tästä Henrietten -arveluttavasta tilasta ja arvosteli ankarasti hänen käytöstänsä, -vaikka ei sitä tuntenutkaan. Mitä sitten rouva Scilly, joka -tarkalleen tiesi mitä ajatella. Mitä oli kavalan sulhasen kestettävä -tämän puolelta, hän kun oli kosiessaan sitoutunut tekemään nuoren -tytön onnelliseksi ja nyt jo lävisti hänen sydämensä? Tuo hellä äiti, -joka tunti sitten oli sanonut rakastavansa häntä äidin rakkaudella, -kiitollisena niistä tunteista, jotka olivat hänen kauttansa nuoren -tytön sydämessä heränneet, mitä sanoja tämä äiti nyt oli lausuva -ja minkä näköisenä? Francis'n ei tarvinnut kauan näitä kysymyksiä -harkita. Tuskin oli neljännestuntiakaan kulunut tohtori Teresi'n -lähdettyä, kun kreivitär tuli sisälle. Hänen tulonsa herätti -Francis'ssa ensimäisen suloisen tunteen, joka pitkiin viikkoihin oli -hänen osakseen tullut. Noista tosin sangen huolestuneista kasvoista -hän luki huolien alta sääliä, naisen syvää ja jalomielistä sääliä -rikoksellista, mutta onnetonta miestä kohtaan. Ei, Henrietten -äiti ei valehdellut, kun sanoi rakastavansa häntä niinkuin äiti -poikaansa rakastaa, sillä vaikka hänellä olisi ollut oikeus, miltei -velvollisuuskin armottomasti tuomita kavaltajaa, lahjoitti hän -kuitenkin vielä armeliaisuudessaan hänelle, ellei anteeksiantoansa, -ainakin myötätuntoisuutensa. Jo hänen ensimäinen sanansa oli tätä -myötätuntoisuutta täynnä, kun hän luontevasti ja hienosti sanoi: - --- "Jätin Henrietten muutamaksi minuutiksi yksin, koska arvasin -teidän levottomuutenne sangen suureksi ja koska tämä minua vaivasi -kesken omia huolianikin... Ja sitten minun täytyy pyytää teitä -lupaamaan jotakin..." - --- "Ah, mitä ikinä tahdotte, mitä ikinä hän tahtoo!..." vastasi -nuori mies. "Olen valmis tottelemaan teitä kaikessa. Olin siihen -valmis jo ennenkuin olitte minulle osoittanut tätä hyvyyttä, josta -koko elinaikani olen oleva teille kiitollinen..." Hän tarttui -rouva Scilly'n käteen, ja tuolle valkealle, hienolle kädelle hänen -kyynelensä vierivät hänen jatkaessaan: "Rukoilen teitä, olkaa hyvä -vastakin! Elkää minulta salatko mitään. Sanokaa kaikki, mitä hän on -sanonut. Mitä hän on kuullut? Mitä hän tietää? Mitä hän ajattelee?" - --- "Voi", vastasi äiti, "jospa hän olisi voinut minulle puhua. En -silloin itse olisi tässä levottomuuden tulessa... Mitäkö hän on -kuullut teidän tunnustuksestanne? Kylliksi tietääksensä kaikki, siitä -olen varma. Hänen koko ruumiinsa väristys, joka ei ole lakannut, -sittenkuin otin hänet syliini, osoittaa tarpeeksi sen... Mitäkö hän -ajattelee? Jumalani, jospa itse tietäisin sen!... Kun koettelin -kysellä häneltä, ennenkuin tohtori Teresi saapui, hän ei vastannut, -vaan alkoi sen sijasta nyyhkyttää niin rajusti, että heti herkesin -kysymästä, ja tuo kunnon tohtori on niin ankarasti meitä varoittanut -hänen rauhaansa häiritsemästä, etten ole enää uskaltanut tehdä -vähintäkään viittausta siihen, mitä hän on kuullut. Minä yksin, -näettekös, tiedän, missä määrin hän on viaton. Semmoinen kuin hän -oli ensimäisen kerran ripillä käydessään, semmoinen hän oli tänä -aamuna kaksi tuntia sitten, ennenkuin onnettomuudeksemme te teitte -tunnustuksenne ja minä sitä kuuntelin muistamatta, että olimme liian -lähellä häntä... Olin niin ylpeä tästä hänen viattomuudestaan, siitä, -että olin voinut hänet säilyttää niin valkeana, niin puhtaana, niin -ihailevan rakkauden arvoisena! Ja kun ajattelen, että hänelle on -näin paljastettu elämän törkeimpiä nurjia puolia, etten arvannut -hänen tahtovan estää minua teille puhumasta, vaikka mihin hintaan -hyvänsä, etten arvannut, että hänen piti tulla! Ikäni kaiken olen -hänet näkevä sellaisena, kuin hänet tapasin tuolta oven takaa, josta -hän ei, sen avattuansa, jaksanut tulla sisälle... Jospa edes olisimme -kuulleet hänen sitä avaavan! Mutta -- myöhäistähän sekin olisi ollut! -Yhdessä sanassakin on kylliksi samentamaan sielun pohjaa myöten. Ja, -toistan sen teille, koko teidän tunnustuksenne hän on kuullut. Olen -lukenut sen hänen silmistään. Hyvä Jumala, mitä hän liekään siitä -ymmärtänyt!..." - --- "Mutta kun minun nimeäni mainitsitte, niin hän kai vastasi...?" -kysyi nuori mies arasti. Kreivittären valitus oli hänestä niin hirveä -nuhde, ettei häntä olisi voitu pahemmin soimata, ja hän koetti sitä -tällä kysymyksellään keskeyttää, koettaessaan samalla tiedustella, -minkälaiset olivat nyt Henrietten tunteet häntä kohtaan. Olihan koko -hänen tulevaisuutensa siitä riippuvainen. - --- "Mitäkö hän vastasi, kun teidän nimeänne mainitsin?" kertoi -äiti. "Ei mitään siihenkään. Hän vain sulki silmänsä niin tuskaisen -näköisenä, etten uskaltanut enää sen enempää sanoa... Ja juuri -sentähden", jatkoi hän nähtävästi hämillään, "niiden liikutuksien -tähden, joihin teidän täälläolonne asiain näin ollen aina antaisi -aihetta, tahtoisin teitä pyytää ajaksi..." - --- "Poistumaanko?" keskeytti Francis säikähtäen. "Ettehän toki -käskene minua lähtemään pois, ettehän? Palata Parisiin ja jättää -teidät tällaiseen tilaan, se olisi liian vaikeata." - --- "Parisiinko, en", sanoi kreivitär. "Mutta teidän täytyy lähteä -Palermosta pois ja muualla odottaa sen keskustelun tulosta, johon -minun on ryhdyttävä Henrietten kanssa. Täällä emme voi tapojamme -muuttaa emmekä muuttuneiden olosuhteiden tähden myöskään jatkaa -yhteiselämäämme entiseen tapaan. Lähtekää Cataneen huomenna, -ensimäisessä pikajunassa. Siellä olette vain muutaman tunnin matkan -päässä. Jos kirjoitan teille aamusella, voitte jo iltasella olla -täällä. Jos Henriette tietäisi teidän olevan täällä, kymmenen askelen -päässä, jos hän saliin tullessaan milloin tahansa voisi teidät -kohdata, jos hänen täytyisi pelätä, että voitte tavata tuon naisen --- anteeksi, mutta täytyyhän meidän ajatella kaikkea -- niin eihän -hän koskaan voisi tasapainoaan saavuttaa. Tehkää mitä äidinvaistoni -kehottaa minua teiltä pyytämään. Lähtekää... Tiedänhän, että se -on teille suuri, kova uhraus, mutta teidän tulee siihen suostua -rakkaudesta häneen..." - --- "Te siis toivotte voivanne kutsua minut takaisin? Te siis -toivotte, että hän voi antaa minulle anteeksi? Te ette siis luule, -että olen kadottanut kaikki oikeuteni hänen rakkauteensa? Tämä toivo -sydämessä minä jaksan kestää vaikka mitä. Lähden huomenna, suurella -surulla tosin, suurella tuskalla, mutta luottaen tuohon anteeksiannon -mahdollisuuteen, koska te, hänen äitinsä, ette ole minua tuominnut..." - --- "Ei niin, Francis parka", jatkoi kreivitär pudistaen harmahtavaa -päätänsä. "Elkää liikoja toivoko elkääkä arvostelko tytärtäni minun -mukaani. Minun asiani ei ole teitä tuomita eikä synneistä päästää. -Valehtelisin, jos en teille sanoisi, että mielestäni rikoksenne -on sangen suuri. Mutta olen liiaksi nähnyt teidän kärsivän, -jotten luulisi, että kadutte ensiksikin ja sitten että rakastatte -Henrietteä. Että hänkin, rakastaa teitä rakkaudella, joka on käynyt -hänelle elämänehdoksi, siitä olen nyt saanut todisteen. Siksi en minä -voi, vaikka uskomanne salaisuudet ovatkin sangen vakavaa laatua, -ottaa teidän liittoanne purkaakseni... Kaikesta, mitä olette sanonut, -olen päättänyt -- suurella surulla, sekin täytyy minun tunnustaa -- -etten todellakaan teitä täydellisesti tuntenut. Jos olisin päivää -ennen kuin pyysitte minulta Henrietteä vaimoksenne tietänyt minkä -nyt tiedän, olisin epäilemättä kohdellut teitä ankarammin kuin -nyt, kun onneton tyttäreni on antanut teille sielunsa hartaudella, -josta hänellä ei itsellään ole aavistustakaan... Äsken kun häntä -katselin, tohtoria odottaessani, ymmärsin sen liian hyvin, näin sen -liian selvästi... Jos olisi velvollisuus teitä erottamassa", jatkoi -hän hetken vaiti oltuaan, "niin luulen, ettei tyttäreni surukaan -voisi minua estää sanomasta teille kummallekin: velvollisuus on -täytettävä -- ja minä käyttäisin kaiken valtani erottaakseni teidät -toisistanne. Mutta minun täytyy tunnustaa, etten sitä velvollisuutta -näe. Te ette voi tehdä pikku Adèlen hyväksi mitään muuta kuin mihin -hintaan tahansa estää häntä saamasta aavistusta äitinsä rikoksesta. -Lapsen äiti on näkynyt käsittävän asian samoin kuin minä, koska hän -ei tahdo tietää teistä mitään. Tuosta entisyydestä ei siis ole muuta -jäljellä kuin rikoksienne muisto, niiden rikoksien, jotka olette -ennen intohimosta ja nyt heikkoudesta tehnyt. Luulen että rakkautenne -on tarpeeksi tosi, tarpeeksi luja, tarpeeksi jalo takaamaan -avioliitollenne onnen... Luulen niin, mutta minähän en ole Henriette. -Kun äsken sanoin teille, ettei teidän tule liikoja toivoa, ettei -teidän tule arvostella tytärtäni minun mukaani, sanoin teille yhdellä -sanalla, mitä nyt olen koettanut teille selittää teitä loukkaamatta. -Kun on minun ikääni joutunut, on jo elämässä oppinut, että virheet, -sellaiset kuin teidän, eivät välttämättömästi edellytä sydämen -turmelusta, vaan että, surkeihin yhteiskuntaoloihimme ja nykyajan -kasvatukseen katsoen, mies voi niistä virheistä huolimatta pysyä -kunnian miehenä... Henriette ei ole vielä siihen ikään joutunut." - --- "Luulette siis, ettei hän voi antaa minulle anteeksi?" kysyi -Francis vavisten. - --- "Sitä en ole sanonut", vastasi kreivitär, "ja toivon päinvastoin, -että hän voi... Mutta minun täytyy, ollakseni suora teitä kohtaan, -valmistaa teitä sellaiseenkin tapaukseen, että tuossa nuoressa -sydämessä olisi tapahtunut auttamaton käänne, että siinä olisi kaikki -hukkunut pettymykseen. Jos hän omalla tavallaan sanoisi minulle, -ettei hän tahdo tulla teidän vaimoksenne, niin minä en voi siihen -päätökseen mitään..." - --- "Mutta käskettehän kai minut takaisin", huudahti Francis, "jotta -itse saisin tilaisuuden ajaa asiani, jotta voisin hänelle selittää..." - --- "Tuo selitys on äidin tehtävä", keskeytti rouva Scilly. "Olenhan -osoittanut ja osoitanhan vielä tälläkin hetkellä teille niin paljon -ystävyyttä, että voitte luottaa sanaani, kun lupaan sanoa teidän -hyväksenne kaikki, mitä voi ja saa sanoa ja mitä itse ette voisi -ettekä saisi sanoa. Teidän kesken ei ole sanaakaan siitä vaihdettava; -hänen on vain antaminen anteeksi, teidän katuminen, ilman sanoja..." - --- "Tottelen teitä", sanoi nuori mies hetken vaiettuaan. Sitten hän -uudestaan tarttui jalon naisen käteen ja suudellen sitä vieläkin -kerran lisäsi: "Uskoessani teille kaikki onneni mahdollisuudet uskon -ne sille, jota maailmassa enimmän kunnioitan..." - --- "Ah", huudahti äiti, "jos olisitte aikaisemmin minuun luottanut, -jos olisitte jo ensi päivänä minulle puhunut, kuinka paljon huolta -olisi teiltä silloin kummaltakin säästynyt!..." - - * * * * * - -Sellainen keskustelu ei ollut omiansa tekemään Francis'n lupaamaa -lähtöä hänelle helpommaksi. Vaikka hän tuottikin täydellisesti -rouva Scilly'n uhrautuvaan ystävyyteen, tuntui hänestä sanomattoman -vaikealta heretä toimettomaksi, muitten pelatessa sitä peliä, jonka -tappio tai voitto merkitsi hänelle niin paljon. Mutta kreivittären -esittämät syyt osoittivat hänelle liian selvään, mitä olosuhteet -häneltä vaativat, niin että hän alistui. Hänen järjestäessään -yksin matkatavaroitaan välttääksensä siten uskollisen Vincentin ja -muitten palvelijain tutkivia katseita -- nämä olivat tietysti jo -saaneet asiasta vihiä -- hän mielessään tarkasteli tuon keskustelun -tärkeimpiä kohtia, ja kuta enemmän hän niitä tarkasteli, sitä -selvemmin hän huomasi, että kreivitär oli oikeassa. Ei, heidän -yhteiselämänsä tavat olivat sellaiset, ettei hän voinut jäädä saman -katon alle kuin Henriette, tämän sairautta yhä yllyttämättä. Ei, hän -ei voinut itse asiaansa ajaa lausumatta sanoja, joita hän ei olisi -saanut lausutuiksi sille, jonka viattomuutta hän ei koskaan voinut -ajatella hartaudesta vapisematta. Oikein oli rouva Scilly nämä kaksi -asiaa arvostellut, ja oikeassa hän oli ollut siinäkin, ettei äidin -tunteilla ollut mitään tekemistä tyttäressä vaikuttavien tunteiden -kanssa. Sellaisen loukkauksen johdosta Henrietten neitsyellisessä ja -arassa sielussa rakkaus varmaankin kielsi antamasta anteeksi, kun -sitävastoin kreivittären sielussa lämpimänä ja virkeänä pulppusi -sääliväisyyden lähde, josta anteeksiantoa valui kaikille niille, -jotka hänen tytärtänsä syvästi rakastivat. Juuri se, mikä nuoren -tytön sielussa oli Francis'lle tuntematonta, ei sallinut hänen jäädä -tänne, samalla kuin se yhä enemmän lisäsi lähdön katkeruutta. Ja -sittenhän tämä lähtö ei ainoastansa erottanut häntä Henriettestä. -Istuessaan huoneessaan matkavalmistuksien päätyttyä hän ajatteli, -ettei hän kenties koskaan enää saisi nähdä sitä lasta, jonka tähden -hän oli tähän viimeiseen surkeaan heikkouteensa langennut. Jos -Henriette antaisi anteeksi, niin hän tekisi sen sillä nimenomaisella -ehdolla, että he lähtisivät Palermosta pois ja että hänelle vastedes -Pauline Raffraye niinkuin pikku Adèlekin olisivat ikäänkuin -kuolleet. Kreivitär oli hänelle jotensakin selvään sanonut, että -hänen velvollisuutensa oli ehdottomasti luopua kaikesta yhteydestä -entisen rakastajattarensa kanssa. Voi, tuo sama veren ääni, joka oli -hänelle niin mahtavasti puhunut hänen silloin puutarhassa saamansa -hämmästyttävän isyydentiedon johdosta, se vielä tälläkin hetkellä -vastusteli. Hänen surunsa lemmitystä erotessa ei häntä estänyt lasta -kaipaamasta, ja kun hän seuraavana aamuna viiden aikaan kahden -hevosen vetämissä vaunuissaan hiljalleen kiersi Continentalin -nurkkaa, asemalle mennessään, hän tunsi selvään, ettei ollut -muuttunut yksikään niistä ristiriitaisista tunteista, jotka olivat -johtaneet hänet tähän ahdinkoon. Hän suri tytärtään yhtä paljon kuin -Henrietteä. - --- "Erota kummastakin!..." vaikeroi hän kääriytyen vaippaansa -talviaamun purevaa kylmyyttä torjuakseen. "Siinäkö rikos on, että -rakastan heitä kumpaakin? Olisiko siinä rikosta, jos olisin ollut -Paulinen kanssa naimisissa ja sitten leskenä nainut Henrietten? -Ei suinkaan. Näiden tunteiden yht'aikaisessa olemassaolossa ei -ole mitään rikosta. Muualta se on haettava. Mahdottomuus sovittaa -ne yhteen on vain rangaistukseksi katsottava. Kuinka kova onkaan -tuo rangaistus! Suuremmatkin rikoksentekijät kuin minä ovat -tahraantuneesta entisyydestään suoriutuneet. Ja minua tuo entisyys -vainoo, aina se vain uudelleen minut tapaa, uudelleen minua -ahdistaa... Enkö siis milloinkaan voi parantua? En, en milloinkaan. -Miksikä täytyykään minun näin kovasti kärsiä, koska en kuitenkaan voi -mitään tehdä, en kerrassaan mitään lapsen hyväksi? Jumala, kunhan -minun edes olisi sallittu vielä jotakin tehdä Henrietten hyväksi!..." - - * * * * * - -Saadaksensa vastauksen tähän huokaukseen, joka yhä palasi hänelle -mieleen junan kiitäessä kauas Palermosta pois ja aamuauringon -valaistessa lainehtivaa, milloin harmaalle, milloin sinipunervalle -vivahtavaa merta, ruskeita kukkuloita, sitruuna- ja öljypuiden -peittämiä tasankoja, hänen olisi pitänyt tähän samaan aikaan rouva -Scilly'n kanssa astua Henrietten huoneeseen. Tämän surunvoittoisen -päivän valo, jäähyväishymyä muistuttava valo, ja nuoren tytön -kalpeus tuntuivat olevan liikuttavassa sopusoinnussa. Hänen kauniit -silmänsä olivat täynnä kuumeen hehkuvaa tulta, joka paremmin kuin -kalpeus ilmaisi lapsi paran sielussa riehuvaa myrskyä. Kreivitär, -joka pitkin yötä oli miettinyt, mistä löytää sanoja, tarpeeksi -helliä, houkutellakseen lempeältä sairaalta vastausta, huomasi -olevansa yhtä voimaton kuin ennenkin tätä vastausta saamaan, kun oli -kohdannut noiden silmien katseen. Muuttunut oli tuo katse. Vuorokausi -sitten oli noissa silmäterissä päilynyt elämästä tietämättömän -selkeä taivas. Toisia ajatuksia nyt niissä kuulsi. Äiti istuutui -vuoteen ääreen, missä lepäsi tuo vaaleatukkainen lapsi, jota hänen -huolehtiva hellyytensä vuosien vieriessä oli vaalinut. Nyt kouristi -tytärtä kärsimys, jonka syvyyttä äiti ei uskaltanut tutkia. Niinkuin -edellisenäkin iltana, puhuessaan sille, jota hän yhä vielä toivoi -saavansa pojakseen sanoa, hän oli nytkin täysin selvillä siitä, että -hänen tyttärensä oli kuullut kaikki, mutta hän ei voinut arvata, -minkä verran tuo nuori, tahraton olento oli ymmärtänyt. Mahdotontahan -äidin oli epäröimättä lausua sanoja, jotka niin suuresti erosivat -niistä, joita he tähän asti olivat tottuneet keskenänsä vaihtamaan. -Ja ne eivät sittenkään olleet vältettävissä, nuo sanat, sillä -tunnustus, joka vahingossa ja valmistamatta oli joutunut nuoren tytön -korviin, oli ollut niin ratkaiseva, ettei siinä ollut epäilemiselle -sijaa, ja samalla muodoltaan niin vajavainen, ettei nuorta tyttöä -käynyt jättäminen