NormalizeHEADmain

5 files changed, 17 insertions, 7675 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..d7b82bc
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,4 @@
+*.txt text eol=lf
+*.htm text eol=lf
+*.html text eol=lf
+*.md text eol=lf
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..2f4cd37
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #51647 (https://www.gutenberg.org/ebooks/51647)
diff --git a/old/51647-8.txt b/old/51647-8.txt
deleted file mode 100644
index 022facd..0000000
--- a/old/51647-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,7675 +0,0 @@
-Project Gutenberg's Taloista ja taipaleelta, by Karl Henrik Hornborg
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
-almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
-re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
-with this eBook or online at www.gutenberg.org/license
-
-
-Title: Taloista ja taipaleelta
-
-Author: Karl Henrik Hornborg
-
-Release Date: April 3, 2016 [EBook #51647]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK TALOISTA JA TAIPALEELTA ***
-
-
-
-
-Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
-
-
-
-
-
-
-TALOISTA JA TAIPALEELTA
-
-Kirj.
-
-Heikki Sarvela [Karl Henrik Hornborg]
-
-
-
-
-
-Werner Söderström, Porvoo, 1898.
-
-
-
-
-SISÄLTÖ:
-
- Puron sulho.
- Jatalampi.
- Nuotalla.
- Jouluenkeli.
- Karhun kynsissä.
- Rahaa lainaamassa.
- Asioitsija.
- Marivainaja.
- Talon piruja.
- Rahankaavoja.
- Onnen turkki.
- Karsikko.
- Kaksi onnellista.
- Hänen puheensa.
- Enkeli ja piru.
- Oma kuvani.
- Ahven.
- Punanen lippu.
- Elämän avain.
- Meren joulu.
- Heräämiseni.
- Milloinka Rooma perustettiin?
- Testamentti.
- Onnen saari.
-
-
-
-
-Puron sulho.
-
-
-Tämä on tarina purosta ja pojasta, jotka rakastuivat toisiinsa ja
-elivät onnellisesti, ja juhlallisesta kuusivanhuksesta, joka nautti
-heidän onnestansa.
-
-Siitä on jo kauvan, kauvan, kauvan.
-
-Sinertävä salo oli silloin luonnontilassa ja humisi vanhaan tapaan.
-Ihmiskäsi ei ollut sitä vielä raadellut, eikä ihmisääni häirinnyt
-sen juhlallista huminata. Rauhassa sai siellä metso soida, teiri
-kuhertaa ja keväistä ilvettänsä pitää. Karhun vihellys oli ainoa,
-joka silloin tällöin vihiäsi salon sydäntä. Moneen tapaan se siellä
-vihelteli: milloin huvikseen pitkään ja kimakasti, milloin kiukusta
-kiljasten, terävästi ja lyhyeen, milloin taas kumakasti möristen
-osotti voimakasta valtaansa salon herrana, että ahnas uudisasukas
-tietäisi loitompana pysyä hänen laajoilta aloiltaan. Siitäkö syystä
-lienee usein käynyt rajamailla, jossa uudisasukkaan kaski höyrysi
-tahi kellertävä touko lainehti, karjahtelemassa ja viheltelemässä,
-että se ymmärtäisi, kuka on sinisen salon oikea isäntä ja kuningas.
-Mutta erehtyi siinä metsän kultainen kuningas, jos luuli noilla
-toimenpiteillä uudisasukkaan karkottavansa ja tulemasta estävänsä.
-Pelko pahimman tekee, sanotaan kyllä, mutta ihmisen ahneus ja
-vallanhimo on voimakkaampi kuin arkuus ja pelko. Sen sai metsän
-kuningas kokea. Uudisasukas tunkeutui lähemmäksi ase kädessä ja
-taistelu elämästä ja kuolemasta alkoi. Karhu raateli tulijan karjaa,
-mutta kaatui itse hänen keihäänsä edessä. Ja viimein eräänä keväänä
-asettui uusi tulokas keskelle mesikämmenen mieluisimpia asuinaloja.
-
-Tulokas oli koko perhekunta. Sitä oli vanhus, hänen poikansa poika,
-sen vaimo ja näiden pieni lapsi sekä palvelusväkeä pari reipasta
-miestä ja tyttönen. Rytisten alkoi siinä kuusikko kaatua kaskeksi ja
-asumusten rakennustarpeiksi. Vuosiparisen päästä oli metsän kuninkaan
-valta murrettu ja sievonen talo kekotti kunnaalla avaran erämaan
-sylissä niinkuin kosteikko aavikon keskellä.
-
-Talon paikka oli hyvin valittu. Se oli pienoisella kummulla, jonka
-toisella puolen oli suo, joka raivattiin kelpo niityksi; toisella
-puolen juoksi kirkas puro, joka iloisesti syöksi vuoristosta
-laaksoon. Se oli vuosisatoja säistänyt salon juhlallista huminata
-iloisella pauhullaan ja tuonut vuoriston viileätä vettä metsän
-kuninkaalle ja muille suuren salomaan onnellisille asukkaille. Nyt
-joutui se ihmisen palvelukseen, luonnon herran, joka kaikki luonnossa
-palvelijakseen pakottaa.
-
-Taloisessa talossa, ja erittäinkin uudistalossa, on aina jokaiselle
-työtä ja puuhaa. Kuka vaan kynnelle kykenee, sen täytyy toimessa olla.
-
-Kaksi oli tässä, joita ei töille työnnetty: talon vanhus ja
-pojanpojan poika. Ukko oli jo vanha. Kahdeksankymmentä vuotta oli
-hän saanut tämän maailman valossa kynttä ketoon pistää. Pojanpojan
-poika oli vuoden vanha. Nämä kaksi olivat aina yhdessä, "hoitivat
-toisiaan", niinkuin äiti sanoi. Mutta tätä iloa ei ollut pikku
-Mikillä -- se oli pojanpojan pojan nimi -- kovinkaan kauvan, sillä
-"ukki", joksi hän vanhusta kutsui, "meni pois". Hän ei ollut koskaan
-elämänsä päivinä sairastanut, eikä kuolema nytkään lähestynyt häntä
-minkään sairauden kautta, ei, vaan hän myteni vanhuuttaan.
-
-Viatta vanha kuolee.
-
-Oli heinäkuu ja kirkas poutapäivä. Kaikki väki riensi niitylle heinän
-kokuuseen. Vanhus, joka oli terve ja reipas, jäi pikku Mikin kanssa
-kotimieheksi. Illansuussa, kun joukko palasi niityltä, oli vanhus
-nukkumassa istuillaan karsinnurkassa tuoksuvilla heinillä ja pikku
-Mikki hänen sylissään.
-
--- Pitkäänpä ne ottavat ruokaunta, sanoi emäntä ja meni katsomaan.
-
-Mieluista unta näytti vanhus nukkuvan pidellen hellästi molemmin
-käsin pikku Mikkiä, joka nukkui hänen sylissään.
-
--- Hyvä Jumala! Ukki on kuollut! huudahti emäntä. Pikku Mikki nukkuu
-kuolleen sylissä. Tulivat sitä muutkin katsomaan: kuolluthan se
-oli, nukkunut rauhallisesti ikuiseen uneen, hymy vielä huulilla.
-Herättyään ei Mikki käsittänyt koko asiasta mitään.
-
-Surulliset olivat Mikille nämä ajat, kun ukki pantiin kirstuun ja
-vietiin pois, kovin surulliset.
-
-Hän oli riutua suruun.
-
-Tästä aikain sai Mikki seurata äitiänsä ulkotöille, pellolle ja
-niitylle, että ukin muisto haihtuisi, ja valeen se tapahtuikin.
-Syvään ei syövy lapsen suru. Varsinkin kun poika pääsi purolle
-äitinsä kanssa, joka kävi siellä pesuja huuhtomassa, niin oli kohta
-kaikki muu unhotettu.
-
-Purosta ja Mikistä tuli kohta toverukset, hyvät ystävät. Puro täytti
-pojan sydämmessä sen aukon, jonka ukin kuolema oli siihen jättänyt.
-Kun Mikki vähän vahvistui, ettei tarvinnut peljätä hänen mihinkään
-vaaraan joutuvan, sai hän jäädä oman onnensa nojaan. Silloin
-alkoi hän elää omaa elämätänsä. Hänestä eivät aikaihmiset paljon
-välittäneet eikä hän heistä. Hän ei milloinkaan pyrkinyt heidän
-seuraansa. Ja kun ei talossa eikä missään lähitienoilta ollut lapsia,
-hänelle sopivia tovereita, niin alkoi hän vieroa ihmisiä ja karttaa
-heidän seuraansa. Pyhäisin kyllä koetti äiti seurustella ja leikkiä
-poikansa kanssa, mutta tämä näytti kyllästyneeltä ja ikävöivältä.
-Purolla hän vaan innolla askaroitsi päiväkaudet ja ainoastaan siellä
-hän oli iloinen ja tyytyväinen. Unehtui siellä jano ja nälkä eikä
-useinkaan kesäiltoina olisi lähestyvää yötä huomannut, jos ei äiti
-olisi huomauttamaan tullut. Hän kasvoi hiljaiseksi, haaveksivaksi,
-vähäpuheiseksi.
-
--- Lapsi kasvaa ympäristönsä kaltaiseksi, sanoi äiti surullisesti,
-jonka silmältä ei jäänyt huomaamatta, mihin suuntaan poikansa
-henkinen elämä kasvoi.
-
-Sillä kohdalla puron rannalla, jossa se tekee viimme hyppäyksen
-kivien ylitse tullessaan vuoristosta alangolle, oli ison iso,
-ijänikuinen kuusi, tuuhea ja pitkäsylinen, tummanvihertävä vaippa
-päällään. Se oli niin vanha, niin, että naavaparta oli jo käynyt ihan
-harmaaksi, muoto kurttuiseksi, mutta suopealta hän silti näytti, niin
-lempeältä, kuin se vaan näyttää, joka miehuudella on kestänyt elämän
-myrskyt ja urhoollisesti voittanut kaikki tämän maailman kiusaukset.
-Sitä ei olleet mitkään vastukset voineet lannistaa. Kun satoi vettä,
-räntää taikka lunta, niin veti hän hymyillen vaippansa tivimpään
-ympärilleen, arvellen, ettei se paha ilmakaan ole ikuinen, taikka
-kun nousi tuuli, myrsky, niin tarttui hän sitä tiukemmin maaemoon
-kiinni, seisoi tanakasti mietteissään, sillä tyyntyyhän se tuuli,
-talttuu myrskyn voima, taikka kun Jumalan ilma korkeudessa pauhasi ja
-tulisilla nuolillaan halkoi synkkiä pilviä, niin silloin nöyristyi
-hän, kumarsi nöyrästi päätään ja kiitti korkeuden herraa, joka siten
-pahentuneen ilman puhdisti ja ilmoitti hidasmielisille kuolevaisille
-ijankaikkista voimaansa.
-
-Tämä joutui kolmanneksi toveriksi seuraan.
-
-Kun muutamana päivänä paahtoi aurinko kesäisellä voimallaan, että
-kihisivät kedot paahteessa, niin painosti ja väsytti pikku Mikkiä,
-ettei jalka tahtonut jaksaa palvelustaan toimittaa. Tämän kun huomasi
-vilkas puro, niin kuiskasi se Mikille, että menisi kuusi vanhuksen
-juureen viileään pimentoon lepuuttamaan raukeita jäseniään. Se oli
-mieluinen neuvo Mikille ja kohta oli hän siellä täydessä unessa
-pehmeillä sammalilla. Tämä oli kuusen mieleen. Hän lopetti huminansa
-ja puro vaikeni myöskin, että väsynyt lapsi saisi rauhassa levätä. Ja
-rauhallisesti hän siinä lepäsikin... lepäsi kauvan. Rauhallinen on
-viattoman uni. Vasta vieno ilta herätti hänet. Virkistyneenä nousi
-Mikki leikkiinsä. Tuulonen lähti liikkeelle, vanhus alkoi hivelevän
-huminansa, johon samassa liittyi puron iloinen porina...
-
-Tätä puhdasta elämää kesti muutamia vuosia. Mikki näytti vahvistuvan
-voimainsa puolesta, mutta heikontuvan henkisesti; ainakin hän
-tuli harvempisanaiseksi, haaveksivammaksi ja kotona mistään
-huolimattomaksi.
-
-Äitiä alkoi huolettaa. Hän koetti tehdä mitä voi, estääksensä poikaa
-purolta, mutta ei siinä mikään auttanut. Palvelijat rupesivat
-piloillaan kutsumaan häntä puron sulhoksi ja pilkkasivat miestä, joka
-oli veteen rakastunut, mutta poika joko ei sitä käsittänyt taikka ei
-välittänyt siitä mitään. Ja elämä jatkui entistä menoansa. Ainoastaan
-purolla oli poika tyytyväinen, siellä vaan oli hänellä huvia ja iloa.
-
-Ajanoloon joutui puro isännän epäsuosioon. Se toi näet keväisin
-tulvavettä ja täytti sillä niitty laakson niin, että peltosarkojen
-alapäät olivat veden alla. Senlainen tulva ei aina tehnyt
-niityillekään hyvää, vaan turmeli jok'ainoa kevät laihon sarkojen
-päästä. Isäntä mietiskeli, millä tavalla tuo olisi autettavissa.
-Puron jatko, joka niityltä vettä nieli, kulki ahtaasta kallion
-solasta, jota oli vaikea laajentaa. Eikä sitä olisi mielellään
-tehnyt sitäkään, jos muuten saisi veden estetyksi. Sola oli helppo
-sulkea, jos tulisi joskus tarpeelliseksi seisottaa vettä niityllä.
-Isäntä keksi toisen keinon. Hän päätti johtaa veden vuoristosta
-toiseen suuntaan. Siinä tapauksessa jäisi kuitenkin puroon tulvavettä
-niittyjen tarpeeksi. Yritys onnistui täydellisesti, kun isäntä
-kaivatti ison viemärin. Elokuun alussa, kun uusi väylä avattiin,
-alkoi heti vähetä puron vesi ja väheni vähenemistään, ettei jäänyt
-muuta kuin vähä lirisemään kivien väliin. Se itki kohtalonsa kovuutta
-ja kuihtui kyyneleihinsä.
-
-Puro oli kuollut.
-
-Tämä oli kova kohtaus Mikille. Hän kauhistui, kun eräänä aamuna
-purolle tullessaan huomasi sen kuivuneeksi. Aluksi luuli hän, että
-puro ei ollut vielä valveella, että hän oli tänä aamuna tullut liian
-varhain. Hän laskeusi kuusen juurelle ja odotti... odotti kauvan,
-mutta turhaan, turhaan. Mikä kerran on kuollut, ei se näillä ilmoilla
-enää henkiin nouse. Jos Mikki olisi älynnyt katsahtaa kuusta, niin
-olisi hän heti huomannut, mitä oli tapahtunut. Se oli niin vakavan
-ja surullisen näköinen, ettei se milloinkaan ennen ollut sellaiselta
-näyttänyt. Niinpä niin. Mutta sitä ei Mikki tullut huomanneeksi. Hän
-katseli ja katseli puroa, katseli kunnekka itku voitti, kun ei se
-nousemaan ruvennut. Hän läksi ja juoksi kotia.
-
--- Kuka on surmannut puron? kysyi hän itkien äidiltään.
-
--- Ei, hyvä lapsi, ei sitä ole kukaan surmannut, vaan on se ehkä
-mennyt muita lapsia huvittamaan. Kyllä se tulee, kun joutuu, koki
-äiti lohduttaa.
-
-Rauhaton oli Mikin elämä tämän perästä. Hän meni purolle, istui
-siellä odotellen hetkisen ja tuli taas pihaan. Tätä menoa piti hän
-niin kauvan kuin kesää kesti ja ilmat olivat suotuisat. Tuli sitten
-römpsyinen syksy, tuli talvi, pitkä ja ikävä. Mikki ei kyennyt ulos,
-vaan kitui koko talven. Ei kukaan tiennyt, mikä häntä vaivasi. Hän ei
-puhunut eikä valittanut, vaan kuihtui päivä päivältä ja surkastui...
-
--- Kunhan kevät joutuu, niin lapsi kostuu, lohdutteli äiti isää ja
-itseänsä.
-
-Mutta kevätpuoleen kävi vastoin toivoja. Poika tuli huonommaksi,
-jaksoi tuskin liikkeessä olla. Kesä jäi ainoaksi toivoksi, silloin se
-lapsi paranee.
-
-Tuli kesä, korkea ja kirkas.
-
-Mikki virkistyi hieman. Vaivoin pääsi hän muutamana päivänä purolle.
-Siellä ei ollut iloa, ei virkistystä. Kuusikaan ei humissut siellä
-yhtä juhlallisesti kuin ennen. Sen ääni oli niin surullista, niin
-valittavaa. Puron iloista porinata ei kuulunut, ei näkynyt. Mikki
-ei voinut hillitä mieltään, itku voitti ja hän alkoi pyrkiä kotia
-kohti...
-
-Terveyttä ei kesä hänelle tuonut.
-
-Juhannusaamuna saattoi äiti Mikin purolle. Sitä oli poika niin
-hartaasti pyytänyt, kun ei omin voiminsa enää päässyt. Hän asettui
-pitkälleen kuusen juureen ja pyysi äitinsä poistumaan, jolla
-muutenkin oli kiire askareilleen.
-
-Siihen nukahti poika pehmoselle sammalvaipalle.
-
-Luonnossa vallitsi pyhä rauha, juhlan hiljaisuus. Aurinko heikensi
-valonsa hellettä vetämällä hienon hämyverhon kasvoilleen. Kuusivanhus
-vietti vakavana hartaushetkeä, johon sinervä salo nöyrästi yhtyi.
-Levoton tuuli ei hennonut häiritä hiljaista juhlaa. Lintujen laulu
-vaikeni ja maan sydän huokui tyynemmästi.
-
-Hiljaa!
-
-Tällä juhlahetkellä kuljettaa Jumalan enkeli lapsen puhdasta sielua
-ikuisen valon, ikuisen rauhan maahan.
-
-Hiljaa!
-
-Kun äiti tuli poikaansa päivälliselle hakemaan, ei hän häntä
-löytänyt, vaan hänen ruumiinsa...
-
-Vanhus jäi yksin.
-
-Mitäpäs oli enää hänen elämästään.
-
-    Kun kuolon kello soipi
-    Jo veikon viimeisen,
-    Ken jäädä yksin voipi
-    Maailman murheesen.
-
-Kun kaikki ystävät olivat pois menneet, halusi vanhus seurata
-heitä. Hän alkoi lakastua, kun eivät vuoriston viileät vedet enää
-kostutelleet sen vanhoja juuria. Kun syksyn rajut ilmat alkoivat
-temmeltää ja elämöidä salon sydämmessä, tunsi vanhus voimansa
-vähenevän. Ja eräänä päivänä, kun myrskyn nujakka kulki ketojen yli,
-kaatui se entisen puron uomaan, vaipui kuin armaan ystävän syliin.
-
-
-
-
-Jatalampi.
-
-
-Sinuakaan en voi koskaan unhottaa, musta Jatalampi, enkä sitä
-tarinata, jonka kansan kertomus ja metsän mieluisa humina tuntee
-sinusta. Usein olin istunut metsäisellä harjulla vierelläsi ja
-katsellut sumentunutta silmääsi ja ryönäytyneitä rantojasi. Usein
-olin istuskellut siinä ja arvellut, että mikähän tummensi sinunkin
-kirkkaan silmäsi, mikä rantasi rumensi, mikä mielesi murheelliseksi
-saattoi, koskapa sinun kerrotaan itkevän ja valittavan määrättyinä
-aikoina vuotta. Tiesin, että puhdas olet sinäkin alunpitäin ollut
-ja kirkas silmäsi taivasta kuvastava. Siitä syystä nuo kysymykset
-mielessäni väikkyivät.
-
-Vihdoin sain selvyyden arveluihini, vastauksen kysymyksiini.
-
-Satuin taas muutamana elokuun iltana kulkemaan tuota metsäistä
-harjua. Kun jalkaani tuntui raukasevan, laskeusin kivelle
-levähtämään. Toiselta puolen harjun välkähteli puitten välistä Jylhän
-selän hiljainen laine ja niemet ja lehtoiset saaret heloittivat
-ilta-auringon hohteessa, toiselta puolen näkyi Jatalammin samea
-pinta. Metsä oli tyyni ja rauhallinen, eikä ääntä kuulunut muuta
-kuin illan henkäysten humina puitten latvoissa. Istuessani siinä ja
-silmäillessäni puolelle ja toiselle, kävi minun kuin runoilijan, joka
-laulaa:
-
-    Kuin katselin siell' luonnon ihanuutta,
-    Outoihin Taivuin ajatuksihin.
-    Hempeetä kesäyön mä hiljaisuutta
-    Sydämin ihaelin sykkivin.
-    Siell' oli näky mitä ihaninta,
-    Maa tyyni oli, tyyni järven pinta.
-
-Ja vanhat muistot alkoivat mieltäni hivellä ja entiset kysymykset
-esiin nousta. Silloin oli kuin vieressäni oleva korkea kuusi olisi
-puhelahjan saanut ja lausunut:
-
--- Jos sinä niin kovin hartaasti haluat lammin tarinata tietää, niin
-minulta sen saat kuulla kokonaisenaan, sillä osan tapauksesta olen
-omin silmin nähnyt.
-
-Minä nyökäytin päätäni myönnytykseksi ja sanoin:
-
--- Kerro, kerro, hyvä ystävä, tarina illan kuluksi!
-
--- Tuo lampi tuossa, alkoi tummaverinen kuusi, oli ennen kirkas ja
-kuulakka. Sen vesi oli yhtä kirkas kuin suuren selän tuolla. Muuten
-oli lampi lähes puolta suurempi silloin, kuin tätä nykyä, ja ison
-selän yhteydessä. Niittysuon läpi tuosta kulki nimittäin pieni joki
-järveen, mutta siitä ei ole enää jälkeäkään näkyvissä, niin on suo
-maatunut ja liettynyt lammin ranta. Kauniit olivat silloin nämä
-rannat. Tässä harjun alla oli soma hietikko ja tuolla vastapäätä,
-jossa tuuhea lehto siimesti rantaa, oli heinävä luhta veden vierellä,
-jossa tulvan aikana päti kalojen leikkiä lyöden poliskoida. Pohjoseen
-päin ulottui lampi melkein Suonsaaren peltoihin ja perukassa siellä
-kasvoi vihanta kaislikko.
-
-Tällainen oli Jatalampi silloin, ja minkälainen nyt! Musta,
-samaskainen on sen vesi, ryönäiset ja lietteiset rannat ja leviä ja
-kuohusammalta veden pinnalla.
-
--- Kuinka tällainen muutos on ollut mahdollista? arvelin minä.
-
--- Sillä on syynsä silläkin, surulliset syynsä, jatkui kertomus.
-Tuolla näet tuon isoon järveen pistävän niemen. Siellä oli aikoinaan
-hyvinvoipa mökki, Särkelä nimeltä. Siitä ei ole nyt enää jälellä
-muuta kuin nimi ja pellot, jotka ovat talon niittyinä. Tässä asui
-mies tyytyväisenä vaimonsa ja kahden lapsensa kanssa. Vanhempi tytär
-oli pulska ja verevä, niinkuin nuori ja terve ihminen tavallisesti
-on. Tämä oli juuri päässyt lastenkirjoista, kun kylälle ilmestyi ja
-olemaan asettui kuleksiva mies. Hän oli pitkä, komea, mustaverinen
-ja miehevä. Ammatiltaan oli hän joku käsityöläinen, herrahtava
-mestarismies. Alussa kävi hän talosta toiseen töissä, mutta asettui
-sittemmin yhteen kohti, asetti oman verstaansa ja oli siitä pitäin
-hra mestari, jolla oli työtä ja teettäjiä. Mutta ihmisen ei ole
-yksinänsä hyvä olla, sen sai mestarikin kokea, niinkuin joku muukin.
-Ja kun hän alkoi valitella yksinäisyyttään naapureissa käydessään,
-niin oli kylällä yksi, jossa nuo valitukset herättivät vastakaikua,
-synnyttivät kaihoa, josta entiset kotoiset nurkat alkoivat tuntua
-ahtailta, vanhempain valta ahdistavalta ja mieli palaa omaan elämään.
-Vesille venosen mieli. Se oli Särkelän Liisu.
-
-Mestarin ei tarvinnut pitkiä aikoja seutuja silmäillä, ennen kuin
-huomasi, missä hänen mieluisensa asui, mistä hänelle elämäntoveri oli
-tuleva. Siitä päivin oli hänellä usein Särkelään asiata, ja hyvänä
-vieraana häntä siellä pidettiin.
-
-Tässä harjulla tapasivat ne toisensa, ne kaksi, muutamana sunnuntaina
-kirkonaikana. Se tapahtui ihan kesänkielessä. Iso selkä lainehti
-jo vapaana tuolla ja kirkkaana läikkyi lampi tässä, nurmennukka
-alkoi maasta kohota ja lehto muuttua viheriäksi. Ja päiväkulta
-kiiruhti kuumuudellaan kasvullisuuden elpymistä. Kesälinnut
-olivat jo saapuneet ja yhtenä laululiverryksenä meni maa ja metsä
-ja ilma. Riemuisina häärivät linnut pesäntekopuuhissa ja muissa
-taloudentoimissa.
-
-Tässä harjulla tapasivat silloin toisensa Liisu ja Lassi, -- se
-oli mestarin nimi. Pitkiä ei heidän tarvinnut puheita keskenänsä
-pitää, enempätä kuin muittenkaan rakastuneitten. Tunteet sulautuvat
-itsestään lemmenpäivän huovettaessa, niinkuin keväinen nietos
-seinämältä auringonpaisteessa. Lujat tehtiin lupaukset ja ikuiset
-valat vannottiin.
-
-Kesän kuluessa heidät sitten kuulutettiin ja aikomus oli pitää häät
-syyspuoleen, että kun synkkä syksy alkaisi maata pimittää, olisi
-Liisu valona Lassin huoneessa.
-
-Niin tuumattiin, toisin kävi.
-
-Samassa kylässä oli toinenkin pulska tyttö, varteva ja verevä, hieman
-elähtänyt, koko joukon vanhempi Liisua. Hän oli kankurina muutamassa
-talossa. Maineeltaan hän ei ollut puhdas, kansan puheista päättäen,
-mutta siitä ei sen tarkempata tietty, sillä hän ei ollut niiltä
-tienoin kotoisin, vaan muualta muuttanut, "maankulkija". Tämä oli
-myöskin ihastunut Lassiin. Hän oli päättänyt tavalla taikka toisella
-suostuttaa Lassin itseensä ja rikkoa tämän ja Liisun välin.
-
--- Me sovimme niin hyvin yhteen, me kaksi maankiertäjää, oli hän
-kehuskellut kylällä.
-
-Mitä lienee hän keinoja käyttänyt, vaikuttavia ne vaan olivat.
-Lassi kietoutui kokonaan hänen pauloihinsa ja kysymys oli vaan,
-kuinka päästä erilleen Liisusta, jonka kanssa oli jo kolmasti
-kuulutettu. Syittä ei sopinut peruutusta yrittääkään eikä syitä ollut
-minkäänlaisia eikä muutakaan tepsivätä keinoa keksitty.
-
-Liisu ei osannut ensimältä aavistaakaan, mitä hänen sulhasensa
-mielessä liikkui, vaan oli iloinen ja onnellinen. Sittemmin kyllä
-kävi pilveen Liisun mieli, kun äiti oli kylässä kuullut, kuinka Lassi
-oli yksissä ollut kankurin kanssa. Sulho osasi kuitenkin haihduttaa
-Liisun huolet.
-
--- Kaikkiapas vielä! Mitä me huolimme välittää juoruämmäin puheista.
-Ainahan niillä on sanomista toisista ja toisten aikeista. Sillähän ne
-elääkin ne senlaiset, puheli Lassi.
-
-Palanen kesää oli kulunut ja heinäkuu oli jo lopuillaan eikä Vappu,
-kankuri, ollut vieläkään keksinyt keinoa, miten oli Lassi saatava
-Liisusta erilleen.
-
-Hän oli jo ehdottanut, että poistuisivat yhdessä paikkakunnalta
-toisille markkinoille, mutta se ei näyttänyt Lassista ensinkään
-soveliaalta. Toinen oli siis keksittävä keino, toinen ja parempi.
-
-Viho viimein oli hän siitä selvillä: Liisu oli saatava pois päiviltä.
-
-Lassi oikein kauhistui kuultuansa tuonlaisen esityksen. Hän alkoi
-pelätä Vappua ja vältellä, mutta jättää häntä ei hän voinut, niinkuin
-olisi tahtonut. Vappu veti häntä kuin paholaisen voimalla puoleensa.
-Tuskin kolmea päivää saattoi Lassi olla käymättä häntä katsomassa.
-Salainen voima veti häntä sinne, missä Vappu asui. Kolmantena iltana
-hiipi hän jo katsomaan, saadaksensa edes vilahdukselta nähdä Vapun.
-Hän asettui aidan taakse pensaan juureen vahtiin ja tähysteli pihaan.
-
--- Mitäs katselet? kuului ääni hänen takanaan.
-
--- Sinä, Vappu! Mikä sinut tänne toi? huudahti Lassi hämmästyneenä,
-hypäten ylös.
-
--- Se, mikä sinutkin, vastasi Vappu. Näethän sen nyt, että me emme
-voi kiertää toisiamme, että me kuulumme toisillemme, vaikka tuo
-Särkelän lunttu on sinut kietonut pauloihinsa.
-
--- Niin, niin, hoki Lassi väliin.
-
--- Mutta sen minä sanon, että sinun pitää toimittaa hänet pois tieltä
-taikka minä jätän sinut oman onnesi nojaan. Sitten saat pitää tuon
-Särkelän letukan, sanoi Vappu tiukasti, aikoen lähteä.
-
--- Elä jätä minua! Minä teen kaikki, mitä tahdot! Sen lupaan,
-vakuutan, huusi Lassi.
-
-Tämän perästä tapasivat he usein toisensa ja vähitellen kasvoi Lassi
-siihen ajatukseen, että Särkelän Liisun oli poistuttava elävitten
-joukosta tavalla millä hyvänsä.
-
-Oli ensimäinen sunnuntai elokuussa. Särkelästä olivat kaikki
-muut menneet kirkkoon paitse Liisu. Hän ei ollut mennyt muitten
-mukana, kun Lassi oli luvannut tulla häntä hakemaan. Liisu oli
-niin kummallisen surunsekaisella mielellä eikä hän itsekään voinut
-selittää mikä häntä vaivasi. Oli ehkä väsymyskin vaivana. Hän oli
-ahkerasti tehnyt morsiuslaitoksia, sillä kuun lopulla oli aije pitää
-häät, ja silloin oli muutettava uuteen kotiin. Aika oli mennyt niin
-nopeasti kaikenlaisissa varustuksissa ja puuhissa ja kun Lassi oli
-tuon tuostakin käynyt tervehtimässä. Pahat kielet olivat vaijenneet,
-kun huomasivat että tosi siitä tuumasta tulee ja ett'ei siinä nyt
-auta enää mikään. -- Ainakaan ei Liisun korviin ollut enää mitään
-kylän puheita päässyt.
-
-Liisu-raukka ei tiennyt, että sillä välin, kun hän onnellisena
-puuhasi morsiushankkeissa, korvensi paholainen hänen sulhonsa sydäntä
-mustilla kekäleillä.
-
-Samassa aukesi ovi ja Lassi astui sisään.
-
--- Ah! huudahti Liisu, säpsähtäen.
-
--- Terve! Tulin hiukan viipyneeksi, sanoi Lassi levottomasti.
-
--- Vastapa ne tästä toisetkin lähtivät, sanoi Liisu, tietämättä
-oikein itsekään mitä sanoi.
-
-He lähtivät -- ijäksi Särkelästä.
-
-Sulhasen ehdotuksesta eivät he kääntyneetkään kirkolle, vaan
-poikkesivat Jataharjulle kävelemään.
-
-Oli kuuma päivä, rasittavan kuuma. Ilmassa oli sakeanaan sinistä
-savua ja päivän polttavata usvaa. Tuuli ei jaksanut laisinkaan
-liikkeelle tänä päivänä ja Jylhänselän keveä laine etsi viileyttä
-omassa povessaan. Lehtometsät olivat kuin näännyksissä ja väsyneeltä
-näytti uljas männikkö.
-
--- Poiketaan tuonne metsään rannan puoleen, sillä siellä on ehkä
-viileämpi, ehdotti sulho.
-
-He istuutuivat harjun rinteelle männikön siimestävään suojaan.
-
--- Tämä paikka on minusta niin, niin, niin mieluinen, sillä tässähän
-me keväällä tavattiin ja ikuiset lupaukset vahvistettiin, puhui Liisu
-hartaasti.
-
--- Tässä, tässä, sanoi Lassi hajamielisesti. Jatalampi hymyili
-iloisesti, niinkuin ainakin se, joka ei tiedä tämän maailman
-murheista eikä paheista mitään, vaikka hänen pitikin tänään kuvastaa
-savuista taivasta ja kuumuudesta riutuneita metsiä.
-
-Kaikki oli niin hiljaista ja raukasevaa, ei kuulunut mitään linnun
-ääntä eikä vihellystä.
-
-Oh, se on toisinaan niin outoa tuonlainen metsän hiljaisuus.
-
-Samassa alkoi kaikua kirkonkellojen kumajava ääni.
-
--- Siellä saatetaan jotakuta viimeiseen lepopaikkaan, sanoi morsian
-hiljaa. Hautauskellot ne noin surullisesti soivat.
-
-Sulhanen ei virkkanut mitään.
-
-Liisu otti huivin päästään, kun tuntui niin hiottavan...
-silkkihuivin, jonka sulhonsa oli hänelle lahjoittanut.
-
-Äkkiä sieppasi Lassi huivin, kääräsi sen Liisun kaulaan ja painalsi
-hänet siimalleen maahan.
-
-Sydäntä särkevä tuskanhuuto kuului, sitten surkeata valitusta ja
-uikutusta. Viimein vaikeni ääni, kun mies painoi toisella polvellaan
-hartioita, toisella päätä maata vasten. Vihdoin kuului viimeinen
-korahdus kurkusta, ruumis jäykistyi ja ponnahti suoraksi. Muutaman
-kerran vielä vavahti, jäsenet retvahtivat hermottomiksi ja henki oli
-lähtenyt.
-
-Mies kiristi yhä huivia, solmesi sen lujasti kaulaan ja nousi sitten
-uhrinsa päältä.
-
-Siinä makasi Liisu hengettömänä silmällään sammalisessa maassa.
-
-Hetken katseli mies hengetöntä.
-
-Sitten otti hän kylmästi ruumiin, kantoi sen rantaan ja upotti
-kivillä lampiin niin kauvas rannasta kuin ylettyi. Mutta kun vesi oli
-kirkas, näkyi ruumis pohjasta. Lassi keräsi risuja metsästä, pani
-niitä katteeksi ja viimeksi ison hongan latvakäkkärän, että ruumis
-peittyi kokonaan.
-
-Niin oli mies peittänyt uhrinsa ja kätkenyt rikoksensa lammin
-puhtaaseen poveen.
-
-Liisua ei osattu kaivata kotonaan sinä iltana. Olihan hän voinut
-mennä sulhonsa kanssa jonnekin kylille. Mutta kun ei häntä vielä
-maanantainakaan kuulunut kotia, lähti äiti kuulustelemaan sulhaselta.
-Siellä kohtasi häntä se outo tieto, ett'ei Lassi ollut kotonaan
-käynyt sitten kun pyhäaamuna oli lähtenyt. Nyt tuli hätä käteen.
-Sanoma levisi nopeasti tapahtumasta kylälle ja laajemmallekin.
-Kuulusteltiin ympäristöstä, mutta ei kukaan ollut nähnyt Liisua eikä
-hänen sulhastaan. Ruvettiin miesvoimalla etsimään, mutta ei siitäkään
-mitään apua ollut, sillä ei jälkeäkään, ei mitään vihiä tavattu
-kadonneista. Ne olivat kuulumattomiin hävinneet.
-
-Synkkä suru vallitsi Särkelän hiljaisessa tuvassa.
-
-Niin kului viikko, kului pari.
-
-Silloin levisi sanoma, että Lassi oli ilmestynyt nimismiehen luokse,
-tunnustanut kauhean rikoksensa ja ilmoittanut, mihin oli ruumiin
-piilottanut.
-
-Hän oli hirmutyönsä tehtyään aikonut mennä kirkolle ja sieltä
-asuntoonsa, sillä hän oli ollut varma, ett'ei sitä lammista kukaan
-löytäisi. Mutta kun oli lähtenyt lammilta, oli Liisun hätähuuto ja
-valitus kaikunut hänen korvissaan niin elävästi ja katkerasti, ett'ei
-ollut hirvinnyt mennä ihmisten ilmoille, ei ollut edes Vapulle saanut
-ilmoitetuksi asiasta, vaan oli poikennut metsään ja paennut pois
-ihmisasunnoilta. Siellä oli hän harhaillut pari viikkoa saamatta
-rauhaa hätähuudolta ja valituksilta. Viimein olivat ne pakottaneet
-hänet nimismiehen luokse.
-
-Kun sanoma levisi Lassin tunnustuksesta, katosi Vappu kylältä teille
-tietämättömille, eikä häntä ole sen erän perästä näillä tienoin
-näkynyt eikä kuulunut.
-
-Lassi tuomittiin kuolemaan ja mestattiin tuolla pienessä saaressa
-Kiviniemen kupeella. Hän ei pyytänyt armoa ihmisiltä, vaan sitä
-hartaammin Jumalalta. Kaksi pappia valmisti häntä kuolemaan ja
-saattoi mestauspaikalle.
-
-Hän oli viimeinen, joka tällä paikkakunnalla sai sovittaa rikoksensa
-mestauspölkyllä.
-
-Tässä vaikeni kertoja huoataksensa hetkisen.
-
-Illan hämäryys alkoi hiipiä pitkin maita ja vesiä.
-
--- Siten sovitti Lassi kauhean rikoksensa, jatkoi vihanta kuusi
-kertomustaan, ja kaikki tuli vähitellen ennalleen, kaikki muut paitse
-tämä lampi tässä. Aika lohdutti surevia Särkelän asukkaita, lievitti
-tuskia ja paransi murheen iskemät haavat, mutta lampea ei ole voinut
-mikään lohduttaa eikä kukaan hänen huoliaan poistaa -- hänen, jonka
-ilman omaa syyttään piti joutua osalliseksi rikokseen ja salata sitä
-niin kauvan. Hänen kyyneleitään ei ole voinut mikään poistaa, vaan
-on hän itkenyt silmänsä kuiviin. Isoon järveen vievä puro kuivui
-kokonaan ja on aikain kuluessa maatunut jälen tuntumattomaksi. Rannat
-ovat maatuneet, liettyneet ja käyneet ryteiköiksi. Hänen kirkas,
-taivasta kuvastava katseensa on tummunut ja levät ja kuohusammal
-kaihtevat sitä kuin verho ihmisen silmää. Hän on vaan raiskautunut
-jäännös entisestään. Usein ovat ihmiset kuulleet tuskanhuutoja ja
-valitusta täältä lammilta näin tähän aikaan vuotta, jona rikos
-tapahtui.
-
--- Tuskallista on ollut elää tässä ja seurata lammin surullista
-kohtaloa, huokasi ijäkäs kertojani.
-
--- Ken tiesi sinua vielä huvittaa kuulla, jatkoi hän hetken päästä,
-että Särkelässä ei ole sen perästä enää ollut asukkaita, kun
-silloiset muuttivat toiseen, murheettomaan elämään. Talo otti mökin
-haltuunsa, siirsi rakennukset pois ja jätti pellot heinämaiksi.
-
-Tähän lopetti vanha kuusi ja nyökkäsi minulle ystävällisesti
-erojaisiksi.
-
-Kun minä nousin lähteäkseni, olin kuulevinani surullista valitusta ja
-heikkenevää uikutusta lammilta... kiiruhdin askeleitani ja katosin
-metsään ja illan hämärään kuin kala syvään veteen.
-
-Sinua en voi koskaan unhottaa, musta Jatalampi! Vaikka surulliset
-muistot mieltäni vaivaavat aina kun sinua muistan tahi kun äyräillesi
-saavun, niin kuitenkin voin lohduttaa sinua sillä varmuudella, jolla
-itseänikin, että vielä sinäkin kerran olet kirkastuva, niinkuin
-kaikki, mitkä maailma mustentanut on. Kerran olet sinä katseleva
-kohti kirkkautta, joka ei koskaan himmene, povesi on puhdistuva,
-hyllyvät levät ovat pinnaltasi haihtuvat ja rannoiltasi on raikuva
-iloinen ylistyslaulu.
-
-
-
-
-Nuotalla.
-
-
-Olemme järvellä pienessä köysikössä Rantalan vanhus ja minä.
-
-Vanhus istuu perässä ja minä olen tuhdolla soutumiehenä. Olemme
-menossa kalaan. Hän kykenee vielä vanhoillaankin nuotalle
-köysimiehenä. Minä olen siis köysimiehen airomiehenä... joutavimmassa
-toimessa, mitä niillä tienoin tunnetaan. Köysimies kulkee, näet,
-tavallisesti yksin ja sen vuoksi sen airomiestä pidetään mitättömässä
-arvossa.
-
-Päivä on kallistunut iltaan, kello on seitsemän maissa.
-
-Ilma on senlainen, ett'ei se missään maailmassa muualla kuin
-Pohjoissavossa voi senlainen olla.
-
-On aivan tyven. Levänneekö tuuli, tuo levoton, tänä päivänä, vai
-lieneekö jossakin toisaalla toimissa, vai eikö hennone häiritä
-tätä suuren luonnon juhlallista iltaa... Miten lienee senkään
-laita, liikkeellä se ei vaan ole. Aurinko on vetäytynyt hienoon
-pilviharsoon, ett'eivät säteensä liian tulisesti paahtaisi kuivaa
-luontoa. Vihanta havumetsä näyttää savuavan rannalla, siitä kun
-ilta-auer tuoksuaa taivaalle, pienet lehtosaaret näyttävät pieniltä
-palleroisilta tyyneen veteen kuvastavine varjoineen.
-
-Olemme järvellä.
-
-Tuntuu niin oudolta koko tuo luonnon juhlallisuus, etten tahdo hennoa
-röyheltääkään veden vienoa kalvoa, saatikka sitten soutaa voiman
-tiestä.
-
-Vanhus veneen perässä on yhtä tyyni ja rauhallinen kuin suuri luonto
-ympärillämme, ja hellävaraa meloksii venettä eteenpäin.
-
-Aika kuluu ja matka lyhenee.
-
-Olen vasta muuttanut näille tienoin ja, kun olen halukas tutustumaan
-kansan elintapoihin, olen lähtenyt nuotalle saadakseni nähdä, kuinka
-tuonlaista pyydystä käytetään. Kalastus alkaa vasta päivänlaskun
-aikana, mutta kun kalastus tapahtuu niin sanoakseni ennakko-oikeuden
-mukaan, niin on kiiruhdettava aikanaan apajan korvalle, saadaksensa
-parhaan apajan. Kun tällä sukukunnalla ei ole muuta kuin yksi
-paikka, josta muikkuja kohosta saadaan, ja siinä vaan kuusi apajaa
-rinnakkain, mutta pyytäjiä on useampia, niin täytyy kiiruhtaa,
-päästäksensä sille apajalle, jolle tahtoo ja jonka parhaaksi katsoo.
-Tämä tapa on ikivanhoilta ajoilta voimassa ollut, ajoilta niiltä,
-jolloin ensimmäiset asukkaat näille tienoin tulivat ja kalastaminen
-alkoi. Aika on tavan laiksi muuttunut ja semmoisena on se kirjaan
-tullut.
-
-Tuonlaiselle sukukunnan yhteiselle kalastuspaikalle,
-muikunveto-apajalle olimme matkalla mekin, Rantalan vanha isäntä ja
-minä -- köysimiehen airomiehenä.
-
--- Meidän täytyy joutua, sanoo isäntä, ruveten vinhemmästi melomaan.
-
-Minäkin aloin vetää väen takaa.
-
-Keveästi liukuu hyvä, särvitekoinen venhe tyyntä veden pintaa, että
-kuohuu vaahto kokassa. Lastia ei ole venheessämme sanottavasti
-mitään: meitä kaksi henkeä, joista ei kumpaistakaan voi mieheksi
-sanoa -- toista ei enää, toista ei vielä -- iso vyyhti tuohiköyttä,
-ankkuri, porkka, nuottavakka ja eväskontti.
-
-Keveästi liukuu vene ja matka joutuu.
-
-Kalastuspaikalla, joka on isonlaisen Kalliosaari-nimisen saaren
-päässä, ei ole vielä ketään, että me saamme valita apajan sen, jonka
-haluamme.
-
--- Taivas on kynsillään, huomenna vesi heilahtaa ja, jos eivät vanhat
-merkit petä, asettuu tuuli kaakon korvalle. Meidän on otettava
-Hiekan-apaja, se on aamulla tyynenä, jos tuulemaan rupeaa, niinkuin
-näyttää, puhuu vanha mies, katsellen taivasta, joka alkoi yhä enemmän
-lientyä pilveen.
-
-Hiekan-apaja on kauniin, hiekkarantaisen lahdelman suulla, jonka
-rannalla kasvaa vahva tukkimetsä... jos ei sitä jo tämän ajan
-rahanhimo ja ahnehtiminen ole hävittänyt jo sitäkin. Mahtavana
-kuvautuu tuhatvuotinen varjo syvään, kirkkaaseen veteen, mahtavana
-kuvautuu varjo ja näyttää seppelöivän syvyyden reunaa kuin
-tuuheaharjaiset kulmat vanhuksen syvämietteistä katsetta. Alhaalla
-syvyydessä näet saman, jonka ylhäällä paasikin päällä korkeudessa:
-pilveen lientyvän taivaan, ja me näytämme olevamme pienessä
-venheessämme kuin kaksi hyttystä kaarnapalasella suuressa avaruudessa.
-
-Laskemme maihin rannan hiekalle ja viemme eväämme kalamajaan, joka on
-ison hongan juureen vartavasten sitä varten rakennettu.
-
-Samassa pistää niemen takaa esiin vene. Se on toisen talon, Lahden
-nuottamies, joka niinikään on lähtenyt edeltäottain keritäkseen
-mieleiselle apajalle ennen muita.
-
--- Onpa se isäntä ollut aikanaan liikkeellä, sanoo hän, kun huomaa
-meidät.
-
--- Mikäs kumma se, kun minulla on tänään nuori mies soutajana, vastaa
-toverini iloisesti.
-
-Lahden mies valitsee Kallio-apajan ja tulee luoksemme pakinoimaan.
-
-Jutellaan siinä ja tarinoidaan ja länteen painuu päivä.
-
-Sill'aikaa on kokoontunut toisia, että meitä on viisi nuottuetta
-saapuvilla, kaikki valmiita käymään rynnäkölle kalojen valtakuntaan.
-Ennen kuin kuitenkaan ryhdymme muikun vetoon, käymme jostakin
-kaarteesta vetäisemässä isompata rantakalaa keittokaloiksi illallista
-varten. Se onnistui. Saimme ahvenia ja haukia, hyviä keittokaloja.
-Muikun saanti sitä vastaan ei onnistu ollenkaan. Kun on tyyni ollut
-ja kuuma koko päivän, ovat muikut ympäri selkiä, eivätkä huoli
-kokoontua ollenkaan rannalle köytten kantamalle.
-
-Täytyy jättää turha työ.
-
-Käymme maihin ja teemme tulet, räiskyvän nuotion rannalle, ja
-alamme valmistaa illallista. Ukki, vanha isäntä, ei usko muita
-kalankeittoon, vaan tekee sen itse. Piikatyttö, nuottaveneen
-airomies, saapi ottaa eväät esille ja, kun keittokin on valmista,
-saamme käydä aterioimaan. Jokainen kalamies tietää, ett'ei kalakeitto
-maistu koskaan eikä missään niin mainiolta kuin kalaretkellä, jossa
-sen saat itse tuoreeltaan keittää ja valmistaa. Tässäkin toteutui tuo
-vanha seikka. Illasteltuansa menivät palvelijat majaan maata ja me
-jäimme kahden nuotiolle.
-
-Ilta oli viilentänyt päivän hellettä ja yö alkoi levittää tummaa
-vaippaansa väsyneen luonnon ylitse.
-
--- Ettekö halua mennä levolle? kysäsin minä.
-
--- En minä sitä kaipaa täällä, kun saan levätä rauhassa kotona. Mutta
-jos sinua nukuttaa, niin voit mennä, kyllä on sijaa majassa, sanoi
-hän.
-
-Minua kun ei väsyttänyt eikä huvittanut erota miellyttävästä
-vanhuksesta eikä iloisesti leimuavasta nuotiosta, niin jäin sinne,
-missä miellytti ollakseni.
-
-Emme istuskelleet nuotiolla lämpimiksemme, vaan huviksemme...
-Kuumuutta oli muutenkin ilmassa enemmän kuin tarpeeksi.
-
-Nuotio tuli sitä kirkkaammaksi, mitä pimeämmäksi muuttui ilma.
-
-Eivät ikinä murene mielestäni nämä hetket.
-
-Vanhus oli puoleksi pitkällään muuatta kiveä vasten niin, että
-nuotion leimu sopi hyvin valaisemaan hänen kasvonsa. Minä istuin
-hieman loitompana, selkääni nojaten erään jättiläispetäjän runkoa
-vastaan. Ukko ei puhunut mitään, eikä minullakaan ollut muuta
-sanomista. Mielissäni vaan katselin vanhuksen hyvänsuovan-näköisiä
-kasvoja... niitä minä katselin ja ihailin ja koetin kuvailla
-mielessäni, miltä hän oikeastaan näytti, minkälaisen kuvan hänestä
-sain ja kuinka saamani kuvan toiselle esittäisin. Minua ei ole
-nimittäin koskaan mikään niin miellyttänyt kuin ihmiskasvot, niiden
-katseleminen, ihaileminen ja mietiskely, että minkähänlainen
-tulivuori mahtaa tuonkin kuoren alla leimuta, minkälainen meri
-pauhata, sillä meri se on ihmisen sisus, ihmisen sydän, meri
-syvä, pohjaton, meri milloin levollinen, milloin levoton, milloin
-vienosti lainehtiva, milloin pauhaava, myrskyinen, raju, meri,
-jossa on niin äärettömän paljo kirkasta, puhdasta, mutta myöskin
-niin paljo elämän ryönää ja saastaa... miellyttänyt mietiskely,
-että mitähän tuonrakenteiset kasvot merkitsevät, mitä sen eriosat,
-mitä tuonlainen otsa, nuo silmät, tuonlainen nokka, tuo suu, nuo
-huulet, leuka ja kaikki itse kukin muu osa erikseen... Onko kasvojen
-kuva kokonaisenaan kokonaiskuva ihmisen sisusta ja kaikki eri
-osat eri vivahduksia, eri pyyteitä ja haluja osottavia merkkejä
-siitä samaisesta sisimmäisestä ihmisestä. Ja sitten vasta on tämä
-huvittavaa, muuttuu miellyttäväksi, kun on siinä onnellisessa
-tilassa, että saapi tutustua tarkemmin ihmiseen, jonka ulkomuodon
-johdolla on muodostanut käsityksen hänen sisäisestä ihmisestään.
-Vähä sitä on tehty ja vaikeata se on, mutta sen voin kuitenkin siitä
-vähästä vakuuttaa, etten koskaan ole tutustunut ihmiseen, jossa en
-olisi tavannut ihmistä...
-
-Ja nämä tässä olivat ensimmäisiä alkeita noissa tutkimuksissa.
-
-Minä istuin jättiläis-petäjätä vasten ja ihailin vanhuksen
-hyvänsuovannäköisiä kasvoja. Musta huopahattu peitti puolittain
-hänen otsansa, ett'ei sen valtavuus kuontanut näkymään, vaan sitä
-valtavimpina esiytyivät tuuheaharjaiset kulmat, silmänsä, jotka
-olivat harmaahtavat väriltään, olivat suuret ja rauhalliset, nokka
-korkea, suora ja vahva, suu-aukko kaareva, huulet vahvat ja varsinkin
-alahuuli hyllyvä, leukansa leveä ja valtava, posket kuruissa ja koko
-muodolla vanhuuden harmaja karva; kasvoja ympäröi leuvan alatse
-toiselta korvalta toiselle tuuhea, vaaleahko parta. Koko hänen
-muotoansa kirkasti rauhallinen, suopea ilme...
-
-Hän nousi ja kohensi nuotiota.
-
-Yö pimeni, nuotio kirkastui.
-
-Oli elokuun alkupuoli ja yöt niillä tienoin maatamme ovat jo silloin
-pimeät kirkkaammallakin ilmalla, saatikka nyt, kun taivas oli
-vetäynyt synkkään pilveen.
-
--- Teillä ei ole vaimoa, sanoin minä, sanoakseni jotakin.
-
--- Ei ole, eikä ole ollutkaan, vastaa hän ykskantaan ikään kuin
-osottaaksensa, että se puhe loppukoon siihen.
-
--- Kuinka se niin on sattunut? utelin minä.
-
--- Sattuuhan sitä toista jos molempaakin, vastaa hän tavallisen
-levollisesti.
-
-Uteliaisuuteni on herännyt ja väsymyksen säije, joka jo oli alkanut
-punoutua jäseniini, lieviää jälleen.
-
--- Kertokaa aikamme kuluksi! kertokaa nuoruutenne ajoista! huudahdan
-minä kiihkeästi, kavahtaen polvilleni.
-
--- Se on surullinen juttu, sanoi hän aatoksissaan.
-
--- Mikä?
-
--- Sepä, miksi minä olen yksin jäänyt maailmaan.
-
--- Kertokaa!
-
--- Siinä on paljo kertomista.
-
--- Vaanpa lyhimittäin.
-
-Hän nousi, kohensi tulta, joka alkoi kirkkaammin loimuta, ja asettui
-entiseen asemaansa.
-
-Minä painausin takaisin jättiläis-petäjätä vasten.
