NormalizeHEADmain

5 files changed, 17 insertions, 4882 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..d7b82bc
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,4 @@
+*.txt text eol=lf
+*.htm text eol=lf
+*.html text eol=lf
+*.md text eol=lf
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..f89017c
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #52672 (https://www.gutenberg.org/ebooks/52672)
diff --git a/old/52672-8.txt b/old/52672-8.txt
deleted file mode 100644
index 1092d5c..0000000
--- a/old/52672-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,4882 +0,0 @@
-The Project Gutenberg eBook, Kaksikymmentä: novellikokoelma, by Anton
-Pavlovich Chekhov, Translated by Reino Silvala
-
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
-other parts of the world at no cost and with almost no restrictions 
-whatsoever.  You may copy it, give it away or re-use it under the terms of
-the Project Gutenberg License included with this eBook or online at 
-www.gutenberg.org.  If you are not located in the United States, you'll have
-to check the laws of the country where you are located before using this ebook.
-
-
-
-
-Title: Kaksikymmentä: novellikokoelma
-
-
-Author: Anton Pavlovich Chekhov
-
-
-
-Release Date: July 29, 2016  [eBook #52672]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-
-***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KAKSIKYMMENTä: NOVELLIKOKOELMA***
-
-
-E-text prepared by Juha Kiuru and Tapio Riikonen
-
-
-
-KAKSIKYMMENTÄ: NOVELLIKOKOELMA
-
-Kirj.
-
-Anton Tsehov
-
-Venäjästä suomentanut Reino Silvanto
-
-
-
-
-
-
-Yrjö Weilin, Helsinki, 1909.
-
-
-
-
-SISÄLLYS:
-
- Asianmukaisia toimenpiteitä.
- Kauhea yö.
- Naimiskauppa.
- Soittajan seikkailu.
- Salaisuus.
- Hyvin kävi.
- Paha poika.
- Kumma kuvastin.
- Kyökkipiian naiminen.
- Virkamiehen kuolema.
- Liiotteli.
- Naamioitu.
- Leikinlasku.
- Hammassärky.
- Neiti N. N:n kertomus.
- Ilkityö.
- Samppanja.
- Vedonlyönti.
- Kuuluisuus.
- Ikäviä ihmisiä.
-
-
-
-
-Asianmukaisia toimenpiteitä.
-
-
-Keskipäivän aurinko valaisee pientä maaseutukaupunkia, jota -- kuten
-sikäläinen vankilan johtaja väittää -- ei edes suurennuslasilla voi
-löytää maantieteellisestä kartasta. Hiljaisuus ja rauha vallitsee.
-Raatihuoneelta puotirivejä päin liikkuu hitaasti terveyslautakunta,
-johon kuuluvat kaupunginlääkäri, poliisimestari, kaksi kaupungin
-valtuusmiestä ja yksi kauppaseuran edustaja. Kunnioitettavan
-matkan päässä heidän jälessään astuu poliiseja... Lautakunnan
-matka on, kuten matka helvettiin, täynnä hyviä tarkotuksia.
-Terveydenharrastajat keskustelevat siivottomuudesta, pahasta hajusta,
-asianmukaisista toimenpiteistä ja muista koleramaisista asioista,
-huitoen ahkerasti käsillään. Juttu on siihen määrin mieltäkiinnittävä
-ja järkevä, että edellä kulkeva poliisimestari yht'äkkiä innostuu ja
-kääntyen muitten puoleen ilmottaa:
-
--- Näin, hyvät herrat, pitäisi meidän kokoontua vähän useammin
-pohtimaan asioita! Se on niin hauskaa ja tuntee olevansa seurassa,
-kun muulloin sitä vastoin emme taida muuta kuin kinastella.
-Jumal'avita!
-
--- Mutta kenestä me oikein alamme? sanoo kauppaseuran edustaja uhria
-valitsevan pyövelin äänellä kääntyen lääkärin puoleen. -- Eikös
-aleta Osheinikowin puodista? Hän on, ensinnäkin, suuri lurjus ja...
-toiseksi, olisi jo aika pitää sitä veijaria vähän silmällä. Pari päivää
-sitten lähetti minulle tattariryynejä, joissa, suokaa anteeksi, oli
-rotan likaa seassa... Minun vaimoni ei voinut mitenkään syödä niitä!
-
--- Niin, mitä teemme? Alammeko Osheinikowista vai kuinka? -- sanoo
-lääkäri välinpitämättömästi.
-
-Terveyslautakunta astuu Osheinikowin "The, sockuri ja kaffe ja muiden
-kolonnialitavarain makasiiniin" ja ryhtyy pitkittä puheitta heti
-tarkastukseen.
-
--- Kas vaan!... -- huudahtaa lääkäri katsellen Kasanin saippuasta
-somasti kokoon pantua pyramidia. -- Millaisia torneja sinä rakentelet
-saippuasta! Sitä kekseliäisyyttä! Mu... mutta mitä tämä on? Katsokaa
-tänne, hyvät herrat! Kauppias suvaitsee leikata leipää ja saippuata
-samalla veitsellä!
-
--- Eihän siitä koleraa tule, herra tohtori, -- huomauttaa isäntä
-järkevästi.
-
--- Eipä taida, mutta se on niin ilkeätä. Ostanhan minäkin täältä
-leipää.
-
--- Herrasväkeä varten on meillä eri veitsi. Olkaa huoletta... Mutta
-mitä asiaa teillä on, hyvät herrat?...
-
-Poliisimestari tarkastelee kinkkua siristellen likinäköisillä
-silmillään, raaputtaa sitä kauan kynnellään, haistelee kuuluvasti ja
-näpäyttäen sitä sitten sormellaan kysäsee:
-
--- Ei suinkaan siinä vaan mahda strykniiniä olla?
-
--- Mitä te?... Herra varjelkoon!... -- säpsähtää kauppias.
-
-Poliisimestari joutuu hämilleen, jättää kinkun rauhaan ja alkaa
-silmäillä "Asmolow ja K:nin hintaluetteloa". Kauppaseuran edustaja
-pistää kätensä tynnyriin, jossa on tattariryynejä, ja tuntee siellä
-olevan jotakin pehmeätä, hivelevän hienoa... Hän katsoo sinne ja
-kasvoilleen nousee hellä ilme.
-
--- Kissa ... pikku kissa! Kisimirri! -- lepertelee hän. -- Makaa
-ryyneissä ja nostelee nokkaansa... Kuinka kiltti! Kuuleppas, isäntä!
-Sinä voisit lähettää minulle yhden kissanpojan.
-
--- Miks'ei!... Mutta, hyvät herrat, täällä olisi yhtä ja toista
-nähtävää... Tässä on silliä, juustoa ... sampea, jonka saimme viime
-torstaina, parasta lajia... Mishka, tuoppas veitsi tänne!
-
-He leikkaavat itselleen palasen sampea, haistelevat ja maistelevat.
-
--- Jos maistaisin minäkin -- puhelee isäntä kuin itselleen. --
-Olisihan minulla vähän, millä kurkkua kastaisi; emmekö ota ryyppyä
-alle, se antaa aivan toisen maun... Mishka, tuoppas meille sellainen
-pieni pullo sitä parempaa.
-
-Mishka tuo pullon, kiskoo sitä auki, että pyöreät posket ovat haljeta
-ja silmät tipahtaa päästä, ja lyö sen jymähyttäen kauppapöydälle.
-
--- Ryyppy tyhjään vatsaan -- sanoo poliisimestari kahnuttaen
-epätietoisena korvallistaan. -- No, eihän yksi ryyppy mitään tee...
-Mutta koetappas joutua, sillä meillä on kova kiire!
-
-Neljännestunnin kuluttua lähestyvät lautakunnan jäsenet pyyhkien
-huuliaan ja kaivaen tulitikuilla hampaitaan vieressä olevaa
-Goloryibjenkon puotia. Mutta täällä on kuin kiusaksi tie ummessa.
-Viisi punakkaa poikaa vierittää hikipäin voitynnyriä puodista ulos.
-
--- Enemmän oikealle!... Vetäkää sieltä syrjästä ... vetäkää vaan!
-Tynki alle pian ... no, perhana! Varokaa varpaitanne, teidän
-ylhäisyytenne!
-
-Tynnyri takertuu ovenpieliin eikä liikahda paikaltaan... Pojat käyvät
-tynnyriin käsiksi ja kiskovat sitä kaikin voimin, hoilottaen yhteen
-ääneen ja riidellen niin äänekkäästi, että kuuluu yli torin. Kovien
-ponnistusten jälkeen, kun ilma pitkästä läähötyksestä on tuntuvasti
-pilaantunut, näyttää tynnyri vihdoin elon merkkejä, mutta pääseekin
-vierähtämään takaisin takertuen uudelleen oveen. Hoilotus alkaa
-toistamiseen.
-
--- Thyi! -- sylkäisee poliisimestari. -- Mennään Shibukinin luo!
-Taitavatpa ne pirut iltaan asti siinä tynnyreineen läähöttää.
-
-Tultiin Shibukinin puodin luo, mutta se oli jo suljettu.
-
--- Äskenhän se oli vielä auki! -- ihmettelevät he silmäillen
-toisiaan. -- Kun me astuimme Osheinikovin puotiin, seisoi Shibukin
-tuossa kynnyksellä huuhtoen kuparista teekannua. Missä hän on? --
-kysyivät he kerjäläiseltä, joka seisoi suljetun puodin edustalla.
-
--- Antakaa Herran tähden vähän... -- kähisee kerjäläinen, -- vähän
-köyhälle raajarikolle ... olkaa armeliaita, hyvät herrat... Kyllä
-Jumala teitä siunaa...
-
-Terveyslautakunta kieltäen huitoo käsillään, lukuunottamatta toista
-kaupungin valtuusmiestä. Tämä antaa kerjäläiselle kopeekan ja,
-ikäänkuin pelästyen jotakin, tekee hätäisesti ristinmerkin rientäen
-seuransa perään.
-
-Noin parin tunnin kuluttua palaa lautakunta takaisin uupuneena,
-rasittuneena. Turhaan se ei ollut liikkeellä: yksi poliiseista kantaa
-juhlallisesti vakkaa, jossa on pilaantuneita omenia.
-
--- Nyt, virkavaivojen jälkeen ei pieni kulaus tekisi pahaa,
--- huomauttaa poliisimestari vilkuen kylttiin, jossa seisoo
-"Viinikellari". -- Se virkistäisi niin.
-
--- Njaa! Eipä olisi hullummaksi. Poiketkaamme vaan, jos niin tahdotte.
-
-Terveyden harrastajat laskeutuvat kellarikerrokseen ja istuvat
-pyöreän, huojuvan pöydän ympärille. Poliisimestari nyökäyttää päätään
-viinurille ja heti ilmaantuu pullo pöydälle.
-
--- Vahinko, ettei ole mitään suuhun pantavaa, -- valittaa
-kauppaseuran edustaja juoden lasinsa pohjaan ja vääntäen kasvojaan.
--- Emmekös tilaa kurkkua tai jotakin muuta?... Mutta entäs...
-
-Edustaja kääntyy poliisiin, joka pitää vakkaa, valitsee parhaimman
-omenan ja alkaa pureskella sitä.
-
-- Kas!... taitaa siellä olla hyviäkin joukossa! -- sanoo
-poliisimestari ikäänkuin ihmetellen. -- Näytäppäs tänne, minäkin
-valitsen! Pane vakka tuohon! Me valitsemme parhaat ja puhdistamme
-ne; loput saat sinä heittää pois. Kaatakaa laseihin! Kas niin! Näin
-pitäisi meidän useammin kokoontua pohtimaan asioita. Muulloin elämme
-kuin erämaassa, ei sivistystä, ei minkäänlaista harrastusta, ei
-seuroja -- kuin Austraaliassa, suoraan sanoen! Kaatakaa lisää, hyvät
-herrat! Tohtori, tässä on hyvä omena! Minä itse sen teille puhdistin!
-
-*  *  *  *  *
-
--- Teidän ylhäisyytenne, minne käskette panna vakan? -- kysyy poliisi
-poliisimestarilta, joka seurueineen nousee viinikellarin portaita
-ylös.
-
--- Va... vakan? Minkä vakan? Mu... muistan! Hävitä se omenineen
-päivineen ... ei ... eipä tiedä vaikka niissä olisi -- ru... ruttoa!
-
--- Omenat te suvaitsitte syödä.
-
--- Sy... syödä?!... Vai niin!... Kuules! Mene kotiin ja sano
-rouvalle, ettei hän vaan suuttuisi... Mi... minä vaan tunniksi...
-Valtuuston kanssa maata ... ymmärräks? Hö... höyhensaareen. Sprechen
-Sie deutsch, Ivan Andreitsch?
-
-Ja kohotettuaan katseensa taivasta kohti nyökäyttää poliisimestari
-katkerasti päätään, levittää kätensä ja huudahtaa:
-
--- Tällaista se elämä on!
-
-
-
-
-Kauhea yö.
-
-
-Ivan Petrovitsh Panihidin kalpeni, kiersi lampun liekin hyvin
-pieneksi ja alkoi kiihtyneellä äänellä:
-
--- Synkkä, läpinäkymätön sumu peitti maan, kun minä jouluyönä v. 1883
-palasin kotiini hiljakkoin kuolleen ystäväni luota, jossa me olimme
-pitäneet spiritististä istuntoa. Poikkikadut, joita pitkin kuljin,
-olivat pimeät ja minun täytyi melkein hapuillen liikkua eteenpäin.
-Minä asuin Moskovan kolkolla syrjäseudulla erään Trupow-nimisen
-virkamiehen talossa. Ajatukset, jotka minua siinä kulkeissani
-ahdistivat, olivat raskaita -- -- --
-
-"Elämäsi lähenee loppuaan... Tunnusta syntisi ja kadu..."
-
--- Nämä sanat sanoi minulle Spinozan henki, joka meidän
-onnistui kutsua esille. Minä pyysin toistamaan ja lautanen ei
-ainoastaan toistanut vaan lisäsipä vielä: "Tänä yönä". En usko
-spiritismiin, vaan kuoleman ajatus, vieläpä viittaus siihen sai
-minut alakuloiseksi. Kuolema, hyvät kuulijat, on välttämätön, se
-on hetkellinen, vaan ajatus siitä on kuitenkin vastenmielinen
-ihmisen luonteelle... Silloin kun läpinäkymätön, kylmä pimeys minut
-ympäröi ja sadepisarat hurjasti pyörivät silmieni edessä tuulen
-valittavasti ulvoessa ylhäällä pääni päällä, kun minä läheisyydessäni
-en nähnyt ainoatakaan elävää sielua enkä kuullut ihmisääntä,
-valtasi epämääräinen, selittämätön pelko minun sieluni. Minä,
-ennakkoluuloista vapaa ihminen, kiiruhdin eteenpäin uskaltamatta
-katsahtaa sivulle tai taakseni. Minusta tuntui, että jos vaan
-sivulleni silmäilen, niin epäilemättä näen kuoleman kummituksen
-muodossa.
-
-Ivan Panihidin hengitti katkonaisesti, ryyppäsi vettä ja jatkoi:
-
--- Tämä epämääräinen pelko, jonka saatatte käsittää, ei heittänyt
-minua vielä silloinkaan, kun minä kavuttuani Trupowin talon
-neljänteen kerrokseen avasin oven ja astuin huoneeseeni. Minun
-vaatimattomassa asunnossani oli pimeä. Tuuli valitteli uunin pesässä
-ja kolkutteli ilmareiän kantta ikäänkuin pyytäen sisälle lämpimään.
-
-"Jos Spinozaan saattaa luottaa, -- hymähdin minä -- niin täytyy minun
-tänä yönä kuolla näihin valituksiin. Kuinka raskasta kuitenkin!"
-
-Minä sieppasin tikulla tulta... Hurja tuulenpuuska kulki jymähtäen
-talon kattoa pitkin. Hiljainen valittelu muuttui julmaksi
-kiljunnaksi. Jossakin alhaalla alkoi repaleinen akkunaluukku
-jyskyttää, mutta ilmareiän kansi vinkui kovin armonalaisesti apua
-pyytäen...
-
-"Kyllä on turvattoman kurja olla tällaisena yönä", -- ajattelin minä.
-
-Mutta ei ollut aikaa tuumia tuollaisia. Kun tulikivi oli tikusta
-sinisenä liekkinä palanut loppuun ja minä silmäilin huonettani,
-niin näin odottamattoman ja kauhean näyn... Oli vahinko, ettei
-tuulenpuuska silloin osunut minun tulitikkuuni! Ehken olisikaan
-silloin nähnyt mitään eikä tukkani noussut kauhusta pystyyn. Minä
-kiljahdin, hyppäsin ovea kohti ja suljin silmäni epätoivon ja
-hämmästyksen valtaamana...
-
-Keskellä huonettani oli ruumisarkku.
-
-Kauan ei tuli palanut tikussa, vaan minä ennätin kuitenkin erottaa
-ääriviivat... Minä näin ruusunvärisen, hopeaompeluksilla koristetun,
-säkenöivän reunuskankaan, näin kultanauhuksilla varustetun ristin
-arkun kannessa. Löytyy esineitä, hyvät kuulijani, jotka painuvat
-mieleen huolimatta siitä, että te ainoastaan silmänräpäyksen
-olette niitä nähneet. Niin oli tämänkin arkun laita. Minä näin sen
-ainoastaan sekunnin ajan, vaan muistan pienimmätkin yksityiskohdat.
-Tämä arkku oli keskikokoista ihmistä varten ja, päättäen sen
-ruusunpunaisesta väristä, aiottu nuorelle tytölle. Kallis
-hopeaompelus, jalat, pronssiset kädensijat -- kaikki ilmaisi, että
-vainaja oli rikas.
-
-Suin päin syöksyin minä ulos huoneestani ja mitään ajattelematta,
-miettimättä, tuntien sanomatonta pelkoa, minä kiisin portaita
-alas. Käytävässä ja portaissa oli pimeä, jalkani sekaantuivat
-turkkini liepeihin ja oli kerrassaan ihmeellistä, etten kaatunut
-enkä taittanut niskojani. Juostuani kadulle minä nojauduin märkää
-lyhtytolppaa vasten ja aloin rauhoittaa itseäni. Sydämeni löi
-rajusti, henkeäni ahdisti...
-
-Eräs kuuntelijoista kiersi lampun liekin suuremmaksi ja siirtyi
-lähemmäksi kertojaa, joka jatkoi:
-
--- En olisi ihmetellyt, jos olisin huoneessani nähnyt tulipalon,
-varkaan, raivoisan koiran... En olisi ihmetellyt, jos katto olisi
-romahtanut alas, permanto rauennut, seinät kaatuneet... Kaikki tämä
-olisi luonnollista ja ymmärrettävää. Vaan kuinka on ruumisarkku
-voinut joutua minun huoneeseeni? Mistä se on saattanut tulla?
-Kallisarvoinen, nähtävästi nuorta ylimysnaista varten tehty arkku,
--- kuinka se on voinut joutua alhaisen virkamiehen vaatimattomaan
-huoneeseen? Onkohan siinä ruumis? Kuka mahtaa olla hän, tuo
-ennen aikojaan kuollut rikas nainen, joka on tehnyt minulle näin
-kummallisen ja kauhean vierailun? Tuskallinen salaisuus!
-
-"Ellei tämä ole ihme, niin se on rikos", -- välähti aivoissani.
-
-Minä syvennyin arveluihin. Ovi minun poissa ollessani oli suljettu ja
-ainoastaan lähimmät ystäväni tietävät missä avain pidetään. He eivät
-suinkaan ole arkkua minulle tuoneet. Saattaisi myös olla mahdollista,
-että arkuntekijät ovat epähuomiossa tuoneet sen sinne. He ovat
-saattaneet erehtyä kerroksen tai oven suhteen ja vieneet sen väärään
-paikkaan. Mutta kukapa ei tietäisi, että meidän arkuntekijämme
-eivät lähde huoneesta ennenkuin saavat maksun työstään tai ainakin
-juomarahaa?
-
-"Henget ennustivat minulle kuolemaa, -- ajattelin. -- Eivätköhän he
-liene minulle myös arkkua varustaneet?"
-
-Minä, hyvät kuulijani, en usko enkä ole koskaan uskonutkaan
-spiritismiin, vaan tuollainen yhteensattumus saattaisi filosofinkin
-mystilliselle tuulelle.
-
-"Mutta tämä on hyvin lapsellista ja minä olen arka kuin koulupoika,
--- päätin vihdoin. -- Se oli vaan näköhäiriö -- eikä mitään
-muuta! Olihan kotiin tullessa mieleni kovin synkkä, eikä ollut
-siis ensinkään ihmeellistä, että minun heikot hermoni näkivät
-ruumisarkun... Se oli varmaan näköhäiriö! Mitä se sitten olisi ollut?"
-
-Sade pieksi kasvojani ja tuuli repi vihaisena turkkini liepeitä ja
-hattuani... Minun oli vilu, sillä vaatteeni olivat likomärät. Pitäisi
-tästä lähteä, vaan minne? Mennä kotiin takaisin -- mutta siellähän
-uhkaa minua tuo ruumisarkku, eivätkä voimani enää voi tuota näkyä
-kestää. Ja ollessani kahden tuon arkun kanssa, jossa ehkä on vainaja,
-näkemättä elävää sielua, kuulematta ihmisääntä minä voisin menettää
-järkeni. Mahdoton oli myöskin jäädä kadulle rankkasateeseen ja
-kylmään yöhön.
-
-Silloin minä päätin lähteä yöksi ystäväni Upokojewin luo, joka
-myöhemmin, kuten tiedätte, ampui itsensä. Hän asui erään kauppiaan
-luona Kuolleen kadun varrella.
-
-Ivan Panihidin pyyhkäisi kylmää hikeä pois kalpeilta kasvoiltaan,
-huokasi raskaasti ja jatkoi:
-
--- Minä en tavannut ystävääni kotonaan. Koputettuani oveen ja
-vakuutettuna siitä, ettei hän ole kotona, minä kopeloin avaimen
-poikkilaudan päältä, aukasin oven ja astuin sisään. Märän turkkini
-minä heitin lattialle ja osattuani pimeässä sohvan luo, istuin
-lepäämään. Oli pimeä... Tuuli suhisi akkunassa. Sirkka siristeli
-uunin kolossa yksitoikkoista lauluaan. Kremlissä soitettiin jo
-jouluaamukirkkoon. Minä kiiruhdin raapasemaan tulta tulitikulla.
-Mutta valo ei vapauttanut minua synkästä mielentilastani, vaan
-päinvastoin. Hirveä, selittämätön kauhu valtasi minut uudelleen.
-Minä huudahdin, horjahdin ja tuntematta enää itseäni, juoksin ulos
-huoneesta...
-
-Toverini huoneessa näin, niinkuin kotonakin -- ruumisarkun!
-
-Mutta toverini arkku oli melkein puolet suurempi kuin minun ja
-tummanruskea päällys antoi sille erittäin synkän värityksen. Kuinka
-tämä sitten on tänne joutunut? Tuskin saattoi enää epäillä, että
-se olisi näköhäiriö... Eihän toki joka huoneessa saata arkkua
-olla! Nähtävästi se oli vaan hermosairautta, mielikuvitusta. Menen
-minä minne hyvänsä, kaikkialla näkisin edessäni kuoleman synkän
-asumuksen. Kaiketi minä olen menettänyt järkeni, sairastunut johonkin
-"arkkumaniian" tapaiseen tautiin. Järjen sekaantumisen syytä ei
-tarvitse kauan etsiä: tulee vaan muistella spiritististä istuntoa ja
-Spinozan sanoja...
-
-"Minä tulen hulluksi! -- ajattelin kauhistuneena päätäni pidellen. --
-Hyvä Jumala! Mitä on tehtävä?"
-
-Pääni oli haljeta, jalat notkuivat... Satoi kuin saavista kaataen,
-tuuli tunkeutui vaatteitteni läpi, eikä minulla ollut turkkia eikä
-hattua. Mahdoton oli mennä hakemaan niitä huoneesta, sillä voimani
-eivät olisi siihen riittäneet. Kauhu puristeli minua kylmässä
-sylissään. Kylmä hiki juoksi kasvojani pitkin.
-
--- Mitä on tehtävä? -- jatkoi Ivan Panihidin. -- Olen tullut
-mielisairaaksi ja saatan vilustua. Onneksi muistin, että lähellä
-Kuollutta katua asuu minun hyvä ystäväni Pogostow, joka on hiljakkoin
-valmistunut lääkäriksi. Hän oli tuona samana yönä spiritistisessä
-istunnossa. Hänen luokseen kiiruhdin nyt minkä saatoin... Silloin ei
-hän vielä ollut naimisissa tuon rikkaan kauppiaan lesken kanssa, vaan
-asui erään valtioneuvoksen talon viidennessä kerroksessa.
-
-Sallimus oli määrännyt minun hermoilleni uuden kidutuskoetuksen
-Pogostowin luona. Kavutessani ylös viidenteen kerrokseen, minä kuulin
-kauheaa melua. Joku juoksi ylhäällä tömistäen hurjasti jaloillaan ja
-paiskellen ovia.
-
--- Tänne! -- kuului sydäntä särkevä huuto. -- Tänne! Yövahti!
-
-Ja hetken kuluttua syöksyi portaita alas minua vastaan musta haamu,
-jolla oli turkit yllä ja silinterihattu päässä.
-
--- Pogostow! -- huusin minä tunnettuani ystäväni. -- Tekö se
-olettekin? Mitä teille on tapahtunut?
-
-Tultuaan viereeni Pogostow pysähtyi ja tarttui suonenvedontapaisesti
-käsivarteeni. Hän oli kalpea, hengitti raskaasti, vapisi, silmänsä
-harhailivat...
-
--- Oletteko Panihidin? -- kysyi hän kolkolla äänellä. -- Tekö siinä
-olette? Mutta tehän olette kalpea kuin haudasta noussut. Kunhan ette
-vaan olisi näköhäiriö. Hyvä Jumala, kuinka kauhean näköinen olette...
-
--- Mutta mikä teitä vaivaa? Te näytätte kovin huonolta!
-
--- Oh, antakaahan kun vähän huokaan. Minä olen iloinen nähdessäni
-teidät, jos todella olette Panihidin, eikä mikään näköhäiriö.
-Kirottu olkoon tuo spiritistinen istunto, joka sai hermoni aivan
-epäjärjestykseen. Ajatelkaas, kun minä nyt juuri kotiin saapuessani
-näin huoneessani -- ruumisarkun!
-
-Minä en uskonut korviani ja pyysin, että hän sanoisi sen kerran vielä.
-
--- Niin, oikean ruumisarkun, sanoi lääkäri istuutuen uupuneena
-portaalle. -- Minä en ole pelkuri, mutta johan siitä itse pirukin
-pelästyisi, jos spiritistisen istunnon jälkeen pimeässä kompastuisi
-ruumisarkkuun!
-
-Hämmästyneenä ja änköttäen minä kerroin lääkärille arkuista, jotka
-minä olin nähnyt...
-
-Hetken aikaa me siinä töllistelimme toisiamme silmät suurina päässä
-ja suut auki. Sitten, tullaksemme vakuutetuiksi siitä, ettei tämä ole
-näköhäiriö, me aloimme nipistellä toisiamme.
-
--- Koska meissä kummassakin koskee kipeästi, -- selitti lääkäri, --
-niin me emme nyt nuku, emmekä näe toisiamme unessa. Ne ruumisarkut,
-jotka olemme nähneet, eivät siis ole näköhäiriöitä, vaan jotain
-todellista. Hyvä veli, mitäs nyt tehdään?
-
-Oltuamme jo kokonaisen tunnin kylmässä porraskäytävässä, harkiten
-ja tuumaillen asiaa, meidän tuli hirveä vilu ja päätimme heittää
-pelkuruuden pois, herättää ovenvartijan ja mennä hänen kanssaan
-lääkärin huoneeseen. Ja niin me teimmekin. Astuttuamme sisälle
-huoneeseen sytytimme kynttilän ja näimme todellakin ruumisarkun,
-joka oli verhottu valkoisella kiiltokankaalla ja koristettu
-kullankiiltävillä hetuleilla ja tupsuilla. Ovenvartija teki hartaasti
-ristinmerkkejä.
-
--- Nyt sopii katsoa, -- sanoi kalpea lääkäri vapisevalla äänellä, --
-onko tämä arkku tyhjä vai ei.
-
-Kauan epäröityään hän kumartui alas ja pelon kangistamana tempasi
-arkun kannen pois. Me kurkistimme arkkuun, joka oli -- tyhjä...
-
-Vainajaa ei siinä ollut, vaan sen sijaan löysimme arkusta kirjeen,
-jossa seisoi:
-
-    'Hyvä Pogostow! Sinä tiedät, että appeni asiat ovat joutuneet
-    aivan hunningolle. Hän on velkaantunut korviaan myöten.
-    Huomenna tai ylihuomenna on kalunkirjotus ja tämä lopullisesti
-    syöksee hänen samoin kuin minunkin perheeni perikatoon ja
-    tahraa kunniamme, jota pidän kaikkea muuta kalliimpana. Eilen
-    perheneuvottelussa me päätimme piilottaa kaiken kalliimman ja
-    arvokkaimman tavaran. Koska appeni koko omaisuus ovat nuo arkut
-    -- hän on, kuten tietänet, paras ruumisarkkukauppias kaupungissa
-    -- niin me päätimme salata kalleimmat arkut. Minä käännyn sinun
-    puoleesi niinkuin ystävän puoleen; auta minua, pelasta meidät
-    pahasta asemastamme, pelasta kunniamme! Toivossa, että sinä
-    autat meitä säilyttämään omaisuuttamme, lähetän sinulle, veli
-    hyvä, yhden ruumisarkun, jonka pyydän piilottamaan luoksesi
-    ja säilyttämään siellä toistaiseksi. Ilman tuttaviemme ja
-    ystäviemme apua me joudumme hukkaan. Toivon, ettet sinä kieltäydy
-    tästä palveluksesta, etenkin kun arkku ei tule olemaan luonasi
-    viikkoa kauemmin. Kaikille niille, joita pidän tosi-ystävinämme,
-    olen lähettänyt kullekin yhden arkun ja minä luotan heidän
-    hyväntahtoisuuteensa ja jalomielisyyteensä. Ystävyydellä sinun
-
-                                             Ivan Tsheljustin.'
-
-Tämän jälkeen minun kokonaista kolme kuukautta täytyi hoitaa heikkoja
-hermojani. Meidän ystävämme, ruumisarkkukauppiaan vävy, pelasti
-sekä kunniansa että omaisuutensa ja omistaa nykyään ruumisarkku- ja
-hautausliikkeen sekä myy hautakiviä ja patsaita. Mutta hänen asiansa
-eivät vieläkään ole oikein varmalla kannalla ja joka ilta, kun tulen
-kotiini, minä yhä pelkään näkeväni vuoteeni vieressä valkoisen
-marmorisen hautapatsaan.
-
-
-
-
-Naimiskauppa.
-
-(Kaksiosainen romaani.)
-
-
-Ensimäinen osa.
-
-Leskirouva Mimrinin talossa, joka sijaitsee Rakkikoirankadun
-varrella, syödään hääillallista. Pöydän ympärillä istuu kaikkiaan
-kaksikymmentä kolme henkilöä, joista kahdeksan ei enää jaksa
-syödä, vaan nyppii nenäänsä valittaen pahoinvointiaan. Kynttilät,
-lamput ja vino kynttelikkö, joka on lainattu ravintolasta, palavat
-niin kirkkaasti, että eräs vieraista, muuan sähköttäjä, ei saata
-olla räpäyttämättä veikeästi silmäänsä puhuakseen ilman aikojaan
-sähkövalosta. Tälle valolle ja yleensä sähkölle hän ennustaa
-loistavaa tulevaisuutta muitten kuunnellessa halveksien hänen
-puhettaan.
-
--- Sähkö... -- murisee morsiamen isänsijainen, katsellen tylsästi
-lautaseensa. -- Minun mielestäni on sähkövalaistus pelkkää
-petkutusta. Ajetaan hiiliä sisään ja luullaan siten voitavan sokaista
-ihmisten silmät! Ei, veliseni, jos sinä tarjoat minulle valoa, niin
-älä anna hiiliä, vaan jotakin olennaista, jotakin tuollaista, jota
-saattaa sytyttää! Anna tulta, ymmärrätkös, luonnollista tulta, eikä
-mitään henkistä.
-
--- Jospa olisitte joskus nähnyt sähköpatterin ja mistä se on
-kokoonpantu, -- selittää sähköttäjä keikaillen -- niin puhuisitte
-varmaan toisin.
-
--- Minä en tahtoisi nähdä sellaista. Petkutusta... Yksinkertaista
-kansaa petetään... Puristettaisiin viimeisetkin mehut siitä. Kyllä
-me heidät tunnemme, nuo tuollaiset... Mutta teidän, herra nuorimies,
--- minulla ei ole kunnia tietää puhuttelunimeänne, -- teidän pitäisi
-juoda lasinne pohjaan ja kaataa uutta, sen sijaan että siinä
-petkutusta puolustatte.
-
--- Minä olen, setäseni, kanssanne aivan samaa mielipidettä, -- sanoo
-käheällä, kimakkaalla äänellään sulhanen, nuori, pitkäkaulainen ja
-harjastukkainen mies. -- Mitä hyötyä on viisaista keskusteluista?
-Minä toisinaan itsekin puhelen kaikellaisista keksinnöistä oppineessa
-merkityksessä, mutta nyt ei ole aikaa siihen. Entä mikä on sinun
-mielipiteesi, armaani? -- kääntyy sulhanen vieressään istuvan
-morsiamensa puoleen.
-
-Morsian, jolla kasvoista päättäen näyttää olevan kaikki hyvät
-ominaisuudet paitsi yhtä -- ajatuskykyä, kiivastuu ja sanoo:
-
--- Hän tahtoo vain näyttää suurta viisauttaan ja puhuu sentähden
-käsittämättömistä asioista.
-
--- Jumalan kiitos, me olemme eläneet ikämme ilman sivistystä
-ja kolmannen tyttäremme jo annamme kelpo miehelle, -- puhuu
-huohottaen morsiamen äiti pöydän toisesta päästä sähköttäjän puoleen
-kääntyneenä. -- Jos me teidän mielestänne näytämme sivistymättömiltä,
-niin miksi käytte luonamme? Menisitte noitten sivistyneittenne luo!
-
-Seuraa vaitiolo. Sähköttäjä on joutunut hämilleen. Hän ei saattanut
-mitenkään aavistaa, että keskustelu sähköstä olisi tehnyt noin
-kummallisen käänteen. Vallitsevan vaitiolon luonne on sangen
-vihamielinen. Näyttää siltä kuin yleinen tyytymättömyys olisi tulossa
-ja hän katsoo parhaaksi puhdistautua.
-
--- Minä, hyvä Tatjana Petrovna, olen aina kunnioittanut teidän
-perhettänne, -- sanoo sähköttäjä, -- ja jos minä nyt tulin puhuneeksi
-sähkövalosta, niin ei pidä luulla, että olisin tehnyt sen ylpeydestä.
-Saatanpa juoda maljan teidän terveydeksenne... Olen aina, vieläpä
-kaikesta sydämestäni toivonut, että Darja Ivanovna saisi kelpo
-sulhasen. Meidän aikanamme, hyvä Tatjana Petrovna, on vaikea löytää
-kunnon miehiä. Nykyään jokainen vaanii vain tilaisuutta solmiakseen
-avioliiton huvin vuoksi tai rahojen tähden...
