diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/51375-8.txt | 3124 | ||||
| -rw-r--r-- | old/51375-8.zip | bin | 71056 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 3124 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..84277f7 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #51375 (https://www.gutenberg.org/ebooks/51375) diff --git a/old/51375-8.txt b/old/51375-8.txt deleted file mode 100644 index 82093b0..0000000 --- a/old/51375-8.txt +++ /dev/null @@ -1,3124 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Ihmisestä ja elämästä, by Volter Kilpi - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org/license - - -Title: Ihmisestä ja elämästä - Kirjoitelmia - -Author: Volter Kilpi - -Release Date: March 6, 2016 [EBook #51375] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK IHMISESTÄ JA ELÄMÄSTÄ *** - - - - -Produced by Jari Koivisto and Tapio Riikonen - - - - - - -IHMISESTÄ JA ELÄMÄSTÄ - -Kirjoitelmia - - -Kirj. - -VOLTER KILPI - - - - - -Otava, Helsinki, 1902. - -K. Malmström'in kirjapaino. - - - - - - -SISÄLLYS: - - Ajattelusta. - Katsomuksen ihanuudesta. - Ihmisestä. - Taiteesta ja siveydestä. - Totuudesta. - Puhe ilosta. - Hautajaispuhe. - - - - -AJATTELUSTA. - - -Uskon että ainoastaan totisesti ihmisellinen voi totisesti vaikuttaa -ihmiseen. En ainakaan minä tiedä mistään muusta puhtaasti ihastuneeni -kuin siitä, joka voimakkaasti on koskenut minua ihmisenä, ja ikäänkuin -levittänyt tuntevaa ihmistäni. Olen lukenut Shakespearea väkevällä -riemulla, tunnustan sentään että tämän riemuni pääasiallisin sisältö on -ollut ilo niistä persoonallisista tunneväreistä, jotka saa tuntea hänen -sanojensa edessä. Häntä lukiessa kasvaa ikäänkuin uudeksi syvemmäksi -ihmiseksi, johon elämä tuntuu väkevämpinä selväväreisempinä -liikutuksina. Nautinto onnistuneesta taideluomasta ei ole pääasia, vaan -nautinto runoilijan luomiseen puhkeavasta tunteesta, johon itse sulaa, -herättää mielen ihanimmaksi, on tiheämpi, syvempi, sisältöisempi -ihminen Shakespearea lukiessaan, ja siitä olostaan on riemussa; nauttii -siitä, että itse herää runoilijan tuntemuksessa väriseväksi ihmiseksi. -Samoin sulaa Goethen runoelmiin, niissäkin herää syvätuntoisen ihmisen -tuntemusmaailmaan ja elää sen tuntemukset itsessään, hänenkin -runoutensa tykähtää selkeänä elettynä elämäntuntemustapana lukijaan ja -vuodattaa hänen omaväreisekseen ihmiseksi, Goethekin värisyttää ihmistä -syvemmäksi. Myöskin muussa taiteessa nauttii ihanimmin siinä -paljastuvasta ihmisen tuntemistavasta. Tizianin teosten väkevin -nautintoväre lähtee niiden kokonaishengestä, siitä taiteilijan -temperamentti-ilmakehästä, josta koko teos on vuodatus, ja joka -jokaisessa vetäisyssä siinä ikäänkuin hengittää itsensä ilmi, -taiteilijan tuntemistapa nousee kuin huumaava exoottinen tuoksu koko -teoksesta ja tekee sen ihmisellisesti eläväksi katsojalle. Samoin -nauttii Böcklin'in teoksissa luovasta ja tuntevasta ihmisestä, tuntee -joka piirroksessa läsnä taiteilijan koko tuntemuksessaan, ja värähtyy -hänen tuntemiseensa, hänenkin taiteessaan on ihanin ja täysin nautinto -tuntevan ihmisen tuntemisessa. -- Niinkuin taide, niin on filosofiakin -minusta ihmisen tuntemista ja ihmisestä nauttimista. En tiedä, mitkä -sanat riittäisivät kuvaamaan sitä sisällistä nautinnonkyllyyttä, jota -olen Platoa lukiessa tuntenut. En silloin sentään riemastunut hänen -maailmankatsomuksensa rakenteesta -- jätin kesken hänen Timaioksensa -lukemisen --; enkä tuntenut muuta kuin kylmän ihmetyksen sekaista -respektiä hänen ajatus-systeeminsä kokonaisuuden edessä, riemuni lähde -oli se sisällisen katsomuksen tarkkuus, jolla hän määrittelee ihmisen -ajatusliikutuksia, ja jotka määrittelyt tarkoissa ja varmasti -vedetyissä piirroksissaan antavat nähdä äärettömimmästi viljeltyyn -ihmismieleen. Toisissakin ajattelijoissa olen syttynyt iloon ainoastaan -siinä määrässä, missä heissä on minulle paljastunut ihminen. Pascal, -Spinoza, Schopenhauer ja Emerson ovat joskus koskeneet rintaani -semmoisella nautintorikkaudella, että sitä tuntien riemu melkein on -polttanut mieltä, mutta se on tapahtunut ainoastaan silloin, kun heidän -sanansa ovat ikäänkuin puhjenneet heidän olemistuntemuksensa keskeltä, -ja valaneet sen elävänä väristyksenä minuun. - -Ainoastaan semmoinen sana tai semmoinen luoma, joka on ikäänkuin -sanojansa tai luojansa omasta olemuksesta kiskaistu, ainoastaan se voi -toisellekin olla hänen oman sisällisen olemuksensa valaistukseksi. -Henkisen luoman, joka tahtoo elävästi vaikuttaa, tulee olla ikäänkuin -puhkeemusta ihmisen omasta itsestä, ikäänkuin ihmisen oman itsensä -ilmeiseksi vuodatusta, silloin sillä on sisältönään ihmisen -elämäntuntemus, ja silloin se voi herättää havaittavaksi saman -elämäntuntemuksen toisessakin ihmismielessä, jossa se kyllä on uinunut, -mutta sentään havainnosta kätkettynä. Kun henkisen luoman juuret tällä -tapaa ihan tunnettavasti ovat ihmisen omassa tuntemuksessa, silloin se -henkinen luoma olemassa-olossaan on ihmisen tuntemustavan paljastus, ja -semmoisenaan sillä on elävä, sisällistä ihmistä havaittavammaksi -kehittävä vaikutusvoima siten että jokainen sitä tuntemaan syventyvä -ihminen sen olemassa olossa tuntee ikäänkuin itsensä ja tuntemisensa -toteutetuksi. - -Ihmisen tunnettavissa ei ole muuta, kuin ihmisen tunto maailmasta. -Eihän ihmiselle muuta voi olla olemassa kuin se, minkä hän aistimillaan -huomaa. Mutta aistimet tuntevat ainoastaan vaikutuksia, se maailma -siis, joka ihmisellä on edessään, ei suinkaan ole maailma itsessään, -ainoastaan sen maailman vaikutus ihmiseen: maailma semmoisenaan, kuin -se on ihmisen edessä, on ihmisen tuntoa. Mutta semmoisenaan on siis -koko maailma semmoisena kuin se ihmiselle voi ilmestyä ihmisen tunnossa -läsnä, ihmisen tunto on olemisen kuvastusta, ihmisen tulee vaan oppia -havaitsemaan sisäisyyttään, havaitaksensa maailman. Meissä -itsessämme, meidän tuntemuksessamme on koko maailma olossaan ja -muodostumismahdollisuuksissaan embryonaalisesti läsnä, meidän täytyy -vaan sisällisen itsensä syventymisen tietä oppia kehittämään -havaittavaksemme tämä olemisessamme oleva maailmankuva, jotta maailma -selkenisi meidän eteemme heleässä kokonaisuudessaan. Oma itsemme, oma -tuntomme on meille ikäänkuin ikkuna, jonka kautta voimme heittää -valaistun silmäyksen kaikkeuteen. Menen niin kauas väitteessäni että -sanon, että kaikki ajatukset, joissa maailma on selkeentynyt ihmiselle, -ovat ammennetut itseänsä tuntemaan syventyneestä mielestä. Newtonin -painolain synnytyshetki oli se hedelmällinen silmänräpäys, jolloin -syvämielinen ihminen päilyi rauhaisimmasti ja kokoontuneimmasti -itsessään, ja jolloin hän välittömästi voi itsessään havaita erään -satunnaisen ulkonaisen huomion herättämät ajatuksensa niiden -kaukaisimpiin johtopäätöksiin asti. Pakottaneessa itseyden rauhassa on -Edison kuunnellut niitä sisäisiä ääniä, jotka hän kuin sisäisen -vaistomaisen divinatsionin avulla on antanut muodostua keksintöjensä -ihmeiksi. Kaikki luominen ja kaikki ymmärtäminen on sisällistä itsensä -kuulustelua, ja sen kuulemansa taipuvinta noudattamista. En kyllä voi -sisällisellä kokoontumisella oppia tietämään koska keisari Nero -hallitsi, ihmis-Neron ymmärrän sentään, ja minulla on avain kaikkiin -hänen tekoihinsa, kun itseeni sulkeudun ja itseäni katson; Danten -Beatrice'sta ei historiallisella varmuudella tarvitse tietää -mitään, itse Beatrice'n voi sentään ymmärtää hänen sisäisimpään -olemusväristykseensä asti itseänsä tuntemalla. Ihmisen oma mieli on -ikäänkuin keskiö, josta koko oleminen vähävähältä voi ihmiselle -seljetä, jos hänellä vaan on mahtia pysytteleimään tämän sisällisen -tuntemiselämänsä kestävässä havaitsemisessa. Oman mielensä mediumilla -on ihminen ikäänkuin olemisen sydämessä, johon kaikki tuntuu, ja josta -käsin, jos hän vaan on tarpeeksi syvämielinen, ja syvämielisyydessään -kestävä, hän välittömästi voi itsessään läsnäolevasti tuntea olemisen -muodostavat lait. Kreikkalaisessa tarustossa kerrotaan eräästä -egyptiläisestä jättiläisestä, joka oli sellainen, että niin monta -kertaa kun hän painiskelussa heitettiinkin maahan, hän joka kerta -maahan koskettuaan kimmahti ylös uudistunein voimin. Samallainen, aina -läsnäoleva uudistuksen ja voiman lähde, kuin maa tälle jättiläiselle, -on ihmisen ajatukselle ihmisen oma mieli. Milloin tahansa ja -millaisissa kysymyksissä tahansa, jos niiden edessä vaan onnistuu -keskittymään itseensä, niin virkoo kohta koko olennon lävitse -rauhottuvaan selkeyteen. Ihminen voi itsessään löytää rauhottavan -vastauksen kaikkeen. Eikä yksin sitä, vaan vielä voi hän ainoastaan -itsestään löytää sen vastauksen, joka yksin rauhottaa hänet kysymästä. -Ihmisen oma mieli on maailman kaikkeuden peili, ja oman mielensä -havaitsemisessa selkenee maailma ihmiselle. - -Ei ole mitään muuta joka totisimmasti ansaitsee olla ihmisen vakavan -huomion esineenä kuin ihmisen oma mieli. Ainoastaan silloin kun pysymme -oman tuntemuksemme pohjalla, voimme puhua ja esittää totta ja todeksi -havaittavaa. Sekä taiteilija että runoilija ja filosofi saavat -esitykseensä totista vaikutusvoimaa ainoastaan siinä määrässä, missä he -ovat saaneet valetuiksi siihen paljasta, paljaasti ilmenevää olemisen -tuntemistaan. Jos on taiteilija, on luomisen ilo siinä, että saa -tuntemansa esitetyksi tarkimmassa muodossa. Tuossa on ikkunani edessä -lehtimetsä, jonka iltapäivän aurinko kuvaa kultaiseksi. Jos ajattelisin -sen tauluksi, täytyisi taiteilijan sitä maalatessaan olla sykähtänyt -riemuksi nähdessään sen lehtimetsän kimaltelevaa vehreyttä ja valon ja -varjon välkkeilyä sillä, sen riemunsa hän tauluksi maalaisi. Hän -tavottaisi teokseensa tunteensa maisemasta, ei itse maisemaa ja hänen -suuruutensa olisi siinä, että hänen riemutunteensa maiseman näystä -kasvaisi niin eläväksi että se ikäänkuin itse häntä itseäänkin -hallitsevana pakottaisi kaikki hänen taidekeinonsa palvelukseensa -puhtaassa selkeydessään ilmitullakseen. Todellisen taiteilijan taide on -hänen tunteensa välitöntä kuvaa, esityksen taito on ainoastaan tämän -sisäisen tunnon vapaata esille tulvahuttamista. Samoin on asianlaita -sanalla luovan taiteilijan kanssa, olkoon hän sitte runoilija tai -filosofi. Hänenkin kuvaus-aineensa on aina hänen oma mielensä. -Runoilijan pitää ikäänkuin sulata mielessään kuvaukseksensa ennenkuin -hän voi pukea sen sanoihin. Runoilija luo ikäänkuin jonkinmoisessa -huumaustilassa, tunteensa havaitsemiseen sulkeuneena, tunnettansa -hautoen. Tässä tilassa pysytteleiminen kysyy intensiivisintä hengen -ponnistusvoimaa, täytyy koko olonsa tarmolla isoleerautua tunteesensa -ja sulkea kaikki muu huomiostansa, mutta ken siihen kykenee, hänelle -tulevat kuvaus-sanat ikäänkuin lahjana, ne kirpoavat itsestään ja -valmiina itse kuvattavan asian keskeltä: luoma kypsyy ikäänkuin -itsestään mielestä, joka on kaikella tarmollaan keskittynyt sen -luomiseen. Onkin varsin helppoa erottaa todellisen runoilijan sana -ainoastaan runoilijana esiintyvän sanasta, kenellä vaan on korvaa -siihen, hän voi sen yhdestä ainoasta lauseesta kuulla. Jokikisen sanan -täytyy olla synnytetyn rinnan keskeltä, sen täytyy olla kuin kärjen, -joka kirkahtaa esiin tunteen keskeltä, erehtymättömällä varmuudella -sanaksi divineeratun. Semmoisen runouden tuntee kohta helähtelyltään, -ja semmoista lukien tuntee seisovansa varmalla pohjalla, uskaltaa uskoa -joka sanan totuuteen, välittömästi tuntee, että joka sana on ammennettu -siitä lähteestä, josta yksin voi ammentaa alkuperäiset ja -tosisisältöiset sanat: tuntevasta ja tunnettaan elävästä ihmismielestä. -Mutta missä kirjailija ei osaa sanojaan tältä pohjalta löytää, siellä -hän ei myöskään ole runoilija, ja hänen sanansa ovat juurettomia -kukkasia, jotka kohta kuihtuvat. On merkilliseksi kärsimykseksi lukea -semmoista kirjailijaa, joka ei kuvauksessaan osaa pohjautua omaan -mieleensä, tuntee, kuinka hän ei kertaakaan osaa puhkaista itseänsä -esitettävänsä ytimeen, näkee hänen toisinaan olevan lähellä jo sitä, ja -jännittyneellä väristyksellä odottaa hänen nyt kerrankin osaavan -oikeaan, mutta seuraavassa sanassaan hän jo liuskahtaa oikeasta -tähtäystavasta: hän olikin ainoastaan huomaamattaan sattunut oikeaa -sanontatapaa lähelle. Semmoista kirjailijaa lukee ihan samalla -mielellä, kuin katselisi lasta, joka huolettomasti leikittelee -jalokivillä, ollenkaan välittämättä, heittääkö hän ne kadoksiin, vai -ei, eikä itse voisi tehdä mitään niiden kivien pelastamiseksi. -- -Todellinen runoilija puhuu aina alkuperäisesti, ja joka sanansa, jonka -hän sanoo, sanoo hän ainoalla, kuvattavalleen mahdollisella -kuvaustavalla: oikealla tavalla, ja sen oikean tavan löytää runoilija -aina, kun hän runoilijana luo; hänellä ei nimittäin herää -mielessäänkään muuta kuin se kuvaustapa, ei voi herätä muuta kuin se, -jos hän vaan välittömästi antaa tuntonsa puhjeta sanoikseen. Onkin -vallan väärin otaksua todellisen runoilijan luomassaan tehneen jotakin -taidollisen punnitun laskun mukaisesti, siten että hän edeltäkäsin -olisi laskenut taidekeinonsa vaikutuksen. Niin pintapuolisesti ei -runoilija luo. Ainoana ohjeenaan pitää hän sisäistä taideteokseksi -kumpuavaa tunnettaan, ja jos hänen esityksessään tulee joitakin -erityisiä taidekeinoja näkyviin, ovat ne syntyneet itsestään, melkein -itsetiedottomasti, ainoastaan siitä pakosta, että hänen tunteensa, -tullakseen suorimmassa ja luonnollisimmassa muodossa esitetyksi oli -tarvinnut juuri sitä keinoa. Sinä silmänräpäyksenä, jona muodostaa -sisäisintä tuntoaan sanoiksi, ei todellakaan ole aikaa niin kepeihin -sivuajatuksiin, kuin olisi ajatus yleisöstä, johon yrittäisi vaikuttaa -taidetempuilla, sinä hetkenä on pyhästi ja ainoasti luomistehtävänsä -läpitunkema, eikä totisesti riitä huomiota muuhun, kuin etsimään -vastaavinta ilmaisumuotoa havaitsemalleen tunnekuvalle. On -taideluomisen alentamista otaksuakaan muuta. Totisesti, ei ole keveätä -synnyttää totta ja totuutensa voimalla ainaisesti pysyvää runouden -sanaa, ja sinä hetkenä, jona semmoinen on syntymässä ei yhdelläkään -ihmisellä riitä voimaa luomisestaan herpaistumatta kantaa mielessään -toista vierasta ajatusta. Runoilija on tunteidensa pappi, hänen ainoa -ja ihana tehtävänsä on kehittää sanoiksi maailman kuva, niinkuin hän -itse sen välittömästi tuntee, eikä hän runoilijana ole muuta kuin oman -itsensä katselemisen ja kuuntelemisen hartautta. - -Samoin kuin runoilijalla on ajattelijallakin ainoastaan omassa -itsessään sanottavansa ohje. Ajattelijakin ainoastaan muodostaa omaa -sisäistä tuntoaan sanoiksi. En tarkota ajattelulla mitään ulkonaista -itsenäistä hengen toimintaa ihmisessä. En usko että ihmisen ajatus -omana itsenään, itsestään lähtien ja johtopäätöksiin oheten voi -olemiselle antaa mitään selitystä. Ihmisen ajatus ei ole mikään -itsenäinen voima, ainoastaan ihmisen tunnon havaitsijana voi se elämää -selittää. Ajatus on tuntoon nähden palveleva, tunnon vivahduksia -huomaava, tuntoa esittävä, tunto tulvii ilmi ajatuksena, ainoastaan -näin käsitettynä on ajatuskin elementaarisesti selitysvoimainen. Ajatus -ei voi ulospäisessä, johtopäätöksiä rakentelevassa toiminnassaan mitään -ehdotonta selitystä antaa, ell'eivät sen johtopäätöksetkin ole selviä -ja selvästi tunnettavia ihmistunnon emanatsiooneja; sen sommittelut -ovat muutoin illusoorisia rakennuskangasteluja, joilla lähtöpohjanaan -on kyllä ollut tunteen totuus, mutta joiden jatketussa rakenteessa tämä -pohjatunne sitte on löyhentynyt melkein olemattomaksi. Kaikki kauas -pohjatunteesta edennyt abstraktsioni, olkoon se näennäisesti -rakenteessaan kuinka logillinen tahansa, ei itsessään sisällä muuta -vaikuttavaa totta, kuin minkä se lähtöhetkenään on tunnon pohjalta -saanut, mitä se ohi sen yrittää todistaa on löyhää ilmasta imettyä -fantasteriaa, niin rautaisella logillisuudella kuin se olkoonkin -esitetty. Ainoastaan silloin kun ajatusrakenne koko ajan ikäänkuin -kumpuaa tunteen havaitsemisesta, kun se on ikäänkuin ilmitullutta -tuntoa, silloin se on joka lauseessaan täysiarvoista, eheälle -helähtävää totuuden metallia. Sen lausekäytännössä saattaa kyllä löytää -himmeämerkityksisiä määritelmiä, mutta se ei senvuoksi menetä -selittävää arvoaan, ne sen määritelmät kun eivät johdu toisistaan -riippuvista päätelmäketjuista, eivätkä muodosta rengasta uusiin -päätelmiin, vaan ovat suorastaan havainnosta ammennettuja mielentilojen -kuvauksia, jotka uudessa kuvausyrityksessä helposti voivat tulla -korjatuiksi ja kirkastetuiksi. Ajattelu on ihmisen kyky havaita -sisäisen tuntonsa liikutuksia. - -Ajattelijan huomioalana on yksinomaisesti ajattelijan oma mieli, hän -produseeraa ajatuksissaan ainoastaan itseään. Ajatukset ovat valmiina -hänessä, hänen omassa mielessään läsnä, ne ovat ehkä hänen huomiostaan -poissa salassa häneltä, mutta ne ovat hänessä, eikä hänen tarvitse kuin -tarkemmin ja varmemmin ottaa tunteva itsensä huomioonsa, havaitaksensa -ne. Jos hän esittää jotain, ei hänen silloin tarvitse sanan -varsinaisessa merkityksessä ajatella, hän ainoastaan palaa itseensä, ja -esittää, mitä hän itsessään havaitsee; ajatukset ovat jo ennen valmiina -hänessä, hänen ainoa nautintorikas huolensa on tuoda ne ilmi -tarkimmissa ja sisällönmukaisimmissa sanoissa. Ajattelun, siinä -merkityksessä kuin minä sen ymmärrän, voima on siinä että on pontta -keskittyä tähän itsensä havaitsemiseen horjahtumatta ja kestävästi koko -olollaan. Jo siihen sisälliseen havaitsemiseen ponnistava yrityskin -vaatii hengen voimaa, ja siinä havaitsemistilassa pysytteleiminen on -ihmishengen voimakkain teko. Mutta siitä teosta virkoavatkin ihanat -hedelmät, jos siihen onnistuu. Kaikki selkenee yhdessä hetkessä. On -ikäänkuin ilmestyisi valaiseva kynttilä huoneeseen, joka hetkeä ennen -oli pimeä, ja ikäänkuin nyt yhdessä hetkessä välittömästi näkisi kaiken -sen kokonaisuuden, jota ennen oli pimeässä tunnustelevilla -tutkimuksilla ja hapuilevilla johtopäätöksillä turhaan koettanut -kokonaisesti käsittää. Siinä tilassa tuntee totuuden, ei sitä ajattele, -vaan sen tuntee ja havaitsee suorastaan. Kun sillä tapaa ikäänkuin -hautoo itsensä yllä, voi tavata ihan oman itsensä mukaisen ja omaa -itseään sisällisesti ja täydellisesti tyydyttävän vastauksen -joka-ainoaan sieluamme ja oloamme koskevaan kysymykseen. Jos -tarpeellisen ajan jaksamme ponnistautua pysymään tässä sisällisessä -havainnossa, voimme kypsyä ajatus- tai tunto-tilaamme täydellisesti -selvittäviin sanoihin; saattaa kyllä kulua hetki ja monta hetkeä, -jolloin sitä sanaa tavotellessamme saamme kärsiä voimattomuuden kipua, -mutta jos meillä on voimaa olla kärsivällisiä, kirpoo se selittävä sana -viimein meistä, se sana, joka on ajatustilamme suorin ja ainoa kuva, ja -jonka sanottuamme tunnemme ihanan tyydytyksen siitä, niin välittömästi -oikea se on ja suorastaan tuntemisemme sydämmestä virvonnut. -- Mikä -tällä tapaa on sanoiksi vaivattu on aina eheimmästi alkuperäistä. -Saattaa kyllä olla, että sama tunnesisältö, joka täten on tullut -sanojen muotoon kypsytetyksi, jo ennenkin on ollut sanoiksi -muodostettuna. Se ei sentään merkitse mitään ajatusesityksen -alkuperäisyyteen nähden, sillä yhtähyvin kuin eri taiteilijat voivat -alkuperäisesti ja toisiaan kopioimatta kuvata samaa maisemaa, yhtähyvin -voivat eri ajatustaiteilijat kuvata samaa tuntemustilaa alkuperäisellä -itsestään ammentavalla tavalla. Platon ajatukset saattavat uudestaan ja -uudestaan toistua hänen omissa kirjotuksissaan, ne samat ikäänkuin -ihmisolennon juurta paljastavat ajatuskuvaukset toistuvat jok'ainoassa -myöhemmässä, todella itsestään luovassa ajattelijassa. Sittenkin lukee -niitä joka kerta yhtä rajattomalla riemastuksella, ne kun joka kerta -yhtä välittömästi paljastavat olemisen sydänhermon tuntevan ihmisen -eteen, ja tekevät sen aina itsensä pohjalta, omaa itseään pyhällä, -syvimpää tavottavalla vakavuudella esittäen, tekemättä ainoassakaan -piirroksessaan kuollutta lainausta toisilta, vaan aina vastaten joka -piirtäisystään koko itsellään. Itse ajatuksen tulos ei olekkaan ollut -pääasia tässä luomistyössä, se hengenponnistus, jolla ajatuksen -havaintoon ja esitykseen on tultu, on riemastuttavinta siinä, ja -ainoastaan se, joka siihen kykenee, ansaitsee kantaa ajattelijan -kuningasnimeä, ja ainoastaan hänen sanoillaan on epäämätön alkuperäinen -selitys-suverenetäättius henkisten asiain käsittelyssä. - -Ihminen voi omassa mielessään löytää sen henkisen tasapainopisteen, -jossa hän voi päästä rauhaan kaikilta eteensä astuvilta kysymyksiltä. -Hän ei kyllä voi tätä tietä päästä koko olemisen paljaaseen -ymmärtämiseen, mutta hän voi päästä tuntoon siitä, mitä hän ihmisenä ja -itsenään siitä voi ymmärtää, ja sillä on ihminen sisältään tyydytetty. -Sisälliseen, tuntevaan havaitsemiseen vaipumalla ei kyllä voi tulla -selkeyteen siitä, mistä ja miksi oleminen on, mutta siinä tilassa voi -välittömästi omassa mielessään havaita että ihminen voi sen kysymyksen -selvittämiseen päästä yhtä vähän kuin pallo voisi hävitä itseensä, tai -silmä erottua itsestään ja nähdä itsensä, ja sillä välittömällä -havainnolla iäisestä mahdottomuudesta vastata siihen kysymykseen, -herpaisee sen kysymyksen itseltänsä. Minä tiedän, että jos -aistittavasti kuvittelee ääretöntä, ääretöntä aikaa, tai taivaan -rajatonta avaruutta, että siitä kuvittelustaan palaa huimaistuna: ikinä -ei lennä ajatus niiden matkojen taakse, jotka aukenevat ylläni ja -ympärilläni, ja jos sitä yritänkin, vaivun tupertuneena siitä -yrityksestäni. Mutta kerran tehtyäni sen yrityksen ja tunnettuani -niiden ajatusten pyörrytystä, tunnen myöskin tuntoelämäni koko -voimalla, että olen mennyt ajatuksillani siihen rajaan, jonka -ulkopuolelle ihminen ei olemis- ja ihmisluonnostaan kirpoamatta voi -mennä. Minä tarkotan että näissä olemisen ääriä tavottelevissa -kysymyksissä voi, kun koko henkensä ponnella vavahtumatta keskittää -huomionsa itseensä ja tuntemuksensa mahdollisuuksiin, että silloin voi -siinä ajatuksessaan päästä niin kauas kuin ihmisen olemiselle on -mahdollista, mutta että samassa hetkessä pääsee huomaamaan, tai ei -yksin huomaamaan, vaan suorastaan aistittavasti tuntemaan, kuinka -ihmisen oma oleminen ajassa ja paikassa, oleminen siis ylialaan, on -hänen tiellään voidakseen puhtaasti nähdä olemisen sisimpään: ihminen -niinkauan kuin hän on olemassa, ei voi puhkaista olemistaan ja heittää -vapaata esteetöntä silmäystä kaikkeuden ylitse, hän itse itsenään on -huomionsa tiellä. Ken sitä yrittää, hän tekee yrityksen Midgardsormenin -nostamiseen, ja jos hän siinä onnistuisi, särkyisi hän samana hetkenä -olemasta ja puhkeisi itsensä ulkopuolelle. Mutta se on mahdotonta -niinkauan kuin ihminen olemassa on, ja kun kerran tämän mahdottomuuden -koko sisällössään ja merkityksessään elävästi itsessään tuntee, silloin -mukautuu myöskin tyydytettynä olemisensa asettamaan rajaan. -- -Ikäänkuin tässä olemisemme juuria tunnustellessa, samoin voimme -muihinkin eteemme astuvissa kysymyksissä löytää itsemme mukaisen ja -itseämme täydellisesti tyydyttävän vastauksen ainoastaan siten että -kuuntelemme sen vastauksen omasta tuntemuksestamme. Ainoastaan oman -tuntemuksemme pohjalla seisomme varmalla vaappumattomalla pohjalla -hämärän elämän keskellä, ja ainoastaan siinä