diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/52021-8.txt | 8957 | ||||
| -rw-r--r-- | old/52021-8.zip | bin | 156342 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 8957 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..53c025b --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #52021 (https://www.gutenberg.org/ebooks/52021) diff --git a/old/52021-8.txt b/old/52021-8.txt deleted file mode 100644 index b5c0c1d..0000000 --- a/old/52021-8.txt +++ /dev/null @@ -1,8957 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook, Uudenmetsän lapset, by Frederick Marryat, -Translated by Anni Swan - - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - - -Title: Uudenmetsän lapset - - -Author: Frederick Marryat - - - -Release Date: May 7, 2016 [eBook #52021] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - - -***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK UUDENMETSÄN LAPSET*** - - -E-text prepared by Tapio Riikonen - - - -UUDENMETSÄN LAPSET - -Kirj. - -Frederick Marryat - -Mukaillen suomentanut Anni Swan - - - - - - -Otava, Helsinki, 1911. - - - - -SISÄLLYS: - - I. Cromwellin ratsuväki. - II. Metsänvartijan majalle. - III. Metsänvartijan lapset. - IV. Metsällä. - V. Karja lisääntyy. - VI. Ensimmäinen vuosi. - VII. Veljekset. - VIII. Keropää ja hänen tyttärensä. - IX. Tärkeitä tapahtumia. - X. Hautajaiset. - XI. Mustalaispoika. - XII. Edvard ja Kate. - XIII. Satimessa. - XIV. Uusi kuningas. - XV. Rosvojen ja murhaajien parissa. - XVI. Metsäpäällikkö tutkii. - XVII. Herra Stone ja Klara. - XVIII. Edvard suostuu. - XIX. Edvard lähtee kotoa pois. - XX. Taistelu ja voitto. - XXI. Pääkaupungissa. - XXII. Verinen taistelu. - XXIII. Kaarle-kuningas ja hänen sotajoukkonsa. - XXIV. Lambertin ratsuväki. - XXV. Edvardin sydänsuru. - XXVI. Erehdyksiä. - XXVII. Iloa ja riemua. - - - - -ENSIMMÄINEN LUKU. - -Cromwellin ratsuväki. - - -Vuosi 1647 oli myrskyinen aika Englannille. Kuningas Kaarle Ensimmäinen -oli joutunut sotaan omaa kansaansa vastaan, oli jäänyt tappiolle -Nasebyn luona ja teljetty Hampton Court nimiseen linnaan Lontoon -länsipuolella. Hänen puoluelaisensa, "kavaljeerit", kuten heitä -sanottiin, eivät kyenneet vastustamaan parlamentin armeijaa ja sen -etevää johtajaa, Oliver Cromwellia, mutta he eivät kuitenkaan -likimainkaan olleet menettäneet toivoa, että vielä kerran koittaisi -paremmat ajat kuninkaalle ja hänen perheelleen. - -Kaarle-kuninkaan uskollisimpia ystäviä oli muuan rikas aatelismies, -Beverley nimeltään. Hän omisti suuren Arnwood nimisen maatilan, joka -sijaitsi etelä-Englannissa lähellä pientä Lymingtonin kaupunkia. -Palkaksi urhoollisuudestaan hän oli saavuttanut korkean aseman -kuninkaallisessa sotajoukossa, ja hän johti kunnialla useita -ratsuväenosastoja, kunnes vihollisen kuula ratkaisevassa taistelussa -hänet kaatoi. Sanoma hänen kuolemastaan oli kova isku hänen vaimolleen, -ja jonkun kuukauden kuluttua hän seurasi miestään hautaan. Näin olivat -nyt eversti Beverleyn neljä lasta, kaksi poikaa ja kaksi tyttöä, -joutuneet orvoiksi. Ainoa, joka nyt saattoi pitää heistä huolta, oli -muuan vanha neiti, heidän äitinsä sukulainen, joka asui Arnwoodissa. - -Ne olivat kovia aikoja kaikille niille, jotka olivat pysyneet -kuninkaalleen uskollisina. Parlamentin sotajoukko ja kaikki se -roskajoukko, joka oli liittynyt siihen kalastaakseen sameassa vedessä, -teki seudun vaaralliseksi, eivätkä Arnwoodin asukkaat koskaan voineet -olla oikein rauhallisia. Sitäpaitsi ei kartanossa ollut ketään, joka -olisi voinut heitä puolustaa: talon koko miesväki oli seurannut -isäntäänsä sotaan, ja he olivat kaikki kaatuneet yhtenä miehenä. -Senvuoksi ei ollut jäljellä kuin yksi ainoa miespalvelija ja kolme -palvelustyttöä. Rahoja heiltä myöskin puuttui, kun eivät alustalaiset -olleet maksaneet verojaan, ja vanhan Judit-neidin oli useinkin mahdoton -pitää taloutta, kun ei ollut millä sitä pitää. - -Se seikka, että elämä kuitenkin oli jotakuinkin mukiinmenevää, oli -etupäässä vanhan Jaakon ansio. Vanha Jaakko tai kuten hänen nimensä -oikeastaan kuului, Jaakko Armitage, oli metsänvartija suuressa -kuninkaallisessa, Uusimetsä nimisessä ajometsikössä, joka oli Arnwoodin -pohjoispuolella. Kansalaissodan syttyessä asui metsässä noin -puolisensataa metsänvartijaa, mutta kun Kaarle-kuningas oli joutunut -vaaraan ja tarvitsi kaikkia miehiään, lähtivät he eversti Beverleyn -mukana sotaan. Vain joku harva jäi paikalleen, koska he olivat liian -vanhat sotimaan, ja niiden joukossa oli Jaakko. Sotaan lähtiessään -eversti kehoitti Jaakkoa muuttamaan linnaan ollakseen hänen omaistensa -turvana ja tukena, mutta sitä ei ukko tahtonut. Hän oli koko ikänsä -elänyt vihriässä metsässä, ja siellä hän tahtoi kuollakin; mutta hän -lupasi eversti Beverleylle että hän kyllä olisi käsillä milloin tahansa -rouva ja lapset häntä tarvitsivat, ja hän pitikin sanansa. Ja kun sekä -isä että äiti kuolivat, piti hän hellää huolta lapsista. Harvoin hän -oli enemmän kuin pari tuntia poissa Arnwoodista, ja molemmat pojat -olivat hänen ainaisia seuralaisiaan metsäretkillä. Vanhimman pojan nimi -oli Edvard, ja hän oli kolmen-neljäntoista vuoden ikäinen, hänen -veljensä Alfred oli vuotta nuorempi. Tytöistä oli Alice yhdentoista, -Edit vain kahdeksan vuoden vanha. Kaikki neljä olivat melkein kokonaan -oman onnensa nojaan heitetyt. Judit-neiti kutsutti tosin heidät kerran -päivässä luokseen, etupäässä nähdäkseen, olivatko he talossa ja -ylimalkaan elossa. Mutta muuten he samoilivat, missä itse tahtoivat. -Vallattomia ja rajuja he olivat, mutta toiselta puolen teki vapaa -oleskelu ulkoilmassa heidät reippaiksi, rohkeiksi ja terveiksi. - -Kuten sanottu, vanha Jaakko piti koko talon pystyssä. Vaikka -Judit-neiti oli liian ylpeä kertoakseen, miten huonolla kannalla -Arnwoodin asiat oikeastaan olivat, käsitti hän kyllä, että hänen -kaatamansa metsänriista useinkin oli kaikki, mitä herraskartanon -varastohuoneessa oli lihaa. - -Eräänä päivänä Jaakko oli metsällä hankkimassa uutta muonaa monille -suille. Hän oli päässyt komean metsäkauriin jäljille ja hiipi sitä yhä -lähemmäksi, milloin piiloutuen paksun tammenrungon taakse, milloin -nelinkontin ryömien tiheitten sanajalkojen välitse tullakseen -ampumamatkan päähän. Mutta äkkiä eläin kävi levottomaksi, lähti -juoksemaan ja katosi tiheikköön. Samassa metsänvartija huomasi pienen -parven ratsastajia. He tulivat täyttä laukkaa nelistäen saman laakson -kautta, jossa metsäkauris äsken oli rauhallisesti syönyt ruohoa. He -olivat varmaankin Cromwellin väkeä, sen saattoi heti nähdä heidän -rautakypäristään ja kyltereistään, jotka olivat aivan erilaiset kuin -kuninkaan ratsuväen komeat puvut. Jaakko ei halunnut näyttäytyä heille. -Hän ryömi muutamien pensaiden taakse siinä toivossa, että he -ratsastaisivat ohitse. Mutta kun he olivat tulleet erään suuren tammen -luo aivan Jaakon läheisyyteen, pysähtyivät he ja astuivat maahan -hevosten selästä. Ratsusapelit kilahtivat rautahuotrissaan, ja vanha -metsänvartija luuli jo olevansa keksitty; mutta muuan oratuomi kätki -hänet sotamiesten katseilta, ja viimein hän uskalsi nostaa päätään ja -kurkistaa pensaan välistä. Hän näki silloin, että ratsastajat -irroittivat satulavöitä ja kuivasivat mustien hevostensa vaahtoisia -kylkiä sanajaloilla. - --- Hierokaa niitä hyvin, miehet! kuuli hän kookkaan, voimakkaan miehen, -nähtävästi ratsastajien päällikön, sanovan. -- Olemme ratsastaneet -hyvää vauhtia, ja meillä on vain puolituntia levähtämisaikaa, ennenkuin -taas pitää lähteä liikkeelle Herran työtä täyttämään. - --- Tämä metsä kuuluu olevan monta peninkulmaa pitkä ja leveä, sanoi -siihen toinen, -- me saamme kyllä ratsastaa täällä pitkin ja poikin -aivan turhan päiten. Mutta tämä Hannu tässä on ennen elänyt täällä -metsänkaitsijana -- -- --. Vai kuinka? Etkö olekin syntynyt ja kasvanut -näillä seuduin? - --- Olenpa niinkin, vastasi nuori reipas mies, -- juuri tässä samassa -metsässä. Isäni oli metsänkaitsija ennen minua. - -Jaakko tunsi heti nuorukaisen. Hän oli niitä, jotka olivat seuranneet -Beverleytä kuninkaan armeijaan. Hän oli siis tullut luopioksi ja -ruvennut vihollisen palvelukseen. - --- Jos sinä olet kotoisin tästä metsästä, Hannu, sanoi päällikkö, -- -niin tunnet tietysti kaikki piilopaikat. Kenties voit näyttää meille -tien siihen paikkaan, mihin Kaarle on piiloutunut? - --- Tunnen salaisen solatien noin neljännesmailin päässä Arnwoodista... - --- Ratsastakaamme sinne, keskeytti hänet päällikkö, -- Arnwood! toisti -hän, -- eikö se ole Beverleyn talo -- hänen, joka kaatui Nasebyn luona. - --- Juuri saman miehen, vastasi Hannu, -- ja monta hauskaa hetkeä olen -viettänyt siinä talossa, monta oluttuoppia kurkkuuni kaatanut -- -nimittäin vielä siihen aikaan, jolloin en ollut kääntynyt oikealle -tielle. - --- Sinä saat kyllä vielä kerran maistaa sitä olutta, poikani. Nyt ensin -solatielle, sitten Arnwoodiin. - --- Mitäs, jos kuningas olisi piiloutunut Arnwoodiin? virkkoi muuan -ratsumiehistä. - --- Kuningas? Ei meillä ole kuningasta. Sinä kai tarkoitat Kaarlea! -Niin, kyllähän nuo ylhäisten ketunluolat ovat täynnä salakäytäviä ja -piilopaikkoja, joista ei tavallinen kristitty saa selkoa. Mutta olkoon -se veijari missä tahansa, kyllä minussa on miestä hänet löytämään. Tuli -ja savu ajavat kyllä ketun ulos luolastaan, ja talot ylt'ympäri tulevat -liekehtimään, se on varma!... Kas niin, kiinnittäkää satulavyöt -jälleen, miehet! Meidän täytyy lähteä solalle. Mutta ellemme häntä -sieltä löydä, on Arnwood oleva liekkien saaliina vielä tänä yönä. -Toverit, ylös ratsujen selkään! - -Ratsastajat nousivat satulaan ja lähtivät ratsastamaan täyttä neliä -Hannu etunenässä. Kun he olivat häipyneet näkymättömiin, kohosi Jaakko -piilostaan. Hän katseli hetken aikaa sinnepäin, minne ratsumiehet -olivat kadonneet, sitten hän kumartui ottamaan pyssynsä mutisten: -- -Nyt ei saa hetkeäkään hukata! Sitten hän kiireesti lähti kulkemaan -kotiin omalle mökilleen, joka oli metsän reunassa runsaasti -neljännespeninkulman Arnwoodista. - --- Vai on kuningas paennut vankilastaan, ajatteli vanha metsänvartija -kotiin päin astuessaan, -- ja kenties hän piilee täällä metsässä --- tai Arnwoodissa, sillä tuskinpa hän tiennee, mihin kätkeytyä -vihollisiltaan. Minun täytyy heti rientää Judit-neidin luo. Näin mietti -vanha Jaakko ja ihmetteli itsekseen sotamiesten puhetta. - -Jaakko ei tiennyt, että suuri osa kansanarmeijaa piti itseään Jumalan -erityisinä valittuina. Siitä huolimatta he vihasivat palavasti kaikkia -rikkaita, varsinkin kuninkaan puoluelaisia, ja he kostivat julmasti -tulella ja miekalla vihollisilleen. Myöhemmin oli Cromwellilla täysi -työ pitää heitä kurissa, ja monta heistä hänen täytyi hirttää, -ennenkuin hän sai heidän väkivallantekonsa loppumaan. - -Kaikesta tästä ei vanha metsänvartija, kuten sanottu, tiennyt mitään. -Hän tiesi ainoastaan, että Arnwood ennen yön tuloa oli oleva liekkien -vallassa; hänen täytyi siis huolehtia siitä, että lapset ja vanha neiti -pääsisivät turvaan. - -Heti kun hän oli tullut kotiin ja ripustanut pyssynsä seinälle, -satuloitsi hän hevosensa ja ratsasti Arnwoodiin. Kello oli kolmen -vaiheilla, kun hän saapui pihalle, ja koska oltiin marraskuussa, oli -pimeän tuloon vain tunti tai kaksi. - --- Ottaa kai kovalle saada vanha jäykkäniskainen neiti taipumaan, sanoi -Jaakko itsekseen soittaessaan ovikelloa. -- Enpä totta maar luule hänen -nousevan nojatuolistaan, vaikka itse vanha Nolla [Cromwellin liikanimi] -omassa korkeassa persoonassaan astuisi hänen eteensä koko sotaväkensä -takanaan. Saammehan nähdä -- -- --. - - - - -TOINEN LUKU. - -Metsänvartijan majalle. - - --- Hyvää päivää, Benjamin! sanoi Jaakko palvelijalle, joka tuli -avaamaan. -- Kuules, minun täytyy heti päästä neidin puheille. - --- Tuotko metsänriistaa mukanasi? Muuten en luule sinun olevan erittäin -tervetullut, vastasi Benjamin. - --- Riistaa en tuo, mutta minulla on tärkeitä uutisia. Lähetä siis Agata -joutuun neidin luo ilmoittamaan, että minä olen täällä. - -Hetkisen kuluttua seisoi Jaakko Judit-neidin huoneessa. Tämä oli noin -viidenkymmenen ikäinen nainen, hyvin kankea ja jäykkä. Sen saattoi -kyllä hänestä huomatakin, kun näki hänen istuvan niska suorana -korkeaselkäisessä tuolissaan, jalat jakkaralla ja laihat kädet ristissä -helmassa. - --- Teillä on tärkeitä uutisia, kuulin minä, sanoi hän. - --- Hyvin tärkeitä, armollinen neiti, vastasi metsänvartija kumartaen. --- Ensiksikin minun on ilmoitettava, että hänen majesteettinsa -Kaarle-kuningas on paennut vankeudestaan. - --- Hänen majesteettinsa paennut! huudahti Judit-neiti. - --- Niin, ja hänen arvellaan piilevän jossain täällä lähettyvillä. Ei -suinkaan hän ole Arnwoodissa? - --- Hänen majesteettinsa ei ole tässä talossa. Mutta jos hän olisikin -täällä, antaisin mieluummin repiä kielen suustani, kuin ilmaisisin -kuninkaani -- edes teille, Jaakko. - --- Mutta minulla on teille muutakin sanottavaa, neiti -- kahden kesken. - --- Mene tiehesi, Agata! Ja katso, ettet jää oven taakse kuuntelemaan, -vaan menet portaita alas. - -Agata kiiti heti paikalla ulos huoneesta paiskaten oven kiinni -jälkeensä. - --- Kasvattamaton letukka! kivahti neiti Judit. -- Jatkahan edelleen, -Jaakko. - -Jaakko ilmoitti nyt, että Arnwood saattoi odottaa kutsumattomia -yövieraita, ja että kartano oli joutuva tulen omaksi. Neidin oli siis -heti lähdettävä pois, koska kaikki tenänteko lukuisaa ratsasjoukkoa -vastaan oli turhaa. - --- Poisko! toisti neiti Judit. -- Huonosti soveltuisi minulle antaa -muutamien raakojen sotilasten säikyttää itseni pakoon. Tapahtukoon mitä -tahansa -- minä jään tänne. - --- Mutta entä lapset...? - --- Ovatko ne suuremmassa vaarassa kuin minä itse? Ja minuun sotilaat -tuskin tohtinevat kajota. He voivat kenties murtautua varusaittaan ja -juoda oluen, mutta... - --- He eivät, paha kyllä, varmaankaan tyydy siihen, neiti. Ainakin he -peloittavat lapsia, niin että niiden on parempi olla minun majassani -tänä yönä. - --- Hyvä! Niinkuin tahdotte! Kun menette alas, niin pyytäkää Agata -tänne, ja käskekää Benjaminin heti satuloida hevonen; hän saa ratsastaa -Lymingtoniin ja viedä kirjeen esivallalle -- tottahan sen on -puolustettava meitä. - -Agata oli tietysti kuunnellut oven takana, ja kun Jaakko tuli -väentupaan, tiesivät kaikki palvelijat, kuinka hullusti asiat olivat. -Kun he nyt kuulivat, että neiti aikoi jäädä linnaan, päättivät he -kaikki yksimielisesti, että hän heidän puolestaan kyllä saisi jäädä, -mutta he eivät ainakaan halunneet tulla elävältä paistetuiksi; -lyhyesti, he tahtoivat kaikki pötkiä matkoihinsa, sekä Benjamin että -Agata, Martta ja keittäjätär. - -Jaakko lähti nyt hakemaan lapsia, jotka hän tapasi puutarhassa -leikkimässä. Hän kutsui pojat luokseen ja sanoi heille: - --- Näyttäkää nyt olevanne reippaita poikia. Meidän täytyy heti lähteä -täältä. Seuratkaa minua molemmat, ja auttakaa minua panemaan kaikki -vaatteenne kokoon. Emme saa tuhlata hetkeäkään. - --- Miksi niin? kysyi Edvard. - --- Koska Cromwellin ratsuväki aikoo polttaa talon vielä tänä yönä. - --- Polttaa meidän talomme! Mutta voimmehan teljetä kaikki ovet ja -tapella heidän kanssaan, meitähän on kolme, te, Benjamin ja minä. - --- Meitä on liian vähän, poikani. Jos me voisimme puolustaa Arnwoodia, -olisin minä ensimmäisenä sitä ehdottamassa. Ei, meidän täytyy tehdä -niinkuin minä olen sanonut. Ajattele sisariasi! Meidän täytyy panna -vaatteet kokoon ja kuormittaa ne minun kimoni selkään. Ja sitten pois -täältä minun kotiini. - -Alfred, jonka mielestä tämä oli vaihtelua heidän yksitoikkoisessa -elämässään, suostui heti ehdotukseen. - -Mutta Edvardia ei niinkään helposti saatu taivutetuksi lähtemään -isäinkodistaan. Viimein hän kuitenkin suostui, ja he kokosivat -tavaransa kiireesti. Mutta äkkiä hän muisti vanhan tätinsä, ja -kuullessaan, että tämä oli päättänyt jäädä taloon, ei hänkään tahtonut -jättää linnaa. - --- Minä en lähde mukaanne! sanoi hän. - --- Kuten tahdot! vastasi metsänvartija, -- mutta sinun pitää ainakin -seurata sisaruksiasi minun mökilleni, voithan sitten taas palata kotiin -illalla. Taluta sinä Alicea ja Editiä, Alfred vie hevosta. Ja sitten, -Edvard, kuiskasi Jaakko, -- on vielä muuan seikka, jota en ole kertonut -veljellesi ja sisarillesi: Uusimetsä vilisee ratsuväkeä; he ajavat -kuningasta takaa. Senvuoksi et saa jättää toisia, ennenkuin minä tulen -kotiin. Tässä ovat oveni avaimet. Pyssyni on ladattu ja riippuu uunin -yläpuolella. - -Juoni onnistui. Edvard lupasi pysyä pikku siskojensa luona, ja viimein -he lähtivät liikkeelle pimeän yhä yltyessä. Kun he kulkivat Arnwoodin -suuren kaariportin läpi, ravasi hevonen heidän ohitseen. Se oli Laukki. -Ja kuka sen selässä istui? Benjamin; mutta hän ei ollut yksin, hänellä -oli Martta mukanaan, ja valtava mytty, jota he kuljettivat, todisti -kyllin selvään, että he olivat heittäneet Arnwoodille ja Judit-neidille -ikuiset jäähyväiset. - -Heti, kun lapset olivat lähteneet, meni Jaakko keittiöön, missä Agata -ja keittäjätär niinikään touhusivat tavaroittensa kimpussa, hekin -päästäkseen niin pian kuin mahdollista pakoon. - --- Oletko tavannut neitiä, Agata? kysyi metsänvartija. - --- Olen. Hän tahtoisi, että minä jäisin tänne ja seisoisin hänen -istuimensa takana, jotta hän voisi ottaa vastaan sotamiehet arvonsa -mukaisesti. Mutta minun täytyy tunnustaa, että ehdotus ei ole lainkaan -mieleeni. - --- Minne sinä lähdet? - --- Lähimpään majataloon. Ja minun onkin kiireesti lähdettävä; sinne on -pitkä matka, ja minun täytyy raahata kapineeni mukanani. - --- Minä kannan ne kyllä. Odotahan, minä tulen heti paikalla. - -Näin sanoen Jaakko lähti keittiöstä ja meni vanhan neidin luo. Hän -koetti vielä kerran saada häntä järkiinsä; mutta hän ei tahtonut kuulla -puhuttavankaan siitä, että hän jättäisi talon, vastasi vain -itsepintaisesti kieltäen Jaakon hyväntahtoisiin neuvoihin. - --- Mutta, armollinen neiti -- -- --. - --- Minä en jätä tätä taloa, sen olen jo sanonut. En, vaikka se olisi -täpö täynnä sotaväkeä! - --- Mutta --. - --- En tahdo kuulla sanaakaan enää! Menkää tiehenne, älkääkä tulko enää -silmieni eteen. Lähettäkää Agata luokseni! - --- Hän on mennyt menojaan, neiti. Niin on keittäjätärkin, ja kun -Benjamin ratsasti pois, lähti Martta hänen mukaansa. Kun nyt minäkin -menen, niin olette yksin. - --- Hyvästi, Jaakko Armitage! - -Vanha metsänvartija viipyi vielä. - --- Tehkää, niinkuin olen sanonut! huudahti tuo vanha nainen, ja niin -täytyi toisen lopultakin lähteä ja antaa hänen pitää oma päänsä. Hän -meni molempien palvelijatarten luo, jotka odottivat häntä, valmiina -lähtemään taipaleelle. - --- Mutta lapset! Kuinkahan niiden käy? huudahti Agata mennessään, ne -hän oli sulasta pelosta tykkänään unohtanut. - -Kun Jaakko syystäkin pelkäsi, että niin kuningasmielisen miehen kuin -eversti Beverleyn lapset saisivat kovan kohtelun, jos heidät -löydettäisiin, ja kun hän ei liioin luottanut naisväkeen, oli hän pian -päättänyt pitää omana tietonaan, että lapsilla ei ollut mitään vaaraa. -Siksi hän vastasi vain: - --- Lapsetko! Niille nyt ei kukaan henno tehdä pahaa. Raa'at -sotamiehetkään eivät notkista hiuskarvaakaan niiden päästä. Mutta tuo -vanha jäykkäniska ei maar pääse niin vähällä. - -Siihen selitykseen palvelijattaret saivat tyytyä, ja se heille -kelpasikin täydestä. - -Tuskin he olivat tulleet kapakkamajaan ja Jaakko päässyt raskaasta -vaatemyttykantamuksestaan, kun kaviontöminää alkoi kuulua ulkopuolelta, -ja seuraavassa tuokiossa törmäsi koko liuta sotamiehiä kapakkaan; ne -olivat samaa ratsuväkeä, jota Jaakko oli nähnyt metsässä -päivällisaikaan, ja Hannukin oli joukossa. Hän tunsi vanhan -metsänvartijan ja rupesi kyselemään häneltä yhtä ja toista -- montako -henkeä Arnwoodissa asui ja keitä jne. Jaakko vastasi, että siellä -asuivat lapset ja lisäksi muutamia palvelijoita... ja siinä hänelle -äkkiä juolahti mieleen, että hän pienellä sotajuonella kenties voisi -pelastaa vanhan neidin hengen. - --- Minä tiedän kyllä, ketä te etsitte Arnwoodista, ja nyt minä vanhan -ystävyyden takia annan sinulle vihjauksen, Hannu. Saattaa olla että -erehdyn, mutta yhtäkaikki -- jos saat käsiisi vanhan naisihmisen tai -jonkin sentapaisen, niin ota sinä hänet ratsullesi ja aja kaupunkiin -niin kiireesti kuin hevonen kestää ja kerkii... Ymmärrät kai yskän? - -Hannu nyökäytti päätään ja puristi hänen kättään. Kotvan kuluttua -ratsumiehet taas lähtivät liikkeelle ja ajoivat kartanoa kohti. Jaakko -meni heidän jälkeensä, eikä aikaakaan, kun hän näki paksuja savupilviä -kohoavan kohti tummaa, mutta pilvetöntä yötaivasta. Sitten leimahtivat -liekit herraskartanon ikkunoista, ja kauas ylt'ympäri kajasti kohta -loimotus valtavasta nuotiosta. - -Metsänvartija oli jo kotimatkalla, kun hänen ohitsensa kiidätti hevonen -hurjaa vauhtia; sen selässä istui Hannu, joka oli sitonut Judit-neidin -taakseen satulaan; neiti potki ja repi siteitään, miten ikinä osasi. -Hannu oli siis mennyt ansaan ja kuvitteli saaneensa vangiksi itse -kuninkaan vanhaksi vaimoksi pukeutuneena. - -Kun Jaakko kolkutti kotimajansa ovelle, ponnahti hänen suuri koiransa -jalkeille ja alkoi murista, mutta isännän ystävällinen ääni: -- Hiljaa, -Turva! lepytti sen pian jälleen, ja Edvard veti salvan ovelta. - --- Sisareni nukkuvat sikeintä untaan, sanoi Edvard, -- ja Alfred on -myös kovin uninen. Emmekö aja häntä sänkyyn, ennenkuin me kaksi -lähdemme kotiin? - -Vastauksen asemesta metsänvartija vei Edvardin ulos ja osoitti hänelle -tulen valoa puitten välissä. - --- Katso itse, mitä on tapahtunut! - --- Entä tätini? - --- Hän on hyvässä turvassa kaupungissa, ja huomenna koetan päästä -hänen puheilleen. Sinun pitää jäädä tänne siksi aikaa siskojesi -turvaksi -- --. Kas, nyt eivät liekit enää roihua niin korkealle. - --- Minun -- minun taloni he ovat uskaltaneet polttaa. Edvardin ääni -vapisi, ja hän kohotti kättään uhkaavasti. - --- Niin, se oli sinun talosi, sinun omaisuuttasi -- mutta kuinka kauan? -Jos se nyt otetaan takavarikkoon... - --- Otetaan takavarikkoon! Voi häntä, joka uskaltaa sen ryöstää! -Minustakin tulee aikaa myöten mies! - --- Toivokaamme niin, mutta poikani, silloin sinä ajattelet toisin kuin -nyt ja käyttäydyt viisaammin --. Mutta menkäämme sisään; on pakkanen, -ja minulla on kylmä. - -Kesti kauan, ennenkuin Edvard nukkui sinä yönä. -- Viha ja kostonhalu -valvottivat häntä tunnin toisensa jälkeen, ja kun hän viimein nukkui, -oli hänen unensa levoton, ja hän näki hurjia unia, niin että hän tuon -tuostakin yön kuluessa kirkaisi kovasti ja herätti siskonsa heidän -makeasta unestaan. - - - - -KOLMAS LUKU. - -Metsänvartijan lapset. - - -Varhain seuraavana aamuna Jaakko lähti Arnwoodiin toimitettuaan ensin -lapsille aamiaisen. Siinä missä komea herraskartano ennen oli kohonnut, -oli nyt vain savuavia raunioita. Ympäristön väki oli virrannut -paikalle, osaksi pelkästä uteliaisuudesta, osaksi kootakseen itselleen -raskaita lyijykimpaleita, joita oli muodostunut katon sulaessa. -Benjaminkin oli saapuvilla. Häneltä metsänvartija kuuli että vanha -Judit-neiti oli ollut kovin uppiniskainen hevosen selässä. Ennen kuin -Hannu oli ennättänyt saada hänet kaupunkiin, oli neiti riistäytynyt -irti, pudonnut ja vetänyt Hannun mukaansa, jolloin tämä oli taittanut -niskansa. - --- Taivaan rangaistus petturille! huudahti Jaakko. - --- Entä armollinen neiti? Oletteko nähnyt häntä... puhutellut häntä? - --- Nähnyt hänet olen kyllä, mutta en puhutellut, vastasi Benjamin. -- -Unohdin näet kertoa sinulle, että hänkin taittoi niskansa... - --- Onko hän kuollut? - --- Onpa niinkin. Mutta mitäs siitä! Paljon enemmän surkuttelen -lapsiparkoja. Oi, Martta on vuodattanut katkeria kyyneliä heidän -tähtensä -- --. - --- Missä hän on ja molemmat toiset palvelijat? - --- He ovat Lymingtonissa. - --- Sano heille minulta terveisiä, Benjamin, pyysi Jaakko; -- minun -täytyy nyt lähteä! - --- Minne? - --- Hoh, en oikein tiedä itsekään -- mutta kai Lontooseen päin. Nyt, kun -lapset ovat kuolleet, ei minulla ole mitään tekemistä tällä -paikkakunnalla enää. - -Tällä tavoin Jaakko koetti johdattaa kaikki ihmiset väärille jäljille, -ettei hänen salaisuutensa tulisi ilmi. - -Heitettyään Benjaminille hyvästi, hän riensi kotiin. Kaikki lapset ja -Turva juoksivat häntä vastaan kappaleen matkaa mökistä, mutta hän käski -heidän mennä sisään, koska metsä luultavasti vilisi sotaväkeä. - --- Nyt meidän täytyy saada toimeksi päivällinen, sanoi hän, kun he -olivat tulleet tilavaan tupaan, joka samalla oli keittiö, ruoka- ja -arkihuone. -- Meidän täytyy kaikkien ryhtyä toimeen. Kuka tahtoo olla -keittäjätär? - --- Minä! huusi Alice. - --- Se on oikein, tyttöseni. Tuolla nurkassa on kori, jossa on -perunoita, sipulit riippuvat nuorassa, vettä... kuka tahtoo noutaa -vettä? - -Edvard sieppasi heti sangon ja juoksi lähteelle. Sillä aikaa kuin -Alfred ja tytöt kuorivat ja huuhtoivat perunat, leikkasivat Jaakko ja -Edvard metsänriistan kappaleiksi, ja pian oli ruoka tulella. - --- Eikö ole hauska näin itse valmistaa ruokansa? kysyi Jaakko, ja siitä -olivat kaikki yhtä mieltä hänen kanssaan. Sillä aikaa kuin pata kiehui, -opetti vanha metsänvartija lapsia siistimään taloa. Lattia lakaistiin, -uuninlaatta hangattiin puhtaaksi, tuolit ja pöydät pölytettiin. Viimein -oli ruoka valmis pöydälle tuotavaksi, mutta samassa syöksyi Edvard -sisään ja sanoi: -- Tuolla tulee muutamia ratsastajia. - -Niin, siinä tuli todellakin pieni parvi Cromwellin ratsuväkeä ajaen -mökkiä kohti, mutta Jaakko oli kekseliäs kuten aina. - --- Rakkaat lapset, ne tulevat luultavasti etsimään talon ristiin -rastiin. Senvuoksi täytyy sinun, Alfred, siskoinesi paneutua vuoteeseen -ja tekeytyä hyvin sairaaksi. Ja sinä, Edvard, riisut takin yltäsi ja -pukeudut tähän minun vanhaan metsätakkiini, ja sitten istut -makuuhuoneessa sairaitten sisarustesi luona. Tule, pikku Edit, nyt -leikimme maatapanoa, jäljestäpäin syömme. - -Hetkisen kuluttua oli kaikki näppärästi järjestetty, lapset makasivat -sängyssä, leukaan asti peitettyinä, ja Edvard seisoi vanhaan takkiin -pukeutuneena vuoteen ääressä vesiruukku kädessään. Tuskin Jaakko oli -saanut korjatuksi kaikki lautaset pöydästä, kun jo ovelle kolkutettiin. - --- Sisään! - --- Kuka sinä olet? kysyi sotamiesten päällikkö astuessaan matalaan -majaan. - --- Minä olen vain köyhä metsänvartija, vastasi Jaakko, -- ja täällä on -asiat huonosti. - --- Mikä on hätänä? - --- Kaikki lapset ovat ripulissa. - --- Meidän täytyy kuitenkin tutkia talo. - --- Olkaa hyvät, mutta varokaa, ettette peloita lapsia hengiltä. - -Päällikkö ja pari miestä tutkivat mökin läpikotaisin. Pikku Edit huusi -nähdessään rautapukuiset sotamiehet, mutta he eivät välittäneet -laisinkaan lapsista, ja kun he taas tulivat tupaan, päättivät he -ratsastaa jälleen matkoihinsa. - --- Mutta mikä se niin hyvälle tuoksuu? kysyi yksi heistä. -- Ahaa, -täällähän on herkkuja, ja hän nosti kannen höyryävän padan päältä. -- -Et sinä näytä puutetta kärsivän. Maistelemmeko pari lusikallista, -toverit! - --- Olkaa hyvät ja ottakaa vain eteenne, sanoi Jaakko, -- minä voin -kyllä keittää uuden padallisen itselleni. - -He tekivät työtä käskettyä ja istuivat pöytään, ja yks kaks oli koko -padan sisällys kadonnut heidän nälkäisiin vatsoihinsa. Kun he olivat -syöneet, sanoivat he iloisesti nauraen: -- Kiitos ruoasta! ja astuivat -hevosen selkään ja ratsastivat tiehensä -- heidän täytyi lähteä -hakemaan Kaarle-kuningasta. - -Sitten ei ollut muu neuvona kuin keittää uutta ruokaa. Mutta se kävi -tuota pikaa, ja kun he kaikki viimein istuivat pöytään, maistui ruoka -kahta paremmalta nyt, kun vaara oli ohi. - --- Kuningas ei luultavasti syö näin hyvää päivällistä tänään, sanoi -Jaakko. -- Mutta miksi olet niin vakava, Edvard? - --- Voinko olla muuta? Oi, jospa vain olisin voinut antaa noille -miehille aika selkäsaunan! - --- Ei, Edvard, toistaiseksi meidän täytyy malttaa mielemme. Tulee kyllä -vielä parempia aikoja meille kaikille, kun vain odotamme. - -Seuraavana aamuna Jaakko ratsasti kapakkaan, missä hän sai kuulla, että -Kaarle-kuningas oli vangittu Wight-saarella. Nyt heidän ei siis enää -tarvinnut pelätä sotamiesten retkeilyjä, ja metsänvartija uskalsi -lähteä kaupunkiin, missä hän osti talonpoikaisvaatteita lapsille. Kotia -tultuaan hän kutsui kaikki neljä arkihuoneeseen ja sanoi heille: - --- Te tiedätte kyllä, rakkaat lapset, että teidän täytyy jäädä tähän -minun pieneen mökkiini, jotteivät nuo hurjat sotamiehet löytäisi ja -tappaisi teitä, niinkuin he ovat tappaneet teidän isännekin. Mutta -toistaiseksi meidän täytyy tekeytyä, niinkuin te olisitte minun -lapsenlapsiani. Te ette saa kertoa kenellekään, että teidän nimenne on -Beverley -- Armitage olkoon nimenne. Teidän täytyy käydä pukeutuneina -niinkuin metsänvartijanlapset, ja teidän täytyy tehdä työtä. Edvard, -sinä olet vanhin, sinun täytyy ensin lähteä minun kanssani metsälle ja -oppia käyttämään pyssyä; sittemmin koetamme tehdä sinustakin -metsästäjän, Alfred. - --- Minä opin kyllä pian ampumaan, tuumasi Alfred. - --- Niin, mutta toistaiseksi sinun pitää hoitaa kimoa ja porsaita, ja -sitäpaitsi sinun pitää auttaa minua puutarhatyössä. Alice ja sinä -saatte tehdä tulen ja siivota talon joka aamu, eikö totta, Alice? Ja -keittää ruokaa ja laittaa vuoteet... niin, niin, siinä on yllin kyllin -työtä. Ja pikku Editistä tulee meidän kanapiikamme. - --- Ja minä saan antaa pienille kananpojille namuja niinkuin kotona, -sepä on hauskaa, riemuitsi Edit. - --- Niin, saattepa nähdä, että kaikki käy hyvin, tietysti ei heti -ensimmäisenä päivänä, mutta vähitellen, kun te totutte. Ja täällä me -saamme myös olla omana pappinamme; joka aamu luemme luvun raamatusta. -Tehän osaatte lukea, molemmat pojat, ja pikku tytöt oppivat myös kyllä -pian. - -Nyt Jaakko avasi myttynsä ja otti esille ostoksensa, ja hetkisen -kuluttua olivat reippaat pojat ja tytöt muuttuneet hienoista -herraskartanonlapsista yksinkertaisiksi metsänvartijanlapsiksi. - --- Nuo vaatteet ovat omiaan metsäelämään, sanoi Jaakko heille, kun he -reippaina ja iloisina kokoontuivat arkihuoneeseen, -- niissä voitte -vapaasti liikkua -- ja jos ne saavatkin pienen repeämän, vähät siitä. - -Kas, sellainen puhe oli heille kaikille mieleen, ja nyt ei heillä ollut -mitään rauhaa, ennenkuin he pääsivät koettamaan uusia pukujaan -reippaassa rosvo- ja sotamiesleikissä ulkona talvipukuisessa metsässä. - - - - -NELJÄS LUKU. - -Metsällä. - - -Seuraavana päivänä oli hankittava metsänriistaa päivälliseksi, ja -Jaakko lähti Edvardin ja Turvan kanssa metsälle. Pyssyä Edvardilla ei -ollut, mutta hän pääsikin mukaan vain tutustuakseen niihin tuhansiin -pikkuseikkoihin, joista täytyy ottaa vaari, jos mieli päästä tulemasta -kotia tyhjin laukuin. - --- Kun nyt päästään peuran jäljille, selitti Jaakko heidän astellessaan -lumisia polkuja, niin pidä varasi, ettei se saa nähdä eikä kuulla -sinusta merkkiäkään, ja myös, ettet milloinkaan kulje myötätuuleen, kun -pyrit sitä likelle -- silloin se sinut vainuaa heti. Paljon merkitsee -sekin, mikä aika on päivästä; juuri tähän aikaan peurat ovat laitumella -syömässä, ja parin tunnin kuluttua ne makaavat korkean sanajalikon -peitossa. Saat nähdä, että Turva tekee hyvin tehtävänsä, se tietää, -mitenkä metsästetään; muuten on koirista hyötyä ainoastaan silloin, kun -peura on pahoin haavoittunut. - -He tunkeutuivat nyt syvemmälle metsään, vanha Jaakko etunenässä, sitten -Edvard ja viimeisenä Turva, ja tässä järjestyksessä he kulkivat noin -mailin sanaakaan sanomatta; Jaakko tiesi näet, että he täten tulisivat -sellaisille paikoille, missä metsä oli raivattu ja missä he aivan -varmaan tapaisivat peuroja. - --- Meidän täytyy kulkea vasten tuulta, sanoi Jaakko. -- Ja sitten sinun -pitää muistaa, Edvard, että täällä metsässä ei saa puhua sanaakaan. -Meidän täytyy kulkea hiljaa kuin hiiret. - -Vähän sen jälkeen vanha metsänvartija viittasi Edvardille, kumartui -sanajalikkoon ja ryömi avoimelle paikalle, missä urospeura ja kolme -naarasta rauhallisesti pureskeli nurmea. Saattoi nähdä, kuinka peura -joka silmänräpäys kohotteli päätään ja veti vainua. Jaakko ryömi yhä -lähemmäksi niitä, ja Edvard ja Turva hiipivät jäljestä. - --- Tämä ei ole hauskaa, arveli Edvard, -- mutta täytyy kai olla näin. - -Mutta jopa alkoi asia saada hiukan enemmän vauhtia. Jaakko oli jotenkin -lähellä elukoita, kun peura yhtäkkiä sai hänestä vainun, ja vilauksessa -parvi kiiti aukeaman toiselle laidalle puolen neljänneksen päähän. -Jaakon täytyi siis kääntyä takaisin; hän ryömi sanajalikosta suurten -puiden suojaan, ja vasta päästyään varmasti pois eläinten nähtävistä -hän kohosi seisaalleen. - --- Siinä näet, ystäväni, kuinka kärsivällinen saa olla metsää käydessä, -sanoi hän Edvardille. -- Se oli uljas peura, se! Mutta nyt emme pääse -ampumamatkalle, ellemme kierrä koko metsän halki, niin että tulemme sen -suojaan toisella puolella laaksoa! - --- Mitähän se mahtoi pelästyä? - --- Luulen, että tulit taittaneeksi jonkin varvun, kun hiivit minun -jäljessäni. - --- Niin, mutta sehän oli niin hiljainen risahdus! - --- Peura ei tarvitse sen enempää, sen saat pian huomata. Vain sellainen -vahinko -- ja saa taas alkaa alusta. Mutta menkäämme nyt läpi metsän! - -Puolen tunnin kuluttua he taaskin olivat päässeet elukkain -lähettyville. Ne saattoivat olla neljän-viidensadan kyynärän päässä -heistä, kun metsänvartija vielä kerran kyyristyi ja alkoi ryömiä -nelinkontin, ensin puiden lomitse, mutta sitten sanajalikon läpi kuten -äskenkin. Sillä keinoin he viimein pääsivät peuraa niin lähelle, että -Jaakko saattoi ajatella ampumista. Hän viritti hanan -- peura heristi -korviaan ja käänsi päänsä häntä kohti; samassa Jaakko laukaisi, peura -hypähti korkealle, mutta horjahti kumoon maahan tullessaan. Se oli -kuollut. Naaraat pakenivat tuulen nopeudella. - -Siinä samassa Edvard oli jaloillaan; hän päästi raikuvan ilohuudon ja -aikoi suoraa päätä juosta kaadetun peuran luo, mutta hänet pysäytti -Jaakko, joka jo oli lataamassa pyssyään uudestaan. - --- Edvard, sinun tulee oppia ammattisi, sanoi vanhus. -- Noin ei käy -huutaminen. Sinun olisi pitänyt jäädä rauhassa piiloosi. - --- Mutta sehän on kuollut! - --- Niin, se peura! Mutta kuka tietää, vaikka täällä lähettyvillä olisi -ollut toinen, jonka sinä huudollasi säikytit pois? On hyvin -mahdollista, että se laukauksesta vain olisi liikahduttanut päätään, -mutta muuten jäänyt makuulleen. Silloin minä olisin nähnyt sen sarvet, -ja me olisimme ampuneet senkin. - --- Niin, minä huomaan tehneeni hullusti. Ensi kerralla pidän paremmin -varani. - --- Niin, niin, eihän siitä ollut mitään vahinkoa, sanoi Jaakko. -- -Katsotaanpas nyt peuraa. Eikö totta, se on kaunis eläin? Se on viisi-, -kuusivuotias, näemmä... - --- Mistä sen tiedätte? kysyi Edvard kummissaan. - --- Sen sarvista. Sillä on yhdeksän sakaraa sarvissa, näetkös; -yksivuotiaalla on vain kaksi sakaraa, mutta mitä vanhemmaksi se tulee -sitä useampia sakaroita se saa -- toisinaan niitä voi olla -kaksi-kolmekymmentä kappaletta. Mutta minunhan on pidettävä huoli -työstäni... - -Hän katkaisi kaadetulta peuralta kurkun ja leikkasi pään irti sekä otti -pois sisälmykset. - --- Oletko väsyksissä? kysyi hän nuorelta seuralaiseltaan, pyyhkiessään -leveäteräistä metsästyspuukkoaan peuran nahkaan. - --- En ollenkaan! - --- Silloin voisit mennä kotiin tuomaan Kimon tänne... sinä löydät kyllä -tien, jos otat Turvan mukaasi. Sillä yksin emme voi kuljettaa kotiin -kaikkea tätä lihaa; sitä on ainakin kahdeksan leiviskää. - -Puolentoista tunnin kuluttua palasi Edvard Kimon selässä, ja nyt ei -kestänyt kauan, ennenkuin he olivat valmiit ja saattoivat lähteä -kotiin, missä heitä odotti höyryävä liemi, jonka Alfred ja Alice olivat -valmistaneet aivan omin neuvoin. Mainioltapa se maistuikin nälkäisten -metsämiesten suissa. - -Seuraavana aamuna Jaakko lähti taas Lymingtoniin. Hän aikoi myydä osan -eilisestä saaliista ja ostaa säkin kaurajauhoja leipäaineiksi. Edvard -olisi halunnut lähteä mukaan, mutta Jaakko ei siihen suostunut, hänen -mielestään oli lasten paras vielä pysyä poissa ihmisten näkyvistä. - --- Ei Edvard, sanoi vanhus. -- Minä sanon uudelleen: odota! Malta -mielesi! Mutta tiedätkös, mitä minä aion? Minä ostan sinulle pyssyn, -sen totta maar teenkin. Alfredille ostan muutamia puusepäntyökaluja -- -ja Alicelle, josta tulee meidän räätälimme, tuon neuloja ja lankaa. - -Illan suussa palasi Jaakko ja toi mukanaan koko joukon kaikenlaista -tavaraa. Siinä oli säkillinen kaurajauhoja, lapioita ja kuokkia, sahoja -ja talttoja, viikatteita ja tadikkoja. Edvardille, joka riensi häntä -vastaan, ojensi ukko pitkän pyssyn. - --- Kiitos, Jaakko, sanoi Edvard, -- minä koetan ampua niin paljon -metsänriistaa, että saan tämän teille korvatuksi. - -Koko seuraavan aamun Edvard sitten väsymättä harjoitteli -maaliinampumista, ja muutaman tunnin kuluttua hän jo oli niin taitava, -että osasi pilkkaan joka kerran. - -Talvi teki nyt tuloaan tavattoman ankarana. Metsänvartijan ja hänen -"lastenlastensa" täytyi enimmäkseen pysyä sisässä, paitsi milloin -Jaakko ja pojat menivät metsään hakemaan polttopuita. Mutta silti he -eivät olleet laiskoja. Jaakko opetti Alicea keittämään ruokaa, ja -vaikka tyttö alussa usein polttikin sormensa, tottui hän kuitenkin -siihen vähitellen. Alfred puolestaan oppi tehtyään useita -onnistumattomia yrityksiä oikein näppärästi valmistamaan kaikenlaisia -hyödyllisiä tarvekaluja, ja pikku Edit leipoi vallan mainioita -kauraleipiä. Iltaisin Alice käytti ahkerasti neulaa ja lankaa paikaten -heidän vaatteitaan, ja vaikka pistokset ensimmältä olivatkin -kömpelöitä, sujui työ kuitenkin päivä päivältä yhä paremmin. Jaakko -opetti joka päivä lapsia lukemaan Edvardin avulla, ja niin kului talvi -nopeasti. Nuo viisi kuukautta, jotka lapset olivat viettäneet Jaakon -mökissä, tuntuivat heistä yhtä monelta viikolta. Kaikki olivat -tyytyväisiä ja iloisia Edvardia lukuunottamatta, joka ei vielä ollut -unohtanut entistä elämäänsä ja siihen liittyneitä toiveita. - - - - -VIIDES LUKU. - -Karja lisääntyy. - - -Aika kului, kuten sanottu, nopeasti ja pian oli talven valta lopussa. -Lumi alkoi sulaa, puut saivat silmuja, ja toukokuussa vihannoi metsä -jälleen. - -Eräänä päivänä sanoi Jaakko Edvardille: -- Nyt, Edvard, lähdemme -metsälle onneamme koettamaan. Minun täytyy saada vähän metsänriistaa -mukaani Lymingtoniin. Aion näet ostaa sieltä Alfredille rattaat ja -silat. Meidän täytyy koettaa päästä pääpeuran jäljille ja seurata sitä -sen pesälle; ja tällä kertaa saat sinä ensimmäisen laukauksen -- -silloin saamme nähdä minkälainen ampuja sinä olet. - -Edvard ei tietenkään ollut vastahakoinen, ja niin lähdettiin liikkeelle -heti aamiaisen jälkeen. Kun he olivat kulkeneet jonkun matkaa, keksivät -he jäljet, jotka johtivat kappaleen matkaa edemmäksi ja viimein -katosivat tiheään orjantappurapensastoon. - --- Tuossa se siis on, Edvard, minnekähän se on kätkeytynyt? Annas kun -minä ja Turva tunkeudumme viidakkoon, kyllä se silloin tulee esiin, -niin että se joutuu ampumamatkan päähän sinusta. Muista tähdätä niin, -että osut peuraa takapuolelle lapaa. - -Näin sanoen hiipi Jaakko orjantappurapensaistoon. Seuraavassa -silmänräpäyksessä Edvard näki komean peuran syöksyvän esiin -pensaikosta. Hän tähtäsi ja laukaisi, ja eläin vaipui maahan. Edvard -aikoi juuri juosta sen luo, mutta muisti samassa, että Jaakko oli -käskenyt hänen pysyä paikallaan, kunnes hän tulisi takaisin. Hän latasi -siis pyssynsä uudelleen ja jäi odottamaan Jaakkoa, joka samassa -saapuikin Turva kintereillään. - --- Hyvin osattu, Edvard, sanoi vanha metsästäjä hiljaa. Sitten hän -viittasi sanajalikkoon kappaleen matkan päässä ja lausui: - --- Katsohan, Edvard, sinun silmäsi ovat nuoremmat kuin minun. Eikö -tuolta sanajalkojen välistä pistäydy joku oksa? - --- Minä näen kyllä mitä tarkoitatte. Ei, se liikkuu. - --- Sitähän minäkin; mutta minun silmäni alkavat jo käydä huonoiksi. -Saatpas nähdä, että siinä on toinen peura. Jää sinä, Edvard, tänne, -tällä kertaa on minun vuoroni ampua. Turva jääköön myös tänne. - -Jaakko lähti nyt matkaan, ja katosi pian Edvardin näkyvistä, mutta -hetken kuluttua kuului laukaus ja peura tuli täyttä laukkaa juosten -Edvardia kohti, joka seisoi piilossa. Vasta kun se oli tullut aivan -lähelle, se huomasi pojan ja aikoi kääntyä mutta liian myöhään. Edvard -oli ennättänyt laukaista, ja Turva kiiti haavoitetun otuksen jäljestä. - --- Se on mennyttä miestä, huusi Jaakko, joka nyt juosten saapui -paikalle. -- Turva ottaa sen kyllä kiinni, meidän täytyy vain rientää -perästä. - -Molemmat tarttuivat pyssyynsä ja juoksivat voimainsa takaa, ja kun he -olivat tunkeutuneet hiukan syvemmälle metsään, kuulivat he koiran -haukunnan. - -He riensivät eteenpäin vielä jonkun matkaa ja tapasivat viimein peuran -maassa polvillaan ja Turvan sen kimpussa. - --- Tarkkaa nyt, Edvard, kuinka minä lähenen sitä, peuran sarvien pisto -on näet hyvin vaarallinen. - -Näin sanoen läheni Jaakko peuraa takaapäin ja leikkasi sen kaulasuonen -metsästyspuukollaan. - --- Pulska saalis. Kuten näen, osuin minä sitä vain kylkeen. - --- Ja täällä kaulassa on minun kuulani, sanoi Edvard. - --- Niinpä näkyy, sinä olet siis päivän sankari. Mene nyt noutamaan -Kimo, minä jään tänne. Ollapa meillä nyt rattaat, joita Alfred niin on -toivonut, niin saisimme kaikki yhtä haavaa kotiin. - -Oli jo iltamyöhä, ennenkuin he olivat saaneet kaadetut otukset kotiin: -he olivatkin perin uuvuksissa levolle mennessään. Seuraavana aamuna -Jaakko lähti Lymingtoniin Kimolla. Hän vei kaupunkiin suuren määrän -metsänriistaa, jonka hän myi. Rahoilla hän osti pienet rattaat, jotka -olivat parahiksi sopivat Kimolle. Mutta kun Jaakko valjasti Kimon -rattaiden eteen, teki se kerrassaan tenän. Se ei nähtävästi ollut -lainkaan ihastunut uusiin kulkuneuvoihin, vaan osoitti kaikin tavoin -uppiniskaisuuttaan, potki, nousi pystyyn ja poikkesi yhtä mittaa tien -syrjään. Vähitellen se kuitenkin rauhoittui ja monen vastuksen jälkeen -sai Jaakko vihdoin sen onnellisesti kotiin metsänvartijantalolle, missä -uudet rattaat herättivät suurta riemua. - --- Mitä uutta kaupungista? kysyi Edvard kärsimättömästi. - --- Kapteeni Burley, joka koetti vapauttaa kuninkaan vankeudesta, on -hirtetty ja teilattu maanpetturina. - --- Hänen tuomarinsa olivat maanpettureita eikä hän! huudahti Edvard -vihoissaan. - --- Niinpä niin. Mutta on minulla hyviäkin uutisia. Yorkin herttua on -päässyt pakoon Hollantiin. - --- Entä kuningas? - --- Hän istuu yhä lukkojen takana. - --- Jumala suokoon, että vielä kerran koittaisi parempia aikoja sekä -hänelle että meille! huokasi Edvard vakavasti. -- Ja että minä olisin -aikamies! - -Seuraava viikko oli oikea työviikko. Lanta luotiin tallista ja -sikolätistä ja vietiin perunamaahan ja puutarhaan. Kaalintaimet -istutettiin, nauriit ja porkkanat kylvettiin. - -Pikku Editkin sai nyt työtä, kanat alkoivat näet munia, ja pian oli -neljä kanaa hautomispuuhissa. - --- Tiedättekö mitä meiltä puuttuu? sanoi Alfred eräänä päivänä. -- -Lehmä. - --- Voi niin, lehmä! huudahti Alice. -- Minä oppisin kyllä pian -lypsämään sitä. - --- Kenenkähän lehmiä ne ovat, joita välistä olen nähnyt metsässä? kysyi -Alfred hetken aikaa mietittyään. - --- Tuskin kenenkään, kenties kuninkaan, vastasi Jaakko. -- Ne ovat -metsistynyttä karjaa, joka viidestä tai kuudesta lehmästä, kuten niitä -alussa oli, on kasvanut viiteenkymmeneen. Mutta ne ovat nyt niin -villiytyneet, että on vaarallista lähestyä niitä. - --- Minä koetan kuitenkin saada niistä yhden, sanoi Alfred. - --- Siinä sinä varmasti petyt, poikani, ja ennen kaikkea varo härkiä. - --- En minä härkää otakaan, vaan lehmän, joka antaa meille maitoa. - --- Kuten tahdot, Alfred. Minä en pane vastaan, jos saat yhden -pyydetyksi, mutta saatpa nähdä, ettei se ole niinkään helppoa. - --- Minä aion kuitenkin koettaa, sanoi Alfred, ja sen enempää ei asiasta -puhuttu. - -Kun päivät pitenivät, riitti työaikaakin enemmän, ja Alfred teki nyt -kaikkien suureksi ihastukseksi Editille työntökärryt, joilla tyttö -saattoi viedä pois rikkaruohon, jonka Alfred kitki puutarhasta. Tuli -kesäkuu, ja heinä oli niitettävä. Jaakko opetti molempia poikia -käyttämään viikatetta, ja koska heinää oli yllin kyllin, olivat kaikki -ahkerassa työssä koko päivän. Alfred oli tehnyt sievät haravat -molemmille tytöille, jotka uutterasti auttoivat poikia, ja Kimo sai -kuljettaa kuorman toisensa jälkeen kotiin. - --- Nyt meillä on riittävästi heiniä, sanoi Jaakko. - --- Niin hevoselle, mutta ei lehmälle, vastasi Alfred. - --- Mutta mistä aiot saada lehmän, Alfred? kysyi Jaakko. - --- Metsästä, vastasi poika. - -Kun heinät oli saatu keolle, peitti Alfred ne sanajaloilla, joita -myöskin koottiin lehmänpehkuiksi. Lehmä kummitteli näet yhä Alfredin -ajatuksissa, ja toiset tekivät siitä pilaa, mutta Alfred ei ollut siitä -millänsäkään. Joka aamu ja ilta hän samoili tunnin tai pari metsässä; -ja Edvard oli huomannut, että hän silloin jonkun puun latvasta tai -kukkulalta salaa tarkasteli metsistynyttä karjaa. Eräänä iltana hän -tuli hyvin myöhään kotiin ja lähti taas seuraavana aamuna ennen -päivänkoittoa metsään. - -Toiset olivat jo syöneet aamiaista, mutta Alfredia ei vieläkään -kuulunut. He alkoivat jo olla levottomia, mutta Edvard rauhoitti -toisia. -- Uskokaa pois, hän tuo lehmän mukanaan, nauroi hän. - -Tuskin olivat nämä sanat lausutut, kun ovi aukeni, ja Alfred astui -sisään tulipunaisena ja hikisenä: - --- Jaakko ja Edvard, tulkaa pian kanssani! huusi hän. -- Meidän täytyy -valjastaa Kimo rattaiden eteen ja ottaa Turva mukaamme... ja nuoraa. -Parasta on, että otatte pyssytkin. - --- Mikä nyt on hätänä? - --- Sen saatte sitten tietää. Nyt vain matkaan. - --- Se koskee kai lehmää taaskin, sanoi Edvard, kun Alfred oli rientänyt -valjastamaan Kimoa. -- Tehdään nyt vain niinkuin hän tahtoo. - -Yks kaks oli Kimo valjastettu, ja Jaakko, Edvard ja Alfred lähtivät -matkaan. - --- Nyt kai saamme tietää, minkävuoksi on sellainen kiire? sanoi Edvard. - --- Niin, katsokaas, selitti Alfred. -- Tiedättehän, että jo kauan aikaa -olen pitänyt silmällä karjaa valitakseni itselleni lehmän. Eilen -illalla istuin taas puussa kuten monta kertaa ennenkin vakoilemassa. -Silloin huomasin, että yksi lehmistä pian tulisi poikimaan. Se erosi -muusta karjasta, kätkeytyi erääseen lehtoon eikä tullut sieltä pois -kolmeen tuntiin. Tänä aamuna varhain kohtasin koko karjan, mutta lehmä -ei ollut toisten parvessa. Olen varma siitä, että se vielä on lehdossa -vasikkoineen. - --- Voitpa olla oikeassa, vastasi Jaakko, -- mutta mitä se oikeastaan -meihin kuuluu, sitä en ymmärrä. - --- En minäkään, sanoi Edvard. - --- Malttakaa, niin kerron teille suunnitelmani. Sillä aikaa kuin Turva -hätyyttää lehmää kiinnittäen sen huomiota puoleensa, nostamme me -vasikan rattaille. Sitten sidomme lehmän, jos voimme, ja jos muu karja -rientäisi avuksi, saatte käyttää pyssyjänne. Käsitättekö nyt? - --- Kyllä, ja juonesi on varsin viisaasti suunniteltu, kehui Jaakko. -- -Missä päin lehto on? - --- Me olemme siellä kohta, vastasi Alfred. - -Paikalle saavuttuaan he huomasivat, että karja oli jotenkin kaukana -lehdosta, ja se tietysti helpotti yritystä aika tavalla. He astuivat -sitten Turva kintereillään varovasti lehtoon ja aivan oikein -- siinä -makasi lehmä maassa ja nuoli äsken syntynyttä vasikkaansa, joka ei -vielä pysynyt jaloillaankaan. Jaakko ärsytti Turvan lehmän kimppuun, -Edvard ja Alfred nostivat vasikan ja kantoivat sen pois emän -huomaamatta. Vasta kun vasikka alkoi surkeasti ammua, huomasi lehmä -onnettomuuden ja aikoi hurjasti mylvien hyökätä sen jäljestä, mutta -Turva tarttui hampaillaan sen korvaan. - --- Pidä kiinni, Turva! huusi Jaakko. -- Joko vasikka on rattailla? - --- Jo, kuului vastaus. -- Ja me myöskin. - --- Hyvä. Nyt minäkin kiipeän rattaille ja sitten matkaan. Se tulee -kyllä jäljestämme. Hei, Turva, tänne! - -Silmänräpäyksessä kiiti Turva viidakosta lehmä kintereillään. Se ammui -surkeasti, ja vasikka vastasi rattailta. Raivokkaana juoksi lehmä -rattaiden jäljestä. - --- Anna mennä, Alfred, sanoi Jaakko. -- Karja voi milloin tahansa -lähteä jälkeemme, ja mitä pikemmin pääsemme kotiin sitä parempi. - -Alfred pani Kimon ravaamaan, ja lehmä juoksi yhä jäljessä. Se koetti -vuoroin puskea Turvaa, vuoroin tunkea päänsä melkein kokonaan rattaiden -takaosaan. Samalla se ammui kaikin voimin. Äkkiä vastattiin sen -ammumiseen metsästä käsin. - --- Pidä pyssysi valmiina, Edvard, sanoi vanha metsänvartija. -- -Luulenpa, että ne ajavat meitä takaa. Mutta älä ammu, ennenkuin minä -käsken. - -Seuraavassa tuokiossa he näkivät suuren härän, joka syöksyi eteenpäin -häntä pystyssä kauheasti mylvien. - --- Onneksi ei ole muita kuin yksi, sanoi Jaakko. -- Sen kanssa me kyllä -tulemme toimeen. Turva hei, tänne! huusi hän koiralle, joka oli -hyökkäämäisillään härän kimppuun. - -Turva totteli, ja kun härkä oli noin sadan kyynärän päässä heistä, -komensi Jaakko: - --- Ptruu, Alfred. Ammu nyt, Edvard, tähtää lapaan. - -Alfred seisautti hevosen. Edvard laukaisi, ja härkä vaipui polvilleen -repien maata sarvillaan. - --- Se on saanut tarpeekseen, sanoi Jaakko. -- Anna mennä, Alfred. -Voimmehan sittemmin tulla katsomaan, kuinka sen laita on. - -He jatkoivat nyt matkaansa ja saapuivat onnellisesti kotiin. Lehmä oli -koko matkan juossut heidän jäljestään. - --- Nyt, sanoi Alfred, -- ajamme takapihalle ja annamme Turvan pitää -huolta emästä, kunnes olemme sulkeneet portin. - --- Entä sitten? - --- Sitten viemme vasikan navettaan, ja kun minä huudan selvä, avaatte -te portin ja päästätte lehmän sisään. Se rientää tietysti heti -vasikkansa luo ja sillä aikaa kun se hommailee sen kanssa, heitämme me -nuoran sen sarvien ympäri ja sidomme sen. Siinä on koko juttu. - -Sanottu ja tehty. Portit avattiin rattaille ja suljettiin taas, -ennenkuin lehmä ennätti päästä sisäpuolelle. Alfred huusi: -- Valmis! -Portti avattiin, ja lehmä pääsi sisään. Hetkinen vain, ja se seisoi -sidottuna navetassa pikku vasikkansa vieressä. - --- Kas niin, sanoi Alfred. -- Nyt jätämme