-
--- Minä olin silloin viiden kolmatta vanha, alkoi isäntä, kun
-hän tuli meille palvelukseen. Hän oli kahdenkymmenen. Kaunis hän
-ei tainnut olla ihmisten mielestä; minä ainakaan en ole nähnyt
-viehättävämpää olentoa, en koko pitkällä elämäni ajalla... en häntä
-ennen ja sittemmin... siitä ei ole voinut olla puhettakaan. Hän oli
-torpan tytär, vanhemmista oli jo aika jättänyt. Useita vuosia oli hän
-palvellut yhdessä ja toisessa paikassa, kunnes pääsi meille. Hän oli
-iloinen, kun oli päässyt isoon taloon, ja tyytyväinen, ja tyytyväisiä
-olivat häneen meilläkin kaikki. Äitini häntä ylisteli ja sisareni,
-joka talouttani hoitaa, oli häneen mielistynyt. Heistä tuli hyvät
-ystävykset. Hän oli nöyrä ja ahkera, taitava ja toimelias, iloinen
-ja leikkisä, viehättävä koko olennoltaan... Eihän minun tarvitsisi
-hänen avujansa ylistää. Kaikki hänestä pitivät ja kaikki hänestä
-saivatkin pitää -- kaikki muut, paitse minä, rikkaan talon poika...
-minä en saanut. -- Senlainen se oli yleensä ihmisten mieli. Kuinka
-se olisi voinut kysymykseenkään tulla, että ison talon, rikkaan
-poika piikatyttöön... ei ikinä. Ihminen päättää ja päättelee... Ei
-kuitenkaan ollut vielä joulu käsissä, kun minä olin häneen ihastunut
-ja kaikin puolin mieltynyt, rakastunut, ja ilmoittanut aikeeni...
-
-Kertoja istui hetkisen ääneti ikäänkuin kootakseen ajatuksiaan ja
-katseli leimuavata nuotiota.
-
-Siihen tuijotin minäkin.
-
--- Jouluna sai hän ajaa kanssani kappireessä kirkolle. Se oli
-varomaton teko. Panettelijat saivat siitä vettä myllyynsä ja minä
-sain äidiltäni kiukkuiset nuhteet ja isältäni vakaiset varotukset.
-Sisareni oli kyllä neuvonut, että menisimme isolla reellä, hän tulisi
-mukaan ja minä olisin ohjillisena. Mutta siihen minä en suostunut,
-vaan toimitin, että naapurin poika tuli ottamaan sisareni rekeensä.
-
-Tästä aikain tuli äitini tylyksi Marille -- se oli tytön nimi --
-mutta sisareni jos mahdollista lempeämmäksi entistään. Me emme
-huolineet koko asiasta, päätimme pysyä lujina ja odottaa aikaamme.
-Ja elämä meni entistä menoansa... kuluu se aika odottavankin.
-Talvimarkkinoilta tilasin sitten kihlasormukset ja toin Marille
-kultaisen kantasormuksen ja hopeiset kaulavitjat tuomisiksi ja vaadin
-hänen niitä julkisesti käyttämään. Tämä oli toinen varomattomuus.
-Äitini kiukustui Marille ja isäni oli ähmissään. Niistä minä en
-välittänyt mitään, kun olin tottunut pitämään oman pääni. Marin
-asema tuli tukalaksi. Alati sai hän kuulla pistopuheita ja alituista
-jurnutusta.
-
-Päätin saada asiat selvälle, puhua pääsiäispyhinä vanhempaini
-kanssa ja selittää aikeeni. Voi sitä ilvettä, mihin äitini nousi,
-kun sai kuulla päätökseni! En ikinä voi sitä unhottaa. Hän oli kuin
-mielipuoli, villi, raivoisa. Sai siinä kuulla ennen kuulemattomia.
-
-Hän aikoi ajaa Marin ihan tuossa paikassa pois talostaan ja minut
-perässä. Ainoastaan lupaamalla asiata vielä miettiä sain hänet
-vihdoinkin viihdytetyksi, ja Mari sai jäädä paikoilleen. Isänikin
-kehotti minua luopumaan aikeestani, muuten sanoi hän äidin tulevan
-mielen vikaan. Tämä oli kolmas varomaton teko. Jos Marin asema tähän
-asti oli ollut tukala, tuli se nyt ihan sietämättömäksi. Nuotio alkaa
-hiiltyä. Minä nousen, ettei hänen tarvitse liikahtaa, ja lisään pari
-pölkkyä nuotioon. Se leimahtaa ja alkaa elpyä uuteen liekkiin.
-
--- Nyt pantiin kaikki pillit puhaltamaan myöskin minua kohti. Näytti
-kuin kaikki ihmiset olisivat liittoutuneet äitini kanssa minua
-vastaan... ei ainoastaan juoruämmät ja kylänkellot, vaan kaikki
-muutkin. Kuka vaan kykeni ja uskalsi, se koetti parjata Maria ja
-ärsyttää minua ja osottaa kuinka mieletön minä olin, kun minä
-muka olin alentunut pelastamaan mokoman piikaletukan kunniata...
-Senkin olivat he keksineet. Ja tätä tekivät kaikki sukulaiseni,
-paitse sisareni, joka aina oli puolellani, tukenani... tätä kaikki
-tuttavani, ystäväni, nuoret ja vanhat, kylän pojat ja tytöt. Minä
-kauhistuin, kiivastuin ja raivosin.
-
-Ne olivat kamaloita aikoja.
-
-Näin mennä retuutettiin kesäkuuhun asti...
-
-Silloin tapahtui se, jonka olisi pitänyt olla tapahtumatta.
-
-Olin nuotalle lähdössä eräänä päivänä, kun äiti sai jotakin syytä
-ruveta nostamaan entistä nuottiansa tuosta samasta asiasta. Hän
-kiihtyi, vihastui, ärtyi... ja arvaahan sen mitä sanoja ihminen
-senlaisessa mielentilassa käyttää, ja lopputulos oli kiivaudesta,
-että hän ennemmin sanoi minut näkevänsä ruumiina mustilla paareilla
-kuin vihillä nartun rinnalla...
-
-Niin pitkälle oli siis tultu.
-
-Muuta ei tarvittu. Minussa oli kaite äitini kiivautta. Minua oli
-ärsytetty kuukausmääriä, minunkin kärsivällisyyteni oli lopussa.
-Kiihtyneessä mielentilassa annoin jotakin vastaukseksi, että itsehän
-te olette hänet tähän ottanut ja luultavasti itse hänet tehnyt
-siksi, joksi tiedätte häntä parjata, ja läksin huoneesta, mennäkseni
-nuotalle.
-
-Kaivolla, jonka ohitse tie kulki, tapasin Marin.
-
--- Meidän välimme on lopussa, huusin hänelle, ijäksi lopussa! Tätä
-en jaksa kestää enää, en... en mitenkään. Suo anteeksi, Mari! Suo
-anteeksi Mari kulta, ja unhota minut... unhota! Unhota ijäksi! Ja
-erosin hänestä, menin... juoksin rantaan, nuotalle.
-
-Hän jäi kuin kivettyneeksi.
-
-Sen perästä emme tavanneet toisiamme enää elävin silmin.
-
-Mielenliikutus keskeyttää vanhuksen kertomuksen.
-
-Hän nousee, poistuu hieman syrjään ja laskeutuu polvilleen erään
-ison kiven viereen, nojaten kyynärpäillään kiveen, peittäen kasvonsa
-käsillään.
-
-Eivät ikinä murene mielestäni nämä hetket.
-
-Tämä on hiljainen hartaushetki luonnon suuressa temppelissä, jossa
-suurten silkopetäjäin oksattomat rungot ovat kuin holvattua kupulakea
-kannattavat pylväät, kupulakea, jonka muodostavat korkeudessa yhtyvät
-petäjäin vihannat latvat, nuotiomme kuin pyhä tuli palaa keskellä ja
-vieno uhrisavu kohoaa suoraan korkeutta kohti, sammaloittunut kivi on
-kuin alttari, jonka edessä väsynyt maan matkamies nöyränä notkistaa
-polvensa ja vuodattaa sydämensä Hänelle, joka kuulee nöyrän,
-hiljaisen huokauksen.
-
-Vanhuksen hartautta ei mikään häiritse: kaikki on niin hiljaista,
-äänetöntä, harrasta, vaikuttavaa.
-
-Minä olen kohonnut kunnioittavampaan asentoon pylvään juuressa ja
-koetan pidättää hengitystäni, ett'ei huokumiseni häiritsisi yleistä
-hartautta.
-
-Hetket kuluvat, hiljaiset hetket.
-
-Väsynyt matkamies on lopettanut rukouksensa.
-
-Silloin alkaa korkeudesta kuulua hivelevä hyminä kuin juhlallinen
-urkujen soitto.
-
-Tuuli on herännyt ja ijäti vihanta havumetsä on alkanut valtavan
-huminansa.
-
-Olen ollut monissa jumalanpalveluksissa ja hartaushetkissä, mutta ei
-niistä mikään ole jättänyt mieleeni senlaista pysyväistä vaikutusta
-kuin tämä hartaushetki luonnon suuressa temppelissä.
-
-Vanhus korjaa nuotiota, jonka savu kallistuu tuulen mukaan. Sitten
-ottaa hän entisen asemansa ja minä olen yhtenä korvana koko mies.
-
--- Tähän samaan saareen tulimme silloinkin nuotalle. Minun oloistani
-ei ollut mihinkään. Olin kuin puolihullu, kiihkeässä mielentilassa,
-kauheassa tuskassa. Koetin silloin ensi kerran elämässäni tuolla tuon
-saman kiven luona polvillani etsiä turvaa ja lohdutusta Häneltä,
-joka sitä yksin antaa voipi. Turhaa oli sekin sillä kertaa. Olin
-liian levoton, en saanut ajatuksiani kokoon enkä tainnut tietää
-itsekään, mitä tarvitsin. Pakenin tuonne majaan, koetin saada unta --
-turhaan kaikki... Sittemmin en ole koko elämäni aikana yrittänytkään
-levolle nuottaretkilläni täällä, olen viettänyt yöni hiljaisessa
-yksinäisyydessä ja täällä, tällä samalla paikalla, olen sittemmin
-lohdutuksen ja rauhan löytänyt.
-
-Loppuihan se viimein sekin kesäinen yö, lyhyt ja valoisa, joka
-minusta oli ollut kokonainen elämä, ja pääsimme lähtemään kotia.
-
-Jo kaukaa järveltä huomasin, että sisareni käveli edestakaisin
-rannalla, nähtävästi odotellen minua. Silloin olin saavanani uutta
-rohkeutta ja voimaa. Päätin tehdä kaikki illalliset tekemättömiksi,
-päätin mennä suoraan Marin luokse, pyytää hänen unhottamaan kaikki
-surunsa ja kärsimisensä ja sanoa hänelle, että rakastin häntä, häntä
-yksinään, ja ett'ei mikään mahti voisi mailmassa meitä erottaa...
-
-Hän vaikenee liikutuksesta.
-
--- Ihmisen päätöksiä, kuulin hänen hiljaa huokaavan kasvot käsien
-peitossa.
-
-Hetkisen istuu hän siinä tilassa.
-
--- Rannassa ilmoitti sisareni, että morsiameni oli aamusella löydetty
-koskesta myllynrännistä -- kuolleena, lausuu vanhus verkalleen,
-hilliten liikutustaan.
-
--- Äitini oli illalla, jatkaa hän hetken päästä, käskenyt, suorastaan
-ajanut, hänet pois talosta. Mari, joka oli ollut sulaa kyyneleihin,
-olisi lähtenytkin, mutta sisareni rukouksista oli luvannut olla vielä
-seuraavaan päivään. Yöllä oli hän sitten etsinyt koskesta lievitystä
-tuskilleen. Ruumiin oli virta painanut ränniin. Kihlasormus oli
-hänellä sormessa, ketjut kaulassa ja niiden toisessa päässä hänen
-povellaan lahjoittamani kantasormus.
-
-Niin oli mennyt hän, minä olin jäänyt. Tilani on helpompi ajatella
-kuin kertoa.
-
-Sisareni toimitti vainajan kunnialliseen hautaan ja on huolellisesti
-hoitanut hautaa tähän asti. Pieni risti on siinä. Sen löydätte
-helposti hautausmaalta, jos haluatte.
-
-Tähän lopettaa vanha mies ja katselee, tähystelee etteikö jo koi ala
-vaalentaa taivaan rantaa.
-
--- Entäs äitinne? utelen minä.
-
--- Häntä en tapauksen perästä nähnyt kuukausiin, jatkaa hän
-hyväntahtoisesti. Hän oli joutunut surkeihin sekä sielun että ruumiin
-tuskiin. Näin hän kituen eli viisi vuotta, riutui ja kuoli. Hän oli
-kauheissa tuskissa ennen kuolemaansa. Minä istuin hänen vuoteensa
-vieressä ja koetin lohduttaa niinkuin voin. Hän huusi ja voivotteli,
-kuinka hän oli häväissyt kunniallisen tytön maineen, levittämällä
-törkeitä juoruja ja valheita hänestä, kuinka hän oli vainonnut ja
-herjannut tyttöparkaa, että tämän oli täytynyt hypätä koskeen, kuinka
-ei Mari eikä poikansa eikä Jumalakaan anna anteeksi hänen suuria
-syntejään. Oikein oli surkeata nähdä ja kuulla häntä. Provasti
-apulaisineen oli häntä lohduttamassa ja puhuttelemassa ja saivatkin
-viimein vakuutetuksi ja rauhoitetuksi niin, että hän tyytyväisenä
-jätti tämän ajallisen elämän...
-
-Kapsetta ja kolinata alkaa kuulua rannalta, pitää meidänkin joutua.
-
-Valo ja pimeys ovat jo jonkun aikaa taistelleet keskenänsä ja valo
-voittaa.
-
-Aamu valkenee, kirkas ja kaunis, ja raikas tuuli puhaltaa...
-kaakkostuuli, niinkuin hän oli ennustanut.
-
-Meidän apajamme on tyyni ja innolla käymme koettamaan kala-onneamme.
-Ensi kerralla saamme jo runsaasti. "Kastelemme" vielä pari kertaa,
-s.o. vedämme pari apajata. Saalis on runsas, mutta siihen se sitten
-loppuukin. Päivä on ehtinyt jo korkealle ja muikut ulkonevat selälle.
-Saamme lähteä kotia, jonka tyytyväisinä teemmekin.
-
-Näin olin minä ensi kerran niillä tienoin nuotalla.
-
-
-
-
-Jouluenkeli.
-
-
--- Meillä ei ole ruokaa jouluksi eikä puita eikä -- joulukuusta!
-
-Näin kaikui lapsellinen ääni surullisesti jouluaattoillan hämärässä
-Esplanaadissa. Milloin kajahti se tuossa päässä, milloin tässä,
-milloin missäkin sillä välillä. Se oli kuin jaloin juokseva, siivin
-lentävä tuskanhuuto, joka tahtoi tunkeutua jakajalle, täyttää kaikki
-kohdat, kaikki käytävät ja myymälät ja kaikki, mitä niissä oli ja
-liikkui. Tällöin kajahti se kumakasti, surunvoivasti, että kumahti
-vastainen rakennus, tuolloin taas vihlasi kimakasti, leikkaavasti
-ilmaa, että kuuroinkin korva olisi sen kuullut, että kovinkin sydän
-olisi haavoittunut, paatuneinkin pehmennyt sitä kuullessaan. Ja
-olihan siinä korvaa, joka olisi kuullut, jos kuullakseen olisi
-ollut, oli siinä sydäntä, kovaa miehen, harrasta naisen ja hellää
-lapsen, joka tavallisissa oloissa olisi ollut altis, jopa avuliaskin
-kuuntelemaan tavallistakin avunpyyntiä, saatikka sitten noin
-hätäistä, tuskallista, sydäntä särkevätä, mutta ei nyt tällä kertaa,
-tänä iltana, ei. Jokainen tahtoi tällöin pitää huolta itsestään,
-perheestään ja omaisistaan, ei kukaan toisista, tuskin yksikään
-köyhästä...
-
--- Meillä ei ole ruokaa jouluksi eikä puita eikä -- joulukuusta!
-
-Näin kaikui yhä itkuun sortuva lapsen ääni ja raskasta, sumuista
-ilmaa alkoi lähenevä ilta tummentaa, himmentää yhä hämärämmäksi.
-Välistä oli valitus kovempi, välimiten vienompi, välistä
-kaksijatkoinen. Alku aina kuului kovemmin, selvemmin, kuin loppu,
-"ruokaa" ja "puita" tuli yhteen jaksoon, sitten henkäyksen perästä
-"joulukuusta". Hän tiesi, että ruoatta ja puitta he eivät tulisi
-jouluna toimeen, vaan kuusetta kyllä, ja niin oli kotona neuvottukin
-pyytämään, mutta kuusesta ei oltu sanottu mitään. Ja siten hän
-oli tehnytkin, mutta kun muisti viime joulun, ainoan, jonka oli
-muistavana viettänyt, kuinka silloin oli ollut iloista kun oli ollut
-kuuset ja kyntteli ja kukat ja lahjat ja isä ja kaikki, niin ei hän
-voinut olla lisäämättä valitukseensa joulukuusta. Hänen mielessään
-kuvautui joulukuusi ja isä yhdeksi, sillä yhdessä hän ne viime
-joulusta muisti.
-
-Hän seisahtui leikkikalumyymälän valaistun ikkunan eteen ja
-tarkasteli leluja. Siinä oli hevonen, samanlainen jonka hän oli viime
-jouluna saanut, siinä koira ja marakatti, siinä kissa ja lammas,
-ja lukemattomia muita, joita ei edes nimeltään tiennyt. Hetkeksi
-hän siinä vaipui katselemaan, ihailemaan, mutta silloin taas tuli
-mieleen, että heillä kotona ei ole mitään, ei joulukuusta eikä muuta:
-valtavat vedet täyttivät silloin silmät ja tuskallisesti kajahti
-huuto:
-
--- Meillä ei ole ruokaa jouluksi eikä puita eikä -- joulukuusta!
-
-Sitä ei kuitenkaan kukaan kuullut, ei ainakaan ollut kuulevinaan,
-ja ilta pimeni, mutta ikkunoista uhkuva valovirta tuli sitä
-loistavammaksi; nyt se ei ollut enää vaan ikkunoissa, vaan tulvaili
-kauvas kadulle.
-
-Kansantungos alkoi jo harveta kaduilta ja myymälöistä. Ne olivat
-saaneet haluttavansa ja riensivät nyt lämpöisiin, valoisiin
-koteihinsa valmistamaan iloa ja onnea omaisilleen...
-
-Kyynelten sortama lapsen-ääni jaksoi tuskin saada enää valituksensa
-kuultavaksi.
-
-Häntä ei kukaan huomannut eikä hänestä välittänyt. Ja ilta pimeni.
-
-Poissa ihmistulvasta toisella puolen Esplanaadin asteli muudan
-nuorukainen kädet sarkapalttoon taskuissa. Hän ei näyttänyt huolivan
-ihmisistä eikä heidän hommistaan. Levollisesti, huoletonna,
-kuin olisi ollut yksin koko maailmassa, näytti hän astuskelevan
-edestakaisin pitkin katukäytävätä päästä toiseen. Vaikka hän
-ulkonaisesti näytti niin elottomalta, oli hänen sisällinen ihmisensä
-sitä elävämpi. Olihan hänelläkin koti, oli äiti ja isä ja sisarukset,
-mutta se koti oli niin kaukana, kaukana, kaukana, ett'ei sinne
-kuulunut huuto eikä huokaus. Se oli erämaassa järven rannalla se
-koti, pieni ja köyhä, mutta se oli sittenkin koti, koti, koti. Ja
-vaikka se oli niin pieni ja köyhä, oli se sittenkin kylliksi iso
-täyttämään miehen koko mielen, koko olennon. Siellä sitä oli aina
-ennen joulua viettänyt ja sinne se mieli paloi nytkin, kuohui koko
-sisällinen mies. Sinne sitä oli aina ennen kouluaikana pyrkinyt
-jouluksi kotikaupungista; äiti itse oli tullut joka kerran "Liinulla"
-hakemaan. Se oli ollut suuri ilonhetki, kun äiti oli tullut ja kun
-hänelle oli saanut koulutodistuksen antaa. Ja oikein rinta tahtoi
-pakahtua, kun muisti sitä riemun päivää, jolloin oli päässyt kotiin,
-puhtaaseen, rauhallisen kotiin isän ja äidin ja muitten lasten
-luokse; kuinka sitten oli jouluaamuna ajettu Liinulla kirkkoon,
-valaistuun, kirkkaaseen kirkkoon. Kovin karvasteli mieltä myöskin
-ajatus, ett'ei enää koskaan, ei koskaan elämässään olisi saava niin
-huoletonta lupa-aikaa, jolloin sai hiihdellä metsissä ja pyydystellä
-jäniksiä ja metsäkanoja. Ja sitä ikävätä, kun täytyi taas lähteä
-kouluun, ei tahtonut ajatus jaksaa vieläkään kestää, saatikka
-silloin, vaikka isä lähti nyt vuorostaan saattamaan ja oli saman tien
-markkinoilla... Niin se oli kaikki silloin kouluaikana, murheetonna
-kouluaikana. Oh, sentään niitä armaita muistoja! Kodin muistoja,
-kouluajan muistoja! Vaikka sitä miehuullisena ylioppilaana asteli
-tätä nykyä pääkaupungin komeita katuja, niin mitä oli koulupojan
-koti-ikävä tähän verraten näiden muistojen mielessä kuohuessa; nyt
-vasta, tässä tylyssä ihmislaumassa, nyt sen vasta oikein tunsi, mitä
-oli koti, koti, koti.
-
-Olisi täksi jouluksikin tehnyt mieli kotiin, oli polttava halu
-lähtemään pakottanut, mutta liian oli matka pitkä ja kallis.
-Yksin täytyi jäädä joulua viettämään pieneen asuntoonsa. Äiti oli
-kirjoittanut, että pienet joululahjat lähetetään vasta tulevassa
-kuussa jonkun mukana markkinoilta, kun isä sinne menee, nyt
-lähettävänsä vaan ijartamansa 25 markkaa, että voisi huoleti joulunsa
-viettää...
-
-Hän oli aikeessa kääntyä kortteeriinsa, kun kuuli lapsen surullisen
-voihkinan.
-
--- Me kuulumme yhteen me kaksi, arveli hän ja astui pojan luokse.
-
-Värähtelevin äänin itku kurkussa selitti poika, kuinka ei heillä
-ollut kotona ruokaa eikä puita eikä joulukuusta; kuinka sairaana
-makaava äiti oli häntä pyytänyt menemään hyviltä ihmisiltä apua
-pyytämään, kuinka äiti oli sanonut rukoilevansa Jumalata lähettämään
-jouluenkelin häntä auttamaan tahi oikean auttajan luokse johtamaan,
-ja kuinka hän oli ensin nöyrästi kääntynyt ihmisiin, mutta kun
-ei kukaan ollut huolinut hänen rukouksistaan, ruvennut huutamaan
-kaikille, josta ei siitäkään ollut apua ollut... Ja nyt sairas äiti
-ja pieni sisar nääntyvät nälkään ja viluun... Itku voitti kokonaan
-pienen pojan.
-
-Hän kopasi taskuaan, että oliko äidin lähettämät rahat mukana, sitten
-tarttui poikaa kädestä ja pistäysi ensimmäiseen myymälään. Hän osti
-mitä joulukuuseen tarvittiin, kyntteliä, säppejä, koristuksia,
-namuja, omenoita y.m. pientä ja sitten ulos saamaan kuusta. He
-nousivat vossikkaan ja ajoivat torille. Yksi ainoa myyjä oli enää
-jälellä ja sekin jo pois lähdössä. Aikaa ei ollut pitkiin tinkimisiin
-ja kaupat tekastiin, ja sitten pois kotiin Siltasaareen.
-
-Poika oli onnellinen ja tyytyväinen. Ruoasta ei hän tosin vielä
-tiennyt eikä puista, vaan kuusi oli jo muassa ja se oli hänestä
-tärkeintä taas tällä hetkellä. Oli niin iloista saada ajaa
-vossikalla ja tuntui hänestä muutenkin turvalliselta istua noin
-hyvän jouluenkelin vieressä. Ei sillä ollut tosin siipiä, niinkuin
-enkeleillä kuvissa, mutta enkeli se oli, siitä ajatuksesta ei
-päässyt, enkeli sama, jota äiti oli sanonut Jumalalta rukoilevansa;
-sillä eihän hän ollut ihmisiltä, minkäänlaisilta, mitään apua saanut.
-Tämä yksin, tämä hyvän- ja vakavannäköinen nuori mies oli hänen
-valituksensa kuullut ja avuksi rientänyt... Enkeli se oli... enkeli.
-Olisihan sillä mielellään siivet nähnyt, että olisi saanut äidille
-näyttää... ja salaa hän koetti tarkastaa, että oliko hän tosiaankin
-erehtynyt... mutta ei, siipiä ei hänen enkelillään ollut...
-
-Hevonen poimi tietä ja matka lyheni.
-
-Menneitten muistot lainehtivat yhä ylioppilaan mielessä: koti ja
-äiti ja isä ja lapset ja Liinu ja kaikki, ett'ei hän tullut matkalla
-sanaakaan vaihtaneeksi pienen toverinsa kanssa.
-
--- Täällä on jouluenkeli, äiti, huusi hän iloisesti ovessa tullessaan.
-
--- Kiitos, Anttu! Kiitos, hyvä lapsi! sanoi hymyillen äiti, joka
-melua kuultuaan oli noussut istumaan vuoteella.
-
--- Elkää minua kiittäkö, vaan tätä tässä, jouluenkeliä, sanoi poika
-reippaasti, vetäen toveriansa sisään.
-
-Kirkas kyynel nousi äidin silmään ja sanattomana vaipui hän vuoteelle.
-
-Iloinen tulennos räiskyi jo piisissä, jonka avulias naapurin vaimo
-oli omista puistaan virittänyt.
-
-Huone oli isohko, toisen rakennuksen alla, kivijalassa, alkuaan
-aiottu pesutuvaksi, koskapa ison uunin kupeessa, joka nurkassa
-jähmötti, oli iso padansija, kulmassa piisi vanhan tavan mukaan.
-Seinät olivat rohmuiset, kun olivat kivestä, eivätkä tiilistä,
-niinkuin nykyinen aika sellaisetkin seinät valmistaa; lattia oli
-vahvoista lankuista, rakoinen ja tumma. Kolme pientä ikkunata, yksi
-peri- ja kaksi sivuseinässä, kuljetti niukasti valoa asuntoon.
-Huonekaluista ei ollut paljo puhetta. Karsinaseinällä oli sänky,
-jossa äiti sairasti; perilasin alla vanha, parempia päiviä
-muistuttava, pienoinen pöytä, jonka vieressä kaksi jakkaraa,
-karmitonta tuolia; pitkin sivuseinää pitkä penkki, niinkuin
-maalaistuvissa. Sängyn ja uunin välissä oli arkku, vaatearkku, ja
-toisessa päässä sänkyä pöytäkaappi.
-
-Muuta ihmisolentoa ei ollut huoneessa kuin äiti sängyssä ja hänen
-jaloissaan pieni tyttö.
-
-Iloinen tulennos räiskyi piisissä ja levitti miellyttävää valoa
-huoneeseen.
-
-Ensin kysyi vieras sairaan vointia, ja olisiko talossa ketään, jonka
-voisi asialle laittaa. Äiti sanoi voivansa paremmin, ja Anttu kävi
-pyytämässä naapurin eukon avuksi. Tämän toimitti ylioppilas hakemaan
-puita halkokaupasta ja tarpeellisia ruokavaroja, joita jo talon
-rouvakin oli jonkun verran lähettänyt sairastavalle hyyryläiselleen.
-
-Hän alkoi pukea kuusta ja Anttu ja pikku Annu hyörivät ympärillä. Kun
-kuusi oli sytytetty, saivat lapset pienet lahjansa...
-
-Vieraan näissä toimissa ollessa kertoi äiti hieman elämästään.
-Miehensä oli ollut merimies ja heillä oli ollut hyvä toimeentulo.
-Viime keväänä oli kohdannut häntä se kauhea onnettomuus, että
-miehensä oli hukkunut heikkoon jäähän Sörnäisten salmeen... Pyykin
-pesulla oli hän koettanut yllä pitää itseänsä ja kahta turvatonta
-lastaan... Olihan se kaikki mennyt, kun oli saanut terveenä olla,
-mutta kun Elokuusta lähtien oli sairastanut ja ollut työhön
-kykenemätön, niin oli kaikki mennyt, mitä oli ollut...
-
-Katkonaisesti kertoi vaimo ja raskas huokaus nousi hänen rinnastaan.
-
--- Tottapa se lienee Hänen tahtonsa, joka kaikista meistä murheen
-pitää, sanoi hän nöyrästi.
-
-Tähän ei ole paljo lisättävää.
-
-Äiti virkistyi ilosta ja katseli mielissään leikkiviä, herttaisia
-lapsiaan.
-
-Ennenkuin ylioppilas poistui, piti hän hartaan rukouksen ja lauloi
-lopuksi: Kunnia olkoon Jumalan korkeudessa ja maassa rauha, ihmisille
-hyvä tahto.
-
-Äiti itki ilosta ja kiitollisuudesta.
-
-Liikutettuna lähti jouluenkelikin.
-
-Hänestä tuli tämän perästä perheen ystävä ja turva. Ensin auttoi hän
-neuvoilla ja ohjeilla ja sitten, papiksi tultuaan, varoilla, että
-leski, joka vähin erin oli kostunut ja tullut entiselleen, näki vielä
-monta iloista joulua ja sai lapsensa kasvatetuksi.
-
-Varsinkin Anttuun oli tehnyt tämä joulu syvän, pysyvän vaikutuksen.
-
-Pojasta oli aikaa myöten tullut mies, toimeentuleva, varakas mies;
-miehestä vanhus, ja kaikissa elämän kohtaloissa on hän muistellut
-tätä joulua ja kantanut kiitosta jouluenkelin lähettäjälle.
-
-Vapisevana vanhuksena kertoi hän minulle toissa talvena, jolloin olin
-pakotettu viettämään yksin jouluani Helsingissä, ikävässä, kaukana
-kaivatuista omaisistani, tämän tapauksen... vapisevana kertoi vanhus
-ja lauloi lopuksi liikutuksesta vavahtelevalla äänellä:
-
-Kunnia olkoon Jumalan korkeudessa ja maassa rauha, ihmisille hyvä
-tahto!
-
-
-
-
-Karhun kynsissä.
-
-
-Siitä on jo monta vuotta kun eräänä päivänä istuin Keuruun asemalla
-ja odottelin junan tuloa pohjosesta päin. Olin tehnyt samoin kuin
-moni muukin rautatielle tahi lähtevään laivaan kiiruhtava usein
-tekee: pitänyt liikaa kiirettä. Yötä myöten olin ajaa puotaltanut,
-ett'en suinkaan myöhästyisi junasta. Seurauksena olikin se varsin
-luonnollinen seikka, että saavuin väsyneenä rutjakkeena asemalle jo
-aamupäivästä, vaikka juna tulee vasta iltapuoleen. Pitkä, väsyttävä
-odotus oli siis edessä. Tuosta olisin päässyt, jos levollisesti
-olisin jossakin yötä ollut. Ajoin kyllä aluksi aseman luona olevaan
-kievariin ja koetin saada nukkua, mutta siitä ei tullut mitään.
-Talon hyväntahtoinen emäntä piti tuosta huolen. Hän tuli aina joka
-viides minuutti sanomaan, ett'ei herralla ole vielä mitään kiirettä,
-vaan saapi huoleti levätä, ja haasteli kanssani jonkun aikaa
-kaikenmoisesta turhista asioista.
-
--- Levätkää vaan pois! Kyllä minä huolen pidän, että junaan joudutte,
-sanoi hän aina mennessään, mutta tuli kohta uudestaan, kun muisti
-jotakin vieraan kanssa juteltavata.
-
-Kun siis huomasin, ett'ei levosta mitään tullut, käskin poikain
-valjastaa hevosen ja nakata minut asemalle, vaikka junan tuloon
-olikin vielä parisen tuntia aikaa.
-
-Siellä sitä sitten istua värjöttelin ja ainoana lohdutuksenani oli,
-ett'en ollut yksin odottamassa. Montahan siinä oli muitakin ja
-monenkarvaista.
-
-Ihmiset palasivat Jyväskylän markkinoilta, ja semmoinen väki on
-aina kirjavata kansaa. Siinä oli monta suuren Venäjän kansalaista,
-toinen likasempi toistaan, millä oli laukku selässä, millä pussi
-kainalossa, jonka alkuväriä ei olisi kukaan kyennyt arvaamaan. Mikä
-rötkähti laukkuaan vasten ja kuorsasi kohta täydessä unessa, mikä
-avasi pussinsa ja rupesi sen sisällystä ajamaan toiseen, jota on
-mukavampi kuljettaa... Oli siinä juutalaista ja mustalaista, oli oman
-maammekin kansaa. Näistä herätti erittäinkin yksi huomiotani. Se
-istui nurkassa eikä näyttänyt välittävän mistään. Sen oli hän näkönen
-kuin olisi vasta sodasta tullut, niin haavoitettu ja runneltu. Vasen
-käsi riippui nuorassa rinnalla ja naama oli ristiin laastaroittu.
-Muuan haava oli vasemmalla, kaulasta korvan etupuolitse ihan
-vasemman silmän viereen, toinen siitä vasempaan suupieleen, kolmas
-nokan poikki oikealle korvalliselle ja neljäs oikeanpuoleisesta
-suupielestä leuvan alle. Kamalalta näytti mies tuossa asussa.
-Teki mieli tarinoimaan hänen kanssaan, mutta kun hän näytti niin
-välinpitämättömältä, niin mielellään sen jättikin.
-
-Kun junan tuloaika vähin erin siirtyi lähemmäksi, alkoi naisia tulla
-lierittää asemalle. Ne olivat lähistön, eivätkä matkustavaisia,
-joita rautatien uutuus ja outous viehätti puoleensa. Useimmat olivat
-valkosia kuin pulmuset, kun oli aika tuiskunnujakka noussut ulkona.
-
-Vihdoin saapui juna.
-
-Oitis syöksin vaunuihin, saadakseni pitkän penkin. Sen sainkin,
-mutta en saanut sitä yksin pitää. Niin paljo oli matkustajia,
-että tuskin sopi kaikki istumaan. Painauduin nurkkaan ja koetin
-seinää vasten nojautuen nukkua. Siitä ei tullut mitään. Väsymys
-vaan tuli torkkumisesta sietämättömämmäksi. Virkkuna täytyi pysyä
-tavalla taikka toisella Tampereelle asti. Aloin tarkastella seuraa
-ympärilläni. Vieressäni istui pari, kolme vaimoihmistä, vastaisella
-penkillä edessäni tuo laastaroittu mies, entistään tylympänä, liuta
-akkoja vieressä.
-
--- Mistäs tämä matkamies on? kysyin mieheltä.
-
-Tarinaan täytyi päästä, päästäkseen väsymyksestä.
-
--- Tuolta vaan pohjosesta, sanoi hän niin kuivakiskosesti kuin olisi
-ääni tullut vanhasta pärevasusta eikä elävän ihmisen suusta.
-
-Tuosta en välittänyt.
-
--- Missä sodassa te olette ollut, kun teitä on noin pahasti pidelty?
-
--- "Ihmisen pitää oleman sodassa täällä maan päällä", sanotaan
-sanassa, vastasi mies.
-
--- Tokkohan sillä sanalla tuonlaista sotaa tarkotettanee, epäili joku
-naisista.
-
--- Miten lienee, arveli mies.
-
-Kun kerran eukkojen uteliaisuus oli virinnyt, niin ei siinä miehen
-mikään auttanut, täytyi antautua puheisiin.
-
--- Missä te olette tuonlaiset haavat saaneet? huusi puolitusinata
-akkoja yhtä suuta.
-
--- Karhun kynsissä, vastasi mies levollisesti.
-
--- Karhun kyn... elä nyt!
-
--- Kertokaa!
-
--- Juttele, hyvä mies!
-
--- Puhukaa meille ajan kuluksi! kehottelivat naiset.
-
-Mies arveli hieman.
-
--- Viikon päivät sitten olin matkalla Tulomaan, alkoi hän sitten
-verkkaan. Lauhkea oli ilma ja tyyni. Iltaantua alkoi lyhyinen
-päivä, kun saavuin Tulenkoskelle, joka on puolitiessä Tulomaan.
-Tulvan aikana on Tulenkoski ankara ja valtavat vedet siinä
-temmeltävät, mutta veden vähänä ollessa on se kivikkota ja terävät
-kallionkielekkeet pistävät ylös veden pinnasta. Silta käy korkealta
-rantaäyräältä toiselle pahimman kivikon kohdalta niin ylhäältä, että
-hirvittää siitä katsoessa alas. Mitään aavistamatta astelin sillalle,
-niinkuin usein ennenkin olin tehnyt, ja katselin, kuinka koski appoi
-yläpuolen mustia vesiä ahnaaseen kitaansa ja kuuntelin kuinka ne
-korisivat kosken karkeassa kurkussa. Käännyin juuri jatkaakseni
-matkaani, kun huomasin karhun edessäni sillalla. Hämmästykseni
-on helpompi käsittää kuin kertoa, varsinkin kun minulla ei ollut
-asetta muuta kuin pieni saikkara kädessä. Kohta oivalsin kuitenkin
-asemani, että pakoon ei ollut yrittämistä, vaan urhoollisesti
-koettaa säikyttämällä saada peto pakenemaan. Häristäen kepakallani,
-kiljasin niinkuin jaksoin, kun muuta säikyttämiskeinoa ei ollut.
-Vaikutus tästä oli päinvastainen. Karhu siitä vaan ärtyi. Töytäsi
-kohta päälleni ja löi minut voimakkaalla kädellä kumoon. Luulin
-viime hetken olevan edessäni. Vaikka pahoin piteli minua peto,
-pysyin kuitenkin täydessä tajussa ja mielikaijosta tunsin, ett'ei
-minun tarvitse näin erota tämän maailman menosta, vaan että pelastus
-oli tuleva mistä tahansa. Äkkiä pisti mieleeni kuulemani tarina,
-ett'ei karhu kuollutta raatele. Tekeysin tajuttomaksi, koettaen
-olla hengittämättä niin paljon kuin suinkin voin, pitäen silmäni
-ummessa. Tämä temppu näytti auttavan. Karhu tunnusteli minua aluksi
-kaikin puolin ja poistui sitten. Luulin hänen jo pötkineen tiehensä
-ja rohkenin raottaa silmiäni. Ihmeekseni huomasin karhun katselevan
-alas koskeen. Oitis oli hän jälleen luonani ja alkoi lykkiä minua
-turvallaan sillan reunaa kohti. Silloin selvisi minulla kauhea
-tilani. Peto aikoi paiskata minut koskeen. Pelastusta ei ollut
-ajattelemistakaan...
-
-Kertoja huokasi.
-
--- Seisoin siis kuoleman kynnyksellä, alkoi hän taas yhtä verkkaan.
-Koko mennyt elämäni virtasi selvänä muistini läpi. Siinä kulkivat
-varhaisimmat lapsuuteni tapaukset kirkkaina ja selvinä, niinkuin
-olisivat eilen tapahtuneet, siinä äitini hellät varotukset, siinä
-nuorukaisen erehdykset ja harhailut, siinä miehen pyrinnöt ja hyvät
-päätökset elämän parannusta varten, siinä lupausten irvottavat
-rikkomiset. Kun nämä olivat ohitse, alkoi uusia aloja eteeni auveta.
-Tulevaisen elämän kuvia. Näin edessäni samaskaisen, kuohuvan virran,
-elämän virran, joka järveen laskiessaan haaraantui kahtaalle. Toinen
-haara vei pimeään, mustaan järveen, josta kuului outoa huminata ja
-surkeata tuskan valitusta. Toinen taas kääntyi kohti siintävätä,
-kirkasta, kaukarantaista ulappata, jossa vihannat lehtosaaret
-väikkyivät viehättävien salmien seassa. Sieltä kaikui lintujen raikas
-laulu ja vieno virren sävel hiveli korvaani. Toisinaan kuului myöskin
-elämän virralta huuto ja pauhina, mutta josta en voinut erottaa muuta
-kuin sanat:
-
--- Kumpaan... kumpaan näistä? Kumpaan... kumpaan... kumpaan näistä?
-
--- Niin, niin... Kumpaan näistä? huokasin itsekseni.
-
-Mies vaikeni.
-
-Hän painoi hikisen päänsä ikkunan ruutua vasten, johon kuvautui
-toinen yhtä tuskainen ja laastaroittu muoto.
-
-Eukot istuivat ääneti ja kuivailivat vettyneitä silmiään.
-
-Juna mennä hujelsi eteenpäin, että vonkui myrsky nurkissa, kun ei
-voinut estää sen kulkua. Märkää lunta se vaan rätki vasten ikkunoita
-tehdäkseen edes jollakin tavalla kiusaa.
-
-Mies istui vaiti ja katseli ikkunaan... omaa kamalata kuvaansako
-lienee katsellut vai lumen räiskettä ikkunassa.
-
--- Kuinka te kuitenkin istutte nyt tässä tuota kertomassa? rohkenin
-minä huomauttaa, kun ei mies näyttänyt halukkaalta jatkamaan.
-
--- Minä pelastuin, niin uskomattomalta kuin se tuntuukin. Samassa
-kun luulin jo seisovani ijäisyyden portilla, sain päähäni aika
-kolahduksen. Karhu oli jo saanut minut sillan reunalle, mutta
-paiskasi niin varomattomasti, että pääni kolahti sillan kaiteeseen ja
-minä retkahdin sillalle.
-
--- Pelastus, pelastus, kuiskutti samassa outo ääni korvaani. Silloin
-muistin, että olihan minulla ase taskussani...
-
--- A-ase! huusivat naiset.
-
--- Niin ja kelpo ase, jatkoi mies. Minä työnsin sen karhulle, joka
-oitis pötki tipo tiehensä.
-
-Eukot töllistelivät toisiaan.
-
--- Ja mikä ase se oli? tokasi joku.
-
--- Satamarkkanen...
-
--- Satam...!
-
--- Peto olikin siis vaan...
-
--- Tavallinen karhu, vastasi mies hymyillen.
-
--- -- --
-
--- Orihvesi! 15 minuuttia! huusi samassa konduktööri.
-
--- Täss' on ravintola, sanoi mies minulle, tulkaa pitämään kanssani
-karhun peijaita.
-
-Kahta pyyntöä ei tarvittu.
-
-
-
-
-Rahaa lainaamassa.
-
-
-Kun Suppo Saikkonen tarvitsi rahaa, niin täytyi hänen lähteä sitä
-lainaamaan, niinkuin monen muunkin täytyy tehdä saatikka sitten
-köyhän ylioppilaan...
-
-Aprikoida siinä ensin piti ja arpaa heittää, että mille suunnalle
-kaupunkia sitä ensin kääntyisi, ja tarkoin katsoa, että oliko
-ensimmäinen vastaantulija kadulla mies tahi nainen. Jos se oli
-nainen, niin sai heti kääntyä takaisin, sillä se oli varma merkki,
-ett'ei yritys sinä päivänä onnistuisi; mutta jos mies tuli vastaan,
-niin sai hörymättä painaltaa eteenpäin siinä varmassa uskossa, että
-rahat oli tuossa paikassa hänen poimittavinaan...
-
-Miehinen oli mies, joka ensimmäisenä tuli vastaan jo ensi käänteessä,
-ja Supon suu vetäysi leveään hymyyn.
-
--- Kyllä tästä hyvä tulee, arveli hän itsekseen ja astui
-hiljanverkkaan, hienosti vihellellen.
-
-Kauvan hän ei ollut vielä katua käynyt, kun vastaansa tuli pitkä,
-hoikka mies.
-
--- Terve! huusi Suppo iloisesti.
-
--- Terve, terve! soi vastaus vielä iloisemmasti.
-
--- Minnekä matka?
-
--- Pään parannuksille.
-
--- Vai on mies siukkana... mutta kuulehan kun minä tarvitsisin rahaa,
-eikö sinulla sattuisi olemaan mynttiä, että antaisit minullekin.
-
--- Pitäisikö suurikin summa olla?
-
--- Sata markkaa minä tarvitsisin.
-
--- Ei minulla ole nyt, vaan kyllä minä voin hankkia, mutta ensin
-pitäisi saada "pienet", että rohkeus hieman virkistyisi.
-
--- Voimmehan mennä johonkin hotelliin, ottaa siellä ja minä
-odotan sen aikaa kun käyt sieppaamassa, esitteli Suppo Saikkonen
-riemuissaan, josta tuntui kuin satamarkkanen olisi jo ollut hänen
-taskussaan.
-
-Toinen suostui ilolla ehdotukseen ja niin päättivät he mennä Hotelli
-Postiin.
-
-Mies, jonka Suppo tapasi, ei ollut ylioppilas, vaan viihtyi ja
-oleskeli ylioppilasten parissa, ja usein hän sanoikin senlainen
-olevansa... sanoi seuroissa senlaisissa, joissa ei luullut sitä
-tiedettävän. Niitä tavataan usein tuonlaisia "ylioppilaita".
-Ne ovat joko entisiä koululaisia tahi pelkältään vaan jonkun
-käsityöläisammattilaisen entisiä oppipoikia: mikä on alunpitäin
-pyrkinyt suutariksi, mikä räätäliksi, mikä ollut kultasepän opissa,
-mikä taas on aikonut kellosepän ammatilla henkensä elättää, mutta
-jostakin syystä ovat horjahtaneet ja eksyneet alkuperäisistä
-pyrinnöistään. Ylioppilasseuroihin ovat he päässeet jonkun tuttavan
-avulla tahi ovat itse tuttavuuksiin hierautuneet pikku kapakoissa.
-Entisistä toimistaan eivät tietysti virka mitään, vaan sitä enemmän
-kehuskelevat nykyisistä aikeistaan. Ja onhan niitä aloja, mille
-yrittää. Mikä niistä pyrkii hammaslääkäriksi, mikä on insinööri,
-mikä käypi kirjanpitokurssia, mikä praktiseeraa rautatiellä, mikä
-on ekstrana lääninkansliassa, mikä on asianajaja, mikä kirjailija
-tahi toimittaja... Mutta kaikkea muuta ne hommaavat paitse noita
-kehumiaan. Muuten ovat he ensimmäisiä juomaseuroissa ja pidoissa ja
-verrattomia korttipöydässä ja biljardin ääressä. Ylioppilastalossa
-ovat ne kuin kotonaan sekä lukusalissa että "paremmalla puolen"...
-
-Se "hyvä toveri", jonka Suppo nyt tapasi, oli entinen
-suutarinoppilas, nykyään hammaslääkäri tahi ainakin siksi pyrkivä...
-
-Monta kertaa oli Suppo muistuttanut miestä hotellissa, että alahan jo
-mennä, että jatketaan sitten.
-
-Mutta toveri oli vilkassut kelloon, ajan kultaisen kulkua ja sanonut:
-
--- Ei täti ole vielä kotona.
-
-Hotellissa olivat he ensin ottaneet "aamuraapuskat", sitten syöneet
-hienon aamiaisen, ottaneet olutta ja portteria ja sen perästä kahvia
-ja konjakkia. Kolmas panos oli tätä tavarata lopuillaan, kun toveri
-nousi ja sanoi:
-
--- Nyt on aika lähteä. Istu tässä ja odota se aikaa, korkeintaan minä
-viivyn puolituntia, mutta hyvässä lykyssä vaan kymmenen minuuttia.
-
-Suppo jäi odottamaan. Ensin otti hän ja silmäili päivän sanomia
-sen verran kuin silmä kykeni enää seuraamaan. Mutta kun ei niistä
-mitään luettavata löytänyt, niin täytyi ne työntää syrjään. Sitten
-meni hän toiseen huoneeseen katsomaan biljardinpelaajia. Ei sekään
-miellyttänyt pitkälti. Häh kun ei ollut mikään pelaaja, niin ei
-voinut tarjoutua mukaan peliin, eikä sitä katseleminenkaan huvittanut.
-
-Niissä hommissa oli kuitenkin kulunut viisitoista minuuttia.
-
--- Varmankaan ei ollut täti vielä kotona, koskapahan ei miestä kuulu,
-arveli Suppo ja tilasi konjakkia, kun kahvia vielä oli.
-
-Hän teki uudet kupit ja sytytti uuden sikarin... Tuonlaisissa
-tiloissa polttavat herrat sikaritupakkaa. Sitten istui hän pää
-käden nojassa, löyhäytteli hyvänhajuisia savuja ilmaan ja maisteli
-vähin erin kupistaan. Hyvinvoinnin ja kylläisyyden suloinen tunne
-hiveli hänen mieltään, täytti koko hänen olentonsa. Ei mitkään
-sisäiset soraäänet häirinneet hänen rauhaansa ja hän tunsi olevansa
-sovinnollisella ja suosiollisella mielellä koko maailmaa kohtaan.
-
-Keppien räiske ja pallojen pauke kuului viereisestä huoneesta ja
-niitä säistävä iloinen nauru, ihastushuudahtukset ja epätoivoisen
-kiroukset sekä markköörin yksitoikkoinen, väsyttävä ääni: Valkonen
-pallo!... Punanen pallo!... Valkonen pallo!... Punanen pallo!...
-
-Samassa sekoitti tämän raikas naurunpajakka ja hyvähuudot. Joku oli
-"tehnyt onnistuneen pallon".
-
-Tästä säpsähti Suppo ja katsoi kelloa. Hän oli jo odottanut lähes
-tunnin eikä miestä vielä kuulunut.
-
--- Kummallista! Kovin merkillistä.
-
-Hän nousi ja alkoi astua kahakäteen huoneessa.
-
--- Kun nuokin ilkiävät kuluttaa aikaansa tuonlaisessa joutavassa kuin
-biljardinpeluussa, miehiset miehet!
-
-Ja samassa oli hyvänvoinnin tunne ja suloinen sopusointuisuus kuin
-siivellä pyyhkäistyt miehestä ja outo kouristus tuntui sydänalassa.
-
--- Kukapas tässä rupesi kuivin suin odottamaan! Tottapahan tulee kun
-joutuu, lohdutteli Suppo Saikkonen itseään ja tilasi yhä kahvia ja
-konjakkia.
-
-Mutta kuohuvata mieltä ei uusi panoskaan viihdyttänyt.
-
--- Millä näistä kaikista selvitään, kun toinen tasku on tyhjä ja
-toisessa ei ole mitään, tuskitteli hän itsekseen.
-
-Suppo nousi taas ja alkoi rauhatoinna kulkea huoneessa. Hänen
-rintaansa ahdisti ja mieltä ellosteli ytelästi, ja koko elämä tuntui
-niin tuskalliselta.
-
-Hän asettui ikkunan eteen istumaan, ett'eikö näkisi jonkun tuttavan
-kulkevan ohitse, jolla olisi pelastus taskussa, ja huvittavaahan oli
-muutenkin ajankuluksi kulkevia katsella.
-
--- Soh, tuoltahan se tuleekin, äänsi Suppo riemuissaan ja lyödä
-poukautti lasiin että ruudut oli säpäleiksi lentää.
-
-Tuttava kuulikin ja katsahti ikkunaan ja kun huomasi Supon, alkoi
-ystävällisesti nyökyttää päätään. Suppo viittilöi innokkaasti, että
-tulla ja tulla sisään.
-
--- Kahviako saan tarjota ja konjakkia? kysyi Suppo, kun tuttava
-sisään astui.
-
--- Ottaisin ennemmin punssia? sanoi tämä.
-
--- Kahvia ja puolisko punssia! käski Suppo.
-
-Tulihan sitä.
-
--- Mitkäs kemut sillä Supolla nyt on? uteli toveri.
-
--- Eihän tässä niin mitkään... tavallistahan tämä on.
-
-Ottivat siitä ja maistelivat ja juttelivat, haastelivat ja nauroivat,
-maistelivat ja iloitsivat, niinkuin hyvät tuttavat, veljet ainakin
-herkkupöydän ääressä.
-
-Toveri oli alussa hieman hämillään eikä tuntenut oikein sopeutuvansa
-Supon tilaan, mutta vähin erin alkoi sydän sulaa ja sopeutuminen
-syntyä.
-
--- Yhhyh, kuinka tämä on imelätä ja meltoa, täytynee terästää, sanoi
-Suppo ja tilasi lisää konjakkia.
-
--- Tätä kun lirauttaa sekaan, niin muuttuu se maku sanoi hän
-saatuansa tuota haluttua nestettä.
-
-Kun siitä toverinkin sydän alkoi auveta ja hellyys mieltä täyttää,
-uskalsi Suppo kertoa asiansa ja selittää surullisen tilansa.
-
--- Sepä on ikävä seikka tämä, eikä minullakaan ole markkaakaan rahaa,
-surkutteli ystävä osaaottavasti.
-
--- Otatko sinä nyt ja jäät tänne pantiksi, että minä pääsen rahaa
-hankkimaan, vai menetkö sinä toimeen? Muu keino nyt ei auta, puhui
-Suppo vakavasti.
-
--- Eihän se sovi, että minä jään tänne... voisivat arvata. Parasta
-on, että minä lähden tekemään mynttiä ja sinä istut vielä sen aikaa
-täällä, selitti ystävä hartaasti.
-
-Niin sovittiin tuosta tärkeästä seikasta ja toveri lähti ja niin
-kiireesti lähtikin, ett'ei ehtinyt edes lasiaan pohjaan panna.
-
-Suppo jäi yksin ja oli taas samassa tilassa, odottavassa asemassa,
-kuin äsköinkin.
-
-Odotusaika ei nyt kuitenkaan tullut niin pitkäksi, ja hyvä se olikin,
-sillä päivällisvieraita alkoi jo saapua yksi toisensa perästä.
-
-Tuskin oli nimittäin Suppo ehtinyt siemata pari kertaa lasistaan,
-kun ovi aukeni ja kaupungin lähetti astui sisään. Niinkuin salamat
-syksyistä iltaa, valasivat ilon leimaukset Supon muotoa, kun hän näki
-miehen.
-
--- Onko se herra Saikkonen? kysyi lähetti
-
--- On.
-
-Ja Suppo sai kirjeen ja lähetti poistui.