-
--- Salaviittaus! -- huudahti sulhanen punastuen ja räpäyttäen
-vihaisena silmiään.
-
--- Ei siinä salaviittausta ollut, -- sanoi sähköttäjä hätääntyneenä.
--- Minä en puhu läsnä olevista. Sanoin sen muuten vaan ... yleensä...
-Hyvänen aika!... Kaikkihan tietävät, että te rakkaudesta... Ovathan
-myötäjäiset mitättömät...
-
--- Eipä, eivät niinkään mitättömät! -- loukkaantuu morsiamen äiti.
--- Puhu sinä, herraseni, mutta älä puhu liikoja! Paitsi tuhatta
-ruplaa annamme vielä kolme päällysnuttua, sängyn ja koko tämän
-huonekaluston. Meneppäs muualta ottamaan sellaisia myötäjäisiä!
-
--- En minä mitään... Huonekalusto on todella hyvä ... mutta
-minä tarkotin, että hän suuttuu, niinkuin minä olisin muka
-salaviittauksia...
-
--- Niin, älkää juonitelko salaviittauksillanne, -- keskeyttää
-morsiamen äiti. -- Me kunnioitamme teitä vanhempienne tähden ja
-kutsuimme häihin, mutta te alatte kaikenmoisia sopimattomuuksia
-lasketella. Jos te tiedätte todella, että sulhanen nai huvin vuoksi,
-niin miksi ette ole siitä aikaisemmin mitään maininneet? Olisitte
-tullut meille ja sanonut suoraan, että niin ja niin on asian laita,
-että, näet, huvin vuoksi meitä lähentelee... Häpeisit vähäisen! --
-sanoo morsiamen äiti kääntyen yht'äkkiä itkusilmin sulhasen puoleen.
--- Minä olen häntä ruokkinut ja juottanut ... olen vaalinut pikku
-tytärtäni kuin silmäterää ja sinä ... sinä vaan huvin vuoksi...
-
--- Ja te uskotte tuollaista panettelua? -- kivahtaa sulhanen nousten
-pöydästä ja repien hermostuneesti harjastukkaansa. -- Kiitän
-nöyrimmästi! Ja te, herra Blintshikow, -- kääntyy hän sähköttäjän
-puoleen, -- vaikka olettekin vanha tuttava, en salli teidän ruveta
-vieraassa talossa hävyttömyyksiä puhumaan. Olkaa hyvä ja menkää ulos!
-
--- Mitä te tarkotatte?
-
--- Olkaa hyvä ja menkää ulos! Toivon, että te olisitte rehellinen
-mies niinkuin minä olen. Sanalla sanoen: ulos!
-
--- Älä viitsi! Riittää jo! -- hillitsevät sulhasta tämän ystävät. --
-Ei kannata suuttua! Istu alas! Heitä hänet rauhaan.
-
--- Ei, minä tahdon näyttää, ettei hänellä ole syytä mokomiin
-juttuihin! Minä olen rakkaudesta astunut lailliseen avioliittoon.
-Miksi te siinä vielä istutte? Ettekö kuullut? Olkaa hyvä ja menkää
-ulos!
-
--- En minä mitään... Minä vaan... -- änköttää hämmästynyt sähköttäjä
-nousten pöydästä. -- Minä en ymmärrä... No niin, kyllähän minä
-menen... Mutta maksakaa ensin takaisin ne kolme ruplaa, jotka te
-lainasitte minulta. Juon sentään vielä lasini pohjaan ja sitten
-menen. Mutta maksakaa te ensin velkanne.
-
-Sulhanen kuiskailee kauan ystäväinsä kanssa. Nämä kokoovat
-hänelle vähittäin nuo kolme ruplaa, jotka hän kiukussaan heittää
-sähköttäjälle. Tämä etsii kauan lakkiaan, kumartaa sitten hyvästiksi
-ja poistuu.
-
-Näin saattaa toisinaan päättyä viaton keskustelu sähköstä!
-
-Illallinen on vihdoin syöty. Yö yllättää... Hienotunteinen
-kirjailija hillitsee vahvan mielikuvituksensa ja peittää tapahtumat
-salaperäisyyden tummalla hunnulla.
-
-Aamutar ennättää lemmenliiton jumalattaren Rakkikoirankadun varrelta,
-kun usvainen aamu valkenee tarjoten kirjailijalle runsaasti aihetta
-jatkaakseen kertomusta. Näin syntyy:
-
-
-Toinen ja viimeinen osa.
-
-Harmaa syysaamu. Kello ei ole vielä kahdeksaa, mutta siitä huolimatta
-on lyhyellä Rakkikoirankadulla harvinaisen vilkas liike. Hälytetyt
-poliisit ja levottomat talonmiehet juoksevat pitkin käytäviä; portin
-luona tunkeilee viluinen piikaparvi tiedonhaluisena ja hämmästyneenä.
-Joka ikkunassa näkyy ihmisiä. Pesutuvan avatussa akkunassa kihisee
-kokonainen liuta uteliaita naisenpäitä, jotka ohimoillaan ja
-leuoillaan työntävät toisiaan syrjään nähdäkseen paremmin mitä ulkona
-tapahtuu.
-
--- Ei se ole lunta, eikä ... ties mitä se on, -- kuulee ihmeteltävän.
-
-Ilmassa maasta aina kattoihin saakka lentelee jotakin valkoista, joka
-on hyvin lumen näköistä. Katu on valkoinen, samoin katulyhdyt, katot,
-penkit porttien luona, ohikulkevain olkapäät ja hatut -- kaikki on
-valkoista.
-
--- Mitä on tapahtunut? -- kysyvät uteliaina pesuakat ohijuoksevilta
-talonmiehiltä.
-
-Vastaukseksi nämä huitovat käsillään ja juoksevat edelleen... He
-eivät itsekään tiedä, mistä on kysymys. Kas tuolta verkalleen tulee
-vihdoinkin talonmies, joka itsekseen höpisten viittilöi käsillään.
-Nähtävästi on hän ollut tapahtumapaikalla ja tietää siis kaikki.
-
--- Sanoppas, isä-kulta, mitä on tapahtunut? -- kysytään pesutuvan
-ikkunasta.
-
--- Mielten kuohu, -- vastaa hän. -- Mimrinin talossa, jossa eilen
-oli häät, on sulhasta petkutettu. Luvattiin tuhat ruplaa, annettiin
-yhdeksän sataa.
-
--- Entä sulhanen?
-
--- Suuttui. Minä, sanoi hän, minä, tuota noin... Ratkoi kiukuissaan
-patjat ja pöllytti höyhenet ikkunasta ulos... Näes, kuinka paljon
-untuvia! Ikäänkuin lunta vaan!
-
--- Tulevat! Tulevat! -- huudetaan joka puolella. -- Tulevat!
-
-Leskirouva Mimrinin talosta lähtee kulkue liikkeelle. Edellä kulkee
-kaksi poliisimiestä huolestunein katsein, heidän jälessään astelee
-sulhanen yllään sarkainen päällystakki ja silkkinen silinterihattu.
-Hänen kasvoillaan on kirjotettuna: "Minä olen rehellinen mies, mutta
-en salli itseäni petettävän!"
-
--- Näyttäköön korkea oikeus, millainen ihminen minä olen! -- murisee
-hän kääntyen vähän väliä ympäri.
-
-Hänen jälessään kulkevat morsian ja tämän äiti itkien. Kulkueen
-lopussa nähdään eräs talonmies, joka kantaa kirjaa, ja joukko
-meluavia katupoikia.
-
--- Mitä itket, nuori nainen? -- kysyvät pesijättäret morsiamelta.
-
--- On sääli höyheniä! -- vastaa äiti tyttärensä puolesta. -- Kolme
-puutaa, ajatelkaas! Ja millaisia höyheniä! Mitä parasta lajia
-puhtaita untuvia! Jumala rankaisi vielä vanhoilla päivilläni!
-
-Kulkue kääntyy kulman taa ja Rakkikoirankatu rauhottuu. Hamaan iltaan
-saakka leijailee ilmassa untuvia.
-
-
-
-
-Soittajan seikkailu.
-
-
-Soittoniekka Smitshkow oli matkalla kaupungista ruhtinas Bibulowin
-huvilaan, jossa tyttären kihlauksen johdosta "toimeenpantiin"
-soitto- ja tanssi-iltama. Selässään kantoi hän suurta bassoviulua,
-joka lepäsi nahkaisessa kotelossaan. Smitshkow kulki jalan pitkin joen
-vartta, joka ei tosin vieritellyt vilpoisia laineitaan kovinkaan
-juhlallisesti, vaan sitävastoin sangen runollisesti.
-
-"Entä jos ottaisin kylmän kylvyn?" -- tuumaili hän.
-
-Ajattelematta sen kauempaa hän riisuutui ja laskeutui viileään
-virtaan. Ilta oli ihana. Smitshkowin runollisessa sielussa herätti
-kaunis ympäristö vastakaikua. Mutta mikä suloinen tunne valtasikaan
-hänen sydämensä, kun hän, uituaan noin sata askelta syrjään, huomasi
-kauniin neitosen, joka istui rannan jyrkänteellä kaloja onkien.
-Smitshkow pidätti hengitystään ja oli jähmettyä monenmoisten
-tunteitten vallassa: lapsuuden muistot, menneen kaipuu, uudestaan
-syttynyt rakkaus... Hyvänen aika, hänhän oli luullut, ettei enää
-voisikaan rakastaa! Kadotettuaan uskonsa ihmiskuntaan -- hänen
-hellästi rakastettu vaimonsa oli karannut ystävänsä, fagotinsoittaja
-Sobakinin kanssa -- täyttyi hänen rintansa tyhjyyden tunteista ja
-hänestä tuli ihmisvihaaja.
-
-"Mitä on elämä? -- kysyi hän usein itseltään. -- Miksi me oikeastaan
-elämme? Elämä on taru, unelma ... se on kun mahassa puhunta..."
-
-Mutta seistessään nukkuvan kaunottaren edessä -- saattoi helposti
-huomata, että tyttö nukkui -- hän yht'äkkiä vasten tahtoaan tunsi
-rinnassaan jotakin rakkauden tapaista. Kauan seisoi hän siinä
-katsellen ahnaasti tyttöä...
-
-"Jo riittää... -- ajatteli hän ja päästi syvän huokauksen. -- Jää
-hyvästi ihana näky! Minun täytyy jo lähteä hänen ylhäisyytensä
-juhliin soittamaan..."
-
-Ja luotuaan vielä kerran silmäyksen kaunottareen, hän aikoi juuri
-lähteä uimaan takaisin, kun päähänsä pälkähti ajatus:
-
-"Nytpä jätän muiston hänelle -- ajatteli hän. -- Kiinnitän jotakin
-hänen ongenkoukkuunsa. Se on oleva yllätyksenä 'tuntemattomalta'."
-
-Smitshkow ui hiljaan rantaan, poimi suuren kimpun kukkia rannalta ja
-vedestä, sitoi ne yhteen ja kiinnitti ongenkoukkuun.
-
-Kukkaviuhka painui pohjaan ja veti korean ongenkupon mukaansa.
-
-Järki, luonnon lait ja sankarimme asema yhteiskunnassa vaatisivat
-nyt, että kertomus päättyisi juuri tähän, mutta -- kas! -- kohtalo
-on järkähtämätön. Seikoista, jotka eivät ole tekijän vallassa,
-johtuu, että tämä tarina ei päätykään kukkavihkoon. Vastoin
-tervettä järkeä ja asiain luonnollista kulkua oli köyhä ja alhainen
-bassoviulunsoittaja pakotettu näyttelemään tärkeän osan ylhäisen ja
-rikkaan kaunottaren elämässä.
-
-Uituaan rantaan Smitshkow aivan ällistyi: hän ei löytänyt
-vaatteitaan. Ne oli varastettu... Hänen ihaillessaan kaunotarta
-olivat tuntemattomat roistot varastaneet hänet melkein puti
-puhtaaksi, jättäen ainoastaan bassoviulun ja silkkisen silinterihatun.
-
--- Kirotut! -- huudahti Smitshkow. -- Te kyykäärmen sikiöt! Ei minua
-huolestuta niin suuresti vaatteitten menettäminen -- sillä ovathan ne
-katoavaa tavaraa -- kuin se, että minun täytyy kulkea ilki alasti ja
-siten rikkoa yleistä siveellisyyden tunnetta vastaan.
-
-Hän istuutui suuren viulunsa kotelolle ja alkoi tuumia miten voisi
-pelastua kauheasta asemastaan.
-
-"Ei sovi mitenkään mennä alasti ruhtinas Bibulowin luo -- tuumaili
-hän -- sillä siellähän on naisia! Ja päälle päätteeksi varastivat nuo
-konnat jousenpihkapalasen, joka oli housujen taskussa!"
-
-Hän harkitsi kauan ja niin kuumasti, että ohimoissa vihdoin alkoi
-polttaa. "Ahaa! -- juolahtipa hänen mieleensä uusi tuuma. -- Onhan
-aivan lähellä rantaa viidakossa pieni silta tien yli. Siksi kun
-tulee pimeä voin minä istua tuon sillan alla, ja sitte hiivin sieltä
-ensimäiseen mökkiin..."
-
-Tuumasta toimeen. Smitshkow pani silkkipytyn päähänsä, heitti
-bassoviulun selkäänsä ja tallusteli viidakkoon. Hän muistutti
-alastomana ja suuri soittokone selässään jonkunlaista muinaista,
-tarumaista puolijumalaa.
-
-Nyt, hyvä lukija, kun sankarimme istuu surun valtaamana sillan alla,
-jätämme hänet hetkeksi ja käännymme onkivan neidon luo. Kuinka
-oli hänen käynyt? Kun kaunotar heräsi eikä nähnyt ongenkuppoa
-veden päällä, alkoi hän kiireimmiten vetää siimaa ylös. Siima
-pingottui, vaan koukkua, eipä edes kuppoakaan näkynyt nousevan
-vedestä. Nähtävästi oli Smitshkowin kukkavihko vettynyt, painunut ja
-takertunut pohjaan.
-
-"Joko on siellä suuri kala, -- ajatteli neitonen -- tai on koukku
-käynyt pohjaan kiinni."
-
-Nykäistyään vielä muutaman kerran päätti hän, että koukku on
-takertunut.
-
-"Mikä vahinko! -- ajatteli onkijamme. -- Ja illalla kun kala syö niin
-hyvin! Mikäs auttaa?"
-
-Ja ajattelematta sen enempää heitti tuo huimapäinen neito ohuen puvun
-yltään ja antoi ihanan vartalonsa aina marmorisia olkapäitä myöten
-vaipua aaltojen helmaan. Ei ollut niinkään helppoa irroittaa koukkua
-kukkavihkosta, johon siimakin oli jo ennättänyt takertua kiinni,
-mutta kärsimys kaikki voitti. Jonkun ajan kuluttua astui onnesta
-hymyilevä kaunotar vedestä ylös pitäen kädessään ongenkoukkua.
-
-Mutta kova kohtalo vaani häntä. Ilkiöt, jotka olivat varastaneet
-Smitshkowin vaatteet, olivat siepanneet hänenkin pukunsa ja jättäneet
-vain matorasian jälelle.
-
-"Mikä minun nyt auttaa? -- valitteli hän itkien. -- Tokkohan voin
-mennä tällaisena? Ei, ei mitenkään! Ennemmin kuolen! Odotan kunnes
-alkaa hämärtää; sitten pimeässä menen täti Agatan luo ja lähetän
-hänet kotiin toista pukua noutamaan... Piiloudun sillan alle iltaa
-odottamaan."
-
-Kaunottaremme valitsi pisintä heinää kasvavan nurmikon ja juoksi
-kumartuneena sillan luo. Ryömiessään sillan alle hän huomasi siellä
-alastoman miehen, jolla oli pitkä taiteilijatukka ja karvainen rinta,
-päästi kovan huudon ja meni tainnoksiin.
-
-Smitshkow pelästyi myöskin. Ensin hän luuli tyttöä vedenneidoksi.
-
-"Onkohan tuo joku vellamonneito, joka on tullut pelastamaan minua?"
--- ajatteli hän ja tämä luulo tuntui niin hyväilevältä, etenkin
-koska hänen ajatuksensa omasta ulkomuodostaan oli sangen ylevä. --
-"Mutta jollei hän olekaan vellamonneito, vaan ihminen, niin kuinka
-on selitettävä tämä kummallinen muodon muutos? Miksi on hän täällä
-sillan alla? Ja mikä häntä vaivaa?"
-
-Näitä kysymyksiä ratkaistessaan tuli kaunotar tajuihinsa.
-
--- Älkää tappako minua! -- kuiskasi tämä. -- olen ruhtinatar Bibulow.
-Minä rukoilen teitä! Te saatte paljon rahaa! Äsken minä irrotin
-ongenkoukun vedessä ja sillä välin olivat varkaat vieneet minun uuden
-pukuni, kenkäni, kaikki.
-
--- Hyvä neiti! -- vastasi Smitshkow liikutettuna. -- Minun pukuni
-varastettiin myöskin. Sitäpaitsi veivät he jousenpihkan, joka oli
-housujen taskussa.
-
-Kaikki, jotka soittavat bassoviulua tai pasuunaa, ovat tavallisesti
-neuvottomia, mutta Smitshkow oli loistava poikkeus.
-
--- Hyvä neiti! -- sanoi hän hetken odotettuaan. -- Minun ulkoasuni
-näyttää vaivaavan teitä. Mutta myöntäkää, että minun ei sovi lähteä
-täältä samalla perusteella kuin ei teidänkään sovi niin tehdä.
-Aion sentähden ehdottaa, että te piiloutuisitte minun bassoviuluni
-koteloon sulkien kannen kiinni. Tällä tavoin pääsisitte minua
-näkemästä...
-
-Sen jälkeen Smitshkow nosti suuren viulunsa kotelosta ulos. Hetken
-aikaa hänestä tosin tuntui kuin hän luovuttaessaan kotelon, häpäisisi
-pyhää taidetta, mutta tämä epäröiminen oli ohimenevää laatua. Kun
-kaunotar oli sulkeunut koteloon ja käynyt pitkälleen, alkoi Smitshkow
-vetää hihnoja kiinni ja hän iloitsi ajatellessaan että luonto oli
-lahjottanut hänelle niin suuren järjen.
-
--- Nyt, neitiseni, ette minua näe, -- sanoi hän. -- Olkaa siellä
-kaikessa rauhassa. Kun tulee pimeä, kannan minä teidät kotiin
-vanhempainne luo. Voinhan minä sitten myöhemmin tulla tänne viuluani
-noutamaan.
-
-Pimeän tullen nosti Smitshkow kotelon kaunottarineen hartioilleen ja
-lähti tallustamaan Bibulowin huvilaan. Olipa hänen suunnitelmansakin
-jo valmis: ensin hän kulkee lähimpään mökkiin ja kiertää vähän
-ryysyjä ympärilleen, sitten jatkaa hän matkaansa eteenpäin...
-
-"Ei ole niin pahaa, ettei siitä hieman hyvääkin koituisi -- ajatteli
-Smitskow taakkansa alla kyyryssä lyöden paljailla jaloillaan tomua
-lentoon. -- Minun lämpimän osanottoni ruhtinattaren kohtaloon
-palkitsee ruhtinas Bibulow varmaan hyvin runsaasti."
-
--- Neitiseni, kuinka te voitte siellä oikein? -- kysäsi hän kuin
-kohtelias keikari. -- Pyydän, älkää kursailko ja olkaa minun
-kotelossani aivan kuin kotonanne!
-
-Silloin huomasi Smitshkow edessään hämärässä kaksi ihmishaamua.
-Tarkemmin katseltuaan tuli hän vakuutetuksi, ettei se ollut
-näköhäiriö: ne olivat todellakin ihmisiä, jotka kantoivat käsissään
-joitakin myttyjä...
-
-"Varkaitako? -- pälkähti hänen päässään. -- He kantavat jotakin!
-Luultavasti meidän vaatteemme!"
-
-Smitshkow laski kotelonsa tien poskeen ja karkasi haamujen perään.
-
--- Seis! -- huusi hän. -- Seis! Ottakaa kiinni!
-
-Haamut katsahtivat taakseen ja huomattuaan takaa-ajon, alkoivat
-pötkiä pakoon... Ruhtinatar kuuli vielä kauan nopeitten askelten
-töminää ja seis-huutoja. Vihdoin kaikki hiljeni ympärillä.
-
-Smitshkow innostui takaa-ajoon. Luultavasti olisi kaunotar kauan
-saanut maata tien poskessa, ellei sattumus olisi johtanut asioita
-toisin. Tapahtui nimittäin, että juuri nyt tätä samaa tietä pitkin
-kulki ruhtinas Bibulowin huvilaan kaksi Smitshkowin toveria, --
-huilun ja klarinetin soittajat. Pimeässä kulkiessaan he kompastuivat
-koteloon ja hämmästyivät hirveästi.
-
--- Kontrabasso! -- huudahti huilunsoittaja. -- Tämä on varmaan
-Smitshkowin bassoviulu! Mutta kuinka on se voinut tänne joutua?
-
--- Nyt on luultavasti jotakin merkillistä tapahtunut Smitshkowille,
--- päätteli klarinetin puhaltaja. -- Joko on hän juonut itsensä
-humalaan tai ovat varkaat hänet ryöstäneet... Kaikissa tapauksissa ei
-sovi jättää kontrabassoa tänne. Me otamme sen mukaamme.
-
-Huilunsoittaja heitti kotelon selkäänsä ja sitten he lähtivät
-eteenpäin.
-
--- Piru vieköön, kuinka raskas! -- murisi huilunsoittaja tavan takaa.
--- Minä en iki päivinä viitsisi rämpyttää tuollaista hökkeliä... Äsh!
-
-Tultuaan ruhtinas Bibulowin huvilaan, soittoniekat nostivat kotelon
-paikalle, joka oli aiottu orkesteria varten, ja pistäytyivät sitten
-ryypylle.
-
-Tähän aikaa ryhdyttiin huvilassa sytyttämään kynttelikköjä ja
-kattolamppuja. Sulhanen, hovineuvos Lakeitsh, kaunis ja miellyttävä
-virkamies tieylihallituksesta, seisoi keskellä salia kädet taskuissa
-ja jutteli kreivi Shkalikowin kanssa musiikista.
-
--- Minä, hyvä kreivi, -- puhui Lakeitsh -- olin Napolissa ollessani
-persoonallisesti tuttu erään viuluniekan kanssa, joka teki kerrassaan
-ihmeitä. Te ette saata uskoa! Bassoviululla ... aivan tavallisella
-bassoviululla lasketteli hän sellaisia pirullisia juoksutuksia, että
-oli kerrassaan kauheata! Soittipa Straussin valssejakin.
-
--- Johan nyt. Se on mahdotonta... -- epäili kreivi.
-
--- Minä vakuutan! Hän soitti Lisztin rapsodiankin aivan puhtaasti!
-Asuin hänen kanssaan samassa huoneessa ja ajan kuluksi opettelin
-hänen johdollaan Lisztin rapsodian bassoviululla.
-
--- Lisztin rapsodian... Hm!... nyt te laskette leikkiä...
-
--- Ettekö usko? -- naurahti Lakeitsh. -- No, kyllä minä heti näytän
-teille. Mennäänpäs orkesteriin!
-
-Sulhanen ja kreivi lähtivät orkesteriin. Tultuaan bassoviulun luo he
-alkoivat kiireesti aukoa hihnoja ... ja -- voi, hirmuista!
-
-Mutta nyt, kun lukija vapaan mielikuvituksensa avulla kuvittelee
-tuon soitannollisen kiistan loppua, palatkaamme takaisin Smitshkowin
-luo... Soittaja parka, joka turhaan oli ajanut voroja takaa, palasi
-sille paikalle, johon oli jättänyt kotelonsa, mutta ei löytänytkään
-enää kallisarvoista kuormaansa. Sekaantuen arveluihinsa hän kulki
-pari kertaa edestakaisin tietä pitkin, mutta kun hän ei sittenkään
-löytänyt koteloa, niin päätti, että oli joutunut väärälle tielle...
-
-"Tämä on kauheata! -- ajatteli hän tarttuen molemmin käsin pitkään
-tukkaansa. -- Ruhtinatar tukehtuu kotelossa! Minä olen murhamies!"
-
-Aina puoliyöhön asti Smitshkow harhaili alastomana pimeässä teitä
-pitkin etsien koteloa ja lähti viimein uupuneena takasin sillan alle.
-
--- Etsin aamun valjetessa, -- päätti hän.
-
-Tulos aamuisesta etsinnästä oli sama ja Smitshkow päätti odottaa
-sillan alla yötä...
-
--- Minun täytyy löytää hänet! -- mutisi hän ottaen silinterihatun
-päästään ja tarttuen toivottomana tukkaansa. -- Vaikka vuoden
-etsisin, mutta minun täytyy löytää hänet!
-
-*  *  *  *  *
-
-Ja vielä tänä päivänä kertovat talonpojat, jotka asuvat näillä
-seuduilla, että öisin saattaa sillan luona nähdä alastoman
-miehen, jolla on pitkä, aina alas vyötäisille ulottuva tukka ja
-silinterihattu päässä. Toisinaan kuuluu sillan alta bassoviulun
-sortunut, surunvoittoinen sävel.
-
-
-
-
-Salaisuus.
-
-
-Palattuaan ensimäisen pääsiäispäivän illalla vieraista kotiin
-otti todellinen valtioneuvos Navagin eteisestä paperin, johon
-juhlatervehdyksellä käyneet olivat kirjottaneet nimensä, ja astui
-virkahuoneeseensa. Muutettuaan vaatteensa ja juotuaan lasillisen
-seltterivettä, hän asettui mitä mukavimmin leposohvaan ja alkoi lukea
-nimikirjotuksia paperista. Kun hänen katseensa oli siirtynyt keskelle
-paperia, hän säpsähti, huudahti kummastuneena ja näpähytti sormellaan
-samalla kun ihmettelyn ilme nousi hänen kasvoilleen.
-
--- Taas! -- sanoi hän lyöden kädellään polveensa. -- Tämä on
-ihmeellistä! Taas on tuo, piru ties kuka hän on, tuo Fedjukow
-kirjottanut nimensä! Taas!
-
-Monien nimien joukossa oli paperilla myös erään Fedjukowin
-nimikirjotus. Mikä lintu tämä Fedjukow mahtoi olla, -- sitä ei
-Navagin laisinkaan tiennyt. Hän palautti mieleensä kaikki tuttavansa,
-sukulaisensa ja alamaisensa, muisteli kaukaista menneisyyttään,
-mutta ei muistanut sittenkään nimeä, joka olisi edes "Fedjukowin"
-kaltainen. Kaikkein kummallisinta oli tässä kuitenkin se, että
-tämä tuntematon Fedjukow oli jo kolmentoista vuoden kuluessa
-säännöllisesti jouluna ja pääsiäisenä kirjottanut nimensä. Kuka ja
-mistä hän on, sitä ei Navagin, ei hänen vaimonsa eikä ovenvartijakaan
-tienneet.
-
--- Ihmeellistä! -- huudahti Navagin harpatessaan pitkin
-virkahuoneensa lattiaa. -- Kummallista ja käsittämätöntä!
-Salaperäinen asia! Kutsukaa ovenvartija tänne! -- huusi hän. --
-Ihme ja kumma! Mutta minun täytyy saada selville kuka hän on!
-Kuulehan, Grigorij, -- kääntyi hän ovenvartijan puoleen, joka juuri
-astui sisään, -- taas on tuo Fedjukow kirjottanut nimensä vieraissa
-kävijäin luetteloon. Näitkö sinä hänet?
-
--- En.
-
--- Mitä sanot? Onhan hän kirjottanut nimensä paperille! Hän on siis
-ollut eteisessä. Onhan!
-
--- Ei ole ollut.
-
--- Kuinka hän olisi voinut kirjottaa nimensä jollei ole ollut?
-
--- En tiedä.
-
--- Kuka sen tietää sitten? Olet tainnut torkkua eteisessä! Koetappas
-muistella, ehkä on joku tuntematon käynyt täällä. Ajattele tarkoin!
-
--- Ei, teidän ylhäisyytenne, ei ollut yhtään tuntematonta. Meidän
-virkamiehemme olivat täällä, paronitar kävi armollista rouvaa
-tervehtimässä, sitten tulivat papit ristiä kantaen... Muita ei
-käynytkään.
-
--- Mitä, olisiko tuo salaa käynyt täällä?
-
--- En tiedä, mutta ketään Fedjukowia ei ainakaan ollut. Sen uskallan
-vaikka vannoa.
-
--- Kummallista! Käsittämätöntä! Ih-meellis-tä! -- ajatteli Navagin.
--- Tämä on päälle päätteeksi kovin naurettavaa. Eräs henkilö on
-jo kolmentoista vuoden aikana kirjottanut nimensä luetteloon eikä
-ovenvartija kuitenkaan tiedä kuka hän on. Ehkä on se jonkun kujetta?
-Olisikohan joku virkamies, paitsi omaa nimeään, kirjottanut sinne
-kiusan vuoksi tuon Fedjukowinkin?
-
-Navagin alkoi tutkia Fedjukowin käsialaa.
-
-Terävä, rohkea nimikirjotus vanhanaikaisine koukeroineen ei ollut
-laisinkaan muitten näköinen. Se oli heti aran ja ujon lääninkirjuri
-Shtutshkinin jälkeen, joka olisi varmaan kuollut säikähdyksestä jo
-ajatellessaankin moista hävytöntä pilaa.
-
--- Taas on tuo salaperäinen Fedjukow käynyt täällä! -- sanoi Navagin
-astuessaan vaimonsa huoneeseen. -- Enkä minä nytkään saanut selville
-kuka hän oikein on.
-
-Rouva Navagin oli spiritisti ja selitti sentähden kaikki käsitettävät
-ja käsittämättömät luonnon ilmiöt aivan yksinkertaisesti.
-
--- Eihän siinä mitään ihmeellistä ole, -- sanoi rouva. -- Sinä vaan
-et usko, vaikka minä aina olen sanonut ja sanon yhä vieläkin, että
-luonnossa on paljon yliluonnollista, jota meidän heikko järkemme ei
-milloinkaan voi käsittää. Olen vakuutettu siitä, että tämä Fedjukow
-on henki, joka on sinulle myötätuntoinen. Sinun sijassasi minä
-manaisin hänet esiin ja kysyisin mitä hän tahtoo.
-
--- Joutavia, joutavia!
-
-Navagin oli ennakkoluuloista vapaa, mutta asia oli siksi
-salaperäinen, että kaikellaiset pirulliset juonet juolahtivat vasten
-tahtoaankin hänen mieleensä. Koko illan ajatteli hän sitä, että tuo
-Fedjukow on joku jo aikoja sitten kuollut virkamies, jonka Navaginin
-esi-isät olivat virasta erottaneet, ja että Fedjukowin henki nyt
-kostaisi esi-isäin jälkeläiselle. Saattaapa myös olla, että se on
-jonkun, Navaginin itsensä erottaman kanslistin tai pettämän tytön
-sukulainen...
-
-Koko yön hän näki unta vanhasta, laihasta virkamiehestä, jolla oli
-kalman kalpeat kasvot, harjasten kaltainen tukka ja tinan väriset
-silmät; virkamies, jolla oli kulunut, arkipäiväinen virkapuku yllä,
-puhui jotakin haudantakaisella äänellä ja uhkasi luisella nyrkillä.
-
-Navagin oli vähällä saada aivotulehduksen. Kaksi viikkoa hän oli
-vaiti ja kulki synkkänä, ajatuksiinsa vaipuneena. Mutta vihdoin hän
-voitti oman epäluuloisen itserakkautensa ja meni vaimonsa luo sanoen
-kolealla äänellä:
-
--- Siina, manaa Fedjukow esiin!
-
-Spiritisti riemastui, käski tuoda pahvilevyn ja lautasen, asetti
-Navaginin viereensä istumaan ja alkoi pyhän palveluksen. Fedjukow ei
-antanut kauan odottaa itseään...
-
--- Mitä sinä tahdot? -- kysyi Navagin.
-
--- Tunnusta syntisi... -- vastasi lautanen.
-
--- Kuka olit sinä eläessäsi täällä maan päällä?
-
--- Hairahtunut...
-
--- Siinä sen näet, kuiskasi rouva. -- Etkä sinä uskonut!
-
-Navagin jutteli kauan Fedjukowin kanssa, manasi sen jälkeen esiin
-Napoleonin, Hannibalin, Askotshenskijn, tätinsä Klaudia Saharovnan,
-jotka kaikki vastasivat hänelle lyhyesti, mutta samalla sattuvasti ja
-syvämietteisesti. Ainakin neljä tuntia puuhasi hän lautasen ympärillä
-kunnes nukkui rauhottuneena ja onnellisena ajatellessaan, että uusi,
-salaperäinen maailma oli avautunut hänelle. Siitä lähtien hän joka
-päivä harrasti spiritismiä ja selitti kokouksissa virkamiehille,
-että luonnossa on yleensä hyvin paljon yliluonnollista, ihmeellistä,
-mihin meidän oppineittemme jo aikoja sitten olisi pitänyt kiinnittää
-huomionsa. Hypnotismi, mediumismi, bishopismi, spiritismi, nelijako
-ynnä muut hämärät asiat valtasivat hänet siihen määrään, että hän
-päiväkaudet -- puolisonsa suureksi iloksi -- luki spiritistisiä
-kirjoja tai puuhasi lautasensa kanssa, harrasti pöydän kiertämistä
-ja yliluonnollisten ilmiöitten selittämistä. Tuota pikaa alkoivat
-kaikki hänen alamaisensakin harrastaa spiritismiä, vieläpä niin
-hartaasti, että vanha ryöstömies sekaantui päästään ja lähetti kerran
-tällaisen sähkösanoman: "Helvettiin. Rahatoimikamari. Tunnen, että
-muutun pahaksi hengeksi. Mikä auttaa? Vastaus maksettu. Vasilij
-Krinolinskij."
-
-Luettuaan satakunta teosta spiritismistä, Navagin tunsi voittamatonta
-innostusta itsekin kirjottaa jotakin. Viisi kuukautta hän istui
-työpöytänsä ääressä pohtien hartaasti asiaa, kunnes vihdoin
-viimeinkin valmistui hänen laaja selontekonsa otsakkeella: "Minunkin
-mielipiteeni." Lopetettuaan tämän työnsä, hän päätti lähettää sen
-spiritistiseen aikakauskirjaan.
-
-Päivä, jona kirjotus piti lähetettämän, on ikimuistettava.
-Navagin muistaa, että tuona merkillisenä päivänä olivat hänen
-virkahuoneessaan kirjuri, joka kirjotti puhtaaksi tutkimusta, ja
-seurakunnan apulaispappi, joka oli kutsuttu asioissa. Navaginin
-kasvot loistivat. Hän silmäili hellästi henkensä tuotetta, koetti
-sormillaan sen paksuutta, hymyili onnellisena ja sanoi kirjurille:
-
--- Minä luulen, Filip Sergeitsh, että lähetämme sen vakuutetussa
-kirjeessä. Se on varmempi... -- Senjälkeen kääntyi hän apulaisen
-puoleen sanoen: -- Teidät, hyvä ystäväni, kutsuin luokseni erään
-asian tähden. Minä lähetän, nimittäin, nuorimman poikani kimnaasiin
-ja tarvitsen sentähden mitä pikemmin papintodistuksen.
-
--- Hyvä on, teidän ylhäisyytenne! -- sanoi apulainen kumartaen. --
-Hyvin hyvä! Ymmärrän...