sen hämärän ja pelottavan vaikutuksen valtaan. -Rouva Scilly ei ollut erehtynyt. Lapsi parka olisi ollut vallan -kykenemätön urkkimaan sulhasensa salaisuuksia, vaikka ne niin läheltä -koskivatkin hänen rakkausonneansa. Hän oli pysähtynyt raolleen -avaamansa salin oven taa sentähden, että hän juuri sitä avatessaan -oli kuullut nämä hirveät sanat: "En luullut olevani lapsen isä -- -olin vakuutettu etten ollut...", sen miehen lausumina, johon pyhimmät -lupaukset sitoivat hänet. Ja loppu oli seurannut paljastaen hänelle -peittelemättä sen jatkuvan valheen, jolla tuo mies oli häntä näinä -viime viikkoina viihdytellyt. Mutta se, mikä oli ollut murtavaa -tuossa kauhussa, jonka kuumeesta hänen silmänsä vieläkin paloivat, -oli hänen lapsellisen mielensä hirveä ja törkeä tutustuminen himojen -salaiseen elämään, joka aina jää käsittämättömäksi arvoitukseksi -vähimmänkin kainolle naiselle hänen impenä ollessaan, saatikka sitten -nuorelle tytölle, jota oli niin tarkasti vaalittu kuin Henrietteä. -Mutta hän oli jo yli kahdenkymmenen vanha, ja sillä iällä ei -suurinkaan viattomuus enää ole täydellistä tietämättömyyttä. Siinä -on niin arkaluontoinen, niin epämääräinen puolihämärän ilmiö, että -sitä on melkein mahdoton määritellä. Kuinka esittää tarkasti kuvaavin -sanoin tätä hämärää sukupuolivaistoa, tätä aivoissa herännyttä, -nukkuvassa mutta täydellisessä organismissa tapahtuvan kehitystyön -sekavaa kaikua? Mikä analyysi on kyllin hieno, ilmoittamaan niitä -aavistuksia, jotka viattomimmassa nuoressa tytössä heräävät -esimerkiksi läheisen ystävättären naimisiinmenon johdosta, kun hän -yhä käy tämän ystävättären luona niinkuin ennenkin, astuu hänen -huoneeseensa, puhuu hänen kanssaan yhtä tuttavallisesti ja vapaasti, -näkee hänen vihdoin tulevan äidiksi. Kaikki tuollaiset naista -koskevat seikat, jotka nuori tyttö tulee huomaamaan, herättävät -hänessä aavistuksen, joka häntä melkein pelottaa. Näissä liian -herkissä, liian aroissa sieluissa syntyy outo väristys tuon miehen ja -vaimon välisen salaperäisen yhteyden johdosta, josta yhteydestä uusi -elämä saa alkunsa, lapsen elämä, joka jo edeltäpäin herättää immen -povessa äidin sydämen. Mitä avioliiton ulkopuolella solmittuihin -liittoihin tulee, niistä ei useimmilla ole aavistustakaan, ja -jos joku vaarallinen sattuma keskusteltaessa tai lukiessa heille -ilmoittaa, että vaimo voi laiminlyödä velvollisuutensa, niin se -tavallisesti johtaa heidän mieleensä vain varomattoman keimailun eikä -suinkaan sentapaisia asioita kuin ne, mitkä Francis oli esittänyt -niin selvin sanoin, ettei mikään epäilys asian luonteesta voinut -tulla kysymykseen, ja sittenkin niin salaperäisesti viitaten, että -Henrietten ajatus kauhistuneena peräytyi. Ja tätä kauhua vielä lisäsi -se huuto, jolla äiti oli Francis'n tunnustukseen vastannut: "Kun -hän minulta kysyy, mitä minun tulee hänelle vastata!..." tuskainen -huuto, joka yhä soi hänen korvissaan. Hän oli joutunut siihen tilaan, -missä emme enää kestä ajatusta, että ystävämme meille valehtelevat -säästääksemme meitä. Mutta kenen puoleen hänen sitten oli käännyttävä -saadakseen selitystä tuohon hirveään salaisuuteen, jonka perille hän -oli niin odottamattomasti päässyt, ellei oman äitinsä, tuon hyvän ja -luotettavan äidin, jonka hän näki äänetönnä istuvan vuoteen ääressä -tänä usvaisena auringonnousuhetkenä? Sellainen äänettömyys oli täynnä -sitä hellyyttä, josta Henriettellä oli lukemattomia todisteita. -Säälivää, hyväilevää hellyyttähän se oli sekin, ettei äiti tahtonut -kajota hänen tuskaansa, ettei hän tahtonut koskea yhtäkään hänen -olentonsa särkyneistä kohdista... Ja sanomattomaksi liikutuksekseen -äiti näki noiden sinisilmien, joiden äänetön tuska oli häntä niin -suuresti pelottanut, kääntyvän häneen päin ja saavan ilmeen, jota -hän ei ollut niissä nähnyt sittenkuin edellisenä päivänä. Hän ei -hetkeäkään epäillyt tämän katseen merkitystä. Se osoitti samoin kuin -kasvoille äkkiä kohonnut punakin, että kerälle kertynyt suru oli -sydämestä purkautuva. Mitä oli äidin vastattava? Miettiessään yön -ja aamuhetket kaikki tätä asiaa äiti oli nähnyt ainoastaan yhden -keinon vaikuttaa tähän kipeään sieluun. Hän oli päättänyt vastata -yksinkertaisesti ja suoraan kaikkiin tyttärensä kysymyksiin. Hän -ei olisi itse pannut näitä kysymyksiä vireille, sillä hän tiesi, -mitä vastaukset hänelle maksoivat, mutta toiselta puolen hän piti -velvollisuutenaan rohkeasti käydä niihin käsiksi, jos tarvis -vaati, sillä niissä oli ainoa keino tuntuvasti auttaa tolaltansa -horjahtanutta onnetonta. - --- "Äiti, ettehän uskonut, että varsin kuuntelin?... Te jätitte -minut yksin. Tuo keskustelu pelotti minua, kun olitte niin lähellä ja -puhuitte asioista, jotka koskivat minua. Tahdoin estää teitä siitä... -Menin ovelle ja avasin sen, koputtamatta, niinkuin ainakin. Te ette -kuulleet minun tulevan, ja sitten en voinutkaan mennä edemmäksi. -Vapisin niin, että minun täytyi nojautua seinään. Jalkani olivat kuin -katkenneet..." - -Hänen silmänsä olivat uudestaan painuneet umpeen, ja hänen huulensa -värisivät hänen kosketellessaan tuota kipeätä muistoa. Äiti siveli -hänen vaaleita kiharoitansa hitaalla ja höllällä liikkeellä sanoen: - --- "Ei sinun tarvitse puolustautua. Tunnenhan sinut tarpeeksi hyvin -tietääkseni, ettet olisi voinut sellaiseen halpaan keinoon ryhtyä... -Ja vaikka olisitkin sen tehnyt, niin minulla ei olisi voimia torua -sinua. Rangaistuksesi olisi mielestäni ollut tarpeeksi suuri. -Hyvä Jumala", lisäsi hän, "tiesinhän, ettei minulla maailmassa -ollut mitään sinua rakkaampaa. Mutta en sittenkään tiennyt, kuinka -suuresti sinua rakastin, ennenkuin suljin sinut syliini sen huoneen -kynnyksellä, missä isku sinua kohtasi. Näethän, etten ole sinulta -mitään kysynyt. Olen kunnioittanut sinun suruasi. Ja vieläkin -kunnioitan. Hoidan sinua niinkuin tahdot. Sinun vain tulee muistaa, -että olen luonasi..." - --- "Äiti kulta", vastasi nuori tyttö sulkien polttaviin käsiinsä -äidin käden. Sitten, oltuansa hetken ääneti, hän jatkoi hehkuvin -poskin, hiljaa, ikäänkuin häveten: "Äiti kulta, niinkö hän sanoi, -että pikku Adèle on hänen tyttärensä?..." - --- "Oikein olet kuullut", sanoi kreivitär, joka huomasi, ettei lapsi -raukka uskaltanut lausua sitä kysymystä, joka hänen sydäntänsä -poltti. "On hirveä asia, että nainen voi olla naimisissa ja saada -lapsen, joka ei ole hänen miehensä lapsi... Mutta kun pääset maailmaa -tuntemaan, niin saat nähdä, että semmoista tapahtuu liiankin usein. -Sinä, joka olet niin harras kristitty, muista tänään ja vastakin, -mitä Vapahtajamme sanoi langenneelle naiselle: 'En minäkään sinua -tuomitse'..." - --- "Ja kumminkin", jatkoi Henriette, "pikku Adèle kantaa toisen -miehen nimeä. Hänhän puhui minulle isästään silloin jouluaattona, kun -hän kysyi, luulinko että hän tuntisi isänsä taivaassa... Jos tuo mies -eläisi, niin hän kai uskoisi lapsen omakseen?..." - --- "Epäilemättä", sanoi rouva Scilly. - --- "Ja äiti tietäisi, ettei niin ole, eikä sanoisi sitä hänelle? -Tuo mies saisi suudella pienokaista hänen nähtensä, eikä hän panisi -vastaan? Kun lapsi rukoilee iltarukouksensa, äiti kai kehottaa -häntä rukoilemaan isänkin puolesta, niinkuin tekin minua kehotatte? -Eikö hän siis pelkää Jumalaa, joka tietää kaikki?... Mikä hirveä -nainen!..." - --- "Epäilemättä hän kärsii siitä paljon", vastasi kreivitär, -"niinkuin hän kärsisi nähdessään miehensä, jonka hän on pettänyt, -suutelevan tätä pientä tyttöä. Näethän, ettei hän ole niin paha, -koska hän leskeksi ja vapaaksi jouduttuaan näyttää eläneen -nuhteettomasti. Jos tietäisit, kuinka moni eksyy luvattoman -rakkauden teitä vaeltamaan sokeudesta, joka johtuu heidän piirissään -vallitsevista mielipiteistä, yhteiskuntaolojen kieroudesta, uskonnon -puutteesta, huonoista esimerkeistä, joskuspa myöskin heidän miehensä -kovuudesta! Ja sitten, kun heidän silmänsä aukeavat näkemään heidän -heikkoutensa seurauksia, on jo myöhäistä. He ovat hukassa..." - --- "Heidän sokeutensa ei voi kuitenkaan mennä niin pitkälle, etteivät -he huomaisi että heidän täytyy valehdella...", vastasi Henriette. "Ja -vaikkapa naisella olisikin puolustuksenaan se, minkä mainitsitte, -niin voiko mies sillä puolustautua... Rouva Raffraye ei eronnut -miehestään, eikö niin?..." - --- "Ei", vastasi äiti. - --- "Ja _hän_", kysyi nuori tyttö hyvin hiljaa kuiskaten, "tunsiko hän -tuon miehen?..." - --- "Hän ei ole siitä mitään sanonut", vastasi äiti, "mutta tietysti -kai." - --- "Hän siis kävi hänen luonansa, puristi hänen kättänsä, istui hänen -pöytäänsä?" - --- "Elä sellaisilla mielikuvilla itseäsi kiduta", jatkoi rouva -Scilly. "Sinä tiedät, että hän on tehnyt sangen suuren rikoksen, -ja olkoon siinä sinulle kylliksi. Elä kiinnitä huomiotasi kaikkiin -noihin syrjäseikkoihin, joista sinulle ei voi olla muuta kuin -vahinkoa, koska ne estävät sinua harjoittamasta armeliaisuutta ja -punnitsemasta asiaa kohtuudella..." - --- "En voi olla sitä tekemättä", vastasi nuori tyttö painolla, joka -ilmaisi, minkä verran hänen rakkaudessaan oli intohimon synkkää -kiihkoa... "En voi. Näen heidät liian selvästi. Näen kuinka he -sanovat rakastavansa toisiaan. Näen heidät..." - -Hän painoi silmänsä lujasti umpeen. Ainoa fyysillinen kuva, jolla -hän viattomuudessaan tiesi mustasukkaisuuttansa ravita, johtui hänen -mieleensä: hän näki Francis'n suutelevan Paulinea ja hän toisti: "Hän -sanoi rakastavansa häntä niinkuin on sanonut minuakin rakastavansa. -Ja hän tiesi tuon naisen pettävän, valehtelevan. Kuinka voi rakastaa, -kun on syytä halveksimiseen. Ja hän rakasti häntä sittenkin, niinhän -hän sanoi. Ah, en enää ihmettele, että hän on kyennyt valehtelemaan -minulle, niinkuin hän on valehdellut jo kauan, koska hän on kyennyt -tuntemaan niin halpoja, niin häpeällisiä, niin alhaisia tunteita..." - --- "Niin tuskallisia myöskin...", keskeytti äiti. "Tuo lemmityn -halveksiminen, josta puhut, on rakkausrikoksien rangaistus, kauhea -rangaistus. Olethan kuullut hänen tunnustavan, että tuo halveksiminen -johti hänet epäilemään rakastamansa naisen uskollisuutta ja sitten -lasta epäilemään, omaa lastansa... Hän ajatteli, että koska tuo -onneton oli miestänsä pettänyt hänen hyväkseen, niin hän kai osasi -hänetkin pettää. Hän ei luullut omakseen tuota pikku tyttöä, -jonka kasvot niin selvään ilmaisevat tätä sukulaissuhdetta, että -sinäkin siitä hämmästyit, niinkuin hän siitä itse hämmästyi lapsen -nähdessään. Mutta sellainen masentava piirteiden yhtäläisyys on -aivan satunnainen, ja satunnaiseksihan on katsottava sekin, että hän -niin monen vuoden jälkeen tapasi äidin ja lapsen. Ajattele noita -vuosia ja kuinka hänen sydäntänsä mahtoi kirvellä joka kerta, kun -hän muisti tuon pienen tytön ja kun hänen täytyi ajatella: 'En voi -koskaan tietää, onko hän minun lapseni.' Ajattele hänen omantuntonsa -soimauksia, kun hänelle selveni tuo tieto. Ja ajattele, miltä hänestä -mahtoi tuntua tavata heidät, kuinka hirveältä, kun siinä olisi voinut -ja pitänyt olla niin suurta suloutta. Muista hänen liikutustansa -sinä jouluaattona, johon äsken viittasit... Minä en tätä kaikkea -sinulle muistuta puolustaakseni häntä, teen sen vain näyttääkseni -sinulle, että jos hänen rikoksensa ovat olleet suuret, niin hän on -saanut maksaakin niistä korkean hinnan, ja että hän ansaitsee sitä -sääliä, jota soisin sinun hänelle osoittavan samoin kuin minäkin... -Täydelleen hänen on täytynyt velkansa maksaa, siitä voit olla -vakuutettu, kun hänelle on isyydentieto selvinnyt sillä tavalla..." - --- "Ah, äiti", huudahti Henriette, "siinä sinä juuri satutit -kipeimpään kohtaan. Olen epätoivoissani siitä, että hän on minulle -valehdellut, että hän on voinut rakastaa arvotonta naista. Mutta -voisin antaa hänelle anteeksi kummankin. Voin uskoa, että hän on -tahtonut säästää minulta huolta, voin uskoa, että hänellä on ollut -nuoruudessaan kiusauksia, joita minä en ymmärrä. Elämässähän on -niin paljon sellaista, josta minä en tiedä mitään. Voin uskoa -olevani kohtuuton, jos liian ankarasti arvostelen häntä. Mutta -tässä kohdassa en voi olla kohtuuton. En, en ole kohtuuton. Ei ole -kiusausta niin suurta, että se oikeuttaisi näin hirveätä asiaa: -ettei hän vuosimääriin ole nähnyt eikä edes koettanutkaan päästä -näkemään tätä pientä tyttöä. Te olette syyttänyt häntä hirveästä -asiasta sanoessanne, että hän on sattumalta tavannut lapsensa... -Sattumaltako? Eikö hänen velvollisuutensa olisi ollut tehdä mitä -ikinä voi tehdä päästäksensä asian perille, ennenkuin antausi sen -hirveän vaaran alaiseksi, että oman lapsensa hylkäsi? Kun minun -täytyy ajatella, että hänellä on omallatunnollansa sellainen -armottomuus tuota pientä raukkaa kohtaan, hänellä, jota minä -niin suuresti kunnioitin, jota luulin niin jalomieliseksi, niin -hienotunteiseksi!... On kansan ihmisiä, jotka kasvatikseen ottavat -raakojen vanhempien kadulle paneman lapsen, ja hän ei edes ole -koettanutkaan hankkia selvyyttä tämän lapsen syntyperästä, vaikka -pelkkä näkeminen oli kylliksi kumoamaan kaikki epäilykset. Väittihän -hän itse, että näkeminen oli kylliksi." - --- "Hän voi vielä silläkin puolustautua, ettei lapsi häntä tarvinnut, -ettei hänellä edes ollut oikeuttakaan lasta lähestyä. Äitihän oli -siinä..." - --- "Ja jospa tuo äiti olisi ollut lapselle paha? Jos -olisivat kumpikin, sekä äiti että lapsi, joutuneet köyhiksi ja -puutteenalaisiksi? Jos äiti olisi kuollut ja pienokainen joutunut -kovien vierasten käsiin? Jos..." - --- "Sinulla ei ole oikeutta sellaisia mahdollisuuksia kuvitella", -keskeytti rouva Scilly. "Mehän emme ollenkaan tiedä, mitä hän olisi -tehnyt, jos pienokainen, sen sijasta että oli rikkaan hemmoteltu -lapsi, olisi ollut köyhä ja onneton..." - --- "Hänkö?" sanoi Henriette. "Hän ei olisi sitä edes tietänytkään." - -Tällä kertaa ei kreivitär vastannut. Hänen tyttärensä arvosteluissa -oli sitä ankaruutta, joka ei siedä tinkimistä ja jota meidän on -sangen vaikea vastustella, vaikka siinä meidän mielestämme olisikin -liiaksi, koska emme uskalla kajota tuohon siveyden kukkaan, joka -on todellisesti rehellisten luonteiden voima ja kaunistus. Äiti -tiesi nyt minkä oli tahtonut tietää. Henriette oli kyllä kuullut -sulhasensa koko tunnustuksen ja ymmärtänyt siitä niin paljon, kuin -hänen tietämättömyytensä fysiologisesta elämästä salli. Hänen -rehellinen luonteensa kohosi nuoruuden leppymättömyydellä sitä -siveyden tinkimistä vastaan, jota tämä surkea asia edellytti. Rakkaus -yksin vastustamattomassa jalomielisyydessään saattoi olla tarpeeksi -mahtava voittamaan tämän ankaruuden ja parantamaan jalouden ja -totuuden unelmasta heränneen sydämen syvän ja verisen haavan. Mutta -tällä hetkellä ei tuo särkynyt sydän rakkaudesta muuta tuntenut -kuin kärsimystä. Rouva Scilly sai siitä todisteen, kun hän tahtoi -jatkaa tätä keskustelua hetken vaiti oltuaan, ei nyt puolustaakseen -Francis'ta Henrietteä vastaan, vaan ilmoittaakseen nuorelle tytölle, -mihin toimiin hän oli luullut velvollisuudekseen ryhtyä: - --- "Elkäämme tuohon surkeuteen enää koskeko", alkoi hän uudestaan. -"Puhutaan nyt siitä, mitä minä olen tehnyt... Tohtori Teresi käski -suojella sinua vähimmältäkin liikutukselta. Ajattelin sentähden, että -olisi parasta sekä herra Nayrac'ille että sinulle, ettei teidän enää -tarvitsisi toisianne tavata hotellielämämme ahtaissa oloissa, ja -pyysin häntä lähtemään pois..." - --- "Onko hän mennyt?..." kysyi Henriette, ja liikutuksen jäljet -kävivät hänen kasvoissaan vieläkin huomattavammiksi. Äidistä tämä -ennusti sitä anteeksiantoa, johon hän järkevyydessään oli heti -tahtonut johtaa tytärtään. Hän vastasi koettaen häntä rauhoittaa -uudella hyväilyllä. - --- "Hän ei ole lähtenyt Parisiin tietysti. Hän on Catanessa ja -siellä hän odottaa, mitä sinä tahdot tulevaisuudestanne päättää... -Olen sanonut hänelle, että aioin sinulle puhua niinkuin olen -puhunut ja etten suinkaan tahtonut rajoittaa rikkomisvapauttasi, -jollet enää itsestäsi löytäisi niitä tunteita, jotka ovat sinut -häneen liittäneet. Vaikka niin pitkälle menneen liiton purkaminen -tosin on sangen vakava asia, niin toistan sen sinulle, olet vapaa, -täysin vapaa... Minä vain toimitan hänelle vastauksesi, johon hän -jo edeltäpäin alistuu, vastustelematta, niinkuin minäkin siihen -alistun... Pyydän sinua vain malttamaan mieltäsi. Kun on kysymys -päätöksestä, josta koko elämämme onni riippuu, niin emme voi -koskaan liiaksi asiata punnita. Koeta siis miettiä. Tänään", lisäsi -hän hellästi suudellen tytärtänsä, "emme