NormalizeHEADmain

5 files changed, 17 insertions, 23899 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..d7b82bc
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,4 @@
+*.txt text eol=lf
+*.htm text eol=lf
+*.html text eol=lf
+*.md text eol=lf
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..bab2a66
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #54052 (https://www.gutenberg.org/ebooks/54052)
diff --git a/old/54052-8.txt b/old/54052-8.txt
deleted file mode 100644
index b49fc3b..0000000
--- a/old/54052-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,23899 +0,0 @@
-The Project Gutenberg eBook, Lääkärin muistelmia, by Alexandre Dumas,
-Translated by Joel Lehtonen
-
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
-other parts of the world at no cost and with almost no restrictions 
-whatsoever.  You may copy it, give it away or re-use it under the terms of
-the Project Gutenberg License included with this eBook or online at 
-www.gutenberg.org.  If you are not located in the United States, you'll have
-to check the laws of the country where you are located before using this ebook.
-
-
-
-
-Title: Lääkärin muistelmia
-       Historiallinen romaani Ludvig XV:n hovista
-
-
-Author: Alexandre Dumas
-
-
-
-Release Date: January 25, 2017  [eBook #54052]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-
-***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK LÄÄKÄRIN MUISTELMIA***
-
-
-E-text prepared by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
-
-
-
-LÄÄKÄRIN MUISTELMIA
-
-Historiallinen romaani Ludvig XV:n hovista
-
-Kirj.
-
-ALEXANDRE DUMAS
-
-Ranskankielestä suomentanut Joel Lehtonen
-
-Alexandre Dumas'n historialliset romaanit I.
-
-
-
-
-
-
-Hämeenlinnassa,
-Arvi A. Karisto,
-1917.
-
-
-
-
-SISÄLLYS:
-
-  Alkulause.
-  Johdanto.
-    1. Ukkosvuori.
-    2. "Se, joka on."
-    3. L.P.D.
-  1. Rajuilma.
-  2. Althotas.
-  3. Lorenza Feliciani.
-  4. Gilbert.
-  5. Taverneyn parooni.
-  6. Andrée de Taverney.
-  7. _Heureka_.
-  8. Vetovoima.
-  9. Kaukonäkemys.
- 10. Nicole Legay.
- 11. Kamarineitsyt ja hänen emäntänsä.
- 12. Päivän tullen.
- 13. Filip de Taverney.
- 14. Marie-Antoinette-Josephe, Itävallan arkkiherttuatar.
- 15. Taikatemppu.
- 16. Taverneyn parooni luulee näkevänsä pienen onnenpilkahduksen.
- 17. Nicolen viisikolmatta louisdoria.
- 18. Jäähyväiset Taverneylle.
- 19. Gilbertin kultaraha.
- 20. Gilbert lakkaa suremasta kultarahaansa.
- 21. Tutustutaan uuteen henkilöön.
- 22. Varakreivi Jean.
- 23. Kreivitär Dubarryn pukeutumis-vastaanotto.
- 24. Kuningas Ludvig XV.
- 25. Kellosali.
- 26. Kuningas Pétaudin hovi.
- 27. Ranskan Madame Louise.
- 28. Riepu, Rääsy ja Varis.
- 29. Kreivitär de Béarn.
- 30. _Le Vice_.
- 31. Zamoren virkavaltuus.
- 32. Kuningas on ikävissään.
- 33. Kuningas huvittelee.
- 34. Voltaire ja Rousseau.
- 35. Kummitäti ja ristitytär.
- 36. Marski Richelieun viides salaliitto.
- 37. Ei kähertäjää, ei pukua eikä vaunuja.
- 38. Esittely-juhlallisuudet.
- 39. Compiègne.
- 40. Suojelijatar ja suojatti.
- 41. Lääkäri vasten tahtoaan.
- Viiteselitykset.
-
-
-
-
-ALKULAUSE.
-
-
-_Alexandre Dumas_ syntyi heinäkuun 24. p:nä 1802 pienoisessa
-keskiranskalaisessa Villers-Cotteretsin kaupungissa, jonka hän usein
-esittää romaaniensa sivutapausten näyttämönä. Isä oli ylevämielinen
-vallankumousarmeijan kenraali, tunnettu tavattomista ruumiillisista
-voimistaan. Tämän äiti oli neekeritär San-Domingon saarella, missä
-muuan ranskalainen aatelismies oli hänen kanssaan vakinaisessa
-rakkaussuhteessa. Alexandre peri noilta kahdelta taholta harvinaisen
-kimmoisen elämäntarmon ja väkevän aistillisen luonnon, joiden
-tuloksena hänen maallinen vaelluksensa oli haudan partaalle asti
-yhtenäistä hummausta ja nautiskelua, kirjavia seikkailuja, alituista
-vaihtelua varallisuudesta velkojien hätistelyyn, samalla kun hän
-näissä näköjään ehkäisevissä olosuhteissa suoritti suuremman määrän
-henkistä työtä kuin ainoaltakaan maailman kirjailijalta on jäänyt
-"vaskea pysyväisemmäksi muistopatsaaksi". Hän kuoli synkän sodan
-aikana eräässä kauppalassa lähellä Dieppeä jouluk. 5. p:nä 1870,
-samana päivänä, kun saksalaisten valloitusretki ulottui sinne saakka.
-
-Alexandre Dumas on kirjallisuudenhistoriassa niitä uudistusmiehiä,
-jotka Ranskassa ryhtyivät omiin kansallisiin oloihin sovelluttamaan
-aikaisemmin herännyttä englantilaista ja saksalaista romantiikkaa,
-sitte kun vallankumous ja sitä seuranneet Napoleonin sodat olivat
-tuottaneet tuntuvia valtiollisia ja yhteiskunnallisia muutoksia,
-jotka suuresti vaikuttivat koko sivistyselämään. Uuden suunnan
-huomattavimpia saavutuksia oli historiallinen, tosiperäinen,
-kuvattavan ajan oloja ja tapoja sekä sen henkilöitä yksilöllisesti
-esittävä romaani, varsinaisena esikuvanaan skotlantilainen mestari
-Walter Scott. Dumas esim. alotti lukuisilla näytelmillä, mutta vain
-hänen novellinsa ja romaaninsa ovat säilyttäneet elävyytensä, --
-parhaiten se valtava romaanisarja, jossa hän ajanjaksottain kuvailee
-oman maansa historiaa.
-
-Dumas oli romanttisen virtauksen varsinainen kansantajuistuttaja. Hän
-kirjoitti nimenomaan suurta yleisöä varten, siinä useinkin pakosta
-uhraten taiteellisia näkökohtia, joiden käyttelyyn hänellä kyllä oli
-kykyä. Tuolla päätehtävänsä alalla hän menestyi niin erinomaisesti,
-että hän yhäti on kotimaansa enimmin suosittu romaanikirjailija,
-ja vakinaisen aseman hän on saavuttanut niissäkin maissa, joissa
-aito gallialainen kepeys ei ole antamassa täyttä oivallusta hänen
-ansioilleen.
-
-Pääasiallisesti työskenteli Dumas johdellen jonkunlaista esikuntaa,
-joka keräsi hänelle ainehistoa historiallisista erikoistutkielmista,
-muistelmateoksista, kirjekokoelmista, kaikenlaisista
-arkistopapereista; hänen ohjeittensa mukaan nämä apurit suuressa
-määrin kirjoittelivat kokonaisia taipaleitakin, joita mestari sitten
-yhdisteli ja muovaili kokonaisuudeksi. Kiireisinä aikoina tällaiseen
-yhteistyöhön jäi hataruutta, mutta enimmäkseen nuo teokset kuitenkin
-ovat kiinteitä rakenteeltaan, täydellisesti Dumas'ta itseänsä,
-sellaisena kuin hän esiintyy niissä tuotteissa, jotka tiedetään
-kokonaan hänen omaksi käsialakseen. Niissä on siis tapahtunut
-perinpohjainen muokkaus ja sulattelu, ja kun lisäksi ottaa lukuun,
-että kaikki johtava suunnittelu on Dumas'n aivoista lähtöisin, täytyy
-tosiaan hämmästellä sitä saavutusta, minkä hän jätti jälkeensä
-yksistään historiallisenkin romaanin alalla: noin kahdentoista vuoden
-kuluessa hän julkaisi _puolisataa_ sellaistakin historiallista
-romaania, joilla on pysyväinen arvo, heikommista tuotteista ja
-monenlaisesta muusta kirjallisesta työskentelystä puhumattakaan. Ja
-monetkin noista romaaneista ovat ihan jättiläisiä kirjamaailmassa,
-sen kokoisia kuin "Bragelonnen varakreivi", joka suomennettuna
-täyttää 2300 tiheään painettua sivua! Käännöksinä niitä onkin jaettu
-useiksi erinimisiksi niteiksi.
-
-Nämä historialliset romaanit muodostavat enimmäkseen ryhmiä
-eli sikermiä, joissa eri teokset liittyvät toisiinsa osittain
-samoin henkilöin. Tuollaisista ryhmistä ovat vasta n.s.
-muskettisoturi-romaanit ilmestyneet kokonaisuudessaan suomeksi;
-muista on joitakuita typisteltyjä osia käännetty ruotsinnosten
-mukaan. Suomessa on näinä vuosina saatu laajojen kansankerrosten
-lukuhalua suuresti herätellyksi huokeahintaisten kaunokirjallisten
-sarjain avulla, ja tämän johdosta on voitu ryhtyä sellaisten
-laajojenkin teoksien julkaisemiseen, jotka edellyttävät hyvin suurta
-painosmäärää, ennen kuin hinta on asetettavissa niin alhaiseksi,
-että ne eivät jää vain varakkaampien kotien saataviin, joista
-useimmat kykenevät niihin tutustumaan vieraallakin kielellä. Tällöin
-on havaittu, että Dumas aivan erityisesti miellyttää meidänkin
-suurta yleisöämme; kahden laajan muskettisoturi-romaanin kustantaja
-on tämän johdosta ryhtynyt suurisuuntaisimpaan hankkeeseen, mitä
-maamme kirjallisessa elämässä vielä on yritetty: Dumas'n kaikkien
-ensiluokkaisten historiallisten romaanien julkaisemiseen täydellisenä
-valikoimana, pätevien kielenkäyttäjien lyhentämättöminä suomennoksina.
-
-Dumas'n historialliset romaanit ovat saaneet ihailijansa kaikkien
-maiden jokaisesta yhteiskunta-piiristä. Syvät ajattelijat kuten
-Leo Tolstoi, etevät esteetikot kuten Andrew Lang, lausuvat niistä
-kiitollisen tunnustuksensa niinkuin nekin, jotka eivät ole opin
-teillä käyneitä. Niiden ansioita on ylimalkainen historiallinen
-luotettavuus ja yksityispiirteinen tarkkuus, joka menneisyyden
-kellastuneilta lehdiltä etsii esille suoranaisia keskustelujakin
-sananmukaisesti jäljennettyinä, samalla kun ajanhenki ja
-tapahtuma-ympäristö ovat erittäin sattuvasti ilmaistuja. Niiden
-mukana tuntee elävänsä, niissä esiintyvät henkilöt kuvastuvat
-lukijan silmien eteen kuin verrattomasta maalauksesta, ja Dumas'n
-käsittelyssä vaikeimminkin tulkittavat luonteet saavat sellaisen
-valaistuksen, että hyvät ja huonot ovat ennen kaikkea todella
-_ihmisiä_, yhtä lihaa ja luuta meidän kanssamme, aina sekä
-myötätuntoa että arvostelua ansainneita. Erittäin valaisevia
-esimerkkejä ovat tässä kohden Josef Balsamo ja Gilbert -- kaksi
-vallankumous-romaanien päähenkilöistä -- silmänkääntäjä ja itsensä
-palvelija, jotka Dumas puolueettomasti esittää sellaisessa hyvien
-ja heikkojen puolten ristiriidassa kuin ihmissielu yleensä elää,
-vaikkakin tämä seikka tavallisesti tulee liian vaillinaisesti
-saaduksi ilmi kirjallisuudessa.
-
-Lisäksi on Dumas'lla aina harrastus hyvään. Hänen työnsä taso
-on ylevä, hän ei milloinkaan kirjoita kiihdyttääkseen haluja
-tai tyydyttääkseen viallista uteliaisuutta, joskin hänen täytyy
-ajanhengen selvittelyssä kajota hölliin siveellisiin käsityksiin ja
-niiden ilmenemismuotoihin. Hänellä on terve elämänkatsomus, hänen
-omat inhimilliset heikkoutensa eivät esiinny hänen käsialassaan,
-vaan tässä on _hyvä tahto_ vallinnut. Ja kaikkea hänen työtänsä
-kannattelee hyväntuulinen leikkisyys, joka alinomaa kirkastaa lukijan
-mieltä.
-
-       *       *       *       *       *
-
-On arvattavissa, että Alexandre Dumas'n historiallisten romaanien
-suomennuttaminen mallikelpoisessa, mutta huokeahintaisessa
-asussa saa osakseen suurta kannatusta yleisömme taholta. Olisi
-voinut ajatella nämä teokset julkaistaviksi aikajärjestyksessä,
-historian tapausten kehityskulun mukaan. Mutta aivan yhtäjaksoista
-kaunokirjallista katsausta Ranskan historiaan ne eivät sitenkään
-muodostaisi, eikä tekijä ole niitä siten järjestänyt. Nykyisen
-yhteiskunnallisen talouselämän aikana on näyttäytynyt otollisemmaksi
-alottaa tämä sarja n.s. vallankumous-romaaneilla, Dumas'n kaikkein
-laajimmalla yhteenkuuluvalla teossikermällä; hanke on perustettava
-ennakkotilausten varaan, ja näin monta nidosta käsittävä tilausliike
-voi nyt menestyä paremmin kuin muulloin -- kenties se voitaisiin
-katsoa mahdolliseksikaan vain nykyisissä olosuhteissa.
-
-Nämä vallankumous-romaanit, joiden ensimäinen ei ole missään
-yhteydessä Dumas'n muiden tuotteiden kanssa, käsittelevät yhdeksi
-kokonaisuudeksi liittyvänä jättiläismoisena kuvaussarjana vanhan
-ylimysvallan sortumista Ranskassa ja kansanvallan nousua ensimäisessä
-hillittömässä kuohunnassaan. Sen pääteos on kirjoitettu toisena
-vallankumous-aikana, Dumas'n miehuus-iän keskikohdassa, v. 1848,
-jolloin Euroopan kansat jälleen horjuttelivat kuninkaitten ja
-keisarien valtaistuimia. Mutta kaikesta huolimatta ne ovat
-tasapuolisen taiteilijan työtä. Tekijä esittää katsantokantain ja
-aatevirtausten ristiriidan sellaisena kuin se myllerteli; kaikki
-maltilliset lukijat saavat häiriintymättömän kuvan tuosta ylen
-merkillisestä aikakaudesta, jonka vaikutukset ulottuivat maapallon
-jokaiseen kolkkaan uuden kehitysjakson pontimina.
-
-Tämä suurenmoisen kiehtova teosryhmä antaa mitä parhaan
-historiallisen kurssin lukijoilleen ja tuottaa harvinaista nautintoa
-jännittävillä ja voimakkailla kuvauksillaan. Merkillisen valtavana
-romaanikokoelmana se ei ainoastaan perustu huolellisesti seulottuihin
-historiallisiin lähteisiin, kuten _Funck-Brentano_ on todistanut
-laajalla tutkielmallaan kuningattaren kaulanauhan kohtalokkaasta
-häväistysjutusta, vaan on myös saanut elävöittäviä vaikutuksia
-mukana olleiden suullisista kertomuksista, joita vielä Dumas
-sai kuulla. Se on todellakin vakuuttava ja opettava esitys mitä
-kirjavimmasta inhimillisestä tuoksinasta, -- aatteista, toiminnasta,
-tapahtumapaikoista ja toimivien henkilöiden peräti monimuotoisesta
-kulkueesta, jossa lukuisat kuuluisat nimet ensi kertaa esiintyvät
-lukijalle oikeina tunnettavina ihmisinä. Samantapaisesti
-suunniteltuihin muihin maailmankirjallisuuden romaanisikermiin
-verraten se on ehdottomasti etusijalla ja soveltuu kunniakkaasti
-alottamaan tämän suomennossarjan.
-
-Alkujaan näkyy Dumas ajatelleen vallankumous-kuvauksilleen yhteiseksi
-nimeksi _Mémoirs d'un médecin_ (Lääkärin muistelmia); tällä otsikolla
-varustettuna ilmestyi ensimäinen näistä romaaneista, mutta myöhemmin
-ei tekijä sitä enää käyttänyt. Koko sikermä käsittää ranskaksi
-Calmann-Lévyn kustantamassa koottujen teosten painoksessa 17 nidettä,
-joita on 2--6 kerrallaan yhdistetty teoksiksi nimeltä _Joseph
-Balsamo, Le Collier de la Reine, Ange Pitou, La Comtesse de Charny
-ja Le Chevalier de Maison-Rouge_. Nämä täten jaetut nideryhmät eivät
-yleensä kuitenkaan muodostu erillisiksi jaksoiksi, vaan liittyvät
-toisiinsa yhtä kiinteästi kuin niteetkin, parilla poikkeuksella.
-Tästä syystä on muualla havaittu käännöksien julkaisemisessa
-käytännöllisemmäksi muodostaa useampia romaaneja muutamilla
-alkuperäisten nimitysten mukaan sovelletuilla uusilla nimilehdillä,
-jotta vältettäisiin alituiset nidenumerot kirjojen käsittelyssä.
-Siten nyt suomennoksessakin esim. on "Lääkärin muistelmia" ensimäisen
-taipaleen nimenä yksinään ja "Josef Balsamo" on yksinään edustamassa
-toista taivalta. Erinimisiä ranskalaisia nideryhmiä ei tässä
-kuitenkaan ole yhdistetty, niin että alkuperäinenkin jako on täkäli
-säilynyt.
-
-Muutamiin vallankumous-romaaneihin tulee oma selvittävä esipuheensa
-tekijältä tai kustantajalta, jotta koko jakso käy tarpeellisissa
-kohdissaan tunnetuksi niillekin, jotka alottavat lukemisensa
-vasta jostakusta myöhäisemmästä romaanista. Samaten varustetaan
-sittemmin ilmestyviä muita Dumas'n historiallisia romaaneja lyhyillä
-johdannoilla, niin että meidän ei tarvitse tällä kertaa käyttää
-pitempää alkulausetta jättiläiskirjailijan valittujen teosten
-käännöskokoelman lähettämiseksi suomalaisen suuren yleisön koteihin,
-ensimäisellä niteellään edustettuna.
-
-_V. H.-A._
-
-
-
-
-JOHDANTO.
-
-
-1.
-
-Ukkosvuori.
-
-Rheinin vasemmalla rannalla, jonkun peninkulman päässä
-keisarillisesta Wormsin kaupungista, lähellä pienen Selz-joen
-lähteitä, alkaa suuri vuorijono ensimäisine kukkuloineen. Näiden
-terävät huiput näyttävät pakenevan pohjoista kohti niinkuin
-peljästynyt puhvelilauma, joka häipyy sumuun.
-
-Kukkulat, jotka jo alarinteiltään vallitsevat melkein autiota
-maisemaa, ovat ikäänkuin juhlasaattona kaikkein korkeimmalle niistä.
-Niillä on kaikilla kuvaava nimi, joka ilmaisee niiden muotoa
-tai on muisto jostakin tarusta. Yksi on Kuninkaanistuin, toinen
-Metsäruusukivi, kolmas Haukkakallio, neljäs Käärmeenharja.
-
-Korkein niistä kaikista, jonka huippu hipoo taivaslakea ja jonka
-graniittista otsaa rauniot kruunaavat, on nimeltään Ukkosvuori.
-
-Kun ilta tummentaa tammien varjot, kun auringon viimeiset säteet
-riutuessaan kultaavat tuon jättiläisten ryhmän korkeita huippuja,
-silloin voisi sanoa, että hiljaisuus laskeutuu vähitellen alas
-taivaasta maahan noita suuremmoisia portaita pitkin. Voisi sanoa,
-että näkymätön ja mahtava käsi liestyttelee niiden kupeesta ja
-levittää yli melusta ja päivän työstä uupuneen maailman tuon
-sinertävän, pitkän harson, jonka pohjalla tähdet kimmeltävät. Silloin
-kaikki siirtyy huomaamatta valvonnasta uneen. Kaikki nukahtaa maan
-päällä ja ilmoissa.
-
-Yksinään tässä hiljaisuudessa jatkaa pieni joki, josta olemme jo
-puhuneet -- Selzbach, kuten sitä seudulla nimitetään, -- salaperäistä
-kulkuaan rantainsa kuusien varjossa. Ja vaikkei päivä eikä yö voi
-sitä pysäyttää, sillä sen täytyy matkata ja laskea Rheiniin, joka
-on sen ikuisuus, on hiekka sen uomassa niin tasaista, kaislat sen
-rannoilla niin taipuvaisia, paadet sen tiellä niin sammaleen ja
-kivirikon pehmittämät, ettei ainoakaan loiskahtava laine ilmaise
-sen kulkua Morsheimistä Freiwenheimiin saakka, lähtökohdasta
-laskupaikkaan.
-
-Vähän matkaa sen lähteen yläpuolella, Albisheimin ja
-Kirchheim-Polandin välillä, johtaa kiemurteleva tie Danenfelsiin. Se
-on murrettu kallioon ja kulkee kahden jyrkän vuorenseinän välissä, ja
-siinä näkyy syvät kärrynjäljet. Danenfelsin toisella puolella muuttuu
-tie poluksi; sitten polkukin vuorostaan kapenee, tasoittuu nurmeksi
-ja katoaa, ja silmä etsii nyt turhaan uraa Ukkosvuoren valtavalla
-rinteellä. Tämän vuoren salaperäinen kärki, johon taivaan tuli on
-niin monta kertaa iskenyt, mistä seikasta se on saanut nimensäkin,
-kätkeytyy vihreään metsävyöhön ikäänkuin läpitunkemattoman muurin
-taakse.
-
-Niinpä saattaa matkustaja, kun hän kerran on saapunut noiden
-muinaisia Dodonan tammia muistuttavain tuuheiden puiden varjoon,
-jatkaa kulkuaan näkymättä edes keskipäivälläkään tasangolle.
-Ja vaikka hänen hevosellaan olisi runsaammin kulkusia kuin
-espanjalaisella muuliaasilla, ei niiden helinää kuuluisi. Vaikka
-se olisi verhottu sametilla ja kullalla kuin keisarin hevonen, ei
-ainoakaan kullan tai purppuran kimmallus voisi tunkeutua lehvistön
-lävitse. Siinä määrin tukehuttaa metsän tiheys kaikki äänet, siinä
-määrin sen tummuus hälventää kaikki värit.
-
-Nykyään ovat korkeimmat vuoret muuttuneet pelkästään tähtitorneiksi,
-ja runollisesti kaikkein hirvittävimmät tarut saavat matkustajan
-huulet ainoastaan epäilevästi hymyilemään. Mutta siitä huolimatta
-synnyttää vielä tänäkin päivänä tuo jylhä paikka sellaista pelkoa
-ja kunnioitusta, että ainoastaan jotkut yksinäiset vaatimattoman
-näköiset talot ovat uskaltaneet lähestyä sopivan välimatkan päähän
-tätä vuorten taikapiiriä: Ne ovat likeisten kyläin eristyneitä
-etuvartioita, ja ne yksinään todistavat tällä seudulla, että
-ihminenkin on olemassa.
-
-Noiden hajallaan korvessa pilkottavain majain asukkaat ovat
-mylläreitä, jotka jauhattavat iloisesti hyppelevällä joella jyvänsä
-ja vievät sitten jauhonsa Rockenhauseniin ja Alzeyhin. Siellä
-paimenet, ajaessaan laumojansa vuoristoon laitumelle, samoin kuin
-heidän koiransakin, säikähtävät usein jysähdystä, jonka joku
-satavuotinen petäjä saa aikaan, kun se kaatuu vanhuuttaan metsän
-tuntemattomassa sisustassa.
-
-Sillä tämän seudun muistot ovat synkkiä, kuten jo huomautimme,
-ja polku, joka katoaa Danenfelsin toisella puolella vuoriston
-kanervikkoihin, ei ole aina opastanut kunniallisia kristittyjä heidän
-sielunsa autuuteen, -- väittävät pelottomimmatkin.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Oli toukokuun 6. päivä vuonna 1770, se hetki vuorokaudesta, jolloin
-suuren joen kalvo kimmeltää valkeata heijastetta, vivahdellen
-sateenkaaren väreissä ja ruusunpunaisena. Se oli siis hetki, jolloin
-auringon kiekko vaipuu koko Rheingaussa Strassburgin tuomiokirkon
-tornin taakse, haljeten sen leikkauksesta kahteen liekehtivään
-puoliskoon. Tällöin ilmestyi Danenfelsin kylän yläpuolelle mies,
-joka oli tullut Mainzista ja kulkenut Alzeyn ja Kircheim-Polandin
-kautta. Hän seurasi polkua niin kauan kuin sitä eroitti. Sitten, kun
-viimeinenkin tien ura oli kadonnut, laskeutui hän hevosensa seljästä,
-otti sitä suitsista ja sitoi sen aprikoimatta tuon peljättävän metsän
-ensimäiseen kuuseen.
-
-Hevonen hirnui levottomana, ja metsän tuntui valtaavan väristys, kun
-moinen harvinainen ääni siellä kuului.
-
--- Hyvä, hyvä! -- mutisi matkalainen; -- rauhoitu uljas Djerid. Nyt
-olemme samonneet kuusi peninkulmaa, ja ainakin sinä olet päässyt
-matkamme päähän.
-
-Ja matkalainen koetti katseellaan lävistää metsän sakeutta; mutta
-varjot olivat jo niin tummat, että saattoi nähdä enää ainoastaan
-mustia hahmoja, jotka eroittuivat jyrkästi muista vieläkin
-mustemmista.
-
-Kun matkalainen oli jättänyt tämän hyödyttömän yrityksen, kääntyi
-hän jälleen hevoseensa päin, jonka arabialainen nimi ilmaisi samalla
-kertaa sen syntyperää ja nopeutta. Hän otti ratsun kuonon käsiinsä ja
-lähensi suunsa sen huuruavain sieramien eteen ja sanoi:
-
--- Hyvästi, oiva ratsuni; ellen näe sinua enää, jää hyvästi!
-
-Ja nämä sanat lausuttuaan vilkaisi hän ympärilleen ikäänkuin olisi
-peljännyt tai toivonut jonkun kuulleen hänen sanansa.
-
-Hevonen pudisti silkinhienoa harjaansa, kuopaisi maata kaviollaan
-ja päästi sellaisen hirnahduksen kuin sen varmaankin oli tapana
-erämaassa jalopeuran lähestyessä.
-
-Matkalainen nyökytteli vaan päätänsä ja hymyili ikäänkuin sanoakseen:
-
-"Sinä et erehdy, Djerid, täällä on kyllä vaara tarjolla."
-
-Mutta luultavasti oli tuntematon seikkailija päättänyt
-olla taistelematta sitä vaaraa vastaan, sillä hän veti nyt
-satulakoteloista kaksi kaunista pistoolia, joiden piiput olivat
-silatut ja perät kullatut, työnsi rassilla niistä pois etupanokset ja
-kuulat ja viimein karisti ruudin ruohikkoon.
-
-Tämän tehtyänsä hän pisti pistoolit takaisin koteloihin.
-
-Eikä vielä sillä hyvä.
-
-Matkalaisella oli vyössä teräskahvainen miekka. Hän aukaisi
-hankkiluksen, kietoi sen miekan ympäri, pisti aseen hihnoineen
-satulan alle ja kiinnitti ne sinne jalustinremmillä sillä tavoin,
-että miekan kärki oli hevosen nivusten ja kahva lavan tasalla.
-
-Kun nämä omituiset valmistukset oli suoritettu, pudisti matkalainen
-tomun jalkineistaan, riisui kädestään hansikkaat ja kaiveli
-taskujaan. Sieltä hän löysi pienet sakset ja kynäveitsen, jossa oli
-kilpikonnan luusta tehty varsi. Ne heitti hän kummankin taakseen
-olkansa yli, katsomatta edes, minne ne putosivat. Tämän tehtyänsä
-siveli matkalainen vielä viimeisen kerran Djeridin lautasia ja veti
-sitten keuhkoihinsa ilmaa aivan kuin haluten saada rintansa kaikkein
-laajimmilleen. Sitten katseli hän jonkinlaista polkua, mutta turhaan,
-ja kun ei sitä nähnyt, läksi hän tunkeutumaan metsään umpimähkään.
-
-Nyt on mielestämme aika antaa lukijoillemme tarkka kuvaus
-matkalaisesta, jonka olemme heille vasta ylimalkaisesti näyttäneet.
-Hän joutuu nimittäin esittämään sangen tärkeätä osaa kertomuksemme
-kulussa.
-
-Mies, joka oli nyt hevosensa seljästä laskeutuen niin rohkeasti
-lähtenyt metsän helmaan, näytti olevan noin kolmenkymmenen tai
-kahdenneljättä vuoden ikäinen. Hän oli tavallista kookkaampi,
-mutta niin ihmeteltävän sopusuhtainen, että hänen joustavissa ja
-jänterikkäissä jäsenissään arvasi olevan paitsi voimaa myöskin
-notkeutta.
-
-Hänen pukunaan oli eräänlainen musta, sametista tehty matkatakki,
-jonka napinreiät olivat kullalla reunustetut. Kirjattujen liivien
-liepukat pistivät esiin matkatakin alimmaisten nappien alta, ja
-ihonmukaiset nahkahousut sallivat hänen säärtensä näkyä niin
-selvästi, että olisi saattanut tunnustaa niiden kelpaavan malliksi
-kuvanveistäjälle, ja pohkeiden hienon muodon aavisti jo läpi
-saappaidenkin, jotka olivat tehdyt kiiltonahasta.
-
-Hänen kasvojensa piirteissä, jotka olivat eloisat kuin etelämaisten
-rotujen edustavimmalla yksilöllä, yhdistyi omituisella tavalla
-voima ja älykkyys. Hänen katseensa, jossa kaikki tunteet saattoivat
-vaihdella, näytti tunkeutuvan aivan ihmisen sisään, milloin se
-johonkuhun henkilöön pysähtyi ikäänkuin valaistakseen hänen
-sieluaan sen salatuimpiin sopukoihin saakka kahdella silmistä
-lähtevällä säteellä. Heti ensi näkemältä huomasi, että hänen
-ruskeita poskiaan oli paahtanut tulisempi aurinko kuin meidän. Ja
-kun hänen suuri, mutta kauniisti piirtyvä suunsa aukeni, näkyi parvi
-kauniita hampaita, jotka ihon tumma väri teki vieläkin valkeammilta
-hohtaviksi. Jalkaterä oli pitkä, mutta kapea. Käsi oli pieni, mutta
-jäntevä.
-
-Tuskin oli mies, jonka kuvan olemme tässä piirtäneet, kulkenut
-mustien kuusten keskellä kymmenkunnan askelta, kun hän kuuli kiivasta
-kavioiden töminää sieltä päin, jonne oli jättänyt ratsunsa. Hänen
-ensimäinen liikkeensä oli -- sen huomasi selvästi -- käännähtää
-palatakseen sille paikalle, mistä oli tullut. Mutta hän malttoi
-mielensä. Kuitenkaan ei hän jaksanut hillitä haluaan nähdä, miten
-Djeridin oli käynyt. Hän nousi siis varpailleen ja katseli taaksepäin
-metsän aukeamasta. Näkymätön käsi oli jo päästänyt Djeridin irti
-puusta, ja ratsu oli kadonnut.
-
-Tuntemattoman otsa meni hiukan ryppyyn, ja hymyä muistuttava ilme
-värähytti hänen kiinteitä ja kauniita poskiaan ja hienopiirtoisia
-suupieliään.
-
-Sitten jatkoi hän matkaansa metsän keskustaa kohti.
-
-Vielä muutaman askeleen opasti hänen kulkuaan heikko ilmojen valo,
-joka kuulsi puitten välitse. Mutta pian jätti hänet tämäkin himmeä
-kajastus pulaan, ja hän oli nyt keskellä niin mustaa pimeyttä, että
-hän pysähtyi, sillä hän ei enää nähnyt minne astua, ja luultavasti
-hän pelkäsi eksyvänsä.
-
--- Hyvin pääsin minä Danenfelsiin saakka, -- virkkoi hän ääneen, --
-sillä Mainzista Danenfelsiin on tie. Yhtä hyvin osasin Danenfelsistä
-Mustallenummelle, sillä Danenfelsistä Mustallenummelle johtaa polku.
-Mustaltanummelta olen onnellisesti päässyt tänne, vaikka oppaana ei
-ollut tietä eikä polkua, sillä minähän näin metsän edessäni. Mutta
-tässä minun täytyy pysähtyä, sillä minä en näe enää yhtään mitään.
-
-Tuskin oli hän lausunut nämä sanat, kielellä, joka oli puoleksi
-ranskaa, puoleksi sisilialaista murretta, kun yhtäkkiä noin
-viidenkymmenen askeleen päässä matkustajasta alkoi tuikkia tuli.
-
--- Kiitos, -- virkkoi hän; -- kunpa tuo valo nyt lähtisi liikkumaan,
-niin seuraisin sitä.
-
-Heti läksi tuli liikkumaan, häilymättä tai tärisemättä, liukuen
-eteenpäin tasaisesti, aivan kuin teattereissamme virvatulet, joita
-koneenkäyttäjä ja näyttämölleasettaja ohjailee.
-
-Matkalainen kulki vielä noin sata askelta. Silloin oli hän
-tuntevinaan ikäänkuin joku olisi hengähtänyt hänen korvaansa. Hän
-säpsähti.
-
--- Älä käänny, -- sanoi ääni oikealta puolelta, -- tai olet kuoleman
-oma.
-
--- Hyvä, -- vastasi kylmäverinen matkalainen silmäänsä räpäyttämättä.
-
--- Älä puhu, -- sanoi ääni vasemmalta, -- tai olet kuoleman oma.
-
-Matkalainen kumarsi ääneti.
-
--- Mutta jos pelkäät, -- virkkoi kolmas ääni, joka tuntui nousevan
-aivan maan sisästä niinkuin Hamletin isän, -- jos pelkäät, lähde
-takaisin alangolle. Se merkitsee sitä, että sinä luovut aikeestasi,
-ja silloin sinun annetaan palata sinne, mistä olet tullut.
-
-Matkalainen heilautti vain kättänsä ja jatkoi kulkuaan.
-
-Yö oli niin pimeä ja metsä niin sankka, ettei hän voinut kulkea
-eteenpäin kuin hapuilemalla, vaikka valo häntä opastikin. Tuli liukui
-eteenpäin noin tunnin ajan, ja matkalainen seurasi sitä nurisematta
-ja näyttämättä pelon merkkiäkään.
-
-Äkkiä tuli katosi.
-
-Matkalainen huomasi olevansa metsän toisessa reunassa. Hän kohotti
-katseensa ylös; taivaan tummasta sinestä kiilui yksinäisiä tähtiä.
-
-Hän jatkoi kulkuaan yhä siihen suuntaan, jonne tuli oli kadonnut.
-Mutta pian nousi hänen eteensä jokin tumma rauniohahmo, muinaisen
-linnan jäännökset.
-
-Ja samassa hänen jalkansa töytäsi kivisoraan.
-
-Kohta sitten kietoutui jokin kylmä esine hänen ohimoilleen ja peitti
-hänen silmänsä. Nyt hän ei nähnyt enää edes pimeätäkään.
-
-Veteen kastettu liinainen kääre kietoi hänen päätänsä. Tämä oli
-varmaankin sovittu asia, tai ainakin saattoi matkalaisemme sellaista
-odottaa, sillä hän ei koettanut laisinkaan ottaa sidettä pois. Hän
-kurotti ainoastaan vaieten kätensä ikäänkuin sokea anoen taluttajaa.
-
-Se pyyntö ymmärrettiin, sillä samassa tarttui kylmä, luinen, kuiva
-koura matkalaista käteen.
-
-Hän tunsi, että se oli luurangon lihaton käsi; mutta jos siinä
-luukädessä olisi ollut tunto, olisi se puolestaan huomannut, ettei
-matkalaisen käsi vavissut.
-
-Sitten huomasi matkalaisemme, että häntä talutettiin nopeasti
-eteenpäin noin sataisen syltä. Yhtäkkiä jätti opastajan käsi hänen
-kätensä, side kirposi hänen otsaltaan, ja tuntematon pysähtyi: hän
-oli saapunut Ukkosvuoren huipulle.
-
-
-
-
-2.
-
-"Se, joka on."
-
-
-Keskellä metsän aukeamaa, jota ympäröivät vanhuuttaan alastomat
-koivut, kohosi raunioiksi sortuneen linnan pohjakerros, tuollaisen,
-joita läänitysherrat aikoinaan ristiretkiltä palattuaan kylvivät
-Europan täyteen.
-
-Porttiholvit olivat kaunistetut taidokkaasti veistetyillä
-koristeilla, mutta näiden syvennyksistä törrötti nyt kuvapatsaitten
-asemasta, jotka olivat särkyneet ja pudonneet muurin juurelle,
-kanervamättäitä ja metsän kukkia. Tummina ja terävinä kuvastuivat
-niiden suipot kaaret, joiden reunoihin alaspudonneet kivet olivat
-muodostaneet pykälöitä, himmeää taivasta vasten.
-
-Kun matkalaisemme avasi silmänsä, huomasi hän olevansa pääoven
-kosteain ja sammaltuneitten portaitten edessä. Ensimäisellä
-porrasaskelmalla seisoi aave, joka oli nikamaisella kädellään
-taluttanut häntä siihen paikkaan saakka. Pitkä käärinliina verhosi
-tuota haamua kiireestä kantaan. Käärinliinan laskoksista hehkuivat
-tyhjät silmäkolot; hänen lihaton kätensä oli ojennettu raunioiden
-keskustaa kohti ja näytti osoittavan matkalaiselle siellä olevaa
-salia hänen kulkunsa päämaalina, oviaukkoa, joka oli niin paljon maan
-pinnan yläpuolella, ettei sen alapuolella oleviin osiin saattanut
-nähdä. Mutta itsensä salin särkyneessä kattoholvissa värisi himmeä ja
-salaperäinen tuli.
-
-Matkalainen nyökäytti myöntävästi päätänsä. Aave nousi verkalleen,
-askel kerrallaan ääneti ylös portaita ja painui raunioihin.
-Tuntematon seurasi häntä samanlaisin rauhallisin ja juhlallisin
-askelin kuin hän oli tännekin saakka kulkenut, nousi portaita ylös
-askelman kerrallaan kuten haamukin, ja meni sisään.
-
-Hänen takanansa sulkeutui käytävän ovi kumahtaen kuin kaikuva
-vaskinen muuri.
-
-Haamu oli pysähtynyt ympyriäisen, tyhjän salin ovelle; seinät
-olivat mustiin verhotut, ja salia valaisi kolme vihertäviä säteitä
-levittävää lamppua.
-
-Kymmenen askeleen päässä haamusta pysähtyi matkalainenkin.
-
--- Avaa silmäsi, -- sanoi haamu.
-
--- Minä näen, -- vastasi tuntematon.
-
-Aave vetäisi silloin nopeasti ja ylpein liikkein käärinliinainsa
-kätköstä kaksiteräisen miekan, löi sillä erääseen pronssiseen
-pilariin, ja pilari vastasi metallisella kuminalla.
-
-Samassa nousivat permantopaadet kaikkialla ympäri salia ylös ja
-maasta ilmestyi lukematon lauma samanlaisia haamuja kuin tuo
-ensimäinenkin, kukin aseestettuna kaksiteräisellä miekalla. He
-asettuivat portailla varustetulle kohokkeelle, joka kaarsi pitkin
-pyörösalin seinävieriä ja johon noiden kolmen lampun vihertävä valo
-erikoisesti lankesi. Siellä seisoivat he kylminä ja hievahtamatta
-kuin muurin kivet heidän takanaan, ja olivat niinkuin kuvapatsaita
-jalustoillaan.
-
-Jokainen näistä elävistä kuvapatsaista hohti omituisen valkeana
-mustaa verhoa vasten, jolla seinät oli peitetty, niinkuin jo olemme
-maininneet.
-
-Kohokkeen ensimäisen askelman eteen oli sijoitettu seitsemän tuolia.
-Kuudella niistä istui jo kuusi haamua, jotka näyttivät olevan
-johtajia. Yksi tuoleista oli tyhjä.
-
-Keskimäinen haamuista nousi nyt ylös.
-
--- Kuinka monta meitä on täällä, veljet? -- hän kysyi kääntyen
-kokoontuneitten puoleen.
-
--- Kolmesataa, -- vastasivat kaikki aaveet yhteen suuhun, ja sali
-pauhasi heidän ääntään, joka sitten murtui ja vaikeni melkein heti
-seinien mustia verhoja vastaan.
-
--- Kolmesataa, -- toisti puheenjohtaja; -- niistä kukin edustaa
-kymmentätuhatta liiton jäsentä. Kolmesataa miekkaa, jotka vastaavat
-kolmea miljoonaa tikaria.
-
-Sitten hän kääntyi matkustajan puoleen:
-
--- Mitä toivot? -- kysyi hän.
-
--- Saada nähdä valon, -- vastasi tulokas.
-
--- Polut, jotka johtavat tulen vuorelle, ovat epätasaiset ja kovat.
-Etkö pelkää astua niitä käymään?
-
--- Minä en pelkää mitään.
-
--- Kun kerran olet astunut askeleen, ei sinun ole lupa enää kääntyä
-takaisin. Ajattele sitä.
-
--- Minä en pysähdy ennenkuin olen saapunut huipulle.
-
--- Oletko valmis vannomaan valan?
-
--- Lausukaa se, ja minä toistan.
-
-Puheenjohtaja kohotti kätensä ja lausui verkkaisin, juhlallisin äänin
-seuraavat sanat:
-
--- Ristiinnaulitun Pojan nimessä vanno murtavasi lihalliset siteet,
-jotka kiinnittävät sinua vielä isään, äitiin, veljiin, sisariin,
-vaimoon, omaisiin, ystäviin, rakastajattareen, kuninkaihin,
-hyväntekijöihin ja jokaiseen, kuka se olkoonkin, jolle sinä olet
-luvannut uskollisuutta, kuuliaisuutta tai palvelustasi.
-
-Muukalainen toisti varmalla äänellä puheenjohtajan hänelle lausumat
-sanat, jonka jälkeen viimemainittu siirtyi valan toiseen pykälään ja
-jatkoi samalla verkkaisella ja juhlallisella äänellä:
-
--- Tästä tuokiosta alkaen olet päästetty valasta, jonka olet vannonut
-isänmaalle ja laeille. Vanno siis ilmoittavasi uudelle päällikölle,
-jonka tunnustat, kaikki, mitä olet tehnyt, lukenut tai kuullut,
-oppinut tai mietiskellyt, ja myöskin koettavasi tutkia ja vakoilla
-sitä, mitä silmäsi eivät itsestään näe.
-
-Puheenjohtaja vaikeni, ja tuntematon toisti lausutut sanat.
-
--- Saakoon sinulta kunnian ja arvon _aqua tofana_[1], -- jatkoi
-puheenjohtaja yhä samalla äänellä, -- varmana ja tarpeellisena
-keinona maailman puhdistamiseen kuolemalla tai hitaalla lainauksella
-niistä, jotka koettelevat häväistä totuutta tai riistää sen meidän
-käsistämme.
-
-Kaiku ei olisi uskollisemmin toistanut näitä sanoja kuin tuntematon
-sen teki. Puheenjohtaja jatkoi:
-
--- Karta Espanjaa, karta Napolia, karta kaikkea kirottua maata,
-karta jokaista kiusausta ilmaista mitään siitä, jota olet näkevä tai
-kuuleva, sillä salama ei iske nopeammin kuin näkymätön ja kaikkialta
-löytävä tikari, joka sinut silloin kaataa, missä vaan oleksitkin. --
-Isän, Pojan ja Pyhänhengen nimessä!
-
-Näihin viimeisiin sanoihin sisältyvästä uhkauksesta huolimatta ei
-tuntemattoman kasvoilla näkynyt minkäänlaista tunteen värähdystä. Hän
-lausui valan loppupuolen sekä sitä seuraavan lyhyen pyhityslauselman
-yhtä rauhallisella äänellä kuin alunkin.
-
--- Ja nyt, -- jatkoi puheenjohtaja, -- kietokaa uuden jäsenen otsalle
-pyhä side.
-
-Kaksi haamua tuli tuntemattoman luo, ja hän taivutti heidän edessään
-päänsä alas. Toinen painoi hänen otsalleen purppuranpunaisen nauhan,
-joka oli täynnä hopeisia kirjaimia, keskellä Loretten pyhän Neitsyen
-kuva. Toinen jälleen solmisi nauhan päät niskaan.
-
-Sen jälkeen he vetäytyivät paikoilleen jättäen tuntemattoman
-tulokkaan yksin.
-
--- Mitä toivot? -- kysyi puheenjohtaja häneltä.
-
--- Kolmea seikkaa, -- vastasi tulokas.
-
--- Mitä seikkoja?
-
--- Rautakättä, tulisen miekan, timanttiset vaakamaljat.
-
--- Miksi toivot itsellesi rautakäden?
-
--- Tukahduttaakseni hirmuvallan.
-
--- Miksi toivot itsellesi tulisen miekan?
-
--- Karkoittaakseni saastan maan päältä.
-
--- Miksi toivot timanttiset vaakamaljat?
-
--- Punnitakseni ihmiskunnan kohtalot.
-
--- Oletko valmis alistumaan kokeisiin?
-
--- Vahva on valmis kaikkeen.
-
--- Kokeet, kokeet! -- huusi yhtaikaa monta ääntä.
-
--- Käänny, -- lausui puheenjohtaja.
-
-Tuntematon totteli käskyä, ja häntä vastapäätä seisoi mies, joka oli
-kalman kalpea, kädet ja jalat sidottuina, kapula suussa.
-
--- Mitä näet? -- kysyi puheenjohtaja.
-
--- Rikollisen tai rikoksen uhrin.
-
--- Hän on petturi ja on kavaltanut yhdistyksen salaisuuden,
-vannottuaan saman valan kuin sinäkin äsken.
-
--- Siis hän on rikollinen.
-
--- Niin. Minkä rangaistuksen hän ansaitsee?
-
--- Kuoleman. Kolmesataa haamua toisti:
-
--- Kuoleman!
-
-Samassa raahattiin tuomittu salin perälle, vaikka hän ponnisti
-hurjuuteen saakka vastaan. Muukalainen näki hänen kamppailevan kaikin
-voimin ja vääntelehtivän pyövelinsä käsissä; hän kuuli hänen äänensä
-puuskuvan ja sähisevän suukapulan esteenkin takaa. Tikari välkähti ja
-heijasti kuin salama lamppujen hohdetta; sitten kuului pehmeä isku ja
-ruumiin jymähdys, joka putosi raskaasti ja kaameasti permannolle.
-
--- Oikeus on täytetty, -- sanoi tuntematon, kääntyen kolkkoa
-piiriä kohti, joka oli ahnain silmin katsellut tätä näytelmää
-ruumisliinojensa poimuista.
-
--- Sinä siis hyväksyt täällä tapahtuneen teloituksen? -- kysyi
-puheenjohtaja.
-
--- Kyllä, jos surmattu tosiaan oli rikollinen.
-
--- Ja sinä juot jokaisen miehen kuolinmaljan, joka kavaltaa pyhän
-yhdistyksen salaisuudet niinkuin hän?
-
--- Juon.
-
--- Olipa juoma mitä tahansa?
-
--- Mitä tahansa.
-
--- Tuokaa malja, -- sanoi puheenjohtaja.
-
-Toinen pyöveleistä tuli nyt uuden jäsenen luo ja ojensi hänelle
-juotavaksi punaista ja haaleaa nestettä ihmisen pääkallossa, jossa
-oli pronssinen jalka.
-
-Tuntematon otti maljan pyövelin kädestä ja kohotti sen päänsä
-yläpuolelle:
-
--- Minä juon, -- sanoi hän, -- jokaisen kuolemaksi, joka kavaltaa
-pyhän yhdistyksen salaisuudet.
-
-Sitten laski hän maljan huulilleen, tyhjensi sen viimeiseen pisaraan
-saakka ja antoi sen kylmäverisesti takaisin miehelle, joka oli sen
-hänelle ojentanut.
-
-Kummastuksen humina kulki pitkin kokoontuneitten piiriä, ja aaveet
-näyttivät käärinliinoistaan katselevan toisiinsa.
-
--- Hyvä on, -- sanoi puheenjohtaja; -- tänne pistooli. Eräs haamuista
-meni puheenjohtajan luo; hänellä oli toisessa kädessä pistooli
-ja toisessa kuula ja panos ruutia. Ehdokas tuskin viitsi luoda
-silmäänsäkään sinne päin.
-
--- Sinä lupaat siis totella sokeasti pyhää yhdistystä? -- kysyi
-puheenjohtaja.
-
--- Lupaan.
-
--- Vaikka tuon tottelevaisuuden seuraus kohdistuisi sinuun itseesi?
-
--- Se, joka tänne astuu, ei ole enää itsensä oma, hän on kaikkien.
-
--- Siis sinä tottelet, minkä käskyn sinulle antanenkin?
-
--- Tottelen.
-
--- Heti?
-
--- Niin.
-
--- Arvelematta?
-
--- Arvelematta.
-
--- Ota tämä pistooli ja panosta se.
-
-Tuntematon otti pistoolin, solutti ruudin sen piippuun, tiukkasi
-tulpalla ruudin, pudotti sitten piippuun kuulan ja painoi sen päälle
-uuden tulpan; sitten hän varusti aseen sankkiruudilla.
-
-Tämän omituisen paikan kammottavat asukkaat katselivat häntä synkän
-äänettöminä, eikä hiljaisuudessa kuulunut muuta kuin tuulen huokailua
-särkyneitten holvikaarten kulmissa.
-
--- Pistooli on panostettu, -- virkkoi tuntematon tyynesti.
-
--- Oletko siitä varma? -- kysyi puheenjohtaja. Tulokkaan huulet
-piirtyivät hymyyn; hän veti esiin latasimen ja pudotti sen pistoolin
-piippuun, josta se jäi kaksi tuumaa koholle.
-
-Puheenjohtaja ilmaisi nyökkäyksellä olevansa varma siitä, että
-pistooli oli käyttökunnossa.
-
--- Niin, -- sanoi hän, -- se on varustettu täydellä panoksella.
-
--- Mitä minun on sillä tehtävä? -- kysyi tuntematon.
-
--- Viritä se.
-
-Tuntematon viritti pistoolin, ja keskellä syvää hiljaisuutta, joka
-nyt seurasi vuorosanoja, kuului hanan rasahdus.
-
--- Nyt, -- jatkoi puheenjohtaja, -- nosta pistoolin piippu otsaasi
-vasten.
-
-Tulokas totteli arvelematta.
-
-Kokouksen jäsenten piirissä syntyi yhä suurempi hiljaisuus; lamput
-näyttivät kalpenevan, aaveet olivat nyt tosiaankin aaveita, sillä
-yksikään niistä ei vetänyt edes henkeään.
-
--- Laukaise! -- käski puheenjohtaja.
-
-Toinen veti liipasinta, pii iski tulta sankinkanteen; mutta
-ainoastaan sankkiruuti paloi eikä lehahtavaa liekkiä seurannut
-lainkaan pamaus.
-
-Ihastuksen huuto purkausi melkein kaikkien kokoontuneiden rinnasta,
-ja puheenjohtaja ojensi vaistomaisesti kätensä tuntematonta kohti.
-
-Mutta vaativaisimmat eivät tyytyneet pelkästään kahteen kokeeseen, ja
-eräät äänet huusivat:
-
--- Tikari! Tikari!
-
--- Te vaaditte sitä? -- kysyi puheenjohtaja.
-
--- Niin! Tikari, tikari! -- huusivat samat äänet.
-
--- Tuokaa siis tänne tikari, -- sanoi puheenjohtaja.
-
--- Se on tarpeetonta, -- virkkoi tuntematon ja pudisti halveksivasti
-päätänsä.
-
--- Kuinka, tarpeetontako? -- huudahtivat kaikki kokoontuneet.
-
--- Niin, tarpeetonta, -- kertasi tulokas kaikkia muita kovemmalla
-äänellä. -- Tarpeetonta, toistan minä, koska te siten hukkaatte
-kallista aikaa.
-
--- Mitä sanotkaan? -- huudahti puheenjohtaja.
-
--- Minä sanon, että minä tunnen kaikki teidän salaisuutenne,
-että kaikki nämä kokeet, joita te olette minulta vaatineet, ovat
-ainoastaan lasten leikkejä, arvottomia vakavain miesten tuokiotakaan
-ajateltaviksi. Minä sanon, että tuo surmattu mies ei ole kuollut;
-sanon, että veri, jota minä join, oli viiniä, joka oli pantuna
-litteään nahkaleiliin hänen rintansa kohdalle vaatteiden alle. Minä
-sanon, että ruuti ja kuula putosivat tämän pistoolin perään, kun
-minä virittäessäni hanan saatoin aukeamaan erään läpän, joka nieli
-ne aukkoonsa. Ottakaa siis pois tehoton aseenne, sopiva peljättämään
-arkimuksia. Nouse ylös, valhe-ruumis: sinun ei pidä säikytellä
-väkeviä.
-
-Hirveä huuto kajahti holvin alla.
-
--- Sinä tunnet meidän salaisuutemme! -- huudahti puheenjohtaja. --
-Sinä olet siis joko näkevä tai petturi?
-
--- Kuka sinä olet? -- kysyi yhtaikaa kolmesataa ääntä; ja
-kaksikymmentä miekkaa välkkyi lähinnä seisovain aaveitten käsissä ja
-suuntautui jo tuntemattoman rintaa kohti, painuen alemmaksi kaikki
-samanlaisella liikkeellä niinkuin opetetun falangin käyttäminä.
-
-Mutta hän seisoi vain tyynenä hymyillen, pää pystyssä ja pudistaen
-jauhoittamatonta tukkaansa, jota piti koossa ainoastaan tuo hänen
-otsansa ympäri sidottu nauha:
-
--- _Ego sum qui sum_, -- vastasi hän, -- _minä olen se, joka on_.
-
-Sitten kiersi hänen silmäyksensä ahtaana piirinä ympäröivää muuria.
-Valtiaskatseen edessä laskeutuivat miekat, yksi nyt, toinen
-myöhemmin, sikäli, antautuivatko sen katseen masentamat alttiiksi sen
-vaikutukselle vai koettivatko sitä vielä vastustaa.
-
--- Sinä lausuit varomattoman sanan, -- virkkoi puheenjohtaja, -- ja
-epäilemättäkin lausuit sen siksi, että sinä et tunne sen sisältöä.
-
-Muukalainen pudisti hymyillen päätänsä.
-
--- Minä olen vastannut niinkuin minun pitää, -- vakuutti hän.
-
--- Mistä siis tulet? -- kysyi puheenjohtaja.
-
--- Tulen maasta, josta tulee valo.
-
--- Tiedot, jotka olemme saaneet, ilmoittavat kuitenkin sinun tulevan
-Ruotsista.
-
--- Joka tulee Ruotsista, saattaa silti matkata Itämailta, -- vastasi
-muukalainen.
-
--- Toisen kerran, me emme sinua tunne. Kuka olet?
-
--- Kuka olen!... Kuulkaa siis, -- sanoi tuntematon, -- minä ilmoitan
-sen teille heti, koska ette ole minua ymmärtävinänne. Mutta ensin
-tahdon sanoa teille, keitä te itse olette.
-
-Aaveet vavahtivat ja heidän miekkansa kalahtivat toisiinsa, siirtyen
-vasemmista käsistä oikeisiin ja kohoten taas tuntemattoman rintaa
-kohti.
-
--- Ensinnäkin, -- alotti muukalainen ojentaen kätensä puheenjohtajaan
-päin, -- sanon minä nimesi sinulle, joka luulet olevasi jumala,
-vaan olet ainoastaan edelläkävijä, sinulle, joka edustat Ruotsin
-haaraosastoa, sanon sen, jotta minun ei tarvitsisi nimetä sinulle
-muita. Swedenborg,[2] eivätkö enkelit, jotka puhelevat tuttavina
-kanssasi, ole ilmoittaneet sinulle, että se, jota odotit, oli
-lähtenyt matkalle?
-
--- Se on totta, -- vastasi puheenjohtaja ja veti puhujan paremmin
-nähdäkseen kasvoiltansa käärinliinan pois. -- Se on totta, he ovat
-sen minulle ilmoittaneet.
-
-Tuo henkilö, joka oli täten paljastanut kasvonsa jyrkästi vastoin
-yhdistyksen tapoja ja juhlamenoja, oli noin kahdeksankymmen-vuotias
-vanhus, valkopartainen, kasvoiltaan arvokas mies.
-
--- Hyvä, -- jatkoi muukalainen; -- sinun vasemmalla puolellasi on
-englantilaisen piirin edustaja, joka on Kaledonian looshin esimies.
-Olkaa tervehditty, mylord! Jos isoisänne[3] -- veri vielä virtaa
-suonissanne, voi Englanti toivoa sammuneen tulen syttyvän.
-
-Kaikki miekat vaipuivat alas. Viha alkoi muuttua hämmästykseksi.
-
--- Ah, tekö se olette, kapteeni?[4] -- jatkoi tuntematon ja kääntyi
-sen johtohenkilön puoleen, joka seisoi reunimmaisena vasemmalle
-puheenjohtajasta. -- Mihin satamaan olette jättänyt kauniin laivanne,
-joka teistä on rakas kuin armaisenne? Se on komea fregatti, eikö
-niin, tuo _Providence_, nimi, joka tuottaa onnea Amerikalle?
-
-Sitten kääntyi hän erään toisen puoleen, joka oli presidentin
-oikealla kädellä:
-
--- Nyt on sinun vuorosi, Zürichin profeetta,[5] -- sanoi hän.
-
--- Kas niin, katso minuakin kasvoihin, sinä, joka olet kehittänyt
-kasvontutkimus-tieteen aivan ennustustaidoksi, ja julista ääneen,
-etkö huomaa minun kasvojeni piirteistä minun elämäntehtäväni
-todistusta.
-
-Mies, jolle hän nämä sanat puhui, peräytyi hätkähtäen askeleen
-taaksepäin.
-
--- Sinä taasen, -- lausui muukalainen kääntyen hänen vierustoverinsa
-puoleen, -- sinä Pelagiuksen[6] jälkeläinen, nyt on ajettava
-toinen kerta maurit pois Espanjasta. Se on helppo asia, elleivät
-kastilialaiset ole iäksi hukanneet Cidin[7] miekkaa.
-
-Viides johtaja tuli mykäksi ja seisoi liikkumatta; tuntemattoman ääni
-oli hänet aivan kuin muuttanut kiveksi.
-
--- Entä minä sitten, -- kysyi johtajista kuudes, alkaen puhua ennen
-tuntematonta, koska tämä näytti hänet unohtavan.
-
--- Eikö sinulla ole minulle mitään sanomista?
-
--- Kyllä, -- vastasi matkustaja iskien häneen katseen sellaisen, joka
-tunkee läpi sydämen joka sopukan. -- Kyllä on, minulla on sinulle
-samat sanat kuin Jesuksella Judaalle. Minä sanon ne pian sinulle.
-
-Vastauksen saanut lensi kalpeammaksi kuin hänen ruumisliinansa ja
-yleinen sorina tuntui kokoontuneitten parvessa vaativan jäseneksi
-vihittyä tilille tästä hänen odottamattomasta syytöksestään.
-
--- Sinä unohdat Ranskan edustajan, -- virkkoi puheenjohtaja.
-
--- Hän ei olekaan joukossamme, -- vastasi muukalainen ylväästi, -- ja
-sinä tiedät sen hyvin, sinä, joka nyt puhut, sillä tuossa on tyhjänä
-hänen tuolinsa. Muista tästä lähtien, että se joka näkee pimeydessä
-ja kukistaa elementit, se joka elää kuoleman uhalla, ainoastaan
-hymyilee ansoille.
-
--- Sinä olet nuori, -- huomautti puheenjohtaja, -- mutta puhut arvoa
-vaatien kuin mikä jumala. -- Muista itse: vaateliaisuus ei eksytä
-muita kuin yksinkertaisia ja tietämättömiä.
-
-Ylen pilkallinen hymy vääristi muukalaisen huulia.
-
--- Te olette kaikki yksinkertaisia, -- sanoi hän, -- koska teillä ei
-ole vaikutusta minuun; te olette kaikki tietämättömiä, koska te ette
-tiedä, kuka minä olen, kun taas minä tiedän, keitä te olette. Minä en
-siis saa parissanne aikaan mitään muulla kuin vaativaisuudella; mutta
-onkokaan kaikkivoipa vaatelias?
-
--- Tuon voimallisuuden todistus, anna sellainen meille, -- sanoi
-puheenjohtaja.
-
--- Kuka on kutsunut teidät kokoon? -- kysyi tuntematon, muuttuen
-kysellystä kyselijäksi.
-
--- Korkein piiri.
-
--- Te ette ole tulleet tänne ilman tarkoitusta, -- sanoi muukalainen
-kääntyen puheenjohtajan ja noiden viiden muun johtajan puoleen,
--- te Ruotsista, te Lontoosta, te New Yorkista, te Zürichistä, te
-Warsovasta, yleensä te kaikki, -- jatkoi hän ja kääntyi nyt koko
-joukon puoleen, -- neljästä maanosasta yhtyäksenne tässä uskon
-hirveässä pyhätössä.
-
--- Emme suinkaan, -- selitti puheenjohtaja, -- me olemme tulleet
-vastaanottamaan sitä, joka on perustanut salais-opillisen valtakunnan
-Idässä, liittänyt maan kaksi pallonpuoliskoa uskojen yhteydeksi,
-kietonut koko ihmissuvun kädet veljellisesti toisiinsa.
-
--- Onko mitään merkkiä, josta voitte hänet varmasti tuntea?
-
--- On, -- vastasi puheenjohtaja, -- ja Jumala on hyvyydessään
-sallinut enkeliensä ilmoittaa sen minulle.
-
--- Sen merkin tunnette te siis yksinänne?
-
--- Ainoastaan minä tunnen sen.
-
--- Te ette ole ilmaissut sitä kenellekään?
-
--- En kellekään maan päällä.
-
--- Ilmoittakaa se nyt ääneen.
-
-Puheenjohtaja epäröi.
-
--- Ilmoittakaa, -- toisti muukalainen käskevästi, -- ilmoittakaa,
-sillä hetki on tullut!
-
-Puheenjohtaja lausui:
-
--- Hänellä riippuu ryntäillä timanttilevy, ja tässä levyssä loistaa
-erään ainoastaan hänen käsittämänsä tunnuslauseen sanojen kolme
-ensimäistä kirjainta.
-
--- Mitkä nuo kolme kirjainta ovat?
-
--- L.P.D.
-
-Muukalainen tempaisi nopeasti auki takkinsa ja liivinsä, ja hänen
-hienosta liinakankaasta tehdyn paitansa rintamuksella säkenöi silloin
-kuin tulisena tähtenä timanttilevy, jossa hehkuivat nuo rubiineista
-kudotut kolme kirjainta.
-
--- _Hän!_ -- huudahti puheenjohtaja hämmästyneenä. -- Olisiko se hän?
-
--- Se jota maailma odottaa! -- lausuivat kaikki johtajat levottomina.
-
--- Suurkopti![8] -- humisi kolmesataa ääntä yhtaikaa.
-
--- No niin, -- huudahti muukalainen voitonriemuisin äänin, --
-uskotteko minua nyt, kun toistan uuden kerran: Olen se, joka on?
-
--- Uskomme! -- lausuivat haamut ja vaipuivat polvilleen.
-
--- Puhu, mestari, -- sanoivat puheenjohtaja ja viisi muuta johtajaa
-painaen päänsä maata kohti. -- Puhu ja me kuulemme.
-
-
-
-
-3.
-
-L.P.D.
-
-
-Syntyi tuokion kestävä hiljaisuus, jollaikaa tuntematon näytti
-kokoavan ajatuksensa. Sitten hän virkkoi:
-
--- Ylhäiset herrat, te voitte laskea pois miekkanne, jotka turhaan
-käsiänne väsyttävät, ja kuunnella minua tarkkaavasti, sillä teillä on
-paljon oppimista niistä vähistä sanoista, jotka aion teille lausua.
-
-Joukko kuunteli kahta tarkkaavammin.
-
--- Suurten virtain lähteet ovat melkein aina jumalallisia, sentähden
-ne ovat tuntemattomia. Niinkuin Niili, niinkuin Ganges, niinkuin
-Amazon, niin tiedän minäkin minne menen, mutta en sitä, mistä tulen!
-Muistan ainoastaan sen seikan, että sinä päivänä, jolloin silmäni
-aukesivat havaitsemaan ulkonaisia esineitä, olin Medinassa, pyhässä
-kaupungissa, ja aikailin mufti Salaaimin puutarhoissa.
-
--- Hän oli kunnianarvoisa vanhus, jota minä rakastin kuin omaa
-isääni, mutta joka ei kuitenkaan ollut minun isäni; sillä vaikka
-hän katselikin minua hellin silmin, ei hän koskaan puhunut minulle
-muuten kuin kunnioittavin sanoin. -- Kolme kertaa päivässä hän
-poistui luotani antaakseen erään toisen vanhuksen tulla pariini,
-henkilön, jonka nimeä minä en voi lausua muuta kuin suureen pelkoon
-yhtyvin kiitollisuuden tuntein. Tämä kunnianarvoisa vanhus, kaiken
-inhimillisen tiedon kokoomus, seitsemän korkeimman hengen opettama
-kaikissa sellaisissa asioissa, jotka enkelit oppivat ymmärtääkseen
-Jumalaa, hän on nimeltään Althotas. Hän oli minun kasvattajani, hän
-oli oppimestarini. Hän on vieläkin minun ystäväni, kunnioitettava
-ystävä, sillä hän on kaksi kertaa vanhempi kuin kaikkein vanhin
-teistä.
-
-Nämä juhlalliset sanat, majesteettiset kädenliikkeet ja samalla
-kertaa sekä vakuuttava että ankara ääni tekivät kokoontuneihin
-sellaisen vaikutuksen, jollaiset päättyvät odottavan levottomuuden
-väristyksillä.
-
-Matkalainen jatkoi:
-
--- Kun olin täyttänyt viidennentoista ikävuoteni, olin jo perillä
-luonnon suurimmista salaisuuksista. -- Minä tunsin kasvitieteen, --
-en tuota rajoitettua tiedettä, jonka jokainen oppinut supistaa sen
-maankolkan tutkimiseksi, missä hän asustaa, -- vaan minä tunsin ne
-kuusikymmentätuhatta kasvisukua, jotka koko maailmassa esiintyvät.
-Minä saatoin tunkea katseeni, kun mestarini pakotti minut siihen
-asettaen kätensä otsalleni ja antaen taivaisen valon säteen valua
-ummistettuihin silmiini, minä saatoin silloin tunkea katseeni melkein
-yliluonnollisen näkemisen voimalla meren aaltojen alle ja siinä
-luokitella nuo eriskummaiset ja kuvaamattomat kasvut, jotka kelluvat
-kätkettyinä kahden mutaisen vesikerrostuman välissä, peitteessään
-jättimäisillä oksillaan noiden kauhistavain ja melkein muodottomain
-hirviöiden asuinsijat, joita ainoakaan ihmissilmä ei ole koskaan
-nähnyt, sillä itse Jumalakin näyttää unohtaneen ne sinä päivänä,
-jolloin kapinalliset enkelit pakottivat hänet ne luomaan, hetkellä,
-jolloin hänen valtansa silmänräpäykseksi voitettiin.
-
--- Sitäpaitsi tutkiskelin kuolleita ja eläviä kieliä; osasin kaikki
-kielet, mitä puhutaan Dardanellien solasta aina Magelhaensin
-salmeen. Minä luin salaperäisiä hieroglyyfejä pyramiideiksi
-sanotuista graniittitauluista; sain kaiken inhimillisen tiedon
-Sankhoniatonista Sokrateseen, Mooseksesta pyhään Hieronymukseen,
-Zoroasterista Agrippaan saakka. Olin tutkinut lääketiedettä, en
-ainoastaan Hippokrateen, Galienuksen ja Averroesin kirjoitelmista,
-vaan myöskin sen suuren mestarin johdolla, jota kutsutaan luonnoksi.
-Olin anastanut koptien ja druusien salaisuudet. Olin koonnut
-sekä turmaisia että onnekkaita jyviä. Minä saatoin samumin tai
-hirmumyrskyn jymistessä pääni päällä jättää niiden lennätettäväksi
-siemeniä, jotka veivät kauas luotani kuolemaa tai elämää, aina
-sikäli, olinko minä siunannut tai tuominnut tuhoon seudun, jonka
-puoleen joko vihastuneet tai hymyilevät kasvoni käänsin.
-
--- Näin tutkiskellen, tehden työtä ja matkustellen minä jouduin
-kahdenkymmenen vuoden ikään.
-
--- Eräänä päivänä tuli mestarini luokseni marmoriseen luolaan, jossa
-minun oli tapana olla päivän kuumin aika. Hänen kasvonsa olivat
-samalla ankarat ja myhäilevät... Hänellä oli kädessään pieni pullo.
-
-"Akharat", lausui hän minulle, "minä olen sanonut sinulle aina, ettei
-maailmassa mikään synny eikä mikään kuole, että kehto ja hauta ovat
-veljeksiä, -- että ihmiseltä puuttuu nähdäkseen entiset olinmuotonsa
-ainoastaan tuota hengen selvyyttä, joka tekisi hänet Jumalan
-vertaiseksi, koska hän hetkellä, jolloin hän tuon selvyyden saisi,
-tuntisi itsensä kuolemattomaksi kuin Jumala. No niin, minä olen
-keksinyt juoman, joka hälventää pimeyden, ja uskon keksiväni toisen,
-joka karkoittaa kuoleman. Akharat, minä join eilen tästä pullosta sen
-määrän kuin se nyt on vajaa; juo sinä tänään loppu."
-
--- Minä luotin suuresti arvoisaan mestariini ja kunnioitin häntä
-syvästi. Mutta kuitenkin käteni vapisi koskettaessani pulloa, jota
-Althotas minulle ojensi, vapisi kuin varmaankin Aadamin käsi hänen
-koskiessaan omenaan, jota Eeva tarjosi hänelle.
-
-"Juo", sanoi hän hymyillen.
-
--- Sitten laski hän kätensä pääni päälle, niinkuin hänen oli tapana
-tehdä silloin, kun tahtoi hetkeksi antaa minulle kaukonäköisyyden
-lahjan.
-
-"Nuku", sanoi hän, "ja muista".