-
-Siihen aikaan ei oltu vielä sähköä telefoonina saatu nujerretuksi
-ihmisten palvelukseen, ei ainakaan Suomen pääkaupungissa, vaan täytyi
-käyttää vanhoja viestinkuljettajia.
-
-Suppo rapasi kirjeen auki, mutta ei mitään kirjavata paperia
-ilmestynyt hänen silmiänsä viehättämään.
-
-    Paras Veljyt!
-
-    Enhän minä mistä voi hankkia rahaa niin sukkelaan... koehan itse
-    auttaa itseäsi!
-
-    Tuus totus
-
-    Poku.
-
-Se oli kirjeen sisällys.
-
--- Hädässä ystävä tutaan, oli ainoa, mitä Suppo sai sanotuksi, kujeen
-luettuansa, vaikka monikin olisi luullut hänen kirota karskauttelevan.
-
--- Auta itseäsi! sen neuvon sitä osaa toiselle antaa mikä nokka
-hyvänsä, mutta todellista apua ei kukaan tahdo kellekään tehdä.
-
-Näin puhuen naukki hän juomain tähteet suuhunsa, otti lakkinsa ja
-lähti.
-
-Puhvetissa selitti hän aivan luonnollisesti, ett'ei hänellä nyt ole
-rahaa, millä maksaa otoksensa, että toverit ovat häntä narrinaan
-pitäneet ja jättäneet hänet pulaan, vaan pyysi saada käydä vasta
-maksamassa.
-
-Siitäkös mellakka nousi! Tuonlaista puhetta ei puhvettineiti ottanut
-kuulevaan korvaansa, vaan alkoi sättiä ja parjata. Hätään joutui
-isäntä raivoissaan ja vieraat kiertyivät Supon ympärille. Kuuli hän
-siinä nimensä puolelta ja toiselta, nimi otettiin kirjaan ja uhattiin
-sillä ja sillä, jos ei hetimiten käy maksamassa.
-
--- Tulla ravintolaan syömään ja juomaan eikä ole rahaa penniäkään
-taskussa! Hyi, hemmetti, senlaisia herroja! huusi puhvettineiti ja
-sillä hän luuli sanoneensa kaiken pahan, mitä tuonlaisesta miehestä
-sanoa saattoi.
-
-Ja rähisten ja meluten saatettiin Suppo Saikkonen ulos.
-
--- Olipa hyvä, ett'eivät lyöneet, arveli hän kadulla, päästyänsä
-rähäkästä.
-
-Näin onnistui yritys sinä päivänä, vaikka mies ensimmäisenä vastaan
-tuli.
-
-
-
-
-Asioitsija.
-
-
--- Nyt tuli joku, isä! kuului lapsen ääni.
-
-Isä nousi ja meni "konttoriin" katsomaan.
-
-Siellä seisoi nuori nainen, joka ujosti kysyi palveluspaikkaa.
-
--- Ei täällä ole sellaista nyt, vaan kyllä hankitaan, sanoi
-asioitsija.
-
--- Jos toimittaisitte minulle.
-
-Asioitsija kirjoitti naisen nimen ja asunnon kirjaansa.
-
--- Sisäänkirjoitus maksaa markan.
-
--- Minulla ei ole, vaan vasta...
-
--- Hm... Eikö ole puoltakaan?
-
--- Tuskin, sanoi nainen hätääntyneenä, kuivaten nousevia vesiä
-silmistään.
-
--- Eikö edes viittäkolmatta penniäkään, että saisin pullon olutta? On
-niin elämä töhkyräistä, kun illalla tuli juotua, puhui asioitsija.
-
--- Ehkäpä sen verran...
-
-Nainen etsi rahakukkaron hameensa poimuista ja antoi lantit.
-
--- Niin tulkaa sitten ylihuomena kuulemaan. Toivon siksi teille
-paikan saavani.
-
--- Kiittäen, kostaen lähti nainen.
-
--- Laura, ehkä Alma joutaisi hakemaan pullon olutta ennenkuin kouluun
-menee? kysyi asioitsija.
-
--- Miks'ei, mutta meillä ei ole yhtään suupalaa ruokaa. Syömättäkö
-Alman pitää kouluun mennä? sanoi Laura, asioitsijan vaimo.
-
--- Onhan se niin ennenkin... Etkös olekin? kysyi isä.
-
--- Olen ja menen nytkin. Kyllä siellä joku taas minullekin pullaa
-antaa, sanoi Alma reippaasti, vaikka vedet tahtoivat silmään kiertyä.
-
-Lapsi lähti hakemaan isälleen olutta.
-
--- Kuinka sinä voit olla tuollainen? kysyi vaimo, hieman nuhtelevalla
-äänellä.
-
--- Minkälainen? ärähti asioitsija tylysti. Minkälainen minä olen?
-Miten sinä luulet minun muuten kykenevän toimeeni, jos en saa
-lasillista olutta... kädet vapisee ja kaikki. Kyllähän tähän taas
-joku tulee, että saamme rahaa ruokaan.
-
-Alma toi olutpullon ja lähti syömättä kouluun. Nuorempi lapsi nukkui
-vielä kyökin sängyssä.
-
-Asioitsija avasi pullon ja vetäsi sen sisällyksen nahkaansa.
-Laura laitteli rikkinäisen peilin edessä, joka vielä muistutti
-onnellisempia aikoja, tukkaansa, sovittaen siihen irtolettiä.
-
--- Minä käyn vähäksi aikaa pitkälleni. Jos joku tulee niin havauta,
-sanoi asioitsija, oluen juotuaan.
-
-Tukkansa laitettua, alkoi Laura siistiä konttooria.
-
-Asioitsija oli keskikokoinen, lihava, turpea mies, pyöreämuotoinen,
-jossa vaihteli sinervä ja punerva maksankarva. Laura, hänen vaimonsa,
-oli pitkä ja joukeamuotoinen. Hänellä oli komonokka, siniset silmät,
-hivusmarto selvä ja säännöllisesti kaareva korvallista kohti --
-kaikki vanhoja muistoja entisen kaunottaren ajoilta. Niin, kaunotar
-oli hän ollut, maankuulu, vedenvalio, jolla oli kosijoita käynyt
-läheltä ja kaukaa ja joiden joukosta oli vaali ollut vaikea. Yhtä
-hän oli rakastanut, toiselle kuitenkin mennyt. Oli tapahtunut se
-tavallinen seikka: köyhä oli hyljätty, rikas oli otettu. Vaatimaton
-vallesmanni oli saanut rukkaset ja rikas, ylväs kauppias valittu. Tuo
-oli vähän tuskastuttanut, kun vallesmanni, kelpo käytännön mies, ei
-ollut mennyt hirteen eikä orteen, vaan tyynesti tyytynyt kohtaloonsa.
-
-Pitäjän rikkain tyttö oli Laura Wahrlin... rikkain, pulskin ja
-kaunein. Merikululla ja muilla onnistuneilla yrityksillä oli hänen
-isänsä koonnut suuret varat ja parhaaseen aikaan lakannut liikettä
-käyttämästä. Oli sitten ostanut suuren maatilan, jota nyt viljeli,
-viettäen levollista vanhuutta. Laura oli silloin kihloissa pitäjän
-vallesmannin kanssa, kun nuori, verevä ja rikas kauppias, Henrik
-Jakke, muutti seurakuntaan. Tämä oli iloinen luonteeltaan, hyvä
-seuramies. Herrain joukossa osasi hän juoda ja laulaa ja puhua
-sukkeluuksia, ja naisseuroissa pitää sitä hengetöntä lörpötystä,
-jonka hienohelmain suosioon pyrkivät katsovat niin välttämättömän
-tarpeelliseksi. Mikäs konsti hänen oli vallesmanni laudalta lyödä.
-Kun tyttö koetti vastustella ja vakuuttaa rakastavansa vallesmannia,
-selitti isä että se tuli vaan miestuttavuuksien puutteesta, että
-hän, Laura, vallesmanniin oli ihastunut. Nyt oli asia toinen. Kun
-hän vaan rikkoisi välinsä vallesmannin kanssa, niin kyllä se olisi
-helppo unohtaa ja joutua uusiin tuttavuuksiin. Laura olisi mielellään
-neuvotellut jonkun hyvän naistuttavan kanssa, mutta senlaista ei
-ollut. Äiti oli kuollut ja kaikkien muitten mielestä oli hänen
-liittonsa vallesmannin kanssa sula tuhmuus. Ja niin sai vallesmanni
-muitta mutkitta rukkaset ja Laura joutui uusiin tuttavuuksiin. Ja
-sehän siitä seurasi, jota oli tahdottukin: kihlaus, kuuliaiset ja
-uhkeat, monipäiväiset häät. Kaikki onnittelivat Lauraa, että hän oli
-hyvän osan valinnut ja suuren onnen käsittänyt. Sitä sanoivat miehet
-ja naiset niin herrasväkeä kuin talonpoikia...
-
-Tämän rikkaan pariskunnan lapsi se on tuo Alma, joka tänä aamuna
-lähti syömättä kouluun iloisessa Helsingissä.
-
-Kuinka se on mahdollista?
-
-Heitä on kohdannut "onnettomuus"... Siksihän sitä ihmiset
-tavallisesti nimittävät, kun rakennus hajoo, jolla ei ole ollut
-tarpeenmukaista perustusta.
-
-Tällainen tarina on lyhyt, surullinen ja -- jokapäiväinen.
-
-Oli eletty ylöllisesti niin kauvan kuin oli varoja riittänyt.
-Sitten oli myöty talot ja liiat tavarat ja muutettu kauvas toiseen
-paikkakuntaan ja koetettu alkaa uudestaan. Mutta hajoavata rakennusta
-on paha pönkitä. Uusi yritys ei ollut onnistunut sielläkään.
-Vararikko oli ollut lopullinen turva.
-
-Ikävätä on elämä niillä tienoin, jossa on onnestaan haihtunut, ja
-ikävätä sieltä on erokin. Useampi senlainen valitsee kuitenkin
-jälkimäisen ja niin teki Henrik Jakkekin. Pitkään mietti hän ja
-aprikoi, minne olisi lähdettävä ja mitä tehtävä. Viimein päätti hän
-lähteä pääkaupunkiin "onneansa koettamaan". Yksin lähti hän ensin
-ja kutsui joukkonsa perästä. Yhtä ja toista oli hän ensin puuhannut
-kunnes pani asioimiskonttoorin "ylös"...
-
--- Henrik, täällä on vieras, herätti rouva miestään.
-
-Asioitsija meni "konttooriin", joka oli isohko, matala
-kivijalkahuone, johon kaksi pientä, katonrajassa olevata ikkunaa
-vaivoin sai kuljetetuksi päivän valoa. Kivinen oli permanto, joka
-melkein aina kylmänä aikana oli kostea. Kapea porras kadulta johti
-matalasta oviaukosta tähän manalaan. Konttoorin vieressä oli
-vesijohdolla varustettu kyökki, jonka ikkuna oli pihalle käsin.
-Tämä oli perheen tavallinen asunto. Huonekaluja oli konttoorissa
-ainoastaan iso, puiseva pöytä, pari natisevaa tuolia ja seinämällä
-sohvantapanen; kyökissä oli kaksi leveätä sänkyä vierekkäin,
-piironki, kaksi tuolia, halkoloota ja kaappipöytä ikkunan alla.
-
--- Minulla olisi pari kolme haastetta tehtävänä, sanoi vieras.
-
-Asioitsija kuulusteli asian ja alkoi kirjoittaa.
-
--- Etteköhän haettaisi pari pulloa olutta, on tässä vähän niinkuin
-kohmelo, virkkoi asioitsija vieraalle muutaman rivin kirjoitettuaan.
-
--- Miks'ei...
-
-Haettihan se.
-
-Kun työ oli tehty, sai asiamies paperit ja hyvät neuvot, kuinka oli
-niiden kanssa meneteltävä, että asianomaiset tulisivat laillisesti
-haastetuiksi, ja asioitsija sai 6 markkaa vaivoistaan, 2 markkaa
-kappaleelta.
-
--- Näet sen nyt, että onhan meillä rahaa, sanoi hän vaimolleen. Tässä
-on sinulle viisi ja puoli markkaa, osta niillä ruokaa ja kolme pulloa
-olutta minulle. Itselleni pidätän vaan 50 penniä.
-
-Eukon olisi tehnyt mieli kahvia ja hän oli sanomaisillaan, ett'eikö
-saisi ostaa sitäkin, vaan hän ei uskaltanut. Siitähän se oli aina
-ennenkin riita syntynyt, jos hän oli jotakin tarvinnut. Hän oli tosin
-jo tottunut, että täytyi tyytyä siihen, mitä miehensä määräsi ja
-käski ja syödä, mitä milloinkin sai, mutta välistä kuitenkin tahtoi
-tehdä mieli kahvia ja jotakin parempata ruokaa. Kurjuuskaan ei voi
-tykkönään mielitekoa eikä muistoa kuolettaa.
-
-Hän leuhautti saalin hartioilleen, otti korin käteensä ja lähti.
-
-Asioitsija lähti itse myöskin ulos ja pyysi pienen poikansa sanomaan,
-että pappa tulee kohta, jos joku sattuisi tulemaan. Hän osti ensin
-puodista puolen punttia "kaukaasia"-paperosseja ja hiipi sitten
-anniskeluyhtiön ravintolaan, jossa otti kolme viinaryyppyä....
-
--- Pitäähän ihmisen saada ruokaryyppy, onhan tässä jo sen verran
-tienattu, arveli hän itsekseen.
-
-Kun hän saapui kotia, tuli Almakin samassa koulusta.
-
--- Onko sinulla paha nälkä, Alma? Elä ole milläsikään, kohta saat
-ruokaa. Pappa sai rahaa ja mamma meni ostamaan, puhui asioitsija niin
-lempeästi kuin voi.
-
--- Eipä tuosta tiedä mitään, vastasi Alma, vaikka mieltä tahtoi
-itkuun vääntää.
-
--- Mistä? kysyi isä, jolta kysymys oli jo unhottunut.
-
--- Nälästäpä.
-
-Kohta saapui mammakin kotia. Hyräillen hän tuli niinkuin hyvällä
-mielellä oleva ainakin.
-
-Kohta oli ruoka pöydällä ja käytiin aterioimaan.
-
--- Syö sinäkin Henrik, kerrankaan. Tässä on hyvää lihaa ja juustoa...
-Illaksi laitan lämmintä ruokaa, nyt ei ole aikaa, puhui rouva Jakke.
-
-Henrik otti hätäisesti leipäpalasen ja lihaa ja kävi kohta oluen
-kimppuun. Hän ei malttanut ruveta pulloa korkkiruuvilla avaamaan,
-vaan työnsi korkin lyijykynällä sisään.
-
-Pikku Kallu vetäysi verkkaan pöytään. Vaikka hän ei ollut koko
-päivänä mitään syönyt, ei hän ollut valittanut eikä mitään virkkanut.
-Hän oli sellaiseen tottunut. Sanaakaan puhumatta otti hän voileivän,
-vetäysi sohvanpäähän paperilappujensa luokse, joilla oli aamusta asti
-leikkinyt ja alkoi jatkaa tointaan.
-
-Alma sitä vastoin söi hyvällä halulla ja oli iloinen ja tyytyväinen.
-Hän kertoi, kuinka hyvin hän oli taas läksynsä osannut ja kuinka
-opettajatar oli kiittänyt ja kuinka hyviä muut tytöt olivat hänelle:
-Anna Sjövall oli antanut kaksi konfektia, joista hän toisen oli
-säästänyt Kallulle, ja Maria Oksanen ison piparkakun, josta siitäkin
-oli Kallu puolet saanut.
-
-Äidit, varsinkin köyhät, joutavat harvoin säännöllisesti syömään.
-Niin kävi nytkin. Palasen hän otti ja meni sitten kyökkiin sänkyä
-kokoomaan ja siivoamaan.
-
-Isä istua murjotti ja joi olutta... näpisti palasta ja taas joi. Ja
-kun yksi pullo loppui, alkoi toisen.
-
--- Laura, tuoss' on lasi sullekin, tule ja ota. Tarvitsethan sinäkin
-jotakin, sanoi hän.
-
-Nöyrästi tuli äiti ja otti.
-
-Se oli viimeinen tilkka, jonka vaimo sai.
-
-Sitten pisti asioitsija tupakan ja kävi sohvalle pitkälleen. Siinä
-poltteli, nikotteli ja röhki mies vähän aikaa, nukkui sitten ja alkoi
-kuorsata.
-
-Illan suussa saapui mies. Hän ei ollut mikään asiamies, vaan
-asioitsijan hyvä tuttava, ystävä ja veli.
-
--- Taitaapa mies olla siukkana, sanoi vieras.
-
--- Liekö tuo niin vaarallista, naurahti Laura. Vaivoin saatiin
-asioitsija valveelle.
-
--- Terve! Olipa hyvä, että tulit... peijakkaan hyvä. Tuntuu pääni
-kipeältä... sinä kait pistouvaat lasin olutta, sinullahan sitä on
-rahaa.
-
--- Mitäpäs sitä köyhällä on muuta kuin rahaa. Jos Laura on hyvä ja
-hakee olutta, sanoi vieras, heittäen 2-markkasen pöydälle.
-
--- Ei! Kyllä minä menen, ehätti Alma sanomaan, ottaen korin kyökistä.
-
--- Paljoko tuodaan?
-
--- Koko rahan edestä, mutta sineprykohvia, sanoi vieras.
-
-Kun Alma oli oluet tuonut ja Laura lasit toimittanut, alkoi
-tavallinen meno.
-
--- Missäs rouvan lasi on? kysyi vieras.
-
--- Kiitos! En välitä.
-
-Mutta eihän siinä mikään auttanut. Rouvankin täytyi ottaa itselleen
-lasi. Hän ei istuutunut herrain seuraan, vaan otti olutlasin ja
-meni kyökkiin, jossa sen vähin erin ryypiskeli. Miehet vetivät
-sitä uhemmin. Kun entiset olivat lopussa, sai Alma noutaa lisää.
-Rouvallekin tarjottiin vielä, vaan hän ei mitenkään voinut ottaa
-enempätä.
-
--- No, kosk'ei olut kelpaa, niin ottakaa sitten kahvia ja pullaa,
-sanoi vieras antaen rouvalle pari markkaa.
-
-Sill'aikaa kun Alma oli ostamassa tarpeita, teki äiti tulen kyökin
-hellaan. Alman tultua vetäysi hän lapsineen kyökkiin, puuhasi kahvin
-valmiiksi ja alkoi nauttia pienten tovereinsa kera. Siinä tahtoi
-vanhat muistot johtua mieleen ja vedet kiertyä silmään.
-
-Miehet eivät huolineet kahvista.
-
-Sitten alkoi äiti puuhata illallista tulelle.
-
-Miehet istuivat konttoorissa ja nauttivat nauttimistaan olutta.
-
--- Tämä oli onnellinen päivä tämä, mutta mitäs huomenna... sanoi
-rouva tultuansa konttooriin.
-
--- Huomenna?! Kullakin päivällä on suru itsellään, puhui asioitsija,
-jonka kieli jo alkoi käydä kerkiäksi.
-
--- Vieläkö ostamme olutta? kysyi vieras.
-
--- Vielä, vielä! vastasi isäntä.
-
-Olutta haettiin lisää.
-
--- Mull'on huomenna raastupapäivä... kova päivä. Tule sinä,
-veikkonen, aamulla tänne, että saan kohmeloryypyn, puhui asioitsija,
-kompuroiden sohvan luo, rötkähti siihen ja syvästi nikotellen nukkui
-kohta. Vieraskin lähti ja pääsi kuin paasikin jyrkänlaisia portaita
-ponnistellen kadulle.
-
-Rouva sulki konttoorin ja meni lapsineen kyökkiin, jossa illasteli,
-laittoi lapset maata ja kävi sitten itsekin levolle, saatuaan astiat
-puhtaiksi ja paikoilleen.
-
-Vuoteellaan arveli hän jonkun aikaa tämän maailman menoa. Hän tunsi
-itsensä onnelliseksi muistoissaan, siunasi hartaasti ja nukkui kohta,
-herätäkseen uuden päivän uusiin vaivoihin.
-
-
-
-
-Marivainaja.
-
-
-En muista, kuinka hän meille tuli, vaan äitini kertoi usein siitä.
-
-Köysissä oli hänet tuotu köyhäin huutokauppaan, kuin pahantekijä,
-kädet selän taakse sidottuina.
-
-Tämä oli sitä aikaa tämä, -- joka on vielä monen muistissa -- jolloin
-köyhiä myytiin huutokaupalla, kun ei tunnettu parempata niiden
-sijoittamistapaa eikä tietty mielivaivasia sopivammin hoitaa kuin
-erityisissä karsinoissa taikka köysissä.
-
-Ja Marivainaja oli mielipuolen kirjoissa.
-
-Niinkuin elukkata oli häntä kuljetettu. Mies oli, taluttanut
-nuorasta, toinen ohjaillut takaa köydestä, ett'ei pääsisi pahasti
-rimpuilemaan. Perille tultuansa oli hän päästänyt kimakan volinan,
-huutaen kaiken maailman "joukkoja" avukseen, pelastamaan "petojen
-kynsistä".
-
-Tämän nähtyänsä oli isäni käskenyt päästää hänet heti vapaaksi.
-Vastenmielisesti olivat miehet totelleet, päästäneet köydet ja
-lähteneet samassa pakkulaan... niin oli pelko heidät käsittänyt.
-Vaikutus oli kuitenkin ollut vastoin heidän luuloansa. Ensin oli
-Mari seisonut kuin puulla päähän lyöty, sitten heltynyt itkuun,
-heittäytynyt isäni eteen ja syleillyt hänen polviansa, voimatta
-lausua sanaakaan. Itkuansa oli hän jatkanut porstuan kynnyksellä
-kunnekka oli väsynyt. Sitten oli kiivennyt tuvan uunille, nukkunut
-sinne ja maannut kuivilla päreillä koko toimituksen ajan. -- Kotonaan
-hän ei ollut moniin aikoihin levollisesti maannut. Herättyänsä oli
-arasti udellut, mihin oli joutunut tulevaksi vuodeksi. Kun oli saanut
-tietää päässeensä pappilaan, oli hän pyörähtänyt tielle ja juosta
-viilettänyt yhtä kyytiä sinne... Vuoden päähän oli vielä kuukauden
-ajat.
-
-Näin se oli Marivainaja meille tullut.
-
-Hän oli pitkä ja laiha, ijältään nelikymmenissä. Alkuperäisiä
-piirteitä ei voinut enää tarkoin erottaa hänen muodossaan, niin oli
-tuska ja mielikarvaus ne pitkällisessä vankeudessa väännellyt. Otsa
-hänen oli matala, nokka pysty ja hivusmarto epäselvä, tukkansa oli
-vaalea, harva ja takkuinen. Muulta ruumiiltaan oli hän solakka ja
-muuten säännöllinen paitse kädet, jotka olivat luonnottoman pitkät
-ja olkapäät, joiden tavaton jyrkkyys oudostutti äkikseltä. Hänen
-haaleansinisissä, vetisissä silmissään oli arka, surullinen katse,
-joka toisinaan jähmettyi jäiseksi tuijotukseksi, toisinaan kiihtyi
-liekehtiväksi pyörteeksi, mutta mielipuolen mitään sanomatonta
-levottomuutta ei niissä milloinkaan huomannut.
-
-Uusi elämä alkoi Marille meillä. Hän sai olla niinkuin tahtoi ja
-tehdä mitä halutti. Ei kukaan saanut häntä härnätä, ei loukata
-eikä muutenkaan häiritä. Tämä näytti aluksi oudoksuttavan Maria,
-niinkuin muut oudoksuivat häntä, mutta viikon, parin perästä oli
-Mari jo perehtynyt uuteen oloonsa ja toiset opastaneet häneen,
-että hän oli niin talon väkeä kuin muutkin. Hän sai tehdä töitä
-niitä, joihin kykeni, tahi olla tekemättä. Ja ahkera hänestä
-tulikin. Hän askaroitsi päivin kaikenlaisissa pienissä töissä,
-joita taloisessa talossa on yllimmän kyllin, toisin taas joutiloi
-ja pistäytyi naapurin eukkoja haastattamassa. Mielipuoleksi, vielä
-vähemmin raivohulluksi, häntä ei voinut huomata. Vasta kevätpuoleen
-alkoi hänessä ilmestyä nöyrämielisen viitteitä. Hän alkoi tulla
-levottomaksi ja tähystellä jäille, ett'eikö rupeaisi näkymään sulia
-tahi rantaporeita, että pääsisi uimaan, niinkuin hän sanoi. Kun
-sitten ensimmäiset poreet ilmestyivät, paiskautui hän vaatteineen
-päivineen niihin. Jos ei niissä vielä sopinut uimaan, niin hän edes
-pulikoi hetkisen ja juoksi sitten tupaan ja kuivasi vaatteensa
-uunilla. Sitä hän sitten uudisti aina jonkun päivän perästä pitkin
-kevättä siksi, kun viimeinen jäänsirpale oli sulanut. Silloin hän
-jätti uimisen, kun muut alottivat, uudistaaksensa sen taas seuraavana
-keväänä. Ja merkillisintä tässä oli, että hän aina uiskenteli
-täysissä tamineissa, parhaassa puvussaan.
-
-Toinen hänen omituisia oireitaan tuli näkyviin kesän päälle.
-
-Hänellä oli kummallinen tapa pitää terveydestään ja kauneudestaan
-huolta. Itse hän tiesi keittää ja valmistaa rohtonsa ja hankkia
-niihin aineet. Kun nurmennukka alkoi maasta nostaa vihantaa päätänsä,
-niin silloin tuli Marille kiirettä hommaa ja touhua. Hän alkoi kuoria
-pajahtimia ja kerätä kukkasia, kuljeskellen halki niittyjen, pitkin
-pellon pientaria, törmiä ja mäkilöitä, iloisesti laulellen ja hyppien
-kuin lapsi. Pajahtimen kuorista keitti hän vettä, rohtoa, jota nautti
-halukkaasti pitkin päivää, kun vahvasti uskoi sen lisäävän terveyttä
-ja ikää -- sekä pesi usein kukista keitetyllä vedellä silmänsä ja
-kätensä, että hipiä pysyisi nuorteana ja kauniina.
-
-Omasta itsestään ei ottanut mitään puhuaksensa, kun oli muutenkin
-vähäpuheinen, ett'ei hänen menneisyydestään saatu suurin tietää
-eikäpä taittu suurin tiedustellakaan. Itse kutsui hän itseään
-Marivainajaksi, johon muutkin pian tottuivat.
-
-Näin oli Marivainaja asunut meillä muutamia vuosia hiljaisesti ja
-huomiota herättämättä, kun hän alkoi eräänä talvena puhua häistä,
-jotka sitten samana keväänä viettikin.
-
-Oli muutama Maaliskuun ilta. Äitini istui rukin takana hyräillen ja
-Mari kuori perunoita uunin edessä. Hetken päästä alkoi tämä:
-
--- Marivainaja tarvitsee uudet vaatteet.
-
--- Mitäs se Mari nyt niillä?
-
--- Tarvitsee.
-
--- Mitä vasten?
-
--- Tässä tulee häät...
-
--- Häät?!
-
--- Niin!
-
--- Oikeinko oikeat häät?
-
--- Jo tok'... ihan oikeat.
-
--- Kenenkä häät? Enhän minä ole mitään kuullut.
-
--- Marivainajan.
-
--- Marin häät? -- Kaiken varmaan.
-
--- Onkos sulhasta?
-
--- Kuinkas muuten.
-
-Äitini vähän hymähti ja katseli Maria, jonka muoto oli käynyt
-hehkuvan punaseksi ja silmät liekehtivät oudosti.
-
--- Missä se Marin sulhanen on?
-
--- Järvessä.
-
--- Järvessä?!
-
--- Järvessä! Niin, niin järvessä, mutta hän on luvannut tulla
-minua hakemaan tänä keväänä ja hän tulee, tulee, tulee! puhui Mari
-innokkaasti, hyppäsi pystyyn ja alkoi tuohuksissa astua edes takaisin
-huoneessa.
-
-Hymy katosi äitini huulilta. Hän katseli Maria pelokkaasti, mutta
-antoi rukkinsa pyöriä kahta kiivaammin, olevinaan huomaamatta mitään.
-
-Hetken päästä viihtyi Mari ja istuutui työlleen.
-
--- Järvessähän se on... järvessä, huokasi Mari raskaasti.
-
--- Milloinka hän on järveen joutunut.
-
--- Siitä on jo kauvan, niin, niin, niin kauvan.
-
-Ja kauvanhan siitä oli...
-
-Mari oli silloin elämänsä keväässä, nuori ja verevä, kahdeksantoista
-vuotias impi, varakkaan mökin, Suonsaaren, ainoa tytär, Kirkonkylän
-reunamalta. Hän oli kylän suosikki ja vanhempainsa ilo ja onni.
-Monta kävi hänellä kosijata, monta pulskaa ja rikasta, mutta hän
-ei tahtonut mielistyä miehiin hyvihin, sanoi tahtovansa olla
-vanhempainsa "oma ainoa" lapsi. Niin kului aikaa, mutta viimeinhän se
-tuli hänenkin vuoronsa... tuli mielitietty. Se oli nuori torpan poika
-Korpisilta, joka kirkkomatkoillaan oli Suonsaaren Marin tuttavuutta
-tehnyt ja armon hänen edessään löytänyt. Hän oli pitkä, solakka,
-reipas nuorukainen, vaalahtava tukaltaan. Iloinen ja leikillinen
-oli hän luonteeltaan, jonka miellyttäviä kokkapuheita tuttavat
-tytöt mielissään kirkkomäellä kuuntelivat ja jota oudotkin neitoset
-suosiollisesti loitompata katselivat. Tämä oli päässyt Suonsaaren
-Marin hellään suosioon, johon moni oli niin innokkaasti pyrkinyt.
-Eikä Kortteisten Paavollakaan ollut muuta palavampaa halua, kuin
-saada Mari kotinsa katsojaksi, mitä pikemmin sitä parempi. Häät
-päätettiin viettää Juhannuksena, kesäisen ilon ja valon juhlana ja
-sen vuoksi oli kiiruhdettava kuuliaisia. Ne päätettiin ensi pyhäksi
-ja lauvantaina aiottiin käydä "pappiloissa."
-
-Odotettu lauvantai tuli... tuli kaunis, mutta hieman kolea, niinkuin
-keväinen ilma usein on, ja iltapuoleen alkoi huokua jäistä usmaa
-järveltä kylään.
-
-Suonsaarelaiset kokoutuivat tuttavineen Kalliolle, odottamaan
-sulhasta seuroineen. Siinä oli päätetty yhtyä, ottaa lämpöset kupit
-ja mennä pappilaan.
-
-Levottomina odotettiin sulhasta.
-
-Oli, näet, jo täydellinen kelirikko, ett'ei jäitä tahtonut päästä
-mitenkään, josta syystä sulhasen piti tulla Pankasalon kautta.
-Venheellä oli hänen ensin kuljettava Hiekkasalmen ylitse Pankasaloon
-ja siitä suksella Kirkkosaareen.
-
-Haihtuivat siinä odotellessa ruusut morsiamen miellyttäviltä
-kasvoilta.
-
-Odotettiin yhä...
-
-Jopa vihdoin alkoi Talassaaren päästä näkyä joukko hiihtäjiä.
-Siinä ne tulivat, viisi miestä ja kolme naista jotensakin etäällä
-toisistaan. Etumaisena ensin yksi mies, sitten toiset parittain,
-naiset viimeisinä.
-
-Levottomuus alkaa hälvetä odottavista.
-
-Etumainen näyttää haastelevan ja viittovan toisille. Ne kääntyvät
-hieman Koirasaareen päin.
-
-Ovat jo puolisalmessa.
-
-Nyt tunnetaan, että etumaisena hiihtää sulhanen -- hänkin kääntyy
-Koirasaarta kohti.
-
-Sulhanen tervehtii kohottamalla lakkiaan, kun näkee väkeä rannalla.
-
-Vaaleana seisoo morsian portailla, pidellen kovasti kaiteesta kiinni.
-
-Sulhanen kiiruhtaa kulkuansa, potkaltaen varomattomasti eteenkäsin.
-
-Hetki vielä ja -- hän on jään alla.
-
-Morsian kaatuu tuskan huudolla portaille.
-
-Riennetään sinne... hän on tainnuksissa.
-
--- Kääntykää enemmän Koirasaarta kohti, kuuluu sulasta sulhasen
-iloinen, reipas ääni.
-
-Lähimmäiset rientävät avuksi, mutta ovat kohta samassa avannossa.
-
-Keväinen jää on haprasta.
-
--- Enemmän Koirasaarta kohti, siell' on jää kovempata, huutaa
-sulhanen tavallisella äänellään.
-
-Apua ei huudeta: ei huuto hädästä päästä.
-
-Hetkessä on riski miesjoukko temmannut rannalta talviteloillaan
-olevan veneen ja rientää avuksi. Se näyttää saapuvan parhaaseen
-aikaan. Kaksi miestä on kohta jäällä, mutta kolmatta ei näy enää,
-vaikka se vast'ikään rohkasi toisia hätäilemästä. Suksen kantaa näkyy
-jään alta, siihen tartutaan ja, kun se tuntuu raskaalta, vedetään
-hiljaksiin, että jalka pysyy varpaallisessa ja sulhanen saadaan ylös,
-mutta millään tavalla ei voida häntä enää henkiin saada, vaikka
-hätään ovat rientäneet papit ja lukkarit. Elävä henki oli hänet jo
-ijäksi jättänyt.
-
-Tuskaa ja valitusta oli sinä iltana Kirkonkylässä.
-
-Liikuttavan puheen tapauksen johdosta piti rovasti kirkossa
-seuraavana päivänä, mutta murheellinen morsian ei ollut sitä
-kuulemassa. Hänet oli kamala tapaus kokonaan murtanut. Toinnuttuansa
-oli hän Marivainaja.
-
-Mari eleli tämän jälkeen hiljaisesti surullisessa kodissaan,
-johon tuli vielä uusia surun syitä. Hänen äitinsä saattoivat nämä
-surulliset tapahtumat ennenaikaiseen hautaan. Isänsä kuoltua
-hoidettiin Maria perinnöillään niin kauvan kuin niitä riitti. Sitten
-joutui hän mieron kovalle tielle, jonka kärsimykset ja kivuttamiset
-saattoivat hänet usein raivoksi ja köysiin taikka karsinaan. Niissä
-sammui hänestä viimeinenkin kipinä järjen valoa.
-
-Hän ei ollut ensimmäinen eikä, Jumala paratkoon, viimeinen, joka on
-mieron tietä saanut köysissä kulkea...
-
-Lupaamalla uudet vaatteet sai äitini Marin rauhoittumaan, eikä häistä
-ollut sen enempätä puhetta.
-
-Kun kevätpuoleen tuli pitkät suojailmat, jotka kestivät viikkomääriä
-ja veivät kaiken lumen maasta, niin tuli Mari levottomaksi. Hän
-kuljeskeli pitkin rantoja ja tarkasteli jäitä sekä muistutti joka
-päivä äitiäni uusista vaatteistaan. Mutta kun ilma taas jäähtyi ja
-sataa tupruutti uutta lunta maan Valkoseksi, niin tyyntyi Marikin
-ennalleen ja askaroitsi pienissä toimissaan.
-
-Toukokuu tuli ja rupesi todella kesän tekoon.
-
-Mari sai uudet vaatteet.
-
-Ne olivat sinistä puolivillasta, tehdyt herrastyyliin, kapea,
-valkonen rimpsu kaulan ympäri. Äitini olisi antanut mustat vaatteet,
-mutta Mari ei niistä pitänyt, vaan sanoi olevansa liian nuori käymään
-mustissa. Sinisiin hän sitä vastaan mielistyi suuresti.
-
-Toukokuun puolivälissä alkoi taas Marin levottomuus lisäytyä. Hän
-juoksi usein rantaan, ja istuskeli Kallion portailla, katsellen
-hartaasti järvelle. Tätä ei saatettu ottaa mihinkään huomioon, kun
-joka kevät oli käynyt melkein samalla tapaa.
-
-Eräänä aamuna varhain ilmestyi Mari äitini luokse uusissa
-vaatteissaan, sievästi puettuna ja siistittynä. Hän syleili äitiäni
-innokkaasti kyynelsilmin, lausuen hätäisesti: häät, häät. Äitini
-heltyi eikä voinut aavistaa, mitä tuonlainen käytös merkitsi.
-
-Oli kaunis aamu. Tuuli ei ollut vielä valveella. Aurinko loisti
-keväisesti siniseltä taivaalta ja leivo liverteli aamulauluaan
-ilmassa. Sulava järvi huokui hiljaisena hienoa usmaa ilmaan...
-
--- Apuun! Apuun! kuului äkkiä huuto, Marivainaja on pudonnut sulaan!
-
-Erottuansa äidistäni oli hän kiiruhtanut Kalliolle, istunut siellä
-portailla ja katsellut järvelle. Äkkiä oli hän sitten hypännyt ylös,
-siepannut sukset seinämältä, hiihtänyt jäälle ja paiskautunut sulaan.
-Moni oli nähnyt hänen menevän, mutta luullut sitä Marin tavalliseksi
-uimamatkaksi.
-
-Tämä tapahtui melkein samoilla paikoin, missä sulhanen oli hukkunut
-vuosikymmeniä ennen.
-
-Hänet saatiin kyllä aivan heti ylös, mutta ei enää henkiin tämän
-maailman valossa.
-
-Häät oli pidetty...
-
-
-
-
-Talon piruja.
-
-
--- Talatta! Talatta! kuului toverini huutavan, joka kulki jonkun
-matkaa edellä.
-
-Ponnistaen viimeiset voimani riensin minäkin paikalle.
-
-Talo kuin linna oli edessämme mäen notkelmassa.
-
--- Tuossa pätii meidän yötä olla, tuossa, sanoi toverini.
-
-Me istuimme veräjän sulkupuulla ja katselimme laskevan auringon
-punervassa valossa päilyvätä seutua.
-
-Olimme tieteellisellä tutkimusmatkalla... On sitä oltu senlaisillakin.
-
-Aamusta ani varhain olimme olleet liikkeellä, eksyneet tieltä,
-emmekä koko pitkänä päivänä maistaneet murua muuta kuin mustikoita
-metsästä. Meidät oli neuvottu Kivelän mökiltä oikotietä Pihlajamäkeen
-ja sanottu olevan montakin mökkiä taipaleella, joissa voisi levätä
-ja ruokaa saada. Me emme tavanneet yhtään mökkiä, emmekä muutakaan
-ihmisasuntoa koko päivänä. Olimme siis eksyneet oikealta suunnalta,
-harhailleet missä lienemmekään ja menettäneet aikaa paljon enemmän,
-kuin tavallista tietä tullessa olisi tarvittu. "Parempi virsta
-väärää, kuin vaaksa vaaraa" -- tuo hyvä neuvo oli unhottunut meillä
-kokonaan. Taival oli ollut koko lailla vaivaloinen. Toisinaan niitä
-oli polkuja enemmän kuin tarpeeksi, toisinaan ei ollenkaan. Olimme
-saaneet rämpiä suosilmäkkeitä, kavuta kallioita ja tunkeutaa tiheäin
-metsikköjen läpi. Päivä oli polttavan kuuma, senlainen, jonkalaisia
-vaan heinäkuussa voipi olla. Tuntui kuin päiväkulta olisi tehnyt
-liiton Pihlajamäen kanssa, tehdäksensä matkamme niin vaivaloiseksi
-kuin mahdollista. Päivä tuntui yhä lisäävän poltinainetta tuliseen
-uuniinsa ja Pihlajamäki nostavan yhä pystympään leveätä rintaansa
-meidän eteemme. Tuulta ei tuntunut, ei edes henkäystä, joka
-hiemankaan olisi viilentänyt kiehuvata kuumetta ja kiehuttavaa
-hellettä. Siihen vielä kaikenlaiset kuuman päivän seuralaiset
-liehuivat ympärillämme, koetellen ihomme kovuutta, ja jos eivät
-saaneet purra eivätkä pistää, niin koettivat tunkeutua suuhun ja
-sieramiin. Oli kuin hiiden hörhiläiset olisivat saaneet meidät
-valtaansa, löylyttääkseen. Siinä oli polttiaista, siinä hyttystä,
-siinä mäkärätä ja surviaista, siinä itikkata ja muuta pientä
-lentiäistä. Liikkeessä ollessaan noilta hieman rauhaa sai, mutta
-herkesipä levolle, yhteen kohti pitkälleen, niin kohta olivat nuo
-ystävät kiinni joka kohdassa, missä vaan lomaa puremiseen oli.
-
-Toverini, joka astui edellä, pitäen suuntaa silmällä, oli reipas
-mies, joka ei vähistä välittänyt. Hänellä oli keppi oikeassa
-ja leheksiä vasemmassa kädessä, joilla hän, hosui ympärilleen
-kuin riivattu ja astui vaan ja lauleli. Minä tallustelin perässä
-väsyneenä, näännyksissä ja huohottaen kuin hyvätkin palkeet,
-heittäytyen pitkälleni jokaiseen varjoon ja katvepaikkaan, josta
-kuitenkin oli asia hetimiten taas taipaleelle, kun tuo elävitten
-joukko syöksi niskaani.
-
-Kun päivä alkoi mailleen kääntyä, niin kävi kuumuus vähin erin
-kärsittävämmäksi, mutta siipiniekat tulivat sitä kiukkuisemmiksi...
-
-Nyt olivat kuitenkin päivän vaivat unhotetut, kun talo oli
-edessämme... talo kuin linna.
-
-Läksimme taloon kesantopellon piennarta, jota myöten polku veti.
-Pelto oli hyvässä muokassa, odottaen kylväjätä. Ojat olivat vasta
-pohjatut ja siivotut, piertamet kuokitut ja ojamullat hajotetut.
-Näitä minä en olisi huomannut enkä pitänyt niillä väliä, jos ei
-toverini, joka oli virkku ja reipas kuin kosken kala, olisi huomannut
-ja minulle huomauttanut. Muutamakseen huomasi hän miehen, joka makasi
-vasta pohjatussa ojassa... näytti sikeästi nukkuvan.
-
--- Siinä kaite lienee viileä maata, sanoi toverini.
-
-Pääsimme pihaan.
-
-Ei yhtään elävätä sielua näkynyt, ei kuulunut talossa.
-
-Astuimme tupaan.
-
-Se oli heiniä täynnä... heiniä kuivamassa. Niitä oli lattialla, niitä
-penkillä ja uunilla, niitä kaikki orret täpösen täynnä.
-
-Muuan akkanen ihminen istui karsinpenkillä ja ruopotteli päätään.
-
-Minä nakkausin heti heinille pitkälleni.
-
--- Hyvää iltaa! alkoi toverini.
-
--- Pankaahan siihen, vastasi nainen karsinpenkiltä. Toverini vähän
-ällistyi naisen oudosta tervehdyksestä ja tarkasteli ihmistä.
-
--- Missäs isäntäväki on? kysyi hän sitten.
-
--- Ettäkö sinne menisitte, ärähti nainen.
-
--- Eipähän niin sinne, eikä tänne, vaan että saisimme kysyä yösijaa,
-ehätin minä sanomaan, ett'ei toverini, joka oli kiivas luonteeltaan,
-ehtisi pikastua.
-
--- Näyttääkös tässä sijaa puuttuvan? kysäsi akka jotenkin äreästi.
-
--- Eipä silti, eikä sen tähden, vaan onhan tavallista ja tarpeellista
-matkamiehen sitä kysyä, selitin minä niin sävyisästi kuin voin.
-
--- No, nyt sen tiedätte, ärähti nainen.
-
--- Onkos talossa ruokaa? kysäsi tylysti toverini, joka alkoi ärtyä
-akan viisastelusta.
-
--- Ei täss' ole koskaan ruuatta eletty, sanoi nainen heti ja
-hörymättä.
-
--- Niinpä kanna sitten pöytään ja sukkelaan! käski toverini äänellä,
-joka osotti, että käskyä oli siekailematta toteltava.
-
-Nainen lähti ja nopeaan lähtikin.
-
-Ensi panos oli kolme kokonaista, paksua leipää, joita monikin
-vertaisi myllyn kiviin.
-
--- Mitä se mies tuolla ojassa makaa? kysyin minä, saadakseni tietää,
-millä mielellä arvoisa emäntämme nyt oli.
-
--- Mikä makaa missäkin, vastasi hän samassa ja meni ulos hakemaan
-lisää monttumia pöytään.
-
-Toverini otti muistikirjansa ja minä aloin tarkastella toimeliasta
-emäntäämme, joka höntäsi ovessa edestakaisin, tuoden aina yhden
-kappaleen kerralla pöytään. Hän näytti tarkoin seuraavan sananlaskua:
-"laiska kerralla katkaseksen, viidesti vireä käypi". Tarkastettuaan
-aina hieman pöytää, pyörähti hän jotakin puuttuvata noutamaan...
-milloin se oli veitsi, milloin lautanen, milloin mikin.
-
-Hän oli punakka, vaaleatukkainen, varmaankin vanhempi kuin näytti.
-Hänen otsansa oli oudon matala ja hivusmarto epäselvä, posket
-lihavat, hyllyvät, paljon otsaa leveämmät, nokka kevelä ja leveä,
-sieramien väliseinä paksu ja lihakas, joten itse reijät supistuivat
-jotenkin pieniksi, suu leveä... korvallisille asti, huulet paksut,
-pyöreät ja mehevät, joiden välistä loisti kaksi riviä valkeita,
-säännöllisiä hampaita, korvat olivat suuret ja pörhällään. Leuka
-vielä puuttuu tästä kuvasta, mutta puuttui se alkuperäisestäkin. Sitä
-ei ollut muuta kuin pieni nystyrä noiden pullevain poskien välissä.
-Tämän seikan mainitsen viimeiseksi, vaikka ensiksi sen katsoja
-huomasi.
-
-Hänen puvustaan ei ollut paljon puhettakaan... mikäpäs sitä
-senlaisessa värissä. Päällään oli vaan lyhythihainen, avopäänteinen
-paita, polveen asti ulottuva hameenrepale... Ei muuta mitään ja
-tuskinpa tarvitsikaan.
-
--- So, vieraat, päin pöytään, selin seinään! sanoi hän, kun
-mielestään oli saanut ruuan laitetuksi.
-
-Kahta käskyä ei tarvittu.
-
-Olipa siinä "ruokakultaa ja monttumia"! Komppania sotaväkeä olisi
-huoleti voinut pöytään käydä.
-
-Siinä oli, paitse noita kolmea leipäkyörää, sievonen punkka voita,
-pytty suolasta, suurta lahnaa, kaukalo muikkuja, iso, savustettu
-sianlape, paistetut vasikan nivuset, kaksi viilipyttyä, iso tuoppi
-nuorta maitoa -- kaikki maukasta ja hyvää. Tavallinen pärepuukko oli
-liha-astian vieressä, edessämme lautaset, linkkuveitsi kummallakin
-lautasella, linkkuveitsi, senlainen, tasakärkinen, joita laukkuryssät
-entiseen aikaan kauppailivat.
-
-Ruoka-ajaksi pistäytyi emäntämme ulos.
-
-Kun olimme lopettaneet kelpo ateriamme ja emäntämme alkanut kantaa
-hössytellä ruokia pöydältä, ilmestyi mies tuvan ovesta.
-
-Se vasta oli näkemys!
-
-Jos arvoisa emäntämme oli tanakka, lihava, punakka, hyllyvä, niin
-oli tämä hontelo, laiha, luinen, ihan luuranko, kaikin puolin
-emäntämme vastakohta. Hän oli tavan pitkä, polvet hieman koukussa,
-tukka takkuinen, kaiken karvanen, muoto joukea, pitkä, otsansa
-oli onteva, huomattavasti kovertunut sisäänpäin, silmät pienet ja
-tiirottavat, nokka kippura ja pieni, huulet ohuet ja tiivisti kiinni,
-leuka pitkä ja vahva, josta huoleti olisi puolet riittänyt emäntämme
-leuvan jatkoksi ja sittenkin olisi miehelle jäänyt tavallinen leuka.
-Muotonsa oli iholtaan väritön, likasen harmaa.
-
-Tämän muotoinen oli mies, joka ilmestyi tuvan ovesta ja tuli suoraan
-meidän luoksemme.
-
--- Terve! sanoi hän ja pisti kättä meille kummallekin ja istuutui
-rahille.
-
--- Kuulkaapas, hyvät vieraat, kun teitä pirut pelkäävät, jatkoi hän
-siitä. Kun minä makasin tuolla ojassa ja odottelin piruja, niin ei
-niitä tänä iltana tullutkaan. Minä aattelin, että mikähän niillä
-nyt on, kun eivät tulekaan, vaikka muina iltoina hypätä luikkivat
-ylitseni, että parta viuhkaa... Sitten tulitte te, ja minä arvelin,
-että noita, noita kaite ne pelkäävät.
-
--- Kyllä ne meitä ainakin pikkupirut pakenevat, sanoi toverini.
-
--- Ne, näet, vainoovat minua, ett'en saa niiltä rauhaa näin illan
-kuhjussa muualla kuin ojassa, sinne eivät, näet, huomaa tulla. Öillä
-en saa niiltä maata muualla kuin pöydällä. Siihen eivät osaa, vaikka
-niitä tuvan täydeltä tulla pakkaa tupaan, selitti ukko hätäisesti,
-ikään kuin vavahdellen pelosta.
-
--- Mitä piruja ne senlaiset ovat? kysyi toverini.
-
--- Talon piruja, vastasi emäntämme karsinpenkiltä, johon hän taas oli
-asettunut, saatuaan ruuat korjuuseen.
-
--- Tottapa ne lienevät talon piruja, arveli ukkikin.
-
-Huolimatta piruista taikka muista, heitin minä kengät jalastani ja
-aloin kokoilla heiniä vuoteekseni.
-
-Kun nainen karsinpenkiltä tämän huomasi, nousi hän sanaakaan
-puhumatta ja meni ja toi suuren syleyksen makuuvaatteita ja laittoi
-kaksi tilaa lattialle. Kokosi ensin heiniä kasaan, levitti niille
-karkean alusvaatteen, pani lakanan sen päälle, asetti päänalaset ja
-leväytti somasti koristellun peitteen molemmille vuoteille.
-
--- Maatkaa tuossa, vieraat, jos piruilta saatte, sanoi hän sitten,
-meni ja asettui entiselle paikalleen karsinpenkille.
-
-Ukki istua noljotti rahilla ja katseli naisen toimia.
-
--- Ei, vieraat! Ei, hyvät vieraat, se sovi. Ette siinä rauhaa saa,
-sanoi hän, kun emäntämme oli tilat tehnyt, ja nousi katsomaan
-soveliaampaa paikkaa.
-
--- Kyllä me siinä saatamme nukkua hyvinkin... Ei tänne pirut tule, ei
-ikinä enää, sanoi toverini vakavasti.
-
-Minä heitin päältäni ja kävin tilalleni.
-
--- Ettäkö pirujen kanssa liitossa nämät vieraat, arveli ukki, enemmän
-kuitenkin itsekseen.
-
--- Emme liitossa, emmekä missään, sanoi toverini päättävästi,
-vaan pirut pelkäävät meitä... pelkäävät eivätkä uskalla tulla
-likimaillekaan.
-
--- Pelkäävät eivätkäkö uskalla?
-
--- Aivan niin. Ja ne pelkäävät jokaista kelpo työmiestä.
-
-Ukki istui ja tirkisteli toverini vakaita kasvoja.
-
--- Pelkäävätkö työm...? kysäsi hän.
-
--- Pelkäävät! Työmiestä ne pelkäävät, ahkerata, mutta joutilasta,
-laiskaa vetelystä ne vainoovat ja pyytävät pauloihinsa, puhui
-toverini varmasti.
-
-Ukki jäi sanattomaksi ja katseli naista, joka istui karsinpenkillä.
-
--- Tuokaapa minulle raamattu tahi uusi testamentti, pyysi toverini.
-
-Nainen lähti ja toi tanakan kirjan.
-
--- Tämä on pyhä kirja, sanoi toverini, ottaen kirjan. Sitä, joka
-tätä kirjaa lukee, tekee ahkerasti työtä ja käypi kirkossa, sitä
-eivät pirut koskaan kiusaa, eivätkä vainoo, puhui toverini vakavasti
-hartaalla äänellä, asettaen raamatun pöydän nenälle.
-
-Se oli tuonlainen vanha, vahva, puukantinen raamattu, vahvoilla
-messinkiheloilla varustetuilla hakasilla, jonkalaisia nähdään vielä
-siellä täällä maaseuduilla maassamme. Se oli "Turusa, Prändätty
-j.n.e., 1758", niinkuin ensi lehden alareunassa oli luettavana.
-
-Ukki hieman hymähti toverini puhuessa ja näytti epäilevältä ja
-katseli karsinpenkillä istuvata naista, johon puhe näytti tehneen
-vaikutuksen.
-
-Silloin toverini päätti antaa sanoilleen pontta ja voimaa. Hän otti
-veitsensä ja leikkasi ovenpieleen rivan kohdalle isonlaisen ristin.
-Sieppasi sitten ison tupakkihakkurin ja poukautti sillä kolme kertaa
-ristin kohdalle, että jymähti vanha honkanen seinä.
-
--- Lyö, lyö! Lyö vielä! kivotti ukki.
-
--- Ei tarvitse kuin kolmasti... kolmella naulalla oli Vapahtajakin
-lyöty ristinpuuhun, sanoi toveri hartaasti.
-
-Se vaikutti: ukki vaikeni kokonaan.
-
--- Olemme joutuneet mielipuolten joukkoon täksi yöksi, sanoi toverini
-ruotsiksi.
-
--- Hulluin ja pirujen, mutta sama se, sanoin minä. Siunasin itseni ja
-nukuin heti, tapani mukaan.
-
-Toverini sitä vastaan ei ollut saanut unta koko yönä. Hän oli
-valpastunut kokonaan, kun ukki ei ollut ruvennutkaan pöydälle, vaan
-hiipinyt hänen vuoteensa viereen heinille maata. Arvoisa emäntämme
-oli maannut karsinlattialla uunin edessä.
-
-Aamulla varhain oli ukki noussut ja hiipinyt ulos tuvasta. Sitten oli
-noussut nainen ja mennyt ulos hänkin.
