diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/51934-8.txt | 6923 | ||||
| -rw-r--r-- | old/51934-8.zip | bin | 127649 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 6923 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..b60d5d2 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #51934 (https://www.gutenberg.org/ebooks/51934) diff --git a/old/51934-8.txt b/old/51934-8.txt deleted file mode 100644 index 3de3f8f..0000000 --- a/old/51934-8.txt +++ /dev/null @@ -1,6923 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Lukemisia lapsille 4, by Zacharias Topelius - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - -Title: Lukemisia lapsille 4 - -Author: Zacharias Topelius - -Release Date: May 2, 2016 [EBook #51934] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK LUKEMISIA LAPSILLE 4 *** - - - - -Produced by Tapio Riikonen - - - - - - -LUKEMISIA LAPSILLE 4 - -Kirj. - -Z. Topelius - - -Suomentaneet Aatto Suppanen, Em. Tamminen ja Olof Berg - - - - - -Werner Söderström, Porvoo, 1893. - - - - -SISÄLLYS: - - Valkeille kirsikan kukille. - David ja Goljat. - Egyptinmaan pääsky. - Kylvä kukkia. - Poika Sammatista. - Kirkonkukko. - Kaiku. - Soutajapojalleni. - Kuihtunut lehti. - Ahdin lahja. - Makeampi makeaa. - Karttapallo. - Jättiläinen ja koulupoika. - Ole hyvä köyhille. - Lotta täti. - Metsäkarhu. - Tehtaan tyttö. - Seppä. - Poika Pernajasta. - Tyttö Kauttuan rannalta. - Rohkeus vaarassa. - Kalain elämä meressä. - Punainen tupa. - Knut Soittelija. - Vasaramies. - Yövahti. - Poika, joka kuuli äänettömyyden puhuvan. - Sipi Ilonen. - Mylläri. - Tukkijunnari. - Oppinut poika. - Sokurileipuri. - Kirkonkellot. - Puutarhuri. - - - - - - - -VALKEILLE KIRSIKAN KUKILLE. - - - Vielä linnut laulaa voi. - Vielä metsän laulut soi - Poskuselle omenan. - Kangas kasvaa kanervan. - Kylvetään, - Niitetään, - Lauletaan ja leikitään. - Koski kuohuu ainiaan. - Ei sen aarre lopu vaan. - - Poika kumartaa nyt vain -- - Ennen istui polvellain; - Neitinen on venynyt, - Suuta mull' ei suikkaa nyt. - Laveat - Opinnat - Elon on ja laulelmat. - Kirsikka ei oksallaan - Valkokukkaa muistakkaan. - - Keväällä taas runko tää - Uudet umput synnyttää; - Niillä yhtä valkoiset - Kukat on kuin entiset, - Viaton. - Suruton - Kukin suku kerran on; - Taikavärein vuoret, maa - Ruusun punaa kimaltaa. - - Ah, jos aamukastehen - Silloin saisi vilpoisen - Nämä valkolehtiset, - Saisi puhtaat pisaret; - Vapahan - Sointuman, - Ydinsateen räikkähän, - Silkkipukuist' totuutta - Ynnä päivänpaistetta! - - Älä kevään rintaan tuo - Hallaa, minkä syksy luo! - Älä kevään lehdintään - Kuihtumusta kylväkkään! - Anoa - Valoa - Taivaan voit ja hoitoa. - Kylvä siemen juurtumaan - Kristuksessa Jumalaan! - - Onneton, ken eksyttää - Lasta, taivaan perijää! - Herra, suojaa lasta, oi, - Paremmin kuin vanhin voi! - Kirsikkain - Riemuisain - Valkokukille suo vain - Voima marjoiks muuttumaan - Iloks taivahan ja maan! - - Z. T. - - - - -DAVID JA GOLJAT, - -Seikkailu. - - -Henkilöt: - - Kuningas Saul. - Mikal, hänen tyttärensä. - David. - Goljat. - Abner, Saulin sotapäällikkö. - -Näkyy vehreä niitty israelilaisten ja filistealaisten leirin välillä. -Etupuolella muutamia puita. - - - Saul ja Abner tulevat eri tahoilta. - -_Saul_. No, mitä kuuluu, Abner? Eikö kukaan minun sotilaistani uskalla -taistella Goljattia vastaan? - -_Abner_. Ei, herra kuningas. Ei kukaan uskalla lähteä sellaista -hirviötä vastaan, jonka keihäskin on kolmatta syltä pitkä. Huomatkaa, -herra kuningas, että tavallinen mies ei ylety edes hänen -miekankahvaansakaan. - -_Saul_. Totta, Kidronin ojain kautta! minä en ole tällaista häväistystä -vielä ikänäni kärsinyt! Minun översteilläni ei ole sen vertaa rohkeutta -rinnassaan kuin millä kuormapojan repaleella hyvänsä, ja minun -kapteenini ja luutnanttini ansaitsisivat selkäsaunan joka mies. -Neljäkymmentä päivää on nyt jo tuo filistealainen yllytellyt meitä, -eikä koko minun sotajoukossani ole ainoatakaan ritaria, joka uskaltaisi -astua miekan, keihään ja kilven kanssa tuota vihollista vastaan. - -_Abner_. Se on rangaistus meidän ylpeydestämme. Meidän täytyy nöyrtyä -filistealaisten alamaisuuteen, ett'eivät he meitä kokonaan tuhoa. - -_Saul_. Ei niin kauan, kuin minä olen kuningas ja jaksan kantaa miekkaa -sivullani. Minä itse astun taistelemaan Israelin puolesta. - -_Abner_. Mitä aiotkaan, herra kuningas! Sinä olet vanha ja voimaton; -Goljat voisi pistää sinut keihääsensä kuin poika nauriin puikkoonsa. - -_Saul_. Kas, tuossa tulee hän uudestaan, se pitkä roikale, meitä -ärsyttämään. Se roisto! Minä olen aivan tukehtua kiukusta. - -_Abner_. Väistykäämme vähän syrjemmäksi. - - Menevät. - - - Goljat, sittemmin Saul ja Abner. - -_Goljat_. Kuulkaas, Israelin miehet, missä te piileskelette, pelkurit -raukat? Eikö täällä ole yhtään ainoata, joka uskaltaisi koetella voimia -minun kanssani? Neljäkymmentä päivää olen minä jo seisonut joka aamu ja -ilta tässä niityllä odotellen vastustajaa, mutta ei kellään ole ollut -rohkeutta nähdä edes minun partaanikaan. Mitä pitää minun oikeastaan -ajatella teistä, Israelin lapset. Te olette kaikki tyyni kuin varikset -aidan seipäissä: kun minä vain paukautan käteni yhteen, tulee teille -kiire lentää maihin matkoihinne. Nälkäisiä koiranpentuja te olette; -kyllä minä kuulen teidän haukkua räkyttävän, kun käännän teille -selkäni, mutta kun polkasen jalkaa ja sanon: makaamaan! ryömitte te -nelin kontin piiloon pensaihin. Menkää kotiinne, Israelin miehet, ja -pukeutukaa hameihin ja yömyssyihin sekä ruvetkaa neulomaan sukkia ja -keittämään puuroa, niin teette edes jotakin hyötyä, ettekä ole täällä -vastuksina kilpinenne ja kypäröinenne parempain tiellä! (Kuuntelee.) Ei -kukaan vastaa! Astunpahan kerran tämän niityn ympäri, ja kun ensi -kerran palaan, onkin se viimeinen kerta. Jos ei silloin ketään tule -taistelemaan, huudan minä Danista Bersabaan asti, että koko Israelin -kansa on pelkkiä raukkoja ja että yksi ainoa filistealainen on parempi -kuin kymmenen tuhatta israelilaista. Eespäin, mars! - - Hän menee. Saul ja Abner tulevat. - -_Saul_. Ei, Abner, nyt minä en enää jaksa hillitä mieltäni. Mene -leiriin ja huudata, että ken tahtoo taistella Goljattia vastaan ja -surmata hänet, hänelle minä annan vaimoksi tyttäreni, prinsessa -Mikalin, ja hän on oleva minun poikani sekä korkein mies minun jälkeeni -koko valtakunnassa. - -_Abner_. Se on tapahtuva, herra kuningas! - - Menee. - - - Saul yksin, sitte David. - -_Saul_. Ei pidä enää tapahtuman, että tuo pitkä roikale häpäsee meitä. -Tosinhan minun käteni ovat hiukan kankeat ja jalkojani kiusaa leini; -mutta jos ei kukaan minun väestäni lähde taistelemaan, niin lähden minä -niin totta, kuin olen kuningas ja kannan kruunua päässäni. Mutta mikä -poikanen tuolta tulee niityn takaa? - -_David_ yllä leijonantalja, olkapäältä nauhasta riippumassa reppu ja -kädessä linko. Hyvää päivää, herra sotilas! Tiedätköhän sanoa minulle, -mistä tapaisin veljeni Eliabin, Abi Nadabin ja Samman, jotka palvelevat -täällä kuninkaan sotaväessä? - -_Saul_. Kukas sinä olet ja mitä sinulla on asiaa? - -_David_. Olen David, Isain poika, ja isäni lähetti minut tänne tuomaan -veljilleni tuoretta leipää ja juustoa. - -_Saul_. Sinäpä näytät minusta reippaalta pojalta. Osaatko sä muutakin -kuin juosta toisten asioita? - -_David_. Osaan minä paimentaa lampaita, soittaa harppua ja vähän -käyttää linkoa. - -_Saul_. Hyvä on. Mene tuonne leiriin, niin tapaat siellä veljesi. - -_David_ menee, mutta kääntyy takaisin. Tiedätkö, herra sotilas, sanoa, -mitä tuo pitkä filistealainen tuolla niin ylvästellen kävelee niityllä? -Hän minusta näyttää varsin sopivalta korvapuustitella. - -_Saul_. Mitäs se sinuun koskee, pikku poika? - -_David_. Eipä juuri mitään. Minua vain niin erinomaisesti himottaa -kiskaista häntä vähän parrasta. - -_Saul_. Voi, poika parka, eivät paremmatkaan miehet kuin sinä uskalla -häntä edes katsoakaan. Sen pitkän miehen nimi on Goljat, ja hän on nyt -jo neljäkymmentä päivää ärsyttänyt meitä, mutta ei kukaan uskalla mennä -taistelemaan. - -_David_. Sepä on suuri häpeä. Ell'ei kukaan muu anna hänelle selkään, -niin minä annan. - -_Saul_. Sinäkö? - -_David_. Niin, miksikä en? Tulihan tässä eräänä päivänä leijona ja -sieppasi minun laumastani lampaan. Ohoh, ajattelin, olisitpa voinut -jättää tuon tekemättä. Minä juoksin leijonan jäljestä, otin sitä kiinni -parrasta ja kaadoin sen maahan. Ja tässä on sen leijonan turkki minulla -palttona. Eiköpähän mies, joka on ottanut leijonaa parrasta, voi ottaa -parrasta yhtä filistealaistakin? - -_Saul_. Oletpa sinä reipas poika; sinä minua miellytät. Mutta mitäs -kuningas siitä sanoisi? - -_David_. Kuningas sanoisi: kiitos sulle, kunnon David; hyvin teit, kun -voitit sen kerskailijan. - -_Saul_. No niin, minä olen kuningas, ja jos ei kukaan muu uskalla, niin -saatathan sinä koettaa. - -_David_. Ohoh, oletko sinä itse kuningas? Minä en ole koskaan ennen -nähnyt kuningasta. - -_Saul_. Jos surmaat filistealaisen, niin minä annan sinulle vaimoksi -tyttäreni Mikalin, ja sitte saat soitella minulle harppua. - -_David_. Kiitoksia paljon, herra kuningas. Mutta en minä osta sikaa -säkissä. Ennenkuin minä otan vaimon, tahdon nähdä, miellyttääkö hän -minua. - -_Saul_. Tuollahan hän tuleekin minun sotapäällikköni Abnerin kanssa. - - - Saul. David. Abner. Mikal. - -_Mikal_. Onko totta, kun sanotaan sinun, isä hyvä, aikovan taistella -Goljattia vastaan. - -_Saul_. Saammepahan nähdä, hyvä lapsi. - -_Mikal_. Rakas isä, älä suinkaan mene taistelemaan sitä rumaa -partamiestä vastaan! Minä tulin niin levottomaksi sinun tähtesi, että -kiiruhdin tänne rukoilemaan, että olisit varovainen. Hyvä, rakas isä, -älä mene taistelemaan. - -_Saul_. Oleppas vaiti, pikku hupakko; kuulkaamme, mitä Abnerilla on -sanomista. - -_Abner_. Herra kuningas, minä olen tehnyt, niinkuin sinä käskit, mutta -ei kukaan huoli lähteä taistelemaan. He sanovat kaikki, ett'eihän -kukaan voi taistella sellaista sotilasta vastaan, jonka keihäs on paksu -kuin kangastukki. - - David ottaa maasta kiven ja pistää sen reppuunsa. - -_Saul_. Mitä sä teet, David? - -_David_. Enpä juuri mitään, herra kuningas. Löysin vain oivallisen -linkokiven. - -_Saul_. Kuuleppas, Abner. Kosk'ei kukaan muu tahdo taistella, niin -taistelkoon tämä poikanen. Vai mitä, David? - -_David_ katsoo hetkisen Mikalta. Kyllä minä taistelen, herra kuningas. - -_Abner_. Tuoko pikku poika menisi taistelemaan Goljattia vastaan? - -_Saul_. No, ken on kaatanut leijonan, voinee toki vähän rinnustella -yhden filistealaisenkin kanssa. - -_Abner_. Enpä ole vielä mokomaa kuullut! - -_Mikal_. Vai niin, onko sinun nimesi David ja oletko sinä niin -urhollinen poika? Minua miellyttää, että pojalla on rohkeutta rinnassa. -Mutta David parka, jospa hän vain ei surmaisi sinua! - -_Saul_. David saakoon minun sotapukuni. - - Sovittelee Davidille kypärän, kilven ja miekan. - -_David_ yrittää astua, mutta ei jaksa; riisuu nauraen Saulin aseet. Ei, -herra kuningas, tämä ei mitenkään käy päinsä, en minä ole tottunut -tällaisiin koristuksiin. Antakaa minun mennä sellaisena, kuin olen, -ainoastaan linkoineni ja kivineni, niin tulen toimeen paljon paremmin. - -_Saul_. Tee miten tahdot, mutta syytä itseäsi, jos hän halkasee sinut -kuin morajuuren. - -_Abner_. Kyllä poika on hulluna. - -_Mikal_. David, David, minun sydämmeni sykkii! Jos hän sinut surmaa, ei -minulla ole koskaan enää iloista hetkeä! - -_David_. Jos hän surmaa minut, pikku prinsessa, niin testamenttaan minä -sinulle harppuni. Kun sitä soittelet, niin minun henkeni suhisee sen -kielissä ja kertoo sinulle: muista Davidia, Isain poikaa, joka kuoli -nuoruudessansa Dammimin laaksossa filistealaisen Goljatin miekkaan! - -_Mikal_. Ja silloin Mikal itkee siniset silmänsä punaisiksi, ja hänen -kyyneleensä putoilevat Davidin harpunkielille, kunnes ne sulavat. - -_Saul_. Ei, lapset, lakatkaa jo, minunkin sydämmeni alkaa pehmitä, eikä -nyt ole aikaa ujeltaa. Tuollahan jo Goljat näkyykin palaavan tänne -päin. Me muut nyt siirtykäämme vähän syrjemmälle katselemaan taistelua! -Rohkeutta, David! - -_Mikal_. Jää hyvästi, David! - -_David_. Hyvästi, prinsessa! - -_Abner_. Pois ja pian! Goljat tulee! - -_David_. Goljat. - -_Goljat_ alussa huomaamatta Davidia. Nämä israelilaiset eivät ole sen -arvoiset, että minä kuluttaisin kenkiäni täällä mättäikössä heidän -tähtensä. Asekan hirvet ja Bitoon jänikset ovat sankareja heidän -rinnallaan. Minun kärsivällisyyteni on loppunut ja minä kuulutan heidän -häpeänsä ympäri koko maailman. - -_David_. Maltahan vielä vähän, herra Goljat. Onpa tässä yksi, jolla on -vähä tekemistä sinun kanssasi. - -_Goljat_ katselee häntä kummastellen. Mitä pikku itikka sinä olet, kun -uskallat puhua minulle lankeamatta polvillesi ja rukoilematta minua -säästämään henkeäsi? - -_David_. Minä olen David, Isain poika, Betlehemistä, enkä minä ole -tullut lankeamaan polvilleni sinun eteesi, vaan taistelemaan. - -_Goljat_ nauraen niin, että vatsaansa pitelee. Ha ha ha, ho ho ho, hi -hi hi... ei, mene matkoihisi, minä, minä nauran itseni kuoliaaksi, ja -olisipa vahinko minun laisestani miehestä. Ho ho hoi, oi oi! minä -menehdyn. - -_David_ äreästi. Naurapahan varovasti, pitkä roikale ja sivalla -miekkasi. Saammehan nähdä, kumpi meistä viimeksi nauraa. - -_Goljat_ yhä nauraen. Malta, minä en jaksa enää, minä säästän henkesi, -itikka, jos vain menet tiehesi. Totta tosiaan, jos elän tämän -hauskuuden ohi, syön minä varmaankin koko harjan aamiaisekseni, sillä -naurusta sanotaan tulevan hyvän ruokahalun. - -_David_. Niin, jos elät tämän hauskuuden ohi. - -_Goljat_. Mitä nyt? Luulenpa itikan rupeavan surisemaan vielä kotkan -nokassakin. Katsos tarkkaan minua. Kuinkahan pitkäksi minua luulet? - -_David_. No, onhan sinulla pituutta noin kuusi kyynärää ja kämmenen -leveys. Se ei paljoa merkitse. - -_Goljat_. Vai ei. Ja mitä luulet minun panssarini painavan? - -_David_. Noin viisituhatta vaski-sikliä. Vaan ei sekään merkitse -mitään. - -_Goljat_. Entä rauta minun keihäässäni, paljonko se painaa? - -_David_. Noin kuusisataa sikliä. Mitä minä huolin sinun panssaristasi -ja keihäästäsi? - -_Goljat_. Sepä olisi ihme. Olenko minä sitte koira, että tulet minua -vastaan keppi kädessä? - -_David_. Et olekaan; mutta sinä luotat pituuteesi ja voimaasi ja -aseihisi, vaan minä luotan Israelin Jumalaan. - -_Goljat_. Sepä lienee köyhä Jumala, kun hänellä ei ole parempia miehiä -lähettää minua vastaan kuin sinut. Laskeudu heti maahan palvelemaan -meidän jumaliamme Astarotia ja Baalia, niin minä vain kuritan sinua -vitsalla ja päästän sinut menemään. - -_David_. Eikö ole niin sanottu, että jos minä surmaan sinut, saa minun -kansani hallita sinun kansaasi? Mutta jos sinä voitat minut, pitää -Israelin palveleman filistealaisia. - -_Goljat_. Niin on sanottu. Ja koska sinä, mulikka, välttämättömästi -tahdot, niin pistänpähän sinut keihääseni ja hakkaan sinut ruoaksi -kanoille filistealaisten kaupungissa Ekronissa. - -_David_. Ja minä otan sinun pääsi, vaan jätän suunnattoman ruumiisi -korppien ruoaksi, kun olet häväissyt Israelin Jumalaa. - -_Goljat_. Astarot ja Baal! Astarot ja Baal! Varo, muurahainen, mahtavaa -kättäni! - - Heittää Davidia keihäällä, mutta David hypähtää - syrjään sen tieltä. - -_David_ heilutellen linkoansa. Katsokaammepas, auttavatko jumalasi -sinua Israelin Jumalaa vastaan. - - Heittää kiven. Goljat kaatuu. - -_Goljat_ kuolemaisillaan. Voi minua... Kyllä osasit hyvästi. Sinun -Jumalasi on suurempi minun jumaliani... Hyvästi, Ekronin ylpeät -muurit... filistealaisten sankari on kaatunut... minun kansani pitää -palveleman Israelia... minä kuolen... - - - David. Kuoleva Goljat. Saul. Mikal. Abner. - -_David_ vetää Goljatin miekan ja polkee häntä niskalle. Voitto! Voitto -Israelille! - -_Saul_. Voitto! Voitto ja ihme! Paimenpoika on voittanut kaiken -filistealaisten voiman! - -_Abner_. Onko tuo poika loitsittu! Enhän oikein voi uskoa omia -silmiäni! - -_Mikal_. David, David on voittanut! David on meidän pelastajamme. David -on uskollisin poika koko Israelissa! - -_Saul_. Ylistys ja kunnia Davidille, Goljatin voittajalle! Hän saa -palkaksensa minun tyttäreni sekä kultaistuimen minun istuimeni viereen. - -_Abner_. Koko Israelin kansa on kantava häntä kilvillänsä, ja huilut ja -rummut ilmoittavat hänen kunniansa Danista aina Bersabaau asti. - -_Mikal_. Israelin tyttäret kylvävät ruusuja ja myrttejä hänen -tiellensä, ja Mikal sitoo vehreän seppeleen hänen tummien kiharainsa -peitoksi. Isäni ja kuninkaani, katsos, sotilaasi rientävät suurin -joukoin julistamaan Davidin kunniaa. - -_Monta ääntä näyttämön takaa_. Kunnia, kunnia Davidille, Isain pojalle, -Israelin pelastajalle! - -_Saul_ synkästi ja ajatuksissaan. Enkö minä ole heidän kuninkaansa, ja -nyt he antavat kaiken kunnian tälle poikaselle! - -_Äänet kuin äsken_. Kunnia, kunnia Davidille. Isain pojalle, Israelin -sankarille! - -_Saul_ hiljaa. Tuo poika tulee vaaralliseksi... - -_Äänet kuin äsken_. Kunnia, kunnia Davidille, Isain pojalle, joka -kerran on tuleva Israelin kuninkaaksi! - -_Saul_ vielä hiljemmin. Tämän pojan pitää kuoleman. - -_David_ laskee maahan Goljatin miekan, paljastaa päänsä ja puhuu -nöyrästi. Israelin kansa, mitä sanoja minä tässä kuulen teidän -suustanne! Ettekö tiedä, että minä kukistin tämän filistealaisen -Jumalan voimalla enkä omallani? Jumala yksin on kyllin väkevä -kukistamaan mahtavain ylpeyden, mutta David, Isain poika, on vain köyhä -paimenpoika, joka ei mitään voi itsestään. Sentähden kunnia, kunnia -Israelin Jumalalle, joka on pelastanut kansansa! - -_Kaikki_. Kunnia, kunnia Israelin Jumalalle, joka on pelastanut -kansansa! - -_David_ Saulille. Nyt voit ottaa henkeni, jos sen katsot hyväksi. - -_Saul_ taluttaen hänen luoksensa Mikalin. En minä tahdo henkeäsi, vaan -rakkauttasi ja harppuasi. Ota tyttäreni, jos hän on kyllin hyvä -Israelin paraimmalle pojalle. Ja soittele joskus minullekin, David! - -_Mikal_. Oletko niin hyvä, että otat minut, David? - -_David_. Niin, otanpa sinut niin totta, kuin ei kukaan vielä tätä ennen -ole lingollansa rikastunut. - -_Abner_. Filistealaiset pakenevat joka taholle! - -_Saul_. Israel voittaa! - -_Kaikki_. Kunnia, kunnia, Israelin Jumalalle! - - Esirippu laskeutuu. - - - - -EGYPTINMAAN PÄÄSKY. - - -Oletteko nähneet pientä taloa tuolla maantien varrella, jossa on -punaiseksi maalatut seinät, valkoiset ikkunanpielet ja pienoinen -rappujen katos sekä keltainen portti. Se näyttää viehättävältä; siinä -varmaankin asuu hyviä ihmisiä. Portin vieressä sisäpuolella aivan tien -laidassa on suuri tuuhea puu, jossa linnut aina laulelevat ja jonka -tuoksu on niin suloinen keväällä, että koko seutu siitä hajahtaa. -Kenenkähän tämä rauhallinen talo lienee ja mikä on tuo outo -ulkomaalainen puu jota muuten ei koskaan näy täällä kolkossa -Pohjolassa? - -Monta, monta vuotta sitte asui siinä vanha mummo, ja hänellä oli kolme -pikku tyttöä, joista vanhimman nimi oli Iilia, keskimäisen Miilia ja -nuorimman Emiilia. Omituiset nimet se mummo oli pannut tyttärilleen! -Mikähän olisi tullut neljännen nimeksi, jos sitä olisi ollut? - -Ei maksa vaivaa ruveta sitä arvailemaan. Samapa se. Ne kolme tyttöä -olivat siivot, tottelevaiset ja hyvät lapset; he eivät koskaan tehneet -vastoin äitinsä mieltä. Mitäpä sitte väliä, vaikka heidän nimensä -olisivat olleet Ruohonkorsi, Vaapukkamatto ja Räystäsvesi. Eihän nimi -mitään vaikuta, ja hullu narri se on, joka itkeskelee siitä, että hänen -nimensä on Stiina tai Susanna. Kun vain ollaan hyvä ja hurskas, se on -pääasia; silloin aina koristetaan nimensä. - -Talossa asui vielä viideskin olento, ja se oli pääsky. Hänen erityinen -pikku asuntonsa oli kattohirren alla ja siinä hän vuokraa maksamatta -asui koko kesän pikku poikinensa. Talveksi hän aina läksi pitkille -ulkomaan matkoille, mutta hän ei matkustanut vaunuilla eikä -kuomureellä, eikä hänen myöskään tarvinnut pakata tavaroitaan -kapusäkkeihin tai hattukoteloihin. Hän liiteli nopeasti kuin nuoli -mustilla, välkkyvillä siivillään, ja olisipa hauska nähdä sitä -kyytihevosta, joka voisi juosta helkytellä kilpaa hänen kanssansa, -mutta sellaista hevosta ei olekaan. Tuo matkalle lähtö tapahtui joka -vuosi samaan aikaan. Eikä kuitenkaan kukaan sanonut pääskylle syksyllä: -"mene nyt pois!" Samoin ei kukaan sanonut hänelle keväälläkään: "palaa -nyt kotiin!" Mutta hän tiesi sen kenenkään muistuttamatta, ja tytöt sen -myöskin tiesivät vallan hyvin, sillä kaikki he rakastivat sitä ahkeraa, -kaunista lintua. Kukapa ei pääskyä rakastaisi? Pääskyhän on viehättävin -lintu kaikista koko Jumalan vehreässä maassa, ja ken tekee pahaa -pääskylle, hänet kyllä saisi varis hakata ja haukka syödä. - -Eräänä päivänä syyskuussa, kun haapa ja pihlaja jo alkoivat kellastua -ja pilvet kokoutuivat paksuiksi möhkäleiksi taivaalle, istuivat kaikki -kolme tyttöä penkillä rappujen katoksen alla ja puhelivat keskenään: -"tänään lähtee pääsky!" - -"Tirr-tsirr! niinpä lähdenkin", visersi pääsky, kuullen ne sanat -istuessaan katon reunalla ja nokkiessaan liinan siementä -lähtöaamiaiseksi. - -"Mutta sanopas kerran, hyvä pääsky," pyytelivät tytöt, "mihinkä sinä -noin lennät joka syksy, missä oleskelet talvella, mitä teet siellä -vieraassa maassa ja kuka sinulle näyttää tietä sinne ja sieltä -takaisin." - -"Tirrirr! olipa siinä monta kysymystä yht'aikaa", visersi pääsky. -"Oletteko te koskaan ajatelleet Häntä, joka sanoo keväällä kukille: -'kasvakaa!' ja maan ruoholle: 'tee maa vehreäksi!' Saman Jumalan hyvä, -lempeä ääni se sanoo syksyllä pikku linnuille: 'menkää!' ja keväällä: -'tulkaa!' Ja pikku linnut ovat Jumalan kuuliaiset lapset, he kuulevat -hänen äänensä, ja hän näyttää heille tien äärettömässä avaruudessa -kukoistavain maiden ja pauhaavain merten ylitse. Niin me lennämme pois -syksyllä, kun kuulemme sydämmessämme kehoittavan äänen; me lähdemme -rakkaasta Pohjolasta ja lennämme muutamissa päivissä tuhansia -peninkulmia, kunnes saavumme kauas etelään erääsen maahan, jota -sanotaan Egyptiksi." - -"Niin, niin," sanoivat tytöt, "sen maan me kyllä tiedämme. Sinnehän -Jesus-lapsi pakeni vanhempinensa Herodes-kuninkaan julmuutta. Se lienee -varmaankin kaunis maa, kun Jesus sai pienenä ollessaan siellä turvaa." - -"On kyllä", sanoi pääsky, "se on kaunis ja siunattu maa! Kukkulat -välkkyvät kalleista kivistä ja kullasta, hedelmälliset laaksot -tuoksuvat lukemattomista ruusuista ja vedet ovat täynnä kummallisia -eläimiä. Jospa näkisitte sen kauniin puun, jossa minä asun! Sen vehreys -ei koskaan lakastu minkään talvilumen voimasta, sen kukat tuoksuvat -kuin paratiisi ja sen hedelmät ovat oikein kuninkaalliset. Sen oksille -minä tein pesäni mahtavan Niilijoen varrella, jossa kultakalat -välkkyvät vedenpinnassa; ja siitä minä nousen ylös korkeaan, siniseen -ilmaan, lennän polttavan kuumain aavikkojen yli, jossa leijona -janoissaan läähättää, ja Sennaarin jättiläisvuorien yli, joiden -rotkoista timantit välkkyvät vasten aurinkoa." - -"Mutta, miksi sinä, pikku pääsky, sitte haluat keväällä pois siitä -siunatusta maasta?" - -"Ah, enpä tiedä. Siellä kaukana ei ole mitään talven ja kesän eikä -syksyn ja kevään eroa; ei siellä voi erottaa muita kuin sateen ja -kuivan ajan. Mutta minä tunnen itsessäni, milloin on Pohjolassa kevät. -Silloin minulle tulee omituinen ikävä, minä haluan niin mielelläni -nähdä rakasta, syrjäistä kotiseutuani täällä kaukana. Minä muistelen -yksinäistä pikku taloa, jonka räystään alla minä olen syntynyt, jossa -äitini minulle toi ensimäisen siemenen pikku nokkaani ja jossa hän -opetti minua lentämään oksalta oksalle ja katolta katolle. Silloin -minusta tuntuu, kuin ei mikään maa koko maan päällä olisi niin -ihmeellisen kaunis, niin sydämmeen asti rakas kuin tämä köyhä maa -kaukana lumisessa Pohjolassa; ja kun mieleeni johtuivat sen nuoret -koivut, sen vehreät niemet ja sen lukemattomat kirkkaat vesipeilit, ah, -silloin en olisi tahtonut vaihtaa sen punaisia mansikoita -paratiisinkaan kultahedelmiin, ja ennemmin minä asun pienessä -yksinkertaisessa pesässäni töllin räystään alla kuin Sennaarin -välkkyvien timanttien keskellä. Mitenkä ihmiset rakastanevatkaan -isänmaatansa, kun ei edes ilman pääskykään voi unhottaa -synnyinseutuaan, vaikka väliin lentää tuhansien peninkulmain päähän -toisiin maihin!" - -"Niin, niin," sanoivat tytöt, "niinpä pitäisi olla." - -"Mutta johan aivan unhotan matkakiireeni", sanoi pääsky. "Tahdotteko -minua tuomaan teille jotakin oikein kaunista Egyptistä?" - -"Minä tahtoisin mielelläni timantin Sennaarin vuorilta", sanoi Iilia -säihkyvin silmin. - -"Ja minä", sanoi Miilia, "tahtoisin ennen kaikkea kauniin kultakalan -Niilistä." - -"Ja minulle, hyvä pääsky, tuo yksi pienoinen siemen siitä puusta, jossa -asut siellä Egyptissä", sanoi kainosti Emiilia. - -"Tirr-tsirr!" vastasi pääsky ja lensi pois. - -Siitä päivästä alkoi syksy ja sade ja likaa teillä ja marjojen -keitteleminen sokurin kanssa ja makkarain teko ja paljo muita syksyn -toimia. Sitte tuli talvi lumineen ja jäineen, takkavalkeineen ja -satuineen, joululahjoineen ja lumiukkoineen ja kaikenlaisine muine -toimineen, jotka kuuluvat talveen. Mutta sitte tuli taas kevät, jää -alkoi sulaa ja linnut laulaa, maa paljastui, kainoja pikku kukkia -pilkisteli aurinkoa kohti, puihin ilmestyi lehtisilmikoita ja pieniä -lehtiä, ja paljo muutakin tapahtui sellaista, kuin kuuluu kevääsen. -Pitkä talvi oli kulunut niin sukkelaan, että kaikki ihmettelivät. - -Sattuivatpa sitte Iilia, Miilia ja Emiilia taas eräänä kauniina aamuna -toukokuussa istumaan pikku penkillä rappujen katoksen alla ja puhuivat -keskenään: "tänään tulee pääsky!" - -"Tirr-tsirr!" Siinäpä hän jo olikin, istui räystäällä nokkimassa heinän -siemeniä, sillä hänelle oli tullut matkalla nälkä. Heti kaikki tytöt -hypähtivät ylös ja heittivät jokainen sormisuukkosen hänelle. "Toitkos, -mitä lupasit?" kysyivät he. - -"Titterli!" vastasi pääsky ja samassa putosi suuri välkkyvä timantti -Iilian esiliinaan. Kyllä hän sillä kertaa oli sukkela ottamaan lyyryä. -Timantti oli niin suuri kuin suurin herne, ja sen loisto niin -häikäsevä, että sitä tuskin sieti katsoa; kirkkain lähdevesikään ei ole -kirkkaampaa kuin sen kalliin kiven loisto. Mitähän sellainen pikku kivi -saattoikaan maksaa, sitä tytöt eivät käsittäneet. Kyllä kaiketi he -olisivat ällistyneet, jos olisivat kuulleet, että sen arvo oli toista -sataa tuhatta markkaa. - -"Kas niin, tytöt," huusi pääsky, "mitä nyt katsoa töllistelette? -Toimittakaa pian astiaan vettä Miilian kultakalalle! Timantti kyllä -tuli helposti siiven alla, mutta kalasta minulla oli sanomaton vastus, -kuljettaa sitä niin pitkä matka fiikunanlehdessä ja pitää siinä -muutamia pisaroita Kordofanin kosteikon vettä!" - -Eipä Miiliaa tarvinnut kahdesti kiirehtää; pian hän toi suuren -lasiastian, joka oli vartavasten tilattu kalan asunnoksi. Se oli -leveämpi alapuolelta kuin suusta ja sen pohjassa oli komero, johon -saattoi panna kukkia tai elävän vehreävarpusenkin. Olipa hauskaa -katsella, kun kala ja lintu tulivat toimeen saman katon alla, ja kun -varpunen pikku nokallaan tavoitteli kiiltävää kultakalaa ja kala -purstoaan pyöräyttäen ui lintua pakoon. Miilia oli erittäin ihastunut. -Hänestä oli parempi tuo elävä kulta kuin kuollut kivi. - -Emiilia odotti vaiti ja kärsiväisesti. Kyllähän hän arvasi, ett'ei -pääsky, jolla on hyvä muisti, ollut häntäkään unhottanut, eikä hän -siinä luulossa pettynytkään. "Otas vastaan, sinä!" visersi pääsky ja -pudotti Emiilian avokämmenelle pienen harmaan siemenen, joka ei ollut -suurempi tavallista omenan siementä. Ja pääsky lensi heti pois. -Uteliaina tulivat toiset sisaret katsomaan, mitä Emiilia oli saanut, ja -nähtyään ruman siemenen timantin ja kultakalan rinnalla purskahtivat he -nauramaan ja sanoivat: "olipa nyt tuokin lahja tuotava oikein Egyptistä -asti! Anna tuo kanoille aamiaiseksi. Pääsky kaiketi tahtoi vain narrata -sinua; kyllä hän on tuonut jotain parempaa." - -Emiilia malttoi mielensä ja mietti: pitäisiköhän nyt antaa tuo siemen -kanoille. Ei toki, minä istutan sen ruukkuun, eiköhän tuosta jotakin -kasvaisi. Saattaisipa olla niinkin, että minä olenkin saanut paraan -lahjan kaikista. - -No nyt, lapset, saatte kuulla mitenkä kävi niiden sisarusten ja heidän -lahjainsa. Iilia, joka oli saanut kalliin, ihanan timantin, ei -malttanut lakata sitä katselemasta. Päivät päästänsä hän sitä katseli; -yöllä hän piti sitä vieressään ja näki siitä unta. Hän ei ajatellut -mitään muuta, ei viitsinyt enää rukoilla eikä tehdä työtä, vaan tuli -huolimattomaksi, laiskaksi ja tottelemattomaksi. Ja pahin kaikesta oli, -että kun hän pian kasvoi jo suureksi, niin hän luuli olevansa -suunnattoman rikas, tuli turhamaiseksi ja ylpeäksi, piti koreita -vaatteita ja näytti muille, että hän muka oli arvokkaampi toisia -tyttöjä. Koska hän oli rikas, oli tietysti monta, jotka häntä -imartelivat. Vaan hän antoi monelle kosijalle rukkaset ja valitsi -viimein kohteliaimman ja muhkeimman kaikista miehekseen. Se oli oivan -näköinen luutnantti, jolla oli mustatut viikset, kultaa kauluksessa ja -kultasapeli sivulla. Pari vuotta elettiin hyvin komeasti nuoren -pariskunnan kotona, pidettiin loistavia pitoja ja oltiin olevinaan kuin -pikku ruhtinaat. Mutta kun se kaikki tehtiin velaksi, jonka panttina -oli se harvinaisen suuri ja kaunis timantti, niin tulipa viimein päivä, -jolloin ei kukaan enää tahtonut antaa heille lainaa. Sen sijaan tuli -eräänä aamuna kaupunginvouti ja pyysi tuhannesti anteeksi, jos hän -häiritsi; hänen vain täytyi ottaa takavarikkoon sekä timantti että -kaikki muut korut. Siihen se ihanuus meni! - -Luutnantti karkasi Amerikkaan. Iilia jäi supi köyhäksi: hänen täytyi -ansaita leipänsä piparkakkujen paistamisella ja ryynimakkarain teolla. -Rikkaudesta köyhyyteen vie leveä avoin ovi, jota sanotaan -turhamaisuudeksi, ja siinä ovessa on aina kulkijoita. - -No, mitäs luulette Miiliasta tulleen? Hänestä tuli hyvin runollinen ja -tunteellinen mamseli, joka ei tehnyt muuta kuin hoiteli pikku -kultakalaansa ja lakkaamatta luuli sitä kipeäksi. Milloin sillä muka -oli keuhkotauti, milloin hinkuyskä. Sitä paitsi luki Miilia paljon -romaaneja ja kirjoitteli sellaisia värsyjä, joita luetaan takaperin. -Hän oli niin äärettömän sivistynyt, ett'ei hän osannut tehdä -ainoatakaan työtä kunnollisesti, ja niin sanomattoman arkatuntoinen, -että väsytti kaikki, kenen seuraan vain joutui. Kerran makasi kultakala -lasiastiassaan kuolleena ja siitä surusta Miilia ei ollut ollenkaan -selvitä; hän oli pahoillaan, että oli pannut kalan veteen, johon se -tietysti oli hukkuva. Hänen piti nyt saada jokin muu elävä -hoidellaksensa, ja hän saikin sylissä pideltävän rakkikoiran, nimeltä -Tippe. Ja Tippeä Miilia nyt ryhtyi hyväilemään niinkuin ennen -kultakalaa. Tippe oli muka heikkohermoinen ja sairas; sen piti juoman -milloin lääkkeitä, milloin kermaa ja vaapukkahilloa; sen piti maata -pehmeimmillä tyynyillä eikä se koskaan saanut mennä ulos, ett'ei muka -vilustuisi. Mutta äkäinen se Tippe oli, hirveän äkäinen ja -pahanknrinen, ja sellaisiin joutavuuksiin Miilia raukka tuhlasi -suurimman osan pitkästä elämästään. - -Moni mietiskellee ehkä itseksensä, mitähän tulikaan Emiiliasta ja hänen -siemenestään. Sen nyt saatte heti kuulla. Kun siemen oli kolme -kuukautta ollut ruukussa, alkoivat pienen, vaaleanvehreän taimen -sirkkalehdet näkyä. Emiilia heti pani juomalasin ylösalaisin sen päälle -ja hoiti kasvin taimea kuin pikku lasta. Se pikku kasvilapsi ei -tarvinnut ruokaa, vaan ainoastaan juomaa, ja juoda se sai joka aamu -kaikkein kirkkainta lähdevettä. Puolen vuoden kuluttua oli taimi jo -niin suuri, että se täytyi panna suurempaan ruukkuun, ja toisen puolen -vuoden kuluttua oli se jo lähes kolme kyynärää pitkä. Silloin se -istutettiin ulos pehmeään puutarhamultaan lähelle tietä. Ympärille -tehtiin aita niin kauaksi, kuin puu oli vielä hento, ja joka talvi -lapioitiin runsaasti lunta sen juuren ympärille, ett'ei pakkanen saisi -sitä kylmää. Niinpä kasvoi muutamissa vuosissa siitä rumasta pikku -siemenestä kaikkein kaunein suuri puu. Niin, se oli sellainen puu, -jonka vertaista ei oltu koskaan ennen nähty täällä Pohjolassa. Se -kasvoi viimein niin tuuheaksi ja suureksi, että ainakin parikymmentä -mummoa sopi juomaan kahvia sen varjossa. Sen tuoksu oli niin voimakas, -että koko seutu siltä hajahti, ja sen hedelmä niin suloinen, että -sellaista tuskin on Marokon keisarinkaan pöydällä. Huomatkaa, hyvät -lapset, että ken rakastaa kukkia ja puita, hänelle ne moninkertaisesti -palkitsevat kaikki vaivat. - -Emiilia tuli puutansa hoidellessaan myöskin hyväksi ja lempeäksi -ihmisiä kohtaan. Joka aamu ja ilta rukoili hän, että pysyisi Jumalan -lapsena, ja koko päivän teki hän työtä. Siitä hän pysyi iloisena ja -hyvänä itsekin, niin että kaikki häntä rakastivat. Eräs hyvä poika -pyysi päästä hänen ystäväkseen. Hän ei paljoa kursaillut, vaan vastasi -heti: tule vain, ja niin heistä tuli pariskunta. Ja koska he rakastivat -toinen toistansa ja yhä edelleenkin rukoilivat, tekivät työtä ja elivät -rehellisesti, niin he olivat myöskin onnelliset eikä heidän tarvinnut -kärsiä puutetta jokapäiväisestä leivästä, jona oli voita ja leipää sekä -pyhinä vielä lisäksi paistiakin. Ja kun Emiilian sisaret, Iilia ja -Miilia jonkun vuoden kuluttua köyhtyivät, kutsui Emiilia heidät -luoksensa siihen pikku taloon, jossa heidän äitinsä ennen oli asunut. -Kun Iilia ja Miilia näkivät, miten siellä elettiin hyvin työssä ja -rukouksessa, rupesivat he itsekin rukoilemaan ja tekemään työtä ja -ihmettelivät vain suuresti, mitenkä he olivat aina siihen asti voineet -elää ymmärtämättä, millä tavalla totinen onni löydetään maan päällä. - -Niin kuluivat vuodet hiljakseen. Iilia, Miilia ja Emiilia tulivat -vähitellen vanhoiksi mummoiksi, jotka tavallisesti pitivät myssyä -päässään ja neuloivat sukkia Emiilian lapsille ja lapsenlapsille. - -Kerran minä astuen pitkin maantietä tulin sen pikku tuvan kohdalle. -Egyptinmaan pääsky oli kuollut, tuvan vanha mummo samoin, ja Iilia, -Miilia ja Emiilia itse olivat tulleet vanhoiksi. Mutta pääskyn tuomasta -siemenestä kasvanut puu oli aina yhtä nuori ja vihanta, se tuoksusi -niin sanomattoman suloisesti, vaikka nyt oli syksy, ja hedelmät -välkkyivät keltaisina kuin kulta lehtien välistä. Silloin minä -ajattelin luonnon ijäistä nuoruutta, vaikka kaikki inhimillinen -vanhenee ja katoaa, sekä Jumalan ijankaikkista rakkautta, vaikka -ihmisten mieli vaihtelee kuin tuuli. Sydämmeni pehmeni sekä surusta -että ilosta, sillä minä ajattelin, miten se puu on elävä vielä satoja -vuosia senkin jälkeen, kun sen istuttaja on jo ammoin joutunut maan -poveen, ja miten Jumalan kaikkiviisaus on elävä vielä paljon kauemmin -kuin se puu, aina ja ijankaikkisesti. Olipa varsin omituista sitä -ajatella, ja minä melkein itkin. - -Mutta kolme mummoa, myssyt päässä, istuivat puun alla ja joivat kahvia. -He viittasivat minua tulemaan luoksensa ja minä näin heidän kasvonsa -loistavan hurskaudesta ja iloisesta luottamuksesta, ikäänkuin he -olisivat ajatelleet: mitä nyt itket? Surisimmeko me ehkä, että olemme -tulleet vanhoiksi ja harmaiksi ja että tämä puu on elävä kauemmin kuin -me? Ei, ei, rakastakaamme me Jumalaa ylitse kaikkea ja toinen -toistamme, niin sielumme pysyvät nuorina. Joka niin tekee, hän tulee -tämän puun kaltaiseksi: joka talven jälkeen, kun lehdet putoavat -surusta, tulee uusi kevät, jolloin kukat ilosta aukenevat. Ja mitä -sitte, jos me kuolemme? Emmehän me todella kuolekaan; paras osa meidän -olemuksestamme elää eikä voi koskaan kuolla. Sillä meidän sielummekin -on tämän puun kaltainen: sillekin tulee lyhyen talven jälkeen -haihtumaton kevät. - -Sitä lukiessani mummojen kasvoista kuulin puusta laulun kuin tuhannen -linnun viserrys. Mahdollisesti kyllä ei siinä laulussa ollut sanoja, -mutta kyllä minä niitä olin kuitenkin erottavinani. Minusta tuntuivat -linnut laulavan seuraavaa pikku laulua: - - Sä siunaa, Herra, ahkerat - Ja rukoilevat lapset, - Sä siunaa myöskin iloisat - Vanhukset harmaahapset, - Kun keväällä kukkaset puhkee. - - Kuin pohjoisen lumi katoova - On kullan ja helmein loiste, - Ja turha ilo on kastetta, - Min kuivaa päivän paiste, - Kun keväällä kukkaset puhkee. - - Vaan rukous, rakkaus, usko, työ - Perustavat elon onnen, - Jos vaivojen vitsa meitä lyö, - Ne antavi voiman ponnen, - Kun keväällä kukkaset puhkee. - - Jumala työtämme siunatkoon - Ain' elämän päivinämme; - Hän hyvän siemenen hoitakoon, - Hänt' aina me ylistämme, - Kun keväällä kukkaset puhkee. - - - - -KYLVÄ KUKKIA. - -Uusi vuosi 1869. - - - Jo kellot ne kaikuu - Nyt tornissa yllä, - Ja torvikin raikuu - Yövartian kyllä; - Jo on sydän yö, - Kaksioista jo lyö, - Jäi vuosi ja uus tuli aika ja työ. - - Hyv' yötä, sä meille - Toit leivästä vajaan, - Veit tuskien teille, - Veit manalan majaan; - Mut kyynelihin - Toit lohtuakin, - Ja Jumalan armoa hädässäkin. - - Sä vitsana Luojan - Löit rankaisemalla, - Sä taas avun, suojan - Toit armahtamalla, - Ett' ilossa me - Ja tuskissamme - Tok' ain' Jumalaa yhä kiittäisimme. - - Uus vuosi, mi aamun - Kointähtenä loistat. - Ja varjojen haamun - Yön usmaset poistat, - Sä toivoa tuo, - Ja onnea suo, - Ja Luojalta siunaus kaikille luo! - - Oi, lapseni, kiitä - Nyt taivahan Luojaa, - Ain' armosta siitä, - Mi meit' yhä suojaa! - Uus vuosi on taas, - Sä siis Jumalaas - Rukoile, ett' suojaisi hän isänmaasi - - Sä kukkia kylvä, - Vie haudoille, missä - Nyt hanki on kylmä, - Maa jääkitehissä! - Ja haavoihin sä - Vie lääkkehiä, - Ne hoitele nuoruuden lempeyllä! - - Nyt siis ilon rusko - Sun poskillas olkoon, - Ja toivo ja usko - Ne vahvaksi tulkoon! - Kun vuosi on uus, - Niin myös iloisuus - Meill' olkohon uus sekä Jumalisuus! - - Sä ruusuja riistä - Ja kukkia kanna, - Tee seppele niistä, - Se maallesi anna, - Mi kuihtumaton - Ja lauhtumaton - Sun sydämes juurelta poimittu on! - - Nyt alamme vuotta. - Sen tahdomme päättää, - Ja Luojahan luottaa, - Jok' onnemme säätää. - Hän johdattakoon - Hän lohduttakoon - Hän Henkensä voimalla virvoittakoon! - - - - -POIKA SAMMATISTA. - - -Sammatti