-
--- Minä nukahdin heti. Silloin näin unta, että lepäsin sandeli- ja
-aaloe-puista rakennetulla roviolla. Enkeli liihoitti ohitse kantaen
-Herran käskyä idästä länteen, hän kosketti roviotani siipensä
-kärjellä, ja rovio syttyi tuleen. Ja minua, ihmeellinen seikka, minua
-ei suinkaan vallannut pelko, minä en kauhistunut noita liekkejä, vaan
-lepäsin mieluisin tuntein keskellä hulmuavia tulenkieluja. Lepäsin
-kuin fenix-lintu,[9] joka siten ammentaa uutta elämää kaiken elämän
-alkulähteestä.
-
--- Silloin katosi kaikki, mitä minussa oli ruumiillista; sielu
-yksinään jäi jäljelle säilyttäen ruumiin muodon, ei entisen laisena,
-vaan läpikuultavana, hienona kuin tomu, keveämpänä kuin ilma, jossa
-elämme ja jonka yläpuolelle se oli kohonnut. Silloin muistin minä
-kaikki kaksineljättä olomuotoa, joissa olin ennen elänyt, niinkuin
-Pytagoras[10] muisti aikoinaan olleensa mukana Troian piirityksessä.
-
--- Minä näin vuosisatojen vaeltavan editseni kuin jonon ylhäisiä
-vanhuksia. Tunsin itseni useitten eri nimien verhossa, joita minulla
-oli ollut siitä päivästä alkaen, kun synnyin ensi kerran, aina siihen
-saakka, jolloin minä viimeisen kerran kuolin. Sillä te tiedätte sen,
-veljeni, ja sehän on meidän uskomme tärkeimpiä kohtia, että sielut,
-nuo lukemattomat jumaluuden ulosvirtaukset, jotka lähtevät Jumalan
-rinnasta jokaisella hänen henkäyksellään, ne sielut täyttävät ilman,
-ne muodostavat lukuisan hierarkian, ylhäisistä sieluista alempiin
-saakka. Ja ihminen, joka syntymänsä hetkellä ehkä sattumalta vetää
-henkeensä jonkun noista ennen sitä olleista sieluista, jättää sen
-kuolemansa hetkellä kulkemaan uudelle elämänradalle ja uusiin
-peräkkäin toistuviin muutoksiin.
-
-Tulokas puhui nämä sanat niin vakuuttavalla tavalla, hänen
-silmänsä kohosivat taivasta kohti niin ylevin ilmein, että häntä
-tässä ajatusjaksonsa kohdassa, jossa hän selitti koko uskonsa,
-keskeytettiin yleisillä hiljaisilla ihastuksen huudahduksilla.
-Hämmästys oli muuttunut ihailuksi samoin kuin suuttumus äsken
-hämmästykseksi.
-
--- Kun heräsin unestani, -- jatkoi tämä illuminaattien[11] opin
-julistaja, -- tunsin olevani enemmän kuin ihminen; ymmärsin, että
-olin melkeinpä jumala.
-
--- Silloin päätin omistaa, paitsi nykyistä oloaikaani, kaikki
-olotilat, mitä minulla vielä on edessä, ihmiskunnan onneksi.
-
--- Seuraavana päivänä tuli Althotas luokseni aivan kuin hän olisi
-aavistanut aikomukseni ja sanoi minulle:
-
-"Siitä on nyt kaksikymmentä vuotta, poikani, kun äitisi kuoli
-antaessaan elämän sinulle; kaksikymmentä vuotta on voittamaton este
-kieltänyt korkeaa isääsi ilmautumasta sinulle[12]. Me lähdemme nyt
-jälleen matkaan; sinun isäsi on niitten joukossa, jotka me tiellä
-kohtaamme, hän on sulkeva sinut syliinsä, mutta sinä et ole tietävä,
-että hän on sinua syleillyt."
-
--- Niinpä piti kaiken minussa Herran valittuna olla salaperäistä:
-mennyt, nykyinen, tuleva.
-
--- Minä hyvästelin mufti Salaaimin, joka siunasi minua ja antoi
-minulle ylen runsaat lahjat. Sitten liityimme Suetsiin lähtevään
-karavaaniin.
-
--- Anteeksi, ylhäiset herrat, että tulen liikutetuksi tätä
-muistellessani. Eräänä päivänä sulki minut syliinsä muuan
-kunnianarvoisa mies, ja kun minä tunsin hänen sydämensä tykinnän, en
-tiedä, mikä kummallinen väristys kulki läpi koko olemukseni.
-
--- Hän oli Mekan sheriffi, sangen mahtava ja kuuluisa ruhtinas. Hän
-oli nähnyt monet taistelut, ja yhdellä ainoalla käden viittauksella
-hän taivutti kolmen miljoonan ihmisen päät tomuun. Althotas kääntyi
-meistä poispäin, ettei olisi tullut liikutetuksi ja paljastanut ehkä
-asiaa. Ja me jatkoimme matkaa.
-
--- Me painuimme Aasian helmaan. Me vaelsimme ylöspäin pitkin Tigriin
-rantaa, ja käyntipaikkojamme olivat Palmyra, Damaskos, Smyrna,
-Konstantinopoli, Wien, Berliini, Dresden, Moskova, Tukholma,
-Pietari, New York, Buenos-Ayres, Kap, Aden. Ja koska me sitten
-olimme melkein samalla paikalla, mistä olimme matkaan lähteneet,
-menimme Abessiniaan, laskeuduimme alas Niiliä ja purjehdimme sieltä
-Rhodos-saarelle ja sitten Maltaan. Siellä oli laiva tullut meitä
-vastaan kymmenen peninkulmaa merelle; ja kun kaksi ritariston[13]
-jäsentä oli tervehtinyt minua ja syleillyt Althotasta, vietiin meidät
-riemusaatossa suurmestari Pinton palatsiin.
-
--- Te ehkä kysytte minulta, herrat, kuinka miehet, jotka olivat
-ritarivalassaan vannoneet hävittävänsä uskottomat maan päältä, kuinka
-he ottivat muhamettilaisen Akharatin näin upeasti vastaan. Se johtui
-siitä, että Althotas, joka itse oli katolilainen ja maltalaisritari,
-oli puhunut minulle pelkästään yhdestä kaikkivaltiaasta ja
-kaikkiyhteisestä Jumalasta, joka oli perustanut enkeliensä,
-lähettiläittensä, avulla maailman sopusoinnun ja antanut tuolle
-sopusointuiselle kokonaisuudelle kauniin, suuren nimen _Kosmos_. Minä
-olin sanalla sanoen teosoofi.
-
--- Matkani olivat nyt päättyneet. Mutta monen monituisten erinimisten
-kaupunkien ja niissä vallitsevain erilaisten tapain näkeminen ei
-ollut minua laisinkaan hämmästyttänyt. Siihen oli syynä se, ettei
-mikään auringon alla ollut minulle enää uutta. Siihen oli syynä,
-että minä noiden kolmenkolmatta olotilan aikana, jotka jo ennen olin
-elänyt, olin käynyt myöskin noissa samoissa kaupungeissa. Ainoa
-seikka, joka minua kummastutti, olivat niissä ihmisissä tapahtuneet
-muutokset, jotka noissa kaupungeissa nyt asuivat. Nyt saatoin minä
-aatoksissani kohota hetken tapahtumain yläpuolelle ja seurata sieltä
-ihmiskunnan kehitystä. Minä näin, että kaikki sielut pyrkivät
-eteenpäin ja että se kehitys vei vapauteen. Minä näin, että Herra
-oli herättänyt kaikki profeetat, jotka aikoinaan ovat ilmestyneet,
-tukemaan ihmiskunnan horjuvia askeleita. Ja ihmiskunta, joka lähtee
-sokeana kehdostaan, astuu kunakin vuosisatana askeleen valoa kohti:
--- vuosisadat ovat kansain päiviä.
-
--- Silloin sanoin minä itselleni, ettei minulle varmaankaan ollut
-ilmaistu näin paljon ylhäisiä asioita sitä varten, että minä ne
-hautaisin itseeni. Sanoin, että vuori kätkee turhaan kultasuoniaan
-ja valtameri helmiään, sillä sitkeä vuorimies tunkeutuu kuitenkin
-kallion sisustaan, ja sukeltaja laskeutuu valtameren syvyyteen.
-Sanoin, että ei tule noudattaa valtameren ja vuoren esimerkkiä, vaan
-parempi on minun sen sijaan olla sellainen kuin aurinko, nimittäin
-levittää loistettani maailmalle.
-
--- Te ymmärrätte nyt siis, etten minä tullut tänne Idästä pelkästään
-toimittaakseni tavallisia vapaamuurarien kokousmenoja. Minä olen
-tullut sanoakseni teille: Veljet, lainatkaa kotkalta siivet ja
-silmät, nouskaa maailman yläpuolelle, kiivetkää minun kanssani
-vuorelle, jolle Saatana vei Jesuksen, ja luokaa silmänne yli maailman
-valtakuntain.
-
--- Kansat muodostavat suunnattoman yhteisen falangin; ne ovat
-syntyneet eri aikakausina ja erilaisissa olosuhteissa ja ovat
-asettuneet kukin paikalleen, ja niiden täytyy kunkin järjestyksessään
-päästä päämaaliin, jota varten ne ovat luodut. Ne kulkevat
-lakkaamatta eteenpäin, vaikka ne näyttävät lepäävän. Ja jos ne ehkä
-peräytyvät askeleen taaksepäin, eivät ne silti taannu, vaan ne
-ainoastaan tahtovat ottaa uutta vauhtia rynnätäkseen jonkun esteen
-yli tai murtaakseen tieltään jonkun vaikeuden.
-
--- Ranska on kansakuntain etuvartiosto. Antakaamme sen käteen soihtu.
-Olkoonpa tuo soihtu vaikka kekäle, niin liekki, joka sitä kuluttaa,
-sytyttää kuitenkin terveellisen tulipalon, sillä se on valaiseva
-maailmaa.
-
--- Siitä syystä ei Ranskan edustaja ole tässä tilaisuudessa. Ehkäpä
-hän on arastellut tehtäväänsä... Vaaditaan miestä, joka ei arastele
-mitään... Minä menen itse Ranskaan.
-
--- Te menette Ranskaan? -- huudahti puheenjohtaja.
-
--- Se on kaikkein tärkein vartiopaikka... Minä valitsen sen
-itselleni. Se on kaikkein vaarallisin työ... Minä otan sen huolekseni.
-
--- Niinpä tiedätte kai, mitä Ranskassa tapahtuu nyt? -- jatkoi
-puheenjohtaja.
-
-Illuminaatti hymyili.
-
--- Minä tiedän sen, sillä minä itse olen ne tapahtumat valmistanut.
-Vanha, arka, turmeltunut kuningas, joka kuitenkin on vähemmässä
-määrin raihnas kuin se yksinvalta, jota hän edustaa, määräilee
-Ranskan valtaistuimella. Ainoastaan muutamia vuosia on hänellä enää
-elettävänä. Meidän täytyy valmistaa parhaamme mukaan tulevaisuutta
-hänen kuolinpäiväkseen. Ranska on tuon vanhan rakennuksen kulmakivi.
-Tempaiskoot nuo kuusi miljoonaa kättä, jotka kohoavat ylimmäisen
-piirin antamasta merkistä, pois tämän kiven, niin yksinvaltaisuuden
-rakennus romahtaa maahan. Ja sinä päivänä, jolloin tiedetään,
-että Ranskassa ei ole enää kuningasta, alkaa niidenkin Euroopan
-yksinvaltiasten päätä huimata, jotka kantavat kopeimpina kruunuaan,
-ja he heittäytyvät itsestään tuohon kuiluun, jonka Ludvig Pyhän
-valtaistuin on sortuessaan avannut.
-
--- Anteeksi, korkeasti kunnioitettu mestari, -- keskeytti se
-johtajista, joka seisoi puheenjohtajan oikealla puolella ja jonka
-saattoi hänen Saksan vuoristolaisille ominaisesta lausunnastaan
-tuntea sveitsiläiseksi, -- teidän viisautenne on kai laskenut tyystin
-kaikki?
-
--- Kaikki, -- vastasi lakoonisesti suurkopti.
-
--- Ja kuitenkin (pyydän anteeksi, korkeasti kunnioitettu mestari,
-että keskeytän puheenne; mutta vuortemme huipuilla, laaksojemme
-pohjalla, järviemme rannoilla me olemme tottuneet puhumaan yhtä
-vapaasti kuin tuulen humu ja vetten loiske) kuitenkin, toistan minä,
-on minusta hetki soveltumaton, sillä nyt valmistetaan paraikaa
-suurta tapausta, joka on uudistava Ranskan yksinvallan. Minä itse
-olen nähnyt, minä, jolla on kunnia teitä puhutella, korkeasti
-kunnioitettava suurmestari, minä itse olen nähnyt Maria Teresian
-tyttären matkaavan suurella loistolla Ranskaa kohti, jossa hän on
-yhdistävä seitsemäntoista caesarin veren yhdenseitsemättä kuninkaan
-perillisen vereen. Ja kansa sokeudessaan riemuitsee tästä seikasta,
-kuten se aina riemuitsee, kun sen kahleita hellitetään tai kullataan.
-Minä toistan siis omassa ja veljeini nimessä pitäväni hetkeä
-epäsuotuisana.
-
-Kaikki kääntyivät tarkkaavasti tuon miehen puoleen, joka oli niin
-tyynesti ja samalla niin rohkeasti uhmannut suurmestarin mieltä.
-
--- Puhu, veljeni, -- vastasi suurkopti, eikä näyttänyt olevan
-pahastunut; -- sinun neuvoasi seurataan, jos se on hyvä. Me Jumalan
-valitut emme vieroita luotamme ketään emmekä hukkaa maailman onnea
-itserakkauttamme säästääksemme.
-
-Sveitsin edustaja jatkoi syvän hiljaisuuden vallitessa:
-
--- Tutkimusteni avulla on minun onnistunut, korkeasti kunnioitettu
-suurmestari, päästä vakuutetuksi eräästä totuudesta, nimittäin
-siitä, että ihmisten kasvoista saattaa lukea heidän paheensa ja
-heidän hyveensä, jos vain on silmää lukea sitä. Ihminen muuttaa
-kasvojensa ilmeen, hän voi tehdä katseensa lempeäksi, hän pakottaa
-huulensa hymyilemään, sillä kaikki nuo lihasten liikkeet ovat hänen
-vallassaan. Mutta hänen luonteensa pääpiirteet jäävät näkyviin
-helposti luettavana ja epäämättömänä todistuksena siitä, miten
-hänen sydämensä laita on. Niinpä saattaa yksin tiikerilläkin olla
-viehkeät hymynsä ja lempeät silmänluontinsa. Mutta kuitenkin te
-tunnette sen tiikeriksi matalasta otsasta, ulkonevista kulmaluista,
-tavattoman leveästä niskasta, verisestä kidasta. Koira jälleen
-rypistää kulmakarvojaan, näyttää hampaitaan ja on olevinaan
-vimmastunut. Mutta sen säveästä ja suorasta katseesta, älykkäästä
-muodosta, nöyrästä asennosta te huomaatte, että se on palvelevainen
-ja ystävällinen. Jumala on kirjoittanut jokaisen luomansa kasvoihin
-hänen nimensä ja luonteensa. -- No niin: minä olen lukenut tuon
-nuoren tytön otsalta, joka on piakkoin hallitseva Ranskaa, Saksan
-tytärten ylpeyden, uljuuden ja hurskaan armeliaisuuden. Minä olen
-lukenut sen nuorukaisen kasvoista, josta tulee hänen puolisonsa,
-tyynen tarkkailijan, kristillisen sävyisyyden ja tunnollisuuden
-lahjat. Kansa ei muista pahaa eikä koskaan unhoita hyvää, ei
-varsinkaan Ranskan kansa, koskapa joku Kaarlo Suuri, Ludvig Pyhä
-ja Henrik IV ovat riittäneet suojelemaan kokonaista kaksikymmentä
-pelkuria ja julmaa kuningasta. Eikö siis tuo kansa, joka aina
-luottaa eikä joudu koskaan epätoivon valtaan, eikö se rakastaisi
-nuorta, kaunista ja hyvää kuningatarta ja lauhkeaa, hyvänsuopaa ja
-säästäväistä kuningasta, etenkin Ludvig XV:n tuhoisan ja tuhlaavaisen
-hallituskauden jälkeen, hänen julkisten määräystensä ja salakavalain
-kostotöittensä jälkeen, jonkun Pompadourin ja Dubarryn valta-ajan
-jälkeen? Eikö Ranska ole vain siunaava tuota kuningasparia, nyt
-luettelemaini hyveitten esikuvia, jotka tuovat vielä lisäksi
-myötäjäisinään rauhan Europalle? Nyt on _dauphine_[14] Marie
-Antoinette kohtikään saapuva Ranskan rajain sisälle. Nyt varustetaan
-par'aikaa häävuodetta Versaillesissa... Onko tällainen hetki teistä
-sopiva alottaa Ranskan avulla ja sen hyväksi uudistustyötänne?
-Pyydän vieläkin anteeksi, korkeasti kunnioitettu herra, mutta minun
-täytyi lausua, mitä ajattelen sieluni syvyydessä ja minkä pidän
-velvollisuutenani jättää teidän erehtymättömän älynne harkittavaksi.
-
-Näin sanottuaan kumarsi puhuja, jota tuntematon oli maininnut
-Zürichin apostoliksi, ja hänen puheensa jälkeen kuului kokoontuneiden
-piiristä yksimielinen ihasteleva mutina. Sitten hän odotti suurkoptin
-vastausta.
-
-Sitä hänen ei tarvinnut kauan tehdä, sillä tuntematon alotti heti:
-
--- Jos te luette kohtaloita ihmisten kasvoista, maineekas veljeni,
-niin minä luen itse tapahtuvista seikoista. Marie Antoinette on
-ylpeä; hän yltyy taistelemaan ja sortuu meidän hyökkäyksiimme.
-_Dauphin_ Ludvig August on hyvä ja lempeä; hän väsyy taistelussa
-ja joutuu perikatoon samalla tapaa ja samalla kertaa kuin
-hänen vaimonsa. Mutta he sortuvat kumpikin aivan vastakkaisten
-ominaisuuksien, toinen hyveen, toinen vian vuoksi. He kunnioittavat
-nykyään toisiaan, mutta me emme anna heille aikaa toisiansa rakastaa,
-ja vuoden kuluttua he halveksivat toisiaan. Miksi muuten, veljet,
-aprikoida, miltä taholta valo tulee, kun kerran valo on ilmoitettu
-minulle, joka tulen Idästä niinkuin ennen paimenet, tämän tähden
-johtamana, joka julistaa uutta uudistumista? Huomenna minä ryhdyn
-työhön ja pyydän teiltä apua ja kaksikymmentä vuotta täyttääksemme
-tehtävämme. Kaksikymmentä vuotta riittää, jos me yksimielisesti ja
-voimakkaina pyrimme samaa päämäärää kohti.
-
--- Kaksikymmentä vuotta! -- mutisivat haamuista useat; -- se on pitkä
-aika.
-
-Suurkopti kääntyi noiden malttamattomien puoleen.
-
--- Niin, se on tosiaan pitkä aika jokaiselle, joka kuvittelee, että
-periaate voidaan surmata niinkuin ihminen Jacques Clementin[15]
-tikarilla tai Damiensin[16] veitsellä! Järjettömät!... Veitsi surmaa
-ihmisen, se on kyllä totta; mutta niinkuin uudestisynnyttävä teräs
-se leikkaa ainoastaan oksan, saaden versomaan kymmenen uutta samasta
-rungosta. Ja kuninkaan ruumiin sijaan, joka makaa haudassaan, se
-herättää uuden, jonkun Ludvig XIII:n, typerän tyrannin, Ludvig
-XIV:n, älykkään despootin, Ludvig XV:n, palvelijainsa kyynelten
-ja veren kostuttaman epäjumalan, joka on kuin nuo muodottomat ja
-hirviömäiset jumalten kuvat, joiden olen nähnyt Intiassa aina sama
-jäykistynyt hymy huulillaan murskaavan naisia ja lapsia, kun nämä
-heittävät kukkaisköynnöksiä niiden vaunujen pyöräin kaunistukseksi.
-Mitä! Teidän mielestänne on kaksikymmentä vuotta liian pitkä
-aika hävittämään kuninkaan nimi kolmenkymmenen miljoonan ihmisen
-sydämestä, jotka vielä äsken uhrasivat Jumalalle lastensa hengen,
-pelastaakseen pikkukuningas Ludvig XV:n! Ah, te luulette, että on
-varsin helppoa saada Ranska vihaamaan noita liljoja, jotka ovat
-loistavina kuin taivaan tähdet ja suloisina kuin esittämiensä kukkain
-tuoksu levittäneet tuhannen vuotta kaikkiin maailman ääriin valoa,
-kristillistä rakkautta ja voittoriemua! Koettakaa te, veljeni,
-koettakaa: minä en tarjoa teille sitä varten pelkästään kahtakymmentä
-vuotta, vaan vuosisadan!
-
--- Te olette hajallanne, arkoja ettekä toisianne tunne. Minä yksinäni
-tiedän kaikkien teidän nimenne. Minä yksinäni osaan antaa kullekin
-teille ansaitsemanne arvon. Minä yksin olen se ketju, joka sitoo
-teidät suureksi veljeysliitoksi. Nyt te, filosoofit, ekonomistit,
-ideologit[17], nyt te kuiskaatte periaatteitanne hiljaisella
-äänellä kotilieden ääressä. Nyt te kirjoitatte niitä vanhain
-tornienne pimeydessä rauhattomina ympärillenne katsellen. Nyt te
-uskotte niitä toisillenne vain tikari kädessä, valmiina iskemään
-niillä maahan petturin tai varomattoman, joka toistaa sanojanne
-korkeammalla äänellä kuin te ne virkatte. No niin! Nyt sanon teille
-tahtoni, että kahdenkymmenen vuoden päästä te julistatte noita
-samoja totuuksia julkisesti ja kovalla äänellä keskellä katua! Että
-te saatte niitä julkisesti painattaa, että te levitätte niitä yli
-koko Europan rauhallisilla läheteillä taikka painettien kärjessä,
-viidensadantuhannen soturin voimalla, jotka nousevat taisteluun
-vapauden puolesta, kantaen noita periaatteitanne lipuissaan
-tunnuslauseinansa. Nyt te vapisette kuullessanne mainittavan Lontoon
-Toweria tai inkvisitsioonivankiloita. Nyt minä vapisen kuullessani
-sanan Bastilji, jota vastaan lähden taisteluun. No niin, minä tahdon,
-että me kerran nauramme säälistä ja tallaamme jaloillamme noiden
-hirvittäväin vankilain raunioita, joilla teidän naisenne ja lapsenne
-saavat tanssia. Hyvä! Mutta mikään tästä ei saata toteutua ennenkuin
-yksinvalta, ei pelkästään itse yksinvaltias, on kuollut. Se ei saata
-tapahtua ennenkuin halveksitaan kirkollisia mahteja ja ennenkuin
-unohdetaan kokonaan kaikki yhteiskunnallinen alemmuus. Ei ennenkuin,
-yhdellä sanalla sanoen, kaikki ylimysmieliset luokkarajoitukset ovat
-kadonneet ja läänitysomaisuudet on jaettu. Minä pyydän kaksikymmentä
-vuotta repiäkseni alas rapistuneen maailman ja rakentaakseni
-sen sijaan uuden. Kaksikymmentä vuotta, nimittäin kaksikymmentä
-ikuisuuden sekuntia. Ja te sanotte, että se on liian pitkä aika!
-
-Kauan humiseva ihailun ja hyväksymisen mutina seurasi synkän
-profeetan sanoja. Selvästikin oli hän saavuttanut niillä näiden
-europalais-ajatuksen salaperäisten edustajain yksimielisen suosion.
-
-Suurkopti nautti tuokion voitostaan. Ja kun hän näki, että se oli
-täydellinen, hän jatkoi:
-
--- Nyt, veljet, nyt, kun minä karkaan jalopeuran kimppuun itse sen
-luolassa, -- nyt, kun lähden omistamaan henkeni maailman vapauden
-hyväksi, mitä teette te osaltanne asian puolesta, jolle me olemme
-omistaneet henkemme, omaisuutemme ja vapautemme? Mitä te aiotte
-tehdä? Sanokaa! Kas sitä olen tullut teiltä kysymään.
-
-Näitä sanoja seurasi hiljaisuus, joka oli juhlallisuudessaan
-suorastaan kauhistava. Hämärässä salissa näki vain liikkumattomia
-aaveita vaipuneina tuon ankaran ajatuksen valtaan, joka oli saava
-kaksikymmentä valtaistuinta horjumaan.
-
-Kuusi johtajaa erosi muitten joukosta ja tuli jonkun hetken
-mietittyään korkeimman päällikkönsä luo.
-
-Puheenjohtaja ryhtyi ensin sanoiksi.
-
--- Minä olen Ruotsin edustaja, -- lausui hän. -- Ruotsin nimessä
-tarjoan minä Vaasain valtaistuimen kukistamiseksi samoja vuorimiehiä,
-jotka ovat Vaasain valtaistuimen pystyttäneetkin, ja lisäksi
-satatuhatta hopeataalaria.
-
-Suurkopti otti esiin muistikirjansa ja merkitsi siihen tehdyn
-tarjouksen.
-
-Mies, joka seisoi lähinnä puheenjohtajaa ja hänen vasemmalla
-puolellaan, puhui nyt vuorostaan.
-
--- Minä, -- virkkoi hän, -- minä, irlantilaisten ja skotlantilaisten
-piirien lähettiläs, en voi luvata mitään Englannin nimessä, jonka
-me saamme nähdä tulisella innolla taistelevan itseämme vastaan.
-Mutta köyhän Irlannin nimessä, köyhän Skotlannin nimessä minä lupaan
-vuotuista avustusta kolmetuhatta miestä ja kolmetuhatta Englannin
-kruunua.
-
-Korkein päällikkö merkitsi tämän tarjouksen edellisen viereen.
-
--- Entä sinä? -- kysyi hän kolmannelta johtajalta.
-
--- Minä, -- vastasi tuo mies, jonka arvasi jo muodosta ja liikkeistä
-voimakkaaksi ja tottuneeksi kiivaaseen toimintaan, vaikka häntä
-nyt haittasi jäsenen hankala asu, -- minä edustan Amerikaa, jossa
-jokainen puu, jokainen vesipisara, jokainen veripisara on pyhitetty
-kapinalle. Niin kauan kuin meillä on kultaa, me sen annamme, niin
-kauan kuin meillä on verta, me sen vuodatamme. Mutta me emme voi
-toimia ennenkuin pääsemme vapaiksi. Me olemme niin hajallamme,
-kytketyt, numeroidut, että olemme kuin jättiläisketju, jonka nivelet
-ovat erillään. Jonkun mahtavan käden täytyisi juottaa yhteen kaksi
-ensimäistä niveltä, niin muut liittyvät toisiinsa itsestään. Meistä
-siis pitäisi alkaa, korkeasti kunnioitettu mestari. Jos te tahdotte
-vapauttaa ranskalaiset kuningasvallasta, vapauttakaa ensin meidät
-muukalaisten ikeestä.
-
--- Niin tapahtuukin, -- vastasi suurkopti. -- Te pääsette vapaiksi
-ensin, ja Ranska auttaa teitä vapauteenne. Jumala on sanonut kaikilla
-kielillä: "Auttakaa toinen toisianne." Odottakaa siis. Ainakaan
-teidän odotusaikanne ei ole pitkä, sen takaan.
-
-Sitten kääntyi hän Sveitsin edustajan puoleen.
-
--- Minä, -- sanoi puhuteltu, -- en voi luvata mitään muuta kuin
-henkilökohtaisen avustukseni. Meidän tasavaltamme pojat ovat kauan
-olleet Ranskan yksinvallan liittolaisia. Aina Marignanon ja Pavian
-taisteluista asti ovat he myyneet sille verensä; he ovat rehellisiä
-velallisia; he luovuttavat sen, niitä ovat myyneet. Ensi kertaa
-elämässäni minä häpeän rehellisyyttämme, korkeasti kunnioitettava
-suurmestari.
-
--- Ei väliä, -- vastasi suurkopti; -- me voitamme ilman heitäkin ja
-heitä vastaan seisten. Sinun vuorosi on nyt, Espanjan edustaja.
-
--- Minä, -- sanoi mainittu mies, -- olen köyhä, minulla on tarjota
-ainoastaan kolmetuhatta veljeä, mutta he avustavat jokainen tuhannen
-realia vuodessa. Espanja on laiskehtiva maa, ja siellä osaavat
-ihmiset nukkua tuskainkin vuoteella, kunhan vaan saavat maata.
-
--- Hyvä, -- sanoi suurkopti; -- entä sinä?
-
--- Minä, -- vastasi henkilö, jonka puoleen hän kääntyi, -- minä
-edustan Venäjää ja puolalaisia seuroja. Meikäläiset veljet ovat
-joko rikkaita tyytymättömiä tai köyhiä, lomattomaan työhön ja
-ennenaikaiseen kuolemaan tuomittuja maaorjia. Minä en voi luvata
-mitään orjain puolesta, koska heillä ei mitään ole, ei edes omaa
-sielua. Mutta kolmentuhannen varakkaan puolesta lupaan minä
-kaksikymmentä kultarahaa päätä kohti vuodessa.
-
-Muut edustajat astuivat esille vuorostaan. Kukin heistä edusti joko
-pientä kuningaskuntaa, suurta ruhtinaskuntaa taikka jotakin köyhää
-valtiota. Jokainen heistä kirjoitutti tarjouksensa ylimmän päällikön
-luetteloon ja sitoutui valallaan pitämään lupauksensa.
-
-Suurkopti sanoi:
-
--- Se tunnuslause, vertauskuvallisesti esitetty niissä kolmessa
-kirjaimessa, joista te minut tunsitte, täytyy nyt levittää myöskin
-toiseen osaan maailmaa, kun se jo tunnetaan toisessa. Kantakoon
-siis kukin jäseneksi vihitty näitä kolmea kirjainta ei ainoastaan
-sydämessään, vaan myöskin rintansa päällä sydämensä kohdalla,
-sillä me, kaikkien Idän ja Lännen looshien ylimestari, me säädämme
-liljat perikatoon[18]. Minä käsken sinua, ruotsalainen veli, sinua,
-skotlantilainen veli, sinua, Amerikasta tullut, sinua, Sveitsistä,
-sinua, Espanjasta ja sinua Venäjältä tullut veli: _Lilia pedibus
-destrue_![19]
-
-Hyväksymishuuto, valtava kuin meren pauhu, purkausi kuuluville luolan
-perukoista ja toistui synkkänä kaikuna vuorten onkaloissa.
-
--- Ja nyt, isän ja mestarin nimessä, saatte poistua, -- lausui
-ylimmäinen päällikkö, kun äänten humina oli lakannut. -- Palatkaa
-järjestyksessä maanalaisiin holveihin, jotka vievät Ukkosvuoren
-alitse, ja hajotkaa ennen auringon nousua, ken jokea myöten, ken
-metsän halki, loput laakson kautta. Te näette minut kerran jälleen,
-mutta silloin on meillä voiton päivä. Menkää!
-
-Ja hän päätti tämän loppukehoituksen eräällä vapaamuurarimerkillä,
-jonka ainoastaan kuusi korkeinta johtajaa ymmärsivät ja jonka tähden
-he nyt jäivät suurkoptin ympärille sittenkin, kun kaikki arvoltaan
-alemmat jäsenet olivat kadonneet.
-
-Nyt vei ylimmäinen johtaja ruotsalaisen syrjään ja sanoi hänelle:.
-
--- Swedenborg, sinä olet tosiaan taivaallisen ilmoituksen mies,
-ja Jumala kiittää sinua minun suullani. Lähetä rahat Ranskaan
-osoitteella, jonka sinulle annan.
-
-Puheenjohtaja tervehti kunnioittavasti ja poistui ymmällään
-näennän-lahjoista, jotka olivat ilmaisseet hänen nimensä suurkoptille.
-
--- Hyvästi, urhea Fairfax, -- jatkoi tämä, -- sinä olet isoisäsi
-arvoinen jälkeläinen. Pyydä, ettei Washington unohda minua, kun ensi
-kerran hänelle kirjoitat.
-
-Fairfax kumarsi puolestaan ja poistui Swedenborgin perästä.
-
--- Tule lähemmäksi, Paul Jones, -- sanoi suurkopti amerikalaiselle,
--- tule, sillä sinä puhuit hyvin; sellaista juuri sinulta odotinkin.
-Sinusta kasvaa yksi Amerikan sankareita. Olkaa valmiit, sinä ja
-maasi, ensimäisen merkin kuullessanne.
-
-Ja amerikalainen vetäytyi vuorostaan pois, värähtäen kuin
-jumalallisen hengen kosketuksesta.
-
--- Ja sinä, Lavater, -- jatkoi valittu, -- luovu nyt teorioista,
-sillä nyt on aika ryhtyä toimeen. Älä tutki enää, mitä ihminen on,
-vaan sitä, mitä ihminen voi olla. Mene, ja tuho niille veljillesi,
-jotka nousevat meitä vastaan, sillä kansan viha on nopea kostamaan,
-ja se on murskaava kuin Jumalan viha!
-
-Sveitsin edustaja kumarsi vavisten ja katosi.
-
--- Kuule minua, Ximenes, -- virkkoi viimein suurkopti kääntyen
-Espanjan nimessä puhuneen miehen puoleen, -- sinä olet harras mies,
-mutta sinä epäilet liikaa. Maasi nukkuu, sanoit sinä; mutta se nukkuu
-siksi, ettei sitä kukaan herätä. Mene, muista että Kastilia on Cidin
-syntymämaa.
-
-Viimeinen johtajista astui vuorostaan esille. Mutta hän ei ollut
-ennättänyt kolmea askelta, kun suurkopti seisautti hänet käden
-liikkeellä.
-
--- Sinä, Scieffort Venäjältä, sinä kavallat asiasi ennenkuin kuukausi
-on kulunut; mutta kuukauden päästä sinä olet kuollut.
-
-Moskoviitti lyyhähti polvilleen; mutta suurkopti vaati uhkaavalla
-viittauksella häntä nousemaan ylös, ja tuo tulevaisen tuomion uhri
-meni horjuen ulos.
-
-Tuo omituinen henkilö, jonka näin olemme johtaneet esittämään
-näytelmämme tärkeintä osaa, jäi nyt yksin. Hän katseli ympärilleen,
-ja kun hän huomasi, että vastaanottosali oli tyhjä ja hiljainen,
-napitti hän kiinni mustan samettitakkinsa, jossa oli kirjatut
-napinlävet, painoi hatun päähänsä, kosketti jousta kupariportissa,
-joka oli hänen tänne saapuessaan sulkeutunut hänen takanaan ja läksi
-menemään alas vuoren louhikoita, aivan kuin ne olisivat olleet
-hänelle kauan sitten tutut. Ja kun hän saapui metsään, jatkoi hän
-kulkuaan varmasti sen lävitse, vaikka hänellä ei ollut opasta eikä
-valoa, -- jatkoi niinkuin näkymätön käsi olisi häntä taluttanut.
-
-Tultuaan metsän toiseen laitaan katseli hän ympärilleen, missä hänen
-hevosensa olisi, ja kun hän ei sitä nähnyt, niin hän kuunteli. Hän
-oli silloin kuulevinaan hirnuntaa jossakin kaukana. Matkalaisemme
-huulilta läksi silloin omituinen visertävä ja venyvä vihellys.
-
-Tuokion päästä olisi siellä saattanut kuulla Djeridin pimeässä
-ravaavan paikalle, uskollisena ja tottelevaisena kuin ilakoiva
-koira. Matkalainen keikahti notkeasti sen selkään, ja pian katosivat
-he molemmat nopeaa juoksua yöhön, sulautuen näkymättömiin synkällä
-kanervanummella, joka leviää Danenfelsin ja Ukkosvuoren huipun
-välillä.
-
-
-
-
-1.
-
-Rajuilma.
-
-
-Oli kulunut kahdeksan päivää kohtauksesta, jonka äsken olemme
-kertoneet. Sinä päivänä, noin kello viiden aikaan iltapuolella,
-lähtivät ajoneuvot neljän hevosen vetäminä ja kahden kyytimiehen
-ohjaamina taipalelle pienestä Pont-à-Moussonin kaupungista, joka
-on Nancyn ja Metzin välillä. Matkustajat olivat muuttaneet hevosia
-sikäläisellä kyytiasemalla, ja vaikka kievarin terhakka emäntä,
-seisten ovellansa pitämässä silmällä myöhästyneitä matkustajia, oli
-hartaasti pyytänyt heitä jäämään yöksi taloon, olivat nämä kuitenkin
-pysähtymättä pitkittäneet matkaansa Pariisiin päin.
-
-Tuskin olivat nuo neljä hevosta, jotka vetivät mainittuja raskaita
-ajovehkeitä, kadonneet kadun kulman taakse, kun parikymmentä lasta
-ja kymmenisen eukkoa kiiruhti kievarilta kukin kotiinsa heilutellen
-käsiään ja huudahdellen. He olivat näet seisseet sen vähäisen ajan,
-mitä hevosten muuttoon oli kulunut, noiden ajoneuvojen ympärillä, ja
-nyt ilmaisivat heidän viittoilemisensa ja huudahduksensa toisissa
-heistä tavatonta iloisuutta ja toisissa suurta kummastusta.
-
-Moisia ajoneuvoja ei ollutkaan vielä koskaan ennen nähty kulkevan
-sillan yli, jonka kunnon, kuningas Stanislas[20] oli vuosikymmeniä
-takaperin rakennuttanut sinne Mosel-joen poikki, helpoittaakseen
-yhteyttä pienen kuningaskuntansa ja Ranskan välillä. Me emme ole
-tätä mainitessamme unohtaneet edes niitä merkillisiä elsassilaisia
-matkavankkureita, jotka kuljettavat markkina-aikaan Pfalzburgista
-kaksipäisiä epäsikiöitä, opetettuja karhuja ja kiertäviä
-nuorallatanssijoita, noita sivistyneitten maiden mustalaisia.
-
-Ei tosiaan tarvinnut olla mikään ilveilevä ja irvihammas poika eikä
-vanha ja juoruava eukko, pysähtyäkseen kummastelemaan näitä ylen
-valtavia ajoneuvoja. Tavattoman tilava vaunulaatikko oli ripustettu
-neljän läpimitaltaan samankokoisen pyörän varaan ja lepäsi vankkain
-joustimien nojassa, ja raskaudestaan huolimatta ne kiitivät tiehensä
-sellaisella nopeudella, että katselijat saattoivat olla oikeassakin
-huudahtaessaan: -- Nepä kyytirattaat ovat kumma koje! Lukijamme,
-jotka onnekseen eivät ole nähneet moisten tulevan vastaansa,
-suvainnevat meidän heille niitä kuvailla.
-
-Ensinnäkin oli niissä kaksi vaunukoria, nimittäin suurempi,
-takimainen, ja niiden edessä vielä toinen, jonkinlainen kääsien
-tapainen laitos. Ja tuo suurempi vaunuosasto oli maalattu ulkoa
-kirkkaansinisellä värillä ja sen ovikaistat kaunistettu komealla
-paroonin vaakunakruunulla, jonka alla näkyivät taiteellisesti
-toisiinsa kietoutuvat kirjaimet J ja B.
-
-Kaksi ikkunaa, -- sanomme nimenomaan, että ne olivat ikkunoita,
-eivätkä ovia, -- päästi valoa tuohon takimaiseen vaunuosastoon
-valkoisten musliiniuudinten lävitse. Mutta nämä ikkunat olivat
-melkeinpä täydellisesti salatut tavallisilta kuolevaisilta,
-sillä ne olivat tehdyt takimaisen vaunukorin etuseinään, noihin
-kääseihin päin. Ikkunoihin sommiteltu ristikko salli puhella
-olennon kanssa, joka -- millainen hän sitten lie ollutkin -- asui
-tuolla takaosastossa, ja samalla saattoi ulkoa päin nojautua noita
-verhottuja ikkunoita vasten, mikä seikka ei olisi ollut mahdollista
-ilman tätä varokeinoa.
-
-Tuo takimainen vaunukori, joka näytti olevan näiden merkillisten
-ajovehkeiden tärkeimpänä osana, oli noin kahdeksan jalkaa pitkä
-ja kuusi leveä. Se ei saanut valoa muualta kuin mainitsemistamme
-kahdesta ikkunasta eikä ilmaa muualta kuin räppänäruudusta, joka
-avautui ajoneuvojen katolle.
-
-Kaikkien näiden kummallisuuksien lisäksi, joilla nuo matkavaunut
-ihmetyttivät ohikulkijoita, oli niiden katolla vielä rautapellistä
-tehty savutorvi, joka kohosi kattoa korkeammalle ainakin jalan mitan.
-Ja se suitsutti nyt ilmaan sinertävää savua, joka vähitellen hoikkeni
-ohueksi haikupilveksi ja levisi sitten lainehtivaksi hattaraksi
-kiitäväin ajoneuvojen kyntämälle ilmavaolle.
-
-Nykyaikana olisi moinen omituisuus saattanut olettamaan pelkästään,
-että oli keksitty jokin uusi ja parannettu kulkuneuvo, jossa
-mekaanikko oli älykkäällä tavalla yhdistänyt höyryn ja hevosvoiman.
-
-Sellainen oletus olisi ollut sitäkin aiheutetumpi, kun ajoneuvojen
-jäljessä juoksi joutilas hevonen, kiinnitettynä juoksunuoralla
-vaunuihin, joita, kuten olemme sanoneet, veti neljä hevosta ja ohjasi
-kaksi kyytimiestä. Tällä hevosella, jossa näki kaikki arabialaisen
-rodun tunnusmerkit, sillä sen pää oli pieni ja kaula kaareva,
-jalat ohuet ja rinta kapea, harja tuuhea ja häntä hulmuava, oli
-satula valmiina seljässä, ja se seikka todisti, että jonkun tuohon
-Nooakin arkkiin sulkeutuneen salaperäisen matkustajan tapana oli
-huvitella joskus ratsastuksellakin, laskettaen laukkaa vaunujen
-vieressä, raskaiden laitosten, joilta moinen keveä kulkutapa näytti
-ehdottomasti kielletyltä.
-
-Pont-à-Moussonissa oli edellisestä kyytipaikasta tullut kyytimies
-saanut kyytimaksun lisäksi kaksinkertaiset juomarahat. Ne
-oli hänelle antanut valkoinen ja luja käsi, pistäytyen ulos
-niiden kahden nahkaverhon raosta, jotka peittivät ajoneuvojen
-etuosastoa, mainittujen kääsien aukkoa, melkein yhtä tiiviisti kuin
-musliiniuutimet vaunukorin takimaisenkin osan edustaa.
-
-Hämmästynyt kyytimies oli silloin siepannut hatun päästänsä ja
-sanonut: -- Kiitos, monseigneur![21] -- Ja silloin oli soinnukas ääni
-vastannut hänelle saksaksi, jota kieltä ymmärretään vielä Nancyn
-seudulla, joskaan ei enää puhuta:
-
--- _Schnell! Schneller!_ Mikä merkitsee käännettynä:
-
--- Nopeasti, vielä nopeammin!
-
-Kyytimiehet ymmärtävät yleensä melkein kaikkia kieliä, kun säestää
-heille puhumiansa sanoja eräänlaisella metallisella helähdyksellä,
-josta kyytimiesten rotu erikoisesti pitää; sen seikan tuntevat kaikki
-matkustajat hyvin. Niinpä tekikin nyt kaksi uutta kyytimiestä kaiken
-voitavansa, saadakseen hevoset laukkaamaan. Ja vasta sellaisen
-ponnistuksen jälkeen, että ne tuottivat heidän käsivoimilleen enemmän
-kunniaa kuin hevosten kinnerjänteille, he viimeinkin väsyivät ja
-tyytyivät pelkästään niin kohtuulliseen ravijuoksuun, että kuljettiin
-noin peninkulma tai puolitoistakin tunnissa.
-
-Kello seitsemän aikaan muutettiin hevosia Saint-Mihielissä. Sama käsi
-pisti uudinten raosta miehille maksun ajetusta kyytivälistä, ja sama
-ääni lausui entisen kehoituksen.
-
-On itsestään selvää, että nuo omituiset ajoneuvot saivat täälläkin
-ihmiset yhtä uteliaiksi kuin Pont-à-Moussonissa, sillä illan hämärä
-teki ne osaltaan vieläkin kummallisemman näköisiksi.
-
-Saint-Mihielin luona alkaa vuoristo. Sinne saavuttuaan täytyi
-matkustajain tyytyä ajamaan käymäjalkaa: kahdeksannespeninkulman
-matkaan meni puolen tuntia.
-
-Vuoren kukkulalla kyytimiehet pysäyttivät hevoset antaakseen niiden
-puhaltaa, ja kääseissä istuvat saivat silloin syrjään vetämäinsä
-nahkauudinten välistä katsella sangen laajaa maisemaa, jota jo illan
-nousevat usvat alkoivat verhota.
-
-Ilma oli ollut kello kolmeen saakka kirkas ja lämmin, mutta tuli
-nyt illansuussa painostavaksi. Etelästä päin nousi valkea pilvi,
-joka näytti ajavan ajoneuvoja oikein vasiten takaa ja uhkasi saada
-ne kiinni ennenkuin oli päästy Bar-le-Duciin, jonne kyytimiehet
-ehdottivat joka tapauksessa pysähdyttäväksi yötä viettämään.
-
-Tie kulki vuoren ja äkkijyrkän rinteen välissä, laskeutuen laaksoa
-kohti, jonka pohjalla näkyi kiemurteleva Maas-joki, ja vieru oli
-neljännespeninkulman matkan niin jyrkkä, että olisi ollut vaarallista
-ajaa sitä alas muutoin kuin käyden. Tätä varovaisuutta kyytimiehet
-noudattivatkin lähtiessään jälleen liikkeelle.
-
-Iso pilvi läheni yhä, ja raskaana viistäessään maanpintaa se nieli
-kaikki maasta kohoavat usvat, siten yhäti laajeten; synkän valkeana
-näytti se työntävän tieltään kaikki muut sinertävät hattarat, jotka
-koettivat asettua tuulen alle niinkuin sotalaivat meritaistelussa.
-
-Pian tuo pilvenlonka, joka levisi taivaalle nopeasti kuin nouseva
-vuoksivesi, ehkäisi auringon viimeiset säteetkin näkymästä. Harmaa ja
-himmeä heijastus nyt vain pilkki vaivaloisesti sen läpi maan päälle,
-ja puitten lehdet, jotka vapisivat pienimmänkään tuulenhenkäyksen
-tuntumatta, saivat tuon tumman värin, johon ne pukeutuvat
-ensimmäisinä hämärän hetkinä auringon laskun jälkeen.
-
-Yhtäkkiä viilsi salama pilvenlonkaa, taivas jakautui tulikieluiksi,
-ja ihmisten kauhistunut katse sai nyt nähdä aina taivaan avaruuden
-mittaamattomiin syvyyksiin, jotka hulmusivat liekeissä kuin helvetti.
-Samassa iski ukonvaaja lentäen puulta puulle tienvarressa olevan
-metsän laidasta toiseen, täristi itse tannertakin ja kiihdytti suuren
-pilven kiitämään hurjistuneen hevosen lailla. Ajoneuvot vierivät yhä
-vaan eteenpäin ja suitsuttivat savutorvestaan savua, ainoastaan se
-erona, että ennen oli savu ollut musta, mutta nyt se tuli ohueksi ja
-opaalin-kelmeäksi.
-
-Tällävälin taivas synkkeni aivan kuin sysäyksittäin. Silloin
-ajoneuvojen kattoräppänä alkoi hohtaa kirkkaanpunaista valoa ja
-jäikin valaistuksi. Huomattavastikin varustautui tuon liikkuvan
-kammion matkustaja ulkonaisista tapauksista mitään välittämättä yön
-pimeyttä vastaan, ettei se olisi estänyt hänen työskentelyään.
-
-Ajoneuvot olivat vuoren laella eivätkä olleet juuri alottaneet
-matkaansa alaspäin, kun uusi ukonisku, entistä ankarampi ja
-metalliäänelle rämähtävämpi, päästi sateen pilvistä purkautumaan.
-Se tuli ensin suurina pisaroina, mutta pian se lankesi rankkana ja
-sakeana kuin taivaasta olisi singottu alas nuolikuuro.
-
-Kyytimiehet näyttivät neuvottelevan keskenään; ajopelit pysähtyivät.
-
--- Mitä nyt? -- kysyi entinen ääni kääseistä, mutta tälläkertaa
-oivallisella ranskankielellä, -- mitä hiittä nyt seistään?
-
--- Neuvotellaan tässä, voimmeko ajaa enää, -- vastasivat kyytimiehet.
-
--- Minun mielestäni on se asia minun eikä teidän ratkaistava, --
-vastasi ääni. -- Ajakaa.
-
-Ja tuossa äänessä oli niin luja ja ehdottomasti käskevä sävy, että
-kyytimiehet tottelivat, ja ajoneuvot alkoivat kieriä vuorenrinnettä
-alamäkeen.
-
--- Kas niin, hyvä on, -- lopetti ääni.
-
-Ja nahkauutimet, jotka olivat hetkeksi auenneet, laskeusivat jälleen
-matkustajain ja kyytimiesten väliin.
-
-Mutta tie oli luonnostaan savinen, ja kun sitä nyt liottivat
-taivaasta lankeavat sadevirrat, tuli se viimein niin liukkaaksi,
-etteivät hevoset tahtoneet enää kulkea.
-
--- Monsieur, -- sanoi aisahevosella ratsastava kyytimies, -- on
-mahdotonta ajaa edelleen.
-
--- Miksi niin? -- kysyi tuo tuntemamme ääni.
-
--- Siksi, että hevoset eivät enää kävele, vaan liukuvat.
-
--- Ja kuinka pitkän matkan päässä olemme seuraavasta kyytipaikasta?
-
--- Ah, sinne on matkaa, monsieur; sinne on kaksi peninkulmaa.
-
--- No, kyytimies, kengitä hevosesi hopeakengillä, niin kyllä
-kulkevat, -- virkkoi muukalainen avaten uutimet ja kurottaen
-kääseistä kyytimiehelle neljä kuuden livren hopearahaa.
-
--- Te olette hyvä herra, -- sanoi kyytimies ottaen rahat vastaan
-leveään kämmeneensä ja solauttaen saappaansa laajaan varteen.
-
--- Monsieur taisi sinulle puhua? -- virkkoi toinen kyytimies, sillä
-hän oli kuullut hopeisen helinän, jonka nuo neljä isoa kolikkoa
-olivat alas soluessaan saaneet aikaan, eikä hän tahtonut olla
-syrjässä keskustelusta, joka kuulosti niin lupaavalta.
-
--- Niin, hän tahtoo mentäväksi vaan eteenpäin.
-
--- Onko teillä sitten mitään sitä toivomusta vastaan, ystäväni? --
-kysyi matkustaja säveällä, mutta lujalla äänellä, josta saattoi
-ymmärtää, ettei hän tässä asiassa suvainnut vastaväitteitä.
-
--- Ei, monsieur, ei minulla, vaan hevosilla; katsokaa, ne eivät tahdo
-kulkea.
-
--- Ja mitä varten teillä on kannukset? -- kysyi matkustaja.
-
--- Niin, vaikka minä upottaisin kannukset niiden sisälmyksiin, ne
-eivät liiku askeltakaan enää; horna minut periköön, jos...
-
-Kyytimies ei ennättänyt lopettaa herjaustaan: salama, jota seurasi
-hirvittävä jylinä, keskeytti hänen puheensa.
-
--- Tämä ei ole kristityn ilmaa, -- virkkoi mies-parka. -- Voi,
-katsokaa nyt, monsieur... nyt vaunut kulkevat aivan itsestään; viiden
-minuutin päästä ne menevät nopeammin kuin tahdomme. Herra Jumala,
-nythän me hyrräämme alas väkisin!
-
-Ja raskaat vaunut tosiaankin painoivat niin hevosten takalistoa,
-etteivät ne voineet pitää vastaan, kun niiden jalat eivät enää
-pystyneet maahan. Ajoneuvot alkoivat pyöriä yhä kovempaa vauhtia,
-jonka painon monistuva lisäys muutti pian huimaksi kiitämiseksi.
-
-Hevoset hurjistuivat kivusta, ja ajoneuvot lensivät kuin nuoli
-hämyistä vuoren kuvetta alas, samalla painuen selvästikin sivulle
-jyrkänteen reunaa kohti.
-
-Tällä kertaa ei ajoneuvoista ainoastaan kuulunut ääni, vaan niistä
-pistäytyi jo esiin matkustajan pääkin.
-
--- Nahjus, -- huusi hän, -- sinähän tapat meidät! Käännä vasemmalle,
-kuuletko, vasemmalle!
-
--- Hyvä sanoa, monsieur, mutta kunhan olisitte itse tässä, -- vastasi
-kauhistunut kyytimies koettaen turhaan kiskoa ohjaksista ja saada
-hevoset jälleen valtaansa.
-
--- Josef! -- huusi nyt vuorostaan naisen ääni, jonka kuulemme ensi
-kertaa; -- Josef, auta, auta! Voi, pyhä madonna!
-
-Vaara olikin esillä tuossa paikassa, kauheana, kuvaamattomana, ja
-saattoi oikeuttaa tämän vetoamisen, jumalanäitiin. Ajoneuvot kiitivät
-oman painonsa vetäminä ja minkään varman käden niitä ohjaamatta yhä
-kuilua kohti, ja yksi hevosista näytti jo aivan riippuvan jyrkänteen
-päällä: pari pyörän kiepausta vielä, ja hevoset, ajoneuvot,
-kyytimiehet, kaikki olisivat syöksyneet syvyyteen ja tuhoutuneet.
-Mutta silloin ponnahti matkustava herra kääseistä aisalle, tempaisi
-kyytimiehen takinkauluksesta ja housunvyötäryksistä ylös ja heitti
-hänet niinkuin lapsen kymmenen askeleen päähän, keikahti hänen
-paikalleen satulaan, vetäisi ohjakset suoriksi ja huusi hirvittävällä
-äänellä toiselle ajajalle:
-
--- Vasemmalle, vintiö, vasemmalle, tai ammun kuulan kalloosi!
-
-Sen käskyn vaikutus oli ihmeellinen. Kahta etuhevosta ohjaava
-kyytimies teki kovaonnisen kumppaninsa kiljaisun kannustamana
-yli-inhimillisen ponnistuksen ja sai ajoneuvot käännetyksi sekä
-matkustajan tehokkaalla avulla palautetuksi keskelle tietä. Siellä
-ne alkoivat jälleen vieriä eteenpäin, kiitäen ja jyristen kuin
-ukkonen, jota vastaan ne täyttivät taistelevan. -- Täyttä laukkaa, --
-huusi matkustaja, -- täyttä laukkaa! Jos väsyt, niin sotkeudut alle
-hevosinesi.
-
-Kyytimies ymmärsi, että tämä ei ollut joutava uhkaus, ja hänen
-tarmonsa kasvoi kaksinkertaiseksi. Ajoneuvot jatkoivat nyt
-alaskiitämistään hirvittävällä nopeudella. Jos kuka olisi nähnyt
-niiden kulkevan yön pimeydessä kumeasti jyristen ja säkeniä
-savutorvestaan suitsuttaen ja kuullut tukahtuneita ääniä sisältä,
-olisi hän varmaan luullut niitä joiksikin hornan vaunuiksi, joita
-aavehevoset vetivät ja hirmumyrsky ajoi takaa.
-
-Mutta matkustajat olivat välttäneet tämän vaaran ainoastaan
-joutuakseen toiseen. Laakson yli vyöryvällä ukkospilvellä oli siivet,
-ja se kiiti eteenpäin yhtä nopeasti kuin hevosetkin. Tuon tuostakin
-kohotti matkustaja päätään; sen teki hän varsinkin silloin, kun
-salama viilsi pilvenlonkaa, ja sen valossa saattoi nyt huomata hänen
-kasvoillaan levottomuuden ilmeen, jota hän ei koettanutkaan salata,
-koska täällä ei ollut ketään sitä näkemässä paitsi Jumala. Yhtäkkiä,
-juuri kun ajoneuvot tulivat rinteen juurelle ja jatkoivat vauhtinsa
-voimalla vielä kiitämistään pitkin tasaista maata, sai äkillinen
-ilman järkähdys aikaan kahden valtavan sähkökokoumuksen yhtymisen,
-pilvenlonka repesi halki hirvittävällä räiskeellä ja purki sisästään
-yhtaikaa salaman ja ukkosenjyrinän. Hevoset ympäröi liekki, joka oli
-ensin punansinertävä ja sitten vihreä sekä viimein valkea; takimainen
-pari kavahti pystyyn ja huitoi etujaloillaan tulikiveltä löyhkävää
-ilmaa; etumaiset suistuivat maahan niinkuin se olisi luisunut
-niiden jalkain alta. Mutta se niistä, jolla kyytimies ratsasti,
-ponnahti melkein heti jälleen jaloilleen, ja tuntiessaan tempauksen
-katkaisseen vetohihnat se karkasi vieden miehen mukanaan ja katosi
-pimeyden helmaan. Ajoneuvot pyörivät eteenpäin vielä kymmenkunnan
-askelta ja pysähtyivät sitten äkkiä, töytäden toisen, ukkosen
-tappaman hevosen ruumiiseen.
-
-Koko tätä kohtausta oli kääseissä istuva nainen säestänyt
-sydäntävihlovin hätähuudoin.
-
-Syntyi omituinen sekaannuksen tuokio, jolloin ainoakaan matkustajista
-ei tiennyt, oliko hän elävä tai kuollut. Itse matkustava herrakin
-tunnusteli ruumistaan varmistuaksensa.
-
-Hänelle ei ollut tapahtunut mitään; mutta hänen naisensa oli
-pyörtynyt.
-
-Vaikka matkustaja saattoikin aavistaa, miten ajoneuvojen etuosastossa
-oli käynyt, sillä kääseistä kajahtelevia huutoja oli nyt seurannut
-syvin hiljaisuus, ei hänen ensimmäisenä huolenaan kuitenkaan ollut
-taintunut nainen.
-
-Heti maahan päästessään hän päinvastoin juoksi vaunujen takaosaston
-luo.
-
-Siellä oli tuo kaunis arabialainen hevonen, josta olemme puhuneet,
-hirmustuneena ja jäykkänä, harja pörhössä, jokainen jouhi pystyssä
-niinkuin kukin niistä olisi elänyt. Rajusti kiskoen juoksuköyttänsä
-oli ylpeä eläin tärisyttänyt ovea, jonka ripaan se oli sidottu;
-turhaan ponnisteltuaan kytkyimensä katkaisemiseksi se oli jäänyt
-paikalleen seisomaan, silmät tuijottavina ja suu vaahdossa,
-myrskyn kauhun lumoamana, ja kun isäntä tapansa mukaan viheltäen
-laski hyväilevästi kätensä lautasille, niin se hypähti ja päästi
-hirnahduksen ikäänkuin se ei olisi häntä tuntenut.
-
--- Taas se hevosen paholainen! -- kuului nyt ärtyisä ääni ajoneuvojen
-sisästä; -- kirottu elukka huojuttelee muuriani!
-
-Sitten yltyi sama ääni huutamaan kärsimättömästi ja uhkaavasti
-arabiankielellä:
-
--- _Nhe gullak hogud shaked haffrit_![22]
-
--- Älkää suuttuko Djeridille, mestari, -- vastasi hänelle matkustaja
-päästäen hevosen irti ja sitoen sen ajoneuvojen takapyörään; -- sitä
-näet peloittaa, ja peljästyä saattaa tosiaan vähemmästäkin.
-
-Ja näin sanoen avasi matkustaja vaunujen oven, laski astuinlaudan ja
-meni sisälle, sulkien oven mennessään.
-
-
-
-
-2.
-
-Althotas.
-
-
-Matkustajamme oli nyt vanhuksen edessä, jolla oli harmaat silmät,
-koukkuinen nenä ja vapisevat, mutta toimeliaat kädet, kun hän
-tilavaan nojatuoliin kuopattuna paraikaa selaili oikealla kädellään
-vankkaa pergamentti-käsikirjoitusta nimeltä _La Chiave del Gabinetto_
-ja piti vasemmassa kädessään hopeista kuorinkauhaa.
-
-Tuo vanhuksen asento ja askarrus, nuo jäykkäryppyiset kasvot,
-joissa ainoastaan silmät ja suu näyttivät eläviltä, yleensä kaikki
-hänessä, mikä lukijasta varmasti on outoa, oli kuitenkin tälle
-muukalaisellemme sangen tavallista, sillä hän ei edes luonut
-silmäystä ympärilleen, vaikka tämä ajoneuvojen osasto kyllä ansaitsi
-huomiota.
-
-Osaston kolme muuria -- muistamme vanhuksen siten puhuneen
-ajoneuvojen seinistä -- olivat täynnänsä laudakoita ja ne jälleen
-täynnä kirjoja, ja noiden muurien keskellä oli tuo nojatuoli,
-kammion eriskummaisen asukkaan ainainen ja ainoa istuin. Vanhuksen
-käytettäväksi oli kirjain yläpuolelle kiinnitetty seiniin vielä
-reikähyllyjä, joissa voitiin pitää melkoinen määrä pieniä pulloja,
-purkkeja ja lasirasioita, puisiin koteloihin suljettuina niinkuin
-laivassa suojellaan pöytäposliineja ja laseja. Jokaisen näistä
-rasioista ja koteloista saattoi vanhus itse tavoittaa käteensä
-lykkäämällä nojatuoliaan paikasta toiseen; pyrkimäänsä paikkaan
-saavuttuaan hän kohotti tai laski istuintaan sen sivuilla olevan
-vivun avulla, jota hän käänsi omin käsin, niinkuin hän muutenkin
-näytti tottuneen joka asiassa itse palvelemaan itseään.
-
-Kamari, -- jos sen nimen annamme tälle osastolle -- oli kahdeksan
-jalkaa pitkä, kuutta leveä ja kuutta korkea. Ovea vastapäätä,
-lähellä neljättä seinää, joka oli tyhjä, sillä siitä päästiin ulos
-ja sisälle, oli paitsi lasipulloja ja tislaimia pieni sulatusuuni
-katoksineen, pajapalkeineen ja ahjoineen. Tästä uunista juuri läksi
-tuo salaperäinen savu, jonka me olemme nähneet nousevan vaunujen
-kattotorvesta, sillä vanhus paraillaan kuumensi siinä sulatuspannua
-ja keitti jotain sekotusta. Siitä siis aiheutui sankka haiku, joka
-oli kaikkien kulkijain, nuorten ja vanhain, miesten ja naisten
-herkeämättömän kummastuksen ja uteliaisuuden syynä, olivat he
-miltä maankulmalta tahansa kotoisin. Sitäpaitsi oli pikkupullojen,
-rasiain, kirjain ja paperikotelojen joukossa, joita oli hajallaan
-permannollakin maalauksellisessa epäjärjestyksessä, pieniä vaskisia
-nipistimiä, hiiliä erilaisissa nesteissä kellumassa ja maljakko
-puolillaan vettä. Laipiosta riippui rihmassa kasvitukkuja, joista
-toiset näyttivät äsken kootuilta, toiset ehkäpä sata vuotta sitten.
-
-Kamarin täytti voimakas haju, jota olisi jossakin vähemmän
-eriskummaisessa laboratoriossa kutsuttu parfyymiksi.
-
-Juuri matkustajamme tullessa sisään vanhus lykkäsi nojatuoliaan
-ihmeellisen taitavasti ja nopeasti uuteen paikkaan; hän siirtyi siten
-sulatusuunin ääreen ja alkoi kuoria syvää kunnioitusta lähenevällä
-huolella keitostaan.
-
-Sisääntulijan huomaaminen häiritsi häntä toimessaan; hän veti
-oikealla kädellään alemmaksi otsalleen samettisen myssynsä,
-joka oli muinoin ollut musta ja verhosi hänen päätänsä aina
-korvien alapuolelle saakka. Myssyn reunain alta pilkisti näkyviin
-muutamia hapsia harvenneesta tukasta, hohtavia niinkuin hopeiset
-rihmat. Sitten kiskoi hän hämmästyttävän tottuneesti nojatuolinsa
-pyöräin alta pois pitkän silkkimekkonsa liepeet; tämän viitan oli
-kymmenvuotinen käyttö muuttanut suorastaan ryysyiksi, joilla ei ollut
-enää väriä, ei muotoa eikä olletikaan kestävyyttä.
-
-Vanhus tuntui olevan sangen pahalla tuulella ja nurisi kuoriessaan
-keitostansa ja kohottaessaan viittansa lievettä:
-
--- Se pelkää, kirottu eläin; ja mitä, kysynpä sinulta? Se tempoi
-oveani, täristi liettäni ja kaatoi neljänneksen eliksiiriäni tuleen.
-Akharat, Jumalan nimessä, heitä tuo eläin ensimmäiseen erämaahan,
-jonka läpi matkaamme.
-
-Matkustaja hymyili.
-
--- Ensinnäkin, mestari, -- vastasi hän, -- me emme matkaa enää
-erämaiden läpi, sillä me olemme nyt Ranskassa. Ja toiseksi minä en
-saata heittää sillä tavoin hevosta, joka maksaa hyvinkin tuhannen
-louisdoria tai jolle paremminkin ei ole hintaa, koska se on
-Al-Borakin rotua.
-
--- Tuhat louisdoria, tuhat louisdoria! Minulta saat milloin tahansa
-nuo tuhat louisdoria tai muuta niiden arvoista. Minulle se maksaa jo
-yli miljoonan, tuo hevosesi, puhumattakaan elämänpäivistä, jotka se
-minulta riistää.
-
--- No mitä Djerid-parka nyt vielä on tehnyt? Sanokaahan.
-
--- Mitä se on tehnyt? Se on tehnyt sitä, että muutaman minuutin
-päästä olisi eliksiirini jo kiehunut ainoankaan pisaran pääsemättä
-läikähtämään. Sitä menetelmää ei tosin neuvo Zoroaster eikä
-Paracelsus, mutta Borri suosittelee sitä nimenomaan.
-
--- No, hyvä mestari, odottakaa joku sekunti, ja eliksiiri kiehuu
-uudestaan.
-
--- Vai niin, kyllä kai kiehuu. Kuule, Akharat, on aivan kuin kirous,
-että tuleni sammuu; ties mitä tippuukaan savutorvesta.
-
--- Minä sen kyllä tiedän, -- sanoi vanhuksen opetuslapsi nauraen, --
-sieltä tippuu vettä.
-
--- Kuinka, vettä? Vai vettä! Kas niin, siis meni eliksiirini taas
-hukkaan! Taas saan alottaa sen työn alusta. Niinkuin minulla olisi
-aikaa liiemmältä! Hyvä Jumala, -- huudahti oppinut vanhus ja kohotti
-kätensä epätoivoissaan taivasta kohti, -- vettä, vettä! Mutta mitä
-vettä, kysynpä sinulta, Akharat?
-
--- Taivaan puhdasta vettä, mestari. Sataa kaatamalla, ettekö sitä ole
-huomannut?
-
--- Huomaanko minä mitään silloin kun olen työssä? Vettä!... Niin
-on siis asia... Kuulepas, Akharat, se on sietämätöntä, kautta
-sielu-raukkani! Kuule nyt, kuusi kuukautta minä olen pyytänyt sinulta
-suojahattua savutorveeni... Kuusi kuukauttako... mitä sanonkaan?
-Kokonaisen vuoden! Mutta sinä, sinä et muista asiaa... vaikka sinulla
-ei ole muutakaan tekemistä, sinulla, joka olet nuori. Ja miten
-käykään sinun huolimattomuutesi tähden?... Käypä niin, että tämän
-päivän sade, huominen tuuli sotkevat kaikki laskelmani ja hävittävät
-kaikki työni tulokset. Minun, jolla on kiire, kautta Jupiterin! Sinä
-tiedät hyvin, että aikani täyttyy, ja jos minä en ole valmis sinä
-päivänä, jos minä en ole keksinyt elämän-eliksiiriäni, niin mennyttä
-olet, oppinut ja viisas Althotas! Sadas vuoteni alkaa heinäkuun
-kolmantenatoista, täsmälleen kello yksitoista illalla, ja ennen sitä
-hetkeä täytyy eliksiirini olla aivan valmis.
-
--- Mutta sehän valmistuukin aika vauhtia, mikäli näen, rakas mestari,
--- vastasi Akharat.
-
--- Totta kyllä, minä olen jo kokeeksi juonut sitä. Vasen käsivarteni,
-joka oli melkein halvattu, on saanut takaisin kaiken joustavuutensa.
-Ja sitäpaitsi minä säästän nyt koko sen ajan, jonka ennen käytin
-aterioimiseen, koska minun ei enää tarvitse syödä muuta kuin joka
-kolmas tai neljäs päivä, ja koska lusikallinen eliksiiriäni pitää
-minut täydellisesti yllä, vaikka se vielä onkin niin epätyydyttävää.
-Oi, kun ajattelen, että minä en luultavasti tarvitsisi enää muuta
-kuin yhden ainoan yrtin tai siitä yhden ainoan lehden, niin saisin
-eliksiirini täydelliseksi! Että me ehkä olemme kulkeneet jo sata
-kertaa, viisi sataa kertaa, tuhannen kertaa, aivan tuon kasvin
-vieritse, ja että hevosemme ovat ehkä sitä tallanneet, vaunujemme
-pyörät sitä ruhjoneet, Akharat! Tuon kasvin, josta jo Plinius puhuu
-ja jota tiedemiehet eivät ole sittemmin löytäneet tai tunteneet,
-sillä mikään ei katoa! Kuule, sinun täytyy kysyä joskus sen nimeä
-Lorenzalta, kun hän makaa häiriötilassa, eikö niin?
-
--- Kyllä mestari, olkaa huoletta, minä kysyn.
-
--- Ja sillä välin, -- jatkoi vanhus ja huokaisi syvään, -- taas
-epäonnistui eliksiirini kerran, ja minulta menee kolme kertaa
-viisitoista päivää päästäkseni tulokseen, johon olin jo tänään
-joutunut, sen tiedät. Muista se, Akharat, sinä kadotat aivan yhtä
-paljon kuin minä sinä päivänä, jolloin minä kadotan henkeni. Mutta
-mikä tuo kumu on? Kulkevatko vaunut?
-
--- Ei, mestari, se on ukkonen.
-
--- Ukkonen?
-
--- Niin, -- joka oli sitäpaitsi tappaa meidät, niin paljon kuin meitä
-tässä oli, ja minut erikoisesti; tosin minulla oli ylläni silkkipuku,
-joka minua suojeli.
-
--- Kas niin, siinä se taas on! -- sanoi vanhus lyöden polveensa, joka
-nasahti kuin kuiva luu, -- mihin vaaroihin sinun lapsellisuutesi
-saattaa minut, Akharat! Ukkosen surmattavaksi, sähköliekin typerästi
-tapettavaksi, liekin, jonka minä pakoittaisin laskeutumaan
-sulatusuuniini ja kiehuttamaan kattilaani, jos minulla olisi aikaa.