-
-Kun minä heräsin, ei ollut tuvassa muita kuin toverini, joka
-tuskitteli vuoteellaan, ettei ollut saanut unta ja ihmetteli minua,
-joka voin nukkua missä tahansa.
-
-Siihen annoin minä selitykseksi, että kun en minä ole ikinäni
-ennenkään unetonta yötä viettänyt, niin kuinka minä nyt olisin parin
-mielipuolen ja muutaman tusinan piruja antanut untani häiritä.
-
-Samassa tuli emäntämme tupaan, kantaen kahvia vieraille. Hän oli
-kokonaan muuttunut ulkoasultaan sitten eilisen: oli peseytynyt,
-kammannut ja palmikoinut tukkansa, muuttanut toisen puvun,
-pyhävaatteet, että hän oli tosiaankin emännän näköinen.
-
--- Missäs ukki on? kysyin minä saadakseni puheen ainetta.
-
--- Työhönhän herrat sitä käskivät ja työssä se nyt on, ojanpohjuussa
-pellolla.
-
-Hän jutteli nyt lempeästi sointuvalla äänellä, eikä tylysti
-ärähtelemällä, niin kuin illalla. Kertoi koko väen olevan sydänmaalla
-heinänteossa ja hänen ukin kanssa olevan vaan pihasalla kotimiehinä.
-
-Väleen olimme valmiit taipaleelle ja kysyimme, mitä olimme
-velkaantuneet taloon.
-
--- Enhän minä osaa siitä maksua ottaa, kun ei tässä ennenkään
-vierailta... Ikävätä vaan, ett'eivät isäntä ja emäntä olleet kotona,
-kyllä ne olisivat teitä vierainaan pitäneet. Nyt ovat herrat saaneet
-tyytyä siihen, mitä ovat saaneet.
-
-Me vakuutimme hänelle että olimme täysin tyytyväiset, ett'emme
-parempata yösijaa olisi saaneet mistään.
-
-Hän saatteli meidät veräjälle ja neuvoi tielle.
-
-Ukkia emme tavanneet.
-
-Päivä oli yhtä kuuma kuin eilinenkin, mutta roolit olivat meiltä
-vaihtuneet toverini kanssa. Hän se oli väsynyt ja tuskitteli ja etsi
-katvepaikkoja, minä olin virkeä, astuin edellä ja laulelin.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Sen erän perästä eivät olleet pirut käyneet tuossa talossa, eikä
-siinä ollut liioin ollut mielipuoliakaan.
-
-Seuraavana talvena oli isäni kinkerimatkallaan tavannut tuon samaisen
-talon isännän ja kysässyt muun puheen lomassa, kuinka heidän
-mielipuolensa jaksoivat? Siihen oli isäntä kertonut heillä käyneen
-kummia herroja ja puhunut koko tapauksen. Siitä pitäin oli Lassi,
-hänen veljensä kokonaan muuttunut. Oli ruvennut käymään kirkossa,
-tutkimaan Jumalan sanaa ja ennen kaikkia tekemään ahkerasti työtä,
-johon hän ei ollut ennen ryhtynyt ollenkaan... oli ruvennut syömään
-hyvin ja nukkumaan vielä paremmin, oli lihonut ja nuortunut kokonaan,
-eikä piruista ole virkkanut halaistua sanaakaan. Samoin hänen
-sisarensa, Anna, meidän tuollinen emäntämme, oli tullut toiseksi
-ihmiseksi. Tekee työtä kaikkea, auttaa emäntää, on hiljainen ja
-nöyrä, mutta iloinen ja reipas, peseytyy joka aamu ja pukeutuu
-siististi, sillä eihän sitä tiedä milloin herroja tulee. Hän kertoo
-kaikille tapauksen ja kuinka häntä hävetti ja hävettää, kun muistaa
-minkälaisessa pukimessa oli herroille laittanut illallista ja tiloja.
-
-
-
-
-Rahan kaavoja.
-
-
-Sutela oli kuulu rikas talo ja näytti pulskalta maantielle.
-
-Siellä seisoikin parasta kättä mies ja silmäili taloa, ikäänkuin
-ihmetellen sen muhkeutta. Sitten kääntyi hän kujalle ja pysähtyi
-portille, tähystellen tarkasti puolelle ja toiselle.
-
-Siinä tuli tyttönen vastaan.
-
--- Onko isäntä kotona? kysyi vieras, hyvän päivän tehtyänsä, nostaen
-hattuaan.
-
--- Eikö tuo liene.
-
--- Missä?
-
--- Tuossa nitoo viikatetta pihalla.
-
-Hän ei mennyt isännän luokse, vaan asteli suoraan tuvan portaille,
-tervehtien häntä hattuansa nostamalla.
-
-Vieras oli pieni ja laiha ja musta. Tukka turjotti silmillä, jotka
-olivat pienet ja terävät kuin naskalit, valkuaiset punaset kuin
-soivan töyren. Yläpuoli muotoa oli leveä, poskipäät ulkonevat;
-alapuoli sitä vastaan kapeni kapenemistaan kunnekka loppui
-pitkään, terävään leukaan. Partaa ei ollut muuta kuin viikset kuin
-mustalaisella. Nokka oli ohut ja kevelä, jonka nenimmäinen näytti
-kilpailevan terävyydessä leuvan kanssa. Hyvästi oli hän puettu,
-siisti laukku kainalossa, ostokeppi kädessä.
-
-Hän istuutui portaille ja pani tupakan... sikarin pisti tuleen.
-
-Siihen saapui isäntäkin.
-
--- Terve! sanoi tämä ja pisti kättä vieraalle, ruopasten toisella
-korvallistaan ja kysyi kuulumiset.
-
--- Mistä tämä vieras on? alotti hän uudestaan hetken päästä.
-
--- Kaukaa etelästä, aina Helsingistä asti.
-
--- Vai Hele... Ettäkö sieltä asti!
-
--- Jopa sieltä.
-
--- Mitä sitä nyt täällä liikutaan?
-
--- Ainahan niitä on asioita...
-
--- Mitä te olette niinkuin viraltanne?
-
-Vieras ei vastannut heti, vaan katseli salaperäisesti ympärilleen.
-
--- Rahantekijä, sanoi hän sitten tuskin kuultavasti, kallistuen
-isännän puoleen.
-
--- Soh! äänsi isäntä vähän hörästyneenä. Istua noljotti hetkisen,
-nousi sitten ja lähti. Hän meni sanomaan emännälle, että pannu on
-pantava poroon, että nyt on tullut senlaisia vieraita.
-
-Sitten käski hän vieraan kamariin.
-
-Sutela oli varakas, rikas mies, pitäjään pohatoita, jolla oli
-rahaa kotona ja kylässä. Monien talot olivat hänen arkussaan,
-yksin kirkkoherrakin oli hänelle velassa. Kaikissa kunnan asioissa
-kuului hänen äänensä. Kokouksissa hänen ei tarvinnut puhua muuta
-kuin ilmoittaa ajatuksensa, niin kyllä "ystävät" olivat samaa
-mieltä. Oman vävynsä oli hän jo kerran lähettänyt valtiopäiville ja
-tehnyt pojastaan kunnan luottamusmiehen. Hänen sanottiin keränneen
-tämän maailman hyvyyttä tavalla jos toisellakin. Kaikissa oli
-hän menestynyt. Muuten oli hän vanhankansan mies, karilas, joka
-ei hävennyt pieksusaappaita eikä sarkanuttua, vaikka olisi ollut
-maaherraan matka, joka ihmetteli kirkkoherraa, että sekin oli
-hänelle velkaa, vaikka sillä oli niin suuret tulot, joka kummasteli
-kauppiasta, "renginretkaleesta" arvoon kohonnutta, että se teki
-velkaa herrain ystävyyden ja seuran tähden, ja oli jo parilla
-kirjalla häneltäkin lainannut. Rahantekijäksi oli häntä kirkkoherra
-piloillaan sanonut ja sinä hän piti toimessaan itseänsä. Sen vuoksi
-se häntä hykäytti, kun äkkiä sai kuulla, että toinen on oikein
-viraltaan rahantekijä.
-
--- Oikeinkohan tuo tekee tuota töikseen, arveli isäntä itsekseen.
-Sepäs olisi vasta se. Ainahan siinä on vaivaa ja hommaa ja huolta
-ja vastusta rahaa hankkiessa, jospa tuota nyt pääsisi kerrankaan
-oikein tekemällä tekemään. Olihan sitä aina kuullut puhuttavan
-rahantekijöistä, vaikka sitä ei ollutkaan saanut nähdä. Nyt se oli
-hänen nähtävissään, oli hänen omassa kamarissaan...
-
-Isäntä pistäysi kamariin.
-
-Vieras alkoi puheen.
-
--- Tämä on tanakka talo.
-
--- Onhan tätä tässä...
-
--- Perittyäkö vai omaa hankkimata vai kumpaakin?
-
--- Miten sen ottaa: olihan tässä jo isällä talonrähjää, mutta minun
-aikanani tämä on tälleen tullut.
-
--- Sen voi arvata, teidät nähtyään...
-
-Emäntä toi kahvia.
-
--- Mistä sitä rahaa tehdään? kysyi isäntä, emännän mentyä.
-
--- Kullastako vai hopeasta? jatkoi hän, kun ei vieras näyttänyt
-kysymystä hoksaavan.
-
--- Paperista, isäntä hyvä, paperista ja ainoastaan paperista. Ei
-sitä kannata meikäläisten kullasta eikä hopeasta valaa, puhui vieras
-innolla ja otti pari seteliä laukustaan.
-
--- Tämmöisiä niitä tehdään.
-
--- Isäntä otti ja katseli seteleitä.
-
--- Ihanhan nämä on kuin oikeata rahaa.
-
--- Niinhän ne pitää ollakin... väärää ei saa tehdä. Tyhmyydestä sitä
-sakotetaan.
-
-Isäntä istua tollotti ihmeissään, tarkastellen vuoroin vierasta,
-toisin kädessään olevia rahoja.
-
--- Ettekö te minullekin...? Isäntä ei lopettanut kysymystään.
-
--- Miksikäpäs en, jos niikseen tässä tulee. Sehän on minun
-elinkeinoni.
-
--- Teillä kai on tarpeita.
-
--- Ainakin tuhat kuutisen, mutta puuttuu tärkeimpiä.
-
--- No?
-
--- Rahankaavoja.
-
--- Mitäh? Kaavoja? Rahankaavoja!
-
--- Niin. Ettekö ymmärrä?
-
--- En totta tosiaan.
-
--- Minulla ei ole valmiita pankin seteleitä, joiden mukaan voisin
-tehdä, ja omat eivät siksi kelpaa.
-
--- Tärväytyvätkö siinä kaavat?
-
--- Eivät! Eivät mitenkään.
-
--- Lieneehän noita talossa... Pitäisikö paljokin olla?
-
--- Kaksi seteliä vaan sitä laatua, jota halutaan. Niitä syntyy näet,
-sukkelammin kahdella kaavalla, kun ei tarvitse kuin kerran painaa.
-
--- Oikeinko ne painetaan?
-
--- Kuinkas muuten ja täällä on paino laukussa.
-
-Vieras otti laukustaan pienen, siron, rautasen painimen, tekoa
-senlaista, että viisisatanen levällään siihen hyvin sopi.
-
--- Tällä ne painetaan, sanoi hän, antaen painimen isännän käteen.
-
-Isäntä katseli ihmetellen konetta.
-
--- Viisisataa voi kerralla painaa, kun vaan on kaavoja... voipi
-pieniäkin seteleitä.
-
--- Suokaa anteeksi, mutta miksi ei omat tekemät voi kaavoiksi käydä?
-uteli isäntä.
-
--- Siksi... siksi, että niihin on voinut tulla joku huomaamaton vika,
-joka uutta tehdessä isonisi ja pilaisi koko painoksen.
-
-Selitys kelpasi isännälle.
-
--- Kuinka kauvan kestää yksi painos?
-
--- Jos tänään pannaan painoon, niin huomenna voitte jo nähdä, kuinka
-hyvää työtä tämä kone tekee.
-
-Isäntä jätti koneen ja lähti huoneesta.
-
-Vieras kierteli mustia viiksiään, vihelteli ja katseli ikkunasta,
-jonka edessä lainehti laaja ruisvainio.
-
-Kohta palasi isäntä. Hän löi ylpeästi setelinipun pöytään.
-
--- On niitä tässä kaavoja aluksi, mutta näitä ei ole kuin yksi,
-osottaen viisisatasta.
-
--- Kyllä sekin kelpaa... painetaan kahdesti. Pienempiä onkin muuten
-helpompi tehdä ja käyttää.
-
--- Saatanhan tässä, jatkoi vieras hetken päästä, niiden tekotavankin
-selittää. Kostutetaan rahaksi kelpaava paperi ja asetetaan setelien
-väliin niin, että toisesta on toinen, toisesta toinen puoli välistä
-paperia vastaan. Näiden päälle pannaan kuiva paperi ja ruuvataan
-painoon niin tiukkaan kuin voidaan. Kun paino jonkun ajan kuluttua
-avataan, on raha jo hahmossaan, ett'ei tarvitse muuta kuin hieman
-maalia pensselillä sipsiä. Kuivaa se sitten, purista kokoon ja pane
-kukkaroosi, niin et totta tosiaan tiedä sitä, sieltä otettuasi,
-ruunun myntistä erottaa.
-
-Isäntä oli korvana kaikki vieraan selitystä tehdessä. Kun tämä
-oli setelit tarkastanut ja hyväksynyt, puristi hän ne painimeen
-oikiamaan, silenemään. Ja olihan siinä mitä oikoa: oli viisi paria
-viis- ja yhtä paljo kymmenmarkkasia, pari paria viidenkymmenen
-seteleitä, sama luku satasia ja yksi viissatanen.
-
-Niiden oijetessa oli aikaa syödä päivällistä.
-
--- Ja nyt, isäntä hyvä, nyt pyydän minä saada olla aivan rauhassa
-iltaan asti, saadakseni paperit painoon.
-
--- Jopa niin, jopa niin... Väki lähti heinän korjuuseen alankoon,
-minä menen itsekin sinne.
-
--- Illan suussa, tuolla kello 7 maissa, voipi isäntä tulla katsomaan;
-silloin ovat jo kaikki järjestyksessä. Yksi on vaan aina muistettava,
-hyvä isäntä, ja se on se, ett'ei kukaan saa vähintäkään tietää näistä
-meidän hommistamme täällä, muuten olemme hukassa.
-
--- Tietty se, tietty se... Mutta en ehdi iltaan tänne. Paljo on
-heiniä hajallaan... paljo. Yöhön siellä menee, jopa yöhön.
-
--- Silloin minä siis jo nukun herran rauhassa, kun olen matkasta
-väsynyt. Tulkaa sitten huomisaamuna tuossa seitsemän seutuun, niin
-silloin saan jo lukea käteenne valmista mynttiä.
-
-Tyytyväisenä lähti isäntä, eikä vieraskaan tainnut tyytymättömäksi
-jäädä.
-
-Lähes puoleen oli jo yö kääntynyt, ennenkuin päivän työt oli tehty,
-kaikki heinät kokoon saatu ja isäntä kotia joutunut; silloin ei ollut
-enää ietiä mennä vierasta tapaamaan.
-
-Isännän hämmästys on helpompi käsittää kuin kertoa, kun hän ei
-aamusella päässyt millään keinoin kamariin, jossa vieras nukkui. Ovi
-oli lukittu sisästäpäin. Hän koputti kerran, toisen, kolmannen...
-Ei vastausta. Hän ryskytti, hän paukutti... kaikki turhaan. Hän
-lähti rakennuksen taakse, ikkunasta katsomaan. Kokoon oli hän
-tuskasta kutistua, sinne saavuttuaan. Ikkuna oli auki eikä miestä
-näkynyt huoneessa eikä missään. Isäntä nousi ikkunasta sisään ja
-etsi ja nuuski joka nurkan, mutta ei löytänyt mitään, ei rahoja eikä
-rahankaavoja. Hän katsahti ulos. Siinä oli jälet. Ruispeltoon oli tuo
-roisto ensin paennut ja sieltä sitten... Isäntä oli kuin puolihupsu:
-käveli ja puheli ja välimiten kiroili itsekseen.
-
--- Ei voi asiata vallesmannillekaan ilmoittaa... ei voi. Eihän se
-varastanut rahoja, itsehän minä annoin... enkä saata rahanteostakaan
-puhua mitään... vielä tässä rahantekijäksi vanhoilla päivillään.
-
-Ja sill'aikaa kun isäntä näin tuskissaan epäröiden valitteli, oli
-vieras jatkanut matkaansa, toivottavasti toisessa mielentilassa kuin
-vieraanvarainen isäntänsä, ja istui luultavasti parastaikaa toisen
-herkkäuskoisen saiturin luona ja järjesteli rahankaavoja.
-
-
-
-
-Onnen turkki.
-
-
-Se ei ollut mikään matka-, vaan ihan tavallinen kessuturkki. Vuorina
-siinä oli Suomen lampaan valkoista nahkaa, päällinen lampaanharmaata
-puolivillasta ja kaulus ja puuhkat kiherävillasta, mustanharmaata
-karitsaa. Sitä ei oltu tehty uljaan pääkaupunkimme keskiosissa,
-pääkatujen varrella, vaan syrjässä, Punavuorten takana.
-
-Onnettomaan aikaan tuotiin uusi turkki omistajalleen. Hän oli samalla
-viikolla tullut ajurista talonomistajaksi ja se oli turkille ikävä
-käänne asiain menossa. Ei sen vuoksi, ettei talonomistaja turkkia
-tarvitse, vaan siitä syystä, että sen oli ajuri tekeille antanut.
-Isäntä puki turkin päälleen vaimonsa avustamana. Pitäähän joka
-asiassa olla läsnä hänen, joka miehen apulaiseksi luotu on.
-
--- Joo, hyvä turkki! Kyllähän se Matti turkin tekee, arveli isäntä.
-
--- Hyvähän tuo on, mutta mitä sillä nyt teet? kysyi vaimo, jota oli
-jo rouvaksi ruvettu kutsumaan.
-
--- Kuinka niin? Käypihän tämä pihatoimissa.
-
--- Missä piha...? Mitä toimia sinulla nyt on, kun olet päässyt
-talonomistajaksi?
-
--- Yhtä ja toista.
-
--- Mutta niissä ei kuljeta tuonlaisessa turkissa. Sinun täytyy saada
-"supiturkki".
-
--- Ohhoh! Kovinpa sitä nyt mennään! Mihinkäs sitten tämä turkki?
-
--- Se lahjoitetaan köyhille. Sinulla täytyy olla asemasi mukainen
-turkki. Ethän tuossa voi liikkua pankeissa etkä muissa herroissa.
-Puku nostaa luottamusta ja tuottaa arvoa. Minä lahjoitan tuon turkin
-pois, sitä et saa kertaakaan käyttää. Ostetaan uusi sinulle, arvosi
-mukainen...
-
-Näin lasketteli rouva tarinata.
-
-Mies ei virkkanut mitään, sillä hän huomasi vaimonsa olevan taas
-sillä päällä, että vastustaminen saisi matkaan vaan riitaa ja toraa,
-niinkuin ennenkin. Sen vuoksi ei hän virkkanut mitään, jonka vaimo
-tapansa mukaan käsitti myöntymiseksi, ja lahjoitti turkin pois.
-
-Niin teki rouva.
-
-Kun ajuri oli näin päässyt talonomistajaksi, niin mietiskeli hän
-usein tämän maailman menoa ja muisteli entisiä aikoja. Ja olipa
-hänellä mitä muistella. Niinpä hän, kun eräänä iltana poltteli
-sikaria loikoessaan sohvalla, heitti laajemman silmäyksen entiseen
-elämäänsä.
-
-Ajatus on nopea. Se ei tarvitse paljoa aikaa kulkiessaan pitkiä ja
-monimutkaisia matkoja. Sieppaamme tämän lennosta, minkä ehdimme
-huomioon ottaa.
-
-Hän oli syntynyt jossakin erämaan kulmauksessa Kajaanin tienoilla,
-pienoisen puron rannalla, jossa hänen isällänsä oli mylly. Olisihan
-se isä mylläriksi tahtonut, mutta eipä sitä pojasta tullut. Hän
-oli levoton luonteeltaan ja halusi tiedustella, oliko maailmaa
-vielä myllyn takana ja kuinka pitkältä. Isältänsä pyysi hän päästä
-jonnekin muualle jotakin oppimaan, mutta siihen ei tämä antanut
-suostumustansa. Se oli isän mielestä turhaa ja joutavata. Poika
-päätti lähteä omin nokkinsa. Eräänä päivänä poikkesi hän myllyn
-takaa sydänmaalle ja osautui kulkiessaan Kajaaniin. Isä ei tuosta
-suurin sureksinut, vaan arveli, että "kylläpähän routa porsaan kotia
-ajaa". Mutta eipäs ajanutkaan. Äiti suri sitä enemmän, itki ja etsi
-poikaansa jokajalta, kunnes löysi. Kovin oli ukko ällistynyt, kun oli
-saanut tietää että poikansa oli Kajaanissa suutarin opissa. Isä ei
-toimesta pitänyt, sillä suutarit eivät olleet sillä paikkakunnalla
-oikein maineessa siihen aikaan. Ne olivat juoppoja ja renttuja hänen
-mielestään. Ja siinä taisi isä olla aivan oikeassa, sillä eihän
-poikakaan ole monta päivää oikeata elämää suutaroimisella elänyt.
-Jospa se isä nyt eläisi, niin saisi hän kuulla minulta samat sanat,
-mutta vähän kovemmin, ja saisi se nähdä muutakin kuin suutarin
-elämätä, kun hänet tänne kutsuisin.
-
-Vuosi kolmisen värjötteli hän Kajaanissa, suurimman osan suutarin
-opissa.
-
-Kesäisin ei ole Kajaanista millekään suunnalle niin luonnollista,
-suurta ja vilkasliikkeistä väylää, kuin Pohjanmaan pääkaupunkiin,
-Ouluun, halki Oulunjärven, pitkin Oulunjokea, alas suuria, mahtavia
-koskia. Tätä oli hänenkin mielensä tehnyt koettaa jo parina kesänä,
-mutta ei saanut satuun. Seuraavana ei hän voinut enää halujansa
-hillitä, vaan lähti taipaleelle pitkässä, ropsassa tervaveneessä.
-Tämä matka oli iloisin ja viehättävin, mitä oli ikänänsä tehnyt,
-ja se aika ainoa koko hänen elämässään, joka muistamista ansaitsi.
-Sen vuoksi hän sitä usein muisteli alhaisemmassakin tilassa, kuin
-nykyinen, jolloin vasta oli oikein aikaa sitä ihaillen muistella.
-Siitä syystä oli tuo matka yksityisseikkojaan myöten selvänä hänen
-mielessään.
-
--- Teen minä vielä kerran tuon matkan, tuumaili hän, teen totta
-tosiaan, jos tämä vaurastuminen alkaa tälleen mennä.
-
-Oulussa avautui vasta uusi elämä, "suuren maailman elämä" hänen
-eteensä. Siellä jo tiesivät käsityöläisetkin, varsinkin suutarit,
-elää herroiksi. Siellä hän ensi kerran kuuli tuon suuta hivelevän
-sanan "toti" ja oppi sitä käyttämään ja laittamaan; siellä ne oli
-punssit ja monenlaiset viinit. Itsensäkin tunsi hän täällä jo
-miehemmäksi, kun ei tarvinnut enää oppiin pyrkiä, vaan miehenä työtä
-hakea. Sitä hän saikin kohta, kun asiansa ilmoitti ja rahaa oli,
-millä pitää hyvät härkijäiset tovereille.
-
-Tästä lähtien alkoi tavallisesti himmetä isännän muisti, vain
-tahallaanko lienee muistoissaan loven elämänsä juoksuun jättänyt.
-Häntä ei tainnut huvittaa muistella, kuinka Oulussa tottui
-herraselämään, se on juopottelemaan ja irstaista elämää viettämään.
-Hän oli kaiketi unhottanut, kuinka hän lähti Pohjolasta pitkin
-meren rantaa etelään päin, kulkien milloin "apostolin hevosilla"
-rantatietä, milloin meritse kaupungista toiseen, niinkuin sen
-aikuinen sälli ainakin. Toista vuotta oli hän taivaltanut, kun joutui
-Helsinkiin. Ei hän sielläkään viihtynyt. Vaellushaluja oli karttunut,
-niitä täytyi tyydyttää.
-
-Hän jatkoi matkaansa itään käsin ja saapui eräänä aamuna avaran
-Venäjän kuuluisaan pääkaupunkiin Pietariin. Siellä hän ryhtyi taas
-toimella työhön ja viipyi Pietarissa kokonaista kaksi vuotta. Mikä
-hänet sieltä pakotti lähtemään, sitä hän ei koskaan muistanut
-eikä mieleensäkään johtunut. Summa vaan, että hän eräänä kauniina
-syyspäivänä ilmestyi Helsinkiin ja päätti tosi toimella ruveta itse
-mestaroimaan. Tarkemmin asiata, aprikoituaan asettui hän Veaporiin.
-Toimella sai hän työhuoneen kuntoon, töitä karttui ja kaikki kävi
-hyvin. Siellä hän akottui, nai sievän punaposkisen palvelustytön.
-
-Menestys seurasi miestä.
-
-Äkkimenestys on harvoin hyväksi. Se pöyhistyttää miestä, saattaa
-itserakkaaksi, ylpeäksi.
-
-Niin kävi tässäkin.
-
-Mestari alkoi liikkua toverien seuroissa ja käyttää usein sanaa
-"minä"... "minä" kotonaankin.
-
-Vaimo ei saanut lasta.
-
-Mies alkoi kiertää kotiansa ja viivyskellä kaupungissa. Ja nuori
-vaimonsa, joka ei viihtynyt autiossa, tyhjässä, ikävässä kodissa,
-rupesi kuljeskelemaan tuttavissaan ja pistäysi usein heidän
-seurassaan iloisissa tansseissa. Se häiritsi aluksi heidän väliänsä,
-synnytti jöröyttä ja mielikarvautta, milloin yhteen sattuivat, sitten
-luulevaisuutta ja urkkimista.
-
-Se rikkoi kokonaan heidän välinsä.
-
-Mies alkoi ryypiskellä, vaimo tulla riitaiseksi. Lopuksi he eivät
-kärsineet toisiansa ollenkaan; riitaa jopa tappeluakin oli alati
-heidän välillänsä. Liike tietysti jäi alakynteen, kun ei siitä kukaan
-pitänyt oikeata huolta. Senlaisena jatkui elämä.
-
-Mies joi ja hävitti kaikki.
-
-Muutaman kuukauden päästä ei ollut kukoistavasta liikkeestä mitään
-jälellä. Mestari oli täydellinen renttu, joka ei mihinkään kyennyt
-eikä mitään koettanut, rötkyili vaan ja joi kun sai. Vaimonsa eleli
-pyykinpesulla ja muulla pienellä askareella...
-
-Tätä muistaissaan nousi isäntä ylös. Asteli edestakaisin lattialla ja
-sytytti uuden sikarin. Sitten istuutui hän keinutuoliin.
-
-Hänen mieleensä tuli eräs kesäinen sunnuntai-ilta, kuuma, helteinen
-ilta, jolloin hän loikoili Veaporissa muutaman penkereen reunalla
-repaleissa ja kengittä, kuinka päätä porotti, suuta kuivi ja koko
-ruumis vaati jotakin väkiainetta, mutta ei ollut mitään keinoa sitä
-saada. Hän oli käynyt tapaamassa vaimoansa, mutta se oli lähtenyt
-kaupunkiin; eikä se ollut niin varmaa sekään, että silläkään olisi
-mitään ollut. Siinä tuskissaan piehtaroidessa, juohtui hänen
-mieleensä sydänmaan puro ja mylly ja äiti ja isä ja kaikki... Hän
-itki ja voivotteli kuin pieni lapsi. Kavahti siitä pystyyn ja lähti
-kiirein askelin ikäänkuin paeten muistojaan.
-
-Hän pyrki laivaan ja pääsi kaupunkiin. Siellä hän vielä töllisteli
-kadulla ja eperöi. Lähti vihdoin ja meni suoraan hihhulien seuraan,
-jossa tiesi monta tuttavatansa olevan.
-
-Niihin oli hän tutustunut jo Oulussa. Siellä hän ei niitä tarpeesta
-etsinyt, vaan ilkeydestä. Oli niin hupaista mennä sunnuntai- ja
-lauvantai-iltoina niiden seuroihin ilkeilemään ja härnäämään. Nyt
-pakottivat muuttuneet asiain käänteet hänet sinne.
-
-Hän tiesi hihhulien olevan avuliasta ja luotettavaa väkeä, ja että
-pahinkin renttu on heidän seurassaan kunnon mieheksi jälleen kohonnut.
-
-Avoimin sylin otettiin hänet siellä vastaan, vaikka alussa arasti ja
-eperöiden, kun ei tietty tottako oli miehen tuuma vai leikkiä.
-
-Kun hänelle näin alkoi uusi elämä, niin piti hänellä olla uusi
-toimikin, päästäkseen tyyten irtautumaan vanhasta elämästään. Hän
-rupesi ajuriksi. Tuttavainsa ja samanuskoisten avulla sai hän ensi
-aluksi yhden hevosen ja haki vaimonsa luokseen. Tämäkin oli miehensä
-mieliksi rupeavinaan hihhuliksi, vaikka hänen maailmallinen mielensä
-ei tahtonut koskaan siinä viihtyä.
-
-Aluksi oli uusi elämä kovin vaikeata, mutta ystäväinsä tukemana
-ja omilla ankaroilla ponnistuksillaan sai hän viimein voiton.
-Hitaasti se kävi, mutta varmasti, niin että muutamien vuosien
-taistelun perästä oli hengellisesti ja ruumiillisesti voimistunut
-ja aineellisesti vaurastunut. Hänellä oli kuusi hevosta, joilla oli
-alinomaa työtä ja tointa; hyvä nimi oli hänellä toverien piirissä ja
-luottamusta kaikkialla.
-
-Silloin alkoivat Helsingissä nuo hyvät ajat ja innokas rakennuspuuha,
-ajat, jotka yhtä nopeasti menivät, kuin olivat tulleetkin. Joka
-mies silloin kiihkeästi halusi tulla rikkaaksi, tahtoi päästä
-talonomistajaksi. Ja helpostihan se näytti käyvänkin, kun joka
-puolelta tarjottiin avuliasta kättä. Kaikki pankit ja muut
-rahalaitokset olivat anteliaita. Kilvan koettivat ne tyrkyttää rahaa
-jokaiselle, jonka vaan halutti ottaa. Oli kuin hurja kulkutauti,
-rahankiihko, olisi valloilleen päässyt ja saastuttanut kaikki,
-niin köyhät kuin rikkaat. Raha kasvatti ylellisyyttä ja kiihkoisa
-rakennusinto kohotti työmiesten palkat ennen kuulumattomiin. Rikas
-oli kuin kuningas ja työmies eli kuin herra. Jos oli joku järkevä
-mies joukossa, joka huomasi ja huomautti, mihin tuonlainen huimaus
-oli vievä, niin häntä naurettiin tahi pidettiin kerrassaan hassuna.
-
-Muutamana päivänä ilmestyi ajurinkin luokse "akentti", jolla oli talo
-myytävänä, hyvä, uusi, vasta rakennettu talo, joka tuotti niin ja
-niin monta prosenttia ostohinnasta. Itse hän sitä alussa vastusteli,
-mutta akentti sai rouvan puolelleen ja -- parin päivän perästä oli
-kauppa tehty... Minkäs vuoksi ajurin olisi pitänyt olla viisaampi
-muita.
-
-Hän antoi rahat, mitä säästössä oli ja vekselillä otettiin parista
-pankista lisää. Kiinnityslaina sai jäädä entiselleen. Heti saivat he
-talon haltuunsa ja muuttivat suurella mielihyvällä siihen.
-
-Isäntä sai vielä samalla viikolla uuden supiturkin, jonka eräs
-perheen ystävä oli Pietarista tuonut.
-
-Nyt oli hän siis talonomistaja, herra talonomistaja.
-
-Lyhyeen on leikki lysti.
-
-Nuo hyvän elämän päivät eivät kestäneet kauvan. Ne muuttuivat niin
-äkkiä, ett'ei kukaan voinut sitä aavistaakaan, vielä vähemmin
-valmistautua sitä varten. Rahat hävisivät kuin siivellä pyyhkästen.
-Pankit ja rahalaitokset, joiden olisi pitänyt avuksi rientää, olivat
-tyhjät ja vaativat lainassa olevia rahojansa ankarasti takaisin.
-Rakennustoimi pysähtyi kerrassaan, eikä muitakaan töitä ollut.
-Työkansa, jota hyvät ajat ja valtava rakennuspuuha oli joukottain
-kaupunkiin kerännyt, joutui työttömäksi, puutteeseen, jopa hätäänkin.
-Samoin kävi talonomistajien. Vekselit olivat maksettavat, mutta
-rahaa ei ollut eikä saatu mistään. Talot alkoivat vaihtaa isäntiä:
-vararikko seurasi toistaan. Entiset isännät vetäytyivät entisiin
-toimiinsa ja lisäsivät työttömäin lukua.
-
-Monet olivat hihhulien seurakunnassa lankeemukset. Useimmat niistä,
-jotka maallisten etujen tähden olivat seurakuntaan liittyneet,
-eivät voineet seisoa, vaan kääntyivät entiseen elämäänsä, ruveten
-juopottelemaan ja renttuamaan.
-
-Vararikko oli tässä kerrotun isännänkin edessä.
-
--- Hyvä Jumala! eikö apua ole enää mistään? huusi rouva.
-
--- Ei! Ei mistään! sanoi isäntä tyynesti ja lähti viemään
-konkurssihakemusta raastupaan.
-
-Kaikki myytiin heiltäkin irtain ja kiintein omaisuus. Siinä meni
-isännän supiturkkikin.
-
-Isännäksi tultuaan oli hän myynyt hevosensa paitse yhtä. Sen sai hän
-pelastetuksi ystäväinsä kautta. Hän päätti jälleen ruveta ajuriksi.
-Rahat meni, mutta konsti jäi.
-
-Oli talvi ja kylmä, mutta hänellä ei ollut turkkia. Narinkkaan lähti
-hän katselemaan, eikö juutalaiselta saisi senlaista.
-
-Kaikkiahan niillä on.
-
-Kun ajuri palasi, alkoi hänen vaimonsa aika tavalla itkeä.
-
-Turkki oli sama, jonka vaimo oli lahjoittanut pois.
-
--- Tämä on onnen turkki tämä, sanoi ajuri, tässä voin taas kaikki
-uudestaan alottaa.
-
-
-
-
-Karsikko.
-
-
-Itke lukija, itke kuin vihanta kaisla, valita kuin rannan vieno aalto
-kohtaloa nuoren immen, tapaturmaa miehen oivan.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Olin ongella ensi kertoja niillä tienoin maatamme. Olimme, vanha
-kellonsoittaja ja minä, asettuneet luodon reunaan Koivukaarteen
-suulle, koettaaksemme, olivatko ahvenet syönnissään.
-
-Oli aamu varhainen, pirteä aamu. Yön viileä kosteus tuntui vielä
-ilmassa ja hienoa huurua henki Koivukaarteen perukka raittiiseen
-aamuilmaan. Tuulettaren päivätyö ei ollut vielä alkanut, jonka vuoksi
-luonto sai rauhassa kuvastella Murtoselän kirkkaassa pinnassa. Oli
-tyyni, niin tyven, ett'ei rannan ruoho heilahtanut eikä kirkas veden
-pinta vähintäkään röyheltynyt. Lintujen raikas aamulaulu kaikui
-viereiseltä Tuhannenniemeltä ja yksinäisen teiren kuherrus kuului
-Repohäikän puolelta. Oli nimittäin kevätkesä ja vanha sananlasku
-sanoo, että teiren soitimeen ja ahvenen kutuun ennättää hitaisempikin
-mies, joka merkitsee, että teiri kuhertaa ja ahven kutee pitkin
-kevättä ja pitkältä kesääkin.
-
-Koetimme onkia.
-
-Kala ei syönyt, ei nyässytkään.
-
-Senlainen ilma ei ole onkimiehen.
-
-Meillä oli kaikenlaista täkyä, herkkua, ahvenille tarjottavana,
-mutta mikään ei kelvannut. Koettelimme kastemadolla ja tavallisella
-onkilierolla, tarjosimme puuntoukkaa ja sontiaista, elävätä särkeä
-ja vehnätahasta -- kaikkea yhtä turhaan. Kylläisiä olivat kalat
-tänä aamuna, ei mikään voinut ahvenen ruokahalua kiihottaa. Moni
-olisi tästä arvellut, että aina on kaloja vedessä, vaikk'ei aina
-apajalla, vaan niin ei ollut tällä kertaa asian laita. Apajalla niitä
-kyllä oli, sen näimme selvästi. Helposti nimittäin näki kirkkaassa
-vedessä pohjakiviä vasten kuinka siellä ahventa liikkui, liikkui
-isoa, liikkui pientä, sekä yksitellen että parittain ja parvissa.
-Selvään näimme, kuinka monikin kävi ongen luona täkyä tarkastamassa,
-moni tokasemassakin, mutta ei yksikään maistamassa. Oli aivan kuin
-olisivat onkimishommaamme leikkinä pitäneet. Milloin kiertelivät
-parvissa pyydyksiämme, milloin nykäsivät siimaa, ikäänkuin
-härnätäksen meitä, milloin taas painuivat pohjaan ja asettuivat
-kivien väliin, jossa eivät kuitenkaan kauvan yhdessä kohti pysyneet,
-sillä välin kun toisia, aika kyömyniskoja, uiskenteli vedenkalvossa
-niin että harja oli ylhäällä vedestä ja oikein väreili tyyni veden
-pinta menon voimasta.
-
-Oli siinä elämätä vedessä.
-
-Onkeen ei vaan saatu yhtään ainoata.
-
-Päivä kulta kiersi keräänsä yhä korkeammalle ja lisäsi poltin-ainetta
-ahjoonsa, koskapahan kuumuus eneni sitä myöten kuin päivä yleni.
-Väsyttää alkoi ahventen elämä ja sietämättömäksi käydä päivän helle,
-kun ei viilentävä tuulikaan tuntunut ollenkaan jaksavan liikkeelle
-tänä päivänä.
-
--- Lähtekäämme itse syömään, kosk'ei kalat syö, sanoi kellonsoittaja.
-
--- Se kieltoa mikä minusta, vastasin minä.
-
-Olimme aikoneet olla yökunnissa onkiretkellämme ja sen vuoksi oli
-meillä eväät mukana.
-
-Laskimme rantaan ja nousimme maalle tuuhean männikön viileään poveen.
-
--- Tässä on merkkipaikka, sanoi kellonsoittaja, kun olimme asettuneet
-sammaliselle rinteelle ja aloimme kapsehtia eväitä kontista.
-
--- Missä?
-
--- Tässäpä... Tuossa on karsikko puussa. Tämä oli ensi kerta,
-jolloin kuulin sanan karsikko. Minä vääntäysin katselemaan osotettua
-puuta, vaikk'en tiennyt, mikä karsikko oli, enkä kysymällä tahtonut
-tietämättömyyttäni ilmoittaa.
-
-Puun kupeessa oli neliskulmainen roso ja sen keskellä vuosiluku 1839,
-muuta merkkiä ei näkynyt. Se oli tehty aikoinaan siten, että oli
-otettu kappale kuorta puusta ja siihen leikattu vuosiluku, vaikka
-paikka oli aikaa myöten muodostunut luonnollisen roson näköiseksi.
-
--- Niitä tehtiin karsikolta entiseen aikaan ja tehdään vielä nytkin
-vainajain ja merkillisten tapausten muistoksi.
-
--- Minkäs muistoksi tämä on tehty?
-
--- Tähän rantaan hukkui kerran kaksi ihmistä, puhemies ja sulhanen,
-sanoi soittaja.
-
-Uteliaisuuteni oli herännyt. En saanut oltua ennen kuin sain
-kellonsoittajan kertomaan tapauksen.
-
--- Oli syksy karsikkoon merkittynä vuonna. Murtoselän levottomat
-laineet oli vanginnut syksyinen jää, kierä, sileä kuin lasi.
-Hevosella ei sitä vielä päästy kuin mataloista salmista, vaan
-jalkamiehen kesti jo huoletta kulkea. Sitten tuli suoja ilma, joka
-pani jäät vesille.
-
-Sattui silloin lauvantaipäivä. Eräs nuori pari oli kirkolle tulossa
-kuulutuksiin itseänsä panettamaan. Morsian oli talontytär Haatalasta,
-nuori ja verevä, sulhanen tarmokas isäntä Vuonamon puolelta. Hänkin
-aivan nuori, vasta talon haltuunsa saanut. Nämä olivat päättäneet
-seuroineen kirkolla yhtyä. Morsian tulikin hevosella salmien poikki
-Pankasalon kautta kohta puolilta päivin, mutta sulhasta ja puhemiestä
-ei kuulunut. Heidän oli aikomus jättää hevosensa Ahokaarteesen ja
-tulla siitä selän yli jalkaisin. Mutta kun jää oli sileä ja liukas,
-niin päättivät he käyttää jääkoluja. Ne ovat kulkuneuvot, jotka
-tehdään jäästä siten, että otetaan kaksi tarpeenmukaista jääpalasta,
-hakataan niihin mukavat kolot, pannaan polvien alle ja työnnellään
-jalkain välistä jollakin sopivalla teräaseella, joko kirveen kasalla
-tahi sitä varten rautapiikillä varustetulla kepillä. Kierällä,
-sileällä jäällä on tällä tavoin kulku erinomaisen joutusata ja
-hupaistakin, ainakin mukavampaa kuin käveleminen liukkaalla jäällä.
-Tällaisilla kulkuneuvoilla olivat sulhanen ja puhemies varustautuneet
-Ahokaarteessa. Ja kun tuuli oli myötäinen ja jääkolut vesilivulta
-huilasivat hyvin, niin olivat he arvatenkin kulkeneet aika vauhtia
-pitkin Murtoselän kirkasta jäätä, jäätä, joka ei ollenkaan näyttänyt
-jäältä, vaan oli kuin rasvatyyni kesäisen järven pinta...
-
-Nuori pari oli vieraineen päättänyt yhtyä meillä ja siitä jaloin
-käydä pappilassa. -- Puhemiehen tavallinen kirkkokortteeri olikin
-meillä.
-
-Morsiamen saavuttua vanhempineen ja muutamien sukulaistensa kanssa,
-kaivattiin kovasti sulhasta. Odotettiin ja ikävöitiin; häntä ja
-puhemiestä ei vaan kuulunut. Odoteltiin yhä, odoteltiin levottomasti.
-Morsian alkoi peljätä pahinta, käydä tuskaiseksi ja itkujaan
-keräillä. Minua alkoi säälittää hänen kohtalonsa ja päätin lähteä
-kuulustelemaan Ahokaarteesen. Tuo lähes viiden virstan pituinen
-taival kahakäteen ei ollut mikään matka luistinmiehelle senlaisella
-kelillä. Kun lausuin tämän aikeeni, näytti morsian rauhoittuvan.
-Sitasin siis luistimet jalkaani ja läksin. Siitä ei ollut kukaan
-vielä sinä syksynä kulkenut, vaan kun tunsin vedet ja tiesin karttaa
-virtapaikat, sujauttelin huoletta eteenpäin. Jää oli kirkas, että
-hirvitti. Pohja, kivet ja luodot näkyivät matalalla jään läpi ja
-joka potkasu oli kuin olisi luistin kiveen karahtanut, niin likellä
-näyttivät ne olevan. Laskin ensin pitkin rantaa Luotolahden suulle
-ja siitä kaartain Murtosaarta kohti yli selän matkani päähän.
-Ahokaarteessa sain kuulla, että kaivatut, sulhanen ja puhemies,
-olivat jo puolenpäivän seutuun lähteneet sieltä jääkoluilla ja
-aikoneet oijustaa Koivukaarteesen ja sieltä Kirkkovuoren yli kylään,
-ja olivat luultavasti jo saapuneet perille. Vilkasin Koivukaarta
-kohti, mutta kun ei mitään näkynyt siellä päin, lähdin asiata
-tarkemmin ajattelematta paluumatkalle. Harppailin väen takaa, ja
-kiihtynyt, myötäinen lounastuuli teki parastaan auttaessaan kulkuni
-nopeutta. Kaukaa jo näin kaksi naista jäällä kotirannassa. Arvasin
-niiden odottavan minua. Aika vonkaa lensin eteenpäin kuin hyvän
-sanoman saattaja ainakin ja olin kohta heidän luonaan.
-
-Lyhyesti ilmoitin heille, kuinka asia oli, ja sanoin, että kaivatut
-ovat luultavasti tuossa paikassa täällä. Se ei näyttänyt morsianta
-tyydyttävän. Pitkät kyyneleet tippuivat hänen silmistään ja
-hätäisesti selitti hän veljelleen, että menisi kuulustelemaan kylältä.
-
-Veli lähti ja isä lähti myöskin.
-
-Mitään lohdutusta eivät hekään tuoneet. Kaivatulta ei ollut kukaan
-nähnyt. Ei ollut muuta neuvoa kuin lähteä uudestaan etsimään ja sitä
-tietä, jota he olivat aikoneet kulkea.
-
-Niin lähdimme, morsiamen isä ja veli ja minä; aseena oli meillä vaan
-kirves mieheen, ja mieli täynnä outoja aavistuksia.
-
-Matkallamme Kirkkovuoren yli Koivukaarteelle emme tavanneet
-jälkeäkään heistä. Läksimme siitä Tuhannennientä kohti, tähystellen,
-katsellen sinne tänne pitkin jäätä, mutta mitään ei ollut näkyvissä,
-kuuluvissa. Lähestyessämme Koivukaarteen suuta, näimme mustan
-mytyn loitompana jäällä. Heti sävähti mieleeni, mikä surullinen
-onnettomuus oli tapahtunut. Tottapa aavistus lienee toisillekin samaa
-ilmoittanut, koskapa äänettöminä kiiruhtivat askeleitaan sitä kohti.
-
--- Lakki jäällä! huudahti isä.
-
--- Talvilakki, äänsi poika.
-
--- Puhemiehen talvilakki, sanoin minä, lähemmäksi tultuamme.
-
-Se oli sulasilmäkkeen vieressä, jonka Ahokaarteen puoleinen reuna oli
-lohennut ja jossa uiskenteli jääpalanen, jääkolu. Selvät oli merkit,
-mihin sulhanen ja puhemies olivat kadonneet.
-
-Puhuja vaikeni ja tuijotti surullisesti eteensä.
-
--- Siinä käypi kai jonkunlainen virta Kivisalmesta, jatkoi hän
-hetken päästä, tahi on siinä lähteensilmiä, ainakin se kohta
-jäätyy myöhemmin joka syksy kuin muu osa selkää ja sulaa keväällä
-aikasemmin. Niin oli tällöinkin. Se oli nähtävästi ollut jo riitassa,
-mutta lauhtunut ilma oli sen avannut jälleen. Ilmi sulaan olivat siis
-onnettomat huomaamattansa huilanneet. Sitä olikin vaikea huomata kun
-jää oli kirkas ja vetinen.
-
-Kauhistuneina seisoimme sulan partaalla kykenemättä mihinkään toimeen.
-
-Isäntä, morsiamen isä, tointui ensin. Hän esitti, että on heti
-tehtävä hara metsästä koettaaksemme saada ruumiit ylös.
-
-Kääntyessämme maata kohti, näimme kaksi naista kiiruhtavan paikalle.
-Siinä tuli morsian vaimoni kanssa. Hän poloinen ei ollut saanut
-rauhaa, vaan oli vaatinut vaimoni mukaansa ja rientänyt perässämme.
-Sydäntä vihlaseva tuskan huuto ilmoitti, että hän oli tajunnut, mitä
-oli tapahtunut, ja väkisin kuin mielipuoli tahtoi hän syöksyä sulaan.
-
-Veli sai ottaa sisaren haltuunsa ja me isännän kanssa lähdimme
-saamaan haraa maalta. Tuskin olimme puolitiessä sulasta rantaan,
-kun jään alla näimme ihmiskasvot aivan jäässä kiinni. Tarkemmin
-katsottuamme, tunsimme sulhasen muodon, ja vähän matkaa siitä oli
-puhemies, selkä jäätä vasten.
-
-Haraa ei siis tarvittu. Varovasti hakkasimme reijän jäähän, että
-saimme esiin kummankin vainajan käden. Vaimoni sai pitää kumpaakin
-hihasta kiinni, ett'eivät pääsisi painumaan, sillä välin kun me
-väleen isonsimme avannon ja kohta olivat molemmat onnettomat
-jäällä. Sulhasella oli vielä lakki päässä ja keppi puristettuna
-kovasti käteen. Hänen kasvoillaan oli hymyilevä ilme ja hän näytti
-tukehtuneen heti. Puhemiehen kasvot olivat tuskan väänteessä ja hän
-oli elänyt enemmän aikaa, koskapa oli hakannut tuskissaan päällään
-jäätä niin että takaraivo oli puhjennut ja jää siltä kohti halkeillut.
-
-Tuskallisesti valittaen vaipui morsian polvilleen sulhasensa viereen
-eikä meissä ollut hänen lohduttajaansa.
-
-Nopeasti haki veli hevosen pappilasta, jolla ruumiit kuljetettiin
-kylään.
-
-Henkiin heitä ei tietysti voitu enää saada, vaikka kuinka
-koeteltiin... He olivat vironneet siinä maassa, missä ei mikään
-väijyvä sula voi heitä enää hukuttaa.
-
-Morsian oli nääntyä suruunsa. Pitkän aikaa väikkyi hän elämän ja
-kuoleman vaiheella, kunnes aika, kaikki korjaava aika, paransi
-hänenkin haavansa.
-
-Tähän lopetti vanha kellonsoittaja.
-
-Me istuimme kotvan aikaa ääneti. Silloin alkoi männikön latvasta
-kuulua kumajava, surunsekainen soitto. Tuulonen oli lähtenyt
-liikkeelle ja vihanta metsä alkanut ikuisen huminansa, joka tällä
-kertaa kuului kuin mieltä ylentävä hautausvirsi. Oli kuin muukin
-luonto olisi viehtynyt näistä muistoista. Kovettunut kivi tuntui
-heltyvän ja vuodattavan kyyneleitä, vihanta kaisla ääneensä itkevän
-ja rannan aalto valituksillaan yhtyvän yleiseen kaihoon.
-
-Hetken perästä nousi vanha mies ja minä tein samoin, laskeusimme
-rantaan ja lähdimme vesille, emmekä kotvilleen hennonneet toistemme
-muistoja häiritä.
-
-
-
-
-Kaksi onnellista.
-
-
--- Tapasin heidät viime lauvantaina sähkön valossa uusissa halleissa
-Aleksanterin- ja Hakasalmenkatujen kulmassa, kertoi minulle eräs
-ystäväni eilen illalla.
-
-Olin kävellyt muutamaan kertaan läpi nuo hallit ja silmäillyt niiden
-somuutta. Uutuus viehätti minua, niinkuin muitakin.
-
-Parhaillaan olin kauppaa tekemässä viehättävimmän myyjättären
-kanssa, minkä silmäni halleissa huomasi, kun eräs nuori pari
-herätti huomiotani. Katseeni kiintyivät erittäinkin naiseen, joka
-kiekkui miehen kainalossa. Hänen pukunsa oli uusinta muotia.
-Päässään senlainen viehättävä, yksinkertainen hattu, kuin tänä
-syksynä käytetään, kepsi samoin nykyistä mallia, ilman joutavitta
-koristuksitta, hyvällä aistilla valittu, sekä tumma hame, väliämpi
-tavallista, miellyttävä.
-
-Miestä, joka naista talutti, en huomannut ollenkaan.
-
--- Koska nämä myymälät suljetaan näin lauvantaisin?
-
--- Teidän luvallanne, hyvä herra, k:lo 10, vastasi myyjäneiti
-viehättävästi.
-
-Käännyin pois, kun olin kaupat tehnyt. Samassa oli pariskunta
-kohdallani.
-
--- Eikös se ole herra se ja se? kysyi nainen, kääntyen puoleeni.
-
--- On... minä olen, mutta kuka se on, jonka huvittaa minua puhutella.
-
--- Oh, ettekö tunne enää.
-
-Samassa tunsin hänet... Kuka ei tuntisi entistä mielitiettyään
-ylioppilasajoilta. Hän oli kolmas, joka oli kylmennyt ja jättänyt
-minut lehellä soittamaan, viimeinen, jota olen kosinut ja jonka
-kanssa olen kihloissa ollut, vaikkapa vaan salakihloissa.
-
--- Mikä sattumus, viehättävä rouva! huudahdin minä.
-
--- Tosiaankin! Tässä on mieheni, saan luvan esittää.
-
--- Terve! kuului miehen suusta kuin maan alta.
-
-Astelimme edestakasin ja ihailimme uusia halleja ja puhelimme
-pääkaupungin nopeasta kasvamisesta.
-
--- Olette varmaan ennenkin ollut Helsingissä, arvelin minä miehelle.
-
--- Olen, mutta siitä on jo monta vuotta, vastasi hän kylmästi.
-
--- No, mitä pidätte uudistuneesta pääkaupungistamme?
-
--- Turmeluksen pesä koko kaupunki... turmeluksen pesä. Kaikki
-täällä on sitä uudenaikaista sivistystä, kevytmielistä viettelystä!
-Ei mitään elämän vakavuutta, jalompia pyrinnöitä. Olimme eilen
-sirkuksessa -- joutavata, viheliäistä alusta loppuun, mutta Helsingin
-hienoa yleisöä ääriään myöten täynnä. Kävimme Kaivopuistossa
-Itaalialaisia kuulemassa. Mikä turhamaisuus rakennuksen komeudessa,
-ylellisyys nautinnoissa ja mässäämisissä, ja itse soitantokin niin ja
-näin!
-
--- Mutta entäs teaatterit! Niissä ainakin on tarjona jalointa huvia,
-mitä saada voidaan.
-
--- Eikös me mennä jonnekin kahvilaan, juomaan kuppi teetä? ehätti
-rouva sanomaan ennen kuin miehensä ennätti vastata.
-
-Minulla ei ollut mitään sitä vastaan eikä sitä näyttänyt olevan
-miehelläänkään.
