diff options
| author | nfenwick <nfenwick@pglaf.org> | 2025-02-06 03:26:45 -0800 |
|---|---|---|
| committer | nfenwick <nfenwick@pglaf.org> | 2025-02-06 03:26:45 -0800 |
| commit | 72612ba8566555d115b247b8dd287a6c837c3a8c (patch) | |
| tree | dbfd9253b1d796e8feab6f9cc41e00cb9be0ca00 | |
| parent | 99168f1a03339c21988a2b8f2bce727dd11f92a8 (diff) | |
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/52675-8.txt | 3598 | ||||
| -rw-r--r-- | old/52675-8.zip | bin | 64195 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 3598 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..76928d6 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #52675 (https://www.gutenberg.org/ebooks/52675) diff --git a/old/52675-8.txt b/old/52675-8.txt deleted file mode 100644 index c9a7174..0000000 --- a/old/52675-8.txt +++ /dev/null @@ -1,3598 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Juoppohullu, by Santeri Alkio - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org/license - - -Title: Juoppohullu - -Author: Santeri Alkio - -Release Date: July 30, 2016 [EBook #52675] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK JUOPPOHULLU *** - - - - -Produced by Tapio Riikonen - - - - - - -JUOPPOHULLU - -Elämäntarina - - -Kirj. - -SANTERI ALKIO - - - - -Edistysseurojen Kustannus-OY, Helsinki, 1920. -Edistysseurojen kirjapainossa. - - - - -I. - - --- Ota ryyppy! - -Vanhus katsahti ympärilleen. Ei ketään! Hän pani sikarintumpin -uudestaan suuhunsa. Vetäsi. Katsoi silmät harallaan, hieman arkana -oveen. - --- Ryyppy! ota... sinulla on, kaapissa. - -Vanha mies käännähti levottomasti penkillä, mutta suu oli mennyt -nauruun. Puhuiko todellakin joku? - -Mitä? - --- Ryyppy sinun pitää saada... se on niin saakelin hyvää... Suussakin -on outo maku, aivan kuin vasikan... tphyi! Vihellä! Kaapissa on... -kamarissa. - -Hän nousi. Huuli värisi -- levottomuudestako vai sisäisestä -nauramistarpeesta, ryypynolemisen tiedosta? - -Tuo kuiskaaja? Kyllä hän sen tuntee. Vanha tuttu, omat ajatukset. Ne -puhuivat joskus kuin sivullinen, milloin kiusaten, härnäten, pilkaten, -milloin kiihottaen, selittäen tai tuomiten. Aina tilapäämielialojen -mukaan. - -Vanha Siimon Kirsi käveli yli suuren tuvanlattian takan luo, ottaakseen -tulitikkuja muurinotsikolta ja sytyttääkseen sammuneen sikaarin. -Yhtäkkiä pysähtyi puoli lattiassa. Hänen korvaansa kuului miehen huuto, -kamala hätähuuto. Siinä oli sanojakin, mutta niitä ei eroittanut. -Ainoastaan ääni! - -Siimon Kirsi seisoi keskilattialla suu kauhusta auki valahtaneena, otsa -rypyssä, koko olemus pelkkänä korvana. - -Hän oli iso mies, yli kolmen kyynärän, hartiat jykevästi kyömyssä, -kasvot punakat, parta äsken ajeltu, tukka harmaa. - -Huuto oli muuttunut kirkunaksi. Hän seisoi ja kuulteli yhä. Sitten se -lakkasi. Kuultelija huoahti helpotuksesta, astui. Lattia melkein -notkahteli. - -Joku tulee eteisessä. Kirsi tuntee jalankäynnistä renki-Joosen. -Tyytymättömyyden väre käy yli kasvojen. Niillä kuvastaa säännöllisen -alkoholinautinnon pysyvä punerrus ja punertava raukeus. Oli juuri -aikonut pistäytyä omaan kamariinsa, mutta se renkilurkki tutkii ja -arvaa. - --- Veisaa! kuiskaa joku. - -Siimon Kirsi tottelee kohta, alkaa hymistä matalalla äänellä: - -"I-i-loit-se sie-lu-un Her-rras-ssa ja o-ole tu-r-vas' hy-yväs'!" - -Joku nauroi. Siimon Kirsi käänsi päätään, mutta huomasi samalla että se -olikin hän itse. - -Renki viipyi eteisessä niin että Kirsi ehti kamariin. Ovessa hänet -yllätti hätivä kiire ja aivan kuin pelkurin tunne. Taas juuri siinä -kuiski ja hätyytti: - --- Näkee se... renkinulikka, ja nauraa... ja kertoo maailmalle että -sulla on viinaa ja sinä poltatat sitä... se katsoo selkääsi nyt... nyt -ja arvaa että sinä menet ryyppäämään... - -Mutta kamarin ovi on jo kiinni ja renki kuuluu vasta tulevan tupaan. -Rauhottuen tuumii Kirsi, että onko se jo mennyt päähän, vai? Polvet -ovat hieman väsähtäneet. Mikä niissä? Ryyppää. - --- Nähköön! Lempoako sinä siitä! - -Todellakin. Hän röyhisti komeata rintaansa. Mitä? Kuuluiko se huuto -taas? Ei. Astuu uudestaan tupaan ja jatkaa: - -"Hä-än a-a-vun a-an-taa-a va-ai-vo-ois-saa", -- -- -- - -Kirsi kävelee pöytäpenkille. Tuvassa vallitsee sunnuntairauha. Missä -lienevätkin kaikki? - -Joose on heittäytynyt pitkälleen penkille. Vanhan isännän veisuunhyrinä -on hänelle jo kertonut, että sillä taas on. Tarkalla vainullaan hän -haistaa, kun tämä astuu tupaan, hajun, joka lemahtelee penkille asti. -Renki suoristautuu kismittelemään ja huokaa sanoiksi: - --- Kun sais viinaa. - --- Mitä sinä sillä? kysyy vanha Kirsi nuhtelevana ja otsa rypyssä. - --- Tekee mieli. - --- Piru sellaisen mieliteon antaa. - --- Antaneeko hänen piru vai Jumala, mutta mieleni mun tekee. - --- Rukoile Jumalaa että ottais himon pois. - --- Ottaiskohan? Joose nauraa takinhihaansa. - --- Ottaa. Joka Jumalalta pyytää apua, pääsee pahoista himoista ja -viettelyksistä, selittää Kirsi. Samalla hänelle vilahtaa mieleen, -mahtaako Joose huomata että hän on maistanut. - --- Ei se mitään huomaa... sellainen tohlo, kuiskaa joku. - -Kirsi ilostuu. - --- Jumalaa pelkääväisen ihmisen ei tee ollenkaan mieli viinaa, hän -tolkussaan selittää. - -Joosea naurattaa. Hänen tekee mieli kirota ja sanoa. Mutta kun on -sydäntalvi ja tässä on hyvä ruoka ja hyvät hevoset, ei viitsi suututtaa -äijää, kun se nyt pitää isännyyttä. Nuori isäntä... mikä tauti sitäkin -vaivannee? Onko se juomisesta, vai? Sanovat että se jo näkee -viinapiruja. - --- Jumalaapelkääväinen ihminen nauttii kaikki jumalanlahjat -kiitoksella. - -Ja vähän ajan kuluttua: - --- Nyt se on kaikki niin kallistakin että... - -Se joku kuiski: - --- Anna rengille ryyppy... kyllä se hintansa haukkuu... paremmin tykkää -sinusta ja talosta... otat itse samalla julkisesti, Jumalalle -kiitokseksi. - -Lattiapalkit rusahtelevat. Siimon Kirsi astelee kamariin tuodakseen -pullon. Juuri kun hän avaa kamarin oven, kuuluu taas se äskeinen huuto, -mutta lakkaa kohta. Hän ei pysähdy sitä enää kuulemaan. Korva alkaa -siihen tottua. - --- Kyllä se siitä paranee... pitäis saada vain vähän parempaa... -konjakkia. - --- Ky-yllä, kyllä se siitä... pitää vain hankkia apteekista konjakkia. -Saat samalla itsekin suunmuutteeksi, kuiskaa se joku. - -Siimon Kirsin rajupiirteinen suu menee hymyyn. Hän ottaa kaapista -taskupullon ja hulauttaa. Etsii käsiinsä pikarin ja alkaa astua -takaisin tupaan. - --- Vihellä! Sano: piru, ja hymyile, renki tulee hyvälle tuulelle... - --- Kylläpä se nyt taas. Siimon Kirsi melkein tuskaantuu. -- Enhän minä -ole monta ryyppyä ottanutkaan? - --- Et, lemposoi, et ole. Raitis kuin pukki. Kun et vain räpytä silmiäs, -niin renkikään ei tiedä yhtään. Vihellät vain, olet iloinen ja sanot: -pirusekänä! - -Joose kääntää päätään penkiltä makuultaan, kun kuulee lattian takanaan -rusahtelevan. Vanha Kirsi pitää kädessään pikaria ja kaataa pullosta. -Huulet viheltävät ja silmät veristävät. - --- Pirusekänä, katso! Ei vapise vanhan käsi. Eikö ole luja? No ota -ryyppy, poika! - -Joose nousee vikkelästi. - --- Oikeinko te viinaa? - --- Mitä muuta, kieltolakia pitää noudattaa. - -Joose ryyppäsi. Kehui että se oli hyvää, äkälteli, ryöki ja väänsi -suuta. - -Kirsi avasi jo suunsa alkaakseen hyräillä kun vei pullon takaisin. -Mutta silloin kuului taasen vihlovan läpileikkaavana toisesta päästä -rakennusta miehen hätähuuto. Molemmat jäivät suu ammollaan ja -pelästyneen näköisinä kuultelemaan. Vanhuksen käsi vapisi nyt. Hän ei -ollut enää varma että voisi pitää kamariin saakka pullon ja pikarin -käsissään. Siksi pisti ne taskuihinsa. - -Hänen polvensa horjuivat ja silmissä kuvastui syvä levottomuus. - --- Onko isäntä vielä kipeä? kysyi Joose. - --- On, kipeä on. - --- Sano, että poikasi on keuhkokuumeessa, kuiskattiin. - --- Keuhkokuumetta, mitä lie. - --- Vai keuhkokuumetta. - -Pihalta kuului heleä lapsen nauru. - -Vanhan Kirsin silmissä ilme kirkastui. Kävellessään pihaan päin -antavalle ikkunalle lientyivät äskeisen tuskan pusertamat karkeat -piirteet. Miehen ääni oli lakannut kuulumasta, mutta sen sijaan täytti -pihan ja tunki tupaan lapsen iloinen kirkuna. - -Ukko istui penkille ikkunan eteen ja punakka naama loisti nauttivasta -riemusta. Pihassa leikki hänen poikansa poika, pieni, 3-vuotias Iiska, -lumisilla äitinsä kanssa. - --- Eipä nyt kuulu mitään, kuuli Siimon kuiskauksen, vavahti, -väänteleikse levottomasti... Isävainajasi näki viinapiruja ja näet -sinäkin... se on suvussa. Maijakin, tyttäresi on hulluna. Se on -perintöhulluutta... sitä se on... - -Vanha Siimon yritti hämmentää vainoavan ajatuksen kuiskivaa kiusaa ja -koetti nauraa ääneen katsellen poikansa pojan eloisaa temmellystä. - --- Se on suvussa... Iiskakin tuntee jo ryypyn, näitkö kerrankin? - --- Joutavia, joutavia! ärähti vanhus. - -Yritti vielä kerran nauraa pihassa leikkivän lapsen ilolle. Mutta häntä -vapisutti oudosti. Mikä se vapisuttaa? Mieleen meni itsestään, että -ryyppy sen poistaisi. Taitaa tupa olla vähän kylmä. Pullo kyllä oli -taskussa, mutta Joose makasi penkillä, kasvot tosin seinäänpäin, mutta -varmaan uinaillen valkoisia unia. Oli mentävä kamariin. - -Juuri kun hän astui vanhanaikaisen korkean kynnyksen yli, uudistui -taasen äskeinen miehen huuto. Tällä kertaa se koski vanhukseen niin -että hän vaivoin sai jalkansa yli kynnyksen, johon oli vähällä -kompastua. Samassa pääsi hiljaa: - --- Mutta, herrajumala, onko se edes vieläkään lähettänyt hakemaan sille -konjakkia? - - - - -II. - - -Pikkuinen Iiska nauroi koko sydämellään ja kirkui: - --- Nakkaan... nakkaan... nakkaan! - -Iiskalla oli kädessään pallo sulavaa lunta. - -Äitiään sillä uhkasi ja uhkasi. Äiti hyppi ja juoksi edellä, ilakoi ja -lepersi: - --- Iiskapa ei osaa... ei ylety äitiin... eipä osaa... eipä ylety! -Kultainen muru ei osaa. - --- Otaan... otaan... ha-ha-ha-haa! - -Lumipaakku sattui todellakin metrin päässä vehkeilevään äitiin. Tämä -syöksi käsiksi pojuun, tempasi ylitsekuohuvassa hellyydenpuuskassa -syliinsä, puristi rintaansa vasten ja peitti suudelmilla punottavat -rehevät posket ja tunteelliset siniset silmät. Poikanen halaili -häthätää, mutta lapikkaat pieksivät jo levottomina äidin uumia. Lapsi -pyrki takaisin maahan jatkaakseen uudelleen äsken katkennutta kisaa. - -Nainen oli pitkä ja solakka, ikä noin 30 tienossa. Vaalean villaisen -huivin sisästä näkyivät hyvin kauniit kasvot. Silmät olivat harmaat ja -kylmät. Kun hän katseli poikasensa temmellystä, tempasi tunne kuitenkin -mukaansa. Silmäin kylmä, teräksinen välke suli, niistä tuikki hehkuva -rakkauden tuli. Ja kun nainen pusersi lasta rintaansa vasten, sai -silmien hehku rajuavan, villin purkauksen tapaisen ilmeen. Kun lapsi ei -tähän millään erikoistavalla vastannut, potkien pyrki vain takaisin -lumipalloa heittämään, pakeni hehku. - -Iiska yritti uudelleen kiihdyttää äitiä leikkiin. Mutta tämän silmistä -oli kadonnut lämpö, yksin mielenkiintokin. Hän vastasi lapsen -telmintään välinpitämättömänä, koneellisesti. Katse oli kääntynyt -sisäänpäin. Ajatus askarteli muualla. - -Poika kadotti mielenkiinnon äitiinsä. Hän luopui palloleikistä ja -kiintyi pieneen, viheriäksi maalattuun kelkkaan. Heittäen äidin -kokonaan itsekseen, rupesi Iiska panemaan lumipaakkuja kelkalle. -Suojailman vuoksi olikin lumi koossa pysyvää. Lumikuorma kelkalla -kasvoi, sen mukana lisääntyi lapsen mielenkiinto ja heräävän työnilon -valtaava tunne. - -Äiti oli jäänyt seisomaan monen sylen päähän lapsesta. Hänellä oli -päällään tulipunainen, pitkähkö villaröijy, lyhyt harmaa hame ja -korkeat pieksut. Kaikki hyvin yksinkertaista. Mutta hänen ruumiinsa -muodot ja ryhti vaikuttivat mieltäkiinnittävästi. Osasiko hän pukea -tavallista sirommin vai oliko ruumis tavallista miellyttävämpi, on -vaikea ratkaista. Joka tapauksessa hän, seisoessaan lumisessa pihassa, -liikahtamatta, vaikutti siten että teki mieli katsoa. - -Harmaitten terässilmien katse oli lapsen etääntyessä kääntynyt -sisäänpäin. Koko kasvojen ilme oli saanut synkän sävyn. Hän muisteli -jotain ja näytti unohtavan nykyisen hetken. Mitä kauemmin siinä seisoi, -sitä syvempi suru ja epätoivo alkoi värittää ilmettä. - -Kartanolla oli vallinnut sunnuntairauha. Palvelijatkin joko nukkuivat, -tahi olivat kylässä. Joose oli äsken käynyt tallissa ja sieltä kuului -nyt hevosten syönninlouksutus. Navetassa oli kaikki hiljaa. Ainoastaan -muuan kana, äänestä päättäen, äsken putosi orrelta. - -Eikä sairas isäntäkään ollut nyt huutanut puoleen tuntiin. - -Iiska oli niin kiintynyt lumityöhönsä, että unohti kokonaan äidin, eikä -muutenkaan äännellyt. - -Taivas oli vetisen sinervä. Aamulla oli satanut lunta, nyt jälkeen -puolisen oli suloinen talvisuvi. Se synnytti pitkien pakkasten jälkeen -vienosti heräävän kevättunnelman. - -Lapsi pihassa tunsi sen nostattavaa iloa. Se ahersi luonnon -viittaamalla tavalla pitääkseen elämän liikkuvaa viriä voimassa. Teki -työtä, kasasi lunta kelkkaan, veti sen toisaalle, kaasi ja haki uutta. -Iiska eli työssään. Se oli hänelle elämää, -- unta, rauhassaistumista -ja lepoa ihanampaa. Lapsen silmistä loisti elinvoimainen elämänhalu, -salaperäinen, aherrukseen, jotain tekemään valmis. - -Kevät lähenteli, hiiviskeli luonnossa. Lapsi kuuli sielussaan sen -kiehtovia ääniä. - -Nainen oli astunut muutaman askeleen lähemmäksi leikkivää poikaa. Mutta -siihen pysähtynyt aivan kuin tilaltaan siirretty muistopatsas. - -Taas kuului sairaan miehen huuto. Se kävi kuin leikaten läpi -vaikenevan, äänettömän sunnuntairauhaisen, kevään hiipivää lähentelyä -tuntevan pihan. - -Silloin vaimo liikahti. Hän katsahti yli olkansa rappusille, aivan kuin -odottaen että sinne joku ilmestyisi. Mutta siellä ei näkynyt ketään. -Huuto uudistui pienten välihetkien perästä. Viimeiseksi eroitti siitä: - --- Apuun! Jeesus armahda! - -Iiskankin huomio oli herännyt. Hän näytti kuultelevan. Juoksi äidin luo -ja kuiski: - --- Isä... isä... huutaa. - -Äiti otti syliin. - -Näytti siltä kuin hän olisi tahtonut lasta halailemalla puristaa -sielustaan kuohuvan katkeruuden. - -Poika kuulteli. Kun ei enää mitään kuulunut, pyrki uudelleen alas, otti -kelkan ja alkoi juoksennella piirissä äidin ympäri matkien isän -hätähuutoa: - --- Jeesus armahda... Jeesus armahda! - -Äiti oli juuri kieltämässä, kun ovelle ilmestyi mies alusvaatteissaan. -Hän piti kiinni pihtipielistä kahdenpuolen. - --- Kun ei... kukaan... tule apuun! huusi hän katkerasti moittivalla -äänellä. - --- Mitä siellä sitten... tekee? virkkoi vaimo välinpitämättömästi. -Mutta silmä jäi samalla seuraamaan miehen punertavia, päästä -ulospullistuneita silmiä, jotka kauhusta pyörien alkoivat tuijottaa -eteisen ikkunaa kohti. Sairaan valtasi koko ruumista tärisyttävä -vavistus. Tukka, joka oli saanut kasvaa pitkäksi, oli pörröllään ja -pystyssä. Lihavilla läpikuultavan vaaleilla, pöhöttyneillä kasvoilla -virtaili hiki. Hän näytti vapisevan kauhusta. Ojentaen molemmat kätensä -porraskäytävän kulmaukseen hän hyökkäsi, iski ja löi molemmin nyrkein. -Kohta hän kuitenkin syöksi toiselle puolen käytävää, veti penkin alta -varsiluudan ja alkoi hutkia seiniin. Samalla mies karjui, kiroili, -siunaili ja tömisti jaloillaan. Veri vuosi suupielistä ja käsistä. -Vihdoin pysähtyi raivostunut seisomaan. Silmissä vilahti hetkellinen -älynvälähdys. Sairas lankesi polvilleen, ryömi lattiassa ja huusi -Jeesuksen apua. Mutta samassa hulluudenkohtaus taas uudistui. Nurkassa -näkyi hänen silmiinsä joku. Raivostuen syöksi hän jaloilleen, tempasi -luudan ja alkoi hutkia, särkien ikkunat ja uhaten puhkaista -lautaseinän. - -Iiska oli hiipinyt äitinsä syliin. Yhdessä olivat he paenneet -navettaan. Lapsi ei puhunut mitään, hän vain puristautui lujemmin äidin -rintaa vasten ja vapisi. Kauhun ilme väreili vaimonkin kasvoilla. Lasta -puristi hän rintaansa vasten aivan kuin turvaten siihen ja peitti tämän -kasvot suudelmilla. - --- Eliisa, virkkaa lapsi hiljaa ja katsoo äitinsä silmiin navetan -hämärässä. - -Eliisa vavahti. Miksi lapsi nyt juuri häntä ristinimellä puhutteli? Ja -äänessä oli jotain isänsä äänestä silloin kun... - --- Eliisa, virkahti Iiska uudelleen. - --- Iiska, vastasi äiti jotain sanoakseen. Mutta lapsen puhuttelu tuntui -arvoitukselliselta. - -Joku avaa navetan oven. Vanha Siimon pistää päänsä sisään. - --- Onko täällä ketään? - -Oli. Eliisa selitti pelkäävänsä, niin ettei hän uskalla tulla. Vanhus -sanoi, että he olivat Joosen kanssa avustaneet Malakiaksen sänkyyn. -Mutta hän luulee, että on käytävä apteekissa. Kun se vain saisi -muutaman ryypyn konjakkia, siihen paikkaan paranisi. Hän oli puhunut -pojalle, että pitää tästä suunsa ja pistänyt lantin kouraan. Mutta -Eliisan pitäisi nyt tulla, Malakias kaipaa. Jos sen menee mieli -pahaksi, se tulee uudestaan. - -Eliisan sielussa oli yrittänyt nousta ilkeys. Ne ovat samasta -lähteestä, isä niinkuin poikakin! Tuima mieli jo läikkyi. Mutta hän -katseli vanhusta. Yhtäkkiä välähti mielessä, miten hyvä tämä ukko on -ollut hänelle. Miten juuri siihen aikaan, jolloin miehensä -markkinahäpeä tuli tiedoksi, tämän vanhuksen hienotunteinen osanotto -hänen onnettomuuteensa oli melkein ainoa, mikä kiinnitti hänet elämään. -Nytkin sai hän katsahdetuksi silmiin, näki rotevan vanhuksen -sielunpohjaan saakka: mikä pohjaton, syvä suru, jota nytkin -yritti peittää hymy ja vihellys. Mutta heti kun Eliisan katse -silmänräpäykseksi pysähtyi uppoamaan vanhan Siimonin vielä veristävään -silmään, alkoivat tämän huulet vapista. Silloin suli Eliisan harmaa -silmä. - --- Voisitteko te, vaari, mennä apteekkiin? - -Siimonin kasvoilla värähti iloisempi viri. - -Juuri _tuota_ ääntä hän oli miniästään houkutellut! - --- Tietysti. Panen pikkusuodin puihin. - --- Saako Iiskakin tulla? kysyi poika, joka nyt kieppui vaarin käsissä. - --- Saako se tulla? kysyi ukko. - --- Mutta... no on nyt kaunis ilma. - --- Saa Iiska tulla, saa tulla, saa tulla! - -Eliisan suu meni jo hymyyn. Poika oli kiivennyt isoisän syliin. - -Puolipihasta palasi Eliisa vielä talliin, jossa isoisä jo laittoi -hevosta. - --- Mutta... eihän vaari vain mitään anna Iiskalle? - --- Ole joutavoimatta! - --- Sitä en minä sallisi, lapselle. - --- Lakeristaa. - --- Lakeristaa... noo, se ei mitään. - -Hän vei pojan tupaan pukeakseen. - - - - -III. - - -Oli apteekkarin nimipäivä. Pitäjään herroja istui apteekkarin pienessä -kabinetissa iltapuhdetta tupakoiden. Olivat etsineet kukin mukavat -istuimet. Niitä olikin tässä rikkaan miehen taide- ja mukavuusmaulla -varustetussa huoneessa jokaisen tarpeiksi. Puhvelinnahalla päällystetty -sohva ja nojatuoleja, joihin upposi aivan kuin henkilöityneen hekuman -avattuun syliin. - -Herroja oli kaikkiaan kuusi: apteekkari itse, pieni, mustapintainen, -ulkomuodoltaan italialaista muistuttava, viekassilmäinen herra; -rovasti, pieni ja alkavassa lihassa, nykerönenäinen, lapsellisen ja -avuttoman näköinen, hemmoteltu vanhus; lääkäri, pitkä, hoikka, -kaljupäinen maailmanmies; vallesmanni, täksi vieraskäynniksi -arvelluttavan