on paikkakunta Pohjois-Uudellamaalla. Siellä on paljo vuoria -ja järviä sekä korkeita, vanhoja, varjoisia metsiä. Seutu on kaunis, -mutta yksinäinen ja köyhä, sillä kovasta hietakankaasta kasvaa vain -heikkoa laihoa. - -Siellä on Paikkarin torppa Valkjärven rannalla. Torpassa asui ammoin -sitte köyhä mies vaimonsa ja seitsemän lapsensa, viiden pojan ja kahden -tytön keralla. Eräänä sunnuntai-aamuna, kun neljäs poika piti vietämän -kirkolle kastettavaksi, nousi lumipyryn myräkkä, niin että tuskin -voitiin nähdä kättänsä silmäin edestä. "Briitta," sanoi torppari -sisarelleen, joka oli siellä häntä auttamassa vaimon sairaana ollessa, -"ajappa sinä pojan kanssa kirkolle; minä en voi lähteä, kun olen -niukauttanut jalkani." - -Briitta ei myrskyä peljännyt, vaan läksi ajamaan, pikku lapsi -käärittynä lampaannahka-vällyihin. Kun Briitta kantoi lapsen kirkkoon -papin eteen, kysyi pappi: "Mikä pannaan pojalle nimeksi?" Briitta -tuosta vähän ällistyi, kun ei ollut kotoa lähtiessään muistanutkaan -kysyä vanhemmilta nimeä. "No," sanoi pappi, "eipä tuosta lukua, onhan -tänään almanakassa _Elias_; olkoon pojan nimi Elias." Ja hänen -ristittiin Eliakseksi. Mutta kun Briitta palasi kotiin ja kertoi, -mitenkä oikeastaan kävi, sanoi torppari nauraen: "Mitäpä siitä, vaikka -hänet olisi ristitty _Tuiskuksi_!" Torppari oli iloinen ja leikillinen -mies kaikessa köyhyydessään; hän ei tiennyt, että tuossa nimessä oli -ennustus, ja että hänen pojastaan oli kerran tuleva, niinkuin -Juudankansan Eliaksesta, suuri profeetta omassa maassansa. - -Torppa oli pieni; mitä suuremmaksi lapsilauma kasvoi, sitä niukemmaksi -kävi jokapäiväinen leipä. Mutta torppari ja hänen vaimonsa olivat -jumalliset ja ahkerat sekä luottivat Jumalaan, joka antaa ravinnon -korpin pojillekin. Heistä oli turhaa nähdä nälkää, kun he voivat ja -jaksoivat tehdä työtä. Torppari osasi vähän räätälinammattia, ja kun -pojat kasvoivat, niin että voivat vähin autella töissä, ryhtyi hän -talviaikoina käymään taloissa ompelemassa vaatteita. - -Torpan luona, melkein rappusten vieressä oli suuri mänty, nimeltä _Iso -Mänty_. Siinä pojat hyvin mielellään kiipeilivät, ja mies se, joka -korkeimmalle pääsi. Eräänä päivänä astui torppari ulos tuvastaan ja -näki neljä poikaa ylhäällä männyssä. Kolme vanhinta poikaa sysi ja -tyrkki ilon innoissaan toinen toistansa ylimmillä oksilla, mutta neljäs -poika Elias istui alempana oksalla seljin runkoa vasten ja luki. - -"No, Elias," sanoi isä, "etkö sinäkin tahdokaan koettaa kiivetä -korkealle täällä maailmassa? Mitä sinä nyt teet?" - -"Luen katkismusta", vastasi poika. - -"Kaikkiapa saadaankin kuulla!" ilvehti isä. "Vastahan sinä olet -kuudennella vuodella. Tuleppas alas, niin opetan sinut ompelemaan -nuttua!" - -Elias laskeutui maahan ja oppi kuromaan yhteen nutun eri kappaleet; -mutta kun se oli tehty, kiipesi hän jälleen puuhun kirjoinensa. Kuuden -vuoden ijässä osasi hän koko katkismuksen ulkoa. Pappi ja kaikki -naapurit ihmettelivät kylänluvuissa. "Kuulkaas, isä torppari," sanoi -pappi, "tuo poika teidän pitäisi toimittaa kouluun." - -"Ei ole varaa", vastasi isä. - -Vaan mitenkä olikaan; kun naapurit eivät lakanneet ihmettelemästä pojan -suurta oppia, kokosivat vanhemmat säkillisen leipiä, pytyn voita, ja -toisen suolaisia muikkuja sekä lähettivät pojan lähimpään kouluun -Tammisaareen. Mutta Sammatissapa puhuttiin pelkkää suomea ja -Tammisaaren koulussa opetettiin kaikki ruotsiksi. Kovalla poika oli, -mutta täytyipä sentään käydä, ja kävikin se, sillä poika oli uuttera. -Kohta hän osasi katkismuksensa ulkoa ruotsiksikin. Mutta kauanpa ei -ollut kotoa lähettää leipää, voita eikä muikkuja, ja niin täytyi pojan -lopettaa koulun käyntinsä parin vuoden kuluttua. Se on tapahtunut -monellekin köyhälle pojalle Suomessa. - -"Rupea sinä räätäliksi, rakas poikani, ja kulje minun kanssani!" sanoi -isä. Pikku Elias huokasi, sillä häntä enimmin huvitti kirjansa, mutta -hän oli tottelevainen ja nöyrä ja oppivainen, kulki isänsä kanssa -taloissa ja istui pöydällä, niinkuin räätäleillä on tapana, ompeli ja -harsi, niin että sormia pakotti. Välistä sattui niinkin, että hänellä -oli kirja taskussa ja hän hiipi johonkin nurkkaan lukemaan aikaisin -aamusilla ja myöhään iltasilla. Kynttilää hänellä ei ollut pimeänä -vuoden aikana, mutta näkeehän lukea päreenkin valossa. Ja hauskinta oli -kirja kädessä istua Ison Männyn pitkällä oksalla, varisten raakkuessa -sen latvassa. Sieltä Elias aina laulantai-iltoina kiiti täyttä laukkaa -naapurin saunaan huuhtomaan päältänsä pois räätäliä, sillä niin köyhä -oli torppa, ett'ei se jaksanut pitää omaa saunaa. - -"Eliaksesta tulee kelpo räätäli", sanoi isä tyytyväisenä; "eipä -olekkaan mikään huonoin konsti, kun osaa ommella kunnolliset napinreiät -ja saada napit pysymään, niin ett'eivät lennä irti nutusta joka kerran, -kun sattuu syömään vatsansa täyteen." - -Elias-poika luuli melkein samaa itsekin. Mutta kun hän yksinään käveli -suuressa metsässä tai souteli pienellä ruuhellaan yksin kalastelemassa -Valkjärvellä ja jyrkät vuoret katselivat kuviansa syvästä vesipeilistä -sekä aikainen aamuaurinko kultasi honkain latvat, silloin tuli pojan -mieleen ihmeellisiä ajatuksia. Sinä, joka nyt luet Eliaksen historiaa, -etkö tiedä, että yksinäisyys on kaikkein suurten ajatusten äiti? -Hänestä tuntui, kuin kuulisi hän luonnon sydämmen sykkivän ja osaisi -lukea runoja aaltojen väreistä. Kun tuuli humisi honkain tummissa -latvoissa, oli hän kuulevinaan muinaisia, ammoin unhottuneita satuja, -ja jokaisella yksinäisen kanervikon mättäällä oli jotakin sanomista -hänelle. Tähdet sanoivat: "täällä asuu _Jumala_!" Ja jokainen -vaaleanvehreä, nuori kuusenvesa, joka yleni salon sammalikosta, sanoi: -"tässä on _isänmaa_!" Ne kaksi sanaa juurtuivat niin syvälle hänen -sydämmeensä, ettei hän koskaan voinut unhottaa niitä. - -Kun hän sellaisilta retkiltä palasi torppaan ja isä sanoi: "paikkaappas -Vahterin housut!" alkoi hän itkeä. "Mitä itket?" kysyi isä. Poika oli -vaiti ja itki, mutta viimein hän tunnusti, että hän mieluummin lukisi -kuin ompelisi. "No, minä puhun pastorin kanssa", lohdutti isä. - -Pastori sanoi: "lähetä poikasi kouluun Turkuun, siellä hän oppii -enemmän kuin Tammisaaressa." Isä mietti asiaa, sillä papin sanoja -kannattaa ajatella, ja neuvoteltuaan naapuriensa kanssa ja saatuaan -vähän apua hän lähetti pojan Turkuun. "No, mitäs olet lukenut?" kysyi -rehtori ruotsiksi. Poika luetteli kaikki lukemansa kirjat suomeksi; hän -oli jo unhottanut sen vähäisen ruotsin-taitonsa, jonka oli oppinut -Tammisaaressa. Ja kun rehtori rupesi tutkimaan häntä, vastasi hän -taaskin kaikki suomeksi. "Ei", sanoi rehtori, "kyllä tämä ei käy -päinsä. Mitenkä sinä voisit tulla kouluun, kun et osaa muuta kuin -suomea? Mene vain kotiisi, en minä voi ottaa sinua kouluun." - -Siihen aikaan luettiin kaikissa kouluissa vain latinaa ja ruotsia; -suomeksi voitiin oppia ainoastaan aapinen ja katkismus. Sammattilaisen -pojan olisi täytynyt palata kotiinsa ja ruveta räätäliksi, ell'eivät -muut opettajat olisi puhuneet hänen puolestansa rehtorille. - -Hänet siis koetteeksi otettiin alimmalle luokalle, jossa hän sai -kumppaniensa kanssa lukea latinaa ja ruotsia. Kyllä siinä tarvittiin -ahkeruutta ja kärsivällisyyttä, mutta vähitellen rupesi kuitenkin -onnistumaan, ja poika luki koulussa kolme luokkaa. Mutta silloin -loppuivat taas varat köyhästä torpasta, ja Eliaksen täytyi laukku -seljässä vaeltaa kotiin ilman vähintäkään toivoa koskaan enää päästä -sinne takaisin. Hän rupesi taaskin räätäliksi ja kulki isänsä mukana -taloissa, mutta nyt hän jo olikin aika pitkä poika ja taitava -ammatissaan, että osasi ommella kuin oiva sälli omin neuvoin sekä mekot -että nutut. - -Eräänä sunnuntaina hän joutui kirkolla pastorin puheille, joka kysyi -häneltä, miten hänen lukunsa edistyi. Eliaksen täytyi tunnustaa, että -hän nyt lueskeli vain saksia, neulaa ja silitysrautaa. "Mitä hullua!" -virkkoi pastori. "Pyydä isältäsi, että saat tulla pyhinä iltapäiväksi -minun luokseni, niin opetan minä sinulle latinaa!" - -Tuohon isä suostui, poika kävi pyhä-illat, milloin jousi -räätälinammatistaan, pastorin luona ja luki latinaa. Viikon varrella -hän nousi tuntia aikaisemmin ja kävi levolle tuntia myöhemmin kuin muut -ja käytti ne hetket läksyjensä lukemiseen. Siten hän pääsi niin -pitkälle, että pastori kahden vuoden kuluttua sanoi hänelle: "nyt voit -mennä Porvoosen lukiolaiseksi." - -Ja poika läksi Porvoosen, pääsi lukiolaiseksi! luki ja näki nälkää. Isä -ja äiti eivät voineet lähettää hänelle muuta kuin kotikutoista sarkaa, -josta hän itse sai ommella itselleen vaatteet, mutta jotainhan hänen -piti myöskin syödä ja juoda. Hän läksi lupa-aikoina kyliin ja lauloi -siellä leipäkakusta tai ruiskappasesta. Jumalisessa kodissaan oli hän -oppinut monta virttä, osasipa hän myöskin muita lauluja, ja aina olivat -häntä sekä virret että laulut miellyttäneet. Hyviä kylän ihmisiä -liikutti kuulla köyhän lukiolaisen laulavan heille, ja he antoivat -mielellään hänelle vähän lisää evässäkkiin. Kun hän sitte laski yhteen -saaliinsa, huomasi hän ihmeekseen, että oli laulamalla saanut kokoon -kolmekymmentä tynnyriä ruista. - -Hyväpä se. Olihan sellaisiakin aikoja, jolloin hänen ei tarvinnut nähdä -nälkää. Mutta eipä koko ikäänsä käy olla lukiolaisena, täytyy tulla -ylioppilaaksikin. Nyt hän jo osasi ruotsia yllin kyllä, mutta mistä -saada rahaa, että voisi lähteä Turun yliopistoon lukemaan? Pitikö hänen -nyt uudestaan vielä käydä käsiksi saksiin ja neulaan? Ei hän ei -halveksinut vanhoja ystäviään, sittemminkin hänellä aina matkustaessa -oli neulaa ja lankaa taskussa, joilla itse ompeli nutusta karisseet -napit kiinni, mutta saatakoonpa sillä hyödyllisellä taidolla aikaan -mitä muuta hyvänsä, niin ylioppilaaksi sillä ei päästä. Elias kuuli -Hämeenlinnassa tarvittavan apulaispoikaa apteekkiin; mitäpäs muuta, hän -astuskeli sinne ja selitti saavansa kyllä selon latinaisista -lääkkeenmääräyksistä. Hänen onnistui päästä apteekkiin, hän oppi -tekemään pillerejä ja lusikkalääkkeitä sekä tuli vähitellen yhtä -kelvolliseksi proviisoriksi kuin kuka muu hyvänsä. - -Säästettyään kokoon pikku summan matkusti hän yliopistoon ja tuli -ylioppilaaksi. Hän oli silloin kahdenkymmenen vuoden ijässä ja oli -oppinut luottamaan Jumalaan sekä muuten itse auttamaan itseänsä; -miksipä hän näkisi nälkää? Heti ylioppilaaksi päästyään alkoi hän -johtaa pienempäin poikain lukua ja sillä tavalla ansaita jokapäiväistä -leipäänsä. Kovapa työ sekin oli, sillä kun 6 tai 8 tuntia päivässä -takoo latinaa laiskain poikain päähän, ei juuri ole enää paljoa halua -eikä voimia itse lueskella niinä päivinä. Mutta käydä piti omankin -luvun, ja se kävi. Kuluipa kuitenkin koko seitsemän vuotta, ennenkuin -tämä ylioppilas tiesi kaikki, mitä hänen tarvitsi tietää voidakseen -suorittaa kandidaatin-tutkinnot. Mutta silloin, vähää ennen Turun -suurta paloa vuonna 1827, olikin hänen tiensä maailmassa turvattu. - -No sinä, joka luet tätä pikku kertomusta, tahdotko tietää, mitä tuli -Sammatin pojasta, hänestä, joka lukien istuskeli Isossa Männyssä, joka -kuuli honkain laulavan, joka paikkasi Vahterin housut ja josta isänsä -tahtoi tehdä räätäliä, joka oppi katkismuksensa ulkoa kahdella -kielellä, joka oli liian köyhä käymään Tammisaaren koulua, joka -töintuskin pääsi Turun kouluun, kun vastasi rehtorille suomeksi, jonka -vielä täytyi sieltä palata saksien ja neulan pariin, joka laulamalla -kokosi kolmekymmentä tynnyriä rukiita, päästäkseen näkemästä nälkää -Porvoon lukiossa, joka teki pillerejä ja lääkkeitä Hämeenlinnassa -säästellessään rahaa yliopiston matkalle, jonka siellä täytyi seitsemän -vuotta tehdä enemmän työtä muiden opiksi kuin omakseen, niin, tahdotko -tietää, mitä tästä pikku Eliaksesta tuli, joka niin omituisella tavalla -sai profeetallisen nimensä? - -Minä kerron sen. Hänestä tuli yksi kuuluisimpia ja suurimpia miehiä, -kuin koskaan on syntynyt Suomessa. Hänestä tuli lääkäri, kirjailija, -professori, virsien sepitsijä ja kielentutkija; eikä siinä kyllä, sillä -niiksi voi moni muukin kohota; vaan hänestä tuli se mies, joka -etäisistä salomaista etsi ja löysi ne vanhat, kauniit, muualta jo -ammoin unhottuneet runot, joissa on Suomen kansan vanhimmat -muistomerkit muinaisajoilta, Hän liitteli ne kokonaiseksi ja ikäänkuin -lahjoitti kansalle sen muinaisuuden ja antoi sille uutta rohkeutta elää -ja katsella tulevaisuutta kohti. Tuskinpa oli massamme yhtään niin -köyhää tölliä, ett'ei hänen nimensä olisi siinä ollut tuttu ja rakas; -tuskin oli mitään niin etäistä maan osaa, ett'ei hänen kuuluisa -kansanlaulu-kokoelmansa olisi siellä ollut tuttu ja ihmetelty -oppineiden miesten keskuudessa. Ja kun hän hyvin ijäkkäänä kuoli, -kokoutuivat sekä rikkaat että köyhät, ylhäiset ja alhaiset hänen -hautansa ympärille osoittamaan kunnioitustansa, niinkuin olisi hän -ollut kuningas, eikä ollut tulla loppuakaan kauneista ja kalleista -kukka ja lehtiseppeleistä, joita laskettiin haudalle hänen muistonsa -kunniaksi. - -Mitä muuta vielä tahdot tietää Sammatin pojasta? Sitäkö, miten nöyrä, -yksinkertainen, jumalinen ja ihmisystävällinen hän oli kaikessa köyhän -syntyperänsä ja suuren nimensä maineessa? Hän ajatteli aina mielessään, -että muut olivat tehneet paljon enemmän kuin hän. Hän käveli paljain -jaloin kesällä ja hiihteli talvella; hänen pukunsa oli niin -yksinkertainen, että missä häntä ei tunnettu, käskettiin häntä kyökkiin -palvelusväen pariin istumaan. Hän katsoi itseään aina Jumalan ja kansan -palvelijaksi; milloin ei pyhinä sattunut olemaan pappia yksinäisessä -Sammatissa, luki hän kirkossa saarnan; ja hän on sepinnyt monta -ytimekästä virttä suomalaiseen virsikirjaan. Hän salaa autteli montakin -köyhää, oli yhtä lempeä kaikille eikä hänellä ollut yhtään vihamiestä, -mutta monta, hyvin monta ystävää. Kas, sellainen mies voi tulla joka -pojasta, vaikkapa ei jokainen saakaan niin suurta mainetta. - -Jos vielä tahdot tietää hänen nimensäkin, niin sanon sen sinulle, sillä -ei sitä voida salata, se on Paikkarin torpasta levinnyt yli maan ja -maailman. Joka tuuli on sen kertoellut Suomen kuusille, hongille ja -koivuille; joka aalto merellä ja järvellä on kertonut rannoillensa; -joka äiti sanonut sen lapsillensa; eikä miespolvi, joka nyt elää, -suinkaan unhota sitä kertomatta tuleville miespolville. Sammatin poika -oli _Elias Lönnrot_. - - - - -KIRKKONKUKKO. - - - - - -Nyt alotamme kummallista satua, jota voisi nimittää näin: "hukka ylpeän -perii", mutta jokainen ajateltakoon siitä, mitä tahtoo. Ylpeä saattaa -olla, vaikka ei olisi muuta kuin vaapukkamatonen; mitäpä kun saa -kunnian olla kirkonkukkona. - -Oli kerran kirkonkukko, joka istui kovin korkean tornin päässä. Mistä -hän oli kotoisin ja miten hän oli tullut niin korotetuksi maailmassa, -ei ole helppo sanoa. Arveltiin hänestä, että isänsä ei ollut mikään -oikea kukko, vaan puuseppä, joka taisi puusta vuolla kotkia ja -lohikäärmeitä, ja niin luullaan hänen pölkystä vuolleen kukonkin ja -köydellä vivuttaneen sen tornin päähän, koska kukko oli niin tyyni -laiska, ett'ei voinut oppia edes lentämään. - -Kenties tämä luulo oli perätön; kenties kukko muinoin oli päällikkönä -mahtavan haltijattaren Gilimiliadolgan kanakopissa, mutta nosti -ylpeydessään kapinan hallitsijatartansa vastaan, ja rangaistukseksi -siitä muutettiin hänet puukukoksi ja kiinnitettiin kirkontorniin. Näitä -ei voi kukaan aivan tarkoin tietää. Oli kuinka oli, siinä istui hän -tornin korkeimmassa huipussa, paljon korkeammalla kuin korkein -huoneenkatto ja korkein puu seitsemän peninkulman alalla. Niin -korkealla hän istui, että maa hänen allansa ei näyttänyt pannukakkua -suuremmalta, ja ihmiset olivat ikäänkuin kärpäsinä pannukakulla. Hetken -aikaa näki kukko niiden siinä hyristelevän, ja sitten ne jälleen -karkoitettiin suurella kärpäis-läpsällä. - -Kirkonkukko oli hyvin suuri. Hänellä oli korkea, punaiseksi maalattu -harja nokan yläpuolella, lautasen kokoiset, viheriäiset silmät ja -erittäin tuuhea pyrstö. Vatsaan mahtui hänelle kolme tynnyriä rukiita, -niin ahnas oli hän. - -Tietysti hän oli hyvin pöyhkeäkin. Koska hän oli niin iso ja istui niin -korkealla, ei kukaan hänen mielestänsä ollut niin suuri herra kuin hän -itse. Kaikki kukot ovat ylpeät; sen kyllä näkee heidän käytöksestänsä, -kun he rikkatunkiolla rehentelevät ja nostavat nokkansa ilmaan, -ikäänkuin jokaiselle tahtoisivat huutaa: mikä huitukka sinä olet? Mutta -kirkonkukko oli kaikkein pahimpia. Saammepa nähdä, ett'ei semmoisen -koskaan käy hyvin. Moni kopea kukko on päänsä menettänyt, kun -herrasväkensä on pitoja valmistellut, ja sitten on kukko parka -säälimättä kynitty, pantu paistinpannuun ja syöty, niinkuin siipieläin -ainakin, kastimen ja marjahillon kanssa. - -Ehkä kirkonkukko tiesi, ett'ei hänestä ollut mestattavaksi ja -syötäväksi, ja sepä teki hänen muita kukkoja kopeammaksi. Hänellä oli -muutama omituisuus, jota usein tavataan tässä maailmassa, nimittäin, -että hän aina käänsi pyrstönsä tuulen mukaan. Sillä tavoin taisi hän -katsella ympärilleen joka ilmansuuntaan. Mutta mihinpä hyvänänsä hän -kurkisteli suurilla, viheriäisillä silmillään, ei hän missään -maailmassa nähnyt vertaistansa. Sentähden rupesi hän uskomaan olevansa -koko joukon parempi kaikkia muita, ja että koko maailman pitäisi oleman -hänelle alamaisena. Hän ajatteli itsekseen näin: - -"Minä olen hyvin suuri kukko, erittäin korkeasukuinen ja komea kukko -olenkin. Vertaistani ei löydy kukkojen joukossa. Minä olen todellinen -keisari-kukko. Tämä kirkko on silminnähtävästi rakennettu vartavasten -minun tähteni, sopivaksi sijaksi korkealle arvolleni. Mistä muusta -syystä ihmiset joka pyhä kokoutuisivat tänne kirkon ympärille, kuin -minua ihailemaan ja palvelemaan. Niin, suuri kukko olen varmaankin, -mahtava kukko, sangen korkeasukuinen ja ihmeellinen kukko minä olen." - -Mutta korkeasukuisten on toisinaan jokseenkin ikävä, ja niin oli -kirkonkukonkin. Lentää hän ei taitanut, työtä hän ei huolinut tehdä ja -syödä hänen ei tarvinnut. Mitä oli tekeminen? Hän milt'ei vähän -kadehtinut provastin kanoja, jotka joskus tulla teputtelivat tornin -juurelle asti ja kuoputtelivat sukkelasti santaa, löytääksensä sieltä -jonkun jyväsen. - -Eräänä päivänä tapahtui, että varis sattui lentämään kirkon ylitse, -aivan likeltä kirkonkukkoa, joka istui siinä äreänä ja ynseänä, -suutuksissaan siitä, että kukaan uskalsi lentää niin korkealle kuin hän -tahtoi istua. - -"Kvaa, kvaa!" vaakkui varis. "Kuinka voit kukkoseni?" - -"Brrr!" ärjähti kukko, pyörähti tuulen mukaan ja käänsi pyrstönsä -varikselle. "Minusta sinä ainakin saisit sanoa: teidän ylhäisyytenne." - -"Kas vaan!" sanoi varis. "No eikö teidän ylhäisyydellenne ajan pitkään -tule jotenkin ikäväksi istua noin yksin, mitään tekemättä? Minun -mielestäni pitäisi teidän ylhäisyytenne naida." - -"Vai minunko naida!" sanoi kirkonkukko. "Mistä löytäisin kanan, niin -komean ja korkeasukuisen, jota arvoani loukkaamatta saattaisin kosia?" - -"Teidän ylhäisyytenne, olette oikeassa", vastasi varis. "Semmoista -kanaa on tosin vaikea löytää, sillä en muistaakseni koskaan ole kuullut -puhuttavan kirkonkanoista. Mutta teidän ylhäisyytenne pitäisi kumminkin -johonkin työhön ryhtymän. Niin minä teen. Se lyhentää aikaa ja tekee -mielen sekä raittiiksi että iloiseksi." - -"Työhön!" ärisi kukko ja katsoi ylenkatseella varista. "Korkeat ja -mahtavat eivät koskaan tee työtä. Se ei ole soveliasta." - -"Vai niin", ajatteli varis itsekseen, kun lensi tiehensä, "sinä -ehtimiseen kurkistelet ympärillesi, herra kukko, ja tiedät kuitenkin -niin vähän kuinka maailmassa menetellään. Olen usein nähnyt korkeilla -ja mahtavilla olevan enemmän työtä ja enemmän huolta kuin alhaisilla -maailmassa. Mutta tuommoiset tyhmän pöyhkeät veikaleet kuin -sinä, pidätte sitä arvokkaana, joka ei pane kortta ristiin, vaan -läpi-laiskana vetkuttelee muitten palveltavana ja ikävystyy päivihinsä. -Huomaakin jo, että kirkonkukko on monen sadan vuoden vanha, ja -ajattelee aivan niin kuin moni muinoin hänen nuoruudessaan ajatteli. -Mutta nyt ymmärretään jo paremmin kuin ennen, että jokaisen pitää työtä -tekemän ja oleman ahkera, jos haluaa tulla onnelliseksi ja -tyytyväiseksi. Sitä kukko ei ymmärrä. Sen vuoksi kun on niin tyyni -laiska, sanoo hän vaan: 'se ei ole soveliasta'." -- Ja niin oikein -olikin. Kukko oli laiska ja ylpeä, siinä koko asia. Monta sataa vuotta -oli hän tuolla tornin huipussa istunut vähintäkään tekemättä; hän ei -ollut edes laulanutkaan. Niin laiska oli hän, että ei ollut -paikaltaankaan liikahtanut satoihin vuosiin. Kohtuullinen selkäsauna -olisi ehkä virvoittanut häntä uutteruuteen ja työhön. Mutta kuka olisi -rohjennut semmoista yrittää? Sitä paitsi oli hän puusta, ja semmoiseen -ei mikään vitsa pysty. Saamme kohta kuulla, kuinka hänen kävi. - -Eräänä päivänä, kun kukko totuttuun tapaansa istui tuijottain -sini-taivasta kohden ja näytti sangen ajattelevalta, vaikka ei paljon -mitään ajatellut, niin näki hän ihmeekseen suuren väkijoukon kirkon -ympärillä. "Mitähän tuo merkinnee", ajatteli hän, "eihän tänään pyhä -ole?" Pian hän kuitenkin sai siitä selvän. - -Se oli mainio nuoralla-tanssija, Karamatti nimeltään, joka oli nuoran -jännittänyt kirkontornin ja tapulin välille. Nuoralla hyppi pieni poika -ja pieni tyttö; he hyppelivät vastatusten, tehden mitä kummallisimpia -käännöksiä. "Vai niin", ajatteli kukko, "eikö tuo muuta ollut? Minä -luulin sen olevan jonkun uuden juhlallisuuden, jota nuo tyhmät ihmiset -taas täällä viettäisivät minun kunniakseni." - -Mutta yht'äkkiä heitti pieni Karamatti sormisuukkosen kansalle ja -kiipesi kuin kissa ylös kirkontornia myöten, sillä vanhastaan oli -rautapuikkoja lyöty tornin kattoon toinen toistansa ylemmäksi. Näitä -myöten kiipesi nyt pieni Karamatti yhä korkeammalle ja tuli viimein -lähelle kukkoa. "Hohoo", ajatteli kukko ja näytti vimmatun vihaiselta. -Mutta Karamatti ei ollut tuosta millänsäkään, vaan heilaus vain ja -yhdellä hyppäyksellä oli hän kukon selässä, istui siihen ratsastamaan -ja huusi kaikin voimin: "Hopsan heponi! Hei hopsan heponi!" Nytkös -kukko sai suuret silmät. Hän piti tätä kaikkea äärettömänä -loukkauksena, hän, joka siinä kopeana istui eikä pitänyt ketään koko -maailmassa vertaisenansa. Ja nyt tuossa istui pieni poika nulikka ja -piti häntä kannuskurissa, huutaen: "hei hopsan heponi!" - -Ensin kukko luuli koko kirkon hajoavan kummastuksesta, kun tämmöistä -hävyttömyyttä tapahtui. Mutta kirkko pysyi kauniisti paikoillaan, ja -nyt kukko rupesi kovin masentuneena käänteleimään, väänteleimään joka -taholle. Mitä oli tekeminen? Hän oli ollut niin laiska, ett'ei ollut -oppinut lentämään eikä laulamaan, ja nyt sai pitää hyvänänsä sen -kolauksen, jonka hänen ylpeytensä sai, kun koko kansa alahalta huusi: -"hyvin, hyvin, oivallisesti", ja katsoi sitä oikein sukkelaksi, että -pieni Karamatti piti kirkonkukon kannuskurissa. - -Niin tässä maailmassa käy: jos joku on laiska ja ylpeä, tulee vihdoin -viimein pieni Karamatti ja pitää häntä kannuskurissa. Usko pois se. - -Mutta kirkonkukko ei tullut siitä paljon viisaammaksi. Tuolla istui hän -tornin huipussa vuosikaudet peräkkäin; polvi polvelta ihmiset tuolla -alahalla kirkossa veisasivat virsiänsä Jumalan kunniaksi, elelivät -aikansa ja vaipuivat hautaan, ja uusia ihmisiä tuli sijaan, ja he -veisasivat samoja vanhoja virsiä samassa vanhassa kirkossa. Mutta kukko -istui aina vain yhtä laiskana ja ylpeänä tornin huipussa, yhä odottaen, -että viimein kuitenkin joku ihmeellinen onni olisi häntä kohtaava, -hänen suuren isoisuutensa tähden. Kenties toivoi hän tulevansa -kullatuksi kirkkaimmalla kullalla, jotta loistaisi kuin aurinko, taikka -odotti hän tulevansa julistetuksi koko maailman kukkojen -suur'sulttaaniksi. Niin, kukapa sen niin tarkoin tiesi? Hän odotteli -odottelemistaan, vaan ei tuota toivottua onnea kuulunutkaan. - -"Toivossa aika kuluu", niin kukonkin. Viimein tuli hän kovin vanhaksi -ja lahonneeksi, niin että kappale kappaleelta putosi hänestä, kun tuuli -kävi. Eräänä päivänä oli kova myrsky. Tuulen puuska kulki vinkuen -kirkon yli, puhalsi maahan kukon tornin huipusta ja vei sen halki ilman -muassansa järveen. Siellä sai nyt kukko, pyöreyksissään oudosta -matkastansa, vihdoin viimeisen kerran katua, ett'ei ollut oppinut -lentämään ja laulamaan. Sillä jos hän olisi sitä taitanut, ei hän olisi -pudonnut järveen, vaan olisi sen sijaan lentänyt raastuvan katolle ja -siellä laulanut niin, että maistraatti ja koko kaupunki olisi -ihmetellyt. Mutta nyt vei tuuli hänet järveen, ja aallot ajelivat häntä -sinne tänne, niin että hau'it ja ahvenet töllistäen ihmettelivät, mikä -merikummitus tuo oli. - -Viimein aallot hänet viskasivat rannalle, ja siihen jäi hän makaamaan. - -Rannalla oli pieni mökki, ja siinä asui vanha eukko, jolla oli kaksi -lasta, tyttö ja poika. Eräänä päivänä lapset rakensivat rannalle pieniä -sulkuja, ikäänkuin kammioiksi kalasille, jotka niihin uiskentelivat -tullen mennen. Kun nyt lapset kulkivat vähän matkaa pitkin rantaa, -kiviä kokoilemassa, löysivät he kirkonkukon, tuon vanhan vaivaisen, -joka siihen aikaan oli varsin surkean näköinen. Laineet olivat kokonaan -huuhtoneet maalin hänestä, ja kiviä vasten hankautuen oli hän -menettänyt sekä nokkansa että pyrstönsä. - -Lapset sanoivat: "nyt ei ole hätää. Äiti aina valittaa varisten ja -varpusten vahingoittavan hernemaatamme. Mutta tästäpä saamme hyvän -peljättimen. Juoskaamme hakemaan köyttä, niin vedetään tuo suuri -rötkäle hernemaalle. Ja niin nyt kukko vanhoilla päivin pystytettiin -aidan seipääsen varisten peljättimeksi hernemaalle, eikä toivomistakaan -enää tulla kullatuksi ja julistetuksi kaikkein maailman kukkojen -suur'sulttaaniksi. Tapahtuipa silloin, että varis tuli lentäen, ja -sattui juuri olemaan sama varis, joka kerran kukon hyvinä päivinä oli -häntä kutsunut teidän ylhäisyydeksenne. Hui! nyt huomasi varis -peljättimen ja lensi pakoon minkä siivet kannattivat. Mutta lentäessään -sattui hän taaksensa katsomaan ja tunsi vanhan tuttavansa. 'Kvaa, -kvaa!' vaakkui varis. 'Kas vaan, teidän ylhäisyytenne, olette tullut -varisten peljättimeksi! Niin, niin, ylpeys sen teki; niin tässä -maailmassa käypi'." - -"Ole vaiti!" rääkkyi taitava korppi, joka istui siinä likellä petäjän -kannolla. "Kukko raiska on ollut laiska ja ylpeä, ja sentähden on hänen -käynyt huonosti. Nyt on hän vanha ja onneton, ja vanhoja ja onnettomia -ei saa pilkata. Kuka tietää, kuinka itse kullekin voi vanhoilla -päivillä käydä." - -Tämän kaiken kuuli kirkonkukko. Mutta hän ei saanut sanaakaan -sanotuksi, sillä hän oli nokattomana ja pystytetty aidan seipääsen. -Siinä hän luultavasti istuu vielä tänäkin päivänä. - - - - -KAIKU. - - - Salissa metsän soma - Istuupi tyttönen, - Hän matkii alinomaa - Puheita ihmisten. - Hänellä huntu hohtava - Ja kruunu kullan loistava, - Mut vuoren taakse kätkee - Hän aina kasvonsa. - - Sun kotis, laps, on metsä, - Mä varmaan tiedän sen, - Ja vastaamatta et sä - Vain ole puheesen. - Kohdalla tuolla Korpelan - Mä näin sun huntus hohtavan, - Sun silmiäs en nähnyt, - Mut äänes kuulinhan. - - Ken olet tyttö? Lienet - Sä lapsi kuninkaan? - Sä mainitakin tiennet, - Mist' opit matkimaan? - Keneltä ruman tavan sait, - Ett' aivan ajatusta pait' - Sä myötään jatkuttelet, - Etk' yhtään pysy vait? - - On puheenlahja oiva - Jumalan antama, - Hänelle siit' on soiva - Korkeinta kiitosta. - Kas pienin lintu laulullaan - Ylistää Luojaa laadullaan, - Ja sydämmensä tunteet - Niin saattaa sointumaan. - - Kun luonto kokonansa, - Ihmiset, eläimet, - Käsittää pakinansa, - Siit' ovat tietoiset, - Mitenkä yksin olet sä - Semmoinen kielenpieksäjä, - Jok' ajattelematta - Vaan päästät ääniä? - - En, kaiku pienokainen, - Mä sua moitikkaan, - Mut älä muita vainen - Viekoita matkimaan. - Mä muutoin sinut ilmaisen. - Tuo pilvi, joka vuorien - Ylitse liitää, kertoi - Tarinan tämmöisen: - - Olipa tyttö parka - Lepakkomielinen, - Hän oli löyhä, arka - Ja liukaskielinen. - Aamusta iltaan suunsa soi, - Hän todet, valheet ilmi toi, - Ja näppärästi kyllä - Hän kielitellä voi. - - Hän, tietkääs vielä mitä, - Prinsessa olikin, - (Ja semmoisilta pitää - Odottaa enemmin). - Mit' tuhmaa valtakunnassa - Tapahtui, sitä halulla - Hän kielitteli muille - Ilolla, innolla. - - Prinsessa koulutyötään - Pilana piti vaan; - Ja suu se hällä myötään - Lörpötti lorujaan. - Mut vaikka pysyi tuhmana, - Niin päässään piti kruunua - Eik' opettajatarkaan - Rangaissut vitsalla. - - Ja haltiatar oli - Prinsessan kummina, - Hän opettamaan tuli - Tytölle Aapista; - Mut neuvot meni tuulehen, - Hän puhui aina loruten. - Eik' yhtään vaiennunna - Tuo pikku suukkonen. - - Vaan vihdoin kuinkas kävi! - Vihainen kummi on, - Kun tyttö lörpöttävi, - Hän ryhtyy keinohon. - Hän tuli, tarttui prinsessaan, - Talutti metsään taajimpaan, - Taa kukkulain ja vuorten, - Perälle erämaan. - - Nyt kaikuna hän siellä - On raukka yksinään, - Mut suunsa nytkin vielä - Loruilee yhtenään. - Jos mitä sattuu kuulemaan, - Hän siihen valmis vastaamaan, - Vaikk' ymmärrä ei mitään - Mihinkään asiaan. - - En sua kaiku parkaa - Mä henno moittia, - Kun tietämättäs karkaa - Sun' suustas sanoja. - Sä matkit ukonpauhinaa, - Ja linnun sulo laulelmaa, - Ja lasten rallatusta - Lehdoissa, rannoilla. - - Laps nuori, ihanainen, - Sä luonnon ääni oot, - Sen tunteet aina vainen - Laulunas kaikukoot! - Ah jospa voisit tulkita - Vaan luonnon sopusointua, - Etk' ilman tuuleen laskis - Vaan turhaa humua! - - - - -SOUTAJAPOJALLENI. - -(Kun hän oli vuoden vanha.) - - - Souda, pikku poika, vaan - Kehdon kiikunnalla! - Souda kauas maailmaan - Suomen lipun alla! - Elon meri myrskyää, - Kukkarantaa seuraa sä, - Äidin syliss' ennä, - Elon myrskyyn lennä! - - Kasva, pikku masto, vaan! - Jotta kestät myrskyt! - Pidä perää vakavaan, - Tulkoot mitkä tyrskyt! - Vapaat purjeet! Riemuiten - Sodi puolest' totuuden, - Vaikka peikot aivan - Uhkais murtaa laivan! - - Souda kauas aikaan vain, - Jos niin Luoja sallis! - Kehtopäiväis suloisain - Muisto kätke kallis! - Jos Hän laivas kauas pois - Toiseen aikaan uida sois, - Sukuin uutten anna - Muistos mieleen panna! - - Souda voimin rakkauden, - Enkelit niin suojaa! - Iloks souda vanhinten! - Ruoris olkoon Luoja! - Lapsia Hän rakastaa, - Sua pientä katsastaa. - Millä kuljet tiellä, - Herra myös on siellä. - - - - -KUIHTUNUT LEHTI. - -Syksyinen jutelma. - - -Nyt on syksy, ja musta pimeä katselee sisään ikkunasta. Myrsky vinkuu, -sade roiskuu porttia vasten, meri pauhaa, aallot hyökyy. Huh, kuinka -pimeä, synkkä pauhaava meri syöksyy kallioita vasten, kuinka se ärjyy -saadaksensa saalista, kuinka se syysyönä on ikäänkuin elävä kuolema! Se -on kuitenkin sama meri, joka sydänkesän aikana oli niin hymyilevän -iloisen näköinen kukkivien rantojen ympärillä, kun valkoiset purjeet -lentelivät kuin kalalokit sen yli ja lapset laiturin tykönä laskivat -liikkeelle kaarnavenheensä. Nyt se on musta ja uhkaileva, ei kukaan voi -nähdä sen kaukaisia aaltoja, pimeä on kuin esirippu tuntemattoman -etäisyyden edessä. - -Ja tuo kaunis tuuhea metsä, kuinka viheriäinen ja tuoksuva se olikaan -kesällä, kun aurinko paistoi ja linnut laulelivat ja pienet tytöt -istuivat metsikössä etsien ruohokosta nelilehtisiä apilaita! Nyt se on -autio ja tyhjä, hävitetty ja ilman asukkaita, sen tuuheat koivut ovat -kadottaneet lehtensä, sen suhisevat haavat lakanneet suhisemasta; -syksytuuli taistelee vain yöllä kuusien oksia vastaan. Perhoset -nukkuvat, kukkaset ovat kuolleet, susi yksin astuskelee hiljaa hiipien -sammaltuneessa mättäikössä. - -Minäpä tiedän kertoelman kuihtuneesta lehdestä. Se on aivan tavallinen -kertomus, ehkäpä olet sen kuullut ennenkin, eikä se olekaan pitkä, -mutta nyt on se vuodenaika, jolloin se parhaiten ymmärretään. - -Oli haapa, joka kasvoi jossakin Suomenmaan metsissä; se oli nuori, luja -ja täynnä elonvoimaa. Tuli toukokuu, jolloin sen lehdet puhkesivat, -terveinä, kauniina, vaaleanvehreinä, jommoisina ne olisivat koristaneet -jok'ainoan seppeleen, mutta koristivat vielä somemmin tuon -korkeavartaloisen haavan. Kevättuuli tuli illalla haavan luo ja lauleli -sille laulua: "tuhannen, tuhannen lehteä on nuorella haavallani, joka -lehti on kudottu auringonpaisteesta ja kasteesta, joka lehti on kieli, -ja tuhannella, tuhannella vapisevalla kielellä haapani kiittää Jumalan -ääretöntä hyvyyttä." - -"Sepäs oli kohtelias laulu", viserteli peippo, joka äsken oli -rakentanut pesänsä haapaan; "opetapa minullekin se laulu, tuuli!" Ja -sitte alkoi peippokin tavailla samaa laulua, kunnes hän oppi sen -kokonaan: "tuhannen, tuhannen lehteä on nuorella haavallani, joka lehti -on kudottu auringonpaisteesta ja kasteesta, joka lehti on kieli ja -tuhannella, tuhannella kielellä haapani kiittää Jumalan ääretöntä -hyvyyttä." - -"Mitä merkitsee Jumalaa kiittäminen?" arveli vähäinen hento äsken -puhjennut lehti haavassa. Haavanlehti piti tuosta laulusta, mutta ei -oikein ymmärtänyt sen merkitystä. Enhän minä ole milloinkaan nähnyt -Jumalaa, arveli lehti, kuinka minä siis kiittäisin sitä, jota en ole -koskaan nähnyt? - -Seuraavana päivänä tuli tuuli jälleen, haapa alkoi suhista ja nuori -lehti suhisi myöskin mietteensä. "Mitä lehti sanoo?" visersi peippo. -"Etkö sinä ole Jumalan luoma sinäkin? Ja sanot kumminkin, ettet ole -luojaasi nähnyt?" - -"Se on kyllä mahdollista", virkkoi nuori lehti suruisena ja vavisten; -"mutta se on niin oppinutta, ett'en minä voi sitä käsittää." - -"No elä siis vähän kauemmin, kunnes sen ymmärrät", tuumasi peippo. - -Kesä tuli, kaikki lehdet kasvoivat suuriksi ja viheriäisiksi taivaan -auringon paisteessa ja kaikki tuhannet lehdet kiittivät Jumalaa; mutta -sama nuori haavanlehti latvassa ajatteli vieläkin itseksensä: "en -ymmärrä mitä he tarkoittavat, varmaankaan en liene vielä kylliksi vanha -ymmärtämään kaikkea;" ja lehti suri viattomuudessaan vähää -ymmärrystänsä. - -Kesä oli pitkä, kaunis ja lämmin; sillä oli oma aikansa ja sitte tuli -syksy. Ensimäisen hallayön jälkeen lehdet alkoivat kellastua, mutta -vieläkin lauleli tuuli lauluansa puiden latvoissa: "tuhannen, tuhannen -lehteä on nuorella haavallani, joka lehti on kudottu päivänpaisteesta -ja kasteesta, joka lehti on kieli, ja tuhannella, tuhannella kielellä -kiittää haapani Jumalan ääretöntä hyvyyttä." - -Yöt tulivat pitkiksi ja pimeiksi, puolukat kypsyivät, muuttolinnut -lähtivät pois, lehdet alkoivat varista maahan, yksi kerrallaan. Kaikki -lehdet kiittivät viimeiseen saakka luojaansa, aivan kuin he olisivat -ymmärtäneet, että he vain olivat sitä varten olemassakin maailmassa. -Haavanlehti latvassa tahtoi myöskin sitä ymmärtää, mutta ei sitä -voinut, vaikka jo olikin keltainen. - -Eräänä syksyisenä yönä tuli pohjoistuuli pauhaavilla siivillä ja lakasi -mukanansa ne harvat keltaiset lehdet, jotka vielä olivat jäljellä. -Niiden harvojen joukossa oli myöskin haavanlehti, jonka tuuli vei -mukanansa kauas metsään. Siellä oli tuhansia kuolleita lehtiä kasassa, -ja jänis juoksi niiden ylitse pyssy olallansa. Oli kirkas kylmä päivä, -lehdet kahisivat metsästäjän jalkojen alla, ja ilmassa tuntui niin -kummallinen syksyn tunne, ikäänkuin pellavan haju, kun se nostetaan -vedestä ja ripustetaan kimppuihin kuivamaan aidan harjalle. Haavan -lehti oli tuolla kuolleiden lehtien joukossa, mutta se eli yksinänsä, -ja sen kanta oli vielä viheriä; se suri itsekseen, ett'ei se voinut -kuolla, ennenkuin oli täyttänyt tarkoituksensa täällä maailmassa. - -Kauniin päivän jälkeen tuli taas myrskyinen yö, sataa rankkasi aika -lailla ja lehdet hajosivat sinne tänne metsässä. Haavanlehti temmattiin -kauas pois meren rantaan saakka, tuulen pyörre vei sen mustille -laineille, jotka sen kuljettivat ulos meren luodolle. Sinne se jäi -erään laivasta murtuneen puukappaleen viereen; lumi peitti sen korkeana -hankena, eikä haavanlehti kuitenkaan voinut kuolla, sillä se ei vielä -ollut täyttänyt määräystänsä tässä maailmassa. - -Tuli talvi, oli pakkanen eikä luodolla kasvanut mitään metsää. Mutta -luodolla asui kalastaja lapsinensa köyhässä majassansa. He tarvitsivat -puita lämmitystä varten lauantai-iltana; lapset lähetettiin etsimään -puunkappaleita ja oksia, jotka meri oli tuonut syksyllä rannikolle. Kun -lapset etsivät lumessa, löysivät he laivasta särkyneen puukappaleen ja -kuljettivat sen ilolla majaan huutaen: "isä, isä, tulkaa katsomaan -miten hyvän puukappaleen me löysimme rannalta!" - -Kalastaja katseli puukappaletta ja huomasi sen olevan tammea. "Se on -hyvää ja lujaa puuta", sanoi hän; "se on ollut ison laivan etukeulana -ja saammepa siitä hyvän lämmityksen. Äiti, pane nyt puuropata tulelle, -niin saamme jotakin lämmintä!" - -Kun nyt kalastaja kaapi pois lumen puukappaleesta pannaksensa sen -tuleen, putosi siitä erilleen iso keltainen lehti. Pieni tyttö otti sen -lattialta ja katseli sitä kummastellen, sillä hän ei ollut koskaan -ennen nähnyt metsää eikä lehtiä, eikähän paljoa tarvitakaan, ennenkuin -lapset jo ihmettelevät. Tyttö meni äitinsä luo, näytti minkä -harvinaisen korun hän oli löytänyt ja kysyi mikä se oli. - -"Etkös tiedä, että se on haavanlehti?" vastasi äiti. "Annas kun katson: -se on suuri ja kaunis lehti, ja on vielä kannan puolelta vehreä, vaikka -se on niin kauan ollut lumessa. Nyt kuivaamme sen varovasti ja panemme -sen merkiksi raamattuun, siihen se soveltuu hyvin, koska se on niin -ohut." -- Ja eukko pani haavanlehden merkiksi suureen raamattuun, että -hän joka päivä tietäisi, mihin hän viime kerralla lopetti lukunsa, -sillä hän oli hurskas eukko ja luki joka päivä Jumalan sanaa. - -Sen jälkeisenä päivänä oli sunnuntai, eukko avasi pyhän kirjan, joka -oli kalastajamökin paras aarre, ja alkoi lukea ääneensä kuningas -Taavetin 103:tta psalmia, joka on ihanimpia ylistyslauluja, kuin -koskaan on Jumalan kunniaksi laulettu. Silloin hän luki: - -"Ihminen on eläissänsä niinkuin ruoho; hän kukoistaa niinkuin kukkainen -kedolla. Kun tuuli käy sen päällitse, niin ei hän kestä enää, eikä sen -sijaa kukaan tunne. Mutta Herran armo kestää ijankaikkisesta -ijankaikkiseen niiden yli, jotka Häntä