diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/51846-8.txt | 10490 | ||||
| -rw-r--r-- | old/51846-8.zip | bin | 223636 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 10490 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..6953f7a --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #51846 (https://www.gutenberg.org/ebooks/51846) diff --git a/old/51846-8.txt b/old/51846-8.txt deleted file mode 100644 index ae20d3a..0000000 --- a/old/51846-8.txt +++ /dev/null @@ -1,10490 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook, Kansa ja sen kuninkaat, by Verner von -Heidenstam, Translated by Vihtori Lehtonen - - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - - -Title: Kansa ja sen kuninkaat - Kertomuksia nuorten ja vanhain luettavaksi - - -Author: Verner von Heidenstam - - - -Release Date: April 23, 2016 [eBook #51846] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - - -***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KANSA JA SEN KUNINKAAT*** - - -E-text prepared by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - - - -KANSA JA SEN KUNINKAAT - -Kertomuksia nuorten ja vanhojen luettavaksi - -Kirj. - -VERNER VON HEIDENSTAM - -Suomentanut Vihtori Lehtonen - -Ruots. alkuteos: Svenskarna och deras hövdingar - - - - - - -WSOY, Porvoo, 1909. - - - - -SISÄLLYS: - - I. Lukemattomien kivikirveiden päällikkö. - II. Vanha Ane. - III. Adilsin kultasepät. - IV. Ingjald Ilkeämielinen. - V. Lodbrokin pojat. - VI. Ansgarius. - VII. Kilpineito. - VIII. Sigrid Äveriään kosijat. - IX. Arnljot Jälliläinen. - X. Kreikan kuninkaan talonvahti. - XI. Vanha Sverker. - XII. Vetehinen. - XIII. Jättiläisnainen. - XIV. Eerikki Pyhä ja vuoren lumokas. - XV. Kuka oli vieraamme. - XVI. Birger Jaarli. - XVII. Hovan tappelu. - XVIII. Torkkeli Nuutinpoika. - XIX. Nyköpingin pidot. - XX. Joulu-yö Finnstadissa. - XXI. Maunu Liehakko. - XXII. Visby. - XXIII. Kuningas Albrektin aikaan. - XXIV. Engelbrekt. - XXV. Kaarle Nuutinpoika ja rotankesyttäjä. - XXVI. Pikku Sisar. - XXVII. Brunke-vuoren tappelu. - XXVIII. Tarina paksusta päämunkista ja Ljungbyn juomasarvesta ja pillistä. - XXIX. Vanhat lait, jäykät mielet. - XXX. Nuori herra Sten. - XXXI. Tukholman verilöyly. - - - - -I. - -LUKEMATTOMIEN KIVIKIRVEIDEN PÄÄLLIKKÖ. - - -KANSA NURKUU. - -Lunta satoi satamistaan. Se kääri valkoiseen vaippaansa puut ja -pensaat ja peitti kaikki polut. Kävi mahdottomaksi nähdä ja kulkea -sakeassa tuprussa. Monia päiviä oli jo ollut aivan hiljaista ja -kuollutta metsässä. - -Vain iltaisin kuului väliin etäistä valitusta ikäänkuin sadoista -rinnoista. Ja eräänä ehtoona kaikuivat äänet hurjempina, synkempinä -kuin koskaan ennen. - -Huuto tuli muutamalta peratulta metsänaukeamalta syvällä salon -sisässä. Se oli pyöreä, valtavain kallionlohkareiden ympäröimä -paikka, ja sitä sanottiin tavallisesti Ura-Kaipaan uhrikentäksi. -Kivien väliin oli asettunut joukko orjia tulisoihdut käsissä. -Tuulenpuuska tempasi hetkittäin mukaansa koko tuon sakean -lumihiutalepilven ja lennätti sen kohti mäntyjen latvoja. Silloin -osui valo silmänräpäykseksi selvemmin Ura-Kaipaan majaan kentän -keskellä. Sitä koristivat joka puolelta ihmisen pääkallot ja -kivikirveet. Pääkallot, jotka riippuivat hiustukoistaan, heiluivat -edestakaisin tuulessa ja kalisivat kivikirveitä vasten. - -Ovi-aukossa istui mies tuolintapaisella. Orjat huiskuttivat -soihtujansa ja kirkuivat joka kerta, kun äkkäsivät hänen punaisen -päähineensä ja hänen kaulaansa koristavat karhunhammasketjut, jotka -useammin kiertein levisivät aina hänen olkapäilleen asti. Moisia -koruja ei ollut kenelläkään muulla. Mies oli Ura-Kaipa. Naama oli -parraton, mutta tukka siirrotti joka taholle, samoin kuin monista -erilaisista nahoista neulotun turkinkin karvat. - -Ura-Kaipa ja muutamat vanhimmista lopettivat parhaillaan -uhriateriaansa. Taitavasti pienellä kurikalla iskien särkivät he -edestään uhrikiveltä ydinputkia ja imivät sitten niiden sisällyksen -suihinsa. Luut viskasivat he orjien kaluttaviksi. Lopulta alkoivat he -heittää arpaa aseistaan ja koristuksistaan. - -Sen heimon päällikön nimi oli aina Ura-Kaipa. Heimo oli ollut -mahtavampi ennen, mutta ympäristössä asuva toinen kansa, jota -loistavaan aseidensa takia sanottiin kellankiiltäväin kansaksi, -ahdisti Ura-Kaipa-heimoa yhä ylemmäksi metsiin. - -Päällikön istuimen takana seisoi poika, jonka kiharat olivat -valkoista valkoisemmat. Näkyi hyvin, ettei hän ollut Ura-Kaipaan -sukua, vaan kuului kellankiiltäväin kansaan järven toisella puolen. - -Hänen nimensä oli Karilas. Päivänä muuanna kauvan aikaa sitten oli -hän tavannut Ura-Kaipaan metsässä, ja heistä oli tullut ystävät. -Molemmat olivat silloin lapsia, vaikka ei kumpikaan tiennyt, kuinka -vanha oikeastaan oli. He osasivat laskea vain yhdeksään, sillä se -oli suurin luku, mihin kukaan niissä metsissä osasi silloin lukea. -Ihmisten oli siellä tapana laskea sormillaan, mutta he unohtivatkin -peukalon, jolla laskivat. Ura-Kaipa vanheni kuitenkin pikemmin kuin -muut. Siitä johtui, että kun päällikön ruskeat ja hiukan ryppyiset -kasvot osoittivat jo miehuuden ikää, oli hänen ystävänsä yhä vielä -keskenkasvuinen, hinterä poika. - -"Karilas! Karilas!" huusivat vanhimmat ivallisesti ja halveksien, -sillä he olivat kateellisia hänelle kaikesta siitä suosiosta, mitä -päällikkö hänelle osoitti. "Miksi seisot siinä niin nopolla nokin? -Tule heittämään arpaa kanssamme!" - -Poika ei liikahtanutkaan tuolin takaa. Silloin rähähtivät he -nauruun. "Ahaa, niin, sehän onkin totta", jatkoivat he, "mistä sinä -pelaisitkaan, sinä vieras ja vanhemmiton raukka. Ehkäpä vaatteistasi, -jotta sitten kuljeskelisit alastonna lumipyryssä?" - -Karilas punehtui kiukusta ja kävi esiin. Hän tiesi, ettei hän -omistanut mitään muuta maailmassa kuin itsensä ja Ura-Kaipaan -ystävyyden. "Minä pelaan itseni orjaksi sille, joka voittaa", vastasi -hän aivan suunniltaan raivosta. "Mutta jos minä voitan, vaadin minä -uuden nahkapuvun vöineen ja puukkoineen". - -Ura-Kaipa katsahti nuhdellen häneen. "Silloin käyn minä -vastapelaajaksesi", kiiruhti hän lisäämään, sillä hän pelkäsi jonkun -muun voittavan hänen parhaan ystävänsä orjakseen. - -Samassa pisti hän kätensä pussiin ja otti sieltä kiviliuskan, jonka -heitti eteensä maahan. Se havaittiin punaiseksi väriltään, ja se -merkitsi, että hän oli voittanut. - -Vanhimmat tarttuivat heti Karilasta hartioihin ja painoivat hänet -maahan tuolin eteen, ja Ura-Kaipaan täytyi panna jalkansa hänen -niskalleen. "Me olemme todistajiasi, päällikkö", sanoivat he -peittelemättömän iloisesti. "Nyt olet ottanut kellankiiltävän -muukalaisen orjaksesi". - -Karilaasta tuntui aivan kuin olisi hänet iskemällä eroitettu omasta -ruumiistaan. Mitä oli hän nyt, kun ei hän kerran enään ollut oman -itsensä herra! Kun kiukku nyt oli asettunut, ymmärsi hän, kuinka -tyhmästi hän oli käyttäytynyt. Jonkunlaista lohdutusta tarjosi edes -se tieto, että hän oli joutunut Ura-Kaipaan valtaan. Ura-Kaipa -huokasi hiljaa, mutta pelkäsi näyttää heikkouttaan. "Kas niin, -nousehan ylös nyt", sanoi hän, "ja käy orjien joukkoon". - -Sinä iltana ei päällikkö puhunut paljoa enää. Mutta lunta satoi yhä, -ja myöhään yöllä kokoontuivat vanhimmat jälleen uhrikiven ääreen. - -"Me olemme mumisseet loitsuja ja uhranneet", nurkuivat he, "ja -lumi ei sittenkään taukoa satamasta. Vaikka kevät on lähellä, ja -yöt lyhenevät, on lunta kaikkialla vielä seinän korkuiselta. Se on -lisäksi raemaista ja auhtoa, niin ettei se kannata edes suksia, -emmekä voi lähteä metsälle. Orjat näkevät nälkää, ja kohta ei ole -pienintäkään kuivaa puunpalasta, millä pitää tulta majoissa yllä. -Tämä ei ole sovelias maa ihmisten asua. Aurinko, aurinko, oletko -meidät hyljännyt? Etkö enää palaakkaan takaisin?" - -Ura-Kaipa kohotti kätensä. "Ei, tämä ei ole sovelias maa ihmisten -asua", sanoi hän. "Aurinko, oletko kätkeytynyt varjojen laaksoon maan -alle, lähettääksesi sieltä meille vain harmajan hämärryksen päivän -asemasta? Päällämme ei ole enää tähtiä, vain tuiskuavaa, viuhuvaa -lunta, Kylmänkuolema, nälänkuolema, nyt sinä meidät saavutat!" - -Kun orjat kuulivat päällikön valituksen, survoivat he soihtunsa -lumeen ja huusivat hekin: "Aurinko, aurinko, oletko meidät hyljännyt?" - -"Sinun tulee vielä koettaa yhtä uhria, Ura-Kaipa", neuvoivat -vanhimmat. "Mutta sinun täytyy nyt valita orjistasi kaunein ja -arvokkain. Sinun täytyy valita Karilas. Sillä välin lähetämme me -miehiä vuorelle katsomaan, eikö aurinkoa jo näy tulevaksi." - -Ura-Kaipa ei puhunut mitään, mutta hän kääntyi poispäin, kun -uhrimorsiot ojensivat Karilaan kivelle. Sitten ottivat he kaksi -tukevaa salkoa ja asettivat yhden pojan kummallekin puolelle. -Vahvasti ja huolellisesti sitoivat he sitten hänen kätensä ja -jalkansa, yhden käden ja yhden jalan kumpaankin salkoon. Ne olivat -kumaraselkäisiä, hyvin vanhoja akkoja. Kuten kaikilla muilla, oli -heilläkin nahkavaatteet, mutta niissä ei ollut karvoja, vaan olivat -ne koristellut mustin ja valkein ympyröin ja viivoin. Uhrimorsioista -arvokkain pisti Karilasta olkapäähän kiviveitsellä, mutta vain hyvin -lievästi, niin että muutamia veripisaroita valahti piiterälle. - -Ura-Kaipa otti veitsen hänen kädestään ja astui majaansa vanhimmat -mukanaan. Majan lattia oli paasien peittämä, ja ne paadet oli -huolellisesti lakaistu, sillä mitään ei Ura-Kaipa-kansa niin -halveksinut kuin multaa. Päällikön kädet eivät milloinkaan saaneet -koskea maahan, eikä kukaan halunnut muokata maata. "Me, jotka -metsästämme ja kalastamme ja palvelemme aurinkoa", oli heidän tapana -sanoa, "mekö kunnioittaisimme maan multaa! Sehän on muodostunut -mädäntyneistä eläimistä ja kasveista, ja siksi se on saastaista." - -Keskellä lattiaa oli nahka pyhän kaivon peittona. Ura-Kaipa kääri sen -kunnioittavasti sivulle ja valaisi vettä palavalla tervastikulla. -Toisessa kädessään piti hän veripisaraista veistä. Kylmä, kostea -viima leyhähti kaivosta, ja vanhimmat värähtivät ja vetäytyivät -hiukan taaksepäin. - -"Näetkö sinä sitä", kuiskivat he, "ukkosenvasaraa, jolla taivaantuli -iski jättiläisiä, auttaakseen Ura-Kaipa-kansaa?" - -"Minä näen sen", vastasi päällikkö ja kumartui alemmas. Syvällä -vedessä häämötti kivilohkare, joka näytti aivan vasaralta ja oli -kooltaan kuin käppyrään paneutunut, nukkuva susi. - -"Avaako se silmänsä, vaatiiko se verta?" jatkoivat he kuiskimistaan. -Ura-Kaipa liehutti tervastikkuaan nähdäkseen, kiilsikö -varrenreijässä, joka oli hakattu keskelle lohkaretta. Mutta mitään -kimallusta ei ottanut syntyäkseen, ja kaikki oli yhtä pimeätä kuin -ennenkin. - -Päällikkö hengitti helpommin, sillä hän ajatteli ystäväänsä -uhrikivellä. "Ukkosenvasara nukkuu", sanoi hän. "Mutta huomenaamulla -aikaisin!" - -"Huomenaamulla, huomenaamulla!" toistelivat vanhimmat ja katosivat -majoihinsa kivikehän ulkopuolelle. Koirat juoksentelivat vielä -hetkisen leirin ympärillä, valittavasti ulvoen, mutta lopulta nekin -ryömivät ihmisten luo majoihin. - - -KARILAS UHRIKIVELLÄ. - -Karilas lojui yhä uhrikivellä, voimatta liikahuttaa jäsentäkään. -Lunta latoutui yhä paksummalta hänen rinnalleen ja koko ruumiilleen. -Sitä kasaantui pään molemmin puolin, se peitti otsan ja silmät ja -suun. - -Muuan uhrimorsioista tuli takaisin, pyyhkäisi lumen hänen kasvoiltaan -ja valaisi häntä. Karilaasta tuntui teko hyväsydämiseltä, Karilaan -mielestä oli hänen kätensä pehmeä ja hyväilevä kuin säälivän äidin. -Mutta kun eukko pitkän odotuksen jälkeen tuli toistamiseen, ja kun -hän käänsi hiukan päätään nähdäkseen hänen silmänsä, kiilsivät ne -ilkeyttä ja verenhimoa kuin saalista vainoavan yölinnun. Hän koki -kiiruusti vaipua uinailuunsa jälleen. - -Hän yritti ajatellakin, mutta hänen ajatuksensa töksähtivät aina -johonkin valkoiseen, läpäisemättömään, joka oli kuin lunta. Se johtui -siitä, että hän ei tiennyt mitään maailmasta. Hän saattoi ajatella -vain yhdeksän vuotta takaisin päin ja yhdeksän vuotta eteenpäin. -Siihen loppui aika. Ja vain yhdeksän päivänmatkaa kaikille suunnille. -Siihen loppui maailma. Sitten ei ollut enää mitään olemassa. Ja -keskellä tätä pientä, ahdasta maailmaa, jonka täyttivät lumikinokset, -makasi hän nyt uhrikivellä yksinään, ystävänsäkin hylkäämänä. "Ei, -täällä ei ole tosiaankaan soveliasta ihmisten elää", nyyhkytti hän. - -Häntä nukutti, sillä lumipeite ei paleltanut enää, vaan hän tunsi -suloista lämpöä kaikissa jäsenissään. Hän ajatteli: "Vielä on -pitkältä, hyvin pitkältä aamuun, jolloin minun avuton ruumiini joutuu -kiviveitsien paloiteltavaksi." - -Kun hän oli maannut näin hyvin kauvan, alkoi hän unissaan kysellä -itseltään, miksi ei uhrimorsio enää tullutkaan sivelemään hänen -kasvojaan. Olisihan hän joka tapauksessa ollut edes elävä olento. Hän -koetti avata silmäkansiaan, mutta ne olivat jäätyneet kiinni, niin -että teki kovin kipeää, jos yritti niitä irralleen. - -Hän ei enää tuntenut itseään. Vaaleanharmaiden lumihiutaleiden -myllerrys oli tauonnut, ja tähdet kiiluivat vapaina, kirkkaina, -lukemattomina maailmanteltan mustalla kankaalla. Alhaalla metsän -ylettyvillä oli niiden loiste kalpeampaa ja ikäänkuin punertavaan -usvaan peittynyttä. - -"Esi-isien silmät sieltä ystävällisesti minua katselevat", mietti -hän. "Tämä on nyt varmaan kuolema tämä, koska kaikki on niin -kaunista. Nyt olet sinä kuollut, Karilas-raukka. Ehkä se olikin -sinulle parasta. Ja kuitenkin tulisi minun itkeä sitä, ettet sinä, -joka olit niin nuori, saanut elää hieman kauvemmin. Mutta" -- tässä -huuli hiukan vääntyi viistoon -- "nyt saavat nuo ilkeät uhrimorsiot -huomenaamulla seisoa siinä tyhjin toimin veitsineen". - -Häntä ihmetytti vain, että hän kuuli aivan selvään, miten orjat -syöksyivät ulos majoista ja huutelivat toisilleen. Ura-Kaipakin -astui näkyviin. Nyt alkoi omituisen juhlallinen soitanto. Orjat -liikuttelivat sormiaan uskomattoman ketterästi pienillä rummuilla, -niin että ääni kaikui ensin paisuvana tuulen tohinana ja lopulta -myrskyn ulvontana. Kaikki seisoivat kääntyneinä samaanne päin -ja kaikki tuijottivat samaan suuntaan. Siellä kohosi hitaasti -hehkuvanpunainen valokupla, lähettäen kaksi pitkää sädettä -lumisten mäntyjen väliin. Siinä oli se kauvan kaivattu aurinko, -joka vihdoinkin nousi kirkkaalle taivaalle. Etelästä lensi parvi -villihanhia, ja niiden rinta välkkyi alhaalta säteilevässä valossa -tulenhohtavana. - -Karilas oli niin kohmettunut, ettei hän tuntenut mitään, kun -uhrimorsiot vapauttivat hänen kätensä ja jalkansa. Vasta kun he -kirkuivat hänen korvaansa, käsitti hän tosiaankin vielä olevansa -hengissä. "Sinun yölliset kärsimyksesi ovat hellyttäneet auringon", -sanoivat he, "eikä meidän ole tarvis vuodattaa sinun vertasi. Mene -orjien joukkoon ja opi tekemään työtä." - - -URA-KAIPAAN KIVIKIRVEET. - -Niin monien tuskanpäivien jälkeen tuntui orjista hauskalta -ryhtyä taas töihin. Hei sitä kilinää ja kalinaa, vaikka välillä -levähdettiinkin! Sananpartena olikin: "Aikaa ei meiltä puutu". - -Toiset polttivat saviruukkuja, joihin he olivat ennakolta piirrelleet -kaikenlaisia viivoja ja pisteitä koristeiksi. Ruukut olivat pohjasta -pyöreitä, eivätkä siis pysyneet pystyssä, mutta eipä niiden -tarvinnutkaan, sillä ne ripustettiin nahkanauhoista majojen seiniin. -Muutamat orjat pihkasivat puuastioita, joista tuli niin tiiviitä, -että ne pitivät veden. Toiset kaapivat nahkoja, niin että niistä -voitiin sitten valmistaa pehmeitä ja mukavia vaatteita. Naiset -kiskoivat kuivattuja eläintenjänteitä rihmaksi ja neuloivat sitten -luu-äimällä. Siitä syntyikin hyvin tasaisia ja vahvoja pistoksia. - -Mutta useimmat miehet istuivat piirissä hakkaamassa -harmaakivimukuloilla piinpalasia, niin että liuska toisensa jälkeen -lohkesi, ja veitsen tai kirveen tai keihäänkärjen muoto alkoi näkyä. -Sitten poimivat he liuskat ja pistivät ne kärjiksi nuoliinsa. Kaikki -heidän aseensa ja työkalunsa olivat kiveä tai luuta, ja kivikirveet -olivat heidän ylpeytensä. - -Karilas istuutui kauvimmaksi niiden orjien joukkoon, joilla oli -raskain työ. He valmistivat sotakirveitä Ura-Kaipaalle. Jos joku orja -lopulta tuli ammatissaan niin taitavaksi, että päällikkö ripusti -hänen valmistamansa kirveen majansa kaunistukseksi, saattoi tapahtua, -että päällikkö palkinnoksi lahjoitti hänelle vapauden. Tämän tiesi -Karilas. - -Nämä orjat olivat enimmäkseen ijäkkäitä. Muuan heistä oli -nälkäpäivinä kuollut, ja hänen kirveensä virui siinä muovailtuna -ja terävänä. Puuttui enää vain varrenreikä keskeltä. Karilas laski -kirveen maahan polviensa väliin. Lähellä istuva ukko näytti, miten -oli meneteltävä. Ukon nimi oli Sirrisilmä. "Pian se on opittu", sanoi -hän, "ja aikaa ei meiltä puutu. Asetetaan vain luuputki kairaksi -kirvestä vasten ja pannaan se hyrräämään käsien välissä aika vauhtia, -hyrr, hyrr!" - -Luuputken yläpäähän sitoi Karilas kiven, jotta poraus kävisi -voimakkaammin. "Kun pääsen niin pitkälle, että osaan tehdä -päällikönkirveen ja minut lasketaan vapaaksi taas", mietti hän, -"saan minä jälleen seista Ura-Kaipaan vieressä." Ja hän pani kairan -pyörimään. - -Pyöriteltyään kairaansa pitkän rupeaman, ei hän vielä voinut havaita -vähintäkään syvennystä kirveessä, vain pienen, valkoisen ympyrän. -"Vala ahkerasti vettä ja santaa kirveelle", neuvoi Sirrisilmä. -"Terävä santa se vasta kiveä syö." - -Karilas noudatti neuvoa, mutta käsien sisäpuolta alkoi pian polttaa. -Tuska kohosi käsivarsia yhä ylemmäs ja ylemmäs. "Nyt olen minä jo -ahertanut puolisen päivää", huokui hän lopulta väsyksissään, "eikä -kirveessä vieläkään ole reikää. Olen nävertänyt molemmin puolin. Kas -tässä. Vieläkään eivät reijät ole yhtyneet." - -"Puolisen päivää!" huudahti Sirrisilmä. Hänen käsissään oli -pyöreitä, mustahtavia känsiä, niin että ne näyttivät aivan koiran -käpäliltä. "Aikaa ei meiltä puutu. En enää muista, kuinka kauvan -olen jo näperrellyt tämän Ura-Kaipaalle aikomani sotakirveen varren -koristeita." - -Karilas vaikeni. Kun ilta alkoi jälleen hämärtää, kysyi hän: -"Sirrisilmä, milloin luulet saavasi kirveesi valmiiksi?" - -"Kaksi vuotta kestää se vielä ainakin", vastasi ukko. "Pahinta on, -että toinen käteni on tulossa hervottomaksi. Niin etten oikeastaan -tiedä, milloin saan kirveen valmiiksi. Ellei siitä tule valmista, -niin olen minä ollut orjana turhaan. Silloin ei minusta koskaan tule -vapaata miestä. Mutta sinä olet nuori, sinä, ja sinä kyllä ennätät, -kunhan et vain hellitä." - -Seuraavana päivänä olivat Karilaan käsivarret kankeat, ja hän istui -kirves edessään sitä liikuttamattakaan. Vanhimmat kuljeskelivat -orjien joukossa tarkastamassa heidän työtään ja kun he tulivat -Karilaan luo, joutuivat he vihan vimmoihin. "Sinä et kelpaa -mihinkään, orja", änkyttelivät he, sieppasivat multaa ja heittivät -sitä hänen päälleen halveksumistaan osoittaakseen. He vapisivat koko -ruumiiltaan ja he aukoilivat ja puristelivat nyrkkejään. - -Pari orjaa juoksi kiskaisemaan heiltä päähineet. Heidän paljastetussa -päässään näkyi pieni pyöreän reijän katteeksi kiinnitetty kansi; -reikä oli kaverrettu itseensä pääluuhun. Sellaista reikää pidettiin -suuressa kunniassa ja se tuli vain arvokkainten osaksi. Sen kautta -pääsivät näet pahat höyryt ulos, ja kun he kerran kuolivat, saattoi -auringonvalo pilkistää siitä sisään ja imeä heidän henkensä. - -He raottivat kantta, ja pahat höyryt lähtivät ulos, ja he -rauhoittuivat jälleen. "Päällikkö", sanoivat he orjien asettaessa -päähineitä paikoilleen, "sinun täytyy myöntää Karilas suureen -kokeeseen." - -Silloin heittivät työskentelijät kapineet käsistään, sillä he -muistivat liiankin hyvin kaikkien niiden käyneen huonosti, jotka oli -tuomittu suureen kokeeseen. - -"Sitä te vielä vaaditte minulta!" vastasi Ura-Kaipa, joka seisoi -ovi-aukossaan. "No niin, Karilas, sinun käsivartesi ovat heikot ja -hyödyttömät. Miksi me siis sinua vaatettaisimme ja ruokkisimme? Näytä -minulle, onko sinun älysi voimakkaampi kuin ruumiisi. Jos sinä osaat -mitata Ura-Kaipaan rikkaudet, niin totisesti sinä saat elää. Silloin -olet sinä kunnialla kestänyt suuren kokeen. Osaatko sinä laskea -Ura-Kaipaan aarteet? Voitko sanoa, kuinka monta kivikirvestä riippuu -hänen majansa seinillä?" - -Karilas astui nopsasti esiin ja poimi yhdeksän kirvestä ja pani ne -yhteen läjään. Orjat purskahtivat nauruun. "Noin pitkälle osaamme -kaikki laskea. Mutta entäs sitten, entäs sitten? Mihin siitä pääset?" - -Karilas seisoi hetkisen neuvottomana. Sitten otti hän taas yhdeksän -kirvestä ja muodosti niistä uuden läjän. - -Orjat ja vanhimmat pudistivat päätä, eivätkä käsittäneet hänen -tarkoitustaan. Mutta hän poimi yhä kirveitä seiniltä ja muodosteli -yhdeksän kirveen läjiä, siksi kunnes niitä tuli yhdeksän. "Olkoon -menneeksi", huusivat vanhimmat, "mutta vielä killuu kirveitä -uhrimajan seinillä". - -Karilas otti silloin viimeiset kaksi kirvestä ja laski ne sivulle -omaan läjäänsä. Hän viivytteli hetkisen ja epäröi. Mutta äkkiä -selvisi arvoitus hänelle, ja hän puhkesi iloissaan puhumaan: -"Ura-Kaipa, sinulla on yhdeksän kertaa yhdeksän kivikirvestä ja -lisäksi kaksi". - -Ihmettelyn sorinaa kuului orjien joukosta, ja Ura-Kaipa piirsi -sormellaan ilmaan vasaran, ukontulen vertauskuvan. "Tähän -päivään asti on Ura-Kaipaan kivikirveitä pidetty lukemattomina, -laskemattomina", sanoi hän, "mutta kauvan olen minä jo huomannut -tästä pojasta, että kellankiiltävillä järven tuolla puolen on -korkeita lahjoja, jotka ovat meiltä salatut. Olisipa vahinko tappaa -moinen orja." - - -KARILAS MYYDÄÄN KAUPPAMIEHILLE. - -Lumi alkoi sulaa. Jäiden lähdettyä soutivat kauppamiehet jokia ylös -vaihtamaan turkiksia piikiveen ja meripihkaan. Ne olivat julmia, -hurjaluontoisia miehiä ja yöt istuivat he nuotioittensa ympärillä -alhaalla järven rannalla. - -Eräänä iltana astui Ura-Kaipa aivan yksinään Karilaan luo ja otti -hänet mukaansa. He kulkivat rantaa alaspäin ja olivat molemmat vaiti. - -"Tämä poika on ainoa olento, josta olen eläissäni pitänyt", ajatteli -Ura-Kaipa suruissaan. "En enää voi pitää parasta ystävääni orjana, -sillä on kiellettyä puhutella lempeästi orjaa. En jaksa enää päivät -pääksytysten kantaa moista taakkaa." Mutta ääneensä lausui hän -vihdoin: "On vaikeata nähdä eteensä täällä tiheikön puolipimeässä, ja -minun täytyy pitää sinua kädestä, Karilas". - -Karilaan sydän löi ilosta, kun hän tunsi ystävän käden kädessään. -Sinä hetkenä olisi hän antanut henkensä Ura-Kaipaan edestä. - -"Astu nopeammin", käski päällikkö, tehdäkseen lopun omasta sisäisestä -taistelustaan. "Minulla ei ole mitään hyötyä sinun laskutaidostasi, -mutta kauppamiehet voivat tarvita sinunlaistasi orjaa." - -Kauppamiehet istuivat arkulla, jota he tarkasti vartioivat. Siinä -arkussa kuljettivat he ainetta, joka oli niin kallisarvoista, että he -tavallisesti myivät sitä vain rikkaimmille järven tuolla puolen. Kun -Ura-Kaipa huomasi, että he tunsivat vielä hänet, sanoi hän: "Köyhä on -se, jolla ei ole orjaa, sillä hänen täytyy tehdä itse kaikki. Mutta -kenellä on orjia, hän saa kaikki tehdyksi, mitä hän vain haluaa. Minä -tarjoan tässä teille paraan orjani, jos te annatte vaihteiksi minulle -hiukan sitä ainetta, jota on tuossa kirstussa." - -"Vaikka sinä tarjoaisit neljä orjaa, ei sittenkään vielä syntyisi -kauppaa", vastasivat he. "Mutta koska sinun ystävyytesikin on meille -arvokas, Ura-Kaipa, niin suostumme vaihtoon." He kohottivat kantta -hiukan, juuri sen verran, että saivat raosta kourastuksi, mitä -tarvitsivat. Se aine kilahti kirstunsyrjää vasten ja kimalteli, kuin -olisi palanen kesäisen keskiyön aurinkoa ollut heidän käsissään. -Aine oli kuparia ja tinaa, joita oli sulatettu yhteen pieneksi -pronssiharkoksi. - -Karilas tunsi ystävän hellittävän hänen kädestään. Siinä seisoi -hän nyt yksinään, myytynä. Hän käänsi hiukan päätään, nähdäkseen -Ura-Kaipaan niin kauvan kuin mahdollista. Päällikkö oli jo -kotimatkalla ja kävellessään tirkisteli hän tuon tuostakin -vaihtosaalistansa, jota hän käänteli käsissään. Mutta päästyään -korkeimmalle kalliolle, pysähtyi hän omantunnontuskien kiusaamana ja -heitti auringonpalasen veteen. Ei kukaan saisi luulla hänen myyneen -Karilasta halpamaisen voitonhimon tähden. Kumarassa, veltoin askelin -katosi hän vihdoin puiden sekaan. - -Päivän koittaessa ja sumupilvien hajotessa soutivat kauppamiehet jo -järven selkää äsken ostettuine orjineen. Eräs heistä kasti kätensä -veteen ja tuhrasi sitä tulen avulla koverretun ruuhen hiiltyneisiin -sisäseiniin. Sitten hieroi hän kädellään lujasti Karilaan tukkaa -ja kasvoja ja kaulaa, niin että poika muuttui aivan mustaksi ja -nokiseksi. "Kellankiiltäväin kansa ei osta ketään heimolaistaan -orjaksi", puheli viekas kauppias kumppaneilleen, "mutta nyt saamme -pojan helposti myydyksi, ehkä hyviin voittoihinkin, sillä nyt näyttää -hän kuuluvan Ura-Kaipa-kansaan." - -Karilas katseli vastaista rantaa, missä hän oli lapsena -käyskennellyt, mutta minkä hän sitten oli melkein kokonaan -unohtanut. Viljavainioiden ja aumojen ja pyhien saarnien välistä -hauskasti pilkottavien talojen yllä lepäsi kesän kellertävä -paiste. Talot olivat pyöreitä, saviseinäisiä, katot terävästi -suippenevia. Ihmisiä vilisi rannalla, ja Karilaan silmiä häikäisi -ja hän vavahti, sillä hän kuuli äänen, jonka hän heti tunsi. Hän -kuuli pronssitorvien toitotuksen. Kansa vietti paraillaan juhlaa -rannalla, ja keihäänkärjet ja sotakirveet kimaltelivat kuin -värjätyt auringonsäteet, sillä kaikki oli pronssia. Vaatteet olivat -pehmeätä, valkoista villakangasta, ja niitä koristivat keltaiset -nauhat ja monenmuotoiset helyt. Suurimmat pronssisoljet oli -silailtu mustahtavalla pihkalla. Naisten kaulassa komeili korkeita -pronssikoristeita, ja tuuheaa tukkaa pitelivät sarvikammat ja -villalankaverkot, jotka olivat hienoja kuin hämähäkin seitti. - -Läheni vaunu kuoloonvihittyjen sotavankien ympäröimänä. Kauppiaat -vetivät kiiruusti ruuhensa maihin ja myivät enemmittä puuhitta -Karilaankin uhri-orjaksi. Uhkaavasti väkipuukkojaan kalistellen -kielsivät he häntä puhumasta ja näyttivät kansalle hänen olevan yhtä -mustaihoisen kuin kaikki Ura-Kaipa-kansan miehet. - -Kaksi seppelkoristeista tyttöä puki joutuisasti hänen päälleen -erinomaisen pehmeästä villakankaasta valmistetun paidan ja sysäsi -hänet kuoloonvihittyjen joukkoon vaunujen ympärille. Niitä veti -pari valkoisia hiehoja, joiden valjaat olivat verenpunaista nahkaa -ja pronssihelyin koristetut. Aisan etupäässä riippui auringonpyörän -kuva neljine puolapuineen. Ylhäällä vaunuissa oli suljettu -lehmännahkateltta. Siinä kuljetettiin maanhengen kuvaa, sillä -kellankiiltävät eivät halveksineet maata, vaan nimittivät sitä -auringon puolisoksi. - -Kuoloonvihityt johdattivat vaunut pari askelta ruovostoon ja -pesivät ne kunnioittavasti. Sitten sai kukin vuorostaan kohottaa -hiukan teltan ovikaistaletta. Mutta se oli kielletty muilta -eläviltä olennoilta, ja heti kun vanki oli katsahtanut maanhengen -salaisuuksiin, täytyi hänen kuolla. - -Karilas joutui viimeiseksi. Hän veti raskasta lehmännahkaa sivulle, -mutta teltassa oli yhtä pimeätä. Hän luuli vain eroittavansa kaksi -liikkumatonta, luonnottoman suurta silmänvalkuaista. Hän seisoi siinä -hievahtamatta, kauhun jäykistämänä. Toinen seppeletyttö taivutti -silloin vesililjat kahtaalle ja astui hänen luokseen. Lempeästi, -sisarellisen hiljaa painoi tyttö jääkylmät kuolonsuudelmat hänen -silmilleen, niin että hänen täytyi sulkea ne. Sitten taivutti tyttö -hänet veden alle, asettui seisomaan hänen rinnalleen, ja kaikki -virittivät synkeän laulun. - -Mutta hetkisen perästä viittasi tyttö kiivaasti laulajia vaikenemaan. -Hän kumartui alas tyystin tarkastaakseen hietapohjalla viruvaa -Karilasta. "Heretkää, heretkää!" huusi hän. "Suuri ihme on tapahtunut -maanhengen vaunujen ääressä. Me upotimme Ura-Kaipa-orjan veteen, -ja hän oli niin likainen ja musta, että minun oli puolittain -vastenmielistä sammuttaa hänen silmänsä kuolonsuuteloilla. Ja nyt -vaalenee hänen tukkansa vedessä, niin että hän muuttuu aivan meidän -näköiseksemme. Mutta ketään meistä vapaanasyntyneistä ei saa orjana -uhrata. Ja kuitenkin on hän nyt nähnyt maanhengen kasvot." - -"Hän on ainoa meistä elävistä, joka ne on nähnyt", vastasivat -miehet, ja heidän aseensa kalisivat heidän nöyrästi kumartaessaan. -"Koska meidän päällikkömme äskettäin peitettiin hautakumpuun, on -tämä varmaankin merkkinä siitä, että tuosta muotoaan muuttaneesta -nuorukaisesta on tuleva se johtaja, joka vie meitä uusiin voittoihin -Ura-Kaipa-kansaa vastaan. Täällä alkaa jo tulla puute peltomaasta, -mutta järven tuolla puolen löytyy avaroita aloja, joita on helppo -panna viljelykseen." - -Tyttö nosti silloin Karilaan vedestä ja laski hänet ruohikolle, mutta -hän oli puolikuollut. -- Hän oli nähnyt maanhengen liikkumattomat -silmänvalkuaiset ja kaksi kertaa oli hän katsellut kuolemaa -kasvoihin, ja kun hän nyt alkoi puhua jälleen, puhui hän kuin viisas, -vakava mies. - -Syntyipä nyt liikettä ja hyörinää näihin varakkaihin kyliin, sillä -kaikki varustautuivat sotaretkelle. Torvet huhuilivat aikaisesta -aamusta asti, ja kauppamiesten keltainen metalli tapasi innokkaita -ostajia. Taitavat käsityöläiset valmistivat savimuotteja ja valoivat -niihin sulatetun pronssin. Kun sitten lyötiin muotit rikki, saatiin -mitä komeimpia aseita melkein täysivalmiina. "Ota, mitä sinulle -kuuluu, päällikkö!" sanoivat he ja tarjosivat paraita tuotteitaan -Karilaalle. "Kypärä ja miekka ovat nyt tulleet maailmaan. Kypärä ja -miekka soturille, aura ja kuokka maanmuokkaajalle!" - - -URA-KAIPAAN RASKASMIELISYYS. - -Tällä välin oli Ura-Kaipaan leirissä kovin hiljaista ja elotonta. -Itse sulkeutui Ura-Kaipa synkkänä majaansa, ja hänen oli tuskallista -nähdä auringonpyörän joka päivä kulkevan yli taivaankannen. - -Vanhimmat astuivat sisään, asettuivat istuimen ympärille ja raottivat -päälakikansiaan. "Heitä raskasmielisyytesi menemään", suostuttelivat -he, "ja iloitse kanssamme! Aikaa ei meiltä puutu. Avaa pääsi aukko ja -anna pahojen höyryjen, lentää ulos!" - -Mutta hän kääntyi seinään päin ja painoi kätensä rintaansa vasten. -Ruskeat kasvot olivat tulleet laihoiksi ja koviksi. - -"Ura-Kaipaan surua ette te voi parantaa", puhui hän kuin kuiskaten. -"Hän rakasti ystävänään kellankiiltävän kansan poikaa. Vaikka Karilas -oli melkein lapsi vielä, tiesi hän jo paljoa enemmän kuin me ja oli -jalompi ja ylhäisempi kuin muut. Hän puheli Ura-Kaipaalle heimostaan -ja saattoi hänet häpeämään ja istutti kaipuun hänen rintaansa. Ja sen -pojan teimme me orjaksi! Ripotelkaa multaa minun päälleni, niin että -tulen saastaiseksi!" - -Äkkiä hypähti hän kohoksi, tempasi pienen kiviveitsen ja pisti -sen vyöhönsä. "Oli rangaistukseksi meille, että Karilas tuli -luoksemme", jatkoi hän, "rangaistukseksi siitä, että me etsimme -mukavuutta ja polttelimme saviastioita ja laitoimme omat tulet. -Muinoin kuljeskelivat heimolaisemme metsissä vain Joutsi seuranaan, -ja välistä oli heillä tuskin telttaa nukkuakseen. Ja minne he -menivätkin, uhrasivat he veri-uhria niille kiville, jotka olivat -suurimmat ja kummallisimmat." - -"Niin he tekivät", vastasivat vanhimmat. "Kaikkialla oli -heidän sammaleisia kivijumaliaan, syvällä vuorten rotkoissa, -korkealla jyrkänteiden reunalla ja etäällä kellankiiltävän kansan -viljavainioilla." - -"Ja öisin liekehtelivät siellä uhritulet", kuiskasi Ura-Kaipa, "eikä -kukaan muukalainen uskaltanut niitä lähestyä. Niin oli ennen. -Ura-Kaipa ei enää tahdo asua teidän luonanne. Hän menee metsiin ja -kaivaa itselleen yösijan hankiin, kuten hänen esi-isänsä muinoin, -susien tapaan. Ja kun hän lepää lumessa ja kun tähdet kirkkaina -kimmeltävät, silloin ei hän ole unohtava tätä lupaustaan: hän vihaa -Karilasta, hän kostaa sille, joka ryösti hänen rauhansa." - -Kimakasti kirkaisten syöksyi hän ulos majasta ja riensi metsän -peittoon. Hän juoksi kyyrysissään, matalana ja niin nopeasti kuin -vain hiidet ja Ura-Kaipa-kansa saattoivat juosta. - - -KELLANKIILTÄVÄT TULEVAT. - -Eräänä päivänä loppukesästä läheni kellankiiltävä kansa suipoissa -nahkaveneissään. Olisi melkein luullut palasen vastakkaista rantaa -irtautuneen ja lähteneen vesille, niin suuri oli alusten luku. -Ura-Kaipaan orjat, jotka eivät koskaan olleet uneksineetkaan -moisesta ihmisten sytyttämästä auringonpaisteesta, kiipesivät -pelästyneinä mäntyihin. Mutta eniten kauhistuttivat heitä ne -mustavillaiset koirat, jotka hyppäsivät maihin ensimäisestä veneestä -ja juoksentelivat ympäriinsä tiheässä parvessa. Jos yksi pysähtyi, -pysähtyivät heti toisetkin kuin naulaan. Mutta ne eivät haukkuneet -koirien tavoin, vaan ääntelivät kuin itkevät lapset. - -Sirrisilmä seisoi yksinään alhaalla maassa ja ylpeili rohkeudestaan. -"Ne eivät ole koiria, eivätkä koirannahkoihin neulottuja lapsia", -selitti hän, "vaan lampaita". Muutamana tuulastusyönä oli hän -sattunut eksymään toiselle rannalle, ja häntä oli pidetty siellä -vankina useampia vuorokausia, niin että hän oli kyllä selvillä -sikäläisistä kotieläimistä. Mutta hänen parhaillaan puhellessaan tuli -muuan takkuinen otus täyttä karkua veneestä ja töyttäsi häntä niin -nasevasti kintuntaipumiin, että hän oli hyvin mielissään, kun sai -tarttuneeksi soveliaaseen oksaan ja hilautuneeksi ylemmäs. "Se oli -pukki", ähkyi hän, "paimenten ja ukkosenjumalan eläin". - -Seuraavasta veneestä vängersi raskaasti ja vaivaloisesti pari -harjaksellista peikkoa, jotka puuskuen työnsivät kärsäänsä maahan -ja pitivät menoaan. "Kas vain noita häpeämättömiä noidanroikaleita, -jotka eivät kaihda tonkimasta maata naamallaan", huudahtelivat orjat. -Mutta Sirrisilmä tiesi, että niitä noitia sanottiin sioiksi ja että -kellankiiltävät soturit pitivät niitä suuressa kunniassa. "Niin -kamaloita ovat ne ihmiset", lisäsi hän, "vaikka heillä onkin vaatteet -kesäpilvistä ja aseet auringonpalasista". - -Orjien mielestä riitti jo tämä kerrakseen. Mutta silloin laski -maihin kolmas vene. Sen takana ui kaksi kummitusta, joita -olisi ehkä saattanut luulla hirviksi, elleivät ne olisi olleet -punertavanruskeita väriltään ja elleivät niiden sarvet olisi -kaartuneet hoikkina ja solakoina kuin kiiltäviksi hangatut joutset. -Kun niitä kuljetettiin pensaiden välitse nahkanauhasta, joka oli -kiinnitetty niiden sarviin, avasivat ne kitansa ja päästivät -mylvinän, joka kaikui kuin römeimmän sotatorven törinä. "Ne -ovat lehmiä", selitti Sirrisilmä, "ja ne ovat heidän mielestään -kaikista eläimistä pyhimmät. Kun päällikkö kuolee, kääritään hänet -lehmännahkaan. Onkohan mitään, mitä se kansa ei kunnioitsisi, -auringosta turpeeseen asti!" - -"Ei ainakaan teitä", vastasi Karilas, joka nyt myöskin oli noussut -maalle. Kaikki veneet oli vähitellen sauvottu rantakallioiden -suojaan. Kiviä sateli orjien lingoista, mutta soturit pitivät kilpiä -suojanaan. Kun orjat huomasivat voimattomuutensa, herkesivät he -taistelemasta. - -He eivät olleet ensiksi tuntea Karilasta, kun hän siinä ryntäsi esiin -kilpi kypärän päällä. Heidän mielestään olivat tuon vastakkaisen -rannan tulokkaat kaikki samanlaisia, mutta äänestä pääsivät he -vihdoin selville, että se oli hän. Hän astui lähemmäksi. "Minut, -vapaanasyntyneen, laitoitte te orjien joukkoon", sanoi hän. "Nyt otan -minä teidät orjiksi, ja tästä lähtien täytyy teidän muokata maata -otsanne hiessä. Mutta yhtä tahdon minä säästää. Hänen kanssaan tahdon -minä jakaa valtani, hänen kanssaan tahdon minä hallita teitä, sillä -kerran rakastin minä häntä suuresti. Missä on Ura-Kaipa?" - -Orjat eivät uskaltaneet vastata hänelle. - -Silloin hän ymmärsi, ettei Ura-Kaipa enään ollut niillä main. -Painunein päin asteli hän läpi mehevän ruohon ahoa kohti. Soturit -olivat jo riisuneet aseensa ja valjastivat paraillaan lehmiä auran -eteen. Huolellisesti hiottua terää vasten asettivat seppeletytöt -leivän, joka kaikkein ensinnä oli auran halkaistava hyvän sadon -saamiseksi. Karilas tarttui aurankurkeen ja iespari alkoi vetää. -Raskaasti, hitaasti ja juhlallisesti aukeni ensimäinen vako -Ura-Kaipaan verikylläiseen uhrikenttään. - -Pähkinäpensastossa rasahti. Ura-Kaipa oli piiloutunut sinne -veitsineen. Sitä oli uudelleen kihnutettu ja hiottu, niin että -varressa oli enää vain pieni, lyhyt piinpalanen jäljellä. Ketterästi -kuin orava rynkäsi Ura-Kaipa Karilaan kimppuun ja koki iskeä häntä -kurkkuun. "Sinä vihattu", sähisi hän, "sinä vihattu!" - -Karilas horjahti taaksepäin, mutta nyt oli hän kasvanut ja nyt oli -hänestä tullut voimakkain. Hän sai lujan otteen ja nosti Ura-Kaipaan -ilmaan, paiskatakseen hänet sitten maahan. Mutta silloin tunsi -Karilas, miten tuo entinen heimopäällikkö oli nälästä niin heikko -ja laihtunut, että hän makasi melkein saamattomana hänen sylissään. -Säälien laski hän hänet vaon reunalle. "Sinun on ollut vaikea -pysyä hengissä erämaassa", sanoi hän ja ojensi hänelle palaista -halkaistusta leivästä. "Syö maan hedelmää!" Mutta Ura-Kaipa kääntyi -halveksuen poispäin. - -Karilas laski hänen päänsä polviensa väliin ja silitteli -ystävällisesti hänen kovettuneita, ryppyisiä kasvojaan, mutta -Ura-Kaipaan silmät tuijottivat jäykästi kivijumaliin päin. Ja silloin -ymmärsi Karilas, että hän oli kuollut. - -"Täkäläisellä metsäläiskansalla on tapana haudata päällikkönsä siihen -majaan, missä he ovat asuneet", sanoi Karilas, "mutta rakentakaa -hänelle valtava kumpu meidän tapamme mukaan ja lukekaa rauhan sanat -hänen muistolleen." - -Aura uursi yhä vakoa avaraan piiriin uhrikentän ympärille, mikä -siten laskettiin voitollisten tulokkaiden valtaan. Sillävälin ja -vielä moniaita päiviä jälkeenkinpäin kilisi hiukan kauvempana taltta -kallioseinää vasten. Karilaan seurueeseen kuulunut taitoniekka siellä -kilkutteli kallioon kuvauksen siitä, miten uhrikentän valloitus -oli käynyt. Siinä näkyivät veneiden pitkät rivit ja taistelijat ja -maihin päästetyt koti-eläimet. Mutta sanoja, nimiä ei kukaan vielä -silloin osannut piirtää. Itse tapahtuma oli ainoa, joka oli muistissa -säilytettävä. Jokainen saattoi nähdä kuvat kalliossa, ja hänen oma -asiansa oli sitten selittää ne niinkuin parhaiten taisi. - - -URA-KAIPAAN HAUTAJAISET. - -Orjia käskettiin nyt vierittämään kasaan muutamia uhripaikan -ympärillä törröttävistä kivilohkareista. Sitten nostivat he -pitkulaisen paaden katoksi ja uhrikiveksi, ja juurelle luotiin multaa -ja soraa. - -Kun hautakammio oli valmis, ilmestyivät nekin vanhimmat, jotka olivat -tähän asti olleet piiloutuneina metsään. He kantoivat Ura-Kaipaan -kammioon ja asettivat hänet selkä seinää vasten. Hänen jalkojensa -väliin laitettiin tuli ja sen päälle ripustettiin pata kiehumaan. -Sitten istuutuivat vanhimmat kuolleen päällikkönsä eteen, syödäkseen -hänen kanssaan jäähyväisaterian. Uhrimorsiot seisoivat hautakummun -harjalla ja huojuttivat hiljaa kattokiveä, joka oli varta vasten niin -asetettu, että kun se huojui, syntyi ääntä ja kilinää ja kalinaa -hautakummussa. Kiveen oli uurrettu joukko pieniä kuoppia, joihin he -sivelivät rasvaa ja jotka he sitten täyttivät palavalla uhripihkalla. -Nuo pienet kapeat liekit leimahtivat korkealle ilmaan, ja paaden -takaa nousi kuu, mutta sen valoa tuskin huomasi, sillä oli kirkas -kesä-yö. - -Alhaalla mäen rinteessä, minne seppeletytöt olivat vastaniitetystä -heinästä rakentaneet pehmeät sijat, lepäsivät Karilas ja hänen -soturinsa. Pronssikypärät kimaltelivat puiden oksilla, ja runoniekat -lauloivat ja säestivät lauluaan voimakkaasti kielisoittimillaan. -Kun he joskus levähtivät nojallaan harpunkaarta vasten, kuului -hautakummusta jäähyväisaterian hälinä. - -"Sinä et syö, Ura-Kaipa, sinä et juo", huutelivat siellä vanhimmat. -"Sinä et haastele vieraittesi kanssa. Emmekö ole nostaneet sinua -istuimellesi, jotta viimeinen auringonsäde saisi pilkistää sinun -pääsi reijästä sisään ja imeä sinun henkesi mukaansa? Emmekö ole -pukeneet sinua uusiin vaatteisiin ja asettaneet ruoka-astioita ja -aseita ympärillesi, niin ettei sinun tarvitse värjötellä alastomana -ja tyhjin käsin, jos sinä jonakin yönä haluat lähteä metsälle?" - -Näin puhuessaan särkivät he savi-astiat, joista he olivat syöneet. -Palaset rouskuivat heidän jaloissaan, kun he menivät ulos ja -peittivät sisäänkäytävän. "Sinä olet saanut muuta ajattelemista, -ja aikaa ei sinulta puutu", jatkoivat he. "Sinä istut siellä ja -ihmettelet, mistä muinoin tuli se voittoisa kansa, jolla vieläkin on -jäljellä auringonpaistetta aseissaan. Me ymmärrämme kyllä, Ura-Kaipa, -että nyt sinä haluat olla yksin." - -Mutta tuli paloi vielä padan alla vainajan lepokammiossa ja hohti -päällimmäisten kivien raoista. - -"Mistäkö me muinen tulimme?" toisti Karilas ja viittasi kädellään -ikäänkuin kysyen, väliin etelään, väliin itään. "Runoniekat, -kuka teistä osaa vastata Ura-Kaipaalle? Kuka voi ratkaista sen -arvoituksen? Kauvan olemme me jo täällä asuneet ja vähitellen opimme -me valmistamaan kellankiiltäviä aseitamme. Sen minä vain tiedän, -runoniekat, ettei yksikään teidän vanhoista vaellustaruistanne kerro -näin kirkkaasta, näin ihanasta kesä-yöstä, ja että tänne tulee meidän -muokata maa, joka on sovelias ihmisten asua." - - - - -II. - -VANHA ANE. - - -Pitkiä aikoja oli kulunut siitä, kun tuli sammui padan alta -Ura-Kaipaan hautakammiossa. Fyris-virran vartiselle tasangolle kasvoi -vähitellen käräjäkylä, joka sai nimekseen Uppsala ja jonne svealaiset -miehissä kokoontuivat uhraamaan ja kauppoja hieromaan. - -He olivat monet miekat kuluttaneet taisteluissa götalaisten kanssa, -jotka asuivat etelämpänä metsien kaiteilla. Suuret joukot götalaisia -olivat sillävälin suoriuneet ryöstöretkille vieraisiin valtakuntiin, -ja heidän omassa maassaan oli kohta enemmän ryöstettyjä aarteita kuin -rautapaitaisia miehiä. Tulipa niin vihdoin sekin ilta, jolloin heidän -etevimmät päällikkönsä viruivat kuolleina kentällä tuliloimuvan -taivaan alla ja jolloin voittoisat svealaiset koristelivat hevosiaan -heidän kalleuksillaan. Valittaen lauloivat götalaiset, miten heidän -kauniiden naistensa kaulassa eivät enää sädehtineet rengaskorut ja -miten heidän soturejaan eivät enää herättäneet harpun säveleet. - -Etäisessä, peljätyssä Uppsalassa vallitsi muuan upporikas suku. -Sen arvo oli niin suuri, ettei perheenisä, kuten muut odal-miehet, -toimittanut ainoastaan omaa uhriansa oman kattonsa alla, vaan myöskin -koko kansan suuret veri-uhrit. Siitä tuli päällikkö-suku ja sitä -nimitettiin Skilvingar-suvuksi. Se merkitsi kunniasijalla-istujaa. -Sitä on myöskin sanottu Ynglingar-suvuksi. Useita sukuhautakumpuja -oli jo rakennettu, ja ne näkyivät kauvas ympäristöön. Hautakumpujen -ja hietaharjun välissä kohosi hirsirakennus, jonka päädyn -räystäslautoihin oli leikattu hevosenpäitä. Se oli seudun -upein rakennus, ja se mahtava mies, joka siellä nyt kuninkaana -kunniatuolissa istui, oli Ane. - -Väsyneenä nuoruutensa ryöstöretkiin ja taisteluihin syventyi hän -mielellään pitkiin keskusteluihin vakavain uhri-apulaistensa kanssa. -Eräänä aamuna, heidän parhaillaan pukiessaan ja koristellessaan häntä -suureen talvijuhlaan, sanoi hän heille: - -"Kuuletteko, mitä kansa tuolta ovensuusta huutaa minulle?" - -Silloin käänsivät he päätänsä ja kuulivat kansan sanovan: - -"Skilvingarein jälkeläinen, sinä, joka polveudut jumalista! Sinä et -ole pelkkä ihminen. Sinä olet miekaton, tähkääkantava Frej-jumala -itse, ja sinun kauttasi vallitsee hän meitä svealaisia ja meidän -peltojamme." - -"Niin, jumalainen kuningas, niin puhuu kansa", vastasivat -uhri-apulaiset. "Mutta nyt sinä alat käydä kumarassa. Sinä olet nyt -kuudenkymmenen vanha, ja aika vaati veronsa meiltä kaikilta. Iloitse, -että sinä nuorentuneena elät edelleen pojissasi! Sinun esi-isäsi -eivät halunneet kuolla olkivuoteeseen. Tultuaan vanhoiksi uskoivat he -itsensä Odinin huomaan iskemällä keihäällään haavan rintaansa. Taikka -pyysivät he surmaniskua sukunuijasta. Tuolla se riippuu kunniatuolin -kupeella." - -Ane työnsi uhri-apulaiset luotaan ja asettui lähemmäksi ovea, -kuullakseen, mitä kansa puhui. "Ellen minä ole pelkkä ihminen", -ajatteli hän, "miksi ei siis olisi minulle yksin suotu oikeus olla -lainkaan kuolematta?" - -Sinä päivänä uhrasi hän sitten vanhimman poikansa Odinille, -saadakseen pitkän elämän. Odin lupasi hänen elää vielä kuusikymmentä -talvea. - -Kun se aika vihdoin oli kulunut umpeen, lahjoitti Ane seuraavan -poikansa Odinille. Silloin tuntui hänestä Odin, synkeä kuolonjumala, -vastanneen: - -"Niin kauvan kun sinä joka kymmenes vuosi annat minulle pojistasi -vanhimman, saat sinä elää vielä kymmenen vuotta eteenpäin." - -Kun hän oli uhrannut seitsemännen poikansa, oli hän itse jo niin -voimaton, että häntä täytyi kantaa tuolissa. Silloin uhrasi hän -kahdeksannen poikansa ja makasi sitten kymmenen talvea jonkunlaisessa -riippukätkyessä lieden ääressä, pysyäkseen lämpimänä. Uhrattuaan -yhdeksännen poikansa, virui hän kätkyessään ja imi sarvea kuin pieni -lapsi. - -Nyt oli hänen pojistaan enää vain yksi hengissä, Egil. Itse ei hän -enää kyennyt hoitamaan mitään, vaan hänen orjansa Tunne vaaputteli -lättäjaloillaan edestakaisin kuninkaankartanossa ja tiuski ja -komenteli kuin todellinen käskijä ikään. Salavihkaa sieppasi hän tuon -tuostakin vanhuksen aarteita ja hautasi ne isontuvan nurkkaukseen, -saadakseen ne heti tarvittaessa käsiinsä ja viettääkseen sitten -hetken tullen iloisia päiviä. Sitten viskautui hän tyhjään -kuninkaansänkyyn seinän vieressä ja kuorsasi tai rallatteli jalka -riipuksissa sängynlaidalta. - -Seinähirret mätänivät ja lohkeilivat, niin että päivä paistoi sisään. -Tukipylväät kallistelivat, katto painui kuopille kuin märkä teltta, -ja hämähäkinverkot kuolleine kärpäsineen ulottuivat aina lattiaan -asti. - -"Ka-as", löperteli vanha Ane ohuella, vapisevalla äänellään, sarveaan -hamuillen, "minun takiani on a-aika lakannut ku-ulkemasta." - -Hän vaati, että maito piti lypsettämän samasta lehmästä, joka oli -raintoja täyttänyt hänen muinoin tullessaan kotiin palavissaan -ja janoisena hurjilta metsästysretkiltään. Mutta niin kauvan -ei mikään lehmä voinut elää, vaan sen lehmän vasikan vasikka -kahdeksannessatoista polvessa sai nyt luovuttaa maidon, millä Tunne -aamuisin täytti sarven. - -Ane kiisti myöskin, että hänen uskollisen talonkoiransa piti yötä -päivää makaaman riippukätkyen alla, jotta hän saisi silitellä sitä -korvalliselta, kun hän joskus pisti ulos laihan kätensä. - -Tunne, joka väliin lämmitti sarvea tulella, nyökkäsi myöntyvästi -kaikkeen, mitä hän sanoi. Mutta eihän mikään koirakaan voinut -elää niin kauvan, vaan sen entisen koiran penikan penikka -kahdeksannessatoista polvessa venytteli nyt siellä riippukätkyen alla -koipiaan. Ja sekin oli jo niin kankea jäsenistään ja niin voimaton, -että se tuskin jaksoi liikuttaa itseään. Vain kun joskus ovi narahti, -nosti se hiukan kuonoaan ja murahti väsyneesti. - -Egil oli reipas ja rohkea eränkävijä ja hän viipyikin alituiseen -metsissä. Siellä mätänivät kuuset seisaaltaan, siksi, ettei -kukaan saanut kaataa niitä. Kaikki joutui rappiolle, kaikki kitui -kasvussaan, ja sammale voitti yhä enemmän alaa. Pelloilla menestyi -vilja huonosti, siksi, että maanviljelijät saivat käyttää vain -vanhoja, kömpelöitä työkaluja. Laiskasti ja unisesti sopertelivat -he toisilleen, vetelehtiessään siinä rikkaruohopeltojensa väliä, -ja he astelivat niin hitaasti, että heiltä meni kokonainen päivä -penikulmaan. Lapsetkin olivat ryppyisiä kuin pikku ukot. - -Vanha Ane oli nyt täyttämäisillään kaksisataa vuotta. Egil astui -silloin hänen luokseen tupaan, kuten kuuliaisen pojan sopii, -sillä kymmenen vuotta oli jälleen kulunut. Hän huimi viitallaan -hämähäkinverkkoja tieltään ja löyhytti sivulle lattiasta kohoavat -tomupilvet. - -Heikkoa kuikutusta kuului riippukätkyestä. Vanha Ane kohotti sen -verran päätään, että silmät ja posket juuri näkyivät kätkyen laidalta. - -Hän oli tykkänään nahkasien peitossa. Päässä ei ollut enään -ainuttakaan hiusta jäljellä, mutta kulmakarvojen paikalta törrötti -muutamia valkeita haivenia eri tahoille. Molemmilla poskilla paistoi -tulipunainen läikkä, mutta ne eivät aaltoilleet ja vivahdelleet -niinkuin nuorten poskilla, vaan näyttivät ikäänkuin kiinnikasvaneilta -ihoon, joka oli ylt'yleensä kuivaa ja keltaista. - -"Ei pidä mu-uuttaa mitään", inisi hän tuskin kuuluvasti. "Ei pidä -löyhyttää to-omua." - -"Isä", sanoi Egil ja taivutti nöyrästi päänsä, "korkeain -Skilvingarein jälkeläinen! Metsissä mätänevät kuuset seisaaltaan. -Tuskin voi enään eroittaa, missä on peltoa, missä sammalsuota. Pian -rysähtää koko tupa päähäsi, isä, ja rikkoo kaikki täällä sisällä." - -Vanha Ane vajosi takaisin nahkasiinsa. Töin ja tuskin sai hän -sarvestaan kiinni. Mutta ennenkuin hän pisti sen huuliensa väliin, -sopersi hän hiljaa: "Me-ene u-uhripu-uulle!" - -Hetkisen viivähti Egil riippukätkyen ääressä, mutta sitten -kääntyi hän menemään. Ja mitä lähemmäksi hän pääsi ovea, sitä -nopeammaksi tuli käynti. "Isä, minä tottelen käskyäsi", mutisi hän. -"Uhrintoimittajat odottavat jo paikoillaan, ripustaakseen minut -Odinin puuhun. Nyt en minä enää koskaan saa vaellella metsissä -joutsineni." Polkua ei kestänyt pitkältä uhrilehtoon, ja siellä -ritisivät puiden oksat talven kourissa. Odinin pyhässä puussa, -kauhunpuussa, killui uhrattuja haukkoja ja hevosia ja ihmisruumiita, -lunta päässä ja hartioilla. Muuan ruumis avasi suunsa ja sanoi -kansalle: "Vieläkään ei ole nälkä lopettanut tuskiani, vaikka -olenkin riippunut täällä jo useampia päiviä. Eikö Odin saa koskaan -kylläkseen?" - -Kansa, joka oli kiukustuneessa ja kiihtyneessä mielentilassa, -ympäröi Egilin nurkuen ja vastahakoisesti. Hänet vieriin avonaiseen -hautakumpuun ja hänet puettiin kauniiseen, kallisarvoiseen, -nahkareunuksiseen pukuun. Sinne, tänne heitettyjä uhrattuja -kalleuksia kiilteli hänen ympärillään mullassa. - -"Nyt olet sinä uhrikuningas ja sinä saat vallita meitä kaikkia aina -kukonlauluun asti", sanoivat uhrintoimittajat. "Mutta siihen on -kokonainen yö, äläkä ajattele sitä lainkaan!" - -"Parempi teidän kuninkaananne yksikin yö kuin ei koskaan", vastasi -hän ja kutsui runoniekat. "Älkää laulako niitä vanhoja lauluja", -käski hän. "Vaan laulakaa tänä yönä niistä urotöistä, joita me -olisimme suorittaneet, jos minusta olisi tullut teidän päällikkönne!" - -Runoniekat asettuivat silloin hautakummun eteen ja öisen taivaan -syttyessä lauloivat he viikatteen kulennasta viljapellolla, -pursiseppien kalkutuksesta, uhkeista lohikäärmelaivoista, jotka -syöstiin vesille ja jotka soutivat matkaan Svitjodin rannoilta. -Heidän takanaan seisoivat harpunsoittajat, voimakkaasti kieliä -näppäillen. Ja soiton ääni oli kuin salaperäinen jylinä -hautakummuista, kuin myrskyn pauhina rajattomilla nummilla. Yö kului. -Äkkiä vaikenivat kaikki harput, ja lähimäinen runoniekoista kuiskasi: -"Miksi käännyt poispäin, Egil? Joko nyt väsyit meidän virsihimme?" - -"Hetket ovat vierineet lentäen", vastasi hän ja katsahti -taivaanrantaan, joka alkoi ruskottaa sukukumpujen takaa. "Minä kuulin -jo kukon kiekunnan etäisimmästä kylästä." - -"Voi meitä, jotka unohduimme uneksimaan voitoista, voitoista, joita -sinä et koskaan saa voittaa!" huudahtivat runoniekat liikutettuina -ja kiiruhtivat viemään häntä kauhun puulle. Hän ei nyt astunut -reippaasti: hän hoippuroi. Aamuruskon valo himmensi soihtujen tulet -ja levitti hänen kasvoilleen harmajankalpean värin. - -Silloin syöksyi metsästä keihäsjoukkio, puettuna jättiläisiksi ja -velhoiksi irvistelevin naamuksin ja irtonaisparroin. He ojensivat -häntä kohti keihäittensä kärjet, nostaakseen hänet puuhun, mutta -muuan miehistä sattui siinä kolhaisemaan häntä keihäänvarrella. Se -nostatti Egilin poskille entisen punotuksen, ja raivoissaan tempasi -hän mieheltä keihään ja alkoi taistella yksin koko laumaa vastaan. - -Katselijat säikähtyivät, mutta sillä välin oli päivä ehtinyt yhä -enemmän sarastaa, ja muuan ukko riensi juosten polkua pitkin -kuninkaankartanosta. "Heretkää!" huusi hän, heti kun oli saanut sen -verran henkeä vedetyksi, että kykeni puhumaan. "Te viivyitte liian -kauvan harppuja soitellessanne. Vanha Ane täytti tänä yönä kaksisataa -vuotta. Ja koska te ette vielä olleet uhranneet hänen poikaansa, -kun kukko kiekui, vaipui hän juuri äsken ikuiseen uneen. Mutta -ellei näköni petä, niin seisoopa tässä nyt kuningas, jonkalaista me -svealaiset haluamme. Siksi kuuluukin neuvoni, että te nyt heitätte -peitset menemään ja nostatte hänet kilville." - -Sitä neuvoa seurattiin. Miehet kantoivat Egilin kilvillään -Skilvingarein tomuiseen, puoleksi sortuneeseen kuninkaansaliin, mistä -Tunne jo oli kaikonnut piilotettuine aarteineen. - -Egil sai sitten kestää monta kovaa kamppailua Tunnea ja hänen -hylkyjoukkoansa vastaan, ja vasta kun tuo kapinallinen orja oli -kaatunut, tuli rauha pysyväiseksi. Tapahtuipa silloin, että -Egil metsällä ollessaan joutui taisteluun härän kanssa, jota -oli uhriteuraaksi syötetty, mutta joka sitten oli karannut. -Härkä paiskasi kumoon hänen hevosensa ja iski jo sarvensa hänen -rintaansakin, ennenkuin metsästyskumppanit ehtivät apuun. - -He tappoivat härän keihäillään ja kantoivat Egilin kotiin -kuninkaankartanoon. Silloin sanoi hän: "Odin, sinä annoit Vanhan Anen -elää osoittaakseksi meille, miten sinä olet viisaasti meille kullekin -ikää mitannut, kun sinä annat voimiemme vähetä vuosien mukana. Vanha -ei voi ijäti pysyä. Elämmekö sitten hiukkaista enemmän tai vähemmän, -se ei merkitse niin paljoa kuin se, että kaatuessamme on nimemme -tahraton. Minä kiitän sinua, Odin, ja pelvotta astun minä eteesi, -milloin vain kutsut minua." - -Pian kuolikin hän sitten haavoistansa, ja hänet haudattiin Uppsalan -sukukumpuun. - - - - -III. - -ADILSIN KULTASEPÄT. - - -TULO ADILSIN HOVIIN. - -Jyrkkien kallioseinäin välissä levisi umpeenkasvanut lampi, minkä -pintaa ei enää käynyt ruuhella viilettämiminen. Ympäristön metsien -asujat, jotka eivät enää saaneet kaloja tuosta ruskeasta rämevedestä, -huomasivat kuitenkin pian, että siellä oli muutakin hyödyllistä -nostettavaa: ruosteenkarvaisia kimpaleita ja suomalmikokkareita. - -Seppiä kokoontuikin sentähden kesäisin lammen rannoille, ja he -asuivat rakentamissaan havumajoissa. Kivijärkäleistä kyhäsivät he -itselleen ympyriäiset uunit. Uuneihin latoivat he vuorottain puita -ja malmikokkareita ja lämmittivät ja painoivat paljetta siksi kunnes -malmi suli pieniksi meltoumiksi, joita sopi työntää väkivasarain alle -ja takoa ja kuumentaa ja muovaella. - -Koko työkuntaa ohjasi muuan suurseppä, joka oli hyvin kuuluisa ja -jonka nimi oli Tole. Hänen oppipoikansa nimi oli Öjar. "Nyt on -rauta tullut maailmaan", kiljaisi Öjar eräänä päivänä ja paukutteli -vasaraansa niin että säkenet sähähtivät mäntyjen latvoihin. - -"Onpa muutakin tullut maailmaan, jo aikoja sitten, vaikka teille -se ehkä lienee uutta", vastasi Tole ja kutsui muut sepät majaansa. -Siellä näkyi kypärejä, joihin hän oli sovitellut pronssilaattoja, -ja mitä mainioimpia miekkoja. Hänen pajansa aarteita ei oltu -koristeltu vain ympyröin ja viivoin, vaan osasi Tole taidokkaasti -kuvailla yhteenkietoutuneita eläimiä, jopa sotureita ja jumaliakin. -Mutta niitä hän ei nyt tänään tahtonut näytellä, vaan piteli hän -kohotetussa kädessään kahta pientä, keltaista jyvää. - -"Tämä on kultaa", selitti hän, "ja se on kallisarvoisinta kaikesta, -mitä on olemassa. Olisipa minulla sitä vain senkin verran, mitä tähän -kouraani mahtuu, voisin minä rakentaa itselleni mahtavan pylvässalin -kunnia-istuimineen, ja päälliköt etsisivät minun ystävyyttäni." - -Öjar oli myöskin rientänyt paikalle ja kuunteli nyt uteliaana. Ja -mestari kääntyi hänen puoleensa, näin virkkoen: "Miten usein olenkaan -puhunut sinulle Adils-kuninkaasta ja kultarikkaasta Uppsalasta, -missä kultaa ja kuparia heitetään hautakumpuihin! Hänen keihäänsä -rautakärkeen on juotettu kultaa, hänen miekkansa kahva on ylt'yleensä -kultaa, kultaa on hänen kypärässään, kultaa juomasarvessa, ja kun hän -miehineen istuu pelaamaan, pudistaa hän noppaa kultapikarissa." - -Tole pysähtyi hetkiseksi, nauttiakseen nokisten kuulijainsa -kummastelusta. Sitten hän jatkoi: "Terve Adilsille, Skilvingarein -jälkeläiselle, svealaisten mahtavimmalle! Hän on lähettänyt minulle -nämä jyväset. Enempää ei hän uskaltanut kuljetuttaa tänne erämaahan. -Hän halusi tietää, luulenko minä voivani muokata moista ainetta ja -osaanko minä korjata hänen kuuluisan Sveagris-renkaansa. Riennä heti -edellä Uppsalaan, sinä oppipoika, ilmoittamaan minun tulostani! -Tiedäthän, että minulta kulku käy vaivaloisesti kieron ja ponnettoman -jalkani takia." - -Öjar hypähti ilosta korkealle ilmaan ja lähti heti matkalle, paljain -jaloin ja paljain säärin. - -Oli jo myöhä, kun hän astui Uppsalan talorivien väliä, ja hän etsi -itselleen yösijan eräästä ladosta. - -Siinä horroksissaan alkoi hän uneksia kullasta, josta Tole oli -kertonut Mutta heinä pisteli häntä sääreen ja tunkeutui paidan -reijistä ihoa kutittelemaan, niin että hän piankin heräsi. Joka -kerran, kun hän nukahti, uneksui hän aina kullasta, mutta joka kerran -pisti häntä heinä, niin että hän kavahti istualleen. Suutuksissaan -nousi hän viimein makuulta ja meni ulos. - -Taivas oli helakan punainen, vaikka oli keski-yö, ja uhripuiden alla -kulki muutamia sanattomia miehiä haravoimassa. Hän yritti puhutella -heitä, mutta he panivat sormen suulleen ja kuiskasivat: "Nyt syntyy -juuri Torin päivä. Etkö tiedä olevan kiellettyä puhumasta kovaa tai -vaihtamasta tarpeettomia sanoja niin pyhänä päivänä? Seppä, jos etsit -uhrilähdettä, niin tuolla se on tuon suuren puun takana." - -Sitten he eivät hänestä enempää huolineet, vaan jatkoivat -haravoimistaan. Uteliaana meni hän lähteelle ja näki koko sen pohjan -kimaltelevan kaikenlaisten kalleuksien peittämänä. - -Hän ammensi heti vettä käsillään ja pesi kasvonsa, vaikka noki -valuikin lähteeseen ja samensi sen veden. Ihoa peitti kuitenkin -vuosikausien lika, ja hän ei juuri tullut entistään valkoisemmaksi. -"Täytyy kai lähteä tavaton voima pesemisestä moisella vedellä", -mutisi hän. "Hyvät vedenhaltijat, jotka vartioitte tätä lähdettä! -Minulla on vain yksi toive, mikä rangaistus sitten teostani -seuranneekin, se nimittäin, että saisin usein pidellä kultaa -käsissäni." - -Poistuessaan oli hän havaitsevinaan voimainsa ja rohkeutensa -kasvaneen, ja heti kun tuli täysi päivä, tiedusteli hän kuninkaan -kartanoa. - -Uppsalassa vallitsi kaamea hiljaisuus, sillä olihan Torin päivä. Ei -saatu koskeakkaan värttinään tai tehdä muuta pyörivää työtä, ei keriä -eikä luoda kangasta, ei puolata eikä kehiä. Myllynkivi ei pyörinyt -sinä päivänä, eikä kukaan ajanut rattailla. Mutta kaikki paikat oli -laastu ja puhdistettu, sillä seuraavana yönä saattoi tapahtua, että -Tor itse tai Frigga tuli vieraisille, ja silloin kuuli talonväki -eukon kehrätä hyrryttävän aamunkoittoon asti. - -Kuninkaansalissa näyttivät kaikki hyvin vakavilta, ja Adils istui -korkeana ja synkkänä lieden lähettyvillä. Vaikka olikin kesä, -paloi pesässä tulonen puhdistukseksi ja suojaksi pahoja henkiä -vastaan. Adilsia kaunistivat lukemattomat korut, ja ruskea tukka -valui suorittuna harteille asti. Hänen vaimonsa Yrsa leikkasi sitä -parhaillaan leveillä rautasaksilla; sakset olivat samaa lajia, -jota vielä tapaa maalla ja jota sanotaan keritsimiksi. Sellaisilla -saksilla leikattiin siihen aikaan kuningasten tukkaa. - -Adils katsahti tuikeasti Öjariin ja painoi sormen huulilleen -merkiksi, ettei hänen pitänyt puhua kovaa. Mutta Yrsalle kuiskasi -hän: "Ymmärrän, että tuo mies on Tole Suurseppo, jota olen kutsunut -luokseni. Anna hänelle Sveagris-rengas korjattavaksi. Ja valikoi -hänelle samalla muutamia pukuja minun omasta vaatevarastostani! Noin -kurjassa mekossa ei sellaisen suuren taitoniekan sovi kuljeskella -minun talossani. Hänestä on tuleva minun kultaseppieni päämies." - -Yrsa avasi arkun ja otti sieltä kultaisen renkaan ja Adilsin -huonoimmat vaatteet, sillä hän tiesi liiankin hyvin Adilsin olevan -kovin saidan. Syli täynnä tavaraa astui hän ovea kohti. Mutta sali -oli suuri, ja kun hän oli ehtinyt Öjarin luo, hymisi hän Adilsin -kuulematta: - - "Tao taitavasti miekka - Pojalleni, Pohjan sankarille, - Ventona mi vierastaloss' istuu. - Varoita ja varo! - Nahkakaatut köyristävät selkää, - Silmää pyörittävät seinän pylväät." - -Ne olivat hämäriä sanoja, mutta Yrsan ääni tuntui niin suruiselta -ja uskottavalta. Kiertelevät kauppamiehet olivat usein kertoneet -Öjarille kuninkaankartanosta ja Yrsasta. Hänen ensimäinen puolisonsa -oli kaatunut taistelussa Adilsia vastaan, ja tämä oli sitten ottanut -hänet mukaansa, vaikka hän oli vain pakosta suostunut. Hänen poikansa -ensimäisestä aviosta, suuri soturikuningas Rolf Krake Lejrestä, -Själlandin saarelta, oli nyt saapunut tänne, kaksitoista parasta -miestä mukanaan. Ja hän majaili nyt vierastalossa odottamassa -isänperintöään, jota rikas Adils ei tahtonut hänelle luovuttaa. - -Öjar otti siis vaijeten vastaan sekä Sveagrisin että vaatteet ja -asteli niin talon pajaan. - -Hetkistä myöhemmin kuului kuninkaansalin ovelta kamalaa melua. Siinä -tuli nyt oikea Tole, joka vihdoinkin oli ehtinyt perille etäiseltä -suoltaan. Kun hän heitti selästään väkivasaransa ja työkalusäkkinsä, -kumisi koko talo, ikäänkuin olisi itse Tor ajanut ovesta sisään -ukkosenjyrinöineen. - -Adils viittasi häntä olemaan hiljaa. Mutta Tole oli niin monena -sekä huonona että hyvänä vuonna seisonut kalskahtelevan alasimensa -ääressä, että hänen oli vaikeata kuulla hiljaista puhetta. Hän -ventturoi peremmälle kieroilla jaloillaan, ja jokainen askel näytti -kielletyltä pyörintäliikkeeltä. Tuon tuostakin pyyhkäisi hän -mekostaan kädellään nokea vähemmäksi. Ja sitten pisti hän käden -korvansa taakse ja huusi niin kovaa kuin suinkin jaksoi, ettei hän -ymmärtänyt mitään. - -Silloin ei Adils enää voinut itseänsä hillitä, vaan hypähti ylös. -"Äsken otin minä Tole Suursepon vastaan kaikella sillä kunnialla, -mikä kuuluu hänenlaiselleen taitoniekalle", sanoi hän. "Mutta nyt on -hän raastanut mukaansa orjahylkiön, joka rikkoo Torin pyhitettyjä -sääntöjä ja joka luulottelee myös saavansa komeat vaatteet. Vaiti, -ei sanaakaan! Viekää hänet pajaan ja kahlitkaa hänet seinään siksi -kunnes hän oppii paremmin kunnioittamaan talon tapoja. Siellä -taoskelkoon hän yötä ja päivää kaikenlaista romua, mitähän osannee, -mutta älkää päästäkö sitä miestä enää minun näkyviini!" - -Tole heitti kalisevan säkkinsä jälleen harteilleen, ja talonmiehet -veivät hänet pajaan ja kahlitsivat hänet seinään raskaalla -jalkakahleella. - - -PAJASSA. - -Öjar oli paisunut niin ylpeäksi, ettei hän enää viitsinyt -tervehtiäkkään entistä mestariaan, vaan seisoi selin alasimen -ääressä ja koki korjata Sveagris-rengasta. Mutta hän ei ollut mikään -taitoniekka sepäksi ja hänen täytyi piankin jättää rengas Tolen -käsiin. "Tao myös kaksitoista hyvää miekkaa!" käski hän lyhyeen ja -alkoi sukia Adilsin vaatteita ylleen. Ne olivat kylläkin komeat, -vaikka ne arkusta oli huonoimpina otettukin. Hän vain ei oikein -tiennyt, miten niitä tuli käyttää. Kaatioiden alapäähän oli neulottu -pari lyhyitä sukkia. Kärsimättömänä riipaisi hän sukat pois, -voidakseen kävellä paljain jaloin, kuten oli tottunut. Paremmin ei -käynyt viitan. Sen sisäpuoli oli mitä hienointa kangasta, ja siksi -heittikin hän sen päälleen nurinpäin, sisäpuoli ulos. Niin lämpimästi -ei hän ollut koskaan puettuna, ja hikihelmet otsalla tarttui hän -suureen vesikulhoon juodakseen. Mutta kun hän ahneesti nosti astian -kuiville huulilleen, vetäytyi hänen kurkkunsa kokoon, niin ettei hän -voinut nielaista tippaakaan. Hän yritti kerran toisensa jälkeen, -mutta tuntui, kuin olisivat näkymättömät kätöset kuristaneet häntä -kurkusta. "Suuttuneet vedenhaltijat rankaisevat minua, koska heidän -lähteensä samensin", arveli hän kalveten ja työnsi luotaan kulhon -yhtä janoisena kuin ennenkin. - -Toiset sepät kuroivat suutaan ja katsahtelivat happamesti häneen, -vaikkeivät uskaltaneetkaan tehdä ilmipilaa Adilsin suosikista. Ei -Tolekaan puhunut mitään. Hän mietti: "Jos minä paljastan totuuden ja -minua uskotaan, ottaa Adils häneltä hengen. Ja ellei minua uskota, -ottaa hän minun henkeni. Mikäli tunnen Adilsia oikein kuulopuheista, -saattaa hän surmauttaa meidät molemmatkin, jos vihansa siksi yltyy. -Parasta on siis vaijeta." - -Ja hän ei puhunut sanaakaan, ei takoessaan, ei levähtäessään -vasaranvartta vasten. Siksi eivät muutkaan virkkaneet hänelle mitään --- paitsi kerran, ensimäisenä yönä. - -Sveagris-rengas loi näet niin voimakasta valoa hänen -sitä korjaellessaan, että hänen kätensä paistoivat aivan -kirkkaanpunaisina. Kun hän nopsasti ja taitavasti oli korjannut -renkaan, ripusti hän sen monien valmiiden tai puolivalmiiden -kultasepäntöiden joukkoon seinänaulalle. Rengas loisti yhä kuin paras -lamppu ikään, ja Tole hypitteli yhä vasaraansa. - -Silloin virkkoi muuan kultasepistä: "Kuuleppas nyt, vanha romuseppä! -Adils kulki muinen kaukaisilla, voitokkailla viikinkiretkillä, mutta -hän ei saavuttanut mielestään koskaan tarpeeksi mainetta, vaikka -hän olikin urhokkain soturi, ja peljätty, mahtava kuningas. Kun hän -huomasi nuoruutensa kuluvan ilman, että hän oli vielä hankkinut yhtä -suurta sotamainetta kuin useat hänen esi-isänsä samassa ijässä, -muuttui hänen mielensä murheelliseksi." - -"Luulenpa tuosta kuulleeni", vastasi Tole ja nosti hehkuvan raudan -alasimelle. - -"Silloin tapahtui sellaista, joka vieläkin saattaa minut vapisemaan, -kun siitä kerron", huudahti seppä. "Vendelissä, päivän matkan -päässä täältä, ovat monet Adilsin esi-isistä ja heimolaisista -saaneet viimeisen leposijansa. Niin loistavia päällikönkypäröitä, -niin upeita aarteita kuin Vendelin maan poveen kätketyt, ei liene -milloinkaan haudattu muuanne pohjoisiin maihin. Eräänä iltana, kun -Adils ratsasti siitä ohi, huomasi hän jotakin kiiltävän muhkeimmasta -sankarihaudasta, ja kun hänen miehensä alkoivat liikuttaa maata, -syntyi siitä sellainen loiste ja kimallus, että he olivat hetkisen -aivan kuin sokaistuina." - -Tole unhotti työnsä ja pudotti pihdit kädestään paremmin kuullakseen. - -"Kuollut sotija makasi suorana purressaan, aseet vierellään ja -kypärä päässä", jatkoi seppä kertomustaan. "Hänen käsivarttaan -kiersi eläimenpäillä koristettu rengas, ja siitä virtasi loistetta -muihinkin kalleuksiin. Se oli Sveagris. Se oli silloin ollut jo -monta vuotta haudassa ja siellä vähitellen saanut tuon voimakkaan -hohteensa. -- Tämä on pyhä paikka, sanoi Adils, ja svealais-kuningas -ei ole mikään hautojen häpäisijä! Mutta minä selitän tämän hiljaisten -haamujen merkiksi siitä, että he tahtovat antaa Sveagrisin minulle -perintölahjaksi, jotta minä kantaisin sitä todistuksena Skilvingarein -mahtavuudesta. -- Ja niin kiersi hän renkaan käsivarrelleen ja lupasi -voittaa kaikki kuninkaat ainakin rikkaudessa ja kulta-aarteissa. -- -Tao nyt ja melua niin paljon kuin tahdot, äijäseni, se ei haittaa -mitään. Mutta ripustahan hyvä mies joku rääsy Sveagrisin peitoksi, -muuten emme voi tuolta paisteelta nukkua." - -Tole teki työtä käskettyä ja yötä ja päivää takoi hän sitten -taidokkaasti miekan toisensa jälkeen. - - -FYRISKENTÄN VILJA. - -Ennenkuin Rolf Krake ratsasti Uppsalaan, istui hän uskollisesti -talvet Lejressä sotatovereineen. - -Lejren linnan pihalla oli suuri kivi, ja jokaisen, joka tahtoi kuulua -Rolfin väkeen, tuli jaksaa nostaa se. Kunniatuolia lähinnä istui -jättiläismäinen sankari Svipdag, joka yksinään vastasi kahtatoista -soturia. Hän oli muinen ollut Adilsin palveluksessa, mutta oli -lopulta väsynyt katselemaan niin itaraa herraa. - -Pian hänen jälkeensä oli myös Lejreen saapunut tuo yhtä kuuluisa -Bodvar Bjarke Norjasta. - -Kun Bodvar astui Lejren saliin, kyhjötti siellä luukasan takana -nurkassa muuan heikko, hintelä nuorukainen, jota soturit heittelivät -pöydästään kalvetuilla luilla. Bodvar otti hänet mukaansa, vaikka -hän vapisikin joka jäseneltään, ja pani hänet seisomaan penkkinsä -taa. Kun luita nyt alkoi sataa jälleen, kahmasi Bodvar kouraansa -suuren lonkkaluun, joka oli vähällä osua häneen itseensä. Sen sinkosi -hän sitten niin voimakkaasti päin heittäjän otsaa, että mies kaatui -hengetönnä maahan. Sitten antoi hän suojatilleen vaatteet ja juotti -hänelle kaadetun otuksen verta ja nimitti hänet Hjalteksi. Siitä -päivästä lähtien muuttui Hjalte yhtä rohkeaksi ja voimakkaaksi kuin -muutkin. - -Moisia sotureita muassaan matkasi Rolf Krake Uppsalaan. He -seurasivat häntä mielellään, sillä hän oli ystävällinen, antelias ja -oikeuttaharrastava ja yhtä lempeä heikkoja kuin hirveä vihollisiaan -kohtaan. He tiesivät Adilsin olevan loitsutaitoisen, julman miehen, -mutta Yrsa auttoi heidät onnellisesti kuninkaansalin salaluukkujen ja -muiden väijytysten yli, ja nyt olivat he kaikki koossa vierastalossa. - -Siinä oli avara sali, missä seinänpylväiden ylä-osat olivat -koristetut värillisillä naisenpäillä ja missä makuulavitsat olivat -täynnä pehmeitä nahkasia. Miehet valelivat ruumistaan jääkylmällä -vedellä ja pitivät paljaita käsivarsiaan tulen paahteessa, siten -karaistakseen itseään. Sitten tarttuivat he aseisiinsa ja iskivät -reippaasti ja raikuvasti, kuitenkaan haavoittamatta toisiaan, sillä -isku kohtasi aina iskun. - -Öjar raahasi kynnyksen yli niitä kahtatoista miekkaa, jotka Tole -oli takonut. Hän oli ennakolta tarkkaan miettinyt, että niin hänen -piti sanoman: "Minä olen Tole Suurseppo. Kas nämät olen minä sinulle -valmistanut, kuningas Rolf. Palkitse nyt vaivani anteliaasti!" - -Mutta sensijaan kiskoi hän nyt miekkoja yli kynnyksen, eikä -saanutkaan sanoja suustaan. Hän ei ollut milloinkaan ennen seisonut -sankaria vastapäätä, ja ilma tuli yht'äkkiä ikäänkuin korkeammaksi ja -puhtaammaksi. Rolf näytti hänestä niin väkevältä ja kuitenkin niin -ujostelemattomalta ja hyvältä, että kaiken valheen täytyi vaijeta -moisen miehen edessä. Hänen pelkkä läsnä-olonsa vaikutti Öjariin -niin ihmeen voimakkaasti, että hän ensi kerran eläessään tunsi oman -pienuutensa ja kataluutensa. Äkkiä muisti hän Yrsan varoittavat -sanat ja huudahti: "Sankari! Nahkakaatut köyristävät selkää, silmää -pyörittävät seinän pylväät." - -"Näkyypä selvään, että se oli ainoa totuuden sana sinun suustasi -pitkiin aikoihin", vastasi Rolf jakaessaan miekkoja sotureilleen. -"Teidän rautapuikkonne ovat kuluneet loville aseleikeissämme, -mutta ellei minulla olisi mainiota miekkaani Skavnungia, haluaisin -mielelläni valita itselleni kalvan moisesta kokoelmasta." - -Näin puhuen kulki hän pitkin makuulavitsoja ja iskeskeli navakasti -miekan lappealla nahkasia. Silloin alkoivat ne köyristää selkää, -ja niiden alta ryömi Adilsin palvelijoita, jotka olivat asettuneet -sinne väijyksiin. Hän ajoi koko lauman ulos salista raikuvan ivan -auttamana. Sitten koputteli hän seinänpylväitä, ja niistä lähti ontto -kaiku. Hän tähtäsi silloin miekankärjellä veistettyjen naistenpäiden -silmiä. Heti rävähyttivät ne luomiaan, ja alkoivat pyöriä, ja niiden -tilalle syntyi kohta vain kaksi tyhjää, pimeätä aukkoa. Ne olivat -Adilsin lähettiläitä, jotka olivat aseineen kätkeytyneet pylväisiin, -ja lattian alta kuului kuin lihavain myyräin tassutusta, kun he -ryömivät tiehensä maanalaista käytävää pitkin. - -Mutta tuskin oli melu tauonnut lattian alla, ennenkuin katon -valo-aukosta alkoi tupruta kypeniä tiheästi kuin lumipyryssä -hiutaleita. Adilsin väki oli näet sulkenut ovet ulkopuolelta, -haalinut kokoon halkoja kautta talon ja pistänyt ne palamaan. Soturit -olivat jo vähällä tukehtua savuun, ja pikainen päätös oli tehtävä. -Bodvarin neuvosta asettuivat he selkä päin salinnurkkaa ja painoivat -niin seinähirret tieltään ja rynkäsivät sitten läpi liekkien pitkin -hypyin. - -Ensiksi suuntasivat he kulkunsa talliin, minne he olivat jättäneet -hevosensa. Mutta Adils oli hakkauttanut niiltä hännät ja muutenkin -pidellyt niitä mitä ilkeimmällä tavalla. He ottivat silloin -hänen upeimmat hevosensa Leimun ja Korsin, joita hän kovin -rakasti, ja useita muitakin hyviä juoksijoita, ja syöksyivät -niin taistelunmelskeeseen kaduille. Siellä vilisi vilisemällä -rautapaitaisia miehiä. - -Sillävälin kiiruhti Yrsa pajaan, kädessään suuri hopeasarvi, jonka -hän oli täyttänyt Adilsin aarteilla. Vielä oli hiukan tilaa sarven -reunoilla. Siihen poimi hän kultaisia takoteoksia, joita riippui -seinällä, ja päällimäiseksi pani hän Sveagrisin. - -"Minä näen rehellisyyden paistavan sinun silmistäsi", sanoi hän -hengästyneenä ja nyyhkyttäen Tolelle. "Tässä on se isänperintö, jonka -minä uskon oikeudella kuuluvan pojalleni, ja nämä on sinun annettava -hänelle, kun hän kiitää tästä ohi." - -Yrsa ehti tuskin kietoutua huntuunsa ja rientää kohti -kuninkaankartanoa, ennenkuin taistelun humina läheni. Tole astui -niin lähelle ovea, kuin hänen kahleensa suinkin myönsi ja kokotti -sarveaan. "Krakeksi nimitämme me oksatonta, solakkaa puunrunkoa, -ja sellaiselta sinä näytätkin, sinä, joka etumaisena ratsastat", -huusi hän Rolf Krakelle. Ja ojentaessaan hänelle sarvea, kertoi hän, -keneltä oli sen saanut. Rolf otti sarven, mutta ei näyttänyt siitä -lainkaan ilostuvan, mumisi vain, että olisi ollut parempi, jos seppä -olisi nostanut äidin pojan satulaan. - -Kun Rolf oli ehtinyt kulkea kappaleen Fyristasankoa, näki hän -tomupilven ympäröivän Uppsalan mäkiä. Keihäät ja kypärät välkkyivät, -ja Adils, tuo synkkä Asain jälkeläinen, ajoi siinä vihollisiaan takaa -ratsujoukkoineen, hurjimman hevosensa selässä. - -"Minä olen kylvävä Fyriskentälle viljan, jota svealaisten tulee -olemaan kiire korjata", ivaili Rolf ja sirotteli kullan sarvesta -tielle. Svealaiset hyppäsivät hevosiltaan, poimiakseen kultapaloja, -vaikka Adils raivosta tulipunaisena karjui heitä ratsastamaan -eteenpäin. Hän joutui nyt etumieheksi, mutta kun hän oli tullut niin -lähelle, että hänen hevosensa puri Rolfin hevosta lautasiin, heitti -Rolf myöskin hohtavan Sveagris-renkaan maahan. Silloin ei Adils enää -voinut olla kumartumatta, ulottuakseen nostamaan sen ylös keihäänsä -varrella. "Suopeampi on hän ollut kuningas Rolfille kuin minulle, -hän, joka antoi vieraalle tämän renkaan", huokasi hän. - -"Nyt taivutin minä svealaisten rikkaimman miehen selän", pilkkasi -Rolf ja mäjähytti häntä aika tukevasti siihen kohtaan, missä selkä -loppuu. Sitten sieppasi hän itse Sveagrisin ja pääsi miehineen -vahingoitta pälkähästä. - -Adils ei voinut enään istua satulassa. Hänet nostettiin maahan ja -hänen täytyi virua siinä lynkämäisillään ruohossa, sillä välin kun -hänen haavaansa sidottiin. Hänen vieressään kyhjötti Öjar, poimitut -kullanpalat viitankulmaan käärittyinä, yrittäen juoda ojasta. Mutta -yhä kuristi kurkkua, eikä hän vieläkään voinut nielaista, vaikka hän -oli aivan menehtyä janoon. - -Hän kavahti pystyyn kauhistuneesti vaikerrellen ja kulki epäröivin, -viivähtelevin askelin pajaa kohti. Hän pysähtyi alasimen ääreen ja -laski hiljaa kätensä Tolen olkapäälle, näin tervehtien: "Rakas vanha -mestari, sinä kaikkien seppien mainioin suurseppo, miten olenkaan -voinut olla niin kiittämätön sinua kohtaan, joka aina olit kuin isä -meille oppipojille? Tässä näet nyt niin paljon kultaa, että sitä on -oikein raskas kantaakseni, ja kuitenkin olen minä onnettomin ihminen, -jonka kanssa sinä koskaan olet puhellut. Ota kulta korvaukseksi -kaikesta, mitä olet saanut kärsiä minun tähteni!" - -Mutta Tole pyöritti välinpitämättömänä päätään ja aikoi jatkaa -työtänsä. Silloin lankesi Öjar polvilleen ja mursi hänen kahleensa ja -suuteli katuvaisesti hänen nokisia jalkojaan. - -Tole heitti sanaakaan sanomatta kalisevan työkalusäkkinsä harteilleen -ja nilkutti tiehensä. Kun Öjar näki hänen männistössä poikkeavan suon -havumajoille johtavalle polulle, meni hän uhrilähteelle, kääri auki -viittansa kulman ja pudotti vapisevin käsin kaikki kultapalat veteen. - -Illalla astui hän kuninkaansaliin. Adils makasi lynkämäisillään -vuoteessa, ja simasarvet törröttivät koskemattomina pöydällä. Kukaan -ei äännähtänyt sanaakaan, ja Yrsa istui naistensa kanssa esiripun -takana salin etäisimmässä nurkassa, sillä hän ei tahtonut nähdä eikä -puhutella kuningasta. - -Öjar eteni vuoteen päähän. "Sinä olet ollut hyväntahtoisempi minua -kohtaan, Adils, kuin minä ansaitsin, sillä minä olin onnenvaras ja -kullanvaras, mutta oikea Tole Suurseppo kahlittiin seinään kuin -vanki. Menestystä voittaakseni peseydyin minä itsessään uhrilähteessä -ja himmensin sen kirkkaan pinnan. Oletko koskaan kuullut -häpeällisemmästä rikoksesta puhuttavan! Kamalinkaan kuolema, jos sinä -niin määräisit, ei rankaisisi minua kylliksi, ja kauheasti olenkin -minä jo kärsinyt sammuttamattomasta janosta, joka on minua polttanut -siitä hetkestä alkaen." - -Muuan talon miehistä nousi. "Jos minun on lupa puhua", alkoi hän, -"niin säästä suosikkisi henki, Adils! Hän ei ole enempää rikkonut -kuin mekään. Siinä makaat sinä häpeähaavoinesi ja ähkyt kuten mekin, -ja häpeä valuu ylitsemme kuin musta piki. Saiturimaisesti olemme me -keränneet ja kätkeneet kultaamme, ja nyt polttaa meitä jano, palavin -jano, mikä voi miestä polttaa: sankarikunnian jano." - -Adils ei puhunut mitään, eikä kukaan kohottanut sormeaankaan -pyhänhäväisijää vastaan. Ovi pidettiin suljettuna ja harput -riippuivat unohdettuina pylväissään. Niin kului päivä toisensa -jälkeen, ilta illan perään, vuosi vuoden niskaan. Savu nousi kuningas -Adilsin talosta kuten ennenkin, mutta ilon raikunaa ei sieltä enää -koskaan kuulunut, ja harvoin näyttäytyi hän itsekään kansalle. - -Eräänä talvena, kun paljon väkeä oli kokoontunut haltijain uhrille, -veivät muutamat kärsimättömimmistä hevosen hänen ovensa eteen. He -kirkuivat häntä näyttämään, että hän nyt jälleen voi istua satulassa. - -Synkkien aavistusten painamana pukeutui hän ja nousi hevosen selkään, -mutta jätti ohjat valloilleen ja näytti kovin vanhentuneelta. Vaikka -hänen silmänsä olivat melkein sokeat ja kaihien peitossa, jotka -päästivät läpi vain harmaan hämärryksen, näki hän paljon sellaista, -jota muut eivät nähneet. Hän näki, että se fylgja, hyvä henki, joka -uskollisesti saatteli jokaista kehdosta aina Manalan tuomio-istuimen -eteen, kulki hänen hevosensa rinnalla nytkin, mutta poispäin -kääntyneenä, kädet kasvoilla, ikäänkuin itkien. Hän tiesi, mitä se -merkitsi. - -Pakkanen oli kova talvisena yönä, ja otava tuikutti kiihkeästi. Adils -istui kyyryissään ja huojui hiljalleen hevosen astunnan mukaan. Hän -ratsasti kierroksen kiviparin sisällä, missä uhri piti toimitettaman, -mutta sitten hevonen kompastui, ja kuningas putosi satulasta ja löi -päänsä lähimäisen kiven syrjään niin ankarasti, että aivot purskuivat -ulos. Siinä virui nyt Skilvingareista mahtavin ja rikkain jäisellä -maalla. Svealaiset törmäsivät paikalle soihtuineen ja ojensivat -toisilleen kätensä hänen verisen ruumiinsa yli ja lupasivat, että -he tästä lähin enemmän kuin rannerenkaitten kultaa kunnioittaisivat -auran ja miekan rautaa. - -Ja sen lupauksen he pitivät, sillä paljon tapahtui sittemmin -Pohjolassa, eikä tämä kirja ole vielä läheskään lopussa. - - - - -IV. - -INGJALD ILKEÄMIELINEN. - - -Svitjod oli metsäistä maata, ja kestipä usein vaeltaa monta päivää -läpi asumattomien metsätaipaleiden kylien väliä. Siellä murtuivat -vielä oksat kapea-otsaisen alkuhärän tieltä, ja karanneella orjalla -tai karkoitetulla maanmiehellä, joka poltettujen männynkantojen -välitse asteli majalleen, oli vielä kivikirveitä vyössään niinkuin -Ura-Kaipaan aikoihin. Kernaasti ripusti hän vielä kivikirveen ovensa -kamanaan suojaksi velhovoimia vastaan tai piteli varrenreikää -aurinkoa vasten, niin että valoläikät hyppivät yli maan, missä hän -toivoi viljan kasvavan. Jos sinne joskus vaeltaja eksyi, koski -ensimäinen kysymys tietä. Erämaiden läpi johti vain koukuttelevia, -helposti eksyttäviä polkuja, ja näissä etäisissä kolkissa vallitsivat -erilaiset tavat ja lait. Merikuninkaat, jotka olivat keränneet -saalista, ylpeät talonpojat ja pakoilevat Skilvingarein heimolaiset -Uppsalasta tekeytyivät siellä kuninkaiksi ja istuivat kartanoissaan -uinailemassa simasarvien ääressä. - -Heidän parhaillaan nuokkuessaan ja torkkuessaan kunniatuolillaan, -kuulivat he eräänä päivänä kirveeniskuja metsästä ja kaatuvien -jättiläispuiden ryminää. He nostivat ihmeissään unisia silmiään -kuin ketunpojat kangen kolistessa uittoon. Pian tulivat orjat -uutisia kertomaan. Siellä melusi Uppsalan kuningas Anund, joka -suurien miesjoukkojen kera oli lähtenyt murtamaan teitä kihlakuntien -välille yli soiden ja vuorten. Siitä ruvettiinkin häntä sanomaan -Murto-Anundiksi. Hän oli Adilsin pojanpojan poika. - -Murto-Anund heitti kuitenkin miekan kupeeltaan, astuessaan -pikkukuninkaitten tupiin, eikä tehnyt heille mitään pahaa. Sensijaan -rakensi hän itselleen kuninkaankartanoja jokaiseen suurkihlakuntaan, -ja koska maassa oli runsaasti väkeä, raivautti ja viljelyni hän maata -myöskin ylhäällä metsissä. Hänen eläissään kesti hyviä vuosia. Kaikki -luulivat, että niin rauhaarakastavan miehen täytyi jättää jälkeensä -poika, joka ei perisi ainoastaan hänen suurta irtaimistoaan ja muita -koottuja rikkauksiaan, vaan myöskin hänen lempeän mielenlaatunsa, ja -joka seuraisi isänsä jälkiä kaikessa hyvässä. - -Pojan nimi oli Ingjald. Sillä välin kun isä viljelyni maita ja kulki -kaukana, asui hän kasvatusisänsä, Svipdag Sokean luona. Tämä hallitsi -mahtavaa Tiundamaata, missä itse Uppsalakin sijaitsi. - -Kertana muuanna, kun paljon kansaa oli kokoontunut keskitalven -uhriin, tuli sinne myöskin pikkukuningas Ingvar miehineen ja -poikineen. Pojan nimi oli Alf. Ingvar ei enään isoon aikaan ollut -johtanut sotureitaan taisteluun, sillä hän oli paksu ja kömpelö. -Hänen pukunsa oli kurja ja kulunut, eivätkä sitä koristaneet -kulta- eikä hopeasoljet. Hevosten valjaat olivat vanhat ja ränstyneet, -ja mukanatuodut vuodepeitteet ja päänalaiset, jotka purettiin -juhtien kantamuksista ja ladottiin korkeaan läjään, olivat -täynnä likapilkkuja ja kellastumia. Hänen seurassaan matkaavalla -hovirunoilijalla oli tuskin yhtä ainoata hammasta suussa, ja kultaus -oli karissut harpunkaaresta. Kun hän loihe laulamaan, kuului hänen -äänensä ja hänen harppuraukkansa kumina vain salin ovelle, ja tuskin -sinnekkään. - -Ingjald, joka isänsä hovissa oli tottunut komeuteen ja loistoon, -katseli halveksuen moisia vieraita. Hän astui pikkukuninkaan pojan -Alfin luo ja kysyi: "Kuka laulaa paraiten Svitjodissa?" - -"Luulenpa, että isäni hovirunoilija laulaa paraiten", vastasi Alf, -sillä hänhän ei ollut koskaan muuta runoniekkaa kuullut. Ja hänen -etäisessä maankolkassaan luulivat kaikki, että se mitä siellä oli, -oli parasta joka suhteessa. - -Ingjald paisui silloin yhä pöyhkeämmäksi. "Teenpä sinulle sitten -toisen kysymyksen", jatkoi hän: "Kuka on meistä väkevin, sinä vai -minä?" - -Alf katsahti ärsyttävästi Ingjaldiin, joka oli punatukkainen, ja -jonka sääret ja käsivarret olivat kovin hoikat. Molemmat olivat -kuusivuotiaita, ja heidän leikkitoverinsa kokoontuivat kahteen -parveen heidän ympärilleen. Pian oli ottelu täydessä käynnissä, ja -peitteet ja päänalaiset viuhuivat pitkin salia. Mutta Ingjald oli -heikompi ja sai selkäänsä. - -Itkua tuhraten juoksi hän kasvatusisänsä luo valittamaan, miten -huonosti hänen oli ottelussa käynyt. Svipdag Sokea kuunteli totisena -hänen kertomustaan ja käski hänen tulla huomenna takaisin. - -Kun Ingjald varhain seuraavana aamuna kolkutti ovelle, seisoi -kasvatusisä lieden ääressä paistamassa jotakin vartaalla. Vaikka hän -ei nähnyt mitään sokeilla silmillään, käänteli hän varrasta vanhan -metsästäjän taidolla. - -"On suuri häpeä", sanoi hän Ingjaldille "että svealaisten kuninkaan -poika on huonompi mitättömän pikkukuninkaan poikaa. Tässä minä -nyt paistan sinulle sudensydäntä. Syö se, niin saatpa suden verta -suoniisi!" - -Ingjald leikkasi sydämen palasiksi ja söi ne, vaikka siinä työtäkin -oli. Sen aterian jälkeen tuli hänestä julmempi ja ilkeämpi kuin muut, -mutta ruumiillisesti pysyi hän alati yhtä heikkona. - -Suureksi tultuaan otti hän vaimon ja sai pojan ja tyttären. Pojan -nimitti hän Olaviksi ja tyttären Åsaksi. Muutamia vuosia tämän -jälkeen herätti hänet pikaratsastaja myöhään yöllä ja kertoi, että -hänen isänsä, rauhaarakastavan Murto-Anundin, oli matkalla erämaiden -halki maanvieremä surmannut. - -Ingjald lähetti silloin sanan Ingvarille ja hänen pojalleen ja muille -pikkukuninkaille ja pyysi heitä tulemaan Uppsalaan juomaan hänen -isänsä peijaisia. Hän rakennutti mahtavan seitsemänkuninkaansalin -seitsemine kunnia-istuimineen ja ripusti seinille kilpiä ja muita -koristuksia. Kaksi pylväsriviä kannatti kattoa, ja keskellä -roihusivat valtaisat tulet kolmella liedellä. - -Pianpa raahattiin nyt saliin suuret mytyt Ingvarin haalistuneita -päänalaisia ja peittoja ja heitettiin makuuoljille penkkien ja -seinän väliin. Hänen hampaaton hovirunoilijansa köpötteli sisään -ränsistyneine harppuineen, ja hänen perässään tuli Ingvar puuskuttaen -ja nojautuen poikaansa, joka kerskui kovin ja tahtoi aina vain -tapella. Sitten seurasi pitkä rivi muita pikkukuninkaita raskaissa, -vanhanaikuisissa oravanahkaturkeissaan ja sarkavaatteissaan, ja he -asettuivat kaikki mahtavina ja suurentelevina kunniaistuimille. - -Arvokkain kunnia-istuin pysyi tyhjänä, ja sen vierellä jakkaralla -istui Ingjald. Vasta kun Bragefullet kannettiin sisään, nousi -hän seisaalleen. Täpötäysi sarvi ojennettiin hänelle lieden yli -liekkien puhdistettavaksi kaikesta pahasta, ja hän tarttui siihen -molemmin käsin. "Svitjodin oikeat kuninkaat", sanoi hän ääntään -ylentäen, "ovat jumalat, joille me uhraamme, mutta svealaisten -kuningas polveutuu heistä ja on heidän sijaisensa. Kuusivuotisesta -asti olen usein karvain mielin ajatellut, ettei hän enää pitkiin -aikoihin ole ollut kyllin mahtava. Sentähden lupaankin minä nyt tässä -Bragefulletin ääressä, isäni muiston kautta, laajentaa valtakuntaani -puolella joka ilmansuuntaan tai menettää henkeni." - -Sarvi oli alkuhärän sarvi ja hyvin suuri, mutta hän tyhjensi -sen yhdellä siemauksella pohjaan asti. Sitten johdettiin hänet -kunnia-istuimelle merkiksi, että hän nyt oli ottanut koko -isänperintönsä haltuunsa. - -Pikkukuninkaat iskivät toisilleen silmää, sillä eipä hänestä -näyttänyt olevan niin suuren lupauksen täyttäjäksi. Mutta -he tiesivät, että nuori kieli mielellään laskettelee suuria -sanoja, ja maistelivat siis uljaasti simaansa. Autuaallisina ja -ylen tyytyväisinä itseensä avasivat he oravannahkaturkkinsa ja -pöyhistyivät niin, että tuskin sopivat kunnia-istuinten patsaiden -väliin. Heillä ei kuitenkaan ollut paljon toisilleen puhumista, vaan -torkahtelipa jo yksi ja toinen, kun torvet toitottivat maatamenon -hetkeä. Silloin tyhjennettiin sarvi viimeisen kerran Skilvingarein ja -kaikkien sankarein muistoksi. - -Sitten kääräsivät pikkukuninkaat turkit ympärilleen, hellittivät -kaulusta ja ryömivät makuupaikoilleen penkkien taakse. Ingjald kutsui -silloin lapsensa luokseen ja riensi pimeään yöhön. Nopeasti piiritti -hän rakennuksen asestetulla väellään ja pisti tulen nurkan alle, niin -että kohta koko seitsemänkuninkaansali leimahti roihuavaksi rovioksi. - -"Pikkukuninkaat, alakuninkaat, nyt on teidän valtanne lopussa!" -ilkkui hän siinä kummulla seistessään ja katsellessaan liekkien -riehuntaa. Mutta äkkiä kumartui hän lastensa puoleen ja sanoi heille: -"Älkää milloinkaan unohtako, mitä te nyt näette! Tänä yönä tapahtuu -suurtyö. Kuka huolii surra sitä, että se tapahtuu petoksen avulla." -Olavi kääntyi pois hänestä. Mutta Åsa paukutti käsiään ja tanssi, -niin että punainen tukka leiskui, ja silmät kiilsivät vahingoniloa. - -Muutamat pikkukuninkaat eivät olleetkaan peijaisissa. Mutta Ingjald -tuhosi heidät myöhemmin vilpin ja tulen avulla. Kun hän sitten -lopulta yksinään hallitsi koko Svitjodia, oli hän toimittanut surman -kahdelletoista pikkukuninkaalle ja saanut liikanimen Ilkeämielinen. - -Vuosia kului. Eräänä iltana myöhään istui hän kartanossaan Mälarin -Fogdsaarella ja tuijotti tuleen. - -Hänen hovimiehensä olivat liehiviä imartelijoita, ja tukahuttaakseen -hänen alituisia tuskiaan olivat he koko illan tapansa mukaan -huudelleet: "Sinä olet suuri, Ingjald. Kuka svealaisten kuninkaista -oli sinua mahtavampi?" Hänen konnamaisuuden avulla saavuttamansa -voitto oli kuin väärä koriste, jota täytyi päivät pääksytysten -hangata ja kiillottaa, jottei se paljastaisi mitättömyyttänsä. Nyt -makasivat he penkkien vetosängyissä, ja juomasarvet törröttivät -tyhjinä pöydillä. - -"Kuulen keveitä askelia ja kultasolkien kilinää", sanoi kuningas ja -heristi korviaan. "Minua ihmetyttää, kuka on lähtenyt katsomaan niin -vihattua miestä. Niin kevyesti käy vain nuori, sorea nainen." - -"Oma tyttäresi", vastasi kylmä ääni ja Åsa astui ovesta sisään. -Hän oli kasvanut kovin pitkäksi ja hänen vyötäisensä oli hyvin -hoikka. Viitta hulmusi viimassa, ja hän työnteli kulmiltaan punaista -tukkaansa. - -"Tukkasi on märkä", sanoi kuningas. - -"On kyllä, lumesta", vastasi tytär ja hengähti syvään. "Minua -vihaavat ja vainoovat kaikki, ja nyt olen minä kaksi viikkoa -pakoellut kartanosta kartanoon, jotteivät ne pistäisi minua hengiltä." - -"Oletko yksin?" - -"Viimeinenkin palvelijani hylkäsi minut hiljattain." - -Ingjald oli naittanut hänet eräälle skånelaiselle kuninkaalle, eikä -ollut tavannut häntä isoon aikaan. Siksi uteli hän: - -"Entä puolisosi?" - -Åsa kumarsihen eteenpäin käsi käden päällä ja nauroi. "Hänet minä -tapoin", vastasi hän puoleksi laulaen. "Sen tempun opin minä -isältäni, Ingjald Ilkeämieliseltä. Mutta ensin houkuttelin minä jalon -puolisoni surmaaman oman veljensä. Ah! olisinpa minä opettanut hänet -tappamaan myös veljensä pojan! Hän, Iivari, majailee nyt suuren -sotajoukon kera vain päivänmatkan päässä täältä. Hän aikoo tulla -kostamaan meille." - -Hänen silmänsä tuikahtivat ja hänen hampaansa kirahtivat. Hän kääri -tukkansa käsivarsiensa ympärille ja hymyili ja tuijotti hänkin tuleen -ja ajatteli Iivarin sankarimainetta. Hänpä se sittemmin voittikin -niin monta maata, että häntä sanottiin Iivari Laajavallaksi. - -"Oletko sinä neuvonut Iivarille meidän taistelutapamme, koska sinä -niin häntä pelkäät?" kysyi Ingjald. - -"Olen kokenut opettaa hänelle vilpin teitä, ja aikaa myöten tulee kai -hänestä yhtä suuri konna kuin sinustakin. Mutta vielä sädehtii hän -nuoruutensa voittokunniassa. Ja urhotöin valloittaa hän maita. Minä -pelkään häntä siksi, että hän on jotakin, jota sinusta ei voi koskaan -tulla: sankari. Hahaa, miksi kalpenet, isä? Häpeällinen voittosi -Uppsalassa painaa vieläkin rintaasi, niin ettei ääni käy. Sinä itkit -kerran lapsena, kun hävisit ottelussa. Itke vielä kymmenen kertaa -katkerammin tänä yönä, niin helpoittaa se rintaasi!" - -"Parempi on, tyttäreni, että ojennat tänne miekkani", vastasi hän ja -nousi seisaalleen. - -Miekka riippui hänen takanaan pylväässä. Mutta Åsa Ilkeämielinen -osasi vastata vain pilanteolla ja niin sieppasi hän palavan kekäleen -liedeltä ja tarjosi sitä hänelle. "Tässä on Ingjald Ilkeämielisen -miekka", sanoi hän. - -Ingjald otti tarjotun kekäleen vastaan ja kulki pitkin penkkejä -tyttärineen ja valaisi nukkuvia. Ne olivat kalpeanharmaita, kehnoja -miehiä, epäluotettava ilme suun ympärillä, ja heidän unensa oli -pelokasta ja levotonta. Jottei herättäisi heitä, kumarsi hän -soikeita, hiukan pisamaisia kasvojaan tyttärensä puoleen ja kuiskasi: -"Katso nyt itse, että minulla on vielä paljon uskollisia! Ja äsken -ennen nukkumistaan ylistivät he vielä minua." - -Harva leukaparta hipaisi hänen otsaansa, mutta tytär seisoi siinä -yhäti sama leveä ivahymy huulilla. "Heikot uskovat, että vilppi on -voimaa", pilkkasi hän. "Vilppi on heikkojen kunniaton urotyö. Kun -sinä kuljet tässä minun vierelläni ja kuiskit, näen minä vasta oikein -selvään, kuinka pieni ja heikko sinä olet, vaikka sinä oletkin syönyt -sudensydämen. Sinua palvelevat vain sellaiset miehet, jotka juoksevat -tiehensä huomenna, kun Iivarin sotatorvet soivat. Huomenna olet sinä -ilman maata ja sotajoukkoa. Mutta sanoppas, miksi tuolla seinässä -niin paukahtelee? Enhän äsken huomannut ulkona niin kovan pakkasen -olevan." - -Kuningas istuutui jälleen penkille ja piti yhä kekälettä kädessään. -Åsa heittäytyi hänkin isänsä viereen ja nosti jalkansa lieden -reunalle, ikäänkuin olisivat he yrittäneet tehdä olonsa niin -mukavaksi kuin mahdollista. - -"Sinä ihmettelet, miksi seinässä ritisee", vastasi kuningas, ja nyt -hymyili hän vuorostaan. "Ingjald Ilkeämielisen miekasta sattui äsken -putoamaan muutamia kipinöitä vuode-olkiin. Meidänlaisemme kaksi -vanhaa, okaista, verintahrattua orjantappurapensasta saa paraiten -hävitetyksi tulella. Muulla keinoin emme voi taistella sellaista -sankaria kuin Iivaria vastaan, mutta pelkuriksi älköön kukaan sanoko -svealaisten kuningasta. Åsa, tyttäreni, nyt poltan minä sinut tänne -ja sinun isäsi!" - -Savua ja kypeniä tuprusi kaikkialta, ja hetkisen kuluttua oli koko -kartano palanut, sekä Ingjald ja hänen tyttärensä ja hänen väkensä. - -Hänen pojastaan kerrotaan toista. Muuan tarina tietää hänen -siirtyneen Värmlandiin, raivanneen siellä metsiä ja saaneen nimekseen -Olavi Hirrenveistäjä. Hänestä sanottiin norjalaisen Harald Kaunotukan -ja hänen sukunsa polveutuneen. - - - - -V. - -LODBROKIN POJAT. - - -Kerran eli Itägötanmaassa muuan jaarlintytär, jonka nimi oli Tora -Borgarhjort, ja hänen isänsä lahjoitti hänelle pienen valkoisen -lohikäärmeen, minkä hän oli saanut permalaisilta noidilta. Alkuaan -makasi se hyvin rauhallisesti käppyräisissään pienessä lippaassa, ja -tyttö laittoi kultaa sen alle; mutta yht'äkkiä rupesi se kasvamaan -ja kulta sen alla kasvoi kasvamistaan, kunnes se lopulta kiersi -koko talon syleilyynsä. Lavealta ylt'ympäriinsä myrkytti se ilman -henkäyksillään, eikä kukaan enään uskaltanut mennä sen luokse, paitsi -vartija, jonka oli määrä joka päivä syöttää käärmeelle kokonainen -härkä. - -Eräänä aamuna päivän sarastaessa heräsi Tora siihen, että koko talo -tärähti, ja kun hän pisti päänsä ulos naislutista, virui hirviö -kuolonväreissään, katkenneen keihään lävistämänä. Hän tuskin tiesi, -tuliko hänen pitää sitä solakkaa nuorukaista, joka näkyi astelevan -tiehensä katkenneine keihäineen, peikkona vai ihmisenä. Hän oli -ylt'yleensä karvojen peitossa ja vaikka käärmeen myrkky vielä valui -hänestä, ei se näyttänyt tuottavan hänelle mitään vahinkoa. - -Toran isä ilostui kovin ja viittilöi luttiin päin ja kertoi -luvanneensa sekä hänet että hänen kultaiset aarteensa sille, joka -voisi tappaa käärmeen. Heti kun kansa oli kokoontunut, palasi myöskin -tuo solakka nuorukainen laivoiltaan. Hän osoitti, että hänen raskas -keihäänvartensa sopi kärkeen, joka yhä vielä törrötti haavassa. Hän -oli viisitoistavuotias kuninkaanpoika, hänen nimensä oli Ragnar, ja -suojellakseen itseään käärmeen myrkyltä, oli hän tehnyt vaatteensa -nahoista, missä karvat vielä olivat jäljellä, ja keittänyt ne -pi'issä, niin että ne olivat muuttuneet kivikoviksi. Sentähden saikin -hän nimekseen Lodbrok, mikä merkitsi samaa kuin karvakaatio. - -Tora astui niin hänen laivaansa ja seurasi häntä Lejreen, missä -hänen hovinsa sijaitsi. Hänen soturimaineensa kasvoi yhtä nopeasti -kuin ennen hänen puolisonsa käärme. Mutta erään kerran, kun hän -oli noussut maalle Englantiin kiskoakseen veroa kuningas Ellalta, -joutuivat kaikki hänen miehensä surman omiksi ja hänetkin piirittivät -viholliset. Ella, joka pelkäsi hänen poikiensa kostoa, oli ennakolta -kieltänyt tappamasta Ragnaria ottelussa. Vaikka hänet oli jo -rutistettu kilpien väliin, kieltäytyi hän yhä itsepintaisesti -sanomasta, kuka hän oli. Hänet riisuttiin silloin alasti ja -heitettiin käärmeluolaan. Mutta hän ei sittenkään ilmaissut nimeään, -vaikka käärmeet kiertyivät hänen käsivarsiinsa ja kaulaansa ja -purivat häntä. Vaan hymyillen kuolemaa päin silmiä lauloi, hän -sankarilaulunsa, kutsuen poikiansa kostoon. - -Kun pojat saivat kuulla isänsä surman, varustivat he laivansa -ja purjehtivat Englantiin. He vangitsivat Ellan, nylkivät nahan -hänen selästään ja kiskoivat ulos veriset kylkiluut, niin että ne -törröttivät sivuille kuin kotkansiivet. Sitten laskettivat he jälleen -meren ulapoita uusia seikkailuja ja uusia voittoja kohti. Urhoollisin -Lodbrokin pojista oli Björn Rautakylki, ja hänen kasvatusisällään -Hastingilla oli tavattoman suuri laivasto. Enimmät hänen miehistään -olivat kotoisin Tanskasta ja Norjasta, mutta eipä heidän joukostaan -puuttunut ruotsalaisiakaan sotureita. Useinkaan eivät he tienneet, -missä olivat, kun he nousivat rannoille ryöstelemään, tai kun -he öisin näkivät valojen tuikuttavan etäisistä kaupungeista. -Mutta vähitellen lämpeni ilma ja rantoja peittivät puutarhat ja -temppelimäiset huvilat. Vihdoin narisi hieno, keltainen santa heidän -jalkojensa alla, kun he kävivät maissa ryöstöretkillä, ja orjat, -jotka he ottivat vangeiksi, olivat pikimustia kuin kummitukset. He -olivat Afrikassa! - -Vaahto, joka nyt tyrskyi keulapuuta vasten, kimalteli jalokivinä. -Näkinkengät olivat suuria kuin lapsenpäät, ja kummallisia kaloja, -joilla oli vielä kummallisemmat sarvet ja väkäset, tarttui -koukkuihin, sillä nyt olivat he Välimerellä. "Roomaan, Roomaan!" -huusi Hastingin väki. "Se on kaupungeista suurin ja rikkain. Mutta -missä _on_ Rooma?" - -"Luulenpa kerkiävämme sinne illalliselle", vastasi keulamies, joka -seisoi etumaisessa laivassa lohikäärmeenpään takana. Ja hän osoitti -sormellaan kaupunkia, joka etäällä näkörajalla nousi aalloista ja -jonka muurit ja tornit kohosivat toistensa harteille. - -Asukkaat olivat juuri kokoontuneet kuuntelemaan joulumessua, kun he -äkkiä kuulivat kaupungin porttien kiristen sulkeutuvan. Pelästyneinä -syöksyivät he ulos kirkoista ja näkivät sataman olevan täynnään -lohikäärmelaivoja, jotka olivat laskeneet purjeensa ja liikuttelivat -nyt airojaan kuin neljiäkymmeniä eväpareja. - -Laivansa perässä seisoi viekas Hasting karhuntaljaan kääriytyneenä. -Päässä oli hänellä pyöreä kypärä kaksine kullattuine häränsarvineen, -ja hänen paljaiden käsivarsiensa valkoisen ihon oli aurinko polttanut -tiilenkarvaiseksi. "Menkää", sanoi hän muutamille miehilleen, "menkää -sanomaan heille, että minä olen voittoisa Hasting ja että minä olen -väsynyt synteihini ja purjehtinut tänne asti kastettavaksi". - -Kaupungin asukkaat lähettivät hyvässä uskossa hänelle ruokavaroja -sekä pappeja, jotka kastoivat hänet, mutta he eivät päästäneet häntä -muuriensa sisäpuolelle. "Nyt täytyy teidän sanoa heille", neuvoi -Hasting lähettejään, "että minuun, katuvaan miesparkaan, on tullut -kamala tauti. Miekkani, kultarenkaani ja kaikki aarteeni lupaan minä -heille, jos vain saan hautasijan johonkin luostariin." Piispa tuli -silloin kaupungista ja voiteli häntä pyhällä öljyllä, ja kun yö -saapui, alkoi laivaväki päästää vihlovia valitushuutoja merkiksi, -että heidän päällikkönsä nyt oli kuollut. Heti päivän hämärtäessä -paneutui Hasting arkkuun, ja pitkässä hautajaissaatossa seurasivat -niin hänen soturinsa häntä kaupunkiin, komeimpaan kirkkoon, ja -välissään kantoivat he luvattuja lahjoja. - -Vahakynttilöiden keskeen kuoriin laskettiin arkku mustiin verhotuille -paareille. Mutta juuri kun piispa parhaillaan mongersi latinaansa, -heitti Hasting läsnäolevien silmien edessä äkkiä kannen päältään -ja hypähti ylös makuusijaltaan, miekka valmiina iskuun. Samassa -suhahtivat ilmaan muidenkin normannien aseet, joita he olivat -piilotelleet vaatteidensa alla, ja siinä silmänräpäyksessä syttyi -tulinen ottelu. - -Rahat ja kalleudet raastettiin vähän ajan kuluttua taloista -ja kannettiin laivoihin. Kaikki naiset, joita saattoi myydä -orjattariksi, ja kaikki miehet, jotka kykenivät pitelemään airoja, -otettiin mukaan, ennenkuin viikinkilaivasto viimein souti pois. -Mutta pian saivat normannit hämmästyksekseen tietää, ettei kaupunki, -jonka he olivat ryöstäneet, ollutkaan Rooma, vaan pieni italialainen -rantakaupunki Luna. - -"Lodbrokin pojat" muuttui vähitellen kunnianimeksi, josta -urhoollisimmatkin pitkät ajat kilvoittelivat. Normanneilla oli nyt -mahti merellä, ja sadoissa laivoissaan soutivat he Seine-virtaa ylös -ja nostivat ryntäystikkaansa Pariisin muureja vasten. Heitä oli -mahdoton vastustaa, vaan missä he näyttäytyivätkin, siellä valtasivat -he kaupunkeja, linnoja ja luostareita, ja lopulta ei Ranskan -kuninkaalla ollut muuta neuvoa kuin luovuttaa heille osa maastaan -herttuakunnaksi. - -Heidän arvokkaimman päällikkönsä nimi oli siihen aikaan Astuja-Rolf, -koska hän oli liian suuri ja raskas ratsastamaan hevosella. Ja -hänestä tuli ensimäinen Normandian herttua. Mutta Rolfia ei millään -keinoin saatu suostumaan vanhaan tapaan: suutelemaan kuninkaan -jalkaa. Hän käski kuiskaten lähintä miestään toimittamaan tempun -hänen asemastaan, mutta viikinki kumartui vain puoliksi ja nosti -kuninkaan jalan huulilleen. - -Vasta vanhoilla päivillään alkoi Rolf käydä ahkerammin kirkossa, -ja Rouenissa näytetään vieläkin hänen hautaansa kunnianarvoisassa -suippokaariholvissa. Normannien jälkeläiset perustivat sittemmin -loistavalla urhoudellaan omia valtakuntia sekä Englantiin että -hamaan Sisiliaan asti, ja puhuupa muutamissa seuduin sveitsiläisten -Alppienkin rinteillä vapautta rakastava kansa pohjoismaisesta -syntyperästään, ja monissa paikoin pidetään vieläkin aatelisveren -merkkinä kuulumista normannein sukuun. - - - - -VI. - -ANSGARIUS. - - -Mälarissa on muuan saari, jota sanotaan Björköksi, Koivusaareksi. -Saarella taas on muuan laakso, jota sanotaan "mustaksi maaksi", -koska siinä multaan on sekoittunut hiiliä muinoisilta tulisijoilta. -Sieltä on kaivettu esiin suuret määrät astioiden, ruukkujen ja -lasitavaroiden siruja, joukossa joku kallisarvoisempikin esine -tai rahakappale, jopa aina Arabiasta asti. Onpa sieltä löydetty -savenpalasiakin, joihin on painunut selviä jälkiä niiden orjien -sormista, jotka tuhat vuotta sitten tukkivat herrojensa tupien -seiniä. Tulipalossa ovat sitten savenpalaset sattuneet paistumaan ja -siten säilyneet meidän päiviimme asti. Pakanallisia tuhka-uurnia, -pieniä kristillisiä ristejä ja ruumisarkkujen ruostuneita nauloja on -saaren vanhoista haudoista nostettu ihmisten ilmoille, ja rannalla -näkyvät vieläkin matalan veden aikana ne tammipaalut, jotka muinen -kannattivat satamasiltoja. - -Siellä sijaitsi ennen rikas kauppakaupunki Birka. - -Eräänä kesä-iltana oli siellä paljon väkeä koolla. Ne, jotka -eivät saaneet kaupungin taloissa suojaa, asuivat ulkopuolella -lehtimajoissa. Kisakentällä ilakoi nuoriso ja kulki sitten pilan ja -laulun raikuessa ylös vuorelle, missä törrötti suurista mukulakivistä -kyhätty kehälinna ja mistä näkö-ala oli lavea ja vapaa. Miellyttävä -viileys raitistutti ilmaa. Talot, jotka oli väliin rakennettu -hirsistä, väliin kudottu oksista ja sitten tiivistetty savella, -kuvastuivat leppien ja riippakoivujen välitse tyyneen veteen. - -Vilkkain oli kuitenkin hyörinä alhaalla satamasilloilla, sillä useita -ulkomaalaisia laivoja oli hiljattain laskenut rantaan, ja Frislandin -villakudoksilla oli suunnaton menekki. - -Maihin kiipeilevillä muukalaisilla oli kaikilla kovat kantamukset, -mutta kaksi heistä kulki tyhjin käsin. Ne olivat muuan tummaihoinen, -kahdeksankolmatta vuotias benediktiiniläismunkki Corbien luostarista -Pikardiasta ja tämän ystävä munkki Vitmar. Hänen nimensä oli -Ansgarius, ja hän tarttui heti ensimäistä vastaantulijaa kaulasta ja -suuteli häntä molemmille poskille. - -"Meidät ovat viikingit ryöstäneet puti puhtaiksi", puheli hän -reippaan ja iloisen ystävällisesti. "Ne ottivat meiltä kaiken -omaisuutemme, jopa kirjatkin ja ne lahjat, joita kuljetimme -keisarilta teidän kuninkaallenne. Nyt ei meillä ole mitään, millä -maksaa yösijamme. Ihmettelen tässä juuri itsekseni, kuka oikeastaan -tahtoisi ottaa suojiinsa kahta niin typösen tyhjää matkalaista?" - -Mies, jolle hän puhui niin avonaisesti ja sukoilematta, näytti hyvin -tuimalta. Sattui näet niin, että mies olikin itse kaupungin päällikkö -Härger. Hän oli ahavanpurema, harmaahapsinen viikinki, joka vasta -vanhoilla päivillään oli asettunut kodin lepoon, ja hän katseli -epäluuloisesti sananjulistajia. Hän kyllä tiesi, keitä he olivat, -sekä että keisari oli lähettänyt heidät kuninkaan pyynnöstä puhumaan -kansalle, mutta hän vastasi yksikantaan: "Kuningas Björn on metsällä." - -Kaikilta tahoilta ojentui silloin vieraanvaraisia käsiä, ja muuan -vanha leski, Frideborg nimeltään, tarttui Ansgariuksen vyököyteen. -"Olisi loukkaus hyvää oikeuttani kohtaan", puheli hän, "ellen saisi -teitä vieraiksi tupaani, joka on tässä kaikkein lähinnä. Vaikka katto -siinä on hieman matala." - -Ansgarius ja Vitmar astuivat kiitollisina hänen majaansa. Heti -peseydyttyään ja korjaeltuaan yksinkertaista vaatetustaan kävivät he -levolle. - -Seuraavana aamuna astui Härger tupaan, sillä hän tahtoi koetella -heitä. Hän tapasi heidät istumasta lattialla verkkoja kutomassa, -Ansgarius oli hyvin laiha lihankidutuksesta ja paastoamisesta, ja -hän mumisi ulkoa kappaleita Davidin psalmeista, jotka muutoin olivat -hänen mielilukemistaan, kun hän vain pääsi kirjojensa pariin. - -"Koska kuningas Björn on poissa", alkoi Härger teeskennellyn -leppeästi, "olen minä hänen sijastaan valmistanut teille muhkeat -pidot. Te olette varmaankin kovin nälkiintyneitä pitkän matkanne -jälkeen, ja mitään ei tule puuttumaan, ei harpunsoittoa eikä -maittavia ruokia." - -"Me ansaitsemme jokapäiväisen leipämme kättemme työllä", vastasi -Ansgarius nöyrästi ja hiljaa. "Siksipä kudommekin nuottaa, -voidaksemme kalastaa ja varustaa itsellemme ja hyväntahtoiselle -emännällemme välttämättömimmät tarpeet. Sinun pidoissasi olisi meidän -paha olla." - -Tultuaan linnaansa takaisin, sanoi Härger palvelijalleen: "Tässä on -aimo ruukullinen viiniä. Vie se Ansgariukselle ja kurkista sitten -ovenraosta, voiko hän olla vahvistamatta itseään kunnon kulauksella." - -Ansgarius otti ruukun palvelijalta ja kiitti, mutta sitten sitoi -hän sen suulle peitteen ja asetti sen nurkkaan. "Tästä saimme -ehtoollisviiniä kuoleville", sanoi hän. "Säilyttäkää sitä hyvin, äiti -Frideborg. Saisimmepa yhtä nopeasti kirkkomme pystyyn!" - -Birkassa eleli joukko sotavankeja kristityistä maista, ja heistä -oli tehty orjia. Kun he kuulivat munkkien tulosta, kokoontuivat he -ilonkyyneliä vuodattaen talon edustalle, onnellisia onnellisempina -siitä, että saivat vielä kuulla kristillisiä opettajia. Monet -birkalaisetkin seurasivat uteliaina heitä ja huutelivat: "Ansgarius, -milloin puhut sinä meille siitä uudesta jumalasta?" - -"Hänestä puhun minä mielelläni joka hetki", vastasi hän ja astui -oven eteen auringonpaisteeseen. "Kiitollisena tunnen sydämessäni, -että te svealaiset olette kunnon väkeä, jota minä ensi näkemältä -olen oppinut rakastamaan. Matka oli vaikea tänne läpi pimeiden -metsien ja yli sisäjärvien, jotka olivat suuria kuin meri. Mutta -minkä maan olettekaan te saaneet asuaksenne! Täällä on yltäkyllin -viljaa ja hunajaa ja polttopuuta ja jokia ja merenlahtia, ja tuvissa -telmivät reippaat, iloiset lapset. Parempia laivoja en ole nähnyt -monen rakentavan. Usein näin minä kylien ympäristössä miesten -kunnioittavasti kantavan multaa eri kihlakunnista jonkun suuren -päällikön hautakumpuun. Mutta kun minä kuulin, että hän oli ollut -merikuningas, joka oli hävittänyt rauhallisia rantoja, silloin -muistin minä, miksi olin matkalla. Kristus on Toriakin väkevämpi." - -Kumeana murinana kaikui uhkaava vastaus. Kuningas Björn, joka nyt -oli saapunut metsästysretkeltään, seisoi myöskin kuulijain parvessa. -Sodassa tottelivat svealaiset häntä sokeasti ja innostuneina, mutta -rauhan aikaan pohtivat he hänen kanssaan lakia ja oikeutta käräjillä, -ja nyt tervehtivät he häntä kättä paiskaten. - -Härger kuiskasi hänelle: "Ansgarius, jonka olet kutsunut tänne, on -ihmeellinen mies ja voittamaton ja melkein kuin jalo soturi. Hän -on antanut minulle paljon ajattelemisen aihetta. Useita kertoja -olen häntä koetellut ja nyt tahdon tehdä sen viimeisen kerran." -Sitten kääntyi hän Ansgariuksen puoleen näin sanoen: "On oikein ja -laadullista, etteivät sinulta koreat sanat puutu. Mutta jos sinun -jumalasi on niin mahtava kuin sanot, niin odotamme hänen todistavan -sen ihmeellä." - -Ansgarius vastasi: "Jos minä olisin arvollinen rukoilemaan herraltani -ihmettä, niin tapahtuisi se siksi, että hän tahtoisi minusta -ja meistä kaikista tehdä hyviä ihmisiä. Silloin saisimme kyllä -rakennetuksi ensimäisen kirkonkin." - -"Mitä sinuun tulee, Ansgarius, on hän jo sen ihmeen toimittanut", -vastasi Härger ja seurasi kuningasta. Sitten seisahti hän äkkiä ja -huudahti nauraen, kädet rinnalla ristissä: "Mutta jos sinä haluat -kirkon rakentaa, niin saatpa kutsua jättiläisiä avuksesi, muuten et -saa sitä jumallinnaasi pystyyn." - -Ansgarius kääntyi pahoille mielin, ja illalla, kun hän virui -vuoteessaan, voimatta nukkua, luuli hän kuulleensa oudon äänen. -Se kaikui pehmeältä ja pelokkaalta kuin pienen lapsen, ja samalla -hänestä tuntui, kuin olisi hänen oma sydämensä kuiskannut: -"Ansgarius", sanoi ääni, "päällikkö puhui totta". - -Hän kauhistui ja nousi aikaisin ja souti verkoilleen. "Varo -vastaista rantaa", huusi Frideborg hänen mennessään. "Siellä vuorten -vinkaloissa asuu vielä monta jättiläistä." - -Se johti hänen mieleensä vielä kerran äänen sanat. Tuolla etäällä -kohosivat kalliot torneina, ja kun hän nosti päätään, luuli hän -melkein näkevänsä jättiläisten istuvan siellä ylhäällä, ja heidän -ihonsa oli kuin kaarnaa, ja heidän sormensa olivat kuin kouristuneet -valtavain paatten ympärille, ja heidän tukkansa oli valahtanut -otsalle. - -Päivän ensi tuuli suhisi mäntyjen latvoissa, ja Ansgarius risti -kätensä silmien yli. Niin istui hän hetkisen ajatuksiin ja kyselyihin -vaipuneena. Vähitellen syttyi hänen sielussaan sisäinen valo ja antoi -heti toisen mielen äänen sanoille. - -Hän käänsi ruuhensa jälleen Birkaa kohti, ja kun hän oli päässyt -rannalle puiden ja pähkinäpensaiden sekaan, leikkasi hän itselleen -korkean ristin. Sen heitti hän olalleen ja meni kedolle, minne kansa -juuri kokoontui käräjiä pitämään. - -Niin kuin Ansgarius puhui sinä päivänä, ei hänen vielä koskaan -eläessään oltu suotu käytellä sanan lahjaa. Ei ollut lopulta -enään ainuttakaan ihmistä Birkassa, joka ei olisi rientänyt häntä -kuulemaan. Sairaat ja vanhukset, jotka tuskin kykenivät liikuttamaan -jalkojansa, orjat, kauppiaat ja lapset, kaikki ohjasivat askeleensa -käräjäkedolle. Toiset istuivat ruohostossa, toiset kantoivat vielä -olallaan lapioitaan tai muita työkalujaan, ja suuret joukot antoivat -pukea itsensä valkoisiin vaatteisiin, ja heidät kastettiin rannalla. -Vihdoin ryhtyi kuningas Björn kyselemään jumalilta, sallivatko -he Ansgariuksen rakentaa huoneen uudelle jumalalle. Ansgarius -seisoi voitonvarmana ja iloisena hänen vieressään. Kuningas veisti -siis muutamia lastuja ja piirsi niihin riimukirjaimia. Kun hän -sitten heitti lastut maahan, asettuivat ne niin, että vastaus tuli -myöntäväksi. - -Hetket olivat sillä välin kiirehtineet, ja vielä kerran alkoi ilta -hämärtää. Vienot kultapilvet kuvastuivat järveen, metsissä vaikenivat -vähitellen kaikki äänet, ja kuusten latvat ulottuivat jo auringon -alisyrjään. - -Otsa rypyssä ja silmät salamoiden, etäisyyteen tähdäten kohotti -Ansgarius ristin eteensä, ja hurmautunut kansa seurasi häntä molemmin -puolin. Astuttuaan muutamia askeleita ylenevälle kummulle, iski hän -ristinsä lujasti maahan. - -Vielä äsken niin voimakas ääni vapisi. "Vihdoinkin on hetki tullut", -puhui hän melkein kuiskaten. "Tähän on tuleva kirkon kynnys, ja -tuonne, minne varjo osoittaa, alttari. Joka vuosi saman pyhimyksen -päivänä kuin tänään, kun tuoksu yhtä suloisena leviää niityiltä ja -puista, on viimeinen auringonsäde kulkeva samaa tietä kuin nyt varjo -ja valaiseva ovelta alttarin kultaa." - -"Onko sinulla itselläsi tarpeeksi kultaa moista huonetta -rakentaaksesi, sinulla, joka elät vedellä ja leivällä?" kysyi Härger. - -Ansgarius vastasi: "Jos minun jumalani on voimakkain, silloin tiedän -minä myös, että niiden jättiläisten, jotka rakentavat hänen kirkkonsa -avaraksi saliksi yli koko maan, täytyy olla niin väkeviä uskossa ja -tahdossa, etteivät he hiero kauppaa omaisuudesta eikä palkasta. Ja -sinut itsesi on valittu kasvamaan sellaiseksi jättiläiseksi, Härger. -Siinä on se ihme, jota pyysit. Valkoiset vaatteet odottavat sinua, ja -huomenna minä sinut kastan." - -Kansa kääntyi katsomaan, minne varjo osoitti. Silloin havaittiin, -että se ojensi kärkensä juuri Härgerin talon edustalle. - -Härger seisoi siinä vaiti, ja vaikeata oli arvata hänen ajatuksiaan. -Hän taisteli kovaa taistelua, mutta vähitellen kirkastuivat järeät -piirteet ja muuttuivat lempeämmiksi, rauhallisemmiksi entisestään. -Vihdoin meni hän taloonsa ja toi sieltä muinoisen laivakirveensä. -"Tehkää kuten minä", neuvoi hän. "Ottakaa kirveenne ja seuratkaa -minua yli järven metsään! Yö on valoisa, ja meidän on nyt sopiva -kaataa parhaat puut ensimäiseen kirkkoomme." - -Vaikka jättiläiset olisivat kirveitä heilutelleet, eivät he olisi -voineet kaataa ja karsia mahtavampia honkia kuin ne, mitä nyt -seuraavina vuorokausina hinattiin ruuhien perässä yli järven. -Puhuttuna ehtoona kastettiin Härger ja Frideborg. - -Suuren riemun vallitessa rakennettiin kirkko valmiiksi ja vihittiin. -Ansgarius heitti silloin hyvästit uudelle seurakunnalleen etäisessä -Pohjolassa ja ystävänsä Vitmarin seurassa alkoi hän pitkän -paluumatkan. Useat birkalaiset saattoivat heitä heimolaisten ja -tuttavien luo, ja kaikkialla otettiin heidät vieraanvaraisesti -vastaan. - -Mutta kotona Birkassa avasi Frideborg säkkinsä ja arkkunsa -lahjoittaakseen köyhille kaiken omaisuutensa. Mutta köyhiä ei ollut -rikkaassa Birkassa, vaan täytyi hänen määrätä tavaransa vietäväksi -toisiin seutuihin, missä paremmin tarvittiin hänen pieniä lahjojansa. -Olipa hänen tuvassaan kuitenkin jotakin, jota hän säästeli ja vartioi -kuin kallisarvoisinta aarretta. Hän säästeli ja hän vartioi viimeisiä -pyhän viinin tilkkoja, jotka vielä olivat jäljellä ruukussa. Hän -kaatoi ne pieneen pulloon ja kätki sen huolellisesti. "Tiputa sinä -ne tilkat suuhuni, kun viimeinen hetkeni on tullut", pyysi hän -tytärtään, "ellei ketään hengenmiestä ole silloin kaupungissamme". - -Kuningas Björnin kuoltua tulivat sitten rauhattomat ajat, ja -uhmailevat päälliköt kohottivat uudelleen epäjumalankuvia Birkaan. -Joka aamu saivat kuvat vadillisen lihaa ja neljä leipäkyrsää -syödäkseen. Kristityt, joita usein pilkattiin, elelivät hiljalleen -omaa elämäänsä, ja Frideborg istui majassaan ja vanheni. Ansgarius -lähetti silloin Birkaan erakko Ardgariuksen, joka ehti kaupunkiin -paraiksi vuodattaakseen viimeiset tilkat pyhää viiniä kuolevan -Frideborgin huulille. - -Ansgariuskin tuli vielä kerran tervehtimään rakasta seurakuntaansa -Birkassa, ja vaikka hän oli hyvin nuori vasta, oli hän jo silloin -piispa ja lavealti kuuluisa mies. Hänet haudattiin Bremeniin. - -Myöhemmin hävitettiin Birka maan tasalle, ja kristityt kokoontuivat -Sigtunaan. Sinne rakensivat he useita kirkkoja, mutta hurjat -virolaiset tunkeutuivat laivoillaan Mälarille ja hävittivät -Sigtunankin. Kerrotaan heidän muiden kalleuksien joukossa ryöstäneen -Neitsyt Maarian kirkosta myös kaksi kuorinovea, joiden vieläkin -pitäisi oleman tallella Novgorodissa. Sulkeakseen Mälarin vastaisilta -hyökkäyksiltä, alkoivat silloin svealaiset linnoittaa muurein ja -tornein saarta, jolle sittemmin Tukholma kasvoi. - -Lähellä muinaista Birkaa kohoaa nyt vuoren huipulla kiviristi -muistoksi Ansgariuksen, Pohjolan apostolin. Niinkuin risti joka päivä -muuttaa varjonsa kaikille tahoille auringon kulkiessa taivaalla, niin -rakennettiin myös aikojen kuluessa kristillisiä alttareita kaikkialle -maahan, etelään, länteen, itään ja pohjoiseen. - - - - -VII. - -KILPINEITO. - - -KUUN PAISTEESSA. - -Torgrim oli mahtavin talonpoika Roslagenissa ja eräänä iltana istui -hän tarinoimassa vieraittensa kanssa. Seinänrakoihin pistetyt päreet -paloivat vähitellen loppuun, mutta kuu paistoi katto-aukosta ja -levitti pehmeätä, ystävällistä valoaan yli pöydän ja kunnia-istuimen. -Mahtavuuden ajat olivat koittaneet niin svealaisille kuin -götalaisillekin, ja puhuttiin vain urotöistä ja seikkailuista, sillä -talonpoikaistuvan vieraat olivat hiljattain palanneet sotaretkeltä. - -Silloin juoksi muuan orja tupaan ja laski kypärän keskelle pöytää -Torgrimin eteen. Sitä koristi neljä piikkiä, ja se seisoi niiden -nojassa kuin pata jaloillaan. Kypärässä virui äsken syntynyt alaston -tytöntylleröinen ja se takoi käsiään ja potki ja huusi. - -"Sinun maasi ovat avarat, isäntä", sanoi orja. "Kuka on ne perivä -ja kuka niitä hoitava? Tähän asti olit lapseton, mutta tänä iltana -sinulle syntyi tytär. Voi meitä, ettei se ollut poika!" - -Vieraat purskahtivat nauruun, ja kypärä pantiin kiertämään pitkin -pöytää, niin että jokainen sai nähdä lapsen ja pidellä sen pieniä -käsiä. "Niinpä niin, Torgrim", sorisivat iloiset äänet, "tästä -sinä sait oikean auramiehen! Tätä sinun sopii pukea ja laitella ja -lellitellä ja istutella. Mutta suurta hyötyä et hänestä saane koko -hänen elinaikanaan." - -Kun kypärä oli vaeltanut kädestä käteen ja saapunut niin pöydän -alapäähän, minne kuun valo ei ulottunut, vaan missä pimeys vallitsi, -otti orja sen kainaloonsa ja asteli ovea kohti. - -"Talonpoika", sanoi hän, "on kai viisainta minun viedä tämä lapsi -metsään kuolemaan." - -Mutta samassa joutui hän kuljettamaan pienokaista kuun valojuovan -poikki, niin että Torgrim näki sen vielä kerran. - -"Ei, hyvät tupani vieraat", huusi hän ja hypähti seisaalleen. -"Toista pitää teidän havaitseman. Kun tyttö kerran ojennettiin -minulle kypärässä, jota nuoruudessani niin usein kannoin, kun omalla -laivallani ulapoita lasketin, niin otan minä nyt seinältä kilpeni -ja saarnikeihääni ja lasken nekin sen viereen. Pese tyttöä lumella, -orja, ja pistä palanen karhunydintä sen suuhun, niin se lakkaa -kirkumasta. Tytär, tässä kirkkaassa kuunpaisteessa annan minä sinulle -nimen, ja nimitettäköön sinua Kypärättäreksi." - -Sarvet täytettiin siis uudelleen, ja iloiset vieraat joivat -lapsennimittäjäisiä kuun paisteessa. - - -RIIMUKIRJOITUKSET. - -Äiti oli orjatar. Hän kuoli pian, ja Kypärätär sai sitten kasvaa -yksinään isän kodissa. Tyttö seurasi isäänsä, kun tämä meni metsään -halkokirveineen, ja istui kahareisin hänen edessään, kun hän ratsasti -kyliin markkinoille. Pitkinä talvipuhteina, kun hän nojasi hänen -polveensa ja kopeloi hänen tuuheata partaansa, opetti isä häntä -punomaan joutsenjänteitä ja veistämään nuolia. Hänen ei tehnyt -lainkaan mielensä kursia nukkeja kankaanpalasista kuten muiden -tyttöjen, vaan oli hänen suurin ilonsa istua nahkasilla tulen ääressä -ja käännellä isänsä miekkaa, joka oli häntä hyvän joukon pitempi. - -Mutta kohtalottaret käyttelevät oikullisesti valtaansa. Vaikka -Torgrim aina olikin hyvä tyttärelleen, synkkeni hänen mielensä -kuitenkin yhä enemmän siitä surusta, ettei hänellä ollut poikaa, joka -perisi hänen sota-aseensa ja talonsa ja tuottaisi suvulle kunniaa. -Hän hautoi pimeitä aatoksiaan. Orjat surivat hänen kanssaan, eikä hän -saanut kauvemmin rauhaa kotonaan. - -Päivänä muuanna otti hän kirveensä, kuten tavallista, ja lähti -metsään, ja tytär seurasi häntä. He tulivat koivuviidakkoon, joka oli -niin tiheä, että tytön hiukset takertuivat oksiin. Aurinko paistoi -niin kauniisti läpi koivujen lehväin ja hänen aaltoilevan, vaalean -tukkansa, jota hän paraillaan irroitteli varvuista, että kaikkien -olisi pitänyt hyppiä ilosta. Mutta Torgrim kulki eteenpäin taakseen -katsahtamatta. Kun tyttö huuteli häntä, ei hän saanut vastausta, ja -siitä hetkestä ei Torgrimia enää milloinkaan nähty. - -Tyttö samoili yhä ympäristössä kuten ennenkin, ja kylpi lumessa, -tullakseen vahvaksi. Yhtä niistä iloisista vieraista, jotka olivat -istuneet juomaseurassa silloin, kun häntä kannettiin kypärässä, -sanottiin Torvald Hjaltenpojaksi. Hän oli oiva sadunkertoja etäisestä -Islannista, ja vaikkei hän itse osannutkaan runota, oli hän kuitenkin -erinomaisen tietorikas. Eräänä päivänä osui hän vaelluksillaan -jälleen taloon, ja hän kertoili kauvan tytölle tämän isästä ja -Manalan varjoista. "Minä lähden häntä etsimään vaikka kuolleitten -mailta", vastasi hän Torvaldille, kun tämä oli vaijennut, ja riensi -niin oikopäätä metsään. - -Käveltyään koko päivän, poimi hän marjoja pahimpaan nälkäänsä, mutta -lepäämistä ei hän vieläkään ajatellut. Hän kaikkoni yhä kauvemmaksi -elävitten ilmoilta; puutkaan eivät enää jaksaneet kasvaa, vaan -kyhjöttivät ne siinä harmaina ja kääpiömäisinä. Sammal ei enää -muodostanut kiviä pehmeiksi istumasijoiksi, maata peitti santa, ja -kallionjärkäleitä törrötti kaikkialla hujan hajan. Mutta silloin hän -havaitsi kulkevansa kalpean joukkion ympäröimänä, ja ilma oli viileä -kuin lähteen yllä. "Te olette kuolleita", kuiskasi hän ja alkoi -vavista. - -Tästä tuli nyt kulkea alaspäin, yhä alaspäin kosteiden kallioiden -välitse. Alimmat porrasastuimet muodostivat avaran piirin, korkeina -kuin penkit, ja niille istuutuivat kalpeat haamut tutkittaviksi ja -tuomittaviksi. Alhaalla syvyydessä pauhasi pikimusta virta sähisevin -vaahdoin, ja sen toisella puolen tungeskeli haamuja tiheässä, pää -pään vieressä, niin pitkälle kuin silmä kantoi tässä hämärässä. -Tyttö ei kuitenkaan tuntenut itseään aivan avuttomaksi, sillä hänen -kupeellaan kävi nainen, jonka katse oli ystävällinen kuin kuunpaiste -Torgrimin tuvassa. - -"Näin pienessä lapsessa ei ole mitään tuomitsemista", sanoi hän -ja sysäsi Kypärättären ohi penkkirivien toisten lasten joukkoon. -"Katsokaahan, hänen sormensa ja suunsa ovat vielä punertavansiniset -marjoista, joita hän juuri äsken käyskenteli poimimassa." - -Lasten kalpeus pelästytti tyttöä aluksi. Mutta heistä paistava valo -oli viattoman onnen hohdetta, ja pian alkoi hän leikkiä heidän -kanssaan ja taputella heitä vaapukkain värjäämillä sormillaan. "Mikä -sinun nimesi on?" kysyi hän siltä, jota hän piteli kädestä. Hän -vastasi: "Ehkä on minun nimeni Unhe". Ja lähinnä seisova vastasi -myös: "Nimeni lienee Unhe". - -Valkeana kuin liitu ratsasti nyt Hel, Manalan julma kuningatar, -pitkin toista rantaa kolmijalkahevosellaan. "Minun silmäni ovat -terävämmät kuin muiden", huusi hän yli veden, "ja minä näen kyllä, -ettet sinä kuulu tänne, lapsukainen. Ketä sinä etsit? Jos isääsi -etsit, niin istuu hän Odinin salissa, jos hän on miekkaan sortunut -tai heittäynyt alas sukunsa surmankalliolta, ja Valhallaan on naisten -vaikea päästä. Mutta onko hän nyt sitten Odinin luona tai minun, niin -toivon minä yhtä, sitä nimittäin, että hänkin saisi pian nimekseen -Unhe, hänkin." - -Ja syöjätär nauraa hohotti niin että kaiku vyöryili rotkoissa. - -Kypärätär oli kätkenyt kasvonsa ystävällisen naisen vaatteisiin, -sillä nainen seisoi yhä hänen vieressään, mutta nyt hän heitti -kauhistuneena hänestä irti ja pakeni askelmia ylös. Hän kyyristeli -ja juoksi ja lipui vastaantulijain kylmäähuokuvain viittojen ja -käärinliinain alitse, niin että ne hiipoivat hänen selkäänsä. Kukaan -ei estänyt häntä kulkemasta, sillä hänhän oli lapsi. Huomaamatta -pujahti hän vihdoin puiden sekaan vapaan taivaan alle. - -Yö ei ollut niin pimeä, ettei hän olisi tietä löytänyt, mutta tuli jo -täysi päivä, ennenkuin hän ehti kototaloonsa. - -Orja istui kynnyksellä ja juotti maitokulhosta tarhakäärmettä, joka -asusteli nurkan alla ja joka usein longerteli aina liedelle asti. - -Kun orja oli hetkisen kuunnellut Kypärättären kertomusta, puhui hän -käärmeelle puoleksi laulaen: "Viisas eläin, lapsi on nukahtanut -metsään ja nähnyt unta kaikesta siitä eriskummallisesta tiedosta, -mitä tuo islantilainen eilen hänelle lasketteli. Vaan kuka tietää? -Ehkä oli siinä sentään vakavampikin kysymyksessä kuin pelkkä uni. -Siitä ei sovi sellaisen tietämättömän orjaraukan kuin minun lausua -mitään. Mutta raskaalta vain tuntuu, että niin hyvän isännän kuin -Torgrimin kohta pitää ainiaaksi vaipuman unholaan." - -Islantilainen kuuli hänen sanansa ja paljain päin kiiruhti hän -tuvasta ja vastasi: "Sinä puhut niinkuin parhaiten ymmärrät, rakas -orja. Mutta nyt on riimukirjoitus tullut meille Odinilta, ja se on -viisain ja suurin lahja, minkä hän on meille koskaan antanut. Sen -rinnalla eivät kulta ja rautakaan maksa mitään. Tyhjiä hautakiviä -oli täällä paljon, mutta riimukirjoitukset tulevat nyt koristamaan -kiviä kuin lehdet puuta, ja nyt voivat kuolleetkin puhella kanssamme. -Voitonriimut, lakiriimut, runoriimut, sukuriimut, terve teille, sillä -te olette surmanneet unheen." - -Hän kutsui orjan mukaansa ja riippakoivun alle veden reunaan nosti -hän pystyyn kiven Torgrimin muistoksi. Piirrettyään mielestään -sopivat riimusanat kiveen, suuteli hän Kypärätärtä otsalle ja meni -matkaansa. - -Sitten istui tyttö mielellään iltaisin ruohossa muistokiven juurella, -ja kun hän alkoi ymmärtää riimupiirrosten voimaa, täytyi hänen -itkeä ilosta. Sillä ohikulkijat pysähtyivät ja lukivat kaikuvalla -äänellä: "Kypärätär pystytti kiven isälleen Torgrimille, kuuluisalle -taponpojalle. Jokainen, joka käy tästä ohi, lukekoon hänen nimensä ja -painakoon sen mieleensä." - - -KYPÄRÄTÄR RATSASTAA EERIKKI VOITTOISAN LUO. - -Kun Kypärätär tuli neljäntoista vanhaksi, pani hän isänsä kypärän -päähänsä ja otti hänen kilpensä ja keihäänsä ja ratsasti Uppsalaan. - -Ruohoisalla sukukummulla istui siellä nuorukainen, joka näytti yhtä -vanhalta kuin hänkin. Hänen ulkomuotonsa oli kova ja uhmaileva, ja -kerran leikkiessään oli hän saanut iskun juomasarvesta, mistä oli -jäänyt yli nenän ulottuva arpi. - -"Hyvää huomenta, Kilpineito", tervehti hän. "Eikö sinullakaan ole -ystävällistä sanaa sanottavana sille, joka istuu isänsä hautakummulla -ja huutaa perintö-oikeuttaan? Isäni Olavi ja hänen veljensä Eerikki -hallitsivat kuninkaina yhteisesti koko svealaisten valtakuntaa." - -"Kuka sitten on nyt kuninkaana, ellet sinä?" kysyi tyttö. - -"Minä olen Styrbjörn ja minua he eivät tahdo kohottaa kilville -ja minulle he eivät tahdo osoittaa kunnioitustaan", huokasi -hän katkerasti. "Kivin ja iskuin ajoivat he minut äsken pois -käräjäpaikalta, koska he eivät halunneet näin nuorta kuningasta." - -"Onko Eerikki viisas ja voittoisa?" kysyi tyttö ja laski keihäänsä -poikkipäin hevosensa selkään ja odotti. - -Styrbjörn ei vastannut mitään, mutta viha punasi hänen otsansa, ja -hän hypähti seisaalleen kädet nyrkissä. Silloin sanoi tyttö: "Nyt -näen, että Eerikki on viisas ja voittoisa, ja siksi onkin hän oikea -mies meitä hallitsemaan, mutta sinä olet kopea ja pahansisuinen. -Parasta on, että sinä pyydät häneltä muutamia suuria laivoja -ja purjehdit viikinkiretkille." Sitten ratsasti tyttö edelleen -kuninkaankartanoon. - -Styrbjörn noudatti hänen neuvoansa. Illalla, kun kaikki olivat -koossa, astui hän saliin. Eerikki Voittoisa istui kunnia-istuimellaan -päivänpaahtamana, korkeana ja miehekkään kauniina, ja leppein sanoin -lupasi hän Styrbjörnille kuusikymmentä täysin varustettua laivaa. -Mutta Styrbjörn ei huolinut edes kiittää, vaan murjotti yhtä synkkänä -paikallaan. - -Kauvimpana päätyseinän lähellä seisoi kaksitoista valittua -kilpineitoa. Kypärätär oli jo otettu heidän joukkoonsa -kahdentenatoista ja nuorimpana. Monen sotakarhun kasvot kirkastuivat, -kun he katselivat näitä suloisia olentoja, mutta kilpineidot eivät -kiinnittäneet lainkaan huomiotansa sotureihin, vaan pakisivat -iloisesti keskenään aseistaan ja hevosistaan, jotka tömistelivät -tallissa. - -Kun Styrbjörn hyvästiä heittämättä asteli ovea kohti ja kulki -kilpineitojen loistavan parven ohi, kääntyi hän Kypärättären puoleen -ja sanoi: "Ikävä on karkoitetun kuninkaanpojan keinua yksinään -myrskyävillä aalloilla. Seuraa minua, keihäsneito!" - -Mutta silloin alkoivat kilpineidot nauraa ja heidän naurunsa soi -voimakkaana kuin kosken pauhu keväällä jäiden temmeltäessä. - -"Kilpineito ei seuraa ketään", vastasi Kypärätär, voimatta -vieläkään hillitä nauruaan. "Minullakin oli isä. Vaikka hän olisi -kuollut kymmenin kerroin, pitää hänen kerran kuuleman, että minä -olen hoidellut hänen yksinkertaista talonpoikaispeistänsä yhtä -kunniakkaasti, kuin jos hänellä olisi ollut poika. Pukeudu esi-isiesi -sotisopaan, Styrbjörn, äläkä anna naisten häväistä itseäsi!" -Styrbjörn painui silloin laivoilleen joen suuhun, ja aamun koittaessa -lähti hän matkaan. Upeimmissa laivoissa olivat purjeet koristetut -keltaisin ja punaisin viivoin, ja verkkaisaan, juhlallisesti -liukuivat laivat ruovoston läpi. Kun laivue kääntyi Mälarin ulapalle, -välitse lehteväin saarten, mistä karja heitä oudoksuen töllisteli, -nousi vastatuuli. Mutta kolmekymmentä airoparia pistettiin jokaisesta -laivasta veteen, ja niin kiitivät ne nopeasti tuntemattomia -kaukomaita kohti. Styrbjörn käännähti silloin ympäri ja katsoi yli -rantojen ja sanoi miehilleen: "Ellei minusta kerran tule tämän maan -kuningasta, en tahdo elää." - - -STYRBJÖRN MERELLÄ. - -Hän purjehti nyt kaikki meret ja valloitti linnoja ja maita ja sai -lisänimen Väkevä. Niin tuli hän myös Wollinin saarelle Itämeressä, -missä oli kuuluisa Jomsviikingien linnoitus Jomsborg. - -Sitä pidettiin valloittamattomana, ja sadut kertovat sen muurien -sisällä olleen niin suuren sataman, että kaksisataa suurta laivaa -sopi sinne vieri viereen. Styrbjörn pääsi selville, että päällikkö -oli poissa, ja hän käski väkeään soutamaan ankarasti. Poikittain -sataman suulla kohosi muurattu, torniin päättyvä holvi. Aukoista -sateli kiviä ja palavaa pikeä niiden niskaan, jotka yrittivät lähetä -muuria, ja raudoitetut portit sulkivat sisäänkäytävän. Jyrisevin -sotahuudoin heittäytyivät kaikki soutajat taaksepäin yht'aikaa, ja -Styrbjörnin laiva lensi viuhuen läpi vaahdon. Ryskyen, kuin olisi -paatinen vuori haljennut, musertuivat telkeet, ja portit pamahtivat -auki, mutta laivakin sai töytäyksessä loppunsa. Soturit paneutuivat -silloin airojen varaan ja uivat linnaan. Ja sitten pakotettiin hurjat -ja ylpeät Jomsviikingit ottamaan Styrbjörn Väkevä päällikökseen. - -Ketään ei päästetty Jomsviikingien joukkoon, joka oli nuorempi -viittätoista tai vanhempi viittäkymmentä vuotta. Hänen piti olla -karaistu ja reipas, eikä hänen tullut arkailla taistelemasta -yksinään kahta vastaan. Moisille nuorukaisille ja miehille oli -todellinen ilo seurata sellaista johtajaa kuin Styrbjörn. Hän olikin -melkein alituiseen sotaretkillä. Jomsviikinkinä ei hän koskaan -saanut näyttää murheelliselta, ei valittaa eikä vaikerrella, mitä -sitte tapahtuikaan, ja aseleikeissä ja aaltojen tanssissa olikin -siihen harvoin aikaa. Mutta soutumiehet kuulivat hänen öisin -heittelehtivän vuoteellaan, unetonna. Mainetta ja valtaa ja kaikkea, -mitä merikuningas suinkin saattoi halata, oli hän saavuttanut, ei -vain sitä ainoata, mistä hän uneksi öin ja päivin: seisoa isänsä -hautakummulla Uppsalassa svealaisten kuninkaaksi huudettuna. Harald -Sinihammas Tanskasta, joka tarvitsi hänen apuaan, antoi hänelle -tyttärensä puolisoksi. Mutta usein ajatteli Styrbjörn vielä sitä -ylvästä keihäsneitoa Eerikki Voittoisan salissa, ja hänen mielensä -yrmistyi yhä. Uhkauksin pakoitti hän Harald Sinihampaan kaksinsadoin -laivoin saapumaan luokseen. - -Kokoontuneet laivat eivät lopulta sopineet edes Jomsborgin suureen -satamaan, ja tuhannenkahdensadan lohikäärmepurren päällikkönä -lasketti nyt Styrbjörn Itämerta ylös yhä valoisampia öitä ja yhä -metsäisempiä saaria kohti. - -Saatuaan miehensä maihin Mälar-järven suulle, poltti hän uhmaten -laivansa. Mutta kun Harald Sinihammas näki liekit, käänsi hän äkkiä -purtensa tuuleen ja pakeni kotiinsa Tanskaan. Styrbjörn ei tuosta -kuitenkaan kadottanut rohkeuttansa, vaan läpi metsien raivasi hän -itselleen tien, matkaten Fyriskenttää kohti. "Joko minä pian istun -kunnia-istuimella Uppsalassa", mumisi hän, "tai luodaan minulle -hautakumpu maasta, joka olisi pitänyt olla minun". - - -FYRISKENTÄN TAPPELU. - -Eerikki Voittoisa, joka oli valpas ja sotataitoinen suurkuningas, -oli jo lähettänyt arpakapulan kiertämään ja koonnut koko svealaisten -sotavoiman. Kaksi päivää kamppailtiin tasangolla, ilman että -kumpikaan sotajoukko otti väistyäkseen. - -Kun toinen päivä kääntyi yöksi, uhrasi Styrbjörn Torille. -Savupilvissä näkyi hetkisen ajan punapukuinen, punapartainen mies, -joka surumielisesti katseli häntä. "Ymmärrän, että sinä ennustat -minulle kuolemaa", sanoi Styrbjörn ja painoi päänsä alas. "Paljon -sinä minulle annoit, et vain sitä, mitä minä eniten halasin. -Sellainen on ihmisen kohtalo!" - -Sillävälin meni Eerikki Voittoisakin uhrilehtonsa suureen -jumalaintaloon. Ulkopuolelta koristi sitä reunus, joka näytti -kultaketjulta, mutta sisältä oli talo synkeä, ja lattia vajosi usein -askelmin jumalankuvain luo kuin Manalaan. "Kymmenen vuoden kuluttua -annan minä sinulle, Odin, itseni ja henkeni, jos sinä nyt lahjoitat -minulle voiton", kuiski hän hiljaa, ja kun hän oli lopettanut -puheensa, seisoi hänen edessään yksisilmäinen mies, hattu syvään -painettuna. "Niin kuulutte te siis kaikki minulle", sanoi haamu, -ojensi hänelle keihään ja katosi. - -Päivän koitteessa nousi Eerikki Voittoisa lähimmälle hiekkaharjullepa -häntä seurasi uskollisesti Torgny Laamanni, joka monissa taisteluissa -oli auttanut häntä viisain neuvoin. Torvet puhalsivat hyökkäykseen, -ja sukukummuilta, harjuilta ja teiltä pölisi hiekka ilmaan jalkojen -ja kavioitten poljennasta. "Kaikki Odinille!" huusi sitten Eerikki -Voittoisa ja heitti keihäänsä, ja siitä merkistä tuiskahti kokonainen -sadekuuro nuolia ilmaan. - -Kun hiekkapilvi läheni pitkin tasankoa, luulivat Styrbjörn ja hänen -viikinginsä, että siellä tuli ratsumiehiä, ja he ojensivat keihäänsä -heitä pysäyttääkseen. Mutta keltaisesta myllerryksestä rynkäsi -esiin härkiä ja hevosia, joita oli useampia sidottu samaan riviin, -ja ikeet olivat täynnänsä veitsenteriä, keihäänkärkiä ja teräviä -koukkuja. Härkien mylvinä sekaantui aseiden kalskeeseen, ja ruoho -punautui kaatuneiden verestä. Styrbjörn, joka ei niin paljon pelännyt -kuolemaa, kuin sitä, että hänen viimeiset uskollisensa häpeällisesti -pakenisivat, iski taistelumerkkinsä lujasti maahan ja puolusti sitä, -vaikka hän jo vajosikin polvilleen haavainsa heikontamana. Silloin -huomasi hän hiekkapyörteissä ikäänkuin soihtujen kimallusta. Siellä -laski täyttä laukkaa kilpineitojen loistava parvi kohotetuin keihäin, -ja hän tunsi Kypärättären tämän liehuvasta tukasta. Styrbjörn huusi -hänelle, että jos hän olisi seurannut häntä, olisivat he nyt molemmat -samana päivänä saaneet ratsastaa Odinin saleihin. Tyttö vastasi, -että niin saattoi vieläkin käydä, ja että hän siellä ehkä muuttuisi -hänelle suosiollisemmaksi. Mutta kohta ei kumpikaan