välittömästi -havaitsemaamme voimme esittää sillä varmalla uskolla että totta -puhumme. - -Väitettänee että on ajattelijoita, joiden produktsioonitapa on toinen, -jotka tekemällä suoranaisia ulkonaisia havaintoja varsinaisesti -tutkivat elämää, ja sitte tämän uloskohtaisen tutkimuksen perustalle ja -sitä punniten rakentelevat johtopäätöksiään maailman ulkonaisen -olemisen selitykseksi. En tunnusta näille filosofian nimeä. -Ymmärtääkseni katoo ihmiseltä kohta varma pohja, kun hän jättää oman -mielensä tuntemisen. Ei ihmisen havaittavissa ole mitään muuta varmaa -kuin hänen oma mielensä, tai oikeammin ne liikkeet ja liikutukset, -joina maailma kuvastuu hänen mielessään, ja jotka tekevät hänen oman -mielensä havaittavaksi hänelle. Sentähden se, joka väittää muuta -alkuperäistä havaintoperustusta ajatushuomiolleen mielestäni jo -lähtökohtansa valitsemisessa tekee mahdollisimman suuren perusvirheen, -ja todistaa jo tämmöisellä teollaan todella filosofisen, asiain juureen -syventyvän katsantotavan puutetta. Se, joka matkan alussa ei osaa -varmasti astua jalustimeen satulaan noustakseen, ei hän myöskään sitte -enää, kun hevonen jo on liikkeessä, osaa itseään satulaan heittää. Se -joka näin on itse ajatus-olemuksestaan epätiedossa, mahdotonta on hänen -yhtään ainoata pätevätä ajatusta tavottaa, hänhän kuin etsii niitä yhtä -epäviisaasti kuin se, joka taivaan tähtiä nähdäkseen tähystelisi -multaan edessään. Joka kerran ei ole havainnut omaa mieltänsä kaikkein -ajatustensa lähtökohtana, ei hän sitte myöskään osaa niitä ajatuksiaan -siltä pohjalta tavottaa, ja hänen esityksestään voi yhtävähän versoa -ajatuksia, kuin voi tyhjyydestä muodostua kukkasia ja viherjöitä puita. -Totta onkin, että kun lukee enimpiä filosofeiksi itseänsä nimittäviä, -on heidän esityksensä kuin henkistä erämaata, niin on se kaikkea -ajatushavaintoa vailla. Joll'ei nimittäin oman mielensä pohjalta lähde -ajatustensa kuuntelemiseen ja esittämiseen, niin silloin ei ihmisellä -voi olla ainesta alkuperäiseen ajatusmuodosteluun. Ainoa mahdollisuus -silloin on että mekaanisesti omistaa jonkun jo ennen esitetyn -ajatus-systeemin ulkopuolen, sanon ulkopuolen, sillä jos sisältä sen -omistaisi, tulisi välttämättä välittömään yhteyteen sen muodostumisen -kanssa, ja silloin tulisi todellisen ajatusluonnin tuntoon, joka voisi -ehkä virvottaa omankin tunto-havainnon hänessä, -- ulkopuolen jostakin -ajatus-systeemistä omistaa, sen ulkoa opittavat määrittelyjäätymiset, -ei iäisintä siinä: sitä hengen muodostustyötä, jolla se on synnytetty, -ja jota ilman määrittelyt ovat ainoastaan kuolleita kirjainkuvioita, -jotka eivät selitä mitään. Omistamatta, tai oikeammin, havaitsematta -itsessään sitä välitöntä tunteen suhdetuskykyä, joka aina, kun kuulee -jonkun sisällisestä ihmisestä annetun määrittelyn, kohta määrää, -sopiiko se oman itsensä havainnon kanssa yhteen, vai ei, sitä -omistamatta ovat nämä ulkonaiset filosofit pakotetut tutkimalla -kokoomaan lausuntoja siitä kysymyksestä, joka kulloinkin tilapäisesti -sattuu heitä askaroituttamaan, ja sitte vasta voivat he ikäänkuin -jonkun filosofikongressin enemmistöpäätöksen valtuuttamina lausua -lopullisen mielipiteensä siitä. Heidän tapansa muodostella käsitteitään -on mekaanista ja heidän ajatusrakenteensa on ilman sisällistä -välittömyyttä ja välttämättömyyttä liimattu kokoon ulkonaisista -sulattamattomista aineksista. Itse kokonaisuusrakenne saattaa ehkä -ulkonaisesta pakosta saada jonkinlaisen väärän arkitektoonisen -ryhmityksen, mutta orgaaninen ei se ajatusrakenne ole, itseään -täydentävä ja itseään selittävä, jokaisessa yksityisessä kohdassaan -kokonaisuuden aavistuksella täytetty; sillä on puutteensa juuri siinä -ett'ei se ole eheä, jokaisessa piirroksessaan rehellinen ja tunnettava -ihmisen tunnon vuodatus, vaan ainoastaan kylmästi ja ilman -organiseeraavaa mahtia kirjottajan satunnaisista kirjatuttavuuksista -kokoonparsittu lausejakso. Sillä tavalla luodut "filosofiset" teokset -eivät ikinä sisällä lausettakaan alkuperäistä elämänhavaintoa, niissä -on kaikki lainattua, lauseita toisiinsa sitovat yhdistys-sanatkin -olisivat oikeudenmukaisesti rajotettavat sitaattimerkeillä. Muistan -eräässä nykyaikaisessa saksalaisessa filosofisessa teoksessa, -- en -enää muista tekijän nimeä, enkä itse teoksenkaan, tekijä oli joku -filosofisissa aikakauskirjoissa useasti mainittu professori, teos taas -tavallinen filosofinen kirjotelma, sovinnaista, noin 5 à 600 sivua -kokoa, enempi tieto kirjasta onkin tarpeeton -- siinä muistan lukeneeni -erään lauseen, jossa väitetään, että nykyaikana ei enää ole oikeutettu -lausumaan mielipidettänsä filosofisissa kysymyksissä, ell'ei ennen ole -ottanut selvää kaikesta siitä kirjallisuudesta, joka asiata käsittelee. -Kirjassa en muuten muista tavanneeni yhtään ainoata rohkeata väitettä, -tämä väitös todistaa sentään, ett'ei kirjottajalta ole puuttunut -rohkeutta hyvinkin uskallettuihin väitöksiin. Tämmöinen lause ei -nimittäin sisällä vähempää kuin sen, että kaikki ne herrat, jotka ovat -suvainneet saadakseen, ei filosofin, jota arvoa he arvattavasti -pitäisivätkin liika halpana, vaan filosofian tohtorin tai professorin -arvonimen, että ne, jotka sitävarten ovat suvainneet kirjottaa -filosofisia väitöskirjakompilatsiooneja, että he samalla olisivat -filosofeja, jotka olisivat voineet jonkun selvittävän sanan lausua. -Semmoinen on todellakin rohkea väitös, ja vielä rohkeampi se, että -näihin kaikkiin pitäisi olla tutustunut, voidakseen olla filosofi. -Totisesti on Plato yksin tuhatkertaa painavampi, kuin kaikki ne -epälukuiset tohtorit ja professorit yhteensä, jotka viimeisen -viidenkymmenen vuoden ajalla ovat filosofisia väitöskirjojaan -sommitelleet, -- eikä hän ole syviin sanoihinsa herätäksensä tarvinnut -näiden filosofien kirjoja tutkia --, ja jos sattuisi taas joku Platon -syvällisyydellä varustettu ihminen syntymään, voisi hän itsestään -ammentaa sanat, joiden paljas olemassaolo riittäisi kuivaamaan juuret -aikamme lukemattomilta filosofisilta erikoistutkimuksilta. Filosofin -selittävä sana ei ole punnitsevan ja pohtivan tutkimuksen tulos, vaan -se on painoisan persoonallisuuden oman itsensä määritys, eikä sitä -määritystä voi antaa muuta kuin se, jolla on oma syvästi tunteva ja -tietoisaksi viljelty persoonallisuutensa havaintoesineenään. Ei -filosofi ajatuksiaan toisten ajatuksista rakentele, ei ainakaan niiden, -joilla ei semmoisia olekkaan, silloin hän tekisi kuin rakennusmestari, -joka kivitorninsa huipuksi kohottaisi lasten kokoonhaaliman santakasan, -se soljuisi kohta alas. Filosofi ei tutki, hän tuntee, filosofi ei -kokoo, hän luo, filosofi ei ole tiedemies, hän on taiteilija. -Keskittynyt tiheä persoonallisuus on filosofi, joka ammentaa valmiista -itsestään. Hänen jok'ikinen sanansa on elimellinen osa hänen -tuntemustansa, hän on kasvanut ajatuksiinsa; ne saattavat kyllä olla -muodostuneet hänessä lukemansa ja ulkonaisesti havaitsemansa -vaikutuksesta, mutta ne vaikutukset on hän sulattanut itseksensä, -niinkuin leivän ja juoman, jonka hän on nauttinut, ja nyt ne ovat -välitön osa häntä itseään, ja niitä esittäessään toteuttaa hän -itseänsä. Niin kaukana on todellinen filosofi niistä, jotka sillä että -elävät murenilla toisten ajatuselämästä, ja niitä pintapuolisesti -yhteensovittelemalla parsivat kirjakuteensa, sillä luulevat olevansa -oikealla tiellä elämän filosofiseen käsittelyyn, niin kaukana on hän -niistä, ett'ei voi ajatella joka kohdassaan elävämpää vastakohtaa, kuin -toisaalta omassa olemuksessaan orgaanisesti muodostuneita ajatuksiaan -esittävän filosofin, ja toisaalta ulkonaisia tietoja itseydettömästi ja -sulattamattomasti magasineeraavan oppineen. - -Harva pystyy sentään filosofisissa kysymyksissä tuntemaan, koska esitys -on puhdasta mielen kultaa, koska ainoastaan sen näköiseksi tehtyä -tekokultaa. Siitä syystä saattaakin tapahtua että oikeasta mielestä -ammennettu ja oikeasti muodostettu ajatus toisinaan voi pitkät ajat -pysyä huomaamatta, jotavastoin teeskennelty viisaus, varsinkin -muutamain oppiarvojen varjossa usein saa pitkät ajat kostamatta -kukoistaa. Yleisen mielipiteen edessä voivat ammattia virallisesti -edustavat filosofianprofessorit käydä todellisista filosofeista, -voivatpa virallaan vielä imponeerata yleisen mielipiteen oikeasta -mielestä lähtenyttä filosofiaa vastaankin. Jos semmoisen menettelyn -näkijänä sattuu olemaan joku todellisella filosofisella tunnolla -varustettu, joka pohjaa myöten havaitsee sen pelin tyhjyyden, täytyy -hänen vallata pyhä vihastus semmoisesta, varsinkin kun semmoista -vastaan ensi hetkessä on mahditon juuri sen vuoksi että viranpitäjän -virka-arvo asian sisällöstä tietämättömän yleisön silmissä asettaa -hänet hyökkäyksiltä turvaan. Tästä ovatkin selitettävissä ne -väkivaltaiset hyökkäykset, joita esm. Schopenhauer, Kierkegaard ja -Nietzsche esityksissään tuontuostakin tekevät filosofian viranomaisia -edustajia vastaan. Ne semmoiset hyökkäykset tulevat kestämään niinkauan -kuin syvemmin tuntevia, totisesta filosofiasta syttyneitä henkiä löytyy -ja niinkauan kuin löytyy myöskin filosofeiksi itseänsä teeskenteleviä, -jotka harhaan johdetun yleisön edessä esiintyvät teaatteritemppuisilla -ajatteluleikeillään, hämmentäen mielet todellisen filosofian -vakaanhartaasta totuudenuskonnosta. - -Ehkä joku pitää näin ankaraa puhetapaa sopimattomana minulta, joka en -ole tehnyt mitään, joka oikeuttaisi minua noin rohkeasti itsetietoisiin -tuomioihin. Mutta tunnen olevani oikeassa ja uskon joka sanaani. -Olen sitäpaitsi vihastuksissa. Olen huomannut minkälaisella -yksimielisyydellä aikamme viralliset filosofian edustajat esiintyvät -epäävinä aikamme totisinta henkeä, Fr. Nietzscheä vastaan, jonka mieli -on palanut puhtainta totuuden hartautta. Eivätkö he sitten tunne että -joka-ainoa Nietzschen sana on toisesta, pyhänä tulena leimuavasta -iäisyyden lähteestä ammennettu, kuin heidän omat uniset lauseensa? -Eivätkö he ymmärrä että tämmöisen miehen sanat tulevat kuulumaan -vuosisatojen taakse, ja silloin vielä totisella tulellaan sytyttämään -pyhään vastaanottamiseen kykenevät mielet arvelemattomalla totuuden -rakkaudella? Arvelemattomalla, seurauksista väliäpitämättömällä, -kyynillisen paljaalla, mutta todella, todella totuuden rakkaudella! -Eikö edes filosofian historia, jonka he niin uudestaan ja uudestaan -ovat tutkineet lävitse, opeta heitä varovaisemmiksi! Kutka vastustivat -Descartesta, kutka Spinozaa, kutka Schopenhaueria, kutka aina niitä, -jotka ovat jotain alkeellisesti totta esittäneet? Juuri semmoset kuin -he itse! Eivätkö nämä vastustajat juuri vastustuksellaan ole -jälkimaailmalle jättäneet selvintä todistusta pintapuolisesta, totuuden -ymmärtämiseen kykenemättömästä hengenlaadustaan? Pitäisi, tuollaiset -esimerkit silmäinsä edessä, olla viisastunut suotta taistelemasta -tutkainta vastaan. Vaikenisivat ennemmin, kuin suotta sokaisevat -maineensa jälkimaailman silmissä, ovathan he sentään useimmissa -tapauksissa kunnollisia miehiä, jotka eivät suorastaan semmoista -kohtaloa ansaitsisi, ainoa virheensä kun on se niin monelle ihmiselle -yhteinen, ett'ei heillä ole kuulokorvaa oikealle, suoraan asiasta -helähtävälle totuuden sanalle. Filosofian professorit contra Nietzsche -on tuo tavallinen, oikeata ehkä tahtovan, mutta lyhytnäköisen -pintapuolisuuden väärä taistelu alkuperäistä totuutta vastaan, jota -sillä ei ole orgaania tuntemaan, eikä se, jos se olisi menneisyydessä, -ja sen tuloksettomuus elävänä edessä, herättäisi muuta kuin ehkä sääliä -noiden suottapäiten heikkoutensa paljastaneiden puolesta, mutta nyt kun -niillä vielä on kaikki ulkonainen arvo tuomiolausuntojensa taustana, -tahtoo vastentahtoakin kohtuuton vihastus kuohahtaa hereille mielessä, -kun tuolla tapaa näkee mitättömän tekoviisauden itsetyytyvästi -asettavan itsensä todellisen viisauden yläpuolelle, vieläpä kohtelevan -sitä sen omassa kuningasvaltakunnassa kuin juuri ja juuri siedettävää -löytölasta, ilman että kukaan havaitsee kohtuuttomuutta semmoisessa. -Vihastus sitä havaitessa ihmisen valtaa, ja väkisinkin purkautuu mieli -tuomitseviin sanoihin. Oppikoot filosofian professorit nöyrinä -suutelemaan kuningas-ajattelijaa jalkaan, missä sellainen ilmestyy, -silloin olkoon heille sydämen pohjasta suotu olla filosofian -professoreita kuinka monen kertaisesti tahansa, mutta niinkauan kun he -eivät sitä opi, on heidän korvissaan uudestaan ja uudestaan kaikuva -vihastunut: lakeija, muista asemasi! - -Palaan viimeinkin taas varsinaiseen esitettävääni. Olen ymmärtääkseni -jo tarpeeksi havaittavasti esittänyt, että sisältään pitää ihmisen -luoda, jos hän tahtoo puhua iäisissä sisältöpitoisissa sanoissa. Tästä -seuraa että ajatuselämän oikein esitystapa on se, jossa tuntomme -havaitseminen tulee välittömimmästi vuodatetuksi esiin. Semmoisessa -muodossa että itse esityksen kaava vähimmässä määrässä on päässyt -asettamaan runtelevaa kättä tuntemustapamme muodolle. Meidän oma -tuntemustapamme kun on ajatuksemme ainoa iäiseksi tekevä sisältö, on -ainoa huolemme oman tuntemistapamme paljaasti, muuttamattomasti esitys, -meidän esityksemme täytyy olla tuntemuksemme hienoimmasti havaitun, ja -hellimmästi arimmasti sanoiksi synnytetyn kuvan. Omasta kokemuksestani -tiedän, että ainakin minuun vaikuttaa syvimmin tällainen ajatusten -esitys. Niinpä tunnustan että lukiessani S. Kierkegaardin "Efterladte -Papirer" tunsin, jos mahdollista, vielä välittömämpää iloa, kuin muita -hänen ihania teoksiaan lukiessani, ja se ilo ymmärtääkseni lähti siitä, -että hän näille, tavallaan itselleen kirjottamille lehdille oli ollut -tilaisuudessa vielä välittömämmin, kuin suuremmissa, erityistä -selityspäämäärää tavottelevissa teoksissaan, kiinnittämään suoraan -havaintoonsa heräävät ajatuksensa ikäänkuin silmänräpäysvalokuvina ihan -siinä muodossa kun ne juuri näkyivät hänelle. Myöskin se ilo, jonka -Pascal'in "Pensées" herättävät, lähtee siitä hartaasta huolesta, jolla -siinä jokainen yksityinen ajatus on tavotettu muotoonsa. Samoin nauttii -Nietzschen kirjotuksissa ihan suorastaan ajatus-elämässään -paljastuvasta mielestä. Hänen ajatuksensa ovat joka hetki kuvaksi -herkähtynyttä tuntemistilaa, niissä ei ole mitään johdettua, vaan -kaikki on juuri kirjottamisen hetkellä elävästi ja kokonaisesti -tunnettua ja semmoisenaan sanottua, niihin saa uskoa niinkuin -interjektiooneihin, jotka ilo tai tuska ihmisen rinnasta välittömästi -pusertaa, ainoastaan että tässä nämä interjektioonit syvempi- ja -laajempi-sävelisen sielun pohjalla ovat selvenneet ja kasvaneet -kokonaisiksi ajatusten muodossa tunnettaviksemme ilmestyviksi -mielentilasymfoniioiksi. Nietzsche on tavottanut suorimman -lausuntatavan ajatuselämälleen, siitä se herpoumaton, ja joka uudessa -sanassa uudella kylvyllä väristyttävä nautinto, joka häntä -lukiessa valtaa mielen. Ei tarvitse uskoa hänen positiiviseen -maailmanselitykseensä kokonaisuudessaan, se saattaa olla hyvin -tilapäisistä ajatusyhtymistä muodostunut, mutta jokainen hänen -yksityinen kuvaussanansa on totta, hänen jokainen sanansa on itseänsä -tuntevan ihmisen liekkinä paloa, on ikäänkuin syttyneen mielen -välttämätöntä liekkiä, ja semmoisena se kohta välittömänä sulaa lukijan -tuntoon. Sensuuntaista ikäänkuin näissä nyt esittämissäni -ajattelijoissa pitää ajatusesityksen olla, ollakseen vaikuttavan. -Ajatuksen pitää päästä kumpuamaan esiin niin luonnollisesti ja niin -vähän taitetussa muodossa, että se ihan tunnettavasi tykähtää lukijaan, -liittyy hänen tunnoksensa. Ei siinä saa olla yhtään sulamatonta -piirrosta, sen pitää olla oman sielun välitöntä antamista, sielun -vuodatusta toiseen sieluun. Yksin ajatus kokonaisuuden vaatimuksistakin -voi häiritä ajatuksen oikeata tuntoperäistä esitystä. Saattaa nimittäin -tapahtua, että ajatusesityksen kokonaisrakenne vaatii ajattelijan -yksityisissä kohdissa jättämään havaintoperäisen mielialakuvailun ja -pakottaa hänen, eteensä asettaman tulospäämäärän vuoksi, liukastumaan -kuolleeseen abstraheeraavaan johtopäätöstapaan. Esitys muuttuu siitä -sentään heikoksi, sellaisessa esityksessä nimittäin kadottaa sanojensa -alta oman tunto-elämänsä havaittavan, kontrolleeraavan pohjan, eikä -silloin voi täyttää sanojansa sillä vaikuttavalla, vakuuttavalla -sisällöllä, joka itse olemassa olossaan todistaisi ne jokaisen edessä -tosiksi. -- Ajatusesityksen, ollakseen oikean, tulee olla ihmisen -tunto-elämän sanoiksi ilmestymistä, puettuna tarkimpiin ja -tyhjentävimpiin, mutta myöskin luonnollisimpiin ja selkeämpiin -sanoihin. - -Mutta se, jonka me näin itsiämme kuunnellen, ja kuulemamme -luonnollisimpiin, itse asiasta kasvaviin sanoihin muodostaen esitämme, -onko se sitte yleisesti totta ja jokaiselle toisellekin pätevästi -lausuttu? On. Me ihmiset, niinkuin meillä on yhteinen ihmismuoto, niin -meillä myöskin on yhteinen tuntemuslaatu. Me jokainen ihminen olemme -sisimmässä olemuksessamme yhtä. Ikäänkuin jokainen koivu muodostuu -siemenestä puuksi samalla tapaa, ja ikäänkuin samat lait jokaisessa -niissä määräävät solun muodostumisen solusta, -- ikäänkuin jokainen -graniittikiteymä on samoista aineksista ja samojen lakien mukaisesti -muodostunut, olkoot ne kiteymät kuinka erimuotoisia tahansa; -- -ikäänkuin yhdestä ainoasta graniittipalasesta tai yhdestä ainoasta -koivusta, jos ne kokonaisesti ja pohjaansa asti tunnemme, tunnemme joka -ainoan muunkin graniittikiteen ja koivun koko sisällisessä muodossaan -ja kokonaisuudessaan, samoin on jokainen ihminen sisälliseltä -sielulliselta olemuslaadultaan samallainen, ja jos yhden ihmisemme -sisällisesti tunnemme, silloin tunnemme myöskin koko ihmisluonnon -sisällisesti, ja sitä kuvatessamme kuvaamme jokaista ihmistä. Minä -tarkotan, jos oman itsemme ja oman tuntemisemme osaamme selvästi ja -tarkasti sanoihin kiinnittää, me silloin olemme sanoihin sitoneet -jokaisen ihmisen tuntemustavan, ja jokainen, joka voi sanamme -sisällisesti lukea, ja sen lukemansa itsessään havaita, on sanoissamme -löytävä sisällisen itsensä toteutetuksi. Jos voimme luoda oman -tuntemisemme sen omimmassa ja oleellisimmassa sisällössä sanoiksi, -silloin voi jokainen toinenkin ihminen sisällisyytensä pohjalla havaita -sanojemme kuvauksen totuuden itsessään ja silloin olemme puhuneet -ihmisellisesti totta, jokaiselle ihmiselle pätevää, olemme puhuneet -sanoja, joilla aina on oleva elävä, sisällistä ihmishavaintoa syventävä -selitysvoima jokaiselle jälkeemmekin tulevalle, sisällisesti itseään -tuntevalle ihmiselle. Ei olekkaan mitään muuta objektiivista, -jokaiselle pätevää esitystapaa, kuin oman tuntemuksen tarkka ja sitova -esitys. Kuten jo ennen olen sanonut, emme nimittäin koskaankaan voi -puhua yleisestä, itsessään lepäävästä maailmasta ulkopuolellamme, -voimme ainoastaan puhua tämän maailman vaikutuksesta tuntoomme, ja jos -tästä maailmastakin tahdomme vähimmässä mahdollisessa määrässä -totuudesta horjahtuvat sanat puhua, on ainoa tie siihenkin se, että -annamme sanoissamme tuntomme tästä maailmasta puhtaimpanaan tulla -tunnettavaksi. Ainoastaan jos paljaasti itsemme pohjalta puhumme, -silloin puhumme yleispätevää ja jokaiselle ihmiselle sisällisesti -tunnettavaa. Jos suljetuimmasti rajotamme esityksemme oman tuntemisemme -pohjalta kasvavaksi, silloin kasvaa esityksemme itsestään yleiseen, -jokaista ihmisolentoa selittävään merkitykseen. Ainoastaan tarkin ja -johdonmukaisella huolella noudatettu subjektiivisuus on porttina -yleispätevään objektiivisuuteen esityksessä. Ikäänkuin puu, mitä -korkeammalle se tahtoo kohottaa latvansa ilmaan, sitä syvemmälle maan -pimeyteen se upottaa juurensa, samoin ihminen, mitä yleisempää, -jokaiselle kohta sanottunaan todeksi helähtävää hän tahtoo puhua, sitä -sulkeutuneempi olkoon hän sitä sanoessaan ollut itseänsä tuntemisen -havaintoon, ja sitä likemmästi olkoot hänen sanansa hänen välittömän -tuntemustilansa suoraa ja selvää paljastusta. - -Joka sana, jonka ihminen puhuu, olkoon hänen sisäisen olemuksensa -aarrekaivannosta esiin-nostettu. Silloin se kerran oikeassa muodossaan -sanottuna pysyy pätevänä iäisesti, ja elää uudestaan joka kerta kun -uusi ihminen sen valaisemana tulee oman sisäisen itsensä -tuntemishavaintoon. Ajatellakseen oikein tulee ihmisen osata -rehellisesti ja paljaasti nähdä tunteensa. Kaikki muu seuraa silloin -itsestään: ajatus on tämän tunteen selvä havainto, ja ajatuksen esitys -saa välittömästi oikean muotonsa, kun ei tyydy ennen kuin on saanut -lausutuksi tuntemuksensa sen omassa muuttamattomassa muodossa. - - - - -KATSOMUKSEN IHANUUDESTA. - - -Istuin juuri puutarhassa. Syreenien tertut riippuilivat ylläni -vehreässä lehvistössä, ruohosto rehotti istuimeni vieressä istuimeni -tasalla, hyönteiset surisivat ilmassa ja pensaissa, edessä välkkyi -puisto, jonka häälyvä läpinäkymätön vehreys kylpi auringon rajattomassa -kirkkaudessa, yllä säteili metallinen siniseksi valettu taivas, joka -valoi ja valoi loistoansa kaiken ylitse. Niin oli kuin olisi juossut -koko sen vihannuuden tunnoksi. Yhdeksi silmänräpäykseksi suli koko -luonnon täysirintaisuuteen; kaikki se humuava vellova elämälle -aukeentuminen ja elämässä läikkyminen, joka kuului kuin äänenä -jokaisesta ruohosta, jokaisesta lehdestä, tykähti yhtenä hetkenä -ihmiseen, kaikki aistimet joivat sitä, olisi huudahtanut ilosta siinä -vehreyden ja runsauden riemussa. Väkevä, väkevä on maan rinta, väkevänä -versoo elämä maan rinnasta, huumaavaa pyörryttävää olemisen iloa on -puiden täyteläinen tulviva vehreys, on maan rinnasta tunkeva ruoho, -riemusta juopuneelta kuuluu lintujen hykähtynyt viserrys ja ahnaina -avaavat kukkaset kellonsa juodakseen, juodakseen elämää. Siihen -heittäisi itsensä maahan pitkälleen, kätensä levittäisi korkealle -ruohostolle, joka hivelevästi taipuisi käden alla, siinä makaisi -oiennettuna ruohostolle, kasvot taivasta päin, näkisi häilyvän -tuoksuvan heinän välitse taivaan ja kultaiset puiden latvat yllänsä, ja -hengittäisi, hengittäisi suven rintaansa, suullaan ja sieramillaan sitä -itseensä imisi, silmillänsä hyväilisi ja vetäisi, kuulollansa ja koko -olollansa tuntisi. Kesästä tupertuu, pyörtyy, kesä läikkyy ihmisen -ylitse, sen runsaus- ja tuoksuaaltoihin hukkuu. -- Ihanaa oli siinä -suven keskellä, ja nyt jälkeenpäin tunnen kuin olisin hetkeksi ollut -taivaassa. -- - --- Istuin kerran hetken, ja pitkän hetken, ja katselin lehtimetsää, -jolle illan aurinko valoi säteilevää kultaa. Siinä oli edessä kirkas -auringossa heleilevä ranta, tunsi silmillänsä sen keveän päilynnän, -mutta ei katsonut sitä, silmät pysyivät korkeassa lehtimetsässä, joka -loisti kuin ihanaksi siseleerattu kultateos. Se lehvistö seisoi kuin -kultakylvyssä, tummat punervaruskoiset varjot, jotka välähtelivät sen -sisältä, leikkasivat sen loisteen kultaisemmaksi. Omituinen helminen -riemu poltti sydäntä siinä katsellessa. Olisi ainaiseksi jäänyt -silmillään riippumaan sen kultaisen lehtimetsän näkyyn, edessä keveästi -päilyvä veden kalvo, mitään muuta tuntematta. Niinkuin äänetön ääretön -kirkko oli koko se luonto, vedet ja lehtinen aurinkoinen ranta, taivas -yllä. Olisi liittänyt kädet ristiin rinnallensa ja nautintoonsa sammuen -liukunut kaiken, koko kultaisen luonnonkajastus-sieluksi. -- Niin sekin -hetki oli kuin silmänräpäys