sen yksin vasikkoineen. -Huomenna niitämme sille vähän tuoretta heinää. Ja sitten saamme olla -kärsivällisiä ja odottaa, kunnes se kesyttyy. - -Sitten he sulkivat navetanoven ja menivät pois. - --- Nyt on sinun vuorosi nauraa, Alfred, sinä olet saattanut meidät -kaikki häpeään, sanoi Jaakko. -- Enpä totta tosiaan olisi uskonut, -silloin kun sinä puuhailit navetantekoa ja heinänkorjuuta, että -saisimme lehmän. Yhtä hyvin olisin luullut meidän voivan saada -elefantin, mutta tästä näemme, että kun ihminen oikein lujasti tahtoo -jotain, niin hän saa tahtonsa perille. Nyt on kai päivällinenkin -valmis, ja heti kun olemme syöneet, lähdemme Edvard ja minä katsomaan, -miten on härän laita. Nahasta saamme kyllä hyvät rahat, ja lihan voimme -myydä kaupunkiin. - - - - -KUUDES LUKU. - -Ensimmäinen vuosi. - - -Päivällisen jälkeen lähtivät metsänvartija ja Edvard härkää noutamaan. -Alfred valjasti Kimon ja ajoi samaa tietä. Härkä oli vielä samassa -paikassa, minne he olivat sen jättäneet; se oli henkitoreissaan ja -kuula Edvardin pyssystä päätti sen päivät. Se oli pulska otus ja painoi -noin kolmekymmentä leiviskää. Jaakko ja pojat alkoivat nylkeä sitä, ja -siihen meni koko iltapuoli; mutta kylläpä Kimolla sitten olikin -aikamoinen kuorma vedettävänään, kun he illan suussa palasivat -metsänvartijantalolle. - -Seuraavana päivänä Jaakko lähti kaupunkiin ja myi nahan ja lihat. Kun -hän tuli kotiin, toi hän mukanaan muutamia maitohulikoita, pienen -kirnun ja kiulun vieläpä vähän kolikoitakin kaupanpäällisiksi. - -Vasta seuraavana aamuna Alfred meni katsomaan lehmää. Se oli ensin -hyvin äksy, mutta kun Alfred antoi sille tukon tuoretta ruohoa ja -puhutteli sitä ystävällisesti, tyyntyi se, sallipa viimein pojan -silittää selkäänsäkin. Kahden viikon ajalla Alfred antoi joka päivä -itse sille ravintoa, ja lehmä kävi päivä päivältä lauhkeammaksi, niin -ettei se enää koskaan koettanut puskea, kun Alfred lähestyi sitä. Tästä -lähin se alkoi saada ruokansa Alicen kädestä, että oppisi hänetkin -tuntemaan. KUN vasikka oli kuukauden vanha, koetti Alfred lypsää -lehmää. Ensiksi se kyllä potki, mutta viikon kuluttua se jo kiltisti -antoi lypsää itseään. Alfred päästi sen nyt pihallekin, mutta jätti -vasikan navettaan, jonne lehmäkin aina yöksi laskettiin, sitten kun se -ensin oli lypsetty. Ja viimein hän uskalsi laskea sen metsäänkin -laitumelle. Hän pelkäsi kyllä, että se sille tielleen jäisikin, mutta -yritys onnistui ja lehmä palasi illalla vasikkansa luo. Vastedes -päästettiin se joka päivä metsään ja Alicekin saattoi jo lypsää sitä. -Näin oli pikku siirtokunnan karjanhoidolle pantu perustus. - --- Kuulkaa, Jaakko, sanoi Alfred eräänä päivänä, -- milloinka lähdette -taas kaupunkiin? - --- Sitä en niin tarkalleen osaa sanoa, varsinkaan kun ei minulla ole -sinne asiaa. - --- Mutta kun sinne lähdette, niin ostakaapa minulle koira ja Alicelle -kissanpoikanen. Turva on teidän ja Edvardin, mutta minäkin tarvitsisin -itseäni varten koiran; tahtoisin kasvattaa sen oman pääni mukaan. - -Edvard olisi myöskin mielellään ottanut koiran, ja Jaakko lupasikin -hankkia heille kaksi pentua. -- Mutta niitä varten ei minun tarvitse -lähteä kaupunkiin. Metsän tuolla puolen asuu eräs sukulaiseni -- -häneltä voin saada vallan mainioita pentuja, samaa hyvää lajia, kuin -Turvakin. - --- Saanko tulla mukaanne, Jaakko? kysyi Edvard. - --- Parempi olisi, ettet tulisi, se antaisi vain aihetta kaikenlaiseen -kyselyyn. - --- Niin minustakin, sanoi Alfred. -- Sitäpaitsi on meillä nyt yllin -kyllin työtä. Muun muassa pitäisi meidän koota tammenterhoja. - --- Tammenterhoja? toisti Edvard. - --- Niin, sioille. - --- Oh, sinä sikoinesi. Sinä et ajattele mitään muuta kuin sikoja ja -lehmiä. - --- Etkä sinä muuta kun peuroja ja muuta sellaista. Mutta minun -mielestäni on pyy pivossa parempi kuin kymmenen metsässä, ja saatpa -nähdä, että minun hommistani vielä on enemmän hyötyä kuin koko metsästä -otuksineen. - --- Mutta kanat ja kananpoikaset ovat minun ja Editin, sanoi Alice, -- -eikö totta, Jaakko? Ja ne sinä viet kaupunkiin myytäväksi ja ostat -rahoilla meille uudet hameet, eikö totta? - --- Kyllä, tyttöseni, vastasi Jaakko, -- Alfred tyytyköön sikoihin. - --- Entä voi? Saanko minä senkin, kun olen oppinut kirnuamaan? jatkoi -Alice. - --- Et, väitti Alfred, -- minähän lehmän otin kiinni, minun pitää siis -myöskin saada osani. - --- Me panemme kahtia, sanoi Alice. - --- Olkoon menneeksi. Niin, sehän on totta, minä kirnusin vähän voita -eilen, mutta se ei ole oikein kovaa. Mikähän siihen on syynä? - --- Panitko kyllin suolaa ja vaivasitko oikein hyvästi? kysyi Jaakko. - --- En. - --- Mutta se sinun pitää tehdä. Ensi kerralla tulen minä avuksesi. - -Päätettiin, että Edvard jäisi kauniisti kotiin ja auttaisi Alfredia -tammenterhojen kokoamisessa. Jaakko lähti sitten kuulustelemaan -koiranpentuja. Hän viipyi kaksi päivää. Kun hän palasi kotiin, ei -hänellä ollut pentuja mukanaan, ne olivat näet vain kahden viikon -vanhat, eikä niitä voinut vieroittaa emostaan, ennenkuin ne olivat -kolmen-neljän kuukauden vanhat. Muutoin oli Jaakolle käydä hullusti, -kun hän kulki metsän halki. Tähän aikaan vuodesta olivat näet peurat -hyvin vaarallisia, ja yksi otus oli hyökännyt hänen kimppuunsa -tavoittaen häntä sarvillaan. Vasta kun hän oli laukaissut pyssynsä ja -ampunut pois sen toisen sarven, jätti se hänet rauhaan. - --- Ole varuillasi, kun samoilet metsissä, sanoi hän Edvardille. - --- Minähän liikun siellä niin harvoin, vastasi tämä. -- Emmehän nyt käy -metsällä; mutta marraskuussa alamme taas. - --- Niin, mutta emme ennen. Huomenna autan teitä tammenterhojen -keräämisessä, ja ylihuomenna lähden kaupunkiin viemään Alicen kanoja. - --- Ja siksi, kun te tulette kotiin, olen minä säästänyt oikein paljon -kermaa, jota teidän pitää opettaa minua kirnuamaan, sanoi Alice. - --- Älkää unohtako kissanpoikaani, Jaakko, pyysi pikku Edit. - --- Mitä te kissalla teette? Se vain varastaa kermanne ja tappaa -lintunne, sanoi Alfred. Hän oli vastikään valmistanut linnunhäkin -Alicelle ja laittoi parhaillaan toista Editille. - --- Minun Mirrini ei tee pahaa. Me suljemme maitohuoneen oven tarkoin ja -ripustamme linnunhäkin niin korkealle, ettei Mirri siihen ylety. - --- Kyllä kissastakin voi olla hyötyä. Ehkä se opettaa teitä -varovaisiksi, arveli Edvard. - --- Mutta kuulkaahan, sanoi Alfred, -- meidän vaatteemme alkavat jo olla -ikäkuluja; pian ne hajoavat yllämme. Mitenkähän saisimme rahoja uusiin -vaatteisiin, Edvard? - --- Tiedättekö mitä, vastasi Jaakko, -- minä ostan sekä sinulle että -veljellesi kaikki, mitä tarvitsette. Te maksatte sitten minulle niin -pian kuin voitte. - --- Kiitos, Jaakko! Se on minun mieleeni! huudahti Alfred. -- Silloin -pitäisi teidän ensiksikin ostaa minulle pyssy ja vaatekerta. Minäkin -kävisin mielelläni metsällä, varsinkin nyt, kun saan koiran. - --- Hyvä. Minä lähden siis huomenna varhain kaupunkiin. Rahapussissani -on vielä jonkin verran kolikoita. - -Sanottu ja tehty. Jaakko lähti ja vei mukanaan pari tusinaa Alicen -kananpoikia. Se, minkä hän niistä sai, oli melkein puhdasta voittoa, -sillä niiden elättäminen ei ollut maksanut montakaan penniä. Aivan -pieninä ne olivat saaneet vähän kaurakakkua, mutta sittemmin ne tulivat -mainiosti toimeen perunan jätteillä ja pitivät itse huolta -ravinnostaan, kuten kanat tavallisesti tekevät, kun ne saavat vapaasti -liikkua ja kuopia, missä tahtovat. - -Kun vanhus palasi kotiin, oli hänellä paljon hyvää mukanaan: uusia -vaatteita kaikille "lapsenlapsille", neuloja ja lankaa Alicelle, joka -päälle päätteeksi sai pari markkaa kananpojistaan -- ja mainio pyssy -Alfredille. Eipä hän ollut unohtanut kissanpoikaakaan. Sitä paitsi oli -hänellä uutisia. Osa keropäitä oli alkanut niskoitella Cromwellia -vastaan, joka kuitenkin oli kurittanut heitä perinpohjaisesti -sotaväkensä avulla. - -Päivät kuluivat, ja metsästysaika oli käsissä. Eräänä iltana, kun -Jaakko ja Edvard tulivat kotiin metsästä, pyysi vanha metsänvartija -Alicea seuraavana aamuna valmistamaan oikein hienon päivällisen. -- Se -on juhlapäivä, sanoi hän. - --- Miksi niin? - --- Ellet itse voi sitä arvata, en minäkään sano mitään. - -Seuraavana päivänä oli päivällispöydässä paistia, lihamuhennosta, -kananpojanpaistia ja omenaputinkia. Kaikki oli maukasta, sillä Alicesta -oli vähitellen tullut oikein näppärä pikku emäntä, ja paitsi Alfredia -auttoi pikku Edit häntä keittiötoimissa parhaansa mukaan, kyni -kananpojat, piti tulen vireillä ym. - --- Nyt kerron teille, miksi tänään on juhlapäivä, sanoi Jaakko -luettuaan pöytärukouksen. -- Tänään on kulunut vuosi siitä, kun te -tulitte metsänvartijantaloon. - --- Todellako! huusivat kaikki; ei kukaan ollut sitä muistanut. - --- Sanokaa nyt, eikö teistä tämä vuosi ole kulunut nopeasti, ja eikö se -ole ollut onnellinen aika -- yhtä onnellinen kuin se aika, jonka -Arnwoodissa vietitte? - --- Kyllä, siinä olette oikeassa, vastasi Alfred, -- vielä paljon -onnellisempikin, sillä silloin tiesin tuskin koskaan, mitä tekisin, -mutta täällä ovat päivät aina olleet liian lyhyet. - --- Minä olen samaa mieltä kuin Alfred, virkkoi Edvard. - --- Niin minäkin! huudahti Alice. -- Minulla on työtä yllin kyllin, olen -aina iloinen ja reipas enkä koskaan enää saa nuhteita, vaikka hameeni -vähän tahraantuisikin tai repeäisi... - --- Entä mitä sanoo pikku Edit? - --- Minä pidän teistä kaikista ja Mirristä myöskin. - --- Se on oikein, sanoi vanha metsänvartija. -- Kun meillä vain on -kyllin työtä, olemme tyytyväisiä ja onnellisia. Elämä on suonut teille -kaksi parasta lahjaansa: terveyden ja iloisen luonteen. Te ette ole -lainkaan samoja lapsia kuin ne pienokaiset, jotka minä vein pois -Arnwoodista. Te olette terveitä ja voimakkaita, punaposkisia ja -päivettyneitä, he olivat kalpeita ja laihoja. Katsohan sisariasi, -Edvard. Luuletko kenenkään enää tuntevan heitä? - --- En, vastasi Edvard hymyillen, -- en luule. - --- Entäs Alfred, tuskinpa häntäkään enää kukaan tuntisi! Sinä itse -sitävastoin et ole paljonkaan muuttunut; sinä olet kasvanut ja -päivettynyt; mutta metsänvartijanpuvussakin sinut tuntee eversti -Beverleyn pojaksi. Me emme voi kyllin kiittää Herraa siitä, että hän on -sallinut teidän saada rauhaa ja turvaa köyhän metsästäjän tuvassa, sen -sijaan että olisitte hukkuneet liekkeihin Arnwoodissa; joka päivä -kiitän Jumalaa siitä, että hän on suonut minun elää niin kauan teidän -luonanne. Olen pitänyt niin hyvästi kuin olen voinut lupaukseni -isällenne. Ja päivä päivältä käy sydämeni kepeämmäksi nähdessäni, -kuinka reippaita ja taitavia te olette. Jumala siunatkoon teitä -kaikessa, rakkaat lapset, ja suokoon teille monta onnellista -elonpäivää. - -Vanhus oli niin liikutettu, että kyyneleet vierivät pitkin hänen -kurttuisia poskiaan. - -Toinen vuosi oli nyt vierimässä. Jaakko ja Edvard kävivät vain pari -kertaa viikossa metsällä; sillä vanha metsänvartija sairasti pahoin -leiniä eikä enää jaksanut samoilla maita ja metsiä. Hänellä oli jo -siinäkin kova urakka, ennenkuin pääsi Lymingtoniin myymään -metsänriistaa, ja kun talvi toden teolla teki tuloaan, täytyi hänen -kokonaan jättää metsästys. Onneksi Alfred oli jo oppinut taitavasti -käyttämään pyssyään, niin että hänen veljensä hyvin tuli toimeen ilman -vanhuksen apuakin. Alfred oli ylipäänsä aina toimessa, milloin hän -puuhasi yhtä, milloin toista. Niinpä hän eräänä iltana istui vuolemassa -pähkinänoksasta sauvaa. Turhaan utelivat toiset, mitä hän siitä aikoi. - --- Minä tahdon hiukan kokeilla, sanoi hän vain. -- Jos onnistun, saatte -kyllä tietää siitä aikoinaan. -- -- -- Tosiaan, Jaakko, älkää unohtako -huomenna ostaa suolaa kaupungista, sillä meidän täytyy teurastaa -porsas, ja enin osa siitä on suolattava. Ei olisi myöskään hullumpaa -savustaa joku kappale, vai mitä, Alice? Eikö sinusta olisi mukavaa, jos -tuolla katossa riippuisi pulska kinkku, niin että sinun tarvitsi vain -nousta jakkaralle ja leikata muutamia viipaleita, kun Edvard ja minä -nälkäisinä palaamme metsästä eikä sinulla ole muuta ruokaa. - -Alice hymyili käytännöllisen veljensä puuhille, ja Jaakko lupasi kyllä -savustaa kinkun tarvittaessa. - --- Minä luulen kyllä, että siitä tulee kalu, sanoi Alfred. Hän -tarkoitti pähkinäkeppiä, jota hän yhä veisti. -- Huomenna nähdään, -mihin se kelpaa. - --- Mitä siitä sitten tulee, Alfred? kysyi pikku Edit. - --- Älä ole liian utelias, pikku sisar. Mene sinä vain Mirrinesi -yöpuulle. - -Seuraava päivä oli teurastus- ja suolauspäivä. Jaakko ei itse jaksanut -olla toimessa, mutta hän johti töitä. Edvard ja Alfred suolasivat -silavan, ja Alice sulloi sen astiaan. Illalla, ennen maatapanoa, Alfred -lähti metsään uusi tekeleensä mukanaan. Seuraavana aamuna hän palasi ja -toi lihavan jäniksen kotiin sisarusten ja Jaakon suureksi -hämmästykseksi. - --- Näettekö! hän huusi iloisena. -- Onnistui kuin onnistuikin. Ansani -tepsi ja tämä on ensimmäinen saaliini. Tällä tavoin saamme hiukan -vaihtelua ruoassamme. - --- Mitenkä sinä keksit laittaa tuollaisen ansan? - --- Minä luin eräästä vanhasta matkakuvauskirjasta, että muutamat -villikansat pyytävät kaniineja ja jäniksiä sillä tavalla. Sellaisenhan -minäkin voin tehdä, arvelin. Ja sitten laitoin ansani. - -Hyvin harvoin ennättivät sisarukset lukea. Vain silloin tällöin -otettiin ne muutamat kirjat, jotka Jaakko omisti, esille kaapista. -Mutta he lukivat järjellä ja taidolla, ja Alfred olikin jo ymmärtänyt -hyötyä tiedoistaan. Eipä ollut hullumpaa saada jänispaistia silloin -tällöin, kun täytyi hankkia ruokaa joka päivä viidelle nälkäiselle -suulle. - - - - -SEITSEMÄS LUKU. - -Veljekset. - - -Alfredilla oli aina monta rautaa tulessa. Hän laittoi uusia satimia, ja -asetti ne moneen eri paikkaan, niin että tuskin kului päivääkään, ettei -hän tuonut kotiin kaniinia tai jänistä. Sitäpaitsi oli hänellä -nähtävästi jotain uusia salaperäisiä tuumia. Aamulla aikaisin ja -illalla myöhään hän oleskeli metsässä eikä kukaan tiennyt, mitä hän -teki. - -Viimein hänen salaisuutensa tuli ilmi. Eräänä aamupuolena hän tuli -kotiin ja sanoi: - --- Edvard, tällä kertaa olen saanut paremman saaliin kuin jäniksen tai -kaniinin, mutta minä en saa sitä yksin kotiin. Tule sinä avukseni. Te -kai ette pääse mukaan leiniltänne, Jaakko? - --- Oh, enköhän minä sentään kykene. Nyt, kun on satanut lunta ja ilma -on raikkaampi, on minun paljoa parempi olla. Kostea ilma on leinille -myrkkyä. Mitä sinä sitten olet pyytänyt? - --- Saattepa nähdä. Mutta sinne on puoli mailia. - --- Älähän huolehdi, kyllä minä toimeen tulen. Kulje sinä, Alfred, vain -edellä. - -Kaikki kolme lähtivät matkaan. Kun he olivat saapuneet eräälle -paikalle, jossa kohosi ryhmä kookkaita puita, näytti Alfred heille -syvän haudan, jonka hän oli kaivannut puitten väliin. Se oli noin kuusi -jalkaa leveä, kahdeksan jalkaa pitkä ja niin syvä, että täysikasvuinen -mies olisi kadonnut aivan näkymättömiin, jos hän olisi siihen hypännyt. - --- Katsokaas, sanoi Alfred ylpeänä keksinnöstään, -- tässä on minun iso -satimeni. Ja katsokaa, mitä olen sillä pyytänyt. - -He kurkistivat alas. Nuori härkä oli pudonnut kuoppaan. - --- Mitä me nyt teemme? kysyi Alfred. -- Emme kai saa sitä elävänä ylös? - --- Ei, siksi se on aivan liian raskas. Ja sitäpaitsi, koska meidän joka -tapauksessa kuitenkin täytyy tappaa se, niin voimme yhtähyvin ampua sen -nyt heti, arveli Jaakko. - --- Mutta kuinka sinä sait sen? kysyi Edvard veljeltään. - --- Siihen neuvoi minua taaskin tuo vanha kirja. Minä kaivoin haudan, -peitin sen orjantappuranoksilla ja loin lunta päällimmäiseksi. Sitten -otin kimpun heiniä ja hajoitin ne kuopan ympärille houkutellakseni -karjan, joka etsi suojaa kylmältä näitten suurten puitten varjossa, -kuopan läheisyyteen. Kuten huomaatte, onnistui tuumani hyvin. - --- Niin, sinä Alfred, viet totta tosiaan voiton meistä kaikista. -- No, -ammunko sen? - --- Kyllä, nyt se juuri katsoo ylös. - -Pau! siinä makasi härkä. Mutta saadakseen sen ylös tarvitsivat he -köyttä ja sitä ei ollut kuin kotona. Samalla kun he noutivat köyden, -toivat he Kimon ja rattaatkin kuopalle. Härkä oli aika raskas, ja -kovasti he kiskoivat ja rehkivät, ennenkuin saivat sen ylös hinatuksi -syvästä kuopasta. - --- Seuraavalla kerralla emme enää rupea tämmöiseen puuhaan, sanoi -Alfred, joka ähki ja puhki kovista ponnistuksista ja pyyhki hien -otsaltaan. -- Minä teen itselleni nostolaitoksen, niin hinaamme -saaliimme ylös yhtä nopeasti ja näppärästi kuin sangollisen vettä -kaivosta. - --- Oikein maukasta lihaa, sanoi Jaakko, joka jo oli nylkemässä härän -nahkaa. -- Se ei vielä ole kuin noin puolentoista vuoden vanha, mikäli -minä ymmärrän. Mikähän meille olisi tullut neuvoksi, jos se olisi ollut -samanlainen jättiläisotus kuin se, minkä viime vuonna ammuimme. Me emme -ikinä olisi saaneet sitä ylös. - --- Olisimme kylläkin, vakuutti Alfred, joka aina oli neuvokas, -- -silloin olisin minä hypännyt kuoppaan ja hakannut sen kappaleiksi. - -Heti kun nahka ja lihat oli saatu rattaille, lähtivät he kulkemaan -kotiin metsänvartijantalolle. - --- Nyt on sinun pyssysi monin kerroin maksettu, sanoi Jaakko matkalla -Alfredille. -- Tästä lihasta saan monta markkaa. - --- Sehän on mainiota. Mutta toivottavasti ei tämä ole viimeinen -saaliini. - --- Ei suinkaan. Mutta kuulehan -- siitä johtuu mieleeni -- sinun -pitänee ajaa takaisin kuopalle ja korjata kaikki sisälmykset näkyvistä -ja luoda lunta veripilkuille. Minä olen näet huomannut, että karja -kovasti kammoaa verta. Olen nähnyt sen pari kertaa kun olen ampunut -peuran, niin ovat toiset tulleet paikalle ja heti kohta juoksujalkaa, -häntä pystyssä ja mylvien kiitäneet pakosalle. - --- Kiitos neuvosta, Jaakko, sanoi Alfred. -- Ja tiedättekö mitä -- minä -vien sinne samalla läjän kuivia sanajalkoja ja hajoitan ne kuopan -pohjalle. Muutoin sattuu helposti, että joku hieho tai vasikka, joka -putoaa siihen, särkee luunsa, ja siitä meillä ei ole suurtakaan iloa. - --- Tuommoisen kuopan kaivaminen on kai vienyt monta tuntia? kysyi -Edvard. - --- Niin on, mitä syvemmälle pääsin, sitä vaikeammaksi kävi työ. Päälle -päätteeksi täytyi minun kuljettaa pois kaikki multa ja sirottaa se -maahan. Kokonaisen kuukauden tein työtä, viimein kuljin tikapuita -myöten edestakaisin ja multaa en enää voinut lapiolla luoda ylös, vaan -täytyi minun kantaa se vasussa. - --- Kylläpä siinä on kärsivällisyyttä kysytty. Mutta sinä oletkin paljon -sitkeämpi kuin minä, sanoi Edvard. - -Talvi kului nopeasti ja hiljaisesti. Jaakon täytyi enimmäkseen pysyä -sisässä leininsä tähden, ja Edvard kävi metsällä yksin tai veljensä -seurassa. Alfred sai sitäpaitsi pari vasikkaa verrattomaan ansaansa. Ne -saatiin hengissä ylös kuopasta ja vietiin navettaan toisten lisäksi ja -niin edistyi talon karjanhoito nopeasti. Vanha Jaakko oli nyt niin -heikko, ettei hän enää jaksanut lähteä hakemaan koiranpentuja, jotka -oli heille luvattu. Tammikuu oli käsissä -- juuri siinä kuussa Jaakko -oli luvannut ne noutaa -- mutta nyt ei ollut ajattelemistakaan, että -hän olisi kyennyt niin pitkälle matkalle. Hän ei myöskään tahtonut -lähettää Edvardia tai Alfredia niitä hakemaan. -- Minä tulen kyllä pian -terveemmäksi, sanoi hän joka kerran, kun asia tuli puheeksi. Vihdoin -viimein huomatessaan, ettei hänen terveytensä tullut sen paremmaksi, -salli hän Edvardin lähteä. - -Hän selitti hänelle tarkoin, mitä tietä hänen tuli kulkea metsävoudin -asunnolle, ja neuvoi häntä esiintymään hänen pojanpoikanaan, Edvard -Armitagena. - -Seuraavana aamuna Edvard satuloitsi Kimon ja lähti matkaan. - --- Jospa minä saisin lähteä mukaasi, sanoi Alfred, joka saattoi -veljeään kappaleen matkaa. - --- Niin, jospa saisit! Minusta tuntuu kuin olisin orja, joka on -saavuttanut vapautensa. Minä tiedän kyllä, kuinka suuressa -kiitollisuuden velassa olemme vanhalle Jaakolle, ja olenkin hänelle -sydämestäni kiitollinen; mutta minä en saata ymmärtää, mitä pahaa hän -luulee meille tapahtuvan, jos me näyttäydymme Lymingtonissa. - --- En minäkään sitä käsitä, Edvard, mutta luulen, että vaara -pääasiallisesti kummittelee Jaakon mielikuvituksessa. Kukapa tahtoisi -tehdä meille pahaa senvuoksi, että isämme taisteli kuninkaan puolesta, -kun itse olemme rauhallisia. Mutta mitä silloin ensi työksesi tekisit, -Edvard, jos lähtisit pois metsästä? - --- Tietysti ilmaisisin kuka olen ja vaatisin perinnökseni isäni -maatilaa, Arnwoodia. - --- Sitäpä Jaakko juuri pelkääkin, ja se tuottaisi sinulle vain -onnettomuutta. Jaakko on näet uskonut minulle, vaikkei hän ole sitä -sinulle rohjennut kertoa, että maatila on joutunut parlamentille, koska -meidän isämme on taistellut sitä vastaan, ja jos sinä koettaisit saada -sitä takaisin, joutuisit varmasti vankeuteen. - --- Ja miksi ei Jaakko uskaltanut kertoa sitä minulle? - --- Koska hän pelkäsi, että sinä vihoissasi moisesta vääryydestä -ryhtyisit johonkin varomattomaan tekoon, joka voisi syöstä meidät -kaikki onnettomuuteen. Hän sanoi myöskin, että hän ei luultavasti enää -elä kauan, sillä hän huomaa, kuinka voimat vähenevät päivä päivältä. -Hän toivoisi vain saavansa vielä elää vuoden tai pari voidakseen pitää -sinua aisoissa. Jos sinä menet ilmaisemaan itsesi ja vaadit -isäinperintöäsi, selitti Jaakko minulle tuonoin, pidättävät viholliset -sinut, ja samalla joudumme Alice, Edit ja minäkin heidän valtaansa. -Miten luulet pikku sisartemme silloin käyvän? He tulisivat tietysti -kuninkaalle vihamielisten ihmisten luo, jotka mielihyvällä kiusaisivat -ja vaivaisivat kuninkaanpuoltajan, eversti Beverleyn tyttäriä. - --- Jaakko olisi voinut sanoa tämän kaiken minulle itselleni. - --- Hän pelkää kiivasta luonnettasi; ja siksi hän alituisesti pelkää, -että sinä lähtisit pois täältä metsästä. "Minä rukoilen joka ilta, että -Jumala sallisi minun vielä elää, niin että voisin hillitä veljesi -levottomuutta ja matkahalua", sanoi hän minulle kerran. - --- Minä en lähde minnekään, niin kauan kuin olen sisarteni ainoa tuki. -Jos he olisivat turvassa, kääntäisin vaikka jo tänäpäivänä selkäni -pikku mökillemme. - --- Minä sanon kuten Jaakko: Odota. Se sana on kullan arvoinen näihin -aikoihin. Mutta eipä silti tarvitse elää piilossa, vaikka onkin -varovainen. Minä en todellakaan luule meille siitä vahinkoa koituvan, -vaikkapa liikkuisimmekin kaupungissa ja muissa sellaisissa paikoissa. -Kun vain kuljemme Armitagen nimellä, ei yksikään ihminen saata tuntea -meitä näissä puvuissa, jotka nyt ovat yllämme ja niin muuttuneet kuin -olemme. Sekä sinä että minä olemme tulleet suuriksi ja vahvoiksi. -Tuulet ja säät ja jokapäiväinen raataminen ovat karaisseet ja -ahavoittaneet meitä niin, että todella näytämme siltä, kuin olisimme -asuneet metsässä paitaressuista saakka. Me emme tosiaan näytä eversti -Beverleyn pojilta. - --- Olen täydellisesti samaa mieltä kanssasi, vastasi Edvard. -- Äläkä -sinä luule minua niin kauhean kiivaaksi kuin mitä Jaakko kuvittelee. -Sydämeni hehkuu vihasta, mutta minä voin hillitä mieleni, ja voin -hallita itseäni, silloin kuin tahdon. Ja nyt huomaan kyllä, että tässä -täytyy panna viekkaus viekkautta vastaan. Sitäpaitsi -- niin kauan kuin -kuningas istuu vankilan muurien sisäpuolella, ja hänen miehensä ovat -hajallaan ja maasta karkoitetut, niin kauan en minä voi mitään -toimittaa ja jos ilmaisisin itseni, vahingoittaisin sillä vain itseäni -ja meitä kaikkia. Voit siis luottaa siihen varmasti, että minä pysyn -alallani ja salaan oikean nimeni. Mutta sen sinulle sanon: minun täytyy -ja minä tahdon puhella muiden ihmisten kanssa, en voi elää kuin säkissä -tietämättä rahtuakaan siitä, miten tässä maassa eletään. - --- Sinä olet oikeassa, veli. On parasta, että liikut vähän muuallakin -kuin yksinomaan tässä metsässä -- ole vain varovainen! Mutta nyt minun -täytyy lähteä kotiin raatamaan. Onnea matkalle, Edvard. Ja koeta saada -hiukan haulia minulle metsävoudilta, minä tarvitsen kovin niitä. Jää -hyvästi. - --- Jää hyvästi! Edvard kiirehti Kimoa ja katosi pian metsään. - -Yllämainittu keskustelu osoittaa parhaiten, kuinka perin erilaiset -veljesten luonteet olivat. Edvard oli rohkea ja kenties vähän liiaksi -kiihkeä, mutta hän kuunteli aina toisten järkeviä neuvoja ja seurasi -niitä. Hänet oli kasvatettu suuren maatilan perillisenä, ja sen vuoksi -hän syvästi tunsi nykyisen nöyryytetyn asemansa -- hän, jonka -tulevaisuus lapsena oli näyttänyt niin loistavalta. Lapsuudesta asti -oli hänen mielensä palanut sotaan ja miekan melskeeseen, ja hänen uljas -isänsä oli yhä vain elähdyttänyt tätä hänen taipumustaan. Mutta tästä -sotaisesta mielialasta huolimatta oli hänellä hyvä ja puhdas sydän eikä -koko Englannin valtakunnassa ollut ylevämielisempää nuorukaista kuin -Edvard Beverley. - -Alfred oli paljon levollisempi ja hiljaisempi. Hänen mietiskelevän ja -syvän luonteensa mukaista ei ollut raivata uusia uria tai kulkea -etumaisena, paremmin hän oli paikallaan siinä, missä kysyttiin hyviä ja -viisaita neuvoja. Yhdessä kohdassa hän kuitenkin oli Edvardin -kaltainen, hän oli rohkea kuten veljensä vaikkei hänen rohkeutensa -ollut niin kiihkeätä laatua -- se oli kuin hehkuva hiillos, joka vasta -silloin ilmiliekiksi leimahtaa, kun siihen puhalletaan. Alfred oli -syntynyt rauhan mieheksi, sen saattoi selvästi huomata; hän viihtyi -paraiten saadessaan puuhailla tallissa tai vainiolla -- sellainen elämä -häntä miellytti. - -Molempien veljien välillä ei koskaan vaihdettu pahaa sanaa. He tulivat -mainiosti toimeen keskenään, ja se johtui siitä, ettei kumpikaan -pitänyt itseään toista viisaampana eikä itsepintaisesti pysynyt omassa -mielipiteessään. Päinvastoin oli heillä molemmilla sama tarkoitusperä --- noudattaa toisen tahtoa ja mieltä. - - - - -KAHDEKSAS LUKU. - -Keropää ja hänen tyttärensä. - - -Edvard ratsasti hyvää vauhtia, ja parin tunnin kuluttua hän oli -saapunut Uudenmetsän toiseen päähän. Vähän ennen päivällisaikaa hänen -hevosensa seisahtui metsävoudin talon edustalle. Hän talutti Kimon -aidan luo, sitoi sen suitsista portinpieleen ja astui pienen puutarhan -poikki, jossa lumikellot jo alkoivat pistäytyä esiin; muutoin oli maa -vielä paljas tähän aikaan vuodesta. Hän kolkutti ovelle, ja pieni, noin -kolmen-neljäntoistavuotias tyttö tuli avaamaan. - --- Onko Oswald Patridge kotona? kysyi Edvard. - --- Ei, hän on metsällä, vastasi tyttö. - --- Milloin hän palaa? - --- Luultavasti vasta illalla. - --- Sepä ikävä. Olen ratsastanut pitkän matkan tavatakseni häntä. Eikö -hänellä ole vaimoa tai muuta perhettä, jonka kanssa saisin puhua? - --- Vaimoa ei hänellä ole, mutta kenties voisin minä...? - --- Niin, minä tulin vain noutamaan kahta koiranpentua, jotka hän oli -luvannut sukulaiselleni, Jaakko Armitagelle. Ukko on liian heikko -voidakseen itse tulla niitä ottamaan, senvuoksi hän lähetti minut. - --- Minä tiedän kyllä, että talossa on koiria sekä suuria että pieniä, -mutta en ollenkaan tiedä, mitkä niistä ovat teille tulevat. Odottakaa -hetkinen, niin puhun isälleni. - -Hän meni sisälle, mutta tuli heti takaisin ja pyysi Edvardia sisään; -isä halusi puhutella häntä. Nuorukainen astui sisään tytön seurassa -ja tuli huoneeseen, missä istui mies puritaanien tummassa, -yksinkertaisessa puvussa. Pöydällä hänen edessään oli suuret läjät -papereita ja kirjoja. Edvard huomasi heti, että hän oli niinkutsuttu -"keropää", sen nimen olivat Cromwell ja parlamentin puoluelaiset -saaneet, koska heillä oli tapana leikata tukkansa ihoa myöten, -päinvastoin kuin kuninkaan väki ja aateliset, joiden hiukset liehuivat -kiharoina olkapäillä. Samoin oli hänen suippokupuinen hattunsa, jonka -hän oli asettanut tuolille miekkansa viereen, aivan toista mallia kuin -kavaljeerien päähineet. - --- Tässä on nuorukainen, isä, sanoi tyttö, jonka jälkeen hän astui -toiselle puolelle huonetta ja istui tulen ääreen. - -Mutta hänen isänsä ei keskeyttänyt työtään, hän luki edelleen kirjettä, -jonka hän juuri oli avannut; ja Edvardia loukkasi syvästi tämä keropään -huolimaton kohtelu. Hänen, Edvard Beverleyn, täytyi seisoa oven suussa -nöyrästi odottaen, kunnes hänet suvaittiin huomata. Onneksi hänen -järkensä voitti, ja hän muisti, että hän itse oli esiintynyt Jaakko -Armitagen sukulaisena eikä Edvard Beverleynä. Hänen poskensa olivat -kivahtaneet punaisiksi, mutta hän hillitsi itsensä ja odotti. Silloin -tällöin hän loi silmäyksen tyttöön, ja joka kerran kohtasi hänen -katseensa tytön silmät, jotka nopeasti aina silloin painuivat maahan. - -Viimein oli vakava mies pöydän ääressä lukenut kirjeensä loppuun. -- -Mitä haluatte, nuori mies? hän kysyi. - --- Minulla oli asiaa Oswald Patridgelle. Minun piti noutaa kaksi -koiranpentua, jotka hän oli luvannut isoisälleni, Jaakko Armitagelle. - --- Armitage, toisti mies selaillen papereita pöydällään. -- Armitage... -Jaakko... niin oikein, huomaan, että hän on metsänvartijoita. Miksi ei -hän ole käynyt minun luonani? - --- Mistä syystä hän sitä olisi tehnyt? - --- Mistäkö syystä? Siitä syystä, että parlamentti on määrännyt -Uudenmetsän minun valvontani alaiseksi. Minä olen metsänvartijain uusi -päällikkö. - --- Siitä ei Jaakko Armitage tiedä mitään, vastasi Edvard. -- Hän tuli -metsänvartijaksi Kaarle-kuninkaan aikana. Kahden viimeisen vuoden -kuluessa hän ei ole saanut palkastaan penniäkään, mutta hän asuu omassa -mökissään, jonka hän on perinyt isältään. - --- Nuorukainen, asutteko isoisänne luona? - --- Kyllä, olen oleskellut hänen luonaan runsaasti vuoden. - --- Millä hän on tullut toimeen? Tehän väitätte, ettei hän ole saanut -palkkaa moneen vuoteen. - --- Millä ovat muut metsänvartijat tulleet toimeen? - --- Teidän ei sovi kysyä, te vastaatte. Siis: millä on Jaakko Armitage -elänyt? - --- Oh, me tulemme mainosti toimeen, vastasi Edvard. -- Meillä on pieni -maapalsta, jota viljelemme ja sitäpaitsi on meillä hevoinen ja rattaat, -sikoja ja lehmiä. - --- Ja se riittää elatukseksenne? - --- Oliko Aabrahamilla, Iisakilla ja Jaakobilla sen enempää? Nyt oli -Edvard taas kysyjänä. - --- Te olette vähän liian suulas, nuorukainen, sanoi uusi -metsäpäällikkö, -- mutta -- pysyäksemme Jaakko Armitagessa -- me -tiedämme kyllä mikä hän on miehiään, ja ketä hän aikoinaan palveli. Ja -sitäpaitsi -- te sanotte tulleenne noutamaan kahta koiranpentua. Mitä -tarkoitusta varten niitä tarvitsette? Sikoja paimentamaanko? - --- Meillä on kyllä niin hyvä koira, ettei sen vertaista ole koko -Uudessametsässä; mutta me haluaisimme pari kappaletta lisäksi, jos -sattuisimme menettämään vanhan Turvamme. - --- Niin hyvä koira, ettei sen vertaista ole koko metsässä? Hyvä -- -mihin se on hyvä? - --- Metsästykseen tietysti. - --- Te myönnätte siis metsästäneenne? - --- Jaakko Armitage vastatkoon omasta puolestaan, lausui Edvard, -- hän -elää ja toimii niinkuin itse hyväksi näkee, minulla ei ole siihen -mitään sanottavaa. Sen verran saatan kuitenkin sanoa, että jos hän -olisikin ampunut jonkun otuksen silloin tällöin, ei kukaan häntä voi -siitä moittia. - --- Todella! Vai eikö? Saanko kysyä mistä syystä? - --- Niin, katsokaapa -- Jaakko Armitage palveli Kaarle-kuningasta, joka -teki hänestä metsänvartijan ja antoi hänelle palkan. Ihmiset, joiden ei -olisi pitänyt siten menetellä, nousivat kapinaan hallitsijaansa vastaan -ja riistivät häneltä vallan, mutta sehän ei oikeastaan kuulu hänen -uskollisille palvelijoillensa, he ovat hänen miehiään kuten ennenkin, -ja kun ei heidän herransa voi palkita muulla lailla, on heidän ollut -pakko silloin tällöin ampua hänen otuksiaan. - --- Te myönnätte siis, että Jaakko Armitage on kaatanut metsänriistaa? -kysyi metsäpäällikkö ankarasti. - --- Siihen en vastaa, herra, lausui Edvard lujalla ja levollisella -äänellä. -- Ensiksikään en seiso tässä syyttämässä ketään; ja toiseksi -tahtoisin tietää, millä oikeudella te minua tutkitte? - --- Milläkö oikeudella, mestari Nenäkäs! Edvard hätkähti, mutta hillitsi -suuttumuksensa. -- Olkaa hyvä, tässä näette valtakirjan, jolla -parlamentti on määrännyt minut Uudenmetsän päälliköksi samalla antaen -minulle oikeuden palkata tai ajaa pois kenen hyväksi näen. Ja koska -arvaan, ettette osaa lukea kirjoitusta ettekä kirjoittaa, niin on -teidän pakko uskoa minun sanaani. - -Edvard astui pöydän luo, otti paperin ja luki. -- Aivan oikein, sanoi -hän ja laski tyynesti valtakirjan takaisin pöydälle. -- Mutta se on -allekirjoitettu vasta 20 päivänä joulukuuta, kuten huomaan, ja on siis -vain kahden viikon vanha. - --- Entä sitten? kysyi ankara metsäpäällikkö ja silmäili hiukan -kummastuneena reipasta poikaa, joka niin rohkeasti puhui puolestaan. - --- Tahdon vain huomauttaa, että Jaakko Armitage on maannut sairaana -kokonaista kolme kuukautta eikä sen ajan kuluessa tietysti ole voinut -ampua mitään. Koska nyt metsä luonnollisesti kuului kuninkaalle, siksi -kunnes parlamentti sen anasti, on päivänselvää, että vanha isoisäni, -olipa hän sitten ampunut kuinka paljon otuksia tahansa, on siitä -vastuunalainen vain herralleen ja kuninkaalleen. - --- Ei ole vaikea nähdä, mitä koulua te olette käynyt, nuori mies. - --- Huono koira on se, joka puree sitä kättä, joka hänelle ruokaa antaa, -herra, vastasi Edvard lämpimästi. -- Isoisäni ja hänen isänsä ennen -häntä ovat palvelleet eversti Beverleyn perhettä; häntä he kiittävät -maasta ja mannusta ja paljosta muusta hyvästä, ja senvuoksi he aina -ovat pitäneet hänen nimeään suuressa kunniassa ja ovat taistelleet sen -asian puolesta, jonka edestä hän meni kuolemaan -- ja niin teen -minäkin. - --- Te puhutte rohkeata kieltä, nuori ystäväni, mutta sananne osoittavat -kiitollista sydäntä, ja minä itse kunnioitan suuresti eversti Beverleyn -muistoa. Hän oli uljas mies, ja sille asialle, jota hän voimakkaalla -käsivarrellaan tuki, pysyi hän loppuun asti uskollisena, joskin se oli -huono asia... Mutta palataksemme isoisäänne -- minä en voi, jos -rehellisesti tahdon palvella isäntiäni, ottaa palvelukseen sellaista -miestä, joka on nykyisen hallituksen ilmeinen vastustaja. - --- Herra metsäpäällikkö, vastasi Edvard liikutettu väre äänessään, -- -teidän kauniit sananne eversti Beverleystä liikuttivat sydäntäni, -kiitos niistä. Isoisäni suhteen olette myöskin oikeassa, mutta suoraan -sanoen en usko sen paljoakaan merkitsevän vanhalle Jaakko Armitagelle; -ensiksikään hän ei missään tapauksessa tahtoisi olla teidän alamaisenne --- siihen hän on liian kuningasmielinen ja sitäpaitsi hän ei voisikaan --- hän on jo liian vanha ja heikko. Mutta hänen ei olekaan pakko sitä -tehdä. Talo ja maapalsta ovat hänen yksityisomaisuuttaan, ja siellä -hänellä on hyvä ja rauhallinen olo elämänsä loppuun asti. - --- Arvattavasti on isoisällänne kiinnekirja maahan, jonka sanotte hänen -omistavan. - --- Jo hänen isoisänsä sai lahjoituskirjan siihen, kauan ennen kuin -Kaarle-kuningas oli syntynytkään, ja minä otaksun, ettei parlamentti -aio peruuttaa entisten kuningasten päätöksiä. - -Metsäpäällikkö alkoi nyt kysyä Edvardin ja hänen isoisänsä keskinäistä -suhdetta ja tulisiko nuorukainen perimään talon ukon jälkeen ynnä muuta -sellaista. - -Edvardin suu vetäytyi hymyyn, ja kun hänen silmänsä samassa kohtasivat -nuoren tytön, joka yhä istui takan ääressä hiljaa ja levollisena, kysyi -hän häneltä hiukan leikillisesti, eikö isä hänen mielestään kysynyt -vähän liikoja? - -Tyttö hymyili. -- Oh, enpä tiedä, sanoi hän. -- Hänellä on kai siihen -oikeus. - --- Ei suinkaan. Minun suhteeni ei hänellä ole mitään määräysvaltaa -- -eikä myöskään isoisän suhteen nyt, kun hän on antanut hänelle -lähtöpassin. - --- Oletteko kasvatettu metsänvartijantalossa, nuori mies? kysyi -metsäpäällikkö. - --- En, minä olen saanut kasvatukseni Arnwoodissa yhdessä talon lasten -kanssa. - --- Missä olitte silloin, kun Arnwood paloi? - -Edvardin nuorekkaille kasvoille välähti hurja ilme. - -Hän muisti tuon kauhean yön, jolloin synnyinkodin korkeat muurit -luhistuivat raunioiksi, ja hänen silmissään paloi kostonhimo, kun hän -vastasi keropäälle, että hän oli ollut kotona isoisänsä mökissä sillä -kertaa. Metsäpäällikkö näki, kuinka hänen silmänsä iskivät tulta. - --- Ymmärrän teidät hyvin, nuori ystäväni, hän sanoi, -- teidän ei -tarvitse peittää tunteitanne tässä suhteessa. Arnwoodin polttaminen oli -häpeäpilkku meidän puolueellemme, ja monta kertaa olen hartaasti -rukoillut taivasta, ettei se liian ankarasti rankaisisi tuon hirveän -rikoksen toimeenpanijoita. - -Edvard vaikeni, ja hänen vihansa lauhtui hiukan. Hän ajatteli -itsekseen: Kaikki keropäät eivät nähtävästi kuitenkaan ole niin -kelvottomia kuin minä olen luullut. - -Hetkisen kuluttua hän muisti asiansa ja sanoi: - --- Kuten arvaan, olen tehnyt turhan matkan, koska te metsäpäällikkönä -tuskin sallitte, että metsäkoiria annetaan sellaisille, jotka eivät -enää ole palveluksessanne. - --- Sen seikan kanssa ei minulla ole mitään tekemistä; minä olen täällä -vain valvoakseni, ettei metsästyslakeja rikota, vastasi metsäpäällikkö -ja jatkoi hymyillen: -- Te kai kuitenkin väittäisitte, että pennut -luvattiin teille, ennenkuin minä sain valtakirjani. Tahdon senvuoksi -mieluummin olla niistä mitään tietämättä. Ohimennen tahdon kuitenkin -teille huomauttaa, että salametsästystä koskeva lakipykälä on yhtä -ankara kuin ennenkin -- te ymmärrätte, mitä tarkoitan? - --- Kyllä, herra! Ja jos suvaitsette, tahtoisin mielelläni antaa teille -rehellisen ja suoran vastauksen. - --- Puhukaa vain pelkäämättä. - --- Tarkoitan, että metsänotukset ovat Kaarle-kuninkaan omaisuutta, ja -hän on ainoa, jolla on määräysvalta ylitseni. Ja hän ei varmaankaan -kieltäisi minua ampumasta vähän metsänriistaa kotitarpeiksi. - --- Niin, se on teidän mielipiteenne, nuori ystäväni. Mutta jos joudutte -kiinni, ei tuollaisista puheista ole vähintäkään hyötyä. Silloin ei -mikään auta. Te saatte määrätyn rangaistuksenne ja päälle päätteeksi -juuri minulta! -- Mutta menkää nyt keittiöön saamaan jotain suuhunne. -Oswald Patridge tulee kai pian. - -Edvard kumarsi jäähyväisiksi ja lähti huoneesta. Hän hymyili -tahtomattaan ajatellessaan, että hän oli tullut hakemaan kahta -koiranpentua ja oli löytänyt -- keropään... Mutta hän oli kuitenkin -varsin ystävällinen minua kohtaan. Ja tytär! Kuinka viehättävä hän oli! -Ja miten sievästi hän hymyili!... Kas niin, tässähän on keittiö -- -Arnwoodin perillinen lähetetään keittiöön! Entä sitten! Aika neuvon -tuo, kuten Alfred sanoo... Mutta täällähän ei ole ihmissieluakaan, -parasta, että menen katsomaan Kimolle jotain paikkaa. Se seisoo -varmaankin ulkona ikävissään. - -Sanottu ja tehty. Talli oli rakennuksen takana, ja kun hän oli -taluttanut Kimon sinne ja antanut sille vähän heiniä, istuutui hän -portaille takaoven edustalle. - -Hän vaipui pian syviin ajatuksiin, joista sievähymyinen tyttö hänet -herätti. - --- Minä en tiennyt, että Jane oli poissa, sanoi hän, -- ja teitä on -huonosti kestitty keittiössämme, ikävä kyllä. Mutta jos tahdotte -seurata minua, niin toimitan teille jotain syötävää. - --- Kiitos neiti, te olette hyvin ystävällinen minulle, ja kuitenkin -olen tunnustanut olevani salametsästäjä, lisäsi hän leikillisesti -hymyillen. - --- Niinpä kyllä, mutta tästälähtien ette kai enää harjoita -salametsästystä; ja vaikkapa sitä tekisittekin ja joutuisitte kiinni, -niin rukoilisin isää päästämään teidät vapaaksi, vastasi tyttö -hymyillen. - -He tulivat nyt keittiöön, ja pian istui Edvard pöydän ääressä, jolle -tyttö toi kylmää linnunpaistia, lihapiirakkaa sekä tuopillisen vanhaa -olutta. - --- Tämän enempää en voi teille tarjota, hän sanoi laskien oluttuopin -pöydälle. - --- Teidän isänne nimi on Stone, eikö totta? kysyi Edvard. -- Olin -huomaavinani sen valtakirjasta. - --- Niin, se on hänen nimensä. - --- Entä teidän nimenne? - --- Sama kuin isäni tietysti: - --- Niin, mutta etunimi? - --- Ohoo, te olette aivan liian utelias!... Minun nimeni on Kate, mutta -nyt täytyy minun mennä sisään. - --- Hän on pieni herttainen tyttö, ajatteli Edvard tytön poistuttua -huoneesta, -- ja hän kutsui minua herraksi, tuskinpa hän samoin -puhuttelee muita metsänvartijoita. Minä näytän ehkä sitten vielä liian -hienolta, täytyy siis olla varovainen. - -Näin miettien maisteli nuorukainen hyvällä halulla ruokia. Juuri kun -hän oli lopettanut syöntinsä ja joi viimeisen kulauksen oluttuopista, -astui Kate sisään ja sanoi: - --- Oswald on nyt tullut kotiin. - --- Kiitos neiti, ja kiitos ruoasta. Hän nousi pöydästä. -- Ja kuulkaa, -jatkoi hän, -- voitteko sanoa minulle, missä kuningas nykyään on? - --- Mikäli minä tiedän, on hän vankina Hurstlinnassa. Mutta kukaan ei -saa häntä nähdä. Jos joku koettaisi häntä tavata, tuottaisi se vain -sekä kuninkaalle että hänelle itselleen onnettomuutta. - -Näin sanoen Kate lähti huoneesta, ja Edvard jäi taas yksin -metsäpäällikön keittiöön. - - - - -YHDEKSÄS LUKU. - -Tärkeitä tapahtumia. - - -Edvard astui nyt ulos pihalle ja keksi pian miehen, jolle hänellä oli -asiaa. Hän astui Oswaldin luo ja sanoi nimensä ja mitä varten hän oli -tullut. - --- Kas vain! huudahti metsävouti hämmästyneenä. -- En ole koskaan -tietänyt, että vanhalla Jaakolla oli poika -- ja nyt on hänellä vielä -päälle päätteeksi pojanpoikakin. Oletteko kauankin asunut hänen -luonaan? - --- Vähän yli vuoden; sitä ennen olin Arnwoodissa. - --- Arnwoodissa! Silloin kai olette kuninkaan miehiä? kysyi Oswald. - --- Niin olen, koko sydämestäni. - --- Ja minä, totta vieköön myös. Muutoin en teille koiriani antaisikaan. -Mutta mennään nyt pentuja heti katsomaan. Koirilla on se hyvä -ominaisuus, että ne kyllä kuulevat, mutta eivät kieli, mitä kuulevat. --- Minä, nähkääs, en enää asu yksin. - --- Niin, minä huomasin sen, tapasin näet uuden metsäpäällikön teidän -sijastanne, sanoi Edvard ja sitten hän kertoi Oswaldille, mitä oli -tapahtunut herra Stonen ja hänen välillään. - --- Te olette ollut rohkea, kuulen minä, sanoi Oswald, kun Edvard oli -lopettanut kertomuksensa, -- ja se miellyttää minua. Muuten on paras -pitää suunsa kiinni tähän aikaan. Merkillistä kyllä, olemme minä ja -pari muuta kuninkaalle uskollista miestä saaneet pitää paikkamme, -muutoin on otettu pelkkää uutta, tuntematonta väkeä. He eivät juuri -osaa muuta kuin soimata ja panetella kuningasta, mutta se lieneekin -tärkeintä tähän aikaan. Ennen vanhaan täytyi metsänvartijan olla -myöskin taitava metsästäjä. Sellaisia eivät nämä ole, mutta sen sijaan -he kyllä tekevät parastaan estääkseen muita kaatamasta peuroja. Varokaa -siis, etteivät he iske kynsiään teihin, sillä metsästyslait ovat -ankarat. - --- Pyh! Minä kyllä heistä suoriudun. Pahinta on saada metsänriista -myydyksi, arveli Edvard. - --- Siinä minä kyllä teitä autan, lupasi metsävouti. -- Minä tunnen -kyllä monta, jotka ostavat kaikki otukset, mitkä saatte ammutuksi... -Ja tiedättekö mitä? Minä luulen kuten tekin, ettei tämä uusi -metsäpäällikkö ole niinkään ankara. Hänen kanssaan tulee kyllä helposti -toimeen. Eikö totta? Se on jo hyvä merkki, että hän salli teidän puhua -niin vapaasti, ja sitten tapa, jolla hän puhui eversti Beverleystä... - --- Niinpä kyllä. Mikä hän muuten on miehiään? - --- Hän lienee Cromwellin hyvä ystävä. Muuta en tiedä hänestä... Mutta -kuulkaa, te ja minä tapaamme kai vielä toisemme. Ensi kerralla ette -kuitenkaan saa tuoda pyssyä mukananne tänne. Tässä ovat koirat -isoisällenne... Kuinka vanha te muutoin olette? Jaakko ei suinkaan ole -kuuttakymmentä vanhempi. - --- Minä olen täyttänyt viisitoista, vastasi Edvard. - --- Ettekö sen vanhempi. Minä olisin luullut teitä kahdeksantoista tai -yhdeksäntoista vuoden ikäiseksi. Niin, siinä sen näkee! Metsäelämä -kehittää pian pojasta miehen. Osaatteko ajaa otusta? - --- Minä palaan harvoin tyhjin käsin kotiin. - --- Kas, kas! Kuulkaa, meidän molempain täytyy lähteä yhdessä -metsälle... Tiedättekö, missä suuri tammi, niin kutsuttu kuningastammi -on? - --- Kyllä. - --- Tahdotteko kohdata minut sen luona huomenna päivänkoitteessa? - --- Jos elän ja olen terve. - --- Hyvä, ottakaa koirat mukaanne, ja nyt onnellista matkaa. - -Oswald nyökäytti päätään hyvästiksi Edvardille, joka meni ottamaan -hevosensa tallista. Edvard satuloitsi Kimon ja ratsasti jälleen kotiin -päin metsän poikki. Koirat juosta vilistivät hänen jäljestään. - -Edvardilla oli paljon miettimistä kotimatkalla päivän tapahtumien -johdosta. Vanha Jaakko Armitage ei suinkaan enää kauan tulisi elämään, -ja silloin hän jäisi maailmaan yksin Alfredin ja kahden pienen -sisarensa kanssa. Tähän asti oli metsä antanut heille, mitä he -elatukseensa tarvitsivat, mutta nyt, uuden metsäpäällikön tultua, ei -ollut niinkään helppoa elää metsästyksellä, siitä saattoi tulla kova -rangaistus. Hätätilassa täytyy kai elää yksinomaan maanviljelyksestä. -Olihan Alfred jo pannut sen hyvään alkuun, mutta totta puhuen ei -eversti Beverleyn vanhin poika oikein mielellään olisi luopunut -reippaasta metsästäjänelämästä. -- Ja ajakoon vain minua takaa -metsänvartijoineen, Alfred on jo kyllin suuri pitääkseen huolta sekä -Alicesta että pikku Editistä. Ja oikeastaan ei minulla olisi mitään -sitä vastaan, vaikka minun täytyisikin paeta maasta; silloin vasta -voisin oikein todenteolla kuningastani palvella, arveli hän. - -Vasta myöhään illalla Edvard joutui kotiin. Silloin olivat jo kaikki -muut nukkumassa paitsi Alfred, joka jännityksellä kuunteli veljen -kertomusta päivän tapahtumista. Itsellään hänellä ei ollut muita -kuulumisia kuin että Jaakko oli ollut hyvin huono koko päivän ja -illalla pyytänyt Alicea lukemaan ääneen raamatusta. - -Seuraavana aamuna meni Edvard vanhan Jaakon luo, joka oli maannut -vuoteessa kymmenen viimeistä päivää, ja kertoi hänelle, mitä oli -tapahtunut uuden metsäpäällikön ja Oswaldin luona. - --- Sinä olet käyttäytynyt uljaasti, poikani, sanoi vanhus, -- kenties -liiankin uljaasti, mutta se osoittaa, että olet liian ylpeä ja miehekäs -tyytyäksesi valheeseen. Niin kauan kuin et ase kädessä taistele -kuninkaan puolesta, eivät he voi sinua rangaista, vaikka oletkin hänen -puolellaan. Mutta varovainen sinun kuitenkin tulee olla, nyt kun metsä -on heidän hallussaan, ja muista, että vaara ei uhkaa yksin sinua, vaan -myöskin sisariasi. Minä puhun sinulle näin, rakas poikani, koska -tunnen, että päiväni pian ovat luetut, ja kun minä lähden pois, tulee -kuorma lepäämään sinun hartioillasi. Jumalan avulla luulen kuitenkin, -että sinä ja veljesi voitte hankkia jokapäiväisen leivän teille -kaikille neljälle. Jos tahdotte seurata minun neuvoani, niin -harrastakaa niin paljon kuin mahdollista maanviljelystä ja ampukaa vain -villikarjaa, silloin ette riko metsästyslakeja. Mutta mene nyt, -poikani, ja pyydä Alice luokseni. Illalla haluaisin vielä puhella -kanssasi. - -Edvard oli hyvin alakuloinen nähdessään, kuinka huonoksi Jaakko oli -käynyt. Alfred ja hän työskentelivät pellolla koko päivän, mutta -illalla keskusteli Edvard taas kauan vanhan metsänvartijan kanssa, -jolle hän nyt myöskin kertoi, että hän ja Oswald olivat päättäneet -tavata toisensa seuraavana aamuna. - --- Niin, Oswald on uskollinen kuin kulta, häneen voit luottaa. Arvelen -muuten, että olisi kenties parasta ilmaista hänelle syntyperänne. Olen -joskus itse aikonut puhua siitä hänelle, jotta ainakin yksi ihminen -voisi tarvittaessa todistaa, kuka sinä olet. Sano hänelle huomenna, -että minulla ei enää ole monta elonpäivää ja pyydä häntä käymään -luonani. Haluaisin puhutella häntä ennen kuolemaani. - -Varhain seuraavana aamuna Edvard lähti pyssy olalla kuninkaantammelle, -joka oli runsaasti puolitoista mailia metsänvartijatalolta. Hän oli -ottanut Turvan mukaansa ja oli ensimmäisenä yhtymäpaikalla, mutta eipä -kulunut montakaan minuuttia, ennenkuin Oswaldkin saapui pyssy olalla ja -koira kintereillään. - --- Tervetuloa, Oswald, sanoi Edvard. - --- Hyvää päivää, poikani, sanoi Oswald puristaen hänen kättään. -- -Ettepä usko, kuinka kovassa kuulustelussa olen ollut, siitä kun -viimeksi tavattiin -- ja teistä yksinomaan oli kysymys. - --- Minusta? - --- Niin. Ensin kuulusteli minua herra Stone. Hän tahtoi tietää minulta, -olitteko todellakin vanhan Jaakon pojanpoika, kuten olitte väittänyt. -Luulenpa, totta vie, että hän melkein kuvittelee teidän olevan -vähintään Yorkin herttua omassa korkeassa persoonassaan. Minä en -tietysti voinut sanoa hänelle enempää kuin itsekään tiesin, niin ettei -hän minusta paljoakaan viisastunut. Mutta sitten alkoi pikku neiti -kysellä, ja häntä ei ollut yhtä helppo tyydyttää. Viimein hän lähetti -minun kauttani teille sellaiset terveiset, ettette millään muotoa -ampuisi peuroja, sillä jos joudutte kiinni, täytyy hänen isänsä tehdä -velvollisuutensa mukaan, ja se olisi kovin ikävä. - --- Kiittäkää häntä ystävällisestä neuvosta, vastasi Edvard hymyillen, --- mutta joka tapauksessa toivon tänään saavani pulskan peuran -saaliikseni. Vai mitä te arvelette? - --- Minä toivon samaa. Nyt saamme nähdä, kuinka taitava metsästäjä -olette. Te saatte johtaa ajoa, sanoi Oswald. - --- Hyvä. Luuletteko, että näillä seuduin on peuroja? - --- On kyllä tähän aikaan vuodesta. - --- Eteenpäin siis, tuuli on idästä... malttakaa... on kai parasta, että -kuljemme sitä vastaan tai oikeammin, että kuljemme niin, että tuuli -koko ajan on vasten oikeata poskeamme. Eikö totta? - -Oswald oli samaa mieltä, ja niin he kulkivat eteenpäin noin puoli -tuntia sanaakaan vaihtamatta. - -Äkkiä Edvard pysähtyi ja viittasi eteensä: pehmeässä maassa oli aivan -selvästi naaraspeuran sorkan jäljet. - --- Tuossa on naaraspeuran jäljet ja tuossa metsikössä kai urospeura -piilee, kuiskasi Edvard hiljaa. - -Jäljet johtivatkin viidakkoon, oli päivän selvää, että otus oli siellä. -Varovasti Edvard ryömi viidakkoon, ja pian hän huomasi pienen läjän -korkeita sanajalkoja puitten välissä. Olikohan se peuran makuupaikka? -Edvard viritti pyssyn hanan -- ja aivan oikein, hanan napsutus sai -eläimen säpsähtämään, ja nuori metsästäjä näki selvästi sen sarvet. -Seuraavassa tuokiossa, kun peura taas makasi rauhallisesti, hän tähtäsi -tarkkaan ja laukaisi. Pamauksen kuullessaan syöksyi toinen peura -pystyyn pelästyneenä. Oswaldin kuula osui siihen, mutta eläin ei -kaatunut, vaan juoksi vielä sittenkin eteenpäin koirat kintereillään. - -Edvard, joka varmaan tiesi kaataneensa oman otuksensa, riensi -juoksujalkaa viidakon lävitse ja alkoi ajaa takaa pakenevaa peuraa. -Nopsajalkainen kun oli, juoksi hän pian Oswaldin ohi ja yhä edelleen -peuran jälkeen. Se kiiti hurjaa vauhtia erään rämeen yli, mutta sitten -se seisahtui aikoen nähtävästi asettua vastarintaan. - --- Se on juossut veteen! huusi Edvard Oswaldille, joka hänkin nyt tuli -täyttä vauhtia rämeen poikki. - --- Nyt voitte ampua sen. - -Sanottu ja tehty. Otus sai kuulan päähänsä ja kaatui heti kuolleena -maahan. Yksissä voimin vedettiin saalis nyt maihin; sitten Oswald alkoi -sitä nylkeä. - --- Mistä se johtuu, että te ammuitte syrjään? kysyi metsävouti. -- Nämä -kuulathan ovat minun ampumiani. - --- Ei tämä olekaan se, jota minä ammuin! Minun peurani makaa kuolleena -viidakossa, mennäänpä sitten katsomaan sitä, kun olemme päässeet tästä. -Se on komea eläin, saatte nähdä. - --- Tämä minun on viisivuotias peura. - --- Mutta minun on kuusivuotias ja päälle päätteeksi kruunupeura. - -Kun nahka oli nyljetty, ripusti Oswald lapakappaleet puuhun, ja sitten -he palasivat viidakkoon, jossa ensin olivat tavanneet peurat. - --- Mihin kohtaan osuitte sitä? kysyi Oswald tiellä. - --- Minä en voinut nähdä muuta kuin sen silmät sanajalkojen välistä, -niin että niille paikoin kai laukaukseni sattui. - -Huomattiinkin, että Edvardin kuula oli tunkeutunut suoraan eläimen -silmään ja Oswald kehui syystäkin oikein ylistämällä tätä -mestarilaukausta. Yks kaks nyljettiin komea otus ja liha ripustettiin -puuhun. Sitten molemmat metsämiehet suuntasivat kulkunsa -metsänvartijatalolle, jossa Alice oli valmistanut heille oivan -päivällisen. Oswald oli varsin hämmästynyt nähdessään, että vanhalla -Jaakolla oli kokonaista neljä lapsenlasta, mutta päivällisen syötyään -hän meni Jaakkoa katsomaan, ja silloin vanha metsänvartija kertoi -hänelle, mitä sukua lapset oikeastaan olivat. Iloisesti ja -kunnioittavasti tervehti nyt uskollinen metsävouti eversti Beverleyn -poikia, mutta Edvard pyysi häntä muistamaan, että heidän yhä vielä -täytyi esiintyä metsänvartijanlapsina. - --- Sitä en unohda, mutta olen iloinen siitä, että olen saanut tietää -salaisuuden. Tulee ehkä kerran sekin aika, jolloin voin olla teille -hyödyksi... Niin, siten voivat asiat kääntyä. Kukapa olisi luullut, -että minä koskaan söisin päivällistä, jonka eversti Beverleyn tytär -omin käsin on valmistanut. - -Yön Oswald nukkui pienessä metsänvartijanmökissä. Seuraavana aamuna -Edvard valjasti Kimon kärryjen eteen, ja sitten ajettiin metsään -noutamaan saalis, joka vietiin kotiin Oswaldin luo. Vasta myöhään -illalla he saapuivat herra Stonen asunnolle, ja Edvard suostui -senvuoksi jäämään sinne yöksi. Sillä aikaa kun Oswald meni päällikkönsä -luo, istui Edvard keittiössä. Metsävouti kertoi herra Stonelle -mainiosta saaliista, jonka hän oli tuonut kotiin. Hän mainitsi myös, -kuinka suurta apua hänellä oli ollut "metsänvartijanpojasta" ja sanoi, -että nuorukaisen oli pakko jäädä taloon yöksi. Hän ei tiennyt, miten -kylliksi kiittää Edvardin metsästystaitoa; hän itse oli muka vain -töhertäjä hänen rinnallaan. - --- Nuorukainen on nähtävästi siihen ammattiin hyvin harjaantunut, sanoi -herra Stone hymyillen. -- Mutta jos hän tähän asti onkin elänyt -kuninkaan tiliin, on siitä nyt tehtävä loppu. Kenties voisimme saada -hänestä metsänvartijan... Ehdottakaa sitä hänelle, Oswald... -Kruunupeuran reisikappaleet lähetämme huomenna kenraali Cromwellille. - -Heti kun Oswald tuli takaisin Edvardin luo, kertoi hän hänelle -metsäpäällikön ehdotuksen, mutta siihen ei nuori Beverley mitenkään -suostunut. Häntä ei haluttanut ampua metsänriistaa Cromwellin ja -toisten keropäiden päivällispöytää varten. - -Oli jo myöhä, ja illallisen jälkeen pyysi Oswald palvelustytön -valmistamaan vuoteen Edvardille. Mutta Jane, joka oli äreä, mukavuutta -rakastava vanhapiika, vastasi vain, ettei hänellä ollut sijaa -vieraille. -- Tallinylisillä on olkia yllin kyllin, sanoi hän, -- -siellähän voitte nukkua. - -Siihen täytyi nuorukaisen tyytyä, ja kun Oswald, joka uuden -metsäpäällikön tulon jälkeen asui läheisessä metsänvartijantalossa, oli -sanonut hyvää yötä ja mennyt matkoihinsa, kapusi Edvard tikapuita -myöten ylisille. Huh, sepä oli huono makuusija! Ovella ei ollut -minkäänlaista luukkua, ja jääkylmä tuuli puhalsi sen läpi häneen, niin -että Edvard ei ollut maannut siellä monta minuuttia, ennenkuin hän oli -aivan vilusta kangistunut. -- Yllin kyllin olkia, oli Jane sanonut, -kyllä kai, siellä täällä lattialla oli joku olkitukko, mutta niitä oli -niin vähän, että ne töin tuskin riittivät alusiksi. Ei, hänen täytyi -lähteä pihalle vähän jaloittelemaan ja liikuttamaan jäykkiä jäseniään -saadakseen hiukan lämpöä ruumiiseensa. - -Kun hän oli astunut alas tikapuita myöten, hän huomasi, että keittiön -yläpuolella olevan makuuhuoneen ikkunasta yhä loisti tulta. Kummallisen -vahva valo... ja se kävi vain yhä vahvemmaksi joka hetki. Nyt veti -valkoinen naishaamu uutimet syrjään... aikoi varmaankin avata -ikkunan... Huone oli tulessa! Samassa tuokiossa pystytti Edvard -tikapuunsa ikkunaa vasten ja juoksi niitä myöten ylös. Pian ikkuna -auki! Tiheät savupilvet virtasivat häntä vastaan ja olivat tukehduttaa -hänet. Mutta sisään hänen täytyi, ja sisään hän pääsi. Aivan ikkunan -luona makasi nainen, joka oli koettanut avata ikkunan -- hän oli -tainnuksissa vaipunut lattialle. Edvard nosti hänet syliinsä, ja -samassa silmänräpäyksessä leimahti tuli ilmiliekkiin, niin että -nuorukainen ennätti vähän palaakin, ennenkuin hän taakkoineen pääsi -tikapuille. Kuka oli nainen, jonka hän oli pelastanut? Nyt hän hänet -vasta tunsi: se oli metsäpäällikön tytär, suloinen Kate Stone. - -Tuli oli tarttunut tytön vaatteisiin, mutta Edvardin onnistui -tukahduttaa se. Hän riensi talliin ja laski tytön oljille tyhjään -hinkaloon. Sitten hän riensi pihalle ja huusi kaikuvalla äänellä -yhtämittaa: Tulipalo, tulipalo! ja sai siten muut talon asujaimet -liikkeelle. Kukaan ei ennättänyt saada vaatteitaan ylleen, -puolipukeissa he syöksyivät kaikki ulos kauhistunein kasvoin, ensin -herra Stone, sitten äreä Jane, jonka jalat nyt kylläkin ketterästi -liikkuivat -- naapuritalojenkin asukkaat kokoontuivat palopaikalle. -Edvard toimi ripeästi, hän juoksi tikapuita ylös alas vesisanko -kädessään, ja heitettyään veden palavaan huoneeseen, hän nopeasti taas -riensi täyttämään sankonsa kaivosta. Nähdessään Oswaldin hän huusi, -että hän komentaisi miehet työhön, jos he muodostaisivat vesiketjun, -kävisi sammuttaminen paljon nopeammin. - -Herra Stone oli suunniltaan. -- Tyttäreni! Tyttäreni! huusi hän käsiään -väännellen. -- Pelastakaa hänet. Hän on tuossa huoneessa, missä palaa! - -Mutta kaikki sanoivat vain, että huoneeseen oli mahdoton enää päästä; -liekit leimusivat ikkunoista sellaisella voimalla, että jokainen, joka -olisi sinne pyrkinyt, olisi ollut kuoleman oma. Oswald ja muut tekivät -kuitenkin työtä hiki hatussa ja vähitellen alkoi tulen voima heikontua. -Epätoivoissaan aikoi herra Stone syöstä tikapuita myöten ja ikkunan -kautta palavaan huoneeseen, ja kun pari miestä tarttui häneen käsiksi -estääkseen häntä siitä, huusi hän vaikeroiden: -- Lapsiraukkani! Pikku -Kate parkani! Palanut! Hukkunut liekkeihin! - -Samassa kuului ihmisjoukosta ääni, joka huusi: Arnwoodissa paloi neljä -lasta! - -Mutta silloin pettivät onnettoman isän voimat; hänen silmissään -musteni, ja tiedottomana hänet kannettiin läheiseen taloon. - -Edvardin tarmokkaalla johdolla saatiin tuli vähitellen sammutetuksi. -Silloin huomattiin, että tuli oikeastaan oli tärvellyt vain huoneen -sisustuksen, muuta vahinkoa eivät liekit olleet ennättäneet tehdä. -Vasta sitten, kun rohkea nuorukainen oli varma siitä, että vaara oli -ohi, astui hän maahan tikapuilta, kutsui Oswaldin luokseen ja riensi -tallille. - --- Kuinka kauheata! päivitteli kelpo metsävouti. -- Pikku neitirukka! - --- Neitikö? Hän on pelastunut! - --- Pelastunut? Oswald ei ollut uskoa korviaan. - --- Niin, minä kannoin hänet kaikkein ensiksi alas portaita, ennenkuin -aloin taistella liekkejä vastaan, jo ennenkuin te muut ehditte -paikalle. Hän makaa täällä tallissa -- kas tuossa hän onkin... Tuokaa -vähän vettä... Jumalan kiitos, hän hengittää!... Kiitos Oswald... Kas -niin, nyt hän toipuu. Lainatkaa minulle viittanne, niin kiedomme sen -hänen ympärilleen ja kannamme hänet teidän asuntoonne. - -He tekivät niin, ja pian makasi Kate, joka vielä oli puolipyörryksissä -vuoteella, metsävoudin pienessä huoneessa. Viimein hän avasi silmänsä, -hänen ensimmäiset sanansa saatuaan puheenlahjan olivat: - --- Missä on isäni? - --- Hänellä ei ole mitään hätää. - --- Entä talo, onko se palanut? - --- Ei, tuli on sammutettu. - --- Kuka minut pelasti? - --- Nuori Armitage sen teki. - --- Kuka? Armitage... Kuka hän on?... Ah niin, nyt muistan... Mutta -missä on isä? Minä tahdon isäni luo. - --- Hän on tuolla toisessa talossa. - -Kate Stone koetti nousta jaloilleen, mutta hän oli vielä liian heikko -ja voimatonna hän vaipui takaisin vuoteelle. -- Minä en jaksa, hän -voihki. -- Isä tulkoon minun luokseni. - --- Minä menen kyllä häntä noutamaan, lupasi Oswald jättäen Edvardin -yksin nuoren tytön luo. - -Herra Stone oli jälleen tullut tuntoihinsa, mutta hän oli enemmän -kuollut kuin elävä, ja kun Oswald jo kaukaa huusi hänelle, että tuli -oli sammutettu, vastasi hän äänellä, joka melkein hukkui itkuun ja -nyyhkytyksiin: -- Tuli! Tuli! Niin, mutta tyttäreni! Rakas -lapsiparkani! - --- Tyttärenne elää, herra Stone. - --- Mitä sanotte? Hän elää! Missä hän sitten on? - --- Hän on minun kotonani ja on lähettänyt minut noutamaan teidät -luokseen. - -Salamannopeasti metsäpäällikkö riensi Oswaldin tupaa kohti. Ovella -seisoi Edvard, mutta häntä ei onnellinen isä huomannutkaan -- hän etsi -vain tytärtään, ja seuraavassa tuokiossa hän sulki pikku Katen -syliinsä. - --- Siinä sen näkee, sanoi Edvard hiukan myöhemmin Oswaldille. -- Olipa -onni, ettei kelpo Janemme suonut minulle pehmeätä vuodetta tänä yönä. -Ellen minä olisi maannut kylmässä tallinlakassa, olisivat he kaikki -kuolleet liekkeihin. Mutta kuulkaahan, minä sain muutamia pahoja -palohaavoja käsivarteeni... - --- Siihen kyllä tiedän neuvon. Odottakaa vähän. Ja Oswald meni -noutamaan purkillisen voidetta, jolla hän siveli haavoja. Käsivarsi oli -pahoin palanut, mutta voide lievitti tuskia. - --- Saattepa nähdä, että herra Stone tulee olemaan kauhean kiitollinen -teille, sanoi Oswald sitoessaan Edvardin kättä. -- Hän tekee kaiken -mitä voi palkitakseen uljaan työnne. - --- Mutta juuri siksi tahdonkin päästä kotimatkalle niin pian kuin -mahdollista. En tahdo ottaa vastaan mitään kiitokseksi... ja muistakaa -Oswald, ettette ilmaise hänelle asuntoani... Olen pelastanut hänen -tyttärensä -- ja samoin tekisin pahimman vihamieheni tyttärelle, mutta -minä en välitä kiitoksista ja palkinnoista. Hän on nyt kerta kaikkiaan -keropää, ja senvuoksi en tahdo häntä palvella, vaikka hän kuinkakin -pyytäisi ja tarjoaisi minulle metsänvartijanpaikkaa... ja sen hän kai -tekee. Ei, kuten sanottu, minä lähden kotiin. - -Oswald satuloitsi siis Kimon -- Edvard itse ei kipeällä käsivarrellaan -voinut sitä tehdä. -- Näkemiin asti! huusi Edvard, ja niin molemmat -ystävät erosivat tällä kertaa. - -Kotona sai Edvard heti kuulla, että vanha Jaakko oli hyvin heikko ja -oli häntä jo kauan hartaasti odottanut. Edvard jätti siis Kimon -Alfredin huostaan ja riensi heti makuuhuoneeseen, jossa vanha -metsänvartija lepäsi kuolinvuoteellaan. - --- Jumalan kiitos, että tulit, sanoi Jaakko. -- Halusin mielelläni -tavata sinua ennen kuolemaani. Ja nyt katoavat voimani hetki hetkeltä --- mutta minähän olenkin jo vanha mies. - --- Oletteko vanhempi kuin kuusikymmentä vuotta? Oswald sanoi... - --- Mitä tietää Oswald minun iästäni? Minä olen täyttänyt -seitsemänkymmentäkuusi vuotta, ja kuten tiedät, sanotaan raamatussa, -että ihmisen ikä on seitsemänkymmentä vuotta. Tahdon nyt vain lausua -sinulle pari sanaa, Edvard. Ole varovainen ja järkevä. Teillä on kovat -ajat edessänne, mutta sinä olet nuori ja vahva ja voit paremmin -suojella sisariasi kuin minä. Ennen kaikkea, älä ilmaise ylhäistä -sukuperääsi! Hätätilassa saatte jokapäiväisen leipänne maasta, ja -parasta olisi, että koettaisit välttää joutumasta ikävyyksiin -metsänriistan vuoksi; hehän väittävät metsän kuuluvan heille. Arkustani -löydät pussillisen rahoja, käyttäkää niitä säästämällä, sillä tulee -aika, jolloin raha on teille hyvinkin tarpeen... Kutsu nyt veljesi ja -pikku tytöt tänne, Edvard, että saan heillekin heittää hyvästi. Minä -olen vain syntinen ihmisparka, mutta minä olen pitänyt teistä niin -hyvää huolta kuin olen osannut, ja minä luotan Jumalan armoon. Lupaa -minulle vielä jotain: lukekaa joka aamu ja ilta raamatusta lyhyt -kappale ja rukoilkaa isämeitänne, kuten minä aina olen tehnyt, lupaa se -minulle, rakas poikani. - --- Sen teen, enkä myöskään unohda muitakaan hyviä neuvojanne. - --- Jumala sinua siunatkoon, Edvard! Kutsu nyt sisaruksesi tänne. - -Kun Alfred, Alice ja Edit olivat astuneet Jaakon vuoteen ääreen, -kääntyi hän ensin Alfredin puoleen ja sanoi hänelle: -- Muista, Alfred, -että kuolema jonakin päivänä voi yllättää vanhemman veljesi, ja silloin -olet sinä yksin sisariesi tukena. Senvuoksi et saakaan olla liian -uhkarohkea ja uskaltaa henkeäsi tyhjän tähden. Ole varovainen ajaessasi -villikarjaa, se on vaarallista urheilua. Viljele maatasi, sen neuvon -annan sinulle. Ja teille, pikku tytöt, jatkoi vanhus kääntyen Alicen ja -Editin puoleen, tahtoisin sanoa: pysykää aina hyvinä lapsina, ja -noudattakaa kaikessa veljienne askelia. Suutele minua nyt, Alice. Sinä -olet tuottanut minulle paljon iloa, olet lukenut minulle raamattua, kun -en itse ole jaksanut sitä tehdä. Jää hyvästi, elä onnellisena ja kuole -lapsenuskossasi! Ja sinulle, pikku Edit, toivotan, että aina saisit -pysyä yhtä hellänä ja hyvänä kuin nyt!... Jää hyvästi Alfred! Jää -hyvästi, Edvard! Rukoilkaa puolestani, rakkaat lapset... Laupias -Jumala, ole minulle armollinen Jeesuksen nimen tähden! Amen! - -Nämä olivat vanhan metsänvartijan viimeiset sanat. Lapset olivat -langenneet polvilleen hänen vuoteensa viereen ja rukoilivat hiljaa. Kun -he jälleen nousivat pystyyn, näkivät he, että vanhus oli kuollut. He -purskahtivat kaikki katkeraan itkuun -- he olivat pitäneet sanomattoman -paljon tuosta kelpo miehestä, joka oli ollut niin hyvä heitä kohtaan. -Nyt he olivat ypö yksin maailmassa. - -Sinä iltana vallitsi pienessä talossa syvä suru. Heti illallisen -jälkeen lähtivät pikku tytöt levolle, mutta sitä ennen luki Edvard -ääneen kappaleen raamatusta ja rukoili isämeidän rukouksen, niinkuin -Jaakko Armitagen tapana oli ollut -- ja sitä muistellessa kyyneleet -taas nousivat heidän silmiinsä. - - - - -KYMMENES LUKU. - -Hautajaiset. - - --- Kuulepas, Alfred, sanoi Edvard, -- meidän täytyy koettaa saada -hautajaiset suoritetuksi niin pian kuin mahdollista. Niin kauan kuin -rakkaan kasvatusisämme ruumis vielä on talossa, eivät Alicen ja Editin -silmät lakkaa kyyneleitä vuotamasta. - --- Olet oikeassa, mutta minne kaivamme hänen hautansa? - --- Suuren tammen juurelle rakennuksen taakse. Hän sanoi itse kerran, -että hän mielellään tahtoisi levätä sellaisen puun juurella metsässä. - --- Hyvä, silloin ryhdyn heti työhön; on kuutamo, niin että hyvin -ennätän saada haudan valmiiksi ennen aamun koittoa. - --- Niin, minä en ikävä kyllä voi nyt auttaa sinua, sanoi Edvard, jonka -käsivarsi yhä oli kipeä. - -Alfred arveli, että hän kyllä tulisi yksinkin toimeen, ja varhain -seuraavana aamuna hän herätti veljensä ilmoittaen hänelle, että hauta -nyt oli valmis. - --- Kaikki on nyt järjestyksessä, Edvard, mutta luuletko, että voit -auttaa minua osoittamaan vanhalle ystävällemme viimeisen palveluksen. - --- Kyllä. Käsivarteni on nyt paljoa parempi. Aja sinä vain kärryt oven -eteen. - -Sitten käärittiin ruumis lakanaan ja nostettiin kärryille. - --- Kutsummeko nyt Alicen ja Editin? - --- Ei, laske hänet ensin hautaan. - -He tekivät niin, ja palasivat sitten kotiin. - --- Jokohan sisaret ovat hereillä? kysyi Edvard. - --- Luultavasti, minä menen heidän luokseen. - -Pian seisoivat kaikki neljä sisarusta avoimen haudan ääressä, joka -kätki vanhan metsänvartijan maalliset jäännökset. - --- Laskeutukaamme polvillemme, sanoi Edvard ja avasi raamattunsa. He -polvistuivat haudan ääreen ja Edvard luki kaksi Daavidin psalmia, -90:nnen ja 146:nnen. Sitten hän sulki kirjan, ja pikku tytöt kääntyivät -takaisin tyhjään kotiin, sillä aikaa kuin molemmat veljet täyttivät -haudan. - --- Vanha Jaakko raukka, lausui Alfred silmiään pyyhkien. -- Minä -pystytän oikein kauniin aidan hänen hautansa ympärille. - -Kun he jälleen olivat kotona, istuutui Edvard metsänvartijan suureen -tuoliin, ja kutsui pikku sisarensa luokseen; hän kietoi käsivartensa -heidän kaulaansa ja sanoi heille: - --- Rakkaat sisaret, me olemme kadottaneet parhaimman ystävämme, miehen, -jota aina tulemme rakkaudella muistelemaan. Hän pelasti meidät -joutumasta liekkien uhriksi, kun kotimme paloi, ja siitä päivästä -lähtien hän on uskollisesti suojellut meitä kaikkia. Nyt on hyvä Jumala -kutsunut hänet luokseen, ja me olemme yksin. Sentähden pitää meidän nyt -rakastaa toisiamme kaikesta sydämestä ja auttaa toisiamme kaikin -tavoin, niin saatte kyllä nähdä, että onni ja menestys meitä seuraavat. -Mutta itku ja valitus eivät hyödytä mitään, sen vuoksi meidän täytyy -ryhtyä työhön reippaasti ja rohkeasti. Ja joka aamu ja ilta tulee -meidän rukoilla, että Jumala siunaisi työmme ja varjelisi meitä -kaikesta pahasta. Suudelkaa nyt minua ja luottakaamme Häneen, joka on -leskien ja orpojen turva. Rukoilkaamme. - -He rukoilivat yhdessä ja menivät sitten kukin askareilleen. -Jokapäiväinen työ vaimensi hiukan heidän suruaan, mutta monta, monta -päivää kului, ennenkuin lapsuuden onnellinen hymy taas valaisi heidän -nuoria kasvojaan. - -Kului kokonainen viikko, ennenkuin Edvardin kipeä käsivarsi parani sen -verran, että hän saattoi auttaa veljeään töissä. Nyt olikin yllin -kyllin tekemistä, kun lumi oli sulanut ja kevät käsissä. Ensi työkseen -pystytti Alfred aidan vanhan metsänvartijan haudan ympärille, jonka -Alice ja pikku Edit olivat kaunistaneet kevään ensi orvokeilla. Edvard -auttoi toisia, ja Jaakko Armitagen hautakumpu tuli paikaksi, jossa nuo -neljä sisarusta joka päivä kokoontuivat muistellakseen rakasta -vainajaa. Ensimmäisenä sunnuntaina Jaakon kuoleman jälkeen oli kaunis -ilma, ja Edvard ehdotti sen vuoksi, että he pitäisivät yhteisen -hartaushetkensä haudalla eikä sisällä matalassa huoneessa. Niin -tehtiinkin, ja täst'edes oli Jaakon hiljainen lepopaikka sunnuntaisin -heidän kirkkonsa. Ja mikäpä paikka koko avarassa maailmassa olisi ollut -enemmän omiaan herättämään heidän sydämissään hurskaita ja lämpöisiä -ajatuksia kuin heidän uskollisen ystävänsä rauhallinen hauta -vihannoivassa metsässä! Kun Alfred oli saanut aidan valmiiksi, veisti -hän laudan, kiinnitti sen tammeen ja kaiversi veitsellään siihen -seuraavat kaksi sanaa: Jaakko Armitage. - -Oswald ei vielä ollut käynyt heitä katsomassa, ja Edvard kaipasi häntä -suuresti. Heidän jauhonsa ja muut ruokatavaransa olivat näet vähissä, -ja molemmat veljet olivat jo päättäneet, että Edvardin pian oli -lähdettävä kaupunkiin hankkimaan uusia elintarpeita. Rahaa heillä kyllä -oli; Jaakon arkusta he olivat löytäneet kuusikymmentä kultarahaa ja -koko joukon hopeaa. Mutta ennenkuin he alkoivat tätä aarrettaan -kuluttaa, olisivat he mielellään tavanneet Oswaldia, joka olisi voinut -antaa heille monta hyvää neuvoa kaupunkimatkan suhteen. - -Kului kokonaista kuusi viikkoa, ennenkuin Oswald tuli. - --- Kuinka vanhus jaksaa? kuuluivat hänen ensimmäiset sanansa. - --- Hän on kuollut. Pari päivää sen jälkeen kun viimeksi olitte täällä, -hautasimme hänet. - --- Rauha hänen tomulleen. Hän oli mies, jolla oli sydän oikealla -paikallaan. Mutta hän oli jo vanha, ja minä arvasin kyllä, etten enää -häntä näkisi... Miten on käsivarren laita? - --- Oh, vastasi Edvard, -- se on melkein terve. Mutta istukaa nyt, -Oswald, minulla on niin paljon puhumista teille. Ensiksikin: missä -olette ollut niin kauan? Miksi ette tullut niinkuin lupasitte? - --- Sanonko teille mikä siihen on ollut syynä? Murha! - --- Murha! toistivat Edvard ja Alfred. - --- Niin tahallinen murha! Lyhyesti sanoen, he ovat mestanneet -kuninkaan, mestanneet Kaarle I:n. - --- Ovatko he uskaltaneet? huudahti Edvard kauhistuneena. - --- Ovat. Täällä metsässä tosin saa niin vähän tietoja, mutta minä -kuulin äskettäin, että kuningas oli viety Lontooseen, ja että hänet -aiottiin asettaa syytteeseen ja tuomita. - --- Syytteeseen ja tuomita! Kuka häntä voi tuomita? Eikö valtakunnan -laissa sanota, että miestä voi tuomita vain hänen vertaisensa? - --- Asia on, kuten olen kertonut. Herra Stone matkusti kuukausi sitten -pääkaupunkiin, hän aikoi kai koettaa ehkäistä tuota laitonta tekoa -- -mutta hän ei voinut kumota Cromwellin päätöstä. Kotoa lähtiessään hän -pyysi minua jäämään taloon tyttärensä turvaksi; siksipä en ole voinut -ennen tulla. - -Sillä aikaa kuin Alice kattoi pöydän vieraalle, meni Edvard metsään -hetkeksi saadakseen olla yksin ajatuksineen. Hän oli aivan suunniltaan. --- Murhattu! kuiskasi hän. Tämäkö siis oli Kaarle-kuninkaan loppu! Eikö -ainoakaan käsivarsi kohonnut häntä puolustamaan?... Onko siis koko -Englanti menettänyt rohkeutensa?... Mutta odottakaa -- aika neuvon tuo, -ja silloin lyö koston hetki! - -Kun Edvard palasi tupaan, oli hänellä pitkä keskustelu Oswaldin kanssa, -joka jo oli lopettanut syöntinsä. Herra Stone oli palannut Lontoosta, -mutta aikoi pian taas lähteä sinne, kertoi Oswald. -- Suoraan sanoen, -jatkoi Oswald, -- luulen, että hän on yhtä kauhuissaan kuin mekin -viimeisestä hirmutyöstä, ja hän ei suinkaan sitä hyväksy. Asia on näet -niin, että on paljon sellaisia, jotka olivat tyytymättömiä kuninkaan -hallitukseen, mutta eivät suinkaan olisi tahtoneet eivätkä voineet -aavistaakaan, että kapina päättyisi näin hirveihin tapahtumiin. -- -Muuten on minulla sana teille, Edvard, herra Stonelta. Hän pyytää -teitä käymään kotonaan, että hän saisi kiittää teitä tyttärensä -pelastuksesta. - --- Minulla ei juuri ole siihen halua. Minun täytynee tyytyä hänen -kiitokseensa teidän kauttanne, Oswald -- sehän lienee yhdentekevää. - --- Mutta onpa minulla teille toinenkin tervehdys. Nuori neiti on näet -pyytänyt minun sanomaan teille, että hän mielellään tapaisi teitä -saadakseen oikein kiittää teitä uljuudestanne. Minun täytyi luvata -hänelle, että taivuttaisin teidät ratsastamaan sinne jonakin päivänä -- -nythän hänen isänsäkin matkustaa pois pääkaupunkiin muutamaksi -päiväksi, silloin te voitte tulla meille, vai mitä? - -Edvard suostui ja kysyi sitten Oswaldilta yhtä ja toista metsänriistan -myyntiä koskevaa; hän aikoi näet ensi tilassa lähteä Lymingtoniin. - -Oswald viipyi metsänvartijantalossa kaksi päivää. Sitten hän heitti -hyvästi ja lähti kotiinpäin; mutta hetkisen kuluttua -- molemmat veljet -istuivat parhaillaan keskustelemassa monista ostoksista, joita Edvardin -piti Lymingtonissa toimittaa -- ilmestyi metsävoudin kookas olento -jälleen ovelle. - --- Niin, tässä minä taas olen! tervehti hän. -- Aloin näet ajatella, -että oli jotenkin yhdentekevää tulenko kotiin tänään tai huomenna, ja -arvelin että yhtähyvin voin seurata Edvard Beverleytä kaupunkiinkin! -Eikö totta, minä voin olla teille jonkin verran hyödyksi siellä ja -toimittaa muutamia asioita puolestanne. - --- Sehän on suurenmoista! Sydämellinen kiitos siitä! huudahti Edvard. --- Mutta silloin on parasta, että heti koetamme päästä matkaan... -Valjastapas hevonen, Alfred. Minä menen ottamaan vähän rahoja... -Tosiaan, niin kauan kuin muistan: te ette saa kutsua minua Beverleyksi, -rakas Oswald, ja parempi myöskin olisi, jos vain yksinkertaisesti -sinuttelisitte minua -- silloinkin, kun olemme kahden kesken, muuten -unohdatte helposti kutsua minua Edvardiksi muitten kuullen, ja sehän -olisi hullua. - --- Hyvä, sinutelkaamme siis toisiamme! Se onkin selvintä, siinä olet -oikeassa. - -Muutaman minuutin kuluttua seisoivat kärryt oven edessä, Edvard ja -Oswald istuivat niihin, ja sitten ajettiin hyvää vauhtia Lymingtoniin -vievää tietä. - - - - -YHDESTOISTA LUKU. - -Mustalaispoika. - - --- Olisitteko te... olisitko sinä tarkoitan... itse löytänyt tien -Lymingtoniin? kysyi kelpo metsävouti Kimon reippaasti ravatessa metsän -halki. - --- Luulenpa kyllä, arveli Edvard, -- mutta silloin minun olisi pitänyt -ajaa Arnwoodin ohitse johtavaa tietä. Nythän me sitävastoin kuljemme -oikotietä, joten se jää tekemättä. - --- Arnwoodin ohi? Enpä olisi luullut, että olisit halunnut nähdä -entisen kotisi surullisia raunioita. - --- Päinvastoin olisin mielelläni käynyt siellä, varsinkin nähdäkseni, -onko kukaan anastanut maatilan. Sanotaan valtion ottaneen sen -takavarikkoon. - --- Siitä saamme kyllä selvän kaupungissakin. Siellä en muuten ole ollut -kokonaiseen vuoteen... niin, sehän on totta, ethän sinäkään tosiaan ole -siellä käynyt. Eipä sinua siis siellä kukaan voi tuntea. Ja minä varon -kyllä viemästä sinua sellaisten ihmisten luo, jotka ovat uteliaita... -Kas tuossahan näkyy jo kirkontorni, pian olemme perillä. - -Kun kärryt pyörivät pienen kaupungin mutkikkaille kaduille, ajoi Oswald -matalan majatalon pihalle, jossa metsänvartijain oli tapa majailla, -koska sen isäntä aina saattoi hankkia heidän metsänriistansa kaupaksi. -Piharenki korjasi Kimon, ja Edvard ja Oswald menivät ravintolan -puolelle, jossa isäntä istui tyhjentämässä pikaria parin muun miehen -seurassa. - --- Hyvää päivää, Andrew-mestari, mitä kuuluu? sanoi Oswald. - --- Oswald Patridge, totta tosiaan! vastasi lihava ravintolanisäntä -tutkittuaan niska kenossa ja vatsa pystyssä hetken aikaa tulokasta. -- -Missä te olette aikanne viettänyt, kun ei teitä ole näkynyt eikä -kuulunut? - --- Metsässä, Andrew-mestari, metsässä, missä suuria muutoksia on -tapahtunut. - --- Niin, olen kuullut jotain sinne päin. Kuka on seuralaisenne? - --- Erään vanhan ystävänne pojanpoika, Jaakko Armitagen, joka nyt on -kuollut. - --- Onko kelpo ystävämme Jaakko kuollut? Sepä vahinko, mutta sellainen -on maailman meno. Metsänvartijain ja ravintoloitsijain pitää kuolla -kuten kuninkaidenkin. - --- Olen tuonut Edvard Armitagen luoksenne, jotta tutustuisitte häneen -ja tietäisitte kenen puoleen kääntyä, kun tarvitsette metsänriistaa. - --- Sitä tavaraa on niukalti näihin aikoihin, en ole saanut -metsänriistaa sitten kuin viimeksi vanhalta Jaakolta. Te olette kai -niitä uusia parlamentinmiehiä, arvaan minä? jatkoi isäntä kääntyen -Edvardin puoleen. - --- En, vastasi tämä, -- minä en ammu laukaustakaan kenenkään keropään -puolesta. - --- Hyvin puhuttu. Kaikki Armitaget ovat uskollisesti seuranneet oikeata -asiata ja Beverleyn lippua; mutta nythän ei ole enää ketään jäljellä -Beverleyn perheestä. Sekä oksat että juuret ovat tuhotut, mutta tulkaa -minun luokseni juttelemaan. Seinilläkin on korvat näihin aikoihin, ja -jokainen saa varoa kieltään. - -Näin sanoen tepsutteli pikku mies edeltä ja toiset seurasivat häntä -hänen omaan huoneeseensa, ja nyt sopivat ravintoloitsija ja nuorukainen -metsänriistasta. Edvard ei itse uskaltanut tuoda sitä kaupunkiin, se -olisi ollut vaarallista, mutta he päättivät, että hän lähettäisi sanan -ravintoloitsijalle, joka tuottaisi lihan yönaikana metsästä. -Välipuheensa päätökseksi he joivat lasillisen olutta, ja sitten -jättivät Oswald ja Edvard hyvästi, heidän täytyi lähteä kaupungille -ostoksille. Edvard tarvitsi koko joukon tavaroita. Muun muassa hänen -täytyi ostaa ruutia ja kuulia, ja Oswald vei hänet erään asesepän luo, -joka myi ampumatarpeita. Myymälässä Edvard huomasi miekan, joka riippui -seinällä. Hänestä se näytti niin tutulta, ja hän kysyi, mikä miekka se -oli. - --- Oh, sanoi mies punniten ruutia Edvardille, -- se ei oikeastaan ole -minun. Se tuotiin minulle kerran Arnwoodista. Minun piti sitä vähän -puhdistaa. Muutamien päivien kuluttua kartano paloi. Olen varma siitä, -että se aikoinaan on ollut itse eversti Beverleyn oma... katsokaahan, -näin sanoen aseseppä otti miekan naulasta, -- tässä on hänen -nimikirjoituksensa hopealevyllä... E.B.... Herravainaja oli minulle -vähän velkaa, ja sitä ei tietysti koskaan suoriteta, siksi olen aikonut -myydä miekan... - -Edvard oli hetken aikaa ääneti. Tuhannet muistot ja ajatukset -valtasivat hänen mielensä, niin että hänen oli mahdoton puhua. Viimein -hän lausui: - --- Minä ja esi-isämme olemme aina palvelleet Arnwoodin isäntiä, ja -totta puhuen tuntuisi minusta vaikealta nähdä tuo miekka vieraan -kädessä. Jos minä nyt maksan teille saatavanne, niin kenties sallitte -minun saada miekan. Tietysti annan sen heti takaisin, jos joku Beverley -tulee sitä vaatimaan. - -Ehdotus miellytti aseseppää suuresti, hän toi laskun ja Edvard maksoi -sen. Sitten nuorukainen jätti osoitteensa ja nimensä, ja hänen -ystävänsä metsänvouti meni takaukseen hänen puolestaan. - --- Oswald! huudahti Edvard, kun he olivat tulleet kadulle, -- et usko -kuinka iloinen olen tästä isäni miekasta. En myisi sitä tuhannesta -markasta, ja se on oleva hallussani, niin kauan kuin elän. - --- Hiljempää, älä niin ääneen puhu, kaupunki vilisee pitkäkorvaisia -ihmisiä... Vieläkö tarvitset jotain muuta? - --- En, nyt on minulla miekkani, ja silloin en huoli ajatella mitään -muuta. Luulenkin, että jo olemme suorittaneet kaikki ostoksemme. -Palatkaamme siis majataloon valjastamaan Kimo ja sitten haemme jauhot -ja muut tavarat, jotka jätimme kauppiaalle. - -Kun he saapuivat majataloon, meni Oswald valjastamaan Kimoa, ja Edvard -lähti isännän luo kysymään, paljonko metsänriistaa hän kerrallaan -haluaisi. Oswald oli pannut Edvardin miekan kärryille valjastaessaan -hevosta. Muuan mies astui hänen luokseen ja sanoi Oswaldille uteliaasti -tarkastaen miekkaa: - --- Tuo on entisen isäntäni, eversti Beverleyn miekka. Minä tunnen sen -hyvin, koska itse olen vienyt sen mestari Filipille korjattavaksi. - --- Todella! vastasi Oswald. -- Mikä on nimenne? - --- Benjamin Wite, vastasi mies. -- Minä palvelin Arnwoodissa aina -siihen päivään asti, jolloin se poltettiin ja olen senjälkeen -oleskellut täällä. - --- Mikä toimi teillä nyt on? - --- Olen tarjoilijana Tasavalta nimisessä ravintolassa. - --- Oletteko hyvä ja seisotte tässä kärryjen luona, sillä aikaa kun minä -pistäyn sisässä pikimmältään. - --- Mielelläni, mutta sanokaahan ensin, hyvä metsävouti, kuinka olette -tämän miekan saaneet? - --- Selitän sen heti, kun tulen takaisin, vastasi Oswald. - -Oswald riensi Edvardin luo kieltääkseen häntä tulemasta ulos, niinkauan -kuin Benjamin oli pihalla. - --- Voit olla oikeassa, Oswald, mutta kysy häneltä, tietääkö hän, missä -tätini hauta on ja minne toiset palvelijamme ovat joutuneet. -- Ehkä -hekin ovat Lymingtonissa. - --- Kyllä minä saan ongituksi häneltä kaikki, mitä hän tietää, luota -siihen, vastasi Oswald. -- Sitten hän palasi Benjaminin luo, jolle hän -kertoi, että vanhan Armitagen pojanpoika oli ostanut miekan mestari -Filipiltä. - --- En ole kuullut sanaakaan siitä, että vanha Armitage olisi kuollut -tai että hänellä olisi ollut pojanpoika, vastasi Benjamin. - --- Niin on asian laita, mutta voitteko sanoa minulle, mihin kaikki -Arnwoodin palvelustytöt joutuivat? - --- Niin, Agatehan meni naimisiin erään sotamiehen kanssa ja muutti -Lontooseen, keittäjätär taas matkusti sukulaistensa luo, jotka asuvat -kymmenen mailin päässä täältä; en ole sittemmin kuullut hänestä mitään. - --- Entä vanha neiti? - --- Niin, hän katkaisi kaulansa, ja kun ei hänellä ollut rahoja, täytyi -kunnan omalla kustannuksellaan haudata hänet... Mutta tässä seison nyt -pitkät ajat juttelemassa. Täytyy lähteä kotiin, muuten minun käy -huonosti. Hyvästi ja sanokaa terveisiä Jaakko Armitagen pojanpojalle. - -Heti kun Benjamin oli kadonnut näkyvistä, tuli Edvard pihalle. Sitten -ajoivat hän ja Oswald pitkin kaupunkia ostamassa tavaransa, ja vasta -myöhään illalla he saapuivat metsänvartijantalolle. - -Jo ennen aamunkoittoa oli Oswald jalkeilla, ja pian sen jälkeen hän oli -kotimatkalla. Alfred saattoi häntä kappaleen matkaa. Takaisin tullessa -juolahti hänen mieleensä, ettei hän moneen päivään ollut käynyt -salakuopallaan; hän poikkesi polulle, joka johti sinne, ja seisoi ennen -pitkää kuopan reunalla. Jo kaukaa hän saattoi huomata, että kuoppaa -peittävät oksat ja risut olivat pois paikoiltaan, joku eläin oli siis -pudonnut siihen. Oli vielä aamuhämärä, niin ettei hän voinut nähdä alas -pohjalle, mutta hän oli kuulevinaan hiljaista ähkimistä sieltä. - -Hän alkoi tulla levottomaksi ja huusi: -- Onko siellä kukaan? Ja hänen -kauhukseen kuului vastaukseksi kovaa vaikeroimista. Hän tuijotti, -tuijotti kuoppaan -- ja viimein hän näki, että kuopan pohjalla makasi -joku. Häntä kauhisti ajatellessaan, että joku ihminen kenties makasi -siellä, oli ehkä kuolemaisillaan -- ja hän oli siihen tavallaan syypää. -Mitä oli tehtävä? Onneksi hän muisti, että tikapuut, joita hän oli -käyttänyt kuoppaa kaivaessaan, vielä olivat siinä lähellä. Tuossa -tuokiossa hän oli noutanut ne ja pääsi niitä myöten alas kuoppaan. -Valitettavasti hän ei ollut erehtynyt: kuopassa makasi todellakin nuori -poika, mutta hän oli Jumalan kiitos vielä elossa. Alfred käänsi hänet -kyljelleen, ja silloin hän avasi silmänsä yhä tuskasta voihkien. - -Nyt hänet oli saatava ylös. Ja se onnistuikin. Poika parka oli niin -laiha ja kurja, että Alfredin onnistui kaikki voimansa ponnistaen -kuitenkin saada hänet ylös. Läheisyydessä oli pieni puro, hän riensi -sen luo ja toi vettä hatussaan. Poika sai vähän juodakseen, ja se antoi -hänelle voimia; koettipa hän jotain sanoakin, mutta siihen hän vielä -oli liian heikko. Vain pari sanaa hän sai änkytetyksi, ja niitä oli -Alfredin mahdoton ymmärtää -- sen verran hän kuitenkin kuuli, ettei -poika puhunut englanninkieltä. - --- Mutta minun täytyy koettaa saada hänet kotiin, ajatteli Alfred, ja -niin hän lähti aika vauhtia lyhintä tietä juoksemaan kotiinpäin. -Muutamin sanoin hän selitti veljelleen mitä oli tapahtunut, ja sillä -aikaa kun Edvard hommasi mukaan vähän maitoa ja vehnäleipää, valjasti -Alfred Kimon kärryjen eteen. - -Nyt ajettiin hyvää vauhtia metsään takaisin, ja poika, joka yhä makasi -hengettömän näköisenä maassa, sai jotain suuhunsa. Siitä hän niin -virkistyikin, että hetkisen kuluttua saattoi nousta istumaan. Veljekset -nostivat hänet nyt kärryihin ja ajoivat kotiin hiljakseen, ettei -kärryjen tärinä häntä liiaksi vaivaisi. - --- Kukahan hän on? kysyi Alfred veljeltään matkalla. - --- Joku kerjäläispoika parka, joka on eksynyt metsään ja pudonnut -kuoppaan. - --- Minä luulen, että hän on mustalaisväkeä. Hän on niin tummaihoinen ja -sitten hänellä on aivan mustat silmät ja valkoiset hampaat. Jaakko ja -minä näimme kerran muutamia mustalaisia lähellä Arnwoodia, ja silloin -sanoi Jaakko, että he kuljeskelevat yltympäri maata; ei kukaan tiedä -mistä he tulevat; mutta he ovat suuria veijareita, jotka elättävät -itseään kattilanpaikkuulla, povaamisella ja muulla sellaisella... Mutta -yhdentekevää mikä hän on, minä olen vain iloinen siitä, että keksin -mennä kuopalle tänään. Ajatteles, jos hän nyt olisi kuollut, poika -parka! - --- Mutta mitä me oikeastaan teemme hänellä? kysyi Edvard. - --- Jos hän tahtoo jäädä luoksemme, voi meillä olla suurta apua hänestä. -Hän voi paimentaa karjaa. - -Edvard hymyili. -- Siinä osuit oikeaan. Hän on joutunut saaliiksemme -samalla tavalla kuin vasikatkin, kaitkoon hän siis niitä. - -He saapuivat nyt kotiin. Poika kannettiin heti Jaakon entiseen -huoneeseen, ja laskettiin vuoteelle. Alicen ja Editin silmät lensivät -selälleen kun he näkivät uuden vieraan, joka tuli taloon, ja hätäpikaa -he riensivät keittämään hänelle kauralientä. Sen syötyään poika vaipui -takaisin patjoille ja oli pian sikeässä unessa, josta hän vasta -seuraavana aamuna heräsi. Mutta silloin hän olikin jo koko reipas, hän -jaksoi nousta vuoteelta ja tulla arkihuoneeseen. - --- Mikä on nimesi? kysyi Alfred. - --- Pablo. - --- Puhutko englanninkieltä? - --- Kyllä vähän. - --- Kuinka sinä putosit kuoppaan? - --- Ei nähdä aukkoa. - --- Oletko mustalainen? - --- Olen. - -Vähitellen saivat Edvard ja Alfred tietää pojalta, että hän oli ollut -muutamien mustalaisten seurassa, jotka joitakuita päiviä sitten olivat -majoittuneet lähelle salakuoppaa. Yöllä oli poika lähtenyt virittämään -satimia kaniineille ja oli paluumatkalla pudonnut kuoppaan oksapeitteen -läpi. Kolme vuorokautta hän sitten oli maannut kuopassa syömättä ja -juomatta. Heimolaisiaan oli hänen vaikea enää löytää, eikä hän heitä -kaivannutkaan; isäänsä hän ei koskaan ollut nähnyt, mutta hänen äitinsä -oli samassa parvessa, josta poika niin äkkiarvaamatta oli eksynyt. - --- Haluttaisiko sinua jäädä tänne meidän luoksemme meitä auttamaan? -kysyi Alfred. - -Siihen poika mielellään suostui, jos he vain olisivat hänelle -ystävällisiä eivätkä panisi häntä liian ankaraan työhön. -- Pablo ei -kelpaa raatamaan, sanoi mustalaispoika, -- Pablo keittää ruokaa, pyytää -lintuja ja tehdä paljon muuta. - --- Hyvä, Pablo, sanoi Edvard, -- me tahdomme koetella sinua, ja jos -olet kiltti poika, saat hyvän kodin luonamme, mutta jos käyttäydyt -huonosti, täytyy meidän ajaa sinut pois. - --- Pablo olla hyvä, vakuutti pieni mustalaispoika, ja sillä oli asia -päätetty, ainakin toistaiseksi. Pablo oli noin viisitoistavuotias, -tummaihoinen hän oli, mutta hänen kasvonsa olivat kauniit, ja hänen -sievät valkoiset hampaansa kiilsivät kuin helmet. Hänen ulkomuotonsa -vaikutti ylimalkaan edullisesti, sitäpaitsi oli Edvardin ja Alfredin -tavallaan pakko pitää huolta hänestä, koska olivat syynä siihen, että -hän nyt oli yksin ja erotettu ystävistään ja omaisistaan. - --- Luulenpa todellakin, että meillä voi olla suurta hyötyä pojasta, -sanoi Alfred, -- ja minä toivon, että hän on rehellinen ja uskollinen. -Saammehan nähdä, mihin hän kelpaa, mutta ensin hänen täytyy päästä -oikein voimiinsa. - -Edvard ei oikein luottanut Pabloon. -- Mustalaiset ovat kerta kaikkiaan -oikeita veijareita, hän sanoi, -- ja miksi tämä olisi toisia parempi? -Mutta voimmehan koettaa. Toivokaamme parasta. - --- Milloin olet aikonut käydä metsäpäällikön luona, Edvard? - --- Huomenna tai ylihuomenna. Minun ei ole kovin helppo olla kohtelias -keropäitä kohtaan nykyään -- ja nyt lähden vielä lisäksi vierailemaan -nuoren kauniin tytön luo. - --- Miksi olet nyt enemmän kuin ennen heille suutuksissasi? kysyi -Alfred. - --- Oh, ensiksikään en voi unohtaa kuninkaanmurhaa, ja toiseksi antoi -Jumala minulle eilen lahjan, joka... - --- Lahjan?... - --- Niin, uljaan isämme miekan, jota hän heilutti sodassa kuninkaan -vihollisia vastaan. Tule, niin näytän sen sinulle, ja Edvard vei -veljensä makuuhuoneeseen, missä välkkyvä ase oli piilossa hänen -vuoteessaan; hän oli nukkunut miekka vieressään. -- Katso, Alfred, -sanoi hän, tämä on isänperintöni. Jumalan avulla tulen kerran -käyttämään sitä jalon ja oikean asian puolesta. - --- Niin, veljeni, sanoi Alfred, -- sinun voimakas käsivartesi on kerran -heiluttava miekkaa oikeuden ja totuuden puolesta. Seuratkoon onni ja -menestys sinua. Mutta kerrohan nyt minulle, kuinka sait miekan käsiisi? - -Edvard kertoi nyt hänelle kaikki, mitä Oswald ja hän olivat kaupungissa -kokeneet. Alfred sai myös tietää, että he olivat tavanneet Benjaminin, -sekä mitä he olivat päättäneet metsänriistan myynnistä. - -Päivällisen syötyään Edvard ja Alfred ottivat pyssynsä seinältä; he -aikoivat lähteä metsään ajamaan villikarjaa. Alfred oli edellisenä -päivänä nähnyt koko lauman, ja hän oli varma siitä, etteivät ne vielä -olleet lähteneet laitumeltaan, koska siinä paikassa vielä arvattavasti -oli runsaasti ruohoa. -- Puolen mailin päässä löydämme kyllä mitä -etsimme, arveli hän. -- Pohjanpuoleisilla rinteillä ei nurmi vielä ole -noussut, niin että sinne ei karja siis tule. - --- Meidän täytyy kai hiipiä niiden taakse? Muuten emme pääse -ampumamatkan päähän? kysyi Edvard heidän kulkiessaan metsän halki. - --- Tietysti me voimme tehdä niinkin, ja saamme silloin yhden -kaadetuksi. Mutta pelkään pahoin, että koko joukko silloin kiitää -tiehensä. Ei, jos seuraamme minun neuvoani, niin ahdistamme niitä -edestäpäin. Luultavasti joudumme silloin härkien kanssa tekemisiin, -mutta toiselta puolen voimme siten saada paljon suuremman saaliin. - --- Hyvä, sanoi Edvard, -- tehkäämme niin -- nimittäin jos lähellä on -puita, joihin voimme kiivetä, kun härät alkavat meitä ahdistaa. - --- Siinä olet oikeassa... Mutta nyt kai pian saamme nähdä ne. Oikein! -Tuossahan on koko lauma. - -Veljekset pysähtyivät ja latasivat pyssynsä, sitten he hiipivät puulta -puulle karjaa kohti. Virkku, joka oli mukana, aikoi juosta elukoita -vastaan, mutta Edvardin käskystä se levollisesti astui heidän -jäljestään. Kun he olivat saapuneet suuren, vanhan tammen luo, noin -kolmensadan askeleen päähän karjalaumasta, he taaskin pysähtyivät -vakoillakseen. He saattoivat täältäkäsin lukea lauman -- siihen kuului -noin seitsemänkymmentä eläintä, nuoria ja vanhoja; pieniä ja suuria. -Suurimmat härät olivat asettuneet nurmen reunamalle ikäänkuin -voidakseen hätätilassa puolustaa muita. - --- Niinkuin asiat nyt ovat, kuiskasi Edvard, -- täytyy meidän ampua -yksi härkä tai ei mitään, eikö totta, Alfred? Toisia emme pääse -kylliksi lähelle. - --- Olkoon menneeksi, täytyy kai tyytyä sitten härkään. - -He hiipivät nyt vielä lähemmäksi, ja pian he olivat vain sadan askeleen -päässä ulommaisista häristä. - --- Nyt on kai paras, että eroamme, ehdotti Alfred. -- Sinä voit -laukaista tämän puun luota. Minä ryömin sanajalikon lävitse ja asetun -tuon toisen tammen taakse. - --- Niinpä kyllä! Näetkö tuon matalaoksaisen puun tuolla? Koeta päästä -sen luo, niin voit ehkä ampua tuon valkoisen härän, näetkö?... Virkku, -maahan!... Koira jääköön minun luokseni, Alfred. - -Äsken mainitulle puulle oli kenties noin sata askelta. Niin kauan kuin -Alfred saattoi kulkea korkeiden sanajalkojen peitossa kävi kaikki -hyvin, mutta äkkiä hän joutui aivan aukealle paikalle, jossa hänellä ei -ollut pienintäkään piilopaikkaa. Nyt olivat hyvät neuvot kalliit! Hän -rohkaisi mielensä ja astui eteenpäin. Samassa silmänräpäyksessä näki -Edvard, että valkoinen härkä nosti kuononsa ilmaan, kaapi jaloillaan -maata ja sitten kovasti mylvien lähti Alfredin jälkeen, joka kyllä oli -päässyt aukeaman yli, mutta ei vielä ollut ennättänyt tammen luo. Nyt -oli hätä käsissä! Edvard ei luullut osaavansa härkään niin pitkän -matkan päästä, eikä hän myöskään voinut huutaa Alfredille -varoittaakseen häntä. Hädissään hän päätti ensin ampua lähimmän härän -ja sitten vasta varoittaa Alfredia. Tuumasta toimeen! - -Hän tähtäsi ja ampui, mutta hänen kätensä vapisi. Laukaus ei tappanut -härkää; se kääntyi vain ja juoksi vastakkaiselle puolelle muun lauman -luo. Mutta kuinka oli Alfredin käynyt? Edvard kääntyi katsomaan siihen -suuntaan. Valkoinen härkä ei ollut lähtenyt pakoon kuten toiset lehmät -ja härät; päinvastoin se tuli yhä lähemmäksi Alfredia, joka kuitenkin -jo oli saapunut määrätylle paikalleen puun luokse, ja seisoi valmiina -laukaisemaan. Nyt hän ampui, mutta härkä ei kaatunutkaan; se valmistui -hyökkäämään hänen kimppuunsa. Nuorukainen heitti pyssyn kädestään -salaman nopeudella ja kiipesi puuhun. Hän oli pelastettu. Hän ei -kuitenkaan voinut liikkua paikaltaan. Härkä kiersi näet möyryten puuta, -niin ettei hän päässyt maahan. Silloin Edvard keksi oivan tuuman. Hän -latasi pyssynsä ja ärsytti Virkun härän kimppuun. Siten hän arveli -saavansa härän houkutelluksi pois puun luota. Mutta mitä tapahtuu. -Samassa Edvard näkee kahden muun härän täyttä laukkaa juoksevan häntä -kohti, ja nyt hänen oli pakko itsensäkin kiivetä puuhun, ettei tulisi -kuoliaaksi pusketuksi. Siinä kököttivät nyt molemmat veljet puussa. -Edvardilla oli kuitenkin se etu, että hänellä oli pyssy mukanaan. Sillä -aikaa kun Virkku yhä ärsytti valkoista härkää, houkutellen sitä yhä -lähemmäksi ja lähemmäksi Edvardin puuta, olivat molemmat toiset härät -tulleet aivan lähelle. Edvard nosti pyssyn poskelleen, tähtäsi ja -- -pam! siinä kaatui toinen kuoliaana maahan. Hän oli juuri lataamassa -pyssyään ampuakseen toisenkin, kun hän äkkiä kuuli Virkun surkeasti -ulvovan -- härkä oli sarvillaan heittänyt eläinraukan korkealle ilmaan. -Samalla hän näki, että Alfredin oli onnistunut päästä puusta alas, -siepata pyssynsä ja yks kaks jälleen kavuta oksalleen. - -Äkkiä he saivat apua aivan odottamattomalta laholta, nimittäin häriltä -itseltään. Ne olivat kenties vanhoja vihamiehiä tai mikä nyt lienee -ollut syynä, mutta yhtäkkiä ne ryntäsivät toistensa kimppuun, ja siten -Virkku-raiska säästyi toisesta kuperkeikasta. Hetken aikaa tappelivat -härät vimmatusti. Silloin pamahtivat Edvardin ja Alfredin pyssyt yhtä -haavaa, ja molemmat suuret otukset vaipuivat kuolleina maahan. - -Nyt oli vaara ohi. Molemmat veljet laskeutuivat alas pakopaikoistaan ja -paiskasivat iloisesti toisilleen kättä. - - - - -KAHDESTOISTA LUKU. - -Edvard ja Kate. - - --- Olipa se kova ottelu! huudahti Edvard. - --- Tosiaan. Meillä on täysi syy kiittää Jumalaa pelastuksestamme... -Entä koiraparkamme... onkohan se pahoin haavoittunut? - -He astuivat Virkun luo, joka makasi aivan hiljaa kieli riipuksissa, se -ähki ja uikutti surkeasti. Se ei kuitenkaan vuotanut verta eikä ollut -saanut mitään ulkonaista vammaa, mutta kun Edvard tuli hiukan -painaneeksi sen kylkeä, päästi se kovan parahduksen. Pojat tutkivat -sitä tarkemmin ja huomasivat, että kaksi kylkiluuta oli poikki. Se -tuotti tietysti kovia tuskia. Mutta kun Alfred oli tuonut sille vähän -vettä hatussaan, alkoi se heiluttaa häntäänsä ja elpyä. - --- Kyllä se vielä paranee, sanoi Edvard, -- antakaamme nyt vain sen -levätä kyllikseen. Ja tarkastakaamme nyt saalistamme... Ajattelepas, -Alfred, kuinka paljon lihaa! Meidän täytyy tehdä ainakin kolme -kaupunginmatkaa, ennenkuin saamme kaiken myydyksi. - --- Niin, mutta kiirettä saamme pitää, sillä ilma alkaa jo lämmetä, -joten on vaikea säilyttää liha tuoreena. Jää sinä tänne, minä menen -noutamaan hevosen ja kärryt. - --- Niin, minä jään tänne pitämään huolta Virkusta, ja nyljen härät -sillä aikaa. Lainaapas minulle puukkosi, minun tylsyy pian. - -Edvard sai veitsen, ja sitten Alfred pyssy olalla lähti kotiin päin. -Kun hän palasi, oli Edvard nylkenyt kaksi härkää, ja Virkku oli taas -jalkeilla. - -Sitten ryhtyivät veljet nylkemään kolmatta härkää. Kaksi kuormallista -täytyi heidän ajaa ennenkuin koko saalis oli saatu kotiin, ja silloin -olivat sekä Kimo että pojat perin väsyksissä. Nälissään he myöskin -olivat, mutta Alice oli valmistanut heille oivan illallisen, niin että -nälkä ja väsymys pian olivat tipotiessään. Pablo oli jo täysissä -voimissa ja pisteli tyytyväisenä poskeensa paistia. - --- Maistuuko hyvältä? kysyi Alfred ja pani uuden paistinpalan pojan -lautaselle. - --- Kyllä. Pablo ei saada näin hyvää ruoka kuopassa, vastasi Pablo -nauraen. - -Hän oli oikein vilkas ja hauska, ja Alice kertoi, että poika oli -huvittanut häntä ja Editiä kaikenmoisilla taikatempuilla, muun muassa -hän oli heittänyt kolmella perunalla palloa yhtä haavaa, oli saanut -lautasen pyörimään hiilihangon päässä ja viiputtanut sitä leukansa -päällä. - -Hyvissä ajoin seuraavana aamuna lähtivät pojat viemään saalistaan -kaupunkiin. He eivät kuitenkaan saaneet kaikkea yhdellä kertaa, vaan -täytyi heidän vielä kahtena seuraavanakin päivänä käydä Lymingtonissa. -Kun se oli tehty, sanoi Edvard: - --- Luulenpa, Alfred, että jo on aika täyttää lupaukseni Oswaldille ja -käydä tervehtimässä metsäpäällikköä tai oikeammin hänen tytärtään. -Toivoisinpa, että koko juttu jo olisi suoritettu. Minun tekee kovin -mieli metsälle taas pitkistä ajoista. Mutta ennenkuin olen puhunut Kate -Stonen kanssa, en voi sellaisille retkille lähteä. - --- Miksi et? kysyi Alfred kummastuneena. - --- Oh, hän saattaisi kysyä minulta, olenko ollut metsästämässä, ja -minä... minä... lyhyesti sanoen, minä en tahtoisi valehdella tuolle -nuorelle tytölle. - --- Milloin aiot lähteä. - --- Huomenaamulla varhain. - --- Huomenna... maltahan... niin silloin minulla on aikalailla työtä. -Perunat on mullattava, ja Pablo saa näyttää mihin hän kelpaa; hän on -nyt kyllin kauan laiskoitellut -- huomenna hän voi tulla puutarhaan -tekemään työtä. Me saamme kovin paljon perunoita tänä vuonna. Se on -kyllä hyvä, mutta tiedätkös, Edvard, mitä minä mielelläni tekisin? -Tahtoisin aidata pienen maakaistaleen ja koettaa kylvää viljaa. Olisipa -muhkeata viedä omia jyviään myllyyn, vai mitä? - --- Mutta mistä saisit auran ja hevosia? - --- Käsivoimia, Edvard, käsivoimia! Me molemmat voimme kuokkia koko -lailla loma-aikoinamme, lantaa taas meillä on yllin kyllin, ja... - --- Pelkään vain, että nuo uudet tulokkaat metsän tuolla puolen -kieltävät meitä ottamasta maata, keskeytti hänet Edvard. - --- Kieltävät! Metsä on kruunun omaisuutta, ja me olemme kuninkaan -miehiä emmekä totta tosiaan kysy lupaa Cromwellilta tai parlamentilta. -Mutta kiirettä täytyy pitää, ja minä aionkin ryhtyä työhön nyt heti. -Nyt kun Pablo on täällä, on meillä enemmän työvoimia. Kunpa vain saisin -hänet työhön!... Muuten pitää minun ostaa saha itselleni ensi kerralla -kun lähden kaupunkiin. Höyläpenkin tarvitsen myöskin. Ja kuulepas, -Edvard, minulla on kerrassaan suurenmoinen tuuma... - --- Kerro siitä joskus toiste, pyysi Edvard innokasta veljeään. -- On jo -myöhä, ja minun täytyy nousta kanojen kanssa, muista se. Ja jos minun -pitää kuulla kaikkia sinun tuumiasi, en ikipäivinä pääse vuoteeseen. - -Auringon noustessa olivat kaikki neljä sisarusta ja mustalaispoika jo -jalkeilla. Nyt, kuten aina ennenkin, luki Edvard aamurukouksen, ja -Pablo kuunteli kummastuneena. Hartaushetken päätyttyä kysyi Alfred -häneltä, ymmärsikö hän, mitä he olivat tehneet. - --- Enpä juuri. Arvaan, että pyysitte päivänpaistetta ja kaunista ilmaa. - --- Ei, Pablo, selitti pikku Edit, -- me rukoilimme Jumalaa tekemään -meistä hyviä ihmisiä. - --- Te