-
--- Eiköhän voisi saada sitä jo huomenna?
-
--- Hyvä on, teidän ylhäisyytenne, olkaa huoletta! Huomenna se on
-valmis! Olkaa hyvä ja lähettäkää joku ennen iltakirkkoa noutamaan
-sitä. Minä olen siellä silloin. Käskekää kysymään Fedjukowia, minä
-olen siellä...
-
--- Kuinka?! -- huudahti todellinen valtioneuvos kalveten.
-
--- Fedjukowia.
-
--- Oletteko ... oletteko Fedjukow? -- kysyi Navagin hämmästyneenä.
-
--- Aivan niin, Fedjukow.
-
--- Te ... te olette kirjottanut nimenne eteisessä käyntiluetteloon?
-
--- Aivan niin, -- myönsi apulainen joutuen hämilleen. -- Minä, teidän
-ylhäisyytenne, kirjotan tavallisesti nimeni ylhäisten henkilöitten
-luona tervehdyksellä käyneitten joukkoon... Minusta se on niin
-hauskaa... Kun huomaan paperin eteisessä, niin herää minussa heti
-kova halu kirjottaa nimeni...
-
-Mykkänä, typertyneenä, ymmärtämättä tai kuulematta mitään harppasi
-Navagin huoneessaan. Hän nykäisi oviverhoja, räpäytti pari kolme
-kertaa oikeaa kättään niinkuin jeune-premier baletissa nähdessään
-_hänet_, vihelsi, hymyili mielettömästi, osotti sormellaan jonnekin
-kauas.
-
--- Minä lähetän siis heti kirjotuksenne, teidän ylhäisyytenne, --
-sanoi kirjuri.
-
-Nämä sanat johtivat Navaginin todellisuuteen. Hän katsoi
-tylsämielisesti kirjuria ja apulaista, muisti asian menon ja polkien
-vimmatusti jalkaansa huusi kovalla ja kimeällä äänellä:
-
--- Jättäkää minut rauhaan! Jät-tä-kää minut rauhaan, sanon teille!
-Mitä te tahdotte minusta, en ymmärrä?
-
-Kirjuri ja apulainen pötkivät ulos virkahuoneesta ja olivat jo
-kadulla, kun Navagin yhä vielä polki jalkaansa ja huusi:
-
--- Jättäkää minut rauhaan! Mitä te tahdotte minusta, en ymmärrä?
-Jät-tä-kää minut rauhaan!
-
-
-
-
-Hyvin kävi.
-
-
-Ylijunailija Stytshkinin luona eräänä hänen vapaapäivänään istui
-Ljubow Grigorjevna, roteva, noin neljänkymmenen vuoden ikäinen
-nainen, joka rakenteli avioliittoja ja toimitteli monenlaisia muita
-asioita, joista tavallisesti puhutaan kuiskaten. Stytshkin jonkun
-verran hämillään, mutta, kuten aina, vakavana, päättäväisenä ja
-ankarana asteli huoneessaan polttaen sikaria ja puhuen:
-
--- Hyvin hauska tutustua. Semjon Ivanovitsh suositteli teitä siltä
-kannalta, että te voitte auttaa minua eräässä arveluttavassa, sangen
-tärkeässä asiassa, joka koskee minun elämäni onnea. Minä, hyvä Ljubow
-Grigorjevna, olen jo viisikymmentäkaksi-vuotias, se on sellainen
-ikäkausi, jolloin sangen monella jo on täysikasvuisia lapsia. Virkani
-on luotettava. Vaikka minulla ei ole suuria varoja, niin voin
-kuitenkin elättää rakastetun olennon ja lapsia. Sanon teille näin
-kahden kesken, että paitsi palkkaani minulla on pankissa rahoja,
-jotka olen koonnut elämäntapani avulla. Minä olen päättäväinen
-ja raitis mies ja vietän säännöllistä ja johdonmukaista elämää,
-jotta kelpaan varsin hyvin monelle esikuvaksi. Mutta yhtä minulta
-puuttuu -- kotiliettä ja elämäntoveria. Sentähden on minun elämäni
-kuin paikasta paikkaan kiertävän paimentolaisen ilman huvitusta.
-Enkä saata kenenkään kanssa vaihtaa ajatuksia, ja sairastumaan jos
-sattuisin ei olisi kukaan tarjoomassa minulle apua. Sitä paitsi,
-Ljubow Grigorjevna, on naineella henkilöllä seurassa aina suurempi
-vaikutus kuin naimattomalla... Minä olen sivistyneestä säädystä ja
-hyvinvoipa, mutta jos katselee minua toiselta näkökannalta, niin
-mikä minä oikeastaan olen? Loinen, kuin mikäkin katolilainen pappi.
-Ja juuri tämän tähden minä antaisin hyvin mielelläni kirkon laskea
-siteet päälleni, toisin sanoen, astuisin lailliseen avioliittoon
-jonkun arvokkaan henkilön kanssa.
-
--- Hyvä asia! -- huoahti naittaja-akka.
-
--- Minä olen yksinäinen ihminen enkä tunne ketään tässä kaupungissa.
-Kenen puoleen voisin kääntyä kun kaikki ovat minulle tuntemattomia?
-Nähkääs, sen vuoksi juuri Semjon Ivanovitsh neuvoi minua kääntymään
-sellaisen naisen puoleen, joka erikoistuntijana tällä alalla ottaa
-suorittaakseen ihmisten elämän onnea koskevia tehtäviä. Pyydän
-siis hartaimmin, Ljubow Grigorjevna, teidän myötävaikutustanne
-minun kohtaloni ratkaisussa. Te tunnette kaupungin kaikki neidot ja
-taidatte helposti auttaa minua.
-
--- Se käy päinsä...
-
--- Juokaa, pyydän nöyrimmästi...
-
-Naittaja-akka nosti tottuneesti lasin huulilleen ja tyhjensi sen
-yhdellä kulauksella rypistämättä kasvojaan.
-
--- Se käy päinsä, -- toisti hän. -- Mutta minkälaisen morsiamen te,
-Nikolai Nikolaitsh, haluatte?
-
--- Minäkö? Sellaisen kuin kohtalo suo.
-
--- No niin, tietysti riippuu se kohtalosta, mutta onhan jokaisella
-sentään oma makunsa. Toinen pitää tummaverisestä ja toinen
-vaaleaverisestä.
-
--- Nähkääs, Ljubow Grigorjevna... -- sanoi Stytshkin arvokkaasti
-huoaten. -- Minä olen päättäväinen ja lujaluonteinen mies. Minusta
-on kauneus ja yleensä ulko-asu toisarvoinen merkitykseltään,
-sillä, kuten itse tiedätte, eihän kauneus ole kaikki kaikessa ja
-kauniista vaimosta on sitä paitsi kovin paljon vaivaa. Minä olen sitä
-mielipidettä, että pääasia naisessa ei ole se, mikä näkyy pinnalla,
-vaan se, mikä on sisässä, se tahtoo sanoa, että hänellä on sielu ja
-muut ominaisuudet. Juokaa, pyydän nöyrimmästi... Tietysti on hyvin
-hauskaa, jos vaimo on itsestänsä lihavanlainen, mutta tämä ei ole
-molemminpuolisen onnen tähden tärkeätä. Pääasia, se on järki. Mutta
-totta puhuen ei naisessa järki ole niinkään tarpeen, sillä silloin
-hän omistaisi suuren ymmärryksen, jonka avulla sitten alkaisi pohtia
-korkeita ideaaleja. Ilman sivistystä ei nykyään sovi olla, sehän
-on selvä, mutta sivistystäkin löytyy niin monenlaista. On sangen
-hauskaa, jos vaimo osaa ranskaa ja saksaa ja niitä muita, sangen
-hauskaa; mutta mitä on siitä hyötyä, jollei hän taida nyt esimerkiksi
-neuloa nappia kiinni? Olen sivistyneestä säädystä, ruhtinas
-Silberhut'in kanssa olen aivan samalla kannalla kuin esimerkiksi
-teidän kanssanne, mutta minä olen luonteeltani yksinkertainen ja
-juuri siksi olen yksinkertaisen neidon tarpeessa. Erittäin tärkeätä
-on se, että hän pitäisi minua arvossa ja tuntisi, että minä olen
-tehnyt hänet onnelliseksi.
-
--- Sehän on tietty, se.
-
--- No niin, nyt mitä omaisuuteen tulee... Rikasta en tarvitse. Minä
-en voi sietää sellaista halpamaisuutta, että naidaan rahan tähden.
-Minä en tahdo, että söisin vaimoni leipää, vaan että hän minun ja
-että hän sen käsittäisi. Mutta köyhästä en minä liioin pidä väliä.
-Vaikka minulla onkin varoja, enkä nai huvin vuoksi, vaan rakkaudesta,
-niin en voi ottaa köyhää, sillä, kuten itse tiedätte, nykyään on
-kaikki niin kovin kallista ja lapsia tulee.
-
--- Sopii ottaa sellainen, jolla on myötäjäisiä, -- sanoi
-naittaja-akka.
-
--- Juokaa, pyydän nöyrimmästi...
-
-He olivat vaiti jonkun aikaa. Akka huokasi syvään, katsoi kierosti
-junailijaan ja kysyi:
-
--- Entä, hyvä veli, mitä pidät vanhasta piiasta? Minulla olisi
-hyvää tavaraa. Toinen on ranskalainen, mutta toinen on peräti
-kreikkalainen. Oikein hyvää lajia.
-
-Junailija tuumaili ja sanoi:
-
--- Ei, kiitoksia. Nähdessäni teidän puoleltanne noin suurta
-mielisuosiota, sallikaa minun kysyä: paljonko otatte vaivoistanne
-morsiamen suhteen?
-
--- En minä paljoa ota. Jos annatte kaksikymmentäviisi ruplaa ja
-kankaan uuteen pukuun, kuten tavallista, niin olen kiitollinen.
-Myötäjäisistä erikseen, se on sitten eri asia.
-
-Stytshkin nosti kätensä ristiin rinnalle ja alkoi vaieten ajatella
-asiaa. Tuumailtuaan hän huoahti ja sanoi:
-
--- Se on paljon...
-
--- Ei ensinkään paljon, Nikolai Nikolaitsh! Ennen vanhaan, jolloin
-häitä oli paljon, sai halvemmalla, mutta nykyään -- mitä me
-tienaamme? Jos kuukaudessa ansaitsee viisikymmentä ruplaa, on hyvä.
-Niin, niin, hyvä veli, ei niistä häistä paljoa kostu.
-
-Stytshkin katsoi neuvottomana naittajaan ja kohautti olkapäitään.
-
--- Hm!... Tokkohan viisikymmentä ruplaa on vähän? -- kysyi hän.
-
--- Vähän on! Ennen vanhaan sattui usein, että tuli päälle sadan
-ruplan.
-
--- Hm!... En olisi uskonut, että sellaisilla toimilla voisi niin
-paljon ansaita. Viisikymmentä ruplaa! Ei joka mies sen vertaa
-ansaitse! Juokaa, pyydän nöyrimmästi...
-
-Naittaja-akka joi pohjaan rypistämättä kasvojaan. Stytshkin katseli
-häntä kiireestä kantapäähän ja sanoi:
-
--- Viisikymmentä ruplaa... Se tahtoo sanoa, kuusi sataa ruplaa
-vuodessa... Juokaa, pyydän nöyrimmästi... Sellaisilla ansioilla
-ei teidän, Ljubow Grigorjevna, ole vaikea tehdä naimiskauppaa
-itsestänne...
-
--- Minunko? -- nauroi naittaja. -- Minä olen jo vanha...
-
--- Ei ensinkään... Ulkomuotonne on tuollainen ... kasvonne pyöreät,
-sievät ja muutenkin...
-
-Naittaja joutui hämille, samoin kuin Stytshkin, joka istui hänen
-viereensä.
-
--- Te olette vielä sangen miellyttävä, -- sanoi junailija. -- Jos
-satutte saamaan säntillisen, säädyllisen ja säästäväisen miehen,
-jolla on jotakuinkin hyvä palkka, niin te voitte lisäansioillanne
-hyvinkin miellyttää häntä ja elää täydessä sovussa...
-
--- Herranen aika, mitä te puhutte, Nikolai Nikolaitsh...
-
--- Mitä? En minä mitään...
-
-Seurasi vaitiolo. Sitten alkoi Stytshkin niistää nenäänsä.
-Naittaja-akka punastui ja katsellen kainosti vierustoveriinsa, kysyi:
-
--- Entä paljonko te ansaitsette, Nikolai Nikolaitsh?
-
--- Minäkö? Seitsemänkymmentäviisi ruplaa, paitsi lisäpalkkioita. Sen
-lisäksi on meillä vielä tuloja steariinikynttilöistä ja jäniksistä.
-
--- Käytte siis myöskin metsästämässä?
-
--- Ei. Me kutsumme jäniksiksi niitä matkustajia, jotka kulkevat ilman
-pilettiä.
-
-Seurasi taas hetken vaitiolo. Stytshkin nousi ja alkoi liikutettuna
-astella edes ja takaisin huoneessaan.
-
--- Minä en pidä nuoresta vaimosta väliä, -- sanoi hän. -- Olen jo
-ikämies ja sentähden sopii minulle paremmin sellainen ... sellainen
-kuin esimerkiksi te olette ... arvokas ja säädyllinen ... ja
-ulkomuodoltaan teidän...
-
--- Hyvä Jumala, mitä te puhutte... -- hihitti naittaja peittäen
-nenäliinalla punaiset kasvonsa.
-
--- Miksi sitä sen kauvempaa ajatella? Te olette mieleni mukainen ja
-sopiva minulle ominaisuuksinenne. Olen säntillinen, raitis ja jos
-vielä pidätte minusta, niin ... mitäs muulla väliä? Sallikaa minun
-pyytää teitä omakseni!
-
-Ljubow Grigorjevna pudotti pari kyynelettä, alkoi sitten nauraa ja
-suostumuksensa merkiksi suudella mäiskähytti Stytshkiniä.
-
--- Kas niin, -- sanoi onnellinen ylijunailija, -- sallikaa minun
-nyt selittää, minkälaista käytöstä ja yleensä elämän tapaa minä
-teiltä toivon... Minä olen ankara, säädyllinen ja säntillinen mies,
-ajattelen kaikesta jalosti ja toivon, että vaimoni olisi myöskin
-ankara ja ymmärtäisi, että minä olen hänen hyväntekijänsä.
-
-Stytshkin istuutui, huoahti syvään ja alkoi selittää morsiamelleen
-perhe-elämää ja vaimon velvollisuuksia.
-
-
-
-
-Paha poika.
-
-
-Ivan Ivanitsh Lapkin, nuori miellyttävän näköinen mies, ja Anna
-Semjonovna Samblitskaja, nuori neito, jolla on pieni pystynenä,
-kulkivat jyrkkää rantaäyrästä alas ja istuivat pienelle penkille
-aivan rannalle tiheään pajupensastoon. Ihana paikka! Siellä oli aivan
-kuin kaukana muusta maailmasta -- ei nähnyt kukaan muu kuin kalat
-ja vesihämähäkit, jotka nuolen nopeudella kiisivät pitkin veden
-pintaa. Nuorilla oli ongenvapoja, matokippo ja muita kalastustarpeita
-mukanaan. Heti, kun he olivat istuneet alas, alkoi ahkera onkiminen.
-
--- Olen iloinen, että me vihdoinkin olemme kahden, alkoi Lapkin
-katsellen ympärilleen. -- Minulla on niin paljon teille sanomista ...
-niin paljon... Kun näin teidät ensi kerran... Teillä nykii... Minä
-ymmärsin silloin miksi elän, tiesin kuka on epäjumalani, jolle minun
-täytyy pyhittää työni ja elämäni. Se mahtaa olla suurenmoinen ...
-nykii taas... Nähtyäni teidät, minä rakastuin ensi kerran, rakastuin
-tulisesti! Älkää temmatko onkea ... syököön paremmin... Sanokaa
-minulle, armaani, uskallanko toivoa -- ei vastarakkautta, ei! --
-sitä en ansaitsisi, enkä tohdi edes ajatellakaan, -- vaan uskallanko
-toivoa... Vetäkää! Vetäkää!
-
-Anna Semjonovna nosti ongenvapansa ylös, veti puoleensa ja huudahti.
-Ilmassa kimalsi hopeanhohteinen, vihertävä kala.
-
--- Hyvänen aika! Ahven! Ai! Pian, pian! Nyt se heltisi!
-
-Ahven heltisi koukusta, hyppeli nurmikkoa pitkin ja ... loiskis
-veteen!
-
-Kalaa tavottaessa tarttui Lapkin jotenkin vahingossa Anna Semjonovnan
-käteen ja painoi sen vahingossa huulilleen... Tyttö koetti vetää
-kättään pois, mutta se oli jo myöhäistä: heidän huulensa yhtyivät
-vahingossa suudelmaan. Sitä seurasi toinen suudelma, kolmas, sitten
-valoja, vakuutuksia... Onnellinen hetki!
-
-Mutta tässä matoisessa maailmassa ei ole mitään ehdotonta onnea,
-sillä vastamyrkkyä löytyy jo onnessa itsessään tai johtuu ainakin
-ulkoa päin jotenkin siihen. Niin kävi nytkin. Kun nuoret juuri
-suutelivat, kuului äkkiä naurua. He katsahtivat ympärilleen ja
-hämmästyivät suuresti: vedessä seisoi vyötäisiään myöten alaston
-poika. Se oli Kolja, lukiolainen, Anna Semjonovnan veli. Hän katseli
-nuoria ja hymyili pahanilkisesti.
-
--- Ahaa ... te suutelitte? -- sanoi hän. -- Vai niin! Minä sanon
-äidille.
-
--- Toivon, että te, kuten kunnon mies ainakin... -- mutisi Lapkin
-punastuen. -- Vaaniminen on raukkamaista, mutta kielitteleminen
-halpamaista, inhottavaa, ilettävää... Luulen, että te rehellisen,
-jalomielisen ihmisen tavoin...
-
--- Antakaa rupla, silloin en sano! -- virkkoi jalomielinen ihminen.
--- Muuten sanon.
-
-Lapkin otti ruplan taskustaan ja antoi Koljalle. Tämä puristi rahan
-märkään kouraansa, vihelsi ja ui pois. Mutta rakastuneet eivät tällä
-kertaa enää suudelleet.
-
-Seuraavana päivänä toi Lapkin kaupungista Koljalle maalilaatikon
-ja pallon, ja Anna Semjonovna lahjoitti hänelle kaikki tyhjät
-pillerirasiansa. Sitten sai hän kauniit kalvosinnapit koiranpäineen.
-Nähtävästi huvitti kaikki tämä pahaa poikaa ja saadakseen yhä enemmän
-lahjoja, hän alkoi tarkasti pitää silmällä heitä. Minne ikään Lapkin
-ja Anna Semjonovna menivät, sinne hän perässä. Eikä hetkeksikään hän
-jättänyt heitä kahden.
-
--- Konna! -- murisi Lapkin hampaittensa välistä. -- Noin nuori ja
-niin paatunut! Mikä hänestä ajan pitkään tuleekaan?!
-
-Koko kesäkuun aikana ei Kolja antanut rauhaa rakastuneille raukoille.
-Hän uhkasi ilmottaa asiasta, vaaniskeli ja vaati yhä uusia lahjoja;
-eikä mikään riittänyt. Vihdoin alkoi hänen mielensä kovin tehdä
-taskukelloa. Ja mikäs auttoi? Täytyi luvata vaan.
-
-Kerran päivällispöydässä, kun tarjottiin piirakoita, Kolja yht'äkkiä
-purskahti nauruun, räpytti toista silmäänsä ja kysyi Lapkinilta:
-
--- Sanonko? Mitä?
-
-Lapkin sävähti tulipunaiseksi ja puri piirakan sijasta
-lautasliinaansa. Anna Semjonovna hypähti ylös tuoliltaan ja juoksi
-toiseen huoneeseen.
-
-Ja tällaisessa asemassa olivat nuoret elokuun loppuun, aina siihen
-päivään saakka, jolloin Lapkin julkisesti kosi Anna Semjonovnaa. Oi,
-se oli onnen päivä! Saatuaan morsiamen vanhemmilta suostumuksen,
-Lapkin suoraa päätä juoksi ulos puutarhaan etsimään Koljaa.
-Löydettyään tämän, hän melkein itki ilosta ja tarttui tuota pahaa
-poikaa korvaan. Samassa juoksi siihen Anna Semjonovnakin, joka
-niinikään oli Koljaa etsimässä, ja kävi kiinni toiseen korvaan. Ja
-kannatti todellakin katsoa, mikä tyytyväisyys ja nautinto paistoi
-rakastuneitten kasvoilta kun Kolja itkien pyysi:
-
--- Hyvät, armaat ystäväni, en minä enää! Ai, ai, ai, antakaa anteeksi!
-
-Sittemmin tunnustivat he molemmat, etteivät koko rakkautensa aikana
-olleet kertaakaan tunteneet sellaista onnea, sellaista valtaavaa
-autuutta, kuin tuona hetkenä, jolloin he korvalehdistä nykivät pahaa
-poikaa.
-
-
-
-
-Kumma kuvastin.
-
-(Joulutarina.)
-
-
-Minä ja vaimoni astuimme vierashuoneeseen. Siellä haisi homeiselta
-ja kostealta. Lukemattomat rotat ja hiiret juoksivat piiloihinsa,
-kun me valaisimme seiniä, jotka kokonaisen vuosisadan kuluessa eivät
-olleet nähneet päivän valoa. Sulkiessamme oven jälkeemme lehahti
-tuuli, rapistellen papereita, joita oli kasottain huoneen nurkissa.
-Valo sattui papereihin ja me näimme ikivanhoja käsikirjotuksia ja
-keskiaikuisia piirustuksia. Homehtuneilla seinillä riippui esi-isien
-muotokuvia. He katsoivat alas ylpeästi, ankarasti ikäänkuin olisivat
-tahtoneet sanoa:
-
--- Selkäsaunan sinä tarvitsisit, velikulta!
-
-Meidän askeleemme kuuluivat halki koko talon. Minun yskääni vastasi
-kaiku, sama kaiku, joka joskus oli vastannut esi-isillekin...
-
-Tuuli ulvoi ulkona ja uunin piipusta kuului epätoivoista itkua.
-Raskaat sadepisarat löivät synkkiin ikkunoihin ja niiden rapina teki
-mielen surulliseksi.
-
--- Oi, esi-isät! -- sanoin minä syvään huoahtaen. -- Jos olisin
-kirjailija, niin kirjottaisin minä näistä muotokuvista pitkän
-romaanin. Onhan jokainen noista vanhuksista ollut nuori ja jokaisella
-ollut oma tarinansa ... ja millainen tarina! Katsohan esimerkiksi
-tuota vanhaa mummoa, minun isoäitiäni. Tuollakin rumalla naisella on
-oma mitä huvittavin tarinansa.
-
--- Näetkö tuota kuvastinta, joka riippuu tuolla nurkassa? -- kysyin
-minä vaimoltani.
-
-Ja minä osotin iso-äidin muotokuvan vieressä riippuvaa suurta
-kuvastinta tummine pronssikehyksineen.
-
--- Tässä kuvastimessa on kummallinen taikavoima, joka saattoi minun
-iso-äitini perikatoon. Hän maksoi siitä suunnattomat rahat eikä
-jättänyt sitä koskaan ennen kuolemaansa. Hän katseli sitä yöt ja
-päivät herkeämättä, vieläpä syödessäänkin. Mennessään levolle,
-otti hän aina kuvastimen mukaansa sänkyyn ja kuollessaan pyysi hän
-panemaan sen ruumisarkkuunsa. Mutta hänen toivomustaan ei täytetty
-vain sen tähden, että kuvastin ei mahtunut arkkuun.
-
--- Hän oli kai kovin turhamainen? -- kysyi vaimoni.
-
--- Otaksuttavasti. Mutta eikö hänellä olisi ollut muita kuvastimia?
-Miksi hän piti juuri tästä, eikä mistään muusta? Olisihan hänellä
-ollut parempiakin kuvastimia. Ei, armaani, siinä piilee kauhea
-salaisuus. Toisin ei voi olla. Kerrotaan, että paholainen olisi
-kätkeytynyt siihen ja että iso-äiti olisi ollut muka tekemisissä
-paholaisen kanssa. Tämä on tietysti joutavaa puhetta, mutta
-epäilemättä on kuvastimessa kuitenkin joku salaperäinen voima.
-
-Minä pyyhkäisin tomua kuvastimesta, katsahdin siihen ja aloin nauraa.
-Kaiku vastasi kumeasti nauruuni. Kuvastin oli kiero ja muutti minun
-kasvoni perin muodottomiksi: nenä pisti esiin vasemmasta poskesta ja
-leuka oli kaksinkertainen, vääristyen sivulle.
-
--- Merkillinen maku näyttää iso-äidilläni olleen, -- sanoin minä.
-
-Vaimoni astui epävarmana kuvastimen luo, katsoi myöskin siihen --
-ja nyt tapahtui jotakin kauheata. Hän kalpeni, vapisi kuin lehti
-ja huudahti. Kynttilänjalka putosi hänen kädestään, vieri pitkin
-permantoa ja kynttilä sammui. Pimeys peitti meidät. Samalla kuulin,
-kuinka jokin raskas esine kaatui jymähtäen lattialle: se oli vaimoni,
-joka pyörtyi.
-
-Tuuli ulvoi yhä säälittävämmin, rotat juoksivat esiin, hiiret
-rapistelivat papereita. Silloin repäisi tuulenpuuska ikkunaluukun
-irti, joka putosi maahan. Kuu paistoi ikkunasta sisään...
-
-Minä nostin vaimoni ylös ja kannoin hänet esi-isien autiosta
-asunnosta ulos. Hän toipui ennalleen vasta seuraavan päivän illalla.
-
--- Kuvastin! Antakaa kuvastin! -- pyysi hän tullessaan tajuihinsa. --
-Missä kuvastin on?
-
-Kokonaisen viikon hän oli senjälkeen syömättä, juomatta, nukkumatta
-ja pyysi hartaasti tuomaan kuvastinta. Hän itki, repi tukkaansa,
-väänteli itseään ja vasta silloin, kun lääkäri ilmotti, että hänen
-asemansa on sangen vaarallinen, että hän saattaa kuolla uupumuksesta,
-vasta silloin minä voitin pelkoni mennäkseni noutamaan tuota
-iso-äidin kuvastinta. Nähtyään sen, minun vaimoni hymyili onnesta,
-tarttui siihen, suuteli sitä, eikä enää katsettaan siitä kääntänyt.
-
-Nyt on siitä jo kymmenen vuotta kulunut, mutta hän katsoo yhä
-kuvaansa kuvastimessa heittämättä sitä hetkeksikään.
-
--- Tokkohan tuo olen minä? -- kuiskaa hän ja kasvojensa punassa
-leimahtaa autuuden ja innostuksen ilme. -- Kyllä, se olen sittenkin
-minä! Kaikki on valhetta, paitsi tämä peili. Ihmiset valehtelevat,
-mieheni valehtelee! Oi, jospa olisin ennen nähnyt itseni, jospa
-olisin tiennyt miltä minä todella näytän, niin en olisikaan mennyt
-naimisiin tuon miehen kanssa! Hän ei ole minua ansainnut! Jalkojeni
-juureen pitäisi kaikkein kauneimpain ja jalosukuisimpain ritarien
-polvistua!...
-
-Kerran seistessäni vaimoni takana minä sattumalta katsahdin
-kuvastimeen ja -- tuo kauhea salaisuus tuli ilmi. Kuvastimessa minä
-näin häikäisevän ihanan naisen, jollaista en eläessäni koskaan
-ollut nähnyt. Se oli luonnon ihme, kauneuden, sulouden ja rakkauden
-sopusointu. Mistä se johtui? Mitä oli tapahtunut? Kuinka saattoi
-minun ruma, jäykkä vaimoni näyttää kuvastimessa noin ihanalta? Kuinka?
-
-Siten, että tuo kiero kuvastin väänsi vaimoni rumia kasvoja kaikkiin
-suuntiin, jolloin niitten piirteet aivan sattumalta tulivatkin
-kauneiksi. Minus kertaa minus antoi plus.
-
-Ja nyt me molemmat, minä ja vaimoni, istumme kuvastimen edessä
-katsoen siihen herkeämättä. Minun nenäni pistää yhä esiin vasemmasta
-poskesta, leuka on kaksin kerroin, vääristyen sivulle, mutta vaimoni
-kasvot ovat sitä lumoavammat -- ja hurja, mieletön kiihko valtaa
-minut.
-
--- Ha-ha-ha! -- nauran minä hillittömästi.
-
-Mutta vaimoni kuiskaa tuskin kuuluvasti:
-
--- Kuinka ihana minä olen!
-
-
-
-
-Kyökkipiian naiminen.
-
-
-Grisha, seitsenvuotias pojan pallero, seisoi keittiön oven luona
-kuunnellen ja tirkistellen avaimen reiästä. Keittiössä tapahtui hänen
-mielestään jotakin tavatonta, kuulumatonta. Keittiön pöydän luona,
-jolla tavallisesti hakataan lihaa ja murennetaan sipulia, istui
-suuri, vankka, punapartainen mies, jolla oli pika-ajurin kauhtana
-yllään ja hikipisara nenän päässä. Oikean kätensä viidellä sormella
-kannatti tämä lautasta, josta hörppi teetä, purren väliin sokeria
-niin kirskuvasti, että kylmät väristykset kulkivat pitkin Grishan
-selkäpiitä. Vastapäätä häntä istui likaisella jakkaralla lapsenpiika,
-vanha akka nimeltä Aksinja Stepanovna, joka myöskin joi teetä. Akan
-kasvoilla oli vakava, mutta samalla jonkunlainen juhlallinen ilme.
-Kyökkipiika Pelageja puuhasi uunin ympärillä koettaen nähtävästi
-kätkeä kasvonsa, joilla Grisha näki monivärisen juhlavalaistuksen:
-milloin ne hohtivat purppuranpunaisina, milloin kalman kalpeina
-häämöttivät. Hän piteli herkeämättä vapisevin käsin veitsiä,
-haarukoita, halkoja ja riepuja, liikkui edes ja takaisin, rupatti
-itsekseen, jyskytteli, mutta ei tehnyt oikeastaan mitään valmista.
-Hän ei kertaakaan silmäillyt pöytään päin, jonka ääressä toiset teetä
-joivat, ja vastasi lapsenpiian kysymyksiin katkonaisen tylysti,
-katsomatta kysyjään.
-
--- Juokaa, Danilo Semjonitsh! -- kestitsi lapsenpiika pika-ajuria. --
-Mutta miksi te yhä vaan teetä ja teetä juotte? Ottakaahan nyt tuosta
-ryyppy viinaa!
-
-Ja lapsenpiika työnsi viinapullon ja ryyppylasin lähemmäksi vierasta,
-jolloin hänen kasvoillaan näkyi pahanilkinen ilme.
-
--- En minä käytä ... en ole tottunut ... kielteli ajuri, -- älkää
-vaivatko, Aksinja Stepanovna!
-
--- Mikä mies te olette!... Vosikka, ettekä juo... Eihän naimattoman
-miehen sovi olla ryyppäämättä. Heittäkää pois!
-
-Ajuri vilkui viinapulloon, sitten lapsenpiian pahanilkisiin kasvoihin
-ja hänen omille kasvoilleen nousi yhtä pahanilkinen ilme: etpäs,
-sanon, etpäs petäkkään minua, senkin vanha noita-akka!
-
--- En juo, heretkäähän... Meikäläisille ei tuo paha tapa kelpaa.
-Käsityöläinen saattaa kyllä ryypätä, hän kun istuu paikallaan,
-mutta me sitä vastoin olemme melkein aina liikkeellä, aina yleisön
-silmissä. Eikös niin? Satut menemään kapakkaan, niin jo kadulta
-hevonen karkaa; ja pöhnään jos juot itses, niin on se yhä pahempi:
-pidä silloin varasi, ettet torkahda ja suin päin kuskipukilta katuun
-keikahda! Niin on sen asian laita.
-
--- Entä paljonko te kasaatte rahoja päivässä, Danilo Semjonitsh?
-
--- Miten milloinkin. Toisinaan aina kolmeen ruplaan, vaan täytyypä
-väliin tyhjinkin käsin kotiin palata. Päivät ovat niin erilaisia.
-Nykyään ei meidän ammattimme laisinkaan vetele. Issikoita on kuin
-sieniä sateen jälkeen. Heinä on kallista ja ihmiset turhan tarkkoja,
-koettavat niin järjestää matkansa, että raitioteillä sopisi kulkea.
-Mutta kuitenkaan, Jumalan kiitos, ei saa valittaa. Meillä on ruokaa
-ja vaatetta ja ... vieläpä saatamme tehdä toisenkin onnelliseksi ...
-(ajuri katsahtaa salaa Pelagejaan) ... jos se hänen mieleensä on.
-
-Mitä sitten puhuttiin, sitä ei Grisha kuullut. Hänen äitinsä tuli
-siihen ja lähetti pojan lastenkamariin läksyjä lukemaan.
-
--- Mene lukemaan! Et sinä saa siinä kuunnella!
-
-Tultuaan lastenkamariin Grisha aukaisi kirjan eteensä, mutta luku ei
-luistanut. Kaikki se, minkä hän oli äsken nähnyt ja kuullut, herätti
-hänen ajatuksissaan paljon kysymyksiä.
-
-"Pelageja menee naimisiin... -- ajatteli hän. -- Se on kummallista.
-En ymmärrä miksi mennään naimisiin. Äiti meni naimisiin isän,
-Vera-serkku Paulin kanssa. Niin, isän ja Paulin kanssa saattaa kyllä
-mennä naimisiin: heillä on kultaiset kellonperät, kauniit vaatteet,
-heillä on kiillotetut kengät; mutta kuinka saattaa mennä naimisiin
-tuollaisen ruman issikan kanssa, jolla on punainen nenä ja suuret
-huopatossut... Hyi! Minkätähden tahtoo Aksinja Stepanovna, että
-Pelageja-parka menisi naimisiin?"
-
-Kun vieras oli mennyt pois, tuli Pelageja sisään huoneita siivoomaan.
-Hän oli vieläkin liikutettu. Kasvonsa olivat punaiset ja pelokkaat.
-Hän tuskin kosketti luudalla permantoa ja lakaisi joka nurkan viiteen
-kertaan. Etenkin viipyi hän kauan siinä huoneessa, jossa äiti oli.
-Nähtävästi painosti yksinäisyys, koska hän tahtoi puhua jonkun
-kanssa, paljastaa tunteensa ja keventää sydämensä jollekin.
-
--- Lähti pois! -- mutisi hän, huomattuaan, ettei äiti alkaisi
-keskustelua.
-
--- Hän näkyy olevan kunnon mies, -- sanoi äiti kääntämättä katsettaan
-käsityöstään. -- Raitis, vakava.
-
--- Jumal'avita, en huoli hänestä! -- huudahti Pelageja yht'äkkiä,
-sävähtäen punaiseksi. -- Jumal'avita, en huoli!
-
--- Älä hulluttele, et sinä enää mikään lapsi ole. Se on tärkeä askel;
-täytyy ensin tarkoin harkita, eikä noin umpimähkään huutaa. Pidätkö
-sinä hänestä sitten?
-
--- Mitä te ajattelette, rouva hyvä! -- häpesi Pelageja. -- Sanotaan,
-että ... Herranen aika!...
-
-"Jospa sanoisi: en pidä!" -- ajatteli Grisha.
-
--- Millainen teeskentelijä sinä oletkaan... No, pidätkö hänestä?