-Eikö siis riitä, että joudun alttiiksi ihmisten typeryyden ja
-pahanilkisyyden tuottamille tapaturmille, vaan että sinun täytyy
-saattaa minut vielä taivaastakin tulevain vahinkojen uhriksi,
-tuollaisten vahinkojen, jotka ovat kaikkein helpoimmat estää?
-
--- Anteeksi, mestari, mutta te ette ole vielä selittänyt minulle
-sitä...
-
--- Kuinka, enkö ole sinulle vielä selittänyt
-metallikärki-järjestelmääni, johdatin-leijaani? Kun saan valmiiksi
-eliksiirini, niin esitän asian sinulle. Mutta nyt, ymmärräthän,
-minulla ei ole aikaa.
-
--- Siis te luulette, että salamaa voi hillitä!
-
--- Sitä ei ainoastaan voi hillitä, vaan voi myöskin johdattaa mihin
-tahtoo. Kerran, jonakuna päivänä, kun toiset viisikymmentä vuottani
-ovat loppuneet, jolloin minun on vain rauhassa odotettava kolmatta
-viisikymmenvuotis-jaksoani, minä pistän ukkosen terässuitsiin
-ja ohjailen sitä yhtä helposti kuin sinä Djeridiä. Sillä aikaa
-anna teettää suojahattu savutorveeni, Akharat, minä pyydän sitä
-rukoilemalla.
-
--- Sen teen kohdakkoin, olkaa huoletta.
-
--- Kohdakkoin, kohdakkoin! Aina vaan puhe vastaisuudesta, aivan kuin
-se olisi meidän molempain. Voi, minua ei ymmärretä milloinkaan!
--- huudahti oppinut pyörähdellen nojatuolissaan ja väännellen
-epätoivoissaan käsiään. -- Olkaa huoletta!... Hän käskee minun olla
-huoletta, ja kolmen kuukauden päästä, ellen ole saanut eliksiiriäni
-valmiiksi, minulta on kaikki lopussa. Mutta jos minä elän ohi toisen
-viisikymmen-kauteni, jos minä saan takaisin nuoruuteni, jäsenteni
-joustavuuden, kyvyn kävellä, silloin minä en tarvitse enää ketään,
-eikä minulle sanota: "Teen sen kohdakkoin!" Vaan minä sanon itse: "Se
-on tehty!"
-
--- Mahtanetteko luvata samaa suurestakin tehtävästämme? Oletteko sitä
-muistanut?
-
--- Oi, kyllä. Hyvä Jumala, jos minä olisin yhtä varma siitä, että
-saan aivan valmiiksi eliksiirini, kuin timantin valmistamisesta...
-
--- Te olette siis tosiaan varma siitä, mestari?
-
--- Tietysti, koska olen jo tehnyt timantteja.
-
--- Olette tehnyt?
-
--- Katso itse.
-
--- Minne?
-
--- Tuonne; siellä oikealla puolellasi, pienessä lasiastiassa, --
-juuri siinä, johon nyt kosket.
-
-Matkustaja otti innoissaan käteensä neuvotun astian. Se oli
-erinomaisen hienosti hiottu kristallipikari, jonka koko pohjaa
-peitti melkein näkymättömän ohut aine; tätä oli tarttunut pikarin
-reunoihinkin.
-
--- Timanttitomua! -- huudahti nuori mies.
-
--- Niin, timanttitomua. Ja keskellä, katsoppas tarkkaan.
-
--- Tosiaankin, hirssinjyvän kokoinen timantti.
-
--- Koko ei merkitse mitään. Meidän onnistuu yhdistää kaikki nuo
-tomuhiukkaset, tehdä hirssinjyvästä hampunsiemen, hampunsiemenestä
-herne. Mutta, Herran tähden, rakas Akharat, korvaukseksi tästä
-lupauksesta, jonka sinulle nyt annan, paneta sinä nyt heti hattu
-savutorveeni ja johto vaunuihisi, niin että vesi ei tipu lieteeni ja
-että ukkonen kuljeksii muualla.
-
--- Kyllä, kyllä, olkaa huoletta.
-
--- Taas tuo iänikuinen: Olkaa huoletta! Se saa minut aivan
-vimmaan! Nuoruus, mieletön nuoruus, itserakas nuoruus! -- huudahti
-vanhus paljastaen synkässä naurussa hampaattoman suunsa, ja hänen
-silmäkuoppansa näyttivät entistäänkin ontommilta.
-
--- Mestari, -- sanoi Akharat, -- tulenne sammuu, sulattimenne
-jäähtyy. Mitä sulattimessanne nyt onkaan?
-
--- Katso.
-
-Nuori mies totteli, avasi sulattimen kannen ja näki siellä pienen
-pähkinän kokoisen, lasimaiseksi muuttuneen hiilikappaleen.
-
--- Timantti! -- huudahti hän. Mutta hän jatkoi melkein heti:
-
--- Niin, mutta läikällinen, epätäydellinen, arvoton.
-
--- Siksi, että tuli sammui, Akharat; siksi, ettei minun lieteni
-suojana ollut savuhattua, tiedä se!
-
--- Antakaa minulle anteeksi, mestari, -- pyysi nuori mies käännellen
-ja katsellen timanttia, josta vuoroin sinkosi kirkkaita säteitä ja
-joka vuoroin oli tumma; -- oi, antakaa minulle tosiaan anteeksi ja
-nauttikaa jotakin ravintoa pysyäksenne voimissa.
-
--- Tarpeetonta. Minä join lusikallisen eliksiiriäni kaksi tuntia
-sitten.
-
--- Te erehdytte, mestari, te joitte sen tänä aamuna kello kuusi.
-
--- Vai niin; mitäs kello nyt on?
-
--- Se on kohta puoli yhdeksän illalla.
-
--- Jeesus! -- huudahti vanhus pannen kätensä ristiin, -- taas yksi
-päivä mennyt, kadonnut, hukattu! Tulevatko päivät nykyään lyhemmiksi?
-Eikö vuorokaudessa enää ole neljääkolmatta tuntia?
-
--- Ellette tahdo syödä, niin nukkukaa edes joku hetki, mestari.
-
--- Olkoon menneeksi, minä nukun kaksi tuntia; mutta kahden tunnin
-päästä katso kelloasi, kahden tunnin päästä tulet sinä minut
-herättämään.
-
--- Sen lupaan.
-
--- Katsos, kun minä rupean nukkumaan, Akharat, -- virkkoi vanhus
-anelevalla äänellä, -- niin pelkään aina, että nukun iäksi. Tulethan
-minut herättämään, tulethan? Älä sitä minulle lupaa, vaan vanno se
-minulle.
-
--- Minä vannon, mestari.
-
--- Kahden tunnin päästä?
-
--- Kahden tunnin!
-
-Niin puheltiin takimaisessa osastossa, kun yhtäkkiä kuului tieltä
-ikäänkuin laukkaavan hevosen kavioiden kopinaa, ja sen äänen
-jälkeen kuului huudahdus, joka oli samalla sekä levottomuutta että
-hämmästystä ilmaiseva.
-
--- Mitäs tämä taas merkitsee? -- huudahti matkustajamme, avasi
-nopeasti vaununoven ja hypähti ulos astumatta edes jalkalaudalle.
-
-
-
-
-3.
-
-Lorenza Feliciani.
-
-
-Seuraavaa oli tapahtunut vaunujen ulkopuolella sillaikaa kuin
-matkustaja ja oppinut juttelivat sisässä.
-
-Ukkosen iskun kaataessa etuhevoset ja peljästyttäessä takimaiset
-pystyyn, oli kääsipuolella istuva nainen pyörtynyt, kuten olemme
-kertoneet.
-
-Hän jäi muutamaksi hetkeksi tajuttomaksi, mutta koska hän oli
-pyörtynyt ainoastaan pelosta, niin hän palasi pian tuntoihinsa.
-
--- Oi, -- sanoi hän, -- onko minut jätetty tänne aivan avuttomaksi,
-ja eikö ole ainoatakaan ihmistä, joka säälii minua?
-
--- Madame, -- vastasi arka ääni, -- olen minä, jos jollakin tavoin
-voin teitä auttaa.
-
-Kuullessaan tuon äänen, joka kaikui melkein hänen korvansa juuressa,
-kohosi nuori nainen pystyyn, ja kun hän pisti päänsä ja molemmat
-kätensä ulos ajoneuvojen nahkaisten uudinten raosta, näki hän
-edessään miehen seisomassa vaunujen porraslaudalla.
-
--- Tekö minulle puhuitte, monsieur? -- kysyi nainen.
-
--- Minä, madame, -- vastasi nuori mies.
-
--- Ja te tarjositte minulle apuanne?
-
--- Niin.
-
--- Mitä siis ensinnäkin oli tapahtunut?
-
--- Sitä, madame, että ukkonen löi melkein teihin ja rikkoi iskiessään
-etuhevosten vetohihnat, jolloin ne karkasivat vieden mukanaan
-kyytimiehen.
-
-Nainen katseli ympärilleen ylen rauhattoman näköisenä.
-
--- Ja... mies, joka ohjasi takahevosia, missä hän on? -- kysyi nainen.
-
--- Hän nousi juuri tuonne takaosastoon, madame.
-
--- Hänelle ei tapahtunut mitään?
-
--- Ei mitään.
-
--- Olette siitä varma?
-
--- Ainakin hyppäsi hän alas hevosensa seljästä aivan
-vahingoittumattomana.
-
--- Ah, Jumala olkoon kiitetty!
-
-Ja nuori nainen henkäisi helpoituksesta.
-
--- Mutta missä te sitten olitte, monsieur, koska te satuitte juuri
-tähän tarjoamaan minulle apuanne?
-
--- Madame, rajuilma yllätti minut, ja minä olin tuolla pimeässä
-luolassa, joka on vaan erään kivilouhoksen suu, kun näin yhtäkkiä
-tien käänteessä vaunujen tulevan täyttä laukkaa juoksevin hevosin.
-Minä luulin ensin, että hevoset olivat pillastuneet, mutta pian näin,
-että niitä ohjasikin päinvastoin voimakas käsi; sitten äkkiä ukkonen
-iski niin hirvittävällä räiskeellä, että luulin sen sattuneen minuun
-itseeni ja seisoin hetkisen aivan kuin lamaan lyötynä. Kaikki mitä
-olen tässä teille kertonut näin aivan kuin unessa.
-
--- Niinpä ette lienekään varma, että hän, joka ohjasi takahevosia, on
-tuolla vaunuissa?
-
--- Olen kyliä, madame. Minä olin selvinnyt ja näin hänen varmasti
-nousevan sisään.
-
--- Ottakaa selko, onko hän siellä vielä, olkaa hyvä.
-
--- Millä tavoin?
-
--- Kuuntelemalla. Jos hän on siellä sisällä, niin kuulette sieltä
-kaksi ääntä.
-
-Nuori mies hyppäsi alas porraslaudalta, meni isomman vaunukorin
-ulkoseinämälle ja kuunteli.
-
--- Kyllä, madame, -- sanoi hän palatessaan, -- hän on siellä.
-
-Nuori nainen nyökäytti päätään kuin sanoakseen: Hyvä on.
-
-Mutta yhä edelleen hän istui pää käden nojassa aivan kuin syviin
-mietteisiin vaipuneena.
-
-Sillaikaa oli nuorukaisella tilaisuus häntä tarkastella.
-
-Hän oli noin kolmen- tai neljänkolmatta-vuotias nainen; hänen
-ihonsa oli ruskeahko, mutta sitä himmeän ruskeaa väriä, joka on
-raikkaampaa ja kauniimpaa kuin kaikkein ruusunhohtavin tai vaalein
-hipiä. Hänen kauniit silmänsä katselivat taivaalle ikäänkuin siltä
-neuvoa kysyäkseen ja ne säteilivät kuin kaksi tähteä. Ja hänen tummat
-hiuksensa, jotka vastoin ajan muotia eivät olleet jauhoitetut,
-laskeusivat pikimustina kiharoina hänen kaulalleen, jonka väri
-vivahteli opaalille.
-
-Yhtäkkiä näytti hän tehneen päätöksensä.
-
--- Monsieur, -- sanoi hän, -- missä me nyt oikeastaan olemme?
-
--- Strassburgin ja Pariisin valtatiellä, madame.
-
--- Ja millä paikoin?
-
--- Peninkulman päässä Pierrefittestä.
-
--- Mikä on Pierrefitte?
-
--- Se on kauppala.
-
--- Ja mikä paikka tulee Pierrefitten jälkeen?
-
--- Bar-le-Duc.
-
--- Se on kaupunki?
-
--- Kaupunki, madame.
-
--- Paljonkin asukkaita?
-
--- Luullakseni neljä-, viisituhatta henkeä.
-
--- Onko täällä jotakin oikotietä, joka vie Bar-le-Duciin suoremmin
-kuin valtatie?
-
--- Ei, madame, tai en ainakaan minä sellaista tunne.
-
--- _Peccato_![23] -- mutisi nainen aivan hiljaa ja heittäytyi
-takaisin kääsiensä sisään.
-
-Nuorukainen jäi hetkiseksi odottamaan, kyselisikö nuori nainen vielä
-jotain. Mutta kun hän näki, että tämä pysyi vaiti, läksi hän menemään
-pois.
-
-Hän ehti jo jonkun askeleen, mutta silloin näytti hänen liikkumisensa
-herättävän naisen mietteistä, sillä hän heittäytyi jälleen nopeasti
-puhumaan ulos kääseistä.
-
--- Monsieur, -- sanoi hän.
-
-Nuorukainen kääntyi takaisin.
-
--- Tässä olen, madame, -- vastasi hän lähestyen naista.
-
--- Vielä kysymys, olkaa hyvä.
-
--- Tehkää se.
-
--- Oliko täällä hevonen köydessä vaunujen takana?
-
--- Oli, madame.
-
--- Onko se siellä vielä?
-
--- Ei, madame; se mies, joka meni kuomeihin, päästi sen irti ja sitoi
-sen ajoneuvojen pyörään.
-
--- Eikä sillekään ole tapahtunut mitään pahaa, tuolle hevoselle?
-
--- En luule.
-
--- Se on kallisarvoinen eläin ja minä pidän siitä paljon. Tahtoisin
-omin silmin nähdä, että se on vahingoittumatta. Mutta kuinka päästä
-sen luokse tässä liassa?
-
--- Minä voin tuoda hevosen tänne, -- sanoi nuorukainen.
-
--- Oi, tuokaa, olkaa hyvä, niin olen teille kovin kiitollinen.
-Nuorukainen lähestyi hevosta, joka kohotti nyt päätänsä ja hirnahti.
-
--- Älkää peljätkö sitä, -- jatkoi kääseissä istuva nainen; -- se on
-lauhkea kuin lammas.
-
-Sitten hän kutsui hiljaisemmalla äänellä:
-
--- Djerid, Djerid!
-
-Eläin tunsi varmaankin tuon äänen emäntänsä ääneksi, sillä se kurotti
-nyt älykästä päätänsä ja huuruavia sieramiaan kääseihin päin.
-
-Sillaikaa päästi nuorukainen sen irti.
-
-Mutta tuskin oli se tuntenut, että sen juoksuköysi oli
-tottumattomissa käsissä, niin tempautui se rajulla nykäyksellä irti
-ja oli pian yhdellä ainoalla hypyllä parinkymmenen askeleen päässä
-ajoneuvoista.
-
--- Djerid, -- toisti nainen kaikkein hyväilevimmällä äänellään, --
-tule tänne, Djerid, tänne!
-
-Arabialaisratsu pudisti kaunista päätänsä, päristeli ilmaa ja
-lähestyi kääsejä kauniisti tepastellen ja jalkojaan kohotellen aivan
-kuin musiikin tahtiin.
-
-Nainen pisti yläruumiinsa ulos nahkauudinten raosta.
-
--- Tule tänne, Djerid, tule! -- sanoi hän.
-
-Eläin totteli ja tuli ja alisti päänsä sitä kohti ojentuvan käden
-hyväiltäväksi.
-
-Silloin tarttui nuori nainen toisella hoikalla kädellään hevosta
-harjaan, nojasi toisella kääsi-osaston etulautaan ja kavahti
-satulaan, aivan yhtä keveästi kuin saksalaisten ballaadien aaveet,
-jotka hyppäävät ratsujen lautasille ja pitävät takaa kiinni
-matkalaisten vyöstä.
-
-Nuorukainen ryntäsi häntä kohti, mutta nainen pysäytti hänet
-käskevällä kädenliikkeellä.
-
--- Kuulkaa, -- sanoi hän, -- vaikka olette nuori, tai paremminkin
-koska olette nuori, täytyy teillä olla sääliväinen sydän, älkää siis
-estäkö minua lähtemästä. Minä pakenen miestä, jota rakastan, mutta
-ennen kaikkea olen minä roomatar ja oikea katolilainen, ja tuo mies
-saattaisi sieluni iäiseen kadotukseen, jos olisin kauemmin hänen
-parissaan. Hän on jumalankieltäjä ja taikuri, jota Jumala nyt on
-ukkosensa äänellä varoittanut. -- Jospa hän painaisi tuon varoituksen
-mieleensä. Kertokaa hänelle, mitä olen nyt teille sanonut. Taivas
-palkitkoon teitä avusta, jota minulle annoitte. Ja nyt, hyvästi!
-
-Näin sanoi hän, ja keveänä kuin nevojen yllä häilyvät usvat kiiti hän
-pois laukkaavan Djeridin selässä ja katosi tuossa tuokiossa.
-
-Nuorukainen ei voinut pidättää ällistyksen ja kummastuksen huutoa,
-kun näki hänen noin pakenevan.
-
-Se huuto se oli kaikunut vaunujen sisälle ja herättänyt siellä olevan
-matkustajan huomiota.
-
-
-
-
-4.
-
-Gilbert.
-
-
-Se huuto oli tuon matkustajan, kuten sanoimme, hälyttänyt.
-
-Hän tuli nopeasti ulos ajoneuvojen takaosastosta, sulki huolellisesti
-oven ja katseli rauhattomana ympärilleen.
-
-Ensimäiseksi huomasi hän nuorukaisen, joka seisoi kummastuneena
-paikallaan. Salama leimahti samassa ja salli matkustajan tarkastaa
-häntä kiireestä kantaan. Moinen nopea tutkimus näytti matkustajalla
-olevan aina tapana, milloin joku uusi henkilö tai uusi seikka sattui
-hänen silmäänsä.
-
-Katseltu oli tuskin kuusi-, seitsentoista-vuotias, pieni, laiha ja
-jänteekäs jäseniltään. Hänen mustat silmänsä, jotka hän loi aina
-lujasti kaikkiin esineihin, mitkä hänen huomiotaan herättivät,
-eivät olleet suinkaan lempeät, mutta miellyttävät. Hänen pieni,
-pysty nenänsä, ohut alahuulensa ja ulkonevat poskipäänsä ilmaisivat
-oveluutta ja varovaisuutta, kun taas vankasti esiinpistävä leuka
-puhui luonteen päättäväisyydestä.
-
--- Tekö täällä äsken huusitte? -- kysyi häneltä matkustaja.
-
--- Minä, monsieur, -- vastasi nuori mies.
-
--- Ja miksi te huusitte?
-
--- Siksi, kun...
-
-Nuori mies keskeytti epäröiden puheensa.
-
--- Siksi kun? -- toisti matkustaja.
-
--- Monsieur, -- sanoi nuorukainen, -- tuolla kääseissä oli eräs
-nainen.
-
--- Niin oli.
-
-Ja Balsomo iski silmänsä ajoneuvojen etuosastoon niinkuin olisi
-aikonut katseellaan lävistää sen lujat seinät.
-
--- Täällä oli hevonen kiinni ajoneuvojen pyörässä.
-
--- Niin, mutta missä hiidessä se nyt on?
-
--- Monsieur, se nainen, joka oli kääseissä, läksi täältä hevosella,
-joka oli sidottu tuonne taakse pyörään.
-
-Matkustaja ei huudahtanut eikä virkkanut sanaakaan. Mutta yhdellä
-hyppäyksellä hän meni kääsien luo ja tempaisi nahkauutimet syrjään.
-Salama, joka samassa leimahti taivaalla, näytti hänelle, että kääsit
-olivat tyhjät.
-
--- Kautta Kristuksen veren! -- karjahti hän äänellä, joka muistutti
-sitä säestävää ukkosen jyrähdystä.
-
-Sitten hän katseli ympärilleen ikäänkuin miettien keinoa ajaakseen
-naista takaa. Mutta hän huomasi, ettei sitä löytynyt.
-
--- Koettaa saada kiinni Djerid jollakin noista hevosista, -- jatkoi
-hän päätä pudistaen, -- olisi sama kuin lähettää kilpikonna ajamaan
-gasellia... Mutta kyllä saan tietää, minne hän meni, jollei vaan...
-
-Hän pisti nopeasti ja huolissaan kätensä liiviensä taskuun, veti
-siitä pienen lompakon ja avasi sen. Eräässä lompakon osastossa oli
-pala kokoontaitettua paperia ja paperissa kihara mustia hiuksia.
-
-Matkustajan kasvot kirkastuivat, kun hän näki nämä hiukset, ja hän
-rauhoittui täydellisesti, ainakin mikäli päältä katsoen voi huomata.
-
--- Hyvä, -- sanoi hän painaen otsalleen kätensä, joka kohta alkoi
-helmeillä hiestä, -- hyvä, ei ole hätää. Mutta eikö hän puhunut
-teille mitään lähtiessään?
-
--- Puhui kylläkin.
-
--- Mitä hän teille sanoi?
-
--- Käski ilmoittamaan teille, ettei hän lähtenyt teidän luotanne
-suinkaan teitä vihaten, vaan pelosta. Että hän on oikea kristitty,
-kun te sitävastoin...
-
-Nuorukainen arasteli jatkaa.
-
--- Kun minä sitävastoin? -- toisti matkustaja.
-
--- En tiedä, uskallanko teille sitä sanoa? -- virkkoi nuorukainen.
-
--- Antakaa tulla, hitossa!
-
--- Kun te sitävastoin olette muka jumalankieltäjä ja uskoton, jolle
-Jumala on tänä iltana tahtonut antaa vielä viimeisen varoituksensa.
-Ja että hän, tuo nainen, oli sen varoituksen ymmärtänyt, ja hän
-neuvoi myöskin teitä sitä ymmärtämään.
-
-Ja siinäkö kaikki, mitä hän teille sanoi? -- kysyi matkustaja?
-
--- Niin.
-
--- Hyvä; puhutaan sitten toisista asioista.
-
-Ja matkustajan otsalta näyttivät katoavan viimeisetkin rauhattomuuden
-ja tyytymättömyyden merkit.
-
-Nuorukainen seurasi kaikkia mielialan ilmauksia, jotka näkyivät
-matkustajan kasvoilla, -- tarkkaili niin uteliaana, että voi arvata
-hänellä itselläänkin olevan melkoisen määrän kykyä tehdä havainnoita.
-
--- No niin, -- sanoi matkustaja, -- mikä teidän nimenne on, nuori
-ystäväni?
-
--- Gilbert, -- vastasi nuorukainen.
-
--- Siinä kaikki? Mutta sehän on vaan ristimänimi, tietääkseni.
-
--- Minulla on sellainen sukunimi.
-
--- No olkoon. Hyvä Gilbert, sallima on tuonut teidät pariini
-pelastamaan minua pienestä pulasta.
-
--- Olen käytettävissänne, monsieur, ja kaikki, mitä voin tehdä...
-
--- Te teette. Kiitokset! Niin, teidän iällänne on ihminen avulias
-pelkästä ilosta saada auttaa. Muuten ei seikka, jota teiltä anon, ole
-kovin vaikeakaan. Pyydän teitä ainoastaan neuvomaan itselleni, missä
-saan suojaa tänä yönä.
-
--- Ensinnäkin voi käyttää tuota luolaa, jonka alla minä olin paossa
-rajuilmalta, -- vastasi Gilbert.
-
--- Kyllähän, -- virkkoi matkustaja. -- Mutta minä pitäisin enemmän
-jonkinlaisesta talosta, jossa saisin kunnon illallisen ja hyvän
-vuoteen.
-
--- Se on vaikeampaa, se.
-
--- Ollaanko siis niin kaukana lähimmästä kylästä?
-
--- Pierrefittestä?
-
--- Pierrefittekö on sen nimi?
-
--- Niin, monsieur. Sinne on lähimain peninkulma matkaa.
-
--- Sellainen matka yön pimeässä ja tällaisella ilmalla! Ja ainoastaan
-nuo kaksi hevosta! Siihen menee noin kaksi tuntia. Kuulkaahan,
-ystäväni, ajatelkaapas tarkoin, eikö tällä seudulla ole minkäänlaista
-asumusta?
-
--- On Taverneyn linna, joka on enintään kolmensadan askeleen päässä.
-
--- No niin, sittenpä, -- alkoi matkustaja.
-
--- Kuinka, monsieur? -- kysyi nuorukainen katsellen häneen ylen
-kummastelevin silmin.
-
--- Miksi ette sanonut tätä heti?
-
--- Mutta eihän Taverneyn linna ole mikään majapaikka.
-
--- Asuuko siellä ketään?
-
--- Tietysti.
-
--- Kuka?
-
--- Ka... Taverneyn parooni.
-
--- Mikä tuo Taverneyn parooni sitten on?
-
--- Hän on neiti Andréen isä, monsieur.
-
--- Se on hauskaa kuulla, -- sanoi matkustaja hymyillen, -- mutta
-kysyin teiltä, minkälainen mies parooni on.
-
--- Monsieur, hän on noin kuudenkymmenen tai kuudenkymmenenviiden
-ikäinen vanha herra, joka kuuluu olleen ennen rikas.
-
--- Jaha, ja on nyt köyhä. Sellainen on heidän kaikkien tarinansa.
-Ystäväni, olkaa hyvä ja opastakaa minut Taverneyn paroonin luo.
-
--- Taverneyn paroonin luo? -- huudahti nuorukainen melkein
-kauhistuneena.
-
--- Niin juuri; kieltäydyttekö tekemästä minulle tätä palvelusta?
-
--- En, monsieur, mutta asia on niin, että...
-
--- Että?
-
--- Että hän ei ota teitä vastaan.
-
--- Ei ota vastaan yössä eksynyttä ylimystä, joka tulee pyytämään
-häneltä suojaa? Mikä karhu tuo teidän parooninne sitten on?
-
--- Hohoi! -- huudahti nuorukainen vaan, äänellä, joka puhui:
-"Sellainen hän tosiaan on suuressa määrin, monsieur."
-
--- Ei haittaa, -- sanoi matkustaja, -- minä lähden vaan sinne.
-
--- Enpä neuvo lähtemään, -- vastasi Gilbert.
-
--- Pyh! -- arveli matkustaja; -- olkoonpa parooninne mikä karhu
-tahansa, purematta hän ei ainakaan nielaise.
-
--- Ei; mutta hän sulkee ehkä porttinsa nenänne edessä.
-
--- Silloin murran sen. Ja jos te ette vaan kieltäydy tulemasta
-oppaakseni...
-
--- En kieltäydy, monsieur, -- vastasi Gilbert.
-
--- Näyttäkää siis minulle tietä.
-
--- Näytetään.
-
-Matkustaja nousi silloin kääseihin ja otti sieltä pienen lyhdyn.
-
-Nuorukainen toivoi jo, että koska lyhdyssä ei ollut tulta, matkustaja
-menisi myöskin ajoneuvojen takimaiseen osastoon ja että hän silloin
-saattaisi nähdä oven raosta, mitä siellä oli sisällä.
-
-Mutta matkustaja ei edes lähestynytkään ajoneuvojen ovea.
-
-Hän antoi lyhdyn Gilbertin käteen.
-
-Nuori mies käänteli ja katseli sitä joka taholta.
-
--- Ja mitä minä mielestänne tällä lyhdyllä teen, monsieur? -- kysyi
-hän.
-
--- Valaisette tietä, kun minä talutan hevosia.
-
--- Mutta lyhtynnehän on sammutettu.
-
--- Se sytytetään.
-
--- Ahaa, -- sanoi Gilbert, -- teillähän on tulta tuossa takimaisessa
-osastossa.
-
--- Ja taskussani, -- vastasi matkustaja.
-
--- On vaikea saada taulaa syttymään tässä sateessa. Matkustaja
-hymyili.
-
--- Avatkaa lyhty, -- pyysi hän. Gilbert totteli.
-
--- Asettakaa hattunne käsieni suojaksi.
-
-Gilbert noudatti tätä pyyntöä. Hän näytti seuraavan näitä
-valmistuksia ylen uteliain silmin. Gilbert ei tuntenut vielä muuta
-tulenotto-tapaa kuin tulukset.
-
-Matkustaja veti taskustaan hopeisen kotelon ja kotelosta tulitikun.
-Sitten avasi hän kotelon alapään ja pisti tulitikun varmaankin
-johonkin tulenarkaan tahnaan, sillä tikku syttyi hiljaa räsähdellen
-heti tuleen.
-
-Tämä kävi niin nopeasti ja odottamatta, että Gilbert säpsähti.
-
-Matkustaja hymyili hänen hämmästystään, joka oli muuten varsin
-luonnollinen aikana, jolloin ainoastaan jotkut kemistit tunsivat
-fosforin ja säilyttivät sen salaisuuden pelkästään omia kokeilujaan
-varten.
-
-Matkustaja siirsi nyt taikatulensa kynttilän sydämeen. Sitten hän
-sulki kotelon ja pisti sen takaisin taskuunsa.
-
-Nuorukainen katseli tuota kallista tuli-laitosta koko ajan halusta
-palavin silmin. Selvästikin hän olisi antanut mitä tahansa, jos olisi
-saanut moisen aarteen itselleen.
-
--- Nyt, kun meillä on valoa, opastatteko nyt minua? -- kysyi
-matkustaja.
-
--- Tulkaa perästäni, monsieur, -- sanoi Gilbert.
-
-Ja nuorukainen lähti kulkemaan edeltä, kun taas hänen seuralaisensa
-otti toista hevosta kuolaimista ja pakotti sen tulemaan perästään.
-
-Ilma oli muuten tullut jo siedettävämmäksi, oli jo melkein lakannut
-satamasta ja ukkospilvi loittoni jyristen.
-
-Matkustajalle tuli noista kahdesta ensiksi halu ryhtyä puheisiin.
-
--- Te näytte tuntevan hyvin Taverneyn paroonin, ystäväni, -- sanoi
-hän.
-
--- Kyllä, monsieur, se on selvä, sillä minä olen ollut hänen
-talossaan lapsesta asti.
-
--- Hän lienee sukulaisianne?
-
--- Ei, monsieur.
-
--- Holhoojanne?
-
--- Ei.
-
--- Isäntänne?
-
-Nuorukainen hätkähti kuullessaan sanan "isäntä", ja hänen kasvonsa,
-jotka olivat tavallisesti kalpeat, lensivät hehkuvan punaisiksi.
-
--- En minä ole palvelija, monsieur, -- sanoi hän,
-
--- Mutta, -- jatkoi matkustaja, -- jotain kai olette talossa?
-
--- Minä olen erään paroonin entisen vuokramiehen poika; äitini oli
-neiti Andréen imettäjä.
-
--- Ymmärrän: te elättekin siis talossa tuon nuoren naisen
-rintaveljenä, sillä arvaanpa, että paroonin tytär on nuori.
-
--- Hän on kuusitoista-vuotias, monsieur.
-
-Gilbert jätti, kuten näemme, toisen näistä kysymyksistä syrjään
-livahtaen vastaamatta. Se niistä koski häntä itseään.
-
-Matkustaja näytti tekevän saman huomion kuin me. Kuitenkin alkoi hän
-nyt kysellä muista asioista.
-
--- Kuinka satuitte olemaan tiellä tällaisella ilmalla? -- tiedusteli
-hän.
-
--- En ollut tiellä, monsieur, olin tuolla luolassa tien vieressä.
-
--- Ja mitä te teitte siellä luolassa?
-
--- Luin.
-
--- Luitte?
-
--- Niin.
-
--- Ja mitä te luitte?
-
--- Hra J. J. Rousseaun kirjaa _Le contrat social_.[24]
-
-Matkustaja katsahti nuorukaiseen hiukan kummastuneena.
-
--- Otitte tuon kirjan paroonin kirjastosta? -- kysyi hän.
-
--- En, monsieur, minä sen ostin.
-
--- Mistä?... Bar-le-Ducista?
-
--- En, vaan täältä eräältä kaupustelijalta, joka kulki ohitse. Täällä
-maalla kiertää nykyään paljon kirjakauppiaita myymässä sellaisia
-hyviä kirjoja.
-
--- Kuka teille on sanonut, että _Le contrat social_ on hyvä kirja?
-
--- Minä näin sen, kun sitä luin, monsieur.
-
--- Oletteko siis lukenut huonojakin, koska voitte tietää eroituksen?
-
--- Olen.
-
--- Ja mitkä teistä ovat huonoja kirjoja?
-
--- _Le Sofa, Tanzai ja Neadarme_ ja muut sentapaiset kirjat.
-
--- Mistä hiidestä te olette saanut ne käsiinne?
-
--- Paroonin kirjastosta.
-
--- Millä tavalla parooni hankkii itselleen moisia uutuuksia täällä
-maanloukossa?
-
--- Hänelle lähetetään niitä Pariisista.
-
--- Mutta jos parooni on niin köyhä kuin sanoitte, ystäväni, kuinka
-panee hän rahojaan moiseen roskaan?
-
--- Hän ei osta niitä, hän saa niitä lahjaksi.
-
--- Ahaa, hän saa ne lahjaksi?
-
--- Niin, monsieur.
-
--- Keneltä?
-
--- Eräältä ystävältään, joka on suuri herra.
-
--- Suuri herra? Tiedättekö tuon suuren herran nimen?
-
--- Hän on Richelieun herttua.
-
--- Kuinka? Vanha marskiko?
-
--- Niin, marski juuri.
-
--- Ja arvaanpa, ettei hän anna moisten kirjain joutua neiti Andréen
-saataville.
-
--- Päinvastoin, monsieur, hän jättää ne milloin minnekin.
-
--- Ja onko neiti Andrée samaa mieltä kuin tekin, nimittäin että ne
-kirjat ovat huonoja? -- kysyi pistävästi hymyillen matkustaja.
-
--- Neiti Andrée ei niitä lue, -- vastasi Gilbert kuivasti.
-
-Matkustaja vaikeni vähäksi aikaa. Selvästikin herätti tuo itsenäinen
-luonne, jossa hyvä ja paha, kainouden ja rohkeuden ominaisuudet
-olivat yhtyneinä, väkisinkin hänen mielenkiintoansa.
-
--- Mutta miksi te sitten luitte noita kirjoja, jos tiesitte ne
-huonoiksi? -- jatkoi matkustaja, jota vanha oppinut oli puhutellut
-nimeltä Akharat.
-
--- Siksi, että en tiennyt, millaisia ne olivat, kun ne avasin.
-
--- Huomasitte kuitenkin helposti niiden laadun?
-
--- Kyllähän, monsieur.
-
--- Ja luitte kuitenkin niitä edelleen?
-
--- Niin.
-
--- Mitä varten?
-
--- Minä opin niistä asioita, joita en tiennyt.
-
--- Entä _Le contrat social_?
-
--- Se opettaa minulle asioita, jotka olin aavistanut.
-
--- Mitä asioita?
-
--- Että kaikki ihmiset ovat veljiä, että sellaiset yhteiskunnat ovat
-huonosti järjestettyjä, joissa on turpeeseen kytkettyjä talonpoikia
-ja orjia! Että kerran kaikki yksilöt ovat yhdenvertaisia.
-
--- Ahaa, -- huudahti matkustaja.
-
-Syntyi hetken hiljaisuus; Gilbert ja hänen seuralaisensa jatkoivat
-matkaansa, matkustaja vetäen suitsista hevosta ja Gilbert pitäen
-lyhtyä.
-
--- Te tahdotte siis kovasti oppia, ystäväni? -- kysyi matkustaja
-hiljaa.
-
--- Kyllä, monsieur, se on minun suurin haluni.
-
--- Ja mitä te tahdotte oppia? Sanokaa.
-
--- Kaikki, -- sanoi nuorukainen.
-
--- Ja miksi tahdotte oppia?
-
--- Voidakseni kohota.
-
--- Mihin? Gilbert epäröi vastata. Jokin päämäärä oli hänen
-ajatuksissaan nähtävästikin selvänä, mutta se oli varmaankin hänen
-oma salaisuutensa, jota hän ei tahtonut ilmaista.
-
--- Siihen kuin ihminen voi kohota, -- vastasi hän.
-
--- Mutta totta kai olette jotain opiskellut?
-
--- En mitään. -- Kuinka minä olisin voinut opiskella, kun en ole
-rikas ja kun asun Taverneyssä?
-
--- Kuinka! Ettekö tunne ollenkaan matematiikkaa?
-
--- En.
-
--- Entä fysiikkaa?
-
--- En.
-
--- Kemiaa?
-
--- En. Minä osaan vaan lukea ja kirjoittaa, siinä kaikki; mutta
-kerran minä opin kaikki nuokin asiat.
-
--- Milloin?
-
--- Kerran vaan.
-
--- Millä keinolla?
-
--- En tiedä; mutta kerran ne opin.
-
--- Merkillinen nuorukainen, -- mutisi matkustaja.
-
--- Ja silloin... -- mutisi myöskin Gilbert yksikseen.
-
--- Silloin?
-
--- Niin.
-
--- Mitä niin?
-
--- Ei mitään.
-
-Tällävälin olivat Gilbert ja hänen opastamansa kulkeneet
-neljännestunnin ajan. Sade oli tauonnut lopullisesti, ja maasta alkoi
-kohota kirpeää tuoksua, joka seuraa keväisin ukonilman synnyttämää
-tukehuttavaa paahdetta.
-
-Gilbert näytti aprikoivan syvästi jotakin.
-
--- Kuulkaas, monsieur, -- kysäisi hän yhtäkkiä, -- tiedättekö, mitä
-ukkonen on?
-
--- Taidanpa tietää.
-
--- Te?
-
--- Minä juuri.
-
--- Te tiedätte, mitä on ukkonen? Tiedätte, mistä salama syntyy?
-
-Matkustaja hymyili.
-
--- Sen synnyttää kahden sähkön yhteentörmäys, pilven ja maan
-sähköisyyden.
-
-Gilbertiltä pääsi huokaus.
-
--- Minä en tätä ymmärrä, -- sanoi hän.
-
-Ehkäpä aikoi matkustaja antaa nuorukais-raukalle helpomminkin
-ymmärrettävän selityksen, mutta pahaksi onneksi alkoi juuri sillä
-hetkellä tuli tuikkia metsän läpi.
-
--- Ah, -- huudahti tuntematon, -- mistä tuo näkyy?
-
--- Taverneystä.
-
--- Me olemme siis perillä?
-
--- Tässä on ajoportti.
-
--- Avatkaa se.
-
--- Ohoi, monsieur, Taverneyn portti ei aukea vain noin tuostaan.
-
--- Mutta onko tämä nyt sitten mikä linnoitus, tämä Taverney? Kas
-niin, kolkuttakaa.
-
-Gilbert lähestyi porttia ja kolkutti kerran epäröiden ja arasti.
-
--- Oh, ystäväni, -- sanoi matkustaja, -- tuollaista nyt ei kuulla
-koskaan; lyökää kovemmin.
-
-Mikään ei todellakaan osoittanut, että Gilbertin kolkutus olisi
-kuultu. Täydellinen hiljaisuus vallitsi edelleen.
-
--- Otatteko tämän teon vastuullenne? -- kysyi Gilbert.
-
--- Älkää peljätkö!
-
-Gilbert ei enää arkaillut; hän hellitti kädestään portinkolkuttimen
-ja tempaisi nuorasta kelloa, joka päästi nyt niin kaikuvan äänen,
-että sen olisi voinut kuulla neljännespeninkulman päähän.
-
--- Kautta kunniani, -- sanoi matkustaja, -- jos parooninne ei nyt
-kuullut, niin on hän umpikuuro.
-
--- Ai, nyt alkaa Mahon haukkua -- virkkoi nuorukainen.
-
--- Mahon![25] -- toisti matkustaja; -- tuo nimi on varmaankin
-kohteliaisuus parooninne puolelta hänen ystäväänsä Richelieun
-herttuaa kohtaan.
-
--- En ymmärrä, monsieur, mitä tarkoitatte.
-
--- Mahonin valloittaminen on marskin viimeinen sotainen urotyö.
-
-Gilbert päästi toisen kerran huokauksen.
-
--- Niin, niin, monsieur, kuten jo sanoin, minä en tiedä mitään, --
-valitti hän.
-
-Ja ne kaksi huokausta ilmaisivat muukalaiselle lyhyesti kokonaisen
-joukon salattuja kärsimyksiä ja tukehutettuja, ellei suorastaan
-pettyneitä kunnianhimoisia toiveita.
-
-Samassa alkoi kuulua askeleitten kopinaa.
-
--- Viimeinkin! -- huudahti muukalainen.
-
--- Se on kunnon ukko la Brie, -- selitti Gilbert.
-
-Portti aukeni, mutta kun la Brie näki muukalaisen ja hänen omituiset
-ajoneuvonsa, niin aikoi hän, joka luuli tulleensa avaamaan ainoastaan
-Gilbertille, yllätettynä sen jälleen sulkea.
-
--- Anteeksi, ystäväiseni, -- sanoi matkustaja, -- mutta meillä on
-tulo juuri tänne; älkää siis heittäkö porttia kiinni noin nenämme
-edessä.
-
--- Mutta, monsieur, minun täytyy ilmoittaa ensin paroonille, että
-odottamaton vierailu...
-
--- Ei maksa vaivaa ilmoittaa mitään, luottakaa minuun. Minä otan
-vastaan hänen nyrpeytensä, ja jos minut ajetaan täältä pois, ei se
-ainakaan tapahdu ennenkuin olen lämmitellyt, kuivannut vaatteet
-ja levännyt täällä, sen teille takaan. Olen kuullut, että näiden
-seutujen viini on hyvää. Te kai tunnette sen, vai mitä?
-
-La Brie ei vastannut tähän kysymykseen, vaan koetti estellä tulijaa
-pääsemästä sisään. Mutta matkustaja oli tehnyt horjumattoman
-päätöksensä ja hän johti kaksi hevostaan ja ajoneuvot puistokujaan,
-sillaikaa kun Gilbert sulki portin, mikä kaikki tapahtui tuossa
-tuokiossa. La Brie näki olevansa voitettu ja päätti silloin mennä
-itse ilmoittamaan tappiostaan. Ja niinpä hän lähti vanhoilla
-jaloillaan minkä kerkisi rakennusta kohti ja huusi täyttä kurkkua:
-
--- Nicole Legay! Nicole Legay!
-
--- Mikä se Nicole Legay on? -- kysyi muukalainen astellen linnaan
-päin yhtä rauhallisena kuin ennenkin.
-
--- Nicole? -- toisti Gilbert hiukan värähtäen.
-
--- Niin juuri, henkilö, jota mestari la Brie huutaa.
-
--- Hän on neiti Andréen kamarineitsyt, monsieur.
-
-Sillävälin ilmestyi la Brien huutaessa puitten alle valo, jonka
-hohteessa nähtiin varsin viehättävä nuori tyttö.
-
--- Mitä sinä tahdot, la Brie? -- kysyi tyttö. -- Ja mitä melua tämä
-on?
-
--- Joutuin, Nicole, joutuin! -- kaikui ukon mäkättävä ääni; -- mene
-sanomaan herralle, että eräs vieras pyytää päästä täksi yöksi hänen
-luokseen. Ukonilma on hänet yllättänyt.
-
-Sitä ei tarvittu Nicolelle toistaa, vaan hän ryntäsi linnaan niin
-nopsasti, että katosi tuossa tuokiossa näkyvistä.
-
-La Brie saattoi nyt vetäistä jo hetkisen henkeään, koska kerran oli
-varma siitä, ettei parooni joutuisi alttiiksi yllätykselle.
-
-Pian huomattiinkin viestin vaikutus, sillä akaasiain alta näkyväin
-ulkoportaitten yläpäästä ja linnan ovelta kuului nyt tuima ja kopea
-ääni, joka toisti sangen vähän ystävällisesti:
-
--- Vieras!... Ja kuka sitten? Sanoisi edes ihmisten luo tullessaan
-nimensä.
-
--- Tuoko on parooni? -- kysyi koko tämän häiriön aikaansaanut henkilö
-la Brieltä.
-
--- Oi niin, monsieur, -- vastasi tuo mies-parka aivan tyrmistyneenä.
--- Kuulitteko, mitä hän kysyy?
-
--- Hän kysyy nimeäni, eikö niin?
-
--- Sitäpä sitä. Ja minä kun unohdin teiltä sitä tiedustella.
-
--- Ilmoita isännällesi parooni Josef de Balsamo, -- sanoi matkustaja;
--- samanlainen arvonimi ehkä lauhduttaa isäntäsi.
-
-La Brie teki ilmoituksen, hiukan rohkaistuna siitä, että tuntematon
-oli ilmoittanut olevansa parooni.
-
--- Olkoon menneeksi sitten, -- murisi ääni. -- Astukoon nyt sisään,
-koska on tänne tullut... Käykää sisään, monsieur, olkaa hyvä;
-tänne... niin juuri, tätä tietä...
-
-Muukalainen lähestyi nopein askelin. Mutta saavuttuaan pääportaitten
-ensimäiselle pykälälle hän kääntyi tahtoen nähdä, oliko Gilbert
-seurannut häntä.
-
-Gilbert oli kadonnut,
-
-
-
-
-5.
-
-Taverneyn parooni.
-
-
-Vaikka se henkilö, joka antoi nyt ilmoittaa itsensä vieraaksi parooni
-Josef de Balsamo-nimisenä, oli jo etukäteen saanut Gilbertiltä kuulla
-Taverneyn paroonin köyhyydestä, niin oli hän kuitenkin hämmästynyt,
-kun näki kuinka vähäpätöinen se asumus oikeastaan oli, jota Gilbert
-oli mahtipontisesti linnaksi kutsunut.
-
-Rakennuksessa ei ollut muuta kuin yksi ainoa kerros; se oli
-suorakaiteen muotoinen, ja sen kummassakin päässä oli pieni,
-nelikulmainen, tornintapainen sivu-paviljonki. Epäsäännöllisestä
-ulkomuodostaan huolimatta ei rakennus kuitenkaan ollut vailla
-jonkinlaista maalauksellista viehätystä, kun sen näki kalpeassa
-kuutamossa kuten nyt, kuun pilkistellessä myrskyn repimäin pilvien
-välitse.
-
-Alikerrassa oli kuusi ikkunaa rivissä, molemmissa
-paviljonkirakennuksissa kaksi, nimittäin yksi kummassakin
-kerroksessa. Pääportaat olivat melkoisen leveät, mutta epäkuntoon
-joutuneet, ja niiden askelmat muodostivat oikeita pieniä kuiluja
-kaikissa liitoskohdissaan. Nämä seikat pistivät tulijan silmään jo
-ennenkuin hän ennätti edes ylös ovelle saakka. Siellä odotti häntä,
-kuten olemme sanoneet, Taverneyn parooni, yönuttu yllään ja kynttilä
-kädessään.
-
-Parooni de Taverney oli pieni vanhus, noin kuudenkymmenen tai
-viidenkuudetta vuoden ikäinen mies. Hänen silmänsä olivat vilkkaat,
-otsansa korkea, mutta taaksepäin liiaksi vietto. Päässä oli hänellä
-peruukki, josta kynttilät olivat tulellaan vähitellen tapaturmaisesti
-kärventäneet pois kaikki kiharat, mitä kaapin rotat olivat siihen
-jättäneet. Hänellä oli kädessä ruokaliina, jonka valkeutta sopi
-epäillä ja joka osoitti, että häntä oli häiritty juuri hetkellä,
-jolloin hän aikoi asettua illalliselle.
-
-Hänen häijynelkistä naamaansa, joka muistutti jossakin määrin
-Voltairen muotoa, vilkastutti tällä kertaa kaksi erilaista, helposti
-ymmärrettävää ilmettä: kohteliaisuus vaati häntä hymyilemään
-tuntemattomalle vieraalle, kärsimättömyys taas muutti sen hymyn
-irvistykseksi. Ja se irvistys merkitsi lopultakin kiukkua ja
-jöröyttä. Kynttilän häilyvässä valossa, jonka luomat varjot repivät
-ja paloittelivat hänen kasvojensa pääpiirteitä, saattoi näin ollen
-Taverneyn paroonia pitää sangen rumana herrana.
-
--- Monsieur, -- sanoi hän, -- saanko tietää, mikä onnellinen sattuma
-tuottaa minulle ilon nähdä teitä täällä?
-
--- Ankara ukonilma, monsieur, joka peljästytti hevoset niin, että
-ne jo olivat murskata vaununi. Minä jäin keskelle maantietä ilman
-kyytimiehiä, sillä toinen oli pudonnut hevosen seljästä ja toinen
-oli lähtenyt hevosellaan matkaansa, kunnes kohtasin erään nuoren
-miehen, joka neuvoi minulle tien linnaanne, vakuuttaen, että teidän
-vierasvaraisuutenne oli tunnettu.
-
-Parooni kohotti kynttiläänsä valaistakseen laajemmalti alaa ja
-nähdäkseen, oliko siellä vielä tuo tyhmyri, joka oli hankkinut
-hänelle moisen onnellisen sattuman, kuten hän äsken oli sitä kehunut.
-
-Matkustajakin katseli puolestaan ympärilleen nähdäkseen, oliko hänen
-nuori oppaansa tosiaan mennyt pois.
-
--- Ja tiedättekö, mikä sen henkilön nimi oli, joka neuvoi teidät
-linnaan, hyvä herra? -- kysyi parooni ikäänkuin tahtoen tietää,
-kenelle hän sai olla kiitollinen.
-
--- Hän on nuori mies nimeltä Gilbert, muistaakseni.
-
--- Ahaa, Gilbert; enpä olisi hänen luullut kelpaavan siihenkään. Vai
-niin, se tyhjäntoimittaja Gilbert, se filosoofi Gilbert.
-
-Näistä monista liikanimityksistä ja uhkaavasta tavasta, jolla ne
-lausuttiin, ymmärsi vieras, että linnanherran ja hänen vasallinsa
-välit eivät olleet liioin ystävälliset.
-
--- No niin, suvaitkaa astua sisään, monsieur, -- sanoi parooni hetken
-vaikenemisen jälkeen, joka puhui yhtä selvää kieltä kuin hänen
-äskeiset sanansakin.
-
-Sallikaa minun ensin antaa viedä vajaan ajoneuvoni, sillä siellä on
-sangen arvokkaita esineitä, -- sanoi matkustaja.
-
--- La Brie! -- huusi parooni, -- la Brie, viehän hra paroonin
-vaunut liiteriin. Siellä ovat ne toki hiukan paremmassa suojassa
-kuin keskellä pihaa, olettaen että siellä löytyy vielä joitakuita
-paikkoja, jossa kattoruoteet ovat säilyneet. Mitä hevosiin taas
-tulee, se on toinen asia. En takaa, että ne saavat ruokaa. Mutta
-koska ne eivät ole teidän omanne, vaan kievarin, lienee se teille
-yhdentekevää.
-
--- Kuitenkin, hra parooni, -- sanoi matkustaja kärsimättömästi, --
-jos tuotan teille kiusaa, kuten alan luulla...
-
--- Oh, sitä en suinkaan tarkoittanut -- keskeytti parooni
-kohteliaasti, -- te ette ole minulle mitenkään haitaksi; mutta te
-saatte itse kokea täällä hankaluutta, sen sanon teille jo etukäteen.
-
--- Monsieur, vakuutan teille, että olen teille tästä aina kiitollinen.
-
--- Oh, ei kannata, monsieur, -- sanoi parooni ja nosti uudestaan
-kynttiläänsä ulottaakseen sen valokehää sinne saakka, missä Josef
-Balsamo nyt toimitti la Brien auttamana ajoneuvojaan liiteriin. Ja
-hän kovensi ääntään sikäli kuin vieras loittoni: -- Oh, ei kannata,
-Taverney on ikävä talo ja ennenkaikkea köyhä talo.
-
-Matkustajalla oli liiaksi hommaa vastatakseen; hän valitsi
-Taverneyn paroonin neuvon mukaan vähimmin rappeutuneen kolkan
-liiterissä asettaakseen ajoneuvonsa sinne suojaan, ja kun ne olivat
-joltisessakin turvassa, pisti hän louisdorin rahan la Brien kouraan
-ja palasi sitten paroonin luokse.
-
-La Brie pisti rahan taskuunsa luullen sitä kahdenkymmenen sou'n
-kolikoksi ja kiitti onneaan tästä saaliista.
-
--- Taivas varjelkoon minua uskomasta linnastanne sellaista pahaa kuin
-te äsken kuvailitte, hra parooni, -- sanoi nyt Balsamo ja kumarsi
-vierasisännälleen. Mutta Taverneyn omistaja todisti äskeiset sanansa
-tosiksi ainoastaan siten, että vei hänet päätään pudistaen laajan ja
-kostean eteisen läpi ja mutisi mennessään:
-
--- Hyvä, hyvä, minä tiedän kyllä, mitä puhun. Minä tunnen ikävä kyllä
-varani, ne ovat peräti rajoitetut. Jos te olisitte ranskalainen,
-hra parooni... mutta teidän saksalainen lausuntanne ilmaisee, että
-te ette sitä ole, vaikka taas italialainen nimenne... Mutta se ei
-kuulu asiaan; sanoin, että jos olisitte ranskalainen, niin pitäisi
-Taverney-nimen johtaa mieleenne ylellisiä muistoja: siihen liittyi
-muinoin lisänimi Rikas.
-
-Balsamo luuli ensin, että tämä lause päättyisi huokauksella, mutta
-niin ei käynytkään.
-
-"Filosoofinen luonne", ajatteli hän.
-
--- Tänne päin, parooni, tänne, -- jatkoi Taverneyn isäntä avaten
-ruokasalin oven. -- Hohoi, la Brie! passaappas nyt meitä niinkuin
-olisit sata pikenttiä!
-
-La Brie riensi noudattamaan isäntänsä käskyä.
-
--- Minulla ei ole muuta kuin tämä yksi kamaripalvelija, -- selitti
-Taverneyn parooni, -- ja hän on sangen huono. Mutta minulla ei ole
-varaa ottaa toista. Tämä hölmö on pysynyt luonani lähes kaksikymmentä
-vuotta saamatta kolikkoakaan palkkaa, ja minä olen elättänyt häntä...
-suunnilleen yhtä hyvin kuin hän tekee työnsä... Hän on tolvana,
-saatte nähdä.
-
-Balsamo jatkoi havainnoltaan.
-
-"Sydämetön ihminen", tuumi hän itsekseen, "mutta ehkäpä se on pelkkää
-teeskentelyä".
-
-Parooni sulki sisältä ruokasalin oven, ja vasta silloin saattoi
-matkustaja nähdä sen koko laajuudessaan kynttilän valossa, jota
-isäntä nosti huonetta näytellen päänsä yläpuolelle.
-
-Tuo suuri, matala sali oli ennen ollut päähuoneena vaan pienessä
-maatalossa, jonka sen nykyinen isäntä oli ylentänyt linnan arvoon.
-Sali oli niin niukasti kalustettu, että se näytti ensi silmäyksellä
-suorastaan tyhjältä: muutamia olkituoleja, joissa oli leikkauksin
-koristetut selät, muutamia Lebrunin taistelutauoista jäljennettyjä
-kaiverruksia mustiksi kiilloitetuissa kehyksissä, tamminen savun ja
-iän tummentama astiakaappi, siinä koko komeus. Keskellä lattiaa oli
-ympyriäinen pöytä, jolla höyrysi yksi ainoa laji ruokaa: peltopyitä
-ja kaalia. Viini oli tuotu pöytään isomahaisessa savipullossa;
-hopeakalustoa, jonka esineet olivat käytöstä kuluneita, mustuneita
-ja kuhmuisia, oli ainoastaan kolmet veitset, yksi pikari sekä
-suola-astia. Tämä viimemainittu oli hienonhienoa työtä ja tavattoman
-painava ja näytti toisten joukossa arvokkaalta kuin oikea timantti
-halpain ja kiillottamien kivien seassa.
-
-Kas tuossa, monsieur, olkaa hyvä ja asettukaa pöytään, -- sanoi
-parooni tarjoten tuolia vieraalleen. -- Ah, -- jatkoi hän huomaten
-hänen tarkastavan silmäyksensä, -- silmänne pysähtyvät katselemaan
-minun suola-astiaani; te ihailette sitä, se on aistikasta työtä. Te
-olette kohtelias, sillä te osoitatte huomiotanne ainoalle kapineelle,
-jota täällä kannattaa näyttää. Monsieur, minä kiitän teitä sydämeni
-pohjasta. Mutta älkäähän, minä erehdyn. Onhan minulla, _ma foi_,
-vielä muutakin arvokasta täällä, ja se on minun tyttäreni.
-
--- Neiti Andrée? -- virkkoi Balsamo.
-
--- Niin juuri, tosiaan, neiti Andrée, -- sanoi vanha parooni
-kummastuneena, että hänen vieraansa tiesi senkin asian; -- ja minä
-tahdon esitellä teidät hänelle. Andrée, Andrée, tule, lapseni, älä
-pelkää.
-
--- En minä pelkää, isä, -- vastasi silloin lauhkealla ja samalla
-soinnukkaalla äänellä kookas ja kaunis tyttö, joka ilmestyi ovelle,
-joutumatta vieraan nähdessään lainkaan hämilleen ja näyttämättä
-kuitenkaan liian rohkealta.
-
-Vaikka Josef Balsamo oli, kuten olemme huomanneet, täydellisesti
-tunteittensa herra, ei hän nyt kuitenkaan voinut olla kumartamatta
-syvään tämän moitteettoman kaunottaren edessä.
-
-Andrée de Taverneyllä, joka ilmestyi huoneeseen ikäänkuin kullaten
-ja rikastuttaen kaiken ympärillään, oli kastanjanruskea tukka, joka
-oli helakampaa ohimoilta ja kaulan kohdalta. Hänen mustat, kirkkaat
-ja avoimet silmänsä katselivat terävästi niinkuin kotkan, vaikka
-hänen katseessaan hohti samalla kuvaamaton sulous. Hänen punainen
-suunsa piirtyi oikkuisena kaarena ja hänen huulensa kuulsivat kuin
-kosteat korallit. Hänen ihailtavan valkeat kätensä olivat kapeat
-ja antiikista muotoa ja liittyivät mallikelpoisen kauneihin ja
-valkoisiin käsivarsiin. Hänen vartalonsa, joka oli samalla kertaa
-sekä notkea että kiinteä, oli kuin jonkin kauniin pakanallisen
-kuvapatsaan, jonka jokin ihme oli tehnyt eläväksi ja liikkuvaksi.
-Hänen nilkkansa olisivat sietäneet vertailun metsästyksen
-jumalattaren Dianan nilkkoihin, ja hänen jalkansa olivat niin pienet,
-että ne mahtoivat voida kantaa hänen ruumiinsa vain jonkin erikoisen
-tasapainokin avulla. Ja lopuksi oli hänen pukunsa, vaikka se oli mitä
-yksinkertaisin, niin hyvää makua todistava ja sopi niin täydellisesti
-koko hänen olemukseensa, että itse kuningattaren vaatevarastosta
-otettu juhla-asu olisi näyttänyt ensi katsaukselta ehkä vähemmän
-hienolta ja komealta kuin tämä neiti Andréen yksinkertainen vaatetus.
-
-Kaikki nämä ihailtavat yksityiskohdat hämmästyttivät Balsamoa ensi
-silmäyksellä. Hän näki kaikki, huomasi kaikki sinä lyhyenä tuokiona,
-jolloin neiti de Taverney ilmestyi ruokasaliin ja tuli tervehtimään
-häntä. Mitä taas Taverneyn parooniin tulee, hän ei ollut huomaamatta
-pienimmässäkään määrin, minkä vaikutuksen tällainen harvinainen
-täydellisyyksien kokoomus teki hänen vieraaseensa.
-
--- Te olette oikeassa, -- sanoi Balsamo hiljaa vierasisännälleen, --
-neiti on ihailtavan kaunis.
-
--- Älkää häntä imarrelko liikaa Andrée-raukkaa, monsieur, -- vastasi
-parooni huolimattomasti -- Hän on juuri tullut luostarista ja
-uskoisi ehkä, mitä hänelle sanotte. En silti, että liioin pelkäisin
-hänen tulevan kiemailunhaluiseksi. Lapsi-raukkani ei päinvastoin
-ole laisinkaan kylliksi kiemailevainen, ja kunnon isänä ryhdyn minä
-kehittämään hänessä tätä ominaisuutta, joka on naisen ensimäinen ase.
-
-Andrée loi silmänsä maahan ja punastui. Kuinka hän koettikin, hän ei
-voinut olla kuulematta tätä isänsä omituista teoriaa.
-
--- Näinkö neitiä neuvottiin, kun hän oli luostarissa? -- kysyi
-Josef Balsamo naurahtaen paroonilta; -- ja kuuluiko tämäkin määräys
-opetukseen, jota nunnat hänelle antoivat?
-
--- Monsieur, -- virkkoi parooni, -- minulla on aivan omat
-mielipiteeni, kuten jo ehkä olette huomannut.
-
-Balsamo kumarsi merkiksi, että hän kannatti täydellisesti paroonin
-ajatusta hänestä itsestään.
-
--- Ei, -- jatkoi Taverneyn parooni, -- minä en aio matkia
-noita perheenisiä, jotka sanovat tyttärilleen: "Olkaa siveitä,
-järkkymättömiä, sokeita; haaveilkaa kunniasta, hienotuntoisuudesta
-Ja epäitsekkyydestä." Oi noita älyttömiä! Minusta se on kuin
-näkisin sekundanttien riistävän sankareiltaan ensin kaikki aseet ja
-vievän heidät sitten taistelutanterelle vihollista vastaan, joka
-on asestettu kiirestä kantaan. Ei, jumaliste, niin ei käy minun
-tyttärelleni Andréelle, vaikka hän onkin kasvatettu Taverneyssä,
-tällaisessa sydänmaan luolassa.
-
-Balsamo myönsi mielessään kyllä oikeaksi nimityksen, jonka parooni
-antoi linnalleen, mutta kuitenkin piti hän kohteliaisuuden vaatimana
-velvollisuutena väittää kasvonilmeillään tuollaista nimitystä vastaan.
-
--- Hyvä, hyvä, -- sanoi vanhus vastaukseksi kieltämiselle, jonka näki
-Balsamon kasvoilla, -- kyllä minä tunnen Taverneyn, tietäkää se.
-Mutta oli miten oli, niin etäällä kuin elämmekin tuosta loistavasta
-auringosta, jonka nimi on Versailles, on tyttäreni saava tuntea sen
-maailman, jonka minä olen aikoinani niin hyvin tuntenut. Hän astuu
-sinne... jos hän kerran sinne astuu, täysissä aseissa, jotka minä
-taon hänelle kokemusteni ja muistojeni avulla... Mutta, monsieur,
-se täytyy tunnustaa, luostari on kokonaan pilannut hänet... Minun
-tyttäreni -- niin pahoin ei käy muille kuin minulle, -- minun
-tyttäreni on ensimäinen luostarin kasvatti, joka on ottanut siellä
-opetuksen varteen ja noudattaa kirjaimellisesti evankeliumia. Tuhat
-tulimaista, myöntäkää, että minulla on kova onni, parooni!
-
--- Neiti on enkeli, -- vastasi Balsamo, -- eikä minua ollenkaan
-hämmästytä se, mitä puhuitte.
-
-Andrée taivutti paroonille päätään kiitollisuuden ja mielihyvän
-merkiksi; sitten istuutui hän, kuten isä silmää iskien kehoitti.
-
--- Asettukaa pöytään, parooni, -- sanoi Taverney, -- ja jos on nälkä,
-niin olkaa hyvä ja syökää. Tämä lihamuhennos on kauheaa, tuo la
-Brie-nauta on sen keittänyt!
-
--- Peltopyitä! Kutsutteko te sellaista kauheaksi muhennokseksi? --
-sanoi paroonin vieras hymyillen. -- Te solvaatte syyttä pöytänne
-antimia. Peltopyitä toukokuussa! Niitä on siis teidän maillanne?
-
--- Minun maillani! Siitä on kauan, kun kaikki, mitä minulla oli -- ja
-täytyy myöntää, että kunnon isä-ukkoni jätti minulle melkoisen määrän
-maallista hyvyyttä -- siitä on kauan, sanoin, kun jo kaikki, mitä
-minulla oli, on ollut myöty, syöty ja sulateltu. Ei, hyvä Jumala, tai
-paremmin: Jumalan kiitos, -- minulla ei ole enää kämmenenleveyttä
-maata! Tuo vetelys Gilbert se vaan, hän, josta ei ole muuhun kuin
-lueksimaan ja haaveksimaan, hän se on laiskotellessaan varastanut
-jostakin pyssyn ja ruutia ja kuulia ja harjoittanut salametsästystä
-naapurieni mailla, ampuen nämä linnut. Hän joutuu kerran pakkotyöhön,
-ja joutukoon minusta nähden, sillä siten hänestä pääsen. Mutta Andrée
-pitää metsänriistasta, ja siitä syystä annan nuorelleherralle asian
-anteeksi.
-
-Balsamo tarkasti Andréen kauniita kasvoja, mutta ei huomannut niissä
-ainoatakaan värähdystä tai rypistystä eikä punastumisen merkkiäkään.
-
-Balsamo istuutui pöytään Andréen ja paroonin väliin, ja Andrée kauhoi
-nyt hänelle hänen osansa tuosta ruokalajista, jota varten Gilbert
-oli hankkinut lihan, jonka la Brie oli valmistanut ja jota parooni
-parhaansa mukaan halventeli. Eikä Andrée näyttänyt olevan lainkaan
-huolissaan pöydän vähistä tarjottavista.
-
-La Brie-raukan korvat eivät hukanneet ainoaakaan ylistyksistä,
-joita Balsamo antoi hänelle ja Gilbertille sillaikaa kun hän
-kanteli aterioitsevien eteen lautasia alakuloisin ilmein, jotka
-kuitenkin muuttuivat voitonriemuisemmiksi sikäli kuin vieras piti
-velvollisuutenaan kiitellä ruokaa.
-
--- Hän ei ole edes pannut suolaa kauheaan muhennokseensa! -- huudahti
-Taverneyn parooni syötyään ahnaasti kaksi peltopyyn siipikynkkää,
-jotka tytär oli sijoittanut hänen lautaselleen keskelle suurta
-kaalikekoa. -- Andrée, annahan suola-astia herra paroonille.
-
-Andrée kuuli ja ojensi suola-astian vieraalle moitteettoman sirolla
-kädenliikkeellä.
-
--- Ah, jopa taidan taas yllättää teidät ihailemassa suola-astiaani,
--- sanoi parooni de Taverney.
-
--- Tällä kertaa erehdytte, isäntäni, -- virkkoi Balsamo; -- minä
-ihailin neidin kättä.
-
--- Ah, erinomaista! Tehän olette oikea Richelieu! Mutta koska se on
-teillä nyt kädessänne, tuo minun hieno suola-astiani, jonka arvon
-heti tunsitte, niin tarkastakaa sitä. Sijaishallitsija tilasi sen
-Lucas-kultasepältä. Siinä on kuvattuna satyyrien ja bakkantien
-lemmenkohtauksia; se on rohkea-aiheista, mutta se on kaunis.
-
-Balsamo huomasi nyt vasta, että suola-astian kuviot, jotka olivat
-erittäin taitavaa ja arvokasta työtä, eivät olleet, rohkea-aiheisia,
-vaan suorastaan rivoja. Sen näkeminen saattoi hänet ihailemaan sitä
-enemmän neidin tyyneyttä ja välinpitämättömyyttä, Andréen, joka
-ojensi isänsä käskystä kulmiaan rypistämättä vieraalle suola-astian
-ja jatkoi sitten punastumatta ateriaansa.
-
-Mutta näytti siltä kuin Taverneyn parooni olisi ottanut oikein
-elämäntehtäväkseen riistää tyttäreltään kaiken sen viattomuuden
-verhon, joka ympäröi häntä kuin se neitsyyden puku, josta raamattu
-puhuu. Hän jatkoi näet koruesineensä pienimpienkin yksityiskohtaisten
-kauneuksien kuvailua, vaikka Balsamo koetti parhaansa mukaan kääntää
-puhetta pois niistä.
-
--- Mutta syökäähän, parooni, -- sanoi sitten Taverney, -- sillä
-meillä ei ole, huomatkaa se, muuta kuin tämä yksi ruokalaji.
-Ehkäpä kuvittelette, että tässä tulee vielä paistia, että sitten
-on varattuna vielä väliruokia. Älkää luulkokaan, sillä te olette
-hirveästi pettyvä toiveissanne.
-
--- Anteeksi, isä, -- virkkoi Andrée aivan yhtä tyynesti kuin
-äskenkin, -- mutta jos Nicole on ymmärtänyt tarkoitukseni oikein,
-on hän alkanut tehdä _tôt-fait_-leivosta, jota varten minä annoin
-hänelle reseptin.
-
--- Reseptin! Sinä olet antanut ruokareseptin Nicole Legaylle,
-kamarineitsyellesi! Sinun kamarineitsyesi kyökkiaskareissa? Ei puutu
-enää muuta kuin että sinä itse vielä menisit keittiöön. Tekivätkö
-herttuatar de Châteauroux tai markiisitar de Pompadour kuninkaalle
-ruokia? Ei, päinvastoin kuningas paistoi heille omeletteja... Taivaan
-vallat, täytyykö minun nähdä naiseni kyökkipiikoina! Parooni, antakaa
-tyttärelleni anteeksi.
-
--- Mutta, isäni, täytyyhän ihmisen syödä, -- sanoi Andrée
-rauhallisena. -- Kuule, Legay, -- lisäsi hän korkeammalla äänellä, --
-onko se jo valmis?
-
--- On, neiti, -- vastasi nuori tyttö, kantaen pöytään valmisteensa,
-joka levitti ruokahalua kiihoittavaa tuoksua.
-
--- Minä tiedän erään, joka ei tuota laitosta syö, -- uhkasi parooni
-de Taverney ja löi vimmoissaan rikki lautasensa.
-
--- Vieras herra ehkä kuitenkin syö, -- sanoi Andrée kylmästi.
-
-Sitten hän jatkoi kääntyen isänsä puoleen:
-
--- Tiedät, isä, että meillä on enää jäljellä ainoastaan
-seitsemäntoista lautasta tästä serviisistä, jonka olen perinyt
-äidiltäni.