pelkäävät ja Hänen -vanhurskautensa lasten lapsiin, niille, jotka Hänen liittonsa pitävät -ja muistavat Hänen käskyjänsä tehdäksensä niitä. Kiittäkäät Herraa -kaikki Hänen työnsä, kaikissa Hänen valtansa paikoissa; minun sieluni -kiittää Herraa." - -Kalastaja ja hänen lapsensa kuuntelivat hiljaisina hartaudessa näitä -ihania sanoja. Talvinen myrsky kulki ankaralla pauhulla yli meren, yö, -pimeys ja kylmä levisi yli aution kallion, mutta köyhässä majassa oli -rauha, ilo, lämpö ja valo Jumalan, Korkeimman kiitoksessa ja -palvelemisessa. - -Kun eukko oli lopettanut lukemisen, laski hän kirjan kiinni, ja sen -lehtien väliin hän pani haavanlehden merkiksi. "Katsokaas", sanoi hän -ihmetellen, "lehti on tullut kullankeltaiseksi!" - -"Se tulee siitä, että se on kuivanut lämpimässä", arveli kalastaja ja -katseli haavanlehteä. Se oli ikäänkuin muuttunut, se loisti kuin heleä -kulta ja näytti välkkyvän ilosta. - -Mutta se ei ollut lämpimän takia, vaan siitä syystä, että haavan lehti -nyt oli käsittänyt mitä se ei koskaan ennen ollut ymmärtänyt, nimittäin -mitä Jumalan ylistäminen on. Sitä vartenpa sekin oli maailmassa -olemassa. Se oli nähnyt niin paljon, kevään ja kesän, syksyn ja talven, -se oli nähnyt kirkkaimman auringon ja pimeimmän yön, suloisimman -kukoistuksen, katkerimman hädän, eikä kuitenkaan ollut ymmärtänyt -kaikissa nähdä Jumalan pyhää tahtoa. Sentähden oli haavanlehti aina -ollut suruissaan, levotonna, vavisten kukoistuksensakin kauneimpina -kevätpäivinä; mutta nyt se ymmärsi kaikki; nyt se ei surrut enää, nyt -se oli onnellinen, nyt se taisi mielellään kuolla. _Sentähden_ se -loisti kuin kirkas kulta; kuinkapa se toisin olisi voinutkaan tehdä? - -Vieläkin on lehti raamatun lehtien välissä, että myöskin vähäinen, -kuihtunut ja kauan sitte unhotettu voisi kiittää Jumalaa. Ja kun -toukokuun tuuli ensi kerran taas laulaa haavan latvassa: "tuhannen, -tuhannen lehteä on nuorella haavallani, jokainen lehti on kudottu -auringonpaisteesta ja kasteesta, joka lehti on kieli, ja tuhannella, -tuhannella kielellä kiittää haapani Jumalan ääretöntä hyvyyttä", -silloin noista tuhannesta, tuhannesta vapisevasta lehdestä ei ole -ainoatakaan, joka ei ymmärrä mitä luojansa kiittäminen on; he tietävät -sen kaikki ja tällainen on taru kuihtuneesta haavan lehdestä. - - - - -AHDIN LAHJA. - - -Kerran oli kalastaja, Lohi-Matti. Hän asui suuren meren rannalla, niin -tietysti, missäpä hän muualla olisi asunut. Ja hänellä oli myöskin -vaimo, nimeltä Lohi-Maija, ja mikäpä hänen nimensä muu olisi ollutkaan. -He asuivat talvella pienessä tuvassa manteren rannassa, mutta muuttivat -keväällä punertavalle kalliokarille meren keskelle ja oleskelivat -siellä koko kesän aina syksyyn asti. Siellä heillä oli vielä pienempi -tölli, ovessa puusalpa lukon sijasta, uuni suurista kivistä kyhätty, -tuuliviiri ja väkkärä katolla. - -Sen kallioluodan nimi oli Ahtola eikä se ollut kaupungin toria -suurempi. Kiven raoissa kasvoi siellä pikku pihlaja ja neljä -leppäpensasta; ja miten nekään olivat sinne joutuneet, on vaikea -tietää; ehkäpä ne oli kuljettanut syystulva. Lisäksi kasvoi karilla -vielä muutamissa mättäissä sametinkaltaista ruohoa, muutamia ruokoja ja -kaisloja, kaksi keltakukkaista pietar-yrttiä, neljä korkeaa, -punakukkaista horsmaa ja yksi kaunis valkoinen kukka, jota sanotaan -tähtimöksi (trientalis europaea). Mutta harvinaisinta kaikesta oli -ruoholaukka, jota Lohi-Maija oli vartavasten istuttanut kolme turvetta -vuoren koloon, niin että kallio oli suojana pohjoispuolella ja aurinko -lämmitti vapaasti etelästä päin. Eihän siinä paljo ollut maustintarhaa, -mutta kylliksi kuitenkin Lohi-Maijalle. - -Kaikkia hyviä asioita on kolme, ja sentähden Lohi-Matti vaimoineen -pyyteli keväällä lohta, kesällä silakkaa ja syksyllä siikaa. Jos oli -kaunis ilma ja hyvä tuuli, purjehtivat he lauantaina kaupunkiin, möivät -tuoreet kalansa ja kävivät pyhänä kirkossa. Mutta usein sattui niinkin, -että he elivät monta viikkoakin yksikseen Ahtolan karilla, näkemättä -muuta kuin pienoista koiranrakkiansa, jolla oli muhkea nimi Prinssi, -sekä mättäitä, pensaita, ja kukkia, kaloja ja kalalokkeja, myrskypilviä -ja vaalakan sinisiä aaltoja. Sillä tämä luoto oli aivan aavan meren -laidassa, jossa ei peninkulmaa lähempänä ollut ainoatakaan vehreää -saarta eikä ihmisasuntoa, ainoastaan siellä täällä punertava kari -niinkuin Ahtolakin, yöt päivät kestämässä laineiden loisketta ja -kuohua. - -Lohi-Matti ja -Maija olivat hiljaista, ahkeraa väkeä, elivät Prinssinsä -kanssa kolmen kesken iloisina ja tyytyväisinä köyhässä töllissään ja -pitivät itseään rikkaina, kun saivat suolatuksi niin monta silakka- tai -muuta kalanelikkoa, että voivat tulla toimeen yli talven ja saivat -lisäksi myöskin vähän lehtitupakkaa ukon piipun varalle ja muutaman -kahvinaulan mummolle, joka pani höysteeksi ja maun parantamiseksi sen -sekaan kaksi vertaa paahdettuja ohria ja sikuria. Oli heillä sitä -paitsi voita, leipää, kalaa, kaljapuolikko ja piimälekkeri; mitäpä he -muuta tarvitsivatkaan. - -Kaikki olisi nyt ollutkin oikein hyvin, ell'ei Lohi-Maijaa olisi -kiusannut salainen himo, joka ei hänelle antanut yhtään rauhaa. Hän -mietiskeli vuodet päästänsä, miten hän rikastuisi niin paljon, että -kerran toki saisi oman lehmän. - -"Mitä sinä lehmällä teet?" sanoi Lohi-Matti. "Eihän se jaksa uida näin -kauas eikä se sovi meidän veneesemmekään, ja milläs muulla tavalla me -sen tänne karille saisimme. Ja vaikkapa tuon saisimmekin, niin eihän -täällä ole millä sitä elättää." - -"Vai ei! Onpas täällä neljä leppäpensasta ja kuusitoista ruohomätästä", -arveli Lohi-Maija. - -"On, on, miks'ei!" nauroi Lohi-Matti. "On täällä myöskin kolme -ruoholaukka-turvetta. Voithan elättää lehmän ruoholaukalla." - -"Kaikki lehmät pitävät paljon suolaisesta silakasta", mutisi mummo. -"Prinssikin syö mielellään kalaa.." - -"Sepä olisikin vielä näkemättä!" sanoi ukko. "Ei, ei se käy; se lehmä -tulisi kalliiksi, jos sitä pitäisi syöttää suolaisilla silakoilla. -Prinssin kyllä jaksaa niillä syöttää, sehän tappelee kalalokkien kanssa -siitä, mitä jää, kun me ruokomme silakat. Jätä sinä vain koko se lehmä -mielestäsi, hyvä on näinkin!" - -Lohi-Maija huokasi. Hän ymmärsi ukon olevan oikeassa, mutta eipä hän -kuitenkaan saanut lehmää haihtumaan mielestään. Vanha piimä ei enää -oikein maistunut kahvikermana. Lohi-Maija ajatteli tuoretta kermaa ja -tuoretta kermapiimää; ne ne vasta olisivat suurin autuus tässä -maailmassa. - -Eräänä päivänä, kun ukko ja mummo puhdistelivat silakoita rannalla, -kuului Prinssi haukahtelevan, ja kohta sen jälkeen näkyi kauniisti -maalatussa veneessä kolme valkotakkista nuorta herraa purjehtivan -vanhuksien kalliosaarta kohti. Herrat olivat ylioppilaita, jotka -huviksensa purjehtelivat pitkiä matkoja ja nyt tulivat maalle saamaan -jotakin tuoretta eväänsä verestimeksi. "Tuokaas kermapiimää!" huusivat -he. - -"Kunpa sitä kellä olisi!" huokasi Lohi-Maija. - -"No, antakaa sitte kannu nuorta maitoa", sanoivat ylioppilaat. "Mutta -aivan kuorimatonta." - -"Niin, kunpa sitäkään olisi!" huokasi Lohi-Maija vielä syvempään. - -"Mitä hullua? Eikö teillä ole lehmää?" - -Lohi-Maija oli vaiti. Hänen mieleensä koski liian syvälle semmoinen -omantunnon kysymys ja siihen vastaaminen. - -"Lehmää meillä ei ole", vastasi Lohi-Matti, "mutta jos tahdotte hyviä -savustettuja silakoita, niin saatte niitä parin tunnin kuluttua aivan -lämpöisinä." - -"No, toimittakaa sitte niitä", sanoivat ylioppilaat ja kävivät -kursailematta istumaan kiville sekä sytyttivät paperossinsa ja -piippunsa. Viisikymmentä hopeanvalkoista silakkaa pujotettiin vartaasen -riippumaan savustusuunin päälle. - -"Mikä tämän meressä uiskentelevan pikku kiven nimi on?" kysyi eräs -herroista. - -"Ahtola", vastasi ukko. - -"No, mikä teillä sitte on hätänä, kun asutte merenjumalan talossa?" - -Lohi-Matti ei ymmärtänyt sanaakaan. Milloinpa hän olisi Kalevalaa -lukenut tai oppinut tuntemaan esi-isäin jumalia. Mutta ylioppilaat sen -asian selittivät. - -"Ahti", sanoivat he, "on mahtava kuningas; hän asuu talossaan Ahtolassa -kallion vieressä syvällä meressä, ja hänellä on yllin kyllä -kaikenlaisia kalliita aarteita. Hän se vallitsee kaikkia kaloja ja -muita meren eläimiä; hänellä on hyvin kauniita lehmiä ja kaikkein -nopeimmat hevoset, ja ne syövät merenruohoa meren pohjasta. Ken on -Ahdin suosiossa, hän pian pääsee rikkaaksi; mutta pitää kuitenkin olla -varoillaan, ett'ei millään tavalla suututeta häntä, sillä Ahti on hyvin -muuttuvainen luonteeltaan ja vähästä pahastuva. Hän voi suuttua -pienestä kivestäkin, joka veteen viskataan, ja silloin hän ottaa -antimensa takaisin, nostaa merelle myrskyn ja vetää purjehtijan alas -syvyyteen. Ahdilla on myöskin kaikkein kauneimpia neitosia, jotka -kantavat hänen kuningattarensa Vellamon liepeitä ja kampaavat hänen -pitkää tukkaansa sekä kuuntelevat ruohokossa, kun heille soitellaan..." - -"Ah, Näkki!" sanoi Lohi-Matti. "Oletteko te herrat nähneet kaiken -tuon?" - -"Melkeinpä kuin ihan itse nähneet", sanoivat ylioppilaat. "Se on -painettuna, ja kaikkihan painettu on totta." - -"Mitä vielä", sanoi Lohi-Matti ivallisesti. "Sittepä olisi eilen -pitänyt olla kaunis ilma, sillä almanakassa sanotaan 'selkeätä', mutta -eilenpä tuulikin ja satoi kuin kaatamalla." - -"Niin, katsokaas, se tulee siitä, että almanakalla on etuoikeus laskea -leikkiä ja se etuoikeus on painettuna, ja sentähden pitää etuoikeuden -oleman selkeää totta", sanoivat ylioppilaat. - -Lohi-Matti pudisti päätänsä, mutta nyt olivat jo silakatkin kylliksi -savustuneet. Ylioppilaat söivät joka mies kahden edestä ja syöttivät -Prinssille kylmää paistia, jota heillä oli kanssansa veneessä. Prinssi -istui iloissaan kahdella jalalla ja ikäänkuin keri lankaa -etukäpälillään. Syötyään antoivat ylioppilaat Lohi-Matille kiiltävän -hopeamarkan ja oikeaa vaakunatupakkaa piippuun, jota täyttäessään Matti -sulloi piippunsa halki. Sitte herrat kiittivät hyvästä atriasta ja -läksivät purjehtimaan edelleen suureksi suruksi Prinssille, joka -melkein kyynelsilmin ja kerimistään kerien niin kauan istui rannalla, -kuin vähänkään näkyi veneen valkoisia purjeita kaukaa sinertävältä -mereltä. - -Lohi-Maija ei ollut sanonut sanaakaan, mutta ajatellut sitä enemmän. -Hänellä oli hyvät korvat ja hän oli pannut mieleensä joka sanan tuosta -Ahdin tarinasta. Kas, sepä olisi jotakin, ajatteli hän, jos saisi edes -yhdenkään sen haltian lehmistä! Olisipa jotakin, kun saisi lypsää aamut -ja illat sellaista lehmää eikä tarvitsisi pitää mitään huolta sen -elatuksesta. Ei, vaan hyllyllä ikkunan päällä olisi toinen toisessaan -kiinni maito- ja kermapiimä-astioita! Mutta niin onnelliseksi minä en -suinkaan pääse koskaan tässä maailmassa. - -"Mitä sinä mietit?" sanoi Lohi-Matti. - -"Enpä juuri mitään", sanoi mummo. Mutta itsekseen hän kuitenkin -muisteli muutamia vanhoja loitsuja, jotka hän oli lapsena oppinut -ontuvalta ukolta, joka osasi tehdä hyvää kalaonnea. "Jospa koettaisin?" -ajatteli hän. - -Se päivä oli lauantai eikä Lohi-Matilla ollut tapana laskea -lauantai-iltana silakkaverkkoja, sillä hän tiesi varsin hyvin, ett'ei -sopinut rikkoa sabattia. Mutta kun ilta alkoi tulla, sanoi mummo -äkisti: "nyt meidän pitäisi laskea verkot." - -"Ei", sanoi ukko, "ei pyhäyönä kalastaminen koskaan tuo siunausta -myötänsä." - -"Viime yönä oli myrsky ja me saimme niin vähän", sanoi mummo. "Vaan nyt -on järvi tyyni ja kirkas kuin peili, ja sillä viimeöisellä tuulella -kala kyllä nousi maalle päin." - -"Mutta tuolla on myrskyn merkki luodepilvessä", sanoi ukko, "ja Prinssi -pureskeli äsken ruohoja." - -"Eihän vain liene syönyt minun ruoholaukkaani?" kysyi mummo. - -"Eipä suinkaan, mutta huomeisaamuksi tulee auringonnousun ajaksi kova -ilma", arveli Lohi-Matti. - -"Kuulehan", sanoi mummo, "me laskemme vaikkapa yhden ainoan verkon -tuonne karin siimespuolelle, niin saamme pakata tuon avonaisen nelikon -täyteen, sehän muuten aivan turmeltuu, kun on niin kauan auki ja -painotta." - -Ukko taipui ja he soutivat laskemaan verkkoja. Kun päästiin syvälle -vedelle, alkoi mummo hyräillä vanhaa loitsua, muutellen sanoja mielin -määrin: - - Ahti aaltojen isäntä, - Meren ukko ruokoparta, - Sull' on aartehet salaiset. - Sulla kaunihit kalaset, - Sulla helmet kohtavaiset. - Meren kullat kuultavaiset, - Lehmät kaunihit, lihavat, - Niityt rehtevät, vihannat... - -"Mitä sinä siinä hyräilet?" sanoi ukko. - -"Johtuipahan vain vanha laulu mieleeni", vastasi mummo ja jatkoi -kovemmalla äänellä: - - Meren kultainen kuningas; - En mä kultias anele, - Hopioitas huolittele, - Enkä helmiä haeksi, - Yhtä anon ainoata: - Anna mulle lypsylehmä! - Minä annan vastimeksi - Päivän kullat, kuun hopeat. - -"Tyhmä laulu tuo", sanoi Lohi-Matti. "Mitäpä muuta meren kuninkaalta -sopisi pyytää kuin kalaa? Mutta ei sellaista käy laulaa sunnuntaiyötä -vasten." - -Mummo ei ollut kuulevinaankaan, lauloi vain laulamistaan samaan tapaan -koko ajan, kun oltiin syvällä vedellä. Lohi-Matti ei enää viitsinyt -sitä kuunnella, souti vain raskasta venettä ja ajatteli haljennutta -savipiippuaan sekä kaunista vaakunatupakkaa. Viimein he palasivat -kalliosaareensa ja kävivät kohta levolle. - -Lohi-Matti ja Lohi-Maija makasivat vuoteessaan, mutta eipä kummallekaan -tullut uni silmään; toinen ajatteli rikkoneensa Herran sabattia ja -toinen muisteli Ahdin lehmiä. Kun alkoi jo sydänyö olla ohitse, nousi -ukko istualleen ja sanoi mummolle: "etkö kuule mitään?" - -"En", vastasi mummo. - -"Minusta väkkärä rämisee pahasti tuolla katolla", sanoi ukko. "Tulee -myrsky." - -"Vielä mitä, joutavia vain kuvittelet", sanoi mummo. - -Lohi-Matti laskeutui levolle, mutta nousi hetkisen kuluttua jälleen. -"Nyt vinkuu väkkärä", sanoi hän. - -"Nuku pois; joutavia", sanoi mummo. Ja ukko koetti nukkua. - -Mutta kohta hän nousi kolmannen kerran ja hypähti seisomaan lattialle. -"Ei, nyt väkkärä älisee ja parkuu, kuin olisi tulessa! Meillä on aika -myrsky; pitää lähteä korjaamaan verkot." - -Mummo nousi myöskin ja kesäyö oli pimeä kuin syysyö lokakuussa. Väkkärä -vinkui ja ulisi ja myrsky voivotteli nurkissa. Kun vanhukset astuivat -ulos, oli meri valkoisena kuin lumi heidän saarensa ympärillä, ja -vaahto roiskui korkealta töllin katon ylitse. Semmoista yötä ei -Lohi-Matti muistanut koskaan nähneensä. Ei ollut ajattelemistakaan -lykätä venettä vesille ja lähteä verkkoja lappamaan. Ukko ja mummo -seisoivat hämmästyksissään rapuilla ja heidän täytyi pysytellä kiinni -ovenpielissä. Vesi roiskui heille vasten kasvoja. - -"Enkö jo sanonut, ett'ei koskaan tule siunausta sunnuntaiyönä -kalastamisesta?" sanoi Lohi-Matti äreästi, ja mummo seisoi siinä niin -ällistyneenä ja peljästyneenä, ett'ei edes muistanut ajatella Ahdin -lehmiäkään. - -Kun ei mitään voitu tehdä, menivät vanhukset sisään. Nyt heidän -silmänsä viimeinkin vaipuivat pitkän valvonnan jälkeen kiinni, ja he -nukkuivat niin makeasti, kuin ei mitään myrskystä kuohuvaa merta olisi -ollut pauhaamassa heidän mökkinsä ja yksinäisen saarensa ympärillä. - -Kun Lohi-Matti ja mummo seuraavana aamuna heräsivät, paistoi aurinko jo -korkealla. Myrsky oli lakannut, ainoastaan maininki vielä vieriskeli -korkeina, auringonpaisteessa välkkyvinä hopeaharjoina punertavaa -kalliorantaa vasten. - -"Kas, mikäs tuo on!" huudahti mummo katsoessaan ulos ovesta. - -"Näyttäähän tuo suurelta hylkeeltä", arveli Lohi-Matti. - -"No, toden totta, eikö olekin lehmä!" riemuitsi Lohi-Maija. - -Ja lehmä se olikin, muhkea punainen lehmä parasta lajia, lihava ja -pullakka, niinkuin olisi koko ikänsä syönyt spenaattia. Se käveli hyvin -levollisena rannalla eikä edes haistanutkaan ruohomätäs-vaivaisia, -niinkuin olisi kokonaan ylenkatsonut niin laihaa ravintoa. - -Lohi-Matti ei ollut uskoa silmiään. Mutta lehmä se oli, aivan sen -muotoinen, ja kohta ei ollut enää mitään epäilemistä, kun mummo alkoi -lypsää ja lypsi kaikki astiat, yksin veneviskaimenkin, täyteen parasta -aamumaitoa. Ukko vaivasi turhaan päätänsä miettimällä, mitenkähän lehmä -oli tullut saareen, ja läksi etsimään mereen jääneitä verkkojansa. Ja -kohtapa hän ne löysikin rannalta, jonne laineet olivat ne ajaneet, ja -ne olivat niin täynnä kaloja, ett'ei välkkyviltä salakoilta näkynyt -ainoatakaan silmukkaa. - -"No, hyvähän tuo on lehmäkin olemassa", mietiskeli Lohi-Matti silakoita -puhdistaessaan. "Mutta millä me sitä elätämme?" - -"Kylläpähän siihen keino keksitään", sanoi mummo. Ja lehmä itse sen -keinon keksikin. Se astui veteen ja söi vesiruohoa, jota kasvoi -suurissa töyhdöissä rannalla; siitähän se pysyikin niin lihavana ja -kauniina. Hyvä lehmä se oli muiden paitsi Prinssin mielestä; se näet -oli saanut kilpailijan ja haukkui sitä lakkaamatta. - -Siitä päivästä asti oli Ahtolassa maitoa ja kermapiimää yllin kyllä. -Kaikki verkot olivat aina täynnä kaloja. Lohi-Matti ja Lohi-Maija -lihoivat hyvästä ravinnosta ja rikastuivat päivä päivältä, sillä mummo -kirnusi monta leiviskää voita, ukko hankki kaksi renkiä ja alkoi -kalastaa suuremmasti. Meri tuli hänelle suureksi kalasumpuksi, josta -hän haavitsi niin paljon kuin halutti. Ja lehmä piti itse huolen -ruoastaan. Kun Lohi-Matti ja -Maija syksyllä muuttivat manterelle, -sukelsi lehmä mereen, mutta keväällä heidän palatessaan seisoi se jo -taas kalliolla odottelemassa. - -"Tarvitsisimmepa me paremman tuvan", sanoi Lohi-Maija toisena kesänä. -"Tämä vanha on liian pieni meille ja rengeille." - -"Niinpä niin", myönsi Lohi-Matti. Ja hän rakensi muhkean tuvan, jossa -oli oikea lukko ovessa, sekä viereen kalliolle kala-aitan, otti kaksi -renkiä lisäksi ja kalasteli niin hyvästi, että lähetteli monen monta -tynnyriä lohta, silakkaa ja siikaa Venäjälle ja Ruotsiin. - -"Minä en jaksa hoitaa näin monen hengen taloutta", sanoi Lohi-Maija. -"Ei tuo liiaksi olisi, vaikka saisin piiankin avukseni!" - -"Ota piika!" sanoi ukko. Ja piika pestattiin. Mutta silloin sanoi -Lohi-Maija: - -"Meillä on liian vähä maitoa näin paljolle väelle. Koska minulla kerran -on piika, saisi hän samalla vaivalla hoitaa kolmekin lehmää." - -"No, laula sitte Ahdille vielä yksi laulu lisäksi", sanoi ukko vähän -ivallisesti. - -Se harmitti Lohi-Maijaa. Mutta kuitenkin souti hän eräänä sunnuntaiyönä -merelle ja lauloi kuin ennen: - - "Ahti aaltojen isäntä, - Meren ukko ruokoparta, - Sull' on lehmiä tuhansin, - Anna kolme karjastasi!" - -Seuraavana aamuna seisoi kolme lehmää saaressa yhden sijasta, ja kaikki -ne söivät meriruohoa ja pitivät itse huolen elatuksestaan niinkuin -ensimäinenkin. - -"Oletko nyt tyytyväinen?" sanoi Lohi-Matti mummollensa. - -"Kyllähän minä olisin tyytyväinen", sanoi Lohi-Maija, "jos vain saisin -vielä kaksi piikaa lisäksi suurta taloutta hoitamaan ja vähän paremmat -vaatteet. Etkö ole kuullut että minua sanotaan matamiksi?" - -"Olkoon menneeksi", sanoi ukko. Ja Lohi-Maija sai piikoja ja kauniit -matamin-vaatteet. - -"Kyllähän nyt olisi kaikki hyvin", sanoi Maija vähän ajan perästä, "jos -vain meillä olisi vähän parempi kesällä. Sinä voisit juuri rakentaa -kaksinkertaisen talon ja tuoda vähän multaa, että saisimme puutarhan. -Ja siihen pitäisi tehdä pieni huvimaja, josta minä saisin katsella -merelle, ja meillä pitäisi olla soittaja, joka iltasilla aina -soittelisi meille passo-viululla; saattaisipa meillä olla myöskin oma -pieni höyryvene, ajaaksemme kirkkoon, milloin tuulee eikä oikein jaksa -soutaa." - -"Eikö muuta?" sanoi Lohi-Matti. Ja hän teki kaikki, mitä hänen vaimonsa -tahtoi. Ahtolan kalliosaari tuli niin kauniiksi, ja Lohi-Maija tuli -niin ylhäiseksi, että kaikki meren simput ja silakat rupesivat -ihmettelemään. Prinssiäkin syötettiin paljaalla vasikanpaistilla ja -kermaleivoksilla, niin että viimein tuli yhtä pyöreäksi kuin -kilohaili-pyttynen. - -"Oletko nyt tyytyväinen?" kysyi Lohi-Matti. - -"Olenpa kyllä", sanoi Lohi-Maija, "jos minulla vain olisi kolmekymmentä -lehmää. Tarvitaanpa jotakin näin suurelle joukolle." - -"Mene Ahtisi luo", neuvoi Lohi-Matti. - -Mummo purjehti ulommaksi merelle uudella höyryveneellä ja lauloi meren -kuninkaalle. Seuraavana aamuna seisoi kolmekymmentä kaunista lehmää -meren rannalla, ja kaikki ne itse hoitelivat itsensä. - -"Kuulehan, ukko", sanoi Lohi-Maija, "tässä on liian ahdas tällä kallion -pahasella, mihin minä saan sopimaan kaikki lehmäni?" - -"No, en minä tiedä muuta neuvoa", sanoi Lohi-Matti, "kuin ammenna meri -tyhjäksi." - -"Lörpöttele siinä! Kuka merta voi tyhjentää?" - -"Koeta uudella höyryveneelläsi, siinä on hyvä pumppu." - -Lohi-Maija kyllä ymmärsi, että ukko teki pilaa, mutta ei kuitenkaan -voinut olla asiaa ajattelematta. En minä voi pumputa merta tyhjäksi, -mietti hän. Mutta ehkäpä minä voisin täyttää sitä, jos ensin tekisin -suuren sulun tuonne ulommaksi. Saatanhan sinne koota kiviä ja hiekkaa, -niin saamme saaremme toista vertaa suuremmaksi. - -Mummo lastasi uuden höyryveneensä täyteen kiviä ja läksi -syvemmälle vedelle. Soittaja oli mukana ja soitti niin kauniisti -passo-viulullansa, että Ahti ja Vellamo ja kaikki vedenneitoset -sukelsivat ylös vedenpintaan kuuntelemaan. - -"Mikä se noin kauniisti välkkyy aalloissa?" kysyi Lohi-Maija. - -"Meren vaahto se vain välähtelee auringonpaisteessa", vastasi soittaja. - -"Heittäkää kivet mereen!" komensi Lohi-Maija. - -Höyryveneen väki alkoi heitellä kiviä oikealle ja vasemmalle puolelle -vaahtoon. Muuan kivi sattui Vellamon paraalle kammarineitsyelle nenään. -Toinen raapasi poskea itse veden emolta. Kolmas loiskahti lähelle Ahdin -päätä ja neljäs tempasi häneltä pois puolen partaa. Siitäpä syntyi -vedessä aika mylläkkä, aallot vieriskelivät sekaisin kuin kiehuvassa -padassa. - -"Mistä se myrskynpuuska tuli?" kysyi Lohi-Maija. Mutta ennenkuin hän -ehti oikein lopettaakaan kysymystään aukesi vesi suureksi hauin kidaksi -ja nielasi koko höyryveneen. - -Lohi-Maija painui kuin kivi pohjaan, mutta ponnisteli kuitenkin käsin -ja jaloin vastaan, pääsi siten ylös vedenpintaan ja tapasi käteensä -soittajan passo-viulun, jonka varassa sitte kyllä jaksoi uiskennella. -Vaan samassa näki hän vieressään Ahdin pelottavan pään, jossa oli vain -puoli partaa. - -"Miksi sinä minua kivillä heittelit?" tiuskasi Ahti. - -"Voi, armollinen herra", huokasi Lohi-Maija, "se oli vain erehdys. -Voidelkaa karhunrasvaa partaan, niin kyllä se pian jälleen kasvaa." - -"Akka, enkö minä antanut sinulle kaikkea, mitä pyysit, ja vielä -muutakin?" - -"Kyllä annoitte, armollinen herra. Suuri kiitos lehmistä! Ne lypsävät -aika lailla." - -"No, missä sinulla on auringon kullat ja kuu, jotka lupasit minulle?" - -"Ah, armollinen herra, ovathan ne paistaneet joka päivä ja yö mereen, -milloin vain on taivas ollut selkeänä", vastasi Lohi-Maija viekkaasti. - -"Kyllä minä sinut opetan!" tiuskasi Ahti ja potkasi passo-viulua niin -voimakkaasti, että se lensi kuin nuoli mummon kanssa kalliolle. - -Siinä istui Prinssi yhtä nälkäisenä kuin ennen, muinoin kaluamassa -variksen luita. Lohi-Matti istui, yllänsä vanha nutunrepale, yksinään -vanhan töllirähjän rapuilla verkkoa kutomassa. "Kas mummoa!" sanoi hän. -"Mistäs sinä tulet semmoisella kyydillä ja mitenkä sinä olet noin -märkänä?" - -Lohi-Maija katseli ällistellen ympärilleen ja sanoi: "Missä meidän -kaksinkertainen talomme on?" - -"Mikä talo?" kysyi ukko.. - -"No, meidän suuri talomme ja puutarha ja rengit ja piiat ja ne -kolmekymmentä kaunista lehmää ja höyryvene ja kaikki muu?" - -"Nyt lörpöttelet unissasi, mummo", sanoi ukko. "Ylioppilaat saivat -pääsi pyörälle, niin että eilisiltana laulelit hullutuksia merellä etkä -saanut unta ennenkuin aamusilla. Yöllä oli myrsky, vaan se jo lakkasi. -Minä en hennonnut herättää sinua, vaan kävin yksin etsimässä verkot -talteen." - -"Mutta minäpä näin Ahdin!" sanoi Lohi-Maija. - -"Sinä nukuit sängyssäsi ja puhuit unissasi kaikenlaista hulluutta ja -menit sitte vielä horroksissa itse veteen." - -"Tuossahan on passo-viulu", sanoi Lohi-Maija. - -"Kaunis viulu! Vanha, laho tukinpää. Ei, muijaseni, toiste kyllä -pyhitämme sabatin. Ei tule koskaan siunausta sunnuntaiyönä -kalastamisesta." - - - - -MAKEAMPI MAKEAA. - - -Oli kerran kuningas rikkaassa Arabiassa; hänellä oli kylliksi kaikkea, -mitä ihmissydän haluaa, paljo rikkautta, terveyttä, nuoruutta, -kauneutta, rakkautta, valtaa, kunniaa ja huvituksia. Hän eli mielellään -ylellisesti, se mahtava kuningas. Ei ainoatakaan päivää kulunut, jona -hän ei olisi parhaansa mukaan huvitteleinut kauneissa puutarhoissansa, -sadan puolisonsa kanssa ja komeassa pöydässään. Ja koska hän oli lempeä -ja oikeudentuntoinen kuningas, arveli kansa hänen kyllä voivan -huvitellakin, hän kun ei sillä tehnyt kellekään pahaa, vaan päinvastoin -ravitutti köyhiä ylellisten atriainsa jäännöksillä. - -Varsinkin rakasti tämä kuningas kaikenlaisia makeisia ja imeliä ruokia. -Se maku oli hänelle jäänyt lapsuutensa ajoista, jolloin hän köyhänä -paimenpoikana eleskeli huonolla ravinnolla kameleineen erämaassa. -Siellä hän näki apinain joka päivä kiipeilevän taatelipalmuihin syömään -makeita taateleita, mutta itse oli hän vielä liian pieni ja heikko -kiipeämään niin korkean puun latvaan. Ja vaikka hän nousi kamelin -selkään kyttyrällekin seisomaan, koettaen siitä kurkottaa, niin olivat -taatelit yhä sittekin vielä liian korkealla, ja ivalliset apinat -viskoivat hänelle taatelinsiemeniä kasvoihin ikäänkuin pilkatakseen -häntä. Ah, ajatteli hän, jospa olisin apina, niin minäkin voisin hyvin -joka päivä eikä minun tarvitsisi lakkaamatta syödä kamelinjuustoa ja -karvaita ruohoja! - -Nyt hän oli rikas kuningas ja sai syödä taateleja mielin määrin, vaan -apinat sen sijaan rautahäkeistään sitä kummastellen ja kadehtien -katselivat. Ja hän söi, söi niinkuin koulupoika. Mutta tuleehan -herkkukin ajan pitkään yksitoikkoiseksi; niinpä eivät taatelitkaan -viimein enää maistuneet, ja silloin tilasi kuningas hunajakakkuja -Persiasta. Kun hunaja alkoi tuntua yksitoikkoiselta, keitätti hän -ananaseista ja rypälesokurista imelää hilloa, saadakseen jotakin oikein -erinomaista. Sitä syötiin joku aika ja sitte koetettiin muita hedelmiä, -mutta kaikki ne alkoivat vähitellen maistua yksitoikkoisilta. - -"Mestarikokki", sanoi kuningas, "hanki minulle jotakin, joka on -_makeaakin makeampi_! En minä jaksa kärsiä tuota yhtäläistä, jota sinä -tarjoat." - -Mestarikokki tuli hyvin murheelliseksi, sillä hän oli jo etsinyt -läpi itämaiden, löytämättä sieltä mitään kuninkaalle sopivaa. -"Lähettäisinköhän Europasta noutamaan konvehteja?" ajatteli hän -itsekseen. - -Ja hän lähettikin noutamaan konvehteja Europasta. Monta kamelia toi -koko kantamuksensa suuria kauniita konvehteja, paraimmista -marmelaadeista aina kaikenlaisiin sokuriryyneihin asti. Siinä oli -rasioita, joiden kansissa oli tyhmiä värssyjä, ja toisia, joita -loistokuvat koristivat; siinä oli Landrinia ja Montpensieria, Pariisin -suklaakonvehteja, kaikenmoisia karamelleja, onsia sokurisydämmiä, -nekkuja, piparkakkuja ja pumpernikkelejä. Mitäpä olisi ahnaskaan -kuningas saattanut haluta enempää? Hän kutsui kokoon kaikki sata -puolisoansa ynnä heidän sata lastansa, aukoi rasiat heidän läsnä -ollessaan ja jakeli heille niin paljon kuin he suinkin jaksoivat syödä; -itse hän söi paljasta konvehtia aamiaiseksi, päivälliseksi ja -illalliseksi. - -No niin, tätä kesti noin viikon päivät. Silloin alkoi kuninkaan vatsaa -pullistella, ja samoin hänen sadan puolisonsa ja heidän sadan lapsensa. -"Ei", sanoi kuningas, joka ei ollenkaan saanut unta öillä, "tämä ei käy -päinsä, mestarikokki. Enkö jo käskenyt sinua hankkimaan minulle -jotakin, joka on _makeaakin makeampi_?" - -"Herra", sanoi mestarikokki heittäytyen otsalleen marmorilattialle, -"älköön sinun varjosi koskaan pienetkö! Minä, sinun uskollinen koirasi, -olen etsinyt kaikki nurkat kolmesta maanosasta, tyydyttääkseni sinun -ylhäistä makuasi. Käsketkö vielä etsimään Amerikasta ja Austraaliasta?" - -"Tyhmyyksiä!" vastasi kuningas äkeissään. "Mitäpä siellä olisi muuta -kuin sokuria ja kokospähkinöitä? Hanki minulle jotakin makeampaa!" - -Mestarikokki vapisi, hyvin tietäen, että tässä oli hänen päänsä -vaarassa, ja löi kolme kertaa kovasti päänsä marmorilattiaan, sanoen: -"Herra kuningas, kutsuta tänne kolme viisasta miestäsi, ja mitä he -sinulle sanovat, sen minä sinun koirasi teen, kun vain sinun viisas -suusi puhuu." - -Neuvo oli kuninkaasta hyvä, hän kutsutti luokseen viisaat miehet ja -kysyi heiltä, mistä hän löytäisi jotakin sellaista, joka on makeaakin -makeampi. - -Viisaat miehet pyysivät kolme päivää ajatusaikaa ratkaistakseen niin -vaikeaa arvoitusta, ja kun ne päivät kuluivat, astuivat he taas -kuninkaan eteen. - -"Herra", sanoi ensimäinen heistä, "ällös sinä koskaan kyllästykö -onneesi! Ei ole mitään makeampaa kuin kauneus ja sulous. Lähetä orjasi -ympäri koko maailman, tuokoot he kaikkein kauneimman morsiamen koko -maan päältä sinulle ensimäiseksi vaimoksi toista sataa!" - -"Viisas mies", sanoi kuningas, "nyt olet tyhmä. Jos minulla kerran ei -ole mitään iloa sadasta puolisostani, jotka joka päivä keskenään -riitelevät, niin mitä iloa minulla sitte voisi olla siitä, joka tulisi -lisäksi? Ei muuta kuin enempi riitelijöitä." - -"Herra", sanoi toinen viisas mies, "sinun sanasi ovat kuin kultaomenat -hopeamaljoissa. Ei ole mitään makeampaa kuin kostaa vihollisillensa. -Abessinian kuningas on sinulle velvollinen maksamaan 100 valkoista -hevosta vuotuisena verona; vaan hän sen sijaan lähetti sinulle ontuvan -aasin. Marssi hänen maahansa, hirtätä hänet savuun ja myö koko hänen -kansansa orjiksi!" - -"Abessinian kuningas on narri", vastasi kuningas, "mutta sinä olet -vielä suurempi narri kuin hän. Mitäpä iloa minulla olisi sen miehen -hirtättämisestä savuun tai hänen kansansa myömisestä orjiksi? Savu -minulle pakkautuisi kurkkuun, ja mistä minä saisin ruokaa elättääkseni -niin monta orjaa? Vai luuletko minun rupeavan elättämään heitä -konvehteilla?" - -"Ei, herra kuningas", sanoi kolmas viisas mies; "sinä olet itse viisain -mies valtakunnassasi; eläös tuhat vuotta! Koska sinulla jo on kaikki, -mitä makeaa ihmissydän haluaa, niin julista kunniasi, valtasi ja -rikkautesi kaikelle kansalle. Pukeudu purpuraan, käy istumaan -kultaisella valtaistuimellesi, kokoo ympärillesi kaiken maailman kansat -ja ota vastaan heidän kunnioituksensa! Usko minua, se on makeampaa kuin -hunaja, taatelit ja marmelaadit." - -"Menkää tiehenne!" sanoi kuningas. "Mestarikokki, anna heille kullekin -pumpernikkeli! Tehköön se heille yhtä pahaa kuin minulle. Minä en ole -ummistanut silmiäni seitsemään yöhön." - -Mestarikokki antoi viisaille miehille kolme pumpernikkeliä, heidän -täytyi lyödä otsansa lattiaan, kiittää ja syödä; mutta pumpernikkelit -tarttuivat heille kurkkuun. Koko hovi nauroi, mutta kuningas läksi -tyytymättömänä pois, eikä hän mistään löytänyt sitä, joka olisi ollut -makeaakin makeampi. Ei hän voinut mennä sadan puolisonsa luo kuulemaan -heidän riitelemistänsä; ei hänen tehnyt mieli hävittämään kokonaista -kansaa ontuvan aasin tähden, ja mitä iloa olisi tullut siitäkään, -jos olisi kuin kolho istuutunut purpurapuvussa koko maailman -ihmeteltäväksi? Sitä paitsi oli hänellä vielä monta kaunista -konvehtirasiaa jäljellä; mitä piti hänen tekemän niille, kun koko hänen -hovinsa oli kyllästynyt makeisiin niinkuin hän itsekin? - -Ilta oli tulossa kuuman päivän perästä, aurinko alkoi vaipua, se oli -laskeutuva juuri kello kuusi. Kuningas istui yksin ajatuksiinsa -vaipuneena kauniissa puutarhassaan. Suihkukaivot lorisivat, mantelipuut -kukoistivat, viikunapuun varjo kasvoi yhä pitemmäksi hiekkakäytävällä. -Oli niin suloista ja rauhallista, että kuningas alkoi mietiskellä -itsekseen, ett'eiköhän tämä kaunis, onnellinen iltahetki vain ollutkin -makeampi Landrinin ja Montpensierin karamellejakin. - -Astuipa siihen köyhä kristitty orjavaimo, taluttaen kädestä pientä -nelivuotista poikaansa. Äiti ja lapsi näyttivät molemmat väsyneiltä, he -olivat astuneet pitkät matkat ja nyt eksyneet puistoon etsiessään -yösijaa hovista. Kuningas oli hyväsydämminen, hän ymmärsi heillä olevan -nälän, ja hänelle johtui jotakin mieleen. "Orja", sanoi hän -palvelijalleen, joka vähän matkan päässä odotteli hänen käskyjänsä, -"tuo tänne niin monta suurinta konvehtilaatikkoa, kuin vain kantaa -jaksat!" - -Orja läksi ja toi pian neljä suurta laatikkoa kaikenlaisia makeisia. - -"Asettele, mitä niissä on, tähän ruohopenkille!" sanoi kuningas -palvelijalleen. Vaan itsekseen hän ajatteli: "tuo köyhä vaimo ja hänen -lapsensa eivät ole elämässään edes aavistaneetkaan näin erinomaisia -herkkuja. Katsotaanpas, miten he niitä halulla syövät." - -"Syökää niin paljon, kuin mielenne tekee!" sanoi kuningas vaimolle ja -pojalle, joka jo oli istahtanut lepäämään ruohokkoon penkin viereen. -Äiti taittoi palasen sokurileivästä ja antoi pojalle. Poika piti sitä -kädessään, mutta ei vienyt suuhunsa. - -"Ah, kyllä ymmärrän", sanoi kuningas; "poika on janoissaan, kun on -astunut niin pitkän matkan auringon paahteessa. Orja, tuo raikasta -vettä lähteestä! Tosiaankin on jotakin, joka on makeaakin makeampi, ja -se on kovan janon sammuttaminen." - -Poika sai vettä ja joi, mutta ei kuitenkaan syönyt mitään noista -monista makeisista. Kuningas huviksensa tarjosi omalla ylhäisellä -kädellään hänelle kaikkia paraita tavaroita, niin että pojan ympärille -viimein kasvoi kokonaiset kasat makeisia. Mutta söikö hän? Eipä -suinkaan. Kyllä hän välistä ojensi kätensä jotakin erittäin -houkuttelevaa hyvää ottamaan, mutta ei hän sitä nähnyt; hänen silmänsä -kävivät yhä sumuisemmiksi ja pienemmiksi, ja viimein ne kokonaan -painuivat yhteen ja pienokainen nukkui, pää ruohopenkkiä vasten, -niinkuin nukutaan raskaan päivän jälkeen, kun on hyvä omatunto ja -lapsen levollinen mieli. - -"Mitä?" sanoi kuningas. "Nukkuiko hän?" - -"Niinpä näkyy", vastasi äiti. - -"Ja kaikkiko jätti nämä hyvät herkut koskematta?" - -"Niin, herra. Onpa jotakin, joka on makeaakin makeampi, ja se on -_lapsen uni_." - -"No, sitähän minä juuri olen etsittänyt kolmesta maanosasta, eikä ole -onnistunut sitä löytää!" sanoi kuningas hyvin ihmeissään. "Uniko! Mitä -sanotkaan? Minä en ole nukkunut hiukkaakaan seitsemään yöhön." - -"Olkaa kuin lapsi, herra kuningas, niin kyllä sen heti ymmärrätte?" - -"Mitä nyt? Enkö ole ollut kuin lapsi? Onko kukaan koulupoika tai tyttö -ollut ahneempi makeisille kuin minä, itse kuningas? Ja kuitenkin, -vaimo, sanon minä sinulle, ett'en ole seitsemään pitkään yöhön saanut -rahtuakaan unta silmiini." - -"Ah, herra kuningas, ei lapsen ahneus tuo meidän silmiimme suloista -unta, vaan lapsen sydän, hyvän ihmisen työ, rukous ja kohtuullinen -elämä. Me täyskasvuiset ihmiset tiedämme yhden asian, joka on vieläkin -autuaallisempi kuin lapsen makea uni, ja se on syntein anteeksi -saaminen. Mutta makaava lapsi on rauhoitettu, se makaa enkelien -suojeluksessa." - -"Orja!" huusi kuningas. - -Orja tuli. - -"Heitä kaikki nämä laatikot makeisineen jokeen! Vie sitte minun käskyni -hoviin, että valmistavat siellä asunnon vaimolle ja hänen lapsellensa! -Minä tahdon joka päivä kysyä häneltä neuvoa, sillä hän on viisaampi -kuin minä ja kaikki viisaat miehet minun valtakunnassasi... Makeaakin -makeampi! Olipa merkillistä, että minä viimeinkin sen löysin." - -Ja aurinko laskeutui valasemasta ihmeen kaunista puistoa, kukkivia -mantelipuita, komeaa palatsia, ällistyneitä viisaita miehiä, köyhää -kristittyä vaimoa, nukkuvaa poikaa ja rikkaan Arabian kuningasta, joka -nyt oli saanut arvoituksensa selville ja unen helmoista löysi sen, joka -oli makeampi kaikkia hunajatavaroita, taateleja ja koko maailmaan -ranskalaiskonvehteja. - - - - -KARTTAPALLO. - - - Kuin moni nuorna ollessaan - Kiitäisi ympär' aavan maan - Kuin miete mieluisesti! - "Sun siipes, pääsky, ottaisin - Päiväksi ainoaksikin - Mä hyvin haluisesti." - - Mä riemuin sitte kukillen - Liitäisin maiden lämpöisten - Pois Pohjan pakkasista - Ja ystävälle laatisin - Ma linnan aina pilvihin - Ruusuista loistavista. - - Hei! pikku pääskyt, lentäkää! - Minuutissa jo pallo tää - Tuhannet virstat entää, - Tää on se maa jonk' ympäri - Te saatte liitää huoleti - Ja riemumielin lentää. - - Nyt pesän paikka valitkaa - Vapaasti! Saima, sun on maa, - Ja sinun myöskin, Selma! - Maa onnellisin valitkaa, - Se olkoon lämmin palmumaa - Tai jäinen Sulitelma! - - Ei kuningas niin äveriäs, - Niin vapaa lintu siivekäs, - Niin valtaa haltialla. - Valitkaa! Unhotettu vaan - On köyhä Suomi nurkassaan - Puhurin vallan alla. - - Kah! Tekö, joill' on laaja maa, - Mielitte majan rakentaa - Poloiseen Pohjolaamme? - Tuo uljuus sietää suutelon! - Maa laaja kyllä oiva on, - Vaan paras oma maamme. - - - - -JÄTTILÄINEN JA KOULUPOIKA. - - - Yks jättiläinen on Pohjolassa. - Se herraks mielisi maailmassa; - Vaan kesin nukkuvi niin se, että - Voi häntä pahasti silloin pettää: - Kas, päivä vaan - Kelkkansa suistaa - Sen niskaluista, - Käy istuimelle sen istumaan. - - Syksyllä valvoa taas se jaksaa, - Päivälle kepposen mielii maksaa, - Lähettää jäitänsä kirkkaina, - Pimeän, kylmän ja nietoksia. - Se näyttää näin - Kuin joku suuri - Maan herra juuri; - Vaan jättiläinen on renkinäin. - - Mä hevoseksi sen valjastanki, - Kun jää on järvellä, maalla hanki - Jalkaani sen sidon ilman haittaa; - Se vetää kuormia, sillat laittaa. - Se muureja - Ja tornit, vallit - Ja parhaat pallit - Rakentaa sokurijauhoista. - - Sä karski kuningas Pohjolamme, - Punaiseks nipistät poskiamme, - Mua usein tupahan ajeletkin, - Kärvennät kärpäsen siipysetkin; - Mut sievään vain - Käyn suksilleni, - Näin kaataakseni - Sun, talvijättiläs, palvelijain! - - - - -LOTTA TÄTI. - - - Meidän oiva täti Lotta, - Sellaista ei muut vain saa. - Vahinkomme kaikki totta - Hyvin päin hän sovittaa, - Sukat, housut, paidat ratki - Paikkaa, merkkii lakanatki, - Muistaa nenäliinatkin, - Keittää puuron, kahvinkin. - - Kotiin lailla märjän hiiren - Koulusta kun hölkkäämme - Sateella, ken laittaa kiirein - Kuivat vaatteet yllemme; - Ken tuo sitte syödäksemme - Viilikehlon etehemme; - Jälkemme ken kuivailee, -- - Jos ei niitä täti tee? - - Äitikään ei paha meille; - Vaan on meillä vikoja: - Nyt jäi kaulus harhateille, - Nyt sai vaatteet