NormalizeHEADmain

5 files changed, 17 insertions, 6498 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..d7b82bc
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,4 @@
+*.txt text eol=lf
+*.htm text eol=lf
+*.html text eol=lf
+*.md text eol=lf
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..f4262a1
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #51562 (https://www.gutenberg.org/ebooks/51562)
diff --git a/old/51562-8.txt b/old/51562-8.txt
deleted file mode 100644
index dc276f3..0000000
--- a/old/51562-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,6498 +0,0 @@
-The Project Gutenberg eBook, Vorna, by Eino Railo
-
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
-other parts of the world at no cost and with almost no restrictions 
-whatsoever.  You may copy it, give it away or re-use it under the terms of
-the Project Gutenberg License included with this eBook or online at 
-www.gutenberg.org.  If you are not located in the United States, you'll have
-to check the laws of the country where you are located before using this ebook.
-
-
-
-
-Title: Vorna
-
-
-Author: Eino Railo
-
-
-
-Release Date: March 26, 2016  [eBook #51562]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-
-***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK VORNA***
-
-
-E-text prepared by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
-
-
-
-VORNA
-
-Kirj.
-
-OSMO IISALO [Eino Railo]
-
-
-
-
-
-
-WSOY, Porvoo, 1916.
-
-
-
-
-I.
-
-
-Sopusuhtaisena ja kauniisti sinertävänä patsaana kohosi nuotion savu
-kuulaaseen ja aivan tyyneen aamuilmaan. Syyskesän hämärä ja kostea yö
-oli muuttunut kirkkaaksi ja kauniiksi aamuksi, antaen vain kaikkialla
-kimaltelevien kastepisarain todistaa äskeisestä kosteutensa
-runsaudesta. Nuotion päällimäinen tukki oli paksuudestaan huolimatta
-palanut melkein ontoksi ja oli parhaillaan kokoon riutumassa,
-osoittaen sen vierellä lepäävien miesten viettäneen pitkän ja
-levollisen yön. Vieläkin he nukkuivat raskaasti ja huolettomasti,
-raukeina rakovalkean tasaisessa hauteessa.
-
-Toinen heistä -- heitä oli nimittäin vain kaksi -- oli pienenläntä,
-vanhemmanpuoleinen mies, jonka parrassa ja nahkalakin alta näkyvässä
-tukassa oli runsaasti harmaita haivenia. Mutta iho oli terveen
-tuntuista, vasken väristä, kuin ainakin sen, joka elää alituisesti
-ulkoilmassa, ja voimakasjänteisestä kaulasta saattoi päättää, että
-hän oli vielä parhaissa voimissaan ja pienuudestaan huolimatta sangen
-arvossa pidettävä vastustaja. Hänen pukunsa oli omituinen sekoitus
-muinaista suomalaisten pukua sekä nahkaa, ja saattoi nähdä, että
-hän oli ollut pakotettu itse sitä paikkaamaan niillä apuneuvoilla,
-jotka saatavissa olivat. Mutta sitä katsellessa kiintyi silmä
-kuitenkin hetimmiten hänen vyötäisillään olevaan vyöhönsä, josta
-hänellä riippui suuri tuohituppinen puukko, tulukset, useita isoja
-hampaita, kaikellaisia helyjä sekä koristeita, joiden laadusta ja
-tarkoituksesta ei ensi hetkessä voinut päästä selville. Kun katsoi
-siinä nukkuvaa ukkoa ja koetti saada lian ja ahavan läpi selkoa hänen
-kasvonpiirteistään, rupesi äkkiä tuntumaan, että tuo äijä tuossa oli
-enemmän kuin mitä vaatimaton ulkoasu saattoi antaa aihetta luulla.
-
-Hänen toisella puolella nukkuva toverinsa oli nuori, pitkä ja
-harteikas mies, jonka kasvot herättivät heti huomiota jaloilla
-piirteillään. Ruokkoamattomasta tukasta, joka vaaleana ja tiheänä
-pursusi esiin hänen kairalakkinsa alta, ja kasvojen likaisuudesta
-huolimatta näki hänet heti kauniiksi ja miehekkääksi mieheksi, jonka
-vartalo pitkälläänkin todisti notkeutta ja voimaa. Hänelläkin oli
-vyössään pitkä puukkonsa, mutta ei kaikkia niitä muita koristeita,
-jotka toisella näyttivät olevan niin tärkeinä varusteina.
-
-Petäjän oksassa nuotion vierellä riippui kaksi konttia sekä jousta
-ja nuolipussia; kaksi keihästä oli puuta vasten pystössä. Toisen
-keihään kärkeen oli pistetty mehevä punainen lihapalanen, ikäänkuin
-valmiiksi käristettäväksi. Vieressä männyn juurella olevat lihavarat
-sekä poronkarvatukot siellä täällä todistivat, että miehet olivat
-edellisenä päivänä hankkineet itselleen peuran lihaa muonaksi
-pitemmäksi ajaksi. Tyytyväisenä ja täysivatsaisena nukkui siinä
-niiden vierellä punainen pystykorva, väliin unissaan murahdellen.
-Kun vielä mainitaan pari kirvestä sekä joukko ruokatalouden alaan
-kuuluvia vehkeitä, on päästy selville pää-asiallisimmasta kalustosta
-tällä leiripaikalla, jonka sekasortoinen asu siellä täällä osoitti,
-että se luultavasti oli vasta edellisenä päivänä siksi valittu.
-
-Täydellisessä turvallisuuden tunnossa olivat miehet nähtävästi
-levolle panneet ja yönsä viettäneet; varmaan se olisi kuitenkin
-hiukan häiriytynyt, jos he olisivat tienneet, että tuolta tuulen
-alta, rinteeltä heidän yläpuolellaan, kurkisteli paikalle varovasti
-ja aivan risunkaan risahtamatta mies, jonka kasvojen ilmeestä heti
-näki, että hän oli makaajille outo. Kummissaan ja säikähtyneenä,
-varovasti näreen takaa kurkottaen, hän sieltä katseli, aivan kuin ei
-olisi tahtonut saada kylläkseen heidän näöstään. Vihdoin huomattuaan
-lihaläjän äärellä nukkuvan koiran, joka ruoan paljoudesta velttona
-ja isäntäinsä rauhallisuuden sokaisemana ei viitsinyt pysytellä
-valveillansa, painui hän uudelleen nopeasti metsän peittoon
-lähtien kiireesti kulkemaan pois. Hänen puvustaan ja lyhyehköstä
-vartalostaan saattoi huomata hänet lappalaiseksi, vaikkakin lajiaan
-sopusuhtaisesti kehittyneeksi, suorasaariseksi ja kaunismuotoiseksi.
-Hänen pehmeät jalkineensa painuivat äänettömästi sammaleen, kun
-hän nopeasti katosi äärellä alkavan korven kuusikkoon, ja hänen
-kasvoillaan vilahtelivat vaihtelevat ilmeet.
-
-Oliko nyt salainen aavistus sanonut molemmille erämiehille, että outo
-katse oli ollut lähellä, koska he ja pystykorva kapsahtivat äkkiä
-kaikin hereille? Vanhemman silmissä vilahti tuollainen äkillisellä
-silmäyksellä kaikki käsittävä epäluuloinen katse ja käsi tapaili
-sivulta keihästä ja kirvestä, kunnes samalla heräävä muisto ja taju
-sanoi, ettei ollut mitään vaaraa. Silloin lennähti makea hymy hänen
-hyväntahtoisille kasvoilleen ja hän käännähti naurahtaen vielä unen
-torkuksissa kamppailevaan nuorempaansa.
-
--- Luulinpa totisesti, että pakanat ovat minun niskassani, sanoi hän.
-Olemme mekin miehiä, kun huoleti nukumme, vaikka saatamme olla ihan
-karhun pesässä. Nouse, Seppä, ja karistele nuoremmaksesi tuota petran
-palleata.
-
-Ja näin sanottuaan kohosi puhuja pystöön osoittautuen harteikkaaksi,
-mutta silti keveän ja käppelän näköiseksi vanhahkonpuoleiseksi
-mieheksi, jonka sinisissä silmissä hymy ja hyväntahtoisuus tuntui
-olevan kuin kotonaan. Mutta hänen toverinsa kapsahti pystöön
-melkein käden avustamatta, notkeasti kuin jousi, ja vastasi mennen
-lihapalaa hakemaan ja venytellen voimakasta ruumistaan ja lihaksisia
-käsivarsiaan:
-
--- Sekö täytinen meitä täällä ahdistaisi. Ja sanotaanhan, että
-sinulla, Lippo, on omat suojelijasi. Ne tietenkin panit illalla
-puolestamme valvomaan?
-
--- Nepä, nepä tietenkin.
-
-Lipoksi puhuteltu kohensi hymähtäen tulta parempaan liekkiin. Sitten
-hän sanoi toveriinsa katsahtaen:
-
--- Tuo eilinen poro ei tainnut ollakaan villipeura, vaikka siksi
-luulit. Lappalaisen karjaa se oli, koska päästi siksikin lähelle,
-että nuolella sait haavoitetuksi. Vaikka lie ollut ihan mielikkiporo.
-Niillä on vielä näillä mailla laitumensa ja eteläisimmät
-valta-alueensa, joilla vain silloin tällöin verottajat käyvät. Miten
-ottanevat vastaan meidät, kun huomaavat, millä asioilla liikumme?
-
--- Mitä heidän vastaanotoistaan, murahti nuorempi halveksivasti.
-Kun tulemme, niin tulemme, kun otamme, niin otamme, ja ei siihen
-heinäkengällä sanomista.
-
--- Niin me sanomme aina, me, jotka etelästä tungemme tänne heidän
-asuinmailleen, sanomme väkevämmän oikeudella. Mutta mitä sanoo siihen
-heikko lappalainen, jota verottaa suomalainen, verottaa karjalainen
-ja venäläinen, ja joka pakenee kaikkien heidän edellään? Vääryyttä
-hän valittaa tehtävän, veristä vääryyttä. Näetsen minä, joka olen
-paljon heidän kanssaan elänyt ja heidän kodissaan asunut, olen
-oppinut huomaamaan, että laiha poikakin kärsii vääryydestä.
-
-Ennenkuin nuorempi kerkesi muuttaa kiivaat olkapäidensä kohaukset
-uudeksi lappalaisten oikeutta halveksivaksi lausunnoksi, jatkoi Lippo
-metsään vilasten puhettansa matalalla äänellä:
-
--- Älä ole tietääksesikään, vaan jatka työtäsi niinkuin ei olisi
-mitään tapahtunut. Tuolla on nyt lappalaisia tulossa aika parvi
-meidän leirillemme. Tulevat hiljaa kuin yllättääkseen, mutta ei ole
-pelkäämistä; minä kyllä pidän tässä keihästä varalla.
-
-Äkäisellä haukunnalla ryntäsi koira tulijoita vastaan, jotka
-saapuivat hitaasti ja epäröiden yhä lähemmäksi nuotiota. Etupäässä
-tuli vanha ja ryppynaamainen mies, jonka puvusta saattoi päättää
-joksikin johtavammaksi henkilöksi. Hänen takanaan tuli tuo äskeinen
-nuori mies, posket vieläkin palaen sanansaatannan innosta ja
-nopeudesta. Kaikki olivat vaiti, mutta uteliaan ja kummastuneen
-näköisiä. Kun vanha lappalainen pääsi lähemmäksi, levisi keventyvä
-ilme hänen kasvoilleen ja hän tervehti murteellisella suomen kielellä:
-
--- Terve sinulle, Lippo Suomalainen. Taasen läksit erämaillemme
-saalistamaan. Kuka lienee sinulla toverina?
-
-Huomasi selvästi, että kaikki jäivät aivan hämmästyneenä katsomaan
-Seppää, joka muka vasta lappalaisen tervehdyksestä tulijat huomaten
-oikaisi komeata vartaloaan. Se näytti aivan kuin kasvavan täyteen
-pituuteen päästessään, niin että vanha lappalainen näytti kuin
-lahokannolta komean petäjän juurella. Mutta Lippo kiiruhti vastaamaan:
-
--- Terve itsellesi, vanha Staalo. Entisille retkilleni läksin taas,
-mitenkäs muuten. Toverini tässä, nuori mies, Seppä on nimeltään.
-
-Lippo pysähtyi, katsahti poronlihoihin ja jatkoi:
-
--- Sattui peura eilen tiellemme tähän tullessa. Nälkäisiä olimme ja
-siihen kolkkasimme. Sinunkohan oli?
-
--- Paljo Staalolla peuroja, on vieraankin vara, sanoi lappalaisukko
-vastaukseksi lihoihin vilkaisemattakaan. Paljo vei rutto,
-paljo vainolainen, enempi vielä jäi. Luulin vainolaisiksi, kun
-Aslak-renkini teistä äsken minulle sanan saattoi, mutta nyt huomaan,
-että ystäviä, vanhoja tuttavia olittekin... toverisikin tässä, kun on
-kerran Lippo Suomalaisen seurassa. Olkaa tervetulleet vanhan Staalon
-kesäleirille saarelle salmen keskellä, kahden selän välillä. Kun
-tulette rannalle, niin huutakaa, haemme teidät veneellä yli.
-
-Ja enempää puhumatta nyökäytti hän heille hiukan jäähyväisiksi
-sekä läksi hiljaa niinkuin oli tullutkin. Vaiti ollen ja väärillä
-säärillään omituisesti vivuten ja heitellen itseään eteenpäin
-seurasivat häntä muut, väliin uteliaasti vilkaisten taakseen; Aslak
-kulki allapäin ja synkän näköisenä, kuin olisi selittämätön pelko
-häntä vaivannut. Äkkiä pysähdytti hän Staalon:
-
--- Miksi et totellut neuvoani ja surmannut tulijoita?
-
-Mutta ukko ei vastannut, vaan heilautti avuttomasti kättään lähtien
-uudelleen käymään.
-
-Niin kauan kuin lappalaisia näkyi, tuijotti Seppä sanaa sanomatta
-heidän jälkeensä. Hänen kasvoiltaan oli hävinnyt niillä äskeisen
-keskustelun aikana ollut pilkallinen ja halveksiva ilme, ja sijaan
-oli tullut vakava ja miettivä sävy, joka aivan erikoisesti kaunisti
-hänen kasvojansa. Kun vihdoin lappalaiset olivat metsän suojaan
-kadonneet, kääntyi hän toveriinsa ikäänkuin selittäen:
-
--- Näetsen, emmehän me mitään lappalaisilta ole aikoneet ottaakaan.
-Mehän otamme vain, minkä Mielikki suo, emmekä kellekään vääryyttä
-tee. Näetsen, minä en ole ennen lappalaisia oikeastaan nähnytkään, en
-ole tiennyt heitä tällaisiksi rauhan miehiksi.
-
--- Ka se, ka se, rauhoitteli Lippo hyväksyvästi. Kyllä heitä nyt
-tulet näkemään, koska näkyy itse vanha Staalo näillä mailla vielä
-viipyvän. Kunhan pääsemme selville omista suunnitelmistamme ja
-leiripaikoistamme, niin menemme häntä tervehtimään. Minä olen
-hänen vanhoja tuttujaan, jopa niinkin, ettei ikinä siellä Lippo
-Suomalaiselta vieraanvara lopu, missä vanha Staalo on lyönyt pystöön
-kotapuunsa.
-
-Ja hän unehtui ikäänkuin kesken puheensa mietteisiinsä. Mutta Seppä
-oli saanut paistoksensa valmiiksi ja valeli höyryävää lihapalaa
-parhaillaan suolavedellä, jota hänellä oli pienessä tuohilipissä
-valmiina. Makean näköisenä valui mehu mureasta lihasta, jota
-nälkäiset erämiehet pian ryhtyivät hyvällä maulla nautitsemaan.
-Tuuli oli herännyt ja puhalteli raikkaasti kauniin kirjavassa
-syysmetsässä, karehtien puitten välistä vilkkuvalla järven selällä ja
-tuoden mukanaan kosteata metsän tuoksua. Tuonne ylemmäksi harvalle
-jäkäläkankaalle ilmestyi harmaja porolauma, joka pian kiiruhti kuin
-keinuva aalto pois vieraitten näkyviltä.
-
-
-
-
-II.
-
-
-Kulumassa oli 1500-luvun vaiherikas loppupuolisko.
-
-Lippo ja Seppä olivat erämiehiä etelästä, jotka olivat lähteneet
-ikäänkuin etujoukkoina ja vakoilijoina tarkastelemaan niitä
-pohjoisia seutuja, jotka olivat Oulujoen ja Iijoen latvavesien
-varrella. Paitsi pyyntiä oli heillä tarkoituksena ottaa selvää,
-mitä elämisen mahdollisuuksia täällä olisi, jos rintamailta muuten
-tuntuisi väljemmille asuma-aloille haluttavan. Siksi oli tarkoitus
-pysähtyä tänne yli talven ja kokea sen vaivat, tutkia seutuja ja
-pyyntipaikkoja sekä kaikin puolin ottaa selvää, minne oli asetuttava,
-jos tänne tultiin. Vanha kuuluisa tietomies ja eränkävijä, laajalti
-tunnettu Lippo Suomalaisen nimellä, oli mielellään yritykseen
-antautunut, koska hän oli ennenkin omilla Lapin matkoillaan ja
-menneillä seikkailuretkillään näilläkin syrjäisillä seuduilla
-pistäytynyt. Kun hänelle nyt lisäksi tarjoutui toveriksi nuori
-Seppä, mies voimakas ja vapaa lähtemään kuin taivaan lintu, oli hän
-uudelleen heräävällä innostuksella sonnustautunut matkaan tuonne
-erämaille, jotka alati kultaisina hänen mielessään kangastelivat.
-
-Matkansa he olivat alottaneet vasta sydänkesän jälkeen, jolloin
-kevättulvat olivat pohjoisista joista tyystin laskeutuneet ja
-kulku siellä käynyt helpommaksi. Kevätpyynnistä he eivät olleet
-nyt muutenkaan suuresti välittäneet, sillä heidän teki mielensä
-nähdä, missä olivat luonnon heinämaat ruohoisimmat ja missä yleensä
-kaskimaat ja luontaiset karjalaitumet parhaat. Kalavedet he olivat
-huomanneet kaikkialla hyviksi ja maat karuudesta huolimatta
-mieluisiksi. Asutuksesta he eivät olleet nähneet sanottavasti
-mitään jälkeä, sillä kuljeskelevia lappalaisia he eivät asutukseksi
-katsoneet. Näitäkin oli heidän tielleen sattunut vasta nyt, kun
-he olivat jo tulleet melko pohjoiseen, sinne, jossa lappalaisia
-vielä näihin aikoihin ikäänkuin omilla maillaan kuljeskeli. Näille
-seuduille aikoivat he nyt asettua talvileirilleen, käyttäen alkavaa
-syyspyynnin aikaa riittävän muonan varaamiseen.
-
-Aluksi oli Seppä tuntenut hiukan häiriytyvänsä siitä, että
-lappalaisia oli seudulle sattunut, mutta näiden nuotiolla käynnin
-jälkeen oli hän muuttanut mieltään. Hänessä oli herännyt noita
-hiljaisia ja ystävällisiä ihmisiä kohtaan erikoinen mielenkiinto,
-jonka aiheuttamaa uteliaisuutta hän koetti lappalaisten luo
-mennessä tyydyttää heistä Lipolta kaikellaista tiedustelemalla.
-Lippo vastailikin hänelle tarkoin, mutta ei ruvennut tekemään tällä
-kerralla selkoa siitä, missä oli vanhaan Staaloon niin perinpohjin
-tutustunut. Pianhan Seppä sitäpaitsi itse saisi nähdä väen, joka
-näytti olevan hänestä niin ihmeellistä.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Saatuaan tavaransa väliaikaisesti korjuun läksivät he sitten käymään
-lappalaisten majapaikalla. Kuljettuaan pitkin korkeata harjun
-selkämää pohjoiseen päin he saapuivat suuren vesistön rannalle,
-joka harjun kohdalla kapeni salmeksi; sen keskelle oli jäänyt
-pienehkö saari, jossa kasvoi harvakseen mäntyjä. Rannalle tultuaan
-he huomasivat, että lappalaisen varsinainen poronhoito, mikäli siitä
-saattoi vielä puhua näin aikaiseen, oli salmen etelärannalla; kun
-tuli aika vaeltaa edelleen pohjoiseen päin, aikoi lappalainen mennä
-laumoineen tästä yli viipyäkseen yhä kauemmin toisella puolella
-olevilla laajoilla jäkäläkankailla. Saarelta näkyi hänen kotansa
-savu ja kuului koiran haukuntaa sekä lasten ilakointia. Rannalla
-oli kalanpyydyksiä ja lappalaisten tarvekaluja kaikellaisia sekä
-ikäänkuin heitä odottamassa vene, jossa istui lappalaispukuinen
-nainen, melalla ajatuksissaan vettä liikutellen. Nähtyään tulijat
-kohotti hän hämmästyneenä päätänsä, jolloin kasvot tulivat selvästi
-näkyviin.
-
-Seppä pysähtyi aivan vaistomaisesti naista katsomaan. Päähineen alta
-näkyivät tummat silmät, joissa oli omituista mustaa kiiltoa, mikä
-osoittaa lappalaiset oudoksi roduksi; pitkät tummat silmäripset
-antoivat katseelle erikoista syvyyttä, ikäänkuin se olisi tullut
-jostain kauempaa; kulmakarvat olivat sievästi kaarella, suu oli pieni
-ja punahuulinen sekä leuka miellyttävästi muodostunut. Kun tyttö,
-hämmentyneenä kahden vieraan miehen ilmestymisestä rannalle, nousi
-pelästyneenä veneensä perässä seisomaan, saattoi nähdä hänen olevan
-rodukseen solakan ja tavallista pitemmän. Puvussa oli kaikellaisia
-kirkkaita helyjä sekä koreita värejä, jotka todistivat hänen olevan
-rikkaan miehen kodasta.
-
-Ärhentäen ryntäsi miehiä vastaan tytön koira, mutta Lippo selvitti
-pian aseman. Ujosti tarjoutui tyttö saattamaan miehet salmen yli
-isänsä kodalle -- hän oli Staalon ainoa lapsi. Lippo istahti laitain
-päälle asettamalleen keihäälle. Seppä souti ja tyttö piti perää.
-
-Vaieten kuljettiin näin hetkinen, kunnes tyttö vihdoin voittaen
-ujoutensa rupesi tiedustelemaan miehiltä heidän asiaansa ja muita
-kuulumisia. Hänen äänensä oli matalahko, mutta silti soinnukas
-ja pehmeä, ja hän päätti lauseensa usein pieneen epäröivään
-naurahdukseen, joka tuntui kuulijasta mieluiselta. Tyttö sillä
-ikäänkuin vähäksyi omia sanomisiansa, pyyteli anteeksi mahdollisia
-erehdyksiänsä, ja katseli taas ujosti perämelansa kärkeä, jolla hän
-sievästi ohjasi vähäistä purttansa salmen poikki. Lippo silmäili
-häntä ystävällisesti ja uteliaasti, väliin kysellen lapiksi, väliin
-suomeksi, jota tyttö murtaen haastoi.
-
--- Entä äitisi, Laila, elääkö vielä?
-
--- Aikaa sitten jo kuoli...
-
-Se kuulosti Sepästä niin yksinäiseltä ja surumieliseltä. Hän kääntyi
-katsomaan pitkin erämaan järven selkää, joka siinä syksyisen kylmänä
-ja kirkkaana levisi keltalehtevien rantain välillä. Maisemat olivat
-vaaroja ja laaksoja, vuoroin tummia havuja kirkkaita lehtimetsiä,
-kaislikkorantoja ja harvemmin kallioita. Ei ollut asutus vallan
-tiuhaa vielä hänenkään kotiseudullaan, mutta siitä huolimatta tuntui
-hänenkin erämies-mielessään äkkiä niin suunnattoman yksinäiseltä
-näillä karuilla ja kaukaisilla mailla. Tytön sanat kaikuivat hänen
-korvissaan avuttomilta ja voimattomilta.
-
--- Tautiko vei...?
-
--- Sydän pakahtui, kun ainoan poikansa tappoivat...
-
--- Tappoivat? Ketkä?
-
--- No nahkain hakijat...
-
--- Ka se, lapsi, no, älähän nyt... Nähdessään tytön surun kiiruhti
-Lippo näin häntä lohduttelemaan. Hän näytti itsekin hymähtelevän
-katkerasti ja puoli pilkallisestikin sekä mutisevan partaansa
-vihaisesti. Seppä pysyi ujosti vaiti herkeämättä katsellen sievää
-peränpitäjätärtä, joka tuli hänen katseestaan hiukan rauhattomaksi,
-väliin kuitenkin ikäänkuin uhkamielisesti luoden silmänsä häneen.
-Siinä soutaessaan tunsi Seppä mielialansa omituisesti aavistelevaksi,
-ikäänkuin olisi seisonut korkealla vuorella ja tuijottanut alas
-laaksoon, voimatta kuitenkaan nähdä mitään, koska laaksossa
-pilveili sakea sumu. Mutta sumun keskeltä tuntui kuitenkin kuuluvan
-mieluisa pehmeä ääni niin kiehtovana ja houkuttelevana, ja sitä
-kuunnellessa syttyi toivo ja onnen aavistus mieleen. Mutta kaikki
-oli kuitenkin niin epäselvää, niin sumuista ja hämärää, ettei
-tiennyt läikähtelevistä mielikuvista sen enempää päättää. Samalla
-vene karahti rannan hiekkaan ja koirain rähinän seasta kuului vanhan
-lappalaisen tervetulleeksi toivottava hiljainen ja ystävällinen ääni.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Staalon kodassa paloi iloinen valkea ja haahloissa riippuvassa
-padassa kiehui kiivaasti lappalaisen ainainen ruoka, lihakeitto.
-Syksyinen ilta oli jo pimennyt, mutta päivän sijaan oli metsän reunan
-takaa kohonnut suuri, vaskenvärinen kuu, joka sopi näkymään suoraan
-kodan aukosta sisään, kun sen verho oli vielä alas laskematta. Sen
-valo kimalteli synkällä syvyydellä, välähdellen kirkkaalta hopealta
-varsinkin siellä, missä se sattui rannan kiiltävän mustaan kalvoon.
-Metsä seisoi ympärillä läpitunkemattoman tummana ja uhkaavana. Vaikka
-tuuli oli jokseenkin vaimennut, kuului sen suhina kuitenkin vielä
-saaren petäjäin latvoista ja taivaalla se ajeli nopeasti pilven
-hattaroita ohitse kuun ja ylitse sinertävän ilman kannen.
-
-Laila oli mennyt johonkin, sillä hänen nauruansa ei enää kuulunut.
-Seppä huomasi sitä jännityksellä odottavansa sekä seuraavansa vain
-puolinaisesti Lipon ja Staalon harvasanaista haastelua. Aslak tuossa
-tuijotti häneen edelleenkin oudosti ja sanattomana, aivankuin
-vihaisesti, hänkään keskustelua tarkemmin kuuntelematta. Oli kuin
-olisi häntä vaivannut joku raskas ajatus. Vaistomaisesti Seppä
-aavisti, että nuo tunteet saattoivat johtua jollain tavoin siitä,
-että hän oli joutunut Lailan läheisyyteen, että Aslak, jonka hän
-oli ymmärtänyt Lailalle hyvin läheiseksi, pelkäsi tästä itselleen
-jotakin vaaraa koituvan. Ja tarkemmin asiaa ajatellessaan täytyi
-hänen myöntää, että sellainen tunne oli Aslakin kannalta aivan
-luonnollinen, sillä Laila oli jo näinä muutamina tunteina ehtinyt
-tehdä häneen syvän vaikutuksen. Kuitenkin tunsi hän sydämensä
-kaikista aikomuksista puhtaaksi sekä Aslakin levottomuuden
-aiheettomaksi, joskin hän joka tapauksessa oli joutunut heti tällä
-saarella, näiden omituisten ihmisten joukossa, ikäänkuin lumojen
-valtaan.
-
-Hehän olivatkin kuuluja velhoja.
-
-Häntä tahtomattaankin hiukan värisytti siinä istuessaan ja salavihkaa
-katsoessaan isäntänsä käppyräistä olentoa. Tuossa taljalla hänen
-takanaan näkyi olevan kannus, jolla lappalaisten sanottiin salattuja
-tiedustelevan. Ja ukon vyöllä riippui kaikellaisia pieniä kapineita,
-joiden käyttöä hän ei voinut arvata, mutta joista hän metsämiehenä
-tunsi yhden karhun kulmahampaaksi. Se olikin hyvä suoja pahoja silmiä
-ja kateita vastaan. Mutta tuo toinen hammas... vaikka olisi ruumiilta
-ryöstetty?
-
-Seppää oli luonne ja raikas ammatti estänyt vajoamasta mihinkään
-alhaiseen taikuuteen, vaan oli hän muodostanut Lipon oppilaana
-itselleen oman metsämiehen-uskonsa, jossa oli sekaisin papin
-opettamaa Kiesuksen uskoa ja vanhoja taattuja Tapion ja Mielikin
-lepytys-lukuja. Lippo oli selittänyt, että pappi saattoi hyvinkin
-olla oikeassa, että Kiesukseen uskomalla ja häneen turvaamalla
-saavutetaan iankaikkinen elämä; hän, Lippo, joka satoja kertoja oli
-nähnyt maallisen elämän turhuuden ja ihmisvoiman mitättömyyden, oli
-ikäänkuin oman kokemuksensa perusteella tullut sen uskoneeksi, mutta
-tarvitsiko silti hylätä vanhoja rakkaita haltioita, veden ja metsän
-väkeä, jotka ammoisista ajoista olivat siveätä erämiestä suosineet?
-
--- Mutta miksi saarella asut? Lippo se näin kuului tiedustelevan.
-
-Vanha lappalainen oli ensin ikäänkuin hiukan hämillään, mutta vastasi
-sitten huolestuneena:
-
--- Turvallisempaa on. Kun aamulla näin sinut nuotiolla, niin tuntui
-kuin olisi hyvä haltia sinut juuri tänne turvakseni ohjannut. Olen
-varma, että asetut puolelleni, jos väkivaltaa uhataan. Niinkuin
-kerran ennenkin teit.
-
-Uteliaana kiintyi nyt Seppä seuraamaan lappalaisen selitystä. Aslak,
-jolle asia näytti olevan tunnettu, tuijotti synkkänä eteensä. Ulkoa
-kuului koiräin meteliä ja lappalaisten huutoja. Lailaa ei vieläkään
-näkynyt.
-
-Hänestä olikin kysymys. Seppä kuuli nyt, ettei tyttö ollut
-herättänyt vain hänen huomiotansa, vaan oli kuulu laajalti, vieläpä
-vierastenkin keskuudessa. Niinpä oli viime talvena karjalainen
-lapinkävijäjoukko Staalonkin luo pysähtynyt ja vaatinut veroja,
-koska olivat muka nämä maat nyt novgorodilaisten omia. Hädissään
-oli hän koonnut kaikki, mikä oli vaatijoille silloin kelvannut,
-mutta silti eivät olleet hurjat sissit olleet tyytyväisiä. Heidän
-johtajansa, nuori ja suuri mies, komea kuin mikä, mutta kovin
-hurjaluontoinen, oli sattunut huomaamaan Lailan ja vetänyt hänet
-esiin katsottavakseen. Oli ruvennut siinä tyttöä hyväilemään,
-jolloin Lailan veli kiiruhti hätään. Pilkaten oli silloin joku häntä
-sotakirveellään huitaissut, niin että siihen poika kuoli. Äitinsä
-pakahtui kauhusta paikalle. Lippo kuunteli päätään nyökytellen; Seppä
-tunsi, kuinka suuttumus ja raivo paisutti hänen rintaansa. Mistä
-se johtui, sitä hän ei itselleen myöntänyt, sillä hän oli ennenkin
-vihastumatta kuullut heimolaistensa, jopa omain kyläläistensäkin
-lappalaistytöille tekemästä väkivallasta. Nyt se tuntui hänestä aivan
-käsittämättömältä, teolta, joka oli kuolemalla rangaistava.
-
-Hurjain verottajain kiivas luonto olisi leimahtanut ilmiliekkiin,
-ellei itse johtaja olisi samalla heitä ja itseään hillinnyt. Katsoen
-pitkään valittavaan ja rukoilevaan tyttöön, hänen kuolleeseen
-veljeensä ja äitiinsä, heitti hän Lailan luotansa ja komensi miehensä
-lähtemään. Mutta ennen poistumistaan sanoi hän Staalolle:
-
--- Anna tyttösi minulle.
-
--- Säästä häntä, älä vaadi leikkikaluksesi. Poikani ja vaimoni
-tapoit, anna edes viimeisen lapsen jäädä.
-
--- Hyvä hänellä on luonani, pidän siivosti.
-
--- Hetken pidät, sitten jo muille joutaa. Armahda vanhaa miestä.
-
-Niin hän siitä sitten kuitenkin taipui lähtemään yksin, mutta
-uhkasi tulla pian ja viedä, koska on hänellä siihen halu ja valta.
-Siitä asti on eletty ainaisessa pelossa, että milloin uhkauksensa
-toteuttaa. Olisi siirryttävä lännen ilmalle tai pohjoiseen, mutta
-monet seikat tekevät sen toistaiseksi mahdottomaksi. Kesän ajaksi oli
-hän asettunut näin saarelle, ettei toki arvaamatta kimppuun pääsisi,
-ja kaukana olivat hänellä vahdit vaanimassa. Siksi oli heidätkin niin
-äkkiä huomattu, ja jos olisivat niitä samoja verottajia olleet, niin
-tappaa olisi koetettu siihen nuotiolle.
-
-Äkkiä vanha Staalo hypähti seisomaan. Hänen kasvoilleen ilmestyi
-huolestunut ilme ja hän näytti ikäänkuin kuuntelevan. Huolestuminen
-muuttui pian mitä suurimmaksi levottomuudeksi ja hätäisenä ryntäsi
-hän ulos, mistä heti kuului hänen kiivas kysymyksensä:
-
--- Missä Laila?
-
-Aslak ja Seppä olivat kiirehtineet hänen jälkeensä. Kuu oli peittynyt
-pilveen, niin että ulkona vallitsi synkkä pimeys. Aluksi he eivät
-voineet nähdä mitään, kunnes huomasivat toisen kodan huipulta säkeniä
-ja kuulivat sieltä ääniä. Seppä oli heti tuntevinaan joukosta Lailan
-naurun ja rauhoittui samalla. Jo kiiruhti sieltä Staalokin takaisin
-palauttaen vieraansa kotaansa ja pyydellen anteeksi hälyytystään.
-Mutta Lippo sanoi:
-
--- Ka se, mitä tuota turhia. Mikä se on se karjalainen?
-
--- Vorna.
-
--- Jotta ihanko uhkaa Lailan ryöstämällä sinulta viedä?
-
--- Ka...
-
--- Siitä ei tule mitään. Vai mitä sanoo Seppä?
-
--- Eihän toki...
-
-
-
-
-III.
-
-
-Tuo käynti lappalaisten asunnolla oli vaikuttanut Seppään tavattoman
-väkevästi. Tekipä hän mitä hyvänsä, näki hän aina silmissään tuon
-kauhunäyn Lailan veljen ja äidin surmasta sekä tyttöä itseään
-uhkaavasta kohtalosta. Silloin aina veri rupesi kiivaammin hänen
-suonissaan virtaamaan ja tietämättään alkoi hän käydä, soutaa, tai
-tehdä mitä muuta sattui silloin tekeillä olemaan, niin tuimasti, että
-Lippo sai usein aihetta sitä kummastella. Ja kun kiihtymys sitten
-meni ohi, ilmestyivät mielikuvitukseen tilalle Lailan miellyttävät
-kasvot, kiitollisina, surumielisesti hymyilevinä, vilahtivat hetkeksi
-vanha lappalainen ja Aslak, kunnes aivot jälleen rupesivat pohtimaan
-Vornan mittaa ja voimia sekä vertailemaan omia niihin.
-
--- Äläpäs röyhistele rintaasi, nuori mies, niin ylpeästi, varoitteli
-häntä silloin Lippo katsellen merkitsevästi häntä tuuheitten
-kulmakarvainsa alitse.
-
-Ja hän säpsähti ja pelkäsi, että jokohan ukon vietävä arvasi hänen
-salaiset ajatuksensa, joissa mieli alati askarteli.
-
-Muuten hänestä tuntui kuin olisi koko seutu äkkiä käynyt hänelle
-ikäänkuin tuttavammaksi ja olo siellä mieluiseksi. Tutustuminen
-lappalaisen perheeseen ja heidän elämäänsä, se hyväntahtoisuus ja
-avomielinen turvattomuus, jolla he olivat häneen suhtautuneet, oli
-kerrassaan voittanut hänet heidän ystäväksensä. Kun lappalaiset tämän
-huomasivat, riensivät he kilvan osoittamaan heille suopeuttansa
-kuvaten tarkoin seudut, antaen tiedot apajavesistä, parhaista
-riistamaista, salaisista salojoista, joissa asui kallisnahkaisia
-majavia, sekä neuvoja siitä, mitkä pyytökeinot he puolestaan olivat
-näillä seuduilla parhaiksi huomanneet. Niin saivat tienraivaajamme
-hyvyydellään ja inhimillisyydellään lyhyessä ajassa selville kaiken
-sen, mihin heillä muuten olisi mennyt kuukausimääriä. Innolla
-ryhtyivät he nyt itselleen talviasuntoa varustamaan.
-
-He tiesivät lappalaisten kertomuksista, että vaikka näillä seuduilla
-ei ollut mitään vakinaista asutusta, vihamieliset ryöstöretkikunnat
-silti saattoivat tännekin sattua retkillään puoleen ja toiseen
-vaeltaessaan. Siksipä Lippo, joka oli rauhan mies, valikoitsi Staalon
-avulla syrjäisen luoksepääsemättömän paikan tehdäkseen tällaisten
-epämiellyttävien vierailujen vaaran niin pieneksi kuin suinkin.
-Ahtaaseen korpilaaksoon, kahden korkean ja louhikkoisen harjun
-väliin, rakensi hän nyt talvimajansa, mikä kävikin sangen helposti
-päinsä Sepän voimalla ja lappalaisten ruokavaroilla, öiden yhä
-kiihtyvä kylmyys panikin parempaa suojaa toivomaan.
-
-Sinne laaksoon, aivan tuuheaan kuusikkoon ja sakeaan näreikköön,
-jonne ei tärkeättä asiatta kukaan kulkija viitsinyt tunkeutua, rupesi
-Lippo rakentamaan pientä eräsaunaansa. Muutaman nurkkakiven varaan
-salvoi hän suurista petäjähirsistä koirankaulalle ja lyöden lujasti
-sammalia rakoihin kolmisyltäisen tupasen. Laittoi siihen ovi-aukon
-toiseen pieleen maahan kiukaan, perälle halotuista hirsistä lattian
-ja lopuksi ylemmäksi lauteet, joilla kelpasi kiukaan antamassa
-viiltävässä lämmössä ojennella. Kun talvi satoi syvät nietoksensa
-tuvan ylle ja ympärille, oli se kuin salainen lämmin luola, jossa
-hauskassa kodikkuudessa eli kaksi kontiota; vain luukusta tai
-reppanasta pakkasilmaan kohoava utu ilmaisi, että elämää oli
-tuossa matalassa hirsimajassa. Kun he saivat asuntonsa valmiiksi,
-vihkivät he sen palvelukseensa Lipon puoli-ääneen lausumilla
-onnentoivotus-luvuilla ja perinpohjaisella kylpemisellä, jonka suoma
-nautinto olisi ollut täydellinen, jos vain olisi ollut vastoja kesän
-lehtevimmältä ajalta varattuna.
-
-Mutta tuon tuostakin kesken rakennustyön ja pyydysten virityksen
-tuli Seppä levottomaksi, tempasi jousensa ja keihäänsä sekä läksi
-liikkeelle painuen korven peittoon. Silloin hän vaelsi kiivaasti
-pitkin erämaita kaataen tielleen sattuvaa riistaa, tai kiiruhti
-lappalaisten leirille, jossa hän saattoi tuntikausia katsella
-heidän elämäänsä ja Lailaa, joka hyöri naisten joukossa iloisena
-ja virkeänä. Keihääseensä nojaten hän siinä äärellä seisoskeli
-vaihtaen silloin tällöin harvan sanasen Staalon tai Aslakin kanssa,
-mutta kuitenkin enimmäkseen mietteisiinsä hautautuen. Lappalaiset
-häntä hiukan arkailivat, sillä hänen käytöksessään ei ollut tuota
-luottamusta herättävää hilpeätä ystävällisyyttä, joka Lipon teki
-heille niin mieluiseksi. Usein hän siinä itsekseen aavisteli,
-millaiseksi kehittyisi tämä heidän yhteis-elämänsä, ja sattuisiko
-vielä seudulle tulemaan Vorna, tuo karjalaisten kuulu johtaja, joka
-oli uhannut viedä Lailan omakseen.
-
-Ja aina pitkinä pimeinä puhteina, jolloin pyydysten valmistus ei
-työtä antanut, hän askarteli aseittensa kimpussa, lujittaen keihäänsä
-vartta ja jäykistäen jousensa selkää, jota ei entiselläänkään
-Lippo-vanhus jaksanut vetää vireeseen. Mutta Seppä tuntui aivan kuin
-yhäkin voimistuvan näistä puuhistaan, sillä kun hän pisti vyössään
-riippuvan jousenvekaran koukut jänteeseen, niin yhdellä keveällä
-vartalon oikaisulla oli jänne nutiluun pykälässä ja teräskaari
-pelottavassa vireessä. Kauemmas kuin muut lennättikin Seppä pitkät
-vasamansa, joiden teräskärjet tunkivat saaliiseensa luutkin ruhjoen.
-
-Suurimmalla mielenkiinnolla kaikista seurasi näitä Sepän asetöitä ja
-voimain näytteitä lappalaisnuorukainen Aslak. Hän saattoi ilmestyä
-äkkiä heidän tupaansa tai työmaalleen, liittyä heidän seuraansa,
-kun he hiihtivät pyydyksilleen, ja vaiti ollen katsella heidän
-puuhiansa. Hänen villin mustista silmistään vilahteli milloin
-kummastunut, milloin vihainen katse, kun hän näki Sepän suorittavan
-töitä, jotka olivat hänelle mahdottomia niissä vaaditun voiman
-takia. Aslak oli kyllä lappalaiseksi norja ja voimakas, näöltään
-suorastaan kaunis mustine hiuksineen ja kiiltävine silmineen, ja
-pienehköä joustaan sekä keveätä sauvakeihästään käytteli hän mitä
-suurimmalla taitavuudella, mutta häntä ei voinut silti lähimainkaan
-verrata tuohon vaaleatukkaiseen suomalaiseen urokseen, joka tavallaan
-oli kuin rotunsa ruumiillinen täydellisyys. Väliin tuli saapuville
-hänen mukanaan Lailakin, keveästi hiihdellen koreassa peskissään ja
-neljän ilman lakissaan. Silloin syntyi heti korvessa Sepän ja hänen
-välillään raikasta ja iloista kinastelua, jota Lippo ja Aslak vaiti
-kuuntelivat. Kuta iloisemmaksi kävi Lailan nauru ja Sepän hitaasti
-tuleva leikki, sitä miettiväisemmän näköiseksi kävi Lippo, tuon
-tuostakin Aslakiin ajatuksissaan katsahtaen.
-
-Kokeneena miehenä ymmärsi Lippo hyvin, mitä tästä kaikesta, vaikka
-vielä itse asianomaisten sitä tietämättä, saattoi kehittyä. Staalo
-oli hänelle kertonut, että Laila oli luvattu Aslakille, joka oli
-hänelle kaikin puolin sopiva pari. Sepän saapuvilla olo saattoi
-pahasti häiritä tätä tytön ja pojan onnellista ja rauhallista
-suhdetta, vaikka Seppä ei antaisikaan siihen mitään suoranaista
-aihetta. Ja vihdoin oli muistettava se uhka, minkä Vornan ryöstöaie
-aiheutti heidän kaikkien rauhalle ja menestykselle alkaneen talven
-aikana. Siinä kolmen nuoren perässä verkkaan hiihtäessään huomasi
-nyt Lippo Suomalainen, että synkimmässäkin erämaassa saattoivat
-ihmissydänten ristiriidat aiheuttaa mitä vaikeimpia yhteentörmäyksiä.
-
-
-
-
-IV.
-
-
-Eräänä syystalven hämäränä päivänä, jolloin kireä pakkanen
-parhaillaan lujitteli järven jääpeitettä, askarteli Seppä jotakin
-majansa edustalla. Lippo oli pistäytynyt järven toiselle puolelle
-kokemaan siellä erään puron viidakkolaaksossa olevia riekon
-rihmojaan, joilla hän ikäänkuin tärkeämmän pyydön ohella piti heitä
-tuoreessa lihassa. Siinä kumarassa työskennellessään oli Seppä
-kuulevinaan takaansa hiljaista kähnimistä ja kääntyi tuota katsomaan.
-Hän säpsähti hiukan nähdessään siinä Staalon seurueen noidan hymy
-huulillaan hänen työtään katsomassa.
-
-Seppä ei voinut tuota miestä sietää. Syytä siihen hän ei itsekään
-tiennyt, ellei hänen vastenmielisyytensä ollut saanut alkuaan siitä,
-ettei hän voinut hänen noitatemppujaan pitää missään arvossa. Hän oli
-kerran sattunut kodalle, kun siellä juuri noita oli maannut lovessa,
-vaahto suusta pursuten. Mitä hän tainnostilastaan herätessään oli
-ilmoittanut, sitä ei Seppä tiennyt, mutta jotakin Lailaa koskevaa
-se oli ollut, koskapa Staalo oli ollut sen jälkeen yhä enemmän
-mietteissään. Hän oli kuullut, että joka kerta kun noita arpoi
-kannuksellaan Lailan kohtaloa, putosi rengas manalan tielle, aina
-kuljettuaan vastapäivään, mikä oli erittäin huono merkki. Vaikka
-tämän ei olisi pitänyt suinkaan olla noidan vikaa, inhosi Seppä
-häntä kuitenkin kuin jotakin pahan ilman lintua, varsinkin vielä sen
-jälkeen, kun hän oli sattunut näkemään noidan epäjumalalle uhraamassa
-saaren metsikössä. Niinpä hänelle nytkin lennähti heti paha aavistus
-mieleen, kun hän näki miehen.
-
-Tämä tervehti häntä nöyrästi toivottaen onnea työlle ja kysyen
-sitten, oliko Lippo tietotarkka kotona.
-
--- Ei ole. Miksi kysyt?
-
-Noita oli käynyt rauhattoman näköiseksi ja kysyi uudelleen epäröiden:
-
--- Onhan toki kotona? Eihän toki liene nyt pyydyksillä?
-
--- Mitä tarkoitat?
-
-Seppä oikaisihe ja katsoi miestä pitkään. Tämä näytti suorastaan
-kutistuvan hänen kiinteän silmäyksensä edessä, mutta kiiruhti siitä
-huolimatta selittämään:
-
--- Sallinet sanoa, että paha aavistus oli minulla äsken tuolla
-kodallani. Istuin siellä yksin tuleni äärellä ja naputtelin
-kannustani, kun äkkiä minulle sanottiin: mene ja katso, missä
-on vanha tietotarkka. Heti arvasin, että henki tarkoitti Lippo
-Suomalaista, sillä hänet tunnen vanhastaan tietotarkaksi. Kun ei
-ole täällä terveenä kotona, vaan on yksin pyydyksillä, niin ehkä on
-joutunut vaaraan.
-
--- Valehtelet mies, ärjäsi Seppä, joka äkkiä tunsi mitä suurinta
-levottomuutta ja täten kiitoksen sijasta palkitsi noidan palveluksen
-tuolla tavalla. Tämä kuitenkin vain hymähti nöyrästi ja sanoi:
-
--- Totta on. Ota sukset ja käy Lippoa katsomaan, sillä ei koskaan
-tiedä, mitä voi tapahtua.
-
--- Hyvä kun sanot, selveni nyt Seppäkin. Hän salpasi tupansa, otti
-jousen selkäänsä, kirveen vyöhönsä, lihaa laukkuunsa sekä saatuaan
-sukset jalkaansa ja keihässauvansa käteensä potalsi voimakkaasti
-myötämaata järvelle päin. Noitaeukko jäi syvin miettein tuijottamaan
-hänen jälkeensä. Talvinen päivä hämärsi jo tuntuvasti, metsän ranta
-oli hukkumaisillaan pimeään kaukaisuuteen ja pakkaslumi kirahteli
-kipeästi somman tiessä Sepän voimakkaasti pitkin järven selkää
-painaltaessa kohti Lipon riekko-maita.
-
-Jäljet olivat aivan selvät ja Lipon latu jo monesta hiihdännästä
-kovettunut. Tästä hän oli nytkin mennyt ja lylyään verkalleen
-lykkinyt. Rannassa oli hän töyrään yli noustuaan kääntynyt
-vasemmalle, painunut koivuvesakkoon, jossa hänen rihmansa olivat.
-Tuossa hän oli seisauttanut sauvainsa nojaan, jotka olivat painuneet
-syvälle lumeen, ja luultavasti erämiehen tavoin kuunnellut kauan ja
-tarkoin, kuuluisiko mitään ääniä, hyviä tai pahoja. Mitään ei liene
-kuulunut, koskapa hän on jatkanut matkaansa yhtä rauhallisesti. Niin
-oli hän tullut niittypurolleen, jonka vesakkoon hän oli riekkovihinsä
-laittanut. Tuossa oli hän noussut suksiltaan, nähtävästi korjannut
-riekon laukkuunsa ja laittanut ansan uudelleen kuntoon, sitten taas
-toiselle ansaryhmälle mennäkseen.
-
-Seppä oli juuri kiljaisemaisillaan Lipon nimeä, kuulustaakseen,
-oliko hän vielä lähistöllä, kun omituinen epäluuloinen varovaisuus
-estikin häntä sitä tekemästä. Hiljaa läksi hän edelleen seuraamaan
-Lipon latua, kunnes tuli suurelle riekkotarhalle, jonka ukko oli
-säännöllisesti riekon aidoilla aidannut ja täyteen ansa-aukkoja
-rakennellut. Ensimäisessä aukossa oli riekko ollut, koska ukko oli
-siinä suksiltaan hypännyt, mutta mihin hän siitä oli kääntynyt, ei
-Sepälle ollut ensi hetkessä selvää.
-
-Lumi oli siinä tannertunut kuin monen jalan sotkennasta, mutta latuja
-läksi edelleenkin vain yksi. Mutta sitä vain askeleen hiihdettyään
-huomasi Seppä, että vaikka latuja olikin vain yksi, oli hiihtäjiä
-silti ollut tästä alkaen useampia. Aivan ansan ääressä, tiheän näreen
-juurella, oli joku kyyröttänyt ja nähtävästi siitä hyökännyt Lipon
-päälle, kun tämä oli kumartunut pyydystänsä laittamaan. Hetkinen oli
-siinä sitten temmelletty, kunnes Lippo-ukko oli nujerrettu ja saanut
-lähteä jatkamaan riekko-retkeänsä hiukan pitemmälle kuin oli aikonut.
-Kiireesti Seppä potkaisihe latua eteenpäin, nähdäkseen, minne oli
-matka suunnattu.
-
-Lipon latu oli menty loppuun saakka, mutta siitä oli lähdetty suoraan
-poikkimaisiin itää kohti, joten ilman muuta oli siis selvää, ketä
-nuo kävijät olivat. Mutta miksi eivät olleet Lippoa heti tappaneet,
-kun tilaisuuden saivat, sitä ei Seppä voinut ymmärtää, sillä se
-oli näissä asioissa ollut heimolaisten tavallisin menettelytapa
-toisensa kohdatessaan. Olipa kuinka tahansa, Lippo oli pelastettava
-hinnalla millä hyvänsä, koska kerran hengissä näytti olevan. Ja Seppä
-tunsi, että hän kyllä pystyi siinä suhteessa tekemään kaikki, mitä
-näissä oloissa tehtävänä oli, ryhtyen järjestelmällisesti parasta
-menettelytapaa miettimään.
-
-Kun ukko oli lähtenyt pyydyksilleen jo aamulla ja ensiksi juuri
-näille ansoille, tiesi Seppä siitä, että hänen vihollisensa olivat jo
-hyvän matkan päässä. Siksi hän nyt lähtikin äkeällä vauhdilla heidän
-jälkiään myöten hiihtämään erikoisesti varomatta, sillä hän arvasi,
-että ryöstäjät painaisivat nyt kiireesti ja taakseen katsomatta
-eteenpäin pakottaen Lipon hiihtämään välissään samaa vauhtia niin
-kauan kuin jaksoi. Siksipä Seppäkin painalsi hurjaa vauhtia hyvää
-latua pitkin, mäkeä ylös, toista alas, läpi korpien ja poikki
-kankaiden, mielessä synkkä viha ja päättäväisyys. Vasta kun sysipimeä
-yö teki kulun ja jäljillä pysymisen vaikeaksi, haki hän ladun syrjää
-jonkun matkaa hiihtäen itselleen piilopaikan kahden kallion lomasta,
-suurien korpikuusien varjosta. Sinne uskalsi hän varustaa itselleen
-pienen tulen ja yöpaikan siinä toisella silmällä torkahtaakseen ja
-päivän sarastusta odottaakseen. Erämaan talvinen yö ympäröi häntä
-katkeamattomalla ja syvällä hiljaisuudellaan. Taivas oli mennyt
-pilveen, koska ei näkynyt tähtiäkään, ja ainoan valaistuksen antoi
-valkoinen lumivaippa, kaikki pienetkin valon häiveet pinnastaan
-heijastaen.