-
-Niin sanoen alkoi hän leikata höyryävää kakkua, jonka sievä
-kamarineitsyt Nicole Legay oli pöydälle asettanut.
-
-
-
-
-6.
-
-Andrée de Taverney.
-
-
-Josef Balsamon halu tehdä havainnoita tapasi laajan työalan tässä
-yksinäisessä ja omituisessa talossa ja sen kaikissa yksityiskohdissa,
-täällä Lotringin syrjäkolkalla.
-
-Suola-astia pelkästään ilmaisi hänelle erään puolen parooni de
-Taverneyn luonnetta, tai paremminkin näytti sen hänelle joka taholta.
-
-Hän turvautui koko terävänäköisyyteensä tutkiessaan neiti Andréen
-kasvoja sillä hetkellä, jolloin talon tytär sipaisi veitsensä
-kärjellä tuon suola-astian hopeisia kohokuvioita, noita olennoita,
-jotka näyttivät karanneen joistakin mainitsemamme sijaishallitsijan
-öisistä kekkereistä, sellaisista, joiden jälkeen Canillacin tehtävänä
-oli sammuttaa kynttilät.
-
-Balsamo tarkasteli Andréeta niin lakkaamatta, (johtuiko tuo
-tarkastelu sitten uteliaisuudesta vai jostakin muusta tunteesta, emme
-mene sanomaan), että tytön silmien täytyi kohdata vähemmässä kuin
-kymmenessä minuutissa ainakin pari kolme kertaa hänen katsettaan.
-Ensin kesti puhdas ja viaton Andrée-neito hänen omituisen katseensa
-hämilleen joutumatta. Mutta viimein se tuli niin teräväksi, että
-Andréen alkoi vallata kuumeentapainen kärsimättömyys, joka nosti
-veret hänen poskilleen, vieraan viileskellessä vaan rauhassa
-veitsensä kärjellä kakkua, Nicolen mestarituotetta.
-
-Ja lopulta tunsi Andrée tuon melkein yliluonnollisen katseen saavan
-hänet niin hämilleen, että hän koetti uhmata sitä kostaen nyt
-puolestaan paroonia kohti suuret, kirkkaat ja avoimet silmänsä. Mutta
-silloinkin täytyi hänen lannistua, ja hänen yläluomensa laskeutuivat
-raskaina ja arkoina alas magneettien fluidumin vaikutuksesta, joka
-virtaili niihin vieraan hehkuvista silmistä. Ja sitten ne nousivat
-vaan sangen epäröivästi.
-
-Sillävälin, kun tätä mykkää taistelua käytiin nuoren tytön ja
-salaperäisen matkustajan välillä, haukkui, nauroi, sadatteli ja
-kiroili parooni de Taverney oikean maalaisherran tapaan. Ja hän
-puristi kovasti käsivarresta la Brietä, joka sattui onnettomuudekseen
-olemaan kyllin lähellä häntä hetkellä, jolloin hänen hermostuksensa
-toi hänelle halun rusennella jotakin, ja hän olisi kai pidellyt
-samalla tapaa myöskin Nicolea, mutta hänen silmänsä osuivat yhtäkkiä
-nuoren kamarineitsyen kauneihin käsiin, luultavastikin ensi kertaa
-elämässään.
-
-Taverneyn parooni ihan jumaloi kauniita käsiä. Ja kauniiden käsien
-vuoksi oli hän tehnyt kaikki nuoruudenhullutuksensa.
-
--- Katsokaas, -- sanoi hän, -- miten kauniit sormet tällä heilakalla
-on! Miten kynnet suippenevat kärkeen päin, miten somasti ne
-käyristyvät yli sormenkärjen lihan. Se olisi mitä ihaninta, ellei
-puunhakkuu, pullojen huuhtelu ja kattilain kiilloitus kuluttaisi
-hirveästi hänen sormiensa sarvea; sillä sarvea sinulla on
-sormenpäissä, Nicole-neitiseni.
-
-Nicole oli sangen vähän tottunut kohteliaisuuksiin paroonin puolelta,
-joten hän nyt katseli isäntäänsä suu puoleksi hymyssä, ja enemmänkin
-hämmästyneenä kuin ylpeänä kehumisesta.
-
--- Niin, niin, -- sanoi Taverneyn parooni huomaten, mitä tunteita
-keimailunhaluisen tytön sydämessä liikkui, -- kiikuttele sinä
-vaan vartaloasi, se on neuvoni. Oh, minun täytyy sanoa teille,
-rakas vieraani, ettei tämä neitokainen, Nicole Legay, ole suinkaan
-sellainen sippana kuin hänen emäntänsä ja että hän ei pelkää liioin
-pikku kohteliaisuuksia miesten puolelta.
-
-Balsamo loi tarkkaavasti silmänsä paroonin tyttäreen ja näki silloin
-Andréen kauneilla kasvoilla mitä suurimman halveksumisen ilmeen.
-Silloin vaati hänen mielestään kohteliaisuus, että hänen oli otettava
-omillekin kasvoilleen samanlainen ilme kuin tuolla ylpeällä tytöllä
-oli. Andrée huomasi sen ja oli kai hänelle siitä kiitollinen,
-sillä hän katsoi vieraaseen lauhkeammin kuin äsken tai ainakin
-levollisempana.
-
--- Luulisitteko, monsieur, -- sipaisten kätensä seljällä Nicolen
-leukaa, jota hän näytti päättäneen pitää tänä iltana oikein
-ihastuttavana, -- luulisitteko, että tämäkin naikkonen tulee
-luostarista kuten minun tyttäreni ja että hän on myös saanut
-jonkinmoisen kasvatuksen? Nicole-neitonen ei nimittäin luovu
-hetkeksikään emännästään. Se on uskollisuutta, joka voisi saada
-ilosta nauramaan nuo herrat filosoofit, jotka väittävät, että
-tuollaisillakin olennoilla on sielu.
-
--- Isä, -- sanoi Andrée tyytymättömänä, -- ei se johdu
-uskollisuudesta, ettei Nicole lähde paristani, vaan siitä, että
-kiellän häntä lähtemästä.
-
-Balsamo loi nyt katseensa Nicoleen nähdäkseen, minkä vaikutuksen nämä
-hänen emäntänsä sanat, jotka olivat ylimielisyyteen saakka ylpeät,
-tekisivät häneen. Ja hän näki silloin nuoren kamarineitsyen huulten
-rypistyksestä, että hän ei ollut tunteeton hänen palvelija-asemastaan
-koituville nöyryytyksille.
-
-Mutta tätä ilmettä kesti kamarineitsyen kasvoilla vain välähtämän,
-sillä kun hän kääntyi poispäin, luultavasti kyyneltä salatakseen,
-niin osuivat hänen silmänsä ruokasalin pihanpuolella olevaan ikkunaan.
-
-Kaikkea tätä tarkasti Balsamo mielenkiintoisesti; hän näytti
-puolestaan jotain etsivän näiden henkilöiden keskuudesta, joiden
-pariin oli joutunut. Kaikkea Balsamo tarkasti, sanoimme; niin ollen
-seurasi hänen katseensa myöskin Nicolen silmäyksiä, ja silloin oli
-hän näkevinään vilahdukselta miehen kasvot siinä ikkunassa, joka oli
-herättänyt Nicolen huomiota.
-
-"Todellakin", ajatteli hän, "kaikki tässä talossa on hyvin
-merkillistä. Jokaisella täällä on salaperäisyytensä. Ja minä toivon,
-ettei minun tarvitse olla täällä tuntiakaan tietämättä neidin
-salaisuutta. Tunnen jo paroonin ja aavistan Nicolen ongelman."
-
-Hän tuli hetkeksi hajamieliseksi, mutta vaikka sitä kesti vain
-hetkisen, niin huomasi isäntä sen.
-
--- Tekin uneksitte, -- sanoi parooni de Taverney; -- hyvä, mutta
-voisitte odottaa edes yöhön saakka, rakas vieraani. Uneksiminen
-on tarttuvaista ja se on tauti, joka näyttää ruvenneen oikein
-raivoamaan täällä, huomatakseni. Lasketaanpa, montako henkilöä
-täällä uneksii. Ensinnäkin täällä on uneksimassa neiti Andrée;
-sitten uneksii kaunokainen Nicole, ja viimein näen aina uneksimassa
-tuon vetelehtijän, joka ampui nämä peltopyyt ja kenties ampuikin ne
-unissaan...
-
--- Tarkoitatte Gilbertiä? -- kysyi Balsamo.
-
--- Juuri häntä. Hän on filosoofi kuten hra la Briekin. Mutta
-filosoofeista puheen tullen, oletteko heidän ystävänsä? Siinä
-tapauksessa ilmoitan teille etukäteen, että silloin ette ole minun.
-
--- En, hra parooni, en ole heidän kanssaan ystävyksin enkä vihoin: en
-tunne yhtään filosoofia, -- vastasi Balsamo.
-
--- Olkaa hyvillänne, hiisi vie. He ovat inhoittavia elukoita,
-vielä myrkyllisempiä kuin ovat rumia. He hävittävät monarkian
-oppilauseillaan. Ranskassa ei enää naureta, vaan luetaan. Ja mitä
-sitten luetaan? Tällaisia lauselmia kuin tämä: _Yksinvaltaisen
-hallituksen alla on kansan ylen vaikea olla hyveellinen_[26].
-Tai kuin tämä: _Todellinen monarkia on valtiomuoto, joka on
-keksitty ainoastaan kansojen tapojen turmelemiseksi tai heidän
-orjauttamisekseen_[27]. Tai tällainen: _Jos kuninkaitten valta
-on Jumalasta, niin on se sitä samalla tapaa kuin taudit ja muut
-ihmiskunnan vitsaukset_[28]. Se on huvittavaa, tämä tällainen!
-Hyveellinen kansa! Mitä sillä tekee? Kysynpä teiltä. Ah, kaikki
-menee hullusti, nähkääs, ja niin on käynyt siitä saakka kuin hänen
-Majesteettinsa puhui hra de Voltairen kanssa ja alkoi lukea hra
-Diderot'n kirjoja.
-
-Samassa oli Balsamo taas näkevinään äskeisten kalpeain kasvojen
-vilahtavan ikkunassa, mutta ne katosivat heti kun hän loi niitä kohti
-silmänsä.
-
--- Onko sitten neitikin filosoofi? -- kysyi Balsamo hymyillen.
-
--- Minä en tiedä, mitä filosofia on, -- vastasi Andrée. -- Tiedän
-ainoastaan rakastavani sellaista, joka on vakavaa.
-
--- Oh, neitiseni, -- huudahti Taverneyn parooni, -- mikään ei minun
-mielestäni ole vakavampaa kuin elää hyvin; rakasta siis sitä.
-
--- Mutta eihän neiti tunnu vihaavan elämää? -- kysyi Balsamo.
-
--- Miltä kannalta asiaa katsoo, monsieur, -- vastasi Andrée.
-
--- Siinä taas uusi tyhmä sana, -- virkkoi Taverney. --
-
-Mutta uskoisitteko, että poikanikin on jo vastannut minulle
-kirjaimellisesti samoin?
-
--- Teillä on poikakin, arvoisa isäntäni? -- kysyi Balsamo.
-
--- On, Jumala paratkoon, on valitettavasti: varakreivi de Taverney,
-luutnantti Dauphinin santarmikunnassa, hieno poika!
-
-Taverneyn parooni lausui nämä kaksi viimeistä sanaa kiristellen
-hampaitaan niinkuin murskatakseen niiden jokaisen kirjaimen.
-
--- Onnittelen teitä, monsieur, -- tokaisi Balsamo kumartaen.
-
--- Niin, hänkin on filosoofi ja valistusmies. Mitä voi enää muuta
-kuin kohauttaa moisille olkapäitään. Eikös puhunut minulle eräänä
-päivänä neekeriorjain vapauttamisesta. "Entä kuinkas sokerin käy?"
-kysyin minä. Minä pidän siitä, että kahvissani on runsaasti sokeria,
-ja niin pitää myöskin kuningas Ludvig XV. -- "Isä", vastasi hän,
-"mieluummin sopii luopua sokerista kuin nähdä kokonaisen rodun
-kärsivän..." -- "Apinain rodun!" sanoin minä ja annoin silloinkin
-niille liian hienon nimen. Arvatkaas, mitä hän silloin väitti? Kautta
-aateliskunniani, ilmassa mahtaa olla jotakin, joka saa heidän päänsä
-pyörälle! Hän väitti näet, että kaikki ihmiset ovat veljiä. Minä
-Mosambique-neekerin veli!
-
--- Kyllä, -- myönsi Balsamo, -- se menee jo pitkälle.
-
--- Niin, mitäs moisesta sanottekaan? Lapseni ovat onnistuneita, eikö
-totta? Minusta ei voida sanoa, että elän jälkeläisissäni. Sisar on
-enkeli ja veli apostoli. Maistakaa toki, monsieur... Viinini on tosin
-inhoittavaa.
-
--- Minusta se on erinomaista, -- vastasi Balsamo katsoen Andréehen.
-
--- Niinpä olette siis tekin varmaan filosoofi... Ah, varokaa
-itseänne, jos minä panen tyttäreni teille saarnaamaan, Mutta ei,
-eihän filosoofeilla ole uskontoa. Oli kuitenkin ennen mukavaa,
-kun oli uskonto: uskottiin Jumalaan ja kuninkaaseen, Ja sillä
-hyvä. Ettei nykyään uskoisi heihin kumpaankaan, täytyy oppia kovin
-paljon asioita ja lukea ylettömästi kirjoja; miestä on parempi olla
-epäilemättä mitään. Ennen, minun aikanani, opeteltiin ainoastaan
-miellyttäviä asioita. Opiskeltiin pelaamaan hyvin faraota, biribiä
-tai raffelia. Vetäistiin huvikseen miekka huotrasta, vaikka se
-oli kielletty. Saatettiin herttuattaria häviölle ja mentiin itse
-vararikkoon tanssijattarien tähden: se on minun oma tarinani. Koko
-Taverney on luiskahtanut oopperaan. Ja se on ainoa seikka, jota
-tässä maailmassa kadun, katsoen siihen, että varattomaksi joutunut
-mies ei ole oikeastaan mikään mies. Sellaisena kuin nyt minut
-näette, minä näytän vanhalta, eikö niin? No, se johtuu pelkästään
-siitä, että minä olen köyhtynyt ja elän tällaisessa luolassa,
--- että peruukkini on takkuinen ja pukuni keskiaikainen. Mutta
-katsokaapa sen sijaan ystävääni marskia, jolla on uudet vaatteet ja
-käherretyt ja jauhoitetut peruukit! Joka asuu Pariisissa ja jolla on
-kaksisataatuhatta livreä korkoja. Kas, hän on vielä nuori, hän on
-yhä terve, reipas ja elämänhaluinen! Kymmenen vuotta vanhempi minua,
-kymmenen kokonaista vuotta, monsieur!
-
--- Hra de Richelieu, tarkoitatte?
-
--- Hän juuri.
-
--- Herttua?
-
--- Kukas sitten, en suinkaan kardinaalista puhu; en ole toki niin
-vanhalta ajalta peräisin. Muuten hän ei pystynytkään siihen, mihin
-hänen veljenpoikansa; hän ei elänyt niin pitkää aikaa.
-
--- Minua kummastuttaa, monsieur, että te jätitte hovin, vaikka teillä
-on näin mahtavia ystäviä.
-
--- Oh, se on vaan hetkellistä syrjäänvetäytymistä, ei muuta. Ja minä
-palaan kerran vielä sinne, -- sanoi vanha parooni ja loi tyttäreensä
-omituisen silmäyksen.
-
-Sen ennätti Balsamo kuitenkin huomata.
-
--- Mutta ainakin auttanee marski teidän poikaanne eteenpäin? -- sanoi
-hän.
-
--- Minun poikaani! Hän ei voi häntä sietää.
-
--- Ystävänsä poikaa?
-
--- Ja hän on oikeassa.
-
--- Kuinka te niin sanotte?
-
--- Mokoma viisaustieteilijä! -- Marski inhoo häntä.
-
--- Ja Filip maksaa hänelle aivan samalla mitalla, -- sanoi Andrée
-tyynenä. -- Korjatkaa pöytä, Legay.
-
-Kamarineitsyt juoksi pöydän luo keskeyttäen tarkastelunsa, joka oli
-pitänyt häntä hartaasti ikkunan ääressä.
-
--- Ah, -- sanoi parooni huoaten, -- ennen muinoin istuttiin pöydässä
-kello kahteen saakka aamulla. Silloin olikin edessä illallista! Ja
-kun oli syöty, niin juotiin päälle! Mutta maistella tällaista huonoa
-viiniä, kun ei ole syömistäkään... Legay, tuon pullo maraskiinia...
-jos sattuu vielä olemaan.
-
--- Menkää, -- sanoi Andrée Legaylle, joka näytti odottavan emäntänsä
-käskyä ennenkuin totteli paroonia.
-
-Parooni oli heittäytynyt selkäkenoon nojatuoliinsa ja päästeli aivan
-hullunkurisen alakuloisia huokauksia.
-
--- Te puhuitte tässä äsken marski de Richelieustä, -- alkoi jälleen
-Balsamo, joka näytti päättäneen, ettei pakina saisi raueta.
-
--- Puhuin, -- sanoi de Taverney, -- se on totta, hänestä juuri.
-
-Ja hän hyräili jotain laulua, joka oli yhtä alakuloinen kuin hänen
-huokauksensakin.
-
--- Jos hän inhoo teidän poikaanne ja jos hänellä on syy inhota häntä,
-koska hän on filosoofi, -- jatkoi Balsamo, -- niin on hän yhä ainakin
-teidän ystävänne, sillä tehän ette sitä ole.
-
--- Filosoofiko? En, Jumalan kiitos!
-
--- Ansioita ei teiltä varmaan puutu, oletan? Te olette palvellut
-kuningasta?
-
--- Viisitoista vuotta. Minä olen ollut marskin ajutanttina; me olimme
-yhdessä Mahonin sotaretkellä, ja meidän ystävyytemme alkoi... niin,
-malttakaahan... Filipsburgin kuuluisan Piirityksen aikana, siis
-vuonna 1742 tai 1743.
-
--- Ah, mainiota, -- sanoi Balsamo; -- te olitte läsnä Filipsburgin
-piirityksessä... Niin minäkin.
-
-Vanhus suoristihe tuolissaan pystyyn ja katsoi Balsamoa kummastuneena
-vasten naamaa.
-
--- Anteeksi, -- sanoi hän; -- mutta miten vanha te olette, hyvä
-vieraani?
-
--- Oh, minulla ei ole ikää, -- sanoi Balsamo ja ojensi lasiaan, että
-Andréen kaunis käsi kaataisi siihen maraskiini-liköörin.
-
-Parooni ymmärsi vieraan vastauksen omalla tavallaan ja luuli, että
-Balsamolla oli jokin oma syynsä olla ikäänsä mainitsematta.
-
--- Monsieur, -- virkkoi hän, -- suvaitkaa minun sanoa, että te ette
-näytä olevan Filipsburgin aikuisen soturin iässä. Siitä piirityksestä
-on kahdeksankolmatta vuotta. Ja ellen erehdy, olette te enintään
-kolmenkymmenen ikäinen mies.
-
--- Oh, Herra paratkoon, kukapa nyt ei olisi kolmenkymmenen ikäinen,
--- sutkautti matkustaja.
-
--- Minä, hitossa! -- huudahti parooni. -- Sillä siitä on juuri
-kolmekymmentä vuotta, kun olin siinä iässä.
-
-Andrée katseli Balsamoa niin tarkasti, että näki uteliaisuuden
-vetävän häntä vastustamattomasti vieraan puoleen. Niin, tuo outo mies
-ilmenikin hänelle joka hetki uudessa valossa.
-
--- Te saatatte minut siis ihan ymmälle, monsieur, -- jatkoi parooni,
--- ellette vain erehdykin, kuten on todennäköistä, luullen tätä
-Filipsburgia joksikin muuksi samannimiseksi kaupungiksi. Te olette
-minusta enintään kolmekymmen-vuotiaan näköinen, eikö niin, sanopas
-sinäkin, Andrée.
-
--- Aivan niin, -- vastasi tytär, koettaen vielä kerran kestää
-muukalaisen vaikuttavaa katsetta. Mutta hän ei onnistunut tälläkään
-kertaa.
-
--- Enpä suinkaan erehdy, -- sanoi vieras. -- Minä tiedän kyllä,
-mitä puhun, ja puhun asioita, jotka tunnen. Minä tarkoitan sitä
-kuuluisaa Filipsburgin piiritystä, jossa herttua de Richelieu kaatoi
-kaksintaistelussa serkkunsa Lixenin ruhtinaan. Se tapahtui juuri kun
-hän tuli juoksuhaudasta ja keskellä maantietä, sen muistan. Tien
-laidassa, sen vasemmalla puolella, herttua sysäsi miekkansa läpi
-hänen rintansa. Minä kuljin siitä ohitse juuri kun Zweibrückenin
-ruhtinas piti häntä sylissään, johon heitti henkensä. Hän istui ojan
-reunalla, kun herttua de Richelieu pyyhki kaikessa rauhassa miekkansa
-verestä.
-
--- Monsieur, -- huudahti parooni, -- kautta kunniani, te
-tyrmistytätte minut! Se tapahtui tosiaan aivan niinkuin te sanoitte.
-
--- Olette siis kuullut kerrottavan siitä? -- kysyi Balsamo
-levollisena.
-
--- Minä olin itse siellä, minulla oli kunnia olla sekundanttina
-marskin puolesta, joka ei muuten vielä siihen aikaan ollut marski;
-mutta se ei kuulu asiaan.
-
--- Antakaas olla, -- virkkoi Balsamo ja katseli tutkivasti paroonia.
-
--- Mitä niin?
-
--- Eikö teillä siihen aikaan ollut kapteenin univormu?
-
--- Aivan niin.
-
--- Te olitte kuningattaren kevyen ratsuväen rykmentissä, joka kärsi
-tuiman tappion Fontenoissa?
-
--- Olitteko te sitten Fontenoissakin? -- kysyi parooni, koettaen
-lyödä asian pilaksi.
-
--- En, -- vastasi Balsamo kylmästi, -- sillä sillähaavaa minä olin
-kuollut.
-
-Paroonin silmät pyöristyivät kummastuksesta, Andrée hätkähti, Nicole
-teki ristinmerkin.
-
--- Mutta palataksemme tuohon äskeiseen asiaamme, -- jatkoi Balsamo,
--- teillä oli kevyen ratsuväen univormu, nyt minä sen muistan
-tarkoin. Minä näin teidät ohimennen, te pitelitte marskin hevosta
-ja omaanne, sillaikaa kun marski oli kaksintaistelussa. Minä tulin
-luoksenne ja pyysin teiltä tarkempia tietoja. Ja te annoitte.
-
--- Minäkö?
-
--- Niin, juuri te, totisesti. Nyt teidät tunnen, teillä oli siihen
-aikaan ritarin arvonimi. Ja teitä sanottiin yleisesti pikkuritariksi.
-
--- _Mordieu!_ -- huudahti de Taverney ylen hämmästyneenä.
-
--- Suokaa anteeksi, etten tuntenut teitä heti. Mutta
-kolmessakymmenessä vuodessa mies muuttuu. Marski de Richelieun
-terveydeksi, arvoisa parooni!
-
-Ja Balsamo tarttui lasiinsa ja tyhjensi sen viimeiseen tilkkaan.
-
--- Te näitte muka minut siihen aikaan? -- änkytti parooni. --
-Mahdotonta!
-
--- Näin, -- vahvisti Balsamo.
-
--- Siellä maantiellä?
-
--- Maantiellä.
-
--- Pitelemässä hevosia?
-
--- Pitelemässä hevosia.
-
--- Kaksintaistelun aikana?
-
--- Juuri kun ruhtinas veti viimeisen henkäyksensä, kuten jo sanoin
-teille.
-
--- Mutta sittenhän te olette viidenkymmenen vuoden vanha?
-
--- Minä olen niin vanha kuin minun tarvitsee olla, että olen nähnyt
-teidät.
-
-Tällä kertaa parooni heittäytyi nojatuolissaan selkäkenoon niin
-kiusaantuneesti, ettei Nicole voinut olla nauramatta.
-
-Mutta Andrée ei nauranut kuten Nicole, vaan vaipui mietteisiin ja
-katsoi katsomistaan Balsamoa.
-
-Olisi luullut, että vieras oli odottanut vain tätä hetkeä ja
-aavistanut sen tulevan.
-
-Hän nousi yhtäkkiä ylös ja sinkosi nuoreen tyttöön hohtavista
-silmistään pari kolme leimausta, ja Andrée vavahti silloin kuin
-sähkötärähdyksestä.
-
-Andréen käsivarret jäykistyivät, kaula kumartui eteenpäin ja hän
-hymyili vieraalle aivan kuin vasten omaa tahtoaan ja sulki sitten
-silmänsä.
-
-Vieras seisoi yhä ja kosketti tytön käsivarsiin: Andrée vavahti
-uudestaan.
-
--- Ja tekin, neiti, -- sanoi hän, -- luuletteko tekin minua
-valehtelijaksi, kun väitän olleeni mukana Filipsburgin piirityksessä?
-
--- En, monsieur, minä uskon teitä, -- äännähti Andrée
-yliluonnollisella ponnistuksella.
-
--- Minä niin ollen puhun tässä puuta heinää, -- sanoi vanha parooni.
--- Oi, suokaa anteeksi, kunhan vaan herra ei olisi kummitus, aave...
-
-Nicolen silmät olivat kauhusta pyöreät.
-
--- Kukapa tietää! -- virkkoi Balsamo niin vakavalla äänellä, että
-kamarineitsyt tuli nyt asiasta aivan vakuutetuksi.
-
--- Mutta kuulkaahan, totta puhuen, herra parooni, -- alkoi vanhus,
-joka näytti tahtovan päästä asiasta täysin selville, -- oletteko te
-kolmeakymmentä vuotta vanhempi? Te ette todellakaan näytä siltä.
-
--- Monsieur, -- sanoi Balsamo, -- uskotteko minua, jos sanon teille
-jotain sangen epäuskottavaa?
-
--- Sitä en lupaa, -- virkkoi parooni pudistaen ivallisen näköisenä
-päätään, kun taas Andrée kuunteli pelkkänä korvana. -- Minä olen
-kovin heikkouskoinen mies, sen teille ilmoitan.
-
--- Mitä varten te siis teette minulle kysymyksen, kun ette tahdo
-kuunnella vastausta?
-
--- No niin, minä uskon, sanon. Oletteko siihen tyytyväinen?
-
--- Silloin toistan teille samaa, mitä jo äsken sanoin. Minä en ole
-teitä ainoastaan nähnyt, vaan tuntenutkin Filipsburgin piirityksen
-aikana.
-
--- Te olitte silloin pieni lapsi?
-
--- Kaiketikin.
-
--- Te olitte enintään neljän tai viiden vuoden vanha?
-
--- En; minä olin neljäkymmentäyksi vuotta täyttänyt.
-
--- Ah hah haa! -- nauroi parooni täyttä kurkkua, ja Nicole seurasi
-esimerkkiä.
-
--- Johan sanoin teille, monsieur, -- lausui Balsamo totisena, -- että
-te ette usko minua.
-
--- Mutta kuinka voi tuollaista uskoa! Todistakaa se!
-
--- Se on kuitenkin aivan selvä asia, -- sanoi Balsamo näyttämättä
-lainkaan ällistyvän. -- Minä olin siihen aikaan neljänkymmenenyhden
-vuoden vanha, se on totta; mutta minä en silti väitä olleeni silloin
-sama ihminen kuin nyt.
-
--- Ahaa, mutta tämähän on sitä pakanuuden aikuista! -- huudahti
-parooni. -- Eikös ollut kerran eräs kreikkalainen filosoofi, --
-noita surkeita filosoofeja, niitä nyt on ollut kaikkina aikoina!
--- niin, eikös ollut eräs kreikkalainen filosoofi, joka ei syönyt
-papuja sentähden, että hänen väitteensä mukaan niillä oli sielu, --
-kuten poikani väittää neekereillä olevan? Ja eikös hän juuri keksinyt
-tuota? Hän oli... mikäs hitto hänen nimensä nyt olikaan?
-
--- Pytagoras, -- selitti Andrée.
-
--- Niin, Pytagoras; jesuiitat opettivat sen minulle ennen muinoin.
-Isä Porée kirjoitutti minulla hänestä latinaisia säkeitä kilpaa
-Arouet-pojan kanssa. Muistanpa, että hän piti minun säkeitäni
-suunnattoman paljon parempinakin kuin hänen. Pytagoras se oli.
-
--- No, kuka sanoo teille, että minä en ole ollut Pytagoras? --
-virkkoi koruttomasti Balsamo.
-
--- En kiellä, ettekö olisi ollut Pytagoras, -- vastasi parooni, --
-mutta Filipsburgin piirityksessä ei Pytagoras ollut läsnä. Ainakaan
-minä en häntä siellä nähnyt.
-
--- Ette kyllä, -- vastasi Balsamo, -- mutta näittehän varakreivi Jean
-des Barreaux'n, joka kuului mustaan muskettirykmenttiin?
-
--- Kyllä, hänet minä näin... ja hän ei ollut filosoofi, vaikka hän
-kammosikin papuja eikä syönyt niitä muutoin kuin hätätilassa.
-
--- Hyvä, se riittää. Muistatteko, että hra de Richelieun
-kaksintaistelua seuraavana päivänä de Barreaux oli juoksuhaudassa
-teidän kanssanne?
-
--- Kyllä, hyvin.
-
--- Sillä senhän muistanette, että mustat muskettisoturit ja kevyet
-rakuunat kävivät vahtivuorolla yhdessä aina viikon päästä?
-
--- Aivan niin, -- entä sitten?
-
--- Hyvä. -- Kuulia tuli tuiskuamalla sinä iltana. Des Barreaux oli
-surullinen, -- hän lähestyi teitä ja pyysi teiltä hyppysellisen
-nuuskaa, ja te annoitte hänelle kultaisesta rasiasta.
-
--- Jonka kannessa oli erään naisen kuva?
-
--- Aivan niin. Minä muistan sen kuvan vielä; vaaleaverinen nainen,
-eikö ollutkin?
-
--- _Mordieu_, asia on aivan niin, -- myönsi parooni tyrmistyneenä. --
-Entä sitten?
-
--- Sitten, -- jatkoi Balsamo, -- juuri kun hän veti nuuskaa nenäänsä,
-osui tykin kuula häntä kaulaan, kuten ennen muinoin de Berwickiä, ja
-vei häneltä pään.
-
--- Oi, niin, -- huudahti parooni, -- tuo poloinen des Barreaux!
-
--- Kas niin, monsieur, nyt näette, että minä olen nähnyt ja tuntenut
-teidät Filipsburgissa, sillä minä itse olin juuri tuo des Barreaux.
-
-Parooni keikahti selkäkenoon kammon tai paremminkin ällistyksen
-puuskasta, myöntäen siten muukalaisen olevan oikeassa.
-
--- Mutta tämähän on selvää noituutta! -- huudahti hän. -- Sata vuotta
-sitten teidät olisi poltettu roviolla, hyvä vieraani. Hyi, jumaliste,
-täällähän tuntuu kuin aaveen tai hirtetyn, roviolla poltetun haju!
-
--- Arvoisa parooni, -- sanoi Balsamo hymyillen, -- oikeaa noitaa ei
-ole koskaan hirtetty eikä poltettu, painakaa se mieleenne. Tyhmät
-heistä vain joutuvat roviolle tai nuoraan. Mutta jos suvaitsette,
-ehkäpä lopetamme täksi illaksi, sillä katsokaa, neiti Taverney
-nukkuu jo tuohon paikkaan. Metafyysilliset väittelyt ja salatieteet
-näyttävät viehättävän häntä sangen vähän.
-
-Andréen oli outo, vastustamaton voima saanut tosiaan siinä määrin
-valtaansa, että hänen päänsä nyökähteli hiljaa kuin kukka, jonka
-teriöön on pudonnut liian suuri kastepisara.
-
-Mutta vieraan paroonin viimeisten sanain kuuluessa hän ponnisti
-voimansa vastustaakseen tuota outoa fluidumia, joka häntä niin
-voittamattomasti painosti. Hän pudisti tarmokkaasti päätänsä ja
-nousi ylös, horjui hetken ja läksi sitten Nicolen tukemana pois
-ruokasalista.
-
-Samassa kuin Andrée poistuivat myöskin ulkoa ikkunan takaa nuo
-kasvot, jotka Balsamo jo kauan oli tuntenut Gilbertin kasvoiksi.
-
-Tuokion päästä kuului Andrée käyttelevän voimakkaasti klaveerinsa
-näppäimiä.
-
-Balsamo oli silmillään tarkoin seurannut, kun Andrée meni hoippuen
-ruokasalin läpi.
-
--- Hyvä, -- lausui Balsamo riemuiten, kun Andrée oli kadonnut
-huoneesta, -- nyt voin sanoa kuten Arkimedes: _Heureka_![29]
-
-Mikä se Arkimedes on? -- kysyi parooni. Muuan kunnon tiedemies, jonka
-minä tunsin kaksituhattasataviisikymmentä vuotta sitten, -- vastasi
-Balsamo.
-
-
-
-
-7.
-
-Heureka.
-
-
-Ehkäpä tuntui tämä kerskailu paroonista liialliselta tai kenties hän
-ei sitä ymmärtänyt tai jos hän sen ymmärsi, saattoi hän nyt olla
-halukas pääsemään tuosta omituisesta vieraastaan. Niin vain oli
-asianlaita, että isä katseli Andréeta, kunnes tämä oli poistunut, ja
-kun klaveerin ääni sitten ilmaisi hänelle, että Andrée askaroi jo
-toisessa huoneessa, niin tarjoutui hän toimittamaan Balsamolle kyydin
-täältä lähimpään kaupunkiin.
-
--- Minulla on, -- sanoi hän, -- hevoskaakki, joka ehkä heittää
-sillä matkalla henkensä, mutta kerran se tapahtuu kuitenkin. Ja te
-saatte ainakin kunnollisen yösijan. Taverneyssä on kyllä huoneita
-ja sänkyjä, mutta minä ymmärrän vierasystävyyden omalla tavallani.
-_Hyvää_ tai _ei mitään_, se on minun tunnuslauseeni!
-
--- Karkoitatte siis minut pois? -- kysyi Balsamo salaten hymyyn
-harmia, jonka ehdotus hänelle toi. -- Pidättekö minua haitallisena
-ihmisenä?
-
--- En, _pardieu_, vaan kohtelen kuten ystävää tulee, hyvä vieraani.
-Päinvastoin käyttäytyisin pahoin, jos tahtoisin majoittaa teidät
-tänne yöksi. Sanon tämän teille suureksi surukseni ja rauhoittaakseni
-tuntoani, sillä minä olen teihin todellakin suuresti mieltynyt.
-
--- No, jos sitä olette, niin älkää pakottako minua nousemaan ylös,
-kun olen väsynyt, ratsastamaan, kun voisin oikoa käsiäni ja verryttää
-jalkojani vuoteessa. Älkää liioitelko köyhyyttänne, muutoin voisin
-luulla, että teillä on huono tahto tai että haluatte minusta päästä.
-
--- Oh, jos niin ajattelette, -- sanoi parooni, -- niin jäätte yöksi
-linnaani!
-
-Ja hän katseli, missä la Brie oli, ja kun huomasi hänet eräässä
-nurkassa, huusi hän:
-
--- Tule tänne, vanha lurjus!
-
-La Brie tuli arasti muutaman askeleen lähemmäksi.
-
--- Tänne luokseni, _ventrebleu!_ Kuulepas, luuletko, että punaista
-huonetta voi tarjota?
-
--- Kyllä toki, herra parooni, -- vastasi vanha palvelija, -- sillä
-siellähän asuu Filip-herra Taverneyssä käydessään.
-
--- Se saattaa kyllä kelvata luutnantti-pahaiselle, joka tulee
-köyhtyneen isänsä luokse kolmeksi kuukaudeksi lomalle, mutta ei silti
-rikkaalle herralle, joka matkustaa neljällä hevosella.
-
--- Minä vakuutan, herra parooni, -- sanoi Balsamo, -- että se on
-oivallinen.
-
-Parooni väänsi suunsa irvistykseen ikäänkuin sanoakseen: "Niin kai,
-minä kyllä tiedän, minkälainen se on."
-
-Sitten virkkoi hän ääneen:
-
--- Anna siis se punainen huone herralle, koska hän tahtoo välttämättä
-päästä halustaan palata enää koskaan Taverneyhin. Te siis pysytte
-päätöksessänne jäädä tänne yöksi?
-
--- Kyllä.
-
--- Mutta malttakaapas. Vielä olisi yksi keino!
-
--- Mihinkä?
-
--- Ettei teidän tarvitsisi kulkea matkaa ratsain.
-
--- Mitä matkaa?
-
--- Täältä Bar-le-Duciin.
-
-Balsamo odotti, mihin tällä ehdotuksella oikein pyrittiin.
-
--- Kyytihevosethan teillä oli vetämässä tullessanne tänne?
-
--- Ne, ellei vaan itse paholainen.
-
--- Ensin ajattelinkin, että se voi olla mahdollista, sillä enpä luule
-teidän olevan hänen kanssaan huonoissa väleissä.
-
--- Te suotte minulle suurempaa kunniaa kuin ansaitsenkaan.
-
--- No niin; samat hevoset, jotka toivat ajoneuvonne tänne, voivat ne
-viedäkin täältä.
-
--- Eivät, sillä niistä neljästä ei ole jälellä muuta kuin kaksi.
-Ajoneuvot ovat raskaat ja kyytihevosten täytyy saada levätä.
-
--- Taas yksi syy lisää! Te tahdotte siis ehdottomasti jäädä tänne
-yöksi?
-
--- Tahdon ja pysyn päätöksessäni saadakseni nähdä teidät vielä
-huomenna. Minä haluan osoittaa teille kiitollisuuttani. Siihen teillä
-on sangen yksinkertainen keino.
-
--- Mikä se on?
-
--- Koska olette niin hyvää pataa paholaisen kanssa, niin pyytäkää
-häntä etsimään minulle viisaiden kivi.
-
--- Herra parooni, jos pidätte sitä niin arvokkaana, niin...
-
--- Viisaiden kiveäkö? Peijakas, ettenkö sitä pitäisi ja tahtoisi!
-
--- Siinä tapauksessa tulee teidän kääntyä suoraan erään toisen
-henkilön puoleen, joka ei ole paholainen.
-
--- Kenen puoleen?
-
--- Minun, kuten Corneille sanoo eräässä huvinäytelmässään, en muista
-missä, jota hän luki minulle ääneen, odottakaapas... niin juuri sata
-vuotta sitten, kulkiessamme Pariisin Pont-Neuf-sillalla.
-
--- La Brie, senkin heittiö, -- huusi parooni, josta moinen pakina
-tällaisen miehen kanssa ja tähän aikaan alkoi tuntua vaaralliselta,
--- koeta löytää jostakin kynttilä ja näytä vieraalle herralle tietä
-hänen kamariinsa.
-
-La Brie totteli heti. Ja etsiessään vaadittua esinettä, mikä toimi
-näytti melkein yhtä uskalletulta kuin viisaiden kiven etsiminen,
-huusi hän avukseen Nicolea, pyytääkseen häntä menemään ylös ensin
-tuulettamaan punaista kamaria.
-
-Nicole jätti Andréen yksin. Tai paremminkin oli Andrée hyvillään, kun
-voi täten lähettää pois kamarineitseen luotansa: hän halusi saada
-olla yksin mietteissään.
-
-Vanha parooni toivotti Balsamolle hyvää yötä ja läksi levolle.
-
-Balsamo veti taskustaan kellonsa, sillä hän muisti
-Althotas-vanhukselle antamansa lupauksen. Oppinut oli nyt nukkunut
-jo puolenkolmatta tuntia, ei vaan kaksi, kuten oli tahtonut.
-Kolmekymmentä minuuttia oli siis mennyt hukkaan. Balsamo kysyi la
-Brieltä, olivatko ajoneuvot yhä entisessä paikassa.
-
-La Brie vastasi, että elleivät ne olleet ominpäinsä kierineet pois,
-niin ne olivat siellä.
-
-Balsamo tiedusteli sitten, minne Gilbert oli joutunut.
-
-La Brie vakuutti, että Gilbert oli laiskuri ja oli kai ollut jo
-makuulla ainakin tunnin.
-
-Balsamo poistui salista mennäkseen herättämään Althotaan ja otti
-mennessään selon, miten punaiseen huoneeseen päästiin.
-
-Hra de Taverney ei ollut valehdellut puhuessaan tuon huoneen
-yksinkertaisuudesta: sen sisustus oli samanlaatuinen kuin linnan
-muidenkin huoneiden.
-
-Siellä oli tamminen sänky, jonka vihreä damastipeite oli vanhuuttaan
-kellastunut, samoin kuin köynnöskuvioilla koristetut seinäverhotkin;
-tamminen pöytä kierrejalkoineen; sekä suuri kivinen liesiuuni Ludvig
-XIII:n ajoilta. Viimemainitun saattoi tuli tehdä hieman kodikkaaksi,
-mutta nyt kesällä, kun sitä ei lämmitetty, näytti se sitäkin
-surullisemmalta, varsinkin kun siinä ei ollut edes rautaristikkoa,
-saati kohennuskaluja ja puita. Sensijaan oli se täynnä vanhoja
-sanomalehtiä. Tällaisen huonekaluston käyttäjäksi Balsamo joutui
-täksi yöksi.
-
-Lisätkäämme vielä kaksi tuolia ja puinen harmaa kaappi leikkauksilla
-koristetuin ovilevyin.
-
-Kun Nicole oli jo tämän huoneen tuulettanut ja sen työn tehtyään
-poistunut, ja kun sitten la Brie koetteli sitä vähänkin järjestää,
-niin tuli Balsamo takaisin ulkoa, jossa hän oli käynyt herättämässä
-Althotaan.
-
-Andréen huoneen kohdalle jouduttuaan hän pysähtyi kuuntelemaan sen
-oven taakse.
-
-Ruokasalista lähtiessään oli Andrée huomannut, että hän pääsi tuon
-salaperäisen vaikutuksen vallasta, joka matkustajalla oli häneen.
-Ja oikein ajatuksellisesti vaikutuksen torjuakseen hän asettui
-klaveerinsa ääreen.
-
-Soitto kuului Balsamon korviin suljetun oven takaa.
-
-Balsamo oli asettunut, kuten sanoimme, tämän oven taakse.
-
-Vähän ajan päästä teki hän käsillään useita pyörtäviä liikkeitä,
-joita olisi saattanut luulla jonkinlaiseksi manaukseksi. Ja varmaan
-ne sitä olivatkin, sillä Andrée sai taas samanlaisen tunteen kuin oli
-äskenkin kokenut, ja hän lakkasi vähitellen soittamasta lauluaan,
-antoi käsiensä laskeutua liikkumattomina sivuilleen ja kääntyi ovea
-kohti hitaalla ja jäykällä liikkeellä, olennon lailla, joka tottelee
-vierasta vaikutusta ja tekee töitä, joihin hänen tahtonsa ei häntä
-vaadi.
-
-Balsamo hymyili pimeässä aivan kuin olisi nähnyt suljetun oven läpi.
-
-Enempää ei Balsamo luultavasti ollut halunnut, ja nyt oli hän varmaan
-aavistanut, että se halu oli täyttynyt, sillä hän ojensi vasemman
-kätensä, ja kun hän tunsi tavoittaneensa siihen porraskaiteen, nousi
-hän ylös jyrkkiä ja kömpelöitä portaita ja meni punaiseen huoneeseen.
-
-Mikäli hän loittoni, kääntyi Andrée äskeisellä hitaalla ja jäykällä
-liikkeellä poispäin ovesta, klaveeriaan kohti. Kun Balsamo tuli
-ylimmäiselle portaalle, kuuli hän keskeytyneen soiton ensimäisten
-tahtien jälleen kaikuvan.
-
-Balsamo tuli punaiseen huoneeseen ja päästi la Brien luotaan.
-
-La Brie oli huomattavastikin oivallinen palvelija, valmis tottelemaan
-pienintäkin viittausta. Mutta nyt pysähtyi hän kuitenkin vain pari
-askelta oveen päin mentyään.
-
--- No? -- kysyi häneltä Balsamo.
-
-La Brie pisti kätensä liivinsä taskuun, näytti kaivelevan tuon taskun
-vaikenevasta pohjasta jotain eikä vastannut.
-
--- Onko teillä minulle mitä sanomista, ystäväni? -- kysyi Balsamo
-mennen häntä lähemmäksi.
-
-La Brie näytti taistelevan ankarasti itseään vastaan, mutta virkkoi
-sitten vetäen käden taskustaan:
-
--- Aioin sanoa, herra, että te varmaankin erehdyitte tänä iltana, --
-selitti hän.
-
--- Minäkö? -- kysyi Balsamo; -- ja missä suhteessa, ystäväni?
-
--- Siinä, että luulitte antaneenne minulle neljänkolmatta sou'n rahan
-ja annoittekin neljäkolmatta livreä.
-
-Ja hän avasi kätensä, jossa loisti uusi ja kiiltävä kultaraha.
-
-Balsamo katsoi vanhaa palvelijaa ihailevin tuntein; se seikka
-osoitti, ettei hänellä yleensä ollut kovin hyvä käsitys ihmisten
-rehellisyydestä.
-
--- _And honest!_ -- sanoi hän itsekseen kuin Hamlet.
-
-Ja hän kaivoi nyt vuorostaan taskuaan ja pisti uuden louisdorin rahan
-tuon entisen viereen.
-
-La Brien riemua, kun hän sai kokea näin loisteliasta anteliaisuutta,
-ei voi kuvailla. Ainakaan kahteenkymmeneen vuoteen hän ei ollut edes
-nähnyt kultaa.
-
-Hän ei voinut uskoa itseään moisen aarteen omistajaksi ennenkuin
-Balsamo otti sen hänen kädestään ja työnsi itse sen hänen taskuunsa.
-
-La Brie kumarsi maahan saakka ja vetäytyi pois takaperin. Silloin
-pysäytti Balsamo hänet.
-
--- Mihin aikaan tässä linnassa on tapana nousta ylös? -- kysyi hän.
-
--- Parooni viipyy kauan vuoteessa, monsieur; mutta neiti Andrée
-nousee aina varhain.
-
--- Mihin aikaan?
-
--- Noin kello kuuden tienoissa.
-
--- Kuka nukkuu tämän huoneen yläpuolella?
-
--- Minä, monsieur.
-
--- Entä alapuolella?
-
--- Ei kukaan. Siellä on eteinen, joka ulottuu tämän kamarin alle.
-
--- Hyvä, kiitokset, ystäväni; nyt saatte lähteä.
-
--- Hyvää yötä, monsieur.
-
--- Hyvää yötä. Vielä seikka, pitäkää huolta, että ajoneuvoni ovat
-varmassa turvassa.
-
--- Oh, herra saa olla aivan huoletta.
-
--- Jos kuulisitte niistä jonkinlaista ääntä tai näkisitte niistä
-valoa, niin älkää peljästykö. Niissä asuu muuan vanha, halvattu
-palvelijani, jota minä kuljetan mukanani ja jolle on järjestetty
-asunto vaunujen peräpuolelle. Pyytäkää myös hra Gilbertiä, ettei
-hän häntä häiritsisi, ja ilmoittakaa, pyydän, ettei hän poistuisi
-linnasta huomisaamuna ennenkuin olen saanut puhutella häntä.
-Muistatteko nyt kaiken tämän, ystäväni?
-
--- Oh, aivan varmaan. Mutta lähteekö herra täältä niin pian?
-
--- Miten sattuu, -- vastasi Balsamo hiukan hymyillen. Mutta
-oikeastaan minun pitäisi olla Bar-le-Ducissa huomis-iltana.
-
-La Brieltä pääsi alistuva huokaus. Hän katsahti vielä kerran vuodetta
-ja meni sitten kynttilä kädessä uunin luo ja aikoi sytyttää kaikki
-siinä olevat paperit, saadakseen tuon suuren ja kostean huoneen
-hiukan lämpimäksi, sillä puita ei ollut.
-
-Mutta Balsamo esti hänet.
-
--- Ei, -- sanoi hän, -- antakaa noiden vanhojen lehtien olla
-paikoillaan. Jos en nuku, niin luen niitä ratokseni.
-
-Balsamo meni ovelle ja kuunteli vanhan palvelijan askeleita, jotka
-nyt narisuttivat portaita. Pian kuuluivat nuo askeleet hänen päänsä
-päältä. La Brie oli joutunut huoneeseensa.
-
-Silloin astui parooni de Balsamo ikkunan ääreen.
-
-Hänen ikkunaansa vastapäätä paviljonkirakennuksen toisessa siivessä
-oli valaistuna pieni ullakkoikkuna, jonka eteen oli vedetty
-huolimattomasti uutimet. Se ikkuna oli kamarineitsyt Legayn. Nuori
-tyttö riisui juuri hitaasti kaulahuiviaan ja hamettaan. Hän avasi
-tuon tuostakin ikkunaansa ja kurkisti siitä ulos pihalle.
-
-Balsamo katseli häntä nyt omituisen tarkkaavasti; nähtävästi hän ei
-tahtonut osoittaa hänelle sellaista huomiota illallispöydässä.
-
--- Merkillisen yhdennäköinen, -- mutisi hän itsekseen.
-
-Samassa sammui valo ullakkoikkunasta, vaikkei huoneen asukas vielä
-ollutkaan mennyt maata.
-
-Balsamo seisoi yhä seinään nojaten.
-
-Klaveerin soitto kuului edelleen.
-
-Parooni näytti kuuntelevan, yhtyikö mitään muita ääniä klaveerin
-säveliin... Ja kun hän sitten oli aivan varma, että ainoastaan
-sopusointu valvoi tässä suuressa hiljaisuudessa, avasi hän la Brien
-sulkeman oven ja laskeutui varovasti alas portaita ja työnsi hiljaa
-auki salin ovea. Se kääntyi äänettömästi kuluneilla sarannoillaan.
-
-Andrée ei tätä kuullut.
-
-Hänen kauniit, himmeänvalkeat kätensä liikkuivat soittimen
-norsunluisilla kellastuneilla näppäimillä; häntä vastapäätä oli
-kuvastin kiinnitettynä leikkauksin koristettuihin kehyksiin, joiden
-kultaus oli lohkeillut ja himmennyt harmaan väriseksi.
-
-Kappale, jota nuori tyttö soitti, oli surumielinen. Muuten oli
-se pikemminkin pelkkiä akordeja kuin mikään kappale. -- Hän
-varmaankin soitteli mitä sattui ja ilmaisi klaveerilla muistojaan
-ja mielikuvitustensa unelmia. Ehkäpä hänen aatoksensa pakeni tällä
-hetkellä pois tästä linnasta, jossa hänen sielunsa oli tullut niin
-surulliseksi, ja liihoitteli Nancyn Annunsiade-luostarin monissa
-laajoissa puutarhoissa, joissa luostarin lukuisat, iloiset kasvatit
-oleksivat.
-
-Miten lieneekään ollut, tällä hetkellä hänen epämääräisenä häilyvä
-ja himmeä katseensa oli vaan vaipunut edessä olevaan tummaan
-kuvastimeen, jossa ei näkynyt muuta kuin pimeyttä. Sitä ei suuren
-huoneen takanurkasta jaksanut valaista ainoa klaveerin kannelle
-asetettu kynttilä, jonka hohde kohdistui soittajaan.
-
-Joskus pysäytti hän yhtäkkiä soittonsa. Se johtui siitä, että hän
-muisti silloin tämäniltaisen omituisen näyn ja oudon vaikutuksen,
-mikä sillä oli ollut häneen. Silloin alkoi, ennenkuin hänen
-ajatuksensa olivat täysin selvinneet ja valmistuneet tätä asiaa
-käsittelemään, hänen sydämensä tykyttää ja väristys kulki läpi
-hänen ruumiinsa. Hän vavahti niinkuin tuntien jonkun elävän olennon
-kosketuksen ja kuin tuo kosketus olisi häirinnyt häntä, vaikka hän
-olikin huoneessa aivan yksin.
-
-Yhtäkkiä, juuri kun hän koetti selvitellä mielessään tuon omituisen
-seikan syytä, tunsi hän taas samanlaisen vaikutuksen. Koko hänen
-olentonsa värisi aivan kuin sähkökosketuksen saaneena. Hänen
-katseensa tavallaan selkeni, hänen ajatuksensa muuttuivat niin
-sanoaksemme kiinteään muotoon ja hän huomasi kuvastimessa ikäänkuin
-jotain liikettä.
-
-Salin ovi oli äänettömästi avautunut.
-
-Oviaukossa näkyi tumma varjo.
-
-Andréeta pöyristi, hänen sormensa hapuilivat tiedottomasti pitkin
-koskettimia.
-
-Tämä ilmestys oli kuitenkin aivan luonnollinen asia.
-
-Tuo varjo, jota oli mahdoton vielä tuntea, koska se viipyi yhä
-ympäröivässä pimeydessä, eikö se voinut olla parooni de Taverney
-tai Nicole? Eikö la Briellä ollut tapana kierrellä huoneissa ennen
-nukkumaan menoaan tai eikö hänellä voinut olla asiaa käydä jotakin
-varten salissa? Sellaista tapahtui usein. Ja näin kierrellessään ei
-hiljainen ja uskollinen palvelija koskaan liikkunut meluten.
-
-Mutta nuori tyttö näki sielunsa silmillä, ettei tulija ollut yksikään
-näistä kolmesta henkilöstä.
-
-Varjo lähestyi äänettömin askelin, tullen yhä selvemmäksi keskeltä
-pimeyttä. Kun tuo ilmestys ehti kynttilän valopiiriin, tunsi Andrée
-muukalaisen, peljättävänä, valkeine kasvoineen ja musta, Pitkä
-samettitakki yllään.
-
-Hän oli varmaankin jostakin salaisesta syystä riisunut pois
-silkkipuvun, joka hänellä oli ollut äsken.[30]
-
-Andrée tahtoi kääntyä ja huutaa.
-
-Mutta Balsamo ojensi kätensä häntä kohti, ja tyttö ei hievahtanut
-enää.
-
-Andrée koetti ponnistaa voimansa.
-
--- Monsieur, -- sanoi hän, -- monsieur... Jumalan tähden, mitä te
-tahdotte?
-
-Balsamo hymyili, kuvastin toisti tämän hänen kasvojensa ilmeen, ja
-Andrée veti siitä ahnaasti olentoonsa.
-
-Mutta muukalainen ei vastannut.
-
-Andrée koetti vielä kerran nousta ylös, mutta ei siihen kyennyt:
-aivan vastustamaton voima, jonkinlainen jähmetys, joka oli tavallaan
-suloista, piti häntä kiinni tuolissa, samalla kun hänen katseensa oli
-jäänyt tuohon loihtuiseen kuvastimeen.
-
-Se uusi huomio kauhisti häntä, sillä hän näki nyt olevansa
-täydellisesti tuon miehen vallassa, ja se mies oli hänelle aivan
-tuntematon. Hän teki yliluonnollisen ponnistuksen huutaakseen apua:
-hänen suunsa avautui; mutta Balsamo ojensi molemmat kätensä nuoren
-tytön pään päälle, eikä ääntäkään päässyt Andréen suusta.
-
-Andrée pysyi vaiti; hänen rintansa täytti jokin huumaava lämpö,
-joka nousi hiljaa aina aivoihin saakka, kohoillen kuin höyry, joka
-voimakkaina pyörteinä tempasi hänet valtaansa. Tytöllä ei enää ollut
-voimaa eikä omaa tahtoa; hän antoi päänsä hervahtaa olkapäätä vasten.
-
-Tällä hetkellä oli Balsamo kuulevinaan jotain hiljaista rapinaa
-ikkunasta päin. Hän kääntyi nopeasti ja oli näkevinään, että miehen
-kasvot poistuivat ulkoa ruudusta.
-
-Hän rypisti kulmiaan; ja kummallista, sama liike näytti silloin
-toistuvan myöskin nuoren tytön kasvoilla.
-
-Nyt kääntyi Balsamo Andréen puoleen ja laski alemmaksi kätensä, joita
-hän oli tähän saakka pitänyt kohotettuina hänen päänsä päälle, nosti
-ne sitten ylös mahtavalla liikkeellä, laski ne taas, ja antaen nuoren
-tytön yli virrata hetkeksi murskaavan määrän sähköä sanoi hän:
-
--- Nukkukaa!
-
-Ja kun Andrée ponnisteli yhä lumousta vastaan, toisti hän:
-
--- Nukkukaa! -- ehdottomasti käskevällä äänellä. -- Nukkukaa, minä
-tahdon sitä!
-
-Silloin loppui tuon väkevän tahdon edessä viimeinenkin vastustus.
-Andrée nojasi kyynärpäänsä klaveeriin, asetti päänsä kättään vasten
-ja nukkui.
-
-Sitten Balsamo peräytyi huoneesta ja veti oven kiinni mennessään. Ja
-hänen olisi saattanut kuulla nousevan ylös puisia portaita ja menevän
-huoneeseensa.
-
-Heti kun salin ovi oli sulkeutunut hänen jälkeensä, ilmestyivät
-ikkunaan jälleen samat kasvot, jotka Balsamo oli ollut niissä
-vilaukselta näkevinään.
-
-Ne kasvot olivat Gilbertin.
-
-
-
-
-8.
-
-Vetovoima.
-
-
-Gilbert, joka ei halvan asemansa vuoksi Taverneyn linnassa saanut
-tulla saliin, oli pitänyt koko illan silmällä henkilöitä, joiden arvo
-salli heidän siellä oleskella.
-
-Koko illallisen ajan oli hän nähnyt Balsamon siellä hymyilevän
-ja viittoilevan pakinoidessansa käsillään. Hän oli nähnyt, mitä
-kunnioitusta ja huomiota hän osoitti Andréelle. Hän oli nähnyt
-paroonin ennenkuulumattoman ystävällisyyden vierasta kohtaan. Hän
-oli huomannut la Brien hartauden häntä palvelemaan: Myöhemmin, kun
-aterioitsijat olivat nousseet pöydästä, oli Gilbert piiloittunut
-syreeni- ja lumipallo-pensastoon, sillä hän pelkäsi, että Nicole
-huomaisi hänet ikkunaluukkuja sulkiessaan tai huoneeseensa mennessään
-ja häiritsisi häntä näissä tutkimuksissa tai paremminkin sanoen
-vakoiluissa.
-
-Nicole oli tosiaankin tehnyt kierroksensa, mutta hänen oli täytynyt
-jättää yksi salin ikkunaluukku auki, sillä sen puolittain irtautuneet
-saranat eivät sallineet sen kääntyä kiinni.
-
-Gilbert tiesi hyvin tämän seikan. Eikä hän ollutkaan, kuten olemme
-huomanneet, lähtenyt pois paikaltaan, sillä hän tiesi varmasti
-saavansa jatkaa havainnoltaan sitten, kun Legay olisi poistunut
-neidin luota.
-
-Havainnoltaan, sanoimme? Tämä sana tuntunee lukijasta ehkä hiukan
-epäselvältä. Mitä havaintoja saattoi Gilbert tehdä? Eikö hän tuntenut
-Taverneyn linnan joka kolkkaa, koska oli siellä kasvatettu? Ja eikö
-hän tuntenut henkilöitäkin, jotka siellä asuivat, kaikin puolin,
-koska hän oli nähnyt heidät joka päivä seitsemän-, kahdeksantoista
-vuotta?
-
-Asianlaita oli sellainen, että Gilbert aikoi tänä iltana tehdä
-muutakin kuin havainnoita. Hän ei pelkästään väijyskellyt, hän odotti.
-
-Kun Nicole oli lähtenyt salista Andréen luota, kun hän oli
-huolimattomasti miten sattui sulkenut ovet ja ikkunaluukut, meni hän
-vielä puutarhaan kävelemään ja näytti odottavan siellä jotakuta. Hän
-loi ympärilleen kaikkialle salaperäisiä silmäyksiä. Mutta kun hän oli
-jonkun aikaa tällä tavoin vakoillut, aivan samoin kuin Gilbertkin oli
-tehnyt ja aikoi vielä tehdä, päätti hän lähteä kamariinsa ja poistui.
-
-Gilbert oli seissyt liikkumatta erästä puuta vasten, selkä hiukan
-kumarassa, tuskin uskaltaen hengittää. Eikä hän ollut huomaamatta,
-kuten ymmärrämme, ainoaakaan Nicolen liikettä eikä kasvojen ilmettä.
-Mutta kun kamarineitsyt katosi ja Gilbert näki valon syttyvän
-hänen ullakkokamarinsa ikkunaan, niin hiipi hän varpaisillaan yli
-puutarhassa olevan aukeaman, tuli ikkunan alle ja kyyristyi sinne
-varjoon, odottamaan jotain, tietämättä ehkä, mitä odottikaan, ahmien
-silmillään Andréetä, joka istui huolettomana klaveerin ääressä.
-
-Juuri sillä hetkellä tuli Josef Balsamo saliin.
-
-Gilbert hätkähti hänet nähdessään. Ja hänen kiihkeä katseensa
-keskittyi nyt näihin kahteen henkilöön ja seurasi heitä koko äsken
-kerrotun kohtauksen ajan.
-
-Gilbert luuli näkevänsä Balsamon kiittelevän Andréen soitannollisia
-lahjoja, johon Andrée vastasi muka tavallisella kylmyydellään. Hän
-luuli, että Balsamo jatkoi hymyillen kohteliaisuuksiaan, että Andrée
-keskeytti soittonsa vastatakseen hänelle ja saadakseen vieraan
-poistumaan.
-
-Gilbert ihaili, miten kohteliaasti vieras poistui salista. Koko
-kohtauksesta, jonka Gilbert luuli ymmärtävänsä, ei hän itse asiassa
-ollut käsittänyt mitään, sillä todellisuudessa oli tuo näytös ollut
-pelkkää vaikenemista.
-
-Gilbert ei ollut voinut mitään kuulla, hän oli nähnyt ainoastaan
-huulten ja käsien liikkeitä. Kuinka olisi hän, niin hyvä havainnoiden
-tekijä kuin hän olikin, saattanut aavistaa mitään salaperäistä
-asiassa, joka näytti päältä katsoen aivan luonnolliselta?
-
-Balsamo poistui huoneesta. Gilbert ei enää ainoastaan katsellut, vaan
-oli vaipunut syvään ihailuun Andréen edessä, joka oli niin kaunis
-luonnollisessa ja herpautuneessa asennossaan. Sitten hän piankin
-kummakseen huomasi, että neito nukkui. -- Hän seisoi vielä jonkun
-minuutin tähän tapaan paikallaan, päästäkseen täyteen varmuuteen,
-että tuo Andréen liikkumattomuus oli tosiaan unta. Sitten hän tuli
-kai siitä vakuutetuksi, sillä hän nousi ylös, pidellen päätään kaksin
-käsin, ikäänkuin ihminen, joka pelkää aivojensa halkeavan niihin
-ryntäävistä ajatuksista. Viimein sanoi hän hetkellisen tahdonpuuskan
-tullen, joka muistutti suorastaan raivoa:
-
--- Oi, hänen kätensä! Painaa ainoastaan huuleni hänen käteensä!
-Mennään, Gilbert, mennään. Minä tahdon sen tehdä...
-
-Ja tämän sanottuaan ryntäsi hän haluaan totellen eteiseen ja tuli
-salin ovelle, joka aukesi äänettömästi hänelle niinkuin oli äsken
-auennut Balsamonkin tullessa.
-
-Mutta tuskin oli ovi auennut, tuskin oli hän nuoren tytön edessä,
-josta ei mikään nyt häntä erottanut, niin hän ymmärsi teon
-laadun, johon hän aikoi ryhtyä. Hän, Gilbert, arentimiehen ja
-talonpoikaisnaisen poika! Hän, joka oli niin arka, joskaan ei
-mieleltään nöyrä; joka oli ennen tuskin tohtinut kohottaa halvasta
-asemastaan silmiänsä tuota ylpeää ja halveksuvaa nuorta tyttöä kohti,
-hän aikoi nyt koskettaa huulillaan neidon hameen lievettä tai hänen
-sormiensa päitä. Tuon nukkuvan majesteetin, joka saattoi herätessään
-murskata hänet katseellaan. Tällaiset ajatukset haihduttivat kaikki
-huumaavat usvat, jotka olivat äsken sekoittaneet hänen järkensä
-ja vääntäneet hänen aivonsa nurin. Hän pysähtyi ja piteli kiinni
-ovenpielestä, sillä hänen jalkansa vapisivat niin ankarasti, että hän
-pelkäsi kaatuvansa.
-
-Mutta Andrée oli vaipunut niin syvään haaveeseen tai uneen, -- sillä
-Gilbert ei tiennyt vielä aivan varmaan, nukkuiko neiti vai oliko
-hän pelkästään mietteissään, -- ettei hän liikauttanutkaan itseään,
-vaikka hän olisi voinut kuulla Gilbertin sydämen sykinnänkin, jota
-tämä koetti turhaan rinnassaan masentaa. Gilbert seisoi hetken
-huohottaen paikallaan. Nuori tyttö ei hievahtanut.
-
-Hän oli niin kaunis, nojatessaan tuossa suloisesti päätänsä käteen,
-pitkät, jauhoittamattomat hiukset hajallaan hartioilla ja kaulaa
-kaartaen, niin kaunis, että Gilbertissä heräsi jälleen kauhun
-tukehuttama, mutta ei suinkaan sammunut liekki. Hänen päätänsä
-pyörrytti uusi huumaus; se oli kuin juopumusta ja hulluutta; hänen
-sydäntänsä kalvoi kuin ehdoton tarve saada koskea johonkin, joka
-Andréeta kosketti. Gilbert astui jälleen askeleen Andréeta kohti.
-
-Lattia natisi hänen epävarmain askeltensa alla ja sen kuuluessa
-nousi kylmä hiki nuorukaisen otsalle. Mutta Andrée ei näyttänyt sitä
-kuulevan.
-
--- Hän nukkuu, -- mutisi Gilbert. -- Oi, mikä onni, hän nukkuu!
-
-Mutta kolmen askeleen päässä pysähtyi Gilbert uudestaan; jokin seikka
-näytti häntä kauhistavan: se oli tuon kynttilän tavallisuudesta
-poikkeava valo, kun se heitti sammumaisillaan viimeisiä,
-loimahtelevia välähdyksiä huoneeseen, ennen pimenemistä.
-
-Muuten ei ääntä, ei hiiskausta koko talossa. La Brie-vanhus oli
-mennyt maata ja nukkui jo varmaan. Valo Nicolen ikkunasta oli
-sammunut.
-
--- Noh, -- sanoi Gilbert itsekseen.
-
-Ja hän lähestyi taas Andréeta.
-
-Merkillistä, lattia nauskui taas, mutta Andrée ei liikahtanut
-vieläkään.
-
-Gilbert kummasteli tätä outoa unta. Niin, hän melkein kauhistui sitä.
-
--- Hän nukkuu, -- toisti hän jälleen; hänen ajatuksensa oli pelkkää
-sellaista häilymistä, joka saa rakastuneen tai pelkurin ihmisen
-päätöksen usein parikymmentä kertaa minuutissa horjumaan. Ja pelkuri
-on jokainen, joka ei ole enää sydämensä herra. -- Hän nukkuu, oi
-Jumala, Jumala!
-
-Mutta keskellä näitä kuumeisia pelon ja toivon vaihteluita kulki
-Gilbert yhä eteenpäin ja tuli parin askeleen päähän Andréesta.
-Silloin joutui hän kuin lumouksen valtaan. Jos hän olisi tahtonutkin
-paeta, olisi hänen pakonsa nyt ollut mahdotonta. Jouduttuaan kerran
-vetovoiman piiriin, jonka keskustana tuo nuori tyttö oli, tunsi hän
-olevansa kuin sidottu, kahlittu, voitettu. Gilbert vaipui polvilleen
-maahan.
-
-Andrée oli yhä liikkumaton, mykkä. Hän oli aivan kuin kuvapatsas.
-Gilbert tarttui hänen hameensa helmaan ja suuteli sitä.
-
-Sitten kohotti hän päätään, hiljaa, hengähtämättä, tasaisin liikkein.
-Ja hänen silmänsä etsivät Andréen silmiä.
-
-Ne olivat aivan avoinna, mutta kuitenkaan ei Andrée nähnyt.
-
-Gilbert ei tiennyt, mitä ajatella. Tämä yllätys hänet aivan
-tyrmistytti. Hetken välkähti hänen päässään hirvittävä ajatus, että
-Andrée oli kuollut. Päästäkseen siitä selville, hän koetti ottaa
-neitoa kädestä; se käsi oli lämmin ja valtimo tykytti hiljaa. Mutta
-Andréen käsi lepäsi liikkumatta Gilbertin kädessä.
-
-Silloin sai Gilbert, varmaankin tuon käden hekkumallisen kosketuksen
-vaikutuksesta, kuvitelman, että Andrée näki ja tunsi, -- että hän oli
-aavistanut hänen mielettömän rakkautensa.
-
-Gilbertin soaistu sydän-parka luuli, että Andrée oli odottanut
-hänen tuloaan, että hänen vaikenemisensa oli myöntymystä, hänen
-liikkumattomuutensa taipuisuutta.
-
-Silloin nosti hän Andréen käden huulilleen ja painoi siihen pitkän ja
-kuumeisen suudelman.
-
-Yhtäkkiä Andrée vavahti, ja Gilbert tunsi, että hän työnsi häntä pois.
-
--- Voi, olen hukassa! -- mutisi hän hellittäen tytön käden ja lyöden
-otsansa lattiaan.
-
-Andrée nousi ylös, aivan kuin jokin joustin olisi hänet nostanut
-jaloilleen. Hän ei luonut edes silmiään maata kohti, jossa Gilbert
-mateli häpeän ja kauhun murskaamana, tuo Gilbert, jolla ei ollut edes
-voimaa rukoilla anteeksiantoa, sillä hän ei uskonut sitä saavansa.
-
-Mutta Andrée kulki Gilbertin ohitse pää pystyssä, kaula jäykästi
-ojennettuna, ikäänkuin jokin salainen voima olisi häntä vetänyt
-näkymätöntä päämaalia kohti. Hän sipaisi ohimennessään Gilbertin
-olkapäätä ja jatkoi kulkuaan pakollisin ja vaivaloisin askelin ovelle
-päin.
-
-Kun Gilbert näki hänen menevän, nousi hän toisen kätensä nojaan ja
-kääntyi hitaasti ja katsoi häntä hämmästynein silmin.
-
-Andrée asteli ovelle, avasi sen, meni eteisen läpi ja tuli portaitten
-juurelle.
-
-Gilbert seurasi hänen perästään kalpeana ja vavisten, polvillaan
-laahautuen.
-
-"Oh", ajatteli hän, "hän on niin loukkaantunut, ettei viitsi minulle
-edes puhua; hän menee paroonin luokse, hän kertoo hänelle minun
-häpeällisen hulluuteni, ja minut potkitaan talosta kuin renki!"