-
-Menimme miehen ehdotuksesta Löfströmin kahvilaan, jossa hän sanoi
-usein ennenkin käyneensä.
-
-Rouva nakkausi mukavasti sohvaan ja mies istuutui sen toiseen päähän.
-
-Minä asetuin tuolille vastapäätä heitä. Me puhelimme rouvan kanssa
-entisistä oloista ja tuttavista. Hän jutteli vilkkaasti, kiihtyi
-ja innostui, kun tuli niistä ja niistäkin kemuista puhe, siitä ja
-siitäkin isänmaallisesta juhlasta. Hänen tummat silmänsä säihkyivät,
-mehevät huulensa hymyilivät ja niiden välistä loisti valkoset
-hammasrivit niinkuin ennen ylioppilaistanssiaisissa.
-
-Mies istui välinpitämättömänä, turjotti. Hän oli iso ja tanakka,
-hieman kyömyniska. Tukkansa oli vaalea, ohut ja keskeltä jakaisella,
-otsansa matala, kulmat oudon korkeat, silmissään, joiden väri oli
-kellervän sininen, oli jäykkä ja synkkä katse; nokkansa oli iso,
-säännötöin möhkäle, huulensa ohuet, joiden välistä näkyi rumat,
-huonosti hoidetut hampaat, leukansa oli leveä, pitkä ja lujatekoinen
-ja koko muodolla kelmeä, elämän kuluttama väri.
-
-Rouva vilkastui yhä puhellessaan. Keskustelumme kääntyi nykyisiin
-huveihin, teaattereihin, kirjallisuuteen ja taiteeseen. Hänen
-arvostelunsa olivat asialliset, sukkeluutensa sattuvat. Keskustelunsa
-kävi keveästi ja luontevasti ja teeskentelemätön naurunsa pulppusi
-sydämmen pohjasta. Tuonlainen, aivan tuonlainen, oli hän silloin,
-tuona iltana, jolloin ilmoitimme tunteemme toisillemme. Minä ilostuin
-ja vilkastuin hänen mukanaan.
-
-Mies vaan istua nurjotti tylyn-näköisenä, sanomatta suurin mitään.
-
--- Miksi? Miksi hänen piti jättää minut ja ottaa tuo? arvelin
-itsekseni. Paremmin tuo olisi sopinut vanhaksipojaksi kuin minä?
-
-Tuli pieni äänettömyys... Ajatteliko hänkin jotakin samanlaista.
-
--- Te olette siis onnellinen, puhuin minä kiihtyneenä. Hän säpsähti,
-havahtui kuin unesta.
-
--- Minä olen... me olemme onnelliset. Te näette tässä kaksi
-onnellista, sopersi hän ja tarttui miehensä käteen.
-
-Tällöin levisi miehen kasvoille hymyilevä ilme, ison nokan pää hieman
-punastui ja hän avasi suunsa ja sanoi kuin ippo ihminen.
-
--- Niin, kaksi onnellista.
-
-Keskustelu ei sitten enää tahtonut oikein käydä, mitä minuun tuli,
-vaan rouva puheli sitä enemmän, oli iloinen ja viehkeä.
-
--- Meidän täytyy viedä kirje postiin, sanoi mies äkkiä.
-
--- Tee sinä se, armas Ernesto! Minä istun niin kauvan täällä, sanoi
-rouva sulavasti.
-
--- Voimmehan mennä saman tien kotia.
-
--- Ei, ei! Minä odotan täällä niin kauvan. Meillä -- hän pani
-huomattavan painon meillä sanalle -- on vielä paljo juteltavaa,
-muisteltavaa.
-
-Yrmeänä lähti mies yksin.
-
-Ja olihan meillä puhelemista, muistelemista. Ja rouva kertoi sitä
-paitse omista oloistaan. Heillä oli jossakin rautatienvarrella
-suurenlainen maatila, joka oli hyvässä kunnossa, olivat varakkaita
-ja voivat hyvin... Perillisiä heillä ei ollut, sen ilmoitti rouva
-kysymättäni. Ja nyt olivat tulleet Helsinkiin huvittelemaan ja
-miehensä oli ollut niin hyvä, rakastettava ja kohtelias. Kaikki,
-mitä hänellä oli päällään, oli uutta ja vasta Magasin du Nord'ista
-ostettu, kaikki...
-
--- Tämä hattu ja tämä kepsi ja tämä... tämä -- ja hän näytti hiukan
-taivaankaarenväristä alushamettaan. -- Eikös nämä kaikki ole
-kauniita, hyvällä aistilla valituita ja sopivia... oikeinhan nämä
-kaunistavat minua, puhui rouva iloisesti viehättävällä tavallaan,
-ja nousi ja heitti kepsin olkapäälleen ja pyörähteli seinäpeilin
-edessä. -- On, on! Ovat, ovat! huusin minä innoissani ja katselin
-ihastuksissani rouvaa.
-
-Kohta oli hän taas entisellä paikallaan ja puhelu ja iloisuus kiihtyi
-ett'emme huomanneet ajan kultaisen kulusta sen kuin merkkiä.
-
--- Mitä kello on? kysäsi hän äkkiä. Hyvä Jumala, puoli kymmenen, eikä
-mieheni ole vielä tullut! kuului rouvan suusta.
-
--- Eikä miehenne... äänsin minä.
-
--- Hän on mennyt yksin asuntoomme, tulematta ottamaan minua, huusi
-hän tuskaisena.
-
-Nyt tuli rouvalle kiire. Oitis oli kepsi paikoillaan ja hattu päässä.
-Riensimme sitä kyytiä kadulle. Häthätää heitti hän minulle hyvästit,
-otti ajurin ja hävisi kohta illan hämärään...
-
-Seuraavana aamuna, jolloin heidän piti lähteä, en malttanut olla
-menemättä asemalle.
-
--- Ajatelkootpa siitä mitä hyvänsä, arvelin mennessäni.
-
-Asemalla tapasin rouvan yksinään, surullisena, itku kurkussa. Hän
-selitti minulle, että miehensä oli matkustanut jo edellisenä iltana,
-asunnossaan käymättä. Kirjeessä oli hän vaan ilmoittanut lyhyesti
-vaimolleen, että hänen täytyi esiintulleista syistä matkustaa jo
-sinä iltana, mutta ei tahtovansa häiritä vaimoaan, joka näytti niin
-erinomaisen hyvin viihtyvän Helsingissä.
-
--- Mikä hirveä ihminen, mikä julma aviomies, joka saattaa jättää
-vaimonsa tuolla tavoin, valitti rouva itkuissaan.
-
--- Mutta kuinka senlainen on mahdollista? utelin minä.
-
--- Hän on niin surkuteltavan mustasukkainen... Minä olen ihan onneton
-hänen kanssaan, puhui hän, kuivaillen kyyneleitään.
-
-En minäkään osannut häntä suurin lohduttaa, vaikka jotakin ehkä
-siihen suuntaan koettelin. Hän itki ja meni vaunuihin ja juna lähti.
-
-Mietteineni jäin minä asemalle.
-
-Parin, kolmen päivän perästä sain kirjeen:
-
-    Hyvä herra!
-
-    Ne kyyneleet, joita toinen meistä vuodatti siellä Helsingin
-    asemalla, ovat jo aikaa kuivuneet, sillä toinen on sovittanut ja
-    saanut anteeksi suuren rikoksensa. Kiitos huvittavasta seurasta.
-    Iloista olisi saada kerran tavata teitä täällä luonamme. Ettekö
-    voi kiskoa itseänne hetkeksi irti hurmaavista Helsingin huveista
-    ja tulla ystäviänne tervehtimään tänne maalle? Tätä toivoisi
-    hartaasti
-
-    Kaksi onnellista.
-
-Kirje ja sana "kaksi" oli samaa, tunnettua naisen käsialaa;
-"onnellista" sanan oli kirjoittanut joku toinen, hänen miehensä.
-
--- Huomenna lähden sinne tervehtimään ystäviäni... lähden kuin
-lähdenkin.
-
-
-
-
-Hänen puheensa.
-
-
-Juhlapäivä valkeni, kirkas ja tyyni. Virtten hyminään heräsi isäntä.
-
-Tehtaalla oli juhla, vietettiin isännän viidettäkymmenettä
-syntymäpäivää.
-
-Sitä oli valmistettu pitkät aikaa niin isäntä- kuin työväenkin
-puolesta.
-
-Isäntä, joka ei ollut mitenkään eikä milloinkaan välittömässä
-yhteydessä työväkensä kanssa, tahtoi saada niille pienen
-juhlallisuuden taas pitkästä ajasta ja olla itse kerrankaan mukana
-ja tutustua tarkemmin etevimpiin ja vanhimpiin työmiehiinsä. Hän ei
-ollut ylpeydestä eikä ylenkatseesta työmiestensä kanssa tekemisistä
-erillään, vaan luonteensa puolesta. Hän oli kylmä, yksinäisyyttä
-etsivä, joka ei näyttänyt pitävän mistään väliä, ei muista eikä
-muitten toimista, ei omista asioistaan ja kaikkein vähemmän omasta
-tehtaastaan. Harvoin hän kävi siellä ja silloinkin vaan ruokatunnin
-aikana ikäänkuin sattumalta. Käveli vinhasti keppi kädessä ympäri ja
-palasi asuntoonsa. Hänen ei ollut tapana puhutella työmiehiä eikä
-ketään aluskuntalaistaan. Hattuansa nostamalla vaan tervehti, kun
-jonkun tapasi; siinä kaikki.
-
-Ja kuitenkin hän tunsi tarkemmin asiansa ja ymmärsi tehtaansa työt ja
-liikkeen paremmin, kuin kukaan muu ja johti kaikki.
-
-Työväestään piti hän erityistä huolta. Niille oli rakennettu hyvät
-ja terveelliset asunnot tarpeellisen matkan päähän tehtaasta
-kauniille, miellyttävälle paikalle, oli laitettu koulu ja kirkko ja
-perustettu eläkerahasto. Ja sitä mukaa kohdeltiin muutenkin kaikkia
-aluskuntalaisia. Ei tietty, että ketään oli erotettu tehtaan työstä
-minkään virheen tähden.
-
-Työkansa oli tyytyväinen ja kiitollinen ja nyt, kun isännän
-viideskymmenes syntymäpäivä oli tulossa, tahtoi se sitä juhlallisesti
-viettää ja siten jollakin kiitollisuuttaan osottaa.
-
-Monta päivää ennen alkoivat he salaa valmistaa köynnöksiä ja
-kiehkuroita koristamista varten ja kävivät metsässä valitsemassa ja
-merkitsemässä puut, että sitten äkkiä saadaan, kun tarvitaan. Naiset
-olivat näissä töissä toimellisemmat kuin miehet, sillä hehän ne
-kaikki seppeleet, kiehkurat ja köynnökset sitoivat, kun miehet vaan
-aineen hankkivat. Sen puolesta oli siis kaikki hyvin.
-
-Puhujasta vaan oli puute, juhlapuhujasta.
-
-Vuosi sitten oli tehtaalle tullut uusi työnjohtaja, kun entinen oli
-matkustanut Tuonen mustaan maahan. Työnjohtajaksiko vai miksi, sitä
-eivät jääneet udelleet. Niin oli mennyt hänkin, tuo vanha rakastettu
-johtaja, kaiken maailman tietä, ja tuskin muisto oli miehestä enää
-jälellä, ja uusi tuntematon tullut sijaan.
-
-Alussa ei uusi tulokas miellyttänyt ketään, vaan kohta hurmasi hän
-kaikki. Hän oli outo, kiinteä muodoltaan ensi näkemältä. Se siinä
-oli outoa, että hän oli aina eteenpäin kallellaan koko mies. Vartalo
-kumara, kaula, joka oli pitkä kuin amerikkalaisen, oli koukistunut
-eteenpäin, leuka oli kapea ja pitkä, eteenpäin, etumaisena oli
-kuitenkin miehen nokka, joka oli tavallista isompi, terävä ja
-litteä, niinkuin koko muotokin oli oudon latuskainen. Poikkeuksen
-tästä miehen yleisestä eteenpäinolosta teki vaan valtava otsa,
-joka oli tavallista enemmän taaksepäin kalteva. Silmänsä olivat
-tosiaankin kuin "kaksi kultaista käkeä, jotka yli orren tappelivat",
-kellertävät, pienet, kiehuvat, joitten teräset näyttivät kääntyvän
-kuin koneella, niin varmasti ja tarkoin määrättyyn suuntaan. Kun
-hänellä oli vielä tapana astua hyvin vinhasti sivuilleen vilkumatta,
-niin näytti hän tosiaankin oudolta tuossa tuimassa menossa, jossa
-nokka etumaisena ikäänkuin halkasi ilmaa, sitten seurasi pää, sitten
-yläosa vartalosta ja viimmeisenä muu osa. Ja koko tätä laitosta puski
-voimakkaasti eteenpäin heikonlainen jalkarakennus, jalkaterät olivat
-sentään senlaiset, ett'ei lumikenkiä olisi tarvinnut pehmeässäkään
-nietoksessa... tuli niillä arpi hankeen.
-
-Mutta rakenteessa ei ole miehen arvo.
-
-Yhtä miellyttävä oli mies sisällisesti kuin ulkonaisesti outo.
-Hän oli iloinen ja leikkisä, luonnollinen ja hilpeä, kohtelias ja
-ystävällinen kaikille. Jokaiselle oli hänellä aina ja joka tilassa
-sopiva, miellyttävä sana annettavana, tapasipa hänet milloin ja
-missä hyvänsä. Hän oli aina tyytyväinen, itse tyytyväisyys: yhtä
-tyytyväinen illoilla kuin aamuisin, yhtä tyytyväinen syömään
-ruvetessaan kuin syötyäänkin. Ei kukaan ollut vuoden kuluessa nähnyt
-hänen kiihtyvän, vielä vähemmin suuttuvan tahi kiivastuvan. Ja työt
-kävivät tehtaalla paremmin entistään, vaikka työnjohtaja ei pitänyt
-suurta ääntä, ei kiroillut eikä kiljunut. Hänen tullessaan tehtaalle
-kammoksuivat häntä kaikki, muutaman viikon päästä ei kukaan,
-päinvastoin sukelsi hän kaikkien suosioon. Kaikki hänestä pitivät,
-niin miehet kuin naiset, niin aikaiset kuin lapset, niin vanhat kuin
-nuoret.
-
-Tämmöinen oli työnjohtaja.
-
-Luonnollista oli siis, että häntä yleisesti työväen kesken tuumattiin
-juhlapuhujaksi.
-
-Pari miehistä meni asiata esittämään.
-
--- Ei, hyvät miehet, ei se sovi. Minä olen nuorin mies täällä, joka
-en tunne oloja vielä enkä mitään. Puhe on vanhimman pidettävä, sen,
-joka enimmän aikaa on tehtaalla ollut. Kyllä minä saatan auttaa
-puhetta valmistettaessa ja ohjata lausumisessa, mutta kunnioitetun
-isäntämme arvo vaatii, että tehtaan vanhin työmies tunteemme
-tulkitsee...
-
-Näin puhui hän ja niin sitä sovittiin.
-
-Hän kirjoitti puheen ja tehtaan vanhin opetteli puhumaan, lausumaan
-työnjohtajan mieltä myöten.
-
-Juhlapäivä valkeni, kirkas ja tyyni.
-
-Virtten hyminään heräsi isäntä.
-
-Hän hyppäsi ylös ja kurkisti ikkunasta. Tehtaan laulajat ja
-soittokunta sekä taaja joukko juhlapukuisia työmiehiä seisoi ikkunan
-edessä.
-
-Siepattuansa yönutun päällensä, poisti hän verhot ja avasi ikkunan.
-
-Voimakas eläköön-huuto kaikui raikkaasti ulkoa.
-
--- Minä kiitän teitä, rakkaat työmiehen!! Minä kiitän sydämestäni
-teitä kaikkia! Tänä iltana tavataan, sanoi isäntä liikutettuna.
-
-Iloinen laulu kajahti vastaan ja sen loputtua taas valtava
-eläköön-huuto.
-
-Soittokunta asettui etunenään ja reippaan marssin soidessa lähti
-kansajoukko liikkeelle asunnoitansa kohti.
-
-Isäntä seisoi liikutettuna ikkunassa ja mietteissään katseli
-poistuvata kansaa ja avaroita tiluksiaan ja kuinka kaikki oli
-somisteltu ja koristeltu yhtenä yönä: oli kuin taikavoima olisi
-yön-aikana hänen tiluksensa lumonnut. Ei ollut sitä seinää eikä
-pylvästä, johon ei ollut köynnöksiä kasvanut, ei aitaa eikä seivästä,
-jota ei oltu kukitettu, seppelöity ja liputettu. Juhlakenttä oli
-kasvavilla puilla ympäröitty, varustettu komealla kunniaportilla ja
-puhelavalla, ja keskeltä kenttää kohosi pitkän pitkä juhlariuku,
-joka oli kukilla, kiemurtelevilla köynnöksillä, lipuilla ja ilmassa
-häilyvillä vanteilla kaunistettu...
-
-Isäntä seisoi kauvan mietteissään ja katseli kaunista ympäristöä.
-
-Kello neljältä alkoi varsinainen juhla ulkona kentällä.
-
-Kansaa oli kokoontunut äärettömästi, ei ainoastaan tehtaalta, vaan
-paikkakunnan herrasväkeä ja rahvasta taajoista lähikylistä.
-
-Juhlakulussa saattoi soittokunta isäntää perheineen ja kutsuttuine
-vieraineen juhlapaikalle, jossa kunniaportilla otti heidät vastaan
-laulukunta virren värssyllä.
-
-Sitten kokoonnuttiin puhelavan ympärille. Tässä veisattiin
-alkajaisiksi virsi ja tehtaan pastori piti pienen hartaushuokauksen
-sille Herralle, jolta kaikki hyvä anto tulee, ja kiitti Häntä
-että oli antanut onnellisesti valjeta tämän päivän, joka oli
-patroonin viideskymmenes syntymäpäivä ja teroitti työkansan mieliin
-kiitollisuutta Jumalata kohtaan, joka heille oli senlaisen isännän
-antanut, kiitollisuuttaan isäntäänsä kohtaan, joka heistä on
-senlaista huolta pitänyt ja tämän kaiken heille vaikuttanut. Sitten
-veisattiin taas virsi, johon koko yleisö innolla yhtyi.
-
-Näin oli pastori tahtonut, eikä tietysti isännälläkään ollut mitään
-sitä vastaan, sillä hän oli niitä miehiä, jotka täysin tietävät,
-että jos ei Herra huonetta rakenna, niin ne turhaan työtä tekevät,
-jotka sitä rakentavat, että kaikki ihmiselliset pyrinnöt ilman Hänen
-avuttansa turhaan raukeevat.
-
-Sen perästä julisti tehtaan insinööri juhlan avatuksi, ja leikit ja
-kisailut alkoivat.
-
-Ohjelmaan kuului vielä esitelmä "työväen oloista Amerikassa", jonka
-mainittu insinööri piti sujuvasti ja huvittavasti.
-
-Taas kaikui alkusoitto, pitkään ja kutsuvasti.
-
-Kansa riensi kokoon. Puhelavalle ilmestyi vanhan miehen tutut kasvot.
-
-Hän katseli levollisesti kertyvää kansaa ja alkoi:
-
-    Korkeasti kunnioitettu isäntämme, hra patrooni!
-
-    Lukuisa työväkenne tahtoo Teille tällä hetkellä minun
-    kauttani toivottaa onnea ja menestystä ja kantaa hartaimmat,
-    sydämellisimmät kiitoksensa siitä hellästä isällisestä
-    huolenpidosta, jolla Te aina olette työmiehiänne holhoneet ja
-    heidän parastansa valvoneet. Me vanhemmat tällä tehtaalla, jotka
-    olemme tässä aina tehtaan syntymisestä asti työkennelleet, jotka
-    olemme ikäänkuin kiinni kasvaneet tähän suureen yritykseen,
-    me tiedämme, me tunnemme, kuinka tämä tehdas on syntynyt
-    nerokkaalla toimellanne, kuinka tämä on tälle kannalle kehittynyt
-    Teidän tarmokkaalla, viisaalla johdollanne, me tiedämme kuinka
-    rehellisesti, vilpittömästi Te olette menetelleet kaikkia
-    kohtaan. Ei mitään vääryyttä, ei mitään petosta ketään kohtaan,
-    suoruus, rehellisyys, se on aina ollut Teidän tunnussananne,
-    niin, minä sanon sen suoraan, huudan kaikille tuulille. Te olette
-    täysin tunteneet kansamme perussävelen, elämän ydin-ohjeen:
-    "Rehellisyys maan perii", ja toimineet sen mukaan. Mitä sitten
-    tulee meihin työmiehiin, Teidän aluskuntalaisiinne, niin meidän
-    kiitollisuuttamme Teitä kohtaan ei voi sanoin selittää, niinkuin
-    ei Teidänkään hyviä töitänne meitä kohtaan voi kukaan luetella.
-    Tuo taaja, hyvinvoipa, juhlapukuinen kansajoukko, joka tässä
-    ympärillänne seisoo, on paras todistus teidän huolenpidostanne,
-    niinkuin heidän tyytyväinen ja iloinen mielensä, kiitollisuudesta
-    paisuvat rintansa ja tällä juhlahetkellä kyyneleissä kylpevät
-    silmänsä ovat paras todistus siitä, että tässä tehtaassa on
-    isännän ja työväen keskinäinen väli ja suhde senlainen, kuin sen
-    ollakin pitää ja aina ja joka paikassa olla pitäisi. Kunnioitettu
-    isäntämme! Te olette kelpo tavalla näyttäneet kaikille ajoille
-    ja ijille, että tuo Suomen kansan sananlasku: rehellisyys maan
-    perii, on horjumaton totuus, että se on rehellisyys, suoruus,
-    vilpitön oikeudentunto yhdessä tarmokkaan työn ja viisaan
-    menettelyn kanssa, joka tässä maailmassa tosimenestyksen,
-    tosi-onnen, arvon ja siunauksen tuottaa. Antakoon korkein isämme,
-    taivaan ja maan ja meidän kaikkien suuri Luoja Teille monen
-    monta terveyden ja voiman vuotta yhä jatkuvalla menestyksellä
-    toimia ja työskennellä oman perheenne, lukuisan aluskuntanne
-    ja koko kansamme, armaan isänmaamme onneksi ja siunaukseksi!
-    Toverit, veljet! Ja Te arvoisat vieraat! Kohottakaamme raikuva
-    eläköön-huuto kunnioitetun isäntämme ja hänen perheensä kunniaksi
-    ja onneksi! Eläköön!
-
--- Eläköön!
-
-Voimakkaasti oli puhunut vanha mies. Valtava kuin ukkosen jyrinä
-vyöryi eläköön-huuto kautta juhlakentän: kautta tehtaan rakennusten,
-kunnes se vähitellen vaipui mustan metsän hiljaiseen poveen.
-
-Isäntä oli syvästi liikutettu. Hän ei kyennyt puhumaan vähään aikaan,
-tuskin kiitti ystäväin onnitteluista.
-
-Hetken päästä ilmestyi hän puhelavalle, liikutettuna, kalpeana.
-
--- "Velvollisuuteni olisi", alkoi hän värähtelevällä äänellä,
-"kiittää niistä ystävällisistä, opettavista sanoista ja
-onnitteluista, jotka tässä minulle on lausuttu, mutta siihen tuskin
-kykenen. Kaikki me tiedämme, että ihminen on erehtyväinen, mutta että
-ihmisen myöskin on erehdyksensä korjattava. Ja kun hän sen tekee,
-niin... niin... niin..."
-
-Enempätä ei hän saanut sanotuksi. Kalpeana seisoi vaan ja tuijotti
-eteensä.
-
-Syntyi pitkä, kiusallinen paussi.
-
-Vaimonsa koetti antaa merkkiä, insinööri huomauttaa, mutta niitä hän
-ei huomannut, ei tajunnut.
-
-Kylmänä, jäykkänä kuin patsas seisoi hän siinä, värähtämättä,
-silmäänsä räpäyttämättä.
-
-Hän eli menneitten muistoissa.
-
-Hänen eteensä avautui koko mennyt, eletty elämänsä: lapsuus, nuoruus,
-miehuus.
-
-Hän näki entisen, iloisen lapsuutensa kodin. Hän muisti ne kultaiset
-neuvot, joita armas äiti-vainaja oli antanut; muisti koulun,
-opettajat ja niiden hyvät ohjeet; muisti nuoruutensa onnelliset
-päivät. Hän kauhistui sitä rahanhimon kirottua käärmettä, joka hänen
-mieheksi saapuessaan oli alkanut hänen sisuansa jäytää. Muisti hyvin
-kuinka äidin kuolema, siitä seurannut katkera suru ja tuska oli
-hetkeksi sulkenut jäytävän madon ahnaan kidan, ja kuinka se sitten
-sitä nälkäisempänä oli alkanut taas pureskella hänen sydämmensä
-juurustimia; kuinka se häntä ajoi toisesta yrityksestä toiseen,
-huonosta keinottelusta pahempaan, kuinka hän oli koettanut kirjurina,
-puotipalvelijana, tukin-uittajana, kauppiaana, tukkisaksana; kuinka
-hän tässä oli tavannut mainion kosken sahalaitosta varten. Silloin
-oli se kunnollisen maanviljelijän hallussa. Hän oli sortua maahan,
-kun muisti, kuinka väärillä kaupoilla sai itselleen kymmenkunnalla
-tuhannella markalla maatilan, jonka arvo oli määräämätön; kuinka
-hän käyttäen hyväksensä miehen hädän-alaista tilaa teki valekaupat;
-kuinka hän sitten, kun kauppakirjat olivat saaneet lain voiman,
-ajoi armotta miehen perheineen pois talosta... Mies oli syöksynyt
-epätoivoissaan koskeen. Hän tunsi valuvan niskaansa kaikki ne
-runsaat, kuumat kyyneleet, joita vaimo oli polvillaan hänen edessään
-vuodattanut, mutta niine hyvineen saanut mennä matkaansa ja kuollut
-surusta kohta sen perästä. Kaksi lapsista oli mennyt samaa tietä
-hoidon puutteessa. Koko perheestä ei ollut jälellä muuta kuin yksi
-tyttö, joka vieraan palveluksessa ansaitsi kovalla työllä niukan
-leipänsä...
-
-Patroonista tuntui kaikki tämä raskaalta, painavalta, niinkuin
-hänen päällensä olisi sälytetty koko tuo suuri tila kaikkine
-rakennuksineen, sanoineen, konepajoineen, lisätty siihen miehen
-kuolema, kerätty vaimon kaikki kyyneleet ja lasten kurjuus... kaikki,
-kaikki. Mutta kukapa tässä yleisön edessä lannistuisi, sortuisi,
-luhistuisi alas, maahan... Ei! Ei koskaan...
-
-Tuskallisessa äänettömyydessä, henkeänsä pidättäen, seisoi yleisö
-kuin ukkosen lyömänä ja katseli patroonia, joka ei hievahtanut
-paikaltaan, ei ääntänyt, ei pieninkään piirre hänen kasvoissaan
-liikahtanut... Jäykkänä, kylmänä, tylynä seisoi hän siinä.
-
-Ei kukaan liikahtanut, ei hengähtänyt... ei tuuli eikä ihmiset.
-
-Koski yksin, aina levoton koski, joka entisen isännän oli epätoivosta
-pelastanut, tuskat lieventänyt, yksinkertaiset erhetykset peittänyt,
-se yksin ei hämmästynyt, ei hiljentänyt kulkunsa huimaavata
-nopeutta, ei hillinnyt kolkkoa pauhuansa. Tällöin se tuntui vielä
-uhkaavammalta, vielä raivokkaammalta. Oli kuin olisi se tahtonut
-riuhtoa itsensä irti, repiä kaikki mukaansa, tuntui kuin olisi se
-huutanut tuhansin äänin: heittäkää tänne kaikki tuskat, upottakaa
-kaikki rikokset ja saastat! Minä en nöyrry, en masennu sittenkään...
-En, en, en! En, en, en!
-
-Hetki oli tuskallinen, pitkä odottavalle yleisölle, ijankaikkinen,
-vaikk'ei se itsessään pitkä ollut, moniminuuttinen.
-
-Pastori ilmestyi puhujalavalle.
-
--- Te voitte pahoin, hra patrooni, sanoi hän ja laski kätensä isännän
-olkapäälle.
-
--- "Niin, niin... Kun hän sen tekee, niin häntä ei tuomita", sanoi
-patrooni viimmein ja laskeusi pastorin turvaamana puhelavalta.
--- Perheensä ja omaistensa saattamana kulki hän sitten sanaakaan
-lausumatta asuntoonsa.
-
-Näin keskeytyi juhla ja kansa hajosi hiljaisesti kentältä,
-kummeksien, että mikähän äkillinen kouristus mahtoi isäntää kohdata.
-
--- Mikä mahtoi patroonille tulla? kysyi vanhus, joka oli puheen
-pitänyt.
-
--- Se, mitä tarkotettiin, vastasi työnjohtaja.
-
--- Lieneekö hän vaarallisestikin kipeänä?
-
--- Ei kaikki taudit ole kuolemaksi, jotkut ovat elämäksikin, sanoi
-työnjohtaja vakavasti.
-
-Jonkun ajan päästä oli isäntä ruumiillisesti ennallaan, henkisesti
-kokonaan muuttunut.
-
-Eräänä aamuna ilmestyi hän tehtaalle iloisena ja terveenä. Kävi
-ensin uutta paperitehtaan rakennusta tarkastamassa, tervehti
-ystävällisesti, puhutteli muutamia työmiehiä leikillisesti ja meni
-sitten sahalle.
-
-Tällaista ei tietty koskaan ennen tapahtuneen.
-
-Sahalla tapasi hän työnjohtajan.
-
--- Oliko se hänen puheensa tuo tuonnoinen? kysyi hän sävyisästi tältä.
-
--- Kuinka niin?
-
--- Se ei ollut minusta tavallisen työmiehen tekemä...
-
--- Pyynnöstä sen minä kirjoitin.
-
--- Kiitos! sanoi patrooni ja ojensi kättä työnjohtajalle.
-
-Uusi elämä alkoi tehtaalla.
-
-Isäntä liikkui itse jokajalla, milloin vaan aikaa oli, puheli
-työmiesten kanssa ja lasketteli leikkipuheita, milloin soveltui.
-Kävi usein työväen asunnoilla miesten poissa ollessa tervehtimässä
-perheitä, tarkastamassa elämätä ja tutkimassa tarpeita ja puutteita.
-Usein nähtiin hänet tuon samaisen työnjohtajan kanssa kulkevan
-työpaikalta toiselle, kyselevän ja neuvottelevan hänen kuin
-parhaimman ystävän kanssa.
-
-Kaikki ihmettelivät uusia oloja ja suurta muutosta, joka isännässä
-oli tapahtunut, mutta kukaan ei kyennyt arvoitusta selittämään.
-
-Tehdaslaitosten alapuolella jonkun matkan päässä oli vielä tuo vanha
-talo, jossa entinen omistaja oli perheineen asunut. Sitä sanottiin
-Vanhaksi pihaksi ja siinä asui vaan jokunen konttoorikirjuri.
-
-Ne saivat nyt sijansa tehtaalla ja Vanhaa pihaa ruvettiin asettamaan
-uuteen kuntoon. Kaikki paikat siinä korjattiin ja uudistettiin sekä
-asuinhuoneet että ulkosuojat ja piha. Ja pulska lappuaita pantiin
-erottamaan Vanhan pihan tiluksia tehtaasta.
-
-Kun talo oli kunnossa, toimitettiin siihen karjaa ja juhtia, se mikä
-katsottiin talossa tarvittavan, sekä maanviljelys- ja talouskaluja
-samoin-ikään.
-
-Kaikki luulivat, että patrooni laittaa kaiken tuon itseänsä varten,
-että hän aikoo yrittää maanviljelyksenkin alalla entistä enemmän.
-
-Niin luulivat ihmiset.
-
-Kun talo oli kaikin puolin täydellisessä kunnossa, lähetti patrooni
-hakemaan entisen isännän ainoata tytärtä, joka näistä toimista
-tietämättä työskenteli palveluspaikassaan. Työnjohtajan täytyi
-hakemaan lähteä ja tuoda tyttö joka tapauksessa tullessaan.
-
-Suorittihan hän tehtävän senkin.
-
-Mitä sinä päivänä puhuttiin ja keskusteltiin patroonin ja tyttären
-välillä, ei ole kenenkään tietoon tullut, mutta hyvin liikutettuna
-oli patrooni palannut ja sanonut työnjohtajalle, että nyt on entinen
-erehdys osaksi korjattu.
-
-Näin tuli uusi emäntä Vanhaan pihaan, johon kuului puolet entisen
-suuren tilan laajoista maista.
-
-Vuoden päästä oli siinä uusi isäntäkin ja se ei ollut kukaan muu kuin
-tuo samainen työnjohtaja, joka kuitenkin pysyi edelleenkin tehtaan
-toimissa, sillä patrooni ei tahtonut hänestä missään tapauksessa
-luopua, ja hän hoitikin yhtä taitavasti tehtävät molemmat.
-
-Ajan oloon tuli hänestä tehtaan osakas, patroonin oikea käsi, veli ja
-ystävä.
-
-Siunaus seurasi heitä ja patrooni usein muisteli hänen puheensa
-ihmeellistä vaikutusta ja seurauksia...
-
-He ovat nyt jo aikoja päiviä hekin olleet sen tuomarin edessä,
-joka kultavaa'alla punnitsee, missä mielessä olet työsi tehnyt ja
-kutsumuksesi täyttänyt.
-
-
-
-
-Enkeli ja piru.
-
-
-Mies kulki katua, työmies, ja vaikeroi:
-
--- Tämä on kuitenkin merkillistä tämä köyhän elämä! Tee työtä, tee
-hengen edestä, tuskin saat mitä elämiseksesi tarvitset... ryypystä ei
-puhettakaan. Jos sen otat, olet juoppo. Sanotaan: rupea raittiiksi,
-raittiusseuraan, elä säännöllisesti. Niinpä niin. Hyvä on rikkaan
-olla raitis ja säännöllinen, saattaa juoda mitä tahtoo, ja syödä mitä
-haluttaa... siten saattaa olla säännöllinen. Toista on täällä köyhän.
-Hänen täytyy syödä mitä saapi, ravitsipa se taikka ei, kunhan vaan
-täyttää vatsan; juoda mitä anniskelut tarjoovat. Niin anniskelut,
-nuo kapakat, jotka hyvät ihmiset ovat perustaneet juoppouden
-hävittämiseksi, köyhän auttamiseksi ja tiesi sen mitä kaikkea hyvää
-tarkotusta varten. Sitä se on, ottipa sen puolin taikka toisin, että
-köyhä, että työmies on holhuun alainen...
-
-Tätä sanoessaan oli hän läkähtyä.
-
-Samassa tuli häntä vastaan nainen, tyttö, nuori ja kaunis.
-
--- Miksi vaikeroit, hyvä mies? kysyi nainen leppeästi.
-
--- Enhän minä puhu mitään.
-
--- Vaanpa ajattelet...
-
--- En pahaa.
-
--- Et vainen. Valittelet köyhän vaivoja ja kurjuutta, soimaat ja
-kadehtit onnellisempien kohtaloa ja unhotat, ett'ei Jumala pane
-kenellekään raskaampata kuormaa, kuin hän kantaa jaksaa. Oletko
-kertaakaan ajatellut, minkä verran sinä ehkä itse olet syynä
-kohtaloosi? Oletko tosiaankin kaikesta voimastasi koettanut parantaa
-asematasi? Oletko koettanut elää säännöllisesti ja raittiisti? Oletko
-koskaan pyytänyt Jumalalta voimaa alkaaksesi uutta elämätä? Oletko
-milloinkaan rukoillut itsesi, perheesi ja lähimmäisesi edestä? Oletko
-kertaakaan tuntenut sitä rauhaa mielessäsi, jota harras rukous
-tuottaa?
-
-Mies katseli naisen vakaita silmiä eikä virkkanut mitään.
-
--- Ei se kannata köyhän, sanoi hän viimein.
-
--- Mikä ei kannata?
-
--- Elää säännöllisesti...
-
--- Tuollaista sitä saapi kuulla! Ei kannata köyhän elää
-säännöllisesti! Mitä ajattelematonta puhetta! Koeta kerran
-todenperästä alkaa uutta elämätä! Ryhdy taisteluun! Jätä pois nuo
-10 pennin ryypyt ja 30 pennin olutpullot! Karta anniskelua ja muita
-kirouksen pesiä! Päätä se heti ja rukoile Jumalaa, että hän tukisi,
-auttaisi ja vahvistaisi sinua tässä taistelussa. Tee työsi Jumalan
-pelvossa! Mene työstäsi, poikkeamatta mihinkään, suoraan kotiasi
-vaimosi ja lastesi luo, joiden tuki ja turva sinä yksin olet.
-
--- Mikäs siitä sitten...
-
--- Kun täten olet jonkun aikaa täydestä mielestäsi ja voimastasi
-taistellut, niin alkavat seuraukset näkyä. Kalpeus vaimosi ja lastesi
-kasvoilta alkaa kadota, repaleiset vaatteet heidän päältään hävitä,
-puhtaus vallita majassasi, riidat ja torat loppua huoneestasi, ja
-sinä itse... sinä olet tyytyväinen, mielesi rauhallinen, sinä tunnet
-itsesi kristillisen yhteiskunnan jäseneksi ja Jumalan valtakunnan
-perilliseksi.
-
-Mies seisoi ääneti, katsellen pitkin kovaa katua.
-
--- Tiedän hyvin, mitä ajattelet. Vaimosi laittoi sinut asialle ja nyt
-tuumailet, että jos saisit tarvittavat 20 markkaa, niin olisit valmis
-alottamaan uutta elämätä. Kuule, hyvä mies! Minä annan sinulle nuo
-rahat. Osta tarpeet, joita vaimosi pyysi, ja vie loput rahat hänelle.
-Hyvästi! Muista aina: rukoile ja tee työtä.
-
-Niin puhuen antoi nainen hänelle 20 markkaa, pisti kättä ja meni
-matkojansa.
-
-Mies jäi miettimään tapausta. Hänestä tuntui kummalta kuinka nainen
-tiesi hänen ajatuksensa, hänen elämänsä, hänen tapansa ja tarpeensa,
-ja kuinka se puhui lempeästi ja kauniisti! Ei se mahtanut olla oikea
-ihminen. Ja mies lähti asioilleen.
-
-Kun hän oli ehtinyt Esplanaadikadulle, tuli häntä vastaan siististi
-puettu räätälinsälli.
-
--- No, mutta oletko se sinä, vai mitä mä näen? sanoi sälli ihmeissään.
-
--- Olenko minä minä... Antti Auvinen, sanoi mies.
-
--- Sitähän minäkin. Tunnetkos minut?
-
--- E-en. En jaksa muistaa.
-
--- Kusti Kähkönen, samasta kylästä, vanhat tappelutoverit.
-
--- No, nyt ollaan kummissa! Ettäkö sen vanhan Kähkös-vainajan poika.
-
--- Jopa sen... tuttu mies.
-
--- Tuttupa hyvinkin. Terve!
-
--- Terve!
-
--- No, kuinka se maailma sinua muokkaa? kysyi Kusti.
-
--- Tuossahan tuota... Onhan tuota toimiin tultu.
-
--- Enkös minä saa tarjota lasia, niin muistellaan menneitä, ehdotti
-Kähkönen.
-
--- Enhän tuota... eikä tässä ole aikaakaan esteli Antti.
-
--- Aikaa? Aina sitä... Olisipa sekin seikkojaan, jos kaksi ystävystä
-näin eroaisi, kun vuosien päästä toisensa tapaavat. Tule pois, minä
-maksan.
-
-Miehet menivät lähimmäiseen kapakkaan. Eihän niistä puutetta ole
-tässä kylässä.
-
--- Kahviako otetaan ja konjakkia? kysyi Kähkönen.
-
--- Vieläkö mitä näin aamupuoleen. Otetaan ryypyt ja olutta.
-
--- Sama se.
-
-Ottivat pöydän ääressä ryypyt ja pienet voileivät.
-
--- Pari pulloa olutta, käski Kähkönen. Miehet istuivat pöytään.
-
--- On se sentään hyvä, että näitä tällaisia paikkoja on, ja näin
-halpoja, alkoi sälli.
-
--- Kyllä tultaisiin ehkä vähemmälläkin toimeen, sanoi Antti Auvinen
-epäillen.
-
--- Kun kerran laitetaan sivistyneille ja herroille hotelleja ja
-ravintoloita, niin eikö sitten käsityöläisillä ja työmiehillä niitä
-saisi olla? Häh? Maljasi! jatkoi Kusti Kähkönen.
-
--- Terve! Enhän minä sitä, ettei olla saisi, vaan että vähemmälläkin
-toimeen tultaisiin. Jos kapakoita olisi vähemmin, niin harvemmin
-niihin heikot sielut horjahtelisivat, koetti Antti puolustautua.
-
--- Järki mies, ja sinuunkin raittiusmiehet alkavat vaikuttaa. Mihin
-seuraan kuulut, ilveili Kusti.
-
--- En minä mihinkään seuraan... Näethän, että minä juon olutta.
-
--- Otetaanko vielä? sanoi sälli.
-
--- Kiitos! En välitä... minun täytyy lähteä.
-
--- Mitä, lähteä? Pari purkkia vielä, neiti, puhui Kusti.
-
-Tuotiinhan sitä.
-
-Antin mieltä karvasteli, kun hän oli luvannut tehdä ostokset ja
-mennä kotia. Hän ei kuitenkaan kyennyt lähtemään, vaan jäi jatkamaan
-maistelemista.
-
--- Nyt on sinun vuorosi, sanoi Kusti, kun viimeiset oli juotu.
-Tottahan sinäkin puolestasi, kun sinulla kerran on rahaa.
-
--- Mistä sinä tiedät minun rahani? Häh? Sano!
-
--- Arvaan, ett'et sinäkään rahatta ole.
-
--- Enkä olekaan, jos se kerran siksi tulee. Olutta, enemmän olutta
-pöytään, huusi Antti, josta olut oli ehtinyt kaikki hyvät aikeet
-haihduttaa.
-
-Kusti Kähkösen mieltä kutkutti, mutta ei hän vielä ääneen nauranut.
-
--- Tästä tulee hyvä, vel' Antti, erinomaisen hyvä, kunhan vielä
-hiukan maistellaan, puhui Kusti.
-
--- Täytyisi kai sitä saada ruokaakin, eihän tässä elettäne ainoastaan
-juomalla, sanoi Auvinen.
-
--- Eipä, ei. Vaan ei syödä tässä -- näyttäisi rumalta -- mennään
-toiseen esitteli Kähkönen.
-
--- Sitä minäkin.
-
-Miehet lähtivät toiseen... Eihän tässä kaupungissa ole pitkältä
-kapakkain väliä.
-
-Siellä he söivät ja joivat ja melusivat siksi kun Antin rahat olivat
-lopussa jok'ikinen penni ja heidät ajettiin ulos.
-
--- Sinä, kele, joka viekottelit minut juomaan, ärjyi Antti kadulla.
-
--- Nyt minua jo naurattaa: ha ha haa, hi hi hii, nauroi Kusti.
-
--- Naurattaako, sen vietävä! Mitä minä nyt kotia vien? kirkui Auvinen.
-
--- Mitä se minuun tulee, katso itseäsi, ilveili Kähkönen.
-
--- Sinuun se juuri tuleekin. Laita tänne rahat heti, taikka muuten
---, huusi Antti Auvinen raivoissaan.
-
--- Kyllä sinulle enkeli toista tuopi, sanoi Kusti Kähköseksi luultu
-ja katosi samassa.
-
--- Kyllä sinulle enkeli... höpisi Antti ja jäi kauhistuneena seistä
-noljottamaan kadulle.
-
-Vihdoin lähti hän astua törkkimään kotiansa kohti, johonka vaivoin
-saapui.
-
--- Itse pääenkeli antoi minulle rahoja ja pirun kanssa ne juotiin,
-sanoi Antti Auvinen kolkosti kompuroiden asuntoonsa ja rötkähti
-sänkyyn.
-
-Kauhistuneena alkoi hänen vaimonsa itkeä katkerasti. Lapset jo
-nukkuivat... eivät toki heränneet.
-
-Joku kuukausi on kulunut. Sama mies nähdään taas kadulla. Hänen
-sisunsa on paisunut ja mielensä katkera. Hän muistelee kiroillen
-Kusti Kähköstä ja sitä päivää, jona hänet tapasi. Hän on pakahtua
-muistaissaan, kuinka rahat meni ja kaksi kokonaista päivää
-työttömänä. Kotona olisivat lapset nälkää nähneet, jos ei äiti olisi
-uutta hamettaan ja nuttuaan pantannut. Kelpo äiti ja aviopuoliso
-tuo vaimo. Tällä kertaa se ei ollut häntäkään torunut vihassa, ei
-parjannut; oli vaan nuhdellut sävyisästi ja kehoittanut työhön,
-ja ensi kerran avioliittonsa aikana lohduttanut, että ainahan
-ihminen erehtyy ja että vahinko saadaan kyllä ahkeruudella ja
-säästäväisyydellä korjatuksi, mutta että vasta on miehuudella
-taisteltava kiusauksia vastaan. Niin... niin on tehtävä. Ja
-nyt hän olisi valmis ja voimakas taisteluun, jos sattuisi apua
-saamaan, että saisi aluksi tarpeita kotia ja vaimonsa vaatteet
-pois panttilaitoksesta. Miksi ei sekään nainen saattanut jättää
-tapaamistaan täksi päiväksi, niin saisin 20 markkaa, ja nyt se vasta
-olisikin tarpeen eikä menisi juontiin... ei juontiin eikä muuhunkaan
-joutavaan.
-
-Näissä arveluissa astellessaan pitkin katua näki hän jo etäältä
-vastaansa tulevan saman naisen yhtä sävyisännäköisenä ja hymyilevänä
-kuin viime kerralla. Antti ei ollut näkevinään naista, koetti
-karttaa. Hänen sydämmensä löi levottomasti ja mieltä tuntui
-ahdistavan. Nainen kuitenkin huomasi hänet ja seisahtui hänen eteensä.
-
-Nainen tervehti ystävällisesti ja kysyi kuinka hänen kotonansa
-voidaan?
-
-Antti ei rohjennut puhua mitään.
-
--- Hyvin tiedän, jatkoi nainen, kuinka sinun yrityksesi viime
-kerralla kävi, kuinka kiusaaja sinut viekotteli, sinä kun et jaksanut
-houkutuksia torjua. Sinun on vaikea, arvelet sinä, saada apua, että
-minun olisi pitänyt täksi päiväksi jättää apuni ja kuinka sinä nyt
-tänään olisit voimakkaampi taistelua alkamaan. Voin sinua vieläkin
-auttaa koetteeksi, mutta koetakin taistella henkesi koko voimalla
-kiusaajata vastaan.
-
-Näin sanoen antoi hän Antille 100 markkaa.
-
-Antti heltyi itkuun, ett'ei voinut mitään sanoa. Hän puristi rajusti
-naisen kättä, jonka tämä erotessaan ojensi.
-
-Mies jäi yksin.
-
--- Sata markkaa, kokonainen satamarkkanen! Mikä onnen päivä! huusi
-Antti riemuissaan. Nyt se voidaan elämä alottaa uudestaan. Nyt
-saadaan, Mari, sinunkin ainoat vaatteesi pantista... saadaan ne ja
-vielä muutakin.
-
-Keveä oli Antin jalka kun hän lähti astumaan.
-
-Hänen aikomuksensa oli mennä torille ostamaan joitakin ruokatavaroita
-kotia vietäväksi sekä käydä lunastamassa vaimonsa vaatteet. Mitähän
-silloin Mari sanoo, kun senlaista näkee miehestään. Ilo täytti Antin
-mielen ja hän tunsi itsensä kyllin voimakkaaksi taistelemaan kaikkia
-kiusaajan houkutuksia vastaan. Tyytyväinen mieli on täynnä tunnetta,
-joka tahtoo kuohua ilmi laulun, soiton, veisuun tahi muun hyräilyn
-muodossa. Näin oli Antinkin. Hän alkoi hyräillä virttä:
-
-"Jumala ompi linnamme".
-
-Samassa joutui hän kellokaupan kohdalle, jossa oli paljo kauniita
-kelloja ikkunassa. Hän seisahtui katselemaan kelloja...
-
-"Varustus vahva aivan"...
-
--- Minulla ei ole ollut kelloa sitten kun naimiseen jouduin...
-
-"Hän aseemme on, kilpemme"...
-
--- Nyt sitä olisi rahaa ostaa... "Ajalla vaaran, vaivan"...
-
--- Jäisi sitä vielä muihinkin tarpeihin... "Se vanha vainooja"...
-
--- On tuota tultu kellottakin toimeen...
-
-"Kavala, kauhia"...
-
--- Olisi se sittenkin ostettava. --
-
-Hän oli saapunut toisen kellokaupan luo -- "On kiivas, kiukkuinen"...
-
--- Ehtiipähän sen vielä... Käynpä häntä ensin torilla.
-
-    "Ja julma, hirmuinen;
-    Ei löydy maassa vertaa."
-
-Torilla hän käveli ja katseli kaikkea tavarata. Perunoita hän osti
-ja leipää ja voita ja lihaa, tuoretta sekä suolasta, ja kalaa, niin
-että hänellä oli kannannainen kuorma tavarata ja vielä oli vaatteet
-lunastamatta. Ne olivat kuitenkin välttämättömästi otettavat. Leivät
-olivat nuorassa, muut tavarat paperissa. Hän sitoi ne nuoralla yhteen.
-
--- Ompa siinä kantamista. Ei sitä jaksa, eikä ole tarviskaan.
-
-Hän kutsui issikan, nosti tavarat siihen, maksoi ja käski viedä
-tavarat sinne ja sinne; itse sanoi tulevansa perästä.
-
-Hän astui hiljanverkkaan katua ja meni suoraan kellokauppaan.
-Siinäpäs oli katsomista ja valitsemista. Kohtelias oli
-kelloseppäkin... näytteli kelloja ja kehui... kehui ja näytteli.
-Sovittiinhan siinä viimmein kaupoissa. 30 markkaa maksoi kello
-perineen. Perät tosin eivät olleet pulskat, vaan työmiehenhän ne
-olivatkin. Sitten lähti Antti panttilaitokseen, jossa katsoi pari,
-kolme kertaa kelloaan, ja lunasti vaimonsa vaatteet.
-
-Kun hän astui ulos laitoksesta, tuli häntä vastaan nuori ylioppilas.
-
--- Eno Auvinen, sanoi tämä ja seisahtui.
-
-Antti kääntyi katsomaan.
-
--- Kah, sanoi hän, oletko sinä kaupungissa?
-
--- Niinkuin näet, eno.
-
--- Etkä ole meillä käynyt.
-
--- Tulin vasta eilen, enkä tiennyt asuntoanne.
-
--- Tule nyt matkaan, sanoi Antti ja katsoi kelloaan.
-
--- En ehdi, täytyy käydä yliopistolla.
-
--- Pahuus, kun minulle sattui nämä vaatteet, olisin tullut kanssasi.
-Olisi sitten yhdessä menty.
-
--- Saadaanhan tuosta kaupunginlähetti. Laitetaan se viemään.
-
-Siitä suostuttiin. Lähetti sai vaatteet ja maksun ja lähti.
-
-Ylioppilas oli käypinään yliopistossa. Antti odotti kadulla.
-
--- Eikös sitä pistäydä jossakin juomassa kuppi kahvia, esitti
-ylioppilas tultuaan.
-
--- Voisihan tuota senkin, mutta saammehan me kotona.
-
--- Vaikkapa, mutta kuitenkin. Menivät kahvilaan ja tilasivat kahvit.
-
--- Etkös ota, eno, konjakkia?
-
--- En nyt pidä väliä.
-
--- Minä tarjoon. Saaneehan tuota sisarenpoika enolleen kerrankaan
-yhden lasin tarjota. Eihän tässä aina yhdessä olla. Minun ainakin
-täytyy ottaa, tuntuu vatsaani vääntävän.
-
--- Jos tuota sitten ottaisi.
-
-Miehet tekivät "kupit", ja kun kerta yhdet oli tehty, niin tottahan
-sitä piti toiselle jalallekin ottaa... Tottahan tuota sisarenpoika
-saapi enolleen kaksikin lasia tarjota. Eihän se ole missään
-kielletty... ei sanassa eikä laissa eikä missään. Ja kun ne on
-kaikki, niin "ei kaksi kolmannetta." Kun sitten sisarenpoika on
-enolleen tarjonnut, niin kyllä kait enokin saapi sisarenpoikaansa
-vieraana pitää, olletikin kun sattuu varoja olemaan. Eihän sitä siltä
-juoppo ole, eikä jatkaa tarvitse. Ja kyllähän kotonakin toimeen
-tulevat. Onhan siellä ruokaa... ruokaa jos muutakin.
-
-Näistä ja muista tällaisista syistä sitä tavallisesti ryypätään
-ja niin teki eno ja sisarenpoikakin. Kupin toisensa perästä he
-kallistivat, puhe kävi yhä pulskemmaksi ja ilo nousi ylimmilleen,
-niin kuin ainakin, kun eno ja sisarenpoika pitkän ajan perästä
-toisensa tapaa. Päivä alkoi jo iltaantua, kun sisarenpoika ehdotti,
-etteikö lähdetä Alppilaan saamaan vähän raitista ilmaa. Sitä
-ehdotusta vastaan ei tietysti enolla ollut mitään muuta kuin -- millä
-sinne mennään, kun taitaa varat alkaa väsäytyä.
-
-Ottivat siitä ja pitivät kassantarkastuksen, jonka lopputulos ei
-suinkaan ollut ilahduttava, sillä enolla oli ainoastaan 2 markkaa
-jälellä, sisarenpojalla 1.
-
-Ylioppilas ei kuitenkaan koskaan ole neuvoton.
-
--- Paljoko kello? kysyi hän enoltaan.
-
--- Puolivälissä kuusi!
-
--- Tiedätkö mitä?
-
--- En! Enpä arvaa...
-
--- Kuuteenhan on panttilaitos auki.