-
-Kun hän heräsi torkuksistaan, alkoi päivä hiukan sarastaa. Hänen
-tulensa oli sammunut ja valtava vilu puistatti häntä, mutta silti hän
-ei vielä liikahtanutkaan. Lähestyvän vaaran tunto oli jo unen aikana
-tehnyt hänet levottomaksi, niin että hän heti herättyään rupesi
-liikahtamatta kuuntelemaan kuin lintu yöpuullaan. Aivan oikein: hänen
-korvansa erotti lähestyvän suksen kahinaa ja somman kitinää. Tulija
-saapui sieltä, jonne ryöstäjät olivat menneet. Kuin käärme valahti
-Seppä matalana ja notkeana ladun viereen kuusen taakse virittäen
-äänettömästi jousensa ja kyyristäytyen kuin kissa saalistaan
-odotellessaan.
-
-Tulija oli nuori mies, joka arasti ja varoen hiihteli tietänsä,
-aina välillä seisauttaen ja kuunnellen. Kun hän oli Sepän kohdalla
-ja seisattui siihenkin ikäänkuin jotakin epäillen, kohotti Seppä
-jo jousensa, mutta laski sen sitten. Hänen kasvoilleen kuvastihe
-ikäänkuin häpeän tunne ja hän laski aseen kädestään kokonaan
-epätietoisena, mitä tehdä. Kun mies sitten taas potkaisi sivakkansa
-liikkeelle, jäi hän miettien katsomaan menevän jälkeen, enää hänen
-estämistään ajattelematta. Hiihtäjä jatkoi matkaansa tietämättä,
-että tänä hämäränä talviaamuna oli surma hiipaissut hänen päätänsä
-lähempää kuin kenties koskaan aikaisemmin.
-
-Mutta hänen näkyvistään kadotessaan kiiruhti Seppä nuotiolleen,
-hävitti tyystin sen jäljet ja jatkoi hiihtoansa omaa syrjälatuansa,
-vasta kauempana yhtyen vihollisten uomaan. Tämän teki hän siksi,
-että tuo äskeinen mies, jos hän huomaisi pääurasta syrjä-uran
-poikkeavan, luulisi jonkun matkueen jäsenistä siten hiihtäneen. Seppä
-arveli miestä nimittäin joksikin ryöstäjistä, joka oli lähetetty
-katsomaan, oliko takaa-ajajia ilmestynyt heidän jäljilleen. Kun
-Sepällä ei olisi ollut muuta tehtävänä kuin tappaa tuo mies, oli
-teko hänestä tuntunut vastenmieliseltä, varsinkin kun viisaus olisi
-vaatinut sala-ampumista. Jääköön henkiin ja menköön edelleen, oli
-hän silloin ajatellut, sillä jäihän mies sitenkin hänestä ainakin
-toistaiseksi kokonaan tietämättömäksi. Uudelleen potalsihe hän
-tarmolla liikkeelle, välillä haukaten taskustaan jäätynyttä lihaa
-aamiaisekseen.
-
-Tuon miehen tulosta hän ymmärsi, että takaa-ajettavat eivät
-olleet enää varsin kaukana, vaikka olivatkin lähteneet liikkeelle
-aikaisemmin kuin hän. Mutta sen hän korvaisi sitä suuremmalla
-nopeudella. Toisekseen asiaa harkitessaan olisi hän mieluummin käynyt
-vihollistensa kimppuun öiseen aikaan, jolloin heitä oli helpompi
-nuotiolle lähestyä. Joka tapauksessa oli hänen nyt saavutettava
-ajettavansa voidakseen sitten päättää, mitä oli tehtävä, kentiespä
-mahdollisesti saaden Lipolle sanan, että hänen pelastuspuuhissaan
-oltiin.
-
-Ja yhä enenevällä innolla työnteli hän menemään, niin että lumi
-vinkui pyrynä hänen ympärillään.
-
-
-
-
-V.
-
-
-Kun Lippo oli aamulla päivän valjettua lähtenyt verkalleen
-hiihtelemään pyydyksilleen, oli hän seisauttanut rantatörmälle
-ja katsellut kauan järvelle päin. Hänestä oli tuntunut hiukan
-erikoiselta tänä aamuna näihin tavallisiin toimiinsa lähteminen,
-miksi, sitä hän ei voinut ymmärtää. Mutta reippaasti oli hän silti
-matkansa alottanut lukien vanhat taatut metsämiehen lukunsa ja
-karkoittaen pois pahat aavistukset. Tuo Lailan, Aslakin ja Sepän asia
-se häntä piti rauhattomana, kun hän oikein tarkoin rupesi itseään
-tutkistelemaan, sillä hän pelkäsi siitä voivan koitua heille kaikille
-ikävyyksiä. Usein oli hän ollut Aslakin silmäin välähdyksestä
-huomaavinaan, kuinka tavattoman katkerasti hän suhtautui Sepän
-kömpelöön leikkiin Lailan kanssa, ja olipa hän kuullut Staalolta,
-että Aslak ja Laila olivat ruvenneet viime aikoina kinastelemaan
-käyden vihaisiksi ja toisilleen puhumattomiksi. Staalo ei ollut
-voinut ymmärtää syytä tähän, mutta Lippo ymmärsi kyllä. Rakastiko
-Laila sitten tuota lappalaisnuorukaista? Mahdollisesti, tarkoin
-ei sitä voinut tietää, mutta Sepän tultua oli kuitenkin hänen
-käytökseensä tullut hiukan epävarmuutta, mikä juuri oli Aslakia
-kovasti kiihottanut ärsyttäen hänen mustasukkaisuuttaan. Laila kärsi
-tästä, sillä se teki Aslakin hänelle katkeraksi ja tylyksi. Vanha
-Staalo oli kertonut, että Aslakin luonteessa oli jotakin hurjaa ja
-hillitöntä, joka väliin sai hänet aivan maltittomiin tekoihin. Hän
-oli orpo ja muukalaisesta isästä, mikä kävi hänen ulkomuodostaankin
-selville. Kun hän nyt näytti käsittävän Lailan ja Sepän kokonaan
-väärin, saattoi hän, jos asia näin jatkui, pian ryhtyä kiihkossaan
-tekoihin, joista voi olla arvaamattomia seurauksia.
-
-Oliko Seppä syvemmin kiintynyt Lailaan ja kylmenisikö Laila Aslakille
-Seppään taipuakseen?
-
-Siinä oli kysymys, jonka varmasti Aslak teki itselleen joka päivä.
-Saattoi se vilahtaa muidenkin sydämessä, Sepänkin, Lailankin,
-kaikkien niiden, jotka olivat heidän yhdessä oloaan nähneet.
-
-Aamun tyyni pakkanen, joka vähitellen pani ukon parran kuuraan,
-syvä hiljaisuus ja oma sisäinen sopusointu sai kuitenkin pian hänet
-rauhoittumaan. Järven tasaiselle aukealle päästyään alkoi hän lykkiä
-tuota vanhan hiihtomiehen tasaista ja tanakkaa tahtia, joka ei
-rasita, mutta jouduttaa matkaa hyvin. Staalon leiriltä kuului koirain
-haukuntaa ja näkyi kotasavua sekä poroja männistössä vilahtelevan.
-Törmältä puhaltautui peura puikkineen järvelle lähtien täyttä vauhtia
-tulemaan häntä kohti. Hän viivästytti hiihtoaan nähdäkseen, oliko
-tulijalla hänelle asiaa.
-
-Se oli Staalon parhaita ajokkaita, komea ja isosarvinen hirvas.
-Pulkassa istui Laila kirjavissa tamineissaan. Jo kaukaa huusi hän
-ukolle hyvät huomenensa kiihdyttäen hirvaansa mitä nopeimpaan
-laukkaan.
-
--- Minne vaarilla matka?
-
--- Ka riekonrihmoille vain. Minneppä tyttöseni lennätät peurallasi?
-
--- Minnekäs minä. Näin sinut järvellä. Aikaa on ja tilaisuutta ajaa
-minne tahdon.
-
--- Aja varoen, ettei kaappaa sinua vieras... Vorna.
-
-Lailan muoto meni pilveen.
-
--- En pelkää Vornaa, sanoi hän keveästi niskojaan keikauttaen. Mutta
-ikäväksi on nykyisin olo käynyt. Missä Seppä?
-
-Hän kysyi ääntään hiljentäen ja ujosti, mutta Lippo ilmoitti tyynesti:
-
--- Kotiin jäi askartelemaan. Miksi tiedustat?
-
--- Olisi sekä sinun että minun turvallisempi, kun olisi Seppä
-seurassamme.
-
--- Entäpä sulhasesi? Aslak? Mitä sitten hänestä sanot?
-
--- Ei ole enää Aslak minun sulhaseni, eikä ole ollut ennenkään. Eilen
-illalla sanoin suoraan sekä isälle että hänelle. En tahdo häntä
-enkä ole koskaan tahtonutkaan. Isän mieliksi vain olisin suostunut,
-ellei...
-
-Hän ei jatkanut eikä hämmästynyt Lippokaan raskinut kysyä, sanoi vain:
-
--- Vai siinä nyt ollaan. Tietääkö Seppä mitään?
-
--- Ei. Kuinka hän tietäisi. Eihän sovi minun sitä hänelle sanoakaan.
-Ja mitäpä se häneen kuuluu...
-
--- Hm, murahti Lippo merkitsevästi, mutta varoitti sitten:
-
--- Aslak vielä tämän sinulle ja Sepälle kostaa, ole varoillasi ja
-pidä häntä silmällä.
-
--- Hyvästi Lippo-vaari. En pelkää Aslakin enkä kenenkään kostoa.
-
-Ja tyttö heilautti hihnaansa peuran pallealla, hihkaisi sille ja
-puhallutti sen täyteen laukkaan, niin että lumi pöllysi tuiskuna
-hänen ympärillään. Mutta päätään pudistaen jäi Lippo katsomaan hänen
-jälkeensä.
-
-Aivan selvää oli, että Sepän miehekäs olento oli tytössä herättänyt
-aivan toisia tunteita kuin mitä hänellä Aslakia kohtaan oli koskaan
-ollut. Ja heti itsestään selville päästyään oli hän kiiruhtanut
-hankkimaan itselleen täyden vapauden. Epäilemättä teki hän siinä
-oikein. Lippo ymmärsi, että se oli Aslakiakin kohtaan oikeimmin
-menetelty, sillä väärinhän olisi ollut Lailan mennä hänelle
-teeskennellen niitä tunteita, joita hänellä ei todellisuudessa
-kuitenkaan ollut. Heti kun Seppä saisi tämän asian tietää, syttyisi
-hän täyteen paloon ja silloin alkaisi hänen ja Aslakin välillä
-kiista, jolla saattaisi olla hyvinkin vakava loppu. Tähän asti oli
-Seppä kokonaan pysytellyt syrjässä, sillä hän ei ollut tahtonut
-pienimmälläkään tavalla lähennellä sitä, joka oli jo suostunut toisen
-morsiameksi, mutta nyt... Sepän luontoinen mies ei taisteluaan kesken
-heittäisi, jos sydän käskisi siihen ryhtymään, ja että se käskisi,
-siitä oli Lippo siinä hiihtäessään aivan varma.
-
-Lippo tiesi, ettei hänellä ollut mitään tehtävänä. Täytyi vain
-katsoa, miten asiat rupeaisivat kehittymään, ja siinä samalla koettaa
-kaikella sillä vaikutusvallalla, minkä tiesi hänellä Seppään, Lailaan
-ja lappalaisiin olevan, ohjata tapausten menoa järjellisille,
-kaikille onnea tuottaville urille. Mutta Lippo tiesi omasta
-kokemuksestaan, että kun rakkauden ristiriidat ovat kysymyksessä,
-saattavat tapahtumat ottaa aivan oman, erikoisen ja oudon uransa,
-ikäänkuin olisi niitä varten luotu aivan oma ohjaajansa, luojansa ja
-lykyn antajansa. Ja mihin ne siten otetut omat urat päättyivät, sitä
-ei voinut edeltä sanoa inehmon järki ja arvostelukyky.
-
-    "Lepy lehto, kostu korpi,
-    Lempiä salo sininen",
-
-hyräili jo Lippo vanhaan totuttuun tapaansa järveltä noustessaan
-rantanäreikköön. Hänen pyyntinsä oli onnistunut hyvin pitkin syksyä,
-joten pienessä varastoaitassa, joka oli rakennettu korven synkeimpään
-tiheikköön patsaitten varaan, oli jo mitä mieluisin valikoima
-kalliita ja haluttuja turkiksia. Milloin sellaisten eläinten
-pyynnissä oli sattunut seisaus, silloin Lippo heti ansoillaan riensi
-lihavaroja uudistelemaan. Näin hän kulutti päivänsä alituisessa
-askartelussa riistan kimpussa, tottuen niin yksinäiseen hiihtelyynsä
-salolla, ettei ihmisten seuraa suurin kaivannutkaan. Siitä oli
-hänellä myöskin kehittynyt tavaksi eräänlainen jahkaileminen ja
-harkitseminen, jota hän yksin ollessaan ja metsissä hiihdellessään
-puoliääneen ja katkonaisin lausein harjoitti. Hän puheli itselleen
-kehoitellen viisauteen ja varovaisuuteen, lausui ankarat sanat
-jouselleen, jos se ei oravaa pudottanutkaan, säälitteli kuollutta
-saalistaan silitellen näädän kultaista rintaa ja ihaillen sen
-kiiltäväkarvaista turkkia. Kun hän nyt hiljaa ensimäiselle
-ansaryhmälleen tultuaan näki, että pari riekkoa oli vihien portteihin
-tarttunut, kiiruhti hän hellävaroen ottamaan niitä irti ja kätkemään
-sievää päätä siiven alle, samalla mutisten itsekseen osanottonsa
-sanoja. Niin kulki hän tarhalta toiselle, kunnes saapui viimeiselle.
-Sitä laittaessaan kuuli hän äkkiä kahauksen takaansa pensaikosta ja
-ennenkuin kerkesi kääntymäänkään, jonkun niskassaan häntä maahan
-painamassa. Sen verran ukko kuitenkin sai itseään oikaistuksi, ettei
-aivan avuttomaan asemaan joutunut, vaan saattoi ruveta vastaan
-ponnistelemaan. Ja vaikka hän oli kooltaan pienenpuoleinen, tuli
-päälle hyökkääjä pian ymmärtämään, ettei hän yksin pystynytkään
-Lippoa nuorittamaan. Äkillisellä keikauksella sai Lippo ahdistajan
-selästään ja olisi kenties pitänyt hyvinkin puolensa, ellei toinen
-mies olisi puukolla heristänyt:
-
--- Asetutko, vai annanko tästä...
-
--- Ka ka, arveli siinä Lippokin viisaammaksi ja heitti rynnistelyn.
-Samalla saapui paikalle vielä kolmaskin mies, jolloin Lippo huomasi
-pelin menneeksi. He olivat pitkiä ja solakoita uroita, suksisauvassa
-kiiltävä keihäs ja sotajousi selässä. Valkoista mekkoa piti koossa
-leveä hirvennahkainen vyö, jossa riippui monellaisia hopea- ja
-tinahelyjä, suuri puukko, tulukset sekä muutakin pientä tarvekalua.
-Miehet olivat nuoria ja hyvän näköisiä, ruskea tukka tunkien sankkana
-esille karvalakin alta ja silmät välkkyen kirkkaina. Kaikilla kasvoi
-parta valtoimenaan, tehden viiksien välistä välähtelevät hampaat
-entistäkin valkoisemman näköisiksi. Sauvaansa nojaten he siinä kaikin
-kolmin Lippoa uteliaasti tarkastelivat, kunnes vihdoin yksi riisti
-häneltä kaikki aseet sanoen:
-
--- Jo jouduit nyt, Lippo Suomalainen, kiikkiin. Lähdemmekin tästä
-Vienan isoille kylille...
-
--- Älä veikkonen leikkiä laske. Vielä on minulla kontiot tappamatta.
-
-Lippo oli huolestuneen näköinen ja kynsi korvallistaan.
-
--- Taitavat sinun osallesi jäädäkin. Lähdepäs hiihtämään tuossa
-meidän välillämme, niin en huoli sitoa vanhaa miestä. Mutta koetahan
-karata, niin näet...
-
-Lippo vilkaisi ympärilleen ja nousi hitaasti suksilleen. Mutta
-samalla kuin toiset sijoittelivat hänen kapineitaan selkäänsä,
-potalsikin hän aivan salamannopealla vikkelyydellä suksensa
-liikkeelle miesten välitse metsään. Mielessä vilahti ajatus, että kun
-edes jousen kantamattomiin ehtisi päästä, niin silloin koetettaisiin
-taas, kuka oli nopein ja sitkein hiihtäjä vielä vanhoillaankin.
-
--- Sehän on kuin ilves... Piessa... Älkää hiidessä päästäkö karkuun.
-
-Kaksi miehistä puhaltautui Lipon jälkeen täydellä vauhdilla, mutta
-kolmas seurasi hitaammin kantaen jälelle jääneitä esineitä. Edestä
-korvesta kuului hiihtävien miesten mekastus, huutoja, kirouksia,
-kunnes ne samalla lakkasivat ja naurun hohotusta alkoi kuulua sijaan.
-Perästä tulija kiiruhti uteliaasti paikalle näkemään, mitä oli
-tapahtunut.
-
-Lipon tavallinen hyvä onni oli hänet nyt pettänyt, sillä myötämaahan
-potkaistessaan oli hänen sauvansa painunut syvälle lumeen ja
-tarttunut johonkin risuun, niin että hän oli joutunut laskemaan
-sauvatta pitkää myötämaata. Siinä oli hän horjahtanut vauhdissaan ja
-suistunut ylenkuppuraisiaan paksuun nietokseen. Samaan rytäkkään oli
-vasten tahtoaan joutunut ensimäinen perästä hiihtäjä, ja molemmat
-hautautuivat hetkeksi niin, ettei heistä saanut sanottavaa selvää.
-Mutta Lippo oli ehtinyt jo asiasta perin pohjin närkästyä, ja tarttui
-siekailematta vastustajaansa kurkkuun vääntäen hänet alleen ja
-ruveten hänelle nyrkillään opettamaan erämaan lakia. Alle joutunut
-karjalainen syljeskeli lunta suustansa ja kiirehti toveriaan avuksi:
-
--- Ukko, perkeleh, sadattaa, minut allensa, joudu...
-
--- Joudat saadakin, naisen ryöstäjä, ilkkui toinen nauraen kohti
-kurkkuaan ja pysähtyen ääreen katsomaan.
-
-Nähtyään pakoretkensä näin nolosti päättyneeksi nousi Lippo ylös
-ja auttoi toistakin jaloilleen nietoksista. Ihmetellen tämä häntä
-katseli ja sanoi:
-
--- Koko peto sinä oletkin äijäksi. Ilmanko Vorna niin varoittelikin,
-että Lippo kiinni pankaa, mutta älkää tappako.
-
-Lippo säpsähti.
-
--- Sotaretkelläkö kulkee Vorna, vai muutenko rauhallisia erämiehiä
-kiinni panee.
-
--- Millähän kulkenee...
-
-Miehet vilkaisivat toisiinsa naurahtaen ja eräs heistä sanoi sitten:
-
--- Muutenkin teidät kiinni panna saa, sillä nämähän ovat meidän
-maitamme. Pysykää omilla paikoillanne älkääkä tänne tunkeutuko.
-
--- Teidän maitanne, murahti Lippo halveksivasti, mutta ei ruvennut
-enempää asiasta väittelemään. -- Parempihan on sentään kiinni pano
-kuin tappo, ja sehän se oli ennen teikäläisillä tapana, lisäsi hän
-vältellen.
-
--- Niin oli teilläkin, vastasi eräs miehistä katkerasti. Viimeksi
-vuosi sitten äitini tapoitte ja kotikyläni poltitte, verikoirat...
-
--- Tehdään sovinto...
-
-Lippo sanoi sen hiljaisella ja vakaalla äänellä, niin että nuo hurjat
-miehet aivan ihmeissään häneen katsahtivat:
-
--- Sovinto? Mikä sovinto? Oletko hullu, äijä? Nouse nyt jo joutuin
-suksillesi, että päästään matkalle. Vai sovinto. Missä tässä sitten
-ryöstössä käytäisiin?
-
-Heidän siinä hiihtäessään selvitteli Lippo itselleen asemaa ja
-näiden Karjalan soturien tarkoitusta. Vorna oli määrännyt, ettei
-häntä saanut tappaa. Mitä varten hänet sitten kiinni otettiin?
-Että Vornan näille maille ilmestyminen oli yhteydessä Lailan asian
-kanssa, siitä oli Lippo varma, mutta mistä oli Vorna saanut tietää
-heidän täällä olostaan? Ja jos hän tiesi hänestä, niin tietäisi hän
-Sepästäkin, jonka kiinni saanti olisi hänelle paljon tärkeämpää.
-Oliko nyt tällä aikaa hyökätty Sepän kimppuun toisaalta ja kenties
-ryöstetty Laila? Lipon sydäntä vihlaisi hänen oma avuttomuutensa, kun
-ei voinut varoituksen sanaa kellekään saada. Ei auttanut muu kuin
-hiihtää miesten välillä ja odottaa, tarjoaisiko joku hetki toiminnan
-mahdollisuutta.
-
-Hiihdettyään koko päivän saapuivat he vihdoin pitkälle ja kapealle
-järvelle, jonka molemmat rannat kohosivat jyrkiksi tuntureiksi.
-Järven päässä, notkossa, hyvässä luonnon muodostamassa piilopaikassa
-oli karjalaisilla leirinsä, jossa vieläkin kytevät nuotiot savusivat.
-Näki kaikesta, että paikalla oli ollut isompikin joukko, joka
-kuitenkin oli kaikesta päättäen jo myötyriksi lähtenyt, Tannertunut
-lumi, monet nuotion sijat, teurastuksen jälet ja muut sellaiset
-seikat osoittivat, että paikka oli ollut jonkunmoisena vakinaisempana
-asemana, jossa oli pitempään levähdetty sekä mennen että tullen.
-Pitkin järveä itään menevä polkeutunut tie näytti, että sinne oli
-vasta suuri matkue kadonnut.
-
--- Jo on taas rantapitäjissä savunnut, ajatteli Lippo katkerasti nuo
-jäljet nähdessään, on savunnut ja viattoman verta vuotanut. Kohta
-kai on sitten meidän vuoromme vierailuun vastata, ja veri vuotaa
-vuorostaan pohjalaisten kostajain tapparan tiestä. Mutta miksi ovat
-nämä miehet jäljelle jääneet? Pelkäävätkö minusta Lailalle niin
-suojaa olevan?
-
--- Hei Lippo, kiljaisi hänelle eräs miehistä, käy tänne nuotiolle,
-niin saatpa ruokaa suuhusi. Taitaapa maistuakin pitkän hiihdon
-jälkeen. Emme huoli suomalaisten hauskinta äijää kiusata, vaan viemme
-hänet terveenä kotiin saakka, jotta saamme häntä siellä kaikille
-näytellä. Vielä hyvinkin meihin mieltynee.
-
-Miehet nauroivat ja laskivat leikkiä, mutta Lippo totteli vaiti
-ollen. Syötyään salli hän sitoa itsensä ja köllähti valkean
-hauteeseen silmät puoli ummessa päivän tapahtumia ajatellen. Talven
-synkkä pimeys seisoi kuin muuri tuossa käden ulottuvilla ja kaukaa
-järven selältä kuului suden valittava, kamala vonkuna. Siinä kuuli
-hän myös, kuinka eräs karjalainen sai määräyksiä...
-
-Hetken levähdettyään piti erään heistä lähteä kuulostamaan, oliko
-Seppä päässyt jäljille. Jos oli päässyt, niin nopeasti piti hiihtää
-edellä tänne siitä sanaa saattamaan, tai ellei ollut päässyt, niin
-piti jotenkin koettaa johdattaa. Täällä sitten otettaisiin hänet
-lämpimästi vastaan. Kävi sitten miten kävi, niin ainakaan ei enää
-minnekään täältä avuksi ehtisi, se olisi varmaa, ja kuinkapa ehtisi,
-kun henkensä heittäisi.
-
--- Taitaa olla toverisi rivakka mies?
-
-He kääntyivät Sepästä kaikin kyselemään. Lippo vastaili vältellen,
-sydämessä kauhistus sen kavalan suunnitelman johdosta, jonka perille
-hän nyt oli päässyt. Vangitsemalla hänet, saatiin Seppä houkutelluksi
-pois lappalaisten lähettyviltä ja siten heidät kaikki vaivatta ja
-verenvuodatuksetta varmasti karjalaisten valtaan. Siksi siis hänenkin
-henkensä säästettiin ainakin toistaiseksi. Ja kun nyt Seppä hiihtäisi
-tänne heidän väijytykseensä, joutuisi hän varmasti vaanijain
-saaliiksi Lipon voimatta tehdä mitään hänen pelastuksekseen. Raivo
-kuohutti hänen rintaansa.
-
-Yön kolkkous ja kylmyys näytti soturienkin mieltä painostavan, sillä
-he vaikenivat ja istuivat mietteissään tuleen tuijottaen. Hiiltyvä
-honka ritisi ja rasahteli, tulisten sysien pinnalla häilähteli liekin
-leimahduksia kuin näkyjä, joita Lippo oudolla tietäjän katseella
-kauhistuen tarkasteli.
-
-
-
-
-VI.
-
-
-Yö kului Lipolta unettomasti, alituisessa tuskassa ja epäilyksessä.
-Hetkisen maattuaan oli eräs miehistä jo noussut suksilleen ja
-lähtenyt eilistä latuaan takaisin hiihtämään ja tulijaa sieltä
-päin vakoilemaan, mutta toiset nukkuivat muutamia tunteja
-raskaasti, välittämättä kylmästä ja yhä lähempää kuuluvasta suden
-ulvonnasta. Lippo oli sidottu niin perinpohjin, ettei hän kyennyt
-liikahtamaankaan. Vuoroin kylmä ja vuoroin liiaksi polttava tulen
-haude tuottivat hänelle kovia kärsimyksiä. Hän koetti ähkiä ja
-kieriskellä edes siten saadakseen jotakin melua aikaan, mutta miehet
-siitä kohta häntä ankarasti heristivät.
-
-Tuskin oli pimeys ruvennut hiukan harmajammalta näyttämään, kun
-miehet jo kavahtivat pystöön ja rupesivat kuuntelemaan toveriaan.
-Mitään ei kuulunut. Kuura peitti heidän vaatteensa ja partansa, ja
-silmät kiiluivat kirkkaina aamuhämärässä vaikeitten ripsien välistä.
-He ottivat keihäänsä ja jousensa ja lähtivät hiihtämään takaisin päin.
-
--- Eiköhän pian Seppä sieltä ruvenne tulemaan? Ollaanpa varuillaan,
-sillä se hylky kuuluu olevan kova miehekseen.
-
-Mistä tiesivät miehet niin varmasti odottaa Seppää hänen jäljilleen?
-
-Sitä harkitsi Lippo siinä kalpenevia tähtiä katsellessaan. Tokko
-tiesikään Seppä, minne päin hän tällä kerralla lähti ansoilleen,
-niitä kun on hänellä monessa notkelmassa? Olisiko tekeillä vielä
-mustempi salajuoni, johon olisi liittynyt muitakin kuin nämä
-karjalaiset? Aivan selvästi oli Vorna ollut ryöstöllä ja siltä
-retkeltä palatessaan päättänyt viedä mukaansa Lailan. Mutta mistä
-tiesi heitä varoa? Kuka kertoi ja miksi ei tullut isommalla
-miesjoukolla?
-
-Hänen ympärillään oli nyt kaikki hiljaa. Luottaen köysiensä
-vahvuuteen olivat miehet jättäneet hänet yksikseen nuotiolle
-toverinsa kohtaloa odottamaan. Mitä suurimmalla vaivalla sai ukko
-nyt hiukan liikautetuksi itseään ja rupesi katselemaan ympärilleen,
-olisiko lähettyvillä jotakin terävää syrjää, johon saisi käsiensä
-siteet poikki hangatuiksi. Mutta mitään sellaista ei ollut. Hän
-aikoi jo huutaa miehistä välittämättä, mutta huomasi sitten, että
-Seppähän kiiruhtaisi vain sitä nopeammin turmiotansa kohti. Lippo oli
-jo laueta syvään epätoivoon, sillä hän ei huomannut nyt kerrassaan
-mitään keinoa, jolla olisi voinut lähestyvää Seppää hänen vaarastaan
-varoittaa. Tuskissaan siinä maatessaan sattuivat hänen silmänsä
-rakovalkeaan, jossa tuli kirkkaasti kalvoi jo ohueksi palaneen
-päällyshongan reunaa.
-
-Jos hän saisi kieräytetyksi itsensä sillä tavalla tulen ääreen,
-että tuli saisi kärvennetyksi käden hihnoja, pääsisi hän pian irti.
-Saattaisi siinä yrityksessä palaakin, mutta kieräyttämällä itsensä
-hankeen saisi tulen kyllä sammutetuksi. Lippo rupesi hivuttamaan
-itseään varovasti tulta kohti, kääntyen lähelle päästyään siihen
-selin ja koettaen kurottaa käsiään hiiltyvää hirren reunaa kohti.
-Kovasti punehtuivat hänen kasvonsa tulen polttaessa hänen käsiään,
-mutta uhallakin hankasi hän hihnoja kekäleeseen, kunnes tuskasta
-aivan harmaana oli pakotettu vyörähtämään ulommaksi. Hetken kuluttua
-kokosi hän voimansa uudelleen, kieri taas tulen ääreen ja koetti
-paahtaa hihnojaan poikki. Kuumuudesta nahka kävikin pian hauraaksi,
-niin että Lipon jännittäessä epätoivon vimmalla köysiään hihna jo
-rapsahtikin poikki ja hän sai kätensä irti. Hetkisessä oli ukko
-seisaallaan kuunnellen varovasti. Vapauden tunne antoi hänelle uutta
-rohkeutta. Hän hyppäsi suksilleen ja lähti kiivaasti hiihtämään
-sinne, minne miehet olivat menneet ja missä he Seppää odottivat.
-
-Jos Lippo olisi tiennyt, että miehillä oli käsky ottaa Seppäkin
-hengissä kiinni, ei hän olisi ollut niin rauhaton; Sepän voimat
-tuntien olisi hän ollut varma siitä, että tämä pitäisi hyvin
-puolensa kahta väijyksistäkin hyökkäävää miestä vastaan, vaikka
-nämä olisivatkin niin salskeita urhoja kuin nyt. Mutta hän luuli,
-että Seppää aiottiin ampua salaa, ja siksi kiirehti hän viimeisillä
-voimillaan miesten perään voidakseen jos mahdollista Seppää
-varoittaa. Onneksi oli hän saanut jousensa ja nuolensa mukaansa
-leiripaikaltaan.
-
-Vähän matkan päässä poikkesi hän ladulta syrjään päästäkseen
-hiihtämään, jos mahdollista, karjalaisten ohi Seppää vastaan.
-Tarmokkaasti lykki hän ladulta näkymättömiin, kunnes käänsi suuntansa
-sen mukaiseksi, lähtien kohoamaan pitkin laaksoa ylävämmille maille.
-Äskeisistä vartioistaan hän ei kuullut mitään, vaan kiiruhti kulkuaan
-yksin hiljaisessa aamun hämärässä.
-
-Laakso kohosi tässä loivaksi ylämäeksi, josta Lippo oli saanut
-edellisenä iltana vartiainsa kanssa hyvän huilun. Raskaasti
-liukkailla sivakoillaan tästä ylös ponnistaessansa oli hän jähmettyä
-paikalleen äkkiä kuullessaan ladulta ärjähdyksen, josta ei voinut
-erehtyä: Seppä se oli. Ja samalla kuului sieltä kirouksia, huutoja,
-voihketta ja painiskelun jytinää.
-
-Vauhdilla läksi Lippo paikalle. Hänen tullessaan oli jo ratkaisu
-selvä. Maassa makasi toinen karjalainen Sepän keihäs syvällä
-rinnassaan, punaten lunta hurmeellaan ja tuijottaen jo lasittuvilla
-silmillään kankeasti ja älyttömästi taivaalle. Mutta kuoleman
-tullessa saivat silmät vielä hetkiseksi loistetta ja silloin niihin
-ilmestyi kamalaa kauhua, kuin viheriäistä tulta, jossa kuvastui
-sanomaton pelko äsken tapahtuneesta ja siitä, mikä tuleva oli.
-Toisen karjalaisen, pitkän ja solakan miehen vyötäisille oli Seppä
-saanut kietaistuksi vasemman kätensä, jolla oli vastustamattomasti
-vetänyt hänet luokseen, mutta oikealla kädellään oli hän kouraissut
-vastustajaansa kurkusta, painaen hänen niskojaan taaksepäin. Jo
-kaukaa näki Lippo, että Sepän silmissä oli villi ja hurja ilme, että
-hän puri hampaitaan yhteen kuin tuskassa ja että kalman kalpeus oli
-levinnyt hänen kasvoilleen. Turhaan ponnisteli karjalainen mies
-vastaan, kipu kurkussa yltyi, aseet kirposivat hänen käsistään,
-kunnes tuskanhuuto viimein viilsi talvista ilmaa tukehtuen käheäksi
-korinaksi; nauskahtaen murtui miehen niskaluu suomalaisen jättiläisen
-raudankovaan otteeseen ja sammuen vaipui mies hänen eteensä, juuri
-kun huohottava Lippo tuli paikalle.
-
-Kauhu kuvastui Lipon kasvoilla.
-
--- Voi julmaa paikkaa sentään, sai hän sanotuksi.
-
-Vasta hänen äänensä kuultuaan näytti Seppä heräävän. Hän katsoi
-ympärilleen, taivaalle, maahan eteensä siinä oleviin ruumiisiin,
-ja vihdoin Lippoon. Näytti kuin olisi häntä värähdyttänyt inho
-tapahtuman johdosta, mikä tunne kuitenkin samalla peittyi iloon ukon
-näkemisen johdosta.
-
--- Lippo, sanoi hän, Lippo, sinä elät siis. Ne eivät sinua tappaneet,
-kuten pelkäsin. Kovasti olen ajanut. Tässä nämä hyökkäsivät päälleni
-äkkiä, mutta eivät juuri yllättäneet. Minulla oli keihäs ja käsi
-nokkelampi. Miten olet päässyt irti? Ketä olivat nämä miehet? Ellei
-noita olisi minua perääsi lähettänyt, olisit kenties joutunut
-kauemmaksi aikaa heidän valtaansa.
-
--- Noita?
-
-Lippo tuijotti hämmästyneenä Seppään, joka muutamalla sanalla
-selvitti asian.
-
--- Ansaan olemme joutuneet, poika, sanoi nyt Lippo ja kertoi mitä
-tiesi.
-
--- Jaksatko hiihtää vielä, Lippo Suomalainen? Seppä oli jo kääntänyt
-suksensa ja kysyi näin Lipolta.
-
--- Äijän jaksaisin vielä, vastasi tämä, mutta käteni ovat kipeät.
-Hän näytti Sepälle käsiään ja kertoi, miten oli ne hätäyksissään
-polttanut.
-
--- Hulluksiko sinä olet tullut, tuomitsi Seppä, mutta näytti aivan
-ällistyvän Lipon itseuhraavasta teosta. Luulitko sinä todella, että
-nuo miehet saisivat minut menetetyksi?
-
-Hän teki kiireesti pienen tulen ja sulatti laukustaan Lipon käsiin
-poron kuuta. Mekostaan repi hän sitten kääreen, jonka sitoi
-taitavasti, niin että ukko saattoi jotenkuten suksisauvaa pidellä.
-Sitten sanoi Lippo:
-
--- Anna mennä nyt, kyllä pysyn perässäsi. Vielä sinunkin voimiasi
-kysytään, ennenkuin on Laila kiinni hiihdettynä.
-
-Kumea karjahdus tunki Sepän rinnasta ja hän puhaltautui menemään
-notkahdellen kuin korkea honka tuulen käsissä. Mutta kärppänä hilppoi
-perässä Lippo-ukko, nyt enemmän kuin koskaan ennen ylläpitäen
-kuuluisaa hiihtäjämainettaan.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kauhistuen oli korven suojasta katsellut äskeistä taistelua tuo
-karjalainen, joka aamulla oli lähtenyt Seppää vastaan ja jota silloin
-tuonen siipi niin läheltä sipaisi. Hänen kätensä oli tuon tuostakin
-koskettanut jousta, varsi oli raivosta jännittynyt ja henki oli
-käynyt läähättäväksi, mutta nähtyään, minkälaisen uroon kimppuun
-hänen toverinsa olivat onnettomuudeksi joutuneet, oli hän taas
-rauennut toimettomuuteensa. Silmänsä ummistaen toverinsa kauhealle
-kuolemalle oli hän siinä seisonut, viipynyt sijoillaan vielä
-silloinkin, kun Seppä ja Lippo jo menivät kaukana. Ja vasta sitten,
-kun ketään ei enää ollut saapuvilla, hyppäsi hän suksilleen lähtien
-hiihtämään pois kuin mieletön, sanomattoman kauhun tunteen ajamana.
-
-Ja niin oli vihdoin sinä talvisena aamuna taas kaikki hiljaa.
-
-Tuntui kuin olisi erämaa tahtonut varmistua siitä, ettei enää ollut
-taisteluja eikä intohimoja, sillä se kuunteli kauan värähtämättä,
-ääntä puolestaan päästämättä. Mutta lopuksi alkoi puiden lomissa
-vilahdella harmaita haamuja, jotka varovaisesti, kiertäen ja kaartaen
-lähestyivät surman paikkaa. Kuta lähemmäksi ne pääsivät, sitä
-houkuttelevammalta tuntui veren haju, kunnes ne eivät enää voineet
-haluaan hillitä, vaan menivät katsomaan, mitä siellä oli. Tulta
-iskivät silmät saaliin nähdessään ja unohdettu oli kaikki äskeinen
-varovaisuus.
-
-
-
-
-VII.
-
-
-Kun noita laskeutui Lipon tuvalta alas jäälle, ilmestyi hänen
-kasvoilleen ilkeä ja pahaa ennustava hymy. Kotiinsa mennessään
-katseli hän jään yli nopeasti hiihtävää Seppää, mutisten itsekseen:
-
--- Kunhan et jäisi haettavasi jälkeen, ylpeä lantalainen.
-
-Kodalle tultuaan meni hän sisään. Perällä istui taljallaan Staalo
-vaiti ollen ja kannus kädessä. Hän tuijotti tuleen omituinen loiste
-silmissään ja näppäili sormellaan kannuksen kiinteätä kalvoa. Noidan
-tullessa kohotti hän katseensa.
-
--- Sinäkö siinä?
-
-Äänessä oli jotakin erikoista, joka sai noidan säpsähtämään. Hän ei
-kuitenkaan ehtinyt sanomaan mitään, ennenkuin toinen jatkoi:
-
--- Kuten näet, olen tarttunut itse isäni kannukseen. Luulen, että
-sinä olet petturi, etkä mikään noita. Kun oikean noidan henki lähtee
-vaeltamaan, kertoo se totta, sillä jumalat eivät valehtele, mutta
-sinä, sinä olet valehdellut aina. Yöllä tunsin äkkiä, että isäni
-oli luonani. Hän vei henkeni näkemään, että suuri vaara oli minua
-uhkaamassa, kuitenkaan sanomatta, mikä se oli. Niin paljoa eivät
-henget saa kertoa, mutta varoittaa saavat. Mutta sen ne kuitenkin
-varmasti kertoivat, että ennenkuin kolmas vuorokausi tästä on
-ummessa, runtelevat sudet sinun luitasi. Kuuletko, konna.
-
-Noita aivan jähmettyi. Vaikka hän olikin ammatissaan petturi, oli
-hän silti äärettömän taikauskoinen, joka ei ottanut askeltakaan
-haltiain mieltä kysymättä. Staalon kolkko varmuus hänen kuolemastaan
-täytti hänet kauhistuksella, jota hän ei voinut salata. Olisiko
-Staalo todellakin tietäjänäkemyksellään saanut vihiä jostakin, vai
-olisiko hän muuten päässyt vehkeistä selville? Mutta jos olisi, niin
-tietenkään ei enempää tässä viipyisi. Mateliaasti hän siksi vastasi:
-
--- Älä syytä ystävääsi, Staalo, äläkä hänelle niin kovaa kohtaloa
-ennusta. Jos sallit, niin yhdessä lyömme kannusta ja tiedustelemme
-salattuja asioita.
-
-Mutta toinen vastasi vain pahanenteisesti:
-
--- Kukaan ei voi välttää kohtaloansa. Kaikki, mitä teemme, tapahtuu
-vain ennen määrätyn täyttämiseksi. Järkkymätön on jumalain tahto.
-Mene rauhaasi ja muista, että viimeistään kolmantena vuorokautena
-tästä sudet repivät luitasi. Silloin tiedät minun sanoneen sinulle
-sen, minkä teoillasi olet ansainnut. Onko nyt mieluisa ollaksesi?
-Käy lähemmäksi, että saan nähdä silmistäsi, miltä tuntuu, kun tietää
-joutuvansa susien saaliiksi, käy tänne, tule...
-
-Staalo nousi ja läheni horjuen noitaa, joka kauhistuneena peräytyi
-hänen edellään ulos. Mutta oviaukolle päästyään ei Staalo ollut enää
-häntä huomaavinaan, vaan huusi Aslakia, niin että tienoo kajahti.
-Tätä ei kuitenkaan kuulunut, ja eräs rengeistä riensi selittämään:
-
--- Ajoon läksi jo eilen illalla.
-
--- Missä on Laila?
-
--- Poro-aituukselle lienee ajanut.
-
-Vanha lappalainen painoi kätensä silmilleen ja puhui itsekseen.
-Kaikesta näki, että hän ikäänkuin odotti jotakin tapahtuvaksi, mutta
-ei kuitenkaan niin, kuin olisi kaikki toivo ollut mennyttä; olipa
-hänen odotuksessaan jotakin kärsimätöntä, malttamatonta, kuin olisi
-hän halunnut päästä pian erilleen kaikesta siitä, jota ei voinut
-välttää. Hän komensi kaikki miehensä valmistautumaan muuttokuntoon.
-Tavarat oli nuoritettava pulkkiin, porot koottava saataville ja
-joka hetki oli oltava lähtövalmiit. Mutta kotia ei pitänyt purkaa,
-vaan asettua niihin yöksi kuten tavallisesti, kuitenkaan nukkumaan
-rupeamatta. Kummastellen väki kuunteli näitä määräyksiä, mutta ei
-vähimmälläkään tavalla niiden täyttämistä viivytellyt.
-
-Mutta Staalo itse hiihti verkalleen saaren pohjoispäähän, jossa hänen
-jumalansa olivat. Saavuttuaan seitansa eteen hän jäi siihen ristissä
-käsin seisomaan syviin mietteisiin vajonneena; hänen päänsä vaipui
-kumaraan ja silmiin tuli omituinen kiilto. Hetkeksi vartensa oikesi
-taas, kätensä puristuivat nyrkkiin, mutta sitten raukeni uhma ja
-hiljainen nöyryys levisi hänen muodolleen.
-
--- Jumalat -- niin puhui lappalaisukko itsekseen -- avatkaa minulle
-tie minne mennä, ettei vääryys ja sorto meitä alati tavoittaisi. Jos
-ovat jo maat lopussa, mantereet kaikki kansoitettuna, niin pehmitä
-ihmisten mielet, että saataisiin vallalle sopu ja rauha, oikeus ja
-ystävyys. Jospa tietäisin, minne paeta, mistä löytää piilopaikka,
-jonne ei osaa Suomen eikä Venäjän mies, niin sinne tulista vauhtia
-peuroineni kiitäisin, mutta sellaista paikkaa ei enää ole. Vallattuna
-ja verotettuna ovat maat Valkeasta merestä Pohjanlahteen ja Jäämereen
-saakka; turha on lappalaisen turmaansa paeta, sillä kaikkialla se
-hänet saavuttaa. Mutta mitä omaisuudesta ja mitä rikkaudesta, se
-menköön, mutta säästäkää, jumalat, ryöstäjältä ainut lapseni, Laila
-tyttöni, jonka ainoan olen sydämeni virkistykseksi säilyttää saanut;
-älkää toki salliko kukkani vartta taittaa. Valakaa, jumalat, suurta
-viisautta ystäväni Lipon mieleen ja voimaa Sepän sydämeen, sillä
-arvaan heidän haluavan meitä puolustaa. Ilman teidän apuanne ei kaksi
-erämiestä mahtavalle vainolaiselle mitään mahda, mutta avullanne he
-voivat suistaa suuretkin surmat...
-
-Vanhuksen puhe muuttui äänettömäksi supinaksi ja hänen hartautensa
-näytti yhä syvenevän. Hänen sielunsa tuska oli niin suuri ja pelko
-lapsensa turmasta niin valtava, että hiki puristui hänen otsalleen
-ja silmät saivat hätäisen kuin armoniskua odottavan ilmeen. Yhä
-kiinteämmin kohdisti hän katseensa jumalaansa jupisten rukouksiaan
-yhä hartaammin, kunnes liikutuksen ylenpalttisuus kaatoi hänet
-tainnoksissa maahan, vaahdon pursutessa hänen huulilleen. Suonenveto
-värisytti hänen ruumistaan ja ähkivä tuskan ääni kuului hänen
-rinnastaan. Hetken kuluttua näyttivät kuitenkin hänen eleensä
-rauhoittuvan, ruumis lakkasi nytkimästä ja ilme muuttui tyyneksi ja
-levolliseksi, viimein kirkastuen suorastaan ilahtuneeksi. Syvä ja
-tasainen hengitys osoitti, että hän oli vaipunut oikeaan uneen.
-
-Samalla kuului lähenevän poron kavioiden napsetta ja lumen
-kahinaa. Noita sieltä lasketti porollaan täyttä vauhtia. Hän luuli
-nähtävästi, ettei jumalan luona ketään ollutkaan, ja lähestyi
-siksi aivan huolettomasti, ilman mitään hartauden osoituksia.
-Huomattuaan kuitenkin lumessa jumalan röykkiön juurella Staalon
-loveen langenneena säpsähti hän kovasti, mutta rauhoittui sitten
-nähdessään ukon olevan tainnoksissa. Hiljaa hiipi hän luo ja kumartui
-kummastellen ukkoa katsomaan. Ilkeä hymy levisi hänen kasvoilleen,
-hän veti puukon tupestaan ja heristi sillä tainnoksissa olevaa; iskun
-puolitiessä ollen hän kuitenkin epäröi, seisattui ja mietti hetken
-katsellen vihaisesti uhriaan. Sitten hän myhähti halveksivasti ja
-jätti Staalon siihen, lähestyen seidan kuvaa. Tällä oli polvillaan
-puukuppi, jossa oli monellaisia rahoja ja hopeakoristeita, joita
-sille oli uhriksi ja lepyttäjäisiksi tuotu. Pelko, kunnioitus, ahneus
-ja taikausko taistelivat noidan mielessä hänen kuvaa lähestyessään.
-Hän vaipui muka hartaaseen rukoukseen, mutta hivuttelihe yhä
-lähemmäksi, kunnes vihdoin peitti kupin lakillaan ja otti muka sen
-suojassa siitä hopeat, kaiken aikaa rukouksiaan ja lepyttäjäisiään
-hokien. Kun viimeinenkin raha oli hänen taskussaan, poistui hän
-kiireesti pulkalleen, talutti poronsa liikkeelle ja hyppäsi pulkkaan
-petran laukkaan puhaltautuessa. Kuin riiviöiden ajamana lasketti hän
-itäänpäin kadoten jäälle hämärään.
-
-Mutta jo heräsi peskipukuinen vanhuskin tainnostilastaan, kohosihe
-pystöön ja nousi raskaasti huokaisten suksilleen, lähtien hiihtämään
-leirilleen. Hämärä oli jo metsän rantoja pimentämässä, kun hän
-saapui kodalleen. Ensimäiseksi näki hän sen edustalla Lailan
-komean ajokkaan, joka kuuraisena ja suuret tummat silmät villisti
-välähdellen söi jäkäläpantiotansa. Pulkka oli siinä äärellä ja samoin
-valjaat, kaikki valmiina matkaa varten. Hopeatiuku tillitti sievästi
-poron pään liikkuessa ja monihaarainen sarvikruunu viittoi uljaasti.
-Laila seisoi kodan aukolla ja ilahtui nähdessään isänsä tulevan.
-
--- Pelkäsin jo puolestasi.
-
--- Enemmän minä olen pelännyt, lapsi. Surumielinen oli vanhuksen
-ääni. Hän tarttui Lailaa käteen ja sanoi hänelle vakavasti, kauan
-silmiin katsottuaan:
-
--- Lupaa minulle, lapseni, ettet koskaan alennu muukalaisen orjaksi,
-hänelle rakkauttasi ryöstösaaliina antamaan. Jos jumalat niin
-tahtovat, että sellaisen onnettomuuden uhka eteesi tulee, niin ennen
-tapa itsesi.
-
-Pelästyneenä katsoi tyttö isäänsä, mutta sanoi sitten:
-
--- Entäpä jos rakastan muukalaista?
-
--- Jos vertaisenaan ottaa ja suostumustasi pyytää, niin silloin
-kyllä. Mutta jos et rakasta, vaan hän tahtoo sinut viedä orjakseen,
-kuten on kauneimmat kaikki jo meiltä vienyt, ensin häpeässä
-pidelläkseen ja sitten orjana raskasta työtä teettääkseen, niin älä
-ikinä alistu, vaan surmaa itsesi. Lupaatko?
-
-Ja Laila kohotti polttavan katseensa ja punastuvat kasvonsa isäänsä
-kohden sanoen hiljaa:
-
--- Lupaan.
-
-He menivät kotaan. Raukea tuli lekotteli arinalla, levittäen hiukan
-valoa hämäryyteen. Ympärillä istuivat melkein kaikki miehet ja
-naiset, arasti ja pelonalaisesti vilkuillen ympärilleen. Kaikki
-oli vallannut Staalon päivällä antamien käskyjen johdosta pahat
-aavistukset, mutta kukaan ei kysynyt, mitä oli tapahtunut tai mitä
-oli tulossa. Ukko istahti taljalleen tarttuen kannukseen ja ruveten
-sitä vaiti ollen näpähyttelemään. Laila asettui hänen vierelleen
-katsellen alakuloisesti riutuvaan hiilokseen.
-
-Ulkoa kuului askeleita. Eräs poromiehistä sieltä saapui ja liittyi
-hiljaa muihin.
-
--- Missä on Aslak?
-
-Ukko kysyi sitä tiukasti, kuin vaatien.
-
--- En tiedä, ei ole näkynyt. Aikaisin aamulla jo lähti ajamaan.
-
-Ukko vaipui taas hymähtäen mietteisiinsä. Talvinen ilta kävi jo
-sysipimeäksi ja tulen levoton liekki leimahteli eriskummallisina
-kuvina pitkin kodan seiniä. Savu muodostui omituisiksi olennoiksi,
-jotka koettivat päästä kohoamasta kodan aukkoon, mutta olivat
-pakotetut siitä menemään kuin ahdistetut. Vallitsi mitä syvin
-hiljaisuus, jota häiritsi ainoastaan tulen ritinä ja tuulen
-alakuloinen suhahdus kotamännyn latvassa. Äkkiä kumartui Staalo
-eteenpäin ikäänkuin yhä tarkemmin kuunnellakseen. Kaukaa kuului outo,
-pitkäveteinen, kolkko ulvonta, joka kohoamistaan kohosi, kunnes
-taas vähitellen laskeutui ja kuoli pois, taas vähän ajan kuluttua
-uudelleen kohotakseen. Vaikka korven pienet heinäkengät olivat sen
-äänen usein kuulleetkin ja pelkäämättä sen antajaa ahdistelleet,
-kouristi heidän sydäntänsä kuitenkin joka uudemman kerran kohdalla
-mitä jäätävin kauhu. Inhimilliset hermot eivät kestäneet tätä ääntä,
-joka lähti nälkäisen suden kurkusta, kun se sysimustassa yössä samoaa
-pitkin jäistä erämaata hakien saalista.
-
-Näytti kuin olisi hymyn tapainen äkkiä lennähtänyt Staalon kasvoille.
-
--- Missä on noita? kysyi hän.
-
--- Hämärissä läksi ajamaan, en kysynyt, minne. Näin virkahti
-vastaukseksi eräs. Mutta Staalo jo todella nauroi:
-
--- Hyvä saa olla noidalla peura, jos mieli taljansa pitää. Se
-ajo, mikä tänä iltana alkaa, on pitkä ja kiihkeä, -- miten sitten
-päättynee?