perinpohjaisesti pesty, ajeltu ja kammattu ja vahoitettu -virkamies, jonka suupieli tuntui aina olevan valmis laskemaan rivon -herrassukkeluuden; liikemies, joka pingoittuneesta naamasta päättäen -oli viime aikoina rikastunut gulashi. Näille kaikille oli riittänyt -hekuman avattuja, erimuotoisia helmoja. Ainoastaan yksi istui -tavallisella topatulla tuolilla taampana, lähellä ovea ja kakluunia. -Hän oli nuori ja hyvin ujo, pitäjään äsken tullut kappalaisen -virantekijä, armovuodensaarnaaja. - -Apteekkari Lemón oli juuri tullut apteekista ja istahtanut korituoliin, -jota pehmitti harvinaisen metsänelukan pitkäkarvainen kaunis talja, -silmäillyt salavihkaan ympäri, tutkiakseen vierastensa viihtymistä. -Hänen intohimonsa oli tämä kabinetti -- rahan kera tietysti. Hän oli -etsinyt omasta mielestään mielenkiintoisia taide-esineitä tämän -huonekaluston lisäksi, huolimatta niiden kalleudesta. Ja kabinetti -asetettiin näytteille aina, kun tuli vieraita. Sen piti synnyttää -viihtymystä ja kalvavaa mielitekoa, nautinnonhimoa ja nautintoa. -Salainen ilo, kun näki vieraitten silmissä kateudenvivahduksen kera -hekumoivan, nauttivan ilmeen, siinä isännän palkinto. - -Hänen silmänsä vaelsi ympäri seuruetta salaisin, terävin -valonheittäjävivahduksin, tutkien ohimennen, hymyillen aina. Pastori -Rapisen "hyljätyn" istumasijan hän oli heti huomannut, mutta ei siitä -välittänyt. Sai kyllä istua siinä, papinsälli, köyhä, hyvässä lykyssä -jumalaapelkääväinen akkain pappi... - -Hän alotti tarkastelunsa rovastista, Moiliaisesta, joka istui lähellä -autuaasti hyvinvoipana, nenänykerö ja hieno sikaari pystyssä, ruumis -vajonneena puhvelinahkaan kuin jumalankukkaroon. Rovasti ei puhu -mitään, hän kuultelee vain harvakseen puhallellen sikaarisavuja, -kuultelee sitä hajanaista keskustelua, jolla herrat yrittävät kuolettaa -odotusaikaansa. Isäntä ajattelee: jumalanmies. Suu vivahtaa hymyyn. Hän -sattuu vertaamaan rovastia ja itseään. Apteekkari oli vapaa-ajattelija. -Hymähtää: valitkoon Jumala itse meidän kesken! - -Lääkäri, Heimopiittari. Apteekkarilla oli kaunaa tälle, joskus oli -riideltykin. Nyt taasen sovittu. Mutta lääkäri oli joutavan tarkka -muotojen mies. Ei jakanut spriireseptejä aivan apteekkarin halun -mukaan, tuppausi liian lähelle hänen ammattisalaisuuksiaan, -"liehittelemään kansaa", y.m. Apteekkari koetti vakoilla lääkärin -askeleita, voidakseen hänkin joskus astua kannoille, kostaa. Hän katsoi -miestä syrjäsilmällä, kun tämä jutteli nimismiehen kera eräästä -salapolttopuuhasta. - -Seuraava oli nimismies Fors, apteekkarin paras ystävä. Riita oli joskus -yrittänyt tulla siitä, kun apteekkari ei tahtonut aina uskaltaa täyttää -nimismiehen huomattavaa spriitarvetta. Mutta jotenkuten oli siitä -sentään päästy. Hra Forssilla ei ollut mitään erikoisharrastuksia. Hän -oli vain virkamies, joka koetti teettää työnsä poliisikonstaapeleilla, -voidakseen itse päästä niin vähällä kuin suinkin. - -Liikemies Himosen naama oli jo alkanut loistaa. Hän puhui nimismiehelle -kiihkeästi muutamasta kauppa-asiasta. Oli ollut kyseessä saada lisenssi -jollekin suuremmalle "tavaraparttialle", mutta sitte ei ollut -saatukaan. Eikä Himonen tiennyt missä vika oli. Arveli kuitenkin että -se oli hallituksessa, joka ilmeisesti rajoittaa kansan etuja valvovain -yksityisten liikemiesten kilpailuvapautta, jättääkseen suosimilleen -armoitetuille vapauden nylkeä. Apteekkari oli alkanut mieltyä tähän -mieheen, huolimatta siitä, että sekin oli vain suomalainen nousukas. -Mutta hänen suunnitelmissaan oli järkeä ja suuripiirteisyyttä ja puhui -hauskasti. - --- Kas pastori! Apteekkari hypähti ylös korituolistaan. -- Te istutte -siellä ovipielessä vain. Tänne! Hän osoitti omaa tuoliaan. - -Pastori nousi ja kumarsi kiittäen. Ei mitenkään hän isännän paikkaa! -Tässä on hyvä. - -Apteekkari Lemón istui velvollisuutensa tehneen ilmeellä takaisin -tuoliinsa. - -Juuri silloin kannettiin juomavehkeet pöytään. Muuan ikkunaverho, joka -ei ollut täysin sulettu, laitettiin. Ja kun palvelija oli mennyt, otti -apteekkari pullon jostain ja laski sen salaperäisin hymyin pöytään. -Puheensorina lakkasi. Rovasti kiinnitti katseensa katon läpi taivaasen -ja imi savuja, nimismies pyyhki sikaaristaan tuhkan porsliiniaugurin -ammottavaan kitaan ja hymyili jännitettynä. Tohtori katsoi hieman -totisena pulloa, gulashi pani kätensä sievästi ristiin alkavan -ylpeytensä päälle, ja katsomatta mihinkään, virkkoi: - --- Hjaa -- jaa -- jaa. - -Armovuodensaarnaaja ovipielessä oli saanut levottoman ilmeen. Hänen -silmänsä vaelsivat nopeasti vakoillen yli seurueen ja palasivat aina -pöytään, jossa karahvi seisoi. Pastori liikahteli tuolillaan ja muutti -jalkaa, katsoi kelloa ja isäntää vuorotellen. Mutta hän ei -ilmeisestikään uskaltanut nousta, vaikka kaikesta päättäen teki mieli. - -Kun isäntä oli saanut kaikki järjestykseen, virkkoi hän: - --- Käykää päälle! - -Pidättävä halpaus alkoi helpottaa. - --- Mitä se isäntä? alkoi rovasti, laskien katseensa korkeuksista -helmeilevään pulloon ja hymyillen rakastettavaa vanhanmiehen leppoisaa -hymyään. -- Oikeinko se... eikö tämä ole laitonta? - -Jotkut katsoivat, että puhuuko se tosissaan vai leikillä? -Armovuodensaarnaajan otsalla vilahti tyytyväisyyden ja ilon ilme. -Sitähän hänkin! - --- Laitontako? Mitä sanonee tämä lainpalvelija? Apteekkari katsoi -nimismieheen viekkaasti syrjittäin. -- Mutta evankeliumihan on tullut -laintäyttämiseksi, vai kuinka, setä? - --- Niin, niin kyllä, vaan eihän sitä nyt sovi oikein tällaisiin. -Rovasti pyyhki sikaaristaan tuhkan augurin suuhun ja ajatteli: kylläpä -on ruma kuvatus, vaikka mukava. Jatkoi: - --- Mutta se taitaakin olla vanhaa varastoa tämä, luvallista nauttia? - --- Monen vuoden vanhaa, ilmoitti apteekkari. - --- Ei taida kuuluakaan sitte kieltolain alle? Rovasti katsoi -nimismieheen, pujottaen samalla muutamia sokeripalasia lasiin. - -Forssin kasvoilla väikkyi iloisen pilkallinen ilme, kun lasiaan -laittaessa loihe lausumaan: - --- Se on näiden maallisten lakien kanssa jonkunverran samalla tavalla -kuin taivaallistenkin: niissä on aina hieman tulkinnan varaa. - --- Vai on se niin! sanoi rovasti nauraen makeasti. Minulla on ollut -tänään vatsavaivoja. Jos nyt panen vähän vatsanlääkkeeksi, vai mitä -tohtori arvelee? - --- Minä voin antaa sedälle reseptin. - --- Ja minä saan sen nauttia heti tässä? - --- Paikalla. Rauhoittakaa vain omatuntonne. - --- Ja siihen ei maallisen lain valta ulotu. Lääkäri on kieltolainkin -ylitse kaikkivaltias, selitti Fors. - -Pidättynyt odotustunnelma alkoi vapautua ja muuttua rattoisaksi -pikkupiirimielialaksi. Kukaan ei kiinnittänyt erikoista huomiota -armovuodensaarnaajaan, joka ovipielessään yhä levottomana harkitsi -tuliko hänen mennä vai jäädä. Vihdoin isäntä huomasi. - --- No pastori! Tehkää hyvin. - --- Kiitoksia, minä olen raitis. - -Nuori mies nousi aivan kuin aikeessa sanoa vihdoinkin hyvästi. Kaikki -katsoivat häneen. Mutta hän ei vieläkään näyttänyt ratkaisseen tuliko -viipyä vai lähteä. - --- Vai olet sinä raitis, virkahti rovasti hieman pilkallisesti ja -oneasti, sekä maisto samalla. - --- Mutta eikö nyt sopisi pikkunen? kysyi apteekkari. - --- Ei! - --- Vai on pastori niin jyrkkä, totesi nimismies. - --- Maassa, jossa on kansan ja eduskunnan säätämä kieltolaki, ei -ainakaan _papille_ muu sovi kuin ehdoton raittius. - -Tämä tuli kuin pommi. Samalla kohtasivat hänen silmänsä rovastin -katsetta, joka loukkauksesta välähti. Välittömästi tuli sieltä: - --- Taidat tässä ruveta tuomariksi? - --- Puhun itsestäni. - --- Sanoit _papeista_. - --- Siten kuin minä käsitän pappisvelvollisuuteni. Minä en saa -harjoittaa mitään ylitsekäymisiä itse, joita minun tulee Jumalan ja -yhteiskunnan lakien mukaan muilta kieltää. - -Rovasti sovittautui vielä mukavammin hemmottelutuoliin, joka -synnillisesti näytti häntä hyväilevän. Pää löysi entistä mukavamman -tilan selkänojan yläreunaa vasten. Hieroen päänsä takapuolta, sovittaen -siihen ja asetellen polveaan toisen päälle, koska se tässä tuntui niin -erittäin sitä kaipaavan, hän virkkoi: - --- Olet sinä nyt olevinasi... ää. - -Siitä tunsi, että hänen mukavuuttaan oli häiritty. Tuo poikaviikari! -Olkoon ensinnä neljäkymmentä vuotta pappina ja tulkoon sitte... - --- Minä en tahtonut loukata setää, sanoin vain itsepuolustuksekseni. - --- Röyhkeyttä se oli... ää. Muna tahtoo olla kanaa viisaampi aina. -Meillä vanhoilla on ylitsekäymisemme, nuorilla heidän ylpeytensä... ää. -Rovasti ryyppäsi. -- Jumala näkee kaikki, hm. - -Nuori pastori olisi voinut jo mennä, mutta ikävä yhteensattumus -esimiehensä kanssa pidätti. Oli kovin vaikea ratkaista miten olisi -meneteltävä. - -Armovuodensaarnaaja ei ollut milloinkaan sattunut tällaiseen seuraan, -jossa yleinen mielipide tuntui olevan niin jyrkästi toinen kuin hänen. -Vain ylioppilasseuroissa oli ollut, minkä oli ollut, eikä -juopottelevissa kuin pari kertaa. Mutta nämä olivat vanhoja herroja. Ne -johtivat koko pitäjään sivistynyttä mielipidettä. Tunsivat tavat ja -toisensa perin pohjin. Hän oli nuori, outo ja vieras. Jos hän alistuu, -näyttäytyy hän raukaksi. Jos alkaa julkisen riidan, pitävät häntä -pöyhkelijänä. Jos hän poikkeaa hymyillen tästä, antaa hänkin -myönnytyksensä kieltolain rikkomiselle. Jos hän puhuu suunsa puhtaaksi, -saa hän kaikki vihamiehikseen... - --- En minä röyhkeydessä, alotti armovuodensaarnaaja nöyrästi. - -Rovasti vääntäytyi mukavassa olinpaikassaan hermostuneesti. - --- Minä vain käsitän Jeesuksen käskyn... jatkoi pastori. - --- Mutta säästähän nyt, hyvä mies, tämä toistaseksi, puhkesi rovasti -Moiliainen ja vaivautui nousemaan syntisenmukavalta istuimeltaan. - -Nyt välähti nuoren papin silmässä. Hän suoristihe. - --- No niin! Ehkä saan luvan sanoa hyvästi. - -Hän oli saanut terästä sieluunsa, kätteli kaikkia ja lähti. - -Rovasti Moiliainen painautui uudelleen syvään, pehmeään tuoliinsa, -kilautti hieman kuuluvasti lasiaan. - --- Maaliskuu taitaa olla... ää-hää... - -Kilistettiin. - - - - -IV. - - -Seura ilmeisesti tunsi vapautuneensa, kun armovuodensaarnaaja oli oven -takana. - --- Kyllähän hänellä on oikein, tavallaan, nuorella virkaveljellä, -alotti rovasti hieman ryppyä silmäkulmassa ja helpottavaa hymyä -lempeässä suusopessa. -- Viinan nauttiminen on paha asia kansalle, hän -jatkoi, ja moni siitä tekee itselleen helmasynnin. Mutta yhtä helposti -sen jyrkkä kieltäminen tekee toisista fariseuksia. Meidän Herramme on -asettanut niin viisaasti tässäkin, että on apostolinsa kautta kieltänyt -_ylönjuomisen_, joka tuottaa pahennusta. Vähän, kohtuudella nautittuna -on se jumalanlahja, joka erittäin iloittaa sydämen. Näin minulle -jumalansanasta näkyy. Pieni hurma, jonka viina antaa, tekee ihmisen -helläksi ja tunteelliseksi ja kun on pikkuisen päässä, voi uskovainen -tuntea autuaallista Jumalan läsnäoloa ja unohtaa elämän synnillisempiä, -raskauttavia huolia... ää. - --- Mutta, niinkuin sanottu, hänelläkin, nuorella apulaisella on -tavallaan oikein. Ei sovi papille kansan edessä maistaa, kun laki -kieltää. Kansa on niinkuin apinoita, ne tekevät, varsinkin pahassa, -kaikkea sitä mitä näkevät herrasväen tekevän edellä. - -Rovasti pyyhki sikaarinporoa auguriin ja jatkoi: - --- Nuoret papit saavat noutaa kansan mieltä, vanhana siihen jo tahtoo -väsyä... ää. - -Seura ei keskeyttänyt kertaakaan rovastia. Heidän silmistään loisti -ilmeinen tyydytyksen ilo, sillä kaikki huomasivat vienon punerruksen -rovastin lihavalla poskella ja silmäkulmassa pienen rypistyksen. Ukko -oli armovuodensaarnaajan kera tapahtuneen keskustelun kiihotuksen -johdosta huomaamattaan hieman hulauttanut. - --- ... ää. - -Tohtori huomasi, että pappi oli toistaseksi lopettanut ja sanoi: - --- Minun ajatukseni, jos saan sanoa... - --- Sanokaa... mielelläni! nyökäytti rovasti. - --- -- on se, että nykyajan niin suurella paatoksella esittämä vaatimus -siitä, että sivistyneen väen tulee luopua kaikesta, jos nyt niin tahtoo -sanoa: ylellisyysnautinnoista, antaakseen kansalle hyvän esimerkin, on -yksi niitä vaatimuksia jotka valtaansa kurotteleva kansanvalta on itse -muovaillut, kuten palvelijoilleen. Mutta mitään oikeuspohjaa sillä ei -ole, vaikka... - --- Koko kieltolaki on tällaisen... anteeksi että katkaisen, pyysi -apteekkari. - --- Sanokaa vain. - --- Niin, koko kieltolaki on tällaisen, sairaan, fanaattisen uskonvimman -ja kiihotuksen tulos! - --- Jos ei nyt juuri niinkään... ää, kyllähän kansan ja myöskin eräiden -herrasmiestenkin liiallista nautinnon vapautta pitää rajoittaa, kun -eivät ne ymmärrä kohtuutta. Mutta kuitenkin... minä luulisin, että se -Brattin järjestelmä olisi hyvin mukava. Siivot ihmiset saisivat -ryyppynsä nauttia ja olla silti kunnon kansalaisia, ei tarvitsisi tehdä -sitä näin sulettujen kartiinien takana... ää. Naurahti. - -Herrat nyökyttelivät päitään ja naureskelivat. - --- Niitä on sellaisia, jatkoi rovasti, jotka tarvitsevat tässäkin -asiassa lain holhousta, niinkuin tämä Malakias Kirsikin. Kuuluu olevan -aivan surkeassa tilassa. - --- Juonut tenttua ja pontikkaa... Siihen vie kieltolaki! huudahti -apteekkari Lemón. - --- Kerrassaan kieltolain uhri, vakuutti Fors. - --- Mahdollista, myönsi rovasti, mutta kyllä se mies on pilalla. - --- Täällä on aivan pääsemättömissä hänen kanssaan, sanoi apteekkari. - --- Vaatii niin usein? kysyi nimismies. - -Puheeseen sekausi Himonenkin: - --- Kummallista. Se hänen isänsä, vanha Siimon Kirsi, on elinaikansa -ollut kova viinamies, mutta en minä luule, että hän on milloinkaan -viinapiruja nähnyt. - -Tohtori katsoi gulashiin viistoon. - --- Kelpo mies kaikin puolin, kuitenkin, vakuutti rovasti. - -Oveen koputettiin. Apteekkari meni ja avasi raolleen. - --- Täällä on Kirsin vaari, asiaa apteekkarille. - -Kaikki katsahtivat toisiinsa. Apteekkari pistäysi ulos. Vähän ajan -kuluttua kutsuttiin lääkärikin. Kun he vihdoin palasivat, äännähti -apteekkari istuessaan: - --- Sellaista se tekee, kieltolaki! - --- Noo, hillitsi tohtori. Minä pelkään että tässä on sittenkin -kysymyksessä myöskin perinnöllinen alkoholismi. - --- Oliskohan? kysyi rovasti mielenkiinnolla. Kuinka siellä ovat asiat? - --- Tyypillinen _delirium tremens_. - --- Oo... _taas?_ - --- Onko sitä ilmennyt jo ennen? - --- Noin pari vuotta sitten, mutta se meni ohitse. - --- Vai niin. Silloin en ollut täällä. - --- Eikö vaadittu tohtoria sinne? - --- Huomenna, jollei nyt hellitä. - --- Mitä siihen sellaiseen... ää? - --- Mitäpä juuri muuta kuin konjakkia. - --- Saiko? - --- Tietysti. - -Rovasti vaipui hiljaiseen mietiskelyyn ja muu seura porisi minkä -mitäkin alkoholin ensi vaikutuksen alaisena. Mutta lääkärin -mielenkiinto oli tarttunut Kirsi-kysymykseen. Hän siirtyi lähemmäksi -rovastia ja mainitsi halunsa. - --- Niin, sanoi rovasti, siinä saattaa olla sukuperintöä ja -romantiikallakin on osansa. Minä voin kyllä kertoa siitä jotain, jos -herrat haluavat kuulla. Tarinalla on oma mielenkiintonsa. Kauppamies -taitaa sen tunteakin. - -Ja rovasti alkoi kertoa. - -Tämä Kirsin suku on hyvin vanha talonpoikaissuku. Vanha isäntä, -Siimon, lie nyt kuudenkymmenenviiden seuduilla, poika Malakias, -nykyinen isäntä, mahtaa olla siinä 35 iässä. Suku on aina ollut -paremmanpuoleisessa varallisuuden tilassa, elänyt siivosti ja nauttinut -yleistä luottamusta. Mutta viinaanmeneviä ovat miespuoliset jäsenet -olleet, kuten olen kuullut, jo tämän Siimoninkin isä. Ja Siimonin tytär -on mielisairas, houruinhoitolaitoksen asukas. - -Tämä nykyinen isäntä, Malakias, oli nuorena miehenä aivan ehdottomasti -raitis. Hän oli harvinaisen kaunis nuorukainen, innokas urheilija ja -lukumies. Sitä oli hauska nähdä, sitä poikaa, ja mielellään vanhempikin -mies hänen kanssaan sanan vaihtoi. - -Mutta sitten rupesi mies harrastamaan kilpa-ajoja. Hän hankki oriin, -kulki sen kanssa kilpa-ajoista kilpa-ajoihin ja tottui hevosmiesten -joukossa ryypiskelemään. - -Näillä samoilla retkillä hän luultavasti tutustui nykyiseen vaimoonsa, -jonka isä, suurviljelijä naapuripitäjäästä, oli pojan vienyt kerran -kotiinsa leikillään katsomaan tytärtään. Siitä tulikin tosi ja minun, -vanhan miehen, täytyy kehua, että komean morsiamen Malakias sai. Rikas -se myöskin piti oleman, vaikka sitä nyt ei vielä tiedä, kun isä on -kiinni suurissa asioissa, kuuluu toisinaan kallistavan lasia hänkin ja -tekevän silloin varomattomia kauppoja, kun sattuu. - -Sitten siitä ruvettiin puhumaan, että tämä Malakias rupesi juomaan -aivan tuhottomasti. Entisestä siististä, raittiista miehestä tuli -muutamassa vuodessa niin auttamaton juomari, että kertovat hänen jo -pikku-ukkoja näkevän. Silloin kyllä, kun hän pysyi kotona, koetti -hillitä itseään ja vaimokin taisi vaikuttaa, mutta kun taas lähti -matkoilleen, silloin kaikki parannus meni nurin. - -Pahimmiksi asiat näyttivät kehittyvän kuitenkin vasta sitten, kun -Malakias lankesi pitämään yhteyttä huonojen naisten kanssa. Siihen asti -vaimo hoiteli ja apusi miestään. Mutta kun kerran omin silmin näki -kaupungissa Malakiaksen muutaman huonomaineisen naisen seurassa, -silloin katkesivat suhteet. Se emäntä on ylpeä ja lujatahtoinen nainen. -Hän jätti sillä kertaa miehensä markkinoille ja tuli yksin kotiin, -kohteli sittemmin aivan kuin vierasta miestä. Siitä syntyi merkillinen -suhde. Mies rukoilee anteeksi, vaimo ei korvaansa kallista. Hän ei -myöskään hauku eikä pauhaa, kuten naiset tavallisesti tällaisessa -tapauksessa. Hän on vain jäisen kylmä ja vieras. Mies on, kaikesta -huolimatta, aina ollut vahvasti kiintynyt vaimoonsa, on rukoillut -rukoilemasta päästyäänkin anteeksi, mutta mikään ei auta. Entinen -rakkaudellinen, lämmin suhde on kerrassaan loppunut. Se se on, joka -Malakiasta nyt painaa. Ja hän juo suruunsa, mitä käsiinsä saa. Se on -murheellinen suhde kahden nuoren ja luonteeltaan kelpo ihmisen välillä. - -Mutta kaikkein liikuttavimmaksi tekee suhteen se, että heillä on pieni, -taitaa olla kolmivuotias, poikanen, jossa vanhempain eristetty rakkaus -nyt kahden puolen yhtyy. Heillä on ollut useampia lapsia, mutta kaikki -muut ovat kuolleet, tämä yksin elää. Kumpikin vanhemmista elää nyt -tässä pikkupojassa. Siinäkin ilmenee kuitenkin jo se surullinen puoli, -että lapsi jollain tavoin karttaa isäänsä, arvatenkin alituisen -juopumuksen ja löyhkän vuoksi. Ja miesraukka, joka, kumma kyllä, pitää -että hänen juomahimonsa on perinnöllinen, on alkanut pelätä, että se -periytyy myöskin hänen ainoaan poikaansa, jos elää. - -Vaimon koko elämä kohdistuu poikaan, jota hän vierottaa isästä niin -paljon kuin suinkin. - -Sydän heltyy, kun hetkisenkin seuraa näiden nuorten ihmisten elämää. -Mies toisinaan selvällä ollessaan melkein tylsänä, kodilleen puoli -vieraana, ikävöiden armahtavaa katsetta vaimoltaan, yrittäen kiihottaa -rakkauden vilahdusta esiin pikkupojastaan saadakseen ikävöivään -sieluunsa hetkiseksi pilkistämään yhdenkin rakkaudensäteen, jota hän -vaimonsa sielusta turhaan odottaa. - -Lääkäri oli seurannut mielenkiinnolla. Hän ei ollut ennen