-
--- Hän on niin vanha, rouva hyvä! Hi, hi!
-
--- Valehtelet! -- kirahti lapsenpiika suuttuneena toisesta huoneesta.
--- Neljääkymmentä vuotta ei vielä täyttänyt ole. Mitä sinä nuorella
-tekisit? Ei pidä kasvoista kaikkea päättää... Ota pois, sillä hyvä!
-
--- Jumal'avita, en ota! -- valitti Pelageja.
-
--- Niskottelet! Millaisen pirun sinä oikein tahtoisitkaan? Toinen
-kumartuisi vaikka jalkojen juureen, vaan sinä: "en ota!" Yhäkö
-vaan aiot posteljooneille ja opettajalle iskeä silmää? Niin, rouva
-hyvä, kun Grishan opettaja tulee, niin silloinkos Pelageja hänelle
-lörpöttelee. Uh, sinä hävytön!
-
--- Entä oletko sinä tuota ajuria koskaan ennen nähnyt? -- kysyi rouva
-Pelagejalta.
-
--- Missä minä hänet olisin nähnyt? Ensi kerran tänään näin, Aksinja
-hänet jostakin oli löytänyt ... senkin vietävän... Mistä tuollaisen
-piti tullakin siihen minun kiusakseni!?
-
-Päivällispöydässä, kun Pelageja tarjosi ruokia, katselivat kaikki
-häntä kasvoihin tehden kiusaa ajurista. Hän punastui kovasti ja
-nauraa hihitti.
-
-"Mahtaa olla häpeällistä mennä naimisiin... -- ajatteli Grisha. --
-Kovin häpeällistä!"
-
-Kaikki ruokalajit olivat liiaksi suolaisia, puolikypsistä
-kananpojista herui verta ja päälle päätteeksi putoili Pelagejan
-käsistä lautasia ja veitsiä kuin hajoavalta astiahyllyltä. Mutta
-kukaan ei häntä sanallakaan nuhdellut, sillä jokainen käsitti hänen
-mielentilansa. Vain kerran heitti isä suutuksissaan lautasliinansa ja
-sanoi äidille:
-
--- Mikä merkillinen halu sinussa on naittaa kaiken mailman ihmisiä!
-Mitä se sinulle kuuluu? Naikoot niinkuin itse tahtovat!
-
-Päivällisen jälkeen alkoi keittiöön pujahdella naapurien
-kyökkipiikoja ja sisäkköjä ja aina myöhäiseen iltaan saakka kuului
-sieltä supatusta. Kuinka olivat he kaikki saaneet vihiä kosinnasta,
-sen jumala ties. Herättyään keskiyöllä Grisha kuuli, kuinka Aksinja
-ja Pelageja kuiskuttelivat lastenkamarissa verhon takana. Akka
-vakuutteli, mutta kyökkipiika milloin nyyhkytti milloin nauraa
-hihitti. Kun Grisha tämän jälkeen taas nukkui, näki hän unissa,
-kuinka julma noita-akka ryösti Pelagejan...
-
-Seuraavana päivänä tuli rauha maahan... Elämä keittiössä meni
-tavallista menoaan aivan kuin ei pika-ajuria olisi maailmassa
-ollutkaan. Joskus heitti lapsenpiika uuden huivin hartioilleen ja
-poistui juhlallisen vakavana jonnekin pariksi tunniksi, kaikesta
-päättäen neuvottelemaan. Pelageja ei nähnyt ajuria ja kun hänelle
-tästä mainittiin, niin hän kiivastui ja huusi:
-
--- Olkoon hän kolmasti kirottu, etten häntä muistelisi! Hyi!
-
-Kerran illalla tuli äiti keittiöön; kun Pelageja ja Aksinja siellä
-ahkerasti vaatetta leikkelivät ja sanoi:
-
--- Jos sinä tahdot mennä naimisiin hänen kanssaan, niin saat tietysti
-mennä, se on sinun oma asiasi, mutta muista, Pelageja, ettei hän saa
-täällä ruveta asumaan. Sinä tiedät, etten minä pidä siitä, jos joku
-keittiössä istua köhnöttelee. Muista nyt... Enkä minä sinua liioin
-tule päästämään yöksi pois.
-
--- Jumala ties, mitä te ajattelettekaan, rouva hyvä! -- valitti
-kyökkipiika. -- Minkä vuoksi te minua hänen tähtensä soimaatte?
-Vieköön piru mokoman! Voi -- voi, kun pitikin sen kiusaksi siihen
-tulla...
-
-Kun Grisha eräänä sunnuntai-aamuna katsahti keittiöön, hämmästyi
-hän kovasti. Siellä oli kansaa kuin sullomalla sullottuna. Oli koko
-talon kyökkipiiat, talonmies, kaksi poliisia, aliupseeri, eräs poika
-nimeltä Filkka... Tämä Filkka juoksenteli tavallisesti pesutuvan
-ympärillä leikkien koirien kanssa, mutta nyt oli hän kammattu, pesty
-ja piti käsissään pyhimyksen kuvaa, joka oli metallikehyksellä
-koristettu. Keskellä keittiötä seisoi Pelageja yllään uusi
-karttuunipuku ja kukka tukkaan pistettynä. Hänen vieressään seisoi
-ajuri. Nuori pari oli punastunut, hikoili ja vilkuili herkeämättä.
-
--- Niin ... näyttää olevan aika... -- alkoi aliupseeri pitkän
-vaitiolon jälkeen.
-
-Pelageja vilkuili murtaen kovasti kasvojaan ja alkoi parkua...
-Aliupseeri otti pöydältä suuren leivän, astui lapsenpiian viereen
-ja alkoi toimittaa siunausta. Ajuri lähestyi aliupseeria, romahti
-polvilleen hänen eteensä ja läiskähytti suudelman hänen kädelleen.
-Samoin teki hän Aksinjankin edessä. Pelageja seurasi ajuria
-koneellisesti, polvistuen hänkin. Vihdoin avautui ulko-ovi, valkoista
-sumua virtasi keittiöön ja koko yleisö tulvasi meluten pihalle.
-
-"Pelageja parka! -- ajatteli Grisha kuunnellessaan kyökkipiian itkua.
--- Minne hänet vietiin? Miksi eivät isä ja äiti suojele häntä?"
-
-Vihkimisen jälkeen pesutuvassa hamaan iltaan saakka laulettiin ja
-soitettiin hanuria. Äiti oli koko ajan kovin suutuksissaan, kun
-lapsenpiika haisi viinalle ja näiden häiden tähden ei ollut ketään
-laittamassa teekeittiötä kiehumaan. Kun Grisha meni nukkumaan, ei
-Pelageja vielä ollut palannut.
-
-"Pelageja parka itkee nyt siellä jossakin pimeässä! -- ajatteli hän.
--- Ja issikka häntä kovin toruu."
-
-Seuraavana päivänä aamulla oli Pelageja jo keittiössä. Poikkesipa
-silloin ajuri hetkeksi sisään. Hän kiitti äitiä kaikesta ja luotuaan
-kyökkipiikaan ankaran silmäyksen sanoi:
-
--- Armollinen rouva, pitäkää nyt häntä silmällä. Olkaa kuin
-äidin sijassa. Ja myöskin te, Aksinja Stepanovna, älkää jättäkö
-häntä yksin, katsokaa, että kaikki olisi hyvin ... ettei mitään
-hassutuksia... Ja sitten, armollinen rouva, pyytäisin vaikka viisi
-ruplaa hänen palkastaan. Täytyy ostaa uudet silat.
-
-Taaskin uusi arvotus Grishalle: Pelageja eli ennen vapaana oman
-mielensä mukaan tekemättä kenellekään tiliä, kun yht'äkkiä jostakin
-ilmaantui vieras, joka, ties keneltä, oli saanut oikeuden pitää
-silmällä kyökkipiian käytöstä ja käyttää hänen omaisuuttaan
-hyväkseen! Tämä oli hänestä kovin surkuteltavaa ja hän olisi
-niin mielellään hyväillyt tätä, kuten hän ajatteli, inhimillisen
-väkivallan uhria. Valikoituaan kaapista suurimman omenan hän pujahti
-keittiöön, pisti sen Pelagejan käteen ja juoksi aika kyytiä takaisin.
-
-
-
-
-Virkamiehen kuolema.
-
-
-Eräänä kauniina iltana istui ryöstömies Ivan Dmitritsh Tshervjakow
-teatterin toisessa nojatuolirivissä katsellen kaukoputkella
-"Cornevillen kelloja". Hän tunsi olevansa onnen kukkulalla.
-Mutta yht'äkkiä... Kertomuksissa tavataan usein nuo sanat "mutta
-yht'äkkiä". Kirjailijat ovat oikeassa, sillä elämä on täynnä
-yllätyksiä!... Mutta yht'äkkiä hänen kasvonsa rypistyivät, silmät
-kääntyivät nurin, hengitys pysähtyi ... hän laski tähystyslasinsa,
-kumartui ja ... haptshi!!! Hän aivasti, kuten näette. Aivastaminen ei
-ole missään kielletty. Talonpojat, poliisimestarit, vieläpä joskus
-salaneuvoksetkin, kaikki aivastavat. Tshervjakow ei ällistynyt
-vähääkään; hän pyyhkäisi nenänsä liinalla ja silmäili senjälkeen
-ympärilleen, niinkuin kohtelias mies ainakin: kun ei vaan kukaan
-olisi häiriytynyt aivastuksesta? Mutta silloin hän joutui hämilleen.
-Hän huomasi, että eräs vanhanpuoleinen mies, joka istui hänen
-edessään ensimäisessä nojatuolirivissä, pyyhki ahkerasti kaljua
-päätään ja kaulaansa sormikkaalla, jupisten jotakin itsekseen.
-Tshervjakow tunsi hänet: se oli eräs kenraali, jolla oli virka
-tieylihallituksessa.
-
-"Minä pirskotin hänet! -- ajatteli Tshervjakow. Hän ei ole minun
-päällikköni, vaan vieras; mutta kuitenkin on sopimatonta... Täytyy
-pyytää anteeksi."
-
-Tshervjakow taivutti vartaloansa eteenpäin ja kuiskasi kenraalin
-korvaan:
-
--- Suokaa anteeksi, teidän ylhäisyytenne, minä taisin pirskottaa
-teidät ... minä äkkiarvaamatta...
-
--- Ei se mitään...
-
--- Pyydän nöyrimmästi, suokaa anteeksi. Enhän minä ... enhän minä
-tahallani...
-
--- Äsh! istukaa hiljaan, olkaa niin hyvä!
-
-Tshervjakow hämmästyi, hymyili tylsämielisesti ja alkoi katsella
-näyttämölle. Hän koetti seurata näyttelemistä, mutta ei tuntenut
-enää äskeistä onnea. Rauhattomuus tuskastutti häntä. Väliajalla hän
-lähestyi kenraalia ja voitettuaan pelkonsa sai tuskin sanotuksi:
-
--- Minä pirskotin teidät, teidän ylhäisyytenne... Suokaa anteeksi...
-Minä... En minä tarkottanut...
-
--- Oh, riittää jo!... Minä olen jo unohtanut koko asian, mutta
-te vain puhutte yhtä ja samaa! -- sanoi kenraali liikuttaen
-kärsimättömästi alahuultaan.
-
-"Unohtanut, vaikka silmistä selvästi näkyy salakavaluus, -- ajatteli
-Tshervjakow silmäillen epäluuloisesti kenraalia. -- Ei suvaitse
-edes puhua. Pitäisipä sittenkin selittää, etten minä ... että se
-on luonnon laki, muuten saattaa vielä luulla, että minä tahallani
-sylkäisin. Ellei hän sitä nyt muistaisikaan, niin kyllä joskus
-jälkeen päin muistaa!..."
-
-Tultuaan kotiin Tshervjakow kertoi vaimolleen ikävästä sattumasta.
-Mutta vaimo näytti liian kevytmielisesti käsittävän asian; hän vain
-säpsähti ja kuultuaan, että kenraali on "vieras", rauhottui.
-
--- Mutta menehän sinä kuitenkin pyytämään anteeksi, -- sanoi vaimo.
--- Luulee ehkä vielä, että sinä et osaa käyttäytyä seurassa.
-
--- Niin, niin, sitähän minäkin! Kyllähän minä jo pyysin anteeksi,
-mutta hän oli niin kummallinen... Ei puhunut yhtäkään ymmärrettävää
-sanaa. Niin juuri; eikä sitten ollut enää aikaa selityksiin.
-
-Seuraavana päivänä Tshervjakow leikkasi tukkansa, ajoi partansa ja
-meni kenraalin luo selittämään... Astuessaan vastaanottohuoneeseen
-hän näki siellä paljon anojia ja heidän keskellään itse kenraalin,
-joka alkoi anomusten vastaanoton. Kuunneltuaan paria anojaa hän
-suuntasi katseensa Tshervjakowiin.
-
--- Eilen "Arkadiassa", kuten teidän ylhäisyytenne muistanee, --
-alkoi ryöstömies selittää, -- minä aivastin ja ... äkkiarvaamatta
-pirskotin... Suokaa...
-
--- Mitä joutavia! Entä teidän asianne? -- sanoi kenraali kääntyen
-seuraavan anojan puoleen.
-
-"Ei tahdo puhua! -- ajatteli Tshervjakow käyden kalpeaksi. -- Hän
-on siis suuttunut ... mutta asia ei saa jäädä tähän... Minun täytyy
-saada selittää..."
-
-Kun kenraali oli lopettanut keskustelunsa viimeisen anojan kanssa ja
-aikoi poistua, riensi Tshervjakow hänen peräänsä änköttäen:
-
--- Teidän ylhäisyytenne! Jos rohkenen häiritä teitä, niin tapahtuu
-se sulasta katumuksen tunteesta!... Etten minä tahallani, sen
-suvainnette itse tietää...
-
-Kenraali virnisti kasvojaan kuin aikoisi itkeä ja viittoeli kädellään.
-
--- Te laskette vaan leikkiä! -- sanoi hän häviten oven taa.
-
-"Mitä leikkiä tämä olisi? -- ajatteli Tshervjakow. -- Eihän siinä ole
-leikkiä ensinkään! Hän on kenraali, eikä saata käsittää. Koska niin
-on, en enää tule pyytämään anteeksi mokomaltakin tyhmyriltä! Piru
-hänet periköön! Minä kirjotan hänelle kirjeen, mutta tänne en enää
-tule! Jumal'avita, en tule!"
-
-Näin ajatteli Tshervjakow astellessaan kotiin. Kirjettä ei hän
-kenraalille kirjottanut. Hän ajatteli kyllä kauan, mutta ei saanut
-sitä kokoon. Seuraavana päivänä oli siis jälleen mentävä itse
-selittämään.
-
--- Eilen minä häiritsin teidän ylhäisyyttänne, -- mutisi hän, kun
-kenraali loi kysyvän katseensa häneen, -- en huvin vuoksi, niinkuin
-te suvaitsitte sanoa, vaan sentähden, että aivastaessani pirskotin...
-mutta mitään leikkiä en edes ajatellutkaan. Uskaltaisinko minä
-laskea leikkiä? Jos me laskisimme leikkiä, niin eihän silloin olisi
-mitään kunnioitusta henkilöitä kohtaan...
-
--- Mene hiiteen!! -- kirkui kenraali yht'äkkiä vavisten kiukusta.
-
--- Mitä-ä? -- kysyi Tshervjakow kuiskaen ja puutuen pelosta.
-
--- Mene hiiteen!! -- toisti kenraali polkien jalkaansa.
-
-Tshervjakow tunsi, että vatsassaan revähti. Mitään näkemättä, mitään
-kuulematta hoiperteli hän ovelle ja tuli ulos kadulle... Tultuaan
-koneentapaisesti kotiin laskeutui hän virkapukuaan riisumatta
-pitkälleen sohvalle ja -- kuoli.
-
-
-
-
-Liiotteli.
-
-
-Maanmittari Gleb Gavrilovitsh Smirnow saapui junalla "Hökkelin"
-asemalle. Kartanoon, johon hän oli kutsuttu maita mittailemaan,
-oli asemalta vielä kuljettava hevosella noin kolme-, neljäkymmentä
-virstaa. Jos kyytimies ei ole humalassa, eivätkä hevoset kaakkeja,
-niin ei tule edes kolmeakymmentä virstaa, mutta jos kyytimies
-sattuu olemaan hutikassa ja hevoset ovat kaakkeja, niin ei
-viidessäkymmenessäkään ole tarpeeksi.
-
--- Olkaa hyvä ja sanokaa, mistä voisin saada kestikievarikyydin? --
-kääntyi maanmittari asemasantarmin puoleen.
-
--- Hä? Kestikievarikyydin? Vaikka sata virstaa samoilisit et löydä
-ainoatakaan maankiertäjää saatikka sitten kestikievarikyytiä... Mutta
-entä minne olette matkalla?
-
--- Djevkinoon, kenraali Hohotovin maatilalle.
-
--- Vai niin! -- haukotteli santarmi. -- No, menkää tuonne aseman taa,
-siellä pihalla sattuu joskus olemaan talonpoikia, jotka kuljettavat
-matkustajia.
-
-Maanmittari huoahti ja mennä laahusti aseman taa. Sieltä löysi hän
-kauan etsittyään ja tiedusteltuaan synkän, rokonarpisen ja mitä
-rotevimman talonpojan, jolla oli yllään repaleinen, harmaa sarkatakki
-ja niinitallukat jaloissaan.
-
--- Piru ties millaiset sinun vankkurisi ovat! -- murisi maanmittari
-kavutessaan ajoneuvoihin. -- Ei niistä saa selvää, missä on etu-,
-missä takapää...
-
--- Tarvitseekos siitä sitten niin selvillä ollakkaan? Se, jossa
-hevosen häntä heiluu, on etupää ja se toinen puoli, jossa teidän
-armonne istuu, on takapää...
-
-Hevonen oli nuori, mutta laiha ja hajasäärinen; sen korvalehdet oli
-pureskeltu rikki. Kun kyytimies nousi lyömään sitä köydenpätkällä
-se vain ravisteli päätään. Kun hän oli haukkunut sitä halukseen ja
-löi toistamiseen, niin vankkurit narahtivat ja alkoivat vapista
-kuin kuumeessa. Kolmannen lyönnin jälkeen ne huojuivat ja vasta
-neljännestä iskusta ne lähtivät liikkeelle.
-
--- Tällä laillako me koko matkan tulemme kulkemaan? -- kysyi
-maanmittari hurjan tärinän vallassa ihmetellen venäläisten
-kyytimiesten taitoa yhdistää hidas kilpikonnan kulku sisälmyksiä
-sekottavaan tärinään.
-
--- Kyllä perille tullaan! -- lohdutti kyytimies. -- Tamma on nuori ja
-nokkela... Kun se kerran lämpenee, niin ei sitä enää pysäytetäkään...
-No-o-o, sinä lurjus!
-
-Oli hämärä, kun he lähtivät asemalta. Oikealla häämötti tummunut,
-huurteinen tasanko, jolla ei ollut äärtä eikä rajaa... Sitä pitkin
-kulkiessa tuli aika niin surkean ikäväksi. Taivaanrannalla, jossa
-tasanko hävisi näkymättömiin yhtyen ilmankanteen, hehkui sammuva
-syksyinen ruskotus vielä väsyneesti. Vasemmalla puolen tietä törrötti
-jotakin; se oli liian suuri ollakseen heinäsuova, vaan ei saattanut
-mikään rakennuskaan olla. Mitä edessä oli, sitä ei maanmittari
-nähnyt, sillä kyytimiehen leveä selkä peitti koko tämän puolen
-näköpiiristä. Oli hiljaista, mutta kylmä.
-
-"Kuinka autiota kuitenkin!... -- ajatteli maanmittari koettaen
-peittää korvansa päällysnutun kauluksella. -- Ei taloa eikä tölliä!
-Kuka tietää vaikka jonakin sopivana hetkenä hyökättäisiin kimppuuni
-ja ryöstettäisiin minut puti puhtaaksi. Eikä kukaan saisi siitä
-mitään tietää, ei vaikka tykillä ampua jyskyttäisi... Kyytimies on
-kovin epäluotettava... Katsos millainen leveä selkä! Ei tuollaisen
-luonnon lapsen tarvitse muuta kuin sormellaan koskettaa, kun jo
-henkeni heittäisin. Kuinka petomainen ja samalla viekas hänen
-naamansa on."
-
--- Kuulehan, veikkoseni, -- kysyi maanmittari, -- mikä sinun nimesi
-on?
-
--- Minunko? Klim.
-
--- Entä millaista, hyvä Klim, millaista täällä on kulkea? Eikö ole
-vaarallista? Eikö tehdä pahaa?
-
--- Ei, Jumala paratkoon... Kuka täällä pahaa tekisi?
-
--- Sehän on hyvä, ettei tehdä pahaa... Kaikissa tapauksissa on
-minulla kolme revolveria varalla, -- valehteli maanmittari. --
-Revolverilla, näes, ei sovi leikitellä. Kymmenen roistoa sillä
-loitolla pitelee...
-
-Pimeni. Yht'äkkiä alkoivat vankkurit narista ja vinkua. Ne kääntyivät
-aivan kuin vasten tahtoaan vasemmalle.
-
-"Minne tuo nyt mahtanee minua viedä? -- ajatteli maanmittari. --
-Ajoi yhä suoraan, kunnes äkkiarvaamatta lennättää vasemmalle. Senkin
-vietävä, taitaapa johonkin ryteikköön minua venyttää ja sitten ... ja
-sitten... Tapahtuuhan usein, että..."
-
--- Hei, kuulehan, -- kääntyi hän kyytimiehen puoleen. -- Sanoit,
-ettei täällä ole vaarallista? Se on vahinko... Minä niin mielelläni
-tappelisin roistojen kanssa... Tosin olen näöltäni heikko,
-kivuloinen, mutta vahva kuin härkä... Kerran hyökkäsi kimppuuni
-kolme roistoa. Ja kuinkas kävi? Yhtä pitelin niin, ajatteles, että
-heitti henkensä ja ne kaksi muuta lähetettiin minun tähteni Siperiaan
-pakkotyöhön. Ja mistä tuo voimani tulee, sitä en tiedä, mutta yhdellä
-kädellä minä hoitelen sellaisia potria poikia kuin sinäkin olet.
-
-Klim kääntyi katsomaan maanmittaria, rypisteli kasvojaan ja
-läimähytti piiskallaan hevosta.
-
--- Niin, veikkoseni... -- jatkoi maanmittari. -- Varjelkoon Jumala
-ketään joutumasta minun kynsiini. Vähätpä siitä, että roisto jää
-käsittä ja jaloitta, kun hän joutuu oikeuden eteen, vastaamaan...
-Minä tunnen kaikki tuomarit ja nimismiehet. Olen tärkeä, välttämätön,
-valtiollinen henkilö. Hallitus tietää varsin hyvin, että minä nyt
-täällä matkustelen ja pitää huolta siitä, ettei minulle mitään pahaa
-tapahdu. Kaikkialla pitkin tien varsia ovat pensaat täynnä poliiseja,
-ja vahteja... Se... se... seis! -- huusi maanmittari yht'äkkiä. --
-Minne sinä nyt ajat? Minne sinä viet minua?
-
--- Ettekö näe? Metsä!
-
-"Metsä, todellakin... -- ajatteli maanmittari. -- Ja minä kun
-pelästyin!... Mutta ei pidä paljastaa tunteitaan. Hän on varmaankin
-jo huomannut, että minä pelkään, koska noin usein minua silmäilee.
-Ties mitä hän ajattelee... Ensin ajoi niin hitaasti, jalka jalan ja
-nyt kiitää tuolla lailla!"
-
--- Kuulehan, Klim! Miksi sinä noin hevosta joudutat?
-
--- En minä sitä jouduta. Itse juoksee... Ja kun sen kerran saa
-vauhtiin, niin ei sitä mitenkään enää pysäytetä. Ei se itsekään pidä
-siitä, että sillä sellaiset jalat on.
-
--- Valehtelet, veikkoseni! Näen selvästi, että valehtelet! En minä
-ainakaan kehota noin nopeasti ajamaan. Pidätähän hevostasi...
-Kuuletko? Pidätä!
-
--- Minkä tähden?
-
--- Sentähden, että ... tuota noin ... että asemalta tulee minun
-jälessäni neljä toveria. Ajetaan niin, että he saavat meidät
-kiinni... He lupasivat saavuttaa minut tässä metsässä... Heidän
-kanssaan on hauskempi kulkea yhdessä, sillä he ovat hauskoja, mutta
-samalla tanakoita poikia ... jokaisella heistä on revolveri... Mitä
-sinä siinä vääntelet ja kääntelet itseäsi kuin istuisit neuloilla?
-Hä? Minä, veikkoseni... Ei suinkaan minussa mitään katseltavaa,
-mitään huvittavaa ole ... jolleivät minun revolverini ehkä. Katso
-vain, jos tahdot, kyllä minä kaivan ne esiin ja näytän... Ole hyvä,
-jos...
-
-Maanmittari oli kopeloivinaan revolvereja taskuistaan, kun tapahtui
-jotakin, mitä hän suuren pelkonsa ohessa ei saattanut aavistaa. Klim
-syöksyi yht'äkkiä vankkureista ja ryömi metsän tiheikköön.
-
--- Auttakaa! -- huusi hän täyttä kurkkua. -- Auttakaa! Ota hevonen ja
-vankkurit, kun vaan säästät minun henkeni! Auttakaa!
-
-Kuului nopeita, eteneviä askeleita, oksain räiskettä -- sitten kaikki
-hiljeni... Maanmittari, joka ei saattanut uskoa sanojensa voimaa,
-pysäytti hevosen ensimäiseksi työkseen, siirtyi sitten mukavampaan
-asentoon vankkureissa ja alkoi tuumailla.
-
-"Pötki pakoon ... pelästyi, hölmö... Mikäs nyt auttaa? Yksin en voi
-jatkaa matkaani, kun en osaa tietä, ja voitaisiinpa luulla, että olen
-varastanut hevosen häneltä... Niin, mitä on tehtävä?"
-
--- Klim! Klim! -- huusi hän.
-
--- Klim!... -- vastasi kaiku.
-
-Ajatellessaan, että hänen koko yön täytyy istua pimeässä, kylmässä
-metsässä ja kuunnella susien ulvontaa, kaikua ja laihan tamman
-hirnuntaa, alkoi maanmittarin selkäpiitä karmia aivan kuin olisi
-kylmällä raudanpalasella sitä raspinut.
-
--- Hyvä Klim! -- alkoi hän jälleen huutaa. -- Veikkoseni! Missä sinä
-olet, hyvä Klim?
-
-Kaksi tuntia oli maanmittari huutaa hoilottanut, kun hänen äänensä
-kävi käheäksi. Hän oli jo tottunut ajatukseen saada viettää yönsä
-metsässä, kun heikko tuulenhenki toi jonkun huokauksen hänen
-kuuluviinsa.
-
--- Klim! Sinäkö se olet? Lähdetään eteenpäin!
-
--- Ethän tapa?!
-
--- En ... minä laskin leikkiä veikkoseni! Rangaiskoon Jumala minua
-siitä, että laskin leikkiä! Mitä revolvereja minulla olisi? Minä
-valehtelin pelkästä pelosta. Ole niin hyvä, ajetaan eteenpäin! Minä
-ihan palellun!
-
-Klim, pääteltyään luultavasti, että oikea ryöväri jo aikoja sitten
-olisi vienyt hevosen ja vankkurit, uskalsi vihdoin tiheiköstä ulos ja
-lähestyi epävarmasti kyydittäväänsä.
-
--- No, mitä sinä tolvana pelästyit? Minähän laskin vähän leikkiä ja
-sinä pelästyit... Istuhan jo paikallesi!
-
--- Jumala siunatkoon sinua, hyvä herra, -- mutisi Klim kävutessaan
-vankkureihin. -- Jos olisin tämän tiennyt, niin en mistään hinnasta
-olisi lähtenyt kyytiin. Olin ihan kuolla pelosta ja säikähdyksestä...
-
-Klim löi piiskalla hevoskaakkia, joka vain ravisteli päätään. Hän
-löi toistamiseen -- vankkurit narahtivat ja vapisivat. Kolmannesta
-iskusta ne alkoivat huojua. Neljännen lyönnin jälkeen, kun vankkurit
-vihdoin lähtivät liikkeelle, maanmittari veti korvansa päällysnutun
-suojaan ja alkoi tuumailla. Ei tie eikä Klim näyttänyt hänestä enää
-vaaralliselta.
-
-
-
-
-Naamioitu.
-
-
-Eräässä H:n seurassa vietettiin naamiohuveja hyväntekevässä
-tarkotuksessa.
-
-Kello oli 12 yöllä. Naamioimaton hienosto, joka ei ottanut tanssiin
-osaa -- sitä oli viisi sielua -- istui lukuhuoneessa suuren pöydän
-ääressä ja päät niin riipuksissa, että nenät melkein sattuivat
-sanomalehtiin, lukivat, uinailivat tai, kuten erään pääkaupungin
-sanomalehden sikäläinen kirjeenvaihtaja, eräs kovin vapaamielinen
-mies heistä sanoi, -- "ajattelivat".
-
-Suuresta salista kuului tanssin säveliä. Oven ohi juoksi yhtenään
-viinureita, jotka tömistelivät vahvasti jaloillaan ja rämistelivät
-tarjottimillaan. Mutta lukuhuoneessa vallitsi syvä hiljaisuus.
-
--- Täällähän on hyvä! -- kuului yhtäkkiä matala, käheä ääni kuin maan
-alta. -- Tulkaa tänne! Tänne, pienokaiseni!
-
-Ovi aukeni ja lukuhuoneeseen astui lyhyt, mutta tanakka, naamioitu
-mies, jolla oli yllään ajurin puku ja hatussaan riikinkukon sulkia.
-Häntä seurasivat aivan kintereillä kaksi naamioitua naista ja viinuri
-kantaen tarjotinta, jolla törrötti mahakas munkkipullo kolmen
-viinipullon ympäröimänä.
-
--- Tänne! Täällä on vilpoisempi, -- sanoi tulija. Laske tarjotin
-pöydälle... Istukaa, mamsselit! Sö vu prii!... Ja te, hyvät herrat,
-korjatkaapas luunne siitä vähän syrjään. Mitäs te siinä oikein?...
-
-Naamioitu mies kumartui eteenpäin ja pyyhkäsi pöydältä pari lehteä.
-
--- Laske tuohon! No, herrat lukutoukat, siirtykääpäs nyt; ei nyt ole
-aika sanomalehtiä nuuskia ja politikoida... Heretkää!
-
--- Minä pyytäisin teitä olemaan vähän hiljemmin, -- sanoi yksi
-hienostosta katsellen naamioitua silmälasiensa läpi. -- Tämä on
-lukuhuone eikä bufetti... Täällä ei sovi juoda.
-
--- Miksei? Eihän pöytä mahtane kaatua tai katto romahtaa alas?
-Ihmeellistä! Mutta ei nyt ole aikaa keskusteluihin. Jättäkää jo
-lehtenne... Kyllä te olette niitä jo tarpeeksi nuuskineet, kyllin
-olette viisaita, pilaatte vain silmänne ja ennen kaikkea -- se on
-minun tahtoni.
-
-Viinuri laski tarjottimen pöydälle ja heitettyään pyyhinliinan
-olkapäälleen kävi oven luo seisomaan. Naiset kaatoivat heti itselleen
-viiniä.
-
--- Kuinka saattaa löytyä tuonlaisia viisaita ihmisiä, jotka ennemmin
-lukevat sanomalehtiä kuin ryyppäävät, -- alkoi mies, jolla oli
-riikinkukon sulkia hatussa, kaataessaan itselleen munkkia. -- Minun
-mielestäni, arvoisat herrat, te nuuskitte sanomalehtiänne sentähden,
-että teillä ei ole mitä ryypätä. Niinkö on sen asian laita? Ha, ha,
-haa!... Lukevat! No, mitäs siellä on oikein präntättynä? Vastatkaapas
-te, jolla on silmälasit! Mitä te tutkitte siinä? Hä? Heittäkää pois!
-Ryypätkää ennemmin!
-
-Sulkahattuinen mies nousi ja sieppasi sanomalehden silmälasisen
-herran käsistä. Tämä milloin kalpeni milloin punastui katsellen
-hämmästyksellä hienostotovereitaan, ja nämä häntä.
-
--- Te unohdatte itsenne, armollinen herra! -- kiivastui hän.
--- Te muutatte lukuhuoneen kapakaksi ja suvaitsette käyttäytyä
-sopimattomasti, kun revitte sanomalehden toisen käsistä! Sitä minä
-en salli! Te nähtävästi ette tiedä kenen kanssa olette joutunut
-tekemisiin, hyvä herra! Minä olen pankinjohtaja Shestjakow!...
-
--- Viis minä tuollaisesta Shestjakowista! Katsoppas kuinka sun
-lehtesi käy...
-
-Naamioitu otti lehden ja repi sen palasiksi.
-
--- Mitä tämä on? -- kihisi Shestjakow kiukkuisena. -- Tämä on
-hävytöntä, tämä on ... tämä on luonnotonta...
-
--- Suuttui kuin pippuri, -- nauroi naamioitu. -- Hyi, kuinka
-saattaakin noin kiivastua! Verisuonet oikein väräjävät. Mutta
-tiedättekös mitä, arvoisat herrat? Nyt leikki pois; minä en tahdo
-keskustella kanssanne... Minä aion jäädä yksin tänne mamsselien
-kanssa huvittelemaan ja kehotan sentähden lopettamaan tuon saarnanne
-ja korjaamaan luunne... Kas niin! Herra Belebuhin, mene sikalättiin
-siitä! Mitä sinä turpaasi vääntelet? Minä sanoin: mene ulos; siis
-mene! Ja joutuun jos tahdot niskaasi säästää!
-
--- Mitä te oikein tarkotatte sillä? -- kysyi holhoojakunnan
-rahastonhoitaja, Belebuhin, punastuen ja kohautellen olkapäitään. --
-Minä en ymmärrä... Mokomakin konna tunkeutuu tänne ja alkaa yhtäkkiä
-lasketella hävyttömyyksiään!...
-
--- Konnako?! -- kiljui sulkahattuinen mies kiukuissaan ja löi
-nyrkillä niin lujasti pöytään, että lasit tarjottimella hyppelivät.
--- Kenelle sinä puhut? Luuletko, että kun minä olen naamioitu, niin
-saat sinä puhua mitä hyvänsä? Mokomakin pihtikinttu! Mene, kun
-sinulle sanotaan! Pankinjohtaja, ulos joko hyvällä tai pahalla!
-Menkää ulos joka sorkka! Menkää helvettiin!
-
--- Kyllä kohta saamme nähdä! -- sanoi Shestjakow, jonka silmälasitkin
-hikoilivat kiukusta. -- Kyllä minä näytän! Hei, kuulkaa siellä,
-kutsukaa juhlamenojen ohjaaja tänne!
-
-Hetken kuluttua riensi sisään pieni, punapartainen mies, sininen
-rusetti takin rintamuksessa.
-
--- Pyydän, olkaa hyvä ja astukaa ulos! -- alkoi hän vielä tanssista
-hengästyneenä. -- Ei täällä sovi juoda! Olkaa hyvä, siirtykää
-bufettiin!
-
--- Mistä sinä siihen pujahdit? -- kysyi naamioitu. -- Enhän minä
-liene sinua tänne kutsuttanut?
-
--- Pyydän, älkää sinutelko, vaan menkää ulos!