enää voinut -kuulla toisensa puhetta, ja Styrbjörn kaatui nuolien lävistämänä. - -Eerikki Voittoisa odotti yhä hiekkaharjulla ja piteli sylissään -pientä poikaansa, josta sittemmin tuli aikakirjojen Olavi -Sylikuningas. - -Alhaalla hoviväen joukossa seisoi islantilainen Torvald Hjaltenpoika. -Äkkiä tempasi hän harpun ja riensi mäelle, pää uljaasti pystyssä -ja silmät säkenöiden. Hän, joka ei milloinkaan ennen ollut osannut -runoilla, sai nyt Odinilta hetkiseksi sen hurmaannuksen, joka on -runotaiteen lähde. Eerikki Voittoisa veti käsivarreltaan leveimmän -kultarenkaan, tarjotakseen sitä hänelle palkinnoksi. Mutta Torvaldin -katse harhaili kaukana, ja yhä syvenevin sävelin lauloi hän elämänsä -ainoan laulun, mahtavan sankarilaulun Fyriskentän taistelusta. - -Laulu kaikui yli hiljentyneen kentän, ja korppiparvet osoittivat -jo, minne valkyriat ohjailivat hevosiaan, kalvenneita korjatakseen. -Ylpeästi ja iloisesti odottaen virui siellä monta kuuluisaa soturia, -ja valkyriat, ankarat kuolemanimmet, nostivat heidät hellästi kuin -sisar sylissään hevosen selkään. Vihdoin saapuivat he sille kohdalle, -missä nuolisade oli tiheimpänä tuiskunnut. Heidän täytyi pysähtyä -hetkiseksi ihailemaan eteensä avautuvaa näkyä, sillä siinä makasivat -kaikki ne kaksitoista kilpineitoa, kaatuneina riviin toistensa -rinnalle, entisen ihanina vielä kuolossakin. - -Muuan valkyrioista nosti Kypärättären hevoselleen ja karahutti -ylöspäin pitkin sateenkaaren siltaa. Mahtavan jumallinnan kumina -herätti Kypärättären, ja kun hän avasi silmänsä, näki hän -valon paistavan Frejan loistosalista ja Torin punanhohtavasta -kalliovarustuksesta, mistä kuului kamala jyrinä ja huohotus. Ja niin -vietiin hänet Odinin saliin. - -Sen seinät olivat rakennetut keihäänvarsista ja ne olivat -kultakilpien peittämät, ja rautahelaisilta penkeiltä nousivat -sotakarhut syleilemään poikiaan ja vanhoja taistelutovereitaan -miekkaansortuneiden joukosta, sekä kuulemaan uutisia maasta. -Mutta muuan vanha mies istui yksinänsä loukossa, toisten puuhista -välittämättä. "Minulla ei ole ketään odotettavana", huokasi hän -raskaasti. "Minun ainoa lapseni oli tyttö, ja se häpeä koski minuun -niin kovasti, että minä syöksyin sukuni surmankalliolta alas." - -Kypärätär varjosti silmiään. Nyt näki hän, että mies olikin Torgrim. -Hän kiiruhti kietomaan käsivartensa hänen olkapäilleen ja nyyhkytti: -"Isä, vihdoinkin minä sinut löysin! Tässä tulen minä tuomaan -sinulle aseesi takaisin. Hyvin ne minua palvelivat, kunnes kaaduin -miekaniskuihin." - -Vanhuksen rinta korahti ja hän veti tyttärensä luokseen. - -Mutta koko avarassa salissa vallitsi nyt syvä hiljaisuus, sillä -etäinen harpunsoitto Fyriskentältä helähteli tänne asti, ja kaikki -tahtoivat kuunnella. Silloin kumartuivat valkyriat toistensa puoleen, -seisoessaan siinä ovella korpin siivin koristetut kypärät päässä -ja kuiskivat: "Sopii nyt Torgrimin, tuon uljaan talonpojan, iloita -siitä, että hänellä oli tytär!" - - - - -VIII. - -SIGRID ÄVERIÄÄN KOSIJAT. - - -Eerikki Voittoisa oli nainut erään rikkaan talonpojan, -Skaguls-Tosten, tyttären. Tämä tytär oli kovin ylpeä monista -kartanoistaan, ja häntä sanominkin Sigrid Äveriääksi. - -Eerikki Voittoisa ei voinut lopulta kauvempaa viihtyä niin -kovasydämisen naisen kanssa, vaan otti itselleen toisen vaimon. Mutta -ensin lahjoitti hän Sigrid Äveriäälle useimmat Adilsin-aikaisista -kultakalleuksista ja lähetti hänet sitten maatilalleen takaisin. -Siellä istui hän kunniaistuimella kullankirjaillussa hunnussaan ja -näädännahkaviitassaan, paksut kultarenkaat ranteissa ja kaulassa. -Hän oli helakan vaalea ja roteva ja voimakas kuin jättinainen, eikä -kosijoita puuttunut. Mutta hän ymmärsi, että he ajattelivat etupäässä -hänen rikkauksiaan. Hymyillen joi hän heidän maljansa simasarvesta, -mutta kun he olivat asettuneet makuulle, sytytti hän talon tuleen ja -poltti heidät sinne. Sitten ratsasti hän sen suuremmasti surematta -johonkin toiseen kartanoonsa. "Opetanpa pikkukuninkaita kosiskelemaan -naista, joka on ollut Eerikki Voittoisan puolisona", sanoi hän. - -Viimein saapui parvi norjalaisia lähettiläitä. He astuivat -kunnia-istuimen eteen ja ojensivat hänelle tavattoman suuren, -kullankimaltelevan renkaan. "Muistatko vanhoja päiviä?" tervehtivät -he. "Yöllä ennen Fyriskentän tappelua lupasi Eerikki Voittoisa -itsensä Odinille kymmenen vuoden kuluttua, jos vain jumala antaisi -hänelle voiton. Aika vierii nopeasti, sinä kylmäsydäminen nainen! -Ne kymmenen vuotta ovat nyt lopussa, ja Eerikki Voittoisa on mennyt -Odinin luo. Kuningas Olavi Tryggvenpoika Norjasta ei liene urhoudessa -häntä huonompi. Hän lähettää sinulle kosiolahjaksi tämän kultarenkaan -ja pyytää tavata sinua joen rannalla valtakuntien rajalla, kun kevät -lähestyy." - -Sigrid Äveriäs kiersi renkaan leveälle, hohtavanvalkoiselle -käsivarrelleen. Mutta rengas oli niin painava, että hänen täytyi -tukea kyynärpäätä toisella kädellä. "Onpa se raskasta kultaa, -jota ei Sigrid Äveriäs jaksa nostaa", vastasi hän ja lupasi tulla -kohtaukseen. Mutta rengas luisui käsivarrelta ja vieri pitkin lattiaa. - -Lähettilästen poistuttua huomasi hän molempain seppäinsä -punniskelevan rengasta käsissään ja kuiskailevan keskenään. -Kuningatar viittasi sepät luokseen ja kysyi, miksi he tekivät -pilaa renkaasta. Ensin he eivät tahtoneet tunnustaa, mutta lopulta -täytyi heidän puhua suora totuus. "Rengas on väärä", sanoivat he. -Kun hän sitten käski särkemään sen, havaittiinkin sen sisältävän -pelkkää kuparia. Muutamat hovimiehet, jotka olivat käyneet Norjassa, -muistelivat nähneensä samaisen renkaan toimittamassa kolkuttimen -virkaa Laden jumalainhuoneen ovella. - -"Olavin petokset eivät pysähtyne tähän", huudahti hän vihastuneena. -Mutta kun kevät koitti, ratsasti Sigrid kuitenkin Kungahällaan häntä -tapaamaan. - -Hänen laivansa lähestyessä ulapalla, näki Sigrid solakan miehen -hyppivän kuin leikillään pitkin ojennettuja airoja vaahtoavain -aaltojen yläpuolella, vaikka tuuli oli ankara. "Se on Olavi -Tryggvenpoika", sorisi hänen seurueensa. "Hän on urheilussa notkein, -kiipeilyssä rohkein. Norjan korkeimman tunturin huipulle on hän -ripustanut kilpensä." - -Hän hypähti maihin, reippaana ja kauniina, ja ojensi Sigridille -kätensä. Kultakypärä kimalteli auringossa ja hehkuvanpunainen viitta -liehui, kun hän johdatti Sigridiä saliin kunnia-istuimelle. Mutta -kun he istuivat ja kaikessa ystävyydessä puhelivat pitävänsä häitä -talvella, alkoi hän viittailla siihen suuntaan, että Sigridin tulisi -antaa kastaa itsensä, sillä hän oli innokas kristitty. Silloin -synkistyi heti Sigrid Äveriään muoto, ja hän vastasi pilkallisesti: -"Enpä aio sinun takiasi luopua uskosta, jota tähän asti olen -tunnustanut, ja heimolaiseni ennen minua." - -Olavi Tryggvenpoika hypähti kiivaasti seisaalleen ja löi häntä -hansikkaallaan päin kasvoja. "Sinä pakananarttu, miksi ottaisinkaan -sinut puolisokseni!" huusi hän vihansa vimmoissa. Sigrid istui -kuolonkalpeana kunniaistuimellaan, punainen viiru ohimoilla iskun -jäljeltä. "Tästä vielä sinun tuhosi tulee", sähisi Sigrid, Olavin -poistuessa laivoilleen. - -"Miten saan tarpeeksi voimaa rangaistakseni niin suurta -soturikuningasta, koko Pohjolan kuulua?" ajatteli Sigrid itseksensä, -eivätkä hänen kultarenkaansa ja näädännahkaturkkinsa tuottaneet -hänelle enää mitään iloa. "Harald Sinihampaan pojassa, mahtavassa -Tanskan Sven Kaksiparrassa, olisi ehkä miestä minua auttamaan." Ja -kun Sven Kaksiparran lähettiläät hiukkaista myöhemmin tulivat häntä -kosimaan, antoi hän myöntävän vastauksen ja seurasi heitä. - -Sven Kaksiparta oli kavaluudella pakottanut sisarensa Tyran menemään -kuningattareksi eräälle vanhalle pakanakuninkaalle vendien maassa. -Tyra ei tahtonut syödä eikä juoda, sitten kun hänet oli viety -raihnaisen sulhasensa linnaan. Hän kääri hunnun kasvoilleen, niin -ettei kukaan häntä tuntenut, ja pakeni tuon pitkän matkan yli -merten ja läpi metsien Olavi Tryggvenpojan luo Norjaan. Koska Olavi -havaitsi hänet suloiseksi, miellyttäväksi naiseksi, otti hän hänet -kuningattarekseen. - -Seuraavana keväänä näytti Tyra hyvin alakuloiselta ja istui usein -yksin ovella ja itki. Eräänä päivänä osti Olavi Tryggvenpoika kadulta -kimpun kukkia, jotka vuodenaikaan nähden olivat tavattoman komeita. -Hän antoi kukat Tyralle, mutta tämäpä työnsi ne kädellään syrjään ja -sanoi: "Suurempia lahjoja tarjottiin minulle vendien maassa, mutta -sinä pelkäät veljeäni Sveniä ja hänen kostonhimoista puolisoaan -etkä uskalla kulkea läpi tanskalaisten maan vaatimaan minun -myötäjäisiäni." Olavi Tryggvenpoika naurahti iloisesti ja ylpeästi ja -lupasi, että hän kyllä tulisi piankin näkemään toista. - -Hän oli suurin sankari pohjoisissa maissa niihin aikoihin ja hän oli -luvannut kääntää koko Norjan kristinuskoon. Pakanoita pelmuutteli hän -usein aika tavalla, ja siitä oli hänen miehillään paljon kertomista, -mutta vielä enemmän hänen uljaasta urhoudestaan, ja he seurasivat -häntä uskollisesti kaikkiin vaaroihin. - -Hän oli myöskin taitava laivanrakentaja, ja hänen pursiensa paljous -rannalla oli suuri. Mainioimmat niistä olivat Kurki ja Käärme. -Mutta nyt rakennutti hän suurimman laivan, mitä oli milloinkaan -Norjassa nähty, ja sen nimeksi pantiinkin siitä syystä Pitkä Käärme. -Sen emäpuu oli seitsemänkymmentäneljä kyynärää, sitä soudettiin -kolmellakymmenelläneljällä airoparilla, ja sekä keulaa että perää -koristivat kultalaitteet. Siihen laivaan hän nyt astui, valtakuntansa -väkevimmät, komeimmat miehet mukanaan, ja nousi keulakohonteelle. -Hänen laivastossaan oli kuusikymmentä suurta alusta, kun hän purjehti -etelään Öresundin salmesta ohi Tanskan vendien maata kohti. - -"Sven, kuninkaani ja puolisoni, nyt on aika kostaa häpeä, jota niin -kauvan olen kantanut", puhkesi silloin puhumaan Sigrid Äveriäs. Pian -saivat Sven Kaksiparran soturit tietää, että sana oli lähetetty -Olavi Sylikuninkaalle, Sigridin ja Eerikki Voittoisan pojalle -Svitjodiin, ja kohta saapuikin kutsuttu, koko svealaisten sotajoukko -ja muhkeimmat laivat mukanaan. - -Molemmat kuninkaat asettuivat laivastoineen Svoldersaaren suojiin -lähelle Rygeniä. Tarkoituksena oli äkkiarvaamatta syöstä Olavi -Tryggvenpojan kimppuun, tämän palatessa vendien maasta. Olavi -Sylikuningas, joka sitten muutamia vuosia myöhemmin kääntyi -kristinuskoon ja antoi kastaa itsensä Husabyn lähteessä, istui -peräsuojassa keskustelemassa oppineiden miesten kanssa. Hän oli -perinyt Eerikki Voittoisan korkean kasvun ja puhui mahtavasti ja -käskevästi, mutta hänen päällikkönsä eivät silti suinkaan suutansa -suistaneet, vaan huusivat usein aika kovaa. Vihdoin tuli sana, -että norjalaiset laivat olivat näkyvissä, ja kuninkaat kiiruhtivat -saarelle tappelua katselemaan. - -Mutta kotona kuninkaankartanossa käyskenteli Sigrid Äveriäs lattiaa -edes ja takaisin ompele kädessä, neulaa liikahuttamattakaan. "Miksi -te niin alakuloisina istutte, pienet hovipiiat?" kysyi hän. "Siksikö, -että niin moni soturi on nyt poissa? Minä en luulisi koskaan -kaipaavani ketään ihmistä." Mutta kaikki kyllä huomasivat hänen -alituisesti kuulostavan oveen päin. - -Niin kului päivä toisensa jälkeen. Tulipa lopulta eräänä iltana -tuultenpurema laivamies ja kompuroi lopen väsyneenä yli korkean -kynnyksen. "Olin Svolderin tappelussa", kertoi hän ja veti henkeä. -"Ilma oli kirkas ja pilvetön. Laiva laivan perään liukui ohi saaren -kärjen, ja joka kerta huusivat päälliköt, että tuo oli nyt Pitkä -Käärme. Vihdoin läheni lohikäärmelaiva, joka oli vielä suurempi kuin -muut, ja kullanhohde etukeulasta ja kiivistä paistoi kuin aurinko -veteen. Se oli Pitkä Käärme." - -"Entä Olavi Tryggvenpoika?" kysyi kuningatar kiihkeästi ja heitti -ompeleensa penkille. "Näen selvästi, miten hänen varustuksensa -kimalteli, kun hän seisoi siellä ylhäällä perämiehen rinnalla." - -"Nuolia satoi tiheään", vastasi laivamies, niin tappelun muiston -valtaamana, että hän pitkäksi toviksi unohti puhua. "Purje alas! -käski Olavi Tryggvenpoika ja sidotutti kaikki laivat Pitkän Käärmeen -ympärille yhteen. En ole milloinkaan tappelusta paennut, ja Jumalan -kädessä on elämäni. Hänen äänensä oli niin väkevä, että minäkin sen -kuulin, vaikka minä muiden mukana rynkäsin eteenpäin kilpien suojassa -kannelta kannelle. -- Mikä murtui? kysyi hän, kun hänen mainioimman -ampujansa Einari Tambaskälverin joutsi taittui. -- Norja käsistäsi, -kuningas! vastasi mies. -- Minä olin silloin raivannut itselleni -tien aina Pitkälle Käärmeelle asti ja olin juuri hyppäämäisilläni -laivanpartaalle, kun sain aimo töytäyksen ja suistuin veteen. Suo -anteeksi, kuningatar, sitten minä en nähnyt enkä kuullut enää mitään." - -"Sitten on minulla tuoreempia uutisia", huusi ääni ovelta. Ja sisään -hoiperteli toinen laivamies. Hänen vaatteensa olivat niin riekaleina, -että hän tempasi pikkupiikojen viitan ja kääri sen ympärilleen, -jottei esiintyisi kuninkaansalissa niin kurjiin rääsyihin puettuna. -"Minä näin Olavi Tryggvenpojan nostavan kilven päänsä päälle ja -syöksyvän aaltoihin. Koko meri tuli äkkiä ikäänkuin autioksi. -Iloitse, iloitse, kuningatar! Sinä, nainen, kaadoit Pohjolan -urhokkaimman uroon." - -Sigrid Äveriäs seisoi sanaakaan sanomatta penkkiin nojaten, -vaipuneena syviin mietteisiin. Ajatuksissaan näki hän edessään -avaran, rajattoman meren, joka oli äkkiä muuttunut ikäänkuin -autioksi. Hänestä tuntui, kuin hyrskyisi meri rantoja ja kareja ja -saaria vasten kaikissa Pohjan valtakunnissa yhtä autiona, sillä -nyt oli Pohjolassa yksi suuri mies vähemmän. Ensi kertaa eläessään -valtasi hänet kaipuu, ja kaikki tunsivat samaa tyhjyyttä kuin hänkin. -Voitonriemuiset kuninkaat ja päälliköt palasivat takaisin ja istuivat -pitämään komeita kemuja. Ja he jakoivat silloin keskenään Norjan -valtakunnan. Mutta usein kesken hauskimman haastelun vaikeni koko -soturipiiri. "Missä on Olavi Tryggvenpoika?" kyselivät he hiljaa. -"Vieläkö hän elää? Ehkä hän riisuikin veden alla rautapaitansa ja ui -johonkin laivaan? Vaikeata on meidän ajatella, että niin suuri mies -olisi äkkiä kadonnut ihmisten ilmoilta. Mutta varmaankin on hän nyt -kuollut." - -Sigrid Äveriäs vanheni vähitellen, ja hänen tukkansa muuttui -harmaaksi. Eräänä talvena tuli muuan Jerusaleminretkeilijä -kuninkaankartanoon. Hän oli kotimatkalla Norjaan, ja kun tuli -loimotti hauskasti liedellä, alkoi hän kertoella pyhästä maasta. -"Minua tervehti siellä eräässä luostarissa", puheli hän, "muuan -valkopartainen, korkea vanhus, joka kysyi, vieläkö kansa täällä -ylhäällä Pohjolassa muistelee Olavi Tryggvenpojan päiviä. Oliko -vanhus ehkä Olavi Tryggvenpoika?" - -Siihen ei kukaan rohjennut mitään vastata, sillä he kaikki uskoivat -hänet kuolleeksi, mutta mielellään halusivat he sentään ajatella -hänen vielä elävän. Eikä näyttänyt kovin vihalta eikä kostolta se -loiste, joka nyt kimalteli kumaraisen, vanhan kuningattaren silmissä. -Hän istui käsi otsalla ja mietti, miltä sentään olisi mahtanut tuntua -nuoruusvuosinaan seurata moista sankaria, vaikka se sankari oli yhtä -ylväs ja kallionkova kuin hänkin. - - - - -IX. - -ARNLJOT JÄLLILÄINEN. - - -MURHA. - -Kemuiltiin suuressa talonpoikaistuvassa Pohjan seuduilla. - -Nuori väki ei kuitenkaan kauvaa viihtynyt paistien ja leipäkyrsien -ääressä. Kun kahdeksatta ruokalajia kannettiin sisään, nousivat -nuorukaiset meluten pöydästä, rientääkseen kisakentälle. Kun he -nyt yrittivät avata ovea, tuntui jotakin raskasta olevan edessä -ulkona kynnyksellä. He kurottautuivat katsomaan ja näkivät -hämärässä Torlandin, talonpojanpojan, josta kaikki pitivät, viruvan -hengettömänä, puukonhaava rinnassa. Kukaan ei osannut aavistaakaan, -miten hän sen oli saanut, hän kun juuri vähää ennen istui muiden -mukana pöydässä. - -Nyt oli taikausko semmoinen, että murhatun haava alkoi uudelleen -vuotaa, jos murhaaja sattui koskettamaan kuollutta. Viattomuuttaan -todistaakseen riensivät sentähden kaikki toinen toisensa jälkeen -ottamaan Torlandia kädestä. Koska hänestä koko paikkakunnalla paljon -pidettiin, oli into suuri. Lapset, ukot ja eukotkin tungeskelivat -häntä koskettamaan, vaikka ei ketään heistä saatettu edes epäilläkään -moisen tihutyön tekijäksi. - -Vihdoin oli enää vain yksi ainoa, joka ei liikahtanutkaan. Se oli -talon tytär. - -Hänen nimensä oli Ingefrid, ja hän oli aurinkoisin, herttaisin immyt, -mitä saattoi ajatella. Mutta nyt seisoi hän yksinään pitopöydän luona -tyhjien penkkien keskessä ja kääntyi poispäin valosta. Torlandin -sukulaiset olivat sillävälin kasaantuneet ovelle. He olivat synkkää, -mustapukuista väkeä, joiden tukka oli pikimusta ja roikkuva, otsa -matala ja ryppyinen, ja joiden yhtä synkkänä tapana oli aina puhua -hiljaa. He olivat saapuneet tänne maatiloiltaan Hälsingen seutujen -sydämestä, ja heidän vöittensä hopea osoitti heidän olevan rikkaita. -"Kostoa, kostoa!" kuiskivat he tuskin kuuluvasti ja ojentelivat -käsiään ympärilläseisovan joukon yli sormet koukussa kuin korpin -kynnet. Mutta yksi heistä valaisi Ingefridiä ja viittasi murhattuun -päin. "Ingefrid!" sanoi hän. - -Ingefrid kävi silloin istumaan kynnykselle. Hyvin hämmentyneenä -tarttui hän hiljaa Torlandin käsiin. - -Tuskin kohotti hän nyt kyyneleiset silmänsä katsomaan kuolleen -kalpeita kasvoja, kun suuri punainen veriläikkä ilmestyi murhatun -paitaan sydämen kohdalle. - -Tuli niin syvä hiljaisuus, että viikatteiden kuultiin suihkivan -käräjämäen heinässä, sillä seuraavana aamuna piti siellä pidettämän -käräjiä. - -Yksi sukulaisista istuutui Ingefridin viereen kynnykselle. "Sinä olet -syyllinen, sinä lempeäsilmäinen tyttö", kuiski hän. "Sinä vaikenet, -etkä tahdo tunnustaa. Tahdotko siis, että meidän sukulaisten tulisi -vedota vielä uuteen jumalantuomioon, ennenkuin nostamme kanteen -sinua vastaan? Kuulen kyllä tämän väkijoukon sitä vaativan, koska -heidän on kovin vaikeata uskoa naista moiseen rikokseen syypääksi. -Niin tapahtukoon heidän tahtonsa. Jos sinä siis huomenna koko -käräjärahvaan nähden kannat valkeanahehkuvaa rautaa yhdeksän askelta -saamatta pienintäkään rakkoa käteesi, uskomme me sinut viattomaksi. -Meriä kulkiessani näin minä vieraissa maissa syyttömien juoksevan -tulisia auranteriä pitkin itseään polttamatta." - -Hän läimähytti väliin hopeavyöhönsä, ikäänkuin antaakseen parempaa -pontta kuiskivalle puheelleen. Ja heti hänen vaiettuaan sitoivat -muut sukulaiset Ingefridin kädet selän taakse ja telkesivät hänet -siinä lähellä törröttävään aittaan. Talonväki suljettiin isoontupaan. -Sitten ohjasivat sukulaiset askeleensa käräjäkummulle, ja muut -pitovieraat seurasivat heitä hämmästyneinä ja vaijeten. - -Muutamia jäi kuitenkin vartijoiksi ja he ryömivät aitan alle, joka -neljän kivipylvään varassa oli hiukan kohollaan maasta. - -Vaatteita ja poronnahkoja riippui aitan orsilla, ja seinässä oli -pyöreä akkunainen. Siinä seisoi Ingefrid yön vaaleassa hohteessa otsa -kyynäränpaksuiseen hirsiseinään nojautuneena. Oli keskikesänaika, -ja niittyvilla peitti tuolla etäällä avarat alat, valkeana kuin -vastasatanut lumi. Kuihtuneet kevätesikot ja keltaiset voikukat -hukkuivat päivänkakkarain ja koiranputkien sekaan. Kukilla oli -silloin toiset nimet kuin nykyään, muutamat kristillisiä, muutamat -pakanallisia, mutta vaikka monet olivat sulkeutuneet yöksi, saattoi -hän kuitenkin tuntea suurimmat leijuvain lehväin ja oksain välitse. - -Silloin ilmestyi, kun vartijat olivat nukahtaneet, akkunaisen eteen -mies, niin kookas, ettei Ingefrid ollut milloinkaan nähnyt hänen -laistaan. Hänen vaatteensa olivat tulipunaiset, hänen kädessään oli -kultahelainen keihäs, ja hänen kasvoillaan asui ankara, miettiväinen -ilme. - -"Minä olen Arnljot Jälliläinen", sanoi hän, "vaikka minulla -olikin toinen nimi nuoruudessani. Eikö sinulla ole heimolaisia, -talonpojantytär, jotka kykenisivät sinua puolustamaan?" - -"Äitini on raihnas ja vanha", kuuluivat hänen sanansa, "ja veljeni -Vikar lähti Olavi Tryggvenpojan matkaan, eikä palannut. Oli minulla -nuorempikin veli. Hän ei viihdy milloinkaan kotona, vaan elää -metsissä, ja minä luulen hänestä tulleen sissin ja rosvon. Mutta kun -minä nyt tarkkaan katselen sinua, niin havaitsen minä hänen tänä yönä -tulleen takaisin oikeaan aikaan." - -"Niin on asia kuin puhut", vastasi Arnljot Jälliläinen, "ja -hyvä onnipa tosiaan ohjasi minut tänne juuri silloin, kun sinä -niin kipeästi kaipaat veljellistä turvaa. Minä laskeuduin tänne -asutuille maille tavatakseni sinua ja äitimuoria. Heti kuulin minä -mumistavan hirveitä tapahtumia. Milloinka nämä turpeenpuskijat muuta -supattelevatkaan!" - -Ingefrid punastui vahvasti ja vastasi: "Ei kukaan voi enemmän -murehtia tämänöistä salaperäistä onnettomuutta kuin minä, sillä -juuri vähää ennen olin minä kemuissa vannonut Torlandille ikuista -uskollisuutta. Siksipä kai tapahtuikin, että kun minä lemmenaatosten -valtaamana tartuin hänen kylmenneisiin käsiinsä, nousi hänen verensä -viimeisen kerran lävistettyyn, rakkaaseen sydämeen ja painoi punaisen -läikän paitaan." - -"Minä tiesin sinut syyttömäksi", sanoi Arnljot, hetkisen mietittyään -hänen vastaustaan. "Mutta vaikeatapa lienee sinun saada Torlandin -sukulaisetkin viattomuudestasi vakuutetuiksi, ellet voi kunnialla -suoriutua kokeesta, jota he vaativat. Ymmärrätkö: sinun tulisi -kantaa tulista rautaa? Minä arvelen, että sekä syyllisen että -syyttömän nahka palaa yhtäläisesti, ellei joku ihmeittentekijä ole -ennakolta sivellyt jotakin salaista voidetta iholle. Vaikka yö jo -kuluu lopulleen, en vielä näe kenenkään armeliaan ihmisen tuovan -voiderasiaa. Mutta minä koetan auttaa sinua. Minä olen aina luottanut -omiin voimiini. Ingefrid, sisareni, sellainen mies on voittamaton ja -hän saattaa vahingoittumatta pitää hehkuvaa rautaa kädessään." - -Enempää puhumatta kääntyi hän astelemaan käräjäkummulle. - -Sinne oli hurskas saarnamies korkean kivipiirin keskeen rakentanut -turpeista pienen alttarin ja hän luki ja poltti suitsutusta. Vieressä -virui Torlandin kalpea ruumis paareilla ja vähän matkaa siitä kuumeni -rautakanki roihuavassa halko- ja hiiliroviossa. - -"Kuulkaa minua, kylän miehet!" sanoi Arnljot Jättiläinen, sillä -vaikka päivä oli tuskin koittanut, oli uteliasta käräjärahvasta -jo kokoontunut kumpu täyteen. "Minä olen Ingefridin veli, ja -sukulaisoikeus on ottaa naisen asia omakseen. Metsissä kulki tieni -usein jyrkimmän rotkon reunaa, ja siellä kävin minä oppini. Tuokaa -tänne rauta! En ole koskaan peljännyt, ja siksi olenkin useimmiten -onnistunut." - -Kaksi orjaa otti pihdeillä tulesta hehkuvan kangen. Valkea savu -kohosi ilmaan, kun he antoivat toisen pään raahata kasteisessa -ruohossa, ja kuumuus oli niin kova, että heidän täytyi vetää viitta -kasvoilleen silmiin asti. He heittivät kangen Arnljot Jättiläisen -eteen, ja rauta valaisi häntä kuin lyhty. - -"Hyvä on, hyvä on", sanoi hän ja kumartui. Nopeasti tarttui hän -kankeen. - -Kahdella ensimäisellä askeleetta ei hänen kasvoillaan näkynyt vielä -mitään tuskan merkkejä, vaan olivat ne rauhalliset ja iloiset. Ja -kun hän oli kulkenut vielä viisi askelta, alkoi kansa liehuttaa -päähineitään ja huutaa: "Rauta ei polta häntä! Reippaana ja -vahingoittumattomana käy hän eteenpäin ja tekee, mitä ei kukaan muu -uskaltaisi. Hänen kädessään tulee mahdotonkin mahdolliseksi." - -Mutta viimeisen edellisellä askeleella rupesi hän kuuntelemaan -riemuhuutoja, ja ääni heräsi hänen rinnassaan ja kuiskasi: "Arnljot, -voiko ihminen toimittaa tänlaista ihmettä?" Ja kun epäilys sai vallan -hänessä, murtui hänen voimansa kuin liiaksi jännitetty joutsi, ja -hänen täytyi päästää kanki. Saarnamies kiiruhti kohta käärimään -kangasta käden ympärille ja sinetillä sen kiinnittämään, jotta kättä -saataisiin lähemmin tutkia. Mutta Arnljot Jättiläinen työnsi kääreen -menemään ja kohotti kätensä. Silloin näkivät kaikki, että kämmen oli -täynnä rakkuloita. Aurinko oli nyt noussut tunturien takaa. Laamanni -asettui käräjäkivelle, ja torvet toitahtivat. "Sinä olet syyllisen -sijassa", sanoi hän ankarasti, "ja minä tuomitsen sinut murhasta -hengensakkoon." - -"Talolliset", vastasi Arnljot Jättiläinen katkera hymy huulilla, -"sitä sakkoa saatte te odottaa!" - -Silloin syntyi kuohuntaa käräjärahvaassa, kaikki kädet kohosivat, ja -sadoista kurkuista kajahti huuto: "Sudenkosto, sudenkosto, julista -sudenkosto sille lainuhmaajalle!" - -Laamanni kääntyi Arnljot Jättiläisen puoleen, näin sanoen: "Talosi ja -kotisi tulee sinun jättää. Sinun tulee poistua tästä kihlakunnasta ja -vaeltaa metsiä rauhattomana kuin peto-eläin. Kun kuolet, peitetään -sinut kiviröykkiöön polun varrelle. Ken tahansa saa rangaistuksetta -tappaa sinut, mutta kukaan älköön kätkekö sinua tupaansa. Pois -täältä, susi!" - -Koko rahvas alkoi silloin ulvoa viheltävään tapaan kuin sudenjahdissa -ja lauloi samalla: - - "Sutena, sutena saat sinä kulkea, - Sutena surmaasi syöstä, julkea!" - -Arnljot Jälliläinen heilutti keihästä kirveltävässä kädessään ja -vastasi: "Siihen tuomioon minä tyydyn. Ja teille, teille kaikille, -jotka makaatte vuoteissa ja aterioitte kattojen alla ja tuomitsette -taika-uskojenne mukaan, ettekä meidän metsien miesten tavoin osaa -lukea totuutta ihmissilmästä -- teille julistan minä ikuisen sodan!" -Niin rikkoi hän käräjärauhan ja työnsi miehet tieltään ja asteli -takaisin taloon. - -Hän tempasi tuvan ja aitan ovet auki, ja äiti ja Ingefrid kattoivat -hänelle viimeisen aterian, joka hänellä oli oikeus nauttia -isänkodissaan. Mutta hän söi vähän. "Vapaus ja erämaa, siinä minun -oikea kotini", sanoi hän ja herkesi syömästä. - -Sitten vaelsi hän yhä pohjoisemmaksi Jämtlannin laaksoja kohti ja -eräänä iltana tuli hän niin avaralle kankaalle. Honkien latvoissa -humisi ja ulvoi, ja se teki hänen sydämensä iloiseksi. Polku johti -kohti vuorenseinämää, ja sammal valui kallioröykkiöitä alas. Alhaalla -vuoren juurella istui muutamia metsänkävijöitä naisineen tulen -ympärillä. Mutta oli kuin naiset eivät olisi olleet tavallisia -naisia, vaan metsänneitoja. He pelkäsivät näyttää selkäänsä, joka -oli kuin mätä puunrunko. Kovin huolellisesti kokivat he myös -paloitella ketunhäntäänsä hameen alle, jottei sitä huomattaisi. -Saadakseen lumonsa paremmin miehiin pystymään, veikistelivät he -ruskeita silmiään ja kallistelivat kellankalpeita, kapeita kasvojaan, -joissa poskilla paloivat puolukanpunaiset läikät. Ja yhtä menoa he -loruilivat ja räkättivät, niin että luuli olevansa lintuhäkissä. -Arnljot Jälliläinen ei välittänyt heistä vähääkään, vaan istuutui -ja veti esiin hopealautasen. Siltä hän söi. Lopetettuaan ateriansa, -kysyi hän lautastansa kuivaillessaan: "Mitä uutta, sissit?" - -"Eipä erinomaisempaa", vastasivat miehet; "tuolta Snasa-kummulta vain -on parina päivänä kuulunut sellainen hurja itkunjollotus, ettemme ole -uskaltaneet lähellekkään." - -"Lähden huomenaamulla asiaa tutkimaan", vastasi hän. Ja sitten -ojentautui hän sammalille yhtä ylpeänä ja tyytyväisenä kuin rikkain -talokas höyhenpatjoilleen. - - -ERÄMAAN KAIPUU. - -Seuraavana aamuna lähti Arnljot Jälliläinen Snasakummulle. -Ilma oli kirkas ja tyyni, ja silmänkantamiin ulottui tunturein -tummansininen ketju, harteilla valkoiset lumiläikät. Kääpiökoivu -tuoksusi väkevästi, ja tunturivuokko pisti siellä ja täällä päänsä -kanervikosta, mutta lopulta kävi kulku vain yli paljaiden kallioiden. -Minne katsoikin, missään ei näkynyt savu kiertelevän ihmisasunnosta. -Vihdoin saapui hän ikivanhalle uhripaikalle, missä tavattoman suuri, -lukemattomien talvien uurtelema seitakivi törrötti sammaltuneiden -poronsarvien keskessä kuin kuivien pensaiden ympäröimänä. -Pysähtyessään seidan luo kuuli hän huokauksia ja epätoivoista -itkunjollotusta, joka tuntui lähtevän erämaan syvimmästä sydämestä. - -Hän havaitsi silloin pienen lappalaisen yksinään istumassa kummun -rinteellä, kasvot käsien peitossa. "Miksi itket?" kysyi hän ja laski -keihäänsä pois. - -"Eikö olisi syytä itkeäni!" vastasi lappalainen ja kohotti katseensa. -"Kuulunhan minä siihen kansaan, joka ei milloinkaan voittanut mitään -eikä menettänyt mitään miekanmittelyssä. Minä tunnen sinut, Arnljot -Jälliläinen. Sinä luotat voimiisi, mutta mihin voisimme me luottaa? -Eikö olisi siis syytä itkeäni!" - -Nyyhkytettyään niin hetkisen, nosti hän jälleen päätänsä. "Torland -tuolta alhaalta kylästä", sanoi hän, "ampui nuolillaan porojani, -kun ne menivät hänen viljamailleen. Torland surmasi rikkauteni. -Ja sitten kuulin minä, että hän aikoi naida Ingefridin, varakkaan -talonpojantyttären. Silloin hiipi lappalainen hämärissä kemutaloon. -Ei kukaan nähnyt häntä. Varjon lailla liukui hän pitkin maata ja -iski kiviveitsensä Torlandin rintaan. Muulla tavalla ei hän voinut -taistella. Eikö olisi syytä itkeäni!" Puhuessaan hypitteli hän -herkeämättä sormiaan noitarummulla, joka makasi hänen polvellaan. -"Ihana on nähdä maan tanssivan", lauloi hän ja rummutti yhä -kiivaammin ja hurjemmin, ikäänkuin huumeissaan. "Kerran olimme mekin -väkeviä, me, jotka olemme oppineet tuntemaan erämaan salaisuudet. Ah, -sinä pieni lintu siellä kaukana, kaukana puunoksalla, tule, tule! -Ota sieluni mukaasi edes lyhyeksi hetkeksi vain. Kuuletko, miten -lappalainen viekottelee ja kutsuu? Tule lintu, tule visertäjä, tule -siipiniekka!" - -Pieni lintu lennähti silloin hänen sormelleen, ja hän puhalsi -sielunsa lintuun ja vajosi sitten hetkisen uneen. Mutta lintu pyrähti -pilviin iloisesti liritellen ja leijui kauvas, kauvas yli maiden ja -mannerten. - -Arnljot Jälliläinen oli huomannut, että muuan nainen oli koko aamun -seuraillut häntä tunturipolulla. Hän luuli sitä metsänneidoksi, eikä -huolinut sen vuoksi katsahtaa taakseen. Nainen heitti pussinsa ja -sauvansa maahan aivan hänen viereensä, ja vasta silloin tunsi hän sen -naisen Ingefridiksi. - -"Arnljot Jälliläisen sisaren ei tarvitse pelätä mitään sissienkään -mailla", sanoi Ingefrid. "Ne näyttivät minulle tietä, ja minä etsin -sinua, valmistaakseni sinun ruokasi. En minäkään enää kauvempaa -kestänyt niiden kopeain talokasten parissa. Se johtunee siitä, -että me molemmat olemme samaa verta. Minä kuulin kyllä, että tuo -pikkulappalainen tuossa on Torlandin murhaaja, mutta olkaamme hyviä -häntä kohtaan, niin tulee hänestäkin hyvä, ja hän voi auttaa meitä -siinä, mitä hän ymmärtää." - -Hänen äänensä herätti lappalaisen, joka hypähti kohoksi ja hieroi -silmäluomiaan. Hän säpsähti Ingefridin nähdessään, mutta sitten alkoi -hän ajatella untansa. - -"Lappalaisen unet ovat kauniita", sanoi hän, ja hänen -säkenöivistä silmistään paistoi ilo ja suru: se oli kuin sadetta -auringonpaisteessa. "Nukkuessani näen minä kaikki, mitä tapahtuu -usean päivänmatkan päässä. Äsken lensin minä yli Norjan tunturein -ja tulin ylen komeaan kuninkaankartanoon. Vaaleapartainen kuningas -seisoi siellä vilvottelemassa, sillä hän oli kovin palavissaan ja -puuskutti armottomasti. Hän oli niin julman paksu, että ellei minulla -olisi ollut linnunnokka, olisin minä varmaankin purskahtanut aika -nauruun. Se oli kuningas Olavi Haraldinpoika. Hänellä oli samanlainen -punainen mekko kuin sinullakin, Arnljot Jälliläinen, ja samanlainen -varustuskin, vaikka vain risti, kilvessä. Ja talokkaille puhui hän -ylpeästi ja käskevästi, niinkuin sinä. Kun olin kuunnellut häntä -hetkisen, muuttui mieleni aivan vakavaksi ja minä aloin vavista -ihailusta ja pelosta. Arnljot Jälliläinen, hänen rinnallaan olet sinä -sentään kuin pieni kivonen Snasa-kummun suuren seidan rinnalla." - -Lappalainen kertoili yhä Olavi Haraldinpojasta, mutta auttoi siinä -lomassa heitä löytämään lähimmän karjamajan. Sinne kanniskeli hän -uutta sammalta, ja vähitellen tuli hänestä uskollinen palvelija ja -ystävä. - -Sisarukset seisoivat eräänä iltana majan ovella. "Tuolla kaukana -tunturein välissä on syvä notkelma", sanoi Ingefrid, "ja siitä näen -minä ilta-auringon lipuvan pois maata pitkin. Lappalainen puhaltaa -sielunsa lintuun, mutta minä haluaisin istua auringon harteille. Entä -sinä, mitä sinä ajattelet?" - -"Enimmäkseen Olavi Haraldinpoikaa", vastasi veli. "Talokkaat -ajattelevat jyväsäkkejä, mutta erämaassa muuttuu kaikki niin -jättimäiseksi, että siellä meidän kaipuumme ja halumme hypähtelee -lumisia harjanteita pitkin jättiläisten luo. Ja nyt pääsemme selville -siitä, mitä uutta tämä ilta on tuova mukanaan", lisäsi hän ja -viittasi rauhattomana ja aavistavana alas polulle päin. - -Sieltä tuli kaksi miestä, jotka näyttivät sangen kurjilta, vaikka -heidän vaatetuksensa oli ilmeisesti ollut aikoinaan hyvinkin -komea. Varpaat pilkistelivät kengistä, turkkien sisus valui ulos -reijistä, ja toisen korvalliselta oli tukka revitty. Ne olivat Olavi -Haraldinpojan lähettiläitä. He olivat lähteneet veroja vaatimaan, -mutta jämtlantilaiset halusivat mieluummin maksaa veronsa svealaisten -kuninkaalle ja olivat pidelleet heitä pahoin. Nyt pyysivät he Arnljot -Jälliläistä näyttämään heille tietä tunturein poikki. - -Hän nousi silloin pitkille suksilleen, sillä lunta oli satanut -vahvalti. Sitten käski hän lähettiläiden myös nousta hänen taakseen -suksille ja neuvoi toista pitelemään hänen vyöstään ja toista -taas seuralaisestaan. Ingefrid huuteli heidän peräänsä: "Arnljot! -Arnljot!" Mutta hän ei kuullut enää, vaan laski menemään vinkuvaa -vauhtia. - -Pilviröykkiöt vyöryilivät lumikenttien yllä, harmaina kuin lyijy, ja -tuli pimeä. Oli vaikea nähdä eteensä. Yhtäkkiä vaalenivat tiheimmät -pilvet keskeltänsä ja hajosivat lukemattomiksi lumihiutaleiksi. -Silloin osui hänen keihäänsä johonkin kovaan. Siinä oli autio -majatalo, ja he astuivat kolmisin sisään ja pudistivat vaatteistaan -lumen. Myrsky ulvoi kamalasti seinissä, mutta he sytyttivät tulen -ja laittoivat ruokaa. Arnljot Jälliläinen söi tapansa mukaan -hopealautaseltaan, mutta nyt hankasi hän sen vielä kirkkaammaksi kuin -ennen. "Tässä on meidän nyt eroaminen", sanoi hän, "ja te kuljette -tietänne alas Norjaan. Sanokaa kuningas Olaville, että kaikista -miehistä olisin minä uteliain näkemään häntä. Sissin sanoille ei hän -antane suurta arvoa, mutta tarjotkaa hänelle tätä hopealautasta ja -sanokaa, että se on minun tervehdykseni!" - - -STIKLASTADIN TAPPELU. - -Arnljot Jälliläinen jäi yksikseen tunturille. - -Eräänä kesäpäivänä kauvan aikaa jälkeenpäin, kun hän oli parhaillaan -ryöstämässä muuatta rahtikuormaa, tuli laakso miestä täyteen. Hän -hämmästyi nähdessään etumaisena parven ruotsalaisia sissejä, mutta -takana paistoivat norjalaisten punaiset kilvet. Muuan sissi kiipesi -hänen luokseen ja lyöden häntä olalle puheli näin: "Monen matkustajan -tavarasäkit olet sinä avannut, mutta etkö halua kerran taistella -rehellisessä ottelussa Olavi Haraldinpojan lippujen alla? Hän on -täällä mukanamme. Svitjodista on hän kerännyt väkeä lyödäkseen -norjalaiset suurtalonpojat, jotka ovat karkoittaneet hänet." - -Arnljot Jälliläinen sieppasi muitta mutkitta keihäänsä ja seurasi -sissiä. - -Ehdittyään tunturien toiselle puolelle Stiklastadin läheisyyteen -leiriytyi sotajoukko yöksi ruohostoon ja nukkui kilpien suojassa. -Olavi Haraldinpoika heräsi aamun koittaessa ja pyysi runoniekkaansa, -Tormod Kolbrunnilaista, laulamaan jotakin. Tormod istahti silloin -ilokivelle ja lauloi muutamia säkeitä vanhasta Bjarkamalrunosta: - - "Päivä on noussut, - kukko jo kiekui. - En herätä minä teitä viinikemuihin, - en kauniin kultakutrin kuiskeisiin, - vaan veriseen miekanmittelöön - herätän minä teidät!" - -Koko sotajoukko heräsi lauluun, ja kuningas antoi Tormodille -palkinnoksi kultarenkaan, joka painoi puoli naulaa. - -Sitten järjesti hän kiireesti joukkonsa ja asetti runoniekat -lähemmäksi taistelumerkkiä, jotta he näkisivät kaikki ja voisivat -sitten ottelua lauluissaan ylistää. Heidän eteensä kokosi hän sissit, -mutta vielä puuttui mies, joka olisi kylliksi vahva seisomaan -etumaisena. Heinäkuun aurinko paahtoi polttavasti, ja voidakseen -katseellaan etsiä sellaista soturia, nosti kuningas varjoksi -kypäränsä yli valkoisen kilpensä, jota koristi pyhitetty kultaristi. -Silloin äkkäsi hän miehen, joka oli niin kookas, että muut ulottuivat -vain hänen olkapäihinsä. Mies astui tervehtien kuninkaan luo ja -sanoi: "Minä olen Arnljot Jälliläinen. Tähän asti olen minä luottanut -omiin voimiini, mutta nyt panen minä uskoni sinuun, kuningas." - -Kun Arnljot Jälliläinen oli lausunut nämä sanat, tunsi hän keihään -yht'äkkiä rupeavan huojumaan ennen niin vakavassa kädessään. "Vain -kerran ennen on minut vallannut moinen heikkous", mumisi hän -itsekseen, "kun minä hehkuvaa rautaa kantaessani rupesin viimeisellä -askeleella epäröimään." - -Olavi Haraldinpoika toimitti hänet silloin kastetuksi ja asetti hänet -sotarintaman eteen. Hänen takanaan huusi asejoukko: "Eteenpäin, -eteenpäin, uskonmiehet, ristinmiehet, kuninkaanmiehet!" - -Taistelun alkaessa peitti auringon voimakas punerrus, niin että päivä -tuli puolihämäräksi kuin yöllä. Talonpoikaisjoukon mustain rivien -yllä kiiriskeli sotahuuto: "Eteenpäin, eteenpäin, talonpoikaismiehet!" - -Etumaiset iskivät miekoin, seuraavat pistivät keihäin ja takimaiset -ampuivat taistelunmyllerrykseen joutsin. Heti ensimäisestä -nuolisateesta vaipui Arnljot Jälliläinen kuolleena ruohostoon. Pieni -tunturilintu kierteli kauvan hänen kypäräänsä, mutta sitten täytyi -linnun kohota ilmoihin ja lentää tiehensä, sillä nuolia satoi kuin -myrskyrakeita. - -Kamppailu kävi kovaksi harventuneiden joukkojen kesken. Kuningas, -joka oli saanut kirveeniskun vasempaan reiteensä, nojasi kiveen, ja -siihen hänet vihollisen keihäs lävisti. - -Kun Tormod näki kuninkaan kaatuvan, raastautui hän verta vuotaen -ladolle, missä lääkenainen sitoi haavoittuneita. "Oletpa kamalan -kalpea", sanoi lääkenainen, "mutta tähän olen minä keittänyt yrttejä -ja sipulia, ja kunhan hiukan nielaiset seosta, tuntien minä sipulin -hajusta, oletko saanut kuolettavan haavan sisälmyksiisi." - -Tormod heitti silloin vaatteet päältään ja vastasi: "Ei minussa -mitään puurotauteja ole. Leikkaa paremminkin haava tässä rinnassani -auki ja anna minulle pihdit, niin vedän itse ulos katkenneen -nuolenkärjen. Kultarenkaani saat palkastasi, ja se onkin -kallisarvoinen koru, sillä äsken sain sen Olavi Haraldinpojalta." -Nainen toi pihdit. Kun Tormod veti kärkeä, seurasi mukana valkeita ja -punaisia säikeitä sydämestä. Hän tarkasti niitä ja ennenkuin vaipui -hengetönnä nurmelle, sanoi hän: "Hyvin on kuningas meitä syöttänyt, -koska minunkin on niin rasvaa sydänjuurissani." - -Kuninkaan ruumis kuljetettiin sitten salaa pois ja haudattiin viimein -erääseen hiekkamäkeen. Vasta kahdentoista kuukauden viiden yön -kuluttua kaivettiin se jälleen ylös. Sen huomattiin silloin niin -hyvin säilyneen kuivassa hiekassa, että posket vielä rusottivat ja -että tukka ja kynnet olivat kasvaneet. Tukka leikattiin ja pantiin -vihittyyn suitsutusastiaan, mutta kun sitten suitsutus oli palanut, -ei tukalle ollut tapahtunut mitään vahinkoa. Kansa sanoi silloin, -että kuningas oli tosiaankin ollut pyhä mies, ja hänen ruumiinsa -käärittiin kallisarvoisiin liinoihin ja asetettiin Nidarosin -pää-alttarille. Partoineen ja punaisine paitoineen ei kuningas paljoa -eronnut muinaisen Torin kaadetuista kuvista, ja häntä palveluinkin -sitten Norjan suojeluspyhimyksenä. - -Mutta kaukana tunturien keskellä eleli Ingefrid majassaan, ja -lappalainen kantoi uskollisesti puita ja vettä hänen liedelleen. -Kokonaisen vuoden oli Ingefrid huomannut hänen kulkevan -alakuloisempana ja hiljaisempana kuin ennen. Vihdoin hänen kysyessään -lappalaisen surun syytä, kertoi tämä Stiklastadin tappelusta. -"Sieluni lenteli lintuna nuolisateessa", kuiskasi hän murheellisesti -hymyten. "Ensi kerran näin silloin Arnljot Jälliläisen kalpenevan ja -vapisevan. Hän ei luottanut enään omien käsivarsiensa väkeen, vaan -Olavi Haraldinpoikaan. Silloin ymmärsin minä hänen hetkensä tulleen. -Kun talonpojat toistamiseen jännittivät joutsiansa, oli hän jo -kaatunut." - -Ingefrid istui ovella kädet polven ympäri kierrettyinä, ja hänen -katseensa harhaili pitkin loppumattomia tunturijonoja, joilla ei -milloinkaan paimenen torvi raikunut. "Miehet, te, jotka asutte -alhaalla kylissä, ja te, jotka metsissä elelette", mumisi hän, -"talokkaat ja erämaanmiehet! Kun te luotatte omiin voimiinne, käy -teidän parhaiten!" - - - - -X. - -KREIKAN KUNINKAAN TALONVAHTI. - - -Talo oli suuri ja sen maat avarat, ja pähkinälehto levisi pihan -takana, ja siinä lehdossa kasvoi mitä mainioimpia pähkinöitä. - -Kun eivät talon vanhukset enää jaksaneet olla työssä pellolla -liikkuivat he sen sijaan talossa hiljaisina ja viisaina ja -kohentelivat tuota ja tätä, mikä oli kohentamisen tarpeessa. -Heidän unensa ei ollut raskas niinkuin nuorten vaan havahtuivat he -pienimpäänkin meluun. Jos hevoset tömistelivät rauhattomina tallissa, -tai jos ukkonen alkoi jyristä, lähtivät vanhukset heti katsastamaan, -ettei mitään vahinkoa tapahtuisi. Vasta kun he olivat kuolleet ja -poissa, huomattiin selvään, kuinka suuri hyöty heistä oli ollut. -Niin oli vaeltanut poika isän, sukupolvi sukupolven jälkeen. Ja kun -joulukuu tuli pimeineen, kokoontui talonväki tupaan ja uhrasi heidän -muistolleen. - -Oli vaikeata uskoa, ettei suvun vanhin kanta-isä enää kohennellen -kuljeskelisi talossaan toisten nukkuessa. Monet luulivat nähneensäkin -vilauksen hänestä luuvassa tai pimeässä syöttökäytävässä seimien -edessä ja kaikki sanoivat häntä tontuksi. Valoisina kesä-öinä -kuulivat he väliin tontun takovan ja vasaroivan, kun jotakin oli -rakenteilla tai korjattavana. Tunti keskiyön jälkeen oli hän jo -jalkeilla ja puida jytisteli pestynä ja huolellisena yhtä tähkää -kerrallaan. Vaikka työ kävikin hitaasti, karttuivat sentään hänen -ahkeruutensa avulla ladot ja jyvähinkalot täpösen täyteen, ja hän toi -hyvinvointia taloon. - -Nyt oli kaksi veljestä, Amunde ja Faste, perinyt talon. He -tahtoivat jakaa kaikki tasan ja istuivat molemmat veljellisesti -kunnia-istuimella. Amunde oli vakava mieleltään, mutta Faste, joka -oli vasta viidentoistavuotias, piti enemmän leikistä ja kujeilusta. -Häntä nukutti aina paljon ankarammin aamulla kuin illalla. Mutta -silloin mäjähytti tonttu häntä aika navakasti jalkapohjiin, niin että -hänen oli kavahdettava ylös sängystä. Ja sitten sitä hieroskeltiin -silmiä, kunnes tuli lopulta lähtö panemaan hevosille aamusilput. - -Kun ensimäinen suuri juhla-ilta saapui, sanoi Amunde: "Älä unohda, -veliseni, viemästä puurovatia hyvälle tontulle ylisrappujen alle! -Minä tiedän, ettei hän mielellään näytä itseään, eikä hän myöskään -tahdo itseään puhuteltavan. Mutta jos sinä nyt sattuisit hänet -näkemään, niin älä nyt ainakaan vedä suutasi viistoon. Sinä ymmärrät -kyllä, että vanhukset juuri sentähden, että he hiljaa tassuttelevat -ympäri taloa ja tuottavat niin suurta hyötyä, helposti närkästyvät, -jos nuoret yrittävät tehdä pilaa heistä. Ja tonttu on totisesti -kaiken sydämenä ja sieluna tässä talossa. Häntä saamme kiittää -menestyksestämme." - -Faste sieppasi puurovadin käsiinsä, mutta siitäkös tuli aika -hyppiminen ja takominen ja puhalteleminen, sillä syrjä poltti -ankarasti. Hänen kasvonsa olivat pyöreät, tukka hyvin vaalea, -melkein lumivalkoinen, huulet hiukan liian paksut, mutta silmät -loistivat iloisesti ja ystävällisesti. "Olisipa tosiaankin hauska -nähdä sitä tonttua", ajatteli hän takoessaan hyppysiään ilmassa, -kun oli laskenut puurovadin maahan. Sen enempää siekailematta ryömi -hän piiloon ylisrappusille. Koska oli ilta, ei häntä lainkaan uni -painanut. - -Kun oli tullut hämärä, kuuli hän puulusikan raapivan vadin laitaa. -Hän liukui silloin maahan jyrkkien askelmain juureen ja kurkisti -rappujen alle. Mutta silloin tuli nauru. Tonttu istui siellä vati -koipien välissä ja pitkä parta kainalossa, jottei se painuisi -puuroon ja estäisi häntä syömästä. Harmaissa sarkavaatteissaan hän -siinä istui, punainen piippalakki päässä, kuten kaikilla sen talon -vanhuksilla. Pakkanen oli purrut häntä nenään, ja hän näytti kovin -ijäkkäältä. Ja kuitenkaan ei hän ollut isompi viisivuotiasta lasta. - -"Hahahaa!" nauroi Faste. "Nyt minä sinut tavotin, sinä pikkunen ukon -veitikka! Luuletko sinä minun mielivän jäädä tänne maata tonkimaan -niinkuin muut. Ei, aherra ja itaroi sinä ukko vain, siinä teet -oikein. Mutta minunpa sopisi paremmin olla Miklagårdissa sota-urhojen -joukossa, varjelemassa kreikkalaisten kuningasta kultamiekoin." - -Tonttu heitti lusikan kädestään ja hypähti pystyyn. Hän heittelehti -jalalta toiselle ja pujahti niin ovelasti Fasten ohitse. Hän oli niin -suutuksissaan, että hän oikein puhui, mitä ei ollut tapahtunut ehkä -sataan vuoteen. "Niin", sanoi hän, kääntäen selkänsä. "Mene sinä -vain kreikkalaisten kuninkaan luo! Hän mahtaneekin tarvita uutta -henkivartijaa." - -Mutta siitä yöstä lähtien oli menestys ja hyvinvointi lopussa, -sillä tonttu meni matkoihinsa ja kätkeytyi vanhan latorähjän alle -metsänreunaan. Orjat ja elukat alkoivat laihtua ja surkastua. Mitään -ei enää tullut tarpeeksi, sekä yliset että aitat pysyivät aina -tyhjinä. Jyvähinkaloiden pohjalla näkyi vain pieniä kiviä ja tomua -tai kuolleita kärpäsiä. Ja kun puitiin viljaa, saatiin vain olkia ja -akanoita. - -Silloin istahti Amunde keskelle kunnia-istuinta, niin ettei -jäänytkään enää tilaa nuoremmalle veljelle. "Talo on käynyt ahtaaksi -kahdelle", sanoi hän synkästi. "Sinä peljästytit hyvän tontun isiemme -talosta. Poistu täältä! En tahdo sinua enää nähdä, vaikka oletkin -veljeni, samaa syntyä kuin minä. Rakenna laiva ja lähde etsimään -kaukomatkaista Ingvaria, missä hän sitten lieneekin maailmalla! -Hän on kotoisin näiltä Mälarin seuduilta, ja hänelle kyllä miehet -kelpaavat, sillä joka vuosi kaatuu puolet hänen joukkiostaan, jos -puheissa on perää. Ja muista aina tämä, mitä nyt sanon: hyväileviä -käsiä tarvitaan, jos mieli viljan kasvaa." - -Faste rakensi silloin laivan ja neuloi siihen sarkaisen purjeen. -Sitten valitsi hän parikymmentä urhokkainta miestä mukaansa. He -ripustivat kilpensä laivan partaalle ja pistivät airot veteen -- ja -pian häipyi kototalon korkea katonharja rannan koivujen taa. - -Kun meri kimalteli Roslagin luotojen välitse, levitti Faste -käsivartensa lämmintä merituulta vastaan ja huusi: "Tästä lasketti -Rurik-päällikkö svealaisine sotureineen ja perusti suuren -valtakuntansa itään. Olisimmeko me huonompia? Nyt on koko maailma -meidän!" - -Syntyi myrsky, ja meri yltyi ankarasti aaltoilemaan, ja juomavesi -alkoi loppua nahkaleileistä, mutta eteenpäin kiisi pursi Itämerta -kohti sitä maata, jota Roslagin sotureiden mukaan nyt sanotaan -ryssien maaksi. Kun oli päästy rantaan, täytyi sauvoa laiva virtaa -ylös, ja vihdoin kangasti kaupunki ristihuippuisine torneineen ja -kupooleineen, jotka kimaltelivat kaikissa sateenkaaren väreissä. -Linnassa istui Rurikin kaukainen jälkeläinen, huolellisesti -pehmeihin turkkeihin kääriytyneenä, säätämässä lakia ylimyksilleen. -Mutta kuningatar, joka ilosta punaisena hypähti peräpenkiltä, -tervehti muukalaisia selvällä svealaisten kielellä, sillä hän oli -Olavi Sylikuninkaan tytär. Ja hän lahjoitti vierailleen paremmat -varustukset. Etelään, yhä etelään kävi kulku leveitä virtoja alas. - -Joskus täytyi heidän nousta kuivalle ja laahata laivaansa maata -pitkin. Mutta iltaisin vierailivat he linnoissa, joissa päällikkö -vielä saattoi näyttää heille miekkaa, minkä hänen esi-isänsä oli -tuonut Svitjodista. - -Muutamien kuunkierrosten jälkeen muuttui kuitenkin kaikki -toisenlaiseksi. Puut viheriöivät vielä joulun aikaan, ja raskaita -viinimarjaterttuja asetettiin heidän lautaselleen. Mutta minne he -tulivatkin, kaikkialla he kyselivät Ingvar Vaeltajaa. - -Vihdoin tapasivat he synkässä metsässä parven ruotsalaisia sotureita. -Faste kiiruhti heidän luokseen. "Missä on Ingvar, päällikkönne?" -kysyi hän. Matkaajain kasvot kirkastuivat, kun he kuulivat hänen -puhuvan isiensä kieltä, mutta he vastasivat murheellisina: "Hiljaa! -hiljaa! jottei kukaan kuule sellaista kysymystä! Koska sinä olet -Mälarin laaksosta kuten mekin, niin seuraa meitä pari askelta ja -sinä saat vastauksen." He veivät hänet viimeisen kuormahevosen luo, -vetivät peitteen syrjään ja näyttivät ruumisarkkua. "Ingvar Vaeltaja -on kuollut", kuiskasivat he. "Viimeisenä tahtonaan käski hän meidän -viedä hänen ruumiinsa kotiin, mutta me tiedämme, ettemme tule -siinä onnistumaan. Ne tahtovat ottaa hänet meiltä ja haudata hänet -pyhimyksenä marmoripatsaan alle vieraaseen kaupunkiin." - -Rauhattomuuden häivä kulki Fasten päivänpaahtamain kasvojen yli. -Mutta hän jatkoi matkaansa ja vastasi vain: "Siellä ei uni maistu." - -Mutta sotureilleen sanoi hän: "Ingvaria emme saaneet palvella. -Tulkaa, lähtekäämme vahtimiehiksi Miklagårdiin, vartioimaan Kreikan -kuningasta kultamiekoin! Sitä olen minä ikäni halunnut, ja minun käy -aina niinkuin minä tahdon." - -Miklagårdin vartiomiehet ratsastivat kuninkaan ympärillä päällikköinä -ja henkivartijoina. Faste sai valkoisen hevosen, jonka kaviot olivat -maalatut punaisiksi. Hän oli muhkein mies koko joukosta, kun hän -istui satulassaan leveärintaisena, sinisilmäisenä, suorasukaisena -ja kaikissa tuulissa yhtä kerskailevana ja uhkarohkeana. Kuninkaan -sisaret heittelivät hänelle lentomuiskuja ristikko-akkunoistaan ja -lähettelivät hänelle hajuvesipulloja ja pieniä kultarahapusseja. -Hän hankki itselleen kultakannukset ja vyön kultarenkaista. Ja -koska hän halusi, että miekka hovimuodin mukaan ei saanut riippua -pystysuorassa, kiinnitti hän raskaan pallon puhtainta kultaa kahvan -päähän. Kun vihdoin kuningas eräänä aamuna tavattiin kuolleena -istuimeltaan, veti Faste toisen purppuratohvelin hänen jalastaan ja -täytti sen aarrekammiosta rannerenkailla ja rintakoruilla. Toisetkin -vartiomiehet olivat puuhassa mukana ja ottivat niin paljon kuin -suinkin voivat käsissään kantaa. Niin oli tapa vartiomiesten kesken, -kun kuningas kuoli Miklagårdissa. Se oli vartiomiesoikeutta se. - -Mutta vaikka hän säihkyi jalokiviä, lensi kuitenkin yhä useammin -hänen kasvoilleen sama rauhattomuuden häivä kuin Ingvarin -ruumisarkunkin ääressä. Hän riuhtaisi köynnösruusut akkunansa edestä, -ikäänkuin väsyneenä katselemaan niitä. Liian aikainen vanhuus painoi -leveät kurtut hänen kasvoilleen, eikä uuden kuninkaan lääkäri osannut -auttaa häntä ei taikasauvoillaan eikä rohdoillaan. Kerran, kun hän -valeli suihkulähteen roiskeita otsalleen, näki hän kuvansa vedessä ja -sanoi: "Mikä sinun on, Faste? Oletko ruvennut pelkäämään kuolemaa? -Totisesti, kauheata on olo täällä etelässä, kaiken tämän valkoisen -marmoripaljouden keskellä. Ehkäpä toivut, jos vielä kerran nostat -purjeesi." - -Mutta se purje ei ollut enää karkeata sarkaa, vaan puhdasta silkkiä. -Eivätkä hänen soturinsakaan enään olleet entisenlaisiansa. He -olivat oppineet rakastamaan mukavuutta, ja soutu koski kipeästi -käsivarsiin. Mutta kulku kävi siitä huolimatta yhä etelään, yhä -kaukaisempia saaria ja niemekkeitä kohti. Kun kuumuus lopulta -tuli liian polttavaksi, olivat he mielissään saadessaan laskea -erääseen merenpoukamaan, sinisten vuorten väliin. Ja he heittivät -ankkurin satamaan, jonka nimi oli Pireus. Kauvempaa tasankojen -takaa paistoivat päädyt ja marmoripilarit kuin lumi Ateenan -temppelivuorelta. - -Soturit kävivät maihin korit käsivarrella kuin toimelliset -perheenemännät ikään ja ottivat, mitä tarvitsivat. Niin tapasivat -he vihdoin neljä marmorileijonaa. He eivät olleet koskaan nähneet -eläviä leijonia, ja he asettuivat ilveillen suurimman ympärille. Se -oli paljon pitempi pisintä miestä, ja sen suu oli hiukan raollaan, -ikäänkuin olisi se läähöttänyt palavissaan. - -"Vouv, vouv! Kas, millaisen hallin ovatkin panneet tuohon meitä -pelottelemaani" huusivat he ja osoittelivat leijonaa sormillaan. -"Eiköpä sopisi hieman häntääkin heiluttaa, senkin rakki? Etkö näe, -että me seisomme tässä, tuoretta leipää kädessä? Sen olemme ottaneet -herroiltasi." - -"Odottakaapas", sanoi Faste kumppaneilleen, jotka nauroivat, niin -että kyyneleet kihoilivat silmiin. "Minä panen koiran kaulaan nauhan, -joka näyttää ikuisiin aikoihin, että hän tänään on saanut uudet -isännät." - -Ja hän kiipesi leijonan jalustalle vasara ja taltta kädessä ja -alkoi hakata marmoriin mitä muhkeinta riimukiemuraa. Suuret -riimukirjoitustaiteilijat Öper ja Balle eivät olisi reippaammin -ryhtyneet kirjaamaan jotakin muistokiveä siellä kotona Upplannin -koivujen alla. Mutta vähän ajan kuluttua havaitsi hän vuosien -vieriessä unohtaneensa useita kirjoitusmerkkejä, ja kun vaivaloinen -tehtävä oli vihdoin suoritettu, heitti hän väsyneenä työkalut -käsistään. "En voi enää kauvempaa pettää itseäni", huokasi hän. -"Minun sairauteni on koti-ikävää, ja ellei näköni petä, on teistäkin -monen laita sama. Tarpeeksi kauvan olemme olleet kreikkalaisten -kuninkaan talonvahteina. Nyt saa tämä valkoinen villakoira istua -tässä meidän sijastamme hänen maataan vartioimassa. Hauku julmasti, -vartiokoira, kun vihollinen lähestyy! Uudet isäntäsi sinua niin -käskevät. Hoi, laivamiehet, kokka kohti pohjoista!" - -"Niin, kohti pohjoista!" vastasivat soturit ja käänsivät laivan. Ja -niin kuin he soutivat sinä yönä, eivät heidän aironsa usein olleet -viuhuneet vaahdonpärskeiden yli. - -Kaksikymmentä talvea oli kulunut, kun Faste jälleen astui veljensä -Amunden tupaan. Mutta nyt oli hän rikas ja hän osti omaa maata. Sen -nurmikentän ympärille, minne uusien rakennusten tuli kohota, laitatti -hän säleaidan pienistä seipäistä ja niiden väliin palmikoiduista -pajunvitsoista, mutta itse tahtoi hän veistää pyhät kunniaistuimen -pylväät. Hän leikkeli niihin satu-eläimiä ja Torin ja Frejn kuvia ja -kaikenlaista kaunista, mitä vain osasi keksiä. - -Usein unohtui hän myöhälle valoisaan yöhön pylväänpää polvelle -veistelemään niin että lastut lentelivät. "Ihaninta on kuitenkin -rakentaa omaa taloa", sanoi hän. Silloin näki hän kerran tontun, joka -seisoi siellä rinteellä metsäladon luona. - -Hän tiesi nyt, ettei ollut suinkaan vahingoksi puhua hiukan -imarrellen tontuille ja jo pitkät ajat oli hän vilpittömästi katunut -sitä, että oli tullut loukanneeksi niin hyväntahtoista olentoa. -"Kuule, ukkoseni", alkoi hän ja katsoi työhönsä. "Sinä tuomitsit -minut kovaan rangaistukseen, ja minä olen noudattanut tahtoasi. Minä -olen antanut Kreikan kuninkaalle uuden talonvahdin, joka on vaikeinta -kiveä ja joka istuu vartioimassa siellä eteläisen niemen kärjessä, -lähellä maailman etäisintä rantaa. Älä nyt enään ole vihoissasi -minulle!" - -Tonttu ei vastannut mitään, seisoa murjottihan siinä vain selin ja -kierteli heinänkortta hyppysissään. Mutta jo seuraavana yönä kuului -hänen pikku vasaraisensa nakuttelevan hirsikasalla, ja ajan oloon -alkoi Fasten talo menestyä mitä parhaiten. Keskelle pihaa istutti -hän saarnenvesan hoidokkipuuksi, mutta kun sen oksat alkoivat -levittää varjoa, oli hän jo hyvin vanha. Silloin tapasi hän koota -lapsensa ympärilleen ja kertoa heille, mitä Amunde oli hänelle -opettanut. "Muistakaa", sanoi hän, "että tarvitaan toimelias tonttu -ja hyväilevät kädet, jos mieli viljan kasvaa". - -Kirjoleijona istui sitten monta sataa vuotta vartioimassa Pireuksen -satamaa. Vihdoin raastoivat sotienkävijät leijonan laivoilleen ja -veivät sen tuohon satumaiseen saarikaupunkiin Venedigiin, missä ei -ole vaunuja, vaan veneitä, eikä hevosia, vaan ahavoituneita soutajia, -jotka laulavat ja näppäilevät kitaransa kieliä. Ylväs Venedig on -erääseen palatsiinsa koonnut suuret määrät lippuja ja aseita ja -laivanmalleja, jotka valaisevat menneiden aikojen merenkulkua ja -merenherruutta. Sisäänkäytävän lähettyvillä istuu siellä vielä -tänä päivänä vanha kirjoleijona, muinaisruotsalaiset riimukiemurat -marmorissaan. Mutta kirjaimet ovat niin kuluneet, ettei kukaan enää -voi niitä selittää, vaan saa jokainen rakentaa niiden perustalle -minkä tarinan parhaaksi näkee. Niin käy usein, kun meidän on -kertominen kaukaisten aikojen tapahtumista. - - - - -XI. - -VANHA SVERKER. - - -Pakanallisen tanhun töminä ja pakanallisten laulujen juohotus -kuului vielä vanhoista uhrilehdoista. Eteläisissä metsissä asuvain -götalaisten pihoilta raikui kisan humu ja huilun piipatus, mutta -mitä syvemmälle polku painui svealaisten maahan, sitä vakavammaksi -ja synkemmäksi kävi elämä. Harvasanaisena ja ankarana istui isäntä -penkillä ja punoi joutsensa jännettä, ja Uppsalan jumalainhuoneessa -valaisivat vielä soihdut svealaisten veri-uhreja. Kastetut kuninkaat -asuivat mieluummin Länsigötanmaassa, ja he olivat rakentaneet sinne -paljon kirkkoja. Erään sellaisen kuninkaan nimi oli Inge. Hän -ratsasti kyllä käräjille Uppsalaan, mutta kieltäytyi pirskoittamasta -temppeliä uhriverellä, ja kansa karkoitti hänet kiviä heitellen. -Hänen lankonsa Uhri-Sven nousi silloin kummulle ja lupasi uhrata. -Siitä hän saikin nimensä. Hänet ottivat svealaiset kuninkaakseen, -ja hän tuhri jumalia hevosenverellä. Varhain eräänä aamuna ennen -kukonlaulua yllätti hänet Inge ja poltti hänet taloineen päivineen. -Jumalain-huone alkoi sitten vähitellen rappeutua, ja sen sijalle -rakennettiin samainen kirkko, joka vieläkin kohottaa harmaan torninsa -ilmoihin sukukumpujen lähettyvillä. - -Vanha Sverker oli nyt kuninkaana, ja väitetty on, vaikka se väite -lieneekin tarua, hänen olleen Uhri-Svenin heimoa. Hänellä oli -Itägötanmaassa linna kallioniemellä Vätternin rannalla. Hän istuskeli -enimmäkseen pyöreän akkunaisen ääressä ja tuijotti synkkämetsäistä -Om-vuorta kohti. - -Vuoren juurella kuvasteli Alvastran äskettäin rakennettu luostari -kirkkonsa päätyä munkkien kalalammikkoon. Se oli rauhallinen soppi, -missä nuoret hedelmäpuut ja pyökit versoivat, ja vaeltajat saivat -pahoina aikoina uutta rohkeutta, kuullessaan kellon läppäykset -luostarista. Vasta silloin rohkenivat he pistää miekan tuppeen ja -toivoa turvallisempaa yösuojaa kuin ennen. Kiitollisina polvistuivat -he paadelle, jonka alle Sverkerin ensimäinen kuningatar Ulvhild oli -haudattu. Munkit laskivat palavia kynttilöitä haudalle ja kertoivat, -miten hän oli rakennuttanut luostarin huomenlahjallaan ja miten hän -oli aina ollut heille hellä äiti. - -Vuosien uurtamana, musta-ihoisena istui vanha Sverker -akkunapenkillään. Hän oli ollut muinen kaunis mies, jonka silmät -kiilsivät kevytmielisyyttä ja joka oli innokkaimmin tanhunnut -götalaisten huilujen piipattaessa. Harmaja tukka, joka paikoittain -vielä oli mustaa, liehui nyt sinne tänne viimassa. Takki riippui -löyhänä ja irtonaisena ohuilla olkapäillä. Se oli kyllä silkkiä, -mutta se oli kovin kulunut ja huolimattomasti pidelty, ikäänkuin -olisi sen omistajalle kaikki komeus ja loisto aikoja sitten muuttunut -tyhjäksi turhuudeksi. Sen sijaan rakasti hän lapsiansa. Heille -lahjoitti hän tuhlaten kaikkea, sekä rakkautta että koruja. Tyttäret -istuivat hänen ympärillään, poskipäät maalattuina ja kultavanteet -tukassa, ja lauloivat ja ompelivat. - -Päivänä muuanna tuli smålantilaisia myymään hirvennahkoja ja -metsänriistaa. Heillä oli vaimot ja lapset mukanaan, ja iloinen -elämä syntyi pihamaalla. Juhana, hänen ainoa poikansa, juoksi -heidän joukkoonsa, ja kun hän vihdoin hurjasti temmellettyään ja -riehuttuaan väsyneenä ja palavissaan hoippuroi saliin takaisin, -olivat hänen komeat vaatteensa rääsyinä. "Leikin tuolla alhaalla -pienen smålantilaistytön kanssa, jonka nimi oli Blenda", huohotti hän -ja kävi kopeana ja uhmaillen isänsä eteen. "Näetkö, isä, miten olen -repinyt uudet vaatteeni? Etkö anna minua nyt selkään?" - -"Niinpä niin, miksi et milloinkaan rankaise häntä, isä?" huusivat -tyttäret ja pistivät neulan ompeleeseensa. - -Sverker ojensi heille kätensä ja sulki silmänsä. "Itseäni on minua -kylliksi rangaistu", sanoi hän matalalla äänellä. "Miksi muita -rankaisisin? Ihana välkyntä väikkyy sormienne jalokivillä, ja kiven -voin minä lyödä palasiksi, mutta välkyntää en tavota koskaan. Ellen -voi vaikuttaa sieluunne hyvin ja viisain sanoin, lapseni, mitä -auttaa silloin kurittava vitsa? Poikani, kaikki ruumiillinen on -vain valevaatetusta, niinkuin sinun rikkinäinen viittasi, ja hajoaa -pian. Mitä siis hyödyttää selkäsauna? Anna minun istua nurkassa -ajatuksineni." - -Muuan kerjäläisnainen, joka oli kulkenut smålantilaisten matkassa, -astui silloin saliin ja sanoi: "Miksi aina akkunan ääressä, kuningas -Sverker? Miksi päivät pääksytysten katse tuijottamassa luostariin -päin?" - -"Siksi, että siellä minua hauta odottaa." - -"Katsoppas hetkinen minuakin!" - -"Olen liian vanha kääntyäkseni ihailemaan kaunista poskiparia." - -Kerjäläisnainen veti silloin hunnun kasvoiltaan, ja nyt siinä ei -seisonut enää kerjäläinen, eikä edes nainen, vaan tanskalainen -ruhtinaanpoika. "Nimeni on Olavi", sanoi hän ja astui Sverkerin -luo. "Heimolaiseni aina hurskaasta Nuutti Lavardista asti on -salakavalasti murhattu. Sentähden pakenin luoksesi kerjäläisnaisen -huntu kasvoillani. Vedä miekkasi ja auta minua, kuningas Sverker, -niin autan minä sinua vuorostani. Tiedä", -- hän kumartui hänen -korvaansa ja alensi ääntään -- "että sinulla on vihollisia minun -maassani, jotka himoitsevat sinun kuningaskuntaasi. Ne lähettävät -salaisia kirjeitä hovimiehillesi. Älä milloinkaan nuku molemmat -silmät ummessa, kuningas Sverker!" - -Sverker nojasi akkunanlautaan ja tuijotti taas Alvastraa kohti. -"Joka päivä tulee tänne pakolaisia", vastasi hän. "Muutamat kosivat -rikkaita tyttäriäni, kaikki miekkaani. Vaikka te nyt saisittekin -apua -- turmio, turmio on kuitenkin kaiken loppu. Isäni oli pakana -yhdeksänteenkymmenenteen ikävuoteensa asti, kun minä hänet hurskaasti -iloiten sain viedyksi Kagan kirkkoon. Mutta tuskin oli valkoinen -kastepaita koskettanut hänen hartioitaan, kun hän kaatui kuoliaana -maahan. Ja Ulvhildini! Missä ovat nyt ne onnelliset hetket, jolloin -me kahden istuimme tässä akkunanloukossa? Minulla oli paljon -rautapaitaisia, loistavia ritareita, jotka nyt ruohoittuneiden -taistelukenttiensä mullasta huutavat minulle: Sverker, kun sinä -ajattelet meitä, et voi nukkua! Orjani raahasivat hirsiä ja -rakensivat myllyihin siipiä ja vaunuihin pyöriä, mutta kaikkea -orjantyötä jäytää mato ja pian se mätänee. Yhtä hyvin voisi kaiken -antaa olla tekemättä. Mene vierashuoneeseen, ruhtinaanpoika, siellä -saat kylliksesi seuraa! Sinulla olisi kuitenkin minulle vähemmän -sanomista kuin minun omilla ajatuksillani, kun istun vaieten -yksinäni. Minun ajatukseni ovat ennustajia. Tiedätkö, mitä ne -ennustavat minulle ja jälkeläisilleni? Kurjuutta, kurjuutta!" - -Muukalainen meni vierashuoneeseen, mutta Juhana istui hänen viereensä -penkille ja kujeili pakolaisten kanssa. Muutamien päivien kuluttua -eivät he, eivätkä smålantilaiset voineet viipyä enää kauvempaa, ja -Juhana ratsasti heidän perässään pitkän taipaleen ja hoilotteli -pilkkalauluja. Blendan vaaleakutrinen pää kurkisti pelästyneenä -viitan rakosesta, kun hän istui siellä äitinsä takana hevosen -selässä. Mutta Sverkerin punavoiteita paistavat tyttäret nauroivat -kohti kurkkua lehtokäytävässä, eikä kukaan surrut sitä, että vanhus -oli jälleen menettänyt muutamia ystäviä. - -Ja hän taipui yhä syvempään yksinäisyyteen. Sillä välin kasvoi Juhana -mieheksi meluavissa juomakemuissa. Kerran sai hän kuulla kahdesta -sisaresta, jotka olivat paljon kauniimpia kuin kaikki muut. Toinen -oli naimisissa erään hallantilaisen päällikön, Kaarlen, kanssa. -Päällikön poissa-ollessa tunkeutui Juhana hänen linnaansa ja ryösti -molemmat sisaret. Silloin nousi nurinaa koko maassa, ja kun hän tuli -käräjille, lyötiin hänet hengiltä. - -"Sillä pojalla oli suuri tila sydämessäni", huokasi Sverker -riutuneena viruessaan siinä akkunan ääressä. Nyt oli hänen -tukkansa aivan valkoinen, ja viitta niin väritön kuin vanha purje. -Svealaiset, jotka eivät olleet unohtaneet vanhaa oikeuttansa -asettaa kuninkaita, eivät enää tahtoneet totella häntä. He olivat -valinneet hänen sijalleen Eerikin, jota sitten kuolemansa jälkeen -kutsuttiin Pyhäksi. Jokaisella pikalähetillä, joka vaahtoavalla -hevosellaan karahutti linnan portille ja kiiruhti rappuja ylös, oli -huonoja uutisia kerrottavana. Munkkeja Nydalasta ja Varnhemistä -ja muista luostareista, jotka Sverker oli perustanut, vaelsi läpi -salin kaavuissaan, ja lieden ääressä seisoi roomalainen kardinaali -lämmittelemässä, valtava punainen päähine roikkuen selässä. Vuosi -sitten oli hän tullut Ruotsiin verottamaan maata paavin puolesta -vuotuisella Pietarinpenningillä. Kaikki olivat ääneti, kaikkien -kasvoilla väikkyi tuskallinen ilme, ja Sverker sanoi: "Kuuloni on -tavattomasti tarkistunut yksinäisyydessäni, kardinaali. Useita päiviä -olen jo luullut kuulevani tuhanten rautakenkäisten jalkain tömistävän -tannerta kolmenkymmenen peninkulman päässä täältä. Mutta minä en -kykene nostamaan miekkaani seinältä. Eikä häpeätä, jonka poikani on -sukuumme painanut, kuitenkaan mikään voitto pyyhkisi pois." - -Sverker oli oikeassa. Kostaakseen naisten ryöstöä oli Tanskan -kuningas Sven Grate hyökännyt Smålantiin ja kulki nyt Finnvedenin -läpi. Mutta lunta oli paksulta, ja hänen soturinsa hakivat suojaa -taloista, missä voivat. Smålantilaiset majat olivat matalia -hirsitupia, niissä ei ollut tuoleja eikä irtonaisia penkkejä, eikä -muuta akkunaa kuin reppänä turvekatossa. Niihin ei monta miestä -sopinut, ja ylhäällä avonaisella parvella oven yläpuolella ei kukaan -saattanut seisoa vahdissa pakkasella. Useimpien täytyi viettää yönsä -lumihangissa suurten nuotioiden ympärillä. Parvi toisensa jälkeen -luikkikin sentähden kotiinsa Tanskaan. Sven Grate puhallutti silloin -peräytymään, mutta loukattu päällikkö Kaarle viipyi vielä joukkoineen -Värendissä. - -Se oli kaukaista syrjäseutua ahtaine laaksoineen ja aarniometsineen, -missä valtaisat tammet ja pyökit ojentelivat oksiaan. Kansa, jolla -oli muinen ollut omat kuninkaat, ajatteli suuria voimastaan ja -muistoistaan, ja etenkin naiselle osotettiin suurta kunniaa. Kun -kosija tuli taloon, heitti neito hansikkaan hänen jalkoihinsa ja -alkoi hänen kanssaan kaksintaistelun. Jos kosija joutui tappiolle, -ajettiin hänet pilkaten ja ivaten tiehensä. Mutta jos hän sai -voiton, oli neito hänelle uskollinen kuolemaan asti. Rumpujen -päristessä ja pillien piipattaessa marssi hääkulkue läpi kylän kuin -sotajoukko ikään, ja morsian istuutui tuolilleen puettuna kypärään ja -rautapaitaan. - -Siellä asui Blenda, joka nyt oli roteva nainen ja jonka tukka valui -kahtena palmikkona selälle. Hän lähetti sanan kaikille naisille, -jotka kykenivät käsittelemään seipäitä ja kirveitä ja viikatteita, -että heidän tuli saapua Inglingen kummulle ja tuoda mukaansa parhaat -ruokansa ja voimakkaimmat oluensa. Koska hän kuului kunnioitettuun -talonpoikaissukuun, kiiruhtivat he kaikin noudattamaan hänen -kutsuansa. Vyötäisilleen oli jokainen vihreistä ja punaisista -kangasliuskoista neulonut taistelumerkin. - -"Minä olen nähnyt kuningas Sverkerin ja minä tiedän, että meidän -on itse itseämme auttaminen", sanoi hän, noustuaan vanhalle -tuomarinpaikalle kummulla. "Värendin naiset, eivätkö meidän -hääsaattojemme edessä kulje rummuttajat kuin sotajoukkojen, ja emmekö -me peri tasan veljiemme kanssa? Hyvä, rakkaat nuoruuden kisasiskot, -mutta näyttäkäämme myös vaaran hetkellä, ettemme ole huonompia kuin -miehet!" - -Kaikista suista kajahti hyväksymishuuto, ja naissotajoukko, johon -oli vähitellen kokoontunut väkeä viidestä kihlakunnasta, marssi -määrätylle paikalle ja rupesi leiriin. Kaunein parvesta