enää huoli puhua noista -asioista, jotka vain yhä enemmän meitä vaivaavat, kuta useammin -niihin palajamme... Olet nyt liian sairas. Nyt tahdon vain sinua -tuuditella, hemmotella, hyväillä, niinkuin olisit vieläkin tuo pikku -tyttö, joka niin ahkerasti työskenteli pöytänsä ääressä lukusalin -ikkunan luona. Muistatko häntä ja kuinka hän kiltisti totteli, kun -kehotin häntä ahkerasti lukemaan läksyjänsä. Nyt minä sinua kehotan -samalla hellyydellä ahkerasti hoitamaan terveyttäsi. Tottelethan -minua nyt niinkuin ennenkin?..." - --- "Koetan totella, rakas äiti", vastasi nuori tyttö painaen otsansa -äidin huulia vasten ja viipyen siinä asennossa pitkään, ikäänkuin -nauttiakseen kauan tuon suudelman rauhoittavaa vaikutusta, "koetan -totella kaikessa, mutta ethän kuitenkaan tahtone kieltää minua -suremasta, kun minun pitää sellaista ajatella hänestä, jota niin -suuresti rakastin." - - - - -XI. - -KÄRSIMYKSEN TIE. - - -Huolimatta noista rohkaisevista sanoista, joilla rouva Scilly -oli koettanut lapsensa mieltä asettaa, ei äiti paran murheessa -ollut paljonkaan enemmän toivoa kuin hänen tyttärensäkään surussa -iltapäivän ja sitä seuraavan päivän kuluessa. Ensiksikin ei sairaan -hermostuneessa mielentilassa tapahtunut mitään muutosta. Hän oli yhä -niinkuin oli ollut koko ajan, aina tuosta ratkaisevasta kohtauksesta -alkaen, syömättä, nukkumatta, itkemättä. Koko hänen elimistönsä -tuntui ikäänkuin lakanneen toimimasta hirvittävän tunnustuksen liian -äkillisen iskun johdosta. Tohtorin ilmeinen neuvottomuus kauhistutti -rouva Scilly'tä, ja hän rupesi pelkäämään, että tuo kamala ja -odottamaton kohtaus oli järkyttänyt hänen tyttärensä elinjuuria. -Hänen oli itsensä ollut niin vaikea koota elämän rohkeutta oman -suuren koettelemuksensa aikana, että hän tiesi surun voivan tappaa -hitaasti ja varmasti kuin mikä hyvänsä myrkky. Vuodenaikakin lisäsi -hänen alakuloisuuttansa. Hän kaipasi tuota onnen kirkkautta, jossa -hän oli toivonut saavansa viettää vuoden loppupäivät, yhtä paljon -kuin hän kaipasi aurinkoa, -- sillä ilma oli muuttunut sateiseksi -ja vettä valui virtana, lakkaamatta, ehtymättä, niinkuin ainakin -etelämaissa tähän aikaan vuotta. Kuinka olikaan tuo rankkasateen -yksitoikkoinen kohina sopivana säestyksenä niille tuskaisille -ajatuksille, joita uudenvuoden alkava onnittelukirjeiden tulva -äidin mielessä herätti. Niitä tuli Parisista, heidän yhteisiltä -tuttaviltaan, kirjeitä täynnä noita onnentoivotuksia, jotka tuntuvat -jokapäiväisiltä vain, kun ei mikään erityinen ole sydäntämme -painamassa. Mutta kun suuri suru salaa kalvaa mieltämme, niin nuo -onnentoivotukset tuntuvat meistä katkeralta ivalta, jonka iskut vain -lisäävät haavamme vuotoa. Nuo kirjeet puhuivat rouva Scilly'lle -leppeän rauhan lääkkeestä, jota kihlattujen onni salli hänen -nauttia. Nuo varomattomat rivit sanoivat kadehtivansa häntä, kun -hän oli voinut antaa rakkaiden lapsiensa puhtaalle lemmelle niin -valoisan ja lämpimän kehyksen. Niissä, kuten sähkösanomissakin, -jotka niitä seurasivat, sana "onni" yhä uudelleen toistui. Maailma, -jota ihmisvihaajat sanovat niin kohteliaan armottomaksi, ei ole -milloinkaan niin armoton kuin silloin, kun se ei itse tiedä mitään -armottomuudestaan. Näinä kahtena päivänä kreivitär tunsi näiden -kirjeiden ja sähkösanomain ahdistavan vaikutuksen niin syvästi, -ettei hän antanut niitä tyttärelleen luettaviksi, säästääkseen -häneltä niiden katkeruuden. Eikä Henriette niitä pyytänytkään. Hän -ei tuntunut tietävän mitään ajan kulusta, ja tuo kiinteä katse, joka -yhä paloi hänen silmissään, ei sallinut hänen nähdä piirongilla -olevaa rasiaakaan, jossa oli kirjaimet F. N. ja joka sisälsi hänen -niin huolellisesti Francis'lle valmistamansa uudenvuodenlahjan. -Vaikka tuo omituinen merkkipäivän unhottaminen jossakin määrin -oli eduksikin, niin se lisäsi kreivittären pelkoa. Hän ei edes -tiennyt, uskaltaako vai eikö palauttaa tytärtänsä todellisuuden -tajuntaan toivottamalla hänelle onnea uudenvuodenpäivän aamuna, -ja oli jo vähällä jättää hänet unhotuksen rauhaan, kun eräs asia, -joka oli helposti odotettavissa, sai hänet vieläkin ryhtymään -nuoren miehen puoltajaksi. Jo heti aamusella hän sai Francis'lta -kirjeen, joka nähtävästi oli lähetetty erityisen asiamiehen kautta, -sillä siinä ei ollut postileimaa, ja joka tietysti puhui vain -surusta ja kaipauksesta. Sen mukana seurasi pitkä ja litteä rasia, -missä oli sen nimi ja osoite, josta ei nuori mies enää tietänyt, -oliko hän vielä hänen morsiamensa. Äiti avasi sen liikutuksesta -ja uteliaisuudesta vapisevalla kädellä. Huone täyttyi kukkasten -tuoksulla. Rasia oli suuria orvokkeja täynnä, ja niiden keskellä -oli pieni terrakottakuva, tuollainen hieno muinaisajan taiteen -mestariteos, jommoista hän muisti ihailleensa kerran nuorten kanssa -Palermon museossa käydessään. Se esitti hunnutettua naista, joka -sirosti, miltei kärsivän näköisenä, kallisti suuren kukkasseppeleen -painaman pienoisen päänsä. Hoikan ruumiin hennot piirteet kuulsivat -ohuen kankaan läpi. Kaihomielinen hymy väreili posken ja hienojen -huulien ilmeessä. Kuluneen värityksen melkein sammunut hohde loi -haaleat vivahduksensa vaatteen poimuihin, ja tämä ihana kuva, jossa -ilmeni kaksikymmentä vuosisataa takaperin sykkimästä lakanneen -sydämen kauneusunelma, näytti vielä liikuttavammalta näitten alati -nuorien, synkkäväristen ja tuoksuvien kukkaskupujen kantamana, -kietomana, tuudittamana. Tämä niin yksinkertaisella tavalla tarjottu, -kallisarvoinen lahja muistutti niin lempeästi aikoja sitten -haihtuneen rakkausonnen puhtaimpia hetkiä! Rouva Scilly'hin, joka oli -ainoastaan tämän onnen heijastusta nauttinut, tuo hellyys teki syvän -vaikutuksen. Kauan hän mietti, vuorotellen kirjettä lukien ja siroa -sisilialaista kuvaa katsellen, kunnes vihdoin sanoi ääneen: "Täytyy -koettaa..." Ottaen rasia kansineen hän meni Henrietten huoneeseen -ja pani ne mitään sanomatta hänen vuoteelleen. Nuori tyttö huomasi -Francis'n käsialan kannessa ja samassa hän näki kukkasvuoteellaan -lepäävän kalpean terrakottakuvan. Sen hienon, nuokkuvan pään häilyvä -hymy sattui hänen silmiinsä samana hetkenä kuin orvokkien tuoksu -kosketti hänen sieraimiaan. Liian tuntuvaksi hänelle silloin kävi -kadonneen onnen muisto ja sulhasen, jonka seurassa hän oli suloisia -hetkiä nauttinut ihanan Sisilian saarella. Täysilehtiset ja raittiit -orvokit puhuivat hänelle kävelymatkoista puutarhoissa, etelän talven -tenhoavan lumouksen helmassa, ja hieno kuva hänelle muistutti -hänen lapsellisen intelligenssinsä heräämistä, kun hän ensi kerran -tässä saaressa, jossa Plato oli orjana käyskennellyt, oli tavannut -antiikkisen taiteen iäti elävät aarteet, jaloimman taiteen, mikä -koskaan on ihmiselämälle ihannetta tarjonnut. Kuinka olikaan hän -tuota luontoa ja taidetta ihaillut, ihaillut puutarhoja, missä -orvokit, sellaiset kuin nämäkin, tuoksuivat ruusujen, mimosain ja -narsissien rinnalla, museosaleja kohokuvineen, pronssiveistoksineen -ja temppelinjäännöksineen, tuhansine pyhine muistoineen, jotka yhä -vielä uhkuvat kuolematonta kauneutta. Kuinka suuresti olikaan hän -tätä valon maailmaa rakastanut! Kuinka olikaan hän sitä rakastanut, -sentähden että hän siinä rakasti valitsemaansa elämän toveria! Ja -nyt oli tämä onni hävinnyt. Tuo räikeä erotus hänen äskettäin vielä -omistamansa onnen ja nykyisten huolien välillä vaikutti hänessä -silloin sellaisen surunpurkauksen, että kyynelet kohosivat hänen -silmiinsä ensimäisen kerran näiden katkerien päivien kuluessa, ja -näiden kyynelten läpi hän yhä näki suloisen kuvan hymyilevän ja yhä -hän hengitti vienojen kukkien tuoksua, kunnes työnsi luotansa kamalan -lahjan vaikeroiden: - --- "Ah, se koskee minuun liian kipeästi! Liiaksi kärsimystä se -tuottaa!..." - --- "Itke, lapseni", vastasi hänelle rouva Scilly, "itke, eläkä koeta -kyyneleitäsi pidättää... Itke itseäsi, itke häntä, niin voit häntä -sääliä ja antaa hänelle anteeksi, ja siinä on teille pelastus..." - -Äidin sanoessa nämä sanat hänen kasvoissaan välähti miltei ilon -ilme. Hän tunsi, että näiden kyynelten mukana kauhu suli tuosta -sydämestä, jota suru niin raskaasti painoi. Onneton palasi elämään -niinkuin se, joka on pudonnut viidenkymmenen metrin korkeudesta ja -alkaa tointua ensimäisen huumauksen ja pyörtymyksen valekuolemasta. -Ensimäinen tuskan huuto, jonka hän päästää koettaessaan liikkua, -on samalla elämään elpymisen huuto. Sattuvampaa vertausta tuskin -lieneekään kuvaamaan tosimaailman vaikutusta sieluun, joka -äkkiarvaamattoman tiedon johdosta lankeaa ihanteensa kukkulalta, -kuin äkillinen putoaminen syvänteen pohjaan. Se Francis, jonka -Henriette oli ihanteeksi kohottanut, ei ollut sama kuin se, jonka -tuo törkeä tunnustus oli niin heikoksi, niin rikokselliseksi, -niin raukkamaiseksi osoittanut. Väli oli pitkä toisesta toiseen, -yhtä pitkä kuin väli unelmien yläilmoista, missä nuori tyttö oli -liidellyt, siihen kurjuuden kuiluun, missä hän nyt siipirikkona -rapisteli, yhtä pitkä kuin väli mielikuvituksesta kokemukseen, -innostuksesta pettymykseen, Alppien huimaavilta huipuilta syvyyden -pelottavaan kitaan. Kaikkienhan meidän tulee tuohon samaan koetukseen -alistua, kun meidän on jättäminen jalojen ihanteiden avaruudet, -joihin ensimäinen innostuksemme meidät kohotti, laskeutuaksemme -keskinkertaisen onnen maailmaan, missä meidän tulee toimia. Mutta -tämä putous tavallisesti tapahtuu vähitellen, toisesta pienestä -pettymyksestä toiseen, niin ettemme kovinkaan korkealta lankea. Sitä -ei sallimus suonut Henriettelle. Häntä ei mikään enne valmistanut -iskua kestämään; äkkiä häneltä toiveitten häikäisevä taivaanranta -pimeyteen verhoutui. Hän itki tässä, poski äitinsä kättä vasten -painettuna, itki pitkään, loppumattomasti, unelman hälvenemistä, -unelman, joka oli niin lapsellisen naiivi, että se Henriettenkin -vilpittömässä ja valitsemalla valitussa piirissä olisi saanut hänen -viimetalviset seurustelu- ja tanssiaistuttavansa hymyilemään. Mutta -jos on olemassa sellaista itserakkauteen perustuvaa lapsellista -naiivisuutta, joka tällaisen hymyn ansaitsee, on toisenlaistakin, -joka perustuu vaatimattomaan luottamukseen, ympäristömme täydelliseen -rehellisyyteen, ja jolle olisi keksittävä uusi nimi. Tätä -viimeksimainittua lajia oli Henrietten unelma. -- Sellaista hän -oli unelmoinut ja sellaista hän itki: avioliittoa miehen kanssa, -joka ei ollut koskaan toista rakastanut, niinkuin hänkään ei -ollut koskaan rakastanut eikä toiste rakastaisi ketään muuta; -- -pitkien, suloisien vuosien viettoa aina kuolemaan saakka ystävän -rinnalla, joka ei häneltä mitään salannut, ei nykyisyydestään eikä -entisyydestään, niinkuin ei hänkään mitään salaisuutta peitellyt; --- ehdotonta antautumista toiselle, joka kykeni hänen omaatuntoansa -ohjaamaan, jonka siveyskäsitteet ja kaikki ajatukset olivat hänenkin -ajatuksiansa, jonka vähimmissäkin teoissa oli hänelle yhä enemmän -rakkauden ja ihailun aihetta. Sellaisen unelman hän oli luullut -toteutuvan, nähnyt toteutuvan, niin täydellisesti oli Francis, -halusta miellyttää sekä itseään että lemmittyään, mukautunut hänen -unelmiensa mukaiseksi. Tunnenautintojen tapaileminen, joka oli -nuoren miehen erikoiselle luonteelle ominaista, oli saanut hänet -vaistomaisesti noudattamaan sellaisia tapoja, jotka takasivat hänelle -ja Henriettelle syvintä sielun hekumaa. Voi, mitä täydellisempi hän -oli ollut miellyttämistaiteen harjoittajana, sitä katkerammin oli -Henrietten nyt itkeminen. Sitä suuremmalta täytyi hänestä näyttää -siveellisen rappion tuossa miehen luonteessa, jota hän oli luullut -unelmansa mukaiseksi. Inhoon, jota nuoressa neitosessa avioliiton -ja rakkausliiton rikkoja herätti, yhtyi toinenkin inhon tunne, -inho arvottoman teeskentelyn johdosta, johon hän luuli entisen -lemmittynsä syypääksi, tämä kun muka tekopyhyydessään oli keksinyt -tämän ovelan keinon uudestaan pyrkiä hänen suosioonsa lähettämällä -hänelle ihanan taideteoksen. Ja äidilleen, joka yhä koetti häntä -viihdytellä lohduttavilla sääliväisyyden sanoilla, hän vastasi, -purkaen ensimäisen ja ainoan kerran sanoihin ne kapinalliset tunteet, -joita ensimäinen tutustuminen elämän kovuuteen aina meissä synnyttää. - --- "Ei, liiaksi minä kärsin ja sitä en ole ansainnut... Jos olisin -ollut tottelematon lapsi, jos olisin tahtonut vastoin teidän -tahtoanne mennä kihloihin, äiti, taikka jos olisin tahtonut mennä -naimisiin hankkiakseni itselleni rikkautta tai arvoa tai oikeutta -nauttia maailman huvituksia, niin olisin ansainnut rangaistuksen, -eikä siinä olisi mitään vääryyttä ollut... Mutta Jumala, joka on -kaikkitietäväinen, hän tietää, kuinka lujasti olin päättänyt täyttää -velvollisuuteni. Jumala ei siis olekaan hyvä, koska niin kovasti -minua kohtelee?..." - --- "Surkeata on minun kuulla sinun noin puhuvan", keskeytti äiti, -"tai oikeammin sanoen, surkeata on minusta huomata, että tunteesi -ovat sellaiset! Ja voitko sinä tietää, eikö tämä koettelemus, joka -sinun nyt on kestettävä, olekin sinulle onneksi? Niinpä juuri, -onneksi... Ajattele, jos olisitte, Francis ja sinä, tavanneet tuon -naisen ja tuon pienen tytön naimisiin mentyänne ja jos olisit silloin -saanut kuulla sen, minkä toissa päivänä kuulit? Etkö olisi ollut -silloin pahoillasi, ettei sinulle tätä surkeata asiaa ilmaistu -sinun vielä vapaana ollessasi, ennenkuin olit koko elinajaksesi -sitoutunut?..." - --- "Olipa ennen tai jälkeenpäin", sanoi nuori tyttö, "mitä asia siitä -paranee? Millä olen ansainnut, että tämä isku minua kohtaa siinä, -mikä minulla on maailmassa kalleinta, tuossa rakkaudessani, joka oli -ylpeyteni, elämäniloni, toivoni kaikki?..." - --- "Liiaksi kallis kai se sinulle oli, lapsi raukkani", vastasi -äiti vakavalla äänellä. "Mihin olisimme joutuneet, niin sinä kuin -minäkin, jos viisitoista vuotta sitten olisin onnettomuudeksemme -ajatellut niinkuin sinä nyt ajattelet istuessani, tiedäthän kenen, -kuolinvuoteen ääressä. Olihan hänkin minun ylpeyteni, elämäniloni, -toivoni kaikki. Enemmänkin vielä hän minulle oli, koska sinä olit -hänen tyttärensä ja koska olisin hänen apuansa tarvinnut sinun -kasvatuksessasi... Mutta minä olen tämän epätoivon voittanut, -sentähden että _uskoin_, ja missäpä olisi ero uskon ja uskottomuuden, -hurskauden ja jumalattomuuden välillä, jos ei tuossa uskossa olisi -meille lohdutusta ja apua suruissamme. Kun iltasella rukoilet: 'Isä -meidän, joka olet taivaassa', mitä merkitystä on noissa sanoissa, -jos et ajattele, että se, jolle näin puhut, hoitaa sinua yhtä -suurella hellyydellä kuin isäsi sinua hoitaisi, jos hän olisi elossa? -Kun sanot: 'Tapahtukoon sinun tahtosi...', mitä se merkitsee, jos -nouset kapinaan jo ensimäisen koettelemuksen johdosta, jos julkeat -jumalallisen tahdon arvostelijaksi asettua. Kun evankeliumista -luet, että kaikki hiuskarvamme ovat lasketut, mitä merkitystä -mielestäsi on tuossa lauseessa, ellet usko, ettei mikään tapahdu, -joka ei ole sallittu, punnittu, määrätty tuolla ylhäällä?... Sanoin -sinulle äsken, että antaisit kyynelten vuotaa silmistäsi; sanon -sinulle nyt, että antaisit rukousten vuotaa sydämestäsi. Niin, -rukoilkaamme yhdessä, ettet koskaan enää sellaisia tunteita tuntisi -kuin ne, joita äsken huomasin sinun tuntevan... Rukoilkaamme, jotta -oppisit ymmärtämään, että Jumalan käsi on tässäkin ohjaamassa... -Kaikkiallahan se on, tiedäthän sen. Rukoilkaamme, että hän armosta -soisi sinun edes muistaa sen..." - -Näin turvautuessaan tyttärensä uskonnollisiin tunteihin kreivitär -poikkesi monta vuotta sitten suunnittelemastaan ohjelmasta. -Eroavaisuus hänen ja hänen tyttärensä luonteen välillä ei missään -suhteessa ollut tuntuvampi kuin tässä sisällisestä taipumuksesta -riippuvassa asiassa. Ohje, jota rouva Scilly elämässään noudatti, -oli järki. Vaikka hän oli vilpittömästi uskonnollinen ja sangen -harras kristitty, hän ei tuntenut sitä kuumeentapaista innostusta, -joka johtaa valtaamansa uhrit marttyyrin kärsimystä tavoittelemaan. -Hänelle uskonto oli ohjenuorana, siveellisenä tukena, lohduttavana -ja vahvistavana toivona. Henriettessä taas, joka siinä suhteessa -muistutti isäänsä, urhoollista sotilasta, urhojen suvusta lähtenyttä, -innostus oli elämän vaikuttimena. Hän oli niitä sieluja, jotka -panevat koko tuntemiskykynsä niiden aatteiden palvelukseen, joiden -vallassa he ovat. Mystiikka on se uskonnollisuuden muoto, johon -sellaiset luonteet välttämättömyydellä taipuvat, sillä mystiikka on -juuri siinä, että voimme kaikesta