kuullut tätä -perhetragediaa näin esitettävän. Erikoisesti kiinnitti häntä sen -psykologinen puoli. Kysyi: - --- Onko vaimo ennen rakastanut miestään? - --- Aivan erikoisesti! Sanovat että hän oli siihen suorastaan -hullaantunut, totesi rovasti. - --- Ja nyt on kokonaan kylmä? - --- Aivan kylmä. - --- Ja mies yrittää rakkautta uudistaa. - --- Kaikin voimin. - --- Ja syynä jäähtymiseen on, että tapasi miehensä huonon naisen -seurassa? - --- Naisen miehensä sylistä, oikasi Himonen. - -Rovasti sanoi hämillään: - --- Miten lie ollut... minä en sellaisia niin tarkkaan tutki, -yksityiskohtia. - --- Ja lasta molemmat hellivät? - --- Intohimoisesti. Sievä pikkupoika se onkin, oli äsken ukon mukana, -kertoi apteekkari. - --- Aivan oikein! huomasi lääkäri. - -Taas koputettiin. - -Kirsistä oli nyt tullut renki Joose. Emäntä on pyytänyt lääkärin -tulemaan, kun isäntä on sairaana. - --- Joko vanha isäntä ehti kotiin? kysyi lääkäri. - -Ei ollut ehtinyt. Mutta isäntä oli niin sairaana. Ja emäntä _pelkää_. - --- Pelkääkö? - --- Jos tohtorin sopisi tulla? Mulla on juoksija. - -Tohtori lähti. - - - - -V. - - -Malakias Kirsi makasi vuoteessaan. Hän ei muistanut äsken olleensa -ulkona ja hosuneensa porraskäytävässä luutakynällä pahojahenkiä. -Hänellä oli vain yhä kummallinen päänkipunsa. Ei niin, ettei hän sitä -tuntisi... pohmeloahan se on! Kyllä hän sen vanhastaan. Mutta tällä -kertaa tauti on erikoisempaa, on kestänyt monta päivää... kuinka monta -päivää onkaan kestänyt? - -Ja sitten... Hän värisi kauhusta. Oliko hän todellakin nähnyt jotain... -ilmeisiä piruja? Vai näkikö hän unia, pahoja unia vain? Hän muisteli -viime viikolla ryypänneensä useamman päivän pontikkaa parin toverin -kanssa, ja spriitä. Toisella oli tukku reseptejä, joilla saatiin. Mutta -sitte häipyi mielestä kaikki, sekautui irstaisiin lauluihin, sitte -pieniin matoihin, sitte ammotteleviin kitoihin, sitten kuohuvaan -savitulvaan, joka pyrki suuhun... - -Nyt oli pää kuin vieraan ihmisen pää. Sitä tuskin sai ylös tyynystä. -Siellä tuntui matelevan ajatuksia aivan kuin isoja matoja. Väliin hän -luuli kaikkia katselevansa kuin sivullinen, mutta ei ymmärtänyt mitä ne -olivat, eikä missä olivat. Kunnes kamala tuska muistutti, että kysymys -oli juuri hänen omasta päästään, omista ajatuksistaan, omista -mielikuvistaan. Vuorollaan taasen kaikki pysähtyi, seisoi kuin tukki -jäässä. Silloin teki mieli nukkua... nukkua pois kaikesta. Kunnes taas -ilmestyi näköpiiriin joku kiusaaja. - -... Missähän emäntäkin taas? Sille ei uskalla puhua. On vihainen ja -katsoo... Mutta kuulisi edes hänen astuntansa. Olisi turvallisempi. -Äsken hän luuli Eliisan käyneen kamarissa, mutta ei taitanut katsoa -sänkyyn... Se vihaa... Minä raukka! Jeesus armahda! - - * * * * * - --- Haa haa! - -Malakias nauraa ja pitää hulluniloa. Häntä katsoo nainen jostain. Sen -katse nauraa, virnistää. Malakias kiihtyy, huutaa... Hänessä herää -himo. - --- Tule! huutaa. -- Pirujako kiusaat? -- Tule! - -Hän tempaantuu ylös, ryntää, hamuaa syliinsä... Sylissä ei ole -mitään... jotain kosteaa ja kylmää vain valuu pitkin rintaa, jalkoja... - -Häntä viluttaa, hän värisee, painuu takaisin vuoteeseen. - -... Asteleeko Eliisa keittiössä? Pehmitä Jeesus hänen mielensä antamaan -minulle anteeksi! - --- Mutta mikäs minun on? Tämähän oli kirkas, selvä ajatus? - -Juovuksissa, päissään. Ja kuitenkin, mitä tämä on? Oikeassa humalassa -ajatukset liikkuvat, kulkevat, lentävätkin, säkenöivätkin... Mutta -tässä ne makaavat, matavat, kiemuroivat ja vajoovat... vajoovat -pohjattomuuteen, aivan kuin liejussa, aivan kuin ihminen uisi -liejussa... rannattomassa, pohjattomassa liejussa... Harmaassa, -vetelässä savivellissä... hyi!... Auttakaa!... Huk-huk-hukkuu!... -Siniharmaata savea... eikä pohjaa... Menee suuhun... kor-rviin... -silmiin... Apua!... Herra Jeesus!... - -Mies nousee vuoteessaan istumaan. Hänen kasvoillaan kuvastuu hirveä -kauhu. Silmät pyrkivät pullistumaan kuopistaan veristävinä möhkäleinä. -Pitkin vaaleita poskia virtaa hiki. Tukka on kauhusta pystyssä. - -Malakias huutaa yhä Jeesuksen nimessä apua, hän hukkuu. - -Eliisa raottaa hieman ovea ja katsoo. Astuu sisään ja lähenee tyynin -katsein, kiirehtimättömin askelin. Harmaat silmät tutkivat huutavaa, -hikoilevaa, syvän tuskan ahdistamaa miestä. - --- Mikä nyt? - -Mies tajuaa, kääntää veristävät silmäpalleronsa, kurottaa käsin: - --- Hukun... saveen... Apua! - -Malakias kurottautuu, ulottaa kädellään Eliinan vyötäröön, yrittää -kallistaa päätään painaakseen vaimon uumalle. - -Eliisan katse välähtää inhosta. Hän vetäytyy etemmäksi. - --- Mitä nyt? - -Mutta mies tarrautuu kiinni, imeytyy yhä lujemmin, kurottaa painaakseen -kasvonsa vaimonsa helmaan kuin pelastusta etsien. - -Vaimo yrittää vetäytyä pois, mutta ei tee vielä suoranaista väkivaltaa. - --- Mitä sinä nyt? - -Ääni on kireä, kylmä, vihainen. - --- Konjakkia!... Jeesuksen Kristuksen nimeen. - --- Mistä! huudahtaa vaimo. - --- Sinulla on, Eliisa. -- Armahda minua, minä kuolen. - -Eliisa kääntyy mennäkseen. - -Miehen kädet hellittävät. Hän valahtaa vuoteeseen kuin riepu, ummistaa -silmänsä ja näyttää vaipuvan taas tajuttomuuteen. - - - - -VI. - - -Vaimo jää seisomaan ja katsomaan. Katsoo kuin tiedotonta kuollutta, -luulee että mies ei huomaa eikä tajua. - -Mutta Malakias seuraa salaa vaimonsa otteita. Hänellä on valohetkensä. -Hän tajuaa epätoivoisen, kamalan tilansa. Samalla kiihtyy hänessä -rakkaudenpuuska, joka kohdistuu vaimoon. Hänen sydämessään elpyy hiljaa -ihana muisto. Kuin unessa ilmestyy Eliisan tyttökuva tirkistelevään -silmään, hellä, täyteläinen, syrjään heitetty rakkaus nousee kuin -muistojen hämärästä yöstä. Katse tavottaa silmää, Eliisan loistavaa -tyttösilmää... - -Käppyrässään makaava mies valittaa hiljaa kuin kuolemaa tekevä. -Eliisasta tuntuu siltä kuin se tahtoisi katsoa silmiin. Häntä -värisyttää, katse on hänen mielestään joko kuolevan tai hourun. - -Mutta Eliisa ei mene pois. Hän näkee suuret, voimakkaan näköiset kädet, -jotka lepäävät peitteellä. Niistä on alkanut kadota tarmonsuonet, -sijaan ilmestynyt pöhöttynyt pyöreys. - -... Ne ovat osanneet pitää _suitsista_! Kun "Lintu" oli aisoissa ja -Malakias suitsissa... - -Eliisa eli muistoissaan: tunsi elävästi, miten hän oli usein melkein -toivonut, että sillä olisi ryyppy päässä, kun lähdettiin, sillä silloin -nousi Malakias "Linnun" kera sankariksi ja siinä oli rinnalla ilo -istua, sankarin rinnalla... Mutta ne pehmenivät, kädet, ja mies rupesi -sen sijaan kerskumaan ja ääntelemään. Sielun läpi meni tunne tästä -kärsimyksestä, miten väkevän miehen sankariote suitsista hervahtui ja -purkausi häiritsevänä, kerskuvana kiljahteluna naisensa tajuntaan, -aivan kuin olisi ruvennut tippumaan vettä kynttilään... - -Monestihan kuitenkin ilman viinatta sankari-ajot sitteminkin ajettiin -ja elämä itse hihkui, eikä Malakias. Mutta elämä muuttui sen verran, -että täytyi aina tuskallisella pelolla seurata, ettei vain mies ollut -ryypännyt ja ruvennut hihkumaan, kun ihmiset katsovat silloin vain kuka -hihkuu, eikä sitä, _kuka ajaa ja kuinka_... - -Vihdoin löysi hän vierestään sankarin tilalta juopporääsyn... - -Harmasta silmästä välähti vihanlieska. - -... Ja sitten tapahtui se... - -Katkera tunne kävi virinä läpi. Mieshaaska oli tehnyt kuolemansynnin. -Se piti muita naisia, kulki juopuneena kaupungissa aivan kuin koira, -juoksukoira. - -Ensin oli Eliisa itkenyt lakkaamatta ja Malakias oli itkenyt silloin -tällöin, kironnut himoaan ja syntiään ja lankeemustaan ja vannonut -parannusta. Mutta hän rikkoi yhä uudestaan. Häntä hallitsi joku muu -kuin hänen oma tahtonsa. - -Vaimon sielussa lakkasi itku. Siellä jäähtyivät tulet, entinen -rakkauselämä sammui, sen lähteet kuivuivat. Mikäli Malakias laskeutui -aste asteelta, sikäli Eliisan sielussa ylönkatse jäädytti ja paadutti. -Sinne sijoittui asumaan halveksimisen tunne, joka ei enää sittemin -koskaan näyttänyt poistuvan. Se vain samalla, kun kävi kiinteämmäksi, -moninaistui ja rikastui alkaen tuottaa eräänlaista nautintoa, joka -omituisella tavalla korvasi entistä rakkautta. - -Malakiaksella oli jo ennen ollut tilapäisiä viinahulluuden kohtauksia, -mutta aivan näin rajua ei koskaan ennen. Vaimo ei halunnutkaan salata -itseltään toivovansa että tämä kohtaus päättyisi kuolemaan. - -Miksi miesrenttu häntä sitoo, kytkee, nimittää _vaimokseen_? Millä -oikeudella?... vaikka on ajelehtinut kaikenlaisten markkinalutkain -kanssa ja... ja... - --- Jumala!... Sinä tiedät, että minä olen puhdas. - -Hän melkein sihisi hampaistaan tämän ajatuksen. - -Mutta se samalla häntä rauhotti. Kuitenkin heräsi sielussa joku -syyttelevä ajatus, joka esti viattomuuden ilon hekumoimista yhdessä -kostoajatuksen kera. Hän ei tietänyt mitä se oli. Jotain epämääräistä -vain. - -Eliisa koettaa harkita älyllisesti. Hän yrittää etsimällä etsiä -tunnetta, joka _lämmittäisi_. Hänen sielussaan on vilu, hän kaipaa -lämmintä. Joka tapauksessa tuo mies on raukka, onneton. - -Mutta hän ei löydä lämmintä kohtaa, sellaista, joka herättäisi -osanottoa, häntä melkein enemmän viluttaa. Markkinanaiset, kilpailijat, -eivät hetkeksikään poistu mielestä. Hän näkee miehen niiden seurassa -peliä pitämässä. Hän purasee hammasta. - --- _Sitä_ ei hän anna anteeksi! hän taas melkein ääneen ajattelee. On -antanut miehelle neitseellisen puhtautensa, ensi-rakkautensa ja -- -senkin hän hyvin tiesi! -- kuulun kauneutensa. Mies on kaikki -huijannut, heittänyt lokaan, lutkain jalkoihin. Niiden kanssa pitänyt -peliä ja _pil-kan-nut häntä_... - -Eliisaa puistatti. - -Malakias ulisi ja vaikeroi. Oli kuin kamala tauti olisi hellittänyt -siksi ajaksi, kun vaimo seisoi siinä ja hän sielussaan huusi armoa, -laupeutta, apua... - -Hän ei uskaltanut virkkaa mitään... ettei lintu vain lehahtaisi pois -vuoteen viereltä pakoon ja veisi toivontähteitä mennessään. Hän tajuaa -nyt kaikki tarkkaan ja unesta heräävä rakkaus alkaa polttaa kuin kuume. -Se tuo mieleen pojankin, ainoan, Iiskan. - -Elämän toivon. - -Sairas ulisee ja vaikertaa. - -... Ei _ikänä anteeksi_! jatkuu vaimon ajatus. Hänelle menee mieleen -ystäväin säälivä osanotto silloin, kun häpeä paljastui. Ajattelee taas -puoliääneen vanhan ajatuksensa: - --- Mitä sääli hyödyttää säälittävää! - -... Kiusaa se vain ja piinaa, tekee tuskan polttavammaksi, häpeän -monenkertaisemmaksi, pakottaa vihaamaan säälittelijöitäkin... - --- Mitä he tietävät sieluntuskasta aviovaimon, joka rakastaa ja löytää -miehensä lutkan sylistä! - -Eliisa lähtee, astuu pois tuhkan harmaana kasvoilta. Tuskin hän on -sulkenut oven, kun sairas ponnahtaa istuvilleen. - -Uusi raivokohtaus alkaa. Se kestää nyt pitkään, pitkään. - -Vaari ei ole vielä ehtinyt kotiin apteekista. Emäntä alkaa epäillä -konjakin parannusvoimaa. Joose saa panna puihin juoksijan ja noutaa -lääkärin. - -Hän saapuu melkein samassa kuin ukkokin. Erinäisiä keinoja käyttäen saa -lääkäri sairaan rauhottumaan. - - - - -VII. - - -On tullut kevät. - -Ensimäiset huhtikuiset suvituulet puhaltelevat etelästä. Lumi sulaa. -Tiet käyvät likaisiksi. Kujissa putkahtelee syvään. Muutamilla -vainioilla alkaa näkyä maaläikkiä. Koski jo korottaa äänensä. Taivas on -alkanut muuttaa väriään. - -Ihmisistä katoaa talvinen kankeus. Sydämissä tapahtuu sulaminen. Koko -olemuksesta loistaa: kevät tulee! - -Malakias Kirsi ajaa lantavettä sulavalle hangelle. Haju leyhähtelee -kauas. Hänen silmästään pilkistää elämäntuntu: se hymyää. Ja suu hymyää -myös! Riuska ori on päässyt jalottelemaan lantavesilaatikon vetäjänä. -Perässä, muutaman sylen matkassa ajaa Joose vanhaamustaa samanlaisine -kuormineen. Ajaa ja viheltää. Polkkaa. - -Itse Malakiaksenkin huulet suippenevat vihellykseen. Poikana se konsti -häneltä kävi. Sittemmin oli jäänyt. Hän muistelee... - -Pöhötys kasvoilta ei ole vielä kokonaan poissa. Silmien ympärillä -asustaa musta rengas ja poskipäiden ylipäässä paksut pussit. Malakias -muistaa ne. - -Hän ei nyt ryyppää, -- "tällä kertaa" sanoo hän, jos joku kysyy. Se ei -siis merkitse lopullista raitistumista. Hän selittää viimeisen -viinatautinsa johtuneen siitä, että luuli pontikassa, jota oli ostanut -satunnaiselta trokarilta, olleen "jotain myrkkyä". Nyt tahtoo Malakias -näyttää, ettei hän ole mikään viinanorja -- vielä. Tämä ajatus on häntä -ihmeellisesti kannustanut. - -Emäntä kaihoo, karttaa, vetäytyy syrjään, kun Malakias hymyten, -hyväksitehden, katuvana lähestyy. Ei anna anteeksi. Malakiaksen -omassatunnossa polttaa. Antaahan Jumalakin anteeksi! hän ajattelee... - -Mutta kevät! Etelätuuli tuo lohtua. Se hivelee talven haavaa. - -Elämä kääntää esiin uutta sivuaan. Kas! Malakias kiintyy siihen: pelto! - -Siitä nyt puhuvat kaikki, pellosta, maasta, maahengestä. Hevosista on -miesten kesken puhuttu ennen. Se on alkanut hieman hellittää. -Nykyään vain maasta, pellosta, nevasta, lannasta, siemenestä, -viljelysvuoroista, koneista ja siitä kuka paraiten osaa hoitaa peltoa, -panna suon kasvamaan. - -Sepä on omituista. Miksi hevoset nyt ovat syrjään jääneet? Hevoset... -Ihana hevonen tämäkin ori, Poju! Mutta merkillistä, että häntäkin, -Malakiasta ikäänkuin tympäsee ajatella ainaisia hevosajoja. Siinä lie -jotain lapsellista, jotain huijarimaista, jotain... mitä hänessä. Ennen -oli toisin. Miestä, joka raskaalla työhevosella kulki juoksuajoissa, -pilkattiin. Nyt äkkää Malakias sellaiset miehet maamiesten etunenässä. -Sellaisista puhutaan, niille annetaan arvoa, ne rikastuvat. Hinnat ovat -maantuotteilla suuret, hirveän suuret. Malakiaksella on ollut vain -vähäsen luovuttaa. Salakaupassa olisi saanut enempi, mutta ei -ole viitsinyt... paitsi minkä on antanut kylän yleisille -viinankeittäjille. Niille täytyy antaa yhteisen sopimuksen mukaan. Ne -maksavat puolentoistakertaisen hinnan. Kyllä kannattaakin! Ottavat -melkein liikaa hintaa... Onhan siinä vaaraa. Sakot on luvattu yksissä -maksaa. - -Astellessaan oriin jälessä johtuu ajattelemaan, että nyt hän ei ole -viinankuluttaja tällä kertaa. Kyselee itseltään: mistähän kummasta se -johtuu, että viina häneen tekee sellaisen vaikutuksen? Niitä näkyjä oli -jo ennen yrittänyt näytellä, mutta ohi olivat menneet. Moni ryyppää -yhtä paljon kuin hänkin, mutta eipäs vain näe viinapiruja. Mikä senkin -tehnee? Liekö perintövika? Pastori oli sanonut, että jos suvussa on -ollut juoppoutta useammissa polvissa, se voi vaikuttaa. Ja sitä on -ollut. Isä on juonut ja hänen isänsä. Isäkin on joskus näyttänyt -oireita, mutta ei vaarallisia. - -Malakias oli sitä mukaa kuin tuli terveemmäksi ajatellut juomahimon -perinnöllisyyttä. Se palasi yhtämyötään ja yhä mielenkiintoisempana. Ja -mikäli hän painui siihen uskoon, että himo voi olla isänperintöä, -sikäli hänessä alkoi kasvaa isä-Siimonia kohtaan kaunaa. - -Kun synnin juuret alkoivat juontaa isään, alkoi poika, sitä itse -huomaamattaan, vapautua edesvastuusta, samalla kun tuomitsemisen henki -isää kohtaan kasvoi. Isän syyhän se sitten olikin, ettei hän saattanut -pysyä kohtuudessa, nauttia huvikseen, olla niinkuin muut oikealla -tavalla päissään. Isä on ryypännyt elinaikansa, -- poika saa sairastaa -pohmelot! Varsinkin nyt, jolloin hän ei uskaltanut ryypätä, kun hän -näki isänsä, tavallinen punerrus poskipäissä, nenänsivun vavahtelevan -ja silmät sirrillään, oli poika tuntenut niin syvää katkeramielisyyttä, -ettei enää voinut olla ynseätä mieltään näyttämättä. - -Ukko oli herkkätunteinen, suri poikansa surkeutta, ei vastannut tämän -pahoihin tuuliin, koska piti ne kokonaan Malakiaksen harmistuneen -mielen harhakuvina. Omallatunnollaan ei vanhus tuntenut pienintäkään -häivää. Muisti vain omaa, rehellistä vaellustaan, mielessä vilahti -muutamia verensekauksesta aikoinaan sattuneita ikäviä näkyjä. Mutta Hän -vavahti. Oli tullut vahinkoja taloudessa ja hevoskaupoissa. Velkaa... -No ei se mitään! Onpa hyvä aika. Kaikki maksaa. Puupökkelökin maksaa ja -aidanseiväs. Metsää pitää myydä ja maksaa velka. Kaikki! Sitten -panemaan rahaa kokoon. Monet ovat jo panneet. Miksi ei hänkin... -Iiskalle pitää jäädä. - -Häntä värisytti, kun mieleen yhtäkkiä vilahti miten lähellä kuolemaa -oli ollut ja miten kamalata kaikki. Mutta nyt hän elää ja hänellä on -poika... on poika!... Iiska, pulska, vankka poika. Siitä hän kasvattaa -miehen! Ei salli pojan päästä ollenkaan viinanmakuun. Tulkoon siitä -raitis. Kouluuttaa herran. Tottahan sitte pysyy, kun sivistyy, etteivät -ne talonpoikaiset veret ja verenviat vedä viinaan. - -Vaikka osaavathan ne nekin, herrat, juopotella. Monesti oli hänkin -ollut samoissa seuroissa. Kilpa-ajopäivällisilläkin. Ja sitte niillä on -aina ne naiset... Naiset... - -Mielikuvitus varastautui markkina-naisseuroihin. Malakias yritti -riistäytyä pois, vaikkapa tähän virtsanajoon, mutta itsepintaisesti -yritti pysyä siellä markkinoilla. Muuankin. Sillä oli kumman kierot -silmät... se näki aina, nauroi virnisteli ja iski silmää, vaikka ei -katsonutkaan. - -Sai ryöstäytyneeksi väkisin pois sieltä ja pääsi takaisin poikaan, -Iiskaan, silmäterään, pikkuiseen poikaan, hänen poikaansa, joka perii -mitä hänellä on. - -Tuntui taas kerran mukavalle ja lupaavalle elämä. Miehen rinnassa -jatkoi kevät nousuaan. - --- Kun ottais pienen ryypyn. - -Sepä oli somaa! Ilmeisesti joku kuiskasi sen korvaan. Ainakin hän kuuli -sen. - --- Ei se vahingoita, yksi ryyppy. - -Mikä kuiskii...? Malakias hymyää. Onpa minulla poika. Kun Eliisa vain -antaisi anteeksi. Minä rakastan. Millä saan hänet uskomaan sen? -Jumalani... - -Mutta hänen täytyy, eihän ihminen voi iäti vihata? Eikä kukaan ole -itsekään synnitön... - --- Ottaa vain ryypyn silloin, toisen tällöin, sitä veri kaipaa, kun on -tottunut. - --- Mutta kun ei saata... "silloin tällöin!" äännähti Malakias -kuuluvasti, väitellen kuiskuttajan kanssa. - --- Kyllä siihen pian harjaantuu. - --- Eipä! _Minä_ kohta _juon_. - --- Nauretaan sellaiselle miehelle, joka ennen on tohtinut ryypyn -kallistaa ja nyt siihen paikkaan lakkaa kuin veteen. - --- Ei uskalla... - -... Poika on nyt kasvamassa, maata rupeat asumaan, velkasi maksat, -rikastut. Emäntäkin leppyy. Mikäs siinä: pakko on leppyä mieheensä. - -Juttelu oli kuuluvinaan korvassa. Malakias tiesi, että omat ajatukset -siinä vain peliä pitivät. Mutta häntä miellytti kuulla. Se kaikki -nostatti mieltä. Elämä sai sen kautta väriä ja viehätystä. - -Kaiken sen yläpuolella leijui pikkuinen poika, joka nytkin taapersi -pihassa puuhevoisineen, tai lammasnavetassa nuorten karitsain kera -luikki aidantakana piilosilla ja pani pä-ä-ää. - -Virtsa vuosi avatusta aukostaan koskena. Ori asteli hieman arkana -pehmeässä lumessa. Malakias tunsi tekevänsä _työtä_. Oikeata -hyödyllistä työtä. Maamiehen työtä. Hän tapasi itsensä ajattelemasta -kevätkylvöä. Ja samalla menivät ohi paritkin maaliskuiset kilpa-ajot, -joihin oli aikonut, mutta kuitenkin jäänyt pois. Nyt tuntui tuo -poisjääminen _suurelta_ voitolta. Miehen arvo omissa silmissä nousi. -Lisäsi siihen kaikellaista: ei ollut maistanutkaan, Iiska oli