-
--- Mutta kuuleppas, velikulta! Koska sinä olet juhlamenojen
-ohjaaja, niin ohjaappas nämä lukutoukat juhlallisesti täältä pois.
-Minun mamsselini eivät pidä siitä, että täällä on tuollaisia
-asiaankuulumattomia henkilöitä. He kainostelevat, kun minä tahdon
-rahasta nähdä heidät täällä alastomina, luonnonpuvussa.
-
--- Nähtävästi tuo hölmö luulee olevansa navetassa! -- sähisi
-Shestjakow. -- Kutsukaa Jevstrat Spiridonitsh heti tänne!
-
--- Jevstrat Spiridonitsh! -- kuului kautta huoneuston. -- Missä
-Jevstrat Spiridonitsh on?
-
-Ei kestänyt kauaa, kun Jevstrat Spiridonitsh, ukko poliisin puvussa
-ilmaantui.
-
--- Pyydän, astukaa ulos täältä! -- puhui hän käheällä äänellä
-mulkoillen peloittavilla silmillään ja liikutellen vahattuja
-viiksiään.
-
--- Olin ihan pelästyä! -- huudahti naamioitu mies tyytyväisesti
-nauraen. -- Ihan pelästyä! Niin hullusti saattaa toisinaan käydä,
-Jumala paratkoon! Viikset kuin piikkisialla ja silmät kuin tapit
-päässä. He-he-hee!
-
--- Älä viisastele! -- kiljui Jevstrat Spiridonitsh täyttä kurkkua
-vihasta vavisten. -- Mene ulos! Minä käsken heittää ulos sinut!
-
-Lukuhuoneessa syntyi sanomaton melu. Jevstrat Spiridonitsh punaisena
-kuin rapu huusi hurjasti polkien jalkaansa. Shestjakow huusi.
-Belebuhin huusi. Koko hienosto huusi. Mutta ylinnä kuului naamioidun
-miehen matala, käheä ääni kuin maan alta. Tanssi keskeytettiin
-yleisen sekamelskan tähden ja yleisö tunkeutui uteliaana juhlasalista
-lukuhuoneeseen.
-
-Jevstrat Spiridonitsh kuulutti kaikki poliisit juhlahuoneistosta
-kokoon ja ryhtyi laatimaan pöytäkirjaa.
-
--- Kirjota, kirjota! -- sanoi naamioitu sorkkien sormellaan hänen
-kynäänsä. -- Kuinka minun, poika paran, nyt käyneekään? Voi minua
-onnetonta! Älkää syöskö perikatoon minua turvatonta! Ha-ha-haa! No,
-mitä nyt? Onko rotokolla valmis? Onko kaikki paperilla? No, katsokaa
-nyt!... Yks' ... kaks' ... kolme!!...
-
-Tuntematon mies nousi seisomaan, ojensihe itseään ja nykäisi naamion
-kasvoiltaan. Paljastettuaan päihtyneet kasvonsa ja silmäiltyään
-ympärilleen nauttien vahvasta vaikutuksestaan, heittyi hän
-nojatuoliin ja nauraa hohotti rattoisasti. Ja tekemänsä vaikutus
-olikin kerrassaan tavaton. Hienosto vaihtoi kalpeana hämmästyneitä
-katseita, kahnuttipa joku korvallistaan. Jevstrat Spiridonitsh
-vaikeroi kuin sellainen, joka on epähuomiossa tehnyt suuren tyhmyyden.
-
-Kaikki tunsivat räyhääjän: se oli eräs sikäläinen miljoonamies
-ja tehtailija, perinnöllinen kunniaporvari Pjatigorow, kuuluisa
-sikamaisuuksistaan, hyväntekeväisyydestään ja, kuten paikallisessa
-sanomalehdessä usein on huomautettu, -- rakkaudestaan kansanvalistusta
-kohtaan.
-
--- No, menettekö ulos vai ei? -- kysyi Pjatigorow lyhyen vaitiolon
-jälkeen.
-
-Hienosto hiipi sanaakaan sanomatta varpaillaan ulos lukuhuoneesta ja
-Pjatigorow sulki oven heidän jälkeensä.
-
--- Tiesithän sinä, että se oli Pjatigorow! -- kähisi Jevstrat
-Spiridonitsh hetken kuluttua puoliääneen ravistaen niskasta viinuria,
-joka oli tarjoillut lukuhuoneessa. -- Mikset sanonut?
-
--- Ei käsketty sanomaan!
-
--- Ei käsketty sanomaan... Kun minä sinut, senkin pannahinen, pistän
-kuukaudeksi vesikoppiin, niin kyllä sitten opit ymmärtämään mitä
-"ei käsketty sanomaan" oikein merkitsee. Korjaa luusi siitä!!...
-Ja te hyvät herrat, -- kääntyi hän hienoston puoleen. -- Kapinan
-olette nostaneet, kun ette viitsineet kymmeneksi minuutiksi poistua
-lukuhuoneesta. Syökää nyt oma soppanne! Jaa, jaa, hyvät herrat...
-Minä en, jumaliste, minä en pidä siitä!...
-
-Viisimiehinen hienosto harhaili ympäri juhlasalia alakuloisena,
-hämillään, tuntien itsensä syylliseksi, hiljaan kuiskaillen ja
-ikäänkuin aavistaen jotakin pahaa... Heidän vaimonsa ja tyttärensä,
-saatuaan tietää, että Pjatigorow oli loukkaantunut ja suuttunut,
-alkoivat kaikessa hiljaisuudessa poistua koteihinsa. Tanssi taukosi.
-
-Kello kaksi astui humaltunut Pjatigorow hoiperrellen ulos
-lukuhuoneesta. Tultuaan juhlasaliin hän retkahti istumaan aivan
-orkesterin läheisyyteen, uinaili soiton kaikuessa, kallisti sitten
-surullisesti päänsä ja alkoi kuorsata.
-
--- Älkää soittako! -- viittilöivät juhlamenojen ohjaajat
-orkesterille. -- Tsss!... Jegor Nilitsh nukkuu...
-
--- Ettekö käske saattamaan itseänne kotiin, Jegor Nilitsh? -- kysyi
-Belebuhin kumartuen miljoonamiehen yli.
-
-Pjatigorow liikutti huuliaan aivan kuin olisi tahtonut puhaltaa
-kärpäsen poskeltaan.
-
--- Ettekö käske saattamaan itseänne kotiin, -- toisti Belebuhin, --
-tai sanomaan, että vaunut olisivat valmiina?
-
--- Ha? Ketä? Sinä ... mitä sinä?...
-
--- Saattaa kotiin... On aika mennä nukkumaan...
-
--- Ko-kotiin tahdon... Saata!
-
-Belebuhin hymyili onnellisena ja alkoi nostaa Pjatigorowia. Muut
-hienostotoverinsa riensivät hänelle avuksi ja tyytyväisinä hymyillen
-nostivat he perinnöllisen kunniaporvarin seisoalleen ja kuljettivat
-hänet varovasti vaunuihin.
-
--- Täytyy olla lahjakas taiteilija voidakseen teidän tavoin saattaa
-kokonaisen seuran naurunalaiseksi, -- puheli iloisesti Shestjakow
-asettaessaan hänet istumaan. -- Minä olen todella aivan ällistynyt,
-Jegor Nilitsh! Vielä nyt minua naurattaa... Ha-ha!... Ja me kun
-kiivastuimme ja hommasimme! Ha-ha!... Tiedättekös, etten ole
-teatterissa koskaan niin sydämellisesti nauranut... Mikä pohjaton
-koomillisuus! Koko ikäni olen muistava tämän unohtumattoman illan!
-
-Laitettuaan Pjatigorowin onnellisesti kotimatkalle, hienosto
-riemastui ja rauhottui.
-
--- Pisti kättä jäähyväisiksi, -- jutteli Shestjakow hyvin
-tyytyväisenä. -- Ei hän siis suuttunutkaan...
-
--- Niin, Herra paratkoon! -- huokaili Jevstrat Spiridonitsh. -- Aika
-lurjus, heittiö, mutta hänhän on -- hyväntekijä!...
-
-
-
-
-Leikinlasku.
-
-
-Kirkas, talvinen puolipäivä... Pureva pakkanen paukuttelee...
-Hopeanhohteinen härmä on peittänyt Nadjan kutrit ohimoilla ja
-utukarvat ylähuulessa. Me seisomme korkealla vuorella, Nadja
-nojaten käsivarttani vasten. Meidän jaloistamme aina alas tasankoon
-asti ulottuu jyrkkä jäämäki, joka auringon paisteessa välkkyy
-kirkkaana kuin kuvastin. Vieressämme on kelkka, joka on päällystetty
-tulipunaisella veralla.
-
--- Lasketaanpas alas, Nadja Petrovna! -- pyydän minä. -- Yhden kerran
-vain! Minä vakuutan, että me onnellisesti tulemme alas.
-
-Mutta Nadja pelkää. Koko välimatka hänen pienistä päällyskengistään
-aina jäämäen juureen saakka näyttää hänestä kammottavalta,
-suunnattoman suurelta kuilulta. Kun hän katsahtaa alas, tai kun minä
-pyydän häntä istumaan kelkkaan, niin hänen henkeään jo ahdistaa.
-Mutta miten käy, jos hän sittenkin henkensä uhalla syöksyisi kanssani
-kuiluun? Taitaisipa kuolla tai tulla mielipuoleksi.
-
--- Minä rukoilen teitä! -- puhun hartaasti. -- Siinä ei ole mitään
-pelkäämistä! Se on turhaa arkuutta!
-
-Vihdoin Nadja myöntyy, mutta hänen kasvojensa ilmeestä päättäen tekee
-hän sen ikäänkuin henkensä olisi vaarassa. Minä istutan kalpean ja
-vapisevan tytön kelkkaan, kierrän käsivarteni hänen ympärilleen ja
-syöksyn hänen kanssaan kuiluun.
-
-Kelkka lentää kuin nuoli. Ilma lyö kasvoihin, vinkuu, soi korvissa,
-repii, puree kiukusta ja tahtoo murtaa pään hartioista irti. Tuulen
-painon tähden ei saata hengittää. Tuntuu siltä kuin itse paholainen
-olisi siepannut meidät kynsiinsä ja kiljuen kiidättäisi suoraan
-surman suuhun. Ympärillä olevat esineet sulavat pitkäksi, hyppiväksi
-viiruksi. Vielä hetkinen -- ja me olemme hukassa!
-
--- Minä rakastan teitä, Nadja! -- kuiskaan minä puoliääneen.
-
-Vauhti hiljenee vähitellen. Tuulen vinkuna ja jalasten kitinä eivät
-kuulu enää kammottavilta. Hengitys käy yhä helpommaksi. Vihdoin
-kelkka pysähtyy. Nadja on puolikuollut; hän on kalpea ja hengittää
-tuskin kuuluvasti... Minä autan häntä nousemaan ylös.
-
--- Toista kertaa en ikinä laskisi, -- sanoo hän katsellen minuun
-suurin pelokkain silmin. -- En mistään hinnasta! Olin jo kuolla!
-
-Jonkun ajan kuluttua hän toipuu ja alkaa katsoa kysyvästi minua
-suoraan silmiin: minäkö sanoin nuo neljä sanaa vai tuuliko kuiskasi?
-Mutta minä seison hänen vieressään poltellen tupakkaani ja katsellen
-tarkkaavasti hansikastani.
-
-Hän tarttuu käsivarteeni ja me kävelemme kauan kelkkamäen
-läheisyydessä. Arvotus nähtävästi ei anna hänelle rauhaa. Sanottiinko
-nuo sanat vai ei? Niin, vai ei? Niin, vai ei? Tämä kysymys on mitä
-tärkein, sillä se koskee itserakkautta, kunniaa, elämää, onnea. Nadja
-katselee kärsimättömästi, surullisesti, tutkivasti minua kasvoihin,
-vastaa hajamielisesti, odottaa, enkö jo alkaisi puhua. Oi, mikä ihana
-ihmeiden leikki hänen lempeillä kasvoillaan! Minä näin, että hän
-taisteli tunteitaan vastaan, että hän aikoi jotakin sanoa, tahtoi
-kysyä jostakin, vaan ei löytänyt sanoja, oli sopimatonta, kauheata,
-ilo hämmensi...
-
--- Tiedättekö mitä? -- sanoo hän katsomatta minuun.
-
--- No, mitä? -- kysyn minä.
-
--- Lähtekäämme vielä kerran ... mäkeä laskemaan.
-
-Me kapuamme portaita pitkin vuorelle. Taas istutan kalpean, vapisevan
-Nadjan kelkkaan, taas syöksymme huimaavaan syvyyteen, taas vinkuu
-tuuli ja kitisevät jalakset, ja taas vauhdin ollessa hurjimmillaan
-kuiskaan minä puoliääneen:
-
--- Minä rakastan teitä, Nadja!
-
-Kun kelkka on pysähtynyt, katsahtaa Nadja mäkeen, jota vast'ikään
-kiisimme alas, katsoo sitten kauan kasvoihini, kuuntelee ääntäni,
-joka on välinpitämätön ja rauhallinen, ja koko hänen olentonsa,
-vieläpä puuhka ja kaulavaatteensa ilmaisevat mitä suurinta
-kummastusta. On kun kirjotettu hänen kasvoillaan:
-
--- Mitä tämä on? Kuka sanoi _nuo_ sanat? Hän -- vai oliko se
-harhaluulo?
-
-Tämä epävarmuus tekee hänet rauhattomaksi ja kärsimättömäksi. Tyttö
-parka ei vastaa kysymyksiin, synkistyy ja on hyrähtää itkuun.
-
--- Emmekö lähde jo kotiin? -- kysyn häneltä.
-
--- Mutta minua ... minua niin huvittaa tämä mäenlasku, -- sanoo hän
-punastuen. -- Laskekaamme vielä kerran!
-
-Häntä "huvittaa" tämä mäenlasku, vaikka hän nytkin, kuten jo
-edellisillä kerroilla, istuutuessaan kelkkaan kalpenee, pidättää
-pelosta hengitystään, vapisee.
-
-Me syöksymme kolmatta kertaa alas ja minä huomaan, että hän katselee
-minua kasvoihin ja pitää tarkasti silmällä huuliani. Mutta minä vien
-nenäliinan suuni eteen, yskin ja jouduttuamme keskelle mäkeä saan
-salaa kuiskatuksi:
-
--- Minä rakastan teitä, Nadja!
-
-Ja arvotus jää arvotukseksi! Nadja vaikenee, ajattelee jotakin...
-Minä saatan hänet kotiin kelkkamäeltä; hän tahtoo käydä hiljaan,
-astuu yhä hitaammin ja odottaa, enkö jo sano hänelle niitä sanoja. Ja
-minä näen kuinka hänen sielunsa kärsii, kuinka hän tekee väkivaltaa
-itselleen voidakseen olla sanomatta:
-
--- Se ei saattanut olla tuuli, joka sanoi ne sanat! Minä en tahdo,
-että tuuli olisi ne sanonut!
-
-Seuraavan päivän aamulla saan minä kirjekortin: "Jos menette tänään
-kelkkamäelle, niin poiketkaa minua noutamaan. N." Ja tästä päivästä
-saakka käyn joka päivä Nadjan kanssa mäkeä laskemassa ja kiitäessämme
-alas kelkalla minä joka kerralla kuiskaan puoliääneen nuo samat sanat:
-
--- Minä rakastan teitä, Nadja!
-
-Mutta pian Nadja tottuu tähän lauseparteen, kuin viiniin tai
-morfiniin. Hän ei voisi elää ilman sitä. Totta kyllä, että hänestä on
-vieläkin kauheata lentää mäkeä alas, mutta nyt pelko ja vaara luovat
-kummallista hurmausta noihin lemmen sanoihin, jotka yhä vaan ovat
-hänelle arvotus ja uuvuttavat hänen mieltään. Hän epäilee vieläkin
-noita kahta: minua ja tuulta. Kuka näistä kahdesta tunnustaa hänelle
-rakkautensa, sitä hän ei tiedä, mutta se onkin nähtävästi hänestä jo
-yhdentekevää; samahan tuo on, minkä maljan tyhjentää, kun vain juopuu.
-
-Kerran lähdin päivällä yksin kelkkamäelle. Väkijoukkoon piiloutuneena
-minä näen Nadjan lähestyvän mäkeä ja etsivän minua silmillään...
-Sitten hän nousee arkana portaita pitkin ylös mäelle... Kauheata on
-laskea yksin, oo! kuinka kauheata! Hän on kalpea kuin lumi, vapisee,
-kulkee ikäänkuin mestauslavalle, mutta kulkee sittenkin sivulleen
-silmäilemättä, päättävästi eteenpäin. Nadja on nähtävästä päättänyt
-vihdoinkin koettaa, kuuluuko noita hämmästyttäviä, suloisia sanoja,
-kun minua ei ole mukana. Minä näen kuinka hän pelon valtaamana
-istuutuu kelkkaan, sulkee silmänsä ja heitettyään ijäksi hyvästit
-maailmalle syöksyy mäkeä alas... Jalakset kitisevät, tuuli vinkuu...
-Kuuleeko Nadja nuo sanat, sitä en tiedä... Minä näen vaan kuinka hän
-nousee kelkasta uupuneena, voimatonna. Ja hänen kasvoistaan näkyy,
-ettei hän itsekään tiedä, kuuliko vai ei. Laskiessaan mäkeä oli pelko
-niin kovasti hänet huumannut, ettei hän voinut erottaa ääniä...
-
-Kevät lähestyy... Aurinko paistaa yhä lämpimämmin. Meidän jäämäkemme
-mustuu, kadottaa hohteensa ja sulaa vihdoin. Mäenlasku on heitettävä
-sikseen. Nadja parka ei kuule missään noita sanoja ja kukapa hänelle
-niitä kuiskaisikaan, kun ei tuule ja minä valmistaudun matkustamaan
-Pietariin pitkäksi ajaksi, luultavasti -- ijäksi.
-
-Kerran istun iltahämärässä pari päivää ennen lähtöäni talon pienessä
-puistossa, jonka korkea lauta-aita erottaa vieressä olevasta talosta,
-missä Nadja asuu... Ilma on vielä verrattain kylmä, lunta saattaa
-nähdä jossakin varjopaikassa, puut ovat lehdettömiä, mutta keväältä
-tuoksuu kuitenkin ja yöpuuta etsivät varikset rääkkyvät jossakin
-kaukana. Minä astun aidan luo ja katselen kauan laudan raosta. Näen
-kuinka Nadja tulee ulos eteisen portaille ja suuntaa surullisen,
-kaipaavan katseensa taivasta kohti... Kevättuulonen hengähtää
-suoraan hänen kalpeihin, alakuloisiin kasvoihinsa... Se muistutti
-hänelle sitä tuulta, joka puhalsi silloin kelkkamäessä, kun hän
-ensi kerran kuuli nuo neljä sanaa, ja hänen kasvojensa ilme muuttuu
-surullisemmaksi, yhä surullisemmaksi, kyynel vierähtää poskelle...
-Tyttö parka ojentaa molemmat kätensä taivasta kohti ikäänkuin pyytäen
-tätä tuulta vielä kerran kuiskaamaan nuo neljä sanaa. Ja tuulen
-herätessä minä kuiskaan hänelle:
-
--- Minä rakastan teitä, Nadja!
-
-Mutta hyvänen aika, mikä Nadjan on! Hän huudahtaa, hymyilee täysin
-kasvoin ja ojentaa kätensä tuulta vastaan niin iloisena, onnellisena,
-kauniina...
-
-Mutta minä lähden hiljaan laittamaan tavaroitani matkakuntoon...
-
-Siitä on jo pitkä aika. Nyt on Nadja naimisissa; hänet naitettiin tai
-hän meni naimisiin -- se on nyt yhdentekevää -- holhouslautakunnan
-kirjurin kanssa ja hänellä on jo kolme lasta. Kuinka me ennen yhdessä
-laskimme mäkeä ja kuinka tuuli sitten kuiskasi hänelle nuo sanat
-"minä rakastan teitä, Nadja", sitä ei hän ole unhottanut. Ja vielä
-nytkin on se hänen onnellisin, liikuttavin ja ihanin muistonsa
-elämässä...
-
-Nyt, kun minä olen vanhentunut, en saata enää käsittää, miksi
-kuiskasin nuo sanat, miksi leikkiä laskin...
-
-
-
-
-Hammassärky.
-
-
-Virasta eronneen kenraalimajuri Buldejevin hampaita särki. Hän
-huuhtoi suutaan viinalla ja konjakilla, voiteli kolottavaa hammasta
-piipunöljyllä, opiumilla, tärpätillä ja lamppuöljyllä, hieroi poskea
-jodilla, piti väkiviinassa kastettua vanua korvissaan, mutta mikään
-ei auttanut. Alkoipa sairasta jo yökkäyttää. Lääkäri saapui, kaiveli
-hammasta ja määräsi kininiä, mutta ei sekään auttanut. Ehdotukseen
-kiskoa pois tuo paha hammas, vastasi kenraali jyrkästi kieltäen. Koko
-kotiväki, -- vaimo, lapset, palvelijat, vieläpä kokkipoika Petka,
-kaikki tarjosivat auliisti apuaan. Ilmaantuipa muitten muassa sairaan
-luo talon pehtori, Ivan Sergeitsh, joka suositteli manausta.
-
--- Siellä meidän pitäjässämme, teidän ylhäisyytenne, -- selitti
-pehtori -- palveli noin kymmenkunta vuotta sitten eräs Jaakko
-Vasilinpoika veronkantajana. Se kun manasi hammassäryn kuin
-puhaltamalla. Sillä oli tapana kääntyä akkunaan päin, jupista jotakin
-itsekseen, sylkäistä kerran ja -- selvä oli. Sellainen voima oli
-hänelle annettu...
-
--- No, missä hän nyt asuu?
-
--- Saatuaan eron virastaan muutti hän tätinsä luo Saratoviin, missä
-nyt elää manaamalla hammassärkyä. Jos sattuu jonkun hammas olemaan
-pahana, niin kyllä Jaakko sen kurittaa... Saratovilaisia hän auttelee
-kutakin omassa kodissaan, mutta jos muusta kaupungista sattuu
-olemaan, niin sähköteitse... Lähettäkääpäs, teidän ylhäisyytenne,
-hänelle sähkötieto, että hampaita särkee, jotta parantaisi. Kyllä
-parannuskorvaus sopii sitten postissa hänelle lähettää.
-
--- Joutavia! Taikauskoa!
-
--- Sopiihan koettaa kuitenkin. Hän on muuten kovin viinaan menevä,
-ei välitä vaimostaan, vaan asuu jonkun saksattaren kanssa, senkin
-lurjus, mutta ihmeitä se mies tekee, se on varma.
-
--- No lähetä nyt, -- pyysi rouva. -- Sinä et luota manaukseen, mutta
-minä olen itse saanut kokea sitä. Vaikk'et uskoisikaan, niin voithan
-kuitenkin lähettää. Eihän se missään tapauksessa vahingoksi ole.
-
--- No, olkoon menneeksi, -- suostui Buldejew. -- Taitaapa tässä tulla
-tekemisiin ei ainoastaan veronkantajan, vaan itse pirunkin kanssa...
-Oh! Tätä ei voi sietää enää!! Missä se sinun veronkantajasi asuu?
-Mikä on hänen osotteensa?
-
-Kenraali kävi pöydän luo istumaan ja otti kynän käteensä.
-
--- Saratovissa jokainen sen miehen tuntee, -- sanoi pehtori. --
-Kirjottakaa, teidän ylhäisyytenne Saratoviin siis... Kunnioitettu
-herra Jaakko Vasilinpoika... Vasilinpoika...
-
--- Entäs sitten?
-
--- Vasilinpoika... Jaakko Vasilinpoika... Noo! Sukunimen olen
-unohtanut... Vasilinpoika... Piru vieköön! Mikä hänen sukunimensä nyt
-olikaan? Äsken juuri tänne tullessani oli se kielelläni. Odottakaas,
-kun minä...
-
-Ivan Sergeitsh katsoa tuijotti kattoon liikutellen huuliaan. Kenraali
-ja tämän rouva odottivat kärsimättöminä.
-
--- No, etkö jo muista? Joudu!
-
--- Heti, heti... Vasilinpoika... Jaakko Vasilinpoika... Unohtunut! Ja
-niin yksinkertainen nimi ... siinä oli jotakin hevosesta... Tammanow?
-Ei, ei se Tammanow ollut. Vartokaas... Orhinski? Ei, ei Orhinskikaan.
-Tuollainen hevosnimi se oli, sen minä kyllä muistan, vaikka se onkin
-mennyt mielestäni.
-
--- Ehkä Varsavski?
-
--- Ei. Odottakaas... Kaakkitshi... Konijevski... Koiranski...
-
--- Sehän on koiramainen eikä mikään hevosnimi. Entä Orhow?
-
--- Ei, ei sekään. Hepow... Hepovski... Heponjenko... Ei sittenkään!
-
--- No, kuinka minä voisin hänelle ilmottaa, kun en edes nimeä tiedä?
-Ajattele nopeasti!
-
--- Heti. Hevostow... Tammovski...
-
--- Aisavitsh? -- kysyi kenraalinrouva.
-
--- Ei, ei... Tallinski... Mutta tämähän vasta merkillistä on! En
-muista!
-
--- Mitäs pirua sinä täällä sitten teet kun et edes sen vertaa muista?
--- morkkasi kenraali äkeissään. -- Mene ulos siitä!
-
-Ivan Sergeitsh poistui hitaasti ulos, mutta kenraali puristeli
-poskeaan harhaillen huoneesta toiseen.
-
--- Oo, hyvänen aika! -- voivotteli hän. -- Minä tulen jo hulluksi!
-
-Pehtori meni puutarhaan, jossa hän, kohotettuaan hartaan katseensa
-korkeutta kohti, ajatteli yhä veronkantajan sukunimeä:
-
--- Orhinski... Orhovski... Tuhat tulimaista! Hevostovski...
-Hepotkin... Orhotkin... Tammatkin...
-
-Hetken kuluttua hänet kutsuttiin sisään.
-
--- Oletko muistanut? -- kysyi kenraali.
-
--- En mitenkään, teidän ylhäisyytenne.
-
--- Ehkä Valakkin? Koninski? Eikö?
-
-Ja talossa alettiin kilvan keksiä sukunimiä. Kaiken ikäiset ja
-väriset hevoset pengottiin juurta jaksain, muisteltiin kavioita,
-valjaita... Talossa, puutarhassa, väkituvassa ja keittiössä kulki
-edes ja takaisin kansaa muodostaen uusia sukunimiä...
-
-Pehtori kutsuttiin tavan takaa sisään.
-
--- Kavionski? -- kysyttiin häneltä. -- Valjakovski? Hirnov?
-
--- E-ei, -- vastasi Ivan Sergeitsh, joka tuijottaen ylöspäin jupisi
-ääneen: -- Hevoshkin... Orhitski...
-
--- Isä, isä! -- huudettiin lastenkamarista. -- Ihahanow! Ihahanow!
-
-Koko talo oli liikkeellä. Kärsimätön, vaivattu kenraali lupasi
-viisi ruplaa sille, joka muistaisi sen oikean nimen, ja joukottain
-kokoontui nyt Ivan Sergeitshin ympärille väkeä.
-
--- Harmajanow! -- huudettiin yhtäältä.
-
--- Valkovski! Pläsipävski! -- kaikui toisaalta.
-
-Tuli ilta eikä kukaan ollut keksinyt tuota kaivattua nimeä. Ja niin
-käytiin levolle lähettämättä sähkösanomaa.
-
-Kenraali ei nukkunut koko yönä, vaan harhaili makuuhuoneessaan
-voihkien ja valittaen. Kellon kolmatta käydessä aamulla meni hän ulos
-ja koputti pehtorin akkunaan.
-
--- Eiköhän vaan ollut Vikurinski? -- kysyi hän valittavalla äänellä.
-
--- Ei, ei se Vikurinski ollut, teidän ylhäisyytenne, -- vastasi Ivan
-Sergeitsh huoahtaen kuin vikapää.
-
--- Mutta jollei se ollutkaan mikään hevosnimi, vaan joku muu?
-
--- Ei, teidän ylhäisyytenne, kyllä siinä oli jotakin hevosesta, oli
-totisesti. Sen minä muistan aivan selvään.
-
--- Kylläpäs sinulla on sitten huono muisti. Minulle on se nyt kaikkea
-muuta kalliimpi tässä maailmassa. Minä kärsin niin julmasti!
-
-Aamulla lähetti kenraali taas lääkäriä noutamaan.
-
--- Kiskokoon pois! -- päätti hän. -- Minä en jaksa enää tätä kestää...
-
-Lääkäri tuli ja nykäisi kolottavan hampaan pois. Tehtyään tämän
-ja saatuaan työstään ansaitun palkkionsa hän nousi vaunuihinsa ja
-ajoi kotiin. Pelloilla kenraalin talon ulkopuolella hän kohtasi
-Ivan Sergeitshin. Pehtori seisoa könötti tien poskessa tuijottaen
-ajatuksissaan maahan. Hänen otsarypyistään ja katseestaan päättäen
-näytti hän kovasti vaivaavan muistiaan...
-
--- Tallinski... Satulanow... -- jupisi pehtori. -- Saverikow...
-Kushkin... Aisavski... Pattikov... Ratasmovski... Suitsinski...
-
--- Ivan Sergeitsh! -- huusi lääkäri hänelle. -- Ettekö voisi myydä
-minulle viisi hehtoa kauroja? Kyllähän meidän talonpoikamme sieltä
-ovat ennen niitä minulle myyskennelleet, mutta heidän kauransa ovat
-niin kovin huonoja...
-
-Ivan Sergeitsh töllisti hölmistyneenä lääkäriin ja hymyili
-mielettömästi. Sanomatta halaistua sanaa löi hän kätensä yhteen ja
-karkasi kartanoa kohti sellaisella vauhdilla kuin olisi vesikauhuinen
-koira ollut hänen kintereillään.
-
--- Nyt muistan, teidän ylhäisyytenne! -- huusi hän jo kaukaa
-iloisesti ja oudosti, rientäessään kenraalin työhuoneeseen. Nyt
-muistan! Jumala siunatkoon tohtoria! Kauranski! Kauranski on
-veronkantajan nimi! Kauranski, teidän ylhäisyytenne! Sähköttäkää
-Kauranskille!
-
--- Myöhäistä! -- sanoi kenraali viitaten ylenkatseellisesti luotaan.
--- En tarvitse minä enää sinun hevosnimiäsi! Myöhäistä!
-
-
-
-
-Neiti N. N:n kertomus.
-
-
-Noin kymmenkunta vuotta sitten, kerran illalla heinän aikaan, minä ja
-Pjotr Sergeitsh, joka hoiti tutkimustuomarin virkaa, ajoimme ratsain
-asemalle postia noutamaan.
-
-Ilma oli ihana, mutta paluumatkalla alkoi ukkonen jyrähdellä ja me
-näimme mustan, synkän pilven lähestyvän.
-
-Tätä tummaa taustaa vastaan näkyivät meidän kotimme, kirkko ja
-hopeenhohteiset poppelipuut selvästi, tuoksui sateelle ja tuoreelle
-heinälle. Matkatoverini oli hurjalla tuulella, nauroi ja jutteli
-kaikenlaista. Hän sanoi, että olisipa hauska nyt matkalla yht'äkkiä
-joutua johonkin keskiaikaiseen, pykälätorniseen ja sammalkattoiseen
-linnaan. Sinne me piiloutuisimme sateelta, siellä meidät salama
-vihdoin surmaisi...
-
-Silloin kiitää ruis- ja kauravainioita pitkin ensimäinen myrskyaalto
-meitä kohti. Tuuli ulvahtaa, pölyä kiertelee ilmassa. Pjotr Sergeitsh
-nauroi vimmatusti ja kannusti hevostaan.
-
--- Hauskaa! -- huudahti hän. -- Hyvin hauskaa!
-
-Hänen iloisuutensa valtasi minutkin ja ajatellessani, että kohta
-kastun likomäräksi ja putoan salaman surmaamana maahan, aloin minäkin
-nauraa.
-
-Vinha vihuri ja nopea kulku, joista olin hengästyä tuntiessani
-samalla lintuna lentäväni eteenpäin, innostivat mieltäni. Kun me
-ratsastimme pihalle, oli tuuli jo tyyntynyt ja suuret sadepisarat
-ropsahtelivat ruohikkoon ja kattoja vastaan. Tallin luona ei näkynyt
-ketään.
-
-Pjotr Sergeitsh riisui itse hevoset valjaista ja talutti ne
-pilttuihinsa. Odottaessani häntä minä seisoin kynnyksellä katsellen
-kuinka sadepisarat vinosti putoilivat maahan; kitkerä, kiihottava
-heinän tuoksu tuntui täällä paljon voimakkaammin kuin vainioilla;
-sadepilvien tähden oli ilma hieman hämärä.
-
--- Sepäs oli tuima isku! -- sanoi Pjotr Sergeitsh lähestyessään
-minua voimakkaan, jyrisevän leimauksen jälkeen, josta taivas tuntui
-repeävän kahtia. -- Eikös ollutkin?
-
-Hän seisoi vieressäni kynnyksellä hengittäen vielä raskaasti
-äskeisestä hurjasta ajosta ja katseli minua. Huomasin, että hän
-ihaili.
-
--- Natalia Vladimirovna, -- sanoi hän, -- minä antaisin vaikka mitä,
-jos saisin näin seistä tässä kauan ja katsella teitä. Tänään te
-olette ihmeen ihana!
-
-Hän katseli innokkaasti, rukoilevasti, kasvonsa olivat kalpeat,
-parrassa ja viiksissä kimalteli sadepisaroita ja nekin näyttivät
-katselevan minua ihastuksella.
-
--- Minä rakastan teitä, -- sanoi hän. -- Rakastan ja olen onnellinen
-nähdessäni teidät. Minä tiedän, että te ette voi tulla vaimokseni,
-mutta minä en mitään enää tahdo, en mitään tarvitse, kun te vaan
-tiedätte, että rakastan teitä. Vaietkaa, älkää vastatko, älkää
-välittäkö, kun vaan tiedätte, että olette minulle kallis. Sallikaa
-minun katsella teitä.
-
-Hänen innostuksensa valtasi minutkin. Minä katselin hänen sielukkaita
-kasvojaan, kuuntelin hänen ääntään, johon sateen rapina kummallisesti
-sekaantui enkä voinut lumottuna liikahtaa paikaltani.
-
-Minä halusin kauan katsella hänen säteileviin silmiinsä ja kuulla
-hänen ääntään.
-
--- Te vaikenette; se on hyvä! -- sanoi Pjotr Sergeitsh. -- Vaietkaa
-yhä vieläkin.
-
-Minun oli hyvä olla. Aloin nauraa sulasta ihastuksesta ja juoksin
-rankkasateessa pihan poikki taloon. Hän nauroi myöskin ja seurasi
-juosten kintereilläni.
-
-Kuin lapset, me riensimme meluten, märkinä, hengästyneinä, tömistäen
-portaissa, sisään. Isäni ja veljeni, jotka eivät olleet tottuneet
-näkemään minua niin hymyilevänä ja iloisena, silmäilivät minua
-ihmetyksellä ja alkoivat myöskin nauraa.
-
-Uhkaavat pilvet katosivat, ukkonen vaikeni, mutta Pjotr Sergeitshin
-parrassa kimalteli yhä vieläkin sadepisaroita. Pitkin iltaa hän
-lauleli, vihelteli ja leikki meluten koiran kanssa, juosten huoneesta
-toiseen, niin että oli kerran kaataa palvelijankin teekeittiöineen.