sydämestämme rakastaa sitä, minkä -lujasti koko sielustamme uskomme. Vaikkei rouva Scilly ollut niin -tarkoin itselleen selvittänyt tätä henkisen suunnan eroavaisuutta, -joka oli hänen ja hänen tyttärensä välillä, hän oli Henriettessä -huomannut jo hänen viidennestätoista ikävuodestaan alkaen näitä -yltiöpäisyyden oireita, niin tuntuvia, että hän oli säikähtänyt. -Siihen aikaan Henriette oli niin itsepintaisesti pyrkinyt -hunnunkantajaksi, että kreivitär oli siitä lähtien pannut kaikki -voimansa liikkeelle lieventääkseen hänen liiallista hartauttansa -tai paremmin sanoen kohdistaaksensa sen toisaanne. Senkin tähden -hän oli niin suuresti iloinnut tyttärensä kihloihin menemisestä, -sillä siihenhän hänen luostariinmenotuumansa ainiaaksi raukesivat. -Lieneekö koskaan ollut äitiä, todellisesti uskovaistakaan -- Monikan -kaltaisia, pyhyyteen innostuneita naisia lukuun ottamatta --, -joka olisi antanut tyttärensä Jumalalle taistelutta ja tuntematta -inhimillisen hellyytensä vastustamattomasti nousevan kapinaan. -Mutta kuinka olisikaan kreivitär voinut noita entisiä pelkojansa -muistaa kuullessaan lapsensa surunahdistamasta rinnasta kohoavan -tuon epäilevän, melkeinpä Jumalaa herjaavan huokauksen. Hän ei -siis epäröinyt koettaessaan ensimäisen kerran vedota tyttäressä -niin mahtavasti vaikuttavaan uskonnolliseen taipumukseen. Hän -ei ymmärtänyt, minkä vaarallisen voiman hän laski valloilleen, -kun tällaisena hetkenä ohjasi sinnepäin tuon kymmenkuukautisesta -suunnastaan syöstyn haaveilevan sielun polttavan toimintakiihkon. -Puhuttuansa hän päinvastoin salaa iloitsi sanojensa vaikutuksesta. -Tuo sairas sydän oli heti vastannut, hänen vedotessaan ainoaan -tunteeseen, joka suo lievennystä rakkauden surulle. Äiti tahtoi -yhä lisätä puheensa vaikutusta siirtymällä sanasta toimeen, ja hän -polvistui tyttärensä vuoteen ääreen, niinkuin tämä oli joka ilta -vuosikausia polvistunut hänen vuoteensa ääreen. Vakavalla äänellä -hän lausui sen rukouksen, jonka ensimäisiä sanoja hän äsken oli -tyttärelleen muistuttanut, sitten _Enkelin tervehdyksen_ ja vihdoin -sen litanian, jossa rukoillaan Vapahtajalta lievennystä hänen -oman vaivansa ja uupumuksensa nimessä, hänen kuolemantuskansa ja -kärsimyksensä nimessä, hänen ristinsä ja avuttomuutensa nimessä, ja -tätä tehdessään äiti tunsi levottomaan sydämeensä hiljaa hiipivän -tyttärelle toivomansa lohduttavan rauhan sitä tuntuvampana kuin tämä, -rukouksen päätyttyä, hänelle sanoi: - --- "Kuinka hyvältä nyt tuntuu, äiti! Olette pelastanut minut -itsestäni. Tunnen, että olette tehnyt oikein johtaessanne mieleeni -sen, joka ei milloinkaan petä..." - --- "Ja minä", huudahti äiti suudellen lastansa, "minä olen jälleen -löytänyt tyttäreni!..." - -Tätä kreivittären iloa, joka näin puhkesi sanoihin ja suudelmaan, ei -kauan kestänyt. Jo iltapuolella samana uudenvuodenpäivänä, joka oli -sovinnontoivossa alkanut, hän huomasi tyttärensä katseen pohjalla -jotakin läpitunkematonta, joka sai hänet uudelleen levottomana -kysymään: - --- "Ethän vain ole sairaampi?..." - --- "En, äiti", vastasi Henriette ja lisäsi: "Päinvastoin, en ole -pitkään aikaan voinut näin hyvin..." - -Nämä oudot sanat eivät kreivitärtä rauhoittaneet; päinvastoin ne -herättivät hänen epäluulonsa, niin ettei hän hetkeksikään herennyt -tytärtänsä tarkastamasta, vaan piti silmällä jokaista hänen -liikettänsä, jokaista hänen kasvojensa ilmettä tämän iltapäivän -kestäessä ja seuraavanakin päivänä, jolloin Henriette jo jaksoi -nousta vuoteestaan. Vaikka lääkärin tarkastukset osoittivat kuumeen -kadonneen ja vaikka nuoren tytön jokaisessa lauseessa, niinkuin koko -hänen käytöksessäänkin, ilmeni jonkinlainen rauhallisuus, niin äitiä -yhä pelotti tuo silmien pohjalla piilevä liekki ja tuo selittämätön -ilme, joka ei sallinut hänen mennä pitemmälle, kun hän uudestaan -tahtoi asiata kosketella. Yhä suuremmaksi hänen levottomuutensa -kasvoi hänen tyttärensä kiertelevien vastauksien johdosta, kun hän -toisen päivän iltana koetti puhua Francis'sta. - --- "Pyydän teitä, äiti", sanoi Henriette, "elkäämme koskeko siihen -asiaan. Kehotittehan minua tarkoin miettimään vastaustani. Kun olen -tehnyt päätökseni, sanon sen teille, mutta nyt en voi siitä puhua. -Se veisi minulta kohta pois sen rauhan, jonka olen teidän avullanne -jälleen saavuttanut..." - - * * * * * - -Rouva Scilly ei uskaltanut itselleen myöntää, että se, mikä häntä -pelotti, oli juuri tuo outo levollisuus, tuo äkkikäännös tyttären -käytöksessä, jota hän ei olisi voinut niin täydelliseksi toivoa eikä -niin salaperäiseksi arvata. Tälläkin kertaa hänen äidinvaistonsa -oli oikeassa, kun hän pelkäsi tuon kiihottuneen sielun taipuvan -päätökseen, jossa ei anteeksiantoa ollut. Ja äiti olisi monesta -syystä tätä anteeksiantoa toivonut. Hän oli kuullut, että rouva -Raffraye oli muuttanut pois, ja Francis'lta oli hän saanut toisen -kirjeen, joka puhui syvästä surusta, lämpimästä rakkaudesta -Henrietteen. -- Mutta hän oli kosketellut kieltä, jonka värähdykset -eivät olleet niin helposti hallittavissa kuin hän oli luullut, ja -vasta liian myöhään hän sen huomasi. Elävät sanat, joilla hän oli -koettanut kiusaantuneelle muistuttaa kristinopin ydinajatuksia, -niinkuin esimerkiksi luottamusta taivaalliseen isään, olivat heti -nuoren tytön mielessä synnyttäneet katumuksen tunteen, joka on -niin luonnollinen lujauskoisille, jotka rakkauden sokaisemina ovat -hetkeksi uskostaan eksyneet. Henriette oli siis koonnut kaikki -voimansa yhtyäksensä äitinsä rukoukseen, ei ainoastaan huulillaan, -vaan koko olennollaan. Hänen sairaloinen tunteellisuutensa -oli noussut kuohuksiin hänen lausuessaan kirkon määräämät -rukoukset Ihmisen Pojalle, rukoukset, joiden takaa häämöttää tuo -toinen dogmi: maailman syntien lunastaminen karitsan uhrilla, -virheiden ja rikoksien sovittaminen viattoman ja vapaaehtoisen -teurasuhrin verellä, saastaisuuden vapahtaminen itse puhtauden -marttyyrikuolemalla. Surunvoittoisen ja lohduttavan litanian sanoja -lausuttaessa oli tässä murtuneessa sielussa sarastanut uuden -ajatuksen päivä, joka yhä kohosi ja kirkastui, kunnes valoonsa -hukutti tuon sielun. Nuorelle tytölle tuntui äkkiä selvinneen häntä -kohdanneitten iskujen ylenluonnollinen merkitys. Sitäkö hän oli -jumalattomassa vihassaan valittanut, että hän, vaikka olikin itse -viaton, oli määrätty kärsimään toisen rikoksien rangaistusta? Niinkö -hän oli tehnyt, vaikka hänelle oli aivan toista opetettu, aina siitä -lähtien kuin hän alkoi omakseen saada kristinopin armolahjan? Onhan -ensimäinen velvollisuutemme noudattaa tuon jalon uhrin esimerkkiä, -Jumalaksi tulleen Ihmisen Pojan, ristiinnaulitun meille tarjoamaa -pyhää esimerkkiä. Tämän ajatuksen johdosta oli nuoren tytön katseessa -syttynyt tuo outo tuli, joka äitiä kammotti. Pimeys, jossa hän oli -avutonna haparoinut, oli hälvennyt, ja häikäisevässä valossa ilmeni -hänelle uusi mahdollisuus, _lunastuksen_ mahdollisuus, mahdollisuus -sovittaa sen miehen synnit, joka hänen mielestään oli niin suuri -rikoksentekijä -- ja jota hän rakasti! - - * * * * * - -Lunastaa! -- Siitä lähtien kuin tuo sana kohosi Henrietten mielessä -tietoisuuteen, se piintyi hänen tajuntaansa, ja kaikki hänen -ajatuksensa rupesivat kiertämään tuota hämärää ja häilyvää käsitettä, -josta uhrautumisen käsite vähitellen kohosi. Hämäränä ja häilyvänä -tämäkin alussa esiintyi, mutta nopeasti se kehittyi yhä selvemmäksi, -sellaisten tunteiden järkähtämättömällä johdonmukaisuudella. Alussa, -kun äidin sanat vielä soivat nuoren tytön korvissa, tuo uhraus -esiintyi hänen mielessään kohtaloonsatyytymisen velvollisuuden -muodossa. Niin, hänen oli tyydyttävä kohtaloonsa, rohkeasti -kärsittävä kärsimyksensä, ja tämä kärsimyksensä hänen tuli tarjota -Jumalalle Francis'n velkataakan sovitukseksi. Hetkinä, jotka -lähinnä seurasivat tuota ratkaisevaa keskustelua, hän koetti -harjaantua katsomaan onnettomuuttansa suoraan silmiin, kestämään -kiduttavimpiakin mielikuvia, jotka hänessä sen johdosta heräsivät, -kääntämättä katsettansa pois, ja joka kerta kun hänelle muistui -mieleen viime päivien tapauksista joku erityisen kipeä kohta, hän -sitä karttamatta pakottautui tarkastamaan sen vähimpiäkin seikkoja. -Hän ikäänkuin työnsi puukon sydämeensä ja käänteli yhtämittaa -sen kärkeä haavassa ajatellen: "Jumala näkee minut. Hän tietää, -kuinka suuresti minä kärsin. Hän näkee, kuinka nöyrästi alistun -tähän kärsimykseen, kuinka sitä siunaan, voidakseni siten sovittaa -tuon onnettoman rikokset..." Silloin hän mielessään saneli jonkun -rukouksen, ja niinä hetkinä hän hymyili rakkaalle äidilleen tuota -marttyyrinhymyä, josta rouva Scilly aina niin säikähti. Täten hänen -hermojännityksensä johonkin määrään lauhtui, ja hän saattoi nukkuakin -yöllä virkistävää ja rauhallista unta, jota hän ei ollut voinut -siitä lähtien, kun oli kuullut sulhasensa hirveän tunnustuksen. Kun -hän tästä unestaan heräsi muistaaksensa heti, tuskasta vavahtaen, -onnettoman asemansa kaikki kidutukset, niin hän toisti sen sanan, -jonka oli hiljaa itselleen kuiskannut edellisenä iltana tuntiessaan -vaipuvansa uneen: "Lunastaa! Minun täytyy lunastaa hänet!..." Mutta -oliko hänen ajatuskykynsä hänen levätessään terottunut, niin että -hän kykeni huomaamaan, mitä tämä sovittamisvelvollisuus häneltä -vaati, vai johtuiko hänen mieleensä, että hänen oli piakkoin -kieltävästi vastattava äidilleen; olipa miten oli, ainakaan hän ei -nyt tyytynyt yhtä hämärästi käsittelemään uhrauksensa muotoa... -Lunastaa. Lunastaahan hän tahtoi. Oliko kärsimisessä tarpeeksi? -Hänen pakottautuessaan niinkuin edellisenäkin päivänä ajattelemaan -niitä tapauksia, jotka olivat hänet tähän kurjuuteen saattaneet, -hän näki selvemmin mielessään ne henkilöt, jotka siihen liittyivät, -tuon rouva Raffrayen, jota Francis oli rakastanut, ja tuon lapsen, -joka oli heidän lapsensa. Hän näki tuon naisen, hänen kuumeen -kalvamat kasvonsa, hänen kalpeutensa, hänen taudin hivuttaman -vartalonsa. Hänen kihlattunsa entinen rikostoveri oli kenties -kuoleva, hyljättynä, toivottomana! Ja kuka oli tuon onnettoman -tähän äärettömään kurjuuteen saattanut, ellei Francis, joka oli -kiduttanut häntä niinkuin oli tunnustanut, hyljännyt hänet sitten -ja kieltäytynyt uskomasta lasta omakseen. Ja lapsi, tuo hento ja -herkkä pieni raukka, kuka ottaisi hänestä huoliakseen, kun hän -orvoksi joutuisi. Kenen oli vastattava hänen kohtalostaan, jos -hän niin onnettomaksi tuli, ellei taaskin Francis'n? Olihan hän -lapsen isä. Olihan hän antanut sille elämän olosuhteissa, jotka -tekivät hänen velvollisuutensa lasta kohtaan sitä sitovammiksi, -koska lapsi oli niiden takia suurempien vaarojen alainen. Näitä -surkeita kuvia silmäillessään Henriette vastoin tahtoansa loi -katseensa toiseenkin kuvaan, tulevan kotinsa kuvaan, jos hän antaisi -kihlatulleen anteeksi. Hän kuvitteli mielessään olevansa hänen -vaimonsa. Tietysti ei siinä enää voinut olla sitä onnea, jota hän -ennen oli siitä toivonut, mutta onneahan se kuitenkin oli, koska -hän sai pitää lemmittynsä luonansa, ja lemmityn läsnäolo, olipa se -kuinka kiduttava tahansa, tuo mukanaan ilon, joka voittaa pahimmatkin -huolet. Lunastaa? Mitä hän lunastamisesta puhui, kun ei hän eikä -hänen kihlattunsa missään suhteessa voinut korjata sitä pahaa, mihin -nuori mies oli syypää? Oliko se korjattavissa? Ja miten? -- Oli vain -yksi mahdollinen keino, ja kun se iski Henrietten mieleen, niin hän -peräytyi kauhistuneena ja hänen tahtonsa horjui hänen huomatessaan -tämän velvollisuuden suunnattomuuden, kovimman velvollisuuden, mikä -ikinä voi lempivän naisen täytettäväksi asettua. - --- "Mahdotonta", vaikeroi hän. "Minä en voi! Hyvä Jumala, ethän -sitä minulta vaadi?... Ethän olisi sallinut minun rakastaa häntä, -niinkuin häntä rakastan, tahtoaksesi että antaisin hänet toiselle?..." - -Mielikuva, jonka hän näin kauhistuen työnsi luotaan, näytti -hänelle Francis'n sovittamassa mitä vielä oli sovitettavissa hänen -entisten virheittensä, avioliitonrikkomis- ja hylkäämisrikoksensa -turmiollisista seurauksista; -- Francis'n, hänen Francis'nsa, -laillisesti valtuutettuna sanomaan pikku Adèlea tyttärekseen ja -pitämään hänestä huolta isän tavalla; --- Francis'n uhraamassa koko -elämänsä sen haavan parantamiseen, josta onneton Pauline Raffraye -hänen tähtensä kitui, antamalla hänelle nimensä sen oikeuden -nojalla, että Pauline nyt oli vapaa. Avioliiton mahdollisuus -tuon naisen ja tuon miehen välillä -- naisen, jota hän vastoin -tahtoansa vihasi intohimoisen rakkauden entisyyttäkin kadehtivalla -mustasukkaisuudella, ja miehen, jota hän halveksimisestaan huolimatta -yhä rakasti, -- oli hänestä niin luonnoton, niin kauhea ajatus, -että se oli vähällä syöstä hänet uudelleen siihen mielettömään -epätoivoon, jonka hänen uskonsa yksin oli voittanut. Hetkeksi -nämä mietteet keskeytyivät, kun tohtori tuli ja huomasi hänet sen -verran paremmaksi, että salli hänen nousta vuoteesta. Mutta kohta -tohtorin mentyä nuori tyttö tarttui uudestaan niitten päästä kiinni, -sillä juuri tuon mielikuvan äärettömässä kidutuksessa oli jotakin -puoleensavetävää. Mystillisen kiihotuksen ensimäisiä tunnusmerkkejä -on juuri tuo itsensäkiduttamishalu, taipumus luontonsa silpomiseen, -joka ilmenee keskiajan erakon veristä kiihkoa uhkuvassa lauseessa: -"Ristin kantamisessa on elämän tarkoitus, ja jatkuvata kuolemaa on -elämä kaikki." Vaikka Henriette vain oli aivan tavallinen nuori tyttö -ja vaikka hänen vain oli kestettävä ylen tavallista koettelemusta, -jota tuhannet ovat kestäneet siihen hukkumatta, hän oli samassa -mielentilassa kuin kuoleman tuskia tavoitteleva munkki, jonka -sydämestä tuo juhlallinen huokaus kohosi. - --- "Kuinka olenkaan raukkamainen ja heikko", ajatteli hän äkkiä. -"Tässähän ei tule kysymykseen minun onnettomuuteni suuruus. Minä -olen valittu Francis'n vapahtamisen välikappaleeksi. Ja sen tehtävän -tahdon suorittaa..." Näin oli tämä kiihottunut sielu jo kaitselmuksen -ennaltamääräykseksi muuttanut äitinsä yksinkertaisen ja vakavan -kehotuksen nöyrään alistumiseen, ja rohkeasti hän palasi siihen -tuumaan, jota vastaan, sen ensimäistä kertaa esiintyessä, koko hänen -luontonsa oli noussut kapinaan. "Jos ei minua tässä olisi", ajatteli -hän, "jos Francis olisi tavannut rouva Raffrayen ja hänen tyttärensä -esimerkiksi kaksi vuotta sitten, eikö hän itse panisi kaikkia -voimiansa liikkeelle hankkiakseen itselleen isänoikeudet? Sehän olisi -hänen velvollisuutensakin. Mikä häntä nyt estää tämän velvollisuuden -täyttämisestä? Lupaus minulle, jota hän ei olisi koskaan antanut ja -jota en minä olisi koskaan ottanut vastaan, jos olisin tietänyt sen, -minkä nyt tiedän..." - -Rakkaus, joka ei järjen käskyjä noudata, kohotti silloin äänensä. -Henriette ajatteli: "Mutta jos nyt minä uhraudun ja tämä uhri -osoittautuu hyödyttömäksi? Jos nyt minä auttamattomasti puran -kihlausliittomme saadakseni hänelle tilaisuuden antautua -täydellisesti velvollisuuksilleen tätä naista ja tätä lasta kohtaan, -jotka hän on ihmeen kautta uudelleen tieltänsä tavannut, ja jos -tuo nainen hänet hylkää niinkuin jo kerran on hänet hyljännyt?..." -Tuon ajatuksen johdosta hän vasten tahtoansa tunsi sydämessään ilon -kuohahtavan. Mutta tästä häntä omatunto heti alkoi soimata. Toinen -mystiikan kuumetta osoittava oire on omantunnon herkkyys, joka -onnettomalta kieltää toivon lohdutuksen. Vähimmänkin lievennyksen -nauttiminen tuntuu kavallukselta, kun kerran on, kuten kiihkoisin -pyhimysnainen on sanonut, "suostunut yksinomaan kärsimään ja -kuolemaan". Henriette ei olisi pahimmankaan rikoksen kiusausta -vastaan taistellut tarmokkaammin kuin hän taisteli sitä luonnollista -ilon tunnetta vastaan, joka hänen sydämessään heräsi siitä -ajatuksesta, että tuo tuuma voisi raueta tyhjiin voittamattoman, -hänestä riippumattoman esteen tähden. "Ei", päätti hän käyttäen -äitinsä äskeisiä sanoja, mutta aivan toisessa merkityksessä, "Jumalan -käsi on tässä ohjaamassa, ja mahdotontahan on, että tuo uhraus, -jonka hän niin selvästi minulle osoittaa, menisi hukkaan... Häneltä -minun tulee pyytää apua voidakseni suorittaa sen lunastustyön, johon -hän on minut kutsunut niin mahtavasti, etten voi peräytyä... Jos -minulla vain olisi voimia mennä kirkkoon käydäkseni ripillä ja Herran -ehtoollisella, niin olisimme kaikki pelastetut!..." - -Siinäkin oli muuan rouva Scilly'n tavallisia lauseita, mutta -Henrietten mielessä sekin sai aivan toisen merkityksen. Hänen halunsa -lähestyä alttaria saadakseen