meni -vihollisen luo, joka majaili muutamien peninkulmien päässä siitä, -ja sanoi hymyillen: "Älkää enää hävittäkö maatamme! Meidän miehemme -ovat jättäneet meidät ja kaatuneet, ja nyt tahdomme me ruveta teidän -helliksi vaimoiksenne. Hää-ateria jo odottaa!" - -Tanskalaiset lähtivät illalla naisten leiriin. Sinne oli pidot -järjestetty useihin tilaviin latoihin, mutta ihmissieluakaan ei -näkynyt. "Kovinpa eukkoraukat peljästyivät, kun heti pötkivät -käpälämäkeen", ivailivat tanskalaiset ja tungeskelivat nälkäisinä -parhaille paikoille. He eivät olleet pitkään aikaan syöneet -kyllikseen, ja he kostivat siis nyt kaksin verroin tappionsa ja -nukahtivat lopulta niille sijoilleen. Silloin rynkäsi Blenda -seuralaisineen metsästä ja pisti ladot tuleen, ja kun miehet -yrittivät ulos, sortuivat he naisten aseisiin. - -Kun Blenda oli vihdoin vapauttanut koko Värendin, asetti hän erääseen -vuorenluolaan kivipöydälle maljan Odinille kiitosuhriksi. Pitkät ajat -näkivät talonpojat maljan hohtavan luolasta, mutta lopulta romahti -sisäänkäytävä tukkoon. - -Itsenään joulu-iltana, kaksi vuotta tappelun jälkeen, kuultiin -illansuussa voimakasta rummutusta Sverkerin linnan edustalta. Siellä -tuli Blenda värendiläisine naisineen. Kukin oli levittänyt komean -viittansa satulalleen, ja valkoisen hameen yläpuolella liehui -loistavan kirjava pusero. Jokaisen naisen korut vastasivat yhteensä -monen talon hintaa, ja jo hopeavyö taistelumerkin alapuolella painoi -sekin nelisen naulaa. Värendiläisen oikeustavan mukaan hallitsivat he -itse kaikkea. Blenda oli pukenut ylleen voitetun päällikön kypärän ja -rautapaidan, jota koristi mitä kimaltelevin kultasilaus, ja kilvessä -näkyi haarniskoitu nainen polkemassa kaatunutta vihollista. - -Sverker oli vähää ennen noussut rekeensä ja lähtenyt ajelemaan, ja -Blenda ratsasti hänen luokseen. "Palkinnoksi taisteluistamme pyydämme -me, Värendin naiset, sinua valalla vahvistamaan meidän ikivanhan -perintö-oikeutemme, sillä sitä varten olemme ratsastaneet tänne niin -kaukaa", puhui hän kirkkaalla äänellään. "Katsos, kuningas Sverker, -joskus sietää sentään läimähytelläkin!" - -"Sietää sen, jolla on jotakin menettämistä", vastasi kuningas -Sverker, ja ylhäällä linnassa tanssivat hänen tyttärensä ja vävynsä. -"Te vapaat Värendin naiset, pitäkää vast'edes erikoisena etunanne ja -kunniananne rummuttajanne ja perintö-oikeutenne. Sen vakuudeksi annan -minä kuninkaansanani. Itse olen minä kääntänyt selkäni auringolle." - -Hänen varjonsa kulki edellä pitkin tietä reen kiitäessä lohikäärmeen -pää lumen peittämänä. Takana seisoi ajaja ohjat kädessä. Hän sipoi -tuon tuostakin miekkaansa, mutta huomasi, että kuningas vielä saattoi -nähdä hänen varjonsa. "Ajaja", sanoi Sverker, "kuulenpa rahojen -kilisevän taskussasi. Lainaa ne minulle, jotta saan jakaa almuja! -Ehkä on tämä viimeinen joulu-yöni. Astuessani alas Ulvhildin luo -hautaan haluan kertoa hänelle sellaista, mikä tuottaa hänelle iloa." - -Saatuaan rahat käteensä, huomasi hän ne vieraiksi rahoiksi, jotka -hänen vihollisensa olivat salaa lähettäneet ajajalle, taivuttaakseen -tämän puolelleen. Mutta ilta pimeni, ja tähdet alkoivat paistaa, ja -Sverker ajoi ajamistaan talosta taloon. Hän astui köyhien majoihin -lahjoineen ja istuutui hetkiseksi heidän joulupöytänsä ääreen. -"Herra, meidän täytyy kiirehtiä joulusaarnaan Alvastraan", sanoi -vihdoin ajaja ja käänsi re'en. Noustessaan jyrkkää mäentörmää -Ale-puron sillalta täytyi heidän ajaa käymäjalkaa. Vain harvoja -kirkkoonmenijöitä kulki vielä tiellä, ja ajaja tempasi kiireesti -miekkansa ja iski. Elämään kyllästynyt vanha kuningas virui -verissään, hengetönnä re'essä, kun se haltijattomin ohjaksin pysähtyi -luostarin portille. - -Sverker haudattiin Alvastraan, samoin kuin hänen jälkeläisensäkin, -ja melkein kaikkia vainosi kuolemaan asti kova kohtalo. Ale-puron -partaalle on pystytetty muistokivi. - -Blenda kerrotaan haudatun kotiseudulleen erääseen tarhaan Värnlandan -kylän lähettyville, ja tarina lisää, että viheriöivälle kummulle -yleni solakka tammi. - - - - -XII. - -VETEHINEN. - - -Erääseen Smålannin talonpoikaistaloon tuli kerran mies viulu -kainalossa ja pyrki vuosikaupoilla rengiksi. Palkakseen ei hän -pyytänyt mitään muuta kuin ruostuneen ja kelpaamattoman viikaterämän -luuvan seinältä. Isäntä havaitsi ehdot sangen edullisiksi ja vastasi -empimättä myöntävästi. - -Renki ei ollut hullumpi naamaltaan, mutta pian huomattiin, että hän -oli harvapuheinen ja raskasmielinen, ja ettei häneltä työ enään -oikein sujunut. Hän piti aina lakin päässään, olipa sitte tuvassa -kuinka kuuma tahansa, ja veti sen hyvin mielellään silmiensä -peitoksi. Kun juhlakynttilät paloivat pöydällä, ei hän koskaan -kohottanut katsettansa, vaan istui kumartuneena lautasensa yli. Sillä -tavoin saattoi hän tuntikausia kuunnella kaikkea, mitä puhuttiin, -mitä suurimmalla hartaudella, aivankuin olisi jokainen ihmissana -ollut halutuin aarre. Korkeimmalle kiihtyi hänen tarkkaavaisuutensa -silloin, kun joku läheisen luostarin munkeista lynkytti sauvansa -nojassa taloon terveisille. "Hyvä työ", tapasi munkki sanoa, "on -kaikkien ilojen ilo ja ikäänkuin tuulahdus autuuden mailta". - -Jouluna, kun pahnat oli levitetty lattialle, istuutui isäntä väkineen -pöytään kolminaisuuskynttilän ympäri. Köyhät kiertolaiset, jotka -kolkuttivat ovelle, saivat nekin, ystävällisemmin kuin muulloin, -ateriansa sinä iltana, ja tupaan kerääntyi vähitellen paljon ihmisiä. -Toa-tytär lennätti pöydälle puuron; hän oli paljain jaloin, hänen -pukunaan oli kauniinsininen hame ja niin monin hopeapalloin ja --helyin koristeltu pusero, että kävi aika kilinä ja kalina, kun hän -astua tassutteli pehmeillä oljilla. Täyttäessään rengin lautasta -sanoi hän: "Sinulla on viulut ja kaikki, etkä sinä ole kuitenkaan -sitä meille koskaan soittanut. Nyt menen minä hakemaan viulusi ja -sinä soitat jouluvirren. Siitä tulee niin iloiseksi ja onnelliseksi -kun saa oikein itkeä." - -Renki painui yhä kumarampaan ja mumisi epäselvästi. "Parempaa -minä sinulle soisin, Toa. Ne kyyneleet, mitä sinä silloin saisit -vuodattaa, sinut lopulta surmaisivat." - -Tyttö tahtoi kuitenkin lähteä hakemaan viulua, mutta juuri silloin -nousi isäntä seisomaan, juodakseen ensimäisen maljan Jumalan -kunniaksi vanhan tavan mukaan. Isäntä ryyppäsi ensin pari siemausta -sarkasta, samoin tekivät hänen vaimonsa ja tyttärensä, ja sarkka -lähti kiertämään. Kun se tuli pöydän toiseen päähän, missä renki -istui, huomattiin hänen kalpenevan ja laskevan sarkan kädestään simaa -maistamattakaan. - -"Paljasta pääsi, mies, ja juo Jumalan kunniaksi!" kiljaisi isäntä -vimmoissaan, ja meni sieppaamaan lakin hänen päästään. Kun tukka -silloin valahti olkapäille, oli se aivan viheriäistä kuin järviruoho. - -Useita kertoja yritti renki totella ja nostaa sarkan huulilleen, -mutta käsi vaipui voimatonna alas, niin että sarkka kolahti pöytää -vasten. Hän katsahti rukoilevasti isäntään, ja nyt, kun kynttilän -valo paistoi suoraan hänen silmiinsä, ei hän voinut kauvempaa -salata, että ne alituisesti vaihtelivat väriään. Väliin olivat ne -säkenöivän viheriäiset kuin syvä vesi, ja väliin valkeat. Mutta -niin sanomatonta epätoivoa kuin se, joka niistä silmistä puhui, ei -ollut kukaan ihminen ennen nähnyt. Hyvästiä heittämättä kääntyi hän -pitkään huoaten ovelle ja painui ulos. "Eikö siis minulle löydy -mitään vapahdusta", voihki hän, "minulle kadotetulle, minulle -ijankaikkisesti kadotetulle!" Kaikki tuvassa-olijat valtasi kammo, -ja isäntä sanoi: "Se oli vetehinen tuolta ha'an joesta. Nyt alan -ymmärtää. Rauta auttaa noitakeinoja vastaan, ja siksi tahtoi hän -palvella kokonaisen vuoden ruostuneesta viikatekulusta. Hän aikoi kai -tuskiaan huojentaakseen laskea sen rinnoilleen. Pyhä Neitsyt, varjele -taloani, jonne moinen vieras oli tunkeutunut!" - -Mainio joulupuuro ei tahtonut sinä iltana oikein maistua, vaan kaikki -menivät hyvin aikaisin levolle. - -Toa oli pitänyt paljon muukalaisesta, koska tämä oli aina niin -hiljainen, eikä mennyt koskaan illatsuihin naapuritaloihin. Viulu -oli hänen ainoa omaisuutensa ja hän huolehti siitä kovin. Sentähden -olikin hän antanut sen Toan säilytettäväksi. Kun tyttö nyt tuli -ylisille maata, avasi hän vaate-arkkunsa ja otti viulun esiin. - -Se oli ihmeellisen kiiltävää puuta, ja hän näpähytti muutaman kerran -sen kolmea kieltä. Heti alkoi ilma suhista. Pelästyneenä kääri hän -viulun lammasnahkaan, joka oli levällään vaatteiden päällä, ja kätki -sen jälleen arkkuun. Katon käivertyneiden tuohenpalasten välitse -näki hän ulos joulu-yöhön. Ilma oli harmaa kuin lyijy, vaikka lumi -oli pukenut puut lehviin, ja ääni kuiskasi pensaikosta: "Jospa sinä -aavistaisit, miten olen halunnut päästä elämään teidän, ihmisten, -keskuudessanne, nähdäkseni, miten te käyttäydytte tullaksenne -autuaiksi! Toa, anna ainoa lohduttajani takaisin!" Mutta tyttö sulki -sydämensä ja vastasi: "Mitä sinä minulle jätit, sinä kadotettu, ilkeä -henki, sen aion myös pitää. Mene tiehesi, vetehinen!" - -Tyttö kuuli hänen huokaavan ja narisevain askelten häipyvän ha'an -läpi joelle päin. Aamulla meni koko talon väki alas joelle, ja nyt -heittelemään kiviä, niin että ne pudota molskahtivat veteen. Sitä -sanottiin vetehisen sitomiseksi. Mutta Toa lukitsi vaate-arkun eikä -hellittänyt avainta luotaan. - -Kun oli tullut kesä jälleen ja ensimäinen sato oli korjattu, piti -isäntä kemut kaikille, jotka olivat olleet mukana työssä. Toa seisoi -sininen hame päällä ha'assa. "Kaikkien pyhimysten nimessä, mimmoinen -auringonpaiste!" huudahti hän ja paukutteli käsiään. "Puuttuu vain -soittoniekka." Ja kaikkialla kulisivat lehvät päivän kullassa. Koivu -ja pähkinäpuu, leppä ja pihlaja, kataja ja kuusi, puolanvarret ja -sananjalat ja mehevä ruoho ja viheriä sammal -- kaikki väreili valoa, -ja nopsasti tanssi pienten varjonläikkäin verkko pitkin maata. - -Tyttö kiiruhti ylisille, sieppasi viulun ja juoksi luuvaan. Sitten -nousi hän nelikolle, laski käyrän kielille, ja heti alkoi se -elehtiä ja soittaa itsestään. "Mitä sinä ajattelet?" torui häntä -äiti. "Sinähän soitat keijukaistanssia. Kun sinä tulet sen tanssin -yhdenteentoista vaihteeseen, ei mikään voi enää vastustaa lumousta." -Enempää ei vanhus ennättänyt puhua, sillä hänen kurttuiset kätensä -olivat lentäneet lanteille, ja nyt hän pyöriskeli tanhussa niin että -tomu pölisi. Viulu vinkui ja vikisi, korisi ja vaikerteli, hyrisi -ja lauloi, ja puukengät kolisivat. Koko niittoväki tanssi: isäntä -jyväsäkki sylissä ja rengit lakkireuhkat käsissä. Käsi oli kuin -kiinnikasvanut käyrään, ja kun Toa tuli kymmenenteen vaihteeseen, -ei mikään elävä olento voinut enää pysyä asemillaan. Kissa tanssi -maitokulhoineen, talonkoira luunpalasineen, lehmä kelloineen, -mullikka jukoineen. Ja ulkona tiellä pysähtyi hevonen ja alkoi -tanssia ratsastaja selässään. Mutta kun Toa tuli yhdenteentoista -vaihteeseen, silloin alkoivat vaunut ja rattaat pyöriä. Ja penkit -ja pöydät ja purtilot ja pytyt ja pikarit yhtyivät tanssiin. Toa ei -voinut enää seisoa tanssivalla nelikollaan, vaan pyöri vimmattua -vauhtia ympäriinsä ja kiiti alas luuvan rappuja ja painui läpi ha'an -aina joen rannalle saakka. - -Kyyneleet kimmelsivät poskipäillä, mutta huulet ja silmät hymyilivät -vastoin hänen tahtoansa. Hän näki vetehisen kiiruhtavan rantaan -mustanruskeassa vedessä. Ja hän oli aivan kuin valkoinen hevonen. -Mutta kun hän nousi vedestä, oli hän jälleen entisensä näköinen. Hän -ojensi tyttöä kohti valuvat käsivartensa ja virkkoi: "Nyt olet sinä -minun, Toa!" - -Toa saattoi nähdä hänestä vain vilauksen tuolloin tällöin, sillä -koko ajan täytyi hänen pyöriä hurjaa vauhtia. Kun hän pisti jalkansa -veteen, välähti hänen silmiinsä järviruohon peittämä mutainen luola, -missä vetehinen asui. Siellä täytyisi hänenkin siis istua, tuon -hirviön kumppanina. Saamatta enää milloinkaan sytyttää joulukynttilää -tai kuulla kirkonkellojen mahtavaa kuminaa! Huulet avautuivat monet -kerrat, mutta puhetta ei syntynyt. Vihdoin sai hän kuiskatuksi: "Niin -pahaako sinä minulle suotkin?" - -Vetehisen rinta kohosi. Käsivarret vaipuivat alas, ja hän kääntyili -kaikille tahoille, ikäänkuin jotakin etsien. Lopulta tarttui hän -tyttöä hameesta, niin että hänen täytyi pysähtyä, ja sanoi hänelle: -"Huuda isällesi, että hän heittää tänne sen viikatteen sieltä luuvan -seinältä... jos hän vielä siihen kykenee." - -Tyttö teki työtä käskettyä. Kun vetehinen sai viikatteen, leikkasi -hän yhdellä vetäisyllä viulun kielet poikki. Soitto taukosi ja -tyttö vaipui menehtyneenä nurmikolle ja ojensi viulun vetehiselle. -Laitellessaan kieliä uudelleen kuntoon puheli vetehinen: "Ei, -minä en voi tosiaankaan suoda sinulle niin pahaa. Minä olin liian -kauvan ihmisten luona. Minä näen, miten he käyttäytyvät tullakseen -autuaiksi. Ja autuudeksi tahtoisin sanoa sitäkin, kun saa soittaa -kieliä, jotka ovat pakottaneet hyvän ihmisen itkemään. Nyt tiedän -vapahtajani elävän." - -Sen sanottuaan sukelsi hän viulu kainalossa veteen ja häipyi -näkyvistä. - -Satoja vuosia jälkeenpäin sattui vielä öisin, kun joen vesi hopeana -kimalteli, että paimen tai eräretkiltään palajava metsästäjä kuuli -hänen surullisen, vienon soittonsa. Mutta häntä itseään ei enää -milloinkaan nähty, ei päivän paistaessa eikä kuun kumottaessa. - - - - -XIII. - -JÄTTILÄISNAINEN. - - -Niinpä niin: häitä piti vietettämän, kolmenkertaisia häitä, ja -häistä, häistä puhuttiin koko smålantilaisessa kylässä. Kun -paimenpoika palasi vuohineen kotiin, sanoivat hänelle naiset: "Ynnar, -sinähän tunnet metsän kuin viisi sormeasi. Meneppäs vuoreneukon luo -ja pyydä lainaksi hänen häähopeitansa!" - -Ynnar kääntyi silloin metsään takaisin ja lauloi ja puhalteli -tuohiluikkuunsa. Kun hän oli ehtinyt vuorenjyrkänteelle, seisoi -siellä Grimma, vuoreneukon tytär, kampaamassa mustaa, jouhenkankeata -tukkaansa. - -"Äiti ei lainaa häähopeitansa, ennenkuin minä olen viettänyt häitä", -sanoi Grimma ja pillahti itkemään. "Mutta jos mielesi tekee, saat ne -kyllä nähdä." Hän kohotti hiukan kallion reunaa, ja sieltä kimalteli -kattilantäyteinen puhtainta hopeaa. - -Ynnarin veti miettiväiseksi ja hän seisoi siinä paikallaan, toista -jalkaansa viipotellen. "Älähän itke, Grimma", sanoi hän viimein, -"vaan tule tapaamaan minua hääpäivänä kirkon ovelle, niin tulee meitä -tasan neljä paria!" Sen kuuli vuoreneukko, joka oli ollut poissa, -mutta joka nyt palasi kotiin tavattoman suuren katajasauvansa varassa -ja yski niin mahtavasti, että kallionlohkareet hyppivät. "Mielisinpä -uskoa, että hän on kutakuinkin sievä, tuo minun Grimmani", sanoi -hän. "Ja hänen poskensa ja korvansa ovat kaarnankovat, niinkuin -jättiläisneidon tuleekin. Mutta lahja lahjasta. Jos hänestä tulee -sinun omasi, täytyy sinun luvata antaa hänelle huomenlahjaksi kello, -joka kilkuttaa tuon punaisen vasikan kaulassa tuolla alhaalla. Se -pitää niin pahaa ääntä, etten vuosikausiin ole saanut rauhassa -nukkua." - -Ja hän osoitti sormellaan kirkkomäkeä, missä tapuli törrötti -vihittyine kelloineen. Ynnar pelästyi ja kiiruhti vuorelta. - -Pian koitti kuitenkin määrätty hääpäivä, ja kynttilät ja -värendiläiset soittoniekat etunenässä kulkivat ne kolme nuorta paria -kirkkoon. Silloin ilmestyi Grimmakin metsästä kaikessa hopeaisessa -komeudessaan. Paljain jaloin hän oli, ja ruskea oli hänen ihonsa, -mutta vaatteet olivat niin täynnä hopeakoruja, että ne kilisivät -ja kalisivat kuin sotavarustus. Hän keikistelihe ja kaakistelihe, -ja Ynnarin mielestä oli hän aika komea. Hän ojensi paimenpojalle -mahtavan kätensä, eikä hänkään malttanut pitää kättänsä selän takana, -vaan astuivat he niin neljäntenä parina kirkkoon. - -Kun Grimma istahti muiden viereen morsiuspenkille, rysähti se -paikalla pieniksi palasiksi. Ynnar vieritti silloin kirkkoon suuren -kiven jättiläismorsion istua. Mutta morsian oli niin painava, että -kun hän nousi siitä seisomaan, näkyi kivessä syvät jäljet. - -Iltasella, kun Ynnar oli vienyt hänet tupaansa, tuli hänen nälkä. Hän -rutisti yhteen möhkäleeseen viisi leipäkyrsää ja levitti sille naulan -voita. "Eipä tästä juuri kelvollista voileipää synny", sanoi hän, -"mutta kyllä se täksi illaksi välttää". - -Seuraavana päivänä meni hän pelloille töihin ja raatoi ja kaivoi, ja -kun tarvis tuli, veti hän sekä auraa että heinäkuormia. Jokaiseksi -ateriakseen pisteli hän nelikon puuroa ja maitokiulun tyhjensi hän -yhdellä siemauksella, mutta eipä sitten Ynnarin tarvinnutkaan tehdä -töitä eikä pitää vetojuhtia. Kun ilma oli kaunis, kuljeskeli hän -kaikessa rauhassa mehiläispesiään katsomassa. Jos taas satoi, kutoi -hän silmukan, pari, nuottaansa, saadakseen ajan kulumaan. Hän muuttui -kovaksi ja kylmäksi Grimmalle ja löi häntä usein, vaikka toinen oli -aina yhtä nöyrä, eikä koskaan valittanut. Joskus kuitenkin sattui, -että Ynnarin äkeät rypyt hetkiseksi silisivät. Se tapahtui aina, kun -kirkonkelloa soitettiin, sillä se oli hänestä ihaninta, mitä saattoi -ajatella. Silloin hänen kasvonsa kirkastuivat. Silloin herkesivät -kylänlapset kesken kisailuansa kuuntelemaan. - -Synkempänä kuin muulloin työnsi hän nuottansa nurkkaan hiljaisella -pääsiäisviikolla, jolloin kello oli tehty mykäksi käärimällä olkia -sen kieleen. Hän sammutti tulen liedeltä heti auringon laskettua ja -piirusti ristin oveen, sillä niinä öinä hiiviskelivät noita-akat -kyliä ja kirnusivat lähteitä ja kaivoja. Eikä ollut suinkaan viisasta -ärsyttää menninkäisiä uteliaasti tirkistelemällä niitä ovenraosta, -vaan hän ryömi aikaisin makuulle ja veti peitteen korvilleen. Grimma -istui yksinään lämmittelemässä kuuman tuhan ääressä ja oli kovin -iloissaan, kun ei tarvinnut kuulla sitä pelättyä kuminaa. - -Vuoreneukko tuli silloin ovelle ja kuiskasi: "Tyttäreni, kuule, mitä -sanon! Onko rakkautesi saattanut sinut unohtamaan huomenlahjasi? Tänä -yönä et tapaa ketään kulkijoita tiellä. Ota tuon punaisen vasikan -kaulasta kello! Heitä se ilmaan ja laske se lentämään, mutta eksytä -se niin, ettei se enään osaa tänne, vaan jättää meidät, jättiläiset, -rauhaan. Näinä öinä tahtovat kaikki siunatut kellot vapautua -kytkyimistänsä ja lennellä mielinmäärin. Äskenkin liiteli niitä -kuusi, seitsemän kappaletta tuon pilviseinän yli." - -Grimma istui kauvan mietteissään. Vihdoin kääräisi hän viitan ylleen, -astui yöhön ja irroitti kellon hirrestä. Mutta ennenkuin hän päästi -sen käsistään, huusi hän kellon mustaan kitaan: "Jopa sinut tavotin, -kello. Jos mielit joskus kotiin löytää, niin älä pysähdy, ennenkuin -kuulet minun huutavan sinua!" - -Kello keinuili poispäin läpi ilman. Se heilahutti olkiin käärittyä -palaansa taivaan tähtikuvun alla ja lauloi käheästi ja kolkosti: -"Roomaan, Roomaan, pyhään Roomaan!" - -Pääsiäis-aamuna hyppäsivät kaikkien kylien lapset puolipukeissaan -kaikista tuvista, paukuttivat käsiänsä ja huusivat: "Kuulkaa, nyt -ovat meidän rakat kellomme palanneet jälleen takaisin!" Sillä -jälleen kiiriskeli kellojen kumina pitäjästä pitäjään. Vain Ynnärin -kylässä vallitsi hiljaisuus, ja lapset seisoivat siellä alakuloisina -odottelemassa. - -Kun Grimma kuuli, kuinka kaipaavasti hänen miehensä huokaili, luuli -hän sydämensä pakahtuvan. Hän ei voinut kestää kauvempaa, vaan riensi -alas järven jäälle. Hän näki silloin kodittoman kellon palanneen -Roomasta, ja nyt liiteli se etsien pienenä pisteenä korkealla -ilmassa, valmiina iki-ajoiksi lähtemään Lappiin. - -Enempää siekailematta huusi hän silloin: "Kello, tule, sinä olet jo -kotona!" - -Kello putosi silloin suoraan hänen käsiinsä, iski avannon jäähän ja -alkoi vajota. Ynnar oli seurannut Grimmaa, ja kun hän näki, miten -hän ponnisteli pitääkseen kelloa jäälohkareella, kysyi hän häneltä -muuttuneella äänellä: "Mistä tulee, että sinä, joka olet niin väkevä, -olet vaijeten ottanut niin monta iskua minulta, joka olen aina ollut -niin heikko?" - -"Etkö sinä sitten tiedä", vastasi Grimma, "että kun jostakin pitää, -niin sietää kaikki? Ja kun sinä nyt olet puhunut hyviä sanoja -minulle, kärsisin minä mielelläni kellonsoittoakin. Mutta nyt on se -liian myöhäistä. Kello on minua väkevämpi." - -Hänen näin puhuessaan murtui jää yhä enemmän ja enemmän, ja kello -veti hänet mukanansa syvyyteen. - -Sille kohtaa jäi ikuisiksi ajoiksi avanto, joka ei jäätynyt -paukkuvimmallakaan pakkasella. Ja suurina juhlaöinä kuultiin vielä -kellon kumajavan alhaalla järven pohjassa. Mutta Ynnar katui -kovuuttansa uskollista Grimmaa kohtaan ja suri häntä niin haikeasti, -ettei enää viihtynyt vanhassa kodissaan. Hän painoi hatun päähänsä, -tarttui sauvaansa ja lähti vaeltamaan pyhiin, ja sai hautansa -kaukana, kaukana maailmalla. - - - - -XIV. - -EERIKKI PYHÄ JA VUORENLUMOKAS. - - -Oli Kristuksen taivaaseenastumispäivän, helatorstain, yö, ja -kääpiöt avasivat vuoren oven. Taikataitoiset kalastajat laskettivat -myötäpäivään ruuhellaan läpi ruovoston ja istuivat vapa kummassakin -kädessä. Ja koukkuselkäiset noidat penkoivat maata, sillä sieltä -saattoivat he sinä yönä poimia kullat ja hopeat paljain käsin. - -Heidän loitsuistaan välittämättä ratsasti pyhä Eerikki polkua -sotureineen, jotka veisasivat virsiä. Hänen vaaleilla kiharoillaan -upeili sininen lakki, jota reunusti littein jalokivin koristettu -kultainen otsaripa, ja hänen sininen viittansa valui yli miekan. -Hänen edellään kannettiin ristinlippua, jonka juurella hän oli -sotinut Suomessa, ja sen tahtoi hän nyt ripustaa kirkkoonsa Uppsalan -hautakumpujen keskeen. - -Metsässä ei ollut vielä aivan pimeä, ja hän huomasi pienen peikon, -jolla oli punainen piippalakki päässä, kulkevan hänen vierellään -ja ohjaavan hevosta. Mutta hurskas kuningas sulki silmänsä, jottei -häiriintyisi rukouksissaan, ja siirteli hiljaa rukousnauhansa helmiä. -Vasta viimeisellä helmellä kohotti hän katseensa. - -Kääpiö rähähti ilkeään nauruun, sillä hän oli vienyt hänet vuoreen -ja koki nyt sulkea kivi-ovea hänen jälkeensä. Mutta Eerikki teki -ristinmerkin. Silloin oli mahdotonta liikuttaa ovea. Kylmiä -vesitippoja putoili luolan katosta, ja joukko pieniä sepänpahaisia -taoskeli ja kalkutteli viheriän tulen ympärillä. Nurkassa virui -jotakin, joka ensi näkemältä oli kuin läjä tomua ja lahonnutta puuta. -Mutta läjä liikahti, ja nuori tyttö astui esiin ja kohotti huntuansa. -Hänen kasvonsa olivat ruskeat ja pyöreät, ja kivikirves riippui hänen -vyöstään, ja hänen pukunansa oli karvainen nahka. - -"Vieras", kuiskasi hän uneliaasti kuin nukuksissa. "Sinä teit äsken -vasaranmerkin, aivan kuin Ura-Kaipaalla, suurella päälliköllä, oli -tapana tehdä, kun hän rukoili kiviä. Vieläkö Ura-Kaipa elää? Onko -hän kovin vanhentunut? Minä olin hänen orjattarensa. Kas, kas, nyt -muistoni kirkastuu. Pimeänä yönä, lumimyrskyssä otti minut vuori -lumoihinsa." - -"Tuhansia vuosia on mahtanut siitä kulua", vastasi Eerikki, "sillä -enpä muista milloinkaan nähneeni sinunlaistasi ihmistä". - -"Minusta ovat ne vuodet olleet kuin yksi ainoa yö", jatkoi hän, ja -hänen äänensä lujeni. "Mutta enpä ole minäkään nähnyt sellaista -korskuvaa hirviötä, kuin se, jonka harteilla sinä istut. Astu alas -ja istuudu untuvatyynyilleni!" Siinä oli vain kurja multa- ja -sammalvuode, mutta peikko oli niin kääntänyt hänen näkönsä, että -kaikki näytti hänestä muunlaiselta, kuin se oikeastaan oli. "Mikä -komea asunto! Ota kynttilä ja valaise ympärillesi", pyysi hän ja -katsahti luolan homeisiin seiniin. Kynttilä, jota hän hänelle -tarjosi, oli vain harmaa kivenpala. "Pienet kääpiöiseni, tuokaahan -vierasruoka! Ura-Kaipaan orjatar haluaa puhella muukalaisen kanssa -ja kuulla uutta ihmisistä." Kääpiöiset kantoivat silloin esiin -sisiliskoja ja rupisammakolta ja puunnöhtää, eivätkä malttaneet olla -hiukan herkkuja maistelematta. Mutta he olivat vähäruokaisia ja he -saivat kylliksensä yhdestä ainoasta hyppysellisestä. - -"Vuorenlumokas-parka!" sanoi Eerikki. "Sukukunnat ovat kuolleet -toistensa jälkeen, mutta sinä olet vain nukkunut täällä luolassa. -Tule mukaan ja katso itse, miltä nyt maailmassa näyttää!" Hän nosti -tytön eteensä satulaan ja ratsasti ulos vuorensalista. Uteliaina -seurasivat kääpiöt pitkässä rivissä, hyppien ja loikkien mitä -hullunkurisimmalla tavalla, ja pysähtyivät vasta metsänreunassa. -Heistä oli vähitellen tullut tytön ystäviä, ja tytön ilo oli suuri, -kun hän näki heidän piippalakkiensa pilkottavan katajain välistä. - -Mutta nyt hänen silmänsä levisivät. Tasangolla Fyrisvirran suussa -lepäsi Itä-Aros aamuhämärässä. Siinä sijaitsee nyt uusi Uppsala. -Ei näkynyt siellä telttoja eikä havumajoja, kuten Ura-Kaipaan -metsäleirissä, vaan kokonaisia puunrunkoja oli ladottu päällekkäin -taloiksi. Ihmeellisin oli kuitenkin punanpaistava vuori keskessä. "Se -on pyhän Kolminaisuuden kirkko", kertoi Eerikki. "Nyt osaavat ihmiset -rakentaa kivistä, niin että he saattavat putoamatta kohota korkealle -ilmaan. Mutta niinpä täytyykin pieninkin kivi asetella huolellisesti -ja taitavasti." - -Vain silloin tällöin ymmärsi tyttö sanasen hänen puheestaan, sillä -kielikin oli muuttunut. Tyttö painui lähemmäksi häntä, ja hänen -jouhipaitansa pisteli häntä vaatteiden läpi, mutta tytön mielestä oli -Eerikki hänelle kuin hyvä isä. Tuskan valtaamana kysyi hän, mikä se -niin kumisi ja lauloi. - -"Ne ovat kellot, jotka puhdistavat ilman peikoista ja noidanlumoista." - -Hän käänsi päätänsä, eikä voinut olla hymyilemättä nähdessään, kuinka -pelästyneinä kääpiöt kirmasivat metsään kellojen kumahtaessa. Toiset -kaatuivat nokalleen, toiset keikahtivat selälleen. He eivät tienneet, -miten parhaiten olisivat päässeet pakenemaan. Ja nyt nousi aurinko. - -"Ah, siinä on aurinko", riemuitsi hän, ja sydän jyskytti. "Yhtä -säteilevä kuin ennenkin! Vieläkö sinä elät?" "Niin, siinä on -aurinko", myönsi Eerikki ja nosti hänet satulasta. "Pysähdymme tähän -messua kuulemaan", sanoi hän miehilleen, jotka jo odottivat häntä -kirkon ovella. Siinä viivähti hän hetkisen, jakaakseen oikeutta -köyhille ja rikkaille, jotka kokoontuivat hänen ympärilleen. Ja hän -menetteli niin lempeästi ja jalosti, että riitapuolet vähitellen -tyyntyivät. Sitten menivät kaikki sisään, paitsi tyttö, joka jäi -seisomaan kynnyksen ulkopuolelle ja katseli epäluuloisena kupukattoon. - -"Niin paljon kuin Ura-Kaipa uhrasikin kiville, ei hän kuitenkaan -saanut niitä liitelemään ilmassa", ajatteli hän. "Uusi päällikkö on -ihmeellinen mies. Ei hän peljännyt äsken vuoren peikkoja, ja yhtä -tyynenä seisoo hän nyt riippuvain kivien alla." - -Lukemattomat kynttilät paloivat kirkossa, ja tuoksuava suitsutus -levisi kaikkialle. Siinä seisoessaan ja miettiessään, miten kaikki -oli muuttunut, kaikki, paitsi aurinko ja metsä, näki hän mahtavan -sotajoukon lähenevän. Silloin unohti hän pelkonsa ja hyppäsi soturien -välitse kupukaton alle varoittamaan polvistuvaa kuningasta. - -"Aavistan, että ne ovat minun tanskalaisia vihollisiani, ja -että ne himoitsevat minun kruunuani ja henkeäni", vastasi hän -hiljaa, nousematta pystyyn. "Tyttö, asetu kynnykselle ja odota -kärsivällisesti! Tämä ihana messu täytyy minun kuulla loppuun. Me -ihmiset olemme vähitellen saaneet paljon sellaista, mikä on meille -rakkaampaa kuin henki." - -Kun messu oli laulettu, astui hän ulos. Taistelu oli ankara, mutta -lyhyt, ja ylivoiman ahdistamana syöstiin pyhä Eerikki tantereeseen. -Muuan vihollinen kohotti leveätä miekkaansa, iskeäkseen hänen päänsä -poikki. - -"Tahdonpa nähdä, eikö hän nyt edes pelkää!" nyyhkytti tyttö ja -tuijotti, kauhunsa voittaen, ihmetellen häneen. - -Pyhän Eerikin kasvoille, jotka ennen olivat olleet kalpeat, valahti -nyt väkevä puna kuin korkeimman onnen aavistuksena. "Enemmän kuin -maata ja aurinkoa, joka äsken nousi", sanoi hän kuiskaten ja suuteli -rukousnauhansa ristiä, "rakastan minä jotakin tuolla kaukana, -kaukana, jota en ole vielä milloinkaan silmin nähnyt enkä käsin -koskenut. Ja sen rakkauden tähden on minulle kuoleman hetki kunnian -ja taivaallisen autuuden hetki." - -Miekka putosi ja siihen, mihin hänen päänsä vierähti, puhkesi kirkas -lähde. Munkit ja muut hurskaat miehet korjasivat hänen ruumiinsa, -ja sokeat, jotka koskettivat sitä, saivat näkönsä jälleen. Hänen -ristinlippuansa säilytettiin sitten Ruotsin pyhimpänä kalleutena, -ja hänen kuolinpäiväänsä toukokuussa, jolloin vilja tekee terää -ja katajapensas kukkii, vietettiin pienimmässäkin kirkossa. Hänen -luitansa kannettiin hyvän sadon saamiseksi pitkin peltoja, kuten -ennen Frejn kuvaa, ja vielä nytkin säilytetään niitä hopea-arkussa -Uppsalan tuomiokirkossa. - -Mutta saman päivän iltana, jolloin hän kaatui, kuului kolkutusta -vuoren ovelta. "Avatkaa, kääpiöt!" pyyteli vapiseva ääni. -"Ura-Kaipaan orjattaresta on kaikki täällä ulkona niin uutta ja -vierasta. Me viihdymme paremmin yksissä, te ja minä. Kääpiöt, -kääpiöt, nyt on menty niin pitkälle, että ihmiset antavat tappaa -itsensä jonkun kaukaisen takia, jota he eivät voi silmin nähdä -eivätkä käsin koskea! Minne se johtaneekaan? Haluan tulla teidän -luoksenne vuoreen ja vaipua jälleen uinailuuni." - -Puunjuuret ja pensaat peittivät vuoren oven, ja sadat vuodet kiitivät -pois nopeina kuin talvipäivät. Heräjä, Ura-Kaipaan orjatar, ja tule -vielä kerran katsomaan ja ihmettelemään maailman menoa! Pian on aika. - - - - -XV. - -KUKA OLI VIERAAMME? - - -Olipa mahtava jaarli Folkunga-sukua, jonka nimi oli Birger Brosa. -Kolme päivää ennen joulua, kun hän istui linnassaan soihtujen -valossa, astui sisään muuan nuori pappi ja istuutui sanaakaan -sanomatta ovensuupenkille. - -Nuoret miehet kisailivat ja painiskelivat permannolla, ja harvat -kiinnittivät aluksi huomiotansa muukalaiseen. Suuri olikin sentähden -heidän hämmästyksensä, kun hän hetkisen kuluttua äkkiä riisui -papinkaapunsa ja iski tuimasti yhteen vahvimpien kanssa. Illalla, kun -jaarli oli käynyt makuulle, kutsutti hän muukalaisen luokseen. - -"Olen kyllä kuullut, että papit osaavat messuta", alotti jaarli, -joka oli iloinen herra, ja jonka poskilla loisti väkevä puna, -"mutta käsivarsissa ei heillä juuri tapaa olla pontta. Kuka olet, -muukalainen?" - -"Nimeni on Sverre", sanoi nuorukainen ja istuutui tuttavallisesti -vuoteen reunalle. Hänen ryhtinsä oli miellyttävä ja arvokas, ja -äänensä vastustamattoman lumoava. "Äitini asui Fär-saarilla. Siellä -minä synnyin ja siellä sain minä nuoruudenvuosinani harjoitella -käsivarsiani kiipeillessäni pyörryttäviin korkeuksiin linnunmunien -ja untuvan etsinnässä. Norjassa olivat silloin rauhattomat ajat, -silloin, kuten nyt. Kuningas Sigurd Mund oli äskettäin surmattu." - -Rouva Birgitta, jaarlin vaimo, joka makasi hänen selkänsä ja seinän -välissä, veti sudennahan paremmin päällensä ja nousi istualleen. -Samettisen yömyssyn reunoista riippui joukko pieniä kultatupsuja, -jotka sekaantuivat hänen harmahtaviin, kiemurteleviin kiharoihinsa. -"Tiedä, nuorukainen", sanoi hän muistojensa liikuttamana, "että minä -olen kuningas Sigurdin sisar." - -Kun keskustelu oli ehtinyt tähän, vaikeni Sverre hetkiseksi. Silloin -pilkahti veitikka hänen silmäänsä, ja rakastettavasti, mutta hienosti -pilaillen jatkoi hän: "Niinpä niin, sinä olet kuningas Sigurdin -sisar. Mutta sinulle on kai se seikka suuri uutinen, että minä, -joka istun tässä vuoteenreunalla, ja jonka nimi on Sverre, olen -hänen poikansa. Äiti kertoili minulle joskus syntyperästäni, kun -olin tullut täysi-ikäiseksi. Vaikka minun onkin ollut pakko lukea -papiksi, olen minä Harald Kaunotukan sukua yhtä hyvin kuin sinäkin, -rouva Birgitta. Ja siksi olen vaeltanut tänne. Heimolaiset, nyt tulee -teidän auttaa minua oikeuksiini Norjassa!" - -Rouva Birgitta otti lämpimän yömyssyn päästään, voidakseen paremmin -ajatella. Mutta viekas jaarli rauhoitti häntä ja sanoi Sverrelle: -"Mitä kauvemmin ihminen elää, sitä ihmeellisempiä seikkoja saa hän -kokea. Mutta nyt on myöhä jo, Sverre; aika on sinun käydä katsomaan -itsellesi yöpuuta." - -Muutamia päiviä myöhemmin puhutti hän hovimiehensä juottamaan -Sverreä runsaammin kuin tämä kesti. He sekoittivat hyvin väkevän -mesijuoman, vilkuttivat silmää toisilleen ja kuiskivat Sverrelle: -"Voitpa uskoa, että meistä sinun ilveilysi on aika hauska. Tunnusta -vain meille, ystävillesi, että jaarli Erling Vinokaula tai joku muu -norjalaisveijari on lähettänyt sinut tänne pilailemaan sukuylpeän -rouva Birgittan kustannuksella." - -Mutta Sverre huomasi heidän juonensa ja sai heidät juomaan enemmän -kuin hän joi itse. Sitten puristeli hän heistä vähitellen kaikki, -mitä hänen oli hyödyllistä tietää. "Joka juo liikaa", sanoi hän -lopuksi, "luulee puhuvansa viisaasti ja nokkelasti, mutta hän -huutaakin ilmoille kaiken sen, mistä hän kaikkein mieluimmin olisi -ollut vaiti. Herätessään seuraavana päivänä tuntee hän kipua päässään -ja kipua omassatunnossaan. Niin tulee käymään teidänkin huomenna, -rakkaat hovimiehet!" - -Mutta jaarlin pojat ja kaikki nuoret ja turmeltumattomat miehet -muuttivat lähemmäksi häntä, jotteivät kadottaisi yhtään ainutta hänen -sanoistaan. "Niin totisia sanoja puhuvan miehen täytyy myös olla -se, joksi itseään sanoo", ajattelivat he. Kun hovimiehet huomasivat -tämän, menivät he jaarlin luo ja sanoivat kärsimättöminä: "Neuvomme -on, jaarli, että sinä toimitat tuon seikkailijan hengiltä, ennenkuin -hän ehtii peräti pyöryttää sinun omien lastesikin päät." - -"En tahdo auttaa enkä vahingoittaa häntä", vastasi jaarli. "Mitä on -meidän uskominen? Jos hän valehtelee, tekee hän sen ainakin niin, -että hän itse uskoo tuohon valheeseensa. Ja sehän on melkein samaa -kuin puhua totta." - -Rouva Birgitta ei ollut tyytyväinen vastaukseen. "Kuka maankulkija -tahansa", penäsi hän, "voi tulla sanomaan: Minä olen kuninkaan poika. -Mutta jos nyt asian laita kaikessa tapauksessa olisi niin, kuin -Sverre väittää? Luulenpa keksineeni keinon. Muistathan muutamien -turkiskauppiaiden lahjoittaneen minulle erään lappalaisen orjan, -jonka nimi on Vittiko. Hän on noita, hän on tietäjä. Anna hänen -katsoa Sverren käsiä ja lukea totuus!" - -Jaarlilla ei ollut mitään tätä ehdotusta vastaan, ja Sverreä ja -Vittikoa pantiin hakemaan. Vittiko oli nuori lappalainen, jonka -tukka oli suora ja musta, ja jonka ulkonevia poskipäitä koristi mitä -kaunein ruskea väri. Hän kulki hiljaa nahkalapikkaissaan kuin syvässä -hangessa ja taivahutteli polviniveleitään. Tuon tuostakin katsahti -hän ympärilleen kuin sameasta unesta, sillä hän oli taitamaton -yleisissä tiedoissa, mutta taitava salaperäisissä seikoissa. Talven -pitkä pimeys ja kesän pitkä valkeus olivat hänen isänsä ja äitinsä. -Hän tarttui Sverren vasempaan käteen ja tutki tarkoin kämmenen -uurteita. Väliin hän naurahti ilkeän purevasti, mutta nyökkäsi taas -kohta lempeästi kuin hyvänsävyisin ihmisistä. "Pappi", sai hän -sanoiksi viimein, ja hänen silmänsä tuikkivat kuin talvi-yön tähdet, -"päälliköksi olet sinä syntynyt!" - -"Minä en tiedä, Sverre", sanoi jaarli, huulilla hymy, jota saattoi -selittää monella tavalla, "tekeekö tämä vastaus sinut murheelliseksi -vai kiitolliseksi. Se puhuu vähemmän sinun menneisyydestäsi kuin -sinun tulevaisuudestasi, mutta tulevaisuushan onkin tärkein. Ota -ovela Vittiko oppaaksesi, kun lähdet matkaan, ja palkitse hänet -kuninkaallisesti, jos joskus jaksat!" - -Murheellisena lähti Sverre jaarlin kartanosta, seuranansa vain -lappalainen noita. He tulivat asumattomille karjatuville, missä -maahiset jyhmiskelivät permantojen alla, ja he painuivat syvälle -metsien syliin. Erääksi yöksi saivat he suojaa papin talosta, ja -kiitollisuuttansa osoittaakseen lahjoitti Sverre sille papille -papinkaapunsa ja alttarikirjansa. Mutta pian saivat he muuta -miettimistä. Tie kulki kohti Värmlannin saloja. Siellä tapasivat -he parven nuoria norjalaisia sissejä ja seikkailijoita, joilla oli -risaiset punaiset paidat yläruumiin peittona, mutta säärien ympärille -oli kiedottu vain koivuntuohta. Sentähden kutsutuinkin heitä -tuohisääriksi. "Jos sinä olet se, joksi itseäsi sanot", puhelivat he, -"niin ollos tervehditty! Meidän päällikkömme, Östen Meyla, kaatui -äskettäin. Rupea sinä nyt johtajaksemme!" - -"Eipä näytä siltä, että me kykenisimme saamaan paljoa aikaan", -vastasi hän, ja hänen sielukkaat kasvonsa muuttuivat yhä synkemmiksi. -"Ei, menkää Birger Brosan taloon ja ottakaa joku hänen pojistaan -päälliköksenne. Äitinsä kautta on heillä yhtäläinen perintö-oikeus -Norjaan kuin minullakin." - -Muutamia lähettiläitä pantiinkin menemään jaarlin kartanoon, mutta -he palasivat se varovainen neuvo mukanaan, että tuohisäärten -tulisi mieluummin ottaa Sverre johtajakseen. "Ellet tahdo ruveta -päälliköksemme", huusi koko joukko, "olet sinä kuoleman oma!" - -Silloin täytyi Sverren myöntyä. Harvoilla oli kunnolliset aseet. -Monet potivat haavojaan, ja useimmat eivät olleet vielä ehtineet -täyteen miehenikään. Yhteensä oli heitä vain kuusikymmentä päätä, -mutta heti nimitti hän muutamia henkivartijoikseen ja asemiehikseen -ja sääsi muille erilaisia arvoja. Vittikosta sai tulla orja. "Koska -meistä nyt on tehty ylhäistä hoviväkeä", sanoivat tuohisääret -Sverrelle, "emme voi totella sinua, ellet sinä itse ole arvossa meitä -korkeampi." Ja he antoivat hänelle kuninkaan nimen. - -"Jokainen hetki on nyt kallis", sanoi hän. Ja kun hän siinä seisoi -kurjan, nälkiintyneen joukkonsa edessä, solakkana ja totisena, -nuoruudenijässä vielä, näytti hän yhä enemmän ja enemmän mitä -viisaimmalta mieheltä. "Kotona Norjassa hallitsee jaarli Erling -Vinokaula, joka on saanut kruunatuksi poikansa Maunun kuninkaaksi. -Erling on häikäilemätön ja ankara, eikä häneltä vihollisia puutu. -Rientäkööt vahvimmat teistä edelle ja puhuttakoot Telemarkiin -paenneet tuohisääret odottamaan minua maan pohjoisosissa." - -Niin matkasi hän edelleen läpi kahdentoista peninkulmaisen metsän -pohjoisimmassa Värmlannissa ja saapui Älv-laaksoon. Sitten läpi erään -metsän, joka oli yhtä pitkä, Malungiin läntisessä Taalainmaassa -ja sitten läpi erään metsän, joka oli viisitoista peninkulmaa -pitkä, itäiseen Taalainmaahan. Vittikoa, joka ei ollut vielä -koskaan muuttanut karvaisia vaatteitaan siitä kun hän oli ne ensi -kertaa ylleen pukenut, saattoi tuskin eroittaa ruskeanharmaasta -maasta. Hän ryömiskeli ja hiiviskeli pensaiden välitse, ovelana ja -herkkä-uskoisena, vaarallisena ja vaarattomana, ja kaikki, mitä hän -sanoi, oli siitä totuuden ja valheen keskimailta. Myöhään muutamana -yönä tulivat he erääseen pimeään kylään. Vittiko puhalsi loihtien -sormiinsa, ja heti leimahtivat ne palamaan kuin viisi sytytettyä -kynttilää. - -"Kuka sinä olet, noita, joka vaeltelet moinen kynttilänjalka -mukanasi?" kyselivät talonpojat ja tirkistelivät puolipukeissaan -tuvista. He olivat vielä pakanoita, ja Torin ja Odinin veistokuvat -koristivat vielä ovien pieliä. - -"Minä olen lappalaisten suurin päällikkö", vastasi hän, "ja minä -kävin tuolta etelämpää hakemassa kuninkaan seurakseni sinne tunturein -keskeen." - -Mutta talonpojat eivät olleet vielä koskaan ennen nähneet kuningasta -ja he tuskin tiesivät, oliko se lintu vai kala. "Katsokaa, katsokaa -vain!" jatkoi Vittiko ja valaisi palavilla sormillaan tuohisääriä. -"Tuohta säärien ympärillä. Vaatteet niin risoina, että jos pistää -kätensä yhdestä reijästä sisään, niin tulee se toisesta ulos. -Ja pudistakaapa näitä taskuja! Ei ropoakaan rahaa, ei kuivaa -leivänpalaistakaan. Ettekö käsitä, taalalaiset, että ne ovat -hovimiehiä ne... Ja tällaiselta näyttää kuningas. Vain päällinen -kengistä jäljellä. Pohjat puhki, korot tiessään. Mutta kohteliaan -ja ystävällisen täytyy kuninkaamme olla. Muuten löisimme hänet -hengiltä... Pankaapa nyt tulta patojen alle!" - -Vieraanvaraiset talonpojat veivät silloin matkalaiset tupiinsa -ja kestitsivät heitä parhaansa mukaan. Mutta Sverre mietti -miettimistään, miten hän järjestyksen ja kurin kautta vähitellen -kasvattaisi hurjista tuohisääristään erinomaisia sotureita. -Levähtäneenä ja kiitollisena, mutta voimatta maksaa ropoakaan -kestityksestä, samosi hän sitten joukkoineen halki Jämtlannin. Kevät -teki juuri tuloaan. Tuohisääret joivat järvien kirkasta, kylmää -vettä, eikä heillä usein ollut muuta syötävää kuin puunkuorta ja -marjoja, jotka olivat olleet talven lumen alla. Päästäkseen eteenpäin -täytyi heidän kulkea lautoilla jokien yli, ja kun he vihdoin -laskeutuivat tuntureilta Nidarosiin Norjan puolelle, eivät he viiteen -vuorokauteen uskaltaneet nukkua eikä hankkia ruokavaroja, koska -pelkäsivät tulevansa ilmi. - -Kaupungista huomattiin heidät kuitenkin, mutta Telemarkin tuohisääret -tulivat heidän avukseen. Kaupungin päälliköt ottivat silloin pyhän -Olavin lipun kirkosta ja rynkäsivät ulos sotureineen, mutta nämä -pötkivät käpälämäkeen heti kun kuulivat peljättyjen tuohisäärten -nuolien suhisevan. Lipunkantaja painatti pakoon sellaista vauhtia, -että ratsasti kumoon kaksi miestä, joista toinen kuoli paikalla -ja toisesta tuli raajarikko elinijäkseen. Hän itsekin kaatui, ja -tuohisääret valtasivat lipun. Tämä lippu edellään kulki sitten Sverre -Nidarosiin ja kiitti Neitsyt Maariaa ja pyhää Olavia odottamattomasta -voitosta. - -Sitten huudettiin hänet äyrikäräjillä koko Norjan kuninkaaksi. Mutta -jaarli Erling Vinokaula eli vielä, ja hänen poikansa Maunu oli -myöskin Norjan kuningas. Alituisia seikkailuja kokien piileskeli -Sverre väliin laivoissa, väliin talonpoikaistuvissa ja lopulta tuli -hän tunturien yli hälsinglantilaisten maahan. Hälsinglantilaiset -kokoontuivat, monet täysissä rautavarustuksissa, estämään häntä -kulkemasta heidän maansa läpi. Sverre läheni väkineen suljetussa -rintamassa. Hänen miehensä saivat oikeuden puhua hänen puolestaan -hälsinglantilaisten käräjillä, mutta ei hän itse. Hänen ei sallittu -avatakkaan suutaan, niin kovin pelkäsivät hälsinglantilaiset hänen -kuulua taitoaan sanojen sovittelussa. Hän tuotatti silloin pari -hevosta ja käski miestensä teurastaa ne. "Nyt pitää kuultaman -kaikissa valtakunnissa", sanoi hän, "että te hälsinglantilaiset -olette niin kitsaita ruoallenne, etteivät kristityt miehet voi teidän -maassanne muuten pysyä hengissä kuin tekemällä syntiä Jumalaa vastaan -ja syömällä hevosenlihaa." Silloin häpesivät hälsinglantilaiset, -ja kun hän nyt seisoi siinä heidän edessään silkkipäähineessään, -rautapaidassaan ja punaisessa villa-ihokkaassaan ja puhui selvästi ja -viisaasti ja hienosti pilaillen, kuten hänen tapansa oli, eivät he -voineet kuulla häntä tulematta hänen ystävikseen. - -Jonkun aikaa jälkeenpäin alkoi tuohisäärten punaisia paitoja taas -vilkkua Nidarosin yläpuolisilla kukkuloilla, ja Sverre sanoi -miehilleen: "Nyt on tullut hetki korjata sato kaikista vaivoistamme -ja vastuksistamme. Tuolla alhaalla kaupungissa majailevat nyt -Erling Vinokaula ja Maunu sotajoukkoineen. Jokainen teistä saa sen -miehen kalleudet ja arvot, jonka hän surmaa ottelussa. Sellaisesta -palkinnosta on teidän nyt taisteleminen." - -Muuan mies hypähti innoissaan matkaan toisten edelle, ja hänen -olallaan oli vain varsta. "Eipä tappeleminen Erling Vinokaulan kanssa -ole sentään viljan puimista", nauroi hänelle muuan tuohisääri. Mutta -mies vastasi: "Aseet, joita aijon käyttää, tulevat kyllä vastaani -kaupungista, sillä niitä kantaa vielä joku jaarlin mies." - -Vittiko seurasi mukana ja hiipi kaupunkiin vakoilemaan. Rannassa -lojui laiva, missä jaarli vietti yötään. Eräällä ristiretkellä oli -hän saanut miekaniskun kaulaansa, niin että pää istui siitä lähtien -vinossa, ja siksi ruvetuinkin häntä sanomaan Vinokaulaksi. Mutta -Vittiko näki sekä jaarlin että muiden kannella seisojain varjojen -olevan ilman päätä ja hän ajatteli: "Tuo merkitsee, että he huomenna -kaikki joutuvat surman omiksi." - -Hän kuuli jaarlin sanovan: "En tahdo kieltää, että minun tulisi -ehkä koota hajaantunut miehistöni laivaan ja laskea ulapalle, mutta -minä en voi sietää tuon papinmokoman Sverren asettuvan poikani -kuninkaantuoliin." Sitten astui hän maihin. Kristuksenkirkon -kalmistossa kohtasi hän poikansa ja tämän päälliköt. He laskeutuivat -hetkeksi polvilleen, mutta lopulta sanoi Erling Vinokaula: "Nouskaa -ylös ja tarttukaa aseisiinne! Pianpa ehkä saatte virua täällä -tarpeeksi kauvan." - -Torvet törähtivät, mutta rintamaan kertyikin vähemmän väkeä kuin hän -oli odottanut, tuskin kuuttasataa miestä. - -"Minne te kaikki nyt häivyitte?" kysyi jaarli, ja hänen väkensä alkoi -väistyä kahakassa. Itse sai hän piston läpi vyötäistensä ja kaatui -kuolleena selälleen. Kuningas Maunu, joka pakenevain mukana kiiruhti -laivoille, kumartui hänen ylitseen, suuteli häntä otsalle ja sanoi: -"Me kokoonnumme vielä kerran, isä, riemun päivänä." - -Seuraavana vuonna istui Birger Brosa väkineen iltaa tuvassaan. Päivän -työt olivat päättyneet, ja syvä hiljaisuus vallitsi. Ilta oli viileä, -kostea kevätilta, mutta ensimäinen, jolloin ei heidän tarvinnut -polttaa kynttilää. Turkkeihinkin kääriytyneinä iloitsivat kaikki -katsellessaan avonaisesta ovesta alastomia puita ja niiden pieniä, -vielä kehkeymättömiä silmikkoja. - -Silloin näkyi polulla liikahtelevan ihmeellinen kasa aseita, -rautapaitoja, vaatteita ja raahaavia, hopeahelaisia hevosenvaljaita. -Ylinnä upeili kypärä, jonka kannattajana ei ainakaan päätä näkynyt, -ja koko ilmestys oli kuin mikäkin sukuhaudasta noussut kummitus. -Kynnyksellä putosi taakka vihdoin maahan, ja siinäpä seisoikin -Vittiko, ruskeankeltaisena ja onnellisena, siinä koko hänen -voittosaaliinsa tappelutantereelta. "En surmannut ketään jaarlin -miestä", selitti hän, "mutta korjasinpa sentään satoni nurmikolta." - -Birger Brosa nousi isäntämäisen suojelevasti penkiltään ja tervehti -häntä. "Pitkäänpä sinä saitkin oppaana palvella", pilaili hän. "Mutta -vastaakkin nyt erääseen vakavaan kysymykseen. Kuka oli vieraamme?" - -"Päälliköksi oli hän syntynyt", vastasi Vittiko ja veti henkeä. -"Kaikki muu on arvoitusta. Mutta sen minä sanon, että suurempaa -kuningasta ei ole norjalaisilla ollut ilmoisna ikänä, ja saavatpa -he totisesti hikoilla yhdenkin kerran, ennenkuin heille toinen -samanlainen nousee." - - - - -XVI. - -BIRGER JAARLI. - - -Bjälbon Ingrid Ulva oli lähettänyt väkensä poimimaan pähkinöitä. Tie -oli pitkä, ja ilta pyrki hämärtymään. - -Harmaantunut Folkunga-rouva, Maunu Minnesköldin leski, käveli itse -sillävälin sulkemassa ruoka-aittojaan. Siellä killui savustettuja -ja suolattuja eläintenlihoja pitkissä riveissä, eikä sieltä -puuttunut suinkaan mausteita eikä hunajaa eikä jauhosäkkejä. Hän -katsoi tarkkaan, että voikirnussa oli pihlajaa velhojuoma vastaan -ja että maitosiivilän pohjalla oli pieniä kiviä, jotka oli poimittu -paikalta, mihin salama oli iskenyt. Pimeän tullen kuului lattian alta -hiljaista telmettä, aivan kuin olisi joku rummutellut sormillaan -pöydänreunaa. Maahiset siellä teutaroivat. Permantopalkkien välistä -loistivat niiden valaistuskojeet kuin valju kuunpaiste. Tuon -tuostakin heittivät ne lattialle hiukan sahajauhoja, mutta silloin -ei emäntä hymähtänyt tyhmien tapaan, vaan kumartui syvään ja kokosi -sahajauhon kuin kallisarvoisimman lahjan ikään. Hän kätki sahajauhon -huolellisesti, kylvääkseen sen sitten pellolle. Siitäpä nousikin -sinne kesällä sellainen viljantohina, että se kuului aivan aaltojen -pauhulta, ja siitä tuli Bjälbo hedelmälliseksi ja rikkaaksi. - -Rauhattomina aikoina muutti hän kirkontorniin palvelijattarineen ja -paistinpannuineen, mutta iltaisin ei hänen tarvinnut mitään pelätä. -Muuan vanha, lopen köyhtynyt Folkungi, joka eleli talossa armoilla, -auttoi häntä äänettömänä ja jurona avainten kantamisessa. Hänen -nimensä oli Sune, ja hän oli ainoa sen talon haltijaväestä, joka -oli jäänyt kotiin. Välinpitämättömänä ja huonosti puettuna seurasi -Sune emännän kintereillä. Kun emäntä oli lukinnut raskaammat avaimet -seinäkaappiin pienellä hopea-avaimella, joka kilisi hänen omassa -kimpussaan, kääntyi hän seuraajansa puoleen, sanoen: "Sune, minä ja -minun poikani olemme Ruotsin rikkainta väkeä." - -"Siksipä käykin sinulla vieraita, joista sopii ylpeillä", ivaili hän -katkerasti ja katsahti ovelle. "Siinähän on sinun suurin riemusi." - -Muuan mies lynkytti huoneeseen kainalosauvansa varassa. -Sisäänpainunut rinta, kapeat hartiat ja vaaleankeltainen tukka, joka -aaltoilevana valui mustalle puvulle -- siinä kaikki, mitä hämärässä -saattoi havaita. Hän asettui sammutetun lieden ääreen ja tuijotti -katon savu-aukosta yöhön. - -Ylpeä Ingrid Ulva astui askeleen taaksepäin ja nykäisi Sunea hihasta. -"Se on kuningas, ontuva, sammalkieli Eerikki", sanoi hän hiljaa. -"Miten on hän tullut tänne? Ja mihin minä nyt ryhdyn? Tässä minä -seison kehnoimmissa vaatteissani melkein kuin mikäkin orjatar. Vain -sarkaa." - -"Kath, kath kun tähdet paithtaa!" sammalteli kuningas, ja hänen -äänensä kuului niin sydämellisen hyvänsävyiseltä, että sen olisi -pitänyt sulattaa jäisinkin korskeus lämpimimmiksi veripisaroiksi. -Mutta Ingrid Ulva ei pysynyt kauvan neuvottomana. "Ken lienetkin, -matkalainen", sanoi hän reippaalla päättäväisyydellä, "niin istu -rauhassa alallasi. Minä menen hakemaan emäntääni, korkeasukuista -rouvaamme Ingrid Ulvaa." - -Lyhyin askelin kiiruhti hän ylisille vaate-arkuilleen. Mutta kun hän -kahmaisi vyöhönsä, oli avainkimppu poissa. Siinä hän nyt seisoi ilman -avaimia, ilman palvelijoita, ruoka-aitat ja arkut lukossa, hän, rouva -Ingrid Ulva! Ja rikkaassa Bjälbossa! Ja arkussa oli kultakankaisia -hameita ja viinikannuja ja juomasarkkoja, jotka olisivat tuottaneet, -kunniaa kenen piispan pöydälle tahansa. - -"Moista nöyryytystä en voi koskaan sulattaa", ajatteli hän ja -kuunteli pienintäkin kolahdusta. "Ovatko ne palvelija-vetelykset -sitten kokonaan unohtaneet minut siellä pähkinämetsässään? Olisivatpa -ne vain täällä, niin saisivat ne hakata ovet ja lukot auki kirveillä. -Ja tekin, maahiset! Sillä tavallako te palkitsette emäntäänne? -Piiloitatteko te hänen avainkimppunsa juuri kun hän sitä paraiten -tarvitsee?" - -Vallan kiihdyksissään laskeutui hän keittiöön, mutta sieltä löysi hän -vain vähän valkeata puuroa ja maitokulhon. Hän puhalteli tervastikkua -tuhkaan siksi kunnes se leimahti palamaan, mutta miten hän valaisikin -lattioita ja rappukiviä, avaimia hän ei löytänyt. "Tässä ei auta -muu", kuiskaili hän itsekseen, "kuin jatkaa samalla tavalla kuten -aloinkin ja olla yhä vain olevinaan tyhmä orjatar. Enhän voi häntä -jättää sinne pimeään yksinkään istumaan." - -Hän pisti palavan tikun suupieleensä orjien tapaan ja kantoi pöytään -puuron ja maidon. Sitten sytytti hän vaivaisen vahakynttilän. Ja nyt -näkyi, että huone oli upea sali, jota koristivat aseet ja liput. -Mutta kestitys oli laihanpuoleista kuuluisan Bjälbon kestitykseksi. -"Mahtava Ingrid-rouvamme", sanoi hän ja pisti tikun jälleen huuliensa -väliin, "on nyt parhaillaan huvikävelyllä koko palvelijajoukkueensa -kanssa. Sinun tulee odottaa, mies, ja olla kärsivällinen." - -Silloin hymyili Eerikki Sammalkieli koko naamallaan ja nyökäytti -hänelle päätään, silmissä kirkas, ystävällinen hohde. Hän ei ollut -tavannut talon emäntää milloinkaan ennen, mutta hän näki hänen -peukalossaan jykevän kultasormuksen, jonka hän oli unohtanut siihen. -Ja kuningas arvasi, kuka hän oli. Hän ei tahtonut saattaa häntä -hämilleen, ilmaisemalla keksintönsä, vaan pisteli näön vuoksi -muutamia lusikallisia puurovadista. Sitten nousi hän pöydästä -ja tarttui kainalosauvaansa. Rakastettava hellyys asui hänen -piirteissään, ja selvää oli, ettei moinen herra ollut milloinkaan -voinut heiluttaa keihästä tai miekkaa. Muutamin häveliäin sanoin -kiitti hän kaikesta ja toivotteli hyvää vointia ja lynkytti sitten -ovesta ulos yhtä hiljaa kuin oli tullutkin. - -Sune istuutui pöydänpäähän ja vengotteli muutamia vahingoniloisia -sanoja, mutta tuskin oli Ingrid Ulva käynyt pari askelta eteenpäin, -ennenkuin hän pysähtyi äkkiä huudahtaen. Hänen jalkansa oli osunut -johonkin kiiltävään, joka välkkyi lattianraosta. Kumartuessaan -huomasi hän heti, että siinä olivat avainkimpun vitjat. "Te maahiset -olette minulle tämän kolttosen tehneet, vaikka minä olen aina -ollut hyvä teitä kohtaan", änkytti hän ja kiskaisi avaimet raosta. -Hän kiiruhti arkuilleen ja pukeutui silkkiin ja kiinnitti pienen -helmirivan tukkaansa. - -"Joutukaa, joutukaa! Laittakaa tulta keittiöön!" huusi hän -palvelijoille, jotka nyt myös kuuluivat metakoivan pihalla. "Hevosen -selkään, ken ensimäisenä ehtii, ratsastamaan kilpaa kuningas Eerikin -kanssa! Tervehtikää häntä ja sanokaa, että nyt on Ingrid Ulva tullut -kotiin ja odottaa häntä kunnia-istuimella." - -Pianpa tuprusi savu keittiöstä. Kannuja ja vateja kannettiin -pöydälle, ja soihtuja pistettiin pitimiinsä pitkin salin seiniä. Tämä -olikin toista kuin se savuava tervastikku, jota Ingrid Ulva äsken oli -hampaissaan kuljetellut! - -Kun kaikki oli valmiina, lensi ovi auki sellaisella iloisella -hälinällä, kuin olisi kokonainen soturilauma rynnännyt saliin. Mutta -tälläkin kerralla tuli sieltä vain yksi ainoa mies, ja se oli hänen -oma poikansa Birger. Hänen kieroista, ruskeista silmistään säihkyi -veitikka. Hän levitti sylinsä juhla-asuun puettua äitiään kohti, -joka istui siellä mahtavana kunnia-istuimen pylväissä riippuvain -teräsmiekkojen välissä. - -"Terve sinulle, jaarlin äiti!" huusi hän voitonhurmoissaan. - -"Poikani eivät sen pahempi ole mitään jaarleja", huomautti Ingrid -Ulva töykeästi. - -"Terve sinulle, kuninkaanäiti!" - -"Oikea kuningas oli äsken täällä, pyhän Eerikin jälkeläinen. Hän -kulki kainalosauvojen varassa. Jokaisella suvulla on aikansa, ja -sitten kuivuvat oksat." - -"Tiedäthän minut kuninkaan parhaaksi ystäväksi. Olimme juuri matkalla -Alvastraan. Hän käski seurueensa pysähtyä kukkulan tuolle puolen, -mutta tuli itse tänne hämmästyttämään sinua, äiti. Puhutaanhan niin -paljon pahaa meistä Folkungeista ja meidän kopeudestamme. Ja mitä hän -näki?" - -"Sarkavaatteisen orjattaren." - -"Arkailevan, huonosti puetun emännän näki hän, tuo sairas, -vaatimaton, jalomielinen kuningas Eerikki. Hän tunsi sinut -kultasormuksestasi." - -Birger vaikeni nauraakseen kyllikseen. Sitten vaihtui hänen -silmiensä ilme, ja niihin sytähti synkkä tuli. "Ja silloin", jatkoi -hän, "silloin ajatteli Eerikki: Kaikki paha, mitä kuiskaillaan -Folkungeista, on panettelua. Vanha jaarlini, Ulv Fase, tuli siihen -arvoon vastoin minun tahtoani. Kun hän vaipuu ikuiseen lepoon -- -kunhan se pian tapahtuisi! -- täytyy tuon naisen pojasta tulla minun -jaarlini. Ja hänelle annan minä oman sisareni puolisoksi, koska -ei minulla itselläni ole poikaa kruununperijäksi. -- Sellaisten -ajatusten täyttämänä jatkoi hyvä Eerikki-kuningas matkaansa sinä -iltana. Ymmärrätkö nyt, Ingrid Ulva? Terve sinulle, Folkungin äiti!" - -Pilaillen veti hän sormuksen äitinsä peukalosta ja heitti sen -lattianrakoon. "Siitä saavat maahisesi kiitosuhrin, koska he tänä -iltana osasivat kätkeä sinun avainkimppusi!" - -Sune, joka oli vaijeten kuunnellut keskustelua, jymähytti nyrkkinsä -pöytään. "Heimolainen", sanoi hän synkästi, "petoksellako sinä alat?" - -Birger katsahti ankarasti häneen. "Varokaa seuraavaa petosta, -Folkunga-heimolaiset, jos rupeatte minua uhmailemaan!" - -"Entä jos seuraamme sinua?" - -"Silloin saat sinä yksinäsi, sinä rutiköyhä mies, kaiken sen kullan -ja hopean, mitä Jumala kaukana Itämaassa pitelee sylissään." - -"Mitä sinä sitten aijot, jaarliksi tultuasi?" - -"Minä tahdon kastaa Itämeren toisella puolella asuvat pakanat, jotka -polttivat meidän Sigtunamme, ja tehdä heistä ihmisiä. Teräsvuoret -ovat lohottavat ja pellot ovat kynnettävät. Tukholma on torneilla -varustettava ja lain rauha on saatava naistenne, kirkkojenne ja -kotienne suojaksi. Sano minulle vain, miten saan lyhyen ikäni -riittämään!" - -"Nyt kuulen, että sinä olet se mies, jota me olemme satoja vuosia -ikävöineet", huudahti Sune ja raastoi sotavarustuksensa esiin -nurkasta, missä se oli kauvan toimettomana virunut. Ja kun sitten -Birger ratsasti pois, seurasi hän mukana. - -Aika vieri, ja moni kevät katkoi kahleensa. Ulv Fase jätti tämän -maailman, ja Birgeristä tuli jaarli. Pian oli hänellä eniten -sananvaltaa maassa, ja uppiniskaisten täytyi kumartaa hänen voimaansa -ja vavista hänen vihaansa. Kellojen kumistessa kokoontuivat nyt -seurakunnat kirkkomäille, missä innostuneet munkit ja papit -ristiinnaulitunkuva kädessä saarnasivat ristiretkeä. He puhuivat -ritarijoukoista, jotka olivat taistelleet ja vuodattaneet vertansa -pyhän haudan valloittamiseksi uskottomain ryövärikäsistä. Ja -he manasivat ruotsalaisia sielunsa autuuden nimessä lähtemään -sotaretkelle Itämeren tuonpuolisia pakanoita vastaan. Kansa tunkeili -puhujain ympärille hurskain riemuhuudoin. Saarnaajan jaloissa oli -ontoksi kaiverrettu, raudoitettu ja munalukolla suljettu puupölkky. -Sitä sanottiin uhri-arkuksi. Siihen heittivät köyhät ja rikkaat -roponsa sotaretken hyväksi, iloissaan, kun saivat auttaa Jumalan -kunnian enentämistä. Ja monet veivät lahjansa itse alttarille. -"Niin on Jumalan tahto, niin on Jumalan tahto!" huusivat ritarit, -ja veripunaiset ristit kiinnitettiin rukousten hymistessä heidän -viittoihinsa. He olivat ylt'yleensä puettuja rautapaitaan, joka -ulottui leukaan asti. Teräskypärästä lähti kapea levy, joka silmien -välitse kulkien suojeli kasvojen yläosaa. Tunteakseen toisensa olivat -he koristaneet kilpensä erilaisin merkein. Maalatut linnut, hirvet, -kalat ja kukkaset välkkyivät auringonpaisteessa. Birger Jaarlin -taivaansinisessä Folkunga-kilvessä upeili kultainen leijona, ja -hänen pitkä miekkansa oli niin raskas, että asepoika sai hikipäin -puuhailla, kokiessaan pistää sitä hänen vyöhönsä. Purret ja veneet -lykättiin vesille, ja pyhien lippujen liehuessa lasketti koko -laivasto kohti Suomea, jota silloin sanottiin Itämaaksi. - -Astuttuaan maihin pystytti Birger Jaarli ristin rannalle ja lupasi -armahduksen kaikille, jotka antoivat kastaa itsensä. Etäinen ulvonta -kajahti kankailta vastaukseksi, ja noidutut nuolet alkoivat suhista. -Erämaan pakanat olivat raivoissaan nälästä, sillä rantaseutujen -kristityt papit olivat kieltäneet heitä tulemasta satamiin ostamaan -ruokaa ja suolaa. Kostoksi sitoivat he vangitsemansa kristityt -tukasta nuoriin, kaareksi taivutettuihin koivuihin, jotka sitten -keinuivat tuulessa ylös ja alas uhrit mukanaan. - -"Nyt käy paras tuuli", huutelivat pakanat ilkkuen ristiretkeläisille -piilopaikoistaan katajapensaiden takaa. "Tulkaapa katsomaan metsää, -miten kuolleet Kiesuksen miehet keinuvat koivuissa!" Ristiretkeläiset -vetivät miekkansa ja matkasivat virsiä veisaten läpi viidakkojen -ja poikki rotkojen. Muutamien päivien kuluttua osuivat he kovalle -polulle, joka johti korkealle pysty-aidalle. Birger Jaarli sysäsi -syrjään laihat poppamiehet, jotka vartioivat veräjää. "Käänny, -käänny, onneton muukalainen!" kuiskasivat he, uskaltamatta puhua -kovaa. "Tämä on haltijain huvitarha, tämä on Jumalan lehto." Mutta -Jaarli astui aituukseen, etevimmät soturinsa seurassaan. Ruoho -kasvoi siellä rehevänä ja kukat loistivat, vaikka niitä peitti -pihlajain, tuomien ja tuhatvuotisten tammien pimeä varjo. Iloisesti -liritteleväin lintujen sulolaulu vaikutti ihmeellisesti miehiin: -heidän päätänsä huimasi, he hoipertelivat sinne ja tänne, he -nauroivat ja he itkivät yht'aikaa, osaamatta sanoa, korkein onniko -vai syvin epätoivoko heidän sydämensä täytti. Tuuheimman tammen -juurella törrötti korkea paasi, jolle oli siroiteltu kultaa ja -hopeaa, ja sen huipulle oli nostettu pienempi kivi pääksi. Siinä oli -Jumala. - -"Jaarli", änkytti tukahtunut ääni, ja Sune laahusti puiden välitse. -"Juoksin itseni henkitoreisiin, saadakseni sinut kiinni. Ruotsista on -tullut laiva. Eerikki Sammalkieli on kuollut." - -"Nyt on minun siis aika täyttää lupaukseni", vastasi jaarli ja -pyyhkäisi paadelta kullat ja hopeat Sunen kokotettuun kypärään. -"Jumala, Jumala, kumarrappas hieman kivipäätäsi, sillä sinulle puhuu -nyt ruotsalaisten uusi kuningas!" - -Mutta hän näki poppamiesten tassuttelevan paaden luo ja painavan -korvansa sitä vasten, paha-enteisesti nauraen. "Mitä te kuuntelette?" -kysäisi hän. "Jumalan vastausta", kuiskivat he. "Hän sanoo: Et sinä -saa koskaan kantaa kuninkaankruunua, Birger Jaarli. Se on Jumalan -rangaistus sinulle, koska saastutit hänen lehtonsa." - -Jaarli kohautti olkapäitään ja meni matkoihinsa. Alhaalla joella -kastoivat papit laihtuneita miehiä, naisia ja lapsia, ja molemmilla -rannoilla seisoi ristiretkeläisten sotajoukko yhä paljastetuin -miekoin. Hän käski muutamien ritarien jäämään päälliköiksi -valloitettuun maahan ja riensi sitten laivalleen. - -Kun hän tuli kotiin ja tapasi ruotsalaiset herrat, sanoivat nämä: -"Me valitsimme sinun vanhimman poikasi Valdemarin kuninkaaksi, -koska hänen äitinsä oli pyhän Eerikin sukua." Raivostunut jaarli -kysyi, kuinka he olivat rohjenneet valita lapsen kuninkaaksi hänen -poissaollessaan. Mutta silloin astui muuan mahtava ylimys, Joar -Sininen, hänen eteensä ja vastasi: "Ellet vaaliin tyydy, saatan minä -tästä viitastani myöskin pudistaa kuninkaan." Silloin sulki jaarli -suunsa. - -Sune ja muut kateelliset Folkungit ja herrat hioivat pian aseitansa -kapinaan, mutta he joutuivat perin pohjin tappiolle Herrevadin sillan -kahakassa, ja heidän etevintensä täytyi taivuttaa päänsä miekan -katkaistavaksi. - -Valdemar viihtyi paraiten naistuvassa ja leikitteli kauneilla -kiharoillaan. Nuorempi poika, Maunu, jonka iho oli tumma ja katse -synkkä, asui ritareineen Nyköpingin linnassa, ja Birger hallitsi -yksinään koko valtakuntaa. Hän oli iloinen ja loistelias kemuissa, -mutta ankara siinä, missä tarvitsi ohjaksia kiristää, ja ajan oloon -alkoivat häntä kunnioittaa nuoret ja vanhat. Hän piti lupauksensa ja -hän turvasi rauhan viisailla laeilla ja hän poisti sen taika-uskoisen -tavan, että syytetty saatettiin tuomita kantamaan hehkuvaa rautaa -viattomuutensa todisteeksi. Ruotsin naiset katsahtivat häneen -kiitollisuuden välke silmissä, sillä ennen oli koko heidän isiensä ja -äitiensä perintö mennyt veljille, mutta hän oli toimittanut sellaisen -lain, että sisar saa puolet veljen perintö-osasta. Bjälbossa päätti -hän päivänsä. Kun soturit, jotka vielä olivat elossa ristiretken -ajoilta, seisoivat nyt siinä vahakynttilöiden valossa, sanoivat -he: "Jumala, sinun kostosi raukesi tyhjiin. Tässä paareilla lepää -Ruotsin isällisin kuningas, vaikkei hän koskaan saanutkaan kantaa -kuninkaankruunua." - - - - -XVII. - -HOVAN TAPPELU. - - -Ramundebodassa Tivedenin lähistössä törrötti iki-vanha -muurien ympäröimä kuninkaankartano, jonka seiniä koristivat -sudenkallot. Kuninkaat poikkesivat sinne valtakunnanmatkallaan. -Kerran keskikesällä kajahti äkki-arvaamatta tuossa muuten niin -kuolonhiljaisessa pesässä säkkipillien piipatus ja rumpujen pärinä. - -Iloista elämää siellä vietettiin, sen kuuli selvästi. Mutta niinpä -siellä kevytmielinen kuningas Valdemar pitikin kemuja, piti kemuja -sen sijaan kun hänen olisi pitänyt tapella. Hänen sotajoukkonsa -majaili metsän tuolla puolen Hovan lähettyvillä, sillä herttua Maunu -oli noussut kapinaan kruunattua veljeänsä vastaan ja rynnisti nyt -etelästä käsin, tanskalaisia ja ruotsalaisia ritareja lippujensa alla. - -Tiveden oli pakanoiden ja noitien metsä, ja ulvovia ja karjuvia -olentoja harhaili pitkin rämeitä eksyneitten koirien tavoin. Siellä -ja täällä rotkoissa asui vielä ihmisiä, joita ei oltu koskaan -kastettu ja jotka eivät olleet koskaan kuulleet messua, vaan jotka -uskoivat pyhiin lehtoihin ja kumpuihin ja jotka salaa uhrasivat -lähteille ja kiville. "Me emme päästä ketään metsämme läpi", sanoivat -he ja alkoivat etsiä sopivaa kokoontumispaikkaa pimeimmän erämaan -sydämestä. - -"Miten kauvan täällä asunenkin, koskaan en sitä löydä", sanoi muuan -vanha eräkäs, jonka nimi oli Hulv Skumble, "joka päivä keksin minä -mustia lampia, joissa en ole koskaan kalastanut, rämeitä, joista en -ole ennen tiennyt mitään, yrttejä, joita en ole ennen poiminut." - -Hän nojasi kainalosauvoihinsa ja hän peittyi melkein valkean partansa -ja tukkansa suojiin. Eteenpäin yritellessään osui hän niin mahtavain -jättiläishonkain keskeen, ettei hän ollut uneksinutkaan moisista -puista. Paikka tuntui hänestä vähemmin metsältä kuin rajattoman -suurelta, pilvenkorkuisten pylväiden kannattamalta salilta. Ei -ainuttakaan eläintä näkynyt, ei sääskiä eikä kärpäsiä, ei mitään -lentävää eikä keveätä, ei auringonpilkettä, tuskin viheriää -ruohonkortta. Kaikki oli vain harmaata ja harmaata. Havuneulojen -peittämä maa oli tasainen ja sileä kuin permanto, mutta ylhäällä -latvoissa kohisi ja ulvoi, ja puut käärivät punertavat käsivartensa -toinen toistensa ympärille ja löivät sylipainia. Mutta sinne ylös oli -niin pitkä matka, että kohina kuului vain kaukaiselta humulta, ja -alhaalla maassa vallitsi hiljaisuus. - -Kuljettuaan vielä kappaleen matkaa, keksi hän lähteen. Sinne pääsi -aurinkokin kurkistamaan ja siellä ei ollut yhtä autiota. Hän kurotti -kättänsä juodakseen, mutta veti sen heti takaisin sen peilikuvan -pelästyttämänä, joka näkyi hänen olkapäänsä yläpuolella. Kiivaasti -käännähti hän ympäri. - -Hänen edessään seisoi Ti-jumala, jota muut metsänkävijät olivat -ikimuistoisista ajoista turhaan etsineet. Mutta siitä huolimatta -olivat he aina vakuutelleet toisilleen, että hänen vielä täytyi -piileskellä jossakin metsänsä salasopukassa. - -Hänen edessään seisoi yltä päältä sammaltunut kanto, jonka -oksantyngät olivat ruiskukansiniset ja terävät ja jota esti -hajoamasta rautavanne. Vyön yläpuolelle oli kaiverrettu suu, mistä -näkyi aivan kuin useampia rivejä vinoja ja madonsyömiä hampaita. -Ne olivat uhrattujen ihmisten kyynärluita, sillä Ti oli taistelun -jumala, ja käsivarsi oli ihmisen synnynnäinen ase. Kaarnakuoriaisten -kaivelema kuori oli täpösen täynnä ukonvaajoja, ruostuneita veitsiä -ja katkenneita nuolenkärkiä, niin että koko jumala näytti joltakin -piikkinahkaiselta otukselta. Sen juurelle olivat muurahaiset -rakentaneet valtavan keon. Ja keskellä kaikkea tätä hävitystä ja -murenevia murha-aseita kiipeilivät huolettomina kultakuoriaiset, -keväänjumalattaren eläväiset, seulaisten seitsemän mustaa merkkiä -punakeltaisilla suomussiivillään. - -Hulv Skumblen mielestä oli moinen löytö hyvä enne. Hän huhuili -muille, mutta piteli korviaan, päästäkseen kuulemasta kamalaa kaikua. - -He kokoontuivat silloin kaikki lähteen ympärille ja levittivät -viittansa naisten suojaksi. "Hovassa soitetaan", sanoivat he. -"Tappelu on alkanut, ja pappi seisoo alttarin edessä. Mutta Valdemar -kemuilee tyynesti Ramundebodassa. Siinä tekee hän oikein. Hän luottaa -metsään ja meihin." - -"Kaikkien vanhojen merkkien mukaan on tämä päivä yksi vuoden -onnenpäivistä", vastasi Hulv Skumble. "Mutta kenelle? Maunulle -vaiko Valdemarille? Se saattaa riippua meistä. Kuu, joka määrää -ajan, on juuri syntynyt, ja teidän tulee illaksi hankkia itsellenne -soihtuja. On olemassa vain yksi keino, joka varmasti on tuottava -voiton meikäläisille, ja se on ihmisuhri. Mutta sinulle, Ti, sanon -minä: Sinä olet tullut voimattomaksi. Kukaan ei ole sinulle pitkiin -aikoihin uhrannut vertansa ja jäseniänsä. Mitenkä saattaisit sinä -auttaa meitä, ellet sinä auringon noustessa voi katsoa vihollista -silmää räpähyttämättä! Minä lahjoitan sinulle silmäni. Olen elänyt -tarpeeksi kauvan, eikä minulla ole niistä enää mitään iloa, vain -harmia ja katkeruutta." - -Kun ilta oli tullut ja kun soihdut olivat sytytetyt, tempasi hän irti -pari ukonvaajaa, koetteli niiden kärkiä ja