diff options
| author | nfenwick <nfenwick@pglaf.org> | 2025-02-05 17:17:10 -0800 |
|---|---|---|
| committer | nfenwick <nfenwick@pglaf.org> | 2025-02-05 17:17:10 -0800 |
| commit | fde70c949a2f6f30be9f96b53c41ee6407e9a41a (patch) | |
| tree | d60292b2e39e9790005cacb25f79053d453d66f0 | |
| parent | 744205b118a653d320f74bacdec0926391659b73 (diff) | |
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/51648-8.txt | 4690 | ||||
| -rw-r--r-- | old/51648-8.zip | bin | 71626 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 4690 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..08120eb --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #51648 (https://www.gutenberg.org/ebooks/51648) diff --git a/old/51648-8.txt b/old/51648-8.txt deleted file mode 100644 index 4cf5565..0000000 --- a/old/51648-8.txt +++ /dev/null @@ -1,4690 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Kaupungin lapsi, by Selma Anttila - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org/license - - -Title: Kaupungin lapsi - -Author: Selma Anttila - -Release Date: April 3, 2016 [EBook #51648] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KAUPUNGIN LAPSI *** - - - - -Produced by Tapio Riikonen - - - - - - -KAUPUNGIN LAPSI - -Kirj. - -Selma Anttila - - - - - -WSOY, Porvoo, 1909. - - - - -I - - -Saima oli väikkyvä, iloinen kaupungin neito, poimutteli tukkaansa -palmikoilla ja kähertimillä, jotta se laveana ja liehuvana ympäröi -hänen valkeita kasvojaan ja varjosti mustia silmiä. - --- Oo, kuinka tämä elämä väliin on ihanaa! huudahti hän hypähdellen -siroissa kengissään loivia portaita alas monikerroksisesta -kivimuurista. Koko hänen olentonsa oli soma ja hyvin hoidettu, hieno, -hilpeä ja pehmoinen. - --- Ei laisinkaan -- ei tämä elämä ole sinne päinkään kuin sen pitäisi -olla, puhui hän vanhalle ystävälleen, koulun johtajattarelle, joka -arvokkaasti säilytti kasvoillaan äidillisen hymyn suosikkinsa -kaikissa tuulissa. - --- Ei ole! huudahti Saima vielä varmemmin kadulle päästyään. -- -Minä tahtoisin päästä täältä pois sellaiseen paikkaan, missä -saisi reuhtoa ja laulaa ja huutaa ja kuulla kaiun vastaavan -suloisia haukkumasanoja, missä saisi uida rauhassa taivasalla ja -auringossa, kiikkua aalloilla ja puiden oksilla, kiivetä kukkuloille -ja nähdä kauas! Vaan sellaista paikkaa ei ole minun laiselleni -kaupunginnukelle! - -Saiman iloisuus oli mennyt. Mustat silmät samentuivat, sirot kengät -kapsuttelivat laimeasti kivistä käytävää ja pehmeät hartiat painuivat -kumarruksiin. - --- Elämä ei ole ollenkaan hauskaa. Se on pelkkiä kovia katuja ja -kuumuutta, pistävää aurinkoa ja inhottavaa pölyä. Huh, mennään kotiin! - -Seuralainen kohautti olkapäitään. Mentiin kotiin. - --- Etkö sinä tiedä yhtään paikkaa, minne minä voisin mennä? Sano -pian, sinä Vanha Viisas! Saiman jalka heilui nelistävää tahtia ja -itse hän lojui mukavassa leposohvassa, silkkinen patja selän takana. - --- Oo, minua kyllästyttää, kyllästyttää niin surkeasti. Minä ikävöin -täältä pois joka hiuksellani! Minä antaisin koko kaupungin vaipua -maan rakoon, jos sillä voisin ostaa itselleni jossakin suloisen -sopukan! - --- Kunpa olisin varma, että tuota halua riittäisi edes niin kauan, -että siihen sopukkaan ennättäisit, vaikkei sinne olisi päivänkään -matkaa, niin sanoisin minne voisit mennä, puhui Vanha Viisas. - --- Oi, sano, sano sukkelaan. Tai, älä sano. Minä haalin kampsuni -kasaan ja lähden, lähden suoraa päätä. Saima hypähti pystyyn -mukavasta asennostaan. - --- Miina, Fiina, Liisa, Kaisa, kaikki tytöt hoi! huuteli hän. Olisi -luullut heitä olevan puoli tusinaa. Fiina vain tuli naurussa suin. - --- Kyllä tuo neiti osaa. Antaa minulle koko allakan nimet joka päivä. - -Neiti pyöri kiireenä hänen kintereillään ja yhdessä he väänsivät -laatikot ja vaatekomerot mullin mallin ja latoivat vaatteet koppaan. - --- Nyt sinä, Fiina, menet hakemaan hevosen. No, Vanha Viisas, olen -valmis! - --- Tuulihattu! Ei tänään enää kaupungin rannasta pääse. Voisit mennä -junalla. - --- Huh! En minä mene junalla. Eikö veneellä pääsisi? - --- Jaa, veneellä voit päästä. Tästä meidän kärjestä sivuuttaa eräs -laiva, joka menee sinnepäin ja ottaahan se selällä veneestä. Mutta -se on vaivaloista. Ennen sinuna menisin vasta huomenna, puhui Vanha -Viisas. - --- En minä mene huomenna. Minä menen nyt juuri tällä minuutilla. Sinä -ja Fiina tulette soutamaan. Kas, nyt on hevonen alhaalla. Tartuhan -kopan korvaan. Hei! - -Alas mentiin ja vene saatiin rannasta, josta ennenkin oli -selälle saatettu. Vene keinui hiukan ja Saima heilutti sitä -vallattomuuksissaan. - --- Sano nyt, minne minun pitää mennä laivalla! - --- Voit pysähtyä Aidaskorven sillalle ja sieltä mennä junalla -Onkaloaholle, sitten on koko pätkä hevosmatkaa Kulanpäähän. Kulanpää -on vanha talo mäen laidassa, lahden pohjukassa. Sano vain, että Vanha -Viisas lähetti ja sinä saat kyllä siellä olla. - --- Saan olla, saan olla. Se on ihanaa! Enempää en kaipaakaan. Voi -taivas, kun saan siellä olla. Tämä on niin perin hassua ja hauskaa. -Aidaskorpi, Onkaloaho ja Kula-, Kula-, Kulanpää! Sehän maistuu -kuin villiriista. Ja nyt kiikumme aalloilla, ja kohta tulee laiva -niin korkea kuin vuori. Se kohisee ja kyntää niin syvältä, että -vesi vaahtona purskuaa ja kiskoo meidät nieluunsa. Me pyörimme ja -kiikumme, vaapumme ja vaivumme, puli, puli, pums -- järven pohjaan! - --- Hui, kauheata! Minä menen pois, laskekaa minut pois. Pian, minä -hukun! Fiina huusi ja vene heilui hänen voimakkaista tempuistaan. - --- No noo, Fiina! Ole hiljaa! Neiti taas hulluttelee. Eihän tässä nyt -mikä kuohu tai kiehu tyynellä. Pysy nyt! Vanha Viisaskin jo hermostui. - -Laivan valkoinen kylki välkkyi jo auringossa ja kokka nousi ja -nousi yhä ylemmäksi veden pinnasta, mitä lähemmäksi laiva tuli. -Jo heilutettiin veneessä valkoista liinaa, ja mustakaula valkea -joutsen tervehti viheltäen, tuli hiljaa luo, veisti vettä kuin -hiotulla terällä aaltoa murtamatta ja heitti mukavat portaat -kyljellensä, tarttui veneeseen rautaisin kynsin niin lujaan, ettei -vene äännähtänytkään. Fiina nauroi kuin itkusta selvinnyt hupakko ja -ihmetteli: - --- Kuinka tämä nyt näin? - -Saima heilui jo portaita ylös, ojensi kätensä kovaan, ruskeaan -kouraan ja kiikkuen hyppäsi laivan kannelle. - --- Oi, hyvästi, hyvästi, Vanha Viisas ja Fiina! - -Siellä oli kiiltävää pintaa, joka nauraen välkkyi ja veitikkana iski -silmää. - -Vanha Viisas heilutti vaaleata päivänvarjoaan ja huusi veneestä: - --- Sano terveisiä niille kuudelle! - --- Kuinka monelle? huusi Saima vastaan. - --- Niille kuudelle! - --- Kuudelle, kuudelle! hoki Saima. Se on väliin hupsu, tuo Vanha -Viisas. - -Täällä oli sentään huumaavan vapaata. Ei muuta kuin vettä, saarta, -tuulta ja laivaa. Ja nuo oudot ihmiset, vaan viis niistä. Ne -kuuluivat maisemaan. - -Saiman mustat silmät kiiluivat auringolle ja vedelle. Huntu hulmusi -tuulessa. Näin oli hyvä olla. - -Hän pääsi Aidaskorven sillalle, osti lipun Onkaloaholle ja jännitti -junassa kärsivällisyyttään, yritti nukkuakin pätkällään pehmeällä -penkillä, mutta siinä oli kuin kuumassa kätkyessä, jota pahanilkinen -piika potkii huolettomasti ja äkeissään ja varistelee pölyä ja -tupruttaa savua naamaan. Ei, parempi oli sittenkin istua ja jurottaa. - -"Sano terveisiä kuudelle." Joka ymmärtäisi! Kulanpää, onhan Vanha -Viisas siitä puhunut noin sivumennen. Isäntä kuollut, vanha emäntä, -ja lapsia -- ehkä heitä on kuusi! - -Hän istui jo koppansa päällä Onkaloahon asemalla ja hengitti makeata -maalaisilmaa ja koivun runollista tuoksua. Oikein nauratti tämä -outona oleminen. Ei tunne ketään, ei tiedä minne mennä, keitä kysyä, -istuu vain koppansa päällä kuin mikäkin siirtolainen, hyräilee. Ehkä -joku kysyy. Hän sanoo vaan ruotsinvoittoisesti "Kulanpää". Ei mitään -muuta. Luulevat ummikoksi, rupeavat puhumaan hupsusta herrasväestä, -joka ei mitään ymmärrä, vaikka suitset päähän pistettäisiin. - --- Tarvitseeko neiti hevosta? - -Saima hyppäsi pystyyn. - --- Tarvitsen, tietysti minä tarvitsen! huudahti hän pojalle -innoissaan unohtaen päätöksensä näytellä ummikkoa. -- Kulanpäähän, -onko se kaukana? - --- Eihän se kaukana, pari penikulmaa vaan. - --- Vaan, vai vaan! Ja teillä on tietysti rakkarinkärryt. - --- Ei, vaan linjaalirattaat, kehaisi poika. - --- Aijai, vai linjaalirattaat! - -Poika myhäili ja heilautti kopan kärryjen peräpuolelle, istui itse -päälle, kohenti ohjat Saiman oikealle sivulle ja niin sitä mentiin -jyrisevää maantietä pitkin, metsien halki, peltojen poikki, kangasten -kautta, ylämaata, alamaata. - --- No, joko pian loppuu Onkaloaho? kysyi Saima, kun selkä alkoi väsyä -ja pöly kirveliä silmiä. - --- Eihän tässä vielä laidatkaan tunnu, sanoi poika. - --- Mitkä laidat? - --- Ne Onkaloahon laidat. - --- Onko sillä laidatkin? Saimaa alkoi väsyttää mykkänä istuminen. - --- Miksikäs ei olisi ja oikein jyrkät onkii. - --- Onko Kulanpäässä kuusi perillistä? kysyi Saima saadakseen -selville, mitä Vanha Viisas tarkotti. - --- On siellä kuus poikaa. - --- Ovatko ne pieniä? - --- Ei vallan, koko pitkiähän ne. - --- Tarkotan: lapsia. - --- Ei ne mitään lapsia. Nuorin on ylioppilaskoulussa viidennellä. - --- Taivasten tekijät! huudahti Saima ja ajatteli: Se on hupsu -ja häijy, se Vanha Viisas. Kun tietää, miten minä inhoan -pitkäkinttuisia, ilkeitä, ikäviä ja narrimaisia nulkkeja ja lähettää -minut... - --- Kuule, koska se laiva palaa, joka nyt meni? - --- Huomenna kai. Neiti pitää nyt hatustaan kiinni. Nyt ne laidat -alkavat, ja tässä laskee. - -Ja kyllä siinä laskikin, viereni alas pitkää, kieroa mäkeä, jotta -sora räiski ja pyörät töykki. Alas, yhä alemmas, kunnes järven pinta -välkkyi puitten lomista ja Saima luuli hevosen nelistävän alamaan -vauhdilla suoraa päätä veteen, vaan samassa se kiekkasi syrjään ja -juosta hölkytti hiljempaa vauhtia tasaista tietä. Nyt tuli näkyviin -ahot, viljavat pellot ja niiden liepeellä kaunis uutisrakennus, joka -oli vielä kattoa vailla, ja lahden rannalla vanha kaksikerroksinen -talo kumartelevana. - --- Tuoko se on itse talo? - --- Sehän se on. - -Kumma vanha talo ja jörö puisto. Ei yhtään värikästä silmää missään. -Pelkkää puuta ja heinää. Ja nuo vanhat harjuvaarit kahden puolen, -korkeat ja jurot. Päälaella niillä on puita kuin sakeaa tukkaa, ei -läpi näe, ei taivas vilahtele. - --- Nauraako täällä kukaan? kysyi Saima pojalta. - -Poika myhäili, ajatellen mitä kaikkea herrasväki kysyy, läiskäsi -hevosta ohjien perillä ja ajaa hurahutti vanhan talon kuistin eteen. - -Aurinko leimahti samalla paistamaan ja portailla seisoi vanha emäntä, -lyhyt, leveä, ilosilmäinen, taustanaan suuri lasikuisti täynnä -neilikoita, ruusuja, pelargoonia ja kukkivia liljoja. - --- Vanha Viisas käski terveisiä ja lähetti minut tänne -kesälaitumelle, sanoi Saima iloisille silmille. - --- Tervetuloa! Te olette kaiketi Saima, sanoi emäntä. - -Saima seurasi emäntää. - --- Vien teidät tänne salin päähän toiseen kamariin. - -Huone oli hämärä; ei mitään pehmeätä istuinta; puinen penkki, pöytä, -pari tuolia ja sänky. - --- Ahaa, tuolla on korkealla piirongin päällä pikkuruinen peili! -huudahti Saima. Tui, tui, uletunkohan minä näkemään nenäni, kun -nousen varpailleni. - -Emäntä nauroi Saiman temppuja, niin että vatsa hytki. - --- Nostetaan se pöydälle, ehdotti hän. - --- Riemulla! intoili Saima. Minä tahdon nähdä itseni. - --- Tässä se asui Vanha Viisaskin, ehkä sopii Saimankin...? - --- Saanko minä sanoa äidiksi? Minulla ei ole äitiä, sanoi Saima ja -kirkkaat kyyneleet herahtivat suuriin silmiin -- eikä isää. Isä kuoli -vuosi sitten ja jätti minut Vanhan Viisaan huostaan, -- ja Saima -syleili emäntää niin hartaasti, että hän heltyi. - --- Voi, voi, kun olis minullakin tytär! huudahti emäntä vesissä -silmin. - --- Niin, teillähän on kuusi poikaa, eikä se Vanha Viisas sanonut -minulle niistä mitään. - --- Se on sellainen salalysti, hymyili emäntä. Täällä hän on asunut -monta kesää. Olli sen nimenkin keksi. - --- Vanhan Viisaan? - --- Niin. - --- Kuka on Olli? - --- Yksi pojista. - --- Niin, tietysti. Mistä te olette heille kaikille nimetkin keksineet? - --- He, allakasta ja kalenterista. - -Emäntä nauroi. - --- Enkös minä sentään ole typerä? Saima heitteli vaatteitaan ylös -kopasta. -- Nyt menisin uimaan. Olen kuin vaeltava mustalainen, -hikinen ja kamalasti pölyinen. - -Emäntä ihmetteli Saiman mustuutta, kun oli niin pikimusta tukka ja -silmät. Eihän tuo rumaa ollut, kun oli niin valkea iho, mutta outoa -se oli. - - - - -II - - -Vainiolla kellertävä vilja välkkyi ja lainehti tuulessa. Apila -täytti ilman huumaavan makealla tuoksullaan. Maa huokui lämpöä, -auringon säteet tuikkivat kuin timanttineulat ilmassa ja keveät -varjot leikkivät metsänreunassa. Käki kukahteli harvakseen ikäänkuin -ihmetellen itsekin, että keväällinen rakkaus houkutteli laulamaan -vielä keskikesälläkin. - -Saima seurasi vanhaa, poljettua polkua, joka kiemuroi peltojen -poikki, heinäsarkojen halki suoraan rantaa kohti. Hän upotti itsensä -valon ja tuoksujen mereen, yksinäisyyteen ja linnunlauluun. - -Tämä on riemua ja ihanuutta! - -Hän heittihe pehmeään, viileään ruohoon polulle, sulki silmänsä, -risti kätensä ja palveli hengessään ympäristöään. Maakin tuoksui -ja huokui viileyttä hänen kuumaan ruumiiseensa. Kädet ristissä -niskan takana hän katseli taivaanlakea, lentävien, utuisten pilvien -vauhtia ja heiluvia puitten latvoja. Ja hän oli itse kuin pieni, -kiinteä piste suunnattomalla pinnalla, maahan liittyneenä kaikkeuden -hiukkasena, katseleva, kyselevä... - --- Kuka? Hän hypähti polvilleen, oli tuntenut maan heikosti jymisevän -lähenevistä askelista. - -Polkua astui mies, kirves olalla, vaatteiltaan maamies, kasvoiltaan ---? Saima ei päässyt selville, mitä hän oli kasvoiltaan, näki vain -terveen, soman suun ja sen ympärillä hennot viikset, leveät hartiat -ja kaksi suoraa jalkaa hiukan erillään toisistaan, kun hän pysähtyi. - --- Kuka te olette? kysyi Saima ensiksi ojentaen kätensä miehelle. - --- Olenhan vaan -- sanoi mies hymyillen, vaan ei ennättänyt sanoa -nimeänsä, ennenkuin Saima huudahti: - --- Yksi kuudesta, minä arvaan: Olli, eikö niin? - -Mies nyökkäsi: Kuusihan meitä on, ja minä olen Olli, mutta kuka te -olette? sanoi Olli levittäen silmänsä suuriksi. Kirves oli yhä hänen -olallaan, kun hän seisoi hajasäärin Saimaa katellen. - --- Minä olen Saima. Sen Vanhan Viisaan holhokki kaupungista. Joko -tunnette? - --- Tunnen. Tervetuloa! Olli laski kirveensä maahan. - -Metsästä kuului kiihkeää koiran haukuntaa ja pellon rajaan juoksi -vasikoita, lampaita ja muuta karjaa. - --- Ovatko ne vihaisia? kysyi Saima pelokkaana. - --- Muu, muu, ne ovat kauhean vihaisia! pelotteli Olli, jonka silmissä -kiilui veitikkamaisuus. - --- Narraatte! - --- Ette suinkaan te pelkää? - --- En, en minä pelkää, sanoi Saima asettuen uuden tuttavansa taa niin -lähelle kuin suinkin taisi ja piteli hänen paidanhihastaan kiinni. -Silmät seurasivat laukkaavia elukoita, ja kun ne jälleen hävisivät -metsään, nauroi Saima seuralaiselleen: - --- Enkös ollut rohkea? En juossut pakoonkaan. - --- Minnekäs jänö juoksee, kun on pää pensaassa! Ollin naama oli -niin ärsyttävän veitikkamainen, että Saiman täytyi hutaista häntä -huivillaan poskelle. - --- Nyt jänis kuitenkin juoksee. Ottakaa kiinni, jos saatte! huusi hän -juostessaan rantaan. - -Olli antoi hänen päästä vauhtiin ja kapaisi perästä. - -Saima juoksi hyvin, keksi veneen rannalla, melkein kokonaan vedessä, -työnsi sen järvelle sellaisella vauhdilla, että se ponnahti kauas -rannasta Saiman potkaistessa ja siihen hypähtäessä. - --- Ähä, piti, piti! huusi hän hengästyneenä Ollille. - --- Ei ole vielä laulun loppu. Teillä ei ole airoja, mutta minulla on. -Olli työnsi toisen veneen järvelle. - --- Jaa, jaa, jänis on typerä elukka, joutuu ansaan. Viekää minut -rantaan, mutta päästäkää sitten vapaaksi. Minä aion mennä järveen -ja upottaa sinne kaiken kaupunkilaisuuteni ja tulla sitten uutena -ihmisenä asumaan teidän kattonne alle. - -Olli nosti lakkiaan muuttuen vakavaksi. - --- Näkemiin! Hän otti kirveensä rannalta ja lähti astumaan kotiin. - -Saima istui kauan aikaa Ollin rannalle vetämässä veneessä, tuijotti -kimaltelevaa järven pintaa, missä kalat tavottivat hyttysiä ja -pyräyttivät eteneviä renkaita. - -Saima ei nyt kuitenkaan nähnyt tuota, näki vain oman itsensä Ollin -edessä, sitten kaupunkilaiselämänsä ja taas tien pelloilla ja -niittypolun ja nyt -- -- - --- Ei, ei, minä olen kaikista hupsuista hupsuin!... - -Hän riuhtaisi vaatteet yltään ja mulskahti veteen. Se viilsi ja -hyväili. Pohjassa kuulsi puhdas, hieno hiekka, johon veden väreet -olivat painuneet. Saima koetteli sitä jalan ja hyväili käsin, -heittihe rannalle, painoi päänsä hiekalle käsiensä päälle ja lepäsi -vedessä. Veden väreet lipoivat rintaa, hypähtivät leuvalle ja -kutittivat korvia. Saima heitteli niitä kämmenin takaisin ja nauroi -kuin lapsi. - -Huu, siinä vedessä oli salaperäistä, outoa voimaa. Se pelotti näin -yksin uimassa olevaa. Se oli niin itsekästä tuo vesi, vei voimat, -huuhteli ja imi itseensä. Se ei ollut kuin maa, lempeä ja uskollinen, -aina antava, ei ottava -- niin, ottaahan se kerran! - -Saima nousi virkeänä ja järkevänä vedestä, puki hitaasti ylleen ja -mietti: - -Kun olen kaikki ne kuusi kohdannut, niin olen kai viisas tyttö. Tää -ensimmäinen, Olli, on minulle paljon opettanut. Mokomakin moukka --- ei kuin Olli -- ei, hän ei ole moukka. Miksikähän se mies minua -luulee? Ehkä mustalaisen musikaksi! Saima nauroi sydämessään omia -ajatuksiaan ja meni suoraa päätä taloon. - -Istuessaan kuistilla hän kuuli karjan mylvinää, ihmisten huutoja, -koirain haukuntaa, mahtavaa melua, joka monistui kallioissa, eteni -järvelle ja paisui, mitä lähemmäksi karja pääsi. - -Hetken kuluttua juoksi pihaan kolme pitkää poikaa kaarikkeet kädessä. -He olivat hikisiä, hengästyneitä, tukka likistynyt otsalle, märkänä -kuin vedellä huuhdeltu, kaulus auki ja paljas rinta ruskeana kuin -paahtuneet kädet ja kasvot. - -Karja oli murtautunut niitystä kylvöheinään. Härkä oli puskenut aidan -kumoon, loikannut ensimmäisenä yli ja laukannut hillitönnä karjan -edellä pitkin heinäsarkoja. - --- Taivas, siellä minä olin juuri! huudahti Saima. - --- Ei lehmät ole vihaisia! vakuuttivat pojat. - -Saima hymyili ja ajatteli kauhulla kaikkia sarvipäitä. Tyytyväisyys -täytti hänen sydämensä, sillä nuo kolme märkätukkaista sankaria -eivät voineet tuottaa hänelle suuria kärsimyksiä, olivat oikeita -miehenalkuja, rohkeita ja ruskeita, uskalsivat mennä karjalaumaan! -Heissä ei ollut vähääkään tuota yhteiskoululaisten mamsellimaisuutta, -ei keppulikinttuisuutta, ei käyrävartisuutta. Eivätkä he näyttäneet -ollenkaan tarvitsevan keppihevosekseen sananratsastamista, -hiuksenhalkaisemista, ei matematiikan märehtimistä eikä muitakaan -koukkuja. - --- Kuka teistä on viidesluokkalainen? kysyi Saima. - --- Minä! sanoi vaalein sankareista. Hän oli perin Ollin näköinen. - --- Kuules nyt, pikku Olli, tule vetämään sormikoukkua! Saima tahtoi -ärsyttää poikaa hyvin tietäen, että "pikku" koskisi pojan kunniaan. -Miksi hän olikin niin Ollin näköä! - -Pojat tulivat kaikki kolme, antoivat kätensä kumartaen ja sanoivat -nimensä: Heikki, Tuomo, Väinö. - -Väinö jäi odottamaan Saiman eteen, sillä aikaa kun Saima pyyhki -poikien käsistä kastuneita sormiaan. Vai niin, nämä olivat -kasvatettuja poikia. - --- Tässä on sormi, Väinö, vedäppäs! - -Väinö tarttui rehellisesti Saiman keskiseen, asetti paljaan jalkansa -Saiman siroa kesäkenkää vasten ja veti vakavasti. Saima tunsi -sormensa olevan kuin rautarenkaassa, veti ja veti oikein toden -perästä, mutta Väinö ei hellittänyt, puristi innoissaan sormea kuin -pihdissä. Saima parahti, luuli sormensa katkenneen, niin kipeää se -teki. Samassa Väinö hellitti. - -Saima katseli ja kannatteli kipeää sormeaan ja vedet kierielivät -silmistä. - -Olli oli ilmestynyt kuistille juuri silloin kun Saima parahti, katsoi -Väinöön vihaisesti ja otti Saiman sormen käteensä. - -Pojat menivät pirttiin kummastellen katseltuaan mustasilmäistä tyttöä. - --- Katsokaahan, ei tämä ole poikki eikä sijoiltaan, joka nivel -liikkuu, on kunnossa. Naurakaa nyt vähän, pikkusen vaan, noin, sanoi -Olli katsoen Saimaa silmiin ja sivellen sormea. - -Saima nauroi kyynelten ohella. - --- Jo päivä paistaa. Sormi kyllä paranee. - --- Te olette mainio lääkäri! - --- Kuka on sanonut, etten olekin lääkäri, sanoi Olli, yhä sivellen -sormea ja hymyillen. - --- Oikeinko totta te olette tohtori? - -Olli naurahti eikä päästänyt Saiman kättä, hieroi vain hiljaa -loukkaantunutta sormea. - -Saima ei vetänyt pois kättään, hänen oli hyvä olla -- turvallista, -oo, tämä oli lepoa! - -Aurinko poltti hänen jalkojaan, ruusut, neilikat, liljat kuistilla -tuoksuivat huumaavasti, pääskynen puhui pojilleen räystään alla -pesässään ja kärpäset surisivat lasissa. Saiman katseet lensivät -kukasta kukkaan, siirtyivät äkkiä sormeen, jota Olli oli hieroessaan -kovemmin koskettanut, siitä Ollin rannetta myöten hitaasti ylös Ollin -leukaan, suuhun ja silmiin -- ah! - --- Minua uuvuttaa. Ei, antakaa minun -- -- - -Olli päästi käden ja Saima poistui. Mutta häntä ei uuvuttanut, hän -oli rauhaton, iloinen, hillittömän vallaton ja hänen huoneestaan -kuului riemuisaa laulua ja esineet nousivat huimaavaa vauhtia kopasta -tuoleille, pöydälle, seinille, laatikkoihin, ja pian hän juoksi ulos -kedolle, palasi takaisin syli täynnä niittykukkia, juoksi salit ja -kamarit, laittoi kukkia joka maljaan, sirotti akkunanpieliin ja -vei pirttiin, koristi emännän pään ja leikki ja nauroi, niin että -emäntäkin yhtyi hänen vallattomuuteensa, tavotti kiinni ja nauroi: - --- Saimakos vasta osaa! On kuin kissanpoikanen tuossa lattialla; -vanhankin pitää