taivaassa. -- - --- Katselin kukkasta kerran, neitsyistä viljuvaljua. Niin puhtaina -riippuivat sen kellot varressaan, ja itse se varsi nousi lehtiensä -välistä kuin kaunein sointuvin ajatus. Hyväilin mieltäni katselemalla -kukkakellojen kaunista riipuntaa, niinkuin sointuvin soitto niin ne -keveästi kallistuivat kukkanen kukkasen yllä. Jokaista kukkaskelloa -katsoessani soi mieleni liikutettuna runona. Kuinka puhtaina ja -kauneuttaan kylläisinä kaareutuivat niiden kukkahelmien posket, ja -kuinka hienona, sieluun hiipivänä sointina tunsi niiden koko muodon! -Värisi niiden kellojen hennoimmalla aistilla leikeltyä terää nähdessä, -ja niiden kuvun muotoon oli vangittu kuin hillitty mutta täysiääninen -olemisen kauneus-sävel. -- Pitkän hetken soi sitä kukkasta katsoen ja -kukkasta tuntien. -- - --- Kylmä kelmeä talvipäivä, takanani on huurteinen koivumetsä, jonka -oksat kuin juhlallisina kynttilöinä nousevat ilmaan ympärilläni, -edessäni on lunta -- lunta, lumilakeuden toisella puolella nousee -korkea tumma metsän ranta, joka heittää pitkän sinervän varjon hiukan -epätasaiselle lumenpinnalle edessään. Kylmä lämmittämätön aurinko -loistaa maiseman ylitse, sytyttää kuin kristallikruunut koivumetsässä -ympärillä ja saa lumenpinnan rakeilemaan kuin viherjöinä ja punaisina -ja sinisinä tähtinä, jotka leimuen syttyvät ja sammuvat. Siinä olen -hiljaisuudessa ja tunnen sitä puhdasta kylmää talvea, jostain nousee -kuulakasta taivasta vastaan sakea, ylhäältä punaisenharmaa savupilari, -toiselta taholta kuulee jonkun metsälinnun kuhertavan äänen talvimetsän -lasikaikuisen ilman kannattamana, lähelläni juuri kuuluu joltakin -oksalta putoavan lunta maahan. Siinä seison liikkumatonna lumisen -metsän keskellä, silmäni seuraavat milloin auringon moniväristä -säteilyä hangelle, milloin vuoroin valkoiseksi ja sinertäväksi -aaltoavaa lumenpintaa kauempana edessäni, kunnes ne viimein jäävät -lepäämään metsälle, joka levollisen majesteetillisena kuvastuu -punervahuurteista taivasta vastaan. On näin viileä, tyyntynyt rauha -mielessä, tuntee kuin yhdellä hetkellä koko sen lumisen huurteisen -maiseman itsessään, ja on itsekin mielessään yhtä seesteisen kirkas ja -jääkynttiläinen. Kaikki ympärillä on yhtähaavaa läsnä mielessä, kaikki -aistimet värjyvät talvenmaisemaksi, ja yhtenä, koko sielun täyttävänä -hetkenä on mieli paljaasti sen puhtaan, puhtoisen luminäyn ja talven -korkean kirkkaan seeste-temppelin tuntoa. -- Ihana, itsestään -unhottunut hetki, josta herättyäänkin aisteissaan vielä kauan -jälkeenkin päin tuntee viileyden ja tyyneyden lumista rauhaa. -- - - * * * * * - -Ihana on maailman näkö, ja ihanaksi se ihmisen koskee. Jokainen hetki, -jona aukenee katsomaan ympärilleen on täysinäisen riemun hetki. -Kukkuralleen nousee ihminen maailmaa nähden, ja runsauden ja iäisyyden -tulvana liikkuu ihminen luonnon tulvahuttamana. - -Kaikki maailmassa on hetkessä kokonaista ja itsetäydellistä. Jokainen -ruoho maassa, jokainen kivenkiteymä vuoressa, jokainen ilmoja liitävä -lintu ovat olossaan ja muodostumisessaan täydellinen, itseänsä -selittävä ja itsessään lepäävä luonnon rinnan vuodatus, ne ovat -iäisyyskupla, joka yhdessä edessämme olevassa silmänräpäyksessä -toteuttaa itsensä. Jokaista luonnonmuodostumaa katsoen me saatamme -katsoa iäisyyteen, jokaisen kiven, jokaisen ruohon edessä saatamme me -syventyä ajattomaan, ajan vaihtumisen ulkopuolella olevaan sen kiven -tai ruohon kokonaisesti tuntemiseen, jolloin yhdessä hetkessä tunnemme -sen kokonaisesti olossaan ja muodostumisessaan. Jokainen -luonnonmuodostuma on jokaisessa hetkessään iäisyyden päilyntäpeili, -siinä on kaikki läsnä, menneisyys, joka on sen muodostanut, -tulevaisuus, jonka mahdollisuudet se itsessään sisältää, nykyisyys, -joka sen kokonaisesti täyttää. Yhdessä ruohon lehdessä on vangittuna -koko auringon vaikutusvoima, on maan ja ilman mahdit, on jokainen -aurinkoinen ja pilvinen päivä, menneisinkin päivä, joka valaisi sitä -ruohoa, josta se siemenenä on polveutunut, tulevaisinkin päivä, jota -varten sillä tänään on itsessään aines, josta siemen siemeneltä -tuhannen vuodenkin perästä on puhkeeva uuden päivän aurinkoa imevä -ruohon lehti. Kaikkeus on välittömästi ihmisen joka silmäyksen edessä -läsnä. Ennenkuin kivi on jäätynyt muotoonsa, ennenkuin maa on voinut -kukkaistua ruohoihinsa, taivaan ilma sineensä, on koko kaikkeuden -täytynyt olla niinkuin se on. Pienimmälläkin on koko kaikkeuden -kokonaisuus olemisensa edellytyksenä ja pienimmästäkin voimme me -puhjeta kokonaisuuden ymmärtämiseen, jos vaan voimme sen pienimmän sen -kaikessa hennoimmassa sisällisyydessä ymmärtää. Jos voimme selittää -kuinka kivenkide on muodostunut kaikkein alkunaisimpaan syntyynsä ja -kaikkein ominaisimpaan sisältöönsä asti, silloin voisimme sitä -esittäessämme antaa koko olemisen historian ja koko olemisen -selityksen. - -Jokaisena silmänräpäyksenä on iäisyys elävänä ja tunnettavana edessämme -ja ympärillämme. Jokainen oleva hetki on iäisyyttä, siinä on koko -oleminen läsnä, siinä on kaikki se menneisyys, joka on muodostanut -nykyisyyden tilan, ja siinä on mahdollisuutena kaikki se tulevaisuus, -joka voi muodostua nykyisyydestä, menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus -ovat aina joka hetkenä silmäimme ja tuntemisemme edessä. Kaikki, -pieninkin on iäisyyden kuvastusta. Iäisyyteen voimme nähdä, ja -iäisyyden tuntoon tulla, jos mihin tahansa, pienimpäänkin syvennymme -pohjaan vaipuvalla tunnolla, kokonaisuuden vaikutuksesta on pieninkin -syntynyt, pieninkin on välitön kokonaisuuden osa, on itse -kokonaisuutta. Ikäänkuin jokainen meriveden pisara on samaa ainesta -kuin meri kokonaisenaankin, samoin on kaikkeus jokaisessa -pienimmässäkin ilmestymismuodossaan yhä samaa kaikkeutta, ja me voimme -siihen syventyen välittömästi sukeltaa kaikkeuteen. - -Mutta paitsi sitä, että kaikki, minkä havaitsemme, on kaikkeuden -kokonaisuutta, on jokainen ilmiö, joka tulee silmäämme, myöskin -itseänsä, omaa olemistaan, se elää. Kaikki aines ja kaikki oleva siinä -on kaikkeutta, iäisyyttä, iäisyyden vuodatusta, kaikki siinä on -ehdottomasti välttämätöntä, koko kaikkeuden yleistilan edellyttämää, -mutta itse se sentään on muotoansa ja elää omana muotonansa omaa -itsenäistä elämäänsä. Tämä omakin elämä on sentään ainoastaan -näennäisesti itsenäistä. Itse yksityisen ilmiön oma yksityisin muotokin -on jo sen ilmestymispakossa ehdottomasti ja iäisesti määrätty. -Ikäänkuin syreenin lehden idussa on ehdottomasti määrätty pyrkimys -varmaan muotoon, jonka se kasvaessaan ainoastaan toteuttaa; niin -helpolta kuin näyttäisikin sen olevan voivan ottaa mikä muoto tahansa -yllensä, siinä kun se ilmasta ja rungosta kasvamisaineksensa imee, se -aina sentään välttämättä ottaa aina varman, sisältään vaaditun -ulkomuotonsa; samoin muodostuu kaikki muukin varmaan, koko menneisyyden -tilan vaatimaan ehdottomaan muotoonsa. Kaikki mikä tapahtuu, ja kaikki -mikä muodostuu, tapahtuu ja muodostuu välttämättömästi, missään ei ole -pienintäkään sijaa tilapäisyydelle. Pieninkin repeämä, jonka joku eläin -on tallannut ruohon lehteen on välttämättömästi syntynyt, on ollut koko -kaikkeustilan toteumusvaatimus, ja jos kokonaisesti olisimme osanneet -katsoa kaikkeutta koko sisällössään ja muodostumisessaan, silloin -olisimme voineet edeltäpäin havaita senkin tapauksen täytyvän tapahtua. -Ei ole mitään vapaata maailmassa, kaikki joka on, täytyy olla, ja -kaikki joka tapahtuu, on täytynyt tapahtua, ei valitse lammas vapaasti -laitumella kahden sen edessä kasvavan ruohontupon välillä, joista se -toisen syö ja toisen jättää, eikä määrää ihminen itsenäisesti istuuko -hän tuolle tuolille vai tälle. Yhtä välttämätön ja luonnonlain mukainen -kun on kiven putoaminen maahan, kun sitä on lakattu pidättämästä, yhtä -välttämätön ja luonnonlainmukainen oli Napoleonin retki Moskovaan, ja -joll'emme sitä välttämättömyyttä elävästi havaitse, on syynä siihen -ainoastaan se, ett'emme kokonaisesti voi havaita kaikkeuden pohjaa, -jolta jokainen yksityinen ilmiö tai teko on luonnollinen välitön -emanatiooni. Kaikki maailmassa on kokonaistilan toteutumista, kaikella, -pienimmälläkin on selityksensä ja tapahtumisvaatimuksensa -kokonaistilassa, kaikkeudessa. Ei ole mitään, joka olisi itsenäistä, -kaikki on vaan kaikkeuden esille-tulvimista, jokainen yksityinen muoto -on kaikkeuden esilletulemistapaa, joka saa muotonsa sisältönsä -vaatimuksesta. Kaikkeus, iäisyys on kaikessa läsnä, kaiken tapahtumisen -takana voimme, jos oikealla syvämielisyydellä voimme maailman -kokonaisuutta havaita, voimme nähdä iäisyyden. Iäisyys on olemisen -tausta, oleminen vuotaa iäisyydestä, on iäisyyden havaittavaksi -tulemus. Jokainen haihtuvinkin ja ohimenevin ilmiö on olemisen -iäisyysmeren aaltoa, ja sen koko sisältö on iäisyyttä. - -Kaikki on siis iäisyyden peiliä ihmisen ympärillä. Tämän iäisyyden -havaintoon voi ihminen sentään päästä ainoastaan, jos hän hetkeksi -tekee ikäänkuin tehottomaksi oman olemisensa. Ihminenkin on nimittäin -olemisessaan osa tätä kaikkeuden kokonaisuutta, hänelläkään ei ole -muuta tehtävää kuin elää, elämällään tätä kaikkeutta toteuttaakseen, -ihminenkin on kaikkeuden leikkikalu, joka, luullen olevansa itseänsä, -ja omaa toteutustaan tavotellen, onkin vaan yksi kaikkeuden -ilmitulemiskeinoja. Mutta ikäänkuin aallosta aallon oman voiman -irtiheittämä latva joskus viskautuu itse aallon yläpuolelle, samoin -saattaa ihminen, jos hänen elämisvoimansa on vahvin ja liikkuvin, -joskus singahuttaa itsensä olemisensa toteutuspakon ulko- ja -yläpuolelle. Joskus elävimpänä ja kirkkaimpana hetkenämme saattaa -tapahtua, että voimme heittää valaistuvan katseen olotavotuksemme rajan -ulkopuolelle. Minä tarkotan että joskus saatamme yhdessä hetkessä, kun -olemme ikäänkuin olemisemme kukkuralla, silloin saatamme siinä tunnossa -että elettävänämme olevana hetkenä olemme kaiken olemistehtävämme -täyttäneet, tuntea itsemme olemisemme ainaisen pyrkimyksen -ulkopuolella, vapahdettuina siitä oman itsensä tehoisaksi tekemisestä, -joka on kaiken olemassa olevan elämä, meillä on semmoisena hetkenä yli -hetken tarpeen liikenevää voimaa, ja silloin saatamme olemisemme -hetkellisessä rikkaus- ja täydellisyys-rauhassa silmänräpäykseksi -tuntea maailman oloa semmoisena kuin se kaikkeudessaan on itsemme -ulkopuolella. Me voimme joskus olla täyttäneet kaiken pyrittävämme, ja -silloin silmänräpäykseksi olla tulvahtaneet itsekylläiseen olo-voimaan, -jolloin pyrkimystilamme jännitys on sammunut meistä ja me itseytemme -jänteestä vapahtuneina täysinäishyminöivän hetken saamme seista itse -olemista olemisenaan kasvoista kasvoihin. Niinä hetkinämme olemme -iäisyyttä tuntemassa ja niihin hetkiin tulvimme, kun päilymme -kylläisintä olemistilan runsautta, niin kylläistä, ett'emme itse enää -olemisemme toteuttamiseksi sitä tarvitse, vaan että voimme asettua -ikäänkuin lepäämään sille omalle voimallemme ja siinä levossamme soida -kaikkeuden tuntemishyminäksi. Semmoisina hetkinä on ikäänkuin yht'äkkiä -olisi siirtynyt ahtaasta vankikopista, jonne ei aurinko ikinä katso, ja -jossa aina on tukala ja ummehtunut hämäryys, ikäänkuin sieltä yht'äkkiä -olisi siirtynyt iloisten niittyjen keskelle, jotka kukkasinensa -välkkyvät auringossa, ja joiden yllä sinisessä ilmassa linnut pitävät -suurta iloaan. Ne hetket ovat ihaninta oloa, ja ken niitä kerran on -saanut elää, hän etsii niitä uudestaan ja uudestaan. Ne eivät ole muuta -kuin vapaata ja suoraa iloitsemista olemisen näystä ulkopuolellamme, -mutta merkillisen ihanasti virkistyy sielu niiden hetkien itsestään -unohtuneesta katsomisesta. Ken kerran on sattunut katsomaan -ilta-auringon kullassa taivaan sinistä taustaa vastaan kylpevää puuta -ja tuntemaan siihen sidotun sydäntä välkäyttävän ihanuuden, hän -uudestaan ja uudestaan pyrkii antaumaan uuteen ihanuuskylpyyn saman -ilta-aurinkoisen puun edessä. Ken kerran on sattunut silmillään jäämään -yllämme kaareutuvan taivaan sinikuvun katsomiseen, ja siihen -katsomiseen joksikin taivaalliseksi hetkeksi unohtunut, hän toistekin -tavottaa herätä semmoisen katsomis-silmänräpäyksen itseunohtuneeseen -ihanuuteen. Kauniin sinisäkenöitsevän lahden näkö viherjälehteväin -rantojen välillä, maisema, joka huikaisee silmää ilta-auringon -kultaloistossa, solavan lempeän lehtimetsän sisus, jossa keveäviherjät -lehdet hiljaa häilyvät, ylhäisen metsän pilaristo, jossa puut kasvavat -kirkoksi ylle, kalkki se hetken tuntona värähtää ihmiseen ja -värähdyttää hänet itsensä hetkelliseksi, kaiken tuntevaksi peiliksi. En -tiedä, mitkä ihanuuden sanat sanoisin niistä helmisistä hetkistä, joina -tällä tapaa olemme värähtyneet ympärillämme olevan luonnon -kokonaiskuvan tuntemiseen. Semmoinen hetki on pyhä, me palvelemme -jumalaa silloin, olemista itseään, ne ovat olemisen ilon rikasta ihanaa -sointia meissä. Niinä hetkinä olemme me juosseet edessämme olevan -kokonaisuuden tunnoksi, kaikki edessämme on yhtä haavaa -väräyksellisesti läsnä itsessämme, koko tilamme on oikeastaan edessämme -olevan kuvan tuntemista, olemme kuin selvin herkin peili sen edessä, ja -kaikki siinä on yhtähaavaa läsnä meissä, me olemme luonnonkuvan -kokonaisuutta, sielumme on luonnon päilyntää. Niin ihana, ihana on -semmoinen hetki, -- muistokin semmoisesta hetkestä heittää jälkeenpäin -taivaallisen loisteen mielelle. Semmoisina hetkinä on ihminen ollut -iäinen, on itsensä unohtaneena ollut iäisyyden partaalla, iäisyyttä -tuntemassa. Kaikki oleminen ympärillämme on nimittäin, kuten jo sanoin, -iäisyyden ilmestystä, ja jos voimme vapaasti ja unohtuneesti jäädä -olemisen tuntemiseen ympärillämme, olemme samassa tykähtäneet iäisyyden -päilynnäksi. Me olemme silloin havahtuneet siitä umeasta itseänsä -toteuttamisen orjuudesta, joka sisäisenä pakkona tai elämisen -energiiana lepää kaiken olemisen idussa ja pakottaa sen kaikkialla -varmaan itsekkyyden, itsensä toteuttamisen kärkeen pakkaumiseksi, joka -ahdistaa kaiken yksityisen maailmassa sokeasti ja sivulleen -olovoimaansa tuhlaamatta pyrkimään itsensä eheimpään toteuttamiseen, -siitä tilasta olemme me semmoisina ihanuushetkinämme osanneet hetkeksi -havahtua, ja olemme voineet itsestämme unohtuneina heittää vapaan ja -valuisen silmäyksen oman olemisemme rajan ulkopuolelle maailman -kaikkeuden iäisyyshyminään. Me olemme silloin hetkeksi osanneet herätä -luonnon tuntemiseen ihan itseydettömästi, ihan luontonaan, -olemiskauneutenaan, olemme virvonneet olemisemme pyrkimystilasta -kaikkeuden tuntevaan havaitsemiseen, olemme hetkeksi iäisyyden -näkemisessä värähtäneet iäisiksi. Semmoinen hetki on ihmisen iäiseksi -syntymishetki, se on ikäänkuin taivaan avautuminen ihmisen ympärille, -ikäänkuin ihmisen maailman sieluksi kirkastuminen. - -Kaikki kaunis ja iäinen virkoo ihmiseen tämmöisistä hetkistä. Hän, joka -on tuntenut tämmöisen, itsensä luonnon tuntemiseen unhottaneen -silmänräpäyksen, hänen sieluunsa jää se silmänräpäys ihanuussointina, -ja siten heränneet soinnut kypsyvät hänessä hänen henkensä teoiksi. -Kaikki taide on näiden itsestään vapahtuneiden hetkien muistoa; ne -soinnut, jotka silloin ovat värähdelleet mielessä, ovat asettuneet -ikäänkuin soivaksi taustaksi ihmismieleen, se tausta saa jokaisesta -uudesta soinmittavasta värähdyshetkestä uutta tiheentymisainesta, ja -siitä muodostuneesta tunnelmataustasta väräjöi taideluoma. Riemu, joka -on mielessä hykähdellyt olemista tuntiessa, on jokaisen olemisen kuvan -synnytys-silmänräpäys. Kun taiteilija kuvaa maisemaa, kuvaa hän, jos -hän siinä luomisessaan on todellinen taiteilija, ainoastaan puhtaan -riemuntunteensa siitä, ja hänen taulunsa ainoa oikea taidevaikutus on -se että hän saa sen riemunsa jokaiseen katsojaan välittömästi -tartutetuksi, olkoon hänen riemunsa siitä maisemasta sitte sen -aurinkoinen hykähdyttävä loisto, tai sen tulviva, uhkuva, vehreyttään -versova runsauden ja kylläisyyden vellonta, tai sen orgaaninen, -itseensä perustauva ja tyynessä itsetyytyväisyydessä lepäävä -kokonaismuoto, tai sen etäisinä valuisina viivayhtyminä mieltä -kauniiksi ja kirkasrauhaiseksi soinnuttava vaikutus. Taiteen ainoa -vaikutuspyrintö on luonnontuntemisessa heränneen sointumielen -virvottamista eläväksi joka ihmisessä. Soitto on kokonaan ja paljastaan -tämän ihmisen olemisen kukkuratilan kummuntaa, soittoa tuntiessaan on -kuin välittömästi olisi tuntemuksensa aaltoja häilymässä; -arkitektoniikka on viivamuotoihin vangittua, maailman katsomisessa -tunnettua kokonaisuushymistystä, se on maailman elävää, ja sentään -itseensä rauhottunutta muodossaan lepäämistä; kuvaustaiteessa ja -runoudessa on olemisen kuvaus välittömästi läsnä, ja itse kuvauskin on -ainoastaan olemisen havaitsemisen herättämäin tunneväristysten -toteuttamista. Kaikki taideluominen on olemisen kokonaisesti -havaitsemisessa itsessämme heränneen ihanuus-soinnin esittämistä. Mutta -taide ahtaammassa merkityksessä ei yksin ole tuloksena tästä. Luonnon -silmänräpäyksellistä kuvakokonaisuutta tuntien oppii ihminen -pysytteleimään kokonaisuuden tunnelmoimisessa, oppii vaipumaan jokaisen -yksityisen luonnonilmiön tuntemiseen sen omassa kokonaisessa -olemistäydellisyydessä, hän oppii tuntemaan jokaisen katsomuksensa sen -kokonaisessa, hetkellisesti täydellisessä olossa. Tarkotan, että hän -oppii filosofiksi, joka hetkellisessä tuntemisessaan osaa sukeltaa -edessään olevan kaikkeuden yhtähaavaiseen kokonaiseen havaitsemiseen. -Filosofi ei ole ulkonainen ajatusten sommittelija, hän on tunnossaan -kaikkeutta syleilevä, tai oikeammin, kaikkeuden syleilemä mieli, joka -läsnäolevassa tunnossaan tuntee ja havaitsee kaikkeuden. Filosofi on -maailmaa hetkessä kokonaisesti tunteva mieli, ja tämmöisen mielen -herätys- ja virkistyskylpyjä ovat ne hetket, joina hän osaa valuneesti -olla sulanut luonnonkuvan kokonaisuuden tuntemiseen. Kun katselee -puuta, jota illan aurinko maalaa punakullallaan, tuntee sitä -kokonaisesti nähdessään hedelmöityvänsä todellisempaan ja värjyisempään -filosofiseen mielialaan, kuin jos lukisi jonkun jotakin filosofian -erikoisalaa käsittelevän teoksen. Mieli nimittäin, joka on herkähtänyt -sulaneeksi tuntemaan kokonaisesti jotakin luonnon kuvaa, on siinä -herkähtymisessään myöskin saanut mahdollisuuden herkähtyä kaikkeen koko -luonnossa, hän on sillä voittanut kyvyn tuntemisellaan valua kaikkeen -edessään olevaan sitä sisällisesti kokonaisesti tuntien, ja hänellä on -se todellinen filosofinen mielenlaatu, joka pienimmässäkin välittömästi -tuntee kaikkeuden läsnäolon, ja joka aina syvällisyydessään -kokonaisesti tykähtää kokonaisuuteen. - -Ihanaa on tykähtyneenä hetkenä kokonaisesti tuntea maasta kasvavaa -ruohoa, joka hentona, mutta sittekin kokonaiseksi ja itsetäydelliseksi -sulkeuneena värjyy edessämme, ihanaa on tuntonamme tuntea puuta, jonka -solakkaa runkoa silmillämme seuraamme ylös sen tuulessa häilyvään -latvaan, täydellisenä hetkenä tunnemme sen kosteaan kylmään multaan -upottauvat juuret, sen notkeana rohkeana jännityksenä ilmaan kohoavan -rungon, sen ilman sinessä levollisena huojuilevan latvan; ihanaa on -seista auringon-ruskon kultaaman metsän edessä, ja tuntea itsessään -yhtä haavaa läsnä sen kaikki tummahivelevät varjot ja kirkashuikaisevat -auringonvälkkeet, ja koko sen metsän rannan raittiin häilyvän tuulessa -huojunnan, jonka selkeyttä taivaan visertävä sini heleästi reunustaa ja -kirkastaa. Niinä hetkinä värjymme iäisyyttä, niinä hetkinä kylvemme me -iäisyyden tunnelmoimisessa. Niinä hetkinä aukenee olemus olemisenaan -eteemme, itseään toteuttavana, itsestään lähtevänä, itseensä -rajottuvana, itsessään lepäävänä, iäisenä. Me häilymme silloin -iäisyyden tunnoksi. Mitä puhtainta kaunista voimme tuntea, sen me -tunnemme niinä hetkinä, mitä iäistä ja iäisesti totta on voimassamme -tuntea, sen me tunnemme niinä hetkinä. Niistä hetkistä ammentaa ihminen -ainoan totisen taiteensa ja ainoan totisen tietonsa. - - - - -IHMISESTÄ. - - -Mikä on ihmisen tarkotus? - -Ihmisen tarkotus on olla itseänsä. Kaikki maailmassa pyrkii itsensä -toteuttamiseen. Kaiken näkyvän olevaisen pohja on tämä itseänsä -toteuttamiseen pyrkiminen. Nykyinen hetki on tulos kaikesta -menneisyydestä, kaikki mikä nykyisessä hetkessä on, se on suoraan -menneisyydestä kasvanut siihen. Nykyinen hetki on menneen -toteutus, nykyisessä hetkessä, nykyisen hetken läsnäolossa on -silmänräpäyksellisesti ja välittömästi läsnä kaikki, koko oleminen -semmoisena kuin se on ollut, samoin on siinä mahdollisuutena, -muodostumisen ituna ja muodostumisen voimana läsnäolevana koko -tulevaisuus semmoisena kuin se tulee olemaan. Jokaisena hetkenä on -kaikki menneisyys ja kaikki tulevaisuus nykyisyydessä läsnä, jokainen -hetki on koko olemisen pohjaansa asti toteutus. Samoin on kaikki -yksityinen joka hetki oman olemisensa täydellinen toteutus. Jotta -_minä_ voisin olla, on minua ennen täytynyt tapahtua kaikki se kehitys, -joka on muodostanut minun, minun olemiseni poneeraa itsessään kaiken -sen menneisyyden, josta se on tulos, se on kokonaisesti minun -nykyisessä hetkessäni toteutettuna. Mutta samoin ovat minun nykyisessä -hetkessäni silmänräpäyksellisesi läsnä asetettuina myöskin kaikki ne -mahdollisuudet, joilla voin vaikuttaa jotakin tulevaisuuden -syntymiseen. Minun olemiseni hetkessä käsitän minä siis sekä koko -menneisyyden että koko tulevaisuuden semmoisena kuin se minuun on -tullut ja minusta lähtee, olen jokaisena hetkenäni itseni ja olemiseni -täydellisyys. Mutta ollessani näin sekä menneisyyden että tulevaisuuden -toteutus, ei minussa ole mitään tilapäistä, koko nykyinen olemiseni on -menneisyyden edellyttämää ja tulevaisuuden siementä, minussa ei ole -mitään, joka voisi olla toisin, kaikki, kaikki minussa on ehdotonta, -välttämätöntä, koko olemisen edellyttämää. Minun nykyisen hetkeni -tehtävä on olla sitä, miksi menneisyys on minut tehnyt. Tämä tehtävä ei -ole mikään ulkonainen velvollisuus, jonka alle valintani mukaan olisin -alistunut, vaan se tehtäväni on jo minun itseni kanssa asetettu -olemiseen, on olla juuri siinä tehtävässä, minun olemisellani ei ole -muuta tarkotusta kuin olla. Juuri se, että kaikki ne edellytykset, -jotka ovat asettaneet minut olemis-sisältöineni olemaan, ovat olleet, -muodostaa minun olemiseni, enkä voisi olla olematta, tekemättä tyhjäksi -semmoista, joka todella jo on ollut. Minun olemiseni välttämättömyys on -olla juuri olemistani. -- Ihmisen tarkotus on siis olla, mitä hän on. -Hänen olemassa-olonsa on hänen iäisyytensä, jossa menneisyys ja -tulevaisuus pisteelliseksi keskitettynä päilyy. Olemisellaan on ihminen -iäinen ja välttämätön, hänen olemassaolonsa on välttämättömämpi kuin se -että kuuluu ilmassa ääni, kun joku huutaa, että kivi lentää, kun sen -heittää, hänen olemisensa on itse välttämättömyyttä, sitä -välttämättömyyttä ei yksikään sana riitä tyhjentävästi kuvaamaan, hänen -olemisensa on yhtä välttämätöntä kuin se, että jos joku kerran on, hän -sitte myöskin on, hän on kaikkien edellytystensä toteutus, ja niiden -edellytystensä kerran oltua olemassa täytyy hänen olla niin totta kuin -puun täytyy olla puuna, jos se kerran on puuksi kasvanut. Mutta -niinkuin ei ihminen voi olla muuta kuin mitä hän on, niin ei ihmisen -olemisella myöskään voi olla muuta tarkotusta kuin sen olemassaolo. -Ihminen toteuttaa sitä, mitä