valitsi terävimmän. Sitten -sidotutti hän itsensä kantoon ja kätensä selän taakse. Kun muuan -suomalainen ukko kiskaisi ukonvaajalla hänen silmänsä kuopistaan, -heitti hän henkensä, ja kun ne silmät pudotettiin lähteeseen, -painuivat ne heti pohjaan ja katselivat sieltä suurina ja kirkkaina -ja tulen hohteesta rävähtämättä. - -Silloin valtasi kaikki, sekä miehet että naiset, hurja kiihko, ja he -singahuttivat soihtunsa uuttakuuta kohti, ja hevonen hevosen jälkeen -talutettiin lähteen reunalle ja uhrattiin loitsujen hymistessä. Verta -siveltiin puiden runkoihin, ja sitä valui pitkin maan sammalpeitettä. -Kukaan ei enään epäillyt, että vanhat kasvien haltiat nyt pyhän -Hannun aikoihin, jolloin kaikki iti ja versoi, ryhtyisivät viimeiseen -vimmattuun taisteluun ja että ne nyt tänä yönä iskisivät sammaltuneet -keihäänsä ritarien miekkoihin. - -Hiomiskojeet haettiin käsille, ja sissit teroittivat kirveensä. He -olivat huonosti varustettuja, monet ilman rautapaitaa, ja kellään -ei ollut teräskypärää. Mutta he tiesivät vanhastaan, että metsää -saattoi varmimmin puolustaa levittämällä hämmennystä ja pelkoa -sinne tunkeutujain riveihin. Sentähden nylkivät he uhrihevoset -ja kääriytyivät niiden nahkoihin, verinen puoli ulospäin. -Hevosenkalloja, joista he myös nylkivät nahan, pitelivät he seipäissä -päänsä päällä. Toiset repivät paitansa ja maalasivat irvistelevän -pään rintaansa ja mahaansa. Sitten heittivät he viitan ylleen, niin -että he näyttivät aivan suurilta hyppiviltä päiltä. Tämän olivat -heidän vanhempiensa vanhemmat oppineet suomalaiskääpiöiltä, jotka -olivat taistelleet sillä tavalla jo kauvan ennen kuin Titä palveltiin -jumalana. - -Muutamia talonpoikia tuli juosten, paljain päin ja tyhjin käsin. -"Herttuan väki näkyy jo tuolla", huusivat he. "Koko Valdemarin -sotajoukko on lyöty Hovassa! Nyt meidät tuho perii!" - -Roikui ja rätisi nyt tuossa ennen niin hiljaisessa erämaassa. -Pelästyneet linnut ja ketut kiitivät ohi. Lammaslauma rynkäsi -eteenpäin pitkin hypyin, ja sitä seurasi ruskea lehmä, jonka kello -pimpatti vimmatusti. - -Sissit ymmärsivät vihollisen nyt olevan aivan lähellä, ja parhaat -ampujat kiipesivät kirveidensä avulla honkien latvoihin. Muut -asettuivat naisten kanssa runkojen taakse. Soihdut pistettiin -maahan lähteen ympärille nojaavaan asentoon, niin että tulipallot -putoaisivat veteen, eivätkä sytyttäisi havunneulasia. Vaikkei -ainuttakaan ihmistä enää näkynyt, loisti metsä yhä kuin valaistu, -mutta tyhjä sali. - -Tätä kesti hetkisen. Sitten sukelsi näkyviin opas muutamia -aseistettuja miehiä mukanaan. He tirkistelivät rauhattomina kaikille -tahoille, mutta kun he näkivät ne kaksi kirkasta silmää, jotka -tuijottivat heihin lähteen pohjasta, kävivät he käsin päähänsä -ja pakenivat. Opas teki ristinmerkin ja jäi yksinään paikalleen. -"Jumalani, kuninkaani!" änkytti hän. "Me olemme Tin metsässä. Me -olemme viimeisten pakanain salaisessa uhripaikassa. Auta meitä, auta -meitä!" - -Samassa kaatoi hänet hiljaa suhahtava nuoli. - -Asemiehet tulivat pian takaisin monen sadan keihäänkantajan -saattamina, mutta kaikki pysähtyivät siihen pelästyneinä ja -kalpenivat. Etumaiset väistyivät taaksepäin ja astuivat toisten -rautakengille. He näkivät kaikki selvästi ja varmasti valoisassa -metsässä, mutta he eivät huomanneet ainuttakaan ihmistä, ja -lakkaamatta kaatoivat hiljaa suhahtavat nuolet toisen heistä toisensa -jälkeen. - -Yht'äkkiä syöksähti koko hyppivien jättiläispäiden ja irvistelevien -hevosenkallojen kummitusjoukko piilostaan, ja perässä seurasi tiheä -rivi piikkinuijia ja keihäitä. - -Mutta silloin rynkäsi myös toiselta puolen näkyviin kuin susilauma -harmaja rivi yltä päältä rautaan puettuja miehiä. He heittäytyivät -pitkin pituuttaan maahan. He loikkasivat tukevin hypyin eteenpäin, -raskaista varustuksistaan huolimatta, ja aina tekivät heidän -miekkansa totta. Ei kukaan voinut heitä vastustaa. Kirveet lyötiin -käsistä, nuolet ja keihäät taittuivat heidän rautapaitojaan vasten -kuin korret. Mutta kun he tapasivat vanhuksen tai puolikasvuisen, -pidättivät he aseensa iskemästä ja löivät häntä olalle, sanoen: "Mene -rauhassa! Jeesus Kristus elää." - -Ja heti kajahti heidän takaansa Tivedin honkien alta satojen suiden -huuto: "Kyrieleis, Kyrieleis!" ["Kyrieleis", lyhennys sanoista "Kyrie -eleison" (Herra armahda!), oli riemuhuuto, jonka ristiretkeilijät ja -pyhiinvaeltajat usein kohottivat.] - -He tempasivat kummituksilta näiden oudot varusteet. Mutta kun he -tulivat uhkaavain naisten keskeen, käänsivät he miekkansa ponnen -ylöspäin ja kumarsivat päänsä. Etumaisin heistä oli samalla myös -kookkain ja taitavin. Hänellä oli kulunut, sileä kypärä, kummankin -silmän kohdalla pieni musta rako. Hänen miekkansa isku halkaisi Tin -aina juuriin asti, ja lahonneet luut ja kaarnanpalaset lentelivät -ylt'ympäriinsä. Hänet tunsi helposti herttuaksi. Hänen takanaan -kulki hänen hevosensa kuin uskollinen koira ikään, ilman että hänen -tarvitsi pitää sitä suitsista. Vähitellen oli tullut päivä jälleen, -ja metsänväki kirmaisi pakoon puu puulta. He tunsivat, etteivät -loitsut eivätkä taikatemput auttaneet enää mitään, että pakanuus oli -kukistettu, että hurjat metsänjumalat pakenivat heidän laillaan ja -ryömivät kivien ja rauniokasojen alle kuin mäyrät ja ketut, sinne -kuolemaan tai valittaen ulvomaan pitkinä talvi-öinä. - -"Voi meitä, tuhon omia", huusivat metsänkävijät. "Nyt ottavat ritarit -maan haltuunsa. Kas, kas, kyyhkysiä lentelee heidän kypäriensä yllä!" - -Herttuan joukko kasvoi yhä, ja ritarit lauloivat Maunun lipun -ympärillä: - - Ritarit näin rukoilevat Luojaa: - Antaos paistaa armosi tähden - Kypärään, mi otsaamme suojaa - Orpoin, kurjain, osatonten tähden! - -Heti kun he olivat lopettaneet, jatkoivat laulua ne, jotka seisoivat -alhaalla suon reunassa: - - Ritarit näin rukoilevat Luojaa: - Keskellä maailman kyynelteitä - Sodista verisistä suojaa, - Rauhaan, oi rauhaan johdata meitä! - -Maunu riisui kypäränsä, ja hänen voimakkaat, ruskeat soturipiirteensä -paljastuivat. "Moran kiville kuninkaaksi julistettavaksi!" huusi koko -ritarijoukko, raikuvasti osoittaen iloaan ja kalistaen kilpiään, -sillä nyt oli maa pelastettu rappiosta ja voimattomuudesta. - -Valdemar kuoli sitten vankilaansa Nyköpingin linnaan. Mutta -Maunua ja hänen loistavaa ritarihoviaan mainittiin kunnioittaen -kaikissa Pohjolan maissa, ja hän pani uusia perustuksia valtakunnan -menestymiselle. Häntä kutsuttiin myöhemmin Maunu Latolukoksi, ja -taru on tahtonut selittää sen nimen niin, että hän jokaisen oikeutta -suojelevilla laeillaan pani ikäänkuin lukon talonpojan ladon oveen. - - - - -XVIII. - -TORKKELI NUUTINPOIKA. - - -Kun Maunu Latolukko taudin murtamana istui linnassaan Vising-saarella -ja tunsi loppunsa lähestyvän, kutsui hän marskinsa Torkkeli -Nuutinpojan luokseen. "Kolme poikaani ovat vielä pieniä", sanoi hän. -"Hallitse sinä uskollisesti valtakuntaa!" - -Poikien nimet olivat Birger, Eerikki ja Valdemar. Marskista tuli -viisas holhooja, ja kansa sanoi: "Nyt ei puutu iloa, tanssia eikä -turnajaisia isoisten linnoista, eikä viljaa, silavaa eikä silliä -maanmiesten taloista. Eivätpä tule asiat pian olemaan taas niin hyvin -kuin nyt Torkkeli Nuutinpojan päivinä." - -Kun kuningas Birger oli kahdeksantoista, vietti hän häitään Tanskan -kuninkaan Eerikki Menvedin sisaren kanssa; tämä kuningas oli taas -aikaisemmin nainut hänen sisarensa. - -Häät vietettiin Tukholmassa, ja marski avasi rennosti valtakunnan -pussia. Tarkkaavain kuulijain ympäröiminä seisoi ilvehtijöitä ja -kierteleviä soittoniekkoja pöydillä ja tynnyreillä kirkumassa -tuoreimpia uutisia, koska siihen aikaan ei vielä ollut sanomalehtiä. -Jokaista tunnettua ritaria, joka ratsasti ohi, tervehdittiin iloisin -huudoin. Taloista, joihin ritarit majoitettiin, pistettiin heidän -peitsiviirinsä liehumaan akkunasta, niin että vaakunakoristeisia -lippuja näkyi kaikkialla, minne katsoikin. Korkeimmalle kohosi riemu, -kun kuninkaan molemmat veljet ratsastivat kaupunkiin. Valdemarista -ei kukaan välittänyt, mutta Eerikkiä tahtoivat kaikki tervehtiä. -Hän säteili nuoruutta ja korskeutta, ja kun hän kohotti kätensä, -näytti hän mielivän poimia kultasäkkejä ja kuninkaankruunuja -taivaan pilvistä. "Toimita tuo roskajoukko pois tieltä!" sanoi hän -aseenkantajalleen. "En halua hangata jalkaani rääsyihin." Mutta -väkijoukon ainoana vastauksena oli uusi riemun kohina. - -Vihdoin puhalsivat torvet turnaukseen. Rouvat ja neidot, jotka -istuivat kilpatantereen laidoilla, hopeaseppeleet ja pehmeät huivit -päässä, kohottautuivat kiihtyneinä penkeiltään. Peitsi kainalossa -ryntäsivät ritarit toisiansa vastaan hevostensa selässä, ja taampana -varustelivat asemiehet patjoja haavoittuneille. Alhaisemmallekin -kansalle juoksi sinä iltana simaa, olutta ja kirsikkaviinaa. Yksi -huitoi veitsellä, toinen pullollaan, ja kenellä ei ollut mitään -asetta, raastoi riitaveljeänsä tukasta. Suurin oli tungos sen -hirsisalin edustalla, joka oli erityisesti rakennettu ritarien -kemuja varten. Siellä tarjosivat hovipojat ruoka-astioita -polvillaan, ja siellä ei käynyt niistäminen nenää sormiin eikä -kaiveleminen korvaa veitsenpäällä. Tuskinpa oli luvallista puhdistaa -hampaitansa veitsenkärjellä. Jos joku joi toisen maljan, tapahtui se -kohteliaasti, silmät maahan luotuina, eikä luita laskettu takaisin -lautaselle, vaan heitettiin pöydän alle, missä koirat niistä -tappelivat. Siellä olikin toisenmoisempi elämä kuin poroporvarien -pidoissa. - -Herttua Eerikki piti seuraavana päivänä lyötämän ritariksi. Hämärän -tullessa otti hän ritarikylvyn. Valkeaan mekkoon puettuna valvoi hän -sitten koko yön toisten ritarien kanssa harmaiden munkkien kirkossa, -jota nyt sanotaan Riddarholman kirkoksi. Siellä polvistui hän Maunu -Latolukon hautapaadelle pää-alttarin eteen ja rukoili: "Isä, opeta -minua kaikessa tulemaan sinun kaltaiseksesi!" Mutta syvällä hänen -sydämessään, niin syvällä, että hän itse sen tuskin kuuli, kuiskasi -synkkä ääni: "Ja sinun laillasi, jos niin tarvitaan, tempaamaan -kruunu heikolta, houkkamaiselta veljeltä." - -Kauvaksi kuului hälinä seuraavana aamuna, kun hän kilpatantereella -astui kuningas Birgerin eteen. Birger istui kalpeana kunniakatoksen -suojassa morsiamensa, kuningatar Märtan rinnalla. Morsiamella -oli pieni suu, mutta se ei voinut koskaan hymyillä, ja punaiset -hiuskiehkurat parveilivat kultarivan ympärillä. Kirkkaalla -äänellä vannoi Eerikki ritarivalan: hän lupasi sotia pyhän uskon -vahvistamiseksi, vastustaa vääryyttä, suojella turvattomia ja orpoja, -inhota vilppiä ja taistella totuuden ja oikeuden puolesta. Birger -löi häntä silloin miekanlappeella hartioihin ja huudahti: "Havahtuos -pahuuden unesta, kasvaos rauhan sotijaksi ja ollos aina Jumalalle -kuuliainen!" Sitten antoi hän veljelleen rauhansuudelman. Miekka -ripustettiin hänen kupeelleen, kultaiset kannukset kiinnitettiin -hänen kantapäihinsä ja sulkatöyhtöinen kypärä pantiin hänen päähänsä. -Ja niin oli Eerikki ritari. - -Torkkeli iloitsi, kuten olisi iloinnut isä omista lapsistaan. Hänen -kärpännahalla reunustetusta viitastaan näkyi, että hän rakasti -komeutta ja että hän oli suurisukuinen ja rikas, ja hänellä olikin -sekä taloja että kaivoksia. Kuin uusi Birger Jaarli johti hän -kaikkea, mutta hän oli hyvänsävyisempi ja nöyrempi, ja hän oli -tyytyväinen nähdessään muut tyytyväisinä. Hänen leveiden, leppeiden -piirteidensä ympärillä alkoivat jo hiuskiharat harmaantua, mutta -vielä kykeni hän heittämään miekkansa ilmaan ja sieppaamaan sen -kahvasta jälleen käteensä. Se miekka oli seurannut häntä monille -sotaisille seikkailuille Karjalan erämaihin Itämeren toiselle puolen. -Ja kun kisat ja juhlat nyt olivat lopussa, alkoi hän jälleen ajatella -Ruotsin vallan laajentamista. - -Komea sotalaivasto mukanaan purjehti hän Nevaa ylös ohi rämeisten -rantain, missä nyt Pietarin kullatut kupoolit kimaltelevat, mutta -missä silloin syvää hiljaisuutta häiritsi vain suolintujen kirkuna ja -räkätys. Sinne rakensi hän linnoituksen. - -Venäläiset kokosivat silloin sotajoukon, jossa oli väkeä -silmänkantamattomiin. He panivat suunnattomia palavia rovioita -solumaan virtaa alas ruotsalaisten laivoja kohti, mutta marski -vedätti rautavitjoja rannasta rantaan ja esti ne siten kulkemasta. -Komeita kypärejä ja varustuksia välkkyi metsästä, minne venäläiset -leiriytyivät. Muuan nuori, peloton sankari, jonka nimi oli Matti -Kättilmundinpoika, ratsasti silloin nostosillan yli ja toivotti -sotatovereilleen ylhäällä vallilla hyvää voimista. Sillä nyt tiesi -vain Jumala taivaassa, palaisiko hän koskaan enään elävänä heidän -luokseen. Sitten käski hän tulkin huutamaan venäläisille, että hän -oli valmis ottelemaan urhokkaimman kanssa heidän joukostaan. Voitetun -tulisi seurata voittajaansa vankina hevosineen ja varustuksineen. - -Venäläiset pitivät silloin neuvottelua keskenään, mutta yksikään -ei rohjennut käydä kiistaan. Koko päivän istui hän siinä hevosensa -selässä vihollista vastapäätä ja odotti. Vasta kun päivänpyörä alkoi -painua metsän taa, käänsi hän hevosensa ja ratsasti takaisin linnaan, -missä häntä tervehdittiin ystävällisin kädenpuristuksin. Mutta -aamulla havaitsivat ruotsalaiset venäläisten menettäneen halunsa -taistella moisia uroita vastaan ja livistäneen tiehensä. - -Marski purjehti silloin kotiin Ruotsiin, missä kaikki osoittivat -hänelle mitä suurinta kunnioitusta. - -Hän alkoi nyt kaivata rauhaa, ja kun hän Birgerin kruunajaisissa oli -naittanut nuorimman tyttärensä Valdemarille, pyysi hän vapautusta -valtakunnan hoidon raskaista tehtävistä. Veljet vastasivat, etteivät -he voisi löytää siihen tehtävään sopivampaa miestä, ja he saivat -hänet rupeamaan vieläkin Birgerin avustajaksi. Pian joutuivat he -kuitenkin riitaan mitättömistä pikku-asioista ja alkoivat epäillä -toisiaan, mutta herttuat saivat kokea, että marski pysyi uskollisesti -Birgerin puolella. "Niin kauvan kuin hän elää", ajattelivat he, "ei -meillä ole vähintäkään sananvaltaa maassa". Sentähden uskottelivatkin -he Birgerille, että tuo kunnianarvoisa marski oli ainoana syynä -epäsopuun. - -Päivänä muuanna istui Torkkeli Kungslenassa, jonne hän oli -vetäytynyt, toipuakseen erään pitkän matkan rasituksista. Silloin -raotti palvelija ovea ja kuiskasi: "Minä näen kuningas Birgerin -tulevan tänne veljineen, paljon aseistettuja miehiä mukanaan. Joutuin -rekeen, marski, jos henkesi on sinulle rakas!" Torkkeli katsahti -häneen hämmästyneenä ja vastasi: "Toivoisin palvelleeni Jumalaa yhtä -hyvin kuin kuningastani. Hän on minun ystäväni, ja minä olen hänen -ystävänsä." - -Joukkue törmäsikin äkkiä sisään paljastetuin asein, ja herttuat -huusivat: "Niin kauvan kuin tuo mies elää, ei tule koskaan rauhaa -meidän veljesten välille." Birger seisoi heidän vieressään tuhkan -harmaana ja tahdottomana, lausumatta sanaakaan. Silloin nousi -Torkkeli jaloilleen ja huudahti: "Häpeää saat sinä kantaa tästä, -kuningas, koko elinikäsi!" - -Sitten raastettiin hänet ulos ja nostettiin hevosen selkään, ja hänen -jalkansa sidottiin hevosen mahan alle. Niin kuljetettiin häntä sitten -lumessa ja pakkasessa läpi Tivedenin lyhyinä talvipäivinä, jolloin -aurinko paistoi vain hetkisen, ja pitkinä talvi-öinä. Monet hevoset -oli jo ratsastettu väsyksiin, ennenkuin he vihdoin saivat ukon -Tukholmaan ja torniin suljetuksi. - -Valdemar hylkäsi hänen tyttärensä. Kun marski käveli kosteassa -kopissaan ja ajatteli, kuinka uskollisesti hän oli palvellut -herraansa, kuuli hän soittoa ja tanssia saleista, missä veljekset -viettivät iloisia päiviä äkillisen sovun ja tyytyväisyyden -valtaamina. Eräänä päivänä tuli muuan ritari alas hänen luokseen ja -sanoi: "Tee testamenttisi ja ripitä itsesi, sillä kuningas tahtoo -sinun kuolemaasi. Suo anteeksi, että minun on täytynyt tuoda sinulle -tällainen sanoma. Siitä on oleva mieleni raskas viimeiseen hetkeeni -asti." - -Sitten vietiin marski sille paikalle, missä Södermalmin tori -nykyään sijaitsee. Siellä oli silloin syöttömaita, ja tupa, jopa -parikin törrötti tien poskessa. Hän sai polvistua odottamaan -miekaniskua, ja heti kun hänen kaulansa oli katkaistu, kaivettiin -hänen ruumiinsa maahan. Haudalle kohottivat hänen heimolaisensa -ja palvelijansa alttarin ja ristin, ja ne, jotka muistivat hänen -onnensa vuodet, rukoilivat siellä hänen sielunsa puolesta. Kun -kevät taas tuli, muutettiin hänen ruumisarkkunsa harmaiden munkkien -kirkkoon ja haudattiin muutamien askeleiden päähän Maunu Latolukon -muistopaadesta. "Rauhaton on kait unesi nyt, Maunu Latolukko", -ajattelivat ne, jotka arkkua kantoivat. "Miten on nyt käyvä poikiesi?" - - - - -XIX. - -NYKÖPINGIN PIDOT. - - -VAIHDOKKAAN LAHJA. - -Metsissä paistoi pihlajanmarjoja punaisenaan, ja se tiesi ankaraa -talvea. Jottei paleltuisi pakkasen tullen, laahasi muuan talonpoika -tupaansa kokonaisen kuusenrungon ja laski sen lieden reunalle. Hirsi -oli niin pitkä, että se ulottui kynnykselle asti. Sitä myöten kun -latva paloi, sysäsi hän puuta ylemmäksi hiilikasaan. Sillä tavalla ei -häneltä koskaan tuli loppunut. - -Väliin yöllä, kun pakkanen hurjimmin paukkui, kuuli hän tonttujen -ja menninkäisten hiljaa hiipivän huoneeseen ja jäävän siihen -ovensuuhun hytistelemään ja vaikertelemaan. Mutta heti kun ne -olivat saaneet kätensä ja jalkansa hiukan sulamaan, kiipesivät ne -iloisina ja vallattomina kuusenrungolle. Siihen sopi niitä istumaan -kahareisin seitsemän, kahdeksan kappaletta. Ne olivat aika rumia -köntyksiä, ja niiden kasvot olivat kurttuiset, ja kovin ijäkkäiltä -ne näyttivät. Kun niiden vaatteet tarttuivat pihkaan, nauroivat ne -niin tuhottomasti, että menettivät tasapainonsa ja tipahtelivat -permannolle. - -Talvi pimeni yhä, ja niin tuli Lucian yö. Se yö oli niin pitkä, että -kukkokin nukahti yli aikansa ja unohti kiekua. Ja silloin torkahtivat -kaikki nuo kahdeksan tonttua lynkämäisilleen puunrungolle. Kun -aurinko pilkisti tupaan ja herätti talonpojan, hypähti hän vuoteensa -oljilta ja sai lähimmän peikon käsiinsä. "Nyt sinut paha perii, sinä -häijy rumilas", sanoi hän, ravisteli menninkäistä oikein olkansa -takaa ja piteli sitä auringon valojuovassa. "Kyllä minä tiedän, millä -tavalla moisesta otuksesta loppu tehdään." - -Kun päivänsäde oli hetkisen valaissut peikkoa, halkesi se pamahtaen -ja lysähti kasaan ja näytti nyt aivan joltakin ruskeanahkaiselta -pussilta. Talonpoika ripusti nahan seinälleen ja aikoi siitä oivaa -metsästyslaukkua. - -Siihen asti olivat peikot olleet hyväntahtoisia ja säyseitä. Mutta -seuraavana yönä varastivat ne talonpojan pienen vakahaisen tyttären -Cicillan ja panivat sijaan oman menninkäislapsensa. Talonpoika oli -leskimies. "Kuka sinä olet?" kysyi hän, kun hän herätessään näki -ruskean veitikan istuvan oljilla ja pöyhivän mustaa, takkuista -tukkaansa. "Nimeni on Trulla-Ho", vastasi vaihdokas ja keikkui -maitokulholle lyhyillä, väärillä säärillään. Käsivarret olivat niin -pitkät, että sormet laahasivat maata. - -Se söi ja joi kaikki, mitä suinkin sai, mutta vain maha ja pää -kasvoivat. Talonpoika ei voinut milloinkaan unohtaa kaunista, -sinisilmäistä Cicillaansa, vaan suri itsensä kuoliaaksi. Trulla-Ho -jäi silloin yksikseen tupaan. - -Tuvalle johtava polku kasvoi pian umpeen. Vain noita-akat uskalsivat -sitä polkua kulkea, sillä heidän majojansa oli siellä ja täällä -metsässä. Ne olivat kummallisia vanhoja eräkkäitä, jotka välttivät -ihmisten seuraa, mutta viihtyivät Trulla-Hon parissa, ja Trulla-Ho -opetti heille monta salaista taitoa omista peikkotiedoistaan. - -Kappaleen matkaa siitä törrötti vielä se kiviröykkiö, johon Ura-Kaipa -haudattiin tuhansia vuosia sitten. Sen ympärille kokoontuivat -noita-akat eräänä kiristuorstainiltana. Voidesarvistaan sivelivät he -voita ja ihraa ylimmän kiven pieniin uhrikuoppiin eli hiidenmyllyihin -ja polttivat tikkusista ja rievuista valmistettuja nukkeja. Liekit -loimusivat, ja tuulenkaataman puun juurien takaa helotti täysikuu. -Muuan noita-akka, joka tunsi olevansa loihdittu kalaksi, aukoi -ja sulki lakkaamatta suutaan, puhumatta sanaakaan. Vihdoin alkoi -hän puhaltaa jotakin säveltä hirsipuun alta löytämällään varkaan -sääriluulla. Silloin pyörivät toiset laulaen ympäri kiveä kuin lauma -harmaita susia. Ja heidän juohotuksensa oli kuin hiljaista haukuntaa: - - "Kuolonhirsi vihannoi, - Kallo vainaan teutaroi, - Hurme huppeloi. - - Hiiden ukon - Uhri suuri: - Jalka kukon, - Lepän juuri. - - Musulavi, avi, extraborum, - sumulus sumin peccatorum, - ai ain et arri." - -Kalpea mies kullankimaltelevassa puvussa läheni pensaiden välitse. -Hänen silmäluomensa olivat punaiset kuin itkusta tai unettomuudesta, -mutta hän hykerteli mielipuolen lailla käsiään ja katseli huvitettuna -ja tyytyväisenä ympärilleen. Hänen asemiehensä kantoivat joutsia ja -haukkoja, sillä hän oli metsältä palaamassa. Ne koettivat saada häntä -kääntymään pois, mutta hän piti oman päänsä. "Minä olen kuningas -Birger", sanoi hän noita-akoille onnellinen hymy huulilla. "Märta, -kuningattareni, saisitpa vain kerrankin nähdä moisen ilveilyn, niin -varmasti hymyilisit!" - -"Onko sinun kuningattaresi sitten niin vaikeata vetää suutansa -nauruun?" kysyi Trulla-Ho, ja karkelo taukosi. - -Birger painui alakuloiseksi ja katse harhaili. "Hänen huulenseutunsa -tästä näin ovat jäykät", kuiskasi hän ja nosti sormet kasvoilleen. -"Tiedätkö siihen mitään keinoa, noita-akka?" - -"Luulenpa, että hän saa nauraa vielä kymmenen kertaa hullummalle -noitajuhlalle kuin tämä, jos tahdot." Ja hän ojensi Birgerille hiukan -nöhtää, jota oli kihnautunut kahden yhteenkasvaneen puun välistä. -"Epäsopua ja veljesvihaa ne hahtuvat sisältävät", mumisi hän niin -hiljaa ja sekavasti, ettei kuningas kuullut mitään. Sitten lisäsi hän -hiukan kovempaa: "Heitä tätä muutamia hyppysellisiä mesijuomaan, kun -kemuilet veljiesi kanssa, kuningas Birger!" - -Kuningas Birger pisti lahjan viittansa kätköihin ja jatkoi sitten, -onnellinen hymy huulilla, kolkkoa vaellustaan läpi kuunpaisteisen -metsän. - - -CICILLA METSÄSSÄ. - -Mikonpäivän aikoihin, jolloin lappalaiseukkojen oli tapana seisoa -tuntureillaan houkuttelemassa luokseen metsän lintua, oli melskettä -ja melua Håtunan kuninkaankartanossa. - -Syyskuiset lehdet alkoivat varista ja peittää maata keltaisella -verhollaan. Vain lepät kuvastivat vielä tummaa vehreyttänsä Mälarin -lahteen. Hunhammarista päin souti joukko veneitä, ja ensimäisessä -niistä olivat herttuat Eerikki ja Valdemar. Ei ollut vielä vuottakaan -kulunut siitä, kun he olivat puhuttaneet veljensä vangitsemaan jalon -kasvatusisänsä, Torkkeli Nuutinpojan. - -Kuningas Birger, joka vietti juhlaa Håtunassa ja oli juuri käymässä -pöytään, otti heidät hyvin vastaan ja toimitti heidän miehensä -vierastaloon. Siellä varustautuivat kutsumattomat vieraat salaa -aseilla ja illalla ryntäsivät he talosta ja vangitsivat ja raahasivat -mukaansa sekä kuningattaren että kuninkaan. Kuningatarta juoksuttivat -he vielä pitkät matkat hevosten välissä. - -Arvid Smålantilainen, uskollinen hovimies, sai kahakan temmellyksessä -siepatuksi syliinsä Birgerin kuusivuotiaan pojan Maunun ja paetuksi. -Hän nosti pojan väkeville hartioilleen ja viihdytti häntä parhaansa -mukaan. "Pikku herttua", sanoi hän, "ei tuo ole metsälintu, joka -illalla käy levottomaksi ja läiskii siipiään. Minä kuulen väsyneiden -hevosten huohottavan aivan takanamme, mutta minä tiedän polkuja, -joille ei kukaan osaa meitä seurata. Pitkä on matka läpi erämaiden -ja yli järvien enosi, Tanskan Eerikki Menvedin, luo, mutta minä -kannan sinut sittenkin sinne, niin että pääset turvaan. Hän sinusta -kasvattaa ritarin." - -Päivän koittaessa heittäytyi Arvid väsyneenä hetkiseksi sammaliin -ja nukahti. Silloin näki Maunu hyvin kummallisen näyn. Peikoilla -oli siinä aivan lähellä asuinkumpunsa, ja siitä ilmestyi pieni -tytöntypykkä, joka oli suloisin olento, mitä voi ajatella. Vaikkei -hän näyttänyt juuri Maunua vanhemmalta, täytyi hänen kumartua, jottei -satuttaisi päätänsä käytävän multakattoon. Hän levitteli kääpiöiden -kankaita nurmelle valkenemaan, ja ne kimaltelivat ja välkkyivät ja -olivat niin ohuita, että puolukat paistoivat niiden läpi. - -Siinä oli Cicilla, talonpojan tytär, jonka peikot olivat varastaneet. -Entistä kotiansa ei hän enää lainkaan muistanut, mutta maahiset -olivat kastaneet hänet sannalla omaan tapaansa ja antaneet hänelle -pienen hopeamaljan kumminlahjaksi. Ne pelkäsivät kovin ukkosta ja -uskalsivat ulos vain pilvisäällä, jolloin aurinko oli peitossa, mutta -kummussaan kisailivat ne iloisesti ja olivat tyytyväisiä. - -Tyttönen piti Maunua kääpiönä, joka oli tullut vieraisille ja ojensi -hänelle kätensä. "Käy sisään", pyysi hän. Maunu ryömi silloin hänen -kanssaan kumpuun, ja maahiset panivat pöydälle pieniä juomasarvia -ja astioita, joissa oli kallio-imarretta ja kuivattuja marjoja. -Jokaisessa astiassa oli vain yksi marja. - -"Minua ei peijaa kukaan", sanoi peikkojen kuningas ovelan näköisenä, -täytettyään parisen kertaa sarvensa muutamilla tipoilla makeata -vierrettä, jota oli käyty taloista näpistelemässä. Sarvi ei ollut -suurempi lapsenhansikkaan pikkusormea. "Minä olen niin vanha, että -olen nähnyt kahden ikämetsän lahoovan, ja tiedän myös, kuka sinä -olet, pikku herttua. Koko maa on kerran oleva sinun, jos vain saat -elää. Minne sinä nyt ratsastat kaksijalkaisella hevosellasi?" - -"Eerikki Menvedin luo", vastasi Maunu. - -"Onko se joku rikas talonpoika?" - -"Ei suinkaan, peikko-ukkoseni. Eerikki Menved on ritarikuningas. -Muistelehan, mitä olet kuullut kerrottavan iso-isästäni, kuuluisasta -ritarista Maunu Latolukosta. Siitä pääset selville, millainen se -Eerikki Menvedkin on." - -"Koetetaan, koetetaan", vastasi ukko ja siveli partaansa. "Tämä -tyttönen tässä ei sekään ole meidän maahisten tytär, ja hän kasvaakin -niin rutosti, ettei hän kohta enää sovi maamajaamme. Miten on meidän -silloin menetteleminen? Ikävintä teissä ihmislapsissa on, että te -kasvatte niin suuriksi." - -"Minä saanen kai tulla noutamaan hänet täältä", huusi Maunu niin -kovaa ja rohkeasti, että uskollinen Arvid heräsi. Pelästyneenä -tarttui hän suojattiaan jaloista, jotka näkyivät kummusta ja nosti -hänet selkäänsä. Mutta Maunu piirteli tuon tuostakin tikarillaan -merkkejä kuusenrunkoihin. - -Cicilla seurasi murheellisin katsein uutta leikkitoveriansa, kun tämä -katosi puiden taa. Ensikerran oli hän nyt nähnyt ihmisen, ensikerran -siitä, kun hän oli alkanut kasvaa. Ja nyt ymmärsi hän, että hänellä -itselläänkin oli ihmisen sielu. Siitä hetkestä lähtien ei hän enää -viihtynyt köntysmäisen kääpiökansan parissa, vaan kuljeskeli usein -yksinään. - -Eräänä iltana otti hän hopeamaljansa piilostaan. Peikot olivat -sanoneet: "Jos sinä joskus haluat saada vastauksen kysymykseen, jota -sinä hartaasti ajattelet, niin mene silloin juuri päivän ja yön -erotessa toisistaan lähteelle, mistä ei kukaan ihminen ole vielä -juonut ja täytä maljasi vedellä." Hän tiesi kyllä, missä semmoinen -kirkas ja tyyni lähde oli korkeiden kallioiden välistä löydettävissä. -Varovasti taivutti hän sananjalat sivulle ja täytti maljan -ikiselkeällä vedellä. - -Silloin alkoi maljan pohjasta tuikkia omituinen kimallus, ja -ikäänkuin pienestä akkunaisesta näki hän ihanaan saliin, joka oli -täynnä ritareita. Muuan jalon näköinen ylimys, jonka piirteet -olivat hyvin murheelliset, istui kunnia-istuimella ja piteli Maunua -polvillaan. "Tuo on varmaankin Eerikki Menved", ajatteli hän. "Nyt -on Maunu saanut hyvän isän. Enpä ihmettelisi, vaikka hän olisi minut -unohtanutkin." Kunnia-istuimen edessä seisoi Arvid Smålantilainen ja -kertoi itkien jotakin. Cicilla kurottautui paremmin nähdäkseen, mutta -samassa sammui viimeinenkin päivänsäde kuusten latvoista, ja vesi -kuvasti vain tyhjän, kylmänharmaan taivaan. Silloin pisti hän maljan -vyöhönsä ja nyyhkytti itsekseen: "Raskasta on istua yksinään, kun -aurinko metsässä kulkee." - - -MÄRTA-KUNINGATAR NAURAA. - -Birgeriä ja hänen kuningatartansa pidettiin vankeina Nyköpingin -linnassa, mutta kun Eerikki Menved varustautui ritareineen tulemaan -heidän avukseen, pääsivät he vapaiksi. Mutta epäsopu vallitsi yhä -veljesten kesken, ja herttuat ottivat Birgeriltä suurimman osan hänen -valtakuntaansa. Riideltyään sitten monet Herran vuodet, päättivät he -vihdoin kaikki yhteisesti, että nyt piti tuleman heidän välilleen -rauha ja sopu. Mutta kuningatar Märta uneksi hiljaisuudessa tykkänään -toista. Hän halusi keksiä koston, jota ei hevin unohdettaisi, ja -siksi lähetti hän sanan noita-akoille metsään. Trulla-Ho pani silloin -suitset vasikan päähän ja ratsasti Nyköpingin linnaan. - -Siellä vietiin hänet vankilaan. Portailla tuli kuningatar häntä -vastaan, sylissä seula, joka oli täynnä riepuja. Hänen takanaan -seisoi Birger kädet polvien välissä, hehkuen uteliaisuutta. "Jos -sinussa on vähänkin noidan vikaa", sanoi kuningatar, "niin ammu -taikanuoli herttua Eerikkiin, niin että hän kaatuu maahan ja kuolee!" - -Trulla-Ho teki silloin rievuista nuken, jonka hän kastoi sannalla -Eerikiksi, ja sitten tuotiin hänelle joutsi ja leppänuoli. Mutta -kun hänen piti ampuman tuhoava nuoli nukkeen, risahti joutsi. Hän -änkytti: "En voi. Suo anteeksi, Märta-kuningatar, en voi. Herttua on -vihitty ritari, häneen ei minun nuoleni pysty." Kuningatar heitti -vihoissaan seulan maahan. "Pysy sitten siellä, missä oletkin. Minä -keksin itse paremman keinon", sanoi hän ja hävisi kuninkaan kanssa -linnaan. - -Alhaalla holvissa oli paljon noita-akkoja ja muita vankeja. Päivät -päästään seisoivat he ristikko-akkunassa ja ulisivat ja kerjäsivät -leivänpalaa vahtimiesten kulkiessa ohi. Siinä saivat he myös -kuulla uutisia kaikista tapahtumista, ja puheina eivät olleetkaan -nyt mitkään tavalliset asiat. Herttua Valdemar, joka ei pitkään -aikaan ollut tavannut heimolaisiansa, tuli vihdoinkin vieraisille -heidän luokseen, ja kun hänen piti jälleen matkustaman pois, seisoi -kuningatar hevosen vieressä ja pyyhkieli silmiään. "Unohtakaamme -kaikki vanhat vihat", nyyhkytti hän. "Suuresti surettaa minua, sano -niin Eerikille, että Birger ja minä niin harvoin saamme tavata häntä. -Jumala tietäköön, että minä rakastan häntä kuin omaa veljeäni." - -Valdemar toi siis kerran Eerikin mukanaan, ja vähää ennen joulua -ratsastivat molemmat veljet linnanportista sisään. "Varoituksia -ei ole puuttunut", sanoi Eerikki ja kopahutti veitikkamaisesti -miekkaansa. "Se vain virkistää ritarisydäntä ja tuo kemuihin mainion -janon. Anna pienten piipattaa!" - -Birger tuli heitä portailla avosylin vastaan ja johdatti niin -kumpaisenkin kädestä pitäen ylös saliin. Juhlapukuiset palvelijat -kantoivat viiniä ja simaa ja lukemattomia ruokalajeja, ja kynttilöitä -ei voitu laskea. Ja niin alkoivat Nyköpingin pidot torventoitotuksin -ja rummunpärinöin. - -"Kuka nauraa?" kyselivät vangit toisiltaan alhaalla holvissa. -"Harvoin saa kuulla naurettavan niin paljon ja niin sydämellisesti." -Trulla-Ho vastasi: "Minä tunnen äänen. Se on Märta-kuningatar. Sama, -jonka muutoin on niin vaikeata hymyillä! Aavistanpa kyllä, mitä -kuningas tänä iltana pani mesijuomaan. Sen mausteen sai hän minulta." - -Kun tuli myöhä, menivät herttuoiden miehet majapaikkoihinsa -kaupunkiin, mutta heidän satulansa ja varustuksensa ja aseensa -jäivät linnan tupaan. Drotsi Brunke kuljeskeli avainkimppu vyössään -julmana, pelkäämättömänä, käskevänä, mutta Birgerille uskollisena. -Hänen vaatteensa olivat pöhöllään, kuin olisi hän lyönyt selkäänsä -neljät turkit, koukkunenä heilui korkealla ilmassa ja kypärä -valkoisine sulkatöyhtöineen luisui alas niskaan. Kun viimeinen mies -oli poistunut linnasta, sulki hän portin. "Kuningas Birger", sanoi -hän samassa, sillä hän näki varjon liukuvan ohitseen muuria pitkin. -"Täällä sinä harhailet neuvottomana pitkin pihoja ja jäähdytät -otsaasi, siksi kunnes unohdat koston, jota hiljaa vannoit yhä -uudelleen jokaisella simakulauksella. Iske tänä yönä. Muuten ehkä -olet sinä seuraavissa pidoissa se, joka lyödään rautoihin." - -Hän pisti kätensä kuninkaan kainaloon ja vei hänet muassaan linnaan. -Hetkisen oli kaikki hiljaa. Vangit luulivat, ettei mitään enää -tapahtuisikaan sinä yönä, ja alkoivat kahmia kokoon olkia yösijakseen. - -Silloin leimahtivat yht'äkkiä soihdut herttuain makuukammion -käytävässä, ja miekat kalisivat toisiaan vasten. "Herkeä, herkeä, -veli Valdemar, tässä ei auta tappelu!" kuului Eerikki huutavan. Pian -astelivatkin herttuat vankilan rappuja, vartioiden ympäröiminä, -paljain jaloin ja sidotuin käsin. He olivat sipaisseet takit ylleen, -mutta muita vaatteita ei heillä ollut, ja heidän takanaan kiljui -Birger tuijottavin silmin: "Muistatteko Håtunan temppua, muistatteko -Håtunan temppua!" - -Heidät suljettiin holviin, ja päivän sarastaessa tuotiin sinne myös -heidän miehensä kaupungista. Kaikki, noin parikymmentä kappaletta, -kytkettiin samaan hirteen. Pihalla oli aika markkinat. Siellä istui -koko linnan väki piirissä lyömässä arpaa heidän hevosistaan ja -varustuksistaan. Toiset tutkistelivat heidän matkasäkkejään. Kuningas -Birger paukutti käsiään ja huusi kuin hullu: "Siunatkoon Pyhä Henki -kuningatartani! Nyt on Ruotsi minun!" - -Seuraavina päivinä kuiskivat Brunke ja kuningatar monta häijyä neuvoa -hänen korvaansa. Vihdoin muutatti hän veljensä vielä kamalampaan -vankilaan tornin syvimpään luolaan paljaalle kalliolle. Heidät -kahlehdittiin muuriin kummallekin puolelle haisevaa vesilätäkköä. Ja -kun pölkkyjä uudelleen lyötiin Eerikin jalkoihin, lensi säle hänen -silmäänsä, niin että veri valui pitkin poskea. - -Vangit näkivät ristikko-akkunastaan, miten Birger ratsasti -linnasta asejoukkoineen, mutta kun hän palasi takaisin, oli hänen -naurunhalunsa loppunut. Tukholmassa olivat porvarit sulkeneet -kaupungin portit hänen nenänsä edestä ja ajaneet hänet pakosalle -yli pohjoisen nummen. Kylästä kylään, talosta taloon oli lentänyt -huhu Nyköpingin pidoista ja herttuain kovasta kohtalosta. Heidän -ystävänsä, Matti Kättilmundinpoika ja laamanni Birger Pietarinpoika -Finnstadista ja muut valtakunnan jaloimmat miehet nostattivat -rohkeasti länsigötalaisia, upplantilaisia ja smålantilaisia kapinaan. - -Birger seisoi linnansa pihalla olkapäät koholla ja tempoili -rautahansikkaitaan. Väliin loi hän katseensa alas santaan, väliin -ylös pilviin. "Satuloikaa hevoset", käski hän epävarmasti. -"Stegeborgissa on lujat muurit ja hyvä satama purjelaivoille, jos -lopultakin kävisi kehnosti. Minä halveksin vihollisiani ja kaikkia -entisen maani asukkaita." - -"Halveksunta" -- Brunke asettui hänen eteensä kädet puuskassa -- -"on heikkojen miesten ja velttojen huulten sana. Sitä käyttävät -eniten ne, jotka ovat saaneet häpeän haltuunsa ja jotka eivät voi -mitään muuta vastata. Se on hävinneen sana, eikä koskaan voittajan. -Ole iloissasi, että minä osaan käytellä miekkaani silloin, kun -sinä mielettömänä pelosta kömmit hevosesi selkään, halveksiva hymy -huulillasi ja pakenet täyttä laukkaa." - -"Hän luulee minun epäröivän", mutisi Birger ja kääntyi poispäin. -Kasvot hehkuvan punaisina meni hän sitten torniin ja käänsi avainta -useampaan kertaan lukossa, siksi kunnes ovi oli täydellisesti -suljettu. Sitten singahutti hän kiukkuisen voimakkaasti avaimen -jokeen, joka tummana ja syvänä juoksi siellä jyrkän vallin juurella. - -Haudan hiljaisuuden vallitessa nousi hän sitten hevosensa selkään, -asettui kuningattaren ja Brunken väliin ja kiiruhti pois koko hovinsa -kanssa. - -Vielä jonkun aikaa kuulivat vangit herttuain puhelevan keskenään -alhaalla holvissa, mutta sitten muuttui kaikki hiljaiseksi. Silloin -oli täysi kesä, ja kapinallisen sotajoukon aseet välkkyivät jo -läheisillä kukkuloilla. Linnanpäällikkö mursi silloin tornin lukon ja -toi holvista herttuain kuihtuneet, hengettömät ruumiit. Ne pantiin -paareille, jota peitti kultavaate. Sitten vietiin ne piirittäjäin -nähtäville, jotta he voisivat omin silmin vakuuttautua siitä, että -heidän taistelunsa nyt oli turha. Oliko tuo tuossa ylväs herttua -Eerikki, joka virui siinä niin vanhentuneena ja ränsistyneenä? Kauhun -valtaamina tunkeutuivat he paarien ympärille ja vannoivat, ettei koko -Nyköpingin linnasta pitänyt jäämän kiveä kiven päälle. - -Muutamat miehet nostivat paarit olkapäilleen ja kantoivat ne -Tukholmaan, missä herttuain lesket oleskelivat ja missä sitten -Maarianpäivänä vietettiin hautajaisia Isossa Kirkossa. - -Piirittäjät tunkeutuivat sillävälin helposti Nyköpingin linnaan. -Raivostuneet talonpoikaisjoukot panivat heti hävityksen alulle -kirvein ja rautakangin, ja palosavu tuprusi. Vapautetut noita-akat -kiipeilivät valleilla ja vaakkuivat ja kirkuivat kuin varikset ja -poutahaukat. Leimuavin kasvoin istui Trulla-ho tornin harjalla ja -lauloi: - - Kuin kuiva kaarna palakoot - Sun, linna, seinäs jylhät! - Ne taasen uhmin nostakoot - Sun muuris uljaat, ylhät: - Mutt' voivotukset nousevat, - Kun myrskyt, viirit ulvovat, - Sun maastas huokaavasta - Ei surut, ruumissaattueet - Sun porteistasi puuttuneet, - Ei ennen eikä vasta! - - -MAUNU TULEE EERIKKI MENVEDIN RITARIT MUKANAAN. - -Cicilla seisoi metsässä lähteen reunalla, hopeamalja kädessä. Hän oli -kasvanut, ja kun hän nyt katsahti maljaan, hämmästyi hän kovin. Hän -eroitti yhä selvemmin nuoren ritarin piirteet. Tämä ritari matkasi -lukemattomien välkkyväin kypäräin seuraamana pitkin luikertelevaa -polkua. Vaikka hän joskus peittyikin puiden taa ja vaikka monta -vuotta oli kulunut, näki hän kuitenkin, että siinä kulki nyt hänen -herttuansa. Hän katsoi ritariin niin kauvan, että tämä lopulta tunsi -hänen katseensa ja antoi hevosensa laukata mielin määrin. - -Silloin kätki tyttönen hopeamaljan vyöhönsä. Hän puristi kääpiöiden -pieniä käsiä ja sanoi niille hyvästit, vaikka ne tuhrasivatkin itkua, -sillä nyt oli hän kasvanut liian suureksi asumaan heidän ahtaassa -luolassaan. Sitten suoriutui hän matkalle. "Hän ajatteli kuitenkin -tullakseen takaisin", puheli hän, nähdessään hänen piirtelemänsä -lovet puiden rungoissa. "Minullepa ne nyt saavat näyttää tietä." -Monet niistä olivat jo kasvaneet umpeen, mutta miten olikaan, pian -osui hän leveälle polulle. Ja siellä tulikin Maunu ja hänen kanssaan -kuusisataa välkkyvävarusteista ritaria Eerikki Menvedin hovista. - -Maunu hyppäsi heti satulasta ja tervehti häntä. "Sinä -olet tervetullut", vastasi tyttö ujosti. "Täällä ei ole -oikeuttarakastavain ihmisten ollut hyvä elää." Tyttö tuli totiseksi -ja kuiskasi nopeasti: "Peikot ovat kertoneet minulle kaikki. Isäsi, -suurin konna Folkungein suvussa... hänen tähtensäkö sinä tulet?" - -"Hänhän on kuitenkin isäni", sanoi Maunu ja katsoi maahan. "Kaikki -ovat hänet hyljänneet ja hänen tähtensä ja valtakuntani tähden tahdon -ja täytyy minun taistella." - -Tyttö näki, että nuoren, kultakruunuisen neitosen kuva oli maalattu -hänen kilpeensä, mutta väkipuukon iskut olivat pahasti tärvelleet -kuvan. Maunu huomasi tytön kummastelun. "Ne kihlasivat minut -norjalaisen Ingeborg Haakonintyttären kanssa, joka aikaisemmin oli -määrätty Eerikille", sanoi hän ja rypisti kulmakarvojaan. "Mutta -Eerikki otti hänet jälleen pois minulta, ja silloin hakkasin minä -hänen kuvansa pois kilvestäni. Nyt on hän Eerikin leski. Kaikki ne -ryöstivät minulta, morsiamet ja valtakunnat." - -"Miksi sitten pidät tuota kilpeä?" - -"Muistaakseni, millä tavalla he ovat leikitelleet minun kanssani. -Minä sanon sinulle, että jos yksi ainoakin ihminen pysyisi minulle -uskollisena minun itseni takia ja vaikka se olisit sinä, Cicilla, -paikatussa oravannahkanutussasi, silloin tietäisin, kenet minä voiton -päivänä istuttaisin viereeni kunnia-istuimelle." - -Hän kohotti kolme sormea, ja kirkas hohde valaisi hänen otsaansa. -Sitten hyppäsi hän taas hevosensa selkään ja ratsasti pois -sotureineen. "Vaeltavan ritarin sana on kuin kesäpilvi", hyräili -tyttö itsekseen ja jatkoi matkaansa. - -Tiellä vallan vilisi kerjäläisiä. Muuankin laahautui eteenpäin -laudanpalasten avulla, toinen lynkytti puujaloilla, mutta muutamat -soittivat ja kuljettivat karhuja, jotka osasivat tanssia. Väliin -tuli hänen vastaansa satapäinen kerjäläislauma, jolla oli erityinen -päällikkö. Päällikön piippalakkiin oli neulottu punainen riepu. -Havaittuaan Cicillan erinomaisen kauniiksi, ottivat kerjäläiset hänet -mukaansa ja panivat hänet laulamaan taloissa ja markkinoilla. - -Minne hän tulikin, kaikkialta kuului hiljainen ihastuksen sorina, -eikä vähimmin Stegeborgin piirittäjäin joukosta. Kuningas Birger -oli noussut laivaan Brunken ja kuningattaren kanssa ja paennut -Gottlantiin, mutta herttua Maunu ja Eerikki Menvedin urheat soturit -oli suljettu linnoitukseen. Cicilla tunsi hänet usein, kun hän seisoi -siellä ylhäällä vallilla, yhdeksäntoista vuotiaana ja solakkana, -pitkä, vaalea tukka kahtaalle suittuna. Mutta joka kerralta oli -hänen muotonsa tullut murheellisemmaksi, sillä nälkä ja taudit -raivosivat muurien sisäpuolella. Miten mielellään olisikaan Cicilla -ojentanut hänelle jonkun niistä marjaropeista, joita hän ja toiset -kerjäläisnaiset kanniskelivat ympäriinsä piirittäjäin leirissä, mutta -sitä hän ei voinut. - -Sillävälin hankki Brunke muutamia gottlantilaisia veneitä ja naulasi -lautoja suojaksi niiden partaita pitkin. Sitten vei hän kuningas -Birgerin viimeiset soturit niihin ja toimitti myös mukaan useita -täpötäysiä ruokatynnyrejä. Mutta kun hän purjehti Itä-Götan karien -välitse, joutuivat hänen laivansa piirityksiin ja ne poltettiin. -Hänen itsensäkin täytyi hypätä veteen ja niin joutui hän vangiksi. -Maunun ja hänen nälkiintyneen väkensä ei auttanut muu kuin avata -linnan portti ja antautua. Kun hän ratsasti linnasta, ojensi hän -kätensä Cicillaa kohti, mutta voittajat pistivät keihäänsä väliin. -Vaikka he olivat luvanneet hänelle suojaa ja turvaa, veivät he -hänet kuitenkin vankina Tukholman torniin. Yhdentoistatuhannen -neitsyen päivänä kokosi Matti Kättilmundinpoika, joka oli valittu -valtionhoitajaksi, muut herrat tuomitsemaan häntä. Sinä päivänä oli -tasan viisikymmentäneljä vuotta kulunut siitä, kun Folkungein isä, -mahtava Birger Jaarli voittorikkaan elämänsä jälkeen veti viimeisen -henkäyksensä. - -Elämä muuttui nyt hiljaiseksi Stegeborgin ympäristössä, sitten -kun piiritetyt olivat laskeneet aseensa ja kerjäläisjoukkojenkin -täytyi vähitellen kaikkoutua toisille markkinoille, missä oli -liikettä ja vilkkautta ja missä sopi toivoa runsaita almuja. -Hitaasti vaellettiin kaupungista kaupunkiin. Vihdoin, eräänä -kirkkaana syyspäivänä, pistivät Tukholman korkeimmat huiput näkyviin -kukkuloiden takaa. Metsän peikot eivät olleet opettaneet Cicillalle -ristinmerkkiä, ja sentähden rupesi hän vapisemaan kuullessaan -nunnien laulun pyhän Klaaran luostarista. Sateiden liottaman tien -poskessa oli hiekkakumpu, jonka harjalla törrötti hirsipuita. -Siellä oli Brunke mestattu palkaksi pahoista neuvoistaan Nyköpingin -pidoissa. Ohi-ajavat kuormankuljettajat olivatkin ristineet kukkulan -Brunkevuoreksi. Mutta nyt teki tie mutkan, ja Tukholma näkyi -muureineen ja torneineen ja viherjöitsevine turvekattoineen. Cicilla, -joka muutenkin tapasi hiljaa ja ajatuksissaan kulkea muiden perässä, -oli nytkin joukkueen viimeinen. Hän ihastui niin tästä äkkinäisestä -näystä, että hän iloisena kiiruhti käyntiään. Mutta hän ei ollut -ehtinyt monta askelta, kun hänet Pyhänhengensaarella pysäytti suuri -kansanpaljous. - -Sotamiehiä oli asettunut maahan levitetyn maton ympärille ja -muodostivat niin keihäillään jonkunmoisen piikkiaidan. Piikki-aidan -sisältä kuuluivat sanat: "Herttua Maunu, astu sovittamaan, mitä -isäsi on rikkonut!" Tyttö koetti kurottautua paremmin nähdäkseen, -mutta samassa hänen silmänsä pimenivät ja hän vaipui polvilleen. -"Hän on viaton!" huusi kansa. "Hän on vain taistellut isänsä ja -perintövaltakuntansa puolesta. Pitääkö hänen nyt niin nuorena -kuoleman?" Miekka välähti. Neljä ritaria nosti sitten kuningas -Birgerin kuolleen pojan paareille ja peitti hänet kultakankaalla. -Laulavien pappien ja kynttilöitä kantavien munkkien saattamina veivät -he hänet harmaiden munkkien kirkkoon, missä paasi oli poistettu Maunu -Latolukon haudalta. - -Kuningas Birger oli kuningattarineen paennut Tanskaan, mutta Eerikki -Menved kuoli voimansa päivinä keskellä unelmiaan. Muutamia kuukausia -aikaisemmin oli hänen kuningattarensa Ingeborg, Birgerin sisar, -päättänyt pettymyksistä rikkaan elämänsä, eikä hän ollut lahjoittanut -puolisolleen poikaa. Hyljättynä, maattomana, ystävittömänä, vajosi -Birger, saatuaan sanoman poikansa kuolemasta, omantunnontuskiin ja -suruun, ja jo seuraavana vuonna löi hänen viimeinen hetkensä. Hänen -leskensä eli hänen jälkeensä vielä kaksikymmentä synkkää, yksinäistä -vuotta, ja molemmat saivat viimeisen leposijansa Eerikki Menvedin -kuningattaren viereen Ringstedin kirkkoon. - -Päivä päivältä kasvoivat kerjäläislaumat Tukholmassa. Vaikerrellen -kulkivat he pitkin katuja ja leiriytyivät myttyineen ja pusseineen -torille tai kaupungin porttien ulkopuolelle. He puhuivat hädästä, -joka levisi ympäri maan ihmisten syntien rangaistukseksi. He -ennustivat kauhun aikaa, jolloin pienimmänkin lapsen ilo oli -vaikeneva ja jolloin jokaisesta talosta oli kaikuva itku ja valitus. -Kirkot olivat täynnä uhraavia ja rukoilevia, jotka anoivat taivaan -armoa ja jotka pelkäsivät maailmanloppua. - -Kovin aikaisin vanhentuneena ryysypuvussaan seurasi Cicilla -kerjäläisiä ovelta ovelle, eikä hän enään ollut tarpeeksi kaunis -esiintymään laulajattarena. Iltana muuanna seisoi hän muiden joukossa -erään talon porttikäytävän edustalla, missä eräällä kuuluisalla -kuparisepällä ja kellonvalajalla oli työpajansa. Hänen partansa oli -harmaa ja suippopäinen, hänen mekkonsa musta. Hänen kuiskailtiin -löytäneen viisaidenkiven, sekä voivan sulattaa kultaa kirkkaaksi -juomaksi, joka paransi kaikki taudit. "Oi Demokritos, oi Pytagoras, -oi sinä Rajmundus Lullus!" mumisi hän ja kohotti kätensä laudakkojen -metallipalasia ja pulloja kohti. Ne olivat kuuluisain oppineiden -nimiä, mutta kansa luuli niitä loitsuiksi ja koki painaa mieleensä -nuo oudot sanat. - -Nyt puuhaili hän korkeaa, seitsenhaaraista kynttilänjalkaa, joka -piti pystytettämän Isoon Kirkkoon Eerikin ja Valdemarin hautajaisten -muistoksi. Alimmaksi piti siihen tuleman Folkunga-leijonia, ja hän -valoi niitä parhaillaan. Lakkaamatta vaelsi pajaan miehiä ja vaimoja, -jotka heittivät pieniä paloja tinaa ja kuparia sulatusuuniin. -Kun sitten tulivirta vihdoin pienestä pohja-aukosta virtasi -valinkaavioon, polvistui mestari kaikkine apulaisineen. "Jumala -antakoon Folkungein sieluille rauhansa ja armonsa!" rukoili hän kädet -ristissä. - -Kerjäläisten joukossa syntyi silloin elämää. Cicilla tunkeutui -myös valkoisen hohteen piiriin, niin että hänen kasvonsa loistivat -kirkkaan kalpeina. Vyöstään koperoi hän näkyviin hopeamaljan, ja -kaikki ihmettelivät, miten hän oli jaksanut niin monina puutteen -ja nälän vuosina säilyttää moisen kalleuden. Se oli hänen ainoa -omaisuutensa maailmassa, ja hiljaa, sanaakaan sanomatta, päästi hän -rakkaudenlahjansa solahtamaan tulivirtaan. Silmänräpäyksen kimalsi -vielä hopea valkoisenhohtavana, mutta sitten sekaantui se hehkuvaan -vuohon. Siihen se katosi, niinkuin oli hänen kurja varjo-elämänsä -jälkeä jättämättä kadonnut mahtavain taisteluihin. Hän otti päästään -paikatun tanunsa ja häipyi pimeyteen, eikä kukaan enää kuullut hänen -vaiheistaan. - -Seitsenhaarainen kynttilänjalka seisoo nyt Tukholman Ison Kirkon -alttarin edessä. Kun sen jalan kynttilät palavat ja säteet -muodostavat ikäänkuin orjantappuraseppeleitä, ajatelkaamme silloin -joskus onnettomia Folkungeja ja heidän kohtalokaan! - - - - -XX. - -JOULU-YÖ FINNSTADISSA. - - -Käggleholmassa Väringen-järven rannalla Närkessä asui herra Gudmar -Maununpoika. Hän istui mieluimmiten pikarin ääressä tai hevosen -selässä ja eräänä jouluiltana ratsasti hän järven jäälle, eikä -tullut takaisin. Seuraavana joulu-iltana kuului kavioiden töminää -pihalta. Hänen vaimonsa hyppäsi ovelle muiden tuvassa-olijain mukana -ja huudahti iloissaan: "Kas, herra Gudmar!" Mutta samassa hevonen -käännähti ja potkaisi kolme, neljä seinähirttä sisään. Sitten -karahutti herra Gudmar tiehensä, eikä häntä sen koommin nähty. - -Kun joulu kolmannen kerran lähestyi, sanoi vaimo pojalleen Ulville: -"Finnstadissa Roslagenin puolessa asuu kunnianarvoisa, mahtava -Tiundalandin laamanni Birger Pietarinpoika. Hän on nyt leskimies, -mutta minä tiedän, että hänen pikku tyttärensä Birgitta tulee -viipymään juhlat kotonaan. Pian on hän kolmentoista, ja sinä -kahdeksantoista. Ja nyt ilmoitan sinulle jotakin. Autuas isäsi ja -herra Birger puhuivat usein teidän avioliitostanne. En tahdo estää -sinua itse ensinnä tapaamasta häntä. Ratsasta Finnstadiin! -- Ulv, -sano, millaisen vaimon sinä mieluiten tahtoisit?" - -Ulv Gudmarinpoika, joka tuli hiukan isäänsä, näpähytti sormiaan ja -vastasi: "Hei, äiti! Hänen pitää oleman säteilevän iloisen ja hänen -pitää antaman minun laulella pikarin ääressä. Hei, hei, äiti! Hänen -täytyy jaksaa tanssia minun kanssani aina auringonnousuun asti!" - -Ja niin hän hyppäsi satulaan ja ratsasti Finnstadiin. - -Finnstadin taloryhmä oli mustaksi tervattu ja synkkä. Sitä ympäröivät -pakanuudenaikaiset kiviröykkiöt ja luolaisat vuorenlouhikot ja -sinne tänne viskellyt kallionlohkareet. Orjat olivat vapautetut, -mutta ne olivat suurimmaksi osaksi suomalaista syntyperää ja ne -taisivat taikoja ja kaikenlaisia muita noitakeinoja. Uskollisia -kuin kulta olivat he isännälleen, ja lapset pitivät heistä paljon, -mutta hänen selkänsä takana oli heillä omat uskonsa. Iloisina -kumartelivat he uudenvuoden kuulle, mutta he eivät kaataneet hirsiä -täydenkuun aikana, sillä silloin olisi tullut syöpäläisiä uuteen -taloon. Jos joku talonväestä kuoli, sitoivat he hänen jalkansa -nuoralla, jottei hän pääsisi kummittelemaan, ja he heittivät -tulikekäleitä ruumissaattueen jälkeen. Kiristuorstain aamuna ennen -lintujen heräämistä pesivät he lapsia kaivolla, jotta ne pääsisivät -pisamista, ja pitkänäperjantaina antoivat he niille vitsaa. -Hinku-yskän paranteiksi panivat he ne juomaan hevosenkaviosta. Jos -lapset pudottivat hampaan, heitettiin se oikopäätä tuleen. Muuten -ei käynyt hyvin. Hiustukot menivät samaa tietä, mutta ensin tuli -puhaltaa niihin seitsemän kertaa. "Lapset, lapset", varoittivat -suomalaiseukot, "on kovin vaarallista aivastaa pohjoista kohti". -Ja tupaan he huusivat: "Tytöt, älkää koskaan kerikö vastapäivään!" -Hammassärkyä korjasivat he katajapuikolla, joka pantiin entiseen -paikkaansa takaisin, ja jos painajainen heitä vaivasi, hypähtivät -he vuoteeltaan ja pistivät hiilen ihon ja paidan väliin. Nyt, kun -joulupuuhat olivat kiireimmillään, oli heillä paljon hääräämistä. -Vanhin suomalaiseukoista asettui keskelle salia, pesuhuiska -kainalossa, ja sanoi Birger Pietarinpojalle: "Halot räiskivät, ja -kissa istuu tuolilla ja pesee silmiään. Se tietää pitkämatkaisia -vieraita. Kukahan nyt tulee?" - -Ankara laamanni veti naamansa veitikkamaisempaan hymyyn kuin -tavallista, mutta ei vastannut sanaakaan. Ja pian tuli vakavampiakin -asioita mietittäväksi. - -Nälkävuosia oli tullut maahan Maunu Latolukon poikain pitkien -riitojen aikana. Talvi oli ankara, ja susiparvia kuljeskeli metsien -laiteilla. Arpakapula veistettiin ja lähetettiin kiertämään, ja -pantiin toimeen ajometsästys keihäin, ja viritettiin sudenverkkoja. -Ajo kävi kimakoin kiljumisin ja torventörähdyksin, ja heti kun susi -oli saatu hengiltä, kokoontui väki sen ympärille ja lauloi virren. -Mutta niin monta harmaaturkkia kuin nytistettiinkin, yhtä monta -verenhimoista kitaa huohotti vielä pensaikoissa. - -Kun ajomiehet tulivat sudenverkolle, kauhistuivat he ja huusivat: -"Täällä ei olekkaan susia, täällä on ihmissusia!" - -He näkivät edessään kyyristelevän muutamia puolialastomia, -sudennahkoihin kietoutuneita miehiä. Ne heiluttelivat ruumistaan ja -kirskuttelivat hampaitaan aivan kuin sudet. "Ne ovat sodan aikana -kodittomiksi joutuneita ihmisiä", sanoi kappalainen ja meni hakemaan -alttarikirjaansa. "Onnettomat! Ne ovat niin kauvan kulkeneet metsiä -louskuttavat sudenkidat kintereillään, että ne ovat kadottaneet -järkensä ja muuttuneet itsekin susien kaltaisiksi." Hän koetti -manata niitä rukouksin ja luvuin, mutta siitä ei ollut apua, vaan -yrittivät ne purra häntä, silmät säkenöiden. Silloin ripusti hän -lehmänkellon rautakantimesta vaarallisimpain kaulaan. Kun sitten -lehmänkello kalkatti hämärissä, tiesivät kaikki, että nyt siellä -kulki ihmissusi. Orjat ja isännät lukitsivat silloin tupansa oven, -tekivät ristinmerkkejä ja sytyttivät vihittyjä kynttilöitä. - -Joulu-iltana, auringon painuessa laaksoihin, levitettiin pahnat -Finnstadin salin lattialle. Hevoset olivat saaneet puhdasta kauraa ja -muutkin koti-eläimet parempaa ruokaa kuin tavallisesti. Kahlekoira -päästettiin ketjuistaan, ovi teljettiin huolellisesti, ja tyhjän -sijan kohdalle pöydässä pantiin simakannu Jumalan enkeleille. Tämä -yö ei ollut peikkojen yö, kuten pääsiäisenä, vaan nyt ajateltiin -Betlehemin seimestä lähtenyttä uutta valoa ja auringon palaamista, -mutta eniten ajateltiin kuolleita. Pöydänpäässä istui Birger -Pietarinpoika vanhentuneena ja ryppyisenä ja luki kovalla äänellä -nahkakirjasta lapsille ja hiljaa seisovalle palvelijajoukolle. -Mutta väliin keskeytti hän lukunsa, ja kaikki kuulostivat vavahtaen -ovelle, sillä tuon tuostakin olivat he eroittavinaan lehmänkellon -kalkatuksen, joka kiiti ohi pitkin pehmeitä hankia ja häipyi yöhön. - -Teille ja poluille kasaantunut lumi oli estänyt Ulv Gudmarinpojan -matkaa. Lopulta hyppäsi hän hevosensa selästä ja jätti sen -asemiestensä huomaan. "Joku kalkuttaa kelloa tuolla ylhäällä -kirkonmäellä", sanoi hän. "Menen kysymään häneltä lähintä oikotietä." -Kun hän saapui pohjanpuoleisen hautuumaanmuurin lähettyville, kaivoi -siellä paraillaan ihmissusi itselleen hautaa. Se oli jo maassa -olkapäitään myöten. - -"Astu tänne alas, nuori vaeltaja", sanoi se ja tasoitti kuopan pohjaa -lapiollaan, "niin vietämme joulu-yötä yksissä". Mutta Ulv heitti -pelästymättä viittansa hautaan ja vastasi: "Ota viitta ja eväät, -jotka löydät taskusta. Taidatpa tarvita molempia. Siitä hyvästä otan -minä sinun kellosi, jotteivät asemiehet kadota minua kuuluvistaan, -sillä nyt näen minä valonpilkettä Finnstadista." Sitten huusi hän -tiellä odotteleville miehilleen ja lähti juoksemaan poikki peltojen -kello kaulassa. - -Kun hän kolkutti ovelle, taukosi lukeminen. Koko talo vaipui -yht'äkkiä niin hiljaiseksi, kuin olisi se ollut asumaton. Hän -kolkutti kiivaasti uudelleen, useita kertoja. Silloin kuuli hän -kirkkaan lapsenäänen sanovan: "Isä, kenenkään ei ole vielä tarvinnut -noin kauvan kolkuttaa ovellesi joulu-iltana. Kyllä sinä uskallat -sellaisena iltana istua pöydässä kurjan ihmissudenkin seurassa." - -Telkeet poistettiin. Avatussa ovessa seisoi pieni tyttö ja valaisi -yöhön haaraisella kolminaisuuskynttilällä, jonka oli ottanut -pöydältä. "Jumalan rauhaa, ihmissusi, ja astu sisääni" tervehti hän, -mutta nyt vapisi hänen äänensä. - -"Niin, nimeni on kyllä Ulv" [_Ihmissusi_ ruotsiksi "varulv"], vastasi -puhuteltu, "vieläpä Ulv Gudmarinpoika. Hei, jos sinä olet nyt se -pikku-Brita, niin tuoppas tänne pikari! Ulkona paukkuu pakkanen, enkä -ole ikinäni ollut pahemmassa kummitustenpesässä." - -Tyttö kävi hämilleen ja meni istumaan veljensä Israelin viereen, -mutta Birger Pietarinpojan kasvot synkistyivät. Silloin muisti hän -ystävänsä, herra Gudmarin, ja ne monet hauskat koiran juonet, joita -he olivat yhdessä tehneet nuoruutensa päivinä. "Paina puuta ja ole -tervetullut", sanoi hän vihdoin. "En ollut niin aivan valmistumaton -käyntiisi. Mutta heitä kello kaulastasi! Ulv, ystäväni poika, täällä -Finnstadissa täytyy sinun oppia, että on olemassa muutakin iloa kuin -pikarin." - -Ja hän jatkoi lukemistansa. Ulvin ajatuksissa aukeni taivas taivaan -jälkeen, ja valonhohtavat avaruudet kiertoilivat sädeseppelten -lailla ympäri lumivalkoisten siipien vilinän. Mutta Finnstadin -isäntä ei puhunut ainoastaan hurskaita, vaan myös oppineita sanoja -taika-uskoiselle talonväelleen. Heidän sielujensa pimeys houkutteli -häntä sitäkin enemmän levittämään valoa ympärilleen. - -Kun hän oli painanut kirjan kiinni, hiipi Birgitta seinäpylväälle -kaatamaan uutta öljyä Pyhän Neitsyen kuvan alla palavaan lamppuun. -Ulvin täytyi auttaa häntä öljy-astian kannattamisessa. Hän olisi -kyllä halunnut vaikka tuntikausin pidellä raskasta astiaa, -vain saadakseen olla tytön läheisyydessä. Birgitta kohottautui -varpaisilleen ja kurkisti lamppuun, ja valo hehkutti hänen poskilleen -ruusu-ihanan ruson. Ulv ei uskaltanut puhutella häntä ja hän -säpsähti, kun laamanni sanoi: "Paneutukaa olkiin, nuoret, mihin -pääsette, ja levätkää hetkinen, siksi kunnes tuntiorja puhaltaa -aamukirkkoon." - -Israel kiersi kätensä Ulvin hartioille ja veti hänet kanssaan -pehmeälle olkikuvolle seiniviereen. Siihen he istuutuivat, ja Israel -kertoi kuiskaten halustaan kerran tulla ritariksi ja taistella ja -kuolla ristinlipun juurella. Ulv kuunteli hänen kuiskutuksiaan kuin -uutta, hurmaavaa satua, mutta hänen oli vaikeata kokonaan irroittaa -katsettaan Birgittasta. Ja kuitenkin tunsi hän päänsä muuttuvan yhä -unisemmaksi ja raskaammaksi, ja lopulta painuikin se rinnalle. - -Hänestä tuntui, kuin olisi hän yht'äkkiä saanut rohkeutta puhutella -Birgittaa ja kuin olisi hän sanonut: "Miksi et istuudu, kuten me -muut?" Tyttö vastasi: "Minä ajattelen pientä kirkkokaritsaa. Oletko -milloinkaan kuullut puhuttavan kirkkokaritsasta?" - -"Olen", vastasi hän. "Äiti kertoi kerran, että satoja vuosia sitten -oli tapana kaivaa elävä karitsa maahan sille kohdalle, mihin alttari -oli rakennettava. Ja joulu-yönä, jolloin kaikki kuollut herää -eloon, hyppelee sekin karitsa pitkin kirkkoa." Silloin nousi Israel -seisomaan ja kuiskasi: "Kaikista, sekä elävistä että kuolleista, -olemme tänä pyhänä yönä huolehtineet, mutta kirkkokaritsan olemme -kokonaan unohtaneet." - -Ulv oli juuri vaipumaisillaan yhä sikeämpään uneen, mutta siinä -horroksissaan oli hän näkevinään Birgittan ojentavan iloisesti -käsiään hänelle ja Israelille. Vaikka tyttö oli väistynyt lampun -valokehästä, paistoi hänen kasvoillaan yhä sama lämmin loiste. -"Menkäämme kirkkoon viemään karitsalle makeita heiniä", sanoi hän. - -Vanhemmat ihmiset olivat vaipuneet penkeille. Laamanni oli jäänyt -paikoilleen pöydänpäähän, mutta hän oli kasvanut suureksi kuin -jättiläiskuva, ja hänen harmaa päänsä suljettuine silmineen ulottui -kattohirsiin asti. - -Melkein samassa narahti jo lumi heidän jalkainsa alla. Valkoisia, -karheita jyväsiä kiiteli ilmassa, ja kuu oli ylhäällä, vaikkei -sitä juuri ensinkään näkynyt. Elävä ja kuollut suli yhteen tässä -hämärässä kuten valo ja pimeys. Saunan ovi oli jätetty raolleen, -jotta vainajat, jotka ennen olivat asuneet talossa, saisivat kylpeä -joulukylpynsä. Muuan hiili hehkui vielä tuhassa. Vainajat olivat -ripustaneet rääsyisen käärinliinan akkunaisen peitoksi, ja heidän -jaloistaan oli varissut hiukan haudanmultaa lumiselle porraskivelle. -Mutta nuo kolme lasta astelivat reippaasti ja heiluttelivat toinen -toisensa käsiä. - -Ulv kuuli navetan seinän läpi lehmän puhua mörähyttelevän ja kysyvän: -"Joko nyt on pyhä hetki alkanut?" Kalinaa kuului etäisimmästä -parvesta, ja toinen mörähtelevä ääni vastasi: "Ei vielä. Kuolleet ja -elävät ylistäkööt silloin Herraa!" - -Maakivellä vuoren juurella paloi tuli. Hautakummut olivat auki, -niiden kultaiset tukipylväät paistoivat ja vanhat viikingit joivat -maljoja pitkistä sarvista. - -Mutta nyt olivat lapset ehtineet kirkonovelle. Israel veti esiin -avaimen, joka oli häntä itseään suurempi ja painavampi, ja pisti sen -lukkoon. Pieni valkoinen karitsa pakeni pelästyneenä keskikäytävää -pitkin. - -Birgitta istahti hiljaa kynnykselle, ja nyt näki Ulv, että hänen -helmassaan oli heiniä. Vaikka oli sydäntalvi, tuoksuivat ne niin -ihanasti kuin olisi ne tuotu suoraan kesäniityltä. Sipsuttavin -askelin läheni kirkkokaritsa. Se viuhkoi hännännysäänsä, ravisteli -hiukan villojaan ja paneutui sitten rauhassa ja perin tyytyväisenä -syödä näpertelemään. - -Silloin kävi värinä läpi kellojen, ja talojen yllä vilkahti -valonhäivä. "Ulv", kuiskasi Birgitta. "Onko sinun isäsi tai -oletko sinä koskaan tuntenut tällaista onnea pikarin ääressä? -Nyt on pyhä hetki, sillä nyt syntyi Vapahtajamme. Nyt hyppivät -kolminaisuuskynttilän liekit ilosta ja lehahtavat yhdeksi ainoaksi -loimoksi." - -Ulv olisi tahtonut raikuvalla äänellä huutaa äidilleen jotakin hyvää -Birgittasta, vaikka tyttö olikin niin peräti erilainen kuin hän -alkuaan oli ajatellut. Mutta äiti istui kaukana, kaukana kototalossa, -ja Ulv mutisi hiljaa: "Luulenpa melkein nähneeni unta. Ja tuskin -hennon minä kertoa sitä unta muille." - -Oljet pistelivät häntä, kun hän liikahutti päätään. Hän huomasi -yhä vielä nojaavansa salin seinään ihmeellisessä Finnstadissa, -missä suomalaiseukot tassuttelivat puolipimeässä ja kokoilivat -joulukynttilöistä vuotanutta vahaa, käyttääkseen sitä sitten -paranteiksi kaikenlaisiin turmiin. - -Birgitta oli polvistunut Neitsyt Maarian kuvan eteen ja liikutti -rukoillen huuliaan, ja Ulvista tuntui niin rauhoittavalta hänen -varjonsa väikyntä seinähirsillä. Hän oli vielä polvistuneessa -asennossaan silloinkin, kun tunti-orja alkoi toitottaa aamukirkkoon. -Silloin nousivat kaikki ylös ja kiiruhtivat matkaan. - -"Ulv Gudmarinpoika", sanoi laamanni. "Ota Birgitta eteesi satulaan ja -pysy hänelle uskollisena elämän kaikissa vaiheissa!" - -Ulv nosti tytön eteensä hevosen selkään, ja hänen sydämensä löi. -Hän uskalsi tuskin koskettaa hänen vaatteisiinsa, kun hänen oli -pakko ratsastettaessa kiertää kätensä hänen vyötäisilleen. Polkua -kiemurteli pitkä jono soihtuja, ja näkymättömänä väikkyi jo Birgitan -lapsellisen pään yllä pyhimyksen sädehtivä kruunu. - - - - -XXI. - -MAUNU LIEHAKKO. - - -MORAN KIVILLÄ. - -Peninkulman päässä Uppsalasta, lähellä ikivanhojen Tiundalandin -ja Attundalandin rajaa, on Moran niitty. Siellä valittiin muinen -kuninkaat. Hyvin kunnioitettuja ja kuuluisia olivat kuninkaankivi -keskellä käräjäkenttää sekä muut sitä kehässä ympäröivät kivet. -Sitten tulivat toiset ajat, ja vähitellen vierittivät talonpojat -kivet omille tanhuvilleen ja muurasivat ne tupiensa seiniin ja -uuninpiippuihin. Ehkäpä jossakin tuvassa vielä kahvipannun alta -halonsäikäleistä kohoava savu nokeaa lohkaretta paadesta, jolla -kuninkaat ovat kalvenneet ilosta ja ylpeydestä. Niin ylhäisiä kiviä -saattaa upplantilaisella talonpojalla olla muurissaan. - -8 päivänä heinäkuuta 1319 olivat vielä kaikki kivet paikoillaan. -Laakea kuninkaankivi oli lohkareiden avulla nostettu hiukan kohoksi -maasta. Muistokiviä entisistä vaaleista näkyi vielä siellä ja -täällä, ja niihin oli hakattu kuninkaiden kuvia, kruunuja, riimu- ja -munkkikirjaimia. - -Siitä tuli surullinen päivä keltaisille voikukille ja muille niityn -kukkasille, jotka tuhatluvuin loistelivat ruohossa. Niitä polkivat -ja riipoivat sekä nahkakengät että puukengät että rautakengät, niin -ettei lopulta ollut niityllä pienintäkään kortta, joka ei olisi -saanut tuta, että nyt on kuninkaanvaali. Koivistossa paistettiin -kokonaisia härkiä pitkillä vartailla ja oluttynnyri lyötiin auki, -niin että nälkäiset ja janoiset saivat vahvistaa ruumistaan. - -Vihdoin syntyi hiljaisuus. Birger Pietarinpoika Finnstadista, -upplantilaisten laamanni, astui esiin. Häntä seurasivat laamannit -valtakunnan muista osista, ja jokaista laamannia saattoi kaksitoista -ymmärtäväistä talonpoikaa. - -"Vapaasti saa jokainen teistä", alkoi hän, "huutaa sitä, jonka -mieluiten tahtoo kuninkaaksi. Siksi on se arvollinen, joka harrastaa -yhteisen kansan parasta ja joka kykenee puolustamaan valtakunnan -kunniaa. Jos jollakulla kuninkaanpojalla tai kuninkaanheimolaisella -on nämä avut, niin ajatelkaamme etusijassa häntä. Ken ei teistä -muistaisi vielä ritarillista herttua Eerikkiä, joka kuoli nälkään -vankeudessa, ennenkuin ehdimme häntä vapauttamaan! Tässä edessäni -seisoo hänen kolmivuotias poikansa, Maunu. Nostakaa hänet päittenne -yli! Äidin puolelta on hänellä perintö-oikeus Norjan valtakuntaan. -Valitkaa hänet, ja hänestä tulee meidän aikojemme mahtavimpia -kuninkaita!" - -Yksimielisen suostumuksen huuto kiiri pitkin niittyä, ja -Matti Kättilmundinpoika hyppäsi kuninkaankivelle, pikkupoika -käsivarrellaan. Hän piti pojan sormia levällään pyhän Eerikin -arkkusesta otettujen pyhänjäännösten päällä. "Pyhä valani on", -vannoi hän pojan nimessä kauvas kaikuvalla äänellään, "että -rakastan Jumalaa, pysyn kansalleni uskollisena, vastustan kaikkea -vääryyttä ja suojelen hiljaisia, jotka tahtovat elää rauhassa -ja lainkuuliaisuudessa konnullansa. Ketään, joka ei siihen ole -halukas, en pakota sotaan maan rajojen ulkopuolelle, ja pidän minä -kirkkorauhan, käräjärauhan, naisrauhan ja kotirauhan. Niin totta kuin -minua Jumala ja pyhä Eerikki auttakoot!" - -Laamannit kohottivat silloin kätensä ja vannoivat uskollisuusvalan, -ja herra Matti nosti kolmivuotiaan kuninkaan yli kansan päiden. -Silloin ei enään ollut ainuttakaan kuivaa silmää, sillä poika oli -ihmeellisesti kaivatun herttuan näköinen. Kaikki tahtoivat osoittaa -ihastustaan, niin puheliaat sörmlantilaiset kuin pitkäpartaiset -smålantilaisetkin. Maunua rupesi koko meno pelottamaan ja hän alkoi -nyyhkyttää itkua, mutta herra Matti painoi häntä rautapukuista -rintaansa vasten ja silitteli hänen tukkaansa. "Mikä sinua surettaa, -pikku-miestä", sanoi hän, "sinua, joka olet onnellisin koko -Pohjolassa". Silloin tyyntyi Maunu hiukan, sillä hän oli jo tottunut -teräspukeisten ritarien syleilyihin. - -Herrat pitelivät miten parhaiten voivat, kulta-omenaa hänen toisessa -ja raskasta, maata kohti painuvaa miekkaa hänen toisessa kädessään. -Pikkusormoset ulottuivat tuskin kahvaa puolitiehen. - -Kun virallinen juhlallisuus oli päättynyt, tuli kisan ja hauskuttelun -vuoro, ja ahkerasti juotiin herttua Eerikin muistoksi. Sitten palasi -kansa kotiinsa. Silloin kaikui jo kellonsoitto Uppsalasta, missä -arkkipiispa tervehti kuningasta mahtavassa, loistoa ja komeutta -säteilevässä kirkossa. - - -HERTTUATAR INGEBORG. - -Tietä, joka Varbergin tienoilla kiemurtelee pitkin Hallandin -rantakallioita, ratsasti usein muhkea ritari nuoren vaimonsa -seurassa. Ritarin nimi oli Nuutti Porse, ja hänen uljas seuralaisensa -oli kuninkaan äiti, nuori herttuatar Ingeborg Haakonintytär. -Porse oli päässyt hänen suosioonsa, ja lopulta oli hän antanut -ritarille kätensä ja luopunut leskeyshunnusta. Huimasti karahuttivat -he orjantappurapensaiden ja kivien välitse. Usein puhelivat he -taisteluistaan mahtavia herroja vastaan, jotka kulkivat suurine -joukkoineen kaikki polut ja ryöstivät ja harjoittivat rauhattomuutta. - -"Maassa, jossa lapsi hallitsee, ei voi järjestys vallita", sanoi -rouva kerran ja tempaisi viittansa orjantappurapensaan pitelyistä. -"Herttua Eerikki uneksi usein oman valtakunnan perustamisesta näille -läntisille rannikoille, ja se ajatus viehättää minua hetki hetkeltä -yhä enemmän." - -Heidän palattuaan jälleen linnaansa Varbergiin, sytytettiin -vahakynttilät, ja hovi kokoontui. Mutta keskellä ateriaa nousi -rouva miettiväisen näköisenä pöydästä ja sulkeutui Porsen kanssa -torniin