nauraa. - --- Kuulkaahan, äiti! -- "Äiti" sanottiin niin hyväilevällä äänellä, -että emännän sydän vavahti. - --- No! - --- Kaksi vielä kuudesta puuttuu. - --- Saimahan ei vielä ole nähnyt Aapoa ja Maunua. He ovat vajassa -höyläämässä. - --- Mitä he höyläävät? - --- Akkunalautoja. - --- Tuotako uutta taloa varten? - --- Uutta taloa varten juurii - --- Minne tämä vanha joutuu? - --- Tässä asutaan myös. - --- Kuka siinä uudessa asuu? - --- Joku pojista. - --- Miksi joku? - --- Joku ensiksi pesän perustaa. -- Saiman sydän sävähti. - --- Minä menenkin katsomaan, kuinka uutta taloa laitetaan! Saima -hypähti tanssiaskelin lattian poikki ja juoksi ulos. Keskellä pihaa -seistessään hän kuuli höylän kaapaisevan puuta säännöllisesti. Hän -lähti niinipuun vilpoisesta varjosta juosten ääntä kohti ja näki -suuressa vajassa pihan laidalla valkoisia paidanhihoja säännöllisessä -liikkeessä. Kaksi miestä kiskoi härkähöylää rosoisen laudan pinnalla. - -Olli istui hajareisin hirrellä levitellen jäykkiä papereita eteensä. - --- Mitä nämä ovat? kysyi Saima tultuaan likelle. - --- Akkuna- ja ovipiirustuksia ja pilareita. - --- Siihen uuteen taloonko? - --- Uuteen taloon, sanoi Olli laskien paperin kääröön. - --- Kuka on piirustanut? - --- Minä ne olen kaavaillut, sanoi Olli ja kohotti samalla -akkunapuitetta. - -Saima katsoi häneen pitkään ja epäillen. - --- Oletteko te arkkitehtikin? - --- Kuka on sanonut, etten olisi. - --- Oman talon arkkitehti. - --- Niin, oman talon arkkitehti, sanoi Olli ja nosti neliskulmaiseksi -hiotun pilarin, jonka yläpää oli veistetty kaareviksi lehdiksi. Saima -kahlasi polvia myöten höylänlastuissa, jotka kahisevina tarttuivat -kiinni kaikkialle, kiemuroivat jaloissa valkoisina ja kelluvina. - --- Kuinka täällä on hauskaa! huudahti Saima vetäen nenäänsä puiden -pihkaista hajua. - -Aapo ja Maunu olivat äitinsä näköisiä, lyhyitä, jäntteriä poikia ja -Ollin rinnalla nuoria. - --- Katsokaa, tässä on valmiita pilareita ja akkunapuitteita, sanoi -Olli. - --- Pilareja? Saima taas katsoi Olliin kysyvästi. - --- Niin, kylläkin pilareja. Minä en tahdo ovia enkä monia soppia. -Pirtti pitää olla kuin metsä, avara ja korkea. - --- Se olisi ihanaa, kuin metsä, avara ja korkea! Mutta mitä sanovat -Aapo ja Maunu? - --- Me? Pojat pysäyttivät härkähöylän ja katsoivat hymyillen toisiaan, -kädet yhä höylän sarvissa. - --- Vaikk' ois mökki kuin varpusen häkki, niin ei ois' väliä mitään, -sanoi Aapo. - --- Mutta kulta se olla pitää, lisäsi Saima. - -Pojat taas katsoivat toisiinsa ja alkoivat höylätä. Olli mittaili -siloisia puita ja veti kynällä ja viivaimella merkkejä, piirteli -numeroita ja sahasi. - --- Katsokaahan tuota akkunapuitetta, mitä pidätte siitä? kysyi Olli. - --- Ei minun pääni taida siinä kattoon ottaa? Saima asettui -alalaudalle seisomaan ja Olli piteli puitetta. - --- Saatte vielä kädetkin nostaa, eikä sittenkään satu, sanoi Olli. - -Emäntä huuteli heitä illalliselle. - -Oli jo myöhä. Vanhat harjuvaarit olivat synkistyneet ja niiden -juurella murjotti mustana tumma kuusikko. - -Illallisen jälkeen Saima yritti istua hetken kuistilla, mutta väsymys -kietoi hänet pehmeisiin pauloihinsa ja hiljaisena kuin kiltti, -uupunut lapsi hän ojensi kätensä emännälle ja Ollille. - --- Hyvää yötä! - --- Hyvää yötä! - -Hän nukkui ensimmäisen yönsä Kulanpään kartanossa unia näkemättä. - - - - -III - - -Seuraava päivä oli hehkuvan kuuma. Kun Saima yritti istua kuistilla, -huumasi päätä, suu kuivui ja lattia poltti paljasta jalkaa. Oli niin -hiljaista, että olisi voinut kuulla lehden puusta putoavan. - --- Missä ihmiset ovat? kysyi Saima emännältä, joka yksin hääräsi -tuvassa. - --- Heinässä. Olli ja Maunu ovat koko yön ajaneet heinää poikki, -ja nythän on kohta keskipäivä ja liiaksikin kuuma, kuivaa korret -rutosti, mutta täytyyhän ne korjata, kun kerran poutaa on, puhui -emäntä touhutessaan nisuleipiä ja kahvia suureen pesukoppaan. - --- Minä autan äitiä! huudahti Saima. Minua oikein hävettää, kun -makasin näin kauan ja äiti on yksin saanut puuhata. - --- Vai, eihän Saima nyt meikäläisten töihin, kun on tullut -kesälomalle, sanoi emäntä. - --- Äiti kulta, älkää sanoko koskaan niin, tahtoisin, voi, pyydän, -että äiti pitäisi minua oikein omana tyttärenään, opettaisi ja -käskisi. Olen perin outo, saamaton, typerä näissä töissä, mutta -tahtoisin oppia, koteutua! Saima puheli näin seuraten emäntää, -kantaen kuppeja, kannuja, maljoja ja pannua alas portaita pienille -kärryille, joilla kestitystä kyyditettiin heinävainiolle. - -Emännän kasvot loistivat ilosta ja tyytyväisyydestä. Tällainen -sydämellinen puhe ja luonnollinen välittömyys vallotti jäykkään -käytökseen tottuneen hyväluontoisen ihmisen. Ja sekin, että emäntä -kaipasi tytärtä, nuorta naista, joka ymmärtäisi uusia tapoja, -osaisi sellaista, mitä ei emäntä itse osannut, auttoi Saimaa hänen -suosioonsa. Mutta sittenkin hän epäili. - --- Saima taitaa sentään olla liian hieno näihin meikäläisiin oloihin. -Eihän sitä -- -- - --- Millä voin teille vakuuttaa, etten ole liian hieno? Olen neuvoton, -äiti, aivan aseeton sellaista syytöstä vastaan. En voi muuta kuin -pyytää teitä uskomaan, että tahdon elää kuin te elätte, että tämä on -minusta ihanaa tosielämää ja että pidän teistä, äiti, kuin Vanhasta -Viisaasta, yhtä paljon! - --- Kyllähän Saima ihmiset voittaa, eilen illallakin piti sellaisen -riemun, että koko talo oli naurussa suin kuin kihlajaisissa. - --- Te nauratte, vaan ette luota minuun. Mutta minä tahdon, että -luotatte! - --- Totta kai sitä luotetaankin. Voi, voi, sellainen äly kun Saimalla -on! Riittäisi jo vähempikin. - --- Te uskotte, että voisin hyödyttää, voisin tehdä, mitä äitikin -tekee! - -Saima pyöräytti emäntää pihalla ja unohti sillä hetkellä itsekin, -että koko hänen intonsa oli ollut alkuaan oikkua, miellyttämisen -tavottelua ja jotakin, mistä hän ei itsekään ollut selvillä, jotakin -uutta, huumausta -- taikaa! - -Olkoon mitä on, se vie mukaansa ja viehättää, ja minä seuraan kuin -mehiläinen kukan houkuttelua ja elän, elän! hyräili Saima itsekseen -vetäen keveitä kärryjä pitkin jyrisevää maantietä. - -Ruohossa sirisivät heinäsirkat, perhoset etsivät toisiansa, -kärrynpyörissä ratisi hiekka ja Saima kuuli omat askeleensa ja -sydämensä lyönnit. Metsästä tuli hieno kulon haju, mutta heinän -huumaavat tuoksut upottivat sen itseensä ja herättivät Saimassa -rohkeita lemmenkuvia. - -Mistä, miten ne syntyivät? kysyi hän samassa itseltään, mutta silloin -ne haihtuivat. - --- Äiti, ovatko Olli ja Maunu olleet koko yönkin heinässä? kysyi hän, -kun oli päästy heinäväen lähelle. - --- Onhan ne. Mitä se nyt sitte nuorille ihmisille? - --- Ei sen vuoksi. Nyt minä laitan liinan nurmelle ja kaikki kupit -näin ja pannun tuohon. Tästä tulee juhlallista. Tuo suuri leipävasu -tuohon syrjälle, siitä minä haen tarjottimella aina uutta ja -tarjoilen. Joko käsketään? - --- Käsketään. - -He huitoivat liinalla ja väki tuli aamupäiväkahville. - -Saima katseli heitä, kun he lähenivät heinäsaroilta, eri haaroilta, -ja samassa hän siirtyi lapsuutensa aikaisimpiin vuosiin, jolloin oli -isänsä puodissa katsellut heitä ovenraosta ja kadulle tähystänyt -akkunasta ja pihalla tuijottanut heidän hevosiaan, kärryjään ja muita -tamineitaan pienen puistikon säleaidan rakosista. - -Nyt he tulivat yhä lähemmäksi. Tunsiko hän heitä? Ei aivan; ennen, -niin silloin, lapsuuden aikoina, he olivat olleet suurempia, -muhkeampia, oudompia ja melkein äkäisiä siellä pihalla. Ja säleaita -oli välttämätön. - -Nyt ei ollut säleaitaa. Eihän sitä olisi voinut käyttääkään. Nuo -tulijat tuolla olivat täällä kuin isännät kotonaan: ystävällisiä, -omaisia, aivan kuin kasvavat puut metsässä. Mutta he tähystivät, -katsoivat hiukan sivulta ja vilkaisivat ohimennen toisiinsa kuin -kysyen: mitä ihmisiä tuo lienee? - -Ja Saima kysyi itseltään, leipää tarjoillessaan, mitä hän oikeastaan -heiltä tahtoi, isänsä vanhoilta ostajilta. - -Samassa eräs vanha mies rykäisi, nosti lanteille valahtaneita -mekkohousujaan ja sanoi leipää poskeensa painaen: -- Kyllähän minä -tunsin teidän isänne ja tunnen teidätkin ukon näöstä. - -Saima kuuli äänen vieressään ja katsoi samassa haljuihin silmiin -tuuheiden kulmakarvojen varjossa. - --- Tunsitteko, kävittekö meidän kaupassa? - --- Kävin kyllä, kerta kuussa vähintäin, ei mistään saanut niin hyvää -mahorkkaa kuin Ranta-Janhulta. Ei ryökkinä taida tietääkään siitä -nimestä. Rantaahan se kaupunginlaita oli ja meikäläiset antavat aina -nimen maata myöten. - -Sivukatseet muuttuivat omistaviksi. Nyt he tiesivät, kenen tytär ja -mitä ihmisiä hän oli. - -Saima vilkaisi heihin rohkeammin ja sai hymyn vastaukseksi. - -Aapo lauloi etäämpänä vainiolla: - - Hilsuni vietän Viipuriin - ja lähden Amerikkaan, - tai heitän hänet hiivattiin - ja nainkin aika rikkaan. - -Nauru remahti. - --- Kas, se poika keksii, sanoi vanha mies. - -Säleaita haihtui Saiman mielestä, mutta väen mielestä ei haihtunut se -tosiasia, että Saima oli rikkaan Ranta-Janhun ainoa perillinen, ja se -oli jotakin. - -Olli tuli viimeiseksi kahville, nosti hattuansa otsalta niskaan, -sipaisten tukkaa. Kasvot hehkuivat kuumuudessa, ja paljas rinta -paistoi paidan viilekkeestä. - -Saimaa huumasi tuo luonnollisuus. Nuo toiset voivat olla miten -tahansa, mutta Olli! - --- Äiti, minä riisun myöskin hepsut kaulastani, koska muutkin ovat -täällä paitasillaan, sanoi hän katsoen uhitellen Olliin. - --- No, mitä niillä tässä kuumuudessa, sanoi emäntä. - -Saima irrotti harsohuivin kaulaltaan paljastaen hohtavan valkoisen -niskan, astui pientarelta syvälle ruissarkaan ja poimi sieltä -ruiskukkia. - --- Ai, jai, sanoi vanha mies, rypistäen tuuheita kulmakarvojaan. -Astuisikohan ryökinä leivänkin päälle? - --- Minäkö, mitä te sellaista kysytte? - -Olli katsoi ärsyttävän veitikkamaisesti Saimaan ukon takaa. - --- Poljettehan nytkin jumalanviljaa. - -Saima punastui, astui pois saralta, mutta katsoessaan Olliin häntä -harmitti. - --- Taisin tehdä pahasti, sanoi hän lepyttääkseen vanhusta. - --- No, ei mitään, ei mitään. Minä olen vanha mies ja puhun suoraan -asiat. Mutta kuulkaas nyt, isäntä, parransänget poskissani syhyää ja -leukoihini on pari kertaa puhaltanut nuoskea henkäys. Yöllä on sade -niskassamme. - -Kaikki katsoivat selvää taivasta. - --- Katsokaa tuonne, sanoi Olli, osottaen kädellään laajan selän -vastaista rantaa, ettekö näe tuolla taivaan kulmalla pientä, -valkoista hattaraa? - -Katseet jännittyivät, kädet varjostivat silmiä ja myönnytyksen hyminä -kuului naisten ja miesten puolelta. - --- Ennen puoliyötä pitää olla eiliset ja täänpäiväiset kuivat -heinät korjussa! sanoi Olli päättävästi. Maunu, niittohevoset ovat -aamupäivän levänneet, saavat vetää häkkiä. Niistä saadaan kaksi -paria. Haravia ei kauaa enää tarvita, niistä saadaan toiset kaksi -paria. Nyt työhön ja hiki hattuun. - -Hän heitti heinätalikon olalleen ja astui saran päähän, riisui -hevoset haravan edestä ja kiinnitti valjakon häkkirekeen. - -Miehet ja naiset ryhmittyivät häkkien ympärille ja kärväät -tyhjentyivät huimaa vauhtia häkkiin. Naiset vetivät rippeet haravilla -sylyksiksi ja seurasivat kiitäviä hevosia karvaalta karvaalle. -Olli huusi: -- Häkki lujaan, miehet, survokaa! ja mies hyppi kuin -karamatti häkissä, samalla kun heinälyhteet pilvinä heittyivät hänen -päälleen. - -Näin huhdottiin ensin kolmella, sitten neljällä saralla hengähtämättä. - -Aurinko oli valkoinen, ilmassa kipinöi, heinän sängessä siritti, -perhoset etsivät kumppaniansa ja maa huokui kuumuutta janoissansa. - -Saima auttoi emäntää huojuen melkein tajuttomana auringon paahteessa. -Silmissä säkenöi, ohimoissa takoi. Hän hillitsi itseään huutamasta: -varjoa, varjoa, vettä! Mutta keskellä huumausta hän ihmetteli: - --- Nuo ihmiset! Kuinka he kestävät? Katsokaas, äiti, Olli on aina -ensimmäinen ja viimeinen häkkinsä luona. Äiti, nyt en minä jaksa -enää, niskaani polttaa kuin tulessa, minä menehdyn! - --- Voi, voi tuota Saimaa, kun nyt paljasti aran ihon aurinkoon! Nyt -se on palanut ihan kuin paistikas. Täällä on vielä kermaa, voidellaan -ja pannaan sitten tämä liina peitteeksi. Voi, voi, kuinka se nyt -noin? Aurinkokin on tänään niin äreä, niin äreä, puheli emäntä -vetäen hänet pientarelle viljan varjoon ja hoidellen palanutta -niskaa. -- Kyllähän se Olli saa väen työhön, puhui emäntä jatkaakseen -keskustelua, sillä hän puhui aina mielellään Ollista. - -Kaksi palvelijaa erkani väestä. He veivät kärryt ja menivät emäntää -auttamaan päivällisen laitossa ja karjan lypsyssä. - -Saima jäi ruohoon lepäämään viljan varjoon. Miesten huudot hevosille -ja Ollin määräykset kaikuivat hänen korviinsa kuin yläilmoista ja -loittonivat yhä. - --- Olenko tosiaan samanlainen ihminen kuin nuo muut tuolla niityllä? - -Hän hymyili ajatellessaan itseään nostelemassa jättiläissylyksiä -heinähäkkiin auringonpaahteessa, jota hän ei voinut kestää vähääkään. -Enkä minä viitsisi. Miksi Olli viitsii? Vanha Viisas pitää hänestä, -sanoo viisaaksi ja hyväpäiseksi, miksei hän sitten ruvennut järkenään -herraksi? - -Samassa kuuma huumaus huuhtaisi kuin aalto kaikki järkevät mietteet, -ja hän antautui kuuntelemaan Ollin ääntä ja nousi seisaalleen -nähdäkseen heinäväet, jotka yhä kuumeisessa kiireessä heittelivät -heiniä suoraan ruvoilta häkkeihin, ja katseli hevosia, jotka kiisivät -nelistä suurelle ladolle, kiipesivät kiivain askelin laakeata siltaa -ladon keskukseen, jättäen kuormansa jättiläiskaton alle. Sieltä -kuului huutoa, naurua ja hevosten hirnumista. Kaksivuotias varsa -oli pantu polkemaan heiniä tiiviiksi latoon ja sen hurja riemu oli -tarttunut työn ja kuumuuden huumaamaan väkeen. - -Saiman silmissä nuo ihmiset olivat jättiläisiä, luonnon rajua voimaa, -jota hän hiukan pelkäsi ja ihmetteli. - -Hän riuhtaisi itsensä irti velttoudesta, palasi taloon, otti -käsiliinan ja riensi alas rantaan uimaan. Hän oli juuri heittänyt -vaatteet yltään ja upottanut polttavat jalkansa viileään veteen -istuen ruohoisella rantaäyräällä korkean heinän varjossa, kun -ruokakello soi. Samassa kuului hevosten kavioiden töminää pehmeällä -tiellä ja pikkupojat nelistivät suoraa päätä veteen. - -Olipa onni, etten mennyt laiturin lähelle, ajatteli Saima ja -piiloutui äyrään ja ruohon taa. - -Hevosten korskuminen vedessä ja uljas astunta rannalle välkkyvinä oli -Saimalle uusi ja outo näky, jota hän katseli ihaillen. - -Tuskin olivat pojat uittaneet hevosensa, kun tuli Olli ratsastaen -ja ohjaten kahta hevosta riimusta. Hän talutti ne veteen sidottuaan -köyden riimuun ja astui itse laiturille. Kun pikku pojat olivat -uineet, veivät he kaikki hevoset pois. Saima hätkähti, kun Olli -- -hän pidätti henkeään -- Olli heitti harvat vaatekappaleensa rannalle, -juoksi reippaasti laiturille, seisoi hetken käsivarret ristissä -rinnalla syvään hengittäen ja ulapalle katsoen. Saima katseli -lumottuna miestä auringon hohteessa voimaa uhkuvana, sopusuhtaisena, -elämästä riemuitsevana. - -Hän huudahti säikähtäen. Olli oli nostanut kätensä pystyyn, liittänyt -sormet suipoksi pään yli ja syössyt syvyyteen. - -Henkeään pidätellen Saima odotti, sillä laiturin taakse selälle päin -hän ei voinut piilopaikastaan rannalta nähdä. Mutta pian hän kuuli -vihellystä, joka eteni, ja nyt oli Saima yksin. Hän painui hiljaisena -veteen, nousi raukeana, puki hitaasti ylleen, liikkuen kuin unessa, -astui peltotietä -- yhä uneksien --, silmissä näky laiturilta, ja -se hymyili hänelle ja muuttui omaksi, aivan läheiseksi. Se oli -salaisuus, hänen yksin, nosti vedet silmiin ja oli niin uskollisen -hellä. - -Myöhästyneet kullerot nuokkuivat norossa ja koskettivat hiljaa -keltaisilla kukillaan hienoja helmoja: Onnellinen uneksija! -kuiskasivat ne ja lemmikit ojassa nauroivat kuin lapset. Eikä Saima -ollut koskaan nähnyt niillä niin suurta kukkaa. Ja apila huusi -laajalta vainiolta: nauti elämän tuoksusta niin kauan kuin voit! - -Niin on, niin on! visersi pääskynen tavottaessaan kärpästä kultansa -kanssa. - -Peltotie loppui -- unta jatkui -- ja Saima astui portaita ylös, meni -pirttiin, näki väen pitkän pöydän ympärillä. Se oli kuin hääpöytä ja -sen päässä istui äiti ja hänen sivullaan -- Olli. Samako Olli? Sama -päivän paahtama, uskollinen hellyys silmissä, kasvoilla. Urheilupaita -ja kaulaliina. Köyhää koreutta! Hän itse on -- -- - --- Saima, sanoi emäntä, olen hakenut ja huudellut pitkin. Saima tulee -tänne, täällä on tilaa, puhui emäntä vetäen häntä kädestä sivutsensa -Ollin viereen. - -Unta jatkui yhä ja näky laiturilta oli muuttunut todelliseksi Olliksi -hänen rinnallaan. - --- Mikä Saiman on? kysyi emäntä, -- polttaako kaulaa vielä? - --- Onko kaula palanut? sanoi Olli nähdessään Saiman tulehtuneen -niskan. Totta tosiaan, tuommoinen voi olla hyvin kiusallista! lisäsi -hän siirtäen harsoliinaa hiukan syrjään. - -Saima kalpeni ja sulki silmänsä, sillä uskollinen hellyys oli -katsonut häntä silmästä silmään -- eikä ollut unta! - -Väki nousi pöydästä ja kukin etsi varjoisan lepopaikan viileällä -nurmella ruokaperäsiä ottaakseen. - --- Laitetaan kaulalle kääre, sanoi Olli, ja Saima totteli hänen -ohjeitaan tahdottomana. He istuivat kuistille lähetysten silmien -sopimuksesta ja Ollin katseissa oli raukea hellyys ja kysymys: -Uskallanko? - -Vai oliko se tuon jättiläisvoimaisen miehen lepoa? epäili Saima. -Mutta koko hänen naisellinen suloutensa vastasi: Uskallat. - -Ja niin he katsoivat toisiaan silmästä silmään, eikä se ollut unta. - --- Tänään on ollut kuuma päivä, sanoi Olli, mutta matala, värähtelevä -ääni sanoi: Sinä olet suloinen. - --- Olli, ettekö tahdo mennä lepäämään, olette ollut koko yön ja -päivän työssä, minä pyydän! Äänessä oli hellää huolta, jota ei -yritettykään salata. - --- Minä en ole väsynyt ja huomenna on sunnuntai ja tänään on -- hän -katkaisi sanansa -- voisin kantaa teidät tuonne harjun huipulle! -huudahti hän ja ojensi jäntevät käsivartensa kietoen ne lujasti -ristiin rinnalleen ikäänkuin vangitakseen vaarallista lumousta. - -Saima näki hänen avoimissa silmissään polttavan tulen, nousi -seisaalle ja sanoi: - --- Se on hirveän jyrkkä. Minua huimaisi. - --- Ja minä tukisin, kuiskasi Olli aivan lähellä. - --- Menkää levolle! huudahti Saima itsekään tietämättä mitä sanoi. - --- Täytyykö minun? - --- Täytyy! huusi Saima kuin hädässä, sillä jos Olli olisi hetkenkään -viipynyt ja tullut lähelle, olisi hänen täytynyt heittäytyä hänen -syliinsä tai menettää tajuntansa. - --- Minä menen pellolle, sanoi Olli naurahtaen väkinäisesti ja katsoi -omistavasti Saimaan. - -Olli astui vanhain niinipuiden ohi pitkin hiekkaista käytävää, -kääntyi vielä kerran portilla ja nosti lakkiaan. - -Saima katseli häntä lumottuna ja lausui ääneen: - - Björn var en stark och fager sven - med breda väldiga skuldror - och smärtare midja än andre män. - -- Slikt retar de snöda huldror. - -Huldror! huusi hän vallattomasti ylös harjulle päin ja kaiku vastasi -selvästi. Saima säikähti ja jokin salainen pelko ahdisti häntä. - -Unta, houreita, nyyhki hän itkien ja nauraen. - -Olli kuuli tielle Saiman huudon "huldror!" sulki silmänsä ja näki -rinnallaan tytön, jonka ohuen puvun poimuista aavisti lujan, pyöreän -poven ja selän kauniin kaariviivan, hennot käsivarret, niin pehmoiset -ja valkeat, ja mustat silmät, jotka -- -- hän äännähti tuskasta. -Miksi Saima huusikin "huldror", tahtoiko hän ilkkua, leikkiä? - -Nuoren miehen sieramet värähtivät ja huulet likistyivät yhteen. --- Ei! huusi koko hänen olemuksensa. Hän on minun ja vaikka olisi -tuhatta kertaa hienompi... Mutta uhka pysähtyi ja surumielinen kaipuu -houkutti palaamaan Saiman luo, kysymään ja vaatimaan. Mitä? Hän -nauroi ääneen. Tuotako "huldraa" emännäksi maalaistaloon, leipomaan -paksuja kakkuja, huolehtimaan karjasta, navetasta, tuhansista -oudoista töistä? Miksi ei? Ja onnellinen hymy kaunisti somaa suuta ja -jälleen kaipuu houkutteli palaamaan Saiman luo, mutta jalat astuivat -tuttua tietä heinävainiolle. Hevoset hirnahtivat hänet nähtyään ja -hän vihelteli. - -Hurravilli astui heinäsaralta luo ja tönäsi kuonollaan isäntää -tullakseen huomatuksi. Isäntä otti ohimennen harjasta kiinni ja -talutti hitaasti häkkireen eteen. -- Olisi voinut antaa hiukan leipää --- Hurravilli yritti kahmaista taskua ja haistaa, oliko siellä, mutta -tuossa isäntä tuijotti eteensä, ei tullut lähelle eikä vienyt työhön. - -Väki tuli tavallista pikemmin vainiolle ja kuumeinen kiire heidän -kintereillään, sillä pilvet nousivat yhä. Kuumuus oli hiukan -lauhtunut, mutta tukehuttava ilmanpaino puristi rintaa. Ihmiset -olivat ärtyneitä; katseet tummina, ääni terävänä ja kurkku kuivana -iski kukin työhön kuin haukka saaliin jakoon. - -Ollin kasvoilla oli salaperäinen hymy, ja lumous piti häntä yhä -vallassaan keskellä työn humua. - -Väen kunnia vaati pelastamaan kuivat heinät. Hevoset nelistivät, -pojat huusivat häkeissä heiniä survoessaan. Miesten heinäharkot -välkkyivät paljastuessaan korkealla häkin laidalla kahisevasta -taakasta. - -Saima oli lähtenyt tahtomattaan, tietämättään väen jälestä vainiolle. -Nyt hän istui pientarelle, kuunteli melua, erotteli ääniä, kun ne -kajahtelivat harjusta harjuun. - -He ovat kuin suuret linnut haaskan kimpussa, ivaili hän itsekseen, -mutta samassa iva kilpistyi häneen itseensä ja kuiskasi: -- -vahanukke tanssikengissä, harsohameissa. Emännäksikö? Talveksi -näille lumimaille. Kulanpäähän? Jumalan tähden, ei! huusi hän ja -nousi. Samassa jyrähti, silmissä välähti, taas ja taas, samalla kun -jyrinät vierivät pitkin laaksoa. Hän katsoi aukeata taivasta. Laajan -selän yllä kaartui etäinen taivaanranta teräsharmaana, ja mahtavina -vuorimöhkäleinä vierivät ukonpilvet toisiaan tavotellen kuin voittava -sotalauma pakenevaa vihollista. - -Jyrinä yhä koveni ja maa tärisi jalkojen alla. Saima sulki