tahroja, - Nyt on kampaamatta tukka, - Nyt on nurin toinen sukka. - Silloin äiti toruu jo: - Mitä teit taas, lapsi, noh? - - Täti Lotta silloin vastaa: - Tuo on kodikasta vaan: - Kärsi, äiti kulta, lasta! - Lapsi tuhrii luonnostaan. - Kaulus oli eilen poissa, - Rintamusta ennen voissa, - Tukka siloinen on nyt; - Ken lie sukan kääntänyt? - - Täten joka päivä Lotta - Pitää meidän puoltamme. - - - - -METSÄKARHU. - - -Rauman kaupungissa eli ammoin sitte rikas kauppias Kultanen; miksipä -hän ei olisi ollut rikas? Hänellä oli suuri nenä, pieni poika ja monta -laivaa, jotka toivat kahvia, sokuria, inkivääriä, kardemummaa ja muita -maustimia vieraista maista. Aina onni seurasi hänen laivojansa paitsi -ensimäistä, jonka nimi oli Neptunus. Sen kapteenina oli Metsäläinen ja -laiva oli pummulilastissa tulossa Amerikasta, mutta pummulipakat -syttyivät itsestään tuleen, ja Neptunus paloi merellä kaikkine -tavaroineen ja kapteenineen, joka velvollisuutensa mukaan pysyi -viimeiseen asti laivalla. - -Patrooni Kultanen suri kallista laivaansa, niinkuin olisi hänen puoli -sydäntänsä palanut merellä, eikä voinut mielessään antaa kapteeni -Metsäläiselle anteeksi pummulin tuleen syttymistä. Miksi oli kapteeni -ostanut sellaista pummulia? Ehkäpä se ei ollutkaan syttynyt itsestään, -vaan joku laivamies oli ehkä käynyt avotulen kanssa lastiruumassa. -Miksi ei kapteeni Metsäläinen pitänyt parempaa järjestystä laivalla? -Ja miksi hänen nimensä oli Metsäläinen, kun niin usein kuullaan -puhuttavan metsänpaloista? - -Laivamiehiä kuulusteltiin, kun palasivat kotimaahan. Kaikki valalla -vakuuttivat, että kapteeni Metsäläinen oli pitänyt parasta järjestystä -ja ollut taitavin kapteeni kaikista, joiden kanssa he olivat -purjehtineet. Mutta sitä Kultanen ei uskonut. Hänellä oli vanhaa -saamista kapteenilta, ja sen hän nyt kiskoi leskeltä. - -Kapteeni Metsäläisen leski oli köyhä, ja hänellä oli poika, nimeltä -Karhu, jollaiset ristimänimet ovat jotenkin tavalliset Ruotsissa ja -Norjassa. Leski menetti pikku talonsa Kultalan saamisesta eikä sitte -tiennyt mitään neuvoa, millä voisi elättää itsensä ja rakkaan pikku -poikansa. - -Mutta hän sattui olemaan hyvin kaunis, ja se oli pahoin. Eräänä päivänä -patrooni Kultanen, joka myöskin oli leski, puki yllensä -kiiltävänappisen sinisen frakin, punaisen liivin ja valkoiset housut, -että oli kirjava kuin Venäjän lippu, sekä ilmestyi suuren nenänsä -kanssa rouva Metsäläisen ovelle ja sanoi hänelle: "Hyvä rouva, teidän -miehenne poltti minulta laivan; miksi läksittekään metsään sellaisen -miehen kanssa? Mutta minä annan teille anteeksi ymmärtämättömyytenne ja -teen teille niin suuren kunnian, että saatte tulla minun vaimokseni, ja -toivoakseni olette siitä hyvin iloissanne." - -Leski raukka ei tullut ollenkaan iloiseksi, mutta mitäpä hän osasi -tehdä? Hänellä oli pikku poika, joka näki nälkää ja vilua; siispä hän -murhemielin myöntyi ja tuli yht'äkkiä rouva Kultaseksi. Pikku Karhu -seurasi mukaan kaupanpäällisiksi ja tuli patrooni Kultasen -pojintimaksi. Kultasen oma poika, joka nyt tuli Karhun velipuoleksi, -oli nimeltään Mooses, mutta kun hän oli kankeakielinen eikä osannut -lausua rehti nimeänsä, sanottiin häntä _Moosepiksi_, Häntä elätettiin -sokurileivillä ja mantelimaidolla, hänellä oli koreat samettivaatteet, -hän sai asua isänsä kammarissa ja tehdä mitä vain tahtoi. Karhun täytyi -syödä kovaa leipää renkien kanssa, maata heidän tuvassaan oljilla, -pitää kuluneita, ihan rikkinäisiä vaateryysyjä ja olla kaikkein -juoksupoikana. Hän oli aina kovassa työssä, sai syyttä selkäänsä, -Moosep tyrkki häntä eikä häntä edes nimeltänsä puhuteltukaan, vaan -sanottiin _Metsäkarhuksi_. Ikäänkuin tuo olisi ollut niinkään sukkelaa! -Hyvän ja iloisen kasvatuksen voi kyllä monikin saada, mutta eipä pahan -kärsiminen aina ole myöskään pahaksi. Moosepista tuli sylikoira ja -kelvoton laiskuri, mutta Karhu kasvoi isoksi ja väkeväksi mieheksi sekä -tuli nöyräksi ja sukkelaksi kaikkeen hyvään. Välistä kun Moosep löi -häntä ja syyti omia tyhmyyksiään hänen niskaansa, teki hänen mielensä -juoksemaan niin kauas kuin tietä kesti. Mutta silloin hänelle aina -johtui mieleen, että äiti siitä itkisi, eikä hän sitä mitenkään -tahtonut. Kyllähän äitillä muutenkin oli kyllin raskaat päivät. Mutta -yksi ilo hänellä sentään oli. Milloin patrooni Kultanen oli merillä ja -Moosep siellä söi viikunia niin, että tuli sairaaksi, kutsui rouva -Kultanen pikku Karhun luoksensa, pesi ja kampasi hänet, antoi hänelle -vehnäleipää ja maitoa, opetti hänet lukemaan Jumalan sanaa ja kehoitti -häntä aina olemaan kärsivällinen, ahkera ja lempeä, aina puhumaan -totta, aina pelkäämään Jumalaa ja luottamaan Jumalan suojelukseen. "Älä -sinä sure, poikani", sanoi äiti, "nyt olet Metsäkarhu, mutta Jumala voi -vielä tehdä sinusta aika miehen." - -"Luuletko niin, äiti?" kysyi poika. - -"Kyllä minä sen ihan varmaan uskon." - -"Ja minä koetan parastani", sanoi Karhu. - -Eräänä kesänä rikas patrooni Kultanen matkusti omalla laivallaan -Apollolla Tukholmaan ja otti molemmat pojat mukaansa. Ahvenanmerellä -purjehtiessa oli heillä hyvä tuuli ja kaunis ilma. Moosep vetelehti -kajuutassa romaaneja lukien. Karhu oli kajuutanvahtina ja kaikkein -juoksupoikana. Hän oli huuhtonut laivankannen, pessyt talrikit, -kiillottanut saappaat, käynyt ylhäällä raakapuulla selvittämässä isoa -purjetta ja kiivennyt keulapuun nenässä asti pienentämässä etupurjetta, -kun patrooni Kultanen huusi: "Metsäkarhu!" - -"Patrooni!" vastasi Karhu. Hän ei koskaan uskaltanut muulla nimellä -puhutella isintimäänsä. - -"Puhdista minun piippuni!" - -"Kyllä teen, patrooni!" - -"Varo suurta hopeasilaista merenvahapiippua. Muista, vetelys, että se -maksaa sata riksiä." - -"Kyllä teen, patrooni!" - -Karhu seisoi etukannella lähellä laitaa piippuja puhdistamassa, kun -Moosep tuli takaapäin, pisti neulalla kovasti mekon läpi ja kysyi: -"mitäs nyt teet, Metsäkarhu?" - -"Puhdistelen patroonin piippuja." - -"Annas kun minä autan!" sanoi Moosep, sieppasi suuren merenvahapiipun -ja alkoi nakutella sitä laitaa vasten; niinkuin oli välistä nähnyt -isänsä tekevän. Mutta pesä olikin löyhässä eikä siinä myöskään ollut -mitään nauhaa. Siispä se putosi Ahvenanmereen, niin että jäljestä -kuului vain "put puli." - -Karhu seisoi hämmästyksissään, niinkuin olisi itse pudonnut mereen. -Mutta Moosep oli kekseliäs ja sanoi: "Miksi sä sysäsit minua?" - -"Sysäsinkö minä sinua?" kysyi Karhu kummastuen. - -"Sysäsit kyllä", vastasi Moosep. Ja samassa nähdessään isänsä suuren -nenän lähestyvän huusi Moosep, ollen kohti kurkkua itkevinään: "miksi -sysäsit minua, niin että isän paras piippu putosi mereen?" - -Patrooni Kultanen oli sellainen mies, että kun hän pahastui, niin hän -menetti kaiken malttinsa. "Vai niin!" sanoi hän, "eikö se riittänyt, -kun isäsi poltti paraan laivani; nyt sinä vielä heität paraan piippuni -mereen! Perimies! Laske alas pikku vene, heitä Metsäkarhu siihen ja -matkustelkoon hän omin neuvoin." - -Perimies hyvin hämmästyi, mutta ei uskaltanut sanoa vastaan. Muutamassa -minuutissa oli vene laskettuna alas ja Karhu veneessä ja tuskin ehti -perimies heittää hänelle enää leipäkannikkaa. "Souda nyt etsimään minun -piippuani!" huusi patrooni Kultanen hänelle jäähyväsiksi peräkannelta. - -Apollo-laiva kulki hyvää vauhtia myötätuulessa, ja kohta jäi pikku vene -kauas jäljelle. Karhu oli niin kummastuksissaan, että hän alkoi -miettiä, oliko hän todellakin sysännyt velipuoltansa. Rehellinen poika -ei voi edes käsittääkään, miten toinen poika voi valhetella. Mutta kun -Apollo-laiva purjehti yhä etemmäksi hänestä, niin että se viimein näkyi -ainoastaan valkoisena pilkkuna kaukana taivaanrannalla, silloin huomasi -Karhu kauhukseen olevansa yksin pienessä veneessä keskellä aukeaa -merta. Suuret kalat pulikoivat hänen ympärillänsä, delfiinit -ruiskuttivat vettä ylös ilmaan, hylkeet pistelivät mustanruskeita -koiranpäitään ylös vedestä. Ei kukaan heistä voinut auttaa häntä. Tuuli -kiihtyi, meren pinta alkoi peittyä valkoiseen vaahtoon, ilta tuli ja -pimeni, ja Metsäkarhu ajeli veneessään kohti yötä ja kuolemaa. - -Niin, kukapa koko avarassa maailmassa nyt huoli sellaisesta hyljätystä -raukasta, kuin Metsäkarhu oli? Ei kukaan häntä tiedustellut; hän oli -vaipuva mereen, aallot olivat tasoittavat hänen päänsä päälle eikä -huomeisaamuna ollut enää näkyvä edes pientä ilmarakkoakaan hänestä -sinertävän meren pinnalla, laivat olivat purjehtivat hänen ylitsensä ja -merimiehet laulavat iloisia laulujaan aivan kuin ennen. - -Yksi oli häntä kuitenkin kaipaava, hänen äitinsä. Ajatellessaan häntä -alkoi Karhu itkeä. Mutta kun oli itkenyt hetkisen, tuli hänelle nälkä, -ja hän alkoi pureksia kovaa leipää. Siitä hän vahvistui ja tuli -iloisemmaksi. Onhan Jumalalla aina jäljellä jokin virvoitus niille, -jotka ovat hyljättyinä täällä maan päällä. - -Karhu ei tiennyt, mistä hänen mielensä niin yht'äkkiään tuli iloiseksi. -Hän muisti äitinsä kehoituksen kaikessa hädässä ja vaarassa luottamaan -Jumalaan. "Jospa koettaisin rukoilla", ajatteli hän. - -Se ei alussa oikein onnistunut. Aallot vyöryivät nyt korkeina, vene -keikkui kuin lastu, nousi kuin vuoren harjalle ja paiskautui jälleen -alas kuin syvään laaksoon. Nyt ei ollut helppo saada ainoatakaan -ajatusta pysymään eheänä. Karhu luki ulkoa kaikki rukoukset, kuin oli -äitiltään oppinut; se tosin oli vain läksylukua, sanoja, joissa ei -ollut mitään ajatusta, mutta kohtapa hän alkoi itsekin rukoilla. - -"Rakas Herra Jumala", sanoi hän, "minä olen vain pienoinen poika -raukka, minun käteni on heikko, enkä minä voi mitään mahtavalle -merelle. Mutta sinä, Herra Jumala, olet suuri ja väkevä. Sinä olet -paljon mahtavampi kuin meren aallot, myrsky tottelee sinun käskyjäsi, -yö ja kuolema eivät voi tehdä minulle mitään pahaa, jos sinä vain -kiellät heitä. Minä luotan sinuun, Jumalani. Sinä olet aina ollut hyvä -minua kohtaan, etkä sinä minua suinkaan hylkää. Niinpä suojele minua -nyt pimeällä merellä; lähetä enkelisi astumaan suurille vesille ja -kieltämään aaltoja tekemästä minulle mitään pahaa. Minä tahdon olla -sinun lapsesi, Jumalani, ja nukkua sinun sylissäsi. Kiitos, kiitos! -Hyvää yötä, rakas Jumala! Hyvää yötä, synkkä meri ja kirkkaat taivaan -tähdet! Hyvää yötä, äiti!" - -Ja pikku Metsäkarhu nukkui suloiseen uneen veneen pohjalle keskelle -aukeaa merta. - -Nyt oli pimeä eikä kukaan voinut nähdä, että merenpinnan etäisimmästä -reunasta kohosi pehmoinen vaaleanvehreä ranta ylös kuohuvista -aalloista. Siinä oli Höyhensaaret. Siellä istui ruohokossa, joka oli -pehmoinen kuin sametti, vanha Nukku-Matti, ruotsalaisten John Blund ja -tanskalaisten Ole Luköje. Hän tirkisteli pitkin meren autiota pintaa ja -huomasi pikku veneen, jossa Metsäkarhu ajelehti aaltojen leikkikaluna. -Hän viskasi ulos nuoransa, niin hienot kuin hämähäkin langat, veti -veneen Höyhensaariin ja kantoi Karhun hopeasta hohtaviin saleihinsa -ruusuvuoteelle. Siellä oli heti saapuvilla tuhat unta kirjavissa -perhonpuvuissa, ja he keveästi liihoitellen yli vesien toivat Karhun -luo hänen rakkaan äitinsä. Hän tunsi päänsä päällä äitin pehmoisen -käden ja otsallaan hänen suutelonsa; hän kuuli korvaansa äitin rakkaan -äänen kuiskaavan: "ole rohkea, poikani ole aina totinen, ole -kärsivällinen ja nöyrä; Jumala sinua suojelee. Metsäkarhusta on vielä -tuleva kerran aika mies." - -Vanha Nukku-Matti seisoi ääneti ja liikahtamatta pojan vieressä. -Ainoastaan yksi uni surisi kuin mehiläinen, kauan huutaen pojan -korvaan: "kolme kappaletta, kolme kappaletta!" "Ole vaiti", sanoi Karhu -unelle, "mitä minä teen sinun kolmella kappaleellasi? Mitäs unista!" - -Yö kului, aamu valkeni. Karhusta tuntui, kuin katto kohoaisi hänen -päältänsä, niin että kirkas taivas alkoi näkyä; seinät siirtyivät -ulommaksi ja muuttuivat läpinäkyväksi ilmaksi; lattia alkoi kiikkua ja -muuttui kohisevaksi mereksi. Silloin kalpenivat kaikki Höyhensaarten -luolan timantit, keveä, vaaleanpunainen harso levisi kaikkien esineiden -päälle, ja hiljainen soitto, joka oli koko yön suhissut luolassa, -haihtui yksitoikkoiseen meren aaltojen pauhuun. - -Karhu tunsi kylmää päänsä päällä, avasi silmänsä ja katseli -kummastellen ympärilleen. Hänen yllänsä oli taivas, allansa sinertävä -meri ja ympärillänsä viileä aamuilma. Karhu makasi veneensä pohjalla, -ja tuuli oli vienyt lakin hänen päästänsä mereen. "Minä olen nähnyt -unta", ajatteli hän, "ja Jumala on minua suojellut. Kiitos, rakas -Jumala!" - -Sitte hän nousi istumaan ja rupesi syömään leipäänsä, paljoapa sitä ei -enää jäljellä ollutkaan. Häntä janotti; vesi oli suolaista eikä -maistunut hyvälle, mutta ei Itämeren vesi sentään ole niin suolaista, -ett'ei sitä hätätilassa voisi juoda. - -Suureksi kummastuksekseen näki Karhu suuren laivan mastoitta -kuljeksivan tuul'ajolla aivan lähellä hänen venettänsä. Oli ollut -myrsky-yö, meri vieläkin aaltoili korkeina vyöryinä, mutta pahin myrsky -oli jo ohitse. Karhu tarttui airoihin ja sousi laivan luo. - -Niin, se oli suuri, lastattu laiva, joka oli ruvennut vuotamaan ja -josta oli mastot hakattu poikki, ett'ei se kaatuisi. Se tuskin enää -pysyi veden päällä, niin täynnä vettä se oli ja merimiehetkin olivat -siitä jo poistuneet. Karhu huusi "hoi!" alhaalta laivan vierestä, mutta -kun mitään vastausta ei kuulunut, kiipesi hän rohkeasti ylös laivan -kannelle. - -Siellä oli köysiä, tavaroita, työkaluja ja kaikenlaisia jäännöksiä -sekaisin, aivan mullin mallin. Lastiruumassa näkyi paljo kalliita -kauppatavaroita, mutta ei missään ainoatakaan elävää olentoa. Karhua -alkoi kammottaa ja hän aikoi jo laskeutua takaisin veneesensä, kun -surkea määkiminen kaikui laivan keulasta hänen korviinsa. - -Siellä oli vuohi kytkettynä aitaukseen kannelle. Karhu päästi sen irti, -otti leipäkakun veden päältä, ja yritti taas laskeutumaan veneesensä. -Hän kaaloi vedessä kajuutan oven ohitse. Siinä uiskenteli kaikenlaisia -kapineita, ja samassa hänelle johtui mieleen tuo itsepäinen uni. "No, -olkoon menneeksi kolme kappaletta, koska minulla jo on kaksi!" ajatteli -Karhu, sieppasi pienen mahonkiarkkusen, joka kellui aivan portaiden -edessä, ja kiiruhti vuohen, leivän ja arkkusen kanssa veneesensä. Jopa -olikin aika. Hän ei vielä ehtinyt monenkaan sylen päähän laivasta, kun -kuuli omituisen kohinan; mereen syntyi pyörivä kuoppa, suuri laiva -painui, ja kohta tasoittuivat aallot jälleen, niinkuin ei koskaan -laivaa olisi siinä ollutkaan olemassa. - -Kaksi päivää ja kaksi yötä ajelehti Karhu veneessään merellä. Hän antoi -leivästään osan vuohelle, ja vuohi antoi hänelle maitoa. Kolmannen -päivän aamuna näkyi laiva. Se lähestyi, se huomasi pojan mekon, jonka -hän oli sitonut airoon hätälipuksi, otti hänet veneestä laivaan ja vei -Tukholmaan. - -"No, poikanen, kenenkä luo minä nyt sinut vien täällä kaupungissa?" -kysyi kapteeni. - -"En minä tunne ketään Tukholmassa", vastasi Karhu. "Antakaa minun jäädä -laivaan kajuutanvahdiksi ja oppia palvelusta. Minä tahtoisin mielelläni -tulla kunnon merimieheksi, niinkuin isänikin oli." - -"Vai niin!" vastasi kapteeni. "No, käypihän tuo päinsä. Entinen vahtini -juuri eroaakin palveluksesta, hänelle on tullut ikävä äitinsä -piparkakkuja. Jää sinä tänne, niin minä myön vuohesi, että saat sillä -rahalla ostaa itsellesi paremmat vaatteet. Sinun entinen isäntäsi ei -liene ollut sinulle kovinkaan antelias." - -"Antoi hän minulle ruokaa", vastasi poika. - -"Niin kai, ja sanoi sinua Metsäkarhuksi, se kyllä näkyy vaatteistasi. -Mutta nyt pitää Metsäkarhusta tuleman aika mies." - -Karhun sydän sykähti ilosta. Nuo samat sanat hän nyt kuuli jo kolmannen -kerran. - -Seuraavana päivänä Karhu läksi astuskelemaan suurta Tukholmaa, -ostaakseen vaatteita. Eräässä kadun kulmassa seisoi suuri ihmisjoukko -lukien nurkkaan naulattua suurta paperia. Karhu seisattui, hän niinkuin -muutkin, ja kysyi, mitä siinä oli. "Ohoh", vastasi eräs leveähartiainen -raudankantaja, kädet housuntaskuissa, "kaikki tuhkimukset ne ovatkin -olevinaan uteliaat! Ei se sinuun koske. Eräs ylhäinen herra lupaa tuhat -riksiä palkinnoksi sille, joka hänelle toimittaa pienen mahonkiarkkusen -takaisin Ahvenanmerestä. Mene sinä vain kotiisi lukemaan katkismusta!" - -Karhulle johtui mieleen pikku mahonkiarkkunen, jonka hän oli pelastanut -uppoavasta laivasta. Kolme kappalettahan unikin oli hänelle huutanut. - -Täyttä laukkaa juoksi Karhu takaisin laivaan. Pikku arkku oli siellä -lastujen ja kenkärajain seassa sängyn alla etukojussa. Kyllähän arvaat, -ett'ei Karhu suinkaan vitkastellut kaupunkiin takaisinkaan juostessaan, -arkkunen rikkinäisen mekon alla. Hän pyrki ylhäisen herran luo, mutta -palvelijat, ainakin puoli tusinaa, jo rapuilta käännyttivät -ylenkatseellisesti hänet takaisin. "Etkö joudu tiehesi, repalehtija!" -toruivat he. "Ei meillä ole äyriäkään antaa kerjäläisille." - -"Saammepahan nähdä", vastasi Karhu, arkkuansa näyttäen. - -"Mikä se on?" riemuitsivat palvelijat, arkkua tavoittaen. "Annas se -meille, niin saat huomenna maksun." - -"Ei, kas niin tyhmä minä en ole", sanoi Karhu, pitäen kiinni arkustaan. -Mutta pisin ja väkevin palvelija otti häntä kauluksesta, sanoen: -"veitikka, tunnusta, että olet varastanut sen!" - -"Sen valehtelet, vaikka oletkin noin pitkä", vastasi Karhu, -ponnistellen kaikin voimin vastaan. Siitä syntyi aika hälinä ja melu; -herra, yllänsä korea yönuttu, avasi oven ja kysyi metelin syytä. - -"Teidän armonne", huusivat palvelijat, "tässä on poika, joka on -varastanut pienen arkkusen." - -"En minä ole koskaan varastanut", vastusti Karhu. - -"Tuleppas sisään arkkuinesi!" käski ankara herra. - -Karhu astui rohkeasti sisään; hänellähän oli hyvä omatunto. Tuskin ehti -ylhäinen herra huomata arkkusen, kun hän jo tempasi sen pojan käsistä. - -"Minun arkkuni ja aarteeni!" riemuitsi hän, painalsi salavieteriä ja -kansi lensi auki. Karhu odotteli näkevänsä siinä ainakin kalliita -helmiä, ell'ei muuta vieläkin parempaa, mutta arkussa oli ainoastaan -muutamia kellastuneita paperipalasia. "No, tuo nyt ei ainakaan -kannattanut luvata niin suurta summaa", ajatteli Karhu. - -Mutta ylhäinen herra sanoi hänelle: "rakas poika, sinä olet pelastanut -minun kunniani ja omaisuuteni. Minun syytetään ottaneen kruunun rahoja, -ja nämä paperit todistavat minun viattomuuteni. Kerroppas nyt, miten -löysit tämän arkkusen!" - -Karhu kertoi seikkailunsa, mutta ei maininnut sanaakaan, miten huonosti -häntä isintimänsä oli kohdellut. - -"Kyllä sinusta näen, että olet rehellinen poika", sanoi yönuttuinen -herra. "Suostutko siihen, että panen sinun puolestasi tuhat riksiä -pankkiin ja annan siitä sinulle kirjallisen kuitin?" - -No, Karhu tietysti siihen suostui; mitäpä hän olisi tehnytkään niin -paljolla rahalla? Hän kiitti ylhäistä herraa, palasi kapteeninsa luo ja -kertoi hänelle tämän uuden onnensa. Kapteeni hymyili ja sanoi: "no, -Metsäkarhu, nyt olet rikas, eikä sinun enää tarvitse kärsiä merielämän -vaivoja. Nyt voit olla laiska ja syödä paljasta torttua monta vuotta." - -"Ei toki, niin tyhmä en ole", vastasi Karhu. "Nyt minä teen työtä ja -opin meripalveluksen. Ehkäpä muutaman vuoden kuluttua pääsen vähän -ylempään arvoon ja sitte perimieheksi..." - -"Ja sittekö kapteeniksi?" - -"Niin, sitte kapteeniksi", virkkoi Karhu, punastuen itsekin noin suurta -kunnianhimoansa. "Minä käytän rahani oppiakseni purjehdustaitoa, ja kun -saan oman laivan, lähden Raumaan äitiäni hakemaan." - -"Se on oikein, Metsäkarhu!" kehoitti kapteeni. "Pidä vain perää sitä -ilmaa kohti, niin Jumala kyllä auttaa sinua!" - -Karhu seurasi päätöstänsä kuin mies. Kaksi vuotta oli hän -kajuutanvahtina, kasvoi yhä vahvemmaksi, alkoi astua merimiesten tapaan -hajasäärin, yleni sitte laivapojaksi, merimieheksi, alaperimieheksi. -Hän purjehti ympäri maailman, kärsi vaivoja, mutta oli aina reipas ja -iloinen. Kaksi talvea hän luki purjehdustiedettä, suure- ja -maantiedettä, suoritti tutkinnot ja tuli kapteeniksi sekä sai -kuljettaakseen eri laivan. Hän oli oikeudentuntoinen, taitava ja -luotettava, ja kaikki menestyi hänelle hyvin. Muutaman vuoden kuluttua -oli hänellä jo kaunis, aivan oma laivansa, nimeltä _Emäkarhu_. - -Eräänä päivänä nousi Raumassa suuri hälinä. Kaupunkia kohti purjehti -vieras laiva, jonka vertaista ei koskaan oltu ennen nähty. Kaikki -mastot ja lokit oli silattu messingillä, niin että ne loistivat -päiväpaisteessa kuin kulta. Perä oli kullattu, etukeulassa välkkyi -hopeainen karhu ja "Emäkarhu" näkyi joka lipussa kirjoitettuna. - -Koko kaupunki ihmetteli ja kaikki riensivät satamaan näkemään muhkeaa -Emäkarhua; vanha patrooni Kultanen ja hänen poikansa Moosep tietysti -eivät olleet vähimmin uteliaat. Patroonin puuhat olivat onnistuneet -huonosti viime vuosina, niin että hänellä nyt oli jäljellä ainoastaan -suuri nenänsä ja vanha Apollo. Moosep enimmäkseen vain makaili sohvalla -lukien vanhoja sanomalehtiä. Mutta nyt päätti hänkin lähteä satamaan; -isä ja poika soudattivat itsensä ulos Emäkarhu-laivan luo ja pyysivät -kaikkein nöyrimmästi lupaa katsella tuota muhkeaa alusta tarkemmin. - -"Olkaa hyvä ja nouskaa vain ylös!" vastasi kapteeni Karhu Metsäläinen, -muuttaen äänensä niin vieraaksi kuin mahdollista eikä ollen tuntevinaan -ilkeää isintimäänsä tai hänen viekasta poikaansa, vaikka hän tietysti -heidät heti tunsi. He eivät aavistaneet eivätkä olisi mitenkään -uskoneetkaan, että tämä nuori ja kaunis kapteeni oli heidän oma entinen -Metsäkarhunsa. He luulivat häntä joksikin rikkaaksi englantilaiseksi, -joka huviksensa purjehteli katselemassa vieraita maita. - -Kapteeni näytteli heille kaikki laivan merkillisyydet ja pyysi heitä -sitte laivaan oikein komeille päivällisille. Hän oli yksinkertainen ja -vähään tyytyvä mies, mutta nyt oli hän hankkinut kaikenlaisia herkkuja -ja hyviä viinejä kaikista maanosista. Vieraat eivät kyllästyneet -ihmettelemään laivan komeutta ja hyviä päivällisiä; he olivat aivan -haljeta kateudesta, ja se hyvin huvitti kapteeni Karhua. - -Kun vieraat monilla imelänhappamilla sanoilla kiittelivät ja sanelivat -jäähyväsiä, kysyi kapteeni ikäänkuin sattumalta, vieläkö rouva Kultanen -eli. - -"Kyllä hän vielä elää, raukka", vastasi Kultanen, "mutta hän ei käy -enää missään, hän suree vain tyhmää poikaansa." - -"Vai niin! Oliko hänellä poika?" - -"Oli kyllä. Hyvin ilkeä ja tyhmä poika, joka hukkui Ahvenanmereen -viisitoista vuotta sitte." - -"Onkohan ihan varma, että hän hukkui?" kysyi Karhu. - -"On, paha kyllä", huokasi Kultanen. "Hyökylaine tempasi hänet mukaansa, -ja hän vaipui kuin kivi pohjaan." - -"Mitäpäs hän sysäsi minua?" virkkoi Moosep. - -"Minä olen kuullut sanottavan, että häntä syytettiin syyttömästi ja -jätettiin pienessä veneessä aukealle merelle aivan avuttomaksi." - -Moosepin kasvot sävähtivät tulipunaisiksi; hän tiuskasi: "saihan hän -yhden leipäkakun mukaansa!" - -"Oletko vaiti?" kielteli isä. - -Kapteeni Karhu katsoi heitä terävästi silmiin ja sanoi tavallisella -äänellään: "Minä olen kuullut pojan elävän, ja hän aikoo saattaa -isintimänsä edesvastaukseen. Koko laivaväki voi todistaa, että poika -heitettiin yksin aavalle merelle." - -Nyt Kultanen ja Moosep tulivat yhtä kalpeiksi, kuin ennen olivat -punaiset, ja patroonin suuri nenä tuli sinertäväksi. He eivät tienneet -parempaa neuvoa kuin yrittää kieltämään kaikki. - -"Niinkö vainenkin?" sanoi kapteeni Karhu. "Minä olen lukenut toisesta, -ennen muinoin eläneestä pikku pojasta; hänenkin nimensä oli Mooses, -mutta ei Mooses Kultanen. Hänet pantiin pienessä korissa Niilijokeen, -vaan hän kuitenkin sai elää, ja hänestä tuli aika mies. Ettekö te -tiedä, että aallot tottelevat Jumalan tahtoa? Ei valehtelemisesta ole -apua Jumalan edessä. Mitä te olette tehneet pikku Metsäkarhusta?" - -Uh! -- nyt loppui patrooni Kultasen ja hänen poikansa Moosepin rohkeus. -He tunsivat Metsäkarhun ja omatunto alkoi soimata heitä; he -laskeutuivat polvilleen pyytämään anteeksi ja lupaamaan, ett'eivät enää -koskaan niin tekisi. - -Metsäkarhu, josta nyt oli tullut ankara kapteeni Karhu Metsäläinen, -antoi heidän puhista hetkisen, mutta sanoi sitte kyynelsilmin: "Nouskaa -ylös, isintimäni! Ja nouse sinäkin, Moosep! En minä ole tullut -palkitsemaan kovalla sydämmellä Jumalan hyvyyttä minua kohtaan. Ei, en -minä rupea teitä syyttämään, olkoon se kaikki unhotettu. Antakaa -minulle vain takasin äitini, niin olemme taas hyvät ystävät." - -Kas, ne olivat sanoja kuin raesade ja auringonpaiste yht'aikaa! -Patrooni Kultanen tunsi kuin vuoren vierähtävän pois painamasta, ja -hänen sinertävä nenänsä muuttui jälleen tummanpunaiseksi. Moosep oli -itkevinään ja valehteli iloissaan, ett'ei hän koskaan ollut ketään -maailmassa rakastanut enempää kuin Metsäkarhua. Kaikki läksivät nyt -yhdessä yksikseen jätetyn rouva Kultas-raukan luo, eikä kukaan osaa -kuvailla, miten se vanha rouva ihastui ja ilostui. Viisitoista vuotta -oli hän surrut, luullen rakkaan pikku Metsäkarhunsa kuolleen, ja nyt -hän seisoi tuossa pitkänä, reippaana ja ilmi elävänä merimiehenä. Nyt -hänestä oli tullut aika mies, niinkuin äiti oli niin varmasti -ennustanut hänen pienenä ollessaan. - -Metsäkarhu nyt vasta tunsi itsensä onnelliseksi mieheksi, kun sai -takaisin äitinsä. Hän osti heti hänelle ja itselleen kauniin kartanon; -he muuttivat siihen ja elivät iloisina yhdessä kokonaisen vuoden, ja -Emäkarhu oli satamassa ankkurissa. Mutta täll'aikaa tuli toinenkin -kaunis emäkarhu taloon. Kapteeni Karhu rakastui köyhään ja ahkeraan -raumalaistyttöön, joka osasi tehdä kaikkein kauneimpia pitsejä, ja se -tyttö tuli hänen vaimoksensa. Elettyään sitte jonkun ajan onnellisena -alkoi hän jälleen ikävöidä vesille, kun hänen äitinsäkään ei enää ollut -yksin. Mutta eipä Karhu enää purjehtinut maailman ääriin asti, hän -viihtyi paremmin kotona; hän läksi joka kevät toukokuussa ja palasi -marraskuussa, tuoden kaikkein kauneimpia joululahjoja äitilleen, maalla -elävälle emäkarhulleen ja pienille karhunpoikasilleen. Olipa -hupaisempaa tanssia heidän kanssansa joulukuusen ympärillä kuin muinoin -istua pienessä avoveneessä aavalla merellä. - -Tämä oli kaikki, niinkuin olla pitikin. Mutta patrooni Kultanen ja -hänen poikansa Moosep olisivat ennemmin suoneet Metsäkarhun yhä vielä -istuvan veneessään eikä koskaan palanneen. He kadehtivat hänen onneansa -ja miettivät yöt päivät, miten he pääsisivät yhtä rikkaiksi kuin -Metsäkarhu. Hän oli kertonut heille seikkailunsa Nukku-Matin kanssa, -maininnut haaksirikkoisen laivan ja mahonkiarkkusen sekä leikillä -jutellut unenkin, joka oli huutanut hänelle: "kolme kappaletta! kolme -kappaletta!" Sen kaiken sommitsivat patrooni Kultanen ja Moosep yhteen -ja tulivat yhä enemmin vakuutetuiksi, että siinä täytyi olla taikoja -seassa. Mutta voisimmehan mekin samalla tavalla tulla rikkaiksi, -arvelivat he. - -No, pitihän koettaa samaa keinoa. Vanha Apollo oli vielä satamassa -ankkurissa, vaikka halkeilleena ja hataroituneena. Kultanen laitatti -sen kantoon, lastasi sen täyteen tervaa ja turkiksia ja läksi -poikinensa purjehtimaan Tukholmaan, toivoen matkalla löytävänsä -Ahvenanmerestä mahonkiarkkusen. - -Kaikki oli tehtävä samalla tavalla kuin ennen muinoin silloin, kuin -Metsäkarhu jätettiin merelle. Patrooni Kultanen pudotti vanhan, -kelvottoman merenvahapiipun mereen, oli olevinaan siitä hyvin suuttunut -ja jätti Moosepin suuressa sluupissa tyynelle merenselälle. Sluuppiin -oli tehty vuode kahdesta höyhenalusesta, silkkipeitteestä, hienoista -lakanoista ja kolmesta tyynystä. Pantiinpa Moosepille evästäkin: neljä -suurta vehnäleipää, voipytty, vasikkapaisti, kaksi juustokimpaletta, -iso vati lättyjä, hillopurkki, koko kori olutta ja kuusi pulloa viiniä. -Yllä oli Moosepilla sudennahkaturkki ja jalassa pitkävartiset saappaat, -kun hän pitkänänsä vetelehti pehmeillä tyynyillä, sikaria poltellen. - -Laiva purjehti pois, sluuppi jäi yksin, kaikki oli niin hiljaista. -Moosep söi vahvan illallisen, joi olutta ja viiniä ja huomasi -seikkailun oikein miellyttäväksi. Kun rupesi pimenemään, veti hän -peitteen korvillensa ja nukkui sikeään uneen. Iltasiunauksen -rukoileminen oli hänestä aivan tarpeetonta. - -Yöksipä kasvoikin myrsky. Moosep makasi ja myrsky ajoi sluupin -Ohdakesaarten rantaan. Siellä akka Painajainen istui karkealla -kalliolla, saalista väijyskellen. Hän huomasi Moosepin, veti hänet -sluuppinensa maalle, vei hänet ummehtuneesen luolaansa ja pani -nokkosvuoteelle. Ne pistelivät ja polttivat koko hänen ruumistansa, -lyijyä oli hänen silmäluomiensa, lyijyä sydämmensä päällä, ja akka -puristeli hänet mustelmille, nipisteli häntä, tukisteli häntä ja nauroi -niin ylellisesti, että hänen pukinnahkaturkkinsa selkämys halkesi -pelkästä ilosta. Pidettyään sellaista peliänsä hetkikauden viskasi akka -Moosepin jälleen sluuppiin ja sysäsi sen pois rannasta menemään -menojansa. - -Moosep heräsi siitä, että hän makasi vedessä, ja sluuppi heittelehti -kuin pallo aaltojen välillä. Kauhistuen nousi hän ylös, mutta kaatua -keikahti jälleen kumoon; hänen päätänsä pakotti ja ruumiinsa oli kuin -nokkosilla kylvetetty. Kolme päivää hän ajelehti merellä, voimatta -liikahtaa tai mitään syödä; vielä auringonpaistekin häntä vaivasi. -Seikkailu alkoi jo tuntua ikävältä. Kolmantena päivänä asettui myrsky, -ja nyt päätti Moosep syödä aika lailla. Voi, vehnäleivät ja juustot -olivat lionneet vedessä aivan kelpaamattomiksi, voipytty oli -vierähtänyt mereen ja lätyt joutuneet turskain ruoaksi. Onneksi oli -vielä jäljellä vasikkapaisti, oluet ja viinit. Moosep söi ja tunsi -mielensä rohkeammaksi. Kas vain, eikö tuossa todellakin ollut -haaksirikkoinen laiva ilman mastoja kivisärkällä. Moosep sousi sinne: -ei ketään ollut laivassa, kaikki hujan hajan, lastin palasia uiskenteli -vedessä. Moosep olisi voinut pelastaa paljonkin tavaraa, mutta hän etsi -vain kolmea kappaletta: vuohta, leipäkakkua ja mahonkiarkkua. Vuohta ei -löytynyt, mutta sen sijaan laivakissa; ei myöskään näkynyt missään -leipäkakkua, vaan sen sijaan hän otti tervapytyn. Jospa vain nyt olisi -löytynyt mahonkiarkkunen kolmanneksi! Ja mikä onni! hän löysikin -pyöreän rasian, ja ell'ei se ollut mahongista, niin olihan toki -haavasta. Niiden kolmen kappaleen kanssa sousi hän tyytyväisenä pois -laivan luota. - -Tuli ilta. Moosep söi vasikkapaistia, joi olutta, nukkui ja ajelehti -merellä. Tuli aamu. Moosep heräsi, tunsi nälkää ja yritti syömään, -mutta kissa olikin yöllä syönyt kaiken vasikkapaistin, mitä jäljellä -oli. Hän olisi mielellään heittänyt kissan mereen, mutta se raapi -häneltä kasvot; "ei, kolme kappaletta, eläköön!" Kuudentena päivänä -ei Moosepilla ollut merellä enää muuta kuin viiniä, raukalla! Hän joi, -tuli päästään pyörälle ja olisi ehkä piankin pudonnut mereen, ell'ei -juuri silloin olisi halkovene sattunut Ahvenanmaalta tullen -purjehtimaan ohitse. - -"Ota kiinni vaan ja toimita tuo juoppolalli tänne!" huusi perimies -ainoalle venemiehelleen. Venemies teki työtä käskettyä ja veti Moosepin -ylös. "Virkisteleppäs häntä vähän nuoranpäällä, niin hän tulee jälleen -iloiseksi!" käski perimies. - -Mooseppia siis virkisteltiin ja sitte vietiin hänet hyvästä maksusta -Raumalle. Astuttuaan isänsä eteen löi Moosep nyrkkinsä pöytään ja -kysyi, miksi hänet oli jätetty kuudeksi päiväksi merelle. "Voi, rakas -poika", vastasi patrooni Kultanen, "jospa tietäisit, mitä on -tapahtunut! Samana yönä, kuin sinut jätettiin sluuppiin, nousi hirveä -myrsky; me hakkasimme mastot poikki, mutta tuuli ajoi laivan kalliolle, -eikä kellään ollut aikaa ajatella sinua. Voi kaunista Apolloani! Voi -tervatynnyrejäni ja kalliita turkiksiani! Ne maksoivat enemmän kuin -ämpärillisen hopeaa ja kultaa. Voi! voi! sitä vahinkoa!" Ja patrooni -Kultanen itki katkerasti, sillä ei mikään siihen mieheen koskenut niin -kovasti kuin rahan menettäminen. - -"Mutta kuinka sinun onnistui?" jatkoi hän nyyhkien. "Löysitkö -arkkusen?" - -"Löysinpä niinkin!" riemuitsi Moosep. "Tottahan tuota jotain piti -saadakin. Minua on tukisteltu, raavittu, nipistelty, purtu, puristeltu, -sysitty ja pieksetty, niin että tuskin enää koossa pysyn. Mutta mitäpä -tuosta. Minä olen maannut suolavedessä, irvistellyt auringonpaahteessa, -minua on varastettu, minä olen juonut viiniä ja saanut selkääni -nuoranpäätä; mutta ei siitäkään lukua. Niin ja niin on tapahtunut. Nyt -minä olen niin rikas, että Metsäkarhu on vain myyrä minun rinnallani." - -"Rakas poika, olemmeko todellakin nyt niin rikkaat?" ihmetteli isä. - -"Minä sanon, että _minä_ olen rikas, eikä teillä ole sen kanssa mitään -tekemistä", virkkoi Moosep äreästi. - -"Mutta rakkahin poikani, minähän olen nyt köyhä. Emmekö elä yhdessä -sinun rikkauksillasi kuin hyvät ystävät?" - -"Emme toki, en anna kengänpaikkaakaan", vastasi Moosep. - -"Voi Moosep, kun voitkin olla noin kiittämätön lempeätä isääsi kohtaan! -Missä sinun arkkusi on?" - -"Tässä!" ja Moosep ylpeillen näytti rasiataan. - -"Mitä hullua!" ärjäsi patrooni Kultanen. "_Sekö_ rasia se on? No, mutta -sinähän olet käynyt meidän omassa Apollossamme." - -"Olenko minä käynyt Apollossa?" - -"Oletpa niinkin. Kauniita aarteita! Mitäs luulet tuossa rasiassa -olevan?" - -Mooses arveli, ett'eihän Metsäkarhukaan ollut avannut arkkuansa -ennenkuin Tukholmassa; sentähden ei hänkään ollut uskaltanut avata -rasiaa ennenkuin Raumalla. Mutta mitäpä siinä olisi muuta voinut olla -kuin kultahietaa ja timantteja? - -"Vai kultahietaa! Voi sinä kovaonninen! Avaappas itse ja katso!" - -Moosep avasi rasian vapisevin käsin. Ja mitä hän löysi siitä? Isänsä -vanhan tekotukan, joka oli aiottu viedä Tukholmaan kammattavaksi. - -Patrooni Kultanen ei voinut kaikessa murheessaankaan olla nauramatta. -Se suututti Mooseppia, joka arveli jo saaneensa kylliksi kärsiä -kaikenlaista kiusaa. "Kuuleppas, isä!" sanoi hän, "eikö Apollossa ollut -lastina tervaa ja turkiksia?" - -"Oli, paha kyllä, paha kyllä!" huokasi isä. "Ja nyt on kaikki meren -pohjassa." - -"Mutta minä pelastin edes vähän." - -"Todellako? Pelastitko sinä?" - -"Tämän tervapytyn." - -"Oh, häpeä toki! Etkö pelastanut yhtään minun kalleista turkiksistani?" - -"Tietysti minä niitäkin pelastin." - -"Harmaitako?" - -"Niin, harmaita se oli." - -"No, sepä toki oli edes vähäinen lohdutus. Rakas poikani, missä se on?" - -"Tässä se juoksentelee omilla jaloillaan", vastasi Moosep. Ja -laivakissa köyristi selkäänsä ällistyvälle isännälleen. - -"Häpeä, vekkuli!" ärjäsi patrooni Kultanen vihan vimmassa, sieppasi -keppinsä ja tanssitteli sitä aika lailla Moosepin seljässä. Keppi -tanssi ja kissa syljeksi ja Moosep Kultanen luuli taaskin olevansa -Ohdakesaarilla. Mutta Metsäkarhu sitä ei kuullut; hän istui kaukana -sieltä opetellen pikku karhusiansa kiipeämään hänen selkäänsä, joka -muka oli suuren laivan masto. - - - - -TEHTAAN TYTTÖ. - - - Niin, köyhiä nuorina olimme me, - Vaikk' äiti ol' ahkera juuri. - Vapaina me metsässä juoksimme; - Ah, rikkaus tuo oli suuri! - Kuin perhoset olimme riemuisat: - Oli taivas ja myös - Valo, vehreys meillä, - Sinijärvi ja lintuset laulelevat. - - Kuin kahlitut vangit nyt seisomme vaan, - Koneistohon kytketyt myötään; - Ei uskalla astua askeltakaan, - Kun kunkin on tehtävä työtään. - Lemu liisterin rintamme raskauttaa, - Laki, matala on, - Niin paksut on muurit, - Jyry huumaten äänemme vaijentaa. - - Niin lumoten kiertimet kieppuelee, - Ja lanka se rioihin sääntyy, - Ja rullat ne paksuksi paisuelee, - Ja syöstävät nuolena kääntyy. - Vaan mykkinä, kalpeina seisomme me - Kuin koskessa vain - Ja vahdimme rullaa - Ja solmeemme langan, kun katkeevi se. - - Vaan kaikk' komentaa kone rautainen, - Humisten kuni syksyllä tuulee, - Ja kaikki me täytämme käskyjä sen: - Kone ihminen onpi, se luulee. - Näkymättömät voimat sen käymähän saa: - Se kehrävi niin - Myös meill' elon lankaa, - Mut vain ikä kultasen näin kuluttaa. - - Vaan ihmistuntehet, muistelotkin - On meilläkin rinnassamme; - Et lannista niitä, jos kytkisitkin, - Ei seuraa ne aistimiamme, - Ja miettehet entävät vihantahan - Ja vapauteen - Ja lapsuusaikaan, - Sinitaivahasen sekä Jumalahan. - - - - -SEPPÄ. - - - Puh! - Palje puhkuen huohottaa, - Ilma ahjohon purskahtaa. - Tuli syö syden: kuumuus karttuu, - Pidit kuumahan rautaan tarttuu. - Puh! Puh! - Säen lens ulos pimeään. - Tuuli -- kas! -- tään - Mutkistaa; - Vilkkuin se vaihtuu, - Herjeten haihtuu; - Sokko yö ylös tuijottaa. - - Naks! - Seppä on ylispuolellaan - -- Paita nokinen -- lämmin vaan. - Niinkuin lehtiä puusta, lähti - Valkoraudasta moni tähti. - Niks! Naks! - Palje seisovi, tult' ei näy, - Moukari käy... - Veitsekskö vaan, - Metalli, sulla - Mieli on tulla? - Miekaks, suojaksi synnyinmaan? - - Ah! - Seppä mestari miehuisin, - Kirveeks tulla mä tahtoisin, - Kaataa puita, jos saisin luvan, - Laittaa äidin ja pojan tuvan... - Pah! Kah! - Pohja, terä jo ilmautuu, - Silmä ja suu. - Mars! vetehen! - Soh, upoksissa! - Sylje kuin kissa! - Äiti hän vartoo puurollen. - - - - -POIKA PERNAJASTA. - - -Kristian Tyrannin aikana oli eräs Olli Simonpoika niminen köyhä -kalastaja, joka asui Särkilahden alueella Pernajan pitäjässä nykyisten -kaupunkien Porvoon ja Loviisan välillä. Suomenlahden siniset vuonot -tunkeutuvat täällä niemien, saarien ja metsäkumpujen väliin, jotka -tuuheilla kuusillansa kurkistavat veden pintaan. - -Olli Simonpojalla oli poika, jolle oli annettu pääenkeli Mikaelin nimi, -sillä isä oli urhoisa soturi, joka nuorena ollessaan oli taistellut -maan vihollisia vastaan. Nyt oli hän pannut pois miekan ja joutsen ja -tarttunut airoihin, ottaakseen meren lohia vangiksensa. Siihen aikaan -kärsi maa paljon väkivaltaa, sillä Kristian Tyrannin sotalaivastot -saaliinhimoisina vierailivat meren rantamilla ja hävittelivät taloja ja -kyliä. Torsby, jossa Olli kalastaja asui, oli myös kärsinyt vihollisten -ryntäyksistä; Olli isä toivoi, että hänen pojastansa oli tuleva -sankari, joka kerran vapauttaisi maan ja jaloin polkisi lohikäärmeen; -siksipä antoikin hän kastaa poikansa Mikaeliksi. - -Tuskin oli Mikael kasvanut niin suureksi, että voi nostaa isänsä -miekkaa, kun isä antoi jo hänen koettaa jousta virittää. Mutta aikaa -tarvittiin, ennenkuin heikot käsivarret kasvoivat niin voimakkaiksi, -sillä joutsi oli