-
-Miehet kuin kyyristyivät kokoon, Laila hätkähti arasti. Taas kaikki
-vaikenivat, kuullakseen uudelleen selvästi susien ulvonnan; nyt se ei
-kuitenkaan jatkunut tasaisesti loppuun saakka, vaan keskeytyi äkkiä,
-kuin olisi jostakin häiriintynyt. Yhä suuremmalla jännityksellä
-keskittyivät sitä kaikki seuraamaan, ikäänkuin olisi siitä heille
-illan salaisuus voinut paljastua. Ja Lailan silmistä loisti
-surumielinen aavistus.
-
-Mutta Aslakia ei vain kuulunut tulevaksi.
-
-
-
-
-VIII.
-
-
-Kun Laila kääntyi pois ja nykäisi halveksivasti niskojansa mennen
-isänsä kodalle päin, tuntui Aslakista kuin olisi punainen verho
-laskeutunut hänen katseensa eteen. Raivo sokaisi hänet ja tukahdutti
-häntä, niin että hän vaistomaisesti tarttui kurkkuunsa henkeänsä
-tapaillen. Kaikki se, mitä hän viime kuukausina oli pelännyt ja
-aavistanut, näytti nyt lähtevän toteutumaan. Miksi oli Laila
-juuri viime aikoina käynyt hänelle niin kylmäksi, nyt suorastaan
-antaen hänelle rukkaset? Siksi tietenkin, että hänen mielensä
-paloi tuohon nuoreen suomalaiseen, joka tuolla salmen takana
-korpimajassa askarteli. Senhän oli aivan ensi silmäyksellä saattanut
-nähdä. Jo silloin, kun Aslak oli nähnyt muukalaiset ensi kertaa
-heidän nuotiollaan, oli tämä ajatus välähtänyt hänen mieleensä ja
-onnensa menetyksen pelko oli pannut hänet heti heidän surmaansa
-ajattelemaan. Mutta samalla oli hänet vallannut eräänlainen arkuus
-ja alemmuuden tunne noiden miesten rinnalla, halu elää heidän
-kanssansa ja oppia tuntemaan, mihin perustui heidän kykynsä aina
-ja joka paikassa alistaa hänen heimonsa veronmaksajaksi. Niin oli
-hän ollut ristiriitaisten tunteitten vallassa siitä alkaen, kuin
-odottaen lopullista tuomiotaan, joka oli nyt tullut. Aslak tunsi
-saaneensa iskun jonka alle hän oli taittunut, ja epätoivoinen tunne
-sydämessä kuiskasi, ettei hän siitä enää ikinä nousisi. Hänen ennen
-niin valoisa ja iloinenkin mielensä oli pitkin syksyä synkentymistään
-synkentynyt, kunnes se aivan viime aikoina oli käynyt katkeraksi ja
-juroksi. Nyt laskeutui lopullisesti pohjolan talvinen pimeys hänen
-sieluunsa.
-
-Hän aivan säpsähti huomatessaan siinä seisoessaan kiristelevänsä
-hampaitaan ja kiroavansa synkästi puoliääneen. Kummastellen katsoivat
-häneen hänen seuralaisensa. Hän käännähti äkkiä ja ryntäsi pulkalleen
-valjastaen eteen hurjimman ajokkaistaan. Kuin nuoli kiiti hän
-pimeälle jäälle hoputtaen sarviniekkansa yhä vinhempaan vauhtiin.
-
-Kostoa hän janosi. Sehän se olikin tuo ääni, joka näinä
-silmänräpäyksinä oli hiljaa kohonnut hänen mielensä pimennosta,
-vaikka hän ei ollut sitä ensin aivan selvästi ymmärtänyt. Kostoa
-noille suomalaisille, kostoa koko leirikunnalle, joka oli sallinut
-heidän jäädä näille maille turmiota tuottamaan. Kostoa tuolle
-ylpeälle neidolle, joka halveksien hylkäsi heimonsa parhaan,
-muukalaisen syliin päätyäkseen. Hei peura, lennä, kiidä kuin hiiden
-hirvi kohti noita pohjan vihreitä tulia, jotka syttyvät taivaalla.
-Kuule, kuinka ne sähisten jo hulmuavat kuin hiiden virvat, kutsuen
-kulkijaa hoiveihinsa. Pauku pakkanen, syökse sutesi, horna, hangelle
-rinnalleni kiitämään, nuolena paina peura halki pimeyden, poikki
-soiden, maiden, vuorien ja laaksojen...
-
-Käheään huutoon puhkee hurjan miehen raivo, hänen kiitäessään
-nopean peuransa pulkassa. Kuin säikähtäen kuulee sen öinen luonto
-ja jää varoen vartioimaan, mutta yhä hullumpaan vauhtiin kiihdyttää
-ajaja juoksijansa. Se läähöttää jo, kieli riippuu pitkällä kidasta,
-mustat silmät säihkyvät vauhkosti, mutta kuin haukaten pakkasilmaa
-ja pohjolan huurretta ahmii se alati uutta voimaa, pitkällä ja
-pillastuneella laukalla taivalta katkaisten. Minne ajaa mies yössä,
-mikä on päämäärä raivokkaan, joka kuin aave ilmestyy suon lakeudelle,
-harjun huipulle, taas harmaana hiitenä puitten väliin kadotakseen? Ei
-ole päämäärää hänellä, vaan kiitää hän veriensä käskystä, polttavaa
-tunnettaan jäähdyttääkseen, joka suonen tykytyksen toistaessa:
-kostoa, kostoa...
-
-Kuinka kauan hän oli näin ajanut, sitä hän ei tiennyt, sillä hän
-heräsi kuin horroksistaan kiivaaseen huutoon ja peuran äkilliseen
-pysähdykseen. Suopunki oli viuhahtanut ilmassa ja sen avulla oli
-voimakas käsi pysähdyttänyt hullaantuneen hirvaan. Samassa näki Aslak
-miehiä ympärillään ja kuuli kuin unessa kysyttävän:
-
--- Minne ajaa laiha poika keskellä yötä kuin hurja?
-
-Hänen pulkkansa ympärille tulleista miehistä hän pian tunsi yhden
-Vornaksi, kuuluisaksi karjalaiseksi sissiksi. He olivat kaikin,
-kuuraiset ja voimakkaat uroot, suksilla liikkeellä, saukonnahkaiset
-lakit leuan alle sidottuna. Uudelleen totesi nyt Aslak mielessään
-sen, minkä entuudestaankin muisti, että aivan harvinainen kooltaan ja
-näöltään oli tämä pelätty vainoretkien kävijä, sissi ja metsämies.
-Hänen ruskeankiiltävät silmänsä loistivat kirkkaasti yön hämyssä
-härmäisten silmäripsien välitse, kun hän voimakkaalla kädellä nosti
-hennon lappalaisen pulkasta pystöön ja uteliaasti kysyi:
-
--- Mistä ajat, poika?
-
-Aslakin silmissä pimeni, sillä hän ymmärsi äkkiä, mille asioille
-Vorna oli tänne hiihtänyt. Hän arvasi kiertelyn turhaksi ja ilmoitti:
-
--- Staalon kodalta.
-
--- No mutta sepä sattui hauskasti, ihastui siihen eräs miehistä.
-Olemmekin olleet hiukan epätietoisia, minne oli Staalo nyt kotapuunsa
-pystyyn lyönyt. Sinähän meidät sinne viet, tai jos et vie, niin
-jälkiäsi myöten kyllä löydämme.
-
--- Mitä sinne sitten menette? Jo kylliksi teitte tuhoja viime
-käynnillänne. Sallikaa vanhuksen kuolla rauhassa.
-
-Vorna naurahti ja katsoi pitkään Aslakiin.
-
--- Jäi helmi noukkimatta, simpukkainen saamattani. Siksi sinne
-pyrimme.
-
-Hän oikaisi komeata vartaloaan ja näytti valkoista hammasriviään,
-jolloin pelon valtaan joutunut Aslak tuli muistaneeksi Seppää, hänen
-hiukan lyhempää, mutta ehkä tanakampaa ruumistansa, yhtä kauniita,
-mutta vaaleita kasvojansa ja syvää, levollista katsettansa. Ja kaikki
-se koston jano, mikä häneltä äsken, yllätyksensä ensi hetkellä, oli
-ollut unohduksissa, virisi taas uudelleen, kun hän muisti, mikä
-osa hänelle oli Sepän vuoksi tullut. Kiiluvin silmin kiirehti hän
-sanomaan:
-
--- Ei lähde Laila nyt vähin miehin.
-
--- Kuinka ei? Onko lappalaisen käsivarsi voimistunut, onko uusia
-uroita noussut, vai noidan nuoletko ovat terävämmät?
-
--- Lienevät nekin, mutta toisellaiset ovat nyt siellä vartiat. Lippo
-Suomalainen siellä asuu, kuulu erämies, jonka maineen tuntenet, ja
-hänellä toverina Seppä, mies, jonka ei tarvitse, Vorna, tieltäsi
-väistyä.
-
-Ja samalla tuntui Aslakista ikäänkuin hyvältäkin, että oli kerrankin
-tiedossa vastus tuolle karjalaiselle. Hän naurahti mielessään sille
-ajatukselle, että saisi joskus nähdä näiden kahden yhteen iskevän.
-Mutta ääneensä jatkoi hän:
-
--- Jos teitä on vain muutama sinne menossa, niin vesiperä tulee
-apajastanne, sillä totta puhun, mitä Sepästä sanon. Ja Lipon tunnet.
-Jos tappeluun käytte, niin epätietoista on, miten siitä selviätte,
-sillä Staalon miehet eivät myöskään ole neuvotonna.
-
--- Piessa, kirosi eräs miehistä, mutta Vorna kävi synkän näköiseksi
-ja tarttui Aslakia käsivarresta sanoen:
-
--- Vai on niin väkevä mies Seppä? Lipon tiedän, hyvä mies. Mutta kuka
-olet sinä, joka niin auliisti kotikotasi asioita kavallat? Ethän vain
-ole tyttöä kosinut ja kostoa hankit rukkaset saatuasi? Voi sinua,
-kurjaa raukkaa, jos petät heimosi. Kelohongan latvaan sinut ripustan
-räähkälintujen noukittavaksi.
-
-Aslakin mieli sumeni häpeästä, raivosta ja kaikista ristiriitaisista
-tunteista. Äkkiä taas lemmen koko kaiho, rakkaus Lailaan, pelko häntä
-uhkaavasta kohtalosta, koston jano ja toivo pelastuksesta sai hänessä
-vallan, hän heittäytyi polvilleen Vornan eteen ja itkuun purskahtaen
-alkoi rukoilla:
-
--- Säästä Lailaa, rukoili hän. Älä tee hänelle mitään väkivaltaa,
-älä vie häntä pideltäväksesi, vaan anna hänet minulle, sillä minä
-olen hänen sulhasensa, jonka hän nyt on tuon Sepän vuoksi hylännyt.
-Tuhoa nuo suomalaiset ja anna minulle Laila, niin ikäni sinua
-palvelen ja runsaat verot maksan. Sääli mitätöntä lappalaista ja
-hänen onneansa, joka on muutenkin niin kapea. Sinulla on vara
-muualta valita, mutta minulla ei mistään... Vaiti katsoi häntä
-Vorna siinä hämyisessä yössä, pitkään ja mietteissään. Oliko hänen
-villiin sydämeensä sattunut, oliko herännyt siellä soimaan joku
-kieli, joka kehoitti hillitsemään hurjia haluja ja ymmärtämään, että
-ihminen on vihollinenkin? Miten hyvänsä, parhaassakin tapauksessa
-se oli kuin kajastusta läpi synkkäin pilvien, heikkoa kimmellystä
-paksun tuhkakerroksen alta, jonne liekki pian sammui, sillä nauruun
-remahtaen lausui hän vastaukseksi:
-
--- Vallanhan sinä itkua puserrat. Mitä naisen lemmestä. Saat hänet
-kyllä, kunhan ensin edes hänet nähdä saamme. Vie meidät nyt kiireesti
-leirille ja hae noitasi puheilleni, että saamme miettiä, mitä on
-tehtävä. Mutta kellekään et saa näyttäytyä. Ei meille nyt sovi ruveta
-sinun Seppäsi kanssa taistelemaan, sillä kiireesti on tästä päästävä
-takaisin kotipuoleen, etteivät ruotsit, joiden parrat taas kävin
-polttamassa, ehtisi kantapäille. Mutta hänet pitäisi saada jotenkin
-hiiren loukkuun houkutelluksi. Lähdetäänhän, ehkä matkalla joku neuvo
-huomataan. Vai on semmoinen uros Staalolla siellä turvanaan. Paljo on
-ollut urohia, vähä on tänne jäänehiä, joko lie jäänyt Vornan mitta?
-Ehkä kerran koittanemme. Matkaan miehet, sillä kiire meitä ahdistaa.
-
-Ja valkenevan aamun hämyssä lähtivät he hiihtämään Aslakin poron
-perässä, tasaisessa tahdissa työnnellen keihäspää-sauvoillaan,
-laskien vinhasti myötämäet, nousten tarmolla vaarat ja vuoret sekä
-pyrynä kiitäen pitkin nevojen lumiaavikkoja. Ja vaikka poro uudelleen
-kiihtyi laukkaamaan vinhalla vauhdilla, pysyi miesjoukko silti sen
-kintereillä, etumaisena Vorna, karjalaisten kuuluisa uros, sankari
-tanterella ja lemmen voittelussa.
-
-
-
-
-IX.
-
-
-Isänsä kodalle poistuessaan silloin, kun oli antanut Aslakille
-rukkaset, oli Laila aluksi uhkamielisen ja ynseän mielialan
-vallassa. Mutta sitten isänsä käytöksestä ymmärrettyään, että tämä
-odotti jotain vakavaa tapahtuvaksi, sai hänessäkin vallan harmaa ja
-surumielinen tunnelma, joka tuon kolkon illan kuluessa muuttui yhä
-synkemmäksi. Kotatulen äärellä istuessaan ja kuunnellessaan isänsä
-muminaa hänen kannuksen nahkaa tulen paisteessa jännitellessään,
-tuli hän muistaneeksi koko syksyn ja talven tapahtumia, ja purskahti
-kasautuvien tunnevaltojen ajelemana haikeaan ja hiljaiseen itkuun.
-
-Niin keveä ja huoleton oli ollut hänen elämänsä ennen Sepän
-saapumista, vaikka olikin saanut suuria suruja kokea. Sydän oli
-ollut iloinen siitä, mitä oli tottunut kohtalokseen katsomaan,
-sitä tarkemmin tutkimatta, siitä erikoista toivomatta ja sitä
-mitenkään pelkäämättä. Sepän tultua oli pian kaikki muuttunut ja
-mielen vallannut outo kaipuu, tyytymättömyys entiseen, ja jano
-johonkin uuteen, ennen aavistamattomaan onneen. Sepän kuva oli pian
-tullut vallitsevaksi hänen mielessään; kaikki, mitä hän teki tahi
-ajatteli, oli vain häntä varten, ja palkinnoksi riitti yksi ainoa
-hyväksyvä katse. Tätä kaikkea hän oli tuntenut ja toivonut, mutta ei
-ollut uskaltanut tehdä sen kaikkia seurauksia itselleen selväksi,
-ikäänkuin siirtäen ne toistaiseksi ja luottaen vain johonkin
-yleensä onnelliseen ja suotuisaan ratkaisuun, joka tekisi kaikki
-onnellisiksi, Aslakinkin, Sepän, Lipon, kaikki.
-
-Mutta nyt oli asia kehittynyt itsestään ja asettanut hänelle kaikki
-ratkaisevan hetken vaatimukset täytettäväksi. Mistä johtui isän
-pelko? Aslakin suuttumuksestako vai joistain muista pelättävistä
-tiedoista? Mutta miksi ei heti lähdetty liikkeelle, miksi jäätiin
-tähän paikoilleen odottamaan tuomiota kuin jotakin sellaista, jonka
-tieltä on mahdoton päästä pakoon? Ja missä ovat Seppä ja Lippo?
-
-Kuin toimintaan heränneenä karkasi Laila pystöön ja tiedusteli tätä
-isältään.
-
--- Miksi ei ole lähetetty katsomaan, olisivatko jo pirtilleen
-palanneet? Lähipyydyksilleen sanoi Lippo aamulla hiihtävänsä.
-
--- Ei ole nähty palaavaksi, ei häntä eikä Seppää, joka hiihti
-myöhemmin hänen jälkeensä. Turhaan heitä mennä kyselemään.
-
-Staalo näin ehätti vastaamaan tyttärelleen. Kuin itsekseen jatkoi hän:
-
--- Ei voi muuksi muuttaa sitä, minkä pitää tapahtuman. Lappalainen
-ei voi kohtaloaan välttää. Turhaa on paeta. Jos on sallittu
-säästettäväksi, niin säästetään, ellei, niin ei paolla mitään
-hyödytä. Lappalaisen suku on aina paennut. Se on luopunut kauniista
-etelämmistä ja lämpimämmistä maista ja siirtynyt pohjoiseen, niin
-kauas kuin maata on riittänyt, toivossa joskus päästä takana
-tulijoiden ulottuvilta, mutta koskaan onnistumatta. Aina on verottaja
-ilmestynyt kintereille, julistanut maat omikseen ja vaatinut raskaat
-lunnaat. Ja minkä teet? Kaikki on pitänyt antaa, henkikin, jos niin
-on tahtonut, sillä vaatija on ollut väkevämpi. Joskus on heidän
-joukostaan ilmestynyt joku, jonka omatunto on tätä moittinut ja joka
-on jalosti koettanut meitä puolustaa. Eipä ole Lippokaan koskaan
-lappalaista kohtaan tehdyllä vääryydellä käsiään saastuttanut.
-Varmaan hän nyt meitä puolustaisi, jos olisi täällä, mutta näethän,
-että jumalat ovat hänet kuin tahallaan juuri täksi illaksi pois
-kutsuneet.
-
-Laila kuunteli ukon puhetta säikähtyneenä ja murheellisena.
-
--- Mitä sitten pelkäät, isä?
-
-Ukko alensi äänensä kuiskaukseksi:
-
--- Vornaa pelkään. Tiedän, että hän on ollut meren rannalla ryöstöllä
-ja kulkenut sinne näiltä seuduin. Tiedän, että hän on jo sieltä
-palannut ja varmaan tulee tänne, sillä hän ei koskaan aikomuksiaan
-kesken jätä. Arvaan, että noita ja Aslak ovat meidät pettäneet.
-Kun viime yönä aamun alkaessa valjeta ja levotonna kuin henkien
-vaivauksesta hiivin kodastani ulos harhaillen siellä aatoksissani,
-näin noidan varovaisesti hiipivän kodallensa. Missä hän oli ollut?
-Aavistan ja tiedän, että pahoilla jäljillä.
-
--- Mutta minä en jää tähän Vornaa odottamaan. Menen katsomaan, jos
-sittenkin olisi Seppä kotona, ja ellei ole, niin ajan peurallani pois
-Vornan tieltä. Mitä tässä hänen tuloaan odotatte, tulkaa.
-
-Vilauksessa pujahti Laila kodasta ja heittäytyi valmiina olevaan
-pulkkaansa. Näytti aivan kuin hirvas olisi hänen tuloaan odottanut,
-sillä kuin nuoli syöksyi se saaren männikön lävitse jäälle, kohti
-Sepän ja Lipon pientä pirttiä. Laila vain kiirehti sen vinhaa vauhtia.
-
-Mutta kauan hän ei matkaansa sinne päin jatkanut, sillä jäälle
-päästyään huomasi hän äkkiä, kuinka tulen loiste valaisi pimeää yötä
-sieltä päin, missä tuo pirttinen oli. Tytölle selveni äkkiä, etteivät
-Seppä ja Lippo olleet kotona, vaan että vieras parhaillaan poltti
-heidän majaansa, jonka oli löytänyt -- Aslakinko avulla? Kiireesti
-oli hänen päästävä tältä suunnalta turvaan, sillä pian laskeutuisivat
-tuolta tuvan polttajat jäälle ja huomaisivat hänet. Hän heilautti
-hihnaansa puron selällä ja ohjasi sen pois, vitaan kohti vastaisen
-rannan synkkää kuusikkoa. Hänen mieleensä välähti, ettei hän pakenisi
-aivan kauas, vaan jostain piilosta katsoisi, tulisiko isän kodalle
-ketä.
-
-Mutta lähelle manteretta tullessaan huomasi hän, että hänen peräänsä
-ilmestyi ajaja, joka peuraansa villisti kiihoittaen koetti saada
-häntä kiinni. Ja kaukana jäällä pyrki hiihtäjä, kookas ja notkea,
-voimakkain potalluksin kohti hänen isänsä kotaa. Kuka on tuo ajaja?
-Se ei enää poroansa kiirehdi, vaan tulee pitkällä ja notkealla
-laukalla. Pimeässä ei enää näe hänen valjaitansakaan. Nyt mennään
-synkässä korvessa. Oksat hiipovat peuran selkää, lumi tipahtelee
-puista, puun juurilla pimennoistaan viittovat haltiat. Teeret
-karkaavat kinoksestaan. Onkohan tuo ajaja Vorna, vai oliko hän tuo
-jäällä hiihtäjä? Hei, poro, hei! Juokse kruunupääni, lennä kuin
-lintu, ettei paha emäntääsi saavuta. Pian joutuu Seppä jälkehesi ja
-silloin kysytään, kuka on tehnyt sinulle pahaa. Kuka on tuo jäljessä
-ajaja? Kun olisi jousi ollut, millä poroansa hidastuttaa. Kunhan ei
-vain omaani ampuisi. Kylläpä nouseekin kirkas lieska Sepän tuvalta.
-Eivät olisi polttaa saaneet, jos olisi kotona ollut, sillä ei ole
-Sepän veroista.
-
-Laila vaipuu kuin huumaukseen pulkan keinuessa peuran perässä kuin
-aallokossa. Poro läähättää, kieli riippuu pitkällä suusta, mutta
-voimakkaalla ja keskeytymättömällä laukalla painaltaa se eteenpäin.
-Tuossa kaikessa on jotain mieletöntä ja villiä, hornan henkien
-kulkua läpi yön, harmaan haamun vilahtelua metsän synkeydessä,
-kuoleman kilpa-ajoa yli viluisen suon lakeuden. Kaviot napsavat,
-hiki höyryää, mutta eteenpäin vain sitkeällä, pitkällä ja pontevalla
-laukalla, kita avoinna kohti pohjan kylmintä viimaa, mistä haltian
-ajokas saa voimansa. Saavuttaako takaa-ajaja? Lieneekö ihminenkään?
-Tuolla ääneti tulee perässä kuin aave, nopealla vauhdilla. Hei pieni
-peurani, hei!
-
-Korven pimeyteen häipyvät öiset ajajat.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Tuo jäällä hiihtäjä oli ensin katsonut porolla ajajain jälkeen kuin
-epätietoisena, minne kääntyä, mutta oli sitten huutanut heidän
-peräänsä jotakin ja päättäväisesti lähtenyt kotaa kohti. Silloin
-tällöin mäntyjen välistä vilahtava säkene osoitti hänelle, mitä
-kohti oli mentävä, ja viivyttelemättä hän sinne kulkunsa ohjasikin.
-Notkealla ja suuria käsivoimia kysyvällä vuorohiihdolla lyhensi hän
-hetkessä pienen välimatkan ja saapui kahahtaen saaren rantatörmän
-alle. Siihen hän seisahtui kuunnelien tarkoin.
-
-Yö oli hiljainen. Vornasta tuntui kuin olisi kaikki kiintynyt
-tarkastamaan häntä, sanatonna ja henkeä pidättäen odottaen, mitä
-hänellä oli mielessä ja täällä tekemistä. Kummallista, kuinka tuo
-vanha petäjäkin näytti ikäänkuin juuri häneen katsoa tuijottavan.
-Vanhan Staalon noitumista. Vorna nousi törmän päälle, kuunteli taasen
-ja jätti siihen suksensa. Hiljaa läksi hän sitten keihäs kädessään
-hiipimään kodalle.
-
-Häntä oudostutti tämä hiljaisuus. Missä olivat lappalaisen koirat,
-jotka muuten aina niin pahaa rähäkkää pitivät? Ehkä poro-aituuksella
-kaikki. Mutta tuossahan ovat pulkat tavaraa täynnä. Aikooko Staalo
-karata? Liian myöhään, heinäkenkä, liian myöhään. Olisit aikaisemmin
-lähtenyt, niin olisit kenties päässyt, sillä eipä olisi tainnut
-kovin pitkään takaa-ajoon joutaa. Mistäpä olisit tiennyt lähteä,
-äijä-raukka...
-
-Hän nosti kodan ovipeittoa syrjään ja astui kumartuen sisään.
-
-Oven suussa kohauttihe hän suoraksi ja teki ylpeän hyvän illan.
-
-Kukaan ei vastannut mitään. Staalo ei katsonutkaan häneen, vaan
-napahdutteli peukalollaan kannustaan ja tuijotti liekkiin kiiltävillä
-silmillään. Vornan rinnalla näyttivät tulen ympärillä istuvat
-kutistuvan yhä pienemmiksi ja surkeammiksi. Arkoina lappalais-miehet
-ja naiset kuin kyyristäytyivät, lapset heräsivät ja alkoivat itkeä,
-mutta vieläkään ei kukaan virkkanut mitään.
-
-Vorna seisoi siinä keihäänsä nojassa, pitkänä ja komeana,
-mietteisiinsä vaipuneena. Häntä oli hämmästyttänyt se tapa, jolla
-hänet nyt oli otettu vastaan, sillä ennen oli hänen tulonsa
-lappalaiskodalla herättänyt mitä surkeimman metelin. Nuo ihmiset
-olivat kuin teurastettaviksi valmiit, edes ajattelemattakaan
-vastarintaa. Mitä olivat oikein nämä lappalaiset? Miksi heitä
-oikeastaan vainottiin? Miksi hänkin oli nyt tällä retkellä?
-Antaisi tytön olla, sillä olihan Vienassa neitoja. Ja Vorna muisti
-siinä samassa Lailan muodon, silmät ja sointuvan naurun, joka oli
-omituisesti jäänyt hänen korviinsa kaikumaan. Eihän hän neidolle
-pahaa aikonut tehdä, vaan rakastaa aikoi, viedä ehkä emännäksensä
-lakeaan tupaansa, ellei äiti kovin vastaan olisi. Kunnia oli
-lappalaistytölle päästä Vornan lemmityksi. Mutta entä Aslak? Ei
-voinut sittenkään antaa Aslakille, sillä tyttöhän ei hänestä
-huolinut. Säästäisikö sitten tuolle Sepälle? Ei koskaan.
-
-Vorna haki silmillään Lailaa joukosta, mutta ei nähnyt. Silloin sanoi
-hän lujasti:
-
--- Älä pelkää, Staalo, tyttöäsi vain hakemaan tulin. Missä lienee.
-Kiire on minulla.
-
-Silloin Staalon ääni kuului, mutta kysymykseen vastaamatta. Tuleen
-tuijottaen rupesi hän haastelemaan oudolla äänellä, joka sai hänen
-omankin väkensä häneen kummeksuen katsahtamaan.
-
--- Aikaisemmin tulit kuin luulin, Vorna Karjalainen, haasteli ukko.
--- Mutta ehkä jumalat niin tahtoivatkin, että saisit kuulla, mitä
-olen nähnyt sinusta näkyjä tässä tulen äärellä tuloasi odottaessani.
-Jos olisit myöhempään tullut, niin olisin ehkä jo ehtinyt pakoakin
-koettaa, ja silloin olisi sinulta jäänyt tietämättä se, minkä nyt
-saat kuulla.
-
--- En pelkää loihtujasi, sanoi uhmaten ja tyynesti Vorna.
-
--- Ne eivät ole loihtuja, vaan jumalain tiedonantoja siitä, miten käy
-meille kaikille. Kuuntele. Lappalaisten suku vähenee vähenemistään,
-sillä sitä sortavat kaikki, jotka sen ympärillä asuvat; karjalaiset
-sortavat suomalaisia ja suomalaiset heitä; veljesvihan palkka
-on paha; heitä vuorostaan sortavat väkevät muukalaiset. Mutta
-varsinkin ne, jotka teistä miekkaan turvautuvat, häviävät nimettä ja
-sukukunnatta.
-
--- Eikö mitään jää?
-
--- Laulu jää. Sanan ja loihdun voima on ikuinen, sitä ei voi koskaan
-kukaan hävittää. Minkä sinäkin Vorna niillä olet tehnyt, se elää, kun
-luusi lahovat erämaan vaaran laella, siellä, missä kuohuva koski alla
-pauhaa. Olen nähnyt sinun kuolinpaikkasi. Se on komea kuten sinäkin,
-sopiva soturille ja valtiaalle, sillä sinne siintävät kaukaiset
-maat, joissa nimesi on ollut pelätty, joskaan ei koskaan rakastettu.
-Ikihongat humisevat ympärilläsi ja allasi pauhaa ikuinen koski kuin
-tuomion ääni kaikesta siitä, mitä olet tehnyt. Mutta jumalat ovat
-sinulle armolliset, vaikka oletkin paljon pahaa tehnyt: ne sallivat
-sinun lopuksi jalolla teolla korvata sitä viatonta verta, jota nyt
-olet lähtenyt vuodattamaan, omalla verelläsi siitä teosta hyvitystä
-maksaa. Ja siksi on leposi tuolla korkealla harjulla häiriintymätön
-ja puitten huminalla rauhan sävel.
-
--- Onko kuoloni sorea, Staalo?
-
-Vornan kysymyksessä on juhlallinen, hiukan arka kaiku. Lappalaisen
-salaperäisellä äänellä haastelemat ennustukset olivat koskettaneet
-hänen sydämeensä, jossa piili luonnonlapsen arkuus yliluonnollista
-kohtaan. Ukko vastasi hiljaa:
-
--- Sorea on kuolosi, vaikka onkin sydämessä synkeys ja tunnossa pisto.
-
-Vornan sisu kuohahti:
-
--- Kylliksi lorujasi. Missä on Laila? Vien hänet nyt mukaani. En tee
-hänelle mitään pahaa.
-
--- Ei ole Lailaa täällä, kuten näet. Hae hänet itse, sillä koskaan
-emme häntä sinulle neuvo emmekä sinulle anna. Liikaa onkin
-pyytämäsi, että vielä sen tekisimme. Vastarintaan emme pysty, mutta
-vastalauseetta emme häntä luovuta. Hae, jos luulet löytäväsi.
-
-Vorna huomasi eräitten lappalaisten vilkaisevan toisiinsa ja
-ikäänkuin toivon hymyn välähtävän heidän kasvoillaan. Hän muisti
-pimeässä kiitäneen poron, jonka perään Aslak oli metsän varjosta
-syöksynyt, ja äkkiä selvisi hänelle, että siinä olikin Laila menossa.
-Sanaakaan sanomatta pyörähti hän ulos, heittäytyi suksilleen ja lähti
-hiihtämään hurjaa vauhtia heidän peräänsä. Heikkona kajasti enää
-taivaalle Sepän tuvan palo ja entistä suurempi pimeys näytti luonnon
-vallanneen.
-
-Mutta Staalo istui vielä kauan tulensa ääressä miettien sielunsa
-salaisia näkyjä. Surulta ja kyyneleiltä ei kukaan lepoa ajatellutkaan
-ja hartaat rukoukset seurasivat Lailaa hänen pakomatkallaan. Vieläkö
-näkisi häntä koskaan, vieläkö saisi ääntänsä kuulla ja silmillään
-muotoansa ihastella? Ei tiennyt sanoa, koska salattu on tulevaisuus.
-
-Mutta aamun kajastaessa antoi hän miehilleen muuttokäskyn:
-pohjoista kohti lähdettäisiin hiljalleen kulkemaan. Hän itse jää
-valiopeuroineen odottamaan, näkyisikö Lippoa ja Seppää takaisin
-tulevaksi, ja ellei näkyisikään, lähtisi hän yrittämään Vornan
-jälkeen koettaakseen lapsensa kohtaloa lieventää. Mutta jos he
-tulisivat takaisin, olisi hänellä suurempi toivo onnistumisestaan
-kuin yksin vähäisin voimin. Pian katosivat valmiit kuormat aamun
-hämärään, josta kohta alkoi kuulua kiivasta koirain haukuntaa ja
-miesten huutoja, kun he paimentivat pois laumasta karkaavia poroja.
-Staalo nousi suksilleen ja hiihti saaren keskellä olevalle korkealle
-kalliolle, josta oli laaja näköala ympäri järven selkää. Siinä
-rupesi hän vahtimaan Sepän ja Lipon tuloa, tuon tuostakin jännittäen
-katsettaan sinne, minne arveli rakkaan lapsensa yöhön kadonneen.
-Aamu vaihtui vähitellen päiväksi. Taivas seestyi kirkkaaksi ja
-lumikiteet rupesivat kimmeltelemään. Vihdoin ilmoitti heikko kajastus
-etelän puolelta, että puolipäivä oli lähestymässä. Aurinko kohosi
-hitaasti taivaan rannasta täyttäen valonsa yltäkylläisyydellä koko
-avaruuden ja saattaen miljoonat jääkristallit häikäisevän kirkkaina
-sädehtimään. Lappalaisen pienet silmät kutistuivat kahdeksi viivaksi
-ja kädellään silmiään varjostaen tarkasteli hän järven selkää. Ja
-silloin näytti hän iloisesti säpsähtävän, sillä metsän reunasta
-sinkosi jäälle kaksi hiihtäjää kuin ammuttuina, suunnaten kiinteällä
-vauhdilla kulkunsa kohti kotasaarta.
-
-Siinä olivat Seppä ja Lippo. Staalo tunsi heidät heti. Yhäkin
-riittäväin voimiensa tunnossa Seppä työnteli tasaisesti ja pitkin
-vuoro-ottein, niin että joka potkaisu sai hänet liukumaan pitkän
-matkan vauhdilla eteenpäin. Ja joka potkaisulla työnsi hän
-sauvoillaan, niin että notkea ruumiinsa sujahti kuin jousen selkä
-ja sauvan tiestä kuului kirpeä pakkaslumen kirkaisu. Mutta Lippo
-hänen perässään tuli vinhasti ja notkeasti kuin kärppä. Voimatta
-kipeän kätensä vuoksi paljon sauvojaan käyttää ja säästäen voimiaan
-ja vanhoja keuhkojaan oli ukko turvautunut sitkeisiin metsänkävijän
-sääriinsä, joilla hän nyt hilppoi pitkin hankea toverinsa perässä
-kuin käärme. Eräänlaisella puolijuoksulla hän näin pysyttelihe
-itsepintaisesti toverinsa kintereillä, tuijottaen kankeasti tämän
-suksen kantoihin, jotka hänen edestään vähentymättömällä nopeudella
-pakenivat. Tuuman paksuisena huurteena oli hiki heidän selässään ja
-kasvojen kalpeus ilmaisi, että viimeiset voimat olivat nyt liikkeellä.
-
-Melkein samalla kuin Staalo ehti kallioltaan kotansa paikalle,
-tömähtivät siihen hiihtäjätkin.
-
--- Mitä on tapahtunut? Missä on Laila? Miksi olet purkanut kotasi?
-
-Seppä syöksi yhdellä henkäyksellä kokonaisen kiihkeän kysymyssarjan.
-
-Staalo selitti kaikki. Ennenkuin hän oli kunnolla saanut kerrotuksi
-Lailan paosta ja Vornan lähdöstä takaa-ajoon, oli Seppä jo
-suksillaan. Mutta silloin pääsi Lippo hätään:
-
--- Malta mies. Et niin Lailaa kiinni saa. Paremmin on sille matkalle
-varustauduttava. Vornalla on siksi suuri etumatka, että hän saa
-viedyksi Lailan kauas, ennenkuin meillä on toivoakaan kiinni
-saamisesta. Mitä siinä väsynyt hiihtäjä voi. Valmistaudutaan tyynesti
-ja perinpohjin, sillä eihän tiedä, vaikka saisimme ajaa sutta aivan
-pesälle saakka. Ja Vornalla on hyvät hampaat.
-
-Kiihkostaan huolimatta Seppä ymmärsi, että Lippo oli oikeassa. Heidän
-täytyi antaa Vornalle vieläkin etumatkaa saadakseen sitä enemmän
-varmuutta onnistumisestaan. Huokaisten istahti hän pulkan reunalle ja
-pyyhki otsaltaan polttavaa hikeä, jääden sitten kuin ajatuksissaan
-eteensä lumeen tuijottamaan. Mutta Lippo ryhtyi puuhaamaan tilapäistä
-leiripaikkaa kuultuaan oman tupansa poltetuksi.
-
-Niin rupesivat he varustautumaan matkalle, joka sittemmin tuli
-niin kuuluisaksi molempien riitaisten heimojen keskuudessa ja
-josta kerrottiin kauan pohjolassa -- niin kauan kuin muisto näistä
-heimovainoista säilyi muuttuen tarinoiksi ja lopulta kadoten. Sillä
-siitä tapauksesta, jolloin Vorna ryösti rikkaan lappalaistytön
-lemmitykseen, sai alkunsa sarja toisia, jotka seurasivat nopeasti
-peräkkäin kuin helmet nauhassa. Ja tarina mainitsee, että mitä oli
-miehuutta ja kuntoa näillä mailla osoitettavana, se tuli kyllä
-kysymykseen näissä tapauksissa.
-
-Staalo kävi jumalansa kuvalle. Hän tunsi nyt iäksi jättävänsä nämä
-seudut, joita oli lapsuudesta saakka pitänyt kuin ominansa. Vielä
-kerran tahtoi hän rukouksellaan suosittaa seitansa haltuun kaikki
-tänne jäävät vainajansa ja rakkaat muistonsa, ja ennen muuta saada
-jumalien suosion tälle nyt alkamassa olevalle retkelle, jonka
-onnistumisesta riippui hänen lapsensa pelastus. Seitansa eteen
-seisahtuen hän hartaasti kävi menojansa suorittamaan ja kuumat
-kyyneleet valuivat hiljaa hänen poskilleen.
-
-
-
-
-X.
-
-
-Kun Aslak näki järven rannalta piilostaan poron pulkkineen tulla
-puikkivan kohti Sepän rantaa, valtasi hänet heti aavistus, kuka ajaja
-oli. Se aavistus kuumensi kohta hänen povensa haikeaksi, vaikka
-samalla ajajan suunta sitä entiseen vihaan kylmensi. Sillä ajoihan
-pulkkaniekka kohti Sepän tupaa, joka nyt loimusi ilmitulessa, kohti
-paikkaa, josta se saattoi hakea vain häntä, joka oli alkusyy Aslakin
-onnettomuuteen ja turmioon. Katkeruus paadutti taas hänen sydämensä
-ja hän varustautui ottamaan tulijaa kiinni.
-
-Mutta samalla hän näkikin, kuinka ajaja käännälti poronsa laukkaamaan
-pitkin rantaa huomatessaan Vornan laskeutuvan metsästä jäälle. Ja
-siinä samassa hän myös tunsi kuka ajaja oli, sillä sivutse mennessään
-tulivat Lailan kauniit ajovehkeet pimeässäkin helpommin näkyviksi.
-Kuin hiiden herättämänä heittäysi hän pulkkaansa ja syöksyi tytön
-perään kiihoittaen peuraansa sen villimpään laukkaan. Hän kuuli
-vielä Vornan huudon, jolla tämä kehoitti kaikin mokomin ottamaan
-ajajan kiinni, mutta sitten hän ei enää mitään kuullut, eikä itsekään
-enempää huutanut, sillä veri lauloi ja humisi kuumasti hänen
-korvissaan ja sydän tykytti haljetakseen. Eteenpäin vain mentiin
-hurjalla vauhdilla suuntaa katsomatta, lumen pyrytessä ympärillä.
-
-Aslak tunsi Lailan ajokkaan ja tiesi, että ainoa poro, joka Staalon
-tuhatpää-laumasta saattoi sille vertoja vetää, oli juuri hänen.
-Siksi hän jättikin turhan kiirehtimisen, sillä hän tiesi peuransa
-ilmankin panevan kaikki voimansa saavuttaakseen edellä menijänsä.
-Siinä keinuessaan kinoksen harjalta toiselle vaipui hänen sydämensä
-vähitellen taas rauhan ja raukeuden tilaan. Hänen vihansa lauhtui ja
-hänen sydämessään heräsi voimakkaana sääli, katumus ja rakkaus, sekä
-toivo voida kaikki vielä hyväksi kääntää.
-
-Totta oli, ettei hän ollut itse mitenkään tätä suunnitellut, vaan
-kaikki oli Vornan ja hänen vanhan apurinsa noidan puuhia. Vorna oli
-keksinyt keinon, millä houkutella suomalaiset saapuvilta ja viedä
-vaikeaan satimeen, ja noita oli ottanut kaikki toimeenpannakseen.
-Piilostaan metsän pimennosta olivat he sitten nähneet, kuinka Seppä
-oli kiireesti painunut Lipon jälkeen ja kuinka Staalo siten oli
-riistetty avuttomaksi. Mutta Aslak tunsi syvästi, kuinka rikollisesti
-hän oli menetellyt siinä, että oli vastarinnatta ja vihan saadessa
-vallan vahingoniloin lakin antanut tämän kaiken tapahtua. Olisiko
-hän sitten voinut sen estää? Ehkäpä ei, sillä mikäpä hän oli Vornan
-puuhia tyhjäksi tekemään, mutta silti olisi hänen pitänyt koettaa
-kaikkensa ja vaikka henkensä heittää asiansa puolesta. Nyt oli hän
-petturi, kurja kavaltaja, jolla ei ollut koskaan yrittämistäkään
-leirille. Ja sitä ajatellessaan täytti Aslakin sanomattoman syvä
-itsensä halveksimisen tunne, niin että hän pimeässä yössä vinhaa
-vauhtia kiitävän poronsa pulkassa ikäänkuin häpeästä kyyristyi
-ja painautui pulkkansa pohjaan. Ja sitten hän taas raivostui
-onnettomuutensa suuruudesta ja korjaamattomuudesta, puhjeten
-kirouksiin ja ärjähdyksiin...
-
-Korjaamattomuudestako?
-
-Hän aivan säpsähti. Ajoihan tuossa Laila yksin ja vapaana hänen
-edellään, olihan hän ainoa takaa-ajaja, ja olivathan sekä Seppä
-että Lippo tähän aikaan luultavasti hyvässä tallessa. Olihan heillä
-ajettavina maakunnan parhaat hirvaat, joita ei Vornankaan tapainen
-hiihtäjä väsyttäisi. Mikä estäisi häntä ja Lailaa pakenemasta
-sinne, minne ei Vornan ääni kuuluisi? Ehkä tyttö hyvinkin taipuisi
-häneen, kun tulisi huomaamaan, ettei hän Seppää ikinä saisi, ja
-kun ymmärtäisi, mistä kauheasta kohtalosta hänet oli pelastettu.
-Sillä sehän se juuri Aslakin sydäntä raateli, että hän oli itse
-ollut mukana saattamassa rakastamaansa naista toisen miehen
-saaliiksi, vihollisen, väkivallan tekijän... Voi pistävää tuskaa ja
-tukahduttavaa raivoa, jolle ei löydä viihdytystä. Mutta jos saisi
-Lailan pelastetuksi Vornan kynsistä, niin ehkä sillä olisi edes
-jotakin korjattavissa?
-
-Kuin kuumeessa takoivat Aslakin aivot tätä kysymystä. Kun olisi edes
-Lailan poro ruvennut väsymään, että olisi saanut hänen kanssaan
-neuvotella, sanoa, ettei mitään pahaa aikonut, vaan pelastusta toi.
-Hänkö pahaa? Lailalleko? Oliko maailma saattanut muutamassa hetkessä
-muuttua niin kokonaan, että sellainen ajatuskaan saattoi hänen
-mieleensä lennähtää? Hänkö tekisi pahaa sille, jota oli lapsuudestaan
-saakka käsissään kantanut? Kohta kun tulee aukeampi, koettaa hän
-huutamalla pysähdyttää Lailan, että saavat sopia yhteisesti, mitä
-olisi tehtävä. Pian tullaan suurelle Matosuolle, jonka pinnalla
-keinuu kuin rannattomalla merellä; siellä huudan ja silloin Lailan
-täytyy ymmärtää, että hänen on hyvä pysähtyä kuulemaan.
-
-Kuinka kummallista tämä ajo olikaan. Mentiin kuin ummessa silmin,
-päämäärää ajattelematta. Aslak näki selvästi, kuinka Laila alkoi
-tulla epävarmaksi, minne päin poronsa ohjata, yhä useammin vilkaisten
-taakseen. Ehkä se ei ollutkaan Laila, vaan joku haltia, joka hiiden
-peurallaan oli lähtenyt hänen tiellensä virvoja virittämään? Eikö
-ollutkin tuo hirvas sininen, kun se tuolla kiisi vuoman selällä,
-kuin sinertävän tulen sisässä? Kuule, kuinka rätisten taas hulmuavat
-vihertävät tulet, kuin huntuna laskeutuen ajajain ympärille.
-Hänen poronsa käy vauhkoksi, avaa kitansa ja lähtee hurjistuneena
-törmäämään pitkin nevan lakeutta, ja yhä vain jatkuu sinitulien
-särähtely öisessä ilmassa. Kuka onkaan tuo edellä ajaja? Haltia
-varmaan, sillä yhä väsymättä hänen peuransa kiitää, aivan selvään
-lumesta kohona, kuin halki ilman tulisen kaaren alla...
-
-Aslak pyyhkäisi hikeä otsaltaan kiroten houreisille ajatuksilleen.
-Mutta siinä ajaessaan tunsi hän samalla saavuttaneensa suuren
-varmuuden ja rauhan, mikä oli johtunut siitä, että hän oli päättänyt
-koettaa parantaa tekoansa pelastamalla Lailan Vornan käsistä. Jo
-tultiin suurelle Matosuolle ja Lailan poro ryntäsi uljaasti nietosta
-halkaisemaan, mutta silloin sai Aslak ääntä kurkkuunsa:
-
--- Laila, pysähdy, älä pelkää. Pysähdy, sillä pelastuksesi riippuu
-siitä.
-
-Näin hän huuteli ja ehkä hänen äänessään oli nyt jotakin, joka
-tehosi, sillä tyttö hidastutti peuransa kulkua kääntyen katsomaan
-häneen. Jo pysäytti hän kokonaan, odottaen Aslakia tulevaksi. Kun
-tämä oli saapunut äänen hyvästi kuuluville sanoi Laila:
-
--- Aja siinä, mutta älä yritäkään lähemmäksi. Missä olet ollut koko
-viime vuorokauden ja miten jouduit perääni?
-
-Tytön katseesta loisti mitä suurin levottomuus ja epäluulo, ja hän
-tarkasteli Aslakia kiinteästi. Tämä painoi katseensa ja vastasi
-vältellen:
-
--- Olinpahan vain ajossa...
-
--- Missä ajossa? Miksi et ollut kotona? Tiedätkö, mitä isäni pelkäsi,
-kun äsken lähdin ajamaan? Kuka sytytti Sepän tuvan tuleen? Kuka oli
-mies, joka hiihti isän kodalle?
-
-Lailan silmät iskivät tulta hänen näitä kiihkeästi kysellessään.
-Aslak painoi päänsä alas ja kuoleman kalpeus levisi hänen
-kasvoilleen. Mutta ennenkuin hän sai mitään sanotuksi, jatkoi tyttö
-yhä kiihkeämmin:
-
--- Vornan tuloa isä pelkäsi, eikä hän ole niissä aavistuksissa
-koskaan erehtynyt. Pois aikoo muuttaa nyt näiltä vanhoilta mailtaan.
-Sanoppas, tapasitko kenties Vornaa ajossa ollessasi? Näen sen
-kasvoistasikin, sinä raukka, raukka, kurja omiesi pettäjä...
-
-Aslak vaikerteli tytön sanojen kuin teräsnuolien sataessa hänen
-sydämeensä, mutta tyttö jatkoi:
-
--- Ellen olisi itse lähtenyt erämaan turviin, niin varmaan olisin
-jo Vornan saaliina, sillä hän se oli tuo kodalle hiihtäjä. Mikä
-onnettomuus, että Seppä ja Lippo sattuivat olemaan poissa, sillä
-toinen olisi ollut päätös tällä asialla, jos he olisivat kotona
-olleet. Kas ne ovat miehiä, mutta mitä sinä... sinä...
-
-Aslak näytti aivan kutistuvan pulkkaansa ja kiemurtelevan iskujen yhä
-tullessa. Mutta hän ei puhunut mitään, vaan jäi äkkiä kesken Lailan
-vihan tuijottamaan tytön silmiin. Hän näytti kuin imeytyvän tuohon
-tummaan katseeseen, joka loisti tuosta hänen vierestään pimeästä,
-ikäänkuin niiden silmien välke olisi ollut viimeinen maallisen onnen
-kajastus. Syvä liikutus kuvastui hänen kasvoilleen ja hiljaa rupesi
-hän puhumaan:
-
--- Laila. Totta on, mitä sanot. Tuskani syystä, jonka tiedät, vei
-minut rikokseen. Tahdottomana olen antautunut Vornan välikappaleeksi,
-ja sallinut hänen noidan avulla houkutella pois Sepän sekä lähestyä
-kotiamme tietämättämme. Tunsin koko ajan sydämessäni, että Staalo
-näkee tämän kaiken, -- olipa kuin olisi hän ollut katselemassa koko
-tapahtumaa aivan äärestä, vain hiukan korkeammalla seisten kuin me.
-Ja varmaan on nyt Vorna raivoisena porojemme jälkeä pitkin tänne
-hiihtämässä, ja saavuttaa meidät, sillä hän on sitkeämpi kuin mikään
-poro, hiihtäjänä voittamaton. Laila, kuule minua. Henkeni antaisin,
-jos kaikki saisin tekemättömäksi, mutta kun se on mahdotonta,
-koetan pelastaa edes sinut. En ymmärrä kuitenkaan muuta kuin että
-meidän on ajettava niin kauan kuin porot kestävät, ja ellei siihen
-mennessä mitään pelastusta ilmesty, on tyynesti taivuttava Vornan
-vangeiksi. Meidän on vaikea häneltä nyt pakoon päästä. Kun olen
-mukanasi, ei sinua uhkaa mikään väkivalta, sillä se ei ole Vornan
-tarkoitus, ja ehkä siitä silloin joku pelastuksen keino kehittyy.
-Luota minuun, kuten luotit ennen, vielä vähän aikaa sitten, ja minä
-koetan hyvittää rikostani... Laila hyrähti itkuun. Sanaa sanomatta
-heilautti hän hihnaansa ja lähti menemään halki pimeyden, Aslak
-jälleen kintereillään. Vaikka Laila ei mitään sanonutkaan, ymmärsi
-Aslak kuitenkin, että hän sai tehdä ehdotuksensa mukaan, ja tunsi
-siitä suurta huojennusta. Lailan moitteitten ja halveksimisen aikana
-äsken oli hänestä ikäänkuin kuollut kaikki se, joka oli edellisenä
-yönä mielettömänä raivosta ajellut ympäri maita ja metsiä, ja sijaan
-oli syntynyt syvä kohtaloonsa tyytymys, jolla oli ainoastaan yksi
-elämän tarkoitus, tekonsa sovittaminen siten, että saisi Lailan
-pelastetuksi. Aslakin luonnonlapsensydämessä lainehtivat tunteet
-korkeina aaltoina, väliin nousten hyrskyiksi, jotka pimensivät
-hänen mielensä sokeaksi, väliin taas selveten tyyneksi seesteeksi,
-jolloin hänen sydämensä parhaat puolet saattoivat täysin vaikuttaa.
-Kuten villi porokoira potkun saadessaan näyttää isännälleen
-hampaitaan ja tahtoo karata hänen päällensä, seuraavassa tuokiossa
-jo uskollisuutensa tuntien hänen kättään nuollakseen, samoin
-kuumatunteinen Aslak palasi harhailunsa jälkeen nöyrästi palvelemaan
-sitä, joka tähänkin saakka oli ollut hänen elämänsä ainoa lämmittävä
-ja onnelliseksi tekevä sisältö. Siihen palveluun sisältyi hän niin
-kokonaan, että viha ja mustasukkaisuus olivat nyt jääneet hänen
-tietoisuudestaan johonkin syrjään ja päämäärä oli vain Lailan onni --
-miten ja kenen kanssa, oli sivuseikka...
-
-Tarmolla kiirehtivät he porojansa koettaen ennättää niin pitkälle
-kuin mahdollista. Mutta ajokkaat, jotka kulun alkaessa syöksyvät
-nopeasti liikkeelle, talttuvat pian umpilumella kulkiessaan, ja
-rupeavat seisahtelemaan, ellei levähdystä suoda. Onneksi lähestyttiin
-jo vuoman toista rantaa, jossa välttämättä täytyi antaa porojen
-huoahtaa ja riipiä niille muutamia sylillisiä naavoja syötäväksi.