silmänsä, -mutta näki kuitenkin leimaukset, jotka risteilivät kaikkialla. Häntä -tukehutti ja pelosta vavisten hän seisoi kuin kivettynyt tuijottaen -kiitäviin pilviin, jotka raivottarina, hajahapsisina ajautuivat -kohti, ja kintereillä hurja myrskytuuli tarttui heiniin, kaatoi -karvaita, katkoi puita lakeudella. Ihmiset huusivat toisilleen, -hevoset hirnuivat, ja metsänrannasta kuului hurjistuneen karjan -mylvinä, kun ne peloissaan laukkasivat kotiin. - --- Miehet, viekää karja kotiin! huusi Olli läpi myrskyn. Raepilviä! -kuuli Saima. - -Ääni riipaisi hänet pelon vallasta, antoi voimia. Hän juoksi, juoksi -ääntä kohti, poikki sarkojen, yli ojien ja pysähtyi hengästyneenä -Ollin häkin luo, joka oli valmiina lähtöön. - --- Astukaa häkin säleelle, kädet tänne! - -Silmänräpäyksessä hän oli Ollin sylissä ja hurjistuneet hevoset -kiitivät hillittöminä vainiolla, vapisevina ja vaahtoisina, sillä -tulta iski ja jyräykset rämäyttelivät kuin maata repien. - -He tulivat tajuihinsa tuntien heinähäkin heilahtavan. Olli kiskaisi -ohjat tiukalle, iski silmänsä eläimiin ja ohjasi latoa kohti. - -Saima oli polvillaan heinissä, kädet ristissä, kalpeilla kasvoillaan -onnellinen hymy. - -Ilmassa kuului huminaa, kaikki pimeni ja räiskivät rakeet piiskasivat -kasvoja, ihoa läpi ohuen puvun. Samassa he kuulivat päänsä päällä -mahtavan humun, hevoset pysähtyivät, ja puolipyörryksissä tunsi Saima -olevansa katon alla. - --- Ei hätää! kuului Ollin ääni. -- Ollaan katon alla! - -Hän oli jo ennättänyt hypätä alas, irrottaa hevoset häkin edestä -nostamalla koukan reen kenosta ja rauhottaa eläimet. - -Saima ei voinut nähdä mitään, ilma oli pimennyt rakeista. Hevoset -hirnahtelivat, mutta pysyivät rauhallisina tuntien olevansa katon -alla ja isäntänsä käsissä. - -Muu heinäväki oli saanut osansa rakeista ja saapui paraassa ryöpyssä -ladolle. Hetken kuluttua valkeni, rakeet räiskyivät katolla -väsyneesti, tuuli hellitti ja ahdistava painostus hävisi. Pääskynen -pesässään ladon kurkihirrellä visersi pojilleen: kui, vik! ja samassa -se jo lehahti ulos. Aurinko pilkisti mustien pilvien lomasta, -synkkeni, hymyili uudestaan. - -Syvä huokaus, ja luonto, ihmiset, eläimet kohottivat virkeinä ja -ylpeinä päätään kuin joutsen aalloista noustessaan. - --- Olipa se ryöppyä, sanoi vanha mies, mutta kuinka tuo ryökkinäkin -tähän ilmaan joutui? - --- Sallimuksesta kai, sanoi Saima punastuen, mutta satunnainen -vastauksensa tyydytti häntä itseään ja aivan luonnollisesti hän -jatkoi: Nyt olen oikein kiitollinen sallimukselle, sillä tämä on -ollut komea seikkailu, oikea rajuilma! - --- Hm, hymähti äijä, milläs kengillä sitä nyt rakeissa kotia mennään? -Ei ainakaan noilla kiinankengillä. - -Saima istui purkamattomalla heinäkuormalla kurkottaen kengänkärjellä -häkin sälettä, aikoen rohkeasti hypätä alas korkeudesta heiniin. - --- Saan kai kauniisti olla täällä siksi, kun rakeet sulavat ja maa -kuivaa, sanoi Saima. - --- Tai ajaa selkähevosella kotiin, ehdotti äijä. - --- Miksikäs ei, kun olisi satula! huudahti Saima. - --- Mikä vielä, hajareisinhän sitä paremmin pääsee, hymähti ukko. - -Väki nauroi täyttä kurkkua ja Saima katsoi hämillään Olliin, joka nyt -loikoessaan tyytyväisenä heinissä puri kortta ja hymyili. - --- Kuulkaa! Mitä ääntä se on? huudahti Saima. - --- Rakeet ovat harjulla sulaneet ja valuvat nyt vanhaa uraa purona -alas vainiolle, sanoi Olli hypättyään ovelle. Nyt kai mekin -uskallamme kotiin. - -Kuiva maa oli janoissaan imenyt kosteuden ja maantiellä oli vain -syvennyksissä pieniä lammikoita. Saima astui kevyenä; poissa oli -painostus, tuska, -- lumous. Ja ellei Olli, pelto, väki olisi olleet -hänen ympärillään, olisi hän varmaan uskonut nähneensä tuskallista -unta. Myrsky oli pyyhkinyt pois kaikki epäilykset. Elämä oli jälleen -kevyttä, suloista. - -Kun illallinen oli syöty, oli jo kesäinen yö alulla. - --- Hyvää yötä! - -He menivät kumpikin kamariinsa salin päähän. - -Saima oli hiljaa, niin hiljaa, ettei itsekään omia liikkeitään -kuullut. Hän tunsi naapurinsa läheisyyden, aivan kuin olisi ollut -samassa huoneessa, ja se lumous, joka oli hetkeksi väistynyt, -heräsi uudestaan kesäyön salaperäisyydessä, kuiski ja kiehtoi -yksinäisyydessä, piti hereillä, viritti ihania, ennen tuntemattomia -onnensäveliä, hymyili, punoi helliä pauloja. - -Vasta aamulla Saima nukahti ja heräsi, kun suuruskello soi. Hän -hypähti ylös. Salista kuului Ollin matala ääni ja äidin hiljainen -puhe. Tuossa tuokiossa hän oli valmis. Silmät loistavina, ruumiissa -huumaavan unen suloisuus hän astui saliin äidin ja Ollin luo. Se oli -kuin jatkoa yön uinailuihin, eilisen päivän seikkailuihin. - -Ja Olli omisti hänet katseillaan, sitoi ja vangitsi niin, ettei -voinut irtaantua, ei poistua. He seurasivat toisiaan katsomatta, -puhuttelematta, istuivat kuistille äidin kanssa, unohtuivat siihen ja -kuuntelivat omia aavistuksiansa. - --- Tuolta harjun huipulta mahtaisi olla ihana katsella tänne -laaksoon, sanoi Saima. - --- Sinne menee polku, sanoi emäntä. - --- Minua pelottaisi nousta sinne. - --- Minä kannan sinut! kuiskasi Olli. - --- En, en minä uskalla. Minä en tiedä -- -- se on niin hirveän jyrkkä -tuo harju. Onko siellä kukaan teistä ollut? - -Olli nauroi ja äiti hymyili: - --- Meidän pojat ovat kaikki siellä käyneet monet kerrat, sanoi äiti -ylpeänä. - --- Äiti, uskallanko minä? - --- Ollin kanssa voit, lapseni, uskaltaa vaikka minne! - -Saima katsoi äitiin kyynelsilmin ja syleili häntä. - --- Hyvästi, äiti, minä uskallan, - -Sirkat sirittivät tien varrella heinässä ja perhoset parveilivat -heidän edellään. Ilmassa lauloi ja soi; metsässä yhtyi laakson -riemuun juhlallinen humina. - -Olli oli vakava kuin vihille mentäessä. - --- Nyt alkaa nousu, astutaan hiljaa, varovasti. Tästä kaartuu polku, -kulkee kiemuroina tuonne kivelle ja sieltä -- - --- Entä sieltä? - --- Saamme nähdä kohta. - -He tulivat kalliolle. Ammottava syvyys levitti kitansa -kallionrepeämässä. Olli nosti Saiman syliinsä ja hyppäsi kuilun -ylitse, ennenkuin Saima oikein tajusi, miten voisi päästä kuilun -toiselle puolelle. - -Huumaantuneena Saima seurasi opastaan, turvasi hänen käsivarteensa, -sulki silmänsä syvyyksien reunalla ja katsoi etäälle ja ylös. Polku -kiersi yhä jyrkkenevää rinnettä huipun ympäri ylemmäs ja ylemmäs, -kunnes he seisoivat aukeamalla, tasaisella kukkulalla, jonne -pysähtyivät. Saima huokasi syvään, seisoi omin neuvoin, hiljaa -irrottuen Ollin käsivarresta. - -Laakso supistui heidän silmissään pieneksi lakeudeksi ja harjut -siirtyivät lähemmäksi toisiaan. Vedet aukenivat lahden suusta -leveiksi seliksi ja saaret ripottuivat niiden pinnalle kukkeina ja -vihreinä. - --- Ah, täällä on kevyt olla, luulisi voivansa lentää. Emmekö ole -askelta lähempänä taivasta? Sano -- ja maa, maa on kaunis ja avara. -Oi, Olli, tuo laaja vesi, saarten paljous ja manteren tummanvihreät -viivat taivaanrannalla -- tämä on meidän kehtomme! - -Olli kiipesi puuhun, joka kurotti oksiaan jyrkänteeltä korkeuteen. -Hän tahtoi tehdä jotakin uhkarohkeata, huimapäistä. - --- Älä, älä, minä pyydän ja rukoilen, tule alas heti! Saima polki -jalkaansa, huusi tuskissaan ja juoksi jyrkänteen reunalle. Olli -hyppäsi maahan ja veti Saiman pois reunalta turvalliseen paikkaan. - -He istuivat samalle kivelle, katselivat samoja näköaloja, koskettivat -toisiaan vapaina ja vakavina. Lumous, joka oli kahlehtinut heitä -alhaalla laaksossa, oli hävinnyt täällä korkeudessa. He istuivat -kuin kirkossa, puhtaina ja lapsellisina, ihailemassa luonnon suurta -alttaritaulua. - -Olli laski painavan käsivartensa Saiman olalle ja katsoi häntä -vakavasti silmiin. - --- Oletko se, mikä näytät olevan? Kirkas kuin päiväpaiste, selvä kuin -puron vesi ja kallis kuin kulta? - --- Jos sinusta siltä näytän, niin tahtoisin sellainen olla. Vaan -- -- - -Olli vavahti ja tuskallinen pelko ahdisti häntä. - --- Vaan -- --? - --- En minä tiedä. Minua pelottaa -- ei sentään nyt -- nyt on vapaa -hengittää ja hyvä olla. Sinä olet niinkuin minä ja -- -- - --- Minä olen niinkuin sinä. Ja molemmat olemme kuin yksi minä. - -He katsoivat toisiaan avoimesti silmiin. - --- Annatko minulle suuta? - -Saima antoi hänelle huulensa, kosketti kevyesti kuin tuulenhenkäys -miehen puhdasta suuta. - -Olli katseli häntä yhä, taukoamatta, koskettamatta kuin pyhää ihmettä. - --- Mennään alas, äiti odottaa, sanoi Saima. - --- Ei vielä, viivytään hetkinen edes. - -Hetket kasvoivat minuuteiksi ja minuutit tunneiksi ja kesäinen pitkä -päivä lehahti kuin unelma. - --- Saima, minusta tuntuu, ettet sinä ole oikein minun omani. - -Saima katsoi häneen kysyen. - --- Sinä olet kaupungin! - -Saiman katse häipyi etäisyyteen, kädet valahtivat helmaan ja vanhat -tutut mielialat kaupungin elämästä leikkivät ajatuksissa. Hänen -oma huoneensa, koulutunnit, illat pauhaavissa seuroissa, toverit, -ystävät, tanssiaiset, teatterit, koko täyteläinen, vilkas elämä kulki -hänen mielikuvituksensa silmien editse hymyillen ja houkutellen -viittomalla hänelle. Kuvat olivat voimakkaita, veivät hänet kauas -täältä harjun huipulta. -- Kerrankin seurahuoneella arpajaisissa -- -siellä oli eloa, väriä, sointuja, siellä sykki ja paloi. Sitä hehkua -ja lumousta! Sellaista ei unohda, se menee vereen; se oli hänen -veressään, sitä hän ei voinut -- -- - -Olli katsoi ja katsoi hänen kasvojaan kuin se, joka lukee omaa -tuomiotaan, seurasi Saiman pakenevaa sielua ja upotti siitä syntyneen -tuskan omaan sieluunsa. Polttava kipu pakotti hänet kätkemään -kasvot käsiinsä, ja Saima heräsi mietteistään kuullessaan hänen -huokauksensa. Mutta Saima oli itse omien mielikuviensa vallassa, ei -kyennyt tajuamaan toisen mielialaa, ja jatkoi ääneen ajatuksiaan: -- -Onhan se ihanaa ja minä uskon, että aina täytyy olla sitä elämää! - -Olli nosti kasvonsa ja kysyi: -- Mitä sinä tarkotat? - --- Tietysti elämääni kaupungissa ja sitäkin, että minä olen luotu -juuri siihen. Kuule, Olli, oletko sinä pahoillasi? Saima yritti -irrottaa hänen käsiään, joihin hän jälleen nojasi kasvojaan. - --- Anna minun olla! huusi Olli luonnottoman töykeällä äänellä. - -Saima nousi hiljaa, hiipi jyrkänteen luo, jossa puu kurkotti oksiaan -syvyydestä, istui oksalle ja kiikkui. Häntä ei huimannut, kaikki oli -yhdentekevää. - -Olli istui yhä kasvot käsissä. - --- Joko mennään? kysyi Saima. - -Olli nosti päänsä, näki Saiman vaarallisen asennon, nousi kalpeana ja -meni henkeään pidätellen puun luo ja nosti Saiman alas. Sanattomina -he seurasivat kiertelevää polkua jyrkän harjun laidalta alas laaksoa -kohti. Nouseminen oli ollut vaikeata, mutta laskeminen oli vieläkin -vaikeampaa, sillä maassa oli sileänään havuneulasia ja niiden päällä -lipesi jalka kuin liukkaalla jäällä. He kulkivat askel askeleelta -puista ja oksista pidellen. Kuilun yli heitti Olli kaksi paksua -puuta, ojensi kepin toiselta puolelta Saimaa vastaan ja veti hänet -turvallisesti yli. - -Alas saavuttua uupui Saima. Polvet pettivät, ja hän pyysi saada yksin -jäädä lepäämään metsään. - --- Saima, minä pyydän! Äidin vuoksi pitää meidän olla yhdessä. Emme -saa häiritä hänen rauhaansa. - -Saima aikoi kysyä, kenen rauhan hän oli rikkonut ja miten rikkonut, -vaan ei voinut, sillä hänen oma itsensä oli matkalla vaietessa -siirtynyt hetkeksi syrjään ja Ollin mielentila vaikutti häneen -lamauttavasti. Se oli vastenmielistä, harmillista, miksi Ollin piti -ruveta jurottamaan! yritti hän ivailla itselleen, mutta sittenkin -nousi oikea tunne pinnalle, heitti jälleen syrjään kevytmielisyyden. -Se oli sietämätöntä! Hän polki jalkaansa ja puristi sormet nyrkkiin, -mutta samassa hän rehahti nauruun ja puoleksi itkuun. - --- Me olemme koreita kihlatuita! Sulhanen jurottaa ja morsian pui -nyrkkiä. Tule tänne, Olli! - -Olli katsoi häneen liikahtamatta seisten puuta vasten ja Saiman nauru -haihtui, kyyneleet tipahtivat tottelevista silmistä ja hän seurasi -tahdottomana miehen omistavaa katsetta. Se sama kahlehtiva lumous -- -harjulla se oli ollut vapaata ja kirkasta onnen paistetta -- joka -näytti elävän täällä alhaalla laaksossa, pakotti kaikki muistot, -kaikki mieliteot, syyt ja vastaväitteet vaikenemaan ja väistymään -utuisen, houkuttelevan, oudon lumouksen tieltä. Nöyränä hän painoi -päänsä Ollin rinnalle. - --- Nyt minä -- -- - -Olli näki hänen raukean katseensa, tunsi vapisevat huulet -huulillansa, silitteli mustaa tukkaa. - --- Peitä minut syliisi, kas niin. Tunnustan sinulle jotakin. Eilen -- -minä en voi! - --- Eilen, entä sitten, sano, sano, kuiskasi Olli kohottaen Saiman -hehkuvat kasvot ja katsoi silmiin. - --- Eilen minä näin sinut laiturilla. Sinä olit kuin nuori sankari! - --- Saima!... - --- Olli kulta, älä koskaan päästä minua luotasi, ei koskaan! Minussa -on kaksi voimaa, sellainen paha, kade ja itsekäs, lumottu, ja toinen -on sinun Saimasi, joka kaipaa rakkautta, janoo, rukoilee sitä! - --- Rauhotu, tyttöseni, sinähän olet kuin kuumeessa. Sinä olet nyt -minun, muista se, ja niin kauvan kuin näen rahtusenkaan rakkautta -silmässäsi, ei mikään voima meitä erota. - --- Olli kulta, olethan sinä minua järkevämpi, uskollinen ja lempeä -kuin maa, älä vaadi minulta kaikkea, ole kärsivällinen. Sinä olet -niin -- kuinka sanoisin -- olemukseni lepää sinussa. Elämä on suurta, -Olli! - - - - -IV - - -Syksy alkoi lähetä. Yö oli jo yhdeksänä, päivä pilkki pilvien -lomista, kaste virui maassa myöhään aamuun, ruiskykät kököttivät -pelloilla ja riihestä kuului kotoinen kolina. - -Saima sytytti lampun pienessä kamarissaan, jonka hän omilla -taikakeinoillaan oli tehnyt viehättävän somaksi. Mutta nyt valkoiset -matot, kirjaillut verhot hyllyjen edessä ja liinapeitteet kaikkialla, -itse ketokukatkin laseissa hermostuttivat häntä. - --- Huh, kuinka täällä on ummehtunutta. Kapsäkki-elämää, sanoi hän -astuessaan Ollin luo saliin. - --- Hm, taitaa olla. - -Olli oli nykyään aina hyvällä tuulella, aina pystyssä. - --- Tulehan lähemmäksi lamppua, katsotaan, onko mennyt rikka -armollisen neidin silmään, sanoi hän nauraen ja veti Saiman syliinsä. --- Mitä sinä nyt haluat? Sano pois! - --- Minä tahtoisin matkustaa, sanoi Saima varmasti ja irrottautui -Ollin pitkistä käsivarsista. - --- Minne? kysyi Olli niin hämmästyneenä, että Saima remahti nauruun. - --- Vaikka kuuhun, kunhan vain pääsisi täältä korvesta jonnekin. -Minua kyllästyttää surkeasti. Kuulehan, meidän pitää lähteä yhdessä -jonnekin, ennenkuin menen kotiin. - --- Minä en voi, kuului Ollin lyhyt ja varma vastaus. - --- Sinä et tahdo. - -Olli käännähti äkkiä kuullessaan Saiman äkäisen, sähähtävän äänen. - --- Saima! Meillä on nyt kaikkein kiirein aika ja minun täytyy olla -työssä. - --- Rengin töissä. - --- Rengitkin niitä tekevät ja minä myös. - --- Sinun ei tarvitse, voit tehdä parempaa työtä. - --- Saima, sinä olet viisas tyttö, et ajattele, mitä nyt sanot. - -Syntyi pitkä äänettömyys. Olli seisoi neuvottomana ovellaan, siirtyi -pöytänsä luo, jossa oli suuri pino tilikirjoja. Pian kuului kynän -yhtäjaksoista rapinaa. Saiman mustissa silmissä välähti ja pää nousi -ylpeästi. - --- Hyvää yötä, huomenna minä lähden kotiin. Nähtävästi sinä et minua -kaipaa. - -Olli hyppäsi hänen luokseen, otti rajusti syliinsä ja kuiskasi: -- -Saima, sinä et saa rikkoa väliämme, kuuletko, minä en luovu sinusta! - -Saima tunsi voimattomuutensa lujassa sylissä, sulki silmänsä ja sanoi -hiljaa: -- Minä menen enkä palaa! - --- Katso minua silmiin, Saima! - -Ääni oli niin käskevä, rukoileva ja vaativa, että Saima avasi -silmänsä. - -He seisoivat liikkumattomina aivan lähetysten, silmä silmässä. Saima -katsoi uhmaten, pieni väreily luomissa. Raudanharmaa katse vastassa -ei värähtänyt. Hiljaa painui tumma pää miehen povelle. - --- Sinä tulet, kun koti on valmis! - --- Tulen. - --- Et pakosta, minä en vaadi, en pyydä, vaan omasta ehdostasi, et voi -muuta. Sinä olet ihminen ja sinä rakastat vain minua, olet antanut -elämäsi minulle. Ei ole ero enää meidän omassa vallassamme. Minä en -voi erota sinusta paitsi -- - --- Paitsi? - --- Paitsi särkemällä elämäni. - --- Olet oikeassa. Minä tulen, vaikka -- - --- Sano kaikki! - --- Minä teen sinut onnettomaksi. - --- Onnettomuuskin on suloinen sinun kanssasi, sanoi Olli. - -Kirkkaat kyyneleet putoilivat tummista silmistä, ylpeä pää painui -nöyränä, ja sylitysten he istuivat viimeisen iltansa. Aamulla alkaisi -pitkä ero, ja epämääräinen pelko tulevaisuudesta kammotti heitä kuin -pimeys lapsia. - - - - -V - - --- Kuulehan, Vanha Viisas, mitä Olli kirjottaa -- tämä on vastaus -siihen, jossa pyysin häiden lykkäystä tulevaisuuteen -- kuulehan: -"Omani minä otan, en tahdo turhaan palaa, ja kun aika tulee, -noudan sinut!" Ha, ha, ha, kun aika tulee, noudan sinut, noudan -sinut kuin kissanpojan ja pistän taskuuni ja vien kotiin ja hiukan -silitän ja annan lämmintä maitoa, väliin leikin kanssasi, vaan älä -sinä näytä kynsiäsi, pysy kauniisti kotona. Tämä on liian hassua -ollakseen vakavaa elämää. Voi, sano, Vanha Viisas, mitä minun on -tekeminen? Kyllähän isä aina sanoi: Saima, kun et ole varma, mikä -on oikein, niin jätä se silloin sikseen. Tämä sapettaa, ärsyttää. -Minä raivostun, kun hän yksipäisesti vaatii minua sinne korpeen -karjapiiakseen. Kirjotanko, etten milloinkaan taivu? - --- Rakkausasioihin ei saa kolmas sekaantua, sanoi Vanha Viisas -levollisesti. Sanon kuitenkin: ei kiivaudella miestä nujerreta. Ole -kylmä, tyyni, korkealla kuin kuningatar. Anna hänen odottaa. Jo hän -olisi merkillinen mies, ellei taipuisi. - --- Hän tulee ja noutaa, ei aiokaan odottaa, sanoi Saima puoleksi -nauraen, puoleksi kukertaen. - --- Millä oikeudella hän sinut väkisin veisi? - --- Voi ystävä parka, Olli ei ole kuin muut miehet, jotka ottavat, -kenen saavat. Olli ottaa, kenen itse tahtoo. - --- No, olisi sitten jo ottanut! - --- Sehän se juuri on. Hän on sitonut minut, sitonut veriinsä. Minä en -voi riipaista itseäni irti, vaikka ikävään nääntyisin siellä korvessa. - --- Anna ajan kulua, kyllä hän talttuu, sanoi Vanha Viisas, nostaen -pöydältä juuri korjaamansa vihot hyllylle, ja heitti pitkäkseen -sohvalle. Hän oli lyhyt ja pyöreä, leuka kaksinkertainen, silmissä -vakava, hiukan kärsivä ilme, tukka harmahtava, ennestään musta ja -tuuhea, kädet pienet ja sirot, äänessä naisellinen helähdys, jota hän -koetti peittää ja tehdä miesmäiseksi. - --- Ellei hän taltu? sanoi Saima alakuloisena. - --- Silloin hän on miesten mies! huudahti Vanha Viisas tavallista -elävämmin ja äänessä helähti naisellinen aines. - --- Älä kiusaa minua. Sinä et tiedä, kuinka vakavaa tämä on, tuntuu -siltä kuin pitäisi kuristaa itsessään jotakin. Äsh! Vaan mitä sinä -tästä ymmärtäisit, vanhapiika! - -Viimeisen sanan kääri Saima pumpuliin, mutta se pisti kuitenkin. -Vanhanpiian silmissä välähti ja kaksinkertainen leuka tuli -tummanpunaiseksi. - --- Älä kysy neuvoa sellaiselta, joka ei ymmärrä. Tee kuin parooni -Münchhausen, kun olet vajonnut suohon, -- vedä itsesi tukasta ylös. - -Saima nauroi ja heittäytyi polvilleen lattialle vanhan ystävänsä -eteen. - --- Älä ole vihoissasi, olethan ainoani, auta minua! - --- Lapsi parka, et ymmärrä, kuinka rikas olet, kun sinulla on -ihminen, ymmärrätkö? Ihminen. Sehän on elämän suurin onni. Mene -Ollisi luo ja ole tyytyväinen. - --- Korpeenko? En voi. - --- Tyhjää puhetta, kun ihminen rakastaa, niin hän voi vaikka vuoria -siirtää. - --- Eikö se ole tyhjää puhetta? - --- Jos ihminen on heikko ja kehno, silloinhan se on vain puhetta, -sanoi Vanha Viisas väsyneesti. - --- Oletko sinä koskaan rakastanut? - --- Olen, -- kuului hiljainen vastaus. - --- Siirsitkö vuoria? - --- En. - --- Olitko heikko? - --- Luulin olevani vahva ja möin esikoisuuteni herneherkkuun. - --- Uhrasitko sinä rakkautesi? - --- Minä tuomitsin itseni elävänä haudattavaksi. - --- Sinä olet merkillinen ihminen, Vanha Viisas. Kuule, puhu minulle -suoraan, pyysi Saima kiihkeästi. - -Vanha Viisas vilkaisi häneen ja sanoi: - --- Tahtoisin nyt sanoa sinulle: et ymmärrä, mutta ehkä opit jotakin -minun kohtalostani. - --- Juuri sen vuoksi tahdon tietää... - --- Minä rakastin; mies oli köyhä maalaispappi. Minun pääni oli -täynnä maailmaa mullistavia ajatuksia, olin mielestäni liian hyvä -metsänkorpeen menemään. Naisvapautus, itsenäisyys, rahanansio, ehkä -kunnianhimo, minulla oli monta epäjumalaa. - --- Entä sitten? - --- Pappini nai nuoren maalaistytön ja minä perustin kouluni. - --- Entä sitten? - --- Sitten olen yrittänyt kuristaa naista itsessäni, osaksi -onnistunut, mutta toisinaan avautuu sellainen kouristava tyhjyyden -kauhu, ammottava kuilu eteeni. Minulla ei ole yhtään ihmistä, enkä -minä ole mitään kellekään, hukun, haihdun jälkeä jättämättä. En ole -koskaan saanut painaa ketään omaa sydämelleni... - -Saima siveli ystävänsä kättä ja nousi sitten ääneti poistuen -huoneeseensa. - -En ole koskaan saanut painaa ketään omaa sydämelleni... - -Sanat soivat yhä Saiman korvissa ja ajoivat häntä rauhattomana -paikasta paikkaan. Hän istui piaanon ääreen ja alkoi soittaa. Soitti -tunti tunnilta, kunnes voimat turtuivat. - --- Minä menen musiikkiopistoon, sanoi hän ystävälleen. - --- Voithan koettaa, sanoi Vanha Viisas. - -Voimat ja ajatukset valuivat uuteen uraan. Työn vaikeudet nousivat -vuorina vastaan. Kiihkeän luontonsa ponnella hän kiipesi, ponnisteli -yli voimain, eikä piaano sittenkään totellut. - --- Minusta ei tule soittajaa, sanoi hän masentuneena ystävälleen. -- -En voi kuvitella eläväni, tahdon elää! Tiedätkö, mitä nyt teen? - --- Vaikea arvata, millä hangen harjulla pyry kulloinkin lunta -pöläyttää. - --- Vuokraan asunnon, oikein kauniilla paikalla. Sieltä ei saa puuttua -mitään nykyaikaisesta mukavuudesta. Sen pitää olla kuin satulinna. - --- Entä sitten? - --- Sitten kutsun Ollin. - --- Toisin sanoin, aiot pitää häitä. - --- Häitä, kulunut