luusta ja teräksestä, tarvittiin täysi miehen voima -sitä virittämään. - -"Mikku", sanoi isä, "odottakaamme vielä vähän aikaa, ennenkuin jousta -jännitämme, mutta sinä voit koettaa tapparata, joka riippuu tuvassa -sänkyni yläpuolella. Lyö poikki tämä leppä yhdellä lyönnillä." - -Poika otti tapparan, tähtäsi leppään, joka oli käsivarren paksuinen ja -katkasi sen poikki yhdellä ainoalla lyönnillä. - -"Niin luulinkin", sanoi isä. "Sinussa on ainetta aimo mieheksi, ja -kunhan tulet päätäsi pitemmäksi, niin saat jännittää minun joutseni -Kristian Tyrannia vastaan. Siihen asti saat soutaa suurta -kalavenhettäni, sillä siitä reippaat pojat saavat rautaiset -käsivarret." - -Mikael poika ajatteli niinkuin isäkin, että mikään maailmassa ei ole -parempi kuin voimakkaat kädet, hyvä teräsjoutsi ja oiva tappara. Mutta -sattui eräänä päivänä, että poika pääsi isänsä mukana kirkkoon. Siellä -oli komeaa: pyhienkuvia, suitsutusta, latinaisia rukouksia ja -latinaisia messuja, niinkuin katolisella ajalla tapana oli. - -"Minä en ymmärrä mitään", sanoi poika. "Mitä ne laulavat?" - -"Latinaa", sanoi isä. "Mitäs muuta se voisi olla? Jumalalle ei saa -puhua muulla kuin latinan kielellä." - -"Eikö Jumalalle saa suomeksi puhua?" kysyi taas poika, sillä hän ja -suurin osa kansaa puhuivat suomea, ja hänestä tuntui ihmeelliseltä, -että Jumalalle ei saisi puhua kukin omalla kielellään ja että Jumalan -vastauksiakaan sitte ei ymmärtäisi. - -"Jumala ei ymmärrä suomea", vastasi isä. "Jumala ei ymmärrä mitään -muuta kuin latinaa." - -Pojasta tuntui hyvin kummalliselta, kun Jumala oli niin taitamaton, -mutta hän ei uskaltanut enempää kysellä. - -Kun messu loppui, meni isä sakastiin, hänellä oli papille asiaa, ja -poika seurasi häntä, Siellä pöydällä oli jokin suuri ja komea esine, -jossa oli outoja, mustia viivoja ja kirjavia kuvia. "Mikä se on?" kysyi -poika. - -"Se on kirja", sanoi isä. - -"Kirja? Mikähän kirja on?" Poika ei ollut eläissään nähnyt kirjaa. Hän -tunkeusi lähemmäksi ja sai tarkastella tuota ihmeellistä esinettä, jota -nimitettiin kirjaksi. Se oli sellainen, jota nykyään sanotaan -levykirjaksi eli "foliantiksi", suuri, paksu kirja, jossa oli -kummallisia kirjaimia, sinisiä, keltaisia, viheriäisiä, punaisia ja -joskus mustiakin kirjaimia. Kirjan syrjällä eli maalatutta pyhäinkuvia, -kultakehät päiden ympärillä. Meidän maassamme oli siihen aikaan -ainoastaan yksi ainoa painettu kirja, se oli Saksassa painettu, latinan -kielinen messukirja. Kaikki muut kirjat olivat käsikirjoituksia, ja ne -olivat kalliita ja harvinaisia, sillä sellainen kirja maksoi yhtä -paljon kuin hyvä talonpoikaistila. - -"Mitä nuo käyrät viivat merkitsevät?" kysyi poika. - -"Ne ovat kirjaimia. Niiden piirtämistä sanotaan _kirjoittamiseksi_ ja -selittämistä _lukemiseksi_." - -"Saanko minäkin oppia kirjoittamaan ja lukemaan?" - -"Et, sitä eivät osaa muut kuin papit." - -"Minä tahdon tulla papiksi", sanoi poika. - -"Kaikkea vielä!" nauroi isä. "Ensinhän sinun pitäisi osata puhua -latinaa." - -"Onko se niin vaikeaa, isä?" - -"Niin, varmaankin se on vaikeaa, koska se on Jumalan kieltä; ja sitä -pitääkin oppia koulussa." - -"Minä tahdon käydä koulua, isä, ja oppia latinaa. Mutta kunhan tulen -papiksi, rukoilen Jumalaa Suomen kielellä, ja joll'ei Jumala minua -kuule, sanon minä hänelle latinaksi: 'rakas herra Jumala, opettele -suomea puhumaan, että jokainen ymmärtäisimme, mitä sanot'." - -Pappi, joka tämä kuuli, taputti poikaa ystävällisesti olkapäälle, -sanoen: "Mikkoseni, sinä puhut ymmärryksesi mukaan. Saarnattuhan on -kirjoitettu kreikan ja latinan kielellä; kuinka Jumala toista kieltä -puhuisi, kuin mitä hän raamatussa on puhunut? Mutta eihän sinulle ole -mahdotonta päästä kouluun ja tulla papiksi. Minä tahdon puhua siitä -isäsi kanssa." - -Isä vastasi asiaan nyreästi, että poika oli saanut pääenkelin nimen, -tullaksensa kansansa urhoksi. Sitä varten hänen ei tarvinnut lukea, -kirjoittaa eikä latinaa osata. - -"Hänestä voi tulla Jumalan ja kansansa soturi toisilla aseilla kuin -miekka ja joutsi", arveli pappi. - -Joku aika sen jälkeen, eräänä myrskyisenä päivänä, kulki pappi -rannalla, keskustellen Viipurin koulun mainion rehtorin, Johannes -Erasmin kanssa, joka oli hänen luonaan vieraana. He uskoivat -toisillensa murheensa huonoista ajoista, Kristian Tyrannista ja -Tukholman verisaunasta sekä kauheasta kerettiläisestä Martti -Luteruksesta, joka tahtoi hävittää paavinvallan ja antaa kaikkein -ihmisten Raamattua lukea. Tätä puhuessaan näkivät he ulapalla -kalastajavenheen aaltoja vastaan taistelemassa. Venheellä oli kova -vastatuuli; purjeet oli täytynyt panna kokoon, koska ei voitu risteillä -tuossa kapeassa kulkuväylässä. Venhettä souti poikanen, ja perässä -istui vanhempi mies. - -"Miksikähän tuo mies tuolla antaa pojan yksin soutaa suurta venhettä -tällaisessa ilmassa?" kysyi Viipurin rehtori. - -"Minä tunnen miehen", vastasi pappi. "Hän tahtoo kasvattaa pojastansa -soturin ja antaa hänen harjoitella raskaimpia töitä, karaistaksensa -hänen käsivarsiansa." - -"Kuitenkin on venhe liian raskas niin nuorille käsille", arveli -rehtori. "Mutta katsoppas, kuinka poika hinaa sitä eteen päin! Hän -lienee reipas poika." - -"Niin, kestäväinen poika on hän kuin työmuurahainen ainakin. Ajattelen -siitä pojasta, että mitä hän kerran maailmassa aikoo, sen hän saa -toimeen. Hänellä olisi halua käydä koulua, mutta isä on köyhä ja tahtoo -tehdä pojastansa soturin." - -"Minä otan hänet luokseni ilmaiseksi ja koetan mitä hänestä voi tulla. -En ole nähnyt noin reipasta poikaa", selitti rehtori. - -Venhe pyrki eteen päin riehuvalla ulapalla, ja rantaan se pääsi. Olli -isä Mikkoinensa nousi maalle. Kyllähän pojalla oli rakot käsissä ja -posket olivat punaiset kuin vatun kyljet, mutta eteen päin hänen täytyi -päästä ja eteen päin hän pääsikin. Rehtori ja pappi menivät heitä -vastaan. Tuima kalastaja ei vähällä myöntynyt, mutta kun oppineet -miehet kauan häntä kiusasivat, suostui hän viimein ja lupasi antaa -poikansa Mikaelin matkustaa rehtorin kanssa Viipuriin ja käydä siellä -koulua. - -Mitä tuli sitten Mikko Ollinpojasta, Pernajalaisesta, joka oli soutanut -kätensä rakoille ja äskettäin nähnyt ensimmäisen kerran kirjan, ainoan, -joka löytyi hänen kotiseudullaan? Hänestä tuli Suomen etevimpiä ja -eniten kiitettyjä miehiä, sillä mitä hän kerran aikoi, sen hän -päätökseen asti toimitti. Hänestä tuli ensin piispan kirjuri; sillä -piispa oli Viipurin koulun rehtorin hyvä ystävä. Sittemmin pääsi hän -ulkomaille, Wittenbergin kaupunkiin Saksaan, tohtori Martti Luteruksen -ja hänen uskollisen liittolaisensa, Filip Melanktonin oppilaaksi. -Uskonpuhdistusta levitti par'aikaa Kustaa Vaasa Ruotsissa ja Suomessa: -kuningas oli Luteruksen kanssa kirjevaihdossa ja Luterus kirjoitti -hänelle kiitettäviä arvosanoja Pernajan nuoresta Mikaelista. Siten tuli -Mikael ensiksi Turun koulun rehtoriksi, jona hän oli 9 vuotta, ja -sittemmin Turun piispaksi. Olihan se kyllin korkea kunnia köyhälle -kalastajanpojalle. - -Mutta Pernajan poika ei tahtonut elää ihmisten ylistyksen eikä -korkeiden kunniasijojen tähden. Hän ei voinut saada sitä päähänsä, -ett'ei Jumala osaisi muuta kuin latinan kieltä, ja hänen mielestään oli -sääli, että niin moni hurskas ihminen ei voinut puhua Jumalalle -rukouksessa eikä ymmärtää hänen ilmoitettua sanaansa. Tohtori Martti -Luterus oli sanonut hänelle Jumalan ymmärtävän kaikkia kieliä, koska -kerran Jumala oli lahjoittanut ihmiselle ajattelemisen ja puhumisen -taidon ja että Jumala ei tahdo, että häntä rukoiltaisiin -käsittämättömillä, opituilla sanoilla, vaan sydämmen lapsellisella -uskolla ja jokaisen omalla taidolla. - -Silloin rupesi Pernajan poika opettamaan Suomen kansaa puhumaan -Jumalalle omalla kielellänsä. Hän painatti ensimmäisen suomalaisen -aapiskirjan, ensimmäisen suomalaisen rukouskirjan, Davidin psalmia ja -lopuksi koko Uuden testamentin Suomen kielellä. Ei ollut helppoa -ensimmäistä kertaa uutta kieltä kirjalliseen muotoon saada, ja silloin -täytyi kaikki painaakin Tukholmassa, koska ei Suomessa ollut yhtään -kirjapainoa. Mutta edistyä asian piti, ja edistyikinhän se suuren -kuninkaan Kustaa Vaasan avulla. Tästä lähtien osaa jokainen maamme -tyttö ja poika lukea, jokaisella on Jumalan sana omalla kielellään ja -jokainen voi omalla kielellään Jumalaa rukoilla. - -Kun Pernajan poika Mikael Ollinpoika viimein tuli oppineeksi mieheksi, -otti hän nimen Mikael Agricola. Agricola merkitsee maaviljelijä, ja -kyllä voikin sanoa Suomessa ei löytyneen voimakkaampaa kylvömiestä kuin -hän. Mutta pappi sakastissa ei ollutkaan väärässä ennustaessaan, että -Mikael, suuri Jumalan ja kansan soturi, voipi kyllä voittoja saada -ilman miekan taistelutta. - -Joka kerta kuin olen seisonut Pernajan venhevalkamalla ja nähnyt -kalastajavenheitä myrskyssä taistelemassa, olen ajatellut Mikael -Agricolaa, joka täällä myrskyssä isänsä venhettä sousi. Ja joka kerta -kuin olen suomea puhuvan kansan kuullut Jumalaa kirkossa ylistävän tahi -kuin olen heidän kotonansa nähnyt pyhäilloin raamattua lukevan, olen -taas ajatellut tuota suurta synnyinmaan ystävää, joka opetti kansaa -puhumaan Jumalan kanssa. Mikael Agricola kirjoitti rukouskirjaansa: - - "Kyllä se kuulee Suomen kielen, - Joka ymmärtää kaikkein mielen." - - - - -TYTTÖ KAUTTUAN RANNALTA. - - -Mitäpä merkitsee yksi pikku tyttö maailmassa? Voiko hänkin tulla -suureksi ja kuuluisaksi? Kyllä, miksikä ei? Hän ei voi taistella -sodissa, hän ei voi palvella maatansa samalla tavalla kuin poika; mutta -hän voi taistella yhtä rohkeasti, vieläpä rohkeammastikin murhetta ja -puutetta vastaan sekä kaikkea pahaa vastaan kuin maailmassa on; hän voi -taistella totuuden puolesta, palvella Jumalan valtakuntaa ja elää -ihmisten onneksi. Tyttö on saanut heikomman käden, mutta yhtä suuren -ymmärryksen, lämpimämmän sydammen ja suuremman kärsivällisyyden; -miksipä hän ei voisi tulla suureksi ja kuuluisaksi? Mutta hän ei tahdo, -hän tietää parempaa, ja se on nöyrästi ja huomaamatta, kenenkään -tietämättä hyvän tekeminen. - -Muistanpa yhden pikku tytön, taikka minä en muistakaan sitä aikaa, kuin -hän oli pienenä, sillä se oli jo ammoin, mutta minä muistan, kuin hän -oli vanhana ja harmaapäisenä. Ja nyt minä kerron sinulle hänen -lapsuudestansa. - -Länsisuomessa on lähellä Uuttakaupunkia Pyhäjärvi jonka vesi juoksee -Eura-jokea myöten Pohjanlahteen. Joessa on suuri vedenputous ja koski, -ja kosken rannalla on Kauttuan rautatehdas. Vähän alempana on suvanto -ja matala ranta. Ajatteleppas istuvasi siinä rannalla lämpöisenä -kesäpäivänä katselemassa salakkain leikittelyä päivän paisteessa. - -Muutamia pikku tyttöjä tulee tehtaasta. Paljain jaloin he astuskelevat, -he nostavat ylös helmansa ja kaalavat matalaan veteen. Se heitä hyvin -huvittaa. He huutavat, kun joku näkymätön kivi pistää heidän arkaa -jalkaansa, mutta hetipä he jälleen pulikoivat taas yhtä iloisesti. -Salakat ovat uteliaat ja uivat niin läheltä heidän paljasten sääriensä -ohitse, että melkein koskevat niihin, mutta ottaa niitä kiinni, kas, -sepäs vain ei onnistu. Tytöillä on vasemmassa käsivarressa pikku kori; -he kumartuvat ja pistävät oikean kätensä veteen. He etsivät jotakin -pohjasta ja he löytävätkin. He ottavat sen ja panevat ilosta huudahtaen -koriinsa. - -No, mitä he sitte löytävät? Ei kauniita, monivärisiä kiviä, joita -lapset mielellään poimiskelevat rannoilta, vaan soikeita, -puolipyöreitä, mustanharmaita, likaisia kappaleita, jotka eivät -suinkaan ole mieluiset ottaa käteen. Ne kappaleet likaisivat puhtaan -esiliinan. Tytöt kantavat saaliinsa koreissaan rannalle, kaatavat ne -ruohoon ja istuutuvat hyvin hiljaa odottamaan. Hienoa naurun hissutusta -on vaikea pidättää, mutta hiljaa nyt tahdotaan olla, hyvin hiljaa. Nuo -kummalliset, vedestä tuodut esineet pysyvät hyvän aikaa ihan -hievahtamatta, kuin olisivat kuolleet. Ne ovat suuret kuin lapsen käsi, -litteät ja yhteen sovitetut kahdesta kuoresta joista ylempi on kannen -näköinen. Kohtapa näkyy jo, että kannessa on saranatkin ja että se -voidaan auaista sisältä päin. Se todellakin aukenee, hyvin hitaasti ja -varovaisesti, ja sen reunaan ilmestyy kaksi hoikkaa sarvea, jotka -tunnustelevat ruohoa edestään. Jos on hyvin hiljaista, pistäytyy -piankin esiin kellertävänvalkoinen tai harmaanvalkoinen pää tuossa -merkillisessä kotelossa asuvasta madosta. Se näyttää tähystelevän, onko -paikka turvallinen, ja huomattuaan, ett'ei mitään ole hätyyttämässä, -mataa se ja vetää osan ruumiistansa esiin, taikka se ei oikeastaan mada -pois kotelosta, sillä se on kiinni kasvanut kuoreensa; mutta se -kurkottautuu niin pitkälle, että saa maasta kiinni, ja alkaa sitte -vetää kuorta perästään. Niinhän olet arvattavasti useinkin nähnyt -raakkujen tekevän, ja arvaat, että nämä rumat, mustanharmaat elävät -esineet ovat _simpukoita_. - -Simpukka kun arvaa olevansa turvassa, vetäytyy hitaasti eteenpäin. -Mutta pienimmästäkin kolahduksesta tai maan tärähdyksestä vetäytyy -simpukan asukas heti kuorensa sisään, kansi painautuu kiinni, eikä sitä -ole sitte helppo saada auki. Lapset katselevat tuota ilokseen ja -ihmeekseen. He ovat kuulleet puhuttavan, että petolinnut välistä -kantavat nokassaan tuollaisen simpukan korkealle ilmaan ja pudottavat -sieltä kallioon tai kivikkoon, että kuori särkyisi, he kun sitä eivät -jaksa nokallaan hakata rikki. Tuo pudottaminen voi onnistua, mutta -myöskin olla onnistumatta. Jos se onnistuu, saa lintu hyvän aamiaisen, -niinkuin muutamat herkkusuut ihmisetkin syövät ruokasimpukoita; mutta -jos se ei onnistu, jää linnulta herkku saamatta. - -Pikku tytöt eivät suinkaan aikoneet syödä simpukan matoa; ei, mitä -vielä, hekö, jotka eivät tohtineet syödä viatonta vaapukkamatoakaan! -No, mitä he sitte aikoivat? Ja mitä varten he kaalelivat vedessä -simpukoita etsimässä? - -Sen minä kerron sulle. Heillä oli mukanansa suuri pöytäveitsi, ja sillä -he aukoivat simpukkain kuoret. He eivät ollenkaan ajatelleet, että he -siten turmelivat pikku matoraukan, joka oli kiinnitettynä huoneesensa -ja jonka täytyi kuolla, kun siltä suojeleva kuorensa pois riistettiin. -Tytöt etsivät jotakin kuoren sisältä, etsivät usein turhaan ja -viskasivat pois tarpeettoman kuoren elävine sisuksineen. Mutta -yht'äkkiä kuului eräs heistä huudahtavan ilosta, hän oli löytänyt -jotakin, _oikean helmen_. - -Sellaisia helmiä harvoin löytyy näistä rumista harmaista simpukoista, -jotka matelevat jokiemme ja kymiemme pohjalla. Niitä on kuoren sisällä -eräässä kulmassa ja niitä luullaan jonkinlaisiksi kasvannaisiksi, kun -simpukka on loukkautunut. Helmet ovat loistavat ja valkeat kuin maito -taikka, harmahtavan valkoiset, hyvin kovat ja eri kokoiset, välistä -ainoastaan pienen neulannupun kaltaiset, välistä taas suuret kuin -pihlajan marja. Sellaisesta suuresta helmestä maksaa kultaseppä paljon, -sillä hän sovittelee niitä kalleihin kaulakoristuksiin ja muihin -koruihin, niin että tuollaisen simpukka raukan sisällys voi koristaa -kuninkaankin tai kuningattaren kruunua. On löydetty monta sellaista -kallista helmeä Suomesta ja Ruotsista; ja löytyisipä niitä arvattavasti -paljon enempikin, jos vain niitä ahkerammasti etsittäisiin. Mutta moni -katsoo sitä turhaksi vaivaksi, kun usein saa avata viisikymmentä, jopa -satojakin simpukoita, löytämättä ainoatakaan helmeä. Simpukat kyllä -ovat iloissaan, kun heistä niin vähän pidetään lukua. He mieluisemmin -tahtovat elää rumina ja halveksittuina mudassa joen pohjalla kuin -menettää henkensä kuninkaan kruunujen kaunistamisen tähden. Oletko -nähnyt läheltä leivoa? Se on hyvin vähäpätöisen näköinen harmaa lintu, -mutta eikö se laula kauniisti? Samoin ne ovat simpukatkin ja monet -muut, jotka näyttävät ulkomuodoltaan mitättömiltä ja rumilta. Eihän -voida koskaan tietää, mitä tuolla kuoren sisällä saattaa olla. Vaan jos -etsitään, niin sieltä ehkä löytyy oikea helmi. - -Pikku tytöt Kauttuan rannalla eivät suinkaan olleet julmat, he -tietystikään eivät olisi tahtoneet turmella mitään elävää olentoa, -mutta helmiä he mielellään tahtoivat löytää. Se tyttö, joka nyt ilosta -huudahti rannalla, oli nimeltä Fredriikka. Hän oli löytänyt helmen, -melkein puolukan kokoisen, ja hän oli mielestään nyt niin rikas, että -olisi voinut ostaa koko Suomen, ehkäpä vielä Ruotsinkin. Hän itse -kertoi, miten iloinen hän oli. Vaan kukapa uskoisi, että juuri hänestä -tuli sitte niin helläsydämminen tyttö, ett'ei hän olisi kaikkein koko -maailman helmienkään hinnasta tappanut viatonta elävää olentoa. Lapset -sitä eivät ajattele pieninä ollessaan, mutta kun kasvavat niin -suuriksi, että kykenevät ajattelemaan, koskee heidän sydämmeensä, jos -vain ovat hyviä lapsia, että minkään elävän tarvitsisi kärsiä heidän -tähtensä. Oletko kuullut puhuttavan kevät-yhdistyksestä, joka suojelee -pikku lintuja? Sitä tekevät kevätyhdistyksen lapset sekä turvattomani -pikku lintujen tähden, joita niin monet pahat ihmiset rääkkäävät ja -tappavat, että vielä paljon enemmin rakkaudesta Jumalaa ja hänen -luotujansa kohtaan, koskapa Jumala on laupias kaikkia kohtaan eikä -suinkaan tahdo, että kukaan syyttömästi kärsisi. - -Tämä pikku tyttö oli _Fredriikka Bremer_. Hänestä tuli hellin ja -lempein suojelija kaikille köyhille, turvattomille, onnettomille ja -vainotuille tässä maailmassa, niin hyvin ihmisille kuin kaikille -eläville yleensäkin. Hän oli niin hyvä, että saattoi antaa viimeisenkin -roponsa köyhille; mutta Jumala antoi hänelle moninkertaisesti sijaan, -niin ett'ei hänellä koskaan ollut puutetta; hän ansaitsi paljon rahaa -kirjoillaan, ja mitä enemmän hän ansaitsi, sitä enemmän hän antoi -muille. Mutta voidaanhan olla hellä ja hyväsydämminen, siltä kuitenkaan -tulematta tuskallisen arkatuntoiseksi. Fredriikka Bremer kertoo eräästä -pojasta, joka oli niin liiallisen hellätuntoinen, ett'ei hän voinut -nähdä itikkain nälissään lentelevän puistossa keskikesän iltoina, vaan -ojensi heille paljaan käsivartensa syötäväksi. Ja itikat tietysti -söivät oikein innoissaan. Pojan sisar oli myöskin hyväsydämminen, vaan -tuo hänestä sentään oli liikaa. Hän olisi voinut yhdellä läimäyksellä -tappaa kaikki itikat, niin kiintyneet ne olivat veriseen työhönsä, ja -kukapa olisi tyttöä siltä voinut sanoa julmaksi? Mutta tyttö ainoastaan -ajoi pois itikat, sanoen veljelleen: "jos vielä kerran ojennat kätesi, -niin minä tapan verenimijät!" "Itikka raukat!" sanoi hellätuntoinen -poika. Mutta sisar nauroi ja sinä luullakseni naurat myöskin. - -Fredriikka Bremeristä tuli kirjailija, jota ihmeteltiin koko Europassa, -vieläpä Amerikassakin. Hän matkusteli kolmessa maanosassa ja löysi -ystäviä kaikkialta, mihin hyvänsä hän tuli. Hän kirjoitti monta -matkakertomusta sekä kertoeli, mitenkä elämän tosi onni löytyy -hyvyydestä, uskollisuudesta, rehellisyydestä, taidosta ja tiedosta, -työstä ja luottamuksesta Jumalaan. Hän piti arvokkaana sitä, jota -muuten niin vähän huomataan, nimittäin vaatimatonta, äänetöntä, lempeää -toimintaa hiljaisessa kodissa. Hän muisti niitä, jotka niin moni -unhottaa: vaikeroimatta itsensäkieltäväisiä ja kärsiväisiä, ja niitä, -jotka toisten onnen tähden unhottavat omansa. Tietysti hän ei voinut -olla ajattelematta hyvää jokaisesta hyvästä äitistä, hellästä sisaresta -ja rehellisestä vaimosta. Hän osasi kirjoittaa niin lämpimästi ja -iloisesti kuin päivänpaiste. Ja muistellessaan, miten hän pikku tyttönä -kaaleli Kauttuan joessa, sanoi hän leikillä: nyt minä lähden kokoomaan -helmiä elämän virrasta! Pikku tyttö, kun kuulet hänen nimensä, niin -muista, että hän on puhunut maan mahtaville sinun oikeuksiesi ja -ihmisarvosi puolesta. - - - - -ROHKEUS VAARASSA, - - -Niin, rohkeutta vaarassa, rohkeutta vastoinkäymisissä, rohkeutta -kiusauksissa, rohkeutta puolustamaan kanssaihmisten ja omaa henkeäsi ja -menestystäsi, rohkeutta taistelemaan totuuden puolesta, rohkeutta -puolustamaan turvattomia ja viattomia vainottuja, rohkeutta kaikkea -pahaa ja vääryyttä vastaan, rohkeutta kaikkeen hyvään ja jaloon, mutta -ei tyhmänrohkeaa ja hyödytöntä rohkeutta kestämään turhia vaaroja, -ylvästymään muiden yli tai etsimään riitaa, että pääsisi joksikin -mahtimieheksi. Pane tämä mieleesi! - -Ehkäpä olet kuullut puhuttavan Östermyrasta, joka on kaukana -Pohjanmaalla, juuri sillä kohdalla, jossa nyt Vaasan rautatie on -piirtänyt Suomen kartalle uuden ajatusmerkki-viivan ja veturit kulkevat -uuden ajan nopealla vauhdilla pitkin hedelmällisiä vainioita. Siellä on -suuri ruutitehdas, joka kauan olikin ainoa laatuaan koko maassamme ja -tuotti kaikille metsästäjille, vuorenmurtajille ja suomalaisille -sotamiehille kaiken ruudin, kuin he tarvitsivat. Ja tiedäthän sinä, -että ruuti, jota tehdään hiilestä, tulikivestä ja salpietarista, on -hyvin vaarallinen tavara, joka helposti voi saada aikaan hyvin suuria -onnettomuuksia, jos se syttyy tuleen, milloin ei tiedetä olla -varoillaan. Sentähden täytyy ruutitehtaissa työskennellä hyvin -varovasti. Siellä ei kukaan saa polttaa tupakkaa eikä sytyttää tulta -edes turvallisimpaankaan lyhtyyn; ei kukaan saa pitää taskussaan -helposti syttyviä aineita eipä edes rautanaulojakaan saapastensa -kantapäissä, kun rauta voisi sattua kolahtamaan kiveen ja siitä syntyä -kipinä. Kaikkein vaarallisin paikka on kuivaushuone, johon äsken -valmiiksi saatu, vielä kostea ruuti levitetään kuivamaan ja johon -hienoa mustaa ruudintomua on asettunut kattoon ja seinille. Se tomu on -niin tulenarkaa ja täyttää ilmankin niin kokonaan, että melkeinpä -pelottaa siellä tulen ajatteleminenkin, eikä sinne saa kukaan mennä -kovat kengät jalassa, vaan paljain jaloin tai sukkasillaan tai -pehmeissä tohveleissa. - -Suuren tulenvaaran tähden ovatkin kaikki ruudintekohuoneet rakennetut -syrjään herrasväen kartanosta ja työväen asunnoista. Eihän koskaan -voida olla niin varovaiset, ett'ei joku onnettomuus mahdollisesti -saattaisi tapahtua. Ja samasta syystä ovat ruutitehtaat tehdyt vain -hienoista puista, että vahinko olisi niin pieni kuin mahdollista, jos -ne lentäisivät ilmaan. Niin, sinä varmaankin ajattelet: "siellä minä en -tahtoisi asua!" Mutta tottumus tekee, että ne, jotka siellä asuvat, -eivät ajattelekaan vaaraa, vaan luottavat, että ankara työnjohtaja yöt -päivät vartioipi tehdasta, niin ett'ei mikään varomattomuus voi saattaa -kaikkien turvallisuutta vaaraan. - -Hyvin harvoin sitä on tapahtunutkin, mutta joskus on kuitenkin yksi tai -useampia ruutihuoneita lentänyt ilmaan. Ja kerran kuuluu se tapahtuneen -syystä, jota ei ole helppo estää, siitä näet, että ukontuli iski -ruutihuoneesen. Onhan sellaisia onnettomuuksia koetettu estää -ukkosensyöteillä, jotka ovat kosteasta maasta aina ylemmäksi kattoa ja -savupiippuja ulottuvat metallijohdot, yläpäässä terävä kärki; mutta -eivätpä nekään aina auta. - -Kyytirättäri Fredrik Salmenin luona Östermyrassa palveli tallirenkinä -nuori poika Jaakko Virtala. Siihen aikaan oli tapana, että nuoret -rengit kävelivät sunnuntaiöinä seikkailuretkillä, välistä ottivat -luvatta hevosia haoista ja ratsastivat ne turmiolle, välistä remusivat -kapakoissa ja milloin taas tappelivat naapurikylän renkien kanssa. -- -"Jaakko", sanoivat eräänä lauantai-iltana kumppanit Jukka ja Taavi, -"lähdeppäs nyt meidän kanssamme ja opi mieheksi! Nyt on paraiksi -kuutamaa, että löydämme hevoset haasta. Tänä yönä ratsastetaan, ja -Ankkurin muori osaa kyllä torpassaan laittaa puolikuppisia kanelin ja -inkiväärin kanssa. Ota piiska kanssasi, Jaakko, ja hyvä, jos pistät -lyijymukuran varrenpäähän, sillä saattaapa sattua, että naapurikylän -pojat odottelevat meitä kirkkomäessä." - -"En minä tule mukaan", vastasi Jaakko puhdistellessaan hevostansa -tallissa. Hän ei sinä yönä huolinutkaan viedä ruunaansa hakaan. - -"Ohoh!" sanoivat kumppanit. "Miksi et tule?" - -"Sentähden että se on väärin ja isäntä on siitä kieltänyt ja -varoittanut." - -"Kas vain tuota, vaikk'ei vielä ole päässyt lasten luvusta!" ivasivat -Jukka ja Taavi. "Tunnusta, raukka, että pelkäät saavasi selkään!" - -"En minä ole pelkuri", sanoi Jaakko. - -"Kyllä sinä pelkäät hienoa pintaasi. Jospa kerran maistaisit kanelin ja -inkivääärin kanssa laitettuja puoliknppisia, niin saisit parempaa -rohkeutta." - -"Antakaa minun olla rauhassa!" virkkoi Jaakko äkeissään ja heristi -kumppaneja ratsustimilla. - -"Vielä vai, porsas! Tuosta pojasta ei suinkaan tule koskaan miestä -tässä maailmassa; jänishousu hän on, ja viekastelija kettu hänestä -tulee, jos saa elää." - -Jaakko pääsi rauhaan, ja hänen urholliset ystävänsä läksivät yölliselle -seikkailulleen. Tosin he sitte vähän pehmiteltyinä palasivat kotiin ja -kuluttivat pyhäpäivänsä humalansa haihduttelemisella, mutta sen sijaan -kehuivat he ylenmäärin miehuuttansa ja lupasivat kasvattaa Jaakkoa -paremmin seuraavana lauantai-iltana hyvällä selkäsaunalla. - -Sattuipa seuraavana maanantaina, 14 päivänä lokakuuta 1844, talvi -tulemaan itämyrskynä. Tuuli ulvoi joka nurkassa ja pyöritteli savua ja -kipunoita joka piipusta, sillä myrsky toi kylmää, niin että joka -huonetta täytyi lämmittää. Työmiehet olivat tavallisessa työssään -ruutitehtaalla, kun äkisti kuului hirvittävä huuto: "kuivatushuoneen -katossa on tulta!" - -Kuivatushuoneen! Kaikki tiesivät, mitä se merkitsi. Siinä oli -paperikatto ja jostakin etäisestä piipusta tulleet kipunat olivat -tarttuneet siihen. - -Kaikki juoksivat pois tehtaasta niin loitos kuin pääsivät. Ei kukaan -ajatellut muuta kuin itsensä pelastusta. Isäntä ja työnjohtaja eivät -edes koettaneetkaan kehoittaa ketään sammuttamaan tulta; saattoihan -kuivaushuone minä silmänräpäyksenä hyvänsä räjähtää ilmaan eivätkä he -tahtoneet lähettää väkeänsä surman suuhun. - -Silloin nähtiin jotakin outoa. Nuori poika, kädessä vesiämpäri, astui -levollisesti ja vakavasti tikapuita myöten kuivaushuoneen katolle, ja -jäljestä nousi vanhempi mies. He olivat Jaakko Virtala, joka oli -kenenkään pyytämättä tehnyt rohkean päätöksen, ja hänen isäntänsä -kyytirättäri, joka oli mieltynyt tähän rehelliseen poikaan ja tahtoi -ennemmin kuolla hänen kanssansa kuin jättää häntä yksin vaaraan. - -Katselijat matkan päässä seisoivat kauhusta kalpeina, tuskin uskaltaen -hengittää. Mutta eipä sitä tuskaista odotusta kestänyt monta minuuttia; -pian nähtiin pojan isäntineen yhtä levollisesti ja vakavasti -laskeutuvan tikapuita alas. He olivat sammuttaneet katolta tulen juuri -viime hetkenä, ennenkuin se ehti polttaa läpi paperin ja päästä hienoon -ruudin tomuun. - -Ihmisiä oli kokoutunut koko seudusta. Hurraa-huuto, kovempi kuin -myrskyn pauhu kajahti yli syksyisten tasankojen, sänkivainioiden, -nuorten ja vehreiden orasketojen, herrasväen kartanon ja kaikkein -Östermyran tupien. Vielä ei kukaan uskaltanut lähestyä tuota -vaarallista huonetta; saattoihan siinä vielä olla jäljellä joku -tietämätön tulenkipuna. Mutta kun poika isäntineen palasi väkijoukkoon -ja vakuutti tulen kokonaan sammuneen, silloin se toki täytyi uskoa ja -silloin kaikki ylistivät heidän rohkeuttansa, kaikki tahtoivat pudistaa -heidän kättänsä, tehtaan isäntä syleili heitä ja lupasi runsaasti -palkita heidän suurenmoista urhotyötään. Sen hän kyllä tekikin; mutta -eipä sellaisia töitä tehdä rahasta, eikä niitä voida palkita lahjoilla; -niin tekee rehellinen, rohkea ja velvollisuutensa tunteva sydän, -sentähden sen paraana palkintona onkin hyvä omatunto. - -Rengit Jukka ja Taavi olivat ensimäisinä lähteneet juoksemaan pois -tehtaalta, minkä suinkin kerkisivät, ja he olivat myöskin ehtineet -loitoimmaksi vaarasta, vaan palasivat nyt hiukan häpeissään muuhun -väkijoukkoon. "No, mikä konsti olikaan sammuttaa tuon vertaista tulta, -kun oli millä sammuttaa", sanoivat he ylvästellen Jaakolle. "Kyllä -mekin olisimme nousseet katolle, jos olisi ollut vettä käsillä." - -"Niin, tietysti", vastasi Isokylän ukko, jonka hevoset he olivat viime -kerralla ratsastaneet turmiolle. "Varmaankin te vettä etsimään -juoksitte koko virstan päähän kuivaushuoneesta. Mitä teidän tarvitsi -etsiä? Olisitte ratsastaneet varastetulla hevosella tikapuita myöten -ylös ja sammuttaneet tulen puolikuppisilla!" - -Nyt oli Jaakon vuoro nauraa kumppaneilleen. Hän kysyi -hyvänluontoisesti, ensi lauvantai-iltanako vai milloin hänen piti -saaman selkäänsä, kun oli pelkuri. - -Se suututti Jukkaa ja Taavia. "Onpas tuo vielä olevinaan ylpeäkin", -arvelivat he. "Eikä kuitenkaan ole muu kuin pojannulikka, joka hiipii -äitinsä hameiden taa piiloon eikä uskalla edes kertaakaan juoda -päätänsä täyteen. Jänishousu hän on ja viekastelijana kettuna hän pysyy -niin kanan kuin elää." - - - - -KALAIN ELÄMÄ MERESSÄ. - - -Ah sinistä merta, aavaa merta, syvää merta, joka välkkyy auringon -paisteessa! Eikö se ole kaunis? Eikö se ole salaperäinen? Kuinka usein -olenkaan seisonut rannalla ja katsellut värepintaisten aaltojen -juoksentelua peräkkäin kuin valkoiset lampaat kukkaniityllä, eivätkä ne -kuitenkaan saa koskaan kiinni toinen toistansa! Ne tulevat etäiseltä -rannalta; niillä ei ole kotia eikä isänmaata. Heillä ei ole rauhaa -yöllä eikä päivällä, ne vain lakkaamatta vyöryelevät meren -silopinnalla. Tuhat vuotta ovat ne kulkeneet tuota kulkuansa, ja aina -ne laulavat samaa laulua. - -Mutta millainenhan on elämä, joka elää ja liikkuu aaltojen alla? Me -sitä emme näe emmekä kuule; me asumme toisessa maailmassa. Me -hengitämme keveää ilmaa; me iloitsemme auringon kirkkaasta valosta, -emmekä me osaa käsittää, millaista on elää tuolla alhaalla ilman ilmaa, -aurinkoa ja ääntä pimeydessä ja hiljaisuudessa, ja kuitenkin olla -onnellinen. Sini meri, avara meri, syvä meri, etköhän meille kerran -kertoisi, millaista on sinun hiljaisessa povessasi? - -Kyllä, vastaa meri, kyllä minä mielelläni kertoisin, mutta ethän sinä -ymmärtäisi minua. Minä olen niin äärettömän suuri; kuohuttelenhan minä -aaltojani yli koko avaran maapallon. Minä olen keisarikunta, jossa on -monta suurta maakuntaa, ja kaikki ne ovat ihan erilaiset. Minä kierrän -haaleana kylpyvetenä maan keskustaa ja minä värisen pakkasesta -napaseutujen jäävuorissa. Monta, monta miljoonaa elukkaa elää minussa, -suuresta valaskalasta aina niihin näkymättömiin pikku eläviin asti, -joita asuu tuhansia yhdessä ainoassa vesipisarassa. Kaikilla niillä on -_oma_ erityinen elämänsä, ja jos minä kertoisin kaikki, ehtisit sinä -tulla harmaapääksi vanhukseksi, ennenkuin minä kunnolla pääsisin -alkuunkaan. Kuinka sinä voisit ymmärtää niin äärettömän suurta satua? -Mene ennemmin jonkun pikku lapseni luo. Kysy Pähkinälahden kiiskiltä, -miten kalat elävät, niin hän ehkä kertoo sinulle jotakin, jonka -paremmin ymmärrät. - -Kiitoksia, syvä meri; kyllä on niin, kuin sinä sanot. Minä kysyn -halveksitulta pikku kiiskiltä. Hän tietää vain hyvin pienen osan sinun -suuresta sadustasi, mutta hän kuitenkin tietää, mitä on meidän -rannoillamme, ja senhän me ymmärrämme paraiten. - -Kiiski sanoo: ei ole aina niin pimeä meressä, kuin te ihmiset luulette. -Minä en ole asunut peninkulmain syvyisissä valtamerissä; siellä kyllä -lienee pohjassa lakkaamaton yö. Mutta täällä meidän vesissämme erotamme -selvästi yön päivästä. Me näemme päällämme pyöreän, tumman punaisen -levyn, joka tanssii aalloilla. Se on taivaan aurinko; se paistaa veden -läpi kaikkiin vesikasveihin, ja ne kurottelevat sitä kohti niinkuin -lapsi käsiänsä äitilleen. Oletko milloinkaan soudellut peilityynessä -rannassa ja katsellut veneestä alas läpinäkyvään veteen? Miten -pehmeitä, hienolehtisiä kasveja siellä alhaalla! Ne ovat kuin korkeata -metsää, vihreitä puistoja ja komeita puutarhoja. Me uimme kesällä -meriauringon vaalean punaisessa valossa meriruoho-metsissämme, korkeain -ja sammaleisten vuorten sekä syväin mutaisten laaksojen yli. Me emme -niinkuin te pelkää putoavamme jyrkänteiltä emmekä loukkautuvamme -kiviin. Niinkuin teidän lintunne lentävät korkealla pilvissä, niin -mekin ihan vaivatta lennämme ylös veden pintaan ja siitä uteliaina -katsoa tirkistelemme outoa maailmaa, joka liikkuu ilmassa meidän -yllämme. Me näemme teidän venettenne ja laivainne kulkevan korkealla -päämme päällitse, niinkuin te näette pilvien uivan ylitsenne -ilmameressä. Välistä me näemme ihmisjalkoja pulikoimassa korkealla, -sellaista te ette saa nähdä, sillä eipä kukaan poika eikä tyttö ui -korkealla ilmassa. Muuten me mieluisimmin elämme meren pohjalla, sillä -siellä meidän peltomme ja niittymme ovat. Me emme kynnä emmekä kylvä, -eikä meidän kuitenkaan tarvitse koskaan olla huolissamme, mitä syömme -tai juomme; sillä tiedämmehän hyvän Luojan pitävän huolta kaikesta, -mitä tarvitsemme. Meillä ei ole tupaa, ei isää eikä äitiä, ei puolisoa -eikä lapsia, ei sisaria eikä veljiä. Ystäviä meillä ainoastaan on -tuhansittain ja heitä me seuraamme yli vuorten ja laaksojen. - -Myöhään syksyllä, kun tulee pimeä ylämaailmassa, tulee vielä synkempi -syvällä meressä. Silloin irtautuu vesiruoho juuriltaan ja ajautuu -rantaan. Metsämme, puistomme ja kasvitarhamme häviävät kaikki. Vesi -kylmenee, mutta siitä me vähän huolimme; emmehän me tarvitse turkkeja. -Nyt on tähtein tuike ja kaunis, keltainen kuu ilomme ja huvimme, kun -sen pitkä vapiseva hopearaita välkkyy kuin valopylväs meren päällä. -Vielä me näemme heikon kajastuksen päivästä, mutta kun sitte eräänä -aamuna etsimme aurinkoa, ei sitä enää löydykään. Ohut jää on peittänyt -veden pinnan. Silloin se vielä on kirkas ja läpikuultava. Olemme -saaneet lasikaton päällemme. Kalveassa jään läpi hohtavassa -kajastuksessa näemme mustain varjojen kiitävän katolla ja kuulemme -rapinaa ja helinää poikain luistimista, kun he iloissaan kiitelevät -meidän ylitsemme ja leikkelevät raitoja jäähän. - -Tätä kestää muutamia päiviä. Pakkanen kiihtyy, jää paksunee ja tulee -sikäli yhä läpinäkymättömämmäksi, kunnes viimein sataa lunta. Silloin -on pimeys täydellinen, on niin pimeä, ett'emme voi erottaa hietajyvää -vuoresta. Tuo pitkä, pimeä yö kestää neljä kuukautta ihmisten laskun -mukaan, välistä viisi. Me haparoiden liikumme, tunnustellen -ympärillemme suulla ja evillä. Me etsimme syvimmät haudat ja -sulloudumme likekkäin, ystävät ja viholliset kaikki sekaisin. On niin -hiljaista kuin pimeässä haudassa. Salakka ja hauki oleskelevat -vierekkäin. Välistä avaa salakka suunsa; hän on silloin löytänyt pikku -madon, ja sepä se onkin hänen aamiaisensa, päivällisensä ja -illallisensa. Välistä hauki avaa suunsa, ja salakka solahtaa melkein -huomaamattansa hauin vatsaan. - -Me tarvitsemme myöskin ilmaa. Vetten auki ollessa onkin niissä aina -ilmarakkuloita, mutta jään alla sitä tavaraa on niukalti. Matalat -järvet jäätyvät välistä ihan pohjaa myöten, ja silloin kuolevat kaikki -kalat. Joskus taas ihmiset hakkaavat rannalle jäähän avannon. -Iloissamme ja kummastellen päivän kajastavaa raitaa riennämme me sinne -hengittämään. Ukko onkii avannosta. Me näemme lihavan onkimadon -painuvan pohjaa kohti. Ah, mikä herkku! Kaikki kilvaten ja toisiaan -sysien kiiruhtavat sitä tavoittamaan ja sieppaamaan herkullista -saalista. Särki on sukkelin. Kateellisesti me katselemme, miten hän -sieppaa madon aivan kumppaninsa suun edestä, mutta samassa näemme hänen -kimmurtelevan ylös. Meistä on käsittämätöntä, miten hänelle on tullut -sellainen halu tanssia pystysuoraan ylös; mutta me kalat olemme -luonteeltamme levolliset emmekä juuri milloinkaan kummastu. Kun siis -mato uudestaan vaipuu pohjaan päin, koetamme taas kilvan sitä siepata, -ja sukkelimmalle tulee samanlainen halu tanssia ylös. Niin käy meille -toiselle toisensa jälkeen. Viimein alkaa avannon laidalla istuvalta -ukolta palella sormia, ja hänen paistaessaan ja syödessään meidän -kumppanejamme saamme me turhaan odotella tuota kavalaa matoa. - -Viimein tulee kevät. Jää halkeilee pauhulla, aurinko on kuluttanut -rikki meidän lumipeittoisen lasikattomme; sen raoista alkaa meille -näkyä päivänvaloa. Myrsky vinkuu, jää huokailee tuskasta ja murtuu -viimein, Ensin näkyy vain pieni reikä katossa; se sitte suurenee ja -kasvaa päivä päivältä ja kun viimein jonakin aamuna katsahdamme ylös, -paistaa vaaleanpunainen aurinko taas aukealle, aaltoilevalle, vapaaksi -päässeelle merelle. - -O, sä ihmislapsi, joka et koskaan ole ollut vangittuna pitkän, pimeän -ja hiljaisen yön autiuteen, sinä et tiedä, miltä tuntuu tuo äkillinen -pääsö pimeydestä valoon! Mene alas kellariin, paneta vahva kivipaasi -aukon päälle ja asu siellä neljä kuukautta ja kauemminkin, kuulematta -äänen hisaustakaan muusta maailmasta, sekä nouse sitte jonakin -kevätaamuna auringon valoon, ihmisten iloiseen hälinään ja lintujen -lauluun! Silloin tiedät, miltä kaloista tuntuu jäiden lähtö. Me kalat -olemme tuohon tottuneet; mutta keväästä ja taivaan valosta iloitsevat -kaikki niin meren kuin maankin eläjät. Rakasta valoa, sinä ihmislapsi, -ja kiitä Jumalaasi siitä, sillä sinä olet luotu valoon, ja valon -lapsena tulee sinun aina vaeltaa Jumalan edessä hänen pelossaan ja -totuudessaan. - - - - -PUNAINEN TUPA. - - -Aina ja Ruusu leikkivät vehreällä kentällä maantien varrella. - -_Aina_. Tänäänhän on toukokuun ensi päivä. On niin erittäin hauskaa. -Katsos tuota kirkasta hopearahaa! Sen sain tänään mummoltani. - -_Ruusu_. Juuri samanlaisen sain minäkin isältäni. - -_Aina_. Mitäs me nyt niillä ostamme? - -_Ruusu_. Niin, mitäs ostaisimmekaan? Ehkäpä piparkakkuja, vai mitä? - -_Aina_. Taikka sokurisia tippaleipiä. Niitähän aina syödään toukokuun -ensi päivänä. - -_Ruusu_. Ja vähän simaa. Sillä siitä kasvaa ydintä luihin. - -_Aina_. Maltahan, minä tiedän, mitä teemme. Me ostamme tuon pienen -punaisen tuvan tuolta maantien varrelta. Siinä me sitte yhdessä asumme, -Ruusu. - -_Ruusu_. Niin me teemme ja muutamme siihen jo huomenna. - -_Aina_. Enpä tiedä, ehdinkö minä huomenna. Minulla on niin pitkät -läksyt, ja nukkienikin pitää saada uudet kesävaatteet. Mutta ehkä -ylihuomenna. - -_Ruusu_. Niin, ylihuomenna. Ja sitte me ostamme kumpikin pikku lehmän. - -_Aina_. Ja pikku vasikan kumpikin. - -_Ruusu_. Sitte me lypsämme lehmiä. - -_Aina_. Ja siivilöimme maidon pyttyihin. Mutta pitää meidän saaman -kahvikermaakin. - -_Ruusu_. Tietysti. Me kutsumme isän ja äitin ja molemmat mummot -kahville. - -_Aina_. Ja silloin meillä on äsken kuivattuja korppuja. Niitä me -ostamme