ruvennut -pyrkimään isänsä mukaan, ja nyt ajettiin oriillakin pellonhöystöä -- -hän itse. - -Levoton mieli hetkeksi asettui. Joose vihelsi marssia. Malakias yhtyi, -aluksi hymisten. Työnsi hieman kiinni virtsalaatikon suihkuaukkoa. -Väkevä lannanhaju yritti ilettämään. Mutta se oli sivuasia, kun sydän -samalla täyteläisenä tunsi, että mies _tekee työtä_. - -Kiuru ilmestyi ihan pään päälle. Malakiaksen täytyi laata hymisemästä -ja kurkistella kiurua. - --- Kylläpä se! - -Syvä elämäntuntu täyttää miehen rinnan. Ajatukset liikkuvat kuin pilvet -myrskyävällä taivaalla. - -Hänen oli vaikea tavottaa rauhaa. Kun sellainen tunne kosketti näinä -keväisinä työpäivinä, näytti hetkiseksi avautuvan taivaanreuna. Joku -tuntui tuten puhuttelevan ja kehoittavan ystävällisesti työhön. - -Sellaisina hetkinä koko hänen olemuksensa huusi: elämää!... elämää! - - - - -VIII. - - -Eliisa seisoi maitokamarissa ja sihvilöi. Avatusta ikkunasta tulvehti -sisään raikas keväinen ilma. Hämärsi, mutta hän ei ollut vääntänyt -sähköä. Karjakartanolla paloi sähkölamppu. Sieltä kuului palvelustytön -laulu kimakan helähtelevänä: - - "Osta sä kulta se kukkumakello, - kukkumakello, kukkumakello, - Osta sä kulta se kukkumakello - sun sänkyspäähän naulahan." - -- -- -- -- -- - -Toinen tyttö kertasi mukana aina jonkun säkeen. Ja vihdoin yhtyi -Joosekin. Hän luikkasi tallista, jonka ovi oli auki. Yritti saada -bassonsa syväksi ja heliseväksi: - -"-- -- sun sän-kys-pää-hän-nau-la-han!" - -Ukko kuuluu tömistävän jalkojaan eteisen lattiaan ja käyvän tupaan. - -Eliisa toimittelee ajatuksiinsa vaipuneena lopputehtäviään. Ikkunasta -löyhähtelevä raikas tuuli hivelee hänen täyteläistä kaulaansa ja -paljaita käsivarsiaan. Hän kuulee laulun, mutta jäykkä katse ei -myhähdä. Äsken jo huomasi seuraavansa tyttöjen laulunliritystä, mieli -lauhtui kuin keväisen tuulen puhallus. Viime aikoina oli hän tottunut -niin lakkaamattomiin, hetkeksikään poistumattomiin raskaisiin -ajatuksiin, että kun ne nyt, aivan viime viikkoina, olivat toisinaan -yrittäneet kirkastua, oli joskus tapahtunut että hän heti sellaisen -sattuman jälkeen syöksähti aivan äärimmäiseen epätoivoon. Ja siksi hän -oli jo ruvennut pelkäämään jokaista tällaista valonvälähdystä, koska -kintereillä seurasi melkein aina sielunkipu, elämänpimento, epätoivo. - -Hän kuulteli laulua. Ei ajatellut juuri mitään. Viime aikoina olikin -tuntunut turvallisimmalta kieltäytyä ajattelemasta, solua, hipua tai -huomaamatta kulkea asiasta toiseen, päivästä toiseen ilman -mielenkiintoa. Elämässä ei ole mitään, jonka vuoksi maksaisi vaivan -riemuita, innostua, nauraa. Voi olla muille, mutta ei hänelle... -Hänelle oli lapsuus ikävä. Äiti ja isäpuoli riitelivät alinomaa. -Isäpuoli piti hänestä, suosi ja hellikin tavallaan. Mutta äiti vihasi -isäpuolta. Sanottiin että sekin oli ollut uskoton. Liekö? Mahdollista. -Hän ei ymmärtänyt miksi äiti kylmeni hänelle, lapselleen. Nyt oli hän, -itse koettuaan aviomiehen uskottomuutta, alkanut ymmärtää äitiä. - -Ihminen epäilee, vihaa silloin _kaikkia!_ - -Malakias oli nyt ollut juomatta. Hän oli parantunut. Yrittelee -lähennellä. Mutta _hän_ ei salli! Se ei tule sen paremmaksi. Hänelle -oli joku ystävä sanonut: Jumala vaatii nöyryytystä. Hän kysyi: miksi? -Mitä pahaa minä olen tehnyt? Mieheni on pettänyt minut. Rakkaus on -minussa kuollut. Häneltä kysyttiin: vihaatko sinä? En tiedä, hän -vastasi. Nytkin hän sitä ajatteli. Elämä on harmaata ja kylmää. Täällä -vain petetään ja vihataan. Nyt Malakias taas luulee rakastavansa ja -ruikuttaa... - -Hän hymähti katkerasti. - --- Ruikuttaa rakkautta! - -... Mitä se sitten on?... Olla tänään minun kaulassani, huomenna -katulutkain... Hyi sentään! -- Huononakin ollessani minä en tahdo -kilpailla sellaisten kanssa. Saavat pitää omansa, hän ja ne... - --- Ja minä pidän omani: poikani ja kunniani. - -Hän tunsi, miten itsetunto lisäsi elinvoimaa ja uhmaa. Tuli melkein -hyvä olla. Alennustila ei tuntunut niin alentavalle, eikä elämä niin -harmaalle. Mielessä vilahti: missähän se Iiska? Äidillinen levottomuus -täytti samalla mielen. Harmaa, kylmä tunnelma sai lämmintä väriä. Hän -unohti siinä hetkessä koko äskeiset mietelmänsä. Nehän tulivat ja -menivät nykyään itsestään, omia aikojaan. - -Tiloitettuaan maidon, otti hän käteensä erään astian ja lähti tupaan. -Astuessaan sisään ovesta huomasi samassa silmänräpäyksessä Malakiaksen, -joka nikarteli höyläpenkin vieressä haravia korjaten, Iiskan sahaamassa -pienellä sahallaan ja ukon takinhelman ja pieksusaappaan vilahtavan -kamarinovessa ja heti oven painuvan kiinni omituisella kiireellä, -naksahtaen tutulla tavallaan, jossa oli hieman erikoinen ääni silloin, -kun ukko aikoi mennä kaapille. Sen Eliisa nytkin huomasi ja hymähti. - -Ukko oli hänelle sentään niin herttaisen hyvännahkainen, melkein hieman -parempi ja avuliaampi vielä kun oli hiukan maistahtanut. Mutta Eliisan -silmä keksi heti Malakiaksen viheltävän. Sähkö valaisi huonosti, -lampussa oli kuin joitakuita tulisia onkilieroja vain. - --- Mikä sen sähkön taas? Malakias katsoi lamppuun ja samalla Eliisaan. -Sattuivat silmät yhteen, viivähtivät kahden puolen. Eliisa naurahti: - --- Eihän se Iiska vain sormiansa sahaa? - -Läheni. - -Iiska sahata-nilkutti. - --- Ei Iiska, aika mies, kehui isä. - -Iiska sahasi suurta halkoa. - --- Näytä, ettet sinä, sekaantui äiti pojan sahuuseen. - -Mutta poika huusi: - --- Ei!... anna minä tahaan! - -Ja sahasi. - -Molemmat vanhemmat seisoivat ja katsoivat poikaa. Katseet taas yhtyvät. -Malakiaksen silmä rakastaa ja odottaa. Tuntuu kuin koko hänen -hermostonsa odotuksesta vapisisi: nytkö se on lopussa tämä -korpivaellus? Onko nyt kevät tullut? - --- Rakas Eliisa! hän kuiskaa. - -Mutta silloin Eliisa ikäänkuin pyyhkii häntä ohimennen silmäyksellä, -joka on kylmä, harmaa, kuollut, ja lähtee askareilleen. - -Silloin jää Malakias paikalleen kuin patsas. Katse seuraa elottomana -ovea kohti astelevaa naista. Eliisan astunta on keveän joustava, ruumis -notkahtelee sulavasti, huivi on valahtanut niskaan ja valtaava -hiuskuontalo ikäänkuin riemuiten pelmahtanut vapauteensa. Malakiaksen -sydämessä syöksähtää. Silloin ennen -- näky oli monikertaan uusiutunut --- kun Eliisa noin poistui luota, hän _aina_ katsahti taakseen ja löysi -Malakiaksen katseen lumottuna... Silloin Eliisan silmissä eli kutsuva, -hyväilevä, kiemaileva rakkaus. Se kutsui, aivan kuin lapsena -leskijuoksuun, ja Malakiasta ei voinut pidättää mikään. Hän juoksi ja, -jos vain ihmisten silmä välttyi, sulki viehättävän vaimon syliinsä. - -Hieman kalseata oli Eliisan halailu silloinkin. Hänen luonteestaan -puuttui se kuumentava tuli, jota Malakias omassaan tunsi olevan niin -valtaisia annoksia. Tuli, joka kuumentaa rakkauden ahjoa. Eliisa osasi -sitä kiihottaa ja iloita sen kuohusta Malakiaksessa. Mutta itse pysyi -aina pidättyvänä, hieman viileänä. Hän oli niitä, jotka mieluummin -ottavat kuin antavat. - -Malakias oli elänyt koko keväimen uuden elämän aavistelevissa -merkeissä. Hän ei ollut pannut huuliinsa pisaraakaan viinaa. Hän tunsi -miten elinvoima hiljoilleen palasi ruumiiseen, miten ajatuskyky -kirkastui, miten mielenkiinto tarttui yhä uusiin asioihin. Malakias oli -kuin puu, joka oli pitkän aikaa ollut revittynä juurineen maasta, -epämääräisessä muuttotilassa, jonka juuri toisensa jälkeen kuivuu, -kuoleutuu, oksa toisensa jälkeen lakkaa viheriöitsemästä ja väsyy. Kun -puu sitten pääsee takaisin juurilleen, tuntevat ensin elinvoimaisemmat -elämänkutsumuksen. Mehevässä mullassa on elämä. Se nousee juuria myöten -runkoon, latvaan, oksiin. Yhä useammassa juuressa elämä vertyy, yhä -useampi oksa ja lehvä alkaa viheriöidä. Puu voimistuu, alkaa elää. - -Näin oli käynyt Malakiaksen. Hän itse tunsi sen omassa ruumiissaan. -Vapiseminen väheni päivä päivältä. Voima palasi. Käden omituinen, -paisunut pulleus vaihtui hiljalleen työkädeksi. Pöhötys posken -yläpäästä laski. Silmä alkoi saada eloisuutensa. - -Hän odotti että Eliisa unohtaa sitten, kun Malakias paranee, saa -takaisin miehen ulkomuodon ja huomaa ettei hän enää juo. Hänen heräävä -elinvoimansa etsi uusia tehtäviä ja eräisiin se imeytyi suurella -voimalla. - -Varsinkin talouteen. Kevättä varten oli hän varustautunut nyt kuin -mies. Hän tahtoi kylvää, rakentaa, järjestää. Mitä enempi hän ajatteli -ja puuhasi käytännöllisten asiain kimpussa, sitä vähemmän hän kärsi -aviosuhteen rikkoutumisesta. Mutta se tuli ja hyökkäsi päälle aina kun -silmä välttyi. Silloin näytti siltä kuin kaikki, _kaikki_ olisi turhaa -niin kauan kun tämä yksi asia on järjestämättä. - -Hän luuli tuntevansa vaimonsa perinpohjin. Eliisa oli hieman viileä. -Mutta sitä ei Malakias ollut koskaan ottanut lukuun. Onhan Eliisa -kuitenkin _hänen_. Ja siihen hän tyytyi. Kun hän sai rakastaa ja Eliisa -hymyili -- se riitti. Mutta nyt. Hänen täytyi aina ajatella, kun -Eliisan kanssa silmä sattui yhteen: nyt hän ajattelee minun -lankeemustani. Eihän hän voi sitä olla ajattelematta? Ei hän voi! -Ihminen on ihminen. Hän luulee, että minä muistan _niitä_. Hänen -rinnallaan. Sellaisia!... - -... Armahda Jumala, miten minä kuitenkin saatoin! Mutta ikinä ei -sellaista olisi selvällä... ei koskaan. Selvällä minä en koskaan... -Mutta miksi vie viina sellaisiin?... Häpeästä sitte täytyy juoda lisää -ja sitte tulee liikaa. - -Miten kaikki onkaan muuttunut siitä, kun Eliisa tuli meille. Ajattelin -että hänellä piti olla hyvin, että hänen ei ikinä pidä saada syytä -moittia minua, minä kun teen kaikki mitä hän... Nyt?... - -Hänen kätensä vapisi niin, että sai osoitella ennenkuin sai -haravanpiikin lapaan. - -Mutta nyt alkoi Iiska itkeä. Saha oli purassut sormeen. Eliisa lensi -ulkoa. Malakias tempasi syliinsä. Verta tuli, mutta haava ei ollut -suuri. Ukkokin kamaristaan hätään asteli. - -Koko hätä muuttui lapsen lohdutteluksi. Isä piti sylissään. Äiti sitoi. -Vaari jutteli: - --- Kyllä se paranee. - --- Paha taha, sanoi Iiska mielistyen sormisiteeseen. - --- Paha saha, kertasi äiti. - --- Minä panen pahan sahan pois, sanoi ukko. - --- Iikka tahaa vielä! - -Ja poika vääntäysi isän sylistä. - --- Sahaa uudesta! kehoitti isä. - --- Ei enää, torui äiti. - --- Anna sen... - --- Sahaa kaikki sormensa. - -Siinä keksi Malakias jo leppeämmän vivahduksen. - -Hänen sielussaan alkoi laulaa pieni lintu. - -Äiti meni. - --- Älä vain anna sille enää sahaa, varoitti mennessään. - -_Uudelleen_, totesi Malakias. Hän sieppasi pojan syliinsä. - --- Me lähdemme katsomaan "Pojua". - --- Pojua, Pojua! hoki poika käärien kätensä isän kaulaan. - - - - -IX. - - --- Me olemme kaikin syntisiä, sanoi pastori Rapinen ja tutki -katseillaan Eliisaa, joka kahvitarjottimesta kiinni pitäen istui pöydän -vieressä. - --- Epäilemättä. Ja minä olen yksi suurimmista, mutta... - --- Mutta? - --- Mutta minä en voi uskoa, että Jumala olisi lähettänyt minulle -rangaistuksen tässä muodossa. - --- Miksi ette? Mistä te tiedätte, mitä muotoja Jumala milloinkin haluaa -käyttää? - --- En tiedäkään. Mutta miksi Jumala antoi minulle miehen, joka juo -itsensä juoppohulluksi? - -Eliina oli suuttunut. Sieramet kohoilivat ja poskilihakset värisivät. -Hän jatkoi: - --- Minä olin lapsi, ja Jumalan piti tietää että olin viaton! Miksi -Jumala laittoi minulle juopon miehen, joka sen lisäksi...? - -Hän heitti ylpeästi päätään kuin taisteluun hyökkäävä naarasleijona. -Tumma puna oli noussut poskille. Hän ei lopettanut. Asiahan oli -julkinen. Hän tiesi, että Malakias oli laittanut tämän keskustelun -pastorin kanssa. - -Pastori Rapinen ei ollut odottanut näin tuimaa otetta. Hän oli tottunut -juttelemaan vain naisten kanssa, jotka alistuvat. Tämä oli toista -lajia. Hän mietti hetkisen ennenkuin jatkoi, alentuneella, muuttuneella -äänellä: - --- Kyllä minä ymmärrän teitä, mutta... - --- Mitä Jumala tarkoittaa sillä, että hän antaa minun kärsiä rikoksesta -jota en ole tehnyt? Sitä minä en ymmärrä. - --- Syntiä ovat kaikki tehneet. - --- Niin! Mutta miksi ei minua rangaista niistä joita ehkä olen tehnyt? -Miksi minulta viedään _elämä_? - --- Eihän Jumalalla ole määrättyjä rangaistusmuotoja. Mutta: te olette -luultavasti hyvin syvästi rakastanut? - --- Miestänikö? - --- Niin: hyvin, _hyvin_ syvästi? - -Eliisan huuli vavahti. Hieman avuttomana katsoi hän pappiin. Suu yritti -hymytä, mutta ei onnistunut. - --- Onko miehenne saanut _tuntea_, että te rakastatte häntä? - -Veri oli tipahtaa poskista, kun hän virkkoi: - --- Minä en ole koskaan ollut kenenkään muiden kanssa missään suhteissa. - -Sitte hän näytti miettivän. Ja aivan kuin totuus olisi pakottanut hänet -vielä lisäämään: - --- Minä en tiedä... minulla taitaa olla sellainen luonne... - -Enempää ei hän voinut sanoa. - --- Minä ymmärrän, tyytyi pastori. Mutta entäpä jos tämä olisi -vaikuttanut vierottavasti mieheenne? - -Vaimon huulet taas vavahtelivat. - --- Onko hän niin sanonut? - --- Ei. - -Eliisa tuntui hieman vapautuvan kiusallisesta vaikutuksesta. -Ajatuksissaan hän sanoi: - --- Minä luulen rakastaneeni niin paljon kuin minä olen voinut. - --- Niin, sanoi pastori, enempäähän ei ole oikeus kellään vaatia. - -Hän rykäsi ja jatkoi: - --- Mutta jokaisella ihmisellä on lupa vaatia onnellista elämää. - -Vaimo nosti kysyvää katsettaan. - --- Sen saamiseksi täytyy _uhrata_ usein se, mikä ihmisen mielestä -näyttää olevan juuri hänen onnellisuutensa elinehto. - -Eliisan katse kysyy. - -Pappi jatkaa: - --- Ymmärtääksenne minua, täytyy hieman selittää. Teidän miehenne olisi -kaivannut myöskin hellää sääliä, osanottoa ja anteeksiantamusta -lankeemuksessaan, voidakseen _tulla_ sellaiseksi mieheksi jota te -ajattelitte ja rakastitte. - -Pastori katsoi läpitunkevin silmin. - -Eliisa ei katsettaan väistänyt, mutta silmässä ilmeni suurta -levottomuutta. Pappi jatkoi: - --- Teidän miehellänne on _perinnöllinen_ alkoholismi. Hänen -juoppohulluutensa on isien perintö. Häntä tuskin saattaa pitää itse -syyllisenä, ainakaan muuta kuin osittain. Syy on isissä, -yhteiskunnassa, joka toimittaa ihmisten saatavaksi tätä kamalaa -ainetta, niissä, joiden esimerkki houkuttelee heikkoja juomaan, niissä -juopoissa, joiden seurassa tauti on kehittynyt. Mutta langennut saa -kuitenkin koko yhteiskunnan edessä kantaa kaiken edesvastuun. Eikö -sellainen ihminen ole myöskin säälittävä, aivan kuin ihminen joka -tietämättään saa spitaalitartunnan? Eikö myös hänellä ole aihetta -syyttää Jumalaa: miksis minun tämän kaltaiseksi teit? - -Nyt vaimo vapisi. Hän kurotti kätensä pappia kohti kuin apua anoen ja -kuiskasi: - --- Me-_meneekö_ se tauti... _aina_... perintönä? - -Harmaat silmät lävistivät pappia. Mutta kun pastori viipyi, kiljahti -Eliisa: - --- Oi! Älkää sanoko. _Se ei mene!_ Ei saa! - -Hän hyökkäsi nyrkit pystössä kohti kalpeana seisovaa pappia, ikäänkuin -estääkseen tätä sanomasta kauheinta. Mutta samalla hän lysähti tuoliin. -Vääntelehti ja voihki niin hirveän tuskan vallassa että papinkin -kyyneleet alkoivat vuotaa. - --- Poikani... poikani!... Hyvä Jumala armahda!... Älä enää meitä -rankaise niin hirveällä tavalla. - -Rukous tippui huulilta kuin kyynelin. - -Yhtäkkiä hypähti hän jaloilleen, polki raivoten lattiata ja kohotti -ristitetyt kätensä taivasta kohti huutaen: - --- Herra Jumala... ota minun kunniani ja onneni, mutta säästä lapseni -tältä hirmuiselta perinnöltä! - -Pappi läheni kalpeana, joko auttaakseen tukeamalla vapisevaa vaimoa, -tahi langetakseen polvilleen rukoukseen. Mutta Eliisa riensi kiivaasti -omaan huoneeseensa ja heittäysi vuoteeseensa valittaen kipeästi. - - - - -X. - - -Sillä aikaa kun edellä kerrottu tapahtui, oli Malakias liikkunut -kartanolla. Iiska ajeli naapurin vuotta vanhemman tytön kanssa, tytön -ollessa hevosena ja Iiska ajajana. Malakias ei tehnyt oikeastaan -mitään. Hän kävi huoneissa, tarkasteli rattaita, työkaluja, kohenteli, -kolisteli, mutta katsoi joka välissä asuinrakennuksen rappusille, tahi -kuulteli. Kun kuuli kiivaan, lyövän ovenkäynnin, säikähti. Sen -yhteydessä oli jotain ääntä kuulevinaan. Kun kiireesti, melkein -puolijuoksua riensi tupaan päin, löi hänen sydämensä kummasti. Miksi -ovi kävi niin kovasti? Mitä tapahtui? Oliko sittenkin tullut tehtyä -tyhmästi pyytäessään papin puhumaan Eliisan kanssa? Mutta kun hän ei -itse osannut. Hän kyllä ajatteli ja ymmärsi, mutta paremmin tunsi kuin -kykeni pukemaan sanoiksi sen, miten heidän asiansa oli. - -Tuska oli pannut hänet kerran avaamaan sydämensä pastori Rapiselle. Ja -tämä oli ymmärtänyt niin hyvin, että sitä oli kumma kuulla. Kun pastori -puhui hänen lankeemuksestaan, oli se erilaista kuin muiden puhe. Kerran -oli siitä hänelle puhunut rovasti ja tuominnut niin että hän ensin -pelästyi ja alkoi vapista -- hän oli silloinkin "pikkusen maistanut", -muisti hän. Mutta sitten oli hänen luontonsa noussut, kuohahtanut. -Hänhän oli syyllinen, syntinen, langennut! Eikä hän koskaan ollut muuta -ajatellutkaan, paitsi silloin kun toverijoukossa hulluteltiin, oltiin -yhdenlaisia, hurjasteltiin eikä kaduttu mitään. Mutta hän oli pyytänyt -anteeksi, ainakin koettanut. Eliisa ei antanut. Ja rovasti tuomitsee! -Mitä varten sitte armo on? Eikö se olekaan katuvalle syntiselle? Jollei -ole armoa, mitä sitä sitte maksaa vaivaa nöyrtyäkään ja anteeksi -pyytää? Elämähän on mennyt. Sovittamaton rikos on tehty. Vaimo, pappi, -kaikki vain tuomitsevat ja Jumala rankaisee heidän tuomionsa mukaan... - -Hän muisti elävästi miten hän suuttui rovastille. Rovasti oli mennyt -noloksi ja ruvennut syyttämään että hän oli nytkin juovuksissa. Meni -pois asiasta. Niin hän olikin, mutta ei kiusallakaan tunnustanut. -Väitti olevansa vesiraitis. Silloin olisi saattanut potkaista pappia, -se oli niin olevinaan -- syntinen itsekin, viinanjuoja hänkin, ahnekin, -eikä edes mikään uskovainen. Mitä sellainen! - -Mutta tämä Rapinen oli aivan toisellainen. Malakias oli tuntenut, että -hän tuli lähelle, että hän veti puoleensa, että hänestä huokui -rakkautta -- omituista, puoleensa vetävää rakkautta, jollaista hän ei -ollut ikänä saanut toisesta ihmisestä kokea. Samalla kun hänessä -syyllisyydentunto kävi yhä syvemmäksi, huomasi, kuinka pastori Rapisen -sanat, persoona, olemus ikäänkuin nosti häntä ylös suosta, herättäen -aivan uutta elämäntoivoa. Jumala esiintyi hänelle pastorin esittämänä -aivan uudessa valossa. - -Ennen oli hänellä ollut Jumalasta hieman epämääräinen mielikuva, -riippuen tilanteista, joissa sitä ajatteli. Silloin kun ei ollut mitään -hätää, näytti Jumala olevan hyvin kaukana, jolloin hän, Malakias, sai -elää ja myllätä omaan tiliinsä, koska Jumalalla oli muutakin tekemistä -kuin seurata hänen edesottamisiaan. Kun taas omatunto oli jostakin -syystä kipeä, tuntui Jumalakin olevan jossain läsnä ja tutkivan asiaa. -Malakias rukoili silloin ajatuksissaan anteeksi, jokseenkin samaan -tapaan kuin ennen poikasena luki katekismusta. Vähitellen Jumala taas -häipyi näkyvistä, Malakiakselta unohtui synti ja rukous, kunnes -uudelleen sattumalta joku kolttonen johdatti Jumalan