sana. Tahdon näyttää Ollille maailman ihanuutta, ja -hänen täytyy laskeutua polvilleen ja palvella sitä. Saatpa nähdä! - --- Sinunhan piti odottaa eikä kutsua. - --- Minä menehdyn! - --- Etkö pelkää joutuvasi Kulanpäähän? - --- Älä puhu siitä. Nyt uhmaan kohtaloa. Minun täytyy tehdä jotakin, -jotakin häikäisevää ja temmata Olli mukaani äkkirynnäköllä ja -irrottaa hänet sieltä, ja kun se vain kerran onnistuu, niin --! - --- Niin sinun ei tarvitse mennä Kulanpäähän. Kuulehan, lapsi kulta, -Olli on mies kiireestä kantapäähän ja sinä olet oikeata silmän ruokaa -ja sydänten musertaja ja vielä päälliseksi rikas. Sinulla on kaikki -aseet käsissäsi. Ollilla on vain turpeensa ja sen mukaan, kuin minä -tunnen häntä pikku nasikasta saakka, hän ei sitä hellitä. - --- Te olette hirveitä! huusi Saima suuttuneena. -- Sinäkin asetut -hänen puolelleen ja hän on ihan hullu, itsepäinen jörri! - -Vanha Viisas heilutti sormeaan: -- Saima, Saima, varo ettei sinusta -tule satusi syöjätär -- silloin --! - --- Ha, ha, haa. Tämä on niin hassua, että sydäntä kirvelee ja -tahtoisin nyrkkiä puida. Hyvästi, nyt minä lähden satulinnaa etsimään. - - - - -VI - - - Olli kulta! - - En tiedä enää päivänmääristä, en kellonlyönnistä. Aamulla nousen, - kun silmäni avaan, ja yöllä menen levolle, kun en enää voi niitä - auki pitää. Telefoneeraan, juoksen, piirrän, neulon, neuvottelen. - Taivasten tekijä, kuinka ihmiset ovat hitaita, typeriä ja - saamattomia. - - Olen ollut nämä kolme viimeistä viikkoa rakkauden komedianttina. - Kuulutus näes. Kaikki isä-ukon tutut, vanhat tädit ovat käyneet, - tuoneet koko läjän romua. Enkös minä ole kauhea? Tietysti he ovat - armaita ihmisiä. - - Kaikki on valmista, kun tulet -- nyt varmaankin sären sinun - taivaasi -- mennään sanasankarin luo, hänen kotiinsa. Ja sitten - olemme taas sinä ja minä, kaksi ihmistä. Alkaa satu niin pitkä - kuin itse tahdot. En pyydä mitään, en aseta ehtoja. Sinun tahtosi - on minun tahtoni. Tule! - - Saimasi. - -Vastaukseksi hän sai sähkösanoman: - - Lauantaina kuuden junassa. - -Hän tulee, tulee! Saima sulki silmänsä, näki valkean otsan, -päivettyneet kasvot ja hellät, uskolliset silmät. Hänellä oli oma. -Ellei olisi -- --! Olli tulee lauantaina! huusi hän pukiessaan -ystävälleen, joka oli lähdössä kouluun. - -Hän kampasi mustaa tukkaansa, veteli sormiensa välitse ja antoi -valahtaa paljaalle kaulalle, nosti sen jälleen laelle, kiinnitti -erilaisiin poimuihin ja hymyili tyytyväisenä. Sitten hän pukeutui -hitaasti ja tuhannet kujeet hänen ja Ollin välillä muistuivat -mieleen, ajoivat punan poskille ja kainostellen omaa kuvaansa -peilissä hän painoi päänsä alas ja lähti lumomielin kaupungille. - -Satua, satua, hoki hän itselleen, kulki puodista puotiin ja osti -pehmeitä, utuisia vaatteita, herkullisia värejä... - -Satulinnassa ei ollut ketään. He kahden. - -Oli se vuodenaika, jolloin taivas on sininen ja ihmisen kaipuu nousee -korkeammalle kuin linnut lentävät. - -Oli jo lauantai. Juna vihelsi ja painautui sillan juurelle -huumaavalla vohkinalla. Samassa Olli hyppäsi Saiman viereen, -ennenkuin hän oli ennättänyt vilkaistakaan kehenkään tulijaan, -tarttui käsivarteen, puoleksi nostaen työnsi eteenpäin -väentungoksesta. - -He saivat hevosen. - --- Todellisuus on toista kuin kuvittelu, sanoi Saima. -- Minä -pelkäsin koko tätä vihkimishommaa, mutta sinä olet kuin vuori, niin -varma tuki ja nyt on hyvä olla. - -Olli vain hymyili ja katseli häntä. - -Papilla oli pieni, soma sali. Hän itse nuori, miellyttävä mies, -puhui politiikasta ja kirjallisuudesta ja liitti vihkimisen aivan -luonnollisesti keskustelun jatkoksi. - -Nuoret katsoivat hämmästyneinä toisiinsa, kun "sanasankari" kätteli -heitä onnitellen. - -Todistajina olivat pastorin rouva ja käly. - -Olli oli hajamielinen ja Saima kuuli hänen äänessään väreilyä. - --- Tuskinpa kukaan noista kävelijöistä aavistaa, että olemme vasta -vihitty pari, sanoi hän kotimatkalla Saimalle. - --- Ei Vanha Viisaskaan tiedä, että meidät vihittiin tänä iltana, -kuiskasi Saima. - --- Olemme siis kahden maailmassa. - --- Olemme. - --- Pappia ja hänen naisiaan ei lasketa. - --- Ei. Ethän sanonut äidille. - --- En. - --- Sinä olet hyvä. - -Käden puristus ja hiljaisuus. - -He nousivat ylös laajoja portaita ja Saima sanoi: -- Katsohan tätä -valaistusta, kuultavaa se on. Eikö tämä ole hauska porras? - --- On komea kerrassaan, mutisi Olli hajamielisenä. - --- Tässä me asumme! Astuhan sisään. Täällä olemme kotona ja kahden. - -Ollin kädet vapisivat ja huulet väreilivät, kun hän tarttui Saiman -päähän sitä hellästi silitellen, ja heidän katseensa yhtyivät pitkään -kysymykseen: miksi niin kauan erossa? Samassa lämmin tunne läikähti -heissä -- omistamisen riemu... - --- Kuule, Saima, missä me nyt oikein olemme? - --- Meren rannalla. - --- Niinpä kyllä, mutta -- --? - --- Miltä meri näyttää sinusta? Pidätkö siitä? - --- Eihän sellaiseen kysymykseen voi vastata. Jos kysyt: pidätkö -minusta? Vastaan: en, minä elän sinusta! - --- Elätkö sinä merestäkin? - --- Elän kylläkin. - --- Minä olenkin merta. Muistathan sinä sen rannan? Tiedäthän, -siellä synnyin ja kasvoin, leikin hiekalla, kivillä, loiskin -vettä jaloillani, juoksin siinä ja temmelsin. Ranta oli paras -ystäväni ja uskottuni. Aina se kuunteli laulujani ja unelmiani, ei -suuttunut oikuista. Ja sitten kun kasvoin, riitti sen laajuus minun -vallattomalle mielelleni. Silloin vasta, kun äitini kuoli, syntyi -meri minulle, ja minä näin sen mahtavuuden. Se pelotti ja houkutti, -kyseli ja selitti. Taivaan ranta oli toisen elämän ranta, jonne äiti -oli mennyt. -- Saima seisoi nyt Ollin luona akkunassa. - --- Mutta se toinen puoli, Olli, se minun elämäni toinen puoli. Aina -sileät, turvalliset, valoisat kadut, yhä uusia kasvoja, paljon kuin -laineita rannassa, ja ne hymyilivät kauniille. Heidän joukossaan on -hyvä olla, tanssia iltansa ihanan soiton siivillä, kuulla, nähdä -kaunista ja olla kaunis kaunisten piirissä. - --- Kaunein kaunisten joukossa, kuiskasi Olli. - --- Imartelija! - --- Minä en rakasta sinun kauneuttasi, rakastan sinua itseäsi, sanoi -Olli vakavana. - --- Ihmiset sanovat ja alan uskoa itsekin olevani pelkkää kuorta. Vaan -älä sinä usko sitä, Olli. Kuulehan, miksi minä rakastan kaupunkia, -enkä vain rakasta, elän siitä! Kaupunki, ja sen tuhannet, kymmenet -tuhannet ihmiset ovat minulle merta. Jokainen yksityinen on kuin -aalto, katson sen läpi pohjaan, näen ehkä heleää hiekkaa, ehkä -limaa, mutaa, ehkä syvää vettä. Ihmislaineet yksityisinä sitovat ja -houkuttelevat minua, keikun mielelläni niiden huipuilla, leikin. -Mutta kaupungin elämän kokonaisuus, kun sen ulapalla pauhaa ja -myrskyää ja pohjalla ulisee ja itkee, se kiehtoo minua, vetää -kuiluunsa eikä mikään maailman mahti voi minua estää --! - --- Saima kulta, unohda tuo! Mitä sinulle sanoisin? Silmäsi ovat -suuret ja syvät ja näenhän, että sinua huolettaa, mutta unohda se, -unohda! - -Saima tuijotti yhä merelle taistellen itsessään salaperäisiä voimia -vastaan. - --- Sinä olet voimakkaampi minua, Olli, mutta pelkään, että -kaupunkimeri on sinuakin voimakkaampi minussa. - --- Kaupunki, kaupunki! Oletko sinä noiduttu? Vietätkö häitä kaupungin -kanssa etkä minun? - --- Ha, ha, haa! Saima itki ja nauroi hermostuneena. - --- Itke, itke, se vapauttaa ja nyt me olemme ihmisiä, sinä ja minä. -Aika ei odota, elämä valuu käsistämme. - --- Olet oikeassa, mies, pois mietteet. Minä tahdon elää, nauttia. -Melkein unohdin sadun. - --- Ohhoh, helpommin hengitän, huokasi Olli, tekeytyen iloiseksi, -vaikka surumielisyys piili silmissä, -- kun sinä lakkaat -filosofeeraamasta. Se oli vallan pöyristyttävää. - --- Katsos tänne! huusi Saima. -- Nyt minä loihdin. Soitan tätä -kelloa... Kuuletko ratinaa? - --- Kuulen. - --- Sanotaan nyt: herkullinen illallisateria! ja avataan tämä kaappi. -Kas, eikö ole, puhui Saima ja lateli ruokia pöydälle, joka ennestään -oli katettu. - --- Tämäkö nyt on sitä uusinta mukavuutta. Ihan meitä varten, ei -tarvitse vieraita silmiä, saa olla kahden maailmassa. - --- Maljasi! - --- Sano nyt kerrankin, kenen tämä kaikki on. Ravintola -- arvaili -Olli. - --- Hyi, eihän toki. - --- Jonkun kotiko? - --- Meidän kotimme. - -Olli punastui ja silmissä välähti. Syntyi hiljaisuus. - --- Onhan tämä satua, eikö totta, Saima? - --- Satua, satua, armaani, sanoi Saima niin lämpimästi, että Olli -nousi pöydästä ja tuli hänen luokseen. - -Saima juoksi nauraen toiseen huoneeseen, mutta ilmestyi pian ovelle -hohtavassa valossa, väljä aamunuttu yllään. Hihat valahtivat olalle, -kun hän nosti kädet niskaan ja katseli lähenevää miestään silmät -puoleksi ummessa. - -Seuraava aamu oli kirkas. Auringon lämmittävät säteet leikkivät -nuorten kodissa ja kumpikin nousi keveänä. - --- Olli, sinähän säteilet! huusi Saima, kun Olli oli pukeutunut ja -seisoi ovella. - --- Jos osaisin laulaa, ylistäisin sinua, mutta jos mörinä kelpaa, -niin -- -- - --- Säästä korviani! - -Molemmat nauroivat. - --- Tiedätkö, mitä nyt teemme? - --- Loihdit tänne kahvia ja ehkä sitä eilistä samppanjaa. - --- Tietysti, sinä nautintojen orja, entä sitten? - --- Sitten minä tahtoisin suullisen raitista ilmaa. - --- Mennään ajelemaan oikein vaunuilla. - --- Kehtaatko sinä minua näytellä? - --- Tulehan tänne ison peilin eteen, anna kätesi kainalooni. Sano, -emmekö ole kaunis pari? Sinun sininen pukusi on kuin Pariisista -tuotu. Olen tässä kummeksinut, kuinka maalaisräätäli on voinut luoda -tuollaisen ihmeen. - --- Miksi sen pitäisi olla maalaisräätälin tekemä? - --- Ethän sinä rakasta kaupunkilaisuutta. - --- Rakastathan _sinä_ kaikkea somaa ja hienoa, sanoi Olli nauraen. - --- Ajattele, jos me vähä vähältä muuttuisimme samanlaisiksi, samaa -tahtoviksi. - --- Niinhän vanhojen aviopuolisoiden käy. He tulevat toistensa -näköisiksi, sanoi Olli hypistellen vaaleita viiksiään. - --- Sinä saisit pitkän, mustan tukan ja silmäsi kävisivät kekäleiksi -ja minä viikset, leveät hartiat ja punaisen niskan ja -- -- - --- Olisi sinussa silloin sylin täydeltä. - --- Hu, huu, kömpelö olet. - -Saima hääräsi punasissaan keittäen hienolla spriikeittiöllään kahvia -ja Olli seurasi häntä katseillaan. - --- Ei tämä ollut hullumpi keksintö, sanoi hän. - --- Eikö ole suloista elää sadussa? helisi Saiman ääni. - --- Kuin pumpulissa. Olethan sinä rikas. - --- Oi, älä puhu siitä. Minua piinaa se avioehto, mutta isä määräsi -ennen kuolemaansa, että jos menen naimisiin, piti -- -- - --- Minä tiedän ja olen järjestänyt kaikki asiasi holhoojasi kanssa. -Ukko paha oli hyvin kiitollinen päästessään sinusta. Olet kai ollut -aika tuhlari viime aikoina. Tämä satu -- -- - -Ovikello soi ja molemmat juoksivat kuin lapset kilvan avaamaan. -Siellä oli ajuri. - -Ilma oli kaunis ja matka notkuvissa vaunuissa kaupungin läpi -voittokulkua. Ihmisten kasvoille ilmestyi valoisa hymy heitä -katsellessaan, heijastus heidän kauneudestaan ja onnestaan. - --- Tuntuu kuin olisin hyvinkin tärkeä olento aina kun olen sinun -kanssasi, nauroi Saima. -- Ja paremmaksikin minä muutun, varsinkin -silloin kun olemme samaa mieltä. - --- Tarkotatko, että minun pitää tehdä sinusta enkeli jäämällä koko -viikoksi tänne? - --- Tietysti. - -Samassa hevonen pysähtyi ulkoravintolan eteen ja Saima lähetti ajurin -pois. - -Ravintolassa oli seurue koolla, Saiman tuttavia ja pari Ollin vanhaa -toveria, jotka olivat tahtoneet nähdä heitä. Ollille se oli yllätys, -ja Saima hymyili onnistunutta kepposta. - -Saima oli ollut kaupungin nuorten suurin lemmikki, eivätkä he oikein -voineet hyväksyä hänen maalaispatruunaansa. Nyt oli tullut otollinen -hetki, jolloin hiukan saisivat kiusotella häntä. Kiusotteleminen kävi -pian mieluisaksi leikiksi, kun alettiin tanssia. - -Se oli Saiman intohimo. Kun hän oli lattialla laulaja Aallon kanssa, -seisoivat toiset katselijoina. Olli ei voinut silmiään irrottaa -parista, ja kun tanssi oli loppunut, hengähti hän helpommin. Jotakin -outoa ja synkkää oli hiipinyt häneen ja ohimoissa vasaroi ja silmissä -veristi. Saiman nauru kuului toisista huoneista ja Aalto lauloi hänen -säestyksellään. Olli ei ymmärtänyt sanoja -- taisi olla italialainen -laulu -- mutta hän näki Aallon kasvoilla ilmeen ja silmissä tulen, -josta ei voinut erehtyä. - -Haa, -- sähisi Olli itsekseen --, ehkä tuo oli kaikki komeadiantin -temppuja ja kuului taiteeseen. Hän päätti hakea Saimaa tanssimaan -heti, kun soitto alkaisi, mutta toiset ennättivät hänen edelleen -ja pian olivat Saima ja Aalto taas yksin lattialla. Saima sirona -ja hentona, mustat silmät palavina, hiukan punertavilla huulilla -hymy, käsien liikkeet hillittyjä, vartalo noudattaen soiton -rytmiä, näytti lumoavan laulajaa, niin että hän unohti kaiken -ympärillään, kiihkeästi veti hänet luokseen, kun tanssi sen salli, -ja intohimoisesti katsoi hänen loistaviin silmiinsä, tarttui käteen, -painoi sen kainaloonsa omistajan varmuudella. - -Olenko juonut liikaa, ajatteli Olli ja vastaili hajamielisesti -toverien kysymyksiin. Hän nousi äkkiä ja seurasi Saimaa ja Aaltoa -toiseen huoneeseen. Heitä ei ollut siellä. Peittääkseen kiihkeyttään -hän kääntyi akkunan eteen katsellakseen ulos. Akkuna johti -parvekkeelle. Hän hätkähti. Saima seisoi selin häneen ja Aalto nojasi -johteeseen leikkien hermostuneesti viuhkalla. Miehen kasvoilla oli -surua, katkeruutta, rakkautta. Olli äännähti, riensi kiivaasti heidän -luokseen, unohtaen kaiken varovaisuuden, astui Saiman ja Aallon eteen. - --- Eikö lähdetä kotiin! huusi hän luonnottomalla äänellä. - -Saima punastui, katsoi Aaltoon hämillään ja sanoi: Meitä on pyydetty -päivällisille. - --- Me lähdemme kuitenkin. - -Aalto kumarsi hymyillen pilkallisesti ja poistui. - --- Kuinka sinä voit tuolla tavalla -- --? Saima katsoi miestänsä ja -sanat tarttuivat kurkkuun. - -Ollin silmissä paloi viha: -- Tämä on liian pahaa pilaa! ähki hän. - -Eräs Saiman naisystävä tuli heitä hakemaan. - --- Tiedätkös, Saima kulta, mikä suuri, polttava kysymys nyt juuri -syntyi ruokasalissa? - --- No, huudahti Saima, ja Olli kääntyi ehdottomasti tulijaan. - --- He arvailevat, oletteko te kihlatuita vai naimisissa. - --- Ja mitä te luulette --? - --- Sinulla on sileä ja timanttisormus samassa sormessa. - --- Niin on, entä sitten? - --- Aalto sanoi, että se timantti on ihan varmaan aviomiehen sydämestä -puristettu. Me sanoimme kaikki, ettei se ole totta, ensiksikään te -ette ole naimisissa ja toiseksi Saiman miehen sydän ei ole kivestä. --- Kuka tietää, sanoi Aalto, vaikka Saima rouva vielä purjehtisi -karille siinä suuressa sydämessä. -- Saima, sinä et saa salata -mitään, emme koskaan anna anteeksi... Hän olisi rupattanut kauankin, -mutta Ollin matala ääni katkaisi sanatulvan. - --- Me olemme naimisissa. - --- Kuitenkin! kirkaisi neiti ja juoksi sisään helmat heiluvina kuin -linnun siivet. - --- Nyt on satu päättynyt, sanoi Saima hiljaa. Minä en kehtaa mennä -saliin. - --- Lähdetään pois kaikessa hiljaisuudessa. - --- Ja näytetään heille pitkää nenää kuin pahat lapset. Olisipa se -somaa, kutsuvieraat karkaisivat. - --- Mitä hemmetin kutsuvieraita me olemme? - --- Olemme kuitenkin ja sinä käyttäydyt kuin karhu. Nyt menemme -sisään. Anna käsivartesi. - -Olli totteli nolona, otsa rypyssä ja silmät tuimina. Katkeruus -punoutui yhä lujemmaksi hänen sydämelleen ja uusia, ennen -tuntemattomia vaaroja nousi ajatuksiin. Hän epäili jokaista Saiman -sanaa ja katsetta. Kuin unessa hän kuuli äänien sorinaa ympärillään. - -He tulivat aikaiseen illalla kotiin. - --- Huomenna lähdemme kotiin, sanoi Olli. - --- Ja tulemme seuraavana päivänä takaisin, silloin on täällä suuret -arpajaiset ja minun pitää tanssia. - --- Aallon kanssa! kirkaisi Olli, tarttui lujasti Saiman käsiin ja -katsoi pitkään epäillen silmiin. - --- Sinä olet sietämätön, äännähti Saima vääntäen käsiään irti, -- -yksin, ymmärrätkö? Laske irti käteni, puristat ranteeni poikki! Hänen -kasvonsa vääntyivät tuskasta. -- Olli, kulta, sinä olet sairas, -silmissäsi on sellainen outo kiilto. Päästä käteni. - --- Sano, kuinka kauan tahtoisit leikkiä kanssani kuin kissa hiiren -kanssa? - --- Minä en ymmärrä, päästä käteni! - -Olli heitti hänen kätensä ja murisi: - --- Mitä on sinun narripelisi Aallon kanssa? - --- Taivas, kuinka väärin voi käsittää asioita. Minähän olen tahtonut -hankkia sinulle vaihtelevampaa ajanviettoa, en väsyttää omalla -seurallani. - --- Sinä pidät liian suurta huolta seurallasi väsyttämisestä. Yhtenä -iltana olet tehnyt elämäni helvetiksi. Jos tätä jatkuisi, olisin -valmis kuristamaan sinut ja itseni. - -Saima seurasi Ollin raivoisia askeleita tuskallisin katsein. - --- Olli, sinä et tunne ihmisiä, et ole katsellut tätä elämää. Se -näyttää olevan enemmän kuin on. Se on leikkiä, ymmärrätkö, hauskaa -leikkiä ja minä -- hän keskeytti, katsoen Olliin, joka oli pysähtynyt -tuijottaen häneen -- minä tiedän, että Aalto on tyhjä ihminen. -Hänen sielunsa ei ole kärpäsenkään kokoinen. Mutta hän on hauska -seuraihminen. - --- Näitkö hänen kasvonsa tänään parvekkeella? Sano! - --- Tänään hän oli tavattoman juhlallinen. - --- Sinä olet julma! huusi Olli. -- Se mies on onneton eikä ajattele -muuta kuin sinua. Tahtoisin kuristaa hänet! - -Saima katsoi suurin silmin Olliin, jonka kasvot vääntyivät ja ääni -oli käheä. - --- Heitä tuo kauhea murjottaminen! Etkö sinä nyt ymmärrä, että minä -tahdon leikkiä, huvitella, olla vapaa, iloinen, tehdä mitä milloinkin -sattuu. Täällä olen kotonani, hengitän tuttua ilmaa. Teatterit, -ihmislaumat, melu, valo, komeus on minun verissäni. Täällä kadun -kivet ovat muuttuneet minulle leiviksi! - --- Sehän on teidän kaupungin orjien kirous, että te teette kivistä -leipää ja myytte sielunne paholaiselle. Ihmisen jaloimmat tunteet -ovat leikkiä, pilkkaa! - -Saiman silmissä syttyi vihreys. Hän ponnahti suoraksi. - --- Älä herjaa, kaupunki olen minä ja minä tiedän, mitä olen! - -Hänen pitkät sormensa puristuivat nyrkiksi. - --- Olen antanut itseni sinulle, koko elämäni. Se ei ole leikkiä, -kuuletko! Ja minä vaadin osani sinun elämästäsi, sinusta itsestäsi. -Olenhan minä nyt kuumeena veressäsi, olen elämäsi jano ja tuska. -Mutta se ei ole kylliksi. Tahdon olla ajatuksiesi, työsi määrääjä, -kohtalosi. Kun syleilet minua, herää minussa pohjaton halu vangita -sinun tahtosi! - -Olli läheni häntä. - --- Saima kulta... - --- Anna olla, sanoi Saima tylysti. -- Satu on lopussa, nyt alkaa tosi -elämä. Tänään olen tullut kymmenen vuotta vanhemmaksi. Minä tahdon ja -vaadin, että asumme talvet kaupungissa, kesät maalla. - --- Minä en milloinkaan muuta kaupunkiin. -- Ääni oli entisen tyynen -ja varman Ollin. - -Saima kääntyi häneen ja katsoi pitkään. - --- Ota takaisin ne sanat "en milloinkaan". - --- En milloinkaan! -- Olli löi kädellään hiljaa pöytään. - --- Senkö verran sinulle merkitsen? - -Saima katsoi Ollia silmästä silmään ja vapisi. -- Ha, ha, ha, sinä -olet sadun peikko! - -Hän löi otsaansa kaapin oveen ja hoki: -- ei milloinkaan, ei -milloinkaan, -- riipaisi auki kaapin oven ja heitti esineitä lattiaan --- kas, tuossa ja tuossa, hei, nyt on satu lopussa, se ei palaa -milloinkaan! - -Hän repi kukat maljoista, polki ne jalkoihinsa. - --- Saima kulta, rauhotu, Saima! - -Olli piteli hänen käsiään ja likisti syliinsä. - --- Lapsi kulta, rauhotu, kas niin, katso minuun. - --- Minä vihaan sinua! kuului kiihkeä kuiskaus, mutta jännitys laukesi -ja jäsenet sulivat veltoiksi Ollin lujassa syleilyssä. - -Hän oli tahdoton. - - - - -VII - - -Kulanpään uusi asuinrakennus on maasta kasvanut hongikkoon. Ei se -ole suuren suuri eikä kovin komeakaan, on suorista aljuhongista, -jotka miespolven ovat kasvaneet, toisen polven vanuneet ja runkoansa -laajentaneet, on vahvalla kivipohjalla, harmailla paasilla jotka -sileinä seiniä ja nurkkia kannattavat. Ei se rakennus tuulia tunne -eikä hiekalla seiso. Se kohottaa kattoaan kahden harjanteen suojassa. -Se on nostettu vartioimaan satain vuosien viljelystä. Se on saatu -maamiehen pään suojaksi, työntekijän lepomajaksi, kotiliedeksi -niille voimille, jotka korpia kesyttävät, harjuja hallitsevat, vesiä -soutelevat ja niiden aarteet korjaavat. - -Siinä uudessa talossa ovat yhtyneet vanhat työt ja uudet muodot. - -Vanha emäntä askaroi nyt erityisessä pienessä keittiössä suuren -pirtin sivulla, niinkuin on askaroinut vuosikymmeniä väen yhteisessä -suuressa tuvassa. - -Suuri takka on pirtin nurkassa, niinkuin on ennenkin ollut, ja illoin -väki töineen kerääntyy jaarittelemaan entistä avarampaan asuntoon. -Mutta silmät mittailevat oudoksuen korkeaa kattoa, honkaisia -pilareita, uudenkuosisia, leveitä penkkejä, laajoja akkunoita -ja komeaa muuria. Miehet kohottavat hartioitaan, tunnustelevat -käsivarsiaan, polkevat permantoa jaloillaan, kyselevät voimiltaan: -Onko tämä meidän oma, onko tämä meitä varten? Talon palveluksessa -harmaantunut Matti-vanhus koputtaa piippuaan uunille, puhaltelee -imukkeeseen, saa ilman pihisemään, nykäisee housujaan ja hymähtää: --- Tämä nyt on seuraus siitä, että isäntävainaa pani Ollin herrain -kouluun! - -Hän hymähtelee, sillä "onhan vanhan rakennuksen uunilla vieläkin -kylliksi lämmintä, kun täällä uudessa hovissa vanhan luita kolottaa". - --- Kylmähän tämä uusi pirtti tuppaa olemaan, ivailee nuori renki, kun -nuo tyttöjenkin yötilat muutettiin omiin koppiinsa lukkojen taakse. - --- Ei tässä muuta vikaa ole, sanoo Lammas-Liena, se vaan on asia, -että tää on synnillisen taivaallista. Mitäs tuota enää toisesta -elämästä toivoo, kun tässä elämässä jo -- -- - -Joku avaa oven pirtin perällä ja kirkas päiväpaiste seuraa hänen -kintereillään. Kaikkien silmät kiintyvät sisähuoneisiin, joista -kuuluu iloista soittoa ja heleää laulua. - --- Sus siunatkoon! sitä ihanuutta. Se on kuin taivaan portti -aukenisi, huudahtaa Lammas-Liena. - --- Muistelkaa