-
-Nuorukaisen pää meni aivan pyörälle, kun hän ajatteli, että hänen
-olisi luovuttava Taverneystä. Ettei hän saisi enää nähdä tuota
-olentoa, joka oli hänen silmiensä valo, rakkaampi hänelle kuin hänen
-oma henkensä. Epätoivo teki hänet rohkeaksi; hän ponnahti jaloilleen
-ja syöksyi Andréeta kohti.
-
--- Anteeksi, neiti, Jumalan tähden, anteeksi! -- mutisi hän.
-
-Andrée ei näyttänyt häntä kuulevan; hän asteli edelleen, mutta ei
-mennyt isänsä luokse.
-
-Gilbert henkäisi helpoituksesta.
-
-Andrée astui jalkansa portaitten ensimäiselle pykälälle, sitten
-toiselle.
-
--- Mutta, hyvä Jumala, hyvä Jumala, minnekä hän nyt menee? --
-mutisi Gilbert. -- Nämä portaathan eivät vie muualle kuin punaiseen
-huoneeseen, jossa vieras on, ja la Brien ullakkokamariin. Jos hän
-tahtoisi la Brietä, hän soittaisi... Hän siis menee...? Oh, se on
-mahdotonta, mahdotonta!
-
-Ja Gilbert puristi nyrkkiään raivosta vain ajatellessaankin, että
-Andrée saattaisi mennä Balsamon luo.
-
-Muukalaisen oven edessä Andrée pysähtyi.
-
-Kylmä hiki juoksi Gilbertin otsalta; hän takertui käsillään
-portaitten kaiteisiin, ettei putoaisi, -- hän oli näet noussut
-Andréen perästä. Kaikki, mitä hän näki, kaikki, mitä hän luuli jo
-aavistavansa, tuntui hänestä eriskummaiselta.
-
-Balsamon ovi oli raollaan; Andrée työnsi sen auki naputtamatta
-siihen. Valo, joka häilähti oven raosta, valaisi Andréen kasvoja,
-jotka olivat niin ylimykselliset ja puhtaat. Ja se kimmalteli
-kultaisin heijastuksin hänen silmissään, jotka olivat aivan auki.
-
-Keskellä huonetta saattoi Gilbert vilaukselta nähdä muukalaisen
-seisomassa paikallaan, lujasti tähtäävin silmin, otsa rypyssä ja
-toinen käsi käskevästi ojennettuna.
-
-Sitten ovi sulkeutui.
-
-Gilbert tunsi voimainsa pettävän. Hänen toinen kätensä herposi
-portaitten kaiteesta, toinen kohosi hänen polttavalle otsalleen.
-Hän alkoi kieppua kuin akselista irti päässyt pyörä ja putosi
-pökerryksissään alas ensimäisen porrasaskelman kylmälle
-kivilohkareelle, silmät yhä luotuina tuohon kirottuun oveen, joka
-oli ahmaissut sisäänsä koko hänen menneen unelmansa, hänen nykyisen
-onnensa, kaikki hänen tulevat toiveensa.
-
-
-
-
-9. Kaukonäkemys.
-
-
-Balsamo tuli nuoren tytön eteen, joka oli noussut suoraan hänen
-luokseen, harhautumatta kertaakaan matkallaan ja astellen lujana kuin
-kuvapatsas.
-
-Miten outo tämä ilmiö olisikaan ollut ehkä jostakusta muusta kuin
-Balsamosta, häntä se ei näyttänyt lainkaan hämmästyttävän.
-
--- Olen käskenyt teitä nukkumaan, -- sanoi hän; -- nukutteko te?
-
-Andrée huokasi, mutta ei vastannut.
-
-Balsamo lähestyi tyttöä ja valoi häneen uuden määrän magneettista
-fluidumia.[31]
-
--- Minä tahdon, että teidän on puhuttava, -- sanoi hän.
-
-Nuori tyttö vavahti.
-
--- Kuulitteko, mitä minä sanoin? -- kysyi muukalainen. Andrée teki
-myöntävän liikkeen.
-
--- Miksi ette sitten puhu?
-
-Andrée kosketti kädellä kurkkuaan ikäänkuin sanat eivät olisi
-päässeet nousemaan kuuluville.
-
--- Hyvä, istukaa tuohon, -- sanoi Balsamo.
-
-Hän otti nyt Andréeta samasta kädestä, jota Gilbert oli tytön
-huomaamatta suudellut. Ja tämä lyhyt kosketus toi Andréelle jälleen
-saman puistatuksen, jonka olemme nähneet hänen taannoin kokevan, kun
-täältä ylhäältä tuleva mahtava fluidumi oli häntä kohdannut.
-
-Nuori tyttö astui Balsamon taluttamana kolme askelta takaperin ja
-asettui nojatuoliin.
-
--- Näettekö te nyt? -- kysyi Balsamo.
-
-Andréen silmät levisivät ikäänkuin hän olisi tahtonut vetää niihin
-kaikki valon säteet, joita virtasi huoneeseen kahdesta palavasta
-kynttilästä.
-
--- En käskenyt teitä näkemään silmillänne, -- jatkoi Balsamo; --
-nähkää povella.
-
-Ja hän veti kirjattujen liiviensä alta teräspuikon ja asetti sen
-toisen pään nuoren tytön tykkivää rintaa vasten.
-
-Tyttö hypähti niinkuin tulinen rauta olisi tunkeutunut hänen
-ruumiiseensa aina sydämeen saakka; hänen silmänsä painuivat heti
-kiinni.
-
--- Jaha, hyvä, -- sanoi Balsamo, -- te alatte nähdä, eikö niin?
-
-Andrée nyökkäsi myöntävästi.
-
--- Ja te puhutte nyt?
-
--- Puhun -- vastasi Andrée.
-
-Mutta samalla painoi hän käden otsalleen niinkuin olisi tuntenut
-sanomatonta tuskaa.
-
--- Mikä teillä on? -- kysyi Balsamo.
-
--- Voi, minä kärsin.
-
--- Mistä te kärsitte?
-
--- Kun te pakotatte minut näkemään ja puhumaan. Balsamo nosti
-kätensä kaksi tai kolme kertaa Andréen otsan yläpuolelle ja näytti
-hajoittavan siitä joukon fluidumia, joka ikäänkuin uhkasi halkaista
-tytön otsan.
-
--- Kärsittekö vielä? -- kysyi Balsamo.
-
--- Vähemmän, -- vastasi neito.
-
--- Hyvä; katsokaa nyt, missä olette.
-
-Andréen silmät olivat yhä kiinni; mutta hänen kasvonsa synkistyivät
-ja ilmaisivat mitä suurinta hämmästystä.
-
--- Punaisessa huoneessa, -- mutisi hän.
-
--- Kenen kanssa?
-
--- Teidän kanssanne, -- jatkoi Andrée ja vavahti. -- Mikä teillä on?
-
--- Minua peloittaa, hävettää.
-
--- Kuinka? Emmekö ole sielunheimolaisia?
-
--- Kyllä?
-
--- Ettekö tiedä, etten vaatinut teitä tänne muuta kuin puhtaissa
-aikeissa?
-
--- Ah, kyllä, se on totta, -- vastasi Andrée.
-
--- Ja että teitä kunnioitan aivan kuin sisartani?
-
--- Niin, sen tiedän.
-
-Ja hänen kasvonsa kirkastuivat, mutta tulivat jälleen sameiksi.
-
--- Te ette sano minulle kaikkea, -- virkkoi Balsamo. -- Te ette anna
-minulle aivan täydellisesti anteeksi.
-
--- Se johtuu siitä, että vaikka ette aiokaan minulle mitään pahaa,
-aiotte ehkä muille.
-
--- Hyvin mahdollista, -- mutisi Balsamo; -- mutta älkää ajatelko
-sitä, -- lisäsi hän vaativalla äänellä.
-
-Andréen kasvot saivat tavallisen ilmeensä.
-
--- Nukkuvatko kaikki talossa?
-
--- En tiedä, -- vastasi tyttö.
-
--- Katsokaa sitten.
-
-Minnepäin tahdotte minun katsovan? Odottakaas. Sinne ensin, jossa on
-isänne. Missä hän tällä hetkellä on? Huoneessaan. -- Mitä hän tekee?
--- Hän on vuoteessa. -- Nukkuuko hän?
-
--- Ei, hän lukee.
-
--- Mitä hän lukee?
-
--- Yhtä noista huonoista kirjoista, joita hän tahtoo aina minua
-lukemaan.
-
--- Ja joita te ette lue?
-
--- En, -- vastasi Andrée.
-
--- Hyvä! siltä taholta olemme siis turvassa. Katsokaa myös Nicoleen
-päin, hänen huoneeseensa.
-
--- Hänen huoneessaan ei ole valoa.
-
--- Tarvitsetteko valoa sinne nähdäksenne?
-
--- En, jos te vaan käskette minua.
-
--- Teidän on nähtävä! Minä tahdon sitä.
-
--- Ah, minä näen hänet.
-
--- Niin?
-
--- Hän on vielä puolipukimissa; hän sysää hiljaa ovensa auki; hän
-menee alas portaita.
-
--- Hyvä, minne hän menee?
-
--- Hän pysähtyy pihaovelle; hän kätkeytyy sen taakse; hän väijyy
-jotakin, hän odottaa.
-
-Balsamo hymyili.
-
--- Teitäkö hän väijyy ja odottaa? -- kysyi hän.
-
--- Ei.
-
--- Hyvä, se on pääasia. Kun nuori tyttö on vapaa isänsä ja
-kamarineitsyensä silmälläpidosta, ei hänellä ole mitään pelon syytä,
-paitsi ehkä...
-
--- Ei, -- sanoi Andrée.
-
--- Ahaa, te vastaatte jo ajatukseeni?
-
--- Minä näen sen ajatuksen.
-
--- Siis te ette rakasta ketään?
-
--- Minäkö? -- sanoi Andrée halveksivasti...
-
--- Niin juuri, te; voisittehan rakastaa jotakuta, mikäli voin
-päättää. Luostarista ei poistuta vangittua elämää varten, ja
-sydämelle annetaan samalla kertaa vapaus kuin muullekin itselleen.
-
-Andrée pudisti päätään.
-
--- Minun sydämmeni on vapaa, -- sanoi hän surullisesti.
-
-Ja niin suuren puhtauden ja neitseellisen kainouden ilme kaunisti
-hänen kasvojaan, että Balsamo mutisi riemuissaan:
-
--- Lilja, silmäterä, kaukonäkijä!
-
-Ja hän pani kätensä ristiin ilosta ja kiitollisuudesta, ja kääntyi
-sitten taas Andréen puoleen:
-
--- Mutta ellette itse rakastakaan, -- jatkoi hän, -- niin kai joku
-teitä rakastaa?
-
--- En tiedä, -- vastasi tyttö leppoisasti.
-
--- Kuinka, ettekö tiedä? -- toisti Balsamo melkoisen jyrkästi. --
-Etsikää. Kun minä kysyn, minä vaadin vastausta.
-
-Ja hän kosketti toisen kerran teräspuikkonsa päällä tytön rintaa.
-
-Andrée vavahti uudestaan, mutta huomattavasti heikommasta tuskasta
-kuin äskeisellä kerralla.
-
--- Kyllä, kyllä, minä näen, -- sanoi hän; -- säälikää minua, sillä te
-surmaatte minut.
-
--- Mitä näette? -- kysyi Balsamo.
-
--- Oh, mutta sehän on mahdotonta, -- vastasi Andrée.
-
--- Niin, mitä näette?
-
--- Erään nuoren miehen, joka siitä saakka kuin tulin luostarista on
-seuraillut minua, pitänyt silmällä, ihaillut katseillaan, mutta aina
-salaa.
-
--- Mikä se nuori mies on?
-
--- En näe hänen kasvojaan, mutta hänen pukunsa on melkeinpä työmiehen?
-
--- Missä hän on?
-
--- Portaitten juurella; hän on tuskissaan, hän itkee. -- Minkätähden
-ette näe hänen kasvojaan?
-
--- Siksi, että hän on painanut ne käsiinsä.
-
--- Katsokaa käsien läpi.
-
-Andrée näytti ponnistavan nähdäkseen.
-
--- Gilbert! -- huudahti hän. -- Oh, sanoinhan, että se on mahdotonta!
-
-Ja miksi mahdotonta?
-
-Siksi että hän ei saisi uskaltaa rakastaa minua, -- vastasi tyttö,
-syvin halveksuminen kasvoillaan.
-
-Balsamo hymyili kuin kokenut mies, joka tietää, ettei löydy
-eroitusta, jonka yli rakkaus ei pääse, olipa tuo eroitus vaikka
-pohjaton kuilu.
-
--- Ja mitä hän tekee portaitten juurella?
-
--- Odottakaa, hän ottaa pois kädet kasvoiltaan, nousee ylös
-kaidepuusta pidellen, tulee ylös.
-
--- Minne hän tulee?
-
--- Tänne... se on turhaa, hän ei tohdi astua sisään.
-
--- Miksi hän ei tohdi astua sisään?
-
--- Siksi, että hän pelkää, -- sanoi Andrée halveksuvasti hymyillen.
-
--- Mutta hän kuuntelee kai?
-
--- Niin, hän painaa korvansa ovea vasten ja kuuntelee.
-
--- Se häiritsee teitä?
-
--- Kyllä, sillä hän voi kuulla, mitä minä puhun.
-
--- Onko hän sellainen, että käyttäisi sitä tietoaan väärin, teitäkin
-vastaan, jota hän rakastaa?
-
--- Kyllä, vihan ja mustasukkaisuuden puuskassa; niin, sellaisella
-hetkellä hän voi tehdä mitä tahansa.
-
--- Pääskäämme hänestä sitten, -- sanoi Balsamo. Ja hän meni kaikuvin
-askelin ovea kohti.
-
-Luultavasti ei suurimman rohkeuden hetki ollut Gilbertille vielä
-tullut, sillä kun hän kuuli Balsamon askeleet, niin hän peljästyi
-tulevansa yllätetyksi, kavahti kahtareisin portaiden kaiteelle ja
-antoi luisua alas saakka.
-
-Andrée huudahti säikähdyksestä.
-
--- Lakatkaa katsomasta sinne päin, -- sanoi Balsamo tullen jälleen
-Andréen luo. -- Tuollaiset lemmenasiat ovat liian vähäpätöisiä.
-Puhukaa minulle nyt parooni de Taverneystä, tahdotteko?
-
--- Minä tahdon kaiken, mitä te tahdotte, -- vastasi Andrée huokaisten.
-
--- Niin ollen, parooni on sangen köyhä?
-
--- Sangen köyhä.
-
--- Liian köyhä hankkiakseen teille mitään huvia?
-
--- Ei mitään.
-
--- Niinpä teillä on täällä linnassa ikävä?
-
--- Kiduttavan ikävä.
-
--- Te olette kunnianhimoinen, vai mitä?
-
--- En.
-
--- Te rakastatte isäänne?
-
--- Kyllä, -- vastasi nuori tyttö epäröiden.
-
--- Kuitenkin näytti illalla siltä kuin kätkisi jokin pilvi tuota
-tyttärellistä rakkautta? -- jatkoi Balsamo hymyillen.
-
--- Olen pahastunut hänelle siitä, että hän on tuhlannut koko
-äitini omaisuuden, joten poloisen Maison-Rougen täytyy kitua
-varusväki-upseerina: hän ei voi kunnialla kantaa sukumme nimeä.
-
--- Kuka Maison-Rouge on?
-
--- Veljeni Filip.
-
--- Miksi te mainitsette häntä nimellä Maison-Rouge?
-
--- Koska se on tai paremminkin oli ennen erään meidän linnamme nimi
-ja koska suvun vanhimmat pojat käyttivät sitä nimeä isän kuolemaan
-asti; silloin he vasta saivat nimen Taverney.
-
--- Ja te rakastatte veljeänne?
-
--- Oi, hartaasti.
-
--- Enemmän kuin mitään muuta?
-
--- Enemmän kuin mitään muuta.
-
--- Ja miksi rakastatte häntä niin suuresti, kun taas isäänne vähemmän?
-
--- Siksi, että hänellä on jalo sydän, hänellä, joka antaisi henkensä
-puolestani.
-
--- Kun taas isänne...?
-
-Andrée oli vaiti.
-
--- Te ette vastaa?
-
--- Minä en tahdo vastata.
-
-Ehkäpä Balsamo ei pitänyt sopivana pakottaa tyttöä tässä suhteessa
-tottelemaan. Tai ehkäpä tiesi hän jo paroonista kaikki, mitä hän
-tahtoi tietää.
-
--- Missä on tällä hetkellä ritari Maison-Rouge? Kysytte, missä Filip
-on?
-
--- Niin.
-
--- Hän on Strassburgissa varusväessä.
-
--- Näettekö hänet juuri nyt?
-
--- Missä?
-
--- Strassburgissa.
-
--- En häntä näe.
-
--- Tunnetteko tuon kaupungin?
-
--- En.
-
--- Mutta minä tunnen sen; etsitäänpä häntä yhdessä, tahdotteko?
-
--- Mielelläni.
-
--- Onko hän teatterissa?
-
--- Ei.
-
--- Onko hän Café de la Placessa toisten upserien kanssa?
-
--- Ei.
-
--- Onko hän mennyt jo kotiin huoneeseensa? Tahdon, että teidän on
-nähtävä veljenne huone.
-
--- Minä en näe mitään. Luulen ettei hän ole enää Strassburgissa.
-
--- Tunnetteko tiet siellä?
-
--- En.
-
--- Sillä ei väliä, minä ne tunnen; lähtekäämme matkaan. Onko hän
-Savernessä?
-
--- Ei.
-
--- Saarbrückenissä?
-
--- Ei.
-
--- Onko hän Nancyssä?
-
--- Odottakaa!
-
-Tyttö aprikoi; hänen sydämensä sykki haljetakseen.
-
--- Minä näen, näen hänet! -- sanoi hän riemastuen. -- Oi, rakas
-Filip, että sinut näin!
-
--- Mitä nyt?
-
--- Rakas Filip! -- jatkoi Andrée silmät ilosta loistaen.
-
--- Missä hän on?
-
--- Hän ratsastaa, kaupungissa, jonka tunnen hyvin.
-
--- Missä?
-
--- Nancyssä, Nancyssä, siellä, jossa olin luostarissa.
-
--- Oletteko varma, että se on hän?
-
--- Kyllä, kyllä, näen hänen kasvonsa selvästi soihtujen valossa.
-
--- Soihtujen? -- kysyi Balsamo hämmästyen. -- Miksi juuri soihtujen?
-
--- Hän ratsastaa kauniiden, kullattujen vaunujen vieressä. -- Ahaa,
--- virkkoi Balsamo, joka näytti ymmärtävän; -- ja kuka istuu noissa
-vaunuissa?
-
--- Eräs nuori nainen... Oi, kuinka hän on majesteettinen! Kuinka hän
-on viehättävä! Kuinka hän on kaunis! Ah, sepä merkillistä, tuntuu
-kuin olisin hänet jo ennen nähnyt. Ei, ei, minä erehdyin. Nicole se
-vaan on hänen näköisensä.
-
--- Nicole tämän nuoren naisen näköinen, tuon, joka on niin ylpeä,
-majesteettinen, kaunis?
-
--- Kyllä, mutta samalla tavoin kuin jasmiini muistuttaa liljaa.
-
--- Katsotaanpa, mitä tapahtuu siellä Nancyssä tällä hetkellä?
-
--- Nuori nainen kumartuu vaunun ovesta ulos ja viittaa Filipiä
-lähestymään: Filip tottelee, paljastaa kunnioittavasti päänsä.
-
--- Saatatteko kuulla, mitä he juttelevat?
-
--- Minä kuuntelen, -- sanoi Andrée keskeyttäen Balsamoa sellaisella
-liikkeellä kuin olisi tahtonut estää kaikki äänet itseään
-häiritsemästä.
-
--- Minä kuulen, kuulen, -- mutisi hän.
-
--- Mitä tuo nuori nainen sanoo?
-
--- Hän käskee Filipiä suloisesti hymyillen toimittamaan hevoset
-kulkemaan nopeammin. Hän sanoo, että saattueen on oltava valmis
-huomisaamuna jo kello kuusi, koska hän tahtoo pysähtyä päivällä --
-
--- Missä?
-
--- Sitä veljeni juuri kysyykin... Hyvä Jumala, tuo nainenhan tahtoo
-pysähtyä Taverneyssä! Hän tahtoo nähdä minun isäni. Oi, niin ylhäinen
-ruhtinatar aikoo levähtää näin köyhässä talossa... Mitä meidän on
-tehtävä, kun meillä ei ole pöytähopeita, tuskin liinaakaan?
-
--- Olkaa huoletta. Ne hankitaan.
-
--- Oi, tuhannet kiitokset!
-
-Ja tyttö, joka oli noussut puolittain istuimeltaan, vaipui siihen
-takaisin huokaisten syvään.
-
-Balsamo lähestyi heti häntä ja muuttaen magneettisilla sivellyksillä
-sähkövirtojen suuntaa hän antoi nyt unen rauhan tuolle kauniille
-olennolle, jonka ruumis hervahti uupuneena vinoon, tuolle raskaalle
-päälle, joka vaipui tytön läähättävää rintaa vastaan.
-
-Andrée näytti nauttivan syvää, virkistävää lepoa.
-
--- Kokoa voimia, -- sanoi Balsamo hänelle, katsoen häntä synkeän
-hurmauksen vallassa; -- kohta tarvitsen koko kaukonäköisyyttäsi.
-Oi tiede, -- jatkoi hän äänellä, joka ilmaisi kaikkein hartainta
-haltioitumista, -- sinä yksinäsi et petä! Sinulle yksinäsi on ihmisen
-siis uhrattava kaikki! Tämä nainen on ylen kaunis, oi Jumalani! Hän
-on puhdas kuin enkeli, ja sinä tiedät sen, sinä, joka olet luonut
-enkelit ja naiset. Mutta mitä merkitsee minulle tällä hetkellä tämä
-kauneus, tämä viattomuus? Pelkkää tiedon saantia, tiedon, jonka
-ainoastaan kauneus ja puhtaus voivat minulle antaa. Kuolkoon ihminen,
-niin kaunis, niin puhdas, niin viaton kuin hän onkin, kunhan vaan
-hänen suunsa puhuu! Kadotkoot kaikki maailman hyvyydet, rakkaus,
-intohimot, kiihko, kunhan vain voin aina kulkea varmoin askelin
-valaistua tietä! Ja nyt, nuori neito, kun muutamat unen sekunnit
-ovat tahdostani antaneet sinulle yhtä paljon voimia kuin jos olisit
-nukkunut kaksikymmentä vuotta, herää nyt taas. Tai paremminkin: vaivu
-jälleen kaukonäkeväiseen uneen! Minä tarvitsen vielä sanojasi; mutta
-tällä kertaa sinä puhut minua varten.
-
-Ja Balsamo ojensi uudestaan kätensä Andréeta kohti ja pakotti hänet
-jälleen suoristautumaan kaikkivoivalla magneettisella virralla.
-
-Kun hän sitten näki hänet valmiiksi ja alistetuksi, otti hän
-taskukirjastaan nelinkerroin käännetyn paperin, johon oli suljettu
-tukku mustia hiuskiharoita, lämpöisen hohtavia. Hajuvedet, joilla
-kiharat olivat kostutetut, olivat tehneet paperin läpikuultavaksi.
-
-Balsamo pani nyt kiharat Andréen käteen.
-
--- Katsokaa, -- vaati hän.
-
--- Oi, vieläkö! -- huudahti tyttö tuskallisesti. -- Oi, ei, ei;
-antakaa minun olla, se niin koskee. -- Hyvä Jumala, äsken minun oli
-niin hyvä.
-
--- Teidän on nähtävä, -- vastasi Balsamo ja asetti teräspuikkonsa
-pään tytön rintaa vasten.
-
-Andrée väänteli käsiään; hän koetti päästä tuon kokeentekijän
-hirmuvallasta. Vaahto nousi hänen huulilleen aivan kuin ennen muinoin
-pyhällä kolmijalalla istuvan Pyythian.
-
--- Oh, minä näen, näen! -- huudahti hän epätoivoisesti tahtonsa
-menettäneenä.
-
--- Mitä näette?
-
--- Naisen.
-
--- Hyvä, -- mutisi Balsamo hurjan riemuisena; -- eipä tiede ole tyhjä
-sana niinkuin hyve! Mesmer on voittanut Brutuksen. Kuvailkaa minulle,
-minkälainen se nainen on, että tiedän, näittekö oikein.
-
--- Tummaverinen, kookas, siniset silmät, musta tukka, jäntevät kädet.
-
--- Mitä hän tekee?
-
--- Hän kiitää, häntä vie oiva hevonen, vaahdossa kylpien.
-
--- Minne päin hän menee?
-
--- Tuonne, tuonne, -- vastasi neito osoittaen länteen päin.
-
--- Tietä pitkin?
-
--- Niin.
-
--- Châlonsiin vievää?
-
--- Niin.
-
--- Hyvä, -- sanoi Balsamo; -- hän menee tietä, jota minäkin
-matkustan. Hän aikoo Parisiin, jonne minäkin aion. Hyvä on; minä
-löydän hänet Pariisista. Levätkää nyt, -- sanoi hän Andréelle, ottaen
-pois suortuvan, jota neito ei ollut päästänyt kädestään.
-
-Andréen kädet hervahtivat liikkumattomina alas.
-
--- Palatkaa nyt klaveerin ääreen, -- sanoi Balsamo. Andrée koetti
-lähteä ovea kohti; mutta hänen jalkojaan herpasi hirveä väsymys
-eivätkä ne tahtoneet häntä kantaa. Hän hoippui.
-
--- Ottakaa voimaa ja jatkakaa kulkuanne, -- virkkoi Balsamo kietoen
-Andréen uuteen fluidumin virtaan.
-
-Andrée oli kuin jaloluontoinen juoksija, joka ponnistaa viimeisetkin
-voimansa täyttääkseen herransa tahdon, vaikka se olisi kuinka armoton.
-
-Hän kulki edelleen.
-
-Balsamo avasi huoneensa oven, ja Andrée meni verkalleen portaita
-alas, yhä unessa.
-
-
-
-
-10.
-
-Nicole Legay.
-
-
-Gilbert oli kärsinyt koko ajan, jonka Balsamo kuulusteli Andréeta,
-kuvaamatonta tuskaa.
-
-Hän oli kyyristynyt portaiden seinän juureen, koska hän ei uskaltanut
-enää nousta ylös ovelle kuuntelemaan, mitä punaisessa huoneessa
-puhuttiin. Ja siellä oli hän vihdoin joutunut sellaiseen epätoivoon,
-että sen olisi saattanut purkaa ainoastaan äkillinen räjähdys, mikä
-olisi ollut enimmin niin kiihkeän luonteen mukaista kuin Gilbertillä
-oli.
-
-Tätä epätoivoa kiihdytti vielä hänen oman heikkoutensa ja halpuutensa
-tunne. Balsamo ei tosin ollut muuta kuin ihminen; sillä Gilbert,
-vapaa-ajattelijan ja filosoofin alku, ei liioin uskonut noitiin.
-Mutta tuo ihminen oli voimakas ja Gilbert heikko; tuo ihminen oli
-rohkea, Gilbert ei vielä. Parikymmentä kertaa nousi Gilbert kyyrystä
-mennäkseen ylös portaita ja aikoen tarpeen vaatiessa käydä paroonin
-kimppuun. Yhtä monta kertaa hänen vapisevat jalkansa pettivät ja hän
-vaipui takaisin polvilleen.
-
-Silloin pälkähti hänen päähänsä noutaa tikapuut, joita la Brie,
-joka oli samalla kertaa kokki, kamaripalvelija ja puutarhuri,
-käytti sitoessaan seinänvieressä kasvavia jasmiineja ja kuusamoita
-säleikköön. Jos hän asettaisi ne pystyyn portaitten parvea vasten ja
-kiipeäisi ylös niiden päähän, kuulisi hän jok'ainoan hiiskauksen,
-halutessaan niin palavasti päästä salaisuuden perille.
-
-Hän meni niin ollen eteiseen ja sieltä pihalle ja juoksi
-seinänvierelle, paikalle, josta hän tiesi löytävänsä tikapuut
-maasta. Mutta kun hän kumartui niitä ottamaan, oli hän kuulevinaan
-läheisyydestään, rakennuksen puolelta, jotain kahinaa. Hän käännähti.
-
-Silloin hänen pimeässä suurina tähystävät silmänsä olivat näkevinään
-jonkun ihmisen muotoisen hahmon kulkevan avatun oven mustasta
-aukosta, mutta niin nopeasti ja äänettömästi, että se näytti
-paremminkin aaveelta kuin ihmiseltä.
-
-Hän pudotti tikapuut takaisin ja läksi sykkivin sydämin eteiseen päin.
-
-Eräiden luonteiden mielikuvitus on perinjuurin taikauskoista, mutta
-tavallisesti samalla kertaa rikkaampaa ja helpommin syttyvää kuin
-muiden. Sellaiset luonteet hyväksyvät vähemmän mielellään järjen kuin
-mielikuvituksen; heistä on luonnollinen liian arkipäiväistä, sillä
-heidän vaistonsa vetää heitä mahdottoman, puoleen tai ainakin kaikkea
-kuviteltua kohti. Sentähden he ihastuvat silmittömästi kauniiseen,
-synkkään metsään, koska sen tummain latvain alla mahtaa asua
-kummituksia tai haltijoita. Muinaisajan kansat, jotka olivat niin
-suuria runoilijoita, unelmoivat keskellä päivää tällaisista ihmeistä.
-Mutta kun heidän kirkas aurinkonsa, tulisen valon ahjo, josta me emme
-ole saaneet muuta kuin niin sanoaksemme kopiokuvan, -- kun heidän
-aurinkonsa, sanomme, ei suvaitse käsitettä kummitus tai aave, niin he
-kuvittelevat itselleen nauravia metsän- ja vedenneitoja.
-
-Gilbert oli syntyisin sumuisesta maasta, jossa ajatukset ovat sitäkin
-synkempiä, ja luuli nähneensä näyn. Hänen mieleensä johtui nyt,
-vaikka hän olikin epäuskoinen, mitä Balsamon mukana ollut nainen
-oli hänelle sanonut lähtiessään ratsastamaan pakoon. Eikö noita
-ollut voinut manata esiin jonkun aaveen, tuo mies, jolla oli mahti
-johdattaa pahaan itse puhtaudenenkelikin?
-
-Mutta Gilbertillä oli toinenkin ominaisuus, joka oli tuloksiltaan
-vieläkin kiduttavampi kuin tämä nyt mainittu: se oli järjellinen
-harkinta. Hän kutsui nyt avukseen kaikki vapaa-ajattelijain
-todistukset aaveita vastaan, ja hänen "Filosoofisesta sanakirjasta"
-lukemansa kirjoitus _Kummitus_ antoi hänelle jälleen rohkeutta, mutta
-tuotti hänelle samalla suuremman, joskin paremmin perustellun pelon.
-
-Jos hän tosiaan oli jonkun nähnyt, täytyi nähdyn olla elävä ihminen.
-Ja ennen kaikkea ihminen, jolla olivat omat syynsä häntä tällä
-tavalla urkkia.
-
-Pelko johti hänen mieleensä parooni de Taverneyn; mutta hänen
-omatuntonsa kuiskasi hänelle erään toisen nimen.
-
-Hän vilkaisi paviljonki-rakennuksen toiseen kerrokseen. Olemme jo
-sanoneet, että valo oli siellä sammutettu Nicolen huoneesta ja ettei
-hänen ikkunaruuduistaan näkynyt pilkahdustakaan.
-
-Ei hiiskausta, ei pienintä ääntä, ei valoa koko rakennuksessa
-paitsi vieraan huoneessa. Gilbert katseli ympärilleen ja kuunteli.
-Mutta kun hän ei nyt nähnyt eikä kuullut mitään, otti hän jälleen
-tikapuunsa, tälläkertaa varmasti vakuutettuna, että hänen silmänsä
-olivat pettäneet. Voihan se olla luonnollista, sillä olihan hän
-tilassa, jolloin sydän lyö liian kiivaasti, ja hän arveli, että
-tuo näky mahtoi olla ainoastaan keskeytys näkötoiminnassa, kuten
-sitä teknillisesti voitaisiin nimittää, eikä suinkaan sen toiminnan
-säännöllinen tulos.
-
-Kun hän oli asettanut tikapuut seinää vastaan ja nosti jalkansa
-niiden ensimäiselle kapulalle, aukesi ja sulkeutui Balsamon ovi. Hän
-oli päästänyt ulos Andréen, joka laskeutui nyt alas portaita, ilman
-kynttilää ja äänettömästi kuin häntä olisi opastanut ja tukenut
-yliluonnollinen voima.
-
-Andrée tuli sillä tavoin portaitten juurelle ja kulki aivan Gilbertin
-ohitse, niin että hänen vaatteensa sipaisivat häntä, joka piili
-pimeässä, ja jatkoi matkaansa.
-
-Kun parooni de Taverney oli jo unessa, la Brie mennyt maata, Nicole
-toisessa siipirakennuksessa ja Balsamon ovi suljettuna, niin saattoi
-Gilbert olla varma, ettei hän tulisi yllätetyksi. Gilbert taisteli
-rajusti itseään vastaan, mutta seurasi sitten Andréeta, astuen samaan
-tahtiin kuin hän.
-
-Andrée meni eteisen läpi ja sisään salin ovesta. Gilbert seurasi
-häntä tuska sydämessä. Mutta vaikka ovi jäi auki, hän pysähtyi
-kuitenkin. Andrée meni ja istahti tuolille klaveerin ääreen, jonka
-kannella kynttilä yhä paloi.
-
-Gilbert repi rintaansa koukistunein kynsin. Tällä samalla paikalla
-oli hän puoli tuntia sitten suudellut tuon naisen hameenhelmaa ja
-kättä, eikä neito ollut silloin suuttunut. Juuri täällä oli hän niin
-paljon toivonut, oli ollut niin onnellinen.
-
-Epäilemättäkin johtui tuo nuoren tytön suvaitsevaisuus jostakin
-hänessä syvällä piilevästä turmeltuneisuudesta; sellaisista
-tapauksista oli Gilbert lukenut eräissä romaaneissa, jotka
-olivat enemmistönä paroonin kirjastossa. Tai johtui se jostakin
-aistipetoksesta, jonka tapaisia hän oli nähnyt seliteltävän eräissä
-fysioloogisissa tutkimuksissa.
-
-"No niin", tuumi hän kahden vaiheella, kumpi näistä käsityksistä
-olisi oikea, "jos asianlaita on siten, nautin minä niinkuin muutkin
-tuosta turmeluksesta tai käytän hyväkseni hänen aistipetostaan,
-kun se tarjoutuu. Ja koska enkeli heittää tuulten revittäväksi
-puhtaudenvaatteensa, niin minäkin tahdon tilkun hänen siveydestään."
-
-Gilbert oli tällä kertaa tehnyt lopullisen päätöksensä ja hän aikoi
-rynnätä saliin. Mutta juuri kun hän oli astumassa kynnyksen yli,
-ilmestyi pimeydestä käsi, joka tarttui lujasti häntä käsivarteen.
-
-Gilbert kääntyi kauhistuneena ja hänestä tuntui kuin olisi sydän
-ollut halkaista hänen rintansa.
-
--- Ah, jokos sain sinut kiinni, hävytön! -- sähähti hänelle korvaan
-vihastunut ääni. -- Koetapas vielä kieltää, ettet käy kohtauksissa
-hänen kanssaan, koetapas kieltää, ettet rakasta häntä...
-
-Gilbertillä ei ollut voimaa edes pudistaa kättään päästääkseen sitä
-irti pitimistä.
-
-Ja kuitenkaan eivät ne pitimet olleet niin lujat, ettei hän olisi
-jaksanut niitä rikkoa. Se ruuvipihti oli ainoastaan nuoren tytön
-käsi. Nicole Legay se vaan oli Gilbertin kammitsoinut.
-
-No niin, mitä nyt siinä taas tahdot? -- kysyi Gilbert aivan hiljaa,
-mutta kärsimättömänä.
-
-Ah, haluatko, että sanon sen täyttä suuta, siltä tuntuu? -- virkkoi
-Nicole kovalla äänellä.
-
-Ei, ei, haluan päinvastoin, että olet hiljaa, -- vastasi Gilbert
-kiristäen hampaitaan ja vetäen Nicolea muassaan eteiseen.
-
--- Hyvä, tule sitten kanssani.
-
-Tätä juuri Gilbert toivoikin, sillä Nicolen kanssa poistuessaan hän
-pääsisi Andréesta loitommalle.
-
--- Olkoon menneeksi, minä tulen, -- sanoi hän.
-
-Hän läksi todellakin Nicolen perästä, joka vei hänet piharuohikolle
-ja veti oven mennessään kiinni.
-
--- Mutta, -- sanoi Gilbert, -- neiti Andrée lähtee makuukamariinsa,
-hän kutsuu ehkä sinua avukseen asettuessaan levolle, etkä sinä ole
-silloin saapuvilla.
-
--- Jos luulet, että minä tällä hetkellä siitä välitän, niin erehdytpä
-suuresti. Minä viis siitä, kutsui hän minua tai oli kutsumatta! Minun
-täytyy saada puhua sinun kanssasi.
-
--- Voisit, Nicole, jättää huomiseen asian, jota sinulla on minulle;
-neiti on ankara, senhän tiedät.
-
--- Ohoo, kylläpä hänen kelpaa nyt olla ankara, ja varsinkin minua
-kohtaan!
-
--- Nicole, minä lupaan sinulle, että huomenna...
-
--- Sinä lupaat! Ne ovat koreita, nuo sinun lupauksesi, ja kannattaa
-niihin luottaa! Etkö sinä luvannut minulle odottaa minua tänään kello
-kuusi Maison-Rougen puolella? Missä sinä olit siihen aikaan? Aivan
-toisella taholla, sillä sinähän toit sieltä tänne tuon matkustajan.
-Sinun lupauksesi, niille annan tällä kertaa yhtä vähän arvoa kuin
-Annonciade-luostarin rippi-isän sanoille, joka oli vannonut pitävänsä
-rippitunnustuksemme salassa, mutta menikin kielimään kaikki syntimme
-luostarin johtajattarelle.
-
--- Nicole, muista, että sinut ajetaan pois palveluksesta, jos
-huomataan...
-
--- Ja sinua ei kai ajeta, sinua, neitiin rakastunutta? Ei, sitä herra
-parooni tietysti ujostelee tekemästä.
-
--- Minua ei ole mitään syytä ajaa pois, -- vastasi Gilbert koettaen
-itseään puolustaa.
-
--- Tietysti! Parooni on kai antanut sinulle luvan kosiskella
-hänen tytärtään? Enpä tiennyt, että hän on sellainen filosoofi ja
-valistusmies.
-
-Gilbert olisi saattanut yhdellä ainoalla sanalla Nicolelle todistaa,
-että jos hän itse olikin syyllinen, ei Andrée puolestaan ollut
-vähimmässäkään määrässä hänen kanssarikollisensa. Hänen ei olisi
-tarvinnut muuta kuin kertoa Nicolelle, mitä hän tänä yönä oli
-nähnyt, ja niin uskomattomalta kuin asia tuntuikin, olisi Nicole
-sen luonnollisesti uskonut, sillä sellainen kaunis käsitys naisilla
-yleensä on toisistaan. Mutta syvempi harkinta sai estetyksi
-nuorukaisen tekemästä tätä paljastusta. Andréeta koskeva salaisuus
-oli niitä, joista miehellä voi olla hyötyä, halusipa hän sitten
-rakkautta tai muita, aineellisempia ja varmempia aarteita.
-
-Gilbertin himoitsema aarre oli rakkaus. Hän punnitsi Nicolen vihan
-vähemmän vaaralliseksi kuin Andréen omistaminen oli toivottavaa. Ja
-hän valitsi heti noista kahdesta toisen eikä puhunut mitään koko
-öisestä seikkailusta.
-
--- No, koska sinä välttämättä tahdot, niin selvittäkäämme välimme, --
-sanoi Gilbert.
-
--- Oh, se on pian tehty, -- huudahti Nicole, jonka luonne oli aivan
-päinvastainen kuin Gilbertin eikä sallinut hänen koskaan vallita
-hetkellisiä tunteitaan. -- Mutta sinä olet oikeassa, täällä pihalla
-on epämukavaa; mennään minun kamariini.
-
--- Sinun kamariisi! -- huudahti Gilbert kauhistuneena; -- mahdotonta.
-
--- Miksikä niin?
-
--- Me menemme tahallamme paikkaan, jossa meidät yllätetään.
-
--- Joutavia! -- vastasi hän hymyillen halveksuvasti. -- Kuka
-meidät yllättäisi? Neitikö? Kyllä maar, hän mahtaa tosiaan olla
-mustasukkainen moisesta hienosta herrasta. Ikävä kyllä hänelle,
-ihmisiä, joiden asiat tiedetään, ei meidän tarvitse peljätä. Ah,
-Andrée-neiti mustasukkainen Nicolelle! Sitä kunniaa en luullut
-koskaan saavani!
-
-Ja nauru, väkinäinen ja hirveä kuin myrskyn ulvahdus, peljästytti
-nyt Gilbertiä paljoa enemmän kuin mitkään sättimiset tai uhkaukset
-olisivat tehneet.
-
--- Minä en suinkaan pelkää neitiä, Nicole, vaan pelkään sinun
-kohtaloasi.
-
--- Niin, se on totta, sinä olet aina sanonut minulle, ettei
-sellaisessa ole mitään pahaa, josta ei tule julkista häpeäjuttua.
-Filosoofit saattavat joskus olla jesuiittoja. Muuten sanoi
-Annonciade-luostarin rippi-isäkin jo samaa kuin sinä, ja hän sanoi
-sen minulle ennenkuin sinä. Siksi kai sinä käyt kohtauksissa neidin
-kanssa öiseen aikaan. Joutavia, riittää jo tuollaiset syyt... Tule
-kamariini, minä tahdon niin.
-
--- Nicole, -- alkoi Gilbert hammasta purren.
-
--- Niin, -- virkkoi tyttö, -- entä sitten?...
-
--- Varo itseäsi!
-
-Ja Gilbert teki uhkaavan liikkeen.
-
--- Oh, minä en pelkää; sinä olet lyönyt minua jo kerran ennenkin,
-mutta siksi, että olit silloin mustasukkainen. Sinä rakastit minua
-siihen aikaan. Se oli viikko lempikuukautemme loputtua, ja minä
-annoin lyödä itseäni. Mutta nyt minä en enää anna. En, en, en,
-sillä sinä et minua enää rakasta. Ja nyt olen minä vuorostani
-mustasukkainen.
-
--- Ja mitä sinä aiot tehdä? -- kysyi Gilbert tarttuen tytön
-ranteeseen.
-
--- Oh, minä huudan niin kovasti, että neiti tulee ja kysyy sinulta,
-millä oikeudella sinä annat Nicolelle samaa, jota sinä et saa antaa
-enää nykyään muille kuin hänelle. Päästä siis irti, neuvon sinua.
-
-Gilbert päästi Nicolen käden. Sitten otti hän tikapuut, veti niitä
-varovasti perässään ja pystytti ne paviljonki-rakennuksen seinää
-vastaan sillä tavoin, ette ne osuivat Nicolen ikkunaan.
-
--- Katso, miten kohtalo on muuttuvainen, -- sanoi Nicole; --
-tikapuut, joita aiottiin luultavasti käyttää neidin huoneeseen
-noustessa, ovat nyt sievästi tarpeen laskeuduttaessa Nicolen
-ullakkokamarista. Miten se maistuu itserakkaudestani hyvältä!
-
-Nicole tunsi nyt olevansa voimakkaampi; sentähden hän kiiruhti
-hätiköivästi riemuaan ilmaisemaan, kuten naiset aina, naiset, jotka
-saavat sitten kalliisti maksaa ensimäisen liian aikaiseen julistetun
-voittonsa, elleivät tosiaan ole voimakkaampia hyvässä tai pahassa.
-
-Gilbert tunsi asemansa tukaluuden; niin ollen mietti hän nuorta
-tyttöä seuratessaan valmiiksi kaikki keinonsa sen taistelun varalta,
-johon hän varustautui.
-
-Ja varovaisena miehenä hän tahtoi ensinnäkin olla varma kahdesta
-seuraavasta seikasta.
-
-Ensimäinen niistä oli seikka, jonka hän nyt näki neiti de Taverneyn
-ikkunan alitse kulkiessaan, nimittäin, että neiti oli yhä salissa.
-
-Toinen jälleen, josta hän otti selvän Nicolen kamariin tullessaan,
-oli, että hän saattoi niskojaan taittamatta päästä ikkunasta
-tarvittaessa tikapuiden ensimäiselle kapulalle ja siitä luisua
-helposti alas maahan.
-
-Nicolen kamari ei koruttomuudessaan ollut suuresti muista rakennuksen
-huoneista eroava.
-
-Se oli ullakkokamari, jonka seinät olivat peitetyt harmaalla,
-vihreäkuvioisella paperilla. Telttasänky ja suuri kurjenmiekkakukka,
-joka oli asetettu ikkuna-aukon ääreen, olivat sen ainoat huonekalut.
-Näiden lisäksi oli Andrée lainannut Nicolelle valtavan suuren
-vaatteensäilytys-lippaan, jota kamarineitsyt käytti samalla kaappina
-ja pöytänä.
-
-Nicole istahti sängynreunalle, Gilbert tuon lippaan kulmalle.
-
-Nicole oli rauhoittunut portaita ylös noustessaan. Hän tunsi nyt,
-kun hän vallitsi tunteitaan, olevansa voimakas. Gilbert sitävastoin,
-joka vapisi yhä entisistäkin tunteenpuuskista, ei voinut saavuttaa
-kylmäverisyyttään. Ja hän tunsi vihan paisuvan itsessään sikäli kuin
-se nyt tytössä, hänen tahtonsa hillitsemänä, näköjään sammui.
-
-Syntyi hetken hiljaisuus, jonka aikana Nicole tähysteli Gilbertiä
-palavin ja harmistunein silmin.
-
--- No niin, -- sanoi hän, -- sinä siis rakastat neitiä ja petät minua?
-
--- Kuka sinulle on sanonut, että minä rakastan neitiä? -- vastasi
-Gilbert.
-
--- Hyh, siunatkoon, sinullahan on kohtauksia hänen kanssaan.
-
--- Kuka sinulle on sanonut, että minulla on kohtauksia hänen kanssaan?
-
--- Kenenkä muun kanssa sinulla sitten oli asioita paviljongissa?
-Noidanko?
-
-Ehkäpä. Tiedäthän, että minä olen kunnianhimoinen. Sano paremmin:
-kateellinen. -- Se on sama sana tulkittuna hyvään tai pahaan suuntaan.
-
--- Älkäämme muuttako puhetta asioista kiistelyksi sanoista. Sinä et
-rakasta minua enää, eikö niin?
-
--- Kyllä, minä rakastan sinua yhä.
-
--- Miksi sinä sitten karttelet minua?
-
--- Siksi, että milloin minut tapaat, sinä haastat riitaa.
-
--- Juuri niin, minä haastan riitaa siksi, että me emme enää tapaa
-toisiamme muuta kuin vilaukselta.
-
--- Minä olen aina ollut erakko ja hakenut yksinäisyyttä, senhän
-tiedät.
-
--- Kyllä, ja siihen yksinäisyyteen kavutaan tikapuilla...
-
-Kiitoksia, siitä en ennen tiennyt!
-
-Gilbert oli tässä ensimäisessä kohdassa joutunut tappiolle.
-
--- Kas niin, ole nyt suora, jos voit sitä olla, Gilbert, ja tunnusta,
-että sinä et minua enää rakasta tai että sinä rakastat meitä
-kumpaakin yhtaikaa.
-
--- No hyvä, jos asia olisi niin, -- sanoi Gilbert, -- mitä siitä
-sanoisit?
-
--- Sanoisin, että se on eriskummaista ja luonnotonta.
-
--- Eipä suinkaan, vaan erehdys.
-
--- Sinun sydämesi erehdys.
-
--- Ei, vaan meidän yhteiskuntamme. Löytyy maita, joissa jokaisella
-miehellä on seitsemän, kahdeksan vaimoa, senhän tiedät.
-
--- Niissä eivät ihmiset ole kristittyjä, -- vastasi Nicole
-kärsimättömästi.
-
--- He ovat filosoofeja, -- lausui Gilbert ylpeästi.
-
--- Ohoo, herra filosoofi, sinusta olisi siis hyvä; jos minä tekisin
-niinkuin sinä, ottaisin itselleni vielä toisen rakastajan?
-
--- Minä en tekisi sinulle vääryyttä enkä olisi sinulle tyrannillinen,
-minä en tahtoisi harjoittaa väkivaltaa sydämesi tunteita kohtaan...
-Pyhä vapaus ilmenee varsinkin vapaan valinnan kunnioituksessa... Ota
-uusi mielitietty, Nicole; minä en pakottaisi sinua uskollisuuteen,
-jos se ei minun mielestäni olisi luonnollista.
-
--- Ah, -- huudahti Nicole, -- nyt näet, että sinä et rakasta minua!
-
-Väittely oli Gilbertin vahva puoli, ei silti, että hänellä olisi
-ollut taito tehdä varmoja johtopäätöksiä, vaan siksi, että hän osasi
-sinkauttaa paradokseja. Sitäpaitsi oli hänellä toki enemmän tietoja
-kuin Nicolella, vaikka hänellä itselläänkin niitä oli vähän...
-Nicole ei ollut lukenut muuta kuin sellaista, mikä tuntui hänestä
-huvittavalta. Gilbert oli lukenut paitsi sellaista, mikä tuntui
-hänestä huvittavalta, myöskin muuta, joka oli hänestä hyödyllistä.
-
-Gilbert alkoi siis väittelyssä saavuttaa jälleen kylmäverisyyttä, kun
-se taas Nicolelta väheni.
-
--- Onko sinulla hyvä muisti, herra filosoofi? -- kysyi Nicole
-ivallisesti hymyillen.
-
--- Jonkun kerran, -- vastasi Gilbert.
-
--- Muistatko, mitä sanoit minulle silloin, kun minä tulin
-Annonciade-luostarista neidin kanssa viisi kuukautta sitten?
-
--- En; mutta voithan muistuttaa sitä mieleeni.
-
--- Sinä sanoit minulle: "Minä olen köyhä." Sen sinä teit sinä
-päivänä, jolloin meillä oli yhdessä luettavana _Tanzai_ tuolla
-eräässä holvissa vanhan linnan raunioilla.
-
--- Hyvä, jatkahan.
-
--- Sinä vapisit aikalailla sinä päivänä.
-
--- Hyvin mahdollista, minä olen luonnostani arka, mutta minä teen
-kaiken voitavani korjatakseni itsessäni tuon vian niinkuin muutkin.
-
--- Ja kun sinä olet korjannut kaikki vikasi, -- sutkautti Nicole
-nauraen, -- niin sinä olet täysi mestari.
-
--- Olen ainakin voimakas, sillä viisaus on voima.
-
--- Mistä sinä olet tuon lukenut, sanopas?
-
--- Kuuluuko se sinuun? Puhuhan vaan, mitä minä sanoin sinulle siellä
-holvin alla.
-
-Nicole tunsi, että vahva pohja katosi yhä enemmän hänen jalkainsa
-alta.
-
--- No niin, sinä sanoit minulle: "Minä olen köyhä, Nicole, kukaan ei
-minua rakasta. Kukaan ei tiedä, mitä minulla on tuolla!" Ja sinä löit
-rintaasi sydämen kohdalle.
-
--- Sinä erehdyt, Nicole. Jos minä johonkin löin sitä sanoessani,
-niin enpä kai lyönyt sydämeen, vaan varmaankin päähäni. Sydän ei
-ole mitään muuta kuin puserruspumppu, jonka tarkoituksena on syöstä
-verta ruumiin ulko-osiin. Lue "Filosoofisesta sanakirjasta" kirjoitus
-_Sydän_.
-
-Ja Gilbert ojensi itsekylläisenä vartaloaan. Hän kopeili nyt Nicolen
-edessä, tultuaan Balsamon parissa nöyryytetyksi.
-
--- Sinä olet oikeassa, Gilbert, sinä mahdoit tosiaan silloin lyödä
-päähäsi. Sinä siis sanoit, päähäsi lyöden: "Minua kohdellaan täällä
-kuin kartanokoiraa, ja Mahon on jo onnellisempi kuin minä." Minä
-vastasin silloin, että on väärin olla sinua rakastamatta ja että
-jos sinä olisit ollut veljeni, niin minä olisin rakastanut sinua,
-minä. Luulenpa, että minä vastasin sillä tavoin sinulle sydämelläni
-enkä suinkaan päälläni. Mutta ehkäpä erehdyn: minä en ole lukenut
-"Filosoofista sanakirjaa".
-
--- Siinä olet tehnyt tuhmasti, Nicole.
-
--- Sinä otit silloin minut syliisi. "Sinä olet orpo tyttö, Nicole",
-sanoit sinä minulle; "minäkin olen orpo; meidän köyhyytemme ja halpa
-asemamme tekevät meistä enemmän kuin sisaruksia: rakastakaamme
-siis toisiamme, Nicole, niinkuin olisimme sisaruksia. Muuten,
-jos tosiaankin olisimme sisaruksia, niin yhteiskunta kieltäisi
-meidän rakastamasta toisiamme sillä tavoin kuin minä tahdon sinun
-rakkauttasi." Sitten sinä hyväilit minua.
-
--- Se on mahdollista.
-
--- Sinä ajattelit siis sitä, mitä sanoit?
-
--- Epäilemättä. Ihminen ajattelee melkein aina juuri sitä, mitä
-sanoo, sillä hetkellä, jolloin hän sen sanoo.
-
--- Niin, entä nyt...?
-
--- Nyt olen viisi kuukautta vanhempi, olen oppinut asioita, joita en
-silloin tuntenut, ja aavistan jo toisia, joita en vielä tunne. Nyt
-minä ajattelen toisella tavoin.
-
--- Sinä olet siis valehtelija, petturi, teeskentelijä? -- huudahti
-Nicole suuttuen.
-
--- En enempää kuin joku matkustaja, jolta laakson pohjassa kysytään,
-mitä hän ajattelee maisemasta, mutta jolle sitten tehdään sama
-kysymys hänen saavuttuaan vuoren huipulle, joka äsken sulki hänen
-näköpiiriään. Näen nyt suuremman maiseman, siinä koko selitys.
-
--- Niin että sinä et tahdo minua naida?
-
--- Minä en ole koskaan sanonut sinulle tahtovani sinut naida, --
-vastasi Gilbert halveksuvasti.
-
--- Mutta, hyväinen aika, -- huudahti tyttö katkeroituen, -- onhan
-Nicole Legay mielestäni Sebastian Gilbertin arvoinen.
-
--- Kaikki ihmiset ovat yhdenarvoisia, -- vastasi Gilbert. -- Eroitus
-on vaan siinä, että luonto tai kasvatus ovat antaneet heille
-erilaisia sisäisiä arvoja tai eroavia taipumuksia. Sikäli kuin
-nämät arvot tai taipumukset kehittyvät kenessä suuremmassa, kenessä
-pienemmässä määrässä, eroavat he toisistaan.
-
--- Niin että kun sinulla on kehittyneemmät arvot ja taipumukset kuin
-minulla, niin sinä eroat minusta.
-
--- Luonnollisesti. Sinä et osaa vielä tehdä varmoja johtopäätöksiä,
-mutta sinä ymmärrät jo.
-
--- Hyvä, hyvä, -- huudahti Nicole vimmastuneena, -- kyllä minä
-ymmärrän.
-
--- Mitä sinä ymmärrät?
-
--- Minä ymmärrän, että sinä olet huono mies.
-
--- Se on mahdollista. Monet syntyvät huonoilla taipumuksilla
-varustettuina, mutta hyvä tahto kiiruhtaa niitä parantamaan. Rousseau
-esimerkiksi oli syntynyt huonoilla taipumuksilla varustettuna; mutta
-hän korjasi kuitenkin itsensä. Minä teen samalla tavoin kuin Rousseau.
-
--- Voi, hyvä Jumala! -- huudahti Nicole, -- kuinka olen voinut
-rakastaa mokomaa miestä?
-
--- Etkä sinä minua rakastanutkaan, Nicole, -- jatkoi Gilbert
-kylmästi; -- minä miellytin sinua, siinä kaikki. Sinä tulit Nancystä,
-jossa sinä et ollut nähnyt muita kuin papinkokelaita, jotka olivat
-sinusta naurettavia; tai sotilaita, joita sinä pelkäsit. Me olimme
-molemmat nuoria, molemmat viattomia ja halusimme molemmat lakata
-sitä olemasta. Luonnon vastustamaton ääni meissä puhui. On olemassa
-jotain, joka syttyy suonissamme silloin kuin kaipaamme, rauhattomuus,
-johon etsii lääkettä kirjoista, mutta ne tekevät meidät yhäkin
-rauhattomammiksi. Lukiessamme yhdessä erästä tuollaista kirjaa,
-sinä, -- muistathan sen, Nicole, -- en voi sanoa, että minulle muka
-antauduit -- sillä enhän sinulta mitään pyytänytkään etkä sinä
-minulta mitään kieltänyt, -- vaan me löysimme siinä tilaisuudessa
-yhdessä erään ennen tuntemattoman salaisuuden sanan. Kuukauden
-tai kaksi kuului tuo sana: _Onni_! Kuukauden tai kaksi me elimme,
-emme ainoastaan olleet olemassa. Merkitsikö tämä sitä, että meidän
-täytyisi, oltuamme pari kuukautta toistemme avulla onnellisia, olla
-vastedes iankaikkisesti toistemme tähden onnettomia? Ajattelehan,
-Nicole, jos ihminen onnea antaessaan ja saadessaan sitoutuisi moiseen
-sopimukseen, silloin luopuisi hän vapaan valinnan oikeudesta, ja
-sehän olisi luonnotonta.
-
--- Viisaustieteen tuntejako sinä nyt annat? -- kysyi Nicole.
-
--- Niinpä luulen, -- vastasi Gilbert.
-
--- Siispä ei filosoofeille ole mikään pyhää?
-
--- Kyllä on, järki.
-
--- Joten minä, joka tahtoisin olla kunniallinen tyttö...
-
--- Anteeksi, mutta se on jo myöhäistä.
-
-Nicole kalpeni ja lensi vuorotellen punaiseksi, niinkuin jokin ratas
-olisi syössyt verta hänen päähänsä ja taas sieltä pois.
-
--- Kunniallinen sinua kohtaan, -- selitti Nicole. -- "Nainen on
-aina kunniallinen, kun hän on uskollinen sitä kohtaan, jonka
-hän on sydämensä ystäväksi valinnut", olet sinä sanonut minua
-lohdutellaksesi. -- Muistathan nuo ajatuksesi avioliitosta?
-
--- Minä olen puhunut ainoastaan liitosta, Nicole, edellyttäen, että
-minä en koskaan mene naimisiin.
-
--- Sinä et koskaan mene naimisiin?
-
--- En. Minä tahdon olla oppinut ja valistusmies. Ja tiedehän määrää
-eristäytymään järjen puolesta ja filosofia ruumiin.
-
--- Monsieur Gilbert, -- sanoi Nicole, -- te olette raukka ja minä
-luulenkin, että minä olenkin parempi teitä.
-
--- Lopettakaamme, -- vastasi Gilbert ja nousi seisoalleen, -- sillä
-me hukkaamme aikaa, te lausumalla minulle loukkauksia ja minä
-kuuntelemalla niitä. Te olette rakastanut minua siksi, että se
-miellytti teitä, eikö niin?
-
--- Tottahan toki!
-
--- No niin, se ei ole riittävä syy tehdä minua onnettomaksi, minua,
-siksi että te olette tehnyt sellaista, joka teitä miellytti.
-
--- Sellainen typerys, -- sanoi Nicole, -- luulla minua niin
-luonnottomaksi, ettei minua muka tarvitse peljätä!
-
--- Peljätä teitä, Nicole? Kuulkaahan! Mitä te minulle voisitte?
-Mustasukkaisuus sokaisee teidät.
-
--- Mustasukkaisuus? Minäkö mustasukkainen? -- sanoi nuori tyttö
-hermostuneesti nauraen. -- Ah, te erehdytte suuresti, jos luulette,
-että minä olen mustasukkainen. Ja kenelle minä olisin mustasukkainen,
-sanokaapas? Onko paikkakunnalla kauniimpaa tyttöä kuin minä? Jos
-minulla olisi yhtä kauniit kädet kuin neidillä, ja minä saan ne
-kauneiksi, kun lakkaan tekemästä työtä, -- enkö minä olisi yhtä
-hyvä kuin neitikin? Minun hiukseni, katsokaa minun hiuksiani, --
-ja nuori tyttö avasi nauhan, joka piti niitä koossa, -- minä voin
-kääriytyä tukkaani kantapäihin asti kuin vaippaan. Olen kookas, olen
-sopusuhtainen. -- Ja Nicole puristi vyötärönsä käsiensä väliin.
--- Minulla on hampaat kuin helmet. -- Ja hän katseli hampaitaan
-kolmikulmaisesta kuvastimen palasesta, joka riippui hänen sänkynsä
-päässä. -- Jos tahdon jollekulle hymyillä ja katsella häntä eräällä
-erikoisella tavalla, niin näen tuon jonkun punastuvan, värisevän
-ja vääntelehtivän katseeni kosketuksesta. Olette minun ensimäinen
-rakastajani, se on totta; mutta te ette ole ole ensimäinen, jolle
-minä olen kiemaillut. -- Kuule, Gilbert, sinä naurat, -- jatkoi
-tyttö ja hän oli uhkaavampi näin, hymy huulille syttyen ja taas
-sammuen, kuin oli ollut kiihkeästi uhatessaan. -- Usko minua, älä
-pakota minua taisteluun sinua vastaan; älä johda minua kokonaan pois
-siltä kaidalta tieltä, jolla minua pitää vielä jokin äidin opetusten
-hämärä muisto, jokin lapsuuden rukousten yksitoikkoinen käsky. Jos
-minä kerran heittäydyn häveliäisyydestä syrjään, varo itseäsi,
-Gilbert, sillä silloin et saa moittia itseäsi ainoastaan sellaisista
-onnettomuuksista, joita se on sinulle tuottava, vaan niistäkin, joita
-se tuo muille.
-
--- Onneksi vaan, -- sanoi Gilbert, -- te olette nyt jo päässyt
-melkoisen korkealle, Nicole, ja minä olen vakuutettu eräästä seikasta.
-
--- Mistä?
-
--- Että jos minä nyt suostuisin naimaan teidät...
-
--- Niin?
-
--- Niin te vuorostanne antaisitte minulle rukkaset.
-
-Nicole mietti hetken; sitten sanoi hän kädet nyrkissä ja kiristellen
-hampaitaan:
-
--- Luulen, että olet oikeassa, Gilbert. Minä luulen, että minäkin
-alan jo nousta tuota vuoren rinnettä, josta sinä olet puhunut.
-Luulen että minäkin alan huomata näköpiirini laajentuvan. Luulen,
-että minunkin kohtalokseni on sallittu tulla joksikin. Ja todellakin
-on liian vähäpätöistä tulla vaan jonkun oppineen tai filosoofin
-vaimoksi. -- Ja nyt, kavutkaa tikapuillenne ja varokaa, ettette
-katkaise niskaanne, vaikka uskonkin, että se olisi pelkäksi onneksi
-muille ihmisille ja ehkä teille itsellännekin. Ja tyttö käänsi
-Gilbertille selkänsä ja alkoi riisuutua aivan kuin nuorukainen ei
-olisi ollutkaan huoneessa.
-
-Gilbert seisoi hetken liikkumatta, epäröiden ja voimatta tehdä
-päätöstä. Sillä suuttumuksen runouden ja mustasukkaisuuden tulen
-sytyttämänä oli Nicole tosiaan hurmaava olento.
-
-Mutta Gilbertin sydämessä piili kuitenkin jo varmistunut päätös
-erota Nicolesta, -- sillä saattoihan Nicole olla vahingoksi sekä
-hänen rakkaudenhaaveilleen että hänen kunnianhimoisille unelmilleen.
-Gilbert pysyi lujana.
-
-Kun Nicole ei enää muutaman sekunnin päästä kuullut takaansa mitään
-ääntä, niin hän kääntyi: kamarissa ei ollut ketään.
-
--- Läksi, -- mutisi hän itsekseen, -- läksi!
-
-Hän meni ikkunansa ääreen; kaikki oli ulkona pimeää, kaikki valot
-sammuneet.
-
--- Entä neiti! -- sanoi Nicole itsekseen.
-
-Ja tyttö meni varpaisillaan alas portaita, tuli emäntänsä kamarin
-ovelle ja kuunteli.
-
--- Hyvä, -- sanoi hän, -- hän on mennyt omin neuvoin levolle ja
-nukkuu. Odotahan huomiseen! -- Oh, kyllä minä saan tietää, rakastatko
-sinä häntä!
-
-
-
-
-11.
-
-Kamarineitsyt ja hänen emäntänsä,
-
-
-Sieluntila, jossa Nicole oli palannut kamariinsa, ei ollut suinkaan
-niin tyyni kuin hän teeskenteli. Koko kevytmielisyys, jonka hän
-luuli näyttäneensä, ja koko varmuus, jolla hän uskoi prameilleensa,
-supistuikin tytössä todellisuudessa pelkästään sievoiseen annokseen
-kerskuntaa, joka riitti kylläkin tekemään hänet vaaralliseksi ja sai
-näyttämään hänet siveellisesti pilaantuneelta. Nicolen mielikuvitus
-oli syntyjään hillitön, hänellä oli huonon lukemisen turmelema äly.
-Tällaisen älyn ja mielikuvituksen yhdistelmä päästi hänen kiihkeät
-aistinsa usein valloilleen, mutta hän ei ollut suinkaan mikään
-kuivajärkinen olento; jos hänen itserakkautensa, joka oli hänessä
-kaikkivaltias voima, joskus pystyikin pysäyttämään kyyneleet hänen
-silmiinsä, niin nuo väkivaltaisesti torjutut kyyneleet lankesivat
-vaan hänen omalle sydämelleen, kalvavina kuten pisarat sulaa lyijyä.
-
-Yksi ainoa mielenilmaus oli äsken hänessä ollut todellisuuden
-mukainen ja oikea. Se oli tuo halveksiva hymy, jolla hän oli ottanut
-vastaan Gilbertin ensimäiset loukkaukset: se hymyily ilmaisi kaikki
-hänen sydämensä salaiset haavat! Nicole ei kyllä ollut mikään
-hyveellinen tyttö, eikä hänellä ollut periaatteita! mutta, hän oli
-pitänyt lankeemustaan arvossa, ja kun hän oli antautunut, jopa niin
-täydellisesti kuin hän oli sen tehnyt, oli hän luullut antaneensa
-tosiaan lahjan. Gilbertin välinpitämättömyys ja tuhmanylpeys
-tekivät hänet tytön silmissä raukaksi, Nicole oli saanut ankaran
-rangaistuksen viastaan ja hän tunsi kipeästi sen rangaistuksen
-tuottaman tuskan. Mutta hän nousi pystyyn piiskan vinkuessakin ja
-vannoi, että Gilbert saisi maksaa, ellei kaikkea, niin ainakin osan
-pahasta, minkä hän oli hänelle tehnyt.
-
-Nicole, nuori, voimakas, maalaista terveyttä uhkuva tyttö, hänellä
-oli kyky unhoittaa, kallis lahja jokaiselle, kuka tahtoo hallita
-niitä, jotka häntä rakastavat. Ja niinpä saattoikin hän vaipua
-aivan rauhassa uneen, laadittuaan ensin pienen kostosuunnitelman
-kaikkien pahain valtain avulla, jotka suvaitsivat asua hänen
-seitsentoista-vuotiaassa sydämessään.
-
-Muuten näytti neiti de Taverney hänestä aivan yhtä suuressa määrin
-syylliseltä kuin Gilbert, jopa rikollisemmaltakin. Aatelistyttö,
-täynnä itsepintaisia ennakkoluuloja, tyttö, joka oli pakahtua
-ylpeyteensä, tyttö, joka luostarissa Nancyssä puhutteli ruhtinattaria
-kolmannessa persoonassa, joka voi pelkästään teititellä herttuattaria
-ja sinutella markiisittaria eikä halvemmille suvainnut sanaakaan;
-Andrée, tuo päältä katsoen kylmä kuvapatsas, mutta marmorikuorensa
-sisässä tunteekas, tuo kuvapatsas näytti Nicolesta naurettavalta ja
-surkealta silloin, kun se rupesi Gilbertin tapaisen kylä-Pygmalionin
-naiseksi.
-
-Sillä, se on tiedettävä, Nicole tunsi luonnon naiselle antamalla
-hienolla vaistolla, että hän oli ainoastaan järkensä puolesta
-Gilbertiä alempi, mutta muussa suhteessa parempi häntä. Ellei
-Gilbertillä olisi ollut tuota järjen ylemmyyttä, jonka hän oli
-saavuttanut viisi-, kuusivuotisella lukemisella, voittaen tytön siinä
-suhteessa, niin olisi Nicole, vaikka olikin vaan häviöön joutuneen
-paroonin kamarineitsyt, suorastaan tuntenut häväisseensä itsensä
-talonpojalle antautuessaan.
-
-Mitä hänen emäntänsä siis teki, jos hän tosiaan oli antautunut
-Gilbertille?
-
-Nicole ajatteli ensin kertoa parooni de Taverneylle, mitä hän oli
-luullut yöllä nähneensä, mutta jota hän ei todellisuudessa ollut
-nähnyt, vaan ainoastaan kuvitteli nähneensä. Mutta sitten arveli hän
-tekevänsä siinä suunnattoman virheen, ensinnäkin ottaen huomioon
-parooni de Taverneyn luonteen; sillä parooni tietysti vaan nauraisi
-koko asialle, joskin sivaltaisi Gilbertiä korvalle ja ajaisi hänet
-talosta pois. Ja toisena esteenä oli myöskin Gilbertin luonne, sillä
-varmaan nuorukainen pitäisi sellaista kostoa sangen pienenä ja
-raukkamaisena.
-
-Mutta tuottaapa Gilbertille tuskia Andréessa! Anastaa valta heihin
-molempiin, nähdä heidän kalpenevan ja punastuvan kamarineitsyen
-katseen heitä kohdatessa! Tulla heidän itsevaltiaaksi komentajakseen
-ja saada Gilbert vielä katumaan aikaa, jolloin se käsi, jota hän
-suuteli, oli kova ainoastaan hipiältään! Kas se tuntui Nicolen
-mielikuvituksesta suloiselta ja imarteli hänen ylpeyttään! Se näytti
-hänestä tosiaan tepsivältä, ja niin päätti hän menetellä. Sitten hän
-vaipui uneen.