leipurista. - -_Ruusu_. Ei; kuulehan, me paistamme niitä itse. Onkohan siellä -leivintupaa? - -_Aina_. No, jospa ei ole, niin paistamme kyökissä. Me hankimme kumpikin -oman pikku taikinapytyn ja alustamme taikinan itse. - -_Ruusu_. Ja leivomme kakkuset vähillä jauhoilla. Ja sitte paistamme ne. - -_Aina_. Mutta ensin pitää niiden nousta. - -_Ruusu_. Niin, ensin pitää niiden nousta. Ja vähän näkkileipää -paistamme myöskin. Sen koristelemme ja pistelemme itse, vai mitä -arvelet? - -_Aina_. Tietysti. Ja me kirnuamme voita kermasta. Kyllä minä osaan -kirnuta. - -_Ruusu_. Osaan minäkin. Minä sain pienen punaiseksi maalatun kirnun -joululahjaksi. Mutta jospa vain ei olisi hiiriä kyökissä. - -_Aina_. Meidän pitää hankkia pikku mirri. - -_Ruusu_. Ja pieni koira; sen me ristimme Pikuksi ja panemme sille -kaulaan punaisen nauhan. - -_Aina_. Kummankin pitää meidän hankkia oma kanansa ja oma kukkonsa. Kun -saamme munia, paistamme lättyjä ja kutsumme vieraita lätyille. - -_Ruusu_. Mutta tiedäppäs, Aina, ei käy mitenkään päinsä pitää kahta -kukkoa. Ne tappelevat hirveästi. - -_Aina_. No, sitte lienee parasta, että hankimme vain yhden: mutta sen -sijaan hankimme kananpoikasia ja muutamia ankkoja. - -_Ruusu_. Kuulepas, meidän pitää välttämättä saada muutamia kyyhkysiä, -ne ovat niin kauniit ja kesyt. Jospa vain haukka ei niitä veisi! - -_Aina_. Ei vie, silloin Frans ampuisi sen jousipyssyllään. Mutta -pitäisihän meillä olla hevonenkin. On niin hauska ajella. - -_Ruusu_. Vaan kukapas sitä hoitaisi? - -_Aina_. No, se tietysti on renkien asia. Mitäs arvelet, pitäisikö -meillä olla pässikin? - -_Ruusu_. Minä pelkään pässiä. Eiköhän riitä, jos meillä vain on -muutamia pikku lampaita? - -_Aina_. Ja pikku porsas. Hän saa syödä likaämpäristä. - -_Ruusu_. Entä sitte, kun porsas kasvaa suureksi? - -_Aina_. Sitte teemme siitä sylttyä. Minä syön mielelläni sorkkasylttyä. - -_Ruusu_. Millaiseksi sisustamme sitten tupamme? - -_Aina_. Hyvin sieväksi. Talvella ruudukkaat matot ja kesällä -katajanhavut lattialla. Neljä tuolia ja pöytä, kaksi piironkia ja -sänky. Tietysti me makaamme samassa sängyssä? - -_Ruusu_. Tietysti. Mutta kuka meitä herättää aamusilla? - -_Ruusu_. Kukkohan sen tekee, sisko kulta! Ja sitten me keitämme itse -kahvimme. Emme me piikaa tarvitse. Sanoohan isä aina minua äitin -piiaksi. - -_Ruusu_. Uutta, Aina, ei ole hauskaa pestä lattiaa. Ja kuka pesee -vaatteemme? - -_Aina_. Ne me lähetämme kotiin isoon pesuun. Ja kyllähän Stiina pesee -lattian. - -_Ruusu_. Vaan mistä saamme ruokaa? - -_Aina_. No hyvä Ruusu, etkö nyt tuota ymmärrä, että me ostamme ruokaa -ja sitte itse keitämme. - -_Ruusu_. Vaan mistähän saamme rahaa millä ostaa? - -_Aina_. Niin, mistä saammekaan rahaa? Maltappas kun ajattelen. Me -teemme luutia ja vastoja ja myömme kaupunkiin. - -_Ruusu_. Riittääköhän se? - -_Aina_. Tietysti se riittää. Ja voimmehan sen lisäksi opettaa pikku -lapsia lukemaan. - -_Ruusu_. Mutta silloin voi sattua, että ne ovat laiskat ja vallattomat. - -_Aina_. No, pidämme sitä varten varalla vitsat uunin solassa. Siitä -tulee hauskaa. - -_Ruusu_. Tuleeko hauskaa vitsan antamisesta? - -_Aina_. Ei, vaan luettaa pieniä lapsia. Ja kiltit lapset saavat -leikitellä meidän nukeillamme. Nukkekaapin otamme mukaan. - -_Ruusu_. Kyllä. Ja joka pyhä käymme kirkossa. - -_Aina_. Mutta kun sataa ja on ruma ilma, luemme saarnan kotona. - -_Ruusu_. Ja sitten iltapäivällä tulevat ne kaikki meille: sinun isäsi -ja minun isäni, sinun äitisi ja minun äitini, molemmat mummomme ja -Mimmi ja Anni ja Eliina ja koko konkkaronkka. - -_Aina_. Niin, siitä tulee oikeat pidot. Meidän on varustettava -lihamylly. - -_Ruusu_. Ja kakkupannu. Kuuleppas, minä osaan tehdä leivoksia. - -_Aina_. Taikka myöskin paistamme torttuja. Panemmeko Lasten kuvalehteä -ja Sirkkaa [lasten sanomalehtiä] torttupaperiksi? - -_Ruusu_. Eikö se olisi pahoin tehty? - -_Aina_. Ei, emme me niitä ota, ne ovat niin hauskat lukea. - -_Ruusu_. Niin ovat. Kuules, me paistamme torttuja "sodalla"; suuret -sanomalehdet ne juuri siihen kelpaavat. Meidän pitää myöskin hankkia -mansikoita ja maitoa. - -_Aina_. Taikka vaapukoita ja maitoa. Ja mustikkakreemiä ja -puolukkapuuroa ja mesimarjahilloa ja muuramia. Kyllä minä osaan laittaa -hyvää ruokaa. - -_Ruusu_. Ja minulla on nukkien kokkikirja. Sitä paitsi laitamme -lintupaistia gurkkujen kanssa. - -_Aina_. Ja tuoretta lohta spenaatin kanssa. Vai otammeko sen sijaan -munia? - -_Ruusu_. Ja retiisejä ja punajuurikoita ja persiljaleivoksia. Emmehän -huoli lihasopasta? - -_Aina_. Emme, keitämme vain rusinasoppaa, ja panemme siihen hyvin -paljon rusinoita. - -_Ruusu_. Siitä tulee oikein hauskaa! - -(Kaksi köyhää lasta tulee pitkin tietä ja pysähtyy leikkikentän -kohdalle.) - -_Aina_. Nuo varmaankin mieluisemmin söisivät lihasoppaa. Kysykäämmepäs -heiltä. Mitä te söitte tänään päivälliseksi? - -_Köyhä poika_. Emme me ole syöneet päivällistä. - -_Ruusu_. No, mitä sitte söitte aamiaiseksi? - -_Köyhä tyttö_. Emme me ole syöneet aamiaistakaan, pikku mamseli. - -_Aina_. Mutta sehän on kauheata. Ehkä että ole juoneet edes kahviakaan -leivän kanssa? - -_Poika_ (kummastuen). Kahviako? - -Tyttö. Emme me ole koskaan nähneetkään kahvia, pikku mamseli. - -_Ruusu_. No olettehan ainakin syöneet maitoa vehnäkorppujen kanssa? - -_Poika_. Eilisiltana saimme leipäpalasen tuolta kylästä. - -_Aina_ (katsoen Ruusua). He ovat _eilisiltana_ syöneet kuivaa leipää! - -_Ruusu_ (katsoen Ainaa). Ja me tässä mietiskelemme kaikkea hyvää, mikä -vain paraiten maistuisi! - -_Aina_ (pojalle). Kas, tästä saat rahani, ostakaa itsellenne leipää! - -_Ruusu_ (tytölle). Ota sinä minun rahani ja ostakaa sillä maitoa! - -_Köyhät lapset_. Jumala siunatkoon teitä, pikku mamselit! - - (He astuvat iloisesti edelleen). - -_Ruusu_. Mutta mitenkä nyt käy punaisen tupamme? - -_Aina_. No, kyllä me kuitenkin kerran saamme tuvan. Minä luin -raamatusta, että ken antaa köyhille, hän lainaa Jumalalle. Kyllä sen -Jumala takaisin maksaa. - - - - -KNUT SOITTELIJA. - - -Knut oli köyhä, sekä isästään että äitistään orvoksi jäänyt poika parka -ja asui isänsä äitin luona Helmikarin rannalla. Paita hänellä oli, -mekko, housut ja lakki; enempäähän ei kesällä tarvittukaan. Talvella -hänellä oli villasukat ja virsut; ja olipa sitä jo siinä tavaraa. -Iloinen hän oli, aina iloinen, mutta aina myös nälkäinen. Ei se ole -huono konsti, että osaa yht'aikaa olla iloinen ja nälkäinen. - -Onnettomuudeksi hänen kelpo mummollaan harvoin oli niin paljo ruokaa, -että poika olisi saanut syödä kylläiseksi asti. Mummo kehräeli -villalankaa ja lähetti Knutin viemään sitä herra Petterin suureen -kartanoon Harjulaan, joka oli peninkulman päässä. Kun Knut toi langasta -rahat, osti mummo sillä jauhoja paistaakseen reikäleipää. Rysä mummolla -myöskin oli, niin että välistä voitiin saada kalojakin, kun vain -Kala-Joonaksen pojat auttoivat Knutia sen veteen laskemisessa. Jos -langasta tuli rahaa runsaanlaisesti, saatettiin joskus herkutella -piimälläkin, ja perunoita antoi peltotilkku tuvan vieressä, kammarin -lattian kokoinen. Mutta eipä aina ollut niin hyvä elämä, Knutin pikku -vatsa sai usein huudella ja kurista lisää, vaan yhtä iloinen Knut siltä -aina oli. - -Eräänä aamuna istui Knut nälkäisenä Helmikarin rannalla ja poimiskeli -keltaisia kiviä, jotka olivat näöltään kuin pehmeät, lämpöiset, -keitetyt perunat. Knut parka, eivät ne kelvanneet syötäväksi, hän -viskeli ne jälleen nauraen pois. Olipa siinä jotakin kivien välissä. -Knut otti sen ja huomasi sen pieneksi ruokopilliksi, jollaisia lapset -huviksensa leikkelevät rannikoilla. Tuo nyt ei ollut mitään -merkillistä, mutta Knut tahtoi koettaa, oliko pillissä ääntäkin. Kyllä -siitä todellakin ääntä läksi, sillä voi soittaa kolme ääntä: _puu pyy -pii_. Sen huomattuaan Knut huviksensa pisti pillin mekon taskuun. - -Tämä sattui olemaan nälkäpäivä, eikä Knut ollut saanut minkäänlaista -aamiaista. "Jospa nyt olisin herra Petterin kyökissä Harjulassa!" -ajatteli hän itsekseen ja oli jo tuntevinaan paistetun silakan hajua. - -Jotakin piti hänen tekemän. Hän istuutui rannan kivelle onkimaan. Mutta -eipä kuulunut kaloja. Meri oli peilikirkas eilisen myrskyn jäljestä, -aurinko paistoi, maininki vieri suurina lasivuorina rantaan ja suuteli -Aallottaren jälkiä hietikolta. "Mitähän mummolla lienee päivälliseksi -tänään?" ajatteli Knut itsekseen. - -Silloin eräs laine nousi niin korkealle, että kasteli Knutin paljaita -jalkoja, ja siitä kuului puheen sipinää: "Knut, oletko löytänyt -prinsessan taikapillin? Sillä voi soittaa kolme ääntä: _puu_ nukuttaa, -_pyy_ itkettää, _pii_ naurattaa." - -"Mitä hullua?" sanoi Knut. "Onko se taikapilli? Mene tiehesi, aalto; -kyllä minä löysin pillin, vaan aion sen pitääkin." - -Aalto mutisi jotakin, kenpä sen tiesi mitä, vieri jälleen pois eikä -enää palannut. "Vai niin, vai osaat sinä loitsia. No, loitsippas -minulle onkeeni kala!" Ja Knut puhalsi _puu puu_. - -Kohtapa tulikin ensin salakka, sitte särki ja viimein hauki -vedenpintaan, sivullansa liputellen, aivan kuin olisivat maanneet. -"Tästäpä tulee tuoretta kalaa!" arveli Knut ja soitti soittamistaan. -Hetkisen kuluttua oli koko ranta täynnä sivullaan uivia kaloja: -salakoita, särkiä, ahvenia, lahnoja, säynäitä, kuhia, siikoja, lohia ja -kaikkia noita pikku maimoja, kuin meressä elää. "Tuleehan tästä oikein -suuri kalansaalis!" ajatteli Knut ja juoksi tupaan noutamaan haavia. - -Palatessaan rantaan näki hän siellä vesilintuja niin paljon, kuin -ilmaan mahtui. Kalalokit olivat ahneimmat ja pahimmat parkumaan, niin -että se kuului puolen peninkulman päähän. Mutta oli siinä heidän -joukossaan kaikenlaisia muitakin: sorsia, hanhia, jopa joutseniakin. Ja -kaikki ne kiireen kaupan nieleksivät noita veden pinnassa kelluvia -kaloja. Keskelle parvea syöksyi alas suuri kalakotka ja tempasi -kynsiinsä kymmennaulaisen lohen. - -"Malttakaas, varkaat!" sanoi Knut, otti rannasta kiviä ja alkoi -viskellä lintuja. Muutamia hän osasikin siipeen, toisia jalkaan, mutta -eipä yhdenkään näkynyt mieli tekevän luopua saaliistaan. Silloin kuului -pyssynpamaus, vieläpä toinen ja kolmaskin läheisestä salmesta. Muutamat -linnut nyt kääntyivät sivulleen ja uivat veden pinnalla kuin kalat. -Pamauksia kuului ehtimiseen, kunnes koko lintuparvi oli ammuttu tai -ajettu parkuvana joka taholle pakoon. - -Venhe kolmen pyssymiehen kera lähestyi rantaa kokoomaan saalista. -Linnustajat olivat herra Petter ja kaksi hänen ystäväänsä. He nousivat -hyvin iloissaan maalle. "Kas Knutia!" sanoi herra Petter. "Miten ihmeen -tavalla sinä olet saanut kootuksi niin paljon lintuja Helmikarille?" - -"Minä soittelin kaloille ja linnut pyrkivät niiden seuraan", virkkoi -Knut veitikkamaisesti. - -"No, sittehän sinä olet aika sukkela soittaja. Täst'edes olkoonkin -nimesi Knut Soittelija." - -"Olkoon menneeksi!" sanoi Knut, jolla ei ennestään ollutkaan mitään -sukunimeä; niin hän saattoi yhtä hyvin olla Soittelija kuin mikä muu -Mökkilä, Mäkelä tai Mattila hyvänsä. - -"Mutta kuuleppas sinä. Knut Soittelija, mitenkä sinä tänään näytät niin -huonolta? Olethan laiha kuin humalasalko." - -"Niin, miksikäpäs minä en näyttäisi huonolta, kun olen nähnyt niin -paljon ruokaa, mutta en kuitenkaan ole saanut syödäkseni mitään -eilisestä päivällisestä asti?" vastasi Knut iloiseen tapaansa. - -"Vai niin. No tule sitte tänään päivälliselle Harjulaan, koska toimitit -meillä niin hyvän saaliin! Mutta tule vasta kello neljän aikaan, ei -noita lintuja ennen ehditä höyhentää, kyniä eikä paistaa." - -"Kiitoksia paljon!" sanoi Knut, vaan ajatteli mielessään: "olipa se -jotenkin myöhäinen päivällisaika miehelle, joka ei ollut syönyt -eilisestä päivällisestä asti." - -Herra Petter sousi pois, Knut meni mummonsa luo. - -"No, Knut, oletko nähnyt kaloja tänään?" - -"Nähnyt niitä kyllä olen, mutta linnut söivät kalat ja herra Petter -ampui linnut." - -"Se oli huonosti, se, Knut. Nyt meillä ei ole muuta päivälliseksi kuin -kaksi silakkaa, neljä perunaa ja puoli leipäkakkua." - -"No, ei siitä lukua, mummo! Syökää te; minua kutsuttiin päivälliselle -Harjulaan, ja sieltä minä tuon juustopalan taskussani." - -"Älä mene oikotietä Kiikkalan metsän läpi, Knut; siellä asuu -keijukaisia ja kolme noitakuningasta: vuoren kuningas, lumikuningas ja -metsän kuningas. Mene ennemmin rantatietä, siellä on turvallisempaa; -mutta varo sielläkin Vellamoa!" - -"Rantatie on niin pitkä, mummo, enkä minä ole syönyt mitään -eilispäivällisestä asti." - -"No, mene mitä tietä tahdot; mutta älä ajattele ruokaa, se saattaa -kiusaukseen." - -"En, mummo, minä ajattelen vain tulevia kylänlukuja." - -Knut läksi astumaan, ajatellen kylänlukua; mutta päästyään tienhaaraan -ajatteli hän: "Narripa ihan olisin, jos näin nälkäisellä vatsalla -astuisin kaksi peninkulmaa yhden sijasta." - -Niinpä hän poikkesi oikotielle Kiikkalan metsään ja päätti -ulkomuistilta kysellä itseltään katkismusta, kunnes ehti astua läpi -metsän. Vähän matkan päässä hän jo näki pienen laihan ukon vetävän -kärryillä kahtatoista rautakankea. "Kas, hyvää päivää, Knut -Soittelija!" sanoi hän. "Miten sinä noin huonolta näytät tänään?" - -"Niin, miksikä en näyttäisi huonolta, kun en ole syönyt muuta kuin -katkismusta eilispäivällisestä asti? Mutta mistä te tiedätte minun -uuden nimeni?" - -"Kyllä minä kaikki nimet tiedän." - -"Saanko auttaa teitä? Tehän aivan läkähdytte kuormanne edessä." - -"Työnnä takaa, jos tahdot, Soittelija." - -Knut työnsi, ja kohta he tulivat metsässä suuren vuoren eteen. "Tässä -minä asun", sanoi ukko. "Astu sisään, niin tarjoanpa sinulle jotakin -oikein hyvää, kun autoit ja työnsit kuormaani." - -Ukko astui vuoren sisään. Knutin vatsa sanoi: astu jäljestä! Ja Knut -astui. Tuota pikaa saapuivat he suureen maanalaiseen palatsiin, jossa -kaikki oli välkkyvää puhdasta kultaa, hopeaa ja kalliita kiviä. -"Asutteko te tässä?" kysyi Knut. - -"Tottahan minä tässä asun, kun olen vuoren kuningas, ja huomenna minä -vietän tyttäreni häitä. Kaikella minun väelläni on niin kiire, että -minun itseni täytyi noutaa ruokani kankirauta-vasaran alta." - -"Sekö rauta, jota veditte kärryissä?" - -"Kankirautaa, poikaseni, paraanlaatuista kankirautaa. Se on toki toista -kuin tuo joutava malmi. Kankirauta on minun lempiruokaani, varsinkin -kun se on oikein valkoisen liekkuvana. Oletko sinä koskaan syönyt -kankirautaa?" - -"En, mikäli muistaa jaksan." - -"No, sittepä saat maistaa jotain aivan erinomaista. Katso nyt tarkkaan, -minä panen kaksi kankea palavaan uuniini. Kolmen minuutin kuluttua ne -hehkuvat ihan valkoisina; ryömi silloin uuniin ja haukkaa ihan -lämpimältään!" - -"Kiitoksia paljon; mutta antakaa minulle enemmin reikäleivästä tehty -voileipä ja hyvää viilipiimää." - -"No, tuopa vain ei näy ymmärtävän, mikä hyvää on! Heti uuniin, poika, -jo on rauta kuuma!" - -"Tokkohan? Eiköhän se liene liian kuuma." - -"Mitä lörpöttelet? Tavallinen kammarilämminhän tuossa vain on!" mutisi -ukko ja tahtoi kaikin mokomin työntää Knutia palavaan uuniin. Mutta -kyllähän arvaat, kuka siitä käpälämäkeen läksi. Knut juoksi, mikä -käpälistä pääsi, löysi oven ja pelastui onnellisesti metsätielle. - -"Mummo oli oikeassa", ajatteli Knut; "nyt minä kyselen itseltäni -katkismusta." - -Knut ajatellessaan noita vaikeita kysymyksiä "mitä se on?" alkoi tuntea -vilua. Kohtapa näkyi syykin, sillä siinä oli suuri lumivuori keskellä -kesää. "Tämäpä on merkillistä", ajatteli Knut. "Mistähän nyt saisi -itselleen vähän lämmintä ruokaa?" - -Niin sanoen astui hän lumikinokseen ja ajatteli ruokaa, vaan yht'äkkiä -hän pudota rumahti syvään reikään ja oli äkkiarvaamatta komeassa -palatsissa, joka oli kokonaan rakennettu välkkyvästä jäästä. Siellä oli -kirkas tähti- ja kuutamayö, kaikki huoneet olivat koristetut kirkkailla -jääpeileillä, kaikki lattiat ripoitellut kuuratimanteilla. Kömpelöt -lumiukot pyöriskelivät vatsallaan lattialla. Yksi ainoa seisoi suorana: -pitkä, jäykkä jättiläinen, jääpuikkoja tukassa ja parrassa, yönuttu -jääpaperista ja kengät jäätyneestä marjamehusta. "Kas, hyvää päivää, -Knut Soittelija", sanoi jättiläinen, "miten sinä noin huonolta näytät -tänään?" - -"Miltäpä minä muulta näyttäisin, kun en ole eilispäivällisestä asti -syönyt mitään muuta kuin kuumaa rautaa?" vastasi Knut kalisevain -hampaiden välistä. - -"Sinä olet liian kuuma, poika parka, liian kuuma. Minä olen -lumikuningas ja kasvatan kaikki alammaiseni jäämöhkäleiksi, ja minä -teen sinutkin jäämurikaksi. Ylilumiukko, pistäppä poika seitsemän -kertaa jääkylmään veteen ja ripusta hänet johonkin naulaan jäätymään!" - -"Ei, malttakaahan! Antakaahan ennemmin tuoppi lämmintä olutjuustoa; -johan minä muuten olen näinkin jäämöhkäle!" - -"Yli-lumiukko, anna hänelle palanen jäätynyttä elohopeaa ja tuopin -täysi vilutautia, ennenkuin hänet kastat!" komensi jättiläinen. - -Knut yritti lähtemään pakoon, mutta liian myöhään. Yli-lumiukko otti -hänet kiinni kauluksesta, ja hukassapa Knut parka olisi ollut, ell'ei -olisi tavannut taskusta käteensä ruokopilliänsä. Knut ei tiennyt muuta -neuvoa kuin soittaa, ja nyt hän puhalteli _pii pii_ niin pitkään kuin -jaksoi. Heti vääntyivät pitkän lumikuninkaan kasvot irvistykseen, joka -muka oli olevinaan iloa, mutta olikin vain raivon merkki siitä, että -naurunpuuska niin äkisti pääsi valtaan. Hän nauroi, nauroi niin, että -jääpuikot putoilivat hänen tukastaan ja leuastaan, hänen polvensa -koukistuivat, ja viimein häneltä putosi koko pää särkyen tuhansiksi -siruiksi. Kaikki lumiukot hajosivat naurusta ja sulivat likavedeksi, -jääpeilit pilstautuivat hienoksi jauhoksi ja koko lumivuori muuttui -pyryksi. Töintuskin jaksoi Knut itse pitää huuliaan yhdessä naurulta ja -puhaltaa pilliinsä. Keskellä pyryä huomasi hän taaskin olevansa -metsätiellä, lumi juoksi pois pauhaavina puroina ja kukoistava kesä jäi -jäljelle. - -"Nyt minä kyllä pidän varani", ajatteli Knut ja astui vakavasti -eteenpäin, alkaen tavata muististaan "mitä se on?" Mutta kohtapa hän -oli kaikkein sievimmän vehreän metsämäen kohdalla ja sieltä vuorten -väliltä kiilui kaikkein kauneimpia punaisia mansikoita ruohokosta. -"Eipä suinkaan liene vaarallista poimia muutamia mansikoita, kun -päivällistä kuitenkin saan vasta kello neljän aikaan", ajatteli Knut ja -astui aholle. Heti sinne päästyään huomasi hän, että nuo mansikoilta -näyttävät esineet olivatkin vain tuhansia sievän pikkuisia, -puna-hameisia keijukaisia. Ne eivät olleet pitemmät mansikan korsia, ja -ne hupaisesti tanssivat vehreän ruohomättään ympärillä, jolla heidän -kuningattarensa istui, ja hän oli kolme tuuma pitkä. - -"Kas, hyvää päivää, Knut Soittelija", sanoi keijukaiskuningatar, "miksi -sinä tänään näytät niin huonolta?" - -"No, miltäpä minä muulta näyttäisin, kun en eilispäivällisestä asti ole -syönyt muuta kuin kuumaa rautaa ja jäätynyttä elohopeaa? Minä luulin -sinua mansikaksi." - -"Poika paralla on nälkä", sanoi keijukaiskuningatar hovirouvalleen. -"Antakaas hänelle kastepisara ja itikan jalka, että hän kerrankin saa -syödä kylläkseen!" - -"Kiitoksia paljon", virkkoi Knut. "Mutta jospa saisin korvollisen -mansikoita ja kiulullisen maitoa!" - -"Oletpa sinä täytymätön!" sanoi keijukaiskuningatar hyvin pahastuneena -niin suunnattomasta ruokahalusta. "Tiedätkö ihmislapsi, että olet -tullut ilman lupakirjaa ja passia minun valtakuntaani ja tallannut -kolmekymmentä minun alammaistani, niin ett'ei niistä ole jäänyt muuta -kuin punainen pilkku jäljelle? Metsälukit, tehkää tehtävänne!" - -Heti koko legioona, oikein summaton joukko pitkäsäärisiä lukkeja -laskeutui lankojansa myöten alas puista ja aikoivat kietoa Knutia -lukemattomiin hienoihin verkkoihin. Knutista tuollainen ilkeä pila ei -ollut mieleen, hän pyyhälsi pois verkot ja yritti lähtemään -metsätielle, mutta eipä päässyt paikastaan hievahtamaan. Hänen jalkansa -kietoutuivat yhä vahveneviin lankoihin, käsivartensa ja kätensä -liimautuivat kiinni mekkoon, silmänsä sulkeutuivat, ja viimein kaatui -hän kumoon ruohokkoon. - -Hän ei voinut mitään nähdä, mutta kuuli koko metsämäen nauravan, ja -keijukaisjoukko asettui piiriin hänen ympärillensä, he tanssivat hänen -päällitsensä, nipistelivät häntä kuin itikat poskista ja riemuta -remusivat tuosta hullunkurisesta pilastaan. "Makaappas nyt siinä ja näe -nälkää, kunnes tulet kylläiseksi kastepisarasta ja itikanjalasta!" -sanoivat he. - -Knut ryhtyi rukoukseen. "Kuulkaas nyt, pikku keijukaiset", sanoi hän, -"minä tyydyn siihenkin, jos vain saan syödäkseni pienen ruokopalasen, -joka minulla on mekkoni taskussa. Etteköhän olisi hyvät ja pistäisi -sitä suuhuni?" - -Keijukaisia sanomattomasti huvitti nähdä ihmislapsen syövän ruokoa. -Neljä heistä kiipesi hänen taskuunsa, ja yhteisin voimin saivat he -sieltä pois vedetyksi taikapillin, joka suurella vaivalla viimein -pistettiin Knutille suuhun. Sitte he alkoivat vielä iloisemmin tanssia -hänen ympärillänsä ja päällänsä, niin että koko mäki raikui heidän -naurustaan, niinkuin miljooneista itikoista. - -Knut tuskin tunsi pillin pään olevan hyvästi huultensa välissä, kun -alkoi puhaltaa _pyy pyy_. Ensin loppui iloinen nauru mäeltä ja kohta -sen jälkeen alkoi kuulua tuhannen tuhansia itkun nyyhkytyksiä joka -taholta, jotenkin samaan tapaan kuin rankkasateen kesällä ropistessa -maahan. Knut ei nähnyt mitään, mutta hän hyvin ymmärsi keijukaisten -itkevän, ja häntä rupesi säälittämään tuo niin iloisten olentojen -ääretön nyyhkiminen. - -"Päästäkää minut irti, niin saatte taas nauraa!" sanoi hän -keijukaisille. - -Keijukaisten suurin ilo on nauraa, ja nauramallahan he kuluttavatkin -lyhyen elämänsä kesäiltoina. Heti paikalla satoja ryhtyi työhön, -ajelemaan pois hämähäkkejä ja vapauttamaan vankia, irroittamaan hänen -jalkojaan, kiinni liimautuneita käsiään ja umpeen suljettuja silmiään. -Knut voi nyt nähdä pikku vihollisensa ja oli niin pahankurinen, että -puhalsi vielä kerran pitkän _pyy_-äänen. Oh, miten ne pikku -olentoraukat irvistelivät ja vääntelehtivät! He olisivat niin -mielellään nauraneet, vaan heidän kuitenkin täytyi itkeä tuosta -hirvittävästä _pyy_-äänestä! Knut ei raaskinut kauan kiusata heitä. Hän -vaihteeksi puhalsi _pii pii_, ja silloin olivat keijukaiset aivan tulla -hulluksi ilosta. He hyppelivät niin korkealle, että olivat vähällä -tavata leivot ilmasta, ja muutamia putoili aivan Knutin päälle, niin -että hänen täytyi pudistella heidät pois vaatteiltansa. Hän ei -huomannut yhden keijukaisen putomista hänen taskuunsa, josta se ei enää -pois osannutkaan. - -"Hyvästi, pikku keijukaiset!" sanoi Knut ja jatkoi reippaasti -vaellustaan metsätiellä. "Saanpa nyt varoa Tapiota, metsän kuningasta", -ajatteli Knut; "hän kuuluu, olevan pahin kaikista. Mitenkäs se läksyni -olikaan: Mitä se on?" - -Vähän ajan perästä vei tie Knutin aivan muurainsuon laidalle. "Ei nyt -ainakaan liene pahoin, jos otan muutamia muuraimia tuosta sivu -mennessäni, kun en kuitenkaan saa ruokaa ennenkuin kello neljä -iltapäivällä", ajatteli Knut. Siinä oli suuri, kumoon kaatunut kuusi, -jonka yli Knutin täytyi kiivetä päästäkseen suolle. Mutta kun hän -paraiksi ehti keskelle sen tiheitä tuuheita oksia, nousikin kuusi -Knutin suureksi kauhuksi pystyyn ja tiuskasi äreästi: "Kas, hyvää -päivää, Knut Soittelija, miksi sinä tänään niin huonolta näytät?" - -Knut oli jäänyt korkealle maasta kuusen latvaan, mutta hän rohkasihe ja -sanoi: "Miltäpä minä muulta näyttäisin, kun en ole eilispäivällisestä -asti saanut muuta syödäkseni kuin kuumaa kankirautaa, jäätynyttä -elohopeaa, kastepisaran ja itikan jalan?" - -"No, miksi häiritset minun päivällisuntani?" kysyi kuusi. "Etkö tiedä, -että minä olen metsän kuningas ja hallitsen kaikkia puita ja soita -seitsemän peninkulman alalla? Tässä on minun linnani; eikö ole asuntoni -hyvä?" - -Knut ei nähnyt mitään muuta kuin autiota saloa, mutta uskalsi kaikkein -nöyrimmästi kysyä, eikö hän saisi laskeutua alas poimimaan muutamia -muuraimia. - -"Mitä siinä lörpöttelet? Muuraimiako?" ärjäsi kuusi. "Ota honka -kauhaksesi ja ammenna poskeesi seitsemän kuormaa sammalsuota; se vasta -on tukevaa ruokaa ja minun mieliruokaani." - -"Enkö saisi sen sijaan yhtä kuormaa omenapuuroa ja kohtuullisen suuren -kuopan täyttä metsähunajaa?" kysyi Knut. - -"Omenapuuroako? Kyllä minä sinusta teen omenapuuroa, kun häiritsit -minun päivällisuntani. Kuningaskotka, minä annan pojan sinulle, hakkaa -hänet kalopsiksi pojillesi!" - -Nyt vasta Knut huomasi suunnattoman kotkan istuvan kuusen latvassa ja -katselevan häneen ahneilla silmillään. Alas hän ei päässyt hyppäämään, -kun kuusi piti häntä kiinni käsistä ja jaloista; kohta oli hän joutuva -kalopsiksi. Knut Soittelija ei ollut koskaan syönyt kalopsia, mutta -vaikka hän itse paljon pitikin ruoasta, ei hänestä lainkaan ollut -hauskaa joutua kotkain ruoaksi. - -Silloin hän tunsi jotakin hienoa kuin kukka kiipeävän pitkin -käsivartta, mekon kaulusta, leukaa ja ylös suuhun asti. Se oli pikku -keijukainen, joka oli unohtunut hänen taskuunsa ja nyt suunnattomalla -vaivalla veti ylös ruokopilliä, joka oli kuusi kertaa pitempi häntä -itseään. "Puhalla!" kehoitti keijukainen. - -Knut tunsi suussansa pillin ja alkoi puhaltaa _puu puu_. Kuusi alkoi -haukotella, ojensi oksiansa ja mutisi jotakin päivällisunen -häiritsemisestä sekä heittäytyi pitkäkseen sammalikolle, musertaen -allensa sen suuren kuningaskotkan. Knut hiipi pois oksien välistä, -kuuli metsän kuorsaavan ja läksi juoksemaan pakoon, min enimmän -kerkesi. "Nyt minä kyllä pidän varani", ajatteli Knut. "Näkyypä täällä -olevan vaarallista metsässä; no, astunpahan ennemmin rantatietä veden -vieritse." - -Pian hän pääsi hyppelemällä kaatuneiden, makaavien puiden ylitse aidan -luo ja nousi sen yli rantatielle. Suuri, aukea meri levisi siinä hänen -silmäinsä eteen paljon avarampana kuin Helmikarin rannalla. Länsituuli -puhalteli, ei kovasti ja raivoisasti, niinkuin se useinkin puhaltelee -merellä, pikemmin vain sellaisella keveällä, vaan kuitenkin hyvällä -voimalla, josta purjehtijat niin paljon pitävät, se kun miellyttävästi -tanssittelee heidän veneitänsä. Ja nuo pienet mykeväharjaiset aallot, -miten ne näyttivät sieviltä, siinä iloisesti hypiskellen ajaessaan -takaa toinen toistansa! Ne olisivat olleet pienten vallattomain lasten -kaltaiset, kun he pulikoivat kylpyammeessa, ell'eivät ne olisi olleet -puettuina merenvehreihin mekkoihin ja hameihin, joiden helmat olivat -koristetut hienoilla valkoisilla pitseillä. Knut istuutui vuorelle tien -laitaan katselemaan aaltoja, kun tunsi olevansa hyvin väsynyt. Aaltoja -hän oli rakastanut niin kauan, kuin taapäin muisti; hänhän oli -kasvanutkin meren rannalla niiden seurassa. Uiminen tuollaisissa -aalloissa oli Knutin suurin ilo, mutta sen jälkeen suurin oli niiden -iloisen leikin katseleminen. Jospa hänellä vain ei olisi ollut niin -hirveä nälkä! - -"Jospa minulla nyt olisi kaikki litteät kivet, joita olen viskellyt -pitkin veden pintaa, ja ne olisivat oikeita voileipiä, niin miten minä -söisin!" ajatteli Knut itsekseen. - -Silloin vieri eräs aalto kauas rannalle ja kasteli Knutin paljaita -jalkoja; vaahdosta nousi valkoinen olkapää, ja samassa jo istui sievän -sievä pikku tyttö Knutin vieressä vuorella. Tyttö oli melkein yhtä -pitkä kuin Knutkin, hänellä oli yllä vaaleanvehreä leninki, käsissä -hopeiset rannerenkaat, pitkässä kullankeltaisessa tukassa kultakampa ja -päässä seppele kauneimmista valkoisista lummekukista. "Kas, hyvää -päivää, Knut Soittelija!" sanoi hän äänellä, joka kuului puron -solinalta kivikossa keväällä. "Miksi sinä näytät niin huonolta tänään?" - -Knut katseli tyttöä kummastellen ja vastasi: "Miksipä en näyttäisi -huonolta, kun en ole eilispäivällisestä asti saanut muuta syödäkseni -kuin kuumaa kankirautaa, jäätynyttä elohopeaa, kastepisaran, itikan -jalan ja seitsemän kuormaa sammalsuota?" - -"Poika parka!" sanoi ystävällinen pikku tyttö, sivellen pehmoisella -kädellään hiukset pois hänen otsaltansa. "Tuleppas minun kanssani, niin -saat syödä kylliksesi merenvaahtoa ja oikeita helmiä!" - -"Kiitoksia paljon, mutta kyllä minä olisin tyytyväisempi, jos saisin -vadillisen paistettuja kampeloita ja viisitoista voileipää mateenmädin -kanssa." - -Tyttö nauroi. "Etkö ole koskaan syönyt hyytelöä paljon sokurin kanssa? -Minäpä sanon sinulle jotakin. Minä olen Aallottaren rakkain -kammarineitsyt, ja Aallotar on Ahdin rakkain lapsi, hän, joka asuu -kauniissa korallilinnassa tuolla meressä ja leikkiessään aaltojen -kanssa astuskelee kauniita jälkiä hiekkaan. Eilen olimme 'haukkasilla' -Helmikarin rannalla, ja silloin Aallotar pudotti taikapillinsä. -Maininki sanoi minulle sinun löytäneen sen. Jos lähdet minun kanssani -ja annat pillin takaisin Aallottarelle, niin saat palkinnoksi -kokonaisen vuoren kauneimpia meren helmiä." - -"Ei, kiitoksia pyynnöstä; minua on kutsuttu päivälliselle Harjulaan, -enkä minä ole syönyt mitään eilisestä asti." - -"Enkö minä sinun mielestäsi ole kyllin kaunis?" sanoi merenneito, otti -häntä kiinni molemmin käsin ja katsoi aivan läpi hänestä välkkyvillä -sinisilmillään. "Etkö suutele minun ruususuutani?" - -"Ruma et kyllä ole, mutta mieluisemmin minä suutelisin hyvää -lintupaistia." - -"Kuuleppas sitä!" sanoi merenneito nauraa helähyttäen. "Minä sanon -sinulle vielä jotakin, Knut Soittelija! Jos lähdet minun kanssani ja -annat pillin takaisin, niin saat ruveta minun rakkaaksi sulhokseni, -minä tulen sinun rakkaaksi morsiameksesi, ja me elämme tuhat vuotta -onnellisina silkissä ja helmissä." - -"No, kaikkiapa täällä kuullakin saa!" vastasi Knut. "Minä en ole syönyt -mitään kelvollista eilisestä asti, ja nyt minut on kutsuttu Harjulaan -päivälliselle. Hyvästi nyt, vetinen neiti. Minä lähden matkoilleni!" - -"Sinäkö kerskailet?" sanoi merenneito viekkaasti. "Eipä sinulla olekaan -pilliä." - -"Eikö ole?" virkkoi Knut ja otti pillin taskustaan. Samassa tunsi hän -suuren aallon vierivän päänsä ylitse, niin että hän kaatui pitkäkseen -vuorelle. Enempää hän ei tiennyt, ennenkuin jälleen heräsi vuorella, ja -silloin aurinko jo oli lännen puolella, niin että arvattavasti oli jo -iltapuoli päivää. - -Knut hieroi silmiään ja ihmetteli, missä hän olikaan. Tuossa oli -Kiikkalan metsä kaikkine noitakuninkaineen, jossa hän oli nähnyt niin -monta hullutusta ja hänelle oli tarjottu niin kummallisia aamiaisia. -Tuossa oli avara meri, joka yhä vielä lainehti ja viskoi kuohuaan aina -hänen luoksensa asti. Mutta missä oli Aallottaren kammarineitsyt? Häntä -ei näkynyt, hän tietysti oli uinut pois sen suuren laineen mukana. Ja -missä oli taika-pilli, missä pikku keijukainen, joka oli jäänyt hänen -taskuunsa ja niin uskollisesti pelastanut hänet kuningaskotkan -kynsistä? Vuorella hänen vieressään oli vanha, taittunut ruokopilli, -mutta siitä ei lähtenyt mitään ääntä, ja mekon taskussa tuntui pieni -märkä paikka, mutta kukapa osasi arvata, oliko se tullut veden -roiskeesta vaiko pikku keijukaisesta, jonka Knut oli ehkä pusertanut -mäsäksi vuorta vasten. Knut alkoi jo luulla, että hän olikin ehkä -paneutunut nukkumaan päiväpaisteesen ja siinä unissaan nähnyt -kaikenlaisia hullutuksia. - -"Minuthan on kutsuttu Harjulaan päivälliselle!" virkahti hän, - -Yht'äkkiä hän oli jaloillaan ja läksi juoksemaan tietä metsän läpi. -Mutta eipä se ollutkaan niin helppoa. Katajapensailla oli paljo -tekemistä hänen housujensa kanssa, kuusenvarvut pitelivät häntä kiinni -mekosta, mustikanvarvut ja kanervat hakata nakuttelivat hänen paljaita -jalkojansa. Mutta eteenpäin piti Knutin päästä ja hän pääsikin perille -ilman sen enempiä seikkailuja, väsyneenä, nälissään ja punakkana, juuri -kello 4 iltapäivällä. - -"Terve tuloa, Knut Soittelija!" sanoi herra Petter. "No, tänäänhän sinä -näytät oikein iloiselta." - -"Miksipä en olisi iloinen, kun minulle on tarjottu välipalaksi kuumaa -kankirautaa, jäätynyttä elohopeaa, kastepisaraa, itikanjalkaa, -seitsemää kuormaa sammalsuota, merenvaahtoa ja vuoren kokoista kasaa -helmiä?" - -"Olipa siinä monta ruokalajia yhdeksi ateriaksi. Ei pidä niin paljon -ajatella ruokaa tässä maailmassa. Kun alinomaa ajatellaan sellaista, -joudutaan taikojen valtaan, jotka vain tekevät pilaa ihmisille. Eikö -sinulla ole nälkä, poikaseni?" - -Knut vilkutti silmää, puristeli lakkiaan käsissänsä ja arveli, ett'ei -hän nyt toki vielä kuollut juuri nälkään. - -"No, hauskaa kuulla", sanoi herra Petter. "Minä söin myöhään aamiaista, -eivätkä nuo palvelijat vielä ole ehtineet kyniä lintuja. Odottelehan -kello 8:aan asti, niin saat illallista sitte." - -"Tämäpä oli pahempaa kuin kuuma kankirauta ja seitsemän kuormaa -sammalsuota", ajatteli Knut itsekseen, mutta pureksi vain kynsiänsä ja -vastasi saattavansa odottaa. "Voinpahan ajatella katkismusta -sill'aikaa", mietiskeli hän. - -Herra Petter oli aika veitikka. Hän oli ennen ollut köyhä poika, niin -että tiesi kyllä, miltä tuntuu odottaa nälkäisenä neljä tuntia. "Knut -Soittelija", sanoi hän, "kylläpä huomaan sinun osaavan muutakin kuin -ajatella ruokaa. Tiedätkö, että sekin on sankarillisuutta, kun voittaa -itsensä ja tulee toimeen ilman välttämättömimpiäkin tarpeita, joita -mielemme tekee tässä maailmassa? Minä pidän sinusta, poika, ja toimitan -sinut kouluun, että sinusta tulee kunnon mies. Mutta mitä tämä on? -Ihanhan tuntuu nenääni lintupaistin käryä. Astu sisään, poika! Nyt saat -istua oikein minun omassa pöydässäni ja syödä kylläiseksi." - -"Mitä se on?" Tuo kysymys kuului melkein kuin katkismuksesta. Ovet -avattiin ruokasaliin, suuri, katettu pöytä odotteli paistista -tuoksuvana vieraita. Herra Petter talutti Knutia kädestä ja Knut sai -istua kuin herra pöydässä, ja siellä hän ehkä istuisi vielä nytkin, kun -niin nälissään oli, ell'ei olisi aika sitte vienyt taskussaan -juustopalaa mummolleen ja päässyt kouluun. - - - - -VASARAMIES. - - - Saliin saapuvi -- eikä lakkaa -- - Kaikenmoistakin kaupus-akkaa. - Myöjää kuivan ja marjankin, - Vanhaa tätiä, äijääkin, - Pilkkahintoja vartoovaista. - Luona serviisin -- hei! -- on naista; - Köyhä tuoss' ylioppilas; - Neito, palvelija myös, no kas! - - Saapaspari! Se uljas vasta, - Ei saa vertaista Europasta: - Korko vino, ei anturaa, - Uusin kuosi! No, tarjotkaa! - Markan puolikas! Lisää siellä! - Penni!... Kymmenen!... Vielä, vielä! - Yks... kaks... Vielä! No, kolme! Hei, - Kas, sen kisälli helppoon vei! - - Monta pulloa tyhjää! Anna - Vaikka viinejä täyteen panna!... - Lintuhäkkejä!... Kynttilän pää, - Huutakaatte, ken ennättää!... - Ruukku -- korvaton --!... Lippulakki! - Vaunusilat!... Kah! hännystakki! - Välttämättömät!... Yksi!... kaks!... - Oiva tavara!... Kolme! Naks! - - Vanha vakkanen!... Seula!... Seili!... - Rouva, tässä on teille peili. - Puitteet poikki, las' halki sen!... - Ken sai saapasten vetimen?... - Kahvipannu, kas, neitsyt Anna! - Nehtaria se suo ja mannaa, - Kuohuu piipusta koskenaan! - Papua neljä ja sakkaa vaan! - - Minä vasaramies näin jauhan, - Painuksiin täten kurkun pauhaan... - Kaikkein kynnet on kurkollaan - Toisen kalua kaappaamaan. - Toimi mulla on poloisella - Onnen pirstoja paloitella... - On kuin uunissa paistuisin. - Kultaa rauhasta hetkenkin! - - - - -YÖVAHTI. - - - Minä kurja, kun työtä - On mull' yli yötä! - Saan kylmässä kulkee, - Muut silmät kun sulkee. - - Minä mälliä puren, - Tulen syttyvän suren: - Kun torvea soitan, - Niin huomion voitan. - - Putos näppini tuohon: - Se jäi kuni suohon, - Kun en näe. No, en piittaa: - Toisen neulovi Riitta. - - Mikä nurkassa hohtaa? - Joko toitotan kohta? - Joku sauhuja vetää, - Jos ei silmäni petä. - - Uni -- ah! -- olis paras... - Kah, kynttilän varas: - Neiti lukuhun nukkuu, - Tuleen -- voi! -- talo hukkuu. - - Ylioppilas Keikka, - Kas, tutkivi kreikkaa. - Hyvää yötä! ja soma - Näe armahas oma! - - Hotellissa tässä - Taas vierahat mässää. - Lasi punssia mulle!... - Jopa mar sitä tullee! - - Mitä tehdä nyt tuosta? - Hevon täytyvi juosta. - Joka vain kotosalla - Olis vällyjen alla! - - - - -POIKA, JOKA KUULI ÄÄNETTÖMYYDEN PUHUVAN. - - -Oli kerran kuuromykkä poika Paavo. Hän olisi niin mielellään tahtonut -osata suurta kuulemisen ja puhumisen taitoa, vaan ei osannut. Hän näki -muiden lasten liikuttelevan huuliaan ja ymmärtävän toisiaan, mutta -Paavon täytyi tehdä merkkejä käsillään. Isä ymmärsi, mitä hän aikoi -sanoa, sisar ja veli ymmärsivät paremmin, vaan äiti ymmärsi kaikkein -paraiten. Muut kylän lapset eivät ymmärtäneet hänen merkkejänsä; he -matkivat käsillään Paavoa ja nauroivat. - -Pahin oli pitkä Penttu. Hän narrasi Paavoa, ja kun Paavo sattui -näkemään poikain lyövän kiekkoa maantiellä, määki Penttu "pää pää!", -ikäänkuin Paavo olisi ollut pässi. Se oli kylän lapsista hyvin -sukkelaa, mutta niin ei ajatellut pikku Liisu. Hän vei Paavon kanssansa -tupaan ja lohdutteli häntä viilipiimällä, ett'ei hän rupeaisi itkemään. - -Äiti oli merkkipuheella kertonut Paavolle taivaan Jumalasta, miten hyvä -hän on kaikkia luotuja olentojansa ja varsinkin onnettomia pikku lapsia -kohtaan. Paavo tiesi, että Jumala voi kaikki ja tahtoo mielellään -auttaa niitä, jotka oikein sydämmestänsä rukoilevat häneltä jotakin. -Mutta Paavo oli myöskin nähnyt, että kun joku auttoi isää tai äitiä, -niin hän tahtoi avustaan maksua. Siispä Paavo ajatteli itsekseen: -"jospa minulla olisi jotakin maksaa Jumalalle, niin pyytäisin häntä -opettamaan minua kuulemaan ja puhumaan." - -Paavo oli jo kuuden vuoden ijässä, mutta ei hän vielä ollut koskaan -käynyt kirkossa. Mitäpä hän olisi tehnytkään kirkossa? Ei hän -ymmärtänyt papin saarnaa eikä osannut kuulla messua eikä veisua. Mutta -kun isä valjasti hevosen jouluaamuna ison laitareen eteen ja sisar ja -veli valmistautuivat lähtemään kirkkoon, tuntui äitistä ikävältä jättää -Paavoa yksin kotiin. "Tahdotko lähteä kirkkoon?" kysyi äiti. - -Tietystihän Paavo tahtoi päästä niin harvinaiseen huvitukseen kuin -ajamaan kirkkoon jouluaamuna. Ja kun muut sisarukset saivat kukin -kymmenpennisen pannakseen kirkonkukkaroon, sai Paavokin rahansa, mutta -äiti ei muistanut sanoa, mihin sitä oli käytettävä. Se oli suuri raskas -raha, paljon raskaampi pennin, jopa viidenkin pennin rahaa, jollaisen -Paavo välistä oli saanut matkustavaisilta, kun avasi heille maantien -porttia. Paavo ajatteli