neuvottelemaan. Liesipenkiltä kertoi hän isästään, Norjan -kuningas Haakonista, ja siitä viisaasta tavasta, millä hän eläessään -hallitsi maataan. Ikäänkuin haihduttaakseen erinäisiä ajatuksia luki -hän sitten ulkomuistista kauniin Blanzeflor-tarinan, jonka äiti -oli hänelle opettanut. Mutta kun hän oli päässyt kappaleen matkaa, -haihtui juoni häneltä, ja hän laski otsansa käsien varaan. "Ei", -huudahti hän, "en tule äitiini. Minua ei tyydytä satu. Anna minulle -valtaa ja maata!" - -Porse seisoi pöydän ääressä ja silmäili erästä uuden uutukaista -lainakirjettä. "Poika-raukkasi", sanoi hän, "ei syntynytkään minkään -onnellisen tähden alla, vaikka kansa niin pontevasti huusi Moran -niityllä. Kultakruunu köyhyyden katteena! Folkungein korskeus -ja urhotyöt ovat tyhjentäneet pussit ja arkut, ja pöyhkeyttään -pöyhistyneet ritarit ovat vaarallisia. Nyt olisi oikea hetki -koota nälkäiset sudet. Ah, olisipa minulla tuhannen kirkasta -teräshaarniskaa!" Puhuessaan painoi hän uhmailevasti lainakirjeen -alle suuren norjalaisen valtakunnansinetin, joka oli herttuattaren -säilössä. - -Mutta pian sytytettiin linnassa kynttilät juhlallisuuksiin, -jotka eivät suinkaan olleet iloisia. Munkit asettuivat portaille -ja pitkään riviin yli pihan ja mumisivat rukouksia kasvoille -vedettyjen päähineittensä alta. Paareilla virui kylmänä ja kalpeana -herttuattaren rakastettu Porse, jonka oli äkkiä tavannut sairaus ja -pikainen kuolema. Lippu, jonka olisi pitänyt liehuman hänen uneksitun -sotajoukkonsa yllä, riippui velttona ja raskaana tangossaan, ja -ruumissaattueen etunenässä kulki musta ratsastaja. Kädessään piti hän -Porsen miekkaa, kärki alaspäin -- miekkaa, jolla piti valloitettaman -kuninkaankruunu. - -Toisen kerran elämässään kantoi herttuatar nyt leskeyspukua, kun hän -ratsasti rantaa pitkin vaiteliasten asemiestensä saattamana. Tien -vierestä painuivat valkeanhohtavat kalliot mereen, joka vaahtosi ja -lauloi. Aurinko paistoi ja myrsky ulvoi. Hän ajatteli nuoruuttaan, -joka oli kulunut kypäräntöyhtöjen ja peitsien ja vankilain vaiheilla. -Yli peltojen kohosivat tien toiselta puolen Hallandin omituisesti -kummuttelevat vuorimuodostukset ikäänkuin mustanharmaat parvet -katujanaisia ja leskiä. Hänestä näyttivät ne liikkuvan ja seuraavan -häntä sitämukaa kuin hän kulki eteenpäin. Ja hän ihmetteli, mitä se -mahtoi merkitä. - -Hänen edessään satulassa istuivat ne kaksi pientä poikaa, jotka -hänellä oli avioliitostaan Porsen kanssa. "Kunhan nämä vain saisivat -elää!" nyyhkytti hän ja veti niitä puoleensa viitan alla. "Pyhimykset -minua, yksinäistä, auttakoot!" Ja sitten kohentautui hän entiseen -ylpeään, pystyyn asentoonsa. - - -SUURI VALTAKUNTA. - -Kun Maunu oli yhdeksäntoista vanha, teki hän tavan mukaan -kuninkaanmatkansa myötäpäivään läpi maan. Sen täytyi tapahtua -talvisaikaan, jolloin kävi kulkeminen jäitä pitkin. - -Sörmlannissa oli järviä niin tiheässä, että hän lehdettömäin -tammistojen välitse saattoi nähdä niitä neljäkin samalla kertaa. -Sitten levisi Kolmårdenista lähtien auringonpaisteinen tasanko, ja -itägötalaiset tulivat rikkaista taloistaan arvokkaina ja varmoina -ja toivottivat menestystä. He olivat uteliaita näkemään hänen -kuningatartansa, nuorta Namurin Blankaa, jonka kanssa hän oli -hiljattain viettänyt häitä Bohusin linnassa. - -Kuningattarella oli paljon puuhaa hunnuistaan ja hetaleistaan. -Hovineitojen täytyi lakkaamatta laskeutua hevoselta häntä auttamaan. -"Eikös hänen sopisi maistaa meidän mainioita ruokiamme?" kyselivät -talonpoikaiseukot ja kääntyivät Maunun puoleen, huomattuaan, -että kuningatar tuskin ymmärsi sanaakaan heidän puheestaan. -"Antakaa minulle, ellei hän huoli", vastasi Maunu leppeästi ja -hyvänsävyisästi, istuessaan siinä hevosensa selässä, posket pyöreinä -kuin lapsen. Tuuheina kiharoina valui tukka kruunun alta. Juuri -sellainen kuningas oli itägötalaisten mieleen. - -Mutta pian alkoi tie jyrkästi nousta Holavedenin yli, ja lumimyrsky -ulvotti ensimäisiä puuskiaan. Satavuotiset saarnet levittivät oksiaan -yli pyhien uhrilähteiden. Alimpana riippui niissä sakarasauvoja -ja ristejä, mutta ylempänä tapettuja susia ja haukkoja. Eräästä -taittuneesta puunrungosta pilkisteli melkein piiloonkasvettunut, -puolukanvarsien seppelöimä Neitsyt Maarian kuva, ja valkoisia vuohia -oli kiivennyt hautakummuille ja kiviröykkiöille. Rotkojen juurella -keinuivat ja kalahtelivat Vätternin jäälohkareet. Etäältä kuului jo -smålantilaisten soitto, kun he tulivat Tiohäradin laamannin johtamina -kuningasta vastaan, mutta heitä oli mahdotonta nähdä tuiskulta. -Lumi pisteli ja kirvelteli kuin neulat, ja ritarein höyhentöyhdöt -painuivat kypärien taakse. Mutta Blanka unhotti huntunsa ja heitti -viittansa levälleen, niin että viima sai vapaasti riehua hänen -ympärillään. Hänen veressään oli vielä niin paljon eteläisen -kotimaansa lämpöä, ettei häneen pakkanen pystynyt, vaikka lunta oli -kokoontunut valkoiseksi villamyssyksi hänen mustaan tukkaansa. - -Maunu risti kätensä ja rukoili kovalla äänellä, myrskyn ulvoessa, -voimaa palkitsemaan aina paha hyvällä. Hänen hevosensa oli pysähtynyt -pienen, lähteen reunalle rakennetun uhrikirkon eteen. Siinä oli -käräjäpaikka. Seinällä riippui ketjuista mustuneita vanhoin -lakiriimuin kirjaeltuja puutauluja. "Maan mahtavat ovat unhottaneet, -mitä ikivanha oikeus käskee", sanoi hän talonpojille, kun ne olivat -ehtineet perille. "Mutta minä tahdon neuvotella teidän kanssanne ja -kuunnella teidän toivomuksianne. Ja minä tahdon keräyttää kaikki -erilaiset, vanhat maakuntalait, niin että saamme yhden lain ja yhden -kielen." - -Smålantilaiset saattoivat häntä ympäri Vätternin, siksi kunnes -länsigötalaiset tulivat vastaan. "Kaunis, kaunis oot kuin kukkanen -auringossa", sanoivat nämä kuningattarelle ja lupasivat tervehtiä -häntä oikein häätapaan. He nousivat kirkontorneihin ja kilkuttelivat -kelloja pienillä kivillä, joita olivat varustaneet käteensä. Se -kuului hyvin hauskalta ja iloiselta seestyneessä talvi-ilmassa. -Kukkuloiden välistä loistivat juhlallisen hiljaisina vanhimman -kristillisen ajan ijäkkäät kirkot. - -Vihdoin kajahti Skarasta kuuluisa Cantabona-kello, ja koko kuninkaan -seurue teki ristinmerkin. Kun kuningas sitten seisoi siniseen -viittaansa puettuna tuomiokirkossa, julisti hän seuraavan lupauksen: -"Isäni ja setäni sielujen rauhan tähden älköön kukaan mies tai nainen -kauvempaa olko orjana, älköönkä häntä enää siksi kutsuttako. Niinkuin -Jumala on meidät vapahtanut, niin on hän myös vapahtanut orjat." - -Läpi aution Tivedenin kävi kulku närkeläisten ja västmanlantilaisten -maahan, ja Sagåssa odottivat upplantilaiset laamanneineen. -Finnstadin Birger Pietarinpoika makasi jo haudassaan Uppsalassa, -mutta hänen poikansa, herra Israel, oli nyt laamanni ja seisoi -totisena ritarimiekka kupeellaan. Nahkapukuiset lappalaispäälliköt -olivat myöskin saapuneet etäisiltä tuntureiltaan. Sillä ylhäisellä -siroudella ja omituisen miellyttävällä hymyllä, joka aateloi tämän -vanhan kansan pienimmänkin liikkeen, tervehtivät he kuningasparia. - -"Maunu, sinun valtakuntasi on avara ja kaunis", sanoi kuningatar, -kun hän jälleen istui Tukholman linnassa ja nojasi leväten penkin -tyynyjä vasten. "Ja kuitenkin ratsastit sinä vasta pienessä kehässä -maan keskustaa", vastasi Maunu. "Meidän valtakuntamme ulottuu -Laatokan järvestä yli Itämeren ja Ruotsin ja norjalaisten tunturien -Länsimereen ja Skånen rannoilta Jäämereen asti." Mutta kun ei -kuningatar vieläkään saattanut käsittää, kuinka suuri valtakunta -oikeastaan oli, viittasi kuningas luokseen erään saarnaajamunkin, -jonka nimi oli Asmundus. Munkki oli mainio hiihtäjä ja väkevä ja -peloton mies, mutta myöskin hyvin oppinut. "Sinä haluat, kuningas, -että minä kuvailisin sinun valtakuntasi suuruutta", sanoi Asmundus. -"Tänään minä en siihen kykene, mutta annahan minulle aikaa. -Minä kuljen kaikki rajamerkit ja rajalinjat ja purjehdin kaikki -rannat, siksi kunnes olen päässyt koko sinun valtakuntasi ympäri. -Sitten palajan luoksesi. Ja vasta silloin kykenen kuvailemaan -kuningattarellesi niitä viljelysmaita ja erämaita, joita sinä -hallitset. Jumalan rauhaa! Nyt lähden minä matkaan." - -Vierähti vuosi, vierähti toinenkin, mutta Asmunduksesta ei vain -kuulunut mitään. "Niin mahtavalla kuninkaalla kuin sinulla, Maunu, -täytyy olla myöskin loistava hovi", toimitti kuningatar sill'aikaa. -Hänen poimuinen, laahustava pukunsa lainehti hänen ympärillään kuin -kulta-aalto. Maunu hypisteli hämillään tyhjän aarre-arkkunsa avainta, -mutta ei voinut kieltää häneltä mitään. - -Eloisana, puheliaana ja soreana polvistui kuningatar hänen -viereensä messussa ja ajatteli ristinmerkkiä tehdessään -kärpännahkaviittojaan ja jalokivinauhojaan. Joskus säpsähti hän -nähdessään kynttilänliekkien takaa kaksi ankaraa, varoittavaa -silmää. "Birgitta-rouva on meille vihoissaan", kuiskasi hän. Mutta -heti kun hurskas laulu oli loppunut, kiiruhti hän Birgitan luo, -pieni pyhänjäännösarkkunen tai joku muu lahja kädessään. "Elämä -on niin lyhyt, ja me olemme niin nuoria", änkytti hän. "Rakas -sukulainen, älkää olko kovin ankara meille!" Birgitta katsahti häneen -lempeästi ja vastasi: "Kaikki, mitä Folkungit ovat rikkoneet, sen -saa Maunu sovittaa. Pikku kyyhkyläis-parka, opi ajoissa kantamaan -orjantappurakruunua!" - -Birgitta oli nyt naimisissa Ulv Gudmarinpojan kanssa. Mutta hän -kääntyi yhä totisemmaksi, ja hoviväki alkoi peljätä ja vihata häntä. -Silloin tarttui hän toivioretkeläisensauvaan ja vaelsi vuoripolkuja -pitkin pyhän Olavin arkulle Nidarosiin ja sitten yhä kaukaisempiin -pyhiinvaelluspaikkoihin. Munkit ja linnanpapit kertoilivat hänen, -matkoistaan Blankalle, joka tuskin ehti kuuntelemaan, sipsutellessaan -siinä kukkasinsirotellulla lattialla ja tanssiessaan harppujen ja -luuttujen säestyksellä. - -Kun Birgitta tuli takaisin, oli hänen vyötäisillään karkea köysi, ja -jouhipaita pisti näkyviin kaulalta. Selittämättömän kunnioituksen -valtaamina heittäytyivät muutamat hovineidot permannolle ja -suutelivat hänen sarkamekkonsa helmusta. Kuningas hypitteli kahta -pikku poikaansa, Eerikkiä ja Haakonia, polvillaan, mutta hän nousi -ylös ja seurasi Birgittaa rukouskammioon. "Minä tiedän, että herra -Ulv, sinun rakas puolisosi, on menehtynyt lihankidutuksiin ja -vaivoihin", sanoi kuningas. "Niin, minä käärin hänet munkinkaapuun, -ja Alvastrassa nukkuu hän nyt rauhanunta", vastasi Birgitta, ja -kuninkaasta tuntui hän olevan pikemminkin kalpea, läpikuultava -henkiolento kuin ihminen. "Nyt vaellan minä Roomaan, marttyyrein -kaupunkiin, hakemaan paavin lupaa ja siunausta luostarille, jonka -aion rakentaa Vadstenaan. Sinä olet köyhä, kuningas Maunu, mutta anna -lahjoja luostarilleni ja tule yhä köyhemmäksi! Itselläni ei minulla -ole sinulle jäähyväislahjaksi muuta kuin kulunut rukousnauhani, -mutta pian on tuleva öitä, jolloin sinä rukouksissasi siirtelet sen -rukousnauhan helmiä, saamatta unen hiventäkään silmiisi." - -Birgitta puheli kauvan hänen kanssaan, varoittaen, neuvoen ja uhaten. -Jonkunlainen kaamea ahdistus jäi hänen mieleensä, kun Birgitta -oli poistunut linnasta. Hän jakeli almuja porteilla uliseville -kerjäläisille, nöyryytti itsensä ja pesi heidän jalkojansa. Mutta -silloin ympäröivät hänet mahtavat herrat ja sanoivat hänelle: -"Toisin oli isäsi, toimelias Eerikki herttua. Sinä kumarrut tomuun -kerjäläisten edessä, mutta meille herroille olet sinä tyly. Kalliilla -hinnalla ostit sinä Skånen maakunnan Valdemar Atterdagilta, -saadaksesi valtakuntasi laajenemaan. Nyt olet sinä velassa korvia -myöten, ja monet meidän heimolaisistamme, jotka olivat sinun -takausmiehinäsi, on hän nyt vienyt panttivangeiksi." - -"Ainoa toivoni on tehdä oikeutta kaikille", vastasi Maunu ja poistui. -"Hän liehakoi kansaa", murisivat ritarit. "Kuningas Tyhjätasku, -kuningas Maunu Liehakko!" - -Pyrstötähtiä ja muita ennusmerkkejä alkoi nyt näkyä taivaalla. -Tunkkainen usva hiiviskeli pitkin maata, mistä nousi ilkeä, -voimakkaan mädännyksen synnyttämä löyhkä. Kaduilla kirkuivat -kuljeskelevat ilveilijät herjalauluja paavista ja papeista ja -kaikesta, mitä ennen oli pidetty pyhänä. Nuoret, kauniit kasvot -muuttuivat kellertäviksi ja rumiksi, ja kielellä tuntui kitkerä -maku. Harakat räkättivät öiseen aikaan, ja se tiesi kuolemaa. -Pyhimyslippaita kuljetettiin rukoillen ympäri kirkkoja, ja -luostareihin ja pyhänhengenhuoneisiin eivät sopineet kaikki sairaat -ja nälkiintyneet, vaan makasi niitä tuhansittain toreilla ja -porraskivillä. - - -MUSTA SURMA. - -Eräänä aamuna temmattiin kuninkaansalin ovi äkkiä auki, ja -muuan saarnaajamunkki hoippuroi väsyneenä sisään ja vaipui -hirvennahkamatolle. Siinä keinuili hän edestakaisin. Kaapu oli -rääsyinä ja parta pitkä kuin erakon, mutta kaikki tunsivat hänet -kuitenkin Asmundukseksi. Palvelijat juoksivat tarjoamaan hänelle -vesipikaria, mutta hän torjui sen pelästyneenä luotaan. - -"Vesikin on pilaantunutta", änkytti hän. "Kunhan vain saan -istuakseni, kunhan vain saan hetkisen levähtää! Olen kulkenut -pitkin valtakunnan rajaa. Valtakunta on vielä suurempi kuin osasin -uneksiakaan. Pimeitä talviviikkoja, jolloin aurinko ei lainkaan -näyttäytynyt. Valoisia kesiä, jolloin aurinko paistoi vielä keski-yön -aikaan. Autioita kalliorantoja, joiden juurella Jäämeri pauhasi. -Kenellä on sellainen valtakunta kuin sinulla, kuningas Maunu! Ja -mitä olenkaan saanut kokea! Mutta älkää tulko minua liian lähelle!" --- Hän alensi äänensä kuiskaukseksi. "Rutto on maassa. Runotyttö -tanssii ihmisjoukkojen edessä, poskipäät verenpunaisina ja luuta -kädessä. Ja missä hän lakaisee tuvan edustan, siellä kuolevat kaikki. -Ja ruttopoika tanssii hänen rinnallaan, harava olalla. Ja missä hän -haravoi, siellä kuolevat useimmat. Ovatko ne pahoja henkiä vaiko -kaksi pirunriivaamaa? Sitä en tiedä. Mutta minä olen nähnyt ne. Rutto -on jo täällä kaupungissa." - -Hän rypisti, otsaansa ja katsahti terävästi erääseen hovineitoon. -"Miksi istut siinä niin voimattomana, sinä, joka olet niin nuori?" -nauroi hän ja nousi pystyyn. "Sinuun on jo tauti tarttunut, pikku -tytöntypykkäni. Kolmen päivän päästä näihin aikoihin virut sinä jo -käärinliinoissasi. Rutto on jo täällä linnassa!" - -Hän sieppasi pussinsa ja kuluneen matkasauvansa ja syöksyi ulos -taakseen katsahtamatta. - -Tultuaan kerjäläisjoukon luo, paljasti hän selkänsä ja suomi sitä -vyöllään. Silloin alkoivat toisetkin ruoskia ruumistaan ja seurata -häntä juosten kaupungista. "Kyllä me nyt pakenemme", huusi hän, -"mutta minne? Nyt rangaistaan tuhatvuotiset synnit, ja turvapaikkaa -ei löydy mistään. Paavin Avignonissa eivät enää riitä hautuumaat, -ja maakin on niin levoton, että kokonaiset kaupungit luhistuvat -raunioiksi." - -Minne he tulivatkin, kaikkialla olivat talot tyhjillään, vuoteet -valmistettuina ja ruoka-aitat avattuina. Rahakirstun avaimet oli -pantu näkyviin. "Olen väsymyksestä menehtymäisilläni", sanoi hän, -"enkä kuitenkaan uskalla heittäytyä näille kuoleman saastuttamille -vuoteille. Minun on nälkä, ja ruoka on pöydässä, enkä kuitenkaan -uskalla syödä. Niin ottakaamme ainakin hopeat kirstusta, jotta -saamme ostaa leipää, jos joskus pelastumme." Ja hän, tuo muuten -oikeudentuntoinen ja hyvä luostariveli, täytti pussinsa rosvon tapaan. - -Ruoskijat sitoivat ristejä puunoksista ja kantoivat niitä päittensä -päällä, ikäänkuin siten torjuakseen tunkkaista usvaa. Uusia -kerjäläislaumoja tulla hoippuroi kaikilta tahoilta, mutta ne -pelkäsivät toisiaan ja ojensivat ristit keihäiksi eteensä. Joka -hetkellä harveni Asmunduksenkin joukko. Nuoremmat kuolivat ensin, -vanhemmat sitten, ja lopulta oli hän yksinään elossa. - -Eräänä yönä näki hän kylän ulkopuolella palavan rovion ja hän läheni -sitä hiipien. Pitäjän pappi, harmaantunut vanhus, jonka piirteet -olivat erinomaisen leppeät, seisoi sen vieressä, kädet selän taakse -sidottuina. Mutta järjen valo oli sammunut hänen katseestaan. -"Heittäkää minut tuleen!" huusi hän. "Minä olen myrkyttänyt rutolla -kaivot ja käsiliinani, jota te suutelitte viime messussa." Rovion -takana tanssi punaposkinen tyttö ja lakaista huiskaisi tuon tuostakin -luudallaan. - -Asmundus veti päähineensä syvälle silmilleen, päästäkseen näkemästä -ja kuulemasta. Hänet oli vähällä töytätä kumoon musta ratsastaja, -joka karahutti ohi. "Minne kiire?" kysyi hän. "Sanoma kuninkaalle -Ingeborg-herttuattarelta", vastasi ratsastaja pysähtymättä. "Kaksi -poikaa oli hänellä avioliitostaan Porsen kanssa, mutta molemmat -makaavat nyt paareilla. Herran kuritusta ei voi kukaan välttää." - -Aamun koittaessa tuli Asmundus eräälle linnalle. Nostosilta oli -vedetty ylös ja lautoja naulattu kaikkien aukkojen suojaksi kuin -piirityksen aikana, vaikka ei muuta vihollista näkynyt kuin -kellertävä usva, joka painautui pitkin muureja. Vartiomies seisoi -tornissa. - -"Minun on nälkä", ähkyi Asmundus ja kohotti pussiansa, minne hän oli -koonnut taloista kilisevän saaliin. "Päästä minut sisään ja anna -minulle ruokaa ja suojaa, niin saat kaiken tämän omaksesi!" - -"Ruttomyrkky on voinut kätkeytyä hopearahan päällyskuvaankin", -vastasi vartiomies synkeänä ja jännitti uhkaavasti joutsensa. "Se -lentelee ympäriinsä ja tarttuu kaikkeen ja kaikkiin. Äiti ei uskalla -suudella lastaan, mies ei uskalla pudistaa ystävänsä kättä. Mene -tiehesi, munkki!" - -Asmundus katseli käsiään, jotka olivat niin täynnä pussin hopeita -kuin niihin suinkin mahtui. "Senkin saan minä siis kokea, että se -kulta ja hopea, jota Folkungit niin ahnehtivat, nyt on kadottanut -arvonsa." Hän heitti koko aarteensa menemään ja hoippuroi -tuntemattomia polkuja pitkin Värmlantia ylös. - -Nälkä pakotti hänet kuitenkin astumaan haudanhiljaisiin majoihin -saadakseen jotain suuhunsa, mutta joka leivänpalalta ajatteli -hän: "Astuuko kuolema ruumiiseeni ehkä näiden murusten mukana?" -Yksinäisyys pelotti häntä, ja hän olisi niin kovin mielellään -halunnut nähdä valonpilkkeen, vain pienen valonpilkkeen, joka olisi -ilmoittanut hänelle jo kaukaa, että tuolla vielä oli elävä ihminen. - -Eräänä iltana näkikin hän valon pilkuttavan Ekeshäradin kirkosta. -Ovi oli auki. Mutta poissa oli jo se nainen tai mies, joka viimeistä -rukousta lukiessaan oli sytyttänyt nyt melkein loppuun palaneen -kynttilän alttarin pyhien kuvien eteen. Vastausta saamatta huuteli -Asmundus kirkkoon, mistä seinien ja katon yksinkertaisesti, mutta -hartaasti maalatut enkelit ja pyhimykset tirkistelivät häneen. Hän -tunsi, että rutto oli nyt tarttunut häneenkin ja että paisumia nousi -kainalokuoppiin. Paneutuessaan maahan sitoi hän silmänsä, jotta hänen -elämänsä viimeinen näky olisi alttarin hiljaa, lempeästi lekottava -liekki. - -Ruoho peitti sitten Ekeshäradin tien. Talot sortuivat tuulen käsiin -ja mätänivät, ja pihamaat tulivat täyteen nokkosia ja käärmeitä, -kuten tapahtuu siellä, missä ihmiset ovat asuneet. Koko pitäjä -oli autiona, ja kirkon ympärille kasvoi jylhä hirsimetsä. Vasta -pitkät ajat jälkeenpäin sattui muuan nuoltaan haeskeleva eränkävijä -löytämään tuon vanhanaikaisen, unohdetun kirkon. - -Mutta maan etelä-osissa, niissä kylissä, joissa vielä oli asukkaita, -paloivat tulet, ja kellot soivat uutterasti. "Ristiretkelle, -ristiretkelle, jotta Jumalan viha lauhtuisi!" kaikui kirkoista. -Birgitan veli, herra Israel, kulki yksinään ja ajatuksiinsa -vaipuneena Finnstadin vanhan salin lattiaa. Kauvan taisteli -hän maallisten velvollisuuksiensa kanssa. Vihdoin pukeutui -hän ristikoristeiseen mekkoon ja vyötti kupeelleen rakkaan -ritarimiekkansa, joka oli rukouksin taottu ja alttarilla vihitty. -"Maunun kohtalona on", sanoi hän, "alkaa kaikki hyvää tahtoa hehkuen -ja päätyä vastoinkäymiseen, mutta hänen ristiretkelleen täytyy minun -häntä seurata." - -Hän seurasikin kuningasta yli Itämeren, mutta taistelujen jälkeen -tavotti hänet tauti Riiassa, ja hän tunsi loppunsa lähenevän. -Palvelijaansa nojautuen kulki hän silloin tuomiokirkkoon. Hän pujotti -kallisarvoisen kultasormuksensa Neitsyt Maarian sormeen ja kuiskasi: -"Sinä olet minun rouvani ja sinä olit minulle aina niin lempeä -ja hyvä, mihin minä kutsun sinut todistajaksi. Sinun haltuusi ja -huomaasi uskon minä henkeni ja ruumiini." - - -VANKEUS JA MAANPAKO. - -Kun Haakon, kuninkaan nuorin poika, oli täyttänyt viisitoista vuotta, -ratsasti hän norjalaisten maahan, sillä nämä olivat kyllästyneet -isään ja valinneet Haakonin hänen sijastaan hallitsijakseen. Mutta -ensin syleili hän isäänsä, joka köyryselkäisenä seisoi portailla. - -Kun hänen seurueensa viimeinen ratsastaja oli kadonnut näkyvistä, -kääntyi Maunu ja kysyi: "Missä on minun vanhin poikani, missä on -Eerikki? Hän on nyt ehtinyt siihen ikään, että hän saattaa olla -minulle hyödyksi." Blanka vastasi: "Hän käyskentelee tuolla ylhäällä -tornissa ja itkee, koska Haakon nyt jo on saanut oman valtakunnan. -Tästä päivästä alkaen ei hän enää koskaan istu seuraamme hyvän pojan -tapaan." - -Nyt tuli elämä linnassa synkäksi ja hiljaiseksi, sillä kapinoivat -ylimykset huusivat Eerikin kuninkaaksi, ja Maunu sai vain pienen -osan entistä jättiläisvaltakuntaansa vapaasti hallittavakseen. -Hän ei voinut maksaa velkaansa paaville eikä muille, vaan täytyi -hänen lähettää molemmat kuninkaankruununsakin pantiksi. Silloin -ulvahtivat piispankirkkojen kellot, ja pääpapit nousivat alttareille -ja julistivat hänet pannaan. "Samoin kuin minä sammutan tämän -kynttilän", sanoivat he, apulaisten heittäessä kynttilän maahan -ja polkiessa sen sammuksiin, "samoin eroitan minä kuningas Maunun -ja hänen takausmiehensä kirkon yhteydestä ja armonvälikappaleiden -osallisuudesta ja Herran siunauksesta ja kaikesta ihmisten säälistä -ja avusta. Ei kenkään heistä saa astua kirkkoon virkistämään -sieluansa suloisella messulla. He ovat rauhattomiksi julistetut, -sillä he ovat maan kirous." - -Mutta vielä eivät olleet lopussa vitsaukset, jotka täyttivät kadut -paarein ja koko maan valitushuudoin. Kansaa rangaistiin vielä yhdellä -kulkutaudilla, jota sanottiin suureksi lastensurmaksi, ja Eerikki ja -hänen nuori puolisonsa Beatrix peitettiin multaan. Istuessaan kahden -kesken Maunun kanssa sanoi kuningatar: "Nyt syyttää kansa meitä ja -sanoo meidän myrkyttäneemme omat lapsemme." - -Maunu huomasi vasta nyt, miten valkotukkaiseksi ja vanhaksi hän oli -käynyt. Muutamia vuosia jälkeenpäin, kun molemmat olivat olleet -Köpenhaminassa viettämässä Haakonin häitä Valdemar Atterdagin -tyttären Margaretan kanssa, sairastui hän ja kuoli, ja Maunu oli nyt -yksinäisempi kuin koskaan ennen. - -Haakonin avulla koki hän pitää ylimyksiä kurissa. Mutta nämäpä -kääntyivät hänen lankonsa, Mecklenburgin herttuan, puoleen ja -julistivat tämän pojan Albrektin kuninkaaksi Moran kivillä. Gatan -metsässä Enköpingin lähettyvillä joutui Maunu tappiolle, ja hänet -kuljetettiin vangittuna Tukholman linnaan. - -Kulkiessaan salien läpi tahtoi hän pysähtyä katselemaan penkkien -haalistuneita tyynyjä, joilla istuen hän oli muinen leikissä -kuluttanut aikansa huolettoman Blankan seurassa. Mutta hänet -vietiin torniin, ja rauta-ovi suljettiin. Siellä saattoi hän -seisoa tuntikausia lämmittelemässä auringon heikossa, kalpeassa -valojuovassa. Se siirtyi päivä päivältä, ja pitkinä talvikuukausina -se vain hipaisi ristikon reunaa. Kun se taas paistoi hänen koppiinsa, -ymmärsi hän kevään tulleeksi, mutta hän ei nähnyt puiden vihreitä -latvoja, vain sinisen ilman ja kiitävät pilvet. Vuosi seurasi -vuotta, ja lattia kului hänen askeleistaan. Pienimmänkin homeläikän, -pienimmänkin kuoppasen muurissa oppi hän tuntemaan. Saadakseen ajan -kulumaan, nimitti hän läikät niiden linnojen ja kaupunkien mukaan, -jotka muinen olivat olleet hänen, ja sormellaan vaelteli hän niiden -väliä seinällä, leikkien kuin lapsi. - -"Kuningas Maunu Liehakko", puheli hän, "sinä tahdoit hallita suurta -valtakuntaa ja auttaa alhaista kansaa ja panna lain väkivaltaa -vastaan, mutta sinun kohtalosi oli kirjoitettu. Sinä olit syntynyt -kerjäläiseksi." - -Kuuden pitkän vuoden kuluttua, kun hän eräänä päivänä seisoi -akkunassaan kuuntelemassa virran pauhua ja laskemassa liiteleviä -lokkeja, kuuli hän aseidenkalsketta ja torventöräyksiä nummelta. -Vartiomiehet noutivat hänet tornista, ja hän luuli nyt kulkevansa -kuolemaan. Mutta kun hän oli ehtinyt yli sillan, näki hän poikansa -Haakonin tulevan kyynelsilmin häntä vastaan. Hänen kasvonsa olivat -mustuneet, hänen silmänsä olivat painuneet kuoppiinsa, ja nahka ja -suonet olivat kuivuneet kiinni luuhun. Kun hän yritti puhua, surisi -hänen heikko äänensä kuin mehiläisparvi. - -"Etpä minua sentään unhottanut", sanoi hän. Liikutettuna ja -murheellisena syleili Haakon häntä ja auttoi hänet hevosen selkään. -"Taisteluin ja suurin lunnain olen vihdoinkin saanut sinut vapaaksi", -vastasi hän. "Vaikka kuningas Birger oli puolihullu ja murhamies, ei -hänen poikansa häntä kuitenkaan hyljännyt. Olisinko minä ollut sitä -poikaa huonompi?" - -Ja sitten vei hän isänsä Norjaan ja toimitti hänet niiden maakuntain -kuninkaaksi, jotka vielä olivat hänen hallussaan entisestä -valtakunnasta. - -Eräänä myrskyisenä talvipäivänä vähää ennen joulua purjehti Maunu -laivallaan pitkin Bergenin vuonoja. Lyngholmenin karien lähellä -joutui laiva vaaraan. Hyökyaaltojen pauhu saavutti hänet, ja hän -näki läheisen rannan. Koska hän oli syntynyt kerjäläiseksi, valtasi -hänet vanha halu mieluummin kerjätä elämän viimeisistä rippeistä -kuin rohkeasti tarttua peräsimeen. Hän heittäytyi veteen, uidakseen -maalle, ja kuohut löivät hänen ylitsensä. Kun hänen palvelijansa, -jotka myöskin hyppäsivät laivasta, vetivät hänet hiekalle, hengitti -hän vielä, mutta pian kuoli, pää palvelijain polvilla, Ruotsin -viimeinen Folkunga-kuningas. - -Norjan tuntureilla ja laaksoissa muisteltiin häntä kaivaten. - -Häntä kutsuttiin Pyhäksi ja Hyväksi, koska hän oli saanut kärsiä niin -paljon ja koska hän oli kuitenkin aina säilyttänyt lempeän mielensä. -Kauvan kulki taru, ettei hän olisikaan kuollut, vaan että hän eläisi -munkkina jossakin venäläisessä luostarissa. Missä hänen hautansa on, -siitä ei ole kenelläkään tietoa. - - - - -XXII. - -VISBY. - - -Pengermittäin kohosi merestä Visby, Pohjolan ylpein, kaunein -kaupunki. Myöskin meren pohja sataman ulkopuolella laskeutui levein -pengermin, niin että vesi auringon paistaessa sen kalvoon oli -ensin vaaleahtavaa, mutta syvemmillä paikoin smaragdinvihreää. Ja -syvimmällä kohdalla keinuivat aallot kirkkaan sinisinä. Päätytalot ja -lukemattomat kirkot kilpailivat keskenään korkeudesta, ja koko tämän -rikkaan hansa-kaupungin ympäritse kiipeili muuri torneineen kolmasosa -peninkulman pituisena. Pyhän Niklaksen kirkon korkeaan torniin oli -värikivistä laitettu koristus, joka välkkyi kauvas merelle kuin -rykelmä lyhtyjä. - -Pietari Snuggissa, joka juuri hyppäsi maihin rantaan kiinnitetystä -purresta, ei ollut juuri paljoa katsottavaa. Hän oli vain -köyhä kutojankisälli, joka oli ollut maailmalla vaeltamassa -ammattitietojensa lisäämiseksi. Otsatukka valui alas silmille, ja -kasvultaan oli hän vähäinen ja hintelä. Mutta onnelliselta hän -näytti. "Uneksinko, vai olenko valveilla?" änkytti hän ja hinasi -matkalaukkua hartioilleen. - -"Kyllä sinä nyt tosiaankin olet kotona jälleen", vastasi hänen -entinen mestarinsa, joka odotti häntä avoimin sylin. Hän kuljetti -nuorukaista ohi gottlantilaisten puuastioiden, turkisten ja -hiekkakivilohkareiden, joita paraillaan toimitettiin laivoihin. -Väkevä tuoksu levisi mauste- ja suitsutuslaatikoista, jotka olivat -tulleet Levantista asti, ja pari kolme kauppiasta purki varovasti -kääreistä koralleja, kultalankaa, samettia ja norsunluuta. - -Torilla oli vaatimattomampia tavaroita tarjolla. Siellä myytiin -palttinaa ja yksinkertaisia kenkiä, naudanlihaa ja humalaa. Pietari -Snugg oli aivan pyörällä päästään, kun hän vihdoin avatusta -myymäläluukusta kurkisti mestarin pieneen taloon, missä kisällit -parhaillaan tarkastelivat erilaisiksi värjättyjä lankavyyhtejä ja -keriä. - -Vaikka mestari Siimeon yhä asui sen matalan katon alla, jonka -suojassa hän oli alkanut ansaita leipäänsä kutojana, oli hän nyt -luotettava kauppias, jolla oli oma myymälä ja jota mainittiin Visbyn -ylpeydeksi ja kunniaksi. - -Tukka ja parta valui pitkin, muhkein kiemuroin hänen mustalle -puvulleen, ja hän näytti aivan apostolilta. "Jos tahdot olla hurskas -poika ammattisääntöjen mukaan", sanoi hän Pietari Snuggille, "niin -laske matkalaukkusi penkin alle ja jää palvelukseeni. Mutta koska -ilta on kaunis, niin lähtekäämme hiukan kävelemään!" - -"Herra isä", vastasi Pietari Snugg, ylen iloissaan siitä, että -oli jälleen päässyt vanhoille, tutuille paikoille. "Kunnia olkoon -ammatille, mestareille ja kisälleille! Lupaan totella sinua kaikessa -nöyrästi ja uskollisesti." - -Vanhimman kisällin nimi oli Pietari Dask. Hänestä oli mestari -Siimeon paras mies maailmassa, ja hän heitti sukkulan kädestään -ja katkeroittui kateudesta, kun hän huomasi mestarin ystävyyden -tulokasta kohtaan. - -Mutta mestari ja hänen suojattinsa olivat melkoisen ylpeitä -kaupungistaan, vaellellessaan siinä pitkin kiemurtelevia katuja. -Päivällä oli satanut, ja kattokourujen avokitaiset lohikäärmeet -ruiskuttivat valtavia vesisuihkuja. Kauniisti hakattujen ruusujen, -liljojen ja apilanlehtien alta aukeni pieniä, muurivihreän ympäröimiä -ovia luostarinpihoihin, missä munkit istuivat silkkiäispuiden ja -pähkinäpensaiden varjossa lukemassa hartauskirjojaan. Ristikon läpi -saivat he ihailla lipasta, missä väitettiin olevan Maaria Magdalenan -jäännöksiä, ja Kristus-kuvapatsasta, joka oli tehty puhtaasta -kullasta ja joka oli viisivuotiaan lapsen kokoinen. He astuivat alas -kynttilänhohtoisten, kauttaaltaan hopeapukeisten alttarien ääreen -maanalaisiin kappeleihin, ja he nousivat kirkkoihin, jotka oli -rakennettu toistensa päälle. Mestari otti vihdoin nuorukaista kädestä -ja vei hänet ulos kaupunginmuurin suippokaariportista. Sieltäpä näkyi -ihmeellinen niitty. Kukat loistivat monivärisinä ruohossa, ja nuoriso -karkeloi iloisten sävelten kaikuessa. Vaeltajat pysähtyivät vasta -hirsipuiden alle hirsipuumäelle. Raskaita pilviä kerääntyi taivaalle, -ja lybekkiläisiä, skotlantilaisia ja hollantilaisia laivoja lasketti -täysin purjein satamaa kohti. - -Pietari Snugg risti kapeat kutojankätensä, taivutti päätään -taaksepäin ja katsoi syvälle taivaan sinipälviin kirkkailla -silmillään. Mestari luki hänen ajatuksensa. "Niin", sanoi hän -ankaran juhlallisesti, "opi karttamaan pahaa, jos tahdot tulla kelpo -kisälliksi, jonka maine ei tunne huonojen tekojen tahraa! Tällä -vuorella rangaistaan pahantekijät. Sinä olet nyt nähnyt rikkautemme. -Kaikkiin ilmansuuntiin käyvät meidän kauppatiemme yli meren. Visbyn -suuruus ja mahti ennen kaikkea! Mutta oletko ajatellut, kuinka -monen käden täytyy uurastaa, jotta yksikin ainoa laiva kohoaisi -emäpuulleen? Iloa ja huvitusta vapaahetkinä, kisälli, mutta vakavaa -aherrusta pitkän, pitkän työpäivän kestäessä!" - -Kun he astuivat taas mestarin taloon, olivat toiset koristautuneet -lehvin ja nahoin, viettääkseen Pietari Snuggin tervetulijaisia. He -paiskelivat häntä niin vimmatusti puoleen ja toiseen, että hänen -jalkansa koskettivat useammin kattoon kuin lattiaan. Kateellinen -Pietari Dask käytti silloin tilaisuutta hyväkseen ja nipisti häntä -aika kipeästi takaapäin. Pietari Snugg käännähti ympäri ja kävi -käsiksi suureen, ruskeanaamaiseen kisälliin. "Nyt sinä saat oikein -isän kädestä", sanoi hän ja löylytti miestä niin rotevasti, että -paukkina kuului kadulle asti. Sitten meni hän matkaansa, paneutui -penkille pitkäkseen ja nukkui kohta kuin tukki. Sellainen oli tuo -säyseä Pietari Snugg suuttumapäällä, ja sitähän ei sovi kenenkään -ihmetellä. - -Häpeissään ja kiukun puna poskilla sieppasi Pietari Dask salaa hänen -lakkinsa ja painui puutarhan ruusupensaiden väliin. Pohjiltaan oli -hän kyllä kunnon toveri, jonka sydän oli oikealla paikallaan, mutta -sitä hän ei voinut koskaan sulattaa, että joku toinen syrjäyttäisi -hänet mestarin suosiosta. Kun koko talo oli vaipunut unen helmoihin, -kiipesi hän katolle ja hilautui ainoasta uuninpiipusta alas. Se -johti erääseen kamariin, jonne ei kukaan, paitsi mestari, saanut -milloinkaan astua ja jota mestarin oli tapana kutsua salaiseksi -työkammiokseen. "Niin rikkaalta mieheltä ei varmaankaan puuttune -kultaa eikä hopeaa", ajatteli Pietari Dask, ryömiessään uunista -ja heittäessään kadehditun kisällin lakin lattialle. "Kun mestari -huomenaamulla havaitsee omistavansa pari hopeakannua vähemmän, ja -niiden sijasta löytää tämän lakin, luulenpa totisesti, että sinun -onnesi, veli Tulokas, saa hyvin pikaisen lopun." - -Hän haparoi ympäri huonetta, mutta se oli tyhjä ja kylmä, ja nokiset -kädet painoivat suuria tahrapilkkuja seiniin. Ainoa, mitä hän sieltä -tapasi, oli kehno puutuoli ja pöytä, jolla lojui aika paksuja -paperilajia. Akkunaisesta tihkuvassa valonkajastuksessa selaili -hän papereja, ja huomasi mestarin täyttäneen niitä päivä päivältä -numeroilla. Ne olivat hänen salaisia laskelmiaan. Tällaiseltako siis -näytti rikkaan kauppiaan pyhässä salakammiossa! Köyhinkään ei olisi -saattanut sitä komeutta kadehtia. Mutta ahertaa, ahertaa täytyi -molempain, jotta Visby paisuisi mahtavaksi ja suureksi. Pettyneenä -kiipesi Pietari Dask huoneesta samaa tietä, jota oli tullutkin, ja -peseytyi kaivolla oikein lauvantaipuhtaaksi. - -Mestari nousi jo auringon mukana silmäilemään papereitaan. Heti -kynnykseltä huomasi hän seinien nokiset tahrat ja tunsi suojattinsa -lakin. Hyvin surullisena otti hän sen käteensä ja hoippui nukkuvain -kisällien huoneeseen. Hän kumartui hiljaa heidän ylitseen. Kenenkään -kädet eivät olleet noessa. Mutta hän ymmärsi, kuka oli syyllinen, -nähdessään, että yksi heistä oli jo niin aikaisin tuoreeltaan -peseytynyt. "Hän syö minun leipääni, ja minun velvollisuuteni on -olla hänelle isän asemassa", ajatteli hän. "En tahdo tehdä häntä -onnettomaksi, vaan koetan häntä parantaa." Hän painoi sukkelasti -lakin Pietari Snuggin päähän, ja mainitsematta sanallakaan yön -tapahtumista herätti hän toratoverukset iloisesti huutaen: "Teidän -molempain nimi on Pietari, ja molemmat osaatte te kirjoittaa ja -molemmat olette te kunnon poikia. Sanonpa teille jotakin. Kauppiaana -en voi kauvempaa maleksia täällä teidän kisällien valvojana kuin -mikäkin tavallinen käsityöläinen, mutta erotakkaan en teistä -haluaisi. Toimitan teidät vihityiksi kauppiaiden kunnianarvoisan -ammattikunnan oppilaiksi. Pukeutukaa pyhävaatteisiinne ja seuratkaa -minua!" - -Syyllinen kisälli kuunteli tätä puhetta kummissaan ja epäluuloisena, -sillä hänhän tiesi, että mestari Siimeonin oli täytynyt löytää -hänen toverinsa lakki työkammiostaan. "Kaikki antaa hän anteeksi -tulokkaalle", mietti Pietari Dask matkalla. "Ei hän poikaa rankaise, -vaan hankkii hänelle vielä lisää kunniaa. Ja näön vuoksi saan -minäkin, hyljätty raukka, seurata mukana. Mutta kyllä minä tämän -kostan." - -Siimeon vei heidät suureen, pimeään saliin, missä mustapukuisia -kauppiaita oli kokoontunut alttarin ympärille. Alttarilla näkyi risti -ja kaksi kynttilää. - -"Vannokaa, ettette mene kenenkään naisen kanssa naimisiin!" käski -muuan valkohapsinen vanhus ja astui heidän eteensä. - -"Sen vannomme", vastasivat he ja laskivat sormensa ristille. - -"Vannokaa, ettette koskaan kavalla salaisuuksiamme!" jatkoi vanhus -syvällä äänellään. Kun he olivat senkin vannoneet, paljasti hän -arkkusen, joka oli suljettu monin lukoin ja telkein. "Tämä on nyt se -salainen lipas, jota me sanomme pyhän Olavin arkuksi", ilmoitti hän. -"Huomenna otetaan se mukaan kauppamatkalle Novgorodiin suojelemaan -yrityksiämme ja siunaamaan meille voittoa. Onneton se, ken ei vartioi -pyhän Olavin arkkua kaupungin kalleimpana pyhän jäännöksenä! Ja -sinut, Siimeon, olemme valinneet johtamaan matkaa ammatinvanhimpana, -sillä kuka olisi Visbyssä niin kunnioitettu ja arvossapidetty kuin -sinä!" - -Ja uljas laivasto keinui seuraavana päivänä Suomenlahtea kohti. -Venäläisten jokien suulla täytyi tavarat lastata pienempiin -veneisiin, jotka joskus kaatuivat kumoon väkevässä virrassa. -Novgorodissa laskivat kauppiaat maihin erään aidatun alueen -lähettyville, missä näkyi pitkä myymälärivi ja pyhän Olavin kirkko. -Heitettyään arpaa paraista makuupaikoista, alkoivat he kantaa -tavaramyttyjä aluksestaan ja pinosivat niitä itse kirkkoonkin. -Alttarille ei saanut mitään panna, mutta seinivieret olivat täynnä -säkkejä ja astioita. Vaaka painoineen oli siellä myös. Niin pyhässä -paikassa ei kukaan rohjennut punnita väärin tai harjoittaa petosta -pilariin muuratulla kyynäräpuulla mitatessaan. Siimeon seisoi siellä -koko päivän ja ohjasi ja jakoi käskyjä, kuten ammatinvanhimman tuli -ja sopi. Vaatimattoman näköisenä, välittämättä niistä kalleuksista, -jotka kulkivat hänen käsiensä läpi, nauttien usein vain tilkan -maitoa ja palan mustaa leipää vierestään penkiltä, mietti hän uusien -kauppasuhteiden solmimista ja Visbyn suuruuden ja mahtavuuden -lisäämistä. Huolellisimmin vartioi hän Pyhän Olavin arkkua, jota -säilytettiin alttarin takana. Kun Pietari Snugg iltaisin oli sulkenut -kirkon oven, täytyi hänen aina tarkasti piilottaa avain, jottei -kukaan sitä näkisi eikä saisi käsiinsä. - -Eräänä pimeänä iltana, kun Pietari tuli ovea sulkemaan, huomasi hän -lyhdyn liikkuvan alttarin takana. "Pyhän Olavin arkun avuksi!" huusi -hän ja juoksi alttaria kohti, avain iskuun kohotettuna. Kumartunut -haamu vilahti silloin ovea kohti ja törmäsi muutamiin tyhjiin -puu-astioihin, niin että ne vierivät hujan hajan ja sulkivat tien -hänen jäljestään. Kaatuneen lyhdyn tuikkeessa oli Pietari kuitenkin -tuntevinaan haamun vanhaksi vihamiehekseen. - -Melun kutsumana saapui Siimeon kohta paikalle. Tarkasteltuaan arkkua -lyhdyn valossa ja huomattuaan sen koskemattomaksi, veti hän Pietarin -etäisimpään nurkkaan ja kuiskasi: "Minä olen aina pitänyt sinusta, -koska sinä olet ollut rehellinen ja luotettava nuorukainen. Vain se, -joka saattaa pidellä kultaa ja hopeaa niin kylmin käsin kuin sinä, -on mahdollinen kerran tulemaan suureksi kauppiaaksi. Nyt panen minä -toivoni sinuun, Pietari. Mitään muuta ei ole varastettu, paitsi -pieni rasiainen, joka oli arkulla ja jonka kanteen oli poltettu -minun puumerkkini. Siihen olin minä pannut testamenttini siltä -varalta, että sattuisin matkalla kuolemaan. Siinä testamentissa -taas ilmaisin, mihin paikkaan Visbyn taloani olin kätkenyt vuosien -kuluessa keräämäni aarteet. Ne ovat siellä salakammiossa aivan muurin -vieressä, hiiltyneen lattiapalkin alla. Ammatinvanhimpana täytyy -minun jäädä tänne vielä vähäksi aikaa, mutta riennä sinä kotiin ennen -minua. Pelasta omaisuuteni, muuten tulee minusta rutiköyhä!" - -Jo samana yönä lähti Pietari kotimatkalle. Mutta noustessaan -maihin Visbyssä huomasi hän jotakin tavatonta olevan tekeillä. -Haavoittuneita kannettiin paareilla, ja aseistettuja porvareita -kulki pitkin katuja. "Me panimme luottamuksemme Visbyn rikkauteen", -sanoivat he. "Kuka olisi uskonut, että mahtavan Visbyn täytyisi -kerran nähdä ristinkaritsalla koristettu lippunsa hevosten -poljettavana! Nyt viruu kahdeksantoistasataa Gottlannin miestä -verissään tuolla kentällä. Tanskan kuningas Valdemar Atterdag -tarvitsee aarteitamme, ja nyt on hän noussut maihin ja lyönyt meidät." - -Osoittaakseen, että kaupunki oli miekalla valloitettu, oli -kuningas revityttänyt osan ympärysmuuria. Siitä aukosta kulki -hän nyt parhaillaan kaupunkiin torvien toitottaessa. Ylimystensä -seuraamana ratsasti hän koristetulla hevosella, ja kaksijakoinen, -ruskeanpunainen parta peittyi melkein kokonaan kärpännahkakauluksen -alle. Isolle torille kuljetutti hän kolme tyhjää olutammetta ja pani -airueen kuuluttamaan, että elleivät ammeet kolmen tunnin kuluessa -täyttyneet hopealla, ryöstettäisiin ja poltettaisiin koko suuri, -ihana Visby. - -Porvarit toivat komeimmat kalleutensa ja heittivät ne ammeisiin. -Mutta ammeet eivät vain täyttyneet. Kaulanauhoja, ristejä ja -lusikoita siellä kimalteli, mutta tarpeeksi ei niitä vain tullut. -Silloin raastoivat he kirkoista ehtoollismaljat ja hopea-arkkuset, -mutta kolmannesta ammeesta puuttui vielä paljon. Kolmas tunti -oli kulumaisillaan loppuun, sen osoitti säälimättä aurinkokello -kirkonseinässä. Kansa näki varjon siirtymistään siirtyvän ja -vihollisten kokoontuvan yhä suurempiin parviin. - -Mestari Siimeonin talo oli tyhjä ja kaikki ovet auki, ja -salakammiosta tapasi Pietari vihamiehensä, joka toisella laivalla -oli ennättänyt perille ennen häntä ja joka nyt kiihtyneenä ja -hämmennyksissään tavaili vaikealukuista testamenttia. Pietari ojensi -hänelle arvelematta kätensä. "Eniten on ehkä minun vikaani, että -meistä on tullut vihamiehet", sanoi hän. "Ja katkeruus on tehnyt -sinusta sekapäisen ja sokean. Ammattiveli, sinunhan suurin halusi on -myös tulla kunnon kisälliksi?" - -Pietari Dask katsahti häneen pelokkaasti. Hänen kasvonsa osoittivat -selviä jälkiä omantunnontuskista, joita hän oli koettanut tukahuttaa. -"Ja sitä sinä kysyt", vaikeroi hän ja kätki pään viittaansa. "Miten -olenkaan voinut kerta kerralta menetellä niin pahoin omaa isäntääni -vastaan, joka ei ole koskaan toivonut minulle muuta kuin hyvää!" - -Pietari Snugg mursi silloin kirveellä hiiltyneen palkin muurin -vierestä. Kolossa näkyi rivi kiinnikurottuja pusseja, täynnä -hopearahoja. Hän kääntyi toverinsa puoleen ja laski kätensä hänen -olalleen. "Tässä on", sanoi hän, "juuri se hopea, mitä Visby nyt -vaatii arvokkaimmalta ammatinvanhimmaltaan." - -Yhdessä kantoivat he sitten pussit torille ja kaatoivat niiden -sisällön kolmanteen ammeeseen. Ja kun he olivat heittäneet kädestään -viimeisen tyhjän pussin, oli amme täyttynyt reunojaan myöten ja Visby -pelastettu. - -Kun sitten Siimeon syksymmällä saapui kotiin ja astui kammioonsa, oli -palkki vielä murrettuna kätköpaikan avaamisen jäljiltä. Keltaisia -lehtiä oli tarttunut hänen kenkiinsä ja vaatteisiinsa, ja sama syksyn -väri levisi yhä keltaisenkalpeampana hänen kasvoilleen. Ovipieleen -nojaten tuijotti nyt rutiköyhä vanhus paikkaan, missä kaikki hänen -työteliään elämänsä säästöt olivat olleet varmassa kätkössä. "Isä", -sanoivat molemmat kisällit ja suutelivat hänen hihaansa, "me -kaadoimme sinun hopeasi Valdemar Atterdagin ammeisiin. Jos olemme -pahoin tehneet, niin vie meidät hirsipuumäelle." - -Hän viittasi heitä istuutumaan kanssaan pöydän ääreen. "Paitsi meitä -kolmea ei kukaan tiedä, mitä tapahtui pyhän Olavin arkun ääressä", -puhui hän hitaasti ja tukahuttaen huokauksensa. "Kaduttu olkoon myös -unohdettu. Minä olen vanha ja saatan tarvita nuoria ystäviä. Siksi -otankin teidät nyt kauppahuoneeni osakkaiksi kuin jos olisitte omia -poikiani. Visby ei enää milloinkaan kohoa entiseen mahtavuuteensa, -mutta yksi on meille vielä jäänyt: pitkä, pitkä työpäivä." - - - - -XXIII. - -KUNINGAS ALBREKTIN AIKAAN. - - -VERENIMIJÄT. - -Ahdas oli mökki ja vain kova savi oli permantona, mutta Tolv Ula -oli itse rakentanut asuntonsa. Kylästä oli hän tuonut ensimäisen -lehmänsä. Saadakseen sen koteutumaan, oli hän vienyt sen tupaansa ja -syötteli sille nyt heiniä polveltaan takkavalkean räiskyessä. Mutta -äkkiä alkoi turvekatolta kuulua jyskettä, ja savu-aukosta pistivät -näkyviin hivutustaudin tapaisesti laihtuneet kasvot. "Ei, mutta -siellähän on herra Matti Kustaanpoika!" huudahti Tolv Ula ja päästi -heinät putoamaan. Hän tiesi, että herra Matti oli lyönyt Linköpingin -piispan kuoliaaksi Linderåsin kirkolla ja että hänet siitä oli -julistettu pannaan. Minne hän menikin, missään ei käynyt olut-amme -eikä kiehunut pata, ja jos lapsi makasi kätkyessä, ei se päässyt -vanhaksi. - -"Pian, talonpoika, ojenna minulle leipäsi!" huusi herra Matti. "Ei -minun maksa vaivaa tirkistellä sinun tyhjiin käsiisi. Menetin väkeni -tuolla metsässä, ja hevoseni on yhtä nälissään kuin minäkin." Hän -nosti joutsen siimalleen, ja Tolv Ulan oli ottaminen leivät vartaasta -ja ojentaminen hänelle. - -"Avaa ovesi säppi yhtä kernaasti vast'edes kuin nytkin", jatkoi -vainottu murhamies, hilautuessaan alas katolta ja noustessaan -hevosensa selkään. "Verenimijät ovat aivan kintereilläni." - -"Verenimijöiksi" nimitettiin pöyhkeitä saksalaisia palkkasotureita, -jotka silloin kuningas Albrektin onnettomina aikoina kuljeskelivat -ympäri maata. Jos he vain osasivat sätkytellä säärtä ja pistää -tanssiksi, saivat he muitta mutkitta kuninkaalta sata täysipainoista -markkaa ja kulkusvaatteet. Käherretyin hivuksin, viini nuolia täynnä, -teräspanssari reiden suojana ja miekka tuppeen ruostuneena lähtivät -he sotaan talonpojan jyvä-aittoja vastaan. - -"Viisainta lienee avata hyvällä", ajatteli Tolv Ula, kun verenimijät -alkoivat jyskyttää ovea. "Pois tukit tieltä!" huusivat he. "Vai -niin, moukka, täälläkö sinä olutnassakkaasi paloittelet!" He joivat -ja laulaa loilottelivat aika humussa, keksivät munakorin penkin -alta ja pudottivat kanan orrelta keihäänvarrella. Se tapahtui -niin perinpohjaisesti, että turpeita ja tuohia sateli liedelle ja -lattialle ja syttyi tuleen. Silloin tarttuivat he lehmääkin sarvista -ja raastoivat sen mukaansa. - -Tolv Ula sieppasi kirveensä ja kiiruhti ulos palavasta tuvastaan. -Mäenrinne oli täynnä ratsumiehiä ja jalkasotilaita, mutta siellä oli -etenkin yksi, jota kaikki väistivät. "Varikset karttavat menemästä -haukkaa liian lähelle", ajatteli hän, sillä hän näki, että tuo -pelätty mies oli Bo Juhonpoika Grip, jolla oli melkein koko Ruotsi -läänityksenä. "Auta turvatonta", rukoili hän ja heittäytyi maahan -hänen eteensä. "Metsässä en voinut asua rosvoilta. Ja niin rakensin -itselleni tuvan tähän tien poskeen. Mutta tässäkään en saa rauhassa -asua. Minne pitää minun siis menemän?" - -Bo Juhonpoika istui välinpitämättömänä ja leveänä ratsullaan ja -katsoi häneen raskain silmin. Olihan hän itse omin käsin iskenyt -erään ritarin hengiltä itsessään Tukholman harmaiden munkkien -kirkossa, pääalttarin edessä ja sitten armossa suvainnut hyvitykseksi -myöntää hänen heimolaisilleen talon, hiukan rahaa ja turkiksia! Oli -hänellä muutakin ajattelemista kuin talonpoikaismoukan ruikutukset. -Tupa paloi jo loimottaen, ja Tolv Ula heitti kirveen olalleen ja -vaelsi matkaansa. - -Ilta oli kirkas juhannus-ilta, ja taivaanranta hehkui koko yön -metsän yllä. Viljapeltoja ja naurismaita koristivat pienet tuomen- ja -pähkinäpuun oksat, joita oli pistelty pientareihin hyvän sadon -saamiseksi. Juhannuskukkavihkoja riippui luuvan ovissa, ja avatussa -kirkossa olivat kynttilänjalat täynnä kieloja. Köyryselkäisiä eukkoja -kuljeskeli keräämässä kastetta taikinatiinuun ja lääke-yrttejä, ja -nuoret tytöt unohtivat hetkiseksi huonot ajat ja sitoivat seppeleitä -yhdeksistä erilaisista kukista, pannakseen ne vuoteeseensa ja -uneksiakseen sitten tulevasta mielitietystään. Kisakentillä asui -nuoriso lehtimajoissa ja karkeloi verenimijäin kanssa juhannussalon -ympärillä, jota koristivat värjätyt munat ja tulipunainen kukko, -auringon lintu. - -Kukaan ei tahtonut ajatella surujansa, mutta siitä rupesi Tolv -Ula kaihtamaan ihmisiä ja poikkesi metsän pimentoihin. Siellä -vallitsi omituinen hämärä, mutta lintuja ei sinä yönä nukuttanut, ja -kaikkialta kuului siipien räpytystä ja kuin rukkien ja kerinpuiden -surinaa. Pikimusta tarulintu lenteli siellä myöskin, niin että kitinä -kävi, mutta ei koskaan korkeammalla maasta kuin härkä iestänsä -kantaa ja aina Jerusalemia kohti. Matka kävi hitaasti, sillä syvällä -maan sisässä oli sen asuttava ja vain suurina juhla-öinä pääsi se -lentämään. - -"Sinä olet minun sydämeni lintu, yön salaperäinen lentäjä", sanoi -Tolv Ula miettiväisenä. "Korkeammalle kuin härkä iestänsä kantaa en -minä koskaan maasta pääse, mutta miten ikävöinkään valonkaupunkiin, -rauhankaupunkiin, jonne en myöskään milloinkaan saavu! Jerusalem, -missä sinä olet?" - -Vähän ajan kuluttua taivalsi hänen ohitsensa aseellinen, laulava -joukko. "Tule mukaan, yksinäinen vaeltaja!" huusivat soturit hänelle. -"Kansan sortaja Bo Juhonpoika on kuollut, ja herrat nousevat nyt -kuningas Albrektia vastaan." - -Tolv Ula ei ollut hidas tottelemaan, sillä verenimijöitä vihasi hän -yhtä syvästi kuin kuka kelpo ruotsalainen tahansa, ja suuria uutisia -sai hän kuulla. Herrat olivat kääntyneet Tanskan kuningattaren -Margaretan puoleen, joka oli Maunu Liehakon pojan Haakonin leski. -"Albrekt oli silloin vannonut", väittivät soturit, "ettei hän pane -ennen hattua päähänsä, ennenkuin on voittanut kuningas Housuttoman", -ja kaupanpäällisiksi piti hänen lähettäneen Margaretalle useampia -kyynäriä pitkän kovasimen, koska hänen tuli hioa neulojaan ja -saksiaan eikä hallita valtakuntia. - -Falanissa, Mössebergistä etelään, tapasivat sotajoukot toisensa -erään rämeikön vastaisilla puolilla. Tolv Ula ryntäsi kuumimpaan -kahakkaan kirveineen ja hyppi mättäältä mättäälle, mutta saksalaisten -hevosille oli maa liian mutaista ja pehmeätä, niin että ne vajosivat -liejuun. Keskellä ruhjottujen höyhentöyhtöjen pakenevaa sekamelskaa -näki hän kuningas Albrektin, joka oli menettänyt hevosensa ja joka -nyt koikkelehti sinne, tänne, huitoen hoikkaa keppiään. Hän oli -kapea sääriltään, kapea käsivarsiltaan, kapea rinnaltaan, kapea -kasvoiltaan. Kaikki oli hänessä kapeata, yksinpä kaksihalkoinen -partakin. Vain kihara tukka oli tuuhea ja pitkä. Hänen oli vaikea -tulla vieraalla kielellään toimeen voittoisain ruotsalaisten kanssa, -jotka ympäröivät hänet, peloittavat kirveet käsissä ja veivät hänet -vankina kuningatar Margaretalle Bohusiin. - -Talonpojat rakensivat itselleen havumajoja linnan lähettyville, -ja sinne tuli Margareta herroineen. Hän oli varttansa vähäinen, -hänen ihonsa oli ruskea, mutta hänen nenänsä kaartui kauniisti ja -hänen leukansa osoitti tarmokasta tahtoa. Varovasti ja viisaasti -kehitteli hän ajatuksiaan, milloin hän vain pysähtyi ja alkoi puhua. -Mutta usein vaikeni hän tykkänään ja antoi jonkun toisen haastella -puolestaan. - -Miten sattuikaan, lopuksi voitti kuitenkin aina hänen mielipiteensä. -Nyt vallitsi hän Ruotsia. Kun herrat yöllä soihtujen valossa tulivat -linnasta neuvottelusta, puhelivat he nauraen kansalle: "Oletteko -kuulleet, miten kuningatar rankaisi kerskailevaa kuningas Albrektia? -Hän pani miehen päähän hatun, josta roikkui yhdeksäntoista kyynärää -pitkä laahus." - -"Te herrat vain pilailette meidän talonpoikain kustannuksella", -vastasi Tolv Ula ja heitti jälleen kirveen olalleen. "Vaikka taisihan -se sille miehelle oikein ollakin. Mitä minuun tulee, niin olen minä -nyt tehnyt tehtäväni täällä, ja minun on nyt lähteminen etsimään -onneani muualta. En voi enää koskaan rauhassa levätä kahta yötä -perättäin. Nyt on juhla-ilta, ja yölinnun lento alkaa." - -Tällä kertaa oli hänen kodittoman vaelluksensa määrä tornikas -Tukholma. - - -HATTUVELJET JA KAAPPARIT. - -Tukholma oli yhä saksalaisten hallussa. Suippojen hattujensa takia -sanottiin heitä hattuveljiksi. He olivat niin vihattuja, etteivät -he hetkeksikään uskaltaneet luopua aseistaan eikä rautapaidoistaan. -Minne Tolv Ula menikin, kaikkialla surisivat saksalaiset sanat hänen -korviinsa, joko hän sitten kerjäili kenkäparia tai etsi yösijaa. - -Hänen vuodekumppaninsa majatalossa hankki hänelle sellaista työtä, -että hänen piti korjaaman kaupungintalon kellarin viiniastiain -aluspuita. Ylhäällä neuvottelusalissa vallitsi hirveä elämä, -sillä hattuveljet olivat lyöneet ruotsalaisen pormestarin verille -ja heittäneet hänet linnan torniin. Tolv Ula ei huolinut mennä -yöksi kotiin, vaan paneutui pitkäkseen viiniastian viereen, mutta -vaikka hänellä olisi ollut kukko käsivarrellaan kiekumassa, ei -hän olisi siitä saanut parempaa herättäjää. Sillä juuri kun päivä -alkoi sarastaa, kuului ääniä ja narisevia askeleita ylhäältä -neuvottelusalista. Hän pisti päänsä luukusta ja kysyi eräältä -ohikulkevalta vanhukselta, mitä oli tekeillä. Ukko vastasi, että -muutamat hattuveljet olivat käskeneet hänen herättämään ruotsalaiset -neuvosherrat ja kutsumaan heitä tärkeään kokoukseen. Mutta tuskin -olivat ruotsalaiset herrat ehtineet sinne, ennenkuin pitkä rivi -saksalaisia jalkasotilaita marssi linnasta, ja aseet kädessä ryntäsi -tusina saksalaisia porvareita pyhän Gertrudin seuratalosta. Tämän -talon vanhoille perustuksille on rakennettu nykyinen saksalainen -kirkko, ja siellä olivat he olleet piilossa edellisestä illasta -lähtien. - -"Te kavaltajat", huusivat he ruotsalaisille neuvosherroille, -"mielellänne jättäisitte te kaupungin sille tanskalaiselle -karjapiialle", ja silloin kävivät sotamiehet ruotsalaisia vyöhön ja -laahasivat heidät nostosillan yli linnaan. - -Tolv Ula jatkoi kaikessa hiljaisuudessa työtään, mutta seuraavana -päivänä poltettiin kolme ruotsalaista roviolla. Silloin meni hän -suutuksissaan majataloonsa. Yöllä istui hän akkunan ääressä, sillä -oli vielä hyvin valoisa, vaikka oltiinkin jo heinäkuussa. Nyt oli -Kristuksen ruumiinjuhlan aatto, ja silloin piti ammattikuntien -lippuja kannettaman pitkin lehväkoristeisia katuja, ja hän kursi -parasta kättä itselleen sinistä mekkoa, vetääkseen sen ryysyjensä -päälle ja saadakseen sitten ottaa osaa kulkueeseen ja kantaa -vahakynttilöitä. Kauhukseen näki hän silloin vangittuja neuvosherroja -vietävän alas joelle päin. Hän laski niitä kuuteenkymmeneen. -He olivat kaikki lujasti sidottuja. Useimpain vaatteet olivat -riekaleina, ja heidän ruumiissaan näkyi pitkiä, verisiä uurteita -niiden puusahojen jäljiltä, joilla heitä oli kidutettu, koska heitä -muka epäiltiin kavalluksesta kuningas Albrektia kohtaan. Korkealla -äänellä vakuuttivat he vieläkin viattomuuttaan ja huusivat kaikille, -jotka vain tahtoivat kuulla, että muuan hattuveli oli äskettäin -luvannut linnanpäällikölle puolet heidän omaisuudestaan, jos hän -vain antaisi heti polttaa heidät. Mutta pian tyrkättiin heidät -veneisiin ja soudettiin Blasieholmaan, jota silloin sanottiin -Käpplingeholmaksi. Siellä suljettiin heidät vanhaan vajaan, joka -pistettiin tuleen, ja liekkien loimo sekaantui auringon ensi -säteisiin. - -Tolv Ula heitti sinisen mekon luotaan ja astui ulos. Päivän -koittaessa alkoi ukkonen jyristä, ja pian huuhteli ankara sade -kaupunkia. "Ketä tässä nyt on toteltava, että tekisi oikein", mutisi -hän ja kulki alas satamaan päin, "hattuveljiä vaiko tanskalaisia? -En ole milloinkaan purjeita pidellyt, enkä voi siis ruveta -laivamieheksi, ja rahaa minulla ei ole äyriäkään. Mutta kunhan vain -pääsen tästä onnettomasta maasta, saa minun sitten käydä miten -hyvänsä." Samassa nousi aurinko, ja hän piti sitä merkkinä, että -hänen nyt tuli paeta. Satamasilloilla oli liikettä ja elämää. Karja -ammui, ja pieniä, oudonnäköisiä Voionmaan hevosia tuotiin paraillaan -maihin. Turskaa ja lohta pinottiin läjiin, veneisiin lastattiin -nahkoja ja hunajaa ja jahtihaukkoja häkeissään. Mutta kellot alkoivat -soida, kynttilöitä ja lippuja ilmestyi kaduille, ja merimiehet -juoksivat ylös kaupunkiin sitä iloa ihmettelemään. Silloin käytti -hän tilaisuutta hyväkseen, hiipi erääseen matkavalmiiseen laivaan, -missä näki tavattoman suuren, tyhjän suolatynnyrin. Siihen tynnyriin -kätkeytyi hän. - -Hetkisen perästä tuli laivuri miehineen takaisin ja kysyi heiltä, -oliko heidän mielestään tuuli suotuisa. He nostelivat käsiään ja -vastasivat myöntävästi, ja vasta silloin oli hänellä oikeus lähteä -matkaan. Satamatelje avattiin, ankkurikivet nostettiin, ja purjeet -pullistuivat. Mutta toista oli nyt meriväki ja toista olivat laivat -kuin viikinkien aikaan. Köydet ja touvit olivat Turusta ja masto -Kolmårdenista, mutta kaikki oli lahoa ja vanhaa, ja laiva näytti -suurelta, kömpelöltä puukengältä, vaikka sen perää koristivat pienet -tornit ja kokonainen pikku linnoitus. Kullatut tuuliviirit osoittivat -pohjoista, ja laiva laski läpi saariston niin että vaahto keulassa -pärskyi. Valtava vartiotuli loimusi äärimmäisellä luodolla, ja nyt -alkoi Itämeren ulappa, missä ei maata näkynyt. Pyhimyksen kuva -keulassa ojensi ristiään yli loputtomaan aaltojen. - -Ruokatavaroita nimitettiin siihen aikaan elatusaineiksi. Niitä -saksalaisia merirosvoja ja seikkailijoita, jotka meritse pitivät -huolta Tukholman ruokatarpeista, sanominkin sentähden elatusveljiksi, -vitaliebröder. Sellaiselle laivalle oli Tolv Ulakin joutunut, ja -sen olivat varustaneet Albrektin saksalaiset sukulaiset ryöstämään -ja polttamaan Ruotsin rantoja. Sen ymmärsi Tolv Ula kohta heidän -haastelustaan. - -Laivaväki ei paljon huolinut purjeista, vaan istui tulen ympärillä -kuumentamassa rautapiikkiä, jolla sopi lävistää reikiä köysipyöriin. -Laivuri itse kulki kantta pitkin ja poikin ja kerskui hurjista -urotöistään. Yht'äkkiä pysähtyi hän suuren suolatynnyrin eteen ja -huudahti: "Luulenpa, että suola on saanut kosteutta jalkoihinsa, -koska se noin aivastelee. Kääntäkääpäs tynnyri ylösalaisin ja lyökää -se hehkuva piikkinne pohjasta sisään, niin näemme, auttaako se suolan -nuhaa vastaan." - -Tolv Ula kuuli miesten lähenevän rautoineen. Hän kokosi silloin -kaiken voimansa ja ponnisti niin ankarasti kutoja vasten, että -ne lensivät hajalleen. Samassa silmänräpäyksessä sieppasi hän -laivuria rintapielistä ja singahutti hänet yli partaan, niin että -hän molskahti vaahtoaviin aaltoihin ja katosi näkyvistä. "Olin -tässä taas saamaisillani uudenlaisia herroja toteltavakseni", huusi -entinen talonpoika vihanvimmoissaan. "Mutta minulla ei ole kotia eikä -maata, enkä minä mieli enää palvella muita kuin itseäni. Minä en ole -milloinkaan pidellyt peräsintä ja minä olen yhtä huono purjehtija -kuin kuka tahansa teistä, mutta minä tiedän erään pyhimyksen, joka -auttaa Pohjolan miehiä paremmin kuin kaikki muut pyhimykset yhteensä. -Ottakaa minut laivuriksenne tuon äskeisen raukan sijalle, niin -ja'amme aina saaliin veljellisesti. Ennen olin minä hyvä ihminen, -enkä hennonut tehdä pahaa muurahaisellekaan, mutta nyt vakuutan -ja vannon minä pyhän Birgitan kautta, että tässä laivassa ei ole -ainuttakaan kurjempaa ihmistä kuin minä!" - -Muutamat laivamiehet mukisivat, mutta toiset taipuivat hänen -rohkeutensa valtaamina, ja kuun paistaessa mereen otettiin hänet -tukevin kädenlyönnein laivuriksi. Peräsuojan pöydällä oli entisen -laivurin kaapparikirje, jonka oli antanut Danzigin kaupunki ja joka -oli varustettu sekä allekirjoituksilla että sineteillä. Sen kirjeen -pisti hän vaatteidensa kätköihin. - -Sadoittain samanlaisia merirosvoja risteili niihin aikoihin -Itämerellä. Mutta Tolv Ulasta tuli pian peljätyin. Hänen laivansa -köysistö mätäni yhä enemmän, purjeisiin tuli kyynärän mittaisia -reikiä ja repeämiä, mutta kannelta ei puuttunut milloinkaan -ryöstettyjä säkkejä eikä arkkuja. Hänen silmänsä, jotka tuuli -oli purrut punoittaviksi, paloivat synkästi, ja harvoin pääsi -hyvä sana hänen jääharmaasta parrastaan. Kun myrsky ulvoi, ja -meri kävi korkeana, tapahtui kuitenkin, että kaikki polvistuivat -kannelle ja vääntelivät käsiään omantunnontuskissa. Tarun yölintu -räpytteli silloin siipiään syvällä sydämen vankilassa, ja Tolv -Ula puhui pimeiden aikojen tähdestä, Birgitasta, joka nyt juuri -piti kruunattaman pyhimykseksi Roomassa. Heidän kaipauksensa saada -syntinsä anteeksi kasvoi lopulta niin suureksi, että he eräänä -päivänä Saksan rantaan laskettuaan hankkivat sauvat ja vesipullot ja -alkoivat hurskaiden pyhiinvaeltajain tapaan paljain jaloin taivaltaa -Roomaan. - - -BIRGITTA KRUUNATAAN PYHIMYKSEKSI JA PYHIINVAELTAJAT PALAAVAT RUOTSIIN. - -Perjantai-iltana 6 päivänä lokakuuta 1391 soittivat kaikki Ikuisen -kaupungin kellot pyhimysjuhlaan. Vatikaanin suuri kappeli oli -seuraavana päivänä koristettu kultakangasverhoin, lattialle oli -siroteltu öljypuun lehtiä, ja lukemattomat vahakynttilät loistivat. -Kardinaalien kannattaman kunniakatoksen suojaamana astui paavi -Bonifacius IX valtaistuimelleen. Hän ei ollut juuri niitä parhaita -paaveja, sillä hänen tiedettiin harjoittavan kauppaa viroilla ja -anekirjeillä, ja vastapaavi hallitsi Avignonissa. Mutta ovensuuhun -polvistuneiden pyhiinvaeltajain mielestä oli hän kuitenkin -kirkon pyhä isä, ja heidän silmänsä vettyivät, kun laulajat -jumalanpalveluksen jälkeen ensi kertaa virittivät hymnin: "Rukoile -puolestamme, pyhä Birgitta! Halleluja!" - -Tolv Ulan huulet liikahtivat. "Niin, rukoile kurjan merirosvon sielun -puolesta, kun hän itse kerran hukkuu aaltoihin", kuiskasi hän. "Sinä -olet lukenut sydämemme salaisimmatkin ajatukset. Sinä tiedät, miksi -me olemme tulleet sellaisiksi kuin olemme. Rukoile puolestamme, -sinä Ruotsin äiti, ettei koskaan enää meidän hävitetyssä maassamme -tarvitsisi asua niin hurjia ja onnettomia ihmisiä kuin me!" - -Vatikaanin vieressä sijaitsi apostoli Pietarin haudalle rakennettu -Pietarinkirkko. Yön läpeensä oli kirkko sekä ulkoa että sisältä -valaistu tuhansin lampuin. Sunnuntaina astui paavi siihen kirkkoon, -ja paljastetuin miekoin kulkivat vartiomiehet hänen edellään. -Hän luki messun pääalttarilla. Sitten kannettiin hänelle uhriksi -kullattuja vahakynttilöitä, leipää, viiniä ja pieniä kyyhkyskoreja, -joita kaikkia koristi Birgitan vaakunakilpi. Kun sitten muuan munkki -oli saarnannut hänen elämästään, kannettiin paavi pitkävartisten -sulkalöyhyttimien ympäröimänä pilarikäytävään kirkon ulkopuolelle. -Siellä avasi hän kultaisen kirjan, mihin enkelein ja pyhimysten -nimet olivat kirjoitetut, ja kun hän tarttui kynään ja piirsi nimen -"Brigida", kävi humaus yli pyhiinvaeltajain joukon. - -Arkoina ja neuvottomina suuressa ihmisvilinässä pitivät he -uskollisesti toisiaan köysivyöstä, jotteivät joutuisi hajalle. -Yösijan saivat he siinä talossa, missä Birgitta kaikkien rakastamana -ja kunnioittamana oli päättänyt päivänsä. Suuri joukko miehiä ja -naisia kaikista pohjoisista maista lähti vihdoin kotimatkalle yli -vuorten, ja usein puhelivat he keskenään kaukaisesta Vadstenasta, -minne hänen luunsa oli viety. - -Lokakuun seitsemännen päivän, Birgitan pyhimyspäivän, aikoja -kutsuttiin sitten Ruotsissa Birgitanpäiviksi, koska silloin usein -vallitsi leppeä ja päivänpaisteinen sää. - -Kun Tolv Ula ja hänen miehensä jälleen nostivat merirosvopurjeen, -olivat he samoja hurjia veitikoita kuin ennenkin. Seitsemän muun -kaapparilaivan seurassa, joiden miehistö oli elatusveljiä ja -joissa lastina oli suolaa, kalaa, punasipulia, omenoita, nauriita, -humalaa, viljaa ja kaikkea muuta hyvää, riensivät he auttamaan -piiritetyn Tukholman saksalaisia. Ilma kylmeni kuitenkin pian, ja -saaristossa jäätyivät laivat kiinni Dalarön edustalle. Elatusveljet -tiesivät, että he armotta saisivat köyden kaulaansa, jos joutuisivat -ruotsalaisten käsiin, mutta heidän johtajansa, ritari, mestari Hugo -keksi keinon. Hän laahautti saarilta kaadettuja puita ja rakensi -niistä laivojen ympärille korkeat varustukset, joille sitten -valeltiin vettä, niin että ne jäätyivät. - -Margaretan sotaväki oli piirittämässä Tukholmaa, ja melkoinen -joukko ruotsalaisia lähti heti tekemään selvää elatusveljistä. -Pian huomasivat he kuitenkin, ettei heidän ollut niinkään helppoa -rynnätä liukkaiden jäävarustusten kimppuun, ja sentähden rakensivat -he vuorostaan korkean puutornin, jota he vierittivät edellään -teloilla. Sellaista tornia nimitettiin sotilaskielellä kissaksi. Kun -kaikki oli valmiina taisteluun, vierittivät ruotsalaiset kissaansa -eteenpäin, ja kynnetkin sillä oli aikamoiset, sillä joutsipyssyjä -ja keihäitä törrötti kaikkialla hirsien välistä. Mutta mestari Hugo -oli yöllä sahauttanut jään kappaleiksi, ja hieno pyry oli avuliaasti -siroitellut hiukan lunta rakojen peitoksi, niin että kukaan ei voinut -niitä nähdä. Työhönsä tyytyväisinä ja täynnä odotuksen kiihkeyttä -katselivat merirosvot laivalinnoituksestaan kissan lähentelemistä. -"Kiss, kiss, kiss!" panivat he ja paukuttivat käsiänsä, kun sahatut -jäälohkareet äkkiä alkoivat antaa perään, ja kun kissa heidän -silmiensä edessä vajosi veteen kaikkine sotureineen ja katosi sinne -ikipäiviksi. - -Ainoa, joka kääntyi poispäin, oli Tolv Ula. Ruotsalaisten joukosta -tornissa oli hän tuntenut useita vanhoja asetovereitaan Falanin -tappelusta, ja häpeänkyyneleet valuivat hänen karkeita poskipäitään -pitkin, koska hänen tällä tavalla täytyi taistella omia maamiehiään -ja ystäviään vastaan. - -Heti kun oli tullut suoja taas, ja laiva oli purkanut lastinsa, lähti -hän jälleen miehineen merelle, ja he nousivat autioille luodoille ja -elelivät siellä niin kauvan kun ruokavarat kestivät. Ollessaan eräänä -päivänä ulkona merellä kuulivat he kellojen soittoa Kalmarista. -Siellä kruunasi Margareta, kaikkien pohjoisten maiden täysivaltainen -hallitsijatar, sukulaisensa Eerikki Pommerilaisen noiden kolmen -lopultakin yhdistetyn valtakunnan kuninkaaksi. Mutta kaapparit ulkona -aavalla merellä laskettivat tuulen mukaan ajelehtivien puiden lailla, -eivätkä kysyneet lakeja eikä valtakuntia. - -Eräänä myrskyisenä iltana näkivät he suuren hansalaivan sukeltavan -aalloista kuin pilven. Se läheni nopeasti, pullistunein purjein, -alkaakseen heti tappelun, mutta rutivanha merirosvolaiva ei kestänyt -sen keulapuskurin töytäystä. Ritisten ja ratisten kallistui se -kyljelleen ja alkoi vajota. Tolv Ula heitti peräsimen omiin -valtoihinsa, sillä hän ymmärsi viimeisen hetkensä tulleen. "Nyt on -varmaankin joku suuri juhlayö, koska taivaanranta noin kirkkaana -palaa", puheli hän itsekseen ja katsahti ympäri merta. "Yölentäjä, -sinä musta lintu, sinä et koskaan ehtinyt Jerusalemiisi, mutta -milloinkaan et sinä lakannut sinne ikävöimästä." - - - - -XXIV. - -ENGELBREKT. - - -TAALAALAISET. - -Nyt tuli rehellisten, kunnon taalaalaisten kiire kirkkomäelle. Siellä -avasivat he säkkinsä ja korinsa, sillä ennen joulun rauhanajan loppua -täytyi heidän maksaa veronsa sekä papille että voudille. - -Eräässäkin kylässä oli pitäjänpappi paraillaan kantamassa veroaan. -Niin korkeasti oppinut ei hän ehkä ollut, mutta kunnianarvoisa hän -oli ja isällinen. Hän tunnusteli tarkoin verovasikoita ja verovuonia, -tullakseen vakuutetuksi, että ne olivat vähintäin yhdeksän yön -vanhoja. Ja hän laski näin: "Neljä naulaa kynttilöitä morsiusparin -vihkimisestä... Kymmenys voista ja joka kuudestoista hamppusykyrä -Malinin leskeltä. Ja sitten kuusi kyynärää sarkaa hänen autuaan -miesvainajansa messusta..." Hän tutki ja haisteli huurteista -karhunlapaa. No, saihan tuo mennä. Mielellään antoi hän sitten apua -tarvitseville. Hän, joka itse asui ja eli talonpoikien parissa, -tiesi paraiten, mistä kenkä puristi. Kaikki kävi sentähden mitä -suloisimmassa sovussa, kuten oli jo käynyt satoja vuosia. - -Äkkiä katsahti hän puuhistaan ja kysyi: "Mitä kilinää tuo on?" - -Kilinä ei tosiaankaan lähtenyt tavallisista talonpoikaiskulkusista. -Julma tanskalainen vouti Jösse Eerikinpoika Västeråsin linnasta -ilmestyi ratsumiehineen metsänreunaan. Hän ei huolinut ripustaa -kulkusia hevosensa kaulaan tai valjaisiin, vaan oli neulottanut niitä -omiin vaatteisiinsa, sekä hihoihin että olkapäille ja vyöhön. Mutta -nepä olivatkin puhtainta hopeaa. Jösse veti hansikkaat käsistään ja -nosti kapeat, valkoiset kätensä ilmaan, sillä hän oli liian hieno ja -ylhäinen koskemaan paljain hyppysin likaisiin ohjiin. Hän nauroi niin -että koko ruumis hytkyi satulassa. - -"Moukat", sanoi hän ja hänen sileiksi ajellut kasvonsa tulivat yhä -punaisemmiksi, "sillä laillako te aiotte maksaa veronne minulle -ja armolliselle herralleni, kuningas Eerikille? Enkö ole käskenyt -teitä