-Saattoihan käydä niin, että Vorna jo siinä saavuttaisi, mutta sen
-hän tekisi siinäkin tapauksessa, että väsyneillä poroilla eteenpäin
-yritettäisiin. Mutta jos ennätettäisiin hiukan huokaista ja
-päästäisiin lähtemään ennen hänen saapumistaan, oli yhäkin jäljellä
-pieni mahdollisuus livahtaa hänen käsistään.
-
-Maan rantaan päästyään porot seisahtuivatkin itsestään. Rupeamatta
-väsyneitten elukkain kanssa taistelemaan meni Aslak tiheästä
-korpikuusikosta naavoja repimään Lailan jäädessä pulkkaansa. He eivät
-vaihtaneet sanaakaan, mutta pimeyden läpi Aslak näki tuon välkähtävän
-katseen, joka oli syöpynyt hänen sieluunsa. Nöyrästi hän painoi sen
-edessä päänsä, kahlaten syvässä lumessa kuusten juurille ja ruveten
-kokoamaan poroille ruokaa. Jo peurat itsekin luontonsa mukaisesti
-alkoivat kuopia lunta syrjään, kunnes saivat maan pinnan paljaaksi.
-Sinne lumikuoppaan ne sitten painuivat nokalleen repien irti jäkälää
-kankaan pinnasta.
-
-Laila makasi pulkassaan tuijottaen taivaalle, jossa siellä täällä
-vilkahti tähti kuusen oksien lomitse. Hänen mielensä oli vallannut
-omituinen turtumus, ikäänkuin lumo lähestyvän turmion edessä. Hän ei
-jaksanut ajatella pakoa, ei pelastusta, vaan painoi silmänsä umpeen,
-valmiina kaikkeen siihen, mitä oli itselleen kuvitellut. Kaukaa,
-ikäänkuin taivaan rannalta metsän reunan yli, näytti katsovan hänelle
-niin tuttu katse, joka tuntui sydämessä saakka, mutta vaikka kuinka
-olisi sitä tutkinut, ei se voinut antaa uskoa eikä rohkeutta. Kun hän
-apua rukoillen sitä ihan vaatimalla vaati, painui se alas ja peittyi,
-ikäänkuin sillä osoittaakseen, että kaikki apu oli mahdoton. Tuska
-kouristi Lailan sydäntä ja hän vaipui väsymyksen ja turtumuksen
-sekaiseen uupumistilaan. Vihdoin ruumis vaati omansa ja tyttö vaipui
-uneen.
-
-Aslak hiipi hänen viereensä ja kumartui hiljaa katsomaan hänen
-kasvojansa. Näytti kuin hän olisi niistä tahtonut ikäänkuin viime
-kerran häiriintymättä nauttia ja painaa ne mieleensä tunnustähdeksi
-ja ikuiseksi muistoksi. Uudella voimalla valtasi siinä hänet
-syyllisyyden tunto, niin että hän vaipui masentuneena lumeen tytön
-pulkan viereen, nyyhkytysten vapisuttaessa hänen ruumistaan.
-
-Korvessa oli hiljaista. Tuuli ainoastaan silloin tällöin suhahti
-kuusikossa tai poro kalisutti valjaitaan ja kavioitaan jäkälää
-etsiessään. Väliin kuului pehmeä kahahdus hangesta, kun kuusien
-yläoksilta vierähti hiljaa lumimöhkäle kuin aave. Mielen murhe
-tyyntyi vähitellen näitä ääniä tarkatessa, sydän sulautui yhteen
-ympäristön kanssa ja uni toi pian Aslakinkin väsyneelle sielulle
-lepoa.
-
-Kun Laila heräsi, oli vielä pimeä, mutta pimeän valaisi pieni
-tulenloisto kuusen juurelta. Tulen äärellä istui mietteissään mies,
-nojaten päätään käsiinsä ja liekkiin tuijottaen. Vähän syrjempänä
-istui aran näköisenä Aslak, vilkuillen mieheen ja Lailaan. Kun Laila
-liikahti ja pulkka kahahti lumella, kääntyi mies katsomaan häneen.
-Silloin Laila tunsi hänet.
-
-Mies oli Vorna.
-
-Hän tervehti tyttöä ystävällisesti katsoen häneen pitkään ja
-miettiväisesti. Tyttö painoi päänsä ja purskahti itkemään. Silloin
-Vorna nousi ja toi hänelle palan tulella kärventämäänsä poronlihaa,
-sanoen:
-
--- Syö Laila, että jaksat, sillä meillä on pitkä ja kiireellinen
-matka edessämme. Älä pelkää, sillä en tee sinulle mitään pahaa.
-Mukaani on sinun lähdettävä kuitenkin. Kaikki jäivät kodallasi
-terveiksi.
-
-Tyttö väistyi hänestä arkana ja peläten, mutta kun Vorna uudelleen
-kehoitti, otti hän tarjotun ruokapalan, sillä hänellä oli hiukaiseva
-nälkä. Hänen syötyään pani Vorna Aslakin ajamaan etuporona sitoen
-Lailan poron hänen pulkkaansa kiinni, mutta itse hiihti hän perässä.
-Taas puhaltautuivat peurat kiivaaseen laukkaan talttuen vasta kaukana
-suon selällä, mutta siitä huolimatta ei Vorna jäänyt paljoa heidän
-jälkeensä, vaan saavutti heidät pian. Kiivaasti nyt matkattiin kohti
-Vornan leiriä tuonne järven päähän, kaikki vaiti ollen ja vakavina.
-Mutta kun saavuttiin erään laajan kankaan reunaan, syöksähti sieltä
-äkkiä mies esille ruveten kiivaalla ja kauhistuneella äänellä
-kertomaan jotakin Vornalle. Vaikka tämä heti vaimensikin hänen
-alussa äänekkään puheensa hiljaiseksi kuiskaukseksi, ennättivät
-Aslak ja Laila kuitenkin kuulla Sepän ja Lipon nimen ja päättää
-miehen levottomasta puheesta ja kauhistuneista ilmeistä, ettei näiden
-kiinniotto ollutkaan menestynyt niin hyvin kuin oli toivottu.
-
-Vorna kuunteli yhä kasvavalla hämmästyksellä. Tumma puna kohosi
-hänen kasvoilleen ja otsasuonet pullistuivat. Kiljaisten tarttui hän
-kertojaa kurkusta:
-
--- Ja sinä saatoit tuota katsoa avuksi menemättä. Raukka. Pelkuri.
-
-Mies hätäytyi ja koetti irroittaa Vornan puristavaa kättä.
-
--- Usko minua, sanoi hän, -- turhaan silloin olisin mennyt siihen
-henkeäni menettämään, sillä ei ole minunlaisistani sen miehen
-vastukseksi. Ja silloinhan en olisi päässyt ilmoittamaan asiasta
-sinulle, etkä tietäisi olla varuillasi. Varo, Vorna, sitä miestä,
-sillä siinä tapaat vertaisesi, jota ei ole syytä halveksia, varsinkin
-kun hänellä on neuvojana se kuulun viekas kettu Lippo.
-
--- Olet oikeassa, sanoi Vorna ja päästi otteensa. -- Saattanee olla
-vertaiseni, saattanee olla parempanikin, sitä ei tiedä koettamatta.
-Mutta varmaan joutuu pian jäljilleni ja parhaansa panee. Kun en
-nyt mieli hänen kanssaan tässä voittosille, niin kiirehdippäs,
-lappalaispoika, peuraasi, että saadaan matka taas sujumaan. Sääli
-kunnon miehiäni, mutta se on usein näillä retkillä osana.
-
-Nopeasti ja niin pienin levähdyksin kuin suinkin mahdollista
-matkustivat he eteenpäin. Kun he illan hämärissä saapuivat järvelle
-ja läksivät sitä pitkin itää kohti, oli jo puhaltamassa tuima
-tuuli, joka ajeli lunta pitkin järven sileätä selkää. Pian oli
-se tuiskuttanut umpeen kaikki jäljet, niin että mahdotonta oli
-niitä myöten heitä takaa ajaa. Kun Vorna sen huomasi, hymyili hän
-tyytyväisenä, mutta Lailan muoto kävi entistä murheellisemmaksi.
-Hän tunsi nyt, ettei mikään voinut estää hänen viemistään Vornan
-kotikylään kauas Karjalaan, ja hänen sydämensä haikeus puhkesi
-hiljaiseksi, loppumattomaksi kyynelvirraksi.
-
-Sitä Vorna miettien ja silmät kiiluen katsoi, kun he häipyivät
-lumimyrskyyn ja pimeyteen.
-
-
-
-
-XI.
-
-
-Vanha Vornan emäntä seisoi kirkkaana talvipäivän aamuna leveänä
-ja tanakkana tupansa edustalla ilosta kiiltävin silmin katsellen
-sotaretkeltä palaavien miesten saapumista. Ahkio toisensa jälkeen
-sujahti hänen ohitsensa, kaikki saaliilla runsaasti lastattuina, ja
-hurjien sissien kasvot olivat ilosta loistaneet hänet nähdessään. Ja
-jos meni paljon saalista sivukin, niin vielä enemmän kokoontui sitä
-Vornan pihalle, kera partasuiden, jotka keihäisiinsä nojaten kolkon
-retkensä tuloksia katselivat.
-
-Vanha Vornatar oli tosin hiukan pilvellä ilmein, sillä toki oli hän
-poikaansa ensimäisenä kotiin tulevaksi odottanut. Kun ensimäinen
-tulija saapui ja ojensi hänelle vielä suomalaisten hurmeesta ruskean
-tapparan, jonka heiluttamiseen pystyi vain Vornan käsi, sävähti hän
-kalman kalpeaksi:
-
--- Sinnekö jäi, poikani?
-
--- Eihän toki, vastasi iloisesti nauraen tapparan antaja, Iivana
-iloinen poika, -- eihän toki, vaan matkan varrelle johonkin syrjään
-pistäysi ja tämän käski äidilleen terveisten keralla saattaa. Vie se
-naulalle tupaasi, peräseinälle ripusta, sinne, jossa ovat Vornain
-tapparat ennenkin uusia otteluja odottaneet. Pian saapunee Vornakin
-tulijaisjuhlaa viettämään.
-
--- Kyllä vien tupaani ja hurmeineen omistajaansa odottakoon.
-
-Mutta ilosta huolimatta alkoi pian kaukaa kylältä kuulua naisten
-valitusta ja itkua, joka muuttui yhä surkeammaksi, kuta tarkempaan
-ehdittiin tulijoilta tiedustaa, ketkä oli tällä retkellä tuoni
-tavannut. Sillä tuoni oli helppo kestää silloin, kun oma miekka toi
-sen viholliselle, mutta kun se saapui itselle vieraaksi, tuotti se
-kipeätä tuskaa. Itku ja valitus ei tauonnut niinä päivinä Vornan
-tanhuvilta.
-
-Mahtava oli Vornan joukko siihen pihalle kertyessään. Koreanvärisissä
-paidoissaan, nahkalakeissaan, helavöissään ja paulakengissään
-seisoskelivat he siinä saalistaan katsellen ja hymy kohosi heidän
-kasvoilleen. Ruskea tukka pursusi lakin alta hartioille ja parta
-aaltoili useimmilla rinnoille saakka. Katse oli saanut tuon
-terävyyden ja tuimuuden, jo ka on luonnollinen seuraus alituisesta
-tottumuksesta kuolemaa odottamaan ja sitä auliisti tuottamaan.
-Nämä miehet olivat vielä sodalla elävää väkeä, joka piti sitä yhtä
-luonnollisena kuin sen rinnalle asettamaansa kaupankäyntiäkin.
-Suonikkaat kädet puristivat keihään vartta yhtä tottuneesti kuin
-silmät terävästi arvioivat edessä olevaa saalista. Kun ahkiosta
-vilahti hopeakalu, välähti silmä, ja kun verinen muisto sen johdosta
-heräsi, rypistyivät kulmat, silmät synkkenivät ja käsi puristi
-lujasti tapparan vartta. Sen tapparan edessä oli vapissut koko niemi
-Vienasta Ruijaan saakka.
-
--- Sisähän käykää, Vornan miehet, äijä on saalista saatu, äijä
-matkaakin tehty. Sisähän käykää, sillä kauan jo odottivat tulo-oluet.
-
-Vornatar se näin tervehti miehiään, jotka painuivat hänen jäljessään
-avaraan pirttiin.
-
-Se oli todellakin avara. Kun seisahtui oven suuhun ja katsoi
-perälle, jota kapeista luukuista vain vaisusti tuleva päivä valaisi,
-tuntui se silmissä laajenevan ja etenevän aivan rajattomaksi.
-Vasemmalla ovisuussa oli valtainen kiuas, oikealla perällä suuri
-ristikkojalkainen pöytä. Lattia oli tehty suunnattoman suurista
-halotuista hirsistä ja penkit pitkin seiniä samallaisista. Noin
-miehen korkeudella oli seinä jo kiiltävän musta kasautuneesta ja
-sitten kastellusta karstasta, ja katossa näkyi vieläkin vähän
-raolleen jäänyt räppänä, joka taitavasti oli sovitettu ontosta
-hongasta tehdyn savutorven, toton suulle. Viiltävä ja suloinen
-kuumuus leyhähti sotureille vastaan.
-
--- Onpa lämmin Vornattaren tupa.
-
-Miehet kiittelivät ja kehuivat, mutta laahoessaan sillan liitoksella
-ja lieden äärellä askaroidessaan virkahti emäntä:
-
--- Vasta on kylyni lämmin, kunhan sinne pääsette.
-
--- Aa... aaa.
-
-Silloin nousi karsinaloukosta hiljaa esille nuori nainen, pitkä ja
-solakka, upeaan ja rikkaaseen pukuun puettu. Hopeainen otsanauha ja
-helavyö päällysvaatteellaan osoitti, ettei hän ollut palkka-piika,
-vaan haltiaväkeä. Aralla äänellä, kuin peläten, kysyi hän hiljaa,
-hakien jotakin silmillään:
-
--- Minne jäi Vorna veljeni ja... ja Onto?
-
--- Terveiksi jäivät, terveiksi, älä yhtään varaja Aino, kiirehti
-Iivana selittämään. Kunhan tulevat, niin vasta sinulle sieltä potra
-sulho saapuu. Kuule kun kerron, mikä on miehiään Onto. Aina muistan,
-kun keihäsleikissä ruotsin kanssa jalkani livetti ja kuukerruin
-siihen tanhualle muutaman vankan uroon kynsiin. Vilahti päässäni jo,
-että taisivat nyt, Iivana parka, loppua sotaretkesi. Suomalaisen
-tappara välähti tuolla jossain pääni päällä korkealla kuin salama
-ja ummistin silmäni huutaen kaikkia kristittyjen ja isäin jumalia
-avukseni. Mutta salama ei iskenytkään, sillä sulhosi keihäs saapui
-juuri ratkaisevalla hetkellä puhkaisten iskijän selän, niin että
-sulka tuli pitkälle rinnasta ulos. Silmät muljahtivat poloisen
-päässä, kun hän kaatua mätkähti siihen päälleni, ennenkuin ehdin
-itseäni alta siivoamaan. Tapparansa putosi sitten varpaalleni, niin
-että aivan luulin häviäväni siihen paikkaan...
-
-Miehet nauroivat ja Ainon huulilla välkkyi onnellinen hymy.
-
--- Jos olisi kielellesi pudonnut ja sitä vähän lyhentänyt, niin ehkä
-olisi ollut parempi, murahti eräs halliparta, lisäten hetken kuluttua:
-
--- Mies on Onto, ei käy kieltäminen, mutta miestä tällä retkellä
-tarvittiinkin. Yhä vain voimistuu siellä meren puolella ruotsalaisen
-asutus, enkä luule, että sitä ikinä saamme sieltä pois hävitetyksi,
-vaikka kuinka sinne sotaretkiä tekisimme. Sanotaan, että ne ovat
-meidän maita ja ikimuistoisista ajoistahan sieltä olemme verot
-noutaneet, mutta koskaan ei meitä ole siellä mielisuosiolla suvaittu.
-Ja saattepa nähdä, pojat, että kohta on meillä keihäsleikki täällä
-oman tuvan ovella, sillä kiinteää ja kovaa kostoa uhkasi jokainen,
-jossa vielä edes vähänkään henki kulki.
-
--- Vielä siellä taisi jäädä johonkin henki kulkemaan, vaikka
-tarkkaan työtä tehtiin, arveli joukosta muuan sovitellen tapparaansa
-seinänaulakolle. -- Tuntuupa somalle viikkojen jälkeen miekkavyötään
-aukoa ja nähdä, että edes itse on hengissä, lisäsi hän sitten
-istahtaen penkille ja saaden käteensä valtaisen oluthaarikan.
-
--- Somalle, somalle tuntuu, vahvistivat toiset ja alkoivat laittautua
-perinpohjin levostansa nauttimaan.
-
-Aino hävisi, mutta vanha Vornatar palveli arvokkaasti rakkaan ja
-jumaloimansa pojan kuuluisaa partiojoukkoa.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Muutama päivä tämän jälkeen kokoontui koko kylän väki suurille
-tulijaisjuhlille Vornan pirttiin. Vaikka monta päivää oli raivonnut
-mitä ankarin pyry, niin nöyrä ilma, etteivät vanhatkaan sanoneet
-sellaista usein nähneensä, odotti Vornatar silti tänä iltana
-poikaansa ja hänen seuralaisiansa kotiin. Saatuaan kuulla, minne
-Vorna oli jäänyt, oli hän siitä ja miesten kertomuksista koettanut
-aikaa määrätä niin hyvin kuin taisi. Iloinen hälinä vallitsi hänen
-suuressa pirtissään ja kymmenistä päreistä lähtevä häilyvä valo antoi
-omituisen varjojen sekaisen tunnelman läsnä olevalle väkijoukolle.
-Pöydän puolella istuivat soturit hurstipaidoissaan haastellen äsken
-päättyneen retkensä johdosta ja muistellen sen vaiheita, antaen
-haarikkansa ahkerasti kiertää, mutta karsinan puolella askarteli
-naisten joukko mikä leikissään, mikä jotakin muka tehden. Nekin,
-joiden kasvoilla vielä olivat kyynelten ja haikean surun jäljet,
-koettivat virkistyä siitä yhteisestä ilosta, mitä kuitenkin täytyi
-tuntea. Mutta Vornattaren veli, vanha seppä, joka oli yhtä kuulu
-loitsijana kuin miekkojen ja keihäitten takojana, otti naulasta
-vanhan ja savustuneen viisikielisensä ja rupesi sen puisia tappeja
-ja vaskisia kieliä vääntelemään ja koettelemaan. Musta kanteleen
-koppa alkoi hiljaa helistä hänen kosketellessansa ja pian kuului
-sieltä iloinen säestys nuorten leikkiin, joka juuri alkoi lakealla
-permannolla. Jo iski tuossa pari miestä sormet sormien lomahan
-ruveten muistelemaan runoja ja niihin jatkoa sepittelemään. Kun
-leikki ja laulu lattialla taukosi, alottivat he laulantansa ja
-kanteleella heitä säesti vakaasti ja silmät kiiluen vanha seppä. Yhä
-kasvavalla innostuksella lauloivat urohot kalevaisista sankareista,
-Väinöstä, Ilmarisesta ja iloisesta Lemminkäisestä, ja nuorten
-parvi kokoontui heidän ympärilleen ihmetellen näitä outoja taruja
-kuuntelemaan. Samat miehet, jotka äsken heiluttivat noita vieläkin
-verisiä seinällä riippuvia tapparoita, miekkoja, nuijia ja keihäitä,
-ja jotka jännittivät terässelkäjousia, joita tuolla orrella oli
-rykelmittäin, kuuntelivat nyt heltyen ja ihmetellen niitä kauniita
-runokuvia ja sitä sointuvaa helinää, mikä laulajilta ja soittajalta
-tuli kuuluville. Yksin likainen ja synkkä orjakin, joka oli
-kyyristäytynyt kuuman kiukaan hauteeseen ja katsonut siitä surumielin
-nuoren kansan karkeloa, näytti heltyen syventyvän kuulemaan tuota
-vaisua helinää ja kumeata rintaäänistä laulua, kun pajattivat
-partaniekat. Ainoastaan ulkona mylvivä myrsky tuntui siitä kuin
-kiihtyvän, puhaltaen vinkuen sisään luukun ja räppänän raoista ja
-pannen roihuavat tervaspäreet yhä suuremmalla liekillä lepattamaan.
-
-Niin oli juhlaväki lauluun ja soittoon kiintynyt, että vasta silloin,
-kun ovi aukeni, havahtuivat huomaamaan, että tulijoita saapui.
-Vornatar kääntyi oveen päin ja riensi kädet ojona tervehdyttämään.
-Vorna seisoi ovensuussa.
-
-Lumi oli silannut hänet kuin valkeaksi patsaaksi, joka
-liikkumattomana seisoi siinä oven suussa. Ovesta hänen takaansa
-tuli röyhyten lunta, mutta vähitellen siitä siirtyi tupaan toinen
-karjalaisen puvussa oleva luminen mies, lappalais-tyttö ja
-lappalais-mies. Viimeksi tulevat horjahtivat seinää vasten nojaamaan,
-kasvoiltaan kalman kalpeina, mutta Vorna ja hänen toverinsa sentään
-olivat vielä omin voimin seisaallaan.
-
--- Terve tervehyttäjälle, äiti, sanoi Vorna lujalla äänellä riisuen
-lakkinsa ja pistäen sen puunaulaan. -- Luulinpa, että peri hukka
-poikasi tässä kamalassa ja loputtomassa tuiskussa, mutta eipä tullut
-vielä Vornan vuoro. Kesti käsi ja kesti jalka, kun muilta jo väsähti.
-Äiti, sano terveeksi vanhan Staalon tytär ja hänen saattajansa, sillä
-ovat tulleet nyt luoksesi pitemmäksi aikaa atimoimaan. Käske vierahat
-peremmäksi, riisu pois vaatteet ja tuo kuivia sijalle.
-
-Iloiten riensivät häntä tervehtimään hänen miehensä, mutta vanha
-Vornatar jäi sanatonna paikalleen. Kuin vaivoin sai hän vihdoin
-sanotuksi:
-
--- Mitä tarkoitat, poikani? Ettäkö minä tässä lappalaista ja hänen
-renkiään terveheksi toivottelemaan?
-
-Karsinanpuolelta kuului naurun tirskahdus, pilkallinen, mutta
-sointuva, nuoren naisen naurama. Vornatar punastui kiukusta:
-
--- Olkoot terveenä, koska kerran ovat Vornan taloon tuomia. Riittää
-lämmintä heillekin.
-
-Hän ei ehtinyt jatkaa puhettaan enempää, kun samalla Aino ehätti
-kysymään veljensä käteen tarttuen:
-
--- Minne jäi Onto ja hänen toverinsa? Mukanasi oli vain yksi mies.
-
-Vorna käännähti ja katsoi sisartansa pitkään silmiin. Tarttuen häntä
-sitten olkapäistä sanoi hän vakavasti:
-
--- Ole luja, sisareni. Onto ja hänen toverinsa ovat kuolleet. Kova
-kohtalo tapasi heidät. Sorea sotahan kuolla.
-
-Jäätävä kauhu valtasi läsnä olijat. He näkivät kuinka Ainon silmät
-laajenivat surusta ja tuskasta ja kuinka hengitys pyrki tukahtumaan.
-Kurkkuunsa tarttuen ja kiljahtaen tuijotti hän veljeänsä silmiin:
-
--- Sorea sotahan, sanot, huusi hän, -- niin kyllä, mutta mihin sotaan
-menetit sulhoni? Omille salaisille poluillesi lappalais-tallukan
-perään. Oliko tarpeellista? Kiroon sinut, mokoman veljen, iäksi
-kiroon, ja surman saatan osaksesi.
-
-Vorna tarttui sisartaan ranteista ja hillitsi hänen raivoaan,
-ikäänkuin mietteissään häntä katsellen. Viimein sanoi hän:
-
--- Kiroa, sisko, vain, jos luulet sen sulhosi henkiin saattavan.
-Ehkä oli väärin, että estin Onton muiden mukana kotiin tulemasta,
-mutta enhän tiennyt mitään vaaraa olevan. Mutta sen sanon sinulle,
-Aino sisko, älä toista kertaa puhu mitään lappalais-tallukasta,
-jos henkesi on sinulle rakas. Ja sinä, ylpeä Lesosen tyttö, pidätä
-pistopuheesi, sillä Vornan tuvassa ei ole niille tilaa.
-
-Hän oli puhunut rauhallisena ja tyynellä äänellä, mutta siitä oli
-kuitenkin kajahtanut sointu, jonka laatu painui mieleen ja vaikutti
-ehdottomasti. Vornatar vilkaisi arasti poikaansa ja kiiruhti
-täyttämään tämän antamia määräyksiä, mutta Aino katosi itkien
-tuvasta. Itse Vorna siirtyi miestensä joukkoon, sieltä kuitenkin
-salavihkaa pitäen silmällä, miten kävisi Lailan ja hänen saattajansa.
-Miesjoukon oli vallannut hiljaisuus, varsinkin kun olivat kuulleet
-Vornan seuralaiselta, miten Onto oli kohdannut kuolemansa. Ihmettelyn
-ja pelon huudahduksia kuului joukosta.
-
--- Jopa on siinä mies. Lippo Suomalaisesta on kuultu. Ei ole soturi,
-mutta on muuten mielevä mies. Mutta kuka on tämä Seppä? Jottako ihan
-sillä lailla! Piessa. Enpä haluaisi otteluun hänen kanssaan. Saa
-nähdä, jättääkö tytön mielisuosiolla, vai koettaako takaisin ryöstää.
-Vaikea on enää täältä saada. Mutta niin väkevästä miehestä ei ole
-kuultu. Olisitko sinä, Vorna, vertaisensa?
-
-Vorna synkistyi ja lausui jurosti:
-
--- Ei sovi uroon voimillaan kehua. Konsa joskus yhtehen yhtynemme,
-silloin koettanemme. Se on väkevämpi uros, joka siltä paikalta pois
-lähtee, mutta väkevä on sekin, joka siihen jääpi.
-
-Hän nousi ja antoi merkin äidillensä, joka tyynenä puuhaili edelleen
-askareissaan vieraitten vähitellen hyvästellessä ja poistuessa
-päresoihtuineen pimeään myrsky-yöhön. Tuuli puhalsi pärevalkeat heti
-hiilelle, jonka hehku heitti aaveellista kajastusta kylän kujalle.
-Vihdoin oli Vorna väkineen yksin. Totellen Vornattaren viittausta
-lähti väsynyt Laila nöyrästi hänen jälkeensä, mutta kun Aslak
-liikahti levottomasti häntä seurataksensa, pidätti hänet vierellään
-istuva karjalainen vaiti ollen paikoillaan. Hetken perästä poistui
-tuvasta Vornakin ja pian oli yö saanut haltuunsa kaikki.
-
-
-
-
-XII.
-
-
-Vornain suurperheellä oli asuttavana monet, yhdessä rykelmässä olevat
-pirtit. Syvässä lumessa kaahlaten pihan yli Vornattaren perässä
-tuli Laila pian pirtille, jonka ovesta tuntui kuiva ja kova lämmin.
-Päresoihtu valaisi pian tupaa, joka näytti vielä olevan sangen uusi.
-Tavattoman leveitten honkahirsien ja lattiapalkkien väri oli vielä
-uutuudellaan, paitsi laessa, jossa savu oli jo tehnyt tehtävänsä.
-Peräpenkillä, isännän nurkassa, oli karhuntaljasta tehty komea vuode,
-jonka yläpuolella seinällä riippui suuri kokoelma erilaatuisia
-aseita. Siinä oli valikoima keihäitä, joiden varret oli taitavilla
-ja kauniilla leikkauksilla koristettu, oli jousia, joiden varret oli
-kaunistettu luu-upotuksilla ja tuohirenkailla, ja nuolisäkkejä, jotka
-olivat somasti ompeleilla ja terenauhoilla kirjaillut. Erillänsä
-oli muutamia suuria sotakirveitä, joiden puolikuunmuotoiset terät
-ja huolitellen tehdyt varret todistivat pitkälle kehittynyttä
-seppyystaitoa. Mutta eniten herätti silti huomiota kaunis miekka,
-jonka kahvan nuppi kimalteli kullalta päresoihdun häilyvässä valossa.
-Sen tuppi oli nahkainen, hopeaheloilla koristettu, ja sen pituus
-ja kahvan muoto osoittivat sen kulkeutuneen tänne Kalevan kansan
-heimoriitoja ratkaisemaan kaukaa kuumemman auringon alta. Kaikki
-tässä tuvassa osoitti varallisuutta ja mahtavuutta, ja jäätävällä
-pelolla arvasi Laila, että se oli itsensä Vornan tupa.
-
--- Voi emäntä, älkää jättäkö minua tänne, parahti hän tarttuen
-saattajaansa käsivarresta ja vaipuen maahan hänen jalkainsa juureen
-häntä rukoilemaan.
-
-Ihmetellen kääntyi häneen Vornatar ja kysyi:
-
--- Luulin, että suosiolla olit tullut?
-
--- En tullut, en, vaan pois ryösti minut. Älä jätä tänne yksin, vaan
-lähetä ainakin lappalaiseni seurakseni. Hän on minun heimoani ja
-tuttujani. Sääli viatonta, mahtava Vornatar, ja isäni sen sinulle
-sadoin kerroin palkitsee.
-
-Vornatar ei vastannut, vaan pisti päreen huolestuneella ilmeellä
-pihtiin, varaten orrelta kasallisen lisää saataville. Kuin
-mietteissään puhkesi hän sitten sanomaan:
-
--- Älä pelkää, sillä en luule, että poikani on väkisin saadun lemmen
-tarpeessa. Satakin kertaa olen toivonut, että hän vakautuisi ja
-ottaisi emännän kylänsä kauniista tyttäristä, mutta eivät salli
-levottomat verensä siihen sitoutua. Milloin sotia käypi, milloin
-taas pitkin Karjalan kyliä kaikki neidot naurattelee. Ei ole vielä
-sitä ollut, joka ei olisi häneen suostunut, eikä sitä, joka olisi
-häntä missään estää uskaltanut. Hurja oli isänsäkin, mutta pahempi
-on vielä poika, mikä sitten kohtalokseen kerran koitunee. Totella
-häntä täytyy, sillä pois ovat jo liukuneet ohjat käsistäni. Älä häntä
-suututa, vaan puhuttele hiljaa ja suloisesti, niin varmaan saat
-häneltä rauhassa olla... ellet suostu tuumihinsa?
-
-Ja vanha Vornatar katsoi häpeilevään ja pelkäävään tyttöön
-tutkivasti, lisäten viimein kuin hiljaisen ajatussarjan
-lopputuloksena:
-
--- Jokohan aikoisi lappalaisesta minulle miniää? Ei olisi hänen
-töikseen kumma. Niin pitkälle ei tämä asia sentään saane mennä...
-
-Hän läksi ja lukitsi oven ulkoa jättäen tytön raatelevan tuskansa
-ja pelkonsa valtaan. Vilauksessa oli Laila ovella hänen jäljessään
-koettaen avata sitä kaikin voimin. Kun se oli turhaa, hypähti hän
-luukulle, mutta huomasi sen liian pieneksi ulos pääsyä varten.
-Väristen vilkaisi hän perälle karhuntaljavuoteelle, ja painautui
-sitten karsinanloukkoon yhteen sykkyrään kuin kuolemantuskainen
-jänis pensaikkoon. Päre pihdissä palaa ritisi hiljalleen, karsi
-piteni pitenemistään, kunnes tuli pieneni himmeäksi, kituvasti
-lepattavaksi liekiksi. Suuren pirtin valtasi aaveinen hämy, joka
-etäisemmissä loukoissa sakeni sysipimeydeksi, jonka pohjattomuudessa
-tytön mielestä näyttivät loputtomat kauhunkuvat karkeloivan. Seinältä
-kiilsi kultainen miekannuppi kuin tähti, johdattaen mieleen verisiä
-muistoja. Taas leimahti liekki hiukan kirkkaammaksi, valaisten
-tupaa vähän paremmin, kunnes raukenikin siinä samassa ja hetkisen
-pihistyään sammui kokonaan. Synkkä, läpitunkematon pimeys ympäröi
-kauhean pelon vallassa taistelevan tytön.
-
-Hän kuunteli tarkoin. Myrsky ulvoi edelleen ja vinkui luukun ja
-räppänän raoissa, mutta mitään muuta ei kuulunut. Pimeys herkisti
-hänen korvansa luonnottoman tarkoiksi, niin että hiiren rapina
-nurkassa hyyti hänen verensä. Ja tuskin hän oli siitä säikähdyksestä
-päässyt selviämään, kun hän jo kuuli uuden äänen, selviä askeleita
-oven takaa. Salpa otettiin pois, ovi avautui ja palava päre kädessä
-ilmestyi sisään Vorna. Kiljahtaen vaipui Laila tainnoksissa
-nurkkaansa.
-
-Vorna saapui kylystä, sillä hänellä oli pukimenaan valkoinen,
-pellavainen paita, jonka hän oli vyöttänyt leveällä, runsashelaisella
-vyöllä. Hänen pitkä tukkansa ja partansa oli kylyn kosteudesta käynyt
-kihartavaksi ja hänen poskilleen oli kohonnut miellyttävä punerrus.
-Kuultuaan Lailan voihkaisun rypisti hän hiukan otsaansa, hymähti
-sitten ja pisti päreen pihtiin. Sen jälkeen meni hän tyynesti, koppoi
-pyörtyneen tytön syliinsä ja kantoi hänet vuoteelle. Tuotuaan valkean
-lähemmäksi istahti hän tytön päänpohjiin jääden uteliaana ja kuin
-ihaillen häntä katselemaan. Hetken perästä hän kohotti suuren ja
-suonikkaan kätensä ruveten hiljaa ja hellästi silittelemään Lailan
-mustaa ja tuuheaa tukkaa.
-
-Hän katseli tytön kalpeita kasvoja, hikistä otsaa ja hentoja jäseniä.
-Solakka vartalo värähteli tuskallisesti ja rinta kohosi raskaasti.
-Sievien huulten välistä puristui ilmoille hiljainen, valittava
-huokaus ja kädet tekivät torjuvia liikkeitä. Vorna otti pois kätensä
-ja vaipui mietteisiinsä.
-
-Tuhannet tunteet raastoivat hänen rintaansa. Hän olisi tahtonut
-kiusata ja rääkätä tuota lasta, ja samalla tuhlata häneen
-mitä suurinta rakkautta ja hellyyttä; hän tunsi toisin ajoin
-tyttöä vihaavansa ja toisin häntä rakastavansa aivan oudolla ja
-salaperäisellä kiihkolla. Siinä häntä katsellessaan tunsi hän
-aivan rajatonta sääliä sekä ihmetteli, mikä oli saattanut hänet
-menettelemään näin tyttöä kohtaan. Mutta kuitenkin tunsi hän, ettei
-hän koskaan vapaaehtoisesti päästäisi tyttöä menemään. Ja mielen
-pohjasta kumpusi samalla ilmi kuva miehestä, joka kuin pilven lonka
-varjosti hänen mainettansa voittamattomana uroona, saaden hänen
-kätensä käymään nyrkkiin ja hampaansa narskumaan. Ja taas katsoi
-hän tyttöä ja moitti itseään epäjaloksi, joka naisia vastaan soti,
-mutta tytön kuva lumosi uudelleen hänen sydämensä ja herätti eloon
-hänen ylpeytensä. Voi, jos Laila suostuisi minulle, ajatteli hän.
-Suostuisi? Tuo lappalaistyttö? Kaikkia kuuleekin. Vorna, jolla olisi
-ollut valinnan vara tuhansista neidoista, valitsi laihan lappalaisen.
-Hän naurahti katkerasti, katsoi taas edessään makaavaa hentoa
-olentoa, ja uusi säälin aalto tulvahti hänen villiin sydämeensä.
-
-Mikä oli hänelle tullut? Kuinka keveästi hän oli ennen tällaiset
-asiat ratkaissut. Mikä oli hänen luontonsa muuttanut niin kokonaan?
-Oliko hän joutunut lappalaisen lumoihin, jotka veisivät hänet
-turmiota kohti? Ellei tuota suomalaista olisi ollut, niin hän olisi
-armahtanut tyttöä jo Aslakin ensi rukouksella, mutta juuri se seikka,
-että tyttö oli kiintynyt tuohon suomalaiseen, oli hänet saanut
-ryhtymään asiaan yhä suuremmalla kiihkolla. Hänkö väistyisi? Ei
-koskaan. Mutta entäpä jos juuri tämä uhka oli lumojen ansiota, entäpä
-jos hänet juuri siten tahdottiin houkutella otteluun tuon miehen
-kanssa ja hän saisi siinä surmansa? Vaikka niinkin, mutta jos hän sen
-vuoksi peräytyisi, olisi hän pelkuri. Hän ei tahtonut peräytyä, vaan
-päinvastoin menetellä niin kuin halusi ja vastata itse seurauksista.
-Miksi oli suomalaisella tyttöön parempi oikeus kuin hänellä?
-Eikö hänkin ollut tuolla äskeisellä tulomatkalla niin oudosti
-tyttöön kiintynyt, tarmolla häntä suojellut ja varjellut, ja ollut
-kiitollinen, jos saisi edes ainoan hyväksyvän ja kiittävän katseen?
-Olkoon, ettei tyttö häntä ainakaan vielä rakastanut. Varmasti oppisi
-rakastamaan, kun oppisi oikein tuntemaan...
-
-Laila avasi silmänsä ja antoi katseensa vaeltaa yli hämärän pirtin,
-huomaamatta aluksi takanaan istuvaa Vornaa. Mutta hänet nähdessään
-ja huomatessaan, missä lepäsi, karkasi hän kauhulla pystöön paeten
-pirtin toiseen nurkkaan. Vorna ei estänyt häntä ollenkaan, katsoen
-vain häneen omituisesti ja lausuen vihdoin:
-
--- Miksi kammoat minua?
-
--- Kysyt vielä, kuiskasi tyttö hiljaa.
-
--- Älä pelkää, en tee sinulle vähintäkään väkivaltaa. Voit luottaa
-minuun. Tule tänne, niin puhumme ystävinä. En ole vielä koskaan
-sanaani syönyt.
-
-Arkana lähestyi tyttö häntä istahtaen kauas penkin toiseen päähän.
-Itkuun purskahtaen sanoi hän:
-
--- Voi Vorna, miksi ryöstit minut tänne? Tunnen, että tästä
-tulee suuri onnettomuus, tuho sinulle syylliselle, suru minulle
-syyttömälle. Päästä pois minut ja Aslak, niin ehkä siten vältämme
-kohtalomme.
-
-Mutta Vorna vastasi huolettomasti:
-
--- Kun tulevi minulle, niin tulkoon. Sitä ei voi estää. Sinulle
-tuo ei silti tulle ja siitä varjelkoon. Mutta miksi puhuisimme
-sellaisesta? Etkö voisi, Laila, taipua minulle? Vornan emännäksi
-sinut tekisin, nostaisin suuren suvun haltiaksi ja jatkajaksi...
-
--- Päätä itse, onko sellainen koskaan mahdollistakaan. Eihän voi
-nostaa lappalaistyttöä kuulun Vornan emännäksi, sillä samallahan hän
-vaipuisi koko heimonsa silmissä ja menettäisi sukuinensa mahtavan
-asemansa. Ellet tahdo ikuista onnettomuuttani, niin päästä pois...
-
--- Sepälle lemmityksi.
-
-Vornan ääni oli käynyt kiinteämmäksi ja hänen silmänsä kiiluivat, kun
-hän pystöön nousten jatkoi:
-
--- Mitä tahdon, sen myös teen. Ikinä en kenenkään mieltä ja lupaa
-kysy. Sukuni ei ole minua nostanut, vaan minä itse olen nostanut
-sekä sen että itseni. Isäni nousi voimallaan, kokosi retkillään
-rikkautta ja mainetta, ja sanoi kuollessaan: 'Ainoa, miksi vielä elää
-haluaisin, olisi se, että saisin nähdä, tuleeko pojastani huonompi'.
-'Ole huoleti', vastasin minä siihen, koettaen tukkia verenvuotoa
-suuresta haavasta hänen ohimossaan, -- 'ole huoleti, sillä ensi
-työkseni haen käsiini sen miehen, joka pystyi lyömään vanhan Vornan
-ohimoon tällaisen aukon'. Ja sen kuullessaan ukko kuoli, nähtävästi
-mielissään, enkä luule, että hänen olisi tarvinnut jälkeläistänsä
-hävetä. Mutta vähät siitä. Miksi et voisi taipua minulle, Laila, ja
-miksi pelkäät onnetonta kohtaloa? Näethän, että kaikki on täällä
-hyvin. Terveenä olet myös tänne saapunut. Puuttuu vain, että opit
-pitämään minusta ja voittamaan pelkosi, niin varmasti onni sinulle
-ja minulle koittaa. Vornan emännäksi teen sinut, jos tahdot, ja
-kuolemaasi saakka pidän sinusta hyvän huolen. Sopii siis jäädä,
-vaikka onkin Staalon tytär...
-
-Puhuessaan oli hän astunut tyttöä kohti. Kädet olivat
-itsetiedottomasti kohonneet kuin syliin ottamaan, ja silmiin oli
-ilmestynyt kiihkeä palo ja kaipuu. Väristen pakeni Laila hänen
-edestään.
-
--- En suostu, älä tule, sanoi hän tukahtuneella äänellä. En saata
-enkä halua. Miksi kiusaat minua? Päästä pois, sillä muuten meidät
-varmasti perii tuho...
-
--- Mistä sen niin tarkoin tiedät, kun sitä yhä uudelleen vakuutat?
-
-Vornan äänestä tuntui hänen tätä kysyessään uteliaisuus ja kummastus.
-Laila vastasi:
-
--- Se on minulle niin ilmoitettu.
-
-Ja hän rupesi kertomaan hiljaisella ja väsyneellä äänellä.
-
--- Kun tullessamme tuolla erämaassa väsyneenä -- nukuin ahkiooni,
-olikin äkkiä kuin kaikki olisi valjennut ympärillämme. Huomasin, että
-kävelin pitkin kapeata polkua, joka johti kohti suurta ja synkkää
-vuorta. Oli kuin olisi kaikkialla palanut vihertäviä revontulia ja
-saivolinnut olisivat lennelleet ympärilläni. Ymmärsin, että olin
-kuollut ja vaelsin saivomaassa, jossa kuolleet asuvat. Pian näin
-muitakin ympärilläni, tunsin äitini, joka sanoi odottaneensa minua,
-tunsin Aslakin ja isäni sekä paljo kansaani. Ja minut nähtyään
-nyökäytti isäni päätänsä ja sanoi minun tuloni tienneensä. Mutta
-tuskin olin ehtinyt vainajain asuntoon asettua, kun kuului kamala
-saivolintujen kirkuna ja keskellemme tulit sinä, Vorna, näöltäsi
-samallaisena kuin sotisovassasi, mutta hurme valuen pitkin otsaasi.
-Isäni kuiskasi vierelläni: sen sai, mitä haki. Jos olisi sinut
-rauhaan jättänyt, olisi vieläkin elävien mailla...
-
-Vorna oli kuunnellut häntä mietteissään ja hänen kasvoilleen oli
-levinnyt kalpeus. Lailan ääni oli soinut niin lohduttomana ja
-epätoivoisena, että hänen sydämensä oli uudelleen vallannut sääli.
-Ulkona vinkui tuuli ikävänä ja kylmänä, tunkien tylysti sisään
-räppänästä ja luukkujen raoista, päreen valkean lepattaessa ikäänkuin
-malttamattomana ja uteliaana. Äkkiä Vornan tunnepohja muutaltihe ja
-hän kääntyi rutosti tyttöön:
-
--- Mitä loruja haastelet? Aiotko noitua minut, lappalainen?
-
-Hän tempasi hurjasti vastustelevan tytön syliinsä, piti häntä
-käsivarsillaan kuin lasta sekä katsoi häntä kuumasti silmiin.
-Huolimatta hänen vastusteluistaan ja huudoistaan painoi hän huulensa
-kiihkeästi hänen huuliaan vastaan. Mutta silloin sanoi Laila ivalla:
-
--- Sanasi söit ja väkivaltaa teit turvattomalle.
-
-Vorna katsahti häneen sekavasti, pyyhkäisi otsaansa ja laski hänet
-irti.
-
--- Hyvä että huomautit, Laila, sanoi hän katsoen tyttöön kuin
-uneksien ja kysyen muuttuneella äänellä:
-
--- Selitä minulle, miksi olen niin sinuun viehättynyt? Jo ensi
-kertaa sinut nähdessäni tunsin omituista kaihoa, joka ei ole
-lakannut, vaikka olemme erossa olleet. Vaikka ennen kuinka kauniin
-neidon kanssa olin lemmen leikissä, niin pian, paha kyllä, toisen
-toisen vuoksi unohdin. Miksi en voi sinua unohtaa? Olet loihtinut
-minut lumoihisi. Mutta miksi et sitten huoli? Tuonko Sepän vuoksi?
-Mutta vaikka olisikin uros moitteeton, niin enkö silti rinnallensa
-kelpaisi? Hänhän on köyhä metsänkävijä, minä rikas päällikkö, parempi
-on olla minun rinnallani. Eikö olekin?
-
--- Ei.
-
-Puna kohosi taas Vornan poskille ja hänen otsasuonensa pullistuivat,
-mutta hän hillitsi itsensä ja sanoi tyynesti:
-
--- Nyt lähden ja jätän sinut pirttini haltiaksi. Huoletta nuku ja
-levähdä. Että olisit paremmassa turvassa mielestäsi, saat Aslakin
-toveriksesi. Anna kätesi ja sano, että tahdot kuitenkin luottaa
-minuun sekä pitää minua ainakin ystävänä. Mutta pois en voi sinua
-koskaan päästää, en koskaan...
-
-Arasti ojensi tyttö kätensä ja sanoi hiljaa häneen katsahtaen:
-
--- Et olekaan niin julma kuin on sanottu...
-
-Vorna kääntyi ja meni hitaasti suuren ja hämyisen pirtin ovelle.
-Lappalaistytön tummat ja säikähtyneet silmät seurasivat häntä sinne
-hämmästyneinä, arkoina ja kiiluvina, ja Vorna tunsi ne selässään kuin
-tuliset nastat. Mutta kun hän ovella hitaasti kääntyi ja kiinnitti
-tyttöön läpitunkevan ja suruisen, pettyneen katseensa, painui tytön
-pää hiljaa. Hetken siinä seisahdettuaan katosi Vorna yöhön.
-
-Hän astui hitaasti pitkin pihaa lumiryöpyn hyväillen viilentäessä
-hänen polttavaa ihoansa. Hän tunsi mielessään, ettei häntä koskaan
-vielä oltu pakotettu niin kaikin puolin nöyryyttävään peräytymiseen
-kuin nyt, ja vielä vähäpätöisen lappalaisen edestä. Sydäntä poltti
-loukatun itserakkauden haava, niin että henkeä ahdisti, ja täytyi
-karjahtaen purkaa raivoaan keskellä öisen myrskyn vinkunaa. Mutta
-samalla tuntui hyvältäkin, miksi, sitä hän ei voinut oikein selvästi
-ymmärtää, ellei siksi, että hän oli ikäänkuin säästänyt ja jättänyt
-särkemättä kalliin helmen. Kuin kajastuksena pimeässä yössä vilahti
-hänen sydämessään tajunta siitä, että hänen mielensä olisi sittenkin,
-jos hän olisi kaikista alkuperäisimmät aikomuksensa toteuttanut,
-ollut tällä hetkellä vielä synkempi ja raivoisampi, lisänä tunnon
-polttava tuska. Sillä vaikka soturi sen ajan käsityksen mukaan,
-joukon johtaja, jolla oli ammattina ryöstö ja kauppa, mikä milloinkin
-parhaiten sopi, oli hänellä niinkuin muillakin tovereillaan mitä
-ankarin kunniakäsityksensä ja rehellisyysvaatimuksensa sekä
-oikeudentuntonsa, jonka loukkaaminen toi häpeää ja tunnon tuskaa.
-Tosin nämä käsitykset monessa suhteessa olivat erilaisia kuin
-myöhempien sukupolvien, mutta milloin heikomman nujertaminen ei
-mennyt heidän käsityksensä mukaan sodan nimessä, silloin se oli huono
-ja halpamainen teko, joka ei miehelle sopinut...
-
-Vorna astui väkitupaansa, jossa miehet vielä viettivät yötä
-vaahtoavien juomatuoppien ääressä. Korkealla äänellä haastelivat
-he sotaisista teoistaan, aina uudelleen palaten siihen ennen
-kuulumattomaan voimannäytteeseen, joka oli vienyt heidän joukostaan
-kaksi parhainta. Väliin remahtava nauru osoitti, että tämä
-kamala tapaus ei silti heidän luontoaan suuresti painanut. Kun
-Vorna astui sisään, vaikeni melu hetkeksi. Iivana iloinen poika
-kompuroi humalaisena Vornan eteen ja lausui puoliääneen jotain,
-samalla iskien silmää ja nauruun purskahtaen. Miesjoukko seurasi
-esimerkkiä ja Aslak vaaleni penkillään valkeaksi kuin palttina.
-Mutta nauru loppui kesken parhaimmaltakin naurajalta ja valmiit
-raa'at sukkeluudet kuolivat kaikkien hämmästyneille huulille, sillä
-Iivanan kuiskauksen kuullessaan karahti Vorna punaiseksi, kohotti
-kätensä ja iski siitä samasta jalkainsa sijasta edessänsä seisovaa
-miestä korvalle sellaisella voimalla, että tämä kaatui permantoon
-kuin salaman iskemänä. Sen tehtyään katsoi hän miehestä mieheen,
-joista ei kuitenkaan kukaan mielinyt hänen katsettaan kohdata, vaan
-vaieten kiintyi tarkastamaan mikä lattiaa mikä jotakin oksan koloa
-mustuneessa seinähirressä. Hetken jäätävän hiljaisuuden jälkeen
-virkkoi Vorna tyynesti:
-
--- Aslak menköön Lailan tupaan yöksi. Aslak meni, mutta eräs
-vanha halliparta uros otti täysinäisen tuopin pöydältä, astahti
-laveassa liinaisessa paidassaan, niin että tuppi ja tulukset vyöllä
-heilahtivat, Vornan eteen ja sanoi hyväntahtoisella ja leveällä
-hymyllä:
-
--- He.
-
-Vorna katsoi häneen pitkään, pyyhkäisi sitten otsaansa kuin huoliaan
-hälventääkseen, katsoi miehiinsä ja taas tuohon muheaan äijään
-edessään, jonka silmät säteilivät vallattomina ja kirkkaina kuin
-nuoren pojan. Hetkisen kuluttua levisi hymy Vornankin kasvoille,
-jonka nähdessään ukko tuli yhä muheamman näköiseksi uudelleen
-heristäen tuoppiaan ja sanoen:
-
--- He. Ka juo, veli!
-
-Vorna hymähti vanhalle isänsä soturiveikolle, tarttui tuoppiin ja
-otti siitä pitkän ja perinpohjaisen siemauksen. Kun hän ojensi tuopin
-ukolle takaisin, kuului tuvasta kuin helpotuksen huokaus ja miehet
-puhkesivat yhteen ääneen puhumaan:
-
--- Kauan sinua odotimme, Vorna. Käy joukkoomme tarinoimaan. Kyllin on
-aikaa levätä ja yötä istua, kun taas kerran olemme kunnialla kotiin
-päässeet. Tule.
-
-He tekivät sijaa pöydän yläpäässä nuorelle rakastamalleen
-päällikölle, joka tukahuttaen oman mielialansa pian vaipui hartaaseen
-tarinointaan aseveikkojensa kanssa. Savuavat päreet valaisivat tuota
-outoa ja komeata joukkoa, kun siinä kasvavalla innolla omia ja isäin
-veritöitä muisteltiin.
-
-Mutta toisessa tuvassa makasi karsinanurkassa nyyhkyttävä tyttö
-ja oven suussa arkana laiha lappalaispoika, joka sanattomalla
-epätoivolla tuon tuostakin loi itkijään pyytävän ja rukoilevan
-katseen...
-
-
-
-
-XIII.
-
-
-Staalo oli jättänyt kolme poroa ja ahkiota paikalle, että heillä
-kaikilla olisi nopea takaa-ajoväline käytettävänä. Mutta kun heidän
-piti lähteä liikkeelle, irroitti Seppä tyynesti ahkion hihnasta,
-käänsi sen puun kylkeä vastaan kumolleen, ja kääri sen sijaan hihnan
-pään lujasti kouraansa, pistäen silmukan kalvosten taakse. Lipon
-ja Staalon kysyvään katseeseen sanoi hän selitykseksi, että näin
-oli porolle paljo keveämpi: suksillaan seisoen kulkisi hän ajoon
-totuttuaan paljoa mukavammin kuin ahkiossa, jonka hänen kokoisensa
-mies tekisi sietämättömän raskaaksi. Niin lähtivät he liikkeelle.
