diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/51339-8.txt | 5900 | ||||
| -rw-r--r-- | old/51339-8.zip | bin | 110745 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 5900 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..4e0b413 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #51339 (https://www.gutenberg.org/ebooks/51339) diff --git a/old/51339-8.txt b/old/51339-8.txt deleted file mode 100644 index 6993db9..0000000 --- a/old/51339-8.txt +++ /dev/null @@ -1,5900 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook, Huutolaistyttö, by Heikki Meriläinen - - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - - -Title: Huutolaistyttö - Kuvaus kovilta ajoilta - - -Author: Heikki Meriläinen - - - -Release Date: March 1, 2016 [eBook #51339] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - - -***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK HUUTOLAISTYTTÖ*** - - -E-text prepared by Tapio Riikonen - - - -HUUTOLAISTYTTÖ - -Kuvaus kovilta ajoilta - -Kirj. - -HEIKKI MERILÄINEN - - - - - - -Werner Söderström, Porvoo, 1899. - -Nikolainkaupungissa, -Wasa Nyheterin kirjapainossa. - - - - - -I. - - -Katovuosia oli tullut; jo kymmenen, vaan ei yhtään niin katalaa kuin -tämä, ettei korvan kuuluviin tullut yhtään riihellistä semmoista -viljaa, joka olisi ruumenista eronnut. Ja ihmisillä jos olikin -entisiltä paremmilta ajoilta joku vähä viljaa jälellä, niin ne -kätkettiin seitsemien lukkojen taakse siemeniksi tulevan kesän varalle, -jotta kaikilla oli ruokana metsänvilja ja kala, petäjä- ja -olkijauhoista tehdyn tahnoksen kanssa. - -Talvi oli ankara, alituista tuiskun kirtupakkasta, tuuli pohjoisessa ja -idässä, joten se viikot ja kuukaudet pysyi aivan miehen syöpänä -virnakkana. - -Tammikuun viimeinen pakkasilta oli jo pimennyt pimeimmälleen ja -iltavalkea palaa riemotteli Metsävainion turvekattoisen pirtin -raunioisella takalla. Tulen liepeellä seisoi jalkapata vettä -puolillaan. Se tulen puoleisesta laidasta kiehua kuhisi, että vaahdot -yhtenä suppona vierivät yli padan ja joku lihan sirpale aina silloin -tällöin vilahti vaahtien seassa. Ansalla saatu riekko oli nyt -sirusteltu pataan pieniksi kipeniksi. Kuusivuotias Taneli oli nyt ollut -äitillä apuna riekkoa lihatessa ja tiesi saavansa pään palkastaan ja -katseli nyt kiehuvaan pataan, näkyisikö sitä riekon päätä siellä -vaalitien seassa hurahtelevaksi. Sitä hän katseli, että makea vesi -tippui huulella lipottavan kielen nenästä, ja laihoissa tuhranneissa -kasvoissa näkyi odotuksen kuivia väreitä. - -Kahdeksan vuotias Niilo jykerti tylsällä äitin visapäisellä -patapuukolla paksusta päreenpalasesta puuhevosta. Veitsi kun ei -tahtonut pystyä, niin hijoa karnutti sitä takkakiven laitaan, sylkäsi -väliin aina siihen kiveen ja taas hijoi kunnes luuli sen olevan terävän -ja rupesi kapertamaan, eikä näkynyt joutavan muusta meiningistä -pitämään mitään väliä. Äiti istui tulen vaiheella kolmijalkaisella -jakkaralla ja polviensa päällä heilutteli neljävuotiasta Vannia, joka -taudin vointeessa voihkerehti, näpisteli kuivia huuliaan ja silmät -vierähtelivät kiinni. - -Ulkona haukkui Halli siksi vihaisesti kuni venäläisiä olisi tulossa, -vaan siitä ei nyt kukaan näkynyt välittävän, olihan se ennenkin -haukkunut, vaikkei tietty mitä se haukkuu. Mutta kun kartanolta kuului -hyvittelevä ääni, niin Hallin haukkuminen taukosi ja muuttui -ystävälliseksi, iloiseksi vokinaksi, ja liehakoiden alkoi se hyppiä -pystyyn. - -Kuurettuneen oven takana alkoi kuulua hitaita pehmeitä askelia. Heti -aukesi kirahtava puusaranainen ovi, jonka raosta eellimmäisenä hulmahti -pörrökarvainen Halli lumisine turkkineen sisään ja hyvillään hulmuili -kaikkien luona antaakseen tietää, että se oli hän, joka sai tulijan -ensiksi tervehtiä. Mutta kukaan ei joutanut välittämään Hallin -mielihyvästä, silmät vaan kiintyivät oveen ja poikain suusta pääsi -iloinen ääni: isä tulee. Aivan yltäpäältä kuuretuksissa, ihan -silmäripsetkin kalkkareissa, työntyi ukko hitaasti pirttiin ja hartion -voimasta nykäsi oven kiinni, että tulisi niin visuun kuin mahdollista. -Sitten pitkävillaiset turkkitöppöset jaloissaan, kantapäisillään ja -kömpelön näköisesti astui penkin sivulle. Oudostellen tuijottivat -tulijaan jokahisen silmät, paitsi sairaan Vannin, ja tiukasti -silmäillen seurasivat tulijan kaikkia liikkeitä, kun se alkoi -kopistella kuuraa itsestään, päästeli ympäriltään siimaisen vyönsä, -riisui resuisen turkkinsa, pani sen naulaan ja kärsivän näköisin -kasvoin istahti penkille. - -Äitin kasvoissa näkyi outo kummastus ja arasti värähtävällä äänellä -kysyi: Mikä sinulla on jaloissa? - -Isä varasi pinttyneet kätensä polviinsa ja allapäin katsoi suuriin -töppösiinsä ja vaikeroiden virkkoi: Paleltuivat tässä tiistaina, -tuolla Kerilän tervasmetsässä. - --- Herra Jumala. Paleltui! kuului hätäisesti epätoivoinen huudahdus -äitin suusta. - --- Paleltuihan ne, eikä ollut edes pakkasen jäljen katsojaa aikanaan, -niin saivat tulla tuskille... Varpaat menivät aivan hiileksi ja... - --- Ja mitä sitten? lisäsi äiti. - -Isä arveli sanoa, että eikö nuo varpaat lähtene pois, mutta kun tunsi -äitin olevan niin hätäisellä mielellä, niin keskeytti. - --- Hyvä Jumala, hyvästi siunatkoon, lisäsi tuskaisesti huokaisten äiti, -katsahti polvillaan retkottavaan Vanniin ja lisäsi: Hyvä olisi ollut -muuten, niin nyt on parempi kun hänen vielä piti jalattomaksi tulla. -Otti Vannin syliinsä, kantoi sen penkille, peitteli sen vaateresuilla -ja tahtoi riisua isän jalat nähdäkseen, osaisiko niitä jotenkin hoitaa. - -Ukko riisui töppöset jaloistaan, hiljalleen raposteli resuisen kääreen -toisesta jalastaan ensin irti, ja viimeisen kääreen varpaittensa -ympäriltä kierti hyvin varovasti pois, josta selvisi esiin paljas -jalkaterä, jossa varpaat jalkapöytää myöten olivat visvan kanssa -törttyneet yhdeksi turpeeksi ja turvottuneet aivan muodottomiksi. - -Äitin sydäntä vihlasi, että parahtava sanaton, tuskainen huudahdus -kuului hänen suustaan eikä pitkään aikaan kyennyt muuta sanomaan kuin -voivotteli vaan kipeästi. - --- Jo siitä olen minä tuskat nähnyt, virkkoi isäkin vaikeroiden, ja -alkoi kääriä entisiä kääreitä jalkansa ympärille, vaan kun näki äitiin -niin pahasti käyvän, niin ei aukonutkaan toista jalkaansa, jossa oli -kantapääkin paleltunut ja varpaittenkin puoli yhäkin pahempi. - -Äiti meni ikäänkuin toimettomaksi. Sydämmen tuska puhkesi valtavaan -itkuun. Hän turski katkeraa itkua ja itkun seasta kuului joitakin -epämääräisiä varmaa toivottomuutta ilmaisevia sanoja, ja käveli vaan -lattialla tuskissaan eikä huomannut sitäkään kun keitto kiehui kuiviin -että pata kuivapohjana kärisi takalla. - -Taneli ja Niilokin olivat ihan kuin pökerryksissä, eivät tajunneet -nekään tälle ilmalle; se äitin tuska vaikutti heihin niin -kummallisesti. Taneli se oli enimmän kummissaan, kun näki, etteihän isä -ole hetikään kuolevan näköinen, koska vielä istuu, ja minkä tähden -äitillä on tuonlainen hätä, mutta tuntui se siltä, että hätäillä sitä -kuitenkin pitäisi hänenkin muitten mukaan. Ei hän sitä kuitenkaan -saattanut tehdä kun ei päässyt varsinaisesti alkuun, katseli vaan -suurilla silmillään muitten meininkiä. Muistipa taas mennä katsomaan -sitä kiehuvaa pataa, näkyisikö nyt vilahtelevaksi riekon päätä, mutta -kun näki padan kuivillaan, niin huudahti: Pata on vuotanut keiton. - -Silloin havahti äiti, luuli sen kiehuneen että on vajonnut siitä -märkyys, eikä kyyneleisillä silmillään tullutkaan tarkastaneeksi, että -pata oli aivan kuiva. Suurella pahkakauhalla pistää tomahutti saavista -jäänhileistä vettä ja kaasi pataan. Silloin räsähti pata kappaleiksi, -että palaset kimpoilivat lattialle ja tuhkapilvi täytti koko pirtin ja -tuli melkein sammui. Silloin Tanelikin pääsi hätäilemisen alkuun, -parahti kohti kurkkuaan itkemään ja itkunsa seasta kuului -karvasmielisiä sanoja: Kun lintukeitto meni, lintukeitto meni, voi, -voi, lintukeitto meni. - -Niilon suusta ei kuulunut sanoja, mutta itki hänkin niin katkerasti -kuin kahdeksanvuotias ihminen voi itkeä. - -Äitin hätää tuo tapaus ei paljon suurentanut, löi käsillään vaan -rintoihinsa ja tuskin kuuluvasti virkkoi: Kaikki nyt pitää nähdä... Tuo -olisi vielä ollut syömistä, niin... - -Hallikin näytti ymmärtävän talonväen surun ja isän vaivan, mutta kun -suruun ei voinut ottaa osaa, niin käytyään ensin kaikkien luona, meni -hän isän luokse, haisteli sen jalkoja sitten ikäänkuin hyvittääkseen -isän mieltä, istahti lattialle isän jalkain viereen, nojasi hartionsa -isän polviin, josta syrjäsilmällä katseli isää silmiin, kun tämä -huvikseen verkalleen silitteli hänen pitkävillaista niskaansa. - -Tuhkapilvi haihtui pirtistä, tulikin virkeni palamaan, ja äitikin -tointui tajuamaan asioita. Sopella oli vanha reikälaitainen kattila, -sen otti äiti, puikon kanssa selvitteli tuhkasta ne lihat, huuhtoi -niistä enimmän poron ja laittoi ne siihen kattilan laitaan kiehumaan, -istahti sitte äskeiselle kolmijalkaiselle jakkaralleen ja -kiehutellessaan sitä poroista lintukeittoaan siihen hulmuavaan tuleen, -huokaili mielensä ahtaimpia kaihoja ja hiljalleen sekotteli olki- ja -petäjäjauhoja keittoonsa, että tuli sakeanlaiseksi velliksi. - -Keitto joutui valmiiksi. - -Jokahisella oli omituinen kuppinsa, niihin jakoi äiti keiton. Mutta kun -keittoastia oli pienempi, niin ei tullut kuin puolilleen kupit ja oma -kuppinsa jäi melkein tyhjäksi. - -Taneli näki, että, hänen kuppiinsa tuli riekon pää, kuten sen pitikin -tulla, niin hyvä mieli mutuili suupielissä kantaessa kuppiaan pöydälle. -Kannettiin sinne kaikki muutkin kupit, joista tuohiropeessa paistetun -petäjärieskan kanssa kokoutuivat kaikki syömään, paitsi äiti meni -Vannin luokse penkille ja vei Vannin kupin sinne ja kysyi: Syötkö sinä? - -Vanni kielellään kasteli huuliaan ja kuului: En. - --- No syöhän edes tuo riekon jalka, sitähän olet ennenkin aina -tavottanut. Mutta Vanni ei aukassut silmiäänkään, kun virkkoi: En syö -mitään, kääntyi vaan toiselle kyljelleen, kyyristyi kokoon ja vetäsi -peittoraasua kasvoilleen ikäänkuin kätkeäkseen itseään. - -Taneli kun kuuli, että Vanni ei syö, niin joutui äitin luokse, nojautui -äitin syliin ja kuiskasi: Minulla oli vähä velliä. Minä söisin Vannin -osan. - -Äiti kaasi omaan kuppiinsa Vannin kupista vähäsen, ojenti Vannin kupin -Tanelille ja virkkoi: Anna siitä Niilollekin. - -Taneli vei kupin pöydälle yhteiseksi Niilon kanssa, mutta samassa -rupesi lusikat kapajamaan toisiinsa ja Tanelilta pääsi hätäilevä, -itkumielinen ääni: Kun syöpi kaikki lihat. - --- No empään, kuului Niilon mutuilevasta täyteläisestä suusta ja toista -veti kupista suuhunsa, vaikka entisetkin luut ruskivat vielä suussa. - -Tanelilta pääsi oikein parahtava ääni: Elä syö kaikkia. No elä! Anna se -minulle, ja kaappasi Niilon lusikasta lihamurun. - --- Onhan tuossa vielä sinullekin, virkkoi Niilo ja tarrasi kouran -kanssa siihen lihapalaan, minkä Taneli pudotti hänen lusikastaan, ja -tunki suuhunsa. - -Taneli rupesi itkemään eikä tullut syönnistä kalua, - -Äiti kääntyi poikiin päin ja tiukasti virkkoi: Jos ette saata siinä nyt -siivolla syödä, niin tuonne pihalle on asia ja heti onkin. - -Tämän kuultuaan pojat heittivät kiuskannan, mutta Taneli kuitenkin itki -hiljaa siitä harmista kun Niilo söi lihat, ja siinä itkua tuhkaessa ja -mulistellessa meni aika, että Niilo ammenti vielä vellinkin suuhunsa ja -pyörähti pois tulen luokse kapertelemaan sitä äsköistä puuhevosensa -teosta. Tanelin mieli meni yhä karvaammaksi kun Niilon mentyä silmäsi -kuppia ja näki sen aivan tyhjäksi, mutta ei tohtinut ääneen itkeä, niin -laskeutui pöydän alle lattialle istumaan ja koitti siellä tuhkaa niin -hiljaa kuin mahdollista. - -Sen huomasi kyllä isä, vaan hän oli itsekkin niin pahamielinen että ei -voinut virkkaa sanaakaan, syödä toposti vaan tuohiropeesta -petäjärieskaa ja sitä velliä pani kyytimieheksi. - -Äitin mieli oli yhä apea, niin apea kuin perheen äitin mieli voi olla -silloin kun viimeinen ateria on syöty eikä toisesta ole minkäänlaista -toivoa. Teki mieli puhumaan jotakin, mutta mieli oli niin paha, että -jos olisi jotakin sanonut, niin se yhäkin olisi murtunut valtavaksi -itkuksi eikä olisi siitä sen selvempää tullut. - -Isä kun oli ollut Kerilässä kolme viikkoa kasakkana tervaksen -hakkuussa, niin luuli kuitenkin, että vaikkapa se tämän viikkoa on -sairastanut jalkojaan, on sille kai sentään vielä annettu palkaksi -jotakin, ja oli halu sitä kysyä, vaan kun näki että itsekin on niin -pahamielinen, niin jätti senkin semmoisekseen, ajatteli että tottapa -hän sanoo, jos hän on tuonut tahi on haettavaa. - -Niilo pani tuleen vereksiä tuohisia halkoja, jotka riemahtivat -iloisesti palaa loihottamaan ja valaisivat koko huoneen, että koko -pirtti näytti olevan valoa täynnä ja kuuraiset pienet neliruutuiset -akkunat pirtin seinässä möllöttivät kuni lumiharkot ja näyttivät ihan -heijastavan puhtailta. Kaikissa esineissä näkyi kuni jauhon tomua. -Lattiallakin näkyi jokaisen askeleet kuni myllyn lattialla. Siitä -äsköisestä tuhkapilvestä oli satanut sen tomun ja se teki -vastenmielisen vaikutuksen sitä vastaan kuin iloinen tuli valaisi -huoneen miellyttävän ja kodikkaan näköiseksi. Tämä vastenmielisyys -väkistenkin paljastui äitin kyyneleisiin silmiin, ja, ennenkun mitään -kerkesi ajatella, niin vaistomainen pakko kiirehti häntä puhdistamaan -asuntoaan; pienellä vasulla, nouti ulkoa vitilunta, pirskutti sitä -kaikkialle, otti havuluutansa, ripsui sillä kaikki pöydät, penkit ja -jakkarat. Ja viimeksi lakasi lattian. Niilostakin tuntui tämä mieleen, -niin pani taas uusia tuohisia halkoja tuleen, jotka tuprahtivat heti -palamaan ja kääriytyivät punertavain liekkien sisään, joista tuprusi -tervamustaa savua, joka pyörteisenä patsaana kiirehti ahnaasti -nielevään savutorveen. Mutta liekkien puhtaasti kumalteleva valo täytti -taas huoneen ja teki niin miellyttävän näköiseksi, että väkistenkin -tunkeutui kodikkaisuuden tunne asujain mieliin lievittämään mieliä -äsköisestä alennuksesta. Äitikin tunsi saattavansa jo puhua, niin meni -isän luokse istumaan ja nureksien virkkoi: - --- Kun olisit edes sinä pysynyt tervennä, niin olisihan tässä ryvetty, -mutta, mikä perinee nyt. Ei ole mille suutaan aukasta muuta kuin noita -vehkajauhoja muutamaksi puuroksi. - --- En suinkaan tiedä, virkkoi isä. Jos kykenisi työhönkin, niin ei -saisi mitään ansaituksi. - --- Eikö Keriläiset maksaneet mitään? - --- Ei mitään. Kyllä niitä nyt saa työmiehiä aivan ruokapalkoilleen. -Venakon Lassikin kävi Kerilään pyrkimässä ruokapalkoilleen tervaksen -hakkuuseen, ja siihenhän se pääsikin kun minä tulin jalattomaksi. - --- Ruokapalkoilleen? No hyvä Isä siunatkoon. Mikä sen Lassinkin perheen -elättää, kun kuusi lasta eikä syömistä enempi kuin taivaan linnuilla -kuulunut jo tässä tuonnoinkaan olleen. - --- Kerjuulla on perhe ollut jo kolme viikkoa, virkkoi isä. - --- Hyvä Isä! Kerjuulla Leena parkakin semmoisen joukon kanssa, -voivotteli äiti. - --- Kerjuulla on Leena ja moni muu Leena siellä on, lisäsi isä. Monia -rekikuormia kerjäläisiä käy päivässä taloissa. Ei hevoset jouda muuta -tekemään kuin niitä kyyitsemään... Ja sinne muitten lisäksi joutunemme -mekin. -- Tätä viimeistä lausetta sanoissa murehtui mieli että ei -saattanut enää puhua, vaan pani kätensä pöydän nenälle, laski otsansa -käsiensä päälle. Kuumat kyyneleet rupesivat juosta rapattamaan -lattialle ja leveät hartiat nutjahtelivat katkeran mielen -vaikutuksesta. - -Äitin kasvoille myöskin vierähti kyyneleet, mutta mieli oli kuitenkin -enemmän Vesakon Leenan perheessä kuin omassaan; miten on tämmöisellä -säällä mahdollista reessä pysyä hengissä puolialastomien sikiöitten ja -vieläpä itsensäkin Leenan, tuon henkilaidan kituliaan näljän katkaseman -raukan. - --- Ei mahtane enää olla hengissä. Mitä tarkoittaa Jumala tänlaisella -ajajia? Kun vielä ilmat tuommoiset? Kaksi kovaa: nälkä ja vilu. No -aikoihin nyt on eletty. Voi, hyvä Jumala armahtakoon, huokasi äiti -sydämmensä pohjasta ja virkkoi: Hyvä on niin, hyvä näin, suo siellä, -vetelä täällä, ei kuivaa kussaan. Jos lähdemme kerjäämään, niin osana -on kuolema; jos pysymme läjässä, niin kuolema on osana, kuolema -viheliäisin... Hukkua veteen olisi silmänräpäys. Taudin hourauksissa ei -tuntisi näljästä, ei vilusta, nukkuisi vaan. - -Siirtyi Vannin luokse, kohotti sen retkottavaa kättä penkille, kätki -sen peiton alle ja toivomielisesti virkkoi:. Sinullahan toki lienee se -osa, että saat siirtyä pois tuonelan tuville. Kunpa joutuisit heti jo -tänä yönä. - -Vanni rupesi katkerasti itkemään, turskutti niin kovasti, että koko -ruumis meni mukaan ja peitot soluivat lattiaan. - -Äiti korjasi peittoja ja kysyi: Etkö sinä tahtoisi lähteä tuonelaan? - --- Äitin kanssa lähtisin, kuului Vannin katkeramielinen vastaus ja -rupesi yhäkin katkerammin itkemään. - --- Minä tulen sitten muutamien päivien perästä, myönsi äiti -herttaisesti ja kopeloi Vannin päätä, miten on kuuma, tuntuuko tauti -kiihtyväksi, että todellakin joutuisi lähtemään jo tänä yönä. Kuuma oli -Vannin pää ja kovasti löi suonet. - -Kun Vanni ei tyyntynyt itkemästä, niin äiti hyvitteli: Elähän itke, -Vanni rakas, kyllä minä lähden Vannin mukaan. Lähdetään yhdessä, minä -otan syliini Vannin. - --- Milloin sitä lähdetään? kuului Vannin tyyntyvämielinen vastaus. - --- Ehkäpä jo huomenna, lohdutteli äiti ja peitteli Vannin jalatkin -hyvästi ja kuurtoili vuoteen, ettei liikkuessaan vierähtäisi lattialle. -Mielestä tuntui hyvälle, kun Vannin tauti tuntui kiihtyvän, että edes -hän pääsee pois. Sitten selvisi mielessä, että Niilo ja Taneli -kykenevät omin jalkoinsa lähtemään kerjuuseen, isän pankoot -huutolaiseksi, itse kyyristyimpä mihin tahani; tottapahan siitä -löytävät ja jos eivät löydä, niin sama sille... sama sille. - -Laittoi vuoteet kuten ennenkin ja kaikki asettuivat yöteloilleen. -Tulikin takassa varveni varvenemistaan ja valo pirtissä himmeni kuin -nukkuvan silmä, että tuokion perästä oli pimeys käärinyt ulkona ja -sisässä. Tähän pimeään tyhjyyteen harreili äitin vesikiehteinen silmä, -ja turvaton mieli reutoi ruumista että unta ei tullut. Vaikka aina -kokosi kokoon ne hyvät puolet, että Vanni kun kuolee, niin pojat -pääsevät omin jalkoinsa kerjuuseen, isän pankoot huutolaiseksi ja minä -kuoliinpa mihin kuolin, niin ei siitä mieli sentään tyyntynyt. -Hengityksestä ja liikunnoista kuuli, ettei isäkään ole vielä nukkunut, -niin tunsi halun puhelemaan enemmän ja kysyi: Miten sinä polonen -palellutit nuo jalkasi tuommoiseksi? - -Isä rykäsi ja alkoi. Ne kengät kun olivat semmoiset rajat ja paikkaset -ja kun olimme tuolla Asikaisen kankaalla tervaksen hakkuussa tässä -tiistaina, niin siellä kankaan laidassa notkelmassa oli lumen alla -vesi, jossa kastui kengät, ja liekkö mennyt sisäänkin, jotta paikalla -kylmettyivät kuin sarvet. Silloin rupesi palelemaan jalkoja. Arvelin -etten lähde kesken päivin pois, vaan kun rupesi yhä kipeämmin -palelemaan, niin läksin haromaan pois. Vaan kun matkaa oli vihainen -neljännes, niin ei sitä ajatta päässyt, siinä tuli työtään. teki, ja -ennenkun olin Kerilässä oli kaikki hiilenä. Sitten niitä kenkärontsia -ei saatu jaloista pois muuten kuin piti panna kuumaan veteen. - --- Kuumaan veteen, no mitä vasten siihen? ihmetteli äiti. - --- Ne kylmettyivät semmoiseksi kallioksi, ettei jalka liikkunut enempi -kuin hammaspuussa, selvitteli isä. Niin Leena toi karjan muurista -ämpärillisen kuumaa vettä, johon hyppäsin seisomaan. Samassa kun suli -kengät, meni lämmin vesi sisään ja yhtäkkiä sulatti kylmettyneet jalat. -Silloin tunsin, että hyvin on käynyt. Varpaat rupesivat palamaan kuin -tulessa... voi sitä yötä... kaikki vaivanen kokee... Aamulla oli jalat -vesirakoilla, ja varpaat turvonneet suuriksi kuin sammakot. - --- Hyvä Isä sentään, huokasi tuskaisesti äiti. - --- Sitten kahden päivän kuluttua puhkesivat rakot ja ovat tulleet -tuommoisiksi, lisäsi isä tyyneesti. - --- Ei tule jalkoja enää niistä, huokasi äiti epätoivoisesti. - --- No ei niissä nykyään olisi hyvin suuri tuska, kun olisi mitä syödä, -niin kyllä ne jotenkin paraneisi, vaikka terveen arvoista niistä ei -mitenkään tule. Varpaat ne kyllä lähtevät pois. - --- Varpaat pois. Voi hyvä Jumala, varpaat pois, huudahti -kauhistuksissaan äiti. - --- Niin. Kyllä ne varpaat ovat mennyttä kalua, mutta palelihan kerran -Lieverin likalta jalat samalla tavalla, että varpaat märkänivät pois, -vaan työnsäpähän teki ja eli päälle päiväinsä. - - - - -II. - - -Äiti kun tunsi, että isällä on vielä toivoa jaloistaan, niin lievisi -mieli ja rupesi ajattelekaan miten sitä lähdettäisiin eteenpäin. -Ajatteli aamulla lähteä Koskelan emännältä tahtomaan suoloja, ja -pyytämään isälle käsitöitä, edes verkon kudelmia, joista voisi jotakin -ansaita, ja kun kuulevat isän onnettomuuden, niin armahtaessaan ehkä -antavat jotakin apua. Eihän nyt Jumala liene heitä kironnut aivan -suulleen kuolemaan, eihän köyhyyteen ole oma syymme, kohtalo on -kietonut. Ei, ei toki Jumala salli meitä niin onnettomiksi, että -nälkään kuolemaan, ajatteli äiti, ja tuntui mielessä selviävän, että -isän onnettomuus on sallittu sen tähden, että ihmisten armeliaisuus -johtuu sen kautta heidän kaikkein hyväkseen. Mitä enemmän sitä -ajatteli, niin mielessä valkesi kuni päivä, että niin se on, että -tapahtuma, joka ihmisen silmään näyttää äärettömän pahalta, sen on -Jumala viisaudessaan määrännyt hyvän juureksi ja kääntää sanomattomaksi -hyväksi. Kiitetty olkoon Jumala, huokasi äiti, ja tunsi tehneensä -syntiä kun illalla oli niin synkkä ja toivoton kohtaloonsa. Mutta -uskoi, että anteeksi antava Jumala antaa sen hänelle anteeksi. Ei -tuntunut nukuttavan, niin nousi ylös, pani puita takalle, sytytti ne -palamaan ja sen tulen valossa rupesi paikkaamaan töppösiään, että kun -päivä alkaisi liketä, niin lähtisi Koskelaan. - -Kaikki nukkuivat. Isäkin nukkui aivan henkihieverinä eikä Vanninkaan -valitusta kuulunut, niin tuntui kuni rauhan enkeli olisi piirittänyt -sen majan. Ja kun äiti sai paikanneeksi tamineensa, niin tunsi -itsessään väsymyksen tapaista raukeutta. Köllistyi vuoteelleen ja -nukkui samassa. Herasi vasta kun päivä valjenneena kohta tunkeutui -pirttiin läpi jäisien akkunoitten. - -Säikähtyen heräsi äiti ja toimittautui niin sukkelaan kuin taisi -lähtemään Koskelaan. Mielessä oli yhä vaan Jumalan ihmeellinen johto, -miten pahat asiat kääntyvät juuri parhaimmaksi hyväksi. Ovathan he -kumpanenkin olleet ikänsä kelpo ihmisiä, palveluksessakin alkuaan -ollessaan nuhteettomasti kaikin puolin käyttäytyivät -- sen tietävät -kaikki ihmiset. Nyt jos on köyhäksi jouduttu tämmöisinä aikoina -lapsijoukon kanssa kinnaroidessamme ja kylmään metsään mökkiä -tehdessämme, ei ole oma syymme; kyllä kait olemme kaikki voimamme -panneet polaan, sen tietävät kaikki ihmiset, ja kun nyt tuommoisen -tapauksen hyvä Isä salli, että tuon ainoan perheen tuen piti tulla -jalattomaksi, niin eivät suinkaan voi olla auttamatta kellä -pikkusenkaan lienee millä auttaa; ja onhan niillä Koskelaisillakin edes -suoloja, joita kuormittaisin tuovat kerralla. Ja suoloja kun -saataisiin, niin voisihan Jumala antaa metsästä edes yhden riekon -päiväksi ja pyhäksi edes jäniksen. Eihän tuo sekään suurta koloa metsän -haltian karjaan tekisi. Niitten ja suolain turvin menisimme talvesta -yli, ja kesään kun pääsisimme niin sitkeä olisi kesänen kuolija. - -Näissä mietteissään laittautua kahmerehti äiti matkatamineihinsa. -Kenkiä ei ollut, niin pani kolmet paikkaset sukat päällekkäin ja -niitten päälle pitkävillaiset turkkitöppöset, katsahti vielä orrelle -isän töppösiin; panisiko vielä ne, ettei kävisi kuten isän jaloille, -mutta paksulle ja lämpymälle se tuntui; oikein mukavalle tuntui -lattialla kävellessä, kun jaloissa tuntui niin vahvalta, tilavalta ja -lämpymältä. Monta kerrosta pani äiti alusvaatteita, joiden päälle pani -isän päällyksettömän mustaksi pinttyneen rajettuneen turkin, ja sitoi -siiman palasella kiinni. No lämpymälle ja muhkealleppa tuo nyt tuntuu. -Ei luulisi olevan pakkasella tekemistä minun kanssani, ajatteli äiti -uunin korvalta, turvakoita ottaissaan ja pujottaissaan kaksia -turvakoita päällekkäin. Ja asetellessaan käsiinsä katsahti vielä -nukkuvata joukkoa, katsahti halkokokoa: No ompa noita halkoja pirtissä, -että saavat tulen takkaan, ajatteli ja alkoi työntyä ulos. Mutta oven -oli kylmänyt kiinni, että kolme kertaa piti polvillaan rysäyttää -ennenkun pääsi irti, ja suuren jyräyksen synnyttikin kun viimein -aukesi, ja kaikki heräsivät siitä jyräyksestä ja hyppäsivät istuilleen. -Vaan kun näkivät olevan äitin ulos menemässä ja näkivät oven täydeltä -tunkeutuvan pirttiin valkeaa pakkasen usvaa, joka mylläköiden alkoi -vieriä perään, niin paiskautuivat pitkäkseen, vetäsivät peitteet -korviinsa ja kätkeytyivät kokonaan peittoihinsa. - -Äiti ulos tultuaan jysäytti oven lujasti kiinni, otti kodan nurkkaa -vasten pystyssä olevat kuurottuneet suksensa, turvakollaan pyyhki -niitten pohjista kuuraa, heitti ne hangelle rinnakkain, astui jalkansa -niitten päälle, vaan varpaallisiin piti kahden käden pakata noita -suuria töppösen kärkiä sopimaan, mutta sopi ne kuitenkin, ja niin lähti -hiihtämään. Suksenpohjat olivat karkeassa jäässä ja kahisivat lumessa, -kuin säilärauta. Ja raskaalta ja tukalalta tuntui niitten vetäminen. -Mutta siitä ei äiti huolinut, vaan vaston vihaista pakkasviima -nilakkata ojenti matkansa Koskelata kohti. Syvään vajosi talvisessa -pakkasvidissä äitin sukset, leveälle ulos suksen jäleltä työnti suuret -töppöset pehmeän lumen ja katkeamaton raito näkyi leveän ladun sivulla -äitin luutaisen sauvakon syviä askelia. - - - - -III. - - -Koskelasta ei heltinyt apua. Ainoastaan kouran täyden sai suoloja. -Mutta Koskelainen oli pyhänä kirkolla käydessään kuullut, että -kuvernööri on määrännyt tässä Pajurannan pitäjässä panna neljä -köyhäinhoitolata toimeen, joihin sijoitetaan kaikki työhön -kykenemättömät köyhät, ja että niistä hoitoloista tulee yksi tähän -Kurkelaan, toinen Ärmäskylän Tervolaan, kolmas Jupakan kylän Kinnulaan, -neljäs Saukkosen kylän Pihtilään. Ja Koskelainen kehotti kaiken mokomin -näitä Metsävainion asukkaita kaikkia menemään sinne Kurkelaan aivan -ensitilassa, ennenkun muita kerkiää tulla niin täyteen ettei sopisi. - -Tämän tiedon saatuaan kiirehti äiti kotiin eikä ikänään hänen mielensä -vielä ennen ollut onnesta niin täysi kuin nyt Koskelasta palatessa. Nyt -näkyi aivan selvään, että Jumala suuressa viisaudessaan oli näin -laittanut. Nyt jos isä olisi terve, niin emme pääsisi siihen hoitolaan -kukaan. Vaan kun nyt isä on työhön kykenemätön vaivanen ja Vanni -sairas, niin ei suinkaan kukaan pääse jos ei nämä, ja luonnollisesti -minä niitten hoitajaksi; ja ei suinkaan nyt poikia Niiloa ja Tanelia, -tuommoisia kunnottomia raukkoja, toki eroteta vanhemmistaan. Suuri -Jumala olkoon kiitetty, huokasi äiti aina väliin näitä ajatellessaan ja -hiihtäessään Koskelasta kotiin kirteätä latuaan, paistaessa tammikuun -uleisen päivän. Päivä oli jo jälellä puolen eikä äiti ollut syönyt -mitään, ankara hiihtäminen suurenti nälän vaatimuksia ja kipeästi -vihloi sydänalassa hiuka. Tämän lievittämiseksi otti niitä Koskelan -emännän antamia suoloja rakeen, imi sitä ja nieli siitä syntynyttä -vettä. Siitä kipein hiuka aina häpesi ja onnellinen hän oli, niin -onnellinen kuin ihminen voi olla, joka suurimman onnettomuutensa on -saanut vaihtaa suurimpaan onneen. Kaikki matkan varrella seisovat -huurteen käärimät puutkin näyttivät katselevan lemmen hymykasvoin ja -ojennellen kuuraisia kankeita käsiään onnen tervehdykseksi kulkijalle. - -Kotiin tultuaan ei äiti mahtanut nostaa suksiaankaan nurkkaa vasten -pystyyn, kuten aina ennen, vaan jätti hangelle pitkäkseen ja rienti -pirttiin näkemään perhettään. - -Kaikki näkivät jo äitin kasvoista, että hyvin on asiat; pojat juoksivat -syliksi äitiin ja yhdestä suusta joutuivat sanomaan: mitä äiti toi, -meillä on nälkä. - --- En tuonut paljon mitään, vastasi äiti ystävällisesti ja katseli -loistavin silmin lapsiinsa, riisuessaan vaatteita päältään ja -pyyhkiessään hikeä otsaltaan. - --- Toittepahan äiti. Meillä on nälkä, lisäsi Taneli nureksien ja piteli -äitiä ikäänkuin ettei pääsisi karkuun. - --- Olkoon nyt nälkä. Huomen illalla meillä ei ole enää nälkä kun meillä -on rukiiset leipävänkäleet käsissä ja rasvainen lihakeitto höyryää -edessä, lisäsi äiti turvallisella painolla, repostellessaan lumisia -töppösiä jaloistaan irti. - -Pojilla jäi suu auki ja silmät pyöristyivät renkaiksi eikä ymmärtäneet -mitä se on se äitin puhe. Mutta isä oli pöydän takana jalkojaan -katselemassa ja niihin kääreitä laittamassa, niin se kavahti katsomaan -terävästi äitiin ja lämpymästi kysyi: Miten niin? - -Äiti kohosi seisalleen töppösiään kuivaan pannakseen ja huokasi: Jumala -on hyvä. Se pitää huolen luoduistaan, kunhan vaan ymmärtäisimme häneen -luottaa hyvänä ja pahana päivänä. Hän on totinen ja hyvä. Eikös ole -ihmeellistä, että vaikka me nyt näytämme olevan onnettomista -onnettomimmat emmekä näytä päivän päähän pääsevän, niin tämä kamala -onnettomuutemme on juuri onnemme perustus. Katsokaas kun nyt kruunun -varoilla kuulutaan perustavan Kurkelaan hoitopaikka kaikille työhön -kykenemättömille köyhille ja vaivaisille. Ja kukas sen vaivaisempi on -kuin sinä, ja Vanni on sairas, jota hoitamaan minä pääsen, niin eikös -ole ihmeellistä? Tämä sattuma ei ole mikään muu kuin Jumalan suuri -ihmeellinen armotyö meitä kurjia kohtaan. - --- Ei tuo liene toki totta, keskeytti isä ja äänestä tuntui toivon ja -epätoivon sekainen värähdys. - --- Kyllä se on totta, toisti äiti. Koskelainen oli ollut pyhänä -kirkolla ja siellä oli niiltä kirkonkylän ylimyksiltä kuullut. -Kuvernööri kuuluu käyneen määräämässä. - --- Kuvernööri! ihastui isä ja kiinnitti katseensa yhä tutkivammaksi -äitiin. - --- Niin juuri kuvernööri kuului, juuri itse kuvernööri kuului käyneen -määräämässä, toisti yhä äiti. Niitä kuului tulevan neljä hoitolata -tähän Pajurannan pitäjääseen, mutta tähän Kurkelaan se Koskelainen -kehotti meitä menemään. - --- Vai kuvernööri itse! myhähti isä. Sinne täytyy päästä ihan huomenna, -lisäsi hän, päätään punaltaen, ja ihastuksen loimo näkyi partaisissa -kasvoissa. - --- Kuinpa pääsisit siksikään noilla jaloillasi, mutta miten käypi sen? -lisäsi äiti epätoivoisesti. - --- No tämän matkan nyt minä menisin, vaikkei olisi jalkateriäkään, -virkkoi ihastuneella mielellä isä, ei tule kuin nappanen peninkuorma, -niin tokihan minä nyt sen päivän pitkään tallustelen, vaikka -polvillani... Vai kuvernööri on semmoista toiminut. - -Sairastava Vannikin virkistyi tästä puheesta, nousi istuilleen ja -pyytävästi virkkoi: Minä lähden äitin kanssa. Ottaahan äiti minun. - --- Ottaahan toki äiti Vannin, virkkoi herttaisesti äiti. En toki -heittäisi Vannia, vaikka mikä, vakuutteli äiti ja korjaili Vannia -vuoteellaan. - --- Otattehan minunkin, kuiskasi Taneli, eikä muistanut enää nälästään -mitään. - --- Otan Tanelinkin, otetaan se toki Tanelikin, toisti äiti. - --- Minäpä hiihdän suksillani ja jätän teidät kaikki, muistutti -varmuudella Niilo keskustelun lopuksi. - -Tänä päivänä ei ollut Metsävainion asukkaista kukaan vielä syönyt. -Niilo ja Taneli olivat repineet vanhan suolakopsan ja ne tuohet -liottaneet vähässä vedessä ja sen suolaveden kanssa koittaneet syödä -petäjäjauhoja, vaan ei sekään ollut käynyt laatuun. - -Äiti lähti käymään Telkkäpuron varrella riekon pyydyksillään, josko -Jumala olisi niin armollinen että antaisi vielä edes yhden riekon -viimmeiseksi atriaksi. Ja sieltäpä toikin äiti aivan sulan riekon. Tämä -oli äitin mielestä taas ilmeinen viittaus Jumalan ihmeellisestä -johdosta, ja koko matkan Telkkäpurolta kotiin tullessaan hän hoki: -kiitetty olkoon suuri Jumala, kiitetty olkoon Jumala, taivaallinen Isä. - -Nyt laitettiin puoli riekkoa kiehumaan iltaskeitoksi, toinen puoli -jätettiin aamuskeitoksi. Uuni oli päässyt lämpiämästä, niin uuniin -laitettiin paistumaan petäjä- ja olkijauhoista suolaveteen tehtyä -taherrusta leivän sijasta käytettäväksi lintuvellin kanssa. Ja vaikka -ei kukaan ollut vielä tänä päivänä syönyt, niin ei kukaan tuntenut -nälkää. Huomeisen onnen toivo täytti kaikkien mielet. Niilo ja -Tanelikaan eivät keiton kiehuissa puhuneet nälästään. Mieli oli -Kurkelassa ja matkassa Kurkelaan ja siellä kohtaavissa lihamaljoissa ja -rukiisissa leipäkämpäleissä, aivan samanlaisissa kämpäleissä kuin mitä -äiti aina Sopalan paksulta emännältä sai kehruupalkoistaan ja toi -kylätulijaisiksi. Niitä ajattelivat lakkaamatta pojat, että makea vesi -lorahteli suuhun. Mutta vaistomaisesti meni käsi aina äitin -suolakuppiin pöydälle, jossa oli äitin Koskelasta tuodut suolat; niitä -aina pojat hipistivät suuhunsa, ja hypähtelivät kimmoissaan. Väliin -aina isältä kyselivät yhtä ja toista Kurkelan suhteista, onko siellä -mäkeä, josta voisi laskea, miten pitkiä ja jyrkkiä ne mäet ovat, onko -puroa, johon voisi myllyn ja pajan tehdä, onko järveä, jossa voisi -uida, onko venettä, jolla saisi meloa ja mäikäröidä kesällä järvellä, -onko se vene yhtä vuotava kuin tuo meidän vene, jota pitää myötäänsä -yhden hengen viskata, ja muuta senlaista. Ja kun kuulivat isältä, että -kaikki on hyvin, niin suut mutuilivat ja silmät loistavina harreilivat -korkeuteen, kunnes taas juohtui mieleen uusia kysymyksiä, joita taas -ryhtyivät isältä kyselemään. - -Äiti lauloi ennen nuorena Niskalassa piikana ollessaan talon heränneen -muorin opettamia Sionin virsiä. Niitä hän lauloi kaikkia melkein -samalla nuotilla kuin Niskalan muorikin. Sattuipa joukkoon virsikirjan -virsiäkin; nekin saivat käydä ulos samalla nuotilla. Niitä hän lauloi -askareita tehdessään kiitokseksi taivaan Jumalalle, ettei suu päässyt -kiinni, ja mieli oli hellä. Ei koskaan ollut elämässään ennen tuntenut -itseään niin rikkaaksi kaikesta hyvästä, kuin nyt, kaikki maljat -näyttivät ylitse vuotavaisilta, savustunut pirttikin kaikkine -tyhjyyksineen ja ristikkojalkaisine heiluvine pöytineen näytti -varakkaalta ja miellyttävältä. Ja muhkealle tuntui mieli, laulellessa -Sionin virttä ja viimmeisiä vehkajauhon tähteitä sekottaissa repaleisen -kattilan laidassa kiehuvaan lintukeittoon. - - * * * * * - -Nyt ruvettiin laittelemaan matkavarusteita, korjailemaan vaatteita, -kelkkojen jukkoja, suksen varpaallisia, sauvoja ynnä muita. Pojat -kantaa mysäsivät kaikki halot pirttiin, joita oli enemmän kuin kymmenen -lämmitystä. - -Äiti kehotti ne panemaan hyvään pinkkaan uunin kupeelle, jotta jos -tuota niinkuin tultaisiin kerran takaisin, niin on siinä valmiit halot, -mistä panna tuleen. Silloin tuota ei tarvinne -- sanoi hän -- -vehkajauhoilla keittoa suurustaa eikä liene leipänä paljas -vehkajauhotaherrus. Erilainen, kokonaan erilainen lienee silloin tässä -elämän alotus kuin nyt on lopetus. Saattaahan Jumala siunata elämämme -hyvinkin runsaalla kädellä, koskapa nyt alkukin on näin lupaava. -Jumalalle olkoon kiitos, ajatteli äiti siinä toimiessaan lähdön -valmistukseksi ja alituisesti veisaillessaan sielua ylentäviä virsiään. - -Pojat kun saivat kaikki halkonsa pirttiin, niin punaa uhkuvin poskin -huudahti Taneli: Siinä ovat nyt kaikki oluet ja maltaat, ja -voittomielisenä kopisteli lunta suurista kengistään keskelle lattiaa. - -Äiti katkasi virtensä, katseli leppoisesti poikiinsa ja muistutti: -Mutta siellä Kurkelassa ei saakaan niin lumikenkineen tulla huoneeseen, -siellä pitääkin opetella luudalla pyyhkimään ulkona kenkänsä. Ei saa -sylkeäkään lattialle. - --- Sylkeäkään, huudahti Niilo. - --- Ei sylkeäkään. Siellä kai on maalatut lattiatkin. - --- Maalatut lattiat?... Onko kirkossa maalatut lattiat? - --- Ei ole kirkossa, vaan Kurkelassa ovat, toisti äiti. - -Pojat tyrmistyneenä katselivat toistensa silmiin ja väliin suuriin -länttäkantaisiin ja puolikaudosta nokaksi vääntyneisiin -kenkäronttosiinsa ja kuiskivat toisilleen: Paremmin kuin kirkossa, -pirtti on Kurkelassa parempi ja komeampi kuin kirkko. Minkäänlainen -tuossa on katto? Ei varmaan se ole näin musta kuin tässä pirtissä. Ei, -punanen kai se on laki vai liekkö sininen kuin taivas, juuri niinkuin -poutainen taivas? - -Äiti oli jo lintuvelliä pannut Vannin kuppiin, vienyt penkille Vannin -luo, nostanut Vannin istumaan ja kehotteli nyt syömään, että -tervehtyisi. Sitten poistui taas paikkaamaan töppöstään. - -Vannin suussa pyöri pala. Sitä yhtä palaansa se purra vätkytti kauvan, -että koko ruumis liikkui puremisen mukaan; mutta kun ei mennyt alas -sittenkään, niin sylki sen pois ja nihkaisten kylmähti maata -ryökköiselle vuoteelleen. - -Tämän näki Niilo, niin kiimasi Vannin luo ja kuiskaili korvaan: -Annathan minulle lihaosastasi pikku hinareen. Annathan... Annathan -kirpun silmän verran... Minä annan sinulle siellä Kurkelassa... Minä -annan sinulle noin paljon, koko tuon etusormen, koko tuon peukalon -suuruisen tökäleen. - -Vanni hytkäytti ruumistaan ja kätisten virkkoi: Elä tule siihen! - -Äiti kuuli Vannin kätinän, niin katsahti Niiloon ja kättään puistattaen -virkkoi: Tule pois Niilo! Sinä et ole taattu koskemasta Vannin -lihaosakipeneeseen. - --- Mutta minä sitten Kurkelassa annan Vannille. - --- Kurkelassa, jatkoi äiti naurahtaen ja vetää kurautteli pitkää -säiettään töppöstään paikatessaan piisitulen luona. - -Niilo ei poistunut, vaan istui Vannin pään pohjissa ja katseli Vannin -vellikupissa pilkottavaa riekon olkaluuta, teki mieli tarttumaan siihen -ja vetämään ylös, että vesi tippui kielestä, mutta ei äitin luvatta -uskaltanut. - -Äiti sai nyt töppösensä paikatuksi, sitoi ne yhteen ja pisti orren -päähän riippumaan, katsahti siihen niitä kirjavia valkeilla, mustilla, -kirjavilla, paksummilla ja hienommilla paikoilla paikatuita töppösiään, -ja hyvät ne olivat, kun olivat ehyet. Sitten hiipi Vannin luo ja -ikäänkuin salaa katsoi Vannin hengitystä ja kuunteli sen rinnan -hiljaista ryyhitystä. - -Kun kuolisit pois, lapsikulta, kuului äitin suusta hiljainen ääni. - -Vannin ruumis hytkähti, kuullessaan äitin niin likellä olevan. -Kielellään kostutti kuivia huuliaan, vääntäytyi istuilleen ja -vointeasti virkkoi: "Terve minä olen", otti lihakipeneen kupistaan ja -rupesi syödä natustelemaan. Mutta silmät vierähtelivät heikosti kiinni -eikä pala mennyt suusta alas, niin Vanni kuiskasi: "Karvasta on", ja -pyyskähti jälelleen vuoteeseensa. - -Äitistä tuntui hyvälle kun näki Vannin niin huonoksi. "Ehkäpä tänä yönä -jo Jumalan aika joutuu", virkkoi hän ja poistui muulle perheelle -iltasta laittamaan. - -Otti uunin hyllyltä kaksi levyä, joilla oli paistettua petäjäsilkkoa, -kantoi no pöydälle, ammenti velliä neljään kuppiin, joista sai kukin -nimikkonsa ja kiertyivät pöytään. Huomenna tapahtuvan Kurkelaan -muuttamisen toivo teki kaikki hyväksi, se petäjä mökerökin tuntui aivan -vehnäseltä, jota ammentivat aina suunsa täyteen, ja harmaan rantaveden -näköistä velliä särpivät palainsa painoksi, puhellessaan kaikista -niistä suhteista, mitä huomenna majan muutossa tullaan tarvitsemaan. -Harmaa kissakin, joka äsken oli saanut riekon suolet ja varpaat, -hyrritteli tyytyväisenä ja vetäytyi Vannin vuoteen liepeelle, johon -käpäläinsä päälle kytistyi, Hiljaa raotteli vinoja silmiään, ja rinta -hyrräsi. - --- Ei kuole vielä Vanni kun kissa menee viereen, kuiskasi äiti, -nähdessään kissan asettuvan Vannin vuoteen vierelle. - --- Kumma, että sekin tietää, mukautti isä. - --- Kyllä se tietää, vakuutti äiti, -- kyllä niillä on elävillä omat -ilmoittajansa. Tiesipähän Suuteri, meidän viimmeinen lehmämme, -hävityksensä. Monta viikkoa itki että myötään, valui kyyneleet -silmistä, eikä sallinut puhuttelemistakaan eikä minkäänlaista -hyvittelemistä, murjotti vaan raskasmielisenä. - --- Tiesipähän se teerikin syksyllä tullessaan tähän pirtin katolle, -että autioksi tämä jääpi, muistutti isä. - --- Kas... Todellakin, en ollut muistaakaan. Eikös ole kumma kun sekin -teeri lentää lehahtaa kuin käsketty pirtin harjalle... Kyllä ne käy -ennustukset vaikka minkä asian edellä kun niistä vaan osaa ottaa -vaarin. - --- Mutta kuoleman tapausten edellä ne kerran metso ja koppelo tulivat -Sirolan pirtin harjalle. Heti kuoli isäntä ja emäntä vähän jälkeen; ei -päässyt vuosi umpeen ennenkun olivat kumpikin maan povessa, vaikka ukko -vainaa päätteli, kun nähtiin ne linnut pirtin harjalla eräänä -usmapäivänä, että ne sumussa ovat eksyneet, jaaritteli isä. - --- Hym... Eksyneet? - --- Niin se ukko tuumaili. Mutta osasivatpahan sitten lähteä sinne päin -missä heidän varsinainen kotonsa oli. Kussa vaan humahtivat lentoon, -niin paikalla oikasivat matkansa Huhtarovaa kohti, vaikka sumu oli kuin -seinä. - --- Kyllä ne toki Jumalan luontokappaleet tietävät tiensä... Mutta -saattaisihan olla meillekin kuolemaksi se teeren ennustus, huomautti -äiti. Saattaahan käydä niin ettemme koskaan enää tule tähän takaisin. - --- Hyvin mahdollista. - --- Mutta mihin joutuu tuo kissa, jos ei tultaisi takaisin, muistutti -Tahvo kun ei muutakaan osannut säistää siihen puheeseen. - -Sen kuuli Vanni että kissasta oli puhe, niin veti viereensä ja kätki -peittojensa sisään. - -Muuta ja toista, yhä puhelivat huomeisesta majanmuutosta, -ennustuksista, tapahtumista ja sattuvista seikoista, kunnes tuli -takalla riittyi aivan valkoisen untuvan peittämäksi ja otavan sarvetkin -olivat suoraan etelää kohti. Silloin kallistuivat yönsä lepoon ja -hyvälle tuntui tieto, että huomenna ollaan Kurkelassa valtion turvissa, -jossa ei elatuksen murhe paina mieliä. Oi kiitos Jumalan, huokasi äiti, -uneen vaipuessaan, muistellessaan huomeniltaista onnea. - -Kissa käykyili liitin jaloissa huomisaamuna, kun takalla kiehuvasta -keitosta haisi vereksen linnunlihan haju. Jaloissa se vaan pyöri, -kohotteli selkäänsä, pitkät virkakarvat poskissa harallaan, -ystävällisesti katsella pauruili äitin käsiin ja harmaan kirjava häntä -mutkitteli ilmassa, Äiti ymmärsi kissan kielen, mutta ei ollut mitään -mitä antaisi niin kääntyi isään ja virkkoi: Sinä saat tappaa tuon -kissan. On jo vanhakin ja saammehan me kissan kun tarvitsemme. - --- Voi, voi minun mirrini. Ettehän isä tapa minun mirriäni, vaikeroi -Vanni, kuultuaan äitin esityksen, nousi vuoteellaan istualleen ja -silmät pyöri hätäisesti. Heikon näköisesti nojasi selkänsä seinään ja -kun isä ei virkkanut mitään, niin rukoilevasti lisäsi: Ettehän isä tapa -mirriä. Ettehän... Ettehän... Minä otan mukaani Kurkelaan ja annan -sille ruokaa. - -Äiti näki Vannin hädän kissansa puolesta, niin liepsahti Vannin luokse, -taputti kuihtuneeseen kasvoon ja hymyillen virkkoi: Ei tapeta, ei -tapeta. Eihän toki Vannin mirriä tapeta. - -Mutta Vanni ei uskonut tätä, luuli äitin narraavan ja pyyteli yhäkin, -että ettehän, isä, tapa mirriä... ettehän. Ei tapeta, ei, kuului isän -vakava ääni, niin Vannin kasvoihin levisi vakava turvallisuus ja rienti -lattialta ottamaan kissaa syliinsä, kantaakseen sen vuoteelleen. Mutta -pää ei pitänyt pystyssä. Vaan kun kuuristui kissaa ottamaan syliinsä, -niin pyörtyä kytjähti lattialle, josta äiti kantoi vuoteelleen, nosti -kissankin siihen Vannille mieliksi. Vanni kääräsi kissan kainaloonsa ja -hyvälle tuntui nyt olo, vaikka korvat kihisi vielä äskeisestä -pyörtymisen huumauksesta ja pirtti näytti silmissä pyörivän kuin -kerinlaudat kerinkannassa. - -Äiti kun näki Vannin niin mleluisesti viihtyvän, siirtyi kohentamaan -tulta takassa, puristi suonikkaaseen käteensä petäjäjauhoja vakasta ja -varisti niitä hiljalleen kiehuvaan pataan, hämmenti siitä kapustalla ja -aina lisäsi jauhoja, kunnes näki sen sakenevan velliksi, kasvot -lientyivät mieluiseen hymyyn ja mieli oli Kurkelassa. - -Taneli seisoi äitin vieressä totisin kasvoin ja ruskeilla suurilla -silmillään turvallisen näköisesti katseli äitin silmiin ja myllyilevään -vellipataan ja taas äitin silmiin ja keittopataan. Näkyi ajattelevan -mitä hän sanoisi jatkoksi äitin puheeseen kun näki äitin olevan niin -harvinaisen virkeällä puhetuulella. Viimein totisesti virkkoi: Sielläpä -Kurkelassa kuuluu olevan mäkiäkin, joista saapi laskea hujautella. - --- On siellä mäkiä. - --- Onko niin isoja, niin korkeita, tämän pirtin harjan korkusia? - --- On siellä korkeampiakin. - --- Onko niin korkeita kuin tuo Sirkkaniemen törmä, jossa pääskyset -pitävät pesiään? - --- On siellä, mäkiä jos kuin monta ja korkeita jos korkeitakin, vaan -kun sieltä ei saa lumineen tulla tupaan, niin ei sinne saa monasti -mennä. - --- Osaan minä puhdistaa kenkäni, virkkoi Taneli reippaasti ja katseli -taas ympäriinsä länttään polkeutuneita kenkiään. - --- Hym... Sinä osaat! - --- Ei suuri sana suuta halkaise, muistutti Niilo, sen se on -näköinenkin. On kengät kuin auskarin jalassa. Tuolla lailla, länttään -polkenut, että varret ovat menemässä jalkain alle ja nokat käyristyneet -polvien tasalle. Niillä kun kävellä vesmeltää lumessa, niin askeleet -ovat kuin kapustalla painellut. - --- Sinä toinen hyvä, muistutti äiti, kattila pataa moittii, vaikka -musta kylki kummallakin. - -Niilo kinnasi äitin eteen, näytteli kantapäitään: Eipähän minun kenkäni -kannat ole niin läntässä. Katsokaapa, onko niin rumat kuin Tanelin. - --- Vanhempihan sinä oletkin, saathan sinä olla jo viisaampikin, -muistutti äiti ja nosti vellipatansa tulelta pois. - -Taneli vilkasi voittoisen silmäyksen Niiloon, kiimasi Vannin luokse ja -kuiskutteli korvaan: Annathan nyt lihaosastasi pikkusen hinareen... -annathan sen... Annathan tuommoisen puolen kynnen verran. Minä vien -kissasi Kurkelaan. - -Vanni kasteli kielellään kuivia huuliaan ja hiljaa kuiskasi: Annan. - -Sen kuultuaan Taneli hymysuin istui puuhevosensa selkään ja iloissaan -kiljahteli: truu, soo! truu, soo! käänny Kurkelaan! tuosta tiehaarasta, -tuosta noin, so Kurkelaan! No... Ei mihinkään muualle kuin Kurkelaan! - -Mutta Taneli näki, että äiti alkoi ammentamaan velliä kuppiin, niin -meni katsomaan minkälaisia lihoja tulisi Vannin kuppiin ja iloisesti -kuiskasi äitin korvaan: Vannipa lupasi antaa minulle lihaosastaan. - --- Ole vaiti, sinä terve kuin jänis; Vanni kipeä raukka tarvitsee itse -osansa. - --- Enhän minä kaikkia tahokkaan, tuommoisen, tuommoisen kynnen -laajuisen sirpaleen. - --- Ei kynnen eikä kannen vertaa. Osallaan mies elää, konna toisen -kohtalolla. - --- Enhän minä ole vielä mies, tämmöinen, noin matala poika kurikka. - --- Sinustapa ei tulekkaan miestä, jos et opettele osaasi tyytymään. - --- Minustapa tulee mies, kun en tahokkaan Vannin lihaosaa, muistutti -Niilo, seisoessaan äitin takana, ja katseli vasta paikatuita valkeita -liinaisia paikkoja mustaksi pinttyneitten piikkohousujensa polvissa. - --- Sinusta ja kaikista niistä, jotka osaansa tyytyvät, tulee mies, -vakuutteli äiti. - -Tanelikin heitti käristyksen pois ja alakuloisena sormi suussaan -katseli äitin ruuan laittamista, ja silmät paloivat Vannin kupin -puoleen kun näki menevän siihen suuremman lihakipeneen kuin omaansa, ja -mieli teki että makea vesi lorahteli suuhun. - -Mutta Halli haukkui ja ulvoi ulkona. Hän ei haukkunut pyrkiäkseen -huoneeseen, muuten vaan omia aikojaan haukkui ja ulvoa jollotteli istua -tököttäessään pirtin perässä nietoksen harjalla valjetessa talvisen -aamun. - --- Taas Halli ulvoo, muistutti äiti. Se on monta viikkoa aina -aikaväliin tuolla lailla ulvonut. Mitähän ennustanee, jokohan kuitenkin -lienee viimmeinen lähtö tästä majasta. - -Pojat hyppäsivät akkunaan, hieroivat sormillaan reikää lasin kuuraiseen -jäähän, josta toisella silmällään tirkistäen näkivät Hallin, miten se -siinä nietoksella istua tökötti pystyssä kuin piirakka ja katseli -järven selälle, jossa hieno pakkasen usva hienoina haituvina leijaili. -Väliin aina pani silmänsä umpeen ja haukkui ihan hartian voimasta että -pitkät takkuiset karvat hetalehtivat hartioilla. Sitten aina nosti -päänsä pystyyn nokka ihan taivasta kohti, silmät umpeen puristettuina -ulvoa jollotti niin kovasti ja kamalalla äänellä, että poikiinkin teki -pahaa sen kuuleminen. Mutta heitti se viimein ulvomisensa ja tuli -pirttiin, jossa pojat saivat hyvitellä ja antaa Hallinkin suuhun osan -palastaan. - - - - -IV. - - -Taivaan kansi lientyi sileään pilveen, ainoastaan taivaan rannalla oli -kaitanen viilu kirkasta vaskelle hohtavaa poutaa, josta nouseva aurinko -paistoi ikäänkuin varjostimen helman alta sinne pilven peittämään -katokseen, jonka perällä nyt Metsävainion kuurainen nietosten kiertämä -mökki kylmötti, kuni talteen jätettynä. - -Lähtöhetki oli nyt tullut. Suureen kelkkaan köyteltiin vitsoilla -kiinni korkea vasu, sen pohjalle pantiin pehkuruusuja, sitten -vaateresuja, joihin käärittiin Vanni, kissa sylissä, istumaan. Vanha -täplikäskirjainen vaippa käärittiin viimmeiseksi katteeksi, jonka -reijästä kuitenkin Vanni saattoi katsella ulos ja hengittää ulkoilmaa. - -Isä oli jo käärinyt kaikki töppösensä jalkoihinsa ja astua vinttaili jo -järvelle laskeutuvaa tietä rantaan päin. Äiti otti kelkan vihtaisen -jukon olkapäälleen ja lähti vetämään isän jälkeen. Halli rannan -töyräällä istui ja kummeksien katseli sitä lähtöä ja haukkua voksahteli -muutamia sanoja, mutta kun näki että kaikki tulivat rantaan, niin -pyörähti etukynteen ja juosta loksutteli siihen mukaan mihin näki -toistenkin tulevan. Taneli ja Niilo jäivät rannan töyräälle kelkkoineen -odottamaan kunnes äiti kerkisi paeta tuota tuonnemmaksi. Sitä istahti -Hallikin katsomaan, mutta pojat pataltivat aika laukat, paiskautuivat -vatsalleen kelkkoihinsa, jotta saivat aika luikosen törmän alle. Siitä -ilostui Hallikin, laukkasi poikain luokse ja ystävällisellä -haukunnallaan ilmoitti mielihyvänsä poikain kelkkakyydille. - -Halki Kaislajärven, tietöntä hankea kulki nyt matka. Äiti jo tavotti -isän. Pojat ne vähän jälempänä astua kaarittivat, jaloissa paikkaset -kenkäkolttoset, päässä pitkävillaset, vanhasta turkista tehdyt reuhkat, -yllä repaleiset takkiremut vitsoilla kiinni vyötettyinä, joitten -siekaleina riippuvain helinäin alta kirjavina vilkkoivat vanhoilla -hameen palasilla ja liinarievuilla paikatut piikkohousuiset polvet. - -Poikia seurasi Halli. Taneli Hallille mieliksi heilutteli pitkiä -nuttunsa hihoja. Niihin tarttui Halli ja muristen retuutti ja vetää -nujuutti sinne tänne tiepuoliin kun näki sen olevan Tanelille mieleen. - -Hallille mieliksi paiskautui Niilokin aina silloin tällöin lumeen -pitkäkseen, soristeli jaloillaan ja käsillään ja väkisi, että Halli -häntä koittaisi auttaa ylös. Sitten taas juosta kupeltivat äitin -perään. - -Oli jo palanen matkaa kuljettu kun äiti kelkkoineen seisattui jäälle, -korjasi Vannia kelkassa, katsoi jälelle jäänyttä Metsävainiota, joka -rannan töyräällä kipotti, ja taivaanrannan poutakaistaleesta paistavan -talviauringon valjussa paisteessa liekehtivät sen repaleiset -sisäpuolelta jäätyneet ikkunaruudut, ikäänkuin muistuttaen ollutta -rauhaa omassa majassa. Tätä katseli äiti, mutta kohotti silmänsä -Vuonisrovan honkaisiin kuljuihin, jotka talon kohdalla tyyninä ja -huurteisina muhjottivat kuni juopuneena kaukaa taivaan rannalta -paistavan talvisen auringon vaisusta valosta. Alenti taas silmänsä -vuoren juurelle jätettyyn ihmisasuntoon, joka lemmen hymy kasvoillaan -salaperäisesti puheli vieläkin olleista päivistä, tarjoten suojaa -matkalaisille. Siirti taas katseensa vuoreen ja hetken perästä taas -siihen turvekattoiseen, huurteen käärimään majaan, eikä tiennyt -itsekkään kun suuret kyyneleet olivat tehneet leveät juovat pitkin -väsyneitä kasvoja. - -Siihen seisattuivat pojatkin, mutta äiti pyyhkäsi nuttunsa hihalla -silmiään ja lujitti nuoraista vyötä repaleisen turkkinsa ympärille. -Päähuivinsa nurkalla pyhki vielä silmiään, sitoi sen huivinsa nurkat -leukansa alle lujaan, otti kelkkansa jukon olkapäälleen ja ojentui -matkalle. - -Äänettömänä painui matkue edelleen. Kelkan jalasten vähäinen suhina ja -askelten pehmyt kahje kuului joukosta. Hallikin oli heittänyt poikain -hihain retuutuksen, pystykorvaisena juosta sipsutteli vaan matkan -vartta siihen suuntaan, mihin näki matkueen kulkevan, välistä aina -paiskautui piehtaroimaan vitiseen lumeen, keturoi siinä, että kun -nousi, niin oli valkea kuin jänis, mutta puistalti taas lumen itsestään -ja hyvämielisenä katsellen kaikkiin matkatovereihin jatkoi hänkin -tietöntä matkaansa. Siten se matkue hiljalleen kulkeutui Kaislajärven -pisimpään lahteen, josta Kervolan heinätie lähti johtamaan läpi metsien -Kurkelaa kohti. Rannan urpaisissa koivuissa kupelehti teeriparvi, jota -Halli rienti jo edeltäkäsin haukkumaan, mutta teeret eivät perustaneet -Hallista, repivät vaan urpia ikäänkuin vihassa, että kuura yhtenä -tulvana penisi alas. Tätä seisattui matkalaiset hetkeksi katsomaan. -Jokaisen mieleen juohtui nyt lintukeiton ihmeellinen maku, että makea -vesi lorahteli suuhun. - -Jospa olisi silmä nuolena, käsi kattilana, niin eipä nälkä kauan -päätämme panisi, muistutti äiti ja vesikiehteeseen hämärtyi silmät, kun -tunsi povessaan nälän hirvittävän voiman, johon yhtyi vapisuttava -väsymys. - -Metsään ojentuvaa tietä lähti nyt matkue siirtymään eteenpäin. Mutta -teeret tämän nähtyään usahtivat lentoon, että tuiskuna pölisi puista -kuura, ja sekalaisena parvena kaartaen lentää häkärtivät lahden -toiselle rannalle. Halli se laukata kuosmitti perässä suu auki ja kieli -pitkällä, mutta teeret jättivät kuulumattomiin. Halli sai palata -alakuloisena takaisin ja yhtä nälkäisenä kuin toisetkin lähteä -matkustamaan Kurkelaan. - -Ilta oli jo hämärtynyt pimeän kuhjaksi, kun saavuttiin Kurkelaan. Mutta -juuri portille saapuessa yhtyi toista tietä tuleva kymmenhenkinen -matkue tulossa hoitolaan ja saapuivat yhtenä joukkona kartanoon, jonka -porstuasta kuului ääniä: - --- No ihme ja kumma, kuusikymmentä henkeä on jo tänäpäivänä tullut ja -yhä tulee portin täydeltä... Hautuumaan veräjä kai on aukastu, ei -suinkaan muualta niin paljoa riitä. Mihin noitten kanssa sopii, saa -panna kuni silahkoita suolaan, muutoin kaatavat aivan alleen. Vielä -niillä on koirat ja kaikki, eiköhän nuo koiratta löytyisi. - -Tämä tyrmistytti äitiä, sillä hän ei ollut koskaan niin inhoittavan -kylmiä sanoja kuullut. Mutta tästä huolimatta täytyi tunkeutua suojiin. -Porstuassa hyypiytyi äiti kuitenkin hetkeksi seisomaan, johon pojatkin -seisahtivat viereen ja käsillään pitelivät äitin turkin helmoista -kiinni. Vasemman käden puoleisesta pirtistä kuului suurta väen -liikettä, korkeaa ja laimeaa, sekä tervettä ja sairaloista puhetta, -lasten itkuja, miesten ja naisten, nuorten ja vanhain kamaloita -kirouksia, nuorten ja vanhain hävyttömiä pilkkapuheita ja turhaperäisiä -siunailemisia ja muuta semmoista. Tämä kaikki sekautui yhdeksi -porinaksi, ja kammoksuen kuunteli tätä äiti. Mutta Vanni rupesi -ruikuttamaan vasussaan: Äiti hoi, missä se on äiti, ottakaa äiti minua -pois. - --- Tässä on äiti, kuului äitin suusta surulliset sanat ja rienti -ottamaan Vannia. - -Hämärä pirtti oli väkeä täynnä kuni muurahaiskeko, mutta ovensuuloukko -oli tyhjä juuri, kuin laitettu. Siihen penkille teki äiti -matkaryysyistään Vannille vuoteen ja asetti sen siihen, johon sai Vanni -kissansakin vierustoverikseen. Siihen lattialle istumaan kyhnähti -pojatkin, ja Hallikin häntä koipien välissä tunkeutui joukkoon. - -Äiti kiirehti toimimaan saadakseen ruokaa itselleen ja perheelleen, -mutta sai jyrkän vastauksen: Ei ennen kuin velli joutuu. Tämän kuultua -äitikin rienti poikain ja Vannin luo pirtin soppeen ja istahti -lattialle hänkin ja mielessä tuntui jäytävä kaiho. - --- Missä se on se Kurkela? kysyi Vanni. - --- Tässä se on. - --- Minkätähden tämä on Kurkela? Onko tässä kurkia? - --- Enhän minä tiedä, kuiskasi äiti. - --- Senkötähden tämä on Kurkela kun on näin paljon ihmisiä? - --- Eikö tuo liene sen tähden, kun on näin paljon nälkäisiä ihmisiä. - --- Eikö tämän Kurkelan äitillä olekkaan niin makeata leipää kuin -Heiskalan äitillä oli kesällä... Eikö äiti... Antaako se Kurkelan äiti -minulle voileivän niinkuin Heiskalan äiti kesällä? Antaako äiti?... -Minulla on nälkä... Kuuletteko äiti... Minulla on nälkä. - -Äiti ei tiennyt mitä vastata Vannin kysymyksiin; jos hän olisi totuuden -sanonut, niin tiesi että Vanni parahtaisi itkemään, ja valehdella oli -sitä vaikeampi. Mutta Niilo mulautti Vanniin ja kylmästi kuiskasi: -Sinulla nälkä eikä muilla. On nälkä että silmiä hämärtää, vaan ei auta -väkiseminen. - --- Söisin pieniä kiviäkin kun saisin eteeni, virkkoi Taneli jatkoksi -Niilon puheeseen. - --- Söisin sorsan sorkkineen, sikiön söisin siipineen, kun saisin -kynsiini, jatkoi Niilo yhä ja käsillään puristeli tyhjää vatsaansa. - -Siihen sekoi ja keskeytyi Vannin kyselemiset, ettei äitin tarvinnut -vastata mitään. - -Tuokion kuluttua kuului ääni: Nyt velliä ottamaan! Jokahisella pitää -olla itsellään astia! - --- Hyvä Jumala sentään, jätimme astiat kotiin, kuului äitin suusta -hätäinen sana ja rienti ulos löytääkseen jotakin, vaikka elukkain -astiaakaan, jonka kävisi kaivolla pesemässä ja ottaisi siihen, mutta -kipeästi voivotellen palasi takaisin, pyysi talon emännältä jotakin -ropposta, mutta turhaan. Emäntä tiuskui: Paljonko on huolta, että -laitatte astiat itsellenne. Opitte kyllä laittamaan astiat kun meillä -olette. - -Äiti oli ihan pökerryksissä, vapisi tuskasta ja rukoillen huusi: emäntä -kulta, antakaa anteeksi, ettemme ymmärtäneet tuoda astioitamme. Olkaa -armollinen, rakas emäntä, ja antakaa astiaa täksi kerraksi. Olemme -kuolemassa, oi rakas emäntä. - --- Kun kidutte niin kadutte, kuului emännän suusta ylpeä sana. - -Emännän pyöreämuotoinen tyttö seisoi keittiön lattialla, ja kun tunsi -tämän astiantahtojan vaimon sen sairaan lapsen äitiksi, mitä hän äsken -oli säälien katsellut pirtin loukossa, niin sanaa puhumatta kiirehti -hän nyt maitohuoneeseen, toi sieltä tyhjän maitohulikan, ammenti sen -velliä täyteen ja kantoi pirttiin Vannin äitille. Toimittipa kokonaisen -suuren jäkäläleivän näille, Vannin äitin perheelle, kääntyi sitten -hyvittelemään Vannia, joka suurilla silmillään ryysyisen peitteensä -alta katsella remautteli tuntemattomaan ympäristöönsä. - --- No entäs sinä, minun tyttöraukkani? Mikä sinun olikaan nimesi, -nousetkos sinä syömään, virkkoi emännän tyttö hymyillen ja veti -resuista peitettä Vannin kasvoilta pois. - --- Vanni sen on nimi, kuului äitin sana, toimitellessa perhettään -syömään. - --- Vanni! huudahti emännän tyttö. Onpa sinulla kaunis nimi. Yhtä kaunis -nimi kuin sinä itsekkin, mutta kuolethan sinä Vanni rukka, kun sinä -katselet niin sairaloisesti. Silmävalkeaisetkin näyttävät keltaiselle. - -Vannin mieli meni pahaksi, näpisti kuivat huulensa lujaan kiinni, alkoi -nyhkyttää ja silmiin ilmautui suuret pyörivät vesikarpaleet. - -Emännän tyttö pyyhkäsi esiliinallaan vesikarpaleet pois Vannin silmistä -ja hyvitteli. - --- Voi sinua, pikku Vanni. Ei Vanni kuole vielä. En minä anna Vannin -kuolla. Enhän toki minä antaisi noin sievän tytön kuolla. Minä otan -Vannin tytökseni ja ajan surman suota myöten, taudin talvitietä myöten -menemään toiseen kylään... Rupeathan sinä Vanni minun tytökseni, kun -minä annan makeata ruokaa... Rupeathan... Mitä sinä söisit? - --- Voileipää semmoista, kuin Heiskalan äiti kesällä antoi, kuului -Vannin heikko vastaus. - --- Minkälaista se Heiskalan äitin voileipä oli? - --- Se oli makeata. - --- Vasta paistetusta rukiisesta leivästä kuin sämpylästä ja vasta -kirnutusta kesävoista kun oli, niin Vanni rukan mielestä oli se niin -makeaa, että ikänsä muistaa -- virkkoi äiti Vannin puolesta. - --- Ei, ei, hyvä Vanni, sitä ole minulla niin makeata voileipää nyt, -eikä kellään ihmisellä ole enää semmoista. Ei Heiskalan äitilläkään. -Jumala ei antanut viime kesänä kellekään yhtään jyvää, niin kaikki -saamme tyytyä vehkaleipään... Mutta söisitkö sinä, jos toisin sinulle -meidän äitin leivästä pienen voileivän. - --- Söisin, kuului Vannin suusta heikko kuiskaus, ja ruumis nytkähti -mieluisen toivon vaikutuksesta. - -Emännän tyttö toi nyt pienen voileivän tuoreesta jäkälä- ja -olkisekaisesta leivästä. - -Vannin mieli hytkähti nyt, kun näki hohtavalla kesävoilla katetun -leipäviipulan häntä kohti ojennetussa kädessä. Ja samalla kuin tunsi -mieluisen liehauksen käyvän läpi ruumiinsa, tunsi povessaan niin -voimakkaan ruokahalun, että silmät menivät hätäisiksi, noustessaan -istualleen, että josko Niilo tai Taneli kerkeäisi saada ennenkun hän -kerkiää ottamaan. Äiti kun oli Vannin auttanut istualleen, niin -kaksinkäsin tarrasi voileipään käsiksi ja heti haukata mäkäsi suun -täydeltä sitä pehmyttä leipää. Ja Vannin ihastuneissa kasvoissa näkyi -nyt mieluinen eloisuuden punastus. - --- Kas sitä. Ompahan se yhtä makeata minunkin antama voileipäni kuin -Heiskalankin äitin... No rupeathan nyt minun tytökseni kun sait niin -makeata ruokaa, hyvitteli Vannia emännän tyttö. - -Vanni ei kuitenkaan virkkanut mitään, syödä muokkasi vaan sitä -voileipää enemmän sen hyvän näön kuin maun vuoksi, mutta pala rupesi -pyörimään suussa, ja suuhun selvisi leivästä suuri tukko karkeita olen -silppuja. Ne sylki hän ulos ja sen miellyttävän näön vuoksi haukkasi -uutta, Äiti olisi antanut velliä palan painoksi, vaan kun ei ollut -lusikkaa, niin paksusta hulikan laidasta ei voinut panna särpämällä. - -Emännän tyttö toi sievän maalilusikan, jolla saisi velliä, ja uudisti -taas: Rupeatkos nyt minun tytökseni, kun saat näin sievän lusikan, -minun oman lusikkani, tämän saat ainaiseksi kun rupeat minun tytökseni. - --- Rupean, kuului palaan takertunut sana Vannin suusta ja ystävällinen -katse lensi Vannin raukeista silmistä. - -Pojat palavin silmin katselivat emännän tyttöä, kun se yhä hyvitteli -Vannia, vaan eivät joutaneet nyt vellin särpämiseltä minkäänlaiseen -tuuman pitoon. Mutta kun velli loppui, niin Taneli viimmeistä -jäkäläleivän palastaan kuiviltaan pureskellessaan siirtyi emännän tytön -luokse ja virkkoi: Antaisitteko minulle samanlaisen voileivän kuin -Vannille, niin minä rupeaisin pojaksenne. - --- En minä huoli pojista, muistutti emännän tyttö. Minä en huoli -kestään kuin tästä sievästä Vannista, jolla on vielä niin sievä -nimikin, ja kun surma tätä riitelee, niin sen tähden minä otan Vannin -tytökseni, että saan ajaa surman pois. - -Mutta samassa remahti ovi auki ja ovelta kuului emännän vihanen ääni: -Onko täällä Hilma? - --- On. - --- Kävele sukkelaan puhdistamaan astioita ja laittamaan pahnoja -työmiehille. - --- No, no. Kyllä, kyllä, kun sana tietään, virkkoi naurahtaen emännän -tyttö. - --- Äiti on niin mörkötuulella nyt kun näin paljon tulee näitä vieraita. -Kun isä hänen luvattaan otti tämän hoitolaitoksen, niin sen tähden se -on nyt niin karkeana, vaan kyllä se siitä lauhtuu, ja sitten se on taas -kuin lammasnahkainen tuppi. - -Sen sanottuaan kumartui Vannin luokse, kysyi taas: No olethan sinä nyt -minun tyttöni... Olethan. - --- Olen, kuului Vanuin suusta, ystävällinen kuiskaus. - --- Pitääpä lähteä, ettei äiti kerkiäisi toista kertaa hakemaan, virkkoi -kiireesti Hilma ja sen sanottuaan sukeltautui ulos. - -Kuivia, pakkulan tapaisia jäkäläleipänsä palasia pureskelivat nyt isä -ja pojat ja nielivät sitä tukkeeksi vielä tuntuvaan nälkäänsä, äitin -viimeisiä hulikan pyihkeitä Vannille syöttäessä. - -Äiti kiirehti nyt ulos ja näki että keittomuuri oli huuhtomatta, niin -kaasi siihen vähäsen vettä, huuhtoi sen ja toi sillä hulikalla -särpimeksi kuivalle leivälle. Pojat sitä yltyivät taas särpämään, mutta -äitistä tuntui tämä tuimalta, että sydän hyppi vastaan ja hiukaminen -sydänalassa tuntui vaan suurenevan, mutta somalle kuitenkin tuntui -mieli kun näki, että pojat ja isä saattavat sitä särpää palainsa -painoksi, ja kun Vanni oli saanut Hilmasta ystävän. Huomisella päivällä -taas on suru itsellään, huokasi äiti, toivossa huomisen päivän -valkenevan paremmalla onnella. - -Mutta kiukkuisena ja vihasta puhisten haki emäntä hulikkansa pois ja -tiuskui: Kenen luvalla tämän olette ottaneet, Koskekaapas vielä, -nähdäksenne! Tämä pani äitin sydämmen vapisemaan. Hän kuuli, ettei -Hilmallakaan ole tilaisuutta heitä puolustamaan. - -Yhä tuli lisää kerjäläisiä, viluisia ja nälkäisiä, jotta yksi volina -kuului joukosta. Äiti näki, että täyttävät pirtin aivan pistäin, niin -kiirehti laittamaan vuodetta. Siihen ovisoppeen lattialle ripusteli -Vannin vasusta pehkut, toi siihen muualta lisää, johon vanha vaippa -pantiin aluseksi ja halkoja päänalaseksi, joitten päälle pehmikkeeksi -pani itsekukin nuttujaan, ja asetuttiin tilalleen. Mutta äitin mieli -oli tuskainen siitä tyhmyydestä, kun ei otettu mukaan ruoka-astioita; -mistä tulee ne huomiseksikaan. Lohdutti hän kuitenkin itseään sillä, -että huomenaamuna ennen ruoka-aikaa kävisi hakemassa kylästä lainaksi -astioita, siksi aikaa kuin hän noutaisi kotoa omat, ja siihen -ajatukseen nukkui tietämättä mitään muitten tunkeilevasta -sovittelemisesta ja riitelemisestä tilan paikkain päältä. - -Aamulla heräsi äiti jo ennen päivää ja aikoi lähteä kylästä hakemaan -astioita, mutta päätä tahtoi viemata. Lähti ulos viilyttelemään, mutta -siellä rupesi enemmän pyörryttämään, sydänalaa pani pahasti, maailma -rupesi silmissä mustenemaan ja pyörimään. Niin lähti rientämään -vuoteelleen, vaan pyörtyi jo ovessa tullessaan pirttiin ja lavahti -kynnykselle maahan. Tointui siitä kuitenkin heti siksi että vetäytyi -vuoteelleen, jossa kahden käden hieroskeli päätään, hieroskeli sitä -oikein voimiensa takaa, kun tunsi sen tekevän sille hyvää ja -selvittävän sitä siitä töhmeryydestä. - -Päivän tultua sai isä kirveen, meni rankakoolle, teki siellä sievät -purtilot ruoka-astioiksi, äitille ja Vannille yhteisen, Niilolle ja -Tanelille yhteisen ja itselleen omituisen. Ja olivat ne valmiit jo kun -aamiaisvelliä huudettiin ottamaan. Suuri oli taas kahakka vellin -ottopaikassa. Kun illallakin oli velli käynyt vähäksi, niin jokahinen -tahtoi rientää ensiksi ettei jäisi ilman. - -Kodassa oli nyt iso muuripata täynnä harmaata vetelää velliä kuin -savivettä, jonka hajuton höyry ja kekäleitten katkera kitku täytti koko -huoneen. Siellä sumun seassa ammentaa loruutti mies sitä velliä -astioihin ja saaneen kiirehti menemään pois toisten tieltä. Kota oli -väkeä tikkanaan ja kartano puolillaan väristen vuoroaan odottavia. -Millä oli kädessä kuppi, millä kiulu, millä ämpäri, millä mikin törppö. - -Niilo ja Taneli olivat vikkelät, tunkeutuivat purtiloineen muitten -raosta vellin antajan luo ja saivat melkein ensiksi, mutta odottivat -kuitenkin äitin ja isän tuloa eikä ruvenneet syömään ennenkun äiti ja -isä kotiutui; jos olisivat jääneet vellittä, kuten illallakin, niin oli -heidän saamat vellit syötävät yhteisesti. - -Tuli sieltä kuitenkin isä ja äitikin, tuoden vellipurtilot hekin. -Silloin poikain silmät remahtivat suuriksi. Niilo löi käsiään yhteen ja -huudahti: Onpa nyt velliä vaikka pirttiä pesisi. - -Pojat saivat jäkäläleipä-vänkäleet, laskeutuivat lattialle polvilleen, -haukkasivat jäkäläleipää suuhunsa ja purtilon laidalta särpäsivät -velliä painoksi. Täynnä pulluili nyt poikain suu ja tiheään kallistui -purtilo vuoroon toisen ja toisen huulelle. Ja syrjäsilmällä aina -vilkasivat äitin ja Vannin purtiloon, jäisikö sinne lisää. - -Isän kasvot olivat jähmeän näköiset, pala näkyi pyörivän suussa eikä -näkynyt pakenevan vaikka velliäkin ryyppi. Heitti palasensa penkille ja -ynseästi virkkoi: Kyllä näiltä eväiltä ei pitkältä laukata, mutta -henkipä tuo lienee surmalle velkaa. - --- Ei tämä vellikään tunnu olevan kuin märkää ja lämmintä, muistutti -äiti, mutta lieneehän tyhjää parempi, koskapa tämä on ihmisten ruuaksi -tehty. - -Isä ei jatkanut puhetta, poistui oven pieleen lattialle istumaan, -keräili taskustaan tupakin murenia tuomivartiseen piippunysäänsä, iski -siihen tulen ja veteli siitä oikeen pullaussavuja. Ja visainen mustaksi -pinttynyt piippu kärisi hohtavan ahjoksen kuumentavasta voimasta. - -Velli oli aivan vesituimaa ja sen tähden oli äitistä taaskin -vastenmielistä syödä, vaan ryyppi se sitä kuitenkin. Mutta kohta rupesi -ellostelemaan sydänalassa. Tunsi ajavan okselle, niin riensi ulos. -Palatessaan poikkesi emännän luokse, pyysi suoloja. Jos ei enempi, niin -yksi rae suuhuni, virkkoi hän rukoilevasti. - --- Ei yhtä eikä kahta. Se annetaan mikä annetaan, mutta kärttämällä ei -anneta mitään, virkkoi emäntä tylysti, näpisti hienot huulensa visuun -ja murnisti pulleat kasvonsa järkähtämättömän näköisiksi. - -Äiti oli mennyt huonoksi, että vapisi joka jäsen ja seinistä pidellen -tuli pirttiin poikain ja Vannin luokse, jotka vielä viimestivät -syöntiään, ja virkkoi: Syötte niin paljon tuimaa velliä, jos käypi -samoin kun minullekin. - -Siitä ei pojat kuitenkaan välittäneet, ryyppivät isänkin kupista kaiken -vellin ja arvelivat vielä autella Vanniakin. Mutta Halli katseli -jokaista silmiin epätoivoisesti ja alkoi vikistä, niin antoivat sen -Vannin tähteen Hallille. - -Vanni sen nähtyään alkoi kätistä. Ei minun kuppiani Hallille, hyi, ei -minun kuppiani Hallille, niin Taneli koppasi oman purtilonsa ja kaatoi -siihen Vannin purtilosta vellin, pyihki ihan sormen kanssa, pani siihen -isän leipäpalasen tähteen ja toimessaan tuumaili: Kyllä meidän -purtilosta saa Halli syödä, Hallilla on puhtaampi suu kuin yhdelläkään -meistä. - --- Ja nuolee astiansakin puhtaaksi, ettei jää pesemistäkään, lisäsi -Niilo tosissaan, kun heillä oli nyt antamista Hallillekin. - -Halli palavin silmin pyörähteli poikain kintereillä ja maisteli suutaan -jo toivon ilosta, kun näki että hänelle ollaan antamisen puuhassa. Ja -kun sai eteensä sen ruoka-astian, niin häntä lurpallaan lakki vellin -syödä, lotasi sen leipäpalan, että velli pärisi suupielistä lattialle. -Mutta Halli nuoli purtilon mikä siitä vaan lähti, nuoleskeli -lattiastakin ne vellin pisarat, mitkä syödessään olivat pärisseet, -katseli vielä, kysyvän näköisesti kaikkien kotilaisten silmiin olisiko -vielä kenelläkään antamista, ja loiski pitkällä kielellään suupieliään -kahta puolta. Mutta kun antamista ei näkynyt, niin siirtyi penkin alle, -kytjähti lattiaan, pani turpansa käpäläinsä päälle, vilkasi muutamia -välinpitämättömiä silmäyksiä huoneelle päin, luksautti vielä tyhjää -suutaan, nielasi tyhjän nielauksen ja ummisti silmänsä. - -Äitin mieli oli apea, niin apea, että kyyneleet tahtoi valua kasvoille. -Ei hän itsekään oikein ymmärtänyt minkä tähden se niin oli. Olihan -hänet maailmassa köyhyyden ja kovan onnen keskellä opetettu tyytymään -ja ottamaan vastaan jokahinen päivä senlaisena kuin se tuli, joten -tyytymisen voima oli hänessä kasvanut suuremmaksi kuin monessa muussa. -Hän aina voi Jumalaan turvaten tyytyä, mutta nyt se lahja tuntui -kokonaan paenneen, ja jos koitti pakottaa itseään tyytymään, niin sitä -rauhattomammaksi meni sydän ja katkerammaksi painui mieli, eikä -auttanut kuin täytyi antaa kyyneleitten juosta. Vannin vuoteeseen hän -painoi päänsä ja tahtoi salata kyyneleensä, mutta Vanni kuiskaili: Elä -itke äiti, en minä kuole... Mitä itkette, äiti... Äiti, elä itke... - -Katseli sitten pyörein silmin pirtin pimentolakeen ja sormellaan -toiseen käteensä painaen luetteli: Minä elän, isä elää, Niilo elää, -Taneli elää, Mirri tässä vieressäni elää ja Halli elää, ja kaikki -elämme, niin ei äitin tarvitse itkeä... Ettehän itke... Kuulettehan -äiti... Ettehän itke. - -Tästä ei kuitenkaan äitin sydän tyyntynyt, ei rauhoittunut mieli. -Korviin kuului kihisevästä väen tungoksesta kirousta, siunausta, -voivotusta ja katkeraa kärsimistäkin; kaikki tämä sekauneena yhteen -tuntui kamalalta tunkiolta, johon ei hetkeksikään olisi lapsiaan -sallinut, mutta ei mitään toivoa ollut siitä päästä pois. Tämäkin -osaltaan lisäsi äitin surua. Mutta tämähän oli kohtalon syy tämäkin ja -tyytyminen oli ainoa auttava ase tässäkin, mutta tyytyä hän ei vaan -voinut, vaikka kuinka ponnisti. Sitä ei hän itsekkään tiennyt miksi ei -voinut tyytyä... - -Hilman illallinen hyvitteleminen Vannia herätti huomiota monessa -äitissä ja nyt ahdistivat ne Hilmaa saadakseen siltä lapsilleen -paremman palan. Hilman äitikin rupesi epäilemään Hilmaa, niin että -päästäkseen äitinsä epäilyksistä erilleen Hilman täytyi pysyä erillään -kaikista hoitolaisista eikä saattanut koko päivänä käydä katsomassa -Vanniakaan, senkin tähden kun ei saanut sille mitään tuoda. - -Mutta päivä kului kuitenkin iltaan ja pimentyi yöksi. - -Vereksiä kerjäläisjoukkoja tuli yhä ja täytti koko huoneen, niin että -nukkumaan asettuessa täytyi sulloutua ihan liha lihaan kiinni ja uunin -päällyksetkin olivat aivan täpösen täynnä. - -Koko pitkänä yönä ei kaikki nukkuneet ollenkaan. - -Vielä aamukukon laulaessakin kuutamon tylyssä hämärässä, siellä täällä -ryökköisellä vuoteellaan istui ryysyinen olento, jonka kurttuista otsaa -valaisi piipun päässä kihisevä ahjos. Tai siellä täällä kirahteli ja -ruikutti sairas lapsi, jonka vaiheella konkoili äiti, korjaillen -lastaan kuin rauhaton haamu tuonen mailla. Niimpä äitikin sairaan -Vannin jaloissa seinää vasten istui ja katseli hämäryyteen, vaikka ei -varsinaisesti mihinkään, ja tuolloin tällöin kuului syvältä lähtevä -raskas huokaus. - -Sattuipa joku haparoimaan ulos saamaan raitista ilmaa keuhkoihinsa, -heitti hän oven raolleen, että nukkujatkin saisivat jonkun puhtaamman -henkäyksen. Mutta oven raosta aivan syöksyen tunkeutui pakkasen usva, -että samassa tuokiossa oli yli pirtin kyynärää paksu savenharmaa lava, -joka peitti alleen jokahisen nukkujan. Ainoastaan istujain karhaiset -päät näkyivät sen hiljalleen leijailevalta pinnalta, kuni lahden -selällä lepäilevät vesilinnut syyskuun hämäräisenä kuhjayönä. - - - - -V. - - -Kukko lauloi jo toisen kerran ja talonväen puolelta alkoi kuulua ovien -luskeita. Ja kiireitä askelia kuului ulos ja sisään. - -Silloin hoitopirtissäkin kirkastui yksi ja toinen silmä. Siellä täällä -kuului lapsukaisten vaikeroivia ääniä: Anna äiti leipää. Antakaa -pikkusen leipää, minulla on nälkä, antakaa äiti leipää; joihin kuului -vastaukset: Ei minulla ole leipää, ei meillä ole leipää. Ei, -lapsikullat, mulla ole leipää. - -Tästä syntyi puhelua, joka tarttui miehestä mieheen ja levisi yli -pirtin, että yhtenä purinana meni koko pirtti, jota ääntä suurenti -monen kymmenen lapsukaisen katkera itku ja äitien syvämieliset -valitukset. - -Äiti kohosi ylös korjatakseen vuodetta kokoon, mutta päätä rupesi -viemään, niin paiskautui Vannin viereen pitkäkseen ja käski poikain -korjata pois omansa ja isänsä vuoteet. - -Siinä Vannin vierellä lepäili äiti. Erityistä kipua ei tuntunut -päässäkään, kihisi se vaan kuni kiehuva vesipata, mutta ylös nousemista -se ei sallinut. Korvatkin olivat alttiit kuulemaan ihmisten puhetta, -joista kertomuksista kuului miten ja miten monta jo siellä ja siellä -pitäjään nurkalla oli kuollut nälkään, mitä ja mitä tuskia se ja se -isä, äiti tai vanhus oli saanut kestää ennenkun henki lähti. Tämän -kuuleminen lisäsi äitin tyytymystä. Tunsi olevansa onnellisempi heitä -kaikkia ja viihtyi kohtaloonsa kuni lapsi kehtoonsa, äitin laulaessa -herttaisinta tuutilauluaan. - -Päivä oli jo valkeimmallaan ja kaakon rantoja kultaili nouseva aurinko, -kun ovelta kajahti ääni: Velli on valmis. - -Mutta äitin sydän nytkähti vastaan eikä tuntunut tekevän mieli ruokaa, -tuntui kuin se vuode, missä kytjötti, tahtoisi pitää omanaan, että -siitä nouseminen tuntui pelottavan. Käski hän nyt poikain hakea velliä -itselleen ja isälleen ja syödä sitten kun leivän jakaja tuopi leipää. - -Pojat olivat asettuneet syömään vellipurtilonsa vaiheelle, mutta -alakuloisina pureskelivat vaan kuivaa jäkäläleipää ja vellin päälle -katselivat vaan syvästi inhoillen. - --- Miksikä ette syö velliä, vaikka illalla olisitte siinä kylpeneetkin, -kuului äitin heikko muistutus. - --- Hevosen luita oli vellissä, kuului poikain suusta nureksiva vastaus. - --- Hevosen luita! huudahti äiti. - --- Ihan noin pitkiä, minun syleni pituisia hevosen sääriluita oli -muurissa ja isäntä sanoi että hevosen ne ovat luita. - --- Narranneet ovat teitä, lohdutteli äiti poikia, vaikka melkein uskoi, -että poikain puhe oli totta. - -Mutta kaikki syömämiehet joutuivat tarinoihin syötävästään hevosen -luuvellistä, joista luista oli onnellisemmat ihmiset jo ennen syöneet -lihat ja luut vaan joutuneet heidän vellinsä höysteeksi. - -Kuu kaikki muut kuitenkin söi sitä velliä, niin Niilokin ryyppäsi -palansa painoksi, mutta Tanelilla rupesi sydäntä ellostelemaan, niin -riensi kiireimmän kautta ulos. - -Hoiperrellen ja vilusta väristen tuli Taneli pirttiin ja paiskautui -äitin ja Vannin vaiheelle loukkoon pitkäkseen ja vilusta lokatti joka -jäsen. Mutta äiti peitteli ryysyillä umpipäähän, niin tuokion kuluttua -asettui tutisemasta riepuläjä ja Tanelin nähtiin nukkuvan. - -Koko päivänä ei äiti syönyt mitään, eipä vielä huomisaamunakaan -haluttanut ruokaa, vaan kaikissa jäsenissään tunsi kiihtyvän taudin -virkeneviä oireita eikä ensinkään kyennyt päätä pystyyn nostamaan, vaan -täytyi jäädä yöt eloilleen vuoteen omaksi. - -Taneli ei tiennyt onko hän kipeä vai sairas, mutta ruokaa ei -haluttanut. Sairastavan äitin vieressä tuntui huvittavalta maata, niin -siinä makasi koko päivän ja tulevan yönkin. Mutta huomisaamuna ennenkun -oli varsinainen nousun aika, rupesi hänen sydänalaansa kopristamaan -pahasti ja tuimaa vettä kohosi ihan suun täydeltä, jota hän pään -alustansa yli sylki minkä kerkesi. Tämän hieman tauvottua hän -hätäisesti halasi äitiä ja kuiski: Äiti rakas, minulla on nälkä. Hiukaa -niin katkerasti... Juuri tuosta sydänalaa vetää kokoon kuin köydellä. -Voi, voi minua, äiti... Voi, voi, äiti kulta, mitä minä tekisin. - --- En, rakas lapsi, tiedä sanoa mitään, sillä sama tuska on minulla -itselläni, mutta koetetaan tyynesti kärsiä, niin Jumala meitä auttaa. - -Ruoka-aikana koetti Taneli syödä, mutta kun tiesi taas olevan -entisenlaista koninluuvelliä, niin pahalta tuntui nähdessä sitä -toistenkin syövän. Koetti kuiviltaan syödä sitä jäkäläleipää, mutta -ensimäinen pala pyöri suussa, että pitkän ajan perästä sylki sen ulos, -ja tunsi halun päästä vuoteelleen. - -Äiti kääri märän raasun päähänsä ja kipeästi voihkaen painautui hänkin -vuoteeseen. Mutta Vanni ja Niilo särpivät velliä, vaan ei kuitenkaan -sillä innolla kuin ensi kerroilla, pala pyöri suussa heilläkin ja Halli -sai enemmän puolen velliä osakseen. - -Olipa joukossa tullut muitakin sairaaksi, niin kaikki sairaat -komennettiin laittamaan tilansa yhteen lautturiin ja asettuivat ne -vieri viereensä äitistä ja Tanelista lähtien. Mutta paikkakunnalla -kulki taas läänin kuvernööri tutkimassa kansan tilaa ja tiedettiin sen -tänä päivänä tulevan tarkastamaan Kurkelan hoitopaikkaa, sen tähden -piti kaikkien sairaitten ja terveitten pestä silmänsä, kammata päänsä -ja huone puhdistettiin niinkuin siinä kiireessä kerittiin. - -Päivä oli puolessa kun kuultiin suurien kellojen ääniä kartanolta ja -voimakasta rekien kohinaa porrasten edestä. Ja niistä herroja pölähti -kartano mustakseen. Akkunasta katsojat kuiskivat hiljaa toisilleen: Tuo -on pappi, tuo kait se on kuvernööri, tuo on nimismies, tuo mikä lienee, -ei sitä tunneta. Se lienee kuvernöörin rekitoveri. Mutta kun näkivät -niitten tulevan huoneisiin, niin laskeutuivat ikkunoista alas. Ne -kuitenkin menivät ensin isännän huoneeseen. - -Mutta joutuisammin kuin kukaan kerkesi arvata astui pirttiin monien -herrojen seuraamana ihmeellinen olento, joka jo paljaalla -ilmestymisellään hämmästytti kaikkia. Tanelikin virkistyi tämän -nähtyään, että kohosi jalkeille ja silmät rävähtämättä katseli sitä -kaikilta puolilta. Katseli sen ihmeellistä vaalean hallavaa partaa, -joka levisi rinnalle kuni mikähän esiliina. Katseli sen pitkiä -verkaisia housunlahkeita, joissa leveä tulipunainen raito -kumpaisellakin sivulla laskeutui yläältä alas. Katseli sen hirveän -suuria päällyskenkiä, jotka loistavan kirkkailla solilla oli nilkkoihin -sidotut. Kuvernööri kyseli kaikesta hoitolan menettelystä ja kaikilta -kuuli, että niukka on ruoka, ja pyysivät toimittamaan parempaa ruokaa, -Tanelikin kun kuuli, että muutkin valittavat puutteitaan, niin hänkin -sai rohkeutta kysymään. Hän likeni lattialla seisovaa kuvernööriä, -katsoa naukasi sen silmiin kainostelemattoman silmäyksen ja nöyrästi -pyysi: Anna, pappi, minulle leipää, minulla on nälkä. - -Kuvernööri ei ollut sitä kuulevinaan, mutta Taneli kierti toiselta -sivulta katselemaan kuvernööriä, katsoi taas silmiin ja uudisti: Anna, -pappi, minulle leipää, En saata syödä hevosen luuvelliä. - --- Syöhän sitä muutkin. Olen minäkin syönyt hevosen lihaa, vastasi -kuvernööri kääntyen Taneliin. - --- Senkö tähen te olette niin suureksi kasvaneet? lisäsi Taneli. - --- Sentähden juuri olen kasvanut tämmöiseksi kun olen ollut -kaikkiruokainen, huomautti kuvernööri totisesti. - --- Minäpä en kuitenkaan saata syödä hevosen luuvelliä, marisi yhä -Taneli. - -Tätä ei kuvernööri ollut kuulevinaan, määritteli vaan miten leipä on -tehtävä. Sormellaan toiseen käteensä naputtaen terotti että -vellinsakunen liemi on taikinan juureksi tehtävä kulijauhoista ja se on -täytettävä olki- ja jäkäläjauhoilla, ja olet ja jäkälät pitää -survotettaman itsillään hoitolaisilla. Ja velli, jos ei kelpaa hevosten -lihalla höystetty, niin se tehtäköön vedest ja jauhoist, johon pitää -sekoitettaman puoleksi jäkäläjauhoja. - -Hoitolaiset kuulivat, ettei päivät parane, niin rupesivat valittamaan, -että täällä toisille annetaan enempi, toisille vähempi, että muutamat -saavat elättää koiransakin rinnallaan. - --- Koiransakin? Mitä, täällä koirilla tehdään? äsähti kuvernööri. - -Äitiä vihlasi kipeästi kun kuuli puheen kiertyvän häneen, mutta tunsi -siitä itsensä rohkenevan ja vaikeroiden lausui: Jumalan tähden, olen -sairas enkä kolmeen päivään ole syönyt mitään ja tulinen nälkä polttaa -povessani enkä täällä tarjotuita ruokia ole voinut syödä, niin tähteeni -olen antanut koiralle; eihän sekään hengellään elä. Elkää minua tästä -syyttäkö, ehkäpä en enää tarvitse ruokianne. Tämän sanottuaan tyrskähti -katkeraan itkuun. - -Tämän kuultuaan masentui kuvernööri ja toisetkin heittivät kantelunsa, -mutta Taneli se vaan käännähteli kuvernöörin kintereillä ja taas -uudisti: Anna, pappi, minulle leipää... Minulle ja äitille. - --- Ei minulla ole leipää, muistutti puoliäkäsesti kuvernööri. - --- Ettekö te syökään muuta kun hevosen lihavelliä, muistutti Taneli ja -pyöritteli sormeaan suussaan. - -Tähän ei kuvernööri virkkanut mitään. Ja kun oli sanonut mitä oli -sanottavaa ja nähnyt, että oli kaikki siistiä ja puhdasta, kuten -ollakin piti, niin kiitti talonisäntää siitä. Määräsi kuitenkin -nimismiehen käymään joka viikko tarkastamassa, että leivät on tehty -siten kuin hän nyt määräsi ja muukin hoito menee sen mukaan kuin hän on -määrännyt. Sen tehtyään hän lausui ystävällisesti: - --- Toivon teitä mielellänne tyytymään tähän Jumalan sallimaan -kohtaloonne. Me teemme hyväksenne mitä voimme. Hyvästi jääkää. -- -Hyvästi, hyvästi! kuului kymmeniä, ääniä ulospakenevan kuvernöörin -jälkeen. - -Toisetkin herrat seurasivat ulos kiirehtivää kuvernööriä isännän -huoneeseen, jossa vielä muutamia virallisia muistutuksia tehtyään -kiirehti matkalle. - -Samoin kuin tullessakin seurasivat nyt kaikki kirkonkylän herrat -kuvernööriä, kellojen räikävä kaiku rämisi hetken kartanon lumisissa -räystäissä, mutta taukosi heti ja hienoa himinätä kuului tien -suunnalta, joka sammui sekin huurteisen metsän syvyyteen. - - - - -VI. - - -Vanhan kirkkoherran silmään, kuvernöörin mukana käydessään Kurkelan -hoitopirtissä, oli erittäin pystynyt entisen palvelijansa Metsävainion -Liisan tuttavat kasvot ja mieleensä painunut erittäinkin ne sanat, kun -hän puollustaakseen itseään toisten kanteista sanoi, että "Jumalan -tähden, olen sairas enkä kolmeen päivään ole syönyt mitään ja tulinen -nälkä polttaa povessani". - -Kotiin tultuaan kirkkoherra ruokapöydässään perheensä vaiheella -istuessaan kertoi tätä näkemäänsä, kertoi näitä Liisan sanojakin, niin -kaikki tyrmistyivät kuullessaan tätä, mutta Fanny neitin kasvot menivät -oikein vaaleiksi kauhistuksesta, löi käsiään yhteen ja huudahti: - --- Kolmeen päivään ei mitään. Jumala armahtakoon Liisa parkaa, meidän -rakasta Liisaa... Kolmeen päivään ei mitään... Minä jätän puolen -ruuastani, tuossa on tämä palanen, en voi syödä ennen kuin näen Liisaa -ja onko hänellä minun pikku kaimani mukana. - --- Mukana on, se sairastaa, mukautti kirkkoherra. - --- Sairastaa, huudahti Fanny, ja hyppäsi pöydästä ylös lähteäkseen -Kurkelaan, mutta kirkkoherra muistutti: - --- Siellä on monta sairasta lasta ja äitiä. Et saa mennä sinne -lohduttamaan yhtä, Liisaa. Jos menet, niin täytyy olla jokahiselle -jotakin antamisia. - -Fannyn kasvot tulivat yhä tuskaisemmiksi ja ihan puoleksi huutaen -virkkoi: - --- Hyvät ystävät. Me emme saa tästä lähtien syödä kuin puoli veroamme -ja toinen puoli säästää heille... Kolmeen päivään ei syönyt mitään. -Hyvä isä siunatkoon! Kolmeen päivään ei mitään... Todellakin tehkäämme -liitto, että syömme vaan puolen veroamme... Eikös niin, isä ja äiti? - -Kirkkoherra ei sitä myöntänyt, mutta käskevästi muistutti: - --- Jos sinulla on aikomus tänä päivänä käydä siellä Kurkelassa, niin -laita ruokia mukaasi niin paljon että voit antaa edes palan kullekin. - -Sen kuultuaan Fanny haki tavarahuoneesta suuren pärekorin, johon -äitinsä kanssa keräsivät käsillä olevista ruokavärkistään leipää, -lihaa, kalaa ja voita, ja kantoivat sen rekeen, jonka eteen oli hevonen -jo valjastettu viemään niitä tavaroita Kurkelaan. Ja ennenkun ilta -joutui hämärtämään, ilmestyi Fannyn hoikkanen pieni olento Kurkelan -hoitopirtin lattialle seisomaan. Tyynesti, mutta iloisesti virkkoi: - --- Hyvää päivää, hyvät ihmiset. - -Tämä ääni sälähti puolinukuksissa olevan Liisan korviin kummalliselta. -Mutta kohotti päätään, terotti silmänsä lattialla seisojaan ja -huudahti: - --- Fannyko täällä? Hyvä Jumala, vieläkö saan nähdä Teitä? - -Fanny kiirehti tervehtimään Liisaa, mutta samassa huudahti: - --- Ja pikku kaimaniko täällä? Voi, voi sinua raukka, missä nyt olet. -Voi sinua, sinä kesäperhonen, voi, voi. Tule nyt minun syliini, -tulethan. - -Vanni alkoi konkoa ylös, mutta Fanny ei malttanut odottaa, vaan tarrasi -siihen syliksi, suuteli Vannia, suuteli moneen kertaan ja tuntiessaan -Vannin luiksi kuihtuneen olennon käsissään, ei voinut puhua mitään. -Muutamia kyyneliä vuodatettuaan Vannin ryysyihin suuteli hän vieläkin -Vannia, mutta laski sen vuoteelleen ja haki ruokakorinsa sinne -hoitopirttiin. - -Tästä huomasi nyt jokainen, mikä on tekeillä, niin kaikki kavahtivat -pystyyn keritäkseen ottamaan ihan ensimäiseksi ja olisivat -ryöstäneetkin, vaan Fannyn kyytimies, joka hänelle toi koria pirttiin, -esti poikaset siitä hommasta. - -Ja Fanny nyrkkiä puistaen muistutti, että jos ette pysy rauhallisina -siksi kunnes voin teille jakaa palan kullekin, niin täytyy jättää -kaikki ilman. - -Tämän kuultua asettuivat kaikki hiljaa, muutamia lasten ääniä kuului -vaan joukosta: - --- Ettehän minua heitä ilman. Ettehän minuakaan heitä ilman. Annattehan -minullekin osani. - -Kaikkien suut olivat nyt liikkeessä, kaikki sairaatkin olivat nyt -pystyssäpäin, jokahisen mieli oli ylennyksissä, mutta Fannystä -erittäinkin tuntui somalta olla nyt antajana tänlaisen puutteen -hetkenä. Se vaikutti niin kummallisesti, ettei pitkään aikaan voinut -mitään puhella, istui vaan Liisan vuoteen liepeellä Vannin vieressä. - -Kun näki miten makean näköisesti Liisakin imeksi lampaan selkäluun -solmua ja miten kurjannäköiseksi oli kurjuus ja nälkä vienyt entisen -muhkean punaposkisen Liisan, ja kun mielessä soi isänsä kertomat sanat -"kolmeen päivään ei mitään syönyt ja tulinen nälkä polttaa povessani", -niin tunsi mielensä murtuvan ja kuumina karpaleina pyöri vesiherneet -tummanruskeitten silmien nurkista alas. Mutta hyvälle kuitenkin tuntui -saada olla siinä viihdyttämässä kärsiviä, tuttavia. Tuokion kuluttua -kuitenkin tyhjeni sydän, lauhtui mieli ja kielikin kuontui puhelemaan -taas. Niin huolimatta huoneen vastenmielisestä ilmasta, istui Fanny -pitkän hetken siinä paikallaan, kertoillen kuulemisiaan miten ympäri -maailman raivoaa nälän hätä ja miten tuhansittain yksissä -kirkkokunnissa kuolee ihmisiä, lohduttaen siten sillä, että tämä on -Jumalan tahto, että olemme tähän aikaan eläneet, mutta kaikesta on -kiitettävä Jumalaa. - -Viimein Fanny muisti, että kotona rupeavat häntä, ikävöimään, niin otti -Vannin syliinsä, suuteli sitä ja lupasi taas ylihuomenna tulla takasin -ja tuoda taas jotakin suuhun panemista. - -Liisakin kietoi luiset käsivartensa Fannyn kaulaan, vuodatteli siinä -kuumia kyyneliä eikä tiennyt mitä sanoisi siitä hyvästä kun sai vielä -tavata häntä. - -Mieliä ylentävä oli tämä hetki kaikille. Kauvan jälkeen Fannyn mentyä, -kuului pakinoimista Kurkelan hoitopirtissä eikä mistään muusta kuin -Fannystä ja siitä miten oppineissakin ihmisissä on toinen kuin härkä ja -toinen kuin enkeli. Miten toinen ihminen voi sulostuttaa toisen -kuolinvuoteenkin ja miten toinen sitä läsnäolollaan vaan synkentää. - -Fanny neitin käyminen hoitolassa ja hoitolaisten kiitokset Fannylle -vaikuttivat Kurkelan emäntään lauhduttavasti. Tunsipa hänkin halua -päästä kiittokilveksi. Joka päivä tuli hän nyt hyvittelemään sairaita, -toimittamaan niille jotakin hyvää, ja lasten käteen toimitti hän aina -niepseämmän palan. - -Siten emäntä tuli lähempään tilaisuuteen tutustua hoitolaisiin, näki -monen paleltuneet jalat, kädet, korvat ja kasvot ja samalla näki heissä -syvän tyytymyksen kohtaloonsa. Hän tunsi nyt pistoksen sielussaan -siitä, että hänkin oli ensi alussa ollut niin ankara hoitolaisille, -että tunsi halun pyytää niiltä anteeksi. Sitä hän ei kuitenkaan tehnyt, -vaan koetti palkita muulla hyvällä. - -Nyt Hilmakin sai käydä aina Vannin luona ja aina silloin tällöin vei -hän sen omaan kamariinsakin, että sai siellä rauhassa toisilta antaa -pienen voileivän, maitotilkan ja vieläpä joskus viiliäkin. Ja -erittäinkin kun näki, että Vanni on pappilan neitin lemmikki, niin -Hilma olisi pitänyt sen aivan omassa kamarissaan. Mutta Vanni ei -eronnut äitistään, niin sai olla enimmät ajat hoitolassa yhdessä -toisten hoitolaisten kanssa. - -Fannyn esimerkkiä seurasi monet muutkin kirkonkylän herrasnaiset. -Fannyn ei tarvinnut enää koskaan yksinään käydä Kurkelassa, vaan aina -sai yhden tai toisen rouvan tai neitin toverikseen, joka hänkin toi -tuomisia hoitolaisille, ja olivat siitä iloiset kun saivat aina jakaa -heille paremman palan, etenkin sairaille ja lapsille. Mutta kaikesta -tästä huolimatta joka päivä lisäytyi sairaita ja aina huomeisen aamun -valjetessa tavattiin yksi ja toinenkin vuoteellaan kuolleena, joka -nähtävästi ilman tuskia oli vaan nukkunut. - -Kun moni tuli tautiin ja terveittenkin ruokahalu oli tympeynyt, että -ruokaa meni ainoastaan kolmas osa siitä mitä ensin niukastikin jakaen -tarvittiin, niin huolimatta kuvernöörin määräyksestä ja tarkastajain -muistutuksista ja marinoista Kurkelan emäntä teki leivät puolta -parempia kuin ensin ja velli keitettiin paljon höystöisempää ja -annettiin sitä aivan imelin määrin, ettei suinkaan kenenkään -tarvitseisi luulla, että nälkään olisivat kuolleet, jotka kuolevat. -Kirkonkylän herrasnaisetkin käydessään näkivät tämän viljavuuden ja -tiesivät, että joka ainoassa talonpoikaistalossa syödään huonompaa -ruokaa, jolta täytyy toimittaa työnsäkin, ja elävät sentään. - -Nyt kun oli Kurkelan hoitopaikassa näin viljavaa, niin turha oli -syrjistä apujen tuonti. Ja kuoleminen kun eneni, niin oli se varmaan -Jumalan tahto, jota vastaan oli turha potkia. - -Rovasti kävi nyt kerran viikossa lohduttamassa sairaita ja -muistuttamassa heidän sielunsa tilaa. Mutta terveitä lohdutti hän -melkeen aina kertomalla historioista tai vanhain muisteluksista entisiä -kuolovuosia, kuinka paljon silloin ja silloin on kuollut sen ja sen -vertasesta väestä, ja sen ja sen vertanen osa vaan silloin ja silloin -on väestöstä jäänyt eloon. Ja kertomuksensa lopussa hän aina huokasi -syvään ja painavasti lausui: - --- Nyt olemme, Jumala armahtakoon, eläneet samanlaiseen historian -merkkipäivään, jota vuosisadat eivät nukuta, mutta meille monille -maksaa tämä hengen. Jumala armahtakoon meitä kaikkia. -- Sitten liitti -hän hienosormiset kätensä ristiin, josta tähtenä välkkyi isokantainen -kultasormus, ja luki Isämeidän ja Herransiunauksen, jonka perästä lähti -tyytyväisenä pois. Ja tuntui taas sangen miellyttävältä päästä -ulkoilmaan siitä hoitopirtin vastenmielisestä höyryntapaisesta -katkusta. - - - - -VII. - - -Sairaita lisäytyi joka päivä. Ja ruuan kaipio katosi kaikista -terveistäkin pois. Vaikka väliin aina hiukava nälkä viileksi -sydänalassa, niin ruokaa ei kuitenkaan haluttanut ja yhteinen -painajainen tuntui väsyttävällä painolla vetävän vuoteen omaksi niin -yhtä kuin toistakin. Sairastaminen oli kaikilla helppoa. Ei mitään -tuskaa ruumiissa, mutta pää ei sallinut olla pystyssä ja ainoastaan -sydänalassa silloin tällöin tuntui kipeitä vihlauksia ikäänkuin nälän -hiukamista, vaan sitä ei kukaan uskonut näläksi, koskapa ruokaa -nähdessä sydän hyppi vastaan ja kammoa herätti nähdä toistenkaan -syövän. Mutta muutaman viikon kuluttua näkyi kalman jäkälä kuni -vaipalla peittävän koko sairasrivit. Silmätkin kävivät kokonaan öljäkän -harmaiksi eikä valkeisia luullut olevan ollenkaan. - -Tästä eivät sairaat itse tienneet mitään, mutta viimmein rupesi -nenänpää valkeamaan ja kahdessa vuorokaudessa valkesi koko nenä -kylmettyneen perunan näköiseksi. Silloin tunsi sairas sydänalassaan -kipeämpiä hiukamisen tapaisia vihlauksia ja kokoon vetäviä puristuksia -kuin koskaan ennen. Tuokion perästä se taukosi, varveni kuni lääkkeen -saatua ja sairas tunsi nukkuvansa sikeään uneen. Mutta kuoppaan -syventyneet silmät jäivät auki ja tuonen huntu verhosi loksahtaneet -värähtämättömät kasvot. - -Oli lauhkonen lauantaipäivä maaliskuun lopulla. Auringonpaiste sulatti -pirtin päivänpuoleiset akkunat ensi kerran tänä talvena suliksi ja -valaisi pirtin valoisammaksi kuin koskaan ennen, mutta ei ilostuttanut -asujia pirtin. - -Siellä täällä makasi kuolleena vanhus tai lapsi, jopa keski-ikäinenkin; -joku tuolla, toinen täällä taisteli viimme taisteluaan Tuonen kanssa. - -Enemmän kuin kolmekymmentä oli tällä viikolla kannettu kuolleena ulos. - -Taneli ja Niilo oli viety jo päiviä ennen, mutta tänäpäivänä kannettiin -isä... - -Äitin syvät silmäkuopat täyttyivät kyynelistä ja syvästi hyrskähteli -rinta. - -Vanni se kiipeili äitin rinnoilla ja pyyteli: - --- Elä itke, äiti... Elä itke, äiti... Ei Vanni ole kuollut. Tässä minä -olen. - -Hienolla sormensa mutkalla koetti äitinsä silmäkuopista vetää -kyyneltulvaa kuivaksi, mutta ei se kuivanut, niin taas uudisti: - --- Elä itke, äiti... Ei Vanni ole kuollut, tässä minä olen... -Kuuletteko, äiti, tässä minä olen... Eikä Niilo eikä Taneli ole -kuolleet. Hilma sanoi, että ne ovat rantatörmässä mäkeä laskemassa... -Ettehän itke, äiti, enää... Ettehän. - -Äiti olisi tahtonut Vannin sulkea syliinsä ja suudella viimmeisen -kerran, mutta ei saanut käsiään liikkeelle. Koko ruumis tuntui olevan -kuni naulattu maahan kiinni, ettei yksikään jäsen päässyt siitä irti, -niin raskaat olivat Tuonen kahleet. Mutta mustuneet huulet liikkuivat -kunnes ylöspäin kääntyneitten silmäin loiste kirkastui läpikuultavaksi -ja kasvoissa näkyi ihastuksen valo, mutta sammui heti kun rinta -viimmeisen kerran korahti ja väsynyt leuka hervahti alas. - -Vanni taputteli äitin kasvoja yhäkin ja pyyteli: Ettehän itke enää, -äiti... ettehän... Nukutteko nyt päivällä, äiti... nukutteko... Minulla -on ikävä, kun nukutte... Ettehän nuku kauvan... Minulla on ikävä. - -Mutta ruumiin kantajat tulivat, vieräyttivät paarilleen äitin ja -lähtivät viemään ulos. Silloin Vanni päästi hätä-äänen, jommoista ei -koskaan ollut tarvinnut päästää. Hän pureutui kynsin hampain äitin -paarilta ulkona retkottavaan käsivarteen ja sydäntä särkevästi parkui: -Elkää viekö äitiä. Elkää viekö äitiä, elkää viekö minun äitiäni. Äiti, -äiti, elkää antako viedä itseänne. Elkää viekö äitiä. - -Talon emäntä kuuli tämän ja kiirehti apuun. Hän riensi Vannin luokse, -otti syliinsä ja hyvitteli, että äiti on kipeä, ne vievät saunaan -kylpemään, että paraneisi. Lähdetään tänne minun kamariini Hilman -luokse odottamaan siksi kunnes äiti tulee kylpemästä. Tule minun -syliini, lapsi kulta. - -Kamarinsa sängyn päälle asetti emäntä Vannin istumaan, teki pehmeästä -leivästä voileivän, antoi sen käteen ja väliin antoi ryypätä maitoa. -Kas sitä kun siinä on hyvä odottaa äitiä, jopa siinä on hyvä odottaa -äitiä, hyvitteli emäntä Vannia. - -Kauvan aikaa viihtyi siinä Vanni, mutta viimmein alkoi vaikeroida: Eikö -äiti ole jo tullut kylpemästä? - --- Ei ole vielä kerinnyt tulla. Se meni kauvas kirkon saunaan -kylpemään, eikä se tule ennenkuin kylpee terveeksi itsensä, vakuutteli -emäntä. - --- Eikö se tule tänä päivänäkään? kyseli yhä Vanni. - --- Ei se tule tänä päivänä eikä vielä huomennakaan, mutta kyllä se -tulee sitten kun terveeksi joutuu, vakuutti emäntä Vannille. - -Syvästi huokasten Vanni tyytyi odottamaan ja suurilla suoniksi -kuihtuneilla silmillään katseli emännän kamarin valkoista uunia, sen -peltin varressa riippuvia punaisen ja mustan kirjavia tupsuja, -keinutuolin kirjavaa tupsuhelmaista mattoa, kaapin päässä kasvavia, -lakeen asti yltäviä, suurilehtisiä fiikuksia, kaapin päällä seinällä -raamien sisässä olevaa harmaatukkaisen mummon suurta ja elävännäköistä -muotokuvaa. - -Kaikki tämä oli Vannista taas niin ihmeellistä. Ja miettiessään -minkähän tähden äiti ei kotiin ollut mitään tuonlaisia laittanut, -viihtyi hän hyvin. Mutta väliin aina jylähti mieleen: kun ei tule se -äiti. Silloin aina rupesi suu vetäytymään soppiseksi ja surkean -näköisesti katselevat silmät kiiltivät vesikiehteisinä. Ja tuokion -perästä väkistenkin murtui katkeran itkun puuskaksi. - -Hilmasta tuntui se hyvälle kun äiti oli tullut Vannin kanssa niin -hyviin väleihin, joka hänelle oli viimme aikoina purissut Vannin -liiasta hyvittelemisestä. - -Nyt Hilma toi koprajaksen muistokorttia, antoi ne Vannille ja -toimessaan kertoi: - --- Äiti lähetti sieltä kirkon saunasta sinulle nämä kirjat ja käski -lukea näitä sillä aikaa kun hän kylpee itsensä terveeksi... Katsopas -tuossa miten sievä kyyhkynen lentää liihottaa, pikkunen kirje nokassa, -jota tuopi tuolle pienelle tytölle... Katsopas miten tuo tyttö kaksin -käsin ihastuneen näköisenä ottaa vastaan tuota kirjettä. - --- Onko senkin tytön äiti kirkon saunassa kylpemässä? muistutti Vanni -tyytyvällä mielellä. - --- On. Sieltä se äiti on laittanut kyyhkysen tuomaan kirjettä omalle -pienelle tytölleen, samanlaiselle kuin sinäkin olet. Sitten kun kesä -tulee ja kyyhkyset tarkenevat lentää, se sinunkin äitisi laittaa -tuomaan sinulle kirjettä. - -Vannin suu mutuili pyörein silmin katsellessa kirjenokkaista kyyhkystä -ja pitkän tuokion perästä kysyi: - --- Mistä se kyyhkynen osaa tänne? - --- Se äiti sanoo kyyhkyselle, että Vanni on Kurkelassa, niin sitten se -osaa... Ai ihmettä, miten se on lystiä kun me kauniina kesäiltana -sylikkäin istutaan tuolla nurmella, tuolla kauniilla rantanurmella, -tuon suuren kuusen luona katsomassa tuonne järvelle siellä vienossa -illan tuulessa, hiljalleen liikkuvia valkeita purjeveneitä, jotka -lepäilevät siellä kuni meren lokit selällä. Ja silloin juuri, silloin -se kyyhkynen lentää liihottaa luoksemme ja tuo meille kumpasellekin -kirjeen... Ai, ai miten lystiä ottaa siltä näin korea kirje. Sitten se -lentää tuohon kuuseen kuhertelemaan ja katsomaan kun me puhtaissa -käsissämme pitelemme kiiltävänvalkoisia pieniä kirjeitä ja luemme -niitä. Ai, ai kun joutuisi se kesä. - -Vannin sydän hytkähti siitä hyvästä toivosta, että koko ruumis -liikahti. Kasvot tulivat hyvän tuulen näköisiksi, ajatukset jäivät -askartelemaan niissä ihmeellisissä seikoissa, minkämoinen mahtanee -olla se kirkon sauna kun siellä kyyhkysetkin kulkevat, vaikka -Metsävainionkaan saunassa ei näkynyt milloinkaan käyväksi, ja miten -puhdas mahtaneekaan olla äiti sitten sieltä palattuaan, kun se siellä -niin kauvan kylpee... Vissiin sen paitakin on niin puhdas, niin puhdas -kuin mikähän vaan... Niin puhdas kuin tuo pilvi tuolla taivaalla. Niin -puhdas, niin puhdas kuin tuo lumihanki, johon paistaa tuo aurinko... -Niin mahtaa olla, huokasi Vanni pitkän tuokion perästä ja jäi -katselemaan niitä toisia muistokorttia, joissa kussakin oli joku kuva -kaunistamassa lehteä. - - - - -VIII. - - -Kuntahallitus oli päättänyt lopettaa Kurkelan hoitopaikan ja ne lapset -ja vanhat, jotka eivät omin voimissa kykene kerjäämään, "myödä -huutokaupalla" vähimmin vaativalle hoidettavaksi. - -Oli toukokuun lenseä päivä. Nurmet jo vihottavat ja lehti kiirehti -puihin ja järvet liplottelivat herttaisia väreaaltojaan hiljaisen -etelätuulen lepposesta henkäilystä. - -Tänä päivänä oli Kurkelassa köyhäin ja vaivasten huutokauppa. Ja olivat -ne nyt kaikki, mitkä surma oli säästänyt, pesseet kasvonsa, harjanneet -päänsä, ja keräytyneet Kurkelan kartanolle odottamaan sitä kaupan -hetkeä. Mutta jokahisen povessa tuntui värisyttävä pelko siitä -minkälaisten ihmisten pariin sattuu joutumaan. Se, että jo edeltäpäin -oli ilmotettu annettavaksi vähimmän vaativalle, antoi syytä tähän -pelkoon, sillä olihan luonnollista, että sen kannatti ottaa vähimmästä -hoitaakseen, joka aikoi antaa huonoimman hoidon. - -Sitä paitsi näkivät saapuvan huutokauppapaikkaan köyhien huutamista -varten senlaisia henkilöitä, joilla tiettävästi ei ollut ruokaa, -itselleenkään ja muutenkin olivat ilkeitä ihmisiä, niin tuntui tämä -hetki surkean pelottavalta. - -Riutumaisillann olevilla vanhuksillakin tuntui olevan sääli antautua -kurjuuden surmin kuolemaan, kun kerran olivat saaneet henkensä tuoduksi -läpi sen taistelun, missä sadat muut sortuivat heidän silmiensä edessä. -Ja pani tämä ihan vapisemaan, että pitääkö suden suusta päästyään -joutua karhun kitaan. - -Huutokauppaherrat olivat tulleet, ja hetken talossa tuumailtua tuotiin -kartanolle pöytä, kaksi istuinta ja pöydälle paperivihko, kynä, -mustepullo ja vasara. - -Herrat saapuivat nyt paikalle, istuivat istuimilleen, pääherra pöydän -päähän ja kirjuri sivulle. Mutta ennen kun huutokauppa voi alkaa, oli -erotettu lampaat vuohista ja vuohet lampaista, mitkä jaksavat kerjätä -ja mitkä ei. Kun oli kysytty kutka ovat joukossa ne, jotka eivät voi -kerjätä, alkoi kuulua kaikkien suista ääniä: - --- En minä voi kerjätä, en minä voi kerjätä, en minä, en minäkään voi -kerjätä. - --- No, jaksaa kait Auno Parviainen kerjätä, kuului kuntaherran suusta -päättävä sana ja mustat silmät katsoivat käskevän näköisesti Auno -Parviaisen surkean näköisiin kasvoihin. Mutta Aunon kasvot muuttuivat -yhäkin surkeammiksi ja ihan itkusissaan rupesi huutamaan: - --- En minä, en, rakas herra, minä voi kerjätä, minulla on nyt menneet -voimat ihan oteri tänä talvena, se tuotakin sarvenata kolottaa ihan -kuin koiran kulkussa. Tuokin Riikka Kovalainen jaksaa paremmin. - --- Sinä paremmin jaksat kuin minä, minun päällenikö sinulla on matala -aita, kuului Riikan suusta vihainen sana. Ja Riikan puheeseen -sekautuivat kaikki ja huusivat: Ei yksikään meistä jaksa kerjätä. - -Jotka tiesivät jaksavansa kerjätä, tahtoivat kuitenkin päästä -huutolaisiksi. Entä sattuisi pääsemään hyvään paikkaan, niin pysyisi -siinä, mutta jos pahaan, niin lyöttyisi kerjuulle. - -Kyselemällä tästä erottelemisesta ei tullut kalua, niin nyt ketä -Kurkelan isäntä ja emäntä esittivät kerjuuseen, niin ne saivat mennä, -ja mitkä nämä esittivät huutolaisiksi, ne tulivat "myötäviksi" ja -kirjoitettiin nimet listaan, jossa oli kolme sareketta, yksi, johon -tuli huutolaisen nimi, toinen, johon tuli huutajan nimi, ja kolmas, -johon tuli sen huudettavan hinta. - -Mutta pöydän toisessa päässä vastapäätä pääherraa seisoi Kurkelan -vanttera emäntä, puhtaaseen kesäpukuun puettu, puhdaskasvoinen Vanni -käsivarrellaan. Vanni oli kätensä kiertänyt emännän kaulaan ja suurilla -silmillään arannäköisesti katsella pauruili väkijoukkoon. - -Kun emäntä näki muuten olevan valmista, että ruvetaan vaan huutamaan, -niin emäntä huomautti herroja: tämä ensiksi. - -Vanni ymmärsi siinä olevan jotakin outoa, niin kasvot tulivat -hätäisiksi, puristi kätensä yhä lujemmin emännän kaulaan, sydän löi -kovasti, että tuntui emännän olkapäähän, ja parahtavan itkun seasta -kuului sanat: Ettehän anna kellekään. - --- En anna, en, en lapsikulta anna sinua kellekään, katsotaan vaan -tässä mitä nuo herrat tekevät, ja taputteli kädellään Vannia kasvoihin, -otti hameensa taskusta nenäliinansa ja pyihki kyyneleet pois Vannin -kasvoilta ja hyvitteli: - --- Enhän toki tämmöistä orporaukkaa, jonka äiti yhä viipyy kirkon -saunassa kylpyretkellä, raski heittää mihinkään, sinähän olet minun -tyttöni... olethan. - --- Olen, kuului Vanuin suunta värähtävä kuiskaus, ja nikkosekainen -rauhoittava huokaus puhkesi ulos. - -Pääherra otti pitkävartisen vasaran pitkään käteensä, hujautti sillä -väen puoleen, viittasi samassa Vanniin, mutta toissa päin kääntyneenä, -ettei Vanni ymmärtäisi mitä on tekeillä, mutta samassa muut ymmärtäisi, -että Vannia saa huutaa kuka tahtoo, hän päättävästi virkkoi: - --- Mitä tahdotaan tuon hoidosta? - --- Kuusikymmentä markkaa. -- Viisikymmentä viisi. -- Viisikymmentä -neljä. -- Viisikymmentä kolme. -- Viisikymmentä kaksi. -- Viisikymmentä -yksi. -- Viisikymmentä, -- kuului joukosta ääniä niin kiireesti, että -vasaramies ei kerinnyt mitään, mutta nyt seisattui huuto tähän, niin -vasaramies huusi: - --- Viisikymmentä, viisikymmentä. Eikö alene enää? Viisikymmentä. - --- Siinä on paljon tuommoisessa työtä, ihan huimimmallaan ikävöimään, -niissä on tuommoisissa paljon työtä, kuului miesjoukosta purinata, -mutta vasaramies ei sitä kuunnellut, huuti vaan katkeamatta: - --- Viisikymmentä. Viisikymmentä ensimmäinen ja toinen kerta. -Viisikymmentä. Nosti yhä korkeammalle vasaransa, heilutti sitä ilmassa -kuni tuskassa. - -Kurkelan emäntä ei ollut vielä virkkanut mitään, niin Hilma emännän -takana seisoessaan nyki emäntää ja hätäisesti kuiski: - --- Elkää antako mennä, elkää antako, elkää äiti rakas antako muille. -Minä annan puolen ruokaani tälle. Ettehän anna. - -Emäntä ei siitä Hilman nykimisestä eikä kuiskimisesta ollut -tietävinään, odotti vaan sitä silmänräpäystä milloin se huutaa -ensimmäisen, toisen ja kolmannen kerran, niin silloin sanoisi sanansa. -Mutta nyt oli jo vasaramies heiluttanut kättään ilmassa kyllikseen ja -huutanut kymmeniä kertoja: Viisikymmentä ensimmäinen, toinen. Jo rupesi -nyt laskemaan vasarataan pöytään ja sanomaan: Viisikymmentä -ensimmäinen, toinen ja kolmas kerta. Silloin emännän povi hytkähti ja -kuului sanat neljäkymmentä viisi. - -Vasaramiehen käsi kohosi taas uudestaan, entistä kiivaammin huiteli -pitkävartinen vasara ilmassa ja rupesi taas kuulumaan huuto: -Neljäkymmentä viisi, neljäkymmentä viisi ensimmäinen ja toinen kerta, -neljäkymmentä viisi. Mutta kun väkijoukosta ei heltinyt alentajaa, niin -huuti entistä kovemmin: Neljäkymmentä viisi ensimmäinen ja toinen. Eikö -tule alennusta? Neljäkymmentä viisi ensimmäinen, toinen ja kolmas -kerta. Sen sanottuaan paukautti vasarallaan ontosti kumahtavaan -pöytään, että kartano räjähti vastaan. - -Silloin hypähti emäntä, kaksin käsin puristi Vannin syliinsä ja iloisin -kasvoin lähti juosta hynttyyttämään sisälle, johon Hilma kynttä kantta -seurasi perässä ja kyseli: - --- Ijäkseenkö se saatiin Vanni vai miten? Sanokaa äiti, tuliko se -ijäksi vai miksi aikaa, no sanokaa, äiti. - -Emäntä ei ollut kuulevinaan Hilman kyselemistä, mutta sisälle tultuaan. -laittoi Vannille kauniin voileivän käteen ja hyvissään purisi: - --- Olisin huutanut vaikka kahteenkymmeneen markkaan ja vielä alle -siitäkin, vaan hullut kun niin korkealle heittivät... No onhan se -isännän mielestä parempi kun jäi niin korkealle, saa maksaa veronsa -sillä, ei tarvitse ei penniä kilauttaa, veron maksussa, se -neljäkymmentä viisi markkaa riittää yllin kyllin. - -Hilmakin katseli kassoistaan vielä koreampia muistokorttia antaakseen -Vannille siitä ilosta kun jäi kotiin. Nyt tiesi Hilma saavansa ihan -huomenna pappilan Fanny neitin vieraakseen, jonka kanssa saadaan oikein -päättää Vannin kasvatuksesta ja kertoa miten Vanni on meihin ja me -Vanniin mielistyneet. - -Rupesi nyt Hilma kiireimmän kautta punakirjaisesta karttuunista -ompelemaan Vannille uutta kesämekkoa, jonka piti joutua huomiseksi -valmiiksi, jos tuota sattuisi niinkuin pappilan Fanny tulemaan huomenna -vieraaksi. - -Kauvan aikaa nähtiin Kurkelan kartanolla väkiryhmän keskessä -vasaramiehen käden pitkine vasaroineen ilmassa heiluvan ja myötään -kuului ääni: ensimmäinen, toinen, ensimmäinen, toinen, ensimmäinen, -toinen ja kolmas kerta. Mutta tästä eivät nyt Kurkelan asukkaat -perustaneet, kun Vanni oli jäänyt heille, jonka hoitopalkalla saadaan -kuntavero maksetuksi. - -Viimmein loppui kartanolla se toimitus ja kuni ainakin työstään -väsyneinä ja työnsä tehneen näköisinä astuivat nyt huutokauppaherrat -sisälle. Mutta Vanni hilmerehti siellä iloisena ja puhtaana taas uusien -Hilman antamien muistokorttien kanssa. Niin kunnan esimiehen silmät -kiintyivät Vanniin ja ennen kaikkea virkkoi hymyillen: - --- Tämäkö se on se huutolaistyttö... Etpä sinä ole sen näköinen. -Tuleppa nyt antamaan kättä, vai pelkäätkö vieläkin kuten äsken. Tulehan -nyt, sinä sievä äitin tyttö, antamaan kättä, sinusta näkyy tulevan -kaunis ihminen... Olethan sinä äitin tyttö, vai mitä? - -Vanni ei kestynyt kuntaherran kielittelyihin, pysyi vaan kainona ja -hyypiytyi sängyn päähän seisomaan, puristi kädessään muistokorttivihkoa -ja lapsen viattomilla suurilla silmillään hieman arasti katsella -remautteli herroihin ja väliin aina ompelukoneen ääressä istuvaan -Hilmaan, mitä se tähän asiaan sanoo. - --- Arkanapa näkyy Vanni vielä olevan teihin, virkkoi Hihna naurahtaen, -mutta menehän nyt kuitenkin antamaan kättä noin hyvälle vieraalle, joka -sinut antoi meidän tytöksemme. - -Vanni nyt kuuli, että se on hyvä vieras, niin mennä sipsutti -kuntaherran luo ja lyödä lopsautti kättä oikein olkansa takaa. - --- No sinähän olet vasta oikein kiltti, no jopa sinä olet kiltti, kun -niin komeasti annat kättä ja osaat jo antaa oikealla kädelläsikin. -Annappas tuollekin toiselle herralle. Kas niin, no kylläpä sinä olet -kiltti... Mitähän minä antaisin sinulle, että sinä rupeaisit minun -tytökseni. - -Sen homman kuultua kiimasi Vanni Hilman luokse, nojasi itsensä Hilmaan -ja sormeaan suussaan pyöritellen katseli aran näköisesti herroja. - -Hilma seisautti ompelunsa, taputti Vannia poskelle ja hymyillen -vakuutti: - --- Ei minun Vanniani anneta kellekään. Ilman minua ja äitiäni olisi -Vanni tuonelan herran kamarissa... Sairaana, ihan heikkona sairaana oli -jo tänne tullessaan. Mutta pappilan Fanny, minä ja äiti toimitimme -tälle paremman palan aina joka päivä suuhun, niin siitä virkistyi. Ja -kyllä tämä nyt tulee aikaan niin kauvan kun isä ja äiti ja Niilo ja -Taneli tulevat sieltä kirkon saunasta kylpemästä. - --- Kylpyretkelläkö ne ovat veljet ja vanhukset? virkkoi kuntaherra -naurua hymähtäen. - --- Siellähän ne ovat, ne kylpevät siellä ihan terveiksi ja puhtaiksi -itsensä. Ja sitten ne kun tulevat, niin silloin meillä on lysti. - --- Ja kyyhkynen tuopi meille kirjeenkin sieltä kirkon saunasta, lisäsi -Vanni, ja syvä ihastuksen loimu näkyi Vannin pyöreissä kasvoissa. - -Mutta kun emäntä oli toimittanut sekä huutolaiset että kerjäläisiksi -määrätyt syömään viimeistä lähtöatriaansa ja tuli nyt sisälle, niin vei -herrat isännän kamariin, johon kohta tuli isäntäkin ulkoaskareiltaan, -ja istuivat nyt vieraat puhuttelemaan talonväkeä ja talonväki vieraita. - -Kuntaherra otti nyt vakavan muodon, nähtävästi sanoakseen jotakin -asiallisempaa, vaan veteli kuitenkin letkavartisesta piipustaan vielä -muutamia leuhakoita savuja. Mutta katkasi hän nyt tupakoimisen ja -virkkoi: - --- On se tuoni kolmella viimme kuulla niittänyt toukoaan... Tiedättekö -että yli tuhat köyhää on yhteensä näissä neljässä hoitolassa, näillä -kuukausilla kuollut. - --- Vai yli tuhat henkeä... Se on lihan tekoa se, jatkoi isäntä. Se -olikin kauheaa kun monta ja monta, ihan kymmeniä päivässä piti kantaa -kuolleita ulos. - --- Niin oli Jumalan tahto, huokasi kuntaherra. - --- Se todellakin oli nähtävästi Jumalan tahto, lisäsi isäntä. Nähtiinpä -tässä esimerkki. Kun kirkonkylän rouvatkin kulettivat parempaa -ruokaakin ja pitivät niin äidillistä huolta ja ruoka oli ilman sitä -paljon parempi kuin monella talollisella, ja sentään ne vaan kuolivat. - -Emännän kasvot kuohahtivat, punalti tukevaa päätään ja päättävästi -virkkoi: - --- Tuhmuuksista ei koskaan saa syyttää Jumalaa. Olen varma siitä, että -kymmentä sadasta ei ole niissä kuolleissa Jumalan tahdosta kuolleita. - --- Ei liene totta... Olettehan nähneet kuinka suurta huolta on hallitus -pitänyt ja parastamme olemme mekin koettaneet, keskeytti kuntaherra -hieman närkästyneellä painolla. - --- Ihminen ei elä ainoastaan leivästä, huomautti emäntä. Jos ne -hoitopaikat olisi laitettu syksyllä ennen talven tuloa, niin asiat -olisivat toisin. Mutta alituisilla tuiskupakkasilla niitä -puolialastomia raukkoja kyydittiin talosta taloon lakkaamatta päivät ja -yöt. Taloissa kun ei ollut antamista, niin kussa tuotiin rekikuorma, -niin silloin valjastettiin hevonen ja käskettiin rekeen. Tätä tehtiin -kolmatta kuukautta, niin katkasi vilu ja nälkä siihen määrään, että -ruualla ne eivät olleet autettavissa... Sitten vasta kun alkoivat -kuolla tielle, kuten monta lasta jo kuolikin rekeen taipalilla ja moni -vanhus kaatui suksiltaan pakkasen uhriksi, heräsi hallituksen silmät ja -hypättiin muka auttamaan. Vaan se oli aivan sama kuin virottaa -kuollutta... Minä näin miten niistä ei vilu eronnut. Tuolla kuumassa -pirtissä olivat jo vuorokausia olleet, niin yhä vaan vilusta värisivät -eivätkä sietäneet vähintäkään raitista ulkoilmaa. Siitä syntyi tauti ja -se teki työtään... Tiesin kyllä silloin kun nämä hoitopaikat -perustettiin mikä siitä tulee. Enkä ikänäni ole toiselle ihmiselle -ollut niin vihanen kuin olin ukolle silloin kun se oli hoitolan ottanut -meille. - --- Ei suinkaan kukaan teitä syytä niitten kuolemasta, keskeytti -kuntaherra emännän puhetta. - --- Eipä sillä, vaan olimmekos me sitten syypäät sitä surkeutta -näkemään. Aikoi porista vielä kuvernöörinkin kovuudesta niitä raukkoja -kohtaan, kun se määräsi niille ruuaksi vaan jäkäliä ja jäkäliä. Vaan -samassa tulla sipsutti auki olevasta kamarin ovesta Vanni, kasvot hyvän -tuulen näköisinä, käsissään vihkot muistokorttia, ja nojaten emännän -polveen seisattui siihen. Siitä emännän huomio kääntyi Vanniin ja -puhelukin kääntyi toisaalle. Emännän sydän nytkähti mieluisesti, -koppasi Vannin syliinsä ja virkkoi: - --- Sain mielihyvikseni kuitenkin tämän surman suusta koukatuksi... -Sinun pikku nupukkani henkikö lienee ollut niin kallis, että sentähden -piti hoitopaikan johtua meille... Sinunko, sinun, sinä minun pikku -perhoseni. - -Vanni nojasi selkänsä ja päänsä emännän rintaan ja turvallisen -näköisenä katseli vieraita. - -Emännän mieleen johtui monia kymmeniä muitakin kohtalon pakottamina -kesken ikänsä hautaan joutuneita lapsia, muistipa omankin kovuutensa -mitä hän ensi alussa oli kaikille hoitolaisille ja Vanninkin äitille -osottanut ymmärtämättömyytensä tähden hänkin. Niin kirkkaat kyyneleet -kihosivat emännän pitkäripsisien silmien nurkkiin ja harvasteeseen -vierähtelivät alas Vannin valkoiseen tukkaan, jota emäntä ystävyytensä -merkiksi verkalleen silitteli. - -Kuntaherra tunsi, että ei luota talonväen kanssa puhe nyt köyhien -tilasta eikä viimme talven kokemuksista, niin käänsi puheen -vuodentulotoiveihin, miten nyt on syytä toivoa hyvää vuotta, kun -justiin kuukautta aikasemmin tuli kesä kuin viimme kevännä ja laihotkin -ovat kaikkialla kirkkaat. - -Isäntä, joka ei mistään puhunut niin mielellään kuin maanviljelyksestä -ja hevosista, tarttui heti siihen puheeseen, mutta emäntä ei siitä -välittänyt, niin laski Vannin sylistään ja lähti askareilleen toisiin -huoneisiin. Sinne kiirehti Vannikin mukaan ja hyvälle tuntui mieli kun -emäntä ja Hilma olivat niin hyvät. -- Vuoden oli nyt Vanni ollut -Kurkelassa, mutta menneen vuosikappaleen vaan huutolaisena, -Kuntahallitus ei tänä vuotena enää sallinut huutolaiseksi, kun tiesivät -alkavan voida kerjätä, luottivat vielä siihen, että Kurkelaiset pitävät -sen luonaan kaikessa tapauksessa. Tämä suututti Kurkelan isäntää, että -tahtoi ajaa Vannin jo uuden vuoden aikana pois luotaan, varsin -näyttääkseen kuntahallitukselle, ettei heillä pidetä Vannia, kun ei -edes häntä ruotilaiseksi pantu vaan pantiin sekin muualta. - -Emäntä ei kuitenkaan raskinut talvisydämmen aikana päästää Vannia -luotaan, vaan huolimatta isännän purinoista piti sen luonaan kesään -asti. - -Soikon Ulla oli kahdentoista vuoden vanha ja vikkelä tyttö. Hän oli -syntynytkin kerjuutielle ja elänyt äitinsä kanssa kaiken ikänsä -kerjuulla, mutta nyt jäänyt äitistään orvoksi. Kurkelan emäntä piti -paljon Ullasta ja nyt tänä talvena kerjuulla kiertäessään sai Ulla -viipyä monta yötä Kurkelassa tutustumassa Vannin kanssa, että kesän -tullen saisivat lähteä yhdessä, jos ei isäntä muuttaisi päätöstään -Vannin suhteen. - -Kurkelan isäntä ei sittenkään taipunut emännän eikä Hilman houkutuksiin -Vannin pitämisestä kotona, vaan tuli sitäkin ankarammaksi Vannille, kun -kesä alkoi liketä. - --- Lasta on meillä ainoastaan tuo yksi, Hilma, ja hän on jo suuri, -kohta aika ihminen, niin miksi emme hupinamme lapsen sijassa, pitäisi -Vannia, pyyteli emäntä kyynelsilmin isäntää eräänä kevätiltana, kun -silloinkin oli isäntä käskenyt pois. - --- Ei kun ei, ärjäsi isäntä. Sen olen minä sanonut, että Vannin pitää -mennä pois, niin sen pitää mennä. Nyt emäntä tunsi, ettei mikään auta, -niin rupesi toimittamaan Vannille vaatteita, jotka sopivat -kerjäläiselle, ja päätti, että kun Ulla tulee ensi kerran, niin saavat -lähteä yhdessä. Kuitenkin luotti emäntä, että kun jonkun retken käyvät, -niin isäntäkin muuttaa mielensä ja sallii taas edes jonkun ajan olemaan -Vannin kotona. - - - - -IX. - - -Oli toukokuun poutainen päivä. Laaksojen pohjarinteissä näkyi vielä -lunta, mutta päivärinteissä rupesi koivun urpa suurenemaan ja vainiolla -nurmen sängestä pilkotti uusi oras. Ensimmäiset pääskyset liitelivät -ilmassa sinne tänne. Silloin tällöin aina laskeutuivat alas ja -liukkaasti surahtelivat kentällä keloilevan kissan kynsiä hippoen ja -samassa taas liitivät huimaavaan korkeuteen, jossa katkeamatta -surittelivat yksinkertaisia laulujaan. Laskeusipa joku sopuisa pari -viirin selkäänkin, jossa rinnakkain istuen lauloivat laulunsa lukkoon. -Mutta tuokion perästä taas heittäytyivät alas ja liukkailla siivillään -vauhtia lisäten luikasivat kissan käpälöitä, hippoen takasin ylös -siintävään korkeuteen. - -Tätä katseli nyt Vanni Ullan kanssa, istuessaan kivellä Kurkelan portin -takana, kun emäntä oli heidät lähettänyt matkalle. Tähän olivat tytöt -istuneet miettimään minne päin ensiksi lähetään ja kyynel tahtoi Vannin -silmiin kihota, mutta paljon viihdytti ne iloiset pääskyset, kun -heilläkään ei ollut kotia ja olivat iloiset. - -Ulla hyppäsi seisalleen ja iloisesti lausui: Suru ei janota, mutta -rikkaan hyvät eväät. Sen sanottuaan koppoi pienen kerjuumyttynsä -kainaloonsa ja lähti reippaasti käyskelemään metsän syvyyteen urkenevaa -tietä. Metsän rinteestä katsoi jälelleen Vanni, näkisikö siellä -portilla emäntää tai jotakin talon ihmistä, mutta, niitä ei näkynyt: -ainoastaan pääskyspari liiteli mäntyjen latvoilla ikäänkuin saatellen -heitä, niin kääntyi Vanni Ullan jälkeen ja katosi metsään. - -Ulla näki, että Vannin toveruus kerjätessä ei ollut vahingoksi; juuri -Vannin tähden annettiin taloissa hänellekin parempaa ruokaa ja -runsaammasti kuin koskaan ennen, niin päätti nyt matkustaa Koivulahden -kaupunkiin, jossa oli jo ennen kerran äitinsä kanssa käynyt ja nähnyt -kerjäämisen olevan parempaa kuin missään muualla. - -Kaupungin puistoissa istui penkeillä ihmeellisen komeita ja kauniita -ihmisiä, miehiä ja naisia, nuoria ja vanhoja, joita lähestyminen -kainostutti Vannia, että usein hän tahtoi pysyä Ullan suojassa. Mutta -kun Ulla lähestyi heitä rohkeasti, niin seurasi Vannikin, vaikka usein -Ullan hameesta pidellen. Ulla aina pyyti köyhäinapua kahdelle orvolle, -isättömälle ja äidittömälle raukalle, sekä itselleen että Vannille. -Vannin orpouden hän etupäässä aina kertoi ja sen että miten se raukka -oli joutunut hänen turviinsa. Mutta usein kävi niin, että lahjoittajat -antoivat Ullalle viisi penniä ja Vannille kymmenen. - -Mutta kun Ulla ja Vanni tulivat kahden kesken, niin Ulla esitti -Vanuille, että sinä olet pienempi ja minä olen isompi, niin ota sinä -nämä pienemmät rahat ja anna minulle isommat, johon Vanni taipuikin kun -se oli niin luonnollista. - -Kerjuuta jatkettiin päivä ja toinenkin ja aina näkyi niin, että Vanni -nai kymmenen pennin lantin ja Ulla viiden pennin. Nyt Ulla sai jostakin -liinan kaistaleen, josta ompeli itselleen pitkän ja niin kaitasen -säkin, että justiinsa sopi kymmenen pennin lantti tasalleen pohjaan, -mutta sivulle ei mitään. Ja Vannille ompeli niin kaitasen samanlaisen -säkin, johon meni justiin viisipenninen tasalleen pohjaan. Näihin -asetettiin nyt entiset rahat ja lähdettiin toisia pyytämään, jotka nyt -kahdesta luonnollisesta syystä jaettiin siten, että Vannin säkkiin -pantiin viisipenniset ja Ullan säkkiin kymmenpenniset. Leivosten -kauppiaat myöskin antoivat Vannille isomman ja Ullalle pienemmän -leivoksen, mutta Vanuilla ei ollut niille säkkiä, ne pantiin Ullan -säkkiin ja syödessä jaettiin siten, että Vanni sai pienemmän ja Ulla -otti isomman leivoksen. - -Oli helteinen sunnuntai kesäkuussa. Enemmän kuin koskaan ennen oli nyt -kaupunkilaisia tullut viileään lehdikkopuistoon nauttimaan sen -varjoisesta viileydestä ja tapaamaan tuttaviaan ja tulemaan uusille -tuttaville tutuiksi. - -Nyt Ullan ja Vannin kerjuu oli oikein rovellaan ja tuotti tuloja -enemmän kuin koskaan ennen ja saalis lisäsi rohkeutta. Tytöt -hilmerehtivät kuni pulmuset kevään ensimmäisessä pälvessä. - -Rönnbergin Sanna istui yksinään eräällä sohvalla. Hän oli vaivanen ja -ruma, riiden syömä, kyttyräselkäinen raukka, jonka tähden hän nyt tänä -hetkenä, jolloin kaikki etsivät hauskuutta, näkyi saavan olla yksinään. -Mutta hän viihtyi luonnosta, siitä kun näki muittenkin niin hyvin -viihtyvän. Sattuipa Ulla ja Vanni kulkemaan Sannankin kautta, niin Ulla -rohkeasti esitti asiansa Sannallekin. Mutta Sanna ennen kaikkea ryhtyi -kyselemään, mistä ja ketä olette ja mikä on nimenne. Sannan Ullalta -kysellessä, Vanni katseli ihmeissään Sannaa, kun ei ollut ennen sen -näköistä ihmistä nähnyt. Kauvan katseltuaan kysyi Vanni: - --- Minkätähden sinulla ei ole kaulaa, niinkuin muilla ihmisillä? - --- Sen on tauti syönyt jo lapsena, kuului tyyni vastaus. - --- Olempa minäkin sairastanut, mutta ei minulta ole tauti syönyt -kaulaa. - --- Kiitä, hyvä lapsi, Jumalaa siitä. - --- Mutta minkätähden sinulla on suu syrjässä? - --- Tauti senkin on tehnyt. - --- Onko se tauti suunkin syönyt? - --- On syönyt kasvoluun, niin suu on kasvaessa siirtynyt itsestään -siihen missä se nyt on. - --- Eipähän minun kasvoluutani ole syönyt tauti, vaikka sairastin -Kurkelan pirtissä. - --- Lapsi kulta, kun sinä olet vielä viaton... Tule nyt minun syliini. - -Vanni kuultuaan Sannan herttaiset sanat ja nähdessään Sannan ojetut -kädet, tuli hieman kainoksi, mutta siirtyi kuitenkin Sannan lähelle, -josta Sanna otti kamaloista ja nosti syliinsä. - -Vanni nojasi itsensä Sannan rintaa vasten, oli siinä niinkuin tunsi -Sannan tahtovat pitää eikä tuntenut mitään kiirettä mihinkään. Ulla -vilkasi Vanniin kiirehtivän silmäyksen ja kuiskasi: Lähtään pois... -Tuonne tuli paljon vereksiä ihmisiä, lähtään sinne... lähtään. - --- Mene sinä nyt sinne, Vanni jää tänne vähäksi aikaa, muistutti Sanna -Ullalle. - -Ulla lähti yksin, niin Sanna kysyi Vannilta. Antaako Ulla sinulle -puolet rahoista? - --- Antaa... Minulla on pienempi säkki... Tämmöinen säkki ja Ullalla on -isompi säkki, johon sopii isompi raha. - --- Ullako sinulle teki tämän säkin? - --- Ulla... Ulla näki ettei puoliakaan tuota kerjääminen kun ei ole -Vanni mukana, niin tuli liehakoiden Vannin luokse kiireesti ja palavin -silmin virkkoi: Tuonne tuli iso joukko herroja, jotka eivät ole meitä -nähneetkään, lähetään nyt yhdessä sinne... Ne on komeita ja suuria -herroja... Lähtään nyt heti. - -Vanni katseli Sannan silmiin, mitä siihen Sanna sanoisi. Vaan Sanna -keskeyttääkseen sitä Ullan liehakoitsevaa kiirettä kysyi: Näytäppä -minkä verran sinulla on rahaa... - -Ulla punastui, mutta veti kuitenkin kerjuupussistaan esiin pitkän -säkkinsä, jota oli jo puolen kyynärän verran täytetty kymmenen pennin -lantilla. - --- Miksikä sinulla on noin paljon ja Vannilla näin vähä? - --- Minä sain nyt tuolla käydessäni paljon, lipasi Ulla. - --- Mene nyt vielä yksinäsi sinne, minä annan saman verran Vannille mitä -sinä saat sieltä... Mene nyt ennenkun ne herrat menevät pois, kehotti -Sanna Ullaa, mutta Ulla hämmästyi ja jäi pyytelemään Vannia mukaansa. -Mutta Sannan kasvot tulistuivat ja sanoi käskevästi: Mene nyt aivan -heti, sinä petturi. - -Tämän sanan kuultuaan lähti Ulla häpeissään astua lurpottelemaan -ihmisjoukkoihin, mutta kerjäämisestä ei näkynyt tulevan mitään, vaani -vaan salaa mitä Sanna Vannin kanssa meinaa. - -Sanna puristi Vannia lujemmin rintaansa vasten, katseli sen suuria -tumman sinisiä silmiä, joista avonaisesti loisti vielä puhdas lapsen -viattomuus, ja kysyi: Tahtoisitko ruveta minun tytökseni? - --- Tahtoisin, kuiskasi Vanni kainosti. - ---- No lähdetään sitten kotiin, virkkoi Sanna, kohosi seisalleen ja -lähti santaista puistonkäytävää kävelemään kotiin päin, ja somalle -tuntui kun Vanni piteli häntä kädellään hameesta, astuessaan hänen -rinnallaan. Kaupungin laidassa oleva punainen valkoikkunainen korkea -talo oli Sannan ja hänen kahden veljensä yhteinen, jäänyt vanhuksien -kuollessa perinnöksi heille. Tässä oli nyt kaksi huonetta Sannalla, -joissa hän toisessa isommassa huoneessa teki vaatteen silitystyötä ja -toinen pienempi huone oli varsinaisena asuinhuoneena. Mutta se oli -kaikenlaisilla suurilla ja pienillä kasveilla täytetty, että tuskin -sopi yhdelle sivulle sänky, joka oli ladottu vaatteita miestä -korkealle. Sen päässä pieni kumalteleva kaappi, jonka päällä oli iso -kuvastin. Ja sängyn edustalla pyöreä pöytä, jonka ympärillä oli puoli -tusinaa topatuita tuolia. Tähän kamariin Sanna toi nyt Vannin, asetti -viereensä istumaan topatulle vieteripohjaiselle tuolille ja sanoi: Tämä -se on minun ja sinun koti. - -Vannista tuntui kuin olisi eksynyt. Ei pitkään aikaan kyennyt puhumaan -mitään. Mutta kun oli saanut Sannan kanssa syödä, ja saanut uudet -alusvaatteet, niin aukesi hänen kielensä, ja kesti sitten kyselemistä -koko viimmeiseksi iltapuoliskoksi päivää, eikä Sannaakaan haluttanut -enää mihinkään koko iltana. - -Kauvan vielä tilkatteli Vanni nukkumasijallaankin, että Sannaa rupesi -väsyttämään vastaaminen kaikkiin kysymyksiin, pyysi rupeamaan nukkumaan -ja oli panevinaan silmänsä kiinni. - --- Mutta ethän sinä ole vielä siunannutkaan, muistutti terävästi Vanni. - --- Kukas sinun on opettanut siunaamaan? - --- Äiti... se äiti, joka on kirkon haudassa. - --- Miten se käski tehdä? - -Silloin Vanni liitti kätensä ristiin rintansa päälle ja luki Isämeidän -ja Herransiunauksen ja lopuksi lausui: Jeesus rakas, siunatkoon Vannia, -isää, äitiä ja kaikkia hyviä ihmisiä tänä yönä. - --- Minkä tähden se äiti käski sillä tavalla siunata? - --- Sentähden, ettei ruma henki saisi tulla tekemään nukkuessa pahaa... -Mitenkäs se sinun äitisi käski siunata? - -Sanna tuli hämilleen. Oli vaikea sanoa, ettei hänen äitinsä opettanut -mitenkään ja vaikea oli valehdella, sanoi kuitenkin: Kyllä kai se -opetti samalla tavalla. - --- Mutta eikö täällä olekaan rumaa henkeä kun sinä et siunaa? - --- Kyllä se on täälläkin, vaan minun ei tarvitse siunata kun sinä -siunasit. - --- Mutta sinäpä et pannut käsiäsi ristiin silloin kun minä siunasin. - --- No siunaa nyt uudestaan, niin minä panen käteni ristiin, näin juuri. - -Vanni pani kätensä ristiin rintansa päälle, siirti itsensä oikein -likelle Sannaa ja luki Isämeidän ja Herransiunauksen ja lopuksi lausui -herttaisesti: Jeesus rakas, siunatkoon Vannia, Sannaa, Ullaa, isää ja -äitiä ja kaikkia hyviä ihmisiä tänä yönä. - --- Mutta eihän nyt tarvitse enää isää eikä äitiä siunata kun ne ovat -kirkon haudassa. - --- Onhan Kurkelassa äiti ja isä. - --- Siunasiko se Kurkelan äiti milloinkaan? - --- En minä sen kanssa nukkunutkaan yhdellä vuoteella. - --- Onko sinulla muualla äitiä kuin Kurkelassa? - -Vanni ei vastannut siihen kysymykseen, painautui vaan Sannan kylkeen -lujempaan, niin Sanna kysyi: Olenko minä sinun äitisi? - --- Olet, kuului hiljainen kuiskaus Vannin suusta. - --- Sinä lapsi kulta, sanoi Sanna ja sulki syliinsä Vannin, suuteli -häntä ja lisäsi: Sanotko sinä aina minua äitiksesi? - --- Sanon, kuului Vannin suusta sydämmellinen kuiskaus. - -Nyt tekeytyi Sanna uniseksi, oli heittäytyvinään nukkumaan ja muistutti -Vanniakin nukkumaan rupeuksesta. - -Vanni asettuikin tyyneen, mutta kauvan harreili silmät huoneen -esineisiin ja huulet mutuilivat, mutta nukkui viimmein. - -Sannaan vaikutti Vannin oleminen hänen vieressään niin kummalla -tavalla, että ei nukuttanut kaukaan aikaan, vaan Vannin nukuttua nousi -istualleen ja katseli Vannin ihanasti puhtaita kasvoja ja ihmetteli -mielessään sitä metsien rauhaa, mikä kasvattaa lapset ihan enkelin -viattomuudessa näinkin suureksi kuin Vanni on, joka kaupungissa ei ole -mahdollista. Ajatteli sitäkin, kykeneekö hän ensinkään suojelemaan -Vannin puhtautta, kykeneekö hän äitin sijalla ohjaamaan tuon vilkkaan, -herkkäluontoisen lapsen elämän askeleita. Nämä kysymykset panivat -mielen ahdistuksiin, kohottivat kyyneleet silmiin ja tunsi sydämmensä -nöyremmäksi kuin koskaan ennen alistumaan Jumalan armolliseen johtoon. -Ja kun oli rukoillut Jumalaa yksin antamaan viisautensa ja voimansa -Vannin kasvatuksessa, kuin muissakin asioissa, niin sitten vasta palasi -hänen sieluunsa rauha ja sai vaipua uneen. - - - - -X. - - -Huomenaamuna oli Vannilla ensimmäinen työ käydä pesutupaan, jossa -puhdistettiin joka puolelta, jonka jälestä sai hän samanlaisen pukineen -päästä jalkoihin asti kuin saman ikäisellä ja kokoisella Flanderin -Siirillä ja monilla muillakin herrastalojen samanikäisillä -tyttölapsilla oli. - -Nyt kaikki kaupungissa asuvat Sannan tuttavat rouvat ja neidit kävivät -Vannia katsomassa. Ja kun niitä kulki myötäänsä ja puhuivat semmoista -kieltä, jota hän ei ymmärtänyt, sillä nyt hän ei ymmärtänyt Sannankaan -puhetta, niin luuli muuttuneensa kummitukseksi. Ja vaatteetkin -puristivat toisella tavalla kuin entiset ja olivat muutenkin niin -kummalliset, ettei hän osannut niilläkään kengillä kävellä. Päähinekin -tuntui pahalta ja koko oleminen niissä pukineissa oli niin tukalaa, -ettei ollut hyvä istua eikä astua. Vieteripohjaisella toppatuolilla hän -punaverisenä istui, kainoina pyöri suuret silmät. Mutta viimmein alkoi -kasvot muuttua hätäisen näköisiksi ja yhtäkkiä möllähti voittamattomaan -itkuun ja sydämmen pohjasta lausui: Ei tule se äiti. - -Sanna koppasi Vannin syliinsä, suuteli sitä, ja hyvitteli: Minähän sitä -olen Vanni kullan äiti. Vannilla on ollut monta äitiä, mutta tuoni on -vienyt ensimmäisen ja Kurkelaan on jäänyt toinen ja minä olen nyt -tullut äitiksi. Saanhan olla sinun äitisi... Saanhan... sano nyt... Elä -nyt itke niin katkerasti... Vanni kultani, elä nyt itke niin paljon, -ettet jaksa hallita itkuasi... Mikä sinulla on... Tyynny nyt, minun -Vanni kultaseni. Olethan sinä minun tyttöni. - --- Tuleekos se Ulla tänne? kuului Vannin suusta itkumieliset sanat. - --- Käymme Ullaa katsomassa tästä sitten kun saamme tämän Nordmannin -rouvan vaatteet silitetyksi, joita hän on tullut hakemaan. Lähdeppäs -katsomaan miten niitä silitetään. Juokseppas omin jaloin tänne niillä -sievillä kengilläsi, jotka narisevatkin... Kas niin! Eipä olekaan -Ullalla niin sieviä kenkiä, eikä niin uutta leninkiä eikä tämmöistä -keltaista, näin komeaa hattua kuin on Vannilla. Jossa on näin komea -ihan silkkinen leuvanalusnauhakin. No, käveleppäs nyt, että nuokin -rouvat näkevät miten näppärä se minun Vannini on. - --- Kas vaan... no, jopa se onkin sievä tuo Sannan tyttö. Ai, ai, kuin -se on näppärä. No, jopa se Sanna on saanut sievän tytön ja niin -helposti. Mikä onni! - --- Aivan löytämällähän tämä tuli. Löysin kuni tielle pudonneen rukkasen -tuolta puistosta eilen illalla. - --- Etpähän löytänyt. Ullan kanssahan minä tulin luoksesi ja sitten otit -syliisi. - --- Herranen aika, miten huomaava, hymähti Sundbergin rouva. - --- Aivan niin, että Vanni tuli minun luokseni, mutta minä tälle rouva -Sundbergille sanon sen vuoksi löytäneeni Vannin kun Vanni tuli minun -luokseni ja minä sain ottaa siitä syliini ja Vanni lupasi ruveta minun -tytökseni, ja nythän sinä olet minun tyttöni. Olethan? - --- Olen. - --- Olenhan minä nyt sinun äitisi. - --- Olet. - --- Heti huima houkuteltu, hymähti rouva Sundberg. - --- Lapsella on lapsen mieli. - --- Mutta ihmeellinen lapsi. - --- Ja viaton kuin taivaan enkeli. - --- Hänellä on varmaan ollut hurskas äiti, joka hänelle on aina puhunut -totta. - --- Jotakin senlaista täytyy olla, mutta kuinka kauvan pysyy hän näissä -oloissa noin puhtaana? - -Tämä viimmeinen sana kuultuna hänen parhaimman ystävänsä rouva -Sundbergin suusta vihlasi kipeästi Sannan sydäntä. Se koski samaan -haavaan, joka jo yöllä oli purkanut monta kyyneltä. - -Sanna tunsi, ettei hän voi nyt jatkaa puhetta rouvain kanssa, niin -kiirehti työhönsä vaatteen silitykseen ja pyysi vieraita istumaan siksi -kunnes hän saisi Nordmannin rouvan vaatteet silitetyksi, joita hän -odottikin. Mutta työssä liehuessaan kuitenkin kyyneleet väkistenkin -tunkeutuivat Sannan silmiin ja usein täytyi niitä pyyhkiä, etteivät -variseisi synnyttämään pilkkuja silitettäviin vaatteisiin. - -Rouvat näkivät tämän auki olevasta väliovesta ja arvasivat, että heidän -puheensa Vannin puhtaana pysymisestä koski Sannaan, mutta Vannin -kuullen eivät jatkaneet puhetta, ei ruotsiksikaan, pysyivät vaan -tyyninä, kun ei mitään olisi tapahtunut. - -Mutta Vanni näki Sannan kyyneleet, niin pyörähti viereen, otti Sannan -hameesta kaksin käsin kiinni, katsoi säälivännäköisesti silmiin ja -kysyi: Itketpähän sinäkin... Onko sinullakin äitiä ikävä? - -Rouvain suusta porahti sydämmellinen nauru. Samassa puhkesi Sannankin -sydämmestä voittamaton naurun nytkähdys. Ja samassa jätti -silitysrautansa rautaiselle jalalle, tarttui syliksi Vanniin, nosti -syliinsä ja ihastuneesti huudahti: Voi sinua, Vanni, mikä sinä olet, -sinä kuokka! - --- En minä ole kuokka, minä olen Vanni. - --- Ei vainenkaan Vanni ole kuokka, se on vaan minun tyttöni, minun -Vannini, sinä kesän perhonen. - -Rouvain suu oli yhä lystissä naurussa ja puhelivat: - --- Jokainen kai tahtoisi ottaa tuon lapsen. - --- Ottaisin kait minäkin. - --- Ottaisin minäkin. - --- Lähtisitkö sinä minun tytökseni, kuule Vanni, lähtisitkö? virkkoi -sitten rouva Sundberg ja ojenti kätensä ottaakseen syliinsä Vannia. - --- Menetkö sinä rouva Sundbergin tytöksi?... Menetkö? - --- On sille Ulla, virkkoi Vanni ja käpertyi Sannan kaulaan. - --- No nyt se oikein meni, huudahtivat rouvat nauraen ja iloisesti -tervehdittyään sekä Sannaa että Vannia ja vielä kerran toivotettuaan -onnea menivät tiehensä. - - - - -XI. - - -Joka päivä aina iltapäivällä, kun Sanna oli saanut senpäiväiset -vaatteen silitystyönsä tehneeksi, ellei vaan satanut, kävi Sanna Vannin -kanssa puistossa. Ensimmäiseksi tahtoi Sanna aina istua siihen, missä -hän tapasi Vannin. Ja somalle se tuntui kun nyt ei koskaan tarvinnut -hänen kauvan istua yksinään, kuten ennen, vaan Vannin tähden aina tuli -siihen tuttuja ja tuntemattomia tekemään seuraa ja puhelemaan Vannista. - -Mutta moni köyhä katupoika ja tyttö kuulivat samassa Vannin syntyperän -ja kun näkivät, että monet rouvat pitivät Vannista enemmän kuin -yhdestäkään heistä ja Rönnbergin Sannakaan ei heille yhdellekään ollut -koskaan mitään antanut ja nyt Vannista piti niin paljon, että otti ihan -tytökseen, niin tunsivat syvää kateutta Vannia kohtaan. - -Vanni oli jo perehtynyt Sannan kotiin, että hän uskalsi mennä yksinkin -sinne puistoon