rypistyneen otsan -eteen kädet hätääntyneesti ristissä. Tottumus vei vähitellen siihenkin, -että Jumalan kanssa pääsee asioissa jotenkin helpolla kulkemaan -- -pieni kumarrus, rukous ja unohdus, siinä kaikki. - -Tähänastisten pappien ja puhujain taito ei ollut ulettunut taluttamaan -häntä lähemmäksi Jumalaa ja tutustuttamaan heitä toisiinsa. Niin kauan -kun hän oli vain tunnettu juomari, sai hän olla rauhassa, käydä -ripillä, olla seuroissa, nauttia kunnioitusta ja arvonantoa. - -Vasta sitte kun jollain tavoin loukkasi rovastia eräässä tämän maksujen -kantoa koskevassa tapauksessa, rupesi rovasti häntä henkilökohtaisesti -neuvomaan jumalisuuden asiassakin. Hän teki sen sillä tavalla, että -pikkujuovuksissa oleva ylpeähkö, langennut mies näki opastajassa vain -veronkantajan, joka yritti peittäytyä Jumalan seläntaakse ja puhuttaa -Jumalalla omia asioitaan. Silloin pappi uppiniskaista, töykeätä -syntistä musertaakseen ja nöyryyttääkseen alkaa tätä sattumalta syyttää -aviorikoksestakin, aivan kuin naapurusakat tekevät jouduttuaan -riitelemään ja nöyryyttämään toisiaan. Syntinen suuttuu, vetäytyy -kuoreensa, ei tunne nöyrtymystä eikä Jumalan läsnäoloa. Hänen sisässään -kuohuu uhma, juopon ylimielinen ja ihmisen itseäänpuolustava uhma. -Jumalaa ei ole kuuluvillakaan, hän ei ainakaan mitään sellaista tunne, -eikä muista... Kaksi ihmistä vain riitelee ja haukkuu. Toinen Jumalan, -siveyden ja virkansa puolesta, sen ohella pitäen kukkaroaan -aina mielessään. Toinen mieskunniansa, kiukkuisen vihansa, -elosteluvapautensa ja hämäräperäisen, mutta miellyttävän Jumalan armon -puolesta, johon syntinen saa tarpeentullen kääriytyä. - -Koko "Jumalan mielenmukainen" katumus jäikin siihen. Tapaus ei -ollenkaan pysäyttänyt Malakiaksen ryyppäämistä, mutta teki hänet -kuitenkin hieman araksi. - -Hän ei ollut mikään taisteleva luonne, pikemmin päinvastoin. Että oli -saattanutkin itse rovastille riidellä! katui hän pian. Vanhalle -miehelle... Hyväähän se kuitenkin tarkoitti. Kauan aikaa oli mieli -masea. Mutta rovasti oli laupias, hyvä mies. Malakias kerran myöhemmin -tapasi kirkkomäellä, otti lakin päästään, tervehti nöyrästi. Pappi -huomasi siinä katumuksen, astui luokse, paiskasi kättä, katsoi silmään, -hymyili nuhtelevasti. Ja sillä oli entinen paimen- ja lammassuhde -palautettu. - -Mutta tämä armovuodensaarnaaja Rapinen, hän oli toisellainen. Tuli -lähelle, ei tuominnut, ei alussa edes puhunut Jumalasta. Puhui vain -sairaudesta kuin ainakin jumalantaudista. Siirtyi siitä viinaan, -valaisi sen vaikutusta ihmisruumiiseen. Malakiasta aluksi yritti -tympästä, mutta pian mielenkiinto herkistyi. Hän ei ollut milloinkaan -kuullut puhuttavan raittiudesta. Mitä enempi pappi puhuu, sitä -lähemmäksi Malakiasta käy aihe. Hän jo kysyy. Pastori vastaa. Malakias -on jo sairas, joka pastorin selitysten mukaan ajatuksissaan tutkii -itseään. Äskeinen juoppohulluuden kohtaus alkaa esiintyä aivan uudessa -valossa. Ja kun hän saa taas kuulla, että juoppous saattaa todella olla -perinnöllistä, hän nyt heti ajattelee, että on sen perinyt isältään. - -Silloin sieluun laskeutuu tumma varjo. Onko hän todellakin sen perinyt? -Siitä lipuu ajatus eteenpäin, omaan poikaan. Löytää itsensä -ajattelemasta: periytyykö se todella Iiskaankin? Tuskanhiki virtaa -pitkin ruumista, vaikka huoneessa on viileätä. Ajatuksissa tapahtuu -kummallinen mullistus: toisinaan mielikuvat hyökkäävät kuin rajussa, -mielettömässä kilvassa, toisinaan pysähtyvät kuin tiedottomaan -lepotilaan. - -Ensimäinen, mitä Malakias tämän keskustelun jälkeen tunnustaa -omakohtaisesti, vaikkakin keskustelu ei nimenomaan ole enää koskenut -juuri häntä, on tämä: - --- Minä en ole ollenkaan tiennyt näistä asioista mitään... on tullut -ryypättyä. - --- Minä olen kuullut, sanoo pastori ja katsoo ystävällisesti silmiin. - -Malakias yrittää katsoa pastoria silmiin, mutta katse livistää, huuli -vavahtaa, vetäytyy hammasten väliin. Ryähtää, korjautuu istumaan -tuolilla, mutta ei tahdo löytää mukavaa... Löytää itsensä katsomasta -uuninpellinnauhoja ja sitte pastoria, aivan kuin suurella -luottamuksella odottaen jotain. - -Kaikki oli jäänyt kirkkaasti mieleen. Pastori oli sanonut sitte jotain -hyvin hiljaa, veljellisesti. Se koski aivan toista asiaa. Mutta ääni -oli veljen. Se rauhoitti. Hätääntyneellä oli joku, johon luotti. Hän -luotti pastoriin rajattomasti. - -Hän alkoi avata sydäntään... - -Jumala tuntui silloin olevan hyvin lähellä ja hymyilevän. Koko ajan -ajatteli hän siinä poikaansa. Periikö hänkin juomataudin? Sitä ei hän -kysy, eikä pastori sitä sano. Mutta Malakias tekee johtopäätöksiä -jokaisesta sanasta, äänenvivahduksesta, katseesta. Ja kun Jumala tuntuu -olevan lähellä, eikä ollenkaan tuomitse, kättä vain kurottaa, on -Malakiaksella lopulta se vaikutelma, että Jumala on antanut anteeksi ja -ottanut suojaansa hänen poikansa... - - * * * * * - -Pastori tuli ovessa vastaan. Hänen katseensa oli hätäinen ja syvästi -murheellinen. Kädellään osoitti hän emännän huoneeseen. - -Kun Malakias astui sisään, makasi Eliisa vuoteessa ja katsoi tulijaan, -harmaissa silmissä syvästi murheellinen, kysyvä ilme. Malakias meni -vuoteen viereen eikä silmänräpäykseksikään vilauttanut katsettaan -epämääräisyyden luihuille poluille. Eliisa näki sen. - -Hän tarttui miehensä käteen ja alkoi hillittömästi itkeä. Malakias -laskeusi vuoteen viereen polvilleen. - - - - -XI. - - -Malakias havaitsi elävänsä merkillistä kevätkautta. Melkein joka päivä -tuntui joitakin hänen elämäänsä uudestasynnyttäviä vaikutuksia. -Ruumiissa ilmeni säännölliset voimistumisen merkit. Ajatusvoima -vapautui konttaavasta ja hidastelevasta koteloelämästä, jossa oli ollut -paljo aavistuksia, mutta vain harvoin kirkkaita, reippaita, toimintaan -ajavia, elämäntekoihin yllyttäviä ajatuksia. Kaunis kevät oli aivan -kuin luotu Malakiaksen elämäänheräämistä varten. Kummastuksella huomasi -hän, miten auringon ja sateen yhdessä lumesta paljastama, sulattama, -kosteuttaan huokuva maa tuntui nyt läheiseltä. Se veti puoleensa, -herätti eloon innostavia mielialoja, synnytti viljelysajatuksia ja -työhalua. Niinä päivinä, jolloin odotteli liian kosteuden haihtumista -voidakseen aloittaa muokkauksen ja kylvön, kävi hän saroilla -lakkaamatta. Hänen oli pelloille ikävä. Tuntui kuin olisi ollut hyvin -kauan ja kaukana poissa ja palannut taas. Kotonahan Malakias oli ollut, -käväissyt myöskin keväisin pelloilla. Mutta häntä oli jo useina vuosina -rasittanut työn pelko ja pellon muokkauksen ikävyys. Oli ollut paljon -tekemistä kantakirjaoriitten kanssa. Pellon muokkaus sai silloin jäädä -rengeille, piioille ja päiväläisille. Mutta kun rengitkin vuosi -vuodelta ikäänkuin kuluivat ja typistyivät, jäi käteen vain tynkiä. -Sellaisten miesten pellonmuokkauksesta ei tahtonut tulla mitään, sen -vuoksi oli isäntäkin ruvennut ikäänkuin häpeemään ja karkuilemaan -peltoja. Joka kerta kun keväisin niitä kävi katsomassa, ne tuntuivat -äänettömästi valittavan ja nuhtelevan... Jokaiselta erikseen oli -kuuluvinaan kuin sairaan uikutusta. Kylvämään hänen täytyi ahtaastakin -mennä, milloin ei saanut isävaaria sinne houkutelluksi. Mutta silloin -tunsi olevansa kuin vieraassa työssä; pääasiaksi tuli, että joutui -nopeasti pois. Kun myöhemmin kävi katsomassa orasta ja sittemmin -laihoa, tuntui sydänalassa aina kaiverrusta, joka oli yhteydessä -omantunnon soimauksen kanssa. Pellolle meni aina tietoisin vaatimuksin -ja odotuksin että siellä pitäisi nyt olla hyvä laiho. Mutta joka vuosi -vika uudistui: laiho heikkoni, pelto otti yhä runsaammin kaikenlaista -rikkaruohoa. Isäntä-Malakias sai kävellä pientareitaan kuin varkain ja -peläten, ettei laiho ala ääneen valittaa, ohdake ja pilliäinen -loistavassa komeudessaan pilkata ja huutaa. Se oli kaikki -syyllisyydentuntoa. - -Niin tuli hän usein takanasilmin. Matkalla kotiin menivät jo oriit -mieleen. Joku saattoi kotona odottaa tammansa kera. Ikävä mieli meni. -Ori lauloi kuin kukko. Sen maine oli laajalta tunnettu. Siihen yhtyi -lukemattomia muistoja ja tuttavuuksia. Mielikuvat karkasivat -rasittumasta pois pelloilta astutuksiin, kilpa-ajoihin ja -hevosnäyttelyihin. - -Se oli aivan eri maailma. Kyllä sielläkin oli maamiehiäkin, oikeita -tukevia pellonmuokkaajia. Mutta Malakias oli vain hevosmies. Ja sillä -hän itseään lohdutti, kun ohdakkeen mahtava, komea punapäinen -harjaskukka kohotti päänsä yli ohrantähkäin ja tervehteli tutuksi -tehden ja ollen olevinaan. - -Mutta nyt. Malakias oli kuin pellon lumoissa. Työhalu pakotti -päivä päivältä voimistuvissa jäntereissä. Mieliala asusti -maanviljelysaskareissa, ja hevosharrastusta vastaan tunsi melkeinpä -suoranaista vastenmielisyyttä. Omituinen sattuma sekin, ettei -hevostuttavia ollut pitkään aikaan käynyt talossa. Ne kaikkosivat -silloin, kun Malakias sairastui. Eivät tulleet edes katsomaan, antoivat -ystävän olla oman onnensa nojassa. Eivätkä sittenkään, kun hän -parantui, kiirehtineet. Kun ei ollut kenen kanssa puhua hevosista, -vieraantui. Isäkin oli niin vanhanaikainen, ettei hänenkään kanssaan -huvittanut. Oli aikoinaan kyllä ollut ahkera hevosvaihtaja hänkin ja -muisti puhua kaupoistaan. Mutta Malakias katsoi hevosvaihdon kuuluvan -muinaisiin asioihin ja nauroi sellaiselle. Joose oli niin -yksinkertainen ja saamaton, että kiroili Pojua, kun se on muka niin -raju, ja siis pelkäsi. Ei niiden kanssa viitsinyt. Lähi naapuri oli -raittiusmies, eikä Malakiaksella ollut hänen kanssaan yhteistä. Muut -kyläläiset ilmeisesti eivät olleet oikein vielä selvillä, milloin -Kirsiin sopii mennä. - -Malakias siis sai elää yksin kotiväkineen, vieraantua hevosasioista ja -kauniin keväimen kera lipua lähemmäksi maata, taloutta ja perhettään. - -Sen jälkeen kun pastori Rapinen oli käynyt, oli tapahtunut -aviopuolisoiden kesken ikäänkuin äänetöntä lähentymistä. Asiasta ei -tosin puhuttu, mutta Malakias havaitsi, että Eliisassa oli tapahtunut -muutos. Kun silloinen itku oli loppunut, oli hän lähtenyt askareilleen -ja katsonut merkillisellä tavalla suoraan Malakiasta silmiin. Ja -Malakias oli vastannut katsomalla, tietämättä tulisiko hymyillä vai -osoittaa huolta. - -Tottumus kiteytyi nyt tälle pohjalle. Päivä meni toisensa jälkeen. He -alkoivat puhua ja neuvotella keskenään. Malakias, jossa jo oli alkanut -tapahtua hiljainen tasautuminen, elämäntunto kun etsi aivan itsestään -viihtymystä maatöistä, viljelyssuunnitelmista ja kuvitelmista, -talousaskareista y.m. - -Mutta kaiken tämän taustalla oli poika, pikku Iiska, joka päivä -päivältä valloitti isän sydämen yhä ylivoimaisemmin pelkällä -tallustamisellaan, huudollaan, naurullaan ja jutuillaan, -olemassaolollaan. Tähän tuli nyt lisäksi äänetön mutta syvästi tunnettu -rauha vaimon kanssa. Samalla tuntui kevättään elävässä, uudestaan -elämälle syntyvässä sielussa, kuin entisyys kokonaisuudessaan, myöskin -se raskain, olisi alkanut sulkeutua muistojen takalistoille. Samalla -hänessä rakkauselämä elpyi merkillisesti samanmuotoisena kuin aivan -nuorena, jolloin Eliisan tuli tuntemaan ja omisti hänet. - -Eliisa oli sikäli muuttunut myöskin, että hän oli uudelleen voittanut -itsensä ja ruvennut katsomaan miestään silmiin. Tämän silmistä olikin -kadonnut pitkäaikainen verestys. Tummat renkaat olivat vaalenneet ja -pussit hävinneet. Silmästä löysi taasen Malakiaksen vilpittömän -katseen. Siitä oli alkanut hävitä aikaisempi arkuus, juoppoudenaikainen -luihuus ja sijaan oli ilmestynyt se sama miehuullinen, itsetietoinen -tirkistys, jonka Eliisa tunsi niin hyvin "sankari-ajoilta". Eliisa ei -huomannutkaan, miten hän suli, talttui ja taipui tämän katseen edessä -ja lipui hiljoilleen lähemmäksi miestä, jonka aviorikollisuus samalla -himmeni eikä enää ollut joka näkemä silmäin edessä. - -Häntä vaivasi kohtaus pastorin kanssa. Luonne, joka oli -järjestelmällisesti kätkenyt sydämeensä ja kantanut yksin kohtalonsa ja -surunsa, kärsi siitä, että verrattain vieras mies oli saanut -tilapäisesti kurkistaa hänen sieluelämäänsä. Mutta siitä huolimatta -mitään vihaa ei hän saattanut tuntea. Pikemminkin hän kaipasi uutta -keskustelua, niin vaikealta kuin tuntuikin miten voisi löytää sopivan -keskusteluaineen ja estää pappia tulemasta liian lähelle, pyhitetylle -alalle. - -Omituista kyllä, se valtaava tuska, minkä Eliisassa synnytti pastorin -selitys juomahimon perinnöllisyydestä, hellitti muutamien päivien -kuluessa. Pelko, että hirveä perintö seuraisi Iiskalle, ei ottanut -oikein vakaantuakseen. Äitinä hän ei sitä ajanpitkään saattanut uskoa, -vaikkakaan ei päässyt sen mahdollisuusoletuksesta. Tämän helpottavan -sieluntilan aiheutti ilmeisesti myöskin se, että suhde pojan isään, -Malakiakseen, oli taas oleellisesti muuttunut, että Malakiaksen -taloustoiminta, hänen raitistumisensa ja reipastumisensa herätti aivan -uusia elämän kevättunnelmia, joiden rinnalla kaamea pelko pojan -kohtalosta, joka juonti alkunsa siitä menneestä kurjuudesta, ei voinut -vallata mieltä. Sillä poika oli hänelle niin rakas, se oli hänen ainoa -todellinen jumalansa, jota hän äskeisinä kovina aikoina katsoi, -halaili, vaali ja kasvatti _voittaakseen_ kuolettavan elämäntuskan. -poikansa elämälle. Tässä elämän keväisen nousun uudessa vaiheessa oli -siinäkin Iiska keskuksena. Jos hänen olisi pitänyt ajatella ja pelätä -yhä, että pojassa ehdottomasti uusiutuu isän tauti, hän ei olisi voinut -ensinkään tuntea tätä kevättä, vaan olisi painunut suruunsa. - -Mutta nyt oli tarina juomahimon ja sitä mahdollisuutena seuraavan -juoppohulluuden periytymisestä Iiskaan muuttunut näissä sopivissa -olosuhteissa äidille elinvoimaa lisääväksi kannustimeksi taistelemaan -sellaisen mahdollisuuden toteutumista vastaan. Ja hän taistelisi! - -Vielä ei oikein tajunnut, mitä muutoksia hänen ajatusmaailmassaan -oikein tapahtui. Mutta sen saattoi huomata, että mieheen äskettäin -kohdistuneen ylenkatseen kylmä, harkittu voima siirtyi tukemaan vihaa, -joka yhä selvätajuisempana kohdistui viinaan ja sen kanssa yhteydessä -oleviin seikkoihin. Hänen mielessään eli tässä suhteessa yksi ainoa -voimakas ajatus: Iiska ei tulisi saamaan huuliinsa pisaraakaan viinaa -niin kauan kun hän sen voisi estää. Pojan hän opettaisi tietämään, mikä -erikoisvaara juuri häntä viinan nauttimisen kautta uhkasi. Hän antaisi -poikaa opettaa sellaisten, jotka ymmärtävät. - -Siten saavutti äiti sielussaan joltisenkin välirauhan. - - * * * * * - -Kauraa kylvetään. Malakias oli aamuvarhaisesta Joosen kera äestänyt. -Sitten oli Malakias alkanut kylvää. Työ tehtiin nyt perusteellisemmin -kuin moneen vuoteen. Miina, palvelustyttö, oli tullut myöskin -peittämään. - -Naapureita oli pelloillaan. Ainoastaan eräs lähi saroista makasi vielä -koskematonna. Se oli Malakiaksen erään juomatoverin oma. - -Aurinko paistaa kirkkaalta, viileältä taivaalta. Kuuluu yhtaikaa monen -näkymättömän kiurun loistava viserrys. Pelloilta sattuu korvaan milloin -äestävien tyttöjen laulu, milloin kimakka nauru, kisaileva huuto, -hevosta kiirehtivä tai haukkuva toruminen. Kylväjät liikkuvat -arvokkaina, väkäisinä, työntävät maahan siementä. - -Malakias huomaa tämän kaiken. Hän keksii olevansa nyt taas kyläläisten -rintamassa, elimellisesti mukana, parhaitten joukossa. Mieleen vilahtaa -tuskainen, painostava häpeäntunne viime keväältä. Kylvö oli jäänyt -myöhälle. Hän ei viitsinyt, teki syyksi ettei joutanut. Kun ei sattunut -saamaan muitakaan kylvämään, täytyi vihdoin itse. Mutta se oli jo niin -myöhään, että eräitten toisten oli oraalla, ja häntä hävetti. - -Nyt sitä vastoin. Äsken kävi muuan naapuri, joka kylvi sarallaan, -katsomassa. He puhuivat aivan kuin entisaikaan, silloin, jolloin hän ei -vielä kevättään tarvinnut oriille ja juopottelulle. - -Tämä kaikki oli elämää. Hän vihelsi. Muisteli mitä lauluja osaisi. Ja -niitä tuli mieleen rivittäin. - -Tämä sarka alkoi lähetä loppua. Sitte toiselle. Miten hän nyt voi -hyvin! -- Kello talon katolla soi. Joko nyt on päivällisaika? -Todellakin. Sepä hauskaa. - --- Laske siihen valjaat, Miina, ja mennään syömään. -- Hoi Joose! -Syömään. - --- Jaa-hah! - -Malakias astui Miinan hevosen luo. Se oli ruskea tamma. Varsa oli jo -parin kierroksen ajan alituiseen kurottanut turpaansa emon nänneihin, -mutta kiire ajo oli estänyt onnistumasta. Kun tamma nyt pysähtyi, oli -varsalla niin kiire, ettei Miina tahtonut ehtiä valjaita pudottaa. Hän -hätisti varsaa pois. Tamma katsoi pitkään ja kutsuvasti. Varsa jo -kikatti ilmi tyytymättömyyden. Emo sanoi: hö-hö. Silloin jo aisakin oli -poissa tieltä. Varsa otti osansa. Malakias taputteli tammaa ja puhui -mielistellen. Tamma katsoi viisailla silmillään hyväksyen. - --- Mene vain, sanoi isäntä Miinalle. Minä tulen tamman kanssa, kun -varsa saa enimpään hätäänsä. - --- Kiki, kiki nyt. Tyttö taputti varsaa hellästi ja meni. - -Kaikilta saroilta liikkui kylvöväki kylää kohti. Kuului iloista -hälinää, huutoja ja leikinlaskua. - -Isoisä ja Iiska tulivat vastaan kujassa. Iiska työnsi edellään vanhaa, -piikitöntä haravaa ja lauloi. Isoisä asteli viivytellen pojan jälessä, -imi piippuaan ja myhäili. Heti kun isä tuli tamman ja varsan kanssa, -heitti Iiska haravakulunsa, koko huomio kiintyi varsaan. Poika yritti -sekaantua jalkoihin, mutta isä tempasi syliinsä. Iiska sai hyväillä -varsan kaunista päätä, taputella poskea ja turpaa ja yrittää sormellaan -koskettaa sen silmääkin. Tamma pysähtyi katsomaan, sai hyväilyn -isännältä ja oli rauhallinen. Isoisä kysyi kylvöksestä ja ilmaisi -hyvänmielensä, kun kuuli miten pitkälle on ehditty. - -Kun tultiin pihaan, tuli Eliisa aitasta leipiä käsivarrellaan ja -heiluttaen kädessään suurta avainta. Tukka oli huivittomassa päässä -löyhtynyt väkkärältään ja muuan valtainen suortuva hulmahti somasti. -Jalka astui joustavasti ja vartalo notkahti. Hän pysähtyi, katsoi -kujaan, kun sieltä tuli väki. Kasvot olivat hiessä. - -Malakias näki jo kauas miten hän hymyili ja katsoi. Kun Eliisa nousi -tuvan portaita, näki Malakias vain sen, miten hän nousi. Isä puristi -yhä varsan kera lepertelevää poikaa rintaansa vasten ja ajatteli: saapa -nähdä tuleeko Eliisa takaisin pihalle, kun saa leivät tupaan? Ellei, -vie hän Iiskan sylissään äidilleen ja sanoo terveisiä pellolta... - -Mutta samalla jo Eliisa ilmestyikin takaisin rappusille... - - - - -XII. - - -Vainiot hulmahtelivat hienossa kesätuulessa. Joka soppi oli täynnä -auringonpaistetta. Aurinko ei vielä paahtanut, se huokui vain elämää. -Alkukesä oli niin terve, että se kuullosti oikein hihkuvan olemassaolon -ja luomisen riemussa. - -Malakias Kirsi oli tehnyt työtä. Hän tunsi olevansa nyt juoksevan -elämän tasalla, saavuttaneensa useitten vuosien menetykset. - -Hän rasvasi itse kirkkorattaita. Niitä, joilla ajettiin emännän kanssa -vuosia takaperin. Kilpa-ajorattaat saivat ruostua vajassa nyt. -Malakiaksella ei ollut mitään erityistä halua niihin. Muistaessaan -ettei kirkkorattaita käytetty koko viime kesänä, eikä emäntä ollut -kilparattaillakaan missään, kävi sielun läpi kiusaava