siitä ylenluonnollista apua oli niin -valtava, että kun tohtori Teresi kolmantena päivänä tuli häntä -katsomaan, hän tapasi hänet ylhäällä ja täysin puettuna ulosmenoa -varten. Kun Henriette pyysi häneltä lupaa mennä kirkkoon, niin -tohtori heti suostui kreivittären suureksi hämmästykseksi. - --- "Hän palajaa sieltä terveenä", vastasi tohtori Teresi kreivittären -vastaväitteisiin, kun he pääsivät kahdenkesken. "Hän kuvitteli -olevansa sairas, nyt hän kuvittelee paranevansa. Hermotautista ei saa -estää, kun hän päättää itseänsä parantaa..." - - * * * * * - -Fysiologian tutkijalle se hengenhätä, jossa Henriette oli järkensä -menettää, ei ollut muuta kuin hermokohtaus, johon nuori tyttö oli -sairastunut niinkuin hän siitä paranikin "subjektiivisen hypnotismin -ilmiön" vaikutuksesta. Tämän selityksen olisi tohtori epäilemättä -antanut äidille, jos hän olisi luullut tämän kykenevän uudenaikaisen -tieteen oppisanastoa käsittämään. Sellaisten tieteellisten -hypoteesien heikkous on siinä, etteivät ne meille selitä, mitkä -sielun pohjalla toimivat vaikuttimet sellaisia ilmiöitä aikaansaavat. -Miksikä muutamissa ajatuksissa on lohdutusta ja jalostamisvoimaa? -Miksikä turvaudumme muutamina hetkinä niihin eikä muihin? Mikä -vaikuttaa sielussa sitä sankarimaisuutta, joka marttyyriksi -kehittää? Mitä rukouksessa tapahtuu ja mitä armo on, mitä tuo -rauhan lahja, joka suo meille onnea ihmisluonnon perusvaistojenkin -pettäessä? Tieteellä, olkoon se minkä nimellinen tahansa, joka -selittää henkisenkin elämämme pelkäksi koneen toiminnaksi, on vielä -nuo kysymykset vastaamattomina edessään. Se voi seurata ajatuksen -jaksoja. Se voi määritellä fyysillisten olosuhteiden vaikutuksia. -Mutta sen täytyy tunnustaa neuvottomuutensa sellaisten ilmiöiden -sattuessa, jotka nähtävästi eivät johdu mielenvikaisuudesta eivätkä -ruumiillisesta sairaudesta, koska järki niistä huolimatta tuntuu -olevan täydellisessä tasapainossaan, henkinen terävyys kunnossaan -ja ruumiillinen terveys täydelleen palannut, niinkuin se joskus -uskovaisille palajaa heidän nauttiessaan pyhää sakramenttia. Kun -Henriette oli polvillaan tuomiokirkon pienen kappelin nurkassa, -otsa käsien varassa, otettuansa vastaan pyhän ehtoollisen, hän -tunsi sieluunsa virtaavan valontulvan, joka johtui synninpäästön -vaikutuksesta, minkä kautta hän tunsi vapautuneensa vähimmistäkin -synneistä, ja nauttimansa Kristuksen ruumiin ja veren vielä -valtavammasta vaikutuksesta. Ääretön hellyyden tunne täytti hänen -sydämensä, ja tällä sanomattoman hartauden hetkellä, jolloin hän -niinkuin ainakin ripillä käydessään tunsi täydellisesti yhtyneensä -ulkoapäin häneen tulleeseen voimaan, hän kohosi aivan haltioihinsa -mielikuvituksessaan syntyneen näyn johdosta, näyn, joka pian hälveni, -mutta jossa oli tarpeeksi lakkauttamaan hänen sielunsa väristyksen. -Hän oli näkevinänsä kentän ja sen keskellä Vapahtajan, kasvot -verisinä, hartiat ristin painamina, vaeltamassa Pääkallon paikan -kamalaa tietä. Herra kääntyi, ja samoin kuin pyhän evankeliumin -liikuttavan kertomuksen mukaan taivaallisen Herran katse sattui -Pietariin, tuntui se nyt sattuvan häneenkin, hänelle _varmuutta_ -luvaten. Vaikkei sanaakaan lausuttu, puhuivat nuo katseet hänelle -selvää kieltänsä. Ne sanoivat, että hänen oli sallittu lunastaa -lemmittynsä sielu. Ne lupasivat hänelle, ettei mitään hukkaan menisi -hänen kyynelistään, hänen rakkaudestaan, hänen uhrauksestaan. Näky -katosi, mutta nuori tyttö oli tehnyt päätöksensä ja tehnyt sen -niin suurella ilolla, että hän ensimäisen kerran petti äitinsä -tarkkanäköisyyden. Kun Henriette palasi kirkosta, kirkasti sellainen -onnenheijastus hänen kasvojansa, että kreivitär suuteli häntä sanoen: - --- "Kuinka olenkaan onnellinen! Näen että olet antanut anteeksi!..." - --- "Olen, äiti, totta on, että olen antanut anteeksi." Äiti jatkoi: - --- "Silloin kai saan hänelle kirjoittaa?" - --- "Sanoitte, että olen vapaa päättämään itse", sanoi nuori tyttö -hänen kysymystänsä kierrellen. "Päätökseni on tosin tehty ja -ainiaaksi. Mutta se ei ole sellainen kuin luulette... Olen antanut -herra Nayrac'ille anteeksi, mutta minusta ei koskaan tule hänen -vaimoansa." - --- "Mahdotonta", huudahti äiti. "Ethän toki niin ajatelle! Sinähän -rakastat häntä. Hän rakastaa sinua. Teitä ei ole erottamassa muu kuin -tuo hänen entisyytensä virhe, joka ei kuitenkaan voi koko teidän -tulevaisuuttanne turmella..." - --- "Toistan vielä, ettei minusta tule hänen vaimoansa", sanoi -Henriette, "ja se on yhtä totta, kuin ettei sydämessäni ole mitään -vihaa häntä kohtaan. Näettehän, että puhun teille hourailematta, -kiihottumatta, vihastumatta... Mutta päätökseni on järkähtämätön..." - -Äiti ei vastannut alussa mitään. Hän ymmärsi, että tätä horjumatonta -tahdonlujuutta ei käynyt sanoilla voittaminen. Hän hämmästyi sitä ja -peljästyi, niinkuin ainakin se, joka törmää päätöstä vastaan, jonka -hän huomaa voittamattomaksi, ymmärtämättä sen perustetta. Hän ei -uskaltanut sen enempää tyttäreltään kysyä, jottei tarvitsisi kuulla -hänen lausuvan vieläkin vakavampia sanoja, ja hän sanoi: - --- "Olenhan tosin antanut sinulle vapauden päättää, mutta jos vielä -sinulta pyytäisin yhden viikon miettimisaikaa, ennenkuin ilmoitan -päätöksesi Francis'lle?..." - --- "Viikon tai enemmänkin, niinkuin vain tahdotte", vastasi -Henriette. "Minun vain on kauemmin kärsiminen, sillä tunnustan, että -minusta on hirveätä jäädä Palermoon keskelle näitä muistoja. Minä -vain puolestani pyytäisin teiltä kaksi asiaa, jos tahtoisitte olla -hyvä nyt niinkuin ainakin..." - --- "Mitkä sitten, lapsi raukkani?" sanoi rouva Scilly. "Tiedäthän, -että antaisin viimeisen verenpisaranikin sinun onnestasi..." - --- "No niin", sanoi nuori tyttö, "pyytäisin, että ensiksikin -lähtisimme Sisiliasta pois tämän viikon kuluttua..." - --- "Siihen mielelläni suostun", vastasi äiti. "Olihan minun lupa -valita joko Palermo tai Alger. Lähdemme täältä suoraan laivalla -Tunisiin. Matkahan ei ole rasittava nyt, kun olen terve, ja -käsitänhän liiaksikin hyvin, ettet voi enää täällä viihtyä, koska -minunkin olisi täällä paha ollakseni... Entä toinen pyyntösi?..." - --- "Tahtoisin", sanoi Henriette, "liittää kirjeen siihen kirjeeseen, -jolla aiotte ilmoittaa herra Nayrac'ille, että annan hänelle hänen -sanansa takaisin..." - --- "Siinäkin asiassa lupaan noudattaa mieltäsi", vastasi kreivitär, -"mutta toivon vasten tahtoasi, että saan kirjoittaa Cataneen aivan -toisenlaisen kirjeen ja että kolmin saamme lähteä Algeriin..." - --- "Tiedän, ettei niin ole käyvä", vastasi nuori tyttö; ja kun -hän tarttui äitinsä käteen sitä kiitollisesti suudellakseen, tämä -huomasi, ettei hänellä enää ollut sormessaan kihlasormuksen sinistä -safiiria. - - - - -XII. - -ONNENSA RAUNIOILLA. - - -Kokonainen viikko! Seitsemän kertaa kaksikymmentäneljä tuntia -samanlaista tuskallista levottomuutta täynnä kuin hänen täällä -kaukana Palermosta ennenkin viettämänsä tunnit, siinä se, mitä -Francis'lle ilmoitti rouva Scilly'n kirje, joka oli kirjoitettu -päivää sen jälkeen, kuin Henriette oli päätöksensä äidilleen -ilmoittanut. Mutta tässä epävarmuudessa oli vielä toivolle sijaa, ja -nuori mies oli täysin suora vastatessaan niinkuin vastasi: - - "Kiitän Teitä, että olette minulle voittanut jo tämänkin viikon - ajaessanne asiaani niin suurella ystävyydellä. Tiedänhän, - että minulla on Teissä harras puoltaja näinä päivänä, joiden - hirvittävää tuskaa koetan kestää. Toivon jaksavani kestää. Voimat - eivät onnettomuudessa niinkään petä kuin luulisi, varsinkaan ei, - kun tämä onnettomuuden takana vielä piilee sellaisen lohdutuksen - mahdollisuus..." - -Koko hänen sydämensä ilmeni näissä muutamissa lauseissa. Niissä oli -toivottomuutta ja rohkeutta, nöyrää alistumista ja kuumeentapaista -levottomuutta, ja näiden sekavien tunteiden vuoksi hänen olisi -käynyt mahdottomaksi kestää elämää muunlaisessa ympäristössä kuin -tässä omituisessa kaupungissa, johon olosuhteet olivat hänet -kahlehtineet. Hän muisteli sittemmin jonkinlaisella mielihyvällä -pitkiä ja yksinäisiä matkojaan Catanen jylhäluontoisella alueella, -joka leviää suunnattoman tulivuoren ja meren rannan välillä. Elämän -ahdistavina ratkaisuhetkinä meitä ympäröivä luonto vaikuttaa meihin -joko tyynnyttävästi tai ärsyttävästi, riippuen siitä, onko sisällinen -mielentilamme sen kanssa sopusoinnussa vai ei. Yhtä masentavasti -kuin Palermon selkeä ja hymyilevä taivas oli vaikuttanut häneen -hänen sisällisten taistelujensa ja ahdistavien tuskiensa aikana, -yhtä täydellisesti Etnan karut vuoriseudut soveltuivat hänen -nykyisten ajatuksiensa kanssa yhteen. Tässä harmoniassa oli hänelle, -jos ei odotuksen kalvavan kuumeen lauhtumista, niin ainakin sitä -tyyntymistä, jonka meissä vaikuttaa yksinäisyys kaihoamme kuvaavan -maiseman keskellä. Hänen oli tapana heittäytyä ajurin vaunuihin ja -mainita joku nimi, mikä hyvänsä, sillä hän tiesi varmaan, että, -ajoipa minne tahansa, hän saapui johonkin paikkaan, jossa hänen oli -hyvä viipyä ja unelmoida. Niin pian kuin hän joutui kaupungista ulos, -tiesivät seudut hänen ympärillään kertoa muinaisten ja nykyisten -tulenpurkauksien mahtavia tarinoita. Siinä oli mustia paasia, -vuoren purkamia kivettyneitä laavavirtoja, jotka ulottuivat meren -rannalle asti ja joihin siniset aallot särkyivät yksitoikkoisesti -kohisten. Siinä oli rotkoja, missä kasvoi suunnattoman suuria -aloe- ja kaktuskasveja tummien kalliolohkareiden ja muinaisen -tulivirran jättiläiskokoisten, kiveksi hyytyneiden laineiden -sekasorrossa. Siinä oli viinipuita, nuoren tammen paksuisia, mustasta -tuhkapellosta kasvaneita. Ja yhä vain hiekkaa ja laavaa, laavaa -ja hiekkaa vuorotellen, todisteita tulivuoren keskeytymättömästä -työstä, _Mongibello-vuoren_, kuten sitä sisilialaisten puoleksi -arabialaisella murteella nimitetään. Tästä maaperästä, jota -syvällä urisevat tulenhenget yhäti hätyyttävät maanjäristyksellä, -nousee joka taholla rehevässä runsaudessa oranssi-, sitruuna- ja -kastanjapuita, puhkeaa kirjavakukkaisia puutarhoja, kohoaa heleä -värisiä huviloita, ikäänkuin kuvatakseen elämän itsepintaista -taistelua vuoren hirviömäistä, hehkuvaa kitaa vastaan, jonka ilman -kirkkaana ollessa huomaa, savun peittämänä, valkeina hohtavien -lumihuippujen yläpuolella. Peninkulmia nuori mies näin ajeli -hukuttaen katseensa näihin avaruuksiin, joissa vuosisatojen halki -luonto, synnytystuskien kouristamana, yhä jatkaa luomisen työtä, ja -tämä traagillisesti särkynyt seutu tuntui hänestä silloin hänen oman -halvan kohtalonsa jättiläismäiseltä kuvalta. Niinkuin näiden ruusuja -kasvavien puutarhain, näiden hedelmiä kypsyttävien puistojen, näiden -vaaleiksi maalattujen huvilain yli tulivirta äkkiä saattoi vyöryttää -hehkuvat laineensa kuivaten polttavalla hengityksellään taimet ja -puistot, hukuttaen kiehuvaan kuohuunsa talot, peittäen hedelmättömien -laavakenttien alle seudun, johon ihmistyö luuli onnekkaan ja -turvallisen kotilieden rakentaneensa, niin oli entisyyden kidasta, -josta hän oli luullut tulen ainiaaksi sammuneen, kohonnut hävityksen -tulva, joka poltti ja raiskasi sen onnen keitaan, missä hän jo -luuli löytäneensä suojan sammuneelle nuoruudelleen; eivätkä -jylhät, kallioiset erämaat, missä hän aikansa kuluksi harhaili, -olleet autiommat kuin hänelle häämöttävä tulevaisuus, jos kohtalo -hävitystyönsä loppuun suoritti. Tuossa melkein ylenluonnollisessa -yhtäläisyydessä tämän seudun ja hänen oman onnettoman kohtalonsa -välillä oli hänelle jonkinlainen katkera nautinto, jota hän yhä -pyrki lisäämään etsien yhä karumpia ja yksinäisempiä paikkoja. Hän -laskeutui vaunuistaan ja meni johonkin kohtaan, josta hän yhtaikaa -saattoi nähdä vuoren ja kaukana siintävän meren. Siinä hän heittäytyi -pitkälleen tulivuoren muinoin siihen viskaamalle kalliolohkareelle, -ja keskellä tätä erämaan yksinäisyyttä hän vajosi loppumattomiin -haaveiluihin. - - * * * * * - -Mitä muistoja tämmöiset hetket hänessä herättivätkään! -Loppumattomasti hän niitä tarkasteli sillä objektiivisuudella, johon -olemme varsin taipuvaiset silmäillessämme luonnon laajoja näköaloja. -Hänestä melkein näytti, että nuo tapaukset ja kokemukset, jotka näin -johtuivat hänelle mieleen, eivät koskeneetkaan häntä itseään, vaan -jotakin toista, niin hämmästyttävän tarkasti ja terävästi hän saattoi -seurata pitkin matkaa omien tekojensa ja tunteittensa yhtenäistä -sarjaa. Hänen elämänsä taulun näin hänen eteensä levetessä hänessä -syntyi toinenkin tunne, joka oli hänelle vallan uusi, tunne, jonka -esiintyminen ihmisessä osoittaa hänen joutuneen elämän huippukohtaan, -josta laskeutuminen alkaa, johon nuoruus loppuu ja josta vanhuus -ja haudantakainen ranta alkaa häämöttää. Hänelle kävi selväksi, -että hän oli _elämänsä elänyt_, että hän jo oli onnettarelta saanut -osansa, olipa se sitten hyvä tai paha, että hän oli kokenut kaiken, -mitä elämässä on kokemista, sekä surun että ilon, ja että hän -varsinkin oli kannettavakseen koonnut tarpeeksi vastuunalaisuutta -lyhytaikaisen tulevaisuutensakin varaksi. Pitkältikö sitä vielä -oli kestävä? Sittenkuin hän oli oppinut Henrietteä rakastamaan, -muutamia kuukausia sitten, hän oli elpyvän nuoruutensa innostuksessa -unhottanut muinaiset rakkauskokemuksensa. Entinen avionrikkoja ja -elostelija oli kadonnut, ja sijaan oli astunut nöyrä ja rakastunut -sulhanen, vakavan neitosen vakava ihailija. Hän oli täydellä todella -luullut juoneensa nuoruuden lähteestä ikuista nuoruutta. Kuinka -olikaan hän voinut sellaista kuvitella, kun hän oli niin vanha, kun -hänellä oli kannettavanaan entisyytensä muistojen taakka, noiden -muistojen, jotka tällä hetkellä tuntuivat hänestä niin läheisiltä, -että melkein olivat hänen kätensä kosketeltavissa? Näistä hän siirtyi -niihin tapauksiin, joista hänen kohtalonsa nykyinen käänne johtui. -Juuri se, mikä niissä oli ollut mahdotonta edeltäpäin arvata, sai -hänet valtavimmin huomaamaan käsittämättömän sallimuksen niissä -suorittaman ohjaustyön. Hänet valtasi uudelleen tuo tunne, joka oli -hänessä kerran kohonnut hänen Monrealella vietetyn yönsä kestäessä, -se nimittäin, että on olemassa salaperäinen, rikoksellisten onnea -kadehtiva kostonhenki, jonka uhkaava käsi yhä on ojona. Turhaan -hänen järkensä vastusteli sellaista ajatusta. Olihan hänkin, oman -aikansa lapsena, asettunut sen filosofian ja tieteen kannalle, joka -kieltää kaitselmuksen ohjauksen maailman menossa ja tietysti vielä -suuremmalla syyllä yksilön halvassa ja vähäpätöisessä kohtalossa. -Francis koetti itselleen todistaa, että kaikki oli ollut vain -satunnaista niissä ristiriitaisissa tapauksissa, joita hän ei voinut -paeta. Satunnaista oli ollut, että rouva Scilly ja rouva Raffraye -kumpikin olivat sairastuneet samaan tautiin, satunnaista sekin, että -kaksi lääkäriä sadan peninkulman matkan päässä toisistaan kumpikin -oli sairaalleen määrännyt talvenviettopaikaksi saman kaupungin, -vaikka on niin monta muutakin tarkoitukseen sopivaa paikkaa olemassa; -satunnaista oli ollut, että matkakäsikirjojen ohjeet olivat johtaneet -kummankin naisen samaan hotelliin, satunnaista että pikku Adèle niin -hämmästyttävästi muistutti Julie siskoa, että luuli tämän ilmielävänä -näkevänsä. Satunnaista oli ollut, että Henrietten epäluulot olivat -heränneet, että ne olivat varmistuneet hänen kohdatessaan pienokaisen -puutarhassa ja vihdoin niin masentavasti osoittautuneet oikeiksi -hänen vahingossa kuuntelemansa tunnustuksen kautta. Mieletöntähän -olisi ollut otaksua, että jokainen tämän tapausverkon silmukoista -olisi ollut kostoa harjoittavan, korkeamman voiman kutoma. Ja eihän -tuossa kostossa ollut täydellistä oikeuttakaan, koska se kohtasi -hänen lemmittyänsäkin, joka ei kumminkaan ollut mitään rikosta -tehnyt. Näin hän mietiskeli kohdataksensa yhtä voittamattomana ja -eheänä tuon vakuutuksen, että hän vain pelkästä tietämättömyydestä -selitti satunnaisiksi kaikki ne todelliset ja salaperäiset -vaikuttimet, joista hänen onnessaan tapahtunut käänne oli johtunut. -Jos hän jätti lukuunottamatta sen, mikä koski Henrietteä, niin -täytyihän hänen myöntää, että, mitä häneen itseensä tuli, kaikki oli -täydelleen ansaittua. Mitä merkitystä on tuossa sanassa "sattuma", -kun mahdollisten tapauksien kirjavasta sarjasta yksin ne tapahtuvat, -jotka tapahtuisivat, jos niiden jakeleminen olisi kaikkivaltiaan -tuomarin tehtäväksi annettu. Sitähän ne vain olivat toimittaneet, nuo -toinen toistaan seuraavat sattumat, että olivat asettaneet vastakkain -hänen nykyisyytensä ja entisyytensä, puhtauden ihanteen, johon hän -pyrki, jota hän tavoitteli, ja hänen tahraantuneen menneisyytensä. -Omat tekonsahan hän vain oli nähnyt ruumistuneina toiselta puolen -naisessa, jonka rakastajana hän oli ollut, ja toiselta puolen -lapsessa, joka oli heidän liitostansa syntynyt. Eikä tuo nainen -mitään kostontuumaa hautonut, eikä tuo lapsi tietänyt häntä isäkseen. -Heidän vain tarvitsi näyttäytyä, ja heti oli hänen entisyytensä, -josta hän oli luullut kokonaan vapautuneensa, kohonnut hänen -eteensä. On siis totta, ettei voi elämäänsä uudelleen elää. On siis -totta, että menneisyytemme yhä meitä vainoo tulevaisuudessammekin. -Onko siinä rikosta, että koettaa, huomattuansa oman kurjuutensa ja -pyrittyänsä niin rehellisesti sen loasta puhdistautumaan, valmistaa -uutta kevättä itselleen hakemalla toisen puhtaasta ja lempeästä -sydämestä sitä, mitä ei enää omasta sydämestään löydä eikä toivo -vastakaan löytävänsä? Onko ainoatakaan miestä, joka olisi elänyt -niin, ettei hänen tarvitsisi punastua kihlattunsa edessä, jos tämä -kihlattu on mitä Henriette oli, kihlattu morsian sanan todellisessa -merkityksessä, puhdas neitonen, jolle voi sanoa sydämensä pohjasta: -"Sinua olen hakenut harhaan eksyessänikin"? Tästä tilinteostaan, jota -Francis ei olisi voinut tarkemmin toimittaa kuolemankaan lähestyessä, -hänelle kävi selväksi, ettei hänellä ollut oikeutta verrata itseään -noihin muihin miehiin. Hän näki nyt kihlausliittonsa kaiken -luonnottomuuden yhtä selvästi kuin hän oli ollut sokea Henrietteen -sitoutuessaan. Epäilemättä hän oli ollut täysin rehellinen -lupautuessaan Henriettelle, mutta kaikesta huolimatta oli siinä -ollut hänen entisyyttänsäkin hiukkasen, tuossa hänen päätöksessään -liittää sammuva nuoruutensa tuohon nuoruuden sarastukseen. Hänen -kuumeentapaisessa innostuksessaan tätä liittoa solmiessaan oli ollut -ikäänkuin liian virkeiden muistojen pakenemista. Rakkautta hän oli -rakastanut enemmän kuin rakastettua. Paulinen aikaisen haaveilijan -viimeisiä toiveita siinä oli ollut, niin voimakkaita, että ne häntä -itseänsäkin huumasivat. Viidenneljättä vuoden iässä hän oli yhä vielä -sama haaveilija. Tuo sama kiihkeä tunnenautintojen tapaileminen, -mielenliikutuksien himoaminen oli hänet sitonut Henrietteen niinkuin -ennen toiseenkin. Hän oli astunut avioliittoa kohti samoin kuin -ennen avioliitonrikkomiseen, tuon saman rakkauden rakastamisen -ajamana, joka kummassakin tapauksessa oli hänessä tukehduttanut -omantunnon äänen. Epäröimättä hän nyt itseään tuomitsi. Epäröimättä -hän tunnusti itselleen, ettei hänellä ollut oikeutta mennä kihloihin, -ennenkuin oli täysin selvillä siitä, ettei häntä enää vihat eivätkä -omantunnonvaivat liittäneet Paulineen, ja sitten -- ja ennen kaikkea --- ettei hänellä ollut mitään velvollisuuksia pikku Adèlea kohtaan. -Ummessa silmin hän oli tuon uuden tunteen valtaan heittäytynyt, ja -siinä oli hänen rikoksensa Henrietteä kohtaan. Hän oli kääntänyt -katseensa pois sydämensä kurjuudesta, joka olisi voinut hänelle -muistuttaa, ettei hänen vapautensa ollut niinkään taattu. Voi, eihän -hän edes tiennyt, olivatko nuo entiset tunteet niin täydellisesti -sammuneetkaan! Nyt hän ymmärsi, mutta liian myöhään, että muutamat -henkiset taudit kieltävät onnetonta uhriansa tartuttamasta tautiansa -toiseen sieluun. Hänen kuritta kehittynyt sielunsa, jossa ei ollut -tahdonlujuutta ja joka häilyi kaikkien vaikutuksien alaisena, oli -menettänyt sen itsensähillitsemisvoiman, joka yksin oikeuttaa -vakavan ja sitovan välipuheen tekemiseen. Tästä seurasi, että -hänen sielussaan, samoin kuin on laita muutamissa turmeltuneissa -elimistöissä, haavat eivät voineet kasvaa umpeen. Jo ensimäinen -koettelemus oli hänelle tämän todistanut. Paulinen koskettamisesta -syntynyt haava vuoti vieläkin. Olisiko hänen isänrakkautensa niin -voimakkaasti herännyt vain siitä, että hän näki lapsen, jos ei hänen -sydämessään vielä olisi tuo toinen haava vuotanut? Peilatessaan -oman sydämensä syvyyksiä hän huomasi tunne-elämänsä hajanaisuuden, -ja tämä sai hänet kauhusta värisemään. Unhotusta hakeakseen hän -silloin koetti siirtää katseensa pois itsestään mahtavaan näköalaan, -joka hänen edessään leveni, mutta siinäkin hän vain tapasi itsensä. -Hän näki kaukana siintävän Calabrian meren, jonka ulappa välkkyi -auringon paisteessa. Laivoja liiteli sen pinnalla, täysin purjein, -Afrikassa syntyneitten tuulien ajamina. Keinuen ne kulkivat, -aaltojen pieksäminä, niinkuin hänenkin purtensa oli intohimojen -pieksämänä kulkenut, ja kun hän oli tahtonut laineitten niin kovasti -heittelemästä venheestään nousta rannalle pystyttääkseen siihen -majansa, hän oli sattunut sellaiseen maahan, missä maanjäristys oli -kaikki kumoon kaatanut. Siinä hän nyt virui onnensa pirstaleiden -keskellä odottaessaan lopullista häviötänsä, jos ei hän Henrietten -anteeksiannosta saisi viimeistä pelastuksen mahdollisuutta... -Pelastus siinä oli kyllä, mutta oliko siinäkään terveyttä? Voisiko -hänen onneton lemmittynsäkään hänelle suoda sydämen rauhaa, kun oli -tuo lapsi, tuo pikku tyttö, jonka isä hän tiesi olevansa? Ja jos tuo -avioliitto toteutuisi, voisiko hän silloinkaan, kun nojasi päänsä -vaimonsa povea vasten, unhottaa toisen kiusaantuneesta povesta -kohonnutta hätähuutoa, kuolemaa tekevän viattomuudenjulistusta, -joka oli niin ilmeisesti tosi ja joka väitti, ettei onneton ollut -ansainnut murtavaa iskua? Voisiko hän unhottaa poloisen riutunutta ja -surkastunutta ruumista, jota hän oli sylissään kantanut tuona tuskan -hetkenä ja joka oli todisteena hänen toimittamastaan pyövelintyöstä? -Voisiko hän unhottaa mennyttä elämäänsä, itseänsä unhottaa? Oi, -tulipatsas, joka maan kohdusta ilmaan kohoaa luoden hävitystä -ympärilleen, tuntuu kyllä kauhistuttavammalta kuin ihmissieluun -kätketty liekki, joka kenenkään näkemättä kuihduttaa sydämen onnen. -Mutta tämän tuottamat salaiset tuhotyöt, jotka eivät mitään näkyviä -jälkiä jätä, ovat sittenkin traagillisimmat ja vastustelevat -voimakkaimmin painajaisen houreesta kohonnutta ajatusta, että taivas -olisi tyhjä, maailma tuomaria ja lohduttajaa vailla! - - * * * * * - -Vaivoin olivat vierineet nuo surulliset hetket, viikon päivät -verkalleen venyneet näissä mietteissä. Rouva Scilly'n lupaama -odotusaika oli lopussa, ja sen kestäessä ei Francis ollut saanut -kreivittäreltä kuin yhden kirjeen, joka vielä kehotti toivoon ja -rohkeuteen. Muuten hän ei ollut kuullut mitään Palermosta eikä -tulevaisuuttansa koskevista asioista. Muutamat ihmiset yhä piintyvät -sallimususkossaan, kuta vakavampia, heidän etuansa koskevia asioita -on tekeillä. Francis'ssakin kaikki yksinäisyyden synnyttämät -ajatukset yhä vain tiivistivät sitä fatalismin usvaa, jossa hän -hapuili. Ja mahdotontahan hänen olikin itse missään suhteessa -kohtalonsa kulkua suunnata, kun hänen näin oli täytynyt luovuttaa -ohjakset toisten käsiin ja itse heretä toimettomaksi. Olisiko hän -voinut Henrietten vastarintaa voittaakseen löytää liikuttavampia -sanoja kuin tuo vakava ja hurskas äiti, joka antamalla hänelle -anteeksi oli tyttärelleen todistanut, minkä verran katuva ansaitsi -sääliä? Hän luotti melkein taikauskoisesti tähän jaloon naiseen, jota -hän oli luullut niin leppymättömän ankaraksi ja joka päinvastoin -oli hänelle osoittanut niin suurta laupeutta; ja vaikka hänen -sisällinen väristyksensä kävi yhä tuskallisemmaksi, kuta pitemmälle -viikko kului, hän sittenkin vielä toivoi sen verran lievennystä -huoliinsa, kuin hänen ylipäänsä oli sallittu toivoa. Mutta kun hän ei -kahdeksannen päivän aamuna saanut kreivittäreltä mitään sähkösanomaa, -jossa olisi ollut hänelle kehotus iltajunassa saapumaan, hänen -pelkonsa alkoi käydä niin tuskaiseksi, että hänen täytyi itse -sähkösanomalla tuota vastausta kiirehtiä. Mihin mielentilaan hän -joutuikaan, kun hän vastaukseksi tähän sähkösanomaansa sai kehotuksen -odottamaan samana päivänä Palermosta lähetettyä kirjettä. Rouva -Scilly ei siis heti voinut kutsua häntä takaisin. Hän ei sanallakaan -kosketellut lopullista ratkaisua eikä sitä tulosta, minkä hän oli -puoltajatoimessaan saavuttanut. Olivatko äidin neuvot ja varoitukset -siis rauenneet tyhjiin? Vai olisiko Henriette pyytänyt pitempää -miettimisaikaa? Mikä salaisuus piili tuon äänettömyyden takana? Kyllä -Francis jo luuli tuntemiskykynsä tylsyneen kuusi viikkoa kestäneen -hirvittävän rauhattomuuden aikana. Mutta vaikka hän oli suuresti -kärsinyt, niin ei hän sittenkään koskaan ollut niin kärsinyt kuin -sinä yönä, joka oli tuon sähkösanoman tulon ja kirjeen saapumisen -välillä. Kun hän vihdoinkin, yökautisen kuumeen kestettyään, sai -kirjeen käteensä, kuinka vapisikaan hän kuorta avatessaan. Hän -näki, että siinä oli aivan lyhyt kirje rouva Scilly'ltä ja toinen, -sulkematon kirjekuori, jossa ei ollut mitään osoitetta. Ensimäiset, -rouva Scilly'n kirjoittamat sanat hämmästyttivät häntä niin suuresti, -että hänen täytyi istuutua, ja silmät kyynelten sumentamina hän -luki nuo muutamat lauseet, jotka olivat ratkaisevat niinkuin -kuolemantuomio ja joissa käsialakin osoitti lähettäjän valtavaa -mielenliikutusta: - - "En voi kirjoittaa Teille mitään tänään, rakas Francis. Olen - epätoivoissani. Tähän suljettu kirje, jonka olen ottanut - lähettääkseni, ilmoittaa Teille, mitä olen huomannut Henrietten - ajattelevan. Kaikki mitä äiti voi sanoa tyttärelleen kumotaksensa - hänen päätöksensä, vaikkapa oman henkensä kaupalla, sen olen - hänelle sanonut. Kaikki on tyhjiin rauennut. Ylihuomenna - lähdemme täältä Tunisiin ja sieltä Algeriin. Ennen lähtöäni - toivon jaksavani lähettää Teille seikkaperäisen selonteon - viimeisestä, Teitä koskevasta keskustelustamme ja niistä syistä, - jotka ovat hänet tähän purkamiseen johtaneet. En vieläkään voi - suostua pitämään niitä peruuttamattomina, yhtä vähän kuin voin - suostua katsomaan ratkaiseviksi hänen uskonnollisesta kiihkosta - syntyneitä tuumiansa, joihin pelkään vasten tahtoani johtaneeni - hänet. Toisia tietoja olin toivonut voivani Teille lähettää, - ja kun ajattelen, mitä mahtanettekaan tuntea sillä hetkellä, - jolloin nämä rivit Teille saapuvat, niin liikutukseni käy niin - valtavaksi, etten voi tänään Teille muuta sanoa kuin tämän - vakuutuksen, johon tahtoisin panna koko sydämeni: ajattelen Teitä - niinkuin äiti poikaansa. - - _Louise Scilly_." - -Nuori mies luki yhä uudelleen nämä lauseet, jotka olivat niin lyhyet, -mutta joissa hän huomasi niin vilpitöntä ja sääliväistä ystävyyttä, -että jos ei se kyennyt hänen puoliansa pitämään, niin vastarinta -varmaankin oli voittamaton. Mitä mahtoikaan tuo toinen kirje -kätkeä? Hän ei uskaltanut sitä avatakaan, niin suuresti hän pelkäsi -kouraantuntuvaa todistetta Henrietten tunteiden muuttumisesta. Jo -ensimäisestä sanastahan oli käyvä selville, kuinka täydellinen tuo -muutos oli, siitä nimittäin, miksikä Henriette häntä kirjeessään -nimittäisi. Mutta täytyihän hänen kumminkin lopuksi avata kirje, -ja sen sisällys vihdoinkin sammutti hänen toivonsa liekin, joka -kreivittären kirjeestäkin huolimatta vielä oli heikosti palanut. -Henriette kirjoitti: - - "Olen rukoillut Ristiinnaulitun kuvalta rohkeutta voidakseni - kirjoittaa mitä minun täytyy sille, jonka nimeä kerran uneksin - saavani kantaa, sille, jota olen rakastanut niinkuin en koskaan - enää ole rakastava, ja hänen tulee tietää, että vaikka minut - hänestä erottaa mitä peruuttamattomin päätös, niin hän on aina - äitini jälkeen oleva sydäntäni lähinnä. Hänen tulee tietää, ettei - hänen morsiamestaan enää tässä maailmassa toisen morsiameksi - ole. Tahdon pysyä hänelle uskollisena aina hautaan saakka, - vaikka tosin en maailman käsityksen mukaan. Mutta voin itsestäni - sanoa, kuten opetuslapsilleen sanoi taivaallinen ystäväni ja - lohduttajani, jonka kuva on tässä edessäni: 'En ole enää tästä - maailmasta.' Jos minulla ei olisi velvollisuus täytettävänä - hellää ja hurskasta äitiäni kohtaan, niin sanoissani voisi olla - enemmän todellisuutta, mutta ei enemmän totuutta. Tässä hengessä - tämä kirjeeni on kirjoitettu, ja tahtoisin että se, jonka käsiin - se muutamien tuntien kuluttua joutuu, ottaisi sen samoin vastaan, - että hänessä sitä lukiessa heräisi tuo outo tunne, joka suopi - arvoa ja juhlallisuutta kuolleen käskylle. Minulla on kenties - oikeus tätä vaatia, sillä jos kärsimys pyhittää kuoleman, niin - minä luulen, että olen kärsinyt niin paljon kuin ihminen voi - kärsiä. Ainakaan en koskaan ole voinut suurempaa kärsimystä - kuvitella. - - Vaikka nämä ovat kovia sanoja kuunnella ja vielä kovempia - sanoa, niin minun täytyy niissä pysyä, sillä minun tulee puhua - niinkuin puhuisin itselleni, niinkuin omatuntoni vaatii. - Niin, tämä kärsimys on ollut kauhea, sillä minun on äkkiä, - ilman valmistusta, ollut pakko tunnustaa, että kuukausmääriä - olin elänyt unelmassa ja etten tietänyt mitään hänestä, jota - rakastin, en mitään hänen entisyydestään ja tuskinpa mitään - hänen luonteestaankaan. Hän oli pitkien vuosien kestäessä - tuntenut toisia tunteita, kokenut iloja ja suruja, joista minä - en mitään tiennyt. Hänen muistoaan painoivat sellaiset teot, - joihin en olisi voinut luulla kunnon miehen kykenevän ja jotka - vielä tälläkin hetkellä tuntuvat minusta niin mahdottomilta - uskoa, että jos eivät niiden surkeat seuraukset minua niin - armottomasti ruhjoisi, niin en vieläkään niitä todeksi uskoisi, - vaan vieläkin luulisin niitä hirvittävän unelman houreiksi. Minä - en hänen arvostelijaksensa kohoa. Minä en häntä tuomitse. Olen - äitini sanoista ymmärtänyt, ettei hän ole nuorista miehistä - ainoa, jonka entisyys kätkee sellaisia salaisuuksia, vaan että - useimmat päinvastoin ovat hänen kaltaisiansa. Olin luullut - häntä muita paremmaksi. Olin ollut niin ylpeä hänestä, niin - ylpeä hänen sielunsa jaloudesta, niin täydellisesti vakuutettu - siitä, että olisin voinut tietää hänestä kaikki, seurata hänen - elämäänsä tunti tunnilta, hetki hetkeltä, ennen niinkuin nytkin - -- niin, tietää hänestä kaikki, saadakseni vain jokaisesta - hänen teostaan, jokaisesta hänen pyrinnöstään yhä enemmän - rakkauden, kunnioituksen, ihailun aihetta. Ah, olinhan kumminkin - lukenut kirjoista, joita minun olisi pitänyt uskoa, ettei - maailman rakkaus muuta tarjoa kuin surua ja pettymystä; olinhan - lukenut, että on mieletöntä panna toivonsa ja luottamuksensa - kehenkään muuhun kuin Vapahtajaan. Sen sijaan, oi Jumalani, - että olisin tätä neuvoasi noudattanut, kiitin sinua joka päivä - siitä, että yksin minä olin saanut rakastettavakseni ystäviä, - jotka eivät luottamustani ja toivoani pettäneet. Rakas, hyvä - Jumalani, jos sokeasta ylpeydestä sen tein, niin kyllä olenkin - rangaistukseni saanut! Olen nähnyt hänen valehtelevan, nähnyt - lemmittyni valehtelevan. Olen kuullut hänen tunnustavan tekoja - niin häpeällisiä, etten voi niitä unhottaa. Sain tietää, että - hän oli minua viikkomääriä pettänyt, osoittamatta minulle - senkään vertaa ystävyyttä, että olisi itse tunnustanut ja - siten säästänyt minulta tuon kauhistavan yllätyksen. Hän oli - jakavinansa meidän yksinkertaisen ja rauhallisen elämämme, vaikka - tämän ohessa salaa eli toista elämää. Tekopyhyyttä oli jokainen - hänen hymynsä, jokainen hänen katseensa, jokainen hänen sanansa - kokonaisen kuukauden kestäessä. En minä mustasukkaisuudesta - kärsi, vaikka minun kyllä on kauheata ajatella, että hän on samat - sanat muillekin sanonut eikä vain minulle, että hän on toista - rakastanut, niinkuin olen luullut hänen minua rakastavan, ja - ettei asia mitenkään, ei mitenkään ole muutettavissa. Mutta tässä - ei kumminkaan ole pahimman tuskani aihe. Siinä se on, etten enää - voi kunnioittaa häntä, jota en ole herennyt rakastamasta. - - Jos olen näin eksynyt valittamaan huoliani kirjoittaessani - sille, josta ne ovat lähteneet, niin en sitä tee kapinallisessa - mielessä, sillä olen suostunut kantamaan ristini. Vaan olen - sen tehnyt tietäen, että hän yksin voi huoliani lievittää - käyttäytymällä niin, että voin ajatuksissani häntä kohdella, - ellen niinkuin ennen, niin ainakin toisin kuin nyt. En minä - suinkaan tahdo kapinoida kärsimyksiäni vastaan: luulenpa - päinvastoin että niitä siunaan, jos niistä voi jotakin hyvää - koitua kolmelle onnettomalle, joista kaksi on rikoksellista - ja kolmas viaton. Vaikka minä sanoessani itseni irti hänestä, - jolle olin lupautunut, olen hänellekin antanut täyden vapautensa - takaisin, ja vaikka hänen ei siis tarvitse välittää tästä - viimeisestä