-Illallispöydässä hän söi runsaasti, lateli hassuja juttujaan ja
-vakuutteli, että jos talvella syö tuoreita kurkkuja, niin tuntuu
-suussa keväältä.
-
-Mennessäni levolle minä sytytin kynttilän ja avasin akkunan selko
-selälleen. Sekava tunne valtasi minun mieleni. Minä tunsin olevani
-vapaa, terve, ylhäinen, rikas, rakastettu, mutta ennen kaikkea,
-että olin ylhäinen ja rikas, -- ylhäinen ja rikas. Kuinka suloista,
-hyvä Jumalani!... Sitten kyyristyessäni vuoteessa vilusta, joka
-kasteen kanssa virtasi puutarhasta huoneeseeni, minä koetin selvittää
-itselleni, rakastinko Pjotr Sergeitshiä vai en... Ja pääsemättä
-selville tästä minä nukahdin.
-
-Kun aamulla herätessäni näin vuoteellani väräjävät auringon säteet
-ja lehmusten huojuvien oksien varjot, niin heräsivät eiliset muistot
-uuteen eloon. Elämä näytti minusta niin runsaalta, vaihtelevalta,
-ihanalta. Minä puin ylleni hyräillen, nopeasti ja riensin
-puutarhaan...
-
-Entä sitten? Ei mitään. Talvella, jolloin asuimme kaupungissa, tuli
-Pjotr Sergeitsh harvoin luoksemme. Kesätuttavain seura huvittaa
-maalla, mutta talvella kaupungissa sitä vastoin se menettää puolet
-viehätyksestään. Kun kaupungissa tarjoo heille teetä, niin näyttää
-siltä kuin heillä olisi sopimaton puku yllä ja ikäänkuin liian
-kauan sekottaisivat lusikalla teetänsä. Pjotr Sergeitsh puhui kyllä
-kaupungissakin rakkaudesta, mutta se oli jotakin aivan toista kuin
-maalla. Kaupungissa me tunsimme voimakkaammin sen muurin, joka
-meitä erotti: minä ylhäinen ja rikas, hän köyhä papin poika ja vain
-tutkimustuomari arvoltaan. Molemmat -- minä nuoruuteni vuoksi, hän
-ties miksi -- pidimme tätä muuria korkeana ja vahvana. Ollessaan
-luonamme kaupungissa, oli hänen tapansa väkinäisesti hymyillen
-arvostella ylhäisöä, mutta hän vaikeni synkkänä, jos joku muu sattui
-olemaan hänen kanssaan vierashuoneessa. Ei löydy sellaista muuria,
-jonka läpi ei voisi murtautua, vaan nykyaikaiset romaanisankarit
-ovat, ainakin minun mielestäni, liian arkoja, velttoja, laiskoja ja
-epäluuloisia, he omaksuvat liian varhain sen mielipiteen, että ovat
-muka onnettomia, että itse elämä on muka heidät pettänyt. Sen sijaan,
-että taistelisivat, he vain tahtovat arvostella valittaen mailmaa
-typeräksi, mutta silloin he eivät huomaakaan sitä, että heidän oma
-arvostelunsa vähitellen muuttuu typeräksi.
-
-Olin rakastettu; onni oli niin lähellä, se tuntui liikkuvan
-rinnallani. Minä elin kuin laulaen, tahtomatta tutkia omaa
-itseäni, tietämättä, mitä odotan, mitä tahdon elämältä. Aika kului
-kulumistaan... Ohitseni kulki rakastavaisia ihmisiä, kirkkaita päiviä
-ja lämpimiä öitä, satakielet lauloivat, tuoksui heinälle -- ja kaikki
-tämä ihanine, kummastuttavine muistoineen siirtyi nopeasti minulta,
-niinkuin kaikilta muiltakin, jäljettömiin. Ei sitä ennättänyt
-käsittää, kun se jo katosi, katosi kuin usvaan... Missä on tuo kaikki
-nyt?
-
-Isäni kuoli ja minä vanhenin. Kaikki mikä minua miellytti, hyväili,
-innosti -- sateen rapina, ukkosen jyrähdykset, ajatukset onnesta,
-keskustelut rakkaudesta -- kaikki tuo muuttui muistoksi ja minä näin
-edessäni tasaisen, tyhjän etäisyyden ilman ainoatakaan ihmissielua,
-ja siellä kaukana taivaanrannalla oli pimeätä, pelottavaa...
-
-Kello soi... Pjotr Sergeitsh tuli. Kun minä talvella näen puut ja
-muistelen, kuinka ne kesällä vihersivät, niin kuiskaan:
-
--- Oi, te rakkaani!
-
-Ja kun minä näen ihmisiä, joiden kanssa olen viettänyt elämäni
-kevään, niin tulee minun ikävä, mutta suloinen olla, ja minä kuiskaan
-taasen nuo samat sanat.
-
-Jo aikoja sitten oli hän, isäni suosittelun kautta saanut viran
-kaupungissa. Hän on muuttunut vähän vanhemmaksi, vähän laihemmaksi.
-Lemmenlaverteluja ei hän enää laskettele, ei puhu joutavia, ei
-ole huvitettu virastaan, kärsii jostakin taudista, on kyllästynyt
-johonkin ja heitettyään hyvästi tälle matoiselle mailmalle elää
-ikäänkuin vasten tahtoaan. Tuolla istuu hän nyt takan ääressä
-tuijottaen vaieten tuleen... Tietämättä mistä puhuisin, kysyn:
-
--- No, mitä kuuluu?
-
--- Ei mitään... -- vastaa hän.
-
-Me vaikenemme jälleen. Tulen punainen hohde värähtelee hänen
-surullisilla kasvoillaan.
-
-Silloin muistui mennyt aika minun mieleeni; hartiani vavahtivat,
-pääni painui alas ja minä aloin katkerasti itkeä. Minun tuli
-sietämättömän sääli itseäni ja tuota miestä, ja kaipasin
-intohimoisesti sitä mennyttä aikaa, jota elämä ei meille enää anna
-takaisin. Minä en enää ajatellut sitä, että olen ylhäinen ja rikas.
-
-Ja äänekkäästi itkien puristelin kuumia ohimoitani valittaen:
-
--- Jumalani, Jumalani, harhaan joutui elämäni...
-
-Ja hän istui yhä vaieten sanomatta edes: "älkää itkekö". Mutta hän
-ymmärsi, että itku lievitti ja että kyynelten aika oli tullut. Minä
-näin hänen silmistään, että hän sääli minua; ja minä tunsin myöskin
-sääliä ja harmia tuota onnetonta, heikkoa miestä kohtaan, joka ei
-kyennyt johtamaan minun kohtaloani, eipä edes omaansa.
-
-Saattaessani häntä eteisessä minusta tuntuu kuin pukisi hän tahallaan
-hitaasti päällystakkia ylleen. Pari kertaa suuteli hän mykkänä
-kättäni ja katseli kauan minun itkuisia kasvojani. Minä luulin, että
-hän tällä hetkellä muisti ukonilman, sadepisarat, meidän naurumme
-ja minun kasvoni sellaisina kuin hän ne silloin näki. Hän tahtoi
-sanoa minulle jotakin ja olisikin tehnyt sen mielellään, vaan ei
-saanut mitään sanotuksi, nyökäytti vain päätään ja puristi tuntuvasti
-kättäni. Jumala hänen kanssaan!
-
-Saatettuani häntä palasin takaisin huoneeseeni ja istuin matolle
-takan ääreen. Hehkuvat hiillokset alkoivat tummua ja sammuen raueta
-tuhkaksi. Pakkanen paukahteli ulkona yhä vihaisempana ja valitteli
-uunin piipussa.
-
-Kamarineiti astui sisään ja kutsui minua, luullen minun nukkuneen...
-
-
-
-
-Ilkityö.
-
-
--- Ken siellä?
-
-Ei vastausta. Vartia ei näe mitään, vaan tuulen ja puitten suhinan
-läpi saattaa hän kuitenkin selvästi kuulla, että joku kulkee hänen
-edellään lehtokäytävässä. Pilvinen ja sumuinen maaliskuun yö on
-peittänyt seudun ja vartijasta tuntuu siltä kuin maa, taivas
-ja hän itse ajatuksineen olisivat vaipuneet äärettömyyteen,
-läpinäkymättömään pimeyteen. Saattaa vain hapuillen liikkua.
-
--- Ken siellä? -- toistaa vartia ja hänestä tuntuu kuin kuuluisi
-kuisketta ja pidätettyä naurua. -- Ken siellä?
-
--- Minä se olen, isäkulta, -- vastaa vapiseva ääni.
-
--- Kuka sinä olet sitten?
-
--- Olen ... matkamies.
-
--- Mikä matkamies? -- huutaa vartia äkäisesti, peittääkseen pelkonsa
-huudolla. -- Taitaa piru sinua siellä kuletella! Kuljeskelet kuin
-itse paholainen yöllä kalmistossa!
-
--- Eihän tämä kalmisto liene?
-
--- Entä mikä sitten? Kalmistohan tämä on! Etkö näe?
-
--- Oi-voi-voi ... hyvä Jumala! -- kuuluu kuin vanhuksen huokaus. --
-Minä en näe mitään, isäkulta, en mitään... On, näet, niin pimeä,
-pilkkosen pimeä. Oi-voi-voi!...
-
--- Mutta kuka sinä olet oikein?
-
--- Minäkö? Pyhiinvaeltaja, isäkulta, outo mies.
-
--- Hitto teidät periköön, senkin yökuljeksijat ... mokomatkin
-vaeltajat, juopot!... -- murisee vartia, joka on rauhottunut kulkijan
-huokauksista. -- Päiväkaudet juodaan ja öisin kuljeskellaan kuin
-pirun riivaamina. Mutta olin äsken aivan kuulevinani kuin et olisi
-yksin, vaan parin muun kanssa.
-
--- Yksin olen, isäkulta, yksin. Aivan ypö yksinäni. Oi-voi-voi meidän
-syntejämme!...
-
-Vartia töytäsee miestä vasten ja pysähtyy.
-
--- Kuinka olet sinä tänne joutunut? -- kysyy hän.
-
--- Eksyin, hyvä mies. Olin matkalla Mitrijevin myllylle ja eksyin.
-
--- Vai niin! Vai on tämä Mitrijevin myllytie? Pässinpää! Mitrijevin
-myllylle mennessä täytyy kulkea paljon enemmän vasemmalle, suoraan
-kaupungista pitkin valtamaantietä. Juovuspäissäsi olet käynyt pari,
-kolme virstaa harhaan. Otit kai kaupungissa liian pitkät lähtöryypyt?
-
--- Syntiä tein, isäkulta, tein oikein... Totisesti, niin tein, en aio
-syntiäni salata. Mutta kuinka on nyt kuljettava eteenpäin?
-
--- Mene ensin aivan suoraan tätä käytävää pitkin aina toiseen
-päähän saakka ja käänny siellä heti vasemmalle. Sitten käyt halki
-hautausmaan pikkuportille. Siellä on pieni portti... Avaa se ja mene
-sitten Herran nimeen. Mutta pidä varasi, ettet putoa kuoppaan. Ja
-siellä hautausmaan takana kuljet pitkin aavoja peltoja, kunnes tulet
-valtamaantielle.
-
--- Antakoon Jumala sinulle terveyttä ja olkoon sinulle armollinen.
-Jospa, hyvä mies, tulisit sentään saattamaan minua! Ole hyvä ja saata
-portille asti!
-
--- Enhän minä jouda! Mene itse!
-
--- Ole armollinen, niin rukoilen Jumalaa puolestasi. En näe mitään...
-en niin mitään, kun on niin pilkkosen pimeä. Tulehan nyt saattamaan,
-velikulta!
-
--- En minä jouda! Jos tässä jokaisen mieliksi olisi, niin kyllä
-sitten saatella saisi.
-
--- Herran tähden, saatahan nyt sentään! On niin pimeä ja minä kun
-pelkään niin hautausmaata. Kammottaa niin kovasti, hyvä mies!
-
--- Olenpa aivan pääsemättömissä, -- huokaa vartia. -- No, olkoon
-menneeksi, lähdetään sitten!
-
-Vartia ja matkamies lähtevät liikkeelle. He kulkevat aivan
-rinnatusten ja ovat vaiti. Kostea, läpitunkeva tuuli lyö heitä
-kasvoihin ja näkymättömät puut, jotka humisten ratisevat pimeässä,
-ripottavat suuria vesipisaroita heidän päälleen... Lehtokäytävä on
-täynnä lätäköitä.
-
--- Mutta yhtä en saata kuitenkaan käsittää: millä tavalla sinä olet
-tänne oikein joutunut? -- alkaa vartia vihdoin pitkän vaitiolon
-jälkeen. -- Portithan ovat lukossa. Oletko kiivennyt aidan yli, vai
-mitä? Viho viimeistä olisi vanhan miehen kiivetä korkean aidan yli!
-
--- En tiedä, isäkulta, en tiedä. Itsekään en oikein tiedä kuinka
-tänne jouduin. Paholaisen metkuja. Niin, totisesti, paholainen on
-minut tänne eksyttänyt. Entä oletko sinä, isäseni, täällä vartiana?
-
--- Niin olen.
-
--- Yksin koko hautausmaalla?
-
-Tuuli painoi niin vahvasti vastaan, että molemmat pysähtyivät
-hetkeksi. Vartia odotti vihurin heikentymistä ja vastasi:
-
--- Meitä on täällä kolme, mutta yksi makaa kuumeessa ja toinen on
-nukkumassa. Tämän kanssa olen vuorotellen vartioimassa.
-
--- Niin, niin. Mutta millainen tuuli! Sen kuulevat kai vainajatkin
-nurmen alla. Niin se ulvoo kuin raivostunut peto... Oi-voi-voi...
-
--- Entä mistä sinä olet?
-
--- Kaukaa olen, isäkulta, kovin kaukaa, aina Vologodista saakka. Minä
-pyhissä paikoissa kuljen ja rukoilen hyvien ihmisten puolesta. Jumala
-meitä armahtakoon!
-
-Vartia pysähtyy hetkeksi sytyttääkseen piippunsa. Hän kyyristyy
-matkamiehen selän taa ja raappaisee tulta tulitikulla. Ensimäisen
-tikun liekki valaisee lehtokäytävän oikeata puolta: näkyy pieni,
-valkoinen hautapatsas enkeleineen ja musta risti. Toinen tikku
-leimahtaa voimakkaasti, mutta sammuu samassa silmänräpäyksessä
-tuulesta, paljastettuaan salamana pimeästä jonkun haudan kulmauksen
-vasemmalla. Kolmas tikku valaisee sekä oikealta että vasemmalta
-pienen, valkoisen hautapatsaan, mustan ristin ja rauta-aidan, joka
-ympäröi lapsen hautaa.
-
--- Vainajat nukkuvat, -- jupisee kulkija puoliääneen. -- Siellä
-nukkuvat rikkaat ja köyhät, viisaat ja tyhmät, hyvät ja pahat. Kaikki
-ovat he nyt samanarvoisia. Ja he saavat nukkua aina siksi, kunnes
-pasunan ääni heidät herättää. Tulkoon taivaan ilot ja ikuinen rauha
-heidän osakseen!
-
--- Nyt me täällä harhailemme, mutta tulee aika, jolloin mekin siellä
-lepäämme, -- puhuu vartia.
-
--- Niin, niin. Niin käy jokaiselle. Ei löydy ihmistä, joka ei kerran
-kuolisi. Oi-voi-jaa! Pahoja ovat tekomme, viekkaita ajatuksemme.
-Niitä syntejä, niitä syntejä! Kirottu olkoon minun nälkäinen sieluni,
-joka mammonaa palvelee! Jumalan vihat minua kohtaavat enkä löydä
-pelastusta enää tästä enkä tulevastakaan maailmasta. Minä matelen
-synneissä kuin mato maassa.
-
--- Niin, ja kuolla täytyy.
-
--- Niin täytyy.
-
--- Pyhiinvaeltajan taitaa olla helpompi kuolla kuin meidän muitten...
--- virkkaa vartia.
-
--- Pyhiinvaeltajia on monenlaisia. Niitä on totisia, Jumalaa
-pelkääviä, jotka pitävät huolta sielunsa autuudesta, mutta on niitä
-sellaisiakin, jotka öisin hautausmailla hiiviskelevät konnan töitä
-toimitellen... Niin juuri! Antaisipa joku pyhiinvaeltaja, jos
-tahtoisi, sinulle sellaisen iskun kirveellä, että siihen paikkaan
-henkesi heittäisit.
-
--- Miksi noin haastelet?
-
--- Muuten vaan... Kas tuossahan taitaa jo porttikin olla? Aivan
-oikein. Avaahan, hyvä ystäväni!
-
-Vartia avaa portin hapuillen, taluttaa matkamiehen ulos ja virkkaa:
-
--- Tähän tämä hautausmaa päättyy. Kulje nyt tuonne päin peltoja
-pitkin kunnes tulet valtamaantielle. Siinä on heti rajahauta; pidä
-varasi ettet putoa... Kun tulet maantielle, niin käänny oikeaan ja
-sitä pitkin sitten aina myllylle asti...
-
--- Oi-voi-voi... -- huokaa kulkija hetken vaiettuaan. -- Kun
-tarkemmin ajattelen, niin miksi minä sinne myllylle menenkään?...
-Mitä hittoa minä siellä tekisin? Jään mielummin sinun kanssasi
-tänne...
-
--- No, miksi sinä tänne sitten jäisit?
-
--- Muuten vaan ... sinun kanssasi olisi hauskempi...
-
--- Olenpas joutunut aika hulivilin pariin! Olet pyhiinvaeltaja, mutta
-huomaan, että hyvin mielelläsi lasket leikkiä...
-
--- Totta kai! -- sanoo kulkija käheästi hihittäen. -- Voi
-sinua velikulta! Taidatpa kauankin jälestäpäin muistella tätä
-pyhiinvaeltajaa!
-
--- Miksi minä juuri sinua muistelisin?
-
--- Kun minä petin sinut niin sievästi. Olenkos minä mikään
-pyhiinvaeltaja? Eihän nyt toki!
-
--- Entä kuka sinä olet?
-
--- Vainaja... Vast'ikään haudasta nousin... Etkö muista seppä
-Gubarjewiä, joka hirtti itsensä laskiaisena? Minä olen tuo sama
-Gubarjew...
-
--- Valehtele enemmän!
-
-Vartia ei usko, vaan tuntee koko ruumiissaan vavistuttavan pelon
-väristyksiä. Hän syöksyy paikaltaan ja alkaa kopeloida porttia.
-
--- Odotappa, minne nyt? -- kysyy pyhiinvaeltaja tarttuen häntä
-käsivarteen. -- Ahaa-a ... vai aioit sinä mennä tiehesi ja jättää
-minut tänne yksin?
-
--- Päästä irti! -- huutaa vartia koettaen vapautua.
-
--- Seis! Kun käsken seisomaan, niin seiso. Älä tepastele, senkin
-koiranleuka! Jos tahdot säästää henkesi, niin pysy paikallasi ja
-vaikene niin kauan kuin käsken. En halua suotta verta vuodattaa,
-muuten olisinkin jo aikoja sitten sinut hengiltä nipistänyt... Seiso
-paikallasi!
-
-Vartian polvet notkuvat. Hän sulkee silmänsä pelon vallassa vavisten
-ja nojautuu aitaa vasten. Hän huutaisi, mutta tietää, ettei huutonsa
-kuuluisi ihmisasunnoille saakka. Vieressä seisoo kulkija pitäen häntä
-kädestä... Noin kolme minuuttia kestää vaitioloa.
-
--- Yksi makaa kuumeessa, toinen on nukkumassa ja kolmas saattamassa
-pyhiinvaeltajaa, -- mutisee matkamies. -- Kelpo vartioita; kyllä
-kelpaa palkkaa nostaa. E-ei, velikulta, kyllä varkaat ovat aina
-sukkelampia kuin vartiat. Seis! Älä liikahda paikaltasi!...
-
-Kymmenkunta minuuttia kestää vielä vaitioloa. Sitten kuuluu yht'äkkiä
-vihellys.
-
--- No nyt saat mennä, -- sanoo kulkija päästäen käden irti. -- Mene
-ja kiitä Jumalaa, kun jäit eloon.
-
-Kulkija viheltää myöskin, juoksee portin luota pois ja kuuluu
-hyppäävän rajahaudan yli. Pahaa aavistaen ja yhä vielä pelosta
-vavisten avaa vartia pikkuportin ja alkaa juosta takaisin.
-Kääntyessään suurelle lehtokäytävälle hän kuulee nopeita askelia ja
-joku kysyy häneltä hiljaan supattaen:
-
--- Sinäkö se olet, Timofei? Missä Mitka on?
-
-Juostuaan läpi suuren lehtokäytävän hän huomaa pienen, himmeän tulen
-tuikkivan pimeässä. Kuta lähemmäksi tulta hän tulee sitä kauheammalta
-tuntuu ja sitä voimakkaammaksi kasvaa pahan aavistus.
-
-"Tuli näkyy kirkosta, -- ajatteli hän. -- Kuinka voi se sieltä näkyä?
-Hyvä Jumala! Kirkossa on tosiaankin tulta!"
-
-Hetken aikaa seisoo vartia särjetyn ikkunan edessä katsoen kauhulla
-kirkon alttariin päin... Pieni vahakynttilä, jonka varkaat unohtivat
-sammuttaa, palaa ikkunasta sisään puhaltavassa tuulessa läpättäen ja
-valaisten himmeästi hajalle heiteltyjä messupukuja, kaadetun pienen
-kaapin ja lukemattomia likaisia jalanjälkiä alttarin ja uhripöydän
-ympärillä...
-
-Jonkun ajan kuluttua kuljettaa vinkuva tuuli hätäisiä, epätasaisia
-hälytyskellon ääniä pitkin pimeätä kalmistoa...
-
-
-
-
-Samppanja.
-
-(Rappiolle joutuneen kertomus.)
-
-
-Sinä vuonna, jolloin kertomukseni alkaa, minä palvelin päällikkönä
-eräällä meidän lounaisten rautateittemme pysäkillä. Oliko minun
-hauska siellä olla vai ikävä, sen voitte päättää siitä, että pysäkin
-ympärillä kahdenkymmenen virstan matkalla ei ollut ainoatakaan
-ihmisasuntoa, ei innostuttavaa naista, eikä kunnon kapakkaa,
-ja minä olin siihen aikaan nuori, voimakas, tulinen, hupsu ja
-typerä. Ainoana huvituksenani olivat matkustajajunien ikkunat ja
-sikunaviina, johon juutalaiset sekottivat mausteita. Tapahtuipa,
-että nähtyäni vilahdukselta vaunun ikkunassa naisen pään, minä
-kivettyneenä tuijotin junan perään siksi kunnes se muuttui tuskin
-näkyväksi pisteeksi. Toisinaan taas join minä minkä jaksoin tuota
-vastenmielistä viinaa, tulin hurjaan humalaan enkä huomannutkaan
-kuinka ikävät hetket ja pitkät päivät kuluivat. Minuun, pohjan
-poikaan, vaikutti aava aro kuin hyljätty tatarilainen hautausmaa.
-Kesällä sen juhlallinen hiljaisuus -- heinäsirkkojen yksitoikkoinen
-sirinä, läpihohtava kuun valo, jolta ei voinut minnekään piiloutua,
--- herätti minussa alakuloista surua ja talvella aron lumivalkeus
-kylmine kaukaisuuksineen, pitkät yöt ja susien ulvonta rasittivat
-minua kuin paha painajainen.
-
-Pysäkillä asui useita ihmisiä: minä vaimoineni, kuuro, risatautinen
-sähköttäjä ja kolme varvaa. Minun apulaiseni, nuori, keuhkotautinen
-mies, oli matkustanut heikkoa terveyttään hoitamaan kaupunkiin,
-jossa hän oleskeli useita kuukausia, jättäen minulle virkatehtävänsä
-sekä palkkansa. Lapsia ei meillä ollut, vieraita ei millään keinolla
-saattanut houkutella luoksemme ja itse voin matkustaa vieraihin vain
-virkatoverieni luo, eikä sinnekään useammin kuin kerran kuussa.
-Yleensä oli elämä mitä ikävintä.
-
-Muistan, kuinka vaimoni kanssa odotin uuden vuoden alkua. Me istuimme
-pöydän ääressä, söimme vitkaan ja kuuntelimme kuuron sähköttäjän
-yksitoikkoista naputusta koneellaan viereisessä huoneessa. Minä olin
-jo ottanut viisi ryyppyä viinaa ja istuin pää raskaana käsien nojassa
-tuumien voittamatonta ikävääni. Vaimoni istui vieressä katsoen
-lakkaamatta minuun sellaisen naisen tavoin, jolla tässä maailmassa ei
-ole mitään muuta kuin kaunis mies. Hän rakasti minua mielettömästi,
-orjallisesti eikä ainoastaan minun kauneuttani tai sieluani, vaan
-myöskin minun vikojani, pahuuttani ja ikävääni, vieläpä minun
-julmuuttanikin, kun minä juovuspäissäni, tietämättä kenelle olisin
-purkanut pahaa sisuani kiusasin häntä soimauksillani.
-
-Huolimatta ikävästä, joka minua kalvoi, me valmistauduimme
-vastaanottamaan uutta vuotta tavallista juhlallisemmin ja odotimme
-keskiyötä jonkun verran kärsimättöminä. Seikka oli se, että meillä
-sattui olemaan kaksi pulloa samppanjaa, oikeata "Clicot'a", jotka
-olin syksyllä voittanut vedonlyönnillä ratapäälliköltä, ollessani
-hänen luonaan ristiäisillä. Kun koulussa matematiikan tunnilla,
-jolloin ilmakin ikävästä tuntuu painostuvan, perhonen sattuu
-lentämään avatun ikkunan kautta luokkaan, niin pojat heti alkavat
-ravistella päitään ja uteliaina seurata sen lentoa, aivan kuin se
-ei olisikaan mikään perhonen, vaan jokin uutuus, merkillisyys.
-Samalla tavalla huvitti meitä nuo kaksi samppanjapulloa, jouduttuaan
-sattumalta meidän ikävälle pysäkillemme. Me vaikenimme katsellen
-milloin kelloon milloin pulloihin.
-
-Kun kello oli viittä vailla kaksitoista, niin minä aloin avata pulloa
-hitaasti. En tiedä, olinko viinasta heikontunut vai pullo kosteudesta
-liukas, sen ainakin muistan, että tulppa pamahtaen lensi kattoon ja
-pullo suljahti käsistäni permannolle. Juomalasillinen samppanjaa oli
-juossut maahan, kun minä sieppasin pullon ja sain sen kihisevän kidan
-sormellani tukituksi.
-
--- No niin, onnellista uutta vuotta! -- sanoin minä kaataen kahteen
-lasiin. -- Terveydeksi!
-
-Vaimoni otti lasinsa ja katsoi minuun pelästyneenä. Hänen kalpeille
-kasvoilleen nousi pelon ilme.
-
--- Sinä pudotit pullon? -- kysyi hän.
-
--- Pudotin. Kuinka niin?
-
--- Pahasti, -- sanoi hän asettaen lasinsa takaisin ja käyden yhä
-kalpeammaksi. -- Paha enne. Se tietää, että onnettomuus kohtaa meitä
-alkavana vuonna.
-
--- Akkamaista! -- huoahdin minä. -- Järkevä nainen hourailee kuin
-vanha lapsenpiika. Juo pois!
-
--- Suokoon Jumala, että se olisi turhaa hourailua, mutta ...
-varmaankin jotakin tapahtuu. Saatpa nähdä!
-
-Eipä hän edes vienyt lasia huulilleen, vaan siirtyi syrjään ja vaipui
-ajatuksiinsa. Minä sanoin pari kulunutta lauselmaa ennakkoluulosta,
-join pullon tyhjiin, astelin nurkasta nurkkaan ja menin sitten ulos.
-
-Ulkona vallitsi hiljainen, pakastava yö kaikessa kylmässä, kolkossa
-kauneudessaan. Kuu ja sen ympärillä kaksi utuista pilvenhattaraa
-riippuivat liikkumattomina korkealla pysäkin yläpuolella ikäänkuin
-jotakin odotellen. Sieltä levisi alas heikkoa, väräjävää valoa, joka
-hennosti, kuin peläten loukkaavansa maan lumivalkoista kainoutta,
-valaisi kinokset, ratapenkereen... Oli hiljaista.
-
-Minä lähdin rataa pitkin kulkemaan.
-
-"Typerä nainen! -- ajattelin katsellessani tuikkivin tähdin
-siroteltua taivasta. -- Vaikkapa otaksuisi, että enteet joskus
-puhuvat totta, niin mikä onnettomuus voisi meitä kohdata? Se surkeus,
-joka jo on kestetty tai par'aikaa kestää, on niin suuri, että
-vaikeata on ajatella mitään pahempaa. Mitä pahaa voisi enää tapahtua
-kalalle, joka on jo pyydystetty, paistettu ja tarjottu pöytään?"
-
-Korkea, huurteinen poppeli näytti sinertävässä hämärässä
-jättiläiseltä käärinliinoineen. Se katsoi minua vakavasti ja
-alakuloisesti ikäänkuin ymmärtäen yksinäisyytensä, kuten minäkin.
-Katselin sitä kauan.
-
-"Nuoruuteni on hävinnyt kuin tuhka tuuleen, -- ajattelin edelleen. --
-Olin vielä lapsi, kun vanhempani kuolivat; koulusta minut potkittiin
-pois. Vaikka olen aatelisperheessä syntynyt, en ole saanut kasvatusta
-enkä sivistystä. Ei ole minulla turvaa, ei omaisia, ei ystäviä eikä
-innostavaa työtä. En kykene mihinkään ja miehuuteni kukoistuksessa
-olen kelvannut täyttämään vain pysäkin päällikön viran. Paitsi huonoa
-menestystä ja kurjuutta, ei elämässäni ole mitään muuta osakseni
-tullut. Mitä pahaa voisi vielä tapahtua?"
-
-Kaukana syttyi punainen hohde. Juna tuli vastaani. Uinuva aro heräsi
-sen humua kuulemaan. Minun ajatukseni olivat niin katkeria, että
-tuntui kuin olisin ajatellut ääneen, kuin sähkölankain surina ja
-junan humu olisivat toistaneet ajatukseni.
-
-"Mitä pahaa voisi vielä tapahtua? -- kysyin itseltäni. -- Vaimoni
-menettäminen? Eipä edes sekään taitaisi niin kauheata olla. Mahdoton
-on piiloutua omaltatunnoltaan: minä en rakasta vaimoani! Nain hänet
-kun olin vielä poika pahanen. Nyt olen vielä nuori, voimakas, mutta
-hän on kuihtunut, vanhentunut, hölmistynyt ja kiireestä kantapäähän
-täynnä ennakkoluuloja. Mitä hyvää on hänen mauttomassa rakkaudessaan,
-vajonneessa rinnassaan ja raukeassa katseessaan? Minä siedän,
-vaan en rakasta häntä. Mitä saattaisi tapahtua? Minun nuoruuteni
-häviää eikä ole edes nuuskanäpillisen arvoinen. Naiset vilahtavat
-vain vaunun ikkunoissa kuin lentävät tähdet. Rakkautta en ole
-tuntenut, enkä tunne nytkään. Menehtyy minun miehuuteni, uljuuteni,
-sydämellisyyteni... Kaikki häviää, eivätkä minun rikkauteni täällä
-arolla ole minkään arvoiset."
-
-Juna syöksyi jymisten ohitseni heittäen välinpitämättömästi valoa
-ympärilleni. Minä näin, kuinka se seisahtui pysäkin viheriäisten
-tulien luo, seisoi hetken ja riensi eteenpäin. Käytyäni pari virstaa,
-palaisin takaisin. Surulliset ajatukset eivät heittäneet minua. Niin
-katkera kuin minun olikin, niin, muistan sen, koetin tahallani tehdä
-mietteeni vieläkin surullisemmiksi ja synkemmiksi. Lyhytjärkisillä
-ja itserakkailla ihmisillä on, nähkääs, hetkiä, jolloin tietoisuus
-siitä, että he ovat onnettomia, tuottaa heille nautintoa ja he
-keikailevat oman itsensä edessä kärsimyksineen. Paljon oli minun
-ajatuksissani totta, mutta paljon myöskin järjetöntä, teeskenneltyä
-ja jotakin poikamaista oli kysymyksessäni: "Mitä pahaa voisi
-tapahtua?"
-
--- Niin, mitä tapahtuu? -- kysyin itseltäni palatessani. -- Näyttää
-siltä kuin kaikki olisi jo kärsitty. Olen sairastanut, kadottanut
-rahaa, saanut vähän väliä nuhteita päällystöltäni, nähnyt nälkää;
-juoksipa kerran raivostunut susi pysäkin pihamaalle. Mitä vielä?
-Minua on solvaistu ja sorrettu ... mutta olenhan minäkin puolestani
-solvaissut muita. Pahantekijänä minä tosiaankaan en ole ollut, mutta
-siksi minä nähtävästi en kelpaa, koska en pelkää oikeutta.
-
-Nuo kaksi pilvenhattaraa olivat jo vetäytyneet pois kuun luota ja
-seisoivat nyt jonkun matkan päässä siitä sen näköisinä kuin olisivat
-kuiskailleet keskenään jotakin, mistä kuun ei pitäisi saada tietää.
-Kevyt tuulen hengähdys kulki yli aron tuoden kaukana kiitävän junan
-kumean humun kuuluviin.
-
-Kotona tuli vaimoni minua kynnyksellä vastaan. Hänen silmänsä
-säteilivät ilosta ja koko kasvonsa hohtivat tyytyväisyyttä.
-
--- Uutinen! -- kuiskasi hän. -- Mene pian kamariisi ja pue pitkätakki
-yllesi: meillä on vieras!
-
--- Kuka vieras?
-
--- Äsken juuri saapui täti Natalia Petrovna junalla.
-
--- Kuka Natalia Petrovna?
-
--- Minun setäni Semjon Feodorovitshin vaimo. Sinä et häntä tunne. Hän
-on kovin hyvä ja sievä...
-
-Kaiketi minä rypistelin kulmakarvojani, koska vaimoni muuttui vakavan
-näköiseksi ja kuiskasi hätäisesti:
-
--- Olihan se tosin merkillistä, että hän tuli, mutta sinä et saa
-pahastua, vaan ole ystävällinen. Hänhän on kovin onneton. Setä Semjon
-Feodorovitsh on paha, oikein hirmuvaltias, jonka kanssa on vaikea
-tulla toimeen. Hän sanoo viipyvänsä vain kolme päivää luonamme, siksi
-kun saa kirjeen veljeltään.
-
-Vaimoni kauan vielä kuiskasi kummia loruja hirmuvaltiaasta sedästä,
-inhimillisestä heikkoudesta yleensä ja nuorista rouvista etenkin,
-meidän velvollisuudestamme tarjota turvaa kaikille, vieläpä suurille
-syntisille j.n.e. Ymmärtämättä rahtuakaan, minä puin pitkäntakin
-ylleni ja menin tekemään tuttavuutta "tädin" kanssa.
-
-Pöydän luona istui pieni nainen, jolla oli suuret, tummat silmät.