-
-Heidän pysähdyksensä Staalon leirillä oli tullut paljoa pitemmäksi
-kuin olivat aikoneet. Silloin kun heidän piti lähteä liikkeelle, oli
-puhjennut niin maankaato tuisku, että kiihkeimmänkin halun täytyi
-sen edessä malttua odottamaan. Ja kun tuiskua jatkui monta päivää,
-olivat he ymmärtäneet, että heidän oli turha toivoakaan Vornaa
-kiinni tavoittavansa, sillä hän ehtisi varmasti kotikyläänsä heidän
-edellään. Mikään muu ei auttanut kuin lähteä sinne saakka, vaikka
-onnistumisen toiveet olivat tietysti tällöin erittäin vähäiset ja
-melkein varma perikato edessä.
-
-Olisi luullut heidän tässä tapauksessa epäröineen, sillä yritys oli
-järjen valossa suorastaan mieletön. Mutta sitä ei heistä yksikään
-tehnyt. Staalo oli nyt ikäänkuin elämänsä loppukohdassa, yrittääkseen
-vielä viimeistä kertaa sen vaikeita tehtäviä ratkaista. Kaikki muut
-maalliset asiansa oli hän järjestänyt ja aikoi nyt uhrata kaikkensa
-vain tyttärensä kohtalolle. Lippo oli hänen vanha ystävänsä,
-jonka luonteeseen kuului pääpiirteenä auttavaisuus ja eräänlainen
-inhimillisyys, joka oli outoa näillä main ja näinä aikoina. Lippo
-olisi empimättä mennyt vaikka tuleen, jos se olisi ollut ehtona,
-ollenkaan ajattelematta vaaraa, johon hän täten antautui, -- vain
-siksi, että hänen täytyi katsoa sellaista tekoa omalle luonteelleen
-ja tapahtumain vaatimuksille luonnolliseksi ja itsestään selväksi.
-Molemmille vanhuksille oli vielä ominaista ja yhteistä tässä asiassa
-se hiljainen alistuvaisuus, jolla he yritykseen suhtautuivat ja
-josta kävi ilmi, ettei heillä ollut mitään vuoren lujaa uskoa
-onnistumiseensa.
-
-Toisin Seppä. Ne suuret vaikeudet, jotka olivat voitettavina, jos
-mieli saada Laila pelastetuksi, eivät vähääkään häntä pelottaneet,
-vaan ryhtyi hän puuhaan voimakkaan ja nuoren luonteensa koko
-toivorikkaudella ja voitonvarmuudella. Hän luotti ilman muuta siihen,
-että jotkut, hänelle vielä aivan tuntemattomat asianhaarat lopuksi
-ilmestyisivät hänen avukseen, elleivät heidän omat voimansa riittäisi
-onnellisen ratkaisun hankkimiseen. Hänen uskonsa elämään ja sen
-onnellisuuteen yleensä oli vielä niin murtumaton, ettei hän epäillyt
-tämänkään, enempää kuin muidenkaan aikeittensa ja yritystensä
-menestystä.
-
-Tämän erilaatuisen asiaan suhtautumisen lisäksi tuli vielä se
-tunnepiiri, joka johtui hänen sisäisestä suhteestaan Lailaan. Siinä
-oli hän milloin jäätävän pelon, milloin raivoisan mustasukkaisuuden
-vallassa, ja himoitsi vain päästä voittosille Vornan kanssa. Tässä
-oli hänen tunne-elämänsä hyvin paljon samallaista kilpakosijansa
-kanssa, vaikka hänellä ei ollutkaan mitään vakiintunutta
-voittamattomuuden mainetta puolustettavana. Ja väliin, kun
-hän kylmänä hetkenä asemaansa arvosteli, tuntui hänestä aivan
-käsittämättömältä, miten hän olikaan joutunut tällaiseen omituiseen
-ja vaikeaan tilaan. Mutta sitten taas huumasi hänen sydäntään hyvin
-hellästi ja hän tunsi veriensä uudelleen yltyvän hurjaan vauhtiin.
-
-Mutta eräänä aamuna oli taivas sees ja äärettömät lumikentät
-levisivät puhtaina ja koskemattomina heidän eteensä. He olivat
-silloin jo pitkällä sillä suunnalla, jonne Staalo oli sanonut pitävän
-mennä, jos mieli päästä Vornan kylälle. He eivät olleet malttaneet
-odottaa lumimyrskyn loppumista, vaan lähteneet päättäväisesti
-liikkeelle, mutta paljoa päivässä eteenpäin pääsemättä, olivat
-sivuuttaneet sen järven, jonka päässä Lippo oli ollut sidottuna, ja
-kulkivat nyt parhaillaan synkässä ja syvään lumeen hautautuneessa
-korvessa, joka oli jo karjalaisten tunnustettua aluetta. Vahvassa
-lumessa kahlasivat porot hitaasti, mutta suksilla ei ollut
-kulku paljoa parempaa, sillä vasta satanut paksu lumikerros
-upotti hiihtäjää polvia myöten. Väsyneinä seisahtuivat he kaikki
-huokaisemaan. -- Pitkästikö lienee vielä matkaa Vornan kylään? Lippo
-pyyhkäisi hikeä otsaltaan ja katsoi kysymyksen tehtyään odottavasti
-Staaloon. -- Kolmen päivän matka tällä kelillä. Staalo heräsi
-mietteistään tämän sanoessaan ja katseli uteliaana ympärilleen.
-Näytti siltä kuin hän olisi odottanut näkevänsä jotakin, jota tuntui
-hakeneen niistä päivin kun oli tultu järven tälle puolen. Poron
-ruvetessa jäkälää kuopimaan kiintyi hän sitä katsomaan, kunnes äkkiä
-huudahti.
-
--- Lippo, katso mikä kirjava vilahti peuran kavioissa.
-
-Lippo tuli paikalle uteliaana, sillä hänellä oli omat ajatuksensa
-Staalon näyistä ja tietämyksistä. Lumesta poron edestä löytyi
-kirjavilla nauhoilla koristettu lakki, jonka nähtyään Staalo nauruun
-remahtaen sanoi:
-
--- Kaiva vielä, siivoa näkyviin vanha lumi.
-
-Seppäkin tuli uteliaana paikalle ja Lippoa pöyristytti lappalaisen
-kolkko ja outo ilo. Pian he sen syyn kuitenkin ymmärsivät, sillä
-hetken kuluttua paljastui lumesta verinen tanner, jossa oli vielä
-kaluttuja luita ja hiustukkoja sekä aivan tanterena suden jälkiä.
-Lippo katsoi kysyvästi lappalaiseen, joka selitti:
-
--- Noidan jäännöksiä. Näillä mailla tiesin hänen joutuneen susien
-ruoaksi, mutta enpä osannut silti uskoa, että ihan näin ääreen
-haltiat veisivät. Mutta vakavaksi käyden hän huokaisi sitten:
-
--- Totta siis sanoi näkyni, joten vähän on tästä iloksi.
-
-Lappalaisen neuvosta poikkesivat he nyt kokonaan syrjään tavalliselta
-kulkureitiltä ja kulkivat siten kaartaen parin päivän ajan kohti
-Vornain isoa kylää. Noin päivän matkan päähän siitä, parhaaseen
-löytämäänsä piilopaikkaan, asettuivat sitten vartomaan Lippo ja
-Staalo, mutta Seppä koppoi sukset jalkaansa ja lähti hiihtämään kohti
-kylää. Ilta hämärsi juuri, kun hän saapui korkean harjun laelle,
-mistä avautui laaja näköala alla olevaan laaksomaahan. Laakson takana
-olevia lumisia harjuja kultaili vielä laskevan päivän rusotus, mutta
-laakson pohja oli jo varjossa. Oli aivan tyyni. Taivaan teräksinen
-sini tuntui niin kylmältä ja rauhoittavalta. Kaukaa kuului hiljainen,
-mutta mahtava kohina, ikäänkuin olisi siellä valtava koski jäisiä
-aaltojaan kuohutellut. Kylästä kuului silloin tällöin kirkkaita ääniä
-ja jossain näkyi olevan kyly lämpiämässä, mutta muuten oli kaikki
-hiljaista. Vaieten ja syviin mietteisiin vaipuneena tuijotti Seppä
-edessään olevaa näkyä kuin painaakseen sen iäksi mieleensä.
-
-Hetken kuluttua hävisi aurinko näkyvistä ja harju tuolla kaukana
-peittyi syvään varjoon. Sen takaa ilmestyi näkyviin terävänä ja
-kalpeana, kylmästi välkkyvänä kuin vainolaisen miekka puolikuun
-sirppi, ja tähtien valju tuike alkoi hangilla kimallella. Kaukaa
-lounaiselta taivaalta ilmestyi esiin iltatähti kuin loistava lyhty
-tuhansien tuikkivien kynttilöiden rinnalle. Kylä peittyi pimeään ja
-vain silloin tällöin pihoilla välähtävä pärevalkea todisti siellä
-liikkeellä oltavan. Seppä syventyi yhä kiinteämmin suunnittelemaan,
-miten hän saisi kylästä riistetyksi Lailan, ja kylmä hiki pusertui
-hänen otsalleen huomatessaan, että vaikeudet olivat siinä paljoa
-suuremmat kuin hän koskaan oli aavistanutkaan. Miten voisi hän
-lähestyäkään kylää nyt, kun syvään lumeen jäi jälkiä sokeallekin
-riittämiin? Miten sai hän siellä Lailalle ilmoitetuksi olostaan,
-ja jos sai, miten onnistuisi tyttö niin paljon silmää välttämään,
-että pääsisi pujahtamaan kylästä näkemättä? Sen Seppä ymmärsi, että
-kaikista ensiksi hänen oli saatava annetuksi Lailalle joku merkki,
-jonka ymmärrettyään tämä itse koettaisi päästä kylästä pois, ja
-siihen oli kärsivällisesti odotettava sopivaa tilaisuutta. Ellei
-tytön pako onnistuisi näin, oli vaikka odotettava niin kauan, että
-vartiain valppaus laantuisi siksi, että Laila saisi ruveta liikkumaan
-vapaammin. Silloin voisi tarjoutua sopiva paon hetki.
-
-Oli tullut syvä hämärä, jota kirkasti kapea kuu ja miljoonat tähdet;
-herkeämättä tuikki Otava ja puoleensa viitaten välkkyi Väinämöisen
-viikate. Läpi avaruuden saapui kumeana ja selvänä taaskin kosken
-kohina. Seppä nousi suksilleen ja lähti kiertämään laaksossa olevaa
-kylää saadakseen selville, mitä teitä sinne johti. Hitaasti hiihteli
-hän läpi sakeimpien näreikköjen, kunnes iloissaan huomasi joutuneensa
-tuoreelle ladulle, joka ainakin aluksi vei hänen suuntaansa. Ja kun
-hän laski varovasti eräästä kuusikkorinteestä, jouduttuaan jo melkein
-vastapäätä äskeistä seisahduspaikkaansa, ilmaisi suksen karahtaminen
-kovaan tien kalloon, että hän oli tavannut kylästä itään päin menevän
-väylän, ehkä ainoan, jolla tämä oli muiden erämaan asujanten kanssa
-yhteydessä.
-
-Hän kuunteli taas kauan, mutta kaikki oli hiljaa. Varovasti lähti
-hän hiihtämään kylään päin, mutta kätki aukeaman reunaan tultuansa
-sukset tiheikköön ja ryömi pensaitten varjossa aivan kyläaidan
-juureen ahneesti silmäten eteensä ja koettaen saada selvää taloista.
-Mutta nyt oli siellä jo kaikki hiljaa ja pimeätä; näin läheltä
-saattoi silloin tällöin jonkun ainoan luukun raosta heikko valonpilke
-vilahtaa, mutta kaikki ihmiset näkyivät jo asettuneen illan rauhaan,
-koska pihoilla kulku oli lakannut. Kylän toisessa päässä oli halli
-asettunut kuutamo-ulvonnalle keskustellen joittenkuitten vain sen
-korviin kaukaa kuuluvien äänten kanssa.
-
-Kujan aidan vierustaa myöten, johon oli muodostunut kapea jalkapolku,
-uskaltautui Seppä äärimäisellä varovaisuudella yhä lähemmäksi
-ensimäistä tupaa. Hän toivoi välttävänsä mahdollisesti lähistöllä
-olevan koiran huomiota täydellisellä hiljaisuudella, ollen myös
-melkein varma siitä, että nämä talonvahdit olivat juuri tähän aikaan
-illastavan väen mukana sisällä ruokaa kärkkymässä. Hiven hiveneltä
-siirtyi hän siten lähemmäksi ensimäistä tupaa, jonka tummaan varjoon
-päästyään hän jälleen jäi henkeään pidättäen kuuntelemaan. Samalla
-kuulikin hän takaansa askelten kahinaa ja sitten säikähtyneen
-kiljahduksen.
-
-Seppä käännähti kuin salama ja tarttuen lähestyjään peitti nopeasti
-kämmenellään hänen suunsa estäen uuden kiljahduksen ja kukistaen
-helposti tulijan vastustuksen. Se ei ollutkaan kovin voimakasta,
-sillä suureksi hämmästyksekseen huomasi hän, että kutsumaton
-yllättäjä olikin nainen, nuori ja sorea.
-
-Sepä se saattoi Sepän pulaan. Jos tulija olisi ollut mies, niin olisi
-hänen kohtalonsa ollut selvä, mutta naisen säälittävä hentous ja
-suoranainen raukeneminen pelosta vaikutti Seppään kohta, niin että
-puukkoon kiireesti mennyt käsi palautui korvalliselle. Hän kuunteli,
-minkä sydämensä jyskytykseltä saattoi, mutta tuo yksinäinen kiljahdus
-ei näyttänyt jaksaneen herättää huomiota. Äkkiä sitoi hän leveän
-vyönsä naisen suulle, heristi hänelle puukkoansa ja osoitti metsän
-reunaa kuiskaten:
-
--- Mene tuonne hiljaa kuin hiiri, jos henkesi haluat pitää. Ja
-kiirehdi. Mutta muista, että olen kintereilläsi.
-
-Tytön silmissä välähti kamala pelko, mutta hän totteli ja lähti
-kulkemaan samaa tietä, jota hän nähtävästi oli tullut äskettäin Sepän
-jäljestä. Onni suosi hänen yritystään uudelleen, sillä äänikään ei
-heidän takaansa ilmaissut, että heitä olisi huomattu. Metsän varjoon
-ja suksien luo päästyään kysyi Seppä tiukasti:
-
--- Kuka sinä olet?
-
-Mutta tyttö, joka näytti saaneen takaisin rohkeutensa, oikaisihe
-ylpeästi ja vastasi:
-
--- Sano ensiksi kernaammin, kuka itse olet, sillä meidän kylästä
-et ole, etpä heimostammekaan, minkä kuulen puheestasikin. Ja miksi
-nurkissamme hiivit?
-
-Seppä katsoi häneen pitkään.
-
--- Jos tietäisit, kuinka hiuskarvan varassa henkesi oli äsken, niin
-et puhuisi näin. Mutta mitä siitä, kuka olen. Sano mieluummin, onko
-kylääsi tuotu äsken nuorta lappalaistyttöä?
-
-Hämmästyksen ja kauhun ilme levisi nyt tytön kasvoille, vaihtuakseen
-pian raivoksi ja tuskaksi. Kalpeana tarttui hän Sepän käteen kysyen
-häneltä kiihkeästi:
-
--- Sinäkö olet Seppä?
-
-Seppä oudostui tytön äkillistä kiihkoa ja vastasi sitten myöntäen.
-Tytön kasvoille kuvastui silloin mitä ristiriitaisin tunneilmiö,
-sekaisin surua, vihaa, ihmettelyä ja tuskaa ja neuvottomana jäi
-hän käsiään väännellen paikalleen seisomaan. Mutta siitä, että
-tyttö tiesi hänestä, Seppä ymmärsi Lailan olevan kylässä, ja ilosta
-ailahtaen tarttui hän vuorostaan tyttöä kädestä.
-
--- Säästän henkesi, jos autat minua saamaan lappalaistytön mukaani.
-Mitään vahinkoa en halua tehdä, vaan kaikki saa puolestani jäädä
-rauhaan, kunhan vain autat tytön karkaamaan.
-
-Tyttö katsoi häneen pitkään ja hymähti:
-
--- Mitä sitten voisit tehdä, yksin kun olet?
-
-Tiedätkö, että olet Vornan kylässä? Mutta samapa se. Kun
-lappalaistyttö ei ole täällä mieluinen muille kuin Vornalle, niin
-suostun tuumaasi, rupean liittolaiseksesi.
-
-Hän hymyili omituisesti ja silmiin ilmestyi tutkimaton ilme, kun hän
-yhä tarkasteli kiinteästi Seppää. Tämä oudostui taas hänen tutkivaa
-katsettaan ja kuiskasi käheästi:
-
--- Mutta kuka takaa, ettet petä, vaikka säästänkin sinut? Menet ja
-ilmiannat minut suoraan? Sano, kuka olet.
-
-Kiihtyneen epäluulonsa vallassa tarttui Seppä uudelleen tyttöön
-ikäänkuin varmistautuakseen saaliistaan ja mutisi itsekseen:
-
--- Varminta taitaa olla, että vien sinut mukaani, niin et voi pettää.
-Tyttö tytöstä.
-
-Mutta aivan harmaaksi kasvoiltansa käyden virkkoi silloin tyttö:
-
--- Usko minua, minulla on syyni olla sinua pettämättä. Vannon
-auttavani Lailaa pakosalle enkä ilmoittavani täällä olostasi
-kellekään mitään. Luota sanaani, jonka aina pidän, sillä olenhan --
-Vornan sisko Aino.
-
-Hän sanoi sen vakavasti, melkeinpä surumielisesti, mutta samalla
-niin arvoituksentapaisesti, että Seppä taaskin häntä kummasteli.
-Mutta asiansa vannoessaan katsoi tyttö häntä niin kirkkaasti silmiin,
-että hän hetken mietittyään tunsi omituisen luottamuksen heräävän
-mielessään. Hän sanoi harkiten:
-
--- Olkoon. Ja jos petät, raukka, niin sillä eivät ole vielä kaikki
-keinot koetettu. Mutta varalta on paras, että selität tarkoin, missä
-tuvassa tyttöä säilytetään. Ehkä olisi paras viedä sinut pantiksi
-ja vaatia veljeäsi vaihtamaan. Mutta siitä olisi seurauksena monet
-hankaluudet, joista pahin se, että veljesi saisi tietää meidän olevan
-jossain täällä ja koettaisi tietysti kaikkensa saadakseen sinut
-muuten vapautetuksi. Ja sinulle siitä koituisi suuria kärsimyksiä,
-ehkä kuolemakin, jota minä en tahtoisi. Uskon, että koetat vapauttaa
-Laila-raukan, viatonhan hän on samoinkuin minäkin. Emmehän ole
-kumpainenkaan teille koskaan mitään pahaa tehneet?
-
-Väristen katsoi häneen siinä hämärissä Aino, silmät loistaen
-villisti. -- Mitään pahaa tehneet... toisti hän koneellisesti...
-ette, ette tietysti. Ehkä veljeni enemmän. Mutta varma saat olla,
-etten anna sinua ilmi, vaan todella koetan auttaa Lailaa pakoon.
-Sinun on asiasi katsoa, että pako onnistuu.
-
-Hän selitti tarkoin Sepän haluamat seikat ja sopi merkistä,
-jonka antaen hän ilmoittaisi, milloin sopiva hetki oli tullut.
-Ja taistellen kahden tunteen ja keinon välillä: joko viedä hänet
-sittenkin panttivangiksi, koska oli itsensä Vornan sisko, tai
-uskoa häneen ja toivoa siten saavansa asian ratkaistuksi nopeasti
-ja hiljaisuudessa, päätti Seppä vihdoin jotakin sisäistä neuvoa
-seuraten noudattaa jälkimäistä vaihtopuolta ja uskoa tyttöön. Hän
-ojensi hänelle kätensä, johon tyttö värähtäen tarttui, sen taas äkkiä
-heittääkseen, ja käski hänen lyhyesti mennä. Ja vilauksessa Aino
-katosi puiden varjojen sekaan.
-
-Ilta oli kulunut yhä myöhäisemmäksi ja kuun sirppi oli kohta tehnyt
-matalan kaarensa talvisella taivaalla. Äskeiselle vartiopaikalleen
-saavuttuaan ja kylään taas sauvainsa nojasta silmätessään huomasi
-Seppä sen vaipuneen entistä syvempään varjoon, jota katse ei enää
-pystynyt läpäisemään. Äskeinen kohtaus oli tehnyt häneen syvän
-vaikutuksen. Joka hetki kuuli hän korvissaan tytön pelokkaan
-kiljahduksen, näki hänen milloin säikähtyneen, milloin taas säihkyvän
-katseensa, ja tunsi vaistomaisesti, että häntä kohtaan oli tuossa
-katseessa ollut outoa vihaa. Siksi vihaa, että heimomme yhä sotia
-käyvät, harkitsi Seppä hiihtäessään, vaikka se selitys ei jostain
-käsittämättömästä syystä häntä sittenkään oikein tyydyttänyt. Ja
-vaikka hän oli päässyt asiansa alkuun paljoa paremmin kuin oli
-koskaan osannut odottaakaan, tunsi hän sydämessään ensi kerran
-omituista arkuutta ja jotain tuntemattoman ja hänelle käsittämättömän
-kohtalon pelkoa.
-
-Saavuttuaan leiripaikalle, jossa Lippo ja Staalo syvässä pimeydessä
-häntä vartoivat, kertoi hän heti perinpohjin äskeiset tapahtumat. Ja
-nyt häntä uudelleen kiusasi epätietoisuus, oliko hän sittenkin tehnyt
-tyhmyyden, kun ei ottanut tyttöä pantiksi, mutta Staalo kiiruhti
-sanomaan:
-
--- En tiedä, teitkö viisaasti, mutta oikein teit. Sydämestäni
-sellaisia keinoja vihaan ja olisin onnellinen, jos saisimme asiamme
-onnistumaan ilman pienintäkään väkivaltaa. Uskon varmasti, ettei
-tyttö meitä petä.
-
-Lippo katsoi mietteissään taivaalle, mutta ei puhunut mitään. Vasta
-Sepän tiedusteluun vastasi hän vältellen:
-
--- Toivokaamme, että Lailaakin olisivat samalla lempeydellä
-kohdelleet. Silloin saattaisi sanoa, että heti sai hyvä palkkansa.
-Mutta joka tapauksessa on meidän kiireesti lähdettävä liikkeelle
-turvallisemman välimatkan päähän, sillä ihminen voi langeta
-kiusaukseen ja tässä tapauksessa saattaisi kiusaus käydä Ainolle
-liian voimakkaaksi, vaikka hän onkin itsensä Vornan sisar.
-
-
-
-
-XIV.
-
-
-Vornan kuva painui Lailan sieluun lähtemättömästi tuona iltana,
-jolloin hänen tuskansa oli kohonnut korkeimmilleen ja jolloin
-hänelle oli samalla auennut ryöstäjänsä jalouden vuoksi ikäänkuin
-pelastumisen tunne. Mutta tuo valoisa mieli ei ollut kestänyt kauan,
-sillä hänen sielunsa tila oli oudosti häiriytynyt. Sepän muodon
-rinnalle kohosi hänen mielessään Vorna, vakaana, ehkä surumielisenä,
-kaihoten ja vaatien häneen katsoen, mutta ei enää julmana ja
-hirveänä, kuten tähän saakka. Lailan täytyi tunnustaa mielessään,
-ettei hän enää halunnut kostoa, vaan ainoastaan pois pääsyä.
-
-Hän oli nukkunut levottomasti ja nähnyt rauhattomia ja tuskallisia
-unia. Ja kun hän oli aamulla herännyt, ei hänen omaksi ihmeekseenkään
-tieto siitä, että hän nyt oli Vornan vallassa, häntä enää aivan
-pahoin säikähdyttänyt. Salamana vilahti hänen mielessään kuva
-edellisen illan tapahtumista ja hän painoi päänsä käsiinsä tykyttäviä
-ohimoitaan hillitäkseen.
-
--- Laila...
-
-Nyt vasta uskalsi Aslak puhutella häntä. Hänen äänestään kuului arka,
-kauhistunut, tuskallinen kysymys, jonka vastauksesta saattoi riippua
-elämä. Laila säpsähti, katsoi häneen pitkään, mutta ymmärtäen sitten
-hänen tarkoituksensa vastasi:
-
--- Älä pelkää, Aslak. Saat olla aina mukanani turvakseni. Niin lupasi
-eilen illalla Vorna. Hän ei ollutkaan niin julma kuin olimme luulleet.
-
--- Eikö ollut. Eikö siinä ole julmuutta kylliksi, että ryösti sinut
-tänne?
-
--- Ja sinäkö siitä olisit ensimäinen häntä moittimaan, sinä, joka
-minut hänelle kavalsit? Mokomakin raukka!
-
-Lailan äänestä kuului aivan rajaton halveksiminen. Aslak kyyristäytyi
-kuin potkun saanut koira, mutta ei sanonut mitään, vaan jäi
-kummeksien katsomaan Lailaan. Mutta kun tämä samalla huomasi kuin
-ruvenneensa Vornaa puolustamaan, säpsähti hän tuntien kipeän
-vihlaisun rinnassaan ja pillahti itkemään.
-
--- Anna anteeksi, Aslak, että loukkaan sinua näin. En tahtoisi
-sitä tehdä, mutta katkeruuteni sen aiheuttaa. Voi, jos pääsisimme
-pakenemaan täältä pois. Koeta sinä keksiä joku keino siihen...
-
-Aslak ei puhunut mitään, vaan jäi sanatonna ja synkkänä tuijottamaan
-eteensä. Ehkä hän oli jo ehtinyt nähdä, miten vaikea sellainen
-tehtävä oli täältä, vihollisen omasta keskuudesta, jossa oli
-vartioita joka askeleella. Noustuaan hän kävi sysäämässä auki luukut,
-jolloin kirkas päivä tulvahti pimeään tupaan. Heleitä lasten ääniä
-kuului pihalta, ja eteisestä lähestyivät reippaat askeleet ovea.
-Vorna astui sisään.
-
-Uusi päivä oli alkanut hänelle kaikesta päättäen onnellisesti, sillä
-hänen kasvoillaan oli valoisa ja iloinen ilme. Hän seisahtui keskelle
-lattiaa ja katsoi hymähtäen pelokkaisiin lappalaisiin.
-
--- Älkää arkailko, sanoi hän. -- Olkaa kuin olisitte saapuneet tänne
-atimoille luokseni. Äitini on jo varhaisesta aamusta paistanut
-piiraita ja teoksia teitä varten. Nyt käymmekin murkinalle. Älä
-pelkää Laila, sillä ainoankaan sormen ei pidä sinuun koskeman.
-
--- Mielellämme kävisimme, jos tietäisimme, että pian päästät pois,
-sanoi Laila hiljaa, katsoen Vornaan pyytävästi.
-
-Vorna rypisti otsaansa pahastuneena. -- Halveksitko taloani,
-lappalainen, kun niin pian täältä pois kiirehdit? sanoi hän ja katsoi
-tyttöön tuikeasti. Jos olisit toinen, niin antaisin sinut tuosta
-rengeilleni, mutta kun olet mikä olet, en sinua anna. Älä ole tyhmä,
-Laila, vaan taivu kohtaloosi.
-
-Äkisti kääntyen lähti hän ulos viitaten heitä seuraamaan. Eteisessä
-kohtasivat he Ainon, joka uteliaasti heitä tarkasteli, painaen
-kuitenkin veljensä edessä päänsä alas kuin arastellen. Vorna asteli
-edellä huolettomasti ja pystypäisenä, pitkä vartalo notkahdellen
-voimakkaasti joka askeleella, ja Laila hoksasi äkkiä miettivänsä,
-että sitä selkää ei ollut koukistanut maatyö eikä sortajan käsi,
-vaan oli se kohonnut suorana kuin nuori honka vapaudessaan ilman
-tuulien alla. Ja hän tuli ajatelleeksi, että Sepässä oli Vornaan
-verraten jotakin raskaampaa ja jykevämpää, ehkä tavallaan rumempaa,
-mutta sitkeämpää ja perinpohjaisempaa. Vornahan oli päällikkö,
-mutta Seppä vain tavallinen työmies. Mutta jospa Seppä olisi
-syntynyt päälliköksi, niin minkälainen olisikaan? Ehompi vielä
-kuin tuo tuossa. Niin lähti Lailan ja Aslakin elämä kulumaan
-hiljalleen. Vaikka heille suotiinkin täysi vapaus, huomasivat he
-pian olevansa joka askeleellaan vartioidut. Kaikki kohtelivat heitä
-mitä suurimmalla hyvyydellä ja kunnioituksella, koettaen huvittaa
-ja viihdyttää Lailaa. Tosin kyllä Laila piankin huomasi, että tämä
-tapahtui vain Vornan nimenomaisesta käskystä ja siksi, että kaikki
-uskoivat tämän hänen päähänpistonsa piankin menevän ohitse, eivätkä
-siis tahtoneet ruveta häntä vastustamaan ja turhaa riitaa hänen
-kanssaan nostamaan. Usein tuli hän heidän seuraansa haastelemaan
-ja joka kerta huomasi Laila säikähtäen unehtuneensa kuuntelemaan
-hänen voimakasta ääntään ja miehekästä puhettansa. Puhuessaan Vorna
-katsoi Lailaa silmiin kiinteästi ja herkeämättä, ja aina täytyi
-tytön luoda katseensa maahan kuin olisi pelännyt jotakin kiehtovaa
-voimaa. Usein silloin hänen ikävänsä ja hätänsä purkautuivat itkuksi
-ja mistään välittämättä hän valittaen lauloi surullista joikua
-kohtalostaan, jossa ei näkynyt parempaan päin käännettä. Oudostuen
-kuuntelivat silloin sitä karjalaiset, vaihtaen kummastelevia ja
-sääliviä silmäyksiä, kun hän joikaten valitti. Mutta Vorna pysyi
-leppymättömänä, kuunnellen vaiti Lailan itkua ja niitä puoleksi
-vihaisia, puoleksi ylistäviä mainesanoja, joita tyttö hänelle
-joiussaan antoi.
-
-Oudoimpana Vornan väestä oli Lailalle pysynyt Aino. Hän ei ensi
-päivinä alentunut sanaakaan sanomaan, vaan sivuutti heidät ylpeästi.
-Laila tiesi, mitä hän oli menettänyt, ja pelkäsi tytön vihaavan
-erikoisesti juuri häntä, koska hänen tiedettiin rakastavan miestä,
-joka oli hänen sulhonsa surmannut. Ja siitä katseesta, jonka hän
-oli nähnyt Ainon luovan veljeensä, ymmärsi hän, ettei tyttö koskaan
-antaisi anteeksi sitä, että sulhonsa oli menetetty.
-
-Sitä suurempi oli hänen hämmästyksensä, kun hän eräänä iltana näki
-tupansa ovelle ilmestyvän juuri Ainon, joka omituisesti hymyillen
-tuli hänen luokseen ja istuutui hänen viereensä, katsoen häneen
-pitkään ja tutkivasti.
-
--- Kerro minulle, sanoi hän, siitä miehestä, jota kuulut rakastavan.
-
-Laila ei uskaltanut vastustaa tätä omituista pyyntöä, vaan kertoi,
-kuka Seppä oli ja miten hän häneen oli tutustunut. Hän kuvaili
-punehtuen hänen ulkomuotoaan, vertaillen sitä Vornaan ja lämpeni
-vihdoin omasta puheestaan ja muistoistaan niin, että kyyneleet olivat
-tulla esiin. Aino nyökäytti väliin hyväksyvästi päätään ja sanoi, kun
-Laila oli lopettanut:
-
--- Luuletko, että hän yrittää pelastaa sinua?
-
--- Luulen, vastasi Laila hiljaa, mutta varmasti.
-
--- Mutta kuinka se olisi mahdollista? Hänen on vaikea tulla tänne
-ryöstämään sinua, sillä veljeni vartioi sinua tarkkaan.
-
--- Seppä voi tehdä, mitä hän tahtoo. Vaikka minut olisi viety satakin
-kertaa kauemmaksi, niin hän tulee varmasti, vaikka kuolema olisi
-edessä.
-
-Aino katsoi häneen kummallisesti. Alentaen ääntään kuiskasi hän
-salaperäisesti:
-
--- Mutta entäpä hän on jo tullut?
-
-Lailan veri pysähtyi juoksussaan. Kalpeaksi sävähtäen änkytti hän:
-
--- Ethän pilkkaa tehne?
-
-Silloin kertoi Aino hänelle, mitä oli tapahtunut samana iltana
-tuolla hämärällä metsätiellä, ja silloin tunsi myös Laila outona
-aavistuksena, että pian oli tuleva hetki, jolloin saataisiin nähdä,
-koituisiko hänelle pelastus, vai lopullinen tuho. Vaikka hänen olisi
-pitänyt tuntea aivan rajatonta iloa siitä, että hänen rakastettunsa
-oli kaikkea uhmaten saapunut hänen jäljessään, ei hän kuitenkaan
-voinut sille mitään, että hänen sydämensä täyttivät raskaat
-aavistukset. Sielunsa hädässä ja tuskassa lankesi hän Ainon kaulaan
-kyynelten valuessa viljavana virtana hänen silmistään. Karjalaisneito
-katsoi häntä yhäti outo ilme kasvoillaan.
-
--- Minä autan sinua ja Aslakia pakenemaan, kuiskutti hän hiljaa.
-Muutaman päivän perästä, jolloin veljeni käy entistä varmemmaksi
-siitä, ettei mitään pakenemis- tai auttamisyrityksiä ole
-aikeissakaan, käyn sopimassa sulhasesi kanssa asian ja autan teidät
-yöllä tielle. Kunhan kylästä pääsette pois, niin Seppäsi pitänee
-muusta huolen. Luulenpa, etteivät kylämme miehet ole ollenkaan
-halukkaat takaa-ajoon, vaan kiittävät, kun teistä pääsevät, ja yksin
-ei Vorna mitään mahda. Varmasti pääsette pakoon, jos kerran kylästä
-tielle suoriudutaan.
-
-Laila kohotti innostuneena päätään, katsoi neitoa silmiin, mutta
-kysyi sitten äkkiä:
-
--- Mutta kuinka saatat näin veljeäsi pettää? Ainon silmissä vilahti
-kummastus.
-
--- Ja sitä kysyt sinä? sanoi hän, jatkaen sitten: Saat minun
-puolestani tänne jäädä.
-
--- Ei ei, en sitä tarkoittanut, kiirehti Laila selittämään. En voi
-sille mitään, etten soisi veljeäsi petettävän. Haluaisin, että hän
-itse päästäisi minut täältä. Mutta kun se ei voine koskaan tapahtua,
-täytyy menetellä näin. Kiitän sinua, Aino, sydämestäni, sillä luulin
-sinun vihaavan minua. Minun takianihan, vaikka olenkin siihen syytön,
-oikeastaan menetit sulhosi.
-
-Lailan äänessä oli jotakin niin lapsellisen avomielistä ja suruista,
-ettei Aino enää voinut hillitä kasaantunutta tunnetulvaansa, vaan
-heittäytyen uudelleen hillittömän surunsa valtaan painoi päänsä
-lappalaistytön helmaan. Sitä kesti kuitenkin vain hetkisen, sillä
-seuraavassa tuokiossa ilmestyi hänen kasvoilleen kova ilme, ja
-nousten kuiskasi hän Lailalle:
-
--- Ilmoita asia Aslakille ja varoita häntä. Minä kyllä annan sitten
-sovitun merkin ja pidän muusta huolta.
-
-Hän meni jättäen Lailan sekavain ja pelokasten ajatusten valtaan.
-Ja kun Aslak ilmestyi tavalliselle makuupaikalleen lattialle oven
-eteen, kiinnitti Laila häneen niin tutkivan ja erikoisen ilmeen, että
-Aslak nousi ikäänkuin jo sen ymmärtäen häntä kuulemaan. Kun tyttö
-sitten selitti hänelle asian, valaisi ilon ilme hänen kasvojansa.
-Kauan neuvottelivat he yön pimeydessä, Aslak onnellisena sovituksen
-toivosta, mutta Laila surumielisenä, selittämättömien aavistusten
-vallassa.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kuinka kauan hän oli maannut, sitä hän ei tiennyt, mutta hän heräsi
-siihen, että tuvan ovi aukeni hiljaa ja sisään tuli mies päresoihtu
-kädessä. Aslak karkasi heti pystöön tulijaa vastustaakseen, mutta
-sekä hän että säikähtynyt Laila rauhoittuivat pian nähdessään, kuka
-tulija oli. Ja säikähdys vaihtui samalla suureksi kummastukseksi, kun
-he huomasivat hänet Vornan vanhaksi sepäksi. Siitä saakka, kun Vorna
-oli tullut, oli ukko ruvennut käyttäytymään omituisesti, alituisesti
-joko askarrellen pajassaan tahi arpoen kannuksellaan. Ja kun arpa
-pysähtyi aina samaan paikkaan, näytti ukon joka kerta valtaavan mitä
-suurin tuska, niin että hän raastoi valkoista partaansa ja kiroili
-itsekseen. Välillä riensi hän taas pajaansa, josta kuului herkeämätön
-takomisen kalke. Ukko takoi sylittäin nuolia ja keihäänkärkiä,
-tarkasteli kaikki jousten kaaret ja jänteet ja ahdisteli alati
-vieläkin retken vaivoista levähteleviä miehiä aseitaan korjaamaan.
-Mutta hänelle naurettiin, sillä mitä nyt oli pelättävää, kun vasta
-oli pantu tuhaksi koko länsiranta. Ainoa, joka seurasi ukon puuhia
-jonkunmoisella vakavalla huomiolla, oli Vorna itse.
-
-Näytti siltä kuin ukko ei olisi huomannutkaan tuvassa olevia, koskapa
-meni heihin katsomatta hiljaa ja kiiluvin silmin kohti peränurkkaa,
-jossa Vornan aseet olivat. Hän nousi penkille ja pistäen päreen
-hampaisiinsa otti vaarnalta Vornan miekan. Vetäen sen tupesta
-väläytteli hän sitä yksikseen, tuijottaen hurjasti eteensä. Lailan
-veri hyytyi, mutta hän rauhoittui samalla nähdessään itsensä Vornan
-ilmestyneen ovelle ja uteliaasti tarkastavan ukon puuhia.
-
-Ukko heilautteli raskasta miekkaa ja kullalta välähtelevä ponsi
-kiilteli outoina salamoina Lailan silmissä, ja puheli samalla
-itsekseen kauhistuneella ja pelottavalla äänellä. Vihdoin hän istahti
-Vornan vuoteelle, otti kovasimen taskustaan ja alkoi kiihkeästi
-teroittaa asetta. Silloin tuli Vorna hiljaa hänen luokseen kysyen
-lempeästi:
-
--- Yölläkin puuhaat, taatto. Käykäämme levolle.
-
--- En jouda. Aseet ovat tylsät.
-
--- Mutta mitäpä niillä nyt? Rauhahan on maassa, eikä pystyne
-vainolainenkaan tänne aivan heti.
-
--- Arpa sanoo verta ja kuolemaa. Minun täytyy vain valvoa ja katsoa,
-että kaikki aseet ovat kunnossa, sillä minähän olen Vornain seppä.
-Kostajat ovat tulossa, tunnen sen. Voi teitä, jos ette kuuntele
-varoituksiani. Heimokostajat taas tulevat, sillä veljein veri vaatii
-sovitusta. Voi minua onnetonta, joka veljein pään varalle ikäni olen
-miekkoja takonut. Tuho siitä on palkkana, tuho, tuho...
-
-Hän tuijotti oudolla ilmeellä edessään seisovaan Vornaan ja jatkoi
-sitten kuiskaavalla äänellä:
-
--- Etkö kuule, kuinka kaukana hanki hilajaa, kun keihäsjoukko
-painaltaa kohti Vienaa? Se on kaikunut korvissani jo monta
-vuorokautta. Yötä päivää sieltä tulee miestä, mieli mustana kuin ne
-savuavat rauniot, jotka taaskin heidän asuinpaikoilleen jätitte.
-Voi sitä, joka joutuu heidän tielleen, sillä vielä vähemmän kuin te
-armahditte miestä tai naista, lasta tai imeväistä, armahtavat he
-meitä. Ei ole koskaan ihminen niin julma, kuin veljeään vihatessaan,
-eikä koskaan ole kosto niin suloista, kuin veljelle kostettaessa.
-Etkö kuule, kuinka hilajaa hanki, kun miesjoukko hiihtää läpi päivän
-ja yön, korven ja erämaan, mielessä vain yksi polttava ajatus: saada
-vielä kerran kostaa niille, jotka äsken kävivät heillä, tulivat kuin
-salama keskelle rauhaa ja onnea. Ja ne tulevat, tulevat, mies mahtava
-niitä johtaa, eikä kestä nyt edessä Vienan kansa...
-
--- Horajat, ukko, kiljaisi jo Vorna kiukustuneena, vaikka
-äänessä silti tuntui pientä epävarmuutta, jonka oli aiheuttanut
-kunnioittamansa ja arvossa pitämänsä ukon omituinen ja hänen
-mielestään hourupäinen puhe. Mutta ukko vastasi kiihkeästi:
-
--- En, poika, en, vaan totta on, mitä sanon. Kiireesti lähetä
-väki erämaihin piilopirtille ja varustaudu puolustamaan kotiasi,
-sillä totta täytyy olla kaiken tämän, mitä olen tuntenut jo kauan.
-Ennenkin olen oikein aavistanut. Tiedäthän, että tämä miekka on
-kallis sukuperintösi, joka on mennyt isältä pojalle aina niiltä
-ajoilta alkaen, jolloin esi-isämme saapuivat näille seuduille kaukaa
-etelästä. Niin kauan kuin se on kirkas, kestämme me, mutta kun se
-ruostuu, kaatuvat Vornat. Katso! Ja ukko näytti Vornalle miekkaa,
-jonka välkkyvällä terällä todella saattoi huomata ruostepilkkuja.
-Vorna hymähti ja sanoi:
-
--- Ruostuuhan rauta, kun ei huolta pidetä. Eivät poissa ollessani
-tupaani lämmittäneet, niin jo otti ruostetta.
-
-Mutta ukko naurahti oudosti:
-
--- Tiedätkö, että olen koetellut tuota taikaa. Olen yrittämällä
-yrittänyt terää ruostuttaa, siinä kuitenkaan onnistumatta. Niin
-kestäväksi on se aikoinaan hiiden mujuissa karaistu. Kun nyt
-rauhattomana pahain aavistusteni vallassa vuoteellani keppuroin,
-juolahti mieleeni käydä katsomassa, mitä tietäisi miekkasi. Ja nyt
-oli ruostetta ilmestynyt, ensi kerta vuosisatoihin. Minä onneton
-koetan sitä hioa pois, mutta ei pysty tähän rautaan kovasimeni. Voi
-Vorna, usko, mitä sanon, usko miekkaasi ja ole varoillasi. Ehkä siten
-saat surman suistetuksi.
-
-Vorna otti miekan ukon kädestä ja katseli sitä vaiti ollen. Sitten
-tarttui hän kahvaan ja vaaputteli pitkää ja raskasta asetta keveästi
-kädessänsä. Hänen huulensa vetäytyivät nauruun ja hän sanoi:
-
--- Hauskalta tuntuu sitä kädessäni käyttää. Enpä ole juuri miekalla
-sotinut, vaan enimmäkseen isäni tapparaa käytellyt, mutta nyt
-himottaa tällä lyödäkseni. Kuule taatto, ellet saa tuota ruostetta
-kovasimellasi pois, niin tule minulta kysymään. Minulla on toinen
-keino, jota miekka saattanee kaivata ja jolla pesen ruosteen.
-
--- Mikä se olisi? kysyi ukko kummastuneena.
-
--- Pesen sen verellä.
-
-Ukko säpsähti, mutta ei ehtinyt sanoa mitään, ennenkuin Vorna jo
-kiihtyen jatkoi:
-
--- Kun ovat tullakseen, niin tulkoot. Tasan on meillä saatavat, jos
-ovat velatkin, eikä käy toisen toistansa syytteleminen. Omastamme
-emme luovu veljenkään hyväksi, vaan vereen asti siitä kiinni
-pidämme. Ja minua himottaa taas verileikkiin päästä, sillä kovin
-ovat rauhalliset nämä tanhuat. Mikä olisin minä sahran saroissa
-vaeltamaan, silloin kun saalista on kyllin saatavana maillemme
-tunkeilijoilta? Terve siis taas sinulle, isäini miekka, joka olet
-tainnut aikoinasi paljonkin verta juoda. Taatto tuossa kuulee hankien
-hilinän, kun muka saapuu kostajajoukko. Kun ei meillä ole muuta
-turvaa kuin sinun apusi, niin entistä lujemmin kouraani liity, äläkä
-siitä kirpoa ennenkuin kuolemassa.
-
-Jonkunmoinen soturiraivo näytti ukon puheiden johdosta hänet
-vallanneen, sillä hän heilautti asetta hurjasti päänsä yläpuolella,
-niin että kirpeä viuhina kuului ilman sen tieltä haljetessa. Mutta
-sitten hän äkkiä taas hillitsi itsensä täydelleen ja sanoi uudelleen
-ukkoon kääntyen ystävällisesti:
-
--- Hyvä on, taatto, olkaamme vain varovaisia, niinkuin käsket. Oiva
-soturi ei koskaan ole uhkarohkea, sillä sellainen on tyhmyyttä, vaan
-suojelee itseään ja omaisiaan kaikin keinoin. Mutta pakoretkelle emme
-nyt lähde, sillä talvi tekee sen liian vaikeaksi, mutta pitäkäämme
-vahtia, ettei meitä yllätettäisi. Tänä yönä tuo tuskin vielä
-tapahtunee, joten käykäämme levolle, taatto.
-
-Hän talutti vanhuksen varovasti mukaansa ja tämä seurasi häntä
-vastustelematta. Miekka ripustettiin jälleen kunniapaikalleen, ja
-pelolla katsoivat sitä sinne Laila ja Aslak, jotka olivat seuranneet
-äskeistä kohtausta hievahtamattakaan. Mutta ulkona tähtikirkkaassa
-yössä seisahtui pihalle Vorna ja kuunteli tarkoin, aivan henkeä
-pidättämättä. Ainoastaan ikuisesti sulan kosken kumea pauhu kuului
-halki yön, mutta se oli rauhoittava ja mahtavuudessaan tuttu ääni.
-Vain vanhan sepän korvat olivat erottavinaan käheätä hengitystä
-jostain kaukaa, ikäänkuin hän olisi ollut kuulevinaan Sepän
-huohotuksen, kun tämä uudelleen harjultaan kiinteästi kylään tuijotti.
-
-
-
-
-XV.
-
-
-Hurja riemu oli vallannut Ainon sydämen, kun hänen kohtauksensa
-Sepän kanssa oli päättynyt näin. Väristen oli hän koko ajan kuin
-lumottuna katsellut tuota miestä, joka oli tuhonnut hänen sulhonsa,
-ja hän oli ymmärtänyt, että hänen käsiinsä joutuminen merkitsi tuhoa
-kaikille muille paitsi mahdollisesti Vornalle ja hänen vertaisilleen.
-Mutta nyt oli tämä sama mies itse antanut hänelle keinon, jolla hän
-mahdollisesti saisi kostetuksi sekä hänelle että veljelleen, jonka
-syytä alkuaan koko onnettomuus oli. Kun Aino sai suurimman onnensa
-kynnyksellä, jolloin hän oli kuullut sulhonsa eheänä säilyneen
-kaikilta sotaretken vaaroilta ja vielä suuresti kunnostautuneen, tuon
-musertavan onnettomuuden sanoman, joka syöksi hänet mitä syvimpään
-pettymykseen ja murheeseen, murtui hänessä rakkaus veljeen sekä
-heimoon ja koston halu sai vallan.
-
-Kostaa hän aikoi. Hän tahtoi kyllä pitää lupauksensa Sepälle, mutta
-hän koettaisi saattaa samalla hänet ja Vornan yhteen, toivoen
-heidän tasaväkisyytensä vuoksi tuhoavan toisensa. Kun Lailaa ei
-uhkaisi vaara kummankaan puolelta, olisi hyvin luultavaa, että hän
-pääsisi tästä tuloksesta huolimatta Aslakin avulla pelastumaan.
-Mutta tehtävänsä vaikeuden hän tunsi tarkoin ja halusi saada
-itselleen liittolaisen, jolla olisivat samansuuntaiset suunnitelmat
-hoidettavina.
-
-Lailan omituisesta kysymyksestä, kuinka hän voi pettää veljeään,
-oli hän käynyt hiukan araksi, mitä häneen tulee; joku selittämätön
-ennakkotunne kielsi häntä päästämään Lailaa kokonaan puuhiensa
-perille. Mutta hän oli Vornan ja Lailan puheista ymmärtänyt, että se,
-jolla oli hänen kanssaan tässä asiassa oikeastaan enimmän yhteistä,
-oli Aslak. Molemmat tahtoivat he pelastaa Lailan, mutta molemmilla
-oli myös sama halu saada kostaa Vornalle ja Sepälle. He olivat
-siis luonnollisimmat liittolaiset ja sille pohjalle rupesi Aino
-suunnitelmiansa rakentamaan.
-
-Hän osoitti siinä todellista terävänäköisyyttä ja viekkautta.
-Kosto-aikeistaan veljeään kohtaan hän ei puhunut mitään, mutta
-sai pian Aslakin ymmärtämään ja uskomaan, että hän halusi todella
-pelastaa Lailan ja kostaa Sepälle, mikä ajatus oli hunajaa
-lappalaisen sydämelle. Heittäytyen huolettomaksi ja iloiseksi alkoi
-tyttö seurustella hänen ja Lailan kanssa yhä avoimemmin, vieden
-usein lappalaisen mukaansa milloin hiihtämään, milloin pienelle
-porolla-ajolle. Kun Laila säännöllisesti jätettiin näiltä retkiltä
-kotiin, ei Vorna pannut niihin mitään huomiota, korkeintaan vain
-nähden mielellään, että hänen sisarensa siten koetti unohtaa
-suruansa. Näin totutti Aino muutamassa päivässä kyläläisensä näkemään
-hänet Aslakin seuraamana ja palvelemana liikkeellä myöhään ja
-varhain, kaikkialla kylän ympäristössä. Mitä hän sillä tarkoitti,
-sitä hän ei välittänyt selittää Aslakillekaan, johdonmukaisesti vain
-toteuttaen omaa suunnitelmaansa.
-
-Hänen päätöksensä oli kärsivällisesti odottaa sopivaa tilaisuutta,
-vaikka kauemminkin, mutta sellainen tulikin pikemmin kuin hän oli
-uskaltanut toivoakaan. Vanha Vornatar ilmoitti eräänä päivänä, että
-välttämättä oli käytävä naapurikylällä, ja läsnä ollut Aino ymmärsi
-heti, että nyt oli tullut hänen hetkensä. Hän tarjoutui menemään
-sinne ehdolla, että sai ottaa lappalaisen mukaansa poroja katsomaan
-ja seuraksensa. Aamuhämärissä oli lähdettävä, että jouduttaisiin
-ajoissa perille.
-
-Ilta hämärsi jo, kun hän meni Vornan tuvalle asiasta Aslakille
-ilmoittamaan. Pihalla kohtasi hän veljensä, joka kysyi:
-
--- Minne menet, sisko?
-
--- Lailaa käyn katsomassa.
-
--- Olet ruvennut paljo lappalaiselle seuraa pitämään?
-
--- Minkä sinä sisarelle, sen minä veljelle.
-
-Ainon ääni oli ivallinen. Vorna rypisti kulmiaan, mutta ei vastannut
-suoraan, varoittaen vain:
-
--- Kun menette aamulla, niin olkaa varoillanne. Kävin päivällä kylää
-kiertämässä ja näin outoja suksien latuja ympäristöllä. Kuka lienee
-ollut hiihtämässä, hyvillä asioilla ei ole ollut, koska ei tullut
-kylään. Parasta olisi, että siirtäisitte käyntinne.
-
--- Äitipä tuota niin tahtoo...
-
--- Menkää sitten, mutta olkaa varoillanne sekä ottakaa tiuvut pois
-poroilta. Panisin sinulle paremman saattajan kuin tuo Aslak, ellen
-haluaisi nyt pitää vahtia ja kaikkia miehiä koolla. Mutta uskon,
-ettei olekaan mitään vaaraa. Hyvästi Aino. Ehkäpä tulen aamulla
-lähtöänne katsomaan.
-
-Hän ojensi siskolleen kätensä katsoen häneen lämpimästi ja vakavasti.
-Tyttö sanoi hiljaa ja vierastavasti:
-
--- Hyvästi, veljeni. Rakastin sinua paljon ennen, nyt vihaan sinua.
-
-Vorna heitti käden ja jäi vaiti ollen katsomaan, kun hän pyörähti
-sivutse pirttiin. Hänen korvissaan soivat oudosti nuo siskon sanat,
-laskeutuen raskaana taakkana hänen sielulleen. Hän alistui niiden
-leppymättömään tuomioon, sillä hänen omatuntonsa oli moittinut häntä
-Onton kuolemasta. Mutta sellaistahan ei ollut osannut aavistaakaan.