tarkoin, Liena, ettekö ole joskus maailmassa pantannut -sieluanne paholaiselle, ei sitä ilmaiseksi taivaan esimakua saa -maistaa, sanoi nuori renki. - --- Mitä se paholainen köyhän sielusta välittäisi, on niitä koreampia -ja suurellisempiakin sieluja. Vieköönhän ne ensin! - -Liena katsoi tätä sanoessaan vinosti valoisaan oveen ja Olliin, joka -juuri astui sisään. - --- Kuulkaas nyt, isäntä, kun Liena on luvannut teidän sielunne -paholaiselle, sanoi nuori renki. - --- Irvihammas, taivaan lammas, piikkipäinen pässi! sähähti Liena -rengille. - -Olli hymähti ja sanoi Lienalle: -- Tulkaa nyt, Liena, tekin katsomaan -nuoren emännän soittokonetta, ette ole koskaan nähnyt sellaista. - --- Mitäs minä, on vielä navettakengätkin jalassani ja tällainen -ryöttähame päälläni ja tukkakin on kuin karhun... Hän keskeytti -sanansa, sillä soitto katkesi ja Saima seisoi käsi ovenrivassa -vetääkseen sitä kiinni. - --- Tulkaa nyt vaan, kehotti Olli, ja Liena seurasi hämillään. - -He astuivat Saiman ohitse saliin piaanon luo. - --- Saima, soita vähän, että Liena näkee, kuinka se käy. - --- Voithan sinä itsekin näyttää. Saima nykäisi hartioitaan ja meni -toiseen huoneeseen. - -Lienan alahuuli lepsahti hymystä lerpalleen ja silmät iskivät vinosti -sivuhuoneeseen. - --- Voinhan minäkin, yhdellä sormella. Näin se soi! sanoi Olli. - --- Kiitoksia vaan, kyllähän se on komea, nuhahti Liena ja hävisi -pirttiin. - -Olli yritti kankeilla sormillaan tapailla ääniä. - --- Älä soita, se on kuin pistelisit minua neuloilla! Tuollainen -takominen! huusi Saima hermostuneesti. - --- Saima kulta, mistä tämä huono tuuli nyt on tullut? Äsken sinä olit -iloinen ja lauloit, niin että minä tahdoin väellekin... - --- Väelle ja väelle! Sehän se juuri on. Sinun väkesi on epäjumala ja -sille sinä rakennat, raadat ja näyttelet vaimoasikin kuin mitäkin -ulkomaan elukkaa. - --- Etkö sinä tahtoisi olla yhtä meidän kaikkien kanssa? sanoi Olli -hymyillen. - --- Muistatko sinä, Olli, sitä säleaitaa kotini pihassa? sanoi Saima -kääntyen äkkiä Olliin päin. - --- Muistan kyllä nähneeni sen pikku poikana. - --- Sen aidan rakosista tirkistelin minä tyttöpahasena teidän -maalaisten menoa ja tuloa. - --- No, niin! - --- Sinun väkesi ja minun välilläni on vieläkin säleaita. - --- Sinä voit sen repiä alas. - --- Minä en voi enkä tahdo. - --- Miksi et? - --- Silloin he kaikki tulisivat minun puutarhaani, hajottaisivat -leikkimajani, polkisivat kukkiani, minulla ei olisi suojaa, ei -mitään omaa soppea, jossa olisin turvassa, vapaa, saisin tehdä mitä -haluaisin. Heidän silmänsä vartioisivat minua aina ja katsoisivat -karsaasti. - --- Oletko sinä ajatellut, että minulla on hyvin hankala paikka? Olli -pyörähti äkkiä piaanotuolilla. - --- Sinä olet säleaidan sisäpuolella minun luonani. - --- En, minä istun sinun piikkisellä aidallasi, toinen jalka sinun -puolellasi ja toinen väen puolella. - --- Sinun pitää tulla minun puolelleni, kuulehan, sinun pitää! - -Saima kietoi käsivartensa Ollin kaulaan, katsoi häntä silmiin ja -puhui hiljaa: -- Sinä olet minun ainoani, ei kukaan saa riistää sinua -minulta. Tahdon sinut kokonaan! - --- Ei ole vaaraa riistämisestä. Ja liiankin usein olen luonasi -puutarhassa ja unohdan ne toiset aidan takana. - --- Jospa unohtaisit tykkänään! - --- En! sanoi Olli hiljaa ja irrottautui syleilystä. - -Saima siirteli verhoja akkunan syrjiin ja sitoi niitä somiin -poimuihin, sijotti kukkia pylväälle ja hyräili. - --- Kuule, Olli! - --- Kuulen. - --- Oletko huomannut, kuinka Maunu hakkailee Paavolan pikku tylleröä. -Minä huomasin sen jo Vappuna meidän tuliaispidoissamme. - --- Sinulla on tarkat silmät. - --- Ja hyvät korvat. - --- Kuinka niin? - --- Kuulin hänen puheensa sinun kanssasi tässä hiljan. - --- Sittenhän sinä tiedät! - --- Mitä minä tiedän, Olli? kysyi Saima, ja ääni helähti. Hän seisoi -selin Olliin järjestäessään nuottia piaanolle. - --- Että on olemassa vaikeuksia. Paavolassa on poika, joka ottaa pian -talon, eikä Maunu voi mennä kotivävyksi. - --- Hän voi saada jonkun toisen talon. - --- Saima, tahtoisitko sinä -- --? - --- Tahtoisin, koko sielullani tahtoisin! - --- Minulla on ollut onnea liiaksi siitä saakka, kun sinä taloon -tulit. Sinä olet -- no, täällä on päivä paistanut heleästä, puhui -Olli ja tuli Saiman luo. - --- Ja vielä heleämmin se paistaisi, jos Maunu saisi talon ja se pikku -tyllerö tulisi emännäksi. - -Saiman silmät loistivat ja notkea vartalo painautui Ollin lähelle, -kun hän puhui: -- Oletko huomannut, että se tyllerö on äidin -näköinen. Keltatukka, sinisilmä, tukeva ja terve. Kädet leveät ja -vahvat kuin reikäleipä ja sellainen mansikkasuu. - --- Tiedän suun, joka on suloisempi. - --- Olli, et saa. Nyt puhutaan vakavia. Äidin pitäisi saada oikein -reilu ihminen seuraajakseen, ja minä luulen -- -- - -Samassa Maunu astui huoneeseen hätääntyneenä ja sanoi äkäisesti: - --- Missä karjakot ovat? Karja on jäänyt laitumella päivällisvuoron -lypsämättä, eikä niitä letukoita kuulu vieläkään, vaikka on jo -iltalypsyn aika. - --- Taivasten tekijä! Minä unohdin karjan ja karjakot! huusi Saima. - --- Mitä tekemistä sinulla on ollut tässä? kysyi Olli kiivaasti. - --- Enemmän kuin luuletkaan. Tytöt pyysivät minua kysymään sinulta -lupaa mennäkseen kansanjuhlaan asemalle jonnekin ja _minä_ annoin -heille luvan mennä ja aijoin puhua siitä sinulle. - --- Karja on aivan villissä, puskevat tuskissaan toisensa vialle, -puhui Maunu. - --- Mene edellä, minä tulen heti, sanoi Olli toisesta huoneesta, jossa -muutti kenkiä ja takkia. -- Tiedätkö Saima, mitä tämä merkitsee? - --- Ei suinkaan mitään vaarallista? - --- Minä saan yksin lypsää viisikymmentä nautaa. Ja se on mahdotonta. -Ymmärrätkö? Täällä ei ole ketään, joka -- -- - --- Erittäin hyvin tajuan koko rikokseni! huusi Saima palavin silmin, -syöksyi pirttiin ja sanoi Aapolle: -- Nyt, Aapo, laita Hurravilli -valjaisiin nopeaan kuin tuulessa. Minä lähden asemalle! - -Itse hän sitoi kevyen liinan päähänsä, heitti ylleen pienen -päällysnutun ja juoksi Aapon perässä talliin. - --- Enkö minä saa tulla kyytiin? huusi Aapo. - --- Ei; meitä karttuu takatullessa liikaa. - --- Ahaa, meneekö Saima karjakkoja hakemaan. Kai Saima tietää, että -Hurravilli on hiukan vauhko ja taitaa taas olla tuimakin, kun on -ollut kauan ajamatta. - --- Pian, pian, minulla on kiire. Kuulehan kuinka karja mylvii. - --- Kyllähän tuon nyt kuulee. Olisivat nekin karjakot saaneet -- -- - --- Heillä oli lupa, keskeytti Saima. - --- Kukahan heille sellaisia lupia antaa? ihmetteli Aapo. - --- Minä! - -Aapo vilkaisi sivulta Saimaan ja kiristi vatsahihnaa, koetti kerran -vielä sitolkkaa ja rinnustinta, pisti suitset päähän ja heitti -ohjanperät rattaille. - --- Nyt on valmista sitä myöten, sanoi hän taputtaen Hurravilliä, joka -höristi korviaan ja teutaroi rauhattomana. Aapo piteli suupielestä ja -Saima harppasi ylös korkeille nappularattaille. Ja kun Aapo päästi -ja Saima oli saanut ohjat käteensä, syöksyi hevonen tulista ravia -soraista puistotietä, niin että kärryt hyppivät ja kivet sinkoilivat. -Saima piti ohjia tiukalla ja sitä hurjemmin kiiti Hurravilli. Se -nelisti ylämäet ja ravasi alamäet. Vauhdin hurjuus huumasi, rohkeus -kasvoi, sillä olivathan ohjat omissa käsissä. Tie oli aluksi nousua, -vain harvassa alamäkeä, mutta sitten tuli kangasta ja siellä -Hurravilli paransi juoksuaan. Saima hurmaantui ajamaan yhä hurjemmin. -Hevonen höristi korviaan äänettömällä metsätiellä ja vilkui syrjään. -Samassa hän huomasi tyttöjä istumassa metsässä. - --- Hurraa! huusi hän. - -Hurravilli hypähti pystyyn säikähtyneenä ja syöksyi hulluna ohi -tyttöjen. - --- Rouva! Jessus siunatkoon, Hurravilli tappaa rouvan, juostaan -perässä. Siellä tulee pian portti ja se on kiinni! huusivat tytöt -läähättäen juostessaan. - -Saima istui kalpeana kärryillä, kietoi ohjat monin kerroin nyrkkiensä -ympärille kiristäen voimain takaa ja puhui rauhottavia sanoja -hevoselleen. Hän huomasi pian, ettei se auttanut. Kädet olivat -verillä ja voimat uupuivat. Äkkiä hän heitti ohjat hellemmälle ja -vihelteli hiljaa. Hevonen höristi korviaan, hiljensi vauhtia, vapisi -hikisenä ja vaahtoisena, oli rauhaton. Saima piteli yhä ohjista -hellästi ja vihelteli. Hurravilli pysähtyi empien portille, kaapi ja -hirnahteli kuin anteeksi pyytäen ja painoi leukansa portinlautoihin. -Saima hyppäsi nopeasti alas, kietoi ohjat portin tolppaan, vihelteli -jälleen ja läheni varovasti sivulta. Hevonen katsoi häneen ja -nuuskasi halveksuvasti korvia niuhottaen, mutta Saima oli nyt -karaistunut, taputti sen pitkää kuonoa ja silitteli harjaa vedellen -sitä hellästi kädellään ja kun Hurravilli taas katsoi oudoksuen, -katsoi Saima sitä silmästä silmään puhellen ja vihellellen: -- -Hurravilli, huii, huii, Hurravilli, hepo, virma ja hyvä, huii, huii! - -Tytöt olivat jo ehtineet portille. - --- Voi, voi kuin me säikährettiin! huusivat he. - --- Minnekäs rouva on menossa? Eihän vaan -- -- - --- Teitä hakemaan! - --- Niin, enkös minä sanonut! huudahti yksi tytöistä, että kyllä tästä -ei kunnian kukko laula, kun jätettiin ne elukat! - --- Nyt kärryille ja torat sikseen, sanoi Saima. Nouskaa varovasti, -minä käännän sitten Hurravillin. Se on jo ihan rauhallinen. Kuulkaa, -onko tässä vettä lähellä missään? - --- On. Minä menen hakemaan, sanoi joku tytöistä. Ja lähteellä on -kiulukin. Tahtooko rouva juoda? - --- En, mutta Hurravilli tarvitsee vettä ennen lähtöä. - -Ja Hurravilli joi, katsoi sitten kiitollisesti juottajaansa ja antoi -kääntää lauhana ja tottelevaisena. - --- Menkää hyvällä onnella, sanoi Saima tytöille, joita oli kuusi -kärryillä. - --- Eikö rouva tulekaan? - --- Teitä on liian monta muutenkin. Hyvästi ja rientäkää. Isäntä -lypsää yksin lehmiä. - -Isäntä, jestas! - -Hurravilli ravasi jo vinhaa vauhtia ja Saima kääntyi maantieltä -lähteelle viemään kiulua. - -Mutta tuskin oli hän astunut tiepuoleen sileälle nurmelle, kun -itkunpuuska yllätti hänet. Se oli lyhyt, raju purkaus, se laukaisi -jännitetyn mielen ja sulatti karvauden tunteesta. - -Saima riipaisi liinan päästään ja huitoi sillä viileyttä hehkuville -kasvoilleen. - -Aurinko oli jo laskenut. Norosta nousi kylmää usvaa. Se hyristytti -ja Saima nousi pakosta, outona koko ololleen ja astui kotiin päin -yksinäistä tietä. - -Se yksinäisyys oli perin pohjatonta, vaanivaa ja uhkaavaa. Hän -ei uskaltanut katsoa metsään, missä varjot yhtyivät hämäräksi, -värittömäksi ja äänettömäksi salaisuudeksi. Hän ei uskaltanut katsoa -taaksensa, sillä harmaa hämärä kulki kuin mörkö kintereillä, tuijotti -ja löyhytti vaippaansa. Hän ei uskaltanut laulaa, ei äännähtää, -sillä silloin kaikki äänettömyyden henget tuhoaisivat hänet. Hän ei -uskaltanut suojella mielessään epäystävällisiä ajatuksia metsätien -yksinäisyydestä, sillä silloin sen henget olisivat suuttuneet. Hän -tuijotti vain eteenpäin ja astui aina ruoholla maantien vieressä, -ettei hiekka narahtaisi. - -Mutta äkkiä hänessä itsessään jokin nauroi tälle lumolle. Se -oli pisteliäs äly, joka nosti päätään, puristi hienot, ohjissa -veristyneet kädet nyrkkiin ja uhmaili kaikenlaisia lumoja. - -Tie oli pitkä, ja äänettömään yksinäisyyteen mahtui paljon ajatuksia. -Ne siirtyivät menneisiin. Oi, niin mielellään. Menneisyys oli -houkuttelevan valoisa, siellä ei ollut ainoatakaan tuskallista -yksinäisyyden hetkeä, ei nielevää äänettömyyden metsää; siellä oli -vain valoa, ääntä, eloa ja turvallisuutta. Nytkin ihmiset kulkivat -loistavien lamppujen valossa, etsivät omaa kuvaansa komeissa -akkunoissa, joissa utuiseen vaatteeseen hukkui väreistä hekumoiva -katse, ja mieli huumaantui ylellisyyden uhritulituksesta, uneksi -mielellään oman ystävän kera saada hekumoida kaikkien noiden -kalleuksien kaunistamassa kodissa, niin ja -- ah! - -Tässä hän kulki köyhänä ja yksinäisenä yön selässä. Ei! - -Mitä se oli? Rattaan ratinaa. Tulisiko joku hakemaan? Ei, heillä on --- lehmät! ja vielä kerran kädet puristuivat nyrkkiin ja jalka polki -nyt kuuluvasti hiekkaa. - -Ollihan se oli, ajoi hiljaa ja katseli hämärässä yössä rauhattomana -tiepuoliin. - -Saima piiloutui kiven viereen ja odotti, kunnes Olli oli hiukan -ohitse ajanut. Sitten hän huusi: - --- Eikös isäntä ottaisi rattaille, kun on näin pimeä yö? - --- Saima! Muuta ei Olli saanut sanotuksi, ja Saima näki hämärissäkin -hänen kasvoistaan, ettei nyt ollut hyvä leikkiä laskea, mutta -kiusanhenki tarttui häneen. - --- Joko saitte kaikki lehmät lypsetyksi? kysyi hän. - --- Jäivät lähteissäni työhön, vastasi Olli lyhyesti. - --- Kuinka sinä raaskit jättää elukat? - --- Saima, lopeta nyt. Sinä teit minulle olon surkean tukalaksi tänä -iltana. Ymmärrätkö, mitä merkitsee, kun on kuoleman tuskassa toisesta -eikä voi auttaa. - --- Olisitko sinä ollut minun vuokseni tuskassa? - --- Itsepähän sen paraiten tiedän. - --- Minä tiedän myös jotakin. - --- Epäilemättä, sanoi Olli auttaessaan Saimaa kärryille. - --- Että tämä on kurjaa, tällainen riipominen. Minä en jaksa, en -tahdo. Ne ovat sietämättömiä, karjat, rengit, piiat. Puuttuu vain -siat, lampaat ja vasikat. Ja totta kai sinä nekin pian marssitat -minun säleaitani piiriin järsimään ja tonkimaan. Is! - --- Olenko minä sinut ryöstänyt tai pakolla sitonut itseeni? Sinä olet -kuin kiukkuinen lapsi ja vaadit mahdottomuuksia! - --- Sinun täytyy taipua! - --- Oho! - --- Saa nähdä kuka viimeisen sanan sanoo. Niin, Olli, lypsä vain, -sehän on sinun riemujasi. - --- Se kuuluu minun ammattiini. - --- Huh, ammattiisi! Myöntää sinun täytyy, että on se sentään hupsua, -kun mies lypsää lehmiä henkensä edestä ja piiat käyvät kylää ja -emäntä ajaa villillä hevosella. - -Olli tarttui äkkiä lujasti Saiman käsivarteen, katsoi häneen -- tuli -syvä hiljaisuus, metsä pidätti henkeään -- hevonen ravasi tasaisesti -ja nuoret tuijottivat hämärään. Saima itki hiljaa. - -Kun oli jonkun verran rauhottunut, sanoi hän hymähtäen: - --- Huomaatko nyt, miten hupsua on minun olla Kulanpään emäntänä. - --- En, huomaan vaan, että sinulla on vietävän häijy sisu. - --- Niin onkin ja siksi minä osaan pitää sinusta niin hirveästi ja -tahtoisin sinut vapauttaa, viedä suureen ihanaan maailmaan, missä -kaikki ihanuudet olisivat jalkaimme juuressa. Sinä olisit minun -herrani, ja kuule, me saisimme omistaa toisemme jakamatta, kenenkään -häiritsemättä. Sano vain yksi ainoa sana: "suostun". Minä rukoilen -sitä sanaa, minä janoon sitä! - -Olli irrotti hellästi vaimonsa kädet kaulastaan, oikaisihe suoraksi -istualleen ja sanoi hiljaa: -- En! - -Saima jäykistyi, istui äänetönnä, pienet veriset nyrkit puserrettuina. - --- Olli, anna hevosen seistä. - --- Miksi, Saima? Ollin äänessä oli rauhattomuutta. - --- Se on minun asiani, anna seistä! - --- Sinä et ole oikein -- sinä olet kiihtynyt. - --- Juuri siksi, anna seistä. Minä näen voimattomuuteni, en tahdo -tulla aina ja aina nolatuksi. - --- Mitä sinulla nyt on mielessä, sano se ensin. - --- Tahdon vapauttaa sinut Kulanpäästä. - --- Aina sinä hoet samaa ja samaa, usko minua, kun tahtosi toteutuisi, -halveksisit miestä, joka heittää elämänsä tehtävän ja lähtee -nautintojen temmellykseen. - --- Hoo, nautintojen temmellykseen! -- Saima matki Ollin ääntä. -- -Voisimmehan ostaa talon ja sinä hoitaisit sitä. - --- Ja sinä katselisit, kuinka miehesi möisi neliömetrittäin ihmisille -koteja, lattioita, seiniä, kuutiometrittäin ilmaa, tunnittain ja -minuutittain aurinkoa, sulkisi toiset pimeisiin koppiin, toiset -kellareihin, verottaisi heitä joka kadunkivestä ja tekisi niistä -sinulle ja itselleen leipää. - -Hevonen pysähtyi portille ja talon vanhus ilmestyi kuin haamu heidän -luokseen, otti hevosen, ja he astuivat äänettöminä kotiin. - - - - -VIII - - -Aika astuu toisinaan vuosikymmenien yli yhdellä harppauksella, mutta -toisinaan se polkaisee jäljen vuodessa, kuukaudessa, päivässäkin, -jäljen kultaisen tai rautaisen, taikka sellaisen, jossa on tuhoa -ennustavia taikamerkkejä. - -Kulanpään kartanossa se oli tänä vuonna hipaissut varpaillaan -kultaisen jäljen, mutta jalkaterässä oli jo rautaa ja kantapää täynnä -tuhon merkkejä. - -Maunu ja Aapo kulkivat nyt niinkuin aina ennenkin yksissä kuin -parihevoset, vilkaisivat vähä väliin toisiinsa, olivat aina niin -tehneet, mutta katseissa ei ollut enää hymyä, ei vapaata elämäniloa. -Maunu oli miehistynyt, tarttui työhön lujin kourin, missä sattui -kulloinkin raatamaan. Hänen voimansa oli kuitenkin kohmettunut -jäykkyydeksi, se ei ollut vapaata, itsetietoista, kuten Ollissa. - -Aapo oli vielä nuoruuden huolettomuuden liepeellä, vaikka ajan -kantapään loitsujäljet vähä väliin painuivat hänen tajuntaansa. Työ -ei ollut enää leikkiä, se oli raatamista, vaikka voimat yhä kasvoivat. - -Pikkupojat leikkivät vielä työssä ja työstä tultuaan, ja heidän -iloinen naurunsa ja juoksunsa kartanolla iltasin ja varsinkin pyhinä -sai toisinaan koko talon hymyilemään. - -Maunu, Aapo ja pikkupojat asuivat vanhan rakennuksen salissa ja -kamareissa. - -Vanha Matti, talon vanhus, oli jäänyt hänkin vanhan pirtin -lämmittäjäksi, ja Lammas-Liena, joka ensin muutti muun naisväen -kanssa uuteen rakennukseen, ei viihtynytkään siellä, vaan kantoi -sänkynsä ja muut hynttyynsä vanhan pirtin nurkkaan, jossa hän oli -nukkunut yönsä aina siitä saakka, kun pienenä orpotyttönä oli taloon -tullut ja saanut Lammas-Lienan nimen, sillä lampaiden paimentaminen -harjun kalliorinteillä oli ollut hänen työtään. - -Siitä saakka, kun Olli oli vienyt hänet saliin ja näyttänyt uutta -piaanoa ja "rouva oli ollut ylpeä", ei Lammas-Liena koskaan sanonut -sanaakaan Ollille ja vältteli Saimaa, pujahti piiloon, jos sattui -tielle. - -Vanhassa pirtissä oli hyvä rauha, ei rouva sinne koskaan eksynyt, ja -Lammas-Liena toi nuoret karitsat luokseen, juotteli niitä maidolla ja -hoiteli, jos emät niitä hylkivät, ja usein sattui kivisillä mäillä -pirripahoille onnettomuus, nyrjähti jalka kiven koloon, tai eksyi -joukosta ja sai nääntymään saakka hakea ja määkiä. Ei koko pitäjässä -ollut niin komeita lampaita eikä niin pitkiä, hienoja villoja kuin -Kulanpäässä, ja Lienalle oli sanottu, että se oli hänen ansionsa. - -Emäntä oli käskenyt Lienan säästämään kotitarpeiksi kaikkein -parhaimmat villat silloin, kun nuori rouva taloon tuli, sillä hänen -salainen toivonsa oli, että Saima rupeisi kudottamaan ryijyjä ja -mattoja ja kankaita kaikenlaisia, joita hän, vanha ihminen, ei -osannut, mutta olisi kuitenkin hartaasti halunnut saada taloon. - -Emännän ja Lienan villa-aarteet saivat olla oloillaan, ei Saima -harrastanut kutomista. Hän kulki kaiken kesää omissa ajatuksissaan, -lauloi, soitteli, haki kaikenlaisia kukkia ja sovitteli maljoihin ja -ruukkuihin, neuloi korutöitä ja luki romaaneja. - --- Kyllähän ne laiskankin päivät kuluvat, sanoi Liena. - -Emäntä silloin tulistui: -- Ei nyt kaikkien tarvitse raataa -meikäläisen tavalla. Saimalla on varaa olla niinkuin itse tahtoo. Hän -on parempia ihmisiä, saanut suuret koulut ja opit. - --- Kun on kerran saanut, niin sopisi antaakin, mutisi Liena. Ei hänen -aatelinsa siitä alenisi, vaikka muitakin ihmisiä huomaisi. Vielä muu -muunaan, mutta kun on isännänkin tehnyt niin surulliseksi. Se raukka -on niin kolistunutkin. - -Emäntä vilkaisi levottomana keittiöstä pirttiin, oliko salin ovi -auki. Voisi vielä Saima kuulla. Hän oli nyt aina varuillaan, ettei -vaan Saima mitään saisi huomata väen nurjamielisyydestä ja kuulla -heidän puheitaan. - --- Joko sait perunat kuorituiksi? Tässä on lampaille suolaa ja pari -leipää. Kyllähän minä täällä touhuun tulen, sanoi emäntä Lienalle -saadakseen hänet lähtemään pois. - --- Onko se uusi piika hyvin hieno? kysyi Liena vielä ovella. - --- Sellainenhan se näkyy olevan kaupungin tapoihin tottunut, kysyi -heti ensi päivänä, oliko vesijohtoa. - --- Hi, hi, vai vesijohtoa. Tekeekö se mitään? - --- Eihän tuo vielä ole ehtinytkään, on Saiman apuna. - --- Niin, niin, tarvitseehan rouva itsekin palvelijan. - --- Enkä minä keittiössä apua kaipaa, sanoi emäntä. - --- Saisi tuota sentään piika-ihminen olla kysymättä vesijohtoa. Että -kehtaa! ja Liena lähti huuli lerpallaan. - -Emäntä huokasi ja istui tuolille jalkojansa lepuuttamaan. -Perunakeitto porisi suuressa padassa tulella, ja siitä levisi -keittiöön makea luunytimen tuoksu. Hella oli tulipunainen ja padasta -roiskahtaneet tipat pihahtelivat. Mahtava, kuparinen kahvipannu -pulputti höyryä nokastaan ja takalävellä kiehui paisti. Se oli uuden -piian laitoksia, aiottu herrasväelle, sillä rouva ja isäntä söivät -nyt erikseen omissa huoneissaan. - -Padasta tuli palaneen käryä, ja emäntä nosti kantta, kaatoi hiukan -kuumaa vettä ja kaikki oli taas hyvin. Hän katsoi uuniin, siellä oli -myös jotakin palamassa, mutta kun ei emäntä oikein ymmärtänyt, mitä -se oli, meni hän hakemaan sen laittajaa miniänsä puolelta. - --- Missähän se tyttö on? kysyi hän Saimalta. - --- Lähetin rantaan pesemään vaatteita. Mitä äiti tarvitsee? - --- Ne ruuat -- -- - --- Minä sanoin sille, että kyllä äiti katsoo. Minä tulen myös. - -Emännän silmät levisivät, sillä eihän Saima koskaan keittiössä käynyt. - --- Mitähän tämä täällä uunissa lienee? kysyi emäntä ja veti uunista -laatikon. - --- Kai se on jotakin hedelmäputinkia, pannaan jäähtymään. - -Emäntä nosti esiliinallaan kuuman laatikon pöydälle ja riensi sitten -kahvipannun luo, joka nyt hurjasti pursusi pihisevälle hellalle. - --- Täälläpä on kuumuutta ja äidillä oikein hiki päässä. Kyllä jo -tarvitsisi apua. - -Emäntä ei vastannut mitään, hän vaan huokasi ja istui tuolilleen -pöydänpäähän valitsemaan kaunoja kauraryyneistä. - --- Eikö äidinkin mielestä ole hassua, että minä olen talon emäntä ja -että minun mieheni kyntää peltoa ja -- -- - -Saima keskeytti sanansa, huomaten sanoneensa liikaa, sillä emäntä -katsoi häneen avoimilla silmillään ja