ette siis olla hyviä? kysyi Pablo. -- Pablo ei olla paha. - --- Kyllä Pablo, kaikki ihmiset ovat syntisiä, sanoi Alice, -- mutta jos -rehellisesti koetamme olla hyviä, antaa Jumala meille anteeksi. - -Ensi kerran kuuli nyt pikku oppimaton mustalaisparka Jumalasta -puhuttavan, eikä hän siitä paljonkaan ymmärtänyt. - -Alfred tarvitsi Kimoa peltotyöhön, ja Edvard lähti siis jalkaisin -matkalleen. Pyssyn hän otti mukaan. Oswald oli tosin kieltänyt häntä -sitä ottamasta, mutta ajatellessaan äskeistä seikkailuaan villihärkien -kanssa, ei hän tahtonut lähteä aseetta. Nuorukainen astui reippaasti, -koira kintereillään, tällä kertaa ei Virkku päässyt mukaan, vaan -Valpas, toinen uusista pennuista. Edvardin mieli oli onnellinen ja -kepeä kuten ainakin ihmisen, joka huoletonna kulkee kauniilla säällä -vihriässä metsässä. Lauhkea kesätuuli hiveli hänen poskiaan ja täysin -siemauksin hän hengitti raitista metsän tuoksua. Hän rakenteli -tuulentupia, ajatukset karkeloivat sinne tänne huolettomina kuin -kevätperhoset -- hän oli niin iloinen ja toiveikas. Mutta äkkiä hän -muisti, minne oli matkalla ja että hän metsäpäällikön kotona varmaankin -saisi kuulla uutisia pääkaupungista ja parlamentista. Ja silloin hänen -kasvonsa synkistyivät ja käsi puristui ehdottomasti nyrkkiin. -- -Parlamentti, mutisi hän. -- Murhapolttajat! Hän muisti Arnwoodin palon -ja hänen poskiansa poltti. Sitten hän taas alkoi rakentaa tuulentupia. -Parlamentti ja Cromwell ovat kukistetut. Arnwood annetaan takaisin -entiselle omistajalleen ja rakennetaan uudestaan. Äkkiä sukelsi Katen -kuva hänen mielikuvitukseensa seisoen hänen rinnallaan, kun hän antoi -käskyjä Arnwoodia rakentaville työmiehille... Mutta nyt häiritsi Valpas -hänen unelmiaan, se haukkui vihaisesti ja juoksi hänen ohitseen. - -Edvard loi silmänsä ylös, ja hänen katseensa kohtasi kookkaan, -metsänvartijanpukuun pukeutuneen miehen, jolla oli kavalat ja -vastenmieliset kasvot. - --- Halloo, nuori mies! Mitä te täällä metsässä toimitatte? hän huusi ja -tuli lähemmäksi virittäen pyssynsä hanaa. - -Edvard teki samoin ja vastasi sitten aivan levollisesti: -- Minä kuljen -metsän läpi kuten näette. - --- Kuljette, niinpä kyllä pyssy ja koira matkassa! Seuratkaa heti -minua. Salametsästäjien emme salli samoilla metsiä. - --- Minä en ole salametsästäjä enkä seuraa teitä. Menkää tiehenne, -muuten joudutte tekemisiin minun kanssani. - --- Teidän täytyy seurata minua, sanon minä. - --- Silloin saatte raahata minua jäljestänne... Mutta minä sanon teille -vielä kerran, minä en ole salametsästäjä. Minä en ole ampumassa -metsänriistaa, vaan matkalla metsäpäällikön luo vieraisille. Neuvon -teitä siis olemaan varuillanne. Antakaa vain minun kulkea edelleen -rauhassa ja häiritsemättä. Jos minuun koskette, tuotatte sillä vain -itsellenne vahinkoa. Edvardin tyynessä esiintymisessä oli niin paljon -kylmäverisyyttä ja lujuutta, että metsänvartija kyllä ymmärsi -viisaimmaksi hiukan muuttaa röyhkeätä puhetapaansa. Mutta hänen tyly -äänensä osoitti hänen harmiaan. - --- Te aiotte metsäpäällikön luo. Hyvä on. Hänen luokseen juuri vienkin -kaikki salametsästäjät, jotka saan kiinni. Te voitte kulkea edelläni -- -tehkää hyvin, nuori mies. - -Mutta siihen ei Edvard suinkaan suostunut. - --- Teidän edellänne? Ei, laskekaa pyssynne puolihanaan, minä teen -samoin, ja silloin voimme kulkea rinnan. Mutta pian, minulla on kiire. - -Metsänvartijan täytyi vasten tahtoaan totella, ja molemmat jatkoivat -sitten yhdessä matkaa. - --- Te sanoitte aikovanne käydä metsäpäällikön luona, sanoi mies vähän -ajan kuluttua. -- Hän ei ole kotona. - --- Kate-neiti on kai kuitenkin kotona. - --- Hän näkyy tuntevan perheen, ajatteli metsänvartija ja kävi paljon -kohteliaammaksi. -- Niin, hän on kyllä kotona, vastasi hän, -- näin -hänet puutarhassa aamulla. - --- Entä Oswald? - --- Hänet tapaatte kyllä myöskin -- te näytte tuntevan talonväkemme -hyvästi... saanko luvan kysyä kuka olette? - --- Se ei kuulu teihin, vastasi Edvard. -- Missään tapauksessa en halua -sanoa teille nimeäni, teille, joka olitte niin töykeä minulle äsken. - -Nyt oli metsänvartija aivan ymmällä. Mitähän ihmisiä mahtoi nuorukainen -olla? Mitäs, jos hän olisi joku hänen esimiehiään? Ei, hänhän oli -pukeutunut tavallisen metsänvartijan tapaan. Ja kuitenkin... -- Kunpa -en vain joutuisi ikävyyksiin tästä hyvästä, ajatteli mies. - -Kun he saapuivat metsäpäällikön asunnolle, sanoi Edvard: - --- Nyt minä menen sisään. Te olette kai metsävouti Oswaldin alamaisia? -Menkää siis hänen luokseen ja sanokaa, että olette tavannut Edvard -Armitagen metsässä, ja että hän on täällä ja mielellään haluaisi tavata -häntä. - -Näin sanoen Edvard astui ovelle ja koputti. Metsäpäällikön tytär avasi -itse oven ja toivotti hänet sydämellisesti tervetulleeksi. Pian seisoi -Edvard toistamiseen herra Stonen työhuoneessa, ja sievä Kate-neiti -ojensi hänelle kätensä, kiittäen lämpimin sanoin rohkeata nuorukaista, -joka oli pelastanut hänet julmasta kuolemasta. -- Kiitos, sydämellinen -kiitos, sanoi hän lopuksi. - --- Minä en todellakaan ansaitse niin suurta kiitosta, vastasi Edvard -pidellen tytön kättä omassaan. -- Olisin sen tehnyt kenelle hyvänsä. Se -oli velvollisuuteni miehenä. Aatelismiehenä, oli hän vähällä sanoa, -mutta huomasi ajoissa. - -Kate nouti hänelle tuolin ja Edvard istui. - --- Isäni on yhtä kiitollinen kuin minä, jatkoi Kate. -- Mutta sanokaa, -mitä voimme tehdä puolestanne. Sanat ovat vain pieni kiitos. - --- Tehän olette jo osoittanut minulle kiitollisuuttanne, Kate-neiti! Te -olette ojentanut minulle, köyhälle metsänvartijalle, kätenne, ja olette -sallinut minun istua tässä ja puhua teille kuin vertaiselleni. - --- Te olette pelastanut henkeni! Ettekö siis olisi minulle läheinen ja -rakas kuin oma veljeni? Velka on velka, ja... rehellisesti puhuen, -niin... Hän keskeytti puheensa ja loi silmänsä hämillään maahan. - --- Entä mitä? Rehellisesti puhuen? Mitä sitten? kysyi Edvard. - --- Niin, en usko, että te olette se, mikä sanotte. Tarkoitan, te ette -ole syntynyt metsänvartijaksi. Sitä ei isänikään usko. - --- Olen hyvin kiitollinen teille siitä, että teillä on niin hyvät -ajatukset minusta, mutta minusta tuskin koskaan tulee muuta kuin -metsänvartija, ei ainakaan isänne aikana, jollen ehkä vaivu vielä -syvemmälle ja tule salametsästäjäksi. Tänään viimeksi oli muuan teidän -isänne käskyläisistä sieppaamaisillaan minut kiinni salametsästäjänä. -Ellen olisi miestä peloittanut, olisi minun käynyt huonosti. - --- Olitteko siis ampumassa peuroja? Ette suinkaan? - --- En, neiti, minä en ole ollut metsällä siitä asti kuin viimeksi -tapasimme. - --- Isäni tulee iloiseksi sen kuullessaan. Hänellä on paljon sanomista, -ja jos vain tahtoisitte, voisi hän tehdä paljon puolestanne. Tosin hän -ei enää ole yhtä hyvissä väleissä johtohenkilöiden kanssa kuin ennen. -Se johtuu... - --- Kuninkaanmurhasta, keskeytti hänet Edvard. -- Niin, minä tiedän -kyllä, että hän koetti estää tätä rikosta, ja minä kunnioitan häntä -siitä. - -Katen silmiin nousi kyyneliä -- ilonkyyneliä. -- Kuinka ystävällisesti -puhutte, sanoi hän. -- Ette usko, kuinka iloinen olen kuullessani -teidän kiittävän isäni menettelyä... Mutta tässä minä istun -juttelemassa enkä lainkaan muista, että teillä tietysti on sekä nälkä -että jano... Jane, Jane! - -Ja nyt täytyi Janen tuoda nuorukaiselle ruokaa. Hänen syödessään istui -Kate ahkerasti ompelemassa, joskin hänen silmänsä tuon tuostakin -eksyivät Edvardiin katsoakseen, puuttuiko häneltä mitään. Kun Edvard -oli syönyt, vei Jane ruoan pöydästä, ja nuori metsänvartija nousi -tuoliltaan ja kiitti ruoasta. Hän aikoi lähteä kotimatkalle, mutta -siitä ei Kate tahtonut kuulla puhuttavankaan. - --- Minulla on teille niin paljon puhumista, väitti metsäpäällikön -tytär. -- Ensiksikin täytyy teidän sanoa minulle, mitä me -- isäni ja -minä, voimme tehdä puolestanne. - --- Minä en voi ottaa vastaan mitään tointa niiltä, joilla nykyään on -valta maassamme, vastasi Edvard, -- jättäkäämme siis tämä asia sikseen. - --- Minä odotin kyllä tuota vastausta, vastasi nuori tyttö totisena, -- -ja ymmärrän teitä hyvin. Niitä on kyllä monta nykyään, jotka mielellään -tahtoisivat päästä irti Cromwellista ja parlamentin hallituksesta... -Kukapa olisi aikanaan aavistanut, että asiat saisivat niin onnettoman -käänteen?... Missä muuten asutte? - --- Metsän tuolla puolen, talossa, joka ennen oli isoisäni, vaan nyt on -minun. - --- Asutteko yksin? - --- En. - --- Miksi olette niin umpimielinen? Voitte rauhallisesti luottaa minuun, -en koskaan tule väärinkäyttämään luottamustanne. - --- Isoisäni kuoltua asun yhdessä vain veljeni ja kahden sisareni -kanssa. - --- Onko veljenne teitä nuorempi? - --- On. - --- Entä sisarenne, ovatko hekin nuoremmat? - --- Ovat. - --- Te olette siis kasvatettu yhdessä eversti Beverleyn lasten kanssa? -Everstin tarkoitus ei siis ollut tehdä teistä metsänvartijaa? - --- Ei, minä olin aiottu sotilaaksi. - --- Te olette kenties kaukaista sukua eversti Beverleylle? - --- En. Minä en ole _kaukaista_ sukua hänelle -- Edvardia ei tämmöinen -ristikuulustelu oikein miellyttänyt -- mutta jos eversti nyt eläisi, -niin taistelisin minä hänen joukossaan kuningashuoneen puolesta... -Mutta nyt minä olen vastannut niin moneen kysymykseen, että teidänkin -vuoronne, Kate-neiti, on kertoa vähän itsestänne... Onko teillä -sisaruksia? - --- Ei, minä olen ainoa lapsi. Ja äitini on kuollut. - --- Mitä sukua on perheenne? - -Kate katsahti häneen kysyvästi. -- Mitäkö sukua? Niin, äitini oli -Cooper syntyään. - --- Cooper! Silloinhan olette aatelissukua. - --- Niin. - -Mutta nyt arveli Edvard jo viipyneensä kyllin kauan metsäpäällikön -talossa. Hän nousi siis istuimeltaan ja heitti hyvästi nuorelle -tytölle. - -Kate kiitti häntä vielä kerran lämpimästi siitä, että hän oli -pelastanut hänen henkensä, ja pyysi hartaasti häntä tulemaan toisen -kerran, kun isäkin oli kotona. -- Jos te tuntisitte isäni, sanoi hän, --- pitäisitte hänestä yhtä paljon kuin minäkin. Hän on niin hyvä, niin -sanomattoman hyvä. - --- Mutta muistakaa, Kate-neiti, että minä vihaan ja inhoan niitä -ihmisiä, joiden asiaa hän palvelee. - --- Voinko luottaa teihin? Silloin uskallan sanoa teille, että hän ei -ole niin suuressa määrin parlamentin puolella kuin te luulette. Hän, -samoin kuin enoni Cooper, ei pidä Cromwellista. Mutta se jääköön meidän -kesken. - --- Miksi hän siis on ruvennut noiden ihmisten palvelukseen? - --- Hän ei itse hakenut tätä tointa. Se annettiin hänelle. Toiset -tahtoivat näet hänet pois tieltään, koska hän ei sokeasti tahtonut -seurata heitä kaikessa. - --- Hyvästi nyt, Kate-neiti, kiitos ystävällisyydestänne minua halpaa -metsänvartijaa kohtaan. - --- Milloin tulette isääni tervehtimään? - --- Ei ole hyvä minunlaiseni salametsästäjän seisoa hänen tuimien -kasvojensa edessä, vastasi Edvard hymyillen, -- mutta kukaties jonakin -kauniina päivänä joudun kiinni, ja silloin hän kyllä saa minut nähdä, -ja te samoin. - --- Minä en tahdo kehoittaa teitä käymään metsällä, sanoi nuori tyttö, --- mutta sen kuitenkin sanon, että jos niin teettekin, ette kuitenkaan -joudu siitä itävyyksiin, -- jos oikein tunnen isäni. Hyvästi vielä -kerran ja kiitos! - -Ja Kate ojensi hänelle kätensä, jonka hän kohteliaasti kohotti -huulilleen. Nuori tyttö salli sen punastuen, ja syvästi kumartaen lähti -Edvard Beverley metsäpäällikön talosta. - - - - -KOLMASTOISTA LUKU. - -Satimessa. - - -Edvard riensi heti ystävänsä Oswaldin luo, joka jo oli metsänvartijalta -kuullut saavansa vieraita. - --- Sinä puhuit kauan metsäpäällikön tyttären kanssa, sanoi hän, -- ja -se ilahduttaa minua, koska se tietysti kohottaa arvoasi täällä. -Keropää, jonka aamulla tapasit, oli kovin innokas toimessaan. Mutta -minä tukin hänen suunsa vakuuttamalla hänelle, että me käymme yhdessä -metsästämässä metsäpäällikön luvalla, ja että sinä olet paras ampuja -koko metsässä. Jos joskus joudut kiinni metsästyksestä, niin neuvoisin -sinua sanomaan, että käyt metsästämässä minun luvallani. Silloin pääset -kaikista ikävyyksistä. Sinä, joka olet pelastanut metsäpäällikön -tyttären, voit ammuskella peuroja mielin määrin metsäpäällikön siitä -piittaamatta. - --- Kiitos tarjouksesta, mutta enpä usko käyttäväni sitä hyväkseni. -Ottakoot vain kiinni minut, jos saavat. - --- Sinä olet taipumaton, huomaan minä. Sinä et nähtävästi kerta -kaikkiaan tahdo ottaa vastaan mitään keropäiltä. Mutta et voi -kuitenkaan estää minua metsävoutina kieltämästä väkeäni, etteivät he -saa sinua hätyyttää -- sehän on selvä. - --- Kiitos, mutta minun täytyy tottua olosuhteisiin sellaisina kuin ne -nyt kerran ovat, vastasi Edvard. Sitten hän kertoi Oswaldille -mustalaispojasta, jonka he olivat saaneet salakuopastaan. Oswald -puolestaan kertoi tarkemmin metsänvartijasta, jonka Edvard oli aamulla -tavannut; ei Oswaldkaan pitänyt miehestä, hän oli muuten ollut vasta -kaksi viikkoa toimessa. Hänen nimensä oli Tom. - -Edvard oli yötä metsävoudin luona. Aamun koitteessa hän nousi -vuoteelta, ja pian hän taas oli kotimatkalla, Valpas kintereillään. - --- Hän on hyvin herttainen tyttö, ajatteli Edvard kulkiessaan metsän -halki, -- ja kuinka kiitollinen hän oli minulle. Mutta luultavasti en -saa enää koskaan nähdä häntä, ellei minua ehkä kuljeteta vankina hänen -isänsä luo. - -Näissä mietteissä hän oli saapunut niin syvälle metsään, että hän -arveli voivansa ampua vähän metsänriistaa. Täällä hän kai ainakin -saattoi olla rauhassa äreältä metsänvartijalta. Hän tiesi, että -läheisyydessä oli lampi, jonka reunalla peurojen oli tapana levätä -keskipäivän helteessä. -- Sinne minä menen, ajatteli hän, heittäytyi -maahan ja alkoi varovasti ryömiä nuoren metsän lävitse. - -Viimein hän saapui lammikolle. Siellä ei kuitenkaan ollut peuroja, -- -mutta kuka loikoi tuolla ruohikossa nukkuen niin, että nenä soitti? -Itsepä Tom, metsänvartija, joka edellisenä päivänä oli Edvardia -ahdistanut. Valpas oli ruveta haukkumaan, mutta Edvard rauhoitti sitä, -ja sitten hän varpaisillaan hiipi Tomin luo. Herättämättä miestä hän -hiljaa otti hänen pyssynsä, avasi sankin ja puhalsi siitä sankkiruudin -pois. - --- Ampukoon nyt minua mielensä mukaan. Sillä minua hän kai vainoo. -Mutta eipä hän minua niinkään helposti nujerra... Niin, -silminnähtävästi hän on ihmisajolla; muuten hän kai olisi ottanut -koiran matkaansa. - -Edvard hiipi pois samaa tietä kuin hän oli tullutkin, ja oli pian -viidakon toisella puolella. Mutta minne oli Valpas joutunut? -- Valpas, -Valpas! Missä olet? Kas siinä! Niin, Valpas oli tehnyt tuhmuuksia. Se -oli näet haistanut, että Tomin taskuissa oli lihaa. Edvardin poistuttua -se oli mennyt nuuskimaan metsänvartijan taskuja. Siitä oli tämä -luonnollisesti herännyt. Hän tunsi heti koiran eilisestä ja arvasi, -ettei sen isäntäkään ollut kaukana. Kun koira juoksi Edvardin jäljestä, -seurasi Tom sitä kappaleen matkan päässä. - -Edvard astui rauhallisesti eteenpäin. Hän ei nyt enää ajatellut -metsästystä, vaan suuntasi kulkunsa suoraan kotia kohti. Tiellä häntä -alkoi janottaa, ja kun hän juuri sattui kulkemaan pienen puron ohi, -heittäytyi hän hetkeksi lepäämään. Sammutettuaan janonsa hän jäi vielä -kuuntelemaan puron iloista lorinaa ja vaipui syviin ajatuksiin kokonaan -unohtaen ajan. Mutta äkkiä hän säpsähti unelmistaan, Valpas murisi, -jotain oli tekeillä. Tuota pikaa hän latasi pyssynsä ja nousi seisomaan -nähdäkseen, mikä oli hätänä. Ja aivan oikein! Siinä seisoi Tom puoleksi -piilossa erään puunrungon takana ja tähtäsi häneen. Hän kuuli jo -pyssynhanan napsauksen, mutta laukausta ei seurannut. Samassa astui Tom -esiin piilopaikastaan ja yritti lyödä Valpasta pyssynperällä. Edvard -huusi hänelle ja varoitti häntä koiralle pahaa tekemästä, mutta Tom ei -ollut tietääkseen. - --- Kiittäkää onneanne, että pyssynne petti, huusi Edvard vihoissaan. - --- Minä en ampunut teitä. Koiraa minä tähtäsin, ja sen riiviön minä -vielä kerran ammunkin, kun vain sen tapaan. - --- Vai niin! Sitä te ette tee. Sitäpaitsi tähtäsitte minuun. Mutta minä -olen itse puhaltanut ruudin pyssystänne, niin että minun on kiittäminen -itseäni -- ja teidän uneliaisuuttanne siitä, että kävi niinkuin kävi. -Viisaimmin tekisin, jos nyt ampuisin teidät, mutta en tahdo ampua -aseetonta miestä; senvuoksi sanon vain: Pötkikää tiehenne niin pian -kuin mahdollista. Kas niin, yks kaks kolme, muuten saatte maistaa -pyssystäni. Näin sanoen Edvard kohotti pyssyn poskelleen. - -Tom huomasi hänen tarkoittavan täyttä totta, ja lähti kiireesti -käpälämäkeen. Mutta tuskin hän oli päässyt kantoväliä ulommaksi, niin -hän alkoi syytää kirouksia ja uhkauksia suun täydeltä nuoren miehen -jälkeen. - -Edvard ei ollut levollinen. Hän ei luottanut siihen, että Tom -todellakin oli lähtenyt, eikä hän millään muotoa olisi tahtonut, että -tuo konna olisi hiipinyt hänen jälkeensä ja saanut tietää hänen -asuinpaikkansa. Senvuoksi hän teki monta kierrosta ja mutkaa -eksyttääkseen takaa-ajajansa. Oli jo pimeä. Yhä katseli Edvard tarkasti -ympärilleen nähdäkseen, ajoiko Tom todella häntä takaa, ja viimein hän -pimeässä näkikin varjon, joka hiipi puulta puulle. -- Vai siinäkö olet, -arveli Edvard. -- Silloin saatkin käyttää sääriäsi, sillä nyt minä -juoksen. Annapas olla, missä paikoin oikein olenkaan... Hän katseli -ympärilleen ja kun hän huomasi olevansa aivan lähellä veljensä -salahautaa, juolahti hänen mieleensä mainio tuuma. - -Hän suuntasi kulkunsa kuopalle päin ja katsellessaan taakseen hän -huomasi Tomin yhä seuraavan jäljessään. - -Kun hän saapui paikalle, oli metsänvartija aivan hänen kintereillään; -hän astui yhä edelleen reippain askelin ja piti huolta siitä, että -salahauta jäi hänen ja Tomin väliin. Tämä otti aika harppauksen -- ja -pöksähti suoraan päälaelleen kuoppaan. Edvard kuuli hänen kiljaisevan, -ja hänen pyssynsä laukesi samassa. -- Kas niin, se tekee sinulle hyvää! -sanoi Edvard. -- Saat kuin saatkin maata siinä yhtä kauan kuin Pablo -raukka, niin ehkä hiukan kesytyt. Tule, Valpas, nyt me molemmat -tarvitsemme jotain suuhumme. Kiiruhtakaamme kotiin. - -Pian hän olikin kotona metsänvartijantalossa. Sammutettuaan ensin -nälkänsä alkoi hän kertoa sisaruksilleen päivän tapahtumisista. -Mustalaispoika, joka myöskin tarkasti kuunteli hänen kertomustaan, -hypähti pystyyn huudahtaen: -- Nyt hän maata kuopassa. Huomenna Pablo -ottaa pyssyn ja ampua hänet. - --- Ei suinkaan, poikani! sanoi Edvard, ja pikku Edit torui Pabloa ja -sanoi, ettei saa ampua toisia ihmisiä. - --- Paha mies tahtoa ampua herran! väitti Pablo, joka ei lainkaan voinut -ymmärtää, että olisi väärin tappaa tuollainen lurjus armotta. - -Alfred ja Edvard neuvottelivat nyt siitä, miten heidän tuli menetellä -kavalan Tomin suhteen, ja viimein päätettiin, että Alfred seuraavana -aamuna varhain ratsastaa Oswaldin luo asiasta ilmoittamaan. - -Niin tapahtuikin. Oswald oli ensin yhtä kova kuin Pablokin. -- Jääköön -sinne, se lurjus! sanoi hän. -- Hän on saanut ansionsa mukaan. Mutta -viimein hän kuitenkin suostui lähtemään Alfredin ja parin muun -metsänvartijan seurassa salakuopalle. Kun he saapuivat kuopalle, -kumartui Oswald ja huusi: - --- Kuka on siellä alhaalla? - --- Minä Tom! - --- Oletko vahingoittunut? - --- Kyllä hyvin, hyvin pahasti. Pyssyni laukesi, kun putosin, ja minä -sain kuulan jalkaani, oi, kuinka siitä on vuotanut verta. - -Hetken aikaa ponnisteltuaan onnistui heidän saada mies kuopasta ylös; -he sitoivat nenäliinan hänen säärensä ympäri estääkseen verenvuotoa, ja -antoivat hänelle vettä. Tom virkistyikin tästä koko lailla, mutta -kävellä hän ei jaksanut, ei millään muotoa. Mikä siis nyt neuvoksi? - --- Jos minä saan määrätä, niin ratkaisemme sen asian helposti, virkkoi -Alfred vieden Oswaldin hiukan syrjään. -- Ei käy laatuun, että nämä -molemmat metsänvartijat saavat tietää, missä minä asun. Jättäkäämme -siis heidät haavoitetun luo, siksi aikaa kun te ja minä menemme kotiin -noutamaan kärryjä; samalla voimme ottaa vähän leipää väellenne. Sitten -viemme Tomin kärryillä kotiin teidän luoksenne, ja ennen päivän koittoa -olemme minä ja Kimo taas kotona. - -Oswald ja Alfred eivät viipyneet kauan matkalla. Alfred ratsasti -Kimolla, ja vanha metsänvartija astui hevosen rinnalla. Sillä aikaa kun -Kimo söi, ennättivät Oswald ja molemmat veljet keskustella päivän -kirjavista tapahtumista. Metsävouti arveli, että metsäpäällikkö Stone -heti ajaa Tomin palveluksestaan saatuaan tietää asiasta. Mutta siitä ei -Edvard pitänyt. - --- Hän voi tuottaa paljoa enemmän pahaa, jos hänet ajetaan paikasta, -kuin nyt, ollessaan teidän silmäinne alla, sanoi hän. -- Saammepa -nähdä, miten hän esittää asian. - --- Kas, siinähän on mustalaispoikanne, lausui Oswald hiukan myöhemmin -nähdessään Pablon. -- Hänellä on oikeastaan hauskat kasvot; mutta, -jatkoi hän matalalla äänellä, -- mustalaiset ovat omituista väkeä, -älkää luottako häneen liiaksi, ennenkuin olette koettaneet häntä. He -ovat helposti vihaan syttyviä, mutta jos kohtelette häntä hyvin, -kiintyy hän teihin syvästi. Te voitte saada hänestä iloa, mutta myöskin -surua -- aina sen mukaan, miten häntä kohtelette. Ennen kaikkea, älkää -lyökö häntä. Kuri on vain pahaksi. - --- Ei, me emme lyö häntä, sanoi Alfred. - --- Mitä hän muutoin toimittaa? kysyi Oswald edelleen. - --- Ei mitään. Hän ei ole vielä oikein voimissaan, niin että hän auttaa -vain Editiä kanojen hoidossa... niin ja tosiaan, viime yönä hän viritti -muutamia ansoja, ja hänellä oli paljon parempi onni kuin minulla. Minä -sain vain yhden kaniinin, mutta hän sai kolme kaniinia ja yhden -jäniksen. - --- Tiedätkö, Alfred, antakaa te hänen vain siinä suhteessa toimia omin -päin. Hän on siinä taitava ja se huvittaa häntä. Kovaa työtä ette voi -häneltä vaatia... Ja kuulkaahan, Edvard, teidän tai sinun oikeastaan... -pitäisi joskus tuoda hänet minun luokseni, jotta hän oppisi tuntemaan -tien. - --- Sen teen! lupasi Edvard. -- Sinäkö lähdet kyytiin, Alfred? - --- Kyllä lienee parasta, että Alfred ajaa, sanoi Oswald. -- Ei käy -päinsä, että metsänvartija näkee minun lainanneen sinulta kärryt, -Edvard. Alfredia hän ei tunne. - -Kimo valjastettiin siis kärryjen eteen, ja saatuaan ruokaa väelle -lähtivät Oswald ja Alfred ajamaan salahaudalle. He tapasivat Tomin -paljoa reippaampana; pian hän makasi kärryissä oljilla. Ja sitten -lähdettiin ajamaan edelleen metsän halki. Haavoitettu huusi kauheasti, -kun kärryt tuon tuostakin tärähtivät epätasaisella tiellä, mutta -viimein he kuitenkin onnellisesti saapuivat kotiin hänen asunnolleen. - -Vaikea yö oli heillä kaikilla ollut, varsinkin Alfredilla. Hän viipyi -nyt pari tuntia Oswaldin luona levähtääkseen vähän, ennenkuin taas -lähti matkalle. - --- Minä annan kyllä sitten tiedon veljellesi ja sinulle, kuinka Tomin -laita on, ja mitä ryövärijuttuja hän sepittää, lupasi Oswald. -- Mutta -vasta kahden viikon kuluttua voitte minua odottaa. - -Koska Kimo halusi takaisin talliinsa, kävi kotimatka nopeasti. Ja -Alfred oli niin vaipunut ajatuksiinsa ja suunnitelmiinsa, joita hän -rakensi tulevaisuuden varalle, ettei aika hänestä tuntunut lainkaan -pitkältä. Äkkiä joku huusi reippaasti "hei", ja Edvard tarttui Kimon -suitsiin. - --- Sinä tulet kuin kutsuttu, Alfred, sanoi hän, -- minä, näetkös, olen -hankkinut vähän ruoanlisäystä Alicen varastohuoneeseen. Otin pyssyni ja -kuljin sitä tietä, jota tiesin sinun tulevan ja matkalla ammuin nuoren -kauriin. En tosin aikonut metsästää, mutta hyvä saalis tämä oli, sillä -ruokatavaramme alkavat olla vähissä. - -Alfredin avulla nosti Edvard kauriin kärryihin, jonka jälkeen he -jatkoivat matkaa kotiin. Tiellä kertoi Alfred matkastansa ja ehdotti -Edvardille, että hän jäisi kotiin pariksi päiväksi uutta aitaa -tekemään. Tähän Edvard mielellään suostui ja kun he olivat tulleet -kotiin ja syöneet aamiaista, ottivat he kirveensä ja menivät kaatamaan -mäntyjä, joita Alfred aikoi käyttää rakennustarpeiksi. - - - - -NELJÄSTOISTA LUKU. - -Uusi kuningas. - - --- No, Alfred, mitä sinä nyt oikeastaan aiot toimittaa? kysyi Edvard, -kun he olivat saapuneet puiden kaatopaikalle. - --- Niin, näetkös, minä olen merkinnyt noin kolme tynnyrinalaa maata, -joka on yhdessä rivissä puutarhan kanssa ja aivan puhdas puista. Tämän -paikan ympärille aion rakentaa paaluaidan niistä puista, joita nyt -alamme kaataa, sittemmin luon maapenkereen paalutuksen sisäpuolelle ja -istutan siihen pensasaidan. Tiedän missä kasvaa orapihlajia -tuhansittain, ja ne aion kaivaa maasta aikaisin ensi keväänä ja -istuttaa, kun olen saanut multapenkereen valmiiksi. Kun aidattu ala -sitten päälle päätteeksi vielä vahvasti lannoitetaan, tulee siitä -mainio laidunmaa lehmille, vasikoille ja vanhalle Kimolle. - --- Niin, niin, sinä saatat kyllä olla oikeassa, tuuma on kerrassaan -mainio. Mutta kas, tuossa tulee Pablo. - --- Ei hän ainakaan tule työtä tekemään, tuumasi Alfred. -- Mutta häntä -huvittaa ehkä nähdä puuhaamme. Muutoin luulen, että saan hänet -narratuksi työhönkin. Arvaapas kuinka... Minä, näetkös, aion puhua -hänelle niinkuin pitäisin häntä kerrassaan kelpaamattomana -pienimpäänkin työhön. Luulenpa melkein, että se kiihottaa häntä käymään -käsiksi. Ja kun hän sitten on saanut työnsä valmiiksi, aion kehua häntä -vallan kauheasti ja olla kovin kummastunut. - --- Tuumasi ei ole hullumpi. Kunpa hän vain ei olisi liian veltto. - --- Hän ei oikeastaan ole veltto, hän on vain niin tottumaton tekemään -työtä, ja sitä hänen täytyy oppia. Kas niin, toimeen! huudahti Alfred, -riisui takin yltään ja tarttui kirveeseen. Edvard seurasi hänen -esimerkkiään. Sitten he ryhtyivät työhön, ja vasta kaadettuaan puoli -tusinaa pitkiä kapeita puita, jotka paraiten soveltuivat laudoiksi, -lepäsivät he hetken aikaa. - --- Hei, Pablo! huusi Alfred mustalaispojalle, joka koko ajan oli -maannut ruohikossa heidän puuhaansa katselemassa, -- sinusta on kai -hauskempi vain katsella; sen kyllä arvaan. - -Pablo ei vastannut. Mitäpä hän olisikaan sanonut? Hän ei kerta -kaikkiaan kelvannut raatamaan. Sen hän tiesi. Veljekset ryhtyivät taas -työhön uudella innolla. He oikein hikoilivat. - --- Kovaa työtä, Pablo! sanoi Alfred pyyhkien hikeä otsaltaan. - --- Niin, hyvin kovaa. Pablo ei olla kyllin vahva, kuului vastaus. - --- Ei, sinä osaat vain virittää linnunansoja ja pyytää kaniineja -- sen -kyllä tiedämme. - --- Niin, vastasi Pablo, -- ja te syödä niitä. - -Edvard nauroi. -- Siinä sait, Alfred. Ja siitä näkee, että kumpikin -teette hyötyä omalla tahollanne. - --- Molemmat hyviä, sanoi Pablo. -- Vahva mies kaataa puita, heikko -katkaisee oksat pois. Näin sanoen Pablo tarttui pieneen kirveeseen ja -alkoi reippaasti katkaista oksia puiden rungoista. - -Alfred vilkutti Edvardille silmää. Hänen juonensa oli onnistunut. -He työskentelivät nyt ahkerasti edelleen, kunnes arvasivat -päivällishetken olevan käsissä; heillä ei tosin ollut muuta kelloa kuin -ruokahalunsa, mutta se ei koskaan erehtynyt, ja kun he saapuivat -kotiin, olikin Alice jo kattanut pöydän, ja ruoka oli valmis. - -Tytöt olivat hyvin hämmästyneet kuullessaan, että Pablokin oli ollut -työssä, ja kun Alfred vielä päälle päätteeksi kiitti hänen -ahkeruuttaan, lisäsi Edit siihen: - --- Pablo, sinä olet oikein kiltti poika ja ahkeruutesi palkaksi saat -kantaa munavasuani illalla, kun tulet kotiin. - --- Palkinto sekin, nauroi Alfred. - -Iltapuolella alkoi leikki uudelleen, ja illan tullen he olivat -kaataneet niin monta puuta kuin tarvittiin. Seuraavana päivänä ajettiin -puut kotiin. Sitten kaadettiin vielä muutamia paksumpia puita pylväiksi -ja alettiin kaivaa kuoppia pylväitä varten, ja viimein naulattiin -säleet suurilla nauloilla pylväisiin. Ja niin oli aitaus valmis. Mutta -kokonaista kaksi viikkoa kului, ennenkuin nuo kolme tynnyrinalaa oli -saatu aidatuksi, ja sittenkin olivat kaikki kolme työssä aamusta -iltaan. - -Nyt sai Edvard taas käyttää vapauttaan, hänen alkoikin taas mielensä -palaa Oswaldin luo. Hän tahtoi tietää, miten Tomin, tuon lurjuksen -laita oli, ja sitäpaitsi hän myöskin halusi kuulla vähän pääkaupungin -uutisia. Ehkäpä hän mielellään tahtoi nähdä erästä nuorta tyttöäkin, -jonka isää hän ei suosinut, mutta siitä hän ei kenellekään puhunut. -Pablon hän aikoi viedä mukanansa, kuten Oswald oli käskenyt. - -Alfred neuvoi myöskin veljeään lähtemään. -- Mutta kotiin tultuasi saat -jälleen lähteä liikkeelle -- tai menen minä; jommankumman meistä täytyy -lähteä kaupunkiin ostamaan vähän työkaluja ja muita pikkutarpeita. -Pablokin tarvitsisi kovin uusia vaatteita. - --- Ja minullakin olisi ostoksia, sanoi Alice. -- Minulla ei ole -maitovateja, ei suolaa eikä pyttyjä. Hulikoita tarvitsen niinikään. -Parasta, että kirjoitan teille oikein muistilistan. - --- Onko sinulla mitään myymistä? kysyi Edvard. - --- Onpa niinkin, minulla on voita. - --- Entä sinulla, Edit? - --- Minun kananpoikani ovat vielä liian pienet. Mutta kun ne tulevat -kyllin suuriksi, saa Alfred myydä ne ja ostaa minulle hanhia ja -ankkoja, sen lisäksi tahdon muutamia kalkkunoita. Mutta ensin täytyy -Alfredin rakentaa niille asunto, kuten hän on luvannut. - -Alfred väitti kyllä täyttävänsä lupauksensa ja sanoi heti rupeavansa -kaivamaan lammikkoa ankoille. Mutta palkaksi siitä täytyi Editin -auttaa häntä sipulipenkereen puhdistamisessa, ja siihen Edit -suostuikin. - -Seuraavana aamuna Edvard lähti jo varhain matkalle pyssy olalla Pablon -ja Turvan seurassa. He suuntasivat kulkunsa Oswaldin asunnolle päin ja -puhelivat vilkkaasti. Pablo kertoi Edvardille entisistä vaiheistaan, ja -Edvard huomasi, että pienen mustalaispojan mieli oli vielä puhdas ja -turmeltumaton, vaikka hän olikin elänyt huonossa seurassa. Mutta kesken -puhettaan Pablo äkkiä nosti sormen suulleen, tarttui Turvaa niskaan ja -viittasi pienelle kummulle. Tarkemmin katsoessaan huomasi Edvard mitä -mustalaispojan terävä silmä oli keksinyt, kummun takaa näkyi kaksi -lehmänsarvea. Edvard viritti pyssynsä hanan ja hiipi lähemmäksi, kunnes -hän oli niin likellä, että hyvästi saattoi tähdätä. Laukaus -- ja eläin -kaatui maahan, Turva päästettiin nyt irti, ja se syöksyi heti lehmän -luo. Edvard ja Pablo riensivät sen perästä. Silloin he huomasivat, että -ammutun lehmän vieressä seisoi vasikka, joka oli noin kahden viikon -vanha. He seisoivat siinä neuvottomina tietämättä mitä tehdä. Viimein -sanoi Edvard: - --- Meillä ei ole nyt aikaa viipyä, Pablo, vaikka Alfred kyllä -mielellään ottaisi vasikan. Toivokaamme, että se pysyy emän luona, -kunnes palaamme. - -He astuivat sitten edelleen ilman muita seikkailuja, ja saapuivat -päivällisaikaan Oswaldin asunnolle. Hän ei ollut kotona, mutta hänen -vaimonsa lähti noutamaan häntä metsäpäällikön talosta. - -Neljännestunnin kuluttua palasivat vaimo ja Oswald. - --- Tervetuloa, Edvard, sanoi metsävouti ojentaen kätensä nuorukaiselle. --- Olin metsäpäällikön luona ja hän kysyi taas kovasti sinusta. Minä -kerroin hänelle Tomin käytöksestä sinua kohtaan, ja hän oli hirveän -suuttunut tuohon lurjukseen. "Mitä sanoo Tom itse seikkailustaan?" -kysyi hän minulta. "Oh", vastasin minä, "hän luulottelee, että hän muka -ajoi takaa peuraa ja putosi yhtäkkiä kuoppaan, jota hän ei huomannut -pimeässä". - --- Viisaasti keksitty! huudahti Edvard. -- Uskoiko metsäpäällikkö hänen -juttuaan? - --- Herra Stone ei tietysti uskonut sanaakaan koko sepityksestä, sanoi -metsävouti. -- Mutta tosiaan... olinpa vallan unohtaa. Metsäpäällikkö -tahtoi välttämättä tietää, missä asut. Hän haluaa tavata sinua ja -kysyi, enkö voisi opastaa häntä sinun luoksesi. - --- Ja mitä sinä vastasit? - --- Minä sanoin, että sinä asut kovin kaukana, ja että minä olen ollut -niin harvoin luonanne, etten ole oikein varma tiestä. Mutta -metsäpäällikön tytär tahtoisi myöskin mielellään käydä tervehtimässä -sinua ja sisariasi. - --- Pelkäänpä, ettemme voi heitä estää, Oswald. Metsäpäälliköllä on -sananvalta tässä metsässä, ja minun täytyy mukaantua. Kunpa hän vain ei -rupeaisi epäilemään asian oikeaa laitaa. - --- Älkää tehkö mitään valmistuksia hänen tuloaan varten, sanoi Oswald. - --- Ei suinkaan, vastasi Edvard, -- on aivan yhdentekevää, vaikka hän -yllättäisikin meidät kotiaskareissamme. - --- Päinvastoin on se vain eduksenne, vastasi Oswald. -- Sitä pikemmin -häviävät hänen epäluulonsa, jos sisaresi esimerkiksi pesevät vaatteita -ja sinä ja Alfred ajatte lantaa pellolle. - --- Mitä uutta Lontoosta? kysyi Edvard. - --- Minä en tiedä mitään, mutta Janella kai on koko pussillinen uutisia. -Syö sinä täällä päivällistä, niin minä sillä välin menen keittiöön -Janen puheille. Vähän ajan kuluttua palasi Oswald takaisin. - -Jane toi sitten ruokaa sekä Edvardille että Pablolle. Heidän syödessään -ehdotti Pablo, että hän vielä samana päivänä palaisi kotiin kertomaan -Alfredille pikku vasikasta. Ja vahvan aterian syötyään Pablo lähtikin -matkaan. Edvard käski hänen sanoa Alfredille, että hän seuraavana -aamuna kello yhdeksän aikana ajaisi kummun luo, jossa kaadettu lehmä -oli. - -Vähän ajan kuluttua tuli Oswald. - --- Onko poika mennyt? kysyi hän. - --- On, vastasi Edvard ja kertoi samalla lehmästä ja vasikasta. - --- Minä luulen, että vielä saatte paljon hyötyä pikku Pablosta, sanoi -Oswald. - --- Niin minäkin. On oikein hauska nähdä, kuinka hän jo on kiintynyt -meihin kaikkiin. Me kohtelemmekin häntä kuin kotiväkeä. -- Mutta -unohdanpa aivan kysyä kaupungin uutisia. - --- Niitä on minulla sekä hyviä että huonoja, Hamiltonin herttua, -Hollannin jaarli ja lordi Capell ovat mestatut. - -Edvard huokasi. -- Vielä murhia! Emmekö enää koskaan saa kuulla muuta? -Siinäkö kaikki? - --- Ei. Skotlantilaiset ovat julistaneet Kaarle Toisen kuninkaaksi. - --- Todella! Missä hän on? - --- Hän on kai Hollannissa, Haagissa. Mutta pian hän kai lähtee -Pariisiin ja sieltä Skotlantiin. - -Edvard oli kerrassaan suunniltaan uutisen kuultuaan. Jos huhuissa oli -perää, niin loppuisi hänen hiljainen elämänsä metsässä piankin, sen -päätöksen hän nyt itselleen teki. Hänen sydämensä sykki entistä -nopeammin, hänen poskiaan kuumotti, ja hänen täytyi juoda aimo kulaus -olutta Oswaldin suuresta puukannusta vilvoittaakseen vertansa. Hänen ei -enää tehnyt mieli puhella, ja hän pyysi sen vuoksi päästä levolle; -hänenhän täytyi nousta varhain seuraavana aamuna. - -Pian oli Edvard vuoteessa, mutta hän ei saanut unta levottomilta -ajatuksiltaan. Kyllä hän tulee, Kaarle-kuningas, mietti hän. Ja samassa -tuokiossa kun hän astuu jalkansa Skotlannin rannalle, on hänellä -sotajoukko ympärillään. Ja siinä tahdon minäkin olla. - -Ja Edvard Beverley näki kauas tulevaisuuteen, näki itsensä taistelevan -nuoren kuninkaan rinnalla... ja kun hän viimein vaipui uneen, uneksi -hän vain sodasta ja miekan kalskeesta. Toisenkin kuvan näytti hänelle -unenhaltia; hän pelasti Kate-neidin ja hänen isänsä heidän omien -puoluelaisiensa väkivallanteoilta -- ja sitten hän heräsi. Päivä -paistoi iloisesti sisään, ja yks kaks hän oli vaatteissa, haki Turvan -tallista ja lähti kotimatkalle. - -Saapuessaan sille paikalle, missä kuollut lehmä makasi, ei hän tavannut -ainoatakaan elävää olentoa vasikkaa lukuunottamatta. Alfred ja Pablo -eivät olleet vielä saapuneet. Mutta lehmä oli tietysti nyljettävä, ja -Edvard ryhtyi heti toimeen. Äkkiä alkoi Turva murista, ja siinä -saapuivatkin jo odotetut hevosen ja kärryjen kera. Nyt oli saatava -kiinni vasikka, joka koko ajan pyöriskeli heidän ympärillään. Mutta -sitä ei ollut helppo ottaa kiinni, niin kesytön se oli. Alfred arveli, -että Turva ehkä voisi kaataa sen, mutta Pablo tiesi paremman keinon. -Hän astui kärryjen luo, otti esille pitkän ohuen nuoran ja laittoi -silmukan sen toiseen päähän. - --- Nyt saatte nähdä, kuinka Pablo tehdä, hän sanoi. -- Näin Espanjassa -härkiä pyydetään. Kutsuvat sitä lassoksi, selitti hän. Sitten hän -kiersi toiselle puolelle vasikkaa, joka ammui surkealla äänellä parin -sadan kyynärän päässä heistä. - --- Päästäkää Turva irti vasikan kimppuun, huusi mustalaispoika, ja -Alfred totteli. Koira syöksyi vasikkaa kohden ja ajoi sen edellään -Pabloon päin, joka seisoi valmiina lasso kädessään. Kun vasikka oli -tullut kyllin lähelle, heitti Pablo nuoran ja osui niin tarkasti, että -silmukka kiertäytyi elukan kaulaan sievästi. Vasikka oli vankina ja -parin minuutin kuluttua se oli hyvässä tallessa kärryjen pohjalla. - --- Hyvin osattu, Pablo, sanoi Edvard. -- Sinä olet reipas poika, ja -vasikka on sinun omasi. Eikö totta, Alfred? Annammehan vasikan -Pablolle? - --- Annetaan vain, sanoi Alfred. -- Sinä olit oikein taitava, Pablo, ja -sentähden on vasikka sinun, kuten Edvard ehdotti. - -Mustalaispoika ei sanonut mitään, mutta näytti kovin tyytyväiseltä. - -Koska Alfred mielellään lähti kaupunkiin, päätti hän seuraavana aamuna -ajaa sinne myymään lehmänlihat. Vielä oli hänellä suuri vasu munia ja -kolme tusinaa kananpoikia, jotka hänen piti myydä Alicen laskuun. -Sitäpaitsi oli Alice antanut hänelle pitkän muistilistan, johon hän oli -merkinnyt koko joukon talouskaluja, joita hän tarvitsi jokapäiväisissä -askareissaan ja jotka veljen oli määrä ostaa. Pablo sai tulla mukaan, -jotta hän vastedes omin päinkin löytäisi Lymingtoniin. Edvard -sitävastoin jäi kotiin. Hänellä oli yllin kyllin työtä puutarhassa ja -sitäpaitsi ei hän sallinut sisarten jäädä yksin kotiin. - -Mutta heti kun Alfred ja Pablo olivat lähteneet, unohtui Edvardilta -koko puutarhahomma. Hän otti esille isänsä miekan ja alkoi sitä -kiilloittaa, ja kun hän oli saanut sen oikein välkkyväksi, oli hän niin -sotaisella tuulella, että heitti pyssyn olalle ja lähti metsiä -samoilemaan saadakseen olla yksin ja rauhassa ajatella. Hän kulki, -kulki vain umpimähkään eteenpäin, ja tuontuostakin iski joku oksa hatun -hänen päästään, siitä yksinkertaisesta syystä, että hän katsoi maahan -eteensä eikä ylös puihin. Äkkiä hän kuuli hevosen hirnuntaa. - --- Mitä kummaa se on? ajatteli hän ja katsoi ympärilleen. Silloin hän -huomasi villejä hevosia, jotka kävivät laitumella, ja suureksi -kummakseen hän samassa huomasi joutuneensa aivan oudoille maille. Hän -ei vielä koskaan ollut käynyt tässä osassa metsää. Hän ei myöskään -koskaan ollut aavistanut, että metsässä oli kesyttömiä hevosia. - --- Tottahan osaan kotiin takaisin, arveli hän ja istui hiukan -levähtämään. -- Kylläpä Alfredin silmät lentäisivät selälleen, jos hän -näkisi nuo kauniit hevoset. Edvard päätti kuitenkin kertoa veljelleen -löydöstään, ja silloin ei Alfred luultavasti saisi rauhaa, ennenkuin -pari hevosta seisoisi hänen tallissaan. -- On tietysti hyvinkin vaikea -ottaa kiinni noita villejä ratsuja, mutta Alfred ei jätä mitään kesken, -kun hän kerran on saanut mitä päähänsä. Hevoset tulivat jotenkin -lähelle Edvardia, mutta kun hän liikahti, säikähtivät ne ja lähtivät -nelistämään, myrskytuulen tavoin ne kiitivät eteenpäin liehuvin harjoin -ja hännät pystyssä. - --- Mitähän tietä minun oikeastaan pitää kulkea päästäkseni kotiin, -mietti Edvard. Pohjoista kohti. Niin, mutta missä on pohjoinen? Sitä ei -ollut helppo tietää. Hän koetti seurata aurinkoa, mutta taivas oli -kokonaan pilvien peitossa ja uhkasi sadetta. Hän valitsi silloin tiensä -umpimähkään -- ja vaipui pian taas syviin ajatuksiin. Mutta mitä -kauemmin hän kulki, sitä oudommalta tuntui hänestä seutu, ja viimein -hän oli aivan ymmällä. - -Oli jo jotenkin pimeä, mutta ei ainoatakaan tähteä ollut näkyvissä. -Vähitellen syttyivät kuitenkin taivaan kynttilät, ja Edvard erotti -Otavan ja Pohjantähden, jotka vanha Jaakko oli opettanut hänet -tuntemaan. Hän suuntasi nyt kulkunsa suoraan pohjoista kohti astuen -milloin hiljakseen, milloin taas reippain askelin muistaessaan -sisariaan, jotka tietysti levottomina odottivat kotona hänen tuloaan, -ja varmaan olisivat kovassa tuskassa, ellei hän ennen yötä joutuisi -kotiin. - -Rientäessään näin pimeän metsän halki, hän äkkiä näki muutamien puiden -välissä ikäänkuin tulikipinän. Hän luuli sitä ensi silmäyksellä -kiiltomadoksi, joka maassa loisti, mutta kun valo uudistui, tuli hän -ajatelleeksi, että se ehkä johtui piikivestä, jota iskettiin tulirautaa -vasten. Ehdottomasti hän seisahtui nähdäkseen, mitä se merkitsi. - - - - -VIIDESTOISTA LUKU. - -Rosvojen ja murhaajien parissa. - - -Vielä kerran näki Edvard kipinän tuikahtavan pimeän läpi, ja nyt hän -selvästi kuuli, kuinka piikivi iski rautaan. Hän hiipi lähemmäksi ja -kätkeytyi paksun puun taakse, josta hän itse näkymättömänä saattoi -nähdä kaikki, mitä tapahtui. Hän huomasi miehen, joka oli polvillaan ja -piti hattuaan tuulta vasten suojatakseen tulta. Sytytettiin lyhty, joka -silmänräpäyksen loi liekkuvaa valoa ympärilleen -- sitten oli taas -aivan pimeä. Lyhty peitettiin. Edvard aikoi ensin astua tuntemattoman -luo kysyäkseen häneltä tietä, mutta sitten hän muutti mielensä. -- -Tahdonpa ensin hiukan tarkastella häntä, arveli hän, heittäytyi maahan -ja ryömi eteenpäin sanajalikon kautta, kunnes hän oli noin kymmenen -kyynärän päässä lyhtyä pitelevästä miehestä -- tai oikeammin miehistä, -sillä nyt hän huomasi, että heitä oli kaksi. He puhelivat keskenään. - --- Ei, meidän täytyy vielä odottaa puoli tuntia, sanoi toinen. -- -Ihmiset, jotka Lymingtonista tuovat hänelle ruokatavaroita ja muita -tarpeita, eivät vielä ole ennättäneet poistua. Heidän on tapana lähteä -hänen luotaan vasta pimeän tultua. - --- Tiedätkö kuka tuo hänelle elintarpeita? kysyi toinen ääni. - --- Kyllä, ravintolanisäntä Parlamentinkadulta -- olen aivan unohtanut, -mikä kilpi hänellä on. - --- Ahaa, tiedän kyllä ketä tarkoitat. Vai niin! Hän on ilkeä -kuningasmielinen. Hohoo, kyllä me hänet kovalle panisimme, jos vain -uskaltaisimme näyttäytyä Lymingtonissa. - --- Niin, jos vain... Mutta siinähän solmu onkin. Saattaisipa käydä -niinkin, että nuo toiset panisivat meidät kovalle, joka ei olisi -kovinkaan mieluista. - -Toinen ei vastannut, mutta kysyi hetken kuluttua: - --- Hänellä on siis rahoja? Oletko varma siitä? - --- Ettenkö olisi! Kyllä hänellä rahoja on, sen saat uskoa. Olen itse -seisonut kurkistamassa ikkunaluukun raosta ja näin kuinka hän pudotteli -kultarahoja nahkapussista. - -Edvard heristi korviaan. Kenestähän he puhuivat? Hiljaa! Nyt puhui -toinen taas. - --- Kuulehan nyt. Ensin kolkutamme ovelle ja kysymme, eikö heillä olisi -tilaa kahdelle vaeltavalle kisällille; mutta ellei se juoni onnistu, -jota melkein epäilen, jäät sinä vain seisomaan ovelle ja pidättelet -häntä yhä pyynnöillä ja muulla puheella; sillä välin puikahdan minä -toiselle puolelle ja koetan, enkö pääsisi sisään takaovesta tai ikkunan -kautta. - --- Onko hän yksin? - --- Ypö yksin. Nimittäin, hänellä on kyllä juoksupoika, joka käy hänen -asioillaan, mutta hänestä me kyllä pian suoriudumme... Saatpa nähdä, -että kaikki käy vallan mainiosti, ukkoseni. Rehellisyys maan perii -- -siksipä olenkin valinnut sinut toverikseni, koska tiedän, että voin -sinuun luottaa, Ben. - --- Niin voitkin, Will. Jokos alamme patikoida kultakolikolta kohti? - --- Lähdetään vain! Tämä onkin viimeinen retkeni, sanoi Will, -- sillä -silloin on minulla niin paljon rahoja, että saatan lähteä Hollantiin. -Englannissa alkaa jo maa polttaa jalkaini alla. - --- Matkustaako -- ei, siihen en minä suostu. Minä jään vanhaan iloiseen -Englantiin. Täällä toki ymmärtää, mitä toinen puhuu. Ennen pysyn -täällä, vaikka hirttonuorakin uhkaisi, kuin vietän elämäni noiden -kömpelöiden hollantilaisten joukossa, mokomien tollojen seurassa, jotka -eivät osaa juoda kunnon oluttakaan ja vetävät jalkaansa kaksikymmentä -paria leveitä housujaan yhtä kyytiä. Ei, Englantiin minä jään kuin -jäänkin. Minä marssin pohjoista kohti, sen totta maar teen -- -pohjoiseen. - -Molemmat kelpo toverit olivat nousseet seisomaan ja lähtivät nyt -kulkemaan metsän kautta. Edvard hiipi heidän jäljestään. Hän pelkäsi -kovin joutuvansa ilmi, mutta tuuli niin rajusti, ettei hänen -askeleitaan kuulunut, vaikka hän monta kertaa tallasi kuivuneita -lehtiä, jotka rapisivat hänen jalkainsa alla. He kulkivat, kulkivat ja -pysähtyivät vain kerran tarkastaakseen pistoolejaan. Viimein he -saapuivat pieneen tammilehtoon, jonka kautta kapea polku johti. He -seurasivat polkua, kunnes tulivat aukealle nurmelle, jonka keskellä oli -pieni talo. Täällä he seisahtuivat neuvottelemaan, mutta oli niin kova -myrsky ja he puhuivat niin matalalla äänellä, että Edvard ei voinut -kuulla mitä he sanoivat, vaikka he olivat aivan lähellä häntä. He -lähenivät nyt rakennusta, ja Edvardkin muutti asentoaan, niin että hän -tuli seisomaan vasten huoneen toista päätyä. - -Edvard pani enemmän sankkiruutia pyssyynsä ja jäi odottamaan. Miehet -tekivät nyt kuten olivat päättäneet, toinen jäi rakennuksen -etupuolelle, toinen hiipi takapuolelle. Vähän myöhemmin kuuli Edvard -sen, joka seisoi ovella rukoilevalla äänellä pyytävän yösijaa, mutta -hän ei saanut vastausta. Hän alkoi silloin takoa ja potkia ovea -ikäänkuin hän aikoisi murtaa oven, mutta oikeastaan hän vain tällä -lailla melusi, jotta hänen kumppaninsa rauhassa saisi murtautua sisään -takaovesta. Edvard, joka oli kuullut konnien keskustelun, ymmärsi -heidän juonensa, ja hän piti Williä tarkoin silmällä. Tämä olikin -todella saanut ikkunan auki takaoven luona ja seisoi nyt sen alla -pistooli kädessä. Salaman nopeudella kohotti Edvard pyssyn poskelleen -ampuakseen miehen, kun samassa sisältä kuului liikettä, ja kimeä ääni -huusi: -- He tulevat sisään takaovesta! Mies laukaisi pyssynsä -avonaisen ikkunaa kautta, kuului kiljahdus, mutta samassa tuokiossa -laukaisi Edvardkin pyssynsä ja rosvo kaatui maahan. - -Yks kaks latasi Edvard uudelleen pyssynsä ja samassa hän kuuli, että -pääovi kiskaistiin auki. Pari laukausta pamahti, sitten vallitsi kuolon -hiljaisuus. Hän riensi toiselle puolelle taloa ja oli kompastua -ruumiiseen, joka pitkänään venyi kynnyksellä. Hän astui ruumiin yli -huoneeseen, missä surullinen näky kohtasi hänen silmiään. Lattialla -makasi mies, kuollut tai kuolemaisillaan, ja puolikasvuinen poika oli -polvillaan hänen vieressään katkerasti itkien. - --- Älkää pelätkö, minä olen ystävänne, sanoi Edvard, otti kynttilän, -joka oli huoneen toisessa päässä ja asetti sen lattialle haavoitetun -viereen, tutkiakseen hänen tilaansa. -- Nouse, poikani, sanoi hän, -- -ja salli minun katsoa, voinko olla avuksi. - --- Oi ei, huudahti poika. -- Hänen verensä vuotaa kuiviin. - --- Riennä noutamaan vähän vettä, niin olet kiltti poika, käski Edvard. --- Minä sillä aikaa katson mihin hän on haavoittunut. - -Mutta ikävä kyllä -- kaikki apu oli turhaa. Kuula oli sattunut miehen -niskaan kaulanikamien yläpuolelle, ja veri virtasi ulos hänen suustaan -tukehduttaen hänet. Hän oli kuitenkin vielä tajuissaan, mutta ei voinut -puhua muuta kuin viittaamalla. Hän viittasi itseensä ja pudisti päätään -ikäänkuin osoittaakseen, että hän pian kuolisi; sitten hän käänsi -katseensa poikaan, joka juuri toi vettä ja katsahti sitten Edvardiin -rukoileva ilme silmissään. Nuorukainen ymmärsi heti, että kuoleva pyysi -häntä pitämään huolta pojasta ja hän vastasi liikutettuna: - --- Minä ymmärrän teitä ja lupaan ottaa poikanne luokseni. Hän kuuluu -tästä hetkestä alkaen meidän perheeseemme. - -Tuokioksi kirkastivat ilo ja kiitollisuus miehen kalmankalpeat -piirteet, hän tarttui pojan käteen ja laski sen Edvardin kouraan. Mutta -nyt olivat hänen voimansa lopussa, ja kun uusi verivirta pulpahti -haavoista täyttäen hänen suunsa, vaipui hänen päänsä taaksepäin ja hän -kuoli. - -Kun Edvard huomasi, ettei hänen apuaan enää tarvittu, jätti hän pojan -kahden kesken isän kanssa ja meni katsomaan, olivatko molemmat rosvot -kuolleet. Hän otti kynttilän ja tutki tarkoin Beniä, joka makasi -kynnyksen vieressä, hän oli saanut kuulan aivoihin ja oli kuollut. -Sitten Edvard laski kynttilän lattialle, otti pyssyn käteensä ja meni -rakennuksen taakse, jossa toinen rosvo oli kaatunut. Hän oli vielä -elossa ja Edvard kuuli hänen voihkivan. - --- Ben, Ben, Jumalan tähden, vähän vettä. Minä olen mennyttä miestä, -Ben. - -Edvard palasi sisään, toi vesiastian ja nosti sen kuolevan huulille. -Kun hän oli juonut, kuiskasi hän: - --- Kiitos, Ben, kiitos, ja katkonaisin sanoin hän lisäsi: Minä huomaan, -että kuolen --. Mutta sinä tiedät tammen -- salama on siihen iskenyt -- -mailin päässä täältä. Oih, minä kuolen --. Kolme kyynärää siitä -- -eteläänpäin -- sinne kaivoin kaikki rahani -- ne ovat sinun -- oi, -vielä vettä! Mies koetti juoda taas ruukusta, jota Edvard piteli hänen -edessään, mutta samassa hän kirkaisten lyyhistyi kokoon ja heitti -henkensä. - -Edvard siirsi nyt Benin ruumiin syrjään ja sulki porstuan oven, samoin -sulki hän ikkunan, jonka Will oli repinyt auki. Sitten tarkasti hän -lähemmin poikaa, joka tiedotonna lepäsi lattialla kasvot hengettömän -isänsä rintaa vasten. Edvard nosti hänet varovasti syrjään ja katseli -murhattua miestä; hän ei nähtävästi ollut talonpoika, siksi oli hänen -partansa liian hyvin hoidettu ja hänen sormensa liian hienot ja -valkoiset; ne kädet eivät olleet työmiehenkourat. - --- Siskoni ja minä emme nähtävästi ole ainoat, jotka elämme valepuvussa -tässä metsässä, ajatteli Edvard. -- Mitähän nyt teen poikarukan -suhteen? - -Hän katseli ympärilleen ja huomasi, että sisähuoneessa, jonka ovi oli -auki, oli vuode. Hän kantoi pojan sinne ja laski hänet vuoteelle, -sitten hän toi vähän vettä ja hautoi hänen kasvojaan sillä. Vähän ajan -kuluttua poika avasi silmänsä. Samassa tuokiossa hän muisti mitä oli -tapahtunut ja purskahti katkeraan itkuun. Edvard ymmärsi; että hänen -läsnäolonsa ei tällä haavaa ollut välttämätön, ja hän vetäytyi -hienotunteisesti hiukan syrjään antaakseen pojan rauhassa vuodattaa -kyyneliään. Väsynyt kun oli illan vaiherikkaista tapauksista, istuutui -hän isättömän pojan vuoteen ääreen ja vaipui syviin ajatuksiin. Hän -ajatteli, miten omituisesti kohtalo tänä iltana oli johdattanut hänen -askeleensa, muisti Jaakko Armitagen rauhallista kuolemaa ja vertasi -sitä niiden kolmen miehen hirveään loppuun, jotka tänä iltana olivat -tästä maailmasta eronneet. - -Hetkisen kuluttua huomasi Edvard, että poika oli vaipunut uneen. Hän -antoi poloisen levätä tietäen, että uni on paras lääke tuskissa ja -murheissa. Mutta