-Koko asia oli tuntunut hänestä alussa niin vähäpätöiseltä,
-pieneltä leikiltä ja levähdykseltä sotaretken varrella, iloiselta
-seikkailulta, jollaisia hän oli ennenkin vahingotta suorittanut.
-Mistä johtui, että se kuitenkin oli jo heti saanut aivan erikoisen
-värin ja niin painostavan leiman? Miksi oli tuo tyttö tuolla niin
-erikoinen? Miksi hän ei ollut heittänyt häntä rauhaan, vaikka oma
-aavistus ja tytön varoitukset olivat monta kertaa niin käskeneet?
-Miksi oli vanha seppä hänen tultuaan ruvennut äkkiä hourimaan
-kostajista ja lähestymässä olevasta tuhosta, pelottaen pian kaikki
-miehetkin kerrassaan? Sadatkin kysymykset vaivasivat Vornan mieltä ja
-huoli laskeutui hänen otsalleen synkkinä ryppyinä.
-
-Hänen ajatuksensa palautuivat taas Lailaan ja kaikesta huolimatta
-tunsi hän sydämessään viehätystä ja iloa. Hän oli viime päivinä
-välttänyt tytön seuraa, sillä hän oli halunnut antaa hänen rauhoittua
-kokonaan. Ja usein oli hänellä herännyt ajatus päästää hänet kotiin
-ja luopua taistelusta, vaikka samalla nöyryytyksen pisto oli sen
-tukahduttanut. Nyt kun Aslak menisi pois joiksikin päiviksi, tahtoi
-hän tavata Lailaa, puhua hänen kanssaan, olla hänen seurassaan.
-Ehkä tyttö tottuisi häneen, viehättyisi ja taipuisi kohtaloonsa?
-Eihän oltu ennen kuultu, että lappalaistyttö oli niin uskollinen
-tunteilleen.
-
-Hän makasi hiljaa lavitsallaan ja mietti. Tupa oli pimeässä paitsi
-pientä pärevalkeaa, jonka ääressä istui vanha valkoparta seppä,
-hiljaa sivellen sormillaan viisikielistään. Vorna katsoi häntä
-uteliaasti pimeästä nurkastaan. Hänen rakkaimpia muistojaan olivat
-tällaiset yksinäiset talvi-illat, jolloin kerrankin rauha sai vallan
-hänenkin mielessään ja levottomuus oli hävinnyt hetkeksi sekä mieli
-painunut tyyneksi ja kirkkaaksi. Mistä saattoi tulla aivan äkkiä
-tuollainen tyytymys kaikkeen siihen, mikä oli ja miten oli? Hän
-ei voinut ymmärtää sitä, mutta piti sitä pohjaltaan samana mielen
-vaihteena kuin hourion tapaista kuumaa raivoa, joka hänet taistelun
-keskellä saattoi vallata. Sekin oli omituista. Hän tiesi, ettei
-hänen silmänsä ollut koskaan niin varma ja kätensä niin väkevä kuin
-juuri silloin, vaikka ohimoissa jyskytti ja keuhkot tuntuivat aivan
-halkeavan.
-
-Viisikielinen helisi vienosti ukon sormien alla. Mitä mahtoi vanhus
-sen helinästä kuulla, mitä muistoja mahtoi se herättää? Vorna
-katseli heimonsa vanhaa tietäjää ja laulajaa ikäänkuin aivan uudella
-mielenkiinnolla. Hän tunsi ymmärtävänsä ukon innostuksen soittoon
-ja lauluun, sillä usein oli hänellä itselläänkin herännyt halu
-laululla ja kanteleella esittää jotakin valtavaksi ja voimakkaaksi
-paisunutta tunnetta. Usein oli hän ajatellut vanhoja runoja
-kuullessaan, että hänen heimonsa elämä olikin omiaan tällaista halua
-ja laulun rakkautta yllä pitämään, sillä sotaretket ja voimanmittelöt
-kannustivat siihen aivan luonnostaan paljoa enemmän kuin maata
-viljelevän kansan elämä. Niinpä olikin laulaminen suurten urhojen
-ylpeitä taitoja.
-
-Hän kuuli ulkoa askelten narinaa pakastuneella tantereella ja arvasi,
-että Aino palasi Lailan luota. Haluten taas tavata sisartaan pistäysi
-hän kiireesti ulos, mutta ehti näkemään vain sisarensa päresoihdun,
-jota hän heilutti kulkiessaan, niin että säkenet säihkyivät pimeään
-ilmaan. Vornasta oli tuo soihtu tällaisena puolivaloisena iltana
-ja kotipihalla vallan tarpeeton, mutta enempää hän ei kuitenkaan
-ruvennut etsimään syytä siihen, miksi Aino oli tuota soihtua nyt
-tarvinnut. Hän seisahtui siihen yörauhaiselle kujalle ja jäi
-mietteissään katselemaan vaikenevaa tienoota. Kaukaa kuului putouksen
-kumea pauhu kuin ikuinen voiman ja mahtavuuden ilmaus, ja samalta
-taholta häämötti pimeänä seinänä kosken komea harju. Kotikylä uinui
-niin rauhallisena ja mieluisena hänen ympärillään, kaksin verroin
-kalliimpana, kun muisti, mitä merkitsi hävityksen kauhistus.
-
-Hän kuunteli. Vanhan sepän varoitusten johdosta oli hänellä muutamia
-miehiä hiihtelemässä kylän ympäristössä, vaikka mitään ei ollut
-näkynytkään. Paljo hiihdettiin kylän ympäristössä ansoillakin, niin
-ettei tiennyt kaikkia jälkiä epäilläkään. Mutta siltikään ei ollut
-luottamista, sen tiesi Vorna omasta kokemuksestaan. Kuten hän itse
-oli miehineen tehnyt, tekisi vihollinenkin, sillä samat keinot olivat
-tarjona sillekin. Salaa, äkkiä yllättämällä aina haluttiin toistensa
-kimppuun päästä, sillä miehiä ja voimia mielittiin säästää niin
-paljon kuin suinkin.
-
-Siinä tähtien ja hiljaa leimuavien revontulten alla valtasi Vornan
-silloin selittämätön viileän rauhan ja kohtaloonsa alistumisen tunne.
-Oli kuin olisi jostain kaukaa laskeutunut hänen sydämeensä voima,
-jonka avulla hän äkkiä saattoi tarkastella asioitaan aivan uudelta
-kannalta. Ja kuin äkkiä kypsyneenä päätöksenä kuului hiljaa ja
-tyynesti hänen huuliltaan puoliääneen:
-
--- Aamulla pääsköön tyttö rauhassa lähtemään.
-
-Hän astui tupaansa takaisin. Vanha seppä oli pannut pois kanteleensa,
-mutta arpoi nyt sitä innokkaammin. Vorna astui hänen luokseen ja
-sanoi:
-
--- Luovu, taatto, turhista puuhistasi. Mitä tapahtuneekin, sitä emme
-voi toiseksi muuttaa, vaan miesten tavoin otamme kaikki vastaan. Se
-on jumalille mieluisinta. Jos vainolainen saapuu, niin tulee hän
-kontion pesälle, jossa mesikämmen on valveillaan. Ulkona on kaikki
-rauhallista. Käykäämme levolle.
-
-Vanha Seppä kääntyi äkkiä häneen ja sanoi vakavasti ja painolla:
-
--- Vorna. Huomissa aamuna päästä pois lappalais-tyttö, sillä hänen
-viattomuudellaan ei sinun ainakaan sovi syytäsi lisätä. Paha oli,
-että hänet tänne toitkaan.
-
--- Muutenkin jo päätin hänet kotiinsa lähettää, niin että turha oli
-sanomasi. Mieleni on omituisesti muuttunut. Heti aamulla menen siitä
-hänelle sanomaan.
-
-Näytti kuin olisi vanhus huokaissut keventyneenä. Hän pani vaarnalle
-kannuksen ja kanteleensa, joka helisi hyvin hiljaa, kun sitä
-liikutettiin. Sitten hän painui levolle sanaakaan enää nuoremmalleen
-virkkamatta.
-
-
-
-
-XVI.
-
-
-Vornan yö oli levoton. Yhä uudelleen syventyi hän miettimään äskeistä
-päätöstään ja sitä, mikä oli hänet saanut siihen. Sitä hän ei voinut
-selittää, mutta hän tunsi, että hänen oli sen johdosta hyvä olla.
-Hän tulisi kyllä ikävöimään Lailaa, mutta siitä huolimatta olisi
-hänellä päätöksensä toimeenpanosta suurta tunnon huojennusta. Tunnon?
-Niin. Sen juuri, josta isä oli varoittanut, sanoen sen tuottamia
-tuskia soturille vaikeimmiksi. Olkoonpa miten hyvänsä. Aikapa tässä
-ruveta kaikkia asioita niin tutkimaan. Mutta tytön hän päästää pois,
-menee ennenkuin Aslak ja Aino ovat ehtineet lähteä, että saavat heti
-suoriutua taipaleelle. Saakoot hyvät eväät ja saattomiehet. Mitäpä
-naisten naurusta ja ilkamoimisista, että lappalaiselta sai rukkaset.
-Ne on helppo kestää hänenlaisensa miehen.
-
-Kun hän heräsi, oli vielä hyvin varhainen. Hän meni ulos. Taivas
-oli mennyt pilveen, joten synkkä pimeys vallitsi. Mutta kaukaa
-kujalta kuuli hän naisen äänen, tunsi Ainoksi ja arvasi heidän jo
-menneen. Aluksi teki mieli huutaa heidät takaisin, mutta sitten ei
-viitsinytkään, kun olisivat kaikki siitä voineet säikähtää. Mutta
-illallisen päätöksensä mukaan lähti hän Lailan tuvalle.
-
-Kun hän tuli eteiseen, kuuli hän sisästä hätäisiä askeleita, jonka
-jälkeen kaikki oli hiljaa. Laila on ollut hereillään, kun toiset
-lähtivät, ajatteli hän ja koetti aukaista ovea. Se oli kuitenkin
-salvassa. Hän hymähti ja arveli tytön nyt yksin jäätyään kovasti
-pelkäävän. Hän koputti ja sanoi hiljaa:
-
--- Aukaise Laila, äläkä pelkää. Tuon sinulle iloisia uutisia.
-
-Mitään ei kuulunut vastaukseksi.
-
-Vorna koputti uudelleen ja pyysi rauhallisesti avaamaan, mutta yhäkin
-turhaan. Silloin hänen kiivautensa alkoi herätä ja hän koputti
-vaativammin pyytäen tiukasti avaamaan. Yhäkin vain kaikki hiljaa. Jo
-loppui kärsivällisyys ja yhdellä voimakkaalla tempaisulla riipaisi
-hän oven auki.
-
-Tupa oli sysipimeä. Mitään ääntä tai elonmerkkiä ei kuulunut. Vorna
-kutsui Lailaa, mutta vastausta saamatta, ja käveli harmistuneena
-kiukaan ääreen ottaakseen hiiloksesta tulta päretikkuun. Hän sai
-kaivaa tuhkaa kauan, ennenkuin löysi hehkuvan kipinän ja sai tulta.
-Uteliaana katseli hän ympärilleen, missä Laila olisi.
-
-Tuolla hänen vuoteellaan makasi lappalainen, seinään päin
-kääntyneenä, aivan hievahtamatta. Vorna meni hänen luokseen ja
-kosketti häntä hartioihin kuin herättääkseen. Mutta silloin samassa
-kavahtikin makaaja pystöön kuin salama ja törmäsi puukko kädessä
-hänen päälleen tavoittaen häntä rintaan.
-
-Vornan ällistys oli sanoin kuvaamaton. Töin tuskin kerkesi hän
-ojentaa jalkansa suistaakseen päältään hyökkääjän, kun puukko jo
-välähti ilmassa. Mutta nopealla liikkeellä Vorna sai tartutuksi
-lyöjää ranteesta kiinni ja silloin alkoi lyhyt, mutta kiivas
-painiskelu. Päre putosi lattialle ja sammui, synkkä pimeys peitti
-molemmat. Hetken kuluttua kuului kuitenkin Vornan tyyni ja
-rauhallinen ääni:
-
--- Menikö Laila Ainon mukana?
-
--- Meni.
-
-Vastaus oli uhkamielinen ja vastaaja oli Aslak.
-
--- No miksi salaa lähti, sillä sinunhan piti mennä Ainon toveriksi?
-
--- Niin piti, mutta Laila sinne nyt kuitenkin meni. Aslakin äänessä
-oli jotakin ilkkuvaa ja hän sanoikin vahingoniloisesti:
-
--- Eikä taida takaisin tullakaan, sillä hyvätpä kuuluvat olevan
-lähistöllä vastaanottajat.
-
-Vorna tunsi, kuinka hänellä tämän tiedon johdosta, jolla arvasi
-tarkoitettavan sitä, että Seppä apureineen oli sittenkin jossakin
-saapuvilla, maailma musteni silmissä ja kumea raivo rupesi
-kuohumaan sydämessä. Puoleksi tietämättään alkoi hän puristaa
-hentoa vastustajaansa kourissaan, niin että tämä vihdoin vihlovalla
-parkaisulla herätti hänet tietoisuuteen. Inholla heitti Vorna hänet
-luotaan.
-
--- Räähkä tulisi, jos lappalaisen verellä käteni tahraisin, sanoi hän.
-
-Hän painoi päätään käsiinsä ja suuttumus oli hänet tukahduttaa.
-
--- Minä narri ja naisten petettävä. Houkko, joka lepyn kyyneleistä ja
-teen hempeitä päätöksiä. Voi Laila! Mutta vähät sinusta. Sisartani
-enemmän suren. Kostaa tahtoi veljelleen. Mikä teidät nyt perii? Ei.
-Takaa-ajoon ja kiireesti. Pitkälti eivät ole ehtineet. Vaikka olisi
-montakin Seppää, niin sisareni riistän pois.
-
-Hän hyppäsi ovelle, mutta jäi siihen kuin jähmettyneenä seisomaan.
-
-Oli kuin olisivat helvetin henget päässeet irti. Raivoisa kiljunta ja
-ärjyminen, hätäiset huudot, pakenevien ja juoksevien askelten jytinä,
-keihästen ja kirveitten kalske täytti äkkiä pimeän yön. Kuin salaman
-isku valkeni Vornalle koko totuus:
-
-Pohjalaisten kostajat!
-
-Yhdellä hyppäyksellä oli hän vuoteensa ääressä ja puki voimakkaalla
-kiireellä ylleen sotavarustuksiaan. Hetkessä oli vyöllä leveä vyö
-olkahihnoineen, raudoitetut kinttaat ja lakki sekä sukumiekka
-kädessä. Hän hymähti muistaessaan vanhan sepän ennustusta ja
-syöksyessään ulos kujalle, jossa kävi kamala temmellys.
-
--- Vorna, Vorna! tervehtivät häntä miesten huudot, kun hän ehti
-kujan suuhun, jossa hänen illalla metsään lähettämänsä vartiat
-pitivät voimakkaasti puoliaan. Heidän johtajanansa oli tuo sama
-muhoileva äijä, joka niin rehevästi oli oluttuoppineen hänen eteensä
-astahtanut. Tukevasti hän nytkin käytteli kirvestään häätäen
-kiivaasti kujalle tunkevia suomalaisia. Kun Vornan leveä vartalo
-ilmestyi hänen rinnalleen, sanoi ukko mieluiseen tapaansa:
-
--- Niin hiljaa ja nopeasti tulivat, että ihan yllättää aikoivat.
-Seisomme Jänisaution reunassa tiellä, jonne juuri olemme saapuneet
-kylää kiertämästä, kun kuuluu äkkiä suksien kahinaa ja metsän
-reunasta ampuu esille miestä kuin sääskeä. Me nuolena kotia kohti,
-hiljaa ja ääntä päästämättä, sillä siellä emme mielineet tappeluun
-ryhtyä, mutta tässä kujallapa teimme tenän. Siinä päästimme
-varoituskiljunnan, niin että olisi luullut tuon ruotsinkin heräävän,
-jonka tuohon heti alussa kerkesin keikauttaa. Ei tässä hätää, kun
-eivät yllättämään päässeet, mutta muutenpa tekivät pian lihaa koko
-kylästä. Nykyriä kuulin huudettavan, joten saattavat olla Oulujoen
-miehiä. Vuoroin vieraissa. Tulehan, perkele, lähemmäksi. Varo, Vorna,
-jousella ampuvat. Kyyristy piiloon. Ka, tuonne tarttui seinään. Ei,
-suojaan tässä täytyy päästä, koska rupeaa ihan satamaan teräskärkiä.
-
--- Arhippa, taattoni, puheli Vorna. Mene miehinesi kiireesti kylään
-ja järjestä siellä kaikki puolustusta varten. Kokoa kaikki muona
-ja tavara sisäpihoille, paon varalta valmiiksi ahkioihin, ja hae
-naisillekin jouset sekä pane vanha seppä heitä valvomaan. Toimita
-kaikki kiireesti ja hyvin, sillä pian kysytään, kuka kestää. Minä
-kyllä yksinkin tässä kapealla kujalla toistaiseksi puoleni pitelen.
-Kun annatte sieltä merkin, tulen minäkin sisäpihalle, sillä sitä on
-helpompi puolustaa. Katsokaa, onko kaivossa tarpeeksi vettä. Ellei
-ole, niin kiireesti kaikki astiat täyteen. Jos voitte, niin varatkaa
-eläinten ruokaa, ennenkuin ehtivät kiertää kylän.
-
-Vorna puhui kiireesti ja käskevällä äänellä. Odottamatta enempää
-katosi Arhippa ja Vorna jäi yksin. Kun vesakon reunassa parveilevat
-suomalaiset näkivät kujan aukolta miesten poistuneen, kävivät he
-uudelleen ryntäämään. Mutta kun Vorna puolestaan huomasi heidän
-tulleen niin lähelle, ettei jousta voitu siinä ahdingossa käyttää,
-astui hän esiin suojelevan nurkkansa takaa ja rupesi heiluttelemaan
-raskasta miekkaansa pelottavalla taidolla ja voimalla. Missä ikinä
-keihäs ojentui häntä kohti, siellä se nauskahti poikki muuttuen
-tehottomaksi tyngäksi, ja milloin vain sotakirveen kiiltävä terä
-kohosi hänen päänsä varalle, silloin sen kantaja äkisti väistyi tuon
-salamana suhisevan säilän tieltä. Vornan veret, jotka äsken tuvassa
-olivat saaneet epämieluisen ja pettymystä tuottavan sysäyksen,
-vierivät jo hurjaa vauhtia; hänen sieraimensa laajenivat ja hän veti
-ilmaa keuhkoihinsa kuin ori, joka himoaa tappelua. Kirouksia ja
-kummastuksen huudahduksia kuului suomalaisten joukosta, jotka vihan
-vimmoissaan siitä, että heidän yllätyksensä oli mennyt tyhjään,
-raivokkaasti ja kiinteästi tunkivat päälle. Mutta se oli turhaa.
-Hetkessä he sen huomasivat ja väistyivät uudelleen kauemmaksi,
-jolloin Vorna varovaisesti peräytyi piiloon.
-
-Samalla kuin ensimäinen huuto oli kujalla kajahtanut, oli kylässä
-herännyt mitä hirvein meteli. Naisten kirkuna ja hätäiset,
-kuolemanpelkoiset huudot sekautuivat lasten itkuun ja eläinten
-ammumiseen. Koirain kiukkuinen rähinä kuului kylän ulkolaidoilta.
-Pian kuitenkin vaaraan tottuneet miehet saivat aikaan hiukan
-järjestystä pukeutuen kuumeisella kiireellä sotavarustuksiinsa ja
-rientäen vartioimaan kujain päitä ja rakennusten välisiä solia. Ainoa
-naisista, joka koko ajan säilytti tyyneytensä, oli vanha Vornatar,
-joka pihallaan parhaillaan oli toimittamassa sepän avulla sitä samaa,
-jota siihen kohta saapui Arhippakin tekemään.
-
--- Oikein emäntä, huusi tämä reippaasti. Niin se Vornatar ottaa
-oulujokiset vastaan. Naiset, katsokaa tänne. Jousi jokaisen käteen ja
-vekara vyölle, sillä Vornat purevat vihaisesti.
-
-Vornatar antoi määräyksensä hätäilemättä, mutta lujasti, ja pian
-selvisivät naiset säikähdyksistään hänen määräyksiään tottelemaan.
-Tulisella kiireellä nyt tyhjennettiin ne aitat, jotka vihollinen
-saattoi päästä metsän puolelta sytyttämään, ja samoin ne navetat,
-joita uhkasi sama vaara. Parhaiten suojeltuun tupaan koottiin kaikki
-lapset ja vanhukset, muonaa ja kalleuksia. Äidit syleilivät lapsiaan
-kalpeina ja kuin viimeisen kerran, ja kallistuivat hervottomina
-miehensä kaulaan tämän kiiruhtaessa kaikkia puolustukseen. Tarpeen se
-olikin.
-
-Kiiluvin silmin kanteli vanha seppä nuolikimppuja joka solalle
-miesten saataville. Jokaisesta aitan aukosta ja kujanteesta, jotka
-oli hetkessä tukittu renkuilla ja mitä vain esillä oli, lenteli niitä
-kuin rakeita, eikä miehen koskaan tarvinnut joustansa virittää,
-koska yhden laukaistuaan hän takaansa sai jo toisen valmiina
-ammuttavaksi. Huudot ja kiroukset täyttivät ilman ja säikähtyneet
-elukat törmäilivät pihallaan yhtenä rykelmänä. Arhippa ukko kiiruhti
-puolustuspaikalta toiselle, tarkasteli kaikkea tottuneen soturin
-silmällä, antoi neuvon ja kehoittavan, muhoilevan sanan, sivalsi
-suonikkaalla kädellään iskun siinä, missä sitä parhaiten tarvittiin,
-ja oli kohta taas toisessa paikassa. Tämä kaikki oli hänen
-ammattiansa, jota hän rakasti, vaikka ei olisi koskaan suonut sen
-oman kylän kohdalle sattuvan.
-
-Hän oli juuri kiiruhtamassa sinne, missä tiesi rakkaan Vorna-poikansa
-kestelevän aamun kuuminta ottelua, kun kahden aitan solasta miesten
-välistä rysähti hänen eteensä maahan pitkin pituuttaan soturi, nuoli
-syvällä rinnassa. Vornatar kiiruhti paikalle juuri, kun Arhippa ukko
-kumartui hänen puoleensa:
-
--- Voi, Iivana poikani. Joko sattui kuolo kohdallesi, sanoi hän
-värisevällä äänellä, joka osoitti, että ukolla olivat tunteet yhtä
-lähellä kuin ystävällisyys ja urhoollisuuskin. Vornatar istahti
-haavoittuneen viereen ja nosti hänen päänsä syliinsä, irroittaen
-nuolen varovasti.
-
-Iivanan posket olivat käyneet kalpeiksi, mutta silmissä oli vielä
-entinen henki.
-
--- Pi-piruko minun rintaani puree? Katso, maammoni.
-
-Hän hymyili ja sanoi äkkiä riemuitsevalla äänellä:
-
--- Mutta minäpä tapoin kaksi.
-
-Verisuihku tulvasi hänen suustansa, hän oikaisihe, voihkasi
-tuskallisesti ja kuoli. Vornatar katsoi häneen kuin kivettyneenä,
-mutta vanha Arhippa oli jo kaukana.
-
-Tulen loimu rupesi valaisemaan jo päiväksi hämärtävää aamua. Siellä,
-missä itse Vorna otteli, oli kirkasta ja yhä kaameampana kuului
-sieltä taistelun melske. Yli huutojen kajahteli Vornan ärjähtely.
-Hetkessä oli Arhippa paikalla ja yhdellä silmäyksellä oli hän
-selvillä siitä, mitä oli tapahtunut.
-
-Vornan pirtti paloi ja Vornan oli täytynyt lähteä kujalta
-peräytymään. Mutta kylmäverisenä ja viisaana soturina hän ei ollut
-antautunut aukealle ilman suojaa, vaan oli temmannut maasta jonkun
-vastustajansa ruumiin ja pitäen sitä kilpenään vasemmalla kädellä,
-heilutti hän hurmeista miekkaansa edelleen keveästi oikealla estäen
-iskut kuin taikavoimalla ja purren kipeästi. Voi sinua, iiläistä
-nuorta, ettet kimmaasi ja raivoasi hillinnyt! Oliko kostettavana
-neito nuori, jonka vainolainen piteli? Vai vanhan isäsi hapsetko
-tahdoit kunnialla verikuolemaansa vihkiä? Vai ehkä siskosi tuskaa
-muistelit, kun hän huusi armoa läpi yön, sitä tässä elämässä
-saamatta? Vai äitisikö tahdoit kostaa, hänet, joka surmattiin
-lastensa keskelle? Voi, ettet vielä vihaasi ja intoasi hillinnyt,
-sillä ennenkuin aavistitkaan, tuli ylhäältä miekka kuin salama,
-sattui keskelle valkotukkaista päätäsi. Kesken jäi kostosi, kesken,
-sillä siihen kaaduit äkkiä kuin poikki leikattuna. Mutta toiset
-tulevat jälessäsi ja silmät ovat raivosta ja kostonhimosta sokeana.
-Nyt maksat kerrankin, mitä olet velkaa, ja velkaa olet henkesi.
-Kaikki tapamme, viimeisen kivenkin hävitämme tästä rosvonpesästä,
-sillä muuten ei tule rauhaa Pohjanlahden rannoille. Jo nyt kerran
-jouduit allekynsin. Hei miehet, eteenpäin, rynnistäkää vaikka saatana
-edessä seisoisi. Sinä Pekka, ammu, ammu sieltä syrjästä, koeta osata
-perkelettä, että herpoutuu. Matti, käy käsiksi, muista kotiasi, joka
-savuna ilmassa kiitää. Yhdessä menkäämme...
-
-Mutta Vorna ahmii ilmaa ja peräytyy taitavasti ja hätäilemättä. Jo
-on hän kohta rakennusten suojassa ja jo kuulee hän vanhan taattonsa
-Arhipan muhoilevan äänen. Mitä nyt? Kelle hän huutaa? Minulleko?
-Katso taaksesi, sanoo. En voi taakseni katsoa, sillä edessäkin on
-tekemistä. Mikä se oli?
-
-Vorna ymmärtää, että hänen takanaan on tapahtunut jotakin, mutta saa
-siitä selvän vasta, kun on päässyt rakennusten suojaan ja Arhippa
-ilmestynyt hänen rinnalleen.
-
--- Lappalainen pahus, kertoo tämä, koetti pistää sinua puukollaan.
-Hän se tietysti sytytti tupasikin. Onneksi ymmärsin ajoissa hänen
-aikomuksensa, kun näin hänen hiipivän tästä nurkan takaa sinua kohti.
-Mutta niin myöhään se oli, etten vanhoilla jaloillani ehtinyt enää
-avuksesi juosta, vaan heittää hujautin mokomaa kirveelläni. Mutta
-välipä sillä, kun paikalleen osui. Tuolla nyt makaa polonen.
-
-Tulen valossa näki Vorna Aslakin, joka makasi kinoksella punaten
-sitä hurmeellaan. Ukon kirves oli sattunut hänen selkäänsä iskien
-siihen tuhoisan haavan. Hän oli vielä hengissä ja näytti tuijottavan
-Vornaan. Hänen huulensa liikkuivat ja hän kuului sanovan:
-
--- Lailapa on pelastunut!
-
-Silminnähtävä hämmästys kuvastui hänen kasvoilleen, kun Vorna vastasi
-vakavasti:
-
--- Minäkin iloitsen siitä. Olisin päästänyt teidät molemmat kotiin
-tänä aamuna, ellei tätä leikkiä olisi sattunut. Sitä varten tulin
-tupaasi. Nyt kun kuolet, voit yhtähyvin sen tietääkin. Mutta oletko
-varma, että Laila on pelastunut?
-
-Tuskallinen epätietoisuus kuvastui Aslakin kasvoilla. Hän koetti
-puhua, mutta ei saanut ääntään kuuluville, ja hänen kuiskauksensa
-häipyi taistelun melskeeseen. Mutta kun Vorna ottelun kuumuudessa
-ehti häntä katsomaan, olivat hänen silmänsä kiinnitetyt häneen ja
-kuvastui niissä ikäänkuin rauha. Ja sivaltaessaan taas uudelleen
-vilahti Vornan mielessä ajatus, että tuo lappalaispoika oli
-rakastanut Lailaa paljon.
-
-Aslak tunsi, että hänen piti nyt kuolla ja muuttaa saivomaahan, jossa
-vainajat asuvat, ja keskellä taistelun melskettä jännitti hän nyt
-ajatuksiansa siihen ainoaan asiaan, jota varten hän oli elänyt --
-Lailaan ja omaan suhteeseensa häneen. Oliko hän nyt korvannut kaikki,
-mitä oli rikkonut? Olisiko vanha Staalo nyt tyytyväinen? Voi jos
-pääsisi varmuuteen siitä asiasta, niin voisi niin mielellään kuolla!
-Kun Laila lähti, niin itki hän ja antoi hänelle kaikki anteeksi.
-
-Aslakin silmiin ilmestyi omituista sumua ja kaikki äänet hänen
-ympärillään kuuluivat äkkiä niin kaukaa. Hän olikin jossain
-muualla, jossa oli rauha ja sopu; hän puhui Lailalle ja he olivat
-niin onnellisia. Kas, tuossahan Laila onkin. Niin, kaikki on taas
-hyvin, kaikki surut ja tuskat ovat unohdetut, kaikki saatu anteeksi
-kuolemassa.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Valkeneva aamu valaisee kamalaa näytelmää. Vornan honkainen pirtti
-palaa tohisten ja viskellen kauas ilmaan kekäleitä ja säkeniä, mutta
-muut rakennukset eivät vielä syty, sillä lumi katoilla estää sen
-kokonaan. Pohjalaiset ryntäävät raivokkaasti, mutta karjalaiset
-pitävät voimakkaasti puoliaan. Mistään kohdasta eivät hyökkääjät
-ole päässeet tunkeutumaan kylän tiheämpään piiriin, jossa Vorna nyt
-koko taidollaan ja voimallaan johtaa puolustusta. Naiset hoitavat
-haavoitettuja, joita on jo paljon; vainajiakin on, mutta surevat
-eivät valita, vain taistelevat.
-
-Mutta vihollinen on sitkeä ja uupumaton. Se ei hellitä ollenkaan,
-sillä se ei halua jäädä näin kauas Vienaan pitemmälle kylää
-piirittämään. Siksi se yhä uudelleen hyökkää milloin tästä, milloin
-tuosta, ja joka kerta se väkisinkin vähentää puolustajain lukumäärää,
-jos sen omatkin miehet hupenevat. Mutta sitä on kiihoittamassa
-vuosikymmenien viha ja koston jano, ja se ei hellitä.
-
-Ei hellitä, ei hellitä, kaikuu Vornan korvissa, kun hän ahtaalla
-kujalla taas kaikin voimin huuhtoo ja iskee. Niin, älköön hellittäkö,
-vaan isketään siksi, kunnes kuollaan, sillä sota on maailman meno.
-Arhippa taattoni. Vieläkö jaksat? Vieläkö kestävät jäntereesi ja
-vieläkö iloisesti heiluu kirves? Vielä, poikani, pureehan se, ja
-jalka seisoo tanakasti. Yhdessä siis iskemme. Kas, tuostako tungette,
-Ruotsin rosvot? Sinne, isäseni, huitaise kuten ennen. Ha-haa.
-Kaikellaiset soturit ne tässä vielä Vienaan saakka... No, siinä on
-hyvä maata.
-
-Vornan otsasuonet pullistuvat ja hän vetää henkeään syvään. Tätä siis
-merkitsi vanhan sepon pelko. Oikeassa oli. Tuolla näkyy ukko kiiluvin
-silmin joustansa virittävän. Nyt hakee, kehen laskisi nuolensa. Sinne
-lähetä joukkoon. Ha-ha. Kurkkuun laski...
-
-
-
-
-XVII.
-
-
-Kun Seppä illalla vartiovaaransa laelta näki päresoihtua kylän
-kujalla heilutettavan, sykähdytti ilo hänen sydäntään. Ainon kanssa
-tekemästään sopimuksesta hän tiesi, että seuraavana aamuna hän
-tapaisi puhutusta paikasta Lailan. Kaikki voimat oli kohdistettava
-siihen, että siten alkuun päässyt pako saataisiin onnellisesti
-loppuun saakka suoritetuksi. Kiireesti hän saattoi sanan salaiselle
-piiloleirille, jossa he olivat nämä odotuspäivät vartioineet.
-
-Lippo ja Staalo huokasivat keventyneinä ja ryhtyivät varustamaan
-nopeata poislähtöä. Mitään ei saanut olla vaikeuttamassa heidän
-kulkuaan, sillä varmaan ajettaisiin heitä takaa niin pian kuin pako
-huomattaisiin.
-
-Jo yöllä menivät he varovaisesti sovitulle paikalle ja jäivät
-siihen vartioimaan. Tunnit kuluivat aamua kohti ja Sepän mielestä
-piti nyt kohta olla sen hetken, jolloin Ainon tuli saapua. Mitään
-ei kuitenkaan kuulunut. Päinvastoin hiljaisuus oli rikkumaton,
-niin häiriytymätön, että se tuntui painostavalta ja korva odotti
-jännityksellä jotakin kuuluvan.
-
-Silloin äkkiä kauhea huuto ja heti jälkeen alkava taistelun melske
-jäähdytti veren heidän suonissaan. Kuin huumautuneina kumartuivat
-he eteenpäin ikäänkuin tarkistaakseen, olivatko he kuulleet oikein,
-mutta yhä kasvava melu vahvisti aistien ilmoituksen.
-
--- Kiesus auta! Mitä merkitsee tämä meteli? kysyi Lippo pelästyneellä
-äänellä.
-
--- Voi, lapseni! valitti Staalo.
-
-Mutta Seppä oli ymmärtänyt heti, mistä oli kysymys.
-
--- Meikäläiset ovat piirittäneet suden omaan pesäänsä, selitti hän
-lyhyesti ja jatkoi sitten: Mutta mitä meidän on sitten tehtävä, sillä
-nähtävästi eivät Aino ja Laila ehtineetkään lähtemään?
-
--- Käydään joukkoon, sanoi silloin Lippo. Ehkä ehdimme ajoissa
-pelastamaan tytön sekä heikäläisten että meikäläisten käsistä. Muuten
-varmasti tappavat, kuten tekevät muillekin, sillä sellainenhan on
-näissä asioissa molemmilla tapana. Sinä Staalo vartioi tavaroitamme.
-Seppä ja minä lähdemme tuonne.
-
-Seppä meni jo pyrynä suoraan ääntä kohti pimeän metsän läpi. Aukealle
-päästyään hän aivan kuin eteensä avautuvan näyn huumaamana pysähtyi.
-
-Palava pirtti oli kuin tulitorni, joka viskeli miljoonittain säkeniä
-kauas pimeään avaruuteen. Tulipalon loimussa saattoi nähdä, kuinka
-hyökkääjät itsepintaisesti yrittivät sisään kaikista kujista ja
-aukoista, ja kuinka karjalaiset jäykästi pitivät puoliaan. Sanoin
-kuvaamaton melu ja ähellys täytti ilman kuin hornan henkien raivo.
-Kauhistuneina miehet tätä katsoivat ja kuuntelivat.
-
--- Voi surkeutta ja onnettomuutta kuitenkin, sai Lippo sanotuksi,
-jatkaen: Koko kylä siis tuhotaan, kaikki tapetaan ja niin on kosto
-täytetty.
-
--- Muistanet, Lippo, että äsken on sama temppu tehty monelle
-meikäläiselle kylälle. Ja ennen tämä peli ei lopu, kuin on
-vienalaisilta otettu luonto pois. Mutta silti ei tarvitse olla julma.
-Ottakaamme osaa kylän valloitukseen, niin kentiesi saamme estetyksi
-kostonjanoisten miestemme tihutyöt, joita itsekin tyynnyttyään
-katuisivat. Voiton kiihkossaan karjalaisetkin julmuuksiaan
-harjoittavat, sillä tyynellä mielellä ollessaan ovat mieluummin
-lempeitä ja sääliväisiä. Niinhän olet kertonut itsekin.
-
--- Niin ovatkin. Olen nähnyt, kuinka raain ja hurjin karjalainen
-on säälien ruvennut äidittömäksi jäänyttä pienokaista ruokkimaan.
-Mutta minusta on tällainen taistelu luonnotonta, sillä ovathan he
-heimolaisiamme ja puhuvat meidän kieltämme.
-
--- Heimolaisiamme, murahti Seppä halveksivasti. Niin kyllä, mutta
-ovathan hämäläiset ja savolaisetkin heimolaisia, ja siitä huolimatta,
-vaikka ovat lisäksi samaa uskoakin, yhäkin väliin verisestikin
-riitelevät. Minua himottaa tuonne leikkiin, varsinkin jos sattuisi
-eteeni sieltä itse pääpiru. Halusta hänen kanssaan koettaisin, vaikka
-henki siinä menisi. Tule.
-
-Ja Seppä potkaisi nuolena alas notkoon, josta lähti kiireesti
-nousemaan kylän töyrästä kohti, ja Lippo seurasi häntä alistuvaisesti.
-
-Kiivaasti taistelun hyörinässä häärivät suomalaiset eivät kerenneet
-panna paljon huomiota noihin kahteen tuntemattomaan, jotka äkkiä
-ilmestyivät heidän puuhiaan taampaa tarkastamaan. Hetken kuluttua
-kuitenkin ilmestyi heidän vierelleen kolkon näköinen, mustaverinen
-ja tavattoman kookas mies, joka keihääseen nojaten kysyi, keitä
-he olivat. Sepän ja Lipon puvusta hän kuitenkin nähtävästi oli
-ymmärtänyt heidät kotipuolen väeksi, koska hänen käytöksessään ei
-ollut mitään uhkaavaa. Lippo katsoi häneen pitkään ja vastasi sitten:
-
--- Muhoksen Nykyrissä viimeksi tavattiin.
-
-Nykyrin isäntä kääntyi kummastuneena katsomaan häneen tarkemmin ja
-sanoi kohta kätensä ojentaen:
-
--- Ka, Lippohan se onkin. Kun en tiennyt odottaa täällä tapaavani,
-niin en osannut tunteakaan. No millä retkillä?
-
-Lippo selitti lyhyesti, jolloin Nykyri virkkoi:
-
--- Taisitte tulla liian myöhään, sillä äsken tappoivat karjalaiset
-tuonne aukeamalle kylän yläpäähän muutaman lappalaisen puvussa
-olevan. Naisen pukimilta ne minusta ainakin näyttivät, vaikka pimeä
-estikin tarkkaan erottamasta. Tulen loimu on siksi häilyväistä
-pitemmälle tarkkaan katsoa.
-
-Seppä katosi. Nykyri ja Lippo riensivät perässä.
-
-Äskeisellä taistelupaikalla makasi Aslakin ruumis koskematta. Joka
-kerta kun suomalaiset miesjoukolla ryntäsivät kujan aukkoa kohti
-ja toiset pidättivät jousiansa peläten heitä ampuvansa, syöksyi
-kujalta esiin Vorna ollenkaan heidän tuloaan odottamattakaan. Kuin
-vihuri iski hän ryntääväin keskelle raivoten kuin hullu, ja kukaan
-ei voinut hänen edessään kestää. Joku ase näytti sattuneen hänen
-otsaansa, sillä verta tippui hiljaa pitkin hänen kasvojansa, mutta
-silmäin välke oli virkeä ja laimentumaton. Ja hänen varaväkenään
-heilui vantterana ja uupumattomana Arhippa varoen salaista iskua ja
-väijytystä. Itse musta Nykyri kirosi karmeasti leikin nähtyään.
-
--- Ne kun saatanat ikänsä sotia käyvät, niin siihen niin perehtyvät,
-että parahinkin mies tahtoo eteen uupua. Kuuluu olevan itse nuori
-Vorna. Hyvin näkyykin tulevan sukuunsa, sillä ellen itse mene, niin
-ei näytä muista hänelle vastusta löytyvän. Mutta mitä ihmeitä...
-
-Odottamatta mitään yhteistä hyökkäystä ja ilman minkäänlaista
-lyöntiasetta törmäsi kujaa kohti Seppä, kädessä vain suksikeihäänsä.
-Saattoi selvästi nähdä, kuinka Arhippa pisti esiin jousensa valmiina
-lähettämään rautakärkisen, kohta kun tulija olisi saapunut kyllin
-lähelle. Mutta siitä ollenkaan välittämättä ja panematta mitään
-huomiota Lipon ja Nykyrin varoituksiin meni hän vilauksessa kujalla
-makaavan ruumiin luo ja käänsi sen selälleen. Silmäys riitti
-osoittamaan, että kuollut ei ollut Laila, ja ikäänkuin vapahduksen
-saaneena käännähti hän katsomaan, mitä hänen ympärillään oli tekeillä.
-
-Hän kerkesi vain nähdä, kuinka jotakin välähti hänen päänsä
-yläpuolella. Se näky kypsyi hänellä siinä samassa salamannopeaksi
-teoksi, sillä kuin ajatus heittäysi hän syrjään. Kuului viuhahdus
-ja kirous, kun miekka tapasi tyhjää ilmaa, maahan saakka iskunsa
-vauhdista töksähtäen. Samassa silmänräpäyksessä Vorna, jalkojensa
-sijaa muuttamatta, sujahdutti ruumistaan syrjään kuin notkeata vapaa,
-niin että Sepän keihäs meni tyhjään ilmaan ja hän itse kuukertui oman
-töytäyksensä vauhdista Vornan jalkoihin kontalleen. Mutta ennenkuin
-tämä ehti uudelleen hirveän aseensa nostaa iskuun, oli Seppä jo sen
-ulottuvilta poissa ja omiensa luona. Raivosta vapisten huusi hän:
-
--- Vielä tapaamme, naisten ryöstäjä, sillä viimeinen hetkesi
-lähestyy. Mutta voi sinua ja sukuasi, jos on hiuskarvaakaan Lailan
-päästä reväisty.
-
-Ja suomalaisten puoleen kääntyen sanoi hän kiukkuisesti ja käskevästi:
-
--- Asetta tuokaa, kättä pitempää, sillä sulin nyrkein en minäkään
-halua tapella.
-
-Tuli siihen keihäitä, miekkoja ja kirveitäkin, mutta vuorotellen
-niitä kädessään punniten viskasi Seppä ne syrjään.
-
--- Liian keveitä kaikki, tuomitsi hän. Eikö ole pohjalaisilla
-miehelle sopivaa asetta?
-
-Musta Nykyri oli katsonut häneen ihmetellen.
-
--- Tuokaa toki miehelle vehe, mitä heiluttaa. Tuokaa minulle oma
-tapparani ja hänelle se, mitä olen varanani pitänyt. Arvaan, ettei
-ainakaan sitä vähäksy.
-
-Pian oli Sepällä kädessään valtainen, raskas tappara, jonka edestä
-täytyi kaatua, kun se saapui suhisten voimakkaan käsivarren
-kulettamana. Ilon välke näkyi hänen silmissään ja taistelun halu sai
-hänet kokonaan valtaansa. Musta Nykyri riisui sarkaisen takkinsa,
-vetäisi tuppivyötänsä vähän kireämmälle ja tarttui hänkin tapparaansa.
-
--- Hiki siinä tulee vähemmilläkin ketineillä, arvosteli hän ja lausui
-sitten ympärillään huohottaville miehilleen:
-
--- Se on nyt sillä lailla, että tämä suden pesä on otettava ja pian.
-Jos kauan viivymme, saapuu heille apuväkeä muualta, sillä lappalainen
-teki tulensa liian aikaisin. Miehissä siis kujalle, sillä nyt se
-otetaan, vaikka olisivat edessä kaikki Vornain vainajatkin.
-
-Hän sylkäisi kouriinsa, tarttui raskaaseen sotakirveeseensä ja
-ryntäsi vihurina, Seppä rinnallaan, kujaa kohti, jossa Vorna odotti
-kuin raivostunut karhuja kyyrysillään kuin virityksessä oleva ponnin.
-
-Mutta hetkistä ennen oli Vorna puhellut vanhalle Arhipalle:
-
--- Taatto, aavistanpa, ettemme jaksa kyläämme kauan pitää. Niin pian
-kuin pääsevät toisia rakennuksia sytyttämään, tulee meille lähtö.
-Mene siis uudelleen äitini ja sepän luo sekä pane heidät kokoamaan
-kaikki naiset ja lapset sellaiseen paikkaan, että siitä on helppo
-päästä kylästä ulos. Ranta-aittain välistä esimerkiksi pitäisi voida
-päästä, kunhan saamme vainolaisen huomion muualle johdetuksi. Heti
-kun olet saanut tämän tehdyksi, ilmoita kaikille miehille, että
-heidän tulee sinun huudostasi yhtaikaa kuin jousen selältä lennähtää
-kylästä ulos, yhtyä johtoosi ja käydä kuin myrsky vainolaisen
-kimppuun. Vaikka meitä onkin vähemmän, tarvitsevat he kuitenkin
-ainakin aluksi kaikki miehensä meitä vastaan, ja sillä aikaa pääsevät
-naiset ja lapset sekä vanhukset pakenemaan. Ajakaa myös elukat
-samalla irti, sillä siten niistä jokunen säilyy. Ellemme näin tee,
-pelkään, että saamme tässä surmamme joka kynsi. Näin kuitenkin osa
-säilyy, joskin me miehet manalle joutunemmekin. Mene siis nopeasti,
-sillä minä kyllä jaksan vielä yksinkin tätä paikkaa hallita, kunnes
-pääsette hyökkäämään. Silloin ne täältäkin syöksevät sinne ja minä
-saan tilan valita, missä minua parhaiten tarvitaan.
-
--- Mutta jos ylivoima sinut ennen sortaa?
-
--- Se on asia, jolle ei voi mitään, mutta en sitä usko. Vielä ei
-ole tullut Vornan hetki, vaikka näyttää jo tulleen mies, jota on
-paremmaksi sanottu.
-
-Mutta siltä varalta, että niin pahoin kävisi, niin -- -- hyvästi
-Arhippa.
-
-Ukko tarttui ojennettuun käteen ja hänen leukansa tärähteli.
-
--- Hyvästi poikani, sanoi hän. Ainoa ilo tässä onnettomuudessa on
-se, että pahimmassa tapauksessa pääsen sinun kanssasi yhdessä nurmen
-alle. Siinähän onkin iloa minunlaiselleni. Mutta helpolla emme heitä
-tätä ottelua, vaan meidän kohdalle päättyvät tuon joukon retket tällä
-kerralla. Hyvästi.
-
-Hän riensi tuulena kylään. Aika olikin, sillä äkkiä rupesi paksu savu
-kohoamaan kylän laidalta, jossa sissit olivat saaneet sytytetyksi
-erään pirttirehkon. Turhaan koettivat naiset sisäpuolelta tulta
-sammuttaa, ja pian ajoi kuumuus heidät loitommalle.
-
-Kuin tuulena lenti Arhippa ja antoi määräyksiään, ja tehokkaasti
-avustivat häntä valkoparta seppä ja Vornatar. Kun jo entuudestaan
-kaikki olivat pukineissaan, oli hetken työ sitoa lapset ahkioihin
-ja kelkkoihin, varustautua itse suksille ja ruveta odottamaan,
-mistä aukeisi tie ulos tästä piiristä, jossa pian uhkasi kuolema.
-Tulisella kiireellä haudattiin kaikki kalleudet, pikarit, maljakot
-ja koristeet, joita miespolvien aikana oli sotasaaliina kertynyt,
-syvälle kinokseen, joka tannerrettiin päältä kovaksi. Kun tämä kaikki
-oli saatu suoritetuksi, antoi Arhippa käskynsä kaikille miehille,
-että nämä tiesivät olla varoillaan. Sitten kokosi hän tulipalosta
-jo vauhkoiksi käyneet elukat eräälle solalle ja ajoi ne siitä äkkiä
-pillastuneena laumana piirittäjäin keskeen. Kiljaisten sitten täysin
-keuhkoin syöksähti hän miehineen joka aukosta ulos hölmistyneiden ja
-ällistyneitten suomalaisten kimppuun, hetkessä järjestäytyen lujaksi
-joukkueeksi, jota hajallaan kylän ympärillä taistelevat sissit eivät
-aluksi ollenkaan voineet vastustaa. Ja niin pian kuin verraton
-Arhippa oli äkännyt, että piirittäjät olivat kaikkialta tulossa
-toveriensa apuun, heläytti hän toisen merkkihuudon, tietäen silloin
-kylän toisesta laidasta naisten ja lasten henkensä edestä pyrkivän
-pakoon, hajautuen joka haaralle metsien suojaan, sieltä vähitellen
-kokoontuakseen kosken rannalle piilopirttiinsä. Hiki otsassa siinä
-sivallellessaan tunsi Arhippa huojennusta siitä, että viattomat oli
-ainakin suureksi osaksi pelastettu, ja kuin uusia voimia saaden
-huhtoi hän oikealle ja vasemmalle tukka liehuen ja juurevana kuin
-tammi. Uudistuneella innolla ja pelastuksen toivolla hyökkäsivät
-sissien kimppuun kylän muutkin miehet ja järjestystä vaati jo
-suomalaisjoukko voidakseen kestää taisteluun tottuneiden karjalaisten
-rynnäkköä. Kiivaat huudot kutsuivat heitä joka haaralta, sillä
-pahan käänteen uhkasi saada koko retki tämän puolustajain viisaan
-toimenpiteen tähden.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kun Vorna näki nuo kaksi kookasta miestä ryntäävän kohti, sumeni
-kaikki muu hänen silmissään. Elämä ja kuolema taistelivat hänestä
-kiivaammin kuin koskaan ennen. Villi riemu täytti hänen sydämensä,
-uutta voimaa virtasi hänen suoniinsa ja hurjalla huudolla saattoi
-hän miekkansa ensi sivallusta, joka lankesi raskaasti kuin kohtalo.
-Voi sinua, nuori liminkalainen, jonka otsaan tuo kiiltävä teräs
-hautautui, miksi kiiruhdit? Vielä vuosien takaa itkee sinua
-iso, itkee äiti, valittaa nuori morsiamesi. Pois tieltä, huutaa
-raivoissaan itse musta Nykyri. Tappara koholla ryntää hän Vornan
-kimppuun ja syrjään siirtyvät muut katsomaan näiden kahden uroon
-kamppailua. Koettaa joku heristää sivulta, mutta kiukulla tarraa
-silloin mieheen Seppä; nuo kaksi ratkaiskoot asian ensin, koska
-sattuivat yhteen joutumaan, sitten on hänen vuoronsa. Tasapäässä
-tappelussa on tuo mies voitettava. Maineensa veroinen on Nykyri,
-viuhuen halkaisee tappara ilmaa, notkeana sujahtelee korkea ja
-harteava vartalo, synkkinä ja harmaina ovat mustanpuhuvat kasvot,
-tulta iskee hiilenä palava silmä. Lastansako muistanee, jonka verisen
-paidan vei liminkalaisille kirkkoon todistukseksi, että vainolainen
-on tullut? Rääkättyä perhettänsäkö ajatellee, monesti poltettua
-taloansa, jonka aina jättiläisvoimin tuhasta nosti? Vai siksikö
-ovat harmaina kasvonsa, että on kotinsa kohlujen vuoksi henkensä
-kostolle vihkinyt, pojallensa talonsa heittänyt ja lähtenyt sissinä
-salolle perintövihollisiaan vainotakseen? Ei jouda hän vastaamaan,
-sillä käärmeenä välähtelee edessä pitkä miekka, joka tutkii kaikki
-puolet, mistä päästä puremaan, joka tulee viuhuen sieltä, mistä ei
-odottaisi, jota kulettaa leppymätön käsi niin nopeasti, ettei tahdo
-ehtiä raskasta tapparaa sen tielle toimittamaan. Ja kun itse iskun
-lähettää kohti tuota komeata päätä, jonka lakin alta ruskea tukka
-tunkee esille, varjoksi tummille silmille, joista säihkyy väsymätön
-tarmo ja uhma, ei se tapaa koskaan päämääräänsä, sillä nopeasti kuin
-ajatus väistyy mies, kuitaten iskun kavalalla pistolla, joka monesti
-jo oli saavuttaa tarkoituksensa.
-
-Herkeämättä riehuu kammottava taistelu. Kuin ärsytetty härkä ryntää
-Nykyri päin, väkisinkin tunkien Vornaa edellään. Askel askeleelta
-tämä peräytyy, kunnes huomaa, että näin hän pian kadottaa edullisen
-puolustautumispaikkansa. Äiti, koti, maine ja kunnia, kaikki, mitä
-hänelle oli ikinä ollut kallista, kokoontuu hänen sydämessään yhdeksi
-uudeksi, tuoreeksi, mielipuoliseksi voimainponnistukseksi. Nykyrin
-raivostuneeseen mylvintään vastaa hän marahtaen kuin kuolemaan saakka
-ahdistettu ilves, näkee Nykyrin tapparan korkealla ilmassa, ei odota
-sen laskeutumista, vaan pannen kaikki alttiiksi ryntää matalana kohti
-ja syöksee pitkän miekkansa läpi mustan uroon sydänalasta, niin että
-kärki tulee selästä ulos, tumman veren suihkuna roiskahtaessa esille.