lyhyt, lihava vartalo -vääntelihe levottomana tuolilla. - --- Minä tarkotan, että äidin pitäisi saada oikea rehellinen -maalaisminiä, joka osaisi auttaa ja josta kaikki pitäisivät. -Sellainen, kuin se Maunun morsian, se Paavolan tyllerö. - --- Ei nyt pitäisi Saiman puhua sellaista, ettei osaisi. Kun on niin -paljon oppia ja järkeä, niin kyllä vaan sopisi tyytyä, sanoi emäntä -tekeytyen iloiseksi. - --- Äiti, sanoi Saima hetken kuluttua niin lämpimästi, että emännän -sydän heltyi. Äiti, ettekö auttaisi minua eräässä asiassa? - --- Autan, autan, sanoi emäntä ja sekotteli jyviänsä. - -Saima nyppi myöskin kaunoja ja pureskeli kauranjyviä. - --- Katsokaas, minä en oikein sovi tähän elämään ja tahtoisin -taivuttaa Ollin muuttamaan kanssani kaupunkiin; voisimmehan ostaa -siellä vaikka talon. - --- Eihän se nyt -- -- äänteli emäntä katsellen Saimaa suurin silmin. - --- Voi, äiti, taivuttakaa tekin Ollia antamaan talo Maunulle! - --- Vai Maunulle! Kyllähän minä voin Ollille puhua. - -Emäntä vilkaisi salavihkaa Saimaan ja kysyi: -- Onko Saima kuullut -mitään Maunun ja Paavolan Hilman asioista? - --- En, eihän minulle kukaan kerro, sanoi Saima uteliaasti tarkastaen -emännän huolestuneita kasvoja. Onko jotakin tapahtunut? - --- On kai tapahtunutkin. Emäntä kävi hiljan täällä ja paavolaiset -tahtovat pitää häät jo tänä syksynä. - --- No, sehän on hauskaa, oikein iloinen uutinen, en ole pitkään -aikaan mistään niin riemastunut kuin tästä. Nythän Maunu voi ottaa -talon! - --- Eihän se taida käydä päinsä, sanoi emäntä levollisesti. - --- Miksi ei? - --- Maunu ei tahdo eikä voikaan maksaa samaa hintaa kuin Olli on -maksanut. - --- Me luovumme Ollin osasta. - --- Siihen ei Olli suostuisi, sanoi emäntä vilkastuen. - --- Miksei Maunu voi maksaa samaa kuin Olli? - --- Ei Maunu saisi maasta irti samaa kuin Olli! sanoi emäntä ja hänen -silmänsä hymyilivät. - --- Mutta minnekä Maunu vie emäntänsä? - -Emännän kasvot synkistyivät jälleen ja äkeissään hän mutisi: -- Kun -laittavat asiansa kuin mitkä rengit ja piiat, niin saavat olla sen -mukaan. Asukoot vanhassa rakennuksessa siksi, kun sattuu sopiva -talonosto. Ei ole Ollillakaan nyt rahoja, kun tämä talonrakennuskin -vei. - --- Eikö äitikään tahtoisi päästää Ollia täältä pois? kysyi Saima -äkkiä. - --- Päästää, päästää -- niinkuin hän olisi minun päästettävissäni! -Vielä vai!... - --- Mutta jos äiti voisi määrätä hänen tehtävänsä, kysyi Saima -tarttuen emännän käsivarteen. - --- Voi, voi, ei Saiman pitäisi kuvitella sellaisia! huudahti emäntä -tuskastuneena ja katsoi arasti miniäänsä. - --- Niin, minä olin typerä. Eihän äiti voi tahtoa Ollia lähtemään, -sillä -- hän keskeytti sanansa ja katsoi anoppiinsa terävästi. - --- Mitä Saima tarkottaa? Emäntä oli säikähtynyt. - --- Sillä häntä tarvitaan pikkupoikien turvaksi ja hoitajaksi, ja hän -on luvannut maksaa talosta niin paljon, ettei kukaan muu kuin hän -voisi sitä suorittaa! - -Saiman kalpeilla kasvoilla oli katkeraa ivaa ja emäntä väistyi askel -askeleelta taaksepäin hänen edellään. - --- Mutta minä sanon, että Ollin on eläminen itselleen ja minulle, ei -veljilleen eikä äidilleen eikä kotimäilleen! - -Emäntä väistyi yhä ja puhui säikähtyneenä: -- Voi, hyvä Jumala, enhän -minä tahdo häntä pidättää, en millään muotoa. Kyllähän minä ja muut -poikani tyydymme vaikka kuinka vähään, jos niikseen tulee! Ja emäntä -oikaisihe pöydän päässä keittiössään ja katsoi suoraan miniänsä -leimuaviin silmiin. - --- Tahtooko äiti taivuttaa Ollia lähtemään täältä? - -Syntyi jännittävä äänettömyys. He katsoivat toisiaan silmästä -silmään, ja emäntä painoi katseensa maahan eikä vastannut. - -Saima odotti, seurasi anoppinsa joka liikettä kuin vaaniva kissa. -Vanha vaimo tunsi sen katseen, ja tuska nousi kuristamaan, mutta -vaikka hänet olisi kappaleiksi hakattu, ei hän olisi tahtonut -vastata. Hän seisoi vavisten ja hypisteli kauranjyviä seulassa -pöydällä. - --- Ha, ha, ha -- -- Saima nauroi ja itki, mutta nauru voitti ja -emännän suuret silmät levisivät kahta suuremmiksi ja hämmästyneenä -hän putosi tuolilleen, nojasi päänsä pöytään ja -- itki, itki -vanhan ihmisen katkeria kyyneleitä, jotka polttavat sydäntä kuin -väännettäisiin siellä hehkuvaa rautaa. - -Saima riensi nauraen ulos keittiöstä, pirtistä, juoksi pihan poikki -paeten omaa itseään ja pysähtyi lehmusten alle nurmelle. - -Syyskesän aurinko paistoi viileästi ja hieno tuulenhenki puhalteli. -Saima tyyntyi ja kuunteli: - - Heilani vietän Viipuriin - ja lähden Amerikkaan -- - tai heitän hänet hiivattiin - ja nainkin aika rikkaan! - -Aapo lauloi kyntäessään. Saima katsoi eteensä ja hymyili. Tuo laulu -heitti hänen tajuntaansa kuuman kesäpäivän, jolloin hän oli kulkenut -kuin lumottu prinsessa elämän paratiisissa. Se muisto oli pistävän -kuuma leimaus, jonka sammutti äkäinen vanhan Matin huuto: - --- Älä, Aapo, hoilaa! - -Olli kynti sarkaa lähinnä puutarhan aitaa ja pysäytti nyt hevosensa -Matin kohdalle, sillä Matti oli myös heittänyt ojamelansa, jolla -pientareita tyrkki, ja istunut tupakoimaan. - -Hevoset hirnahtivat äänen kuultuaan. Olli heitti ohjat niiden -lanteille ja istahti itse Matin vieren. - --- Miksei hoilata saisi? kysyi Olli leikillä. - --- Niin, jos käsketään. Mutta muutenhan minä vaan meinaan, että -täällä on eletty nyttemmin noin nirkun narkun, murjotellen ja -mökötellen, sanoi Matti silmät sirrillään, ja piippu tärisi hampaissa. - -Olli vilkaisi häneen ja käänsi sitten katseensa pois jääden -mietteisiinsä. - -Matti silmäili häntä yhä ja puhui: -- Muistuu mieleeni vaan teidän -vaarivainaanne. Olinhan vain sellainen pojanpakana ja pientareita -tyrkin, kun mies ja sellainen miesten mies tätä samaa peltoa kynti. -Sillä oli hartiat, no, ei sen paremmat kuin teillä nyt, ehkä vähä -rouvimmat, ja vahva niska ja sellaiset paukamat käsivarsissa ja -pohkeissa ja missä vaan niitä tarvittiin, että vie sun -- --! Se oli -aika jarri, heitteli suuria kiviä kuin höyheniä ja niin sitä tehtiin -näitä peltoja. Sen ajan sahrat -- -- no, mitä niistä vanhoista! Nyt -kynnetään uusilla auroilla, mutta vanhoja, muokattuja peltoja ja -siinä on uusien voima. Ja siinä tuo taitaa olla uusien miestenkin -voiman ponsi, että astuvat vanhoja polkuja nuorilla voimilla. - --- Taitaa olla, sanoi Olli nostamatta päätään. - --- Ja synti on päästää uusia herrastapoja -- -- - -Olli käännähti äkkiä. - --- ja pysytellä erillään. - --- Olenko jättänyt jotakin tekemättä? kysyi Olli tiukasti. - --- Ei, ei, sehän se on, että teette kuin kiukustunut ja olette kuin -ukkospilvi, sanoi äijä ja nykäisi melan käteensä. - --- Mitä te sitten valitatte? - --- Sitä vaan, että se entinen avonainen elämä on muuttunut ahtaaksi. - --- Kuka sen olisi muuttanut? kysyi Olli jurosti, nousi ojan reunalta -ja astui auran taakse. - --- Kuka -- ota hämärää hännästä kiinni, tyhjän kouraasi saat! - -Olli nykäisi ohjista, tarttui auran sarviin ja ohjasi kevyesti -viiltävää terää, ja nurmi kääntyi, ja tuoksuva maa nosti tumman -povensa ilman huuhdeltavaksi. - -Saima katseli häntä lehmuksen alta ja ivallinen hymy tuikahti -suupieleen: -- Astuu kuin mikä juhta auran perässä ja polkee -liejuista multaa. Tuoko olisi ainaisesti minun Ollini työtä? Ei, tuo -on orjan työtä, ja Olli on -- -- Jumala tietää, mitä hän on! Minä -tiedän vaan, että hänen sylissään olen turvassa. Hän kantaisi minut -tulenkin läpi ja vuorien ylitse ja soutaisi myrskyn raivotessa rannan -suojaan, ja luulen, että hän erämaassakin löytäisi minulle raitista -vettä -- niin, ellen minä vaan tahtoisi häntä seuraamaan minun -polkuani kosteikkoon. Huu, täällä polttaa maa jalkojani ja sisuni -kiehuu! Kunhan olisi mihin purkaa teljetty vimma! - --- Heikki, heitä pois se leikki, ota kirves ja veitti! huusi Tuomo -vanhan rakennuksen portailla ja harppoi alas. Jälessä kiiti pihaan -tulipunaisena Heikki, ja Väinö kintereillä. Nyt juostiin pitkin -pihaa, lehmusten ympärille, käytäviä, nurmea. - -Saima seurasi vauhtia katsein, se viihdytti ja houkutti. - --- Hei, pojat, otetaan kiinni Tuomo! ja samassa hän kiiti poikien -kanssa pitkin pihaa, pujottelihe pensaiden välissä kuin kärppä -nopeana ja notkeana iskien Tuomoon, joka huusi ja sätki. - -Liena seisoi portailla ja nauroi, vanha Matti oli tullut pellolta -ja Aapo juoksi uteliaana aidan poikki puutarhaan, yhtyi leikkiin ja -tavotti nyt vuorostaan Saimaa, joka nauroi ja juoksi. - -Pian oli koko talon väki pihalla ja kaikki naurussa suin. - --- Pääskyset! mutisi Matti tyytyväisenä. - --- On niillä nyt kutut kotona, puhui Liena, ja laski pienen karitsan -helmastaan maahan. - -Juuri silloin Saima pujahti siihen Aapon edellä ja kompastui -karitsaan. Hän ja valkoinen pikku määkijä vierähtivät nurmelle ja -Saima nauroi, tavotti karitsaa. - --- Voi, kuinka se on puhtoinen ja valkoinen ja pehmoinen, ja suu -vaaleanpunainen. Pää, sinä pikku pää! - -Saima hyväili sitä ja koko talon väki katseli ja hymyili, ja juttu -kävi kuin ennen hyvinä aikoina. - --- Kah tota, kuinka nyt näin lehahti päivä paistamaan? kysäisi Matti -itseltään. Olkoon Ollin onneksi! huokasi hänen uskollinen sydämensä, -ja housujaan nykäisten hän hävisi vanhaan pirttiin. - -Olli seisoi työvaatteissaan pihalla hiukan hajasäärin kädet -housuntaskuissa. Hän hymyili, ja päivettyneet kasvot loistivat -onnesta. Laskevan auringon säteet heittivät viehkeän loitsuvaipan -hänen ympärilleen, samalla kun ne kultasivat koko laakson, joka -näytti ylpeilevän lastensa onnesta ja viljelijänsä hyvästä uskosta. -Ja Olli uskoi tällä hetkellä Saiman ilon todeksi, uskoi väkeensä, -laaksoonsa, ulappaansa. Hän eli nyt niinkuin ainakin hetkessä ja -palveli kotijumalaa, oli levollinen ja varma. Hän hymähti ja katse -sanoi: Onhan niitä kaiketi muitakin hyviä jumalia, mutta hän oli -saanut tämän ja kiintynyt siihen ja tahtoi koko ikänsä kaikissa -vaiheissa palvella häntä. - -Olli pyörähti ympäri, vihelsi iloista säveltä hiljaa, astui pirtin -kautta "säleaidan sisään" ja vaihtoi työvaatteet puhtaampiin. -Ilta-auringon säteet löysivät hänet täältäkin, leikkivät vallattomina -vaaleassa tukassa. Hän oikaisi lujatekoista ruumistaan, pysähtyi -akkunan eteen ja katsoi peltoja. Ennestään veitikkamainen katse oli -kirkastunut, avautui vakavana ja syvänä, niin ettei sen pohjaa voinut -nähdä, mutta halusta häneen uskoi. - -Saiman nauru kuului ulkoa. Odottava, hiukan jännittynyt ilme syttyi -Ollin silmiin. - --- Vapaa, vapaa! huusi Saima ja heittäytyi tuolille hengästyneenä, -palmikot olalle valahtaneina, kasvot hehkuvina. - --- Huh, kuinka täällä on kuuma, akkunat auki! Minä tukehdun. Kunhan -tuosta edes saisi keuhkojen täydeltä raikasta meri-ilmaa ja nähdä -aaltohirviöiden tulevan vastaansa. - --- Kyllähän sen merenkin löytää, sanoi Olli levittäen rintaansa -aivankuin Saiman merenkaipuu olisi häntä elähyttänyt. - --- Ei, mutta Olli, kuinka sinä olet -- en osaa sanoa. Oletko ollut -pahoillasi minusta? Älä ole enää. Nyt olen niin kevyt, kaikki suonet -tykkii, tahtoisin vaikka lentää. Olisin kuitenkin onnellinen, jos -voisin -- -- - --- No, mitä? sanoi Olli tarttuen Saiman ranteisiin vetääkseen hänet -syliinsä. - --- Jos voisin muuttaa viiksesi pehmeiksi, niinkuin ne ennen olivat. -Nyt ne ovat kankeat ja värittömät. Katsohan minua silmiin! Sinun -uskolliset silmäsi! Kun näen sinut näin yksinäni, en kapinoitse, -katson silmiisi, en näe pohjaa, aavistan -- muutun hartaaksi kuin -kirkossa, puhun hiljaa ja olen kuuliainen. - --- Saima! - --- Ei, minä olen jälleen kapinallinen! Katsos, nämä kädet, noin -suuret kuin jättiläisen kovat kourat! Olenhan minä liian hento niiden -pidellä. Se ärsyttää minua, tahtoisin, että kätesi olisi hieno, siro -ja pehmeä kuin itsekin olen. - -Olli antoi käsiensä vaipua alas ja hymähti: -- Eihän se peltosarka -ole paperiarkki, eikä aura kynänterä, mutta en minä siltä vaihtaisi, -sillä jos on ase suurempi ja koura painavampi, niin on jälkikin -laajempi ja tuloskin tukevampi. - --- Jaa, sinä olet tukeva, liian tukeva, sekin minua toisinaan -- -- -et milloinkaan hätäile, et epäile, et tahdo katsoa asioita minun -silmilläni. Sinulla on oma epäjumalasi! - --- Niinhän minulla on, ajattelin juuri, että kyllähän siihen vanhaan -kotijumalaan kelpaa luottaa, ei se jätä minua milloinkaan ihan yksin, -on aina jossakin muodossa mukanani, vaikka mitä sattuisi! sanoi Olli -painavasti. - --- Mitä sinä tarkotat? kysyi Saima jännittyneenä. - -Olli hymähti. -- Tietysti sitä, että kotijumalani antaa minulle -kylliksi työtä. - --- Työtä -- niin, mutta mitä sinä ajattelet sillä välillä, pitkät -päivät kun astut juhtana? - --- Hm, mitä ankarampi työ juhdallasi on, sitä reippaammin ajattelen, -suunnittelen asiani viikoiksi, vuosiksi, järjestän työt seuraaviksi -päiviksi ja loppua matkaa luotan jumalaani. - --- Mikä on sinun jumalasi? kysyi Saima kuin itsepäinen lapsi. - --- Sinäpä kysyt, osaako tuota niin pilkulleen sanoa? Tiedän vain, -että hän on tyytyväinen, kun väellä on hyvä työtuuli, kaikki käy -vanhaa uraansa täydellä voimalla, ja kun näkee minun aikaiseen -nousevan, koko päivän ahertavan ja eritoten taloni mailla puuhaavan -hiki hatussa. Ja sitten illalla on juhla, kun voimani vaimentuvat ja -sinä olet hellä. - --- Maamyyrän jumala! huudahti Saima samalla kun Olli aikoi vetää -hänet luokseen. Aurinko oli jo vaipunut harjun taakse ja Saiman -silmät vivahtivat vihreään, kun hän pidätetyllä katkeruudella sähähti -sanansa. Samassa hän kuitenkin sammutti tulen itsessään, sanoi -keveällä arkiäänellä: - --- Puhuimme tänään äidin kanssa Maunun asiasta. - --- Se on vähän hankala paikka. Maunu menee kaiketi jo sunnuntaina -ottamaan kuulutuksen, sanoi Olli. - --- Ja sitten he muuttavat vanhaan rakennukseen. - --- Niin kai, siksi kun sattuu sopiva talonosto. - --- Miksei voida ostaa nyt heti? - --- Ei ole rahoja. - --- Minä annan! sanoi Saima huolettomasti. - --- Tahtoisitko sinä tosiaankin lainata Maunulle tai oikeammin -minulle, sillä osansahan Maunu saa? - --- Niin paljon kuin tahdot. Tahtoisin repiä hajalle koko avioehdon. -Tämä on perin kurjaa ja puolinaista! - -Silmien hehku palasi jälleen ja Saima kääntyi äkkiä Olliin, kietoi -käsivartensa hänen kaulaansa ja painautui lähelle. - --- Kuule, Olli, ota kaikki ja ota minut kokonaan; en kestä tätä -puolinaista, tätä tinkimistä. Minä tahdon sinut kokonaan ja annan -itseni kokonaan. Täällä en nuku öisin, en saa rauhaa päivällä, maa -polttaa jalkojeni alla. Tahdon pois täältä! Herran nimessä, seuraa -minua, ennenkuin se on myöhäistä! Rukoilen sinua, vaadin -- -- - -Olli antoi käsiensä hitaasti vaipua ja istui alakuloisena sohvalle. - --- Näin viime yönä unta sinusta, sanoi hän hetken kuluttua katsomatta -Saimaan, joka nyyhki masentuneena hänen vieressään. - --- Sinä syleilit minua kuin äsken, ja minä katsoin sinua silmiin. -Silmät olivat ensin sinun ja muuttuivat sitten -- kissansilmiksi ja -kynnet kouraisivat sydäntäni. - --- Olli! - -Saima seisoi kuin kostotar kohotetuin nyrkein Ollin edessä. - --- Olli, nyt sinä olet sanonut jotakin, joka antaa minulle voimaa -sanoa, mitä minun sisälläni asuu. Minä olen kissa ja minä kynsineni -kiskon täältä itseni irti. Minä en voi jäädä tänne, olen tuttavilleni -kirjottanut kaupunkiin, että muutamme sinne talveksi ja olemme täällä -vain kesät. Se on ollut minun suunnitelmani ja sen piti toteutua. Jos -tahdot olla mieheni, seuraat minua, ellet tahdo -- -- no niin, minä -tiedän tieni. Ja vielä yksi asia. Sinulla on jumalasi, minulla myös. -Minussa asuu salaperäinen voima, jota en voi käskeä, en sinunkaan -vuoksesi, se voima on minua vahvempi, se vaanii yhä ja tahtomattani -seuraan sitä aina kun aika tulee. Tästä hetkestä alkaen saat valita, -tahdotko olla mieheni vai etkö tahdo! - -Olli tuijotti häneen. - --- Kuule, Saima, ethän voi otaksua, että minä ymmärtäisin tällaista -päähänpistoa! Luuletko sinä tosiaan tällä purkavasi kaikki? - --- Enhän minä tahdokkaan purkaa, sinä itse olet syypää. Sinä pidät -nautojasi ja maitasi kalliimpana kuin minua! - --- Kyllähän sinun pitäisi ymmärtää, että se mitä nyt sanot, on -väärin, ei voi verrata kahta sellaista asiaa. - --- Ei, siinä sinä olet oikeassa, sillä minä en siedä, että pidät -itsellesi tärkeämpänä kotimäkiäsi, veljiäsi ja taloasi kuin minua. - --- Herran nimessä, pitääkö miehen luopua omista tehtävistään, kun hän -ottaa vaimon? - --- Pitää, jos ne tehtävät ovat ristiriidassa hänen vaimonsa onnen -kanssa. - --- Ei, Saima, työ ja velvollisuus eivät ole onnen vihollisia. - --- Sinä luovut siis minusta? huusi Saima leimuavin silmin. - --- En milloinkaan! - -Saima nauroi ja hetken päästä itki. Olli katsoi häneen keventyneenä -luullen kaikkea oikuiksi, mutta samassa Saima hyppäsi kyyryisestä -asennostaan sohvan nurkasta hänen eteensä, kädet nyrkissä ja silmät -vihreinä hämärässä huoneessa. - --- Etkö sinä pelkää, että minä luovun sinusta? ja hän juoksi -makuuhuoneeseen sulkien oven mennessään. - -Elämä pirtissä oli jo vaiennut ja väki mennyt levolle. Kaupungista -tullut palvelija tuli arastellen huoneeseen ja kysyi, syödäänkö -illallista. - -Olli katsoi häneen kuin unessakävijä. - --- Vienkö pois ruuat? kysyi tyttö. - --- Viekää, sanoi hän ja tunsi samassa häpeävänsä tyttöä ja epäili -hänen jotakin kuulleen. Hän ei vielä uskonut Saiman totta tarkottavan -ja astui päättävästi hänen luokseen hämärään makuuhuoneeseen. - -Saima seisoi kuin patsas käsivarret ristissä rinnalla. Olli astui -hänen luokseen ja sanoi leikillä: -- Jänö kulta, älä ole pahoillasi, -minun ei olisi pitänyt puhua siitä kissaunesta. - -Saiman kasvoille lehahti riemu: -- Sinä suostut lähtemään täältä -kanssani? - --- Minne? - --- Kaupunkiin, maailmaan, ainaiseksi! - --- Siihen minä en suostu... - -Se oli sanottu. Saima ei itkenyt eikä nauranut, osotti vain kädellään -ovea ja sanoi: - --- Menetkö sinä vai menenkö minä? - -Olli peräytyi ovelle vieläkin epäröiden ja sanoi sortuneella äänellä: --- hyvää yötä! - -Saima kietoi kuin uhalla äänensä pumpuliin ja vastasi helähtävästi: --- hyvää yötä! - -Sanojen sointu kulki väreinä mieheen, ja hän astui pois huoneesta -kuin unessa. - - - - -IX - - -Saima puuhaili hyräillen ja hymyillen, eikä Olli päässyt selville -hänen varsinaisesta mielialastaan. Kun puhe kääntyi polttopisteeseen, -pujahti Saima taitavasti pois asiasta eikä Olli uskaltanut yrittää -uudestaan, sillä hän näki Saiman katseissa, liikkeissä ja erotti -äänessäkin jotakin outoa ja jännitettyä. Hän itse oli uneton, -rauhaton ja kuumeinen, odotti jotakin tapahtuvan ja aina kun Saima -tuli lähelle -- ja Ollista tuntui, että hän usein sattui hänen -tielleen -- piti hänen ponnistaa kaikki voimansa pidättääkseen -kättään tarttumasta vaimoonsa. - -Ollilla oli kuitenkin työnsä ja kotijumalansa, hän kävi -kunnankokouksissa, hoiti pitäjän säästökassaa, kuului koulun ja -vaivaishoidon johtokuntaan ja seurasi puoluekiistoja. Hänen selvä, -käytännöllinen älynsä oli pitäjän asioissa hyvänä tukena. Tämä hänen -elämänsä seurasi häntä kotiinkin Saiman säleaituuseen ja huuhteli -sitä toisinaan kuin raitis tuuli. Saima tunsi sen, ja kateus pisti -hänen sydäntään ja ylpeys nosti hänessä päätään kiihottaen kaikki -vastahakoisuuden henget kapinaan. Oli tullut uusi, vaarallinen -kilpailija, joka yhä lujemmin sitoi Ollin tänne. - -Saimalla oli vain ahdas säleaituunsa, kalvava kateus, epämääräinen -kaipuu kauas pois ja sammumaton miellyttämisen halu, joka tahtoi -hallita omalla olennollaan, vetää omaan piiriinsä -- ja nyt se, mitä -hän koko olemuksellaan halusi, väistyi yhä kauemmaksi. - -Hän terotti kaikki herkät vaistonsa ja vastustamattoman suloutensa -tekemään vaatimuksen "_noli me tangere_" niin tehokkaaksi kuin -suinkin ja vastapuolelle tuskallisen vaikeaksi. Hän tahtoi voittaa. - -Miten, Herran nimessä, miten? kysyi Saima itseltään pitkinä -yksinäisyyden hetkinä. - -Syyskesän aurinko katseli taivaan laelta laaksoon viileästi -hymyillen, ja harjut seisoivat vakavina kahden puolen. Saiman -mielestä ne nykyään aina rypistivät hänelle silmäkulmiaan. - -Rannalta kuului miesten loilotusta, ja Saima näki kävellessään -niityllä kymmenkunnan miestä puuhaamassa tukkeja rannasta vesille. -Olli oli edellisenä talvena myynyt metsää, ja nyt kuljetettiin puita -veden toiselle puolelle. - -Tukkilaisia, ajatteli Saima ja hymähti muistellen, kuinka heitä oli -runoruusuilla kukitettu. - --- Holei, minne nyt? huusi Aapo juuri hänen takanansa. - --- Hui! kuinka pelotit minut, huudahti Saima ja hypähti -hermostuneesti. - --- Lystiä väkeä nuo "tukkipirut", sanoi Aapo. - --- Hyi, mitä sanoja sinä käytät! - --- Höm, katsotaanhan nyt, kuinka tuon yhden saapasniekan tuolla käy. -Hänellä on pelkkiä pikkutukkeja harvakseen vedessä. Katsos nyt, -kuinka hän seisoo kahdella tukilla ja kiskoo keksillä itseään lauttaa -kohti. Heiluu, ka, ka, vaipuu, jo menee, hei... - --- Voi, voi, hukkuuko hän? huusi Saima. - -Rannasta kuului naurunrähäkkä. - --- Manu, älä koko järveä juo, tule ylös, vähemmästäkin halkeaa! huusi -joku. - --- No, jo juo niin, että riittää tuomiopäivän aaton ehtoopuoleen -saakka, sanoi toinen. - -Manu parka säpi ja säpi. Aapo näki käden ja märän pään, mutta samassa -kaikki hävisi ja miehet lakkasivat nauramasta. - -Saima seisoi nyt rannalla Aapon kanssa kauhuissaan, suuret silmät -tähdättyinä veden pinnalle, jossa ei näkynyt muuta kuin tukkeja. - --- Mennään pois, sanoi Aapo ja veti Saimaa mukanaan puoliväkisin. - -Samassa Manu nousi sukelluksista, sai päänsä veden pinnalle ja -änkytti: -- o-lin vä-ähällä vajota -- -- - --- Tiedätkö, Aapo, sanoi Saima, täällä on varmaan sellainen ahnas, -kade henki, joku sellainen mahti, joka ottaa väkisin, ei päästä -kynsistään hevillä. - --- Sepä olisi lysti henki, sanoi Aapo kevyesti. - --- Oikein totta, tiedän sen varmasti. Ollikin on sen hengen -pauloissa. Mikä olisi meidän