pian alkoi hän itse käydä nälkäiseksi, ymmärrettävästi -kyllä, illallista hän ei ollut syönyt, ja aamu alkoi jo sarastaa. Hän -avasi kaapin ja löysi vähän ruokaa sekä pullon viiniä. Edvard söi ja -joi, kummalliselta tuntui taas maistaa viiniä, se muistutti entisiä -onnellisia aikoja rakkaassa Arnwoodissa, Viini ehkä vaikutti sen, että -hän hetken kuluttua vaipui sikeään uneen. Kun Edvard heräsi, oli -aurinko jo korkealla, ja hän ymmärsi nukkuneensa jotenkin kauan. Hän -avasi varovasti porstuan oven, ja astui ulos tutkiakseen taloa ja sen -ympäristöä. Edellisenä iltana oli ollut niin pimeä, ettei hänellä -voinut siitä olla selvää käsitystä. Talo oli niin kokonaan pensaikkojen -ja puiden peitossa, että hänen oli mahdoton erottaa mitään aukeamaa. -Vasta kauan etsittyään onnistui hänen löytää polku, jota hän ja rosvot -edellisenä yönä olivat kulkeneet. Pitkin tätä polkua hän nyt kulki, -kunnes saapui metsään, mutta seutu oli hänelle tuiki vieras, joten hän -ei tullut hullua hurskaammaksi. Hän päätti nyt palata takaisin taloon -ja herättää pojan, kenties voisi tämä antaa hänelle tietoja siitä, -missä päin oltiin. Hän oli juuri kääntyä, kun äkkiä kuuli koiran -haukkuvan kappaleen matkan päässä, sillä lailla kuin koiran on tapana -haukkua päästyään oikeille jäljille. Ääni läheni lähenemistään -- ja -kukapa tuolla livistää häntä vastaan ellei hänen oma koiransa, -uskollinen vanha Turva, joka seuraavassa silmänräpäyksessä syöksyy -häntä syleilemään. Ja aivan sen kintereillä seuraavat Alfred ja Pablo. - -Ei ole helppo sanoa, kuka heistä oli iloisin tästä odottamattomasta -kohtauksesta. Turva hyppäsi korkealle ja nuoli Edvardin kasvoja, ja -molemmat veljet heittäytyivät toistensa syliin, Alfredin silmissä -kimaltelivat ilonkyyneleet. -- Jumalan kiitos, me löysimme sinut -kuitenkin, Edvard! Missä olet ollut ja mitä on tapahtunut? Meillä on -ollut kauhea yö. Viimein sai kelpo Pablomme oivan tuuman, hän tahtoi -koettaa eikö Turva voisi löytää jälkiäsi. Hän antoi sen haistaa vanhaa -nuttuasi ja koe onnistuikin. Turva pääsi vihdoin jäljillesi johdattaen -meidät tänne. Me seurasimme sitä ja kuljimme mitä ihmeellisimpiä -mutkia. Olimme jo kerrassaan kadottaneet kaiken toivon, ja nyt -- tässä -sinä olet. - -Edvard puristi mustalaispojan kättä ja kiitti häntä. - --- Kuinka kaukana olemme kodista, Alfred? kysyi hän. - --- Noin pari mailia, tuskin enemmän, arveli veli. - -Edvard kertoi nyt muutamin sanoin yön monivaiheiset tapahtumat -ja vei sitten Alfredin ja Pablon viidakon halki pienelle talolle. -Ehdottomasti vavahtivat: pojat nähdessään murhattujen ruumiit. Sitten -he neuvottelivat mitä ensin olisi tehtävä. Edvard ehdotti, että Alfred -menisi Oswaldin luo ilmoittamaan tapahtumasta; hän saattaisi sitten -kertoa asiasta metsäpäällikölle, jonka velvollisuus kai lähinnä oli -ottaa asiasta selkoa. Toiset hyväksyivät Edvardin ehdotuksen, ja Pablo -lupasi heti juosta kotiin kertomaan Alicelle ja Editille, että -Edvard-veli oli terve kuin kala, hyvissä voimin ja pian palaisi kotiin. - --- Entä poika, Alfred? Edvard sanoi. -- Mitä hänen suhteensa teemme? - --- Missä hän on? - --- Hän nukkuu. Mutta kun hän herää, täytyy minun kai viedä hänet -kotiin. Talossa on sitäpaitsi koko joukko arvokkaita esineitä, ja ne -täytyy pojan saada pitää. Rahoja oli vainajalla myöskin rosvojen -puheista päättäen. Mutta siihen tarkoitukseen tarvitsen hevosen ja -kärryt. Mies oli luultavasti kuningasmielinen, niin ainakin rosvot -väittivät, ja siinä tapauksessa lankeaa hänen omaisuutensa -parlamentille. Mutta sitä minä en salli, se olisi väärin poikarukkaa -kohtaan. Vai mitä arvelet, Alfred? Olisitko sinä tahtonut ajaa Oswaldin -luo? - --- En, en suinkaan. Parasta on, että turvaudun vain omiin sääriini. -Minä ennätän kyllä ajoissa Oswaldin luo ja muista, että sinulla täytyy -olla runsaasti aikaa saadaksesi pojan omaisuuden siirretyksi meille. - --- Olet oikeassa. Sinä menet nyt siis metsävoudin ja herra Stonen luo, -ja sinä, Pablo, riennät kotiin, sanot minulta sisarilleni terveisiä, -valjastat Kimon kärryjen eteen ja ajat tänne hyvää kyytiä. Minä jään -tänne ja asetan kaikki järjestykseen, niin että pääsemme kotiin niin -pian kuin mahdollista. - -Alfred ja Pablo lähtivät siis kumpikin eri taholle ja Edvard meni -herättämään poikaa. - -Orpo oli jo hereillä, kun Edvard astui sisään. Hän itki taas isäänsä ja -oli aivan epätoivoissaan. -- Mihin minä poloinen joudun, vaikeroi hän -nyyhkyttäen. - --- Kuulepas, poikani, sanoi Edvard lempeästi, -- minä lupasin isällesi -hänen kuolinhetkellään, että sinun ei tarvitse kärsiä mitään puutetta, -ja lupaukseni on minulle pyhä. Sinä saat asua meidän luonamme yhdessä -sisarieni, veljeni ja minun kanssani, ja me pidämme sinua oikein -hyvänä. - --- Onko teillä sisaria? - --- On kaksi. Pian tulee hevosemme noutamaan meitä, silloin ajamme -täältä pois ja yöllä sinä nukut makeasti minun kattoni alla. -- -Sanopas, kauanko olet asunut täällä? - --- Vähän yli vuoden. - --- Kenen on tämä talo? - --- Isäni osti sen, koska hän luuli saavansa elää täällä rauhassa ja -turvassa kenenkään tietämättä. Hän oli näet paennut vankilasta, jossa -hän istui odottaen tuomiotaan. Parlamentti oli tuominnut hänet -kuolemaan. - --- Hän oli siis kuninkaalleen uskollinen? - --- Niin, se oli hänen ainoa rikoksensa. - --- Silloin saat olla huoleti, poikani. Minä ja veljeni olemme myöskin -kuninkaan miehiä koko sydämestämme. Sanon tämän siksi, että voisit -luottaa meihin. Koska talo oli isäsi, on kai kaikki irtaimisto myöskin -hänen? kysyi Edvard edelleen. - --- Kyllä, kaikki tyynni. - --- Ja nyt ne ovat sinun, eikö niin? - --- Niin luulen, lausui poika ja purskahti uudelleen itkuun. - --- Älä itke, poikani, sanoi Edvard. -- He eivät enää voi vahingoittaa -isääsi, joka on ylhäällä taivaassa, sinuun he eivät myöskään voi -koskea, kun et ole tehnyt mitään pahaa. Mutta isäsi omaisuuden he -voivat ottaa sinulta, jos saavat siitä vihiä. Senvuoksi olen lähettänyt -noutamaan hevosen, ja kun se tulee, niin muutamme kaikki tavarasi -meille. Olen myöskin lähettänyt sanan metsäpäällikölle, mutta hänen -kanssaan ei ole vaikea olla tekemisissä. Saatpa nähdä, että kaikki -vielä päättyy hyvin. Sinä lähdet tietysti minun kanssani kotiin vielä -tänä iltana. Tänne et voi jäädä. - --- Te olette hyvin hyvä, ja minä teen mielelläni niinkuin te tahdotte, -mutta minä olen vielä kovin heikko ja huono, vastasi poika. - --- Sinun täytyy oman itsesikin tähden rohkaista mieltäsi, poikani. -Tulepas nyt kokoomaan vaatteitasi ja muuta pientä, minä sillä välin -tutkin vähän taloa. Eikö isälläsi ollut rahoja? Kuulin rosvojen -sanovan, että he olivat nähneet hänen ottavan kultarahoja pussista, ja -se kai olikin syynä heidän hyökkäykseensä. - --- Inhoittavat rahat! huudahti poika, -- niin, hänellä oli paljon -rahoja, mutta en tiedä, kuinka paljon. - --- Nousehan nyt jalkeille ja koeta tehdä niinkuin minä sanon, niin olet -kiltti poika, sanoi Edvard ja nosti pojan pystyyn. -- Kun surusi on -lieventynyt, on sinulla ehkä vielä monta onnellista päivää ja sinä voit -aina luottaa taivaan Isään suruissasi ja murheissasi. - -Poika nousi nyt pystyyn ja Edvard sulki oven, ettei hän näkisi isänsä -ruumista. - --- Minulla on kyllä syytä luottaa taivaalliseen Isääni, hyvä herra, -vastasi poika, -- onhan hän jo lähettänyt minulle ystävän surussani. -Näen kasvoistanne, että olette hyvä. Kuinka peräti onneton olisinkaan, -jollette olisi tullut avukseni. Tosin liian myöhään pelastaaksenne -isäni, mutta ette liian myöhään auttaaksenne ja lohduttaaksenne hänen -lastansa. Minä tahdon seurata teitä, sillä tänne en voi jäädä. - - - - -KUUDESTOISTA LUKU. - -Metsäpäällikkö tutkii. - - -Sillä aikaa kuin poika kokosi ja sulloi tavaroitaan yhteen -makuuhuoneessa, otti Edvard sängynpeitteen mukanaan toiseen huoneeseen, -nosti ruumiin nurkkaan ja peitti sen vaipalla. Sitten hän alkoi -tarkasti tutkia kaikkia kaappeja ja komeroita. Hän löysi paljon -sellaista, jota hänen täytyi viedä kotiinsa, niinkuin kirjoja, -liinavaatteita, kaikenlaisia aseita ja muuta sellaista, kaksi kiiltävää -haarniskaa, pyssyjä, pistooleja, ruutia ja kuulia. Eräässä kaapissa oli -rautainen lipas, joka oli lukittu. Missä oli sen avain? Kenties -vainajan hallussa. Aivan oikein. Edvard haki hänen taskuistaan ja löysi -avainkimpun. Yksi avaimista kävi lukkoon, mutta Edvard ei avannut -lipasta. Hän arvasi sen sisältävän onnettoman miehen rahat, jotka -olivat olleet syynä hänen väkivaltaiseen kuolemaansa. Sitäpaitsi oli -huoneessa monta kallisarvoista kapinetta, kynttilänjalat olivat -puhdasta hopeata, muutamia hopeapikarejakin oli. Edvard kokosi kaikki -arvoesineet ja sulloi ne kahteen suureen vasuun, joita luultavasti oli -käytetty halkoja varten. - -Viereisessä huoneessa hän tapasi vielä muutamia lippaita ja arkkuja, -jotka kaikki olivat lukitut. Hän päätti ottaa nekin mukaan, koska ne -luultavasti sisälsivät arvokkaita esineitä. Tällä tavoin kerääntyi -tavaroita enemmän kuin sopi kärryihin; täytyi näet kuljettaa vuode ja -vuodevaatteetkin metsänvartijantalolle, kun ei pojalla muussa -tapauksessa olisi ollut mitään makuusijaa. - -Päivä oli jo korkealla, eikä Pabloa kuulunut. Koska oli jo -päivällisaika, otti Edvard kaapista hiukan ruokavaroja, ja kutsui pojan -syömään. Suurella vaivalla hän sai hänet maistamaan leivänpalasen ja -juomaan lasillisen viiniä, joka tuntui häntä virkistävän. Edvard -pakotti häntä syömään enemmän, ja syödessä pojan ruokahalu kasvoi. -Samassa saapui jo Pablo. - --- Nyt on hevonen täällä, sanoi hän. - --- Hyvä, vastasi Edvard, -- viekäämme siis kaikki tavarat kärryihin. -Tule sinä, Pablo, auttamaan. - -Ensi työkseen he kuitenkin kantoivat oven vieressä makaavan rosvon -ruumiin viidakkoon peittäen sen sanajaloilla. Sitten he alkoivat kantaa -tavaroita kärryihin ja pian niitä kertyikin oikein suuri kuorma. -Päällimmäiseksi levitettiin pari lakanaa, Pablo sitoi sitten vielä -kuorman lujasti kiinni kärryihin köydellä. Kun se oli tehty, sanoi -Edvard: - --- Kas niin, nyt ei muuta kuin matkaan. - --- Minä olen valmis, vastasi isätön poika, -- mutta, lisäsi hän -kyynelsilmin, -- sallikaa minun vain heittää hyvästi isälleni. - -Ääneti vei Edvard hänet huoneeseen missä kuollut makasi, ja veti -peitteen vainajan kasvoilta. Poika laskeutui polvilleen ja suuteli -isänsä verettömiä huulia, sitten hän nousi seisomaan, lankesi Edvardin -kaulaan ja purskahti itkuun. Nuorukainen ei koettanut estää hänen -kyynelvirtaansa, hän talutti vain hiljakseen hänet ulos huoneesta, ja -kun he olivat tulleet pihalle, sanoi hän: - --- Nyt meidän täytyy lähteä. Muutoin tulemme liian myöhään kotiin. Ja -pienet sisarraukkani ikävöivät kovin minua, he eivät ole nukkuneet -lainkaan, kun en tullut kotiin viime yönä. - -Poika pyyhki kyyneleet silmistään ja sanoi: -- Niin, lähtekäämme -täältä. - -Kovin hankalaa oli kulku kapealla metsäpolulla; kauan saivat Edvard, -Pablo ja Kimo yhdistetyin voimin työskennellä, ennenkuin kärryt -pääsivät paremmalle tielle. Mutta sitten päästiinkin nopeasti -eteenpäin, ja kahden tunnin kuluttua näkyi jo koti. Samassa tulikin -Edit juoksujalkaa heitä vastaan ja heittäytyi Edvardin syliin. - --- Sinä paha Edvard, kuinka meitä peloitit, sanoi hän suudeltuaan -veljeään monta kertaa. - --- Katso, Edit, minä olen tuonut sinulle uuden leikkitoverin. Ojenna -hänelle kätesi ja toivota hänet tervetulleeksi. - -Edit ojensi kätensä pojalle ja katseli häntä suurin silmin. - --- Hän on kaunis poika, Edvard, paljon kauniimpi kuin Pablo. - --- Ei, neiti Edit, sanoi Pablo, -- Pablo olla enemmän mies kuin hän. - --- Missä on Alice? kysyi Edvard. - --- Hän on illallispuuhissa. Mutta minä juoksin edeltäkäsin sinua -vastaan, sillä tahdoin saada ensimmäisen suutelon. - --- Sinä pikku veitikka. Kas siinä hän onkin. Niin, rakas Alice, sanoi -Edvard ja suuteli toista sisartaan, joka nyt astui pihalle. -- Olen -pahoillani siitä, että olen saattanut teidät levottomiksi, mutta ellen -minä olisi eksynyt, olisi tämä poikaraukka saanut surmansa kuten hänen -isänsäkin. Hän muuttaa nyt meidän luoksemme asumaan ja tässä ovat hänen -tavaransa tai oikeastaan osa niistä. Huomenna tuomme loput. -Vuodevaatteita emme tällä kertaa saaneet mukaan, niin että hänen tänä -yönä täytyy nukkua minun kanssani. - --- Me koetamme tehdä hänet niin onnelliseksi kuin mahdollista, sanoi -Alice ystävällisesti katsoen poikaa, jonka posket olivat kivahtaneet -tulipunaisiksi. -- Kuinka vanha olet? - --- Täytän kolmetoista vuotta ensi tammikuussa. - --- Entä mikä on nimesi? - --- Sen sanon sitten, vastasi poika hämillään. - -Edvard ja Pablo alkoivat nyt nostaa tavaroita kärryistä huoneeseen, -missä Pablo nukkui öisin. Kesken heidän puuhaansa juoksi Alice, joka -sillä välin oli puhutellut poikaa, Edvardin luo sanoen: - --- Edvard, hän on tyttö. - --- Tyttö! huudahti Edvard hämmästyneenä. - --- Niin, hän käski minun kertoa sen sinulle. - --- Mutta miksi hän sitten käyttää pojan vaatteita? - --- Hänen isänsä tahtoi niin. Hänen täytyi usein lähettää tyttö erään -ystävän luo, ja hänen mielestään tyttö oli turvatumpi pojan puvussa. -Hän on luvannut kertoa minulle kaikki elämänvaiheensa tänä iltana. - --- Siinä tapauksessa saatte valmistaa hänelle vuoteen teidän -huoneeseenne. Ota Pablon sänky, hän voi nukkua minun kanssani. - --- Kylläpä Alfredin silmät suurenevat, kun hän tulee kotiin, sanoi -Alice nauraen. - --- No, Pablo, nyt kun tiedät hänen olevan tytön, myönnät kai, että hän -on sinua kauniimpi? sanoi Edvard. - --- Niin, hyvin kaunis tyttö, mutta liian paljon tyttö ollakseen kaunis -poika. - -Vihdoin viimein oli kaikki tavarat kannettu sisään, ja Kimo sai kelpo -illallisen, jonka se hyvin oli ansainnut. Edvard ja Pablo olivat -niinikään kauhean nälissään, ja pian istuivat kaikki illallispöydässä. - --- Kas niin, sanoi Edvard vieraalle tytölle, -- me saimmekin uuden -sisaren uuden veljen asemesta. Ehkä nyt saan tietää nimesi? - --- Minun nimeni on Klara. - --- Miksi et heti sanonut minulle, että olet tyttö? - --- Minä häpesin, kun olin pojan vaatteissa, ja sitäpaitsi olin niin -onneton rakkaan isäni puolesta, että tuskin muistinkaan, mikä olin. Ja -tätä sanoessaan tyttöparka taas purskahti kyyneliin. - -Alice ja Edit hyväilivät ja lohduttivat häntä parhaansa mukaan. Kun he -olivat syöneet, valmistivat tytöt Klaralle vuoteen, jonka jälkeen -Edvard piti tavanmukaisen iltahartaushetken. - -Seuraavana aamuna ajoivat Edvard ja Pablo jo anivarhain Klaran kotiin -noutaakseen hänen viimeisetkin tavaransa. Viininkin, joka oli kaapissa, -pani Edvard muitten joukkoon ja lähetti sitten Pablon viemään kuormaa -kotiin. Itse hän jäi autioon taloon odottamaan veljeään ja -metsäpäällikköä. - -Aamupäivällä, noin kello kymmenen aikana, hän näki muutamien ihmisten -lähenevän taloa ja niiden joukossa hän tunsi Alfredin, metsäpäällikön -ja Oswaldin. Metsäpäällikkö ratsasti, muut kulkivat jalkaisin. - -Edvard ja metsäpäällikkö tervehtivät toisiaan, mutta metsäpäällikkö oli -kovin totinen ja ajatuksissaan ja kohteli niin kylmästi nuorukaista, -että tämä melkein oli loukkaantunut. Olihan hän pelastanut miehen -tyttären, olisihan hän voinut ainakin lausua pari sanaa kiitokseksi. -Mutta hän ei sanoilla eikä käytöksellään osoittanut kummastustaan, -johdatti vain äänetönnä kaikki tulijat rosvon ruumiin ääreen. Eräs -metsäpäällikön seuralaisista poisti ruumista peittävät sanajalat. - --- Kuka surmasi tämän miehen? kysyi metsäpäällikkö. - --- Tämän talon isäntä. - -Edvard johdatti sitten seurueen talon taakse, missä toinen rosvoista -makasi. - --- Ja tämä kaatui minun kädestäni, sanoi hän tyynesti. - --- Mutta vielä on yksi ruumis tässä talossa, jatkoi hän vieden heidät -huoneeseen, jossa Klaran isä lepäsi. Hän paljasti ruumiin kasvot, ja -metsäpäällikkö katseli kauan liikutetun näköisenä kuolleen piirteitä. --- Peittäkää hänet jälleen, kuiskasi hän, kääntyi poispäin ja istui -tuolille pöydän ääreen. - --- Ja mitenkä tämä oikein tapahtui? Kuka hänet tappoi? kysyi hän. - --- Minä en nähnyt tätä henkilöä enkä rosvoa, mutta kuulin yhtaikaa -kaksi laukausta ja arvaan, että he kaatuivat toinen toisensa kädestä. - -Metsäpäällikkö kutsui kirjurinsa luokseen, käski hänen asettaa -kirjoitusvehkeensä järjestykseen ja kääntyi sitten Edvardin puoleen -sanoen: - --- Edvard Armitage, me aiomme nyt merkitä pöytäkirjaan kertomuksenne -näistä surullisista tapahtumista. - --- Minä kuljin metsässä, alkoi Edvard, -- ja eksyin. - --- Te olitte metsässä öiseen aikaan? - --- Niin. - --- Pyssyinenne? - --- Minulla on aina pyssy matkassani, vastasi Edvard. - --- Metsästääksenne? - --- Ei, minä en ikimaailmassa ole ollut metsällä pimeässä. - --- Mitä asiaa teillä oli metsässä? Olitteko siellä muuten vain -huviksenne? - --- Minä kuljin vain saadakseni rauhassa ajatella, ja vaelsin -umpimähkään eteenpäin, kunnes en enää tiennyt, missä olin. - --- Mikä teidän mieltänne niin oli järkyttänyt? - --- Sen voin kyllä kertoa. Olin ollut Oswaldin luona. Te, herra Stone, -olitte juuri silloin palannut Lontoosta ja olitte kertonut, että Kaarle -Toinen oli julistettu Skotlannin kuninkaaksi. Kas siinä syy -hajamielisyyteeni. - --- Jatkakaa, sanoi metsäpäällikkö, eikä Edvardia nyt enää keskeytetty. -Hän kertoi kaikki, mitä oli tapahtunut, juurta jaksain. Kirjuri -merkitsi joka sanan muistiin ja luki sitten ääneen, mitä oli -kirjoittanut, jotta Edvard voisi hyväksyä sen. Sitten hän kysyi, -osasiko Edvard kirjoittaa. - --- Luullakseni, vastasi Edvard, otti kynän ja kirjoitti nimensä -paperiin. - -Kirjuri katsoi häneen pitkään ja sanoi: -- Suokaa anteeksi, että kysyin -teiltä sitä, mutta metsänvartijat eivätkä tavallisesti osaa kirjoittaa -eivätkä lukea, enkä minä tiennyt... - --- Olette oikeassa, sanoi Edvard. -- Minun ei olisi pitänyt ihmetellä -teidän kysymystänne. Vieläkö läsnäoloni on tarpeellinen? - -Metsäpäällikkö sanoi: -- Te puhuitte jostain pojasta, mihin hän on -joutunut? - --- Hän on minun luonani, kotonani. - --- Teidän luonanne? Miksi niin? - --- Minä lupasin hänen isälleen pitää huolta hänen lapsestaan, ja minä -aion pitää sanani. - -Metsäpäällikkö oli hetken aikaa ääneti, sitten hän sanoi: -- Te olette -muuttanut täältä koko joukon tavaroita, huomaan minä. Oletteko myöskin -vienyt papereita ja muuta sellaista? - --- Sitä en todellakaan tiedä itsekään. Poika pani itse tavaransa -kokoon, ja niiden joukossa oli myöskin pari lukittua lipasta, mutta -minulla ei ole aavistustakaan siitä, mitä ne sisälsivät. Minä olen -ylipäänsä koettanut toimia sen mukaan kuin olen katsonut isättömän -pojan hyödyn vaativan, ja minä olin, kuten sanottu, luvannut hänen -isälleen, että... - --- Teidän ei kuitenkaan olisi pitänyt muuttaa miehen tavaroita täältä -pois. Hän, joka tuossa lepää, oli vaarallinen kuninkaanpuoluelainen. - --- Te tunsitte hänet siis? kysyi Edvard hämmästyneenä. - -Metsäpäällikkö ei vastannut. - --- Luonnollisesti tunsitte hänet siis, väitti nuorukainen. -- Ainakin -tiesitte hänen asuvan tässä talossa. - --- Teillä on sukkela kieli, nuori ystäväni, sanoi metsäpäällikkö. -- -Mutta minä annan kokemattomuutenne anteeksi ja, vastaan kysymykseenne. -Niin, minä tunsin tämän miehen, hän oli kuolemaantuomittu aikoinaan ja -pakeni vankilastaan pari päivää ennen tuomion toimeenpanoa. Huhu -kertoi, että hänen oli onnistunut paeta ulkomaille. Totuus on nyt -tullut ilmi, ja parlamentin täytyy heti saada käsiinsä hänen paperinsa; -ne sisältävät varmaankin tärkeitä tietoja hänen rikostovereistaan. - -Edvard ei voinut pidättää suuttumustaan. -- Ja niin hankitaan -mestauspölkylle yhä uusia uhreja! huudahti hän. - --- Vaiti, nuorukainen! Älkää käyttäkö sellaisia sanoja maan -esivallasta. Ettekö tiedä, että puhutte kuin valtionkavaltaja. Tutkimus -on nyt päättynyt. Kaikki muut saavat lähteä paitsi Edvard Armitage, -jonka kanssa tahdon puhua yksityisesti. - --- Sallikaa minun poistua silmänräpäykseksi, hyvä herra, palaan heti -takaisin, sanoi Edvard. - -Tämän sanottuaan hän lähti toisten kanssa ulos, vei Alfredin hiukan -syrjään ja kuiskasi hänelle: -- Lähde täältä kenenkään huomaamatta, -riennä kotiin ja kätke kaikki paperit, mitä löydät niiden kapineiden -joukosta, jotka täältä olemme vieneet. Tässä ovat avaimet. Kaiva sitten -paperit ja rautalipas puutarhaan tai jonnekin muualle, niin ettei niitä -kukaan löydä. - -Kun Edvard hiukan myöhemmin astui huoneeseen, näki hän metsäpäällikön -seisovan Klaran isän ruumiin ääressä; hänen kasvoillaan oli -sanomattoman surullinen ilme. - --- Edvard Armitage, sanoi hän istuutuen entiselle paikalleen pöydän -viereen. -- Teidän asemanne on halpa, mutta te olette saanut hyvän -kasvatuksen, ja te olette uskollinen, reipas ja kelpo poika. Minä olen -teille suuressa velassa, jota en koskaan voi täydellisesti maksaa, en -silloinkaan, vaikka sallisitte minun tehdä puolestanne kaikki mitä -voin. Tahtoisin kuitenkin varoittaa teitä: te olette liian avomielinen. -Puhutte liian vapaasti. Nyt ei ole sopiva aika ilmaista yleisölle -ajatuksiansa ja tunteitaan. Minuakin ympäröivät vakoojat joka -suunnalla, ja senvuoksi täytyy minun käyttäytyä sen mukaisesti. En voi -puhua vapaasti ja ääneen teille niinkuin sydämeni vaatii... - --- Minä en voi salata ajatuskantaani, herra Stone, olen kasvatettu -sellaisen miehen kodissa, joka oli kuninkaalleen uskollinen, en voi -enkä tahdo olla erilainen. - --- Sitä teidän ei tarvitsekaan, eikä kukaan sitä teiltä vaadi. Mutta -teidän täytyy myöntää minun olevan oikeassa väittäessäni, että te vain -pahennatte kuninkaan asiaa huutaessanne julki mielipiteitänne liian -avomielisesti. Ajatelkaapa, jos kaikki puoluelaisenne tekisivät samoin, -mikä olisi siitä seurauksena? Vankilat täyttyisivät ja kuninkaanne -menettäisi parhaat miehensä. Aika neuvon tuo, on hyvä sananparsi, -uskokaa minua. Me olemme erimieliset monessa suhteessa, Edvard -Armitage, mutta ymmärrättehän, etten minä koskaan kuitenkaan voi -käyttää valtaani teidän vahingoksenne -- teidän, jota minun on niin -paljosta kiittäminen. Miksi tahdotte siis liian rohkealla ja -häikäilemättömällä puheellanne pakottaa minua kohtelemaan teitä tylysti -toisten läsnäollessa. Olenhan kuitenkin teihin syvästi kiintynyt. - --- Minä kiitän teitä hyvästä neuvostanne ja lämpimistä sanoistanne, -joihin panen suurta arvoa, sanoi Edvard. - -Herra Stone kertoi nyt, että vainaja ja hän olivat olleet vanhoja -tuttavia, ja että hän aivan hyvin oli tietänyt hänen piileskelevän -Uudessametsässä. Hänen nimensä oli majuri Ratcliff, ja hän ja -metsäpäällikkö olivat olleet nuoruudenystäviä ja aina erottamattomia. -Herra Stone oli tiennyt, että hän asui näillä seuduin jo ennenkuin hän -tuli metsäpäälliköksi Uuteenmetsään, ja oli kauan pelännyt hänen -puolestaan. - -Kaiken tämän kertoi metsäpäällikkö Edvardille ja kummastuneena tämä -virkkoi: - --- Suokaa anteeksi, herra Stone, mutta mitä enemmän opin teitä -tuntemaan, sitä enemmän täytyy minun teitä kunnioittaa ja samalla -ihmetellä, että olette voinut liittyä Cromwellin puolueeseen. - --- Minä liityin Kaarle-kuninkaan vastustajiin, vastasi metsäpäällikkö, --- senvuoksi, että kuningas tahtoi riistää kansalta vapauden. Mutta en -voinut uneksiakaan, että asiat saisivat näin surullisen päätöksen. -Vapauttaan ja oikeuttaan täytyy jokaisen puolustaa, mutta en koskaan -olisi hyväksynyt rosvoamista enkä kuninkaan murhaa -- en milloinkaan. -Senvuoksi olenkin nyt joutunut Cromwellin epäsuosioon -- Cromwellin, -tuon miehen, joka mestautti kuninkaan ja joka luullakseni itse -tavoittelee kruunua. Minä ja monet muut kanssani olemme kadottaneet -luottamuksemme häneen... niin, Edvard Armitage, nyt tunnette asemani, -olen avannut sydämeni teille salaamatta oikeata ajatustani. Mutta minä -tiedän myöskin, että te ansaitsette luottamukseni, ettekä sitä -väärinkäytä. - --- Kiitos luottamuksestanne, herra Stone, huudahti Edvard. -- Minä -lupaan aina vastedes elämäni taipaleella muistaa sanojanne. - --- Oikein, nuori mies! Seuratkaa vain minun neuvoani, älkää olko niin -kiivas, se ei ole hyödyksi asiallenne, ja itse joudutte vain suotta -vaaroihin. Mutta asiasta toiseen. Tehän sanoitte, että majuri -Ratcliffilla oli lapsi, mutta te puhuitte pojasta. Hänellä ei koskaan -ole ollut poikaa, ainoastaan yksi tytär. - --- Niin, herra Stone, minä sanoin kuulustelussa tavanneeni pojan tässä -talossa. Niin luulin itsekin ensin. Majurin tytär oli pojanvaatteissa, -ja vasta sisarilleni hän ilmaisi olevansa tyttö. - --- Olin siis oikeassa. Mutta Edvard Armitage, tämän nuoren tytön tahdon -minä ottaa kotiini. Aion kasvattaa häntä kuin omaa tytärtäni ja luulen -voivani olla hänelle hellä isä. Teidän lupauksenne hänen isälleen -ansaitsee kunnioitusta, mutta luulen teidän myöntävän, että minä -kykenen suomaan hänelle sopivamman kodin kuin te. - -Edvard jätti tietysti mielellään Klara Ratcliffin niin kunnollisen -miehen huostaan eikä osannut kyllin lämpimästi kiittää metsäpäällikköä -siitä, että hän niin ystävällisesti vapautti hänet suuresta -edesvastuusta. - --- Vielä muuan seikka. Kuten jo ennen olen maininnut teille, Edvard -Armitage, olen minä urkkijain ympäröimänä, ja senvuoksi täytyy minun -olla hyvin varovainen. Sanoittehan, ettette äsken huomannut mitään -papereita. - --- Niinpä kyllä, mutta minä epäilen, että niitä mahdollisesti on. -Sentähden lähetin veljeni, Alfredin kotiin edeltäkäsin ja käskin hänen -kätkeä kaikki paperit, mitä hän löytäisi. - -Metsäpäällikkö hymyili. - --- Siinä tapauksessa ei ole muuta neuvoa kuin lähteä teidän kotiinne. -Me emme löydä mitään ja minä olen täyttänyt velvollisuuteni. En -tiennyt, että veljenne oli täällä. Arvattavasti hän on sama -nuorukainen, joka tullessamme kulki Oswaldin seurassa. - --- Niin on. - --- Hän näyttää myöskin siltä, kuin olisi hän kasvatettu Arnwoodissa? - --- Niin, eversti Beverley on kasvattanut meidät molemmat. - --- Vielä sana. Muistakaa, että jos minä muitten läsnäollessa olen tyly -ja ankara teitä kohtaan, on se vain teeskentelyä, ymmärrättehän mistä -syystä? - -Metsäpäällikkö meni sitten ulos ja sanoi seuralaisilleen: -- Nuoren -Armitagen puheesta päättäen on hän vienyt kotiinsa koko joukon lippaita -ja laukkuja. Meidän täytyy siis rientää sinne tutkimaan niiden -sisältöä. On päivällisaika. Voitteko tarjota meille jotain syötävää -kotonanne, nuori mies? - - - - -SEITSEMÄSTOISTA LUKU. - -Herra Stone ja Klara. - - -Pari tuntia päivällisen jälkeen saapui metsäpäällikkö seurueineen -vanhalle metsänvartijantalolle. Alfred tuli heti ulos tulijoita -vastaanottamaan ja kuiskasi Edvardille paperien olevan tallessa. -Metsäpäällikkö astui hevosen selästä ja astui Edvardin ja kirjurinsa -saattamana sisään matalaan arkihuoneeseen, missä hän tapasi Pablon, -Alicen ja Editin. Pikku tytöt olivat kovin hämillään saadessaan niin -hienoja vieraita -- he kun tuskin koskaan näkivät ihmisiä. - --- Tässä ovat sisareni, herra Stone, sanoi Edvard. -- Alice, missä on -Klara? - --- Hän pelästyi vieraita ja pakeni meidän huoneeseemme. - --- Toivottavasti ei minun läsnäoloni teitä peloita, sanoi herra Stone -katsellen tutkivasti molempia tyttöjä. -- Teidän ei tarvitse minua -arastella. Edvard Armitage, tuokaa nyt esille kaikki arkut ja laatikot, -jotka olette tänne kuljettanut. - -Se oli pian tehty. Alfred ja Pablo kantoivat kaikki arkut ulos, ja -metsäpäällikkö ja kirjuri penkoivat ja hakivat, mutta papereita ei -löytynyt. Lopuksi tutki kaksi aseistettua miestä talon juurta jaksain -löytämättä muuta kuin aseet ja haarniskan, jotka Edvard sanoi tuoneensa -kotiin, koska ne olivat arvokkaita ja vainajan tyttären omaisuutta. - --- Ei maksa vaivaa enää etsiä papereita, sanoi herra Stone. -- Minun -täytyy kuitenkin ennen lähtöäni tehdä muutamia kysymyksiä vainajan -tyttärelle. Mutta koska hän kuuluu olevan peloissaan, lienee parasta, -että te muut menette ulos siksi aikaa. Hän ei luultavasti uskalla -puhua, kun meitä on niin monta. - -Kirjuri ja hänen apulaisensa poistuivat huoneesta, ja Edvard toi Klaran -tyttöjen makuuhuoneesta. Hän ujosteli vierasta miestä ja painautui -itkien Alicea vasten. Mutta metsäpäällikkö tervehti häntä -ystävällisesti ja sanoi: - --- Tulepas luokseni, Klara. Sinä et ehkä tiedä, että olen vilpitön -ystäväsi, ja nyt kun isäsi on kuollut, toivon, että tulet asumaan minun -ja tyttäreni luo. Tahdotko seurata minua ja tulla lapsekseni? - --- Minä en tahdo lähteä Alicen ja Editin luota. He ovat niin -ystävällisiä minulle, vastasi Klara itkien. - --- Niin, sen kyllä arvaan, mutta pikku Kateni ja minä olemme myöskin -sinulle ystävällisiä, sanoi metsäpäällikkö, -- ja jos isäsi saisi -määrätä, neuvoisi hän varmaankin sinua seuraamaan minua. Etkö muista -minua enää, Klara? Olethan sinä usein pikkutyttönä istunut minun -polvellani. Vieläkö muistat suurta pähkinäpuuta, joka levitti oksiaan -arkihuoneen ikkunan ulkopuolella? - --- Muistan, vastasi Klara ja katseli kummastuneena vierasta kirkkailla -silmillään. - --- Entä muistatko Jasonia, suurta pihakoiraa, jonka selässä usein -ratsastit? - --- Kyllä, mutta se kuoli jo monta, monta vuotta sitten. - --- Niin se kuoli, kun sinä olit kuuden vuoden vanha. Ja muistatko -vielä, minne vanha puutarhuri sen hautasi? - --- Mulperipuun juurelle, vastasi Klara. - --- Aivan oikein, ja minä olin mukana, kun Jason rukka haudattiin. Ehkä -tunnet minut paremmin, jos otan hatun päästäni, sillä minä olin silloin -toisella tapaa pukeutunut kuin nyt. Katsohan nyt oikein tarkkaan, etkö -minua tunne? - -Klara, joka ei enää pelännyt, katseli hetken aikaa miettiväisenä -metsäpäällikköä. Sitten hän äkkiä huudahti: -- Te kutsuitte minun -isääni Filipiksi ja hän sanoi teitä Kaarleksi. - --- Oikein, tyttöseni, sanoi metsäpäällikkö painaen Klaran syliinsä. -- -Sinun isäsi ja minä olimme hyviä ystäviä. Tahdotko nyt tulla luokseni. -Minullakin on tytär, joka on sinua vähän vanhempi. Hän tulee kovin -iloiseksi saadessaan sinusta pienen, herttaisen sisaren. - --- Saanko joskus tulla tervehtimään Alicea ja Editiä? - --- Saat kyllä, ja Kate tulee mukaasi... Eikö totta, Edvard? Saahan -tyttäreni tulla tervehtimään sisarianne? Minä en nyt tänään vielä vie -sinua kotiini, lapseni. Vasta muutaman päivän kuluttua tulen sinua -noutamaan. Hyvästi, Klara pieni, hyvästi, pikku tytöt. Hyvästi, Alfred -Armitage. -- Kuka on tuo nuori poika? - --- Muuan mustalaispoika, joka sattumalta on jäänyt seurueestaan ja -joutunut meidän huostaamme, vastasi Edvard. - --- Vai niin! Hyvästi nyt, Edvard Armitage, sanoi metsäpäällikkö -ojentaen kätensä nuorukaiselle. -- Hyvästi ja näkemiin. - -Sitten herra Stone lähti ulos seuralaistensa luo Edvardin saattamana; -ja kun hän nousi ratsunsa selkään, sanoi hän kylmästi Edvardille: -- -Tietäkää, Armitage, minä tulen pitämään teitä tarkoin silmällä. - -Sitten hän kannusti hevostaan ja ratsasti matkoihinsa. - --- Mistähän syystä hän puhutteli sinua noin ynseästi, Edvard? kysyi -Alfred, kun veljekset taas olivat kahden kesken. - --- Siksi, että hän tarkoittaa hyvää, mutta ei tahdo, että muut saavat -siitä tietää, vastasi Edvard. -- Mutta tule sisään, Alfred, minulla on -sinulle yhtä ja toista kerrottavaa, joka varmaankin panee sinut -ymmälle. - --- Minä olen jo ymmällä, vastasi Alfred. -- Kuinka saattoi -metsäpäällikkö niin tarkoin tuntea Klaran isän? - --- Minä selitän sinulle kaikki ennen maata panoamme, mutta mennään nyt -sisälle. - -Veljekset juttelivat sinä iltana kauan aikaa. Edvard kertoi Alfredille -kaikki, mitä herra Stone ja hän olivat keskustelleet. Hän kertoi -myöskin, että Kaarle-kuningas oli julistettu Skotlannin kuninkaaksi. - --- Olen iloinen, Edvard, että sinä ja metsäpäällikkö olette niin -hyvissä väleissä, sanoi Alfred. -- Melkeinpä toivoisin, että -suostuisit, jos hän tarjoaa sinulle jonkun edullisen toimen. - --- Minäkö palvelisin kuninkaani vihollisia, Alfred! Ja sitäpaitsi en -voi jättää sisariamme, vastasi Edvard. - --- Siinä suhteessa voit olla huoleti, vakuutti Alfred. -- Pablo ja minä -pidämme kyllä huolta tytöistä -- ja maanviljelyksestä samoin. Ja -tiedätkös mitä, Edvard -- jos nyt kuningas jonakuna päivänä tulisi -maahan joukkoineen, niin et kai sinä silloin epäilisi meitä jättää, vai -kuinka? Miksi et siis saata tehdä sitä heti? Sinun suuret -luonnonlahjasi eivät pääse kehittymään täällä erämaassa, ja mielesi -palaa maailmalle. Jos sinä lähdet täältä, hyödytät ehkä meitä ja -Kaarle-kuninkaan asiaa enemmän kuin vain kaatamalla hänen -metsänriistaansa... Tämä on minun mielipiteeni. - --- Kenties olet oikeassa, sanoi Edvard hymyillen, -- mutta minä en voi -luvata muuta kuin että todella suostun, jos minulle tarjotaan sellainen -toimi, jossa rehellisellä tavalla voin edistää oikeata asiaa. - --- Enempää en pyydäkään, Edvard, ja nyt lienee paras lähteä levolle. - -Seuraavana aamuna kaivettiin rauta-arkku ja lipas, jonne Alfred oli -kätkenyt kaikki paperit, taas esille. Edvard avasi arkun ja siinä oli -melkoinen määrä kultaa ja suuri joukko kalleuksia ja koruja, joiden -arvoa Edvard ei tuntenut. Papereita hän ei avannut, vaan päätti jättää -ne metsäpäällikölle, johon hän tiesi voivansa luottaa. -- Kaikki nämä -korut ovat sangen kallisarvoisia, arvaan minä, Alfred, sanoi Edvard, -- -ja se ilahduttaa minua Klaran tähden. Hän on herttainen lapsi ja me -tulemme paljon kaipaamaan häntä. - --- Niin, en todellakaan ole koskaan nähnyt herttaisempaa tyttöä. Kuinka -kauniit silmät hänellä on! Oletko kuullut, että hän kerran kulkiessaan -Lymingtoniin oli vähällä joutua mustalaisjoukon käsiin? - --- En, siitä en ole kuullut. Ihmettelen vain, että hänen isänsä salli -hänen käydä niin kauas yksin. - --- Hänen isänsä ei voinut muuta, hätä ei tiedä lakia. - --- Mutta asiasta toiseen, sanoi Edvard, -- muistan nyt, että samana -päivänä, jolloin eksyin ja tapasin molemmat rosvot, näin koko suuren -parven villihevosia. Ajattelin silloin itsekseni: eiköhän Alfred keksi -jotain keinoa saadakseen jonkun noista, Kimo käy jo vanhaksi ja me -tarvitsemme uuden hevosen. - --- Me tarvitsemme kaksikin, Edvard, ja minä hankin kyllä ruokaa niille, -kun vain ensin saan ne kiinni. - --- Niin, siinäpä pulma onkin, sanoi Edvard, -- ja pelkäänpä, että se on -helpommin sanottu kuin tehty, sillä ne ovat arkoja kuin kauriit ja -nopeita kuin tuuli. - --- Sen kyllä tiedän, mutta saammehan nähdä. Nykyään minulla kuitenkin -on niin monta rautaa tulessa, että asia saa toistaiseksi levätä. - -Kolmen päivän kuluttua tuli Oswald metsänvartijantalolle herra Stonen -lähettinä ilmoittamaan, että hän seuraavana päivänä aikoi tulla -noutamaan pikku Klaraa. - --- Herra Stone tuo pienen hevosen mukanaan. Hän arveli, että pikku -neiti ehkä tahtoi ratsastaa. - --- Osaatko ratsastaa, Klara? kysyi Edvard. - --- Kyllä -- ellei hevonen ole liian raju. - --- Ei, se on vanha, siivo hevonen ja ellei neiti halua ratsastaa, saa -hän ajaa kärryissä, jotka tulevat tavaroita varten. Herra Stone ja minä -olemme puhuneet näinä päivinä paljon sinusta, jatkoi metsävouti -Edvardille. -- Ja hän näkyy olevan hyvin mieltynyt sinuun. Hän sanoi -tällaisina aikoina tarvittavan sinunlaisiasi miehiä, ja koettaa keksiä -jotain soveliasta tointa sinulle. - --- Olen kiitollinen hänen hyvästä ajatuksestaan, vastasi Edvard, -- -mutta minä en usko, että hänellä on mitään paikkaa, jonka minä voin -vastaanottaa. - --- Niinpä minäkin arvelin, vaikka en mitään sanonut. Hän kyseli minulta -myöskin kaikenlaista vanhasta Jaakko Armitagesta ja ahdisti minua -kovasti. Viimein hän kysyi, olivatko sisaresikin saaneet kasvatuksensa -Arnwoodissa. Minä vastasin, etten luullut sitä, he olivat vain usein -käyneet leikkimässä everstin lasten kanssa. Koko ajan hän katseli minua -tutkivasti ikäänkuin lukeakseen ajatukseni, arvaan hänen epäilevän, -ettette olekaan vanhan Jaakon lapsenlapsia. En kuitenkaan usko hänen -aavistavan oikeata syntyperäänne, ainakaan hän ei saa sitä minulta -tietää. - --- Minä luotan sinuun, Oswald, sillä vaikka pidänkin metsäpäällikköä -suuressa arvossa, en kuitenkaan tahtoisi hänelle vielä uskoa -salaisuuttani. Mutta mitä ihmiset siitä sanovat, että hän on ottanut -pikku Klaran luokseen? - --- Eipä juuri mitään. He luulevat sen tapahtuneen parlamentin käskystä. -Ja siihen heillä ei ole mitään sanomista. - -Seuraavana päivänä saapui metsäpäällikkö, kuten Oswald oli ilmoittanut. -Kate ratsasti hänen rinnallaan ja heidän jäljessään tallirenki, joka -toi hevosen Klaralle ja kärryt tavaroita varten. Edvard riensi ulos ja -auttoi Katen maahan hevosen selästä. Kate ojensi hänelle ystävällisesti -kätensä. Edvard puristi sitä kunnioittavasti; hän oli iloinen ja -mielissään siitä, että tyttö kohteli häntä kuin vertaistaan. - --- Te osoitatte minulle liian suurta kunniaa, Kate-neiti, sanoi hän -kumartaen. - --- Älkää sanoko niin, minähän saan kiittää teitä elämästäni. Ja tänään -aion vielä pyytää teiltä jotain, Edvard Armitage. Suostuttehan? - --- Mielelläni, jos se vain on vallassani, vastasi Edvard. - --- Luvatkaa minulle, jatkoi Kate matalalla äänellä, -- ettette -harkitsematta hylkää tarjousta, jonka isäni aikoo teille tehdä. Ja -rientäkäämme nyt tervehtimään sisarianne. Isäni on kertonut heistä niin -paljon, ja minä haluan heihin tutustua. - -Edvard vei hänet sisään ja esitti sisarensa ja Klaran Katelle. Sitten -hän meni tervehtimään metsäpäällikköä, joka seisoi keskustelemassa -Alfredin kanssa. Edvard ilmoitti nyt herra Stonelle, että -Ratcliff-vainajan tavaroiden joukossa oli myöskin rauta-arkku, joka -sisälsi suuren summan rahaa sekä paljon kallisarvoisia koristeita. - --- Pelkäänpä, ettei kaikki sovi yhdellä kertaa kärryihin. - --- Minä en aio ottaa mukaani mitään raskaampia esineitä, kuten -makuuvaatteita ja aseita. Otan vain Klaran omat tavarat sekä paperit, -rahat ja kalleudet. Muu jääköön tänne toistaiseksi. Missä Oswald -Patridge on? - --- Tallissa, herra metsäpäällikkö, vastasi Alfred. - --- Kenties on parasta, että te teette kuorman sillä aikaa kun miehet -ovat tallissa. Oswald saa sitten pitää tavaroista huolta ja viedä ne -kotiin minun luokseni. - --- Tässä ovat avaimet, herra metsäpäällikkö, sanoi Edvard. - --- Kiitos. Ja nyt tahtoisin vaihtaa kanssanne pari sanaa kahden kesken, -Edvard Armitage, jatkoi herra Stone kääntyen Edvardin puoleen. -- Te -tiedätte, kuinka kiitollinen teille olen, ja kuinka mielelläni -tahtoisin osoittaa teille kiitollisuuttani teossa. Sen vuoksi on -minulla nyt teille ehdotus, ja pyydän teitä tarkoin punnitsemaan, -ennenkuin annatte vastauksen. Minä tarvitsen kirjuria ja toivoisin, -että te rupeaisitte tähän toimeen. Te tulette asumaan ja elämään minun -kodissani, ja mitä palkkaan tulee, luulen sen teitä tyydyttävän. Ja -minä maksan sen, Cromwellillä ja parlamentilla ei ole sen kanssa mitään -tekemistä; minä yksin olen teidän isäntänne. Te jäätte perheenne -läheisyyteen ja voitte näin ollen paremmin auttaa ja suojella heitä. -Mutta te ette aina tule olemaan kotona; minulla on suuri kirjeenvaihto -ja te saatte olla lähettinä, kun jokin tärkeämpi asia on kysymyksessä. -Siihen tarvitsen luotettavaa henkilöä. Ajatelkaa nyt ehdotustani. -Neuvotelkaa veljenne kanssa ja ilmoittakaa sitten minulle, tahdotteko -astua palvelukseeni vai ei. - -Edvard kumarsi ja metsäpäällikkö meni sisään. Edvard auttoi sitten -veljeään ja Pabloa kantamaan kärryihin raskaita arkkuja ja laatikoita, -jotka sisälsivät Klara Ratcliffin omaisuuden. Pian oli kuorma valmis, -ja Pablo pantiin sitä vartioimaan, kunnes Oswald tuli tallista. -Molemmat veljet sitävastoin menivät sisään, jossa mieliala oli varsin -hilpeä. Kate Stone oli pian tutustunut pikkutyttöihin, he istuivat -pöydän ääressä metsäpäällikön seurassa, nauroivat ja juttelivat. Alice -ja Edit olivat panneet pöytään mitä parasta talossa oli: maitoa, -häränlihaa, kinkkua, voita, leipää ja hedelmiä. Kaikki söivät hyvällä -halulla ja juttelivat ahkerasti. - --- Minä tässä kiitän sisartenne taloudenpitoa, sanoi metsäpäällikkö -Edvardille. -- Talonne näkyy olevan tuottava. - --- Alice tiesi odottaa neiti Stonea, ja sen vuoksi hän on hankkinut -tavallista parempaa, vastasi Edvard. -- Emme näin suurellisesti elä -arkioloissa. - --- Niin, vastasi herra Stone leikillisesti. -- Arkioloissa kai syötte -toista ruokaa. Uskallanpa lyödä veikkaa siitä, että teillä -ruokahuoneessanne on sellaistakin, jota ette uskalla näyttää -Uudenmetsän päällikölle. - --- Tällä kertaa ainakin erehdytte, herra Stone, vastasi Alfred. - --- Uskon sanaanne, lausui metsäpäällikkö. -- Mutta nyt, Kate rakas, -täytyy meidän lähteä. Meillä on pitkä matka kotiin, ja Klara ei ole -tottunut ratsastamaan. Jääkää hyvästi, rakkaat ystävät, ja kiitos -vieraanvaraisuudestanne. Oletko valmis, Klara? Entä sinä, Kate? - -Kaikki lähtivät pihalle. Metsäpäällikkö nosti Klaran hevosen selkään, -ja Edvard auttoi Katea satulaan. Vielä kerran pyysi neiti Stone -nuorukaista suostumaan hänen isänsä ehdotukseen. Metsäpäällikkö lausui -ystävälliset jäähyväiset kaikille, varsinkin Edvardille ja sitten -ratsastajat lähtivät liikkeelle. Kauan seisoivat sisarukset pihalla -katsellen poislähtevien jälkeen, ja vasta kun he olivat kadonneet -näkyvistä kutsui Edvard Alfredin syrjään kertoakseen hänelle -metsäpäällikön tarjouksen ja kysyäkseen veljen ajatusta asiassa. - --- Minun mielipiteeni tiedät jo, Edvard, minä kehoitan sinua muitta -mutkitta suostumaan, sanoi Alfred. -- Mistä syystä jäisit tänne metsiä -samoamaan, kun kerran olet tilaisuudessa maailmaa näkemään? Minä tulen -kyllä toimeen, nyt kun olen saanut Pablon, joka päivä päivältä käy yhä -näppärämmäksi. Sinä opit toimessasi paremmin tuntemaan maailmaa ja sen -oloja, ja sitäpaitsi hankit meille kaikille ystävän ja suojelijan. -Lyhyesti sanoen: tyhmästi teet, jos kieltäydyt. - --- Sinä olet kyllä oikeassa, Alfred, mutta minä olen niin tottunut -vapaana samoilemaan metsiä, että minulle olisi hyvin vaikea istua nenä -papereissa neljän seinän sisässä. Pyssy kynään, se on huono -vaihtokauppa. - --- Kynä on kyllä hyvä ase sekin, väitti Alfred; -- se voi saada suuria -aikaan. Ja sitä paitsi sanoit itse, että sinä tulet viemään tärkeitä -kirjeitä metsäpäällikön ystäville, siitä päättäen saat kyllä liikkua -ulkonakin. Ja miksi et voisi Oswaldin kanssa silloin tällöin käydä -metsälläkin, vaikka olet kirjuri... usko pois, sinulle tulee hyvät -päivät herra Stonen luona. Älä siis epäile ja muista, ettei tällaista -tilaisuutta niinkään pian taas ilmene, tuskinpa koskaan. - --- Sinä olet oikeassa, Alfred, jos oloni käy liian tukalaksi, palaan -takaisin teidän luoksenne. - --- Kiitos, Edvard, siinä teit viisaasti. Mutta kylläpä tuo Kate Stone -on herttainen tyttö. Hän lupasi pian taas tulla tervehtimään Alicea ja -Editiä ja tuoda heille kukantaimia puutarhaa varten; se ilahduttaa -minua, tytöt ovat jo kyllin kauan olleet seuraa vailla täällä -erämaassa, ja hänen seurastaan on heille vain hyvää. - -Edvard ei vastannut tähän mitään, mutta hän ajatteli ehkä sitä enemmän. -Ja kun Alfred vähän ajan kuluttua läksi toimilleen, vaipui Edvard -syviin ajatuksiin. Hän oli niin iloinen! Kate Stonen kuva ei lähtenyt -hänen mielestään. Ja metsäpäällikköön, joka hänelle ensin oli ollut -niin vastenmielinen, hän päivä päivältä yhä enemmän kiintyi. -- -Kuningas tahtoi olla yksinvaltias ja riistää kansalta vapauden ja -oikeuden, niinhän metsäpäällikkö sanoi. Niin ei Arnwoodissa kuninkaasta -puhuttu, mutta jos se oli totta, saattoi kyllä ymmärtää, että kansa oli -noussut kapinaan. -- Mutta heillä ei ollut oikeutta häntä surmata, -ajatteli Edvard edelleen. Ja se on metsäpäällikönkin mielipide. Hän -inhoaa kuninkaanmurhaajia yhtä paljon kuin minäkin. Oikeastaan me -molemmat siis olemme yhtä mieltä... - -Tässä keskeytyi Edvardin mietiskely. Pablo tuli kutsumaan häntä sisään. -Illallinen oli pöydässä. - - - - -KAHDEKSASTOISTA LUKU. - -Edvard suostuu. - - --- Edvard, toru Pabloa, sanoi Edit. -- Hän on paha poika; hän on ollut -häijy kissaraukalleni. - -Pablo nauroi. - --- Katsos, Edvard, hän nauraa. Heitä hänet salakuoppaan takaisin, -siellä hän saa olla, kunnes katuu. - --- Minä katua paljon, Edit-neiti, mutta kissa purra minua, sanoi Pablo. - --- Jos Mirri sinua vähän purikin, et sinä siitä paljon vahinkoa saanut. -Enkö minä tänä aamuna viimeksi sinulle sanonut, että sinun täytyy antaa -anteeksi sille, joka tekee sinulle pahaa. - --- Sanoitte kyllä ja minä tehdä niin. Minä lyödä kissa, kun se purra -minua, mutta sitten minä anta anteeksi sille. - --- Ei sellainen ole anteeksiantoa; eihän, Edvard? Olisit antanut -Mirrille anteeksi, etkä lyönyt sitä. - --- Minä luulen, että sinun täytyy antaa Pablolle anteeksi, Edit, ellei -muuten niin hyvän esimerkin vuoksi, sanoi Edvard. - --- Olkoon menneeksi tällä kertaa, mutta muista, että jos vielä kerran -lyöt Mirriä, niin pääset heti salakuoppaan. - --- Niin, Edit-neiti, minä mennä kuoppaan ja te silloin itkeä ja pyytää -toisia ottamaan minä pois sieltä. Kun te pistä minä kuoppaan, ei olla -hyvä kristitty; mutta kun itkeä ja otta minut kuopasta, olla hyvä -kristitty taas. - -Kuten ylläolevasta keskustelusta huomaa, olivat sisarukset tehneet -parastaan opettaakseen Pabloa tuntemaan Jumalaa ja ihmisrakkautta; -pikku Edit oli innokkain, mutta hän oli kuitenkin liian nuori -lähetyssaarnaajaksi. Alicen ja Alfredin yritykset onnistuivat paljon -paremmin, ja heidän ansiokseen on luettava ne edistysaskeleet, jotka -Pablo oli astunut kristinopin tiellä. - -Edvard pysyi kotona odottaen sanaa metsäpäälliköltä. Kolmantena -päivänä herra Stonen käynnin jälkeen tuli Oswald ratsastaen -metsänvartijantuvalle. Hän toi sanan metsäpäälliköltä, joka pyysi -Edvardia tulemaan luokseen niin pian kuin hänelle sopi. Varhain -seuraavana aamuna Edvard satuloi Kimon ja lähti Oswaldin seurassa -matkaan. - --- Arvaatko, mistä syystä herra Stone on lähettänyt minua hakemaan? -kysyi Edvard metsävoudilta. - --- Kenties hän aikoo tarjota sinulle jotain tointa? - --- Aivan oikein. Hän pyytää minua kirjurikseen ja minä aion suostua. -Mikä on sinun ajatuksesi asiasta, Oswald? - --- Minun mielestäni sinun tulee ottaa paikka vastaan, ainakin -koetteeksi, ja voithan luopua siitä, ellei toimi sinua miellytä. Siitä -olen ainakin varma, että metsäpäällikkö panee parhaansa tehdäkseen -olosi niin miellyttäväksi kuin suinkin. - --- Metsäpäällikön kirjurina saan tietää yhtä ja toista sellaista, josta -en nyt erakkona täällä metsässä tiedä mitään. Ja luulenpa, että piankin -saamme kuulla tärkeitä uutisia. - --- Kuninkaasta, tarkoitat? Luulet hänen tulevan Englantiin? Niin -minäkin luulen; mutta ikävä kyllä eivät hänen toiveensa näytä kovin -valoisilta tätä nykyä. Kysy vain herra Stonelta, hän kyllä tietää. - -Näin keskustellen he ratsastivat edelleen, ja neljän tunnin kuluttua he -joutuivat perille. Oswald otti Kimon huostaansa, ja Edvard kolkutti -metsäpäällikön ovelle. Jane aukaisi oven ja vei Edvardin -arkihuoneeseen, missä hän tapasi metsäpäällikön. - --- Hyvää päivää, herra metsäpäällikkö. - --- Olen iloinen nähdessäni teidät, Edvard Armitage. Te tulette antamaan -vastauksen ehdotukseeni. Mitä olette päättänyt? - --- Minä pyydän kiittää teitä, herra metsäpäällikkö, -ystävällisyydestänne, vastasi Edvard, -- ja suostun kiitollisuudella -tarjoukseenne sillä ehdolla kuitenkin, että saan palata kotiini, ellei -toimi olisi minulle sopiva. - --- Sitä en pelkää, vastasi herra Stone. -- Te tulette kirjoittamaan -minun saneluni mukaan, koska en heikoilta silmiltäni itse voi hoitaa -kirjeenvaihtoani, mutta minä en saa kovin monta kirjettä, joten teille -kyllä jää vapaata aikaakin... Sitäpaitsi täytyy minun silloin tällöin -lähettää teidät Lontooseen asioille, mutta se ei suinkaan ole teistä -vastenmielistä? - --- Ei, siinä olette oikeassa. - --- Hyvä. Asia on siis selvä. Te saatte oman huoneen ja syötte minun -pöydässäni kuin perheeseen kuuluva. Mitä palkkaan tulee, luulen teidän -siihen tyytyvän. Nyt määräämme siis vain päivän, jolloin astutte -toimeenne. - --- Niin... en tiedä oikein, luulenpa, että minun täytyy vaihtaa pukua, -sanoi Edvard katsellen metsästyspukuaan, -- nämä vaatteet tuskin -sopivat kirjurille. - --- Oikein, ne voitte säästää metsästysretkiä varten -- sillä arvaanpa, -ettette kokonaan aio jättää rakkaita metsämatkojanne. Minä annan teille -rahaa, niin voitte hankkia itsellenne uudet vaatteet Lymingtonissa. - --- Kiitos, herra Stone, mutta minulla on kyllä itselläni riittävästi -rahoja siihen tarpeeseen, vastasi Edvard. - --- Miten tahdotte, malttakaa; tänään on keskiviikko -- voitteko tulla -maanantaina? - --- Maanantaina, kyllä, luullakseni. - --- Siis päätetty. Te jäätte tietysti tänne yöksi. Kate ja Klara ovat -viereisessä huoneessa. Ettekö tahdo käydä heitä katsomassa? kysyi herra -Stone. - -Hän avasi oven ja vei Edvardin sisään sanoen: Kate: -- Edvard Armitage -syö meillä päivällistä tänään ja jää yöksikin. Koeta sinä huvittaa -häntä päivälliseen asti. - -Klara juoksi Edvardia vastaan. Edvard suuteli häntä ja ojensi kätensä -Katelle. - --- Te olette siis suostunut? kysyi Kate. - --- Niin, en voinut muuta. - --- Milloinka muutatte meille? kysyi nuori tyttö edelleen. - --- Maanantai-iltana, Kate-neiti, jos vain joudun siksi valmiiksi. - --- Valmiiksi? Miten? kysyi Klara. - --- Minun täytyy saada uudet vaatteet, Klara pieni. Kun minusta nyt -tulee kirjuri, en enää voi käyttää metsästyspukuani. Sen vuoksi minun -täytyy lähteä Lymingtoniin räätälin luo. - -Sitten puhelivat nuoret vielä kauan aikaa iloisesti, ja aika kului -nopeasti. - --- Millä lailla tulitte tänne? kysyi Kate. -- Ratsastitteko? - --- Kyllä, vastasi Edvard, -- minä ratsastin vanhalla Kimolla, -Kate-neiti. - --- Miksi sanot Kate-neiti? -- kysyi Klara. -- Minulle sinä sanot vain -Klara, miksi et siis sano Kate hänelle? - --- Minä kutsun sinua Klaraksi, koska vielä olet pieni tyttö vain, mutta -neiti Stone on sinua monta vuotta vanhempi, minä en siis voi käyttäytyä -häntä kohtaan yhtä vapaasti. - --- Niinkö sinäkin arvelet, Kate? kysyi Klara ystävättäreltään. - --- Ei, minusta ei olisi kummallista, jos ihminen, joka tuntee minut -hyvin, kutsuisi minua Kateksi, vastasi metsäpäällikön tytär. -- Mutta -sen asian saa herra Armitage itse päättää, Klara. Hän tietää kyllä -itse, kuinka hänen on käyttäydyttävä. Menkäämme nyt näyttämään herra -Armitagelle hänen huonettaan, sanoi Kate vaihtaakseen puheenaihetta. - -Hän avasi oven ja saattoi Edvardin suureen, hauskasti kalustettuun -huoneeseen. - --- Tässä on vastainen asuntonne, sanoi Kate. -- Toivon, että olette -siihen tyytyväinen. - --- Olisipa kummallista, ellei näin kaunis huone minua tyydyttäisi. - --- Minua ilahduttaa, että pidätte siitä. Ja nyt, kun olemme katselleet -huonettanne, palaamme ehkä vierashuoneeseen. Te tuotte kai hevosella -tavaranne maanantaina? Minä kysyn sitä siksi, että olen luvannut -sisarillenne vähän kukkia ja muuta pientä, jonka samalla voisin heille -lähettää. - --- Te olette liian ystävällinen noin muistaessanne heitä, vastasi -Edvard. -- He rakastavat suuresti kukkia, ja jos te todellakin tahdotte -lähettää heille joitakuita, kun hevonen lähtee takaisin, niin tuottaa -se heille varmasti suurta iloa. - --- Te jäätte meille yöksi, sanoi isä. Nyt ei Jane saa lähettää teitä -ylisille. Mutta eikö totta, sillä kertaa oli oikeastaan vain onni, että -hän oli niin äreä ja ajoi teidät ulos; muuten kai minä olisin hukkunut -liekkeihin!... - --- Enkä minä koskaan olisi saanut näin hauskaa asuinhuonetta, ellei -Jane olisi karkoittanut minua ullakolle. Oikeastaan tuntuu omituiselta -ajatella, kuinka asiat elämässä kiertyvät, sanoi Edvard vaipuen -ajatuksiin. - --- Kuinka vanha sinä, Edvard, olet? kysyi Klara. -- Sinä olet kai -vanhempi Katea? Hän on jo seitsemännellätoista. - --- Minä täytän pian kahdeksantoista, sanoi Edvard. - --- Ja minä olen kolmentoista, selitti Klara; mutta sinähän olet jo -melkein aika mies, koska olet pian kahdeksantoistavuotias. - --- Oh, tuskin minua vielä voi mieheksi sanoa. - --- Mutta sinähän olet yhtä pitkä kuin herra Stone. - --- Niin, eipä paljon puutu. - --- Silloinhan sinä tietysti olet mies, Edvard, ja voit toimittaa miehen -töitä. Eikö niin? - --- Ainakin koetan tulla mieheksi ollakseni Klaralle mieleen. - -Nyt astui metsäpäällikkö huoneeseen, ja koska päivällinen oli valmis, -kävivät kaikki pöytään. Metsäpäällikkö luki pitkän pöytärukouksen kuten -hänen puolueessaan oli tapana, ja sitten kaikki alkoivat syödä. -Päivällisen jälkeen vetäytyi metsäpäällikkö taas huoneeseensa, ja -Edvard lähti tapaamaan Oswald Patridgea. He kävivät yhdessä katsomassa -koirapihaa ja juttelivat suuren osan iltapäivää keskenään -pääasiallisesti metsästyksestä. - -Oswald oli ikävystynyt ja tyytymätön. -- On tämä elämää, hän valitti. --- Väkeä on yllin kyllin, mutta ei ainoatakaan miestä, joka osaisi -pidellä pyssyä. Metsästäjiä ja metsänvartijoita he ovat ollakseen. Pyh --- useimmat heistä ovat tuskin ennen käyneetkään metsässä. He ovat -olleet sotaväessä ja ovat tehneet kaikenlaisia kepposia, ja nyt pitää -meidän sietää heitä. Senpävuoksi olenkin niin iloinen siitä, että sinä -tulit taloon, Edvard. Nyt voimme silloin tällöin saada metsänriistaakin -pöytään -- se totta maar on kerrassaan harvinaista täällä nykyään. - --- Niin, mutta minunhan täytyy hoitaa kirjurin tointani, vastasi -Edvard. - --- Hoh, ei suinkaan aamusta iltaan. Metsäpäällikkö itse on sanonut, että -me kaksi saamme tuon tuostakin käydä metsällä. - --- Sen parempi!... Mutta maltahan, eikö tuo mies, joka seisoo seinää -vasten nojautuneena tuolla, ole Tom? - --- Onpa niinkin. Mutta hän lähtee kaikeksi onneksi täältä pian pois. -Hän ontuu yhä vielä ja tulee ontumaan koko elämänikänsä, sanoo lääkäri. -Hän vihaa sinua, ja minä olen oikein iloinen, että hän saa eropassit, -sillä hän on vaarallinen ihminen. -- Mutta nyi aurinko pian laskee ja -illallinen on kai valmis, on siis parasta, että menet sisään -metsäpäällikön luo jälleen, Edvard. Jää hyvästi! - --- Hyvästi, Oswald. - -Edvard meni sisään, ja aivan oikein: pöytä oli katettu. Illallisen -jälkeen tulivat Jane ja muu palvelusväki huoneeseen. Metsäpäällikkö -luki rukouksen, ja kaikki menivät sitten levolle. Herra Stone ja uusi -kirjuri keskustelivat kuitenkin vielä tunnin aikaa, ja metsäpäällikkö -saattoi lopuksi Edvardin hänen huoneeseensa. - -Edvard ei nukkunut paljon sinä yönä. Hän ei voinut olla ajattelematta -niitä monia muutoksia, joita hänen uusi asemansa luultavasti tuottaisi -sekä hänelle itselleen että hänen omaisilleen köyhässä metsänvartijan -talossa. Vasta aamuyöstä hän vaipui uneen. Siitä huolimatta oli hän jo -aamulla varhain jalkeilla. -- Edvard oli aina ollut aamuvirkku. Kun -aamurukous oli pidetty ja vahva aamiainen syöty, heitti hän hyvästi -metsäpäällikölle ja tytöille ja lähti taas kotimatkalle. - -Kimo oli saanut tarpeekseen levätä ja juosta ravasi rivakasti -eteenpäin, niin että Edvard jo varhain iltapäivällä oli kotona -omaistensa iloksi. Hän kertoi nyt heti veljelleen ja sisarilleen, mitä -oli tapahtunut. Alfred iloitsi veljensä puolesta, mutta Alicen ja -Editin silmiin kiertyi kyyneleitä: he olivat murheissaan siitä, että -iso veli lähti heidän luotaan vieraisiin oloihin. - -Seuraavana aamuna Edvard ja Alfred lähtivät kaupunkiin. - --- Tiedätkös, Edvard, mitä minä aion tehdä? kysyi Alfred. -- Aion ostaa -muutamia vuohia ja vuonia. - --- Mitä ihmettä! Eikö sinulla ilmankin jo ole kylliksi karjaa? -Sinullahan on neljä lehmää ja tänä vuonna vielä kaksi vasikkaa. - --- Niin, näetkös, minä en aiokaan pitää vuohia maidon takia, selitti -Alfred. -- Ei, vaan lihan vuoksi, lampaiden asemesta; ne tarvitsevat -vain vähän heiniä talvella, suurimman osan vuotta ne hakevat itse -ravintonsa metsästä. Ja saatpas nähdä millainen vuohilauma minulla ensi -vuonna on, kun en tänä vuonna vielä teurasta mitään emävuohta. - --- Niin, siinä olet oikeassa, sanoi Edvard, -- ja majatalon isäntä -tietää luultavasti, keneltä saat vuohia ostaa. Minulle hän saa sanoa, -missä taitava räätäli asuu. - -Lymingtoniin saavuttuaan he ajoivat suoraa päätä majatalon pihalle. -Isäntä oli kotona ja kutsutti Edvardin pyynnöstä räätälin, joka otti -hänestä mitan uuteen pukuun. Sitten veljekset lähtivät kaupungille -ostamaan Edvardille saappaita ja muita tavaroita, joita hän tarvitsi -uudessa kodissaan. - --- Entä hattu? kysyi Edvard äkkiä. -- Minkälaisen hatun minä nyt oikein -valitsen? En mielelläni käyttäisi keropäiden suippohattua, mutta -tuskinpa minä, halpa kirjuri, myöskään voin ostaa matalaa töyhtöhattua, -jota vain kuninkaanpuoluelaiset käyttävät. - --- Ota sinä vain suippohattu, neuvoi Alfred. -- Se on järkevintä. -Silloin ei kenelläkään ole mitään sanomista. - -Edvard lupasi totella veljeään, ja kun he vähän myöhemmin näkivät -kaupan, jonka kilpi ilmoitti, että siellä myytiin "hattuja ja -miekankantimia", menivät he sisään ja ostivat yksinkertaisen vyön ja -niin matalan suippohatun kuin suinkin löysivät. - -Näin oli siis Edvard toimittanut ostoksensa, ja kun Alfredkin jo oli -ostanut koko joukon tavaroita, kuten työkaluja, neulomatarpeita ja -muita esineitä, joita hän ja Alice tarvitsivat, palasivat veljet -majataloon, missä isäntä kertoi heille, että hän oli lähettänyt sanan -miehelle, jolta Alfred saattoi ostaa vuohia; ja tämä istui nyt -odottamassa veljeksiä. Sillä aikaa kuin Edvard laittoi ostetut tavarat -kuormaan, sopi Alfred kaupoista miehen kanssa ja niinpä päätettiin, -että Alfred ostaisi pukin ja kaksi vanhaa vuohta sekä neljä vuonaa ja -lopuksi vielä kymmenen pikku vuonaa, jotka aivan äskettäin olivat -vieroitetut. Omistajan oli määrä seuraavana päivänä ajaa vuohet -sovitulle paikalle metsään, missä Alfred oli luvannut tavata hänet -maksaakseen hänelle. Kun asia näin oli ratkaistu molemminpuoliseksi -tyytyväisyydeksi, tuli Alfred Edvardin luo, joka jo oli päättänyt -työnsä, ja molemmat lähtivät heti kotimatkalle. - --- Tänään on kulunut pulskasti rahaa, sanoi Alfred veljelleen tiellä. --- Mutta luullakseni olemme käyttäneet kolikkomme viisaasti. - --- Niin olemme, kuului vastaus, -- ja sitäpaitsi saan minä pian lisää -rahoja. Metsäpäällikkö on luvannut minulle palkkaa... - --- Milloin lupasi räätäli vaatteesi? - --- Lauantai-illaksi varmasti. Sinun tai minun pitänee siis lähteä -kaupunkiin niitä noutamaan. - --- Minä lähden, Edvard, lupasi Alfred. -- Sisaret ovat mielissään, kun -sinä jäät kotiin, ethän enää ole monta päivää luonamme. Minä otan -Pablon mukaani, niin hän oppii tuntemaan tien kaupunkiin, ja minä voin -myöskin opastaa hänet eri kauppoihin vastaisen varalle. - --- Niin, Pablo, lausui Edvard, -- onpa onni, että hän on meillä. -Muutoin kai sinun olisi vaikea tulla toimeen, nyt kun minä lähden pois. - --- Niin, ainakin olisi ollut vaikeampi, vastasi Alfred, -- sillä jos -minä olisin yksin ja sattuisin sairastumaan, ei tiedä kuinka kävisi. - --- Jos sinä tarvitset minua, niin lähetä vain sana, olenhan jotenkin -lähellä teitä, ja Oswald käy kyllä silloin tällöin katsomassa, kuinka -voitte. Minä aion pyytää metsäpäälliköltä, että saan käydä -tervehtimässä teitä aina parin viikon kuluttua, enkä luule hänen sitä -minulta kieltävän. Ja voinhan ehkä silloin tällöin lähettää teille -vähän metsänriistaakin, koska herra Stone sallii minun käydä metsällä -Oswaldin kanssa... Mutta mitä ihmettä! Joko olemme kotona? - -He olivat todellakin jo kotona. Hevonen pysähtyi oven eteen, ja Alice -riensi vastaanottamaan veljiään. - --- Mutta missä ovat hanheni ja ankkani, Alfred, jotka minulle lupasit? -kysyi hän. - --- Oi, ne unohtuivat tykkänään! huudahti Alfred. -- Nyt pitää sinun -odottaa lauantaihin, pikku sisar, sitäpaitsi oli Kimolla kuormaa -muutenkin yllin kyllin. Missä on Pablo? - --- Puutarhassa. Hän ja Edit ovat tehneet koko päivän työtä otsansa -hiessä. - --- Hyvä. Me puramme siis yksin kuorman. Hankipas, Alice, meille vähän -syötävää. Olen nälkäinen kuin susi. - --- Kaninpaisti on jo valmiina sinua varten, Alfred. - --- Sepä mainiota! Oikein mieliruokaani. - -Yks kaks olivat kärryt tyhjät ja kaikki ostokset huoneessa. Kimo -riisuttiin valjaista ja päästettiin laitumelle, kärryt työnnettiin -vajaan -- ja pojat olivat ruoan kimpussa. - -Seuraavana aamuna lähtivät Alfred ja Pablo jo varhain määrätylle -yhtymäpaikalle. Talonpoika oli jo saapunut; hän sai rahansa, ja sitten -lähdettiin ajamaan vuohilaumaa kotiinpäin. - --- Vuohi hyvin hyvä, vuona parempi; aina syödä vuonia Espanjassa, sanoi -Pablo. - --- Oletko syntynyt Espanjassa, Pablo? kysyi Alfred. - --- Ehkä, ei tiedä, mutta luulla niin. Pablo muista ensin sitä maata. - --- Muistatko isääsi? - --- Ei koskaan nähdä häntä. - --- Entä äitiäsi? - --- Kutsua häntä äidiksi, ei olla oikea äiti. - --- Minkävuoksi siis kutsuit häntä äidiksi? - --- Hän anta minulle ruoka, kun olin pieni, lyödä minua, kun olla iso. - --- Vai niin... Kuinka jouduit sitten Englantiin? - --- Ei tiedä; mutta kuulin ihmiset sanoa: Englannissa paljon raha -- -paljon ruoka -- paljon juoma. - --- Kauanko olet ollut Englannissa? - --- Yksi, kaksi, kolme vuotta -- niin kolme vuotta ja vähän päälle. - --- Mistä maasta pidät enemmän Pablo: Espanjastako vai Englannista? - --- Ennen pitä Espanjasta enemmän: lämmin päivä, lämmin yö. Englanti -- -vähän aurinkoa, kylmä yö, paljon sadetta, paljon lunta, ilma aina -kylmä. Mutta nyt Pablo saada lämpöisen vuoteen ja hyvää ruokaa hyvien -ihmisten luona -- nyt Pablo rakastaa Englantia. - --- Kävitkö sinäkin varkaissa, kun olit mustalaisten seurassa? - --- Toiset pakottaa minua mennä. Ellei Pablo tuoda mitään kotiin -- -Pablo saa selkäänsä. Mutta talonpojilla olla suuret koirat -- ne purra -Pabloa -- ja talonpoika myös antaa Pablolle selkään, kun Pablo varastaa --- selkäsauna -- aina vaan selkäsauna Pablo raukalle. - --- Mutta nyt et kai enää varasta, Pablo? Ethän? - --- Miksi varastaa nyt? Minä ei mielellään varasta; mutta varastaa -täytyä, kun on nälkä. Nyt ei Pablo koskaan enää nälkäinen; aina ruokaa -kylliksi, ei kukaan lyö, nukkuu lämpöisessä vuoteessa koko yön. Miksi -siis varastaa? Ei, Pablo ei koskaan enää varasta. Ja Alice ja Edit -sanoa, että hyvä Jumala tuolla ylhäällä suuttua, kun Pablo varastaa. - --- Olen iloinen kuullessani sinun noin puhuvan, Pablo, sanoi Alfred, -- -se osoittaa, etteivät sisareni ole turhaan sinua opettaneet. - --- Hauska kuulla, kun Alice-neiti puhuu -- hän puhua vakavasti. Edit -myöskin puhua; mutta hän nauraa paljon. Hyvin onnellinen pieni tyttö. -Hyppii kuin nämä pienet vuonat, joita nyt ajamme kotiin. Hih hei! Pian -tulla kotiin, herra Alfred. Edit pitää paljon pikku vuonista. Mihin -panna ne? - --- Me suljemme ne pihalle toistaiseksi. Ehkäpä Virkku kelpaa niiden -vartijaksi, sanoi Alfred. - --- Se vahtii takkia ja muuta mitä käsken, miksi ei siis vuohia? Virkku -viisas koira. Luullako Alfred-herra, että Edvard-herra ottaa Virkun -mukaansa. Parempi ottaa Turva ja jättää nuoret koirat kotiin. - --- Siinä olen kanssasi yhtä mieltä, Pablo. Me tarvitsemme täällä kaksi -koiraa. Minä puhun siitä Edvardille. Juoksepas sinä nyt edellä avaamaan -veräjää ja nouda vähän heiniä, minä käyn sillä aikaa kutsumassa Alicea -ja Editiä. - -Tytöt taputtivat ilosta käsiään nähdessään vuohet, jotka heidän -veljensä oli tuonut. He olivat kovin uteliaita näkemään, kelpaisiko -Virkku tosiaan niiden paimeneksi, kuten Alfred arveli. - -Seuraavana aamuna ajettiin koko vuohilauma metsään, jossa oli runsaasti -ruohoa, ja Pablo ja Virkku paimensivat niitä. Päivällisaikaan ajoi -Pablo vuohet metsänvartijanmökin läheisyyteen ja käski Virkun paimentaa -niitä, sillä aikaa kuin hän itse meni syömään. Virkku toimitti -tehtävänsä Pablon tyytyväisyydeksi, se ei poistunut vuohien luota, niin -kauan kuin Pablo oli sisässä. Ja parin kolmen päivän kuluttua tuli -koira aivan hyvin toimeen yksinkin; joka aamu se meni vuohiparven -kanssa metsään ja palasi kotiin illalla -- lyhyesti sanoen, Virkku oli -mainio paimenkoira. - - - - -YHDEKSÄSTOISTA LUKU. - -Edvard lähtee kotoa pois. - - -Lauantaina Alfred ja Pablo lähtivät Lymingtoniin, josta he toivat -Edvardin uudet vaatteet. Sunnuntai kului levossa ja rauhassa. -Sisarukset ja mustalaispoika kokoontuivat vielä kerran pitämään -hartaushetkeä vanhan metsänvartijan haudalle, ja iltapuolen he -viettivät yhdessä ihanassa metsässä. Vähän tavallista vakavampia he -kuitenkin olivat, mutta jokainen pani parastaan ilahduttaakseen muita. - -Maanantai koitti, ja Edvardin oli nyt määrä lähteä "suureen avaraan -maailmaan" ja jättää omaisilleen hyvästi. Jo varhain aamulla hän -pukeutui uusiin vaatteisiinsa ja tyttöjen mielestä ne soveltuivat -hänelle erinomaisesti. -- Sinä muistutat nyt niin Arnwoodin aikoja, he -sanoivat. Ja siinä he olivat oikeassa. Edvard näytti todellakin nyt -uusiin vaatteisiinsa pukeutuneena enemmän aatelismieheltä kuin -yksinkertaisessa metsästystakissaan. - -Aamiaisen jälkeen valjastettiin Kimo, ja kärryt pyörivät portaiden -eteen. Edvardin kapineet nostettiin kärryille, ja Alfredin -toivomuksesta hän jätti Virkun kotiin ja otti vain Turvan mukaansa. -Pablo lähti mukaan, hänen oli näet määrä tuoda hevonen takaisin kotiin. -Edvard heitti sydämelliset jäähyväiset, hän suuteli itkeviä sisariaan -ja pudisteli veljensä kättä. - -Sitten hän nopeasti nousi kärryihin. -- Aja! huusi hän Pablolle, ja -niin hän lähti uuteen kotiinsa. - --- Kukapa olisi uskonut, että minä, Edvard Beverley, tulisin asumaan -keropään katon alla, mietti Edvard ajaessaan metsän halki. -- En tiedä, -miksi minulla on niin suuri luottamus herra Stoneen? Ja miksi en häneen -luottaisi? Hän on rehellinen ja kelpo mies, ja minä pidän hänestä -todellakin -- mutta omituiselta tuntuu joka tapauksessa. - -Edvard ei itse ymmärtänyt, mikä oikeastaan oli saattanut hänet -suostumaan metsäpäällikön tarjoukseen. Jos hän olisi paremmin tuntenut -oman sydämensä ja ollut tarkkanäköisempi, olisi hän epäilemättä -keksinyt, kuka oikeastaan oli syypää hänen taipuvaisuuteensa. Mutta -hänen mieleensä ei juolahtanutkaan, että Kate Stone jollain lailla oli -vaikuttanut hänen päätökseensä. Hän iloitsi vain siitä, että saisi -nauttia herttaisen ja iloisen tytön seurasta. - -Näissä unelmissa häiritsi häntä Pablo, jonka oli vaikea pitää kieltään -kurissa niin kauan aikaa. -- Edvard-herra, teistä ei olla hauska jättää -koti -- te ajatella paljon. Miksi siis lähteä pois? - --- Totta kyllä, Pablo, en mielelläni lähde sisarteni ja veljeni luota, -mutta maailmassa ei aina käy tahtomme mukaan, ja minä teen sen enemmän -heidän hyväkseen kuin omasta mielihalustani. - --- Ei ymmärrä mitä hyvää siitä sisaruksille, että lähteä pois. -Ajatelkaa, onnettomuus tapahtua, mitä hyötyä silloin te tehdä? -Edvard-herra, te olla hyvin hullu. - --- Sinä olet oikeassa, Pablo, minä en voi itse suojella sisariani, -mutta minä hyödytän heitä enemmän lähtemällä kuin jäämällä kotiin. -Muutoin en heitä jättäisikään. He eivät tunne ketään, ei heillä ole -ainoatakaan ystävää, ja jos Alfred ja minä molemmat kuolisimme -- kuka -silloin heistä huolen pitäisi? -- Mihin he joutuisivat? Eikö siis ole -viisaampaa, että minä hankin heille ystäviä, jotka heitä auttavat ja -tukevat, jos joku onnettomuus tapahtuisi? Ymmärrätkö minua? - --- Kyllä, nyt minä ymmärrän; te ajatella enemmän kuin minä, -Edvard-herra. Sanoin äsken, te olla hullu, nyt minä sanoa, Pablo suuri -hölmö. - --- Sitäpaitsi en koskaan olisi jättänyt Alicea enkä Editiä, ellet sinä -olisi ollut luonamme, Pablo. Sinä olet kiltti ja näppärä poika, ja sinä -pidät meistä kaikista, joten voimme sinuun luottaa. Sinä autat -Alfredia, niin hyvin kuin voit, ja senvuoksi on minun helpompi lähteä -matkaani. Eikö totta, Pablo? - --- Kyllä, Edvard-herra! vastasi mustalaispoika ja tarttui Edvardia -käteen, -- te puhua totta. Pablo rakastaa Editiä, neiti Alicea, herra -Alfredia ja teitä, herra Edvard. Hän rakastaa teitä kaikkia. Hän -rakastaa teitä niin, että hän kuolla tähtenne. Ja te, hyvä herra, -voitte lähteä kauas pois, Pablo tehdä työtä sillä aikaa. - --- Sitä luulinkin, Pablo, ja minua ilahduttaa kuulla se sinun omasta -suustasi. Ja ahkeria te kyllä olette, Alfred ja sinä, mutta mitenkähän -te oikein tulette toimeen yhdellä hevosella, joka päälle päätteeksi on -niin vanha kuin tämä Kimo tässä? sanoi Edvard. Hän tahtoi Pablon kautta -kuulla, ajatteliko Alfred todella kesyttää jonkun villihevosen -- ja -aivan oikein! - --- Alfred-herra puhua minulle hevosista eilen illalla; monta, monta -hevosta metsässä, sanoi hän; mutta ei tiedä kuinka ottaa kiinni ne. -Pablo osaa! Pablo ottaa kiinni yksi, kymmenen, kaksikymmentä -- Pablo -ottaa kiinni monta hevosta, sanoi mustalaispoika, ja ylpeys loisti -hänen silmistään. - --- Niinkö? kysyi Edvard epäilevästi. -- Etköhän sinä nyt laske vähän -liikoja, ystäväni? Mitenkä luulet saavasi kiinni tuollaisia -villieläimiä? - -Mutta sitä Pablo ei tahtonut ilmaista. Hän nauroi vain ja sanoi, että -kun Edvard joskus tulee kotiin, joutuu hän kylläkin ymmälle nähdessään -tallin täynnä hevosia; Edvard itsekin saa ratsuhevosen -- kuin leikillä -vaan Pablo sen hankkii. -- Herra Alfred myöskin olla taitava, hän -sanoi. -- Hän pyytää lehmiä! - --- Niin, ja mustalaispoikia, lisäsi siihen Edvard hymyillen. - --- Niin, toisti Pablo nyökäyttäen kiharapäätään. -- Lehmiä, mustalaisia -ja viimein -- hevosia! - -Kun Edvard saapui perille, vastaanottivat metsäpäällikkö ja molemmat -tytöt hänet sydämellisesti. Kannettuaan huoneeseensa kapineensa meni -hän heti tervehtimään vanhaa ystäväänsä Oswaldia, joka toimitti -Turvalle rauhallisen paikan koiratarhassa. Palatessaan takaisin -arkihuoneeseen hän näki Pablon istuvan keskellä lattiaa matolla -innokkaassa keskustelussa Katen ja Klaran kanssa; heistä oli tuota -pikaa tullut hyvät ystävät. Sittenkun Pablo ja Kimo kumpikin olivat -saaneet syödäkseen, nousi mustalaispoika jälleen kärryihin, jotka Kate -sitä ennen oli miltei täyttänyt ruukkukasveilla Alicea ja Editiä -varten. Sitten heilutti Pablo ruoskaansa, ja Kimo lähti juoksemaan -kotia kohti. - --- Kuulepas, Edvard, nyt näytät aivan -- --, sanoi Klara, mutta vaikeni -äkkiä. - --- Kirjurilta toivoakseni, vastasi Edvard. - --- Ainakaan hän ei näytä metsänvartijalta, vai mitä, Kate? jatkoi -Klara. - --- Ei pidä arvostella ihmistä hänen pukunsa mukaan, Klara. - --- Sitä en teekään, vastasi Klara. -- Nämä vaatteet eivät kaunistaisi -Oswaldia eikä muita metsänvartijoita, mutta Edvardille ne soveltuvat. -Enkö ole oikeassa, Kate? - -Ja kun ei Kate vastannut mitään, kysyi Klara: - --- Miksi et vastaa, Kate? - --- Klara kulta, pikku tyttöjen sopii mahdollisesti tehdä huomautuksia -ihmisten puvuista, mutta minun ikäiselleni se ei enää sovi. - --- Mutta sanoithan Pablollekin, Kate, että Edvard näytti sievältä -uusissa vaatteissaan. - --- Niin, mutta Pablo ei ole herra Armitage, siinä on ero. - --- Komeat sulat, komea lintu, Klaraseni, nauroi Edvard ja vaihtoi -sitten puheenaihetta. Vähän ajan kuluttua käytiin päivällispöytään. -Metsäpäällikkö oli kuten muutkin ystävällinen, ja Edvard tunsi olevansa -tervetullut uudessa kodissaan. - --- Miksi sanot aina "neiti Stone", kun puhuttelet Katea? kysyi pikku -Klara taaskin. -- Sinun pitäisi kutsua häntä Kateksi... eikö totta? -lisäsi hän kääntyen herra Stonen puoleen. - --- Se riippuu hänestä itsestään, Klara, vastasi herra Stone. -- Edvard -Armitage on tullut taloomme elääkseen parissamme kuin yksi meistä, ja -minä tulen aina kohtelemaan häntä kuin perheenjäsentä. Sen vuoksi -kutsun häntä vain Edvardiksi, ja hän saa minun luvallani käyttää samaa -vapautta Katen suhteen. Toivon, että hän kätkee "neiti" sanan siksi, -kunnes hän ja Kate joskus joutuvat riitaan. - -Sillä oli asia ratkaistu, ja siitä hetkestä alkaen kutsuivat Edvard ja -Kate toisiaan vain nimeltä. - -Parin päivän kuluttua oli Edvard jo aivan kotiutunut. Aamupäivällä hän -kirjoitti jonkun kirjeen herra Stonen sanelun mukaan, ja senjälkeen hän -sai aivan vapaasti käyttää aikaansa. Tavallisesti hän silloin oleskeli -Katen ja Klaran seurassa, ellei ollut metsällä Oswaldin kanssa. -Varsinainen metsästysaika ei kuitenkaan vielä ollut käsissä. -Sitävastoin Edvard kävi usein ratsastamassa Katen ja Klaran seurassa, -ja tallissa seisoi hevonen häntä varten. Näin kului aika hauskasti ja -nopeasti, ja hän aivan hämmästyi huomatessaan eräänä päivänä, että jo -oli kulunut kaksi viikkoa siitä, kun hän saapui metsäpäällikön taloon. - -Hän pyysi päästä tervehtimään sisaruksiaan, ja metsäpäällikkö lupasi -mielellään. Kate ja Klara pääsivät mukaan. Ilo oli suuri -metsänvartijantalossa, ja Alice pani parastaan, jotta rakkaat vieraat -viihtyisivät hyvin heidän matalassa majassaan. - --- Katsokaahan kukkianne, Kate, sanoi pikku Edit, kun he kaikki -istuivat yhdessä puutarhassa, -- katsokaa, kuinka ne kasvavat! Mutta -minä kastankin niitä joka päivä. - --- Syksyllä saatte enemmän, Edit, lupasi metsäpäällikön tytär, -- tähän -aikaan vuodesta niitä ei kannata istuttaa. Mutta kuulehan, Alice, nyt -sinä kai näytät minulle kotisi ja koko taloutenne -- tallit, -maitohuoneet ja kaikki tyynni. Mennäänkö? - --- Kyllä, mutta ei nyt heti, Kate, en voi jättää patojani ja pannujani, -muuten menee ruoka pilalle. Ei, vasta päivällisen jälkeen, jos maltat -siihen asti odottaa. - --- Hyvä! Minä odotan. Mutta sillä aikaa autamme sinua pöydän -kattamisessa -- niin teemme jotain hyötyä. - -Alice vastusteli väittäen, että se oli Pablon ja Editin työtä; mutta -ennenkuin hän ennätti kutsua heitä, oli Kate Stone jo täydessä -puuhassa, eikä aikaakaan niin pöytä oli katettu ja ruoka pöydässä. -Alice oli pannut esille mitä parasta talossa oli: kinkkua, -linnunpaistia, suolattua häränlihaa, vuonanpaistia sekä sen lisäksi -perunoita ja tuoreita herneitä. Pikku emännällä oli täysi syy ylpeillä. -Ateria tuotti todellakin kunniaa hänelle ja metsänvartijantalolle. - -Edvardilla ja Alfredilla oli paljon puhumista. He lähtivät senvuoksi -metsään saadakseen rauhassa keskustella. - --- Miten asiat luistavat, Alfred? kysyi Edvard. - --- Mainiosti, kuului vastaus. -- Minä olen saanut suuria aikaan. Olen -kaivanut sahakuopan ja sahannut pintalautoja laudoittaakseni sivut. -Huomenaamulla varhain ryhdymme Pablo ja minä työhön oikein toden -teolla. Suuri kuusi, jonka myrsky kaatoi, viruu nyt kuopan reunalla ja -sen me aiomme sahata lankuiksi. Pablo on muutoin oikein toimekas, -sahaaminen ei häntä tosin miellytä -- ja se on ymmärrettävää, sillä -sehän on kovin väsyttävää työtä. Tästedes ei hänen tarvitsekaan käyttää -sahaa kuin kaksi kertaa viikossa. - --- Siinä teet oikein, arveli Edvardkin. -- Pablo tekee kyllä mielellään -työtä, mutta hän ei ole tottunut raskaaseen työhön. Kuinka vuohesi -jaksavat? - --- Mainiosti, ja heinää olen koonnut enemmän kuin tarpeeksi. Kimo -rukka, joka on vetänyt kuormat kotiin, tietää sen kyllä. - --- Vanha toveri rukka; mutta se saa kai levätä pian, kun sinä saat -uusia hevosia, sanoi Edvard hymyillen. - --- Naura sinä vain, sanoi Alfred, -- mutta tokkohan ensi keväänä enää -naurat. - --- Hyvä on, Alfred, mutta asiasta toiseen, sanoi Edvard, -- muistatko, -mitä rosvo, jonka ammuin, kertoi minulle vähää ennen kuin hän kuoli? - --- Minä muistan sen nyt, vastasi Alfred, -- vaikka en ole ennättänyt -ajatella sitä ennen. - --- Näetkös, jatkoi Edvard, -- rosvohan jätti rahat minulle; mutta hän -piti minua toisena henkilönä, ja senvuoksi en tiedä, onko minulla -niihin oikeutta. Sitäpaitsi eivät rahat oikeastaan olleet hänenkään... -Mitä arvelet? - -Alfred mietti hetkisen. -- Rahat kuuluvat kuninkaalle, kuten kaikkien -rikoksentekijäin omaisuus. Meidän tulee siis kätkeä aarre kuninkaan -varalle tai myöskin käyttää sitä hänen hyödykseen. - --- Muista, sanoi Edvard, -- että mies ammuttiin ilman laillista -tuomiota. Jos hän olisi saanut surmansa esivallan kädestä, olisivat -rahat kuninkaan, mutta nyt on asia toinen. - --- Silloin kuuluvat ne löytäjälle, ehdotti Alfred. - --- Mutta sinähän voit sitäpaitsi kysyä metsäpäälliköltä neuvoa -keventääksesi mieltäsi... - -Äkkiä Edvard purskahti nauruun. -- Me olemme sentään hyvin lapsellisia. -Kukaties on koko juttu pelkkää pötyä, ja kun lähdemme kaivamaan -aarretta, emme sitä ehkä löydäkään. Parasta on siis toistaiseksi, -ettemme mainitse siitä kenellekään. Jos Jumala suo minulle terveyttä, -palaan tänne taas kahden viikon kuluttua. Tahdotko sinä sillä aikaa -ottaa selkoa siitä, onko miehen puheessa perää? - --- Sen teen mielelläni. Huomenna menen määrätylle paikalle, otan lapion -ja rautakangen, vieläpä Kimon ja kärrytkin mukaan. Mutta nyt on paras -rientää kotiin, päivällinen on kai valmis. Veljekset palasivat sisään -ja kohta istui nuorekas seura päivällispöydässä iloisesti leikkiä -laskien. - -Mutta pian koitti lähdön hetki. Edvardilla ja tytöillä oli pitkä matka -kotiin, ja heidän täytyi ennättää perille ennen pimeää. Hevoset -talutettiin siis esille, vieraat heittivät sydämelliset jäähyväiset ja -lähtivät matkaan. - -Pikku Edit huusi heidän jälkeensä: -- Tulkaa pian uudestaan! Kate, -sinun pitää pian taas tulla, kuuletko! - - - - -KAHDESKYMMENES LUKU. - -Taistelu ja voitto. - - -Kesä oli jo pitkällä, kun Oswald eräänä päivänä kysyi Edvardilta: - --- Oletko kuullut viimeisiä uutisia? - --- Kyllä, kenraali Cromwell on lähtenyt Irlantiin. - --- Parempia, parempia. Väitetään, että kuningas on Skotlannissa ja että -skotlantilaiset ovat tarttuneet aseisiin hänen puolestaan. Parlamentti -on antanut käskyn Cromwellille heti lähteä joukkoineen Skotlantiin. - --- Todella! Edvardin silmät säihkyivät. -- Mutta siitä ei -metsäpäällikkö ole maininnut minulle sanaakaan. - --- Sen kyllä uskon. Hän ei mielellään päästä sinua luotaan. - --- Minä menen heti puhumaan tästä hänelle, sanoi Edvard kiivaasti. -- -Olisinpa kurja pelkuri, jos jäisin tänne, kun kuningas taistelee -valtakuntansa puolesta. - -Edvard riensi heti metsäpäällikön luo, joka istui kirjoituspöytänsä -ääressä. Kun Edvard astui sisään, loi herra Stone silmänsä häneen ja -huomasi heti, että pojan mieli oli kuohuksissa. Hän arvasi myös heti -syyn siihen. - --- Edvard, te olette arvattavasti kuullut uutisen! - --- Niin olen, ja minä olen hyvin palhoillani siitä, että olen viimeinen -talossa, joka saa kuulla niin tärkeitä uutisia. - --- Rauhoittukaa! lausui metsäpäällikkö ja jatkoi sitten: -- Istukaa, -niin saamme jutella asiasta. - -Edvard istui, ja metsäpäällikkö jatkoi: - --- Minä arvaan, että teillä on vain yksi toivomus, yksi ajatus -- -lähteä Skotlantiin liittyäksenne Kaarle-kuninkaan armeijaan. - --- Niin, se on yksinkertaisesti velvollisuuteni. - --- Kenties muutatte vielä mieltänne, kuunneltuanne minua. Ei, Edvard, -teillä on suuremmat velvollisuudet perhettänne kohtaan, joka on teistä -riippuvainen, ja harha-askel teidän puoleltanne voisi saattaa sen -onnettomuuteen. Te tahdotte lähteä täältä, jättää paikkanne. Siinä -samassa saisivat ihmiset sen tietää, he kaikki arvaisivat minne te -lähdette -- puhumattakaan ikävyyksistä, jotka minulle siitä -koituisivat, että olette ollut palveluksessani; monet Cromwellin -ystävistä katsovat jo nyt minuun karsaasti siitä päivin, kun koetin -estää kuninkaanmurhaa ja muita rikoksia... Minä en ole tahtonut -ilmaista teille heti näitä tärkeitä uutisia siitä syystä, että tahdoin -näyttää teille olevani oikeassa, kun väitän, että te seuratessanne omaa -päätänne vahingoitatte vain itseänne -- hyödyttämättä kuningasta. -Lukekaa! Hän ojensi Edvardille kolme kirjettä. -- Lukekaa, ja te -myönnätte minun olevan oikeassa. - -Kirjeet osoittivat selvästi Edvardille, että kaikki kuningassuvun -ystävät olivat sitä mieltä, ettei oikea hetki vielä ollut käsillä; -skotlantilaiseen sotajoukkoon ei ollut luottamista; sen uskollisuus oli -hatara, ja taistelussa tulisi kenraali Cromvell hajoittamaan sen -hyvinkin pian; lyhyesti sanoen: kuningas Kaarle Toisen hetki ei vielä -ollut koittanut. - -Edvard laski hiljaa kirjeet pöydälle ja istui hetken aikaa ääneti -katsellen eteensä. Metsäpäällikkö katkaisi hiljaisuuden. - --- Ymmärrättehän, että osoitan teille suurta luottamusta antaessani -teidän lukea nämä kirjeet? kysyi hän hymyillen. - --- Minä kiitän teitä luottamuksestanne, vastasi Edvard. -- Minä en tule -sitä pettämään. - --- Sen tiedän. Mutta oletteko nyt yhtä mieltä minun ja ystäväini kanssa -siinä, että meidän on pysyttävä alallamme. - --- Olen. Ja tästä lähtien saatte te yksin neuvoa minua näissä -seikoissa. - --- Minua ilahduttaa kuulla teidän niin puhuvan. Ja muistakaa, että on -tuhansia, jotka teidän laillanne toivovat näkevänsä kuninkaan -valtaistuimella; niihin kuulun minäkin, sen tiedätte nyt. Mutta meidän -täytyy pysyä rauhallisina. Skotlantilaiseen armeijaan en minäkään -luota. Cromwell tekee siitä pian lopun, hän on jo matkalla pohjoista -kohti. Tästä päivästä alkaen, lausui herra Stone lopuksi, tahdon puhua -vapaasti ja avomielisesti kanssanne näistä asioista... mutta -toistaiseksi emme siihen kajoa. - -Edvard kumarsi ja lähti ulos huoneesta. Metsäpäällikön tyyni ja -maltillinen puhe oli nyt kuten usein ennenkin rauhoittanut hänen -helposti järkytettyä mieltään. - -Herra Stone piti sanansa, hän ei enää salannut mitään Edvardilta. -Kaikki kävi, kuten hän oli ennustanut. Cromwell hajoitti -skotlantilaisen sotajoukon, ja kuningas pakeni vuoristoon. -- -- -- - -Aika kului. Päivä toisensa jälkeen vieri, ja yhä oli Edvard -metsäpäällikön palveluksessa, ja tämä osoitti hänelle edelleenkin samaa -luottamusta ja ystävyyttä. Usein Edvard kävi metsällä Oswaldin kanssa, -ja tuon tuostakin hän lähetti kotiin rakkaille siskoilleen -metsänriistaa. Syksyn kuluessa kävi Kate monta kertaa Alicea ja Editiä -tervehtimässä, joskus herra Stonen saattamana, mutta useimmiten vain -Edvardin ja Klaran seurassa. Talvi joutui, ja nyt kävi Edvard yksin -vain Turvan seurassa Jaakko Armitagen vanhalla mökillä, ja harvoin hän -tuli kotiin tuomatta mukanaan jotain metsänriistaa, jonka hän tiellä -oli kaatanut. Kate oli lähettänyt Alicelle ja Editille hyviä kirjoja ja -monta pikku esinettä, joista tytöillä oli suurta hyötyä. Pitkinä -talvipuhteina luki Alfred ääneen sisarilleen. Pablo oppi nyt myöskin -lukemaan ja kirjoittamaan. - -Entä aarre, josta Edvard ja Alfred olivat puhuneet? Kymmenen päivän -kuluttua yllämainitusta keskustelusta läksi Alfred aivan yksin -löytöretkelle tutkimaan ukkosen iskemää puuta, josta rosvo oli puhunut. -Päästäkseen tälle puulle täytyi hänen kulkea aivan Klaran entisen kodin -ohitse. Kun hän saapui tiheään viidakkoon, joka ympäröi pikku taloa, -halutti häntä nähdä, miltä siellä näytti. Hän astui maahan kärryiltä, -sitoi Kimon puuhun kiinni ja käveli kapeata polkua pitkin viidakon -halki. Lähetessään taloa hän oli kuulevinaan sieltä ääniä. Varovasti -Alfred hiipi eteenpäin -- pyssynsä hän oli jättänyt kotiin. Nyt hän jo -saattoi nähdä talon. Ovet ja ikkunat olivat sepposen selällään. Ja -talon edustalla istui kaksi miestä pyssyjään puhdistaen. Toinen heistä -oli vanha tuttu -- Tom. -- Ja me kun olimme siinä iloisessa luulossa, -että tuo lurjus oli Lontoossa, ajatteli Alfred. Metsäpäällikkö oli näet -erottanut Tomin palveluksestaan, ja hän oli sanonut lähtevänsä -Lontooseen. Alfred kuunteli, mutta ei voinut kuulla, mitä miehet -keskenään puhuivat. Hetkisen kuluttua tuli vielä pari kolme miestä -talosta ulos. - --- Nyt on parasta, että minä pötkin tieheni, arveli Alfred ja hiipi -takaisin samaa tietä kuin oli tullutkin. - --- Tämä ei tiedä hyvää, mietti nuorukainen ajaessaan eteenpäin. -- Tom -on kostonhimoinen, ja nyt kun hän on näiden toisten veijarien seurassa, -on hän vaarallinen naapuri. Minun täytyy lähettää sana herra Stonelle. - -Hän ajoi rosvovainajan neuvomaan suuntaan ja vähän ajan kuluttua hän jo -huomasikin mahtavan tammen, joka oli latvasta tyveen asti salaman -halkaisema -- se oli kai mainittu puu. Aivan yksin seisoi tuo suuri -suunnaton runko tasaisella nurmikolla levitellen pitkiä, alastomia -oksiaan joka suunnalle. Alfred jätti Kimon syömään ruohoa, otti lapion -ja kangen ja ryhtyi työhön laskettuaan ensin päivänkulusta, missä -pohjoinen oli. Hän huomasi heti, että maa yhdessä kohdin ei ollut niin -vihantaa kuin muualla, ja siinä hän alkoi kaivaa. Eipä aikaakaan kun jo -lapio kolahti johonkin kovaan -- se oli puuarkun kansi. Nyt Alfred -liikutti rivakasti lapiotaan ja tuota pikaa hän sai arkun maan -pinnalle. Hän aikoi juuri ruveta lähemmin tutkimaan arkun sisällystä, -kun samassa näki kolme miestä, jotka juoksujalkaa tulivat häntä kohti. --- He ovat huomanneet minut, arveli Alfred. Nyt ei muuta kuin matkaan! -Hän tarttui arkkuun, joka oli varsin raskas ja kantoi sen suurella -vaivalla kärryihin, jotka onneksi olivat aivan lähellä häntä. Salaman -nopeudella hän sitten itse hyppäsi kärryihin ja lähti ajamaan täyttä -vauhtia. Miehet olivat nyt tulleet lähemmäksi ja hän saattoi selvästi -nähdä heidän olevan aseissa. He huusivat häntä pysähtymään -- mutta -Alfred ei ollut kuulevinaan, ajoi vain edelleen. - -Silloin miehet taas huusivat, että he ampuvat, ellei hän pysähdy, mutta -Alfredin ainoa vastaus oli ruoskan läimähdys. Miehet ampuivat, ja -Alfred kuuli, kuinka kuulat vinkuivat, mutta vahingoittaa ne eivät -häntä enää voineet, hän oli jo siksi kaukana. Kun hän samassa kääntyi -katsomaan, näki hän, että miehet olivat heittäneet takaa-ajon -huomattuaan sen turhaksi ja seisoivat nyt kuopan ääressä, josta Alfred -oli kaivanut aarrearkun. -- Kylläpä veijarit ihmettelevät, mitä minä -olen löytänyt, tuumasi Alfred ajaessaan täyttä laukkaa edelleen. Mutta -mikähän nyt olisi viisainta? He seuraavat ehkä minua kotiin, sillä he -tietävät luultavasti, missä me asumme ja tietävät myös Edvardin olevan -metsäpäällikön luona. Ehkä he hyökkäävät kimppuumme jo tänä yönä. Minun -pitäisi saada välttämättä sana herra Stonelle, mutta itse en uskalla -jättää kotoa ja vaikea on lähettää Pabloakin, jos he yöllä tulevat. -Parasta on odottaa huomisaamuun. - -Tunnin kuluttua hän oli kotona ja päivällisen jälkeen hän kertoi -Alicelle, mitä oli tapahtunut. -- Missä on Pablo? kysyi hän. - --- Hän on työssä puutarhassa -- hän ja Edit. - --- Näetkös, sisar kulta, minä toivon, että he eivät tule vielä tänä -yönä ja huomenna koetan kyllä saada arkun hyvään talteen. Mutta jos he -tulevat -- mikä ei ole mahdotonta, kun he tietävät, missä minä asun, -niin ei auta muu kuin tehdä vastarintaa. Pyssyjä ja pistooleja meillä -on -- Edvardhan toi Klaran kotoa koko joukon -- ja ovet ja ikkunat -meidän täytyy varustaa niin, etteivät he pääse sisään tunkeutumaan. Nyt -minun täytyy saada Pablo käsiini. - --- Enkö minä voi auttaa sinua, Alfred? kysyi Alice. - --- Kyllä, kutsu Pablo tänne sillä aikaa kuin minä kannan arkun teidän -makuuhuoneeseenne. - --- Pablo, sanoi Alfred mustalaispojalle, jonka Alice oli noutanut -puutarhasta. -- Meidän täytyy saada tänne muutamia tukevia hirsiä -sahakuopasta; sillä minä melkein luulen, että saamme tapella tänä yönä --- ja hän kertoi Pablolle mitä oli tapahtunut. - --- Hyvä, sanoi Pablo. -- Sulkea ovet hirsillä, kaivaa niihin reiät ja -ampua niistä! Ja tapella rosvojen kanssa! - --- Niin minäkin arvelen. Sinä et siis pelkää? - --- Pelkää! Pablo pelkää! Ei, Pablo tapella vahvasti Alicen ja Editin -puolesta -- ja teidän puolesta -- ja omasta puolestakin, vastasi Pablo -nauraen. - -Hirret olivat pian paikalla ja yhdistetyin voimin onnistui Alfredin ja -Pablon sulkea ikkunat ja ovet niin tarkoin, että oli miltei mahdoton -päästä ulkoa sisään väkivallalla. Pienellä sahalla puhkaisi Alfred -sitten pari ampumareikää hirsiin ja oveen -- ja niin oli linnoitus -valmis, ja vihollinen saattoi tulla milloin mieli. - -Kun he olivat syöneet illallista, luki Alfred Isämeidän ja käski -sisarensa menemään levolle. - --- Kyllä, Alfred, vastasi Alice, -- mutta me emme riisuunnu, sillä jos -he tulevat, tahdon minä olla apunanne. Minähän osaan, kuten tiedät, -ladata pyssyjä, ja Edit voi kantaa ne sinulle ja Pablolle, heti kun -olen ne ladannut. Eikö niin, Edit? - --- Niin, minä tahdon kantaa pyssyt sinulle, Alfred, ja sinä saat -laukaista, vastasi Edit. - -Alfred suuteli tyttöjä, ja he menivät makuuhuoneeseensa. -- Nyt voit -sinäkin, Pablo, mennä nukkumaan. Pablolle ei sitä tarvinnut kahdesti -sanoa, kotvasen kuluttua hän jo kuorsasi vuoteellaan. Alfredkin -heittäytyi täysissä vaatteissa lepäämään, mutta ei nukkunut. - -Hetket kuluivat -- kello löi kaksitoista, yksi, kaksi, rosvoja ei -kuulunut. Viimein kolmen ajoissa Alfredkin vaipui uneen. Hän ei -herännyt, ennenkuin oli täysi päivä. - -Alice ja Edit olivat jo jalkeilla; he olivat juuri laittamassa tulta -arkihuoneen uuniin. - --- En tahtonut herättää sinua, Alfred, kun valvoit niin kauan yöllä, -sanoi Alice. -- Voimmeko nyt avata ovet ja ikkunaluukut? - --- Kyllä. Hei, Pablo! - -Pablo heräsi makeimmasta unestaan ja syöksyi arkihuoneeseen -unenpöpperössä. -- Ovatko rosvot tulleet? kysyi hän silmiään hieroen. - --- Eivät, vastasi Edit, -- rosvot eivät ole tulleet, mutta aurinko on -tullut. Mutta Pablo on laiska, torkkuu vielä! toruskeli hän pilalla. - --- Pablo nyt jalkeilla, puolustihe mustalaispoika. - --- Jalkeilla, mutta ei hereillä, väitti Edit. - --- Kyllä, Pablo aivan virkku. - --- Sitä parempi, Pablo, saat auttaa minua ottamaan hirret pois ovelta, -sanoi Alfred. - -Ovi avattiin ja Alfred kurkisti varovasti ulos. Ei näkynyt ainoatakaan -ihmistä. - --- Ei täällä ketään näy, mutta kenties he hiiviskelevät jossain -ympäristössä arvellen, että päivällä on helpompi päästä sisälle kuin -yöllä. Sinä, Pablo, ota pyssy ja lähde tutkimusretkelle. Jos huomaat -jotain epäilyttävää, niin ammu ja juokse heti takaisin. - -Pablo otti pistoolin ja Alfred odotti ovella, kunnes hän palasi. -Mustalaispoika kävi sekä läävässä että takapihalla, mutta ei huomannut -jälkiäkään rosvoista. - --- Syö nyt joutuin aamiaisesi, Pablo. Minä kirjoitan sillä aikaa -kirjeen metsäpäällikölle, sanoi Alfred. -- Sitten saat satuloida Kimon -ja ratsastaa herra Stonen luo, niin nopeasti kuin suinkin voit. - -Pablo söi hätäpikaa ja ratsasti sitten Alfredin kirje taskussaan täyttä -laukkaa matkaan. - -Päivä kului rauhallisesti. Kun ilta joutui, varusti Alfred taas talon -puolustuskuntoon kuten edellisenä iltana; sitten hän asettui -vartioimaan ovelle pyssy kädessään ja molemmat metsäkoirat vieressään, -hän tiesi, että ne tarkalla vaistollaan vainusivat vihollisen ennenkuin -hän itse. Mutta ei näkynyt rosvoja, ei metsäpäällikön väkeä. Vasta -pimeän tultua palasi Pablo. Hän toi Edvardilta kirjeen, jossa tämä -lupasi tulla kymmenen ajoissa ja tuoda kylliksi apuväkeä. - -Alfred istui lukemassa, Pablo torkkui uuninloukossa, ja tytöt nukkuivat -täysissä pukeissa vuoteillaan. Hetken aikaa oli kaikki hiljaista ja -tyyntä. Mutta äkkiä alkoivat valppaat koirat murista hiljaa. - --- Joku tulee, huudahti Pablo ja hyökkäsi pystyyn. - -Toistamiseen murisivat koirat. Hyss! Hiljaa! kuiskasi Alfred ja painoi -korvansa ovea vasten. Kenties olivat tulijat ystäviä? Koirat syöksyivät -nyt paikoiltaan ja ryntäsivät ovea kohti vihaisesti haukkuen. Kun -Alfred oli saanut koirat jonkin verran rauhoitetuksi, kuului ulkoa -ääni, joka pyysi yösijaa eksyneelle vaeltajaraukalle. Se riitti. Alfred -arvasi, keitä sisäänpyrkijät olivat. - -Pablo ojensi Alfredille pyssyn ja otti itse toisen. Uudelleen pyysi -sama ääni sisään. Alfred vastasi, että hänellä ei ole tapana päästää -sisään ketään vierasta niin myöhään. - -Sitten vallitsi hetken aikaa hiljaisuus, kunnes äkkiä kuului laukaus ja -oven lukko lensi keskelle tupaa. Olipa onni, että ovi oli teljetty, -muutoin heidän olisi käynyt hullusti. Rosvot kummastelivat nähtävästi -suuresti sitä, ettei ovi avautunut. Yksi heistä kurotti käsivartensa -ampumareiästä koettaakseen, mikä piti ovea suljettuna. Samassa -silmänräpäyksessä pisti Pablo pyssynsä vieraan käsivarren alle ja -laukaisi ovesta ulos. Kuului kiljahdus ja käsivarsi kiskaistiin samassa -ulos. Mies oli kai paikalla kaatunut. - --- Nyt riittää luullakseni, sanoi Alfred. -- Me emme saa hukata enemmän -ihmishenkiä kuin mitä välttämätöntä on. Olisi ollut parempi, jos olisit -ampunut häntä vain käsivarteen. - --- Ei, tappaa paljoa parempi, vastasi Pablo. -- Tom ammuttiin sääreen --- tulla takaisin rosvona, ammuttu kuoliaaksi, ei koskaan rosvoa enää. - -Nyt syöksyivät koirat takaovelle, rosvot eivät näet enää pyrkineetkään -sisään toista tietä. Alfred ampui kuitenkin vielä kerran laukauksen -ampumareiästä. - --- Miksi tehdä niin, herra Alfred? Siellä ei kukaan! - --- Tiedän sen, Pablo, mutta jos metsäpäällikön väki on tulossa, -tietävät he laukauksestani, että hätä on käsissä ja rientävät. - --- Tässä on ladattu pyssy, sanoi Alice; hän ja Edit olivat melun -kuultuaan toisten huomaamatta rientäneet sisään. - --- Kiitos, Alice. Mutta istukaa lattialle, muuten voivat laukaukset -osua teihin. Ryömikää tuonne takan viereen. Kunpa vain Edvard nyt pian -tulisi apujoukkoineen. Pablo, ammu vielä kerran etuovesta tielle päin, -minä ammun takaovesta; rosvot ovat siellä, koska koirat ovat niin -levottomat. - -Pablo ampui, ja Alfred ampui; näyttipä siltä kuin olisi hänen -laukauksensa tepsinyt, rosvot vetäytyivät joka tapauksessa pois -takaovelta. - -Hetken aikaa oli aivan hiljaista, ja kun Pablo kurkisti ampumareiästä -ulos, ei konnia näkynyt missään. Mutta äkkiä uudistui hyökkäys -entistä rajumpana. Koirat syöksyivät ovelta toiselle ja samassa -silmänräpäyksessä kuului kovaa räminää tyttöjen makuuhuoneesta. Rosvot -olivat särkeneet ikkunan, Alfred ei ollut huomannut sulkea sitä, kun se -oli niin pieni, että siitä oli miltei mahdoton päästä sisään. Alfred -kutsui heti koirat luokseen ja sulki ne tyttöjen huoneeseen; hän ja -Pablo eivät uskaltaneet lähteä vartiopaikaltaan ovien ääressä, mutta -hän arveli koirien kyllä estävän rosvoja pääsemästä sisään kamarin -ikkunasta. Samassa alkoikin kuulua kauheata melua, koirien haukuntaa, -raivokkaita kirouksia ja sadattelemisia, siitä päättäen taisteltiin -huoneessa parhaillaan. Samalla alkoi ovi täristä ankarista iskuista. -Rosvot olivat noutaneet hirsiä ja hakkasivat nyt niillä ovia kaikin -voimin. - --- Monta, monta rosvoa! huusi Pablo. - -Asema alkoi näyttää uhkaavalta. Alfred ja Pablo ampuivat yhtämittaa -ovesta, latasivat ja laukaisivat -- mutta rosvot takoivat takomistaan -ovia, jotka vähitellen alkoivat taipua. Yhtäkkiä kasvoi melu -ulkopuolella, kuului laukaus laukauksen jälkeen, rosvot kirkuivat ja -sadattelivat... - --- Hurraa! Metsäpäällikön väki on tullut! huusi Alfred. Aivan oikein. -Nyt hän kuuli veljensä äänen huutavan: -- Alfred, avaa! Alfred riensi -avaamaan ovea. - --- Sytytä kynttilä, Alice, hän sanoi. He olivat sammuttaneet kynttilän, -jotta rosvot eivät näkisi heitä. -- Minä avaan heti oven, Edvard, vaara -on nyt ohitse. - --- Oletteko kaikki vahingoittumatta? kysyi Edvard ulkopuolella -levottomalla äänellä. - --- Kaikki. Odota, Alice tuo heti kynttilän. Kas niin, nyt pääset -sisään. - -Ovi lensi selälleen, ja Edvard syöksyi sisään. Hänen täytyi nousta -ruumiin yli, joka virui kynnyksellä. Ilomielin hän syleili sisariaan ja -puristi sydämellisesti uljaan veljensä ja Pablon käsiä. Sitten tuli -Oswald huoneeseen sekä muutamia muita aseellisia miehiä, jotka -laahasivat joitakuita vangittuja rosvoja mukanaan. - --- Sytyttäkää vielä toinen kynttilä! käski Edvard. -- Katsotaanpa tuota -tuolla oven edustalla. - --- Niin, mutta minun makuusuojassani on myöskin joku! huusi Alice. - --- Mennään sinne sitten ensin. Edvard ja Alfred astuivat yhdessä -tyttöjen huoneeseen. Kauhea näky kohtasi heidän silmiään: -ikkunalaudalla makasi hirveästi runneltu ruumis, koirain hampaiden -jäljet kurkussaan. - -Sitten he menivät tutkimaan toista ruumista, joka makasi kynnyksellä. -Oswald kumartui ja käänsi kuolleen kasvot ylöspäin. Silmänräpäyksessä -tunsivat hän ja hänen molemmat nuoret ystävänsä kavalat piirteet, jotka -kuolema jo oli kangistanut. Yhteen ääneen he kaikki huusivat: -- Tom! - -Edvard lisäsi: -- Hän seisoo nyt tuomarinsa kasvojen edessä. Jumala -olkoon hänen sielulleen armollinen. - -Rosvoja oli ollut vangittujen tiedonannon mukaan kaikkiaan kymmenen. -Niistä oli kaksi kaatunut, toiset kahdeksan olivat pian siteissä. -Oswald ynnä viisi muuta miestä jäivät vartioimaan vangittuja, mutta -Edvard, Alfred ja seitsemän metsäpäällikön miestä ratsastivat Klaran -entiseen kotiin katsomaan, oliko siellä vielä ketään. He tapasivat vain -yhden miehen rosvojen pesässä ja veivät hänetkin sidottuna -metsänvartijantalolle. Päivä jo koitti, kun he palasivat retkeltään. -Metsäpäällikön väelle annettiin vähän syömistä, jonka jälkeen Edvard -taas jätti vanhan kotinsa ja sisaruksensa, hänen täytyi lähteä viemään -vankeja isäntänsä luo. Pablo läksi mukaan, hän ajoi kärryjä, joissa -molemmat kuolleet rosvot lepäsivät. - -Näin oli nyt Uusimetsä puhdistettu peloittavista rosvoista, jotka jo -kauan aikaa olivat häirinneet matkustajia ja olleet koko lähitienoon -kauhuna ja peloituksena. Tästä lähtien saattoivat seudun asukkaat -pelkäämättä liikkua metsässä. - -Ennenkuin Edvard lähti pois, tutkivat hän ja Alfred tarkoin -arkun, jonka Alfred oli kaivanut vanhan tammen juurelta, ja joka -oikeastaan oli ollut syynä siihen, että rosvot olivat hyökänneet -metsänvartijantaloon. - -Tom -- niin kertoivat vangit -- oli alinomaa kiusannut tovereitaan -hyökkäämään Edvardin sisaruksien kimppuun; mutta he eivät olleet -tahtoneet uskaltaa henkeään tyhjän tähden, vain hänen kostonhaluansa -tyydyttääkseen. Vasta kun he olivat saaneet tietää, että Alfred oli -löytänyt suuren aarrearkun, olivat he päättäneet noudattaa Tomin -kehoitusta. - -Kylläpä rosvoilla olisikin ollut lihava saalis, jos he olisivat saaneet -arkun käsiinsä, se sisälsi näet avattaessa suuren summan kultarahoja, -pussillisen hopearahoja ja vielä paljon muita kalliita esineitä, kuten -hopealusikoita, hopeisia kynttilänjalkoja ja kultaisia koruja. - -Edvard merkitsi kaikki muistiin ja antoi luettelon metsäpäällikölle. -Tehtyään tarkoin selkoa yöllisestä seikkailusta hän lopuksi kysyi, mitä -metsäpäällikkö neuvoi hänen tekemään aarteelle, jonka Alfred oli -löytänyt. - --- Siitä arkusta ei teidän olisi tarvinnut mainita minulle mitään, -sanoi metsäpäällikkö, -- mutta avomielisyytenne ilahduttaa minua. Minä -neuvoisin teitä ilmoittamaan löydöstä asianomaiseen paikkaan, mutta -ellei oikeata omistajaa ilmesty, on aarre Alfred-veljenne. Hänen -pitäisi tulla tänne antamaan selitys asiasta, minun täytyy nimittäin -lähettää tästä tiedonanto ylempään paikkaan. Me järjestämme asian siten -että te, Edvard, menette kotiinne ja kirjoitatte sisartenne ja Pablon -todistuksen. Te voitte sitten olla siellä, niin kauan kuin veljenne on -täällä minun puheillani. - -Kun Kate ja Klara saivat kuulla, että Edvard taas oli lähdössä vanhaan -kotiinsa, eivät he antaneet rauhaa, ennenkuin saivat metsäpäälliköltä -luvan lähteä mukaan. - -Metsäpäällikkö piti Alfredia kaksi päivää luonansa, jonka jälkeen hän -palasi pikku metsänvartijantalolle. Silloin heitti Edvardkin taas -hyvästi sisarilleen, ja pian kulki kaikki entistä uraansa. - - - - -YHDESKOLMATTA LUKU. - -Pääkaupungissa. - - -Talvi tuli ja oikein ankarana, lunta satoi tavattomat määrät. Olipa -onni, että Alfredin ladot olivat heiniä täynnä, muutoin kai hänen -vuohensa olisivat nääntyneet nälkään. Nyt ne enimmäkseen saivat -puunkuorta ja sammalta ja illalla vain heiniä. Ne menestyivät oikein -hyvin. - -Hiljaa ja rauhallisesti kuluivat päivät. Edvardia näkyi harvoin -metsänvartijantalossa, tiet kun olivat kaikki ummessa. Alfredilla ja -Pablolla ei ollut juuri muuta tekemistä kuin hakata polttopuita ja -hoitaa karjaa sekä sen lisäksi luoda lunta, mutta siinä olikin jo työtä -yllin kyllin. Lumituiskuja seurasivat pakkaset ja kirkkaat säät, mutta -korkeat kinokset ympäröivät metsänvartijantaloa yhä edelleen. Alfred -olisi mielellään lähtenyt Lymingtoniin ostoksille, mutta mahdotonta oli -päästä liikkeelle muutoin kuin jalkaisin ja tuskin sitenkään. - -Tästä kaikesta huolimatta pyöri Alfredin päässä yhä edelleen rohkea -tuuma: hän aikoi koettaa saada kiinni jonkun villihevosen. Siitä asti -kun lunta oli alkanut tulla, hän oli arvellut ja aprikoinut, miten -siinä olisi meneteltävä, ja viimein hän keksikin mielestään oivan -keinon. Paljolta lumelta oli hevosten vaikea saada ravintoa, ja tämän -nojalle Alfred rakensi suunnitelmansa. Eräänä päivänä lähtivät hän ja -Pablo metsään ja ottivat mukaansa niin paljon heiniä