hän on, miksi menneisyys on hänen -asettanut; niinkuin kukkanen on kukkanen ja vuori vuori, niin on -ihminen itseänsä, ilman muuta olemisensa tarkotusta, kuin -olemassaoloaan olemisellaan toteuttaakseen. Ihmisen syvin ja sisäisin -tarkotus on olla vaan, olla itseänsä. Se että hän on yhteiskunnan -jäsen, että hän on askel ihmis-suvun tulevaiseen onneen, että hän olisi -hyvän ja oikean tekijä, että hänen elämänsä olisi uuteen ihanampaan -oloon puhdistamisessa, kaikki ne tarkotukset eivät ole hänen olemisensa -sisintä tarkotusta, ovat vaan joko hänen olemisensa ulkonaista tilaa, -tai löyhän yksityisen mielijohteen kuvitelma-unia elämän selitykseksi. -Ihmisen ainoa oleminen ja tehtävä on vaan olla itseänsä, semmoisena -kuin hän menneisyydestä on puhjennut, ikäänkuin kukkasen tehtävä joka -hetki on olla kokonaisesti olemistansa, semmoisena kuin edellinen hetki -on sen olemisen jättänyt sille. Ihminen on menneen kaikkeuden tilasta -kasvanut, ihmisen oleminen on olleiden edellytystensä toteuttamista, -eikä hänen olemisensa ole muuta kuin näiden edellytystensä -ilmitulemista. Ihmisessä ei ole mitään muuta kuin tämä menneisyydestä -kasvanut olemisensa, mutta se on sitte ehdottomasti ja ainoasti -hänessä, ihminen ei ole muuta kuin olemistaan, ihminen on poneerattu -olemisessaan. Ihmisen tarkotus on olla, olla, olla. Olla kaikkea sitä, -mitä hän on. Ja sitä hän onkin välttämättä ja välittömästi aina. - -Ihminen on olemassa sentähden että hänen edellytyksensä ovat olemassa. -Mutta miksi ovat ne edellytykset olleet? Miksi on koko oleminen? Siihen -ei yksikään ihminen ole voinut vastata. Jumalasta olisi oleminen? Mutta -mistä on Jumalan olemassaolo sitte? Jumala asettaa itsensä. Mutta -semmoinen selitys on ainoastaan sana, joka ei selitä mitään. Yhtä -alkuperäisen selittävästi voisi sanoa: Oleminen asettaa itsensä, -oleminen on jumalaa, jumala on olemista. Mutta tämä selitys ei sekään -sanoisi mitään olemisen alkunaisimmasta synnystä. Ihmisen järki on -mahditon, jos yrittää ajatella olemisen taakse, ei ikinä lennä ajatus -sen ajateltavan päähän asti. Jos tahtoo ajatella olemisen syntyä, -tuntee ajatuksensa vapaan lennon tiellä ikäänkuin oman olemisensa, -siinä ajatuksessa on ikäänkuin yrittäisi helletä omasta itsestään, ja -nähdä ulkopuoleltaan itseänsä, ihmisen pitäisi siinä ajatuksessa -ikäänkuin vetää itse itsensä ylös maasta, hävitä itsestänsä ajatuksensa -suoraksi lennoksi. On niinkuin halvattu sitä ajatusta suorittamasta, ja -huumattu pyörrytys on ainoa sen ajatuksen seuraus. Ihmisen, olemiseen -sidotun olion mahdissa ei ole havaita olemisen taakse, ainoa tunne, -joka hänen siinä ajattelussa valtaa on se, että jos hän sen ajatuksen -päähän voisi mennä, hän samana hetkenä hupenisi olemisestaan. Ihminen -ei jaksa olemisen ulkopuolelle havaita, järki ratkee ennen, ja ainoa -rehellinen ja pohjatunnetta paljastava sana olemisen olemassa olosta on -se, että se on selittämätön, kutsuttakoon sitä olemista sitte -olemiseksi tai jumalaksi. Olemassaolon juurta ei yksikään ihminen voi -selittää, eikä sitä yhdellekään ihmiselle vielä ole selitetty, ei olisi -ihmisen mahdissa sitä selitettynä ymmärtääkään, olemassaoleminen -kokonaisuudessaan on salaisuus. Mutta olemisen kerran ollessa on -jokaisen yksityisen muodon, jossa tämä kokonaisoleminen ilmestyy, -olemassaolo välttämätön, jokainen yksityinen muoto on sen kokonaisen -olemassaolon olemista. Semmoinen yksityinen muoto on ihminenkin, ja -vaikk'ei voi sanoa, mitä ja miksi on oleminen, niin voi sanoa, että -ihmisen olemisen tarkotus on _olla_. - -Ja mikä olisi ihmisen tarkotus muutoin? Istuin eilen yötisen taivaan -alla ja katselin tähtiä. Lukemattomina ne säteilivät ylläni, koko -korkea taivas oli tähtien koreutta ja näkyväin tähtien takana sumeili -aavistus toisista summattomista tähtien sarjoista. Silloin ajattelin -itsessäni että jokainen ylläni säteilevä tähti itsessään on suuri -maailma, äärettömän elämänpaljouden itsessään käsittävä. Ajattelin -niitä, kun ne siellä ylhäällä kiertävät, jokainen suurena summattomana -maailmana, ääretön elämäntulvinta itsessään, kuinka ne sentään jokainen -ovat mitätöntä mitättömämpi osa maailman kaikkeutta, ja kuinka ne -rajattomassa elämänrunsaudessaan sentään jokainen näyttivät turhilta -maailman kokonaisuuden keskellä. Jokainen tähti, niin se itsessään kuin -olikin kuin kutoumus elävää elämää, niin siinä kaikki kuin olikin kuin -rajattomasti toteutumiseen tunkeuvaa elämisen voimaa, niin se sentään -näkyi turhana ja mitättömänä tähtitarhojen keskellä, ja niin se sentään -koko summattomassa elämänpaljoudessaan on turhasti ohitsemenevä ja on -vuosituhansien kuluttua tomuksi jauhaantuneena tuiskuava maailman -ääretöntä avaruutta nykyisestä elämisestään kuolleena. Niin katselin -tähtiä ja ajattelin, ja yht'äkkiä suli ajatukseni ihmiseen. Mitä on -ihminen, että hän ajattelisi itsestään mitään? Maa, jolla elämme, on -yksi lukemattomia tähtiä maailman avaruudessa, joka maailman avaruuden -keskellä näkyy yhtä vähäpätöisenä kuin jokainen toinenkin tähti -taivaalla yllämme. Maa, jolla elämme, on kasvanut muotoonsa niinkuin -jokainen toinenkin tähti, mutta se häviääkin niinkuin toisetkin tähdet -ja vuosituhanten jälkeen on se individillisen, yksilöllisen olemisen -kannalta katsottuna yhtä olematon kuin menneenvuotinen ruoho, joka -tänään on kuihtunut olemasta, ja kaikki sillä ollut on yhtä haihtunut -olemasta kuin jokainen solu menneenvuotisessa ruohonlehdessä nyt on -olematon. Vaikka olisi ihminen, joka voisi tahtonsa voimalla masentaa -koko maan piirin alamaiseksensa ja vaikka olisi ihminen, joka voisi -puhua sanat, joiden totuus jäähmetyttäisi jokaisen ihmisen, vaikka -olisi voimassaan tehokkaampi ihminen kuin Aleksander Suuri ja Napoleon, -ja vaikka olisi ihminen, jonka henki sukeltaisi syvemmälle kuin Platon -ja Shakespearen, ei se mitään merkitsisi, sillä se maan piiri, jolla -olisi vaikuttanut, on vuosituhansien kuluttua kumminkin olematon, ja -kaikki sillä tapahtunut elämä vaipunut olemisesta. Ei ole ihmisen -teolla mitään merkitystä, sillä kaikki häviää ja kaikki muuttuu, ja -kaikki oleva haihtuu olemattomuuteen maailman äärettömyydessä. Ihminen -on mitätön ja vaihtuva elämänpiste mitättömällä ja vaihtuvalla -maanpinnalla avaruuden äärettömyydessä, ja ihmisen teko on hupenevaa -varjotekoa, joka tekemisensä jälkeen on olematon kuin yöllä nähty uni. -Ei ihminen voi mitään pysyvää tehdä pysymättömällä maanpinnalla, ja -joutavasti ilmaan haamuiltua leikintekoa on ihmisen vakavinkin ja -kauimmalle tähtäävä teko. Täydellisemmin ja todellisemmin ymmärtää -elämän, katselevassa tahdottomassa ihmetyksessä elävä intialainen -viisas, kuin rautaisella ja sokealla tahdollaan elämää järjestelevä -maailman vallottaja, ja syvällisemmällä hienoudella on hän elämään -mukautunut. Kokonaisesti katsottuna ei ihmisen teolla ole mitään -kauemmas kantavaa merkitystä kuin hetken leikittelyllä, kaikki -maailmassa on vaan niinkuin meren aaltoamista, joka nousee ja laskee, -nousee ja laskee ilman mitään muuta päämäärää kuin se hetkellinen -liikkumisensa. Ei ole siis ihmisen olemisen tarkotus kauemmalla häntä -itseänsä, tyhjää tuuleen menemistä on kaikki elämän ulkopuolinen -vaikuttamis- ja toteuttamistarkotus, ei siitä sentään lopulta muuta jää -kuin olemattomuuteen hupeneminen. Kun ajattelee itsensä kasvoista -kasvoihin maailman äärettömyyden kanssa, silloin selkenee, ett'ei -mikään, jonka ihminen itsensä ulkopuolella pyrkii tekemään, ole tekona -mistään merkityksestä, haihtuvalla maanpinnalla haihtuvan maaihmisen -tekemänä se haihtuu kaiken maan mukana. Ainoastaan hetkellistä -itseänsä, hetkellistä olemistaan saattaa ihminen olevasti olla. -Itsenänsä oleminen, hetkellisesti ja kokonaisesti, on ihmisen ainoa -tarkotus. Maailma on ääretön, ihminen on turha maailman äärettömyyden -sylissä, mutta itsenään on hän yksi tämän äärettömyyden piste, ja -semmoisena hetkellisessä olemisessaan tätä äärettömyyttä toteuttava. -Ihminen on olemisessaan yksi maailman kaikkeuden olemispiste, ja -semmoisena on hänen lähin ja ainoa tehtävänsä olla, olla hetkellistä -itseänsä, ja siten kaikkeutta. Ihmisen tarkotus on olla, olla! - -Onko ihminen vapaa? - -Ei. -- Tai myöskin: on; kuinka asian katsoo. Jos pidän esimerkiksi, -että juna, jolle olen rakentanut varman radan, jonka olen sijottanut -sille radalle, jonka olen täyttänyt höyryllä ja lähettänyt kiitämään -sitä rataa, jos pidän että se juna on vapaa kulkunsa valitsemisessa ja -kulkunsa joka hetkessä, silloin on ihminenkin vapaa. Ikäänkuin tässä -esimerkkinäni käyttämässä junassa höyry, niin on ihmisessäkin hänen -elämisensä pakko, hänen oma toteutumiseen pakottauva luontonsa, joka -häntä vie elämään ja elämässä. Ikäänkuin esimerkkini junalla oli -ratansa, samoin on ihmisellä elämänsä tienä koko oleva maailma -varmoille, kaikista sen yksityisistä olomuodoista itsistään kehittyvine -suhteineen, jotka sitämyöten kuin hänen oma elämänenergiansa ajaa häntä -eteenpäin, määräävät sen elämänkulun suuntautumiset ja käänteet. Jos -nyt ajattelisin että tällä esimerkkini junalla olisi tunto eteenpäin -kiitämisestään, olisi itse ikäänkuin sen eteenpäinkiitämisensä -personoittu pakko, mutta ei tuntisi mitään sen eteenpäin kiidättävän -voimansa kertakaikkiaan määrätystä laadusta, eikä myöskään osaisi -havaita liitävänsä varmaa eteensä asetettua rataa, niin voin hyvin -kuvitella, että se voisi luulla olevansa vapaata liidäntää, että se -toteuttaessaan itseensä sidottua, sen olemuksen muodostavaa eteenpäin -pakottaumusvoimaa, luulisi elävänsä juuri iloisinta vapauttaan, sille -ei ikinä tulisi mieleenkään muuta kuin lentää ja lentää eteenpäin, eikä -se voisi muuta kuvitella kuin että se omasta vapaasta tahdostaan sen -tekee; samoin joka kerta kun rata tekee käänteen ja junan -eteenpäinkiitämisvoima tulee käännetyksi uuteen suuntaan, ei se -siiloinkaan tunne sitä että sen on täytynyt kääntyä, sen täytyy nytkin, -kulkunsa laeille sokeana, ajatella, että se oli itse valinnut tämän -uuden suunnan saadakseen sinnekin käsin tyydyttää eteenpäin -pakkaumispakotustaan. Junan eteenpäinkiitämisvoima saattaisi sen, oman -kiitämisprinsiippinsä läpitunkemana kuvailemaan olevansa lennossaan -vapaan, kun sen kulku sentään itse asiassa sekä laadulleen että -suunnalleen ja kestävyydelleen on varmimmasti määrätty. Ihan -samanlainen on ihmisen vapaus. Ihminen, joka on olemiseen syntynyt, ei -olemisaikanaan ikinä tee yhtään, ei pienintäkään tekoa, joka ei olisi -ollut välttämätön hänen tehdä. Kaikki hänen tekonsa riippuvat hänen -luontonsa laadusta ja kokonaistilan suhteista, joiden kanssa hänen -luontonsa tulee kosketukseen. Jos voisimme tarpeeksi selkeästi havaita -yhden ihmisen luontoon sen hienoimpaan muodostumiseen asti, ja jos -osaisimme tarpeeksi laajasti ja syvästi ymmärtää kaiken sen ympäristön, -jossa hänen elämänsä toteutuu, koko laadussaan, ja tämän laadun -erikoisessa vaikutuksessa hänen luontoonsa, niin voisimme varmimmasti -edeltäkäsin laskea hänen elämänsä sen pienimpäänkin vähäpätöisimmältä -näyttävään sivuseikkaan asti. Ihmisen luonto itsessään on -kertakaikkiaan varma. Mitä hän on, sitä hän on vuosituhansien polvesta -polveen tapahtuneen hiovan ja kypsyttävän muodostamisen jälkeen, hän -voi yhtävähän muuttua itsessään kuin tornin huippupiste voi siirtyä -tuumaakaan syrjäänpäin asemastaan kadottamatta kaikkea altaan, hän on -esi-isäinsä elämän muodostama ihan kaikessa, ja jos voisimme nähdä -lävitse hänen esi-isäinsä elämän kaukaisimpiin polviin, olisi meillä -hän itse sisimpäänsä avoinna edessämme. Niinkuin tornin huippu on -asemassaan jokaisen allaan olevan kiven varassa, tai paremmin vielä, -niinkuin tornin huippupiste on olemassa ainoastaan allaan olevain -kivien aseman vuoksi, niin on ihminenkin olemisessaan ehdottomasti -edellytystensä määräämä, hän on edellytyksiensä ilmitulemista. Ihminen -voi kyllä muuttua ja kehittyä, mutta ei sekään ole vapaata, sen määrää -se ympäristö, jossa hänen elämänsä toteutuu, ja hänen oman ololaatunsa -suhtautuminen siihen ympäristöön. Koko ihmisen elämä on ikäänkuin -tuntematon suuruus algebraisessa yhtälössä, jossa tämä tuntematon -suuruus on salattuna läsnä toisissa varmoissa tekiöissä: hänen itsensä -laadussa, hänen ympäristönsä laadussa, ja näiden kummankin laadun -suhtautumisessa toisiinsa. Jos voisimme kokonaisesti havaita näiden -tekiöiden sisällön, voisimme matemaattisella tarkkuudella laskea -ihmisen elämän sen pienimpään tilapäisimmältä näyttävään -yksityistapaukseen saakka. Kuten sanoin, muuttua ja kehittyä voi -ihminen elämässään ympäristöönsä suhteutuessaan, mutta tämä muuttuminen -on niiden kahden faktorin määräämä, jotka siinä yhtyvät vaikutukseen, -ympäristön ja hänen luontonsa laadun, joka omalla tavallaan ottaa -ympäristön vaikutuksen itseensä. Tämä muuttuminen ei sentään koskaan -ole ehdoton, se ei ole luonnonlaadun muuttumista, se on ainoastaan -olotilan muuttumista; ikäänkuin vesi yhä on samaa, jos se on astiassa, -tai jos se on maahan kaadettuna, ainoastaan että se kummassakin eri -tapauksessa on ryhmittynyt aivan eri muotoon muuhun olemiseen nähden -riippuen juuri tämän muun olemisen vaikutuksesta siihen ja siitä miten -sen olemislaatu ottaa tämän vaikutuksen vastaan, samoin voi ihminen -kyllä saada toimintavaikutuksia ympäriltään, voi ympäristönsä koskemana -joko ikäänkuin painolain voimasta puhjeta johonkin tekoon, tai -repulseerautua jostakin, mutta luontonsa ominaisessa laadussa on hän -aina sentään sama. Ihmisen elämä on ihmisen luonnonlaadun suhteutumista -ympäristöön. Mutta nämä kumpikin ovat aina varmat, ovat sisällössään -kaikkien edellytystensä toteutumista. Ihminen on koko luonnossaan -esi-isissään tapahtuneen kehityksen tulos, samoin on kaikki se -ympäristö, jonka keskellä hän elää, jokaisessa pienimmässäkin -ilmiössään juureltaan ja olemukseltaan yhtä etäisen, aikojen lävitse -upottauvan kehityksen tulosta ja yhtä ehdottomasti koko olemisessaan -menneisyyden asettamaa. Ihmisen elämä ei ole vapaa, ihmisen elämä on -hänen olemislaatunsa tehoisaksi tekemistä kaiken muun yhdellä tapaa -itsetehoisaksi pyrkivän ympäristön keskellä. Ihminen toteuttaa -elämässään olemisensa sisältöä yhtä luonnollisesti ja yhtä välittömästi -kuin ilmaan heitetty kivi kiertää kaarensa ilmassa, hänen elämänsä ei -kyllä kehity yhtä suorasti ja puhtaasti, kuin sillä itsessään olisi -pyrkimys, mutta niihin muutoksiin ei vaikuta hän itse ja hänen vapaa -määräämisensä, vaan se ympäristö, jossa hänen elämänsä toteutuu, ne -ilmiöt, joiden kanssa hän elää yhdessä ajassa ja avaruudessa, ja joiden -kanssa ja joiden teitä risteillen hän voi niistä saada itseänsä -heikentäviä tai itseänsä tyhjäksi tekeviä tai myöskin olemusvoimaansa -vauhdittavia vaikutuksia. Jos ihminen jossain voi näyttää olevan -aktiivisesta, itsealkeisesta vaikutuksesta, ei se aktiivisuuskaan ole -tilapäistä ehdontahtoista vapautta, vaan hänen oman olemuksensa -voimaominaisuutta, joka on hänessä hänen mukanaan olemiseen ilmestynyt -ja joka sekin on ainoastaan hänen olemisensa välttämätöntä -toteuttamista. Ihminen saattaa tehdä jotakin, tai olla jotakin -tekemättä, kummassakaan hän ei ole vapaa, vaan riippuvat ne teot -kummassakin tapauksessa alkulähteestään siitä tuleeko hänen mieleensä -ollenkaan tehdä sitä, toisekseen siitä, onko hänellä voimaa tehdä se, -edellinen riippuu hänen huomionsa valppaudesta ja sen ajatuksiin -tulemismahdollisuuksista, ja on siis välittömästi häntä itseään, -jälkimmäinen riippuu taas sekä hänestä itsestään että ympäristöstään, -siitä suhteesta, missä hänen itsensä toteutusvoimansa on ympäristöön, -kummassakaan tapauksessa ei hän ole alkuperäisesti, pilvimäisesti -vapaa, vaan ainoastaan niin elävä ja niin oleva kuin hänen olotilansa -asettaa hänen elämään. Luulo että ihminen olisi teoissaan vapaa on yhtä -rajoitetun näkökannan katsomus, kuin se että maanpinta olisi tasainen -lakeus, koska se pienellä alalla saattaa näyttää tasaiselta silmään. -Ihminen ei ole vapaa, hän on itseänsä, ja hänen itsensä on hänen -lakinsa. Minä en voi muuta olla kuin mitä olen, yhtä helppoa minun -olisi olla muuta kuin olisi tammenlatvan olla lintu, minä olen yhtä -ehdottomasti itsenilaiseksi muodostunut kuin tammenlatva -tammenlatvaksi, minun oloni takana on koko olemisen historia, eikä -oloani voi toiseksi muuttaa koko takanani oleva ollutta olemisen -historiaa muuttamatta. Kaikki, mikä ihmisessä on, se hänessä on, eikä -hän ole sitä vapaasti valinnut, vaan se _on_ häntä itseään, ja kaikki -hänen tekonsa ovat tätä hänen itseänsä. Ihminen ei ole vapaa, ihminen -on itseänsä, ja tämä itse on olemislaadussaan koko menneisyyden -asettama. - -Onko ihminen hyvä vai paha? - -Ei kumpaakaan, ihminen on ainoastaan itseänsä. Hyvä tai paha saattaa -ihminen olla ainoastaan vaikutuksessaan toisiin toisten tunnossa, -itsessään on hän paljaasti ja ainoasti itseänsä ilman mitään -adjektiivisiä määrityksiä. Ihminen on sitä, mitä hän on, välittömästi -ja valikoimatta. - -Elämä on yksityismuotojen moninaisuutta, jotka kaikki yksityismuodot -takanaan edellyttävät iäisyyspitkän kehityksen, jonka kehityksen -tuloksia ne ovat itsessään. Nämä yksityiset muodot ovat moninaisessa -ristivaikutuksessa toistensa kanssa. Ikäänkuin ihminen ei koskaan voi -sanoa polveutuvansa suorasta vanhempain sarjasta, vaan hän, mitä -enemmän hän menee polveutumisessaan taappäin, huomaa isän ja äidin, -isän ja äidin vanhempia yhä taaemmas seuraten polveutumisensa -haarautuvan yhä useammalle ja useammalle taholle, samoin ei millään -olemisen muodolla ole suorassa polvessa nousevia edellytyksiä, vaan ne -edellytykset ovat kuin äärettömän laajalle koko olemiseen haarautuva -juurisäteikkö, josta tämä nykyinen olemismuoto on imenyt olemisensa. -Ikäänkuin jokainen yksityinen olio tässä muodostumisessaan on koko -olemiseen kiinnitetty, samoin se itse olemisessaan on hetkelliseen -olemiskaikkeuteen kiinnitetty ja saa siitä muodostavia vaikutteita. -Jokainen yksityinen olio on siis kokonaisuudessa kaikkien toisten -olioiden rinnalla, ja voi niiden rinnallaan vaikuttavasta olemisesta -saada vaikutuksia itseensä, jotka joko voivat estää tai heikentää sen -vapaata itseänsä toteuttamista, tai voivat poistaa ja helpottaa näitä -estäviä vaikutuksia. Ihminen tuntevana oliona voi havaita nämä -ympäröivät oliot ja voi myöskin havaita tämän niiden itselleen -vahingollisen tai hyödyllisen vaikutuksen, ja voi tämän ulkonaisen -kokemuksensa pohjalla jakaa olemistaan ympäröivät oliot kahteen -luokkaan, olemiselleen edullisiin eli hyviin, ja olemiselleen -vahingollisiin eli pahoihin. Määritykset hyvä ja paha eivät suinkaan -ole jonkun olion ominaisuutta koskevia määrityksiä, ne määrittelevät -ainoastaan sen olion suhdetta johonkin toiseen olioon sen toisen olion -tunnossa. Ei mikään ole itsessään hyvää eikä pahaa, kaikki on itseänsä, -oman olemisensa välttämättömyyttä, ainoastaan suhteessaan toisiin -itsensä ulkopuolella oleviin olioihin saattaa se tuntua hyvältä tai -pahalta. Ihminenkin voi ainoastaan samalla tapaa olla hyvä tai paha. -Itsessään on jokainen ihminen pyhästi ja ainoasti oman olemuksensa -toteutusta, ei mikään hänessä ole tuomittavaa tai kiitettävää -itsessään, vaan ainoastaan olevaa, ja olemisessaan tunnustettavaa. -Yhtävähän kuin voin väittää ohdaketta itsessään pahaksi ja vedota sitä -siveelliseen edesvastaukseen, kun olen sattunut antamaan käteni sen -pistettäväksi, yhtävähän voin väittää jotakin ihmistä, joka sattuu -olemaan minulle vahingollinen, itsessään pahaksi, hän on ainoastaan -suhteessaan minuun minulle vahingollinen, ja semmoisena on minun -menestyäkseni karttaminen häntä, sen syvempää siveellistä vimmastusta -sen vuoksi häntä vastaan tuntematta. -- Ei kukaan ole hyvä taikka paha, -jokainen on itseänsä ainoastaan, ja itsessään hyvän ja pahan ja kaiken -muunkin arvioimisen ulkopuolella. Ihminen, niinkuin kaikki muukin -maailmassa on iäisyysolio, omassa itsessään lepäävä voima- ja -ominaisuuskokoomus, jonka oleminen on sen omaa laatua, ja jota ei sovi -oikeasti määritellä muulla kuin sillä itsellään. Jokainen ihminen on -olotäydellisyys ja itsensä ihanne-ilmestys ja semmoisena itse itsensä -asettava kaiken hyväksymisen ja tuomitsemisen ulko- ja yläpuolella. - -Onko ihminen iäinen? - -Ihminen on iäinen, niinkuin kaikki maailmassa on iäistä. Kaikki -olevahan on iäistä ja iäisyyden ilmestystä. Kun katsoo pienintä -kivensirua maassa, katsoo sitä sen ominaisimman muodostumisen -tuntemiseen saakka, silloin katsoo iäisyyttä. Iäisyys, jonka ainoa -ilmestys on oleminen on läsnä vangittuna siinä kivensirussa, sitä -muodostamassa ja sitä muodossaan pidättämässä, tarvitsee vaan -kaikkeuden kokonaisuuteen levittäyvää tuntemusta, tunteakseen sen -elävänä läsnä siinä. Ennenkuin se kivensiru on voinut muodostua ja nyt -olla edessämme, ovat kaukaisimman menneisyyden alkunaiset voimat olleet -vaikuttamassa, ne voimat ovat kivettymisenä edessämme, mutta niiden -voimien takana on koko oleminen, olemisen salaisuus; tämä -ajatusyhdistys on yksi tie tuosta kivensirusta iäisyyden tuntemiseen, -niitä on tuhansia muita siitä, yhtä monta kuin olisi laskettavana -painosuhteita, joissa se sama kivensiru lukemattomain tomuhiukkasten -kautta on maan keskipisteen kanssa; näistä painotiehykkeistä on kyllä -yksi suorin, jonka kautta keskipisteelle lankee suurin osa sen painoa, -mutta muu osa painoa liittyy jossain äärettömän pienessä ja kauempana -aina vähenevässä suhteessa joka-ainoaan tomuhiukkaseen maapallossa ja -kulkee sen välittämänä keskipisteeseen; samoin on tuon kiven oleminen -jossain, vaikkapa ajateltavan heikoimmassakin, mutta aina jossain -suhteessa kaikkeen muuhun olemiseen. Tuo kivensiru itsessään ja koko -sen muodostumishistoriassaan, joka on läsnä sen muodossa, on kaikkeuden -edellyttämä, on olemassa-olossaan kaikkeuden puhkeemus, siitä katsoo -iäisyyden silmä meihin. Samoin on joka-ikisen olion olemassaoloon -kaikkeus vangittuna, sen olemassaolo on sidottua kaikkeuden voimaa, on -hetkessä läsnäolevaa iäisyyden ilmestystä, on iäisyyden -silmänräpäyksellistä paljastumusta. - -Siinä merkityksessä on ihminenkin iäinen, hänkin itse olemisessaan on -iäisyyden tulos, on iäisyyttä itse, olemisessaan, olemisensa -muodostajana sulkee hän kaikkeuden allaan, on iäisyyden persoonallista -läsnäoloa. -- Mutta ainoastaan iäisyyden ilmestysmuotona hän on iäistä, -ei itsenään. Hän on iäinen siinä merkityksessä että hänen olemassa -olonsa on vangittua iäisyyttä, että hän on yksi väliaalto uuteen -hänestä puhkeavaan hänen itsensä kaltaiseen yhtäläisesti iäisyyttä -olevaan ilmestykseen, mutta itse itsenään hän ei silti ole iäinen. -Ikäänkuin meri pysyy samana, vaikka yhä muodostellen uusia -aaltomuotoja, joissa kyllä aina on sama vesisisältö, mutta joilla -sentään on aina uusi aaltomuoto, samoin iäisyyden pohjalta iäisyydestä -esiinpuhkeavat muodot kyllä aina ovat samaa iäisyys-sisältöä, mutta -ulkonaiset muodot vaihtuvat, eivätkä jätä muuta jälkeensä kuin sen että -ovat olleet. Ihminen, semmoisena kuin hän meille ulkonaisesti elävänä -näkyy, on ainoastaan iäisyyden puku, itse hän kaikessaan, kaikessa -sisällössään on iäisyyttä, mutta persoonallisessa olemisessaan hän on -ainoastaan iäisyyden ohitsemenevää tilaa. Ihminen omassa olossaan -on iäisyyden