-
-Päivä valkeni, kun hän heräsi, reippaana, keveänä ja selkein päin.
-Hän uhrasi tavallisen aikansa pukeutumiseen, nimittäin tunnin, sillä
-pelkästään hänen pitkän tukkansa sukimiseen olisi jonkun toisen käsi,
-joka ei ollut niin taitava tai työssään tunnollinen kuin hänen,
-kuluttanut jo kaksinverroin aikaa. Nicole tarkasti silmiään siitä
-kolmikulmaisesta, alta tinapaperilla peitetystä lasista, josta olemme
-puhuneet ja joka hänellä oli kuvastimena. Ja hänen silmänsä näyttivät
-hänestä kauniimmilta kuin koskaan ennen. Hän jatkoi tutkimustaan ja
-katsoi silmiensä jälkeen suutansa. Niin, hänen huulensa eivät olleet
-suinkaan kalvenneet, vaan ne pyöristyivät täyteläisinä kuin kirsikka
-tuon hienomuotoisen ja hiukan pystyn nenän alla. Ja hänen kaulansa,
-jota hän varjeli mitä suurimmalla huolella auringon suudelmilta, oli
-valkea kuin liljan kukka, ja mikään ei saattanut olla upeampaa kuin
-hänen rintansa tai solakampaa ja kaarevampaa kuin hänen vartalonsa.
-
-Nähdessään itsensä niin kauniiksi ajatteli Nicole, että hän kylläkin
-kelpasi tekemään Andréen mustasukkaiseksi.
-
-Hänen moraaliset tunteensa eivät olleet suinkaan täysin turmeltuneet,
-sen näemme, koskapa hän ei ajatellut Andréen tehneen tekoaan
-pelkästään oikusta tai päähänpistosta, vaan koska hän kerran arveli,
-että neiti de Taverney saattoi rakastaa Gilbertiä.
-
-Tällä tavoin ruumiillisesti ja sielullisesti aseestettuna avasi
-Nicole sitten Andréen kamarin oven, kuten hänellä oli emännältään
-lupa tehdä, milloin neiti ei ollut kello seitsemän aikaan aamulla
-itse noussut ylös.
-
-Tuskin oli Nicole päässyt huoneeseen, kun hän pysähtyi. Andrée virui
-vuoteessaan kalpeana ja kauniit hiukset otsalla hiessä uiskennellen,
-hengittäen vaivalla ja vääntelehtien tuon tuostakin raskaassa
-unessaan tuimaa tuskaa kärsivän näköisenä. Peitot eivät suojanneet
-hänen puoleksi riisuutunutta ruumistaan, vaan olivat hänen allaan
-kasaan sysättyinä ja rypistettyinä. Ja tällaisessa kiihtynyttä
-mielentilaa ilmaisevassa epäjärjestyksessä hän nojasi toista poskeaan
-käsivarteensa ja pusersi toista kättään marmorivalkeaa rintaansa
-vastaan.
-
-Silloin tällöin keskeytyi hänen hengityksensä ja purkausi sitten
-ilmi tuskan korahduksina. Ja hänen huuliltaan pääsi käsittämättömiä
-valituksia.
-
-Nicole katsoi häntä hetken aikaa vaiti ja pudisti päätään, sillä hän
-myönsi ja ymmärsi nyt itsekseen, ettei ollut niin kaunista naista,
-joka voisi kilpailla Andréen kanssa.
-
-Sitten meni hän ikkunan luo ja avasi luukun.
-
-Valovirta tulvahti heti kamariin ja sai neiti de Taverneyn sinertävät
-luomet värähtämään.
-
-Hän heräsi ja tahtoi nousta ylös, mutta tunsi ruumiissaan sellaisen
-väsymyksen ja niin ankaran tuskan, että hänen päänsä hervahti
-takaisin pielukselle ja että häneltä pääsi huudahdus.
-
--- Oi, Herra Jumala, mikä teillä on, neiti? -- virkkoi Nicole.
-
--- Onko jo myöhä? -- kysyi Andrée hieroen silmiään.
-
--- Sangen myöhä; neiti on loikonut vuoteessa tunnin kauemmin kuin
-tavallista.
-
--- En tiedä, mikä minulla on, Nicole, -- sanoi Andrée katsellen
-ympärilleen päästäkseen täyteen varmuuteen, missä hän oli. --
-Ruumiini on aivan kangistunut. Rintani on kuin murskattu.
-
-Nicole loi häneen terävän katseen ennenkuin vastasi.
-
--- Neiti on viime yönä vilustunut, -- alkoi hän sitten.
-
--- Viime yönä? -- vastasi Andrée kummastellen. -- Oh, -- huudahti hän
-huomatessaan, missä epäjärjestyksessä hänen vaatteensa olivat, --
-enkö minä sitten olekaan riisuutunut? Miten se on mahdollista?
-
--- Hm, -- myhähti Nicole, -- neidin sopii muistella.
-
--- Minä en muista mitään, -- vastasi Andrée painaen otsaansa kaksin
-käsin. -- Mikä minulle on tullut? Olenko minä hullu?
-
-Ja hän nousi istualleen katsellen uudestaan ympärilleen melkein
-tajuttomin kasvoin. Sitten lisäsi hän vaivalla:
-
--- Ah niin, nyt minä muistan: eilen minä olin niin väsynyt, minua
-niin painosti... se oli luultavastikin tuo myrsky; sitten...
-
-Nicole osoitti sormellaan hänen sänkyään, joka oli sekaisin, mutta
-siitä huolimatta peite päällä.
-
-Andrée keskeytti; hän mietti tuota muukalaista, joka oli katsonut
-häneen niin kummallisella tavalla.
-
--- Niin, sitten?... -- kysyi Nicole muka säälivänä.
-
-Neiti Andrée näytti koettavan muistella.
-
--- Sitten, -- jatkoi hän, -- minä nukuin klaveerin eteen. Siitä
-hetkestä saakka minä en muista enää mitään. Olen tainnut lähteä
-huoneeseeni puoliunessa ja siis heittäytynyt siihen jaksamatta
-riisuutua.
-
--- Olisi pitänyt kutsua minut avuksi, -- sanoi Nicole mairealla
-äänellä; -- enkö minä ole neidin kamarineitsyt?
-
--- Se ei kai johtunut mieleeni tai en sitten jaksanut sinua kutsua,
--- vastasi Andrée aivan rehellisesti ja viattomana.
-
--- Ulkokullattu! -- mutisi itsekseen Nicole. Sitten hän lisäsi:
-
--- Mutta sittenpä neiti istui vielä sangen myöhään klaveerin ääressä,
-sillä ennenkuin neiti meni huoneeseensa, minä kävin alhaalla, kun
-kuulin täältä liikettä.
-
-Tässä Nicole keskeytti toivoen näkevänsä Andréen jollakin tavalla
-häiriintyvän: hänen värähtävän tai punastuvan. Mutta Andrée pysyi
-aivan tyynenä ja hänen kasvojensa kirkkaasta kuvastimesta olisi
-saattanut nähdä aina hänen sielunsa syvyyteen.
-
--- Minä kävin alhaalla... -- toisti Nicole,
-
--- Niin? -- kysyi Andrée.
-
--- Niin, neiti ei ollutkaan klaveerin ääressä.
-
-Andrée kohotti päätänsä; mutta oli mahdotonta huomata hänen kauneissa
-silmissään muuta kuin kummastusta.
-
--- Sepä on merkillistä, -- sanoi hän.
-
--- Sitä se on.
-
-Sanoit, etten minä ollut salissa; mutta en sieltä hievahtanutkaan.
-
-Neiti suonee minulle anteeksi, -- vastasi Nicole.
-
--- Missä minä siis olen ollut?
-
--- Neiti tiennee sen paremmin kuin minä, -- virkkoi Nicole kohauttaen
-olkapäitään.
-
--- Luulen, että sinä olet erehtynyt, Nicole, -- sanoi Andrée aivan
-lauhkeasti. -- Minä en ole liikkunut klaveerituolilta missään.
-Minusta tuntuu vain kuin muistaisin, että minun tuli kylmä ja
-jonkinlainen raskas olo, ja että minun oli vaikea liikkua.
-
--- Oh, -- väitti Nicole pisteliäästi, -- kun minä näin neidin,
-kuljitte te aivan ketterästi.
-
--- Sinä näit minut?
-
--- Kyllä, sen tein.
-
--- Mutta äskenhän sinä sanoit, että minä en ollut salissa.
-
--- En minä salissa neitiä nähnytkään.
-
--- Missä sinä sitten minut näit?
-
--- Eteisessä. Lähellä portaita.
-
--- Minut? -- huudahti Andrée kummastuneena.
-
--- Juuri neidin. Ehkäpä minä nyt neidin tunnen, -- lisäsi Nicole muka
-leikillisesti naurahtaen.
-
--- Mutta minä olen kuitenkin varma, että minä en poistunut salista,
--- virkkoi Andrée, koettaen viattomasti hakea vastausta muististaan.
-
--- Ja minä olen varma, että näin neidin eteisessä, -- sanoi
-Nicole. -- Minä ajattelin lisäksi, -- jatkoi hän nyt kahta vertaa
-tarkkaavampana, -- että neiti oli ollut kävelemässä puutarhassa.
-Viime yönä oli niin kaunista rajuilman jälkeen. On niin miellyttävää
-kävellä yöllä; ilma on raikkaampi, kukat tuoksuvat paremmalta, eikö
-niin, neiti?
-
--- Mutta sinähän tiedät, että minä en uskaltaisi kävellä yöllä, --
-sanoi Andrée hymyillen; -- minä, joka olen niin pelkuri.
-
--- Voihan kävellä jonkun toisen kanssa, -- vastasi Nicole, -- ja
-silloin ei pelkää.
-
--- Ja kenen kanssa minä mielestäsi kävelisin? -- kysyi Andrée,
-joka ei mitenkään saattanut aavistaa joutuneensa kuulusteltavaksi
-kamarineitsyensä kanssa jutellessaan.
-
-Nicole ei pitänyt edullisena ulottaa tutkimuksiaan pitemmälle. Moinen
-kylmäverisyys, joka tuntui hänestä suorastaan teeskentelyn huipulta,
-oikein peloitti häntä. Ja lisäksi piti hän viisaampana kääntää puheen
-toisaalle.
-
--- Neiti sanoi äsken, että teillä on tuskia? -- virkkoi hän.
-
--- Niin, kovia tuskia, -- vastasi Andrée; -- minä olen kuin lamattu
-väsymyksestä, enkä tiedä siihen mitään syytä. Minä en tehnyt
-eilisiltana mitään muuta kuin muinakin päivinä. Jospa minä tulen
-sairaaksi!
-
--- Oh, neiti, -- sanoi Nicole, -- ihmisellähän on joskus suruja.
-
--- Suruja? -- toisti Andrée.
-
--- Niin, surut saavat aikaan samaa kuin kova uupumus. Minä tiedän sen
-hyvin.
-
--- Vai niin, onko sinullakin suruja, sinulla, Nicole?
-
-Ja nämä sanat lausuttiin niin halveksivan välinpitämättömästi, että
-ne virittivät Nicolessa rohkeuden turvautua viimeisiin aseisiinsa.
-
--- On, neiti, -- vastasi hän luoden silmänsä maahan, -- kyllä,
-minulla on suruja.
-
-Andrée laskeutui huolettomasti vuoteestaan ja riisuutuessaan kokonaan
-pukeutuakseen hän sanoi:
-
--- Kerrohan minulle.
-
--- Niin, minä tulinkin neidin luo sanoakseni, että... Hän keskeytti,
-
--- Sanoaksesi, että? Mitä kummaa, kuinka sinä olet tyrmistyneen
-näköinen, Nicole!
-
--- Olen tyrmistyneen näköinen niinkuin neiti väsyneen; nähtävästikin
-me molemmat kärsimme.
-
-Tuo _me_ ei miellyttänyt Andréeta, hän rypisti kulmiaan ja huudahti:
-
--- Oho!
-
-Mutta Nicole ei liioin välittänyt tuosta huudahduksesta, vaikka
-sävyn, jolla se oli lausuttu, olisi jo pitänyt olla hänelle varoitus.
-
--- Koska neiti välttämättä tahtoo, niin minä alan, -- virkkoi hän.
-
--- Antaahan tulla, -- vastasi Andrée.
-
--- Minä haluan naimisiin, -- jatkoi Nicole.
-
--- Pyh, -- huudahti Andrée... -- sinä ajattelet sellaista, etkä ole
-vielä seitsemäätoista täyttänyt?
-
--- Neiti itse ei ole kuin kuudentoista.
-
--- Entä sitten?
-
--- Hm, vaikka neiti ei ole vasta kuin kuudentoista, ettekö tekin
-ajattele joskus naimisiin menoa?
-
--- Mistä sinä luulet sellaista huomanneesi? -- kysyi Andrée ankarasti.
-
-Nicole avasi jo suunsa antaakseen jonkun rohkean vastauksen, mutta
-hän tunsi Andréen, hän tiesi, että hän katkaisisi sillä tavalla
-jyrkästi koko selvittelyn, joka ei ollut vielä edistynyt tarpeeksi
-pitkälle; hän siis muutti aikomustaan.
-
--- Tosiaankaan, enhän minä voi tietää, mitä neiti ajattelee, minä
-olen vaan maalainen ja olen luonnonmukainen.
-
--- Sepä kummallinen sanantapa.
-
--- Miten niin? Eikö ole luonnon mukaista rakastaa jotakuta ja antaa
-toisen rakastaa?
-
--- Hyvin uskottavaa; entä sitten?
-
--- Niin, minä rakastan jotakuta.
-
--- Ja joku rakastaa sinua?
-
--- Minä luulen niin, neiti.
-
-Nicole huomasi heti, että sana "luulo" tuntui liian kalpealta ja että
-tällaisessa tilaisuudessa se tarvitsisi vielä vahvistusta.
-
--- Nimittäin, minä olen siitä varma, -- lisäsi hän.
-
--- Sehän hauskaa; neiti näyttää käyttävän aikaansa Taverneyssä hyvin,
-mikäli huomaan.
-
--- Täytyyhän sitä ajatella tulevaisuuttaan. Teillä, vallasnaisella,
-on toivottavissa vielä jonkin rikkaan sukulaisen perinnöt. Minulla,
-jolla ei ole sukulaisia, minulla ei ole muuta kuin mitä itse saan
-hankituksi.
-
-Nicolen viimeinen päättely tuntui Andréesta niin selvältä seikalta,
-että hän aivan unohti, millä tavoin Nicole oli lausunut äsken nuo
-sopimattomilta tuntuvat sanansa. Ja Andréen luontainen hyvyys voitti
-hänen epäilyksensä.
-
--- No niin, sanopas, -- jatkoi Andrée, -- kenen kanssa sinä aiot
-naimisiin?
-
--- Oh, erään, jonka neiti tuntee, -- virkkoi Nicole luoden
-tarkkaavasti kauniit silmänsä Andréehen.
-
--- Jonka minä tunnen?
-
--- Hyvin.
-
--- Kuka se sellainen on? Sinähän teet minut aivan uteliaaksi; annahan
-kuulua.
-
--- Pelkään, ettei valintani neitiä miellytä.
-
--- Minua?
-
--- Niin.
-
--- Sinä siis arvioit itsekin hänet vähän soveltumattomaksi?
-
--- Sitä en tarkoita.
-
--- No, mutta puhu nyt pelkäämättä; emäntäin velvollisuus on pitää
-huolta niistä palkollisista, jotka ovat kelvollisia, ja minä olen
-sinuun tyytyväinen.
-
--- Neiti on sangen kiltti!
-
--- Sanohan nyt nopeasti, ja vedä kureliivini kiinni.
-
-Nicole kokosi nyt kaikki voimansa ja koko tarkkaavaisuutensa.
-
--- No niin, se on... se on Gilbert, -- lausui hän. Nicolen suureksi
-ihmeeksi ei Andrée räpäyttänyt silmäänsäkään.
-
--- Gilbert, pikku Gilbert, imettäjäni poika?
-
--- Juuri hän, neiti.
-
--- Kuinka? Tuon nuoren pojanko kanssa sinä aiot naimisiin?
-
--- Niin, neiti, hänen kanssaan.
-
--- Ja hän rakastaa sinua?
-
-Nicole luuli päässeensä nyt ratkaisevaan kohtaan.
-
--- Hän on kymmenesti sen minulle sanonut.
-
--- No hyvä, mene sitten hänen kanssaan naimisiin, -- sanoi Andrée
-rauhallisesti; -- minun mielestäni ei siihen ole mitään estettä.
-Sinulla ei ole enää vanhempia ja hän on orpo, ja te voitte kumpikin
-itse määrätä kohtalonne.
-
--- Kyllä, kyllä, -- änkytti Nicole, ällistyneenä siitä, että asia
-kehittyi niin täydellisesti vastoin hänen odotuksiaan. -- Kuinka?
-Neiti siis sallii, että...?
-
--- Miksikä ei, vaikka kyllähän te olette molemmat vielä kovin nuoria.
-
--- Saammepahan sitten sitä kauemmin elää yhdessä.
-
--- Te ette ole varakkaita kumpikaan.
-
--- Me teemme työtä.
-
--- Mitä työtä hän tekee, joka ei pysty mihinkään?
-
-Tätä iskua ei Nicole enää sietänyt; moinen sitkeä teeskentely sai
-hänen kärsivällisyytensä loppumaan.
-
--- Neiti sallinee minun sanoa, että te kohtelette tylysti tuota
-Gilbert-parkaa, -- vastasi hän.
-
--- Kah, -- äännähti Andrée, -- minä kohtelen häntä niinkuin hän
-ansaitsee; hän on laiskuri.
-
--- Oh, neiti, hän lukee aina ja toivoo vaan saavansa oppia.
-
--- Aina haluton toimeen, -- jatkoi Andrée.
-
--- Ei ainakaan neitiä kohtaan, -- vastasi Nicole.
-
--- Mitä tarkoitat?
-
--- Neitihän tietää asian paremmin kuin kukaan muu, te, joka käskette
-hänen lähtemään metsälle ampumaan riistaa pöytään.
-
--- Minäkö?
-
--- Ja annatte hänen joskus samota viitisen penikulmaa ennenkuin hän
-saa jotain.
-
--- Tosiaan, minun täytyy myöntää, että sitä en ole koskaan tullut
-ajatelleeksi.
-
--- Jonkin saamistako? -- sutkautti Nicole nauraen.
-
-Andréekin olisi ehkä tälle sutkaukselle nauranut eikä olisi
-aavistanut kamarineitsyensä pistoksissa piilevää sapekkuutta,
-jos hän nyt olisi ollut tavallisessa sieluntilassa. Mutta hänen
-hermonsa värisivät yhä kuin soittimen kielet, jota on äsken liian
-rajusti käsitelty. Hermotäristys kulki nyt ennen hänen jokaista
-tahdontoimintaansa, hänen jokaista ruumiillista liikettään. Jok'ainoa
-ajatus tuotti hänelle tällä hetkellä vaikeutta, joka hänen oli
-voittamalla voitettava. Meidän aikamme sanantapaa käyttäen voisimme
-sanoa, että hän oli _puistatuksissa_: onnistunut sana, joka tuo heti
-mieleemme vastenmielisen muiston hetkestä, jolloin olemme maistaneet
-jotain hapanta hedelmää tai koskeneet jotain rosoista esinettä.
-
--- Mitä tuo sukkeluus merkitsee? -- kysyi Andrée yhtäkkiä teräväksi
-tullen ja kooten kärsimättömästi kaiken tarkkanäköisyytensä, jota
-hänellä ei ollut kohtauksen alkupuolella heikkoutensa tähden.
-
--- Sukkela en ole, neiti, -- vastasi Nicole. -- Sukkeluus sopii
-vallasnaisten leikiksi. Minä olen köyhä tyttö ja puhun vaan asiat
-niinkuin ne ovat.
-
--- Miten ne sitten ovat? Anna tulla!
-
--- Neiti loukkaa Gilbertiä, joka on teille aina niin altis. Siinä se
-on.
-
--- Hän täyttää ainoastaan palvelijantehtävänsä. Ja mitä muuta?
-
--- Mutta eihän Gilbert ole palvelija, neiti; eihän hän ole palkalla.
-
--- Hän on meidän entisen vuokramiehemme poika; hän saa meiltä
-ylläpidon eikä tee mitään ruokansa ja asuntonsa vastineeksi, jotka
-hänelle täällä annetaan; oma häpeänsä, hän ne siis anastaa. Mutta
-mihin sinä pyrit näillä sanoillasi, ja miksi sinä puollat niin
-innokkaasti tuota poikaa, jonka kimppuun ei ole karattukaan?
-
--- Oh, ei maar neiti hänen kimppuunsa karkaa, päinvastoin, -- vastasi
-Nicole hymyillen, ja se hymy oli täynnä pistokkaita.
-
--- Taas puhetta, jota minä en ymmärrä.
-
--- Kun neiti ei tahdo sitä ymmärtää.
-
--- Riittää, -- sanoi Andrée ankarasti; -- selitä minulle heti
-paikalla, mitä tarkoitat.
-
--- Neiti tietää paremmin kuin minä, mitä minä tarkoitan.
-
--- En, minä en tiedä mitään, ja minä en edes aavista mitään, sillä
-minulla ei ole aikaa mietiskellä ongelmia, joita sinä minulle asetat.
-Pyydät minulta myöntymystä naimakauppaanne, eikö niin?
-
--- Niin, neiti, ja minä pyydän, ettei neiti olisi pahastuksissaan
-minulle, jos Gilbert rakastaa minua.
-
-Mitä se minuun kuuluu, rakastaako Gilbert sinua vai ei? Sinä väsytät
-jo minua!
-
-Nicole kavahti pienille jaloilleen pystyyn kuin kukonpoika
-kannuksilleen. Viha, jota hän oli niin kauan sulkenut sisäänsä,
-Purkautui viimein ilmi.
-
--- Tästä päättäen, -- huudahti hän, -- neiti lienee jo sanonut samaa
-myöskin Gilbertille.
-
--- Puhelenko minä sinun Gilbertisi kanssa? Jätä minut rauhaan, olet
-hullu.
-
--- Puhuuko neiti hänen kanssaan tai lakkaako puhumasta, ainakaan
-siitä ei ole pitkää aikaa, jolloin se on tapahtunut.
-
-Andrée astui Nicolea kohti ja katsoi häntä kiireestä kantaan
-rajattoman halveksuvasti.
-
--- Sinä olet kierrellyt ja kaarrellut jo tunnin jotain hävyttömyyttä
-sanoaksesi. Suu puhtaaksi nyt. Minä vaadin!
-
--- Mutta... -- koetti Nicole estellä hiukan liikutettuna.
-
--- Sinä sanoit, että minä olen puhellut Gilbertin kanssa?
-
--- Niin, neiti, ja sanon vieläkin.
-
-Ajatus, jota Andrée oli jo hetken miettinyt, mutta pitänyt aivan
-mahdottomana, pälkähti taas hänen päähänsä.
-
--- Mutta tuo raukkahan on mustasukkainen, taivas varjelkoon! --
-huudahti hän nauruun purskahtaen. -- Rauhoitu, Legay-parka, minä en
-tähystele sinun Gilbertiäsi, enkä minä tietäisi sanoa edes, minkä
-väriset hänen silmänsä ovat.
-
-Ja Andrée tunsi nyt olevansa aivan valmis antamaan tytölle anteeksi
-hänen sanansa, jotka eivät hänestä enää olleetkaan nenäkkyyttä, vaan
-hulluutta.
-
-Tätä ei Nicole suinkaan tarkoittanut; hänen mielestään oli loukattu
-juuri häntä itseään, eikä hän suinkaan pyytänyt anteeksi.
-
--- Sen minä uskon, -- vastasi Nicole, -- eikä sitä tietoa saakaan
-katsomalla häntä yönaikaan.
-
--- Mitä nyt? -- huudahti Andrée, joka alkoi jo ymmärtää, mitä kuuli,
-mutta ei voinut vielä uskoa korviaan.
-
--- Sanon, että jos neiti ei puhu Gilbertille muuta kuin yöllä,
-niinkuin neiti eilis-iltana teki, niin sillä tavalla ei liioin opi
-tietämään, minkä näköiset hänen kasvonsa tai silmänsä ovat.
-
--- Jos et tuossa tuokiossa selvitä, mitä tarkoitat, niin varo
-itseäsi! -- huudahti Andrée aivan kalpeana.
-
--- Oh, se on helppoa, -- vastasi Nicole, hyljäten koko varovaisen
-suunnitelmansa. -- Minä näin viime yönä...
-
--- Vaiti, minua huudetaan tuolta alhaalta, -- virkkoi Andrée.
-
-Tosiaan joku huusi puutarhasta:
-
--- Andrée, Andrée!
-
--- Siellä on herra parooni, isänne, neiti, -- sanoi Nicole, -- ja tuo
-vieras, joka oli täällä yötä.
-
--- Mene sinä sinne; sano, että minä en saata tulla vastaamaan,
-sano että minä voin pahoin, että minä olen väsynyt ja kipeä. Ja
-tule sitten takaisin, että minä saan selvän tästä merkillisestä
-väittelystä.
-
--- Andrée! -- huusi parooni uudestaan; -- täällä vain hra de Balsamo
-tahtoo lausua sinulle hyvää huomenta.
-
--- Mene, sanon minä, -- toisti Andrée osoittaen Nicolelle ovea
-käskevänä kuin kuningatar.
-
-Nicole totteli, niinkuin Andréeta aina täytyi totella: vastaamatta,
-suutaan mutistamatta.
-
-Mutta kun Nicole oli lähtenyt huoneesta, tunsi Andrée itsessään
-jotain merkillistä. Niin lujasti kuin hän olikin päättänyt olla
-näyttäytymättä, tunsi hän ikäänkuin jokin voimakas ja vastustamaton
-mahti olisi vetänyt häntä ikkunaa kohti, jonka kamarineitsyt oli
-jättänyt auki.
-
-Hän näki silloin ulkona Balsamon, joka kumarsi hänelle syvään ja
-katseli tarkoin häntä.
-
-Andrée horjui, ja hän tarttui kiinni ikkunaluukkuihin, säilyttääkseen
-tasapainonsa.
-
--- Hyvää huomenta, monsieur, -- vastasi hän puolestaan.
-
-Hän lausui nämä kaksi sanaa juuri kuin Nicole ehti puutarhaan
-ilmoittamaan paroonille, ettei hänen tyttärensä tulisi vastaamaan.
-Nicole seisoi nyt ällistyneenä ja suu auki, ymmärtämättä laisinkaan
-moista emäntänsä ristiriitaista oikkua.
-
-Ja melkein heti hervahti Andrée aivan voimattomana istumaan
-nojatuoliin. Balsamo katsoi häneen yhä.
-
-
-
-
-12.
-
-Päivän tullen.
-
-
-Matkustaja oli noussut ylös varhain aamulla mennäkseen katsomaan
-ajoneuvojaan ja tiedustamaan, miten Althotas voi.
-
-Kaikki muut nukkuivat vielä linnassa paitsi Gilbert, joka istui
-huoneessaan pääoven vieressä ja seurasi sieltä ikkunaristikkojen
-takaa piilosta kaikkia Balsamon liikkeitä ja tarkasteli hänen
-hommiaan. Mutta Balsamo tuli pian vajasta pois ja sulki Althotaan
-kammion oven. Ja hän oli jo kaukana, kun Gilbert ennätti ulos
-puistokäytävään.
-
-Balsamo nousi metsikköön linnan taakse. Ja hän hämmästyi suuresti
-muutosta, jonka päivänvalo sai aikaan tuossa maisemassa, joka oli
-hänestä eilen näyttänyt niin kolkolta.
-
-Pientä, valkean ja punaisen kirjavaa linnaa, sillä se oli rakennettu
-kivistä ja tiilistä, suojasi valtavan korkea sykomoori- ja
-kultasadepuu-metsikkö, jonka kukkivat oksat hipoivat sen kattoa ja
-kaunistivat paviljonki-rakennukset ikäänkuin kultakruunuilla.
-
-Etualalla puutarhassa oli keinotekoinen, neliskulmainen lammikko,
-ympärysmitalta noin kolmekymmentä askelta laaja, ja sitä kiersi leveä
-ruohikkoreunus ja sen vieressä rehoitti kukkivain seljain muodostama
-lehtimaja. Tuo lammikko ympäryksineen oli oikea lepo katseelle, jonka
-näköpiirin puistokujan korkeat kastanjapuut ja haavat tekivät tältä
-puolelta linnaa ahtaaksi.
-
-Paviljonkirakennusten kummaltakin puolelta nousi leveä lehtikuja,
-vaahterain, plataanien ja lehmusten muodostama, pieneen metsikköön,
-jossa oli runsaasti pikkulintuja, ja niiden aamulaulu kaikui nyt
-paraikaa linnan luo saakka. Balsamo läksi kulkemaan vasenta kujaa
-pitkin ja joutui parinkymmenen askeleen päästä viheriään metsikköön,
-jossa ruusut ja syreenit levittivät suloista tuoksuaan yhä eilisen
-sateen kostuttamina. Paatsama-pensaiden kätköstä tunkeutuivat
-esiin kuusamat ja jasmiinit, ja tuolla haipui lehdon varjoon
-kurjenmiekka-käytävä, jonka kukkain joukossa hohti hyötymansikoita.
-Ja lehto taas oli aivan täynnänsä kukkivia orjantappuroita ja
-orapihlajoita.
-
-Balsamo saapui siten aivan puiston korkeimmalle kohdalle. Sieltä näki
-hän vanhan, limsiöistä rakennetun linnan rauniot, jotka vieläkin
-olivat sangen majesteettiset. Yksi ainoa torninpuolisko oli niistä
-enää jäljellä, keskellä suunnatonta kivirykelmää, jonka kupeella
-kiemurteli pitkinä seppeleinä muratti ja villiviini, nuo hävityksen
-villit lapset, jotka luonto on sijoittanut raunioille näyttääkseen
-ihmiselle, että yksin rauniotkin ovat hedelmällisiä.
-
-Tältä kannalta katsoen ei Taverneyn tila, joka supistui ainoastaan
-seitsemään tai kahdeksaan auranalaan maata, ollut suinkaan vailla
-arvoa eikä suloutta. Talo oli kuin tuollainen kallioluola, jonka
-suun luonto kaunistaa kukkasilla, köynnöksillä ja oikukkailla
-kiviryhmiensä muodoilla, mutta jonka ulkonainen alastomuus kuitenkin
-peljästyttää matkustajaa ja pyrkii lykkäämään hänet paikalta
-takaisin, jos hän on eksynyt tieltä ja aikonut pyytää yömajaa noiden
-kallioiden ontelossa.
-
-Kun Balsamo oli kävellyt raunioilla tunnin ajan ja tuli takaisin
-asuinrakennusta kohti, näki hän jo paroonin, joka juuri astui ulos
-pääportaille vievästä sivuovesta, heikko ja laiha ruumis verhottuna
-aamunuttuun. Ja parooni laskeutui puutarhaan ja alkoi siellä samoilla
-edestakaisin puhdistellen kukkivia ruusupensaita ja hävittäen
-etanoita.
-
-Balsamo kiiruhti hänen luoksensa.
-
--- Monsieur, -- sanoi hän kohteliaasti, ja hänen käytöstänsä voi
-kiittää sitäkin hienommaksi, koska hän oli jo saanut varman selon
-isäntänsä köyhyydestä, -- suokaa minun pyytää teiltä, samalla kun
-lausun teille kunnioittavan tervehdykseni, nöyrästi anteeksi. Minun
-velvollisuuteni olisi näet ollut odottaa teidän heräämistänne ennen
-kuin läksin ulos. Mutta luodessani ikkunastani silmäyksen Taverneyn
-puistoon, lumosi se minut niin, että tahdoin heti nähdä tämän
-kauneuden ja sitten nuo valtavat rauniot.
-
--- On kyllä totta, monsieur, että ne rauniot ovat kauniit, -- vastasi
-vanha parooni vastattuaan kohteliaasti Balsamon tervehdykseen. --
-Mutta se onkin ainoa kaunis, mitä täällä on.
-
-Se on ollut aikoinaan linna? -- kysyi matkustaja.
-
-Niin, se oli minun linnani, tai paremminkin sukuni linna, öitä
-kutsuttiin nimellä Maison-Rouge, ja me olemme kauan käyttäneet sitä
-nimeä de Taverney-nimen yhteydessä. Maison-Rougen aikoina tila sai
-myöskin paroonikunnan arvon. -- Mutta, kunnon vieraani, älkäämme
-puhuko sellaisesta, jota ei enää ole. Balsamo kumarsi myöntyväisenä.
-
--- Minä tahtoisin puolestani, -- jatkoi vanha parooni, -- pyytää
-anteeksi teiltä. Kotini on köyhä, ja minä olin siitä teille jo
-huomauttanutkin.
-
--- Minä voin täällä mainiosti, monsieur!
-
--- Hökkeli vaan, kunnon vieraani, hökkeli, -- väitti parooni. --
-Pesä, johon rotatkin alkavat mieltyä, sitten kun ketut ja sisiliskot
-ja tarhakäärmeet ovat karkoittaneet ne pois tuolta vanhemmasta
-linnasta. Ah, _pardieu_, monsieur, -- jatkoi parooni, -- te, joka
-olette noita, tai ainakin vähän siitä puuttuu, teidän pitäisi nostaa
-maasta ja rakentaa jälleen vanha linnamme Maison-Rouge. Eikä teidän
-silloin suinkaan pitäisi unhoittaa myöskään noita kahtatuhatta
-auranalaa niittyä ja metsämaata, joka sitä ennen ympäröi. Mutta
-panenpa vetoa, ettette olekaan moista suunnitellut, vaan olette
-sensijaan kohteliaasti tyytynyt nukkumaan kurjan kurjassa vuoteessa.
-
--- Oh, monsieur.
-
--- Älkää kieltäkö sitä, kunnon vieraani. Se vuode on kurja, minä
-tunnen sen, se on poikani sänky.
-
--- Minä vakuutan, teille, monsieur, että se oli minusta sellaisenaan
-erinomainen. Joka tapauksessa olen aivan ymmällä teidän hyvyydestänne
-minua kohtaan, ja minä tahtoisin kaikesta sydämestäni osoittaa teille
-kiitollisuuttani tekemällä teille jonkun pienen palveluksen.
-
-Vanhus oli aina kujeellinen eikä jättänyt vastaamatta.
-
--- Hyvä, -- sanoi hän osoittaen la Brietä, joka juuri toi erinomaisen
-hienolla saksilaisella lautasella lasin kirkasta vettä, -- hyvä,
-siihen saatte heti tilaisuuden, arvoisa parooni; tehkää minulle
-sama hyvätyö kuin Vapahtajamme teki Kaanaan häissä, muuttakaa tämä
-vesi viiniksi. Mutta ainakin bourgogne-viiniksi tai esimerkiksi
-chambertiniksi. Silloin teette minulle suurimman palveluksen, mitä
-tällä hetkellä voitte.
-
-Balsamo hymyili; vanhus piti tätä hymyilyä kieltona, tarttui lasiin
-ja tyhjensi sen pohjaan asti.
-
--- Mainio lääke, -- sanoi Balsamo. -- Vesi on jaloin elementeistä,
-parooni, koska itse Jumalan henki liikkui vetten päällä ennen
-maailman luomista. Mikään ei jaksa vastustaa sen vaikutusta. Se
-kuluttaa kivenkin, ja ehkäpä kerran huomataan, että se voi liuentaa
-tyhjiin vaikkapa timantin.
-
--- Niin juuri, minut se ainakin liuentaa tyhjiin, -- vastasi parooni.
--- Tahdottako kilistää kanssani, vieraani? Minun viinilläni on se
-hyvä puoli, että se on ainakin parhainta laatuaan. Oh, sitä on kyllä
-vielä! Sille ei käy niin huonosti kuin maraskiinilleni.
-
--- Jos olisitte antanut tuoda oman lasinne keralla lasin minullekin,
-hyvä vierasisäntäni, niin ehkäpä se kohteliaisuus olisi saanut minut
-keksimään keinon olla teille joksikin hyödyksi.
-
--- Hyvä, selittäkäähän, millä tavalla? Onko se jo liian myöhäistä?
-
--- Ei suinkaan! Käskekää tuota kunnon miestä tuomaan minulle
-lasillinen aivan puhdasta vettä.
-
--- La Brie, kuulitko? -- huusi vanha parooni.
-
-La Brie läksi juoksemaan virkaintoisena kuten tavallisesti.
-
--- Kuinkahan lie, -- sanoi vanha parooni kääntyen vieraansa puoleen,
--- olisiko vedessä, jota minä juon joka aamu lasin, todellakin
-joitakin ominaisuuksia tai salaisuuksia, joita minä en ole
-aavistanut? Olisinko minä kymmenen vuotta tietämättäni ottanut osaa
-alkemiaan kuten Jourdain[32] aikoinaan hoiteli proosaa?
-
--- En tiedä, mitä lienette harrastanut, -- vastasi Balsamo totisena,
--- mutta minä tiedän, mitä minä harrastan.
-
-Sitten kääntyi hän la Brien puoleen, joka oli ihmeteltävän nopeasti
-toimittanut määrätyn tehtävän, ja sanoi:
-
--- Kiitos, kunnon mies!
-
-Ja Balsamo otti lasin la Brien käsistä ja kohotti sen ylös silmäinsä
-tasalle ja tutkisteli sen kristallista sisältöä, jonka pinnalla
-päivän täysi valo päilytti helmiä ja kimallutti sinertäviä ja
-timantinhohtavia viiruja.
-
--- Mahtaa näkyä komeuksia, tuollaisessa vesilasissa? -- sanoi vanha
-parooni. -- Peijakas sentään!
-
--- Kyllä, herra parooni, -- vastasi muukalainen; -- ainakin tänään
-siinä on paljon komeaa.
-
-Ja Balsamo näytti alkavan tarkastaa vettä yhä tyystemmin, Taverneyn
-paroonin katsellessa koko ajan toimitusta ja la Brien pitäessä aivan
-ällistyneenä lautasta vieraan edessä.
-
--- Mitä näette siellä, hyvä vieraani? -- kysyi parooni jatkaen yhä
-pilkkailuaan. -- Minä suorastaan kiehun kärsimättömyydestä. Jokin
-perintö kai minulle, jokin uusi Maison-Rouge, jonka avulla voin
-hiukan korjata sekavia asioitani?
-
--- Näen siellä erään neuvon, jonka tahdon teille heti ilmoittaa,
-nimittäin tämän: olkaa varuillanne!
-
--- Älkää? Aiotaanko karata kimppuuni?
-
--- Ei, mutta te saatte tänä aamuna tänne vieraan.
-
--- Sittenpä teillä on kohtaus jonkun kanssa minun kodissani! Se
-on pahoin tehty, monsieur, sangen pahoin. Sillä tänä aamuna ei
-pöydässäni olekaan ehkä peltopyitä, muistakaa se!
-
--- Se, mitä minulla on kunnia ilmoittaa teille, hyvä vierasisäntäni,
-on vakava asia, jonka merkitys on mitä suurin, -- jatkoi Balsamo. --
-Joku matkustaa paraikaa Taverneytä kohti.
-
--- Voi hyvä Jumala; mistä syystä, ja mikä vieras? Sanokaa se, hyvä
-ystävä, sitä oikein rukoilen, sillä tunnustan suoraan, että kaikki
-vieraat ovat minulle kiusallisia, -- sen olette kai huomannut jo tuon
-vastaanoton happamuudesta, joka tuli teidän osaksenne. Selittäkää
-asia tarkemmin, hyvä noita, paljon tarkemmin, jos suinkin mahdollista.
-
--- Se ei ole ainoastaan mahdollista, vaan sanonpa teille vielä,
-ettette luulisi vaativanne minulta liian suuria, että se on minulle
-helppoakin.
-
-Ja Balsamo lähensi tarkan silmänsä tähystämään taas opaalin väristä
-nestettä, joka häilyi lasissa.
-
--- No niin, näettekö mitä? -- kysyi Taverneyn parooni.
-
--- Kyllä hyvinkin.
-
--- Puhukaapa siis.
-
--- Minä näen tänne tulevan korkea-arvoisen henkilön.
-
--- Ohoo, tosiaanko? Ja tuo henkilö tulee tänne noin vaan kenenkään
-kutsumatta?
-
--- Hän on itse kutsunut tänne itsensä. Häntä opastaa teidän poikanne.
-
--- Filip?
-
--- Juuri hän.
-
-Nyt valtasi paroonin iloisuuden puuska, joka oli taikuria kohtaan
-sangen epäkohtelias.
-
--- Ahaa, -- nauroi hän, -- minun poikani opastamana... Sanoitteko,
-että poikani opastaa tänne tuota henkilöä?
-
--- Sanoin kyllä.
-
--- Tunnetteko te poikani?
-
--- En vilaukseltakaan.
-
--- Ja poikani on tällä hetkellä missä?...
-
--- Tuskin neljännespeninkulman päässä.
-
--- Täältäkö?
-
--- Täältä.
-
--- Rakas herrani, ilmoitanpa, että minun poikani on Strassburgissa,
-jossa hän palvelee varusväessä. Ja minä vannon teille, että ellei
-hän tahdo joutua karkurin kirjoihin, jota hän ei tosiaan tee, ei hän
-kuljettele ketään tänne minun luokseni.
-
--- Ja kuitenkin hän kuljettaa, -- väitti Balsamo tutkien yhä
-vesilasiansa.
-
--- Ja tuo joku kuljetettu, onko hän nainen vai mies? -- kysyi parooni.
-
--- Hän on nainen, vieläpä hyvin ylhäinen nainen. Ah, malttakaapas,
-täällä näkyy jotain erikoista, aivan merkillistä.
-
--- Ja tärkeääkin? -- kysyi parooni.
-
--- Kyllä, totisesti.
-
--- No, sanokaahan sitten.
-
--- Se on sitä, että tekisitte viisaasti, jos lähettäisitte pois tuon
-palvelijattarenne, -- tuon pikku heilakan, kuten häntä kutsuitte,
-jolla on sarvea sormiensa päissä.
-
--- Ja minkä tähden minun pitäisi lähettää hänet pois?
-
--- Siksi, että jotkut piirteet Nicole Legayn kasvoissa ovat
-samanlaiset kuin sillä henkilöllä, joka tänne tulee.
-
-Ja te sanotte, että tuo Nicolea muistuttava nainen on vallasnainen,
-hyvin ylhäinen nainen? Näettekö nyt, että puhutte aivan mahdottomia!
-
--- Miksikä niin? Minä ostin kerran muinoin orjattaren, joka oli niin
-suuressa määrin kuningatar Kleopatran näköinen, että aiottiin viedä
-hänet Roomaan ja kuljettaa tuon kuningattaren asemasta Oktavianuksen
-riemusaatossa.
-
--- Kas, nyt suistutte jälleen sille tolalle! -- tokaisi parooni.
-
--- No olkoon, tehkää miten haluatte tämän neuvoni suhteen, hyvä
-isäntäni. Ymmärrättehän, että asia ei kuulu lainkaan minuun, vaan se
-koskee ainoastaan omaa etuanne.
-
--- Mutta millä tavoin voi Nicolen ulkonäkö loukata tuota henkilöä?
-
--- Olettakaa, että te olisitte Ranskan kuningas, mitä asemaa en
-teille toivota, tai dauphin, jota toivotan teille vielä vähemmän,
-ihastuisitteko silloin suuresti, jos johonkin taloon tullessanne
-näkisitte siellä palvelijattarien joukossa luvattoman jäljennöksen
-omasta majesteettisesta naamastanne?
-
--- Peijakas, -- sanoi parooni, -- tämä toi vielä ankaramman ongelman.
-Siitä, mitä nyt sanoitte, johtuisi siis...?
-
--- Että tuo korkea-arvoinen ja mahtava nainen, joka tänne tulee,
-olisi ehkä tyytymätön huomatessaan oman elävän kuvansa lyhyeen
-hameeseen puettuna ja palttinahuivi kaulassa.
-
--- Hyvä, -- sanoi Taverneyn parooni yhä nauraen, -- siitä pahasta
-selvitään, kun sen aika tulee. Mutta kuulkaahan, hyvä vieras, tuo
-minun poikani tulo minua ilahuttaa kaikkein enimmin! Se rakas Filip!
-Että onni paiskaa hänet tänne noin aivan aavistamatta!
-
-Ja parooni alkoi nauraa yhä kovemmin.
-
--- Vai niin, -- sanoi Balsamo vakavasti, -- minun ennustukseni siis
-ilahuttaa teitä? Se on kyllä hyvä; mutta teidän sijassanne minä,
-arvoisa parooni...
-
--- Minun sijassani?
-
--- Minä antaisin palvelijoille jonkinmoisia määräyksiä ja ryhtyisin
-valmistuksiin...
-
--- Niinkö tekisitte?
-
--- Niin.
-
--- Kyllä maar minäkin, kyllä tietysti!
-
--- Onkin jo tosiaan aika.
-
--- Ja te puhutte minulle tosissanne tuollaisia?
-
--- En voi puhua totisemmin. Sillä jos te aiotte ottaa tuon henkilön,
-joka nyt suvaitsee tulla luoksenne, hänen arvonsa mukaisesti vastaan,
-niin teillä ei ole yhtään minuuttia aikaa hukata.
-
-Parooni pudisti päätänsä.
-
--- Te epäilette, huomatakseni? -- kysyi Balsamo.
-
--- Hohoi, kunnon vieras, minun täytyy tunnustaa, että olette
-tekemisissä kaikkein paatuneimman heikkouskoisen kanssa...
-
-Juuri tällä hetkellä vanha parooni kääntyi sitä paviljonki-rakennusta
-kohti, jossa hänen tyttärensä asui, ilmoittaakseen myöskin Andréelle
-vieraan ennustuksen. Ja juuri silloin hän huusi:
-
--- Andrée, Andrée!
-
-Tiedämme jo, miten tytär vastasi isänsä kutsuun ja miten Balsamon
-lumoava katse veti hänet ikkunan ääreen.
-
-Nicole seisoi myöskin paikalla ja katseli hämmentyneenä la Brietä,
-joka iski hänelle silmää, ja koetti ymmärtää asiaa.
-
--- On peijakkaan vaikea uskoa tuollaista, -- toisti vanha parooni, --
-ja jos en näe omin silmin...
-
--- No, koska ehdottomasti tahdotte nähdä omin silmin, niin
-kääntykääpä, -- sanoi silloin Balsamo ja nosti kätensä ja viittasi
-puistokujaa kohti, jonka päässä läheni joku ratsastaja täyttä neliä
-niin että tanner tärisi hevosen kavioitten iskuista.
-
--- Kas, -- huudahti parooni, -- toden totta!
-
--- Monsieur Filip! -- huudahti Nicole kohoten varpailleen.
-
--- Meidän nuori isäntämme! -- urahti la Brie iloisesti.
-
--- Veljeni, veljeni! -- huusi Andrée ojentaen ratsastajaa kohti
-ikkunasta käsiään.
-
--- Olisikohan tuo teidän poikanne, herra parooni? -- kysyi Balsamo
-välinpitämättömästi.
-
--- On, tuhat tulimmaista, se on hän! -- vastasi parooni aivan
-ällistyneenä.
-
--- Se on alkua, se, -- sanoi Balsamo.
-
--- Oletteko te tosiaankin noita? -- kysyi parooni.
-
-Voiton hymy värähytti muukalaisen huulia.
-
-Hevonen isoni katsojain silmissä isonemistaan; he näkivät sen
-karahuttavan pian lehtikujan viimeisten puiden ohitse, vaahdon
-vallassa ja hienon huurun ympäröimänä. Ja se juoksi yhä vielä, kun
-nuori, keskikokoinen upseeri, räiskyneen lian vallassa ja kasvot
-kiivaasta ajosta hehkuen hyppäsi alas juoksijansa seljästä ja riensi
-isäänsä tervehtimään.
-
--- Oi, peijakas, oi peijakas! -- huudahteli parooni, jonka
-epäuskoiset periaatteet olivat saaneet kolauksen.
-
--- Nimittäin minä, isä, -- sanoi Filip, nähdessään epäilyksen
-jäännöksen vanhuksen kasvoilla. -- Se olen minä, minä todellakin!
-
--- Kyllä niin, -- vastasi vanha parooni; -- senhän, _mordieu_, näen!
-Mutta mikä sinut tänne lennättää?
-
--- Isäni, -- lausui Filip, -- suuri kunnia kohtaa meidän kotiamme.
-
-Vanhus kohotti päätänsä.
-
--- Loistava vieras on matkalla Taverneyhin. Tunnin kuluttua on Marie
-Antoinette-Josephe, Itävallan arkkiherttuatar ja Ranskan dauphine,
-täällä!
-
-Paroonin kädet vaipuivat alas, ja yhtä nöyränä kuin hän äsken oli
-ollut pisteliäs ja ivallinen kääntyi hän nyt Balsamon puoleen:
-
--- Anteeksi, -- sanoi hän.
-
--- Monsieur, -- virkkoi Balsamo kumartaen de Taverneylle --
-jätän teidät kahden kesken poikanne kanssa. On pitkä aika viime
-tapaamisestanne, ja teillä lienee tuhannenkin seikkaa toisillenne
-kerrottavaa.
-
-Sitten Balsamo kumarsi Andréelle, joka ryntäsi nyt veljeään vastaan,
-ylen iloissaan hänen saapumisestaan. Ja sen jälkeen lähti hän
-paikalta, annettuaan Nicolelle ja la Brielle jonkin merkin, jonka
-nämä luultavastikin ymmärsivät, sillä he seurasivat Balsamoa ja
-katosivat hänen perästään lehtikujan puiden taakse.
-
-
-
-
-13.
-
-Filip de Taverney.
-
-
-Filip de Taverney, Maison-Rougen ritari, ei ollut yhtään sisarensa
-näköinen, vaikka hän olikin yhtä kaunis miehenä kuin Andrée naisena.
-Kaunis, sillä hänen silmäinsä ilme oli samalla tyyni ja ylpeä, hänen
-kasvojensa muoto säännöllinen, hänen kätensä ihailtavan sirot,
-jalkansa pienet kuin naisen ja hänen vartalonsa kasvultaan maailman
-sopusuhtaisin. Ja niinpä häntä voikin sanoa suorastaan ihastuttavaksi
-herrasmieheksi.
-
-Kuten kaikki jalommat luonteet, joiden on tuskallista elää maailman
-niille varustamassa huonossa kohtalossa, Filip oli surullinen,
-mutta ei kuitenkaan synkkä. Tästä surusta johtui kai myöskin hänen
-lempeytensä, sillä ellei hänellä olisi ollut tuota epäoleellista
-suruansa, olisi hän ollut pohjimmaisen luonteensa mukaisesti
-omavaltainen, ylpeä ja sangen vähän seuraan taipuva. Pakko elää
-köyhien parissa, jotka olivat vaarallisessa suhteessa hänen
-vertaisiaan, kuten kaikkien rikkaidenkin seurassa, jotka olivat
-hänen vertaisiaan oikeuksien puolesta, lauhdutti tuota luonnetta,
-joskin Luoja sen oli luonut alunpitäin tuimaksi, käskeväksi ja
-herkäksi närkästymään. Jalopeuran alistumisessa on aina jonkin verran
-halveksumista.
-
-Tuskin oli Filip syleillyt isäänsä, kun Andrée, jonka tämä iloinen
-tapaus oli temmaissut vapaaksi hänen magneettisesta huumauksestaan,
-riensi heittäytymään, kuten olemme kertoneet, nuorukaisen kaulaan.
-
-Ja sitten seurasivat nyyhkytykset ilmaisten, kuinka tärkeänä puhtaan
-neidonsydän piti tätä veljensä näkemistä monesta aikaa.
-
-Filip piti Andréeta ja isäänsä kädestä ja vei heidät mukanaan saliin.
-Ja sinne he nyt jäivät kolmisin.
-
--- Te ette tahdo uskoa, isä; sinä olet hämmästynyt, siskoni, --
-virkkoi hän saatuaan heidät istumaan kahdenpuolen itseään.
-
-Kuitenkaan ei mikään ole puhtaampaa totta kuin tämä uutinen; joku
-hetki vaan, ja _madame la dauphine_ on meidän matalan kattomme alla.
-
-Se täytyy kaikin mokomin estää, _ventrebleu!_ -- huudahti parooni.
--- Jos niin kävisi, saisimme ikuisen häpeän. Jos madame la dauphine
-tulee täältä etsimään Ranskan ylimystön näytettä, niin minä säälin
-häntä suuresti! Mutta mikä sattuma, sanopas, sai hänet valitsemaan
-juuri minun kotini?
-
--- Oh, se on koko seikkailu, isä!
-
-Seikkailu! -- toisti Andrée; -- kerro meille se. -- Niin, seikkailu,
-josta sellaisenkin ihmisen pitäisi kiittää Jumalaa, joka on
-unohtanut, että hän on meidän vapahtajamme ja isämme.
-
-Parooni työnsi huuliaan pitkälle niinkuin ainakin mies, joka epäilee,
-suvaitseeko ihmisten ja maailman ylimmäinen hallitsija luoda
-silmiäänkään alas häneen ja sekautua hänen asioihinsa.
-
-Andrée taas ei epäillyt lainkaan, kun näki Filipin suuren ilon. Ja
-hän puristi hänen kättään kiitokseksi uutisesta ja tulevasta onnesta,
-jota veli näytti nyt toivovan, ja mutisi:
-
--- Veikko, kunnon veikko!
-
--- Veikko, kunnon veikko, -- matki parooni, -- Andrée tuntuu vaan
-olevan tyytyväinen siihen, mitä meille tapahtuu!
-
--- Mutta katsokaa nyt, isä, kuinka Filip näyttää onnelliselta!
-
--- Siksi että Filip-herra on haaveilija; mutta minä, joka onneksi tai
-onnettomuudeksi punnitsen asioita, -- sanoi de Taverney luoden apean
-silmäyksen salinsa huonekaluihin, -- minä en huomaa tässä mitään
-viehättävää.
-
--- Te arvostelette asiaa toisin, kunhan kerron, mitä minulle on
-tapahtunut, -- vastasi nuorukainen.
-
--- Kerro sitten, -- murisi vanhus.
-
--- Niin, kerro, Filip, -- toisti Andrée.
-
--- No, minä olin, kuten tiedätte, Strassburgin varusväessä. Ja samoin
-tiedätte, että dauphine matkusti Ranskaan Strassburgin kautta.
-
--- Mitäpä tällaisessa maanloukossa tietää? -- huomautti Taverney.
-
--- Sanoit siis, rakas veikko, että dauphine matkusti Strassburgin
-kautta...?
-
--- Niin, me odotimme häntä aamusta saakka linnan valleilla. Satoi
-kuin saavista kaataen ja vaatteemme olivat likomärät. Ei ollut tullut
-mitään varmaa tietoa, millä hetkellä madame la dauphine saapuisi.
-Majuri lähetti minut tiedusteluretkelle hänen saattuettaan vastaan.
-Minä ratsastin noin puolen peninkulman matkan. Yhtäkkiä näin eräässä
-tienmutkassa edessäni saattojoukon ensimäiset ratsastajat. Minä
-vaihdoin pari sanaa heidän kanssaan; he ratsastivat juuri hänen
-kuninkaallisen Korkeutensa vaunujen edessä. Hän pisti päänsä ulos
-vaununovesta ja kysyi, kuka minä olin.
-
--- Minä olin kuulevinani, että minua kutsuttiin takaa saattojoukosta;
-mutta silloin minä jo olin lähtenyt laskettamaan täyttä laukkaa
-takaisin, sillä minulla oli kiire viedä lopullinen tieto henkilölle,
-joka oli minut tiedustelemaan lähettänyt. Kuusituntisesta
-vartioimisesta johtunut väsymys oli hävinnyt minusta kuin taialla.
-
--- Entä madame la dauphine? -- kysyi Andrée.
-
--- Hän on nuori niinkuin sinä, hän on kaunis kuin Luojan enkeli, --
-vastasi ritari.
-
--- Kuulehan, Filip?... -- virkkoi parooni epäröiden.
-
--- Mitä, isäni?
-
--- Eikö madame la dauphine muistuta näöltään jotakin henkilöä, jonka
-sinä tunnet?
-
--- Jonka minä muka tunnen?
-
--- Niin.
-
--- Kukaan ei voi muistuttaa madame la dauphinea, -- huudahti
-nuorukainen haltioituneena.
-
--- Muistelepas. Filip ajatteli.
-
--- Ei, -- väitti hän.
-
--- Mutta... esimerkiksi Nicole?
-
--- Ah, se on merkillisen totta! -- huudahti Filip hämmästyneenä.
--- Niin, Nicolessa on jotakin samannäköistä kuin korkeassa
-matkustajassamme. Oh, mutta kuitenkin on se näköisyys niin vähäistä,
-niin paljon halvempaa laatua. Mutta mistä tämän olette saanut tietää,
-isäni?
-
--- _Ma foi_, sen tiedon sain noidalta.
-
--- Noidalta? -- kysyi Filip kummastellen.
-
--- Niin, samalta, joka minulle ennusti sinunkin tulosi.
-
--- Tuolta muukalaiseltako? -- kysyi Andrée arasti.
-
--- Tuolta muukalaiselta? Oliko se tuo herra, joka oli seurassanne
-minun tullessani ja vetäytyi hienotuntoisesti syrjään saapuessani?
-
--- Juuri hän; mutta kerrohan loppuun, Filip, kerro.
-
--- Ehkäpä olisi parempi valmistaa jo vastaanottoa? -- huomautti
-Andrée.
-
-Mutta parooni otti häntä kädestä ja esti hänet lähtemästä.
-
--- Kuta enempi valmistamme, sitä naurettavampia olemme, -- sanoi hän.
--- Jatka vaan, Filip, jatka!
-
--- Sen teen, isä. Minä siis ratsastin takaisin Strassburgiin
-ja ilmoitin tiedustelun tulokset. Asiasta lähetettiin sana
-kuvernöörille, hän on nimeltään de Stainville, ja hän riensi kohta
-linnoitukseen. Kun kuvernööri tiedon saatuaan saapui valleille,
-pärisivät jo rummut korkean vieraan kunniaksi ja hänen saattueensa
-tuli näkyviin, ja me kiiruhdimme Kehlin portille. Minä seisoin
-kuvernöörin väen joukossa.
-
--- Hra de Stainvillen? -- kysyi parooni; -- maltapas, minä olen
-aikoinani tuntenut erään Stainvillen...
-
--- Ministeri de Choiseulin lanko!
-
--- Aivan niin; jatka, jatka -- kehoitti parooni.
-
--- Madame la dauphine, joka on nuori, pitää luultavasti nuorista
-ympärillään, sillä hän kuunteli vain hajamielisesti kuvernöörin
-kohteliaisuuksia. Ja sitten loi hän silmänsä minuun, joka olin
-vetäytynyt kunnioittavasti syrjään, ja kysyi osoittaen minua:
-
-"Eikö tämä herra ollut lähetetty minua vastaan?"
-
-"Juuri hän, madame", vastasi de Stainville.
-
-"Tulkaa tänne, pyydän, monsieur", sanoi dauphine.
-
--- Minä lähestyin häntä.
-
-"Mikä on nimenne?" kysyi madame la dauphine hurmaavalla äänellä.
-
--- "Ritari Taverney de Maison-Rouge", vastasin minä sammaltaen.
-
-"Merkitkää tämä nimi taulukkoihinne, ystäväni", sanoi madame la
-dauphine kääntyen erään vanhan rouvan puoleen, jonka kuulin sittemmin
-hänen ylimmäksi seuranaisekseen; hän oli nimittäin kreivitär von
-Langershausen. Ja tämä kirjoitti tosiaan nimeni muistikirjaansa.
-
--- Sitten kääntyi madame la dauphine jälleen minun puoleeni:
-
-"Ah, monsieur, millaiseen kuntoon tämä kauhea ilma on teidät
-saattanut! Minulla on tosiaan tunnonvaivoja, kun ajattelen, että te
-olette saanut sietää tuollaista minun tähteni."
-
--- Kuinka madame la dauphine on kiltti! Ja kuinka hienosti sanottu!
--- huudahti Andrée pannen kätensä vastatusten.
-
--- Ja minä painoin ne sanat pilkulleen mieleeni, -- sanoi Filip,
--- ja dauphinen äänen, kasvojen ilmeen, kun hän ne lausui, kaikki,
-kaikki!
-
--- Sangen kaunista, sangen hyvä alku! -- murahti parooni,
-huulillaan omituinen hymy, josta voi arvata, että hänen sisällinen
-turhamaisuutensa oli herännyt, mutta myöskin, että hänellä oli huono
-käsitys yleensä kaikista naisista, yksinpä kuningattaristakin. --
-Hyvä, jatka, Filip!
-
--- Mitä sinä vastasit? -- kysyi Andrée.
-
--- En vastannut mitään; minä kumarsin maahan saakka, ja madame la
-dauphine ajoi ohitse.
-
--- Mitä? Sinä et vastannut mitään? -- huudahti parooni.
-
--- En saanut ääntä suustani, isä. Koko henkeni pakkasi sydämeeni,
-joka sykki kiivaasti.
-
--- Peijakas vie, jos minulla sinun iässäsi ei ollut mitään sanomista,
-kun minut esiteltiin prinsessa Leczinskalle!
-
--- Te olette sukkelaälyinen mies, isä, -- vastasi Filip ja kumarsi.
-
-Andrée puristi hänen kättään.
-
--- Minä käytin hyväkseni hänen Korkeutensa poistumista, -- jatkoi
-Filip, -- ja palasin asuntooni, jossa muutin pukua, sillä minä olin
-tosiaan niin likomärkä ja loan tahraama, että hirvitti.
-
--- Veikko-parkani! -- virkkoi Andrée hiljaa.
-
--- Sillävälin, -- jatkoi Filip, -- oli madame la dauphine saapunut
-raatihuoneelle, jossa hän otti vastaan väestön onnittelut. Kun
-onnittelut olivat loppuneet, tultiin hänelle ilmoittamaan, että
-ateria oli valmis, ja hän lähti ja asettui pöytään.
-
--- Eräs ystäväni, rykmentin majuri, sama, joka oli lähettänyt minut
-hänen kuninkaallista Korkeuttaan vastaan, vakuutti minulle, että
-prinsessa oli monta kertaa pöydässä katsellut ympärilleen, etsien
-jotakuta upseerien parvesta, jotka olivat hänen aterioidessaan läsnä.
-
-"Minä en näe", sanoi hänen Korkeutensa, tehtyään moisen tarkastuksen
-turhaan pari kolme kertaa, "minä en näe täällä sitä nuorta upseeria,
-joka oli tänä aamuna lähetetty minua vastaan. Eikö hänelle ole
-sanottu, että halusin häntä kiittää?"
-
--- Majuri astui esille.
-
-"Madame", vastasi hän, "herra luutnantti de Taverneyn oli pakko
-poiketa kotiinsa vaihtamaan pukua, tullakseen sitten soveliaammassa
-asussa teidän kuninkaallisen Korkeutenne luo."
-
--- Tuokion päästä minä tulinkin sisään. En ehtinyt olla salissa vielä
-viitta minuuttia, kun madame la dauphine huomasi minut. Hän viittasi
-minua lähestymään, ja minä astuin hänen eteensä.
-
-"Monsieur", sanoi hän minulle, "olisiko teistä jollakin tavalla
-vastenmielistä seurata minua Pariisiin?"
-
-"Oh, madame", huudahdin minä, "päinvastoin se olisi minulle mitä
-suurin onni; mutta minä olen palveluksessa täällä Strassburgin
-varusväessä, ja..."
-
-"Ja...?"
-
-"Nimittäin, madame, että ainoastaan haluni on minun omaani."
-
-"Kenen käskettävänä te olette?"
-
-"Sotilaskuvernöörin."
-
-"Hyvä, minä selvitän sen asian hänen kanssaan."
-
--- Hän teki minulle merkin, että saisin poistua, ja minä vetäydyin
-takaisin.
-
--- Iltasella hän lähestyi kuvernööriä.
-
-"Monsieur", sanoi hän, "tahtoisin toteuttaa erään oikkuni".
-
-"Ilmoittakaa se oikku, ja se on minulle käsky, madame."
-
-"Nimitin väärin sitä oikuksi; se on lupaus, joka minun on täytettävä."
-
-"Asia on minulle sitä pyhempi... Suvaitkaa se ilmoittaa, madame."
-
-"No hyvä, olen luvannut itselleni ottaa palvelukseeni ensimäisen
-ranskalaisen, jonka kohtaisin Ranskan rajojen sisällä, olipa hän kuka
-tahansa, ja valmistaa hänelle ja hänen perheelleen onnen, jos yleensä
-ruhtinaallisten henkilöiden vallassa on tehdä ketään onnelliseksi."
-
-"Ruhtinaalliset ovat Jumalan edustajia maan päällä. Ja kuka on se
-onnellinen, jonka teidän Korkeutenne ensimäiseksi kohtasi?"
-
-"Ritari de Taverney-Maison-Rouge, nuori luutnantti, joka toi teille
-sanan tulostani."
-
-"Me saamme kaikki syyn kadehtia herra de Taverneytä", vastasi
-kuvernööri: "mutta älkäämme häiritkö onnea, joka hänelle on sallittu.
-Virkamääräys pidättää häntä täällä, mutta me vapautamme hänet siitä;
-velvollisuus sitoo häntä tänne, mutta me peruutamme sen. Hän lähtee
-täältä Pariisiin yhtaikaa kuin teidän kuninkaallinen Korkeutenne."
-
--- Ja samana päivänä, jolloin hänen Korkeutensa vaunut vierivät pois
-Strassburgista, sain käskyn nousta satulaan ja liittyä dauphinen
-saattueeseen. Siitä hetkestä asti en ole poistunut hänen vaunujensa
-vierestä.
-
--- Ehee! -- äännähti parooni hymyillen äskeiseen tapaansa. -- Ehee,
-sepä olisi merkillistä! Mutta se ei ole mahdotonta.
-
--- Mikä, isäni? -- kysyi nuorukainen viattomasti.
-
--- Oh, kyllä minä metkut tiedän, -- vastasi parooni, -- he he he!
-
--- Mutta, rakas veli, -- kysyi Andrée, -- minä en ymmärrä vielä,
-miten madame la dauphine johtui lähtemään tänne Taverneyhin.
-
--- Maltahan. Se tapahtui eilis-iltana. Noin yhdentoista aikaan
-tultiin Nancyyn ja ajettiin kaupungin läpi tulisoihtujen valossa.
-Dauphine huusi minut puheilleen.
-
-"Monsieur de Taverney", sanoi hän, "jouduttakaa matkaa".
-
--- Minä annoin merkin, että dauphine halusi ajaa kovemmin, "Tahdon
-lähteä varhain liikkeelle huomisaamuna", lisäsi dauphine.
-
-"Teidän Korkeutenne tahtoo siis suorittaa pitkän päivämatkan?" kysyin.
-
-"Ei, mutta minä aion pysähtyä matkan varrella."
-
--- Jonkinlainen aavistus teki minut nämä sanat kuullessani sangen
-rauhattomaksi.
-
-"Matkan varrella?" kysyin minä.
-
-"Niin", vahvisti hänen kuninkaallinen Korkeutensa. "Ettekö arvaa,
-missä minä haluan poiketa?" kysyi hän hymyillen.
-
-"En, madame."
-
-"Haluan poiketa Taverneyssä."
-
-"Oh, miksikä, hyvä Jumala?" huudahdin minä.
-
-"Nähdäkseni teidän isänne ja siskonne."
-
-"Minun isäni ja siskoni... kuinka teidän kuninkaallinen Korkeutenne
-tietää...?"
-
-"Minä otin asiasta selvän", vastasi hän, "ja sain kuulla, että he
-asuvat ainoastaan parin sadan askeleen päässä valtatiestä, jota
-matkustamme. Te annatte määräyksen, että pysähdytään Taverneyssä."
-
--- Minulla nousi hiki otsalle, ja kiiruhdin lausumaan hänen
-kuninkaalliselle Korkeudelleen, vavisten kuten ymmärrätte:
-
-"Madame, isäni talo ei ole kyllin arvokas vastaanottamaan niin
-loistavaa prinsessaa."
-
-"Miksi ei?" kysyi hänen kuninkaallinen Korkeutensa.
-
-"Me olemme köyhiä, madame."
-
-"Sitä parempi", sanoi hän, "vastaanotto on silloin sitä
-sydämellisempi ja koruttomampi, olen varma siitä. Lieneehän tuolla
-Taverneyssä, vaikka se olkoonkin köyhä, kuppi maitoa ystävälle, joka
-tahtoo hetkeksi unohtaa, että hän on Itävallan arkkiherttuatar ja
-Ranskan dauphine."
-
-"Oh, madame", vastasin minä vaan kumartaen. Muuta en voinut virkkaa,
-nöyryys kielsi minua sanomasta enempää.
-
--- Toivoin, että hänen kuninkaallinen Korkeutensa unohtaisi
-tämän aikeensa, tai että hänen päähänpistonsa haihtuisi matkalla
-tänä aamuna, raittiin tuulen henkäyksissä, mutta se oli turhaa.
-Pont-à-Moussonissa hevosten muuttopaikassa kysyi hänen Korkeutensa
-minulta, joko me olimme lähellä Taverneytä, ja minun täytyi vastata,
-ettemme olleet sieltä enää kuin puolentoista peninkulman päässä.
-
--- Tyhmyri! -- huudahti parooni.
-
--- Jumala paratkoon; dauphine mahtoi aavistaa tukalan asemani, sillä
-hän sanoi minulle: "Älkää peljätkö mitään, minä en viivy kauan
-siellä. Mutta koska te uhkaatte minua vastaanotolla, joka tuottaa
-minulle kärsimyksiä, niin olemmehan vaan kuitit, sillä tuotinhan
-minäkin teille hankaluutta Strassburgiin saapuessani." Kuinka voin
-vastustaa noin viehättävää puhetta? Sanokaapas se, isä.
-
--- Oi, sehän oli aivan mahdotonta, -- virkkoi Andrée. -- Ja hänen
-kuninkaallinen Korkeutensa tyytyy varmaan kukkiini ja kuppiin maitoa,
-jonka hänelle tuon, kuten hän on luvannut, sillä niin hyvältä hän
-tuntuu.
-
--- Kyllä, -- myönsi parooni; -- mutta hän ei tyydy nojatuoleihini,
-jotka ruhjovat hänen luunsa, eikä seiniini, joita hänen on surkea
-katsella. Hiiteen tuollaiset päähänpistot! Kyllä Ranska kerran saa
-hyvän hallitsijattaren tuollaisesta naisesta, joka näin seuraa
-oikkujaan. Peijakas! Se on merkillisen hallitusajan auringonnousua.
-
--- Oi, isä-kulta, kuinka te voitte puhua noin ruhtinattaresta, joka
-osoittaa meille tällaista kunnioitusta?