eikä Sannakaan siitä välittänyt kun näki, ettei se mene -edemmäksi kuin missä hänen kanssaan aina kävi, ja näki, että se hyvin -osaa takaisin. - -Eräänä päivänä meni Vanni puistoon, mutta siellä tapasi hänet suuri -joukko katupoikia, jotka ilkeästi jätkyttelemällä alkoivat: Sinäkö sitä -olet se huutopiikki? Kieropään Sannan huutopiikki. Rönnbergin kieropään -Sussan huutolainen. Voi kun on sääresi hienot, ihan kuin varpusella! -Ilmankos se olisi huutopiikki! - --- Minä olen Vanni, kuului Vannin suusta nureksiva sana ja kummissaan -katseli poikain käytöstä. - --- Malli! Mikä malli sinä olet? Paljas huutopiikki vaan, Rönnbergin -loppisuun Sannan huutopiikki. Sen kyttyrä Sannan huutopiikki. - -Vanni ei ollut koskaan senlaista nähnyt, niin ei ymmärtänyt mitä tämä -on. Mutta mieli kuitenkin meni pahaksi, että itku pääsi, niin lähti -rientämään kotiin. Vaan pojat rupesivat jälkeen viskelemään pienillä -kivillä ja juuri portille päästessä sattui yksi terävä kivi päähän, -että takaraivoon tuli suuri haava, ja hattu lensi päästä kadulle. - -Hätäisin silmin ja parkuen juoksi nyt Vanni kartanoon ja veri juoksi -virtana haavasta. - -Sanna hätä-äänen kuultuaan juoksi ulos ja nähtyään Vannin verissään löi -käsiään yhteen ja huudahti: Hyvä isä siunatkoon, menitkö hevosen -jalkoihin, vai mitä! - -Vanni ei kyennyt sanomaan mitään, parkui vaan ja luuli poikain kivien -vieläkin tähtäävän hänen päähänsä. Vasta sitten kun Sanna oli Vannin -kantanut työhuoneeseensa ja yhä jatkoi kyselemisiään: mikä sinulle sen -teki? sanoi Vanni, että vieraat pojat viskasivat kivellä, sanoivat -minua monta kertaa huutopiikiksi. Sitä hokivat vaan, että Römperin -Sannan huutopiikki, kieropään Sussan huutopiikki, kyttyrä Sussan -huutopiikki. Ja sitten kun lähdin juoksemaan pois, niin jälkeen -viskoivat monta kiveä ja yksi kävi päähäni. - -Sanna näki, että haava ei kuitenkaan ollut syvä, terävälaitainen kiven -liuska oli vaan viiltänyt takaraivosta nahkaa halki, niin sitoi sen, -jotta veri lakkasi tulemasta ja Vanni sai ruveta pää kääreessä maata -lattialle tehdylle vuoteelle, johon Sanna peitellessään varotteli, että -ei milloinkaan saa Vanni enää mennä yksinään ulos, jossa pahat pojat -semmoista tekevät. - --- Mistä ne ovat ne pahat pojat tulleet? - --- Ihmisten poikia ne ovat, vaan ne ovat pahoja, - --- Miten ne ovat tulleet niin pahoiksi? - --- Oppineet pahoista ihmisistä, - --- Eipähän Niilo ja Tanelikaan olleet oppineet pahaksi. - --- Sempä tähden Jumala on ottanutkin ne taivaaseen. - --- Eipähän minua ole ottanut. - --- Ottaa se vielä sinutkin kunhan pysyt hyvänä lapsena. - --- Eikös se Jumala noita poikia ota taivaaseen. - --- Ei milloinkaan, jos eivät tule vaan hyviksi lapsiksi. - -Mutta nyt muisti Sanna, että Vannin hattu oli jäänyt sinne -loukkauspaikalle, niin kiirehti sitä hakemaan ja tähän keskeytyi nyt -Vannin kyselemiset. - -Sannasta tuntui hieman hyvälle, kun Vanni oli pojilta saanut semmoisen -muistipalan. Hän tiesi, että ei Vanni uskalla nyt yksin liikkua ulos ja -siinä tapauksessa varjeltuu monesta pahasta. Tuntui se Sannan mielestä -ihan Jumalan sallimiselta Vannin varjelemiseksi. - -Mutta syvään tarttui Vanniin pelko poikain kivityksestä. Sannankin -kanssa kun hän kävi puistossa tai missä tahaan ulkona ja kun näki -katupoikia, niin hätäillen pakeni hän Sannan suojaan. Tätä Vannin -pelkoa katupojat käyttivätkin hyväkseen. Missä ne vaan näkivät Vannin, -nostivat kätensä ylös muka viskatakseen Vannia. Vanni silloin parkasi -pelvosta, mutta pojat rähähtivät nauramaan ja huutamaan, miten hupsu -raukka on tuo huutopiikki. Ei sydäntä enempi kuin jäniksellä ja -kaupungin koirain keskeen on uskaltanut tulla. Mitähän jos meilläkin -olisi noin mitätön sydän, ja muuta sen laista, huusivat aina pojat. - -Vanni ei saanut tätä pelkoa pois itsestään, vaikka hän itsekin sitten -isompana tiesi sen pahaksi. Vielä vuoden kahden perästä kun piti kulkea -kouluun melkeen yli kaupungin, täytyi Sannan tai jonkun muun vanhan -ihmisen viedä kouluun ja hakea sieltä. Tämä vaikka oli haitallista, oli -kuitenkin Sannasta mieluista, sillä nyt ei Vanni ollut hetkeäkään -tietämättömissä. Siten tuntui Sannasta siltä kun Vanni kasvaisi häneen -kiinni, ei ainoastaan sydämmeen, mutta luihin ja lihaankin. - -Koulussa olivat opettajat aina Vannille ystävälliset ja kaikki -kohtelivat kuni lastaan, ja koulun käynti oli Vannista sangen -mieluista. Mutta eräänä päivänä opettaja opetti ymmärtämään merkkien -merkitystä ja niitten nimiä, mikä niistä on kysymysmerkki, mikä piste, -mikä pilkku, mikä puolipiste, mikä huutomerkki j.n.e. Niin huutomerkkiä -opettaessa eräs tyttö Vannin takana kuiskasi: Se on Rönnbergin Vanni. - -Silloin Vannin koko ruumis nytkähti, kasvot lentivät tulipunaisiksi ja -itku purskahti ulos. - -Opettaja riensi käsiksi ja pyyteli: Mikä sinulle tuli, mikä sinulle, -hyvä lapsi, tuli. Ja kauvan sai opettaja hyvitellä ennen kun itkunsa -seasta voi sanoa: Sanovat minua huutopiikiksi. - --- Kuka sen sanoi? kysyi opettaja. - --- Tuo tyttö tuossa, virkkoi Vanni ja osotti tyttöä takanaan. - -Mutta tytöt yhteen ääneen usahtivat: Valehtelee, kurja, pelkuri raukka, -ei kukaan, ei kukaan meistä ole häntä sanonut, mutta katupojat häntä -eivät kutsu koskaan muuksi kuin huutopiikiksi; opettaja kun nyt opetti -huutomerkistä, niin raukka luuli, että häntä sillä herjataan. - --- Niinkö se oli! huusi tiukasti opettaja, mutta Vanni osotti -sormellaan takanaan olevaan tyttöön ja väitti: Sinä sanoit minua -huutopiikiksi, sinä, juuri sinä. - --- Sinä valehtelet! Hyi sinua, minkälainen valehtelija olet. Sinäpä -vasta valehtelija olet, säksenti tyttö. - -Mutta opettaja kuitenkin luotti niin paljon Vannin sanaan, että kaikki -ne tytöt, mitkä kiistivät Vannia vastaan, määrättiin tunniksi arestiin. - -Arestista päästyään tytöt uhkasivat Vannille sen kostaa, niin nyt -syntyi Vanniin pelko, että tytötkin häntä kivittävät. Tämän saivat -tytöt tietää, että Vanni pelkää kivittämistä, niin missä vaan näkivät, -ojentivat kätensä, muka viskatakseen kivellä. - -Tästä oli ensi aikana kauhea pelko Vannilla, vaan vähitellen se -kuitenkin haihtui, sitä myöten kuin muutenkin kasvoi, mutta ainiaaksi -jäi veriin luottamattomuus tuntemattomiin ihmisiin, että ainoastaan -kotona tunsi hän olevan turvallisen olla ja parhaiten viihtyvänsä. - -Tähän ei loppunut Vannin luokkatovereitten karsasmielisyys Vanniin. - -Kaikki opettajattaret olivat vanhoja neitiä, Rönnbergin Sannan suuria -ystäviä, jota tietä Vannin luokkatoverit luulivat opettajissa näkevänsä -jotakin hienoa erilaisuutta Vannia kun heitä kohtaan. He luulivat -näkevänsä, että Vannia ei muistutettukaan niin vähistä rikoksista kun -heitä jo nuhdeltiin ankarasti, jopa kuritettiinkin. Ja jospa joskus -muistutettiin tai nuhdeltiinkin Vannia, niin luulivat siinä huomaavansa -jotakin senlaista läpikuultavaa lämpymyyttä, jota ei heidän osakseen -tullut, ja jokapäiväisessä kohtelussa luulivat huomaavansa jotakin niin -selittämättömän hienoa lämpymyyttä, jota opettajat eivät olisi -tahtoneet näyttää, ei Vannille eikä toisille. Mutta heidän silmänsä oli -näkevinään sen kuitenkin. Ja sitä enemmän kun näkivät, että opettajat -tämän ystävyytensä tahtoivat salata heiltä ja kuitenkin pitivät -käytännössä, suututti heitä ja koettivat sitä suuttumustaan purkaa -Vannille. Mitään erinomaista eivät he kuitenkaan saaneet aikaan muuta -kuin hokivat: "Nuori vanha piika, vanhasta pienennetty piika". Tämän -nimityksen kuuli Vanni luokkatovereiltaan muunakin vuodenaikana eikä -ainoastaan koulun aikana eikä ainoastaan yhdellä luokalla, vaan koko -koulunkäynti-aikana. Tämä nimitys pysyi nyt merkkinä luokkatovereitten -mielestä häntä kohtaan ja synnytti Vannissa halun pysyä heistä erillään -niin paljon kuin mahdollista, mutta sitä enemmän tunsi juurtuvansa -kiinni kotiin. - - - - -XII. - - -Kaksi vuotta oli nyt Vanni ollut tyttökoulun läpikäyneenä ja -tyttökoulun aikuiset mielenvaiheet, kaikki toisten luokkatovereitten -tuottamat mielen raskaudet olivat vaan hämäriä, tyhjyyteen sulaneita -muistoja. Luokkatoveritkin olivat unohtaneet kaiken ja monet kymmenet -heistä olivat sitoneet ystävyysliiton Vannin kanssa, ja mitä lämpimin -seuraelämä oli syntynyt heidän keskenään. Mutta Sannaa tämä rupesi -huolettamaan. Sitä hän ei tiennyt minkätähden se huoletti, mutta se -kuitenkin voittamattomasti huoletti. - -Eräänä heinäkuun iltana viipyi Vanni tovereittensa seurassa tavallista -kauvemmin, jopa tavallisen nukkumaan asettumisajan sivu, mutta Sannaa -ei nukuttanut, vaikka hän varmaan tiesi, ettei Vanni missään pahassa -seurassa ollut. - -Kotiin tultuaan Vanni huomasi Sannan kasvoissa jotakin tavallista -ikävämpää, niin tekeytyi oikein iloiselle tuulelle. Noppelammasti -tavallista heitti hän liiat vaatteensa, pani ne nauloihin ja hulmusi -niissä toimissaan tavallista enemmän. Mutta Sanna sohvallaan istuessaan -neuloi harmaata sormikasta eikä ensinkään näyttänyt häntä miellyttävän. -Ja ennenkun Vanni kerkesi mitään sanoa, virkkoi Sanna nureksien: - --- On ollut tämä ilta niin pitkä, niin sanomattoman pitkä, eikä -kuitenkaan ole haluttanut mihinkään lähtemään... En koskaan toivoisi, -että niin pitkään viipyisit kylässä silloin kun tiedät minun olevan -kotona. - -Vanni itse ajattelemattaan vanhan opitun tapansa mukaan istua leimahti -toiseen päähän Sannan sohvalle, lopsautti kädellään Sannan olkapäähän -ja kiirehti sanomaan ennenkun Sanna kerkeäisi jatkaa: - --- Mutta tiedätkö, että kymmenen tyttöä minun luokkatovereitani päätti -hakea seminaariin. - -Sannan kasvot vaalenivat ja hieman vapisten kuului sanat: - --- Seminaariin?... Sinäkö yhdenneksitoista kun toisia kymmenen? - --- Niin, jos sinä lupaisit. - -Se Vannin sana, että "sinä lupaisit", meni Sannasta läpi niin -kummallisesti, ettei hän tuntenut saattavansa sanoa mitään ja toivoi, -että Vanni alottaisi puhetta, joka särkisi sen hänen mielensä kahleen, -mutta sanomattoman somalle se kuitenkin tuntui nyt juuri tänä hetkenä -Vannin suusta kuulla se sana, että "sinä lupaisit". - -Vanni kun näki Sannan pään painuvan alas eikä tulevan sieltä mitään -puheen jatkoa, ja varsinkin kun hän oli nyt heittäytynyt tavallista -iloisemmaksi, ei häntä huvittanut pitkä äänettömyys, niin jatkoi: - --- Olimme neiti Sundholmilla koolla kolmattakymmentä tyttöä ja meidän -opettajattaremmekin neiti Pajula oli meidän joukossamme ja opetti niitä -hakemuksia tekemään ja mitä kaikkea siihen tarvitaan... Kovinhan se -kehotti minuakin. - --- Neiti Pajula!... Mitä hän ajatteli silloin? - --- Ei suinkaan mitään pahaa. Hän oli oikein innostuksissaan siitä -hommasta ja aikoi huomenillalla tulla tänne meille vieraaksi jos -olisimme kotona ja tuumata siitä enemmän. - --- Mitä hänellä on siitä tuumaamista, huudahti Sanna ja kasvot -elpyivät... Eikö hän tiedä, että me tulemme aikaan kotonamme ilman -hakematta mitään tämän suurempia etupaikkoja... Puhuiko hän minun -kohtalostani mitään? - --- Puhui hän paljokin. Hän esitteli muun muassa, että kun minä tulisin -seminaariin, niin sinä lähtisit mukaan, tekisit siellä vaatteen -silitystyötä, jota kyllä olisi sielläkin aivan yllin kyllin, ja sitten -tulisimme aina kesäksi tänne... Arvelipa juuri huomenillalla tulla -hommaamaan, että jos niin, niin hän asuisi talven ajan tässä näissä -huoneissa,. - --- Hym... En voi muuta kuin nauraa niin lapsellisille tuumille. Mekö -lähtisimme yhdessä ajelehtimaan kuni Tiikkajan tamma varsoineen -ikäänkun työ olisi siellä lystimpää kuin täällä. - --- Ainoastaan siinä tapauksessa jos minulla tulisi vaikeaksi lähteä -yksin ja sinulla jäädä tänne yksin. Eikähän se mitä ajelehtimista olisi -käydä neljänä talvena muualla ikäänkuni jäähdyttelemässä ja neiti -Pajulan sanaan kopistelemassa itsestämme kotoisia pölyjä. - --- Kotoisia pölyjä! Hym, kotoisia pölyjä! virkkoi pilkallisesti Sanna -ja oli mielessä sanoa, että se pöly, mikä kotona ainoastaan -koulutyttöin silmiin näkyy, ei tarvitse kopistelemista, vaan kun kuuli -ystävänsä neiti Pajulan sanaksi, niin jätti sanomatta ja jatkoi: Siihen -neljään talveenko se mieron kiertäminen sitten loppuisi? Sinä joutuisit -johonkin maailman kolkkaan johonkin kurjaan kansakouluun opettajaksi, -olisit siinä yhden lukuvuoden, toiseksi hakisit toiseen, kolmanneksi -kolmanteen j.n.e. Minäkö kotini ehdolla seuraisin mukanasi? Miltä minä -näyttäisin? Ei miltään muulta kuin hännän jatkolta. - -Tämä Sannan vakava puhe masenti Vannin mieltä. Koitti hän sen kuitenkin -salata ja muistutti: - --- Mutta jos pääsisi tähän kaupunkiin opettajaksi. - --- Tähän kaupunkiin! huudahti ystävällisesti Sanna. Tähän kaupunkiin! -Voi lapsi kulta ajatuksiasi. Tähän kaupunkiinko otettaisiin opettajaksi -vasta leivottuja tyttöhutikoita... Jos sinä omistaisit kaikkein -parhaimmat lahjat, niin saisit kymmeniä vuosia riekkua muualla ennenkun -olisi syytä ajatellakaan senlaista, ja silloinkin jonkun mitättömän ja -harmittavan syyn, esim. syntyperäsi alhaisuuden takia saisit väistyä -ylhäisempi-syntyperäisen tieltä syrjään. Näitä esimerkkejä olen nähnyt -monta ja useamman olen kuullut niistä kertovan. - -Vannin mieli kokonaan lamautui, pää vaipui käden nojaan ja melkein -kuiskaamalla virkkoi: - --- Joksikin kotiopettajattareksi. - --- Kotiopettajattareksi! huudahti Sanna, suusta sanan katkasten. Etkö -nyt jo itsekin voi käsittää mitä etua olisi sinulla silloin -seminaarissa käynnistä ja niitten tuhansien markkain tuhlaamisesta kun -jäisit tähän kylään kotiopettajattareksi... Sanon, että tuhatta, -tuhatta ja vielä sittenkin tuhatta kertaa kelvollisempi toimi on meillä -tämä vaatteen silitys, jossa on meillä suurin luottamus koko kylässä. -Emmekä ole kenenkään orjia, kuten ne kotiopettajattaret, jotka ovat -opettamassa toisen lapsia toisen kotona. - -Vanni ei nyt jatkanut puhetta, istui vaan selkä kenossa sohvallaan, pää -oikean kämmenen varassa ja katseli kenkiänsä, joitten kantoihin suutari -oli kiiltonahkasta tehnyt jonkunmoiset kuvikkaat koristeet. Mieli ei -nyt kuitenkaan joutanut kengän kärkiin, vaikka silmät katselivat niihin -kun ei muutakaan ollut edessä merkillisempää. Mieli oli yhäkin siellä -äsköisessä innokkaassa joukossa, niissä liikuttavan isänmaallisissa -lauluissa, joita äsken laulunopettajan neiti Pajulan johtamana -laulettiin, ja toivoi huomeniltana saavansa niillä lämmittää Sannankin -sielua, koska neiti Pajula saapuu heille. - -Sannakaan ei tuntenut nyt enää puheenhalua, kun näki Vannin -täydellisesti voittaneensa, jonka lisäksi hän nyt sai tulla tuntemaan, -että Vannin yhteys häneen ei ollut ollenkaan heikennyt. Hänen mielensä -mutuili nyt sangen hyvän makuisena kun kuuli, että hänen ystävänsä -neiti Pajula tulee huomeniltana tänne, jonka mielen hän luuli saavansa -käännetyksi ja toivoi sen kautta saavansa vaikutetuksi Vanniin, ettei -se koskaan tulisi aikoneeksi seminaariin eikä mihinkään pois kotoa. -Tämän hyvän toivon kanssa laittautui nyt Sanna yöteloilleen ja -päänalunenkin tuntui nyt pehmeämmälle kuin moniin aikoihin. - -Vuoteelleen laskeutui Vannikin, vaan sielu oli levoton, levottomampi -kuin moniin vuosiin. Ajatukset hapuilivat tulevaisuuden avaruudessa, -loivat sieltä kokoon suuria kasoja, mutta ne hajosivat samassa -olemattomiksi, loivat taas uusia erinäköisiä kasoja, mutta nekin taas -tupsahtivat tyhjyyteen kuin veden kupla ja mieli hämärtyi kuni -heinäkuun pilvinen yökin, mutta unta ei tullut koko yönä. Muisti hän -uskonnon opettajan koulussa aina usein lausuneen: Kaikki työ, mikä ei -ole Jumalan mielen jälkeen, on kuni hiekka, jota virta kuljettaa, -väliin siitä syntyy uoman rannalle pakkoja, mutta tuokiossa vierii se -syvyyteen ja näkyy vaan tyhjä sija. Vannikin tunsi, että hän oli nyt -niine ajatuksineen niitten isänmaallisten laulujen pilviin nostama -höytyvä, jota tuuli kuljetti mihin tahtoi, mutta tuulen pyörteessä -suistui alas ja jäi siihen. Mutta toinen tuulen puuska singahutti taas -uudelleen korkeuksiin, jossa ei vieläkään ollut kuin ääretön tyhjyys, -josta tuulen tauvottua maan vetovoima kiskoi maahan. - -Mutta vaikka hän koetti olla aivankin ajattelematta, ei kuitenkaan uni -tullut. - -Huomenaamuna näki Sanna Vannin töhmeröisistä silmistä, että Vanni ei -ollut nukkunut, ja arvasi, mistä se levottomuus oli Vannille tullut, -vaan ei hän siitä ollut tietävinään. Sanna oli päättänyt pysyä Vannille -jyrkkänä seminaariaikeen suhteen. Ja kun tunsi Vannilla olevan -ratkeamattoman kiinteyden häneen, niin uskoikin hän sen voittavansa -parhaiten sillä, että pysyy jyrkkänä eikä antaudu ensinkään -puhumaankaan siitä asiasta. Muuten hän pysyi ja tahtoi pysyä -ystävällisenä Vannille. - -Vannikin pysyi iloisena, teki työnsä reippaasti eikä näyttänyt Sannalle -vähintäkään ynseyttä, vaikka Sanna olisi sitä toivonut, että hän -pääsisi puheen alkuun taas vakavammista asioista. Sitä ei kuitenkaan -tullut. Päivä meni iltaan, jolloin tiedettiin neiti Pajulan tulevan -vieraaksi tuumaamaan enemmän Vannin seminaariin lähtemisestä, mutta -tuli tieto, että neiti Pajulan oli pitänyt matkustaa äkkiä sairastuneen -sisarensa luokse Paimolaan. - -Vanni tunsi nyt viime öisen valvontansa tähden raskasta väsymystä, niin -tekeytyi mitään ajattelemattomaksi ja toimittautui nukkumaan sekä -nukkuikin heti, nukkui aina aamuun asti. Mutta mieltä ei uni -selvittänyt. Tuntui nyt Sannan ja itsensä välillä olevan jonkunmoisen -väliaidan, joka heitä eroitti toisistaan ja teki mielen kaipaavaksi, -eikä kuitenkaan tiennyt mitä se kaipasi, koskapa Sanna oli ystävällinen -kuten ennenkin. - -Kului päiviä päivien perästä eikä mitään sen syvempää keskustelua -Sannalla ja Vannilla tullut. Sannakin tunsi karttuvan mielensä säiliöön -jotakin, joka ei puhumatta tule ulos. Toivoi kumminkin mielessään, että -kun tulisi se neiti Pajula, niin se saisi asian alkuun. Vaan neiti -Pajula viipyi yhä Paimolassa eikä tietty, koska se tulisikaan, kun -sisarensa tauti yhä kiihtyi. - -Eräänä iltapäivänä päivänsä työn lopetettuaan olivat Sanna ja Vanni -taas lähteneet kävelyretkelle virkistelemään itseään kuten usein -ennenkin. - -Heinäkuun ilta oli nyt kaunis, mutta se ei miellyttänyt. Ruskohohteisen -illan valossa läpi kuultavat lehdet hiljaa liikkuivat kuuliaisuutensa -merkiksi illan tuulen vienoille henkäilyille, mutta se ei viehättänyt. -Taivaan sinipohjaisella kannella lepäilevä kullanvärisellä silkillä -verhottu pilvi ei näyttänyt miltään. Kaikki oli kuni salattua. Kaikki -tätä illan luontoa ihailevat ihmiset näyttivät ihailevan itselleen, ja -Sannasta ja Vannista tuntui ikäänkuin heitä kaksi olisi vaan -maailmassa, mutta ei hekään tuntisi toisiaan. - -Tämä tuntui oudolla, kamalalta ja väsyttävältä, sanomattoman -väsyttävältä. Jalat kuitenkin vaistomaisesti vetivät kotia kohtia ja -Sannalla ja Vannilla aukesivat kuin sokeain silmät näkemään vasta -portaittensa edessä, että he olivat kotona. - - - - -XIII. - - -Siihen he nyt seisahtivat ja kääntyivät jälkeenpäin katsomaan matalan -lankkuaidan ylitse näkyvää uhkeaa puistoa, joka siinä toisella puolen -katua täysilehtisenä kuhotti ja hiljalleen huokailla tuhaili illan -tuulen hienoille henkäilyille. Ei siitäkään silmänsä mitään keksinyt, -ja mielet tuntuivat tyhjiltä, tuntui kuin ei mitään kotiin tuotavaa -olisi mukana eikä missään olisi mitään saatavaa, ja tyhjänä kotiin -meneminen tuntui pelottavalta. Seisoivat siinä kuitenkin hetken ja -tavan vuoksi katselivat ryöheisiä oksiaan heiluttelevaan puistoon, niin -Vannin silmät yhtäkkiä virkistyivät, näkyi kuuntelevan ja tuokion -perästä virkkoi: - --- Itään kai menee tuuli, kun karusellin posetiivin soitto kuuluu -rantatorilta niin selvään. - --- Todellakin... En ole huomannut sen ääntä koko iltana, vastakohan se -pantiin käymään, virkkoi Sanna ja nosti hänkin lyhytkaulaisen päänsä -pystympään. - --- Mutta jos lähdettäisiin sinne katsomaan sitä, kun ei muukaan tänä -iltana miellytä, virkkoi Vanni ja silmät vilkkuivat virkeästi. Sanna -otti rintataskustaan pienen kultakuorisen kellonsa, katsoi siihen ja -virkkoi: - --- Mutta nyt on myöhä, kello on yli puoli kymmenen. Emme lähde nyt -enää. - --- No emme lähde sitten, mukautti Vanni ja alkoi kiivetä portaita ylös. -Mutta huoneeseen tultuaan aukasi sen puoleisen akkunan, josta soitto -kuului ja istui sen akkunan pieleen sohvalle. Auki oleva akkunan -puolisko kuurtosi posetiivin ääntä siihen, että kuului paljon selvemmin -kuin sinne ulos. Ja vaikka se niinkin yksitoikkoista oli, niin oli se -kuitenkin soittoa ja Vannin mielestä tyhjää parempi ja tuntui ylentävän -mieltä. - -Sannankin mieleen sen kuuleminen vaikutti virkistävästi, vaan Sanna ei -tahtonut sitä ilmaista, sillä hän aina halveksi karusellilaitosta. -Alkoi laittaa vuodettaan ja kiirehti nukkumaan, mutta siihen vuoteelle -se väkistenkin tunkeutui soitto ja esti nukkumisen siksi, kunnes -Vannikin kyllästyi ja pani kiinni akkunan. - -Vannikin rupesi valmistautumaan nukkumaan, vaan siinä toimiessaan -virkkoi: - --- Pitäisipä todellakin ruveta nukkumaan ja nukkua oikeen kissan unet -ja koiran unet, että selviäisi elämä... Minä tänä päivänä olen elänyt -kuni tainnoksissa. En ole voinut ajatella mitään, en muistaa mitään, en -rakastaa mitään, en vihata mitään, en viihtyä mistään, kuin ainoastaan -nyt tuosta posetiivin soitosta, josta minä ikäni olen kaikkein vähimmän -pitänyt. - -Sannan koko ruumis nytkähti vuoteella ja ennen kun Vanni kerkesi -lopettaa puheensa, virkkoi Sannakin: - --- Minä myöskin olen tänä päivänä elänyt kuni muitten maailmassa, jossa -ei minulla olisi tehtävää mitään. Ja tässä äsken palatessa kotiin olin -hämmentynyt, etten tiennyt elänkö minä ensinkään. Ja heräsin kuin -yölepakko illan pimetessä tuossa porrasten edessä siitä, kun sinä -seisahdit ja nykäsit minua kädestä... Mutta mistä se todellakin -tuonlainen pimennys aina joskus tulee. - -Vanni ajatteli sanoa, mutta keskeytti sanansa kielelleen ja mietti, -olisiko se juuri tänä hetkenä ensinkään sopiva. Ajattelemattaan istui -keinutuoliin, vaikka hänellä oli aikomus kiirehtiä nukkumaan ja tuokion -perästä hän hymähti ja virkkoi: - --- Lieneekö totta, mitä neiti Pajula viime kerran yhdessä ollessamme -puhui, että se ihminen, joka työskentelee yksinomaan vaan itselleen ja -kotonaan, muuttuu vähitellen senlaiseksi kuolleeksi kaluksi, joka ei -tiedä itsekään, onko hän kuollut vai elävä. Kotikin tulee hänelle niin -jokapäiväisen näköiseksi, ettei hän tunne ensinkään rakkautta -siihenkään ja eläminen siinä tuntuu alinomaa kärsimiseltä; jos hän sen -sijaan työskentelee isänmaan hyväksi, niin hänen työmaansa on silloin -kauvempana kodin rajotettua piiriä. Koti tuntuu nyt suloiselta -leposijalta, johon työstään väsyneenä poistuu kuni äitin helmaan, ja -koti saa nyt kodin arvon. - --- Höpsis! virkkoi Sanna ja puistalti päätään kylmäkiskoisesti. Minä -luulen ymmärtäväni, että sinä puhut tätä sen tähden kuin mielessäsi on -yhä se seminaariin aikomus. - --- En puhu minkään tähden, kerron vaan neiti Pajulan sanat, jotka nyt -mielestäni tuntuvat aivan tosilta. - --- Tunnusta pois, että sentähden puhuit... Olen aivan varma siitä, että -sentähden puhuit, sanoi Sanna melkeen tiuskaisten, kääntyi vuoteellaan -syrjälleen ja kasvoissa näkyi mielenkiihkeyden väreitä. - -Vanni ei puhunut tähän mitään, painoi päänsä kätensä varaan, hiljalleen -liikutteli keinutuolia lattiaan varatulla jalallaan ja vasta pitkän -tuokion perästä virkkoi vakavasti: - --- Minun mielestäni ei tunnu mikään niin inhottavalta kuin -turhanpäiväiset ennakkoluulot. - --- Ei mitään ennakkoluuloja, keskeytti Sanna ja katseli kiinteästi -Vanniin. - -Vannin kasvoille vierähti muutama kyynel. - --- Tuntuu hyvin pahalta, että sinulle tätä nykyä ei saa sanoa mitään -asiallisempaa, ulkopuolelta tämän kotoisen toiminnan... Olen vasta -kahdeksantoista vuoden vanha, ja tiedän hyvin, etten kykene mihinkään -tosivakaviin keskusteluihin. Mutta mieleni kuitenkin kaipaa jotakin -senlaista ja kun sinun kanssasi, johon on minulla suurin luottamus, ei -näy voivan syntyä mitään sentapaista, niin tämä tuntuu sangen -kuolettavalta. Ja kun sitä paitsi alkaa syntyä väliimme tuonlaisia -ennakkoluuloja, niin kohtaloni tulee hämärtymään joka päivä. Ja mieleni -pimenee kuni yö. - --- Tuntuu siltä kuin sinulla olisi halu asettua minun kanssani -riitelemään. Etkö tiedä, että... - --- Mitä että, kysyi Vanni, suusta sanaa katkasten. Sanna ei kuitenkaan -virkkanut, vaikka mielessä oli sanoa, että tämä koti on hänen, että -Vannilla ei ole mitään tekemistä. Vanni kuitenkin arvasi, mitä Sanna -tarkoitti siliä sanalla, ja karahti se aivan läpi ruumiin. Varsin -näyttääkseen, ettei hän tahdo siitä masentua, Vanni kuitenkin virkkoi -terävästi: - --- Sinä olet ihmeteltävän kummallinen nyt. Onko se sitten niin, että -minä en saa sinun kanssasi keskustella mistään muusta, kuin ainoastaan -mitä tässä kodin jokapäiväisyydessä tarvitaan ja siitäkin vaan: on, on, -ei, ei. - --- En viitsi kuunnella, tiuskasi Sanna, pyörähti vuoteellaan toisin -päin, painoi kasvonsa päänaluseen, varsin näyttääkseen kyllästymistään -Vannin puheeseen. - -Vanni ei hiiskahtanutkaan mitään enää, mutta istui kauvan siinä -keinutuolissa, ja mietti sitä ja tätä. Se tuntui käyvän selväksi -mieleen, että ei kestäisi kuin yhden kerran Sannan sanoa, sen sanan -"etkö tiedä että tämä koti on hänen", ennenkun hän sen jättäisi. Ja -tuntui varmalta, että kyllä se sen huomenna jo sanookin, koska sillä on -se mielessä. Ja mieleen syntyi kysymys, missä hän huomen illalla -lieneekään... Syvää kiitollisuutta tunsi kuitenkin Sannaa kohtaan, että -Sanna oli hänelle tähän asti ollut se, mikä oli ollut. - -Vuoteensa teki Vanni lattialle, kytjähti siihen, ja kauvan aikaa -hämmenti mieltä kysymys, mikä Sannan on tehnyt tuonlaiseksi. Hän oli -kyllä kauvan aikaa jo luullut näkevänsä Sannassa vanhain tyttöin -omituisia elämänkäsitteitä, mutta tämä nykyinen Sannan mielentila ei -siltä tuntunut, se paremmin tuntui kuni ulkoa tulleelta, mutta se ei -selvinnyt niistä. Tämän kaiken yli kuitenkin näkyi mieleen nuoren, -terveen tytön valoisa tulevaisuus, jonka viihdyttämänä nukkui kohta. - -Sannan töhmeröinen mieli oli saanut siitä äsköisestä suuttumuksesta -virkistystä. Ajatuksilla oli nyt askartelemista sinne ja tänne, mutta -ne äsken Vannille lausumansa tyhmät sanat selvisivät mielessä sitä -pahemmiksi mitä enemmän ajatteli, ja pelko, että jos ei Vanni antaisi -niitä anteeksi, teki mielen kipeäksi. - -Huomen aamuna nousi Vanni toimimaan askareihinsa hilpeänä kuin ei -mitään olisi mielessä, vaikka alituistaan povessa värähteli, milloin -hän saa kuulla sanan että "etkö tiedä että tämä koti ei ole hänen." - -Mutta kamarista kuului Sannan ystävälliselle kajahtava ääni: Vanni -kuule! - --- Mitä nyt? tuli Vannin suusta sanat aukastessa kamarin ovea ja -iloisin kasvoin kiirehti kamariin. - -Sanna tarttui syliksi Vanniin. - --- Olen ollut ihan kipeä koko yön siitä, kun olin illalla niin tyhmä -sinulle, Vanni, rakas... Annathan toki sen anteeksi. - --- Aivan mielelläni, kuiskasi Vanni ja heittäytyi sohvalle istumaan. - -Sanna suuteli Vannia ja kiirehti Vannin viereen, hänkin istumaan ja -silmiin ilmaantui kyyneleet. - -Vanni suuteli Sannaa ikäänkuin todisteeksi anteeksi annostaan ja arveli -sanoa, että elä ole lapsellinen, vaan hän tunsi povessaan voimakkaan -pukkauksen niin syvää rakkautta häneen, jommoista ei Sannassa luullut -koskaan huomanneensa, ja samassa tulvahti kyyneleet silmiin. Ja -ennenkun huomasikaan, kierti hän kätensä Sannan kaulaan ja suuteli taas -uudestaan Sannaa... - -Pitkän hetken itkivät siinä sylikkäin mitään toisilleen virkkamatta. Ei -itsekään tienneet, minkätähden he niin paljon itkivät, mutta he vaan -itkivät ja tyhjentyvän tunsivat sydämmensä. - -Viimein Vannin sydän tyhjeni kokonaan, niin otti nenäliinansa, pyyhki -sillä Sannan kasvoja ja herttaisesti hyvitteli: - --- Ei ikänäni ole ollut niin lysti itkeä kuin nyt. On lysti, että meitä -on vaan kaksi. Voimme iloita, voimme surra yhdessä kuni pienet lapset; -muu maailma ei siitä mitään tiedä. Ai, ai, kun tämä on sentään lystiä. - --- Vanni rakas, miten hyvä sinä olet, huudahti Sanna. En tiedä mitä -tekisin sinulle. - --- Et mitään tarvitse tehdä, sanoi Vanni naurahtaen. Se on tehty mitä -on tehty, saimme yhdessä itkeä, niin jouduimme puolta pikemmin -työstämme. Eikös niin, Sanna rakas. - -Sannalta pääsi sydämmellinen nauru, niin Vanni kun näki, että -hän sai Sannan niin hyvälle tuulelle, jätti siihen ja kiirehti -työhuoneeseensa,. - -Sanna oli tänä päivänä niin kummallinen. Hän ei ollut moniin vuosiin -tuntemat itseään niin läpitsensä iloiseksi kuin nyt ja työaskareissakin -ollessa olisi tahtonut olla niin liki Vannia, että joku kohta olisi -pitänyt aina olla kiinni Vannissa. Koko päivän rupatteli nyt Sanna -elämänsä tapauksista, muistonsa ensimäisistä päivistä lähtien, ja -somalle tuntui niitä lukea kuni ennen luetusta kirjasta. Somalle tuntui -Vannistakin nähdä Sannan niin avonaisena, kuin nyt oli. - -Tänä iltapäivänä he eivät tunteneet halua mihinkään kävelylle, niin -istuivat neuleet käsissään tapansa mukaan sohvalleen. Mutta Sannan -mieli oli niin elävällä kannalla, ettei neulomisesta tullut kalua. -Keskeyttääkseen Vanninkin neulomista, että se paremmin malttaisi -kuunnella hänen puhettaan, otti Vannin käden helmaansa ja alkoi: - --- Tunnen tavattoman halun puhella, etten voi sitä olla tekemättä. - --- Hyvä ystäväni, kukas estäisi siitä? sanoi Vanni. - -Sanna näkyi hieman ajattelevan ja jatkoi: Katsohan noita kadun toisella -puolen olevan puiston röyheitä puita. Niissä on elämäni kuva. Nuo -välissä seisovat pienet, vanhuuttaan jäkälöityneet rosoiset puut ovat -suojelleet ja tukeneet noita nykyisiä suuria puita, heidän hentoina -vesoina ollessaan. Mutta kun ovat saaneet latvansa viedä ylemmäs heitä, -niin levittävät nyt lehvänsä yli eivätkä muista, että he vanhemmilleen -tuottavat kärsimistä ja kuihtumista sillä, että lehvillään estävät -auringon paisteen. Ja tämän tekee Jumalan säätämä luonnon laki... Sama -on laita ihmiselämässäkin. Olin onnettomista onnettomin, kurja, kituva -lapsi kun jäin orvoksi isästä ja äidistä. Mutta Jumala siunasi hyviä -ihmisiä, jotka minua hoitivat, niitä kutsuin minä äitikseni... ja -hyvällä syyllä... Olin niille avomielinen kuni lapsi, rakastin niitä -kuni lapsi... Ja hyvällä syyllä... Mutta tulin kouluun, niin koulu -kasvatti vesan suureksi puuksi... Ja ennenkun tyttökoulun seitsemäs -luokka oli läpi, tunsin, että isänmaa on meidän ja sen kohtalo riippuu -meistä... yksin meistä... Silloin vanha, rosoinen puu ei näyttänyt -silmistä miltään... Tämmöiseksi kasvatti koulu, jonka häveten -tunnustan... Tiedän, että tämä kuva sopii sinullekin, niin tuntuu -hauskalta kertoa. - --- Aivan hyvin, Sanna rakas. - --- Kertomukseni ei kuitenkaan lopu tähän, muistutti Sanna. Luulet kai, -että silloin olin onnellinen kun aloin isäimmemaata ikäänkuin -kourissani puristella. Ei, ei... Se oli vaan sitä päivän tuulta, joka -ilta-auringon aletessa raukesi, tyyntyi ja jätti isänmaan laivan -soutimien varaan, vaikka kuinka olisi purjeita pönkittänyt. Näihin -utukuviin vaihtui se avonainen rakkaus, mikä minulla lapsena oli äitiin -ja äitin arvoisiin. Ja jätti aukon, joka ei mistään täyttynyt, katkasi -siteen, joka ei mihinkään liittynyt. Äiti, äiti... Mikä on sun -vertaisesi... Isäinmaa on meidän suuri äitimme, mutta sen rinta on niin -leveä, ettei mahdu syliini... Sen rakkautta reutoo monet lapset ja -voimakkaammat imevät sen rinnat kuiviin, että minua nuorinta ja -vaivaista tuskin hän tuntisi... Sen tähden rakastan tätä pientä kotia, -rakastan enemmän kuin mitään muuta. Tiedätkö, Vanni kultani, -minkätähden tätä paitsi Jumalaa rakastan enemmän kuin mitään muuta... -Sinun tähtesi. Tämän viimeisen sanansa sanoi Sanna kuiskaamalla, vaan -siinä kuului kuitenkin Hyvä totisuus ja järkähtämätön vakaumus. - --- Pelkään, että sinulla on hetken huimaus. Tuntuu liioitellulta. - --- Siitä ei puhetta... Tämän olen minä kärsimällä ostanut, -kärsimisillä, jonkamoisista kärsimisistä sinä, kulta Vannini, hento -kahdeksantoista vuotias tyttö heiskale, et tiedä mitään. - --- Kivessä on kipeä kun on toisessa. Silloin kun sinun olen nähnyt -kärsivän minun tähteni, olen kärsinyt yhtä paljon, tai enemmän sinun -tähtesi... - --- Voi, kuin sinä olet hyvä. Sinä olet niin hyvä... En tiedä mitä -sanoisin, lausui Vanni syvästi ja tarttui syliksi Sannaan. - --- Minä ymmärrän... Tyynny nyt, elä itke nyt enää niin kovin, -itkinnnehän aamulla jo itsemme tyhjäksi. - --- Elä kiellä, nyt... - --- Mutta ethän muista Jumalaa nyt kun minua ihmistä halailet niin -kovin. - --- Mutta Jumala sinut on minulle antanut. Ja älköön sinua ryöstäkö -pois. - --- Kyllä minä iso puu tahdon nyt lehvilläni peittää sinut vanhan puun, -mutta en tahdo estää auringon paistetta. En koskaan, en koskaan. - -Noista Vannin sanoista: "En koskaan, en koskaan", kuului selvään, että -hän tarkoitti ei heittävänsä Sannaa, ja se lämmitti yhä enemmän Sannan -mieltä. - -Kauvan aikaa vielä Vanni piteli Sannaa, sitä kyttyräselkäistä raukkaa -sylissään, kuni lasta, ja terävät luut tuntui käsiin sekä hartioista -että kokoon rytistyneestä rintakehästäkin, ja siihen nähden tuntui -mahdottomalta senlaisesta risukoosta löytää senlaista sydäntä, joka -omisti sen paljouden tunteen tulta kuin tämä. Mutta nyt tuntui siltä -kuin tauti olisi polttanut pois kaiken muun ja jättänyt asumaan -tunteekkaan ja rakastavan sielun ja määrännyt ne puhdistetut luut -palvelemaan ainoastaan niitä kahta, rakkautta ja tunnetta. Sillä hän ei -voinut nyt toisin olla. - -Pitkän tuokion perästä palasi taas Sannaan vakavampia ajatuksia ja -ollessaan Vannin helmassa, sanoi hän herttaisesti: Sinä olet vaan -kahdeksantoista vanha. - --- Niin olen ja kyllä ymmärrän mitä tarkoitat. - --- Sanoppas, Vanni kulta. - --- Etten olisi päätösteni herra, Mutta minä olen. - --- Oletko todellakin ihminen nyt? - --- Olen kun olenkin, usko pois, että olen, että olenhan jo -kahdeksantoista vuoden vanha ja näin suuri tyttö. Kuka olisi -päätöstensä herra, ellen minä. - -Viimeiset sanansa sanoi Vanni niin voimakkaalla painolla, että Sanna -tunsi niissä peruuttamattoman ajatuksen. - -Tähän loppui nyt heiltä ne ihannekeskustelut, mutta Sanna oli yhäkin -iloa niin täysi, että kannattelemaan mieli. Otti kaappinsa laatikosta -paperia, kirjoitusneuvot ja asettui kirjoittamaan pyöreän pöytänsä -ääreen eikä koskaan ollut Vanni nähnyt Sannan roukkeloisia kasvoja niin -asiallisen näköisinä kuin nyt. Vannilla paloi mielessä tehdä leikkiä -Sannalle, saadakseen vähän hämmentymään sen totisuuden. Mutta kun vasta -äsken oli itsekkin juuri ensi kerran eläessään puhellut vakavista -asioista, niin pysyi hänkin vakavana. Piti lystinä kuitenkin katsoa -miten Sannan soppinen suu mutuili kirjoituksen mukaan ja vinot -korkeitten kulmain alla piilevät silmät terävästi tähtäilivät kynän -kärkeen. Mutta viimein hän nakkasi kynänsä punaiselle kirjoitusmatolle, -sytytti kynttelin, poltti lakkaa kirjoituksen alle ja painoi -sinetillään siihen oikein hartian väestä. Sitten luki vielä sen -kirjoituksen, katsoi sinettiä, tuliko se oikein täysi, ja lausui: - --- Nyt se kuitenkin tuli tehdyksi, jota olen kauvan aikonut. - --- Ja mikä? kysyi Vanni, vaikka hän arvasi mitä se Sanna kirjoitti. - --- Tässä on nyt testamentti, että saat periä tämän majan, jos minä -ennen kuolen. - --- Mutta johan sinä, hyvä Sanna, tahrasit liittomme ihanan hetken. - -Tämän sanottuaan Vanni hieman tyrmistyi, ja ikäänkuin takertui sanat -suuhun, vaikka ei hän sitä itsekään tiennyt, minkätähden se siltä -tuntui. - -Sanna ei huomannut Vannin viimeistä sanaa, luki vielä kerran kirjansa, -aukasi kaappinsa ja kätki paperin erääseen pieneen laatikkoon, jossa -hänellä muutkin kalleutensa oli. Pani sinne kaappiinsa entiselle -paikalleen kirjoitusneuvonsa, lupsautti kaapin oven kiinni ja -puoliääneen virkkoi: Tehty seisoo, tekemätön tuntematon. - -Sannan mielestä oli välttämätöntä olla kirjallinen testamentti, joka -jäisi hänen kuoltuaan toteuttamaan hänen lupaustaan ja lain turvaksi -Vannille, vaikkapa vielä pitäisi käräjiinkin mennä. - -Hymyillen istua kupsahti Sanna Vannin viereen sohvalle, kiersi kätensä -Vannin kaulaan ja tuntui nyt suuri lämmittävä aarre olevan takana kun -kaapissa oli testamenttipaperi ja vieressä Vanni, hänen ainoa -rakastajansa, joka rakasti ei ainoastaan hänen sydäntään, vaan häntä -kokonaan, jota ei yksikään muu tehnyt hänen ruman ulkokuorensa tähden. - -Kauvan vielä univuoteellaankin puhelivat siitä miten tuulessa hapuileva -on se ihminen, joka omistaa rakastavan ja tunteekkaan sydämmen ja ei -ole esinettä, josta hän saisi tälle vastapainoa. Miten isänmaakin on -vaan helisevä kuollut sana, ellei ole joku tai joitakuita sen lapsia, -jotka rakkaudesta toisiinsa, sulautuvat yhdeksi jäsenistöksi, jotka -avonaisina toisilleen toimivat yhdessä. - -Mutta viimein tavotti uni ja siirti toiseen päivään. - - - - -XIV. - - -Iloisena ja keveällä mielin nyt Vanni liikkui vaatteen silityspöytänsä -vaiheella. Pellavan kellahtavat kumaltelevat tukat kahtena suurena -palmikkona leiskuivat hartioilla, joitten latvat punasella -silkkinauhalla oli sidottu yhteen ja muodostivat vyötäisiin asti -yltävän moniväriselle hohtavan palmikkolenkin. - -Koti tuntui nyt kodille enemmän kuin koskaan ennen ja ihmeellinen maku -tuntui olevan sillä, ett'ei tullut päätöstä lähteä seminaariin taas -outoon ja tuntemattomaan keskuuteen. - -Milloin Sanna ja Vanni vaan liikkuivat ulommas kartanonsa portista, -niin nähtiin he aina yhdessä ja oli Vannin rinnalla Sanna kuni vanha, -rosoinen kanto, josta Vanni oli aikanaan puhkeutunut vihantana vesana -ja kannon juurien kautta imemällä maasta kasvantavoimansa, kasvanut -suureksi vihannaksi puuksi, suuremmaksi monta vertaistaan ja -lehtevämmäksi ketään muita. - -Ilmestyi paljon uusia tuttavia, jotka pyysivät käymään vieraisilla -kotonaan. Mutta paljoa niitä kutsuja Sanna ja Vanni hylkäsivät. -Puistossa, kadun pohjoisella puolen aivan kadun vierellä oli tuuhea -metsä; se oli ainoa paikka, jossa he enimmin hupikävelyillä käydessään -viihtyivät. Mutta siellä ei koskaan saaneet he olla kahden, vaan aina -siellä oli yksi tai toinen, joka jonkin tekosyyn nojalla tukkeutui -seuraan. Ja kaikilta puolilta näytti siltä, että he enemmän ja enemmän -tulevat yhteiskunnassa huomatuiksi ja että se tuli itsestään, noin vaan -ajan virran mukana, ilman heidän sitä vähintäkään takaa-ajamatta. - -Oli joulukuu jo käsissä. Talvi oli luonnossa, kaikki kansa liikkui -turkki päällä ja rahtimiehetkin huopasaappaissaan nähtiin kuuraisina -kävellä kurkkasevan rekikuormainsa mukana kiriseväin jalasten jälkeä. -Rannan puutkin ryhöttivät valkoisessa kuurassa ja järvissä jäät -halkeilivat, että lakkaamaton mourina kuului kuni ukkosen jyrinä ja -tuntui, kuni luonnon voimat olisivat kokonaan liikkeessä. Nyt olivat -jäät järvissä tulleet ennen joulua kantaviksi, lujemmiksi kuin ennen -kaukaan aikaan, eikä lunta ollut jäillä ensinkään, ainoastaan kuuraa, -että siellä liikkuminen oli parempi kuin aivan kierällä jäällä. -Kaupungin nuoriso puuhasi suurta rekiretkeä Tapaninpäiväksi, niin -suurta, ettei koskaan ennen ollut sellaista ollut, ja siitä ei saanut -jäädä ketään siihen ikäluokkaan kuuluvia pois. Matkan suunta oli jo -päätetty kahden peninkulman päähän Kausalan hoviin, suuren Niepingin -selän toisella rannalla. Useilla pojilla oli jo neitonen tiedossa -rekitoveriksi, mutta kenellä ei vielä ollut, ne kävivät pyytämässä -Vannia. Mutta kun ei kukaan tahtonut Sannaa, niin Vanniltakin saivat -rukkaset. Mutta Sannan setän poika Ketolan Aaro oli ylpeä. Hän ei -huolinut niistä, jotka mielellään olisivat lähteneet, ja niitä, joita -hän tavotteli, ei hän saanut, ne oli jo vienyt toinen. Sentähden oli -nyt Aaro jouluiltana vielä ilman ja tuli pyytämään Vannia, selittäen -miten tällä rekiretkellä on lavea kansallinen tarkoitus, miten -esimerkiksi kaikki kursailemiset, kaikki teidittelemiset kaikkien -väliltä jäävät pois, että koko matkue on yksiä sisaria ja veljiä; ja -miten suuri askel tämä on ruotsalaisuuden voittamiseksi, sillä siellä -kaikki puheet ja laulut pitää käydä suomeksi, yksin vaan suomeksi, ei -miksikään muuksi. Ja sanalla sanoen: ei mitään arvoastetta saa olla -yhden eikä toisen välillä, vaan kaikki, juuri kaikki ihan kuni yhden -emon kantamia. - -Tämä tuntui sangen luonnolliselta Vannistakin, mutta kun kuuli, että -Aaro ei tahtonut Sannaa, ja tiesi, että sopimatonta olisi heitä kahta -sovittaa yhteen rekeenkään eikä suinkaan kyytimieskään heitä ottaisi, -niin Vannin povessa jylähti oudosti, kasvot vaalenivat ja koko homma -tuntui masentavalta. Katseli vaan pienessä joulukuusessa palavia -kyntteliä, silmäili sen joulukuusen valaisemaa pientä kamaria, joka nyt -enemmän kuin useinkaan muulloin näytti hymyilevän rauhasta ja -tyytymyksestä. Tätä hän silmäili ja odotti, mitä Sanna virkkaisi -vastaukseksi Aaron puheeseen. Sanna ei kuitenkaan puhunut mitään, niin -Vannin ruumis hetkahti kieltävän näköisesti ja kuului ynseästi -murahtava sana: - --- En suinkaan minä yksin lähde. - --- Ei, ei, eipä suinkaan yksin, kiirehti Aaro sanomaan. Tarkoitukseni -on, että tulisit minulle rekitoveriksi. - --- Niinapa niin, mutta minä tarkoitan Sannaa. - --- Sannaa, huudahti Aaro, eikä ollut ymmärtävinään Vannin mieltä. -Tämähän on nuorten, meidän ikäisten hupiretki; eikä oikeastaan sen -ikäisten kuin Sanna on. Vai mitä Sanna? - --- Niinipä niin. En suinkaan minä lähtisikään, kuului Sannan suusta -tyyni vakuutus. - -Tästä sai Aaro taas uutta lisäkettä esitysinnolleen, kääntyi Sannaan ja -jatkoi: - --- Mutta Vannia et suinkaan kieltäne. Olisihan ihan kuivaa -järjettömyyttä, jos Vannia estäisit... Vanni, joka ei koskaan ole -senlaisissa ollut, niin tämä jos mikään on hänelle erinomaista. -Senlainen on joskus omiaan virkistämään sekä sielua että ruumista. -Siellä jos missään haihtuu kodin ahdasmielisyys ja ikäänkuin puhdistuu -ihminen kodin jokapäiväisyyden tomusta, näköpiiri laajenee ja avautuu -ulommas kodin yksinkertaisuudesta. - --- Kodin yksinkertaisuudesta, keskeytti Sanna. En ymmärrä, miten -senlainen puhdistaminen olisi tarpeellista. En sano sillä, että -tahtoisin kieltää Vannia menemästä, vaan kuitenkin tuntuu se oudolta, -kun nuoret ihmiset, jotka eivät ole vielä elämän pitkästä läksystä -yhtään värssyä oppineet, puhuvat jo kodin epäpuhtaudesta, sen tomuista, -sen yksinkertaisuudesta ja sitä vastaavasta puhtaudesta, vapaudesta ja -sen tuntemattoman avaruuden näkymättömästä voimasta, josta ei ole -heillä itselläänkään muuta kuin paljaita haaveiluja. - --- Sinä Sanna olet yhtä herkkä kuin kaikki muutkin ihmiset närkästymään -jostakin sanasta, vaikka eivät tarkoin tiedä sen merkitystäkään, jatkoi -Aaro totisesti... Kodin yksinkertaisuus sanaan sisältyy pahaa ja -hyvää... Pahaa en kuitenkaan tarkoittanut. Koti olkoon vaikka -loistavin, täydellisin ja monipuolisin koko maailmassa, mutta siltä on -se verrattuna tuhansiin muihin koteihin ja kaikkiin niihin asukkaihin -yksinkertainen. Mutta kodilla kuitenkin, olkoon se kuinka pieni -tahansa, on ja pitääkin olla se viehätysvoima, että sitä ei vaihda -mihinkään. Eikä rekiretkemmekään tarkoitus ole halventaa kodin arvoa, -vaan päinvastoin puhdistaa sen kunniaa ja tulla tuntemaan muitakin -ihmisiä eikä vaan itseään. - -Sanna ymmärsi nyt erehtyneensä Aaron suhteen. Tunsi, että rekiretken -tarkoitus on vaan paljasta hyvää, ja hyvää hän ei tahtonut Vannilta -kieltää, niin tekeytyi ystävälliseksi ja virkkoi: - --- Kuten jo äsken sanoin, en tahdo Vannia kieltää lähtemästä, mutta -ainoastaan sinun kanssasi, kun sinä olet sukulaiseni. - -Tuossa sanassa "ainoastaan sinun kanssasi", kuului suuren luottamuksen -kaiku Aaroon, jonka kasvot leimahtivat virkeiksi ja iloisesti, hän -huudahti: - --- Silloimpa me lähdemme. Eikös niin, Vanni, ihan tuohon käteen. - --- No, olkoon menneeksi, virkkoi Vanni kättään ojentaissa, mutta arka -punastus näkyi Vannin kasvoissa ja kysyvän silmäyksen vilkasi Sannaan, -että mitä Sanna tästä kumminkin näyttäisi pitävän. - -Vanni tuli nyt aivan tyyneksi, ei edes kuullut Aaron ja Sannan -keskusteluja illan kuluessa. Rekiretken suuremmoisuus tuntui aivan -selittämättömältä ja tyrmistytti se aivan siihen paikkaan. Sellaiseen -suureen joukkoon meneminen tuntui aivan tukehduttavalta, mutta toiselta -puolen tuntui vahingolta jäädä pois nyt, kun Sannakin niin mielellään -lupasi, ja turvallisuus Aaroon tuntui kasvavan yhä enemmin, koskapa -Sannakin sanoi lupaavansa hänet ainoastaan Aaron matkaan... "Ainoastaan -Aaron kanssa" johtui Vannin mieleen ja Aaron kuva iskettäytyi selvemmin -hänen sieluunsa, kun hän ajatteli joukon suuruutta Kausalan hovissa, -johon näki hukkuvansa kuni kärpänen mereen, ellei olisi Aaroa, josta -pitäisi kiinni... Ainoastaan Aarosta pitäisi hän kiinni. - -Puistojen ympäröimältä Ruhtinaantorilta oli kaikkien määrä lähteä -yhdessä jonossa ensin kaupungin halki Niepingin selän rantaan ja sitten -jäälle tultua rinnakkaisena matkalintujen tapaisena raitona halki selän -Kausalaan. - -Lähtötunti oli joutunut. Kahdessa pitkässä rivissä jonottivat lähtijät. -Kaupungin pulskin ajuri istui nyt Vannin ja Aaron reen ketaroilla, ja -joukon komein hevonen komeimmissa tamineissa seisoi edessä kuni -tuomittu, odottaen lähtöä. Mutta kohta oikasi eellimäinen pari -matkalle, niin silloin ikäänkuin säikähdyksestä remahtivat hevosten -helyt ja jokahinen kaplas oli heti liikkeessä. - -Ei yksikään silmä, ei vanha eikä nuori nyt tahtonut jäädä näkemättä -tätä matkuetta, ja suuri oli katsojakansan paljous katuvierillä. Matkue -antoi hevosten mennä hiljaista lönkkäjuoksua kahtena rinnakkaisena -jonona alas rantaan, ettei ketään sortuisi matkueen jalkoihin. Mutta -kellot ja kulkuset hevosten verkalleen juostessa remisivät sitä -hurjemmin ja synnyttivät valtaisen räikinän, johon hukkui koko -kaupunki. - -Rantaan tultua levisi matkue siten, että jonojen eellimäiset jäivät -raidon keskimäisiksi ja jälkimäiset tulivat raidon päihin. Siten ne -valtaisena kaarena ojentavat matkansa halki Niepingin selkää Murjun -saaren etelä- ja suuren Väinönsaaren pohjoispuolitse aina Kausalan -hovin siintävää rantaa kohti. Ja tuokion perästä näkyi matkue hienona -vyönä kuni syksyiltana lännen rantaa kohti vaipuva joutsenraito. -Kaukaiset vuoret vaan himisivät vastaukseksi sille tuskin kuuluvalle -kellojen pauhulle, mikä matkueesta levisi tyyneen pakkasen kirteään -talvi-ilmaan. Rekiretken paluumatkalla kyytimiesten hevoset juosta -helkuttelivat melkeen kuni tahdin jälkeen, joten taas matka vieri, tie -lyheni. Mutta ei kukaan joutanut kajoamaan siihen yksitoikkoiseen -kellojen hölkkinään eikä matkan tasaiseen lyhenemiseen. Mieli oli -kaikilla täysi äsköisestä hurakasta Kausalassa ja kelkkein mielin -puhelivat rekitoverukset keskenään. - -Vanni oli kuitenkin tyyni ja itseensä uponneen näköinen. Mieli tuntui -oudolta ja pahalta, ei hän itsekään tiennyt, minkätähden se niin oli. -Tämän huomasi Aaro jo matkan alussa, niin kääntyi Vanniin ja ennenkun -kerkesi ajatellakaan, viskasi vasemman kätensä Vannin hartiain taakse -ja iloisesti huudahti: - --- Sinä, Vanniseni... Mitäs nyt sanot? Eikös se ollut jotakin -erinomaista, kuten jo edeltä sanoin, vai mitä? - --- En sano mitään, kuului Vannin tyyni vastaus. - --- Sinä voit sanoa, mutta et tahdo, jatkoi Aaro. Senlainen hetki ei -mene nuoren sielusta niin läpi, ettei siitä voisi sanoa sitä tai -tätä... Me olemme nuoria, me tarvitsemme elää, me tarvitsemme aina -silloin tällöin raitista elonilmaa keuhkoihimme ja jos mikään, niin -tämä se juuri on sitä. - -Nuo viimeiset sanansa Aaro oikeen innoissaan huudahti, siten enemmän -vaikuttaakseen Vanniin, mutta Vanni ei virkkanut mitään. Mieli tuntui -vaan syventyvän syvempään alakuloisuuteen. Aaron käsikin hänen -hartioittensa takana, vaikkapa se olikin hermotonna, tuntui kuin -kahlehtivan, jonka tähden kyytimiehenkin silmä silloin tällöin pyrki -turkin kauluksen raosta tirkistämään rekiperään, etenkin kun hänen -korvaansa pisti somasti äskeinen Aaron sana "Vannini." - -Aaro kun näki, ettei tätä tietä Vanni antautunut keskusteluihin, niin -tekeytyi vakavaksi ja alotti toiseen tapaan. - --- Ihmisluonteita on monenlaisia. Niitä on sangen monenlaisia. Joku -niistä ei viihdy missään, niinkuin yksinäisyydessä ja nauttii -ainoastaan työstään. Toinen nauttii työttömyydestä, ja vaihtelevasta -ajanvietosta. Joku nauttii erittäin nähdessään iloisia seuroja. Toinen -nauttii saadessaan itse iloita seurassa. Mutta minä nautin ainoastaan -suuresta humusta, juuri senlaisesta kuin tänä iltana oli Kausalassa... -Sanoppas, Vanni, mistä sinä oikeen nautit? - --- En mistään, murahti Vanni lyhyesti. Hän arveli sanoa, että minä -nautin ainoastaan työstäni ja tiedän silloin olevani hyödyllisin -ihminen maailmassa, vaan kun tiesi, että tämä lisäisi vaan puheluintoa -Aarolle, joka ei nyt tuntunut häntä huvittavan, niin ei sanonut -sitäkään. - -Aaro näki, että Vanni on nyt sillä tuulella, ettei tahdo antautua -suurempaan ajatusten vaihtoon, mutta hänen sentähden mykäksi jäämisensä -tuntui aivan sopimattomalta, niin vei taas puhetta toisaalle -koetteeksi, löytäisikö sieltä sitä, mihin Vanni tarttuisi. - --- Tuo tähti tuolla, alkoi Aaro, tuo suuri tähti juuri tuolla, näetkö, -mihin sormeni osottaa, tuo juuri tuolla, joka niin puhtaan näköisesti -rapistelee silmiään, on suurempi tätä meidän maapalloamme, ja samalla -tavalla monet noista muistakin tähdistä ovat tätä maapalloa suurempia -ja kaikki ovat tulleet tyhjästä, saaneet alkunsa avaruudessa lentävistä -tomuhiukkasista. Sitä tomua on joutunut ensin kokoon tuommoinen, juuri -tuommoinen kahden nyrkin kokoinen mukula. Se on ruvennut pyörimään -avaruudessa ja kokoamaan lisää tomua, joten miljoonissa vuosissa ovat -kasvaneet siksi mitä ne nyt ovat. Luonto on sitten synnyttänyt -senlaisia asukkaita ja eläimiä, mitkä sopivat mihinkin ilmanalaan. - -Siitä, minkälaisia asukkaita missäkin taivaankappaleessa luullaan -olevan, kertoi Aaro ihan syventyneenä niihin, mutta Vanni kun ei -näkynyt käsittävän sitä, niin palasi hän tähän maapalloon ja kertoili -tämän kehittymisestä, sen maan-alaisen tulen syntymisestä, sen -vaikutuksesta maanpinnan muodostumiseen, sen vaikutuksesta kasvikuntaan -ja vieläpä ihmisiinkin. - -Mutta matka loppui eikä Aaro saanut Vannia toivotulle puhetuulelle, -niin tunsi jäävänsä ikään kuni vieraaksi rotutoveristaan. Ja tuntui -Aaron mielestä koko rekiretki aivan arvottomalta ja makunsa -menettäneeltä. Sitä hän ei kuitenkaan ilmoittanut, pysyi vaan nauttivan -näköisenä loppuun asti. - -Vanni oli kaikkeen tähän ikään kuni humaltunut. Ainoastaan kellojen -yksitoikkoinen reminä virtasi läpi päästä; samaa tietä kulki Aaron -puhekin eikä siitäkään jäänyt enempää kuin tiukujenkaan soitosta. Mutta -kun päästiin kaupungin rantaan ja kaupungin rakennukset helisivät -vastakaikua kellojen räikinään, niin Vanni heräsi kuni unestaan ja -iloisesti huudahti: - --- Ai, kuinka somalta kuuluu tuo vastakaiku. Ai, ai, kuinka somalta. Se -on kuni kotoista puhetta, ihan kuni äiti kotona iloissaan huutaisi, -nähdessään lastensa tulevan kotiin. - -Aaro ajatteli sanoa, että senlaiseksi se juuri tulee ihminen, aina -pysyessään kolona, ettei viihdytä mikään muu kuin koti, mutta näki -matkan loppuvan kesken ettei kerkeäisi siitä tarpeeksi asti puhua, niin -jätti toistaiseksi ja mukautteli vaan Vannin ihailemisiin. - -Aaro tahtoi kyytimiehensä kyyditsemään heitä Vannin kotiin ja -seisotettiin Vannin porrasten edessä. Mutta Sanna, kun ei tullut -vastaan ottamaan, niin Vanni ei käskenyt Aaroa sisälle, tarjosi vaan -kättä ja kiitteli lämpimästi hyvästä toveruudesta. - -Aaro luuli Vannin hyvästijätössä kuulevansa jotakin syvempää ystävyyden -ilmausta, niin puristi Vannin käden kauvaksi käteensä ikäänkuin -pantiksi siitä, että saa Vannin tunnustamaan oliko rekiretki -miellyttävä vai ei. - -Vanni pysyi vaan herttaisena ja iloisena, kiitteli yhä Aaroa kaikesta -hyvästä, pyysi anteeksi sen, ettei viitsi käskeä huoneeseen kun Sanna -nukkuu. Melkein kuni riistämällä irrotti kätensä Aaron kädestä ja alkoi -matkasaali vasemmalla käsivarrellansa kiivetä portaitaan ylös. - -Aarokin, hyvää yötä sanottuaan, lähti astua vihmomaan kotiinsa, ja -erottua niin muhkeasta olennosta kuin Vannista, tuntui mieli tyhjältä. -Ei mitään muuta ollut jäljellä siitä äsköisestä rekiretkestä kuin se -hämärä ystävyyden koitto, joka Vannin syvimmästä oli häämöttävinään -hänen hyvästijätellessään. - -Vannin mieli pysyi katkeamatta siinä rekiretkessä, mutta vaikka hän -sitä myötäänsä ajatteli ja koki sulattaa elämään, niin sen sisällöstä, -sen tuloksista ei tullut mitään selvää, Alituistaan näkyi silmissä ne -tuttavain ihmisten innokkaat kuvat, mutta ne näyttivät vaan tuulta -hapuilevan ja riippuvan kiinni vaan luonnottomissa tähtien -tavottelemisissa, kuten Aaron matkatarinatkin. Vanni olisi tahtonut -puhua Sannankin kanssa tästä, mutta ei osannut ja sitä pahemmalta se -vaan tuntui. Vanni sai halun lukea raamattua ja tunsikin viihtyvänsä -siitä enemmän kuin koskaan ennen. - -Sannakin huomasi nyt Vannin käytöksestä, että rekiretkellä oli ollut -jotakin, joka ei ole Vannia miellyttänyt, ja tuntui se hänestä hyvältä. -Ajatteli kysellä rekiretken menoista, mutta varsin näyttääkseen, että -hän ei perusta mitään senlaisista lystipaikoista, ei kysellyt mitään, -mietti vaan että tuleepa se aikaa voittaen itsestäänkin tiedoksi. - - - - -XV. - - -Viikko oli nyt umpeen kulunut siitä rekiretkestä, kun tuiskuisena -sunnuntai-iltana Sanna ja Vanni olivat pyöreän pöytänsä ääressä -lukemassa raamattua, mutta Aaron tultua kilmasivat pystyyn kuni -ihastuksesta Aaroon häntä tervehtimään. Sanna oikein iloissaan -huudahti: - --- No tuonlaisella ilmalla!... - --- Eihän ilma miestä syö, kuului Aaron suusta tyytyväinen sana, -etuhuoneeseen kopistellessa nutustaan enintä lunta. - --- No, olithan velikulta soma kun tulit, lisäsi Sanna, käyhän -peremmäksi, soma, soma kun tulit. Tuonlainen nurkissa jyrisevä pyry -tekee mielenkin niin synkäksi, ettei tahdo viihtyä ei mihinkään. - --- Ja juuri itätuulella, ilman tänlaista pyryäkin on mieliä synkentävä -voima enemmän kuin muilla tuulilla, vakuutteli Aaro, astuessaan Vannin -ja Sannan seuraamana kamariin. - --- Muita eikös se ole todellakin totta, että itätuuli enemmän kuin muut -tuulet synkentävät mieltä? lisäsi Sanna. Vaikka en ole osannut merkitä, -vaan nyt muistan jo lapsena ollessani erään sanoneen, ja minä muistan -että aina itätuulella olen levoton ja voin pahoin. - --- Se on totta, toisti Aaro. Sen on ihan tutkijat käsittäneet, että -sillä on senlainen mielen tympeyttä ja ärtyisyyttä vaikuttava voima. - --- Nyt minä, itätuulella kun tulen levottomaksi, tiedän että syy on -tuulessa. Tähän asti olen aina senlaiseksi tultuani murehtinut, että -miksi minä nyt taas senlainen olen, mukautti Sanna mielissään. - --- Etpähän nyt ole ärtyinen etkä paha kuni itätuulen lapsi, kuten aina -sanotaan, muistutti Aaro naurahtaen. - --- Niin, sen tähden kun sinä tulit, toisti Vanni. - --- Todellakin sen tähden kun sinä tulit, lisäsi Sanna. - -Vanni oli nyt laittanut pieneen hellaan tulen ja teeveden kiehumaan, -niin kiirehti nyt pyöreän pöydän kolmannelle kulmalle istumaan, jossa -jo Sanna ja Aaro istuivat kahdella kulmalla, ja somalle tuntui nyt olo, -somemmalle kuin koko viikolla. Aarokin tunsi aivan näkymättömällä -tavalla huokuvaa ystävyyttä siinä seurassa ja hänestäkin tavattoman -somalle tuntui mielestä siinä oleminen. Mutta hänen tapansa ei ollut -koskaan tyytyä paljaaseen olemiseen, niin nytkin piti saada puhe alkuun -jostakin asiallisesta. Mutta nyt oli erinomainen halu hänellä valita -puheluaine senlainen, joka ei kyllästyttäisi talon väkeä, jos vaan -arvaisi valita. Sannan kuuloon hän ei tahtonut alottaa muistelua viime -pyhäisestä rekiretkestä ja mitäpä siinä olikaan muistelemista, se -itsestäänkin tuntui jo vanhalta. Raamattu oli ainoa kirja siinä -pöydällä, niin hänen kätensä vaistomaisesti menivät siihen raamattuun -ja hetkisen sitä katseltuaan virkkoi: - --- Tiedättekö että minäkin olen ruvennut lukemaan raamattua? jonka -sanottuaan viskasi kysyvän silmäyksen Sannaan ja Vanniin. - -Vannin koko ruumis hytkähti. Kävi mieleen että saikohan Aarokin halua -raamatun lukemiseen samasta syystä kuin hänkin. Entä se Kausalan lysti -ei viihdyttänytkään niin suuresti kuin edeltä luultiin. Tämän huomasi -Aarokin, että hänen sanansa vaikutti Vanniin miellyttävästi, niin sai -halun enemmän siitä keskustella ja aikoi viime pyhäiltaisen tähtien -tutkimisensa yhdistää raamatun kertomusten vastapainoksi ja ruveta -niillä alusta lähtien jollakin hienolla tavalla kumoamaan muka raamatun -totuuksia luomisen kertomuksesta. Mutta ennenkun kerkesi mitään sanoa, -niin Sanna kysyi: "Mistä se tuli?" Ja Sannan kasvoissa näkyi kummastus, -kuten ainakin odottamattomasta uutisesta. - --- En tiedä itsekään, muistutti Aaro, mutta on muun lukemisen väliin -tuntunut somalta lukea raamattuakin ja olen lukenut jo lopulleen koko -ensimäisen Mooseksen kirjan. - --- Mitä siitä olet löytänyt? hymähti Vanni ja suu vetäytyi naurun -kihnaan. - --- Yhtä ja toista... Mutta enimmän askaroitti minua se seikka, että -mitä ajatteli Jumala silloin kun asetti ihmisen siihen paratiisiin. Ja -sitten asetti sen kielletyn puun senlaiseksi viekotuskaluksi keskelle -paratiisia. - --- Mutta olihan ihminen luotu viisaammaksi kaikkia luotuja, muistutti -Sanna, niin piti hänen tietää mikä on kiellettyä mikä luvallista, -koskapa kuitenkin se puu oli kielletty. - --- Mutta ajatteleppas, että ne olivat vasta luotuja, kehittymättömiä -lapsia, tuskin kuukauden vanhoja!... Jos ne olisivat olleet senkään -verran kehittyneitä kuin me tässä ja meidän laiset muutkin, niin sitten -saisi syyttää meitä. - --- Elä puhu mitään. Ihan varmaan, jos Tapanin iltanakin olisi se -kielletty puu ollut Kausalan suuressa salissa, niin sen omenat olisi -syöty ensiksi, muistutti Vanni puolileikillään. - --- Eihän mitä! - --- Usko pois, uudisti Vanni. Minä ja sinä olisimme käyneet ensiksi sen -kimppuun ja kaikki muut perässä. - --- Ei maar ole totta. Et saa minua siihen uskoon. En varmaan olisi -Aatami kurjan tavalla syönyt niitä omenia, jos olisit niitä helmaasi -karistellut. - --- Ihan kilvassa, usko pois, väitti yhä Vanni. - --- No emme huoli ruveta kiistämään... Mutta mitä Jumala loi sitä -käärmettä, koska sanotaan, että käärme oli kavalin kaikkia eläimiä. -Mitä varten Jumalan tarvitsi kavaluutta luoda maailmaan? - --- Ei ole sanottu että Jumala oli luonut käärmeen, keskeytti Sanna. -Saattoi olla niin, että se langennut enkeli rupesi matkimaan Jumalaa ja -luomaan yhtä paljon pahoja eläimiä kuin Jumala loi hyviä, ja sitä tietä -on tullut kaikki tuo sota ja murhan himo eläinkuntaan. - --- Paljon mahdollista... Mutta sittekin minusta tuntuu, että on Jumalan -syytä siihen että ihmiset ovat langenneet syntiin. - --- Nyt et ole viisaampi Aatamia, keskeytti Sanna... Jumala kun tuli -nuhtelemaan kielletyn puun syönnistä, niin Aatami syytti Eevaa ja Eeva -syytti käärmettä. - --- Nyt te olette minun kokonaan kiertäneet, virkkoi Aaro naurahtaen ja -katseli Sannaa ja Vannia silmiin. - --- Sen olemme tehneet, paras että tunnustat, muistutti Vanni. Ja nythän -sinä jo uskot, että Kausalan salissa Tapanin iltana ei kielletty puu -olisi kauvan säilynyt terveenä. - --- Sitä en kuitenkaan usko. - --- Mutta onhan siellä kai tehty jotain muuta semmoista, jonka Jumala on -kieltänyt, virkkoi Sanna, kuten tanssia ja muuta senlaista. - --- Ja sinä Aaro olit ensimäinen, muistutti Vanni ivaten. Söit kun -söitkin kielletyn omenan. - --- Minä vaikenen. - --- Sehän on parasta sinulle, veli kulta, sillä työläs on potkia -tutkainta vastaan, jatkoi Vanni ja kasvoissa näkyi lystikäs voiton ilo. - -Aaro heittäytyi äänettömäksi, mutta tuokion perästä jatkoi: - --- Olihan siellä Kausalassa kumminkin jotakin hyvää. Tässä matoisessa -maailmassa kaikkihan on pahalla sekoitettua, mutta kaikkialla kuitenkin -pahan seassa vilahtelee hyvääkin. Luulempa että myönnät Vanni kumminkin -niin olleen Kausalassakin. - --- En voi sanoa... Tyhjänä, kopisevan tyhjänä saavuin kotiin, vakuutti -yhä Vanni. - -Aaro ei jatkanut, hämmenteli vaan pienellä lusikalla teevesilasiaan, -tunnusteli sitä joko on jäähtynyt juotavaksi, ja kun näki, että Vanni -ja Sannakin ottivat lasinsa juodakseen, niin otti hänkin, tuntui ihan -kuin sääntö pakottaisi juomaan yhtä aikaa. Mutta Sanna kuitenkin laski -ensimmäiseksi tyhjän lasinsa pöydälle ja kun näki Aaron olevan niin -miettimistuulella ja näki selvään, että hän hakee taas omituista -ainettaan keskustelun perusteeksi, niin varsin haihduttaakseen häntä -siitä aineestaan, lausui Sanna hyvin asiallisella painolla: - --- En ole elämän kuva kenellekään, mutta kummallista on nähdä kun -nykyinen nuoriso on joutunut tuon muotikilpailun orjaksi. Ne ovat, -sanon minä, täydellisiä orjia... jos missään niin niissä huvipukineissa -sen orjuuden selvimmin näkee. - --- Sinä puhut nyt kuten ikivanhat ihmiset, tarttui Sannan sanaan -Aaro. Tuntuu ihan siltä kuin sen koko lauseen olisit lainannut -yhdeksänkymmenen vanhalta mummolta, mutta, minä vastaan siihen nuorten -tavalla. Ei ole tästä muotihulluudesta syyttäminen nykyistä nuorisoa. -Se on ajan virta, joka on hukuttanut koko maailman. Ja sen mukana -täytyy mennä, ei auta tutkainta vastaan potkiminen, kuten äsken sanoit. -Ja kun sinäkin laitat samalla tavalla kuin muutkin, niin ei näytä -pahalta. - --- Sanoit vanhoilta ihmisiltä lainanneeni äskeisen lauseen, mutta meitä -käsketään kunnioittamaan isää ja äitiä. - --- Se on totta. Mutta isät ja äitit ovat olleet kynsin hampain kiinni -sen aikuisissa muodeissa, niin emme tässä suhteessa tarvitse totella -heitä. - --- Oli miten oli, niin liika on liikaa. - --- Ei mikään maailmassa voi olla vaa'alla punnittua. - -Sanna arveli vielä sanoa, että kaikki voi olla Jumalan sanan vaa'alla -punnittua, mutta kun tiesi ettei itsekään ollut tarkoin sitä vaakaa -käyttänyt, niin oli vaikea esittää toisellekin. Jättäytyi äänettömäksi, -oli kumartuvinaan katselemaan raamatun lehtiä, mutta ei hän siitä -mitään nähnyt, sillä mieli hapuili muualla. - -Aaro näki Sannan syventyvän johonkin muuhun ja pelkäsi hieman -loukanneensa Sannaa, niin tekeytyi herttaiseksi ja hyvittääkseen Sannaa -lämpymällä tavalla, virkkoi: - --- Eikös niin, Sanna, että minäkin olen oikeassa? - --- Yksi luulee olevansa oikeassa siten, toinen täten, kuului Sannan -suusta vastaus. - --- Mutta omaa vakaumustaan ei voi kukaan myödä tai vaihtaa toisen -vakaumukseen, jatkoi yhä Aaro. Semmoinen ihminenhän on aivan tuulen -heiluteltava. - --- Mutta mitä on silloin etua niistä yhteispyrinnöistä, niistä nuorison -kokouksista, kun ne eivät vaikuta vakaumusten sulattamiseksi? Ilmanhan -on mahdotonta päästä toisiaan lähestymään ja tulla ymmärtämään -toisiaan, muistutti Sanna vakavasti. - --- Sitä on sentään paljo, paljo, sangen paljo, jossa voi yhtyä silti, -jos tuonlaisissa sivuseikoissa kuin esim. jumaluuskäsitteissä ei -sopisikaan aivan yhteen. Sanalla sanoen: Jumalan kieltäjienkin kanssa -voi olla äärettömän paljon yhteistä. - --- Mitä esimerkiksi? - --- Ne voivat iloita yhdessä, ne voivat surra yhdessä, ne voivat -rakastaa toisiaan ja toisia kansanryhmiä yhdessä, ja kaikki mitä -jokapäiväiseen leipään kuuluu voi olla yhteistä. - --- Sinä puhut kuni keitetystä lampaan päästä, lisäsi Sanna. Miten -esimerkiksi voivat rakastaa toisiaan ne, jotka eivät sinun käsityksesi -mukaan ole saman Jumalan luomiakaan. Toisen heistä on luonut Jumala, -mutta toinen on tullut itsestään, luonnon kehittäessä jostakin -apinasta, niin miten heidän välillään rakkaudeksi sanottava yhteisyys -voi olla mahdollista? - --- Siten, että joka luulee olevansa Jumalan luoma voi olla luonnon -luoma, apinasta kehittynyt; joka luulee olevansa luonnon luoma voi olla -Jumalan luoma. Sitä väliä ei ole meille kukaan varmasti erottanut. -Mutta sitä paitsi Jumala, jos hän olisi luonutkin, ei ole meitä luonut -valmiiksi, vaan luonnon kehityksen alaisiksi ja sentähden me -tarvitsemme kehittyä käsikädessä. Ainoastaan siten voimme kehittyä -yhdeksi kansaksi, siitä emme pääse puuhun ei pitkään. - --- Onko sinullekin saman tekevä josko olet Jumalan luoma tai luonnon -voimain kehittämä, apinasta kehittynyt? - --- Juuri saman tekevä se on minulle ja muille, olemmepa tulleet -ihmiseksi mitä tietä tahaan, kunhan olemme hyviä ihmisiä, se on -pääasia. - --- Mutta ihmisen hyvyys jos ei ole Jumalasta kotoisin ja perustu -Jumalaan, niin se on vaan hetken kukka, joka kiusauksen helteessä -lakastuu ja kuoleentuu kokonaankin, sillä sen hyvyyden juuret -perustuvat epävarmaan maahan, jonka pohjalla ei hyvyyden juuret voi -mennä syvälle. - --- Mutta ihmisellä on mahdollisuus kehittyä yhtä hyvin hyvässä kuin -pahassakin. - --- Mutta ainoastaan Jumalassa kiinni pysyen, virkkoi Sanna varmasti. - -Aaro tunsi nyt tarinan menevän liian vakavalle tolalle ja pelkäsi -jossain määrin Sannan näistä kiistelyistä loukkautuvan tai kyllästyvän, -niin heittäytyi äänettömäksi ja päästäkseen toiselle tolalle kääntyi -Vanniin ja hymyillen virkkoi: - --- Sanoppa Vanni oikein todella mitä sinä pidit niistä Tapanin illan -kekkereistä. - --- En mitään, en sanalla sanoen mitään, virkkoi Vanni päätään -punaltaen, olin vaan kuni peruna piimävellissä tai väärä raha oikeitten -rahojen joukossa. - --- Se nyt ei ole ensinkään totta. Sinähän sait niin paljon ystävyyttä -osaksesi, ettei sinun vertaistasi ollut monta koko joukossa, senhän -näin silmilläni. - --- Ystävyyttä! Suurta teeskentelyä vaan. - -Aaro punalteli päätään, oli olevinaan kummissaan Vannin sanasta. Sitten -rykäsi, puistalti taas päätään, oli katselevinaan Vanniin oikein -tutkivasti ja virkkoi: - --- Täytyy sanoa että senlaiseksi sitä juuri kasvaa ihminen ollessaan -erillään muista, että ei voi toisesta luulla mitään muuta kuin paljasta -pahaa. Siellä ei ollut vähintäkään teeskentelyä, Ei mitään muuta kuin -avonaista yhdenvertaisuutta ja lämmintä ystävyyttä toisilleen. - -Vanni naurahti, mutta tekeytyi totiseksi taas ja lisäsi: - --- No jo sinä olet ihan päihtynyt siitä rekiretken lystistä kun et -muusta saata puhuakaan kuin siitä. Jos tietäisit minkälaista ivaa sait -osaksesi kun tanssiessasi langetit ja lankesit itse mukana sen Pyyrysen -Tiltan kanssa, niin et maar sanoisi puhtaaksi ystävyydeksi. Totinen -ystävyys peittää toisen viat eikä asetu sepittämään minkäänmoisia -irvikuvia. - --- Mitä siitä sitten sepitettiin? - --- En ole juoruämmä enkä paljon puutu. - -Aaro tyrmistyi kun muisti, että juuri hänen syynsä oli sen tytön -lankeamiseen. Hän hurjuudessaan vei sitä Tiltaa ihan lennossa, ja -sitten ajattelemattomuudessa polki jalalle ja silloin silmänräpäyksessä -meni tyttö kuni auskari ylen kuppuraisiaan. Tunsi sääliä tyttöä kohti; -josko todellakin viitsivät virnistellä, niin on ihan anteeksiantamaton -teko. - -Aaro tätä ajatellessaan tuli ihan mykäksi, että Sannan tuli sääli -Aaroa, niin alotti puheen siltä kannalta, joten tiesi haihtuvan sen -nykyisen ajatuksen ja kysyi. - --- Joko sinä nyt mihin asti olet kerinnyt sitä lakitiedettäsi lukea? - --- Olenhan minä jo lukenut. Ensi kesänä toivon saavani suorittaa -oikeustutkinnon. - --- Oikeustutkinnon! Joko todellakin niin kaukana? - --- Johan toki on aikakin. Neljäs vuosi on jo kulumassa, kun olen -yhtämittaa lukea jyrännyt sitä samaa ja samaa lakitiedettä. - --- Neljä vuottako todellakin siitä kuin tulit ylioppilaaksi? - --- Keväällä toukokuun kahdeskymmenes päivä täyttyy neljä. - --- Siinä se aika kuluu, on mennyt se aika kuin unissa, on kuni eilinen -päivä... Mutta sinustahan kohta tulee tuomari. - --- Niin tietopuolelta, mutta ei ansiolta. Sitä saa kymmeniä vuosia -vielä ajelehtia kuin kalamiehen koira rannoilla ennenkuin sitä on -minkäänlaisen tuomarin paikan saamisesta toivoa. - --- Miten se niin on? - --- Niitä on aina vanhempia oikeustutkinnon suorittaneita, niin ne -pääsevät virkoihin, edelliset aina edellä kuni myllyssä. - --- Mutta sitten ne ovat herroja. - --- On ne sitten herroja, että pois tieltä vaan. - --- Samanlainenko sinustakin tulee kun joudut