vihlaus. Mutta se -asettui kohta. Nyt oli muutenkin korjattu niin paljo laimiinlyötyä ja -luhistunutta. Malakias tempasi pyörästä. Se huilasi iloisesti. Äsken -oli Malakias itse puhdistanut rattaat savesta ja ravasta. Sylinahka oli -vielä pyyhittävä. - -Tallista kuului Pojun terävä kauranpureminen, Oriillekin oli viime -vuosina riittänyt vain harvoin kauraa. Ihminen tunsi korvallaan, miten -oriin kaura-intohimo kuohahteli, miten se himoiten ja ahnehtien puri ja -tuntui nauttivan oman hampaansa erinomaisesta käyttökelpoisuudesta. - -Malakias kävi panemassa takin päälleen. Eliisa puki. Iiska tallusteli -valmiina. Isä-Siimon hyräili virttä. Palvelustyttö siisti tupaa, -eteistä ja portaita ja lauloi. Malakias näkee ja tuntee tämän kaiken. -Hän on tämän elämän keskus. Jos hän juo, asuu epäjärjestys tässä. Piika -ei lakaise sunnuntaiaamuksi _noin_. Hänen huulensa ovat pitkällään, hän -ajattelee: mitähän _tällaisen_ talon on väliä. Ja Eliisa on vihainen, -ei puhu mitään. Hän ei edes käske piikaa. Eikä isä hyräile. Vain Joosen -ääni kuuluu, mutta hän kiroilee. Samalla joku kolisee, joku vinkuu, -Iiska itkee, tuulikin on kylmää -- -- - -Nyt on kevätkesäinen sunnuntai-aamu. Eliisan silmässä on loistoa, pää -on pystössä, hän taas tuntee olevansa olemassa! Malakias on ylpeä -Eliisasta. Sielu on täynnä onnea, samassa sen yli kuitenkin tuntuu -kulkevan kuin havauttavana tummana pilvenä entisyyden muisto. Vaan hän -työntää sen syrjään. Panee Pojun puihin. - -Orikin on iloa täynnä. Kaikki istuvat rattaille. Eliisa antaa tytölle -viime käskyjä, tyttö vastaa lupauksin. Vanha Siimon istuu rappusilla ja -myhäilee, houkutellen Iiskaa jäämään kotiin. Iiska huutelee ylpeitä -kieltojaan, on olevinaan mies, valmistuu Pojua ajamaan äitinsä sylistä. - -Poju hölkkää kartanokujassa. Notkanteissa tempovat vieterit. Iiskalla -on iloa. Hän huutaa, vaatii suitsia. Vanhemmat nauravat. - -Käännytään maantielle. Se on suoraa, sileätä. Tuolla kilometrin päässä -on metsä, johon tie sukeltaa. Poju korskahtaa pari kertaa, lautanen -alkaa tuutia. Kavio kapsaa tahdissa, laulaa. Harja hulmuaa. Kaunis pää -keinuu tasaisesti ja nauttien kuin lumpeenkukka joenpoukaman -hiljaisessa aallokossa. - -Eliisalla on poika sylissään. Hän puristaa lasta yhä varmemmin. Yrittää -hieman arastamaan -- pitkästä ajasta. Mutta samalla nousee riemuntunne, -ei yllättäen ja purkautuen, vaan malttavana, täyteläisenä. Se tuo -elämään keveyttä, nostattaa kuin siiville. - -Pojun lautaset tuutivat, korvat vakaantuvat sojoon, harja hulmuaa, pää -keinuu, kavio laulaa. Silmä varastautuu joka havainnon välissä suitsia -piteleviin käsiin. Rauha valtaa: ei ole hätää! Miehen nyrkeistä on -pehmeä, veltto, ympyräinen pöhötys poissa. Ne ovat nyt karkeat, -ahavoituneet, lujat. Eliisa katsahtaa salaa syrjäsilmällä Malakiasta. -Miehuuden ruso tummentaa nyt lujaa poskea, poissa on pöhötyspussi, -poissa arka, pälyilevä, anteeksipyytelevä epävarmuus. Eliisa tuntee, -miten keväinen elämä hänen sielussaan juurtuu ja varmistuu. Ja -vaikka mieleen menee se pahinkin, hän pääsee pelkällä pienellä -sielunpistoksella, mutta tuntee heti voittaneensa. - -Metsäinen taival on lopussa. Alkavat laajat vainiot ja kylät. Malakias -antaa Pojun käydä. Miten se käy! Heittää jalkaa kuin leikiten, pälyy -ympärilleen kuin riemuiten näkemistään. Yrittää katsoa joskus taakseen, -rattaille, vallaton leikki kauniissa silmissä ja korvissa kuulteleva, -herkkä vire. Rattailla olevat näkevät tuon kaiken, juttelevat ja -nauravat. - --- Poju, Poju! kuiskaa Eliisa. - --- Poju-Poju-Po-ju-Poju, loppumattomiin Iiska. - -Ympärilleen pelloille katselee Malakias. Hän arvostelee miten on kylvöt -tehty, miten maa muokattu, kuka on ehtinyt aiemmin, ken vähän -myöhästynyt. Hänen mielenkiintonsa on nyt kokonaan kylvöasioissa. -Talouselämä on jollain tavalla ilmestynyt hänen eteensä ja paljastanut -elämänarvoja, joiden olemassaoloa hän ei ollut aavistanutkaan. Siitä on -silmä saanut uuden terävyytensä, siitä usko ja voima valloittaa -takaisin Eliisa. - -Sivuutettiin tuttuja jalkalaisia. Muuankin vanhahko mökkiläinen, -Sirkki, siinä meni, jalka jo luuvalon onnuttamana, virsikirja -kainalossa, akka perässä kahden metrin matkassa. Tervehtivät akalle. -Akka vastaa. Sirkkikin kääntyy. Kasvoille ilmestyy iloinen vivahdus. - --- Ka, tuttuja, päivää! - --- Hyvää päivää, vastaa Malakias. Ottaisin rattaille, mutta ei näihin -nykyaikaisiin sovi... pieniä ovat. - --- Ei niihin sovi, sanoo Sirkki. Ne ovat samanlaisia kuin vanhanajan -vieterit. Turkulaiset olivat hyviä. Noo, ei tässä mitään, kävellään. - --- Kohtapa tässä ollaankin kirkolla, kilottaa Sirkin Liisa ilman -vähintäkään katkeruutta äänessä. - -Pariskunta oli kaukaa periltä. Heidän kotitiensä kulki ohi Kirsin. - --- Tulkaa meille lepäämään, kun kirkolta palaatte! huusi Eliisa. - -Kiittelivät ja lupasivat. Ori alkoi juosta. Ihmisiä oli yhä tiheämmin -tiellä, tuttuja ja vieraita. - -Kumpaisestakin tuntui kuin kaikki olisivat olleet tänään juuri heille -erikoisemman ystävällisiä. - -Kirkossa ei ollut paljon ihmisiä. Rovasti itse saarnasi. Hän puhui -vanhatestamentillisesta tekstistä, Elias-profeetasta, kun hän söi ja -joi ja matkusti sen ruuan avulla neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä -yötä Herran vuoreen Horebiin asti ja miten Herra siellä häntä puhutteli -ja kutsui vuorelle ja Elias Herran kysymyksiin: "Mitä tässä teet, -Elias?" vastasi aina: "Minä olen kiivaillen kiivaillut Herran Sebaotin -puolesta; sillä Israelin lapset ovat hyljänneet sinun liittosi, -kukistaneet alttarisi ja tappaneet profeettasi miekalla, ja minä -yksinäni jäin; mutta he etsivät minua surmatakseen." - -Tekstin lukemistavasta ja äänenpainoista kuullosti, että rovasti oli -aikonut pitää ankaran saarnan. Mutta kun hän alkoi puhua, oli tuuli -mennyt ohitse. Kuulija, joka jännitti huomiokykyään tekstin luvun -aikana, pettyi heti ensi lauseissa: saarnaaja ei saanut kiinni mistään. -Hän haparoi kuin pois lentäneen linnun jälessä. Sitten hän alkoi -kerrata tekstin sanoja uudelleen. Pääsi vihdoin tarttumaan ajan -yleiseen syntisyyteen. Siitä saattoi aina jotain sanoa. Luisui vihdoin -vanhalle ladulleen, uudisti entisen, moneen kertaan ennen puhumansa -annoksen. Siitä pääsi hieman veriinsä. Alkoi laskettaa nyt suin päin. -Ohi mennen tempasi hän pyörteeseen mukaan itsensä ja seurakunnan -välisen riidan, puhuen siitä peitetyin sanoin, seurakuntaa ja itseään -mainitsematta. Mutta ken hyvänsä saattoi ymmärtää mitä tarkoitettiin. -Ja kun hän tästä nyt pääsi Elias-profeetan sanoihin: "Minä olen -kiivaillen kiivaillut Herran Sebaotin puolesta" j.n.e., alkoivat -isäntämiesten näköiset sanankuulijat katsella sivuilleen ja heidän -silmiinsä ilmestyi hämilläolon avuton tunnelma. - -Malakias Kirsi oli istunut totisena ja jäykkänä kaiken aikaa ja -kuullellut. Hän oli tullut kirkkoon sielu janoisena. Elämän nousun -uudessa keväimessä olivat arkiset aherrukset antaneet niin runsasta -ravintoa, että kun hän astui kirkkoon ja virrensävel soi seurakunnan -laulaessa urkujen mukanasoitolla, tuntui sielussa yhtäkkiä joku sulku -avautuvan ja aukeamasta virtasi sisään ihmeellisesti voimakasta elämää. -Se tuli ikäänkuin kukkurana sille anteeksisaamisen aavistukselle, joka -tänä aamuna ja varsinkin tällä matkalla oli täyttänyt mielen. - -Hän koetti tarttua kiinni rovastin lukemaan tekstiin kuin vanha, -kokenut kristitty, jolle sana kuuluu lapsuuden perintöoikeudella. Hän -tajusi tässä keväisessä uudestasyntymismielessään olevansa velvollinen -seuraamaan saarnaa sana sanalta ja ajatteli rovastista kauniisti, -pohjaltaan hyväntahtoisena ja herttaisena pappina ja nuhteli taas -itseään silloisesta loukkauksestaan. Mieli oli hyvä ja kristillisellä -sovinnon ja rakkaudenhengellä täytetty. Malakias lähti seuraamaan -rovastin puhetta sana sanalta, ajatus ajatukselta. - -Hänellä oli vaistomainen tunto siitä, että hänen elämänsä parannukselle -tulisi tästä saarnasta uusi nousuporras. Tekstin aavisti hän johtavan -ankaraan syntien ja lankeemusten ruoskimiseen ja Herran kurituksen -syiden selvittämiseen. Mieli nöyrtyi, ajatus vaelsi muistellen -syntisessä elämässä, se nuuski ja löysi rikosta ja epäpuhdasta aina -kirkonovelle saakka. Mutta mieli ei nyt masennu. Sillä Jumalan -ylläpitävä armo ennättää, antaa voimaa, nostaa... Hän taistelee -noustakseen. Usko vie voittoon Jumalan armon avulla. Hän, Malakias, -syntinen, langennut raukka, turvaa Jumalan armoon... - --- Muuta turvaa minunlaisellani syntisellä ei ole, tunnustaa hän -puoliääneen, nöyränä, pää laskettuna kätten päälle virsikirjalaudalle. - -Rovasti oli jo hetkisen puhunut. Malakias huomaa, että onkin ajatellut -muuta eikä seurannut rovastin saarnaa. Nyt hän terottaa huomiokykyään. -Mutta jokin sekaannus vaivaa häntä, ei voi seurata ajatusjuoksua. -Rovasti panee sanoja peräkkäin, mutta Malakias ei ymmärrä niiden -tarkoitusta. Hän lankee epäilemään, että puhe on sekavaa. Mielenkiinto -herpautuu. Ajatus hajautuu ja kulkee omia teitään. Ensin se yrittelee -hiiviskellä kirkossa, mutta pujahtaa pian ulos, maailmalle, -jokapäiväisiin askareisiin ja kaikellaiseen muuhun. Malakias alkaa -levätä, muistella huvikseen viikon töitä, kylvöpuuhia, hevosia, -pikkuvarsaa, kellarinkattoa, jonka hän aikoo huomenna laittaa, -maitokamarin ovensaranaa, joka meni rikki eilen illalla myöhään, kahta -uutta lapiota, jotka maksoivat 26 markkaa kappale, kesantoa, jota hän -ajatuksissaan kiertää, tarkastelee ojia ja potkii kokkareita -pientareilta pellolle... - --- Niin on nykyäänkin laita, rakkaat sanankuulijat, saarnaa rovasti. -Äänen muuttumisen vuoksi teroittuu Malakiaksenkin huomio ja -mielikuvitus tempautuu jumalanpalvelukseen. Pappi jatkaa: - --- Papin julistamaa jumalansanaa ei uskota. Häntä pilkataan ja -vainotaan. Kirkkoon tullaan sanaa kuulemaan vain silloin tällöin, kun -asioita muutenkin sattuu kirkolle. Elias söi ja joi. Mitä hän söi ja -joi? Rakas sanankuulija, sellaistako leipää kuin täällä leivotaan ja -kaljaa jota täällä tehdään? Niinkö hän joi kuin juomari ja suursyömäri? -Ei, rakas sanankuulija. Herra itse valmisti aterian, siksi oli se niin -ravitseva, että Elias saattoi matkustaa sen voimalla neljäkymmentä -päivää ja neljäkymmentä yötä yhteen mittaan. Kukapa profeetalle -jumalattomassa israelissakaan muut? Ja kukapa nytkään? Kun -sananpalvelija menee kinkerille, ei jokainen seurakunnan jäsen halua -hänen kanssaan enää leipää taittaa. Mene omin ruokinesi vain, pappi, ja -tarkasta onko seurakunnan lukutaito hyvä vai huono. Leivo itse leipäsi. -Herra lähettää tulonsa edellä sodan ja kalliin ajan, niinkuin on -meillekin nyt lähettänyt. Niin hän lähetti merkit Eliaksenkin edellä -ennenkuin Elias tuli pyhälle Horebin vuorelle. Tulee meillekin vielä -maanjäristyksiä, myrskyjä ja muita, ellei jo ole tullut, tulee varmaan. -Sanan palvelijan täytyy sanoa: "Minä olen kiivaillen kiivaillut"... - -Vihdoin saarna loppui. Miehinen seurakunta oikasi virsikirjalaudoilla -levänneitä päitään ja katsoivat unisina ja hajamielisinä ympärilleen, -aivan kuin hieman noloina ja pelästyneinä kyselläkseen: Joko se loppui? -Mitä hän sanoi? - -Mutta kun rovasti alkoi nyt lukea rukouksia, pysähtyi pälyileminen, -katseet seivästyivät lattiaan, hartaus painautui seurakuntaan, kaikki -epätietoinen ja hämärä oli kuin pyyhitty. Saarnan olemassaolo oli -unohdettu. Sielut tarttuivat kauniiseen rukoukseen kuin tuttuun, -ystävälliseen käteen, joka ei vie harhaan. Kaikki oli taas ihan -selkeätä. Jumalanpalvelus läheni loppuaan, pian saisi nousta ja mennä. -Velvollisuudentunto täytti yleistunnelman. - -Hieman kesken aikojaan vaati Kirsin Iiska jo äitiään viemään hänet -ulos. Eivätkä äidin vastaväitteet auttaneet. - -Kun Malakias vähän jälkeenpäin tungoksessa tuli ulos, ei hän heti -löytänyt omiaan. - -Mutta kirkonveräjän ulkopuolella tapasi omankyläläisensä, Riitaluhdan -Esan. Tämä oli hieman kiihtyneenä jostain ja veti Malakiaksen -takinhihasta syrjään saadakseen sanoa ilmeisesti hyvin tärkeätä asiata. - - - - -XIII. - - -Malakias äkkäsi heti, että Esa oli ottanut ryypyn ja että takin -povitaskussa pullotti. Outo, epäselvä ajatusvirta kulki läpi aivojen. -Malakias oli huomaavinaan, että siinä törmäsi vastakkain jotain. - -Tahi oikeammin: joku jonkunaikaa levännyt mahti tuntui heräävän, -avaavan suutaan ja haukottelevan. Sitä asettamaan ja nukuttamaan ryntää -toinen sillä aikaa valtaan ja herruuteen päässyt. Malakias astelee Esan -vieressä. Esa juttelee kiihkeästi miten paikkakunnan sanomalehteen on -kirjoitettu heidän kylältä sellainen häväistysjuttu, että sen -kirjoittajalle pitää antaa sellainen muistutus, ettei enää toista -kertaa rupea kyläänsä häpäisemään. - -Opas johti Malakiasta pois kulkutieltä, kohti hieman syrjässä olevaa -metsäistä saareketta. Huomatessaan tämän, pysähtyi Malakias ja sanoi, -että emäntä ja poika odottavat kylässä hevosen luona, eikä hän voi -tulla. Esa kohotti hieman takkinsa rintapieltä -- sieltä näkyi -pullonsuu -- ja katsoi merkitsevästi Malakiaksen silmiin. Tämä ravisti -päätään, otti askeleen jo palatakseen ja virkahti: - --- En minä! Mutta mitä on kirjoitettu ja kuka? - -Esa lähti mukana astumaan takaisin. Matkalla kylään hän kertoi. - -Sanomalehteen oli nyt kirjoitettu, että meillä Takamäen kylällä on -isäntäin kesken se viinanpoltto-osuuskunta ja kerrottu juurtajaksain -miten se on järjestetty. Vielä selitetään sekin miten me olemme -liikenevän viljamme laittaneet kaikki viinaksi, joten meiltä ei ole -liiennyt paljo mitään yleiseen kulutukseen. - -Aluksi Malakias kuulteli välinpitämättömänä, aivan kuin asia ei -ollenkaan kuuluisi hänelle. Mutta kun paljastuksessa ilmeni sen -jatkuessa seikkoja, jotka silloin tällöin hälppäsivät välittömästi -hänenkin liikavarpaitaan, alkoi hänen mielenkiintonsa herätä. Hän tunsi -siinä, että kylän uusi kansakoulunopettaja lie -- hän alkoi kohta -epäillä opettajaa -- ryhtynyt paljastamaan maailmalle kylänmiesten -salaisuutta, jonka säilyttämisestä oli miehissä ylpeilty parisen vuotta -ja pidetty sitä kylän kunniana. Oli oikein sovittu siitä, ettei kukaan -saa päissään siitä mitään puhetta ottaa, silloin kun tulee helposti -sanoneeksi liikoja. Tämä yhteinen salaisuus oli sitonut Takamäen -kyläläiset entistään paljon lähemmin yhteen. Ennen oli kylällä ollut -sonni- ja puimakoneosuuskunnat, mutta varsinkin viimemainittu pyrki -muuttumaan vain riidan aiheeksi. Mutta sitte kun tuli tämä -viinanpoltto-osuuskunta, pääsivät miehet lähemmäksi toisiaan ja -muodostivat ikäänkuin valtion valtiossa, omine viinankeittohommineen, -seuranpitoineen, lakineen ja valtiosalaisuuksineen. - -Tämän johdosta Takamäen kylä entistä enempi eristäytyi muista pitäjään -kylistä. Ennen oli silloin tällöin hienokseen nuruttu, kun piti olla -niin kaukana kirkolta ja pitäjäläiset tuntuivat heitä pitävän itsestään -jälkipajulla olevina. Mutta nyt olivat takamäkeläiset nousseet jollain -tavoin johtavaan asemaan, ainakin omasta mielestään. He kun olivat ajan -suuren tarpeen, viinakysymyksen, ratkaisseet niin ettei ollut kellään -omalla kylällä puutetta, antaneet yleiseen kulutukseen vain sen -verran viljaa, että kruunun silmä peitettiin ja käyttäneet loput -viinankeittoon. Jotkut olivat sanoneet heille, että sellainen on -laitonta. Mutta arvostellessaan ajan elämää ja ihmisten edesottamisia -mieskarohissa, sanoivat he kaikin hammasten välistä ja sylen -piristessä, että he antavat sellaisille laeille passituksen, joka ei -vie kunnianpaikkoihin. - -Niin eli ukoissa, jotka koko sielultaan olivat muuten porvarillisen -mailmankatsomuksen läpitunkemia, se ajatus, että Takamäki oli, -näinä poikkeusaikoina, jollain tavoin kohonnut itsenäiseen, -riippumattomaan asemaan, niin että Suomen tasavallalla ei ole ainakaan -sen elintarve- ja viina-asioissa minkäänlaista sanomista. Jos taas -valtiovalta poliisiensa ja oikeutensa kautta sekaantuisi Takamäen -sisällisiin asioihin, he olisivat valmiita rikkomaan kaikki -diplomaattiset suhteet ulkomaailman kanssa, jos niikseen tulisi. - -Se oli kaikki vapaudentuntoa, suurta vapautta, etuja ja oikeuksia -tuottavaa takamäkeläistä politiikkaa, joka ei tahtonut enää tietää -mitään velvollisuuksista. - -Kaikki he olivat mieleltään kirkollis-uskonnollisia. Jumalaa ei saanut -pilkata eikä sakramentteja hylkiä. Piti käydä silloin tällöin -kirkossa. Ja kun kylään tuli raamatunselitys, kuului kristillisiin -velvollisuuksiin mennä sinne. Kaikesta tästä olikin Takamäki ollut pari -miespolvea kirkonkirjoissa erittäin kehutussa maineessa. Mutta sillä he -uskoivatkin täyttäneensä velvollisuutensa Jumalaa kohtaan. Kun Jumala -ja kirkko eivät vaatimuksiaan vain ruvenneet lisäilemään, tulisivat -takamäkeläiset olemaan aina velvollisuuspaikallaan aivan yhtenä -miehenä. - -Maallinen järjestys sitä vastoin näytti pyrkivän aina muuttumaan heidän -vahingokseen ja sitä he moittivat sanoin ja teoin. Verot kasvoivat, -hevosenkenkäin ja naulain hinnat nousivat, päivämiesten ja palvelijain -palkat ja... Mutta mitään helpotusta mistään ei kuulunut. He alkoivat -epäillä jo koko esivaltaa ja eduskuntaa. Säätävät lakeja ja purkavat -niitä. Ei lempokaan tiedä mikä milloinkin on voimassa. Kun siitä saa -tiedon, on jo muutettu. Käskee niitä sitte totella! - -Alkoi näyttää viisaimmalta elää tätä maallista elämää oman järkensä -mukaan piittaamatta mitään herrain laeista. Varsinkin kun ollaan rehtiä -miehiä muutenkin. - -Se tuntui mukavalta ja vapaalta. Varsinkin kun koko kylä oli niin -yhtä mieltä. Vallankumouksen vapaus oli vihdoinkin tullut -Takamäellekin. -- -- - -Malakias on kuullut ystävänsä selostuksen kirjoituksesta. Sanomalehti -on hänellä kädessään. Malakias ei nyt rupea lukemaan tiellä, mutta -hänellä on lehti kotona, siellä hän lukee. Molemmat ovat varmoja, ette -kirjoittaja on viime syksynä kylän koululle tullut uusi opettaja, -Sinisalmi. Hän oli näyttänyt jos viime talvena olevan suuri -raittiusintoilija. - -Malakias huomasi joutuneensa tilaan, jolloin hän ei ollut ollenkaan -selvillä, mitä tulee ajatella ja tahtoa. Viime aikoina oli hän elänyt -aivan kokonaan sellaisessa mielentilassa, jolloin raittius on hyvin -tärkeä, jopa suorastaan pelastava elämänarvo. Mutta jos nyt joku menee -innottelemaan siihen määrään, että kyläkunnan hyvä maine pilataan -sanomalehtikirjoituksella, varsinkin kun sen tekee mies, joka on vasta -äsken tullut kylään, eikä tiedä kuinka siivo ja hyvä kylä Takamäki on, -sellainen vaatii että miesten pitää tarttua asiaan. - -Toiselta puolen on hän hieman arka. Kaikki tietävät että hän on ollut -juoppohulluna. Hän on itse sitä kauhistunut. Ihmiset tietävät että -heillä on ollut hädässä pappi ja lääkäri. Sitten vielä menee mieleen -_sekin_. Ne taitavat aina sitäkin muistaa? Hän on ajatellut ettei hän -enää ryyppää. Hän muistelee kironneensa viinan. Yhtäkkiä ajattelee: -todellakohan minä olen aikonut pysyä aivan raittiina? Yritti saada -siitä selvää mielikuvaa. Mutta ajatus tuntui värisevän kuin