lähtiessä täältä? Voisimmehan elää -paljoa paremmin missä tahansa muualla kuin täällä. - --- Niinhän sekin on, sanoi Aapo. - --- Niin, eikö ole? huusi Saima ja hänen pidätetyn vihansa tulva -särki keinotekoisen mielenmaltin tokeen saadessaan tämän pienen -tunnustuksen. - --- Tiedätkö, minä olen pyytänyt, rukoillut, vaatinut ja pakottanut -Ollia lähtemään täältä. Hän kärsii itsekin, sen näen, ja se on -minulle kuin pedon käpälän hivelyä. Jospa vain saisin hänet yhden -ainoan kerran luopumaan jumalastaan -- silloin hän olisi vapaa! -Tiedätkö, minun elämäni täällä on jokapäiväistä kidutusta, alennusta, -enkä löydä oikeaa tietä täältä ulos. - -Saima puristi kätensä nyrkkiin, ja pehmeä, tyttömäinen olento -jännittyi. - --- Nuoko peltotilkut, sarkojen kaistaleet, tämä ahdas onkalo, -jossa tukehdun, tuoko uninen järvi ja salamyhkäiset metsät, nuoko -uhmaisivat koko maailmaa ja pitäisivät hänet omanaan? - -Jännitys laukesi, hän oli jälleen nuori, pehmeä tyttö, ja suuret -kyyneleet valuivat poskille hereinä kuin lapsen. - --- Saima ei nyt noin surisi, mitä sille nyt tehtäisiin? Olli on -itsepäinen kuin härkä, -- sanoi Aapo hiukan ivaa äänessä. -- Jos minä -olisin hänen sijassaan, niin en totta tosiaan hetkeäkään häikäilisi. -Onhan sitä maailmaa muuallakin. Ja toiseksi, onhan tässä Saimallakin -sanomista. - --- Niin luulisi, sanoi Saima pyyhkien kyyneliään. Olli ei ota minun -sanojani kuullakseen, eivät ne mahdu häneen. Aapo, sanoi Saima -hellällä äänellä, sinä olet hyvä poika, tekee oikein hyvää saada -puhua tästä sinulle. - -Saima puristi Aapon sormia ja katsoi hänen haaleansinisiin silmiinsä. -He kulkivat hetken aikaa käsi kädessä, ja nuoren miehen rinta kohosi -ylpeänä ja katse tähtäsi voitokkaana ja onnellisena eteenpäin. - --- Sinä olet pulska poika, Aapo, sanoi Saima, ja sinussa on -- kuinka -sanoisin -- jotakin keväistä, nuorta ja elävää. - -Aapon silmissä välähti ja kasvojen ilme oli onnellinen. Elämän -sulouden säde oli Saimassa helottanut hänelle ja huikaisten tunkenut -nuoreen, koskemattomaan sieluun. - --- Saima, minä seuraisin sinua vaikka minne! sanoi hän kiihkoisesti -ja puristi Saiman sormia. - --- Ai, likistät sormiani. Tahtoisitko sinäkin täältä pois? kysyi -Saima. - --- Täytyyhän minun mennä ehkä piankin. - --- Pitääkö sinun ruveta maanviljelijäksi? - --- Eihän siihen pakkoa ole, vaikka enhän minä enää muutakaan työtä -oppisi. - --- Oppivathan ne muutkin. - --- Hm. - --- Osaatko sinä ruotsia? - --- Luin parina vuonna lyseossa, mutta kun koulun jätin, jäivät kaikki -luvut. - --- Miksi sinä koulun jätit? - --- Oli ikävä kotiin ja äiti sanoi: "Antaa pojan olla, eihän kaikista -tarvitse herroja tulla." - --- Kuule, Aapo, jos minä opettaisin sinulle ruotsia ja vähän -muutakin, esimerkiksi matematiikkaa? Minä olin kova siinä aineessa. - --- Tahtoisiko Saima? Aapon kasvoilla väreili vuoroin kainous, vuoroin -onni. - -Seuraava päivä oli sunnuntai, ja Aapo tuli Saiman luo lukemaan. He -istuivat vierekkäin sohvalla yhteinen kirja pöydällä. Työ sujui -hyvin, sillä Aapolla oli herkkä kielikorva ja lapsena opittu -ääntäminen helpotti paljon. - --- Kuulehan Olli, kuinka Aapo lukee hyvin! huusi Saima toiseen -huoneeseen, jossa Olli käveli lattialla mietteissään. - --- Mistä se opinhalu nyt on tullut? kysyi Olli. - --- Ei se halu taitaisi sinullekaan pahaa tehdä, sanoi Saima, mutta -katui samassa sanojaan, sillä Olli luki aina, kun vaan lomahetken -sai, eikä Saima jäänyt juuri koskaan vastausta vaille, jos jotakin -häneltä kysyi. - -Olli katsoi heihin kumpaankin hiukan ivallisesti seisten huoneensa -kynnyksellä kädet taskuissa. - -Aapo otti kirjan, meni pois nyreissään, vilkaistuaan sivulta Olliin. - --- Miksi sinä olit epäystävällinen? sanoi Saima. - --- Olinkohan? sanoi Olli yhä hymyillen ja katsellen Saimaa. - --- Sinä voit olla kiusallinen. - --- Ehkä. - --- Ja sitäpaitsi olenhan minä vapaa -- -- - --- Ja säleaita otetaan pois ja tänne saa tulla kuka tahtoo, sanoi -Olli seisten yhä samassa asennossa ja hymyillen. - --- Se huvittaa sinua erinomaisesti. - --- Koko lailla. - --- Sitten sinun pitää saada enemmän sitä lystiä! huudahti Saima uhka -silmissä ja meni pirttiin. - -Väki loikoili siellä levolla tupakoiden ja loruellen. Saiman -ilmestyminen sai heidät nousemaan samassa, kun piiput vedettiin -suusta ja juttu katkesi. - --- Nyt laitamme kahvikekkerit tämän kauniin ilman kunniaksi ja -pannaan "talonhävittäjä" liedelle, eikös niin, äiti? - -Emäntä kohensi suurimman pannunsa reiälle sanoen: - --- Kyllähän se sopii, onkin juuri kahvin aika. - --- Ja vaikkei olisikaan, sanoi vanha Matti, niin kyllähän sitä meiän -poikain mekkoon menee, kun tämä vanha emäntä on teettänyt ne niin -laajat. - --- Ja on tuota kiristymisen varaa Matin nahassakin, se kun on tänä -suvena mennyt niin moneen mykkärään, sanoi Liena. - --- Na, naa, enemmän toki niitä sinulla roikkuu tyhjiä pusseja! - -Saima toi kantamuksen tavaraa omista huoneistaan. - --- Matti hyvä, viekää tuo ulos pöydälle. - -Ukko otti leivosvasun kömpelöihin kouriinsa kujeillen. - --- Miehetkös tässä nyt pannaankin passaamaan? ihmetteli Liena. - --- Ai, siellähän ei olekaan pöytää! sanoi Saima ja juoksi ulos. - -Pihalla leikkivät pikkupojat pirrin kanssa ja nauraa kikattivat aina, -kun se ponnahti hyppiessään. - --- Se on niin lystiä, sanoi Väinö. - --- Kuulkaa, pojat, sanoi Saima, minä tiedän jotakin vielä lystimpää. -Saatte komeat kahvit. - -Poikien silmät loistivat, ja Aapo lauloi: - - "Hei, hei, hevosella hyvät - viinat tuodaan, - vihreällä pientarella - vuosipalkka juodaan!" - --- Joudu mies! huusi Saima. Hae pöytä, mutta iso, että koko väki -mahtuu. - --- Ymmärrän, herra kapteeni! Aapo teki kunniaa kuin sotilas -päällikölleen. - -Saima juoksi takaisin pirttiin ja sanoi mennessään Matille: - --- Aapo tuo pöydän, minä tuon liinan, ja Liena on hyvä ja tulee -ottamaan täällä kupit ja kannut. - -Lienan alahuuli oli ollut tuntuvasti lerpallaan, mutta nyt se -lepsahti tiiviisti hampaattomiin ikeniin. - --- Eikö Olli tule kahville? kysyi emäntä. - --- Äiti on hyvä ja käskee, sanoi Saima, minä menen edellä. - -Aapo istui pöydän takana pienellä lavitsalla telmien poikien kanssa. - --- Nyt kaadetaan kuppiin, äiti, olkaa hyvä ja kaatakaa, pyysi Saima. - -Itse hän istui Aapon lavitsalle ja yhtyi poikien leikkiin. - --- Kukko, kukko, mut ei kanaa! ärsytti Tuomo. - --- Kukko, kukko, sanoi Väinö. - --- Ähä, kutti, kutti, väy, väy, jäärytteli Heikki, ja taas -työnnyttiin olka olkaa vastaan ja väännettiin naurua. - --- Väinö, tule tänne, sanoi Saima. - -Olli tuli samassa ja istui pöydän päähän. - --- Leikitään "kili, kili, kassis", anna kädet, pidä sormet alaspäin -lerpallaan ja kun minä yritän lyödä sormillesi, niin vedä pois. No, -kili, kili -- kassis! Uudestaan, kili, kili -- kassis! Ainahan sinä -saat sormillesi. - --- Saima tulee minun kanssani, sanoi Aapo. - -He istuivat rinnakkain lavitsalla ja Saima antoi Aapoa ensin -sormille, mutta Aapo nousi ylös, nykäisi Saiman käsistä seisaalleen -ja leikki kävi todeksi. - -Olli katseli veljeään, jonka silmissä paloi luvaton tunne ja hänen -otsalleen nousi tumma puna. - -Saiman punottavat sormet liikkuivat vikkelinä Aapon leveiden -kämmenien alla, mustat silmät loistivat ja vartalo taipui ja nousi, -hän perääntyi ja eteni, ajaen vihollista ja väistyen. He kiersivät -puun ja väet, vuorotellen lyöden toisiaan sormille. Äkkiä Aapo -nappasi liian kovasti ja Saima sivalsi häntä poskelle juosten samalla -ja huutaen: -- Karhu, siitä sait! - -Aapo juoksi tavottamaan. - -Saima pujottelihe kuin kärppä puiden ympärillä, tikapuiden takana ja -mutkasi itsensä syrjään aina, kun Aapo tavotti. - -Aapon silmät hehkuivat ja veri kiehui. - -Saima huomasi sen ja säikähti -- mutta samassa uusi aatos leikkasi -kuin terävä säilä hänen sydäntään; hän vilkaisi kerran Olliin ja -iski sitten silmänsä pojan silmiin. Leikki kävi kiihkeämmäksi ja -sulavammaksi. He olivat kuin tuuli ja tulen liekki. Saima lietsoi, ja -nuori mies paloi. - -Olli poistui kenellekään sanaa sanomatta. - -Väki vaihteli katseita -- huolestuneita -- - -Leikkivät etenivät talon päädylle, josta Saima oli aikeessa pujahtaa -turvaan omista portaistaan, mutta Aapo saavutti hänet. Saima parahti: - --- Ai, Aapo, päästä, ha, ha, sinähän olet hurja, mieletön! - -Aapo oli puristanut häntä syliinsä kiihkoisasti. Samassa poika -vaaleni, puri hammasta ja päästi Saiman. - -Saima juoksi sisään. Olli istui pöydän ääressä jännittyneenä -tuijottaen ovea kohti. Hänen laihtuneilla kasvoillaan oli punaa, ja -syvissä silmissä paloi outo, kuumeinen hehku. - -Saima läheni huohottaen, pehmeillä huulilla hymy, silmissä lempivän -hurmainen katse, vartalo notkuva, kuumaa suloa hehkuen, leikissä -sulanut syleiltäväksi. Katse Ollin katseessa, huulet lähellä janoovan -huulia, rukoillen äänetönnä syleilyä hän kosketti miehensä suuta. - -Olli nousi, parahti tukehtuneesti ja työnsi hänet luotaan tylysti ja -hoippui huoneeseensa. - -Saima jäykistyi, peitti käsiinsä polttavan häpeän punan, joka levisi -kasvoilta ja paloi kuumeena koko ruumiissa. - -Työnsi kuin esineen luotaan! - -Saima suoristihe, heitti ylpeästi päätään ja katsoi eteensä kuin -olisi Olli ollut läsnä. Samassa hän äkkiä kääntyi, kuunteli -- -- -Olli itki. Jokainen nyyhkytys oli sieluun ja veriin raadellun miehen -tuskan äännähdys. - -Saima astui miehensä ovea kohti surun ilme kasvoillaan, mutta tyly -kosketus poltti vielä hänen ruumiissaan ja kiireesti hän pakeni -toiseen huoneeseen. - - - - -X - - -Seuraavana päivänä oli talossa hiljaista, väki rukiinleikkuussa -kaukana pelloilla, Olli pitäjällä, ja Saima oli koko päivän viettänyt -yksin synkissä mietteissään suunnitellen elämäänsä. Hän kuuli -maantieltä rattaiden ratinaa ja arvasi Ollin tulevan. - -Hurravilli ravasi omin ehdoin, ja Olli istui kärryillä kyyristyneenä, -laihtuneilla kasvoilla kiusaantunut ilme ja syvällä silmissä tuskaa. - -Hevonen hirnahti ja ajaja nosti päätään nähden samassa puun alla -kotiniityllä pari tukkipomoa ja Aapon -- pulloja ja laseja. - -Ollin kasvoille levisi tumma puna ja hän huitaisi Hurravilliä -ohjilla, kiirehtäen miesten sivutse. Kotiin päästyään hän riisui itse -hevosen ja meni väsynein askelin sisään. - -Saima nousi portailta ja antoi tilaa kohteliaasti kuin oudolle -miehelle, hymyili ivallisesti ja aikoi poistua. - --- Saima! -- sanoi Olli niin tuskallisella äänellä, että Saima -hätkähti ja kääntyi häneen päin. - --- Olin eilen liian -- -- äkkinäinen, sanoi hän vaikeasti valiten -sanojaan. Voitko unohtaa sen? - --- Voin unohtaa kaikki paitsi sen yhden ainoan asian, jota olen -sinulta pyytänyt, sanoi Saima kiihkeästi. - -Olli katsoi häneen. - --- Tahdon sinut kokonaan ja täältä pois. - -Olli kääntyi hitaasti ja meni sisään. - -Saiman kasvoille levisi jälleen ivanhymy ja pää nousi ylpeänä ja -kädet puristuivat nyrkiksi, kun hän astui pihan poikki tielle. - -Aapo tuli vastaan lakki kallellaan, kädet taskuissa ja laulaen: - - Voi kuinka iloinen olin minä silloin, - kun tanssista tanssihin kuljin ma illoin. - Mut' sitten tuli tuttu - ja loppui koko juttu. - -Saiman mieleen laulu heitti hetkeksi valoisan tunteen ja hän huusi -Aapolle: - --- Laula vielä. - - Juur' kaksikymmentä vuotta minä täytin - ja aika veikeeltä veijarilta näytin, - mut' suru minut otti, - kun järki hyvä petti -- -- -- - -Luuletko, että voisimme yhdessä laittaa siihen kauniimman nuotin? - --- Se on tietty, sanoi Aapo liian innokkaana. - --- Minä säestäisin piaanolla. - --- Vaikka millä! uhmaili Aapo ja seurasi Saimaa saliin. - --- Laula vielä se ensimmäinen värssy, pyysi Saima, ja Aapo asettui -lähelle Saimaa, laski kätensä hänen olalleen ja lauloi liian kovalla -äänellä. - -Olli astui samassa huoneeseen ja sanoi Saimalle puoliääneen: - --- Etkö näe, missä tilassa Aapo on? - -Saima kääntyi äkkiä Olliin, ja Aapo astui Ollin eteen huutaen: - --- Olenko minä missään tilassa! - --- Ole hiljaa ja mene pois! sanoi Olli hilliten suuttumustaan. - --- Annahan Aapon olla! sanoi Saima ja astui veljeksien väliin. - --- Etkö sinä, Aapo, häpeä laittaa itseäsi tuohon kuntoon ja -tulla -- -- - -Aapo asettui veljensä eteen, matki hänen ääntään ja sanoi: - --- Etkö sinä häpeä sekaantua muiden asioihin? - -Saima nauroi: -- Oikein, Aapo. Me olemme kumpikin vapaita ihmisiä -ja teemme, mitä tahdomme, lisäsi hän ja uhka leimahti katseessa. -Lauletaan, Aapo. - -Saima meni jälleen piaanolle, mutta Aapo jäi tuijottamaan veljeään -poikamainen uhka katseessa, kädet ristissä rinnalla. - -Olli katsoi yhä Saimaan ja pyysi: -- Käske häntä menemään, minä -pyydän. - --- Minkä vuoksi? Minä en ymmärrä. Aapo on täällä ainoa ihminen, -joka minusta välittää. Muut rakastavat enemmän säästöpankkiaan, -vaivaisiaan, mäkiään, mäntyjään ja nautojaan! - --- No, veli, kumman meistä pitää lähteä? kysyi Aapo yhä tuijottaen ja -läheten Ollia. - -Olli nousi hitaasti, siirsi varovasti tuolinsa syrjään ja tarttui -nuorukaisen hartioihin. Aapo riipaisi itsensä irti. Ollin kasvoille -nousi puna, hän tarttui uudestaan veljeensä ja työnsi ulos ovesta. -Aapo kompastui portaihin, jäi hetkeksi virumaan, mutta nousi jälleen -ja astui hoippuen pihan poikki vanhaan pirttiin. - --- Tätäkö sinä tahdoit? kysyi Olli, katseessaan vihaa. - --- Syytä itseäsi! huusi Saima. Sinulla oli vara valita, ehkei ole -enää. - --- Mitä sinä tarkotat? - --- Sitä, mitä sanoin. - --- Sinä sanot aina liian paljon. - --- Ahaa, ehkä olen hidastellut tehdä sanojeni mukaan. -Kärsivällisyyttä, mies, kyllä sekin vielä tapahtuu. - --- Puhut arvotuksia. - -Saima kääntyi äkkiä raivostuneena. - --- Etkö sinä näe, kuinka minussa joka jäsen vapisee, vereni kiehuu ja -minulla on vain yksi ainoa toivo ja vaatimus! - - - - -XI - - -Aapo oli poissa. Kukaan ei tiennyt, minne hän oli joutunut. Ei mitään -sanaa, ei kirjettä, ei jälkeäkään miehestä. Pikku pojat tiesivät -hänen illalla olleen kamarissaan, mutta yöllä hän oli kaiketi -lähtenyt. - --- Se on peijoonien pitoa, mutisi vanha Matti, ja Liena vilkaisi -häneen ja huuli meni lerpalleen. Emännälle hän vihjaisi: - --- Eiköhän rouva tiennyt, että Aapon sellaisia piti tekemän? - --- Eihän Saima siitä voi tietää, sanoi emäntä hätääntyneenä. - --- Itsehän minä näin, kuinka Aapo sieltä tuli, kuiskasi Liena. - --- Mistä? - --- Isännän ja rouvan puolelta. - -Emäntä oli tuskastunut, jaksoi tuskin liikkua. Matti kulki kyliä -omasta alotteestaan ja puhui kautta rantain: - --- Nyt se Aapo lähti, onkin kauan uhkaillut. -- Näin uskottiin Aapon -tosiaan menneen Amerikkaan. - -Olli ja Saima katsoivat toisiinsa ja kammottava luulo kulki silmästä -silmään. Olli samoili metsiä ja rantoja aamusta iltaan palaten -uupuneena ja masentuneena. - --- Luuletko sinä, että hän olisi itsensä lopettanut? kysyi Saima. - --- Luulo ei ole tietoa, sanoi Olli vältellen Saiman katsetta. Hän -käveli lattialla rauhattomana. - --- Älä kävele, Olli, pyysi Saima. - -Olli istui, mutta nousi pian ja alkoi uudestaan kävelynsä. - -Saima istui sohvan nurkassa mykkärässä levottomana tuijottaen -miestään. - --- Minua kammottaa, sanoi Saima, pelkään öitä, kun en saa unta. On -niin pimeätä ja täällä ritisee ja paukkuu ja ulvoo, ja sitten minä -kuvittelen -- -- - --- Mitä sinä kuvittelet? kysyi Olli hermostuneesti. - --- Aapohan voisi olla vaikka järvessä, sanoi Saima kuiskaten, ja -suuret silmät levällään hän tuijotti maahan. - --- Älä tee asiaa pahemmaksi kuin se on, sanoi Olli tuskaisena. - -Saima painui sohvan nurkkaan ja värisi. Molempien silmät kääntyivät -oveen, sillä joku käänsi avainta ja Tuomo tuli hiljaa huoneeseen -sanoen: - --- Äiti on kipeä. - -Olli työnsi pojan edellään pirttiin ja riensi äitinsä luo keittiön -perään kamariin. - -Äiti makasi sängyssään punervat silmät kuivina, heitellen -rauhattomana työssä kangistuneita käsiään. - --- Etkö sinä tiedä Aaposta? kysyi hän. - --- Kyllä hän aikanansa kirjottaa, älkää äiti siitä huoliko, sanoi -Olli, istuen tuolille sängyn viereen, niin rauhallisena kuin taisi, -koetellen sairaan kuumaa otsaa. - --- Löi niin voimattomaksi, etten jaksa nousta. Ota tuolta naulasta -avaimet ja anna jauhoaitan säkeistä Lienalle mallasjauhoja. Suolan -sinä tiedät ja voit ja -- hän huokasi, sulki silmänsä heitellen -kättään. - -Olli tarttui levottomaan käteen ja piteli sitä hetken, sitten hän -meni kuulumattomin askelin pois huoneesta ottaen avaimet ovensuun -naulasta. - -Isännän huolet kasvoivat moninkertaisesti, sillä vanha emäntä oli -kaiken keskipiste ja hänen keittiöstään kulki näkymättömiä lankoja -kaikkialle. Hän näki katsomatta, tiesi tiedustelematta, antoi -määräyksiä hymyillen ja kävi katsomassa työn tuloksia. - -Saima oli liukunut Ollin jälkeen pirttiin ja kun Olli tuli äidin -luota, meni Saima äänettömänä kuin varjo hänen ohitsensa äidin -kamariin. - -Sairaan silmät kääntyivät kysyvinä miniään ja tyytymättömyyden varjo -levisi hänen kasvoilleen. Saima huomasi sen ja istui hiljaa tuolilla -hypistellen raidin tyysteitä. - --- Oliko Aapo sillä puolella ennen lähtöään? kysyi äiti katsomatta -Saimaan. - -Saima liikahti ja sanoi äkkiä: - --- Oli kyllä ja -- -- - --- Saima sanoo vaan, sanoi vanhus hitaasti. - --- Voi, äiti! huudahti Saima heittäytyen polvilleen sängyn viereen. --- Jos me olisimme täältä lähteneet, ei olisi mitään pahaa -tapahtunut. Minä olen kaikkeen syypää ja kaikki täällä huutaa: mene -pois, sinä teet heidät onnettomiksi! Ja minä pelkään -- -- - --- Mitä Saima pelkää? kysyi sairas levollisena. - --- Täällä on -- -- niinkuin liikkuisi kuolema! sanoi Saima hiljaa. - --- Ei kuolemaa tarvitse pelätä, sanoi vanhus ja kääntyi miniäänsä, -- -kun on hyvä omatunto, niin kuolema on ystävä. - --- Hyvä omatunto, sanoi Saima vitkaan ja jäi hetkeksi vielä -polvilleen, katsellen vanhuksen ryppyisiä kasvoja, joilla asui suru. - --- Mikä on hyvä omatunto? kysyi hän katse vanhuksen katseessa. - --- Kyllähän Saima sen tietää. Minulla on hyvä omatunto, kun aamulla -noustessani tiedän, että on tehtävä työtä ja illalla levolle -mennessäni tunnen tehneeni mitä taisin. - --- Eihän elämä ole pelkkää työtä, sanoi Saima pettyneenä. - --- Eihän se ole kaikille, huokasi emäntä. - --- Minusta on vastenmielistä, rumaa ja säälittävää nähdä naisien -raatavan! huudahti Saima, ja hänen oma kapinallinen minänsä oli -jälleen vallalla. -- Täällä kaikki ahertavat aina, aina, ja siksi kai -minä olenkin tiellä, tarpeeton kapine, epäilty ja -- -- - -Hän katsoi vanhukseen ja näki väläykseltä oman ilmituomansa tunteen -hänen katseessaan ja kuuli hiljaisen kysymyksen: - --- Missähän Aapo nyt on? - --- Luuleeko äiti, että hän minun vuokseni -- --? Saima katsoi -jännittyneenä äitiin. - -Vanhus oli vaiti ja vältti hänen katsettaan. - -Saima seisoi vielä hetkisen akkunan edessä ja meni sitten ulos -taakseen katsomatta ja hyvästelemättä. - -Kun Olli tuli, meni Saima hänen luokseen masentuneena. - --- Olen miettinyt yhä yhtä ja samaa ja nyt minun täytyy täältä lähteä. - --- Miksi? sanoi Olli oudolla äänellä. - --- Äiti epäilee, että minä olen ajanut Aapon -- -- - --- Sitä ei äidin tarvitse epäillä! huusi Olli ja syöksyi ovelle. - --- Älä mene, kuule! huusi Saima, mutta Olli oli jo äitinsä luona. - --- Mitä olette sanonut Saimalle? kysyi hän, hilliten ääntään -ilmaisemasta liikutusta. Äiti näki kuitenkin levottoman tuskan -pojassaan ja sanoi vitkaan: - --- En mitään pahentavaa, tietääkseni. - --- Ei mitään epäilyä Aaposta? - -Vanhus katsoi poikaansa pitkään, sanoen: - --- Kyllähän totuus ilmi tulee. Minä en ketään syytä. - -Olli meni Saiman luo. - --- Olet käsittänyt jotakin väärin, Saima. - --- Olen, ihan varmasti olen verisesti erehtynyt itsestäni, sinusta, -elämästä. Olen kahtia jaettu, en voi elää ilman sinua, en voi elää -täällä sinun kanssasi. Minulla ei ole rauhaa täällä, ja kaikki -pahenevat minusta. Etkö sinä nyt näe, kuinka mahdotonta on jatkaa -näin! - --- Saima, sanoi Olli hetken kuluttua, etkö voisi odottaa siksi, kun -saadaan Aaposta jotakin kuulla. Minä -- minun on mahdoton luopua -sinusta nyt -- nyt juuri, tämän jälkeen... - -Olli sai vaivoin sanotuksi ja ääni tukehtui kuulumattomiin. - -Saima oli oman tuskansa vallassa, muuten hän olisi säälinyt murtuneen -miehen surua, joka sanatonna ja äänetönnä repi häntä. - -He seisoivat kumpikin erikseen katsomatta toisiinsa, -- Saima -irrotellen väkipakolla sydänjuuriaan, toistaen yhä itselleen: Minun -täytyy uskaltaa yksin elämään, hän on täällä kiinni, kiinni! -- -Olli tuntien, kuinka hän jäi yhä varmemmin, kadotti osan itsestään, -tavotti sitä turhaan. Häntä tukehutti ja hän olisi tahtonut huutaa -tuskasta. Ja se, jota hän tahtoi huutaa, seisoi tuossa lähellä, hän -tarvitsi vain ojentaa kätensä ja -- vaan se ei olisi auttanut, he -olivat erillään, kokonainen maailma oli heidän välillään. - -Saima kääntyi ja näki miehen epätoivoisen ja turtuneen katseen, mutta -itsesuojelemisen vaisto heräsi ja säälin tunne tukehtui. Hän sanoi -aivan levollisesti: - --- Minä jään, kunnes saadaan tietoja Aaposta. - -Olli nousi äkkiä ja tarttui hänen käsiinsä ja veti syliinsä, mutta -Saima irrotti itsensä pysyen rauhallisena. - -Saima näki nyt päivä päivältä, kuinka Olli tekeytyi iloiseksi, täytti -kaikki hänen pienimmätkin mielihalunsa, houkutteli mukaansa pitäjälle -ja tarttui kuin hukkuva oljenkorteen jokaiseen suosionosotukseen -hänen puoleltaan. Saima ei hennonut sanoa: Se ei auta, minä vierin -vastoin tahtoani, kuin kivi luisuvaa pintaa, omaa päämäärääni kohti. - -Pitkinä, pimeinä puhteina he istuivat ajatuksissaan vieretysten -pöydän ääressä lampun punertavassa valossa, Saima yhä irrotellen -itseään ja ajatellen tulevaa elämäänsä ja Olli toivon ja -toivottomuuden vaiheilla, kumpikin vältellen polttopistettä. - -He tiesivät, että Aapo oli laivalla lähtenyt kaupunkiin. Sen Matti -oli