tuomariksi? - --- Samanlainen, juuri samanlainen, ei parempi eikä pahempi, mukautti -Aaro naurahtaen. - -Aaro näki, että Sanna on nyt hyvällä tuulella, niin tunsi olevan -parhaan ajan lopettaa keskustelut, ettei Sanna enää paheneisi. Hyppäsi -etuhuoneen ikkunasta katsomaan vieläkö on tuisku, mutta samassa -huudahti: - --- Tuisku on laannut. Ilma tähessä kuin helmessä. - -Sen sanottuaan alkoi hankkiutua pois, tarjosi kätensä hyvästiksi, pyysi -sanakiistaansa anteeksi ja lähti ulos. Vanni kuitenkin otti käteensä -suuren lampun ja saattoi rappusille, jonne Sannakin seurasi mukana. -Aaro vielä kartanolla kumartaen pyysi kerran anteeksi sanakiistaansa ja -hyvää yötä toivottaen pakeni portista ulos ja katosi pimeään -talviyöhön. Ainoastaan raikkaat askeleet kuuluivat tuiskun huuhtomalta -katukäytävältä, kunnes ne kokonaan kauteni kuulumattomiin. Silloin -Vanni ja Sanna palasivat lamppuineen kamariinsa ja istuivat pöytänsä -luokse lamppunsa vaiheelle. Sanna varasi päänsä käsiinsä ja mieli -tuntui pahalta. Hän tunsi syvää kaihoa siitä kuin kuuli, että Aaro oli -taipuvainen Jumalan kieltämiseen, josta hän aina oli toivonut Jumalaa -pelkäävää tuomaria, hartaan uskovaisen äitin kelpo pojasta. Tätä -ikävyyttään hän ei kuitenkaan ilmaissut Vannille. Tuntui vaan hyvälle -kun Vanni ei ollut ihastunut siihen rekiretkeen, jonka hän nyt kuuli -aivan tarkkaan Vannin ja Aaron keskinäisistä puheista. Ja oli jo nähnyt -Vannin luonnostakin. - - - - -XVI. - - -Aaron tarkoitus oli tällä vieraisilla käynnillään päästä likemmäksi -entistään Sannaa ja Vannia, mutta sitä vakuutta ei hänen mieleensä -jäänyt. Tosin hän luuli Sannan ja Vanninkin kohtelussa huomanneensa -jotakin tavallista suurempaa lämpimyyttä, mutta olihan Sanna häntä aina -kunnioittanut kelpo miehen alkuna, josta syystä se on pitänyt -vertaisenaan paitsi uskonnollisissa kysymyksissä, joten se Sannan -ystävyys mahtoi olla nytkin samaa mitä ennenkin. - -Rekiretki ei tuntunut Vanniinkaan vaikuttaneen rahtuistakaan -likentävästi eikä varsinaisesti mitään, niin mieli oli nyt Aarolla -tyhjää tyhjempi. Rekiretken tulos näytti nyt selvään, että Vanni on -Sannassa kuni yhdestä juuresta, että Vannia ei miellytä se, joka ei -Sannaakaan, ja nyt näki Aaro, että Vannia ei pääse likenemään kuin -ainoastaan Sannan kautta. Ja Sannan suhteen tuntui melkeen keinot -loppuneen. Näytti joutuvan peukalo ihan keskelle kämmentä. Kauvan aikaa -vielä kotiin tultuaankin ajatteli tätä Aaro ja koko elämä oli vaan -kuivaa olemista. Viimein hän kuitenkin päätti koettaa yhtä keinoa -- -heittäytyä poikamaiseksi veitikaksi, ei antautua mihinkään vakaviin -tarinoihin Sannan ja Vannin kanssa ilman heidän alottamattaan ja -silloinkin antaa mennä sinne mihin ne vievät, varsinkin uskonnollisissa -asioissa. Hän tiesi olevansa miellyttävän kaunis ja ainakin Sannan ja -Vannin mielestä toivorikas nuorukainen, niin päätti hän nyt ruveta -enemmän asuskelemaan Sannan ja Vannin luona ja pitämään niitä iloisella -tuulella. - -Aaro oli tästä lähtien melkeen jokapäiväinen vieras Sannan ja Vannin -kotona. Usein hän tuli aina silloinkin kun Sannalla ja Vannilla oli -kiirein vaatteitten silitys. Piti lystinään olla niitten haittana, kun -näki että niillä on tulen palava kiire. - -Sanni ja Vanni koettivat usein olla suuttuvinaan, mutta Aaro keksi taas -uuden kepposen, että väkisten porahti emänauru, johon Aaro lystikkäästi -mukautti: - --- Huh. Sitähän sieltä toivottiinkin, -- ja jatkoi ilvettään kuni -työtään, siksi kunnes Vannin täytyi tarttua syliksi Aaroon viedäkseen -ulos. Mutta siinä syntyi aimo temmellys, että Sannakin sai hikipäässä -Vannille avuksi tehdä työtä ennenkun Aaro saatiin haalatuksi kartanolle -korkeita rappusia kolikolia alas ja sitten jättää sinne avopäin -menemään kotiinsa. Palattuaan huoneeseensa panivat Sanna ja Vanni ovet -salpaan ja Aarokin sen tiesi, ettei sinne ole nyt pyrkimistä. Tuokion -perästä aina veivät Aaron hatun portin taakse puun oksaan, josta sai -periä milloin halutti. Tästä huolimatta Aaro oli vieraana huomenna -vereksien kirjeittensä kanssa, jos eivät vaan sattuneet havaitsemaan -ennen että kerkisivät ovensa panna salpaan ja kiusata oven takana siksi -kunnes kiireimmät työt oli tehty. - -Mutta eräänä päivänä hän sattui taas pääsemään sisään juuri kiireimpänä -hetkenä ja nyt hän ikäänkuin maksaakseen entisiä kiusoja teki kujeitaan -entistä suuremmalla innolla. Taas otti Vanni Aaroa viedäkseen ulos, -johon avuksi tarttui Sannakin, mutta nyt Aaro aikaansai suuremman -temmellyksen vastaan kuin koskaan ennen. Viimein hän jamiusi. -silityspöydän jalkoihin ja puhki: - --- Ette nyt vie. Ette nyt vie, kuten ennen. - -Mutta toiset siitä huolimatta haalasivat ulos päin, vaikka pöytä -tavaroineen seurani mukana. Olivat pääsemässä ovelle kun raskas pöytä -jaloiltaan jyrähti lattiaan ja alle sattui Sannan jalka ja meni -silmänräpäyksessä nilkasta poikki että repaleinen nahka jäi pitämään. -Sanna parkasi kuni se, jolta sydän olisi halennut, että kadulle oli -kuulunut ja portin täydeltä juoksi ihmisiä hätään, mutta Sanna meni -tainnuksiin ja pysyi tainnuksissa, kunnes tohtori sitoi jalan, ja -kannettiin linikkaan. - -Linikan rautaisessa sängyssä hiljalleen tointui Sanna. Mutta sen -vihreäin akkunavarjostimien läpi tunkeutuva keväisen puolipäivän valo -huoneessa oli kummallisena hämäränä, jossa näkyi silmiin kaikkea mitä -koskaan ei ennen ollut nähnyt, niin luuli olevansa tuonelassa. Ja kun -tunsi olevansa sidottu, ettei päässyt mihinkään liikkumaan, niin -katkera hätä täytti sielun, kun luuli iankaikkisesti tulevansa siinä -pysymään, ja kohti kurkkuaan huusi: - --- Auta, Jeesus, auta, Jeesus, auta Jeesus, kallis Jeesus, kuolemasi -tähden auta minua helvetistä! - -Tätä hän huuti kauvan aikaa, eikä tajunnut vaikka kaksi tohtoria ja -linikan hoitajattaret koettivat rauhoittaa. Mutta viimein voi Vanni -hallita itkuaan ja sielunsa tuskia niin paljon, että meni suutelemaan -ja sai sanotuksi: - --- Rakas Sanna kulta. Elossahan olemme. Sinun Vannisi on tässä. - -Sitten hiljalleen alkoi tointua ja tunsi olevansa armon ajassa. Puristi -syliinsä Vannia, että luuli hajalle menevän taudin rytistämän -rintakehän, ja kyyneleet juoksi kumpaseltakin, että päänalustyyny -kastui. Puhella ei Sanna voinut sanaakaan, sydän oli niin täynnä iloa -siitä, ettei tämä tointumisensa ollut tuonelassa. - -Pitkän tuokion perästä, kun Sannan sydämestä oli enimmät -mielenliikutukset purkautuneet ulos ja ilo siitä että näki olevansa -elossa vakautui tyyneksi iloksi, mutta näki että Vanni ei voinut -rauhoittua, niin suuteli hän Vannia ja sydämellisesti lausui: - --- Hyvä Vanni... Elä kärsi minun kohtaloni tähden. Tämä on vaan tieto -siitä, että minun ruumiini on määrätty kärsimään, vaan sieluni on tätä -tietä kulkeva ijankaikkiseen autuuteen... Tähän verraten muu ei ole -mitään. Enempää hän ei näkynyt voivan puhua, vaan varsin näyttääkseen -Vannille miten hän voipi rauhoittua ja tyytyä, liitti kätensä ristiin, -vinot silmät loistavina katsoivat korkeuteen ja huulet liikkuivat. -Kasvoissakin näkyi iloinen tyytymys, vaikka sidottu jalka paloi -tuskasta. - -Vanni ei kuitenkaan tästä Sannan tyytymisestä voinut rauhoittua, vaan -sielussa paloi tuska siitä, että hän oli syypää Sannan nykyiseen -kohtaloon. Ei voinut viipyä linikassa kauvan, vaan lähti ulos. Aarokin -oli seurannut linikkaan nähdäkseen Sannan kohtaloa, niin lähti hänkin -nyt Vannin mukaan ja mitään toisilleen sanomatta menivät Vannin kotiin -ja itkivät yhdessä. Viimein Aaro puhkesi puhumaan ja rauhoittaakseen -Vannia koetti selittää miten koko tapaus on hänen syynsä ja miten se -polttaa häntä, että minä hetkenä tahansa hän olisi valmis antamaan -sahata jalkansa Sannalle jalaksi, jos sillä saisi takasin sen tekonsa. -Muisteli miten monta säälin kyyneltä hänen hyvä äitinsä on itkenyt -Sannan vuoteen ääressä, sen kärsiessä tuota ikuiseksi vaivaseksi syöpää -kolotustautia. Mitä hän nyt tuntee, kun minä hänen rakastetuin poikansa -vielä hänelle lisäsin nämä tuskat, joita hän nyt kahlehissa kärsii -linikan omana. Oi kauheaa! huudahti hän ja koetti puristaa yhä -valtavampaa itkua. - -Tämä Aaron itkeminen tuntui Vannista oudolta ja hänen puheessaan -surustaan ja äitinsä surusta ja vaikka oman jalkansa uhrauksesta Sannaa -pelastaakseen luuli Vanni helähtävän jotakin tehtyä, joka ei tuntunut -hyvästi sulavan, ja vaikutti se Vanniin enemmän kylmentävästi kuin -hyvittävästi. Sitä hän ei tänä hetkenä kuitenkaan ymmärtänyt, minkä -tähden se siltä tuntui, luuli vaan sentähden olevan outoa kun niin -suuri mies itki. - -Päivä oli jo siirtynyt iltaan ja maaliskuun aurinko helotti poutaisen -lännen rannalla lähellä laskuaan, jonka iloisesti herttaiset säteet -läpi lehdettömän puiston hiipivät Vannin kamarin korkeaan akkunaan ja -kultasivat sen lattiaan yltävät valkoiset harsot. - -Tämä, vaikutti Vanniin mieltä ylentävästi. Mitäpä itkisimme, kun ei -kumminkaan sillä ole mahdollisuutta voittaa vähintäkään takasin sitä -mikä on tehty. Meidän tehtävämme on auttaa kärsivää mitä, voimme. - -Sen sanottuaan tunki päällysnuttunsa ylleen ja lähti linikkaan. Aaro -seurasi mukana. Mutta Sanna oli nukkunut ja kasvot levollisina lepäsi -kuni autuas sielu. Tämän nähdessään hytkähti ilosta Vannin sydän ja -mielihyvällä katseli Sannaa siinä pitkän tuokion. Mutta hoitajattaret -eivät sallineet puhella eikä millään häiritä Sannan unta eikä luvanneet -tänä iltana palata linikkaan, niin saivat hiipiä ulos. Samaa tietä -palasivat takaisin kamariinsa, jonka akkunaan illan rusko vielä -salamyhkäisesti kuumotti ja uhkuvalla ruusuhohteella täytti koko -huoneen. Vannin tuntui olevan hyvä olla kun äsken saivat kahdessa -itkeä, ettei kukaan häirinnyt, ja olivat nähneet Sannan kasvot niin -anteeksi antaneen näköisinä. Ja vielä nytkin saivat olla kahden, ettei -kukaan tullut häiritsemään. Tuntui tämä hetki kumpasestakin aivan -ikimuistettavalta. Aaro olisi tahtonut viipyä Vannin luona myöhään -iltaan, vaan Vannista se viipyminen tuntui sopimattomalta, keksi -tekosyyn ja kehotti Aaroa menemään vanhalle äitilleen ilmoittamaan -tapauksesta, ennenkun kerkeäisi muilta kuulla, joka silloin voisi -häneen vaikuttaa pahemmasti kuin kuullessaan hänen itsensä suusta. -Tähän taipui nyt mielellään Aaro ja lähti kotiinsa. Vanni saattoi häntä -puiston toiseen nurkkaan, jossa Aaroa hyvästeltyään pisti kätensä -poveensa ja lähti juosta hutkeltamaan poispäin. - - - -XVII. - - -Vaatteen silitystyötä teki Vanni joka päivä. Mutta joka päivä oli -Aarokin hänellä vieraana, ei kiusan tekemisessä, vaan auttamassa -silitystyötä, että pikemmin olisi jouduttu Sannan huviksi linikkaan ja -tekemään sille mitä parasta taisivat. - -Tämä tuntui Aaron mielestä paremmalta kuin mikään muu maailmassa. -Tuntui se aivan yhteen kasvattavalta. Eikä Vannikaan ymmärtänyt siitä -muuta kuin mukavalle se vaan tuntui työskennellä yhdessä tänlaisena -murheen aikana, ja olihan Aaro Sannan sukulainen ja siitä syystä -melkeen jokapäiväinen talon vieras. Mutta kaupungin muijat tiesivät jo -kertoa Aaron ja Vannin välisistä suhteista hyvinkin pahaa ja tämän -tiesi Aarokin, mutta ei hän sitä Vannille sanonut. Muijain puheet -kerkesivät kuitenkin Sannan korviin linikkaan ennenkun Vanni osasi -aavistaa mitään. Sanna ei uskonut asiasta sen pahempaa kuin että tulisi -Vanni kihlatuksi, vaan sekin oli hänelle korvaamaton vahinko eikä -voinut hän sitä tänlaisena aikana kestää. - -Oli kaunis maaliskuun sunnuntai-aamu. Nyt ei ollut vaatteitten -silitystä, niin Vanni jouti aikaisemmin linikkaan Sannan huviksi, kuin -arkiaamuina. Vanni hiipi hiljaa Sannan huoneeseen, nukkuisiko Sanna -vielä, ettei tahtonut häiritä. Mutta Sanna väänteli ruumistaan -vuoteellaan tuskaisesti ja tummat silmät uivat kyyneltulvassa eikä -huomannut Vannin tuloa. Vanni tämän nähtyään vaaleni; mutta kuuli -Sannan huokauksien seassa sanoja: - --- Tämäkö vielä otetaan minulta pois, oi suuri Jumala, tämäkö otetaan -minulta pois. - -Vanni perettyi hieman Sannan pään pohjista, johon hän oli kumartunut -tarkemmin kuullakseen Sannan sanoja ja virkkoi: - --- Mikä viedään pois, jalkako? Jumalan tähden, onko tohtori määrännyt -leikattavaksi? - -Sanna säpsähti, mutta kasvot välkähtivät eloisammiksi, kuultuaan Vannin -äänen, ja ojenti kätensä saadakseen Vannia syleillä ja suusta kuului -heikot sanat: - --- Ei jalka, Vanni rakas, vaan enempi. - --- Mitä enempi?... Tyynny nyt ja sano... Tyynny, rakas Sanna... Elä -todellakaan itke niin kovin, aivanhan murrut koko olento. Olenhan minä -tässä. - --- Olet vielä, kuului Sannan huokausten seasta kuiskauksen tapainen -sana. - --- Vieläkö?... Ja milloinka sitten en olisi? virkkoi Vanni, kääri -kätensä lujempaan Sannan kaulaan, suuteli Sannaa ja kyyneleet -valtasivat Vanninkin, nähdessä Sannan niin syvän surun. - -Siinä yhdessä itkiessä itsestään selvisi Vannille, että joku huhu on -liikkeessä Aarosta ja hänestä, niin kohta kun Sannan sydän näytti -rupeavan tyhjentymään, muistutti Vanni: - --- Luulen arvaavani tuskasi. Mutta, oi rakas Sanna, elä koskaan usko -senlaisia... On Jumalan armahdettavasti sinulla kärsimisiä jo ilman -sitä, niin minäkö vielä lisäisin... Minäkö, minäkö lisäisin sinun -kärsimisiäsi? Pois se, rakas Sanna. - -Näissä sanoissa kuului enemmän kuin totta, niin Sannan silmät -valtasi uusi kyyneltulva ja rytistynyt rinta tutisi uudesta -mielenliikutuksesta, jonka Vanni puristi syliinsä ikäänkuin sitoakseen, -ettei se kokonaan hajoaisi. - -Tyynnyttyään tästä Sanna katseli lämpymästi Vannia. Tahtoi sanoa, että -voi kun sinä olet hyvä, mutta se sana tuntui olevan liian pieni -ilmoittamaan hänen nykyistä mieltään, niin pysyi ääneti ja puristi -vieressään istuvan Vannin kättä rintaansa vasten erityisemmällä tavalla -kuin koskaan ennen. Tästä ymmärsi Vanni Sannan mielen paremmin kuin -minkäänmoisista sanoista ja tuntui se lämmittävältä, että uusi kirkas -kyynel vierähti Vannin kasvoille katsellessa Sannaa. Kumpanenkaan -heistä ei tänä hetkenä löytänyt sanoja minkäänmoiseen keskusteluun. -Sannan ilosta sykkivä sydän Vannin hermotonna Sannan rinnalla lepäävään -kämmeneen puhui kaikki mitä tänä hetkenä kaivattiin. Ja somalta ja -kummalliselta tuntui se side, mikä heitä nyt kietoi. - --- Viikolla eräänä yönä näin unta... alkoi viimein Sanna. Oi, kuinka -ihanaa kärsimisien keskellä!... Näin taivaan avoinna ja kirkastutun -Jeesuksen avoimen sylin ottamassa vastaan kaikkia niitä, jotka Hänen -veressään olivat vaatteensa pesseet ja joilla ei pedon merkkiä otsissa -ollut... Ah, koska joutuu hetki, jolloin olen vapaa kaikista näistä -siteistä, siirtymään sinne... Minä näen että elämäni alusta loppuun on -kärsimisien tie, mutta tien päässä on lepo, tyytymys, ilo ja rauha. -Tämä kärsiminen, tunnen minä, kuitenkin riuduttaa viimeisen ulkokuoren, -niin että päiväni eivät ole monet... Oi, Jeesus kallis, antaisit tämän -olla jo viimeisen. - -Sanna näki Vannin silmien vettyvän uudestaan, niin suuteli Vannin -kättä, käänti päänsä Vanniin ja kuului kuiskaavat sanat: - --- Vanni rakas, elä murehdi. Kaikesta tästä on minulla syytä iloon. -Iloni on suuri nytkin... juuri sinun tähtesi. - -Mutta samassa mäjähti kirkon kello, niin Sannan koko ruumis hieman -hytkähti ja muistutti: - --- Nyt on sunnuntai. Tahtoisitko mennä kirkkoon. - --- En halua. Täällä on paras. - -Sannan kehotuksesta Vanni otti nyt raamatun ja alkoi lukea siitä -Johanneksen evankeliumin neljättätoista lukua. Kuulemaan keräytyi nyt -kaikki linikan hoitajattaret ja paljon jalahteelta sairastavia -sairaitakin. Tämä miellytti Vannia ja luki hän nyt tavallista -raikkaammin ja sanat kuuluivat eläviltä. Ja Vannin kadehdittavan -kauniit kasvotkin näyttivät nyt tavattoman kauniilta. - -Luku oli loppunut ja Sanna näki, että se vaikutti kuulijoihin -lämmittävästi ja näytti siltä, että haluttaisi kuulla lisää, niin Sanna -huomautti: - --- Se, mitä tässä luettiin, kuuluu yksinomaan niille, jotka uskovat -Jumalaan ja rakastavat Jumalaa. Sentähden uskoton maailma ei saa nähdä -Isää eivätkä tunne Isää, kun ne eivät rakasta häntä. Sentähden uskoton -maailma jää osattomaksi kaikesta mitä Jeesus opetuslapsilleen tässä -lupaa. - -Monen kuulijan silmään näkyi kihoavan kyynel, niin Sanna jatkoi -puhettaan miten kaikki ihmiset ovat kutsutut ja lunastetut -ijankaikkiseen autuuteen, mutta ainoastaan sentähden jäävät osattomaksi -kun eivät usko Jumalaan eivätkä rakasta Jumalaa. Mutta millä hetkellä -jumalaton hylkää tiensä ja kääntyy, niin hänelle tapahtuu laupeus. -- -Hän siinä selkänsä tiessä puheli niin voimakkaasti ja lämpymästi, että -juhlalle tuntui tämä hetki jokahisesta ja mielihyvällä erosivat nyt -kuulijat omiin huoneihinsa. - -Aarokin oli Vannin tähden tullut linikkaan ja oli nyt kuulijain -joukossa. Mutta kun kuulijat hajosivat, niin estääkseen Vannin mieleen -painumasta niitä Sannan uskonnollisia käsitteitä, joita kaikki muutkin -kuulijat paitsi Vannia näkyivät totuuksina pitävän, teki kysymyksiä -Sannalle: - --- Miksi kaikki uskovaiset eivät käsitä raamatun totuuksia samalla -tavalla, vaikka on käsissä sama raamattu? - --- Ei kaikki voi maailmassa olla täydellistä. Usko ja rakkaus Jumalaan -täydentää kuitenkin kaikki. - --- Mutta miten voivat kaikki uskoa samalla tavalla kun eivät käsitä -raamattua samalla tavalla? - --- Ne uskovat sentään samaan lunastajaan. - --- Mutta Juutalaiset eivät usko Kristusta syntyneeksikään. - --- Senpätähden ovatkin hajoitetut kaikkeen maailmaan. - -Nuo viimeiset sanansa sanoi Sanna senlaisella painolla, että Aaro tunsi -Sannan kyllästyneen hänen kyselemisiinsä; Aaro ei jatkanut, jäi vaan -tyynenä istumaan Vannin lähelle. Oleminen siinä kumminkin tuntui nyt -painostavalta, niin pyysi anteeksi kaikkea liikaa ja kiirehti ulos -pyytämättä Vanniakaan lähtemään mukaansa. - -Ei hyvin kauvan jälkeen tuli nyt Aaro toimessaan ja palavissaan -linikkaan ja varsin näyttääkseen miten suuria on taas tekeillä alkoi: - --- Sinä, Vanni, lähdet kai tänä iltana arpajaisiin. Ne on pantu toimeen -suomalaisen teaatterihuoneen rakennuskassan hyväksi, niin asia koskee -meitä kaikkia emmekä saa jäädä pois kukaan, ken vaan kynnelle kykenee. -Sanalla sanoen, se koskee meitä kaikkia. - --- Johan velikulta houraat nyt, kuului Vannin välinpitämätön vastaus. -Mitä teaatteri koskisi meitä kaikkia. En ainakaan minä tarvitse. - --- No, no. Tarkoitus on hyvä, vaikkapa emme sitä käsittäisikään, -innosteli Aaro. Lähdethän kuitenkin, minä maksan edestäsi ovirahan ja -ostan arpojakin, elä estele nyt, sinä tarvitset siellä käydä, kello -kuusi tänä iltana alkavat kaupungin lukutuvalla. Lähdemme täältä -neljännestä vailla kuusi... Lähdemmehän? - --- En ainakaan minä ja tuskimpa muutkaan, kielsi Vanni päättävästi. - --- No aivanko totta et lähde? - --- Totta kuin vettä. - --- Mutta sinä kadut jälestä, et usko miten mahtavaa siellä tulee -olemaan. Tiedätkö että sinne kuuluu tulevan koko Suomen mahtavin -laulukuntakin ja avauspuheen pitää mainio puhuja, Konstantin Blom. Ja, -ja, se tulee olemaan sen laista, jommoista ei ole täällä ennen kuultu -eikä nähty. Kaikki ihmiset ovat ihan puolikylistään menossa, niin -sinäkö jäisit pois; miltä se näyttäisi? - --- Näytti miltä näytti, niin minä kuitenkin jään, kuului Vannin -järkähtämätön sana. - -Aaro otti Vannin käden hyvästelläkseen ja näytti olevan kiireessä pois -lähdössä, mutta terotti silmänsä Vannin silmiin ja yhä uudisti: - --- Mutta sinä kuitenkin lähdet kello neljännestä vaille kuusi. Lähdemme -täältä, niin kerkiämme jalkasinkin mennä. Menemme tästä tätä itäistä -Puistokatua ensin Vuorikadun nurkkaan ja sitä myöten Satamakadun -kulmaan ja sitä myöten perille. Se on sitä myöten valmista, eipä muuta -kuin lähdetään. - --- No, elä kiusaa. Sannankaan tähden en lähde. - -Aaron kasvoissa sälähti leimahtava punastus, heitti Vannin käden, -hyvästeli Sannaa ja lähti ulos. - -Se Vannin sana: "en Sannankaan tähden" oli Aaron mielestä enempi kuin -koko päiväiset muut tulokset. Nyt hän uskoi, että kaikki tuo itsensä -kieltäminen Vannilla on vaan "Sannan tähden" ja ehkä raamatun -käsitteleminenkin ainakin suurimmaksi osaksi Sannan tähden. Ja se sana -soi nyt Aaron mielessä koko illan, että "Sannan tähden", "Sannankaan -tähden", "en Sannankaan tähden". Aaron mielestä oli nyt kaikki -voitettua kun tiesi, että tämä oli Sannan tähden. - -Huomenna tuli Aaro Vannin työhuoneeseen, lopsautti ruskeita rukkasiaan -yhteen ja ihastuneena huudahti: - --- Voi, voi minkä vahingon teit itsellesi kun et tullut arpajaisiin. -Siellä kuultiin nyt sen mainion Blom'in puhuvan, voi, voi, miten -voimakasta se oli, se on jotakin nähdä ja kuulla senlaisia puhujia. -Sitten Sormusen maisteri piti pitkän ja elävän puheen teaatterin -tarkoituksesta. Ja neliäänistä laulua kuultiin; voi, voi miten mahtavaa -se oli, oikein tahtoi hurmata. - --- Ei maista mikään millekään, keskeytti Vanni surumielisesti. Nyt on -Sanna maannut täyteen seitsemän viikkoa niissä kahlehissa ja tohtori -eilen illalla tarkasti voisiko päästää kääreestä irti, mutta ei... -Toiset seitsemän viikkoa määrättiin vielä makaamaan siinä sijassaan. - --- No, miten niin? huudahti Aaro kauhistuen. - --- Siinä kurjassa taudin syömässä raihnassa paranee luun viat niin -hitaasti... Onnettomista onnettomin, mitä hän saa kärsiä! - --- Vai yhä seitsemän viikkoa. No, mitä ihmettä! Seitsemän viikkoa ja -yhä seitsemän viikkoa, yhteensä neljätoista viikkoa, oi hirmuista, -jahkaili Aaro ja koetti tekeytyä surumieliseksi, samanlaiseksi kuin -Vannikin, vaan sitä hän ei voinut tehdä niin ettei Vanni olisi -huomannut siinä jotakin teeskentelyä. - -Vanni heittäytyi nyt aivan puhumattomaksi, tehdä suki vaan työtään -niinkuin tulen sammuttaja, niin Aarokin jäi äänettömäksi ikäänkuin -odottamaan mistä aineesta Vanni alottaisi puheen, niin hän olisi mies -valmis jatkamaan ja saamaan Vannia iloisemmalle tuulelle. Mutta Vanni -pysyi vaan raskasmielisenä ja semmoinen selittämätön kolkkous tuntui -hohtavan Aaroon. - -Vannin mielessä paloi nyt saada ilmoittaa Aarolle, että hänkin tietää -sen pahan huhun mikä kylällä heistä liikkuu, nähdäkseen varsin mitä se -Aaroon vaikuttaa ja näyttääkö Aarolla olevan halua saada se raukeamaan. -Kolkolla tavalla ei kuitenkaan Vanni tahtonut sitä ilmaista ja mietti -nyt miten hän sen sanoisi. - -Pitkän tuokion perästä näkyi Vannin povessa kypsyvän joku ajatus -sanoiksi, sen näki hänen virkenevistä kasvoistaan. - --- Minulla on sinulle Aaro sanomista, mutta et saa pahastua, kuului -Vannin vakavat sanat. - --- Pahastua! huudahti Aaro naurahtaen. Jos sinä sanot pahasti, niin -minä pahastun, sille en taida minä itsekään mitään, sitä vähemmin sinä. -Avaa kuitenkin suusi ja sano jotakin, mutta elä pahasti, muista se... -Etkähän sinä viitsikään minulle pahasti sanoa. - --- Pahastippa nuo ihmisetkin puhuvat ja juuri meistä... Koska Sanna -tulee viipymään vielä niin kauvan linikassa, niin et saa sinä käydä -minun luonani täällä ennenkun Sanna joutuu kotiin, kuului Vannin suusta -nureksivat sanat ja pää painui alas, seisoessa silityspöytänsä ääressä -ja levitellessä silitettäväksi kasteltua paidan etua. - --- Enkö saa käydä... Muutahan toki se lauseen osa niin, että sinä saat -käydä joka päivä minun luonani, niin kauvan kun Sanna joutuu kotiin, -niin sitten en pahastu, muistutti Aaro leikillisesti. - --- Empä muuta. Ei ole mikään helppo asia joutua jokahisen ihmisen -silmän väänteeksi... Ja koskeehan se sinuun yhtä paljon kuin minuunkin. - --- Minuunko koskisi se jos juoruämmät sanoisivat sitä tai tätä! Hyh. -Kaikissapa sitten juttuun tultaisiin. - --- Todellakin, eikö koske sinuun jos meistä ihmiset puhuvat pahaa? -muistutti Vanni ja katsoi Aaron silmiin terävästi. - --- Ei, ei, tuhannen kertaa ei koske minuun mitään. - -Aaron näistä viimeisistä sanoista kajahti järkähtämätön lujuus ja Aaron -silmistäkin loisti varmuus. Aaro tällä lujuudellaan tahtoi varsin -näyttää, ettei Vanninkaan pitäisi siitä kajota mitään, puhuipa ihmiset -mitä tahtoivat, ja sentähden katsoikin Vannin silmiin terävästi -nähdäkseen että mitä ne siihen vaikuttaa. - -Vanniin vaikutti tämä aivan järisyttävästi. Hän punalta päätään ja -arveli sanoa, että muuta en tarvitse tunteakseni sinua, mutta ei -kuitenkaan sanonut sitä eikä muutakaan. Kasvot kävivät tuhostuneen -näköisiksi ja kirkkaat kyyneleet vierivät kohta kasvoja alas. Muuten -käytöksellään tahtoi Vanni osottaa, että hän oli kerrassaan kyllästynyt -Aaroon. - -Aaro näki tämän, niin heittäytyi ystävälliseksi, tarjosi kätensä -Vannille ja vakuutti: - --- Vanni hyvä, leikillänihän sanoin, olethan ennenkin leikkiä sietänyt. - --- Minä kysyin todella, niin silloin piti todella vastata, muistutti -Vanni eikä kajonnut Aaron tarjottuun käteen, kääntyi selin Aaroon ja -teki työtään. Vaan Aaro värjätteli melkeen päiväkauden Vannin -huoneessa, alotti aina jotakin puhetta, mutta Vanni ei virkkanut -sanaakaan; ei edes katsonutkaan sinne päin, niin se loppui lyhyeen. -Työnsä tehtyä Vanni siirtyi kamariinsa ja nykäsi ovensa lukkoon -jälkeensä, niin Aaro näki nyt parhaaksi lähteä niine hyvinsä pois. -Mutta oven takaa kuitenkin pyysi kaikkea anteeksi ja lausui lämpimästi -hyvästijättösanansa. - -Aaro ei käynyt Vannin kotona moneen päivään, mutta tuli kumminkin taas -yhtä leikillisenä kuin ennenkin ja jatkoi taas todellakin käyntiään -Vannin luona huolimatta ihmisten puheista. Mutta Vannia hän ei koskaan -saanut hyvälle tuulelle. - -Vannista tuntui usein aivan kauhealta kun kuuli miten pahaa hänestä -Aaron suhteen puhuttiin. Mutta toiselta puolen oli mielestä sangen hyvä -että juuri juoruämmän työn kautta pääsi sisällisemmin tuntemaan Aaroa. -Tähän asti hän aina oli uskonut Aaron pitävän häntä vertaisenaan, joten -tuohon arvossa pidettyyn viehättävään toivorikkaaseen nuorukaiseen -tunsi usein melkein voittamatonta kiintymystä, vaikkapa hänen -käsitteensä Jumalasta ja Jumalan hallinnosta maailmassa olivatkin -kiistan alaisia. Samanlaisen puhtaan kiintymyksen häneen luuli Vanni -Aarossakin syntyneen, jonka pakottamana hän niin usein kiirehti hänen -luokseen. Nyt kuitenkin oli Vannin kunnia tämän tähden joutunut -juoruämmäin raiskattavaksi, mutta Aaro ei tehnyt mitään sen -poistamiseksi eikä näkynyt hänessä vähintäkään säälin tunnetta, ei -pitänyt edes vähääkään omaa kunniaansa loukkaavana. - --- Hyi, sinä viheliäinen maailma, kuului usein Vannin syvä huokaus. - -Milloin vaan Vanni näki nyt Aaron tulevan, lukitsi hän ovensa, ja Aaro -sai palata niine hyvineen takasin. Tämä vaikutti Aaron ylpeyteen, että -monta kertaa ei Aaro tullut tarjolle. - -Aaro oli mennyt Helsinkiin tutkintojen suorittamista varten. Nyt luuli -Vanni, että kaupungin muijain kieli heittää laulamasta hänen kohtaansa, -mutta niin se ei ollut. Missä vaan joutui ihmisten keskuuteen, niin -niitten kasvoista karkasi vapaus ja silmät tarkastelivat häntä -inhottavan julkeasti. - -Tämä tuntui Vannista ihan tukehduttavalta, ei auttanut edes -Sannallekaan sanominen, että hän on viaton, sillä Aaron tiedettiin -jollekin ystävälleen vakuuttaneen sen juorun oikeaksi, siten -kostaakseen Vannin ylpeyden; ja juoru sai nyt uutta vauhtia. Nuoret ja -vanhat puhuivat vaan siitä -- siitä eikä mistään muusta. Sannan -vanhoilla ystävillä oli nyt asiaa Sannan luokse kertomaan tätä -Sannalle. - -Vanni ei ollut moneen päivään käynyt Sannan luona, kun linikassa -heikontunut Sannakin oli kääntynyt uskomaan sitä ilkeää huhua. Mutta -tuskallista oli kuitenkin olla näkemättä Sannaa, ja meni hän nyt -linikkaan ja taas hiipien likeni Sannan vuodetta, kun näki sen olevan -levottomalla mielellä. - --- Ei mikään ole enää mahdotonta, ei mikään... Oi, sinä kirottu -maailma! - --- Mikä ei ole mahdotonta? kuiskasi Vanni hienosti vapisten ja kierti -Sannan eteen. - --- Maailmassa ei ole mikään enää mahdotonta, kuului Sannan surullinen -vastaus. - --- Maailmassa on nytkin mikä ennenkin mahdotonta, huomautti Vanni ja -tarttui Sannan käteen. -- Sanna rakas, tekisin mitä ikänä voisin -poistaakseni sinusta sen väärän luulon mistä kärsit. - --- Väärän? kuului heikko sana Sannan suusta ja silmät vettyivät. - -Sannan sanasta ei käynyt selville mistä mielestä se sana oli, niin -Vanni nojasi itsensä Sannan rinnoille, antoi muutamia kuumia kyyneliä -tippua Sannan käsille ja rinnoille ja kuiskasi: - --- Sanna kulta, saanko sinua enää rakastaa vai kiellätkö senkin? - -Sannan rinta nytkähti, tarttui syliksi Vanniin ja virkkoi: - --- Mitä kysyisit siitä? - -Sen kuultuaan Vanni suuteli Sannaa ja äänetönnä valeli häntä -kyynelillään. Tunsi povessaan katumusta siitä, ettei hän Sannan luona -käynyt joka päivä, koskapa Sannan ystävät olivat Sannan heikkouden -takia saaneet vaan lisää kärsimisiä Sannalle. - --- Ethän usko enää mitään pahaa. Usko ainoastaan kaikki turhaksi, niin -usko voittaa kaikki... Eikös niin, Sanna rakas? kuiskasi Vanni viimein. - -Sanna ei siihen vastannut suoraan mitään, puristi vaan Vannia ja -virkkoi: - --- Käy nyt joka päivä luonani. On vielä kaksi viikkoa siihen kun pääsen -tästä. Oi, kuinka pitkät ne ovat!... Oi, Jumala sentään... Neljätoista -päivää vielä. - --- Mutta kuitenkin, ainoastaan neljätoista päivää jäljellä -neljästätoista viikosta, muistutti Vanni. Sehän on lohduttavaa. -Ainoastaan seitsemäs osa jäljellä. - --- Niin... Mutta kuitenkin vielä seitsemäs, kuului Sannan suusta matala -ääni, vaan kasvoissa kuitenkin näkyi nyt levollinen tyytymys. - -Vanni näki joka päivä torilla ruokavärkkiä ottamassa käydessään vinoja -silmiä, ja mahtisanoja kuului sieltä ja täältäkin. Jopa rantajätkätkin -valjastivat suunsa häväistäkseen Vannia. - -Vanni näki parhaaksi heittäytyä reippaaksi, tukkia korvansa kaikelle. -Mikäpä haukkuvain koirain suut tukkii? Mutta sanomattoman pahalta se -kuitenkin tuntui, ja joka kerran kun tuli sieltä kotiin, piti itkeä -yksinään ennenkun voi tehdä mitään. - -Kuitenkin päivä kerrallaan kului niin Vannilla kuin Sannallakin, kului -nekin kaksi viikkoa, jolloin Sanna oli pääsevä irti. Päivää ennen -määräänsä oli tohtori päästänyt Sannan, ja Vanni näki nyt työhuoneensa -akkunasta kun kainalosauvainsa varassa halki torin tulla haimi kotia -kohti. Silmänräpäyksessä viskasi Vanni silitysrautansa rautaiselle -jalalleen ja ilosta huutaen juoksi Sannaan syliksi ja kantoi kamariin -sohvalle, riisui kuni pienen lapsen ja laitteli puhtaisiin pukineisiin. -Hetki tuntui niin somalle, ettei kumpanenkaan senlaista olleet ennen -tunteneet. Kesäkuu oli nyt jo puolitiessä ja luonto oli täydessä -kukassaan, kauvan eivät Sanna ja Vanni nyt viihtyneet huoneessa, vaan -lähtivät kesäiselle kävelylle. Tultuaan kadun yli oksiaan levittävän -puiston siimekseen, oli kuin salainen vetäjä vetäisi heitä siihen -paikkaan, missä ensi kerran toisensa tapasivat. Nyt ei ollut enää siinä -sama istuin, mutta istuin siinä oli, tuonlainen sohvan tapainen -kaideniekka, viheriävärinen, niin siihen he istuivat. Sanna ei kyennyt -muistelemaan mitään, istui vaan vaalenneena kuni haudasta nostettu. -Päivän tuulessa huojuileva lehdikkometsän tuhina monenlaisten lintujen -lauluineen sekauneena ajurien ratasten jyrinään kuului niin -sanomattoman tutulta, mutta niin tavattoman kummalliselta, että tuntui -kuni taikavoima olisi liikkeessä ja lumosi kokonaan ajatusvoiman. - -Vanni kun näki, että, Sanna niin makeasti nauttii paljaasta raittiin -ulkoilman hengittämisestä, niin ei hänkään tahtonut häiritä puheellaan -eikä siihen ollut erityistä haluakaan; paljas oleminen yhdessä puhui -äänettömiä sanoja sujuvammin kuin mikään kieli. Sivukulkijain karsaat -silmät eivät vaikuttaneet tänä hetkenä Vanniin mitään. Vaan oli -mielestä tämä hetki sama kuin ensi kerrankin tässä tavatessa Sannaa, -jolloin oli Kurkelan hoitolan kärsimiset kerrassaan voitettu, ja -turvallisuus täytti mielen ja voitosta aaltoili uhkea povi. - - - - -XVIII. - - -Aaro oli jo saapunut Helsinkimatkaltaan kotiin ja saanut kuulla, että -Sanna on jo poissa linikasta, kävelee omilla jaloillaan. Niin heti kun -Sanna ja Vanni tulivat tältä kävelyretkeltään kotiin, nähtiin Aaro -uuteen vaaleaan kesäpukuun puettuna iloisin ja viattoman näköisin -kasvoin halki torin tulla viuhtovan Sannan ja Vannin kotiin päin. Mutta -Vannin kasvot kuohahtivat tulisiksi, löi käsiään yhteen ja vihasta -sähisten huudahti: - --- Ja eikös tuo vihollisen kekäle ole tuossa! On ihan kuin palkattu. -Eikö tätä hetkeäkään saanut viettää rauhassa. - --- Ja mikä? kysyi Sanna säpsähtäen. - --- Tuopahan Aaro, sen riettaan orja. Mutta nyt kuitenkin eroat. Nyt -eroaa voi piimästä. - -Enempää ei Vanni puhunut, vaan kiirehti etuhuoneeseen siksi kunnes Aaro -aukasee oven. - -Aaro tavallista muitterammasti pistäysi etuhuoneeseen, mutta samassa -sälähti kasvot kummallisiksi kun näki edessään Vannin vihasta kuohuvan -olennon; koetti tekeytyä sulavaksi ja rupesi kertomaan terveisiä -Helsingistä, mutta kesken katkesi sana kun Vanni jyräytti kantapäätä -lattiaan ja ärjäsi: - --- Elä vedä luitasi tänne nyt, lurjus. Tiedä ja tiedäkin paikalla mistä -olet tullut ja mistä on viisi hirttä poikki. - --- No, mitä tämä nyt on, vai onko rietas päässyt irti? virkkoi Aaro -hölmistyen ja perettyi askeleen takasin. - --- Elä kysele kyytiä. Vai tulitko taas mieron kelloon kieltä -korjaamaan!... Sinä kurja. - --- No, no, Vanni, Vanni. Eihän tyttöihmiset viitsi katumuijain tavalla, -reuhata, huomautti Aaro naurusuin. - --- En kuule laverruksiasi, kävele jalkoihisi ja heti! tiuskasi Vanni -tulta säihkyvin silmin. Mutta näki Aaron vehkeen, että se leikin -varjossa rupeaa väsyttämään ja voittamaan, niin Vanni ihan tulen liekin -tavalla pyörähti kamariin, räpsäytti oven peräänsä kiinni, että koko -rakennus helähti vastaan ja pyöräytti salpaan. - -Aaro koetti hypätä Vannin jälessä, joutuakseen oven rakoon, ennenkun -ovi kerkiää kiinni, mutta joutui silmänräpäystä liian myöhään ja jäi -oven taakse. Aaro ei kuitenkaan ollut hätäpoika, koputti oveen ja kysyi -tyynesti kuin ei mitään olisi tapahtunut: - --- Onko siellä Sanna? Minä olen Aaro, setäsi poika. - --- Ole vaikka seitenpäisen poika, mutta nyt et tule, tiuskasi yhä -Vanni. - --- "Olenhan minä tuttu mies kuin kontio, vanha tuttu", sanoi -mustalainen. - --- On