-
--- Niin, mutta mitäs sinne viedään?
-
--- Tuo enon kello.
-
-Sisarenpoika vihelteli ja vilkui salaa, minkä vaikutuksen ehdotus
-enoon teki.
-
--- Kyllä minä sen aamulla lunastan... lunastan varmaan, jatkoi hän.
-
-Antti koetti tuumailla asiata, mutta toinen mies oli jo hänen
-isäntänsä.
-
--- Joutuun nyt! Aika kuluu, sanoi sisarenpoika.
-
--- Kukas viepi?
-
--- Minä.
-
--- Heh, tuoss' on, sanoi eno, antaen kellon. Miehet lähtivät ja
-sisarenpoika kävi panttaamassa kellon.
-
--- En saanut kuin 8 markkaa, vaan nyt meill' onkin 11... Me olemme
-herroja! huusi sisarenpoika.
-
--- Issikka!
-
--- Issikka!
-
-Ajoivat miehet aika vauhtia Alppilaan.
-
-Siellä alkoi sama meno. Mutta kun oli ilta, niin piti juoda totia...
-piti juoda ja syödä. Enon puheella ei ollut enää paljo puolta,
-kun ei ollut huolta haastajalla. Sisarenpoika oli sitä vastaan
-elementissään. Hän kertoi paljo hupaista ja naurettavaa... puheli
-vakavampatakin. Hän sanoi kohta suorittavansa papintutkinnon ja
-rovastiksi päästyään kyllä auttavansa enoa ja enon lapsia, jos niin
-tarvittaisiin.
-
-Enon mieltä kutkutti. Tuntui niin hyvältä, kun oli yksi heidänkin
-suvustaan herraksi luotu... luotu sielunpaimeneksi.
-
-Niin kului miehiltä hetki hetkeltä, kunnes palvelija tuli
-ilmoittamaan, että herroilla alkaisi olla lähtöaika käsissä, ja
-ottamaan maksua.
-
-Rahoista tuskin saatiin maksetuksi, kun sisarenpoika ei luopunut
-markastaan.
-
--- Täytyy vielä käydäkseni kylpemässä, että pääsen selväksi. Ei
-minulla ole aikaa huomenna kohmelossa maata, niin kuin enolla. Eno
-kyllä voi juoda ja mässätä joka päivä, minä siihen en ehdi, puhui
-sisarenpoika lyhyesti ja lähti. Eno koetti potkaltaa perässä, mutta
-jalka ei tahtonut enää totella.
-
--- Minäkö juon ja mässään joka päivä? Minäkö? Häh? Ja sinäkö sen
-sanot? Sinäkö? Oman sisareni poika, sielunpaimenen taimi? Häh? kirkui
-Antti ja koetti ottaa ylioppilasta rinnuksista kiinni.
-
--- Minä sen sanon, minä, ja niinhän sinä teet. Jos ei varasi riitä,
-niin enkelit tuovat lisää, huusi sisarenpojaksi luultu kauhealla
-äänellä.
-
-Samassa näki Antti ylioppilaan päähän kasvaneen pitkät sarvet, joista
-toisen päässä killui valkoinen ylioppilaslakki, ja toisessa iso pullo
-pistettynä suustaan sarveen, ja sen käden, jolla tämä oli kallistanut
-niin monta lasia päivän kuluessa, muuttuneen kavioksi.
-
-Kauhistuneena horjahti hän kumoon erään pensaan juureen. Hän koetti
-huutaa, mutta ei voinut. Hänen päänsä tuntui kovin raskaalta ja
-järkensä oli jähmettynyt. Sikeään uneen hän vaipui ja keltanen
-vaahto kuohui hänen suustansa. Kun hän oli jonkun aikaa nukkunut,
-rupesi hän hirveästi huutamaan. Hän oli nähnyt kamalata unta: Hänet
-oli paholainen asettanut seisomaan kuumalle rautalevylle, josta hän
-ei voinut liikkua. Tukasta veti häntä Kusti Kähkönen ja kädestä
-sisarenpoikansa toisaanne päin, toisaanne taas toisesta kädestä
-nainen, joka hänelle oli rahaa antanut, ja vaimonsa ja takinliepeestä
-kolme lastansa. Mutta kummallekaan puolen ei hän hievahtanut. Eikö
-hän sitten voinut liikkua, vai vetikö kumpikin puoli yhtä kovasti --
-sitä ei käsittänyt. Silloin näki hän edessään kauhean suuren hirviön,
-joka oli kuin takajaloillaan seisova hevonen, mutta häkkyräsarvilla
-varustettu pää kuin ihmisen, ja etujalat kuin ihmisen kädet.
-Uhkaavasti kohotti se kaksin käsin summattoman suurta, välkkyvätä
-kaksiteräistä miekkaa ja huusi pelottavalla äänellä:
-
--- Koska sinua ei voi saada kokonaisena kukaan meistä, niin täytyy
-minun halaista sinut kahtia tällä aseella, että me saamme paistaa
-puolen ja enkeli avustaan saapi toisen... Silloin alkoi Antti
-kauheasti kirkua.
-
-Ratsastava poliisi sattui kuulemaan huudon, potkallutti sinne ja
-löysi Antin. Hän hankki issikan ja kuljetti tunnottomana olevan
-Antin poliisikamariin. Siellä huomattiin hänet olevan juovuksissa
-ja pistettiin putkaan. Antti laskettiin kuitenkin aamulla varhain
-menemään, kun ei mitään sen pahempata ollut tapahtunut ja muuan
-poliisi sattui hänet tuntemaan. Antti parka ei ollut onnekseen
-herännyt putkassa ennen kuin tultiin herättämään. Miehen nimi pantiin
-kirjaan ja nuhteet annettiin vakaat.
-
-Kauheasti porotti päätä ja mieltä käänteli ytelästi, kun hän lähti
-putkasta. Hän ei hirvinnyt ajatella kotiaan, ei vaimoaan eikä
-lapsiaan eikä eilisiä tapahtumia. Hän päätti mennä suoraa päätä
-mereen taikka hirteen.
-
-Kun hän oli jonkun matkaa kulkenut, näki hän taas vastaansa tulevan
-entisen avuliaan naisen. Antti päätti mennä matkojaan huolimatta
-vähääkään hänestä, mutta nainen astui hänen eteensä.
-
--- Terve, sanoi hän.
-
-Antti oli ääneti ja katseli pitkin kivistä katua.
-
--- Olipa hyvä, jatkoi nainen, että sinut tapasin. Olen juuri
-menossa kotiasi lohduttamaan vaimoasi ja lapsiasi, jotka ovat hyvin
-huolissaan sinusta, kun olet niin kauan poissa ollut, eivätkä
-tiedä missä olet. Nyt sopii sinun tulla yhtä matkaa, niin ei minun
-lohdutustani suurin tarvita. Sinä kuljet itsemurha-aikeessa... Se
-vielä tarvittaisiin kaiken muun lisäksi. Sinä et tahdo etkä jaksa
-käsittää minkälainen loppusi olisi.
-
-Nainen katseli miestä vakavasti kasvoihin, mutta Antti tuijotti alas.
-
--- Nyt sen itse näet, jatkoi nainen, ett'ei miehuutta eikä voimaa
-rahalla saa. Se saavutetaan ainoastaan taistelulla... ankaralla
-taistelulla ja hartaalla rukouksella. Sinä et jaksanut kestää näitä
-pieniä kiusauksia, kuinka sitten kestäisit suuremmissa. Sinua ei saa
-kuitenkaan jättää yksin. Minä tulen teille puhumaan vaimosi kanssa.
-Hänen avullaan voit sinä päästä alkuun... totisen rukouksen alkuun.
-Hän on vuodattanut sydämmensä Herran eteen, rukoillut hengessä ja
-totuudessa ja Jumala on kuullut hänen rukouksensa.
-
-Näin puhuen olivat he saapuneet Antin asunnolle.
-
-Ja enkeli astui sisälle köyhän miehen huoneeseen...
-
-Tämän perästä ei ole Antti Auvista kapakoissa nähty.
-
-
-
-
-Oma kuvani.
-
-Ameriikkalaisen ystäväni kertoma.
-
-
-        Vanha rakkaus ei ruostu.
-
-                 Sananlasku.
-
--- Kyllähän se on totta, että siitä oli kulunut jo kolmekymmentä
-vuotta, mutta ihmeellistä se on sittenkin...
-
-Näin alotti ja lopetti aina vanha kapteeni kertomuksensa, kun tahtoi
-puhua tapauksen, mitenkä hän löysi vanhan morsiamensa ja sen kautta
-saavutti nykyisen onnensa.
-
--- Ihmeellistä oli se sen puolesta, että sulhanen ei tuntenut
-kihlattua morsiantaan eikä morsian sulhastaan, jatkoi sitten kertoja
-tarinaansa.
-
-Tuo vanha merikapteeni omisti isonlaisen maatilan jossakin
-sisämaassa, johon minut oli lähettänyt New-York'ista eräs konttoori,
-josta olin käynyt työtä kysymässä.
-
-Meistä tuli kohta hyvät ystävät isännän kanssa. Kun minä taisin
-jokseenkin hyvin hänen kieltään ja puutarhatöissä tulin alati olemaan
-hänen parissaan, sitä paitse olin kaukalainen ja osasin hiukan kertoa
-iloisia merijuttuja, niin mielistyi hän suuresti minuun.
-
-Vanhasta, ankarasta merikarhusta ei tuossa kapteenissa ollut enää
-muuta jälellä kuin ruskea, päivän paahtama muoto, sillä luonteeltaan
-oli hän herttainen ja sulava hyvyys. Katseensa oli puhdas, kirkas
-ja lempeä kuin lapsen ja leveä muotonsa hohti hyväntahtoisuutta
-ja rauhaa kuin taivaalla kesäisenä iltana mouvottava kuu. Hän oli
-avomielinen ja puhelias, niinkuin ikämiehet useinkin ovat.
-
-Hänen vaimonsa oli aivan samaa maata, itse lempeys ja armaus, joka
-kohteli miestään niin hellästi ja rakkaasti kuin vasta kihloihin
-joutunut nuori tyttö kohtelee sulhastaan.
-
--- Olen oikeastaan englantilainen, alkoi kapteeni eräänä iltana, kun
-istuimme verannalla päivän töistä päästyämme, syntynyt Englannissa,
-vaikka nuorena sieltä pois jouduin maailmalle avaralle. Paloi
-haluni merille ja merelle lähdinkin aivan nuorena. Mutta sieltä en
-kuitenkaan löytänyt sitä viehätystä ja vapautta, jota etsin, vaan
-tylyyttä ja ankarata työtä. Kyllästyin siis merielämään pikemmin
-kuin olin voinut aavistaa ja päätin siitä tehdä lopun ensimmäisessä
-sopivassa tilassa. Tämän päätökseni panin toimeen niin pian kuin
-olimme päässeet Austraaliaan, joka oli matkamme maali, karkaamalla
-laivasta. Se oli ajattelematon teko. Siitä tulin vakuutetuksi
-pikemmin kuin luulin. Mitä minä, tyhjä mies, sain vieraassa maassa
-aikaan. En kerrassaan mitään. Täytyi ruveta ankaraan työhön, jos
-mieli saada henkensä säilytetyksi... vieläpä töihin, joihin olin
-aivan outo ja tottumaton. Paetessani yksipäistä sutta tapasin
-kaksipäisen karhun. Niin on käynyt monelle ja käypi vastakin.
-Vahingosta sitä viisastutaan, mutta ainoastaan omasta vahingosta...
-moni ei siitäkään. Katkera katumus poltti mieltäni, kun olin luopunut
-kotimaisesta laivasta... luopunut aivan suotta. Mutta myöhäinen
-katumus ei auta, sen sain minä kokea, niinkuin jokainen senlaiseen
-tilaan joutunut on saanut tehdä. Kotimaahan ei ollut kääntymistä
-karkulaisen... Sitä ei uskaltanut ajatellakaan. Täytyi puristaa
-outoa asetta, purra vierasta leipää. Koetin taltua uusiin oloihin
-ja aloihin, mutta siitä ei tuntunut tulevan mitään. Ennen uskoin
-nääntyväni kuin niissä oloissa toimeen tulevani. Jokin keino oli
-siis pelastukseksi keksittävä... jokin, mikä hyvänsä. Ja sen luulin
-keksineenikin: päätin pyrkiä Ameriikkaan.
-
-Helppo oli saada se päätös toimeen, mutta toivottua tulosta siitä
-ei ollut, sillä New-Yorkissa, johon saavuin, oli sama kopu edessä
-kuin entisessä paikassakin. Työtä täytyi tehdä sitä, mitä sai
-henkensä ylläpitimiksi. Ja olikin ne sitten miehen töitä! Kanneskella
-hiiliä... puhdistaa patoja ja kattiloita... pestä astioita...
-miehisen miehen, joka kykenisi mihin työhön hyvänsä... ush!
-
-Kapteeni nousi ja pani tupakan. Sitten istui hän hyvän aikaa ääneti
-ja veteli savuja kuin heinäleivisköitä piipustaan, ikäänkuin
-haihduttaaksensa siten noitten joutavain töitten muiston mielestään.
-
--- Niissä töissä minä kuitenkin silloin perustin tulevan onneni,
-jatkoi hän tuokion kuluttua savupöllyjen seasta. Muutamassa talossa
-tutustuin, näet, viidentoista vuoden vanhaan tyttöön, joka minusta
-oli ihanin ja viehättävin impi, minkä milloinkaan olen matkoillani
-tavannut. Hänen viehättävyyttään ei voi sanoilla toiselle selväksi
-tehdä. Me tutustuimme, ihastuimme toisiimme, rakastuimme ja ikuiset
-valat vannoimme, ollaksemme uskolliset toisillemme niin onnen kuin
-onnettomuudenkin päivinä sekä päätimme mennä naimiseen niin pian kuin
-olosuhteet sen myöntäisivät. Tyttöparka! Hän ei käsittänyt, mitä tuo
-"niin pian kuin olosuhteet sen myöntäisivät" oikeastaan merkitsi,
-vaan minä sen käsitin ja ymmärsin hyvin, että niissä töissä eivät
-olosuhteet olisi sitä koskaan myöntäneet. Tästä tuli minulle uutta
-huolta ja ajattelemista. Omatuntoni löi minua ankarasti, että kuinka
-voin mennä pettämään kokematonta tyttöä naimislupauksilla, vaikka
-hyvin tiedän, ett'ei siitä koskaan voi ehyttä eikä totta tulla.
-Tytön parissa ollessani nuo tunnon äänet aluksi vaikenivat ja hetket
-kuluivat kuin linnun lentimin... hupaiset, unhottumattomat hetket.
-
-Muutamakseen kävimme valokuvaajassa, mutta ei otettu kuin yksi
-kuva kummastakin, että hän sai minun ja minä hänen kuvansa. Tämä
-tapahtui nimenomaan hänen tahdostaan ja toimestaan. Ja kun näin oli
-tapahtunut, niin oli hän tyytyväinen ja iloinen.
-
--- Nyt sen tiedät, sanoi hän, että tällaista kuvaa sinusta ei ole
-kenelläkään muilla kuin minulla eikä kukaan saakaan, ja samoin on
-minun kuvani sinulla senlainen, jonkalaista ei ole muilla kellään...
-
-Ja minä tietysti myönsin mielissäni että nyt sen tiedän.
-
-Mutta kuta enemmän aikaa kului, sitä levottomammaksi tulin. Minua
-alkoi kovin huolettaa tulevaisuutemme, tytön kohtalo, joka kasvoi
-siihen uskoon, että minä olin hänen tuleva turvansa. Siihen tuli
-vielä lisäksi koti-ikävät ja muut.
-
-Näissä tuskissa selvisi minulle vähitellen, että merelle se sittenkin
-oli hyvä Jumala minun leipäni luonut. Tuota ajatusta elättelin
-mielessäni, kunnes se kasvoi ja varttui vahvaksi päätökseksi, joka
-ei puuttunut muuta kuin täytäntöön panemista. Mutta siinäpä oli
-vaikeuksia edessä. Kuinka ensinnäkin saada asia tytölle selitetyksi
-ja mitenkä sitten suoriutua jäähyväisistä ja erota hänessä. Minusta
-ei ollut siihen miestä, sen tunsin selvästi, vaan siihen luulin
-olevani mies, mitä olin jo hieman kokenut, nimittäin karkaamiseen.
-Muuta keinoa tästä pulasta päästäkseni en keksinyt. Ja niin menin
-eräänä kauniina päivänä satamaan, otin pestin englantilaiseen laivaan
-ja lähdin, hiiskumatta sanakaan morsiamelleni, ja sille tielle jäin.
-
-Arvata saattaa millä mielellä minä olin, kun Ameriikan ranta
-näkyvistäni katosi, mutta ei sanoin kertoa.
-
-Ensimmäisestä satamasta, mihin saavuimme, kirjoitin kullalleni
-kirjeen ja selitin asian, mutta mitään vastausta en saanut. Kirjoitin
-toisen, kirjoitin kolmannen ja neljännenkin kerran, mutta kaikki
-yhtä turhaan. Hän oli kaite tuskastunut lähdöstäni, suuttunut ijäksi
-ja päättänyt hyljätä minut. En ollenkaan voinut arvella, ett'ei hän
-olisi saanut kirjeitäni. Senlainen oli minusta aivan mahdotonta...
-
-Mereltä minä sitten löysinkin sen toimialan, jota turhaan olin
-maalta etsinyt. Toisen kerran merelle päästyäni, mielistyin suuresti
-merielämään ja tartuin täydellä tarmolla työhön. Onni seurasi
-minua, niinkuin jokaista tosityömiestä. Menestyin hyvin merellä,
-suoritin tutkinnot ja olin sitten onnistunut kapteeni. Vuosien
-kuluessa rauhoittui mieli ja haihtui ikävä, mutta koskaan en voinut
-unhottaa tuota vanhaa mielitiettyäni. Niin syvästi oli hänen kuvansa
-sydämmeeni syöpynyt, ett'ei minkään toisen naisen kuva ole siellä
-koskaan sijaa saanut.
-
-Kun kapteenina olin puolitoista kymmentä vuotta laivaa kuljettanut,
-luovuin merielämästä ja rupesin osakkaaksi muutamaan liikeyritykseen
-kotimaassani. Siinäkin oli onni myötäinen ja menestys suotuisa.
-
-Puolittain tämän yhtiön asioissa, puolittain matkailijana jouduin
-sitten toistamiseen New-Yorkiin lähes kolmekymmentä vuotta siitä, kun
-ensi kerran olin sinne karkulaisena, köyhänä työnhakijana tullut.
-Olipa ne olot muuttuneet kolmessa kymmenessä vuodessa!
-
-Kun aikeeni oli viipyä useampia kuukausia tuossa maailman
-kaupungissa, niin hankin itselleni yksityisen asunnon, saadakseni
-olla rauhassa ja levossa, jota ei hotelleissa parhaissakaan tahdo
-saada.
-
-Talon omistaja oli vanhanpuoleinen neiti, joka asui kesät
-maatilallaan ja talvet kaupungissa omassa talossaan. Tältä sain minä
-kaksi huonetta asuakseni. Oli nimittäin kevätaika ja neiti hankkiutui
-muuttamaan maalle, jonka vuoksi minä sain nuo huoneet.
-
-Hän oli herttainen ja hilpeä nainen, itse hyvyys ja ystävyys, joka
-oli valmis auttamaan ja palvelemaan jokaista. Minuun teki hän heti
-pysyväisen vaikutuksen ja tunnustan sen suoraan, että minä oitis
-ihastuin häneen ja jos ei tuota entistä kuvaa olisi sydämmessäni
-ollut, niin kukapa tiesi, kuinka olisi käynyt. Lähtiessään pyysi
-hän minun tulemaan maalle katsomaan amerikkalaista maatilaa ja sen
-viljelystä. Ja niin hän meni enkä minä tullut ajatelleeksi asiata sen
-enempätä.
-
-New York ei minua sillä kertaa miellyttänyt ollenkaan. Muutaman
-päivän perästä olisin jo ollut valmis matkalle Niagaralle, jossa oli
-aikomukseni käydä, jos asiat eivät olisi viipymistä vaatineet. Näitä
-odotellessani päätin noudattaa emäntäni ystävällistä kutsua ja käydä
-häntä tervehtimässä maakartanossaan...
-
-Päätetty ja tehty.
-
-Vastaanotto oli herttainen ja avomielinen ja monikertaan lausui
-emäntä minut tervetulleeksi ja mielihyvänsä siitä, että olin niin
-ystävällinen ja muistin häntä tulemalla tervehtimään. Vierasvarainen
-emäntäni näytteli mielissään tiluksiaan ja puheli ja selitteli
-innoissaan. Hän oli minusta niin järkevä ja ymmärtäväinen, ett'en
-vielä ikinäni ollut senlaista naista tavannut. Virkistävää ja
-opettavaista oli olla hänen parissaan. Siten meni päivä, kului
-toinen ja kolmantena rupesin minä jo neuvottelemaan itseni kanssa.
--- Mitä minun tarvitsee muistella enää tuota menneen vuotista lunta,
-tuumailin itsekseni. Kyllähän ne ikuiset valat vannottiin, mutta eipä
-hänkään niistä välittänyt, ei vastannut kirjeisiin eikä mihinkään.
-Suuttui suotta aikojaan... hänen parastaanhan minä tarkotin.
-
-Näitä tällaisia tuumailin sen iltaa ja toisen aamua ja päätökseni
-oli valmis: rohkasta itseni ja yrittää, varsinkin kun jo edellisinä
-päivinä olin hänelle selväksi saanut kuka olin ja minkälaisissa
-oloissa, ett'ei hänen tarvinnut luulla minun pyrkivän varoihinsa
-käsiksi.
-
-Hän ei ollenkaan hämmästynyt kosimisestani, ei hitustakaan.
-Luultavasti oli hän sellaiseen tottunut perinpohjasesti, arvelin minä
-itsekseni.
-
--- En voi ottaa vastaan teidän arvokasta tarjoustanne, jos
-tahtoisinkin, en missään tapauksessa, puhui hän vakavasti. Olen
-jo toisen oma, lupautunut toiselle, vannonut olevani ikuisesti
-uskollinen...
-
-Ja hän kertoi surullisen lemmentarinan, kuinka hän oli ollut
-kihloissa muutaman kelpo nuorukaisen kanssa, joka oli hänelle samoin
-vannonut ikuista uskollisuutta, mutta joka tapaturman kautta oli
-suistunut surman suuhun... ja emäntä vuodatti vieläkin kaipauksen
-kyyneleitä. Kertomusta minä en suurin kuunnellut, kun niin nolosti
-oli yritykseni käynyt, ja aioin poistua talosta niin pian kuin
-suinkin soveltuisi. Tottapa emäntäni lienee huomannut mielentilani,
-koskapahan kuivasi kyyneleensä ja alkoi kehuskella sulhonsa
-ulkomuotoa, että minä tulisin vakuutetuksi, että mies senkin puolesta
-täysin ansaitsi hänen rakkautensa.
-
--- Ja onhan minulla hänen kuvansakin, että saatte itse päättää, sanoi
-hän ja pyörähti toiseen huoneeseen.
-
--- Minä annan tulen korvettavan teidän kuvillenne! arvelin minä
-pahasisusesti itsekseni.
-
--- Tässä se on, ja teidän täytyy tunnustaa, että minä en ole liikoja
-laskenut, puhui hän tultuaan, ojentaen kuvan minulle.
-
-Olin sen antaa takaisin katsomatta, kun katseeni sattui siihen.
-
--- Hyvä Jumala! huusin minä ja kuva putosi kädestäni.
-
-Emäntäni säikähti, että oli topertua siihen paikkaan.
-
--- Herran tähden, mikä teidän on! Mikä teitä vaivaa! huudahteli hän.
-
--- Ei mikään, sanoin minä, ei mikään! Hämmästyin vähän...
-
-Ja kumartuen ottamaan kuvaa lattialta, koetin hillitä itseäni, minkä
-voin.
-
-Kuva oli, näet, oma kuvani.
-
-Sanaakaan puhumatta otin sitten lompakon taskustani ja etsin sieltä
-naisen kuvan, jonka asetin oman kuvani viereen hänen eteensä...
-
-Kenenkään sanat ei voi kertoa, mitä siitä seurasi ja kuinka kaikki
-tapahtui.
-
-Hän katseli minua, katseli kuvaa, vuoroin molempia, vaaleten ja
-punastuen ja hengittäen kuin tuskainen. Minä jo kaduin, että olin
-niin varomattomasti, valmistamatta asian ilmaissut.
-
--- Jim! Jim! Oma Jimini! huusi hän hetken päästä kuin mieletön ja
-karkasi kaulaani ja itki ja voihki ja vavahteli sylissäni. Liikutettu
-olin tietysti minäkin ja virtoina valuivat vedet silmistäni.
-
-Niin istuimme sanattomina pitkän aikaa.
-
--- Oletko sinä sinä ja olenko minä minä vai onko tämä vaan suloista
-unta? puhui hän viimein hellästi ja katseli minua tarkoin ja otti
-kuvani taas käteensä.
-
--- Et sinä ole sinä ja sinä kuitenkin olet sinä, oma, oma, oma
-Jimini! puhui hän kuin unissaan, itkien ja nauraen ja kääriytyi
-kaulaani.
-
-Kun siitä viho viimeinkin selvisimme ja toinnuimme, sanoi hän,
-hymyillen kyynelten seasta:
-
--- Paremmin ei ole kenenkään kosiminen onnistunut kuin sinun nyt.
-
--- Vai niin, vaikka olit antaa minulle vähällä rukkaset, sanoin minä.
-
--- Niin, kun en ollut sinua tuntea, enkä vieläkään voi käsittää
-tätä tapahtumaa, sillä olithan sinä kuollut ja olet taas elävä,
-olit kadonnut ja olet taas löydetty... Ja sitä seurasi taas hellää
-hyväilyä ja hartaita suuteloita.
-
-Mutta mitäpä minä rupean tätä kohtausta yksityisseikkojaan myöten
-kertomaan, eihän se siitä tule sen paremmaksi. Lisään vaan, että
-hän toimitti vihkiäisemme niin pian, ett'en olisi uskonut niiden
-Ameriikassakaan voivan niin sukkelaan tapahtua... Oli sillä eukolla
-kiire, naurahti kapteeni.
-
-Hän nousi, kopisti piippunsa ja pisti uutta tupakkaa ja minun piti
-tehdä samoin. Sitten istui hän pitkän aikaa ääneti, tyytyväisenä ja
-onnellisena, ja vedellä lummautteli savupöllyjä piipustaan kuin hyviä
-pilvenhulmuja.
-
--- Sen verran huvittanee teidän vielä kuulla, että Ketty oli minun
-kadottuani surrut katkerasti ja ameriikkalaisella pontevuudella
-tehnyt kaikki voitavansa, saadaksensa minusta jotakin tietoa, mutta
-kaikki turhaan, niinkuin arvattava oli. Kirjeistäni ei, näet, ollut
-saapunut yhtään hänen käsiinsä... Tämän suuren omaisuutensa oli hän
-saanut periä muutamalta kaukaiselta sukulaiseltaan, joka oli kuollut
-jättämättä muita perillisiä... Tietysti oli kosijoita ilmestynyt,
-että olisi ollut ottaa vaikka joka sormelle, mutta tyttö ei ollut
-ottanut sillä korvalla kuullakseen, vaan päättänyt odottaa ja olla
-uskollinen, ja onpahan vaan kestänyt...
-
--- Vanha rakkaus ei ruostu, sanotaan siellä meillä, piskin minä
-väliin.
-
-Tästä ihastui isäntäni ja lähti heti vaimolleen kertomaan, kuinka
-kaukaisessa Suomessakin on tehty se kokemus, että vanha rakkaus pysyy
-kirkkaana ja kestävänä.
-
-Komeat teelekeet tulivat tämän perästä pöytään ja itse herttainen
-rouva tuli täyttämään laseja.
-
--- Monasti tapasin vaimoni perästäpäinkin katselemasta kuvaani
-ja hän oikein säpsähti kun minut näki, jatkoi isäntäni, rouvan
-mentyä. Hän sanoi tahtovansa täyttää mielessään sitä aukkoa, joka
-olin kuvan ja minun nykyisen muotoni välillä. Ja aukkohan se oli
-minunkin mielessäni, kolmikymmenvuotinen taival, jolla emme ollut
-toisiamme tavanneet, emmekä edes osanneet mielessämme kuvailla,
-minkälaisiksi olisimme mahdollisesti muuttuneet ja muodostuneet
-tuon ajan kuluessa, niin kokonaan oli sydämmemme vallannut armaan
-kuva ensimmäisiltä rakkautemme ajoilta. Meille oli käynyt niinkuin
-tapahtuu sille, joka kasvavana joutuu pois lapsuutensa kotitienoilta.
-Hänen sielunsa silmäin edessä on kotiseutu kirkkaana, suurena,
-selvänä ja kauniina, ja hänen halunsa palaa sinne, näkemään noita
-armaita seutuja. Mutta kuinka kaikki on sitten kokonaan toisin, kun
-sinne vihdoin pääsee! Kaikki näyttää aikaisen silmästä toiselta kuin
-lapsen. Kuvat ovat mielessä lapsen, todellisuutta katselee hän nyt
-aikaisen kokeneella silmällä. Se mikä mielessä on suurta, on nyt
-pientä, mikä on kaunista, on nyt rumaa... joki on joutava puro, järvi
-on lammakko, metsä vesakko ja huimaava mäki, josta tuskin hirvisi
-laskea, on nyt vaan mitätön, hieman viettävä rinne. Kaihomielin
-katselee hän seutua, joka niin kokonaan näyttää toiselta, kuin
-kuvautuu mielen kuvastimessa... Kaihomielin hän katselee ja kyynel
-nousee silmänurkkaan, kun huomaa, kuinka kokonaan hän on kasvanut
-pois noista lapsuudenoloista ja kun tuntee, kuinka elämä on karaissut
-silmän, ja yhtä hartaasti, kuin oli halunnut kotiseuduille, yhtä
-kaihomielin ne jättää. Mutta päästyänsä niitä näkemästä, kirkastuvat
-taas lapsuuden kuvat mielessä... kirkastuvat ja suurenevat ja
-kaunistuvat ennalleen ja tuo äskeinen näkemänsä on ainoastaan kuin
-ilkeä painajainen, joka on hänen unelmiaan häirinnyt. Jos hänen taas
-loppuijääkseen täytyy jäädä samoille seuduille, niin elää hän kuin
-kahdessa paikassa, toisena lapsuuden valoisa kotiseutu, toisena
-nykyinen todellisuus, joita ei mitenkään tahdo saada sopeutumaan
-yhteen...
-
-Kauvan kului ennenkuin me saimme täytetyksi tuon samaisen aukon
-mielessämme, saimme entisen, sydämmessä olevan kuvan sopusointuun
-nykyisen todellisen kanssa. Vaimoni onnistui siinä pikemmin kuin
-minä, joka vieläkin olen kuin epäselväin unelmain vallassa, enkä
-taida selvitä niistä koskaan, eikä se olekaan tarpeellista, sillä hän
-on onnellinen ja minä olen onnellinen, että olen sulaa koko mies...
-tunnen löytäneeni sen eheyden ja täyteläisyyden, jota niin pitkän
-aikaa olen etsinyt.
-
-Näin puhuen nousi kapteeni ja vei tupakkalekeensä huoneeseen.
-
--- Kyllähän se on totta, että siitä oli kulunut jo kolmekymmentä
-vuotta, mutta ihmeellistä se sittenkin on, puhui hän lopuksi,
-puristaen kättäni erojaisiksi, ja minä poistuin verannalta, hiukan
-kadehtien mielessäni noita onnellisia ihmisiä ja heidän elämänsä
-vaiheita.
-
-
-
-
-Ahven.
-
-
--- Mitäs tämä on? Musta hauta! Musta kosto!... Kala!... Ahven,
-hyväkäs!... Musta ahven... huu!
-
-Näin huudahteli povaaja, vanha mustalaisämmä, ja heilutteli
-ihmeissään vanhaa päätään, käännellen ja kierrellen kahvikuppia
-kädessään.
-
-Mies, jolle mustalaisnoita oli povaamassa, istui hätäisenä kuin
-tulisilla hiilillä.
-
--- Ahven... musta ahven... ei se muuksi muutu, hoki noita.
-
--- Mitä teillä on ollut tekemistä ahvenen kanssa? kysyi musta noita
-tiukasti ja katseli miestä silmiin. Mies säpsähti, vaaleni.
-
--- Minullako?... E-ei mitään, äänsi mies tuskaisena.
-
-Nainen käänteli kuppia kädessään ja katseli siinä olevata
-kahvinsakkaa, johon ennekuvien piti ilmestyä.
-
--- Ei kuuna, päivänä ole minulle vielä tällaista tapahtunut... ei
-ilmosen ikänä. En voi teille mitään ennustaa. Tuo musta tuossa on
-niinkuin jonkunlainen kosto ja tämä tässä vieressä on hauta, mutta
-tuo kala, iso musta ahven! Mitä sillä on siinä tekemistä, se jääpi
-sanomatta. Pankaa kuitenkin mieleenne: te joudutte kerran tekemiseen
-mustan ahvenen, oikean hirviön kanssa, ja silloin tapahtuu jotakin...
-hauta! Siinä on likellä hauta, hyvä isäntä!
-
-Täten puheli mustalaisakka vakavasti, syvällä, pohjattomalla
-äänellään ja silmäili isäntää tuikeasti että välähteli mustat
-silmänsä. Sitten poistui hän toisten luokse. Isäntä istua turjotti
-alla päin, mietteissään, kuontumatta mitään sanomaan.
-
--- Mitä sinä huolit mustalaisen puheista! Kala! Iso ahven! Kaikkiapas
-vielä! Mikä ahven siihen kuppiin tuli, koetti emäntä lohduttaa
-miestään.
-
-Sitä ei tämä kuitenkaan kuullut eikä siitä välittänyt, sillä hänellä
-oli muuta mielessä. Hän muisti nuoruutensa ajan, iloiset poikavuodet,
-jolloin jalka oli keveä ja mieli virkeä, vaikk'eihän tuo ikä vielä
-paljon painanut, kun oli vasta hiukan yli kolmenkymmenen. Hän muisti
-ja kauhistui sitä tylyyttä, sitä tunnottomuutta, jota oli osottanut
-viattomia luontokappaleita kohtaan. Hänen suurimpia huvituksiaan oli
-ollut eläinten kiduttaminen ja rääkkääminen. Hän muisti, kuinka oli
-alottanut ensin kärpäsiä ja muita hyönteisiä piinaamalla, kuinka oli
-niiltä siipiä repinyt ja jalkoja katkonut, kuinka oli pistänyt piikin
-niiden perään ja sitten laskenut lentämään. Hänen mieltään kaiveli,
-kun muisti, kuinka isompana oli jatkanut samaan tapaan. Hän oli
-samoillut pitkin metsiä ja rantoja ja etsinyt lintuin pesiä ja niitä
-hävittänyt: särkenyt munia, rääkännyt ja tappanut poikia. Samoin oli
-hän menetellyt kalojen kanssa. Niitä oli hän pyytänyt silmustamalla
-ja ongella ja sitten monin tavoin kiusannut ja kiduttanut.
-Erittäinkin oli yhden tapauksen mustalaisen ennustus hänen mieleensä
-tuonut, tapauksen, joka siihen alunpitäinkin oli syvempään syöpynyt.
-Nyt se taas selvänä ja koko surkeudessaan ilmestyi hänen eteensä.
-Sattuma oli seuraava:
-
-Muutamana päivänä oli hän saanut ongella hyvin ruman, mustan, puolen
-korttelin mittaisen ahvenen. Ihmeteltyään hetkisen sen rumuutta
-ja mustuutta, oli hänessä piinaamishalut heränneet. Ensin oli hän
-pitänyt paisteessa siksi kun oli nääntynyt puolikuoliaaksi ja sitten
-pannut veteen ja virotellut sen taas henkiin sekä sen perästä
-ottanut uudestaan vedestä ja sitä tehnyt pitkän aikaa. Viimein
-oli kyllästynyt tuohon, ottanut pienen rautanaulan ja painanut
-sen ahvenen otsaan ja päästänyt kalan sitten veteen. Ensin oli se
-yrittänyt selälle päin, mutta kääntynyt takaisin ja katsellut häntä
-niin nuhtelevasti ja lupaavasti silmiin, ikäänkuin olisi tahtonut
-sanoa, että vielä sitä kerran tavataan, vielä kerran ja toisissa
-oloissa, ja sitten kääntynyt ja sukeltanut syvyyteen. Hämmästyneenä,
-puolipökerryksissä oli hän jäänyt rannalle seisomaan, katsoa
-tuijottamaan veteen, ahvenen jälkeen.
-
-Tämä tapaus muutti hänet kokonaan, sen muisti hän selvästi. Sen
-perästä ei hän ollut mennyt ollenkaan ongelle eikä muutenkaan kalaan,
-kun oli pelännyt tapaavansa tuon samaisen ahvenen. Kun oli kasvanut
-ja miehistynyt, oli tapaus melkein haihtunut hänen mielestään.
-Vuosien vieriessä oli hän saanut talon periä isältään ja tuonut
-emännän taloon, jonka kanssa oli jo puolikymmentä rauhallista vuotta
-yhteiselämätä viettänyt ja -- nyt tuli tuo mustalaisakka ja veti
-nuo vanhat, ikävät muistot uudestaan esiin ja uhkasipa vielä niistä
-kostoa tulevaisuudessa...
-
--- Mistäpä se sentään mustalainen sen tiesi... ei mistään, arveli
-hän itsekseen. Mutta kun hän sitä tuumaili, arveli ja ajatteli, niin
-tuli hän sittenkin siihen uskoon, että kyllä se kuitenkin tiesi,
-mitä oli tapahtunut ja mitä tuleva oli. Ja tässä uskossa häntä vielä
-vahvistivat muistamansa kertomukset mustalaisten viisaudesta ja
-ennustuslahjoista.
-
-Kun mustalaisnoita lähti talosta, nousi isäntä ja meni kamariin.
-Hän oli levoton, alakuloinen, ikäänkuin sairas, tämän tapahtuman
-jälkeen. Viihtyä ei tahtonut missään. Sen seikankin, että heillä ei
-ollut perillistä, otti hän pahalta puolen. Hän arveli, että Jumala
-ei antanut heille perillistä siitä syystä, että hän oli lintujen
-lapsia ja perillisiä niin pahoin, niin julmasti pidellyt. Vaimonsa
-teki kaikki mitä taisi, haihduttaaksensa miehestään "noita turhia
-luuloja", niinkuin hän sanoi. Ja vähitellen näytti hän onnistuvankin
-pyrinnöissään, sillä mies alkoi tulla ennalleen ja liikkua
-toimissaan...
-
-Ihmisen ikä ei ole pitkä ijankaikkisuuteen verraten, eikä se ole
-pitkä elettäväksikään, vaikka moni vaivainen sitä valittaa. Pitkäksi
-ei ollut tuntunut tässä kerrotun mielien ikäkään, vaikka paljolta
-se vuosien luvussa korvin kuului... ei pitkäksi eikä ikäväksi ollut
-tuntunut, kun hän kerran oli täysin selvinnyt mustalaisen ennustuksen
-tuottamista häiriöistä. Hiljaista elämätä oli hän vaimonsa kanssa
-viettänyt siihen asti, kun hänestä aika jätti, päivä meni mailleen
-ja työaika loppui. Hän oli silloin seitsemänkymmenen vanha, mutta
-kappera ukko vielä.
-
-Viime hetkeen asti oli hän isännän toimet täyttänyt, mutta ei itse
-suurin muuhun työhön yritellyt kuin kalastamaan...
-
-Kalastamaan?
-
-Niin. Se kammo kalanpyyntiä vastaan, jonka ahvenen katse oli
-hänessä nuorena herättänyt ja mustalaisakan ennustus miehen
-ijässä verestänyt, oli jo hänestä aikoja päiviä haihtunut. Eihän
-vakautunut, elämätä kokenut mies, voi senlaisista turhista puheista,
-kuin mustalaisen ennustuksista, mitään huolia eikä välittää...
-joutavatahan mikä joutavaa. Ja sen synnin kärki, jonka hän nuorena,
-ymmärtämättömänä julmuudellaan eläimiä kohtaan oli terästänyt ja
-teroittanut, oli katkaistu sen hellyyden ja tunnollisuuden kautta,
-jolla hän miehuutensa ja vanhuutensa päivinä on luontokappaleita
-kohdellut ja jonkalaiseen kohteluun hän on kaikkia muitakin
-ohjannut ja kasvattanut... Näin oli kammo kalanpyyntiä vastaan
-haihtunut ja kokonaan mielestä hälvennyt. Ongella hän, miehinen
-mies, ei kyllä käynyt, vaan pyydysteli rysillä, verkoilla ja kävipä
-joskus nuotallakin, kun niikseen sattui ja kaunis ilma oli, kykeni
-köysimieheksi, niinkuin ennenkin. Kalastustoverikseen oli hän ottanut
-monivuotisen renkinsä, joka ei hänkään enää muihin töihin toimennut.
-
-Oli kevät. Lumi oli jo vähänä mailta ja jäiltä. Rannat olivat
-poreissa niin että niihin saattoi jo rysiä virittää ja Kivipuron
-suu oli laajalti auki, kun virta oli kuluttanut jäätä alta ja päivä
-paahtanut päältä. Siihen kokoutui paljo kaloja, joita vieras vesi
-vietteli. Rysiä oli isännällä kahdenpuolen puron suuta. Siitä kävi
-hyvästi kalaa, ahventa, haukia, säynettä...
-
-Muutamana aamuna saivat he vakan täyden kaloja, joukossa harvinaisen
-iso ahven. Kahden hengen kantoivat he vakan pihaan ja laskivat tuvan
-lattialle ja kehuskelivat saaliitaan.
-
-Emäntä tuli katsomaan. Hän otti havut, joita oli vakan päälle
-peitteeksi pantu ja katseli kaloja.
-
--- Hyvä Jumala! Tuossapa on oikea hirviö! huudahti emäntä.
-
-Isäntä töytäsi katsomaan. Siinä oli suuri ahven, joka oli
-pyristäytynyt luonnolliseen asemaansa ja katseli harja pystössä
-isäntää.
-
-Isäntä tuijotti ahveneen ja ahven isäntään. Sitten laukesi isännän
-jännitys ja hän pykertyi lattialle.
-
-Kun riennettiin hätään, katsomaan, oli henki jo lähtenyt omille
-teilleen.
-
-Mutta kun ahventa alettiin perkata, löytyi sen otsasta rautanaula,
-jonka ympärillä liha oli rustottunut.
-
-Se oli sama ahven, jonka otsaan isäntä kerran oli naulan iskenyt. Se
-painoi punnittaessa kuusi naulaa.
-
-Mutta emäntä ei antanut keittää kalaa, vaan käski rengin haudata
-suohon.
-
-Näin olivat he tavanneet toisensa vielä kerran ja "toisissa oloissa",
-mutta kuoltuaan oli heillä kummallakin oma sijansa: toinen saatettiin
-siunattuun maahan, toinen kuopattiin suohautaan.
-
-
-
-
-Punanen lippu.
-
-
-Aamusta varhain on hän jo siellä liikkeessä, ratavartija, uskollisena
-toimessaan. Hän tarkastelee rataa, karkottaa kaikki luvattomat
-kuljeksijat radalta, niin kaksi- kuin nelijalkaisetkin, ja avaa ja
-sulkee portit radan molemmilla puolin, kun juna tulee ja ohitse
-kiitää... Kulkee, näet, maantie siltä kohtaa radan ylitse. Ja
-saatuansa portit kiinni, ottaa hän lipun taikka lyhdyn, aina sen
-mukaan mikä vuorokauden aika on, ja näyttää esiin porhaltavalle
-junalle, että tie on täydessä kunnossa niin pitkälti kuin hänen
-piirinsä ulottuu ja huoleti saapi laskea menemään täyttä pohtia.
-Kun juna on ohitse, aukasee hän portit ja viepi verkkaan lipun
-takaisin kojuun. Noista porteista onkin puuhaa koko lailla, varsinkin
-kesäaikana, jolloin junia kulkee monin kymmenin päivässä ja ajajiakin
-on ehtimiseen...
-
-Usein tapaan minä hänet kävelymatkoillani, istun hänen kojussaan,
-lepuutan jalkaani ja juttelen hänen kanssaan joko menneistä ajoista
-taikka päivän tapahtumista. Koju on pieni, kummallakin sivulla penkit
-ja pieni ikkuna molemmissa sivuseinissä sekä perässä kamiini, että
-talvipakkasessakin on koju suloisen lämmin, kun vaan puita muistaa
-pesään heittää. Ennen oli tukala talvisin, kun ei ollut kamiinia,
-nykyisin tässä jokunen vuotta sitten toimitettiin tuo siunattu
-lämmitin, ett'ei tarvitse pakkasellakaan vilussa värjötellä.
-
-Hän on jo vanha mies, elämän lumet peittävät hänen päänsä ja
-vaalennut on partakin leuvan alla. Kooltaan on hän keskimaita,
-ystävällinen ja hyväntahtoisen näköinen. Valtion töissä on hän
-harmaantunut, sillä niissä on melkein koko ikänsä toiminut. Oli
-tullut ensin Saimaan kanavalle työhön ja siitä päivin uskollisesti
-toimensa täyttänyt. Kanavatyöstä oli hän siirtynyt rautatietyöhön
-Pietarin radalle ja sen valmistuttua päässyt ratavartijaksi.
-
-Omasta elämästään ei hänellä ole mitään järkyttäviä, jännittäviä
-kohtauksia kerrottavina, sillä se on ollut tyyniluontoisen miehen
-rauhallista elämätä, vaan sitä enemmän on hän nähnyt ja kuullut
-sillä pitkällä ja melkein tiettömättömällä taipaleella, jolla hän
-on viipynyt hamasta lapsuudestansa tähän päivään asti. Hän puhelee
-mielellään, juttelee ja kertoo näkemistänsä ja kuulemistansa, kun
-tutustuu ja kuulijassa harrastusta huomaa...
-
--- Nyt se on kuollut, sanoi hän eräänä sunnuntai-aamuna, kun tulin
-hänen kojuunsa, sitten kun hyvät päivät oli tehty ja kuulumiset
-kysytty...
-
--- Nyt se on kuollut.
-
--- Kuka? Kuka on kuollut?
-
--- Sepä, josta tuonnoin kerroin.
-
-Minä koetin koota ajatuksiani, muistella, selailla kaikkia mielessäni
-olevia muistoja, kertomuksia ja tarinoita.
-
--- Vai nyt, vastasin mietteissäni ja samassa muistin, että se oli se
-surullinen kertomus, jolle olin arvellut nimeksi: "Punanen lippu."
-
-Oli erähtä ratavartija Pietarin takana rautatiellä monia aikoja
-sitten. Suomalainen oli mies ja suomalainen seutu, jonka läpi kulki
-rautatie, jossa hänen oli toimensa. Häneltä oli vaimo kuollut ja
-yksi lapsi jäänyt, poika. Isä piti pojastaan hellää huolta, kasvatti
-vointinsa mukaan ja hankki hänelle opetusta, mitä saatavissa oli.
-Kaikin puolin piti isä poikaansa kuin silmäteräänsä ja koetti saada
-hänestä kelpo miestä. Mutta tässä kävi, niinkuin usein tapahtuu, että
-isän pyrinnöt menivät aivan turhaan.
-
-Maailma ryösti häneltä pojan.
-
-Kun poika oli varttunut ja alkoi olla viidentoista ijässä, pantiin
-hänet kultasepän oppiin Pietariin. Kulta- enemmän kuin muutakaan
-seppää ei hänestä tullut, vaan renttu, pahantekijä, josta isällä oli
-alituista huolta, tuskaa ja katkerata surua. Hän kävi tuon tuostakin
-isänsä luona rahaa pyytämässä ja tiukkaamassa. Isä antoikin alussa,
-kun poika lupasi parantaa tapansa ja ruveta työtä tekemään. Siitä ei
-ollut apua, vaan pahennusta. Työstä ei tullut mitään, parannuksesta
-vielä vähemmän. Hän vaan juopotteli ja hävitti, mitä sai. Kun poika
-oli joutunut niin pitkälle, että hän kerran kotona käydessään oli
-omin lupinsa vienyt äitivainajansa kellon ja sen hävittänyt, oli
-isä ankarasti kieltänyt hänet luokseen tulemasta ja silmäinsä eteen
-ilmestymästä. Sen perästä oli hän ollut pitkän aikaa kotonansa
-käymättä, ruvennut näpistelemään, varastanut, joutunut kiinni,
-vankeuteen.
-
-Isä kuuli kaikista noista, katkeroittui ja koveni. Oli eräs
-kesä-aamu, kostea ja sumuinen. Vartija oli lähtemäisillään toimeensa
-radalle, kun näki poikansa tulevan. Tämä oli jo toisen kerran ollut
-kiinni, mutta todistuksien puutteessa päässyt irti. Isä lähti, sulki
-ovensa, eikä ollut näkevinäänkään poikaansa.
-
-Tämä töytäsi isänsä eteen, ei nöyränä, rikollisena tuhlaajapoikana,
-vaan tylynä, röyhkeänä, vaatien äitinsä perintöä.
-
--- Minulla ei ole mitään poikaa, sanoi isä vakaasti ja jatkoi
-matkaansa.
-
-Poika kyöritti perässä, uhkasi, vannoi ja kiroili. Hän uhkasi
-ankarasti ja vakuutti heittäytyvänsä junan alle, jos ei isä suostuisi
-jakamaan tavaroita hänen kanssaan. Vartija ei puhunut mitään, eikä
-huolinut hänen uhkauksistaan, vaan meni toimeensa... Junan jyminä
-kuului etäältä.
-
-Vartija pistäysi kojuun ja otti kaksi lippua, valkosen ja punasen.
-
-Kuului pitkähkö, kimakka vihellys. Vartija pisti punasen lipun
-kainaloonsa, asettui tiepuoleen ja nosti vakavana valkosen lipun...
-olihan tie kunnossa kaikin puolin.
-
-Hän näki, kuinka poikansa asettui poikkipuolin tielle jonkun matkaa
-hänestä.
-
--- Ei miestä niin peloteta, arveli vartija, kääntyen selin sinne
-päin, ja piti vakavasti Valkosta lippua ylhäällä.
-
-Samassa syöksi juna ähkäin puhkain täyttä vauhtia esiin.
-
-Vilahdus vaan ja samassa pyörähti junan alla miehen pää ruumiista
-erilleen.
-
-Sitä ei huomannut muut kuin vartija, joka ei kaikessa
-ankaruudessaankaan voinut olla vilkasematta siihen suuntaan.
-
-Lippu putosi hänen kädestään, juna oli samassa ohitse. Hän seisoi
-hetken liikkumatta kuin kivettynyt. Sitten lähti juosta potkaltamaan
-junan perässä huutaen, täyttä kurkkua karjuen: punanen lippu, punanen
-lippu!
-
-Töin tuskin sai toinen vartija hänet kiinni ja kykeni pitelemään
-siksi kun apua joutui...
-
-Hän oli mielipuoli.
-
-Isän sydän oli särkynyt.
-
-Hänet toimitettiin mielivaivaisten parannuslaitokseen, jossa oli
-kohta vaipunut täydelliseen tajuttomuuteen.
-
-Kauvan hänen ei kuitenkaan tarvinnut siellä kitua. Kun hänellä oli
-jonkun verran omaisuutta ja sai pienen eläkkeen, otti sisarensa hänet
-hoitoonsa. Mitäpä hän sairaalassa teki, kun ei sanottu ikinä tervettä
-tulevan...
-
-Tämä oli kertomus.
-
--- Nyt se on päässyt tämän maailman vaivoista, jatkoi vartija.
-
--- Olihan se hyvä sekin.
-
--- Viimeisen kymmenen vuoden kuluessa ei hän ollut lausunut yhtään
-ainoata sanaa, oli syönyt, kun oli syötetty, maannut, kun oli
-makuutettu.
-
-Vartija kuivaili vanhoja silmiään.
-
--- Minä tunsin hänet, jatkoi hän vähän päästä, olimme yksissä töissä
-Saimaan kanavalla.
-
-Hän vaikeni, katseli ikkunasta ja jatkoi:
-
--- Valkonen lippu! oli hän sanonut selvästi ja käskevästi viime
-hetkellään, sulkenut silmänsä ja niin oli sumea henki lähtenyt
-ikuiseen kirkkauteen selvenemään, kirkastumaan.
-
-Tähän lopetti vartija. Junan jyminä kuului etäältä.
-
-Hän otti Valkosen lipun, meni ja sulki veräjät.
-
-Juna vihelsi.
-
-Hän asettui tiepuoleen, nosti lipun merkiksi, että tie on täydessä
-kunnossa niin pitkälti kuin hänen piirinsä ulottuu, ja minä... minä
-läksin omille teilleni.
-
-
-
-
-Elämän avain.
-
-
-Hän on nyt kuollut, hänkin, sammunut sumea henki.
-
-Koulussa olin jo häneen tutustunut ja erittäin kiintynyt, vaikka
-emme olleetkaan samalla luokalla. Hän kun oli liikkuva luonteeltaan,
-niinkuin minäkin, niin tapasimme toisemme usein kävelymatkoilla,
-metsästysretkillä, luistinradalla, mäenlaskussa, kilpa-ajoissa ja
-muissa senlaisissa tiloissa.
-
-Hän oli muuten harras mies, joka seurasi tarkasti uskonnon opetusta
-koulussa ja kävi ahkerasti kirkossa. Perästä päin kertoi hän sitten
-toisille, mitä saarnaaja oli puhunut, kuinka se oli selittänyt sen ja
-senkin paikan. Muistan monta hetkeä, kuinka hän Inkilän kamarissa,
-jossa kävimme kahvilla ja lepäämässä hiihtomatkoillamme, selitti
-sanaa ja puheli aikeistaan. Hän aikoi varmasti lukea papiksi, sillä
-hän oli vakuutettu siitä, että hän oli papiksi luotu. Oikein hän
-innostui puhellessaan, kuinka jaloa ja ylevää on ruokkia elämän
-sanalla isoovata seurakuntaa. Moni tovereista hienosti kadehti hänen
-varmaa päämaaliaan, kun itsellään ei ollut vähintäkään selvillä,
-miksi sitä pitäisi pyrkiä ja mikä tulevaisuus oli kovain läksyjen
-takana, joita vaivoin sai nujerretuksi opettajain mieliksi...