retkillään saanut selville. Odoteltiin lisätietoja. Äiti oli -tointunut kuultuaan Aapon olevan hengissä ja kaikki näyttivät talossa -rauhottuneen. - -Saima sai viimein Hullista päiväämättömän kirjeen, jossa Aapo ilmotti -olevansa hyvässä voinnissa ja aikovansa matkata maailman rantaa. Hän -antoi kirjeen Ollille hymyillen: Tässä on minun lähtöpassini. -- Olli -tuli jälleen rauhattomaksi. - --- Aiotko sinä tosiaan lähteä? kysyi hän. - --- Saa nähdä. Entä sinä? - --- Minäkö, minähän en voi! huusi hän niin tuskaisena, että Saima -säikähti eikä uskaltanut pitkään aikaan puhua asiasta. - -Emäntä oli entistä hellempi Saimalle katuen rehellisessä sydämessään -langettaneensa pienintäkään epäluuloa. Kaikki tämä teki Saiman lähdön -melkein mahdottomaksi, ja kuitenkin hänen täytyi. - -Eräänä iltana Ollin poissa ollessa ulvoi tuuli ulkona ja sade räiski -akkunaan. Saima istui kyyryssä sohvan päässä. - --- Saimahan on ihan kymmenessä mykkärässä, kuinka noin voi istuakin! -sanoi emäntä. - --- En pysy muuten kasassa, luulen hajoavani ja täriseväni hyytelöksi. - --- Onkos kumma, että tärisee, kun ei ihminen syö mitään tai näykkii -kuin hyttynen. - --- Suupalat kasvavat suussani ja maistuvat pahalta. - --- Annetaanpas hiukan lääkettä, eiköhän tuota kissanpoikaa saisi -vireäksi! sanoi emäntä ja haki Ollin kaapista pienen, soman -konjakkipullon. Tätä minä otan kun sydänalaa pakottaa eikä ruoka -maita. - --- Ei, äiti kulta, minua ei auta ruoka eikä mikään. Ehkä sentään, jos -saisin oikein suuria rypäleitä, sinertävän mustia ja mehuisia ja jos -täällä olisi suuria saleja, valoisia ja kokonainen meri ihmisiä! - -Saiman silmät paloivat hämärässä huoneessa, jota pöytälamppu yksin -valaisi tummanpunaisen verhon lävitse. - -Emäntä katsoi häntä säälien vedet silmissä. - --- Saima on aivan kuin ne kaksi pääskystä, jotka kerran unohtivat -lähteä syksyllä pois täältä meiltä ja jäivät navettaan. Suurihan -se meidän navetta on, että kyllä siellä vain sopii elää niinkin -hyvälentoisten lintujen kuin pääskyset ovat, mutta kuinkas kävi? Niin -kauan kuin siellä oli eläviä kärpäsiä, tulivat ne visertäjät hyvin -toimeen, mutta annas, kun kärpäset iskivät nenänsä kiinni seiniin, -eivät pääskyset viitsineet -- ehkei luonto antanut myöten -- syödä -niitä ja silloin ne raukat tärisivät ja tutisivat niinkuin Saima nyt. -Ne piipittivät niin surkeasti, ja kerran aamulla ne olivat pudonneet -lattialle kuolleina. - --- Kuolleina! huudahti Saima ja mustat silmät levisivät luonnottoman -suuriksi. - --- Kankeina ja kuolleina. - --- Niiden oli kylmä ja ne pelkäsivät pimeyttä, kuiskasi Saima oudosti. - --- Ne kuolivat nälkään, sanoi emäntä vakuuttavasti. - --- Valon nälkään, ne pääskysraukat! Saiman oli vedet silmissä ja -ruumis hytki. - --- Siunaamaan, sainko nyt taas lapsiparan itkemään. Ihanhan Saima on -kipeä. Se Ollikin viipyy, mitäs minä nyt --? - -Tuuli viuhui ulkona ja vihelsi akkunassa. - --- Kuunnellaan, eiköhän kuulu rattaiden tärinää? - -Emäntä oli kuulevinaan. -- Taitaa jo kuulua. Nuorella on tarkemmat -korvat. Saima tulee nyt kuuntelemaan. - -Hän tahtoi houkuttaa Saiman pois kymmenestä mykkärästä, mutta Saima -oli nyt omissa mietteissään ja emäntä pujahti pirttiin. - -Olli olikin tullut ja riisui pois raskaita saappaitaan ja heitti -suuren sadetakkinsa penkille. - --- Kuinka Saima jaksaa? - --- Älä nyt hätäynny. Kyllähän se ikävöitsee. - --- Siellä on kaupungista tulleita tavaroita rattailla, ne olisi -tuotava sisään, sanoi Olli ja meni itse Saiman luo. - --- Onko jänöllä ollut ikävä? sanoi hän ovella. - -Saima nosti päänsä sohvan nojasta ja sanoi raukeasti: -- On. Täällä -on kylmä ja pimeä. - --- Mutta nyt vietämme juhlaa, kaikki tulet palamaan ja kaikki surut -hiiteen! Katsos, mitä minulla on, ostin uuden viulun kaupungista ja -nyt soitamme yhdessä. Sinä säestät, eikö niin, jänö? - --- En minä jaksa, sanoi Saima raukealla äänellä. - -Olli piteli viuluaan -- hän oli pikku poikana harjotellut ja -syksyiltoina aikoi Saiman ratoksi opetella -- ja näppäili sitä -alottaen hiljaa soitella surunvoittoista laulua. - --- No, jänö, soitetaanko, yritä nyt hiukan, pyyteli Olli silittäen -hänen päätään. - --- Soita sinä, minä kuuntelen, sanoi Saima painaen jälleen päänsä -sohvan nojaan. - -Olli soitteli iloisia säveliä ja lopuksi vilkasta valssia. Saima -polki ensin hiljaa jalallansa tahtia ja nousi sitten äkkiä ja otti -tanssiaskeleita, vähitellen vilkastuen, kunnes kiiti huimaa vauhtia -pitkin lattiaa laulaen: - --- Reippaammin, vielä reippaammin, kas niin ja vieläkin vikkelämpään, -la, la, laa! laa, la, laa! hei, hurjemmin! - -Nyt hän kiiti kevyenä kuin keijukainen silmät palavina, kasvot -kalpeina, hento vartalo tanssin tahdissa nytkähdellen. Povi nousi ja -laski, yhä kiihkeämmin liiti jalka, silmä paloi. - --- Hurjemmin, Olli, hurjemmin, la, laa, la, laa! - -Hän lensi kuin siivillä ympäri lattian. - --- Ei, ei! huusi Olli ja heitti viulun, lakkaa, tuo on raivoamista! - -Saima herkesi ja vaipui tuolille voimattomana. Äiti toi Saimalle -mustia rypäleitä. - --- Nekin sinä muistia, sanoi Saima Ollille. - -Olli vain katseli häntä ja hymyili. - --- Ikävä, että minun pitää huomenna taas olla matkassa koko päivä. - --- Iltaan asti, niinkö? - --- Vielä kappale iltaakin. - -Saima hiipi lähelle miestään, oli hellä ja hymyili surunvoittoisesti. - -Aamulla hän saattoi Ollia vähän matkaa ja hyvästellessä kuiskasi -kiihkeästi: -- Minä odotan sinua aina, aina! - -Kotiin palattuaan hän sulkeutui huoneeseensa ja pakkasi pienen -matkalaukun, meni sitten äidin luo ja sanoi: -- Olen pyytänyt Mattia -kyytiin asemalle, aion lähteä kaupunkiin. - -Hänen äänensä värisi ja kyyneleet nousivat silmiin. - -Emäntä aavisti, mitä Saiman mielessä liikkui, tarttui hänen käteensä -ja sanoi: -- Mitä Jumala on yhdistänyt, ei ihmisten pidä erottaa! - -Saima hoippui ovelle ja nousi kärryille. - -Myöhään illalla Olli tuli kotiin ja äiti astui häntä vastaan Saiman -huoneessa, katsoi poikaansa silmiin ja viittasi pöydälle. Siellä oli -kirje Saimalta. - - _Olli kulta!_ - - Kun tulet tyhjään kotiimme ja saat tämän kirjeen, muista silloin: - -- minä odotan sinua aina, missä ikinä lienenkin! - - Sinä ymmärrät kyllä syyt, miksi lähden, niinkuin minä tajuan, - miksi sinä et voi seurata minua, et ainakaan vielä, ehket - milloinkaan. - - Olen ollut itsekäs, lapsellinen, taistelunhaluinen, rynnännyt - tuulimyllyjä vastaan. Olen ollut tyttönen, nyt olen -- nainen. - - Miten sen nyt huomaan? kysynet. - - Samaa minäkin kysyn. Olen viime aikoina hautonut näitä asioita, - kysellyt itseltäni, pohtinut ja ratkaissut, taas kumonnut - päätökseni ja jälleen alkanut punnita. Sellainen on tehnyt minut - sairaaksi. Minä en jaksa, en osaa, en voi vaipua itseeni, en - viihtyä viileässä kieltäymyksessä enkä itseni kasvattamisessa, - minun täytyy saada elää. Eikä sinun elämäsi ole minun elämääni. - - Täällä on minusta kaikki nukkumista, jokapäiväistä kuolemista. - Ymmärrä minua oikein. - - Minähän olen kaupungin lapsi, pienestä saakka oppinut katselemaan - teitä maalaisia säleaidan takaa, pitänyt teitä kömpelöinä, - raakoina, toiseen rotuun kuuluvina, moukkina, joilta saa - rahaa, tavaraa, ja toisinaan kesällä pääsee luoksenne jonnekin - hengittämään raitista ilmaa ja runollisin mielialoin ihailemaan - luontoa, sitten taas virkistynein voimin ja ikävystyneenä - palatakseen varsinaiseen elämään, kaupungin elämään. Siihen - elämään, missä on huumaavat huvit ja kiehtovat mielialat, - ihmisten paljous, vaihtelevat kohtalot, kuumeinen kiire ja elämän - kilpajuoksu, missä on hävytöntä rikkautta ja huutavaa kurjuutta, - missä yö muuttuu päiväksi, nautintojen riemuksi, missä salaiset - voimat houkuttelevat kultia syvistä kätköistä, missä kivetkin - muuttuvat leiviksi! - - Minä olen maistanut kaikkea tätä sen verran, että se on mennyt - veriini. Minä tahdon enemmän -- enemmän! - - Ei auta sanoa itselleni: Se on joutavaa, tuo tuollainen elämä! - - Ei auta, että ylistän itselleni sinun työtäsi, muokkaamaasi - maata, kaikkeasi. - - Ei auta, että ajatuksissani ihailen tyyntä ryhtiäsi, katselen - somaa niskaasi, jota kiharainen tukkasi kaunistaa, tuota - miehekästä miellyttäväisyyttä hartioillasi, joka saa minut - hurmaantuneena laskemaan käteni kaulallesi ja kuiskaamaan: -- - minä olen sinun! - - Ei auta pehmeä pesämme, jossa kaikki kuiskaa: -- olemme omiasi, - jää, viihdy! - - Ei auta sekään, että tunnustan juuri sinun elämäsi terveeksi, - hyväksi, ylistettäväksi. - - Minun täytyy lähteä! - - Jos viivyn, piinaan sinua, turmelen kaikkien teidän elämänne, - teen pahaa tahtomattani. - - Aapon katoaminen riipaisi verhon silmiltäni. Se oli kohtalon - voimakas käsi, ja se näytti ponnisteluni täällä oikeassa valossa. - Olen jo tehnyt paljon pahaa voittamatta mitään. - - Nyt lasken aseet, alan elää omaa elämääni. Sinun luja ryhtisi on - pakottanut minut kunnioittamaan sitäkin, mikä on ollut minulle - vankeutta ja elämän ahtautta. Se on samalla opettanut minulle - suoraselkäisyyttä ja auttanut löytämään itseni. - - Aavistan hämärästi, että nuo kaivatut mielialat, jotka entiseen - elämään kutsuvat, itse paikat, tilaisuudet, ihmiset, kaikki ovat - kadottaneet entisen tuoreutensa ja välittömän vaikutuksensa, että - minä olen toinen kuin ennen, -- toinen sinun kauttasi. - - Mutta se ei minua pelota. En tahtoisikaan entistä sellaisenaan, - vaan tahdon nyt nähdä kaiken tuon vanhan uudessa valossa, sinun - kauttasi muuttuneena. - - Elän siis kuitenkin sinun kanssasi, elän siellä, missä olen - päivän valoon syntynyt, missä vapaasti hengitän ja tunnen - maata jalkojeni alla, missä kuuluu meren mahtava hengitys, sen - salaperäinen, houkutteleva kutsu elämään -- elämään! - - _Saimasi_. - -Äiti oli mennyt kuulumattomin askelin omalle puolelleen. - -Olli vaipui pöydän eteen tuolille avoin kirje kädessään, tuijotti -siihen, laski sen pöydälle, istui kauvan aikaa kuin patsaaksi -kivettynyt -- nousi, astui toiseen huoneeseen, kuiskasi hiljaa: -- -Saima! -- säikähti omaa käheätä ääntään ja pakeni kirjeen luo. Sen -sirot kirjaimet tuijottivat häneen julmasti vakuuttavina. Hän rutisti -paperia, se oli hänen kädessään, se oli totta. Vaan sehän ei voinut -olla totta! - -Kaikki oli entisellään. Tuossa oli heidän vuoteensa, tuossa peili, -jossa he niin monet kerrat olivat toistensa katseita etsineet. Tuossa -riippui naulassa Saiman aamunuttu. Hän upotti kasvonsa sen poimuihin, -hengitti sen makeaa tuoksua. Silloin kaipuu heräsi, poltti povea ja -väänsi tulista rautaa hänen sydämessään. - -Suru nousi niinkuin se nousee silloin, kun kuolema on riistänyt -joltakulta rakkaan omaisen kesken elämän riemua, ja kun ihmisen -täytyy uskoa todeksi, mikä hänestä on käsittämätöntä -- elämän, -kukoistavan elämän sammuminen. - --- Mutta hän elää, elää! Ja minä voin milloin tahansa -- --! - -Samassa hänen ryhtinsä murtui, totuus iski kyntensä mieheen ja hän -tunsi ja tiesi: -- hänen työnsä ja rakkautensa eivät voineet taipua -virtana valumaan samaa uomaa. - -Edessä oli elämän murjova ristiriita. - - - - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of Kaupungin lapsi, by Selma Anttila - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KAUPUNGIN LAPSI *** - -***** This file should be named 51648-8.txt or 51648-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/5/1/6/4/51648/ - -Produced by Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions -will be renamed. - -Creating the works from public domain print editions means that no -one owns a United States copyright in these works, so the Foundation -(and you!) can copy and distribute it in the United States without -permission and without paying copyright royalties. Special rules, -set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to -copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to -protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project -Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you -charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you -do not charge anything for copies of this eBook, complying with the -rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose -such as creation of derivative works, reports, performances and -research. They may be modified and printed and given away--you may do -practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is -subject to the trademark license, especially commercial -redistribution. - - - -*** START: FULL LICENSE *** - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project -Gutenberg-tm License (available with this file or online at -http://gutenberg.org/license). - - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm -electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy -all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. -If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project -Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the -terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or -entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement -and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic -works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" -or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project -Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the -collection are in the public domain in the United States. If an -individual work is in the public domain in the United States and you are -located in the United States, we do not claim a right to prevent you from -copying, distributing, performing, displaying or creating derivative -works based on the work as long as all references to Project Gutenberg -are removed. Of course, we hope that you will support the Project -Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by -freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of -this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with -the work. You can easily comply with the terms of this agreement by -keeping this work in the same format with its attached full Project -Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in -a constant state of change. If you are outside the United States, check -the laws of your country in addition to the terms of this agreement -before downloading, copying, displaying, performing, distributing or -creating derivative works based on this work or any other Project -Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning -the copyright status of any work in any country outside the United -States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate -access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently -whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the -phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project -Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, -copied or distributed: - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org/license - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived -from the public domain (does not contain a notice indicating that it is -posted with permission of the copyright holder), the work can be copied -and distributed to anyone in the United States without paying any fees -or charges. If you are redistributing or providing access to a work -with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the -work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 -through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the -Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or -1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional -terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked -to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the -permission of the copyright holder found at the beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any -word processing or hypertext form. However, if you provide access to or -distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than -"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version -posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), -you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a -copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon -request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other -form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm -License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided -that - -- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is - owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he - has agreed to donate royalties under this paragraph to the - Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments - must be paid within 60 days following each date on which you - prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax - returns. Royalty payments should be clearly marked as such and - sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the - address specified in Section 4, "Information about donations to - the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." - -- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or - destroy all copies of the works possessed in a physical medium - and discontinue all use of and all access to other copies of - Project Gutenberg-tm works. - -- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any - money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days - of receipt of the work. - -- You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm -electronic work or group of works on different terms than are set -forth in this agreement, you must obtain permission in writing from -both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael -Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the -Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -public domain works in creating the Project Gutenberg-tm -collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic -works, and the medium on which they may be stored, may contain -"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or -corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual -property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a -computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by -your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium with -your written explanation. The person or entity that provided you with -the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a -refund. If you received the work electronically, the person or entity -providing it to you may choose to give you a second opportunity to -receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy -is also defective, you may demand a refund in writing without further -opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER -WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO -WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. -If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the -law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be -interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by -the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any -provision of this agreement shall not void the remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance -with this agreement, and any volunteers associated with the production, -promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, -harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, -that arise directly or indirectly from any of the following which you do -or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm -work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any -Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. - - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of computers -including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists -because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from -people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. -To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation -and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 -and the Foundation web page at http://www.pglaf.org. - - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive -Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at -http://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent -permitted by U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. -Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered -throughout numerous locations. Its business office is located at -809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email -business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact -information can be found at the Foundation's web site and official -page at http://pglaf.org - -For additional contact information: - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To -SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any -particular state visit http://pglaf.org - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. -To donate, please visit: http://pglaf.org/donate - - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic -works. - -Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm -concept of a library of electronic works that could be freely shared -with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project -Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. - - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. -unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily -keep eBooks in compliance with any particular paper edition. - - -Most people start at our Web site which has the main PG search facility: - - http://www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/old/51648-8.zip b/old/51648-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index 5d6187b..0000000 --- a/old/51648-8.zip +++ /dev/null |