suorittamaan kaikkea puhtaassa rahassa, jota voin helpommin -viedä valtakunnasta! Siellä Tanskassa käy nyt kuningas Eerikki -sotaa holsteinilaisia ja hansamiehiä vastaan, eikä hänen suuhunsa -lennä palaakaan teidän huuruisista karhuistanne eikä savustetuista -porsaistanne." - -"Kokonaiseen vuoteen en ole nähnyt rahan syrjääkään", vastasi muuan -nuori talonpoika, jonka nimi oli Matti. Mutta ennenkuin hän tapasi -useampia sanoja, vinkui parikymmentä ruoskaa hänen korvissaan. -"Sitten otamme, mitä itse hyväksi näemme", lupailivat sotamiehet ja -alkoivat noutaa hevosia ja jauhosäkkejä taloista. Pari talonpoikaa, -jotka puolustivat oveansa, ripustivat he kodan savuun ja sitoivat -heidän naisväkensä. "Aina ne kai kelpaavat heinäkuorman eteen", -nauroivat sotamiehet. - -Matti hypähti ladon seinustalle, missä hänen suksensa olivat, ja -kiiti yli hankien apua hakemaan. Naapuripitäjiin oli pitkä matka, -ja kansa, joka siellä pohjoisen puolessa asui, eleli enimmäkseen -omissa rauhoissaan, vierasten häiritsemättä. Mutta hän tiesi, että -siellä oli lujakouraisia miehiä, jotka vielä pitivät esi-isiensä -yksinkertaisia tapoja kunniassa ja jotka rakastivat vapauttaan. -Pian tapasi hän muitakin pakolaisia, jotka tiesivät kertoa vielä -suuremmista julmuuksista, ja koko talvi neuvoteltiin tuvissa. -Keväämmällä pysähtyi hän eräänä päivänä metsään ja kuunteli. -"Hirrenkaatajatko siellä laulavat?" kysyi hän kovalla äänellä. -"Luulisipa jokaisen hongan saaneen kurkkuvehkeen kaarnansa alle." - -Puiden takaa suhahti silloin kaikilta tahoilta köyryselkäisiä -hiihtäjiä, joutset hartioilla ja sauvat käsissä. Mäissä ja ahteissa -kyyristyivät he vieläkin enemmän ja nostivat sauvansa kohoksi. Heti -heidän kadottuaan näkyvistä kiiti ohi uusia selkiä oksien alatse. -Lyhytkasvuinen, leveähartiainen mies, jonka parta oli ruosteen -värinen ja silmät iloiset ja ruskeat, seisahtui äkkiä ja osoitti -häntä sauvallaan. "Kuka sinä olet", kysyi hän. - -"Kuka olet itse, ukkoseni?" vastasi Matti ja töllötti mieheen suu -auki, sillä hän ei ollut nähnyt mitään maailmasta ja kaikki oli -hänelle uutta ja outoa. - -"Minä olen Engelbrekt Engelbrektinpoika tuolta vuorikulmalta. Tule -pois mukaan, poikaseni, ja älä seiso tässä silmät seljällään! Etkö -tiedä, että taalaalaiset ovat ottaneet minut päällikökseen tehdäkseen -lopun noista voudinheittiöistä?" - -Äänessä oli niin vilpitön kaiku ja se kuului niin rehelliseltä ja -varmalta, että Matti tunsi täytyvänsä totella, ja hän hypähtikin heti -suksilleen. Joukon keskellä hurahutteli hän mäkiä alas. Penikulmien -pituiset metsät harvenivat vähitellen, ja talonpojat juoksivat -tuvistaan ja huusivat: "Jumala armahtakoon nyt sitä, jolla on -paha omatunto! Siellähän tulee koko taalaalaissotajoukko!" Sitten -törähyttivät he torviinsa, ja joutsenjänteitä punottiin ja vasamia -vuoltiin. - -Kun lumi oli sulanut ja kesä tullut, levisi tulenloimo Taalainjoelle, -joka leveänä ja mustana kiiti riippakoivuisten rantojensa ohi. -Borganäsin voudinlinna paloi. Sieltä painui talonpoikaisjoukko -rohkeasti etelään päin läpi vuoriseudun. Köping ja Västerås -vallattiin. Ujostelemattomana ja neuvokkaana tervehti Engelbrekt -sileään, kellertävänharmaaseen nahkatakkiinsa pukeutuneena -aatelismiehiä, joita nyt myöskin alkoi keräytyä hänen ympärilleen. - -Ylämaalaiset ja useista Mälarin seuduista saapuneet miesjoukot -seurasivat häntä Tukholmaa vastaan. Ruotsalaisystävällinen vouti -Hannu Kröpelin pyysi lyhyttä aselepoa, ja Engelbrekt sai tietää -herrojen sillävälin aikovan pitää neuvottelukokouksen Vadstenassa. -Hän ratsasti sinne ja astui odottamatta saliin. - -Vihastuneenakin säilytti hän äänessään hyvänsävyisen -vuoristolaiskaiun. "Kyllähän te tiesitte, jalot herrat", alkoi hän -muitta mutkitta, "että Taalainmaasta saadaan meltorautaa. Mutta että -sieltä hädän hetkellä lähtee myös vapauttarakastavia talonpoikia, -siitä pitää teidän nyt pääsemän selville. Pyhän Eerikin aikoina -oli meillä ruotsalaissyntyisiä kuninkaita, jotka eivät rasittaneet -meitä voudeillaan ja laittomilla veroillaan. Ruotsi on keskimäinen -Pohjolan valtakunnista ja niistä suurin, ja sentähden onkin Isä -Jumala aikonut siitä päämaata. Mutta se Eerikki Pommerilainen, jonka -nyt pitäisi hallitseman, ei välitä Ruotsista enempää kuin kurjasta -karjatalosta, missä Hänen Armonsa ei edes suvaitse asua. Siksi -palaakin valtakuntain yhteys poroksi kuin tupa, missä tulisijaa -ei ole asetettu keskelle, katto-aukon kohdalle, vaan ovensuuhun -ristivetoon." - -Kun herrat alkoivat mukista vastaan, kahmaisi hän Linköpingin piispaa -kauluksesta ja veti hänet akkunan ääreen. Alhaalla torilla odotti -tuhat taalaalaista elokuun auringon kuumassa paisteessa, haalistuneet -hatut niskassa ja valkeat lammasnahkatakit selkään sidottuina. -"Kuuleppas nyt, piispa!" sanoi Engelbrekt. "Henkeni, rahani ja -kaikki, mitä omistan, olen pannut alttiiksi, vapauttaakseni maan. -Nyt on tullut teidän vuoronne, hyvät herrat. Nyt kirjoitatte te -kaikki heti sellaisen paperin alle, missä te lupaatte luopua kaikesta -uskollisuudesta ja kuuliaisuudesta Eerikkiä kohtaan! Tai muuten vien -minä sinut tuon miesjoukon puhuteltavaksi." - -Herrat tottelivat. - -Hetkisen perästä heittivät taalaalaiset jälleen joutsen olalleen -ja matkasivat pois päällikköineen. Jälkijoukkona kulkivat -nuolitynnyreitä kantavat hevoset. Sotakuri oli mainio, ja tuskin -kanaakaan otettiin taloista väkivalloin. - -He pysähtyivät Ringstadaholman linnoituksen eteen, jota Motalan joki -kiersi kaikilta puolilta. - -Muutamat joukosta majoittuivat erääseen tupaan keittämään ruokaa, -ja Matti oli nälkäisimpiä aterialla. Muuan nuori mies haki silloin -näkyviin pitkän rautaputken. Siihen kaatoi hän jotakin outoa ainetta -nelikostaan. Se oli kuin multaa, tai huonoa, harmahtavaa jauhoa. -Sitten tukki hän putken suun lujasti sammalilla ja ojensi koko -laitoksen Matille. "Kylläpä näen sinun urhokkaasti velliä latikoivan, -jahnajaakko", sanoi hän. "Mutta sytytäppäs tämä päretikulla, niin -opit ukkostakin tekemään!" - -Matin naama venyi pitkäksi kuin tinalusikkaan kuvastuneena. Hänelle, -metsien asukkaalle, oli kaikki vielä yhtä outoa ja kummallista. Hänen -mielestään oli tarpeetonta ruveta päretikkuja etsimään, vaan pisti -hän talonpoikaisen tyynesti putken lieteen. - -Paukaus, jonka vertaista hän ei koskaan ollut kuullut, heitti hiiliä -ja kekäleitä kattoon ja kaikki taalaalaiset seinään. Toinnuttuaan -huomasi hän istuvansa nurkassa, ja koko tuvassa oli tuskin -ainoatakaan ehyttä pataa tai penkkiä. - -Engelbrekt riensi huoneeseen. Nähtyään, mitä oli tapahtunut, kokosi -hän hiukan hyppysiinsä sitä outoa ainetta vahingoittumattomasta -nelikosta ja näytti sitä miehille. "Te Taalain miehet", sanoi hän, -"nyt on ruuti tullut maailmaan. Suruksi vaiko iloksi, sitä ei osaa -kukaan ennustaa." - -Ikäänkuin vastaukseksi hänen puheeseensa ilmestyi samassa valoa -linnan muurille. Koko Ringstadaholmassa oli vain yksi mies, jolla oli -kokemusta pamahtavien ampuma-aseiden käytössä, ja häntä kutsutuinkin -siitä syystä pyssymestariksi. Hän tuli nyt sytytin kädessä -laukaisemaan linnan ainoata kanuunaa. Edestä kannatti sitä jykevä -rautahaarukka, ja takaa nojasi se omaan pitkään pyrstöönsä. Se oli -aivan kuin pitkä, avokitainen sisilisko. - -Ylhäällä tornissa seisoi saksalainen vouti Styke, kädet tukassa, -ihmeissään odotellen, miten siinä kävisi. Varovasti, poispäin -kääntyneenä lähensi pyssymestari sytytintä. Mutta kanuuna hyppäsi -pyrstölleen, oksensi kuulansa ja tulikielensä kohti pilviä ja suistui -sitten perä edellä alas linnaan. Niin kävi Ringstadaholman ainoan -laukauksen. Silloin innostuivat taalaalaiset. He unhottivat nälkänsä -ja väsymyksensä ja asettivat kuntoon mahtavan kivijoutsen. Siinä -oli kahden pylvään välissä kääntötanko, jonka toisessa päässä oli -painoja ja toisessa härännahkainen pussi. Siihen pussiin latoivat -he kivenjärkäleitä ja linkosivat ne sitten muureja vasten. Muutamat -kivet lensivät aina linnan pihalle asti. Nähdessään säkenien pyrynä -sinkoilevan, innostuivat he yhä enemmän, ja kuolleet hevoset ja -kaikenlaiset jätteet saivat mennä saman tien. "Täältä tulee herkkuja -illalliseksi, Styke!" kiljuivat he. - -Engelbrekt astui kiukustuneena heidän luokseen. "Paremmin pitää -teidän oppia sotimaan", torui hän. "No, no, ukkoseni, sinähän olit -nuorena miehenä herrashovissa, sinähän olit aseenkantajana", kuului -vastauksia hänen ympärillään. "Opeta meille se uusi taito, opeta -meitä ampumaan ruudilla!" - -Epäilevä hymy hiipi hänen partaansa. Hän käski heitä kuitenkin -valmistamaan suuren kivikanuunan yhteenuutetuista rautakangista, -joiden vahvikkeeksi vielä pantiin rautavanteet. Hirviö kaivettiin -puoliksi maahan ja sidottiin ketjuilla kahteen paaluun. Ruutia oli -vain pari nelikollista, ja olipa siis oltava hyvin tarkkoja sitä -pyssyyn kaadettaessa. Kuulakiviä saattoivat he sitävastoin poimia -virrasta miten paljon tahansa. - -"Sinä tiedät kaikki", sanoivat miehet ja tulivat jälleen Engelbrektin -luo. "On alkanut rankasti sataa, ja sytytin ei pala. Mitä meidän nyt -on tekeminen?" - -"Minä olen keittänyt tulikiveä", vastasi hän, "joka syttyy -palamaan heti, kun se tulee kosteaksi." Ja hän otti kiven takkinsa -povitaskusta ja piti sitä sateessa, ja se alkoi tosiaankin heti -liekehtiä. - -Matti vei tulen kivikanuunaan. Mutta pau! Kanuuna lensi pieniksi -palasiksi, ja multaa ryöppysi miesten suut ja silmät täyteen, ja -linnasta kuului aikamoinen naurunrämäkkä. Taalaalaiset olivat niin -häpeissään, että muuankin heistä alkoi itkeä tillittää. - -"Luulenpa, että joutsi ja taalaalaisvasama sittenkin ovat teidän -oikeat taisteluvehkeenne", sanoi Engelbrekt. "Mutta tähän minä -olen laittanut teille puuhaa ja häärinää, jottei linnanväki olisi -huomannut, mitä kirvesmieheni tällä aikaa ovat rakentaneet niemen -toiselle puolen. Tulkaa!" - -He seurasivat häntä niemekkeen kainaloon. Siellä ui vedessä valmis -viisikerroksinen puutorni. Äskeisestä kolttosestaan kiukustuneina -ryntäsi taalaalaisia torniin niin paljon kuin vain sopi. Sitten -laskivat he tornin solumaan virran mukana linnaa kohti. - -Nopsasti jännittivät he joutsensa jalallaan. Näin pitkältä matkalta -ei vielä kannattanut tähdätä. He ampuivat vinosti ilmaan, ja -nuolisade suhahteli yli vallien. "Hän on aika ovela, tuo meidän -Engelbrektimme, ja nyt me sen linnan valloitamme", huusivat he ja -virittivät laulun: - - Herra apumme ja pyhimykset! - Joutsi, käsi meidän varustukset. - Jo alkaa taisto, jo leikki käy. - Nyt, vouti, heti linnas heitä! - Tai muuten uimaan ennättäy - Ja henkes eestä pakoon lähde meitä! - -Heti kun Ringstadaholm oli avannut porttinsa, kulki Engelbrekt -eteenpäin linnalta linnalle ja pani voudit viralta. Vihdoin tapasi -hän apulaisensa Eerikki Puken, joka oli pohjoisessa johtanut kapinaa. -Puke kohottautui satulassaan, päivänpolttamana, arvekkaana ja -meluavana, ja heilutti hattuaan. Miekka oli vedetty puoliksi tupesta. -"Veli, tuskin olemme taistelleet kolmeatoista viikkoa", huusi hän, -"ja nyt jo on Ruotsi vapaa!" - - -KYNTTILÄJUHLA. - -Muuan suuri laiva oli äskettäin lähtenyt Tukholmasta ja laskenut -ankkurin äärimmäisten luotojen väliin. Oli syysyö, ja myrsky ulvoi -köysistössä. Eerikki Pommerilainen seisoi kannella, silmiin asti -mustaan viittaansa kääriytyneenä. - -Miehistö oli maissa ryöstämässä ruokaa. Pimeys oli läpitunkematon. -Ellei muuan palava talo olisi kuvastanut loimoansa pilviselle -taivaalle, ei olisi kuninkaasta näkynyt vilaustakaan. Hänen takanaan -välkähti teräshaarniska. - -"Hahahaa!" nauroi hän, kylmästi ja ilkeästi kuin hurja kaappari. -"Kaarle Nuutinpoika, nuori marskini, mitä tulet sinä sanomaan minulle -jäähyväisiksi?" - -Haarniska liikahti, ja soinnukas ääni vastasi: "Että ruotsalaisuus -on taasen kerran tullut meille ruotsalaisille rakkaaksi... että minä -itsekin olen taistellut Engelbrektin vieressä... että hän nyt istuu -Örebron linnassa kuin omassa talossaan ikään, ja ettei hän äskettäin -suvainnut saapua Tukholmaan tervehtimään Teidän Korkeuttanne." - -"Minulla ei ole enää mitään tekemistä sen vuoristolaismoukan kanssa. -Huomenna purjehdin minä takaisin Tanskaan. Muistakaa minun vanhaa -neuvoani: Älä työnnä jalkojasi pitemmälle kuin nahkaset riittävät!" - -"Vielä viimeisen kerran", jatkoi Kaarle Nuutinpoika kiihtyen, -"olemme me luvanneet uskollisuutta ja kuuliaisuutta, jos vain Teidän -Korkeutenne pitää lupauksensa ja valansa, mutta yhtä pyhästi olemme -myöskin luvanneet alkaa uuden kapinan, ellei Teidän Korkeutenne -hyvyys kestä kauvempaa kuin viimeinen kädenpuristus. Tuossa taas -taloja ryöstetään meidän omilla rannoillamme, ja vieraita vouteja -asetetaan jälleen virkoihinsa yhtä laittomasti kuin ennenkin." - -Kuninkaan ainoana vastauksena oli hiljaisempi, mutta vielä -halveksivampi naurahdus. Hetkisen mietittyään sanoi hän: "Maailma on -ryöväriluola, missä piispat lukevat rahoja alttarilla ja lainrikkojat -kiistelevät linnoitetuista taloistaan. Saisinpa häpeän hattuuni kuin -narri, jos olisin heitä parempi." - -Sitten laskeutui hän portaita alas peräsuojaan, mutta kääntyi -viimeisellä askelmalla. "Jos joskus kyllästyn koko ilveilyyn, saatan -minä välinpitämättömänä heittää kaikki kolme valtakuntaa käsistäni -kuin tyhjät säkit. Toivotan sinulle hyvää talvea, marski! Nyt täytyy -minun mennä toimittamaan iltarukoustani. Sitä en lyö koskaan laimin." - -Kaarle Nuutinpoika haparoi laskuköydelle. Hänen reippaasta hypystään -kuului, että hän oli notkea ja voimakas, ja airojen loiske häipyi -pimeyteen. - -Pian alkoivat torvet jälleen toitottaa, ja teillä oli aika hälinä -ja melske. Läpi lumipyryn tulivat Engelbrekt ja Kaarle Nuutinpoika -joukkoineen Tukholman edustalle. Portit suljettiin, mutta he -kuulivat, miten ruotsalaiset porvarit ottelivat muurin toisella -puolella tanskalaisten vartiomiesten kanssa. Vihdoin sysättiin -telkeet syrjään, ja vartijat pakenivat linnaan. - -Riemuhuutojen kaikuessa kannettiin Ruotsin lippua pitkin katuja, -ja Kaarle Nuutinpoika nousi kaupungintalon parvekkeelle ja puhui -kansalle. - -Ryhti oli rikkaan ja ylpeän ylimyksen. Varustus paistoi kuin hopea. -Hän oli suuri kaunopuhuja, ja mitä raikuvampana suosion ukkonen vieri -yli torin, sitä punaisemmiksi syttyivät kahdenkymmenenkahdeksan -vuotiaan miehen posket. Kunnia, kunnia, siinä johtotähti, joka -kirkkaana paistoi hänen sielussansa. Hän olisi mielellään antanut -nuoruutensa saadakseen olla pyhän Eerikin ruumiina Uppsalan arkussa. - -Kun hän oli häikäissyt ja voittanut kaupungin ruotsalaiset porvarit -sanoillaan, pääsi sotilas hänessä jälleen valtaan, ja hän käski -miehensä rakentamaan etuvarustuksen kirkon ja virran väliin. Sinne -asettui hän ritareineen ja ohjasi luotipyssyt linnaa kohti. Kirkon -toisella puolella ja itäisellä kummulla seisoivat porvarit ja Puke -joukkoineen. Puken riekaleisessa takissa oli tuskin ainuttakaan -ehyttä kohtaa, ja miekka lensi joka hetki ilmaan. Mutta katse -tähtäili valppaasti ja epäluuloisesti kunnianhimoista ritariparvea. -"Te haluatte ruotsalaissyntyistä kuningasta, herrat", huusi hän -yrmeästi ja uhkaavasti ja veti ärsyttävästi hatun yhä syvemmälle -silmilleen. "Mutta sitähän haluaa rahvaskin. Nostakaa ensimäinen -vastaantuleva talonpoika Moran kivelle ja huutakaa hänet kuninkaaksi!" - -Porvarit olivat kuhnustelevaa ja uupuvaa väkeä, ja maavallien -luominen kävi heiltä jotakuinkin huonosti. He istuivat mieluummin -kotona ja laskivat riimusauvasta päiviä eteenpäin aina siihen -merkkiin asti, joka esitti kynttilänjalkaa. Se oli Kynttilänpäivän -eli suuren kynttiläjuhlan merkki. Sinä päivänä heittivät he lapionsa -menemään ja pukeutuivat paraimpiinsa. Sitten hakivat he kauneimmat -ja pisimmät vahakynttilät, mitä heidän vaimonsa suinkin olivat -osanneet valaa, ja kantoivat ne kirkkoon. Ne kynttilät piti sitten -vuoden kuluessa sytytettämän äskensyntyneen lapsen kehdon ja kuolleen -kirstun ympärille, ja pappi pirskoitti niitä vihkivedellä. Sitten -kiersivät he palavat kynttilät kädessä hautuumaan. Myöskin kaikissa -taloissa paloi niin monta kynttilää kuin suinkin oli sytytettävissä, -ja koko Tukholma hehkui valomerenä. Mutta tätä ennen oli paastottu, -ja ruokien painosta notkuvain pöytäin ääressä kierteli juomasarkka -ahkerasti. - -Silloin kajahti sotahuuto. Tanskalaiset syöksyivät ulos linnasta -ja ryntäsivät taloihin. Keihäät ja lyhyet miekat iskivät yhteen -porttikäytävissä ja portaissa, ja leimuavia tulipalloja lenteli -linnan valleilta katoille. Lihamyymälät kirkon alapuolella syttyivät -palamaan, ja tuuli painui yli kaupungin. Tällaista kynttiläjuhlaa -ei oltu vielä koskaan vietetty, ja milloin tahansa saattoi Tukholma -joutua liekkien uhriksi. - -Aivan odottamatta kääntyi tuuli. Kun tanskalaisetkin olivat -vetäytyneet takaisin, menivät ruotsalaiset kirkkoon kiittämään -Jumalanäitiä pelastuksestaan. Mutta sieltä palatessaan puhelivat -he keskenään: "Missä on Engelbrekt? Hän on jälleen maaseudulla -taalaalaisineen uusia vouteja karkottamassa. Me tarvitsemme häntä ja -meidän täytyy valita valtionhoitaja." - -Engelbrekt tulikin jonkun ajan kuluttua, mutta jurompana kuin -tavallisesti. Hän tunsi itsensä vieraaksi pitkien talorivien -ja ylhäisten kauppiasten keskellä, jotka nauroivat hänen -vuoristolaismurrettaan. Hän meni mustien veljesten luostariin, minne -määrätyt valitsijamiehet ja useat muut olivat jo kokoontuneet. Ulkona -piteli Matti hänen hevostaan. - -Puke kävi häntä vastaan, tuimasti elehtien, ja painoi hänen kätensä -sydämelleen. "Huomaatko", sanoi hän, "miten herrat kumartuvat -toistensa puoleen ja kuiskailevat! Pelkäänpä, että se koskee sinua." -Engelbrekt vastasi: "Missä kansasta kuiskaillaan pahaa, siinä on -ainakin yksi seikka varma... että se, joka kuiskaa, itse ei kuulu -parhaimpiin ihmisiin." - -Hän katsahti ympäri salia. Ylimykset, jotka pelkäsivät talonpoikien -kasvavan heitä pitemmiksi, tervehtivät häntä epäluuloisesti. Salissa -oli kylmä, ja monet olivat sentähden nostaneet kauluksensa pystyyn, -niin että heitä oli vaikea tuntea. "Keitä ovat nuo miehet tuolla -nurkassa?" kysyi hän. "Ne näyttävät niin nyrpeiltä." - -Puke vastasi hiljaa: "Ne ovat sinun kadehtijoitasi, omia naapureitasi -Närken seuduilta. Göksholman Pentti Steninpoikaa ja hänen poikaansa -Maunuahan sinä rankaisit heidän ryöväyksistään. Ole varuillasi, -jalomielinen ystäväni! Engelbrektin ympärillä on aina paljon -sellaisia nyrpeänaamoja." - -Nyt oli äänestys tapahtunut, ja muuan ritari pyysi valoa. "Kaksi -on äänestänyt Pukea", julisti hän, "kolme Engelbrektiä, ja" -- -tässä pysähtyi hän hetkiseksi ja kumartui tarkemmin katsomaan -- -"viisikolmatta Kaarle Nuutinpoikaa, jalosukuista marskiamme. Hänet on -valittu valtionhoitajaksi." - -Puke loikkasi lattialle, kiihkeänä, hillittömänä. Takki roikkui -napittomana, ja jalkineet olivat savessa. "Voi teitä, kiittämättömät -ruotsalaiset, jotka aina hierotte kauppaa, ettekä koskaan tee mitään -kokonaista!" huusi hän jyrisevin äänin. "Tässä seisoo nyt Engelbrekt, -teidän taitava johtajanne, maan vapauttaja. Ja mitenkä te palkitsette -häntä! Älkää unohtako, että hän on totuttanut talonpojat pitämään -valtakunnankokouksia, ja että rahvaan sotajoukko on yhä aseissa!" - -Hän sieppasi miekkansa ja ryntäsi ulos ikäänkuin heti alottaakseen -taistelun uudelleen. - -Herrat veti miettiväisiksi, ja he antoivat Engelbrektin edelleen -olla yhden sotajoukonosaston päällikkönä. Poistuessaan pysähtyi -hän Kaarle Nuutinpojan eteen. Hänen täytyi nousta varpaisilleen -ylettyäkseen käsillään hänen olkapäihinsä, ja hän katsoi häntä -silmiin murheellisesti, mutta rehellisesti ja lempeästi. "Nuori -taistelutoveri ja ritari", sanoi hän, "nyt saat sinä surut. Ehkäpä -sinun tukkaasi niiden takia ilmestyy monikin harmaa kihara, ennenkuin -makaat haudassasi." - -Sen sanottuaan lähti hän luostarista, ja hetkisen kuluttua kuului -eteläiseltä sillalta poistuvain talonpoikain säkkipillien piipatus. - - -GÖKSHOLMAN SEUTUVILLA. - -Linnoitettu talo oli siihen aikaan hyvin tärkeä seikka, ja Engelbrekt -oli tuhannella hopeamarkalla ostanut Örebron linnan saksalaiselta -voudilta. Muurit olivat kolme kyynärää paksuja ja paksumpiakin, -mutta matalakattoisissa huoneissa näytti hyvin kolkolta ja autiolta, -sillä niin levottomina aikoina ei useimmilla ollut varoja ajatella -mukavuuksia. Harvoin saikin Engelbrekt istua kotonaan rauhassa. - -Vuonna 1436, huhtikuun 27 päivän iltana laski hän kaksine -soutuveneineen pienen Hjalmarin saaren rantaan, viettääkseen siellä -yönsä. Hän oli matkalla Örebrosta neuvoston kokoukseen Tukholmaan, -ja hänen mukanaan oli vain hänen vaimonsa ja muutamia palvelijoita. -Axevallin piirityksen aikana oli hän sairastunut ja hän oli vieläkin -niin heikko, että hänen täytyi kulkea sauvan varassa. - -Peitteet ja nahkaset oli jo levitetty maahan, ja kelpo emäntä nosteli -matka-arkusta ruoka-aineita ja maljoja, joiden suu oli sidottu -umpeen. Matti puhalteli lynkämäisillään tulta parempaan vauhtiin -höyryävän padan alle. - -Ilma tuntui vielä kolealta, ja Engelbrekt seisoi lämmittelemässä -käsiään tulen ääressä. Hän sattui kääntämään päätänsä sivulle. -Göksholman tiilinpunaiset tornit pistivät näkyviin puidenlatvojen -yli. Sieltäpäin läheni nopeasti vene läpi kevätusvan, joka omituisin -kiemuroin hiipi pitkin veden pintaa. - -"Nyt saatte kaikki nähdä", puhkesi Engelbrekt puhumaan, ja hänen -kasvonsa kirkastuivat ilosta, "että entinen vihamieheni herra Pentti -tulee lyömään minulle ystävän kättä ja kutsumaan minua luokseen. -Mutta sairauteni estää minua kutsua noudattamasta." - -"Mikäli näen oikein", jatkoi hän ja kävi muutamia askeleita järveä -kohti, "niin ei kokassa seisokkaan hän itse, vaan hänen poikansa -Maunu. Matti, menehän näyttämään hänelle, mistä paraiten sopii laskea -maihin!" - -"Saanko minä rauhaa Ruotsissa!" karjaisi Maunu Pentinpoika -vastaukseksi ja hyppäsi saarelle kirves kädessä. Sairaana ja -väsyneenä kohotti Engelbrekt sauvansa suojakseen ja kysyi: "Etkö -sitten tiedä, että isäsi kävi äskettäin luonani, ja että me olemme -tehneet sovinnon? Hän lupasi minulle turvallisuutta." - -Sanaakaan vastaamatta iski Maunu Pentinpoika kirveellään. Isku sattui -käteen ja sauvaan ja leikkasi kolme sormea poikki. Kun Engelbrekt -sitten kääntyi poispäin, löi hän häntä vielä kaksi kertaa, niin että -hän kaatui maahan ja kuoli erään kiven viereen. - -Toisetkin miehet hyökkäsivät veneestä maihin ja ampuivat tuota -hengetöntä ruumista nuolillaan. Sitten raahasivat he Engelbrektin -vaimon ja palvelijat mukaansa ja veivät heidät vankeina Göksholmaan. - -Kiireesti ratsasti sitten joukko Örebron linnalle, ja yksi -vangituista palvelijoista seurasi sitä. Hänet pakotettiin menemään -portille ja huutamaan, että hän toi muka sanomia Engelbrektiltä ja -että hän halusi päästä sisään. Vouti tunsi kyllä hänen äänensä, -mutta ei antanut pettää itseään, vaan vastasi odottavansa päivän -valkenemista. Maunu Pentinpoika ryösteli sensijaan kaupunkia ja -vetäytyi sitten saaliineen Göksholmaan. Mutta hän ja hänen isänsä -eivät talonpoikia peläten uskaltaneet jäädä sinne, vaan pakenivat -teille tietymättömille, eivätkä milloinkan enää löytäneet lepoa eikä -omantunnon rauhaa. - -Kun talonpojat kuulivat näistä tapahtumista, soutivat he saarelle, -missä Engelbrekt vielä virui. Itkien vetivät he nuolet hänen -ruumiistaan ja puhelivat keskenään: "Tähän kattoi hän tyynesti -illallisen vihollisensa maalle. Sellainen oli hän, meidän -Engelbrektimme. Jalommin ei hän olisi voinut kaatua taistelussakaan -lippunsa juurella." - -He kuljettivat murehditun päällikkönsä ruumiin ensin Mellösaan ja -sieltä Örebron kirkkoon. Pyhiinvaeltajat asettivat sitten sytytettyjä -kynttilöitä hänen haudalleen ja uskoivat siellä ihmeitä tapahtuvan. - -Savu nousi Göksholmasta, minne muut olivat sillävälin menneet vankeja -vapauttamaan. Kaikkialla lähiseuduilla oli rahvas liikkeellä. Ovela -Jösse Eerikinpoika kätkeytyi Vadstenan luostariin, mutta Askan -talonpojat tunkeutuivat sinne ja raahasivat häntä jaloista portaita -alas. Iskujen ja töytäysten sadellessa kyydittivät he sitten miehensä -reessä Motalan torille, ja siellä sai hän taivuttaa kähärätukkaisen -päänsä kirveen alle. Paljoa paremmin ei käynyt Pukenkaan, vaikka hän -oli talonpoikain ystävä, sillä hän joutui Kaarle Nuutinpojan käsiin, -ja hänen kaulansa katkaistiin myöskin. Piikkejä ja rynnäkkökypäreitä -välkkyi kaikilla silloilla ja teillä, ja yli peltojen ja metsäin -kaikui marssivien talonpoikaisjoukkojen laulu, ruotsalaisten -heräämistä julistaen. - -Kerran, kun paljon rahvasta oli kokoontunut Engelbrektin haudalle, -näkivät he siellä polvillaan miehen, jonka pitkä tukka osoitti -taalaalaiseksi. Hänen kynttilänsä oli juuri palamaisillaan loppuun, -mutta hän ei tahtonut vieläkään poistua. He tunsivat miehen Matiksi, -ja he alkoivat jälleen hiljaa puhella taisteluistaan. - -"Ja mitenkä kävi kuningas Eerikin?" kuiskivat he. "Nyt, kun hänet -on karkoitettu kaikista maistaan, hallitsee hän Gottlannissa -merirosvojen päällikkönä." - -Matti nousi seisaalleen, sillä hänen kynttilänsä oli sammunut. "Nyt -on kai aika", sanoi hän ja otti viinensä ja joutsensa, "jokaisen -mennä kotiinsa ainakin muutamiksi vuosiksi". - - - - -XXV. - -KAARLE NUUTINPOIKA JA ROTANKESYTTÄJÄ. - - -KAARLE NUUTINPOJASTA TULEE KUNINGAS. - -Tukholman eteläisellä sillalla oli kova tungos. Ruotsalaiset, -samoinkuin tanskalaisetkin olivat valinneet Kristoffer Baijerilaisen -kuninkaaksi enonsa, eroitetun Eerikki Pommerilaisen jälkeen, ja nyt -kulki hän komeasti kaupunkiin. - -Hän oli pieni, punapukuinen ja paksu mies, ja hänellä oli niin pitkät -kärkikengät, ettei kansa käsittänyt, kuinka hän saattoi kävellä -niillä nenälleen kaatumatta. Viitta ulottui vain puolilanteeseen, -ja sakarahuippuinen hattu näytti aivan kumoonkäännetyltä padalta. -Päästäkseen hyviin väleihin ruotsalaisten kanssa pisti hän nyt -iloisesti ja ystävällisesti kätensä Kaarle Nuutinpojan kainaloon. -Mutta oli vaarallista kulkea niin komean miehen rinnalla. Heti alkoi -kansa huutaa: "Mitä me teemme tuolla saksalaiskääpiöllä, kun meillä -on Kaarle Nuutinpoika?" - -Muuan vanha markkina-ilveilijä istui kyyrysissään porttitornin -nurkkauksessa ja puhalteli pilliään parille kesytetylle rotalle. -Hänen jalkansa olivat rammat, ja suojakseen oli hän pingoittanut -kuluneen lammasnahan. Läpi rumpujen pärinän ja torvien toitotuksen -kuului koko ajan hänen pienen pillinsä kimakka piipitys. Ohikulkijat -löivät häntä olalle ja kyselivät, mistä johtui, ettei hän niin -suurena päivänä ollut uteliaampi, vaan sormieli siinä kaikessa -rauhassa puuputkeansa. "Tulee kai päivä, joka on vielä suurempi", -vastasi hän ja nosti rotat polvelleen. "Kaarle Nuutinpojan kypärässä -välkkyvä päivänpaiste ennustaa kuninkaankruunua." - -Se ennustus kuului pian muidenkin huulilta. Tuli katovuosi ja kalliit -ajat, ja Kristoffer sai kantaa nimeä "pettukuningas". Kun kansa -nurkui eroitetun Eerikin ryöväyksiä, vastasi hän aivan rauhallisesti, -että tokihan hänen enonsakin tarvitsi jotain hengenpitimikseen -sellaisella kurjalla luodolla kuin Gottlanti oli. Vihdoin sairastui -Kristoffer ja kuoli, ja silloin riensi Kaarle Nuutinpoika Tukholmaan, -mukanaan kahdeksansataa ritaria ja asemiestä, kaikki puettuina -hopeanhohtaviin rautapaitoihin. - -Oli säteilevä toukokuunpäivä, ja Kristuksen ruumiin veljeskunta -vietti parhaillaan kevätjuhlaansa. Neuvosmiehet ja leipurit, papit -ja kylvettäjät, sepät ja sotilaat kulkivat vierekkäin pitkässä -saattueessa pitkin katuja. Kaikki olivat seppelin koristettuja -ja kaikki kantoivat kukkakimppuja käsissään. He huudahtelivat -ilosta ja liehuttelivat kukkavihkojaan, sillä jo kaukaa tunsivat -he ruotsalaismielisen päällikkönsä, kun hän siinä hypitteli -valkeata hevostaan eteläisellä sillalla. Mutta aamu-auringon paiste -länsipilveen tietää sadetta. Lännessä näytti synkältä, ja yhä -taajemmin pilvettyvältä taivaalta alkoi pian väkevä kevätsade vuotaa. -Veljeskunnan veljet ja sisaret kiirehtivät käyntiänsä, mutta heidän -riemuhuutonsa raikui yhä voimakkaampana, sillä kauvan oli vallinnut -ankara kuivuus. Nyt osoitti sade, että Kaarle Nuutinpojan matkassa -kulki onni. - -Tuon tuostakin pysähytti hän hevosensa puhutellakseen vanhoja -tuttuja. Kun hän huomasi rotankesyttäjän, muisti hän hänen kimakan -pillinsä. "Seuraa minua nyt, ilvehtijä", huusi hän ystävällisesti -ja voitonriemuisesti, "niin hankin minä sinulle kohta paremman -katon pääsi päälle kuin tuo lammasnahka, jonka olet pingoittanut -suojaksesi. Villaahan on siinä enää tuskin lainkaan jäljellä." - -"Jalo ruotsalainen herra", vastasi rotankesyttäjä pilli kainalossa. -"Itsehän parhaiten tiennet, että rotille täytyy soitella, jos -mieli niitä kesyttää. Soittele sinä omalla tahollasi, kyllä -minä piipittelen omallani. Kerran tarvinnet ehkä paremmin minun -lammasnahkaani kuin minä sitä kattoa, jota sinä nyt minulle tarjoat." - -Nauraen saattoivat ritarit Kaarle Nuutinpojan hänen kaupunkitaloonsa. -Ja hän soitteli sitten tosiaankin "rotille", vaikka tavalla, joka -hänen tarkoituksiinsa paraiten soveltui. Loistavan vieraanvaraisesti -kestitsi hän joka päivä pöydässään kaikkia, jotka vain halusivat -kunnioittaa häntä käynnillään. Nuoret ja vanhat keskustelivat siellä -tuttavallisesti maan kohtaloista, ja ulkona valui kevätsade loiskuen -katolle. Virkistyneiltä niityiltä levisi tuoksu aina kaupungin -sisä-osiin asti. - -Vihdoin löi hetki, jolloin ylimysten oli kokoonnuttava neuvotteluun -pyhän Gärtrudin seurataloon. Seuraavana päivänä piti kuninkaanvaalin -tapahtuman. He olivat niin pitkät ajat tottuneet ulkomaalaiseen, -että alussa tuntui heidän kurkussaan hiukan kuivalta ja kireältä, -kun heidän oli lausuttava sana, joka antoi kruunun ruotsalaiselle -miehelle. Varovammat panivat huolestuneina sormet leuvalleen, mutta -sittenkin täytyi heidän tunnustaa, että sopivin ja arvokkain oli -Kaarle Nuutinpoika. Mutta yksi oli, joka puri huulensa tiukasti -kiinni. Se oli Jöns Pentinpoika Oxenstjerna, arkkipiispa. - -Hän kulki muutamia askeleita lattialla samettiviitassaan, joka oli -kärpännahalla sisustettu. Hopeavyö näytti olevan katkeamaisillaan, -niin kiivaasti painalsi hän sormensa sen alle. Kasvot olivat -karkeatekoiset ja hiukan punottavat, ikäänkuin alituisen vihastuksen -hehkuttamat. Mutta ruskeat silmät -- jotka olivat väliin kirkkaat, -väliin levottomat ja julmat -- liekehtivät vallanhimon tulta. -"Jos joku teidän vertaisistanne tulee herraksenne", kysyi hän -ivallisesti, "kenellä teistä on halua totella häntä? Ennen meillä oli -saksalaisia kuninkaita, jotka asuivat Tanskassa, ja siellä olivat he -vähiten meidän, herrojen, tiellä. Vouteineen pitivät he talonpoikia -kurissa. Puristakaa tuo roskakansa rautapihteihin, joka tuolla -ulkona kiljuu Kaarle Nuutinpoikaansa, älkääkä noudattako moista -vaapsahaisenpörinää!" - -Mutta yhä äänekkäämmin huudettiin Kaarle Nuutinpoikaa, sekä kadulla -että itse kokoushuoneessa. - -Kaikkein vähimmin saattoi arkkipiispa unohtaa sitä seikkaa, että oli -aikomus työntää hänen omat sukulaisensa vallasta. Vihan vimmoissa -astui hän asemiestensä luo ovelle. Nämä polvistuivat ja ojensivat -hänelle huonommat kengät ja mustan viitan sateensuojaksi. Seuraavassa -silmänräpäyksessä oli hän jo hypähtänyt satulaan ja karahuttanut -matkaansa kolmenkymmenen hovimiehen saattamana. - -Jöns Pentinpoika ratsasti mieluummin koko yön sateessa kuin jätti -mitään tärkeätä toimittamatta seuraavaan päivään. Vasta Stäketin -arkkipiispanlinnan pihalla heitti hän ohjakset käsistään. Lamput -loistivat punatimanttien lailla kappelissa, ja alttari oli yltä -päältä koristettu kullin ja hopein. Hänen kirkkonsa olivat tavattoman -komeita, ja hän viihtyi hyvin laulun huminassa ja suitsutuspilvien -tuoksussa, mutta hän ei silti unohtanut varuskammiotansa. Onneton -se, joka uskalsi uhmata häntä! Kostotuumat ja vihan-ajatukset -täyttivät hänen sielunsa kamalalla lumollaan ja tekivät hänestä -hellittämättömän, leppymättömän sotijan, jonka askeleissa kaikui -alituinen aseidenkalske. Lepoa ja epäröimistä halveksi hän syvästi. - -Porttikäytävässä hän käännähti ympäri ja pui nyrkkiä sille taholle, -minne tiesi Tukholman jääneen metsäisten kukkuloiden taa. Oli -harmahtava kesä-yö. Sateen usva peitti seudun, niin että sitä -saattoi luulla meren ulapaksi, missä ei maata lainkaan näkynyt, ja -Mälarin tummanvihreässä vedessä tanssivat pisarat ja renkaat. "Hyvät -herrat, valitkaa te vain toisianne kuninkaiksi", mumisi hän. "Täällä -hallitsen minä, ja Jöns Pentinpoika ei koskaan unohda kokemaansa -vääryyttä." - - -ONNETTOMUUDET ALKAVAT. - -Kaarle Nuutinpojasta tuli nyt kuningas, ja vihdoin kruunasivat hänet -norjalaisetkin hallitsijakseen Nidarosissa. Oli ollut aika hänen -nuoruudessaan, jolloin hän oli joutsi olalla huolettomana harhaillut -maalaisherttaisen Fågelvikinsä kaislarantoja pitkin. Mutta taistelut -ja huolet uursivat pian niin syviä vakoja hänen kasvoihinsa, että -hänen mainehikas sukunimensä Bonde, Talonpoika, tässä suhteessa -osui kylläkin paikalleen. Kun synkät aavistukset raskauttivat hänen -mieltään, tapasi hänen nuori kuningattarensa Katariina kuiskata -hänelle: "Kiitä, kiitä onneasi! Satoihin vuosiin ei kellään -ruotsalaisella miehellä ole ollut sellaista menestystä kuin sinulla." - -Silloin tarttui Kaarle Nuutinpoika hänen käsiinsä, jotka olivat -kuuluisat valkeudestaan, ja painoi ne silmilleen: "Minä toivoisin", -sanoi hän, "olevani sokea. Luulen aivan näkeväni ja kuulevani tuolta -kaukaa maaseutujen linnanpajoista omituista välkyntää ja kalkutusta. -Vanhoja kapinamiekkoja siellä hiotaan. Te kateelliset ruotsalaiset, -ettekö sitten voi koskaan unhoittaa, että minä olin yksi teistä! Omat -sukulaisenikin tahtoisivat minut karkoittaa." - -Mutta lopulta sai kuningatar hänet aina iloiseksi viehkeällä -hilpeydellään, ja hän oli hyvin mielistynyt tanssiin. Hovineitsyet -vetivät hänet piiriin ja paukuttivat käsiänsä ja lauloivat. Usein -otti kuningaskin osaa karkeloon. Mutta joskus, kun viulut iloisimmin -vinkuivat, tapahtui, että Katariinakin kävi totiseksi ja vei hänet -mukanaan akkunanloukkoon. "Ennen oli sinulla ystäviä", kuiskasi -hän, "mutta nyt, nyt kun sinun käy hyvin? Älä ärsytä entisiä -pöytätovereitasi niin suurella komeudella ja loistolla!" - -Hän pudisti päätään. Ylellisyyttä ja ritariloistoa halusi -Kaarle Nuutinpoika ympärilleen. Viinipikareja, hopea-astioita, -torventoitotuksia ennen hirvenpaistin alkamista, kynttiläseppeleitä -salinkatossa ja jokaisessa seppeleessä kullattu pyhimyksen kuva --- niinhän oli tapa kuninkaissa. Kaksituhatta hovimiestä piti -ruokittaman hänen keittiöstään, missä härät paistettiin kokonaisina. -Sitä sanoi hän hyväksi linnantavaksi. Vieraita oli niin paljon, -että kun tuli maatamenon aika, täytyi monen vaeltaa kaikki huoneet -löytämättä vapaata penkkiäkään istuakseen. "Juomanlaskijasi on -sinua itseäsi komeampi, Kaarle Nuutinpoika", ilvehti kerran muuan -kateellinen sukulainen. "Totta", vastasi hän, "mutta minun ilonani -on havaita vieraani vielä komeammiksi kuin juomanlaskijani". Hän -jakeli täysin käsin mitä siroimpia lahjoja, turkiksia, hopeaa ja -kallisarvoisia takoteoksia. Hänen aseseppänsä olivat mestareita -alallaan, ja sellaisia joutsipyssyjä kuin siihen aikaan tehtiin -Tukholmassa, sai hakemalla hakea. - -Kun kynttilät oli puhallettu sammuksiin, herättivät usein -porttivahdin sairaat, jotka kadun puolelta kerjäsivät vesitilkkaa -Jumalanäidin nimessä. Rutto oli näet jälleen hiipinyt maahan ja -levinnyt Tukholmaankin. Päivän koittaessa olivat kadut usein täynnä -ruumiita. - -Eräänä yönä kitisivät eteläisen sillan portintelkeet, ja soihtujen -valossa kantoivat munkit kirstua. Rotankesyttäjä istui yhä -uskollisesti komeroonsa kyyristyneenä. Puolinukuksissaan kysäsi hän, -ketä siinä vietiin. Hänelle vastattiin, että siinä vietiin nuorta -kuningatarta. Muuan munkki, joka pysähtyi hetkiseksi karistamaan -hiiltä soihdustaan, lisäsi katkerasti: "Huomenna ei tanssita enää -Kaarle Nuutinpojan ritarisalissa. Miten olikaan hän voitonriemuinen -sinä toukokuun päivänä, jolloin hän ratsasti kaupunkiin kuninkaaksi -tullakseen!" - -Kaarle Nuutinpoika ei saanutkaan aikaa surra tyhjässä naissalissa. -Viipymättä lähti hän sotaretkelle tanskalaisia vastaan, jotka olivat -jo tehneet lopun hänen norjalaisesta kuningaskunnastaan. - -Mutta hän ei suinkaan mielinyt varustaa mitään pientä nuijajoukkoa, -joka istahtaisi olki-aumojen suojaan kenkiään paikkaamaan. Muuan -talonpoika, joka oli utelias näkemään edes vilauksen kuninkaan -suuresta sotajoukosta, juoksi kapealle metsäpolulle, mistä kaikkien -täytyi kulkea yksitellen ohi. Siellä huomasi hän miehen, joka -leikkeli raamuja puukapuloihin ja heitti ne sitten maahan. "Mitä sinä -teet?" kysyi talonpoika. "Minä veistän raamun joka kymmenenneltä -päältä, joka kulkee ohi, niin että kuningas saa tietää, kuinka monta -miestä hänellä on mukanaan taistelussa." Talonpoika meni kotiinsa, -keitti puuronsa ja teki työtä koko päivän. Hämärän tullen juoksi hän -jälleen polulle, mutta yhä kulki ohitse rynnäkkökypärejä, keihäitä, -joutsia, lippuja ja pyssyvaunuja, joiden kattoon oli maalattu -Ruotsin valtakunnanvaakuna ja kruunu. Nyt oli uusi mies raamuja -leikkelemässä, ja hänen takanaan oli aika röykkiö puukapuloita. -"Milloin sieltä viimeinen joutsiniekka tulee?" kysäisi talonpoika. -"Nuku yösi rauhassa, ukkoseni", vastasi mies, "ja palaa huomenna -päivällä takaisin. Silloin ehkä näet sen viimeisen joutsiniekan. -Mutta minä luulen, että viisikymmentä, kuusikymmentätuhatta päätä on -silloin kulkenut ohi." - -Mutta ei Jöns Pentinpoikakaan istunut Stäketin linnassa kaikessa -rauhassa kuorimassa niitä mainioita päärynöitä, joita Vadstenan -nunnat hänelle lähettivät. Paremmat hedelmät kypsyivät hänen -silmiensä edessä. Pyhän Gärtrudin seuratalon kokouksesta asti oli -jokaisella munkilla, joka saapui linnaan tai ratsasti sieltä pois, -kaapunsa alla tiheäänkirjoitettu kirje. - -Tornissa oli luostarikopin tapainen kammio, ja siinä yksinkertainen -honkapöytä, muutamia vahakynttilöitä ja musta puuristi seinällä. Jöns -Pentinpoika seisoi pöydän päässä ja piteli kättään kynttilän takana, -jottei nahkapeitteisestä akkuna-aukosta käyvä viima pääsisi sitä -sammuttamaan. "Mistä puhaltaa tuuli tänä iltana?" kysyi hän. - -"Kaikilta tahoilta, mutta aina Kaarle Nuutinpoikaa vastaan", -vastasi kirjuri ja sinetöi kirjettään. Kun se oli tehty, nousi hän -seisaalleen ja jatkoi hilpeämmin: "Kuninkaan suuri armeija havitteli -tosin urhollisesti Skånea, mutta jo aikoja sitten on se hajaantunut -ja palannut kotiin. Aika on mennyt. Pian puhaltaa Tanskasta käsin -eteläinen, jota meidän pappien on oleva hyvin ihana hengittää. Ei ole -ainuttakaan silmukkaa kapinaliiton pitkässä verkossa, joka ei olisi -vahvasti solmittu. Kunnioitettava isä, nyt on toiminnan aika!" - -Jöns Pentinpoika nosti nahkapeitettä ja pisti päänsä ulos. "Minä näen -ratsumiesten odottavan meitä hyvässä järjestyksessä Mälarin jäällä", -sanoi hän. "Tule!" - -Ratsastettiin Uppsalaan. Siellä oli tuskin latoakaan, joka ei -näyttänyt varuskammiolta, sillä ylämaalaiset olivat jo saapuneet -aseineen päivineen. Täydessä juhlapuvussaan, pappiensa saattamana, -astui Jöns Pentinpoika tuomiokirkkoon. Pää-alttarin edessä riisui -hän piispanhattunsa ja viittansa ja sinikivisormuksensa ja lupasi -ja vannoi ei ennen kantavansa arvonsa merkkejä, ennenkuin Kaarle -Nuutinpoika oli karkoitettu valta-istuimelta. Sensijaan pukeutui hän -haarniskaan ja kypärään ja sitoi miekan vyölleen. "Ei mikään maailman -komeus ole minusta kyllin kallisarvoista, kun minun on laulaminen -sinun messuasi, Pyhä Neitsyt", sanoi hän, "ja sinua, sinua yksin -tahdon minä palvella. Mutta sinun kirkkosi peruskivet alkavat horjua. -Sittenkun herrat valitsivat vertaisensa kuninkaaksi, ei ole kukaan -enää tahtonut totella. Opeta sinä minua ainakin käskemään!" - -Vihaa ja peloittavaa toimintatarmoa hehkuen naulasi hän kirkon oveen -sotahaasteen kuninkaalle. Sitten kulki hän joukkoineen Västeråsiin ja -sieltä yli jään Strängnäsin seutuihin. - -Aikaisin eräänä aamuna muutamia päiviä edellisen jälkeen heräsivät -kerjäläiset Tukholman eteläisellä sillalla ontuvan hevosen astuntaan. -Tappelu oli suoritettu. Haavoitettuna ja verisenä ratsasti Kaarle -Nuutinpoika pörrökarvaisella talonpoikaishevosella yhden ainoan -asemiehen saattamana. Tämä tapahtui helmikuussa, ja rotankesyttäjä -heitti hänelle lammasnahkansa, sillä hän näki hänen värisevän -vilusta. "Sinä nauroit minun kulunutta lammasnahkaani, kun me tässä -viimeksi juttelimme", sanoi hän. "Nyt saat olla iloinen, että se on -vielä minulla. Mutta muistakin antaa se minulle takaisin, kun et sitä -enää tarvitse!" - -Kaarle Nuutinpoika kääri nahan asemiehen ympärille, jonka poskipäät -ja korvat olivat paleltuneet melkein valkoisiksi. Sitten ratsasti -hän linnaan. Seuraavana päivänä tapasi hän porvarit seuratalossa ja -sai heidät kaunopuheliaisuudellaan lupaamaan kuuliaisuutta. Nummet -poltettiin hänen käskystään, jotteivät kapinalliset voisi leiriytyä -niille. - -Eräänä iltana sidotti hän sitten kolmen vahvan miehen silmät, niin -etteivät he nähneet, mihin hän heitä vei. Mentiin erääseen holviin -linnan alle. Kukin sai selkäänsä raskaan säkin. He kuulivat säkistä -kilinää ja kalinaa, kun he ahtaissa käytävissä törmäsivät seinään. -Asemies ohjaili heitä, ja edellä kulki kuningas rasvatuikku kädessä. -Hän kuljetti heitä pitkin kiemurtelevia käytäviä, joita ei kenenkään -ihmisen jalka ollut astunut vuosikausiin, ja availi ovia, joista -ei kukaan muu kuin hän tiennyt mitään. Usein täytyi hänen pysähtyä -pitkiksi ajoiksi koettelemaan erilaisia avaimiansa ruostuneihin -lukkoihin. - -Vihdoin tulivat he pitkään maanalaiseen käytävään. Kumea jyrinä -tärisytti maata, ja miehet kävivät levottomiksi. Kuningas tyynnytti -heitä selittämällä, että ylhäällä kadulla heidän päänsä päällä -varmaankin kulkivat vaunut. Heidän kuljettuaan vielä pari askelta, -kopahutti hän viisi lyhyttä iskua eräälle ovelle. "Kuka koputtaa?" -kysyi ääni oven takaa. "Odotettu", vastasi kuningas. Silloin avattiin -ovi, vaikkakin vaivaloisesti, sillä se oli kauvan ollut suljettuna. -Tuntemattomat kädet ottivat säkit vastaan, ja asemies vei kantajat -takaisin linnaan. Itse meni kuningas sisään ovesta. - -Mustapukuiset munkit ympäröivät hänet soihduin ja laskivat säkit -varovasti muurattuun, kaivontapaiseen syvennykseen. Hän oli -mustain veljesten luostarissa, ja sinne jätti hän nyt säkkeihin -ladotut kalleutensa talletettaviksi. Kun koko aarre oli laskettu -syvennykseen, nostivat munkit kiven aukkoon ja peittivät sen tarkoin -sotketulla mullalla, niin että kenenkään syrjäisen oli mahdotonta -sitä löytää. Ennen päivän koittoa souti hän sitten laivalle, joka -kiidätti hänet ulapalle. - -Hänen tytärtensäkin täytyi vähän aikaa jälkeenpäin keskellä -myrskyistä talvea astua pieneen purteen ja paeta. "Minne matka?" -huusi muuan laivuri, joka purjehti heidän ohitsensa merellä. He -olivat jo silloin lähellä Saksan rantaa. Kalpean paleltuneina ja -itkettyneinä istuivat he kannella ja vastasivat vaikeroiden: "Me -etsimme isäämme. Jos sinä tietäisit, keitä me olemme, itkisit sinäkin -meidän kanssamme. Ruotsissa sanotaan nyt häntä maanpetturiksi." - -Kevät ja kesä tuli sitten monta kertaa, ja eteläisen sillan ilvehtijä -piipitteli uutterasti kesyille rotilleen. Joka päivä kulki siitä ohi -loppumaton jono ratsastavia porvareja, eukot edessään satulassa, -isännättömiä koiria, vihanneskoreja kantavia hevosia, sotamiehiä, -munkkeja ja puolialastomia lapsia. Joskus sai hän leivänpalan tai -ystävällisen sanan. - -Ihmisillä oli silloin paljon puhuttavaa. Hän näki tanskalaisten -vihdoinkin saapuvan laivastoineen ja kaikkialta etsivän Kaarle -Nuutinpojan kätkettyä aarretta. He hakkasivat aukkoja linnanmuurin -epäilyttäviin kohtiin. Torniin tehtiin telineitä. Suuri pallo, joka -kimalteli ylimpänä huipussa, otettiin alas ja särjettiin, nähdäkseen, -olivatko rahat mahdollisesti siellä. Muuan tietäjä-akka kuljeskeli -myöskin etsimässä aarretta taikavavan avulla, mutta ei häntäkään -paremmin onnestanut. Sensijaan toitottivat airueet eräänä päivänä -torviinsa ja kuuluttivat, että Kaarle Nuutinpoika oli palannut. - -Kun Jöns Pentinpoika sai tietää tämän, hypähti hän penkiltään, -vaikka hänen ovensa sillä kertaa olikin raudasta ja suljettu monin -telkein. Myöskin hän oli rohkeilla, uhmailevilla puheillaan joutunut -tanskalaisten vihoihin ja viety vankina maasta. Mutta vankilan -pimeydestäkin hehkui hänen sielunsa kulkemaan kulovalkeana yli -tapausten, ja polvillaan rukoiltuaan Tanskan kuningasta sai hän luvan -matkustaa kotiinsa jatkaakseen vehkeilyjään. - -Uusia kapinallisia joukkoja kokoontui pian Tukholman ympärille, ja -Kaarle Nuutinpoika riensi väkineen taisteluun jäälle Gråmunkeholman -yläpuolelle, mutta hänen rivinsä alkoivat väistyä nuolisadetta. -Kuiskeista ja katseista huomasi hän olevansa kavallettu, ja muutamia -läänityksiä vastaan täytyi hänen juhlallisesti luopua kruunustaan. - -"Minä halusin aina olla ritarillinen ja lempeä kadehtijoitani -kohtaan", sanoi hän eräänä iltana asemiehelleen. "Siksi ovat minut -nyt pettäneet nekin, jotka olivat olevinaan ystäviäni." Meluavia -ääniä kuului alhaalta kaupungista, ja asemies virkkoi nopeasti: -"Olisi ollut parempi, jos sinä olisit antanut meidän asemiesten -sulkea portit ja tehdä pikaisen lopun niistä ylhäisistä herroista." -Kuningas veti raskaasti henkeä ja vastasi: "Linnan vankilahuoneet -ovat olleet tyhjinä minun aikanani, enkä minä halua nähdä avainta -siinä lukossa. Viisainta on, että sinä annat minulle vaatteesi, -jottei minua tunneta, ja jotten minä itse lopulta joudu päättämään -päiviäni tornin holvissa." - -Asemies antoi silloin hänelle vaatteensa ja tehdäkseen hänet vieläkin -tuntemattomammaksi, kääri hän rotankesyttäjän nahkarääsyn hänen -ympärilleen. Hän oli käyttänyt sitä peitteenään, ja siksi oli se -vielä hänen vuoteensa oljilla. - -Myrskyssä ja pimeässä harhaili Kaarle Nuutinpoika pitkin katuja. Hän -töytäsi kyynärpäänsä palotynnyreihin talojen edustalla, ja uneliaasti -huutelivat hänelle yövahdit, jotka likaisenpunaisissa kaavuissaan -raihnaisesti laahustivat lyhtyineen ohi. Ehdittyään Eteläportin -ulkopuolelle, missä hänen ei enää tarvinnut pelätä kaupunkilaisia, -ravisti hän rotankesyttäjää olkapäästä. "Tästä saat nahkasi takaisin, -vaikka sinun täytyikin sitä kauvan odottaa", sanoi hän. "Toivoisin -sydämestäni, että sitä seuraisi pari kolikkoa, mutta tänään olen minä -niin köyhä, etten edes jaksanut maksaa erästä vanhaa viidenkymmenen -markan velkaa. Ja nyt minä laulan sinulle laulun, jonka sepitin tänne -tullessani." Hän rummutti sormellaan sillankaiteeseen ja hyräili -hiljaa: - - Herrana kun olin Fågelvikin armaan, - Ma olin rikas, mahtava ja ylväs; - Mutt' Ruotsin minusta kun tuli pylväs, - Köyhä, onneton ja kurja olin varmaan. - -Nämä sanat huulillaan kulki hän rannalle päin ja astui vuorenjuurella -odottelevaan laivaan. Harmaiden munkkien luostarissa Turussa vietti -hän sitten aikojansa köyhänä ja raskaiden ajatusten painamana. - - -KUNINKAANA KOLMANNEN KERRAN. - -Talvisumut vyöryivät yli aution Voionmaan, ja aallot huuhtoivat -rantojen hiekkaa ja mädäntyneitä merileviä. Muutamia teräväsärmäisiä -ruohoja värisi siellä täällä kalkkipaasien välissä, mutta niin -pitkältä kuin silmä kantoi, ei kasvanut ainoatakaan puuta eikä -pensasta. - -Erään kiviristin vieressä seisoi yksinäinen pakolainen kirjettä -lukemassa. "Kolme on aina tapausta sadussa, ja kummallisempaa -satua kuin Kaarle Nuutinpojan et ole usein linnankappalaisen -kuullut kertovan iltaseurassa. Siksipä onkin Kaarle Nuutinpojasta -nyt tullut kuningas kolmannen kerran. Hänen uudella ystävällään -ja valtionhoitajalla Sten Sturella on vielä lujemmat kourat kuin -sinulla, Jöns Pentinpoika, sentähden, että hän samalla on sekä -viisas että hyväsydäminen mies. Sinä et saanutkaan tyydyttää vihaasi -kukistettuja vihollisiasi kohtaan, sillä sydämesi pahat henget -ottivat sinut valtoihinsa, ja niiden takia olet sinä menettänyt sekä -omaisuutesi että piispansauvasi. Niin käy kostonhimoisten." - -Jöns Pentinpoika rutisti kirjeen kasaan ja veti suunsa hymyyn, vaikka -se hymy ei ollut juuri sellainen kuin hän itse luuli. Hänen pukunsa -oli kehno ja kulunut, ja hän kääri viitan lujasti käsivarsiinsa, -jottei tuuli tempaisi sitä mukaansa. Tuntikausin seisoi hän siinä -rannalla, saadakseen otella edes tuulta ja raju-ilmaa vastaan, kun -hän ei enään ollut kylliksi väkevä taistelemaan ihmisten kanssa. -Kuolemansairaana, mutta yhä vielä vihanajatuksia hautoen tuijotti hän -länteen Ruotsia kohti, missä iltarusko nyt hehkui pyhimyskirkkoihin -ja luostareihin. "Se aurinko, jota minä tahdoin palvella, alkaa -laskea", mumisi hän ja nojasi ohimoansa kiviristiin. - -Lumimyrsky ulvoi. Mantereella, missä taalaalaiset, gästrikeläiset ja -upplantilaiset olivat äskettäin otelleet keskenään milloin minkin -päällikön johtamina, tyyntyi elämä vähitellen, ja naiset sirottelivat -katajanhavuja lattialle pääsiäiseksi. Tukholmassa varustautuivat -porvarit viettämään hiljaista viikkoa, ja alttareille levitettiin -musta vaate. - -Kaarle Nuutinpoika astui silloin eräänä aamuna Sten Sturen kanssa -eteläiselle sillalle. Hän oli murtunut mies, ja rotankesyttäjän, -joka itse oli jo melkein sokea, oli vaikeata tuntea häntä. Kun -kuningas oli tullut tarpeeksi lähelle, sanoi ilveilijä: "Nyt saanen -minä pian seurata sinua, kuningas, kuten lupasit minulle ensi kertaa -tavatessamme, vaikka sinun päällesi pannaankin kivipaasi, ja minä -saan peitokseni vain pari lapiollista hiekkaa." - -Kaarle Nuutinpoika pysyi ensin pitkät ajat äänetönnä, mutta -paluumatkalla linnaan virkkoi hän: "Tulkoon sinusta viisas -valtionhoitaja, herra Sten! Minä tiedän olleeni helposti väsähtävä -mies, kun oli kysymyksessä voiton säilyttäminen, mutta heti kunnian -viittoessa olin minä kuin yhdeksäntoistavuotias aseenkantaja." -Hänen käyntinsä oli vaivaloista, ja hänen täytyi usein pysähtyä. -"Totta, totta on, että meillä kaikilla on puutteemme", vastasi herra -Sten häntä tukiessaan, "mutta minä arvelen, että sinä olit oikea -ruotsalainen ritarikuningas." - -Ja niinpä saikin Kaarle Nuutinpoika hautansa suuren ritarikuninkaan -Maunu Latolukon viereen harmaiden munkkien kirkon alttarin eteen. - - - - -XXVI. - -PIKKU SISAR. - - -Jalat paljaina ja tukka leikattuna polvistui pieni tyttö Vadstenan -luostarikirkon pää-alttarin eteen. Vaikka hän oli vasta yhdeksän -vuotias, vihittiin hänet jo nunnaksi. Hänet puettiin harmaaseen -sarkapukuun, vyö, jota piteli yksinkertainen puunappi, kietaistiin -kohdalleen ja mustan hunnun yläreunaan kiinnitettiin valkeasta -palttinasta tehty umpinainen kruunu, jota koristi viisi veripunaista -pyörykkää. - -Kaarle Nuutinpoika eli vielä silloin, ja pieni nunna oli hänen -tyttärensä. Tytön äiti lepäsi haudattuna parin askeleen päässä -alttarista, jolla nyt upeili pyhän Birgitan hopea-arkkunen. Kuningas -saapui täydessä juhlakomeudessaan syleilemään nuorta nunnaa -jäähyväisiksi, mutta palavan kaipuun täyttäminä katseli tämä kaiken -aikaa luostarin ovella odottelevia sisaria. Valkeine kruunuineen -olivat he kuin morsiamia tai kuningattaria, ja heidän kasvoistaan -paistoi ylevä rauha. Hän tiesi, että kun hänet seuraavan kerran -viedään ulos siitä ovesta, makaisi hän kuolleena paareillaan. -Muistuttaakseen häntä tästä nosti neljä sisarta näkyviin paarit, -joille oli levitetty multaa, mutta hän kiiruhti niiden ohi ja -heittäytyi onnellisena päänunnan rinnoille. "Päänunna", sanoi piispa. -"Minä uskon tämän Jumalan palvelijattaren sinun käsiesi huomaan. Kun -tilinteon päivä tulee, jätä hänet silloin takaisin pyhempänä kuin -hänet sait!" Ja ovi sulkeutui hänen jälkeensä ainiaaksi. Nyt oli hän -nunnana Vadstenan luostarissa. - -"Oletko sinä niin vanha", kysyi hän ja katsoi päänunnaa silmiin, -"että muistat ajan, jolloin pyhä Birgitta-rouva vielä vaelsi ihmisten -seassa?" Hänellä itsellään oli sama nimi kuin pyhimykselläkin, ja -siitä oli hän sekä iloinen että ylpeä. - -"Pikku sisar", vastasi päänunna surunvoittoisesti hymyillen -- ja -siitä hetkestä lähtien kutsuivat nunnat häntä aina vain "Pikku -Sisareksi" -- "niin vanha ei ole kukaan meistä. Me nunnat näemme -kuitenkin sen pyhän naisen joskus unissamme, mutta se tapahtuu vain -silloin, kun meitä odottaa hyvin suuri onni. Aivan kuin hyvä äiti -käyskelee hän ympäri luostaria ja katsoo tarkoin, että tuli ja kaikki -kynttilät ovat huolellisesti sammutetut yöksi. Siksipä ei Vadstena -voikaan koskaan palaa." - -Pikku Sisar ajatteli, voisiko hänestä koskaan tulla kyllin -arvokasta näkemään sellaista unta. Mutta ensimäisinä päivinä oli -hänellä paljon uutta nähtävänä ja kuultavana ja koettavana. Hän -sai suudella rukousnauhaa, joka oli kuulunut satakymmenen vuotta -vanhalle nunnalle Ramborg Bruddentyttärelle. Sisar Ramborg oli ollut -luostarin ensimäisiä asukkaita, ja heitä mainittiin aina erikoisella -kunnioituksella. Hän sai hivellä kädellään alttariliinoja, jotka -taitava Anna Laasentytär oli ommellut. Hän sai myöskin hiljaa istua -Botilda Pietarintyttären vieressä ja katsella, miten tämä piirteli -mitä sirointa kirjoitusta vasikannahalle, jonka hän oli saanut Skaran -piispalta. Kun nunna oli kirjoittanut pari lehteä valmiiksi, meni -hän veljien puheluristikolle ja pudotti ne seinään kiinnitettyyn -tynnyriin. Kun sitten tynnyriä pyörähytettiin ympäri, otti munkki -toiselta puolen pohjalle jääneet lehdet. Sillä ristikon takana oli -munkkiluostari. Munkit olivat oppineita ja vakavia miehiä, mutta he -eivät saaneet koskaan tavata nunnia muualla kuin puheluristikolla. -Heillä oli suuri sali täynnä kirjoja, ja arvokkaimmat riippuivat -seinällä ketjuihin kiinnitettyinä. - -Hauskinta oli kuitenkin Pikku Sisaresta leikitellä nukellaan, jonka -hän oli tuonut luostariin pikkukapineittensa joukossa. Nukke oli -puusta ja sen hame kankeata hopeakangasta. Hän sitä riisui ja puki ja -suuteli ja valmisti sille vuoteen iltaisin. - -Mutta kun lauvantai tuli, kulki päänunna katsomassa, ettei -sisarilla ollut mitään luvatonta arkuissaan. Silloin täytyi Pikku -Sisarenkin avata arkkusensa ja antaa hänelle nukke, vaikka kyyneleet -kihosivatkin silmiin. "Jumalan palvelijatar ei saa omistaa mitään", -sanoi päänunna lempeästi ja vei nuken mukanaan. "Nyt rupeat sinä -neulomaan ja askartelemaan meidän vanhempien kanssa." - -Pikku Sisar ajatteli nukkeansa koko illan. Kolme kertaa aterian -kestäessä kopahutti aina päänunna veitsellään pöytään, jolloin kaikki -nousivat seisaalleen ja toistivat: "Ave Maria, ave Maria!" Sitten -saivat he huvitella puutarhassa ja puhella, mutta ilman lörpöttelyä -ja turhia sanoja, vaan Pikku Sisar kulki alakuloisena itsekseen ja -suri katkerasti. - -Kun tuli maatamenon aika, kömpi hän sarkavuoteelleen. Mutta hänen -oli vaikeata nukkua. Hän loikoi siinä ja tuijotti itkettynein silmin -harmajasumuiseen kevätyöhön. Varovasti hiipi hän ovelle ja heitti -pelokkaan katseen toisiin avonaisiin koppeihin. Siellä makasivat -nunnat vuoteillaan yöhameissaan ja hunnuissaan. Kun hän näki, miten -levollisesti he nukkuivat yksinkertaisissa puvuissaan kaukana -maailman myrskyistä, halasi hän yhä palavammin pian tulla heidän -kaltaisekseen. Vartijatar tuli sulkemaan ovia, kaikki vaipui syvään -hiljaisuuteen, ja Pikku Sisar veti jälleen nahkapeitteen korviinsa. - -Silloin tunsi hän lempeän käden laskeutuvan sydämelleen, ja kun -hän katsahti ylös, seisoi siinä hänen puoleensa kumartuneena vanha -rouva, joka oli kauniimpi ja hellempi kuin kukaan ihminen. Valkeilla -hiuksilla väräjöi kirkas valokehä. "Sinä yrttitarhani helein -kukkanen", sanoi hän äidillisesti, "miksi lyö sydämesi niin kovaa -toisten nukkuessa? Minä olen Birgitta, ja minä olen muuttava sinun -ensimäisen surusi tuoksuviksi ruusuiksi ja minä olen pian noutava -sinut vielä täydellisempään iloon, missä ei itkua ole." - -Pikku Sisar tarttui hänen käteensä, peljäten unen loppuvan, mutta -silloin soi jo kello. Vaikka oli vasta kolmen, neljän aika aamulla, -nousi hän vuoteestaan, vilusta väristen. Hän sytytti kynttilänsä ja -seurasi toisten nunnain kulkuetta kirkkoon, missä he tervehtivät -auringonnousua kiitoslauluin. Kaksitellen astuivat he sitten -avonaisen haudan ääreen, missä päänunna otti multaa käteensä ja -puhui kuolemasta. Sitten kuunneltiin messuja ja neulottiin suuressa -salissa, jonka akkunat loistivat kirkkaina. Silloin ei saanut kukaan -puhua. Mutta luostarin hiljaisuudessakin tunsi Pikku Sisar sydämensä -yhtä iloiseksi kuin ennenkin, eikä kukaan kuullut hänen enää -valittavan. - -Joskus tapahtui kyllä, että joku nunnista painoi päänsä rinnoilleen -ja joutui maailmallisten ajatusten kiusattavaksi. Silloin löi -ikäänkuin rauhattomuuden aalto läpi kaikkien sydänten, ja rikollinen -pantiin pimeään huoneeseen rukoilemalla parannusta tekemään. Kun -hän tuli ulos, oli hän jälleen samanlainen kuin aikaisemminkin, ja -ensimäisen iltasoiton jälkeen tulivat kaikki sisaret hänen luokseen -ja kuiskasivat: "Antakaa meille anteeksi, jos joku meistä on teidän -mieltänne pahoittanut, kuten me teille anteeksi annamme kaikesta -sydämestämme!" - -Sukulaiset ja ystävät kolkuttivat joskus maailmanportille, ja Pikku -Sisar sai silloin puhua heidän kanssaan ristikon läpi. Mutta mitä -enemmän päiviä kului, sitä enemmän unhoittivat maailman asukkaat -hänet, sillä heillä oli omat taistelunsa taisteltavinaan. Sitävastoin -tuli usein kuolemansairaita ylimyksiä veljien luostariin. Heille -laitettiin vuode oljista sairastupaan, ja he olivat onnellisia -saadessaan viimeiseen asti kuulla kellojen soittoa, ja kuninkaan -tytär pesi sairaiden vaatteita. - -Hän ei ollut enään yhdeksän vuotias, vaan yhdeksäntoista, jopa yli -kahdenkymmenenkin. Mutta aina häntä vain sanottiin Pikku Sisareksi, -sillä hän oli niin hintelä ja hänen astuntansa niin kepeä, ja hän -oli niin kalpea ja läpikuultava, kun hän käyskeli siinä valkoisessa -kruunussaan jalavain alla. Sisaret eivät lainkaan ihmetelleet, ettei -niin hiljainen, niin rakastettava olento voinut pitkäksi aikaa -pysähtyä maan päälle. Eräänä aamuna tapasivat he hänet niin heikkona, -että he lähettivät hakemaan rippi-isää, ja rippi-isä pani palavan -vahakynttilän hänen käteensä ja kuiskasi: "Jumala sytyttäköön sinulle -ijankaikkisen valon!" - -Kun hän oli uinahtanut ikuiseen lepoon, vei päänunna sisaret -kaapilleen etsimään kätkettyä nukkea ja panemaan sen säilyyn vainajan -viattomaksi muistoksi. Mutta siinä, mihin nukke oli laskettu, olikin -nyt mitä ihanimpia, tuoreimpia ruusuja, vaikka kevät oli vasta aivan -alullaan. Päänunna poimi ruusut viittaansa. Vaan joka kerta, kun hän -oli ottanut niitä kourallisen, lehahti hämärään kaappiin uusi, yhtä -vienosti tuoksuva ruusukumpu, kunnes hän lopulta ei jaksanut enempää -kantaa. Hän meni silloin vainajan kammioon ja siroitteli kaikki -ruusut Pikku Sisaren ruumiille. - -Illalla tulivat veljet ja kantoivat hänet paareilla kirkkoon. Sinne -haudattiin hänet nunnien yölaulujen hymistessä ja päivän viimeisen -kajastuksen kullatessa länsiseinän suippokaarisia akkunoita. - - - - -XXVII. - -BRUNKE-VUOREN TAPPELU. - - -Yöllä lokakuun 10 päivää vasten 1471 loimusi lukemattomia nuotioita -Brunke-vuorella. Urhea kuningas Kristian, Oldenburgilaisen -hallitsijahuoneen kanta-isä, oli leiriytynyt sinne tanskalaisineen, -vaikuttaakseen Tukholman ja ottaakseen sitten koko Ruotsin haltuunsa. -Vallikoppain takana korjailivat sotamiehet ampuma-aseitaan. -Suurimmat kanuunat, tappelun päätekijät, olivat komeasti koristetut -irvistelevin naamoin ja avokitaisin jalopeuroin. Muutamat niistä -olivat pitkiä ja kapeita kuin käärmeet, jolla nimellä niitä -kutsutuinkin. Sotamiehet kieppuivat iloisina kantapäillään ja -mäjähyttelivät anturoitaan, ja jokaiselle kanuunalle olivat he -antaneet lempinimen. "Sinä Susikoira!" huusivat he suurelle -mörssärille, jonka kita ammotti tähtiä kohti. "Huomenna sitä tulee -ulvontaa ja pauhua. Kuningas Kristian on luvannut antaa ruotsalaisten -Sten Sturelle vitsaa kuin pahaiselle paitaressulle ikään." - -Lähellä kuninkaantelttaa istui ritarillinen Kristian kookkaana ja -väkevänä, ympärillään Tanskan komeimmat, jokapäiväisissä aseleikeissä -karaistuneet aatelismiehet. Hänen yläpuolellaan liehui Tanskan -punainen lippu, valkea risti keskellä, kuuluisa lippu, joka eräässä -taistelussa oli pudonnut suoraan taivaasta. - -Pohjoiseen pitkin Brunke-vuoren harjua oli metsäistä ja pimeätä. -Siellä oli pyhän Yrjänän kappeli ja pitaalitautisten sairaala. -Kun pitaaliset kävelivät mäillä, täytyi heidän aina kieputtaa -jäniksenräikkää tai nelistää pientä kelloa, jotta terveet tietäisivät -ajoissa paeta heitä. Tänä yönä ei ollut tuossa synkässä asunnossa -montakaan onnetonta, jotka olisivat voineet nukkua. - -Päivän koittaessa alkoi teräspäähineitä välkkyä Järvan tiellä. -Sten Sture siellä talonpoikaisjoukkoineen kuunteli polvillaan -messua ja ripitti itsensä. Silloin luulivat he nähneensä verta -tippuvan pystytetystä ristiinnaulitun kuvasta. Vakuutettuina -taistelevansa oikean asian puolesta, hypähtivät he jaloilleen ja -tarttuivat aseisiinsa. Tappelumerkiksi käärivät he olkia ja lehviä -kypäreihinsä. Kolmetoistasataa haarniskapukuista ratsumiestä tuli -avuksi kaupungista Kungsholman yli, ja Sten Sture ratsasti sotajoukon -eteen ja piti puheen. Hän oli päällikkö kansan mielen mukaan, viisas, -sanassaan pysyvä, oikeutta harrastava ja tunnollinen, ja talonpojat -tiesivät, että hän oli heidän ystävänsä. "Jos te milloinkaan tahdotte -nauttia rauhaa Ruotsissa", sanoi hän, "niin seisokaa tänä päivänä -väistymättä minun kanssani!" -- "Niin teemme Jumalan avulla!" -huusivat he kaikki ja nostivat kätensä. Sitten kalisuttivat he -kilpiänsä sotahuutojen raikuessa. Pelottomina kulkivat he sitten -hiekkaharjuja kohden ja lauloivat: - - Me Herran nimeen vaellamme, - Hänen armoonsa me uskallamme. - Kulkumme käy isoon Tukholmaan! - Kun pakoon vain ei Kristian nyt lähtis puittamaan! - -Nuolia laskettiin uutterasti joutsille, ja ne, joilla oli pyssyjä, -laukaisivat niitä sytyttimillään. Hitaasti eteni ruotsalaisten -päälippu honkien välitse, ja tuhansin äänin virittivät talonpojat -pyhän Yrjänän laulun. Mutta tanskalaiset pitivät lujasti puoliaan, -ja pian horjui lippu sinne tänne ja painui jälleen rinnettä alas. -Vielä kerran ryntäsivät talonpojat vihollisen kimppuun ja iskivät -keihäin ja miekoin, mutta vielä kerran täytyi heidän väistyä. Sten -Sture arveli silloin parhaaksi taistella tasaisella maalla ja -kääntyi niitä tanskalaisia vastaan, jotka seisoivat pyhän Klaaran -luostarin lähettyvillä. Hänen hevosensa edessä juoksi leveäharteinen -talonpoika, jota sanottiin Vahvaksi Karhuksi, ja raivasi hänelle -tietä musertavin iskuin. - -Kiivaasti puolustautuen vetäytyivät tanskalaiset kukkulaa kohti. -Heidän palavista etuvarustuksistaan vyöryi savua ja tulta, sillä -kaupungin porvarit olivat hyökänneet niiden kimppuun pelottoman -Nuutti Possen johdolla. Sankarillisesti taisteli kuningas Kristian -välkkyvässä haarniskassaan keskellä kuuminta kahakkaa. Omalla -kädellään löi hän Nuutti Possen kumoon, niin että tämä virui -hetkisen kuin kuolleena maassa, mutta itsekin sai hän niin ankaroita -haavoja, että verta vuoti hänen suustaan, ja hänen miestensä täytyi -viedä hänet pois taistelukentältä. Kummallisia juovia ilmestyi -taivaankannelle, ja ruotsalaiset huusivat niitä pyhän Eerikin -miekaksi. Molemmat valtakunnanliput olivat nyt joutuneet vastakkain, -ja viisisataa tanskalaista aatelismiestä virui verissään Tanskan -lipun ympärillä, kun ruotsalaiset sen lopulta valtasivat ja painoivat -sen maata kohti. - -Sillävälin oli muuan ruotsalainen joukko kiertänyt vuoren pohjoisen -puolelta metsien taitse ja hyökännyt vihollisen selkään, niin että -tanskalaisten täytyi paeta ja tomupilvessä painuivat he Blasieholmaa -kohti. Hurjassa sekamelskassa ryntäsivät he sillalle, joka johti -Näck-virran yli, mutta ruotsalaiset olivat salaa sahanneet sen -kannatuspuut poikki, ja se suistui räsähtäen veteen. Niiden, jotka -eivät vielä olleet kaatuneet tai hukkuneet, täytyi silloin heittää -aseensa ja antautua ehdoitta vangeiksi. Niin että sinä päivänä pääsi -Sten Sture saamasta vitsaa pahaisen paitaressun tapaan. - -Tykyttävin sydämin olivat rouvat ja neidot seuranneet taistelun menoa -Tukholman linnan tornista. Ilonkyyneliä vuodattaen riensivät he alas -tervehtimään sukulaisia ja ystäviä, jotka nyt kulkivat kaupunkiin -Sten Sturen kanssa. Ylhäiset ja alhaiset syleilivät toisiaan, ja -kirkkojen kellot kumisivat. Virsin ja messuin kiittivät ruotsalaiset -Jumalaa ja pyhää Yrjänää voitosta, joka oli pelastanut maan. - -Vapaa-ehtoisia lahjoja koottiin. Niillä laitettiin Isoon kirkkoon -komea pyhän Yrjänän ja lohikäärmeen kuvapatsas, ja se pyhä Yrjänä ei -ole vieläkään hellittänyt miekkaa kädestään. - -Sten Sturesta tuli sitten viisas valtionhoitaja. Hänen aikanaan -painettiin ensimäinen kirja Ruotsissa, ja Uppsalaan perustettiin -Pohjolan ensimäinen yliopisto. Kuningas Kristian katsoi viisaimmaksi -ainakin toistaiseksi antaa vitsansa viheriöidä metsässä. Mutta hänen -kuoltuaan sai Sten Sture taistella monet taistelut hänen poikaansa -Hannua vastaan, joka kruunattiin Ruotsin kuninkaaksikin. Tanskan -kuningatar suljettiin vihdoin Tukholman linnaan, ja hän puolusti -sitä kuin mies. Vasta kun holvit ja kellarit olivat ruumiita täynnä, -antautui hän vangiksi. - -Sten Sture saattoi hänet rajalle asti, mutta kotimatkalla sairastui -hän ja kuoli Jönköpingissä. Kaupunginvouti pukeutui silloin -kauppiaaksi ja vei ruumiin salaa vuotiin käärittynä re'essä -Tukholmaan. Muuan palvelijoista, joka kooltaan ja ryhdiltään -muistutti herra Steniä, sai sen sijaan ottaa ylleen kuolleen -isäntänsä vaatteet ja ritarinvitjat ja istua hänen hevosensa -selkään. Vanhaa valtionhoitajaa oli usein vaivannut vaikea -silmätauti. Palvelija sitoi sentähden kääreen silmilleen ja -jokaisessa yöpymispaikassa meni hän heti maata ja puhalsi kynttilät -sammuksiin. Onnettomuudesta puhuttiin vasta Tukholmaan päästyä. -Ruotsalaismielisillä herroilla oli siten ollut aikaa järjestää -ja selvitellä asiat, ja valtionhoitajaksi valittiin herra Svante -Niilonpoika. Hänen isänsä oli ollut vanhan herra Stenin ystävä ja -asetoveri, ja hän polveutui äidinpuolelta eräästä Sture-nimisestä -ritarista. - -Sten Sture haudattiin Strängnäsin tuomiokirkkoon, eikä Ruotsi ole -koskaan lakannut kunnioittamasta häntä ja lukemasta häntä suurimpien, -jaloimpien miestensä joukkoon. - - - - -XXVIII. - -TARINA PAKSUSTA PÄÄMUNKISTA JA LJUNGBYN JUOMASARVESTA JA PILLISTÄ. - - -Ljungbyn läheisellä tasangolla Skånessa on kivi, joka korkeudeltaan -ja pituudeltaan on kuin pieni tupa. Sitä sanotaan Hiidenkiveksi. -Nykyään on salama tappanut kaikki hiidet ja peikot ja menninkäiset, -mutta ennen muinoin kohosi kivi joulu-yönä kultaisille pylväille, ja -sen alla sytyttivät kääpiöt kynttilänsä ja kisailivat ja pyörivät -piiriä. - -Jens Holgerinpoika, joka asui Ljungbyn kartanoa, oli uljas soturi -mahtavaa Ulvstandin sukua. Monet seikkailut oli hän jo kokenut sekä -maalla että merellä, mutta hänen iloinen mielenlaatunsa oli pysynyt -aina yhtä muuttumattomana. Vain yksi seikka häiritsi hänen rauhaansa. -Jo