hermostunut -käsi, joka yrittää lankaa hienon neulan silmään. - -Malakias ei nyt juuri tässä Kirkonkylän maantiellä voi aivan -ehdottomasti sanoa, onko hän päättänyt olla raitis _aina_, vai -toistaiseksiko vain? Tämä ajatus keskittää niin kokonaan hänen -huomionsa, että juoppohulluuden kamalat kokemukset, sitä seurannut -parantumisen ilo ja uuden elämän keväinen nousu muistuttavat tajunnan -takalistolla olemassaolostaan aivan kuin paksun sumun takaa, joka -pidättää ääniaallotkin. - -Vaeltaessaan tässä sumussa löytää Malakias itsensä ajattelemasta -Riitaluhdan Esan taskussa palkkerehtavaa pulloa. Sitä vain, että Esalla -on nytkin pontikkapullo. - -Mutta hän näkee vaimonsa ja poikansa jo hevosen luona tuossa pihassa. -Poju kuopii maata hieman levottomasti. Esa juttelee, että illalla -pitäisi kokoontua miehiä vähäsen pitämään tuumaa siitä, mitä asian -vuoksi on tehtävä. Malakias lupaa tulla. Hänellä on joku epämääräinen -tunto siitä, että hänen pitää sinne mennä, muuten kylän maine on -vaarassa eikä se tule puhdistetuksi. Hän on johtavia miehiä, -kansakoulujohtokunnan jäsen, omistaa hyvän oriin ja kantakirjatamman. -Hänen kylvönsä on kylvettynä... - -Ja mikä se sitten on se Sinisalmi? Lähtee kirjoittelemaan kylästään -roskaa. Ryyppää tahi ei, se on kunkin oma asia, se ei kuulu toiselle. -Ja jos keittääkin... - -Esa meni omaa hevostaan laittelemaan. Eliisa katsahti vakoillen -Malakiaksen silmiin, mutta niissä ei ollut mitään merkkejä tuoreesta -ryypystä. Hän lausui jonkun iloisen sanan, mutta Malakias oli -mietteissään. Vasta kun he olivat maantiellä ja Iiska taas aikoi hamuta -suitsia, kun Malakias jännitti ohjaksia ja Pojun lautaset alkoivat -tuutia ja ihmiset väistyivät kahden puolen leveätä tietä, vasta silloin -rupesi Malakiaksen katse kirkastumaan. - -Eliisa alkoi muistellen jutella jotain rovastin saarnasta, mutta ei -kiittänyt sitä. - - - - -XIV. - - -Kylänmiehiä oli kokoontunut Riitaluhdan kamariin. Itse Esa, Kirsin -Malakias, Sumun Heikki, Heikkilän Ville ja Napamäki. Kirkosta tultua -oli saatu uusi Jobin posti. Kylän parhain viinankeittäjä, Tappurainen, -oli joutunut tehtaineen keskellä kirkonaikaa nuuskijain käsiin. Tehdas -oli hävitetty, 75 litraa viinaa, samoin suuri määrä ainaa. Miehet -olivat jo tottuneet pitemmän aikaa elämään tehtaan ja varaston -menettämismahdollisuuden epätiedossa, niin että vahinko ei sellaisenaan -aivan erikoisesti harmittanut muita kuin Sumun Heikkiä, joka oli -rikkain ja lihavin ja itarin, eikä ollut eläissään tottunut -luovuttamaan penniäkään hyppysistään tuntematta jonkun aikaa -jälkeenpäinkin epäilystä, että oli antanut vetää itseään nenästä. - -Vaan tässä oli jotain muuta. Tappurainen oli parhain heidän -keittäjistään. Mutta mies oli suuri lurjus ja ennakolta laskematon. Jos -hän ottaa kurit päälleen, niin selittää ja paljastaa koko osuuskunnan -ja joudutaan kaikin vastaamaan. Tähän asti oli mennytkin hyvin. -Keittäjäin kanssa oli ollut sopimus, että jos kiinni joutuvat ja -sakkoihin ja linnaan, niin isännät maksavat sakot ja elättävät perheet -vankeusaikana. Eikä sellaista ollut vielä sattunut kuin yhden kerran. -Niin hyvin oli onnestanut. Viinaa oli keitetty ja pysytty sillä hyvissä -taskurahoissa. Mutta tämä Tappurainen oli juonikkomies. Nyt pitäisi -saada sitä vielä yli puhua, ettei vain seota heitä asiaan. Luvata -vaikka jotain erityistä lisäkorvausta. - --- Ei se mitään tarvitse, on saanut osansa ja hyvän palkan, muistutti -ehdotusta vastaan Sumu. - --- Maksaisi hänelle, perhanalle, ainakin lupaisi, myönteli Napamäki. - --- Kyllä tämä on sellaista kauppaa, jossa komplotin jäsenten täytyy -myös _täyttää_ lupauksensa, sanoi Heikkilä ja naurahti. - --- Se siinä onkin, olla niiden _kaikellaisten_ kanssa komplotissa! -tuskitteli Sumu tukkaansa kynsien. -- Mutta mistä niitä ottaa -luotettavia tähän aikaan? - -Esan suu meni nauruun. - --- Luotettavia lainrikkojia, virkkoi. - -Sumu kiivastui: - --- Niin, mutta eihän se sellainen mikään laki?... Piruko sitä pitää, -enempää kuin sitäkään, joka käskee grammottain punnita leivän isännälle -ja emännällekin? - -Sumu katsoi tutkien vuorotellen jokaisen naamaan. Jatkoi: - --- Kuka niitä sellaisia lakia tottelee? Mitä siihen kenenkään tulee -syönkö minä vai juonko ja paljoko vai vähän, kun se on mun omaa -ruistani? Ja tätä hallituksen huushollaamista tämän viinan kanssa, sitä -en minä ole ikänä ymmärtänyt muuksi kuin herrain juonitteluksi. Ensin -ne ottivat viinankeittoluvan talonpojilta ja antoivat porvareille. Nyt -muka kielletään kokonaan, mutta herrat vedättävät valtion laivoilla -ulkomailta ja juovat niinkuin ennenkin. - --- Entä apteekkarit ja tohtorit! huudahti Esa, ottaen piipun suustaan, -että voi paremmin sanoa. -- Tämäkin meidän apteekkari... voi pentelettä -kun on rikastunut tentunkaupalla. - --- Ja tohtori, huomautti Heikkilä matalalla äänellään ja katsoi -kulmainsa alta Esaa. - --- Niin, sanoi Esa, alentaen ääntään kuiskaavaksi. -- Joka -spriireseptistä ottaa kymmenen markkaa ja ilman tautia kysymättä antaa -niin paljo kuin vain miehet pyytävät. Kuinka ei lääkäriä ja apteekkaria -sakoteta ja linnaan tuomita, kun muita tuomitaan? - -Hän pani leukansa kysyvästi pitkälleen ja tutki silmillään jokaista -seuran jäsentä vuorotellen. - -Napamäki mörähti: - --- Eikä niistä edes sanomalehtiin kirjoiteta. - --- Niin, kun ei edes se Peetarin häjy suutari, sosialisti, ihmetteli -Esa. - --- Bolsevikki se nyt on, selitti Napamäki. - --- Noo polse- eli menseviikki, sitä pirummin sopisi sellaisen. Vai eikö -ne nekään vihaa herroja niinkuin meitä talonpoikia? kysyi Esa. - --- Ee-ei tokikaan, selitti Sumu. -- Molemmathan ne ovat meidän -niskassa, jotta me elättäisimme heitä. - -Alempi huulensa ulottui pitkälle ylähuulen ylitse, kun hän nauroi -hartaasti, katkeruuden säteillessä silmistä ja lihavan ruumiin -hyllyessä. - --- Halvalla, mörähti taas Napamäki. - --- Halvalla, niin, sepä se! totesi Sumu jatkaen: -- Ennen ei niille -kelvannut meidän kasvattama ruisleiväksi, kun saivat Saksan ja Amerikan -nisut. Nyt kun sitä ei saada, nyt kelpaa meidän ruis. Hintaa emme -kuitenkaan saa määrätä me, vaan he ja hallitus, ja halvan jos halvan. -Mutta menepäs pyytämään lääkäriltä voidelappua, apteekkarilta -sormipullollista troppia, tahi Peetarin suutarilta puolipohjia -kenkiisi, itse he määräävät hinnan ja sellaisen hinnan että oikein -hävettää... tphyi lempo sentään! - --- Kyllähän tuota, mekin nyt olemme saaneet, tuota, hintoja, yritti -Heikkilä ja katsoi kulmainsa alta ikäänkuin leikillään moittien Sumuun. -Tämän alahuuli työntyi entistä pitemmälle, ja ylähuuli vetäysi sisään -ja ylöspäin paljastaen ruskeat ja harventuneet hammasrivijäännökset. - --- Sinäkin! Oletko nyt sitte niin rikastunut, ettet enemmälle -kartanollasi sijaa löydä? Sumu sanoi sen kiivaudella ja sydämen -pohjasta. Mutta kun toiset rupesivat nauramaan, lievensi hänkin, silmä -alkoi hymyillä, kun ruskea hammasrivi vielä uhkaavasti irvisti. - -Esa käänsi asian nyt oikealle tolalleen, kysymykseen, jota varten oli -kokoonnuttu, nim. sanomalehtikirjoitukseen ja sen kirjoittajaan. Kaikki -eivät olleet kirjoitusta nähneet ja Esan piti se sen vuoksi lukea. - -Se oli "Kirje Takamäenkyliltä" ja sanottiin siinä m.m. - -"Se ei ole ollenkaan kumma, jos viinateollisuus täällä niin rauhassa -saa kukoistaa, kun melkein kaikki kylän isännät ovat samassa juonessa. -En tiedä varmaan, mutta niin kerrotaan, että heidän keskuudessaan on -suuri viinankeitto-osuuskunta, jolle kukin luovuttaa viljaa heidän -keskenään sopimasta hinnasta. Viinankeittäjille on taattu, että jos -kiinni joutuvat, niin perheitten elatus maksetaan linnassaolo-ajalta ja -sakot ja vielä korvausta. Ja mökkiläiset ovatkin ottaneet niin -ammatikseen viinan keittämisen ja kauppaamisen, ettei kukaan enää tahdo -muihin töihin joutaakaan. Ikävintä on vielä se, etteivät asianomaiset -viranomaiset tartu asiaan, vaikka heille on ilmoitettu monta kertaa. -Mutta tätä ei sovi ihmetellä, kun kerrotaan että nimismies saa -Takamäestä joka viikko pontikkalekkerin omiin tarpeisiinsa. Koko -Takamäen kylä on tullut niin huonomaineiseksi, että on ihmisiä, jotka -sanovat, että ne saisi kaikki miehet ja ison osan akkojakin kulettaa -linnaan näistä viinarikoksista. Juoppous on kasvanut niin, että -juoppohulluus on muuttumassa oikein vasituiseksi Takamäen taudiksi." - -Alkoi kuulua murinaa joka taholta. Esa pysähtyi. - --- Katos vietävätä, kuinka kovin hävyttömästi. - --- Jopa likaa opettaja pesänsä. - --- Opettajako tämän sitte...? - --- Opettajapa tietenkin. Mutta kun oikein tuosta taudistakin. Eihän -ihminen itse tautiansa. - -Malakias sekaantui asiaan myöskin: - --- Minua se vissiin sillä juoppohulluustaudilla? - -Hänen poskensa punottivat. Suu yritti hymyyn, silmästä pilkisti -suuttumus. - --- Ja valehtelee vielä, kiivaili Sumu. -- Jos nyt on yksi vähän -sairastellut, niin eihän täällä ketään muuta? Ja se yksikin on nyt -terve kuin pukki, näkyy olevan, eikä kuulu maistavankaan. Siitä pitää -vastata. Kirjoita sinä Esa ja hauku. - --- Ei, sanoi Esa. -- Ei se sillä ole hyvä. Tämän kirjoituksen vuoksi -nyt jo on hävitetty paras kyyneltehdas. Nimismiestä on julkisesti -vaadittu käymään kimppuumme eikä hän uskalla olla tulematta. Tähän -kylään on tullut piru miehekseen. Saatte nähdä, että jos hän saa täällä -olla, niin muutaman viikon päästä ei Takamäen kuusenjuuri enää heru -teille tippaakaan ja moni meistä on sakotettu ja kylä häväisty. - -Esa hengähti. Suuttumus, joka hänen puhuessaan aste asteelta nousi, -salpasi jo hengitystä. Puukonarpi poskessa oli alkanut punottaa. Toiset -kuultelivat vaieten mihin ehdotukseen Esan puhe päättyisi. Hän jatkoi: - --- Kun Jumala panee meille taudin, emme saa enää sairastaakaan rauhassa -kodeissamme, vaan meidän kipumme vedetään sanomalehtien palstoille, -meiltä viedään kotirauha ja kunnia. - -Joukko mumisi ja murisi ja alkoi vähitellen tajuta mistä on kysymys. -Mikä vaihtoi hermostuneesti polvea toisen päälle, kuka kynsäsi päätä, -ken sylkäsi. - -Esa jatkoi: - --- Tämä kylä on ollut aina kuuluisa yksimielisyydestään. Kylän asioita -ei ole juoruttu mihinkään. Ja täällä on ollut niin siivoa elämää että -papitkin ovat kehuneet. Mutta nyt tulee tänne muka lasten opettaja, -joka alkaa kellottaa kylän asioita koko maailmalle. - --- Panee pois sen sellaisen! örähti Napamäki. -- Pois! - -Sumu oli asiassa mukana: - --- Niin, pannaan juutas pois, meidän vallassahan se on, pinnisti mies -kiinteästi kurkustaan kitisten. - --- Mutta se riippuu johtokunnasta, sanoi Esa ja katsahti Kirsiin -kysyvästi. -- Esimies on Nevalainen ja se taitaa olla opettaja-hyvän -kanssa samaa mieltä. Ei muka ryyppää. Ja sitte Luhtasmäen emäntä, joka -pitotilaisuudessakin siitä raittiudesta väkättää kuin väkkärikello. -Hän, muka, ettei heillä ryypätä eikä kieltolakia rikota. Tässä meidän -puolella ei taida oikein selvästi olla muita kuin Kirsin Malakias, vai -oletko sinäkään? - -Malakias rykäsi teennäisesti. Esa oli pannut kysymyksellään hänet -ikävään koetukseen. Hänen päänsä oli kuumentunut jo sen johdosta, -että sanomalehtikirjoituksessa oli niin avonaisesti viitattu -hänen sairauteensa. Masentava nöyryytyksentunne ja kiivas -kunnianpuolustusvaisto kamppailivat keskenään. Nyt tuli taas uusi -vaikeus: ruvetako näiden kylänmiesten ja osuuskuntatoverien kera -puhdistamaan kylän mainetta yrittämällä ajaa pois opettaja, vai -asettuako johtokunnan raittiiden jäsenten kannalle ja jättää -sanomalehtikirjoittelu opettajan omaksi yksityisasiaksi? Hiki kihosi -hänen otsalleen. Miehet odottivat vastausta. Tuli epämääräinen: - --- Mikä tuossa olisi parhainta? - --- Panna pois! huusi korotetulla äänellä Sumu. - --- Kyllähän minä, mutta en minä usko, että se käy niin helposti, pitää -olla jokin laillinen syy. - -Kirsi huokasi helpotuksesta. Hän oli vihdoinkin jotain sanonut -puolustuksekseen. - --- Laillinen, matki Esa. -- Onko tämä kylän kunnianloukkaus laillista, -häh? Eikö se ole lainrikos? - --- Kirjoittaa siitä, että kylässä rikotaan kieltolakia, virnisti -Heikkilä, kurkistaen pilkallisesti mustilla silmillään kulmakarvainsa -takaa ensin Esaa ja sitten muita. - -Napamäki nauroi hörötti. - --- Hyviä tässä ollaan kaikin... nimismiestä ja tohtoria myöten. Ei -yhtään kompastusta lakiin. Yli hypätään niin että hiu vain! - -Vähitellen mieliala lauhtui. Ei oikein löydetty pohjaa miten aloittaa -hyökkäys opettajaa vastaan. Kun muuta ei näytty aikaan saatavan, uhkasi -Sumu että vielä tässä jää sekin keino, että jotain kiusoja sille sopii -hommata ja tehdä olo ikäväksi, jos ei kerran kylän kunnianloukkauksesta -kukaan enää välitä. - -Loppu keskustelua kohdistui itsesuojeluvaiston pakottamana siihen, -miten pitäisi saada tukittua Tappuraisen suu. Jonkun pitäisi käydä sen -mökillä. Mutta mitä saisi luvata? Syntyi kiista siitä, paljonko vai -vähän, ilman että puhuttiin summista. Ehdotettiin, että Esan pitäisi -lähteä. Mutta Sumu pelkäsi itsekseen että Esa lupaa liika paljon ja -ehdotti, että sinne menee pari miestä. Silloin ehdotettiin Sumu -toiseksi. Napamäki hyväksyi sen örähtäen ja hankkiusi kotiin. Silloin -alkoi Heikkiläinen epäillä, että jos sinne Sumu menee, niin se -itaruudessaan ei lupaa Tappuraiselle mitään, mutta sitä vastoin saa -kiihotetuksi, että Tappurainen rupeaa tekemään kiusaa kylänmiehille. - --- Mene itse! kiljasi Sumu. Pahako häneen pyrkii. Jos sulla on rahaa, -niin tuppaa taskut täyteen kakaroillekin. Lempo tuota, ei se sakkokaan -niin suuri ole, jos tullakseen on, eikä se niin kovin paljo kunniaa -leikkaa. Helsingissä on suurilla herroilla, oikein pääjehuilla seura, -jonka jäsenet ovat luvanneet rikkoa kieltolakia ja antaa sakottaa -itsensä kaikin, jos yhtä sakotetaan. Meidänkin nimismies ja tohtori ja -apteekkarikin on siinä. Apteekkari sanoi. Kehoitti minuakin. Mutta minä -sanoin: sikako häneen jäsenmaksuja maksamaan herrain hyväksi. Ryyppään -minä muutenkin, sen kun ryyppään ja rikon. Mutta ei se mikään häpeä -ole, kun kerran herrat edellä. Paha hänestä suuria maksakoon -Tappuraiselle. - -Heikkiläinen luimisteli taas kulmainsa alta ja äänsi hiljaa: - --- Istuu herrain kelkkaan. - --- Entä sitte, tässä asiassa! intoili Sumu. - --- Sitä vain, ettei näistä rikoksista herroja tuomita, mutta kyllä -talonpoikia. Olisit edes sen lainrikkojaliiton virallinen jäsen ja -näyttäisit tuomarille rikkurikirjaasi. Mutta nyt olet vain ulkojalka, -tavallinen syntisäkki, jota ei helpoteta. - --- Minä olen herrain tuttu! huusi Sumu. -- Kyllä mä osaan konstit. - -Joukko alkoi osoittaa hajautumisen merkkejä. - -Mutta silloin Esa otti pullon ja virkkoi: - --- Te ootta sellaisia... nahkahousuja. Annan edes ryypyn. - --- Oliskin pitänyt alkaa siitä päästä, örisi Napamäki nauraen. -- -Olisit antanut kohta ryypyt, niin opettaja olisi jo pellolla. - -Otti. - -Viimeksi tuli tarjoilijan eteen Malakias. - -Näki, että hänen otsaansa ja poskiaan valuivat valtaavat hikivirrat. -Miehen poski vavahteli. Kasvoilla asusti hätivä epämääräisyys ja kauhu. -Huuli yritti toisinaan naurua, mutta pysähtyi noloon totisuuteen. - --- Otatko? kysyi Esa tarjoten pikaria. - -Malakias epäröi silmänräpäyksen. Tarttui sitte hieman hätäisesti -pikariin ja kaasi suuhunsa. - -Esa tarkasteli Malakiasta, ilmeisesti levottomana ja epätietoisena -siitä mitä oli tehnyt. - -Malakias kävi punaiseksi. Hän itse tunsi tulta veressään. Se poltti ja -huumasi. Tilanne häipyi mielestä kuin usva. Hänen tilallaan alkoi olla -joku uusi olento. Mikä? Sitä hän ei kysynyt. Suonissa poltti. Hän tunsi -siitä johtuvan kärsimyksen ohella huumaavaa nautintoa. Malakias unohti -kaikki. Hän ei ajatellut enää itseään, eikä mitään. Hän tunsi vain -polttoa suonissaan ja polton äärillä hivelevää huumaavaa hekumaa... - -Hän ojensi pikarin uudelleen Esan täytettäväksi, tuijottaen vihaisesti -tämän silmiin. Esa hieman epäröi. - --- Anna toinen! pyysi Malakias matalalla äänellä. - --- Maistuiko? kysyi Esa. - --- Poltti! - --- Rinnassako? - --- Anna pian! - -Malakias Kirsin pikaria pitelevä käsi vapisi. - -Esa täytti pikarin. - -Malakias tyhjensi sen. Hänen kasvoilleen ilmestyi merkillinen ilme. Oli -vaikea tietää oliko se naurava vai itkevä. - -Hän oli jo mennyt rappusille toisten mukana, mutta pyörähti siitä -takaisin Esan puheille. Vannotti tältä mukaansa pontikkapullon ja sai. - -Pihassa mennessään vilahti hänen päänsä läpi aivan kuin hyvin -kaukaisena muistona muuan elämys äskeisiltä onnen viikoilta. Mutta se -häipyi heti yleiseen, nautinnontunnon humuavaan unhotuksen -sekamelskaan. - - * * * * * - -Malakias astui. Jalat tahtoivat käydä ristiin. Kukaan ei niitä -ajatellut. Joku tuntui aivan kuin pään sisässä laulavan: - -"Pontikkaa on... pontikkaa... pontikkaa... hih!... piruja!" - -Naurahdus. - --- Hih! - -Tuliko joku jälessä? Hän katsoi. - -Ei ketään näkynyt. - -Läheisen tienvieripuun alaoksalla laulahti kivikikkari. Sitä ei -Malakias kuullut. Kävi ohi hoiperrellen hokien tai laulaen: - --- Pon-pon-pont-pon-tikkaa-kaa. - -Mies pysähtyi, seisoi horjuen ja kuulteli. Pyöritti päätä, ärjäsi: - --- Soita mitä soitat! - -Yritti astua eteenpäin. - -Äskeisistä tovereista oli pari syrjästä salaa peräillyt ja seurannut -hänen liikkeitään juhannuksen aikaisena kesäisenä yönä. Luonto -hymähteli elämän-nousun elinvoiman tunnossa. Viileä kesäkuinen ilma -leyhähteli. Lintu visersi. Kaukaa kuului rääkän laulu. Käki kukahti -pariin kertaan. - -Malakiasta odotetaan kotona. - -Hän astelee harhailevin ottein. Ei näe mitään. Ei kuule. - - * * * * * - -Esa ja Heikkilän Ville lakkaavat seuraamasta. Katsovat toisiaan ja -haastavat hiljaa, kasvoilla pelästynyt ilme. - -Malakias tallustaa, jalat käyvät ristiin. Väliin yrittää laulahtaa. -Yhtäkkiä pysähtyy. Katsoo suoraan eteensä kuin kuullellen ja kysyen. -Hiljaa, pelästyneenä: - --- Missä minä...? - -Kädet menevät avuttomasti ristiin ja koko ruumis vapisee. - --- Ii-iska! Ii-iska... isän poika. - -Suu menee lasta mielistelevään hymyyn. - --- Isän poika, jatkaa hän kuiskauksiaan, Astuu. Muistaa pullon. Juo, -ähkäsee. Nostaa käsiään, huutaa tuskaisena: - --- Ii-iskaaa! - -Astahtaa, horjuu. Silmäin eteen ilmestyy jostain Eliisa, pysähtyy. - --- Je-esus!... pääsee Eliisalta. Malakias tuijottaa tylsänä. Kun Eliisa -koskettaa, alkaa Malakias vapista. - - - - -XV. - - -Eräänä ihanana kesäisenä iltapäivänä astuu Malakias Kirsi -porraskuistilta pihaan ja pälyilee ympärilleen levottomasti. Silmiin on -palannut talvellinen tuijottelu ja valkuaisiin verestävä reunustus. Hän -on joutunut uudelleen makuun, suonissa polttaa jano ja viina. - -Hän astuu yli pihan tarhakartanolle, mutisee ja peloissaan ympärilleen -katselee. Käy ohi tallin, jonka oven yläpuoli retkottaa auki. Malakias -tuijottaa mustaan oviaukkoon. - --- Mitä... sekin ka-katsoo? mutisee. - -Pääsee ohi. Saapuu portinalukseen. Vanha ruumenrekikin on siihen tielle -kesäksi jäänyt. Toinen antura ketarasta irrallaan, perästä ylhäällä -siirollaan kuin häntä. Malakias pysähtyy