-Tappara putoo miehen käsistä, hänen silmänsä laajenevat suuriksi
-kuin olisi ääretön kummastus hänet vallannut, ja samalla kuin Vorna
-tempaisee miekkansa takaisin, kaatuu uros kuin honka kauhistuneitten
-miestensä keskeen. Älyttöminä säikähdyksestä he eivät huomaa, että
-Vorna ei enää odota toista vastustajaa, vaan on äkkiä kadonnut
-johonkin rakennuksen solaan. Turhaan etsii häntä edestään Seppä,
-jonka huomio pian kiintyy toisaalle.
-
-Korkeat ja karjuvat huudot heitä kutsuvat tuonne kylän ulkopuolelle.
-Jotakin tuhoisaa on sielläkin tekeillä ja kiljahtaen komentaa Seppä
-sinne miehet.
-
-
-
-
-XVIII.
-
-
-Kylä palaa. Suunnattoman sakeat ja mustat savupilvet pimentävät aamun
-taivasta, jonka kirkastuneelle sinelle talvipäivän valju aurinko
-muuten pian olisi antanut yhä kuulakkaampaa syvyyttä. Pillastunut
-karja laukkaa vauhkona kinoksissa edestakaisin, milloin rynnäten
-tuleen päin, milloin taas karaten pois ja tuottaen lisähämminkiä.
-
-Tuota katsoo Lippo kalpeana. Hän ei mieli taisteluun sekautua,
-sillä hän ymmärtää muutenkin, mikä kaiken lopuksi on tuleva. Hänen
-sydämensä täyttää sanomaton tuska.
-
-Kun Seppä ja Nykyri ryntäävät solaan, menee hän katsomaan Aslakia.
-Lappalaispoika nukkuu rauhallisesti. Silmät ovat jäykistyneet
-avonaisiksi ja niihin on jäätynyt vesihelmiä. Lieneekö itkenyt
-kuollessaan? miettii Lippo. Kasvoilla on rauhallinen ja onnellinen
-ilme kuin olisi hän nyt tyytyväinen. Ennen oli poika aina synkän ja
-tyytymättömän näköinen, -- mikä lie hänet nyt ilostuttanut? Lippo
-painaa hänen silmänsä kiinni, mutta jäätyneet luomet eivät enää tahdo
-mennä. Lopuksi tyytyy ukko oikaisemaan hänet.
-
-Solalla yhä taistellaan. Lippo seuraa sitä tuskallisella huomiolla.
-Mikä huuto se oli? Lippo kiiruhtaa syrjemmäksi katsomaan. Hän näkee,
-kuinka vaimot ja vanhukset pakenevat tuolla metsän peittoon kuin
-henkensä edestä. Lippo yrittää huutaa tuolla solalla taisteleville,
-että jo menevät saaliit, mutta ei sitten huudakaan. Varjelkoon taivas
-sitä tekemästä. Pääsevät raukat, pääsevät onneksi surman suusta.
-Mutta mikä melske tuolla? Herra Jumala. Nykyri kaatuu. Miehet,
-miehet, tänne, tänne tulkaa. Tuolla hyökkäävät karjalaiset ulos
-kylästä. Sinne rientäkää. Seppä. Joudu. Älä etsi Vornaa.
-
-Tuska valtaa Lipon, sillä hän huomaa, kuinka vahvasti vaaka on
-Nykyrin kuolemalla kallistunut ahdistettavain eduksi. Ellei Seppää
-olisi, niin kuka tietää, miten kävisikään, mutta hänpä on. Tuolla hän
-jo johtaa ja järjestää miehiään kuin olisi päälliköksi luotu. Kaikki
-tottelevat. Nyt vasta alkaakin rynnäkkö. Pian on taistelu ohi. Mutta
-minne on kadonnut Vorna?
-
-Kylä palaa. Lippo miettii tuskalla, missä mahtaisi Laila nyt olla.
-Lieneekö onneton vielä kylässä, kentiesi johonkin tupaan salvattuna,
-koska veljensä on ollut kotona? Ei voinut nyt Seppä sinne rynnätä.
-Lippo tekee äkkipäätöksen ja pujahtaa autiolle solalle. Savu ja
-liekit loimuavat häntä vastaan. Henkeään pidätellen juoksee hän
-pitkin kujaa ja huutaa huutamistaan Lailaa, mutta mistään ei kuulu
-vastausta. Hän koettaa kurkistella tyhjiin ja palaviin tupiin, joiden
-ylimpiä hirsikertoja jo tulikielet nuoleskelevat. Ketään ei näy,
-paitsi ruumiita siellä täällä.
-
-Äkkiä Lippo kammoen säikähtää. Mikä tuossa? Vanha valkopartainen
-mies istuu palavan tupansa portailla kantele polvillaan ja kädessään
-jousi, josta on jänne katkennut, ikäänkuin ei vaaraa olisikaan. Onko
-hän kuollut? Hoi, ukko, pakene. Nyt ei ole ketään sitä estämässä.
-Tuosta aittain välistä suikaise kiireesti. Tuossahan ovat suksetkin.
-Etkö kuule, onneton?
-
-Turhaan Lippo puhuu hänelle, sillä hän ei kuule. Palavan kotinsa
-portailla hän, vanha Vornan seppä, vain istuu, tahtoen siihen kuolla.
-Kun hyökkäyksen melu hänet aamulla herätti, olivat veret aluksi
-jäähtyneet hänen suonissaan, mutta heti oli hän jälleen saavuttanut
-tyyneytensä. Siitä alkaen hän oli toiminut kylmästi ja rauhallisesti.
-Äsken oli sitten jousen jänne katkennut ja hän oli lysähtänyt
-hervotonna istumaan palavan kotinsa kynnykselle.
-
-Tuli roihusi hänen takanaan ja sietämätön kuumuus levisi ympäristöön.
-Lippo tuijotti häneen kauhistuneena.
-
--- Etkö pelkää Jumalaa, vanhus, kun et pelasta itseäsi? Tule, minä
-autan sinua.
-
-Mutta ukon silmistä näki, ettei hän kuullutkaan kysymystä. Hänen
-vaatteensa leimahtivat tuleen. Lippo ryntäsi häneen käsiksi ja
-raastoi hänet väkisellä pois sammuttaen tulen lumella. Kun ukko
-pyörtyi hänen käsiinsä, tempasi hän hänet selkäänsä ja raahasi hänet
-vaivaloisesti aittapiirin ulkopuolelle. Rannalla näki hän pahaisen
-saunan, joka oli melkein puoleksi peittynyt kinoksiin. Sinne vei hän
-vanhuksen, pannen hänet lauteille siinä toivossa, ettei kukaan häntä
-huomaisi, jos sattuisikin saunaan vilkaisemaan. Ilokseen tunsi hän,
-että sauna ei ollut aivan kylmä.
-
-Hän ei huomannut, että lauteiden perällä oli jo toinenkin.
-
-Raivoisa riemun ja vihan huuto kuuluu ja Lippo kiiruhtaa taas ulos.
-Mitä on tapahtunut? Edelleen on kylä tyhjä ja tuli saa tehdä rauhassa
-tehtäväänsä. Lippo kiertää kuumimman paikan ja saapuu taas näkemään
-verisen taistelun hurjuutta.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Karjalaiset sissit olivat alati uudistuvilla ryöstöretkillään,
-joilla he joutuivat taistelemaan väliin huomattavienkin joukkojen
-kanssa, oppineet panemaan arvoa järjestyneeseen hyökkäykseen.
-Niinpä he nytkin, päästyään kylästä ulos, riensivät Arhipan neuvoa
-totellen yhteen, ja järjestyivät siinä ryhmäksi, joka toisiinsa
-luottaen tiheänä rivinä järkkymättä otti vastaan suomalaisten sissien
-hajanaiset, joskin voimakkaat ryntäykset. Ja käyden viivyttelemättä
-itse hyökkäykseen lakaisivat he edestään kaikki suomalaiset, jotka
-kiiruhtaen kaikkialta paikalle olivat vielä hetkisen hajallaan,
-joskin jo lukuisammat. Ja kun kujalta kuuluva suomalaisten
-kauhistunut huuto ilmoitti, että jotakin erikoista oli siellä
-tapahtunut, minkä vielä vahvisti heidän kiireellinen tulonsa sieltä,
-saivat karjalaiset hetkiseksi yhä enemmän rohkeutta.
-
-Tulisesti innosti heitä Arhippa vanhus. Hän se komensi heidät
-liikkeelle, milloin salaman nopeaan yhteis-iskuun, milloin yhtä
-nopeaan peräytymiseen, milloin tuhoisaan töytäykseen sinne, missä
-riviä uhattiin murtaa. Niin pojat, puhelee hän, jaksakaamme hetkinen
-vielä, niin jo on väsynyt vihollisemme. Lapsemme ja vaimomme ovat
-jo turvassa. Mitä siitä, jos kylä palaa, tehdään uusi. Kohta saapuu
-Vorna tänne ja silloin vasta alkaa leikki. Lyökää pojat! Sinä, vanhus
-siinä, lyö. Iske niin, että yksi sivallus riittää. Ei uskoisi, että
-vielä heiluu tapparasi noin. Nyt pojat, yhteen taas, keihäät pitkälle
-noita vastaan. Lesonen, veliseni, koskaan et paremmin lyönyt.
-
-Näin Arhippa puhelee ja hänen miehensä kiittävät häntä siitä
-mielessään. He eivät tosin mitään kehoituksia tarvitse, sillä
-peto, jonka kurkulle on puukko laskettu, taistelee henkensä edestä
-luonnottomilla voimilla, mutta he ovat silti hänelle kiitollisia.
-On niin ikäänkuin rattoisampi otella. Totuttuhan näihin oli
-taisteluihin, mutta ensi kertaa oli nyt oma koti kysymyksessä.
-Kammottava paikka! On niinkuin ajatus kangistuisi tuijottamaan vain
-sitä, että kenties on pian kaikki menetetty. Mutta siksipä juuri
-täytyi lyödä niin, että oma henki olisi sitten ainoa, että edes sen
-saamiseen vainolainen herpoutuisi.
-
-Arhippa taistelee, mutta miettii levottomana, minne jäi Vorna? Luoja,
-kuka tuolla tulee? Ah, sehän onkin se uusi suomalainen. Olisiko siis
-Vorna kaatunut? Missä on Muhoksen musta Nykyri, kun ei häntä näy?
-Jokohan tekivät selvää pojasta? Sitten on kaikki mennyttä. Pian se
-nähdään, sillä jos on hengissä, niin kohta tänne kiiruhtaa. Täytyy
-kestää, täytyy. Nyt vasta tosi tuleekin. Näkyvät puolestaan paremmin
-järjestäytyvän, noudattavan esimerkkiä. Hei poikani. Reima hyökkäys
-tuonne, etteivät pääse meistä oppia ottamaan. Pysykää yhdessä
-tarkoin. Keihäät tanaan. Nyt. Voimalla. Yhtaikaa laukaiskaa jouset
-sieltä takaa. Voi kun olisi vielä Vorna tässä.
-
-Seppä raivoo, sillä hän ei ehdi miehiään mielikseen järjestää.
-Karjalais-ukko saapuu tuulena paikalle ja edestä täytyy väistyä. No
-nyt taas, miehet.
-
-Suomalaisten raivo kasvaa ja vimma ei tunne enää rajoja. Nykyrin
-kuolema on kostettava hinnalla millä hyvänsä. Sokeasti he ryntäävät
-joka haaralta, ja karjalaisjoukko horjuu kuin myrskyssä. Mutta
-jylhänä kajahtaa silloin Arhipan kehoittava huuto ja uudelleen
-hakevat he tukea toisistaan iskien ja pistäen epätoivon voimalla.
-Arhipan sydämessä kuitenkin rupeaa tuntumaan siltä, että pian ollaan
-käsikähmässä mies miestä ja kahta vastaan, ja silloin...
-
-Missä viipyy Vorna? Nyt häntä jo kipeästi tarvittaisiin? Jokohan
-tappoivat hänet? Kostan kuolemasi vielä vanhoillanikin. Tuossa
-tulleekin tappajasi. Sama olkoon. Jospa häntä minäkin eteesi astunen.
-Vielä lienee ukolla hiukan vaikkua kynnen alla...
-
-Seppä ryntää karjalaisten riviä vastaan tappara koholla. Joukko
-painuu hänen edessään mutkalle kuin olisi tuulispää sitä ahdistanut.
-Pelottavalla nopeudella ja vauhdilla iskee raskas ase, eikä voi
-kukaan sen edessä kestää. Maahan mätkähtää mies kuin salaman
-iskemänä, ja halaistu kallonsa näyttää ilkeälle, veren punatessa
-puhdasta lunta. Kaikki jo väistyvät hänen edestään, rivi jo särkyy...
-
-Ei vielä. Arhippa astuu ryntääjää vastaan, ja huutaa jylisten
-miehille pitämään puoliansa. On kuin olisi ukko entistä paremmalla
-tuulella, koska hymyilee kuin oluttuopin ääressä juttujaan
-lasketellessaan. Miten onkaan tanakka ja juureva vartalonsa, hartiat
-leveät ja jalat kuin patsaat. Herännyt tuuli vinkuu ja heiluttaa
-hänen tuuheata partaansa. Käsissä on verinen tappara, jota taitavasti
-käyttelee. Vaikka itse Vornalle vertoja vetäisi. Milloin eteen,
-milloin taakse hän astahtaa, milloin nopeasti kumartuu, väistää
-sivulle, notkeasti kuin nuori poika, ja koko ajan tapparansa viuhuu
-ilmassa, pelottavana, uhkaavana. Jopa pysähtyy pitkä suomalainen,
-iskee kuin salama, ei osaa, jo itse väistää; siitä hämmästyy,
-iskee malttamattomasti, ja hiuskarvan verran puuttuu, ettei
-mestaa häntä Arhippa. Siitä jo ymmärtää, että toisin on oteltava,
-ja alkaa maltilla ja harkiten hänkin asettansa heiluttaa. Hän
-tuijottaa valkeaan päähän kuin sen katseillaan lävistääkseen, hän
-puree hammastaan ja hän panee iskuihinsa voimaa kuin aikoisi härän
-tappaa. Tuolle Arhippa hymyilee, sillä hän huomaa vastustajansa
-voimiltaan verrattomaksi, mutta tottumattomaksi niitä käyttämään.
-Miten olisi koko vainolaisjoukolle käynytkään, ellet sinä, reima
-mies tänne sattunut? Aavistanpa, että olet se, joka Onton surmasit.
-Enpä ihmettele, kun näen sinut, sillä tuskinpa on Vornakaan täysin
-vertaisesi. Vielä et kuitenkaan tapella osaa, niin että katso
-itseäsi. Kas, mistä nyt äkkiä tuon iskun hoksasit? Pitipä vähällä,
-etten päätäni menettänyt...
-
-Arhippa huomaa, että verraton on edessä soturi. Vielä äsken oli
-taitamaton tapparamies, ja nyt jo käyttää iskutapaa, jota ei hänkään
-ole vielä koskaan hoksannut. Ihan silmissä hän aseeseensa perehtyy.
-Jospa olisin minäkin nuorempi vielä, niin ehkä olisi epätietoisempaa,
-kuka tälle tantereelle kellahtaisi. Nyt siitä saattaa olla varmakin,
-sillä vaikka keveästi vielä heiluu tapparani, niin silti tunnen,
-kuinka vanhuus jo raukaisee jäseniäni. Vai tapoit sinä Vornan! Mutta
-ehkä Vorna tappoi sitä ennen Nykyrin, koska häntä ei näy?
-
-Arhippaa ihan naurattaa se ajatus ja hän huutaa miehilleen
-rohkaistuneena. Seppä ihan kummastuu halliparran käytöstä. Hänellä
-vilahtaa äkkiä sydämessä sääli, mutta hän ei ehdi siihen tunteeseen
-kuitenkaan huomiota panemaan, sillä hänellä on ukon kanssa täysi
-tekeminen. Hiukkasen jo äsken ukon terä pyyhkäisi vasenta olkapäätä.
-Kyllä onkin juureva äijä tämä. No, tuosta saat, ja tuosta, ja vielä.
-Arhippa hymyilee ja katsoo Seppää muhoillen silmiin. Eikö peijakas
-ukko ihan leppoisasti katsele kuin aikoisi sanoa, että noin poika,
-hyvä tulee jahka joutuu, mutta ei juuri vielä. Ja iskee vastaan kuin
-itse Vorna, niin että ihan tosissaan täytyy henkeään varoa. Ei tästä
-tullut mitään, ellei tuota vanhusta saa masennetuksi, sillä vielähän
-on itse Vorna jälellä, ja hän on pahempi pala. Tuossa äijä, ja
-tuossa, ja vielä... Ehditkö väistää yhäkin? Ehdit vielä, mutta kohta
-et enää.
-
-Arhippa taistelee keveästi, mutta hän tuntee, että nyt alkaa syvältä
-sydämestä hiipiä jäseniin hiljainen ja vaisu puutumus. Hän ei ole
-tuntenut sitä ennen, mutta hän ymmärtää, mitä se merkitsee. Ja
-hänestä tuntuu se yhtäkaikki hauskaltakin, sillä se tekee tulossa
-olevan levon ikäänkuin kaksin verroin kalliimmaksi. Kun nyt olisi
-Vorna täällä jatkamassa tätä ottelua, niin ehkä vielä voisi kaikki
-pelastua, mutta jos hän makaa tuolla kujalla pää halki, niin sitten
-on leikki lopussa. Enpä luullut näin käyvän. Vähiksi ovat jo miehet
-huvenneet ja hetken kuluttua on kaikki lopussa. Äkkiä ukko kuulee,
-kuinka hänen korvissaan alkaa soida. Se on tasaista ja kaunista
-ääntä ja tuntuu tulevan jostain kaukaa. Mitä ihmettä! Hänen miehensä
-taas kokoontuvat ja huutavat riemastuksesta rohkaistuneina. Mitä on
-tapahtunut?
-
-Arhippa taistelee ja huomaa tämän, mutta ei vielä älyä miksi.
-Hän iskee taas, väistää, ja koettaa samalla silmätä ympärilleen.
-Vilaukselta vain, silmänräpäyksen verran, juuri kun on iskun
-väistänyt.
-
-Voi taatto, miksi sen teit? Vastustamattomalla voimalla tuli tuossa
-tappara kohden valkohiuksista otsaasi. Kuului jysähdys. Veri punasi
-sinun uljaan pääsi, jalkasi murtuivat aitasi ja sinä kaaduit maahan
-kuin kelohonka, jonka myrsky kumoaa. Vielä silmänräpäyksen olisit
-kestänyt, niin olisit ymmärtänyt, että Vorna-poikasihan rinnallesi
-kiiruhti sinua auttamaan. Ehditkö nähdä, että hän oli sittenkin
-vielä elossa? Ehdithän toki, koskapa silmiisi ilmestyy eloa, kun
-kuulet uudelleen aseitten kalskeen päältäsi. Muodollesi leviää tuo
-muhoileva ilme, joka oli kaikille niin rakas, ja kuin voiton riemussa
-sulet silmäsi kuolemaan. Mitä oli enää väliä, kun Vorna sittenkin
-oli elossa, kun kuuli mainion miekan viuhunan? Hauska oli kuolla,
-sillä äkkiä tuntui ruumiissa ja sielussa niin sanomattoman suloista
-raukeutta, sellaista väsymystä, ettei koskaan ennen. Ja kuin hyvä
-henki lähestyi hiljaa tuo kaikki parantava ja korjaava pimeys, joka
-sulki syliinsä kuin pehmein vaippa ja kiidätti vinhalla vauhdilla
-pois kuin kesäinen kotivirta. Mikä onkaan soturille suloisempi kuin
-kuolema, silloin kun se on ansaittu pitkällä elämällä, paljolla
-verellä, kunnialla ja sorealla muodolla? Iske, Vorna poikani, iske...
-
-       *       *       *       *       *
-
-Tuhkaansa luhistuu tuolla rakennuksia ja palon johdosta herännyt
-vinha tuuli ajaa säkeniä tulisena patsaana. Tuuli nostaa pilviä,
-jotka aamulla olivat hetkeksi hajonneet, ja kylmiä pakkaslumia
-alkaa tulla tuulen mukana. Luminen tanner on polettu veriseksi
-teuraskentäksi, jossa jo makaa kymmenittäin ruumiita, vuodattaen
-verta haavoistaan tai jo jäätyen vihansa ja raivonsa ilmeeseen.
-Veljenä makaa nyt siinä suomalainen ja karjalainen, ja unohdettu
-on nyt kosto. Kumpi kostaa ja mitä? Syyllinenkö syyttömälle vai
-päinvastoin? Kumpi on syyllinen?
-
-Yhä jatkuu taistelu. Vornan tulo on uudelleen rohkaissut karjalaisten
-vaipuvan mielen, kun taas Seppä on muuttanut asian suomalaisten
-eduksi. Kun Lippo saapuu paikalle, näkee hän Arhipan kaatuneen sekä
-Vornan jo ottelussa Sepän kanssa.
-
-Mutta suomalaiset päässevät pian voitolle, sillä karjalaiset ovat
-vähälukuisemmat, ja Vorna on väsyneempi kuin Seppä. Tämän huomaa
-Lippo ja jää tuskaisena tapahtumain menoa seuraamaan.
-
-
-
-
-XIX.
-
-
-Kun Vorna kiskaisi miekkansa irti Nykyristä, ymmärsi hän tehneensä
-teon, joka merkitsi hänelle suurta voittoa. Ja silloin vilahti hänen
-mielessään tunne, että ennen kuolemalle vihkiytymistään hän käy
-kylässään ja ryntää sieltä Arhipan avuksi, jonka arvasi jo panneen
-toimeen saamansa määräykset. Tämän ajatusvilauksensa toteutti hän
-myös samalla, kadoten ällistyneen Sepän edestä savun ja tulen
-keskelle.
-
-Mikäli Vornalla oli puolustuksen johdolta ja taistelulta ollut aikaa
-muuta ajatella, olivat hänen mietteensä koskeneet Lailaa, Ainoa ja
-vanhaa Vornatarta. Alati oli hänellä kaikunut korvissa kysymys,
-minne Laila ja Aino olivat joutuneet, ja aamullisen pettymyksen
-katkeruus oli Aslakin kuoleman jälkeen jo ruvennut haihtumaan.
-Hänestä tuntui kuin olisi tuosta aamullisesta kohtauksesta kulunut
-jo vuosia, ja kuin olisi hän nyt aivan toinen henkilö kuin tuo, joka
-ryösti Lailan uhratakseen hänet mieliteoillensa. Kuka hän olikaan?
-Haamu menneiltä ajoilta, jonka sydämessä rupesi kangastelemaan suru
-ja tuska kaiken sen kauheuden vuoksi, mikä hänen silmäinsä edessä
-tapahtui. Hän huomasi, ettei hän ollut voinut aavistaakaan, miltä
-tuntui, kun vainolainen näin ryntäsi omaan kotikylään tehdäkseen
-siellä samaa, mitä hän oli niin usein tehnyt heidän kylilleen.
-Vasta oma onnettomuus sai hänen villissä sydämessään hereille
-inhimillisten tunteiden ensi ailahdukset ja ikäänkuin korkeana
-näkemyksenä vilahtivat hänelle silmänräpäykseksi rakkauden ja rauhan
-aavistukset. Mutta sakeana myrskynä ryntäsivät esille taas kaikki
-hurjan soturisydämen intohimot muodostaen niin hänen sielunsa
-ristiriitaisten tunteiden temmellyspaikaksi. Kamala oli nähdä tuo
-verinen ja korkeavartinen uros, kun hän synkkänä, miekka kainalossa,
-juoksi pitkin palavan kylän kujia.
-
-Hurja riemu täytti hänen sydämensä. Pääsivätpä, pääsivätpä kaikki
-verikoirien kynsistä, lauloi iloinen ääni hänen korvissansa. Pois on
-viety parhaat tavarat, naiset ja lapset, ja kalliiksi kävi Nykyrin
-joukolle tämä kostoretki. Saavatpa vielä nähdä, montako heistä
-paluuretkelle selviää. Ei ainoakaan, jos minä vain henkiin jäänen.
-
-Lieneekö äiti-vanhani kunnolla mukaan päässyt? Ka, seppä-ukko!
-Kuuletko, mitä siinä istut? Jännekö katkesi? Hae toinen jousi.
-Pääsikö äiti mukaan, tiedätkö?
-
-Mutta seppä ei vastaa, sillä hänen kohdalleen on vastailu maallisiin
-kysymyksiin loppunut. Hän tuijottaa vain kanteleeseensa polvillaan ja
-tulen yhä lisääntyvä rätinä huumaa hänen korviansa. Mutta kun Vorna
-uudistaa kovalla ja käskevällä äänellä kysymyksensä, näyttää hän
-vielä heräävän ja julma hymy leviää irvistyksenä hänen kasvoilleen.
-Hän viittaa rantaan päin ja pahaa aavistaen syöksyy Vorna sinne.
-
-Hän hakee ranta-aittojen välisistä kujista, rannalta, kaikkialta
-sieltä, missä paenneiden jälkiä näkyy. Ja hän löytää äitinsä, joka ei
-ollutkaan päässyt muitten kanssa lähtemään.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kun Arhipan merkkihuuto oli kuulunut ja pakolaisjoukko oli rynnännyt
-rantaan aittojen aukoista, ei se ollut tapahtunutkaan niin
-esteettömästi kuin Liposta tuolla kauempana oli näyttänyt. Ei, vaan
-pari kolme suomalaista, jotka eivät olleet ehtineet vielä taisteluun
-Arhipan joukon kanssa, ryntäsi heidän jälkeensä. Eellimäisin kerkesi
-ampumaan nuolensa, joka korkeassa kaaressa tullen iski viimeiseen
-ahkioon lävistäen siinä istuvan lapsen. Ei auttanut sekään, että
-vanha seppä puolestaan sai ammutuksi miestä selkään, sillä kaksi
-muuta jatkoi kiihkolla takaa-ajoa. Vapisten raivosta kiiruhti ukko
-jännittämään joustansa uudelleen, kun jänteensä raksahti poikki, ja
-hän sai jäädä sadatellen aseettomaksi.
-
-Kuin raivostunut naarassusi käännähti silloin tanakasti hiihtävä
-Vornatar päin takaa-ajajiaan. Kiivaalla vauhdilla tulevan miehen
-pidätti hän juurevasti suksikeihäällään, johon hyökkääjä oli
-suinpäin tunkeutua. Kiroten täytyi hänen antautua Vornattaren kanssa
-todelliseen taisteluun. Siitä tuli kuitenkin lyhyt. Nähdessään
-toisenkin takaa-ajajan kohta olevan kimpussaan vilkaisi Vornatar
-jäälle, jossa pakenijat hajautuen joka haaralle pyrkivät pakoon
-vimmatulla vauhdilla. Hänen katseensa ilostui, sillä hän oli varma,
-että he nyt todellakin pääsisivät pakoon. Kun suomalainen samalla
-raivostuen odottamattomasta esteestä kohotti tapparansa huikeaan
-iskuun, ummisti harmaahapsinen heimovaltiatar silmänsä kuin väsyneenä
-ja syöksi tapparasta välittämättä keihäänsä suomalaista kohti.
-Samalla kuin se lävisti miehensä, halkaisi tuima sotakirves harmajan
-pään, ja kuin elämästä ja taistosta väsyneenä lysähtivät molemmat
-hangelle vieretysten. Irvistäen katsahti heihin paikalle samalla
-saapuva suomalainen sissi, oli hetken neuvottoman näköinen, mutta
-kääntyi sitten suinpäin pakoon, sillä suoraan häntä kohti syöksyi
-tuossa nuori nainen, outo tuli silmissään.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kuin jähmettyneenä katsoi Vorna äitinsä ruumista. Kun hän näki
-rakastamansa kasvot näin runneltuina ja kunnioittamansa hapset
-verin tahrattuina, tärisytti voimakas liikutus hänen varttansa ja
-hänen kasvonsa värähtelivät. Hetkiseksi vaipui hän lohduttoman,
-pohjattoman surun valtaan, ummistaen vainajan silmät hänelle
-oudostuttavalla hellyydellä. Ja samalla vilahti hänen mielessään
-kuva eräästä toisesta harmaahapsisesta tuolla kaukana, ukosta, joka
-pelottomasti asettui hänen tielleen, kun hän nuoressa hurjuudessaan
-ja verijuopumuksessaan lähti ajamaan pakenevia takaa; hetkisen vain
-kesti se taistelu, ja niinkuin nyt tuossa, makasi silloin siinä hänen
-edessään vanhus halaistuin otsin. Tuntui kuin juuri nyt olisi kylmä
-teräs hänen omiin aivoihinsa tunkeutunut.
-
-Vorna puhkeaa hirvittävään nauruun, joka kajahtaa kuin korpin
-ronkkuminen. Hän itsekin säikähtää omaa ääntään, koppaa äitinsä
-syliinsä ja katsoo, minne hänet saattaisi suojaan. Tuossa on vanha
-sauna melkein kuin piilossa, ja sinne lauteiden perälle pimeään vie
-hän ruumiin. Kuin väkivallalla riistäytyy hän sitten irti, kuuntelee
-muutaman sekunnin saunan ovella ja puhaltautuu hurjaan juoksuun.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Juuri kun hän ryntää taistelupaikalle, kuuluu jysähdys ja hän näkee
-Arhipan kaatuvan. Siinäkin halkesi harmaa pää, -- vilahtaa kuumana
-tuskan huutona hänen mielessään. Miksi en tullut hetkeä aikaisemmin?
-Elossa olisit vielä taattoni. Hänen katseensa on outo, kun hän
-hurjalla kiljunnalla, vastaten raukenevien miestensä tervehdykseen,
-heittäytyy taisteluun miehen kanssa, jonka hän arvaa Sepäksi. Kuin
-unessa on hän näkevinään hyväksyvän, muhoilevan ilmeen Arhipan
-kasvoilla, ja sitten tapaa hän itsensä ennentuntemattomalla raivolla
-ja voimalla antamassa ja väistämässä iskuja.
-
-Vorna nousee kohtaloaan vastaan jättiläisvoimin. Milloin oli tämä
-taistelu alkanut, sillä sitä oli kestänyt niin kauan? Tuntuu kuin
-olisi vuosisatanen tuosta aamusta, jolloin hän rauha sydämessä läksi
-viemään ilon sanomaa sortamalleen. Kuinka muuttui se näin mustaksi
-murheeksi? Kuka muutti sen? Minäkö itse, vai tuo korkea mies, joka
-tuossa silmiini vihaisesti tuijottaa? Vai tuoko musta uros, joka
-tuolla hangella makaa? En tiedä, sillä minun täytyy taistella
-paremmin kuin koskaan ennen, ellen aio sortua. Vielä en sorru,
-sillä ehtymättömät ovat voimani enkä tunne väsymystä. Varo itseäsi,
-tapparaniekka, sillä miekkani osaa sekä lyödä että pistää.
-
-Vorna riehuu kalpeana kuin kuolema. Veri tippuu pienestä haavasta
-hänen otsassansa kasvoille ja parralle antaen hänelle kamalan näön.
-Kauhistuen katselevat häntä suomalaiset sissit, mutta uutta rohkeutta
-saavat karjalaiset. Taas he hakevat tukea toisistaan ja ryntäävät
-rohkeasti jo hiukan arkailevien sissien kimppuun.
-
-Sen huomaa Seppä ja hänen teräksinen äänensä komentaa miehiä
-tavalla, joka vaikuttaa ratkaisevasti. Hivenen herpoutunut vimma
-nousee entistä suurempaan paloon ja äheltäen ryntäävät taistelevat
-taas vastakkain. Seppä on kuin huumautunut. Hän ei ole vielä oikein
-ymmärtänyt sitä, että hänen edessään on nyt jo toinen vastustaja,
-sillä niin yhtä menoa on kamppailua jatkunut. Mutta saamalla hänelle
-selviääkin, että nyt hän on silmästä silmään katsomassa sitä
-miestä, jonka vuoksi hän on näille maille saapunut. Hän ärjähtää
-vastustajalleen.
-
--- Missä on Laila?
-
-Kysymyksen kuullessaan vetää Vorna kasvonsa kummastuneeseen
-ilmeeseen. Sitten hän äkkiä ymmärtää, ettei Laila olekaan Seppää
-pakonsa jälkeen tavannut, vaan luulee tämä tytön olevan jossain hänen
-vankinaan. Siis hänellä on yhäkin käytettävänään voimakas ase, jolla
-Seppään vaikuttaa. Hymyillen kolkosti vastaa hän lyödessään:
-
--- Mitä Lailasta huolehdit! Omistasikin on tarpeeksi.
-
-
-
-
-XX.
-
-
-Tuona kohtalorikkaana yönä, jolloin paosta Ainon kanssa sovittiin,
-jäi Laila hänen lähdettyään mitä ristiriitaisimpien tunteitten
-valtaan. Hän oli tietysti iloinen siitä, että pääsi lähtemään pois
-vankeudesta, jossa häntä uhkasi häpeä, mutta toisaalta tuntui
-hänestä, ettei hän iloinnut siitä niin paljon kuin olisi pitänyt.
-Aslak, joka innolla oli ottanut neuvotteluun osaa, oli huomannut
-jonkunmoista epäröintiä, ja katsonut häneen hiukan kummastellen. Sen
-nähdessään oli Laila säpsähtänyt ja koettanut osoittaa yritykseen
-innostustaan. Kun Aino oli lähtenyt ja he olivat jääneet pimeään,
-koetti Laila selittää itselleen ristiriitaisia tunteitaan.
-
-Hän ei ymmärtänyt, että Vorna oli tehnyt häneen syvän vaikutuksen
-olemallakin melkoisesti toista kuin mitä hän oli uskonut ja pelännyt.
-Julmuuden ja raakuuden sijasta olikin hän osoittanut eräänlaista
-lempeyttä ja sääliväisyyttä, avomielisyyttä ja tunteellisuutta,
-jota hän ei ollut osannut odottaa. Vornan kuva väikkyi nyt hänen
-mielessään jonkunmoisessa lempeässä ja surumielisessä valaistuksessa,
-jonka rinnalla Sepän harvasanainen kiinteys -- se täytyi Lailan
-itselleen myöntää -- ei tuntunutkaan niin miellyttävältä.
-
-Laila itki hiljaa nurkassaan. Hänellä kävi kaiken lisäksi sääliksi
-Aslak, jonka piti jäädä tänne hänen sijaansa. Hän sanoi:
-
--- Ellen uskoisi varmasti, ettei Vorna tee sinulle mitään pahaa, en
-ikinä suostuisi jättämään sinua tänne.
-
--- Minuako! Mitä ihmettä sinä nyt minusta välittäisit! -- kuului
-hiljaa Aslakin ääni, nöyrästi ja alistuvaisesti, ehkä hiukan
-katkerasti. Hänen omalle osalleen ei onni suuresti parantuisi,
-joutui Laila Sepälle tai Vornalle, mutta siitä huolimatta oli paon
-onnistuminen hänelle kuitenkin yhtä tärkeä kuin Lailallekin: se oli
-ikäänkuin täyttymys sille sovituksen työlle, jota hän oli koettanut
-tehdä ryöstömatkalta saakka. Vaikka hän hiukan aavistikin Lailan
-ajatuksia, oli tuo kaikki yhäkin hänelle ikäänkuin ulkoista, jolla
-oli merkitystä vain sikäli kuin se koski hänen omaa pyrkimystään
-sisäiseen tyydytykseen.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Vornan sanat, että hän saapuisi aamulla heidän lähtöään katsomaan,
-olivat Ainolle mieluinen suunnitelmien täydennys. Nyt pääsisi hän
-erikoisesti häntä peräänsä houkuttelemasta, saisipa hänet ryhtymään
-takaa-ajoon yksin, mikä kaikki tekisi koston varmaksi. Katsottava
-vain olisi, että Vorna joutuisi paikalle vasta sitten, kun he jo
-olivat menneet, sillä muutoin menisivät kaikki puuhat myttyyn.
-
-Heti kun yö hiukan oli kallistunut aamupuoleen, oli hän jo Aslakin
-kanssa valmiina poroineen. Tiu'ut oli otettu pois, joten pieninkään
-ääni ei häirinnyt hiljaisuutta. Kiireesti oli lähdettävä.
-
-Kun Lailan piti istua pulkkaan, ojensi hän kätensä Aslakille ja sanoi
-syvällä surulla ja lempeästi:
-
--- Hyvästi Aslak! Tuhansin kerroin olet kaikki korvannut. Nyt en
-tiedä, kuinka sinua kiittäisin!
-
--- Joutukaa! kiirehti Aino.
-
--- Hyvästi Laila!
-
-Se oli kaikki mitä Aslak sai sanotuksi. Hän meni pirttiin, pani oven
-salpaan ja painui vuoteelle kasvot käsiin painettuina. Ja hän tunsi
-aavistuksena, että nouseva päivä oli ratkaiseva hänen kohtalonsa.
-
-Mikä se oli?
-
-Aslak kuuli, kuinka joku lähestyi ulkoa. Hän hyppäsi ovelle
-kuuntelemaan ja kuuli Vornan äänen.
-
-Hän kiirehti takaisin vuoteelle koettaakseen pitää häntä niin kauan
-kuin mahdollista siinä uskossa, että pirtissä olija oli Laila. Ja
-sitten. Niin, sitten hän koettaisi tappaa Vornan.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Vinhalla vauhdilla kiisivät porot pitkin pimeätä kujaa. Lailan
-sydäntä ahdistivat pelottavat aavistukset. Hän käännähti pulkassaan
-nähdäkseen vielä kerran sen paikan, joka oli ollut niin monen
-sieluntuskan näyttämönä, mutta joka silti tuntui hänestä, omituista
-kyllä, tavallaan rakkaalta. Oli kuin olisi Vornan katse näkynyt
-pimeän läpi, surullisena, nuhtelevana, että miksi näin erosit, Laila?
-
-Edellä Aino kiirehti poroaan pitkin pimeää metsätietä, ja hänen
-ajokkaansa pyrki voimakkaasti perään. Kauas heidän ei tarvitsisi
-ajaa, ennenkuin Seppä, Lippo ja isä yhtyisivät seuraan. Silloin
-heidän matkansa eroaisi Ainosta, joka siitä alkaen ajaisi toisaalle
-heidän kääntyessä kotiin päin...
-
-Lailaa värisytti. Oliko hän nyt valmis lankeemaan Sepän syliin?
-Miksi tuli nyt häntä ajatellessa aina tunteeseen jotakin kylmää ja
-vierasta? Vaikka Seppä olikin rakas, niin silti. Oliko sitten Vorna
-todellakin tullut hänelle rakkaaksi?
-
-Laila kyyristyi säikähtäen kuin olisi joku saattanut kuulla tämän
-hänen salaisen kysymyksensä, jonka vastausta hän pelolla ajatteli.
-Oli hyvä, että oli pimeä, joten kukaan ei saattanut tuota hänen
-kysymystään nähdäkään...
-
-He eivät olleet ajaneet kovin kauas kylästä, kun Laila heräsi
-mietteistään siihen, että hänen pulkkansa törmäsi Ainon ahkioon.
-Syytä, miksi Aino oli peuransa pysähdyttänyt, ei tarvinnut kysyä,
-sillä kylästä kuuluva helvetillinen melu selvitti sen kyllä. Äkkiä
-Aino taas tempasi poronsa juoksuun, ja Laila arvasi hänen luulevan,
-että Vorna oli huomannut heidän pakonsa ja pannut heti toimeen
-yleisen hälyytyksen. Pian hän kuitenkin pysähtyi taas harkiten
-kuuntelemaan. Heidän pakonsa ei voinut enää tuota melua selvittää.
-
-He olivat nyt sillä paikalla, jossa Sepän piti heidän tuloaan
-odottaa. Mitään ei kuitenkaan kuulunut eikä näkynyt. Jäätävä
-tunne valtasi Lailan ja hän kirkaisi kauhusta. Ainon poro hyppäsi
-säikähtyneenä syrjään ja samalla ilmestyi vanha lappalainen metsästä
-kiireesti heidän eteensä!
-
--- Isä!
-
-Laila vaipui nyyhkyttäen isänsä kaulaan. Mutta Staalo rupesi heti
-hätäillen kiiruhtamaan:
-
--- Pian matkalle, pian. Luulimme, ettette olleet päässeetkään
-lähtemään, kun rupesi tuo melu kuulumaan, ja siksi hiihtivät Seppä
-ja Lippo sinne katsomaan. Nyt kotia kohti kiireesti, sillä he kyllä
-jälkenne löytävät. Meidän ei tarvitse...
-
-Hän pysähtyi, sillä karjalaistyttö oli tarttunut lujasti hänen
-käsivarteensa. Viitaten kylään päin, jossa taivas oli ruvennut
-oudosti punoittamaan, kysyi Aino tukahtuneella äänellä:
-
--- Mitä merkitsee tuo tuolla?
-
-Vanha lappalainen astahti hiukan syrjään.
-
--- Vainolaisiksi arveli niitä Seppä. Pohjalaisten kostajajoukoksi,
-joka lienee samonnut tänne veljesi jälkiä. Mitäpä se muutakaan voinee
-olla?
-
-Ainon silmät laajenivat kauhistuksesta ja tuskallinen epätietoisuus
-kuvastui hänen kasvoillaan. Äkkiä hän kääntyi taluttamaan poroaan
-kylään päin. Silloin riensi Staalo hätään.
-
--- Armahaiseni! Älä mene sinne, sillä siellä odottaa sinua tuho.
-Ethän kuitenkaan voi mitään tehdä. Ehkä veljesi hyvinkin pitää
-puolensa. Malta ja odota, miten taistelun käy...
-
--- Minun täytyy, minun täytyy, vakuutti tyttö tuijottavin silmin, yhä
-hankkiutuen ajamaan, mutta Staalo tarttui hänen ajohihnaansa.
-
--- Älä mene, armahda toki! Kiitä, että olet kauheasta kohtalosta
-pelastunut. Aja sinne, missä on teikäläisiä, niin ehkä ehdit ap...
-
-Staalo huomasi, että hänen ei oikeastaan sopinut tästä huomauttaa,
-koska kerran Seppä ja Lippo olivat menneet taisteluun. Tyttö ei
-näyttänyt kuitenkaan häntä kuulevan, vaan heittäysi pulkkaansa
-lähtien ajamaan kotiin hurjaa vauhtia. Staalo kääntyi tyttäreensä ja
-sanoi kiirehtien:
-
--- Joudu lapsi!
-
-Mutta Laila ei liikahtanutkaan, vaan tuijottaen jäykästi eteensä
-kysyi:
-
--- Siis Vorna ja Seppä voivat siellä joutua taisteluun?
-
--- Voivat lapsi, voivat.
-
--- Ja molemmat, tai ainakin toinen heistä voi saada surmansa?
-
--- Se on hyvin luultavaa.
-
-Laila painoi kädet silmilleen ja kirkaisi luonnottomasti:
-
--- Isä, minä en voi lähteä! En.
-
-Vanha lappalainen katsoi tyttäreensä aivan typertyneenä.
-
--- Et voi lähteä? sammalsi hän.
-
--- En. Minun täytyy estää heidän kuolemansa.
-
--- Kuinka voisit sen tehdä? Sehän on mahdotonta.
-
-Laila ei enää vastannut. Pelästyneen ja kauhistuneen isänsä lupaa
-tai kieltoa odottamatta hyppäsi hän pulkkaansa lähtien ajamaan. Töin
-tuskin Staalo selviytyi häntä seuraamaan, hätäisenä, sekautuneena
-tyttärensä oudosta käytöksestä ja tapahtuneesta odottamattomasta
-asiain käänteestä.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Laila oli tuntenut sydämessään, ettei hän voinut paeta pois silloin,
-kun hänen kohtaloansa tuolla kylässä ratkaistiin.
-
-Laila vapisi kiihkosta. Töin tuskin hänen isänsä sai pysäytetyksi
-hänet metsän reunassa, ettei hän syöksynyt kylää ympäröivään
-sissilaumaan suinpäin. He käänsivät poronsa vesakkoon, jossa
-tapasivat Ainonkin kalpeana edessään olevaa kamalaa näytelmää
-katsomassa. Staalo vaati jyrkästi, että kierrettäisiin metsää myöten
-kylän toiseen päähän, sillä sieltä pääsi vesakon turvissa aivan kujan
-suulle saakka.
-
-Laila suostui neuvottomana isänsä ehdotukseen ja metsää myöten he
-lähtivät umpilunta kiertämään varovasti kylän toiselle puolelle.
-Vanha lappalainen oli huomannut, ettei hän saisi nyt tytärtänsä
-paikalta poistumaan, ennenkuin oli tullut ratkaisu parhaillaan
-käynnissä olevassa taistelussa, mutta hän pani parhaansa ainakin
-estääkseen häntä syöksymästä varomattomasti tuonne taistelevien
-joukkoon. Siksi hän ohjaili porojansa tiheimpiä viidakoita myöten.
-Niin kului päivä pitkälle ennenkuin he olivat saapuneet vesakkoon
-kylän lähistölle.
-
-Kylä paloi jo silloin kauttaaltaan. Pienellä aukealla metsän ja
-palavan pirtin sekä ahtaan kujan suun välillä oli useita ruumiita.
-Kauempaa kuului yhä hurjaa taistelun melskettä, mutta tällä
-kohdalla ei ollut ketään. Vapisevin huulin osoitti Laila isälleen
-lappalaispukuisen miehen ruumista.
-
-
-
-
-XXI.
-
-
-Aslakin ja Staalon lähtiessä hyppäsi Aino ahkioonsa ja lähti ajamaan
-toisaalle, aluksi ajattelematta, minne. Sissien hyökkäys oli
-vaikuttanut tärisyttävästi hänen muutenkin luonnottomasti rasitettuun
-mieleensä, yhdellä iskulla kääntäen hänen kostonhimonsa haikeaksi
-katumukseksi ja itsensä syyttelemiseksi. Kaikki se ajatustoiminta,
-joka hänen tunnekuohunsa keskeltä pääsi johonkin johdonmukaisuuteen,
-kohdistui haluun voida jotakin tehdä äidin, veljen, suvun ja
-kotikylän hyväksi. Hän suorastaan kadehti niitä, jotka olivat saaneet
-jäädä kylään taistelemaan ja vaikkapa kuolemaankin; se oli heille
-helpompaa kuin hänelle ajella täällä kiven raskaalla tunnolla ja
-kipeällä häpeällä. Kaikki esiintyi hänelle nyt toisessa valossa
-ja veljen kuva ilmestyi hänen eteensä surullisen syyttävänä, niin
-miehekkäänä ja uljaana.
-
-Hän ajeli neuvotonna metsässä sinne tänne, kunnes saapui järven
-rannalle, johon kylän palo näkyi kaikessa komeudessaan. Tuskallisella
-sydämellä lähti hän ajamaan paloa kohti, enää vaaraansa ollenkaan
-ajattelematta. Kun hän oli tullut melko lähelle, näki hän, kuinka
-kyläläisensä purskahtivat kaikista rantasolista pakosalle kuin jousen
-selältä ja kuinka kolme sissiä kiiruhti heitä ajamaan takaa. Aino
-hoputti peuraansa, joka tulipaloa peläten vauhkona karkaili syrjään.
-Hän näki, kuinka sissi ampui ja kaatui itse ammuttuna, ja hänen
-sivutsensa hiihti nuori äiti pelosta mieletönnä, vetäen ahkiossa
-lastaan, jonka hartiat pitkä nuoli oli armotta lävistänyt. Hän näki,
-kuinka vanha, korkeavartinen vaimo äkkiä kääntyi vihamiestä vastaan.
-
-Ainon sydäntä kouristi sanomaton tuska. Hän tempasi suksikeihään
-lähelle hiihtäneeltä naiselta, ja läksi syvässä lumessa juoksemaan
-äitiänsä kohti. Hänen peuransa karkasi hurjistuneena kauas jäälle
-kuin paeten sekin. Ja Aino juoksi, mutta ei ehtinyt ajoissa tuhoisaa
-iskua estämään. Kuin raivotar syöksyi hän kolmatta miestä vastaan,
-mutta silloin tämä pakeni.
-
-Hän tuntee sanomattoman katkeraa tuskaa, mutta kyynel ei irtaukaan.
-Tuntuu kuin kaikki elämän lähteet olisivat kuivaneet. Kuin tajutonna
-silittää hän äitinsä veristä päätä.
-
-Mikä se oli?
-
-Kujan suulta oli kuulunut raivoisia huutoja. Säikähtäen hyppäsi Aino
-äitinsä suksille ja kiirehti piiloon pienen rantasaunan taakse. Kuin
-pahantekijä kyyristäytyy hän sinne nähdessään veljensä juoksevan
-äidin ruumista kohti. Hän huomaa, että veljen kasvot ovat veriset
-ja harmaat, että katse on kiihtynyt ja outo, ja hänen sydäntänsä
-kouristaa haikea tuska ja katumus. Hän tuntee halua rynnätä veljensä
-luo ja anoa häneltä tekoansa anteeksi, mutta hän ei uskalla sitä
-tehdä. Väristen kuulee hän katkeran, kamalan naurun kajahduksen,
-ja näkee, yhä syvemmälle piiloonsa hautautuen, Vornan tuovan äidin
-ruumiin saunaan. Kun veli sitten syöksyy nuolena tiehensä, jää Aino
-jäykästi hänen jälkeensä tuijottamaan.
-
-Hetkisen on hän siinä neuvottomana ja aikoo juuri lähteä liikkeelle,
-kun peräytyykin kiireesti piiloonsa takaisin. Kummastuen näkee hän
-vanhanpuoleisen suomalaisen tuovan selässään vaivaloisesti vanhaa
-seppää, jonka vaatteet olivat kärventyneet, parta puoleksi palanut
-ja joka oli nähtävästi pyörtynyt. Kiireesti vei suomalais-ukko
-kannettavansa saunaan, sulki oven ja poistui nopeasti, itsekseen
-alati haastellen ja jupisten.
-
-Aino hiipi saunaan, jonka valaisi luukusta tuleva päivä himmeästi.
-Hän meni ja katsoi äitiinsä. Vainajan kasvot näyttivät tässä
-hämärässä melkein eläviltä, ellei suuri haava olisi toista
-todistanut. Hän tarttui jo kylmenneeseen käteen, mutta heitti sen
-samalla, sillä häntä pelotti yksinäisyys, kalma ja kuolema. Hän
-vilkaisi kuin peläten vanhaan seppään ja oli kirkaista kauhusta. Ukon
-silmät olivat auki ja katse oli suunnattu häneen. Aino näki selvästi,
-että ukko tiesi hänen salaisuutensa ja syytti nyt häntä kivenkovalla
-ankaruudella. Aino väistyi peläten ovelle saakka ja pakeni ulos.
-
-Nyt paloivat ranta-aitatkin ja kuumuus oli saunan luona melkein
-sietämätön. Aino ymmärsi, että pian syttyisi sekin. Hän meni
-uudelleen sisään koettaakseen pelastaa seppää tulen käsistä, mutta
-se olikin turhaa; vanhus oli jälleen sulkenut silmänsä ja kuolema
-oli hänet vapahtanut. Uudelleen syöksyi Aino ulos, tietämättä, minne
-kääntyä.
-
-Hän kuunteli tarkoin. Tulen huminan ja vinkuvan tuulen läpi kuului
-selvänä ja pelottavana taistelun ryske. Aino tunsi oman väkensä
-huudon, josta taas kaikui urheus ja luottamus. Vorna siellä
-taistelee, ajattelee hän ylpeydellä, hyppäsi suksilleen ja läksi
-varovasti hiihtämään pitkin järven rantaa.
-
-Pysytellen rantatörmän suojassa ja pajupensaitten varjossa pääsi
-hän niin kauas, että tuli aivan aamullisen tiensä viereen. Vähän
-matkan päästä siitä ulottuikin hän näkemään taistelutantereelle,
-jossa miehet ottelivat yhtenä rykelmänä. Mutta päätä pitempinä muita
-näki hän kaksi valtaista vartta huojumassa, näki, miten milloin
-rautavarsinen tappara välähti ilmassa, ja kipeästi pisti silloin
-hänen rintaansa. Sanattomana ja tuijottavin silmin jäi hän katsomaan
-taistelua ja odottamaan sen loppua.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Hetkeksi antoi Laila Aslakin ruumiin ääressä surullensa vallan, mutta
-sitten hän kääntyi isäänsä päättäväisesti.
-
--- Minun täytyy mennä tuonne, sanoi hän viitaten taistelupaikalle
-päin.
-
--- Älä mene, älä lapsi, rukoili lappalainen tuskaisena. Lähdetään
-pois, sillä mitä heidän taistelunsa oikeastaan meihin kuuluvat.
-Molemmat puolet ovat meille samallaisia vihollisia. Lähdetään ajamaan
-kiireesti kotiin päin, oman väkemme jälkeen, sillä Seppä ja Lippo
-kyllä päänsä pelastavat ja jälkemme löytävät.