-Hänellä oli tie selvänä, Korkeimman viittoma, ja olihan niitä
-muutamia muitakin, joilla oli pyrinnöillään päämaali ja tarkotus,
-jotka pyrkivät oppineiksi, kirjailijoiksi -- jopa jokunen "suoraan
-senaattiinkin" -- jotka "kehittelivät henkeään."
-
-Yhtä aikaa jouduimme ylioppilastutkintoon... niin olivat asiat
-kiertyneet. Hörymättä ilmoitti hän itsensä teoloogiseen tiedekuntaan,
-sillä välin kun jotkut vielä akateemian eteisessä kyselivät
-toisiltaan että mihinkähän tiedekuntaan sitä pitäisi tämän papan
-pojan ilmoittautua... Niin epäselvällä kannalla sitä on usea vielä
-yliopiston ovella, moni vielä haudan ovellakin.
-
--- Onhan sinulla elämän avain kädessä, päätä ja aukase! Itse minunkin
-on pitänyt päättää, sanoi hän minulle, kun häneltä hyviä neuvoja
-pyysin tuossa samaisessa seikassa.
-
-Ja itsehän sitä piti päättää.
-
-Lapsuuden tuttavuudet haihtuvat usein vanhemmaksi tultua, kun
-joudutaan eri oloihin ja eri toimiin, ja ylioppilaalla on harvoin
-samat toverit kuin koulupojalla. Niin kävi meidänkin. Vuoden olimme
-"tutkineet" tieteitä itse "vapaitten" tieteitten pääpesässä,
-tapaamatta suurin toisiamme, kunnes sattumalta kohtasimme eräänä
-"pörssipäivänä" ylioppilastalossa, "paremmalla puolen".
-
-Iloisena riensi hän vastaani, huomattuaan minut. -- Terve monesta
-päivästä! huusi hän reippaasti ja paiskasi kättä, niinkuin ennen
-Inkilän mäellä. Käy pöytään!
-
-Katselimme toisiamme ja ilmoitimme ihastustamme molemmin puolin
-onnellisen sattuman johdosta.
-
--- Vanhat verkot, joihin olin kietoutunut koulussa, ovat ruvenneet
-repeilemään, puhui hän vakaasti, ensi ihastuksesta toinnuttuamme.
-Olen tullut huomaamaan, ett'ei minusta olekaan arveluttavaan papin
-toimeen... en ole luotu siksi. Niinkuin muistat, oli minulla koulussa
-suuri taipumus matematiikkiin, ja olen nyt päättänyt antautua
-kokonaan tuon korkeimman tieteen palvelukseen. Se on se ainoa,
-johonka minä tunnen sisällisen kutsumuksen minuani vetävän. Sillä
-tiellä, eikä millään muulla...
-
-Enempätä emme saaneet asiasta kahden kesken jutella, kun toisia
-iloisia tovereita syöksyi huoneeseen oven täydeltä, ja noin vakavat
-asiat eivät kuulu päiväjärjestykseen senlaisessa seurapiirissä.
-
-Kovin kauvan ei saanut hän mieliainettaan yliopistossa tutkia.
-Kun Suomen kansa otti nykyisten sivistyskansain kuorman, yleisen
-asevelvollisuuden, niskoilleen, niin syttyi isänmaallinen innostus
-moneen nuorukaiseen lähteä palvelemaan maatansa tuolla uudella
-alalla, opettamaan isänmaan poikia sotapalvelukseen. Tämä innostus
-tarttui entiseen toveriinikin. Hän lähti kadettikouluun, päästäksensä
-upseeriksi. Ja miksikäpäs ei olisi mennyt? Olihan hänellä suuri
-taipumus matematiikkiin, ja sitä ainetta kuulutaan sotakoulussa
-tarvittavan. Niin hän lähti ja tietysti pääsi oppilaaksi kouluun.
-
-Muutamien vuosien päästä, kun olin jo melkein unhottanut entisen
-toverin, tapasin hänet taas aivan sattumalta. Olin muutamana
-kesänä matkoilla sisämaassa ja saavuin muutamakseen vanhaan
-koulukaupunkiimme. Siinä kun ei ollut valitsemisen varaa kortteerien
-puolesta, niin menin seurahuoneelle, jossa olin joskus ennenkin
-majaa pitänyt. Salongissa istui siellä muutamia herrasmiehiä, puhua
-pärpätellen, naureskellen ja rähisten, niinkuin iloiset juomaveikot
-konsanaankin. Muutamassa syrjäpöydässä istui sotilas, upseeri,
-yksin, pää käden nojassa ja punssiksi edessä. Katselin, sattuisiko
-olemaan tuttavata seurassa, mutta upseeriin en suurin huomiotani
-kääntänyt, sillä ainahan niitä näkee tähän aikaan; sitä vähemmän
-veti se huomiotani puoleensa, kun en muistanut ketään tuttavata
-univormumiestä niillä tienoin olevan. Painausin muutamaan pöytään ja
-pyysin jotakin ruokaa. Kun upseeri kuuli ääneni, hypähti hän kuin
-unesta ja kääntyi minuun päin, mutta neiti astui samassa väliimme,
-tarjoten ruokalistaa minulle. Tytön poistuttua, katsella tuijotti
-mies yhä minuun. Tuntui oudolta sotilaan kylmä katse. Käännyin
-toisaalle ja otin sanomalehden käteeni.
-
-Tunsin näkemättä kuinka sotilas nousi ja asteli vakavin askelin minua
-kohti.
-
--- Näenkö oikein...? Ka, terve, vanha veli! kuului ääni vierestäni,
-ja samassa tunsin minäkin vanhan toverini.
-
--- Terveh! huudahdin minä, kavahtaen seisalleni ja tarttuen hänen
-ojennettuun käteensä.
-
-Toveroisen aikaa kului pelkissä molemminpuolisissa
-ihastushuudahduksissa.
-
--- Mitä saan tarjota? kysyi hän. -- Tilasin ikään ruokaa.
-
--- Ei, ei! Peruuta se, juodaan ensin jotakin.
-
--- Täytyy saada ruokaa, olen nälissäni matkan perästä. Etkö
-sinäkin...?
-
--- Samapa se, mutta ei annoksittain erikseen, vaan aterioittain
-yhteisesti. On niin ikävätä, kun kukin syöpi kupistaan kuin äkäset
-porsaat. Otetaan pieni seksa ja syödään niinkuin ennen Helsingissä.
-Se on sitovaa, lähentävää, yhdistävää näin vanhojen veljien kesken.
-
-Näin puhuen meni hän peruuttamaan pyyntöni ja tilaamaan seksaa.
-
-Odottaessamme sai hän selitellä sotilasoloja.
-
-"Syödessä tulee ruokahalu" ja mekin söimme oikein mielihalusta, "kun
-kerran taas olimme tavanneet toisemme" -- niinkuin hän sanoi -- ja
-juttelimme iloisesti ja muistelimme menneitä hauskoja hetkiä.
-
-Aterioittuamme tilasi hän kahvia "me' _avec_."
-
--- Oletko sinäkin tullut tänne saamaan voimaa kotipaikalta, uutta
-voimaa? kysäsi hän äkkiä.
-
--- Eihän tämä ole minun kotipaikkani.
-
--- Eipä, ei! Ei minunkaan, vaan täällähän ne hyvät päätökset tehtiin.
-
--- Taidettiinhan niitä tehdä täälläkin, mutta mitäpä niistä...
-
--- Niistäkö?! Niiden tähden minä olen tänne tullut. Näetkös, minä en
-ole ikinä senlaista katkerata typeryyttä tehnyt, kuin silloin kun
-erosin teoloogisesta tiedekunnasta ja läksin maailman tielle.
-
--- Onhan sinulla elämän avain kädessä, päätä ja aukase! muistutin
-minä.
-
--- Sinä lyöt minua omilla aseillani ja siinä sinä epäilemättä olet
-aivan oikeassa, mutta -- helppo sitä on sanoa. Minulla oli jo ovi
-auki, mutta minä vedin sen itse kiinni jälleen ja nyt sitä on
-vaikeampi aukasta.
-
--- Mutta olethan sinä vielä nuori ja voit jatkaa opinnoitasi
-yliopistossa. Heitä hornan tuuttiin koko sotilasala, palaa
-pääkaupunkiin ja suorita tutkinnot.
-
--- Luuletko sitten että minä aion tälle alalle jäädä? En koskaan.
-Ensi syksynä, kun kesäpalvelus loppuu, eroan ja lähden jatkamaan.
-
--- Toivotan hartaasti onnea ja menestystä!
-
--- Kiitos! Ja nyt olen tullut tänne saamaan uutta voimaa näiltä
-armailta kotipaikoilta. Olen käynyt kaikissa entisissä muistettavissa
-paikoissa. Tänä aamuna olin Inkilän mäellä. Siellä oikeastaan pitäisi
-käydä syksyllä ja talvella, niinkuin ennen vanhaan. Mielikuvitus toi
-kuitenkin eteeni syksyn ja talven. Kaikki oli niinkuin ennenkin,
-suloista ja suosiollista... kaikki muu paitse minä itse. Minä en
-tahtonut oikein sopeutua kaikkeen siihen, vaan vähitellen heltyi
-mieli ja suli sydän. -- Viime sunnuntaina kävin kirkossa, tuossa
-samaisessa kirkossa, jossa koulupoikana niin usein sain kuulla sanaa
-julistettavan. Olin ihan sulaa kyyneleihin, niin siellä vaikuttivat
-menneet muistot.
-
-Ja hän selitti taas, niinkuin ennen koulupoikana, kuinka pappi oli
-saarnannut, kuinka se oli sen ja senkin paikan selittänyt. Hän
-innostui ja puhui niin kauniisti, kuinka jaloa ja suurta on olla
-sananjulistajana, kun saapi elämän sanalla ravita isoovia ja janoovia
-sieluja... niin kauniisti, etten tässä voi yrittääkään sitä esittää,
-vaikka se vieläkin lämmittää mieltäni, kun sitä muistelen.
-
-Myöhä jo oli, puolessa valossa, kesäinen yö, kun läksimme talosta.
-Kun laiva, jossa minun piti matkustaa, lähti seuraavana aamuna ani
-varhain, niin menin laivaan yöksi. Hänenkin oli määrä matkustaa
-seuraavana päivänä komppaniaansa. Hän saatteli minua rantaan, jossa
-heitimme hartaat jäähyväiset sillä varmalla välipuheella, että ensi
-syksynä tapaamme toisemme Helsingissä, yliopistossa.
-
-Kauvan istuin vielä laivan kannella ja arvelin tämän elämän
-kummallista menoa. Sinervä selkä lepäsi tyynenä, ilma oli sakea ja
-hiestävä ja nouseva päivä alkoi hienosti rusottaa koillisella taivaan
-rannalla. Metsistä kaikui lintujen aamulaulu ja käkönen kukkua
-helkytteli etempänä lehdossa. Laiva vaan tuntui nukkuvan sikeätä
-untaan, huokuen raskaasti, virkistyäksensä uuden päivän uusiin
-toimiin.
-
-Sittemmin en ole häntä kuin kerran nähnyt ja silloinkin taas
-sattumalta eräässä kievarissa. Muutamien vuosien kuluttua edellisestä
-kohtauksesta jouduin moniaalle asemalle odottelemaan junan tuloa koko
-päiväksi. Koetin kuluttaa aikaa miten parhaiten taisin. Muutamakseen
-neuvottiin minut muutamassa talossa, josta pyysin leposijaa,
-kievariin, että "kyllä siellä laittavat."
-
-Kievarin vierashuoneessa makasi mies paitahihasillaan sohvalla. Hän
-vääntäysi ylös, kun minä tulin sisään, ja hierusti silmiään.
-
--- Mistä vieras? kysyi hän, katsomatta minuun. Ääni oli tuttu ja
-kysyjä oli entinen toverini, kun tarkemmin katsoin.
-
--- Parempiko kysymä kuin näkemä? kysäsin minä vastaan.
-
--- Voi tuhatta laivaa! Sinäkö se olet, vanha veli? kiljasi hän,
-kavahtaen kaulaani.
-
-Hevillä en päässyt miehestä irti.
-
--- En ole tavannut sinua pitkään aikaan, sanoi hän.
-
--- Syy kait ei ole minun. Sinä et tullut, niin kuin puhe oli.
-
--- En tullut, en, sanoi hän painavasti, katsella tuijottaen suoraan
-eteensä.
-
--- Et ehtinyt?
-
--- Minussa ei ollut miestä siihen.
-
--- Kuinka niin?
-
-Hän oli tovin aikaa ääneti.
-
--- Minussa ei ollut miestä... olen kovin kulunut.
-
--- Etpä siltä näytä, olet vaan hieman laihtunut.
-
--- Vaanpa henkisesti.
-
--- Onko sotapalvelus sitten niin rasittavaa ja hengen päälle käypää?
-
--- Ei, vaan minä olen ajanut oman itseni edelle, sanoi hän ykskantaan
-ja katseensa kävi jäykäksi ja synkän näköiseksi.
-
-Katselin miestä hämilläni, ymmärtämättä häntä ollenkaan.
-
--- "Kovin kulunut" ja "ajanut oman itseni edelle!"
-
-En ymmärrä sinua ollenkaan, selitin minä.
-
--- En sitä oikein tajua itsekään, vaan koetan selittää. Kun
-mielikuvituksessa olen mennyt niin pitkälle, etten itse jaksa
-todellisuudessa tallustella perässä, niin sitä sanon oman itseni
-edelle menemiseksi. Ja kun saat kuulla, että minä olen usein
-hengessä selittänyt sanaa ja saattanut monta sielua oikealle tielle,
-että minä olen matematiikan professorina monta monituista kertaa
-selittänyt tieteen ongelmoita innokkaalle kuulijakunnalle ja vienyt
-tiedettäni eteenpäin, että minä olen kenraalina johtanut Venäjän
-suuria sotajoukkoja vihollista vastaan ja saanut mainetta ja kunniaa,
-niin et ollenkaan ihmettele, jos sanon, että olen kulunut, kovin
-kulunut... Niissä kuluu sellaisissa.
-
-Näin puheli hän kiihtyneenä saarna-äänellä ja silmänsä säihkyivät
-oudosti. Hän oli kuin mielipuoli.
-
-Minä katselin häntä hämmästyneenä, voimatta sanoa mitään.
-
--- Tuosta muistojen verestämisestä silloin, kun viimeksi tavattiin,
-ei tullut sitä, mitä toivoin. Muistot kyllä kirkastuivat, mutta
-uutta voimaa en saanut... kirkastuivat niin, että ne nielevät
-minut kokonaan, että useimmin ajoin olen kuin entisissä oloissa,
-koulupoika, joka varmasti on päättänyt pyrkiä papiksi. Näissä
-tiloissa olen aina kuin poissa nykyisyydestä, etten tiedä mitä
-ympärilläni tapahtuu.
-
-Hän oli aivan rauhoittunut ja levollinen tätä puhuessaan.
-
--- Ja sekö se sinut esti saapumasta yliopistoon silloin viime
-kerralla?
-
--- Osaksi se, osaksi muukin. Muistatko sinä vielä nuo sanat, jotka
-lausuin yliopiston porstuassa?
-
--- Mitkä sanasi? kysyin minä, tekeytyen muistamattomaksi.
-
--- Senpä elämän avaimen.
-
--- Mitäpä niistä. Silloin oltiin sillä ijällä, jolloin mielellään
-käytetään mahtipontisia lauseita ja väkisanoja.
-
--- Se oli merkillinen lause, se, mikä sen sitten lieneekään mieleeni
-lähettänyt.
-
--- Soma lause, sanoin minä, sanoakseni jotakin.
-
--- Silloin käytin sitä ajallisen elämän uran valitsemisesta, nyt olen
-saanut sille pysyväisemmän merkityksen. Se avain avaa meille elämän
-oven vasta toisessa elämässä. Ja kun kerran olin tästä selvillä, ei
-tehnyt mieleni enää jatkaa lukujani. Päätin pysyä siinä, missä olen,
-tehdä tehtäväni ja valmistautua tulevata elämätä varten.
-
--- Ja kun noin ajattelet, ei pitäisi sinulla olla mitään
-valittamista, muistutin minä.
-
--- Ei o--le--le--ka--aan, sanoi hän vetäen pitkään tavuita.
-
-Sitten istui hän pitkän aikaa ääneti ja katseli ulos ikkunasta. Hän
-näytti rauhalliselta ja kasvoilla väreili iloinen, hymyilevä ilme.
-
-Hetken päästä kääntyi hän minuun.
-
--- Minä en tahdo enää pysyä koossa. Työtouhussa olen aina levollinen
-ja iloinen, mutta joutohetkinä joudun taas muistojen pyörteeseen.
-Silloin olen tosiaankin kuin koulupoika, joka on päättänyt lukea,
-suorittaa tutkintonsa ja pääsee toiveittensa perille. Ja siellä
-sitten toiveitteni perillä häälyn sinne ja tänne. Milloin siellä on
-saarnaaja, milloin tiedemies, milloin arvokas sotilas, ja kun näistä
-selviän, olen se mikä olen ja teen työni niinkuin muutkin. Toisin
-vuoroin vaivaa minua katkerasti taas se seikka, että erosin siltä
-tieltä, jonka kerran olin valinnut ja jota olin jo lähtenyt kulkemaan.
-
--- Sinun täytyy koettaa päästä noista mielikuvituksista! Sinun pitää
-puhutella lääkäriä, hyvä veli.
-
--- En minä niistä pääse, vastasi hän vakavasti.
-
-Samassa tuli muita matkustajia huoneeseen ja keskustelumme katkesi
-siihen. Olikin jo aika lähteä asemalle. Hän tuli kanssani sinne.
-Matkalla en hennonut enää kosketella noita helliä kieliä, eikä
-hänkään niistä mitään lausunut. Näytti kuin olisi kainostellut
-äskeisiä puheitaan. Vasta kun juna vihelsi ja minä hyppäsin siihen,
-sanoi hän kuin itsekseen:
-
--- En minä niistä pääse.
-
-Eikä hän niistä päässyt... Hän ei pysynyt enää koossa.
-
-Sittemmin en häntä kertaakaan tavannut.
-
-Perästä päin sain kuulla, että hän vähitellen oli sekautunut
-kokonaan, joutunut mielipuolena hourupäisten parannuslaitokseen.
-Siellä oli hän alussa raivonnut, sitten yhä sumentunut ja painunut
-täydelliseen tajuttomuuteen. Parantumattomana oli hän sairashuoneesta
-laskettu kotona hoidettavaksi...
-
-Nyt hän on kuollut, sammunut sumea henki.
-
-Varmaankin on elämän avain hänelle toisessa elämässä avannut sen
-oven, jonka takana on aivan samantekevätä, onko kenraalina johtanut
-suuria sotajoukkoja taikka vänrikkinä komentanut reservipoikia.
-
-
-
-
-Meren joulu.
-
-
--- Etkö ole sitä kuullut ennen? kysyi hän, kun minä ihmettelin hänen
-mainitessaan jotakin meren joulusta.
-
--- En, en -- muistaakseni.
-
--- Voin sen kertoa sinullekin.
-
-Olimme tulleet tuttaviksi, hän ja minä. Hän oli ikämies, kokenut...
-sen verran on lupa ilmoittaa... minä nuori, vasta neulalta heitetty
-ylioppilas.
-
--- Isäni olisi tahtonut minusta pappia, alkoi hän, äitini ehkä
-sitä samaa, mutta ne toiveet pettivät, niin kuin monet muutkin
-sellaiset tässä maailmassa. Kaksi vuotta kyllä oljentelin
-teoloogina Helsingissä, mutta en tikkua ristiin tehnyt sitä
-varten. Siirryin sitten omin lupini lainopilliseen tiedekuntaan.
-Koetin siinä harjoitella lakitieteellisiä opinnoita, mutta eipä ne
-nekään tahtoneet edistyä. Rahaa tietysti tarvittiin, kun en minä
-enempätä kuin moni muukaan varakkaan poika ollut oppinut kultaista
-säästäväisyyttä. Olin lakitieteitä tutkinut pari vuotta, kun isäni
-sai tietää -- mistä lienee saanut -- että minä en kuulu koko
-teoloogiseen tiedekuntaan enkä yleensä ole tehnyt mitään yliopistossa
-ollessani.
-
-Sepä oli vasta kirje, jonka isältäni tämän johdosta sain. Hän oli
-ankara mies, jonka kanssa ei ollut leikkimistä. Hän oli kerrassaan
-raivostunut. Kirje oli täynnä ankaroita nuhdesanoja ja uhkauksia.
-Se musersi minut kokonaan, varsinkin kun sain samassa veljeltäni
-kirjeessä kiellon, että elä ollenkaan tule jouluksi kotia, isä on
-kiukustunut ja sanonut sitä ja sitä. Mitä auttoi tässä äitini ja
-sisareni hellä kirje, jossa he hartaasti pyysivät minua tulemaan heti
-kotia sekä lupasivat lepyttää vihastuneen isän. Heidän kehotustaan
-olisi tietysti pitänyt heti noudattaa, mutta siihen minussa ei ollut
-miestä, vaan päätin olla joulua Helsingissä.
-
-Ilmoitin lyhyesti armaalle äidilleni, että minä en lukujeni tähden
-kerkiä kotona käymään, ja pyysin hänen lepyttämään isää sekä
-selittelin aikeitani ja mitä kaikkea lienen puhunutkaan.
-
-Tuo parin viikon aika, joka vielä oli jouluun, kului pelkässä
-tuskassa ja ahdistuksessa. En ollut kertaakaan vielä ollut joulua
-kotoa poissa, vaan viettänyt sen aina kotona omaisteni iloisessa
-seurassa. Kaikista jouluista, niin pitkälle kuin muistaa voin, oli
-minulla vaan vihantia, kirkkaita muistoja. Nyt oli käyvä toisin.
-Toverit olivat menneet kotiinsa ja niitä, jotka olivat jääneet, en
-tahtonut tavata, vaan karttelin miten parhaiten taisin.
-
-Valkeni sitten viimein jouluaatto. Ilma oli sakea ja raskas ja sataa
-tuhuutti siitettä, joka puolelta päivin muuttui vedeksi. Ei ole
-pitkä joulunaikuinen päivä kirkkaallakaan ilmalla saatikka sitten
-tuonlaisella. Mutta minusta tuo aatto oli pitkä kuin tuskallinen
-ijankaikkisuus. En tahtonut mennä ulos päiväsaikaan, kun pelkäsin
-tapaavani tuttavia. Pysyin kotona koko päivän ja olin muuten kuin
-mieletön. Isäntäväkeni pyysi minua viettämään joulua heidän luonansa.
-Minä kiitin ja kieltäysin. Minulla oli toista mielessä.
-
-Päätin lopettaa päiväni sinä iltana.
-
-Illan hämärässä läksin ulos etsimään keinoa aikeeni täyttämistä
-varten. En tiennyt oikein itsekään, mihin piti mennä ja mitä yrittää.
-
-Kuljin kauppatorin ylitse. Siellä oli vielä joulukuusen myyjiä ja
-onnellisia ostajia. Olin jähmettyä tuskasta, kun näin nuo kuuset ja
-muistin, kuinka monta jouluiltaa olin tuonlaisen ympärillä viettänyt.
-
--- Etsiikö herra kuusta? kysyi eräs myyjä ystävällisesti.
-
--- En, vaan muuta puuta, vastasin minä ja ajattelin hirsipuuta ja
-menin matkaani.
-
-Koko illan samoilin pitkin katuja tietämättä itsekään mihin mennä.
-Mitään, keinoja päätökseni toimeen panemiseksi en keksinyt enkä
-tainnut kyetä suurin ajattelemaankaan.
-
-Vähitellen alkoi elämä kaduilta hälvetä ja siirtyä huoneisiin Vihdoin
-ei näkynyt kuin joku yksinäinen kulkija, joka jouduttaen askeleitaan
-kiiruhti kotikullan lämpimille. Yhä enemmän alkoi sitä vastaan näkyä
-elämätä ja liikettä huoneista. Yhä useammasta ikkunasta alkoi valo
-virrata kadulle ja kuulua puhelu ja iloinen nauru. Kaikki viettivät
-iloisesti jouluaattoaan omaistensa helmassa, kaikki muut paise minä.
-
-Vihdoin ei ollut kaduilla ketään muita kuin minä, levoton yökulkija.
-
-Kun arvasin kortteerissani asetutun levolle, palasin sinne,
-päätöstäni toimeen saamatta.
-
-Asetuin levolle, päästäkseni unen helmassa lepoa nauttimaan. Siitä
-ei kuitenkaan tullut mitään. Peppuroin ja kiemuroin sängyssä
-kuin painajaisen vaivaama. Mieleeni tuli koti ja omaiseni siellä
-ja kaikki. Arvelin, kuinka siellä nyt tällä hetkellä joulukuusi
-kirkkaana loistaa vanhassa ystävällisessä salissa, kuinka joululahjat
-ovat jaetut ja asetutaan illallispöytään, eikä kukaan minua muista
-eikä ajattele eikä tiedä minkälaisessa tuskassa ja ahdistuksessa minä
-olen... Olin ihan kuristua.
-
-Senlainen se on ihminen itsekkäisyydessään.
-
-En jaksanut käsittää, että kotonani minua kaikki ikävöivät,
-vanhempani, sisareni ja veljeni, palvelijat ja ehkäpä
-nimikkohevosenikin tallissa, en tajunnut, että omaisteni joulu ei
-voinut olla entisenlainen, kun en minä ollut seurassa, en tiennyt,
-että olivat aatto-illan istuneet ääneti, illallispöydässä puhelleet
-hiljaa kuin hautajaisissa ja menneet aikaseen maata, kenenkään
-kuitenkaan unta saamatta...
-
-Perästäpäin sain kaikki tietää.
-
-Nousin ylös, puin päälleni ja läksin ulos yön selkään: jostakin piti
-löytää rauha taikka hauta.
-
-Ilma oli tällä välin muuttunut: Oli ruvennut tuulemaan ja se oli
-karkottanut sumut ja ohentanut pilvet ja kun oli kuuvalo, niin oli yö
-valosampi kuin samea päivä.
-
-Kadut olivat tyhjät ja hiljaiset, ei edes järjestyksen valvojaa
-näkynyt liikkeellä... Kukapa se jouluyönä menisi kenenkään rauhaa
-rikkomaan. Oli kuin pyhä rauha olisi tosiaankin lumonnut levottoman
-elämin.
-
-Yksi vaan oli rauhaton kadulla, yksi ihminen, järkevä muka.
-
-Päätin mennä suoraan mereen. Siellä oli rauhoittuva rauhaton rinta.
-
-Tiesin Ursinin kallion luota pistävän mereen niemekkeen, joka oli
-aikeilleni sopiva. Siellä ei tähän aikaan olisi ketään näkevätä,
-kuulevata.
-
-Jo kaukaa kuului meren mahtava pauhina.
-
--- Siellä on toinen rauhaton, joka ottaa toisen rauhattoman luokseen,
-arvelin itsekseni.
-
-Mahtavina vyöryivät kuohupäiset aallot meren aavalta selältä rantaa
-kohden, mutta pian heidän valtansa kukistui ja toivottomasti
-roiskahtaen, ikäänkuin viimeisiä voimiaan ponnistaen, painaltuivat
-murtuneina takaisin syvyyteen, ja toinen vyöryi päälle, säälimättä
-sortunutta koettaen murtaa kovaa kalliota. Mutta vahvana kesti kallio
-ryntäyksen, niinkuin oli vuosisatoja tehnyt.
-
-Voimakas tunne valtasi mieleni ja levollisemmin alkoi elämän virta
-kuohua suonissa tuota mahtavan meren ja järkähtämättömän kallion
-keskinäistä voimankoetusta katsellessani.
-
-Koetin päästä likemmäksi rantaa, parempaan paikkaan, ihaillakseni
-oikein meren kuohuvata temmellystä, kun pelottavan iso aalto
-tyrskähti rantaan. Minä vähän säpsähdin tuosta, jalkaani livetti
-kaljamassa ja minä keikahdin selälleni...
-
-Kuinka kauvan makasin tainnuksissa, en voi tarkoin sanoa. Kun
-viimein aukasin silmäni, oli ilma ylennyt ja korkea taivas kaareutui
-luonnon ylitse. Tuuli oli poistanut pilvet ja kuuhut, joka oli
-lopettamaisillaan yöllisen työnsä, valaisi vienosti seutua ja meri
-pauhasi yhtä mahtavana kuin ennenkin.
-
-Päätäni tunsin hirveästi pakottavan ja hartiani tuntuivat olevan
-rikki. Suurella tuskalla pääsin istuilleni ja käänsin katseeni
-merelle.
-
-En ikinä unhota sitä näkyä! Kuun lievässä valossa välkkyi meri
-omituisista väreistä. Aaltojen noustessa ja laskiessa muodostui
-kummallisia, monivärisiä valojuomuja. Oli kuin tuhansia erivärisiä
-valoja ja soihtuja olisi ollut jokaisen laineen harjalla ja aaltojen
-pohjassa ja jokainen puhkeava tyrsky toi uusia ja yhä uusia
-valoilmiöitä esiin. Meren mahtava pauhu kuului kuin valtava urkujen
-soitto, joilla säestetään ylistysvirttä laulavata kööriä.
-
-Se oli valtavin jouluvirsi mitä koskaan olen kuullut. Mieleni heltyi
-ja kyyneltulva täytti silmäni.
-
-Siinä samassa tärisytti ilmaa kumea, kutsuva ääni, voimallisempi
-meren veisuuta, kohta toinen ja kolmas...
-
-Se oli Nikolainkirkon kumajava kello, joka kutsui kansaa aamukirkkoon.
-
-Ne kutsut olivat minullekin... Ne ovat kaikille.
-
-Olikinpa siitä aikaa, kun olin kirkossa käynyt.
-
-Kiitin merta sydämmessäni, nousin ylös ja läksin kutsuvata ääntä
-kohti.
-
-Kun astuin kirkkoon, alkoi samassa kuulua alttarilta ylentävä
-ylistyslaulu, johon urkujen ylevä ääni yhdistyi:
-
-Kunnia olkoon Jumalalle korkeudessa ja maassa rauha, ihmisille hyvä
-tahto!
-
-Minä painausin penkkiin ja itkin...
-
-Kirkosta lähtiessäni olin kokonaan rauhoittunut. Toivotin äidilleni
-iloista joulua sähköteitse ja vielä samana päivänä kirjoitin isälleni.
-
-Sitä seurasi täydellinen sovinto isäni ja minun välillä ja hän oli
-tytyväinen, vaikka eivät hänen toiveensa tulleetkaan minun suhteeni
-täytetyiksi, niinkuin hän olisi tahtonut...
-
-Tätä sanon minä meren jouluksi sen vuoksi, että meren valtavuus esti
-minut itsemurhasta sekä siitä syystä että kokonainen meri tulisi
-niistä kyyneleistä, joita sain vuodattaa, ennen kuu Jumala kirkasti
-itsensä sydämmessäni ja minä sain uutta voimaa.
-
-Tähän lopetti kertoja.
-
-
-
-
-Heräämiseni.
-
-
-Oli heleä heinäaika. Koko viikon oli ollut kaunista, pilvetöntä
-poutaa. Heinänteko oli täydessä vauhdissa. Kaikkialla niityillä ja
-heinämailla oli kiire, tulinen kiire, kun edellisellä viikolla ei
-oltu sopimattomien säiden vuoksi saatu mitään kokoon, vaan sitä
-enemmän kaadettu kumoon, seuraten vanhaa, viisasta neuvoa, että
-joka sateella niittää, se poudalla kokoaa. Mitä viime viikolla oli
-niitetty, se oli nyt kokoon saatava. Kiire oli siis, tulinen kiire
-kaikkialla niityillä ja heinämailla, sitä kun ei voi arvata kauvanko
-poutaa kestää.
-
-Meilläkin oli koko viikon niitokset hajallaan Sydänmaan niityllä.
-Siellä oli kaikki väki työssä, niin vuosipalkolliset kuin kesämiehet
-ja kasakat.
-
-Viikon lopulla lähetti isäni minut sinne katsomaan, kuinka
-heinänkokuu kävi. Ja määrätty oli, että, jos työ näytti käyvän
-veltosti ja leväperäisesti, minun oli jäätävä sinne antamaan pontta
-käynnille.
-
-Sydänmaan niitty on laaja suoniitty, jonka lävitse juoksee pieni
-puro. Se on siis jonkinlaista jokivartta. Siinä on monen kyläkunnan
-niityt yhdessä jaksossa. Pohjoispuolella sitä on metsätön vuori, kun
-toisaalla taas on alavata, metsäistä maata.
-
-Läksin ani varhain aamulla matkaan, joutuakseni perille aamuviileän
-aikana. Noin kello kuuden korvilla olinkin jo mäellä, jolle näkyi
-koko niittylakeus. Ei ikinä mene mielestäni se näky, joka siinä
-avautui silmieni eteen. Koko niittyaukealla, niin pitkälti kuin
-silmä kantoi, liehui työväkeä vaaleoissa ja valkosissa puvuissa.
-Mitkä hajoittelivat rukoja, mitkä kouhottelivat karhoja, mitkä
-tekivät luokoja, ja toisin paikoin heilui vielä reippaita miehiä,
-viikatteet kädessä. Oli siinä elämätä, reipasta, iloista heinäajan
-elämätä. Ääretön on se työn paljous, joka lyhyellä heinäntekoajalla
-suoritetaan. Sinä aikana tehdään milt'ei enemmän työtä kuin koko
-muuna aikana vuotta. Jokainen, halvin päiväläinenkin silloin pitää
-kunnian asiana ponnistaa kaikki voimansa, ihan äärimmäisiin asti,
-jokainen tekee kuin omaa työtään. Eikä siinä joudeta suurin lepoja
-pitämään eikä öitä makaamaan. Auringon päivätyö on lyhempi kuin
-heinämiehen...
-
-Ensi silmäyksellä jo huomasin, minkä jättiläistyön meidän väkemmekin
-oli sillä viikolla suorittanut ja että työ oli aivan lopuillaan,
-eikä siis minua siellä enää ollenkaan tarvittu. Viivähdin kuitenkin
-hetkisen heinämiesten luona, siksi että söin heidän kanssaan einettä
-ja läksin sitten kotia kohti viemään hyvää sanomata.
-
-Joutuakseni pikemmin perille ja saadakseni metsän siimeksessä
-suojaa auringon polttavilta säteiltä, päätin oijustaa poikkimaiseen
-sydänmaan kulmitse kotia. Siitä ei mennyt mitään tietä eikä polkua,
-eikä edes karjan uraa, vaan kun oli siitä kautta ennenkin kulkenut,
-niin eihän siinä ollut mitään kammoksuttavata.
-
-Ilomielin ja tyytyväisenä astuin metsän mieluisaan poveen ja aloin
-matkani. Se on rauhallinen kuin äidin syli tuo tyynen metsän povi.
-Raitis tuoksu lemusi vastaani ja joka aukosta ja joka mäeltä hymyili
-viettelevästi etäinen sinertävä salo. Nautin täysin henkäyksin
-tuoretta metsän tuoksua, ja salon hiljainen elämä viehätti minua.
-Kotvasen kuljettuani, istausin kivelle levähtämään ja katselemaan
-somallista seutua, joka aukosta pisti eteeni. Siinä oli lampi, sen
-takana pienonen niittypatama, jonka reunasta kohosi rintava aho,
-ja molemmin puolin reunusti musta metsä lammen kirkasta silmää.
-Omituiselta näytti tuo maisema. Kivi, jolla istuin, oli korkealla
-rantatöyräällä, ikäänkuin putoamaisillaan lampeen, jonka ranta näytti
-alkavan aitani. Lampi edessäni oli yhtä syvä kuin taivas oli korkea.
-Se oli kuin pelottava syvyyden kaivo, jota ympäröi synkkä salo sekä
-ylhäällä rannalla että alhaalla syvyydessä ja taustalla loiveni
-mäen rinta. Katsellessani veteen, näin ahon äärimmäisessä reunassa
-suuren kuusen, joka pisti syvemmälle kaikkia muita puita, alemma, yhä
-alemma syvyyttä kohti. Tuuhea se oli ja valtava ja valtasi mieleni
-kokonaan. Hetken päästä olin kyllästynyt syvyyteen. Sinne ei vienyt
-minun tieni. Ummistin silmäni ja nostin pääni, päästäkseni erilleni
-syvyyden viettelevästä kuvastimesta. Kun sitten avasin silmäni,
-tapasivat katseeni tuon valtaavan kuusen. Nyt se ei ollut enää
-syvyydessä, vaan ahon yläreunassa lammen takana, korkeammalla muita
-puita. Se oli minusta kuin rauhan enkeli, joka siunasi maata ja muuta
-metsää, ympäröivää seutua. Olin kokonaan kiintynyt kuuseen. Kun siitä
-toinnuin ja aijoin lähteä jatkamaan matkaani, en enää tiennytkään,
-mihin päin oli mentävä. Niin oli minut hurmannut seutu ja metsän
-hiljainen henkevyys. Koetin tähystellä taivaalle ja ottaa suuntaa
-auringosta. Se ei ollut pitänyt huolta minusta, ei ollut seisahtunut
-odottamaan minua. Se oli kulkenut tietään jättäen minut siihen, missä
-olin. Näissä toimissa toperruin yhä enemmän ja kohta olin selvillä,
-että olin eksyksissä. Tämä huomio ei ollenkaan mieltäni masentanut.
-Päätin pitkittä arveluitta pyrkiä seudun valtijasta, turvallista
-kuusta kohti. En luullut voivani ihan veden viertä astua, kun arvelin
-rannalla olevan ryteikkötä ja kun se muuten oli jyrkkärinteinen, vaan
-poikkesin ulomma metsään ja läksin kiertämään lampea. Kuljin, ja
-mielestäni olisi pitänyt jo kahdestikin tuon kuusen vastaani tulla.
-Sitä vaan ei kuulunut ja väsyttääkin jo alkoi. Kuljin ja kuljin. Mitä
-kummaa! Siinä oli aukko edessäni, aukko samanlainen kuin äsköinen,
-josta avautui samanlainen näköala eteeni kuin se, jota olin äsken
-ihaillut. Ihmettelin ja katselin ja katselin ja ihmettelin. Se oli se
-sama aukko, josta vasta olin syvyyttä silmäillyt, sama kuusi takana,
-joka oli näyttänyt niin valtavalta sekä alhaalla syvyyden pohjassa
-että ylhäällä ahon reunassa kirkasta taivasta vasten, sama oli kivi,
-jolla ojin istunut. Sama, sama, samaa kaikki. Olin kiertänyt lammen
-niin kauvatse ett'en ollut kuusta huomannut...
-
-Muistui mieleeni kuulemani kertomus, että eksyneet useinkin
-joutuvat, pitkät matkat kuljettuaan, samaan paikkaan, missä ensin
-huomasivat olevansa eksyksissä. Tämän muistin, mutta en siitä
-hämmästynyt. Muistan aivan hyvin kuinka kummallisella mielellä olin.
-Olisin tahtonut häipyä metsän hiljaiseen henkeen. Metsän hengeksi
-olisin suonut henkeni ja näkyväisen olentoni pieneksi näreeksi
-kiven viereen, jolla olin istunut, että olisin aikani saanut
-ihailla luonnon käsittämätöntä syvyyttä lammen tyynessä povessa ja
-turvallisesti kääntyä korkeata kuusta kohti, joka valtavana kohosi
-ahon reunassa näköalan taustalla. Kuusi, kuusi, vihanta kuusi! Se oli
-soitto sisimmässäni.
-
-Arvelin, että kyllä kait niityltä, järven takaa, viepi joku polku
-kyliä kohti, ihmisasunnoille. Mutta ett'en antaisi metsän enää
-kuljettaa itseäni harhaan, päätin koettaa laskeutua jyrkkää,
-pelottavaa rinnettä rantaan ja yrittää sitä pitkin niitylle. Se oli
-helpompata kuin luulinkaan ja rannalla oli karjan ura.
-
-Sillä välin oli päivä mennyt pilveen. Ja kun pääsin aholle, näin että
-musta, synkkä pilvi nousta mouvotti taivaalle ja tahtoi herruutta
-yläilmoissa. Ilma oli tukahduttavan kuuma ja tunkka. Noustessani ahoa
-ylös, huomasin, että ukonilma oli tulossa. Salamat leimahtelivat ja
-jyrinätä alkoi kuulua. Mikä oli turvana, kun en tietäkään löytänyt...
-mikä oli turvana. Olin jo ahon yläreunassa ja siinä oli kuusi, tuuhea
-kuusi, jota edempätä olin ihaillut. Vettä alkoi vihmoa pilvestä. Olin
-väsynyt enkä tiennyt mihin mennä. Katselin vanhaa, harmaapartasta
-kuusta, joka näytti ystävällisesti hymyilevän. Se tarjosi ainakin
-sateen suojan. Hiivin sen turviin, sen laajain, lehväisten oksain
-alle. Se oli turvallinen paikka, ei mikään sade sinne osunut. Minua
-alkoi painostaa. Heitin kengät jalastani, otin puseron päältäni ja
-panin sen kenkäin päälle päänalaseksi ja rupesin pitkälleni.
-
-Lepo tuntui väsyneestä hyvältä ja miellyttävä tunne hervosi jäseniä,
-mutta mieli alkoi liikkua sitä vilkkaammin. Ensin tuli mieleeni
-äitini ja että mitähän hän sanoisi, jos tietäisi poikansa makaavan
-puun juuressa keskellä erämaita, rajuilman noustessa. Siitä oli
-hyvä, ettei hän sitä tiennyt, että siltä puolen voin olla huoleti.
-Sitten muistin sisarukset kotona ja kuinka heillä on hyvä, kun
-saavat, illallisen syötyään, nukkua turvallisen huoneen sänkyyn.
-Silloin tahtoivat vesikierteet tulla silmiini ja sisässäni tuntua
-nälän oireita. Eikähän se ihme ollutkaan, kun en ollut syönyt muuta
-kuin minkä aamupäivästä heinämiesten luona ja koko päivän olin
-ollut liikeliepeellä. Yksinäisyyskin rupesi tuntumaan oudolta ja
-turvattomalta. Mieli alkoi myrtyä, mutta samassa ilmestyi isäni kuva
-eteeni. Kohta silloin kuivuivat vaikeroimisen vedet silmistäni, kun
-muistin hänen opetuksensa ja neuvonsa, että missä erämaassa ihminen
-vaeltaneekin, hän ei koskaan ole yksin eikä turvaton, sillä yksi on,
-joka aina valvoo, on seuralaisena ja murheen pitää. Tämä muisto teki
-hyvää ja rauhoitti. Oikein näpisti katumus sydänalaa arvellessani,
-että nyt, kun kerran tarvitsi turvautua vanhempaini opetuksiin ja
-hyviin neuvoihin, olin ne kokonaan unhottamaisillani. Saadakseni
-mieleni täysin levolliseksi, aloin hartaasti muistella kaikkia niitä
-opetuksen kohtia, jotka osottivat, mistä yksinäinen saapi seuraa,
-turvaton turvaa ja murheellinen lohdutusta. Nämä muistot rauhoittivat
-mieltäni, antoivat voimaa, ja yksinäisyyden tunne katosi kokonaan
-sekä olin ihan varma mielessäni, että seuraavana aamuna kyllä löydän
-polun ja osaan kotia. Ja kohta olin täysin vakuutettu, ett'en
-ikänä ole maannut sen turvallisemmassa paikassa. Sateen tohina,
-tihenevät salaman leimaukset ja koveneva jyrinä eivät minua härinneet
-ollenkaan. Suljin silmäni ja nukuin kohta. Enkä tiedä koskaan
-rauhallisemmin ja paremmin maanneeni kuin sinä yönä.
-
-Kun heräsin, arvelin jo olevan aamun, kun tunsin itseni
-virkistyneeksi ja voimakkaaksi. Ilma tuntui tuoreelta ja raittiilta.
-Ei näkynyt leimahtelevia salamoita eikä kuulunut mitään jyrinätä.
-Pistin kengät jalkaani, puseron päälleni, kiitin sydämmessäni kuusta
-ja kuusen kasvattajaa hyvästä yösijasta ja pyörähdin lehväin alta
-vapaaseen ilmaan.
-
-Mikä aamu, mikä pirteä, kirkas aamu! Ei ainoatakaan pilven hipaletta
-näkynyt taivaalla. Sama Herra, joka oli ne lähettänyt, sama oli
-käskenyt ne poistumaankin. Aurinko oli jo lähtenyt metsän povesta
-hänkin mutta ei ollut vielä ehtinyt pitkältä taivalta tehdä. Koko
-luonto oli kuin uudesta luotu. Raittiisti huokui vihanta metsä.
-Silmäilin ihastuksissani seutua. Koko ahon rinta hohti vesihelmistä
-kuin kirkkaista tähdistä. Jokaisesta pensaasta, jokaisesta
-lehtipuusta kimalteli monivärisiä säteitä ja sankka havumetsä oli
-niin iloisen, niin tyytyväisen näköinen. Lampi ahon alla hymyili
-armaasti ja taivaan korkeus ja salon vihannuus näytti samalta sen
-syvyydessä. Metsistä kuului monenlaista iloisten lintujen aamulaulua,
-liverrystä ja vihellystä.
-
-Hämmästyneenä seisoin keskellä tuota luonnon juhlallisuutta. Mieleni
-keveni ja oli kuin olisin kokonaan haihtunut suureen luontoon, puiksi
-ja pensaiksi, kukiksi ja ruohoiksi, vesipisaroiksi ja ilman puhtaaksi
-hengeksi. Se oli kuin herääminen uuteen, ennen näkemättömään
-elämään...
-
-En tiedä, kuinka olin osunut niittypataman veräjälle, josta lähti
-polku metsään. Kevein askelin läksin astua kapsuttelemaan polkua
-ja puolen päivän aikaan avautui tuttu kylä eteeni ja sieltä näkyi
-tuttuja paikkoja ja koti ja kaikki. Kyyneleet täyttivät silmäni ja
-minun täytyi istuutua tiepuoleen katselemaan armasta kotia.
-
-Kerroin kotona harhateistäni. Toiset lapset keräytyivät ympärilleni,
-äitini syleili kyynelsilmin minua ja isäni oli liikutettu ja sanoi,
-että vasta kokemuksesta tieto eläväksi tulee.
-
-Tämmöinen oli heräämiseni, joka ei koskaan mene mielestäni ja
-jonkalaista en ennen enkä jälkeenkään päin ole elänyt vaan jonka
-tiedän vielä kerran tulevan, mutta siitä en ole sinulle kertomassa,
-hyvä lukija, eikä se olekaan tarpeen, sillä me tiedämme kaikki kerran
-heräävämme uuteen päivään, tiedämme valkenevan aamun eteemme, josta
-meillä on vaan hämärä käsitys, mutta varma tieto.
-
-
-
-
-Milloinka Rooma perustettiin?
-
-Koulumuisto.
-
-
-Muutamana syksynä tuli meidän luokalle uusi oppilas.
-
--- Eihän siinä mitään ihmettä ole, jos kouluun uusia oppilaita
-tulee, sillä joka syksyhän senlaista tapahtuu, arvellee ehkä joku.
-Ei olekaan, enkä tätä ihmeenä mainitsekaan sen vuoksi, että kouluun
-niitä tuli, vaan siitä syystä että yksi tuli meidän luokalle, joka
-ei ollut lisinyt vaan päinvastoin vähennyt siitä, kun "Lapin koulun"
-ensi luokalta alettiin ja nyt oltiin jo "Suuren koulun" viimeisellä.
-N.k. "vanhojakaan" ei ollut luokallamme ollut kertaakaan, kun
-edellämme oleva luokka oli siksi etevä, ett'ei siitä yksikään jälkeen
-jäänyt.
-
-Outo ilmiö se siis oli että uusi mies tuli joukkoomme.
-
-Hän oli pieni kasvultaan, laiha, hintelo ja kivuloisen näköinen,
-mutta mieleltään virkku ja iloinen, avonainen ja hyväntahtoinen.
-Päänsä, jota lyhyeksi leikattu vaalea tukka somisti, oli pieni,
-melkein oudon pieni, mutta säännöllisesti muodostunut; kauniisti
-kupuva otsansa oli aina kirkas ja valoisa, vaikka laihoilta kasvoilta
-oli haihtumassa nuoruuden heleät värit; pienet, raukeat silmänsä
-katselivat tavallisesti ystävällisesti ja henkevästi, toisinaan
-niissä välähteli omituinen liekki; nokka hänen oli kyömy ja ohut,
-melkein läpikuultava, ja leveä suunsa oli varustettu ohuvilla ja niin
-kaitasilla huulilla, että ne tuskin ylettyivät peittämään valkoisia
-hammasrivejä. Ja kun vielä mainitsen että leukansa oli suippo ja
-terävä ja kaula laiha, pitkä ja hieman eteenkäsin koukistunut, niin
-on ihminen valmis.
-
-Hän seisoi laivarannassa kun meistä muutamia 1 p:nä Syyskuuta saapui
-pienessä laivassa kouluun kaupungin rantaan. Meitä poikia tähysteli
-hän pitkään ja sitten, arvaten meidän olevan koululaisia, tuli
-puhuttelemaan.
-
--- Oletko koululainen? kysäsi hän minulta.
-
--- Olen.
-
--- Mistä koulusta? Mainitsin koulun ja luokan.
-
--- Sepä hupaista! huusi hän lapsellisen riemuisena. Minä olen uusi
-oppilas samalta luokalta... päässyt samalle luokalle... vasta tullut!
-
-Hän puhui vienolla äänellään niin mielissään, ystävällisesti,
-iloisesti ja luottavasta, että luuli tavanneensa iki vanhan tuttavan.
-
--- Terve! sanoin minä liikutettuna uuden toverin armaudesta.
-
-Ja niin oli tuttavuus tehty, ystävyys syntynyt välillämme, joka
-kesti niin kauan kuin meidän oli sallittu yhdessä olla ja elää. Yhtä
-sievään oli hän tutustunut muihinkin tovereihin, vaikka eivät kaikki
-hänestä pitäneet. Irvihampaat, sellaiset, jotka luulevat jotakin
-olevansa ja joita aina on joka koulussa, koettivat heti valjastaa
-suitaan, saadaksensa uuden tulokkaan narrikseen. Mutta siinä he
-pahoin pettyivät. Häneen ei pystynyt mikään. Terävinkin pistosana
-kimposi hänestä tylsyneenä takaisin vasten heittäjän itsensä naamaa.
-Hän otti kaikki asiat tosiksi, ymmärtämättä laisinkaan pilapuheita.
-Noloksi kävi hänen edessään leikinlaskija. Kun yrittivät pistellä
-häntä sillä, että oli jo kolmatta vuotta samalla luokalla, niin
-selitti hän aivan rauhallisesti, että sehän oli luonnollista. Jos ei
-pääse kahdessa vuodessa luokalta muuttamaan, niin täytyy olla kolme,
-ehkäpä neljäkin vuotta samalla luokalla. Minkäs sille sitten kukaan
-teki, senlaiselle.
-
-Ja koulussa oli hän tosiaankin jo ollut jossakin kaksi vuotta
-samalla luokalla, mutta hänen oli täytynyt erota. Sitten oli tullut
-meidän kouluun ja päässyt samalle luokalle tutkimatta -- seikka,
-josta ystävämme oli kovin mielissään ja usein sitä mainitsi. Hänen
-vanhempansa olivat aikoneet jättää silleen hänen koulunkäyntinsä,
-mutta sen oli poika ottanut niin pahakseen, että hänen heikko
-terveytensä oli alkanut siitä kärsiä. Lääkärin kehotuksesta
-oli poikaa sitten tarjottu meidän kouluun. Kyllähän rehtorimme
-oli koettanut selittää, ett'ei valtion oppikoulu ole mikään
-parannuslaitos, vaan oli hän kuitenkin suostunut pojan vastaan
-ottamaan hänen siivon käytöksensä tähden.
-
-Ja siivo hän olikin, peräti siivo. Ei hän luokalla melunnut eikä
-telmännyt, oli hiljukainen puheissaan ja näytti tarkoin ja hartaasti
-seuraavan opetusta. Siitä ei ollut kuitenkaan hänelle suurta apua,
-siitä hartaudesta, sillä hän ei oppinut sanottavasti mitään. Hän oli
-nimittäin yhtä heikko henkisesti kuin ruumiiltaankin. Hänen päähänsä
-eivät pystyneet tieteitten alkeet. Äidinkieltään, ruotsia, hän hieman
-osasi ja oppi hiukan saksaa, muuta ei mitään. Yhteen kysymykseen
-osasi hän kuitenkin aina oikein vastata, kysymykseen: Milloinka
-Rooma perustettiin? Ja historian-opettaja se muistikin häneltä tuota
-seikkaa kysyä sekä sopivassa että sopimattomassa kohdassa. Kun eräs
-toveri pilanpäin kysäsi, kuinka hän oli niin tarkoin perehtynyt
-tuohon asiaan, selitti hän toimessaan, että hän tässä toissa kesänä
-oli tuon vuosiluvun päähänsä päntännyt, kun se edellisenä talvena
-oli hänelle niin suurta kiusaa tehnyt. Ja tuon vastauksensa, vuonna
-753, niinkuin oppikirjamme ilmoitti, sanoi hän aina niin varmasti
-ja omituisen iloisella tavallaan, ett'ei häneltä tehnyt mieli juuri
-muuta kysymäänkään. Ainahan se meni mukiin, jos historian ja vanhan
-latinan opettaja sai syytä kysyä että milloinka Rooma perustettiin,
-mutta kun luonnontieteitten opettaja alkoi vatkuttaa samaa kysymystä,
-niin rupesi se jo tuntumaan kovin hassulta. Mutta poika itse ei
-näyttänyt siitä välittävän. Hän piti aivan luonnollisena, että
-häneltä kysyttiin sitä, mitä hän tiesi, olipa sitten tunnilla puhe
-mistä hyvänsä.
-
-Niin sitä käydä jyrättiin koulua ja vähitellen totuttiin siihen, että
-useimmalla oppitunnilla kuului ainakin yksi kysymys: Milloinka Rooma
-perustettiin.