-Minun pöytäni, harmaat seinät, jykevä sohva ... kaikki aina
-pienimpään yksityiskohtaan saakka näytti nuortuvan ja ilostuvan tämän
-verevän, nuoren, hyvänhajuisen, kauniin ja kevytmielisen olennon
-läsnäollessa. Ja että vieras oli kevytmielinen, sen huomasin minä jo
-hänen hymystään, tuoksustaan, silmäyksistään ja tavastaan puhutella
-vaimoani -- säädyllistä naista... Hänen ei tarvinnut kertoa minulle,
-että karkasi miehensä luota, joka oli vanha ja hirmuinen, ja että hän
-itse oli hyvä ja hauska. Minä ymmärsin kaikki jo ensi silmäyksestä ja
-tuskinpa vain löytyykään Euroopassa enää miestä, joka ei ensimäisestä
-katseesta osaisi tuntea tällaista naista.
-
--- Minä en saattanut aavistaakaan, että minulla olisi ollut yhtään
-noin komeata sukulaista! -- sanoi hän ojentaen minulle kätensä
-hymysuin.
-
--- Enkä minä olisi luullut itselläni olevan yhtään noin sievää tätiä!
--- vastasin minä.
-
-Illallinen alkoi uudestaan. Toisen samppanjapullon tulppa lensi
-pamahtaen auki ja minun tätini joi lasinsa yhdellä siemauksella
-puolilleen. Kun vaimoni poistui hetkeksi huoneesta, joi täti
-kursailematta lasinsa pohjaan. Minä en juopunut ainoastaan juomasta,
-vaan myöskin tuon naisen läsnäolosta. Te muistatte kai tämän
-romanssin?
-
-    Silmät tuliset, silmät tummaiset,
-    Intohimoiset, kauniin kummaiset;
-    Teitä rakastan,
-    Teitä vierastan.
-
-En muista sen enempää. Joka tahtoo tietää, kuinka rakkaus syntyy, se
-lukekoon romaaneja ja pitkiä kertomuksia, mutta minä lausun lyhyesti
-tuon saman romanssin sanoja käyttäen:
-
-    Pahaan aikaan vain
-    Teidät nähdä sain...
-
-Kaikki syöksyi nurin niskoin hiiteen. Minä muistan sekavasti
-sen hurjan vihurin, joka pyöritti minua kuin höyhentä. Kauan se
-minua villitsi ja tuhosi vaimoni, itse tädin ja kaikki voimani.
-Aropysäkiltä viskasi se minut, kuten näette, tälle kurjalle kujalle.
-
-Sanokaa nyt: mitä pahaa voisi minulle enää tapahtua?
-
-
-
-
-Vedonlyönti.
-
-
-I.
-
-Oli synkkä syys-yö. Vanha pankkiiri asteli työhuoneessaan nurkasta
-nurkkaan muistellen kuinka viisitoista vuotta sitten oli kokoonnuttu
-hänen luokseen iltaa viettämään. Läsnä oli silloin paljon
-sivistyneitä henkilöitä ja keskustelut olivat mieltäkiinnittäviä.
-Muun muassa puhuttiin kuolemanrangaistuksesta. Vieraat, joiden
-joukossa oli oppineita ja sanomalehtimiehiä, asettuivat suurimmaksi
-osaksi vastustavalle kannalle kuolemanrangaistukseen nähden. He
-pitivät tätä rankaisutapaa vanhentuneena, kristilliselle valtiolle
-sopimattomana ja epäsiveellisenä. Useimpain mielestä olisi
-kuolemanrangaistus kaikkialla vaihdettava elinkautiseksi vankeudeksi.
-
--- Minä en ole kanssanne yhtä mieltä, -- sanoi isäntä -- pankkiiri.
--- En ole saanut kokea kuolemanrangaistusta enkä elinkautista
-vankeutta, mutta mikäli saattaa päättää, on kuolemanrangaistus
-minusta ensinnäkin moraalisempi ja humaanisempi vankeutta.
-Kuolemanrangaistus vie hengen yhdellä ainoalla kertaa, vaan
-elinkautinen vankeus vähitellen. Mikä mestaus on inhimillisempi?
-Sekö, joka tappaa teidät muutamassa silmänräpäyksessä, vai se, joka
-monen vuoden kuluessa hivuttaa elämän teistä?
-
--- Molemmat ovat yhtä epämoraalisia, -- huomautti joku vieraista, --
-sillä ne tarkottavat elämän tuhoamista. Valtio ei ole Jumala. Se ei
-ole oikeutettu viemään sitä, jota se ei voi antaa takaisin, jos niin
-tahtoisi.
-
-Vieraiden joukossa oli nuori, noin kaksikymmentäviisi vuotias
-lakimies. Kun kysyttiin hänen mielipidettään, niin hän vastasi:
-
--- Sekä kuolemanrangaistus että elinkautinen vankeus ovat kyllä yhtä
-epämoraalisia, mutta jos minun täytyisi valita näitten kesken, niin
-valitsisin ehdottomasti jälkimäisen. On parempi elää jotenkin kuin ei
-mitenkään.
-
-Syntyi vilkas väittely. Pankkiiri, joka siihen aikaan oli nuori ja
-tulinen, innostui sanomattomasti, löi nyrkkiä pöytään ja huusi nuoren
-lakimiehen puoleen kääntyen:
-
--- Valetta! Minä lyön vaikka kaksi miljoonaa markkaa vetoa, että te
-ette istu edes viittä vuotta vankikomerossa.
-
--- Jos puhutte tosissanne, -- vastasi lakimies hänelle, -- niin
-lupaan istua viisi, vieläpä viisitoista vuotta.
-
--- Viisitoista? Olkoon menneeksi! -- huusi pankkiiri. -- Hyvät
-herrat, minä pistän kaksi miljoonaa!
-
--- Suostun! Te panette miljoonanne, minä vapauteni! -- sanoi lakimies.
-
-Niin tämä hurja, järjetön veto lyötiin. Lellitelty, kevytmielinen
-pankkiiri, joka silloin ei tiennyt miljoonainsa määrää, oli aivan
-haltioissaan vedonlyönnistä. Illallispöydässä laski hän leikkiä
-lakimiehestä sanoen:
-
--- Tulkaa järkiinne, nuori mies, ennenkuin on myöhäistä. Kaksi
-miljoonaa on minulle joutava asia, kun te sitä vastoin voitte
-menettää kolme tai neljä mitä kalleinta vuotta elämästänne. Sanon --
-kolme tai neljä, sillä kauempaa ette missään tapauksessa jaksaisi
-istua. Älkää myöskään unhottako, te onneton, että vapaehtoinen
-sulkeutuminen on paljon raskaampaa kuin pakollinen. Ajatus, että te
-joka hetki olette oikeutettu astumaan vapauteen, on myrkyttävä koko
-teidän olonne vankikomerossa. Minä säälin teitä!
-
-Kulkiessaan nyt työhuoneessaan edes ja takaisin, muisti pankkiiri
-kaiken tämän ja kysyi itseltään:
-
-Miksi tuo vedonlyönti? Mitä on siitä hyötyä, että lakimies menettää
-viisitoista vuotta elämästään ja minä nuo kaksi miljoonaa? Saattaako
-tämä todistaa, että kuolemanrangaistus on joko huonompi tai parempi
-elinkautista vankeutta. Ei, ei ensinkään! Se on tyhmää, mieletöntä.
-Minun puoleltani se oli rikkaan miehen oikkua ja lakimiehen puolelta
--- pelkkää rahan himoa...
-
-Sitten muisteli hän, mitä edellä kerrotun illan jälkeen tapahtui.
-Päätettiin, että lakimies suorittaa vankeutensa mitä ankarimman
-valvonnan alaisena eräässä pankkiirin puutarhaan rakennetussa
-sivurakennuksessa. Sovittiin vielä, että viidentoista vuoden kuluessa
-hän ei saa astua vankilansa kynnyksen yli, ei nähdä eläviä olentoja,
-ei kuulla ihmisääntä, eikä vastaanottaa kirjettä tai sanomalehteä.
-Mutta siihen suostuttiin kuitenkin, että hän saisi ottaa mukaansa
-soittokoneen, lukea kirjoja, kirjottaa kirjeitä, juoda viiniä ja
-polttaa tupakkaa. Muun maailman kanssa hän saisi olla yhteydessä
-ainoastaan pienen, varta vasten tehdyn akkunan kautta, mutta
-siinäkään ei saisi edes halaistua sanaa vaihtaa. Kaikkea, mitä hän
-tarvitsee, kuten kirjoja, nuotteja, viiniä ynnä muuta, hän saa niin
-paljon kuin haluttaa tilaamalla niitä kirjeellisesti. Sopimuksen
-mukaan, jossa pienet yksityisseikatkin oli otettu tarkoin huomioon,
-oli lakimies velvotettu olemaan vankeudessa tasan viisitoista vuotta,
-kello kahdestatoista 14 p:nä marraskuuta v. 1870 kello kahteentoista
-asti 14 p:nä marraskuuta v. 1885. Pieninkin rikos sopimusta
-vastaan lakimiehen puolelta, vaikkapa vain kaksi minuuttia ennen
-määräajan umpeen kulumista, vapauttaisi pankkiirin kahden miljoonan
-maksuvelvollisuudesta.
-
-Ensimäisenä vankeutensa vuotena lakimies, mikäli saattoi päätellä
-hänen kirjeistään, kärsi suuresti yksinäisyydestä ja ikävästä.
-Sivurakennuksesta kuului alati sekä päivin että öin hänen flygelinsä
-soittoa. Hän kieltäytyi viinistä ja tupakasta. Viini, kirjotti
-hän, herättää toiveita, jotka ovat vangin pahimpia vihollisia,
-sitä paitsi ei ole mikään sen ikävämpää kuin juoda hyvää viiniä
-saamatta ketään tavata. Tupakka pilaisi ilman hänen huoneessaan.
-Ensimäisenä vuonna lähetettiin hänelle etupäässä kevyempää lukemista,
-kuten rakkausromaaneja, rikosjuttuja, fantastisia kertomuksia,
-huvinäytelmiä j.n.e.
-
-Toisena vuonna soitto vaikeni sivurakennuksessa ja lakimies vaati
-kirjeissään vain klassillisia teoksia. Viidentenä vuonna kuului
-sieltä jälleen soittoa ja vanki pyysi itselleen viiniä. Ne, jotka
-pitivät häntä silmällä, kertoivat, että koko tuona vuonna hän
-yksinomaan söi, joi ja lepäili vuoteellaan, haukotteli yhtenään ja
-höpisi äkäisenä itsekseen. Kirjoja hän ei lukenut. Toisinaan istuutui
-öisin kirjottamaan, kirjotti kauan ja repi aamun tullen kirjotuksensa
-palasiksi. Usein kuultiin hänen itkevän.
-
-Kuudennen vuoden loppupuolella alkoi vanki innokkaasti tutkia kieliä,
-filosofiaa ja historiaa. Ja niin ahneesti kävi hän näihin tieteisiin
-käsiksi, että pankkiiri tuskin ennätti tilata hänelle kirjoja.
-Tähän aikaan sai pankkiiri vangiltaan muun muassa seuraavanlaisen
-kirjeen: "Hyvä vanginvartijani! Kirjotan teille nämä rivit kuudella
-kielellä. Näyttäkää ne kielitaitoisille henkilöille. Silmäilkööt ja
-tarkastakoot he niitä. Jos he eivät löydä yhtäkään virhettä, niin,
-rukoilen teitä, käskekää ampua puutarhassa. Tämä laukaus on ilmottava
-minulle, että ponnistukseni eivät ole menneet hukkaan. Kaikkien
-aikojen ja maitten nerot puhuvat eri kieliä, mutta kaikissa heissä
-puhuu sama tuli. Oi, jospa te tietäisitte millaista taivaallista
-onnea minun sieluni tuntee sen johdosta, että minä heitä ymmärrän!"
-
-Vangin toivo täyttyi. Pankkiiri käski ampua kaksi kertaa puutarhassa.
-
-Kymmenennen vuoden jälkeen lakimies istui ahkerasti pöytänsä ääressä
-lukien ainoastaan evankeliumeja. Pankkiirista näytti merkilliseltä,
-että mies, joka neljässä vuodessa ehti sulattaa kuusisataa paksua
-nidettä, tuhlaa lähes kokonaisen vuoden yhden ainoan helppotajuisen
-ja ohuen kirjan lukemiseen. Evankeliumeja seurasivat kirkkohistoria
-ja jumaluustiede.
-
-Viimeisinä kahtena vuonna luki vanki suunnattoman paljon ilman
-varsinaista valintaa. Milloin hän harrasti luonnontieteitä,
-milloin Byronia tai Shakespearea. Tulipa häneltä kirjeitä, joissa
-hän pyysi samalla kertaa lähettämään kemian, lääketieteellisen
-oppikirjan, romaanin ja jonkun filosofisen tai teologisen tutkielman.
-Näytti siltä kuin hän olisi uinut meressä haaksirikkoisen laivan
-sirpaleitten joukossa, tarttuen milloin mihinkin sirpaleeseen
-pelastaakseen siten elämänsä!
-
-
-II.
-
-Muistellessaan kaikkea tätä pankkiiri-vanhus ajatteli:
-
-Huomenna kello 12 hän saa vapautensa takaisin ja minun täytyy maksaa
-hänelle ne kaksi miljoonaa. Jos maksan, on kaikki hukassa: minä
-joudun perikatoon...
-
-Viisitoista vuotta sitten hän ei tiennyt miljoonainsa määrää, mutta
-nyt hän ei uskaltanut kysyä itseltään, mitä hänellä on enemmän
--- rahoja vai velkoja? Uhkapeli pörssissä, rohkea keinottelu ja
-liika innostus, josta hän ei vanhoilla päivillään edes voinut
-vapautua, saattoivat vähitellen hänen asiansa rappiolle ja peloton,
-itsetietoinen, ylpeä pohatta muuttui keskinkertaiseksi pankkiiriksi,
-joka vapisi pienimmästäkin pörssiarvon noususta tai laskusta.
-
--- Kirottu vedonlyönti! -- ärisi ukko tarttuen epätoivoisena
-päähänsä. -- Miksei tuo mies kuollut? Hän on vasta
-neljäkymmentä-vuotias. Ottaa minulta vielä viimeiseni, nai, nauttii
-elämästä, keinottelee pörssissä, ja minun täytyy kadehtien katsoa
-häntä kuin kerjäläisen ja joka päivä kuulla hänen yhä sanovan: "Olen
-kiitollisuuden velassa teille elämäni onnesta; sallikaa minun auttaa
-teitä!" Ei, se on liikaa! Ainoa pelastukseni vararikosta ja häpeästä
-on tuon miehen kuolema!
-
-Kello löi kolme aamuyöllä. Pankkiiri kuunteli: kaikki nukkuivat
-talossa, kuului ainoastaan huurteisten puitten suhinaa ikkunain
-takaa. Koettaen liikkua niin hiljaa kuin mahdollista, otti
-hän tulenkestävästä rautakaapista avaimen siihen oveen, jota
-viiteentoista vuoteen ei oltu avattu. Sitten heitti hän päällystakin
-ylleen ja meni ulos.
-
-Puutarhassa oli pimeä ja kylmä. Satoi. Raaka, usvainen tuuli kulki
-valittaen pitkin puutarhaa antamatta puille rauhaa. Pankkiiri
-jännitti katsettaan, mutta ei voinut erottaa maata, sivurakennusta
-eikä puita. Lähestyessään sitä paikkaa, jossa sivurakennus sijaitsi,
-hän kaksi kertaa huusi vartiaa. Vastausta ei kuulunut. Nähtävästi oli
-vartia mennyt kurjaa ilmaa piiloon ja nukkui nyt jossakin keittiön
-puolella tai kasvihuoneessa.
-
--- Jos minulla riittää rohkeutta täyttää aikomukseni, -- ajatteli
-ukko, -- niin kohdistuu epäilys ennen kaikkea vartiaan.
-
-Hän löysi pimeässä hapuilemalla portaat ja oven sekä hiipi
-sivurakennuksen eteiseen, siirtyi sitten pieneen käytävään ja sytytti
-tulitikun. Siellä ei ollut ainoatakaan sielua; sänky seisoi tyhjänä
-nurkassaan, toisesta häämötti rautainen kamiini. Sinetit ovella, joka
-johti vangin huoneeseen, olivat ehjät.
-
-Kun tulitikku oli sammunut katsoi ukko mielenliikutuksesta vavisten
-pienestä akkunasta vankikomeroon, jossa kynttilä paloi himmeästi
-valaisten. Vanki istui itse pöydän ääressä. Saattoi nähdä vain hänen
-selkänsä, tukkansa ja kätensä. Pöydällä, kahdella tuolilla ja matolla
-pöydän luona oli avattuja kirjoja.
-
-Kului viisi minuuttia eikä vanki vähääkään hievahtanut.
-Viisitoistavuotinen vankeus oli opettanut häntä istumaan
-liikkumattomana. Pankkiiri koputti sormellaan akkunaan, mutta vanki
-ei vastannut pienimmälläkään liikkeellä hänen koputukseensa. Silloin
-pankkiiri särki varovasti sinetit ovesta ja pisti avaimen reikäänsä.
-Ruostunut lukko vingahti, ovi narahti. Pankkiiri odotti luullen kohta
-kuulevansa ihmetyksen huudahtuksia ja askeleita, mutta kului pari
-minuuttia ja oven takana oli yhtä hiljaista kuin ennenkin. Hän päätti
-astua huoneeseen.
-
-Pöydän ääressä istui liikkumattomana mies, joka ei ollut ensinkään
-muitten ihmisten näköinen. Siinä oli nahan peittämä luuranko pitkine
-kutrineen ja tuuheine partoineen. Kasvojen väri oli keltainen
-mullanharmaine varjoineen, posket kuopalla, selkä pitkä ja kapea
-ja käsi, johon hän nojasi karvaista päätään, oli niin laiha ja
-kuihtunut, että teki pahaa sitä katsellessa. Tukka oli harmahtava,
-kasvot kuihtuneet kuin vanhuksella, eikä olisi kukaan saattanut
-luulla, että hän oli vasta neljänkymmenen vuoden vanha. Hän nukkui...
-Kumarruksissa riippuvan päänsä edessä oli pöydällä levällään paperi,
-jolla oli kirjotettu jotakin pienellä käsialalla.
-
--- Mies parka! -- ajatteli pankkiiri. -- Hän nukkuu ja näkee
-luultavasti unta miljooneistaan! Eipä tarvitse minun muuta kuin
-heittää tuo puolikuollut vuoteelle ja tukehduttaa hänet patjalla,
-eikä edes tarkinkaan tutkimus löydä hänestä väkivaltaisen kuoleman
-merkkejä. Mutta katsokaamme ensin mitä hän on kirjottanut...
-
-Pankkiiri otti paperin pöydältä ja luki:
-
-"Huomenna kello 12 päivällä minä pääsen vapaaksi ja saan taas olla
-ihmisten ilmoilla. Mutta ennenkuin jätän tämän huoneen nähdäkseni
-jälleen auringon, tahdon minä sanoa teille muutaman sanan. Puhtaan
-omantuntoni ja Jumalan nimessä ilmotan teille, että minä halveksin
-vapautta, elämää, terveyttä ja kaikkea sitä, jota teidän kirjoissanne
-kutsutaan maalliseksi onneksi.
-
-"Viisitoista vuotta olen minä ahkerasti tutkinut elämää. On totta,
-etten ole nähnyt maailmaa ja ihmisiä, mutta teidän kirjoistanne olen
-minä juonut tuoksuavaa viiniä, laulanut lauluja, ajanut metsissä
-hirviä ja metsäsikoja takaa, rakastanut naisia... Teidän nerokkaitten
-runoilijoittenne taikavoimalla esiin loihditut kaunottaret, henkevät
-kuin pilvenhattarat, ovat öisin liitäneet luokseni ja kertoneet
-minulle ihania satuja, joista olen hurjasti huumaantunut. Teidän
-kirjoissanne olen minä noussut Elborus ja Montblanc vuorten
-huipuille ja sieltä nähnyt auringon aamuisin nousevan ja iltaisin
-purppuraisella hohteellaan valaisevan taivaan, valtameren ja korkeat
-tunturit; olen sieltä nähnyt, kuinka salamat sinkoilivat pääni päällä
-pilviä pirstoten; olen nähnyt vihertäviä metsiä, vainioita, jokia,
-järviä, kuullut vedenneitojen laulua ja paimentorven soittoa ... olen
-silitellyt ihanain paholaisten siipiä, paholaisten, jotka lensivät
-luokseni keskustellakseen kanssani Jumalasta... Teidän kirjoissanne
-olen minä syöksynyt pohjattomiin syvyyksiin, tehnyt ihmeitä, murhia,
-polttanut kaupunkeja, saarnannut uusia oppeja, vallottanut kokonaisia
-valtakuntia...
-
-"Teidän kirjoistanne olen minä ammentanut viisautta. Kaikki se, minkä
-väsymätön ihmishenki on aikakausien kuluessa luonut, se on pieneksi
-palloksi puristuneena nyt minun pääkallossani. Minä tiedän, että olen
-viisaampi teitä kaikkia.
-
-"Ja minä halveksin teidän kirjojanne, halveksin maallista hyvyyttä
-ja viisautta. Kaikki on katoavaista ja petollista kuin kangastus.
-Olkaa vain ylpeitä, viisaita, ihania, kyllä kuolema teidät hävittää
-maan pinnalta niinkuin kaikellaiset eläimet maan altakin ja teidän
-jälkimaailmanne, historianne ja nerojenne kuolemattomuus jäätyvät tai
-palavat poroksi yhdessä maapallon kanssa.
-
-"Te olette menettäneet järkenne ettekä vaella oikeata tietä. Valhetta
-te pidätte totuutena ja rumuutta kauneutena. Te ihmettelisitte jos
-joistakin syistä omena- ja appelsiinipuissa alkaisi hedelmien sijaan
-yht'äkkiä kasvaa sammakoita ja sisiliskoja tai jos ruusut alkaisivat
-haista kuin hikoileva hevonen; samaten ihmettelen minä teitä, jotka
-vaihdatte taivaan ja maan keskenään. Minä en tahdo teitä ymmärtää.
-
-"Osottaakseni myöskin teossa, että minä halveksin sitä, josta te
-elätte, minä luovun noista kahdesta miljoonasta, joista kerran
-unelmoin kuin paratiisista, vaan joita nyt halveksin. Menettääkseni
-oikeuteni niihin, minä lähden täältä viisi tuntia ennen määräajan
-umpeen kulumista ja rikon siten sopimuksemme..."
-
-Luettuaan tämän, pankkiiri pani paperin pöydälle, suuteli tuon
-merkillisen miehen päätä, ja poistui itkien sivurakennuksesta. Ei
-milloinkaan, eipä edes suurempain tappioiden jälkeen pörssissä, hän
-ollut niin sanomattomasti halveksinut itseään kuin nyt. Tultuaan
-kotiin hän heittäytyi vuoteelleen, mutta mielenliikutus ja kyyneleet
-estivät häntä nukkumasta...
-
-Seuraavana aamuna tulivat vartijat kalpeina juosten ilmottamaan,
-että näkivät sivurakennuksessa asuvan miehen kiipeävän ikkunan
-kautta puutarhaan, kulkevan sitten portille ja katoavan. Pankkiiri
-riensi heti vartijainsa kanssa sivurakennukseen ja huomasi vankinsa
-paon todeksi. Välttääkseen liikoja puheita, otti hän pöydältä
-luopumista koskevan paperilehden ja palattuaan kotiinsa, sulki sen
-tulenkestävään rautakaappiin.
-
-
-
-
-Kuuluisuus.
-
-
-Ensi luokan matkustaja, joka vast'ikään oli syönyt päivällistä
-asemasalissa ja juonut itsensä hienoon hiprakkaan, heittäytyi
-vaunun samettisohvalle, ojensihe suloisesti puolinojaan ja nukahti.
-Noin viisi minuuttia sen jälkeen hän heräsi, katsoi unisin silmin
-vierustoveriaan, hymähti ja sanoi:
-
--- Isävainajani -- pysyköön hän autuaassa muistossa -- piti siitä
-kovin, kun akkaväki päivällisen jälkeen raaputti hänen kantapäitään.
-Minä olen aivan isääni, kuitenkin sillä erotuksella, että aina
-päivällisen jälkeen tahdon hieroa kieltäni ja aivojani, enkä
-jalkapohjia. Minä, syntinen ihminen, lörpöttelen mielelläni, kun
-vatsa on täynnä. Sallitteko minun jutella kanssanne?
-
--- Mielelläni, olkaa hyvä! -- suostui vieruskumppani.
-
--- Hyvän päivällisen jälkeen on mitättömin aihe kylläksi herättämään
-minussa saakelin suurenmoisia ajatuksia. Niinpä, esimerkiksi,
-äsken me molemmat näimme bufetissa kaksi nuorta miestä ja te
-kuulitte kai, kuinka toinen onnitteli toista tämän kuuluisuuden
-johdosta. "Onnittelen, sanoi hän, te olette jo kuuluisa ja alatte
-nyt vallottaa kunniaa!" Nähtävästi olivat he näyttelijöitä tai
-joitakin mikroskoopillisia sanomalehtimiehiä. Vaan nyt ei ole heistä
-kysymys. Minä tässä olen tuumaillut, mitä oikeastaan on käsitettävä
-sanalla _kuuluisuus_? Mitä te siitä ajattelette? Pushkin sanoi, että
-kuuluisuus on kirjava tilkku rääsyissä, ja kaikki me ymmärrämmekin
-sen Pushkinin tavoin, toisin sanoen joko enemmän tai vähemmän
-subjektiivisesti. Mutta kukaan ei ole selvästi, loogillisesti
-määritellyt kuuluisuutta ja paljon minä varmaan antaisinkin
-sellaisesta määritelmästä.
-
--- Mitä te sillä tekisitte?
-
--- Niin nähkääs, jos me kerran tietäisimme, mitä kuuluisuus on, niin
-ehkäpä myöskin huomaisimme millä keinoin se on saavutettavissa,
--- sanoi ensi luokan matkustaja syvämietteisesti. -- Minun täytyy
-tehdä tiettäväksi teille, hyvä herra, että nuorempana minä
-sieluni koko voimalla tavottelin kuuluisuutta. Se oli minun, niin
-sanoakseni, hulluuteni. Sen eteen opiskelin, tein työtä, valvoin
-öisin, näin nälkää ja menetin terveyteni. Ja minusta näyttää,
-mikäli voin puolueettomasti arvostella itseäni, että minulla oli
-kaikki mahdollisuudet saavuttaa se. Ensiksikin olen ammatiltani
-insinööri. Olen eläissäni rakentanut parikymmentä suuremmoista
-siltaa Venäjällä, laittanut vesijohdot kolmeen kaupunkiin ja
-työskennellyt sitä paitsi Englannissa ja Belgiassa... Toiseksi
-minä olen julaissut tutkielmia omalta alaltani. Kolmanneksi, hyvä
-herraseni, minä aina lapsuudesta saakka olen ollut kovin innostunut
-kemiaan; harrastaessani joutoaikoina tätä tiedettä, olen keksinyt
-muutamia orgaanisen hapon eristämiskeinoja, niin että löydätte minun
-nimeni kaikista ulkomaisista kemian oppikirjoista. Olen aina ollut
-valtion palveluksessa, saanut todellisen valtioneuvoksen arvon ja
-minun meriittiluetteloni on puhdas tahroista. En tahdo vaivata teitä
-luettelemalla ansioitani ja töitäni, sanon vain, että olen tehnyt
-paljon enemmän kuin moni kuuluisuus. No, entäs sitten? Nyt olen jo
-vanha ja alan heikontua, ja kuuluisa olen minä kuitenkin yhtä vähän
-kuin tuo musta rakki, joka juoksee tuolla ulkona.
-
--- Kukapa tietää? Ehkä olette hyvinkin kuuluisa.
-
--- Hm!... Sen me heti saamme tietää... Sanokaa, oletteko milloinkaan
-kuullut nimeä Krikunow?
-
-Vierustoveri nosti katseensa kattoon, ajatteli ja vastasi naurahtaen:
-
--- Ei, en ole kuullut...
-
--- Se on minun nimeni. Tehän olette intelligentti ja ijäkäs mies,
-ettekä sittenkään ole kuullut minua mainittavan. Siinä on pätevä
-todistus! Nähtävästi olen minä kuuluisuutta tavotellessa menetellyt
-toisin kuin olisi pitänyt. Minä en tiennyt oikeita keinoja ja
-aikoessani siepata mainetta hännästä, kävin väärältä puolelta siihen
-käsiksi.
-
--- Entä nuo oikeat keinot? Mitkä ne ovat?
-
--- Hitto ties! Sanotte ehkä: Kyky, nero, omintakeisuus. Mutta eipäs
-olekkaan niin, herraseni! Muistan, kuinka minun aikanani monet sangen
-tyhmät, mitättömät, vieläpä viheliäiset henkilöt ovat kiivenneet
-virkauraansa ylöspäin. He ovat tehneet työtä tuhannen kertaa vähemmän
-kuin minä, eivät ole ponnistaneet edes voimiaan, ei heillä ole ollut
-loistavaa kykyä eikä kunnianhimoa ja sittenkin tapaa heidän nimensä
-vähän väliä sanomalehdissä tai kuulee keskusteluissa mainittavan.
-Jollette väsy kuulemaan, niin selitän asiaa esimerkin kautta.
-Joitakuita vuosia sitten minä rakensin sillan K:n kaupungissa. Täytyy
-sanoa, että minun tässä kehnossa kaupungissa oli julman ikävä. Jollei
-olisi ollut naisia ja pelikortteja, olisin tainnut tulla hulluksi. No
-niin, sopiihan kertoa koska asia on jo vanha. Minä haihduttaakseni
-ikävääni lyöttäysin erään laulajattaren pariin, joka, hitto vieköön,
-sai kaikki haltioihinsa, vaikka hän minusta oli, -- kuinka teille
-sanoisin? -- tavallinen, jokapäiväinen tusinatyttö, jollaisista ei
-ole puutetta. Hän oli pintapuolinen, oikullinen ja itara naikkonen,
-joka sitä paitsi oli kovin typerä. Hän söi ja joi vahvasti, makaili
-kello viiteen iltapäivällä -- ja siinä kaikki. Häntä pidettiin
-ilotyttönä, -- se oli hänen ammattinsa, -- mutta kun tahdottiin puhua
-hienommin, niin sanottiin näyttelijättäreksi tai laulajattareksi.
-Olin ennen innokas teatterin ystävä ja sentähden tämä kurja
-pilanteko näyttelijättären ammatista inhotti minua kovasti. Ei
-ollut vähintäkään syytä kutsua tuota naista näyttelijättäreksi tai
-laulajattareksi, sillä hän oli aivan kyvytön, tunteeton, saattaapa
-sanoa, säälittävä olento. Mikäli minä vielä muistan, lauloi hän
-ilettävästi ja hänen "taiteensa" koko kauneus oli siinä, että hän
-vavahutti sääriään, milloin se oli tarpeen, eikä kainostellut, jos
-joku mies pistäysi hänen pukuhuoneeseensa. Hän esiintyi tavallisesti
-muukalaisissa laulunäytelmissä, mieluimmin sellaisissa, joissa oli
-tilaisuudessa kiemailemaan ahtaassa miehen puvussa. Suoraan sanoen
--- hitto hänet vieköön! No niin, pyydän seuraamaan. Tapahtuipa
-sitten uuden sillan juhlallinen avaaminen liikenteelle rukouksineen,
-puheineen, sähkösanomineen ynnä muineen. Minä kuljeskelin aarteeni
-ympärillä peläten, ettei sydämeni halkeisi tekijä-ilosta. Vanhassa
-asiassa on turhaa mitään salata, ja sentähden sanonkin suoraan, että
-sillasta tuli kerrassaan suurenmoinen! Se ei ollut mikään silta, vaan
-kaunis taulu; sitä oli nautinto katsella! Kuinka liikuttavaa, kun
-koko kaupunki oli läsnä juhlatilaisuudessa! "Nyt, ajattelin, yleisö
-varmaan katsoo silmät minusta puhki. Minne piiloutuisin?" Mutta
-turhaan minä, hyvä herraseni, hätäilin! Paitsi kaupungin virkamiehiä,
-ei kukaan kiinnittänyt huomiotaan minuun. Töllistelivät siltaa
-kuin lampaat, mutta kuka sen on rakentanut, siitä eivät vähääkään
-välittäneet. Ja, hitto heidät vieköön, siitä saakka, suoraan sanoen,
-olen minä halveksinut meidän kunnianarvoisaa yleisöämme. Mutta
-eteenpäin. Yht'äkkiä kävi yleisö levottomaksi, kuului kohinaa...
-Kasvoille nousi hymy, olkapäät kohosivat. "Kaiketi huomasivat minut",
--- ajattelin. Mitä vielä! Se oli minun laulajattareni, perässään
-pitkä liuta tyhjäntoimittajia; kaikkien katseet kohdistuivat
-kulkueeseen. Alkoi tuhatääninen kuiskutus: "Se on hän... Ihana!
-Lumoava!" Nytpä minutkin huomattiin. Kaksi keltanokkaa, -- nähtävästi
-näyttämötaiteen sikäläisiä harrastajia, -- katsahti minuun, vaihtoi
-silmäyksiään ja kuiskasi: "Se on hänen rakastajansa!" Mitä te siihen
-sanotte? Ja eräs ruokoton silinterihattuinen olento, jonka naama ei
-ollut pitkään aikaan nähnyt partaveistä, sotki tungoksessa jalkojani
-ja kääntyi vihdoin puoleeni sanoen:
-
--- Tiedättekö, kuka tuo nainen on, joka kulkee tuolla toisella
-rannalla? Se on se ja se... Hänen äänensä on kaiken arvostelun
-alapuolella, mutta hän hallitsee yleisöään täydellisesti!...
-
--- Ettekö voisi sanoa minulle, kuka on rakentanut tämän sillan? --
-kysyin ruokottomalta olennolta.
-
--- En todellakaan tiedä! -- vastasi olento. -- Joku insinööri!
-
--- Entä kuka teidän kaupunkinne tuomiokirkon on rakentanut? -- kysyin
-taas.
-
--- En voi sitäkään teille sanoa.
-
-Senjälkeen kysyin, kuka on K:n etevin pedagoogi, kuka etevin
-arkkitehti, eikä ruokoton olento voinut yhteenkään kysymykseen antaa
-selvitystä.
-
--- No, sanokaa, olkaa hyvä, -- kysyin minä lopuksi, -- kenen kanssa
-tuo laulajatar asunee?
-
--- Jonkun insinööri Krikunovin kanssa.
-
-No, herraseni, miltä teistä tuntuisi? Mutta eteenpäin... Ei runo- eikä
-lemmenlaulajia löydy tässä matoisessa mailmassa enää; maine
-luodaan melkein järjestään sanomalehtirummutusten avulla. Seuraavana
-päivänä sillan vihkimisen jälkeen minä jännityksellä otan erään
-paikallisen sanomalehden ja etsin siitä uutista, joka koskisi minua.
-Kauan silmäilin kaikkia neljää sivua ja vihdoin -- kas tuossa!
-Alan lukea: "Eilen, ihanan ilman vallitessa ja suunnattoman suuren
-kansanjoukon, kuin myöskin hänen ylhäisyytensä herra kuvernöörin ja
-korkeimpain virkamiesten läsnäollessa, toimitettiin uuden sillan
-vihkiminen j.n.e." Lopussa seisoi: "Juhlatilaisuudessa oli läsnä
-m.m. kauneudestaan kuuluisa kaupunkimme suosikki, meidän lahjakas
-taiteilijattaremme se ja se. Sanomattakin on selvää, että hänen
-ilmaantumisensa herätti suurta sensatsioonia. Nouseva tähti oli
-puettu j.n.e." Eikä minusta sanaakaan, eipä edes halaistua sanaa!