-
-Laila katsoi isäänsä pitkään ja aikoi juuri vastata, kun hänen
-huomionsa samalla kiintyi kiivaaseen huutoon, joka kuului
-taistelupaikalta päin ja tuntui jotakin komentavan. Hän tunsi äänen;
-se oli varmasti Vornan, ja siksi hän unohti vastauksensa isällensä,
-kuunnellen tarkoin.
-
-Mutta huuto lisäytyi monenkertaiseksi kiljunnaksi, joka tuntui
-hajoavan usealle haaralle. Samalla syöksähti heidänkin ohitseen
-kiivaalla vauhdilla pakenevia karjalaisia, joita voitonriemuiset
-sissit ajoivat takaa. Mutta karjalaiset hajosivat kaikki eri
-suunnille, jolloin sissit pian huomasivat viisaimmaksi palata
-takaisin. Huohottaen tuossa jo palasi muutamia, ja vasta nyt heidän
-huomionsa kiintyi lappalaiseen ja hänen tyttäreensä.
-
--- Kuka sinä olet? kysyi eräs epäluuloisesti ja kiivaasti.
-
-Staalo selitti.
-
-Miehet katsoivat Lailaan ja eräs naurahti jo.
-
--- Vai tämä se on tyttö, jota tuo pitkä suomalainen tuli täältä
-perimään. Hyvä oli, että sattui tulemaan, kun ei ole enää musta
-Nykyri myljymässä. Muutenpa ei tiedä, miten olisi käynytkään.
-
-Sylkäisten jatkoi puhuja sitten hikeä pyyhkien:
-
--- Mutta ellei Vornaa saada hengiltä, niin tästä tulee kiivas lähtö
-sittenkin. Eipä taideta toisiin kyliin ehtiäkään, sillä pian on
-ympärillämme karjalaisia kuin sääskiä, kunhan kaikki pakenijat
-pääsevät sanaa viemään.
-
-Laila tarttui hänen käteensä kiivaasti.
-
--- Eikö Vorna kaatunutkaan?
-
--- Ei.
-
--- Eikä Seppäkään?
-
--- Ei.
-
--- Missä he sitten ovat?
-
--- Missä lienevät toistensa perässä kuin näätä ja orava.
-
-Mies viittasi taistelupaikalle päin ja katsoi kummastuneena Lailaan.
-Mutta odottamatta enempää selvitystä hyppäsi tyttö ahkioonsa ja lähti
-hurjasti ajamaan. Tulesta ja savusta hullaantunut poro otti villin
-vauhdin. Ennenkuin Staalo kerkesi perään, oli Laila jo kadonnut.
-
-
-
-
-XXII.
-
-
-Vorna katsoi pilkaten vastustajaansa. Jos hän itse selviää leikistä
-hengissä, ei ole läheskään kaikkia menetetty, vaikka paljon onkin.
-Vanha seppä on kuollut, samoin äiti, ehkä siskokin, ja useita
-parhaista miehistä. Kuollut on ukkoloista urhein, Arhippa taatto,
-jonka vertaista ei ole toista. Tuossa hän makaa rauhallisena kuin
-omalla penkillään.
-
-Voi, kuinka mielelläni kuolemasi kostaisin, mutta en voi sitä nyt,
-sillä tappajasi ei ole tavallinen mies. Mistä lieneekään vastaani
-lennätetty? Ehkä kaikki on näin jumalissa päätettyä pääni menoksi?
-Muuten ei olisi tuhostani mitään tullutkaan.
-
-Vorna melkein naurahtaa, kun tällaiset ajatusten välähdykset
-sekunniksi taistelun lomassa hänen aivoihinsa ilmestyvät. Hetki
-hetkeltä hänestä käy yhä selvemmäksi, että ottelu on nyt toivotonta
-ja että tavallaan suurempi vahinko tehdään viholliselle sillä, että
-paetaan sen edestä niin monin miehin kuin suinkin. Ja silloinhan
-jäisi Seppä yhäkin Lailasta epätietoiseksi eikä olisi vähääkään
-lähempänä päämääräänsä. Ja kun naapurikylistä apuun kiiruhtavat
-miehet, jotka varmaan heti päivän noustua olivat nähneet sankan
-sotasavun ja arvanneet, mistä olisi kysymys, paikalle tulisivat,
-olisi heille joku jo kaukana vastassa tietoa antamassa ja
-opastamassa. Kylliksi oli hän jo näyttänyt, että ei ole hänen eteensä
-astumista. Ja ehkäpä Seppä, epätietoisena Lailasta, ryntää häntä
-yksin takaa ajamaan. Mahdollistahan on silloin, että he ottavat
-yhteen jossain muualla, missä ei ole todistajia. Vielä ei tiedä,
-kuinka taistelu siinä tapauksessa saattaisi päättyä.
-
-Vorna tuntee hiukan väsymystä, sillä hänen voimiansa on tänään
-kysytty ylenmäärin. Sitä ei kuitenkaan huomaa muusta kuin siitä,
-että hän ei enää hyökkää niin tulisesti kuin aikaisemmin, vaan
-ottelee puolustaen ja tyynesti, käyttäen vain taitoansa, mutta
-säästäen voimiansa. Sepän tappara oli kuin vahingossa päässyt äsken
-hipaisemaan lappeallaan hänen vasenta olkapäätänsä täräyttäen sitä
-niin, että hermoissa tuntui hiukan arkuutta. Vorna huomaa sen, minkä
-aikaisemmin Arhippakin, että Sepästä kehittyy tapparan käyttäjä
-joka iskulta. Äsken vasta hän joutui taisteluun ja nyt jo heiluttaa
-asettaan kuin olisi se valettu hänen käteensä. Koskaan ei ollut
-Vornan edessä vielä sellaista miestä seisonut.
-
-Sepän kasvoille on levinnyt kalpeus ja hänen silmiinsä on tullut
-kiihkoinen hehku. Vaikka hän tuntee joka hetki olevansa mitä
-suurimmassa hengen vaarassa, ryntää hän kuitenkin sokeasti uskoen
-onneensa ja yhä lisääntyvään taitoonsa. Hänen voimansa tuntuvat pian
-olevan virkeimmillään ja hän antaa iskujensa sataa sakeasti kuin
-rakeiden. Kun hänen miehistään joku äsken olisi tahtonut häntä auttaa
-ja pistää Vornaa keihäällä takaa päin, ärjäsi hän synkästi kieltäen,
-sillä yksin tahtoi hän miehensä voittaa. Mutta hänen kieltonsa
-kuullessaan ymmärsi Vorna, mistä oli kysymys, ja ponnahti äkkiä
-salamannopeasti ja joustavasti kuin ilves taaksepäin: miekan välähdys
-vain ja mies kieri hangella verissään, jotavastoin Vorna itse oli
-entisellään ällistyneen Sepän edessä, pilkaten lausuen hänelle
-iskunsa evästykseksi:
-
--- Kiitti kun varoitti. Sano toistekin.
-
-Seppää ärsytti Vornan pilkallisuus ja hän ryntäsi uudelleen häntä
-vastaan, irvistäen tavoittaen tuota komeata päätä, joka väistyi hänen
-iskujensa tieltä kuin noiduttu. Ja yhä viipyy hänen kasvoillaan
-tuo arvoituksen tapainen hymy, joka koko kamppailun ajan on Seppää
-kiusannut. Häntä itseä ei hymyilytä, sen hän tunnustaa, sillä koskaan
-hän ei vielä ollut niin kamalassa leikissä käsinä. Ja hänenkin
-päässään vilahtaa ajatushäivähdys silloin tällöin. Missä lienee nyt
-Lippo? Kunhan ei vanhus olisi sortunut vihamiehen eteen. Missä lie
-Staalo? Ja missä Laila?
-
--- Missä Laila? ärjäisee hän uudelleen, mutta Vorna ei vastaa, vaan
-hymyilee salaperäisesti, ja silloin antaa Seppä pontta kysymykselleen
-iskulla, jonka väistämiseen tarvitaan Vornan koko voima ja taito.
-
-Mutta äkkiä Vorna huutaa miehilleen käskyn hajautua pakoon kaikkialle
-ja pelastaa itsensä ken voi. Ja hänen huudostaan hölmistyneen Sepän
-edestä häviää hän itse liukkaasti kuin kärppä. Muutamalla huikealla
-sivalluksella lyö hän ahdistajansa loitolle ja on jo hyvän matkan
-päässä tantereella, ennenkuin ällistynyt Seppä huomaakaan, mitä on
-tapahtunut. Vilauksessa hän näkee muidenkin paenneen, miestensä
-hajautuessa kaikkialle uhrejansa takaa ajamaan. Neuvottomana silmää
-hän ympärilleen, näkee syrjemmällä sukset. Hänen aivoissaan vilahtaa
-mielihyvä; hän muistaa, että ne ovatkin Nykyrin sukset; hän pistää
-tapparansa vyöhönsä, ryntää suksille ja lähtee kiivaalla vauhdilla
-Vornan perään. Hän kuulee kyllä, että joku huutaa häntä, mutta hän
-ei jouda katsomaan, kuka se on, vaan hurjana suoriutuu tielle, jossa
-Vorna menee jo monen viitanvälin päässä. Mistä Vornakin sai sukset?
-vilahtaa kummasteleva kysymys hänen mielessään, mutta hän ei jouda
-sitä enempää pohtimaan, vaan hiihtää kovemmin kuin koskaan ennen.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Aino näkee piilostaan, että miehet lähtevät pakosalle, ja huomaa
-ilokseen, että veljensäkin tekee samoin. Vorna juoksee tänne päin,
-mutta raskaasti käy hänen kulkunsa pehmeässä lumessa. Tuolta lähtee
-jo takaa-ajaja suksilla ja saavuttaa varmasti pian. Sehän on itse
-Seppä.
-
-Aino ottaa kiireesti suksensa ja vie ne tielle valmiiksi. Sauvat lyö
-hän pystyyn molemmin puolin. Sitten kiiruhtaa hän taas piiloonsa,
-sillä hän ei tahdo tavata veljeänsä.
-
-Vorna juoksee joustavasti, mutta huohottaa jo. Äkkiä huomaa hän
-edessään sukset ja ilostuu. Miekkansa, jota hän tähän saakka on
-pitänyt kädessään, sujauttaa hän äkkiä tuppeen, nousee suksille ja on
-samalla mennyt.
-
-Mutta ennenkuin Seppä ehtii paikalle, rientää Aino uudelleen metsästä
-ja asettuu Sepän tielle. Pois! ärjäisee tämä raivostuneena, mutta
-neito ei liikahda. Kun Seppä yrittää kiertää hänet, tuntien, kuka hän
-oli, ja haluamatta koskea häneen, heittäytyy tyttö hänen jalkoihinsa
-kietoen käsivartensa niiden ympärille. Hurjistuneena kumartuu silloin
-Seppä, nostaa hänet syliinsä väkivallalla ja viskaa hänet koppina
-syrjään nietokseen. Ennenkuin Aino sieltä selviää, on hän jo mennyt.
-
-Ainon mielen täyttää kiitollisuus siitä, että hän edes täten
-oli voinut veljeänsä auttaa. Hän yrittää takaisin metsään, kun
-samassa lujat kädet tarttuvat häneen ja vievät hänet huudoista ja
-valituksista, pyynnöistä ja rukouksista huolimatta palavaan kylään
-päin.
-
-Kuin jäykistyneenä oli Lippo seurannut taistelun kulkua, rukoillen
-ja toivoen sen pikaista ja onnellista päättymistä. Sivumennen
-oli ohi kiiruhtava karjalainen heristänyt keihästään hänellekin,
-arveluttavan läheltä oli vihamielinen nuoli lennähtänyt, mutta Lippo
-oli ne kaikki helposti väistänyt. Vaikka taistelu ei ollut oikeastaan
-kestänyt kovin kauan, oli se kuitenkin ollut hänestä niin pitkä kuin
-ijäisyys. Tuskaisena pohti hän siinä, mistä hakea Lailaa ja mitä
-tehdä, jos Seppä kaatuisi, kunnes karjalaisten ja Vornan äkillinen
-pako tuli hänellekin yllätyksenä. Ennenkuin hän pääsi ymmärtämään,
-mitä oikeastaan oli tapahtunut, huomasi hän Sepän painaltavan
-Vornan jälessä. Hän koetti huutaa häntä pysähtymään sekä luopumaan
-takaa-ajosta, mutta turhaan. Neuvottomana mietti hän siinä, mitä
-tehdä, hätäillen kiiruhtaen edestakaisin verisellä tantereella,
-kunnes hetken kuluttua poro kuin noidan nuoli porhalsi hänen
-sivutsensa. Hämmästyksekseen huomasi hän Lailan istuvan ahkiossa ja
-koetti huutaen pysäyttää häntäkin, mutta yhtä turhaan; vilauksessa
-oli ajaja kadonnut. Ja tuskin oli hän ehtinyt tämän asian täysin
-ymmärtämään, kun hänen uudeksi hämmästyksekseen toinen poro kiidättää
-hänen ohitseen Staaloa, joka pyrkii tyttärensä perään. Lippo ei
-huoli häntä puhutella, viittaa vain Lailan perään ja lähtee hakemaan
-suksiansa.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Sissit ovat luopuneet takaa-ajosta ja kokoontuvat vähitellen
-taistelupaikalle. Väsyneinä ja verisinä hakevat he esiin
-eväskonttinsa, ottavat kylän hiiloksesta palavia hirrenpäitä
-nuotioksensa ja ryhmittyvät niin tuliensa ympärille. Tuolla kiskaisee
-muuan karjalaisen ruumista syrjemmäksi.
-
--- Siirryppäs, veikkonen, elävien tieltä, sillä kyllä sinulle riittää
-nyt lämmintä muutenkin. Mene tuohon tappajasi Viitalan Matin viereen,
-sillä kai nyt sovitte, joskin äsken vielä kovasti riitelitte.
-
-Miehistä joku hymähti. Äskeisen kuolemanriehunnan jälkeen oli
-tuntunut hiukan jäykältä, mutta nyt rupesivat kielet vertymään. Muuan
-jorahti palansa välistä:
-
--- Nykyriltä löivät pirut pään halki.
-
--- Niin tekivät. Lakkasi kerran sekin myljymästä.
-
-Seurasi hetken hiljaisuus, kunnes taas joku arvosteli:
-
--- Huonosti meitä onnisti tällä kertaa. Ellei tuota pitkää Vornan
-vastustajaa olisi ollut, niin kuka tietää, miten olisi käynyt.
-Tappelivat kuin riivatut. Olivat nähtävästi varoillaan. Tästä on
-poistuttava kiireesti, sillä muuten ovat pian niskassamme.
-
--- Niin ovat. Mutta kohta alentuu tuo kylän hiilos siksi, että saamme
-käydä katsomassa, olisiko sieltä mitä otettavaa. Vaikka paljoahan
-emme pysty mukaan viemään, kun niin vähiksi hupenivat miehemme.
-Juutin Jussikin tuossa maata keijottaa silmät auki kuin jäniksellä.
-
--- Se Vorna olisi pitänyt saada hengiltä, kuului eräs lausuvan.
-
--- Niin olisi, sillä muuten eivät lakkaa kostoretket täältä päin.
-Saattepa nähdä, että monta kuuta ei synny, ennenkuin ovat taas
-heikäläiset kostamassa.
-
-Vaiettiin. Kuului katkera huokaus.
-
--- Milloin loppunevat nämäkin matkat?
-
-Kysyjä oli kyllästynyt ja alakuloinen, mutta hurjana karkasi silloin
-pystyyn joukosta eräs nuori mies:
-
--- Ei ennen, kun on jokainen Vienan kylä porona niinkuin tuo tuossa
-ja miehet raatoina edessämme. Palaamaan lähdemme nyt, mutta vielä
-yhden käärmeen pesän välillä tuhkaksi panemme, ettei pidä kissan
-raunioilla naukaiseman. Liian kauan on tätä surkeutta kestänyt, eikä
-meillä ole ollut yön eikä päivän rauhaa. Nyt emme hellitä, vaan
-kerrankin näytämme, miten näistä sodista loppu tulee. Muistakaa,
-miehet, kotianne, vaimoanne ja sikiöitänne, joita on helvetin tulessa
-vuosia kärvennetty.
-
-Puhuja vapisi kiihkosta ja kumea murina säesti häntä. Veren jano,
-joka äsken oli tuntenut hiukan tyydytystä, alkoi taas herätä, ja
-muisto kärsityistä vääryyksistä ja kestetyistä julmuuksista virkosi
-kirvelevän tuoreena. Ajatukset johtuivat kuitenkin muualle, sillä
-siinä samassa tuotiin Aino miesten keskeen ja töytäistiin tylysti
-nuotioiden piiriin.
-
--- Siinä on ainoa vanki, julisti toinen tuojista.
-
--- Niin näkyy, arvosteli heti joku, mutta siinäpä tuota onkin.
-
-Joku kuului naurahtavan ja kaikki katselivat tyttöä uteliaasti. Jo
-ojentui joukosta käsi ja tarttui Ainoon, jolloin tämä säpsähtäen
-siirrähti.
-
--- Ka ka...
-
--- Rohkeammin ne Vornan miehet Iin tyttöjä tapailivat kuin sinä tätä.
-Eivät kysyneet, kelpasiko kosija, vaan kosimatta ottivat.
-
-Puhujan ääni oli kylmä kuin rauta ja Aino kuuli sen kalpeana. Miehet
-olivat vaiti, toisten heistä hymyillessä pahanenteisesti. Kuului joku
-sanovan:
-
--- Olipa paha, ettei Viitalan Matti elänyt. Hän olisi tehnyt tässä
-samat konstit kuin karjalainen teki hänen morsiamelleen. Viedään
-mukaan tyttö, kun sattuu näin nättikin olemaan.
-
-Miesjoukko laskee raakaa ja kauhistavaa leikkiään. Heidän mieleensä
-muistuu sarja kauhukohtauksia, joissa heidän omat naisensa ovat
-olleet uhreina, ja heille tuottaa erikoista nautintoa miettiä, miten
-kukin niistä olisi nyt tämän tytön tuskalla kostettava. Ainolle
-selviää siinä, että häntä mahdollisesti odottaa samallainen kauhea
-kohtalo kuin monia muita näiden retkien jalkoihin joutuneita nuoria
-naisia. Mutta hän on liian ylpeä armoa rukoillakseen.
-
-Lippo hiihti kiireesti paikalle. Hän ehti kuulla miesten puheita ja
-puuttui asiaan:
-
--- Älkää tuottako kirousta päällenne, miehet, sanoi hän vapisevalla
-äänellä, vaan armahtakaa neitoa tässä. Hänhän on viaton, ja teette
-saman synnin hänet häväistessänne kuin ne tekivät, jotka teidän
-naisenne raiskasivat. Olkaa jalompia te.
-
--- Kuka sinä olet, äijä-paha? kysyi joku joukosta raa'asti, ja toinen
-kuului jupisten lisäävän:
-
--- Etpäs käynyt meitä auttamaan, vaan tyydyit vain katsomaan. Mikä
-lienetkin? Tytölle teemme mitä tahdomme. Hiihdä matkaasi nopeasti ja
-tee se hyvän sään aikana.
-
-Lippo huomasi, ettei hänellä ollut nyt miehiin vaikutusta, ja tytön
-kohtalo laskeutui raskaana hänen sydämelleen. Kuultuaan hänen
-puheensa oli Aino hämmästyneenä kääntynyt häneen ja sanoi nyt hiljaa:
-
--- Kiitos. Olet varmaankin se vanhus, josta Laila on kertonut. Hiihdä
-nopeasti hänen jälkeensä ja koeta pelastaa hänet. Minä en apuasi
-tarvitse.
-
-Ja sisseihin kääntyen sanoi hän pilkaten:
-
--- Liian hyvä on Vornan Aino mokomain morsiameksi. Ellei Seppä olisi
-tullut avuksenne, olisitte tuossa tanterella joka tallukka...
-
--- Vornan sisar, kavahtivat sissit hämmästyen sanomaan. Arvokas
-olikin tämä saalis.
-
-Mutta siinä samalla oli kaikki jo ohi. Ennenkuin kukaan ehti
-ajatellakaan, mitä oli tapahtunut, oli Aino temmannut jalkainsa
-juuresta Arhipan vyöltä puukon ja iskenyt sen syvälle rintaansa.
-
-
-
-
-XXIII.
-
-
-Vorna tunsi, että kaikesta puuttui nyt vain tämän hänen hiihtonsa
-loppuminen. Sillä paikalla, jossa hän löisi sauvansa lumeen ja
-nousisi suksiltaan, tapahtuisi viimeinen kohtaus siinä kaikessa,
-mikä oli äsken aamulla alkanut. Tuo hänen jälessään hiihtävä mies
-ei hellittäisi, ennenkuin heidän välinsä olisivat ratkaistut, ja
-ratkaisuna hän pitäisi vain tietoa, missä oli Laila. Mutta sitäpä hän
-ei sanoisi.
-
-Kuinkapa sanoisikaan, kun ei tiedä.
-
-Hän ponnisti huimaa vauhtia mäkeä alas, toista ylös, läpi korven ja
-kautta notkon. Tuossa erosi latu ujumaan pitkin korven laitaa. Vorna
-arvasi, että siitä oli joku hänen kyläläisistään hiihtänyt, sillä
-siellä päin oli piilopirtti. Kosken kumea kohina kantautui hänen
-korviinsa. Hänen mieleensä lennähti halu saada vielä kerran nähdä
-kotikylänsä savuava sija ja hän poikkesi hiihtämään tuota kapeata
-uraa noustaksensa koskivaaralle sitä katsomaan. Seppä oli jäänyt
-jälkeen, koskapa häntä ei näkynytkään silloin kun hän näin poikkesi
-tieltä. Kohta hiljenivät kaikki äänet Vornan ympäriltä.
-
-Tai oikeastaan: Vorna ymmärsi, että hänen ympärillään oli nyt kaikki
-hiljaista; tuota ei hän kuitenkaan voinut todeta omalla kuulollaan,
-sillä hänen korvissaan humisi edelleen mahtava taistelun pauhu, joka
-täytti hänen aivonsa kumealla jyskeellä. Isku iskulta hän eli taas
-kaikki uudelleen ponnistaen joka kerta vimmatusti sauvoillaan. Korpi
-vilisi hänen ohitseen kuin säikähtyneenä ja hänestä tuntui kuin hän
-olisi ollut mahtavan virran vietävänä. Vinhalla vauhdilla syöksytään
-eteenpäin kuin kevättulvan aikana; jäätelit myllertävät temmaten
-rannan hongat mukaansa, rannat lohkeilevat, kaikki nielee raivoava
-virta mukaansa kiidättäen niitä kohti kuolemaa syvimmissä syövereissä.
-
-Äkkiä Vornaa raukaisi sanomattomasti. Hän tunsi, kuinka hänen vasenta
-olkapäätänsä poltti kalvava tuska ja hän huomasi, että Sepän tappara
-oli kentiesi koskenut kovemmin kuin mitä hän tähän saakka kiihkonsa
-kuumuudessa oli huomannut. Nyt tuntui tuska sekä ruumiissa että
-sielussa. Kaikki suru ja onnettomuus, mikä päivän kuluessa oli ukon
-vaajana hänen päälleen singahtanut, heräsi uudelleen turtumuksen
-tilasta ja puristi sydämestä verta. Ahdistus puhaltautui ilmoille
-kumeana ja tuskallisena karjahduksena.
-
-Mutta hän ei antanut väsymykselle sijaa, vaan hiihti sitkeästi
-ja nopeasti yhä edelleen. Taistelun pauhu hänen korvissaan
-tasoittui vähitellen tasaiseksi kohinaksi, joka kuului kaukaa kuin
-rauhoittavana. Vornan mielessä vilahteli sarja kuvia menneiltä
-ajoilta, milloin onnea, milloin onnettomuutta, mutta aina hurjaa
-voimaa, sotaa ja leppymättömyyttä. Koko elämän ajan oli hän kiitänyt
-kuin kiivaassa koskessa, laskumiehenä keskellä valkokuohuja, silmä
-terävänä, käsi jäykkänä melan varressa, räpeet korkeina, vaulu
-vahvana. Itse hän oli purttansa ohjannut, kunnes olikin huomannut,
-että Luoja venettä viepi.
-
-Kesken kaiken nousee hänen eteensä Lailan kuva. Tyttö katsoo häneen
-tummilla silmillään niin pyytävästi, sydäntä särkevän rukoilevasti,
-ettei hän haluakaan tehdä mitään väkivaltaa. Ei, vaan hänellä
-herää äkkiä halu suojella Lailaa ja säilyttää häntä kalleimpana
-aarteenaan, osoittaa hänelle kaikkea mahdollista hyvyyttä. Ja hän
-muistaa aikomuksensa päästää Laila kotiin ja parahtaa tuskasta
-samalla: miksi ei hänen sallittu sitä tehdä? Hän pitää sitä, että
-se häneltä estettiin, mitä suurimpana vääryytenä, jonka vuoksi hän
-tuntee kostonhalua Luojaakin kohtaan. Hän ei moiti siitä Ainoa, ei
-Lailaa eikä Aslakia! eipä hän moiti siitä suomalaisia sissejäkään;
-hän kapinoi sen johdosta jotakin kaikkien näiden yläpuolella ollutta
-voimaa vastaan, joka oli kaiken näin hänen ja hänen miestensä
-perikadoksi järjestänyt. Hänellä välähti jonkunmoinen epäselvä tunne
-siitä, että ensi kertaa elämässään hän oli sillä päätöksellä antanut
-vallan jollekin sisäiselle mielijohteelle, jonka ääntä hän ei ollut
-ennen kuunnellut, eipä kuullutkaan; päätöksensä johdosta hän oli
-tuntenut selittämätöntä rauhaa ja mielihyvää; mutta siksipä olikin
-heti jälkeen tuleva pettymys myllertänyt hänen sydämensä sakeaksi
-ristiriidaksi ja sumuksi. Ensin hän oli suuttunut paenneihin, mutta
-sitten taistelun kuluessa voittanut tämän tunteensa purkaen sen
-sissien tuhoksi; nyt hän ymmärsi heidätkin viattomiksi, sillä he
-olivat häneltä oppimillaan asioilla, joista heitä oli vaikea syyttää.
-Jälellä oli siis vain se joku, joka oli estänyt häneltä tämän hyvän
-työn.
-
-Vorna hiihtää kuin hurja, aatosten myllertäessä hänen sielussaan. Hän
-ei enää muista ajatella, minne hän hiihtää, sillä hänellä on vain
-halu päästä kiivaasti eteenpäin. Kylmä viima puskee häntä vastaan
-viihdyttäen hänen polttavaa otsaansa. Hän ei näe eikä kuule, vaan
-tunkeutuu läpi korven ryskyen kuin hirvi.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kuinka kauan hän on hiihtänyt, sitä hän ei tiedä, mutta kauan
-se on mahtanut olla, koskapa hämärä on jo laskeutunut lumiseen
-erämaahan ja tähdet ovat syttyneet yksinäiseen tuleensa. Hän on
-seisahtunut korkealle vaaralle ja katsoo eteensä laaksoon. Kaukana
-siellä kumottaa laaja hiilos, luoden hohdetta ympärilleen hämärään.
-Kaukaa toisen vaaran takaa on kuin varkain nousemassa kuu, joka
-katsoo allensa kuin peläten. Mitä kauhuja se taas näkeekään,
-oltuaan muutaman tunnin mailta pois? Taas on yksinäinen talvityö,
-iki-ihmeellinen kylmyydessään, valkeudessaan ja korkeudessaan.
-
-Vorna seisoo siinä mietteissään. Vaaran rinnettä äsken noustessaan
-tunsi hän, että nyt oli hänen hiihtonsa päättynyt. Hänen mielensä oli
-vallannut äkkiä sanoin kuvaamaton rauhan tarve. Hän oli aavistanut,
-että se hänelle pian suotaisiin, ja hän odotti kohtaloaan kylmällä
-tyyneydellä. Yhtä ainoata hän olisi vielä halunnut: saada ikäänkuin
-muullekin päätös, ei vain elämälle, vaan muullekin; hän olisi
-halunnut saada päätöksen Lailankin kohtalolle.
-
-Hänen allansa kohisi koski. Sen ääni oli hänelle lapsuudesta tuttu
-ja mieluinen. Niin kovaa pakkasta ei tullut, että se olisi sallinut
-kuohujensa kangistua, vaan esteistä yltyen kohosi se kohoamistaan,
-kunnes jäät jymisten sen tieltä murskautuivat. Kuinka kauniisti
-kuutamo välähtelee sen kalvossa, kuvastuen kirkkaasti ilmaan
-pärskähteleviin kuohuihin. Vesi kiitää niin nopeasti, että tekee
-mieli heittäytyä mukaan; tuntuu siltä kuin keinuisi sen pinnalla kuin
-pehmeillä untuvilla.
-
-Vorna tuijottaa veden kalvoon, kunnes herää äkkiä mietteistään.
-Kaukaa laaksosta on hänen korvansa erottanut kolkon ulvahduksen, ja
-hän ymmärtää, mitä se merkitsee. Sissit ovat lähteneet ja sijaan ovat
-tulleet sudet, katsomaan, oliko savuavilla raunioilla vielä ketään,
-vai joko uskalsi tulla rauhassa nauttimaan juhla-ateriasta. Värähtäen
-inhosta tuijottaa hän sinne, kun kuuleekin samalla suksien kahinaa
-takaansa ja käännähtää katsomaan. Kuuraisena ja korkeana seisoi hänen
-edessään Seppä, huohottaen kiivaasta hiihdostaan, mutta jo tapparaa
-vyöltänsä päästellen.
-
--- Sano, missä on Laila. Onko hän vielä hengissä? En tahdo sinun
-henkeäsi, jos sen ilmoitat. Jätitkö hänet kylään, vai onko hän
-jossain muualla kätköissäsi?
-
-Vorna on valmiina ja varoillaan. Uudelleen soveltuu isäin miekka
-hyvin hänen käteensä. Hän miettii, vastaisiko miehelle, ettei
-Lailaa ole kylässä ja ettei hän tiedäkään, missä tyttö on. Mutta
-sehän saattaisi tuntua armon pyynnöltä. Ja ehkäpä tuo mies ei
-häntä uskoisikaan, vaan syyttäisi vielä valehtelijaksi? Ja siksi
-toiseksi: heidän täytyi taistella niin kauan kuin ratkaisu tulisi
-keskusteluitta. Sen vaati jo Arhipan kuolemakin. Paras siis olla
-vastaamatta mitään.
-
-Vorna vetää suunsa hymyyn:
-
--- Levähdä, sanoo hän, koska olet vaaran noususta hengästynyt. Minä
-jaksan kyllä odottaa. Itse olenkin taas virkeä.
-
--- Ja tällä kunnaalla sinulla on kohta aikaa levähtää tuomiopäivään
-saakka, sanoo Seppä synkästi ja syöksyy päälle kuin peto.
-
-Mutta Vorna on taas entisellään ja ottaa hänet hymyillen vastaan.
-Sälöt ja säkenet sinkoavat yöhön tapparan varresta, joka liukuu
-syrjään pitkin käärmeitten kähyissä karaistua miekan terää. Ja
-ennenkuin raskas ase on ehtinyt uuteen iskuun, tulee tuo sama säilä
-jo suhisten päätä kohti, niin että salamana täytyy väistyä, ellei
-mieli ruumiiseensa ottaa. Mutta jo on tappara taas ilmassa, tuolla
-korkealla, ja kuun säteet sattuvat sen veriseen terään, joka on
-itse kuin puolikuun sirppi. Nyt se taas putoaa, mutta ei tapaa
-vastustajaansa, vaan syrjään kalskahtaa.
-
-Vorna muistaa Staalon ennustuksen ja ymmärtää, että nyt on tuo hetki
-tullut. Mutta se onkin hänelle mieluinen, eikä hän siitä hämmenny,
-vaan päättää viimeiseen saakka pitää mainettansa yllä. Hänestä on
-kaikki niin omituisen juhlallista, kuin olisi hän uhrivaaralla Luojan
-silmäin edessä. Hän kummastelee itsekin voimiansa ja sitä, ettei
-tunne enää tuskaa vasemmassa olkapäässään. Äkkiä hänellä tekee mieli
-saada se jotenkin kuitatuksi vastustajalleen ja hän suuntaa pitkän
-ja matalan piston juuri samaa paikkaa kohti. Hän uskaltautuu niin
-pitkälle, että Seppä ei tule sitä tarpeeksi asti varoneeksi, ja niin
-ruiskahtaa hänenkin olkapäästään leppä hangelle. Seppä ällistyy siitä
-ensin, mutta tyyntyy heti, huomattuaan haavan vähäpätöiseksi, ja
-ryntää uudella vauhdilla päälle.
-
-Seppä on takaa ajaessaan ymmärtänyt, että Vornan kuolema olisi
-suomalaisille suuri voitto. Syöksyessään Vornan perään, oli muuan
-ääni hänelle huutanutkin, että älä päästä hengissä, ja hän oli
-päättänytkin panna kaikkensa liikkeelle Vornan kukistamiseksi.
-Yhtäkaikki oli äsken tuntunut säälittävältä nähdä edessään mies,
-jolta oli palanut koti, hävitetty melkein kaikki, ja jota oli
-ajettu koko päivän takaa kuin metsän petoa. Jos olisi vain taipunut
-luovuttamaan Lailan, niin sittenkin olisi saanut henkiin jäädä. Mutta
-kun vastasi vain pilkaten, niin oma syynsä. Kuolkoon tähän kunnaalle,
-niin ei ole enempää ryöstöretkiä tekemässä.
-
-Vorna hymyilee taas, ja hänen valkeat hampaansa vilkkuvat oudosti yön
-hämärässä. Sepästä tuntuu äkkiä niin kolkolta ja synkeältä. Kuka oli
-tuo mies? Itse paholainen. Vaikka veri oli rumentanut hänen kasvonsa,
-saattoi silti nähdä hänen yhäkin kauniin muotonsa, tummat hiuksensa
-ja välähtelevät silmät, joiden loiste ei ollut himmennyt. Hänen
-vallassaan oli siis Laila ollut. Mitä oli heidän välillään tapahtunut?
-
-Se ajatus on Seppää vaivannut yötä päivää ja se antaa hänen
-raivolleen nytkin uutta yllykettä. Hän ryntää Vornan päälle hurjalla
-ärjynnällä pakottaen tämän askel askeleelta peräytymään. Hymy katoaa
-vähitellen Vornan huulilta, hänen korvissaan alkaa kaikua äskeinen
-taistelun pauhu ja hänen ajatuksensa alkavat väkisinkin harhailla.
-Hän havahtuu taas, huomaa vaaransa ja taistelee uudella innolla ja
-valppaudella, kunnes jälleen ajatukset kiintyvät muualle kuin tuohon
-veriseen puolikuuhun, joka alati liehuu hänen yläpuolellaan. Hän
-on näkevinään, kuinka Laila ajaa häntä kohti pyytäen ja rukoillen
-häneen tuijottaen ja kiirehtien poroansa, joka on väsymyksestä
-menehtymäisillään. Nyt on lumimyrsky ja Laila ei pääse liikkeelle
-poroinensa. Silloin hän hakee suojaisen yöpaikan, tekee tulen, vetää
-pulkan sen ääreen, laittaa ruokaa, palvelee ja auttaa Lailaa, joka
-luo häneen aran ja pelkäävän katseen. Hän ei tyttöä häiritse eikä tee
-hänelle mitään pahaa, vaikka tyttö niin pelkääkin, ja hän huomaa,
-kuinka tyttö nukkuu hänen turvissaan rauhallisena...
-
-Yhä käy Seppä päälle ja Vorna taistelee vakavana. Hymy on kadonnut
-hänen huuliltaan, sillä hän tuntee, että hänen hetkensä on sangen
-lähellä. Syvältä sydämestä on ruvennut hiljaisesti virtaamaan jälleen
-tuo levon ja rauhan tarve, joka niin viekottelevana houkuttelee: ei
-tarvitseisi muuta kuin hetkeksi seisahtuisi, ja pyytämättä tulisi
-lepo tuon miehen tapparasta. Mutta sellaista ei salli soturin luonto,
-ja siksi Vorna kuin uhalla taistelee. Hänen korvissansa kuuluu
-lakkaamaton kohina ja hän tuntee taas, että hän on suuren ja mahtavan
-virran vietävänä, vinhalla, niin oudon vinhalla vauhdilla. Äkkiä taas
-viha leimahtaa, hän nousee kohtaloaan vastaan ja ryntää vuorostaan,
-pakottaen Sepän väkisinkin miekkansa edestä väistymään, kunnes pauhu
-hänen korvissaan kasvaa ylivoimaiseksi ja hän tyytyy taas väistämään
-toisen iskuja.
-
-Herra Jumala. Kuinka kauan tuo mies kestää? Melkein epätoivoinen
-ajatus välähtää Sepän mielessä. Hän muistaa Vornan taistelun Nykyrin
-kanssa ja hän ihailee häntä. Jo saisi nyt taistelunsa loppua.
-Hän ponnistaa taas voimiansa, mutta yhä väistyy Vorna keveästi.
-Lumi heidän allaan on tannertunut ja siellä täällä näkyy hiukan
-verta. Koski tuossa pauhaa kuin uhaten, mutta tähdet tuikkivat
-tuskallisesti. Laaksosta kuuluu kamala ähellys. Sudet siellä, sudet
-täällä.
-
-Seppä kohottaa tapparansa ilmaan, mutta vaihtaakin sen siellä
-äkkiä vasempaan käteensä ja iskee sillä. Mikä oli tullut Vornalle?
-Näki selvään, että hän olisi ehtinyt iskun väistää ja oli jo sitä
-tekemässä, kun hänen kasvoilleen ilmestyi tarkkaavainen ilme ja hän
-pysähtyi. Voimalla sattui silloin tappara hänen oikeaan olkaansa. Hän
-tärähti kuin honka, jonka kylkeen lyödään kirves, yritti sivaltaa
-takaisin, mutta tunsikin kätensä herpoutuvan ja antoi sen vaipua
-takaisin, horjahteli hetken kuin juopunut, mutta kaatui sitten
-raskaasti selälleen hangelle. Koko ajan oli hänen kasvoillaan kiinteä
-ja tarkkaava ilme, ja maasta kuiskasi hän väsyneellä ilmeellä Sepälle:
-
--- Kuuletko mitään?
-
-Sepältä putosi tappara hangelle. Kummastuneena vastustajansa
-käytöksestä jännitti hän kuuloansa. Todellakin. Metsästä kuului
-lähestyvää ääntä, kuin olisi joku siellä huudellut. Ja Sepästä se
-ääni tuntui tutulta.
-
-Vornan huulille oli jälleen ilmestynyt hymy. Veri virtasi koskena
-suuresta haavasta punaten lumen hänen allaan. Hän tuijotti taivaalle,
-kuunteli lähestyvää ääntä ja tunsi, että nyt oli kohta kaikki
-ohi. Sanomattoman suloinen rauhan tunne täytti hänen sydämensä,
-vaimentaen haavan ja kuoleman tuskan. Hän oli näkevinään Arhipan
-pellavapaidassaan astahtavan vastaansa, kourassa valtainen
-oluthaarikka, jota hän muhoillen tarjosi: Juo poikani, sanoo äijä,
-ja tsholon terve. Ja hän näkee, kuinka valtainen sankariparvi istuu
-honkaisen pöydän ympärillä. Siinä on isäkin ja Onto, kaikki, kah,
-eikö ole vanha seppäkin täällä. Ja karsinan puolella äiti ja Aino.
-Voi Aino siskoni, annatko anteeksi veljellesi... Aino katsoo silmät
-kyyneleissä häneen rakkaasti. Jo nostaa vanha seppä kanteleen
-polvilleen ja rupeaa laulamaan Vornain virttä. Kuinka mahtavaksi
-onkaan ukon ääni kasvanut. Ja kantele helisee polvilla suloisemmasti
-kuin koskaan kesäinen tuuli ja lintuin laulu. Ja kaikki Vornat
-kuuntelevat hartaasti...
-
-Säpsähtäen kääntyy Seppä metsään päin. Hän kuulee kuinka sieltä
-lähestyy huohottaen joku, ja näkee ilahtuen ja hämmästyen kuka tulija
-on. Se on Laila. Hän levittää sylinsä riemastuneena ja viittaa
-kaatuneeseen vastustajaansa, mutta peräytyykin samalla hämmästyneenä.
-Laila ei riennäkään hänen syliinsä, vaan jää kuin kivettyneenä
-paikalleen. Hän ei katso Seppään, vaan Vornaan, johon hän tuijottaa
-kuin loihdittuna, kunnes rientää huudahtaen kaatuneen ääreen vaipuen
-maahan hänen luoksensa.
-
-Mutta Vorna kuuntelee sukunsa uljasta runoa, jota vanha seppä
-kaiuttaa jättikanteleellaan. Pimeästä muinaisuudesta astuu esiin
-sankarisarja hänen nuorinta vastaan ja kaikki toivottavat hänelle
-hymyillen tervetuloa. Jo saapuu tuossa itse alkutaatto, juurevana
-kuin kotikoivun tyvi, ja kädessään on hänellä tuo vanha miekka, jolla
-Vorna itsekin taisteli. Uudelleen kiinnittää taatto sen nyt hänen
-vyölleen. Hän ei tahdo ottaa sitä vastaan, mutta kaikki myöntävät sen
-hänelle, ja Arhippa tuolla jo muhoillen simamaljan ääressä kertoilee,
-kuinka sitä viimeksi käytettiin. Hänellä on niin hyvä ja onnellinen
-olo.
-
-Mutta sitten hän äkkiä muistaa Lailan ja hänet valtaakin haikea
-ikävä. Hän kääntyy katsomaan ympärilleen. Mitä ihmettä ja riemua.
-Nuo silmät eivät voi olla kenenkään muiden kuin Lailan. Vornan käsi
-nousee ja laskeutuu hellästi Lailan varrelle, ja hän vaipuu katsomaan
-niihin silmiin, jotka ovat tehneet häneen niin syvän vaikutuksen.
-Hänen tajuntansa palaa hetkeksi, hän katsoo ympärilleen, näkee
-vierellään Lailan ja taampana Sepän, ja voiton riemu lennähtää hänen
-katseeseensa. Hän kuiskaa Sepälle, silittäen vaivaloisesti Lailan
-kättä:
-
--- Tässä on Laila.
-
-Mitä itkusta, mitä kyyneleistä! Ne eivät palauta takaisin sitä, joka
-kiitää nopean virran mukana niin vinhasti kohti syvimpiä syövereitä.
-Vorna ummistaa silmänsä ja huomaa taaskin olevansa äskeisessä
-valtaisessa tuvassa. Nyt onkin Arhippa jo täydessä vauhdissa urosten
-kanssa haastelemassa ja väkevät naurun remahdukset palkitsevat hänen
-juttunsa. Vornakin niitä kuuntelee vaieten ja hymähdellen kuten
-ennenkin, mutta ei mieli hän liittyä seuraan. Tuolla toisessa tuvassa
-odottaa häntä hänen rakastettunsa, vartoo palavalla lemmellä, ja
-sinne hän kiiruhtaa. Siellä on valmiina hänellä morsiusvuode. Hän
-astuu ulos. Onkin yö ja revontulet loimuavat yli koko taivaan kannen.
-Ne sähisevät ja leikkivät, nousevat ja muuttavat paikkaa hulmuten
-mahtavasti. Hänen tullessaan laskeutuvat ne kaikki kuin portiksi
-hänelle, ja portille ilmestyy Laila avosylin häntä vastaan ottamaan.
-Sanomattoman suloinen onnen tunne täyttää hänen sydämensä ja hän
-astuu morsionsa kanssa häätupaansa.
-
-LOPPU.
-
-
-
-
-Lukijalle.
-
-
-Syksyllä 1832 kuuli Lönnrot Kuhmon kappelissa Huutoahon talon ukolta
-laajan kertomuksen Venäjän rajalla muinoin eläneestä mahtavasta
-rosvosta nimeltä Vorna. Hän oli asunut erämaassa nykyisen Kiannan
-ja Kuhmon Venäjänpuoleisella rajaseudulla, josta hän oli tehnyt
-ryöstöretkiä molempiin valtakuntiin. Ollen suunnattoman väkevä
-oli hän kerran tällaiselta sissiretkeltä palatessaan noussut
-sauvomalla Oulujoen Pyhäkosken, jota voiman näytteitä ei ollut
-kukaan sitä ennen suorittanut eikä suorittane koskaan jälkeenkään
-päin. Mainitaanpa vielä, ettei hän huolinut sauvoessaan nousta edes
-seisomaan, vaan lykki veneensä putousten niskaan perässä istuen.
-Pällissä, kiivaimmassa kohdassa, oli hän toki laidasta paremmin tukea
-saadakseen kohonnut polvilleen.
-
-Rantamaasta oli hän eräällä retkellään ryöstänyt kaksi ylhäistä
-neitoa, ja aikoi naida toisen heistä. Neidot saivat kuitenkin hänen
-päätöstään verukkeilla viivytetyksi. He opettelivat hiihtämään,
-ja pakenivat, kun Vorna oli kerran mennyt ryöstöretkelle Vienan
-rantaan. Nyt alkoi vaivaloinen ja seikkailurikas pakomatka, joka
-päättyi siihen, että naiset joutuivat erääseen suomalaistaloon, jossa
-heidät otettiin ystävällisesti vastaan ja jossa heitä luvattiin
-puolustaa. Pian saapuikin Vorna paikalle; suomalaismiehen ja Vornan
-välillä alkoi nyt ankara taistelu. Huomatessaan vastustajansa niin
-taitavaksi miekkamieheksi, ettei voinut häntä masentaa, viskasi
-Vorna aseensa pois ja karkasi häneen käsiksi, kaataen hänet alleen.
-Mutta silloin tuli suomalaisen avuksi hänen koiransa, purren Vornaa
-pahasti, jonka tämän johdosta täytyi nousta koiraa häätämään;
-silloin pääsi suomalainen taas jaloilleen. Vorna oli saanut nyt niin
-pahoja haavoja, että hän luopui taistelusta, jääden suomalaisten
-hoitoon. Hänen miekkansa ja keihäänsä piilotettiin ja neidot pääsivät
-pakenemaan edelleen. [El. Lönnrots svenska skrifter. Utgifna af Jenny
-af Forselles. I. En finsk berättelse, pp. 79-95.]
-
-Oulun kihlakunnan kertomuksessaan esittää A. H. Snellman (Virkkunen)
-Vorna-tarinoita. Vorna oli mahtava jättiläinen, joka asui vaimoineen
-Vornanniemessä Kuhmoniemen kohdalla Venäjän puolella rajaa.
-Ammatiltaan hän oli rosvo, joka vuosittain teki hävitysretkiään
-rantamaahan, sauvoen raskaan lastinsa koskia ylös. Kerran jäi
-kuitenkin Pyhän Pälli sauvomatta, josta tuli sananlasku:
-
-    "Ei pääse pojat puoletkana,
-    Ei kolmannetkana urohot
-    Päälle Pällin korvan
-    Ilman nuorin nousematta,
-    Tervaköysin tempomatta,
-    Kun ei voinut Vorna päästä".
-
-Hänen vainoretkistään kansa lopuksi kiusaantui niin, että läksi
-kostomatkalle Vornanniemeen, piiloutuen lahden taa vastapäätä
-väijyksiin. Vorna heidät kuitenkin huomasi, ja huusi lahden poikki,
-että hakkaisivat pilkan mäntyyn, jolloin hän ampuisi siihen. Miehet
-tekivät niin, ja Vorna ampui keskelle, niin että mänty halkesi.
-Ei uskallettu sellaista urosta mennä ahdistamaan. Hailuodosta
-hän vihdoin ryösti naisen, jota hakemaan pian saapui suomalainen
-sissijoukko. Heidän tullessaan Vorna sattui saunaan, jonne hänet
-salvattiin. Hän täytti housunsa tuhkalla, ryntäsi ulos ja iski
-niillä vainoojiaan, sokaisi silmät ja pääsi pakoon. Silloin sai
-eräs piirittäjistä ammutuksi häntä nilkkaan, jolloin hän kaatui ja
-joutui kostajain vihan uhriksi. Sama kertoja esittää myös tarinoita
-Hilpasta, suuresta hiihtäjästä, jonka vertoja ei Suomessa ollut.
-Tarinat ovat Vorna-toisintoja. [A. H. Snellman: Oulun kihlakunta.
-Suomen Muinaismuistoyhdistyksen Aikakauskirja. 1887. Ss. 130-132.]
-
-Rurik Calamnius kertoo Suomussalmen seurakunnan historiassa
-[Rurik Calamnius: Suomussalmen seurakunnan historia. Oulu 1912.]
-pääasiallisesti samansisältöisiä Vorna-tarinoita. Niistäkin
-selvästi näkyy, kuinka tavattoman syvään muisto tästä voimakkaasta
-karjalaississistä on rajaseudun rahvaan mieleen painunut.
-Luonnolliselta tuntuu, että todellinen henkilö on niihin aihetta
-antanut, joskin lienee vaikea tällaisten tarujen pohjalla hänestä
-mitään varmempaa todistetuksi saada ja joskin Vorna-tarinoihin
-lienee sekautunut annos paholaissatujakin. Kaikkialla ja varsinkin
-rajaseuduilla, missä vuosisataiset sodat ja vainot ovat raivonneet,
-on olemassa rikas tarina-aarteisto, joka kuin runsas ruoho kukoistaa
-sen ympärillä, mitä menneisyydestä on perintätietoa jäänyt. Se
-tarjoaa verratonta aiheistoa sille, jonka mieltä tämä ala viehättää.
-
-Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kokoelmissa mahdollisesti olevia
-Vorna-toisintoja en tunne.
-
-Tekijä.
-
-
-
-***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK VORNA***
-
-
-******* This file should be named 51562-8.txt or 51562-8.zip *******
-
-
-This and all associated files of various formats will be found in:
-http://www.gutenberg.org/dirs/5/1/5/6/51562
-
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions will
-be renamed.
-
-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
-law means that no one owns a United States copyright in these works,
-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
-States without permission and without paying copyright
-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
-of this license, apply to copying and distributing Project
-Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
-and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive
-specific permission. If you do not charge anything for copies of this
-eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook
-for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,
-performances and research. They may be modified and printed and given
-away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks
-not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the
-trademark license, especially commercial redistribution.
-
-START: FULL LICENSE
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
-Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
-www.gutenberg.org/license.
-
-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
-Gutenberg-tm electronic works
-
-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or
-destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
-Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
-person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
-1.E.8.
-
-1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement. See
-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
-electronic works. See paragraph 1.E below.
-
-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
-Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
-of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
-works in the collection are in the public domain in the United
-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
-United States and you are located in the United States, we do not
-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
-displaying or creating derivative works based on the work as long as
-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
-that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
-Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
-same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
-you share it without charge with others.
-
-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
-in a constant state of change. If you are outside the United States,
-check the laws of your country in addition to the terms of this
-agreement before downloading, copying, displaying, performing,
-distributing or creating derivative works based on this work or any
-other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
-representations concerning the copyright status of any work in any
-country outside the United States.
-
-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
-immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
-on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
-phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
-performed, viewed, copied or distributed:
-
-  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-  most other parts of the world at no cost and with almost no
-  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
-  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
-  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
-  United States, you'll have to check the laws of the country where you
-  are located before using this ebook.
-
-1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
-contain a notice indicating that it is posted with permission of the
-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
-the United States without paying any fees or charges. If you are
-redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
-Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
-will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
-posted with the permission of the copyright holder found at the
-beginning of this work.
-
-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
-any word processing or hypertext form. However, if you provide access
-to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
-other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
-version posted on the official Project Gutenberg-tm web site
-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
-of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
-Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
-full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
-provided that
-
-* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
-  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
-  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
-  within 60 days following each date on which you prepare (or are
-  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
-  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
-  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
-  Literary Archive Foundation."
-
-* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-  License. You must require such a user to return or destroy all
-  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
-  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
-  works.
-
-* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
-  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
-  receipt of the work.
-
-* You comply with all other terms of this agreement for free
-  distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
-Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
-from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The
-Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm
-trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
-Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
-electronic works, and the medium on which they may be stored, may
-contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
-cannot be read by your equipment.
-
-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from. If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium
-with your written explanation. The person or entity that provided you
-with the defective work may elect to provide a replacement copy in
-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
-or entity providing it to you may choose to give you a second
-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
-without further opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of
-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
-violates the law of the state applicable to this agreement, the
-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
-remaining provisions.
-
-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
-production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
-or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
-additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
-Defect you cause.
-
-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of
-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
-from people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
-www.gutenberg.org 
-
-Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary 
-Archive Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
-U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the
-mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its
-volunteers and employees are scattered throughout numerous
-locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt
-Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to
-date contact information can be found at the Foundation's web site and
-official page at www.gutenberg.org/contact
-
-For additional contact information:
-
-    Dr. Gregory B. Newby
-    Chief Executive and Director
-    gbnewby@pglaf.org
-
-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment. Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements. We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
-state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations. To
-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
-
-Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
-Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
-freely shared with anyone. For forty years, he produced and
-distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
-volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
-edition.
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search
-facility: www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
-
diff --git a/old/51562-8.zip b/old/51562-8.zip
deleted file mode 100644
index 0764b8c..0000000
--- a/old/51562-8.zip
+++ /dev/null