-
--- Tai paremminkin vie kunniani, -- huusi vanhus. -- Kuka enää
-Taverneyn sukua muistaakaan? Ei kukaan. Suvun nimi lepää haudattuna
-Maison-Rougen raunioissa, ja minä toivoin, ettei se astuisi sieltä
-esiin muuta kuin jollakin toisella tavalla ja silloin kuin sen oikea
-hetki olisi tullut. Mutta minä toivoin turhaan, ja nyt herättää
-sen kuolleista lapsellinen oikku, vetää näkyviin himmentyneenä,
-tomuisena, köyhänä, surkeana. Nyt saavat sanomalehdet, jotka
-nuuskivat kaikkea naurettavaa, siitäkin aiheen skandaalin tekoon,
-jollaisilla ne elävät, ja kertovat saastaisissa uutisissaan ylhäisen
-prinsessan käynnin hökkeli Taverneyssä. _Cordieu!_ Minä keksin nyt
-keinon!
-
-Nämä viimeiset sanat lausui parooni sillä tavoin, että hänen lapsensa
-oikein säpsähtivät.
-
--- Mitä te tarkoitatte, isä? -- kysyi Filip.
-
--- Minä tarkoitan, -- mutisi parooni hampaittensa takaa, -- että minä
-tiedän tempun, ja koska Medinan kreivi hennoi polttaa palatsinsa
-saadakseen erästä kuningatarta hyväillä, niin totta kai minä osaan
-polttaa kurjan hökkelin päästäkseni vastaanottamasta Ranskan
-dauphinea. Antaa prinsessan tulla vaan!
-
-Veli ja sisar eivät tarkoin kuulleet muuta kuin viime sanat, mutta he
-katsahtivat rauhattomina toisiinsa.
-
--- Antaa hänen tulla vaan, -- hoki parooni de Taverney.
-
--- Hän ei voikaan viipyä kauan enää, -- sanoi Filip. -- Minä
-ratsastin suoraan Pierrefitten metsän läpi joutuakseni edes muutamaa
-minuuttia ennen saattuetta, joten se ei voi olla etäällä.
-
--- Siis ei ole aikaa hukata, -- huudahti parooni.
-
-Ja sukkelasti kuin kaksikymmen-vuotias poika poistui parooni salista,
-juoksi keittiöön, tempaisi liedestä palavan kekäleen ja ryntäsi
-rehuvajaan, joka oli täynnä kuivia olkia, apilasta ja rehupapua. Hän
-lähestyi jo kekäle kädessä heinäkasaa, kun Balsamo ilmestyi hänen
-taakseen ja tarttui häntä käsivarteen.
-
--- Mitä te teette, monsieur? -- sanoi hän riistäen kekäleen pois
-vanhuksen käsistä; -- Itävallan arkkiherttuatar ei ole toki mikään
-Bourbonin konnetaabeli, jonka tulo saastuttaisi talon niin, että sen
-polttaa mieluummin kuin antaa hänen astua sisälle.
-
-Vanhus seisahtui paikalleen kalpeana ja vavisten, eikä hymyillyt
-niinkuin tavallisesti. Hänen oli täytynyt ponnistaa kaikki voimansa
-tehdäkseen äskeisen päätöksensä, kunniansa puolesta, ainakin sillä
-tavoin kuin hän sen käsitti, päätöksen, joka olisi muuttanut vielä
-siedettävän köyhyyden suorastaan kurjuudeksi.
-
--- Kiiruhtakaa, monsieur, -- virkkoi Balsamo, -- te ette ennätä
-muuta kuin riisua tuon aamunuttunne ja pukeutua soveliaammin. Siihen
-aikaan kuin minä Filipsburgin piirityksen päivinä tunsin parooni de
-Taverneyn, oli hänen rinnassaan Ludvig Pyhän suur-risti. Ja minä en
-tiedä takkia, joka ei olisi komea ja hieno, kun sitä se kunniamerkki
-kaunistaa.
-
--- Mutta, monsieur -- sanoi de Taverney, -- nyt saa dauphine nähdä
-seikan, jota minä en tahtonut näyttää edes teillekään, sen, että minä
-olen onneton.
-
--- Olkaa huoletta, parooni; hän saa muuta ajattelemista, niin ettei
-hän huomaa, onko teidän talonne uusi vai vanha, köyhä vai rikas.
-Olkaa ystävällinen vieraille, monsieur, se on ylimysvelvollisuutenne.
-Mitä hänen kuninkaallisen Korkeutensa viholliset ajattelisivatkaan,
-ja niitä hänellä on paljon, jos hänen ystävänsä polttavat linnansa
-päästäkseen ottamasta häntä kattonsa alle? Älkäämme jo etukäteen
-hankkiko itsellemme tulevia vihoja, monsieur; kullakin päivällä on
-oma surunsa.
-
-Hra de Taverney totteli alistuvaisena, jollaisena olemme jo ennen
-hänet nähneet, ja meni taas lastensa luokse, jotka häntä kaikkialta
-haeskelivat.
-
-Balsamo jälleen lähti hiljaa omille teilleen, ikäänkuin
-viimeistelemään jotain alettua tehtävää.
-
-
-
-
-14.
-
-Marie-Antoinette-Josephe, Itävallan arkkiherttuatar.
-
-
-Ei tosiaan ollut aikaa hukata, niinkuin Balsamo oli äsken sanonut.
-Kovaa ajoneuvojen, hevosten ja ihmisäänten hälinää kuului jo
-oikotieltä, joka toi suuremmalta parooni de Taverneyn linnaan ja oli
-tavallisesti hyvin hiljainen.
-
-Sitten näkyivät kolmet vaunut, joista yhdet olivat koristetut
-kultauksilla ja jumalaistaruja esittävillä kohokuvilla eivätkä
-komeudestaan huolimatta muuten olleet vähemmän tomun ja lian
-säästämät kuin toisetkaan. Nuo kolmet vaunut pysähtyivät portin
-luona, jota Gilbert piti auki, silmät suurina ja aivan kuin kuumeesta
-vavisten, mikä seikka osoitti, että mielensä oli syvästi järkkynyt,
-kun hän näki tällaisen lauman suuruuksia.
-
-Kaksikymmentä aatelisherraa, kaikki nuoria ja komeita, riensi nyt
-asettumaan riviin parhaitten vaunujen viereen. Ja niistä laskeutui
-sitten maahan noin viisi-, kuusitoista-vuotias tyttö, nojautuen
-erään mustiin puetun miehen käsivarteen, herran, jolla oli liiviensä
-päällä Pyhän Hengen ritariston nauha. Tuon nuoren tytön hiukset oli
-järjestetty ilman jauhetta, mutta varsin yksinkertaisesti, mikä ei
-kuitenkaan estänyt hänen tukkalaitettaan kohoamasta jalan verran
-otsaa korkeammalle.
-
-Marie-Antoinette, sillä hän tuo nuori tyttö oli, saapui Ranskaan
-kauneuden maineen ympäröimänä, ja sitä eivät prinsessat, joiden
-kohtalo on ollut nousta kuninkaittemme viereen valtaistuimelle, ole
-aina tuoneet myötäjäisinään.
-
-Oli vaikea saada varmaa käsitystä, millaiset hänen silmänsä oikein
-olivat, sillä olematta juuri kauniit, saivat ne omistajansa tahtoa
-noudattaen ilmeensä aina tilaisuuden mukaan, ja varsinkin lempeyden
-tai halveksumisen ilmeen, jotka ovat toisilleen niin vastakkaiset.
-Hänen nenänsä oli siromuotoinen, hänen ylähuulensa oli kaunis. Mutta
-alahuuli, tuo seitsemäntoista Caesarin ylimyksellinen perintö, oli
-liian paksu ja liiaksi eteenpäin puskeva ja joskus riippuvakin[33]
-eikä näyttänyt oikein sointuvan hänen sieviin kasvoihinsa, paitsi
-silloin, kun ne tahtoivat ilmaista vihaa tai suuttumusta. Hänen
-ihonsa oli ihailtava; näki melkein veren virtaavan hänen hienon
-hipiänsä kudoksissa. Povi, kaula ja olkapäät olivat valio-kauniit ja
-kädet olivat suorastaan kuninkaalliset.
-
-Hänellä oli kaksi täysin erilaista käyntitapaa: toinen, jota hän
-käytti juhlallisissa tilaisuuksissa, oli lujaa, ylhäistä ja hiukan
-kiiruhtavaa; ja toinen, jolloin hän antoi itsensä kulkea, miten
-halutti, oli pehmeää, keinuvaa ja niin sanoaksemme hyväilevää.
-
-Kukaan nainen ei ole kumartanut sirommin kuin hän; ei koskaan
-kuningatar ole tervehtinyt niin taiteen sääntöjen mukaan kuin hän.
-Kumartaen päätään yhden ainoan kerran kymmenkunnalle hengelle, antoi
-hän tällä yhdellä ainoalla nyökäyksellä kullekin heistä arvon, jonka
-he kukin erikseen ansaitsivat.
-
-Tänä päivänä oli Marie-Antoinettella hänen naisellinen katseensa
-ja naisellinen hymynsä, jopa lisäksi onnellisen naisen katse ja
-hymy. Hän oli päättänyt koko päivän unohtaa olevansa dauphine, jos
-suinkin mahdollista. Mitä suurin rauha loisti hänen kasvoillaan, mitä
-viehkein hyväntahtoisuus hohti hänen silmistään. Hänen pukunaan oli
-valkea silkkihame ja hänen paljaitten käsivarsiensa peittona pieni,
-tiheä pitsivaippa.
-
-Tuskin oli hän laskenut jalkaansa vaunuista maahan, kun hän kääntyi
-takaisin niihin päin ja auttoi niistä alas erään hovinaisensa,
-jota jo melkoinen ikä rasitti. Sitten kieltäytyi hän liittymästä
-tuon mustiin puetun ja sinisellä ritarinauhalla koristetun herran
-käsivarteen ja läksi kulkemaan vapaana ja erillään, hengittäen
-syvästi raitista maaseudun ilmaa ja katsellen ympärilleen
-tähystellen, ikäänkuin aikoen nauttia viimeiseen rahtuun saakka
-harvinaisesta vapaudesta, jonka hän oli itselleen nyt sallinut.
-
--- Oi, miten kaunis paikka, miten kauniita puita, miten kaunis pieni
-talo! -- sanoi hän. -- Kuinka onnellista täällä mahtaakaan olla,
-täällä puhtaassa ilmassa ja siimestäväin puitten kätkössä!
-
-Tällä hetkellä saapui Filip de Taverney paikalle, ja häntä seurasi
-Andrée, puettuna punasinertävään silkkipukuun ja pitkät hiukset
-palmikoilla; hän tuli isänsä käsipuolessa, jolla oli yllään tumman
-sininen samettipuku, jäännös entisiltä loistoajoilta. On itsestään
-selvää, ettei vanha parooni ollut unohtanut Ludvig Pyhän suur-ristiä,
-jota Balsamo oli hänelle suositellut.
-
-Dauphine pysähtyi heti, kun näki näiden hänelle uusien henkilöiden
-tulevan luokseen.
-
-Nuoren prinsessan ympärille ryhmittyi silloin hänen hovijoukkonsa:
-upseereita, pitäen hevosiaan suitsista, hoviherroja hattu kädessä ja
-nojaillen toistensa käsipuoleen ja supatellen hiljaa keskenään.
-
-Filip de Taverney lähestyi dauphinea; hän oli liikutuksesta kalpea,
-mutta hänen ryhtinsä oli ylimyksen, vaikka hän samalla olikin
-surunvoittoinen.
-
--- Madame, -- sanoi hän, -- jos teidän kuninkaallinen Korkeutenne
-suvaitsee, saan kunnian teille esitellä isäni, parooni de
-Taverney-Maison-Rougen, ja sisareni, neiti Claire-Andrée de Taverneyn.
-
-Parooni kumarsi syvään ja kokeneen lailla, joka tietää tervehtiä
-kuningattaria. Andréessa ilmeni koko hänen viehättävä nöyryytensä ja
-koko hänen vilpittömän kunnioituksensa imarteleva kohteliaisuus.
-
-Marie-Antoinette katseli sisaruksia, ja kun hänen mieleensä johtui,
-mitä Filip oli maininnut isänsä köyhyydestä, niin hän arvasi hyvin,
-kuinka he nyt mahtoivat kärsiä.
-
--- Madame, -- sanoi parooni syvästi arvokkaalla äänellä, -- teidän
-kuninkaallinen Korkeutenne tuo liian suuren kunnian Taverneyn
-linnalle; näin vähäpätöinen maja ei ansaitse kattonsa alle niin
-paljon ylhäisyyttä ja kauneutta.
-
--- Minä tiedän, että olen tullut vanhan ranskalaisen soturin luo, --
-vastasi dauphine, -- ja äitini, keisarinna Maria Teresia, joka on
-käynyt paljon sotia, on kertonut minulle, että teidän maassanne ovat
-kunniasta rikkaimmat miehet melkein aina köyhiä rahan puolesta.
-
-Ja kuvaamattoman sirosti ojensi hän kätensä Andréelle, joka polvistui
-maahan ja suuteli sitä.
-
-Mutta vanha parooni ajatteli vain yhtä seikkaa: hän suorastaan
-kauhistui tuota suurta vieraslaumaa, joka oli nyt täyttävä hänen
-talonsa saamatta edes istuimia tarpeeksi.
-
-Dauphine pelasti hänet siitä huolesta yhtäkkiä.
-
--- Messieurs, -- sanoi hän kääntyen herrain puoleen, jotka olivat
-hänen seurajoukkonaan, -- teidän ei tarvitse kärsiä päähänpistojeni
-tuottamaa rasitusta, mutta ette saa myöskään nauttia dauphinen
-etuoikeuksia. Pyydän siis teitä odottamaan minua täällä; puolen
-tunnin kuluttua tulen takaisin. Tulkaa te kanssani, hyvä
-Langershausen, -- sanoi hän sitten saksaksi sille seuranaisistaan,
-jota hän oli äsken auttanut laskeumaan vaunuista. -- Seuratkaa meitä,
-monsieur, -- virkkoi hän myöskin mustiinpuetulle herralle.
-
-Tämä mies, joka näytti sangen yksinkertaisessa asussaankin
-aistikkaalta ja hienolta, oli tuskin kolmekymmen-vuotias, kasvoiltaan
-kaunis ja sieväkäytöksinen. Hän siirtyi nyt syrjään, antaen
-prinsessan mennä edeltä.
-
-Marie-Antoinette otti rinnalleen Andréen ja viittasi Filipille, että
-tämä tulisi sisarensa viereen.
-
-Vanha parooni jälleen kulki tuon varmaankin hyvin ylhäisen herran
-vieressä, jolle dauphine oli suonut kunnian tulla kanssaan.
-
--- Te olette siis Taverney-Maison-Rouge-sukua? -- kysyi mainittu
-herrasmies paroonilta, järjestellen huolettomasti kuin ylimyksen
-tapaan sopii hienoa, Englannin pitseistä valmistettua kaularöyhelöään.
-
--- Onko minun omaksuttava vastaukseeni monsieur vai monseigneur? --
-kysyi parooni, ei pienimmässäkään määrin vähemmän pisteliäästi kuin
-mustapukuinen herrasmies.
-
--- Sanokaa yksinkertaisesti herttua, -- vastasi herra, -- tai teidän
-Ylhäisyytenne, jos niin haluatte.
-
--- No niin, teidän Ylhäisyytenne, minä olen
-Taverney-Maison-Rouge-sukua, aivan puhdasta, -- vastasi parooni.
-
-Kuten näemme, ei hän nytkään täysin luopunut alinomaa kujeilevasta
-äänilajistaan.
-
-Hänen Ylhäisyydellään oli suurten herrain hienostunut vaisto, ja
-hän näki kohta-joutuneensa tekemisiin paremman kuin tavallisen
-maalais-aatelisen kanssa.
-
--- Tämä talo on teidän kesäasuntonne? -- jatkoi hän.
-
--- Sekä kesä- että talvi-asuntoni, -- vastasi Taverneyn parooni,
-joka jo toivoi pääsevänsä noista epämiellyttävistä kyselyistä, mutta
-kaunisti kuitenkin jokaista vastausta syvällä kumarruksella.
-
-Filip puolestaan kääntyi vähän väliä ja vilkaisi huolestuneena
-isäänsä. Talo näytti tosiaankin lähestyvän uhaten ja pilkallisena ja
-aikoen paljastaa vieraille säälimättömästi koko köyhyytensä.
-
-Nyt nosti parooni jo alistuvaisin ilmein kätensä oveaan kohti, joka
-oli peräti tottumaton näkemään vieraita tulevan taloon. Mutta silloin
-kääntyi dauphine yhtäkkiä hänen puoleensa ja sanoi:
-
--- Anteeksi, monsieur, etten minä tule sisään; mutta tämä varjoisa
-puutarha miellyttää minua niin, että viettäisin täällä vaikka koko
-ikäni. Minä olen hiukan kyllästynyt huoneissa oloon, sillä minua on
-otettu vastaan huoneissa kokonaista kaksi viikkoa, minua, joka en
-rakasta mitään niinkuin luontoa, puitten siimestä ja kukkien tuoksua.
-
-Sitten kääntyi hän Andréen puoleen:
-
--- Mademoiselle, olettehan hyvä ja tuotte minulle tänne näitten
-kauniiden puitten alle kupin maitoa, eikö niin?
-
--- Teidän Korkeutenne, -- sanoi parooni kalveten, -- kuinka uskaltaa
-tarjota teille niin huonoa aamuateriaa?
-
--- Siitä minä juuri erikoisesti pidän, maidosta ja tuoreista
-kananmunista. Kananmunat ja annos maitoa olivat minun herkkuruokiani
-Schönbrunnissa.
-
-Silloin ilmestyi äkkiä la Brie, yllään komea livrea ja ylpeydestä
-paisuen, ruokaliina käsivarrella, erään jasmiineista laaditun
-lehtimajan ovelle, jonka varjoon dauphine näytti jo hetken
-kaipaavasti katselleen.
-
--- Hänen kuninkaallisen Korkeutensa pöytä on katettu, -- ilmoitti
-vanha palvelija samalla tyynesti ja kunnioittavasti, joiden tunteiden
-sekoitusta on mahdoton kuvata.
-
--- Oh, mutta olenko joutunut aivan taikurin taloon? -- huudahti
-prinsessa nauraen.
-
-Ja hän paremminkin juoksi kuin asteli tuoksuvaa lehtimajaa kohti.
-
-Parooni oli niin rauhaton, että unohti jäykät seuratavat ja lähti
-mustiinpuetun herran luota kiiruhtamaan dauphinen perästä.
-
-Filip ja Andrée katsahtivat toisiinsa, ja heidän katseistaan puhui
-sekä kummastus että pelko; pelko kuitenkin selvästi voimakkaampana.
-
-Vihreän lehväholvin alle saavuttuaan dauphine huudahti hämmästyksestä.
-
-Vanha parooni, joka tuli sisään hänen perästään, huoahti sensijaan
-tyytyväisyydestä.
-
-Andréen kädet hervahtivat alas ja hänen kasvoillaan heijastui ajatus:
-"Hyvä Jumala, mitä tämä merkitsee?"
-
-Nuori dauphine huomasi syrjäsilmällä seuralaistensa kaikki
-vaihtelevat kasvonilmeet, ja ellei jo hänen sydämensä olisi
-selittänyt hänelle näitten ilmeiden syytä, olisi hän sen piankin
-terävällä älyllään käsittänyt.
-
-Kukkivain köynnösten, jasmiinien ja kuusamain alla, joiden
-kiemuraiset rungot levittivät ympärille seiniksi satoja tuuheita
-oksia, seisoi valmiiksi katettuna soikea pöytä, joka oikein huikaisi
-komeuttaan, sillä sitä peitti lumivalkea, damastinen liina ja liinan
-päälle asetetut pöytäastiat olivat käsintaottua ja kullattua hopeaa.
-
-Pöytä oli katettu kymmentä henkeä varten.
-
-Dauphinen katsetta veti ensin puoleensa harvinaisen hieno, mutta
-ruokalajeiltaan epätavallinen ateria.
-
-Siinä oli ulkomaalaisia hedelmiä, sokeroituna hillona, kaikkien
-mahdollisten maitten makeisia, Alepossa tehtyjä bisquit-leivoksia,
-Maltan appelsiineja, tavattoman suuria sitruunoita ja sedraattipuun
-hedelmiä, kaikki laajoissa maljoissa. Sitäpaitsi säkenöivät siinä
-kaikkein kalleimmat viinit, syntyperältään mitä jaloimmat, kaikissa
-rubiinin ja topaasin värivivahduksissa, neljässä persialaiseen
-kuosiin hiotussa ja kaiverruksin koristetussa kristallikarahvissa.
-
-Maito, jota dauphine oli pyytänyt, oli kullatussa hopeakannussa.
-
-Dauphine katsahti ympärilleen ja näki, että hänen isäntäväkensä
-kasvot olivat kalpeat ja kauhistuneet.
-
-Prinsessaa seuranneet kaksi hovihenkilöä ihailivat pöytää ja
-nauttivat sen näöstä, ymmärtämättä mitään, mutta koettamattakaan
-ymmärtää.
-
--- Te siis odotitte minua, monsieur? -- kysyi dauphine paroonilta.
-
--- Minäkö, madame? -- änkytti parooni.
-
--- Varmaan. Kymmenessä minuutissa ei saada tällaista aikaan, ja minä
-olen ollut talossanne tuskin kymmentä minuuttia.
-
-Ja sen sanottuaan dauphine katsahti la Briehen kuin lisätäkseen:
-
-"Varsinkin, kun on vaan yksi palvelija."
-
--- Madame, -- vastasi parooni, -- minä odotin teitä tosiaan, teidän
-kuninkaallista Korkeuttanne, tai paremminkin, minulle ilmoitettiin
-tulostanne.
-
-Dauphine kääntyi Filipin puoleen.
-
--- Monsieur, -- sanoi hän, -- kirjoititteko te sitten tänne?
-
--- En, madame.
-
--- Kukaan ei tiennyt, että minä poikkeaisin tänne, monsieur, en
-melkeinpä itsekään, voisin sanoa, sillä minä salasin haluni, etten
-tuottaisi täällä teille hankaluuksia, joita nyt sittenkin olen
-tuottanut. Enkä minä ole puhunut asiasta kenellekään muulle kuin
-teidän pojallenne viime yönä, ja hän oli vielä tunti sitten matkalla
-seurassani, joten hän ei ole voinut joutua tänne kuin muutamaa
-minuuttia ennen minua.
-
--- Niin, madame, tuskin neljännestunti sitten.
-
--- Siispä on jokin haltiatar nostanut pöydän taikasauvallaan maasta;
-ehkäpä neidin kummihaltiatar, -- lisäsi dauphine hymyillen ja
-Andréehen katsoen.
-
--- Madame, -- vastasi parooni tarjoten prinsessalle tuolia, -- mikään
-haltiatar ei ilmoittanut minulle tästä suuresta onnesta, vaan...
-
--- Vaan? -- toisti prinsessa, kun näki paroonin epäröivän puhua
-enempää.
-
--- Vaan, toden totta, noita.
-
--- Noita? Millä tavoin?
-
--- Sitä en ymmärrä, sillä minä en sekaannu taikuuteen. Hänelle minä
-vaan olen kiitollisuuden velassa siitä, että voin ottaa jotakuinkin
-säädyllisesti vastaan teidän kuninkaallisen Korkeutenne, -- vastasi
-parooni.
-
--- Niin ollen me emme siis uskallakaan koskea mihinkään näistä
-herkuista, -- huomautti dauphine, -- kun aamiainen edessämme on
-noituuden tuotetta.
-
-Ja kääntyen mustapukuisen herran puoleen lisäsi hän:
-
--- Ja hänen Ylhäisyytensä piti liikaa kiirettä ryhtyessään
-leikkaamaan tuota strassburgilaista piirakkaa, josta tosiaan emme nyt
-maista palaakaan. Ja te, rakas ystävättäreni, -- sanoi hän vanhalle
-seuranaiselleen, -- peljätkää tuota Kypron viiniä ja seuratkaa vaan
-minun esimerkkiäni.
-
-Ja niin sanoen dauphine kaatoi kultaiseen maljaan vettä pyöreästä
-karahvista, joka oli kuin pallo ja jossa oli ohut kaula.
-
--- Voi, todellakin, -- virkkoi Andrée peljästyneenä, -- hänen
-Korkeutensa saattaa olla oikeassa.
-
-Filip vapisi ja oli aivan ymmällä. Ja kun hän ei tiennyt mistään,
-mitä eilis-iltana oli tapahtunut, katseli hän nyt vuoroin isäänsä ja
-sisartaan, koettaen saada heidän silmistään selvää asiasta, jonka he
-nyt yksin aavistivat.
-
--- Se olisi uskonnonvastaista, -- jatkoi dauphine, -- ja herra
-kardinaali tekisi synnin, jos söisi sellaista.
-
--- Madame, -- sanoi hengenmies, -- me olemme liian maallismielisiä,
-me kirkon ruhtinaat, uskoaksemme taivaan vihan kohdistuvan
-sellaiseenkin kuin ruokatavarat ovat, ja ennen kaikkea liian
-inhimillisiä, polttaaksemme roviolla niin kunnon noitaa, joka
-ravitsee meitä moisella hyvällä.
-
--- Älkää laskeko leikkiä, monseigneur, -- sanoi parooni. -- Minä
-vannon teidän Ylhäisyydellenne, että tämän kaiken on tehnyt noita,
-oikea noita, joka ennusti minulle tuskin tunti sitten, että teidän
-Korkeutenne ja poikani tulisitte tänne.
-
--- Ainoastaan tunti sittenkö? -- kysyi dauphine.
-
--- Niin, enintään.
-
--- Ja tunnissa te olette ennättänyt järjestää tällaisen aterian,
-laskea veron alaisiksi kaikki neljä maanosaa, kootaksenne pöydälle
-moiset hedelmät, ehtinyt tuottaa viinit Tokajista, Konstanzista,
-Kyprosta ja Malagasta? Siinä tapauksessa te olette vielä suurempi
-noita kuin noitanne.
-
--- Ei, madame, se on hänen työtään, yhä vaan hänen!
-
--- Kuinka, yhä hänen?
-
--- Niin, hän on nostattanut maasta tämän katetun pöydän kaikkine
-hyvyyksineen.
-
--- Puhutteko te totta? -- kysyi prinsessa.
-
--- Kautta aateliskunniani, -- vastasi parooni.
-
--- Mitä kummaa, -- huudahti kardinaali aivan totisella äänellä ja
-hylkäsi lautasensa; -- minä luulin, että te laskitte leikkiä.
-
--- En, teidän Ylhäisyytenne.
-
--- Teillä on siis täällä oikea taikuri?
-
--- Oikea taikuri. Ja minä en kummastelisi, vaikka tuo kulta noissa
-pöytäkaluissa olisi hänen tekemäänsä.
-
--- Ettäkö hän siis tuntisi viisaiden kiven? -- huudahti kardinaali
-silmät ahneesti kiiltäen.
-
--- Oh, sekös menee herra kardinaaliin, -- virkkoi prinsessa, --
-häneen, joka on etsinyt sitä kaiken ikänsä, vielä löytämättä!
-
--- Minä tunnustan teidän Korkeudellenne, -- vastasi maallismielinen
-kirkkoruhtinas, -- ettei minusta ole mikään jännittävämpää kuin
-yliluonnolliset asiat, mikään ihmeellisempää kuin mahdottomat teot.
-
--- Ah, taisinpa koskea kipeään kohtaan! -- sanoi dauphine.
-
--- Jokaisella suurmiehellä on omat salaisuutensa, varsinkin jos hän
-on diplomaatti. Minäkin, herra kardinaali, sen ilmoitan teille, olen
-melkoisen etevä taikuri ja minä arvaan joskus asioita, jotka ovat,
-jolleivät juuri mahdottomia tai yliluonnollisia, niin ainakin...
-uskomattomia.
-
-Tässä vastauksessa piili varmaankin joku salaisuus, jonka yksin
-kardinaali ymmärsi, sillä hän näytti nolostuvan. Ja tunnustettavaa
-on, että dauphinen lempeät silmät väläyttivät hänen kardinaalille
-puhuessaan salaman, josta voi arvata myrskyn raivoavan hänen
-sisässään.
-
-Mutta se salama välkähti ainoastaan, ukkonen ei siitä seurannut.
-Dauphine malttoi mielensä ja jatkoi:
-
--- Mutta kuulkaa, hra de Taverney, näyttäkää se noitanne minulle,
-että juhlat tulisivat täydellisiksi. Missä hän on? Minkälaisessa
-rasiassa sitä säilytätte?
-
--- Madame, -- vastasi parooni, -- hän se paremmin voi pistää minut
-linnoineni päivineni johonkin rasiaan.
-
--- Te kiihoitatte uteliaisuuttani, -- sanoi Marie-Antoinette; -- minä
-haluan hänet ehdottomasti nähdä.
-
-Ja nämä sanat lausuttiin sellaisella tavalla, että ne eivät
-sallineet pienintäkään vastustusta, niin suuri hienous kuin aina
-olikin Marie-Antoinetten käskyissä. Parooni, joka seisoi poikansa
-ja tyttärensä kanssa pöydän luona valmiina palvelemaan dauphinea,
-ymmärsikin asian. Hän antoi merkin la Brielle; vanha palvelija,
-joka oli unohtanut koko tehtävän ja katseli vaan korkeita vieraita
-niinkuin olisi tällä katselulla saanut korvatuksi kaksikymmentä
-vuotta maksamatta olleen palkkansa, nosti päätänsä.
-
-Parooni de Taverney sanoi hänelle:
-
--- Menkää ilmoittamaan herra parooni Josef Balsamolle, että hänen
-kuninkaallinen Korkeutensa haluaa häntä nähdä.
-
-La Brie meni.
-
--- Josef Balsamolle? -- toisti dauphine; -- miten omituinen nimi!
-
--- Josef Balsamo, -- toisti myöskin kardinaali; -- olen jossakin
-kuullut tuon nimen, muistaakseni.
-
-Meni viisi minuuttia, jolloin kukaan ei keskeyttänyt hiljaisuutta.
-
-Äkkiä Andrée hätkähti: hän kuuli, ennenkuin kenenkään muiden korvat
-voivat mitään eroittaa, askeleet, jotka lähenivät lehviköstä.
-
-Oksat hajaantuivat kahtaalle, ja Josef Balsamo ilmestyi lehtimajaan
-Marie-Antoinetten eteen.
-
-
-
-
-15.
-
-Taikatemppu.
-
-
-Balsamo kumarsi nöyrästi, mutta melkein heti loi hän älykkään
-ja ilmehikkään päänsä nostaessaan dauphineen terävästi, joskin
-kunnioittavasti kirkkaan katseensa. Ja sitten odotti hän ääneti, mitä
-Marie-Antoinette hänelle puhuisi.
-
--- Jos te olette se henkilö, monsieur, josta hra de Taverney on tässä
-meille kertonut, -- alkoi prinsessa, -- niin käykää lähemmäksi, että
-saamme nähdä, millainen noita on.
-
-Balsamo tuli askeleen lähemmäksi ja kumarsi uuden kerran.
-
--- Te harjoitatte ennustusta? -- kysyi dauphine nauttien lyhyin
-siemauksin maitoa, ja katsellen Balsamoa ehkä hieman uteliaampana
-kuin hän olisi tahtonut myöntää tämän moista huomiota ansaitsevan.
-
--- Minä en harjoita ennustusta, madame, vaan joskus ennustan, --
-vastasi Balsamo.
-
--- Meidät on kasvatettu valistuneeseen uskoon, -- virkkoi dauphine,
--- ja ainoat selittämättömät seikat, joita me voimme uskoa, ovat
-katodisen oppimme salaisuudet.
-
--- Ne ovat todellakin kunnioitettavia, -- lausui Balsamo vakavasti ja
-hartaasti. -- Mutta tuossa on herra kardinaali de Rohan, joka saattaa
-sanoa, vaikka onkin kirkkoruhtinas, teidän Korkeudellenne, etteivät
-ne ole ainoita salaisia asioita, jotka ansaitsevat kunnioitusta.
-
-Kardinaali säpsähti; hän ei ollut sanonut nimeään kenellekään täällä,
-kukaan ei ollut sitä täällä lausunut, ja kuitenkin muukalainen sen
-tiesi.
-
-Marie-Antoinette ei näyttänyt kiinnittävän huomiotansa tähän seikkaan.
-
--- Myönnätte ainakin, monsieur, että ne salaisuudet ovat ainoat,
-joita vastaan ei voi väittää.
-
--- Madame, -- vastasi Balsamo yhtä kunnioittavasti, mutta yhtä
-varmasti kuin ennenkin, -- uskon rinnalla on myöskin varmuus.
-
--- Te puhutte hiukan hämärästi, herra taikuri; minä olen jo
-mieleltäni hyvä ranskalainen, mutta en vielä älyltäni, joten en
-ymmärrä täysin vielä kaikkia kielen hienouksia. Tosin minulle on
-sanottu, että hra de Blèvre opettaa minulle kaiken senkin. Mutta
-sitä odottaessani minun täytyy pyytää, että olisitte hiukan vähemmän
-arvoituksellinen, jos toivotte minun teitä ymmärtävän.
-
--- Ja minä, -- virkkoi Balsamo pudistaen surumielisesti hymyillen
-päätänsä, -- pyytäisin teidän Korkeudeltanne saada pysyä
-huomaamattomana. Pahoittelisin suuresti, jos minun täytyisi noin
-ylhäiselle prinsessalle paljastaa tulevaisuus, joka ei ehkä olisi
-hänen toiveittensa mukainen.
-
--- Oh, tuo on jo vakavaa, -- vastasi Marie-Antoinette, -- ja te
-tahdotte kiihoittaa uteliaisuuttani ja toivotte, että minä vaatisin
-teitä ennustamaan kohtaloani.
-
--- Päinvastoin, Jumala varjelkoon, ettei minun olisi pakko sitä
-tehdä, madame, -- sanoi Balsamo kylmästi.
-
--- Niin, eikö totta? -- naurahti dauphine; -- sillä se saattaisi
-teidät pahaan pulaan.
-
-Mutta dauphinen nauru raukesi ainoankaan yhtymättä siihen. Kaikki he
-tunsivat tuon omituisen miehen kummallisen vaikutuksen, miehen, joka
-oli tällä hetkellä heidän yleisen huomionsa keskustana.
-
--- Niin, tunnustakaa se suoraan vaan, -- jatkoi dauphine. Balsamo
-kumarsi vastaamatta.
-
--- Mutta, kuitenkin kaikitenkin, tehän olette ennustanut tuloni hra
-de Taverneylle? -- jatkoi Marie-Antoinette jo hiukan kärsimättömästi.
-
--- Kyllä, madame, minä juuri.
-
--- Millä tavalla, hra parooni? -- kysyi kääntyen dauphine, jolle tuli
-jo halu kuulla jonkun muunkin henkilön äänen yhtyvän tähän omituiseen
-kaksinpuheluun, johon hän alkoi jo katua ryhtyneensä, mutta jota hän
-ei kuitenkaan tahtonut heittää silleen.
-
--- Oh, madame, -- vastasi parooni de Taverney, -- mitä
-yksinkertaisimmalla tavalla, katselemalla vesilasiin.
-
--- Onko se totta? -- kysyi dauphine nyt kääntyen taas Balsamon
-puoleen.
-
--- On, madame, -- vastasi muukalainen.
-
--- Sellainenko teidän taikakirjanne on? No, se on ainakin viatonta
-laatua. Jospa vaan sanannekin olisivat yhtä selkeitä.
-
-Kardinaali hymyili.
-
-Parooni de Taverney lähestyi heitä:
-
--- Madame la dauphinen ei tarvitse enää mitään oppia hra de
-Bièvreltä, -- sanoi hän kohteliaasti.
-
--- Oi, hyvä vierasisäntäni, -- vastasi dauphine hänelle iloisesti, --
-älkää imarrelko minua ollenkaan tai imarrelkaa paremmin! Sanoin vaan
-jotain aivan keskinkertaista. Aletaanpas puhua jälleen tämän herran
-kanssa.
-
-Ja Marie-Antoinette kääntyi Balsamon puoleen, jota kohtaan häntä
-näkyi vetävän vastustamaton voima, niinkuin usein ihmistä vetää
-sellaiseen paikkaan, jossa häntä odottaa onnettomuus.
-
--- Jos olette ennustanut paroonille vesilasista, niin ettekö voisi
-ennustaa minulle karahvista?
-
--- Aivan hyvin, madame, -- vastasi Balsamo.
-
--- Miksi te sitten äsken kieltäydyitte sitä tekemästä?
-
--- Siksi, että tulevaisuus on epävarma, madame, ja jos huomaisin
-siinä jonkin varjon...
-
-Balsamo keskeytti.
-
--- Niin? -- kysyi dauphine.
-
--- Niin ehkä tekisin mielipahakseni, kuten minulla jo on ollut kunnia
-sanoa, teidän kuninkaallisen Korkeutenne surulliseksi.
-
--- Tunnetteko minut jo? Missä te olette nähnyt minut ensi kerran?
-
--- Minulla on ollut kunnia nähdä teidän Korkeutenne lapsena,
-isänmaassanne, ylhäisen äitinne luona.
-
--- Te olette nähnyt äitini?
-
--- Kaikkein nöyrimmästi, kyllä; hän on mahtava ja jalo ruhtinatar.
-
--- Keisarinna, arvoisa herra.
-
--- Tarkoitan ruhtinatar sydämeltään ja järjeltään. Ja kumminkin...
-
--- Varovasti, monsieur, minun äidistäni puhuessanne! -- virkkoi
-dauphine ivallisena.
-
--- Jaloimmillakin sydämillä on heikkoutensa, madame, varsinkin kun ne
-luulevat, että kysymyksessä on heidän lastensa onni.
-
--- Historia ei toivoakseni ole toteava ainoaakaan heikkoutta Maria
-Teresiassa, -- vastasi Marie-Antoinette.
-
--- Siksi, että historia ei tiedä sellaista, jota eivät tiedä muut
-kuin keisarinna Maria Teresia, teidän kuninkaallinen Korkeutenne ja
-minä.
-
--- Että meillä kolmella siis on yhteinen salaisuus, monsieur? virkkoi
-dauphine ivallisesti hymyillen.
-
--- Niin, meillä kolmella, madame, -- vastasi Balsamo rauhallisesti.
-
--- Katsotaanpa tuota salaisuutta, monsieur!
-
--- Jos minä sen tässä ilmoitan, niin ei se enää ole salaisuus.
-
--- Ei väliä, antakaa kuulua vain.
-
--- Teidän Korkeutenne haluaa sitä?
-
--- Minä tahdon sitä. Balsamo kumarsi.
-
--- Schönbrunnin palatsissa, -- sanoi hän, -- on sivuhuone nimeltä
-saksilainen kabinetti, syystä että siellä säilytetään erinomaisen
-arvokasta kokoelmaa posliinimaljakoita[34].
-
--- Hyvä, -- sanoi dauphine, -- entä sitten?
-
--- Se kabinetti kuuluu hänen majesteettinsa keisarinna Maria Teresian
-yksityishuoneustoon.
-
--- Niin.
-
--- Siinä kammiossaan hän tavallisesti laatii omia asioitaan koskevat
-kirjeensä.
-
--- Kyllä.
-
--- Kauniin Boule-kirjoituspöydän[35] ääressä, jonka kuningas Ludvig
-XV lahjoitti keisari Frans I:lle.
-
--- Kaikki tähän saakka puhumanne on totta, monsieur. Mutta jokainen
-saisi huoletta kuulla tuon, mitä puhuitte.
-
--- Teidän Korkeutenne suvaitkoon hiukan odottaa. Eräänä päivänä,
-aamulla kello seitsemän aikaan, kun keisarinna ei ollut vielä
-noussut vuoteesta, astui teidän kuninkaallinen Korkeutenne tuohon
-sivuhuoneeseen, omasta erikoisesta ovesta, sillä hänen majesteettinsa
-keisarinnan tyttäristä oli teidän Korkeutenne hänen lempilapsensa.
-
--- Entä sitten, monsieur?
-
--- Teidän Korkeutenne meni kirjoituspöydän luo, Teidän Korkeutenne
-muistanee sen, siitä on juuri viisi vuotta.
-
--- Jatkakaa!
-
--- Teidän Korkeutenne meni kirjoituspöydän luo; pöydällä oli kirje,
-vielä aivan auki, sillä keisarinna oli sen kirjoittanut myöhään
-edellisenä iltana.
-
--- Entä sitten?
-
--- Sitten teidän Korkeutenne luki kirjeen. Dauphine punastui hiukan.
-
--- Ja sen luettuanne teidän Korkeutenne mahtoi varmaankin olla
-johonkin kohtaan siinä tyytymätön, sillä te otitte kynän ja omalla
-kädellänne...
-
-Dauphine näytti odottavan suuressa jännityksessä.
-
-Balsamo jatkoi:
-
--- Pyyhitte pois kolme sanaa.
-
--- Ja ne kolme sanaa, mitkä ne olivat? -- huudahti dauphine uteliaana.
-
--- Ne olivat kirjeen ensimäiset.
-
--- En kysy, missä kohdassa ne olivat, vaan mitä ne merkitsivät.
-
--- Liian suurta suopeutta varmaankin henkilöä kohtaan, jolle kirje
-oli osoitettu. Siinä tuo heikkous, josta minä sanoin voitavan
-korkeata äitiänne ainakin jossakin kohdin moittia.
-
--- Te siis muistatte nuo kolme sanaa?
-
--- Kyllä.
-
--- Te voisitte ne minulle toistaa?
-
--- Aivan hyvin.
-
--- Sanokaa ne.
-
--- Ääneenkö?
-
--- Niin.
-
--- _Ma chère amie_.[36]
-
-Marie-Antoinette puraisi kalveten huultaan.
-
--- Tahtooko teidän kuninkaallinen Korkeutenne, että sanon myöskin,
-kenelle tuo kirje oli osoitettu?
-
--- Ei, mutta tahdon, että te kirjoitatte sen paperille. Balsamo otti
-taskustaan kultahakasilla varustetun muistikirjan, kirjoitti eräälle
-sen lehdelle muutaman sanan, kynällä, jonka varsi oli samaa metallia,
-repäisi lehden irti ja ojensi sen kumartaen prinsessalle.
-
-Marie-Antoinette otti lehden ja luki:
-
-"Kirje oli osoitettu kuningas Ludvig XV:n rakastajattarelle,
-markiisitar de Pompadourille."
-
-Dauphine kohotti kummastuneena katseensa tuohon mieheen, jonka sanat
-olivat niin varmat, ääni niin puhdas ja ehdottomasti tyyni ja joka
-tuntui aivan vallitsevan häntä, vaikka hän nytkin kumarsi hänelle
-nöyrästi ja syvään.
-
--- Tämä kaikki on aivan totta, monsieur, -- sanoi prinsessa, -- ja
-vaikka en tiedäkään, millä tavalla te olette voinut saada nämät
-yksityistiedot, niin toistan ääneen, koska en voi valehdella, että
-kaikki tämä on totta.
-
--- Ehkäpä siis teidän Korkeutenne sallii nyt minun vetäytyä pois
-ja tyytyy pelkästään tähän viattomaan näytteeseen tieteestäni, --
-virkkoi Balsamo.
-
--- En suinkaan, monsieur, -- vastasi dauphine ärtyneenä, -- kuta
-tietävämpi olette, sitä lujemmin vaadin teitä ennustamaan itselleni.
-Te ette ole puhunut minulle vielä muuta kuin menneisyydestä, ja minä
-tiedustelen tulevaisuuttani.
-
-Ja prinsessa lausui nämä harvat sanat äänellä, jonka kuumemaista
-kiihkeyttä hän turhaan koetti salata kuuntelijoilta.
-
--- Minä olen valmis, -- sanoi Balsamo, -- ja kuitenkin minä vielä
-rukoilisin, ettei teidän kuninkaallinen Korkeutenne pakoittaisi minua
-siihen.
-
--- Minä en ole koskaan lausunut kahta kertaa "minä tahdon". Ja
-muistattehan, monsieur, että olen sen sanonut jo yhden kerran.
-
--- Antakaa minun edes ensin katsoa merkkejä, madame, -- pyysi
-Balsamo rukoilevasti. -- Sitten tiedän, voinko ilmaista teidän
-kuninkaalliselle Korkeudellenne niiden ennustuksia.
-
--- Olkoon se hyvä tai paha, minä tahdon sitä, kuuletteko, monsieur?
--- toisti Marie-Antoinette yhä ärtyneempänä. -- Jos se on hyvä, niin
-minä en sitä usko, vaan pidän sitä imarteluna; jos se jälleen on
-paha, pidän sitä varoituksena. Ja olkoon se millainen tahansa, lupaan
-siitä työstä kiittää teitä. Alkakaa siis.
-
-Prinsessa lausui tämän niin käskevästi, etteivät hänen sanansa
-sietäneet mitään huomautuksia tai viivyttelyjä.
-
-Balsamo otti pöydältä tuon pyöreän karahvin, josta olemme puhuneet ja
-jossa oli lyhyt ja ohut kaula, ja asetti sen kultamaljan päälle.
-
-Valoon nostettuna kimalteli vesi hallavan-punaisin heijastuksin,
-jotka yhtyen reunain helmiäishohteeseen ja keskustan timanttikiiltoon
-näyttivät tarjoavan jotain merkitsevää nähtävää taikurin tutkiville
-silmille.
-
-Kaikki olivat ääneti.
-
-Balsamo kohotti kaksin käsin kristallikarahvia, ja katseltuaan sitä
-tuokion, asetti hän sen takaisin pöydälle ja pudisti päätänsä.
-
--- No? -- kysyi dauphine.
-
--- Minä en voi puhua, -- vastasi Balsamo.
-
-Prinsessan kasvot saivat ilmeen, josta voi arvata uhkauksen: "Kyllä
-minä tiedän, miten niskurit saadaan puhumaan!"
-
--- Siksikö, että teillä ei ole minulle mitään puhumista? -- kysyi
-dauphine ääneen.
-
--- Löytyy seikkoja, joita ei saa koskaan sanoa ruhtinaallisille, --
-vastasi Balsamo äänellä, josta huomasi hänen päättäneen vastustaa
-yksinpä dauphinen selvää käskyäkin.
-
--- Varsinkin jos sellaiset seikat uudistan, voidaan tulkita sanalla:
-_ei mitään!_ -- väitti dauphine.
-
--- Se syy ei tosiaankaan minua estä, madame, päinvastoin.
-
-Dauphine hymyili pilkallisesti.
-
-Balsamo näytti olevan nolossa asemassa. Kardinaali alkoi jo nauraa
-vasten naamaa häntä, ja vanha parooni tuli hänen luokseen muristen:
-
--- Kas, nyt minun noitani loppui: hän ei kestänyt pitkää aikaa. Nyt
-ei meillä ole enää muuta jäljellä kuin nähdä näiden kulta-astiain
-muuttuvan kellastuneiksi lehdiksi, niinkuin itämaisissa saduissa.
-
--- Olisin pitänyt enemmän pelkistä lehdistä kuin koko tästä
-prameudesta, jonka tämä herra on järjestänyt päästäkseen puheilleni,
--- virkkoi Marie-Antoinette.
-
--- Madame, -- vastasi Balsamo sangen kalpeana, -- suvaitkaa muistaa,
-etten minä ole anonut itselleni tätä kunniaa.
-
--- Ohoh, monsieur, se nyt ei ollut vaikeaa ennustaa, että saavuttuani
-tahdoin teidät nähdä.
-
--- Antakaa hänelle anteeksi, -- sanoi Andrée hiljaa, -- hän luuli
-menettelevänsä hyvin.
-
--- Ja minä sanon, että hän oli väärässä, -- vastasi prinsessa siten,
-etteivät muut kuin Balsamo ja Andrée sitä kuulleet. -- Ei sovi
-rehennellä nöyryyttämällä vanhusta, ja milloin Ranskan dauphine voi
-saada juomansa jonkun aatelismiehen tinapikarista, ei häntä voida
-pakoittaa juomaan minkään huijarin kultamaljasta.
-
-Balsamo suoristautui ja hänen ruumiinsa värähti kuin käärme olisi
-häntä pistänyt.
-
--- Madame, -- sanoi hän vapisevalla äänellä, -- minä olen valmis
-antamaan teidän nähdä kohtalonne, koska teidän sokeutenne pakoittaa
-teidät sitä tahtomaan.
-
-Balsamo lausui nämä sanansa niin varmalla ja samalla uhkaavalla
-tavalla, että kaikki läsnäolijat tunsivat selkäänsä karmivan.
-
-Nuori arkkiherttuatar kalpeni huomattavasti.
-
--- _Gieb ihm kein Gehör, meine Tochter_,[37] -- sanoi vanha rouva
-saksaksi Marie-Antoinettelle.
-
--- _Lass sie hören; sie hat wissen gewollen, und so soll sie
-wissen_![38] -- vastasi Balsamo samalla kielellä.?
-
-Nuo sanat, lausuttuina vieraalla kielellä, jota ainoastaan
-harvat joukosta ymmärsivät, tekivät kohtauksen entistäänkin
-salaperäisemmäksi.
-
--- Niin, -- sanoi dauphine vastustaen vanhan seuranaisensa kiivaita
-estelyitä, -- minä tahdon, että hän puhuu! Jos minä nyt pyytäisin
-häntä vaikenemaan, niin hän luulisi, että minä pelkään.
-
-Balsamo kuuli nämä sanat, ja hänen huulilleen tuli synkkä, nopeasti
-ohi vilahtava hymy.
-
--- Asia on niinkuin olen sanonut, -- mutisi hän itsekseen, -- vain
-pöyhkeilyn rohkeutta!
-
--- Puhukaa, -- sanoi dauphine, -- puhukaa nyt.
-
--- Teidän kuninkaallinen Korkeutenne vaatii siis yhä minua, puhumaan?
-
--- Minä en peruuta koskaan päätöksiäni.
-
--- Siinä tapauksessa ainoastaan teille yksin, madame, -- sanoi
-Balsamo.
-
--- Olkoon niin, -- vastasi dauphine. -- Minä ajan hänet viimeiseen
-loukkoonsa. Menkää kauemmaksi.
-
-Ja kaikki väistyivät syrjään, nähdessään dauphinen tekevän merkin,
-josta he huomasivat käskyn tarkoittavan heitä kaikkia.
-
--- Yksityisvastaanottoja voi hankkia monella tavalla, eikö niin, --
-sanoi nyt dauphine kääntyen Balsamon puoleen.
-
--- Älkää koettako minua vihoittaa, madame, -- vastasi muukalainen. --
-Minä en ole muuta kuin välikappale, jota Jumala käyttää valaistakseen
-teidän sieluanne. Herjatkaa kohtaloa, se maksaa sen teille takaisin,
-sillä sehän tietää koston keinot. Minä tulkitsen vaan sen oikkuja.
-Älkää siis antako enää vihanne, jonka viivyttelyni sai teissä aikaan,
-minua painaa, älkääkä syyttäkö minua onnettomuuksista, joiden synkkä
-airut minä ainoastaan olen.
-
--- Siis tosiaan olisi kysymyksessä onnettomuuksia? -- sanoi dauphine
-Balsamon kunnioittavan puhetavan lepyttämänä ja hänen näennäisen
-nöyryytensä voittamana.
-
--- Kyllä, madame, ja sangen suuria onnettomuuksia. -- Luetelkaa ne
-kaikki.
-
--- Koetan.
-
--- No?
-
--- Kyselkää minulta.
-
--- Ensinnäkin, onko sukuni oleva onnellinen?
-
--- Mikä? Sekö, jonka luota olette lähtenyt, vai se, joka teitä
-odottaa?
-
--- Oh, minun oikea sukuni, äitini Maria Teresia, isäni Josef,
-sisareni Karolina.
-
--- Teidän onnettomuutenne eivät heihin ulotu.
-
--- Ne kohtaavat siis minua persoonallisesti?
-
--- Teitä ja uutta sukuanne.
-
--- Voitteko antaa minulle niistä tarkempia tietoja?
-
--- Voin.
-
--- Kuninkaallisen perheen päinä on kolme prinssiä?
-
--- Niin.
-
--- Berryn herttua, Provencen kreivi, Artois'n kreivi.
-
--- Juuri niin.
-
--- Minkälainen on näiden kolmen prinssin kohtalo?
-
--- He joutuvat kaikki vuorostaan valtaistuimelle.
-
--- Minä en siis saa lapsia?
-
--- Saatte.
-
--- Siis ne eivät ole poikia?
-
--- On poikiakin lapsissanne.
-
--- Minä saan siis surra heidän kuolemaansa?
-
--- Saatte surra, että toinen on kuollut ja surra, että toinen on
-elossa.
-
--- Rakastaako puolisoni aina minua?
-
--- Aina.
-
--- Suuresti?
-
--- Liiaksi.
-
--- Mutta mikä onnettomuus minulle voi tulla, jos saan luvan kysyä,
-kun puolisoni minua rakastaa ja sukuni minua tukee?
-
--- Ne molemmat jättävät teidät.
-
--- Minulle jää silloin vielä kansan rakkaus ja tuki.
-
--- Kansan rakkaus ja tuki!... se on tyyni valtameri... Oletteko
-nähnyt myrskyisen meren, madame?
-
--- Olemalla hyvä minä estän myrskyn nousemasta, ja jos se nousee,
-minä nousen sen mukana.
-
--- Kuta korkeampi aalto, sitä syvempi kuilu, jonka se muodostaa.
-
--- Jumala on turvanani.
-
--- Jumala ei turvaa päitä, jotka hän itse on tuominnut.
-
--- Mitä sanotte, monsieur? Enkö saakaan olla kuningatar?
-
--- Päinvastoin, madame, soisi taivas, ettette sitä olisi! Nuori
-nainen hymyili ivallisesti.
-
--- Kuunnelkaa, madame, -- virkkoi Balsamo, -- ja painakaa tämä
-mieleenne.
-
--- Minä kuuntelen, -- vastasi dauphine.
-
--- Huomasitteko, -- jatkoi ennustaja -- seinäverhot ensimäisessä
-kamarissa, jossa te nukuitte Ranskaan saavuttuanne?
-
--- Kyllä, -- vastasi dauphine hätkähtäen.
-
--- Mitä niiden kuvat esittivät?
-
--- Verenvuodatusta, -- viattomain lasten murhaa.
-
--- Myöntäkää, että noiden murhaajain julmat kasvot ovat jääneet
-teidän kuninkaallisen Korkeutenne mieleen?
-
--- Myönnän, monsieur.
-
--- Hyvä. Ja huomasitteko mitään viime myrskyn aikana?
-
--- Ukkonen murskasi vasemmalla puolellani puun, joka oli rikkoa
-kaatuessaan vaununi.
-
--- Ne ovat enteitä, sellaiset, -- sanoi Balsamo kolkolla äänellä.
-
--- Ja pahoja enteitä?
-
--- Olisi vaikea niitä luullakseni muutoin selittää. Dauphinen pää
-vaipui rintaa vasten; hän mietti hiljaa hetkisen ja kohotti jälleen
-päänsä.
-
--- Miten kuolee mieheni?
-
--- Päättömänä.
-
--- Miten kuolee Provencen kreivi?
-
--- Jalattomana.
-
--- Miten kuolee Artois'n kreivi?
-
--- Hovittomana.
-
--- Entä minä? Balsamo pudisti päätänsä.
-
--- Puhukaa... -- sanoi dauphine, -- sanokaa vaan!...
-
--- Minulla ei ole enää mitään sanomista.
-
--- Mutta minä vaadin, että teidän on sanottava! -- huudahti
-Marie-Antoinette, koko ruumis väristen.
-
--- Säälikää minua, madame...
-
--- Oh, puhukaa! -- käski dauphine.
-
--- En koskaan, madame, en koskaan!
-
--- Puhukaa, -- toisti jälleen Marie-Antoinette uhkaavalla äänellä,
--- puhukaa, taikka minä sanon, että tämä kaikki on pelkkää
-naurettavaa ilveilyä. Ja varokaa itseänne, sillä niin ei leikitellä
-Maria Teresian tyttären kustannuksella, naisen, jonka käsissä on
-kolmenkymmenen miljoonan ihmisen henki!
-
-Balsamo pysyi vaiti.
-
--- Hyvä, te ette siis tiedä enempää, -- sanoi prinsessa kohauttaen
-pilkallisesti olkapäitään. -- Tai paremminkin: mielikuvituksenne
-varasto loppui.
-
--- Minä tiedän kaikki, sanon teille, madame, -- vastasi Balsamo, --
-ja koska sitä välttämättä tahdotte...
-
--- Niin, minä tahdon!
-
-Balsamo otti käsiinsä karahvin, pitäen sitä yhä kultaisen maljan
-päällä. Sitten vei hän sen erääseen lehtimajan hämärään nurkkaan,
-johon keinotekoisesta kalliosta oli laadittu luola. Sen jälkeen otti
-hän arkkiherttuatarta kädestä ja johti hänet luolan tummaan varjoon.
-
--- Oletteko valmis? -- kysyi hän prinsessalta, joka oli melkein
-peljästyksissään taikurin kiivaasta käytöksestä.
-
--- Olen.
-
--- Siis: polvillenne, madame, polvillenne, että olette sopivassa
-asennossa rukoillaksenne Jumalaa säästämään teitä siitä hirvittävästä
-lopusta, minkä näette.
-
-Dauphine totteli aivan vaistomaisesti ja lyyhähti polvilleen.
-
-Balsamo kosketti puikollaan kristallipalloa, ja sen keskelle ilmestyi
-nyt varmaankin jokin synkkä ja kauhistava kuva.
-
-Dauphine koetti nousta ylös, hän huojui hetken, putosi takaisin
-maahan, kirkaisi vihlovasti ja pyörtyi.
-
-Taverneyn parooni juoksi luolaan, prinsessa oli tiedottomana.
-
-Jonkun minuutin päästä tuli hän jälleen tajuihinsa.
-
-Hän painoi kädet otsalleen aivan kuin koettaen koota muistojaan.
-
-Sitten yhtäkkiä:
-
--- Karahvi! -- huusi hän äänellä, jossa puhui kuvaamaton kauhu. --
-Karahvi!
-
-Parooni toi sen hänelle. Sen kirkkaassa vedessä ei ollut pienintäkään
-läikkää. Balsamo oli kadonnut.
-
-
-
-
-16.
-
-Taverneyn parooni luulee näkevänsä pienen onnenpilkahduksen.
-
-
-Parooni de Taverney oli, kuten kerroimme, ensimäinen, joka huomasi
-madame la dauphinen pyörtyneen. Hän oli seissyt syrjässä valmiina,
-ajatellen rauhattomampana kuin kukaan muu, mitä prinsessan ja
-taikurin välillä tapahtuisi. Hän oli kuullut kuninkaallisen vieraansa
-kirkaisevan, oli nähnyt Balsamon syöksyvän ulos pensaikosta ja oli
-juossut hätään.
-
-Dauphinen ensimäinen sana oli, että hänelle näytettäisiin tuo
-karahvi, toinen, ettei noidalle tehtäisi mitään pahaa. Aika olikin
-nyt lausua se suosittelu, sillä Filip de Taverney ryntäsi jo paraikaa
-Balsamon perästä kuin ärsytetty jalopeura, kunnes dauphinen ääni
-pysäytti hänet ajossaan.
-
-Silloin lähestyi, prinsessan vanha seuranainen häntä ja kysyi
-häneltä saksaksi, mitä hänelle oli tapahtunut; mutta hänen moniin
-kyselyihinsä ei Marie-Antoinette vastannut mitään muuta kuin että
-Balsamo ei ollut häntä vähimmässäkään määrin loukannut, vaan että
-hän, dauphine, oli saanut hermokohtauksen, luultavasti siitä syystä,
-että hän oli sekä eilispäivän pitkästä matkasta että ukonilmasta
-lopen väsynyt.
-
-Nämä vastaukset tulkittiin toisella kielellä kardinaali de Rohanille,
-joka odotti selityksiä, tohtimatta niitä kuitenkaan kysellä.
-
-Hovimaailmassa tyydytään yleensä puolinaisiin vastauksiin; dauphinen
-vastaus ei tyydyttänyt ketään, mutta näytti kuitenkin tyydyttävän
-kaikkia. Niin ollen lähestyi Filip häntä.
-
--- Madame, -- sanoi hän, -- teidän kuninkaallisen Korkeutenne
-nimenomaisesta käskystä tulen suureksi mielipahakseni muistuttamaan
-teille, että se puoli tuntia, jonka aioitte viipyä täällä, on nyt
-kulunut ja että hevoset ovat valmiit lähtöön.
-
--- Hyvä, -- vastasi dauphine viehättävin kädenliikkein, vaikka se
-liike oli melkeinpä sairaaloisuuteen saakka huolimaton; -- mutta minä
-peruutan aikaisemman päätökseni. Minä en jaksa nyt lähteä matkaan...
-Jos nukkuisin jonkun tunnin, niin luulen, että lyhyt lepo palauttaisi
-voimani.
-
-Parooni kalpeni ja Andrée vilkaisi levottomana häneen.
-
--- Teidän Korkeutenne tietää, kuinka arvoton minun asuntoni on, --
-sammalteli parooni de Taverney.
-
--- Ah, pyydän, -- vastasi dauphine äänellä, josta aavisti, että hän
-oli taas pyörtymäisillään. -- Kaikki on hyvä, kunhan minä vaan saan
-vähän levätä.
-
-Andrée riensi heti sisään varustamaan huonettansa kuntoon. Se ei
-ollut suinkaan suuri eikä edes komeakaan; mutta Andréen laisen nuoren
-ylimystytön huoneessa on toki aina jotakin naisellisen sievää, joka
-saattaa ilahuttaa toista naista, vaikkapa tuon huoneen omistaja
-olisikin köyhä, kuten Andrée.
-
-Kaikki tahtoivat nyt hääriä dauphinen ympärillä. Mutta
-surunvoittoinen hymy huulillaan antoi hän heille vaan kädellään
-merkin, aivan kuin hän ei olisi enää jaksanut heille puhuakaan, että
-hän tahtoi olla yksin.
-
-Silloin poistuivat kaikki jälleen. Marie-Antoinette katseli
-seurueensa menoa, ja kun viimeinen takinlieve ja viimeinen
-hameenlaahus oli kadonnut, laski hän kalpeana päänsä raskaasti
-kaunista kättään vasten.
-
-Eivätkö häntä tosiaan Ranskassa ottaneet vastaan hirveät enteet?
-Ensinnäkin se kamari Strassburgissa, jossa hän oli ollut yötä,
-ensimäinen huone, johon hän astui jalkansa tässä maassa sen
-kuningattareksi tullessaan: sen seinäverhojen kuvat esittivät
-viatonten lasten murhaa. Ja sitten eilinen myrsky, joka ruhjoi puun
-hänen vaunujensa vierestä. Ja vihdoin tämän kummallisen miehet
-ennustukset ja niitä seuraava mystillinen näky, jonka salaisuutta
-dauphine näytti päättäneen olla kenellekään ilmaisematta.
-
-Kymmenen minuutin kuluttua tuli Andrée takaisin. Hänen tulonsa
-tarkoitus oli ilmoittaa, että huone oli valmis.
-
-Andréelta ei dauphinen luultu kieltäneen pääsyä luokseen, joten hän
-sai mennä lehtimajaan.
-
-Andrée seisoi jonkun aikaa prinsessan edessä uskaltamatta puhua, niin
-syviin mietteihin näytti hänen kuninkaallinen Korkeutensa vaipuneen.
-
-Viimein kohotti Marie-Antoinette päätänsä ja viittasi hymyillen
-Andréelle, että tämä lähestyisi.
-
--- Teidän Korkeutenne huone on valmis, -- sanoi Andrée; -- me
-rukoilemme ainoastaan...
-
-Dauphine ei antanut hänen puhua loppuun.
-
--- Monet kiitokset, mademoiselle, -- virkkoi hän. -- Olkaa hyvä ja
-kutsukaa tänne kreivitär von Langershausen ja opastakaa meitä.
-
-Andrée totteli; vanha hovinainen kiiruhti dauphinen luo.
-
--- Antakaa minun nojata käsivarteenne, rakas Brigitta, -- sanoi
-dauphine saksankielellä; -- sillä minä tunnen tosiaan olevani niin
-voimaton, että en jaksa kävellä yksin.
-
-Kreivitär noudatti käskyä. Andrée aikoi myöskin tulla auttamaan
-kreivitärtä tehtävässään.
-
--- Ymmärrättekö, tekin saksaa, neiti? -- kysyi silloin
-Marie-Antoinette.
-
--- Kyllä, madame, -- vastasi Andrée saksankielellä, -- ja minä
-puhunkin sitä hiukan.
-
--- Erinomaista! -- huudahti dauphine ihastuen, -- kuinka hyvin se
-sopii minun aikeisiini!
-
-Andrée ei uskaltanut kysyä korkealta vieraaltaan, mitä nuo aikeet
-olivat, vaikka hän olisi kovin halusta tahtonut ne tietää. Dauphine
-nojasihe rouva von Langershausenin käsivarteen ja lähti lyhyin
-askelin menemään. Hänen polvensa horjahtelivat.
-
-Tullessaan ulos lehtimajasta, kuuli hän hra de Rohanin äänen sanovan:
-
--- Kuinka, hra de Stainville, te vaaditte pääsyä hänen kuninkaallisen
-Korkeutensa puheille vasten hänen kieltoaankin?
-
--- Minun täytyy päästä, -- vastasi kuvernööri varmalla äänellä, -- ja
-hän antaa minulle anteeksi, sen tiedän.
-
--- En tosiaan, monsieur, ymmärrä, mitä...
-
--- Antakaa kuvernöörimme vaan tulla, hra de Rohan, -- virkkoi
-dauphine ilmestyen lehtimajan ovelle, vihreän lehtikaaren alle. --
-Tulkaa, hra de Stainville.
-
-Kaikki kumarsivat, kun kuulivat Marie-Antoinetten käskyn, ja
-väistyivät syrjään kutsutun tieltä, joka oli Ranskaa siihen aikaan
-hallitsevan kaikkivaltiaan ministerin lanko.
-
-Hra de Stainville katseli ympärilleen kuten vaatien salaista puhelua.
-Marie-Antoinette ymmärsi, että kuvernöörillä oli jotain sanottavaa
-erikoisesti hänelle, mutta jo ennenkuin hän ehti viittauksellakaan
-ilmaista tahtovansa jäädä kuvernöörin kanssa kahden, olivat kaikki
-muut väistyneet loitommalle.
-
--- Pikaviesti Versaillesista, madame, -- sanoi de Stainville
-matalalla äänellä, antaen dauphinelle kirjeen, jota hän oli siihen
-saakka pitänyt kirjatun hattunsa alla.
-
-Dauphine otti kirjeen ja luki sen osoitteen: "Strassburgin herra
-kuvernööri de Stainville."
-
--- Eihän kirje ole minulle, vaan teille, monsieur, -- sanoi Marie
-Antoinette. -- Avatkaa ja lukekaa se ääneen, jos siinä kuitenkin on
-jotain minulle kuuluvaa.
-
--- Kirje on kyllä lähetetty minun osoitteellani, madame; mutta
-katsokaa, tuossa kulmassa on merkki, josta olemme sopineet lankoni de
-Choiseulin kanssa ja joka osoittaa, että kirje on yksinomaan teidän
-kuninkaalliselle Korkeudellenne.
-
--- Ah, se on totta, risti, en sitä huomannut. Antakaahan kirje tänne.
-
-Prinsessa avasi kirjeen ja luki seuraavaa:
-
-    'Madame Dubarryn esitteleminen hovissa on nyt päätetty asia, jos
-    hän löytää kummitädin.[39] Me toivomme vielä, ettei hän ole sitä
-    löytävä. Mutta varmin keino lopettaa koko esittely-aikomus olisi,
-    että hänen kuninkaallinen Korkeutensa kiiruhtaisi matkaansa
-    tänne. Kun madame la dauphine on Versaillesissa, ei kukaan enää
-    uskalla ehdottaa moista järjettömyyttä.'
-
--- Hyvä, -- sanoi dauphine, ilmaisematta vähimmässäkään määrin
-kiihtymystä tai edes näyttämättä kirjeen häntä millään tavoin
-koskevankaan.
-
--- Teidän kuninkaallinen Korkeutenne lähtee levolle? -- kysyi arasti
-Andrée.
-
--- En, kiitos, mademoiselle, -- vastasi arkkiherttuatar, -- raitis
-ilma jo virkisti minut; katsokaa, miten reipas ja hyvässä kunnossa
-minä nyt olen!
-
-Hän työnsi pois kreivittären tukea tarjoavan käden ja kulki jonkun
-askeleen niin keveästi ja reippaasti kuin hänelle ei olisi mitään
-tapahtunut.
-
--- Vaununi, -- sanoi hän, -- minä lähden.
-
-Kardinaali de Rohan katseli kuvernööriä hämmästyneenä ikäänkuin
-kysyen, mistä tämä äkillinen muutos aiheutui.
-
--- Kruununprinssi tulee jo kärsimättömäksi, -- kuiskasi kuvernööri
-kardinaalin korvaan.
-
-Tuo valhe tuli niin taitavasti, että kirkkoruhtinas piti sitä
-sutkauksena, joka selitti koko seikan, ja tyytyi siihen.
-
-Andréen isä jälleen oli opettanut tyttärensä kunnioittamaan kaikkia
-kruunattujen henkilöiden päähänpistoja, eikä Andrée siis kummastellut
-lainkaan tätä Marie Antoinetten mielenmuutosta. Ja niinpä ei dauphine
-huomannutkaan Andréen kasvoilla muuta kuin rajattoman lauhkeuden, kun
-hän nyt kääntyi hänen puoleensa:
-
--- Kiitos, neiti, -- sanoi hän, -- teidän vierasvaraisuutenne on
-liikuttanut minua suuresti.
-
-Sitten kääntyi hän Taverneyn paroonin puoleen:
-
--- Monsieur, -- sanoi hän, -- tietäkää, että Wienistä lähtiessäni
-minä tein lupauksen auttaa onneen ensimäisen ranskalaisen, jonka
-kohtaisin Ranskan rajain sisällä. Tuo ranskalainen on teidän
-poikanne... Mutta silti ei saada sanoa, että tyydyn pelkästään
-moiseen ja että neiti... Mikä teidän tyttärenne nimi on, monsieur?
-
--- Andrée, teidän Korkeutenne.
-
--- Että neiti Andrée unohdetaan...
-
--- Oi, teidän Korkeutenne, -- supisi nuori tyttö.
-
--- Niin, minä tahdon nyt ottaa hänet hovineidokseni. Voimmehan
-todistaa sukuarvonne siihen kelpaavan, eikö niin, monsieur? -- jatkoi
-dauphine kääntyen parooni de Taverneyn puoleen.