-Niin tyhmää kuin olikin, niin, uskokaa pois, minä itkin kiukusta!
-
-Lohdutin minä itseäni sillä, että maaseutu on sivistymätön, siltä
-ei saisi mitään vaatia, ja että kuuluisuutta saattaa saavuttaa maan
-henkisissä keskuksissa, pääkaupungeissa. Parahiksi oli minulla
-Pietarissa käsillä työ, joka oli jätetty kilpailuun. Kilpailuaika
-lähestyi loppuaan.
-
-Minä heitin K:lle jäähyväiset ja matkustin Pietariin, jonne oli
-pitkä matka. Mutta jottei aika kävisi ikäväksi, niin otin oman
-yksityisen vaunun ja ... tietysti, laulajattareni mukaan. Matkalla
-söimme ja joimme vahvasti ja -- trallalaa! Ja sitten me saavuimme
-sivistyksen ahjoon. Tulin perille juuri kilpailupäivänä viettämään
-voittojuhlaa: minun luonnokseni oli saanut ensimäisen palkinnon.
-Eläköön! Seuraavana päivänä menen Nevskille ja ostan itselleni koko
-kantamuksen erilaisia sanomalehtiä. Sitten syöksen kotiin, heittäydyn
-sohvaan ja hilliten innostustani kiiruhdan lukemaan. Silmäilen yhden
-lehden -- ei mitään! Silmäilen toisen -- ei sanaakaan! Neljännessä
-vihdoin löydän tällaisen uutisen: "EiIen saapui pikajunalla Pietariin
-kuuluisa maaseutulainen taiteilijatar se ja se. Mielihyvällä
-huomaamme, että etelän ilma on virkistävästi vaikuttanut tuttavaamme;
-hänen lumoava näyttämöllinen ulkoasunsa..." -- sen enempää en muista!
-Paljon tämän uutisen alapuolella oli mitä pienimmillä kirjaimilla
-painettuna: "Eilen sai niissä luonnoskilpailuissa ensimäisen
-palkinnon insinööri se ja se." Mutta kuitenkin! Ja päälle päätteeksi
-oli minun nimeni väännetty: Krikunovin sijaan oli painettu Kirkunow.
-Siinä on teidän sivistysahjonne! Eikä siinä kaikki... Kun minä
-kuukauden kuluttua matkustin pois Pietarista, niin kaikki lehdet
-kilvan ylistivät "meidän verratonta, jumalallista, suurilahjaistamme"
-eikä minun rakastajatartani mainittu enää sukunimeltään, vaan jopa
-ystävällisesti sinuteltiin...
-
-Muutamia vuosia myöhemmin olin Moskovassa. Pormestari oli kutsunut
-minut sinne omakätisellä kirjeellään erään asian johdosta, josta
-Moskovan sanomalehdet vielä sadan vuoden kuluttua tulisivat kai
-mainitsemaan. Joutoajoilla pidin eräässä museossa viisi yleistä
-esitelmää hyväätekevässä tarkotuksessa. Eikö tuon pitäisi riittää
-tullakseen kuuluisaksi kaupungissa edes kolmeksi päiväksi, eikö
-totta? Mitäs vielä! Ei yksikään Moskovan lehdistä hiiskunut
-minusta sanaakaan. Tulipaloista, oopperoista, nukkuvista kaupungin
-valtuusmiehistä, juopuneista kauppiaista -- kaikista oli kerrottu,
-mutta minun työstäni, suunnitelmasta, esitelmistä ei niin mitään.
-Sellaista se on Moskovan yleisö! Ajan raitioteillä... Vaunu on täynnä
-kuin nuijalla lyöty: siinä on naisia, sotilaita, ylioppilaita...
-
--- Sanotaan, että kaupungin duuma on kutsunut sen ja sen insinöörin
-avukseen! -- sanon minä naapurilleni niin kovaan, että koko vaunu
-kuulisi. -- Ettekö tiedä mikä tämän insinöörin nimi on?
-
-Naapuri ravisti kieltävästi päätään. Muu yleisö katsahti minuun
-pikaisesti ja kaikkien katseissa luin "en tiedä".
-
--- Sanotaan, että jossakin museossa joku pitää esitelmiä! -- ahdistan
-minä yleisöä tahtoen alkaa keskustelun. -- Kerrotaan, että ne ovat
-huvittavia.
-
-Kukaan ei edes nyökäyttänyt päätään. Nähtävästi he eivät olleet
-kuulleetkaan mitään esitelmistä, ja naiset eivät tienneet edes, että
-sellainen museo oli olemassakaan. Tämä ei olisi vielä ollut mitään,
-mutta kuvitelkaa mielessänne, hyvä herra, kuinka yleisö yht'äkkiä
-hypähtää ylös ja ryntää ikkunoihin. Mitä nyt? Mistä on kysymys?
-
--- Katsokaa, katsokaa! -- huudahtaa naapurini tuuppien minua kylkeen.
--- Näettekö tuota tummaveristä miestä, joka nousee ajurin rattaihin?
-Se on kuuluisa pikajuoksija King!
-
-Ja koko vaunu alkoi hätääntyneenä puhua pikajuoksijoista, jotka
-siihen aikaan olivat alati moskovalaisten mielissä.
-
-Voisin kertoa teille paljon muitakin esimerkkejä, mutta luullakseni
-nämä jo riittävät. Jos nyt otaksuisimme, että minä erehdyn itseni
-suhteen, että olen kehuja ja kykenemätön mies, niin taitaisin
-mainita teille monta lahjakasta ja ahkeraa henkilöä, jotka ovat
-kuolleet tuntemattomina. Monet venäläiset merenkulkijat, kemistit,
-fysikot, mekanikot, maanviljelijät -- ovatko he kuuluisia? Tietääkö
-meidän sivistynyt yleisömme mitään venäläisistä taiteilijoista ja
-kirjailijoista? Vanha sanomalehtineekeri, uuttera ja lahjakas,
-kuluttelee kolmekymmentä vuotta toimiston kynnyksiä, kirjottaa
-täyteen ties kuinka paljon paperia, tuomitaan parikymmentä kertaa
-kunnianloukkauksesta, eikä sittenkään hän tule kuuluisaksi.
-Mainitkaapa edes yksi meidän kirjallisuutemme johtomiehistä, joka
-olisi tullut kuuluisaksi ennenkuin tiedettiin, että hän kuoli
-kaksintaistelussa, menetti järkensä, karkotettiin maanpakoon tai
-kavalsi kortinpelissä!
-
-Ensi luokan matkustaja innostui siihen määrin, että pudotti sikarin
-suustaan ja nousi seisomaan.
-
--- Niin, -- jatkoi hän kiivaasti, -- ja näiden rinnalla luettelen
-teille sadottain kaikellaisia laululintuja, akrobaatteja ja klovneja,
-joista jo sylilapsetkin tietävät. Niin juuri!
-
-Ovi narahti, tuuli puhalsi sisään ja vaunuun astui synkännäköinen
-mies, jolla oli yllään pitkä viitta, silinterihattu ja siniset
-silmälasit. Hän katsoi itselleen paikkaa, rypisti kulmakarvojaan ja
-meni eteenpäin.
-
--- Tiedättekö, kuka tuo on? -- kuului arka kuiskaus vaunun
-peränurkasta. -- Se on N. N., kuuluisa tulalainen peliveijari, joka
-on pahasti sekaantunut U:n pankinryöstöjuttuun.
-
--- Siinä sen kuulitte! -- nauroi ensi luokan matkustaja. -- Tulan
-peliveijarin tietää, vaan kysykääpäs häneltä, tietääkö mitään
-Semiradskista, Tshaikovskista tai filosoofi Solovjovista, niin hän
-varmaan ravistaa tyhmänä päätään... Se on sikamaista!
-
-Seurasi muutaman minuutin hiljaisuus.
-
--- Sallikaa minun vuorostani kysyä teiltä, -- alkoi vierustoveri
-arasti yskien, -- tunnetteko nimen Pushkow?
-
--- Pushkow? Hm!... Pushkow... Ei, en tunne!
-
--- Se on minun nimeni, -- sanoi vieruskumppani hämillään. -- Ette
-tunne siis? Ja minä olen jo kolmekymmentä viisi vuotta ollut
-venäläisen yliopiston professorina ... olen tiedeseuran jäsen ...
-olen julaissut useita teoksia...
-
-Heidän katseensa sattuivat yhteen ja he purskahtivat nauruun.
-
-
-
-
-Ikäviä ihmisiä.
-
-
-Pappissukuinen pikkutilallinen Jevgraw Ivanovitsh Shirjajew --
-hänen isävainajansa Ivan oli kenraalinrouva Kuvshinnikovilta saanut
-lahjaksi 102 desjatinaa maata -- seisoi nurkassa pesukaapin ääressä
-pesten käsiään. Hänen kasvojensa ilme oli, kuten tavallisesti,
-huolestunut ja yrmeä, parta epäjärjestyksessä.
-
--- Äh, tuollainen ilma! -- sanoi hän. -- Ei saata sitä edes ilmaksi
-sanoa, pikemmin Jumalan kuritukseksi. Taas sataa, sataa...
-
-Hänen näin möristessään perheensä istui pöydän ääressä odotellen
-päivällisen alkamista. Vaimonsa Fedosja Semjonovna, poika Pekka,
-joka oli ylioppilas, vanhin tytär Varvara ja kolme pientä lasta
-olivat jo kauan istuneet odottamassa. Pienokaiset Koljka, Vanjka ja
-Arhipka, jotka olivat nykänenäisiä ja likaisia pulleine poskineen
-ja takkutukkineen, istuivat rauhattomina tuoleillaan, vaan
-täysikasvuiset istuivat liikkumattomina ja nähtävästi oli heistä
-yhdentekevää, syödäkö vai odottaa...
-
-Ikäänkuin koetellen heidän kärsivällisyyttään Shirjajew pyyhki
-hitaasti kätensä, luki vitkaan ruokarukouksensa ja kävi sitten
-hätäilemättä pöytään. Tarjottiin heti kaalikeitto. Pihalta kuului
-kirveiden jyskettä (siellä rakennettiin uutta vajaa) ja kirvesmies
-Tuomaan kalkkunakukkoa härnäilevää naurua. Rankka sade rapisteli
-akkunaruutuja.
-
-Kyyryselkäinen ylioppilas Pekka, joka käytti silmälaseja, söi ja
-vaihtoi salaa silmäyksiä äidin kanssa. Pari kertaa laski hän jo
-lusikkansa alas ja rykäisi aikoen puhua, vaan silmäiltyään tarkemmin
-isäänsä, alkoi taas syödä. Vihdoin, kun puuro tuotiin pöytään, hän
-rykäisi päättävästi ja sanoi:
-
--- Minun pitäisi tänään matkustaa iltajunalla. Olisi jo hyvinkin aika
-lähteä, sillä olen näin myöhästynyt kokonaista kaksi viikkoa. Luennot
-alkoivat jo ensimäisenä päivänä syyskuuta.
-
--- No matkusta vaan, -- myönsi Shirjajew. -- Mitä sinä vielä odotat
-sitten? Mene Herran nimeen!
-
-Oli hetken hiljaisuus.
-
--- Mutta, Jevgraw Ivanitsh, hän tarvitsee matkarahoja... -- jatkoi
-äiti hiljaan.
-
--- Rahoja? Hä! Niin, rahatta et pitkällekään pääse. No, jos
-tarvitset, niin ota! Olisit jo aikoja sitten ottanut!
-
-Ylioppilas huoahti ja vaihtoi iloisen silmäyksen äitinsä kanssa.
-Shirjajew veti hätäilemättä povitaskusta lompakkonsa ja pani
-silmälasit nenälleen. -- Paljonko tarvitset? -- kysyi hän.
-
--- Matka Moskovaan maksaa oikeastaan yksitoista ruplaa neljäkymmentä
-kaksi...
-
--- Ohhoh, rahaa, rahaa! -- huokasi isä. (Hän huokasi aina kun näki
-rahaa, vieläpä saadessaan). -- Tässä on kaksitoista. Siitähän tulisi
-takaisin, mutta pidä loput matkaa varten.
-
--- Paljon kiitoksia!
-
-Hetken vaiettuaan ylioppilas jatkoi:
-
--- Viime vuonna ei minun onnistunut heti saada tunteja. En tiedä,
-miten tänä vuonna käynee, mutta luultavasti en kohta löydä
-työansiota. Pyytäisin teitä sentähden antamaan minulle noin
-viisitoista ruplaa vuokra- ja ruokarahoiksi.
-
-Shirjajew ajatteli ja huoahti.
-
--- Kyllä sinulle kymmenenkin riittää, -- sanoi hän. -- Tuoss' on!
-
-Ylioppilas kiitti. Nyt pitäisi vielä pyytää rahoja vaatteihin,
-luentomaksuun ja kirjoihin, vaan silmäiltyään tarkemmin
-isäänsä, päätti hän heittää hänet rauhaan. Mutta äiti, joka oli
-epäkäytännöllinen ja ajattelematon, kuten kaikki äidit yleensä, ei
-voinut pidättää itseään, vaan virkkoi:
-
--- Antaisit, Jevgraw Ivanitsh, hänelle vielä kuusi ruplaa, jotta
-voisi ostaa uudet saappaat itselleen. Katsohan nyt itsekin, mitenkä
-saattaisi hän Moskovassa käyttää tuollaisia rääsyjä?
-
--- Ottakoon minun vanhat. Ne ovat vielä aivan kuin uudet.
-
--- No, antaisit sitten edes uusia housuja varten. On häpeä katsella
-häntä...
-
-Ja heti tämän jälkeen näkyi myrsky, jota koko perhe vavisten
-pelkäsi, uhkaavana lähestyvän: Shirjajewin lyhyt, lihava kaula
-muuttui tulipunaiseksi. Puna nousi korviin, sitten ohimoille
-ja peitti vähitellen koko kasvot. Jevgraw Ivanitsh liikahti
-hermostuneesti tuolillaan ja aukasi paidan kauluksen, jottei olisi
-niin tukahduttava. Nähtävästi hän taisteli tuota tunnetta vastaan,
-joka oli saava hänet valtaansa. Vallitsi kuolon hiljaisuus. Lapset
-pidättivät henkeään, mutta Fedosja Semjonovna jatkoi, aivan kuin hän
-ei olisi rahtustakaan ymmärtänyt, mikä hänen miestään vaivasi:
-
--- Eihän Pekka ole enää lapsi. Häntä hävettää kulkea ryysyisenä.
-
-Silloin Shirjajew hypähti ylös ja viskasi kaikin voimin paksun
-lompakkonsa keskelle pöytää, että leipäpalaset lautaselta lensivät.
-Hänen kasvoillaan leimahti kiukun, loukkauksen, ahneuden inhottava
-ilme.
-
--- Ottakaa kaikki! -- huusi hän kauhealla äänellä. -- Ottakaa kaikki!
-Ryöstäkää! Kuristakaa!
-
-Hän piteli molemmin käsin päätään ja syöksyi horjuen pitkin huonetta.
-
--- Nylkekää minut puti puhtaaksi! -- kiljui hän vihlovalla äänellä.
--- Pusertakaa minusta viimeisetkin voimat! Ryöstäkää kaikki!
-Tukehuttakaa!
-
-Ylioppilas punastui ja loi katseensa maahan. Hän ei voinut enää
-syödä. Fedosja Semjonovna, joka kahdenkymmenen viiden vuoden kuluessa
-ei ollut tottunut miehensä synkkään luonteeseen, kyyristyi kokoon
-ja sopersi jotakin puolustuksekseen. Hänen laihtuneilla, typerän ja
-pelästyneen näköisillä kasvoillaan näkyi hämmästyksen ja tylsän pelon
-ilme. Lapset ja vanhin tytär Varvara, kasvava tyttö kalpeine, rumine
-kasvoineen, laskivat lusikkansa ja istuivat kauhun kangistamina.
-
-Shirjajew raivoissaan puhui yhä kauheammin, syöksyi pöydän luo ja
-alkoi lompakostaan rapistaa rahoja.
-
--- Ottakaa! -- mörisi hän vavisten koko ruumiiltaan. -- Te olette
-syöneet ja juoneet minut putipuhtaaksi; tuossa saatte vielä rahatkin!
-Minä en tarvitse mitään! Teettäkää itsellenne uudet saappaat ja puvut!
-
-Ylioppilas kalpeni ja nousi seisomaan.
-
--- Kuulkaahan, isä, -- alkoi hän läähöttäen. -- Minä ... minä pyydän
-teitä lopettamaan, sillä...
-
--- Suus kiinni! -- huusi isä hänelle niin tuimasti, että silmälasit
-tipahtivat nenältä. -- Suus kiinni!
-
--- Ennen minä ... minä saatoin sietää tuollaisia kohtauksia, vaan ...
-nyt on se vierasta. Ymmärrättekö? Vierasta!
-
--- Suus kiinni! -- huusi isä polkien jalkaa. -- Sinun täytyy
-kuunnella, mitä minä puhun! Minä puhun mitä tahdon, vaan sinä --
-vaikene! Sinun ijässäsi minä jo tienasin rahaa, mutta tiedätkö,
-senkin konna, paljonko olet tullut minulle maksamaan? Minä ajan sinut
-ulos! Laiskuri!
-
--- Jevgraw Ivanitsh, -- sopersi Fedosja Semjonovna liikutellen
-hermostuneesti sormiaan. -- Hän on... Pekka on...
-
--- Suus kiinni! -- huusi hänelle Shirjajew, jonka silmiin nousi
-vihan kyyneleitä. -- Sinä olet heidät piloille hemmotellut! Sinä
-juuri! Sinä olet kaikkeen syypää! Hän ei meitä kunnioita, ei rukoile
-Jumalaa, ei ansaitse rahaa! Teitä on koko liuta, minä yksin! Ulos
-ajan teidät kotoa!
-
-Varvara katseli kauan avosuin äitiä, siirsi sitten tylsän katseensa
-akkunaan, kävi kalpeaksi ja heittyi kovasti huutaen tuolin selkänojaa
-vasten. Isä huitoi käsillään, sylkäisi ja juoksi ulos pihalle.
-
-Täten päättyivät tavallisesti perhekohtaukset Shirjajewilla. Mutta
-nyt, ikävä kyllä, valtasi vastustamaton kiukku yht'äkkiä ylioppilas
-Pekan mielen. Hän oli yhtä kiivas ja raskasmielinen kuin isänsä
-ja iso-isänsä, joka oli ollut esipappi ja tavannut kepillä lyödä
-seurakuntalaisiaan. Kalpeana, nyrkit puristettuina astui Pekka
-äitinsä luo ja kiljui kaikkein korkeimmalla tenorilla, minkä ikinä
-saattoi ottaa:
-
--- Minä en voi sietää näitä inhottavia, vastenmielisiä nuhteita!
-Minä en tarvitse teiltä mitään! En mitään! Ennemmin kuolen nälkään
-kuin syön edes leivän murenenkaan teidän luonanne! Tuosta saatte nuo
-kirotut rahanne takaisin! Ottakaa!
-
-Äiti painui seinää vastaan huitoen käsillään aivan kuin olisi
-kummitus, eikä oma poika, seisonut siinä hänen edessään.
-
--- Miksi juuri minä olisin syyllinen? -- itki äiti. -- Mitä olen
-tehnyt sitten?
-
-Poika huitoi isän tavoin käsiään ja juoksi ulos pihalle.
-
-Shirjajewin talo oli yksinään aivan lähellä rotkoa, joka leveänä
-uomana kulki aroa pitkin aina viiden virstan päähän. Rotkon reunalla
-kasvoi nuorta tammistoa ja lepistöä, mutta pohjalla juoksi puronen.
-Talon toinen sivu oli rotkoon, toinen pelloille päin. Aitoja ei
-ollut, vaan niiden sijaan oli kaikellaisia rakennuksia, jotka
-seisoivat ahtaasti lähellä toisiaan, erottaen talon eteen pienen
-maatilkun, pihamaan, jolla kanat, hanhet ja siat oleskelivat.
-
-Mennessään ulos ylioppilas lähti kulkemaan kuraista tietä pitkin
-arolle päin. Ilma oli kostea ja painostava kuten syksyllä ainakin.
-Kuraisella tiellä välkkyi siellä täällä lätäköitä ja kellastuneelta
-vainiolta katseli kulkijaan itse syksy, alakuloinen, raukea ja synkkä
-syksy. Oikealla puolen tietä oli musta, kynnetty vihannesmaa, jolla
-paikoin törrötti kuihtuneita auringonkukkia mustuneine päineen.
-
-Pekka tuumaili, ettei olisi hullumpaa lähteä suoraa päätä jalkasin
-Moskovaan sellaisena kuin oli, lakitta, rahatta ja rikkinäisissä
-saappaissa. Sadannella virstalla saavuttaisi pelästynyt isä hänet
-pyytäen häntä kääntymään takaisin tai ottamaan vastaan rahaa, mutta
-hän ei edes katsahtaisi isäänsä, vaan kulkisi yhä eteenpäin...
-Alastomat metsät vaihtuisivat alakuloisiksi pelloiksi, pellot jälleen
-metsiksi... Ensi lumi peittäisi maan valkoiseksi, joet jäätyisivät...
-Jossakin lähellä Kurskia tai Serpuhovia hän voimatonna, nälän
-uuvuttamana kaatuisi maahan ja heittäisi henkensä. Hänen ruumiinsa
-löydettäisiin ja kaikissa sanomalehdissä tulisi pian senjälkeen
-näkymään uutisia, että siellä jossakin eräs ylioppilas kuoli
-nälkään...
-
-Eräs valkoinen koira, jolla oli kovin likainen häntä, haki jotakin
-vihannesmaasta, mutta nähdessään Pekan läksi hetken töllistettyään
-hitaasti juoksemaan hänen perässään...
-
-Pekka kulki tietä pitkin ja ajatteli kuolemaa, lähimmäistensä
-surua, isänsä henkisiä kärsimyksiä ja kuvitteli mielessään samalla
-mitä kummallisimpia matkaseikkailuja, ihania seutuja, kauheita
-öitä, odottamattomia kohtauksia. Kuvitteli pyhiinvaeltajajoukkoa,
-metsämökkiä, jonka akkunasta öiseen pimeyteen tuikkiva tuli johtaa
-kulkijaa; hän seisoo tuon akkunan edessä pyytäen yösijaa ja hänet
-lasketaankin sisään, kun hän yht'äkkiä huomaa siellä rosvojoukon.
-Mutta vielä paremmin käy hänen jouduttuaan suureen herraskartanoon.
-Kun täällä on saatu tietää kuka hän on, niin häntä syötetään ja
-juotetaan, hänelle soitetaan pianoa, kuunnellaan hänen valituksiaan
-ja kartanon tytär, kaunotar, rakastuu häneen.
-
-Surun ja tällaisten ajatustensa valtaamana nuori Shirjajew kulki
-kulkemistaan eteenpäin. Hyvin kaukana hänen edessään häämötti
-harmaata pilvistä taustaa vasten majatalo; vielä kauempana aivan
-taivaanrannalla näkyi pieni kumpu; se oli rautatieasema. Tämä
-kumpu muistutti hänelle yhteyttä sen paikan, jossa hän nyt seisoi,
-ja Moskovan välillä, jossa katulyhdyt hohtavat, vaunut jyrisevät
-kivisillä kaduilla ja luennoidaan komeassa rakennuksessa. Ja
-hän oli itkeä ikävästä ja epätoivosta. Tämä juhlallinen luonto
-sopusointuineen ja kauneuksineen, tämä kuolon hiljaisuus ympärillään
-olivat hänestä nyt epätoivoisen, kammottavan vastenmielisiä!
-
--- Pois tieltä! -- kuului hänen takanaan joku kovaan huutavan.
-
-Ylioppilaan ohi ajoi keveissä, sievissä vaunuissa vanhanpuoleinen,
-tuttu tilanhaltiatar. Hän tervehti tätä ja hymyili herttaisesti,
-mutta tapasi samassa itsensä tästä valheellisesta hymyilystä, joka
-ei laisinkaan ollut hänen synkän mielentilansa mukainen. Mistä se
-saattoi tulla, kun hänen mielensä oli täynnä katkeruutta ja surua?
-
-Ja hän päätteli, että itse luonto jo on varustanut ihmisen
-valheellisilla taipumuksilla, jotta hän elämänsä katkerimpinakin
-hetkinä voisi peittää sydämensä salaisuudet. Joka perheellä on ilonsa
-ja huolensa, vaan miten suuria ne lienevätkin, niin vaikea on vieraan
-silmän huomata niitä; ne ovat salaisuus. Esimerkiksi tämän juuri ohi
-kulkeneen tilanhaltiattaren isä sai puolet ikäänsä sietää keisari
-Nikolain vihoja, kun taas miehensä oli kova kortinlyöjä. Eikä hänen
-neljästä pojastaan tullut yhtään kelpo kansalaista. Saattaa kuvitella
-kuinka usein tässä perheessä tapahtui ikäviä perhekohtauksia,
-kuinka paljon kyyneleitä siellä vuodatettiin. Ja kuitenkin näytti
-tuo äiti onnelliselta, tyytyväiseltä, hymyilipä vielä vastaankin.
-Ylioppilas muisteli tovereitaan, jotka hyvin haluttomasti puhuivat
-kotioloistaan, muisteli äitiään, joka melkein aina valehteli
-puhuessaan miehestään ja lapsistaan...
-
-Illan hämärä alkoi jo laskeutua yli seudun, kun Pekka kulki yhä vielä
-teitä pitkin kaukana kotoaan ajatellen surullisia asioitaan. Vihdoin,
-kun sade alkoi vihmoa, hän kääntyi kotiin päin. Palatessaan hän
-päätti puhua isänsä kanssa, kävi sitten miten hyvänsä, ja selittää
-kerta kaikkiaan, että hänen kanssaan on ikävä ja kauhea elää.
-
-Kotona oli kaikki hiljaista. Sisarensa Varvara makasi verhon takana
-valitellen päänsärkyä. Äiti istui kirstulla hänen vieressään
-ihmettelevän ja syyllisen näköisenä ja paikkasi Arhipkan housuja.
-Isä kulki akkunasta toiseen manaten rumaa ilmaa. Hänen käynnistään,
-rykivästä yskästään, vieläpä lihavasta niskastaan saattoi päättää,
-että hän tunsi olevansa syypää.
-
--- Sinä siis päätit jättää matkasi tästä päivästä? -- kysyi hän.
-
-Pekan tuli ensin sääli häntä, mutta sitten hän voitti tunteensa ja
-sanoi:
-
--- Kuulkaahan... Minun täytyy puhua kanssanne vakavasti... Niin,
-vakavasti... Olen teitä aina kunnioittanut ja ... enkä olisi koskaan
-puhunut kanssanne tähän tapaan, mutta teidän käytöksenne ... äskeinen
-menettelynne...
-
-Isä katsoi ulos ikkunasta ja vaikeni. Poika miettien sanoja hieroi
-otsaansa ja jatkoi kovin kiihtyneenä:
-
--- Tuskin kuluu ainoatakaan ruoka-aikaa ilman teidän rähinäänne.
-Teidän leipänne on karvasta niellä... Ei ole mitään sen
-loukkaavampaa, häpeällisempää kuin teidän alituiset saarnanne
-jokapäiväisestä leivästä... Vaikka olettekin isä, niin ei kukaan,
-ei Jumala eikä luonto, ole antanut teille oikeutta noin julmasti
-loukata, häväistä eikä purkaa pahaa sisuanne heikommille. Äidin
-olette kiusannut ja kiduttanut puolikuolleeksi, sisareni on piesty
-pahanpäiväiseksi ja minä...
-
--- Ei sinun pidä opettaa minua, -- sanoi isä.
-
--- Pitääpä, minun juuri! Minua te voitte mielenne mukaan pitää
-pilkkananne, mutta jättäkää äiti rauhaan! En anna teidän enää kiusata
-äitiä! -- jatkoi ylioppilas säihkyvin silmin. -- Te olette pilattu,
-sillä ei kukaan ole uskaltanut teitä vastustaa. Teidän edessänne
-olemme seisoneet vavisten, mykkinä, vaan nyt on muutos tapahtuva!
-Raaka, sivistymätön ihminen! Te olette raaka ... ymmärrättekö?...
-raaka, ikävä, sydämetön! Eivätpä edes talonpojat voi teitä sietää!
-
-Ylioppilas oli kadottanut ajatuksensa johtavan langan eikä osannut
-enään puhua, vaan lasketteli yksityisiä sanoja. Jevgraw Ivanovitsh
-kuunteli ja vaikeni kuin huumaantunut. Mutta yht'äkkiä hänen kaulansa
-ja kasvonsa sävähtivät tulipunaisiksi ja hän liikahti hermostuneesti.
-
--- Suus kiinni! -- huusi hän.
-
--- Vai niin! -- huusi poika yhtä rajusti vastaan. -- Vai ette tahdo
-kuulla totuutta? Mainiota! Hyvä on! Huutakaa kovemmin! Mainiota!
-
--- Suus kiinni, sanon sinulle! -- ärjäsi Jevgraw Ivanovitsh.
-
-Ovessa näyttäytyi Fedosja Semjonovna ihmettelevänä, kalpeana; hän
-tahtoi puhua jotakin, vaan ei voinut ja liikutteli hermostuneesti
-sormiaan.
-
--- Sinä juuri olet syypää! -- huusi Shirjajew hänelle. -- Sinä olet
-hänet tuollaiseksi kasvattanut!
-
--- Tässä talossa en minä enää asu! -- kirkui ylioppilas itkien ja
-katsellen kiukkuisena äitiä. -- En tahdo asua kanssanne!
-
-Tytär Varvara huudahti verhon takana ja alkoi itkeä tillitellä.
-Shirjajew huitoi tapansa mukaan käsillään ja juoksi ulos.
-
-Ylioppilas meni vuoteensa luo ja heittäytyi sille pitkälleen. Aina
-puoliyöhön saakka makasi hän liikkumatta, silmää avaamatta. Hän
-ei tuntenut kiukkua eikä häpeätä, vaan sen sijaan jonkunlaista
-selittämätöntä henkistä tuskaa. Isää hän ei syyttänyt, äitiä ei
-säälinyt eikä kalvanut häntä omatunto; hän käsitti, että kaikki
-talossa tuntevat nyt samaa kipua, mutta kuka on oikeastaan syyllinen,
-kuka kärsii enemmän, kuka vähemmän, sen Herra ties...
-
-Keskiyöllä hän herätti rengin ja käski valjastaa hevosen kello
-viideksi aamulla lähteäkseen asemalle. Sitten hän riisuutui ja peitti
-itsensä vuoteeseen, mutta ei saanut unta. Läpi yön kuuli hän kuinka
-isä harhaili huoneessaan akkunasta toiseen, vähän väliä syvään
-huokaillen. Ei kukaan nukkunut; joskus joku puhui hiljaa kuiskaten.
-Kaksi kertaa tuli äiti, jonka kasvojen ilme oli yhä hämmästynyt ja
-tylsä, yöllä hänen luokseen ja siunasi vavahdellen poikaansa...
-
-Kello viisi aamulla ylioppilas heitti kaikille hellät jäähyväiset,
-pudottipa pari kyynelettäkin. Mennessään isän huoneen ohi, hän
-katsahti sisään. Jevgraw Ivanovitsh ei ollut vieläkään riisuutunut,
-vaan seisoi ikkunan edessä rummutellen ruutua sormillaan.
-
--- Hyvästi, minä matkustan nyt, -- sanoi poika.
-
--- Hyvästi... Rahat ovat pikku pöydällä... -- vastasi isä kääntymättä.
-
-Kun renki kyyditsi ylioppilasta asemalle, vihmoi kylmä sade
-kasvoihin. Auringonkukat painoivat mustuneet päänsä vieläkin
-matalammalle ja vainiot näyttivät entistään synkemmiltä.
-
-
-
-***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KAKSIKYMMENTÄ: NOVELLIKOKOELMA***
-
-
-******* This file should be named 52672-8.txt or 52672-8.zip *******
-
-
-This and all associated files of various formats will be found in:
-http://www.gutenberg.org/dirs/5/2/6/7/52672
-
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions will
-be renamed.
-
-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
-law means that no one owns a United States copyright in these works,
-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
-States without permission and without paying copyright
-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
-of this license, apply to copying and distributing Project
-Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
-and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive
-specific permission. If you do not charge anything for copies of this
-eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook
-for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,
-performances and research. They may be modified and printed and given
-away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks
-not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the
-trademark license, especially commercial redistribution.
-
-START: FULL LICENSE
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
-Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
-www.gutenberg.org/license.
-
-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
-Gutenberg-tm electronic works
-
-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or
-destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
-Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
-person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
-1.E.8.
-
-1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement. See
-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
-electronic works. See paragraph 1.E below.
-
-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
-Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
-of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
-works in the collection are in the public domain in the United
-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
-United States and you are located in the United States, we do not
-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
-displaying or creating derivative works based on the work as long as
-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
-that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
-Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
-same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
-you share it without charge with others.
-
-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
-in a constant state of change. If you are outside the United States,
-check the laws of your country in addition to the terms of this
-agreement before downloading, copying, displaying, performing,
-distributing or creating derivative works based on this work or any
-other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
-representations concerning the copyright status of any work in any
-country outside the United States.
-
-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
-immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
-on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
-phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
-performed, viewed, copied or distributed:
-
-  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-  most other parts of the world at no cost and with almost no
-  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
-  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
-  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
-  United States, you'll have to check the laws of the country where you
-  are located before using this ebook.
-
-1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
-contain a notice indicating that it is posted with permission of the
-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
-the United States without paying any fees or charges. If you are
-redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
-Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
-will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
-posted with the permission of the copyright holder found at the
-beginning of this work.
-
-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
-any word processing or hypertext form. However, if you provide access
-to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
-other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
-version posted on the official Project Gutenberg-tm web site
-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
-of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
-Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
-full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
-provided that
-
-* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
-  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
-  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
-  within 60 days following each date on which you prepare (or are
-  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
-  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
-  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
-  Literary Archive Foundation."
-
-* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-  License. You must require such a user to return or destroy all
-  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
-  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
-  works.
-
-* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
-  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
-  receipt of the work.
-
-* You comply with all other terms of this agreement for free
-  distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
-Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
-from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The
-Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm
-trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
-Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
-electronic works, and the medium on which they may be stored, may
-contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
-cannot be read by your equipment.
-
-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from. If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium
-with your written explanation. The person or entity that provided you
-with the defective work may elect to provide a replacement copy in
-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
-or entity providing it to you may choose to give you a second
-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
-without further opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of
-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
-violates the law of the state applicable to this agreement, the
-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
-remaining provisions.
-
-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
-production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
-or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
-additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
-Defect you cause.
-
-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of
-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
-from people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
-www.gutenberg.org 
-
-Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary 
-Archive Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
-U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the
-mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its
-volunteers and employees are scattered throughout numerous
-locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt
-Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to
-date contact information can be found at the Foundation's web site and
-official page at www.gutenberg.org/contact
-
-For additional contact information:
-
-    Dr. Gregory B. Newby
-    Chief Executive and Director
-    gbnewby@pglaf.org
-
-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment. Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements. We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
-state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations. To
-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
-
-Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
-Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
-freely shared with anyone. For forty years, he produced and
-distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
-volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
-edition.
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search
-facility: www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
-
diff --git a/old/52672-8.zip b/old/52672-8.zip
deleted file mode 100644
index 4ef78a9..0000000
--- a/old/52672-8.zip
+++ /dev/null