kuin jaksoivat -kantaa. He aikoivat etsiä hevoslauman olinpaikan, ja löysivätkin sen -lähellä Klaran entistä asuntoa. Vähää ennen kuin he tapasivat eläimet, -kulkivat he erään paikan ohi, joka Alfredin mielestä oli hyvin sopiva -hänen tarkoitukseensa. Se oli kapea sola, joka kulki tiheän viidakon -läpi, sen toiseen päähän oli lumi kasaantunut korkeiksi kinoksiksi. -Tänne houkuttelivat Alfred ja Pablo nälkäiset hevoset sirottamalla -hyvälle tuoksuvaa heinää tielle. Hän jatkoi tätä työtään muutamia -päiviä, kunnes hevoset itsestään tulivat solaan joka aamu. - --- Nyt koetamme onneamme, Pablo, sanoi Alfred. -- Pidä suopunkisi -valmiina, siltä varalta että niitä tarvitaan. Huomenna jo ennen päivän -koittoa lähdemme matkaan. Molemmat koirat otamme mukaan. Niiden avulla -koetamme ajaa hevoset lumikinoksiin. Ja kun ne kerran ovat joutuneet -sinne, on niiden hyvin vaikea päästä pois, ne vajoavat yhä syvemmälle -ja me ennätämme hyvästi heittää silmukan parin veitikan kaulaan. - --- Ymmärrän kyllä, sanoi Pablo, -- hyvin hyvä pian saada ne kiinni. - -Ennen aamun koittoa he siis lähtivät liikkeelle molemmat koirat -matkassa. Kun he olivat saapuneet perille, sitoivat he koirat puuhun, -Virkun toiselle ja Nopsan toiselle puolelle tietä ja käskivät niiden -olla hiljaa. Sitten he sirottivat suuren tukon heiniä vielä lähemmäksi -lumikinosta kuin ennen. Itse he piiloutuivat viidakkoon. Aamun -valjettua tuli koko hevoslauma nauttiakseen kuten tavallisesti makeista -heinistä. Yhtäkkiä, juuri kun hevoset parhaillaan syödä ahmivat, -syöksyivät Alfred ja Pablo esiin viidakosta ja samalla koirat alkoivat -haukkua. Eläimet pelästyivät ja alkoivat juosta pakoon. Mutta -minnepäin? Toiselle puolelle he eivät voineet paeta, siinä seisoivat -Alfred ja Pablo huutaen ja meluten, toisella puolella taas oli kaksi -raivokkaasti haukkuvaa koiraa. Ei siis muu neuvoksi kuin lähteä -nelistämään lumikinoksia kohti. Mutta nytpä ne joutuivatkin ojasta -allikkoon. Ne vaipuivat pehmeään lumeen kaulaa myöten eivätkä päässeet -pois vaikka kaikin voimin potkivat ja ponnistivat, vajosivat vain yhä -syvemmälle. Yks kaks olivat Alfred ja Pablo saapuvilla. Viuhkis, -suopungin silmukka kietoutui yhden hevosen kaulaan. Pablo oli heittänyt -sen. Samalla oli Alfredkin toimessa ja hänen kävi vielä paremmin: -pitkän nuoran avulla hänen onnistui vangita kaksi komeata hevosta yhtä -aikaa -- kaksi kärpästä yhdellä iskulla! Siinä sätki nyt kolme vankia -lumessa. Toiset pääsivät vähitellen irti kinoksista ja lähtivät -laukkaamaan täyttä vauhtia takaisin samaa tietä, jota olivat -tulleetkin. Nyt oli vangit saatava kotiin; ne olivat vielä kauhean -raivoissaan, mutta mitä enemmän ne ponnistelivat päästäkseen vapaiksi, -sitä lujemmin ne kietoutuivat nuoriin. Vähitellen ne sitten -talttuivatkin. -- Mitäs nyt arvelet? kysyi Alfred, kun he olivat -sitoneet hevosten etujalat ja höllentäneet hiukan silmukoita. -- Miten -kesytämme ne? - --- Ei anta niille ruoka tänään ja huomenna -- hyvin kesyjä -huomenillalla, neuvoi Pablo, ja Alfred hyväksyi hänen neuvonsa. - --- Ottaa yksi kotiin jo tänään. Tämä kaunis heppa. Koetetaanpa sitä, -sanoi Pablo. Hän pani sitten päitset hevosen päähän ja sitoi riimun -varren toisen pään hevosen toiseen etujalkaan, niin ettei se voinut -astua samalla painamatta päätä alaspäin. Sitten hän kiinnitti suopungin -sen kaulaan hillitäkseen sitä, jos se kävisi liian rajuksi. Vasta kun -se oli tehty, avasi hän nuorat, joilla sen etujalat oli sidottu yhteen -ja lopuksi hän päästi koirat irralleen. - -Näin lähdettiin sitten viemään kotiinpäin Kimon uutta toveria. Se -heitteli itseään ensin hurjasti ja tahtoi potkia, mutta tupertui joka -kerran lumeen; kun se huomasi, ettei kaikesta sen rimpuilemisesta ollut -mitään hyötyä, se vähitellen talttui, ja Alfredin ja Pablon onnistui -vihdoinkin saada se siivosti kulkemaan. He kulkivat molemmin puolin -hevosta taluttaen sitä suopungin nuorasta, koirat juoksivat jäljestä -haukunnallaan hoputtaen hevosta juoksuun. - -Kun he saapuivat kotiin, karkotettiin Kimo heti tallista, ja uusi -hevonen sai sen paikan seimen ääressä; mutta ruokaa se ei saanut -- -sehän oli kesytettävä. Koska oli jo myöhäistä, ja hevosenmetsästäjät -olivat väsyksissä, päätettiin jättää toiset hevoset metsään. Vasta -seuraavan päivän illalla he saivat molemmat hevoset kotiin, ja nyt -seisoi Alfredin tallissa kolme uutta pulskaa hevosta: punaisenruskea -raudikko ja kaksi teräksenharmaata oritta. Alice ja Edit olivat kovin -ihastuneet uusiin hevosiin, ja Alfred oli perin tyytyväinen ja ylpeä -siitä, että hänen oli onnistunut saada ne kiinni. - -Oltuaan kaksi päivää ilman ruokaa, olivat eläinraukat niin kesyt, että -ne söivät Pablon kädestä ja sallivat hänen silittää ja taputtaa -itseään, ja kahden viikon kuluttua saattoivat Alice ja Edit vaaratta -mennä talliin. - -Lunta satoi yhä taukoamatta koko talven. Ani harvoin sai Edvard kuulla -uutisia pääkaupungista, silloin tällöin vain tuli joku ratsastava -lähetti, joka toi kirjeen metsäpäällikkö Stonelle. Viimeisissä -kirjeissä kerrottiin, että Kaarle-kuningas värväsi uutta sotajoukkoa -Hollannissa, ja että hänen puoluelaisensa Englannissa odottivat vain -hänen saapumistaan liittyäkseen häneen. - --- Luulenpa, että kuninkaan asiat ovat paremmalla kannalla nyt, sanoi -metsäpäällikkö, -- mutta odottakaamme vielä. En tahdo estää teitä -lähtemästä ja senvuoksi lähetän teidät heti, kun talvi on lopussa -Lontooseen, missä itse voitte käyttää silmiänne ja korvianne -saadaksenne selkoa asiain todellisesta tilasta. Tämä jääköön kuitenkin -meidänkaskiseksi salaisuudeksi. Kaikki riippuu siitä, mihin suuntaan -asiat kallistuvat Skotlannissa. Pelkään pahoin, että kavaltajia on -liikkeellä taaskin, ja siksi on vaikeata arvata, kuinka kaikki päättyy. - -Muutaman päivän kuluttua saapui Lontoosta kirje: kuningas Kaarle Toinen -oli juhlallisesti kruunattu Skotlannissa. - --- Katsopas, mutisi metsäpäällikkö Stone päätään nyökyttäen, -- jo -valkenee. Hän kääntyi Edvardin puoleen jatkaen: -- Ystäväni Cooper -kertoo minulle tässä kirjeessä, että kuninkaan sotajoukko on hyvin -varustettu, ja ylipäällikkö on David Lesley. Middleton johtaa -ratsuväkeä ja Wemyss tykkiväkeä. -- Wemyss on kieltämättä hyvä upseeri, -mutta hän ei ollut uskollinen entiselle kuninkaalle. Nyt minä lähetän -teidät Lontooseen, Edvard Armitage, ja annan teille suosituskirjeitä -sellaisille henkilöille, jotka voivat antaa teille viisaita neuvoja. -Voitte ottaa Mustan, se on hyvä juoksija. Sampsonin otatte mukaan, -mutta hänet voitte lähettää kotiin, milloin haluatte. Emme saa hukata -aikaa; olkaa varma siitä, että Cromwell, joka nyt on Edinburghissa, -lähtee liikkeelle niin pian kuin pääsee. Voitteko lähteä jo huomenna? - --- Kyllä, olen valmis. Mutta pelkään, etten ennätä heittää hyvästiä -sisaruksilleni. Kenties se onkin viisainta. Lähetän Oswaldin viemään -heille terveiseni. - --- Aivan niin. Jättäkää minut nyt, minä kirjoitan kirjeeni, sillä aikaa -kuin te panette tavaroitanne kokoon. Kate ja Klara voivat auttaa teitä. -Lähettäkää. Sampson luokseni. -- -- -- - --- Viivyttekö kauan poissa, Edvard? kysyi Kate kuultuaan Edvardin -matkasta. - --- En tiedä itsekään. Minähän matkustan isänne asioissa, niin että -hänestä se oikeastaan riippuu. Tiedättekö, Kate, missä satulalaukut -ovat? - --- Kyllä, minä panen Janen tuomaan ne teille. - --- Kiitos, mutta niin vähällä ette pääse. Ettekö tahtoisi auttaa -minua vähän pakkauksessa, te ja Klara, ja korjata hiukan -liinavaatevarastoani? - --- Meidän täytyy kai armahtaa teitä, nauroi Kate. -- Menepäs, Klara, -noutamaan lankaa ja neulaa, niin pidämme huolta siitä, että hänellä -ainakin on ehyt paita Lontooseen lähtiessään. - -Klara näytti alakuloiselta. -- Minusta on ikävä, kun Edvard lähtee -Lontooseen, sanoi hän. -- Täällä tulee niin yksinäistä. - -Jane toi satulalaukut, ja Edvard lähti huoneeseensa. Hänen ensimmäinen -ajatuksensa koski hänen isänsä miekkaa. Hän otti sen seinältä ja -suuteli sitä sanoen: -- Jumala suokoon, että tuotan sille kunniaa, että -osoittaisin olevani yhtä arvokas sitä kantamaan kuin uljas isäni. Hän -laski miekan vuoteelleen ja kääntyi... Siinä seisoi Kate Stone. Hän oli -astunut huoneeseen Edvardin kuulematta. Edvard joutui hämilleen ja -änkytti: -- Minä -- minä en tiennyt, että te olitte siellä, Kate. Te -astutte niin kepeästi... - --- Kenenkä on tuo miekka, Edvard? kysyi tyttö. - --- Se on minun. Olen ostanut sen Lymingtonista. - --- Minkävuoksi rakastatte niin suuresti sitä? kysyi Kate edelleen. - --- Rakastan? Edvard punastui. - --- Niin, kun tulin huoneeseen, suutelitte sitä niin hellästi kuin... - --- Sulhanen morsiantaan, lisäsi Edvard. - --- Ei, sitä en tarkoittanut, ajattelin sanoa niinkuin hurskas -katolilainen suutelee pyhäinjäännöstä. Sen vuoksi kysyn teiltä: miksi -niin teette? Tehän ette ole sotilas, joka lähtee taistelutantereelle, -ja jos niin olisikin, hauska olisi kuitenkin tietää, minkävuoksi -suutelitte miekkaa. - --- Kate, minä rakastan tätä miekkaa. Se on ollut eversti Beverleyn oma, -siksi se on minulle niin rakas. Te tiedätte, kuinka paljosta minun on -kiittäminen häntä ja hänen sukuaan. - --- Mutta mistä syystä viette sen mukananne Lontooseen? Ei se sovi -kirjurin aseeksi, Edvard, siksi se on liian suuri ja raskas. - --- Koska en tahdo erota siitä, ja koska sekin päivä koittaa, jolloin -sitä tarvitsen, Kate. - -Kate ei vastannut, ja kun Klarakin nyt tuli huoneeseen, alkoivat tytöt -tarkastaa Edvardin liinavaatevarastoa. Edvard lähti tapaamaan Oswaldia, -ja nuoret kohtasivat toisensa vasta päivällispöydässä. Edvardin -äkillinen lähtö painoi kaikkien mieliä; metsäpäällikkökin oli ääneti ja -mietteissään. Illalla hän antoi Edvardille kirjeet, jotka hän oli -ystävilleen kirjoittanut päivän kuluessa, sekä suuren rahasumman. -Sitäpaitsi hän ilmoitti kenen puoleen Edvardin oli käännyttävä, kun hän -tarvitsi lisää rahoja, ja antoi hänelle monta hyvää neuvoa, kuinka -hänen tuli pääkaupungissa käyttäytyä. - --- Jos matkustatte pois Lontoosta, on parempi, ettette kirjoita -minulle. Sampsonista on teillä paljon hyötyä pääkaupungissa. Mutta jos -hän palaa yksin kotiin, ymmärrän minä, mitä se merkitsee: te olette -silloin lähtenyt pohjoista kohti. Nyt en tahdo kauemmin viivyttää -teitä, Edvard. Jääkää hyvästi, taivaan Herra teitä suojelkoon ja -siunatkoon. - -Näin sanoen meni metsäpäällikkö omaan huoneeseensa. - --- Sinä hyvä, jalo mies! kuiskasi Edvard. -- Kuinka suuresti -erehdyinkään sinun suhteesi ensi kerran tavatessamme. - -Kirjeet ja rahat kädessään meni Edvardkin yläkertaan omaan -huoneeseensa. Rukoiltuaan Kaikkivaltiaalta apua ja siunausta hän sitten -laskeutui levolle. - -Jo ennen päivän koittoa herättivät Sampsonin raskaat matkasaappaat -Edvardin hänen makeimmasta unestaan. Yks kaks oli nuorukainen jalkeilla -ja vaatteissa. Satulalaukut kädessään hän sitten astui hiljaa portaita -alas, ettei herättäisi talonväkeä, mutta kulkiessaan arkihuoneen oven -ohitse hän huomasi, että huone oli valaistu. Hän kurkisti sisään ja -näki Katen. - -Nähdessään Edvardin hämmästyksen sanoi Kate nopeasti: - --- Olen noussut näin varhain, Edvard, siksi että minulta eilen illalla -hyvästi jättäessä jäi jotain antamatta. Kas, tässä on teille pieni -muisto. Se on pieni kirja. Tahdotteko ottaa sen vastaan, Edvard, ja -lukea sitä silloin tällöin? - --- Mielelläni, Kate hyvä. Minä tahdon lukea sitä ja ajatella teitä. - --- Ei suinkaan! Teidän pitää ajatella sen sisällystä, Edvard, sanoi -Kate hymyillen. - --- Kuten tahdotte. En tarvitsekaan kirjaa muistaakseni Kate Stonea, -kuului Edvardin vastaus. - --- Luvatkaa minulle vielä jotain. - --- Mitä sitten, Kate hyvä. Olen niin pahoillani, kun minun täytyy -lähteä luotanne, etten voisi kieltää teiltä mitään. - --- Minä -- minua aavistuttaa, en tiedä miksi, että vaarat teitä -uhkaavat. Jos niin on, olkaa varovainen -- olkaa varovainen sisartenne -tähden, olkaa varovainen kaikkien ystävienne tähden, jotka syvästi -teitä kaipaisivat -- luvatkaa se minulle. - --- Minä lupaan teille pyhästi, Kate, että te ja sisareni aina tulette -olemaan mielessäni ja teidän kuvanne estää minua uhkarohkeasti -heittäytymästä vaaroihin. Luottakaa siihen. - --- Kiitos, Edvard; Jumala teitä siunatkoon ja varjelkoon. - -Edvard suuteli ensin Katen kättä, jota hän piti omassaan; Mutta kun hän -huomasi kyyneleitä nuoren tytön silmissä, suuteli hän ne pois hänen -poskiltaan ja lähti huoneesta. Parin minuutin kuluttua istui hän jo -hevosen selässä ja ratsasti Sampsonin seurassa Lontoota kohti. - -Matkasta ei ole erityistä kerrottavaa, se sujui hyvästi ja tasaisesti. -Seuraavan päivän illalla he lähestyivät pääkaupunkia, ja Sampson -osoitti Edvardille Pyhän Paavalin kirkon mahtavan kuvun, Westminster -Abbeyn korkeat tornit ja Towerin suunnattomat muurit. - --- Mihin majataloon asetumme, Sampson? kysyi Edvard. - --- Paras ravintola sekä hevosille että ihmisille on, mikäli minä -tiedän, Kultainen Joutsen Holbornissa. Siellä ei käy joutoväkeä -liiaksi, joten saatte elää siellä rauhassa ja kenenkään häiritsemättä. - --- Sehän on oikein minun mieleiseni paikka, Sampson. Minä tahtoisin -Lontoossa ollessani nähdä kaikkea, tulematta itse nähdyksi. - -Ennen pimeän tuloa he jo olivat majatalossa. Hevoset vietiin talliin ja -Edvard sai huoneen. Hän ja Sampson olivat kumpikin pitkästä matkasta -väsyneet ja laskeutuivat heti levolle. - -Seuraavana aamuna alkoi Edvard ensi työkseen tutkia niiden kirjeiden -osoitteita, jotka hän oli saanut metsäpäälliköltä. Sitten hän pyysi -Sampsonia opastamaan itseään Kuninkaankadulle, sen varrella asui -Langton niminen henkilö, jolle yksi kirjeistä oli osoitettu. Sampson -tunsi Lontoon kuin oman kotikylänsä eikä kestänyt kauankaan, ennenkuin -he seisoivat herra Langtonin oven edustalla. He kolkuttivat ja ovi -avattiin. Sampson jäi etuhuoneeseen, mutta Edvard vietiin aistikkaasti -sisustettuun kirjastoon. Hän tapasi siellä pitkän, laihan miehen, jonka -puku oli jotenkin samankuosinen kuin herra Stonen, hän oli siis myöskin -puritaani. Edvard ojensi hänelle kirjeen. Heti kun talonisäntä oli -avannut kirjeen ja lukenut siitä muutamia rivejä, huudahti hän: - --- Te olette sydämellisesti tervetullut kotiini, herra Armitage! Te -olette vielä nuorukainen, mutta minä näen tästä kirjeestä, että -yhteinen ystävämme, metsäpäällikkö Stone, täydellisesti luottaa teihin. -Te lähdette kenties matkalle pohjoista kohti, kirjoittaa hän, ja hän -lupaa teidän puolestanne, että suostutte viemään minulta kirjeitä ja -tietoja sinnepäin maailmaa. Minä kiitän teitä jo ennakolta, ja riennän -kirjoittamaan kirjeet, joista on kysymys. Te ette kenties halua, että -matkanne päämäärä tulee tunnetuksi, mutta minä laadin kyllä kirjeeni -siihen muotoon, että ne teitä pikemmin hyödyttävät kuin vahingoittavat -matkallanne maan halki. -- Kuinka jaksavat hyvä ystäväni Stone ja hänen -tyttärensä? - --- Oikein hyvin. - --- Hän kertoi minulle jossakussa edellisessä kirjeessään, että on -ottanut kotiinsa ystävämme Ratcliffin tyttären. - --- Niin on, ja pikku Klara on harvinaisen kaunis ja herttainen lapsi. - --- Koska saavuitte Lontooseen? - --- Tulin eilen illalla. - --- Aiotteko viipyä täällä kauankin? - --- Sitä en tosiaankaan tiedä vielä itsekään. Se riippuu tykkänään -teistä, herra Stone toivoi nimittäin minun noudattavan teidän -neuvojanne. Oikeastaan minulla ei ole täällä muuta asiaa kuin jättää -muutamia herra Stonen kirjoittamia kirjeitä määräpaikkoihinsa. - --- Sitä parempi, herra Armitage, sillä minun luullakseni on teidän -näyttäydyttävä kaupungilla niin vähän kuin mahdollista. Täällä vilisee -sadoittain urkkijoita, joiden ainoana elinkeinona on nuuskia, millä -asioilla ihmiset täällä Lontoossa liikkuvat. Niin, me elämme kovia -aikoja, nuori ystäväni. Me luulimme pääsevämme vapaiksi heittäessämme -yksinvaltiuden ikeen niskoiltamme -- mutta nykyinen mielivalta on -entistä pahempi. Toivokaamme, että viime aikojen kauheat tapahtumat -ovat varoitukseksi sekä kuninkaille että heidän alamaisilleen. Minä -neuvoisin siis teitä lähtemään heti Lontoosta, ja minä annan teille -suosituskirjeen muutamille ystävilleni Lancashiressä ja Yorkshiressä, -jossa voitte oleskella kenenkään huomaamatta ja valmistautua matkaanne -varten. Mutta älkää hätäilkö, punnitkaa tarkoin tekojanne ja seuratkaa -ystävieni hyväätarkoittavia neuvoja. Siinä on kaikki, mitä minulla on -teille sanottavaa. Tulkaa huomenaamulla varhain luokseni, silloin ovat -kirjeeni valmiit. - -Edvard nousi seisomaan ja kiitti herra Langtonia hänen -ystävällisyydestään. Sitten hän jatkoi matkaansa Sampsonin seurassa, -joka vähitellen opasti hänet kaikkien niiden miesten luo, joille -Edvardilla oli kirjeitä ja terveisiä metsäpäälliköltä. Kirjeistä oli -yksi rikkaalle hampurilaiselle kauppiaalle ja muut erinäisille -parlamentinjäsenille, joita herra Stone pyysi auttamaan Edvardia, jos -hän joutuisi avun tarpeeseen. Kauppias kysyi, tarvitsiko Edvard rahoja, -mutta Edvard vastasi, että hän ei nyt vielä tarvinnut, mutta kenties -myöhemmin, ja kauppias käski hänen tulla luokseen, ennenkuin lähti -Lontoosta pois. - -Edvard palasi sitten majataloonsa. Ennen maatapanoaan hän ilmoitti -Sampsonille, että hänen esiintulleista syistä oli pakko matkustaa -Lontoosta joksikin aikaa. Sampsonia hän ei tahtonut ottaa mukaansa, -koska metsäpäällikkö ehkä tarvitsi häntä kotona. - --- Kuten käskette, herra, vastasi Sampson. -- Koska minun pitää lähteä -kotimatkalle? - --- Vaikka jo huomenna. Minä en lähetä mitään kirjettä herra Stonelle, -mutta Sampson sanoo terveisiä minulta. Sanokaa myös, että voin hyvin ja -että kirjoitan heille, heti kun minulla on jotakin tärkeitä uutisia. - -Edvard antoi sitten Sampsonille juomarahaa ja toivotti hänelle -onnellista matkaa. - -Seuraavana päivänä oli Edvard sovittuun aikaan herra Langtonin luona, -joka otti hänet sydämellisesti vastaan. - --- Kirjeeni ovat valmiit, herra Armitage. Tässä on kirje kahdelle -katolilaiselle naiselle Lancashiressä ja tässä toinen eräälle -ystävälleni Yorkshiressä. Te voitte luottaa heihin aivan kuin itseenne. -Molemmat naiset asuvat lähellä Buttonia ja ystäväni Yorkissa. Ja nyt -jääkää hyvästi. Lähtekää Lontoosta, jos voitte, jo tänä iltana. Missä -on palvelijanne? - --- Hän lähti kotiin tänä aamuna. - --- Siinä teitte oikein. Saanko antaa teille vielä yhden neuvon. Älkää -ryhtykö puheisiin vierasten ihmisten kanssa tiellä älkääkä luottako -kehenkään. Te matkustatte vain sukulaistenne luo Pohjois-Englantiin -- -eikö totta? Käsitättehän, mitä tarkoitan? Onko teillä pistooleja? - --- Kyllä, herra Langton, minulla on pari kappaletta, jotka ennen ovat -olleet majuri Ratcliffin. - --- Silloin ne ovat hyvät. Se mies tiesi kyllä valita aseensa. Hyvästi, -herra Armitage. Onnea matkalle. - -Hän ojensi nuorukaiselle kätensä. Edvard kumarsi kunnioittavasti ja -lähti herra Langtonin ystävällisestä kodista. - - - - -KAHDESKOLMATTA LUKU. - -Verinen taistelu. - - -Niin edullisen vaikutuksen oli herra Stonen ystävä tehnyt nuoreen -sankariimme, että hän hetkeäkään viivyttelemättä heti alkoi valmistaa -lähtöään Lontoosta, jossa niin monet vaarat uhkasivat. Hän kävi ensin -hampurilaisen kauppiaan luona, joka antoi hänelle rahaosoituksen -eräälle Yorkissa asuvalle ystävälleen. Sitten hän palasi majataloon, -pani tavaransa kokoon, maksoi laskunsa ja nousi ratsunsa selkään -suunnaten matkansa pohjoista kohti. - -Ensimmäisenä päivänä hän ei päässyt pitkälle, pimeän tullessa hänen -täytyi pysähtyä pieneen Barnet nimiseen paikkaan ja jäädä yöksi -kievariin. Pidettyään ensin huolta hyvästä hevosestaan hän otti -satulalaukut kainaloonsa ja astui tarjoiluhuoneeseen. Hän tilasi -huoneen itselleen, uskoi satulalaukut emännän huostaan ja istuutui -takan viereen lämmittelemään. - -Edvardilla oli yhä vielä puritaanin ulkoasu, hänellä oli yllään -kirjurinpukunsa, jonka hän oli teettänyt herra Stonen luona ollessaan, -ja päässä hänellä oli aivan samanlainen hattu kuin metsäpäälliköllä. -Hänen miekkansa vain oli hienompaa tekoa kuin keropäiden aseet. - -Tarjoiluhuoneessa istui kolme vierasta, joiden ulkomuoto ei juuri ollut -miellyttävä. Heidän vaatteensa olivat nähtävästi peräisin paremmilta -päiviltä, mutta nyt ne olivat kuluneet, haalistuneet, täynnä tomua ja -viinipilkkuja. He tarkastivat pitkään nuorukaista, kun hän astui -sisään, ja yksi heistä virkkoi: - --- Teillä on kaunis ratsu, herra. Juokseeko se hyvin? - --- Kyllä, vastasi Edvard lyhyesti. Hän ei ollut halukas ryhtymään -pitempiin puheisiin. - --- Pohjoista kohtiko matkalla? kysyi sama mies edelleen hetkisen -kuluttua. - --- Ei aivan, vastasi Edvard ja meni ikkunan ääreen päästäkseen -keskustelusta. - --- Keropää on ollakseen, huomautti toinen miehistä. - -Ja kolmas lausui: -- Niin, hän ei nähtävästi ole tottunut puhuttelemaan -sivistyneitä ihmisiä. Tekisipä mieleni opettaa hänelle ihmistapoja. - -Emäntä, joka oli kuullut keskustelun, kutsui miehensä huoneeseen ja -käski hänen pitämään huolta siitä, ettei äskentullutta nuorta herraa -loukattaisi. - -Isäntä, joka näytti tuntevan nuo suurisuiset juomaveikot, huusi heille: - --- Ulos heti paikalla täältä, taikka saatte tavallista nopeamman -kyydin! - -Miehet nousivat meluten ja kiroillen paikoiltaan; mutta tottelivat -sentään isännän käskyä ja poistuivat huoneesta. - --- Olen pahoillani, että nuo lurjukset ovat teitä loukanneet, sanoi -isäntä; -- mutta minä en tiennyt, että he olivat täällä. Meidän on -vaikea kieltää heitä panemasta hevosiaan talliimme, mutta me tiedämme -kyllä mitä ihmisiä he ovat, ja jos aiotte pitkälle matkalle, niin on -paras, että hankitte itsellenne matkaseuraa. - --- Kiitos neuvostanne, isäntä hyvä, vastasi Edvard. -- He ovat kai -maantierosvoja? - --- Juuri niin. Tähän asti he aina ovat osanneet kiertää oikeutta, -muuten he jo kauan olisivat istuneet salpojen takana. Teillä on hyvä -miekka vyöllänne, näen minä, mutta toivottavasti teillä on muitakin -aseita? - --- Niin on, kas tässä, vastasi Edvard ja näytti isännälle Ratcliffin -pistooleja. - -Sitten hän söi illallisensa, tyhjensi pikarillisen viiniä ja meni -levolle. - -Seuraavana aamuna hän nousi varhain vuoteeltaan ja meni talliin -antamaan hevoselleen heiniä. Nuo kolme miestä olivat myöskin tallissa, -mutta tällä kertaa he jättivät hänet rauhaan. Edvard palasi sitten -tarjoiluhuoneeseen ja söi aamiaisen. Sen tehtyään hän otti pistoolinsa -esille ja pani niihin sankkiruutia; sitä tehdessään hän sattui -vilkaisemaan ulos ikkunasta, -- siinä seisoi yksi veijareista nenä -litteänä ikkunassa. -- Sen parempi, arveli Edvard itsekseen hymyillen, --- nyt hän tietää, ettei ole hyvä ryhtyä leikkiin minun kanssani. - -Edvard Armitage pisti pistoolit vyöhön, maksoi isännälle laskunsa ja -pyysi hevosensa. Sen saatuaan hän nousi satulaan ja ratsasti edelleen. - -Hän ei ollut vielä ehtinyt ulos kaupungista, ennenkuin nuo kolme -maantierosvoa täyttä laukkaa ratsastivat hänen ohitseen. -- Me tapaamme -kyllä vielä toisemme, ajatteli Edvard; hän antoi hevosen mennä tasaista -juoksua, koska hän ei tahtonut väsyttää sitä ennen aikojaan. -Ratsastettuaan noin kolme mailia hän saapui eräälle nummelle, jolloin -hän huomasi äskeiset miehet noin kilometrin päässä erään mäen harjalla, -jonka taakse he pian katosivat. Edvard pysähdytti nyt hevosensa -antaakseen sen hiukan puhaltaa ja ratsasti käymäjalkaa mäkeä ylös. Hän -oli jo miltei ennättänyt mäenharjalle, kun hän kuuli laukauksia, ja -tuokion kuluttua ratsasti muuan mies täyttä neliä häntä kohti. Mies -katseli taakseen ja piti pistoolia kädessään. Minkä vuoksi? Edvard -arvasi syyn, ja aivan oikein, siinä tulivat nuo kolme toverusta täyttä -neliä ratsastaen pakenevan ratsumiehen kintereillä. Yksi heistä ampui, -mutta kuula ei osunut, ratsumiehellä oli parempi onni. Hän laukaisi ja -kaatoi yhden vainoojistaan maahan. - -Kaikki tämä tapahtui salaman nopeudella, ja vasta kun molemmat toiset -rosvot kiitivät aivan Edvardin ohi, ennätti hän ampua, jolloin toinen -heistä vaipui maahan hevosen selästä. Nyt oli vain yksi enää jäljellä -ja hän piti viisaimpana pötkiä pakoon. Yks -- kaks -- kolme hän -hevosineen harppasi ojan yli ja nelisti nummen yli näkymättömiin. - --- Kiitos -- monenkertaiset kiitokset hyvästä avustanne! huusi vainottu -ratsastaja ja ratsasti aivan Edvardin luo! --, Te saavuitte tosiaan -oikeaan aikaan. Noita lurjuksia oli liian monta yhtä vastaan. - --- Oletteko haavoittunut? kysyi Edvard heti. - --- En. Kuula hipaisi vain hiuksiani. He hyökkäsivät kimppuuni -kilometrin päässä täältä. Olin matkalla pohjoiseen päin, kun äkkiä -kuulin kavionkopsetta takanani. Käännyin katsomaan ja huomasin heti, -mitä ihmisiä he olivat. Poikkesin siis tien viereen piiloutuakseni -pieneen viidakkoon, jonka näette tuossa. Yksi konnista ratsasti -eteenpäin sulkeakseen minulta tien, molemmat toiset koettivat hyökätä -takaa kimppuuni, mutta minä peijasin heitä ja ratsastin takaisin samaa -tietä, jota olin tullutkin. He jäljestäni. Lopun tiedätte itsekin... - --- Mutta mitä teemme nyt näille molemmille kaatuneille? - --- Oh, he saavat olla siinä, missä ovat. Minä matkustan tärkeissä -asioissa Yorkiin enkä halua joutua kuulusteltavaksi ja tutkittavaksi -tyhjän tähden. Ei, minä rauhoitan mieleni sillä, että maailmassa nyt on -kahta konnaa vähemmän -- tehkää te samoin. - -Edvard myönsi hänen olevan oikeassa. - --- Hyvä, hän sanoi, -- minäkin olen matkalla pohjoiseen, ja koetan -päästä niin pian kuin mahdollista perille. - --- Lähdemmekö yhteen matkaan? ehdotti vieras. -- Silloin voimme kulkea -turvallisemmin. Kuka tietää, vaikka vieläkin joutuisimme tekemisiin -samantapaisten rosvojen kanssa. - -Vieraan ratsumiehen olento oli niin avomielinen ja luonnollinen, että -Edvard heti suostui hänen ehdotukseensa. - -Hän oli nuori, voimakas mies, vähän kolmannellakymmenellä, Edvard ei -koskaan ollut nähnyt kauniimpaa miestä. Hän oli hienosti pukeutunut, -mutta hänen pukunsa ei ollut prameileva; sulkatöyhtöisestä hatusta -päättäen oli nuorukainen niin kutsuttu kavaljeeri, siis kuninkaan -puoluetta. Molemmat nuoret miehet ratsastivat rinnatusten jutellen -iloisesti niitä näitä, kumpikin vältti hienotunteisesti kysymyksiä, -jotka olisivat voineet tuntua utelevilta -- he iloitsivat vain toinen -toisensa seurasta. - -Päivällisaikaan he pysähtyivät erääseen pieneen maakylään, jossa -antoivat hevosten levähtää ja syödä. Silloin tuli Edvardin matkatoveri -maininneeksi, että hän mieluummin karttoi suuria kaupunkeja. -- Niissä -on niin paljon uteliaita ihmisiä, hän sanoi, -- ja minua ei haluta -saada seuralaisia kintereilleni. - -Edvard heristi korviaan. -- Se sopii minulle, ajatteli hän, ja kun -nuorukainen ehdotti, että he kulkisivat erästä syrjätietä, joka päälle -päätteeksi oli oikotie, suostui hän siihen ilolla. Koko matkallaan he -joutuivatkin vain kahteen kaupunkiin, ja niissäkin he näyttäytyivät -vasta pimeän tultua. Ja koko ajan he poikkesivat vain kaikkein -yksinkertaisimpiin majataloihin, missä saivat olla rauhassa nenäkkäiltä -ja uteliailta kysymyksiltä. - -Päivä päivältä heistä tuli yhä paremmat ystävät ja vähitellen alkoi -heidän molemminpuolinen umpimielisyytensä käydä kiusalliseksi. Nuori -vieras mursi ensimmäisenä jään. - --- Herra Armitage, lausui hän eräänä päivänä äkkiä, -- nyt olemme jo -muutamia päiviä ratsastaneet rinnatusten, olemme syöneet saman pöydän -ääressä, nukkuneet samassa huoneessa ja vaihtaneet monta järkevää -sanaa. Mutta koko ajan olemme välttäneet puhua itsestämme ja toistemme -tuumista. Me emme ole olleet avomielisiä toisillemme. Mitä sanotte te? -Luotatteko minuun? Minä luotan teihin. Pukunne on viholliseni puku, -mutta puheenne ja koko olentonne ilmaisee teidät. Suoraan sanoen -luulisin, että töyhtöhattu, tällainen kuin minun, sopii päähänne -paremmin kuin tuo sokeritoppapäähine, joka nyt peittää sen. Enkö ole -oikeassa? Niin, en tietysti tahdo olla utelias... mutta lyhyesti -sanoen: haluaisin olla ystävänne, ja jos tuntisin matkanne varsinaisen -päämäärän ja tarkoituksen, niin voisin ehkä antaa teille jonkin neuvon, -josta teillä voisi olla hyötyä. Jos siis luotatte sanaani... - --- Sen teen, kuului Edvardin vastaus, -- ja suoraan ja rehellisesti -tahdon teille vastata, herra Chaloner. Olette oikeassa, mielelläni -vaihtaisin tämän pukuni toiseen, jos itse saisin valita. - --- Olen siis arvannut oikein. Eikö totta? Tekin matkaatte pohjoista -kohti taistellaksenne kuningas Kaarlen puolesta? Lancashiressä on -minulla kaksi tätiä, jotka aina ovat pysyneet kuningassuvulle -uskollisina; minä käyn heitä tervehtimässä, ja te olette myöskin -tervetullut heidän kotiinsa -- siitä vastaan. - --- Mikä on tätienne nimi, herra Chaloner, kysyi Edvard. - --- Conynghame. - -Sanaakaan sanomatta otti Edvard kirjeen povitaskustaan ja ojensi sen -Chalonerille. Osoite kuului: Korkea-arvoinen Neiti Conynghame. Bolton. -Lancashire. - -Chaloner luki tämän nimen ja huudahti nauraen: - --- Mainiota! Kaksi miestä tapaa toisensa maantiellä. Molemmat -matkustavat samoissa asioissa. Heillä on sama päämäärä. Ja kolme päivää -kuluu, ennenkuin he uskaltavat puhua vapaasti toisilleen. - --- Ajat vaativat varovaisuutta, vastasi Edvard pistäen kirjeen takaisin -taskuunsa. - --- Ikävä kyllä, huokasi Chaloner, -- ikävä, ettei kaksi kelpo miestä -uskalla luottaa toiseensa. Mutta kenties on hyvä, että me -kavaljeeritkin opimme hiukan varovaisuutta, se ei muutoin ole vahva -puolemme. Olen niin iloinen siitä, että olemme tavanneet toisemme. Te -olette mies, jonka rinnassa asuu rohkeutta ja jonka sydän on oikealla -paikalla. Me kaksi olemme ystäviä, eikö totta? - --- Niin minäkin ajattelen, vastasi Edvard pudistellen lämpimästi -nuorukaisen ojennettua kättä. - -Molemmat ystävät jatkoivat sitten matkaansa rinnatusten, Chaloner tiesi -kertoa paljon sodasta, ja Edvard Armitage kuunteli hartaasti hänen -puhettaan. Hän sai siten tietää, että kuninkaan asiat olivat hyvällä -kannalla; hänen armeijansa oli suuri ja hyvästi varustettu, ja niin -pian kuin se Skotlannista marssi Englannin maalle, oli siihen yhtyvä -satoja, jopa tuhansiakin, taistellakseen kuninkaallisen lipun suojassa. - --- Minun isäni kaatui Nasebyn luona, kertoi Chaloner. -- Ne, jotka -nykyään vallitsevat tässä maassa, anastivat isänperintöni, ja vain -hyviä tätejäni on minun siitä kiittäminen, etten ole keppikerjäläinen. - --- Kaatuiko teidän isänne Nasebyn luona? lausui Edvard. -- Olitteko -itsekin samassa taistelussa? - --- Olin. - --- Siinä kaatui minunkin isäni. - --- Niinkö? Armitage? Sitä nimeä en muista... Mutta hän oli ehkä -sotamies? - --- Ei, hän oli eversti, vastasi Edvard. - --- Etteköhän erehdy, mikäli minä muistan, ei Nasebyn taistelussa ollut -sen nimistä everstiä. Chaloner katseli epäillen toveriinsa. - --- En minä erehdy. Mutta osoittaakseni teille, etten laskettele teille -loruja, puhun suuni puhtaaksi. Oikea nimeni ei ole Armitage. Isäni oli -eversti Beverley. - --- Beverley! toisti nuori kavaljeeri. -- Niin, nyt käsitän. Monta -kertaa olen matkallamme koettanut saada selville, ketä te muistutatte. -Beverley! Niin, se on tunnettu nimi. Ja kuinka te olette isänne -näköinen! Hänet olen monta kertaa nähnyt. Hän oli miesten mies!... -Kuulkaa, Beverley, olkaamme me kaksi ystäviä elämässä ja kuolemassa. -Tuossa on käteni. - -Edvard tarttui lämpimästi toisen ojennettuun käteen. Sitten kertoi -nuorukainen koko elämäntarinansa. Kun Chaloner oli kuullut häntä -loppuun saakka, huudahti hän: - --- Arnwoodin palosta kuulivat kyllä kaikki aikoinaan, ja ihmiset -luulevat yleensä, että Beverleyn lapset hukkuivat liekkeihin. Monet -lapset ovat itkeneet itsensä nukuksiin kuullessaan tarinaa teidän -kauheasta kuolemastanne -- kaikki lastenhoitajat sen osasivat ulkoa. -Mutta sano minulle, aiotko salata oikean nimesi silloinkin, kun astut -kuninkaan armeijaan? Aiotko sotilaanakin kantaa Armitagen nimeä? - --- Sitä en ole vielä tarkoin ajatellut. Olin aikonut kysyä neuvoa -joltain ystävältä. - --- Ystävältä, toisti Chaloner. -- Hyvä! Tässä hänet näet. Kysy minulta --- tai ei, sinun ei tarvitse kysyä, minä vastaan kohta. Sinun ei pidä -salata hyvää nimeäsi kuninkaalta, Edvard Beverley. Usko minua, -armeijassa syntyy suuri riemu, kun uljaan Beverleyn poika astuu sen -lipun suojaan. Se nimi ennustaa voittoa ja onnea. Isäsi oli Englannin -parhaita poikia, ja kuninkaalla ei ole ainoatakaan uskollisempaa -palvelijaa. Mutta mitä näenkään! Eikös vaan tuolla kohoakin Boltonin -tuttu kirkon torni! Olemme siis pian perillä. Molemmat vanhat neidit -riemastuvat varmaankin suuresti kuullessaan, että Beverleyn jälkeläinen -saapuu heidän vieraakseen. - -Ystävän lämpimät sanat, jotka niin kauniisti kunnioittivat hänen isänsä -muistoa, ilahduttivat suuresti Edvardia. Hän tuli liikutetuksi ja -kyyneleet nousivat hänen silmiinsä, kun hän ajatteli veljeään ja -sisariaan, jotka nyt kaukana kotona häntä kaipasivat. Paljon hän olisi -antanut, jos olisi voinut sillä hetkellä liitää heidän luokseen pikku -metsänvartijantalolle kertoakseen heillekin onnestaan. Nyt hän sai -tyytyä vain ajatuksissaan pääsemään kotiin. - -Vasta myöhään illalla he pimeässä saapuivat vanhaan herraskartanoon, -missä Chalonerin tädit asuivat. Huhu heidän tulostaan oli kuitenkin -ennättänyt saapua heitä ennen, ja molemmat vanhat neidit seisoivat -etuhallissa ja vastaanottivat avosylin nuoret herrat. - --- Jumalan kiitos, että sinut taas näen, oma poikani. Olen niin -pelännyt, että sinulle jotain tapahtuisi tiellä, sanoi toinen heistä. - --- Niin, vähälläpä olikin, etten henkeäni menettänyt, vastasi nuori -Chaloner, -- mutta hyvä ystäväni, jonka tässä näette, tuli avukseni -parhaaseen aikaan... Niin, hän näyttää keropäältä, mutta älkää -välittäkö. Hän on yhtä hyvä kavaljeeri kuin kuka tahansa -- hän on -eversti Beverleyn poika! - -Molemmat vanhat naiset ojensivat Edvardille kätensä toivottaen hänet -sydämellisesti tervetulleeksi. Vähän ajan kuluttua istuivat väsyneet -matkamiehet runsaan illallispöydän ääressä mielihyvällä nauttien sen -herkkuja. - --- Kuinka hauska istua mukavasti ja rauhallisesti turvallisessa -kodissa, virkkoi Chaloner maistellessaan monia ruokia, -- kun ei -tarvitse alituiseen juosta katsomassa saako hevonen kylliksi ruokaa. -Nuo majatalojen isännät ovat kauhean saidat kauroilleen. Tässä talossa -eivät ratsut näe nälkää, Edvard... Mutta tosiaan -- onko minulle tullut -kirjeitä? - --- Kyllä pari kappaletta, mutta syö ensin. - --- Ei, minä voin hyvin silmäillä niitä tässä syödessänikin. - -Kirjeet tuotiin. Chaloner avasi ne ja ojensi ne sitten Edvardille. Ne -olivat kenraali Middletonilta ja muutamilta Chalonerin ystäviltä -armeijassa ja sisälsivät uutisia asiain menosta. - --- Kuten näet, Beverley, ovat he jo lähteneet liikkeelle, sanoi -Chaloner, -- ja kenraali Cromwell on tukalassa asemassa. Meidän -armeijamme seisoo hänen ja Lontoon välillä ja heillä on kolmen -päivämarssin ennätys. Saammepa nähdä, että englantilaiset yhtyvät -skotlantilaisiin, ja silloin on voitto varma. Parlamentin sotajoukko ei -ole läheskään niin suuri kuin meidän, ja päivä päivältä liittyy yhä -uusia joukkoja kuninkaan armeijaan. Huomenna saapuu Derbyn jaarli -miehineen, kuningas on lähettänyt hänelle sanan. - --- Missä paikoin on sotajoukko tällä haavaa? kysyi Edvard. - --- Maltahan -- tänä iltana he kai ovat täällä aivan lähellä. Huomenna -voimme yhtyä heihin, jos haluat. - --- Kyllä, vastasi Edvard Beverley, -- mitä pikemmin, sitä parempi. - -Illallisen jälkeen juttelivat nuorukaiset vielä noin tunnin ajan -herttaisten vanhojen neitien kanssa. Sitten he saivat kumpikin oman -huoneen, ja pian oli vanha herraskartano vaipunut sikeään uneen. - - - - -KOLMASKOLMATTA LUKU. - -Kaarle-kuningas ja hänen sotajoukkonsa. - - -Seuraavana aamuna jo ennenkuin Chaloner ja Edvard Beverley olivat -ennättäneet noustakaan, toi lähetti kirjeen kenraali Middletonilta. -Siten he saivat tietää, että kuninkaan sotajoukko parhaillaan oli -leirissä noin mailin päässä itäänpäin herraskartanosta. - -Edvard oli juuri pukeutumassa, kun hänen ystävänsä tuli hänen luokseen. -Hän neuvoi häntä heittämään hyvästi vanhalle puvulleen. - --- Nyt, kun sinun ei enää tarvitse esiintyä kirjurina eikä keropäänä, -olisi ehkä parasta vaihtaa pukua, arveli hän. -- Ellet halveksi käyttää -minun vaatteitani, jotka ovat käyneet minulle liian pieniksi, niin -pyytäisin sinua valitsemaan itsellesi puvun niistä. Tulehan katsomaan. - -Hän vei Edvardin vaatesäiliöönsä, jossa oli yllin kyllin valitsemisen -varaa. Edvard suostui kiitollisena ehdotukseen. Pian oli metsäpäällikkö -Stonen kirjuri kuin poispuhallettu, ja hänen sijallaan seisoi nuori -kaunis aatelismies. - -Kun he olivat syöneet aamiaista, heittivät he hyvästi ystävällisille -emännilleen, nousivat satulaan ja ratsastivat leiriin. He ratsastivat -nopeasti ja tunnin kuluttua he saapuivat etuvartijain luo. He -ilmoittautuivat vahtiupseerille, ja heidät vietiin kenraali Middletonin -luo, joka vastaanotti Chalonerin kuin vanhan ystävän. Kuultuaan, että -Edvard oli eversti Beverleyn poika, hän tervehti häntä kunnioittavasti -ja ystävällisesti. - --- Olen kaivannut teitä, Chaloner, sanoi kenraali. -- Me kokoamme juuri -ratsuväenrykmenttiä -- Buckinghamin herttua tulee sen päälliköksi, -mutta Masseysta tulee varsinainen johtaja. Teillä on vaikutusvaltaa -tässä kreivikunnassa ja voitte siis hankkia meille monta uljasta -ratsumiestä, eikö totta? - --- Kenties. Missä on Derbyn jaarli? - --- Täällä leirissä. - --- Entä kenraali Lester? - --- Hän on pahalla tuulella. Luulenpa, että häntä suututtavat monet -papit, joita armeijassamme vilisee... Mutta kuninkaan pitäisi olla -tähän aikaan tavattavissa. Oletteko valmiit, niin vien teidät hänen -luokseen? - -Sanottu ja tehty. Kenraali Middleton opasti nuoret ystävämme talolle, -jonka kuningas oli ottanut asunnokseen, ja muutaman minuutin -odotettuaan he pääsivät hänen majesteettinsa puheille. - -He tervehtivät kunnioittavasti kuningas Kaarle Toista -- maatonta -kuningasta -- ja kenraali Middleton lausui: -- Suvaitkaa minun, teidän -majesteettinne, esittää majuri Chaloner, jonka isän nimen teidän -majesteettinne kyllä tuntee. - --- Ettenkö tuntisi! Kuningas kääntyi ystävällisesti Chalonerin puoleen. --- Tiedän, että hän oli uljas ja uskollinen mies. Olen varma siitä, -että poika on perinyt hänen uljuutensa ja jalon mielensä. - -Näin sanoen hän ojensi Chalonerille kätensä, jota nuori mies polvistuen -suuteli. - -Kenraali jatkoi: - --- Ja nyt hämmästyy teidän majesteettinne varmaankin, kun esitän teille -tämän nuoren miehen -- eversti Beverleyn vanhimman pojan. - -Kuningas hämmästyi todellakin. -- Mitä kuulenkaan! huudahti hän -iloisesti. -- Ja minä kun luulin, että kaikki lapset olivat saaneet -surmansa, silloin kun Arnwood niin häpeällisesti poltettiin. Toivotan -teidät sydämellisesti tervetulleeksi armeijaan. Mitä voimme tehdä -puolestanne, Beverley? Sallikaa meidän tietää se, jotta voisimme -osoittaa kiitollisuuttamme isänne muistolle. - -Edvard tuli syvästi liikutetuksi Kaarle-kuninkaan ystävällisistä -sanoista. - --- Minulla on vain yksi toivomus, hän änkytti, -- saada aina olla -teidän majesteettinne läheisyydessä vaaran hetkellä. - --- Se oli Beverleyn arvoinen vastaus, sanoi kuningas; sitten hän -kääntyi kenraali Middletonin puoleen ja sanoi: - --- Pyydän teitä ottamaan nuoren Beverleyn suojaanne. Pitäkää hänestä -hyvää huolta. - -Molemmat nuorukaiset saivat sitten luvan poistua, mutta kenraali -Middleton jäi vielä pariksi minuutiksi kuninkaan määräyksiä -vastaanottamaan. Kun hän yhtyi nuorukaisiin, kertoi hän Edvardille, -että kuningas oli suvainnut määrätä hänet kapteeniksi ratsuväkeen. -- -Chaloner, te pidätte kyllä huolta kapteeni Beverleyn univormusta ja -muusta senkaltaisesta? -- Kiitos. Niin, hevonenhan teillä jo on, meidän -onkin oltava liikkeellä jo huomenna. - --- Sanokaahan minulle, kysyi vastaleivottu kapteeni, -- tiedetäänkö -mitään parlamentin sotajoukosta? - --- Kyllä, se marssii nyt Lontoota kohti Yorkin tietä ja koettaa sulkea -meiltä tien pääkaupunkiin. Mutta nyt minun täytyy heittää teille -hyvästi, hyvät herrat, aikani on täpärällä. Näkemiin. - -Nyt oli Edvard siis vihdoinkin saavuttanut päämääränsä. Hän oli -kapteeni Kaarle kuninkaan armeijassa! - -Jo seuraavana päivänä hän joutui tuleen. Warringtonissa kohtasi -kuninkaan väki ratsuväen osaston, joka oli kenraali Lambertin joukkoa. -Syttyi taistelu ja lyhyen ottelun jälkeen ajettiin parlamentin väki -pakosalle. Tämä pieni voitto herätti suurta riemua sotilaissa, sillä -Lambert oli Cromwellin taitavimpia päälliköitä, ja kun he kerran -saattoivat ajaa hänet pakosalle, eivät he enää muustakaan huolehtineet. -Ei kukaan arvannut, että Lambertin pako oli ennakolta harkittu; hän -toimi kaikessa Cromwellin käskyn mukaan ja oli vain aikonut hidastuttaa -kuninkaallisen sotajoukon etenemistä. Tämä hänelle onnistuikin, ja sen -lisäksi saattoi tämä helposti saavutettu voitto Kaarle-kuninkaan -ylimieliseksi. Hän luuli tulevansa toimeen ilman Derbyn jaarlin apua ja -miesvoimaa. Jaarli ja pari sataa aatelismiestä hänen kanssaan erosi -siis armeijasta ja lähti Lancashireen kootakseen uusia puoluelaisia -kuninkaalle. - -Kuninkaan ja päälliköiden tarkoitus oli nyt marssia Lontoota kohti niin -nopeasti kuin mahdollista. Mutta se oli helpommin sanottu kuin tehty. -Miehistö oli väsynyt ja rasittunut, ja helle oli niin kova, että tuon -tuostakin täytyi levähtää. Päätettiin siis pysähtyä Worcesterin -kaupunkiin, joka riemuiten vastaanotti kuninkaan ja vieraanvaraisesti -piti huolta sotaväen tarpeista. Täällä aiottiin viipyä, kunnes Derbyn -jaarli toisi lisää väkeä. - -Mutta nyt saapui kuninkaalle surusanoma. Yön pimeydessä oli vihollinen -hyökännyt jaarlin ja hänen joukkonsa kimppuun. Ei ainoakaan mies ollut -päässyt pakoon; kaikki he olivat joko saaneet surmansa tai joutuneet -vangiksi; viimeksimainittujen joukossa jaarli itse. - --- Se oli kova isku meille, Chaloner, sanoi Edvard ystävälleen. - --- Niin oli, vastasi tämä. -- Me olemme menettäneet parhaimmat -miehemme, ja tämän jälkeen ei tietysti kukaan uskalla liittyä meihin. -Pahinta on kuitenkin se, että eripuraisuus yhä vain lisääntyy -leirissämme. Buckinghamin herttua tahtoo ylivallan, johon kuningas ei -suostu, ja kenraali Leslie on jo kadottanut rohkeutensa. Middleton -yksin täyttää velvollisuutensa. Ajattelepas, jos Cromwell nyt hyökkäisi -kimppuumme. Silloin olisimme hukassa. Täällä olemme nyt vetelehtineet -viisi päivää emmekä muuta tee kuin riitele. Tämä on kerrassaan -sietämätöntä! huudahti Chaloner lopuksi. - --- En minäkään voi ymmärtää, kuinka kuningas voi niin rauhallisesti -suvaita tällaista. - --- Hän ei sille mitään voi, ystäväni. Muista, että hänen kruununsa on -kysymyksessä. Mutta häntä ei totella, siinä vika. - --- Etköhän sinä katsele asiaa liian synkältä kannalta. Yhteinen vaara -sovittaa ehkä eripuraiset, ja kun he näkevät Cromwellin edessään, -unohtavat he varmaankin kateutensa ja yksityiset riitansa. - --- En usko, sanoi Chaloner. -- Ei, Edvard, minä tunnen ihmiset. -Odotahan, niin saat nähdä, että minä olen oikeassa -- valitettavasti. - -Kului vielä pari päivää ja riidanhenki hajoitti sotajoukkoa yhä -enemmän. Äkkiä toi pikalähetti sanan että Cromwell joukkoineen oli -puolen päivänmatkan päässä kaupungista. Hänen sotavoimansa oli puolta -isompi kuin kuninkaan. - -Salaman tavoin iski tämä sanoma Kaarle Toisen leiriin. Kaikki olivat -epätoivoissaan ja neuvottomia. Mitä tehdä? - -Kolmas päivä syyskuuta tuli Cromwellin armeija näkyviin kaukana. Edvard -oli ollut hevosen selässä koko yön, hän kuljetti kuninkaan käskyjä eri -osastoille. Sotajoukko oli järjestetty niin hyvin kuin kävi päinsä ja -odotteli vain Cromwellin hyökkäystä. Mutta parlamentin sotavoima ei -liikkunut paikaltaan, näytti siltä kuin ei se olisikaan aikonut tapella -sinä päivänä. Päivällisaikaan kuningas palasi asuntoonsa nauttiakseen -hiukan ravintoa; hänkin oli istunut hevosen selässä tuntikausia. Mutta -tuskin hän oli istuutunut pöytään, kun pikalähetti toi sanan, että -molemmat sotajoukot olivat törmänneet yhteen. Kuningas syöksyi hevosen -selkään, mutta ennenkuin hän ennätti taistelutantereelle, kohtasi hän -koko ratsuväkensä, joka pakeni suin päin sellaisella vauhdilla, ettei -kuningas voinut heitä pysähdyttää. Kuningas huusi useita upseereitaan -nimeltä, mutta kukaan ei kuullut, pelosta silmittöminä he syöksyivät -eteenpäin; olipa kuningas itsekin joutua hevosten jalkoihin ja -tallatuksi. - -Cromwell oli voittanut helposti, ainoastaan se osasto, jota kenraali -Middleton ja Hamiltonin herttua johtivat teki urhoollisesti -vastarintaa. Mutta kun nämäkin uljaat päälliköt haavoittuivat, -herttualta oli tykinluoti katkaissut jalan -- oli kaikki hukassa. Koko -sotajoukko kadotti rohkeutensa. - -Silloin ratsasti kuningas takaisin kaupunkiin. Hän tapasi ratsuväen -osaston, jonka Chaloner oli saanut pysähtymään paossaan. - --- Seuratkaa minua! huusi kuningas. -- Katsokaamme, mitä vihollinen -tekee. Ellei Cromwell aja takaa pakenevia, on vielä toivon kipinä -jäljellä. - -Näin sanoen Kaarle-kuningas kannusti hevostaan ja ratsasti ottamaan -asemasta selkoa. Chaloner, Edvard Beverley ja pieni parvi upseereita -seurasi häntä -- mutta siinä olikin koko hänen seurueensa. Muun -ratsuväen oli yleinen pelkuruus tartuttanut niin, että se kääntyi -takaisin. Samalla saatiin kuulla, että Cromwellin ratsuväki oli jo -tunkeutunut kaupungin sydämeen... Taistelu oli menetetty. - -Kuningas alistui viimein vaikka vastenmielisesti upseeriensa -rukouksiin, kääntyi ja lähti nelistämään pakenevan sotajoukkonsa -jälkeen. Muutamia tunteja ratsastettuaan hän saavutti ratsuväkensä, -mutta vaikka sen lukumäärä nousi 4000 mieheen, ei heihin enää ollut -luottamista, peloissaan ja alakuloisia kun olivat. Kaarle-kuningas -päätti silloin jättää sotajoukkonsa. Yön pimeydessä hän puhumatta -kenellekään mitään aikomuksestaan erosi armeijastaan. Hän ajatteli -helpommin välttävänsä takaa-ajajansa, jos hän kulki yksin. - -Vasta seuraavana aamuna sotajoukko huomasi kuninkaan kadonneen. Samalla -oli viimeinenkin yhdysside eri joukkojen välillä katkennut, ja pian oli -koko armeija hajonnut kuin tuhka tuuleen. Suurin osa riensi takaisin -Skotlantiin, josta he olivat kotoisin. - -Edvard Beverley ja Chaloner eivät oikein tienneet, mihin ryhtyä. - --- Sinä aiot kai kotiin Uuteenmetsään? kysyi Chaloner. -- Jos sallit, -niin seuraan sinua. Etelässä olemme paremmassa turvassa kuin täällä -Pohjois-Englannissa. Minä en uskalla lähteä Lancashireen. - --- Tule vain mukaani, sanoi Edvard. -- Minä kyllä hankin sinulle -turvapaikan, kunnes päätät tarkemmin tulevaisuudestasi. Lähtekäämme -heti matkaan, voimmehan lähemmin keskustella asiasta tiellä. Hiljaa! -Mitä se? Kuulin laukauksia. Ratsastammeko tuolle kukkulalle, niin -näemme mitä on tekeillä? - -Vinhaa vauhtia ratsasti Edvard ylös törmälle, josta oli laaja näköala -yli koko seudun. - --- Hei! huusi hän Chalonerille, joka oli seurannut häntä. -- Katso -tuonne! Siinä ottelee parvi kavaljeereja ja Cromwellin sotureja. Tule, -antakaamme heidän maistaa miekastamme. - --- Eteenpäin! vastasi Chaloner kannustaen hevostaan ja ratsasti kuin -tuulispää parlamentin ratsumiesten kimppuun. - -Tämä odottamaton hyökkäys ratkaisi seikkailun. Cromwellilaiset pötkivät -pakoon jättäen kuusi kuollutta taistelukentälle. - --- Kiitos Chaloner! Kiitos Beverley! sanoi ääni, jonka nuorukaiset heti -tunsivat Grenvillen, kuninkaan paasin ääneksi. -- Kiitos hyvästä -avusta! Nämä velikullat tässä -- hän osoitti väkeään -- olivat juuri -pakoon juoksemassa, kun saavuitte avukseni. Kuulkaahan, saanko yhtyä -seuraanne? Näihin ei ole luottamista, mieluummin heitän heille hyvästi -heti paikalla. - --- Malttakaa, sanoi Chaloner, -- minulla on hyvä tuuma. Hän astui -sotilaiden luo ja puhui heille: -- Kuulkaa miehet, on paras, että me -kaikki hajaannumme toisistamme, se on ainoa pelastuskeinomme. -Ratsastakaa, enintään kaksittain, sillä pian saamme cromwellilaiset -kimppuumme, uskokaa minua. - -Se riitti. Miehet pitivät hänen neuvoaan viisaana ja olivat pian -kadonneet näkyvistä. Chaloner, Edvard ja Grenville olivat -tappelukentällä, jolla makasi noin tusina kaatuneita ja pahasti -haavoittuneita. Seitsemän kuninkaanpuoluelaista ja viisi -cromwellilaista oli joutunut taistelun uhriksi. - --- Nyt minä ehdottaisin, sanoi Edvard, -- että me pukeutuisimme näiden -kaatuneiden cromwellilaisten pukuihin, silloin voimme rauhallisesti -matkustaa halki koko maan muka Cromwellin lähetteinä, jotka ovat -etsimässä kuningasta. - --- Ehdotuksesi on hyvä, sanoi Chaloner, -- ja mitä pikemmin panemme sen -toimeen, sen parempi. - -He sitoivat hevosensa lähimpään puuhun. Annettuaan haavoittuneille -kaiken mahdollisen hoidon, riisuivat he kolmelta kaatuneelta univormut -ja jatkoivat sitten täyttä laukkaa matkaansa Cromwellin rakuunoiksi -pukeutuneina. Ratsastettuaan noin neljä-viisi mailia, uskalsivat he -hetkisen levähtää ja jatkoivat sitten matkaansa hiljaista ravia. - -Myöhään illalla he saapuivat pieneen kylään, jossa oli majatalo. He -päättivät jäädä sinne yöksi ja veivät hevosensa talliin. - --- Nyt saamme olla niin röyhkeitä kuin ikinä voimme, sanoi Chaloner, -- -silloin ei kukaan epäile meitä. - -Grenville nyökäytti päätään ja osoitti samalla ymmärtäneensä Chalonerin -tarkoituksen. Ovessa hän rajusti töytäisi isäntää ja käski hänen -pitämään kiirettä. -- Muuten katkaisen sinulta korvat, uhkasi hän. -Sitten he astuivat vierashuoneeseen. He esiintyivät hyvin mahtavasti, -komensivat pöytään talon parasta, huusivat ja reuhasivat. Lopuksi he -heittäytyivät nukkumaan isäntäväen omaan vuoteeseen. Sanalla sanoen he -käyttäytyivät niin röyhkeästi ja ylimielisesti, ettei kukaan -epäillytkään heitä muiksi kuin Cromwellin rakuunoiksi. - -Seuraavana aamuna he Chalonerin neuvosta ratsastivat tiehensä -maksamatta penniäkään kaikesta siitä, mitä olivat syöneet ja juoneet, -vaikka heillä oli rahaa yllin kyllin. - -Näin he jatkoivat matkaansa eteenpäin, esiintyivät cromwellilaisina, -kyselivät pakolaisia kaikkialla