kummastelemaan, tarkastaa -rekeä. Mikä siinä on? Häntäänsä nostelee... ruumenkelkka! Malakias -potkasee. Kelkka koskee äkeeseen ja kalahtaa. Alkaa hieman suuttua mies -ja potkasee uudelleen. Äes vastaa jurosti ja kelkka välinpitämättömän -särkyneesti. Jalkaan koskee. Malakiaksen tekee mieli lyödä. Mutta äes -seisoo rauhassa väärine piikkeineen, ei tule päälle, mutta ei -pakenekaan. Malakias alkaa tuntea haluttomuutta. Väärät ja paksut -piikit uhkaavat. Mies kääntää selkänsä ja alkaa leppyä. - -Siinä on lammasnavetan ovi. Karjatarhassa paahtaa ihana helottava -kesäaurinko. Oviaukosta näkyy pimeyttä. Malakias tuijottaa. Siellä on -varmaan joku. Tuijottaa, tuijottaa... mikä siellä? Silmät? Ne nousevat -pimeyden uumenista navetan perältä... Ovatko ne? Malakias eroittaa niin -hämärästi... Silmät... markkina-neidin... - -Mies astahtaa lähemmäksi lammasnavettaa. Onko siellä? Lammasnavetan -hajusta hän... pitää. Niinpä se kuin vetää. Panisiko pitkälleen ja -nukkuisi?... Huusiko joku? - -Iiska vain puuhevoselleen huutaa pihassa, joku naapurintyttö toverina. - -Isä alkoi kuullella, mutta unohti kohta mitä piti kuullella. -Lammasnavetta on niin ikään unohtunut seläntaakse. Mies ei ajattele -mitään, astuu vain ladon ja navetan välysestä kartanon taakse. Polku -vie tuulimyllylle... Tuulimylly, ajattelee hän, astuen ohra- ja -perunapellon välistä piennarta. Mieleen menee samalla, että juuri tänne -hän oli aikonutkin, mutta ei muista kuolemakseen mitä varten... Siinäpä -on silta rämpällään. Siltapuu on pystössä ja kurottaa pitkällään kuin -lyödäkseen. Jostain tuntemattomasta syystä alkaa syyllisyydentunto -taas hätyyttää. Joku uhkaa jotenkin, vaistoaa hän. Mieli menee -alakuloiseksi, niin alakuloiseksi ja painuneeksi että sydäntä aikaa -ahdistaa tuttu tuska. Askel alkaa hätiä. Hän astuu piennarta, kohti -tuulimyllyä. Sieltä tuulimyllyn takaa näkyy riihi. - -... Mitä siitä riihestä? Ei muista kuolemakseen. - -Astuu, astuu. Lapset huutavat pihassa, mutta Malakias ei sitä kuule. -Siinä kasvaa rehevästi ohra, jota keväällä niin intomielin kylvi. Mutta -Malakias ei näe työnilonsa nousevaa hedelmää. Etäämmältä häämöttää -kesanto, joka siellä koskematonna työntää rikkaruohoa. Mutta Malakias -ei näe sitäkään. Hän on irtautunut luonnosta, mennyt rikki. Hän on -elävän luonnon keskellä vieras. Hän vain astuu kuin muukalainen. -Mieliala painuu painumistaan. Tekisi mieli itkeä. Ihminen on niin -huono... Elämä on niin raskas... Mahtaako Jumalakaan tästä mitään -välittää?... Kun saisi nukkua... tuossa ojassa... Panisivat multaa -päälle... Ojaan... Ne eivät pane... Vievät hautaan... viekööt... - -Mylly on siinä. Siipi rikki. Irvistelee... siipi. Olkoon!... Minä en -välitä... - -Käy ohi tuulimyllyn, riihen luo. Taas ovet auki... mikä niitä ovia -aukoo?... Riihenovi... sarana poikki... - -Hän pistää käden taskuun, saa sieltä sormiinsa nuoraa. Katsoo sitä, -tuijottaa siihen, muistaa, nyökkää päätä. Saa kiirettä kantapäihinsä, -aikoo pujahtaa riiheen pälyen ympärilleen. - --- Malakias! kuuluu Eliisan kirkas, hätivä huuto lammasnavetan -välysestä. - -Malakias pelästyy, putoaa riihenkynnykseltä maahan, huohottaa ja kätkee -vikkelästi nuoran taskuunsa. Eliisa huutaa uudestaan. Malakiaksen katse -kirkastuu. Hän alkaa juntustaa takaisin entisiä jälkiään. Tuulimyllyn -nurkkauksessa he kohtaavat. - --- Täälläpä sinä! pääsi Eliisalta helpotuksen huudahdus. - -Kuin pahanteosta tavattuna astelee Malakias vastustelematta vaimonsa -jälessä. Eivät virka kumpikaan mitään. - -Tultuaan yksin kamariin, hiipii Malakias vikkelästi kätkönsä luo, -löytää pullon, nostaa sen himosta hehkuville huulilleen. Ne elehtivät -kuin nänniä etsivät lapsen huulet. - -Malakias juo. - - * * * * * - -Kirsissä on lääkäri ja pastori Rapinen. Emäntä oli hädissään tuottanut -molemmat. - -Lääkäri oli tullut ulos ja kävelee kartanolla tupakoiden ja -tarkastellen syrjästä Iiskaa, joka leikkii yksin ajaen hiekkaa -puuhevosella ja pienillä rattailla. Kaivonkannella löytää hän sopivan -istumapaikan. Silmissä on rasittunut, synkkä ilme. Katse seuraa lasta -askel askeleelta. - -Hän ravistautuu hermostuneesti ja astuu sitten nopeasti jälleen sisään -tuparakennukseen. - -Melkein kohta ilmestyy pastori portaille, katsellen ympärilleen aivan -kuin etsien jotain. - -Silloin kuuluu laukaus asuinrakennuksesta. Muutama silmänräpäys -myöhemmin hyökkää Eliisa hajalla hapsin suoraa päätä kaivoa kohti. -Pastori huomaa tarkoituksen ja rientää jälessä. Puolipihassa saavuttaa -hän Eliisan ja tarttuu lujasti kiinni. Vaimo kääntää hurjistuneet -kasvonsa päin. Katsoo ensinnä pitkään, sekavana, aivan kuin -ymmärtämättä mistä on kysymys. Vihdoin silmä välähtää ja hän kähisee: - --- Mitä te minusta...? - -Ja riuhtasee. - --- Rauhoittukaa, pyytää pastori hiljaisella, kehoittavalla äänellä ja -katsoo vaimoa polttaviin silmiin. - --- Laskekaa! pyytää Eliisa valittavalla, hiljaisella itkuäänellä ja -riuhtasee. Pitelijän täytyy lujittaa otettaan. - -Eliisa on kääntänyt selkänsä pastoriin ja huohottaa syvästi. Sitten -pääsee häneltä uikertava, viiltävä valitus. Hän käännähtää päin -pastoria, silmistä hehkuu tuska. Hän nostaa käden kuumalle otsalleen, -luo aran syrjäkatseen pastoriin ja kuiskaa: - --- Nyt... minä... rakastin. - -Hän katsoi hetkisen syrjittäin, kysyvänä ja pelästyneenä pastorin -silmiin. Mutta aivan kuin raivopuuskaus olisi alkanut hänen sielustaan -kuohua, hän tempautui pitelystä irti rajulla voimalla. Pastori sai -ponnistaa kaikkensa pidättääkseen, mutta ei voinut liikutukselta saada -sanaakaan sanotuksi. - -Ovipieleen portaille ilmestyy vanha Siimon niin pelästyneenä, että ei -hievahda, suu on vain älyttömästi ammollaan. - -Lääkäri tulee ovesta. Pastori kiinnittää huomiota hänen kalpeuteensa ja -hitaisiin liikkeisiinsä. Väristys käy läpi ruumiin. Hän ymmärtää, että -Malakiaksen luoti on tehnyt tehtävänsä. Lääkäri lähenee epämääräisesti -astuen, silmät harhailevat neuvottomina. Eliisa lävistää häntä -katseillaan, mutta ei kysy. - -Jostain syystä lääkäri nyökäyttää, tuskin näkyvästi, päätään. Eliisa -ymmärtää sen vastaukseksi. Kädet nousevat itsestään taivasta kohti ja -rinnasta nousee koristen käheä kuiskaus: - --- _Kuka hänet murhasi_? - -Hän lävisti katseellaan vuorotellen lääkäriä ja pappia. Kumpainenkin -värisi. - --- _Kukako_? äänsi lääkäri hiljaa. - -Mutta leski ei vastannut, hän lähti vain astumaan tupaa kohti, pään -asenteessa ja silmissä jonkunlainen ylenkatseen vivahdus. - -Kumpaisellekaan herroista ei tullut mieleenkään puhua itsemurhasta. -Kysymys poltti lääkäriä kuin tuli. Hän yritti torjua kummallisen -kysymyksen salaperäistä okaa, mutta se vaani piinaavana joka puolella. -_Joku_ syytti häntä, hänen seurapiiriänsä, hänen elintapaansa. Se -kuiskutti, piinasi, kirkui. Hädissään hän höpisi ääneen: - --- Tämäpä kummallista... - -Tämä oli alkanut jo aikaisemmin tuvassa. Eliisa oli syyttänyt -- nimeä -mainitsematta -- syypäitä siihen, että hän menettää miehensä, lapsensa, -elämänsä nyt juuri, kun he olivat pelastumaisillaan, kun Malakias ja -hän olivat saavuttamaisillaan _elämän_... - -Portin ulkopuolella kurkkii talon tuttu viinatrokari. Mutta nähtyään -pihassa herroja, hiipii takaisin. - -Mennessään huomaa Eliisa pienen Iiskan hyljättynä ja peloissaan -pälymässä vajan ovella. - -Äidin silmässä välähtää jotain vapautuvaa. Hän kurottaa käsiään. Lapsi -juoksee kohti. Äiti nostaa syliinsä, puristaa rajusti, niin rajusti, -että vahva poika alkaa valittaa. Samassa hän käännähtää ympäri, iskee -kummallisesti kiiluvat silmänsä tohtoriin, joka juuri on rientämässä -takaisin sisään, ja poikaa osoittaen kysyy: - --- Tuleeko _häneenkin_? - --- Mitä? kysyy tohtori arasti. - --- Se _tauti_? - -... Oliko hänen suunsa hymyssä? - -Lääkäri laski katseensa, ravisti epämääräisesti päätään. - -Silloin Eliisa pyörtyi. - -Apuun rientäessään yritti lääkäri selittää ettei hän oikeastaan _sitä_ -tarkoittanut, mutta pyörtynyt oli tiedotonna, eikä kuullut mitään. -Herrat alkoivat kantaa häntä tupaan. - -Vanha Siimon seisoi edelleen äskeisessä paikassaan, suu älyttömästi -ammollaan. - -Iiska oli Eliisan pyörtyessä joutunut yksin. Kun äitiä kannettiin, -taapusti lapsi pelästynein katsein jälessä ja rupesi portaissa hiljaa -itkemään. - - - - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of Juoppohullu, by Santeri Alkio - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK JUOPPOHULLU *** - -***** This file should be named 52675-8.txt or 52675-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/5/2/6/7/52675/ - -Produced by Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions -will be renamed. - -Creating the works from public domain print editions means that no -one owns a United States copyright in these works, so the Foundation -(and you!) can copy and distribute it in the United States without -permission and without paying copyright royalties. Special rules, -set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to -copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to -protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project -Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you -charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you -do not charge anything for copies of this eBook, complying with the -rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose -such as creation of derivative works, reports, performances and -research. They may be modified and printed and given away--you may do -practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is -subject to the trademark license, especially commercial -redistribution. - - - -*** START: FULL LICENSE *** - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project -Gutenberg-tm License (available with this file or online at -http://gutenberg.org/license). - - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm -electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy -all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. -If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project -Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the -terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or -entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement -and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic -works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" -or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project -Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the -collection are in the public domain in the United States. If an -individual work is in the public domain in the United States and you are -located in the United States, we do not claim a right to prevent you from -copying, distributing, performing, displaying or creating derivative -works based on the work as long as all references to Project Gutenberg -are removed. Of course, we hope that you will support the Project -Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by -freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of -this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with -the work. You can easily comply with the terms of this agreement by -keeping this work in the same format with its attached full Project -Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in -a constant state of change. If you are outside the United States, check -the laws of your country in addition to the terms of this agreement -before downloading, copying, displaying, performing, distributing or -creating derivative works based on this work or any other Project -Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning -the copyright status of any work in any country outside the United -States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate -access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently -whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the -phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project -Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, -copied or distributed: - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org/license - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived -from the public domain (does not contain a notice indicating that it is -posted with permission of the copyright holder), the work can be copied -and distributed to anyone in the United States without paying any fees -or charges. If you are redistributing or providing access to a work -with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the -work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 -through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the -Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or -1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional -terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked -to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the -permission of the copyright holder found at the beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any -word processing or hypertext form. However, if you provide access to or -distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than -"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version -posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), -you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a -copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon -request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other -form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm -License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided -that - -- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is - owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he - has agreed to donate royalties under this paragraph to the - Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments - must be paid within 60 days following each date on which you - prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax - returns. Royalty payments should be clearly marked as such and - sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the - address specified in Section 4, "Information about donations to - the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." - -- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or - destroy all copies of the works possessed in a physical medium - and discontinue all use of and all access to other copies of - Project Gutenberg-tm works. - -- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any - money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days - of receipt of the work. - -- You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm -electronic work or group of works on different terms than are set -forth in this agreement, you must obtain permission in writing from -both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael -Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the -Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -public domain works in creating the Project Gutenberg-tm -collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic -works, and the medium on which they may be stored, may contain -"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or -corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual -property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a -computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by -your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium with -your written explanation. The person or entity that provided you with -the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a -refund. If you received the work electronically, the person or entity -providing it to you may choose to give you a second opportunity to -receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy -is also defective, you may demand a refund in writing without further -opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER -WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO -WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. -If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the -law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be -interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by -the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any -provision of this agreement shall not void the remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance -with this agreement, and any volunteers associated with the production, -promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, -harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, -that arise directly or indirectly from any of the following which you do -or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm -work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any -Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. - - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of computers -including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists -because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from -people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. -To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation -and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 -and the Foundation web page at http://www.pglaf.org. - - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive -Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at -http://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent -permitted by U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. -Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered -throughout numerous locations. Its business office is located at -809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email -business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact -information can be found at the Foundation's web site and official -page at http://pglaf.org - -For additional contact information: - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To -SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any -particular state visit http://pglaf.org - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. -To donate, please visit: http://pglaf.org/donate - - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic -works. - -Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm -concept of a library of electronic works that could be freely shared -with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project -Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. - - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. -unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily -keep eBooks in compliance with any particular paper edition. - - -Most people start at our Web site which has the main PG search facility: - - http://www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/old/52675-8.zip b/old/52675-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index d9948e4..0000000 --- a/old/52675-8.zip +++ /dev/null |