siinä olevan hirveän paljo rahaa; niin rikas -hän ei vielä koskaan ollut; nyt hänellä oli, millä maksaa Jumalalle. - -Koko matkan kirkkoon mennessä ajatteli hän vain yhtä asiaa; mennä -Jumalan luo ja sanoa: "Rakas Jumala, minä tahtoisin niin mielelläni -kuulla ja puhua niinkuin muutkin ihmiset. Ja koska sä olet niin hyvä -kaikkia kohtaan ja olet kaikkivoipa ja tahdot auttaa niitä, jotka sinua -rukoilevat, niin auta nyt minua, että kuulen, mitä pappi sanoo. Kyllä -minä apusi maksan, rakas Jumala: saat koho rahani, kymmenen penniä." - -Sitte hän ajatteli: "Tietysti Jumala asuu kirkossa, mutta mitenkähän -minä tapaan hänet, että saisin puhua hänen kanssansa, kun on niin paljo -väkeä kirkossa? Ja tokkohan hän ymmärtää, kun minä vain käsilläni -puhun?" - -Paavo tuli murheelliseksi, mutta hän ei voinut kysyä muilta reessä -olijoilta; kun oli pimeä, niin eiväthän he nähneet hänen käsiänsä. Hän -istui hyvin miettiväisenä ja katseli, kun isä ajoi hevosta. Ruuna oli -nopsa hevonen ja kulkusia sillä oli, niin että metsä ja vuoret -kajahtelivat. Kirkolle oli kotoa puoli peninkulmaa, mutta reki luisti -kuin kiekko maantiellä. Kaikki lumiset koivut ja kuuset näyttivät -Paavosta juoksevan vastaan, ja merkillisintä oli, että kuukin juoksi -muiden mukaan, tuo sama kuu, joka muuten niin vitkalleen luntusteli -pitkin taivaan kantta. - -He tulivat kirkolle. Monta hevosta ja rekeä seisoi ulkona; ovet -avattiin, ja siellä sisällä oli valoisaa kuin taivaassa. Ihmisten -hengitys höyrysi heidän suustansa kuin uhrisavu Jumalalle. Olipa hyvin -ihmeellistä nähdä elävää henkeä ihmisestä. - -Pääkäytävällä oli ahdinko, ja siinä väentungoksessa häipyi Paavo -omaisistansa. Hän oli pieni, häntä puristettiin ihmisten välissä ja -kuljetettiin eteenpäin hänen tietämättänsä minne. Kohta hän seisoi -esimmäisenä valkoliinaisen alttarin edessä, jolla seisoi paljo palavia -kynttilöitä, ja sen päällä riippui suuri taulu, jossa oli kuvattuna -Vapahtaja riippuvana ristissä. Alttarinkehyksen sisäpuolella seisoi -pappi valkoisessa messupuvussaan, joka oli kullalla kirjaeltu. Paavo -parka yksinkertaisuudessaan luuli pappia Jumalaksi, pani rahansa -alttarin kehykselle ja merkitsi käsillään sen, mitä hän niin -sydämmestään oli halunnut pyytää Jumalalta. - -Pappi ei nähnyt häntä, hän messusi ja luki rukoukset eikä Paavo kuullut -mitään. Äiti penkistään katseli etsien Paavoa, meni käytävälle ja toi -Paavon pois luoksensa. Mutta olipa siellä toinenkin, joka ymmärsi -Paavon merkkipuheen, ja se oli suuri, näkymätön Herra, taivaan Jumala, -joka näkee kaikki ja joka kyllä tiesi, ett'ei Paavo ymmärtänyt -parempaa. - -Paavo istui äitinsä vieressä penkissä, katseli kynttilöitä, katsoi -pappia ja kirkkoväkeä, korkeata kattoa ja kauneita kuvia. Mutta kun hän -ei mitään voinut kuulla, sattui hän viimein nukahtamaan. Silloin Jumala -lähetti hänen luoksensa unessa enkelin. Ja enkeli puhui Paavolle, mutta -enkelit eivät puhu pikku lapsille sanoilla, vaan ajatuksilla. Ja se -pitää lasten muistaa, että kun hyvä ajatus nousee heidän sydämmeensä, -silloin juuri enkeli puhuu heille. - -Enkeli sanoi: "Paavo!" - -"Tässä minä olen", vastasi Paavo unessaan. - -"Jumala on kuullut rukouksesi", sanoi enkeli. "Sinä saat _kuulla -äänettömyyden puhuvan_. Mutta tiedä, ett'ei kukaan ihminen voi palkita -Jumalaa rahalla, sillä Jumala on niin rikas, että hänellä on koko -maailma. Sentähden kun lähdet kirkosta, ota rahasi alttarilta ja anna -köyhälle mummolle tuolla oven luona. Sillä jos tahdot maksaa Jumalalle -pienen pikku osan hänen hyvyydestään sinua kohtaan, niin rakasta häntä -enemmän kuin mitään muuta maan päällä, tottele hänen käskyjänsä ja ole -hyvä kaikkia ihmisiä, jopa eläimiäkin kohtaan. Katsos, ken hyvästä -sydämmestä antaa roposen köyhille, hän lainaa Jumalalle." - -Samassa heräsi Paavo, sillä jumalanpalvelus oli lopussa ja ihmiset -alkoivat lähteä pois kirkosta. Silloin muisti poika enkelin sanat ja -pyysi äitiltään lupaa mennä alttarin luo. Äiti luuli Paavon tahtovan -katsella kuvataulua ja salli mielelläänkin hänen nähdä jotakin niin -kaunista. Mutta Paavo otti vain rahansa ja antoi sen mummolle, niinkuin -enkeli oli sanonut. - -Kun ihmiset pääsivät kirkosta rekihinsä, alkoi siinä huima kilpa-ajo, -sillä kaikki luulivat, että ken jouluaamuna ajoi kaikista muista edelle -kotimatkalla, hänen pellossaan kasvoi seuraavana kesänä pisintä -pellavaa. Ja moni löi hevostaan piiskalla, mutta Paavo kuuli hevosten -sanovan: "miksi lyöt minua? juoksenhan minä ilmankin, min enimmän -kerkiän." - -Paavosta oli hyvin ihmeellistä, että hän kuuli ja ymmärsi hevosten -puheen. Hän ei vielä käsittänyt saamaansa lahjaa: kuulla äänettömyyden -puhuvan. Mutta kohta oli hänen ihmeensä kasvava vielä suuremmaksi. - -Kello oli kohta 8 aamua, mutta vielä oli aivan pimeä ulkona, ilma oli -kylmä, tähdet välkkyivät kirkkaina taivaalla. Silloin Paavo, ajettaessa -jäätä myöten hiljaisten vesien yli, kuuli kaikkein kauneinta soittoa, -kuin kukaan ihminen on kuullut aina ensimmäisestä jouluaamusta asti, -jolloin paimenet kuulivat enkelein laulavan Betlehemin edustalla. -Mitähän se oli? Paavo ei sitä silloin tiennyt, hänhän ei ollut vielä -koskaan kuullut mitään soittoa eikä laulua; mutta sittemmin hän sen -kyllä ymmärsi. Kointähdet siinä ylistivät Jumalaa. - -Se kaikui ilmassa taivaasta tullen ja siihen vastasi toinen kaiku -maasta. Luminen vuori, jäätynyt järvi, kaikki metsän puut, kuusessa -istuva orava, aidalla hyppelevä pakkastiainen, yksinpä valkoinen -jääkin, jossa reki vieri kuin lasikatolla, kaikki sanoivat toinen -toiselleen: "kuulehan, miten tähdet ylistävät Jumalaa Vapahtajan -tulemisesta maailmaan! Laulakaamme heidän kanssansa kaunein -ylistyslaulumme!" - -Sen kuuli Paavo, mutta ymmärsikö hän sen myöskin? Ei, hänellä oli -nälkä, hän ajatteli tuoreita jouluvehnäsiä, jotka niin makealta -tuoksusivat uunissa eilen, ja mietiskeli, annetaankohan hänelle oikein -paljo siankinkkua päivälliseksi. Kun kotiin saavuttiin, paistoi äiti -eilistä puuroa aamiaiseksi, ja Paavo kuuli puuron sanovan puulusikalle: -"älä kaikkea syö, jätä vähän isällekin!" - -Se huvitti Paavoa sanomattomasti, ja sen hän ymmärsi paremmin kuin -tähtien ylistyslaulun. Hän nauroi niin, ett'ei syödessä puuro ollut -pysyä lusikassa, ja puhui merkitsemällä äitilleen: "puuro sanoo: jätä -vähän isällekin!" - -"Senpä puuro puhuu viisaasti", vastasi äiti, "sillä onhan nälkä -isälläkin." - -Paavo aikoi juuri ottaa lusikkansa oikein täyteen siitä vähäisestä, -mitä vadin pohjassa enää oli, kun hän sisällään kuuli merkillisen -selvän äänen, joka tuntui tulevan sydämmestä ja sanovan hänelle: "isä -nousi niin aikaisin ylös ja kyyditsi sinua kirkkoon; kuinka raaskit -syödä loppuun hänen niukan aamiaisensa?" - -Paavo punastui häpeästä ja pani pois lusikan. Hän ymmärsi olleensa -vähällä tehdä vallan väärin, mutta ei vielä ymmärtänyt, kuka häntä -varoitti. Ehkäpä sinä sen paremmin tiedät. Suokoon Jumala, että kaikki -ihmiset kuuntelisivat sitä äänetöntä ääntä, joka puhuu heidän -sydämmissään, milloin he tekevät väärin. Se on _omantunnon_ ääni. - -Tästä alkaen Paavo yhä paremmin tottui kuulemaan äänettömyyden puhuvan. -Hän kuuli auran sanovan pellolla kivelle: "siirryppä syrjään, että saan -tehdä sarkani hedelmälliseksi!" Muikku löi päänsä jäähän ja sanoi: -"täällä on järvessä niin pimeä!" Pajupensas sanoi pilvelle: "miksi -pimität aurinkoa, ett'en saa auaista untuviani?" Aita sanoi vieressä -seisovalle kuuselle: "lainaas minulle seiväs tueksi, etkö näe, että -aivan kohta muuten kaadun?" Kaivo sanoi kiululle: "jos vielä kerran -sysäät minua sivuun, niin et pääsekään enää ylös." Vuokko sanoi Paavon -jalalle: "ole niin ystävällinen, ett'et tallaa minua kuoliaaksi!" -Karpalo sanoi Paavon kädelle: "kyllä saatat poimia minut, en minä ole -liian hapan, kun vain saan vähän siirappia sekaani." Ja lakki sanoi -Paavon päälle: "jos heität minut puroon, niin karkaan minä pois." - -Kesän tultua kuuli Paavo ruohon sanovan niityllä: "nyt minä kasvan, -että riittää!" Pelto sanoi ojalle: "hyvä oja, annas minulle vettä, kun -minulla on niin kova jano!" Metsä sanoi kaskelle: "varo tulta, -kärvennäthän tukkani!" Vesi sanoi veneelle: "tekeekö mielesi kiikkua?" -Ja suuri avara maa, Paavon maa, meidän maamme, sanoi taivaan -auringolle: "rakas aurinko, lue iltasiunauksesi, kun menet maillesi, ja -rukoile Jumalaa, että huomenna saisit paistaa oikein lämpimästi ja -antaa lihavia laihoja minun rakkaille lapsilleni!" - -Paavo oli jo niin tottunut tähän kaikkeen, ett'ei se hänestä enää ollut -vähääkään ihmeellistä. Mutta omantunnon puhe häntä ihmetytti. Joka -kerran, kuin hän yritti tekemään jotakin pahaa, sanoi omatunto: se on -"_väärin_!" Ja joka ilta, milloin hän oli tottelevainen ja ahkera, nöyrä -ja kuuliainen, sanoi omatunto: "se on _oikein_!" Vaan jos hän milloin -yritti valehtelemaan, oli hän pahimmassa pulassa; silloin omatunto -itki. Ja milloin muut olivat hänelle olleet hyvät, vaan hän sen sijaan -kiittämätön, silloin äänetön ääni hänen sisällänsä myöskin itkeä -nyyhkytti. Sitä ei Paavo jaksanut kuulla. Hänen piti olla rehellinen, -kiitollinen ja hyvä kaikkia kohtaan, muuten hänellä ei ollut rauhaa -siltä ijankaikkiselta ääneltä, joka lakkaamatta varoitti, rankasi tai -hyväksyi kaikkia hänen tekojansa. - -Paavo mietiskeli, kuulivatkohan muutkin ihmiset sisällänsä sellaista -merkillistä ääntä. Hän melkein arvasi joka ihmisellä olevan jotakin -samankaltaista, mutta se oli syvällä isän sarkamekon ja äitin -villaliivin alla, ett'ei Paavo oikein voinut kuulla niin syvälle. -Muistipa hän sentään yhden tapauksen, kun pitkä Penttu viskasi kissan -kaivoon ja kumartui katsomaan, miten kissa hukkuu. Silloin sattui -Penttu itsekin putoamaan kaivoon ja olisi varmaankin hukkunut, ell'ei -Paavo olisi suurella vaivalla laskenut alas raskasta ämpäriä ja -pelastanut sekä Penttua että kissaa heidän pahimmasta hädästään. -Silloin luuli Paavo kuulevansa Pentun omantunnon sanovan: "muistatko, -miten usein olet tehnyt pilkkaa kuuromykkä raukasta ja nyt hän pelasti -sinun henkesi!" - -Toisen kerran oli Paavo huomaavinaan Liisun omantunnon puhuvan. -Liisulla oli kana, jota hän hyvin rakasti, ja Paavo oli asettanut -kanakopin viereen suuren, raskaan rotanpyydyksen, koskapa rotat niin -usein söivät kanain munia. Eräänä aamuna oli Liisun kana astua -riputellut ulos saamaan suuhunsa jotakin hyvää, ja kun Paavo meni -katsomaan pyydystänsä, oli sen alla kana kuolleena ja ihan litteänä. -No, tietysti Liisu siitä hyvin pahastui ja harmistui; niin hän -pahastui, että yritti lyömään Paavoa. Mutta samassa kuuli Paavo Liisun -omantunnon sanovan: "mitäpä löisit kunnon pojasta, hänhän vain tahtoi -avittaa sinua ja suojella munia rotilta?" Liisu häpesi, halasi Paavoa -kaulasta ja lohdutteli sanoen: "älä ole pahoillasi, Paavo; kyllähän -minä tiedän, että tahdoit hyödyttää meitä rotanpyydykselläsi." - -Paavo kasvoi suureksi pojaksi. Satuttipa silloin Jumala niin, että -pappi tuli lukusille Paavon kotikylään ja näki taitamattoman Paavo -raukan. Ja koska äskettäin oli kaupunkiin perustettu koulu kuuromykille -lapsille, lähetti pappi Paavon kouluun. Siellä sai Paavo oppia lukemaan -ja kirjoittamaan, oppia parempaa tietoa taivaan Isästä ja Jumalan -Pojasta Vapahtajastamme, kuin hänellä pikku poikana oli, jolloin hän -oli niin ymmärtämätön, että luuli 10 pennillä voivansa palkita Jumalaa. -Ja sitä paitsi sai Paavo myöskin oppia hyvän käsityön. Hän oli ahkera, -tarkka ja taitava, ja pian hänestä tuli niin kätevä puuseppä eli -nikkari, ett'ei kukaan koko pitäjässä osannut tehdä niin kauneita -tuoleja ja kunnollisia pöytiä kuin Paavo. Kaikki pitivät hänestä, kun -hän oli hyvä ja rehellinen mies, aina armelias ja aina totinen. Paavo -kyllä tiesi, ketä hänen tuli kiittää siitä, ja hän ylisti Jumalaa, että -omatunto on Jumalan ääni ihmissydämmessä. - -Kun hänellä oli oma työhuone, arveli hän, ett'eipä hän suinkaan voisi -saada parempaa vaimoa kuin Liisu, jos vain Liisu huoli hänestä -raukasta, joka oli kuuromykkä. Mutta kas, Liisu ei ollutkaan taipumaton -tulemaan hänen vaimoksensa; hän kyllä tunsi Paavon ja tiesi voivansa -tosin saada miehen, joka olisi vähemmin vaiti, mutta ei parempaa -miestä. Hyvin onnellinen pari heistä tulikin. Heidän lapsensa osasivat -kaikki kuulla ja puhua, ja kun heidän vanhempansa ja sisaruksensa usein -kävivät heitä tervehtimässä, oli Paavon äitillä tapana sanoa pikku -pojalle, kun näki paistettua puuroa pöydällä: "ettekö kuule, kun puuro -sanoo lusikalle: älä syö kaikkea, jätä vähän isällekin!" Silloin nauroi -Paavo ja merkitsi, niinkuin hänen äitinsä oli ennen muinoin merkinnyt -hänelle: "sen puhui puuro hyvin viisaasti!" - -Eräänä päivänä tuli köyhä juopporenttu ja pyysi yösijaa työhuoneesen. -Se oli Penttu. Paavo otti hänet rengikseen, opetti hänelle käsityötä ja -sai viimein ilokseen nähdä Pentusta tulevan kunnon miehen. - -No, mitäpä nyt enää olisi kertomista Paavosta? Se, että kun ihminen -oikein sydämmestään jotakin rukoilee Jumalalta Jesuksen nimeen, -niinkuin Jumalan sana meitä opettaa, niin saa hän aina varmaan uskoa, -että Jumala kuulee hänen rukouksensa. Mutta Jumala ei kuule meitä aina, -niinkuin itse ajattelemme, vaan antaa sen sijaan jotakin vielä -parempaa. Eihän ketään kummastuta, että kuuromykkä poika raukka -rukoilee Jumalaa opettamaan häntä puhumaan ja kuulemaan. Ne ovat kaksi -suurta Jumalan lahjaa, joista kaikkein, jotka ne ovat saaneet, tulee -kiittää ja ylistää Luojaansa. Mutta Jumala antoi sen sijaan Paavolle -jotakin, joka oli vielä parempaa kuin kuulo ja puhe: _kuulla -äänettömyyden puhuvan_, joka Paavolla merkitsi samaa kuin alinomaa ja -minkään häiritsemättä kuunnella omantunnon ääntä. Kun Paavo sellaisesta -Jumalan armosta tuli hyväksi ihmiseksi, oli se hänelle parempi kuin -kuulla ja puhua kuinka paljon hyvänsä maailmassa ja tulla rentuksi kuin -Penttu. - -Mutta jos sinua kummastuttaa, että Paavo, vaikka olikin kuuromykkä, -kuuli metsän ja veden ja tähtein ja kaiken muun äänettömän puhuvan, -niin tiedä, ett'ei se olekaan mitään harvinaista tai tavatonta, sillä -kuulevathan samaa melkein kaikki lapset. Kun sinä leikittelet nukkiesi -kanssa tai leikit kivillä vuorella ja kuusenkävyt ovat sinulla lehminä -ja puutikut vieraina, niin kuulethan niiden aina puhuvan ja vastaavan. -Ikäänkuin ei muka koivu osaisi puhua sinulle kevätiltana tai puola -huutaa mäeltä hyvää huomenta! Eihän se ole kummallista ollenkaan. - - - - -SIPI ILONEN - - -"Kuka tahtoo nähdä kaappiani? Eikö kukaan huoli katsella koko maailman -merkillisintä kapinetta?" huuteli Sipi Ilonen. Ja hän asetti kaappinsa -neljän seipään päähän portin eteen. Kaikki, mitä talossa oli ihmisiä, -suuret ja pienet, ukot ja ämmät, pojat ja tytöt, juoksivat kumoon -toinen toisensa, huutaen: "Sipi Ilonen on tuolla kuvakaappinensa!" - -"Huomatkaa jo!" huusi Sipi Ilonen, "nyt alkaa näytäntö!" Ja hän väänsi -kampia kaapin sivusta; sen etusivu aukesi, koko joukko kauneita nukkeja -astui esiin ja teki kaikenmoisia sukkeloita temppuja. "Lakit pois -päästä, pojat! Tässä tulee keisari Napoleon suuren kotkansa, -kenraaliensa, sotamarskiensa ja rosvopäällikköjensä keralla. Huomatkaa, -miten suuri hän on, kuusi tuumaa pitkä, päätänsä pitempi Espanjan -kuningasta ja kuuhun tarttunutta ukkoa. Varokaa, sotamiehet tulevat, -pyssyt olkapäällä; pois tieltä, pojat, nyt tulee sota! Trrrm, rummut -pärisevät. Näettekö tuota pientä rummuttajaa, joka astuu suorana kuin -rautanaula keisarin henkivartiaväen etupäässä, noiden, joilla on -karhunnahkalakit päässä? Hänpä vasta näyttää uljaalta. Ja päärummuttaja -tuossa, hän puhaltaa kumoon kokonaiset rykmentit; tehkääpäs perästä, -jos osaatte!... Hih hei, tuolla englantilaiset purjehtivat -laivastollaan tänne päin... jum! jym! kanuunat paukahtelevat..." - -"Hyvä Ilonen, antakaahan niiden paukahdella vähän kovemmin", pyyteli -vanha Kaisa, päässänsä punainen myssy. "Merkillistä, ett'en minä kuule -mitään, vai lienenkö tullut umpikuuroksi." - -"Niin, en minäkään kuule mitään", ärähti Laiska-Jaakko, joka oli -istuutunut nurmikolle, kun ei ollut tuolia käsillä. "Onhan minulla aika -pitkät korvat enkä kuitenkaan kuule mitään." - -"Olkaa vaiti!" tiuskasi Sipi Ilonen. "Luuletteko te kuuluvan kanuunain -äänen, kun ihmiset surisevat kuin paarmat kaapin ympärillä?" - -"Mutta minä en näe mitään", nyyhkytti torpparin pikku Reetta, joka oli -vain kelpo vispilän pituinen ja seisoi räätälin Antin takana, jolla oli -yllään leveä sarkatakki. "Minä en näe mitään, minä!" - -"Pankaa suunne lukkoon!" torui Sipi Ilonen taas. "Minä sanon, että nyt -tulevat englantilaiset ja kanuunat paukkuvat; ell'ette sitä kuule, niin -ainakin näette kanuunat. Nyt kaalaa pikku Napoleon koko armeijansa -kanssa veteen..." - -"Eihän tuossa mitään vettä näy", huomautti Kaisa. - -"No, ell'ette näe vettä, niin kuulette sen ainakin", sanoi Sipi Ilonen -äkeissään. "Huh, miten meri pauhaa ja aallot kohisevat ja laivat -varustautuvat taisteluun! Ja nyt keisari Napoleon sieppaa yhden -linjalaivan kumpaankin kainaloonsa ja marssii rannalle." - -"Enhän minä näe mitään rantaa", virkkoi räätälin Antti. - -"Vaiti siellä! Voipihan pikku lapsikin ymmärtää, että ranta on kaapin -takana. Tässä tulee turkkilaisia, tattareja, mamelukkeja, melumestareja -ja muita ihmissyöjiä. Nyt he sivaltavat pitkät sapelinsa ja ryhtyvät -tappelemaan. Niksis! tuossa juuri löi eräs pään poikki toiselta..." - -"Mitä?" huusi Kaisu, "rupeavatko he tappamaan toisiansa?" - -"Viekää sana nimismiehelle!" virkkoi Laiska-Jaakko ruoho-istuimeltaan, -itse edes hievahtamattakaan. - -"Minua pelottaa, niin hirveästi pelottaa", parkui pikku Reetta ja alkoi -kohti kurkkuaan itkeä. - -"Mitä melua tämä on?" ärjäsi Sipi Ilonen. "Sellainenko täällä on -järjestys, ett'ei saada toisiaan surmata rauhassa? Huomatkaa, nyt tulee -jotain muuta! Tuossa astua sipsuttelee kolme räätäliä pitkin tietä, -riidellen, kuka heistä on raskain mies. Heidän jäljestänsä ajaa -talonpoika ja saavuttaa heidät. Onko sinulla puntaria, ukko? Ei muuta -kuin luotipuntari, hyvät herrat. Ota esille; riittää sekin. Ja -talonpoika punnitsee räätälit luotipuntarilla; yksi painaa yhden, -toinen kaksi ja kolmas kolme luotia. Niin, tiesihän minä olevani -raskain mies, sanoo hän, joka painoi kolme luotia. Ei, malttakaahan, -huutaa talonpoika, ottakaa pois taskustanne rauta ja sormustin! Ja -raskain räätäli punnitaan uudestaan, mutta silloin hän painaa -ainoastaan puoli luotia." - -"Se ei ole totta!" väitti räätälin Antti suuren sarkanuttunsa sisältä. -"Se ei ole totta, sillä nuo ovat vain puukuvia. Räätäli on toki toista. -Ettekö ole lukeneet siitä urhollisesta räätälistä, joka löi seitsemän -hengettä yhdellä iskulla?" - -"Nyt tule kaunista", sanoi Sipi Ilonen. "Tässä tulee Suuri Mogul -hovinensa. Hän on niin lihava, että hänellä on neljä vannetta vatsansa -ympäri, kaikki puhtaasta kullasta. Hänen jälkeensä tulee rouva Mogul, -hänen äitinsä, ja on niin laiha, että hän katketa ripsahtaa kuin -oljenkorsi, ja jäljestä kaikki hovilaiset astua sipsuttelevat -varpaisillaan, sillä sellainen on tapa siinä hovissa. Nyt alkaa tanssi: -Suuri Mogul tarjoaa käsivarttansa prinsessa Sinitaivaalle, pyytäen -häntä polskaan. Ei, kiitoksia, sanoo hän, minulle on sattunut puikko -jalkaan. Ei siitä lukua, sanoo Mogul. Soittaja soittaa ja he tanssivat. -Mutta nyt yht'äkkiä katkeaakin yksi vanne Mogulilta." - -"Ei, nyt minä lähden tieheni", sanoi suutarin Leena. "En minä kärsi -tuota nähdä, hän aivan halkeaa." - -"Ei hätää", lohdutteli Sipi Ilonen. "Tässä tulee kultaseppä palkeineen -ja pihtineen; hän liittää vanteen jälleen eheäksi. Nyt koko hovi -tanssii fandangoa. Jättiläinen Kamilas pyytää tanssiin prinsessa -Kultakutrin ja Knut Soittelija on saanut Rikkaan Arabian sata rouvaa -yhden kuhunkin kainaloonsa." - -"Mitä hullua?" ihmetteli Kaisu. "Onko hänellä yksi kussakin kainalossa? -Mistä hän on saanut niin monta kättä?" - -"Hän on tehnyt ne makkarapuikoista", vastasi Sipi Ilonen. "Nyt on -kaikki, niinkuin olla pitääkin, mutta ei ole muistettu kutsua kuusta -ukkoa, joka on tavallisesti kaikkein paras tanssittaja kaikissa häissä. -Niinpä hän yht'äkkiä tuo koko armeijan kuun asukkaita..." - -"Onko kuussakin ihmisiä?" kysäsi räätälin Antti ja kumartui kaapin -päälle paremmin näkemään. - -"Tietysti", sanoi Sipi Ilonen. "Kuussa on aivan samanlaista kuin maan -päällä, paitsi että siellä on kuutamo lakkaamatta. Se myöskin on -merkillistä, että kuussa kaikki on ylösalaisin tämän maan suhteen. -Tuossa näette kuun ukon kaiken väkensä kanssa. He seisovat päälaellaan -ja astuvat käsillänsä; tehkääs perästä, pojat!" - -"Ei se mikään konsti ole", sanoivat pojat. - -"Nyt he tulevat tanssisaliin", jatkoi Sipi Ilonen selittelyään. -"Ettekö huomaa, että heillä on päällyssaappaat käsissä ja hatut -jaloissa? Neljä kertaa neljä ja neljäkymmentä tuhatta heitä on. Nyt he -kääntävät mullin mallin Suuren Mogulin ja koko hänen hovinsa..." - -Riks! raks! Siinä makasi kaappi maassa. Sipi Ilonen aivan hurjistui. -"Kuka uskalsi sysätä minun kaappini kumoon?" - -"Räätälin Antti sen teki", vastasi Laiska-Jaakko. "Hän kumartui -katsomaan kuun ihmisiä ja hoipertui kaapin päälle..." - -"No eihän; kuuluihan se asiaan, pitihän kaikki kääntää ylösalaisin!" -ilvehti Kaisa. - -"Ottakaa kiinni varas!" kiljui Sipi Ilonen. "Antti, Antti, vanteet ovat -pudonneet Suurelta Mogulilta ja hänen äitinsä on katkennut aivan keskeä -poikki!" - -"Niin, ottakaa hänet kiinni!" kehoitti Laiska-Jaakkokin, ojentautuen -vielä pitemmäksi nurmikolle. Mutta Antti oli jo matkan päässä -pakosalla. - -"Kuulkaas nyt, hyvät ihmiset", sanoi Sipi Ilonen, "oletteko kuulleet -puhuttavan luonnon järjestyksestä? Nyt on Antti tehnyt pahan häiriön -luonnon järjestykseen. Ymmärrättehän, minun pitää astua kaupunkiin -ostamaan korumessinkiä kruunuksi keisari Napoleonille. Tässä on -hattuni; pankaa ropo kuun ukolle ja muutamia parsinneuloja mastoiksi -Englannin laivastoon! Kas niin, noin sen pitää helisemän! Kiitoksia, -hyvät ihmiset! Älkää huoliko positiivin vääntäjistä, se on vain tyhjää -vingutusta, joka ei maksa rikkinäistä nappiakaan. _Minä_ tulen -toistekin, _minä_ tulen neljäntoista keisarin kanssa. Jääkää hyvästi, -miehet ja vaimot! Jääkää hyvästi, pojat ja tytöt! Minä palaan ensi -keskiviikkona." - -Sipi Ilonen läksi astumaan kaupunkiin, kaappi seljässä. Mutta sinnepä -olikin matkaa runsaasti puoli peninkulmaa, ja ennenkuin hän ehti -puolitiehenkään, tuli iltahämärä. Varsin pimeä ei ollut, sillä täyskuu -paistoi kirkkaasti puiden ylitse. "Yö on kaunis", ajatteli Sipi Ilonen; -"minä käyn makaamaan tähän maantien vierelle." Ja niin hän tekikin, -pannen kaapin päänsä alle. - -Väsyksissä Sipi Ilonen kyllä oli, mutta maata hän ei kuitenkaan voinut, -sillä hänestä tuntui olevan liian korkealta kattoon. "Tämäpä on -kummallista", sanoi hän itsekseen, "kun tuo pyöreän palleroinen, -juustonaamainen kuu minua noin katselee. Aivanhan minä selvään näen -ukon ja akan. Heidänpä pitäisi kiittää minua, että minä niin kauniisti -valehtelin heistä yksinkertaiselle kansalle." Kuun ukko ja akka eivät -vastanneet. Oli niin hiljaista, hiljaista, hiljaista taivaassa ja maan -päällä. Yön suuri lyhty vaelsi äänettömästi pitkin sinitaivaan kantta, -himmentäen tähtien loistoa. - -Sipi Ilosta harmitti, että kuu alinomaa vain katseli häntä eikä antanut -hänen nukkua. "Miksi minua yhä katselet?" kysyi hän. - -"Vetelys raukka!" sanoi kuu. - -"Mitä? Rupeatko minua vielä hävyttömyyksillä solvaamaan? Enkö minä ole -taiteilija? Enkö minä ole rikkain ja mahtavin mies maan päällä? Minun -kaappiini mahtuu kaiken maailman ihanuus ja kunnia; armeijat ja -laivastot tottelevat minun käskyjäni; kuninkaita ja keisareja minä -korotan valtaistuimille ja niiltä jälleen sysään alas aivan mieleni -mukaan..." - -"Vetelys raukka!"' sanoi kuu uudestaan. "No, tuollapa vain ei ole -ymmärrystä senkään vertaa kuin messinkinapilla!" ihmetteli Sipi Ilonen. -"Kukapa jaksaisi kuunnella moista tyhmää puhetta? Kas siinähän oletkin, -pohjantähti, melkein suoraan pääni päällä. Älä vain tipahda minulle -keskelle naamaa; kerro ennemmin kuulle, mikä mies minä olen." - -"Ilvehtijä!" vastasi pohjantähti. - -"Vai niin, räpyttäjä, luulitko nyt olleesi hyvinkin sukkela? Kysyppäs -auringolta, eikö minun korumessinkini ole yhtä hyvä kuin hänen -kultansa. Mutta kas, tuossahan lentää kotka. Hoi, kotka, sanos kuulle -ja tähdille, mikä mies minä olen!" - -"Sinä olet minulle aivan sopiva aamiainen, onkimato", vastasi kotka, -löi suoraa päätä alas Sipi Iloseen, iski kyntensä hänen repaleiseen -mekkoonsa ja nosti hänet korkealle yli puiden latvain. - -"Ei, maltahan!" huusi Sipi Ilonen, "odota tulevaan kevääsen, minä olen -niin laiha kesällä. Tuolla kylässä asuu hyvin pehmoinen räätäli ja -lihava laiskiainen. Uskallanko kysyä, kuka te, herra, olette, ja mihin -matka vetää?" - -"Minä olen keisari Napoleonin kuuluisa kotka ja nyt juuri matkalla -kuuhun etsimään keisarin kruunua. Sen sanotaan olevan siellä hyvässä -tallessa." - -"No, sepä sopii oivallisesti", arveli Sipi Ilonen. "Minäkö en tuntisi -keisari Napoleonin kruunua? Antakaa minulle vain vapaa kyyti kuuhun ja -sieltä takaisin; minulla on siellä muutamia tuttuja ja me lunastamme -kruunun, jos se ehkä on pantattuna." Mutta itsekseen ajatteli Sipi -Ilonen: "toivoisinpa, herra kotka, että olisit kiinni naulittuna -tallinoven päälle." - -"Olkoon menneeksi", sanoi kotka, levitti tummat siipensä, kohosi yli -pilvien tähtitaivaalle, ja kohta hän jo syvään hengähdellen istahti -täyskuun äärimmälle reunalle. - -"Mene nyt lunastamaan kruunua!" käski kotka. - -Sipi Ilonen läksi; oli niin ihmeellisen keveä kävellä siellä kuussa. -Hänestä tuntui aivan kuin olisi hän lentänyt. Se oli kullasta loistava -maa, täynnä korkeita vuoria ja syviä laaksoja, mutta kaikki -ylösalaisin. Puiden latvat olivat alhaalla ja juuret yläpäässä; ja -talojen savupiiput olivat maata kohti. "Kukapa olisi arvannut, että -minä osasin valehdella ihan oikein?" ajatteli Sipi Ilonen. - -"Nyt pitää katsoa, onko kuu Hollannin juustoa", ajatteli hän edelleen, -istuutui, leikkasi palasen maasta ja maisteli. Niin, se todellakin oli -Hollannin juustoa. "Tähänpä pian syntyy aika kuoppa!" mietti Sipi -Ilonen. - -Hän tuskin ehti leikata irti aika kimpaletta, kun näki merkillisen -miesjoukon marssivan laaksoon. Se oli armeija kuun väkeä, kaikki -päälaellaan, astuen käsillänsä ja pitäen kivääriä varpaillaan. Ja -etupäässä astui itse kuun ukko. "Missä se konna on, joka meistä sanoi, -että me kävelemme alassuin?" komensi kuun ukko. - -"Kukapa uskaltaisi puhua niin ilmeistä valetta?" kysyi Sipi Ilonen -vavisten. "Hullunkuristahan tuo on astuakin jaloillaan, kun kerran on -olemassa kädet astumista varten." - -"Sinä se juuri oletkin sitä kertonut", tiuskasi kuun ukko. "Katsokaas -tuota lurjusta, hän astuu jaloillansa!" - -"Minäkö?" sanoi Sipi Ilonen. "Enpä suinkaan. Enkö minä astuisi -käsilläni luonnon järjestyksen mukaan?" Ja hän asettui päälaelleen, -mutta kaatua romahti. - -"Ei", sanoi kuun ukko, "et sinä kelpaa muuksi kuin ilvehtijäksi minun -eukolleni. Hän tarvitsee jotakin huvia, eukko parka, kun on jo istunut -tuhat vuotta, nenä taottuna kiinni kuuvuoreen. Sen hän sai -rangaistuksekseen, kun, kuten tiedät, houkutteli minut yrittämään -tervaamaan kuuta. Hän ei pääse irti, ennenkuin tänne tulee suurin narri -maan ja taivaan välillä, ja minä tunnustan suoraan, että minä soisinkin -hänen ennemmin siinä pysyvän kiinni. Hän on liian tarkka järjestyksen -noudattaja, hän lakasisi ja siistisi koko kuun, jos kerran pääsisi -irti. Minä suosin hiukan viatonta epäjärjestystäkin, olen vähän -tiputellut tuhkaa piipustani sinne tänne, ja hauskaapa on hiukan -likaella äsken pestyjä lattioita. Katso vain, kun ilvehdit eukolle, -ett'ei hän pääse irti!" - -"Suokaa anteeksi", pyyteli Sipi Ilonen, "minulla olisi vähän -kiireenlainen takaisin maan päälle; minä lupasin Napoleonin kotkalle -lunastaa keisarin kruunun." - -"Vai sen leikkikalun!" virkkoi kuun ukko. "Minä annoin sen pojilleni -keilapalloksi. Mars palvelukseesi, maan ukko!" - -Ei siinä apua, Sipi Ilosen täytyi marssia käsillään armeijan mukaan, ja -hän saapui suuren hiilikeltaisen vuoren luo, jonka vieressä kuun mummo -aivan oikein istuikin, nenä kallion rakoon kiinni tarttuneena. -"Huolitko nuuskaa?" kysyi kuun ukko ja kylvi sitä vuorelle. -- "Ttsi!" -aivasti mummo, ja samassa aukesi rako ja mummo pääsi irti. -- "Nyt -hukka perii!" pahoitteli ukko. "Tänne on tullut suurin narri maan ja -taivaan väliltä, eikä se voi olla kukaan muu kuin sinä, Sipi Ilonen. -Hyvät ystävät, nyt pakoon, sillä joll'ei nyt tule kuun pimennystä -tomusta ja rikoista, niin eipä toden totta ole enää ainoatakaan lautaa -tallella koko kuun valtakunnassa." - -Koko armeija läksi käpälämäkeen. Sipi Ilonen yritti myöskin pakenemaan, -mutta ei ollut vielä oikein opastunut käsillä kävelemistaitoon; hän -kaatua kellahti seljälleen, nousi luonnollisille jaloilleen ja juoksi -minkä suinkin käpälästä pääsi. Katsahtaen taaksensa näki hän suuren -tomupilven ja kuuli kuun mummon äänen: "mitä muurahaisia ja matoja -tässä on likaamassa minun tarhaani ja pihaani? Puhdasta pitää olla, -ihan puhdasta kuun pihassa." - -Ennenkuin Sipi Ilonen ehti lukea neljääntoista asti, oli hänen -päällänsä jo suunnaton joukko kaikenlaista väkeä ja eläviä jotka -pakenivat luutaa. Kaikki riensivät hänen päällitsensä, kaatoivat hänet -kumoon, poljeksivat ja tukistelivat häntä. "Tuossa saat kruunustani!" -tiuskasi keisari Napoleon, nipistäen häntä korvasta. -- "Tuossa saat -meidän linjalaivojemme nuppineuloista!" hurrasivat englantilaiset, -lauaisten kanuunansa häntä kohti. -- "Tuoss' on sulle minun -vanteistani", puhkui Suuri Mogul ja nipisti häntä nenästä. -- "Tuosta -saat siitä, että minä katkesin kuin oljenkorsi!" huusi Mogulin äiti, -pistäen häntä neulalla poskeen. -- "Tässä saat tikun pistämisestä minun -jalkaani!" nyyhkytti prinsessa Sinitaivas, puristaen hänet melkein -puolikuoliaaksi. -- "Tuoss' on luotipuntarista!" ärjyivät räätälit -silitellessään häntä kuumilla raudoillansa. -- "Tuoss' on sinulle siitä -ja tuoss' on sinulle siitä!" huusivat sadatkin yht'aikaa, yhä vain -pureksien, nipistellen, näpistellen ja tukistellen Sipi Ilos-parkaa, -niin ett'ei hän enää kuullut eikä nähnyt mitään. Kaikki tuo tapahtui -yht'äkkiä, ja heti kaikkein noiden kiusankappaleiden jälkeen tuli kuun -mummo suurine luutineen. Sitä ei kukaan kyennyt vastustamaan: hän -lakasi kuun puhtaaksi ja kirkkaaksi kuin messinkikattila; kaikki roskat -laistiin alas kuun laidalta: keisarit, sulttaanit, prinsessat, -linjalaivat, kanuunat, räätälit, rummuttajat, torventoitottajat, -kotkat, kruunut ja luotipuntarit; kaikki ne kiertelivät hetkisen -avarassa sini-ilmassa ja hajosivat sitte lentotähtinä yön hämärään. - -Tämän romun joukossa, joka laistiin pois kuun levyltä, oli myöskin Sipi -Ilonen. Hän turhaan katseli kotkaansa, tipahti pois, teki kuperkeikan -tyhjässä avaruudessa, putosi, putosi putoamistaan yhä, ja viimein -heräsi siitä, että muurahainen matoi matamistaan hänen korvaansa. Missä -hän oli? Maantien laidassa nurmikolla, kaappi päänsä alla. Aamu oli -valjennut, mutta täyskuu katsoi yhä vielä häntä kellertävän harmaana ja -kalpeana yönvalvonnasta. Ihan oikein! Siellä vielä näkyivät entisellään -ukko ja akka; suureksi helpotuksekseen Sipi Ilonen ei huomannut -merkkiäkään tuosta hirmuisesta luudasta. Arvattavasti akka vieläkin -istui, nenä kiinni kallion raossa. Sipi Ilosen ei vielä tarvinnut -katsoa itseään suurimmaksi narriksi maan ja taivaan välillä. - -"Tästä tulee hyvä historia yksinkertaiselle kansalle", sanoi hän -miettiväisesti itsekseen ja nosti hihnoista kaapin selkäänsä. "Missäpä -onkaan minun vertaistani, joka yhtenä yönä tekee sellaisen matkan? Ja -minua on kuitenkin uskallettu sanoa vetelys raukaksi." - -"Vetelys raukka!" sanoi metsän kaiku. - -"Sinäkö se olet, neiti Suuton?" pilkkasi Sipi Ilonen. "Olkoon menneeksi -vetelys; kaikkiahan nerokkaita miehiä sanotaan suuremmiksi tai -pienemmiksi hulluiksi. Mutta sanoa minua, taiteilijaa, ilvehtijäksi..." - -"Ilvehtijä!" kertoi kaiku. - -"Kuuleppas nyt, lörpöttelijä; kyllähän olet tunnettu kieleväksi, -mutta pyydänpä sinua kuitenkin olemaan ryhtymättä mihinkään -personallisuuksiin. Vai tahdotko päästä minun kaappiini? Minäkö muka -olisin ilvehtijä? Minä, joka tässä kaapissani esittelen maailman -suurimmat merkillisyydet, olenko minä sellainen henkilö, jota vain noin -ilman mitään saataisiin pitää narrinaan?" - -"Narri!" sanoi kaiku. - -"Jopa tämä nyt alkaa käydä sietämättömäksi. Minä lähden kaupunkiin. -Pidä kiinni suusi, varis!" - -"Suuvaris!" - -"Ole vaiti!" - -"Vaiti!" - -"Minä sinulle annan hyvän päivän." - -"Hyvää päivää!" - - - - -MYLLÄRI. - - - Tuo säkkisi, Pouru, - Ja rattihin paiskaa! - Nyt puro, se houru, - Ei vain ole laiska: - Se pilvien maljaa - Niin joi kuni kaljaa - Nyt hampahat ruskaa - Ja kivill' on tuskaa. - Jos myllyttämistä en saa, tulen - Kivet voi sytyttää. - - Mi tullut on Mattiin. - Kun kuhnivi aina? - Ei kaataissa rattiin - Saa silmiä painaa, - Kun silmät ne turtuu, - Ja mielikin murtuu. - Pois, jauhoinen Juha, - Nyt aivasta nuha: - Kas, saapuvi vouti jo kartanon - Ja tuimana on. - - Tuo naapuri Työri - Hän tuulella jauhaa. - Kas, siivet ne pyörii; - Ei siin' ole rauhaa! - Kun ärjyvi pohja, - Niin siiven se ohjaa, - Kuin poikanen pallon, - Vain myllärin kalloon. - Tuon kunnian perähän en palakkaan: - Paras on vesi vaan. - - Öin aavehet rissaa. - Vaan liekö se totta? - Kenties se on kissa, - Mi etsivi rottaa; - Tai onpi se rotta, - Mi jauhoja ottaa, - Tai ratas, mi alla - Käy lotajamalla. - Sama on se, kun vain minä tullini saan. - Vie säkkisi vaan! - - - - -TUKKIJUNNARI. - - - Mies honkia kaas, joki kuljettaa - Ne pois sahan hampahin raastettaa. - Mä vain lykin niitä - Pois rannalta raumaan - Ja kahlehin liitän - Ne yhtehen laumaan; - Pojat rannan kaarnoista laivoja saa. - - On siltani pyörivä pölkkyni tää; - Se notkuvi, vaipuvi, vierähtää. - Saan hyppiä, juosta, - Ja saan kavutakkin; - Puu horjuvi tuosta: - Mun kastuvi takkin'... - Oh, uppoan... ainakin kenkäni jää. - - Joki joskus suuttuvi sitehistäin: - Se katkovi kahlehet; särkyvi näin - Koko kahlittu lautta. - Ajelehtivat pirstat - -- En voi sitä auttaa -- - Monet matkat ja virstat. - En keksi mä keinoa keksilläin. - - Mut pölkyt kun kiinnitän vain tukevaan. - Vie virta ne kuin hepo sukkelaan; - Mun myös mukavasti - Se kulkea antaa - Ja rantahan asti - Mun syömähän kantaa: - Saan nukkua, voin kuni ruhtinas vaan. - - - - -OPPINUT POIKA. - - -"Äläpäs, kuinka tuo Hegesippus on viisas ja ymmärtäväinen!" -- huudahti -Justiina mamseli, käsiään yhteen lyöden. "Hän se vasta tietää kaikki. -Kas, sepä on jotakin, kun on niin oppinut. Toisin on laita Knut paran, -joka ei mitään tiedä." - -Hegesippuksella ei ollut aikaa vastata: hän tarkasteli sontiaisen -takajalkaa suurennuslasilla. Hän oli kaksitoista-vuotias ja kävi -korkeassa koulussa, sentähden tiesi hän kaikki; mutta Knut raukka oli -nelitoista-vuotias ja kävi reaalikoulua, sentähden ei hän mitään -tiennyt. - -Justiina mamseli oli hyvänluontoinen taloudenhoitaja, joka ansaitsi 200 -markkaa vuodessa paitsi ruokaa, huonetta ja rantikenkäparia toukokuun 1 -päivänä ja pumpuliesiliinaa jouluna. Hegesippus oli hänen lempilapsensa -ja Justiina oli aina siitä asti, kuin Hegesippus mekko yllä tepasteli, -joka päivä kertonut hänelle, että hän oli muita lapsia viisaampi ja -varsinkin paljon ymmärtäväisempi kuin Knut parka. Mitä joka päivä -kuulee, sitä rupeaa viimein uskomaan, ja Hegesippus oli vakuutettu -siitä, että hän oli oppinein koulupoika, kuin ikinä on kielioppiinsa -koirankorvia taivutellut. - -Nyt rypisti hän toisen silmänsä kiinni, pani hiuksensa pörrölleen ja -sanoi: "Oletteko, Justiina, nähnyt minun munakokoelmaani?" - -Justina oli nähnyt hänen munakokoelmansa seitsemänkymmentä seitsemän -kertaa, mutta hän vastasi: "no, kaikkea hän ennättääkin, tuo rakas -poika!" - -"Justiina, tulkaa tänne, niin saatte nähdä!" sanoi Hegesippus, ja sitte -hän näytti hänelle paperilaatikon, johon oli pantu pumpuliin suuria ja -pieniä munia, kukin osastoonsa säännöllisillä päällekirjoituksilla -varustettuina. Siellä oli kaikenlaisten lintujen munia, suuresta -kotkasta aina pieneen lehtokerttuun: sinisiä, harmaita, valkoisia, -ruskeita, kirjavia, variksen, harakan, kottaraisen, rastaan, -keltasirkkusen, peipposen ja muiden, ja kaikki olivat ne onttoja -kuoria, pieni reikä kummassakin päässä. Se oli aivan paarihuoneen -näköinen, täynnä kuolleiden linnunpoikien kirstuja. - -Kun nyt Justiina parhaallaan ihmetteli, tulla tyllerti siihen Lotta. -Hän oli kymmenvuotias eikä käsittänyt vielä munakokoelman arvoa, vaan -kysyi, mistä Sippus oli nuo kaikki saanut. Sippus vastasi alentuvasti, -että hän oli saanut muutamia lahjaksi ja toiset oli hän ostanut muilta -pojilta. - -"Mutta eikö ole synti tehdä pahaa pikku lintusien pesille?" kysyi Lotta -viattomasti. - -Hegesippus niisti nenäänsä; hänellä oli melkein aina nuhaa, sillä hän -käytti aina päällysnuttua ja kalosseja, ja sitä paitsi kuuluu -nenässä puhuminen niin oppineelta. Hän ei viitsinyt vastata noin -yksinkertaiseen kysymykseen. Mutta Lottapa ei säikähtynyt tuosta. - -"Kyllä ymmärrän, että tuollaisesta oppii jotakin", sanoi hän. "Mutta -onhan sinun kirjoissasi kuvattuna kaikki nämä munat. Opettelisitpas -tuntemaan lintujen pesiä ja munia metsässä, niille pahaa tekemättä. -Knut tuntee kaikki linnut viserryksistänsä." - -"Knut on tuhma", sanoi Hegesippus ylenkatseellisesti. - -"Mutta Knut suojelee pieniä lintuja ja ampuu haukat", vastasi Lotta -säikähtymättä. - -"Onko hän lukenut niiden siipisulkia?" kysyi Hegesippus ylpeästi. -"Sanon sinulle, Lotta, että linnuilla on erilainen luuranko kuin -nisäkkäillä, ja linnun luiden yleinen ominaisuus on niiden -edellämainittu lujuus ja keveys; sitä paitsi on niillä kolmiosaiset -raajat ja toisenlainen ruuansulatuskanava ja paljon erilaisempi -pääkoppa ja ympyriäinen niskakyhmy ja joku määrä mielikuvitusvoimaa ja -taito valmistaa suppilomaisia pesiä..." - -"Eipä toki", sanoi Lotta, "kaikki linnunpesät, joita minä olen nähnyt, -ovat olleet pyöreitä kuin nauriit." - -"No, niin, suppilomaisia tai naurismaisia, sepä nyt on yhdentekevää. -Petolinnuilla on ehkä nauriinmuotoisia pesiä, mutta löytyy -varpuislintuja eli tiitisiä ja kiipeejöitä ja kanalintuja ja kurkia ja -kahlaajia ja vesilintuja ja..." - -"Ja kukko!" keskeytti Justiina mamseli, lempipoikansa äärettömään -oppiin ihastuneena. "Rakas Lotta, ei löydy mitään, mitä ei Hegesippus -tietäisi. Hän tietää kaikki." - -"Hän kerää munia eikä ole koskaan nähnyt linnunpesää!" nauroi Lotta. - -Hegesippus suuttui. "Linnunpesän löydän, koska vain tahdon", sanoi hän. -"Minulla ei ole vielä tilhin eikä satakielen munia. Mutta minä etsin ne -itse. Saat nähdä iltasella, kunhan tulen kotia." - -"Mutta ethän sinä käy koskaan metsässä, katukäytävillä vaan kävelet, -koska lääkäri on sinua kävelemään käskenyt", muistutti Lotta. - -"Ei, Hegesippus poikaseni, älä mene metsään, voisit vilustua siellä", -varoitti Justiina mamseli. "Muista, että siellä on käärmeitä." - -"Käärmeet kuuluvat matelijoihin, niillä on pitkäveteinen ruumis ja -ruuansulatus käy hitaasti", jatkoi Hegesippus suuressa viisaudessaan. - -"Hän ei ole koskaan nähnyt elävää käärmettä!" nauroi taas Lotta. - -Tämä suututti Hegesippusta. Hän otti yllensä paksun talvinutun ja -kainaloonsa Lütkenin Zoologian, josta hänen viisautensa oli kotoisin. -Sitä paitsi otti hän isänsä kepin, jolla saisi lyödä kuoliaaksi -käärmeet, joilla on niin pitkä selkä ja huono ruuansulatus. Sitte läksi -hän kaupungin ulkopuolelle etsimään satakielen munia, sillä hänellä -sattui olemaan lupa tänä iltapäivänä. - -"Odotas hiukkasen! Pane kiinni alimmainen nappi!" huusi Justiina -mamseli hänelle. - -Hegesippus oli jo etäällä. Hän käveli ylevänä kaupungin läpi, tullin -sivu, sillan, tien ja ojan yli, ja siten hän tuli metsään. Siellä oli -hankalampi kävellä: oli mättäitä, sieniä ja kiviä, katajapensaita ja -hämähäkin verkkoja, muurahaispesiä ja itikoita. Hegesippus väsyi ja -hänelle tuli kuuma. Hän istahti kivelle levähtämään. Hän ihmetteli, -ett'ei sille kivelle ollut mikään satakieli eikä tilhi pesäänsä tehnyt. - -Hänen tässä istuessaan suhisi ilmassa jotakin, suuri kyyhkyishaukka -tavoitti oravaa lähimmästä puusta. Mutta haukan kynnet tarttuivat -kuusen oksiin, orava hyppäsi, pudoten suoraan Hegesippuksen syliin, ja -sitte se pelosta vavisten hiipi kiven taakse. - -Suurempaa ja parempaa huvitusta ei löydy kuin elävän luonnon -tarkasteleminen ja sen salaisuuksien tutkiminen. Se on kuitenkin -tehtävä luonnossa eikä lörpöteltävä kirjoista, joita ei yhtään ymmärrä. -Kirjat ovat tosin hyviä tien ohjaajia, mutta ne eivät kelpaa mihinkään, -joll'ei niitä voi oikein käyttää. -- Hegesippus oli nyt metsässä -ensimmäistä kertaa. Sen sijaan, että olisi tarkastellut kasvia, eläimiä -ja muurahaisten teitä ja opetellut tuntemaan lintuja niiden -viserryksestä, tuli hän tänne täysin oppineena ja luuli tietävänsä -kirjoista kaikki. Voi sinua, viisas Hegesippus! - -Ei hän edes hämmästynytkään. Hän otti kirjansa esille ja etsi sieltä -jotakin oravan näköistä eläintä; "Virtahepo on suuri, kömpelö, -paksumahainen, lyhytkaulainen ja hyvin matalajalkainen eläin."