pyynnöstäni, jonka olen aikonut hänelle lausua, - niin tiedän kumminkin, ettei kaikki ole ollut valhetta siinä - hellyydessä, jota hän on sanonut tuntevansa minua kohtaan, - ja ettei hän tätä viimeistä harrasta pyyntöäni hylkää... - Hänellä on kuljettavana tie, joka ei enää ole minun tieni, - mutta jossa, elköön hän sitä unhottako, kaikella sydämelläni, - kaikilla rukouksillani tahdon häntä seurata. Jos hän on voinut - luulla tahtoessaan antaa minulle elämänsä, että tuo elämä oli - hänen omansa, niin ei hän nyt ainakaan voi sitä luulla. On - olemassa lapsi, hento ja heikko tyttönen, jolla olisi oikeus - turvautua häneen, jos hänkin tietäisi kaikki. On olemassa - onneton nainen, jonka hän on syössyt kurjuuteen. Ei ole minun - soveliasta sanoa sen enempää, mutta jos kerran kuulisin, - että se, joka on ollut kihlattuni, on sovittanut mitä tuosta - hirveästä menneisyydestä vielä on ollut sovitettavissa, - niin siunaisin, toistan sen vieläkin, siunaisin sitä iskua, - joka erottaessaan meidät antoi hänelle tilaisuuden täyttää - ehdottoman, välttämättömän velvollisuutensa. Luotan niin suuresti - tuohon raamatunlauseeseen: 'Mitä ikinä te anotte Isältä minun - nimessäni, sen hän antaa teille', etten voi epäilläkään ettei - niin olisi käyvä. Olen päinvastoin täydellisesti vakuutettu, - että nuo kaksi sielua, jotka ovat toisilleen niin paljon pahaa - tehneet, pelastuvat siten, että tunnustavat vastuunalaisuutensa - kolmatta kohtaan, joka on ollut heidän koettelemuksensa ja - josta heille kenties lunastus koituu. Niin, olen rukoillut, - että se tapahtuisi huolimatta kaikista esteistä, jotka nyt - näyttävät kumoamattomilta. Ainoa este, joka minusta riippuu, - on nyt hävinnyt, koska liittomme on ratkaisevasti purettu. Ja - toisetkin kyllä häviävät, sitä en epäile, ja sinä päivänä en ole - kyyneliäni katuva. Olen kumminkin niitä paljon vuodattanut ja - hyvinkin katkeria. Mutta onhan ihmisiä, jotka antavat henkensä - pelastaaksensa sen, jota rakastavat. Voi kai samalla ilolla - tarjota kyynelensä sen hyvän lunastamiseksi, mikä on kalliimpi - katoavaista elämäämme. Semmoisiksi lunnaiksi olen tahtonut - tarjota tuskani. Sentähden olen luullut velvollisuudekseni - paljastaa todelliset ajatukseni ja tunteeni. Kiitän Jumalaa, että - olen sen jaksanut tehdä. - - _Henriette Scilly_." - -Tämä viaton ja kaunistelematon kirje, johon lapsi parka oli tahtonut -panna sydämestään kaiken, mikä suinkin oli mahdollista, erosi niin -suuresti siitä, mitä Francis oli odottanut, että hänen täytyi lukea -se useampia kertoja, ennenkuin tajusi olevansa täydessä tolkussaan. -Unennäköä se ei sittenkään ollut. Henrietten käsiala siinä oli, hänen -hieman avuttomat ja jäykät puhetapansa, kun hänen piti ilmaista -ajatusta, joka oli hänestä vaikea selittää, hänen tuntemistapansa -varsinkin ja hänen melkein sairaloinen tunteellisuutensa, joka oli -herkkä vähimmillekin vivahduksille. Hän oli käyttänyt kolmatta -persoonaa, jottei hänen olisi tarvinnut pahoittaa Francis'n -mieltä käyttämällä uutta nimitystä, sillä hän arvasi Francis'n -tätä pelkäävän. -- Hänen uskonnollinen hartautensa, kärsimyksissä -ristinkantamiskiihkoksi kehittyneenä, oli hänet johtanut tähän -hurjaan haaveiluun, herättänyt hänessä tuon mielettömän tuuman -kehottaa lemmittyänsä menemään entisen rakastajattarensa kanssa -naimisiin. Niin, epäilemättä hän oli katkeria kyyneliä vuodattanut -jo kuvitellessaankin sellaista liittoa. Ja mikä hellyys tuossa -rakkaudentunnustuksessa, joka häneltä pääsi samassa hetkessä, -jolloin hän ainiaaksi luopui tämän rakkauden tuottamasta suloudesta, -vaikka hän vieläkin olisi voinut sitä nauttia!... Ainiaaksiko?... -Ajatellessaan että tämä kirje, josta virtasi viattoman ja -ihanan sielun valtavaa viehätystä, oli samalla jäähyväiskirje. -Francis tunsi joutuvansa sellaisen epätoivon raivon valtaan, joka -nostaa meidät kapinaan kuolemaakin vastaan. Se oli tuollainen -silmitön vimmanpuuska, joka pakottaa uhrinsa heittäytymään laivaan, -rautatievaunuun, hevosen selkään. Hänen täytyy lähteä liikkeelle -viipymättä, ajasta ja matkasta huolimatta, hänen täytyy rientää, -saapua kaipaamansa luo määräajan kuluessa. Avojaloin hän sellaisina -hetkinä juoksisi vaikkapa palavilla hiilillä joutuakseen ajoissa -puristamaan ystävän kättä, päästämään epätoivoisen huutonsa: "Elä -lähde, elä minua hylkää!..." Voimattomaksi useimmiten tuo huuto -jää, eikä se välttämätöntä eroa estä. Mutta ilmoille sen kumminkin -täytyy päästä. Francis katsoi kelloonsa. Vähän vailla kaksitoista. -Messinasta Palermoon kulkeva juna, joka pysähtyi Cataneen, lähti -kahden aikaan. Kymmenen aikaan hän oli saapuva Continentaliin. -Rouva Scilly ja Henriette olivat sanoneet lähtevänsä ylihuomenna, -aamusella. Olihan hänellä siis aikaa viimeiseen otteluun... -Pitkiltä hänestä tuntuivat nuo kaksi tuntia, hitailta sisilialaisen -pikajunan pyörät, kun hän oli noussut vaunuun. Lentää sen olisi -pitänyt, kiitää niinkuin linnut, jotka avaruutta halkovat. Vaununsa -avonaisesta ikkunasta hän näki niiden liitelevän, itse istuessaan -kalvavien huolien maahan sitomana. Ja sitten, kun yö oli pimeyteensä -upottanut maisemakuvatkin, jotka yksitoikkoisina hänen ikkunansa -ohitse vilahtivat, niin ettei hän niilläkään voinut ajatuksiansa -viihdytellä, mitkä kamalat aavistukset kohosivatkaan silloin -pimeyden tyhjyydestä häntä kiusaamaan, niin että hän vihdoin -kuvitteli sellaistakin, että juna suistuisi raiteilta tai tapaturma -keskeyttäisi matkan, ennenkuin hän ehti määräpaikkaansa! Hurjan -kärsimättömyytensä houreissa hän meni niin pitkälle, että kun hän -vihdoinkin huomasi onnellisesti saapuneensa perille ja astuvansa -Palermon asemasiltaa, tämä luonnollinen asia tuntui hänestä -odottamattoman hyvältä enteeltä. Vihdoinkin hän oli päässyt samaan -kaupunkiin kuin Henriette, päässyt häntä näkemään. - - * * * * * - -Näissä mielettömissä matkoissa, joihin ryhdymme intohimoisen -tunteen pakosta, sentähden ettemme enää kestä eroa, on aina -lopulla hyydyttävä pettymyksen hetki, se nimittäin, joka lähinnä -seuraa perilletuloa. Päästyämme matkamme päähän kärsimättömyydestä -vavisten, järki melkein sekaisin palavan innostuksemme kiihkosta, -me törmäämme noita pieniä aineellisia esteitä vastaan, jotka -uudestaan erottavat meidät siitä, jota rakkautemme etsii meidän noin -vimmatusti rientäessämme. Francis'hin nämä pienet hermostuttavat -esteet vaikuttivat sitä tuskastuttavammin, kun hänen oli kestettävä -palvelijainkin sanattomia huomautuksia. Ensiksikin siinä oli -Continentalin ovenvartia, jonka ilmeinen hämmästys pistoksena tunki -nuoren miehen vuotavaan sydänhaavaan. Hänen elämänsä draama, joka -oli kehittynyt hotellin, uteliaisuutta ja juoruja vilisevän talon -keskellä, ei voinut kokonaan jäädä palvelijain huomaamatta. Nayrac -tiesi sen jo edeltäpäin, ja tämä häntä vaivasi. Mutta enemmän vielä -tuo tunne yltyi hänen tavatessaan Vincentin, jonka hän kohta käski -luokseen pyytääkseen häntä toimittamaan kreivittärelle kiireessä -kyhätyn kirjelipun. Hänen pitkän kihlausliittonsa lämpimänä aikana -tuon vanhan sotamiehen tuttavallinen ystävyys oli häntä suuresti -miellyttänyt. Nyt sitävastoin uskollisen palvelijan kasvoissa -kuvastuva neuvottomuus ja hämmästys uudisti hänessä tuon tunteen, -että hänen sydämensä herkimmät ja arimmat salaisuudet olivat heitetyt -palvelijakunnan pohdittaviksi. Ja sitten, kuinka kaikki nyt oli -muuttunut! Ennen hän oli astunut rouva Scilly'n salonkiin niinkuin -omaansa, lupaa pyytämättä, ja nyt hänen täytyi vieraana ilmoittautua! -Hän oli palannut huoneeseensa odottamaan kirjeensä vastausta. Osaston -palvelijan tehdessä hänen vuodettaan ja toisen sytyttäessä tulta -Francis muisteli, miltä tämä huone oli näyttänyt hänen saapuessaan -tänne ensimäisen kerran Parisista kihlattuansa tapaamaan, kuinka -se silloin, kukkasien koristamana, oli iloisesti hänelle hymyillyt -aamun sinertävässä kirkkaudessa. Kuinka ikävältä näyttikään se -nyt kynttilöiden valossa ja epäjärjestyksessään, hänen siihen nyt -odottamatta palattuansa. Ja miksikä Vincent niin kauan viipyi? -Vihdoinkin kunnon mies palasi ilmoittamaan, että kreivitär odotti. -Mitä olisikaan hän antanut saadaksensa tietää, oliko Henriettekin -siellä!... Mutta hänen ei johtunut mieleenkään sellaista kysyä. -Etehisen ovi jo hänelle aukeni, sitten salin ovi. Tuon suuren, -paljastetun huoneen tyhjyys kouristi hänen sydäntänsä niinkuin äsken -hänen omankin huoneensa kolkkous. Yksi ainoa lamppu valaisi sen -alastomuutta, jonka silmiä loukkaava prameus kävi niin tuntuvaksi -nyt, kun siinä ei enää ollut noita naisellisesti aistikkaita pieniä -koristeita, jotka olivat antaneet sille elävän muotonsa. Kaikki oli -kadonnut: haalea väriset kankaat, jotka olivat verhonneet uutuudesta -loistavia, punaisella päällystettyjä huonekaluja, muotokuvat, jotka -painoivat persoonallisen leimansa vähimmänkin pöydän tai kuvahyllyn -nurkkaan, pienet koristekalut, jotka tässä satunnais-asunnossa -johtivat mieleen oman kodin lämpöä, kirjat, jotka iltapuhteiden -pituutta sulostuttivat, kukkavihkot, joiden järjestämisessä -Henrietten viehättävä kauneusaisti ilmeni. Keskellä tätä Francis'n -mielestä kammottavaa kolkkoutta seisoi kreivitär, mutta yksin, kasvot -levottomuudesta väristen. - --- "Ah, lapsi raukkani", sanoi hän astuen nuorta miestä vastaan, -"ette siis ole kirjeitämme saanut?..." - --- "Siksi että olen ne saanut minä olen tullut", vastasi tämä. -"Tahdon puhua neiti Scilly'lle vielä kerran. En voi erota hänestä -näin, eikä hänkään voi syytetyltä kieltää oikeutta puolustautua... -Rukoilen teitä, pyytäkää häntä ottamaan minut vastaan, viideksi -minuutiksi vain, teidän läsnäollessa... Sitten, lupaan sen kunniani -kautta, en enää koetakaan häntä lepyttää, päättäköön mitä tahansa, -mutta armosta, kerran vielä, viimeisen kerran..." - --- "Voi", vastasi äiti päätänsä pudistaen, "olen juuri itse koettanut -häntä siihen taivuttaa, äsken, kun kirjelippunne sain... Te ette -tiedä, minkä horjumattoman päätöksen olen kohdannut. Hän väitti, -ettei hän enää aikonut mennä huoneestaan ulos, ennenkuin oli aika -lähteä laivalle. Enhän kumminkaan voi häntä pakottaa puhumaan teille, -ja te kai olette liiaksi hienotapainen voidaksenne häntä kadulla -lähestyä julkisesti, vastoin hänen tahtoansa... Kuulkaa, Francis", -jatkoi hän, "jos olen todellakin ollut teille hyvä, niinkuin -viime kirjeessänne sanoitte, jos te minua kohtaan tunnette sitä -kiitollisuutta, jota väitätte tuntevanne, niin minä nyt puolestani -teitä rukoilen, antakaa meidän mennä koettamatta häntä tavata. Siitä -vain syntyisi häpäiseviä juttuja. Ja sitäpaitsi asia voisi johtaa -mitä turmiollisimpiin seurauksiin. Hän on ollut niin sairas! Hän on -vieläkin perin hermostunut! Ah, elkää häntä minulta surmatko, ja -hyödyttä vielä, sillä, vannon sen teille, ja onhan minulla oikeus -vaatia että uskotte, hän kuolee, ennenkuin suostuu päätöksestään -luopumaan; aika yksin voi häntä taivuttaa..." - --- "Mutta", jatkoi nuori mies, "lupaattehan, että saan hänelle -kirjoittaa... Suostuttehan toimittamaan hänelle kirjeeni, ennenkuin -hän lähtee..." - --- "Olen sitäkin ajatellut, saatte minua uskoa", sanoi äiti, "ja -olen kysynyt häneltä, mitä hän tekisi, jos saisi teiltä kirjeen. -- -'Polttaisin sen lukematta', vastasi hän..." - --- "Hyvä Jumala", vaikeroi Francis heittäytyen tuolille ja tuijottaen -avuttomasti tähän synkkään huoneeseen, jossa hän oli niin monta -onnellista hetkeä nähnyt, "minne nyt olen joutuva! Hirveästi olen -kärsinyt näinä viimeisinä päivinä, mutta elin sittenkin toivosta. En -voinut suostua siihen ajatukseen, että kaikki olisi lopussa meidän -kesken, ilman yhtäkään sanaa, ainoatakaan sanaa, yhtä ainoatakaan..." - --- "Täytyy vieläkin toivoa", sanoi äiti, "täytyy toivoa ja luottaa -minuun..." - - - - -XIII. - -LUVATUN MAAN TOINEN RANTA. - - -Viisi viikkoa oli jo kulunut siitä, kuin _Regina Margherita_, -Neapelista Palermoon ja Tunisiin kulkeva, sisilialaisen -laivaosakeyhtiön höyrylaiva, oli lähtenyt merelle, harmaalle, -liikkumattomalle ja kylmälle, ikäänkuin kuolleelle merelle, vieden -mukanaan kreivittären ja hänen tyttärensä. Viisi viikkoa oli kulunut -siitä, kun Francis, aallonmurtajalla seisten, oli nähnyt tuon laivan -etenevän, tasaisesti ja hitaasti poistuvan niinkuin päivätkin, -niinkuin tunnitkin, yhtä auttamattomasti kadoten. Jumala, kun täytyy -nähdä rakastettunsa noin lähtevän, saamatta hänelle kertoa kuinka -suuresti häntä rakastaa, puristamatta hänen kättänsä, sanaakaan -sanomatta! Sillä Henriette oli pysynyt päätöksessään, ja nuoren -miehen oli täytynyt heittää jäähyväisensä tuolle poistuvalle laivalle -vain, joka pienenemistään pieneni, kunnes siitä ei enää ollut -jäljellä muuta kuin aukean ulapan ja aavan taivaan avaruuden rajalla -liikkuva piste. Tuolle savuhahtuvalle vain, joka hajosi elottomaan -ilmaan, hän oli saanut eron katkeruuden kertoa. Sen mukanahan hän -näki saavuttamattomiin hälvenevän siunatun rakkausonnensa sulouden, -vilahdukselta näkemänsä paratiisin, Luvatun maansa autuuden... Ja -viiden viikon kuluttua hän saman aallonmurtajan kaiteeseen nojaten -näki toisen laivan lähtevän samasta satamasta, yhtä verkalleen ja -tasaisesti etenevän... Se oli iltasella, helmikuun loistavan päivän -sammuessa, kirkkaan maiseman vähitellen synkistyessä. Iltahämärässä -aallonmurtajaa vasten särkyvät laineet tuntuivat kolkosti kohisevan, -niinkuin toisenkin poistuessa tumman sinipunervan, melkeinpä -mustan veden pinnalla ja hajoitellessa savuansa samaan äänettömään -avaruuteen. Mutta taivaanrannalla mailleen menevä aurinko, -kullassa ja purppurassa kylpien, tarjosi satumaisen näyn,-- ja -vaikka nuoren miehen katse oli syvää kaihoa täynnä, hänen laivan -kulkua tähystäessään, oli siinä kumminkin pohjalla kaukaisen, -taivaanrannalla hehkuvan kirkkauden heijastus, toivon kipinä -äärettömän kaihomielisyyden keskellä, lämmön leyhkä värisyttävässä -yössä, johon hänen kohta oli koko luonnon keralla vaipuminen, kun -illan rusko sammui ja loittoneva laiva kokonaan häipyi näkyvistä. - - * * * * * - -Francis näki sen yhä edemmäksi siirtyvän, tuon laivan, niinkuin -hän oli toisenkin nähnyt, ja hän kuuli aaltojen valittavan ja -nyyhkyttävän, niinkuin nyyhkytti hänen omassa povessaankin tuo -pohjaton kaiho. Raskaampi, kolkompi vielä oli tämä lähtö kuin toinen. -Sillä tuo siropiirteinen laiva, jonka hieno köysitys kuvastui -laskevan talvipäivän kirkkautta vasten, keinutti kannellaan hänen -tytärtänsä, hänen omaa herttaista Adèleansa, joka siellä seisoi -mustiin puettuna kolmen naisen keskellä. Rouva Raffrayen kaksi -uskollista palvelijaa siinä oli hänen kanssaan, mutta kolmas ei -ollutkaan rouva Raffraye. Ennenkuin laiva lähti liikkeelle, oli -rannalla seisoja nähnyt lastaajain nostavan kannelle ja siitä -laskevan ruumaan kamalamuotoisen esineen, jota ei pieni tyttö -nähnyt, koska matkatoverit silloin pidättivät häntä laivan toisessa -päässä... Se oli ruumisarkku, missä lepäsi tuo onneton, jonka kurjana -rakastajana Francis oli ollut, jonka tähden hän oli niin suuresti -kärsinyt ja jota hän itse oli niin armottomasti kiduttanut, jota hän -oli leppymättömällä julmuudella vuosimääriä paennut ja jonka hän -jälleen oli tavannut, kuullakseen hänen haudan partaalta rukoilevan -hiukan oikeutta. Voi, miten oli oikeus nyt pantava täytäntöön, -kun rukoileva siinä nukkui jäykkänä ja liikkumatonna, mykkänä -ja kuurona lautojen välissä? Yhtä vienosti ja surunvoittoisesti -laivaa tuudittavat laineet kuolleelle lauloivat laulujansa kuin -rannalta katsojallekin, mutta niitä ei kuunnellut tuo matkaaja, -joka palasi kotimaahansa kalmiston ikuista unta nukkumaan. Eihän -hän lapsensakaan ääntä kuullut, kun tämä häntä luoksensa kutsui, ei -kiduttajansa huokausta, kun tämä, otsa käsiin painuneena ja sydän -tunnonvaivojen kalvamana, häneltä haudan tuolta puolen rukoili sitä -anteeksiantoa, jonka itse oli häneltä kieltänyt, häntä uskottomaksi -luullessaan. Ah, miksikä he olivatkaan niin myöhään tavanneet -toisensa! Tuo kohtaaminen oli toiselta riistänyt onnen, antamatta -toiselle mitään muuta kuin entisyyden myrkkyä, joka katkeroitti -hänen elämänsä viimeiset hetket. Koston vainaja kyllä oli saanut, -koska hän epäilemättä oli kuullut, että hänen entisen rakastajansa -kihlausliitto oli ainiaaksi purettu. Mutta oliko siinä millä korvata -hänen yhdeksänvuotisen yksinäisyytensä kyyneleitä? Oliko siinä millä -lieventää niitä tuskia, jotka olivat vähitellen hänen elämänsä -loppuun