vuosikausia oli hän riidellyt eräästä maapalasesta naapurinsa, -Bäckaskogin paksun päämunkin kanssa, joka oli aina voittanut hänet -oveluudellaan. - -Eräänä aurinkoisena päivänä, puolisen aikaan, kun Jens seisoi -Hiidenkiven varjossa peltojaan tarkastelemassa, näki hän päämunkin -tulevan tietä pitkin. Joko nyt sitten peikot kuiskasivat hänelle -ilkeitä neuvojaan tai valtasi miehen hänen tavallinen ilvetuulensa, -äkkiä hän vain alkoi hieroa käsiään ja myhäillä. Tyytyväisenä -kiiruhti hän takaisin linnaan, joka hyvin rauhallisesti kuvastui -ympäryshautansa veteen. - -Pian kuulikin hän paksun päämunkin puhkavan ja ähkävän portaissa. Hän -käski munkkia heti istumaan ja toimitti hänen toiselle puolelleen -kannun heikompaa olutta ja toiselle kannun vahvempaa. Jumalanmiehen -eteen pantiin hanhi ja sorsa ja lahna ja viinistä, pippurista -ja inkivääristä valmistettu liemi. Päämunkki kävi herkkuihin -urhoollisesti käsiksi, mutta hän oli vielä niin hengästynyt, että -puhe sujui kovin vaivaloisesti. Jens käski silloin palvelijoitansa -kahdella päätäpäin jatketulla vyöllä mittaamaan päämunkin paksuutta, -mutta eiväthän ne mihinkään riittäneet. Vasta kun pantiin kolme vyötä -perättäin, saatiin ne töin ja tuskin menemään solkeen. - -"Kunnioitettava ystäväni ja isäni", sanoi silloin Jens Holgerinpoika, -"minä tiedän varman keinon sinun lihavuutesi paranteiksi, ilman -että sinun on lainkaan tarvis uskaltaa minulle niin kallisarvoista -henkeäsi vaaraan minkäänlaisin sisällisin lääkejuomin ja rohdoin." - -"Mutta annahan kuulua, rakas ystävä!" puuskui päämunkki ja virkisti -itseään aika vahvalla siemauksella suuremmasta kannusta. "Olen -palkitseva sinua parhaani mukaan." - -"Keinoni on salaisuus, jonka minä ilmaisen vain hyvin -vastenmielisesti", jatkoi Jens miettiväisenä. "Mutta vanhan -ystävyytemme takia suostun siihen kuitenkin yhdellä ehdolla. Me -vahvistamme sopimuksen, jonka mukaan sinä maksat minulle sata markkaa -ja pysyt täällä kymmenen viikkoa, ja minä teen sinut siinä ajassa -hoikaksi ja hinteläksi kuin helmenompelijakisällin." - -Sopimus kirjoitettiin siinä paikassa pergamentille, ja molemmat -vahvistivat sen nimillään. - -Kun päämunkki jonkun ajan kuluttua tuli parannusmenettelyä alkamaan, -vei Jens hikeä vuotavan vieraansa pajaan. Siellä oli nokista -ja pimeätä. Suuttuneena aikoi Hänen Arvoisuutensa kääntyä heti -tiehensä, mutta pari vahvaa seppää tarttui häneen käsiksi ja riisui -häneltä vaatteet. Hänen vastustelunsa ja huutonsa eivät auttaneet -mitään. Miehet panivat kahleet hänen jalkoihinsa, kiinnittivät ne -alasintukkiin ja ojensivat hänelle valtavan väkivasaran. Jensiä -nauratti aika lailla siellä ovella, ja kuiskattuaan muutamia käskyjä -sepille, meni hän matkaansa. - -Päämunkki työnsi väkivasaran luotaan ja istuutui alasintukille ja -piti aika ääntä. Illemmalla muuttui hän säyseämmäksi ja pyysi vähän -syödäkseen. - -"Ei puhettakaan, ennenkuin taot niin että kipinät sinkoilevat", -vastasivat sepät. "Silloin saat joka kolmas tunti puolikkaan leipää -ja pikarillisen raikasta lähdevettä. Panemme tähän kynnykselle -ateriasi, jotta saat aikaa miettiä asiaa. Opi nyt tietämään, miltä -maistuu tyhjä vatsa ja raskas työ!" - -Päämunkki kohautti olkapäitänsä. Aikaisin aamulla heräsivät kuitenkin -sepät ankaraan jyskeeseen ja puuskuntaan. Nälkäinen päämunkki siinä -paukutteli väkivasaraansa. Hänen kasvonsa kiilsivät kuin omena, ja -hän pullisti poskensa kuin torvensoittaja, ja hiki valui virtoina. -Mutta vasara heilui heilumistaan. Vihdoin tuotiin hänelle kehno -ateria, ja leipä hupeni viimeiseen murenaan, ja vesipikariin jäi -tuskin tilkkaakaan jäljelle. - -Pum, pum kaikui päivä päivältä pajasta, ja aina kepeämmin ja -nopsemmin, mitä enemmän ruokahalu kasvoi. Jens kuuli aina -makuukammioonsa asti, miten hänen riitaveljensä aherteli kovassa -työssään. - -Kun ensimäinen viikko oli kulunut, tuli hän pajaan kolmine voineen -ja mittasi päämunkin paksuutta. "Kas, kas", lohdutti Jens, "jo -kokonaisen vyön hoikempi. Vielä yhdeksän viikkoa, ja luostarisi -veljet polttavat ilosuitsutuksia nähdessään ihmeen, joka on sinulle -tapahtunut." - -Päämunkki väänteli käsiänsä ja valitti ja rukoili, mutta kirjoitettu -oli kirjoitettu. Vielä viikon perästä oli hän niin hoikka ja hintelä, -että hän tarvitsi enää vain yhden vyön, ja kun hän oli takoa -kalkutellut vieläkin viikon, saattoi vyön kiristää yli puolivälin. -Noki oli tehnyt hänet aivan tuntemattomaksi, ja sekä paita että -paljaat sääret olivat yhtä mustat. - -Epätoivoissaan ei hän tiennyt muuta keinoa kuin lahjoa oppipoika -viemään sanaa luostariin. Sieltä kiiruhtivat heti kirjeet piispalle -ja Tanskan kuninkaalle. - -Vihdoinkin piirittivät pajan ratsumiehet ja vapauttivat laihtuneen -päämunkin. Hullunkurisen parannusmenettelynsä rangaistukseksi sai -Jens itse maksaa ne sata markkaa, jotka hän oli pyytänyt tepsivästä -keinostaan, mutta hän ei silti menettänyt kuninkaan suosiota eikä -iloista mieltään. - -Eivätkä peikotkaan Hiidenkiven alla ottaneet parantaakseen tapojaan, -vaan pitivät eräänäkin joulu-yönä muutamia vuosia jälkeenpäin -meluavia juominkeja kolossaan. Ljungbytä hallitsi silloin rouva -Sissela Ulvstand, joka oli leski. Hän tuli uteliaaksi ja käski -hevosmiehensä ratsastamaan sinne. - -Kun mies oli tullut Hiidenkivelle, tirkistelivät maahiset kiven alta, -pieni musta hiustupsu kumpaisellakin korvallisella, ja ojensivat -hänelle täytetyn juomasarven ja pillin. "Juo kääpiöiden kuninkaan -terveydeksi", sanoivat he, "ja puhalla sitten hänen kunniakseen -pillin molempiin päihin!" - -Että pilli oli norsunluuta, senhän saattoi nähdä, sillä peikot -valaisivat häntä vihreäloisteisilla kynttilöillään. Mutta -juomasarvessa oli kullanhohtoiset helat ja koristukset, ja se oli -aikoinaan kuulunut jollekin aivan tuntemattomalle eläinlajille. -Molemmat näyttivät hyvin vanhanaikaisilta. Hän aikoi juuri nostaa -sarven suulleen ja suipensi jo huuliaan. Silloin näki hän vuoren -lumoihin joutuneen neitosen, joka istui kyyristyneenä syvimmällä -kiven kolossa, kohottavan kättään ja heiluttavan varottavasti -sormeaan. - -Hän ei ensin tiennyt, miten olla, kuin eleä, vaan pyyhkäisi pari -kertaa hihallaan suutansa ja tuijotti mesijuomaan. Äkkiä heitti hän -sarven sisällön yli olkansa. Mutta muutamia pisaroita putosi hevosen -lautasille ja poltti niin kovasti, että se laukkasi yli ojien ja -peltojen. Ehdittiin tuskin vetää nostosilta hänen jälkeensä ylös, -ennenkuin kääpiöt jo olivat ennättäneet ympäryshaudalle. - -"Rouva Sissela!" huusivat he ja puivat pieniä nyrkkejään tähtien -kimalluksessa. "Sinun suvustasi on tuleva mahtavin Tanskan -valtakunnassa, jos annat meille aarteemme takaisin. Mutta kaikkein -onnettomin auringon alla on siitä ihmisestä tuleva, joka vie ne pois -tältä seudulta." - -Rouva Sissela seisoi akkunassaan ja hymyili, vähääkään välittämättä -heidän uhkauksistaan, ja koko joukon täytyi niin lyntystää takaisin -Hiidenkivelle. - -Seuraavana päivänä sai hevonen surmansa, ja sitä seuraavana päivänä -sairastui mieskin ja kuoli. Niin usein kun sitten peikkojen kapineita -kuljetettiin pois, sattui aina kummallisia tapauksia sille, joka -niitä säilytti. Taikka myöskin pääsi tuli irti Jens Holgerinpojan -vanhassa linnassa. Sentähden olikin monen mielestä viisainta olla -ärsyttämättä peikkoja ja antaa heidän entisten tavaroittensa jäädä -Ljungbyhyn. - -Siellä ovat ne vielä tänäkin päivänä, ja jos haluat, voit vieläkin -puhaltaa pillin molempiin päihin kääpiöiden kuninkaan kunniaksi. - - - - -XXIX. - -VANHAT LAIT, JÄYKÄT MIELET. - - -Lähellä Sundin kirkkoa Itägötanmaalla asui leski Ingiäll. Hän oli -niin köyhä, että kun hänen miehensä kuoli, pani hän avaimet paareille -osoittaakseen velkojille luopuvansa kaikesta, mikä ennen oli ollut -hänen, ja jättävänsä kaikki heille. Mutta tyttärille piti sittenkin -olla koreat vaatteet. Kun suru-aika oli ohi, hankki hän sentähden -punaista kangasta ja rupesi neulomaan hametta. - -"Kenelle siitä tulee?" kysyivät kaikki kolme sisarta ja kävivät hänen -ympärilleen. "Minulle siitä tulee!" huusi yksi. "Minä olen vanhin". --- "Minua se pukisi paremmin", väitti toinen, joka oli kaunein. - -"Saatte pitää sitä vuorotellen", vastasi äiti ja leikkasi poikki -viimeisen langan. - -Tullia, sisarista nuorin, nosti kädet niskalleen ja tuijotti kattoon. -"Niinpä niin, me saamme pitää sitä hametta kukin sunnuntainamme -messuun mennessämme", ivaili hän. "Ja kukin sunnuntainamme saamme me -kuljeskella ryysyissämme." - -Hän syöksyi vanhuksen kimppuun nyrkit sojossa ja löi häntä ja -reutoili hametta itselleen. - -Äiti Ingiäll väistyi nurkkaan itkemään. Hän huokaili ja ajatteli, -että parempaa kohtelua hän olisi ansainnut lapsiltaan. Äkkiä alkoi -hän innokkaasti kuivata silmiään, jottei kyynelten jälkiä näkyisi ja -kääntyi jakkarallaan. Kylänväki oli avonaisesta ovesta nähnyt koko -jupakan ja kokoontunut paikalle uhkaillen ja muristen. Äiti nousi -horjuen seisomaan ja yritti sulkea ovea, pelastaakseen pahansisuisen -tyttärensä, mutta liian myöhään. - -"Moista ei ole vielä koskaan kylässämme tapahtunut", sanoi pari -kunnianarvoista valkopartaista miestä tupaan astuessaan. "Ingiäll, -hetki hetkeltä, päivä päivältä olet sinä tehnyt työtä ja ahertanut -köyhyydessäsi. Aina vain olet sinä ajatellut lapsiasi ja harvoin olet -sinä suonut itsellesi tämän maailman hyvyyttä. Me luulimme näkevämme -heidät suutelemassa sinun valkoista päätäsi, mutta häväistys ja -lyönnit tulivat palkaksesi, Ingiäll. Tässä täytyy ikivanhan lain -astua voimaansa." - -Tullia seisoi lieden ääressä ja hymyili ylpeästi ja uhmailevasti, kun -kylänmiehet toivat köyden ja sitoivat hänen kätensä selän taakse. -Ja niin vietiin hänet käräjätalolle ja sieltä kihlakunnan arkkuun. -Maalaisvankiloita kutsuttiin niihin aikoihin sillä nimellä. Se oli -hyvin syvä kuoppa, jota peitti kolme, neljä hirsikertaa ja turvekatto -kuin kellaria ikään. Siinä ei ollut tulisijaa eikä akkunaa, ja -tikapuut, joita hän kiipesi alas, vedettiin heti kuopasta. - -Yöstä tuli pimeä ja pitkä, ja äiti tuli tuomaan hänelle kynttilää, -jotta aika kepeämmin kulkisi. Ingiäll kumartui ristikolle, joka -oli pantu kuopan oveksi ja nyyhkytti: "Rakas lapseni, mitä ei äiti -antaisi anteeksi! Miten sinä nyt kärsitkään. Kunpa vain voisin sinua -auttaa! Mutta kukaan ei tahdo kuulla minua, vaikka minä kuinka -polvillani kerjäisin sinulle armoa." - -Tytär istui vaiti ja tuijotti kynttilän liekkiin. Muutamien öiden -kuluttua tuli Ingiäll takaisin tuomaan uutta kynttilää, mutta nyt -heitti hän myös kuoppaan punaisen hameen. "Jos se voi tuoda sinulle -jotakin lohdutusta, tyttäreni", huokasi hän, "niin pidä se yksinäsi! -Sisaresi seisovat tässä takanani, eivätkä tahdo enää milloinkaan -koskea siihen, joka on saanut niin paljon pahaa aikaan. Voi sitä -koreata kangasta, voi minun kuihtuneita käsiäni, voi, että se puku -milloinkaan tuli neulotuksi! Miksi kuuntelinkaan minä, rutiköyhä -leski, teidän turhamaisia rukouksianne, miksi olikaan sydämeni niin -heikko?" - -Heti hypähti Tullia kohoksi, puki hameen ylleen, tarkasteli -sitä kynttilän valossa ja käänteli ja väänteli itseään sangen -tyytyväisenä. "Tuosta nyt näette, että hän on vain ajattelematon -lapsi, joka ei käsitä vielä mitään", sanoi äiti papille, joka juuri -läheni muutamien soihdunkantajien seuraamana. Hetki oli tullut, -jolloin tyttö piti vietämän kuolemaan. - -"Vanhaan lakiin saamme kaikki mukautua, äiti Ingiäll", vastasi hän ja -tuotatti tikapuut Tullian nousta niitä myöten kuopasta. "Niin kauvan -kun mielet ovat jäykät, puhuu lakikin jäykkää kieltä. Toisin ei voi -olla. Vuoda mieliimme, taivaallinen rakkaus, niin ettei meille enää -tarvitse takoa rautakahleita, ja että äiti voi aina iloiten katsahtaa -tyttärensä silmiin!" - -Muhkeana kuin kuninkaan morsian kulki nyt Tullia liehuvassa -punahameessaan, jota hän oli niin kovin halunnut. Päivä sarasti, ilma -oli tyyni, ja kynttilät ja soihdut paloivat kirkkaina ja suoraan. -Eräällä kukkulalla Lillsjön rannalla täytyi hänen ankaran lain -määräyksen mukaisesti astua valmiiseen hautaan. Hänen päänsä päälle -ripustettiin leipä nuoraan niin korkealle, ettei hän ylettynyt siihen -ja sitten jätettiin hänet oman onnensa nojaan. - -Muutamien päivien kuluttua tuli kansa luomaan hautaa auki jälleen. -Silloin näkivät ne, jotka lähinnä seisoivat, pienen läpikuultavan -olennon leijailevan ylös lapioiden välitse. Se ei ollut suurempi -lasta, mutta sillä oli Tullian piirteet. Ensin olivat silmät -pelästyneet ja murheellisen katuvaiset, mutta vähitellen valui niihin -pisara taivaallisen rakkauden ihanuutta, ja kun pienet siivet vihdoin -hiljaa levisivät lentoon, kaikui ilmoista kuin leivosen liverrys. - -Pitkät ajat osoitti sitten nelikulmainen paasi tämän kummallisen -tapahtuman paikkaa. - - - - -XXX. - -NUORI HERRA STEN. - - -SAKARISTOSSA JA PIISPANLINNASSA. - -Nuori herra Sten paistatteli päivää akkunan loukossa Örebron linnassa -alussa vuotta 1512. - -Hän piteli käsiään koholla, jotta aurinko saisi oikein paistaa -niihin. Jouluhämärä oli synkkänä ryöminyt maata myöten pitkine -varjoineen, mutta heti kun uudenvuoden kellot olivat soineet, -kirkastui ilmakin. Nyt kimalteli linnanhauta kuin kesäkuunpäivänä. - -"Niin käy aina", sanoi hän. "Tammikuu, sinä olet talven kaunis -kesäkuukausi, vaikka sinun onkin huurretta parrassasi." - -Muuan munkki astui yli kynnyksen, kengät lumessa. Kaapu oli kireälle -pingoitettu ja kankeaksi jäätynyt, ja sen alla kilahteli rautapaita. - -"Vuosi käy vielä lapsenpaidoissa tammikuussa", sanoi hän ikäänkuin -jatkaakseen herra Stenin ajatuksia. "Se luulee kaiken olevan -leikkiä vain. Mutta sitten tulee helmikuu ensimäisine karvaine -muistomarjoineen ja pistelee kuin naskalilla. Niin on myöskin sinun -laitasi, herra Sten. Yhdeksäntoistavuotias, tuskin sitäkään! Ja jo -linnanpäällikkö ja ritari. Mutta vedäppä rautahansikkaat käsiisi. -Helmikuun sää on tullut." - -Herra Sten kalpeni aavistavasti. "Koskeeko se isääni, -valtionhoitajaa?" - -Munkki katsahti ympärilleen, ollakseen varma, etteivät muut heitä -kuulleet. "Valtionhoitajamme, herra Svante piti äskettäin kokousta -vuorimiesten kanssa Västeråsissa", kuiskasi hän ja kumartui alas. -"Yrittäessään juuri nousta pöydän äärestä, horjahti hän kumoon, -ja kun me koetimme nostaa häntä seisaalleen, huomasimmekin -hänet hengettömäksi. Asiaa pidetään toistaiseksi salassa. Tässä -ei ole aikaa itkuun, herra. Ajattele, että sinä olet kaikkien -ruotsalaismielisten toivo!" - -Herra Sten pyyhkäisi silmiänsä ja nousi istualtaan, ja koko hänen -olennostaan loisti se tyyneys ja viisas toimintatarmo, joka oli -Stureille ominainen. "Kuka olet sinä, ja miksi et seuraa minua, -vaan menet matkaasi?" kysyi hän munkilta, joka poimieli jäänpalasia -harmaasta parrastaan. - -"Kukako minä olen? Erakko, joka asun kuusten suojassa ja osaan -vaieta. Siksi minut lähetettiinkin. Tieni kulki juuri tästä ohi. Ei, -ei, minua ei lainkaan haluta seurata sinua, herra. Minä olen itse -ollut nuori ja minä tunnen nuoret. Rummunpäristäjiä, pillipiipareita, -tanssihulluja, ilveilijöitä ja suurien sanojen laskettelijoita, -sellaisia ovat nuoret!" - -"Meitä Stureja sinä et kuitenkaan tunne", ajatteli herra Sten -satulaan noustessaan. Lempeästi ja kainouden vavahdus äänessään -kehoitti hän palvelijoitaan, jos maassa sattuisi sota syttymään, -pysymään Ruotsin asialle sydämestään uskollisina, jotteivät he -taistelisi vain rahojen ja koreiden vaatteiden tähden. Eikä talonväen -joukossa ollutkaan yhtään ainoata, joka ei olisi mieluummin tyytynyt -ratsastamaan vaikka tyhjällä säkillä satulan asemasta kuin olisi -tahtonut pettää sellaista isäntää. Mutta aikaa ei ollut menettää, ja -hän valitsi muutamia heistä mukaansa ja kiiruhti matkalle. - -Miekaniskutta sai hän vähitellen valtakunnan vahvimmat linnat -haltuunsa, mutta ylimykset olivat kateellisia mahtaville Stureille -ja mielivät valita vanhan, tanskalaisystävällisen Eerikki Trollen -valtionhoitajaksi. Pidettiin sentähden monta, myrskyistä kokousta -ja riideltiin paljon, mutta talonpojat huusivat herra Steniänsä, -ja rauhan säilyttämiseksi hänet vihdoin valittiinkin ja asetettiin -virkaansa. - -Ensimäiset vuodet vierivät, ja harvoin oli nyt hänellä tilaisuutta -istua akkunapenkillä päivää paistattamassa. - -Uppsalassa levisi eräänä päivänä suurten markkinoiden aikaan -huhu, että valtionhoitaja lähestyi maantietä pitkin. Ostajat -vetäisivät rahamassiensa suut umpeen, kamasaksat kasasivat kojunsa, -ja viinituvat tyhjenivät yhtä nopeasti kuin tuomiokirkon edusta -täyttyi. "Hän ajattelee rahvaan parasta eikä salli voutiensa -harjoittaa väkivaltaa", sanoivat talonpojat. "Ja miten vilpittömänä -ja yksinkertaisena hän istuukaan tuossa hevosellaan ruskeassa -samettipuvussaan!" huudahtelivat eukot. "Ja kukaan ei voine kieltää, -ettei hänellä olisi ollut oikeutta panna hiukan kärpännahkaa -hihojensa suihin." - -Herra Sten astui sakaristoon. Hänen poskensa olivat pyöreät, hänen -päänsä pieni ja hänen vaalea tukkansa pystyyn kammattu, mutta hänen -kädenlyöntinsä oli suorasukainen ja ystävällinen. - -Toimihaluisia ja itsepäisiä olivat korkealla sijaitsevan akkunan -valaisemaan sakaristoon kokoontuneet miehet. Oppineena ja iskuun -valmiina seisoi pöydän yhdellä sivulla tohtori Hemming Gad, joka -vanhan herra Stenin aikoina oli ollut lähettiläänä Roomassa ja -ottanut osaa paavi Borgian hurjiin kemuihin. Hän nojasi leukaansa -käteensä, siristeli eloisia silmiään ja hänellä näytti olevan omat -ajatuksensa maailmasta. Häntä vastapäätä pöydän toisella puolella -hymyili viekas Brask, josta muutamia vuosia aikaisemmin oli tullut -Linköpingin piispa. Ja kauvimpana perällä mahtaili arkkipiispa Kustaa -Trolle, hoikka ja pitkä mies, kuivat, laihat piirteet, ja katse aina -puoliksi maahan luotuna. Neuvosherrat ja tuomioherrat täyttivät -huoneen, ja heidän takanaan kimalteli avatussa seinäkaapissa -kultamaljoja, helmiä ja sinikiviä, todistaen kirkon ikivanhaa -komeutta ja loistoa. - -Herra Sten meni suoraan Trollen luo ja ojensi hänelle kätensä. -"Tanskalaistaipuisat herrat olisivat mieluummin ottaneet teidän -isänne valtionhoitajaksi kuin minut", kuuluivat hänen sanansa. "Mutta -unohtakaamme vanhat vihat, ja muistakaa te, että minä tein parhaani -hankkiakseni teille arkkipiispan sauvan!" - -"Meidän sukumme ovat aina vihanneet toisiaan", vastasi Trolle -jäätävän halveksuvasti ja kääntyi poispäin. "Tyrkyttäkää suosiota -tavottelevaa kättänne talonpojille! Meidän Trollein iho on valkeata -ja arkaa, ja se ei pidä niin sydämellisistä kädenpuristuksista. -Ratsastakaa Tukholmaanne takaisin, minä ratsastan Stäketiin. Sitten -käyköön huonosti tai hyvin." - -Vaikka ovi oli suljettu, kuului sanasota kuitenkin kirkkoon. Teinit -tunsivat sekä Sturen selvän, tyynen äänen että Trollen pitkäveteisen, -melkein kuiskaavan puheen. Arkkipiispalla oli tapansa kuiskata niin, -että jokainen sana helposti kaikui kautta tuomiokirkon. - -Auringon laskiessa oli herra Sten jo matkalla Tukholmaan. -Markkinaväki napisi ääneen, eikä tinatuoppi tahtonut oikein kulkea -tavallista vauhtiaan parrasta partaan. - -Seuraavana syksynä laski joukko veneitä Stäketin lahtiin, ja herra -Stenin väki alkoi piirittää arkkipiispan linnaa. "Täällä se peikko -pesässään venyy", huusi Trolle akkunasta, jäykästi hymyillen. -"Luuletteko te talonpojat voivanne ampua Stäketin muurit rikki -puunuolillanne?" Sitten istuutui hän tyynesti pöytään kultakankaisen -kunniakatoksen alle. Valtakunnan arvokkaimpain sukujen pojat -palvelivat häntä, oppiakseen hovitapoja, ja alhaalla linnan pihalla -kesyttelivät asemiehet hänen jahtihaukkojaan tai harjoittivat aseiden -käyttöä. - -Varastot olivat runsaat, ja pitkinä talvi-iltoina luki linnan -kappalainen ääneen, ja pystyvalkeat rätisivät iloisesti takoissa. -Trolle istui tuijottamassa tuleen, ohuet, pitkät sormet ojennettuina -tuolin kaidepuuta pitkin. "Monta pientä liekkiä tanssii halkojen -yllä", sanoi hän, "ja monta pientä kruunua Ruotsin kansan yllä, mutta -mikään niistä ei ole kyllin loistava nielemään toisia ja muodostamaan -yhtä ainoata suurta loimoa. Minä tarvitsen hyvän tanskalaisen miekan -katkaistakseni viisikymmentä tai kahdeksankymmentä kaulaa, jotta -täkäläiset herrat jälleen oppisivat puhuttelemaan arkkipiispaansa -polviltaan." - -Vasta kun kesä taas saapui maille ja vesille, alkoi linnanvouti -salavihkaa lukea viimeisiä savustettuja ja suolattuja lampaita -varastohuoneissa. Eräänä iltana oltiin juuri kattamassa pöytää, ja -herra arkkipiispa suvaitsi pukea ylleen juhlavaatteet. Kamaripoika -toi juoksujalkaa hänen helmikoristeisia tohveleitaan. Ovipoika suori -hänen silkkikäsineidensä helttuja. Salissa virittelivät soittoniekat -kojeitaan ja lirittelivät ja vinguttelivat, ja esileikkaaja kumarteli -jo ovelta alkaen kunnianarvoisan isän tuolille, joka vielä oli tyhjä. - -Aivan odottamatta kuuluivat silloin Trollen lyhyet, nopeat -askeleet portailta. Hän kulki yhtä hiljaa kuin hän puhui, mutta -juuri sentähden tunsivat kaikki heti, ken tulija oli. Leikkaaja -peljästyi niin tavattomasti, että vyörähti kumoon ja virui siinä -oikosenaan permannolla paksuna möhkäleenä. Hän olikin oikea -suurmies palvelijaksi, ja hänen vyössään riippui hopeakovasin ja -leikkuuveitsi. Lakki, jonka partaita koristi sulkakruunu, vieri -puoliväliin salia. Mutta Trolle ei välittänyt leikkaajasta eikä hänen -sulkalakistaan, vaan riensi tornin varuskammioon. Sieltä oli näkö-ala -avarin. - -Varuskammiota valaisi heikko, punertava hohde. Mustien haarniskain, -säärisuojusten ja rautahattujen heijastukset välkkyivät kuin -tulikielet himmeiden, puhdistamattomien sarvilyhtyjen valossa. -"Tukholman edustalla palaa", sanoi varusmestari vierittäessään -nuolitynnyriä ovelle. Trolle hieroi tyytyväisenä käsiänsä ja -vastasi: "Tiedätkö mitä, vanha palvelija! Sieltä tulee Sören Norby -tanskalaisineen meitä vapauttamaan. Nyt ne hävittävät ja polttavat." - -"Älkäämme iloitko liian aikaisin", vastusti varusmestari ja -pyörähytti tynnyrin ulos kapeasta ovi-aukosta. "Täällä seisoo kolme -tuntematonta miestä töllöttelemässä portailla. Heillä on varmaankin -jotain sydämellään." Vieraat astuivat silloin ylemmäksi, osoittivat -verisiä vaatteitaan ja sanoivat Trollelle: "Kunnianarvoisin herra -isä, tanskalaiset ovat joutuneet tappiolle, ja me olemme vangittuja -tanskalaisia. Herra Sten on lähettänyt meidät tänne näyttämään, mitä -hänen vihollisillaan on odotettavissa." - -Heidän sanansa kuuluivat linnan pihalle, ja miehistö alkoi nurista. -"Hiljaa, hiljaa!" varoitti Trolle akkunasta puoliksi siunaavalla, -puoliksi käskevällä kädenliikkeellä, vaikka hänen kasvonsa olivatkin -tuhkanharmaat. "Minä soudan tästä Tukholmaan ja vastaan itse -asioistani herroille. Miten he tuominnevatkin, myöhemmin saavat he -kyllä kokea, etten minä sentähden vielä haudassani makaa." - -Ylpeämpänä ja kylmempänä kuin konsanaan ennen astui hän Tukholman -valtakunnankokouksen eteen. "Sinä olet miehentappaja, sillä sinä olet -aiheuttanut monen kuoleman vain saadaksesi hallita", huusivat herrat. -"Vaikka meidät sitten kirkonkiroukseen julistettaisikin, revitään -sinun linnasi ja sinä menetät arkkipiispansauvasi, sillä Ruotsin -vapauttamiseksi uskallamme henkemme ja veremme." - -Yksitellen astuivat he sitten painamaan sinettiänsä sen kirjallisen -päätöksen alle, joka määräsi Trollen eroitettavaksi virastaan, mutta -ovela piispa Brask kumartui syvemmälle pergamenttia tarkastamaan kuin -muut. Huomaamatta kätki hän vahan alle pienen paperilapun, jolle oli -kirjoitettu: "Tämän teen minä pakosta." - -Kokoontuneen rahvaan kirousten saattamana souti Trolle sitten -takaisin Stäketiin. - -Nyt ei sadellut enää puunuolia yli muurien, vaan kivenjärkäleitä -ja rautakuulia. Muuan vesiportti oli jätetty raolleen, ja heti kun -yö oli pimennyt, alkoivat hyökkääjät ryömiä portista sisään. He -saapuivat kapeaan käytävään ja ryntäsivät innoissaan eteenpäin. "Nyt -me valloitamme peikon pesän!" lupailivat he. Mutta käytävä johti -itseensä kehämuuriin ja kulki aina vain ympäri ja ympäri, kunnes se -lopulta tuli ahtaaksi kuin satunnainen halkeama. Silloin ymmärsivät -sisimmäiset, että heidät oli johdettu ansaan. Kauhistuneina pyrkivät -he kääntymään takaisin, mutta perässätulijat tunkivat yhä eteenpäin, -vaaraa aavistamatta. Kun koko käytävä oli täynnä, kuului ruostuneen -raudan ratinaa, ja paksu rauta-ovi valahti katosta ja sulki käytävän. -Siinä seisoivat nyt sotamiehet pilkkopimeässä, pääsemättä eteen tai -taakse, kamalan, peloittavan linnan nieleminä. Heidän hätähuutonsa -tunkeutui vain heikon tuulentohinan lailla läpi seinien, ja Trolle -katsahti akkunastaan kehämuuria ja puhkesi puhumaan: "Vanha -vyökäärmeeni, nyt olet syönyt kyllältäsi useiksi päiviksi." - -Nälkä ja jano vaivasi sulkeisiin joutuneita, ja pian eivät he enää -tienneet, oliko yö vai päivä, ja he valmistautuivat kuolemaan. -Silloin huusi sisimmäisin, että hän oli jo kauvan kuullut veden -lotinaa seinän toiselta puolen, mutta että hän oli jo repinyt -kätensä niin verille yrittäessään irroittaa kiviä, ettei hän enää -kyennyt mihinkään. Lähin mies ryömi silloin hänen jalkojensa -välitse jatkamaan työtä niin kauvan kun hän jaksoi. Sitten teki -seuraava samoin ja sitten taas seuraava, kunnes se, joka alussa oli -seisonut sisimmäisenä, nyt oli ulommaisin. Aukko oli silloin niin -suuri, että ihminen saattoi ryömiä sen läpi, mutta sen edessä oli -syvä kaivo. Aikaisin seuraavana aamuna laskeutui suuri sanko vettä -ottamaan, ja yksi sotamiehistä hypähti silloin sankoon. "Kelapa -käy kovin raskaasti tänään", murisi vanha vartija, joka seisoi -ylhäällä vääntämässä. "Jos henkesi on kallis, ukko, niin vaikene", -kuiskasi sotamies ja kohousi vettä valuen sangosta. Vartija, joka -vihasi isäntäänsä, auttoi silloin sotamiestä kelaamaan toisetkin -ylös, ja päivä tuskin sarasti. Kun kaikki olivat koossa, vetivät he -miekkansa. He kiiruhtivat torniportille, ja Trollen omat palvelijat, -jotka olivat kokoontuneet hänen makuukammioonsa, pakottivat hänet -antautumaan. Kun häntä vietiin leiriin, tahtoi kansa lyödä hänet -hengiltä, mutta herra Sten, joka myöskin oli siellä, suojeli häntä -jalomielisesti ja lähetti hänet Västeråsin luostariin. - -Sillävälin nostettiin linnanportit saranoiltaan, ja talonpojat -laahailivat multaisia puukenkiään tammilattioilla. Muurisavi -pölisi heidän rautakankiensa tiestä. Olipa hauskaa työtä sen pesän -särkeminen, mistä rauhattomuus ja turma niin pitkät ajat olivat -lentäneet yli maan kuin mustat korpit. Tiilien välistä löysivät -he pieniä pyhimyslippaita, joita he suutelivat ja jotka he sitten -kätkivät vaatteidensa alle. Pian oli koko linna hävitetty maan -tasalle, ja siinä, missä se oli seisonut, kuivailivat myöhemmin -rauhalliset kalastajat verkkojansa ja laahasivat köysiänsä, -kiskoessaan veneitään läpi peilityvenen salmen. - - -BRÄNNKYRKAN TAPPELU. - -"Vielä kerran yritän minä masentaa Trollen vihollisia", ajatteli -kuningas Kristian, joka hallitsi tanskalaisten maata. Hän oli sen -ruhtinaan pojanpoika, joka niin urhoollisesti taisteli Brunke -vuorella. Hänen laillaan tahtoi uusi kuningaskin valloittaa Ruotsin, -ja ajan oloon sai hän nimekseen Tyranni. Hän varusti suuren -laivaston, ja Brännkyrkan lähellä Tukholman edustalla syntyi tappelu. - -Ruotsin päälippua kantoi nuori Kustaa Eerikinpoika Vaasa. Hän oli -reipas ja myrskyävä kuin pohjatuuli ja hän houkutteli nyreimmänkin -ylämaalaisen laulamaan keskellä taistelun melskettä. Ruotsalaiset -alkoivat kuitenkin väistyä ankaraa hyökkäystä ja olivat vähällä -joutua tappiolle, mutta hän pudisti tasaleikkoisen, keltaisen -tukkansa otsaltaan ja ryntäsi eteenpäin lippu tanassa kuin laivan -keulapuskuri. Silloin tartuttiin miekkaan ja kirveeseen ja hyljättiin -hakapyssyt. Lippu liehui, ja joukko ympäröi hänet ja seurasi häntä -voittoisasti pitkin metsänreunaa, missä lopulta kuusitoistasataa -talonpoikaa virui verissään. - -Seuraavina päivinä vallitsi voitonriemu Tukholmassa, vaikka Kristian -Tyrannilla oli vielä linnoitettu leiri eteläisellä nummella. Nuori -Kustaa Vaasa, joka oli vahvasti janoissaan, sai tyhjentää kannunsa -herra Stenin omassa pöydässä. Hän oli saanut rakkoja käsiinsä -lipputangosta ja naarmuja otsaansa, mutta niistä hän oli hyvin ylpeä. -Siellä eivät vallinneet mitkään ulkomaalaiset hovitavat, vaan kaikki -kävi aivan koruttomasti, ja soturit nauroivat sydämensä pohjasta -tohtori Hemming Gadin teräville sukkeluuksille. - -"Minä havaitsen sinun, Gad, täällä kompia hiovan", sanoi eräänä -iltana herra Sten ystävällisesti. "Minuako sinä nyt aiot pistää?" - -Kuusikymmenvuotias vanhus, paavi Borgian entinen kamariherra, -naurahti hiukan, ja hänen valkokiharainen päänsä tutisi. "Herra -Sten, sinä et ole uskonut minulle kunniatoimia, kuten isäsi ennen. -Hänen päivinään olin minä tanskalaisten pahin vihollinen, mutta sinä -olet antanut minulle hyvää aikaa ajatella asioita. Minä olen siis -vähitellen oppinut, että kaikki nyt kerran on, niinkuin on. Siksipä -ei minua kummastuta sekään, mitä sinulle nyt kerron. Olen kuullut -Kuningas Kristianin aikovan kutsua sinua laivoilleen, saadakseen -suudella sinua poskille ja puhella veljellisestä rauhasta. Hän on, -kuten huomaat, sangen hyväntahtoinen mies, tuo kuningas Kristian." - -Rouva Kristina Gyllenstierna, valtionhoitajan muhkea emäntä, -joka juuri kaatoi juotavaa herralleen ja isännälleen, laski -kannun kumahtaen pöytään. "Siinä on petosta pelissä", puhkesi hän -puhumaan, ja neuvosherrat vakuuttivat samaa. Mutta tohtori jatkoi: -"Tarvittaessa ratsastanee Kristian itse Österhaningen kirkolle -sinua tapaamaan, jos sinä lähetät minut ja viisi muuta hänelle -panttivangeiksi." - -Herra Sten katsahti ankarammin emäntäänsä kuin hänen tapansa oli -ja vastasi: "On halpamaista epäillä vihollista petoksesta, jota -meidän itsemme olisi mahdotonta tehdä. Jos täällä on miehiä, -jotka uskaltavat seurata tohtori Hemmingiä, niin osoittakoot sen -kohottamalla pikarinsa!" Useat kohottivat pikarinsa, mutta innokkain -oli uljas aseenkantaja Kustaa Vaasa. - -Eräänä syyskuun aamuna, jolloin puiden lehvät loistivat monivärisinä, -soutivat siis hän ja viisi muuta ylimystä Itämerelle. Heidän -taaksensa jäi muurien ympäröimä Tukholma saarelleen, ja tornien -välitse kimalteli Mälarin etäinen pinta. Äkkiä pyrähti petollisesti -heitä kohti soutulaiva, tanskalaisia täynnä. Nämä hyppäsivät -veneeseen, kävivät käsiksi ruotsalaisiin ja veivät heidät vangittuina -mukanaan lähtövalmiiseen laivastoon. - -Kuninkaan laiva ui keskimäisenä leijuvin lipuin, ja sen kannelta -paistoivat punakankaiset teltat, joita kannattivat ihmisen näköisiksi -maalatut puukuvat. Muutamat niistä esittivät jättiläisiä, toiset -vedenneitoja. - -Aseenkantaja, joka oli yhtä kärkäs vihaan kuin ennen iloiluun, vannoi -Vaasa-kilpensä kautta aina muistavansa tällaisen kurjan kavaluuden, -mutta maailmaakokenut tohtori Hemming rauhoitti häntä, taputti häntä -olalle ja käski häntä oppimaan, että kaikki nyt kerran oli niin kuin -oli. Sitten taivutti tohtori polvea kuninkaanlaivan kohdalla ja -kumarteli ja sipoi tuhtoja hatullaan. - -Kaksi päivää istui herra Sten Österhaningen papin takkavalkean -ääressä odottamassa kuningas Kristiania saapuvaksi, mutta turhaan. -Hänen ratsastaessaan takaisin alkoi laivasto nostaa ankkurejaan, -purjehtiakseen Tanskaan venheineen. Mutta talonpojat ympäröivät -herra Stenin, puristelivat hänen käsiään ja huusivat: "Moisen -petoksen jälkeen ei kukaan ruotsalainen enää käy tapaamaan kuningas -Kristiania, heittämättä jousta selkäänsä. Nyt tahdomme me elää ja -kuolla isiemme maan ja rakastetun valtionhoitajamme puolesta!" - - -ARCIMBOLDUS. - -Stäketin salmeen lipui vähän aikaa edellisen jälkeen komea laiva, -jossa matkusti paljon ruotsalaisia ja ulkomaalaisia herroja. -Arvokkain muukalaisista oli paavillinen anekauppias Arcimboldus. -Hän oli paaville ja Kristian Tyrannille luvannut auttaa Trollea, -mutta ruotsalaisten lahjat ja uskottelut olivat hänet siinä määrin -pehmittäneet, että hän nyt olikin matkalla Arbogaan hyväksymään -eroitetun arkkipiispan tuomiota. Kyyristyneenä tyynyjensä keskeen -istui hän herra Stenin kanssa peräteltassa ja nojasi kyynärpäätänsä -siihen valtavaan arkkuun, joka kätki kootut anerahat. - -Hän ei huolinut mennä kannelle, mutta kun hän näki joukon talonpoikia -vielä olevan koossa hävitetyn linnan raunioilla, pisti hän -kyömynenänsä ulos teltan uutimien välistä ja lausui jonkun käskyn. -Vilahdukselta näkyivät hänen kapeat, jauhonvalkoiset kasvonsa ja -hänen musta kiharatukkansa. Lipokielinen, lihava munkki hypähti -silloin laivan partaalle ja heilutti pyhän Pietarin kuvalla ja -avaimilla koristettua ristiä. "Tänne, hyvät talonpojat!" huusi -hän innoissaan. "Nuoret, vanhat, kilistäkääpä kolikoita sielun -pelastukseksi! Pyhimykset ovat totta totisesti tehneet niin paljon -ylimääräisiä hyviä töitä", jatkoi hän kaupastelevalla äänellään, -"että paavilla on varaa antaa muutamille ylämaan talonpojille synnit -anteeksi". - -Laivaa vedettiin pitkin rantaa ahtaan salmen läpi, ja talonpojat -kurottautuivat yli reunan ja pudottivat syntirahansa Arcimbolduksen -uhri-arkkuun. Se istui lujasti lukottuna ja kahlehdittuna laivan -kannessa kiinni. Muuan talonpoika osti munkilta pergamentinkin, joka -oli täynnä painettua sanaa. Siitä saattoi ken tahansa lukea, että -paavi vapautti hänet kaikista synneistä ja hairahduksista ja siirsi -hänet samaan viattomuudentilaan, missä hän oli ollut kastepäivänään. -Siihen luuli yksinkertainen talonpoika paavin kykenevän. Hän oli niin -onnellinen kaupastaan, että hän tahtoi kiivetä laivaan suutelemaan -Arcimbolduksen käsiä, mutta salmi ei ollut pitkä, ja laiva souti -järven ulapalle. - -Oltiin jo joulukuussa. Sorsat pitivät valtiopäiviä ruskeissa -ruovostoissa ja pohtivat muutto-asiaa. Metsä näytti alastomalta ja -paleltuneelta, sitten kun sen viimeisetkin keltaiset puvunriekaleet -olivat pudonneet maahan, ja jokainen oksa ikäänkuin värisi ja hytisi -kylmissään. Mutta Mälarin lahdet kimaltelivat yhtä kirkkaankauneina -kuin kesäisenä iltana. - -Pehmeällä ja mielistelevällä äänellään puheli Arcimboldus Roomasta, -missä suuret taiteilijat Rafael ja Michel-Angelo koristivat oppineen -paavin palatsia, saaden ruhtinaallista kunnioitusta osakseen. -Rakentaminen ja koristaminen koski syvältä aarrekammioon, ja -sentähden oli paavi lähettänyt Arcimbolduksen matkaan. "Kaikkialla -tapaavat valtaherrat pistää osan anerahoja taskuunsa", sanoi -Arcimboldus ja maistoi pari tilkkaa lämmitettyä viiniä pikaristaan, -"mutta te ette ole muiden kaltainen, herra Sten. Te ette pidätä -mitään itsellenne, lisäättepä vielä lahjan omastakin pussistanne. -Riemuitkaa, riemuitkaa! Roomassa kohotamme me nyt Pietarin haudalle -jättiläistemppelin, josta on tuleva koko kristikunnan pääkirkko. -Ja sen katon marmoriruusuke on sanova: minun lehtieni kultaus on -peräisin kaukaisesta, köyhästä Ruotsista." - -Herra Sten istui vaiteliaana ja ajatteli kotoisia kylämaalareita, -jotka sivellinkimppu taskussa, hyräillen ja vihellellen, jauhoivat -värejään. Vaikka he saivatkin elää ja kuolla paikatuissa -pukineissaan, tiesi hän siitä huolimatta heidänkin sydämensä osaavan -lämmetä, kun he maalasivat jäykkiä pyhimyksiään ja enkeleitään. Hänen -katseensa kulki yli veden, ja kaukana rannoilla soittivat pienten -pitäjänkirkkojen kellot Ave Mariaan. - - -ENSIMÄINEN LAUKAUS ÅSUNDEN-JÄRVEN JÄÄLLÄ. - -Kun Trolle oli vihdoin lopullisesti pantu viralta, matkusti -Arcimboldus maasta. Mutta Kristian Tyranni, jonka mielestä -anekauppias oli asettunut ruotsalaisiin nähden liian ystävälliselle -jalalle, ryösti häneltä täysinäiset rahakirstut. Ruotsalaisia -ane-uhreja ei siis sulatettukaan kultakoristeiksi tai hurskaasti -kumajaviksi kelloiksi ikuiseen Roomaan, vaan hankittiin niillä -tanskalaisille luotipyssyjä, ruutia ja joutsia. Eikä isoja aikoja -viipynytkään, ennenkuin paukkina alkoi Borgholman ja Kalmarin -edustalla. Skotlantilaisten, ranskalaisten, holsteinilaisten ja -mecklenburgilaisten palkkasoturien saattamana kulki Tanskan lippu -läpi Smålannin metsien Länsigötanmaata kohti. - -Herra Sten järjesti talonpoikansa Åsunden-järven jäälle. Sivuille -hakattiin avantoja ja selän suojaksi rakennettiin rannalle -puista ja havuista valtava rytövarustus. Talonpojat puhaltelivat -hyppysiinsä ja takoivat jalkojaan jäähän, pysyäkseen lämpiminä ja -tappelu-innoissaan heiluttelivat he piikikkäitä, nuijiin ketjuin -kiinnitettyjä rautakuuliaan. Toiselle rannalle rakensivat viholliset -ampumavarustuksen vaunuistaan ja seisoivat siellä hajasäärin -joutsipyssyjään jännittämässä. - -Herra Sten ratsasti pelottomana väkensä etunenässä. Hänen valkea -hevosensa näkyi kauvaksi, ja muuan karkuri ilmaisi sen ratsastajan -vihollisille. Ensimäinen kuula kimmahti jäästä ja lävisti sekä -hevosen että nuoren valtionhoitajan säären. Muuan tanskalainen pappi -hyppäsi silloin ampumavarustukselle risti kädessä ja huusi: "Tiedä, -että kirkkojen oviin naulataan jo pannajulistusta niitä Ruotsin -herroja vastaan, jotka hävittivät arkkipiispan linnan. Nyt olemme -tulleet tänne rankaisemaan kerettiläisiä Rooman isän nimessä!" - -"Taisteluun oikean asiamme puolesta!" vastasivat talonpojat, ja -ruudinsavu peitti hetkiseksi kahakan kuin usva. Mutta heidän -johtajansa virui verissään jäällä, ja heidät lyötiin kerta kerralta -takaisin. Töin ja tuskin ehtivät he kantaa hänet rekeen ja hajaantua -sitten hurjassa paossa metsiin ja jäätyneille soille. - -Tivedenin toisella puolen Ramundebodassa pysähtyi reki viimeisten -Antonius-erakkojen luostarin edustalle. Se oli pieni, sammaltunut -talo, joka melkein peittyi kuusten suojaan. Puut pistivät -oksansa läpi rikkinäisen katon ja suhisivat ja kohisivat tyhjien -akkuna-aukkojen edessä. Vaarallisessa Ramundebodassa ei kukaan -uskaltanut kulkea ilman sotahaarniskaa, ja munkilla, joka ilmestyi -talosta, oli rautapaita kaapunsa alla. - -"Minä tunnen sinut Örebron murheenpäivältä, sillä sinähän toit -sanoman isäni kuolemasta", tervehti herra Sten raukealla äänellä. -"Sinä et lainkaan luottanut nuoriin, etkä sinä tahtonut seurata -minua." - -"Nuori herra Sten, sinä olet vähitellen saattanut minut toisiin -ajatuksiin", vastasi munkki ja istuutui hänen viereensä rekeen, -kainalossaan pieni lipas, josta levisi väkevä ryydinhaju. "Me erakot -tunnemme taidon rukoillen keittää lääkkeitä yrteistä. Nyt seuraan -minä sinua ja tappelen kuolemaa vastaan sinun hengestäsi, aivan kuin -pieni aseenkantaja taistelee herransa puolesta kahakassa." - -Reki kiiti edelleen nopeata vauhtia. Tuskistaan huolimatta ei -herra Sten hetkeksikään unhoittanut velvollisuuksiaan. Minne -hän pysähtyikin, kaikkialla jakeli hän käskyjä valtakunnan -puolustamiseksi, vaikka ratsaslähettejä alituisesti saapui yhä -synkemmin uutisin. Strängnäsissä neuvotteli hän kauvan kanslerinsa, -rauhaarakastavan piispa Matiaksen kanssa, mutta munkki, joka -uutterasti lääkitsi ja hoiti haavaa, huomasi sen alkavan vihoitella. - -"Yksi päivä vielä, ja minä olen Tukholmassa", kuiskasi herra Sten, -kun hänet aamulla jälleen nostettiin rekeen. Ajaja läimähytteli -ohjaksenperiä hevosta haastaakseen, ja havuviitat osoittivat -tietä yli lumisen Björkfjärdenin. Kalastaja kyhjötti avantonsa -ääressä, halonhakkaaja asteli kirveineen rantaa pitkin, eikä -kukaan aavistanut, mitä tapahtui sillä hetkellä jäätä kiitävässä -reessä. Mutta munkki, joka oli polvillaan oljilla haavoittuneen -valtionhoitajan edessä, käsi hänen rintaansa tunnustelemassa, -havaitsi hänen sydämensä vähitellen herkeävän lyömästä. - -Oli jo iltamyöhä, kun Tukholman portit aukenivat ja kun reki rasahti -linnan pihalle. "Ketä sairasta ukkoa sinä reessäsi kuljettelet, -munkki, ja mitä sinä häntä tänne tuot?" kyselivät vartijat paikalle -kiiruhtaessaan. - -"Neuvottelussa oli hän kyllä viisas ja taitava kuin vanhus", vastasi -munkki hämmästyneille sotilaille ja kävi herra Steniin syliksi, -nostaakseen hänet olkivuoteeltaan. "Tässä pitelen nyt parasta -ruotsalaista. Ymmärrättekö nyt, ken hän on? Auttakaa minua kantamaan -häntä hänen leskensä huoneisiini Pitäkää portit visusti suljettuina, -ja antakaa rouva Kristiinan itkeä surunsa tänä yönä! Sitten nähdään, -mitä hän on oppinut Stureilta!" - -Seuratalot olivat koko illan täynnä porvareja, jotka kyselivät -toisiltaan: "Kenessä on nyt miestä käymään ohjaksiin? Herra Stenin -poika on vasta kuusivuotias lapsi." Seuraavana aamuna alkoivat he -kuitenkin pukeutua rautapaitoihinsa, sillä rouva Kristiina seisoi jo -porttitornin juurella kivikanuunoiden ääressä. Vaikka hänen silmänsä -punoittivatkin valvotun yön jälkeen, oli hänellä sentään rohkaiseva -sana sanottavana jokaiselle. Suorana ja solakkana kulki hän pitkin -kaupungin muuria. Hän puhutteli kirvesmiehiä, ja paljain jaloin ja -notkeasti hyppäsivät he alas ja särkivät sillat, niin ettei kukaan -enää voinut päästä kaupunkiin. Taistelukuntoisia laivoja lähetettiin -saarien salmiin, ja hän hankki sekä kivi-, rauta- että lyijykuulia. - -Eräänä päivänä sanoi hän: "Kalmaria puolustaa nyt leskirouva Anna -Eerikintytär. Kun urhokkaimmat miehet kaatuvat, on heidän leskiensä -jatkaminen taistelua. Mutta mitä näenkään tuolla nummella? Eikö se -ole keihäsmetsä?" Linnanvouti selitti: "Trolle on pannut jälleen -päähänsä piispanhiipan ja koonnut sotajoukon, ja nuo ovat varmaankin -hänen lähettiläitään, jotka tulevat sovintoa hieromaan. Mitä -vastaamme heille?" "Mene alas", sanoi rouva Kristiina, "ja vastaa -heille hakapyssyin ja kanuunoin, siksi kunnes he menevät saman tien -kuin tulivatkin!" - -Kun maaseutulaiset kuulivat hänen jäntevyydestään ja muistivat, -että hän oli Sten Sturen leski, lensivät nuijat ja kirveet tupien -nurkkatelineiltä. Sillävälin kun valtionhoitajan ruumista kannettiin -Gråmunkeholmaan ja kellot kumisivat hänen sielunsa autuudeksi, -hiottiin jälleen vanhoja talonpoikaisaseita, joiden terä jo niin -monta kertaa oli loville lohennut. Vieläkään väsymättä keskustelivat -miehet vapaudestaan, joka usein näytti olevan niin lähellä, mutta -joka alituisesti häipyi käsistä. - -Kevät läheni ja jäät lähtivät. Kristian Tyranni purjehti virtaa ylös -sulkemaan Tukholmaa meren puolelta, ja kumpaisellakin nummella seisoi -piirittävä sotajoukko. - - - - -XXXI. - -TUKHOLMAN VERILÖYLY. - - -KRISTIAN TYRANNIN KRUUNAJAISET. - -Eräässä päätytalossa Tukholman Ison Torin varrella asui Klavus -Boye-niminen porvari. Hän oli niin kookas ja leveä, että hänen -vaatteisiinsa meni neljä kertaa enemmän kangasta kuin muiden -ihmisten. Se kävi kalliiksi, mutta hänen vaimonsa oli onneksi taas -erinomaisen pieni ja hintelä. Lapset tulivat äitiinsä ja olivat myös -pieniä. He olivat kuin kaksi riviä omenaposkisia nukkeja, kun he -istuivat siinä hänen polvillaan aamupuolella 4 päivää marraskuuta -vuonna 1520 jälkeen Kristuksen syntymän. - -Yli kaiken muun maailmassa rakasti Klavus lapsiansa ja vaimoansa -Mettaa. Tuo pieni hopeahapsinen eukko oli aina säteilevän iloinen, -mutta tänään ei hänen tyytyväisyydellään ollut rajoja. Hän siroitteli -tuoreita katajanhavuja auringonläikkiin lattialle ja ajatteli -ajattelemistaan, että kaupungin portit vihdoinkin oli avattu pitkän -piirityksen jälkeen. Hemming Gad ja Strängnäsin piispa Matias -olivat kertoneet niin paljon hyvää ja kaunista Kristian Tyrannista, -esim. miten anteliaasti hän jakeli suolaa ja silliä talonpojille, -että tukholmalaiset olivat lopulta ruvenneet hieromaan sovintoa. -Rouva Kristiina Gyllenstiernan oli silloin pakko jättää kaupunki -parittajille lukuisia kauniita vakuutteluja ja lupauksia vastaan, ja -juuri nyt vihki Trolle Kristiania kuninkaaksi Isossa Kirkossa. - -"Minun puolestani saavat mahtavat riidellä ja torua parhaansa -mukaan", sanoi Klavus, "mutta emmekö sentään mene tuonne kansan -keskeen kirkon edustalle sitä komeutta katselemaan. Meidän ei -tarvitse peljätä mitään, pikku Mettaseni, sillä minä en ole koskaan -sekaantunut herrojen kiistelyihin." Ja hän otti neljä pientä -nukkelastansa mukaansa ja istutti kaksi nuorinta olkapäilleen. Toiset -saivat pidellä viitanliepeestä. Hänen edellään sipsutteli Metta-eukko -hiljaa laverrellen ja äidillisen ylpeänä. - -Tie linnasta kirkkoon oli katettu punaisella kankaalla. Avonaisesta -telttakäytävästä olivat viimeisetkin kruunajaisvieraat jo kulkeneet, -ja kelpo Klavuksemme tunkeutui kirkon ovelle. Kristian Tyrannin syvä -ääni kuului rappusille asti. Kolme sormea pyhänjäännösarkulla vannoi -hän hallitsevansa valtakuntaa maassa syntynein miehin ja pitävänsä -kunniassa Ruotsin lait ja oikeudet. Sitten antoi Trolle hänelle -rippileivän. Mutta tanskalaiset herrat kantoivat hänelle kruunun, -valtikan, omenan ja miekan. Kun hänet oli kruunattu, istuutui hän -tuolille ja jakoi ritarilyöntejä, mutta vain tanskalaisille miehille. -"Ruotsi on miekalla voitettu", huusi airut, "ja sentähden ei kukaan -ruotsalainen voi tulla osalliseksi ritarikunniasta." Tämän jälkeen -nousi kuningas seisomaan ja nojasi kyynärpäätänsä pääalttariin. -Hänen lankonsa keisari Kaarle Viidennen lähettiläs astui silloin -esiin ja sitoi hänen kaulaansa nauhan, josta riippui säteiden -ympäröimä kultainen oinaantalja. Kultaisen tähdistön merkki oli uusi -osoitus Kristianin mahtavuudesta, sillä sen kautta oli hänet otettu -burgundilaiseen ruhtinasliittoon. - -Vavistuksen tunne valtasi kaikki sillä hetkellä, sillä he luulivat -melkein näkevänsä tuon peljätyn keisarin, kun hän kalpeana ja -pontevaleukaisena kulki kantotuolissaan siellä etäisillä vuoriteillä. -Hänen valtansa ulottui niin avaralle, ettei aurinko koskaan laskenut -hänen maissaan, sillä kun se vaipui mereen läntisillä rannoilla, -paloi jo aamurusko idän rajoilla. - -Ylpeänä moisen suojelijan suosiosta viittasi Kristian Tyranni -silkkihansikkaallaan ovella seisoville porvareille. Alhaison seurassa -hän tavallisesti parhaiten viihtyi. Leveä hymy punaisenruskeassa -parrassa istahti hän mielellään heidän yksinkertaisen ateriansa -ääreen ja maisteli heidän oluttansa. Mutta tänään ympäröivät häntä -ylimykset, ja siksipä ehkä saivatkin hänen silmänsä nyt niin kovan -ilmeen. Ja kukapa tiesi, eikö hän nytkin, keskellä ylhäisten -kunnianosoituksia, muistellut Dyvekeänsä, pikku kyyhkyläistänsä, -jonka äiti oli ollut vain halpa ravintolanpitäjätär? Niin, sitä -tyttöä oli hän rakastanut, sen tiesi kansa. - -Kerran Bergenissä, Norjassa, oli hän tavannut sen tytön tansseissa, -ja sitten oli tyttö seurannut häntä Tanskan pääkaupunkiin, ja hänen -tähtensä oli kuningas unohtanut kuningattarensa. Mutta nyt oli se -tyttö kuollut, ja sen tytön kuolemasta asti oli kaikki hyvä hänen -sydämessään paleltunut ja kuihtunut. Nyt piti hänelle seuraa vanha -Sigbrit, tytön äiti, joka kuiski hänen korvaansa muutamain Tanskan -mahtavimpain toimittaneen Dyvekelle myrkkyä. Sigbritillä oli myöskin -sukulainen, jonka nimi oli Didrik Slagheck ja joka aikaisemmin -oli ollut parturina, ja tämä mies liehui alituisesti kuninkaan -läheisyydessä ja houkutteli häntä ilkeillä neuvoillaan kostoon ja -julmiin rangaistuksiin. Sen seikan tunsivat herrat paremmin kuin -kansa. - -Ajatteliko kuningas tänään tosiaankin Dyveke-raukkaansa, vai -miettikö hän jo, kuinka paljon arvoa hänen oli paneminen Ruotsin -kerettiläisille annettuihin lupauksiin? Seisoessaan siinä alttarin -kulmassa kääntyi hän tuon tuostakin sivuilleen. Laskiko hän jo -mielessään, kuinka monta noista päistä tuossa ympärillä viruisi -pian ruumiista eroitettuina torilla? Vai taisteliko hän viimeisen -taistelunsa nuoruutensa parempia aikomuksia vastaan? - -Laulu hymisi, ja kun hän astui ovelle, tervehti hän yhtä lempeästi -alhaisempaa kansaa kuin ennenkin. - -Koko ajan oli syysaurinko paistanut pyhän Yrjänän kuvapatsaaseen -ja hehkuttanut miekkaa, jolla pyhimys uhkasi lohikäärmettä. Eikö -milloinkaan enää nousisi jostain syrjäisestä sopukasta miestä, -joka kykenisi tarttumaan kostonkalpaan ja uudelleen kokoamaan -talonpoikaisjoukot voittoon ja vapautustyöhön? - - -TUKHOLMAN LINNASSA. - -Kolme päivää kestivät turnajaiset ja iloiset kemut, ja Tukholman -porvarit lahjoittivat Kristian Tyrannille kullatun juomahaarikan ynnä -kuusikymmentä Unkarin guldenia. Mutta arkkipiispa Trolle, Didrik -Slagheck ja terhakka Odensen piispa Jöns Beldenack neuvottelivat -usein juhlien aikana salavihkaa kuninkaan kanssa. Kolmantena päivänä -kutsuttiin aivan äkki-arvaamatta joukko piispoja, aatelismiehiä, -porvareita ja ylhäisiä rouvia linnaan. - -"Klavus, Klavus!" huusi Metta-muori iloa säteillen ja pyöri pitkin -kamaria. "Sellainen kunnia! Tässä on tullut sana, että sinunkin tulee -mennä linnaan. Pue nyt parasta yllesi, jotta et näytä kehnommalta -kuin nuo töykeät juutilaisetkaan." - -Ja meni hänen pukunsa totisesti siinä missä toinenkin. Kangas oli -kursittu koholle olkapäistä, ja leveitä rakoja oli siellä täällä, -jotta vaaleampi sisus kuohui näkyviin. Kengät olivat kärjestä leveät -kuin härän turpa, viitta oli sisustettu oravannahalla, ja lakissa oli -turkisreunus. Kookas oli hän jo ennestäänkin, mutta nyt hän näytti -oikealta jättiläiseltä. "Pane nyt solmu sormikkaihisi", neuvoi eukko, -"jotta muistat siihen pitkään, pitkään saliin astuessasi sanoa: Rauha -majaan, Teidän Armonne, niin kyllä siitä sitten hyvä tulee, sillä -olemmehan kaikki kristityltä ihmisiä... Mitenkä se nyt oli?" - -Mies pyyhkieli otsaansa. "Rauha rajallesi, nuori Kristian, niin... -Ei, nyt taisi mennä hullusti!" Metta-muori kävi totiseksi, mutta -ylpeilemättä ei hän voinut kokonaan olla, sillä hienoa oli joka -tapauksessa, kun hänen miehellään oli niin paljon vaatetusta selässä. -"Sinustapa nyt oikea puhekumppani isoisille, sinusta jo", torui hän. -"Älä nyt kuitenkaan unohda lakata syömästä, heti kun kuningas on -pyyhkinyt sormensa!" - -Mutta silloinpa oli Klavus vähällä sydämystyä. "Vai niin, sepä nyt -kelpaisi", penäsi hän, "jos kuningas näkisi, etten panisi mitään -arvoa hänen kestitykselleen. Älä luulekkaan! Kyllä minä aina ruokaa -röykyttelen, vaikka Hänen Armonsa saisikin odottaa hetkisen, pari." -Klavus mittaili lattiaa pitkin askelin, ja lapset seisoivat piirissä -ja ihailivat häntä. Punaisena kiihtymyksestä suuteli hän niitä -poskille ja silitteli vaimonsa tukkaa. "Pyhimykset olkoot kanssanne, -rakkaat, rakkaat omaiseni", sanoi hän leppyneenä ja kiskoi ja -venytteli sormikkaitaan. "Kyllä minulla nyt on kertomista, kun tulen -takaisin. Luulenpa, eukkoseni, että sinä laitat hiukan reiniläistä -kannun pohjalle iltasoiton aikaan." - -Hänen astuessaan kadulle tervehtivät tuttavat häntä syvempään kuin -tavallisesti. Hän oli hyvin tyytyväinen itseensä ja harppoi eteenpäin -pitkin askelin. - -Mutta ilta on aamua viisaampi! Kun Klavus oli päässyt linnan komeaan -saliin, näki hän parhaaksi hiipiä hiljaa toisten selkien suojaan -akkunanloukkoon. - -Kuningas astui sisään ja asettui kunniakatoksen alle, ja kun -kaikki olivat koossa, suljettiin ovet. Kuivana ja laihana astui -Trolle valta-istuimen eteen ja pyysi kaikkia niitä tutkittaviksi -ja tuomittaviksi, jotka olivat ottaneet osaa hänen eroittamiseensa -ja hänen linnansa hävitykseen. Tänään oli vihdoinkin hänen -voitonpäivänsä. Häpeä ja tappio poltti vielä hänen korskeata -sisuansa. Kylmän vihan ulkonaisella tyyneydellä luki hän paavin -kirjelmän, joka julisti ruotsalaiset herrat pannaan. - -Rouva Kristiina Gyllenstierna vastasi rohkeasti vetoamalla -valtakunnankokouksessa vahvistettuun päätökseen Trollea vastaan. -Silloin riensi piispa Brask repäisemään irti sinettinsä, ja kaikkien -hämmästykseksi avasi hän pienen paperilapun, jolle oli kirjoitettu: -"Tämän teen minä pakosta." - -Kiukustuneina puristelivat monet nyrkkejänsä viittojen suojassa, -sillä ilmeistä oli, että ovela piispa tällä tempullaan pääsisi -vapaaksi. Pitkällistä kuulustelua jatkettiin sitten yhtämittaa. Kun -kuningas vihdoin lähti salista, oli jo niin myöhä, että kynttilät -täytyi sytyttää. Klavus ja toiset porvarit uskalsivat tuskin vastata -kysymyksiin muuten kuin epäselvästi mutisten. Mutta hiljaisessa -sydämessään puhui hän sitä suoremmin. "Vanha Klavus", sanoi hän -itsekseen, "etpä sinä koskaan luullut tehneesi kenellekään pahaa. -Päinvastoin soit sinä kaikille hyvää, myöskin ruotsalaisille, vaikka -sinun suonissasi virtasikin muutamia pisaroita ulkomaalaista verta -Senkö tähden sinua nyt rangaistaan? Kuningas Kristian, sinä opetat -meille erään seikan. Kun vääryys pääsee valtaan, saavat oikeuden -puoltajat kokea kovia päiviä." - -Hän tunsi vahvojen kourien tarttuvan käsivarsiinsa ja työntävän -hänet tungokseen. Sören Norby ja muut tanskalaiset, joista -äskeisissä kruunajaisissa oli tehty ritareita, olivat hyökänneet -saliin joukkoineen ja alkaneet kuljettaa syytettyjä ulos miekkojen -ja soihtujen välissä. Hämmentyneinä ja tahdottomina astuivat -vangit kapeita portaita torniin. Siellä raahattiin heidät holviin. -Murhamiehet ja varkaat, jotka aikojen kuluessa olivat viruneet siellä -kahleissaan, olivat hakanneet kömpelöitä piirrelmiä ja merkkejä -muurisaveen. Samaan seinään nojasi nyt totinen Ekan Cecilia-rouva, -Kustaa Vaasan äiti sekä miehiä ja naisia Lejonhuvud-, Kurck-, Baner-, -Gyllenstierna-, Brahe- sekä muista kuuluisista ylimyssuvuista. -Muutamat pitivät uhmaillen rohkeutta yllä, ja herra Eerikki -Juhonpoika, Kustaa Vaasan isä, teki vartijoille monta kujetta ja -syötti heille monta purevaa Vaasa-kompaa. - -Kohta ei sinne enää sopinut useampia, vaan toisiakin holveja ja -saleja täytyi muuttaa vankiloiksi. Piispat ja muut hengenmiehet -suljettiin erääseen ahtaaseen huoneeseen, ja he saivat loikoa -lattialla, miten paraiten taisivat. - -Suurinta vaivaa oli sotamiehillä Klavuksesta, jonka kuohahteleva -kiukku näytti tehneen vieläkin leveämmäksi. Mahdotonta oli saada -hänen jättiläisruumistaan mahtumaan tornin ovesta. Miten he häntä -tuuppivatkin ja työnsivätkin, ei heissä ollut miestä saamaan häntä -sisään. He jättivät hänet silloin hetkiseksi syrjään. Varovasti -vetäytyi hän yhä taaksepäin. Vähitellen käänsivät huomion kokonaan -hänestä ne kalpeat kasvot, jotka kulkivat ohi, eikä soihtujenkaan -valo enään ulottunut häneen. Miten hän siinä sitten haparoi ja -tunnusteli, yht'äkkiä löysi hän rappeutuneet portaat, joista hän ei -tiennyt, minne ne veivät. Vaikka tiilikivet loksuivat, kiipesi hän -ylöspäin askel askeleelta. - -Päästyään portaiden päähän, ymmärsi hän olevansa linnan ylisillä. -Rikkinäisestä päätyluukusta kimaltelivat tähdet, ja pajan pihalta -kuului ääni, joka johti hänen mieleensä lämpöiset kesä-yöt -ja sirkkojen sirinän ruohossa. Mutta tuo hiova ääni tulikin -punapukuisesta pyöveliparvesta, joka tuohuksen valossa teroitti -teloitusmiekkojaan. - -Hänen jalkojensa alla narahti, ja hän pysähtyi pimeään. Harvojen -lattiapalkkien välitse näki hän huoneeseen, missä kuningas istui -pöydän ääressä. Huhuna kulki, että hänen syntyessään olisi hänen -kätensä ollut lujasti nyrkissä ja täynnä verta. Nytkin lepäsi se -nyrkki pöytäliinalla, mutta kuningas puhui kauppasopimuksista ja -viisaista tulevaisuudensuunnitelmista ja höysti tuon tuostakin -sanojaan sukkelalla pilalla. Sitten muuttui hänen ilmeensä -miettiväksi ja synkäksi. Ikäänkuin torkuksissaan painoi hän partansa -syvälle mustan viitan kätköön ja mumisi jotain kruunajaisvalastaan. - -Didrik Slagheck kumartui hänen ylitsensä notkeana ja ovelana, -kyynärpäät kyljissä ja kädet auki. "Vasta kun Teidän Armonne tekee -lopun ruotsalaisista ylimyksistä ja heidän kinasteluistaan, tulee -rauha tähän maahan", väitti hän kepeästi ja pehmeästi. "Omasta -puolestaan on Teidän Armonne jalomielisesti voinut luvata heille -anteeksiantoa, mutta ei koskaan paavin eikä kirkon puolesta." - -"He ovat kerettiläisiä, ja kerettiläisinä pitää heidät tuomittaman", -lisäsi siihen Trolle, joka juuri tuli ovesta. Kuningasta -suostuttaakseen lankesi hän kolme kertaa polvilleen. - -Hänen takanaan odottivat hänen asemiehensä. Kauhun jähmetyttämänä -tuijotti Klavus piilopaikastaan Trollen vaakunakilpeä, joka -kultalangoin ja hehkuvin värein oli neulottu heidän vaatteisiinsa. -Kilvessä näkyi peikko, jonka katkaistusta kaulasta veri suihkusi. - - -VERILÖYLY. - -Torstai 8 päivä marraskuuta valkeni talvisena ja synkkänä, jo aamulla -aikaisin julistettiin torventoitotuksin, etteivät porvarit saaneet -poistua taloistaan ennen seuraavaa merkinantoa. Myöskin kaupungin -portit pidettiin suljettuina, niin ettei kukaan päässyt ulos, ei -ehdolla eikä millään. - -Itkeä vetistellen valvoi Metta-muori akkunassaan Ison Torin varrella, -käsittämättä, mitä oli tapahtunut. Kannu reiniläisine sisältöineen -oli ollut valmiina jo illasta asti, mutta Klavusta ei vain kuulunut. - -Vähää ennen puolista kajahti toinen torventoitotus. Keskelle toria -muodostivat sotamiehet avaran piikki-aitauksen keihäistään, ja -vaikeata oli nähdä, mitä siellä oikeastaan tapahtui. Metta-muori -pelkäsi kadottaneensa järkensä. Kahden sotilasrivin välitse -kuljetettiin piispoja ja herroja, jotka hän liiankin hyvin tunsi, -vaikka he kävivätkin kumarassa ja olivat kalpeita. Vain herra Eerikki -Juhonpojan poskilla paloi tavallinen kuuma puna. Muuan asemies -hyppäsi kuiskaamaan jotakin hänelle, ehkäpä armoa tarjoten, sillä -herra Eerikki vastasi lujalla ja selvällä äänellä: "Osaveljeni ovat -kunniallisia herroja, ja minä tahdon Jumalan nimeen kuolla heidän -kanssansa!" Hänen vävynsä Joakim Brahe kulki yhtä pelottomana hänen -jäljissään ja lauloi lohdutusvirttä. Neuvosmiehet Antti Kaarlenpoika -ja Antti Ruth huusivat ruotsalaisille, ettei heidän enää tullut antaa -väärien valojen pettää itseänsä, vaan että heidän oli nyt noustava -kostamaan niin kamalaa väkivaltaa. Mutta sotilaat koettivat aseidensa -kalinalla tukahuttaa heidän äänensä, ja kuolemaantuomittujen kulkue -oli niin pitkä, että viimeiset eivät vielä olleet ehtineet ulos -linnan portista. - -Metta-muori tempasi lapsensa akkunalta ja painoi itse kädet -silmilleen, mutta silloin muisti hän rakkaan miehensä. Jälleen alkoi -hänen katseensa etsiä häntä virsiäveisaavain vankien joukosta, jotka -kulkivat kädet ristissä. Hän näki heidän riisuvan rannerenkaansa -ja kultavitjansa ja ojentavan kaulansa miekan katkaistavaksi. -Ensimäinen, joka polvistui kuolemaan, oli Strängnäsin valkohapsinen -piispa Matias. Viides oli herra Eerikki, joka säilytti loppuun asti -masentumattoman Vaasa-rohkeutensa. Kun vihdoin tuli hämärä, alkoi -ankarasti sataa, ja yli kahdeksankymmentä mestattua ruumista virui -silloin torilla. - -Metta-muori sytytti pienen vahakynttilän ja valvoi ja rukoili -pyhimyksiä. Seuraavina kahtena vuorokautenakaan ei hän saanut puhua -kenenkään kanssa. Portti täytyi pitää suljettuna, sillä huovijoukkoja -kuljeskeli ryöstämässä, ja mestauksia jatkettiin. - -Unohtaen kylmän ja nälän kyhjötti Klavus sill'aikaa piilossaan linnan -ylisillä. Kun hänet vihdoin löydettiin muutamien vanhojen säkkien -alta, oli jo niin kyllästytty murhaamiseen, että hän sai mennä -menojaan. Veristä sadevettä valui Ison Torin kaiteita alas. Ikäänkuin -luulotellakseen itselleen, ettei hän tietänyt mistään, kyseli hän, -olivatko tanskalaiset puhkaisseet sen suuren viinitynnyrin sieltä -kaupungintalon neuvossalin alta. Mutta kansa vastasi, että Ruotsin -jaloin veri siinä nyt virtaili pitkin katuja. Silloin laukesi hänen -suunsa lukko, ja hän kertoi kuulleensa kuninkaan käskeneen viemään -arvokkaimmat vangituista rouvista Köpenhaminan Siniseen torniin. - -Hän kolkutti talonsa portille ja huusi nimensä. Metta-muori -juoksi suoraan hänen kaulaansa, mutta vaikka he nyt olivatkin -toistensa luona, ei kumpikaan voinut olla oikein iloinen. Muistot -tuskastuttivat heitä, mitä he sitten yrittivätkin puhua. Klavus ei -jaksanut enää leperrellä pienokaisilleen kuten ennen, ei istua enää -lieden reunalla tyytyväisenä ja onnellisena rakkaasta kodistaan. -Sensijaan pysähtyi hän pitkiksi hetkiksi tarkastelemaan rautapaitaa -ja vanhanaikuista rynnäkkökypärää, jotka ruostuneina riippuivat -pylväässään ja jotka muinen olivat palvelleet hänen isäänsä. Klavus -oli hyvänsävyinen mies, mutta missä vääryys vallitsi, siinä ei -sopinut rauhan säilyä. Hän tarttui Mettan käsiin ja lupasi lähteä -taisteluun, jos vain ilmestyisi mies, joka kykenisi kokoamaan -ruotsalaiset. - -Ulkona torilla tappelivat koirat puoli-alastomista ruumiista. Päät -oli pistetty seipäisiin. Vain piispa Matiakselle osoitettiin se -kunnia, että hänen päänsä pantiin hänen jalkojensa väliin. Maan -parhaan metsän oli siinä kirves kaatanut. Siinä viruivat nyt miehet, -jotka vielä äskettäin olivat hallinneet ja vallinneet, ja joiden -esi-isät olivat taistelleet Kaarle Nuutinpojan ja Maunu Latolukon -ritarien joukossa. - -Seuraavana aamuna ladottiin ruumiit ja päät tynnyreihin, joita sitten -pantiin hevoset laahaamaan. Herra Stenin ruumis, samoinkuin hänen -pienen, piirityksen aikana kuolleen poikansa ruumis, kaivettiin -haudoistaan Gråmunkeholmassa ja heitettiin toisten sekaan roviolle -eteläisen nummen korkeimmalla kohdalla. Kerettiläisten ei sopinut -saada kunniallista hautausta, sanoi Trolle. Silloilla ja rannoilla -seisoi kansa katselemassa savupilvien vyöryntää. Virran kalvoon -kuvastuen liekehti pitkälle yöhön Pohjolan suurin kerettiläisrovio, -missä paloivat ikivanhat vihat, mutta myös paljon sellaista, mikä oli -ollut rakasta ja suurta. Mutta sen rovion kukkuloita ja järven selkiä -punaavasta loimosta oli vihdoinkin uusi päivä sarastava. - - -UUDENVUODENVALVOJAISET. - -Kristian Tyranni kulki sitten eteläänpäin kotimaatansa kohti, ja -minne hän pysähtyikin, kaikkialle pystytettiin hirsipuita ja teilejä -ja pyöriä. Ijäkäs tohtori Hemming Gad oli Suomessa saanut hiljattain -päättää päivänsä mestauspaikalla. Jönköpingissä tapettiin herra -Lindorm Ribbing, ja heti sen jälkeen tuotiin hänen pienet poikansakin -surmattaviksi. - -Ensiksi lyötiin pää poikki vanhemmalta pojalta, ja silloin alkoi -nuorempi, jolla oli ikää vain kuusi vuotta, itkeä. "Rakas mies", -pyyteli hän pyöveliä, "älä tahraa minun paitaani vereen, taikka -saan äidiltä vitsaa!" Liikutettuna heitti pyöveli miekan käsistään -ja vannoi, että ennen saavat tahrata hänen paitansa vereen. Mutta -kuningas, joka katseli toimitusta, lähetti huovinsa katkaisemaan -kaulan sekä lapselta että pyöveliltä. - -Luostarien asukkaat olivat ylipäänsä tyytyväisiä kerettiläisten -rankaisemiseen, ja Vadstenan nunnat tervehtivät kuningasta hurskain -lauluin. Mutta Nydalan munkkien kanssa ei hän tullutkaan yhtä hyvin -toimeen, vaan sekä päämunkki että useimmat veljet heitettiin järveen, -ja missä ikänä ylimysten kartanoissa oli ruotsalaismielisiä miehiä ja -naisia, siellä vallitsi lamauttava murhe. - -Kirkoissa luettiin rahvaalle vanhaa kieltoa kantamasta aseita -- -niitä aseita, joihin niin usein oli tartuttu hädän hetkellä. Mutta -talonpojat murisivat, että kyllä sitä rautaa ja miekkoja löytyy, -niin kauvan kun heillä oli jalat vainota vihollista ja kädet kostaa -sille kaikki kärsimykset. Palaen halua palvella maatansa oli Kustaa -Vaasa paennut Tanskan vankeudesta ja harhaili nyt pitkin Ruotsin -maaseutuja. Hän kehoitti rahvasta kokoontumaan ja seuraamaan -häntä, mutta hänen kuulijansa katselivat häneen epäluuloisesti ja -usein ampuivat he hänen jälkeensä nuoliaan. Valepuvussa kävi hän -läheisimpiä omaisiaan puhuttelemassa, mutta kun he kuulivat hänen -miettivän kapinaa, pelästyivät he kovasti. - -Eräänä aamuna hänen ollessaan metsästämässä Rävsnäsissä, joka oli -yksi hänen perintötilojaan, tapasi hän sattumalta erään vanhan -palvelijansa. Itku kurkussa kertoi tämä Tukholman verilöylystä. -Silloin vannoi raivostunut aatelismies uskaltavansa henkensä -heimolaistensa kostamiseksi ja kansansa vapauttamiseksi. Yhden -ainoan palvelijan seuraamana lähti hän ratsastamaan, mukanaan joukko -kaikessa kiireessä koottuja kalleuksia. Mutta palvelija karkasi -pian ja yksinään jatkoi hän sitten kulkuansa eksyttäviä polkuja -pitkin niitä metsiä kohti, missä Engelbrektin taalaalaiset vielä -istuivat entiseen tapaansa takkavalkeidensa ääressä ja vuoleskelivat -leveäpäisiä nuoliaan. - -Jouluhämärä levisi yli Tukholman, ja toivottomina näkivät porvarit -synkän vuoden lähenevän loppuansa. Uudenvuoden yönä oli paljon -kynttilöitä sytytetty Ison Kirkon monille erilaisille alttareille, -eikä vähiten pyhän Yrjänän. Kirkon ovet olivat auki, ja rukoilevia -oli polvillaan kynnykseltä aina pääkuoriin asti. - -Silloin avautui pieni sivu-ovi hautuumaalle, ja siitä astui joukko -pappeja, vahakynttilät käsissä. Välissään kantoivat he avonaista -arkkua, ja siinä lepäsi kulunut, madonsyömä pyhimyksenkuva, joka -oli puettu atlasmekkoon ja kääritty liinoihin kuin vainaja ikään. -Tapana oli nimittäin, kun joku vanhoista pyhimyksenkuvista alkoi -arveluttavasta lahota ja se oli vaihdettava uuteen, haudata tuo -toimensa täyttänyt kuva vihittyyn maahan. - -Muuan katselijoista astui kiivaasti pari askelta eteenpäin. Hän oli -nuori sepänpoika Örebrosta, ja hänen nimensä oli Olavi Petri. Hän oli -ollut piispa Matiaksen kanslerina. Wittenbergissä oli hän saavuttanut -maisterinarvonsa Martti Lutherin johdolla, joka juuri edellisenä -kesänä oli julistettu pannaan. - -"Puolitoista vuosituhatta on kulunut Kristuksen syntymästä", mumisi -hän, "ja vielä palvelette te puukuvia, aivan kuin vanhat pakanalliset -uhrimiehet Uppsalan kummuilla. Minä olen lukenut raamattua, ja minä -tunnen uuden, puhtaamman opin." - -Muutamat aikoivat saattaa hänet vaikenemaan, mutta Klavus, joka -seisoi veräjän pielessä, työnsi heidät takaisin. "Puhu sinä vain -suusi puhtaaksi, mestari Olavi!" sanoi hän, ja hänen poskensa -liekehtivät. - -Olavi Petri katsahti häneen, mutta vaikeni, sillä hän tiesi, ettei -aika vielä ollut tullut. Samassa jymähti ensimäinen kellonläppäys -tornista, ja hitaasti seurasivat sitä muut. - -"Uusi vuosi", sanoi hän, ja kaikki ristivät kätensä suurten -aavistusten valtaamina. "Vuosi tuhatviisisataakaksikymmentäyksi! Mitä -tuoneekaan se vuosi mukanaan meille ruotsalaisille?" - - * * * * * - -Me olemme nyt nähneet, mitenkä tuhomyrskyjenkin keskeltä kaikki -vähitellen kasvoi ja valkeni siinä maassa, missä pakanalliset -uhritulet muinoin paloivat metsien pimennoissa. Monia julmia -taisteluita on meidän ollut pakko tarkastella, ja usein olemme -joutuneet aikoihin, joista on olemassa vain hyvin vähän varmoja -tietoja. Monet pitkien talvipuhteiden ja yksinäisten polkujen taijat -ja monet vanhat uskot olemme yhdistäneet luomaan edes jonkinlaista -kuvaa silloisesta ajatustavasta. Ja kuinkapa emme rakastaisikaan -ihmisiä silloin, kun heidän elämänsä on päättynyt, ja kun me kaukaa -tarujen maailmasta kuulemme voitonhumun heidän linnoistaan ja -kellojen kuminan heidän paariensa äärestä! - -Siellä seisoo nyt talvisessa lumessa odottava mestari Olavi, ja -minä luulen, että me hiivimme hänen luokseen ja huudamme läpi -uudenvuodenyön raikuvin äänin: "Kustaa Vaasa, etkö jo pian tule -taalaalaisinesi!" - - - -***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KANSA JA SEN KUNINKAAT*** - - -******* This file should be named 51846-8.txt or 51846-8.zip ******* - - -This and all associated files of various formats will be found in: -http://www.gutenberg.org/dirs/5/1/8/4/51846 - - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/51846-8.zip b/old/51846-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index bc11615..0000000 --- a/old/51846-8.zip +++ /dev/null |