... -"Ahaa! Nelijalkainen eläin, joka syliini putosi, oli kömpelö ja -lyhytkaulainen; se oli varmaankin virtahepo. Mikä lienee puussa oleva -lintu! Pitääpä katsoa..." - -"'Papukaijat tunnetaan nokastansa, joka on hyvin lyhyt, korkea ja -paksu.'... Todellakin. Se on papukaija. Mutta, jos se olisikin -satakielinen?... Sillä on lyhyenlainen nokka luullakseni. 'Pieni hammas -yläleuan sisäpuolella.'... No, se käy päinsä. Siis on lintu varmaankin -satakielinen. Sepä nyt oli merkillistä. Se täytyy panna muistoon." - -Hegesippus otti muistikirjansa -- oppineet miehet eivät mene koskaan -metsään ilman muistikirjaa -- ja kirjoitti siihen suurilla kirjaimilla: - -_Toukokuun 1 päivänä. Oli Lotta taas tuhma. Menin metsään. Näin -satakielen, joka tavoitti virtahepoa_. - -"Piste. Voi, kuinka on hauskaa tietää kaikki kirjoista." - -"Ah", jatkoi Hegesippus, "kuinka metsä on tuhma ja kuinka minä olen -viisas! Tuo suuri metsä ei tiedä, mitä minä tiedän. Tuolla suurella -metsällä ei ole kirjoja: siellä ei ole ainoaakaan oksaa, ei ainoatakaan -eläintä, joka tuntisi edes aakkoset; vielä vähemmin voivat ne tavata -ja selvästi lukea sisästä. Metsä kasvaa ja kasvaa tietämättä, että -kaksi kertaa kaksi on neljä. Mutta minä tiedän paljon enemmän, minä -tiedän kaikki. Jos on vielä jotakin, jota en tiedä, niin tiedän sen -sitte, kuin tulen ylioppilaaksi. Sitte tiedän kaikki, mitä olemassa on -ja ehkä vielä vähän enemmän, ja kun tulen maisteriksi, tiedän kaikki, -mitä ei ole olemassa ja ehkä vielä vähän enemmän. Kas niin on asia, -metsä parka!" - -Metsä parka ei vastannut mitään. Hän kuunteli vaan ihmetellen tuota -käsittämätöntä oppia. Hän seisoi siellä niin hiljaisena ja vakavana, -kuin olisi hänkin tahtonut tuosta suuresta viisaudesta jotain oppia. -Ehkä tahtoi mänty oppia, kuinka hänen tuli kasvaa; ehkä tahtoi tuomi -oppia kukkimaan, pilvi satamaan, puro tasaisesti pikkukivien yli -hyppimään ja satakieli tahtoi kenties oppia virtahepoa tavoittamaan. - -"Ei, nyt tahdon etsiä linnunpesän", sanoi Hegesippus ja alkoi kulkea -eteenpäin. Kun hän oli kulkenut hetkisen, tuli hän niitylle, jossa oli -lato. Ladon oven yläpuolella lähellä kattoa riippui jotakin, joka -varmaankin mahtoi olla linnunpesä, sillä se oli harmaan paperin -näköistä ja melkein suppilomainen. "Enkös jo sanonut, että kaikki -linnunpesät ovat suppilomaisia?" arveli Hegesippus. "Ajatteles, jos tuo -olisikin satakielen pesä!" - -Ja hän alkoi isänsä kepillä harmaata tötteröä kaivella. - -Tuskin oli hän saanut harmaasen paperiin reiän, kun sieltä ryömi -jotakin ulos: ensin yksi, ja sitte taas yksi, ja sitte kymmenen ja -kaksikymmentä, ja niin, kenties satoja. Mutta ne eivät suinkaan olleet -satakielisiä, ne olivat mehiläisiä, ja kohta tunsi Hegesippus pistävän -käteensä, poskeensa, nenäänsä... hänen ympärillään oli koko ärtynyt -mehiläisparvi. Viisaan miehen oli nyt paha olla, hän alkoi juosta -kaikin voimin ja hosui ympärilleen isänsä kepillä. Mutta mehiläisparvi -lensi yhä kiivaammin, seuraten häntä niin hirveästi, ett'ei hän kuullut -eikä nähnyt. Hän juoksi juoksemistaan, ja yht'äkkiä oli hän suuressa, -liejuisessa vesiojassa. - -Hyvä oli, ett'eivät mehiläiset osanneet uida. Kun he näkivät -vihollisensa ojassa, alkoivat he vihdoinkin suristen liidellä takaisin -rikkinäistä pesäänsä paikkailemaan, ja jos poika olisi ymmärtänyt -heidän puheensa, olisi hän kuullut heidän sanovan toisilleen: "siinä on -rangaistus; kyllä hän toiste jättää pesämme häiritsemättä." - -Märkänä ja turvonneena ryömi Hegesippus ojasta. Nyt ei hänellä ollut -vähääkään halua linnunpesän etsimiseen. Kotiin tallusteleminen oli nyt -viisainta, mitä hän tehdä voi. Mutta asia oli huokeampi sanoa kuin -tehdä. Hän oli metsässä ensimmäisen kerran elämässään, ja hänellä ei -ollut vähääkään aavistusta siitä, mitä teitä hän oli kulkenut. -Kuitenkin kävellä rehki hän oman nenänsä mukaan, ja nenä on huono -tienosoittaja, sillä kääntyipä minne hyvänsä, niin on nenä aina -eteenpäin osoittamassa. Eteenpäin kulki Hegesippus, ja nenä kulki -edellä, mutta kuitenkin eksyi hän ja tuli yhä etäämmälle suuressa -metsässä. Puiden varjot venyivät pitemmiksi männiköllä, aurinko -laskeutui kuusen latvojen taakse, hyttyset tulivat yhä kärtyisemmiksi, -lintujen laulu hiljeni puissa, ainoastaan punatulkku ja talitiainen -visertelivät surullisia säveliään, ja ruisrääkkä pellon ojassa käheästi -äänteli. Kaikeksi onneksi ei toki tullut pimeätä, sillä nyt oli -kesäsydän. Hegesippus oli väsynyt, nälkäinen ja märkä, mutta kuitenkin -kapuili hän eteenpäin mättäiden ja kivien yli, ja kun hän täten oli -monta tuntia harhaillut, tuli hän juuri samalle ojalle, josta oli -matkansa alottanut. - -Silloin loppui häneltä rohkeus; hän istahti ja rupesi itkemään. -Hetkisen itkettyään nukkui hän väsyneenä ojan reunalle. - -Nyt lienee Hegesippus varmaankin uneksinut, sillä kuinka muutoin -tällaista olisi voinut tapahtua niin oppineelle pojalle? Hänestä oli -kuin pieni orava, jota hän oli luullut virtahevoseksi, olisi tullut -hänen luoksensa ja kysynyt: "miksi itket?" -- "Oi", sanoi poika, -"pitäneehän itkeäni, sillä en löydä tietä kotiin tästä suuresta -metsästä." - -"Mutta sinähän tiedät kaikki", sanoi orava, joka oli virtahepo. - -"Enhän minä nyt kaikkea tiedä, mutta _melkein kaikki_!" huokasi poika. - -"Hyvästi, poika", sanoi orava. Kului hetkinen, -- kuului suhinaa -ilmassa, ja kanahaukka, joka oli satakielinen, kysyi: "miksi itket?" -"Enkö itkisi", sanoi Hegesippus, "kun en tiedä, miten voisin osata -kotiin metsän läpi?" - -"Mutta sinähän tiedät melkein kaikki!" sanoi kanahaukka, joka oli -satakielinen. - -"Niin", sanoi poika, "enhän minä juuri kaikkia tiedä, mutta tiedänhän -kuitenkin _koko joukon_." - -"Hyvästi vaan", sanoi kanahaukka. - -Nyt tuli mehiläisparvi ja kysyi samaten: "miksi itket?" - -"Enkö nyt itkisi sellaisen ja sellaisen asian tähden?" sanoi Hegesippus -niinkuin ennenkin. - -"Mutta tiedäthän sinä koko joukon", surisi mehiläisparvi. - -"Enhän minä juuri kovin paljoa tiedä, mutta tietänenhän kuitenkin -_vähäsen_." - -"Hyvästi", sanoivat mehiläiset. - -Taas oli poika aivan yksin. Mutta silloinpa tulikin koko suuri metsä -hänen luoksensa: korkeat kuuset, solakat koivut, matalat pajapensaat, -pienet pihlajantaimet, puolukankukat, kanervat, harakanvarpaat ja -kaikki kysyivät ystävällisesti: "miksi itket?" - -"Enkö itkisi? Niin ja niin on asia laita", selitti Hegesippus. - -"Mutta tiedäthän sinä kuitenkin vähäsen", sanoi koko metsä. - -"Kyllä", sanoi poika, "mutta en tiedä kotitietä." - -"Hyvästi", sanoi metsä. - -"Ei, odotas hiukkasen", huoahti Hegesippus unissaan. "Olepas hyvä ja -näytä minulle tie kaupunkiin! Päällystakkini, kalossini ja isäni keppi -jäivät ojaan, minä kuolen vilusta." - -"Mutta tiedäthän sinä kuitenkin vähäsen", toisti metsä. - -"En, metsä rakas, minä vakuutan sinulle, ett'en tiedä _en niin -mitään_", huokasi poika sydammen tuskassa. - -"Todellakin, oletko niin äärettömän tietämätön?" kysyi metsä. - -"Olen, mitä vaan tahdot, kunhan neuvot minua kotiin", sanoi poika. - -"Ei, odotas", sanoi metsä, "pois kiertelemiset! Tunnusta rehellisesti, -ett'et mitään tiedä luonnon todellisesta elämästä ja laadusta, vaikka -lörpötteletkin kirjoista koko joukon ulkoläksyjä! Tunnusta tietäväsi -vähemmän kuin muurahainen pesässään tahi pienin neulanen kuusen -oksalla." - -Hegesippus vetäsi niin pitkän huokauksen kuin seinähirren. Kyllähän se -koskee, kun täytyy tunnustaa itsensä niin oppimattomaksi, juuri kuin on -ollut niin äärettömän oppinut. "En tiedä mitään muuta kuin sitä, mitä -on Lütkenin Zoologiassa", huudahti hän. - -"Vai niin, tahdotko tinkiä?" keskeytti itsepäinen metsä. "Lausu totuus! -Huuda niin kovasti, että jokainen kuulee: Hegesippus on tuhma!" - -Hiki kihosi pojan otsalta, vaikka hänellä siinä maatessansa olikin -kylmä. - -"Kyllähän se on totta, rakas metsä", sanoi hän, "olenhan minä vähän -tuhma." - -"Suora totuus! Hyvin tuhma!" sanoi metsä. - -"No, koska sitä tahdot kaikin mokomin tietää, niin _minä olen tuhma_... -oikein tuhma!..." - -"Hegesippus on tuhma!" vastasi kaiku joka haaralta metsästä. Siellä -syntyi verraton riemu. "Kuules, mitä poika sanoo?" sanoi harakanvarvas -katajapensaalle. "Kuinka voi ihminen olla niin äärettömän tuhma, että -itsekin sitä kertoo?" sanoi muurahainen männynkävylle. Kaiku istui -vuoren reunalla kertoen joka sanan, kunnes jokainen oksa, joka mätäs ja -joka linnunpesä kaikui samoja pilkallisia sanoja: "Hegesippus on -tuhma... tuhma... tuhma... tuhma... tuhma... tuhma!" - -"Mitä sipinää se on?" kuului ääni aidan takaa sanovan, ja siinä seisoi -Knut pyssy olalla. "Hegesippus!" huusi hän. - -Hegesippus heräsi. "Sinäkö se olet, Knut?" - -"No, sepäs nyt oli hauskaa, että viimeinkin sinut löysin. Justiina oli -levoton, kun viivyit ja lähetti minut jo aikaisin jäljestä päivällisen -sinua etsimään. Olen etsinyt sinua joka talosta, puistosta ja -puutarhasta. En koskaan luullut sinua niin tuhmaksi, että näin pienessä -metsässä eksyisit." - -"Hiljaa, Knut, elä siitä enää virka: koko metsähän sen jo tietää!" -huokasi Hegesippus. "Rakas Knut, auta minua nyt kotia, jalkani ovat -jäykät, en voi kävellä." - -"Vähätpä siitä, minulla on sääriä molempien tarpeeksi, kulku käypi kuin -reipas tanssi. Kiipeä selkääni, mars! eteenpäin, pannukakku!" - -"Mutta kaupunkiin on pitkä matka. Ethän sinä voi minua koko matkaa -kantaa." - -"Pitkäkö matka? Tulliportille on tuskin sataakaan askelta. Jos olisit -noussut lähimmälle pikku kivelle, olisit nähnyt edessäsi koko -kaupungin." - -"Näyttääpä todellakin siltä, kuin olisin ollut hiukan tuhma", huokasi -Hegesippus noustessaan veljensä selkään ja nähdessään kaupungin aivan -lähellä pensaikon takana. "Mitä sinulla on jahtilaukussasi, Knut?" - -"Siellä on petolintu. Vähän aikaa sitten ammuin sen." - -"Ahaa, kyllähän sen tunnen. Lyhyenläntä nokka ja pieni hammas -yläleuassa lähellä nokan kärkeä. Elä luule, Knut, ampuneesi papukaijaa; -minä olen tuon otuksen tutkinut, se on satakielinen. Minä näin sen -tavoittavan virtahepoa." - -"Mitä sanot? Satakielinenkö? Oivallinen kanahaukkahan tämä on! Tallin -oven päälle minä sen naulaan. Minä näin sen vainoavan pientä orava -raukkaa. Se on ahnas rosvo, tuo tuossa; se elää enimmittäin pikku -linnusta, vaikka kyllähän sille kelpaa kaikki, mitä sattuu saamaan: -rotat, sammakot, jäniksenpojat, oravat..." - -Nyt näki Hegesippus parhaaksi pitää viisautensa itsekseen. Mutta kun -hän onnellisesti pääsi kotia veljensä hartioilla ja Justiina mamseli -taas alkoi kiittää hänen ääretöntä oppiansa, kuiskasi Hegesippus -hänelle korvaan: "älkää kertoko kenellekään siitä, että olen tuhma!" - -"Kultamuruseni, mitäs puhut? Olisiko _hän_ tuhma, joka tietää kaikki." - -"Niin, katsokaas Justiina, sepä se juuri onkin tuhmaa!" - - - - -SOKURILEIPURI. - - - Vispaa tahdas! Munat tähän! - Ei, nyt menee mäntyyn päin. - Jauhoja! mut voita vähän! - Tuhma työn teit, ystäväin! - Lisää, lisää -- ei saa surra - Liitua -- niin kestää purra! - Konvehdithan kullataan, - Tuhmin lausein laitellaan. - - Tilaukset katsokaamme! - Jäätelöitä, hyytelö; - Häät von Hellerillä saamme, - Tanssit laittaa Lehtiö; - Päiväkseen saa kaakun Miina, - Aino, Alma, Karoliina; - Kahvileivät hienot saa - Arpajaisiin toimittaa. - - Ristiäiset Riemusella, - Punaväriin leivokset! - Hautajaiset Huolisella, - Värit mustat, valkoiset: - Ihmistunteet maalaan tarkoin. - Myötäväksi pennein, markoin. - Surut, riemut suorastaan - Konvehdein ne nielastaan. - - Koulut kohta, tietääkseni, - Luvan saa; niin, tosiaan! - Kyllä tunnen tuttuseni. - Sanoi äiti pojistaan: - Tarjottimet tyhjentyvät, - Haihtuu torttuvuoret hyvät, - Kunnes raunioitakaan - Syötävist' ei olekkaan. - - Olis leipurina, silloin - Kelpais! lapset tuumailee; - Aamuin, puolipäivin, illoin - Hilloa hän kauhailee... - Hui, hai! Hätäpäivää eipä, - Kun saa silliä ja leipää, - Tai kun tästä muuttuisi - Vielä pikku pojaksi! - - - - -KIRKONKELLOT. - - -Ne soivat ja kaikuvat nuo kauniit, suuret ja heleä-ääniset kellot, ne -soivat kuolleille viihdytystä ja eläville kehoitusta rukoilemaan -Jumalaa kaikkivaltiasta, jonka henki liikkuu temppelin holvissa ja koko -maailman lävitse. Ne soivat ja soivat uudelleen kehoittaen rukoukseen -ja rauhaan, muistuttaen ja herättäen ihmisiä; -- kuuleppas, kuinka -kauas niiden äänet kaikuvat kirkkaassa kesä-ilmassa laajalle ympäri -maiden ja järvien! Kun niitä kuuntelet, soikootpa surussa tai ilossa, -niin kiitä Jumalaa sydämmesi pohjasta siitä, että hän niin alinomaa -kolkuttaa sydämmesi ovea ja sanoo sinulle: "tule luokseni!" Sillä -mitäpä muuta kellot joka päivä sanoisivat kuin juuri nämä sanat: "tule -Jumalan luo, tule, tule köyhä, kadonnut lapsi, tule Jumalan luokse!" -Niiden ääni kaikuu korviisi ylhäältä ilman avaroilta aloilta, samoin -kuin valo, lämpö ja kaikki hyvä ja kaikki kaunis tulee ylhäältä -Jumalalta taivaasta. Kuuntele siis kellojen ääntä ja muista, mitä ne -sulle sanovat, niin niiden helinä sinulle anoo siunausta korkeudesta, -jospa sitte soivat elämää tai kuolemaa. - -Oli kerran vanha kirkko, minä kyllä tiedän, missä se oli, mutta te sen -saatte arvata. Se oli pienempi, kuin kirkot tähän aikaan ovat, ja oli -rakennettu kivestä; olipa siinä kivet niin suuret, ett'ei kukaan -ihminen voinut käsittää, että kukaan oli ollut niin väkevä, että nosti -niin suuret möhkäleet ylös kirkon seinään. Hyvin jyrkkä katto siinä oli -ja naakat tekivät pesänsä sen halkeamiin, ja kirkon ikkunat olivat -matalat ja pienet ja niissä oli maalattuja ruutuja siltä ajalta, -jolloin Suomenmaassa vielä oli paavin oppi valloillaan. Kirkossa oli -tauluja, jotka olivat niin kuluneet, ett'ei kukaan enää voinut saada -selkoa niiden väreistä; ja neitsyt Maria lapsen Jesuksen kanssa, sekä -kaksitoista apostolia oli veistetty puusta; ja muutamat niistä olivat -ennen olleet kullatut, mutta nyt tuskin enää näkyi muuta kuin hämähäkin -verkkoa pyhimysten kuvien ohimoilla ja pikkunen kultaa apostolin -parrassa. Pyhää ei saa palvella puussa eikä kivessä, vaan hengessä ja -totuudessa. - -Sen kyllä arvaa, että kirkko oli hyvin vanha. Ei kukaan tiennyt, -milloin se oli rakennettu; sukupolvi toisensa jälkeen muutti lepäämään -kuoleman unta kirkkomaalla eikä toinen sukupolvi ollut toistansa -viisaampi. Kun kysyi, kuinka vanha kirkko on, niin sai vastauksen, -ett'ei se varmaankaan ollut paljon nuorempi maailman syntyä, sillä -jättiläiset olivat sen rakentaneet. Sepäs oli vastaus; siitä ei tullut -hullua hurskaammaksi! - -Mutta puhukaammepa nyt kelloista. - -Kirkossa oli torni, joka oli niin korkea, että kun kiipesi kirkonkukon -selkään ja seisoi varpaillaan, niin taisi nähdä seitsemän muuta -kirkonkukkoa naapuripitäjissä. Kellotapuli oli vähän matkan päässä -erillään ja oli paljon pienempi, sillä harvoinhan tässä maailmassa -kaksi suurta sopii yhdessä olemaan. Tapuli oli punaiseksi maalattu ja -puusta ja oli kerran muutettu pyörien päällä, joka tapaus oli pidetty -erinomaisena ihmeenä ja sitä puhuttiin vielä pitkät ajat eteenkin päin. -Tapulissa oli kaksi kelloa: isokello ja pienikello. Samoin kuin -kirkkokin, oli isokello niin vanha, ett'ei kukaan tiennyt, milloinka se -oli alkanut soida. Sen laitaan oli valettu raamatunlause ja -kellonvalajan nimi, joka olikin oikeus ja kohtuus, sillä kun ihminen on -kuollut, niin hänestä pysyy muisto hänen hyvissä töissänsä. Isolla -kellolla oli ollut kummalliset vaiheet. Puolitoista sataa vuotta sitte -oli se ison vihan aikana upotettu järven pohjaan, että se siten -pelastuisi vihollisen käsiin joutumasta, ja ne, jotka sen sinne veivät, -kuolivat, ennenkuin rauha tulikaan maahan, niin ett'ei kukaan -voinutkaan enää sanoa paikkaa, johon se oli upotettu. Kansa sillä -seudulla oli köyhä, eikä sillä ollut varaa itsellensä kustantaa uusia -kelloja; etsittiin siis entistä kelloa joka paikasta pitkin järveä, -mutta ei kukaan löytänyt kadonnutta isoa kelloa. Yhdellä ainoalla -ihmisellä koko pitäjässä oli vähän tietoa kellosta, nimittäin -kirkonvartian pienellä tyttärellä, pikku Liisalla, joka oli vain -kuuden vuoden vanha. Hänen isänsä asui järven rannalla, ja kun Liisa -kesällä välistä tuli isänsä venheesen ja kulki kaukana järvellä -sunnuntai-aamuina, niin hän luuli kuulevansa kellon soittoa järven -pohjasta. Niin hän sanoi tullessaan kotiin, mutta ymmärtäväisemmät -pitäjässä vetivät suunsa nauruun koko jutulle. Sittepä eräänä -juhannus-aamuna, kun aurinko nousi tumman petäjikön takaa järven -toiselta puolelta, sattui niin, että Liisa venheessä kuuli kellon -soivan selvemmin kuin koskaan ennen. Ja kirkonvartia, hänen isänsä, -souti monen miehen kanssa järvelle ja löysi kellon ja asetti suurella -riemulla sen kellotapuliin, joka silloin rakennettiin. Siitä saakka se -on soinut heleimmällä äänellä, mutta heleimmästi se soi silloin, kuin -joku hyvä ihminen kuolee, sillä kelloilla on myöskin sydän, vaikka se -on malmista; ne iloitsevat Jumalan enkelien kanssa, kun ihmissielu -tulee taivaan valtakunnan omaksi. - -Olipa pienelläkin kellolla oma kertomuksensa, vaikk'ei se ole niin -kummallinen. Kun sota oli loppunut ja ihmiset taas kokoutuivat vanhaan -kirkkoon, ei ollut yhtään kelloa kehoittamassa hartauteen ja -rukoukseen, sillä siihen aikaan oli iso kello vielä unhotettuna järven -pohjassa. Mistä silloin saataisiin rahoja uuden kellon ostoon? Kaikki -miehet siinä olivat neuvottomina ja kaapasivat senkin seitsemän kertaa -korvansa takaa, niinkuin täällä maassa on yleisenä tapana, kun jotakin -asiata oikein tarkoin mietitään. Mutta muijat ja tytöt älysivät keinon. -He rupesivat kehräämään ja kutomaan. Siinäkös kehruurukit surisivat yöt -päivät, ja yhtä ahkeraan lenteli sukkula nuolen nopeudella hienojen -loimien välitse ja siten he saivat monta sataa kyynärää mitä hienointa -ja valkoisinta palttinaa ja tuumasivat, että tottahan se mahtoi riittää -kellon ostamiseen. Köyhät ihmiset, he eivät tienneet, että malmi oli -kallista ja mestari kenties oli ottava vielä kalliimman palkan. Kun he -tarjosivat palttinaansa kellonvalajalle Tukholmassa, niin hän heille -tarjosi puurokelloa, sellaista, jolla tavallisesti soitetaan laivassa, -kun puuro on keitetty ja keittäjä punaposkisena seisoo kauha kädessä -kajuutan ovella. Mikäs neuvo nyt tuli eteen? Eihän puurokelloa sopinut -tapuliin asettaa. Mutta siihen aikaan hallitsi Tukholmassa kuningatar, -nimeltä Ulrika Eleonora. Hän kuuli puhuttavan koko jutun palttinasta ja -kellosta ja hänen kuninkaallista mieltänsä miellytti suuresti, että hän -sai kuulla Suomen muijien ja tyttöjen olevan niin reippaita. Hän pani -heti hovineitonsa kehräämään ja kutomaan, ja kehräsi itsekin, ja -mahdollista on, että ylhäiset rouvasihmiset vähän rypistivät hienoja -neniänsä, mutta siihen aikaan monta asiaa kävi laatuun, jota ei nyt -enää voisi millään tavoin tehdä. Kaikki, mitä sillä tavoin kehrättiin -ja kudottiin, sen osti kuningatar ja rahat lähetettiin heti -kellonvalajalle. Sillä tavoin saatiin kello, joka ei ollut paljon -pienempi kuin isokello ja se oli paljon kirkkaampi, ja se on ihan -varma, että kun kellon kaikuva malmi ensi kerran äänteli, silloin -kaikki vaimot itkivät ilosta ja kaikki tytöt laskivat kätensä ristiin -ja jokainen kiitti sydämmessään Jumalaa ja lempeätä kuningatarta; mutta -mitä he itse olivat tehneet, siitä heidän mielestään ei ollut -muistelemista. - -Tällainen oli kellojen juttu. Puhukaamme nyt kirkonvartian Liisasta. - -Hänen isänsä oli väkevä iso mies, joka oli seurakunnan kirkonvartia ja -kellonsoittaja. Joka sunnuntaina, kun hän oli avannut kirkon ovet, -jätti hän kirkkoväen omiin valtoihinsa, ja meni pitkillä askelilla -kellotapuliin. Hei, sepä kävi rivakasti, kun hän pani ison kellon -heilumaan. Silloin pikku Liisa tuli hänen jäljessään korkeita rappusia -myöten, ja alussa hän sai isältänsä tukkapöyryä sellaisesta -uskaliaisuudesta, mutta hän tottui kohta ja kiipesi vaan rohkeasti -katsomatta oikealle tai vasemmalle. Sitte hän istui ääneti ja katsoi, -miten tuo raskas suuri kello alkoi heilua, ensin lyhyissä heilauksissa -ja sitte pitemmissä, ja kuinka kömpelö kieli kellon keskessä alkoi -heilua niinkuin heiluri seinäkellossa, ja pau! silloin kellon kieli -paukahti laitaan ja malmista helähti kirkas ääni, joka kaikui kauas -ylen ympäri. Yhä korkeammalle ja korkeammalle nousi kello heiluessaan, -kunnes se viimein oli melkein ylösalaisin ja seisoi kannallaan -heilahtamisillaan ja viimein heilahti alas ja taas ylös toiselle -puolelle. Hei hoi, siinäkös koko ilma kumisi ja koko tapuli natisi, -niin että olisi ollut sen seinien kokonaan kaatuvan. Mutta -harmaankellertävän kellon alapuolella istui pikkuisella rahilla -kellotapulissa pieni vaaleatukkainen tyttö ääneti ja hymyillen, eikä -kertaakaan ajatellut, että kello voisi kerran niin raskaana kuin vuori -syöstä hänen päällensä ja musertaa hänet ihan murskaksi, niin ett'ei -kukaan koko maailmassa voisi sanoa, kuka sillä paikalla istui, mihin -kello putosi. - -Liisa rakasti kellojansa niin paljon kuin kukaan maailmassa voi jotakin -kaikista mieluisinta tavaraa rakastaa, lähinnä Jumalaa ja sydämmensä -valitsemaa omaa kultaansa. "Ole varoillasi", sanoi hänen isänsä, "kun -niin alinomaa kuuntelee kellojen soimista, niin tulee kuuroksi." -- -"Mitä se merkitsee, isä?" sanoi Liisa. "Se merkitsee, ett'eivät sinun -korvasi enää kuule mitään kaunista maailmassa, virsien laulua, ei -lintujen viserrystä, eikä ihmisten puhetta; ja sitte olet yksinäsi -äänettömyydessä, joka ikäänkuin yön hiljaisuudella ympäröi sielusi." -- -"Kuulevatko kuurot kellojen soittoa?" kysyi Liisa jälleen. "Kyllä", -vastasi isä, "luulenpa, että useimmat kuurot korvat kuulevat kellojen -äänen." -- "No mikäpä sitte on hätänä?" tuumasi Liisa. - -Mutta niinpä kävikin, kuin isä oli sanonut. Kuta vanhemmaksi Liisa -tuli, sitä hiljaisemmaksi ja äänettömämmäksi maailma muuttui hänen -korvissaan hänen ympärillänsä. Alussa hän kuuli hyttyisten hyminän -metsässä kesä-iltoina, ja hänestä tuntui, kuin olisi kuulunut -kaukainen kellon soitto. Vähitellen kaikki äänet hänen korvissaan -muuttuivat kellon soimiseksi: lintujen viserrys koivun oksilla, kosken -pauhina ja ihmisten iloinen puhe, kun he kokoutuivat kirkkomäelle -sunnuntai-iltoina leikitteleinään, kaikki soi Liisan korvissa kuin -helisevä malmi, eikä hän kuitenkaan voinut erota rakkaista -kelloistansa. Viimein kaikki näkivät, että Liisa oli kuuro, ja moni oli -siitä suruissansa, mutta enimmän sitä suri hänen isänsä, kirkonvartija, -sillä lempeämpää ja parempaa tyttöä ei ollut koko kylässä. Mutta sitä -ei enää voinut auttaa, eikä kukaan enempää ruvennut sitä miettimään. -Kun pieni tyttö hiljaa ja äänettömänä meni tavallista menoansa -kellotapuliin, niin kaikki ihmiset, jotka hänen näkivät, sanoivat: "kas -tuossa menee kirkonvartijan Liisa, joka ei kuule mitään muuta tässä -maailmassa kuin kellojen soittoa!" - -Liisa oli siihen aikaan kymmenen vuoden vanha, ja hän leikitteli -niinkuin lapsilla on tapana, mutta hänen leikkikalunsa olivat isot -kellot tapulissa. Niitä hän hyväili kuin nukkeja ja kirkasti ne niin -välkkyviksi ja kirkkaiksi, ett'ei vähintäkään tomua niissä saanut -näkyä. Hän nimitti kellot isoksi kullaksi ja pieneksi kullaksi. Hän -torui heitä, kun ne soivat pahasti, ja kehui, kun ne soivat hyvin. Hän -puheli heille ja he vastasivat metalli-äänellänsä; Liisa ymmärsi heidän -puheensa paremmin kuin ihmisten puhetta; eihän Liisa mitään muuta -kuullutkaan kuin heidän kaikunsa. - -Ei pidä kenenkään luuleman, että Liisan elämänvaiheet olivat mitenkään -erinomaisempia, ja että minä sen vuoksi niitä kerron. Hänen ulkonainen -elämänsä ei ollut paljon erilainen kuin muidenkaan ihmisten, jotka -maaseudun hiljaisessa rauhallisuudessa viettävät koko elämänsä. Mutta -hän oli yksi niistä, joita kirkonkellot suuremmassa määrässä kuin muita -olivat saaneet kutsutuiksi Jumalan luo jo elämän kukoistuksen aikana, -ja sen vuoksi muistamme hänen, kun puhumme kelloista. - -Kuta enemmin ulkonaisen maailman portit sulkeutuivat hänen sielultansa, -niin että kaikki nämä tuhannet sävelet ja äänet hänelle vaikenivat, ja -vähitellen hiljaa lakkasivat, niin että viimein ainoastaan kellojen -muistuttava ääni huusi hänen korviinsa: "tule Jumalan luo! tule Jumalan -luo!" -- sitä enemmän hänen ajatuksensa ja mielensä kääntyivät -sisäänpäin tarkastamaan sielun korkeinta sisällisintä elämää Jumalassa, -niin että kaikki maallinen hänen mielestänsä muuttui ikäänkuin näyksi -ja unelmaksi, mutta Jumala yksin näytti hänestä olevan korkein hyvä, -kaunis ja yli kalkkien rukoiltava. Elämässänsä kotona ihmisten kanssa -oli hän hyvä ja nöyrä palvelukseen, hän askaroitsi ja teki työtä -enemmän kuin kukaan muu; mutta hänen paras ilonsa ja halunsa ei -kuitenkaan ollut sinne päin. Hän oli niinkuin tyyni vesi, joka -kirkkaassa syvyydessään kuvastaa taivaan auringon ja yön tähdet ja aina -povessansa kantaa kuvaa korkeuden äärettömästä ihanuudesta. - -Ja kellojen kaiku seurasi Liisaa koko hänen ikänsä, niinkuin se seuraa -niin monta muutakin, vaikk'ei moni sitä tarkasta. "Jospa tietäisin, -mikä pientä kelloa vaivasi sinä päivänä, jolloin sinut vietiin -ristittäväksi!" sanoi hänen isänsä, kirkonvartia. "En ole ikänäni -kuullut sen soivan niin heleällä hopeanhelähtävällä äänellä. Jos se -olisi ollut isokello, niin olisin tajunnut sen helisevän kumajamisen, -siinä on hopeaa, sen kuulin isäni ennen aikaan sanovan; kellonvalaja on -malmiin sulannut Roomasta saakka tuodun pyhimyksen kuvan. Siinä on joku -taika siinä kellossa, sen kuulen sielukelloa soittaessani. Joka kerran -kuin jollekin roistolle tahi ilkiölle soitetaan sielukelloa, niin siinä -kuuluu räminää ja valitusta, niin että luulisi sen olevan halki. Mutta -kun soitetaan jonkun hyvän ihmisen sielulle, kas silloin siinä on niin -ihanan kaunis kaiku kuin virsi ja rukous; sen saat kuulla, kuin kerran -sinulle soitetaan, rakas lapseni." - -"Mutta tässä nyt puhelen hullutuksia", lisäsi kirkonvartia naurahtaen. -"Ikäänkuin joku voisi omaa kuolonsoittoansa kuulla." - -Liisa arvasi isänsä suun liikkeestä, mitä hän sanoi, ja vastasi -lempeästi ja kauniisti tapansa mukaan: "kelloilla on kyllä ymmärrys ja -sydän, eikä isän tarvitse taikoja syyttää olevaksi. Kun hyvä sielu -pakenee pois maasta, niin se tarttuu kellojen ääniin ja nousee niiden -kanssa taivaasen. Ja silloin sielu henkii oman kauneutensa ääniin, niin -että ne heleinä ja kirkkaina kohoavat ylös kirkkaasen siniseen ilmaan -Jumalan luo." - -"No niin, saammehan kuulla helluntaina, kun ensi kerran pääset ripillä -käymään", sanoi kirkonvartia, ja puhe jäi sikseen. - -Sitte tuli helluntai. Kirkonvartian Liisa oli nyt kuudentoista vanha ja -hänen piti muiden rippikoululasten kanssa menemän ensi kerran Herran -Ehtoolliselle. Sinä päivänä tahtoi kirkonvartia soittaa oikein -kauniisti ja kellot tahtoivat myöskin. Oli aamu aivan kesän -ensimmäisessä alussa, jolloin kaikki luonnon olennot näyttivät nuorilta -ja terveiltä kuin kukoistavaiset lapset. Ja kellot soivat pyhemmällä ja -hartaammalla äänellä kuin ennen; niin syvällistä ja puhdasta ääntä -niistä ei ollut milloinkaan kuultu lähtevän, ja kaikki ihmiset, jotka -maantietä pitkin tulivat kirkkoon, kantaen kenkiä kädessään ja -virsikirjaa käärittynä nenäliinaan, kiiruhtivat käyntiänsä ihmetellen -ja sanoivat: "Herra Jumala, kuinka ne kellot tänään soivat kauniisti!" -Sisällä kirkossa kaikui virsiä ja valkoisiin vaatteihin puettu nuoriso -astui pitkissä riveissä esiin alttarin eteen. Siellä oli hurskas ja -jalo pappi; hän rukoili siunausta nuorisolle ja he saivat nauttia -Vapahtajamme pyhän aterian hartaudella ja liikutuksesta itkusilmin. -Kaikista viimeisenä tuli kirkonvartian Liisa. Hän oli ainoa, joka ei -kuullut virsien laulua eikä papin siunauksia; hän kuuli vain kellojen -kumisemisen, mutta sepä olikin hänen mielestään sekä virsi että -siunaus. Hän näki Jumalan sanan papin huulilla, ja ymmärsi sen varsin -hyvin; kiittipä hän Jumalaa enemmän kuin kaikki muut, ja se päivä oli -sen jälkeen hänen elämänsä kauniimpia päiviä. Kaksi vuotta sen jälkeen -oli Liisa morsiamena, ja hänen sulhasensa oli lukkarin poika, joka -usein soitteli pientä kelloa kirkonvartian vieressä, kun Liisa -ompelutöinensä istui kellotornissa. "Nyt soitetaan aika vauhtia ja -ilolla", huudahti kirkonvartia ja oli niin iloissaan, että hän -varmaankin olisi hyppinyt toisella jalalla, joll'ei hän olisi ollut -niin vanha. "Varo vaan", huusi hän naapurillensa, joka sinä päivänä -soitti pientä kelloa, "varo vaan, ett'et laske sarkatakkisi liepeitä -kellon kielen ja laidan väliin, sillä silloin se halkeaa ja silloin -kuningatar Ulrika Eleonora vielä kääntyisi haudassaan. Hei, nytpä -soitetaan!" ja samalla hän koko voimallansa pani kellon liikkeelle, -niin että isokello äkkiä nousi melkein ylöspäin ja antoi äänen, joka -kaikui yli vuorien ja laaksojen. Piu, pau, nytkös iloinen soitto alkoi, -ja sitte tuli koko morsiusseura juhlasaatossa kirkkoon, soittaja -etupäässä, ja kirkonvartian Liisalla oli kukkaseppele ja kruunu -päässänsä, ja hän kuuli kellojen soiton, mutta muuta hän ei kuullut -hääpäivänänsä, ja kuitenkin hän oli niin iloissaan. - -Sitte kului vuosi. Silloin Liisa vei ensimmäisen lapsensa kirkolle -ristittäväksi ja taas kellot soivat hauskasti ja iloisesti ja taas hän -ei muuta kuullut kuin niiden soiton. Mutta hän näki sitä enemmän, hän -näki pienen hymyilevän lapsensa. Ja kellot soivat kirkkaana aamuna -nuoren äidin ilolle. - -Taas kului muutamia vuosia; silloin Liisan nähtiin vievän esikoisensa, -aikaiseen hautaan. Hänen pikku lapsensa oli niin kalpeana, äänetönnä -valkoisessa ruumisarkussa, jonka kannella oli viheriäinen seppele. Ja -nuori äiti itki. Mutta kellot soivat sumuisen syyspäivän myrskyssä -- -niiden kaiku oli niin lempeä kuin lapsen rukous, mutta surullinen -kuitenkin kuin pettynyt toivo, ja kaunis mutta kadonnut tulevaisuuden -unelma. - -Sitte kului taas monta vuotta, ja tuli se päivä, jolloin kirkonvartian -Liisa vei vanhimman tyttärensä Herran pöydän luo. Ja taas kellot soivat -niinkuin ennenkin ja taas oli kesä ensimmäisessä kukoistuksessaan ja -kuunteli tunnettuja ääniä malmin sydämmestä. Onnellinen äiti kuuli ne -sielussaan ja itki ilosta. - -Vuosia vieri yhä eteenpäin ja vanhoja keräytyi hautaan, mutta nuoria ja -terveitä tuli lakastuneiden sijaan. Ja yhä kuuluivat kellojen -kumajamiset sitrassa ja ilossa. Kirkonvartian Liisa saattoi ikuiseen -lepoon isänsä, kirkonvartian, miehensä, jota hän suuresti suri ja -kaipasi; hän kätki maan poveen neljä lastansa ja melkein kaikki -nuoruutensa aikuiset ystävät. Nuori sukupolvi kohosi kukoistamaan; hän -vei tyttärensä morsiamena vihittäväksi, ja vei hymyilevän -lapsenlapsensa pyhälle kasteelle. Ja joka kerralla hän sydämmensä -pohjasta kiitti Jumalaa suurusta ja ilosta. - -Viimein tuli joulu, jolloin kirkonvartian Liisa oli vanha ja -harmaatukkainen ja oli nuorison keskessä ikäänkuin elävä rakas muisto -muinaisilta ajoilta. Silloin hän muisteli nuoruuttansa, jolloin joulu -oli niin rakas ja pyysi lapsiansa viemään häntä kirkkoon aikaisin -joulu-aamuna. Ja niin he tekivätkin, vaikka sen tekivät vastahakoisesti -hänen tähtensä, sillä talvi oli kylmä ja taivaan tähdet loistivat -säihkyvän kirkkaina lumen peittämään maahan pimeänä jouluaamuna. - -Kun silloin kulkuset kauniisti helisivät ja reet kilvassa kiittivät -kirkolle maantietä myöten, ja kynttilät paistoivat kuin päivä kirkon -vanhoista maalatuista ikkunoista, silloin Liisa vielä kerran kuuli -rakkaiden kellojensa soivan. Hänestä näytti kellojen soitto olevan -kaikista kaunein ääni maailmassa ja hänen hengittämisestänsä talvisessa -ilmassa syntyvän höyryn kanssa nousi hänen kiitollinen huokauksensa -Jumalan luokse. Mutta kun hän tuli valoisaan kirkkoon, kääntyi hän -hämmästyneenä ja iloisena lapsiensa puoleen, jotka häntä seurasivat, ja -sanoi heille: "minä kuulen virren laulun!" Ja he sanoivat keskenänsä: -"mitä se merkitsee, että äiti kuulee virren laulun, jota hän ei ole -kuullut sitte kuin kymmenen vuoden ijässä ollessaan?" - -Mutta kun jumalanpalvelus oli päättynyt, ja kellot taas alkoivat soida, -niin he huomasivat, että vanhus ristissä käsin oli nukkunut pois -elämästä ja muuttanut parempaan maailmaan. Silloin he taas sanoivat: -"nyt me tiedämme, miksi äiti kuuli virren laulun. Kun ikuinen aamu -loistaa tämän maailman yöhön, silloin viimeisellä tunnilla selkenevät -hyvien ja hurskaiden aistit, niin että he voivat nähdä ja kuulla mitä -eivät pitkään aikaan ole nähneet eivätkä kuulleet. Sillä he ovat jo -puoleksi taivaan äänettömässä kirkkaudessa." - -Ja kellot soivat vielä kerran ja se oli heidän kuolonsoittonsa sille, -joka niin kauan oli heitä rakastanut eikä kuullut mitään maailmassa -muuta kuin heidän äänensä. Ne soivat kaikista heleimmällä äänellänsä, -se humisi niin hopean kirkkaasti kuin siunaus ja rukous kylmässä -talvi-ilmassa ja kaikki ihmiset, jotka seisoivat ympärillä -kirkkomäellä, laskivat kätensä ristiin ja sanoivat: "kuules, nyt kellot -soivat kirkonvartian Liisalle! Hyvä Jumala, kuinka onkaan kaunista, kun -kellot soivat!" - - - - -PUUTARHURI. - - - Penkki suoraks nuoralla! - Puikko merkiks, pieno! - Poikanan' on Porkkana, - Papu tyttö hieno. - Kummiks herra Kaalinen, - Paksu täti Kurkkunen, - Perheet Laukka, Lilja, - Neitiset Persilja. - - Jos syöt tästä, varpunen, - Kissa niskaas karkaa. - Kierry, Herne, seipäälleni - Kasta parsasarkaa! - Punajuuri punottaa. - Retiisiä illaks saa. - Salattia maistin - Kanssa lihapaistin. - - Halvan kansan syrjähän - Huonompahan muutin: - Perunan ja Räätikän, - Nauriin, Piparuutin. - Heidän armons' Asterit, - Georgiinit, Jasmiinit, - Ruusut ja muut suotta - Ei saa vettä vuottaa. - - Kyll' on tässä tuskaakin, - Vahdintaa niin että: - Pomppe paksuin käpälin - Polkee penkerettä; - Kanat, kukko kuoppivat. - Penkeissäni peuhaavat; - Tuolta lapset kulkee... - Kummaa kuin he julkee! - - Vaivat tässä nähdä saa, - Puuhat monenlaiset: - Rotta kuorta karruttaa, - Mato karviaiset. - Varas vie mun omenain, - Halla kukka-umppujain, - Luodetuuli muistaa - Puista kukat puistaa. - - Riemuin kylvän kuitenkin; - Jumalaan voi luottaa. - Toivo virkoo keväisin, - Syksy sadon tuottaa. - Päivä elon siemenen - Idättääpi, talvinen - Lumi kuolettaa sen; - Vaan se virkoo taasen. - - - - - - - - - -End of Project Gutenberg's Lukemisia lapsille 4, by Zacharias Topelius - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK LUKEMISIA LAPSILLE 4 *** - -***** This file should be named 51934-8.txt or 51934-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/5/1/9/3/51934/ - -Produced by Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org Section 3. Information about the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/51934-8.zip b/old/51934-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index 28abb33..0000000 --- a/old/51934-8.zip +++ /dev/null |