kuluttaneet, niin ettei onnettomasta enää, hänen yhtyessään -entiseen lemmittyynsä, ollut muuta jäljellä kuin tuo kalpea varjo, -joka oli Francis'n sylissä värissyt ja jonka kosketuksen tämä luuli -tuntevansa vielä tälläkin hetkellä, lähettäessään yhä lisääntyvien -laineitten takaa myöhäisen katumuksensa huokauksen? - - * * * * * - -Yhä kauemmaksi oli laiva väistynyt, mutta aavalle merelle jouduttuaan -se ei kääntynytkään Afrikkaa kohti kuten tuo edellinen; suoraan se -suuntasi kulkunsa Italiaan ja Neapeliin päin, yhä syvemmälle se -sukelsi laskevan auringon purppuraan, joka nyt jo peitti puolet -äärettömästä taivaanrannasta. Räikeänä vastakohtana oli kyllä -taivaan kuolematon kirkkaus tuolle naisen ruumisarkulle, jota laiva -nyt kantoi yli synkkien vesien, mutta nuoren miehen sydämessä ei -enää ollut sitä toivotonta surua kuin viisi viikkoa sitten... -Tunsihan hän vieläkin yhtä syvästi kihlauksen purkautumisen ja -tunnonvaivojen katkeruuden, mutta hänessä oli tapahtunut kehitys, -joka salli hänen tällä hetkellä suoristautua ja kohdistaa katseensa -tuohon häikäisevään taivaanrantaan, niinkuin hän sen kohdisti omaan -kohtaloonsa. Viisi viikkoa sitten, kun hän tässä samassa paikassa -katseli sitä laivaa, joka vei häneltä Henrietten, hänen ruhjottu -rakkautensa nousi voimattomaan kapinaan. Se vaati häntä toimintaan, -ajamaan kihlattuansa takaa, kirjoittamaan hänelle. Nyt sitävastoin -hän oli alistunut. Nyt hän oli ymmärtänyt, että näin hänen oli -sovittaminen vääryytensä Paulinea kohtaan. Sitä varten hän nyt oli -hyljättynä, poissa tuon suoran ja lempeäluonteisen nuoren tytön -luota, jonka viimeinen kirje oli ollut hänen ainoa luettavansa eron -hetkestä lähtien; -- ja tuo kirje, jonka sivuille nuoren tytön -puhtaat sinisilmät olivat niin viljalti vuodattaneet kyyneliä, oli -ikäänkuin tartuttanut häneenkin tuota uhrautumiskiihkoa... Hän -vaipui taas muistoihinsa. Nähtyänsä _Regina Margheritan_ katoavan -Pellegrino-vuoren punertavan niemekkeen taa hän oli palannut -Continentaliin, jossa hän oli järjestänyt kaikki omaa lähtöänsä -varten, sillä hän ei tahtonut päivääkään enää viipyä hävinneen -onnensa näyttämöllä. Hän oli antanut viedä kaikki tavaransa toiseen -hotelliin. Sitten hän halusi nähdä tyttärensä kerran vielä, ennenkuin -lähti Palermosta pois. Sitä varten hän meni etsimään Villa Cyane'ta, -jonka osoitteen hän oli postitoimistosta saanut. Helposti hän sen -löysi; puitten takana se piili, Englantilaisen puutarhan perällä. -Ja muutamalla puutarhan käytävällä hän sitten odotti tunnin, -kaksi, kolme tuntia, kunnes näki lapsen. Pienokainen tuli talosta -ulos, hoitajansa taluttamana, toisella kädellään pidellen suurta -nukkeansa. Pienen poikkipäin kulkevan käytävän varrella olevasta -piilopaikastaan Francis oli huojuvan bamburuoiston läpi katsellut -lapsen kävelymatkaa. Huomatessaan pienokaisen vakavat liikkeet, -joista tavallinen vilkkaus oli kokonaan kadonnut, ja vanhan Annetten -huolestuneet kasvot hän oli ajatellut: "Onkohan äiti huonompana?..." -Tuo ajatus oli kouristanut hänen sydäntänsä samalla tavalla kuin -tuona onnettomana jouluaattonakin. Liian hirvittävää hänestä oli -ollut ajatella, että tuo hento ja suloinen lapsi kenties täällä, -niin monen peninkulman päässä kodistaan, menettäisi lapsuutensa -ainoan turvan, eikä hän ollut voinutkaan lähteä sinä iltana niinkuin -oli päättänyt. Hän oli palannut uuteen hotelliinsa ja siellä -vieläkin kerran lukenut kihlattunsa erokirjeen. Hän oli luullut -silloin kuulevansa lemmittynsä äänen, lemmittynsä, joka ei häntä -enää kunnioittanut, luuli näkevänsä hänen silmänsä ja päätti viipyä -ollakseen saapuvilla tarpeen vaatiessa, niinkuin Henriette varmaankin -olisi käskenyt. - - * * * * * - -Ja hän oli jäänyt. Päivät olivat seuranneet toinen toistaan oudompina -vielä kuin hänen Catanessa viettämänsä. Hänellä ei nyt enää ollut -lohdutusta siinä toivossa, että kirje kutsuisi hänet takaisin -kadonneen kihlatun luo. Kirjeet, joita rouva Scilly yhä hänelle -kirjoitti, saivat hänet vihdoinkin ymmärtämään, että Henrietten -päätös oli järkähtämätön. Hän huomasi, että tässä oli kysymys -todellisesta lupausuhrista ja että häntä siis oli Henriettestä -erottamassa se, mikä hurskaan ihmisen sielussa on voittamattominta, -horjumattominta. Jos hän ei siis vielä voinutkaan ehdottoman eron -ajatukseen alistua, niin hän kumminkin alkoi katsoa tätä koetusta -tuon omituisen kirjeen kannalta, jonka sisällöstä hän osasi -ulkoa yksin vähimmätkin lauseet. Vaikkei hän voinutkaan omaksua -katolilaista näkökantaa, hänkin alkoi himmeästi erottaa kaitselmuksen -salaperäistä viittausta tuossa kostottarien kateuden pelossa, joka -oli hänet vallannut heti kun hän palattuansa siltä kävelymatkalta, -jonka kestäessä onnettomuuden aavistus ensimäisen kerran oli -häneen iskenyt, oli hotellin etehisen asukasluettelosta lukenut -Pauline Raffrayen nimen. Henrietten kirjeessä niin voimakkaasti -esitetty ajatus, että hänen velvollisuutensa ennen kaikkea oli -pyhittää elämänsä tuolle pikku tytölle, selveni vähitellen hänen -tunnossaan. Kaikkien hänen kävelymatkaansa päämaalina oli nyt muuan -Englantilaisen puutarhan kaitainen käytävä, jossa hän bamburuokojen, -mimosa- ja ruusupensaiden keskellä kenenkään näkemättä sai tähystellä -Villa Cyane'n porttia. Jo aamusella hän sinne meni ja odotti sykkivin -sydämin, että tuo portti -- rautaristikko, jonka sisäpuolella oli -maalatut sälekaihtimet, -- kääntyisi saranoillaan ja että hänen -Adèlensa näkyisi. Joka kerta hän yhä uudistuvalla jännityksellä -ajatteli: "Onkohan hän nyt äitinsä kanssa?..." Hän pelkäsi sitä, -- -sillä kovalta hänestä nyt tuntui Paulinen näkeminen!... Hän toivoi -sitä, -- sillä sehän olisi osoittanut, että tuo hirveä tauti oli -hetkeksi helpottanut!... Ja sitten hänen yksinäisyyden kiihottama -mielikuvituksensa, joka yhä haki ravintoa Henrietten salaperäisyyttä -uhkuvasta kirjeestä ja jota yhä tunnonvaivat hätyyttivät, alkoi -rakennella mitä mielettömimpiä, mahdottomimpia ja haaveellisimpia -tuulentupia. Niin, huolimatta heidän viime kerralla vaihtamistaan -sanoista, huolimatta kasaantuneesta vihasta ja katkeruudesta ja -vuotavista sydänhaavoista hän ajatteli mahdolliseksi, että hänen -entinen rakastajattarensa suostuisi hänen kanssaan naimisiin, -ennenkuin kuoli, antaakseen hänelle laillisen oikeuden lapseen, ja -että hän sitten voisi lapsensa kanssa mennä Henrietten luo, kestetyn -koetuksen puhdistamana, vapaana vihdoinkin antautumaan sen rakkauden -valtaan joka yhä hänessä eli. Mitä hulluuden houreita, kun hän ei -edes uskaltanut näyttäytyäkään lapsensa tiellä, pelosta että Pauline, -saatuansa siitä tiedon, kieltäisi häneltä katselemisenkin köyhän -hyväilyn, hänen viimeisen ilonsa, hänen isänrakkautensa kurjan ja -riittämättömän ravinnon... - -Laiva yhä vain loittoni... Yhä synkemmäksi kävi valittava meri. -Francis eli mielikuvituksessaan kaksi viimeistä viikkoansa. Hän -muisti tavanneensa Villa Cyane'n portilla Paulinen lääkärin -virkaveljen, tohtori Teresi'n, joka oli kutsuttu neuvotteluun. Kuinka -olikaan hänen ollut vastenmielistä lähestyä tätä miestä, jonka -muisto niin läheisesti liittyi hänen kihlauksen purkamis-draamansa -viimeisiin kohtauksiin. Mutta hän oli voittanut vastenmielisyytensä -ja saanut tohtorilta kuulla, että loppu lähestyi ja ettei rouva -Raffrayella ollut kuin muutamia päiviä, kenties muutamia tunteja -elettävänä. Näinkö Pauline lähestyi kuolemaansa, antamatta hänelle -anteeksi? Kuinka hänen nyt kävi mahdolliseksi lähestyä lasta, tuota -lasta, jonka Pauline kumminkin tiesi hänenkin omakseen? Jospa hänen -vielä olisi sallittu kerran päästä entisen lemmittynsä puheille, -häntä rukoillakseen, hänelle vannoakseen, että hän tahtoi kaiken -elämänsä pyhittää orvolle!... Mutta kuinka hänet päästettäisiin -kuolevan luo, kun hänen ei edes ollut sallittu osoittaa jokapäiväistä -kohteliaisuutta käymällä tässä huvilassa, jota hän nyt kiersi, -kiersi, tuntikausia, yhä peläten, että hänet huomattaisiin? Vihdoin -hän oli uskaltanut ryhtyä viimeiseen yritykseen. Nähdessään kerran -Annetten, sen palvelijan, joka oli Adèlen kanssa sattunut näkemään -hänet sairaan vuoteen vieressä, astuvan portista ulos, hän oli -häntä lähestynyt tiedustellakseen rouva Raffrayen terveyttä. Tämä -oli hänelle vastannut niin katkerasti itkien rouvansa läheistä -kuolemaa, ettei edes jaksanut kysyä Francis'lta mitään rouva ja neiti -Scilly'stä... Kuinka olikaan hän sitten vavissut ajatellessaan, -että Pauline, saatuansa tämän tietää, kieltäisi palvelijattarensa -vastedes hänelle puhumasta!... Mutta kieltoa ei kuulunut. Hän oli -tavannut Annetten toisenkin kerran pikku Adèlen seurassa. Sillä -kertaa hän oli puhunut kummallekin, ja lapsi oli katsonut häneen -tutusti, ja vanha palvelijatar oli vastannut hänen kysymyksiinsä. -Mitä olikaan hän tuntenut sivellessään silloin arasti lapsen hienoja -ja vaaleita kiharoita, jokapäiväinen ystävyydenosoitus, joka tässä -perustui mitä syvimpään rakkauteen. Tuo seikka, ettei häntä kielletty -lähestymästä, tuntui hänestä sisältävän anteeksiannon toivoa. Ja -totta olikin, että muutos oli tässä suhteessa tapahtunut sairaan -sydämessä, ennenkuin hän itse meni taivaalliselta tuomariltansa -anteeksiantoa anomaan. Francis sai melkein heti siitä todisteen, joka -vakaannutti hänen elämänsä suunnan ja antoi hänelle uutta toivoa. -Tuo toivo se esti hänen sydämensä kokonaan särkymästä, kun hän -hyökysillan kaiteeseen nojaten katseli laivan katoamista. Laivasta -ei ollut enää jäljellä kuin piste vain avaruudessa. Mutta Francis -seurasi sitä yhä ajatuksissaan. Hän näki tyttärensä nukkuvan sohvalla -suuressa hytissä, jonka hän itse oli saanut lapselle valita. Ensi -kerran hän oli saanut pitää hänestä huolta tavalla, jota hän ei ollut -uskaltanut ajatellakaan silloin, kun hän viisi viikkoa sitten niin -syvästi oli tuntenut yksinäisyytensä. Ja tämä oli tapahtunut mitä -yksinkertaisimmalla, jos kohta surkealla tavalla. Muutamia päiviä -sen jälkeen kuin hän oli puhutellut Annettea ja pikku tyttöä, hän -oli kuullut, että Adèlen täti Besançonista oli saapunut Palermoon. -Kovasti oli hänen sydäntänsä kouristanut, kun hän itseltään kysyi: -"Minkähänlainen hän on?" Francis oli nähnyt hänen kävelevän lapsen -kanssa Englantilaisessa puutarhassa, mutta hänen liikutuksensa oli -niin suuri, ettei hän vieraan kasvoista voinut mitään päättää. -Rouva de Raynal -- se oli rouva Raffrayen vanhemman sisaren nimi --- ei ollut missään suhteessa Francis'n onnettoman rakastajattaren -näköinen. Hänellä ei ollut tämän solakkaa vartaloa eikä hänen hienoja -piirteitänsä; hänen kasvonsa olivat noita sileitä, rauhallisia, -melkeinpä ilmeettömiä kasvoja, jotka kertovat tasaisen elämän -hitaasta ja yksinkertaisesta kulusta. Noiden arvokkaasti piirrettyjen -ryppyjen takana saattoi piillä mitä ahtainta pikkumaisuutta yhtä -hyvin kuin harvinaista sydämen jaloutta tai lapsellista ja viatonta -hyväntahtoisuutta. Onneksi Adèlelle ja onneksi myöskin nuorelle -miehelle vastatulleen luonne oli viimeksimainittua lajia. Kuultuansa -kuoleman vihdoinkin lopettaneen kaksi viikkoa kestäneen hengenlähdön -tuskat Francis uskalsi ryhtyä viimeiseen koetukseen, lähestyä tätä -naista. Kun hän ei ollut näinä viimeisinä aikoina nähnyt Adèlen -tulevan huvilasta ulos oli hän monta kertaa käynyt Villa Cyane'n -portilla saamassa tietoja palvelijoilta. Näiden tiedustelujen -jälkeen, jotka palvelijain silmissä teki oikeutetuiksi hänen kerran -Paulinelle muka tarjooma apunsa tämän pyörtyessä, ei ollut missään -suhteessa sopimatonta, että hän Paulinen kuoltua kirjoitti rouva -Raynalille. Olisihan hän tahtonut tämän kuolemansanoman johdosta -rientää Paulinen huoneeseen, langeta polvilleen hänen vuoteensa -viereen ja pyytää häneltä anteeksi niiden kärsimyksien nimessä, -joihin hän oli niin nöyrästi alistunut. Hän olisi tahtonut sitten -ottaa lapsen mukaansa, viedä hänet pois, ryöstää omansa takaisin. -Mutta hänen täytyi tyytyä kirjoittamaan kuolleen sisarelle -jokapäiväisen kohteliaisuuskirjeen, jossa hän kansalaisena tarjousi -olemaan tuntemattomalle apuna niissä monissa sekavissa toimissa, -joihin tämän oli ryhtyminen kuolemantapauksen johdosta vieraan maan -kaukaisessa sopukassa. Mikä olikaan hänen liikutuksensa, kun hän -vastaukseksi kirjeeseensä sai seuraavat sanat: "_Rakkaan vainajan -suusta olen saanut tiedon, että Te, herra Nayrac, olitte Julie -Archambaultin veli, sisareni ystävättären, jota olen liian vähän -tuntenut_..." Mitä kyyneliä vuodattikaan Francis lukiessaan tätä -lausetta, joka oli niin yksinkertainen, mutta joka julisti hänelle -elämästä eronneen anteeksiantoa. Sillä kirje tietysti loppui -kehotukseen käymään Villa Cyane'ssa. Hänellä oli siis mahdollisuus -lähestyä lasta, ensin täällä ja sitten vastaisuudessakin -- ja -Pauline oli kuollessaan sen sallinut. - - * * * * * - -Tämä toivo, että hänen oli sallittu yhä pitää orpoa silmällä, se se -piti nuoren miehen pystyssä tänä uutena eron hetkenä. Tuon surun -ja kiireisen lähdön kirjavissa puuhissa hän oli koettanut kaikin -tavoin olla Paulinen sisarelle avuksi siten ansaitakseen häneltä -kiitollisuutta. Itsestään rouva Raynal oli lausunut toivomuksen, että -Francis kotimatkallaan muutamaksi päiväksi pysähtyisi Besançoniin, -jottei tuttavuus tähän päättyisi. Itsestään rouva Raynal oli pyytänyt -Francis'ta toimittamaan hänelle hänen matkatavaransa, jotka hänen -oli täytynyt jättää jälkeensä kiireisen lähdön takia. Eron hetkellä -isän oli sallittu painaa tyttärensä kalpealle poskelle suudelma, -eikä hänen liikutuksensa silloin mitään kenellekään ilmaissut. Ja -se probleemi, joka hänelle hänen rikoksiensa tähden oli annettu -ratkaistavaksi, kävi hänelle vihdoinkin selväksi: hänen elämäntyönsä -oli tästä lähtien kohdistuva lapseen. Hänen tuli yhä enemmän lähestyä -sitä perhettä, jolle Adèle oli uskottu. Hitaasti, varovasti hänen -tuli pyrkiä sen suosioon, jottei koskaan epäluulon tahra saastuttaisi -vainajan nimeä. Olihan hän nyt vapaa viettämään elämänsä missä -hyvänsä, koska hän ei ollut mihinkään sidottu. Olihan hänellä -tilaisuus asettua asumaan lähelle tytärtänsä ostamalla itselleen -maatilan Besançonin läheisyydestä. Lapsi kasvaisi, ja isän oli lupa -olla syrjästä katsomassa, salaa häntä suojelemassa, jos suojelusta -tarvittiin, valmistamassa hänelle iloa muuta iloa itselleen -pyytämättä... Eihän siinä ollut tunnustetun perheen onnea -- sitä -onnea, jota hän oli uneksinut saavansa nauttia Henrietten rinnalla. -Eihän siinä ollut isyyden jaloa ylpeyttä ja isänrakkauden nautintoja. -Mutta siinä oli sittenkin enemmän kuin hän oli ansainnut... Ja laivan -yhä etäämmälle häipyessä hän oli näkevinään taivaan äärimäisellä -reunalla, jonka auringon viimeiset säteet sytyttivät tuleen, valoisan -rannan, purppurasta kohoavan kultaisen kukkulan, jota kohti tuo laiva -kulki, ja tuossa näyssä kuvastui hänelle uudessa muodossa Luvattu -maa, autuuden ranta, johon hänen oli vastedes kulkunsa suunnattava. -Puhtaan Henrietten sankarimainen uhraus ei siis ollut hukkaan mennyt. -Itsekästen himojen tyydytystä tavoitteleva mies, se joka halusi -tunnenautintoja, olivatpa ne vaikka muiden tuskilla maksettavat, oli -hänessä kuollut, ja suudellen Catanessa saatua kirjettänsä, joka oli -ollut hänelle lunastuksen välikappaleena, hän kuiskasi sydämensä -pohjasta kiitoksen tuolle jalolle ystävälle, joka oli hänelle tien -neuvonut. Tuossa suudelmassa oli toivoa, että tämä kenties sittenkin -kerran suostuisi astumaan hänen rinnallaan, hänen matkansa vaivoja -huojentamaan. Siinä oli se vakuutus, että jos heidät lupausuhri -erottikin ainiaaksi toisistaan, niin loitolla pysyvä ei häneltä -kieltäisi kunnioitustansa nyt, kun hän tiesi tuon kunnioituksen -ansaitsevansa, kun hänessä oli vastuunalaisuuden ja omantunnon käsite -kohonnut tietoisuuteen, kun hänellä ei muuta elämän pyrintöä ollut -kuin rikoksiensa tuottamien surujen lievittäminen. - - - - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of Luvattu maa, by Paul Bourget - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK LUVATTU MAA *** - -***** This file should be named 50527-8.txt or 50527-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/5/0/5/2/50527/ - -Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org Section 3. Information about the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/50527-8.zip b/old/50527-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index ec78ee8..0000000 --- a/old/50527-8.zip +++ /dev/null |