merta heiluva aalto, joka meri joka hetki heiluu -uusiksi aalloiksi, jotka se joka kerta kokonaisesti täyttää -iäisyys-sisällöllään, mutta joista se joka kertaa vaihtuu uusiksi -aalloiksi. Kaikki mikä ihmisen muodostaa on iäistä, mutta ihminen itse -itsenään on aallon haihtuva muoto. - - - - -TAITEESTA JA SIVEYDESTÄ. - - -I. - -Ajattelen kirjottaa taiteesta ja siveydestä. Sanon aluksi kohta, että -taide on aina epäsiveellistä. Ehdottomasti aina, kun se on puhdasta -taidetta. Tai en aluksi yksin, yhtä hyvin lopuksikin, sillä esitykseni -tulee yksinomaan olemaan yritystä todistaa se. - -Tietysti semmoinen todistus on vaikea, kun siinä toisena suuruutena on -niin epämääräinen arvio kuin siveys. Mitä on siveys? Jos tahtoisin -tyytyä ainoaan tosioloisista huomioista saatavaan vastaukseen, niin -määrittelisin: siveys näyttää olevan jotakin, josta aina syntyy riitaa, -ja joka aina sanotaan puuttuvan siitä, josta juuri puhutaan, ja -siveellisyys ihmisessä ilmenee paraiten siinä että hän moittii ja -tuomitsee toisia ja on hyvin riidanhaluinen. Tunnustan että tämä -määrittely on ainoa, joka siveydestä on historiallisesti -todistettavissa, mutta koska se on melkein yksinomaan negatiivinen, -niin yritän toisenkin määrittelyn siitä, mutta pelkään kohta että tämä -määrittelyni ei tule olemaan niin yksinomaisesti oikea, kun juuri -esittämäni. Ihmisethän, kuten tiedätte, elävät kahta elämää, maallista -ja taivaallista, sanottiin sitä ennen, minäkin tarkotan sitä samaa, -vaikka käytän toisia sanoja, ihmiset elävät ulkonaista, toisten -joukossa ja kaikenlaisissa askareissa kuluvaa yhteiselämää, -yhteiskuntaelämää tai mitä se on, mutta ihminen elää myöskin omaa -elämäänsä, oman rintansa iäisyyselämää. Ymmärrättehän, ihminen on -yhteiskunnan jäsen, yksi tuhannen muun joukossa, joka syntyy, hankkii -asemansa, kuolee ja unhotetaan, niinkuin ne muutkin tuhannen hänen -ympärillään. Luuletteko, että ihminen toisten joukossa paljoa -merkitsee? Luin päivän sanomalehdessä, että joku torppari Keuruulla oli -tapaturmaisesti kuollut, jaha -- ajattelin, ja luin seuraavan uutisen, -jossa kerrottiin jonkun kellokauppiaan tehneen konkurssin. Joku aika -sitten luin sanomalehdessä että Englannin kuningatar Victoria oli -kuollut. Jaha ajattelin, luin sanoman loppuun, suljin sen ja menin -aamiaiselle ja siellä syntyi hyvin harras keskustelu siitä, kutka -Suomesta lähtevät luistelukilpailuihin Tukholmaan. Ei ihminen, jos hän -syntyy ja kuolee, suurta värettä herätä. Ja miksi hän herättäisi? Mitä -hän toisten joukossa on muuta kuin yksi kymmenistä tuhansista -samanlaisista, kumarteleva olento, jolla on sanoja huulilla, ja uudet -vasta prässätyt vaatteet yllä, ja jota ei juuri muulloin kaipaa, kun -silloin kun tekisi mieli pelata skruuvia, eikä ole kuin kolmimiehinen -kumppanusto, silloin tuntee että puuttuu neljäs. Tietysti, kun -tämmöisiä lukemattomasti rinnan elää, ja joka päivä joutuvat toistensa -käsiä puristelemaan, niin siinä aina suhteita syntyy. Syntyisi ahdinkoa -ja häiriötäkin muuten, tulee esim. tavaksi, kun tullaan vastaan, että -sovitaan kummalle puolelle vältetään, kun mennään toistensa ohitse, ja -keskinäinen yhdessäolo tietysti muodostelee monenkaltaisia tämmöisiä -sääntöjä. Enhän minä tässä tahdo yhteiskunnan ja yhteiselämän -muodostumista ruveta selittelemään, riittää vain, kun sanon, että -pitkien, pitkien aikojen tahkova vaikutus tietysti on saanut toimeen -jonkunmoisen sopusuhtaisuuden ja tapojen yhteenkäyväisyyden noiden -lukemattomien ihmisten välillä, jotka leikkiä laskeva sattuma on tuonut -yhteen samalle maaturpeelle, ja jotka toistensa keskellä jokainen -vaeltavat vieraassa maailmassa. Siinä muodostuvat perheet ja -kansakunnat ja valtiot ja uskot ja kaikki yleistävät pyrinnöt ja -loppuihanteena on että jokainen saa pysyä niin vieraana ja niin vähän -toistensa tungoksen häiritsemänä, kuin mahdollista on. Nyt minä -tahtoisin kutsua siveyttä siksi näkymättömäksi aikojen vaikutuksesta -muodostuneeksi sopusoinnuksi, mikä tässä muodostumisessa on herännyt. -Siveys on yhteiselämää, sitä joka saa yksityisen ihmisen juoksevasti -liukumaan siinä lukemattomien toisten ihmisten virrassa, saattamatta -mitenkään häiriötä joko itselleen tai toisille. Sen mukaan hän tekee -epäsiveellisesti, jos hän tungoksessa väistää vastaantulijaa vasemmalle -eikä oikealle kädelle, kuten tapa on, ja siten törmää häneen ja niin -loukkaa sekä hänen että itsensä, ja samoin tekee hän epäsiveellisesti, -jos hän pitää toisen vaimoa kauniimpana kuin omaansa ja rakastuu -siihen, sillä siten hän saa niin monen ihmisen puhumaan itsestään, että -he vallan unhottavat ja laiminlyövät omat asiansa, joka voi synnyttää -häiriötä, -- ja monella muullakin tapaa voi hän saattaa yhteiselämän -sopusoinnun epäkuntoon. - -Sanoin jo, että paitsi tätä ulkonaisessa olossa kuluvaa elämää, on -ihmisellä toinenkin elämä, muistaakseni nimitin sitä toisen kerran -hänen taivaalliseksi elämäkseen ja toisen kerran hänen oman rintansa -iäisyyselämäksi. Tiedättekö, tuo sama ihminen, joka edessänne -kumartelee ja pudistaa kättänne, ja käyttelee sanoja huulillaan, ja -jolla on ties mikä arvonimi, insinööri, maisteri, luutnantti, ja josta -ette juuri muuta huomaa, kuin että olette sattunut tulemaan hänen -rinnalleen ja muun puutteessa jotain puhutte hänen kanssaan, hänkin on -ihminen, jolla on säveliin syttyvä rinta, joka iloitsee ja kärsii ja -kammostuu niin syvästi kuin yksin ihmisen sydän taitaa, eikä hän -tarvitse, kuin kosketuksen, ja hän siinä samassa on värähtävä sävel. -- -Ymmärrättehän, minä tarkotan, ihminen, joka syntyy ja elää ja kuolee -ulkonaisesti yhä laimeana ja vaikuttamattomana ja yhtä tilapäisenä kuin -maassa makaava tyhjin tomun hitunen toisen tomuhitusen rinnalla, on -sisässään iäisyyden pisare, jossa saattaa olla elämän rikkainta -kummuntaa vangittuna; te voitte soittaa hänellä, jos vain sen taidon -taidatte, saada hänen kyyneliinsä sulamaan tai tykähtävänä riemuna -paistamaan. - -Semmoinen on ihminen sisältään. Mutta eikö semmoinen -äärettömyyteen värähtävä sydän puhkaise ja rikota ulkonaisen elämän -marionettisopusuhtaisuutta. Puhkaisee, ja siitä syystä juuri minä -tahtoisin väittää taiteen olevan aina epäsiveellisen. Minä tarkotan, -ulkonainen elämä, tai n.s. todellinen elämä, sen tunto särkyy, tulee -myrkytetyksi, kadottaa vakavuutensa, kuin ihminen vaeltaa omaan -itseensä. Kuka osaisi niiden iäisten hetkien jälkeen, joita ihminen -omassa rinnassaan saa elää, enää innostua jännittyneeksi osanottajaksi -siinä aikaa kuluttavassa seurapelissä, jolla ulkonaisen elämän -päivänkorento-pyrinnöt voivat ihmisen tyhjät hetket täyttää. Nyt on -taide juuri se, joka vapahtaa tunnemaailman ihmisen rinnassa, taide -siis, kun asiaa tältä kannalta katsoo, on se voima, joka istuttaa -yhteiselämälle vihollisen taimen ihmisen mieleen. - -Vai onko taide muuta kuin ihmisen rinnan virvottamista? Minä pyydän -teitä muistelemaan jotain suurta taidenautinnon hetkeä elämässänne. Kun -joka tunnevärähdys ihmisessä oli hartautta -- hartautta. Muistattehan, -olitte lukenut jonkun runon tai nähnyt jonkun taideteoksen, jonka -edessä teidän tuntemisenne oli juossut yhdeksi ainoaksi helmeksi. -Teissä hymisi, te olitte silmänräpäyksessä ikäänkuin toisen soivan -maailman koskettamana, josta heleät ja heijastelevat tunnesäteet -lankesivat suoraan teidän rintaanne ja saivat teidän kuulemaan -rikkaita, rikkaita, pohjaan asti meneviä sointuja. O, jokainen muu -hetki elämästä on tyhjään kulutettu ja sammunut, paitsi se, jona saa -runona elää, polvistuvassa ihastuksessa hartauteensa hukkua. Semmoisien -hetkien herättämistä varten on taide ja yksin sitä varten! Taideteos -kantaa itsessään aina sävelen, joka värähtää iäisyyteen ja nostaa -ihmisen siivilleen. Ja taideteoksen voima on yksin siinä, millä -mahdilla se jaksaa pitää kiinni pohjasävelestään ja avata kaikki siitä -puhkeavat moduleeraukset ja miten syvälle se tällä tiellä voi heittää -valaistuksen ihmisen rintaan. Usein kuulee taidenautintoa -analyseerattaessa puhuttavan asioista, joilla ei ole mitään yhteyttä -taidenautinnon kanssa. Esim. murhenäytelmistä puhuttaessa usein -pidetään niiden rakenteen pohjarunkona sitä syyllisyyttä, johon -päähenkilöt niissä joutuvat, ja tämän syyllisyyden sovitusta. Minusta -ei nautinto niissä sentään lähde siitä hyväntunnosta, jonka rankaistu -rikos ihmisessä herättää, ei esim. Macbeth sentähden niin järkyttävänä -liikutuksena täytä mieltä, että rikkova ihminen siinä saa -rangaistuksensa, vaan sentähden, että hänessä saa elää ihmisen, jossa -kunnianhimon orkaani herää ja kasvaa, ja joka sen pyörteissä ruhjottuna -viimein jää eteemme. Emme me Macbethia tuomitse, vaan me kärsimme ja -vapisemme hänen mukanansa, emmekä me kappaleen päättyessä sentähden -niin nostetussa mielentilassa ole, että oikeus vihdoinkin on saanut -voiton siinä, vaan sentähden, että suuri pohjalta välähtävä elämänsävel -on yhtenä hetkenä repinyt meidän sydämemme lävitse, me emme tuomitse -siinä, vaan kärsimme ja tunnemme tuskan täyden ja pohjaan asti kuuluvan -sävelen itsessämme. Samoin Hamlet on minusta esimerkkinä -taideteoksesta, jonka lävitse sama sävel kaikissa sivuvaihteluissaan -tulvaa ja loppunaan vielä antaa tämän saman sävelen rintaa nostavasti -pohjaan asti kaikua. Päinvastoin kuin tavallisesti sanotaan, olen sitä -mieltä että se ei pääty sovittavasti, vaan että se päinvastoin päättyy -mustimmasti ja vihlaisevimmasti ja että sen täytyykin niin päättyä -antaakseen täyskaikuisen tyydytyksen ihmisrinnan suruntunnolle. Sen -loppukohtaus mielestäni, jossa uudet kappaleen tapaukselle kylmät -ihmiset välittömästi sortuvien jälkeen täyttävät näyttämön muutama -keveästi tunnettu säälin sana huulillaan, antaa vaan tunnon elämän -väliäpitämättömästä kylmäkiskoisuudesta, joka unhottaen ne ihmiset, -jotka juuri tuntuvat kokonaan täyttävän sen pohjattomalla -kärsimyksellään, sammuneina samassa ovat unhotetut, ja uusi elämä -kasvamassa heidän haudallaan yhtä kylmänä, kuin jos heitä ja heidän -nääntymystään ei olisi koskaan ollutkaan, ja tämä ulkonaisesti -näennäisesti sovittava loppukohtaus, jossa elämän jääkylmä auteus ja -kova kamaluudentunto astuu runtelevilla malmiaskeleillaan kärsivän -sydämen päälle, se onkin siis vain koko kappaleen tunnelmaa kruunaavaa, -singahtavaa ja jäisiin avaruuksiin repivää loppuakkordia, jossa on -resignatsionin jähmettynyttä toivottomuutta. -- Tämmöisen minä luulen -taideteoksen aina täytyvän olla. Sävelen, sävelen, joka tunkee elämän -pohjaan, ja päättymisessään värähtää omassa melodiassaan iäisyyden -aalloille ja kantaa ihmisen samoille aalloille keinumaan, semmoisen -sävelen eteen ihminen jää lainehtimaan ja hetkellisen rikkautensa -tulvaan hukkumaan. Ja mikä sellaisella paratiisillisella -hurmausvoimalla ihmisen sydämeen värähtää, se puhuu taiteen -iäisyyskieltä. Kun Tizianin Venus minun henkeeni hohtoisena ja puhtaana -valuu, tai kun Frödingin alastomuuden laulu värähtää minun lävitseni, -tai kun minä vaellan Maeterlinckin magnetiseeratussa ilmakehässä, ja -sairastan ja säryn ja kammostun elämää, niin mitä minä muuta niille -mahdan, kun annan niiden vavahtaa täytenä itseeni ja virityn niistä. -Miksen minä antaisi sieluni juosta säveleksi, koska siinä on sävel, -joka sen syliinsä voi ottaa! -- Tiedättehän nyt, mitä minä -taidenautinnolla tarkotan. Rikkaana soimista, rinta alttiina -värähtämään onnen ja onnettomuuden kaikkiin säveliin, ihminen ääretön -ja iäisyyden silmänräpäyksiä itsessään kätkevä. Mutta nyt minä olen -väittänyt, että tämmöinen ihminen on myrkytetty ulkonaiselle elämälle. -Tarkotan, hän joka on maistanut tämmöisen olon opiumiunta, voi joutua -kuittaamaan sen rikkaan hetken sillä, että todellinen elämä siitä -hetkestä kutistuu köyhäksi hänelle. Elämällä on nimittäin, minä -tarkotan tässä sitä elämää, jota ihmiset yleisesti katsoen keskenään -viettävät, sillä on koko sarja jännityslankoja, joilla se pitää ihmisiä -vireissä, ohuet ohimot ovat haamuilleet siihen koko joukon -efemäärisiä velvollisuussiteitä, joilla se voi lukemattomat -ihmiset valjastaa, puolitotisilla, tilapäisillä ihanteilla voi -se monta täyttää valheellisella henkisellä tyydytyksellä, jossa -tyydytyksessä ei ole mitään totisen henkisen palon demoonista jalona -liekehtivää ylimielisyyttä, vaan fariseista ympärivilkkuilevaa -filisteri-tyytyväisyyttä, sitte on elämässä vielä kaikenlaista suurta -ja pientä personallisen kunnianhimon kannustamaa pyrintöä, joka voi -jonkinmoisella jännityksellä täyttää muuten ihan tyhjänä ammottavan -olon, ja joka liikkuvilla kangastuskuvillaan kätkee silmästä olevan -hetken sanomattoman mitättömyyden. Tämä kaikki on kaiketikkin -välttämätöntä, ennenkuin voi ihmiset sytyttää täydellä osanotolla -olemaan mukana elämän tyhjästi kuluvassa ja tyhjiä tuloksia jälkeensä -jättävässä ulkonaisessa kulussa. Tietysti täytyy tunnustaa, että se, -joka on elänyt syvän hetken, ei enää ole varsin sovelias tuommoiseen -elämään. Se, joka on saanut nousta iäiseen silmänräpäykseen, osaako hän -semmoisen jälkeen enää täydellä vakavuudella olla mukana siinä -piinaantuvassa unessa, jota ihminen tukalassa epäselvyydessä näkee -syntymänsä ja kuolemansa välillä? Kyllä minä uskon että taide voi -ihmisen toimintateräksen herpaista, voi valuttaa häneen hiljaa ja -hiljaa vaikuttavaa myrkyllistä nestettä, joka menee häneen ulkonaisena -toimintaihmisenä niinkuin etikka poltettuun kiveen, ja murentaa hänen. -Ja siinä suhteessa on taide aina kun se on taidetta myrkyksi, -esiintyköön se vaikka tavallisenkin siveyden näköpiiriin kuinka puhtaan -ylentävänä tahansa. Tiedän että Runebergin "Kuningas Fjalarkin", niin -kirkkaana ja varjottomana kuin maailman järjestys siinä kuvasteleekin, -tai juuri sentähden, on aivan yhtä myrkyttävä kuin Frödingin -"Morgonsång", sillä senkin eetterilennosta palaa mieli tarkotuksetonta -ulkonaista elämää vierastavalla ylevyyksien ja ihanuuksien taivaalla -huikaistuna. Shakespeare ja Gabriele d'Annunzio voivat kutoa ja -tuudittaa ihmisen yhtäläiseen opiumihurmaukseen, Shakespeare ainoastaan -niin paljon valtaavampaan kuin hän on valtaavampi runoilija, mutta -molemmat ne hivuttavat siveellistä ihmistä ihanuuden myrkyllään. -Miltonin "Kadotettu paratiisi" ja Byronin "Don Juan" ovat siveellisesti -turmelevina mainittavat rinnakkain. Kyllä minä pidän, että ne, jotka -muutamia taideteoksia moittivat siitä, että ne ovat terveelle ja -raittiille elämänkäsitykselle vaarallisia, ennemmin olisivat -oikeutetut kääntämään aseensa koko taidetta vastaan, sitte vasta -mahdollisesti heidän hyökkäyksensä voisivat saada sisällön pontta ja -johdonmukaisuuden mahtia. Väitän siis, että taide kokonaisuudessaan on -epäsiveellistä ja elämänkäsitystä turmelevaa, ja ne siis, jotka -täydestä vakaumuksesta seisovat ulkonaisen elämän piirissä, ovat -oikeutetut epäilevillä ja tuomitsevilla silmillä katsomaan sen -hedelmiä. - -Arvaan, että joku tahtoisi yrittää tehdä tyhjäksi koko esitystäni -väittämällä, että siveys ei ole sitä, mitä olen määritellyt. -Muistaakseni puhuin jostain ulkonaisen elämän harmoniiasta siinä -määrittelyssäni. Nyt arvaan että joku yrittäisi muuttaa siveyden -ihmiseen sisälle, sanoisi esimerkiksi, että siveys olisi sisällisen -ihmisen harmoniia-soimista. Kyllä minä hänen tarkotuksensa ymmärrän. -Hän tarkottaa, että siveys olisi jotain henkensä kirkkauden näköihin -ylentymistä, jotain varjottoman kullan hohtoon tulistumista ihmisessä -itsessään. Hän saattaisi puhua jotain Platosta, joka runoilee omaa -henkeänsä, ja antaa siitä maailman ihanina soivat lait heleytyä. Minä -pyydän sentään kohta jäävätä semmoisen vastaväittäjän. Minä katson -nimittäin velvotetuksi itseni asettamaan hänen siveytensä samaan -syytteeseen, kuin itse taiteenkin, että se nimittäin on epäsiveellistä. -Eihän koko tuommoinen kanta ole muuta kuin sulaa tunnustusta -runoilevalle sielulle. Kuka todellakin on suurissa filosofeissa koskaan -muuta ihaillut, kuin runoilevaa henkeä, joka näkee ihmissydämen -mukaisia unia, unia, joissa rinnan piilevät toivot ja halut ovat -päässeet täyttyneihin näköihin puhkeamaan, eivät ne elämälle mitään -selitystä anna, ainoastaan ihmisen oman rinnan liikutuksille. Eivät ne -ulkonaisesti sen enempää elämää rakenna, kuin muutkaan runot, -sisällistä ihmistä ne vaan väljentävät, mutta se väljentäminen taas ei -ole terveydeksi todelliselle elämälle, kuten olemme sopineet. Pidän -tarkasti kiinni tästä, sillä tiedän hyvin kummoisiin turmiollisiin -puheisiin se on valmis puhkeamaan, joka on tullut tartutetuksi -sellaisina sisällisinä syventymishetkinä. Kuulkaamme tässä pieni -katkelma semmoisen puheesta. Olen löytänyt sen eräästä paperista, ja -panen otteen tähän. -- -- Ei taide tiedä hyvästä eikä pahasta, ei -hyödyllisestä eikä epähyödyllisestä, ei siveellisestä eikä -epäsiveellisestä, vaan ainoastaan ihmisen kärsivästä ja iloitsevasta -rinnasta, jota elämä soittaa. Taideluomat ovat iäistä, kaikki -ulkonaiset määräykset hamasta poliisiasetuksista aina kymmeniin -käskyihin asti ovat efemäärisiä, tilapäisen elämän vaatimusten -mukaisia. Ihmisten yhteiselämä synnyttää suhteensa ja muodostaa -määräyksensä, mutta rikkaampi kuin ihminen on yhteiselämässä, jossa hän -on vaan väistyvä varjo, on hän omassa rinnassaan, ja sinne eivät ylety -pienen ulkonaisen elämän pienet ja pienesti kyhätyt määräykset, vaan -siellä hän elää iäisyyden säveliä. Taide on ihmisen jumalan palvelusta, -ainoastaan ulkonaisessa elämässään täytyy hänen totella maallisen -kuninkaan lakeja. Koska korkeimmankaan temppelin kupukatto voisi vaatia -taivaan sinisen laen leijailevan allansa? Koska ulkonaisen elämän -ohjeet voisivat sisällisen elämän rajat asettaa? -- Ja mitä onkaan -maailmassa n.s. ylevämpää sisältöä ja merkitystä, kuin täysissä -väreissä käyvä ihmisen rinta? Ihmisen onni ja onnettomuus täyttävät -pyhemmällä tulella sydämen kuin kaikki jalot ja ihaniksi tavottelevat -aatteet, joita verettömät aivot ovat yrittäneet haamuilla, Byronin "Don -Juan" virittää mielen tuhat kertaa vallatummalla hartaudella ja -syvemmällä hengen käynnillä kuin sadat ja taas sadat siveellisesti -hyvää tahtovimmat ja rakentavaisimmat saarnat. -- -- Tämmöisiin -puheisiin saattaa taide-ihastus ihmisen villitä. Tarvitseeko minun enää -muuta todistusta tuoda siitä että taide voi saada elämänkäsityksen -sairastamaan! Myrkkyä, joka saa koko siveellisen järjestyksen -riutumaan, on taide, ja oikeassa ovat ne, jotka uskonsa tai luulonsa -kannalta koettavat yhteiskunta-rakennusta sen turmiollisilta nesteiltä -suojella, ainoastaan että heidän kantansa mukaan pitäisi olla paljon -kauemmalle menevämpiä ja säälimättömämpiä vastustuksessaan, kuin he -huomaavat olla. Taide on aina turmelevaa, toinen juttu on, jos se -turmelus on pahaksi vai hyväksi _ihmiselle_, mutta siitä en minä tahdo -puhua nyt, ulkonaisen elämän kannalta on se aina siveellisen -järjestyksen ja sopusuhtaisuuden liitteitä hajalle laskevaa, ja siis -vastustettavaa. -- Taide on aina epäsiveellistä! päättääkseni -kirjotukseni niin kuin olen alkanutkin. - - -II. - -Taide on siis aina epäsiveellistä. Tai jos sentään sanon oikeammin -asian. Taide on aina siveellistä. - -Taide on aina siveellistä! Taiteen kauneushohto on aina siveyden -syvyyshohtoa. Kauniiksi liikutettu sielu on siveyden pyhää värettä. - -Määrittelisinkö siveyden? Enpä tiedä. Puhuisin hymnin siitä. -- Siveys -on... Siveys on... Pysähtyivät sanani jo! Siveys, sen sanan ovat sen -käyttäjät muodostaneet semmoissisältöiseksi että yhtä hyvin voisi puhua -hymnin annoksesta pihvipaistia kuin siitä sanasta! Ennemmin tahtoisin -nimittää sitä, jota ajattelen kiittää, epäsiveellisyydeksi, kuin -tukahuttaa sen ankaraa korkeutta kutsumalla sitä siveydeksi. Mutta jos -sentään koettaisin. Poltan mielestäni muiston siitä tomun tahmasta, -jolla toiset ovat siveyden vaarallisen kotkalinnun hyödylliseksi -kotokanakseen kesyttäneet. - -Siveys on ihmisen ylhäisenä palamista. Siveys on ihmisen sielun -totiseksi syttymistä. Siveys on ihmisen puhdistumista paljaaksi -ihmiseksi. - -Miksi on ihminen maailmassa? Tunteakseen. Maailmassa on kaikki -ulkonaista, ohitsemenevää, vaihtuvaa. Valtakunnat häviävät ja kaupungit -haihtuvat maan päältä. Tänään hallitsevat persialaiset, huomenna Rooma, -kolmantena päivänä on maailma germaanien. Meret muuttavat sijansa ja -tähdet sammuvat. Yksi on iäistä tässä kulkevassa virrassa. Ihminen, sen -kaiken vaihtumisen huomaava ja siitä rinnassaan värisevä ihminen. David -ja Salomo, Herakleitos ja Plato näkivät väristyksellä sen maailman ja -tunsivat sen väristyksen, sama väristys liikahtaa vielä tänä päivänä -ihmisen rinnassa, kun hän maailman edessä herää. Siinä vaihtuvassa -virrassa on ihmisen tunto siitä yhtäpäisestä vaihtumisesta ainoaa -iäistä, maailman näyn alituisesti vaihtuva virtaus seisahtuu iäisyyden -silmäyksen alaiseksi hetkessä katsovan ihmisen eteen. - -Ihminen on maailman elämän väristyssykäys. Ihmisen sielu on maailman -näyn värähtävää tuntoon tulemista ihmisessä. Maailma, jok'ikinen sen -väräys, koskee ihmisen vissiksi väräystilaksi, se tila on ihmisen -sielu. Sielussaan ihminen elää olemuksen lävitse sykähtävän hetken, -mitä herkempi hän on, sitä elävämpänä värjyy se hetki hänessä, ja -täydellisimpänä tuntona sulaa hän ihan välittömäksi maailman tilaksi, -silloin hän on maailman selvin peili, jossa maailman elämän hetkellinen -läsnäolo päilyy elävänä, jos hän silloin tahtoo puhua maailmasta, puhuu -hän omasta sielustaan. Kaikki mitä maailmassa on, hämärinkin, -aavistetuinkin elää silloin hänen tuntonaan läsnä hänessä, maailman -kylmä säälimätön suuruuden auteus, maailman äärettömyyden avaroittavin -tunto, maailman ylitse soiva suuren järjestyksen kohottava ja -tuhkaanlannistava sävelkuoro, maailman pienimmässäkin heijasteleva -kokonaisuuden järjestyksen kuvastus, kaikki se haihtuvinkin -tunnehymistys värisee ihmisen sielussa, kaiken sen tunto on väräys -hänen sieluansa, ja kun hän tuntee sen, tuntee hän sieluansa, tulee -tuntoon itsestänsä, puhdistuu eläväksi, joka tunteessaan itse -intensiivisesti läsnäolevaksi ihmiseksi, hänen sielunsa tulee hänen -olemisekseen, hän ei huomaa, vaan hän tuntee ja elää maailman. Nyt minä -tahdon sanoa, että täydellisin ihminen on juuri tämmöinen, maailman -joka väräyksen itsessään heijastava peili, on maailman rinta, jossa -maailman tunto joka väräyksessään on elävänä, hienoimmassa, -ohitsehaihtuvimmassa tunnossaan läsnä. Ja sanon lisäksi, ihmisen -tarkotus on herätä juuri täksi täydelliseksi ihmiseksi. - -Ihmisen tarkotus on olla iäinen. Ihmisen tarkotus on olla maailman -iäisyyspeili, hieno- ja herkkäväräyksinen, kaiken kajaava. Johan minä -jo puhuin, maailmassa ei ole muuta seisovaa kuin kaikkeen heräävä, -kaikesta liikutettu ihmisrinta. Kaikki muu on ulkonaista vaihtuvaa -suhdetta, kaikella on ainoastaan relatiivinen, ohitsemenevä -merkityksensä, tunteva ihminen on ainoa iäinen siinä kaikessa -alituisessa vaihtumisessa. Minä tarkotan, ihminen, ihminen on maailman -silmä ja sielu, ainoastaan ihmisen tunto on iäistä, kaikki muu -tilapäistä, muuttuvaa, yhtä hyvää kuin sattuman sinne tänne liikuttamaa -unta, jos minä olen rikas tai köyhä, ministeri tai portinvahti, -kreikkalainen tai eskimo, se on yhdentekevää, merkitys on minun -elämälläni vasta, jos se on syvätuntoinen. Kaikki muu on tyhjän perään -hapuilemista, syvennetty, syvemmin elävä rinta on ainoa ihmistä -rikastuttava, ihmiselle merkityksellinen pyrintö. Ainoastaan se, mikä -saattaa minun tuntoon rinnastani ja rintani liikutuksista, ainoastaan -sillä on voima hedelmöittää minua, muu on tyhjän kanssa askaroimista. -Ihmisen tarkotus on syventyä, syventyä joka hetki, syventyä kaikkeen ja -kaikesta värähtäväksi: ihanat, syvät, rinnan pohjaa viileyttävät hetket -ovat ihmisen sielun ainoa sisältö ja ainoa iäisyys, ja niihin hetkiin -herääminen on hänen ainoa, hänen arvonsa mukainen pyrintö. Tai mikä -olisi ihmisen tarkotus muutoin? - -Mikä on ihmisen ylhäisin ja iäisyyttävin tarkotus, siihen on hänen -velvollisuutensakin pyrkiä. Ei velvollisuutensa niin, että joku häntä -tulikirjaimisilla rangaistussanoilla käskisi siihen, vaan niin, että -ihmisen ihanin ja täydellisin olo on juuri siinä, ja että hän -toteuttaessaan ihmisyyttään luonnollisimmasti ja välttämättömästi -puhkee siihen. Samassa merkityksessä kuin sanoisin, että taimen -velvollisuus on kasvaa puuksi, samassa merkityksessä sanon, että -ihmisen velvollisuus on syventyä, sillä siinä hän toteuttaa itsensä. -Ihmisen velvollisuus on pyrkiä syväksi, ihmisen siveydellinen elämä on -hänen syventymisensä. Minä tarkotan että siveys on ihmisen syvänä ja -syvimpänä olemista. Siveys on silmänräpäyksellisen, luonnon rinnan -avaavan hetken iäisyys- ja äärettömyyspäilymistä, jolloin ihmisen sielu -ja maailman näky värisevät yhtenä helmenä. Siveys on ihmissielun -iäisyyden pyhä silmänräpäys. Ihminen elää siveyttänsä, kun hän nauttii -syvimpänä ja hartaimpana. - -Mikä ihmisen tämmöiseksi syväksi koskettaa? Taide. Taide ihmisessä -syvät hetket herättää. Taide herättää iäiset, kaikkeudessa väräjävät -hetket. Ymmärrän taiteen laajasti. Ymmärrän sillä kaiken, mikä -vavahduttaa ihmisen tuntemaan sieluansa. Minä tarkotan: jonka ainoa ja -tarkasti tavotettu silmämäärä on ihmisen rinnan herätys. Suljen sen -alaan filosofiankin, filosofia nimittäin, niinkuin minä sen ymmärrän, -on totisimmassa ja ainoassa pysyvässä muodossaan taidetta, vieläpä -välittömimmästi ihmisen rinnan tunnon pohjalta herännyttä taidetta, ja -semmoisena kaikkein välittömimmästi puhtaimpaan iäisyysnäkyyn -herättävää. Onhan kyllä erotusta filosofin ja taiteilijan välillä, -toinenhan jäähmetyttää tunne-elämänsä tarkkapiirtoisiksi, -terävämerkityksisiksi sanoiksi, toinen herää lämpimän tunteensa -liukuviin kukkaspuhkeaviin kuviin, jotka hellittävät ja sulattavat -samatunteiseksi lukijan tai katsojan. Toinenhan kouraisee kuin -kädellään ihmistä hänen tunne-elämänsä ytimeen ja tavottaa sieltä -väistyvän tunteen kristalliselkeäksi marmorisanaksi, toinen taas -liikuttaa elävänä väräjäväksi koko ihmisen tunnepohjan. Filosofi -valaisee ja selkentää ihmisen tunteidensa näkyyn, taiteilija jättää -hänen tunteidensa punastus-aallon syleilemäksi. Mutta yhteistä on -kummallakin tärkein sentään, kumpikin produseeraa oman rintansa elämää, -omaa itseänsä, filosofi saa iäisyyskaiun sanoihinsa omasta elämästään, -oman väkevästi aaltoavan rintansa tunteesta, ja ainoastaan omalla -sydänverellä purppuroitu taide vavahduttaa ihmiset, ainoastaan -itsestään ammentava ihminen voi olla suuri filosofi tai suuri -taiteilija. -- Ehkä voin esimerkeillä paremmin selvittää, mitä -tarkotan. Puhun ensin muutamasta filosofista, sitte esitän jonkun -esimerkin varsinaisen taiteen vaikutuksesta. - -Minä en ikinä ole nauttinut filosofiasta muuna kuin rintani avaajana. -Ollevatko toisetkaan, joille filosofia on ollut totista harrastusta? En -minä Platosta maailman rakennetta opi ymmärtämään, läksynsä-taitava -kansakouluoppilas voi siitä antaa minulle paljon pätevämmät tiedot, ei -hän minulle yhteiskunnan rakennettakaan valaise, eikä hän maailman ja -olemisen tarkotuksista minulle anna vakaumusta. Minä en usko hänen -maailmankatsomuksensa ulkonaiseen rakenteeseen. Sittenkin on Platon -lukeminen ollut elämäni syvimpiä nautintoja. Sillä hänellä on ollut -voima leimata rintansa tunto selviksi sanoiksi. Ihmisen minä opin -tuntemaan Platossa, en maailmaa. Ihmisen rehellisesti ja -tarkkavoimaisesti kuvatun tunnon maailmasta, en itse ulkonaista -maailman kuvaa. Elävän ihmisen rinta Platon kirjotuksissa aukenee, -elävän, väkeväin ja vereväin tunteidensa värillä ajattelevan ihmisen -rinta. Verevän rintansa värillä kostuttaa hän huimatuimmat -ajatusunensakin ja värjää ne personallisiksi tunnetulvahduksikseen, -jotka vielä tänäpäivänä vapahtavina hellittävät lukijan rinnassa ihanat -toivot. Ja jokainen hänen sanansakin, oikeasti ja tarkasti leimattuina -ne täyttävät merkillisellä tyydytyksellä lukijan: se sana, mikä yli -kaksituhatta vuotta sitten oli totuuden silmällä ammennettu ihmisen -rinnasta ja värähtämättömällä kädellä lyöty tarkkasärmäiseen muotoonsa, -se on järkähtämättömästi tosi vielä tänäkin päivänä ja jää iäksi yhtä -tyhjentämätönsisältöiseksi. Minä voin muutamissa suhteissa oppia miltä -kansakouluoppilaalta hyvänsä enemmän kuin Platolta, yksikään nykyisistä -filosofian professoreista ei voi yhtään sanaansa täyttää sillä -sisällisellä iäisyyspätevyydellä, johon Plato sanansa valoi, eivät he -edes voi sanoa niitä sanoja hänen jälkeensäkään, hämmentämättä niiden -raikasteräistä syvyyttä, eivät edes aina osaa sanoa, mitä syvää hän on -sanonut, vaikka hänen sanansa sentään seisovat heidän edessään, jos he -vain osaisivat ymmärtää ne. - -Spinozallakin minä voin selittää, mistä minä filosofiassa nautin, ja -minkä minä luulen filosofian sisimmäksi ja ainoaksi elinvoimaksi. Hänen -kokonaiskuvansa maailmasta on mielestäni hiukan teologisesti väritetty -absurditeetti, joka ei mitenkään tyydytä, jos hakee ratkaisua -elämänarvoitukselle, mutta sentään olen kiitollinen sille, sillä siihen -systeemimuotonsa tarjoilumaljaan on hän laskenut lukemattomia -tarkkasärmäisiksi tahottuja timanttihelmiä, joissa ihmismielen -väräykset ovat nähtävinä selviksi kiteytyneinä rakeina. Hänen -"Etiikkinsä" lukeminen on ihmisen yhtämittaista viisastumista itsensä -ja liikutustensa ylitse. On täytynyt elää terävintä personallista -elämää, ennenkuin on kypsynyt niiden, sisällisesti painavain sanojen -lausujaksi. Spinoza on iäinen, ei panteistisen jumala-maailman luojana, -vaan ihmisen rinnan liikutusten näkijänä ja niiden tyhjentävä-sanaisena -tulkkina, joka tekee jokaisen toisenkin, häneen syventyvän ihmisen -eläväksi huomioksi oman rintansa liikutuksille. - -Kantinkin edessä olisin neuvoton, jos minun pitäisi sanoa, mitä olen -viisastunut hänen aika- ja avaruusopistaan. Sehän, minkä hän todistaa, -on jokaiselle mystillisemmin ja syvemmin tuntevalle ihmiselle selvää jo -ilman semmoista todistustakin, paljaan sisällisen tunnon aavistavana -havaintona. Mutta toinen on minun saaliini, kun minä itse seuraan hänen -esitystään. Se esitys, ei sen tulos, on hedelmöittävä. Jäykimmällä, -tarttuvimmalla hengenvoimalla on ajatus siinä itse seisahdettu huomion -eteen. Aineen hantela syvällisyys kannustaa tarkaksi koko huomion, -ponnistavalla vajoutumisella upottaa huomionsa mielensä harmaisiin -hämäryyksiin, ja seuraa sitte, oma mielensä karttanaan, Kantin -raskaasti selkeyteen kamppailevaa esitystä. Siinä tuntee koko ajan -olevansa vaikeassa työssä, jossa ponnistaa koko henkensä voiman, mutta -ihana on sitte nautintokin niiden hämäräin lankojen selvetessä Kantin -sisällisten, tarkkapiirtoisten sanojen edessä, ja kun viimein on -taistellut hänen "Kritik der reinen Vernunft'insa" lävitse, niin on -siinä samassa myöskin käynyt sisällisen havaintokoulutuksen kautta, -joka on kuin järkiperäisesti järjestetty voimistelukurssi ihmisen -ajatukselle, tarkotan sille sisälliselle, itseänsä tuntemaan -voimistuvalle ajatukselle, joka on yksi puoli ihmisen tunnetta. - -Vielä voin mainita Schopenhauerin ja Nietzschen tämmöisinä ihmisrinnan -peilaajina. Schopenhauerinkin maailmankuva kokonaisuudessaan saattaa -olla oikea tai väärä, ja sen oikeaksi ja vääräksi todistelut riippuvat -kunkin kirjottajan mielihalusta, sillä todistaa voi semmoisista -asioista, joista ei kukaan tiedä mitään varmaa, juuri mitä itse tekee -mieli, mutta hänen suuruutensa ei riipu niistä todistuksista, eikä edes -itse siitä todistettavasta, vaan se riippuu siitä voimasta, jolla -hänkin on voinut valaista sisällistä ihmistä tai antaa oppinsa -muodostua juuri kuin voimakkaan verevän personallisuuden välittömäksi -emanatsioniksi. Kellä itsellään on jotakin huomiokykyä syvänteihin -sielussaan, hänelle on Schopenhauerin rehellisesti esitettäväänsä -vajoova esitysvoima väkeväksi riemastukseksi ja nautintorikkaaksi -valaistukseksi. Hänellä on harvinainen mahti horjahtumatta pysyä rinnan -tunnettavan liikutuksen pohjalla, ja siitä, yhtään sanaa pilviin -valehtelematta, tai koskaan tyhjään johtamus-slentriaaniin -liukastumatta, aina oman väkeväaaltoisen temperamenttinsa -kontrolleeraamana, puhua täsmälleen lankeavat sanat. Hänen ajatuksensa -ovat hänen väkevän tunne-elämänsä tulvahuksia, ja ikäänkuin hänen -personallisuudestaan kasvaneita, mutta juuri voimakkaan individualisen -juurensa ja rehellisen, arvelemattoman ja paikalleen osaavan -esityksensä tähden ovat ne niin totuuden-painoisia, että harvoin saa -lukea sisältöpitoisempaa ja ihmisluonnon juurta paljastavampaa, kuin -hänen kiviryhtiset lauseensa. Hänen sanoilleen löytää aina -varmakaikuisen vastauksen omassa rinnassaan, niin rehellisesti ja -välittömästi ovat ne ammennetut sisällisen ihmisen yhteistä -olemuksesta. Hän ikäänkuin sukeltaa ihmisen tyypilliseen tuntemukseen, -ja jähmetyttää sen sanoiksi. Olen elänyt rikkaimman kesäni -Schopenhauerin sytyttämänä, enkä tiedä, kuka olisi sisällisen ihmisen -herättäjänä häntä väkevämpi. - -Myöskin Nietzsche on puhunut selkeitä ja iäisiä rinnan -paljastus-sanoja, jotka kaukaisten aikojen taaksekin vielä tulevat -voimaan puhua rehellisille rinnoille. Hän on se suurista filosofeista, -jotka selvästi ja tietoisesti on jättänyt systeemilaitteen rakentamisen -syrjään, sen joka toisissakin filosofeissa on ollut efemäärisintä, ja -jolla ehkä vain on ollut se merkitys, että se on ollut mukavana -hyllynä, jolle asetella maailmankatsomuksensa syvät viisauden aarteet. -Tietysti tämmöinen on ollut hankalaa filosofian- tai oikeammin sanoen -filosofianhistorian professoreille, sillä mistä he luennoissaan ja -filosofianhistorioissaan voisivat puhua jollei systeemeistä, ja niitä -joutavasti kumoillen ja puolustellen leikitellä filosofiaa, eihän -jokaisen sana ylety elävän rinnan syvyyttä totuuden sanoiksi -jähmehtyttämän, ihmiskunnan harvimmat siihen ovat vain pystyneet, ja -joka aikahan sentään elää satoja filosofian professoreja, joiden -myöskin täytyy elää ja viran puolesta aineestaan puhua. Ovatkin -sentähden oikein ammattihengessä ahdistaneet Nietzscheä, lienee hän -meidänkin maassa jo kolmasti kumottu, vaikka, sivumennen sanoen, -luulisi kerrassakin jo riittäneen, jos nimittäin se olisi sattunut -luonnistamaan. Aikamme suurin henki on sentään ollut tämä "uus-aikainen -sofisti-sharlataani", ja kuihtuvaa tieteily-shablonia ovat kymmenien -professorikuuluisuuksien mitätönsieluiset filosofeerausyritykset hänen -palavasta rinnasta heitettyjen syvyys-sanojensa rinnalla; yksi ainoa -Nietzschen lause sytyttää totisemman elämäntunnon kuin niiden paksut -nahkakantiset nidokset. Wundtit ja Paulsenit ja ne muut ovat semmoisia, -jotka peittävät hedelmättömyytensä totisessa, voimakastuntoista -personallisuutta vaativassa filosofiassa joko siten, että askaroivat -joissakin filosofialle vieraissa spesialitieteissä, joissa kyllä -saattavat tulla vaikka hyvinkin kunnollisiin ja alkuperäisiin -tieteellisiin tuloksiin, filosofeja eivät he sen puolesta ole, ovathan -vain ulkonaisesti tutkivia ja ulkonaisia johtopäätöksiä rakentavia -tiedemiehiä; tai ovat he ammattikuuluisuuksia, jotka aikanaan, -kunniallakin ehkä, edustavat ensyklopedista tietoa filosofia-tieteen, --- ei filosofia-taiteen -- alalla, mutta se tieto uudistuu jonkun -kymmenen vuoden kuluttua toiseksi, ja silloin elävät ne suuruudet vain -jonkun bibliografin kirjoituksessa, Nietzsche taas ammentaa viisautensa -siitä lähteestä, josta ainoastaan iäisyys-sanat ovat ammennettavissa, -elävänä palavasta ihmisrinnasta, ja hänen sanansa elävät uudestaan joka -kerta, kun ihminen niiden valaisemana herää salaisten syvänteidensä -näkyyn. -- Nietzsche on ihmiselle kasvatukseksi ja rinnan -liikuttajaksi, niitä muita lukee suorittaakseen filosofiassa -"laudatur'in". Hän elää oppinsa personallisesti, välttämättömästi, -hänen oppinsa on hänen personallisuutensa toteuttamista, ne toiset ovat -sattumalta ja ulkonaisesti valinneet jonkun, yhdentekevää, minkä -ajatussysteemin, joka ei missään ole ehdoton tulvahdus heidän -elämäntunnostaan, vaan ainoastaan päälle otettu munteerinki. - -Tietysti harva on elänyt niin mahtavaa elämää, että se nähtäväksi -valaistuna voi uudelta alkuperäiseltä puolelta paljastaa ihmisen -sielun. Voikin koko ihmiskunnan historiassa laskea ne miehet -sormillaan, joilla siihen on ollut voimaa. Eipä meillä esimerkiksi -täällä pohjoismaissa ole ollut kuin yksi ainoa, jolla olisi ollut mahti -lohkaista rinnastaan todet alkuperäiset sanat, tanskalainen Sören -Kierkegaard. -- Tietysti, puhella ja kirjotella osaavat kaikki, totuus -ei ilmesty volyymeissä sentään, se paljastuu terävässä, eletyssä -sanassa. Joku Spencer saa kirjotella paksut kirjat ja rakennella -sanasta toiseen liukastuvia pintapuolis-tosia teorioja, jotka päällin -puolin ja ulkonaisesti yrittävät selittää maailman menoa, silloin vasta -hän suuri olisi, jos hän osaisi naulata sanaksi yhden ainoankin ihmisen -sisimmän väreen. Mutta siihen ei pysty muuta kuin suurin ja -alkuperäisimmästi elävä ihminen, toisilta liukastuu se sana -syntymättömänä kädestä, kätkekööt he sitte sen heikkoutensa kuinka -imponeeraavaan ulkonaiseen tilapääviisauteen tahansa. Filosofia ei ole -verettömäin, vaikkapa humaanisiksikin itsensä kutsuvain lauseparsien -puhelemista, filosofia on todellisen, verevän, tunneaaltoisen ihmisen -rehellistä itsensä paljastamista, todellinen filosofi todistaa itsensä -siksi sillä, että tuntee aina hänen personallisen valtimonsa tykähtävän -hänen sanoissaan, silloin hän ei puhu tuulen tuomaa, jonka sama tuuli -viekin, ja silloin hänen sanansa herättävät sanottuina täysinäisen, -personallisesti tunnettavan tyydytyksen. -- - -Olen puhunut näin pitkälti filosofiasta, osaksi koska silläkin on -taiteen iäisyydestä ja iäisyyttä varten ammentava pyrintö, osaksi, -koska se ehkä puhtaammin vielä kuin itse taide antaa selkeän esimerkin -itse kirjottajan omaan rintaan pohjautuvasta, ja sen pohjalta lukijaa -valaisevasta ja hänen tuntemuspiiriänsä väljentävästä vaikutuksesta, -osaksi viehätyin itse aineenkin tähden laajempaan esitykseen. -Jos nyt käännämme silmämme itse varsinaisen taiteen piiriin, näemme -senkin syvimmän vaikutuksen ihmisen liikuttamisessa syvempi- ja -voimakkaampi-tunteiseksi, personallisesti rikastulvaisemmaksi. Taide -virvottaa tunteet ihmisessä, ei sillä muuta silmämäärää olekkaan. -Kauneus- ja ihanuustunteet, pyhyystunteet, puhtauden valkoiset tunteet, -totisuuden, ylhäisen halveksimisen, palavan rakkauden tunteet, kaikiksi -niiksi se koskettaa ihmisen. Ihmis-onnen ja onnettomuuden -syväaaltoisella liikutuksella se yrittää viljellä ihmisen sielua. Tai -mikä tunneväre ei rikastuttaisi ihmisen sielua? Ehkä minä esitän jonkun -esimerkin siitä, miten minä ajattelen taiteen väljentävän ja syventävän -ihmisen tuntotaustaa. En valitse esimerkkejäni erityisesti -silmälläpitäen suurivaikutuksisinta taidetta, valitsen, ensimäistä -lukuunottamatta, esimerkeikseni semmoiset, jotka mielestäni selvimmästi -alleviivaavat käsitystäni, ja antavat vähimmän tilaisuutta todellisen -tarkotukseni väärinymmärtämiseen. Tahdon kaikella muotoa nimittäin -välttää sitä, että joku saattaisi esimerkeistäni saada yllykettä oman -ahtaan, taidetta rutistavan siveyskäsitteensä vahvistamiseksi, -ikäänkuin muutamain suurten taideteosten vaikutus lähtisi -pintapuolisesta siveyssäännöstä, jonka satunnaisesti ehkä voi -interpreteerata niihin, ja tahdon sentähden jo valita esimerkkinikin -sillä silmämäärällä, ettei tässä suhteessa synny kaksimielisyyttä. - -Luen "Kuningas Fjalarin" ja -- -- kuljen kuin ylhäisessä -jääkynttiläisessä eetteritemppelissä, jossa jääksi hyydettyneet -sankarit huurteisten ripsiensä alta katsovat terässilmillänsä minua, -jäätyneet sormensa miekkainsa kahvoilla. Siellä on kuin teräshelisevän -huurteisen talviaamun keskellä, jossa taivas on raikkaan kylmänä -pilaristona yllä, maa valkeana lumilakeutena ympärillä. On kuin hymniä -koko ihminen, raikasta, ankaraa, sinervän lumen säkenöivää -teräshituletta mieli, valuista avaraa viivaa maailmantunto rinnassa, -kaikki ylhäisen yksvärisyyden selkeätä ankaraa juhlallisuutta; -maailma ja elämä seisovat kuin ensimäisen hetkensä pyhässä -iäisyystunnossa silmien edessä, kaikella on iäisyys-, värähtämätön -iäisyysmerkityksensä, ja lukijan rinta hymisee hämäräksi temppeliksi -sen jokapuolella pilaroituvan hartauden koskemana. - -Tai katsokaamme Byronin Don Juania. Mustan vihan pakotukseksi kasvanut -rinta on siinä päässyt puhkeamaan. Vihastuneena halveksimisen -pathoksena kuohuu runo, ylimielisellä uhmauksen riemulla heittäytyy se -kuin tiikeri pikkuis-tyytyväisyyteensä jähmettyneen maailman ylitse. -Siinä runoilijan mukana kasvaa omakin rinta saman mustan, puhkeamaan -pakkautuvan halveksimisvihan virraksi, jokainen räikeä, maailmaa vasten -silmiä osaava sana on kevennykseksi sydämelle, on kuin olisi oma käsi -ollut mukana sitä läiskäyttämässä. Runo puhkaisee rinnassa kuin uuden -voiman lähteen auki, ja siinä tallaamisriemussa kylpiessään tuntee -rajattoman, rinnanpohjaa vilvottavan, tyydytyksen, maailman pikkaista -moraalituomiota tallaavalla uhmauksen ilolla heittäytyy kirjan -hekumasanoihinkin, riemuitsee ne kerran selvästi sanotuiksi, ja -ikäänkuin riehuu kerrakseen kaiken tahmaisen tomun yltään. Don Juanissa -saa kasvaa yltyneen, punapaloisen personallisuuden väkivaltaisena -loimahtavaksi liekiksi, ja sen sanoissa saa ihmisen personallinen tunto -väkevän voimakylvyn. -- - -Ibsen riemastuttaa minua rypistettyjen silmäkulmainsa alta välähtävän -salamakatseensa kylmänkuumalla väliäpitämättömyydellä. Mitä sillä väliä -on, jos yhteiskunnan ahdastokeiset rajat tulevatkin murskatuiksi, jos -vain yksityinen ihminen pääsee tuntoon henkensä intensiivisyydestä -pakkautuessaan niitä rajoja vastaan? Yhteiskunta järjestyksineen on -tukalapainoinen, ihmistä tukahuttava lohikäärme, mustassa vihassa -nousee sisällinen ihminen Ibsenin teoksissa taisteluun sitä niljaista -hirviötä vastaan. Voimakkaasti kyhähtelevällä vahingonilolla näyttää -hän yhteiskunnan aina väärässä yksityistä, vaistoisella tunnolla sitä -vastustamaan heräävää yksityistä ihmistä vastaan. Ibsen osaa järkyttää -hereille itsensä tuntevan ihmisen ihmisessä, enpä tiedä, koska tuntisi -itsensä väkevämpihaluiseksi astumaan ristiriitaan kaiken omaa -ihmisyyttä pienentävän ja tukaluuttavan ulkoisuuden kanssa, -kuin Ibsenin sytyttämänä, tuntee itsessään kuin rajattoman -ponnahtamisvoiman, roihuisi punaisena palona sitä kaikkea yhteiskunnan -pienentämisvääryyttä vastaan. - -Ehkä vielä puhun Frödingin "Morgonsång'ista", josta ensi -kirjotuksessanikin jo mainitsin. Siinä runossa elää aistillisen -puhtauden ilon, joka lämminihoisen alastomuuden kuvana sähköttää -mielikuvituksen. Raihnainen ihminen, joka ei siinä nautinnon puhdasta -viiniä tunne, ja joka ei sitä siemauksittain juo! Siinä laulussa tuntee -itsensä herätetyksi semmoiseen aistilliseen täysitykäyksisyyteen, että -elää kuin toisessa, olympiseksi notkistetussa ja nuorennetussa -ruumiissa, jonka notkeanivelisissä jäsenissä veri lentää keveänä ja -lämpimänä tanssina. Voimakkaan lisätyydytyksen herättää tämä runo sillä -vapahtavalla ylimielisyydellä, millä se antaa tämän ilon puhua ihan -raihnauttaan punastuvan maailman uhalla. - -En tahdo puhua kaikista niistä voimakkaista liikutuksista, joilla -Shakespeare voi välähdyttää ja avaroittaa lukijansa, en Goethen -voimasta hillitä mieli avararytmiseksi kauneustyyneydeksi, en Heinen -runojen sielua hyväilevästä kyynelraskaasta tunneaallosta, en monesta -muusta sieluun heräävästä ihanuusviihdytyksestä, sanon lyhyesti -vain: runous ja taide ovat ihmisen virvottamista, ovat hänen -tuntemisaaltojensa tihentämistä, ihmisen rinnan väljentämistä -herätetyillä tunnesävelmillä. Jokainen taideteos, joka tunteena -virtaa sieluun, syventää ihmisen tunnelmataustaa. Intensiivisemmällä -tunne-energialla helteän minä Ibsenistä, ihanat värityskylvyt olen minä -elänyt Shakespearessa, kumpikin on viljellyt minun tunnepohjani -syvemmäksi. - -Taide onkin ainoastaan sisällisen ihmisen herättämistä. Jokainen -sieluni lävitse aaltoava kauneuden väristys jättää minun rikkaampana ja -herkempituntoisena. Taide antaa minun elää ihmisen rinnan sulattavat -onnen ja onnettomuuden syväväräyksiset aaltotulvat. Se antaa minun elää -sen basuunasoittoisen räikeän hyökkäysilon, jolla sankarisieluksi -palanut ihminen syöksähtää maailman pikkuisia, ihmistä ahdistavia -lakeja järkyttämään ja oman laaja-aaltoisen rintansa mukaan -muodostamaan, ja nostaa minut hänen mukanaan myrskyämään sitä -yhteiskunnan matalaa, mutta tukalaa ja tukahuttavaa lyijymuuria -vastaan, mutta se polttaa minut syvätuntoiseksikin antamalla sen -taistelun päättyä kauneusvoimaisimman ihmisen mahdittomalla -lannistumisella tukalan pienen elämän edessä, sentään siinä -sortumisessaan vielä kirkasna säkenenä leiskuen sen matalan -kompastuskivensä yli. Taide liikuttaa valkoisen kukkasen kauneussilmänä -minun sieluni. Taide kasvattaa minut, milloin patoutuvaksi -vihanvuoreksi, milloin silmänräpäykseen unhottuvaksi onnenhymyksi, -milloin ihanan liikutuksen kyyneleksi. Aina taide hivelee sieluni -syvempisisältöiseksi ja herättää siinä uuden ihmisellisen -tunnevärelmän. Taide virvottaa ihmisen syvätuntoiseksi. - -Sanonko minä väärin nyt, jos minä sanon, että taide herättää ihmisen -siveelliseksi? Siveelliseksi, se on hienoimmaksi, syvin- ja -totisinsieluiseksi. Muistattehan, mitä jo sanoin, että ihmisen -siveellinen elämä on olla virittynyt tuntemaan maailmaa joka -väräyksessään. Nythän olen juuri sanonut taiteen herättävän ihmisen -juuri tähän. -- Ei taide ole muuta kuin ihmisen siveelliseksi -herättämistä, eikä siveys muuta kuin taiteen heränneeksi liikuttaman -ihmisen tunto. Taide ja siveys ovat saman asian eri puolet, vaaleva ja -viheriä puoli samaa salavanlehteä. - -Taideteos, joka elävällä tunnolla värähyttää ihmisen rinnan ja hivelee -hänet tunteissa tykähtäväksi, ei voi olla epäsiveellinen, olkoon se -vaikka Frödingin "Morgonsång", taideteos, joka nostaa ja saa tuleen -minun ihmistuntoni ja täyttää minun ponnahtavalla tiheäaaltoisella -sisällöllä, on aina vaikutukseltaan terävästi ja kohottavasti -siveellinen, olkoon se sitten vaikka Byronin Don Juan. -- Taide on aina -siveellistä. - - - - -TOTUUDESTA. - - -Mikä on oikeinta ihanteellisuutta? Rakastaa totuutta. Rakastaa totuutta -yli kaiken. Yli kaikkien kauniiden valheidenkin. - -Ihmisen rikkain riemu on riemu totuudesta. Ihanaa on kuulla totisesta -tunteesta ammennettuja