ja karttoivat mikäli mahdollista -asuttuja seutuja. Neljässä päivässä heidän onnistui saapua Uudenmetsän -rajalle. He kätkeytyivät viidakkoon odottaakseen pimeän tuloa. - -Edvardin oli nyt etukädessä huolehtiminen, ettei herra Stonelle -koituisi mitään ikävyyksiä hänen tähtensä. Oli tärkeätä, ettei kukaan -saanut tietää hänen retkistään senjälkeen kuin hän oli lähtenyt -metsäpäällikön talosta. Olipa onni, ettei hänellä ollut omia vaatteita -yllään, nyt hän palasi kotiin pukeutuneena Cromwellin soturiksi, ja se -ei tietysti voinut herättää epäluuloja kenessäkään. Pimeän tultua hän -päätti viedä molemmat ystävänsä metsänvartijantalolle ja itse rientää -viemään herra Stonelle sanaa Cromwellin voitosta ja kuninkaan tappiosta -Worcesterin luona. Edvard ja hänen toverinsa olivat nimittäin -tiellä huomanneet, ettei niillä seuduin tiedetty vielä mitään -sotatapahtumista. - -Heti hämärän tultua lähtivät kolme matkamiestämme piilopaikastaan. -Edvard, joka tunsi kaikki polut ja mutkat metsässä, vei ystävänsä -oikotietä, niin että he hyvin pian saapuivat määräpaikkaansa. Heidän -tulonsa herätti ensin suurta levottomuutta. Alfred ja Pablo seisoivat -pihalla; äkkiä he kuulevat kavionkopsetta, kurkistavat metsään ja -näkevät sotilaita. Alfred aikoi ensin rientää sisään ja sulkea oven, -mutta huomasi pian, että hän siinä olisi tehnyt kovin tyhmästi. Jos -vaara kerran uhkasi, täytyi hänen kohdata se miehen lailla. Hän lähetti -siis Pablon varoittamaan Alicea ja Editiä ja asettui itse ovelle -tulijoita vastaanottamaan. Nyt he saapuivat, -- ja samassa haihtui -pelko, Alfred tunsi Edvardin äänen. Seuraavassa silmänräpäyksessä -ympäröivät siskot riemuhuudoin "ison veljen". Ja sitten kyseltiin ja -kerrottiin yhteen ääneen, niin että Edvardin viimein täytyi sulkea -korvat käsillään. - --- Prr! huudahti hän nauraen. -- Ensin meidän täytyy viedä hevoset -talliin. Sitten... - --- Sitten sinä kerrot meille kaikki, mitä olet kokenut, huusi pikku -Edit taputtaen käsiään. - --- Ei, vastasi Edvard, -- sitten tulemme minä ja ystäväni sisään ja -syömme kaikki, mitä suuhumme saamme. Me olemme kauheasti nälissämme. - -Hevoset vietiin talliin ja saivat ruokaa tarpeekseen. Sitten nuoret, -uljaat soturit astuivat sisään ja Edvard esitti Grenvillen ja -Chalonerin sisarilleen. Illallinen oli pian pöydässä ja hyvin se -maistuikin nälkäisille matkamiehille. Illallisen jälkeen lähtivät Alice -ja Edit valmistamaan vieraille vuoteita. Sillä aikaa Alfred sai kuulla -tärkeimmät uutiset; -- että kuningas oli joutunut tappiolle ja -nuorukaiset olivat pakoretkellä. Vielä senjälkeen kuin Chaloner ja -Grenville olivat lähteneet makuulle, istuivat veljekset kauan yhdessä -jutellen viime aikojen tapahtumista. Lopuksi he neuvottelivat mitä -tehdä vieraittensa suhteen. - --- Tähän taloon he eivät voi jäädä asumaan, sanoi Edvard. -- Mutta -sinullahan on avaimet Ratcliffin taloon. Siellähän he voivat asua -mainiosti, kunnes heidän onnistuu päästä pois maasta -- se, näet, on -heidän tarkoituksensa. Huomenaamulla varhain lähden minä herra Stonen -luo, mutta ylihuomenna palaan jälleen, ja siihen mennessä te jo olette -ennättäneet saada Klaran entisen kodin järjestykseen, eikö totta? -- -Mutta nyt minä vihdoinkin menen nukkumaan. Sinun pitää herättää minut -varhain huomenna -- muutoin minä varmaan nukun koko vuorokauden umpeen. - -Seuraavana aamuna, kun aurinko nousi, saivat Edvardin molemmat nuoret -kumppanit vielä vedellä unia, mutta hänen itsensä täytyi hieroa uni -silmistään ja lähteä matkaan. Kun hän saapui metsävoudin talolle, oli -vielä varhainen aamuhetki, ja koko talo näytti olevan unen vallassa. -Oswald yksin oli jalkeilla; hän seisoi ovellaan päivää paistattamassa. -Edvard tervehti häntä kädenviittauksella, mutta Oswald ei tuntenut -häntä, astui vain hiljakseen Edvardia vastaan, ja hänen kasvojensa ilme -puhui selvästi: -- Mitähän tuokin minusta tahtoo? Mutta silloin Edvard -huusi: -- Hyvää huomenta, Oswald! ja siitäkös tuli toinen ääni kelloon. - -Iloisesti tervehtien paiskasi kunnon metsävouti kättä nuorelle -ystävälleen, joka sitten lyhyesti kertoi hänelle kaikki, mitä oli -tapahtunut. - --- Ja nyt olen tullut kertomaan metsäpäällikölle kaikkia näitä uutisia --- niin ymmärräthän...? - --- Tottahan toki, Edvard, ja minä panen kyllä parastani, jotta kaikki -luulevat sinun taistelleen Cromwellin puolella. Esiinny vain miten -monelle tahansa tuossa puvussa, niin ei kissakaan arvaa petosta. - --- Niinkö arvelet, Oswald? Mainiota, mutta nyt minä ratsastan täyttä -neliä herra Stonen luo ja pyrin hänen puheilleen. Näkemään asti! - -Ja sitten Edvard ratsasti huimaa vauhtia metsäpäällikön asunnolle, -heittäytyi samaa menoa hevosen selästä maahan, heitti ohjakset -Sampsonille, joka kavionkopseen kuullessaan oli tullut pihalle -katsomaan mitä oli tekeillä, ryntäsi suoraa päätä keittiön läpi ja -kolkutti metsäpäällikön ovelle. - --- Kuka siellä? - --- Edvard Armitage, kuului vastaus. Ovi avattiin ja metsäpäällikkö -pysähtyi hämmästyneenä ovelle nähdessään Edvardin rakuunanpuvussa. - --- Tervetuloa, Edvard. Olen iloinen nähdessäni teidät -- tuossakin -puvussa. Mutta selittäkäähän... istukaa ja kertokaa. - --- Uutiseni ovat pian kerrotut, herra metsäpäällikkö, vastasi Edvard ja -kertoi sitten muutamin sanoin, mitä oli tapahtunut ja miksi hän oli -vaihtanut asua. - --- No totta tosiaan, huudahti herra Stone, kun Edvard oli päättänyt -kertomuksensa. -- Te olette menetellyt viisaasti ja olette sillä -puhdistanut minut vihamiesteni levittämistä huhuista. Kiitos siitä! -Teidän äkillinen matkanne on herättänyt ihmisten uteliaisuutta ja -tullut jo korkeiden viranomaistenkin korviin. Mutta nythän palaatte -kotiin kelpo kansansotilaana -- ja sillä se pulma on ratkaistu. Kate ja -Klara ovat tietysti kovin iloiset nähdessään teidät. He ovat joka päivä -kyselleet teitä. Jumalan kiitos, että palaatte kotiin terveenä ja -reippaana. Nyt olette siis saanut kokea sotaelämää, tokkopa rauhallinen -kirjurinpukunne enää teitä miellyttääkään? - --- Kyllä, mutta ensin aion näyttää ihmisille nykyistä pukuani, arveli -Edvard. -- Se ei haitanne. - --- Ei, siinä olette oikeassa. Mutta menkää nyt arkihuoneeseen -tervehtimään lapsia. Minä tulen heti jäljestä. - -Edvard totteli. On turha mainitakaan, että arkihuoneessa syntyi suuri -riemu, kun nuorukainen äkkiarvaamatta astui sisään. Katen silmiin -kohosi ilonkyyneleitä, ja Klara oli aivan suunniltaan ilosta. - -Kun Edvard ja herra Stone myöhemmin iltapuolella vielä keskustelivat -asiasta, sanoi metsäpäällikkö: - --- Te olette kai samaa mieltä kuin minäkin, nykyään emme voi tehdä -mitään. Jos Jumala suo, on kuningas Kaarle Toinen vielä kerran kantava -isänsä kruunua. Mutta toistaiseksi meidän täytyy alistua. Cromwell -kukistuu kyllä ennen pitkää, luulen minä, ja mitäpä siitä, jos asiamme -voittaa vähän aikaisemmin tai myöhemmin? Uskokaa minua, nämä -onnettomuudenajat ovat hyviä oppivuosia miehelle, joka aikoo kuninkaana -hallita maata ja valtakuntaa. Ehkäpä ei olisi kovinkaan onnekasta, jos -Kaarle-kuningas tällä hetkellä nousisi valtaistuimelle. Sen mukaan mitä -olette minulle kertonut, on hänellä vielä paljon oppimista. - --- Niin on, myönsi Edvard Armitage. -- Ja silmäni eivät ole auenneet -yksin tässä suhteessa viimeisten tapahtumain aikana. Olen ikäväkseni -huomannut, että kuninkaan sotajoukossa ja hänen miehissään tapaa sangen -vähän oikeata ritarillista mieltä. Itsekkyyttä, itsetyytyväisyyttä ja -ahdasmielisyyttä olen nähnyt melkein yksinomaan. Miehistö oli haalittu -kokoon sieltä täältä -- se ei voinut voittaa. Yhteistuntoa tarvitaan, -ennenkuin Cromwellin kaltainen mies kukistetaan -- sen olen oppinut -ymmärtämään, ja senvuoksi kuuntelen nyt mielelläni sitä sananpartta, -jota ennen halveksin: aika neuvon tuo! - - - - -NELJÄSKOLMATTA LUKU. - -Lambertin ratsuväki. - - -Seuraavana päivänä Edvard pukeutui metsästyspukuunsa ja meni -metsänvartijantalolle. Metsäpäällikkö suostui mielellään siihen, että -molemmat nuoret pakolaiset asuivat Klara Ratcliffin autiossa mökissä; -hän neuvoi kuitenkin heitä lähtemään maasta, niin pian kuin -mahdollista. Kun Edvard tuli kotiin, olivat kaikki koolla; Alfred ja -Pablo olivat jo käyneet järjestämässä Klaran taloa uusia vieraita -varten. - --- Kuulepas, Alfred, nyt sinun todellakin täytyy kertoa meille, mitä -olet saanut toimeen, sillä aikaa kuin olin sodassa, pyysi Edvard. - --- Oh, minulla ei tosiaankaan ole paljon kerrottavaa. En ole tavannut -ihmissieluakaan koko aikana. Mutta laiskoja emme ole olleet! - --- Se ei olisikaan teidän tapaistanne. Sanopas minulle, mitä hevosia -tuolla tallissa on? - --- Niin, nyt saat kuulla. Ja Alfred kertoi ilosta säteillen, kuinka -hyvällä menestyksellä hän ja Pablo olivat pyytäneet hevosia. Edvard -kuunteli hartaasti, ja kun Alfred oli päättänyt kertomuksensa, sanoi -hän: - --- Sepä oli oikea mestarinäyte, Alfred. Minä olen aina sanonut -- sinä -et ole luotu elämään tällaisissa ahtaissa oloissa. - --- Älä sano niin, veljeni. Minä luulen päinvastoin, että olen osunut -oikealle paikalleni. Mutta sinä -- sinä olet nyt vasta löytänyt oman -itsesi, nyt kun olet ollut maailmalla. Etpä aavista, kuinka suuresti -olet muuttunut. - --- Sen kyllä uskon, vastasi Edvard. -- Ja kuitenkin täytyy minun -myöntää, etten likimainkaan ole tyytyväinen siihen, mitä olen nähnyt ja -kokenut. Mieleni paloi ennen seikkailuihin -- nyt on intoni jäähtynyt, -minä en enää lainkaan halua taistelun tuoksinaan ja meluun. Nyt olen -nähnyt, miten väärän kuvan me luomme itsellemme maailmasta, ennenkuin -olemme sitä kokeneet. Petosta ja valhetta, tyhjyyttä ja... - --- Entä nämä kaksi ystävääsi? kysyi Alfred. -- Nehän ovat kelpo -nuorukaisia, eikö totta? - --- Niin ovat. Mutta vain harvat ovat kuten he, arveli Edvard, jonka -mieli oli katkeroitunut kaikesta siitä uskottomuudesta ja -halpamielisyydestä, jota hän oli viime aikoina kokenut. Hän koetti -kuitenkin väkisin karkoittaa sellaiset ajatukset mielestään ja alkoi -kertoa veljelleen, millä tavalla metsäpäällikkö oli vastaanottanut -cromwellilaiseksi pukeutuneen kirjurinsa. - --- Sanopas minulle, Edvard, puhkesi Alfred äkkiä sanomaan, -- etkö -luule, että me ennen pitkää saamme vieraiksemme parven oikeita -Cromwellin sotureita? - --- Luulen kyllä. He hakevat kai koko maan ristiin rastiin löytääkseen -Kaarle-kuninkaan, ja minua kummastuttaa todellakin, etteivät he jo ole -saapuneet Uuteenmetsään. - --- Mitä on meidän tekeminen, jos he tulevat tänne? - --- Olipa onni, että muistutit minulle siitä. Metsäpäällikkö ja minä -olemme näet jo neuvotelleet siitä asiasta, ja tässä saat nähdä -- -Edvard otti kirjesalkkunsa esille ja veti siitä ison arkin paperia, -tässä on minulla käskykirje, jossa sinut nimitetään kuninkaalliseksi -metsänvartijaksi -- ei, metsänvartijaksi parlamentin ja Cromwellin -palveluksessa. Ja tässä, toinen kirje vedettiin esille, tässä on itse -ydin: "Uudenmetsän metsänvartijan, Alfred Armitagen, on velvollisuus -ottaa taloonsa ja ravita 2 -- sanoo kaksi -- niistä sotamiehistä, jotka -lähetetään etsimään maanpetturia Kaarlea, Toiseksi kutsuttua. Käskystä -Stone." Mitä siihen sanot? Sinä ymmärrät tietysti tarkoituksen: -Chalonerin ja Grenvillen täytyy yhä edelleenkin näytellä osaansa ja -esiintyä keropäinä. Kuulepas, missä ovat vaatteeni, jotka teetin -kirjuriksi ruvetessani? - --- Nekö, ne ovat arkussani samassa kunnossa, mihin ne jätit, vastasi -Alfred. -- Tytöt aikoivat kyllä ommella niistä itselleen puvut, mutta -siitä ei tullut mitään. Mutta mitä muutoin arvelet Alicesta ja -Editistä? He ovat kasvaneet, eikö totta? - --- Niin, ja ovat kai edistyneet suuresti, arvaan minä. Mutta eikö -heidän jo olisi aika nähdä jotain muutakin kuin vain maitokiuluja, -patoja ja lattiaharjoja? Eikö meidän pitäisi huolehtia siitä, että he -saisivat oppia sellaisiakin taitoja, jotka sopivat nuorille -aatelisnaisille? - --- Kyllä, mutta se on helpommin sanottu kuin tehty. - --- Niin onkin, ja se kiusaa minua. He elävät täällä kuin kaksi -talonpoikaistyttöä -- kuinka he sitten tulevat toimeen hovissa? - --- Hovissa? Oletko varma siitä, että he koskaan sinne joutuvat? Sinä -uskot siis yhä, että onni vielä kerran käy meille suotuisaksi. - --- Uskon, mitä uskon. Minä toivon. - -Edvard vaipui syviin ajatuksiin. Hänen veljensä häiritsi hänen -ajatuksiaan kysymällä metsäpäällikön tyttärestä. - --- Kate on yhtä kaunis ja hyvä kuin aina ennenkin, kuului Edvardin -vastaus, -- hän on nyt täysikasvuinen neito. - --- Entä Klara? kysyi Alfred. - --- Niin, Klara voi myöskin hyvin; hän kukoistaa kuin ruusu... Mutta -kas, siinä on Chaloner! Kertokaamme hänelle suunnitelmamme, jotta hän -tietää käyttäytyä sen mukaan, kun Cromwellin urkkijat tulevat. - -Nuori kavaljeeri oli veljesten kanssa samaa mieltä, keropäitä ei ollut -hänen mielestään vaikea vetää nenästä. -- Meidän on vain päätettävä -mitä vastaamme, jos he alkavat kysyä mihin rykmenttiin kuulumme. -Maltahan... luulenpa, että on parasta, että esiinnymme Lambertin -rakuunoina. - --- Päätetty. Mutta minä neuvoisin vielä sinua satuloimaan oman ja -Grenvillen hevoset ja sitomaan ne portaitten eteen. Se saattaa asian -uskottavammaksi. Ja tee se nyt heti. Kenties saapuvat vieraamme jo -tänään. - --- Niin, Cromwellin on tapana liikkua rivakasti. Saa nähdä, onnistuuko -kuninkaan paeta. Pelkään enemmän hänen tähtensä kuin omasta puolestani. - --- Minä en voi hyväksyä sitä, että hän sillä tavalla hiipi pois meidän -luotamme, huomautti Edvard. - --- Ehkä se kuitenkin oli viisainta, arveli Chaloner. -- Muista, kuinka -epäluotettavia hänen miehensä olivat. Nyt hän luottaa vain itseensä. -Toivokaamme, että hänen käy hyvin... Se vain on selvää: me emme -niinkään pian tule vetämään miekkaamme huotrasta kuninkaan puolesta. -Minä puolestani lepäänkin mielelläni vähän aikaa... tai oikeammin, en -ole aikonut laiskoitella täällä, aion ruveta maata viljelemään teidän -apunanne. Mitä arvelet, Edvard? Tahdotteko sinä ja veljesi ottaa minut -päivätyöläiseksi tänne? - -Edvard purskahti nauruun. -- Ei, Chaloner, sanoi hän. -- Sinä -kyllästyisit pian tähän elämään. Olet tottunut elämään aivan toisissa -piireissä: kaipaat eloa ja toimintaa. - --- Enpä luule. Mutta tämän yhteydessä täytyy minun puhua sinulle -seikasta, joka minua suuresti täällä on kummastuttanut. Mitenkä voit -sallia suloisten sisartesi aamusta iltaan toimittaa raskaita ja -karkeita askareita? Heidän pitäisi oikeastaan kasvaa aivan toisissa -oloissa. - --- Hm, Edvard katsahti hymyillen veljeensä. -- Alfred ja minä puhuimme -siitä juuri. Mutta mitä tehdä? Niin -- jospa minulla vielä olisi isäini -talo. Mutta siitä ei enää kannata puhua. Nyt sitävastoin pelkään, että -joku niistä keropäistä, joita vastaan taistelimme Worcesterin luona, -saa Arnwoodin palkinnoksi urotöistään... - -Chaloner keskeytti hänet. -- Kuulehan, Edvard! Minun on kiittäminen -sinua hengestäni... niin, tiedän kyllä, ettet tahdo kuulla siitä -ystävyydentyöstä puhuttavankaan, mutta minä olen sittenkin sinulle -velkaa. Ja senvuoksi sanon sinulle: jos sisaresi joskus tarvitsevat -toisen kodin, niin muista tätejäni Boltonissa. Heidän talossaan he -viihtyisivät hyvin. Minä kirjoitan vanhuksille pari sanaa. Saatko -kirjeen menemään Boltoniin? - -Edvard kiitti ystäväänsä sydämellisesti hänen ystävällisestä -tarjouksestaan, mutta ei sanonut voivansa suostua siihen, ennenkuin hän -oli kuullut, mitä vanhat neidit sanovat ehdotuksesta. - --- Mitäkö he sanovat? He suostuvat tietysti. Muutoin... - -Hänen puheensa keskeytyi, Pablo tuli juoksujalkaa metsästä aivan -hengästyneenä. - --- Sotamiehiä! hän läähätti. -- Paljon sotamiehiä, ratsastavat täyttä -laukkaa... koko metsä vilisee! - -Nyt olivat hyvät neuvot kalliit. Tuossa tuokiossa talutettiin hevoset -oven eteen; Chaloner ja Grenville menivät sisään, heittäytyivät -vuoteelle ja alkoivat kuorsata. Edvard vaihtoi vaatteensa -kirjurinpukuun; se antoi hänelle hiukan enemmän arvokkuutta. Hetkisen -kuluttua huomasi Alfred, joka oli tähystämässä, parven hevosväkeä -nelistävän taloa kohti. Osastonpäällikkö ratsasti aivan Alfredin luo ja -kysyi häneltä, kuka hän oli. - --- Minä olen metsänvartija, herra soturi, vastasi Alfred nöyrästi. - --- Tämä on kai siis sinun talosi. Kuka siinä asuu paitsi sinua? - --- Kyllä se on minun taloni. Ja siinä asuu nykyään kaksi ratsastajaa, -jotka ovat etsimässä Worcester-pakolaisia, nämä kaksi hevosta ovat -heidän. Ja tuo hevonen on metsäpäällikkö Stonen kirjurin, joka on -täällä tuomassa kirjeitä esivallalta. - -Edvard astui nyt ulos ja tervehti ratsumiehiä. Hän neuvoi heitä -mieluimmin tutkimaan metsän eteläosaa. -- Täällä ei todellakaan ole -pakolaisia; metsäpäällikkö pitää kyllä siitä huolen. - --- Mihin rykmenttiin kuuluvat nuo miehet? - --- Luulen heidän olevan Lambertin joukkoa, vastasi Edvard, -- mutta -voivathan he itse tulla puhumaan puolestaan. Mene kutsumaan heitä ulos, -sanoi hän Alfredille. - --- Kyllä, herra kirjuri, mutta on vaikea saada heitä jalkeille, he -vetävät sikeintä untaan ja ovat kovin väsyneitä pitkästä -ratsastuksestaan. Mutta kyllä minä... - --- Ei, arveli upseeri, -- nukkukoot vaan. Minulla on kiire enkä -luultavasti kuitenkaan tunne heitä, koska he ovat Lambertin väkeä. -Käännös oikeaan ja eteenpäin! hän komensi sotamiehiään ja ratsasti pois -tervehtien Edvardia. Pian olivat hän ja hänen joukkonsa kadonneet -näkyvistä. - --- Kas niin, nyt olemme heistä päässeet, sanoi Edvard. -- Mutta kyllä -niitä vielä tulee toisia. Pidä sinä, Pablo, vain silmäsi auki. - -Noin kolme tai neljä päivää vilisi metsä vielä sotamiehiä, mutta -ystävämme suoriutuivat pulasta hyvin Edvardin ja metsäpäällikön avulla, -ja pian he taas saattoivat hengittää vapaasti. Chalonerille ja -Grenvillelle ostettiin metsästyspuvut Lymingtonista, ja pian he -muuttivat asumaan Klaran taloon. Jäähyväishetkellä Chaloner antoi -Edvardin mukaan tädilleen osoitetun kirjeen, ja vielä samana päivänä -ratsasti Edvard viemään sitä herra Stonelle. Metsäpäällikkö lupasi -toimittaa sen perille. - --- Muutoin kirjeistä puhuttaessa -- tässä on pitkä kirje itse -Cromwellilta, jossa hän suuresti kiittää intoani ja taitoani. On -häpeällistä, että meidän täytyy alentua moiseen petokseen. Omatuntoni -ei sitä hyväksy. - -Ja metsäpäällikkö ravisti päätään ja vaipui syviin ajatuksiin. - - - - -VIIDESKOLMATTA LUKU. - -Edvardin sydänsuru. - - -Edvard ja metsäpäällikkö pelkäsivät joka päivä saavansa kuulla uutisia -Kaarle-kuninkaan vangitsemisesta. Mutta viikot vierivät, ja heidän -pelkonsa osoittautui turhaksi. Viimein he kuten kuninkaan muutkin -uskolliset puoluelaiset rauhoittuivat arvaten, että nuoren pakolaisen -oli onnistunut paeta Kanaalin yli Ranskan rannikolle. - -Mutta Edvardin mielen täyttivät pian uudet ajatukset ja arvelut. Hän -alkoi soimata itseään siitä, että hän petti metsäpäällikköä salaamalla -oikean syntyperänsä. -- Täällä minä kuljen ja näyttelen -metsänvartijanpoikaa ja kirjuria, ja pian lähetetään sisareni -aateliskartanoon kasvatettaviksi! Mitähän metsäpäällikkö siitä sanoo? -Sillä hän saa sen tietysti joka tapauksessa tietää tyttäreltään. Minun -ei mitenkään kauemmin pitäisi salata sukuperääni häneltä, joka on ollut -niin ystävällinen minua kohtaan ja osoittanut minulle niin suurta -luottamusta. Mutta ikävä on noin vain ilman muuta mennä suvustaan ja -yksityisistä asioistaan hänelle kertomaan. - -Kauan mietittyään hän päätti uskoa asiansa Katelle. Molempain nuorten -väli oli hyvin tuttavallinen -- niin, kenties hiukan sydämellisempikin. -Edvardille oli yhä enemmän selvinnyt, kuinka kallis Kate hänelle oli. -Armeijassa ollessaan hän alati muisteli Katea, ja vaikka hän matkallaan -oli nähnyt monta kaunista ja hienoa naista, ei kukaan heistä ollut -hänen mielestään niin hyvä ja kaunis kuin metsäpäällikön suloinen -tytär. Mutta uskaltaisiko hän puhua tunteistaan Katelle? Hänhän oli -vain yhdeksäntoistavuotias ja köyhä kuin kirkonrotta. - --- Hänelle minä puhun, ajatteli Edvard Beverley. -- Jos minä ilmaisen -sukuni ja nimeni hänen isälleen, voi hän siitä saada ikävyyksiä. Mutta -jos ilmaisen itseni hänen tyttärelleen, on asia aivan toinen. Minä -puhun siis Katelle. - -Näin risteilivät Edvardin ajatukset yhäti samassa asiassa, ja aina oli -Kate niiden keskuspisteenä. Kului kuitenkin muutamia päiviä, ennenkuin -hän sai tilaisuuden olla Katen kanssa kahdenkesken, ja kun hän viimein -tapasi hänet eräänä iltana metsäpolulla, ei hän uskaltanut avata -sydäntään, vaan kulki ääneti tytön rinnalla. - -Kate huomasi kyllä, että häntä jokin asia painoi. -- Te olette niin -totinen, Edvard! Harvoin te enää olette iloinen. Mikä teitä vaivaa? -kysyi hän ystävällisesti. - --- Niin, Kate, minulla on niin paljon ajattelemista... Minä kaipaan -ystävää, ystävän neuvoja. - --- Ystävää! Eikö isäni ole ystävänne? - --- On, mutta asia on sitä laatua, etten voi siitä hänelle puhua. Minä -tahtoisin kyllä sen mielelläni tehdä, mutta en uskalla, koska se voisi -häntä vahingoittaa. Tämä salaisuus... - --- Salaisuus? toisti Kate. -- Ei suinkaan se koske kuningasta. -Tiedättekö kenties, missä hän piilee, tai muuta sellaista? Jos niin on, -antaisin teille seuraavan neuvon: Sallikaa isäni jäädä salaisuutenne -ulkopuolelle -- ja samoin minunkin. Olette oikeassa: hänelle olisi vain -vahingoksi saada jotain tietää. Tiedän, kuinka vastenmielisesti isä -pettää ja valehtelee. Niin, että jos rahtuakaan meistä välitätte... - -Edvard keskeytti hänet. -- Enkö minä välitä! Minä... Te ette tiedä, -kuinka suuressa arvossa teitä pidän, Kate. Olen ajatellut teitä niin -paljon siitä päivin kuin matkustin, ja jos te aavistaisitte, kuinka -syvästi teitä rakastan... - --- Minä kiitän teitä ystävällisistä tunteistanne, herra Armitage, -keskeytti Kate hänet punastuen, -- mutta mehän puhuimme -salaisuudestanne. - --- Herra Armitage! lausui Edvard. -- Hyvin te osaatte näillä parilla -sanalla huomauttaa minua halvasta syntyperästäni. Olin kyllin tyhmä -unohtaakseni sen. - --- Te käsitätte minut väärin, Edvard, minä kutsuin teitä herra -Armitageksi vain osoittaakseni, että ylen kohteliaat sananne eivät -minua miellytä. Mutta kas, siinä tuleekin isäni. - -Herra Stone astui heidän luokseen. -- Olen hakenut teitä, Edvard, olen -saanut ilahduttavia uutisia Lontoosta; mutta tulkaa huoneeseeni, niin -saatte kuulla. - -He kulkivat kotiinpäin, ja kun he olivat saapuneet metsäpäällikön -huoneeseen, sanoi tämä Edvardille: - --- Nyt saatte kuulla hyviä uutisia, Edvard! Parlamentti on vihdoinkin -palkinnut minua pitkästä ja uskollisesta palveluksestani. Tässä he -heittävät syliini maatilan, jota jo kauan olen halunnut. Hän ojensi -Edvardille kirjeen, jossa parlamentti määräsi metsäpäällikkö Stonen -Arnwoodin herraskartanon omistajaksi. Kirje oli Cromwellin -allekirjoittama. - -Edvard kalpeni ja laski kirjeen pöydälle sanaakaan sanomatta. - --- Olen ajatellut, että ratsastaisimme sitä katsomaan, te ja minä, -huomenna, jatkoi herra Stone. - -Edvard ei vastannut. - --- Voitteko pahoin? kysyi metsäpäällikkö kummastuneena. - --- Ei minua mikään vaivaa, mutta -- niin, suoraan sanoen, en olisi -uskonut, että te halusitte ottaa vastaan sellaista palkkaa. Ja sen -lisäksi herraskartanoa, joka niin laittomasti on otettu takavarikkoon! -Edvard lämpeni puhuessaan isänkodistaan. - --- Laittomasti? toisti herra Stone hieman pitkään. -- Minä olen -päinvastoin valinnut juuri tämän maatilan, siksi ettei ole ketään -elossa, jolla siihen olisi perintöoikeus. Useimmat muut maatilat ovat -toisessa asemassa; Ratcliffin omaisuus esimerkiksi kuuluu oikeuden -mukaan pikku Klaralle. Mutta kun minä saan Arnwoodin, en sillä loukkaa -kenenkään oikeutta. - -Edvard mietti hetkisen. Sitten hän sanoi: - --- Otaksukaamme, ettei Beverleyn suku olisikaan kokonaan kuollut. -Ajatelkaahan, jos jonakin päivänä ilmaantuisi kartanolle laillinen -perillinen. Tahtoisitteko silloin luovuttaa Arnwoodin hänelle? - --- Sen tekisin, Edvard, vastasi metsäpäällikkö vakavasti. - --- Siinä tapauksessa peräytän sanani, herra Stone, sanoi Edvard. -- -Koska niin ajattelette, toivotan teille onnea, ja olen iloinen, että -teistä on tullut Arnwoodin isäntä. - --- Minua ilahduttaa, että katsotte asiaa siltä kannalta. Ja kuitenkaan, -lisäsi metsäpäällikkö, minulle tuskin tulee tilaisuutta täyttää -lupaustani. Eversti Beverleyn lapsethan hukkuivat liekkeihin, ja -Arnwood jää arvattavasti tyttäreni perinnöksi. - -Herra Stonen sanat leikkasivat kuin veitsen isku Edvardin sydäntä. -- -"Perinnöksi tyttärelleni", kohisi hänen korvissaan -- "perinnöksi -tyttärelleni". Nyt hän ei enää uskaltanut ajatellakaan Katea, olisihan -näyttänyt siltä kuin hän olisi halunnut herraskartanoa. Arnwood! Hänen -isänperintönsä, joka lain mukaan oli hänen! - --- Ah, huokasi Edvard illalla vuoteessaan, -- jospa en koskaan olisi -lähtenyt pienestä metsänvartijanmökistäni! Tänne en enää tahdo jäädä. -Alfredin ja minun pitää lähteä avaraan maailmaan onneamme koettamaan -heti, kun sisaremme ovat joutuneet hyviin käsiin! - -Aamun koitteessa hän nousi vuoteeltaan, pukeutui ja ratsasti sisariansa -tervehtimään. He huomasivat kyllä, että hänellä oli ollut ikävyyksiä, -vaikka hän koettikin näyttää iloiselta. Kim he olivat syöneet -aamiaisen, viittasi Edvard Alfredille, ja veljekset menivät ulos. - --- Mikä Herran nimessä sinua vaivaa, Edvard? kysyi Alfred. - --- Se on pian sanottu, vastasi Edvard, ja sitten hän kertoi Alfredille -kaikki, mitä oli tapahtunut, ja kysyi veljensä mieltä vaikeassa -asemassaan. - --- Niin, sanoi Alfred, -- jos Kate pitää sinusta, niin olisi asia pian -ollut ratkaistu, mutta sinähän arvelet, ettei hän sitä tee. Hän ei -sallinut sinun puhua, sanoit? - --- Niin, hän teki minulle ymmärrettäväksi, että olin vain "herra -Armitage", ja että minun oli paras pysyä loitolla hänestä. - --- Luuletko tyttöjen aina tarkoittavan, mitä he sanovat? - --- Kate ainakin tekee niin, siitä olen varma. Ei, minä en ole -erehtynyt. En! Hän on syvästi kiitollinen minulle siitä, että olen -pelastanut hänen henkensä, mutta siinä onkin kaikki. - --- Mutta ehkä hän muuttaisi mieltään, jos saisi tietää, että olet -Edvard Beverley? - --- Jos niin olisikin, tuntuisi minusta liian nöyryyttävältä tietää, -että minä vain säätyni nojalla hänet voittaisin. Ei, Alfred, jos sinä -olet samaa mieltä kuin minä, niin lähdemme kauas pois täältä. Alice ja -Edit voivat kai lähteä Chalonerin tätien luo Boltoniin, minä rupean -jonkin vieraan vallan sotapalvelukseen -- yhdentekevää minne. Sinä -- -sinähän voit... - -Alfred oli tähän asti kuunnellut rauhallisesti, mutta nyt hän keskeytti -veljensä sanoen: -- Niin, minä jään tänne -- ainakin toistaiseksi, -kunnes saan sinusta tietoja. - --- Niinkuin haluat, vastasi Edvard. -- Kun vain saan Alicen ja Editin -hyviin käsiin, lähden jo heti seuraavana päivänä. Minun on tuskallista -enää jäädä metsäpäällikön luo. - -Kun Edvard illansuussa palasi kotiin metsäpäällikönasunnolle, oli sinne -saapunut kirje Chalonerille. Sitäpaitsi tiesi herra Stone kertoa suuren -uutisen: kuningas Kaarle oli päässyt Kanaalin yli ja oli nyt Ranskassa. - -Vietettyään unettoman yön ratsasti Edvard heti aamun valjetessa Klaran -entiselle asunnolle, jossa Chaloner ja Grenville nyt asuivat. Siellä -hän sai tietää kirjeen sisällön. Vanhat Conynghamen neidit iloitsivat -tyttöjen tulosta ja lupasivat lähettää vaununsa Lontooseen heitä -noutamaan. -- Iloissaan tästä ystävällisestä vastauksesta Edvard lähti -kertomaan uutista sisarilleen. - -Vaikka Alicelle ja Editille kyllä jo ennen oli puhuttu heidän -mahdollisesta lähdöstään, herätti Edvardin uutinen heissä kuitenkin -suurta surua. Varsinkin pikku Edit oli lohduton ajatellessaan eroa -rakkaista veljistään, Pablosta, vasikoista, varsoista ja pikku -kananpojista, ja hän vuodatti katkeria kyyneleitä. Heidän oli määrä -matkustaa parin päivän kuluttua ja kun Edvardin heti taas täytyi lähteä -toimeensa, täytyi Alfredin pitää huolta kaikista matkavalmistuksista. -Koko seuraavan päivän hän hääräsikin hiki hatussa, laittoi tyttöjen -tavarat kokoon, sitoi matkalaukut ja järjesti heidän raha-asiansa. -Viimein päästiin niin pitkälle, että hän saattoi ratsastaa Lymingtoniin -tilaamaan vaunuja, jotka veisivät heidät Lontooseen seuraavana päivänä. -Varhain aamulla he sitten lähtivät. Alfred oli ajomiehenä. Ajettuaan -kolme päivää he saapuivat pääkaupunkiin, missä vanhojen neitien -kamarineitsyt otti Alicen ja Editin haltuunsa. Alfred heitti hyvästi -itkeville sisarilleen, jotka Conynghamien suku vaunuissa jatkoivat -matkaansa Boltoniin, ja palasi takaisin yksinäiseen kotiinsa. - -Veljekset olivat päättäneet yhtyä metsänvartijantalolla, mutta kun -Alfred saapui kotiin, ei Edvardia näkynyt. Pahaa aavistaen Alfred -satuloitsi heti hevosensa ja ratsasti metsäpäällikön talolle. Lähellä -rakennusta hän tapasi Oswaldin, joka kertoi hänelle, että Edvard oli -sairastunut kovaan kuumetautiin, hän oli kolme-neljä päivää ollut -tajuton ja houraili kovasti. - -Alfred hyppäsi hevosen selästä maahan ja pyysi Sampsonin viemään hänet -veljensä huoneeseen. Kun hän astui sisään makasi Edvard vuoteellaan -tiedotonna. Kyynelsilmin heittäytyi Alfred polvilleen veljensä vuoteen -ääreen. -- Veliraukkani! hän huudahti, -- onneton se päivä, jolloin -astuit tähän taloon! - -Hetkisen kuluttua Edvard alkoi hourailla. Hän huusi Kate Stonea, kutsui -itseään Edvard Beverleyksi ja puhui isästään ja Arnwoodista. - -Alfred oli ollut noin tunnin verran veljensä luona, kun lääkäri astui -sisään. Hän koetteli suonta ja sanoi: - --- Pitäkää tarkoin silmällä, ilmestyykö hikoilemisen merkkejä, -peittäkää hänet sitten tarkoin ja jos hän oikein vahvasti hikoilee, -vastaan minä hänen hengestään. - -Kahden tunnin kuluttua sairas alkoi hikoilla. Alfred peitti hänet -hyvästi, ja pian nousi hiki kaikista huokosista. Edvard rauhoittui ja -vaipui kohta syvään, virkistävään uneen. - --- Jumalan kiitos, huudahti Alfred iloisena, -- on siis toivoa. - --- Toivoa! Onko toivoa? toisti ääni hänen takanaan. Alfred loi -soimaavan silmäyksen Kateen, joka Klaran seurassa oli hiipinyt sisään. -Kate oli hänen mielestään tavallaan syypää Edvardin tautiin. - --- Niin, on toivoa, vastasi hän. -- Toivoa, että hän voi tulla kyllin -terveeksi voidakseen lähteä pois tästä talosta, johon hän -onnettomuudekseen on astunut. - -Kate ei vastannut. Hän vaipui polvilleen vuoteen ääreen ja rukoili -hiljaa kyynelsilmin. Alfred häpesi kovia sanojansa. Nyt astui -metsäpäällikkökin sairasta katsomaan. Hän kysyi ystävällisesti Alfredin -sisaria, mutta nuorukainen vastasi lyhyesti, että he olivat -matkustaneet muualle ystävien luo, jotka olivat luvanneet pitää heistä -huolta. Herra Stone hämmästyi suuresti. - --- Sehän oli suuri uutinen, sanoi hän. -- Onko mahdollista saada -tietää, kenen luo he ovat lähteneet? - -Alfred vastasi vältellen, että hän oli vienyt sisarensa Lontooseen -kaukaisten sukulaisten luo, jotka olivat luvanneet huolehtia heidän -tulevaisuudestaan. - -Koko yön istui Alfred veljensä luona, mutta vasta aamunkoitteessa -Edvard heräsi. Samassa kun hän avasi silmänsä, tunsi hän Alfredin, -mutta hän oli vielä liian heikko puhumaan; hän joi vain kulauksen vettä -ja vaipui sitten takaisin tyynylle uudestaan nukkuen. - -Hiukan myöhemmin astui Oswald huoneeseen. - --- Kuulin, että vaara nyt on ohitse, sanoi hän. -- Te olette valvonut -koko yön, sallikaa minun nyt tulla paikallenne. Menkää vähän -jaloittelemaan raittiiseen ilmaan, se virkistää teitä. - --- Minä teen niin, Oswald. -- Lähettäkää minulle sana, kun veljeni -herää. - -Alfred lähti huoneesta. Tuntui virkistävältä hengittää raitista ilmaa, -kun koko yön oli viettänyt sairashuoneessa. Hetkisen kuluttua hän -kohtasi Klaran. - --- Kuinka voitte, Alfred? sanoi Klara, ja kuinka jaksaa veljenne -tänään? - --- Hän on parempaan päin. - --- Mutta, Alfred, jatkoi Klara, -- miksi sanoitte eilen illalla, että -Edvard on onnettomuudekseen astunut tähän taloon? - --- Minä sanoin vain, mitä ajattelin. - --- Mutta miksi ajattelette niin, Alfred? Millä lailla on Edvard voinut -tulla täällä onnettomaksi? Kate itki niin katkerasti eilen illalla, kun -olitte sanonut niin. Ettehän ennen ollut samaa mieltä? - --- En, Klara. Enkä nytkään voi selittää syitäni. Jättäkäämme siis asia -sikseen. - -Klara oli vaiti hetken aikaa, sitten hän sanoi: - --- Kate kertoi, että Alice ja Edit ovat lähteneet pois. Onko se totta? - --- On kyllä. - --- Mutta miksi ette ilmoittanut siitä Katelle ja minulle, että olisimme -saaneet tulla heittämään heille hyvästi. Mihin he ovat lähteneet? - --- Sitä en voi sanoa, ja sehän on yhdentekevää. Kate ja te olette -molemmat liian hienoja neitejä välittääksenne näin mitättömistä -olennoista kuin me olemme. - -Klara purskahti kyyneliin. - --- Te olette hyvin paha, Alfred, nyyhkytti hän, -- teillä ei ole -oikeutta lähettää sisarianne pois meidän luotamme. Näin sanoen Klara -juoksi sisään yhä vielä nyyhkyttäen. - - - - -KUUDESKOLMATTA LUKU. - -Erehdyksiä. - - -Alfred palasi takaisin veljensä huoneeseen. Edvard oli valveilla ja -keskustelussa Oswaldin kanssa. Hän puristi kiihkeästi Alfredin kättä ja -lausui: -- Rakas Alfred, toivon pian olevani niin terve, että voin -lähteä tästä talosta. Pelkään metsäpäällikön vaativan selitystä sekä -sisariemme äkilliseen lähtöön että moneen muuhun seikkaan. Ja sitä minä -mieluummin vältän. Metsäpäällikköä emme voi oikeastaan moittia siitä, -että hän vastaanottaa Arnwoodin, eihän hän tiedä, että Beverley-suvun -perillisiä on elossa, mutta minä en enää tahdo nauttia hänen -luottamustaan. Pyydän siis sinua, ettet koskaan jätä minua kahdenkesken -metsäpäällikön kanssa, ettei hänellä ole tilaisuutta kysyä minulta -seikkoja, joista en tahdo puhua. Puhuin juuri tästä Oswaldillekin. - --- Luota minuun, Edvard, olen aivan samaa mieltä, vastasi Alfred. Ja -hän pitikin lupauksensa niin hyvin, ettei metsäpäällikkö kertaakaan -saanut puhutella Edvardia kahdenkesken, vaikka hän nähtävästi sitä -halusi ja usein kävi Edvardia tervehtimässä. - -Edvard parani nopeasti. Kohta hän jo sai kävellä, mutta siitä eivät -muut tienneet kuin Alfred ja Oswald. Edvard aikoi näet metsäpäällikön -väen tietämättä poistua hänen kodistaan, heti kun hän oli siihen kyllin -vahva. Eräänä iltana pimeän tultua toi Pablo, jolle Oswald oli vienyt -sanan, kaksi hevosta. Oswald vei ne talliin, ja seuraavana aamuna -varhain hiipivät molemmat veljet hiljaa portaita alas, nousivat hevosen -selkään ja lähtivät metsäpäällikön talosta. Oswald yksin tiesi heidän -matkastaan. - --- Alfred, sanoi Edvard, -- minusta tuntuu kuin olisi tautini -haihduttanut kaikki suruni. Nyt kaipaan vain työtä. Chaloner ja -Grenville ovat myöskin kyllästyneet hiljaiseen elämäänsä. Mitä sinä -aiot? Lähdetkö mukaamme vai jäätkö tänne? - --- Olen tarkoin punninnut ehdotustasi, vastasi Alfred, -- ja olen -päättänyt jäädä. Sinulta kuluu nyt paljon rahoja, muista, että sinun -tästälähin tulee esiintyä Beverleynä ja elää siis säätysi mukaisesti. -Minä jään siis tänne ja koetan saada maatilamme sellaiseen kuntoon, -että voin lähettää sinulle vuosittain rahasumman. - -Veljekset keskustelivat vielä kauan yhteisistä asioistaan ja -tulevaisuudestaan. Seuraavana aamuna lähtivät Edvard, Alfred, -Grenville, Chaloner ja Pablo Southamptoniin. Illalla matkustajat -astuivat laivaan ja saapuivat seuraavana aamuna pieneen merikaupunkiin -Ranskan rannikolla. Alfred ja Pablo sitävastoin palasivat alakuloisina -kotiin. - --- Ah, Alfred-herra, sanoi Pablo, -- Alice-neiti ja Edit-neiti olla -poissa, minä toivoisin olla heidän luonaan. Herra Edvard poissa, -toivoisin olla hänen luonaan. Te jäätte kotiin, toivoisin olla teidän -luona. Pablo ei voi olla kolmessa paikassa yhtaikaa. - --- Ei, Pablo, parasta on siis, että jäät sinne, missä sinusta on -enimmän hyötyä. - --- Niin, minä tiedän sen, te tarvitsette minua. Neiti Alice, Edit ja -Edvard-herra eivät minua tarvitse. - --- Niin, Pablo, me jäämme metsään ja viljelemme maata. Minä aion ruveta -kasvattamaan hevosia, joita sitten myyn Lymingtonissa. Mitä siitä -arvelet? - -Pablo hyväksyi heti tuuman, ja pian olivat molemmat nuorukaiset -innokkaassa keskustelussa uusista parannuksista ja muutoksista, joita -aikoivat panna toimeen "maatilallaan". - -Mutta palatkaamme metsäpäällikön talolle. Aamulla Edvardin lähdettyä, -heti kun metsäpäällikkö oli noussut vuoteeltaan, koputti Oswald hänen -ovelleen. Hän ojensi herra Stonelle kirjeen, jonka Edvard oli -kirjoittanut ennen lähtöään. Metsäpäällikkö avasi kirjeen, ja suuri oli -hänen hämmästyksensä ja suuttumuksensa, kun hän oli sen lukenut. -Kirjeessään Edvard sydämellisesti kiitti metsäpäällikköä ja hänen -tytärtään kaikesta ystävällisyydestä ja hyvyydestä. Kirje päättyi -seuraaviin sanoihin: "Minun täytyy lähteä teille hyvästiä jättämättä. -Älkää minua siitä syyttäkö, on sattunut seikkoja, joita en voi enkä -tahdo lähemmin selittää. Minä matkustan nyt Ranskaan ja rupean siellä -sotapalvelukseen. Teille ja perheellenne toivotan onnea ja menestystä, -ilolla ja kiitollisuudella olen aina muistava niitä päiviä, jotka -teidän kodissanne vietin." - --- Matkustanut? Onko hän todellakin matkustanut? huudahti herra Stone. - --- Kyllä, herra, aamuhämärässä. - --- Ja miksi ei minulle ilmoitettu sanaakaan? - --- Minä tunsin herra Edvardin ennen teitä, herra, vastasi Oswald. - --- Siinä tapauksessa olisitte voinut lähteä hänen mukaansa, lausui -metsäpäällikkö ankaralla äänellä. - --- Olette ehkä oikeassa, herra, vastasi Oswald ja lähti huoneesta. - -Metsäpäällikkö oli vihoissaan. Kaikki hänen suunnitelmansa olivat -rauenneet. Hän luki uudestaan Edvardin kirjeen. "On sattunut seikkoja, -joita en voi enkä tahdo lähemmin selittää." Tätä en ymmärrä, minun -täytyy kysyä Kateita. - -Herra Stone avasi oven ja kutsui tyttärensä huoneeseen. - --- Kate, sanoi herra Stone, -- Edvard on lähtenyt täältä tänä aamuna, -tässä on häneltä kirje. Lue se, ja ilmoita minulle, jos siinä on -jotain, jota sinä voit minulle selittää. - -Kun Kate oli lukenut kirjeen, vierähti kyynel hänen poskelleen. Hän -peitti kasvot käsiinsä, mutta kyyneleet vuotivat sormien lomitse. -Hetkisen kuluttua sanoi metsäpäällikkö: - --- Kate, onko jotain tapahtunut sinun ja Edvard Armitagen välillä? - -Kate itki ääneen. Viime aikojen mielenliikutukset olivat olleet hänelle -liian voimakkaat, nyt hän ei enää jaksanut hillitä suruaan. -Metsäpäällikkö antoi hänen itkeä rauhassa vähän aikaa, sitten hän -hellästi pyysi tytärtään uskomaan hänelle huolensa. - -Arastellen ja kyynelsilmin Kate kertoi, että Edvard oli sanonut hänelle -rakastavansa häntä, ja että hän oli keskeyttänyt nuorukaisen puheen, -osaksi kainoudesta, osaksi siitä syystä ettei hän muuta uskaltanut, -koska ei tuntenut isän mieltä. -- Minä ajattelin, ettet sinä kuitenkaan -koskaan antaisi ainoata tytärtäsi köyhälle metsänvartijalle, nyyhkytti -hän. - --- Minä en moiti sinua, tyttäreni, sinä luulit tekeväsi oikein, mutta -sinä olet kuitenkin erehtynyt. - --- Erehtynyt? Mitä tarkoitat? - --- Tarkoitan, että hartain toivoni on ollut nähdä sinut Edvardin -vaimona. Mutta minä tahdoin, että olisit rakastanut häntä hänen itsensä -tähden. - --- Niin teenkin. Minä en vain uskaltanut suostua ilman sinun -myöntymystäsi, kuiskasi Kate. - --- Syy on tavallaan minun, sanoi hänen isänsä. -- Minun olisi pitänyt -puhua sinulle suoraan. Katsopas, Kate, minä olen jo kauan aavistanut, -että Edvard Armitage on Edvard Beverley, jonka luultiin saaneen -surmansa Arnwoodin palossa. - -Kate katsahti kummastuneena isäänsä. - --- Minä aavistin sen hänen jalosta ulkomuodostaan, jota ei karkea puku -voinut peittää. Kerran tapasin erään Benjamin nimisen miehen, -joka oli ennen palvellut Arnwoodissa ja kysyessäni eversti Beverleyn -lasten nimiä, hän luetteli aivan samat nimet mitkä ystävillämme -Uudessametsässä oli. Kirkonkirjoista sain lopullisen vahvistuksen -luulolleni, siitä näin, että eversti Beverleyn neljä lasta: Edvard, -Alfred, Alice ja Edit olivat aivan samanikäiset kuin sisarukset -metsänvartijantalossa. Saatuani tämän tietää, otin Edvardin luokseni ja -iloitsin siitä, että teistä heti tuli hyvät ystävät. Senvuoksi koetin -niin hartaasti saada Arnwoodin haltuuni voidakseni antaa sen oikealle -omistajalleen. Hänelle en voinut sitä suorastaan lahjoittaa parlamentin -ja Cromwellin tähden. Mutta kun tiesin, että hän rakasti sinua, -mainitsin hänelle ohimennen, että annan Arnwoodin sinulle myötäjäisiksi --- ajattelin, että kaikki asiat siten järjestyisivät oikein päin. - --- Nyt selviää minulle kaikki, sanoi Kate. -- Ja nyt hän on lähtenyt -pois, emmekä enää koskaan saa häntä nähdä. Oi, minä olen hyvin onneton! - --- Toivokaamme parasta, Kate. Te olette molemmat nuoria -- aivan liian -nuoria -- ja kaikki voi vielä kääntyä hyväksi. Minä lähden tapaamaan -Alfredia, tahdon puhua hänelle suoraan. - --- Entä Alice ja Edit -- mihin he ovat joutuneet? - --- Heistäkin voin antaa sinulle tietoja. Ystävämme Langton, jolle -asiasta kirjoitin, sanoo, että he ovat hänen ystäviensä, kahden -ystävällisen neidin luona Boltonissa ja voivat hyvin. - -Jo seuraavana päivänä ratsasti herra Stone metsänvartijantalolle. -Alfred oli tapansa mukaan ahkerassa työssä, mutta vastoin tavallisuutta -hyvin vakava. Hän tervehti kylmästi herra Stonea, mutta kun hän oli -kuullut herra Stonen selityksen, myönsi hän, että Edvard ja hän olivat -olleet väärässä. Heti kun metsäpäällikkö oli ratsastanut pois, alkoi -Alfred kirjoittaa veljelleen, joka nyt täydellä todella oli ulkona -maailmalla. Hän kirjoitti pitkän, pitkän kirjeen, ja vielä samana -päivänä toimitti herra Stone sen Ranskaan Chalonerin jättämän osoitteen -mukaan. - - - - -SEITSEMÄSKOLMATTA LUKU. - -Iloa ja riemua. - - -Saavuttuaan Pariisiin Edvard pyrki heti Kaarle-kuninkaan puheille, joka -lupasi toimittaa nuorukaisen armeijaan. - --- Kenenkä johdettavaksi mieluummin antaudutte, Condén vai Turennen -- -molemmat ovat suuria sotapäälliköitä? - --- Kummanko teidän majesteettinne neuvoo minun valitsemaan? kysyi -Edvard. - --- Minä puollan Condéta. Hän on juuri palannut Vincennes'tä ja -varustautuu uudelleen. Minä annan teille suosituskirjeen. - -Seuraavana aamuna lähti Edvard Condén prinssin puheille. - --- Teillä on hyvät suositukset ollaksenne niin nuori. Te taistelitte -siis Worcesterin luona? Minä otan teidät palvelukseeni. Voitteko -hankkia minulle useampia maanmiehiänne? sanoi prinssi. - --- Tiedän ainoastaan kaksi, mutta heistä vastaan kuin itsestäni. - --- Tuokaa nämä upseerit luokseni huomenna tähän aikaan, monsieur -Beverley -- au revoir. - -Edvard riensi kertomaan uutisiaan Chalonerille ja Grenvillelle, jotka -olivat hyvin tyytyväiset. Seuraavana aamuna Edvard esitti heidät -prinssille, joka heti otti heidät palvelukseensa. Kuukauden kuluttua -saivat nuorukaiset jo koetella miekkojaan Condén armeijassa, joka -taisteli vaihtelevalla onnella toista suurta sotapäällikköä, Turenneä -ja hänen armeijaansa vastaan. - -Jonkin ajan kuluttua sai Edvard Alfredin kirjeen, joka sisälsi -selityksen metsäpäällikön ja Katen käytökseen. Edvardista tuntui kuin -olisi raskas kivi vyörynyt hänen sydämeltään. Hän ei kuitenkaan vielä -tahtonut palata Englantiin sotakentältä. Prinssi Condé johti Espanjan -sotilaita sodassa Alankomaita vastaan, ja Edvard tahtoi seurata -sotapäällikköään. Mutta hän kirjoitti ystävällisen kirjeen kotiin herra -Stonelle, että kaikki väärinkäsitykset olivat hälvenneet, Katelle hän -lähetti vain sydämelliset terveisensä. - -Sodassa taistelivat Chaloner, Grenville ja Edvard kunnialla Condén -lipun suojassa. Tuon tuostakin he kuulivat uutisia Englannista -- eikä -aina hyviä. Niinpä karkoitti Ranskan kuningas vuonna 1654 Cromwellin -vaikutuksesta Kaarle Toisen Ranskasta. Maanpakolainen kuningas lähti -Espanjaan, ja näyttipä siltä, kuin ei hän koskaan tulisi istumaan -isäinsä valtaistuimella. Cromwell, joka nyt oli protektori, hallitsi -Englannin kansaa rautakädellä, mutta kuoli vähän aikaa nimityksensä -jälkeen. - -Silloin alkoivat nuoret sotilaat ikävöidä takaisin isänmaahansa, ja -heti kun rauha oli tehty, he erosivat sotajoukosta ja riensivät -kuninkaansa luo, joka parhaillaan oleskeli Alankomaissa. Hän -vastaanotti heidät ystävällisesti, ja häneltä he kuulivat, että -Cromwellin nuori poika Richard, joka oli nimitetty protektoriksi isänsä -kuoleman jälkeen, oli kieltäytynyt tästä arvosta, ja Englannin kansa -aikoi senvuoksi jälleen palauttaa kuningasvallan. - -Niin kävikin. 15 p. toukokuuta Kaarle Toinen sai sanan, että hänet oli -julistettu Englannin kuninkaaksi. Hän purjehti Schevelingistä isäinsä -maahan, ja Doverin luona kohtasi hänet kenraali Monk. 29 p. samaa kuuta -kuningas saapui Lontooseen kansan riemuhuutojen kajahtaessa. - -Kuninkaan rinnalla, hänen komean seurueensa etumaisina, ratsastivat -Edvard Beverley, Chaloner ja Grenville. Kun juhlasaatto hitaasti kulki -katuja pitkin, oli kaikissa ikkunoissa juhlapukuisia naisia, jotka -huiskuttivat nenäliinojaan tervehdykseksi maanpakolaiselle kuninkaalle -ja hänen onnettomuustovereilleen. - --- Edvard! huudahti Chaloner äkkiä. -- Tunnetko noita kahta suloista -neitoa tuolla ikkunassa? - --- Missä? Ei, en muista heitä ennen nähneeni? - --- Etkö tunne omia sisariasi? Heidän takanaan seisovat molemmat vanhat -tätini. - -He lähestyivät nyt ikkunaa ja Edvard tunsi todellakin sisarensa. -- -Niin, oletpa oikeassa, Chaloner. Mutta kuinka he ovat muuttuneet! -huudahti Edvard. -- Ovatko he todellakin samat pikku tytöt, jotka -viimeksi näin köyhässä metsänvartijantalossamme! - --- Niin, he ovat todellakin viehättäviä, mutta niinhän he aina ovat -olleetkin, vastasi Chaloner. - -Nyt he ratsastivat ohitse, ja samassa äkkäsi Edit veljensä. - --- Alice, tuossa ratsastaa Edvard! huudahti hän niin äänekkäästi, että -kuningaskin sen kuuli. - -Alice ja Edit huiskuttivat nenäliinojaan, mutta pian heidän täytyi -liikutuksesta peittää kasvonsa. - --- Ovatko he teidän sisarianne, Beverley? kysyi kuningas. - --- Kyllä, teidän majesteettinne. - -Kuningas kohosi satulassaan ja tervehti neitosia. - -Sisariltaan Edvard sai sittemmin tietää, että metsäpäällikkö Stonen -tytär myöskin oleskeli Lontoossa ja että hän usein kävi Conynghamen -neitien luona tervehtimässä entisiä ystäviään. Hän oli entistään -ihanampi ja kosijoita hänellä oli tusinoittain. - --- Entä Alfred? Kuinka hän jaksaa? kysyi Edvard. - --- Mainiosti. Hän hoitaa Arnwoodia toistaiseksi. Entinen kotimme on nyt -rakennettu uudelleen. Se kuuluu olevan oikea linna, kertoi Alice. - --- Niin, arveli Edvard, -- sehän on tietysti hyvin hyvä -- mutta minua -se ei liikuta. Minä tiedän kyllä, millä ehdoilla herra Stone tahtoo sen -minulle lahjoittaa, mutta vaikka pidänkin Katesta yhtä paljon kuin -ennen, en voi vastaanottaa sillä tavalla isänperintöäni, johon minulla -on laillinen oikeus. - -Alice pudisti hymyillen päätään. -- Sinäpä olet jäykkäniska, Edvard. -Sinulla on kaksi toivomusta -- saada Arnwood suvullemme takaisin ja -Kate vaimoksesi. Mutta kun molemmat tarjotaan sinulle yhtaikaa, sanot -sinä: "ei kiitos". Sinä tahdot kummankin erikseen. - --- Odotahan! Kuningas antaa kyllä minulle Arnwoodin takaisin. Silloin -ei minun tarvitse vastaanottaa sitä lahjana herra Stonelta. - --- Älä usko liiaksi ruhtinaihin, veliseni, sanoi Alice. -- Jos kaikki -aateliset tässä maassa tulisivat vaatimaan takaisin entiset linnansa ja -talonsa, saisi kuningas paljon tekemistä. Sitäpaitsi se olisi väärin -herra Stonea kohtaan, joka niin tarmokkaasti on toiminut kuninkaan -puolesta. - --- Sinä olet oikeassa, Alice, myönsi Edvard. - -Edvard oleskeli nyt paljon hovissa, jossa yhtämittaa juhlittiin. Kateä -hän ei tavannut, mutta hän näki hänet hovijuhlassa, jossa hänen -suloinen olentonsa herätti kuninkaankin huomiota. - -Alfredilta, joka Edvardin tulosta kuultuaan oli rientänyt häntä -Lontooseen tapaamaan, kuuli Edvard, että herra Stone aikoi luovuttaa -hänelle Arnwoodin. - --- Mutta luuletko, että hänen tyttärensä vielä huolii sinusta? kysyi -Alfred. - --- Mitä sillä tarkoitat, Alfred? Olemmehan rakastaneet toisiamme -nuoruudestamme asti. - --- Niin, mutta siitä on seitsemän pitkää vuotta. Ja voisihan sattua, -että Kate Stone olisi kyllästynyt odottamiseen ja olisi kiintynyt -johonkin toiseen sillä aikaa. Kuka tietää, kenties olen väärässä. - --- Kenties olet oikeassakin, sanoi Edvard surullisesti. - -Mutta Edit oli toista mieltä. -- Kate pitää kyllä vielä sinusta, -lohdutti hän. -- Kysypäs häneltä. - -Edvard Beverley kysyi jonkin ajan kuluttua, ja Kate oli todellakin -ollut uskollinen rakkaudessaan nuoreen "metsänvartijaan". - -Vuoden kuluttua vietettiin kolminkertaiset häät. Morsiuspareina olivat: -Edvard ja Kate, Chaloner ja Alice ja Grenville ja Edit. Kuningas, joka -talutti morsiamia, lausui: -- Näin palkitaan uskollisuus. - -Alfred eli vielä jonkin aikaa naimatonna. Hän harrasti yhä vielä -innolla maanviljelystä ja menestyi hyvin. Hän sai ensin veljeltään -maksutta vuokratilan ja sai pian niin paljon rahoja kokoon, että osti -itselleen oman maatilan. Sitten hän meni naimisiin Klara Ratcliffin -kanssa, jota hän aina oli ihaillut. - -Vanha metsänvartijantalo joutui hyviin käsiin. Se lahjoitettiin -Pablolle, joka hänkin meni naimisiin ja sai paljon pieniä -mustalaislapsia. Oswald jätti toimensa Uudessametsässä ja tuli -Arnwoodiin Edvardin palvelukseen. Janekin muutti Arnwoodiin, eli hyvin -vanhaksi ja kävi yhä äreämmäksi vuosi vuodelta. - -Tähän päättyy Edvard Beverleyn ja hänen sisarustensa tarina. Usein he -vielä vanhoilla päivilläänkin muistelivat uurasta ja onnellista -elämäänsä köyhässä metsänvartijantalossa, jolloin he vielä olivat -- -Uudenmetsän lapsia. - - - -***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK UUDENMETSÄN LAPSET*** - - -******* This file should be named 52021-8.txt or 52021-8.zip ******* - - -This and all associated files of various formats will be found in: -http://www.gutenberg.org/dirs/5/2/0/2/52021 - - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/52021-8.zip b/old/52021-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index 5a690f8..0000000 --- a/old/52021-8.zip +++ /dev/null |