nähty ennenkin niin valkeita suoloja, vaan ei ole raettakaan -maistettu. - --- Kuuleeko Sanna? Minä olen Aaro, setäsi poika, kuului taas vähäsen -loma-ajan kuluttua oven takaa hienon koputuksen seasta pyytävä ääni... -Ei tarvitse muuta kuin avata ovi, minä tulen omine jalkoineni sisään... -Olen vielä nuori, se entinen Aaro, setäsi poika. - -Tuon viimeisen sanansa sanoi Aaro niin surkealla ja valittavalla -painolla kuin vaan taisi ja painoi korvansa oven rakoon kuullakseen -eikö se synnyttäisi naurua, luuli että Sanna ja Vanni puristavat -nauruaan ja toivoi sen muutaman minuutin kuluttua puhkeavan ulos, mutta -ei sitä viimeinkään tullut. - -Sanna ei virkkanut tähän mitään. Vannin käytöksestä enemmän kuin -sanoista kävi nyt selville Vannin viattomuus niitten juorujen suhteen. -Ja Aaron leikilliseksi heittäytyminen tänä hetkenä suututti Sannaa, -että hän oli yhtä vihanen kuin Vannikin, mutta kätki sen poveensa ja -viittasi Vanniakin pysymään ääneti, vaikkapa Aaro koputti ovea yhäkin. - -Aaro kuitenkin kun tunsi, että ei saanut asukkaita iloisiksi eikä -leikillään voitetuksi, pakeni hiipien ulos ja katosi omille teilleen. - -Sanna tuli enemmin ja enemmin vakautumaan siitä että liian paljon oli -suosittu Aaroa hänen kotonaan, joka oli aluksi hänen syynsä, ja sen -tähden ovat syntyneet Vannin niskoille nämä ilkeät juorut, ja hän kärsi -nyt siitä yhdessä Vannin kanssa, vaan luuli kuitenkin Aaroa vihaamalla -ja näyttämällä sen vihansa julki voittavansa kaiken takaisin. Mutta -niin ei käynyt. Maailman suuta oli vaikea tukkia. Jokahinen uskoi Aaron -ja Vannin suhteen kaikki kertomukset tosiksi, sitä paremmin kun näkivät -Sannan vihaavan Aaroa. Juorumuijatkin ottivat tästä uutta vettä -myllyynsä ja nyt missä vaan nähtiin Vannin liikkuvan, niin tiedettiin -sen liikkuneen Aaron mailla. - -Vanni ei nyt viitsinyt liikkua ilman Sannaa mihinkään. Mutta ei sekään -auttanut. Eräänä sunnuntaiaamuna ei ollut Sanna terve ja Vanni sai -mennä yksinään ranta-torille ostamaan päivän tarpeita. - -Vanni kotiin tultuaan paiskautui suulleen sohvalle, itki sydämensä -pohjasta ja itkunsa seasta saneli: - --- Ei uskoisi ihmisiä tuonlaisiksi. Luulisi heitä järkensä -menettäneiksi. Häpeävät olla tuonlaisia. Olisinko mitään heille tehnyt -ja kuitenkin häväistään. - --- Aivan hattupäisiä rouvia olivat, jotka niin kavalasti vieressäni -kuiskivat: Susiapa täällä on, leipäsusia kauniita ja suuria, vaan ei ne -syö lapsia. Sitten nauraa ketkautettiin yhteen suuhun... Hyi kataloita! - --- Vähän kai hattu estää ihmistä pahuudesta... Kyllä tiedän ja tunnen -monta hattupäätä, muistutti Silverseenin rouva, joka oli tullut Sannaa -katsomaan kun tiesi sen sairastavan, ja hymähti salamyhkäistä naurua. -Sitten pitkän tuokion perästä jatkoi: - --- Olin aikanani köyhän perheen kaunis tyttö minäkin, kuten sinä Vanni -nyt; kaikki olen kokenut mikä sinulla on vasta alussa... Jos kenelle, -niin juuri senlaisille ei ole anteeksi antaminen helppo, mutta kun -muistaa että tämä ei ole yhden ihmisen vika, vaan on koko maailman -tapa, niin saattaa sen helposti viskata maailmalle itselleen. Muistutan -sinua kun olet vielä nuori, että elä itke pois ihania silmiäsi... Jos -menet aina itkeneillä silmilläsi ihmisten näköön, niin ei ainoastaan -parjaajahaluiset, vaan paremmatkin ihmiset ottavat siitä pahaa merkkiä. -Vaan jos annat kaikille anteeksi, pysyt iloisena, näytät ystävälliset -kasvot kaikille, niin parjaajatkin tähän kyllästyvät. Sanalla sanoen, -ainoastaan anteeksi antamalla voittaa maailman... Mutta voi, voi tätä -maailmaa! Arveli sanoa, että köyhän tytön kauneus on kallis pantti; -sielun vihollinen iskee orjainsa kynnet siihen, ja kuinka monta nuorta -tyttöä onkaan viety turmion teille sitä tietä, mutta keskeytti sanansa -pelätessään että se Vannin mieleen vaikuttaisi hämmentävästi, ehkä -pahastikin. - -Vannista soi rouva Silverseenin ystävällinen puhe oikealta ja mielensä -tunsi tyyntyvän, niin pesi kasvonsa ja otti iloisen muodon, mutta -kaapin päällä seisovan kuvastimen edessä otsatukkaansa kammatessaan -näki silmänsä olevan itkeneen näköiset taas, kuten ennenkin senlaisena -hetkenä, niin painui mieleen yhä syvempään rouva Silverseenin sanat: -"elä itke pois ihania silmiäsi", ja päätti ottaa rouvan neuvokin -varteen. - -Pitkän harjotuksen perästä tuli Vanni senlaiseksi, ettei kenenkään paha -sana häneen vaikuttanut mitään. Nyt tiesi hän kumminkin rajan -minkälaiseen joukkoon hän kuului. Hän kaikkia halventajoitaan voi -katsella alhaisemmiksi itseään eikä tuntenut heidän kanssaan olevan -ensinkään sopivata tehdä vähintäkään seuraa, koskapa niitten seurassa -ei saanut kuulla mitään muuta kuin vaan toisesta ihmisestä pahaa. Mutta -verrattoman hyvälle näytti toiselta puolen, että muijat noilla -heltymättömillä juoruillaan saivat aikaan sen, että Aaro tuli -vierotetuksi pois hänen ystävyydestään, että Sannakin joutui sitä -vihaamaan, jota paitsi Aaron kavaluus olisi voinut mennä hyvinkin -pitkälle. Näytti nyt siltä kuin Jumala olisi määrännyt nuo katumuijat -varjelemaan häntä turmiosta. Sempätähden Vanni, missä hän vaan liikkui, -voi näyttää iloisia kasvoja, ja elämä tuntui nyt todelliselta elämältä, -kun maailmakin oli näyttänyt mitä hänellä oli. - - - - -XIX. - - -Sannan rintatauti kiintisi päivä päivältä ja ennen tulevata kesää vei -hänet hautaan. - -Puistoisen hautausmaan päivän kaltevalla vietteellä suurien -aarniomäntyjen vaiheella seisoi Sannan rautainen hautaristi, jonka -toukokuun kauniina päivänä Sannan sukulaiset pystyttivät siihen. Mutta -sen juurella oleva pehmyt hiekkamullos kesän lämmitessä päivä päivältä -painui alemmas ja alemmas, sitä myöten kuin haudassa suli se lumi, joka -talven tuiskuisena myrskypäivänä Sannan arkkua sinne peittäessä oli -multaan sekaantunut. - -Vannin välityönä oli nyt joka päivä käydä eräästä toisesta paikasta -sangolla kantamassa multaa haudan päälle, että se pysyi kukkurina, ja -työn tehtyä tuntui sydän ikäänkuin vaativan, että piti itkeä polvillaan -pieni hetki siinä ristin juuressa ennenkun voi palata kotiin... - -Kesän kuluessa vakautui hautakumpu, ettei enää painunut ja Vannin -liika-aika, mikä vaatteen silityksestä jouti, meni pensaitten ja -kukkien istuttamiseen haudalle. Ja elokuussa oli jo ympäriinsä kiertävä -pensasaita hautakummun ympärillä ja hautakumpua peitti kukkien -kirjavuus. Ainoastaan pensas-aidan ja kukkatarhan välillä kierti vaan -pyöreäpohjaiselle kourulle silitetty santainen käytävä. Tämän -kastelemisessa oli nyt Vannilla jokapäiväinen työ. Mutta, myöhänä, -iltana viimeinen kasteleminen täytyi tehdä kyynelillä, eikä viipyminen -missään muussa paikassa tuntunut olevan niin mieluinen, kuin siellä -petäjäin röyheitten oksain kattaman hautaristin juuressa kyyneltensä -palkkioksi hengittää kasvien tuoksua. - -Usein kävi niin, että lämpymänä elokuun yönä Vanni viipyi siellä -melkein koko yönkin, että päivän valjetessa vasta ja yöilman -kolkostuessa palasi kotiin nukahtamaan jonkun hetken. - -Aaro oli tänä kesänä Kurjalan hovioikeudessa palveluksessa, päästäkseen -tuomariksi, eikä ollut nyt Aarosta Vannille kiusaa. Mutta Kokkolan -Santeri maisteri suuntasi kävelyretkensä aina iltasin sinne äitinsä -vuotta aikaisemman hautakummun tienohille, minkä merkkinä seisoi -pensaitten kiertämä marmorikivi ainoastaan kymmenen askelta etempänä -Sannan hautakummusta. Santeri ei tuntenut kenenkään kanssa olevan -hauskemman viivähtää hetkeksi puhelemaan kuin sen kyynelsilmäisen -Vannin kanssa. Sattuipa tämän yhden tai toisenkin kerran näkemään -kolmannet silmät, niin tästä taas oli uudestaan katumuijain suu -kahallaan. Nyt kuitenkaan ei Vanni antanut itsessään sille huhulle -tilaa, vaan painostavalta kuitenkin tuntui pysyä aina ja aina vaan -ihmisten sormellaan osotettavana. Siitä huolimatta kuitenkin Vanni ja -Santeri, sattuessaan yhtä aikaa sinne hautakumpujen tienohille, -istahtivat milloin toisen, milloin toisen hautakummun pensaitten -vaiheelle puhelemaan elämäinsä kokemuksista, ja tavattoman hauskaa oli -tämä kumpasestakin kun kumpasenkin ainoat rakastetut makasivat maan -alla. Santeri oli äitinsä Katri Kokkosen isätön poika ja sentähden -muistaessaan omaa halveksittua sukujuurtaan tiesi, minkälaisen kaateen -alaisena saa moni viaton ihminen olla, ja hän nyt sääli Vannin -kohtaloa, kun kuuli että hänen tähtensä puhutaan Vannista pahaa. - -Santeri ei käynyt enää äitinsä haudalla koskaan sillä aikaa päivästä -kuin tiesi siellä Vannin olevan, mutta sitä enemmän hänen kaipionsa -kasvoi Vanniin... - -Eräänä päivänä postinkantaja toi Vannin työhuoneeseen kirjeen, joka -näkyi passitetun kymmenen pennin postimerkillä ja leimatun oman -kaupungin postitoimistossa tänä päivänä. Kirjeen kuoressa näkyi -tuntematon miehen käsiala, niin Vannin kasvot punastuivat ja kauhistuen -huudahti.: - -Mistä tämän saitte? - --- Konttoristapa tietenkin, näettehän leimastakin, muistutti -postinkantaja tyynesti ja alkoi kirjelaukkuineen vetäytyä ulos. - -Vanni ei siinä kiireessä tiennyt mitä sanoa. Hän pelkäsi, että -kirjeessä voi olla sisältönä hyvinkin hävytöntä, ja mietti sen ihan -aukasematta antaa postinkantajalle viedä takaisin, mutta huomasi, että -eihän postinkantajakaan tiedä kuka on sen postilaatikkoon pannut. -Toisekseen arveli pistää sen juuri parastaikaa sytyteltävään -silitysrautain lämmitysuuniin. Repäsi hän kuitenkin auki nähdäkseen -kirjoittajan nimen, mutta samassa huudahti; "Vilpitön ystäväsi Santeri -Kokkonen". Tämän sanottua Vannin kasvot vaalenivat, mutta punastuivat -heti ja arasti hapuilevin silmin siirtyi kamariinsa, istui sohvalleen -ja alkoi lukea ja ääni hieman värisi: - - 'Rakas Vanni!!! - - Otan vapauden sanoa näin. Ei mikään koske kipeämmin kuin - kuuleminen puhtaimmasta viattomuudestamme pahoja juttuja... - Onko rakkaus haudassa lepäävään rakastettuun, yhdistettynä - orpouden tunteeseen, saastaista? Ei, Jumalan tähden ei... Onko - niitten tunteiden viaton vaihto saastaista? Ei. Tuhat kertaa - ei... Kaikessa pahassa on kuitenkin hyvääkin. Ei mikään todista - viattomuuttasi Aaron suhteen puhtaammin kuin nykyinen puhe minun - suhteeni... Aaro ei siitä kuitenkaan kärsi, vaan minä kärsin - yhtä paljon kuin sinäkin... Jo vuosia neljä taaksepäin eräänä - kesäkuun kauniina iltana Nettalan kisakentällä numeroisilla - leikkiessämme, jolloin kolme eri kertaa valitsit minut pariksesi, - sykähti rintani sinua kohtaan. Mutta olen luullut näkeväni Aaron - olevan monin verroin likempänä sinua, ja silloin aina olen - muistanut olevani entinen isätön poika, jonka tähden on täytynyt - tähän asti salata kaikki mitä povessani on kytenyt. Nyt kuitenkin - tuon salaamisen tunnen käyvän mahdottomaksi... Juuri eilen sain - opettajan paikan tämän kaupungin suomalaisessa lyseossa, joten - taloudellinen tilani on vakautumassa, niin... Sanonko vai en?... - Nykyään liikkuvien inhoittavien puheitten takia olen arka tulemaan - luoksesi kylään, niin sanon tämän kautta, nämä ensimäiset sanani, - jonka antanet toki anteeksi. Tämä puhelutapa on kuitenkin liian - niukka välittämään kaikkea sitä, mitä meillä toivoakseni tästä - lähtien tulee olemaan, jonka tähden pyydän sinua ilmoittamaan - kirjeessä saanko ja milloin saan käydä luonasi puhelemassa - useamman sanan. - - Jään odottamaan vakavaa vastaustasi, jota et suinkaan kieltäne. - - Vilpitön ystäväsi - - Santeri Kokkonen.' - -Vanni lukiessaan tätä kirjettä meni aivan sekasin. Hän luki ja luki, -mutta mieleen ei jäänyt mitään kokonaista. Nimensä perässä näki hän -kolme huutomerkkiä ja monessa kohti näki hän kirjeessä pitkät rivit -paljaita pisteitä ja tiesi niittenkin merkitsevän jotakin, mutta mitä? - -Silitysraudat kuumenivat ja täytyi ruveta työhön, mutta työnsä -välissäkin hän sitä aina luki ja somalle se tuntui. - -Tänä päivänä ei kuitenkaan tullut sen selvempää. Vannin mielessä -tuntui, että kirjeeseen kumminkin on vastattava ja otti aina -kirjoituskoneensa ja paperinsa esille, mutta ei sujunut paperille -mitään. Luki hän taas uudestaan Santerin kirjettä, ja koetti asettua -kirjoittamaan, mutta paperille ei vaan jäänyt mitään semmoista, jota -olisi viitsinyt muille ihmisille viitata. Niin repäsi hän sen -palasiksi, viskasi uuniin ja koetti kirjoittaa uudestaan, mutta sen -kävi samoin. - -Univuoteellakin iltasella Vannin ajatukset hapuilivat kauvan sitä ja -tätä. Paino tuntui mielessä, että hänen piti vastata Santerin -kirjeeseen, mutta väliin jylähti aina, että josko on seurauksena -samanlaiset seikkailut kuin Aaronkin kanssa. Olihan kumminkin Santerin -kirjeen lopussa takaamassa sanat "Vilpitön ystäväsi". Sitä paitsi Vanni -muisti Santerilta jo aikoja ennen saaneensa monta puhtaasti loistavaa -silmäystä, jotka nyt yhdessä tuon kirjeen kanssa puhuivat enemmän kuin -mikään muu. - -Vannin mieli kuitenkin nukkuessa oli selvinnyt siksi että turha oli -hänen kirjoittamalla ruveta pitkiä kertomaan. Otti hän iloisena -paperinsa ja kirjoitti siihen: - - 'Hyvä, Santeri! - - Tule tänään kuuden aikaan. - - Vanni.' - -Tämän pisti hän nyt kirjekuoreen, kirjoitti osotteen, varusti sen -kymmenen pennin postimerkillä ja juoksutti sen torin toisessa laidassa -postitoimiston seinässä riippuvaan kirjelaatikkoon. Ja samassa kun -kirje pudota kopsahti tyhjästi kumahtavaan keltaiseksi maalattuun -rautaiseen kirjelaatikkoon, pyörähti Vanni pois ja lähti juoksujalassa -huristamaan takaisin eikä huomannut, että postitoimiston akkunasta -katsoi mies, joka heti Vannin mentyä tuli tyhjentämään laatikkoa... -Eikä vähintäkään voinut aavistaa, että tämä postilaatikon -tyhjentäjämies läpikuultavasta kirjeestä luki sanat ja pistettyään -kirjeen toistaiseksi syrjään, ettei se tänä päivänä saapuisi perille, -nauraen ja ivaten kertoi sen sisältöä toisille jo silloin kun Vanni -torin toisessa laidassa kiirehti kotiinsa... - -Tämän päivän oli Vanni aivan kotona. Mieli oli vaan siinä eilen -tulleessa Santerin kirjeessä ja vieraakseen odotettavassa Santerissa, -ja pienimmänkin risauksen kun kuuli oven takaa, niin luuli hän -aukenevan oven ja ovelle ilmestyvän Santerin iloiset viiksihuuliset -kasvot. Santeri ei kuitenkaan tullut, vaikka Vanni, lukien Santerin -kirjettä ja väliin aina miettien sitä ja tätä, odotteli myöhään. Ja -onteloksi painui mieli... - -Huomenaamuna meni Vanni kauppatorille ostamaan päivänsä tarpeita. Mutta -jääkylmäksi karahti Vannin koko ruumis, kun katupoikain suusta kuuli -ivallista hokemista: Hyvä Santeri, tule tänään kuuden aikana, tule -tänään! Hyvä Santeri, tule tänään. - -Vanni kuuli tämän, että hänen eilisen kirjeensä sisältö on jo poikain -suussa, ja tiesi nyt sen joutuneen poikain tiedoksi ainoastaan Santerin -kautta. Santerin, jonka sydämmellinen kirje on häneltä panttina kaiken -tuon. - --- Suuri Jumala. Mitä ovat ihmiset! huokasi hän kiirehtiessään -kotiinsa. Ennen aina halusi Vanni mennä itkemään Sannan haudalle, jos -mistä seikasta murtui mieli, vaan nyt, päästyään kotiin ja lukittuaan -ovensa, paiskautui hän lattiaan, siinä itki ja pyöri lattiassa -makkarana kuni suonenvetotaudissa. Pyöri pitkän hetken ennen kun -tointui. - -Huomenna oli pyhä ja oli kaunis päivä, niin kaunis kuin Syyskuun -puolivälissä voi olla, mutta kukkain ja lehtien surkastuminen Sannan -hautapensastossa muistutti jo syksyn tuloa. Siellä pensasten kiertämän -hautaristin juuressa istui Vanni koko päivän ja luki kirjojaan aina -siksi kunnes kyyneleet hämärtivät silmiä. Silloin hän aina keskeytyi -lukemasta, antoi kyynelten juosta haudan hiekalle, niin kauvan kunnes -itsestään heitti. Tänlaisena hetkenä tuli Santeri hiljaa hiipien Vannin -luo, seisoi siinä kauvan, ja Vannin huokausten seasta kuuli sanat: - --- Hyvä Jumala miksi en saa kuolla, kun elämäni ei kuitenkaan ole -elämää... Miksi? - --- Mitä on tapahtunut? virkkoi ystävällisesti Santeri, seisoessaan -Vannin rinnalla, ja tarjosi kättään, tervehtääkseen Vannia. - -Vanni säpsähti ja ennenkun ajattelikaan pisti kätensä Santerin käteen. - --- No, mikä todellakin on tapahtunut? Olethan ihan muuttunut, uudisti -Santeri, Vannin kädestä pitäen. Tiedäthän sen, ettei Sanna tule -takaisin vaikka kuinka itkisit. - --- En tahtoisikaan takasin, kun pääsisin itse sinne, kuiskasi Vanni, -pyyhkien silmiään. - --- Ei surma ota ojettua, ei tapa tauti tarjottua, on vanha sananlasku, -muistutti Santeri ja istahti Vannin lähelle ruohoiselle pensaspenkin -laidalle. - -Vannin mielessä paloi, että pitäisi antaa Santerille paha sana, että -hän ymmärtäisi jättää hänet rauhaan, kuten Aarokin, mutta Santerissa -kumminkin näkyi niin vilpittömälle kajastava ystävällisyys, että ei -voinut. Kun yritti jotakin sanomaan, joka olisi hiemankaan ollut -loukkaavaa, niin oli kuin joku salainen voima olisi pitänyt leukoja -kiinni. - -Santeri näki, että Vannilla olisi halu sanoa jotakin asiallisempaa, -niin naurahtaen muistutti: - --- No sano nyt jo, kun sana näkyy olevan jo kielesi päällä. - -Vanni kun ei muutakaan osannut, niin kysyi suoraan: - --- Oletko saanut kirjettäni? - --- En. En ikänä. - --- Etkö todellakaan? uudisti Vanni ja tuijotti Santerin -rävähtämättömiin silmiin, joista selvään näkyi Santerin viattomuus. - --- En, en. Olenhan odottanut vastausta kirjeelleni, mutta turhaan. Ja -sitä juuri ihmettelen. - --- Sen saatuani kirjoitin neljä sanaa, jätin ne toissa iltana kirjeenä -postilaatikkoon. Mutta eilen rantatorilla katupojat tiesivät jo sen -sisällön. - --- Jätit postiin... Mutta muistatko, että panit kirjeen kiinni? - --- Kyllä. Ja varustin postimerkillä ja vein laatikkoon. - --- Mutta missä kuitenkin on vika? -- Vanni oli aivan töhmerönä siitä -eikä kyennyt sanomaan mitään, kasvot vaan rupesivat tulistumaan. Tämän -näki Santeri, niin koetti hän hyvitellä: No elä ole milläsikään, oli se -missä oli, anna sen olla siellä. Mutta Vanni ei näkynyt sitä kuulevan, -ravisteli päätään ja hieroi käsiään hiljakseen. - -Santeri näki, että Vanni yhä syventyy niihin menneisiin, niin -saadakseen Vannin mieltä hajaantumaan, otti taskukirjastaan paperipalan -ja lyijykynän. Tarjosi ne Vannille ja hiljaa visahti: - --- Muistatko mitä kirjoitit siinä kirjeessä minulle, kirjoitappas nyt -tähän ne sanat... No kirjoitahan nyt. - -Vanni pyihkäsi kasvojaan, otti paperipalan, kynän, ja kirjankannen -päällä kirjoitti ne sanat mitä siinä hukkaan joutuneessa kirjeessä oli -ja näytti Santerille. - --- Vai niin, virkkoi Santeri ja silmät remahtivat loistaviksi. Otti -sitten sen kynän Vannilta, kirjoitti paperipalaseen: "Se päivä on -mennyt, onko tänään se päivä, jolloin saan tulla?" ja näytti Vannille. - -Vanni otti taas kynän, kirjoitti siihen: "Milloin tahdot?" ja näytti -Santerille. Santeri kirjotti: "Huomenna". - -Vanni kirjotti nyt hyvin selvästi sanat: Silloin odotan. - -Santeri sen nähtyään nyökäytti päätään, naurahti ja virkkoi: - --- Nytpäs eivät kirjeet joutuneet hukkaan. Ei maar joutuneetkaan. - --- Eikä matkallakaan viipyneet. - --- Ei viipyneet... Mutta ethän sure nyt enää niin kovin kuin äsken, -muistutti Santeri ja puristi Vannia kädestä. - --- En voikkaan, kuiskasi Vanni ja nousi kävelemään. - -Kävelemään nousi Santerikin, mutta kumpaistakin halutti kuin salainen -vetäjä vetäisi Santerin äitin haudalle, jonne he ilman ajattelemattaan -hiljaa käyskellen siirtyivät ja seisattuivat sen harmaan hautakiven -vaiheelle, jota ruskealehtinen orjantappurapensas kuurtosi. - -Santeri seisoi äänetönnä, punoi ylähuulissaan viuhottavia tummia -viiksen haimenia ja alakuloisena katseli pitkin ruohottunutta -hautakumpua. - --- Näyttää kuin olisit unohtanut äitisi, kun et ole tänä kesänä tehnyt -mitään tällä haudalla. Et noita rikkaruohoja ole puhdistanut pois. - --- Ei. Ei... Pois se... Unohtaisinko hänet... Kenellä olisi enempi -syytä muistamaan äitiä! Sinä, äitini rakas... Petettynä hylkiönä -kasvatti pojan, työllä ja vaivalla ijartaen kitketti kokoon varoja, -joilla suurimmaksi osaksi kustansi kouluni ja... Jospa olisi hän tässä, -niin hän jos kukaan tietäisi kertoa murheista, joitten synty on ollut -samaa mallia kuin sinulla nykyjään... Maailma ei raiskattavaansa sääli. -Ja sorrettua ei auta kukaan. Ei yksikään. - -Tämän sanottuaan jäi Santeri äänettömäksi ja kirkkaat kyyneleet -näkyivät vierivän punakoita kasvopäitä alas. - -Vannikin tämän nähtyään olisi mielellään antanut herahtaa jonkun -kyyneleen. Mutta Sannan haudalle olivat ne juosseet niin kuiviksi, että -nyt ei enää lähtenyt kyyneltä, vaikkapa sydämellä olikin kylliksi -painoa. - -Santeri ei tänä hetkenä kumminkaan viitsinyt kauvan vesitellä. Oikaisi -itsensä, puistatti päätään ja kuiskasi: - --- Hän lepää töistään. Hän on ainoastaan minun äitini, unhottunut -kaikilta muilta. - -Otti sitten taskustaan kellahtavanvaalean, silkkisen nenäliinansa, -pyyhki sillä kasvojaan ja ajatteli jättää Vannin hyvästi, ettei -kerkiäisi taas joku heitä näkemään. Mutta sopimattomalta näytti -kuitenkin surumielisenä eroaminen etenkin tänä hetkenä. Ei kuitenkaan -haluttanut kajota mihinkään turhaperäiseen leikkitarinaan, niin -virkistääkseen sekä itseään että Vannia, otti kertoakseen kappaleen -lapsuutensa elämän tarinasta, joka samalla koski äitiäkin, josta aina -oli mieluisinta kertoa. Viittasi hän Vannia istumaan hautakiven -juureen, jossa hän itse aina ennen oli istunut, ja itse istui -hautakummun sivulle, nojasi hartionsa tuuheaan myrttipensaaseen, punoi -vielä hetken notkeilla sormillaan harvoja viiksiään ja katseli -poutaiseen korkeuteen kohoavia tuuhealatvaisia mäntyjä ja -ryöheäoksaisia kellastuvia koivuja. - --- Kuulin erään kokeneen miehen sanovan, että toinen ihminen saa tämän -elämänsä virran yli kulkea kuin laivalla, mutta toinen saa saman matkan -kulkea kuin uimalla, vieläpä aikanen kiviriippa kaulassa. - --- Se on totta se. - --- Minä olen yksi niitä kiviriipan kanssa kulkijoita... En kuitenkaan -kadehti laivassa kulkijata. Hän ei tiedä, mitään. Ei juuri mitään. -Menee vaan minne toinen vie, puhuu mitä toiselta kuulee ja jos hän -kirjoittaa, ei nekään ole mitään. Vaan se, joka elämän virrassa -kiviriipan kanssa lyö painia, se oppii tietämään mihin hän kykenee ja -kuka hän on. - --- Jos mikään, niin se on totta. - --- Olin kolmentoista vuotias pienikasvuinen poikanaskali, kun meillä -äitin kanssa oli yhteistä omaisuutta yksi vanha kakaraansa kaatuva -hevonen, jolla ei jalka jalasta tahtonut erota. Sillä minä vedätin -rahtia Ahkiolahden kaupungista tuolle kauppias Leckberg'ille. Ja mies -tiedettiin olevan silloin tienestissä kun minä olin rahtikuormaa -noutamassa Ahkiolahdelta noin kuudentoista peninkulman matkan päästä -semmoisella hevosella... Eräänä helmikuun tuiskun kirtupäivänä rupesi -hevonen sikseen uupumaan. Syötin hänelle kaikki viimeiset eväät. Syötin -viimeisen leipäpalanikin ja jäin itse aivan suulle suuruksettomalle -siksi päiväksi, sillä rahaa ei ollut millä saada lisää. Mutta sittenkin -tuli hänen aikansa kuolla ja jätti minut orvoksi pakkastuisku-vinkkaan -keskelle tuota Niepingin selkää... Ukko Huttunen asui silloin vielä -Kekkolan niemessä, niin mitäs muuta kuin kyynelsilmissä lähteä juosta -kimittämään ukko Huttusen kimppuun. Ukko ei kuunnellut viittä sanaa, -kun valjasti suuren liinakkoruunansa reen eteen, ja silloin sitä -lähdettiin, että savu pölisi reen perästä. Ja niin ukko Huttunen tuoda -tomahutti minun rahtikuormani perille eikä sanonut velkovansa mitään -palkkaa... Sitten saimme äitin kanssa kolmekymmentä markkaa kokoon, -joilla ostettiin toinen hevonen... Hyvä hyvällä saadaan, silmäpuolella -sokea, on vanha sananlasku, ja niin kävikin. Lähdin sillä taas -Ahkiolahdelta hakemaan rahtikuormaa, mutta se hevonen oli syömäri, -ettei se täyttynyt mistään, Menomatkalla söi jo kaikki eväät ja -paluumatkalla en kerjäämällä enkä ostamalla voinut hankkia tarpeellista -ravintoa. Se uupui ja uupui. Ja viimein tuohon samalle selälle kuoli, -mutta likemnäksi Kokkolannientä kuin ensimäinen. - --- Herran ihme. Ja kuoli sekin? - --- Ukko Huttunen oli verkkoa kutomassa pöytänsä takana kun minä astua -kaaritin pirttiin ja istahdin sivupenkille. Ukko näki jo luonnon -valosta kun kyyneleet vierivät kasvoilleni, että ei ole hyvin asiat. -Kysyi hän kuitenkin, että mitäs Santerille nyt kuuluu. Jäi kuormani -taipaleelle, sanoin. Sen kuultuaan nousi ukko, katsoi akkunasta selälle -nähdäkseen miten kaukana se on, ja ukon suusta kuului sanat: Se kai on -uupunut. Sille on vietävä ruokaa, että pääsee edes taloon. Päässeekö -tuo mihinkään, murahin suruissani, ja itku valtasi, etten saattanut sen -enempi sanoa... Ukko nakkasi päällyksettömän turkkikasukkansa päälleen, -otti tangosta parin leipää ja vihkon heiniä rekeen, valjasti hiironsa -ja silloin sitä taas lähdettiin. Ukko arveli lähtiessään, että hän -tuopi kuorman kotiinsa ja haalaa sen hevosenkin virkistelemään taloon. -Mutta paikalle tultuaan huomasikin, että se oli jo muuttanut pois tästä -matoisesta maailmasta, niin hetken katseltuaan punalti päätään ja -virkkoi: Piessa, kun satuinkin ottamaan tämän vanhan turkki rajani. -Mikäpä tällä viitsii tuonne maalikylään mennä... No katsokoot miestä -eikä turkkia! Sen sanottuaan valjasti hiironsa sen minun kuormani -eteen, käski minunkin hypätä kuorman päälle ja silloin sitä taas -lähdettiin... Silloin sairasti äitini eikä kyennyt ansaitsemaan mitään; -niin kauppias Leckberg'iltä pyysin yhtä säkkiä jauhoja, tai jotakin -apua, että päästäisiin elämän alkuun. Mutta kun siihen hevosen hintaan -oli jo otettu tämän kuorman rahtipalkka, niin ei antanut mitään, pakeni -ylpeänä puheiltanikin... Silloin olin muut elämän toimeni suorittanut -siihen määrään, että jouduin kouluun. Ja uskoinpa varmaan, että sen -huonon hevoslykkyni tähden olen mikä olen... Äitini kun sairasti, niin -armeliaat ihmiset lupasivat antaa ruuan päivä ja talo, mutta sen ruuan -palkkioksi piti lähteä kouluun. Kansakoulun kun olin jo käynyt, niin -ensi aluksi oli mentävä neiti Lipposen perustamaan alkeiskouluun -näkeiksi mikä mies pojasta tulee... Kaiken tämän läpi on kestänyt -katkeamatta kylmä säije kauppias Leckberg'in kovuudesta minua ja -äitiäni kohtaan, ettei auttanut silloin... Mielelläni soisin, että ukko -Huttunen, jolta hän kavaluudella anasti talon, asuisi vielä kerran -tuossa kauppias Leckberg'in kartanossa ja Leckberg ukko Huttusen sijalla -samoissa tamineissa ja samassa virassa kulkisi talosta taloon kolme -erikokoista verkkokäpyä rintataskussa. - --- Se kuitenkaan ei ole mahdollista. - --- Kaikin puolin muuten on mahdollista, mutta kykeneekö kauppias -Leckberg ukko Huttusen tavalla parantamaan verkkoja... Tiedä, että minä -kauppias Leckberg'in konkurssipesältä ostan tuon kartanon omakseni, -niin siitä päivästä lähtien on ukko Huttuselle ruokaa ja asuntoa siinä. - -Vannin sydän nytkähti, kasvot kävivät loistamaan, tahtoi sanoa jotakin -vastapainoksi, ja kun ei muutakaan osannut, niin sanoi hän kuitenkin: - --- No johan sinä nyt ajattelet liian korkealle ajatellaksesi omistaa -tuon Leckberg'in kartanon. - --- Senlainen on ajatukseni. Ja kuka voi estää ajatuksia joskus -kiipeilemästä korkeuden vuorillekin etenkin näin nuoruuden -toivorikkaimpina päivinä, koska ne siellä vaeltelivat jo tuon -korkuisena poika palkerona, uupumusta lykkäävän hevosen vetämän -rahtikuormankin jälessä paljaan tähtitaivaan alla talvisina öinä -kitkastessa... Ja itseensä luottamus on sitä tavaraa, joka antaa voimaa -ja rikastuttaa toivon. - -Santeri näki Vannin ajatusten parhailtaan hulmuavan Leckberg'in -kartanon omistamis-unelmassa, niin lisäsi yhä: - --- Minulla on tiedossa kylliksi tehoovia nimiä, kun vaan joutuu se -päivä, jolloin vasaran alle joutuu tuo Leckberg'in kartano, niin -silloin se on minun, huutakoot miten korkealle tahaan. Ja suunnitelma -sen asumisesta on valmis. Ylikertaan otan vuokralle tuon valtion -alkeiskoulun, joka sopii sille juuri kuin laitettu. Ja alakertaan otan -sitten vuokramiehiä, vaikkapa sen koulun opettajia tai muita senlaisia, -silloin se alkaa maksamaan itse hintansa. Ja ukko Huttunen ei paina sen -hartioilla mitään. - --- Ihminen aikoo hänen tiensä, mutta Jumala johdattaa hänen polkunsa, -virkkoi Vanni, kun ei muutakaan osannut sanoa. - -Santeri näki Vannin silmistä, että Vanni on kylliksi hyvällä tuulella, -juuri senlaisella kuin hän oli tänä hetkenä ajatellutkin, niin ei -tahtonut Vannin mieltä hajottaa pitemmällä puheellaan, vaan jätti -siihen tilaan missä se nyt oli, vilkasi ympärilleen ja näki, ettei -ketään vieläkään ollut heitä näkemässä, niin nousi, tarjosi Vannille -kättä, puristi sitä, terotti silmänsä Vannin silmiin, nähdäkseen -näkyykö mitään vilppiä ja kuiskasi: - --- No, huomenna sitten. - --- Niinkuin sanottu, virkkoi Vanni ja kätensä puristamisella ilmoitti -sanainsa vakuuden. - -Santeri pyörähti kävelemään kotiinsa päin, mutta Vanni, ennenkun -huomasikaan kilmasi Santerin rinnalle kävelemään, jossa Santeri hänet -heti vaihtoi oikealle puolelleen. Nyt ei puhuttu enää mitään asiallista -kuin ainoastaan ajan kuluksi sen päivän herttaisuudesta verraten vuoden -aikaan ja miten luonto osaa ennustaa talven tuloa kasvien kuihtumisella -näinkin kauniina päivinä. Ja miten talven kovuus kumminkin täytyy -rajoittaa ainoastaan ruohojen turmelemiseen ja lehtien riisumiseen. -Puhtaana, uudistettuna, karaistuna täytyy jättää muu kasvikunta uuden -kesän synnytettäväksi eloon. Näitä puhellen he hiljalleen halki -puistoisen hautuumaan siirtyivät kotiinsa päin aina hautuumaan -veräjälle asti, jossa kääntyivät raitiokatua alas. Nyt ikäänkuin -itsestään loppui heillä puhe, kun näkivät siellä täällä liikkuvia -ihmisiä. Olivat kuni lumotut, ei muuta ääntä kuin Santerin ja Vannin -kengät harvasteeseen narahtelivat toisiinsa sovitettujen askelten -vaihtuessa. Santerin harmaa silkkipontainen hattu verkalleen heilui -noin kämmenen verran ylempänä Vannin keltasen vaalealla -silkkirantuisella huivilla katettua suurinyttyräistä päätä. Jos joku -heitä nyt katsoikin kierolla silmällä, niin ei se vaikuttanut -Vanniinkaan mitään. Santerin hämmästyttävän voimakkaat vastakatseet -tekivät ne kaikki tyhjäksi. Ei kumminkaan Santeri tahtonut Vannia -saattaa kotiinsa asti, vaan tultua Uudenkadun kulmaan tarjosi kätensä -Vannille uudestaan ja iloisesti virkkoi: - --- Tästä on minulla suora kotiin. No huomenna sitten. - --- Jään odottamaan, kuiskasi Vanni Santerin kättä puristaessaan ja -kääntyi Torikadulle, pisti kätensä ristiin rinnalleen ja lähti astua -heilottamaan kotiinsa. Suurikirjaisen, vaaleanharmaapohjaisen -leninkihameen helmat hulmusivat puoleen ja toiseen ja kiiltävät kengät -vilkkasivat iltapäivän auringon laimeassa paisteessa. - - - - -XX. - - -Neljä viikkoa tästä oli lokakuun läntisen auringon valaisemassa Vannin -kamarissa pieni, mutta vertainen hääjoukko koolla, Vanni ja Santeri -vasta vihittynä parina heidän keskellään. Vannin kasvoista näkyi, että -hänen elämänsä laiva palattuaan myrskyiseltä matkaltaan makaa nyt -ankkuroituna tyyneen lahdelmaan, jossa laivan miehet iloisina -kertoilevat voitostaan taisteluissa luonnon voimia vastaan. Niistä -taisteluista ei nyt hääjoukko tahtonut antautua puhelemaan, kun -tiesivät Vannin elämässä olevan surullisiakin puolia, mutta pitivät -kertomuksiaan lapsuutensa ihanissa päivissä, jolloin heidän maailmansa -oli vaan äiti, äiti, eikä mikään muu kuin äiti. Mutta jokahisen -kertomuksessa kuului niin kummallisen erilaisia käsitteitä siitä -maailmastaan, että oikein mehukkaalta kuului niitten käsitteiden -yhteensovitus, joka sulikin siinä yhteen kun kaikilla ilmestyi -samanlainen rakkaus äitiin. - -Joukossa oli kuitenkin joku, joka oli kaksivuotiaana kadottanut äitinsä -ja saanut turvautua vieraaseen, mutta rakkaus oli siihen vieraaseen -yhtä suuri kuin äitiinsäkin. Nyt joutui väkistenkin tarina surulliselle -tolalle, vertaillessa miten senlaisessa tapauksessa voi joutua -turvautumaan pahaankin ihmiseen, johon rakastuu täydellisellä lapsen -rakkaudella, joten se elämällään vie lapsen mukanaan, ja miten suuri -joukko ihmisiä on sillä tiellä, ei ainoastaan itse, vaan polvesta -polveen. - -Vanni muisti nyt Ullaa, josta tiedettiin kertoa, että hän kuljeskeli -langenneena naisena paikasta paikkaan, vaan kuitenkin usein aina palaa -takasin tänne Koivulahden kaupunkiin. Ja vertaili itseään miten -onnellisista onnellisin on hän, joka löysi Sannan sentähden, että Ulla -oli hänet tänne tuonut hänelle onneksi ja itselleen turmioksi. Vanni ei -kuitenkaan tästä alkanut puhetta, pyyhkäsi vaan silkkisellä -nenäliinallaan kyyneleet silmänsä nurkista ja alotti hänkin puheen -ihanalle muistuvista lapsuutensa päivistä Metsävainion turvekattoisessa -kodissa, jossa leipänä oli usein paljas silkko ja vaatteina vaan -siekaleita. Vaan kun ne olivat äitin laittamat, olivat hyvät. Ja koti -oli koti, vaikkapa turvekattoinenkin. - -Mutta vieraat nousivat jättämään hyvästi ja toivottamaan onnea nuorelle -parille, jonka tehtyään joukossaan lähtivät kiirehtimään kotiinsa. -Vanni ja Santeri saattoivat vieraansa ulos ja seisattuivat rinnatusten -korkeille portailleen ottamaan vastaan viimeisetkin hyvän yön -toivotukset ja katsomaan juhlapukuisina kuhisevain vierastensa -menemistä portista ulos. - -Vaan kun vieraitten askelten kahina hiekkaisilta käytäviltä kauteni -kuulumattomaksi ja heidän hauskamieliset kanssapuheensa häipyivät -tyhjyyteen, palasivat Vanni ja Santeri kamariinsa, jossa vihkimätuoli -vielä paikoillaan muistutti Vannin ja Santerin siinä pyhitettyä ikuista -liittoa... Mutta aurinko oli nyt jo paennut kauvas poutaisen taivaan -rannan vuorien suojaan. Ainoastaan illan rusko ruusuvalollaan valaisi -luontoa ja lehdettömän puiston läpi hohtava kultainen hämärä täytti -koko lähisen tienoon, täytti Vannin ja Santerin kamarinkin. - - - -***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK HUUTOLAISTYTTÖ*** - - -******* This file should be named 51339-8.txt or 51339-8.zip ******* - - -This and all associated files of various formats will be found in: -http://www.gutenberg.org/dirs/5/1/3/3/51339 - - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/51339-8.zip b/old/51339-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index 03a68d9..0000000 --- a/old/51339-8.zip +++ /dev/null |