tosia sanoja, vielä ihanampaa on omasta -rinnastaan tavottaa todet sanat. Ei mikään muu sanottunaan -täydellisesti tyydytä ihmistä, kuin selkein totuus. Kun puhun totta, -puhtainta ja paljainta totta, silloin puhun kauneimmasti ja syvimmin -vaikuttavasti, ja minun joka sanani ansaitsee kuulemista. - -Totuus on kaikessa kauneinta. Totuus on kaikessa jalointa. Jos olen -tosi aina, tosi puheissani, ja, mikä merkitsee vielä enemmän, jos olen -tunteissani tosi ja uskallan nähdä ne tosina, silloin ansaitsen olla -ihminen, maailman ihanin ilmestys. Ei ikinä ole puhuttu pysyvää -runouden sanaa, ei ikinä lausuttu sydäntä avaavaa ajatusta, ei ikinä -tehty tekoa, joka olisi jokaiselle ihmiselle ilmestynyt suurena ja -pysyvänä, ell'ei sitä sanaa tai tekoa ole lausuttu tai tehty täydellä -sydämen uskolla, täydellä totuuden palavuudella. Kaikki pysyvä -maailmassa on pohjattu totuudelle. - -Totuus on sydämen palavaa uskoa siihen, mitä tekee tai sanoo. Jos minä -olen pyhästi sytyksissä jostakin tehtävästä, jos minun koko oloni -leimuu tahdosta tehdä se, jos minä sitte saan suorittaa sen tekoni -puhtaasti ja suorasti sisäisen tahtoni mukaisesti, silloin teen totisen -teon, jonka tekeminen on olemiseni riemu, ja joka tehtynä on kuin osa -minua itseäni. Jos olen kypsynyt johonkin tunteeseen, joka ikäänkuin -kirpoo olemukseni keskeltä, jos se tunteeni selkee sanoiksi minussa, ja -minun onnistuu puhua ne sanani muuttamattomina toisille, silloin kylven -totuuden sanomisen riemussa, ja minusta tuntuu kuin omissa sanoissani -olisin synnyttänyt itseni iäiseksi. - -Totuus on ihmisen palavan itsensä toteutusta. Ainoastaan jos teko -suorasti lähtee ihmisestä itsestänsä, ainoastaan jos sana on paljaasti -ja ainoasti tunnetta, ainoastaan silloin tuntee tehneensä totisen teon -ja sanoneensa totisen sanan. Kun ihminen teoissaan tai sanoissaan on -rehellisesti ja välittömästi saanut vuodatetuksi itsensä esiin, silloin -on hän tyydytetty niiden tekemisestä tai sanomisesta, ja silloin hän on -varma niiden totuudesta. - -Mutta semmoinen totuuden sanominen ja totuuden tekeminen vaatii pyhintä -itseensä syventymisen hartautta. Ihmisellä, ollakseen teoissaan ja -sanoissaan toden, täytyy olla semmoinen elävä tunteen voima että hän -voi tuntea itselleen havaittavasti. Ihmisellä täytyy olla niin voimakas -sisäinen elämä, että se itse liikutuksissaan astuu hänen havaintoonsa, -silloin on hänellä omassa itsessään aina varma aines lausuakseen tai -tehdäkseen totta. Kun osaa välittömästi havaita ja välittömästi -noudattaa tunnettaan, silloin voi ihminen olla tosi koko olossaan. -Mutta tämä ei ole joka ihmisen voimassa. Useimmat ihmiset ovat liika -heikkoja voidakseen sanoissaan ja teoissaan tavottaa oman itsensä -alkuperäistä totuutta. He kadottavat oman itsensä havainnostaan, -ennenkuin voivat tarttua siihen, eikä heillä sentähden ole itsessään -varmaa pohjaa, jolta voisivat tavottaa totisten sanojen ja totisten -tekojen aineksen, ja heidän tunteensa ja puheensa jäävät löyhiksi. - -Ainoastaan syvä ja voimakkaasti elävä ihminen voi totisesti tuntea -itseänsä ja voi sen tuntemuksensa toteuttaa ulkopuolelleen, ja -ainoastaan tämmöinen ihminen voi sanoa tai tehdä totta. Semmoista totta -että se jokaiselle toisellekin ihmiselle paljastuu totena. Jokainen -ihminen on nimittäin sisällisessä tuntemuksessaan sama, ainoastaan että -tämä sisällinen tuntemus toisella elää voimakkaammaksi kehittyneenä ja -tietoisammaksi viljeltynä, toisilla taas uinuu havaitsemisen -ulkopuolella ja ainoastaan odottaa herätystään ja sitte vähävähäistä -selvätuntoiseksi viljelystään. Kun Plato sanoi että ihmisen ajattelu on -ainoastaan unohdetun uudestaan muistamista, tarkotti hän juuri tätä. -Ihmisen ajatukset uinuvat kaikki hänessä itsessään, ne tarvitsevat vaan -herätystä hänessä, virvotakseen hänen tunnettavikseen. Ihmiselle ei -ikinä voi antaa ajatuksia, mutta hänen voi herättää niihin, kuin -hänellä jo salassa on. Tämä herätys voi tapahtua ainoastaan sillä -tavalla että itse hakee omat ajatuksensa, niinkuin ne tunnossa elävät -ja virvottaa ne, tuntoansa tarkemman ja tarkemman huomion alle -pakottamalla, yhä syvemmissä ja salaisemmissa yhtymissään -havaintoonsa, sen havaintonsa koettaa sitte kuvata tarkimmissa ja -oikeapiirtoisimmissa sanoissa; siitä kuvauksesta voi jokainen toinen -ihminen, joka itsessään on samalla tunto-olemuksella varustettu, sen -kuvauksen holhoomana edetä syvemmälle itsensä ja ajatustensa -havaitsemisessa ja tulee siten viljellyksi herkempään itsensä -tuntemiseen. Tästä selkenee, miksi kaiken ajatuskuvauksen aina täytyy -olla lähteneen todesta tuntemuksesta ja olla todesti esitetyn. -Ajatusesityksen täytyy nimittäin toteutua jokaisessa lukijassa. Mutta -ennenkuin se tämän voi tehdä, täytyy sen olla varmasti tunnetun ja -varmasti esitetyn mielentilan kuvan, silloin vasta voi se herättää -saman mielentilan lukijassa, silloin vasta voi se kypsyttää taimen -samallaiseen ajatustuntemukseen lukijassa ja siten voimistaa hänen -itse-havaitsemistaan ja viljellä hänen henkeänsä tietoisammaksi. -Ainoastaan oikeasta totuuden metallista muovaeltu sana voi helähtää -saman soinnun hereille sitä sanaa kuulevassa ihmisessä, ainoastaan jos -se sana todella on ihmistuntemuksesta kirvonnut, voi hän sen omassa -ihmistuntemuksessaan läsnäolevana havaita. Ell'en voi sanoihini valaa -tunnetuinta katsomustani, ei kukaan siitä sanastani myöskään voi mitään -katsomuksen tunnetta saada itseensä, ja semmoinen sanani liukastuu ihan -tehottomana ja kuolleena jokaisen ihmisen ohitse. - -Saattaa kyllä rakennella kauniilta kangastelevia sanaryhmiä, saattaa -kyllä teeskennellä kaunistettuja tekoja, ne eivät kuitenkaan ole muuta -kuin tuulesta ja tuuleen haamuiltuja, joll'eivät ne suorasti ole -ihmisen varman tuntopohjan esitystä. Ell'ei sano ja tee kaikkea -suorastaan itsensä pohjalta, silloin sanoo tai tekee ainoastaan kevyitä -tuuleen fantiseerattuja ilmalinnoja, jotka kuin kokeen päälle -haparoiden ovat sattuneet muotoonsa, ja joilla ei ole mitään esitys- ja -kuvausmerkitystä takanaan, ovat ainoastaan tyhjiä kuolleita -yhteensattuneita sanoja, jotka eivät mitään kuvaa, koska niitä -puhuttaessa ei ole ollut mitään kuvattavaa, eikä kukaan niitä lukeva, -tai niitä näkevä voi niistä löytää mitään, joka valaisisi häntä itsensä -ja tuntemisensa ylitse, ja joka sytyttäisi hänet itseänsä tuntemisen -ihanalla riemulla. - -Suorasti omasta tuntemuksesta täytyy sanojen olla vuodatetun, ollakseen -vaikutuksesta. On kyllä totta että puhutaan ja kirjotetaan paljon -toisenkaltaista. Se lähtee siitä, että ainoastaan harva on edes siinä -määrässä kehittynyt, että olisi tullut tuntoon tämän sisällisen -ajatushavaintonsa kehityksen välttämättömyydestä, he eivät edes ole -tulleet tuntoon siitä sisällisen tuntemustilansa olemassaolostakaan, ja -jos he lukevat jotakin, eivät he siinä lukiessaan palaa itseensä ja -itsensä pohjalta tunne sitä lukemaansa todeksi, he lukevat ainoastaan -aikansa kuluksi, ihan kuin leikkisivät jotain seuraleikkiä tai -laskisivat pasiansia. Lukeminen on ulkonaista ajankuluksi askaroimista -heillä, eikä heille ole mistään merkityksestä onko kirja, jota he -lukevat tosi vai teeskennelty. Se on tämmöistä lukemista varten kuin -syntyvät kaikenmoiset merkityksettömät kirjat, jotka toisinaan ovat -lävitsensä teeskenneltyjä ilman yhtään ainoata tuntevasta ihmismielestä -tavotettua ja tuntevaa ihmismieltä avaavaa sanakuvaa. Jos jokainen -ihminen lukemisessaan ainoastaan hakisi itseänsä totiseen ja syvempään -itsensä havaitsemiseen virvottavaa lukemista, jäisi hyvin paljon -kirjoja lukematta, ja sitte kirjottamattakin. Voi siis kyllä olla -kirjallisuutta, joka ei ole totta, ja jota sentään luetaan, minä väitän -ainoastaan että yksin se kirja, joka on totta, on totisesta ja -pysyvästä arvosta. - -Mutta juuri se että useimmat ihmiset eivät ole löytäneet sitä sisäistä -lukemustapaa, josta välittömästi tunnettavasti paljastuu, mikä sana on -totta, mikä ei, tekee että se mikä sisäisesti on ehdottomasti varmaa ja -totuuden kullalle helähtävää, ei aina jokaiselle ihmiselle näy itseään -todistavan selkeästi, ja että ihmiset niin usein harhailevat -kaikenmoisten tekokultaihanteiden pettäminä. Jos olisi jokaisessa -ihmisessä sisällisyys valveilla, eivät totisesti kaikki merkilliset -kauniiksi tehdyt valheet niin helposti voisi hourata mieliä, herkkä ja -lahjomaton itsekuulustelu voisi aina helposti kuulla valhetunteen -niiden koristehelyn takaa. Tavallinen, syvempää tuntematon mielenlaatu -voi aivan helposti joutua valhe-ihanteellisuuden huikaisemaksi. Kun -esityksessä kaikki on hyvinpäin tarkottavaksi silotettua, kun siinä -kaikki kevyen pinta-ihmisen kevyet pintaliikutukset tulevat -tarpeellisella tavalla helmitetyiksi, kun se, jonka elämä on ollut -köyhäin varojen itselleen riistämistä, saa semmoisessa esityksessä -lukea ne kauniit jalomielisyysliikutuksensa, jotka hän tunsi, kun hän -kerran antoi 25 markkaa köyhälle vaimolle, kun siinä kaikki on -pintapuolisinten, ilman sisällistä ymmärrystä kuvattujen -mielialarefleksien esitystä, silloin saattaa varsin helposti enimpäin -ihmisten edessä esiintyä ylevyyden ja jalouden ja kauneuden apostolina. -Mutta jos sitävastoin tohtii paljastaa ihmisen ihmisenään, ainoana -ihanuuden vaatimuksenaan se että esittää tuntemaansa totta, silloin -saattaa monelle tuntua loukkaavalta ja olemisen kauneutta viottavalta. -Hyvin monelle ihmiselle voi esm. Topelius sentimentaalisessa -tunteilussaan, joka enemmän katsoo kaunistelevasti, kuin kauniisti ja -suuresti elämään, ja joka matalain ja pintapuolisten kauneus- ja -siveys-tunteiden ihannoimisellaan näyttää helposti voivan unnuttaa -kokonaisen kansan syvästä ja rehellisestä totuuden rakkaudesta, hän voi -monelle näyttää totisemmasta ihanteellisuudesta syttyneeltä, kuin esm. -Nietzsche, joka palaa elävintä totuuden pathosta, ja jonka joka sana -rehellisyysliekissään on ihmisen omantunnon heränneeksi tulistamista. -Löyhiin, tyhjänfantastisesti, tai keveän satunnaisesti muodostuviin, -hiukan tunteileviin ajatusyhtymiin voi vähän jokainen sisällyksettöminä -ajankulutushetkinäänkin itsensä jättää, syventymiseen ja jokaisessa -uudessa ajatuksenaukenemisessa yhä syvempään kamppailevaa esitystä -seuraamaan tarvitaan totista, sisäisimpään totuuteen koko henkensä -voimalla taistelevaa mieltä. - -Ainoa oikea tapa ja ainoa tyydyttävä tapa, jolla pitää sanottavansa -esittää, on siis esittää se todesti, tosimpaan ilmaisuun -kamppailevasti. Ei ikinä saa tyytyä ennenkuin siihen sanaan, joka -suorimmasti on oman mielialan paljastus. Totuus on se, jonka koko -olonsa hetkellisessä pyhässä hartaudessa tuntee, ja totuuden lausuu, -kun muuttamatta ja tarkasti kypsyttää sanaksi tämän tuntemuksensa. Näin -lausuttu tuntemus on ihana sanaksi muodostaa, ja kuultuna herättää se -totista iloa. On sanomattoman ihanaa kuulla sanoja, jotka tarkasti -kuvaavat syvällisen mielen sisällisiä tuntemuksia. On ikäänkuin -valaiseva säde yht'äkkiä loistaisi syvälle sydämeen niitä lukiessa, ja -ikäänkuin sen valossa yht'äkkiä näkisi kaukaisiin ennen hämäryydessä -uinailleihin perspektiiveihin mielessään. Tuntee ihanasti sen että -semmoinen tuntemus on ollut ihmisen voimassa sanoiksi haahmota, vielä -väkevämpänä herää riemu siitä, että omassa itsessään tuntee sen syvän -sanan todeksi todistuksen. Ainoastaan se ilo on tätäkin iloa korkeampi, -jonka tuntee kun itse on onnistunut lausumaan toden, todeksi koko -olemistuntemuksellaan takaavan sanan. Kun siinä on hautonut ja hautonut -tuntemuksensa yllä, tavottanut ja tavottanut sitä tyhjentävää sanaa ja -se vihdoin kirpoo sanottavan asian keskeltä kuin vapahtava aurinko, -silloin hyökyy niin voimakas ilontunto mielessä, että melkein tuntee -aistittavaa nautinnossa vapisemista. Kun tuntee itsensä toteutetuksi -lukemassaan, tai kun sanoissaan on mahtanut paljastaa sisäisen -tuntemuksensa, silloin on ihmisellä kummallakin kerralla ihana tunto -kuin olisi hän tehnyt virkistävän sukelluksen ihanamman ja -täydellisemmän olemisen lähteeseen. - -Ainoastaan jos sana on lohkaistu persoonallisuudesta, jonka lävitse -olemisen tuntemus elävästi tunnettuna virtaa, ainoastaan silloin se -sana on sana, joka vapahtaa ihmisen itsensä tuntemiseen. Lausunnan -totuus riippuu lausujan persoonallisuudesta, jos sana on tulistettu -lausujan elämäntunnolla, on se tosi ja itsensähavaitsemiseen herättävä, -ell'ei sitä elämänjuurta siinä tunne, on se vaikutukseton. Ei edes -tarvitse uskoa sanomuksen ulkoiseen olemisen selitykseen ja -ulkonaisesti toteutettaviin johtopäätöksiin, silti se sanomus voi olla -tosi ja totuuden havaitsemisella rintaa liikuttava. Minä en usko -kirjaimellisesti Nietzschen lauseihin, mutta minä uskon siihen henkeen, -joka on synnyttänyt ne lauseet, sanoissa havaitsen minä sen -elämäntuntemuksen, josta ne sanat ovat vaan tulvahdusta, ja tunnen -tyydytyksen sen totisesti tuntevan hengen tuntemisessa. Minä tunnen -Nietzscheä, en pintapuolisella punnitsemisella ajattele Nietzscheä, ja -siten saan minä Nietzschessä välittömästi häilyä väkevän, olemisen -syvyyksiä tuntemaan vaipuneen hengen tunneaalloissa ja siitä herätä -syvätuntoisemmaksi itsekin. -- En minä ymmärrä sitä, että muulla -toivolla lähestytäänkään filosofia. Epäilen että ne ihmiset, jotka -filosofiassa etsivät selväpiirteistä ja käytännöllisesti todeksi -havaittavaa olemisen selitystä, että ne eivät etäisimmästikään kykene -filosofiseen ajatuskantaan. Ensimmäinen ja ainoa ehto ollakseen -filosofi on se että elävästi ja täydellisesti havaitsee, että koko -olemisemme on jokaisessa silmänräpäyksessään salaperäisintä, jota -täydellisesti käsittämään ei kukaan olevainen voi kirkastua samalla -olemisestaan häviämättä, ja että ainoa filosofinen suhde siihen on -resigneerautua sitä raittiin käytännöllisesti selittämästä. Sokrateen -lause että filosofin ainoa syvempi tieto toisten ihmisten rinnalla on -se tieto, ett'ei ihminen tiedä mitään, on vieläkin ainoa filosofista -mieltä osottava kaiken tiedon lopputuntemus. Me olemme ja elämme -äärettömän ihmeellisyyden keskellä, jossa me itse ja kaikki -ympärillämme, pieninkin on selitysvoimamme ulkopuolella. Ainoa -tuntemus, joka kerrallaan voi herättää ihmisen filosofiksi, on -kerrassaan kaikessa merkityksessään ja kaikessa elävässä valtaavassa -totuudessaan havaita tämä. Filosofin sanoissa ei ollenkaan ole -merkityksestä, minkä hän sattuu puhumaan elämän ulkonaisesta -rakenteesta, hänen sanojensa ainoa ihanuus ja totuudenvoima on siinä -että hän niissä paljastaa ihmisen tunnon salaperäisen elämän keskellä. -Ei ihminen vaadi tietoa yleensä, ihminen vaatii tietoa siitä, mitä hän -ihmisenä tietää voi. Muistan harvoin tunteneeni voimakkaampaa -ihastusta, kuin lukiessani Pascal'in lauseita ihmisen tuntemusvoimasta -iäisyyden ja äärettömyyden edessä, niissä sentään ei ollut muuta -sanottuna kuin ihmisen huimaistu huikaistu tunne niiden edessä, ihmisen -voimattomuus tunkea niiden kokonaiseen ymmärtämiseen, mutta juuri tämä -ihmisen elävä tunnettu tunne ihastutti minua ja antoi minun niiden -sanojen edessä tuntea sitä samaa iäisyyden huumausta. Ei vaadi tietää -asiaa, vaatii tietää ihmisen tunnesuhteesta siihen, ja sen tunnesuhteen -vilpitöntä ja oman tuntemuksen valossa oikeaksi havaittavaa esitystä. -Jos syvän ihmisen tuntona tunnen, että ihminen ei voi tuntea maailman -kaikkeuden olemis-selitystä, ei ikinä voi ihmisenä siihen vajottautua, -silloin olen siitä kysymyksestä rauhassa. Enempää kuin en siitä tule -toivottomaksi että maailmassa elävänä olen painovoimalla maahan -sidottu, enempää ei sekään minua lannista, että havaitsen -ihmisenäolemisen asettaman rajan tietämiseni mahdollisuuksille. Ainoa -vaatimukseni on vaan että jokainen sana, joka näissä kysymyksissä -puhutaan, on ihmisen sielussa tunnettu ja tunnettava. Tarkotan, että -filosofin sanoissa pitää saada tuntea tunteva ihminen läsnä, tunteva -ihminen, joka jokaisesta sanastaan vastaa koko tuntevalla -persoonallisuudellaan. Pitää saada uskoa filosofiin, pitää hänen omasta -havainnostaan ammentamansa esityksensä avulla herätä yhtä syvällä ja -voimakkaalla selvyydellä nähtyyn itsetuntemuksen havaintoon. Filosofin -esitys, jossa hän paljastaa itsensä, on minulle niinkuin peili, jossa -minä näen itseni, ja hänen olemisentuntemuksensa on hereillä -minussakin, kun minä sen esitystä itsessäni tunnen. Filosofi vahvistaa -ja syventää ihmisen itsetuntemusta, ei lisää hänen tietojaan, vaan -herättää tietoisaksi hänen persoonallisen olemisen tuntemisensa. -Filosofin sanojen pitää olla persoonallisesti tosia, ja ihmisen -itsetuntemuksessa tosille kajahtavat, silloin ne vahvistavat jokaisen -ihmisen sisällisyyttä, ja silloin jokainen niissä sanoissa löytää -sisällisen olemuksensa toteutuksen ja rauhan. - -Totuus on siis esitettävän asian totista tuntemusta ja sen -tuntemuksensa oikeata esitystä. Jos esityksessä tämä tuntemus astuu -selvänä esiin, silloin tuntee sitä sanoessaan voimakasta sanomisen -iloa, ja silloin sitä kuulevakin ilostuu senkin asian sanotuksi -kuulemisesta. Hän, joka näin tahtoo puhua, ja hän, joka on oppinut -tällaista kuulemaan, heille on totisesti ja vilpittömästi sanottu sana -korkeimmasta arvosta, he vaativat aina tunnon mukaisen toden sanan -huolimatta siitä, soveltuuko se sana ulkonaisen yhteiselämän suhteihin, -vai ei. Ainoastaan tosi, totisesti tunnettu sana on arvosta heille, -eivätkä he sanan arvoa ikinä sen muussa merkityksessä punnitsekaan, -kuin tässä sen absoluuttisessa totuusmerkityksessä. Ollakseen heille -pätevän, pitää sanan olla suoraan tuntemuksesta kasvaneen, ei ainoakaan -syrjäkatsaus siihen, kuinka se yhteiselämän suhteihin saattaa soveltua, -saa heikentää sitä sen todessa tunteen tulkitsemisessa. Ainoastaan -itsestään, omasta sanoihin tulistetusta tuntemuksestaan pitää -säkenöityttää sanansa esiin, jos tahtoo niille totuuden arvon; -empimättä ja arvelematta täytyy antaa niiden leimuta esiin, silloin -ainoastaan välähtelevät ne totuuden kultana. - -Ihana on semmoinen totuus, arvelematta, seurauksiaan säikähtymättä -itsensä asettava, ikäänkuin jumalan sanana ehdottomalla -itsekylläisyydellä olemiseen puhkeava, josta kuin elävästä itävästä -organismista voi puhjeta koko uusi ajatusten maailma. Semmoinen totuus, -ikäänkuin ihmisen itsensä ajatukseksi synnytys, tai ikäänkuin hänen -sisimmän olemuksensa sanaksi vanginta, on ainoa ihana sanonta, on ainoa -ihmistä tyydyttävä sanonta, on ainoa, jota kuullessa ihminen tuntee -kuin olemuksensa toteutuvaksi. Totuus, totuus, joka ei ole muuta kuin -totuutta, paljasta palavaa tunteen totuutta, se on ihaninta. Ei -yksikään tekokaunistus tee sanottua ihanammaksi kuin se että se on -tosi, kokonaisesti tosi, silloin se loistaa kuin itsevaloisena -aurinkona ja kaikki muu siinä hukkuu sen totuuden loistoksi. Kaikki -kaunis, kaikki ylevä ja jalo, kaikki pyhyydellä värähdyttävä ei koskaan -ole muuta kuin totuutta, hartaimman tunnon hartaimmasti sanomaa, ja -kaikki ne ovat vaan totuuden säteitä meille, joissa totuuden aurinko -loistaa eteemme. - - - - -PUHE ILOSTA. - - -Onhan maailmassa monta hyvää ja kaunista asiaa, jonka puolesta on -puhuttu, ja hyvästikin puhuttu, ja jonka puolesta, sivumennen sanoen, -kyllä kannattaakin puhua. Yksi kehottaa työhön ja ahkeruuteen, toinen -voimakkuuteen luonteessa ja mielipiteissä, yksi muistaa isänmaata, -toinen kanssaihmisiä, kolmas yleviä ihanteellisia harrastuksia, niin, -on lukemattoman paljon jaloja pyrintöjä, joilla kaikilla on -kehottajansa ja saarnaajansa. -- Nyt olen minä sentään ollut -löytävinäni yhden hyvän ja kauniin asian, josta en ihmeekseni huomaa -ylistyspuheita pidetyksi. Uskoisitteko, hyvät kuulijat, että se on ilo, -joka näin on jätetty orvon osalle? Ilo juuri se on. Siitä sentään, -toisten hylkäämästä, tohdin minä nyt ruveta puhumaan. Tai en sentään -rupea suoraan puhumaan siitä. Jätän sen nyt aluksi hiukan syrjään, -saadakseni ensin tilaisuuden esittää erään uuden ja ehkä oudonkin opin, -joka on sydämelläni. - -Olettehan aina kuulleet käskettävän: tulkaa hyviksi, ihmiset! Se onkin -oikea ja kaunis oppi. Nyt tahtoisin minä sentään muuttaa sitä oppia -hiukan: iloitkaa ihmiset, että te tulisitte hyviksi! -- Iloitkaa -ihmiset että te tulisitte hyviksi! Siinä se minun uusi ja outo oppini -onkin, jonka lupasin esittää. - -Tietysti tämmöinen on vaikea ja työläs oppi. Elämähän on karua työtä ja -leipä on kovaa, missä on siis ilon sija siinä? Elämähän jännittää -meitä, aamusta ehtooseen, ja uudesta aamusta uuteen ehtooseen, ja niin -yhä olemme oman työmme eteen valjastettuina; kun yhden toimen jätämme, -on toinen jo edessämme odottamassa, elämämme on ikäänkuin yhtäjonoinen, -matalasti nouseva vastamäki, jossa ei ole huoahtamisen taipaletta, vaan -yhtäpäistä, jamaavaa, horrostuvaa längistävetämistä. Siinä vähitellen -muu ympärillä häälyvä elämä sakeentuu silmissä harmaaksi, ihminen -kohmettuu omaan työhönsä ja omaan pyrkimykseensä, tulee kuin -jännitykseen vedetty vieteri, jossa aina kytee sama pingottunut veto ja -sama levoton eteenpäin ahdistus, jota oman tehtävän pakko yhtäpäätä -pitää tunkevassa vireessä. Siinä riutuu mieli vähitellen tukalaan -nääntymykseen, ihminen jäähmettyy itseensä, ympäristö, toiset ihmiset -ja heidän elämänsä, maailman kaikki, ihmisen itsensä ulkopuolella -olevat ilot ja kauneudet, onnen ja onnettomuuden väreet, kaikki heleän -kirkasmielisyyden ja tumman kärsimyksen soitot juoksevat silmissä -yhdentekeväksi yksitoikkoisuuden viivaksi: ihminen uupuu -mustahaaveiseen sekavaan oloon, jota yhtähyvin voi kutsua itsekkyyteen -pimenemiseksi, kuin työhönsä ja tehtäväänsä vaipumiseksikin. Semmoista -on elämä ja semmoiseksi se ihmisen saa; -- ja sittekin sanon: iloitkaa -ihmiset! -- Totta semmoinen on työläs oppi. - -Oletteko huomanneet: mitä suuremmassa pimeydessä ihminen on, sitä -herkempi on silmä havaitsemaan hienoimmankin valonheijastuksen? Missä -ihminen on uhkaavimmassa hädässä, siellä hän on nopein keksimään -pelastuksen tien. Jos elämä on tämmöinen, nurjin ja vaivuttavin, niin -väitän minä että niin se onkin ihmiselle paras. Jos se on nimittäin -tämmöinen, niin se itse jo tuskallaan ajaa meitä hakemaan lievitystä -tästä tuskastaan. Ja juuri tuskansa laadulla ehkä terottaa silmämme -hienommiksi löytämään sille oikean lievikkeen. Elämän piina, kuten -muistamme, on juuri siinä että se hiljalleen ja hiljalleen uuvuttaa -ihmisen pimeään valottomaan itsekkyyteensä ja vangitsee hänen -tehtävänsä ja tarkotuksensa ahtaitten yksitoikkoisten seinien väliin. -Mutta kun sen kerran tiedämme, niin silloin tiedämme pelastuksen -myöskin: pois, ulkopuolelle oman ahtautemme, hengittämään vapaan -maailman iloista leijaavaa ilmaa! Ihmisen ympärillä on suuri, vapaa, -värikirkas maailma liikkumassa ja elämässä. Siihen silmäys ja henkäys -sen leppeitä syleileviä ilmoja, ja elämän ilkeä taikaverkko on -puhkaistu! Meidän täytyy vaan osata aueta itsistämme elävälle -maailmalle ympärillämme ja kohta heltiää meissä valuisampi liikutetumpi -olo. Ettekö ole joskus, kun olette kohdannut jonkun parhaan ystävänne, -ja saanut unehtua puhelemaan hänen kanssaan, ei hänen eikä omista -asioistanne, vaan muuten vaan puhelemaan, mitä ilma mieleen tuo, yhden -hetken sitä, toisen tätä, mutta koko ajan