-
-Vakava, mutta leikillinen rehtorimme, joka opetti uskontoa,
-ei ollut koskaan tuota kysymystä tehnyt, vaikka ei hän muihin
-kysymyksiinsäkään vastausta saanut. Tästä ei ollut toverimme
-laisinkaan tyytyväinen. Jouduimme siten vihdoin lukemaan apostoli
-Paavalin matkoja ja siinä tuli Roomastakin puhe. Kun tästä oli läksy
-kuulusteltavana, oli roomalaistoverimme levotoin ja kiihtynyt. Hän ei
-osannut enempätä kuin ennenkään. Silloin lähenimme Roomaa.
-
--- Se on hyvin vanha kaupunki tuo Rooma, sanoi rehtori toimessaan.
-Milloinka se perustettiin, Mollström?
-
--- Vuonna 753, vastasi ystävämme riemuissaan.
-
--- Neen, äänsi rehtori, niinkuin hänen tapansa oli niin-sanaa lausua.
-
-Koko luokka istui jännityksessä katsellen tarkoin rehtorin kasvoja.
-Jos hetkeksikään olisi ilmestynyt hänen huulilleen tavallisesta
-poikkeava hymyily tahi naurahdus, olisi koko luokka pärähtänyt
-nauruun. Mutta rehtorin vakavuus pelasti toverimme, joka oli suuresti
-mielissään kun sai kerran "uskonnossakin" ja "vielä rehtorille"
-vastata aivan oikein.
-
-Näin kului syyslukukausi, meni joululupa ja virkistyneinä
-kokoonnuttiin alottamaan kevätlukukautta. Kaikki muut olivat
-virkeitä ja reippaita paitsi se roomalaistoverimme. Hän oli
-surkastunut ja näivettynyt. Hänen vieno äänensä oli painunut melkein
-kuulumattomaksi. Ainoastaan silmänsä olivat vielä ennallaan. Päivä
-päivältä kuihtui hän yhä ja kävi voimattomammaksi. Viimein täytyi
-hänen lähteä kesken päivin pois koulusta. Se oli surullinen hetki.
-Hän saapui, niinkuin muutkin, aamusella kouluun, mutta jo tunnin
-päästä täytyi hänen lähteä kotiin, ja sille tielle hän jäi. Usein
-lähetti hän sanan luokkatovereilleen että tulla ja tulla häntä
-katsomaan, ja ahkerasti häntä tervehtimässä käytiinkin. Kohta oli
-hän vuoteen omana ja riutui riutumistaan. Muutaman kuukauden perästä
-näytti loppu käsissä olevan.
-
-Eräänä iltana tuli monias tovereistani pyytämään minua kanssaan
-sairasta katsomaan kun se oli lausunut hartaan halunsa saada tavata
-tovereitaan. Kelmeänä makasi hän vuoteellaan meidän saapuessamme.
-Tuskin huomattava ihastuksen punaväre kulki hänen laihojen kasvojensa
-yli, kun astuimme sisään. Lääkäri oli hetkinen sitten lähtenyt hänen
-luotaan -- viimeisen kerran. Sairas ei jaksanut paljon puhella,
-vaan virkistyi muuten tulostamme jonkun verran. Hänen kuihtuneilla
-kasvoillaan ja sammuneissa katseissaan näkyi jonkunlainen halu saada
-sanoa meille jotakin, mutta hän joko ei jaksanut taikka ei voinut,
-näytti kuin olisi hän odottanut meiltä jotakin. Surumielin katselimme
-sairasta.
-
--- Milloinka Rooma perustettiin? kuulin silloin toverini arvelevan
-enemmän kuitenkin itsekseen kuin kuultavasti.
-
--- Vuonna 753, kuiskasi sairas tyytyväisenä hymyillen.
-
-Hänen kasvoilleen nousi punerva väre, jota heti seurasi sinertävä
-varjo. Hän ojensi toisen kätensä minulle, toisen toverilleni ja
-katseli ihastuneen näköisenä meitä molempia. Kohta kuitenkin alkoivat
-silmänsä painua umpeen, ja sitä myöten kuin ne ummistuivat, haihtui
-niistä elämän valo kuin Elokuun myöhäinen iltarusko läntiseltä
-taivaan rannalta, ja kasvoille jäi sinertävä varjo. Tunsin kuinka
-hänen kätensä kylmeni kädessäni, mutta mitään tuntuvampaa ilmettä
-tahi merkkiä kuoleman hiljaisesta työstä ei ollut huomattavissa. Minä
-laskin hänen kätensä omastani ja huomasin oitis, että vieno henki oli
-lähtenyt riutuneesta ruumiista ja muuttanut siihen kouluun, jossa ei
-enää kysellä:
-
-Milloinka Rooma perustettiin?
-
-
-
-
-Testamentti.
-
-
--- Nyt se on ukki kuollut.
-
--- Niinpä tuntuu.
-
--- Käsketin sinut tänne...
-
--- Niinhän ne tuntuivat akat ääninä pitävän.
-
-Panivat tupakan.
-
--- Se on tehnyt testamentin.
-
--- Olipahan tuolla mitä testamentteerata.
-
--- Olipa... Onhan tässä yhtä ja toista, rahaa, jos muutakin.
-
--- Onko se sinun hotelliasi tuo testamentti?
-
--- Minullehan sen vainaja jätti.
-
--- Sinusta tulee nyt koko mies.
-
--- Niinhän se taisi ukkivainaja meinata... Voimmehan silmäillä tuota
-paperia, sanoi tämä ja pistäysi ulos hakemaan testamenttia, joka oli
-toisen pohjakamarin kaapissa.
-
-Ja niinhän se oli ukki meinannut.
-
-Hän oli testamentannut koko suuren omaisuutensa, niin kiinteän kuin
-irtaimen vanhemmalle vävylleen. Testamenttia oli hän säilyttänyt
-tarkoin kuin silmäteräänsä, kunnes vähää ennen kuolemataan oli
-uskonut sen sille jolle se kuuluikin. Se oli pitänyt panna saman
-huoneen kaappiin, jossa hän sairasti, saadaksensa pitää kaappia
-silmällä viimeiseen asti. Siihen oli hän heittänyt viimeisen
-silmäyksen tämän maailman valossa ja sitten sulkenut näkimensä
-ikuiseen uneen siinä varmassa toivossa ja tiedossa, että hänen hiellä
-ja vaivalla kokoamat varansa olivat jääneet hyviin käsiin.
-
-Siinä hän makasi kuolinvuoteellaan, kun ei oltu vielä ehditty pestä
-eikä viedä riiheen paikkakunnan tavan mukaan. Valkosen lakanan oli
-tytär kuolleen katteeksi heittänyt.
-
-Säpsähti hieman onnellinen vävy, kun astui huoneeseen ja näki
-vainajan kylmät, levolliset kasvot. Jalka ei tahtonut tehdä
-palvelustaan eikä viedä häntä kaapin luokse. Vasten tahtoansa
-seisahtui hän ja katseli hetkisen ukkia, että avaako tuo vielä
-silmänsä ja nuhtelee ja estää häntä aikeistaan. Turha pelko! Eihän
-kuollut kummittele... Ei hievahtanut, ei piirre kasvoissa värähtänyt.
-Siinä lepäsi ukki ikuista untaan, huoletonna asioista, joista hän
-ennen oli ollut hyvinkin huolellinen. Oikein hymähti heikkouttaan
-elävä mies.
-
--- Olisihan sitä saattanut ensin saattaa ukin maan poveen ja sitten
-vasta näistä... mutta eteenpäin elävän mieli, ja toisekseen ei tämä
-asia siedä viivytystä, sillä mikä sen tietää mitenkä se mieli muuttuu.
-
-Hän otti ja avasi kaapin, hiljaa ja varovasti, ett'ei mitään
-ääntä, pienintäkään rapsahdusta kuulunut. Senlainen on tapa kaunis
-kansallamme kunnioittaa ruumiin rauhaa. Sitten hiipi hän varpaillaan
-ulos ja painoi oven varovasti -- ei ihan kiinni. Raosta täytyi hänen
-vielä tahtomattaankin salaisesti silmäillä oliko kaikki niinkuin olla
-piti ja oliko hän päässyt pujahtamaan huomaamatta.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Siinä lepäsi ukki rauhallisesti, otti unta senlaista, jommoista
-ei ollut elämän hyörinä ja pyörinä hänelle koskaan suonut, sitten
-tunnottoman lapsuuden päiväin. Nyt vihdoinkin oli tullut levon aika
-pitkä, pitkän pitkä ja rauhallinen.
-
--- Sieti sitä jo hänenkin, haastelivat ihmiset, päästä ansaittuun
-lepoon, lakata häärimästä ja ahnehtimasta tämän maailman hyvyyttä.
-Johan tuon olisi aikoja luullut riittävän yhden miehen osaksi, jopa
-jo...
-
-Ja riittihän se.
-
-Puoli miljoonaa oli paperissa, jonka vävy otti kaapista näyttääkseen
-toiselle langolleen.
-
-Puoli miljoonaa meidän maaseutumme pienissä, köyhissä oloissa!
-
-Mitä työtä, tuskaa, vaivaa ja valvomista oli noitten varojen
-hankkimisessa tarvittu, käytetty ja kärsitty, se tuskin juolahti
-perillisten mieleen.
-
-Hän ei ollut perinyt, tuo vainaja, mitään, sillä mistäpä kulkupoika
-mitään perisi. Sillä ei ole rikkaita sukulaisia ja jos onkin, on
-niillä tavallisesti omat perillisensä, ett'ei mierolaiselle mitään
-liikene. Eikä hän ollut rikkaasta nainnut, sillä harvoin se renkimies
-joutuu siihen rikastumisen tilaan. Ei mitään senlaista. Itse oli
-hän hankkinut kaikki. Oli niissä kuitenkin ollut hankkimista niissä
-varoissa, työtä, tuskaa, vaivaa ja valvomista.
-
-Hänen elämänsä oli ollut pitkä, vaikkei hän kuollessaan ollut
-täyttänyt vielä kuuttakymmentäviittä. Tapaukset ja käänteet eivät
-siinä ole monet eivätkä monivaiheiset, tavallista menoa vaan.
-
-Lapsuutensa oli ollut tavallisen köyhän lapsen. Viisivuotiaana oli
-hän joutunut mierontielle. Silloin oli kuollut isä ja kun äiti oli
-kivuloinen eikä kyennyt pitämään huolta itsestään ja lapsestaan,
-saivat he kokea sen ajan köyhäin kohtelua, kovuutta. Ensin oli
-riepotettu äitiä lapsinensa kyläkyydillä talosta taloon. Sitten oli
-tullut hiukan parempata. Rovastin toimesta, joka sääli heikkoa äitiä
-ja turvatonta lasta, oli heidät toimitettu vakinaiseen paikkaan,
-huutolaisiksi. Kymmenvuotiaana oli hän lähtenyt juoksupojaksi ja
-viidentoistavuotiaasta oli pitänyt huolta äidistään. Palveltuaan
-useita vuosia renkinä, oli hän ostanut mökin ja pannut sen
-äärettömällä ahkeruudella ja säästäväisyydellä kelpo kuntoon.
-Tähän tullessaan oli hän akottunut: nainut yhtä toimellisen kuin
-säästäväisen palvelustytön. Kun isäntä, jonka maalla mökki oli, oli
-huolimattomuutensa ja leveän elämänsä tähden köyhtynyt ja talonsa
-rappiotilaan saattanut, vaihtoi hän tämän kanssa tiluksia, antaen
-täydessä kunnossa olevan mökin kerrassaan ränsistyneestä talosta
-ja vielä hyvän summan rahaa. Tässä vasta tuli hänen ja vaimonsa
-kunto ja kestävyys näkyviin. Sen näytti hän mahdolliseksi, mikä
-muista näytti kerrassaan mahdottomalta. Tarmolla ryhtyi hän työhön,
-taisteli ja voitti. Monta oli ihmisillä kertomusta hänen tavoistaan
-ja menettelyistään, hänen ahneudestaan ja itaruudestaan. Nauruna oli
-häntä pidetty ja pilkkana hänen toimiaan, kuinka Kivelän isäntä ei
-syönyt eikä juonut eikä pukeutunut kuin repaleihin, kuinka hän aina
-oli itse työväkensä etunenässä, olipa aika mikä hyvänsä, talvi taikka
-kesä ja työ mitä tahansa; kuinka hän oli voinut olla oma piikansa,
-oma renkinsä: oli lypsänyt, kuorinut pyttyjä, kirnunut, keittänyt,
-leiponut y.m. tehnyt, kun ei muita ollut taikka muut eivät joutaneet;
-kuinka hän ei nukkunut öillä eikä levännyt päivillä; kuinka hän ei
-antanut palvelijoilleen ruokaa eikä rahaa eikä vaatteita. Kaikkien
-täytyi kuitenkin tunnustaa, ett'ei missään palvelijat pysyneet niin
-kauan paikoillaan kuin Kivelässä, ne eivät olleet vaan vuoden, pari,
-kolme, vaan kymmenen, parikymmentä, vieläpä kauvemmankin.
-
-Tätä ihmettelivät ihmiset tietämättä, että Kivelä oli maailman
-jaloissa oppinut tuntemaan ihmisiä ja osasi valita kaltaisensa
-palvelijat. Ne olivat aina kuin luodut Kivelän tapoihin. Ja jos ei
-joku sitä tullessaan ihan ollut, se ajan oloon siksi kasvoi. He
-söivät ruokaa mitä näkivät isännän syövän, tyytyivät pukuun siihen,
-missä näkivät isännän käyvän, pitivät kunnianaan kestää työssä siinä,
-missä isäntäväkikin. Senlainen lauma kuin paimenkin.
-
-Vaimo ei kestänyt taistelussa, vaan kaatui kesken ikänsä. Ihmiset
-olivat tietävinään, että hän oli kovissa töissä rasitettu kuoliaaksi.
-Isäntä suri katkerasti poismennyttä uskollista toveria, mutta
-tavoistaan ei luopunut hituistakaan, eikä muutenkaan emännän kuolema
-vaikuttanut talon menoihin. Vanhin tyttö, joka äidin kuollessa oli
-vasta rippikoulusta päässyt, astui hänen sijaansa. Lapset kun olivat
-kasvaneet työhön ja järjestykseen, niin ei pahaa aukkoa oloihin
-jäänyt, jos äidistäkin aika jätti. Nuorin lapsi oli tyttö hänkin
-ja useampia ei niitä ollutkaan. Olihan se isä toivonut miehistä
-perillistä, mutta mistäpäs sen otti, kun ei Jumala antanut.
-
-Kun emäntä oli saatu kunnialla hautaan, meni elämä talossa entistä
-latuansa.
-
-Kivelä vaurastui vaurastumistaan ja muutti kokonaan muotonsa uuden
-isännän ankaroissa kourissa. Läheinen talo oli ostettu lisäksi ja
-muokattu hyvään kuntoon sekin. Isäntää alettiin pitää rikkaana,
-seurakunnan ensimmäisinä, jonka maine kuului laajalti ympäristöön.
-Hän vaan ei hetkeksikään muuttanut vanhoja tapojaan eikä jättänyt
-töitään ja toimiaan. Vaikeni siinä ihmisten nauru ja pilkka ja
-nöyrinä tulivat hätäiset häneltä apua ja neuvoja saamaan.
-
-Hän oli pienikasvuinen, vähäpätöisen näköinen, tavallinen. Hänen
-muotonsa ei ollut varsin tavallinen. Tukkansa oli vaalea, suora,
-keskeltä jakaisella, otsa mykevä, kookas, kulmat korkeat, varustetut
-pitkillä, tuuheilla kulmakarvaviuhakkeilla, silmänsä olivat pienet,
-siniset, levolliset, nokka ohut, litteä ja kippura, sieraimet isot,
-ohutreunaiset, läpikuultavat, posket punakat ja pullevat, suu leveä,
-huulet ohuet ja tivit, leukansa oli pitkä ja terävä. Senlainen oli
-miehen muoto.
-
-Luonteeltaan oli hän hiljainen, rauhaa rakastava, mutta päättäväinen
-ja vaativa. Hän puhui tavallisesti nöyrästi, hiljaisella äänellä
-niinkuin vaatimaton kerjupoika, mutta mitä hän kerran päähänsä sai
-ja oikeaksi katsoi, sitä ei kukaan muuksi muuttanut eikä toiseksi
-tehnyt, ja silloin tiukkeni ääni ja voimistui, jos puheella asiaa
-puolustaa piti.
-
-Yhteisiin seurakunnan asioihin ei hän sekautunut koskaan.
-
--- Tottapahan pappi ja lukkari ne asiat hoitavat, kun kerran siitä
-palkankin saavat, sanoi hän aina, kun niihin puhe kääntyi. Ja niinpä
-taisi ollakin siihen aikaan.
-
-Muutaman kerran joulun seutuun tuli Kivelään komeita vieraita
-suurella melulla, kellojen ja kulkusten kanssa kuin suuret herrat.
-Pulska oli supiturkki miehen päällä ja välähtelivät hopeankarvaiset
-hevosvärkit uljaan orihin seljässä. Se oli äveriään talon poika
-naapuri seurakunnasta, joka puhemies mukanaan tuli kosimaan kuulun
-Kivelän Annaa.
-
-Isäntä otti vieraat ystävällisesti vastaan tapansa mukaan.
-
--- Ei tuota tässä meillä tarvita, sanoi hän salaa tyttärelleen, liian
-isosta... Mikä lieneekään tuhlaaja... hävittää kaikki. Ei tuota tässä
-meillä tarvita.
-
--- Eikä tarvita, vastasi tytär varmasti, mutta nöyrästi.
-
-Ja vieraat saivat mennä niine hyvineen kuin olivat tulleetkin.
-
-Pääsiäispyhinä tulivat uudet sulhaset. Se oli varakkaan talon isäntä
-eräästä sydänmaan kylästä, vanha tuttu, joka poikansa kanssa tuli
-koommin niinkuin vieraiksi, mutta yksi tie, kaksi asiata.
-
-Kivelä arvasi kohta asian ja päätti puhua tyttärensä kanssa jo
-edeltäpäin.
-
--- Tiedätkö sinä, Anna, mitä asioita noilla vierailla täällä on?
-
--- En! En tiedä, isä.
-
--- Minä arvaan ja ilmoitan jo edeltäpäin sinulle, että jos... niin
-että tiedät, että tuo tarvitaan tässä. Minä alan jo vanheta... tuo on
-meille otettava, kelpo mies.
-
--- Otetaan vaan, kun isä niin tahtoo, vastasi tytär kainosti.
-
-Ja kun sitten isä poikansa puolesta esitti asian, niin oli tämän
-varsin helppo vastata.
-
--- Mitäpä meillä vanhoilla lienee paljoksi sanomista, kun nuoret
-keskenänsä sopinevat... Kyllähän tässä jo nuorempi mies tarvittaisiin
-ja sinullahan noita on poikia... Kun nuoret keskenänsä sopinevat,
-niin...
-
-Ainahan ne nuoret sopivat.
-
-Ja vuoden päästä oli Kivelässä vävy, nuori isäntä.
-
-Jo tullessaan oli vävy tiennyt, ett'ei siinä talossa jouda kukaan
-herraspäiviä viettämään ja niin kävikin. Aluksi oli hän toivonut
-saavansa toisen talon haltuunsa, mutta sillä korvalla ei appi ottanut
-kuullakseen. Uusi työmies vaan tuli taloon lisää, siinä kaikki
-mitä vävyn tulosta seurasi. Appi piti itse isännyyden, piti sen
-kuolemaansa asti.
-
-Nuorempi tytär oli kokonaan toista maata kuin vanhempi. Hän oli
-iloinen ja hilpeä, laulava ja naurava, avomielinen ja suora.
-Rippikoulussa, jota pidettiin neljä viikkoa, oli hän saanut
-tutustua kirkonkylän tyttöihin ja herrasneitosiin. Varsinkin
-rovastin tyttärien kanssa tuli hän hyväksi ystäväksi. Kun ne
-olivat soitannollista väkeä, oppi hänkin siellä laulamaan lauluja
-monenlaisia ja lukemaan muutakin kuin hengellisiä kirjoja.
-Kirjallisuutta sitä, mitä kielellämme oli, sai hän lainakirjastosta,
-jonka hoitajana oli rovastin vanhin tytär. Kotia täytyi tosin kirjat
-salaisesti kuljettaa ja vielä salaisemmasti niitä viljellä, sillä isä
-ei ollenkaan suvainnut tuonlaista "joutavuutta" ja "ajan hukkaa",
-vaan kävihän se sitenkin. Ainahan sitä on lomaa lukemiseen, kun vaan
-on halua ja harrastusta.
-
-Isännän tarkotus oli saada toinenkin mieleisensä vävy, jonka voisi
-asettaa syrjätalon isännäksi; vanhempi saisi jäädä Kivelään, kun
-hänestä aika jättää.
-
-Senlaista oli helpompi ajatella kuin toimeen saada, sen sai isäntä
-kokea, hänkin, joka oli tottunut vastuksia voittamaan.
-
-Kun isä koetti tarjota mieleistään miestä nuoremmalle tyttärelleen
-niinkuin oli tehnyt vanhemmalle, karahti yritys heti kallioon.
-
--- Ei se ole isä, joka tyttärelleen miehen valitsee, vaan tytär itse;
-paitse sitä en minä näe tässä vielä mitään kiirettä miehelään, sanoi
-tyttö hörymättä, mutta nöyrästi.
-
-Isä äimistyi, eikä virkkanut mitään.
-
-Siihen tapaan ei siis asia onnistunut ollenkaan.
-
-Isä koetti ankaruutta, mutta yhtä huonolla menestyksellä.
-
--- Minä en huoli koskaan miehestä, joka ei minua miellytä. Pyydän
-nöyrästi, että isä ottaa huomioon tämän seikan. Minunhan sen kanssa
-täytyy elää yhdessä maailman läpi ja tulla toimeen vielä sittenkin
-kuin te olette muuttanut toiseen elämään.
-
-Ukko kauhistui tuonlaista puhetta ja jäi sanattomaksi, arvellen että
-mistä hornan kattilasta se tuonlaisia tuumia ja puheita on saanut.
-
--- Etkö sitten aio ottaa miestä ollenkaan? ärähti isä.
-
--- Kun mieleiseni tulee, senlainen, jota minä voin rakastaa, joka
-myöskin pitää minusta, rakastaa minua, niin en tiedä miksi en häntä
-ottaisi miehekseni; luulen, että niin tekisi jokainen muukin tyttö.
-Silloin ei jää, isä hyvä, teille mitään muuta tehtävätä, kuin antaa
-suostumuksenne ja siunata liittomme.
-
-Tämän puhui tyttö kuin kirjasta. Keveästi, melkein leikillisesti,
-mutta kuitenkin siten, senlaisella äänenpainolla, että isä tajusi sen
-olevan täyttä totta ja vakavuutta.
-
-Hän oli kuin puusta pudonnut.
-
--- Senlaista ei tule koskaan, tiuskasi hän viimein.
-
--- En tiedä, tuleeko vai ei, vaan mahdotonta se ei ole, vastasi Sanna
-levollisesti ja meni töilleen.
-
-Isä oli ähmissään eikä tiennyt mitä ajatella. Ensi kerran elämässään
-näki isäntä edessään ojan, jonka yli ei päässyt... pitäneekö kiertää
-ympäri.
-
--- Mitäs hupsutuksia!
-
-Se tuli sitten kuitenkin, se mielitietty, tuli pikemmin kuin ukki oli
-osannut, aavistaakaan.
-
-Se ei ollut kukaan muu kuin Rantalan Samppo, torpan poika naapurista,
-Sannan kasvinkumppani, leikkitoveri.
-
-Tapahtui tuo ikivanha seikka, joka on niin luonnollinen ja josta on
-usein kuultu, kirjoitettu ja luettu.
-
-Hän oli muutamia vuosia vanhempi Sannaa. Yhdessä olivat he viettäneet
-lapsuutensa ajan, yhdessä alkaneet yhtä viehättävät nuoruutensa
-päivät, ja samalla kertaa päässeet Herran pyhälle ehtoolliselle.
-
-Sanna oli kertonut hänelle kaikki, mitä oli kirjoista lukenut, ja
-toimittanut kirjallisuutta hänellekin.
-
-Rantalassa oli rakennuksella uusi tupa, jota isä ja poika yhdessä
-valmistivat. Sen oli isä ehdottanut rakennettavaksi, kun alkoi
-huomata, mihin päin asiat rupesivat kallistumaan. Kun tupa oli
-täydellisesti valmistunut sisustettu ja kaikki, esitti Samppo isälle
-naima-aikeensa.
-
-Isä oli hämmästyvinään.
-
--- Oikeinko kotivävyksi isoon taloon? kysyi hän puolittain ivalla.
-
--- Ei, vaan miniän tuon tähän.
-
--- Puhu asiasta äidillesi, sehän se ne sellaiset...
-
-Äiti yhtyi ilolla asiaan, joka ei hänelle ennestäänkään ollut vieras.
-
-Kun asiasta oli perinpohjin keskusteltu, lähti isä Kivelään.
-
-Lyhyeen siellä asiat päättyi. Isäntä ei kärsinyt Samppoa eikä hänen
-isäänsä, naimisasiasta ei ottanut puhuaksensa sanaakaan. Jos Sanna
-tahtoi mennä, niin sitä hän ei sanonut voivansa väkipakolla estää,
-vaan siinä tapauksessa ei tytön tarvitsisi odottaa mitään eikä
-minkäänlaista kotoansa, sen verran sanoi hän kuitenkin voivansa.
-
-Se oli viimeinen sanansa.
-
-Kivelä ei vieronnut Samppoa sen vuoksi, että se oli köyhän mökin
-poika, alhainen muka rikkaan rinnalla. Hän ei miestä varoilla
-mitannut, sillä kokemuksesta hän tiesi, että köyhästä se rikas
-tulee, jos on tullakseen. Mutta kun hän oli aikoinaan ollut
-epäsovussa, riidoissa, Sampon isän kanssa, oli hän saanut päähänsä,
-että nyt tahdottiin kostoksi hänen tyttärensä kautta päästä hänen
-varoihinsa käsiksi, laiskoina elelemään, herrastelemaan hänen hikensä
-vaivannäöillä.
-
-Se oli miehen usko, jota ei paljailla puheilla voitu horjumaan saada,
-ja hän ennätti kuolla ennenkuin ehti kokemuksen kautta saada Samposta
-toisen käsityksen.
-
-Sanna itki katkerasti, kun sai kuulla isänsä tuomion, mutta luopua
-aikeestaan, sitä hän ei voinut, ei mitenkään.
-
--- Minä en ollenkaan itke sen vuoksi, että te, isä, minulta perinnön
-kiellätte, sillä olettehan te sen itse näyttänyt paremmin kuin kukaan
-muut, että kyllä kaksi nuorta, tervettä ihmistä tässä maailmassa
-toimeen tulee, vieläpä rikastuu, kun vaan tahtoo, vaan minä surkeilen
-sitä, että minun täytyy kotoa lähteä vastoin isäni mieltä ja tahtoa.
-
-Päätös oli tehty molemmin puolin, luja kuin vuoren selkä.
-
-Sanna kuivasi kyyneleensä ja muutti mökkiin.
-
-Vihkiäiset olivat Rantalan uudessa tuvassa. Vieraita oli vaan vähä,
-läheisimpiä sukulaisia; Kivelästä sisar Anna miehineen, ukki ei ollut
-tullut.
-
-Väleen perehtyi Sanna uuteen kotiinsa, mutta ei silti unhottanut
-entistä. Hän kävi siellä, milloin soveltui, niinkuin ei mitään olisi
-tapahtunut ja oli muutenkin yhtä iloinen, naurava ja laulava kuin
-ennenkin.
-
-Samppo ei ollut Kivelässä käynyt sitten kun Sanna muutti. Hänestä
-tuntui niin kummalta, kun hän nyt istui Kivelän kamarissa heti, kun
-ukin pää oli kaatunut.
-
-       *       *       *       *       *
-
--- Tässä se on, sanoi lanko sisään tultuansa, antaen kirjan.
-
-Se oli lyhyt, yksinkertainen ja selvä, se vainajan viimeinen tahto,
-testamentti. Siinä ilmoitti hän, että kaikki hänen omaisuutensa,
-olipa se mistä nimestä hyvänsä, oli tuleva hänen vävyllensä Kaapro
-Kähköselle; toisesta vävystä ei oltu mainittu sanaakaan. Ehtoja ei
-ollut muita kuin hyvät maahanpanijaiset, kahdeksan sadan markan
-maksava muistokivi haudalle ja rautainen aita ympärille.
-
-Se oli papin tekemä ja lukkari oli toisena todistajana.
-
-Samppo antoi testamentin takaisin lausumatta sanaakaan.
-
--- Mitäs sanot? kysyi Kaapro.
-
--- Mitäpäs siihen... Onhan se jo aikoja päiviä ollut tietty asia,
-vastasi Samppo tyytyväisesti.
-
--- Minä en ole siihen ollenkaan tyytyväinen.
-
--- Onhan se vainajan viimeinen tahto.
-
--- Vaikkapa vaan...
-
-Hän nousi, riipasi äkkiä tulen, sytytti paperin, pisti sen uuniin ja
-vetäsi peltit auki.
-
-Samppo istui tyynenä ja katseli kuinka testamentti muutti
-olomuotoansa.
-
-Pianhan se olikin, vainajan viimeinen tahto harmaana tuhkana.
-
--- Jumalan kiitos! Nyt se on tehty, sanoi Kaapro.
-
--- Mikä on tehty? kysyi Samppo verkalleen, enemmän itsekseen kuin
-vastausta saadakseen.
-
--- Se, minkä ukki itsekin olisi tehnyt, jos vaan olisi saanut
-kauvemmin elää, kuului vastaus.
-
-Miehet istuivat kotvan aikaa sanattomina.
-
--- Asiain näin ollen ei ukilta ole jäänyt mitään testamenttia. Nyt
-olemme me molemmat perilliset ja on tässä meille kummallekin talo
-mieheen molemmille ja muuta tavarata enemmän kuin tarpeeksi, puhui
-Kaapro tyytyväisenä.
-
-Samppo kuivaili silmiään.
-
--- Parasta kai on, että tämä asia on vaan näin meidän kesken, ehdotti
-Kaapro.
-
--- Niinkuin tahdot.
-
--- Ja nyt vasta voimme ukille pitää hautaiset, hautaiset sellaiset,
-kuin hän ansaitsee, sanoi Kaapro hymyillen.
-
-Ja niin he tekivätkin.
-
-
-
-
-Onnen saari.
-
-
-Kaukana meren ulapalla on saari, joka hiukan häämöittää maihin. Se
-on kummallinen saari sen puolesta että sitä ympäröipi erityinen
-auer, usmaverho, joka usein muuttaa väriään. Milloin säihkyy se
-kuin sädekehä, milloin hohtaa hopealta, milloin kullalta, milloin
-taas tummenee, samenee ja näyttää synkältä, toivottomalta. Ja meren
-elämä vaan lisää saaren värivaihteluita, sillä meri on tässäkin
-kaltaisensa: vuoroin rauhaton ja myrskyinen, vuoroin tyyni ja
-rauhallinen. Kukaan ei tarkoin tiedä minkälainen tuo saari muuten
-on, vaan jokaisella on siitä oma, omituinen käsityksensä. Harva on
-nimittäin sinne päässyt, ei kukaan ole takaisin tullut.
-
-Se saari on nimeltä Onnen saari.
-
-Ja ihmiset juoksevat rannalla, kurkottelevat ja pyrkivät tuohon
-saareen.
-
-On siinä vilskettä! Juoksentelee, liehuu kansaa kaikellaista. On
-siinä rikkaita pohatoita, herroja ja rouvia, komeissa, viimeisen
-muodin puvuissa; on siinä virkamiehiä ja kauppiaita, on sotilaita
-ja siviilimiehiä, on työnantajia ja työmiehiä, tehtaan-isäntiä ja
-käsityöläisiä, on koronkiskojia ja kerjäläisiä... Kaikkea siinä on
-kansaa ja kaikilla on sama matka ja pyrkimys: saareen selälliseen,
-Onnen saareen, pitäisi kaikkien päästä.
-
-Olisi siinä lähtijätä, kun vaan olisi kuljettaja.
-
-Kulkuneuvoja ei myöskään puutu rannalta. Aluksia siinä on joka
-lajia. On uudenaikaisia, isoja ja komeita höyrylaivoja, on pieniä
-huvialuksia, joita kuljettaa kutakin eri voima, mitä sähkö mitä
-höyry, on pulskia purjeveneitä ja yksinkertaisia soutupursia, on
-kanootteja ja jokapäiväisiä kalastajain ruuhia. Ja näiden ympärillä
-häärivät nuo levottomat ihmiset ja pyrkivät niihin, sillä myötäänsä
-tehdään matkoja merelle, milloin tosiyrityksiä päästä Onnen saareen,
-milloin vaan huviretkiä, tarkastusmatkoja, koetteeksi, että jos
-sattuisi pääsemään lähempätä näkemään tuota haluttua ja ikävöityä
-saarta. Mutta ei kenenkään onnistu päästä sitä tarkoin näkemään,
-sillä saari on yhtä vaihteleva asemaltaan kuin muodoltaan. Moni joka
-luulee jo lähellä olevansa huomaa surukseen, tarkemmin tähystettyään,
-pettyneensä: Onnen saari häämöittää yhtä kaukana, jopa loitompanakin
-kuin ennen.
-
-Mutta liike ja levottomuus vaan kiihtyy yhä rannalla. Ihmiset
-juoksentelevat kuin mielipuolet edestakaisin, ojentelevat käsiään ja
-heittelevät hartaita katseita Onnen saarta kohti, ja laiva tulee ja
-toinen lähtee ehtimiseen. Ja sitä menoa kestää päivästä päivään ja
-viikosta viikkoon, kuukaudesta kuukauteen ja vuodesta vuoteen... sitä
-menoa kestää ja yhä se kiihtyy.
-
-Muutamana päivänä ilmestyi rannalle mies ja nainen. Miehen kädessä
-oli kirves, naisen kädessä kirja. Ne eivät hätäisesti hyökänneet
-ensimmäiseen laivaan, minkä näkivät lähtevän, eivätkä veneeseen.
-Vakavina astelivat he verkkaan ja silmäilivät hätiköiviä ihmisiä.
-Lähtömieltä ei niillä näkynyt olevan laisinkan. Kulkivat vaan pitkin
-rantaa eteenkäsin, aina sinne asti, missä alkoi metsäinen seutu.
-Tekasivat siihen metsän reunaan havumajan ja rupesivat taloksi.
-
-Majan lähistössä, jonkun matkan päässä siitä, kasvoi vanha, vuosien
-painosta harmaantunut, tanakka petäjä. Mies kiersi pariin kertaan
-vanhan puun, silmäili sitä joka puolelta, katseli ja arveli itsekseen:
-
--- Tuosta se tulee.
-
-Sitten kutsui hän vaimonsa, sillä hän ei ryhtynyt mihinkään
-neuvottelematta ensin hänen kanssaan.
-
-Vaimo tuli ja tarkasteli hänkin vuorostaan vartevata mäntyä.
-
--- Kyllä se tästä tulee, sanoi vaimo myöntävästi. Ja niin alkoi työ,
-ankara ja tarmokas.
-
-Mies otti kirveen ja alkoi voimakkaasti iskeä vanhan puun tyveä.
-Laaja piti ottaa lastuus pinnalta, jos mieli saada sydäntä myöten
-kun puu oli niin paksu. Iloisesti teki mies työtä ja oli ahkera.
-Varhaisesta aamusta kuuluivat jo iskut hongan juurelta ja valkoiset
-lastut sinkoilivat ympäri puuta. Helmeili siinä miehen otsa
-palavuudesta, heiluessa kirves kädessä. Pitkän suoritti hän aina
-päivätyön, sillä vasta, kun kesäinen yö alkoi viileyttä huokua
-väsyneeseen luontoon, lopetti hän ja kävi havumajaan yövuoteelle.
-
-Vaimonsa hommasi sillä välin talouden toimissa. Hän valmisti ruuan,
-piti majan hyvässä hoidossa, teki pesut ja mitä muuta talossa
-tarvittiin, auttelipa vielä miestään missä kykeni. Ja lomasta,
-lepohetkinään, istui hän majan ovella ja luki ja tutkisteli kirjaa,
-joka hänellä oli, ja kun mies saapui hänen luokseen, levähtämään
-ankarasta työstään, luki hän ääneen.
-
-Näin elivät he jonkun ajan, eivätkä ihmiset heistä välittäneet
-eivätkä he ihmisistä. Ne kyllä kuulivat hakkuun metsästä, mutta eivät
-siitä sen enempätä huolineet, sillä siellähän sitä hakataan, missä
-puita on. Mutta kun mies oli saanut hongan hakatuksi ja se suurella
-ryskeellä ja rytinällä kaatua rouskahti, niin ihmiset alkoivat
-höristellä, että mikäs outo rytäkkä se sieltä kuului, ja uteliaina
-lähtivät kurkuilemaan, että olisiko siellä mitä uutta nähtävää ja
-kuultavaa.
-
-Mutta kun tulivat, eivät ne nähneet muuta kun suuren männyn
-kaadettuna ja miehen, joka oksi puuta, ja havumajan ja naisen
-lukemassa sen ovella. Toiset kääntyivät kohta takaisin, kun ei
-siinä mitään sen kummempata ollut, toiset seisahtuivat kuitenkin
-katselemaan, töllistelemään miehen toimia ja havumajaa ja lukevata
-naista, ja jotkut uteliaat tulivat aivan lähelle ja istuutuivat
-kannon päähän, katsellen ja ilakoiden.
-
--- Mitä sinä siitä teet? kysäsi yksi piloillaan.
-
--- Venettä, vastasi mies toimissaan.
-
-Kysyjä tyrskähti nauruun ja lähti ilkamoiden pois. Mutta kohta oli
-toinen kysyjä mailla:
-
--- Minkä sinä aiot siitä tehdä?
-
--- Veneen.
-
--- Ja kysyjä alkoi nauraa kohti kurkkuaan.
-
--- Ettäkö oikein veneen tuosta puusta, vaikka ranta on täynnä entisiä
-ja oikeita veneitä? kysyi hän naureskellen.
-
--- Niin! Veneen minä tästä teen, vakuutti mies. Kysyjä lähti nauraa
-tyrskien kertomaan ihmisille tuota hassua uutista.
-
-Sen perästä vasta alkoi katsojia havumajalle kertyä. Kaikkienhan
-sitä piti saada nähdä tuota hullua miestä, joka vielä tähän maailman
-aikaan teki venettä polttamalla ja kovertamalla yhdestä ainoasta
-puusta... tähän koneitten ja sähkön aikaan.
-
-Mies oli nimittäin sillä välin saanut puusta leikatuksi tarpeellisen
-palasen ja alkanut siihen kovertaa sisustaa vanhojen esi-isien
-tavoin. Hän keräsi kuivia tervaspuita metsästä ja poltti niillä
-venepuuhun pykälätä, ja sill'aikaa kun toisesta kohti paloi, veisti
-hän kirveellä hiiltynyttä loisesta, siirsi tulen taas veistetylle
-paikalle ja veisti hiiltynyttä palaneesta, ja sitä tekosta teki ja
-sisus syveni.
-
-Ja katsojat seisoivat ääressä ja ihmettelivät.
-
-Kulki siinä joukossa komea sotaherra, loistavassa, kimaltelevassa
-puvussa. Hän katseli venemestaria, menipä katselemaan majaakin.
-
--- Mikä kirja se on? kysyi hän naiselta, joka istui majan ovella ja
-luki.
-
--- Tämä on sotasuunnitelma vastasi nainen. Kun tämän suunnitelman
-mukaan käypi sotaa, niin voittaa vihollisen ja saavuttaa ikuisen
-rauhan.
-
-Sotaherra otti kirjan, vilkasi nimeä ja antoi sen somasti hymähtäen
-takaisin naiselle, kääntyi poispäin ja meni matkaansa.
-
-Pitkään katseli nainen hänen jälkeensä.
-
-Tuskin oli sotilas poistunut, kun joukosta pyörähti esiin reipas,
-vilkasliikkeinen herrasmies. Hän oli matkailija, turisti, sen huomasi
-jo miehen puvusta. Keltaset oli hänellä kengät jalassa, kirjavat
-sukat, polvipöksyt, keveä lippalakki liuhotti päässä, kiikari riippui
-remmissä ja keppi heilui kädessä. Hän kehuskeli ihmisjoukossa, kuinka
-hän oli paljon matkustellut ja laajalti maailmaa nähnyt, kulkenut,
-kaikissa maissa, käynyt joka sopukassa, missä vaan näkemistä
-ansaitsevata ajatella saattaa, mutta tuossa saaressa selällisessä,
-Onnen saaressa, siellä hän ei ollut vielä ennen käynyt, vaan sinne
-hän nyt palasti, halusi kiihkeästi.
-
-Ja hän nosti kiikarin ja katseli, tähysteli merelle. Siellä säteili
-Onnen saari, hohti hopealta ja kullalta, kuin päivän nousu kesäisenä
-aamuna.
-
-Ja niin pyörähti hän naisen luokse.
-
--- Mikä on se kirja, jota te niin hartaasti luette? kysyi hän.
-
--- Tämä on Baedeker, matka-opas, vastasi nainen. Tämän avulla
-pääsette te siihen maahan, jossa ette ole vielä koskaan käynyt.
-
-Mitäs ihmeitä minä nyt kuulen. Minäkö en olisi käynyt! Sitten
-ei varmaankaan ole siinä maassa mitään merkillistä, näkemistä
-ansaitsevaa.
-
--- Se on merkillisin paikka, mitä ihmiset tietävät, vakuutti nainen.
-
--- Minunkin täytyy sinne sitten päästä, kaiken varmaan. Olkaa hyvä ja
-neuvokaa minut sinne!
-
--- Siihen maahan pääsee ainoastaan tämän oppaan avulla, sanoi nainen
-vakavasti ja ojensi kirjaa.
-
-Mies selaili kirjaa, selaili ja katseli. Leveä hymy ilmestyi hänen
-huulilleen ja, ojentaen kirjan takaisin, nosti hän kohteliaasti
-lakkiaan ja poistui nopeasti toisten joukkoon.
-
--- Se on ihan mielipuoli tuo nainen, sanoi hän siellä.
-
-Aikaa oli siten kulunut ja mies oli työskennellyt väsymättä. Hän oli
-jo ehtinyt kaavailla pölkyn veneen muotoon. Sisus oli jo melkein
-valmis ja päällyspuoli oli veistetty ja silitetty. Jokainen näki
-kysymättäkin, että venehän siitä tulee kuin tuleekin.
-
--- Venettäpä siinä valmistetaan, sanoi joku joukosta.
-
--- Venettä, venettä, hoki mies vastaukseksi.
-
--- Mihinkäs te aiotte veneellänne purjehtia? kysyi sulavasti eräs
-komea nainen, jonka puku oli aivan uusinta muotia.
-
--- Onnen saareen, vastasi mies varmasti.
-
-Nainen tyrskähti nauramaan, samoin kaikki muutkin, jotka sattuivat
-kuulemaan.
-
-Se on mielipuoli tuo miesriepu, selitti nainen toisille. Oikein on
-sääli miestä, joka muuten on noin reipas ja terve.
-
--- Ja nainen siirtyi miehen vaimoakin puhuttelemaan, lausuaksensa
-hänelle jonkun lohduttavan sanan.
-
--- Muotilehtikö se on, jota te niin hartaasti tutkitte? kysyi
-muotinainen puolittain piloillaan.
-
--- Niin! Se, joka tämän mukaan pukeutuu, on aina uusi, aina nuori,
-eikä vanhene milloinkaan, vakuutti nainen.
-
-Pila haihtui kysyjän kasvoilta ja vakavasti hän tarttui kirjaan.
-Mutta katsottuaan nimeä, työnsi hän sen heti takaisin.
-
--- Hullu on tuon mielipuolen vaimokin... kurjaa, surkuteltavata,
-säälittävää, puhui nainen ja meni menojaan.
-
-Ja niin levisi sanoma, että kaksi mielipuolta, mies ja nainen, asui
-tuolla mäkirinteellä, jotka välttämättömästi olivat toimitettavat
-lääkärin tutkittavaksi ja saatettavat sairaalaan yhteiskunnalle
-vaarallisina henkilöinä.
-
-Tutkimus pantiinkin toimeen. Hallitusmiehet toimittivat taitavan
-lääkärin, kuuluisan tiedemiehen ja yliopiston professorin heidän
-luokseen. Hän oli pitkä, laiha mies ja hänellä oli kahdet silmälasit
-nokalla.
-
--- Miksi sinä itse teet tuota venhettä, vaikk'et osaa? kysyi
-professori.
-
--- Siksi, että toisen tekemällä ei pääse Onnen saareen.
-
--- Hah? Eikö pääse?
-
--- Ei! Onhan se jo nähty noista monista turhista, yrityksistä...
-Jokaisen täytyy itse tehdä venheensä.
-
--- Mielipuoli, sanoi professori, ja kävi naista tutkimaan.
-
--- Mikä kirja se on, jota sinä olet lukevinasi? kysyi kuuluisa
-tiedemies naiselta.
-
--- Ei tämä ole mikään harvinainen kirja, vaan kuitenkin on tämä
-kaikkien tieteitten alku ja juuri, samalla kuin tämä on kaiken
-tutkimuksen lopputulos, tarkotus ja päämaali.
-
-Puolta kyynärätä pitkäksi venähti tiedemiehen naama ja nopeasti
-tarttui hän kirjaan.
-
-Hän pyyhki silmälasinsa huolellisesti. Otti taskustaan vielä
-kolmannet, puhdisti nekin ja pani nokalleen. Sitten aukasi hän kirjan.
-
-Kauan ei hän kirjaa katsellut ennen kuin pisti sen takaisin naiselle
-ja puisti arveluttavasti viisasta päätään.
-
--- Sairas... mielipuoli... hullu hoki lääkäri ja lähti toimittamaan
-niille sijaa houruinlaitokseen.
-
-Kun professori oli lähtenyt, saapui pulska rouva paikalle. Hän
-oli ijäkäs ihminen, lihava ja hienopiirteinen, pukunaan oli
-silkkiä ja samettia, ja punanen parasolli esti auringon säteet
-pääsemästä paahtamaan hänen hienoja kasvojaan. Hän asteli hitaasti
-ja arvokkaasti. Miestä katseli hän ensin säälien ja kääntyi sitten
-vaimon puoleen.
-
--- Mikäs uusi romaani se on? sanoi hän, ottaen kirjan naiselta.
-
-Hän selaili sitä hetkisen.
-
--- Ush! Uusi Testamentti! Ja minä luulin, että se on Zolan uusin
-teos, Pariisi, sanoi hän.
-
-Ja hän silmäili naista säälivin, surkuttelevin katsein.
-
--- Onko se mielipuoli, tuo polonen? kysyi hän hetken päästä toisilta.
-
--- On, on, on, kuului väkijoukosta. Uteliaita nimittäin virtasi uusia
-ja yhä uusia katsomaan.
-
-Mies oli jo sillä välin saanut veneen valmiiksi ja tehnyt airot ja
-melan. Hän pani ne veneeseen ja hilasi sen vaimonsa kanssa rantaan.
-
--- Mene sinä perään, minä soudan, sanoi vaimo.
-
--- Niinhän sitä on tähän asti tultu: nainen on soutanut ja mies
-pitänyt perää. Mutta nyt ruvetaan tekemään päinvastoin. Mene sinä
-perää pitämään, sillä sinulla on tarkempi silmä, minä soudan, puhui
-mies.
-
-Nainen otti kirjansa ja meni perään. Mies työnsi veneen vesille,
-hyppäsi siihen ja istui soutamaan, ja niin alkoi matka.
-
-Mutta ihmiset, jotka jäivät rannalle, nauraa hohottivat kohti
-kurkkuaan.
-
--- Kun palaavat, niin pääsevät sairaalaan, sanoivat ne keskenään.
-
--- Kauan kesti matka. Nainen istui perässä ja valvoi matkan suuntaa,
-mies souti tarmokkaasti ja matka joutui ja tie lyheni rauhallisesti,
-kunnes he muutamana tyynenä iltana laskivat Onnen saaren rantaan.
-
-Rannalla oli saaren hengetär heitä vastaan ottamassa. Hän otti kirjan
-naisen kädestä ja katseli sitä.
-
-Kaukaa jo huomasin, että teillä on oikea matkaopas, sillä tähän
-saareen ei kukaan pääse muuten kuin tämän oppaan avulla, puhui hän
-vienosti.
-
-Mutta siinä samassa tulla pursusi mereltä upea laiva, sähkön voimalla
-kulki se kiivaasti.
-
--- Katso! sanoi mies vaimolleen. Tuoltapa tulee tänne uljas alus.
-
--- Ei se tänne tule... Ei se pääse eikä osaa, sanoi hengetär.
-
--- Miksi ei?
-
--- Tänne ei kukaan pääse muulla, kuin omatekoisella venheellä, eikä
-osaa, jos ei tämä kirja ole opastamassa, sillä muuta opasta ei ole
-ihmisille annettu.
-
-Turhaan odottivat ihmiset rannalla miestä ja naista palaaviksi.
-Ne eivät tulleet. Ja kun ne eivät tulleet, niin levisi huhu, että
-ne olivat päässeet Onnen saareen omalla tekemällään veneellä. Ja
-siitäkös ryske alkoi metsässä. Jokainen tahtoi tehoa itse veneen ja
-samanlaisen kuin mies oli tehnyt. Kilpaili siellä ylhäinen alhaisen
-kanssa ja rikas köyhän. Itsekukin koki opetella kirvestä käyttämään,
-sekin, joka ei ollut tuota asetta koskaan ennen nähnyt. Ja moni
-saikin veneen valmiiksi ja lähti merelle, mutta täytyi palata monen
-harharetken perästä takaisin maihin, kun ei ollut osannut Onnen
-saareen.
-
-He olivat unhottaneet kirjan, jota nainen oli lukenut ja tutkinut.
-
-Mutta sillä aikaa kuljettaa saaren hengetär miestä ja hänen vaimoaan
-Onnen saarella ja näyttelee heille sen rauhallisia asunnoita ja
-onnellisia asukkaita.
-
-
-
-
-
-
-
-
-End of Project Gutenberg's Taloista ja taipaleelta, by Karl Henrik Hornborg
-
-*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK TALOISTA JA TAIPALEELTA ***
-
-***** This file should be named 51647-8.txt or 51647-8.zip *****
-This and all associated files of various formats will be found in:
-        http://www.gutenberg.org/5/1/6/4/51647/
-
-Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions
-will be renamed.
-
-Creating the works from public domain print editions means that no
-one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
-(and you!) can copy and distribute it in the United States without
-permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
-set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
-copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
-protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
-Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
-charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
-do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
-rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
-such as creation of derivative works, reports, performances and
-research.  They may be modified and printed and given away--you may do
-practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
-subject to the trademark license, especially commercial
-redistribution.
-
-
-
-*** START: FULL LICENSE ***
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
-Gutenberg-tm License (available with this file or online at
-http://gutenberg.org/license).
-
-
-Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
-electronic works
-
-1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
-all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
-If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
-Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
-terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
-entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
-
-1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement.  See
-paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
-and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
-works.  See paragraph 1.E below.
-
-1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
-or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
-Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
-collection are in the public domain in the United States.  If an
-individual work is in the public domain in the United States and you are
-located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
-copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
-works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
-are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
-Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
-freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
-this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
-the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
-keeping this work in the same format with its attached full Project
-Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
-
-1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
-a constant state of change.  If you are outside the United States, check
-the laws of your country in addition to the terms of this agreement
-before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
-creating derivative works based on this work or any other Project
-Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
-the copyright status of any work in any country outside the United
-States.
-
-1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
-access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
-whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
-phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
-Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
-copied or distributed:
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
-almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
-re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
-with this eBook or online at www.gutenberg.org/license
-
-1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
-from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
-posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
-and distributed to anyone in the United States without paying any fees
-or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
-with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
-work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
-through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
-Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
-1.E.9.
-
-1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
-terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
-to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
-permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
-
-1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
-word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
-distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
-"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
-posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
-you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
-copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
-request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
-form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
-License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
-that
-
-- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
-     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
-     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
-     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
-     must be paid within 60 days following each date on which you
-     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
-     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
-     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
-     address specified in Section 4, "Information about donations to
-     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
-
-- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-     License.  You must require such a user to return or
-     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
-     and discontinue all use of and all access to other copies of
-     Project Gutenberg-tm works.
-
-- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
-     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
-     of receipt of the work.
-
-- You comply with all other terms of this agreement for free
-     distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
-electronic work or group of works on different terms than are set
-forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
-both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
-Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
-Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
-collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
-works, and the medium on which they may be stored, may contain
-"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
-corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
-property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
-computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
-your equipment.
-
-1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from.  If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium with
-your written explanation.  The person or entity that provided you with
-the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
-refund.  If you received the work electronically, the person or entity
-providing it to you may choose to give you a second opportunity to
-receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
-is also defective, you may demand a refund in writing without further
-opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
-WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
-WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
-If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
-law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
-interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
-the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
-provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
-
-1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
-with this agreement, and any volunteers associated with the production,
-promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
-harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
-that arise directly or indirectly from any of the following which you do
-or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
-work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
-Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
-
-
-Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of computers
-including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
-because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
-people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
-To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
-and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
-and the Foundation web page at http://www.pglaf.org.
-
-
-Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
-Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
-http://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
-permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
-Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
-throughout numerous locations.  Its business office is located at
-809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
-business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
-information can be found at the Foundation's web site and official
-page at http://pglaf.org
-
-For additional contact information:
-     Dr. Gregory B. Newby
-     Chief Executive and Director
-     gbnewby@pglaf.org
-
-
-Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements.  We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance.  To
-SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
-particular state visit http://pglaf.org
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations.
-To donate, please visit: http://pglaf.org/donate
-
-
-Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
-works.
-
-Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm
-concept of a library of electronic works that could be freely shared
-with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
-Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
-
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
-unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
-keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
-
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
-
-     http://www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/old/51647-8.zip b/old/51647-8.zip
deleted file mode 100644
index 2f25410..0000000
--- a/old/51647-8.zip
+++ /dev/null