kepeästi ja juoksevasti, -niinkuin se sattumalta puhuttu asia on sattunut värähtämään mielen -lävitse, ettekö semmoisen hetken jälkeen ole tuntenut oloanne ikäänkuin -viillytellyksi ja kevennetyksi. Semmoisia kepeitä ja huolettomia hetkiä -pitäisi ihmisen koettaa osata valmistaa itselleen. Ihmisen pitäisi -oveta osaamaan unehtua semmoisiin mielioloihin että hän niiden siivillä -voisi liukua oman elämänsä jännityksen ulkopuolelle. Siihen hän pääsee, -kun hän hetkeksikin osaa irrottaa mielensä omasta itsestään ja omista -pyrinnöistään ja osaa heittää valuisen avoimen katseen elämään -ympärillään. Sillä maailma on väriä ja valoa ja elämän liikettä, ja kun -jättää silmänsä sen näkyyn, niin kyllä sillä kiinnittämisen voima on. - -Mutta ennenkuin unohtuneella sydämellä voi maailman näkyyn jäädä, -täytyy mielen olla herkän ja sulaneen, täytyy osata rakastavilla ja -liikutukseen syttyvillä silmillä syventyä elämän väräjöivään näkyyn. -Täytyy olla oppinut _iloitsemaan_ elämästä. Ilo nimittäin, se on -ihmisen hyvä enkeli. Sen leppeä käsi se on, joka ihmistä otsalle ja -sydämelle silittää, ja sulattaa hänessä kaikki jäykkyyden ja tukalan -jännityksen solmut. En minä tiedä, mitkä väräjävät sanat minä siitä -lämminsilmä ja rakas-silmä ilosta herättäisin. Ilo on rakastavan -sydämen avonainen kukoistus, ilo on hienon mielen puhdas liikutus. -Oletteko joskus oikein ilona ollut? Kun sydämenne heräsi helmenä teissä -ja värisi liikutettuna kauneutena ja rakkautena. Kun ihmiset teidän -ympärillänne tulivat teihin niin hellässä ja auenneessa ystävyyden -värähtelyssä, että koko olonne oli kuin suurta puhkeavaa kyyneltä, -jossa tuntemisenne värisi. Ettekö muista, kuinka silloin joka värähdys -elämästä ympärillänne oli kuin sisällistä kirkastumista. Semmoinen on -se hohtosilmä ja liikutusrinta ilo ihmiselle, sen koskettamana voi -hänen rintansa puhjeta maailman syväsilmäiseksi ja herkkämieliseksi -kuvastukseksi, ilossa väräjää ihmiseen hienoin liikutus ja kirkkain -tunne ja hiveltyin onnen aavistus. - -Mutta mistä tämmöinen ylhäinen valutus ihmisen pimeässä sydämessä? -Maailma sen sytyttää, maailma itse. Maailmalla on tuhat värettä ja -välkyntää, maailma vapisee elämän rikkautta. Avaa sille silmäsi ja -rintasi, niin tulee se maailma ja tulvii sinuun ja virittää sinun -rikkaaksi ja riemuitsevaksi. Ei sinun tarvitse muuta, kuin että -hetkeksi jäät vapaalla ja valuisella huomiolla oman olosi ulkopuolelle -toisten oloa ja toisten elämää tuntemaan, ja kohta tunnet kuin vapaita -ja huolettomia ilmoja liiteleväsi. Siinä hiipii semmoinen lepuuttava -hyväilevä huolettomuus ihmisen ylitse, tuntee kiitolliseksi ja -vilkastuvaksi itsensä, kun jo onkin toisten kanssa, ja yhä herkemmäksi -ja avonaisemmaksi kukoistaa, kuta unohtuneemmin tähän oloon itsensä -osaa jättää. Ihmiset kun he keskenään ovat, ovat tointoisensa pelastus. -Tointoisensa kanssa yhdessä imevät he itseensä ilostumisen mehun, -tointoisensa hupina he itsekin kirkastuvat ja tuoreentuvat. Ja tämä on -suuri asia, että näin tapahtuu, sillä ainoastaan iloitsevassa ja -aukenevassa ihmisessä pääsee elämä puhkeamaan kukkaan ja kauneuteen, -vasta semmoisessa mielessä virkoavat puhtauden ja ylevyyden ja jalouden -henget. Ilo on ikäänkuin aurinko, joka saa ihmisen rinnan kukoistamaan. -Iloisessa mielessä valuiset henget vaikuttavat, siinä kaikki pyhät ja -pyhimmät tunteet virkoavat, siinä kaikki liikutuksen ja rakkauden -sävelet väräjävät. Ilosta voi puhjeta ihmisen sydämessä lähimmäisen -rakkauden hellä kukkanen, ilosta voi mieli puhtaaksi ja yleväksi -heijastua ja hengen heleätä kirkkautta janoomaan ruveta, iloitsevaan -rintaan isänmaakin elävänä ja lämpimänä tuntona värähtää, ilossaan -ihminen taivaan pyhyyteen ja uskon voimaan voi kasvaa, ilosta ovat -puhjenneet ihmisen kauniimmat näyt ja korkeimmat kuvat. O, ilo on -ihmisen rinnan hiljaisin ja hienoin ja kaunein liikutus, eikä ihmisellä -ole yhtään ylennettyä hetkeä, jonka sieluna ei ilo olisi! - -Kun minä nyt siis sanon: iloitkaa ihmiset, että te tulisitte hyviksi, -niin enkö minä siinä sano rikasta ja kirkasta oppia! Leppeytykää, -sulakaa ja puhjetkaa iloisiksi, niin te tulette hyviksi -ja syvämielisesti onnellisiksi ja teidän sydämenne kumpuu -kajastelevahohtoiseksi helmeksi, jossa autuus päilyy. Ja lisäksi: -uskokaa tähän iloonne, ja pitäkää sitä elämänne suurimpana kalleutena, -älkääkä halventako sitä itsenne edessä pitämällä sitä joutavana ja -turhana leikkihaluna itsissänne, sillä siinä on sentään teidän rintanne -puhtain ja ylevyyteen pyrkivin halu teitä ohjaamassa, ja sille -kuuliaisina voitte te luoda taivaanne omaan rintaanne. Ilossaan ihminen -elää taivaan elämää, elää kirkkauden ja hengen ylevää ja sointuvaa -elämää, ilo on ikäänkuin ovi hengen valtakuntaan, ilossaan virittyy -ihminen sellaiseksi, että kaikki hyvät liikutukset häntä jalommaksi ja -puhtaammaksi ja korkeammaksi sävellyttelevät. Ainoastaan hyvä ihminen -iloitsee, ja ainoastaan ilossaan on ihminen puhtaasti hyvä. - -Iloitkaa siis, ja uskokaa iloonne, käykää luottamuksella sinne, missä -näette ilon hengen teitä viittoilevan, ei se koskaan teitä pettävänä -kutsu, ettekä ilojenne puhtaita hetkiä ikinä kadu! Iloitkaa hyvät -ihmiset, pitäkää ilon kirkas-silmä pääskystä aina olallenne -visertämässä, iloitkaa ja laulakaa ja tanssikaa ja olkaa sointuvat ja -hyväsydämiset, vielä harmaapäinäkin hymyilkää ja olkaa ystävällisiä, -sitte te elämästänne lämpimän ilon tarhan teette ja oman mielenne -taivaaksenne kirkastatte. Minä päätän, kuten jo moneen kertaan olen -toistanut: iloitkaa ihmiset että te tulisitte hyviksi! - - - - -HAUTAJAISPUHE. - - -Kuka onnellinen on? Onko se hän, joka saa kuolla, vai hän, joka elämään -jää? Jos minä antaisin ensimmäisen liikutuksen kauniin kielen puhua, -vastaisin, hän joka kuolla saa, on onnellisempi. Mutta minä tahdon olla -rehellisempi, enkä vastaa niin, sillä elämäkin on ihana elää. - -Elämä, mitä se on? Se on ihmeellisin ja salaperäisin asia maailmassa. -Ei elämä kaunis ole, sillä usein se lyö kammostuksella meitä, ei elämä -onnenlämmin ole, sillä usein se ottaa meidät kuin riutumus ja käärii -yksinäisyyden hädällä, ei elämä ylevä ole, sillä usein se antaa -jaloimman kuivata meissä ja usein se saa nousemaan kasvoillemme häpeän -tukalan punan. Mutta minä valehtelisin, jos minä sentähden sanoisin, -että elämä on meidän vaivamme ja ahdistuksemme. Sillä elämä ei ole -mitään tästä, ei se onnea ole, eikä onnettomuuttakaan, vaan se on me -itse, meidän olemisemme syvyys, meidän tuntemisemme, se on sekä -onnellista että onnetonta yhtähäävaa, se on kaikki, mikä tuntonamme -meidän itsemme lävitse käy, se on häpeän punaa ja mielen ylevyyden -heijastelua, se on onnellisen lämmintä hymyrusotusta ja se on kaivetun -ja särjetyn mielen nyyhkynää, elämä on kaikkea, johon kieli sanoja -löytää, se on jok'ikinen liikahdus, joka ihmisen mielessä värähtää, -hennoin ja hivelevin, tai painuvin ja katkerin. Kuulkaa, me, jotka -elämme, meidän rinnassamme kuvastavat kaikki elämän ja maailman värit. -Ajatelkaa itsessänne ja te tunnette, että teidän omassa rinnassanne -piilee sekä taivaan helein ja kuultavin hymy että tuskan jäykin -silmäntuijotus, teissä on sävel sulavinta ja liikutetuinta hyvyyttä ja -puhtaimmasti hengittävää sydämen jaloutta, mutta teissä on myöskin -pimeintä itsekkyyden hiivintää ja kavalaa kylmästipunnitsevaa -epäluotettavuutta, ei ole niin kirkasta eikä niin mustaa, josta teissä -ei ole värähdystä, ja jota te ette tuntisi, taivaan te voitte rakentaa -ja taivaan kuvata mielenne ihanuushyminöistä, mutta tuskan sijankin -voitte tuntea mielenne särkyvässä hädässä ja alhaisessa nääntymyksessä. -Niin soittaa elämä ihmistä. - -Ajatelkaa, ihminen, joka elää, jonka elämä on niinkuin tulvinaan ja -loputtomasti soimista, ajatelkaa, ihminen voi kuolla. Ajatelkaa, rinta, -joka tällä tapaa voi elämässä väräjöidä, voi seuraavana hetkenä olla -sammuksissa. Minä en tiedä mitään ihmeellisempää. Miksi on tänään -kaikki väräjävää liikettä ja ikäänkuin loppumattomiin kajaavaa ilo- ja -surusäveltulvintaa, ollakseen huomenna yhtä vaiennutta ja äänetöntä, -kuin jos ei sitä ikinä olisi ollutkaan? Mieli seisahtuu tämän edessä. -Meidän elämämme, tuo tuhannesti, pienimmästi ja suurimmasti väräjöivä -sävelmaailma on ikäänkuin seisahduttavan kuoleman halaama. Elämä sammuu -hetkessä kuolemaksi, äänettömäksi, äärettömäksi. On ikäänkuin olisi -käyskellyt lumopuistoa, jossa kukkaset kimaltelivat kedoilla, puut -koreilivat hohtelevissa lehdissä ja kirjavissa kukkasissa ja jossa ilma -heläjöitsi lintujen laulusta ja leikkiväin lapsien äänistä, ja sitte -yht'äkkiä astuisi sen puiston iloisesta häilynnästä ja helinästä ja -havaitsisi että se lumopuisto onkin vaan pieni kangastus-saari -äärettömän äänettömän meren sylissä, joka on niin laaja, ett'ei taivaan -kansikaan jaksa levittäytyä sen pimeää pintaa rajottamaan, ja niin -liikkumaton ett'ei ainoakaan aalto häily sen rannattomalla pinnalla, -havaitsisi vielä että se saari on vaan kangastus-saari sillä -äärettömällä hengettömällä merellä, jonka saaren heleä liikkuva elämä -joka silmänräpäys hupenee silmäin edessä sen meren liikkumattomuudeksi, -toiselle taholle taas hulmuten uuteen elon ja ilon rusopilveen. Ettekö -näe sitä syvää kirkastavaa kajastusta, jonka äänetön, suuri, iäisesti -vaikeneva kuolema elämälle antaa! Elämä, kirkas ja kukoistava, sille -heittää ympäröivä kuolema ihmeellisen, salaperäiseen hohtoon herättävän -valaistuksen. Ikäänkuin joskus sameassa synkässä myrskyilmassa, kun -joku yksityinen auringonsäde sattuu puhkaisemaan raskaat pilvet, -jollekin yksityiselle puulle lankee merkillinen, salaperäisessä -heleydessä väräjöivä valaistus, samoin kasvaa elämäkin ympäröivän -kuoleman kalveessa nähtynä ikäänkuin itsestään hohtavaan, -sateenkaareisessa gloriaheleydessä loistavaan kirkkauteen. Tuo lämmin, -värjyvä, joka solun vihannoitsemaan saattava elämä, tuo, joka joka -silmänräpäys täyttää ihmissydämen olemisen sykähtelyllä, tuo, joka saa -ihmisen olon olemaan kuin tulvillaan olevan virran, jossa koko oleminen -yhtä haavaa läikkyy ja liikkuu ja peilautuu, tuo elämä, joka aina on -täytenä, missä se on, eikö se ole salaperäinen ja selittämätön ja pyhä, -kun sen huomaa kuoleman sylistä esiin kirkastuvana. Miksi on -äärettömän, iäisen kuoleman keskellä sen synkeyden taustalta ihanasti -ja selkeästi esiin leimuva olemisemme ilon ja tuskan loisto? Kun sitä -ajattelee, niin hartaudella jää ihmettelemään omaa elämäänsä. Meidän -koko olemisemme on ihmeellisintä ja salaperäisintä ja selittämättömintä -siinä kun se kuoleman yllä ihanana loistovärisenä kangastuksena häilyy. -Kaikki mielemme liikutukset ovat ihmettä. Ilo ja sulanut onni, joka saa -mielen päilymään ja rauhassaan hymistelemään, rusottava lämpö, joka -kutoo itsensä ihmisen sydämen ympärille, ja saa mielen aaltoamaan -hiljaisena autuaana keinuntana, pusertava jäykkä tuska, joka vetää suun -ympärille kärsimyksen piirrot ja saa mielen nääntymään, kaikki ne ovat -ihmettä, jos niitä oikein osaa kuolemaa ajatellen katsoa. Elämä on -puhjennut kuoleman keskeltä, elämä, rikas, soiva, kukkasissa ja -auringossa riemuitseva elämä virkoo äärettömän sammuneen kuoleman -keskeltä, kun sen ajattelee, silloin huomaa elämän hennoimmassakin -väräjöinnissä ihmeen, jonka tunteminen seisahduttaa sydämen. Tässä -valossa katsottuna on elämällä joka hetkessään, joka tunteessaan iäinen -merkitys, tuntee elämässään itsensä kuin juhlallisessa ylhäispilarissa -temppelissä, jossa kaikki, mikä herää silmään, värähdyttää mielen -pyhään ja ylennettyyn hartauteen. Elämän joka silmänräpäys on syvä, -jokainen tunne ja jokainen mielen värähdys on ihmisen olemisen -syväsisältöistä jumalanpalvelusta, jokainen eletty hetki, jos sen -oikeasti osaa nähdä, herättää hartaaksi ihmisen. Elämä on ihmeellisintä -ja rikkainta, elämä pitää elää hartaalla ja syvällisellä mielellä. Niin -arvokas ja merkillinen on jokainen elämän hetki, että se pitää elää -samalla tunteella kuin harjottaisi salaperäisintä ja pyhintä -jumalanpalvelusta. - -Alussa kysyin, kuka on onnellinen. Nyt voin siihen vastata, hän, joka -on elämän elänyt, hän, joka on ilon ja surun rikkautta sydämessään -soitellut, hän onnellinen on. Onnelliset me, joille elämän suuri ja -syvä lahja on annettu, onnelliset sittekin, vaikka se joskus sammuu! -Sillä me olemme kerran saaneet soittaa olemisen rikasta näkyä -itsissämme, ja kun kerrankin on saanut koko itsessään soida, niin -palkitsee se vaikka iäisen vaikenemisen jälkeenpäin. - - - - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of Ihmisestä ja elämästä, by Volter Kilpi - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK IHMISESTÄ JA ELÄMÄSTÄ *** - -***** This file should be named 51375-8.txt or 51375-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/5/1/3/7/51375/ - -Produced by Jari Koivisto and Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions -will be renamed. - -Creating the works from public domain print editions means that no -one owns a United States copyright in these works, so the Foundation -(and you!) can copy and distribute it in the United States without -permission and without paying copyright royalties. Special rules, -set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to -copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to -protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project -Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you -charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you -do not charge anything for copies of this eBook, complying with the -rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose -such as creation of derivative works, reports, performances and -research. They may be modified and printed and given away--you may do -practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is -subject to the trademark license, especially commercial -redistribution. - - - -*** START: FULL LICENSE *** - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project -Gutenberg-tm License (available with this file or online at -http://gutenberg.org/license). - - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm -electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy -all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. -If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project -Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the -terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or -entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement -and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic -works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" -or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project -Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the -collection are in the public domain in the United States. If an -individual work is in the public domain in the United States and you are -located in the United States, we do not claim a right to prevent you from -copying, distributing, performing, displaying or creating derivative -works based on the work as long as all references to Project Gutenberg -are removed. Of course, we hope that you will support the Project -Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by -freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of -this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with -the work. You can easily comply with the terms of this agreement by -keeping this work in the same format with its attached full Project -Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in -a constant state of change. If you are outside the United States, check -the laws of your country in addition to the terms of this agreement -before downloading, copying, displaying, performing, distributing or -creating derivative works based on this work or any other Project -Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning -the copyright status of any work in any country outside the United -States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate -access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently -whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the -phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project -Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, -copied or distributed: - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org/license - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived -from the public domain (does not contain a notice indicating that it is -posted with permission of the copyright holder), the work can be copied -and distributed to anyone in the United States without paying any fees -or charges. If you are redistributing or providing access to a work -with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the -work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 -through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the -Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or -1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional -terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked -to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the -permission of the copyright holder found at the beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any -word processing or hypertext form. However, if you provide access to or -distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than -"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version -posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), -you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a -copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon -request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other -form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm -License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided -that - -- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is - owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he - has agreed to donate royalties under this paragraph to the - Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments - must be paid within 60 days following each date on which you - prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax - returns. Royalty payments should be clearly marked as such and - sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the - address specified in Section 4, "Information about donations to - the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." - -- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or - destroy all copies of the works possessed in a physical medium - and discontinue all use of and all access to other copies of - Project Gutenberg-tm works. - -- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any - money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days - of receipt of the work. - -- You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm -electronic work or group of works on different terms than are set -forth in this agreement, you must obtain permission in writing from -both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael -Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the -Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -public domain works in creating the Project Gutenberg-tm -collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic -works, and the medium on which they may be stored, may contain -"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or -corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual -property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a -computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by -your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium with -your written explanation. The person or entity that provided you with -the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a -refund. If you received the work electronically, the person or entity -providing it to you may choose to give you a second opportunity to -receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy -is also defective, you may demand a refund in writing without further -opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER -WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO -WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. -If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the -law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be -interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by -the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any -provision of this agreement shall not void the remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance -with this agreement, and any volunteers associated with the production, -promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, -harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, -that arise directly or indirectly from any of the following which you do -or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm -work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any -Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. - - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of computers -including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists -because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from -people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. -To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation -and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 -and the Foundation web page at http://www.pglaf.org. - - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive -Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at -http://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent -permitted by U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. -Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered -throughout numerous locations. Its business office is located at -809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email -business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact -information can be found at the Foundation's web site and official -page at http://pglaf.org - -For additional contact information: - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To -SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any -particular state visit http://pglaf.org - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. -To donate, please visit: http://pglaf.org/donate - - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic -works. - -Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm -concept of a library of electronic works that could be freely shared -with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project -Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. - - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. -unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily -keep eBooks in compliance with any particular paper edition. - - -Most people start at our Web site which has the main PG search facility: - - http://www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/old/51375-8.zip b/old/51375-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index cc6ac77..0000000 --- a/old/51375-8.zip +++ /dev/null |