-
-Nämä sanat toteuttivat paroonin kaikki unelmat, ja hän huudahti
-vastaukseksi:
-
--- Oi, teidän Korkeutenne, siinä suhteessa ei liene pelon syytä,
-sillä meidän aateluutemme on parempaa kuin varalliset olomme. Mutta
-kuitenkin... niin suuri onni...
-
--- Sen saatte ansiosta... Veli puolustaa kuningasta armeijassa, sisar
-palvelee dauphinea hänen parissaan; isä neuvoo poikaa uskollisuuteen
-ja tytärtä hyveihin... Sopivia ja arvokkaita palvelijoita, eikö niin,
-monsieur? -- jatkoi Marie-Antoinette kääntyen nuoren miehen puoleen,
-Filipin, joka ei voinut muuta kuin polvistua maahan, sillä liikutus
-riisti sanat hänen huuliltaan.
-
--- Mutta... -- mutisi parooni, joka tuli ensimäisenä heistä
-tuikkuihinsa.
-
--- Niin, ymmärrän, -- sanoi dauphine, -- teidän tarvitsee tehdä
-valmistuksia, eikö niin?
-
--- Kyllä, -- vastasi de Taverney.
-
--- Sen hyväksyn; mutta ne eivät saa viedä kovin pitkää aikaa.
-
-Andréen ja Filipin huulilla väreili surullinen hymy ja paroonikin
-naurahti niin katkerasti, että dauphine keskeytti tähän tapaan
-jatkamasta, sillä näin hän olisi julmasti haavoittanut koko
-isäntäväkensä itserakkautta.
-
--- Eivät, jos tahdotte olla minulle mieliksi ja seurata aivan heti
-minua, niinkuin luulen, -- lisäsi hän. -- Odottakaapas, minä jätänkin
-tänne eräät matkavaunuistani, ne tuovat teidät heti saattojoukkoni
-jälkeen. Kuulkaahan, herra kuvernööri, tulkaa avukseni.
-
-Kuvernööri astui esille.
-
--- Minä jätän tänne vaunut hra de Taverneylle, jonka minä vien
-matkassani neiti Andréen kanssa Pariisiin, -- sanoi dauphine. --
-Määrätkää joku saattamaan vaunuja ja vahvistamaan tarpeen tullen,
-että ne ovat minun.
-
--- Tuossa tuokiossa, -- vastasi parooni de Stainville. -- Astukaa
-esille, monsieur de Beausire.
-
-Noin viiden- tai kuudenkolmatta vuoden ikäinen nuorimies astui esiin
-saattojoukosta hattu kädessä; hänen käyntinsä oli varmaa ja silmänsä
-vilkkaat ja älykkäät.
-
--- Te varaatte vaunut parooni de Taverneylle ja seuraatte sitten
-häntä matkalla, -- ilmoitti kuvernööri hänelle.
-
--- Pitäkää huoli, että hän saavuttaa meidät pian, -- lisäsi dauphine;
--- minä annan teille luvan käyttää kahta vertaa useampia hevosia.
-
-Taverneyn parooni ja hänen lapsensa eivät tienneet, miten
-kiitollisuuttaan osoittaa.
-
--- Eihän tämä näin äkillinen lähtö tuota teille vaan tukaluuksia,
-monsieur? -- kysyi dauphine.
-
--- Olemme käytettävissänne, teidän Korkeutenne, -- vastasi parooni.
-
--- Näkemiin sitten! -- virkkoi dauphine hymyillen. -- Matkaan,
-messieurs!... Filip-herra, satulaan!
-
-Filip suuteli isänsä kättä, syleili sisartaan ja kavahti ratsunsa
-selkään.
-
-Neljännestunnin päästä ei Taverneyn puutarhan lehtikujalla ollut
-mitään jäljellä koko tuosta loistavasta saattueesta, joka oli tullut
-huimana kuin eilinen myrsky. Oli vain yksinäinen nuorukainen, joka
-istui portin töykkärikivellä ja katseli kalpeana, suruissaan ja
-kiihkein silmin viimeisiä tomupilviä, joita hevosten nopsat jalat
-nostivat jo tuolla kaukana maantiellä. Se nuorukainen oli Gilbert.
-
-Parooni, joka oli jäänyt Andréen kanssa kahden, ei ollut vielä
-kyennyt purkamaan tunteitaan sanoiksi.
-
-Taverneyn salissa saattoi pian nähdä erikoisen ja huvittavankin
-näytelmän.
-
-Andrée mietti siellä kädet ristissä moista ihmeellistä,
-odottamatonta, tavatonta tapahtumain myllerrystä, joka oli yhtäkkiä
-muuttanut hänen entisen tyynen elämänsä, ja hän luuli näkevänsä unta.
-
-Parooni taas nyppi harmaita kulmakarvojaan, joiden keskellä törrötti
-muutamia riippuvia haivenia, ja järjesteli paidanröyhellystään.
-
-Nicole seisoi ovenpieltä vasten ja katseli isäntäväkeään.
-
-La Brie jälleen töllisteli Nicolea, kädet riipuksissa ja suu auki.
-
-Parooni heräsi ensimäisenä tajuihinsa.
-
--- Lurjus, -- huusi hän la Brielle, -- sinä seisot siinä kuin pölkky,
-ja tuo aatelisherra, tuo kuninkaallisen huoneen upseeri odottaa sinua
-ulkona.
-
-La Brie ponnahti syrjään, kapsautti vasemman jalkansa oikeaa vastaan
-ja katosi päistikkaa huoneesta.
-
-Hetken päästä hän tuli takaisin.
-
--- Monsieur, -- sanoi hän, -- se aatelisherra on puutarhassa.
-
--- Mitä hän tekee?
-
--- Syöttää anisruohot hevoselleen.
-
--- Antaa syöttää. Entä vaunut?
-
--- Odottavat lehtokujalla.
-
--- Valjaissa?
-
--- Neljä hevosta edessä. Ja oi, minkälaiset orhit, monsieur! Ne
-kaluavat kranaattipuita!
-
--- Kuninkaan hevosilla on oikeus kaluta, mitä tahtovat. _Apropos_,
-missä on noita?
-
--- Noita on kadonnut, monsieur.
-
--- Jättäen pöydälle astiansa, se ei ole mahdollista, -- virkkoi
-parooni. -- Hän tulee takaisin tai lähettää jonkun.
-
--- En usko, -- vastasi la Brie; -- Gilbert näki hänen ajavan
-matkaansa vankkureineen.
-
--- Näkikö Gilbert hänen ajavan matkaansa vankkureineen? -- toisti
-parooni.
-
--- Näki.
-
--- Tuo tyhjäntoimittaja Gilbert, se näkee kaikki! Mene ja täytä
-matkalaukku.
-
--- Se on tehty, monsieur.
-
--- Mitä, tehtykö?
-
--- Niin, kun minä kuulin dauphinen käskyn, menin herra paroonin
-huoneeseen ja panin laukkuun pukunne ja liinavaatteenne.
-
--- Mitä se sinuun kuuluu, vintiö?
-
--- Kah, minä luulin tekeväni hyvin täyttäessäni toivomuksenne.
-
--- Tollo! Mene auttamaan nyt tytärtäni.
-
--- Kiitos, isä, minulla on Nicole. Parooni alkoi uudestaan aprikoida
-jotain.
-
--- Mutta kuulepas, sinä arkkilurjus, -- sanoi hän la Brielle, -- on
-eräs aivan voittamaton seikka.
-
--- Mikä, monsieur?
-
--- Jota sinä et ole muistanut, sillä sinä et muista mitään.
-
--- Sanokaahan, monsieur.
-
--- Se, että olisikohan hänen kuninkaallinen Korkeutensa lähtenyt
-jättämättä mitään hra de Beausirelle? Tai noita kadonnut sanomatta
-mitään Gilbertille?
-
-Samassa kuului pihalta ikäänkuin heikko vihellys.
-
--- Monsieur, -- sanoi la Brie.
-
--- No?
-
--- Kutsutaan.
-
--- Kuka kutsuu?
-
--- Se herra siellä.
-
--- Kuninkaallinen upseeri?
-
--- Niin, ja tuolla maleksii myöskin Gilbert niinkuin hänellä olisi
-jotain sanottavaa.
-
--- Juokse siis, raavas!
-
--- Isä, -- sanoi Andrée tullen paroonin luo, -- minä arvaan, mikä
-painaa mieltänne tällä hetkellä. Tiedättehän, että minulla on
-kolmisenkymmentä kultarahaa ja tämä kaunis jalokivillä koristettu
-kello, jonka kuningatar Maria Leczinska lahjoitti kerran äidilleni.
-
--- Kyllä, lapseni, kyllä, se on hyvä, -- sanoi parooni; -- mutta pidä
-ne, sinä tarvitset hienon puvun, kun sinut esitellään hoviin... ja
-nyt on minun velvollisuuteni hankkia varat. Hst, tuolla tulee la Brie.
-
--- Monsieur, -- huudahti la Brie astuessaan sisään toisessa kädessä
-kirje ja toisessa kultarahoja, -- katsokaapa, mitä dauphine jätti
-minulle, kymmenen louisdoria, monsieur, kymmenen louisdoria!
-
--- Entä tuo kirje, lurjus?
-
--- Ai, se on teille; se on noidalta.
-
--- Noidalta? Ja kuka sen sinulle antoi?
-
--- Gilbert.
-
--- Johan sinulle sen sanoin, arkkiraavas; anna tänne, mutta joudu!
-
-Parooni tempaisi kirjeen la Brieltä ja luki sen hiljaa.
-
-    'Herra parooni, nyt kun niin korkea käsi on koskenut
-    pöytäkaluihin, jotka jäivät taloonne, ovat ne teidän. Pitäkää ne
-    muistona ja ajatelkaa joskus kiitollista vierastanne.
-
-                                             _Josef Balsamo_.'
-
--- La Brie! -- huusi parooni hetken aprikoituaan.
-
--- Monsieur!
-
--- Eikö Bar-le-Ducissa ole hyvää kultaseppää?
-
--- Onpa se, monsieur, joka juotti uudestaan neiti Andréen
-hopeapikarin.
-
--- Hyvä. Andrée, pane hyvään säilöön lasi, josta hänen kuninkaallinen
-Korkeutensa joi, ja anna viedä vaunuihin muu pöytäkalusto. Ja sinä,
-tolvana, juokse kellariin ja toimita aatelisherralle hienointa
-viiniä, mitä täällä enää on.
-
--- Sitä on vaan yksi pullo, monsieur, -- sanoi la Brie aivan
-alakuloisena.
-
--- Se riittää.
-
--- La Brie läksi.
-
--- Niin, niin, Andrée, -- jatkoi parooni ottaen tyttärensä molemmat
-kädet omiinsa, -- niin, rohkeutta nyt, lapseni! Me lähdemme nyt
-hoviin; siellä on paljon avoimia arvonimiä, paljon apottikuntia,
-joita voi miehille lahjoittaa, montakin rykmenttiä ilman everstiä,
-joukko eläkkeitä kesantona. Se on ihana, aurinkoinen paikka tuo hovi.
-Asetu aina sille puolelle, jonne paiste käy, tyttäreni, sinä olet
-kaunis katsella. Mene, lapseni, mene!
-
-Andrée antoi isänsä suudella otsaansa ja poistui Nicole seurasi häntä.
-
--- Hohoi, sinä hirviö, la Brie, -- huusi parooni de Taverney
-astuen viimeisenä ulos salista; -- pidä hyvää huolta tuosta herra
-upseerista, kuuletko?
-
--- Kyllä, monsieur, -- vastasi la Brie kellarin pohjasta.
-
--- Minä, -- jatkoi parooni lähtien kepittämään huoneeseensa päin, --
-minä menen järjestämään papereitani... Tunnin kuluttua täytyy meidän
-päästä pois tästä luolasta, Andrée, ymmärrätkös. Että minä vihdoinkin
-pääsen täältä Taverneystä, vieläpä onnella! Mikä mainion kunnon mies
-tuo noita oli! -- Tosiaan, minä tulen taikauskoiseksi kuin piru. --
-Mutta etkö sinä jo joudu, kirottu la Brie!
-
--- Monsieur, minun täytyi hapuilla pimeässä, linnassa ei ole enää
-yhtään kynttilää.
-
-"Olikin jo aika täältä päästä", arveli parooni.
-
-
-
-
-17.
-
-Nicolen viisikolmatta louisdoria.
-
-
-Huoneeseensa palattuaan joudutti Andrée nyt matkavarusteluitaan.
-Nicole auttoi häntä tässä toimessa sellaisella innolla, että se pian
-haihdutti pilven, jonka tämänaamuinen kohtaus oli hänen ja hänen
-emäntänsä välille nostanut.
-
-Andrée katsoi toimeliasta Nicolea salavihkaa ja hymyili
-ajatellessaan, ettei hänen nyt tarvitsisi antaa enää
-kamarineitsyelleen edes anteeksi.
-
-"Hän on hyvä tyttö", arveli hän itsekseen, "uskollinen ja
-kiitollinen; hänellä on omat vikansa kuten meillä kaikilla ihmisillä.
-Minä tahdon unohtaa koko asian."
-
-Nicole puolestaan ei ollut jättänyt tarkkaamatta emäntänsä kasvojen
-ilmeitä, ja hän näki, että nuo kauniit ja tyynet kasvot tulivat yhä
-suopeammiksi.
-
-"Miten typerä olin", ajatteli hän, "kun olin tuon pienen
-Gilbert-vintiön tähden rikkomaisillani välit neidin kanssa, joka vie
-minut Pariisiin, missä onni aina ihmisiä suosii".
-
-Kahden vastatusten kierivän suopeuden oli vaikea tällaisella
-kaltevalla pinnalla olla kohtaamatta toisiaan ja kohdatessaan
-yhtymättä.
-
-Andrée lausui ensimäisen sanan.
-
--- Pane pitsini lippaaseen, -- virkkoi hän.
-
--- Mihinkä lippaaseen, neiti? -- kysyi kamarineitsyt.
-
--- Mihinkäkö! Eikö meillä ole lipasta?
-
--- Kyllä, se, jonka neiti antoi minulle ja joka on minun kamarissani.
-
-Ja Nicole juoksi noutamaan tuota lipasta niin auliisti, että Andrée
-päätti unohtaa lopullisesti kaikki.
-
--- Mutta tuo lipashan on sinun, Nicole, ja sinä saatat sitä tarvita,
-tyttö-rukka, -- sanoi Andrée nähdessään Nicolen tulevan takaisin.
-
--- Oi, neiti tarvitsee sitä enemmän kuin minä, sillä neidinhän se
-oikeastaan onkin.
-
--- Kun aikoo perustaa oman kodin, -- jatkoi Andrée, -- niin kysytään
-huonekaluja. Siispä tarvitset sinä sitä tällä kertaa enemmän kuin
-minä.
-
-Nicole punastui.
-
--- Tarvitset lippaita säilyttääksesi niissä hääpukimiasi, -- jatkoi
-Andrée.
-
--- Ohoi, neiti, -- vastasi Nicole iloisesti ja pudisti päätänsä,
--- minun hääpukimilleni ei tarvitse etsiä paikkaa eivätkä ne vaadi
-suurta tilaa.
-
--- Kuinka niin? Jos menet naimisiin, Nicole, niin toivoisin, että
-olisit onnellinen ja rikaskin.
-
--- Rikas?
-
--- Niin, rikas säätyysi nähden.
-
--- Neiti on siis löytänyt minulle jonkun arentimiehen?
-
--- En, mutta olen löytänyt sinulle myötäjäiset.
-
--- Älkää, neiti?
-
--- Tiedätkö, mitä minun kukkarossani on?
-
--- Kyllä, neiti, siinä on viisikolmatta louisdoria.
-
--- Hyvä, ne viisikolmatta louisdoria ovat sinun, Nicole.
-
--- Viisikolmatta louisdoria! Mutta sehän on kokonainen omaisuus, se!
--- huudahti Nicole hurmautuneena.
-
--- Iloitsen, jos sanot sen tosissasi, tyttö rukka.
-
--- Ja neiti antaa nuo viisikolmatta louisdoria minulle?
-
--- Annan!
-
-Nicole hämmästyi, tuli sitten liikutetuksi, ja sitten nousivat
-kyyneleet hänelle silmiin ja hän kavahti kiinni Andréen käteen ja
-suuteli sitä.
-
--- Onhan tuleva miehesi nyt tyytyväinen, vai mitä? -- kysyi neiti de
-Taverney.
-
--- Tottahan nyt, -- vastasi Nicole; -- tai ainakin minä toivon, neiti.
-
-Ja hänen päähänsä pälkähti ajatus, että Gilbert oli kieltäytynyt
-häntä ottamasta siksi, että hän pelkäsi köyhyyttä. Mutta nyt, kun
-hän oli rikas, ehkäpä hän nyt tuntuisi kunnianhimoisesta nuoresta
-miehestä jo haluttavammalta. Niin ollen päätti hän nyt heti paikalla
-tarjota Gilbertille hänen osuutensa Andréen lahjoittamasta pienestä
-omaisuudesta, toivoen voivansa kiinnittää nuorukaisen itseensä
-kiitollisuuden siteillä ja estää häntä joutumasta turmiolle.
-
-Tällainen jalomielisyys piili tosiaan Nicolen suunnitelman pohjalla.
-
-Ehkäpä joku Nicolen ajatusten pahansuopa selittäjä saattaisi löytää
-koko tässä jalomielisyydessä vain rahdun ylpeyttä ja vaistomaisen
-tarpeen nöyryyttää nuorukaista, joka oli häntä itseään nöyryyttänyt.
-Mutta kiiruhtakaamme heti vastaamaan tälle pessimistille lisäämällä,
-että ainakin tällä hetkellä Nicolen hyvät aikeet olivat paljoa
-suuremmat kuin huonot, siitä olemme melkein varmat.
-
-Andrée näki Nicolen aprikoivan.
-
--- Tyttö rukka, -- huokasi Andrée; -- hän voisi täällä hiljaisessa
-elämässä olla niin onnellinen!
-
-Nicole kuuli nämä sanat ja säpsähti. Ne johtivat tosiaan turhamaisen
-tytön mieleen kokonaisen Eldoradon silkkiä, timantteja, pitsejä ja
-lemmenseikkailuja, asioita, jotka eivät olleet pälkähtäneet Andréen
-päähänkään, sillä hänestä oli onnea rauhallinen elämä.
-
-Ja kuitenkin Nicole käänsi pois kasvonsa tuosta kulta- ja
-purppurapilvestä, joka oli noussut hänen tulevaisuutensa taivaalle.
-
-Hän voitti kiusauksen.
-
--- Niin, neiti, ehkäpä olisin onnellisin täällä, -- sanoi hän, --
-pikku onnessa.
-
--- Punnitse tarkoin asiaa, lapsi-rukka.
-
--- Kyllä, neiti, minä punnitsen sitä.
-
--- Siinä teet viisaasti; tule onnelliseksi omalla tavallasi, mutta
-älä ole enää niin hupakko.
-
--- Se on totta, neiti, ja koska on tilaisuus se sanoa, niin
-tunnustan, että minä olin tänä aamuna hyvin hullu ja ennen kaikkea
-tein hyvin väärin. Mutta antakoon neiti minulle anteeksi, sillä kun
-rakastaa...
-
--- Sinä siis rakastat tosiaan Gilbertiä?
-
--- Kyllä, neiti; minä, minä... rakastin häntä, -- vastasi Nicole.
-
--- Se on uskomatonta, -- virkkoi Andrée hymyillen;?kuinka sinua on
-mikään tuossa pojassa saattanut miellyttää? Ensi kerran, kun näen
-hänet, täytyy katsella tuota monsieur Gilbertiä, joka ryöstää naisten
-sydämiä.
-
-Nicole loi Andréehen viimeisen epäluulon silmäyksen. Olikohan Andrée
-vain perinpohjaisen ulkokullattu vai puhuiko hän näin aivan täydessä
-viattomuudessa?
-
-Andrée ei ehkä ollut katsellut Gilbertiä, sen saattoi Nicole myöntää
-itselleen; mutta varmasti oli Gilbert ainakin katsellut Andréeta, --
-lisäsi hän vielä.
-
-Hän tahtoi asiasta tarkan selon, ennenkuin ryhtyi puhumaan eräästä
-aikomastaan ehdotuksesta.
-
--- Eikö Gilbert tule meidän kanssamme Pariisiin? -- kysyi Nicole.
-
--- Mitä varten? -- vastasi Andrée.
-
--- Mutta...
-
--- Gilbert ei ole palvelija; Gilbert ei voi olla talonmiehenä
-pariisilaisessa talossa. Taverneyn joutilaat oliot ovat niinkuin
-linnut, jotka visertelevät oksilla pienessä puutarhassani ja
-puistokujan pensasaidoissa, hyvä Nicole. Maa ruokkii heidät
-täällä, niin köyhä kuin se onkin. Mutta vetelehtijän elättäminen
-maksaa Pariisissa liian paljon, emmekä me voisi siellä antaa hänen
-laiskotella.
-
--- Mutta jos minä menen hänen kanssaan naimisiin... -- sammalteli
-Nicole.
-
--- Hyvä, Nicole, jos menet hänen kanssaan naimisiin, niin jäätkin
-miehinesi tänne Taverneyhin, ja te hoidatte tätä taloa, joka oli
-äidistäni niin rakas, -- vastasi Andrée aivan luotettavasti.
-
-Nicole suorastaan typertyi tästä iskusta. Oli mahdotonta nähdä mitään
-salaperäistä näissä Andréen sanoissa! Andrée luopui Gilbertistä,
-aivan ilman salatuumia, rahtuakaan surematta. Hän luovutti toiselle
-olennon, jota hän eilen oli kunnioittanut parhaalla suosiollaan! Se
-meni yli ymmärryksen.
-
-"Vallasnaiset mahtavat nyt kerta kaikkiaan olla sellaisia",
-tuumi Nicole, "sentähden minä näinkin niin vähän oikeaa surua
-Annonciade-luostarissa, ja kuitenkin, miten paljon salaisia
-lemmenseikkailuja!"
-
-Andrée aavisti luultavastikin, että Nicole epäröi yhä; ja ehkäpä
-arvasi hän hänen mielensä häilyvän Pariisin kiehtovain huvitusten ja
-Taverneyn hiljaisen ja rauhallisen vähäpätöisyyden välillä, sillä hän
-sanoi nyt lempeillä, mutta varmalla äänellä:
-
--- Nicole, päätös, jonka nyt teet, ratkaisee ehkä koko elämäsi. Mieti
-siis tarkoin asiaa, tyttöseni. Sinulla on vielä tunti harkinta-aikaa.
-Tunti on tosin sangen lyhyt aika, tiedän sen, mutta uskon, että sinä
-olet nopsa päätöksissäsi; joko minulle palvelijaksi tai miehelle,
-valitse minut tai Gilbert. Minä en tahdo naitua kamarineitsyttä, minä
-vihaan aviotouhuja ja juoruja.
-
--- Tunti aikaa, neiti, -- toisti Nicole, -- yksi tunti!
-
--- Niin, yksi tunti.
-
--- Hyvä, neiti on oikeassa, siinä on kyllä tarpeeksi.
-
--- No niin, hae siis kaikki vaatteeni ja pane mukaan myöskin
-äitini pukimet, sillä tiedäthän, että minä kunnioitan niitä kuin
-pyhäinjäännöksiä, ja tule sitten ilmoittamaan, minkä päätöksen olet
-tehnyt. Olipa se minkälainen tahansa, tuosta saat ne viisikolmatta
-louisdoria! Jos menet naimisiin, ovat ne myötäjäisesi; jos taas
-lähdet minun kanssani, ovat ne kahden ensimäisen palvelusvuotesi
-palkka.
-
-Nicole otti kukkaron Andréen kädestä ja suuteli sitä.
-
-Tyttö ei nähtävästi tahtonut hukata sekuntiakaan tuosta tunnista,
-jonka hänen emäntänsä oli hänelle myöntänyt päätösaikaa, sillä hän
-läksi juoksujalkaa huoneesta, meni nopeasti alas portaita, ja sitten
-yli pihan ja katosi puistokäytävään.
-
-Andrée näki hänen loittonevan ja mutisi:
-
--- Voi hupakkoa, joka tulisi täällä niin onnelliseksi! Onko rakkaus
-todellakin niin suloista?
-
-Viiden minuutin päästä naputti Nicole sen alakerrassa olevan huoneen
-ikkunaan, jossa Gilbert asui, Gilbert, jolle Andrée oli niin
-kunnioittavasti antanut nimen joutilas ja parooni nimen laiskuri.
-Naputti ikkunaan menemättä sisään, luultavasti säästääkseen yhä
-kallista harkinta-aikaan.
-
-Gilbert seisoi selin puistokujaan päin olevaan ikkunaansa ja puuhaili
-jotakin huoneen perukassa, mitä lienee puuhaillut.
-
-Kuullessaan Nicolen sormien rummutuksen ikkunaruutuun jätti hän kuin
-itse teossa yllätetty varas askareensa ja käännähti ikkunaan päin
-nopeammin kuin teräsjoustin olisi hänet kiepauttanut.
-
--- Kah, -- huudahti hän, -- sinäkö se olet, Nicole?
-
--- Niin, minä taas, -- vastasi tyttö päättävästi ja samalla hymyillen
-ikkunan takaa.
-
--- Ole siis tervetullut, Nicole, -- sanoi Gilbert ja meni ja avasi
-ikkunan.
-
-Nicolen saivat jo nuo ensimäiset sanat herkäksi ja hän ojensi heti
-kätensä, jota Gilbert puristi.
-
-"Kaikki meneekin nyt hyvin", ajatteli Nicole; "hyvästi,
-Pariisin-matkani!"
-
-Ja tässä kohdin täytyy Nicolea vilpittömästi kehua, sillä hänen
-viimeistä ajatustaan ei seurannut kuin yksi ainoa huokaus.
-
--- Sinä tiedät, -- virkkoi tyttö nojautuen ikkunanpieleen, -- sinä
-tiedät, Gilbert, että Taverneystä tulee nyt lähtö.
-
--- Kyllä, minä tiedän sen, -- vastasi Gilbert.
-
--- Sinä tiedät, minnekä täältä lähdetään?
-
--- Tiedän, Pariisiin.
-
--- Ja sinä tiedät, että minä lähden myöskin?
-
--- En, sitä en minä tiennyt.
-
--- No niin?
-
--- Siinä tapauksessa onnittelen sinua, jos se sinua miellyttää.
-
--- Mitenkä sinä sanoitkaan? -- kysyi Nicole.
-
--- Sanoin, jos se sinua miellyttää; sehän on selvä asia mielestäni.
-
--- Se miellyttää minua... riippuen asianhaaroista, -- jatkoi Nicole.
-
--- Mitä sinä vuorostasi tuolla tarkoitat?
-
--- Tarkoitan, että se voisi riippua sinusta, ettei se minua
-miellyttäisi.
-
--- Minä en ymmärrä sanojasi, -- virkkoi Gilbert istuutuen siten
-ikkunalaudalle, että hänen polvensa koskivat Nicolen käsivarsiin ja
-että he saattoivat jatkaa pakinaa puolittain köynnösten kätkössä,
-isokiertojen ja intialaisten krassien ympäröidessä heidän päätänsä.
-
-Nicole katsoi hellästi Gilbertiin.
-
-Mutta Gilbert heilautti vaan niskaansa ja hartioitaan ikäänkuin
-sanoakseen, ettei hän ymmärtänyt enempää tuota katsetta kuin Nicolen
-äskeistä puhettakaan.
-
--- No hyvä... Koska minun täytyy sanoa sinulle suoraan, niin kuuntele
-nyt, -- alkoi Nicole.
-
--- Minä kuuntelen, -- vastasi Gilbert.
-
--- Neiti tahtoisi viedä minut kanssaan Pariisiin.
-
--- Hyvä, -- vastasi Gilbert.
-
--- Ellen minä...
-
--- Ellet sinä?... -- toisti nuorukainen.
-
--- Ellen minä satu tapaamaan itselleni sopivaa miestä.
-
--- Sinä siis yhä vaan tuumit mennä naimisiin? -- kysyi Gilbert
-rauhallisena.
-
--- Kyllä, varsinkin nyt, kun olen rikas, -- vastasi Nicole.
-
--- Ahaa, oletko sinä rikas? -- sanoi Gilbert niin välinpitämättömänä,
-että Nicolea kuohautti.
-
--- Hyvin rikas, Gilbert.
-
--- Tosiaanko?
-
--- Aivan totta.
-
--- Ja miten se ihme on tapahtunut?
-
--- Neiti antoi minulle myötäjäiset.
-
--- Sepä oli oikein hyvä, ja minä toivotan sinulle onnea!
-
--- Katsopas, -- sanoi nuori tyttö ja näytteli kämmenellään
-viittäkolmatta loistavaa kultarahaansa.
-
-Ja samalla katseli hän Gilbertiä toivoen näkevänsä hänen silmissään
-pilkahduksen iloa tai edes ahneutta. Gilbert ei räpäyttänyt silmäänsä.
-
-Totisesti, -- sanoi hän, -- se on sievoinen summa! -- Siinä ei ole
-vielä kaikki, -- jatkoi Nicole. -- Parooni tulee nyt rikkaaksi.
-Maison-Rouge aiotaan rakentaa uudestaan ja Taverney kaunistetaan.
-
--- Sen uskon kyllä.
-
--- Ja silloin tarvitaan linnassa joku, joka sitä hoitaa.
-
--- Tietysti.
-
--- No niin, neiti antaa...
-
--- Linnanvoudin paikan Nicolen onnelliselle puolisolle, -- jatkoi
-Gilbert ivalla, joka ei tällä kertaa ollut niin salattu, ettei se
-olisi loukannut Nicolen herkkää korvaa.
-
-Mutta tyttö hallitsi kuitenkin mielensä.
-
--- Eikö Nicolen puoliso, -- jatkoi hän, -- ole joku, jonka sinä
-tunnet, Gilbert?
-
--- Ketä sinä tarkoitat, Nicole?
-
--- Kuules... oletko sinä tullut hassuksi, vai enkö minä puhu kyllin
-selvää kieltä? -- huudahti tyttö, alkaen kyllästyä tähän leikkiin.
-
--- No, ymmärrän sinut täydellisesti, --, vastasi Gilbert; --
-hyväksyisit minut mieheksesi, eikö niin, neiti Legay?
-
--- Niin, herra Gilbert.
-
--- Ja vielä rikkaaksi tultuasikin tarjoat minulle moista onnea,
--- kiiruhti Gilbert lisäämään. -- Minä olen tosiaan siitä ylen
-kiitollinen.
-
--- Todellako?
-
--- Tietysti!
-
--- No niin, -- sanoi Nicole vilpittömästi, -- tuossa käteni!
-
--- Kuinka?
-
--- Sinä suostut, eikö niin?
-
--- En!
-
-Nicole hätkähti.
-
--- Kah, -- sanoi hän, -- sinulla on kova sydän tai ainakin huono
-luonne, Gilbert, ja usko minua, että se minkä nyt teet, ei ole
-tuottava sinulle onnea. Jos minä olisin sinua vielä rakastanut ja
-jos menettelyyni tällä hetkellä olisi ollut syynä jotain muutakin
-kuin rahtu kunnian tuntoa ja rehellisyyttä, niin olisit murtanut
-minun sydämeni! Mutta, Jumalan kiitos, minä tahdoin ainoastaan, ettei
-kukaan saisi sanoa Nicolesta, että hän rikkaaksi päästyään halveksi
-Gilbertiä ja kosti hänelle hänen loukkauksensa. Nyt, Gilbert, tuli
-väleistämme loppu.
-
-Gilbert teki välinpitämättömän liikkeen.
-
--- Sinä et voi kuvitellakaan, mitä sinusta ajattelen, -- jatkoi
-Nicole. -- Se, että minä, minä joka, kuten tiedät, olen luonteeltani
-yhtä vapaudenhaluinen kuin sinäkin, päätin hautautua tänne maalle,
-vaikka minua odottaa Pariisi, Pariisi, joka on oleva minun
-näyttämöni, ymmärrätkö? -- että minä päätin tyytyä kaiket päivät,
-monet vuodet, koko elämäni näkemään edessäni tuollaiset kylmät
-ja läpitunkemattomat silmät, joissa piilee niin paljon häijyjä
-ajatuksia, -- sellainen oli uhraus! Sinä et sitä ymmärtänyt, sen
-pahempi itsellesi. En sano, että sinä minua kaipaisit, Gilbert;
-sanon vaan, että sinä saat syyn minua peljätä ja punastua tähteni,
-nähdessäsi minut sellaisena, joksi sinun halveksumisesi minut nyt
-tekee. Minusta olisi vielä saattanut tulla kunnon ihminen, mutta ei
-ollut ystävän kättä, joka olisi estänyt minua kuilun partaalla, johon
-nyt kallistun, luisun, johon minä syöksyn! Minä huusin: Auta minua,
-tue minua! Sinä sysäsit minut takaisin alas, Gilbert. Minä horjun,
-minä putoan kuiluun, minä joudun turmiolle! Jumala vaatii sinut
-tilille tästä rikoksestasi. Hyvästi, Gilbert, hyvästi!
-
-Ja ylpeä nuori tyttö palasi Gilbertin luota olematta vihainen tai
-kärsimätön, näytettyään viimein sielunsa salatun jalon puolen, kuten
-kaikki hyvät luonteet aikoinaan näyttävät.
-
-Gilbert sulki levollisesti ikkunansa ja meni takaisin asumuksensa
-nurkkaan ja ryhtyi siellä jälleen samaan salaperäiseen toimeen, jonka
-Nicolen saapuminen oli keskeyttänyt.
-
-
-
-
-18.
-
-Jäähyväiset Taverneylle.
-
-
-Ennenkuin Nicole meni jälleen emäntänsä luokse, pysähtyi hän
-portaille tyynnyttääkseen viimeisenkin kuohumuksen hyrskyn sielustaan.
-
-Parooni tapasi hänet siellä, liikkumattomana ja mietteissään, leuka
-käden nojassa ja kulmat rypyssä. Ja Nicole oli hänestä niin kaunis,
-että hän suuteli tyttöä kesken kiirettäänkin, kuten Richelieun
-herttua olisi tehnyt kolmekymmen-vuotiaana.
-
-Nicole, jonka tuo vallattomuus herätti unelmista, juoksi kiireesti
-ylös Andréen luo ja tuli sinne juuri kun Andrée sulki matka-arkkua.
-
--- No niin, -- kysyi neiti de Taverney, -- oletko nyt harkinnut
-tarkoin asiaa...?
-
--- Se on päätetty, neiti, -- vastasi Nicole aivan vapautuneena.
-
--- Sinä menet siis naimisiin?
-
--- Kaukana siitä!
-
--- Ohoh, niinkö? Entä se sinun suuri rakkautesi?
-
--- Sillä ei ole koskaan minulle samaa arvoa kuin hyvyydellä, jota
-neiti alinomaa minulle osoittaa. Minä olen neidin oma ja tahdon olla
-aina. Minä tunnen emännän, jonka palvelijaksi rupean; tuntisinkohan
-yhtä hyvin isännän?
-
-Andréeta liikuttivat tällaiset jalot tunteet, jollaisia hän ei ollut
-aavistanut ajattelemattomassa Nicolessa löytyvänkään. On itsestään
-selvää, ettei hän tiennyt olevansa Nicolen hätävara.
-
-Andrée hymyili tyytyväisenä, että oli nähnyt ihmisen paremmaksi kuin
-oli luullutkaan.
-
--- Teet oikein kiintyessäsi minuun, -- vastasi hän; -- minä en ole
-unohtava sinua. Jätä kohtalosi minun huomaani, tyttöseni, ja jos
-minua joskus onni suosii, niin sinä saat siitä osasi, ole varma.
-
--- Niin, neiti, se on päätetty, että minä tulen kanssanne Pariisiin.
-
--- Katumatta?
-
--- Sokeasti.
-
--- Niin et saa vastata, -- sanoi Andrée. -- Minä en tahtoisi kuulla
-sinun jonakin päivänä moittivan minua siitä, että sinä seurasit minua
-sokeasti.
-
--- Minä saan syyttää ainoastaan itseäni, neiti.
-
--- Sinä olet siis sopinut sulhasesi kanssa näin? Nicole punastui.
-
--- Minäkö? -- sanoi hän.
-
--- Sinäpä juuri; näin sinun keskustelevan tuolla hänen kanssaan.
-
-Nicole puraisi huultaan. Hänen ikkunansa oli samanne päin kuin
-Andréen ja hän tiesi hyvin, että siitä saattoi nähdä Gilbertin
-ikkunaan.
-
--- Se on totta, neiti, -- vastasi Nicole.
-
--- Ja sinä sanoit hänelle?
-
-Nicole oli huomaavinaan Andréen itseään tutkistelevan, joten hänen
-mieleensä palasi taas hänen entisen epäluulonsa; hän piti siis
-Andréen kysymystä vaan vastustajan epäonnistuneena sotatemppuna ja
-tahtoi antaa hänelle vihamielisen vastauksen.
-
--- Sanoin hänelle, etten häntä enää tahtonut, -- vastasi Nicole.
-
-Oli kuin sallittua, etteivät nuo kaksi naista, joista toinen oli
-timantinpuhdas ja toinen paheeseen taipuvainen, ymmärtäisi toisiaan
-koskaan.
-
-Andrée piti Nicolen katkeruutta yhä imarteluna itseään kohtaan.
-
-Sillaikaa kokoili parooni matkakapineitaan. Vanha miekka, joka oli
-ollut hänen kupeellaan Fontenoyssa, muutamia vanhoja papereita,
-jotka takasivat hänelle oikeuden ajaa hänen Majesteettinsa
-vaunuilla, kokoelma _Gazette_-lehteä ja joukko kirjeitä, siinä hänen
-pääasiallisin omaisuutensa, jonka kaiken hän, kuten muinoin Bias,[40]
-kuljetti mukanaan.
-
-La Brie näytti hikoilevan taakkansa alla, vaikka hän kantoi ulos
-melkein tyhjää matkalaukkua.
-
-Lehtokujasta löydettiin kuninkaallinen upseeri, joka oli tyhjentänyt
-näiden matkavalmistusten aikana saamansa pullon viimeiseen tilkkaan.
-
-Tuo hulivili oli nähnyt Nicolen solakan vyötärön ja sirot nilkat,
-eikä hän lakannut maleksimasta lammikon ja kastanjapuiden välillä,
-toivoessaan saavansa nähdä uudestaan tuon viehkeän heilakan, joka
-oli äsken kadonnut tuuheitten puitten kätköön yhtä nopeasti kuin oli
-näkyviin ilmestynytkin.
-
-Hra de Beausiren, se oli hänen nimensä, kuten jo olemme maininneet,
-herätti nyt näistä mietteistä parooni, joka pyysi toimittamaan
-paikalle vaunut. Upseeri hypähti ja pyörähti ympäri, kumarsi de
-Taverneylle ja käski kaikuvalla äänellä kuskia ajamaan puistokujaan.
-
-Vaunut vierivät paikalle. La Brie sijoitti matkalaukun sen taakse
-joustimien nojaan sekä ilon että ylpeyden tuntein.
-
--- Minä siis saan ajaa kuninkaallisissa vaunuissa, -- mutisi hän
-haltioituneena ja luullen olevansa yksin.
-
--- Takapuolella, ystäväni, -- vastasi Beausire suojelevasti hymyillen.
-
--- Kuinka? Otatteko te la Brien mukaan, isä? -- kysyi Andrée
-paroonilta. -- Kuka sitten hoitaa täällä Taverneytä?
-
--- _Pardieu_, tuo laiskuri ja filosoofi.
-
--- Gilbert?
-
--- Niin juuri, onhan hänellä pyssy.
-
--- Mutta millä hän elää?
-
--- Pyssyllään tietysti! Ja hän voi täällä mainiosti, ole huoletta:
-Taverneyssä on yllinkyllin rastaita ja kottaraisia.
-
-Andrée vilkaisi Nicoleen; kamarineitsyt purskahti nauruun.
-
--- Näinkö sinä häntä suret, ilkimys? -- sanoi Andrée.
-
--- Oh, hän on ovela poika, -- vastasi Nicole, -- olkaa huoletta,
-neiti, hän ei kuole nälkään.
-
--- Hänelle täytyy jättää pari louisdoria, isä, -- sanoi Andrée
-paroonille.
-
--- Ja hemmoitella häntä? Kyllä kai, hän on jo ennestään kelvoton.
-
--- Ei, mutta että hänellä olisi jotain, millä elää.
-
--- Lähetetään hänelle sieltä vähän, jos hän ruikuttaa.
-
--- Johan nyt, -- huudahti Nicole, -- olkaa huoleti, neiti, hän ei
-ruikuta!
-
--- Kuitenkin, anna hänelle kolme, neljä pistolia.
-
--- Hän ei ota niitä vastaan.
-
--- Ei ota vastaan? Onpas hän sitten ylpeä, tuo sinun Gilbert-herrasi?
-
--- Oh, neiti, hän ei ole enää minun, Jumalan kiitos!
-
--- Kas niin, kas niin, -- virkkoi Taverney, lopettaakseen moiset
-vähäpätöiset huolet, jotka alkoivat tuntua hänen itsekkyydessään
-väsyttäviltä, -- lakatkaahan. Hiiteen tuo Gilbert! Vaunut odottavat
-meitä, lähdetään matkaan, tyttäreni.
-
-Andrée ei vastannut mitään; hän loi jäähyväiskatseen pieneen linnaan
-päin ja nousi raskaihin ja suuriin ajoneuvoihin.
-
-Hra de Taverney asettui hänen viereensä. La Brie, yhä komea livrea
-yllään, ja Nicole, joka ei ollut enää tuntevinaankaan Gilbertiä,
-istahtivat kuskipukille. Kuski kapusi kyytimiehen tapaan toisen
-hevosen selkään.
-
--- Mutta minnekäs upseeri asettuu? -- huudahti parooni de Taverney.
-
--- Ratsuni satulaan, herra parooni, ratsuni satulaan! -- vastasi
-Beausire tähtäillen Nicolea, joka punastui mielihyvästä, kun oli niin
-pian saanut kömpelön talonpojan sijaan hienon herran.
-
-Vaunut lähtivät liikkeelle neljän lujan hevosen tempaisemina. Ja
-puistokujan puut, puistokujan, jonka Andrée niin hyvin tunsi,
-alkoivat liukua kahdenpuolen vaunuja taaksepäin ja katosivat toinen
-toisensa perästä, itätuulessa surullisesti vinossa, ikäänkuin
-lausuakseen viimeiset hyvästelyt isäntäväelleen, joka ne jätti.
-
-Jouduttiin ajoportille.
-
-Gilbert oli asettunut portin viereen ja seisoi siinä suorana ja
-liikkumatta hattu kädessä. Hän ei katsellut Andréeta, mutta näki
-hänet kuitenkin.
-
-Andrée oli kallistunut vaunun toiselle puolelle katselemaan ulos,
-nähdäkseen niin kauan kuin mahdollista rakkaan lapsuudenkotinsa.
-
--- Pysäyttäkää vähän, -- huusi de Taverney ajajalle.
-
-Tämä veti hevoset pysähtymään.
-
--- Kuulepas, herra vetelehtijä, -- sanoi parooni Gilbertille, --
-sinusta tulee nyt onnenpoika! Sinä jäät nyt tänne yksin, niinkuin
-oikean filosoofin tulee elää, eikä mitään tekemistä, ei torain
-kärsimistä. Pidä edes huolta, ettei tuli pääse maatessasi irti, ja
-hoida Mahonia.
-
-Gilbert kumarsi vastaamatta. Hänestä tuntui kuin olisi Nicolen katse
-levännyt sietämättömän painavana hänessä. Hän pelkäsi näkevänsä tytön
-voitonriemuisena ja pilkallisena, niin, hän pelkäsi sitä kuin tulisen
-polttoraudan pistosta.
-
--- Ajakaa, kyytimies, -- huusi parooni de Taverney.
-
-Nicole ei ollut nauranut, kuten Gilbert pelkäsi. Päinvastoin oli
-hän saanut ponnistaa kaikki voimansa ja oli tarvinnut enemmän kuin
-synnynnäisen raisuutensa, ettei olisi aivan ääneensä surkutellut
-Gilbertiä, poika-raukkaa, joka jätettiin tänne nyt ilman leipää,
-ilman tulevaisuudentoiveita, ilman lohduttajaa. Niin, hänen
-oli täytynyt katsella de Beausirea, joka näytti niin uljaalta
-tepastelevan ratsunsa seljässä.
-
-Ja kun Nicole katseli upseeria, ei hän myöskään voinut nähdä, kuinka
-Gilbert ahmi Andréeta katseillaan.
-
-Andrée ei nähnyt kyyneleiltään mitään muuta kuin tuon talon, jossa
-hän oli syntynyt ja jossa hänen äitinsä oli kuollut.
-
-Ajoneuvot katosivat. Gilbert, joka oli lähtijöistä ollut niin
-vähäpätöisyys, ei piankaan ollut heille kerrassaan mitään.
-
-Kun parooni de Taverney, Andrée, Nicole ja la Brie joutuivat
-maantielle portista, joutuivat he samalla aivan uuteen elämään. Kukin
-heistä oli omissa ajatuksissaan.
-
-Parooni ajatteli, että Bar-le-Ducissa saisi hän ainakin viisi-,
-kuusituhatta livreä lainaksi panttaamalla Balsamon antamat kullatut
-pöytäkalut.
-
-Andrée supisi itsekseen pientä rukousta, jonka hänen äitinsä oli
-hänelle opettanut karkoittaakseen hänestä ylpeyden ja kunnianhimon
-kiusaavia henkiä.
-
-Nicole veti kiinni kaulahuivinsa, jota tuuli availi upseeri de
-Beausiren mielestä surettavan vähän.
-
-La Brie tunnusteli ja laski taskunsa pohjassa olevia rahoja, kymmentä
-kuningattaren ja kahta Balsamon antamaa louisdoria. Herra de Beausire
-antoi ratsunsa laukata. Gilbert sulki Taverneyn linnan suuren portin,
-jonka saranat vongahtivat kuten aina öljyn puutteessa.
-
-Sitten juoksi hän pieneen kamariinsa ja veti pois seinän vierestä
-tammisen kaappinsa, jonka takana oli jo valmiina nyytti. Hän pisti
-tuon pöytäliinasta tehdyn nyytin solmupaikasta punapuisen keppinsä
-kärkeen. Sitten hän penkoi telttasänkyään, jossa oli heinillä
-täytetty patja, ja viilsi patjan halki. Pian löysivät hänen kätensä
-patjan sisältä jonkin kokoonkäärityn paperin ja sen hän otti esille.
-Tuon paperin sisällä oli kirkas ja uusi kymmenen écun raha. Sen oli
-Gilbert saanut säästöön ehkä kolmen, neljän vuoden aikana.
-
-Hän avasi paperin ja katseli rahaansa ikäänkuin nähdäkseen, ettei
-se vaan ollut joksikin muuksi muuttunut, ja sitten pisti sen
-housuntaskuunsa, entiseen paperiin käärittynä.
-
-Mahon ulvoi ja tempoi ketjujaan niin pitkälle kuin pääsi. Koiraparka
-valitteli, kun näki, että kaikki hänen ystävänsä jättivät näin hänet
-yksi toisensa jälkeen, sillä ihmeellisellä vaistollaan se arvasi,
-että myöskin Gilbert vuorostaan hylkäisi sen.
-
-Siksi se alkoi nyt ulvoa yhä hurjemmin.
-
--- Ole vaiti, Mahon, -- huusi hänelle Gilbert, -- vaiti! Sitten
-lisäsi hän, hymyillen vastakohtaiselle vertailulle, joka nyt pälkähti
-hänen päähänsä:
-
--- Eikö minut jätetty kuin koira? Mitäs, jos sinut jätettäisiin kuin
-ihminen?
-
-Sitte hän tuli miettineeksi:
-
--- Mutta minuthan jätettiin ainakin vapaaksi, vapaaksi etsimään
-elatustani, miten taisin. Hyvä, Mahon, minä teen sinulle niinkuin
-minulle tehtiin, en yhtään vähempää enkä enempää.
-
-Hän riensi koirakopin luo ja päästi Mahonin ketjuista.
-
--- Nyt olet vapaa, -- sanoi hän; -- etsi nyt elatuksesi miten
-parhaaksi näet.
-
-Mahon ryntäsi rakennuksen ovelle, jonka näki suljetuksi, sitten se
-syöksyi raunioille päin ja katosi Gilbertin katsellessa tiheikköön.
-
--- Hyvä, -- virkkoi Gilbert, -- pian nähdään, kumpaisella meistä on
-parempi vaisto, koiralla vai ihmisellä.
-
-Näin sanoen Gilbert meni pihalta ulos pienestä sivuportista, jonka
-hän väänsi kahteen lukkoon, ja heitti avaimen muurin sisäpuolelle,
-aina kauas lammikon veteen, talonpoikain kivenheittotaidolla.
-
-Ja kuitenkin tunsi Gilbert Taverneyn jättäessään jotain
-samansuuntaista kuin Andrée, sillä vaikka luonto on yleensä
-yksitoikkoinen tunteita luodessaan, se on sitä vaihtelevampi niiden
-erilaisissa pienissä ja yksityiskohtaisissa ilmaisumuodoissa.
-Gilbertin ja Andréen tunteilla oli vaan se ero, että Andrée kaipasi
-mennyttä aikaa, kun taas Gilbert toivoi parempaa.
-
--- Hyvästi! -- sanoi hän ja kääntyi vielä kerran katselemaan
-pientä linnaa, jonka katto kuulsi tuolta sykomoorien ja kukkivain
-kultavihmain huippujen takaa. -- Hyvästi, talo, jossa minä olen
-niin paljon kärsinyt, jossa kaikki inhosivat minua, jossa minulle
-heitettiin leivänpala ja sanottiin, että minä varastin! Hyvästi,
-ja ole kirottu! Minun sydämeni tanssii ilosta ja tuntee olevansa
-vapaa, kun sinun muurisi eivät minua enää vangitse. Hyvästi, vankila!
-Hyvästi, helvetti! Hyvästi, sortajain luola! Hyvästi ainaiseksi!
-
-Ja tämän sadatuksensa jälkeen, joka ei ehkä ollut niin runollinen
-kuin monet muut, mutta sitä merkitsevämpää laatua, Gilbert läksi
-juoksemaan täyttä vauhtia ajoneuvojen jälkeen, joitten räminä yhä
-kuului kaukaa.
-
-
-
-
-19. Gilbertin kultaraha.
-
-
-Puoli tuntia vimmatusti juostuaan päästi Gilbert ilohuudon: hän
-oli nähnyt parin virstan päässä paroonin vaunut, jotka nousivat
-käymänjalkaa erästä mäkeä.
-
-Silloin Gilbert tunsi sielussaan totista ylpeyttä, sillä hän sanoi
-itsekseen, että nyt oli hän pelkästään nuoruutensa, voimansa ja
-älynsä keinoilla saavuttanut saman tuloksen kuin rikkaus, valta ja
-ylhäinen syntyperä.
-
-Nyt olisi parooni de Taverney tosiaan voinut sanoa Gilbertiä
-filosoofiksi, jos olisin nähnyt hänet maantiellä, keppi kädessä ja
-vähäiset matkatavarat ripustettuina napinläpeen, kulkien ripein
-askelin ja oikaisten pitkin tienviertä päästäkseen suorempaan. Ja
-Gilbert seisahtui joka mäellä ikäänkuin sanoakseen pilkallisesti
-hevosille:
-
-"Te ette juokse yhtä kovaa kuin minä, vaan minun täytyy teitä
-odottaa."
-
-Filosoofi! Niin tosiaan, hän oli se, jos filosofialla tarkoitetaan
-kaiken nautinnon halveksumista. Tosin hän ei ollut tottunut mukavaan
-elämään, mutta kuinka monia ei jo rakkauskin tee veltoiksi! Oli niin
-ollen kaunis näky, se täytyy tunnustaa, näky, jota itse jumalakin,
-tuo kaikkien tarmokkaiden ja älykkäiden olennoiden luoja, olisi
-voinut ihailla, nimittäin tämä nuorukainen juoksemassa, tomuisena,
-hehkuen, yhtä mittaa kokonaista kaksi tuntia, kunnes hän melkein
-saavutti vaunut ja sitten lepäsi tyytyväisenä, hevostenkin voimain
-loppuessa. Sinä päivänä ei kukaan, joka vaan seurasi silmin ja
-ajatuksin Gilbertiä niinkuin me nyt teemme, olisi voinut olla häntä
-ihailematta. Ja ehkäpä itse ylpeä Andréekin olisi heltynyt, jos olisi
-nähnyt hänet nyt. Ehkäpä hänen välinpitämättömyytensä, joka oli
-ilmennyt puheissa Gilbertin laiskuudesta, olisi nyt muuttunut hänen
-tarmonsa kunnioittamiseksi.
-
-Niin meni ensimäinen päivä. Parooni viipyi kokonaisen tunnin
-Bar-le-Ducissa, joten Gilbert sai tarpeeksi aikaa, paitsi
-saavuttaakseen vaunut, päästäkseen niistä vähän matkaa edellekin.
-Gilbert kulki suoraan kaupungin läpi, sillä hän oli kuullut
-paroonin määräyksen pysäyttää erään kultasepän kaupan luona. Ja kun
-matkustajat hänen pensaikkoon kätkeytyessään olivat ajaneet ohitse,
-alkoi hän juosta perästä niinkuin ennenkin.
-
-Sen päivän iltana tavoitti parooni dauphinen matkasaaton pienessä
-kylässä nimeltä Brillon, jonka asukkaat olivat kokoontuneet eräälle
-kummulle ottamaan dauphinea vastaan riemuhuudoin ja onnentoivotuksin.
-
-Gilbert ei ollut syönyt koko päivänä mitään muuta kuin pienen palan
-leipää, jonka hän oli ottanut evääksi Taverneystä. Mutta sen sijaan
-oli hän saanut juoda yllinkyllin vettä ihanasta purosta, jonka
-ylitse maantie vei. Sen vesi oli niin puhdasta ja raikasta ja sen
-partailla kasvoi niin kauniita vesinenättejä ja ulpukoita, että
-vaunut olivat Andréen pyynnöstä sillä paikalla pysähtyneet ja Andrée
-oli itse ottanut vettä purosta dauphinen kultaiseen maljaan, ainoaan
-esineeseen, minkä parooni oli tyttärensä pyynnöstä säilyttänyt koko
-noidan pöytäkalustosta.
-
-Gilbert oli ollut piilossa tien varrella kasvavan jalavan takana ja
-nähnyt kaiken tämän.
-
-Ja kun matkalaiset olivat purolta lähteneet, oli myöskin Gilbert
-tullut samaan paikkaan kuin Andrée ja astunut jalkansa samalle
-mättäälle, jolla oli nähnyt Andréen seisovan, ja juonut kuin Diogenes
-vettä kädestään ja samasta kirkkaasta purosta, jonka antimilla neiti
-de Taverney oli janonsa sammuttanut.
-
-Juotuaan oli hän voimistunut suuresti ja jatkoi matkaansa.
-
-Yksi ainoa seikka tuotti huolta Gilbertille, nimittäin pysähtyisikö
-dauphine jonnekin yöksi matkallaan. Oli todennäköistä, että niin
-tapahtuisi, sillä hän oli valittanut jo Taverneyssä väsymystään ja
-tarvitsisi varmaan nyt lepoa. Jos niin kävisi, uskoi Gilbert olevansa
-pelastettu. Siinä tapauksessa olisi dauphinen pysäyspaikkana kai
-Saint-Dizier. Kahden tunnin nukahdus jossakin ladossa riittäisi
-tekemään Gilbertin jalat jälleen norjiksi, sillä ne alkoivat jo
-jäykistyä; ja noiden kahden tunnin päästä lähtisi hän jälleen
-kulkemaan ja saattaisi joutua, yön mittaan hiljalleen kävellen,
-helpostikin kaksi, kolme peninkulmaa dauphinen saattojoukon edelle.
-Kahdeksantoista-vuotiaana kävelee niin helposti kauniina toukokuisena
-yönä.
-
-Tuli ilta ja harsosi ilmanrannan hämärällä, joka yhä sakeni, kunnes
-se peitti varjollaan tienkin, jota pitkin Gilbert juoksi. Piankaan
-hän ei nähnyt enää ajoneuvoista mitään muuta kuin suuren lyhdyn, joka
-oli kiinnitetty niiden vasemmalle puolen. Sen hohde oli kuin valkea
-aave, joka kiiti huimaa, vauhtia pitkin tien viertä.
-
-Iltaa seurasi yö. Oli kuljettu kuuden peninkulman matka ja tultiin
-Comblesiin, jossa saattue näytti hetkeksi pysähtyvän. Gilbert luuli
-nyt onnen itseään suosivan. Hän lähestyi matkajoukkoa nähdäkseen
-Andréen. Paroonin vaunut olivat pysähtyneet. Gilbert piilousi erään
-suuren portin holviin. Hän näki Andréen soihtujen valossa ja kuuli
-kysyvän, mitä kello oli. Joku ääni vastasi: "Se on yksitoista." Tällä
-hetkellä ei Gilbert ollut lainkaan väsynyt ja hän olisi halveksuvasti
-hyljännyt avun, jos joku olisi tarjonnut hänelle hevoskyytiä.
-
-Se johtui siitä, että hänen hehkuvassa mielikuvituksessaan hohteli
-jo Versailles, kultainen ja loistava Versailles, aateliston ja
-kuninkaitten kaupunki. Ja Versaillesin takana Pariisi, synkkänä,
-mustana, valtavana, Pariisi, kansan kaupunki.
-
-Näitä mielikuviaan, jotka hänen sieluaan virkistivät, ei hän olisi
-vaihtanut kaikkiin Perun kulta-aarteisiinkaan.
-
-Kaksi seikkaa herätti hänet nyt haltioitumistilastaan: vaunujen
-jyrinä, kun ne jälleen lähtivät matkaan, ja ankara isku, jonka hän
-sai töydätessään tielle unohdettua auraa vastaan.
-
-Ja hänen vatsansakin alkoi nurista nälkää.
-
-"Onneksi minulla on rahaa, minä olen rikas", mietti Gilbert.
-
-Tiedetään, että Gilbertillä oli yksi kultaraha.
-
-Vaunujono vieri edelleen keskiyöhön saakka.
-
-Keskellä yötä saavuttiin Saint-Dizieriin. Sinne toivoi Gilbert
-matkajoukon jäävän yöksi.
-
-Gilbert oli samonnut kahdeksan peninkulman taipaleen kahdessatoista
-tunnissa.
-
-Hän istahti ojan reunalle.
-
-Mutta Saint-Dizierissä vaihdettiinkin vain hevosia, ja Gilbert kuuli
-kulkusten kilinän loittonevan jälleen pitkin maantietä edessään.
-Ylhäiset matkustajat olivat ainoastaan nauttineet virvokkeita
-soihtujen valossa ja kukkien keskellä.
-
-Gilbertille oli nyt tarpeen koko hänen uljuutensa Hän kavahti jälleen
-jaloilleen, tahdonvoimalla, joka sai hänet unohtamaan, että hänen
-jalkansa olivat olleet kymmenen minuuttia sitten pettämäisillään.
-
-"Hyvä," sanoi hän itsekseen, "ajakaa vaan! Minäkin pysähdyn pian
-Saint-Dizierissä ja ostan siellä viipaleen leipää ja silavaa ja juon
-lasin viiniä. Annanpa mennä viisi kolikkoa ja niillä viidellä saan
-enemmän voimia kuin nuo _herrat_."
-
-Gilbert lausui tuon sanan _herrat_ jälleen hänelle ominaisella
-ponnella, jonka tähden me sen alleviivaamme.
-
-Gilbert tuli, niinkuin oli päättänyt, Saint-Dizieriin, jossa
-suljettiin paraikaa matkueen lähdettyä talojen ikkunaluukkuja ja
-portteja.
-
-Filosoofimme huomasi siellä erään miellyttävännäköisen majatalon,
-tarjoilijattaret sievissä puvuissa, tarjoilijat pyhävaatteissa
-ja kukka napinlävessä, vaikka kello oli yksi yöllä. Suurilla,
-kukikkailla fajanssivadeilla näki hän paistettuja lintuja, joista
-saattueen nälkäiset olivat ottaneet sievät kymmenyksensä.
-
-Hän meni päättävästi suurimpaan majataloon. Siellä pantiin jo salpaa
-ulko-oven yläpuoliskon eteen ja hänen täytyi kumartua päästäkseen sen
-alitse keittiöön.
-
-Majatalon emäntä oli valvomassa hommia ja laskemassa tulojaan.
-
--- Anteeksi, madame, -- sanoi Gilbert, -- olkaa hyvä ja antakaa
-minulle leipää ja liikkiötä.
-
--- Ei ole liikkiötä, -- vastasi emäntä. -- Ettekö tahdo kukonpoikaa?
-
--- En; minä pyysin liikkiötä siksi, että tahdon liikkiötä; minä en
-pidä kukonpaistista.
-
--- Se on ikävää, poika-rukka, sillä nyt ei ole muuta. Mutta
-olkaa huoletta, -- lisäsi hän hymyillen, -- kukonpaisti ei ole
-sen kalliimpaa kuin liikkiökään; saatte puolen kukonpoikaa ja
-vaikkapa kokonaankin kymmenellä sou'lla, se riittää evääksenne koko
-huomispäiväksi. Me luulimme, että hänen kuninkaallinen Korkeutensa
-jäisi tänne kruununvoudin luo yöksi ja että saisimme myydä hänen
-saattoväelleen varaamamme ruuat. Mutta hän menikin ohitse, ja meille
-tulee ruoka-aineista tappiota.
-
-Nyt luulisi varmaankin, ettei Gilbert olisi laiminlyönyt tätä
-oivallista tilaisuutta saada hyvältä ravintolan emännältä kunnon
-ateria; mutta joka moista luulee, ei tosiaan tunne hänen luonnettaan.
-
--- Ei, kiitoksia, -- sanoi hän, -- minä tyydyn vähempään; -- minä en
-ole prinssi enkä lakeija.
-
--- Siispä saatte lahjaksi, te pikku Artaban,[41] -- sanoi
-hyväntahtoinen emäntä, -- ja Jumala olkoon matkassanne.
-
--- En ole kerjäläinenkään, hyvä vaimo, -- vastasi Gilbert
-nöyryytettynä. -- Minä tilaan ruokaa ja maksan sen.
-
-Ja näyttääkseen, että hän puhui totta, työnsi Gilbert
-majesteettisesta kätensä housuntaskuun, johon se painui kyynärpäätä
-myöten.
-
-Mutta hän sai kaivella tuota avaraa taskua miten monesti tahansa,
-kalveten hän ei löytänyt sieltä muuta kuin paperin, johon se hänen
-kultarahansa oli ollut käärittynä. Raha oli heilunut paperissa
-ja hangannut puhki moisen vanhan ja ohuen kääreen ja sitten
-taskun pohjan, joka oli kulunut. Ja sieltä se oli tipahtanut
-housunlahkeeseen ja pudonnut maantielle, kun Gilbert oli avannut
-polvisolkensa saadakseen jalkansa juoksussa keveämmiksi.
-
-Kultaraha oli jäänyt tielle, luultavasti saman puron reunalle, jonka
-vesi oli niin hurmannut Gilbertiä.
-
-Poika-parka oli saanut maksaa kuusi livreä omasta kämmenestään
-nauttimastansa juomasta. Ainakaan ei Diogeneella ollut reikäisiä
-taskuja eikä kuutta talletettavaa livreä silloin, kun hän laati
-mietelmänsä puukuppien tarpeettomuudesta.
-
-Gilbertin kalpeneminen ja häpeissään vapiseminen liikuttivat emäntää.
-Monet muut olisivat ehkä vaan nähneet ilokseen, kuinka ylpeys
-rangaistaan, mutta hän sensijaan otti osaa niin selvästi nuorukaisen
-vääristyneillä kasvoilla näkyvään kärsimykseen.
-
--- Kuule, raukkaseni, -- sanoi hän Gilbertille, -- syö täällä ja jää
-tänne yöksi, ja jos sinun huomenna välttämättä täytyy jatkaa matkaa,
-niin lähde sitten vasta.
-
--- Täytyy, täytyy, -- vastasi Gilbert, -- mutta ei huomenna, vaan
-heti.
-
-Ja hän tempaisi nyyttinsä ja tahtomatta enää mitään kuulla ryntäsi
-ulos pimeyteen, peittääkseen sinne häpeänsä ja tuskansa.
-
-Ovi painui kiinni. Viimeiset valot sammuivat kauppalassa, ja koirat
-lakkasivat haukkumasta päivän urakasta uupuneina.
-
-Gilbert oli nyt yksin, yksin koko maailmassa, sillä kukaan ei ole
-maailmassa yksinäisempi kuin ihminen, jolta on mennyt viimeinenkin
-kolikko, varsinkin jos se viimeinen on ainoa mitä hänellä on
-elämässään ollut!
-
-Synkkä yö saarsi hänet. Mitä nyt tehdä? Hän oli kahden vaiheella:
-jos hän olisi kääntynyt takaisin etsimään rahaansa, olisi se ollut
-melkoisen epävarma yritys; ja sitäpaitsi olisi moinen haeskelu
-eroittanut hänet iäksi tai ainakin pitkäksi aikaa noista vaunuista,
-joita hän ei olisi sitten enää voinut saada kiinni.
-
-Hän päätti vain jatkaa matkaa ja läksi samoamaan. Mutta tuskin hän
-oli kulkenut vielä puolta peninkulmaa, kun hänelle tuli kiivas
-nälkä. Sielullinen kärsimys oli sen estänyt tai paremminkin hetkeksi
-huumannut, mutta nyt se heräsi taas kahta julmempana, kun nopea kulku
-pani hänen poloisen verensä jälleen liikkeelle.
-
-Ja samall'aikaa kuin nälkä alkoi sen toveri väsymyskin vaivata
-Gilbertin jäseniä. Vielä kerran sai hän vaunut hirvittävillä
-voimanponnistuksilla kiinni. Mutta näyttipä kuin kaikki olisi noussut
-taisteluun häntä vastaan. Ajoneuvot eivät pysähtyneet muuta kuin
-hevosia muuttamaan, ja sekin toimitus suoritettiin niin nopeasti,
-ettei jalkamies-parka ennättänyt seuraavassa pysäyspaikassa levätä
-muuta kuin viisi minuuttia.
-
-Kuitenkin lähti hän jälleen kulkemaan. Päivä alkoi sarastaa. Aurinko
-nousi leveän ja tumman usvavyön takaa hallitsijan koko loistossa ja
-majesteettisyydessä; se näytti ennustavan kuumaa toukokuun päivää,
-jollaisia on kaksi kuukautta ennen kesää. Kuinka jaksaisi Gilbert
-kestää keskipäivän helteen?
-
-Hetkeksi tuli Gilbertin päähän itserakkautta imarteleva ajatus, että
-hevoset, ihmiset, jopa Jumalakin olivat tehneet salaliiton häntä
-vastaan. Mutta niinkuin Ajax heristi hän nyrkkiään päin taivasta ja
-ellei hän sanonut hänen tavallaan: "Pelastun vastoin jumaliakin",
-johtui se siitä, ettei hän tuntenut _Odysseijaa_ niinkuin
-_Yhteiskunnallisen sopimuksensa_.
-
-Niinkuin Gilbert aavisti, tuli hetki, jolloin hän tunsi voimainsa
-loppuvan ja tilansa koko toivottomuuden. Se oli kauhea hetki,
-tuo ylpeyden taistelu voimattomuutta vastaan. Tuokioksi lisäsi
-toivottomuus Gilbertin tarmon kaksinkertaiseksi. Viimeisellä
-hyökkäyksellä lähestyi hän taas vaunuja, jotka olivat jo kadonneet
-näkymättömiin, ja eroitti ne jälleen tomupilven läpi, jonka hänen
-veristyneet silmänsä tekivät kummallisen väriseksi; niiden jyrinä
-kumisi hänen korvissaan kilpaa hänen jyskyttävän sydämensä kanssa.
-Suu auki, silmät tuijottaen, hiukset otsalla hien tahmaamina hän
-oli kuin mikä monimutkainen kone, joka melkein tarkoin matki kaikki
-ihmisen liikkeet, mutta jäykemmin ja hitaammin.
-
-Eilis-illasta oli hän samonnut kymmenen, yhdentoista peninkulman
-taipaleen, mutta viimein tuli hetki, jolloin hänen uupuneet jalkansa
-tekivät tenän. Hänen silmänsä eivät nähneet enää mitään ja oli kuin
-maa olisi aaltoillut ja pyörinyt ympäri hänen allaan. Hän tahtoi
-huutaa, mutta ääni ei päässyt kurkusta. Hän koetti pysyä pystyssä
-tuntiessaan kaatuvansa, ja hänen kätensä huitoivat ilmassa kuin
-mielipuolen.
-
-Viimeinkin purkausi ääni raivon huutoina hänen kurkustaan, ja
-kääntyen Pariisiin päin, tai ainakin sinne, missä hän luuli Pariisin
-olevan, hän sinkosi jonon kauheita sadatuksia uljuutensa ja voimiensa
-voittajia vastaan. Sitten hän iski kynsillään tukkaansa, pyörähti
-pari kertaa ympäri ja suistui keskelle maantietä, tietäen ja myöskin
-kai tyytyväisenä tiedostaan, että hän oli taistellut kuin entisajan
-sankarit viimeiseen saakka.
-
-Hän kaatui yhä uhkaavin katsein ja kädet nyrkissä.
-
-Sitten hänen silmänsä sulkeutuivat, lihakset höltyivät ja hän oli
-pyörtynyt.
-
--- Pois tieltä! Katso ympärillesi, hullu mies! -- huusi hänelle
-samassa kuin hän kaatui käheä ääni, ja huutoa säesti läiskyvä piiska.
-
-Gilbert ei kuullut.
-
--- Pois tieltä, tai ajan ylitsesi, helkkarissa!
-
-Ja tätä huutoa seurasi ikäänkuin lisäneuvona luja piiskanhuimaus.
-
-Piiskan notkea siima viilsi Gilbertiä vyötäröihin.
-
-Mutta hän ei sitä enää tuntenut ja hän jäi hevosten jalkoihin; ne
-tulivat sivutieltä, joka yhtyi Thiéblemontin ja Vauclèren välillä
-valtatiehen. Hourupäisessä vimmassaan ei Gilbert ollut nähnyt eikä
-kuullut niiden tulevan. Kauhea kirkaisu kajahti nyt vaunuista, joita
-hevoset kiidättivät kuin hirmumyrsky höyhentä.
-
-Kyytimies ponnisti enemmän kuin kaikki voimansa, mutta ei jaksanut
-hillitä ensimäistä hevosta, joka oli valjastettu aisahevosten eteen
-keskelle ja hyppäsi nyt Gilbertin ylitse. Mutta hänen onnistui
-pysäyttää muut kaksi hevosta, sillä olivathan ne paremmin hänen
-hallittavissaan kuin ensimäinen. Joku nainen pisti yläruumiinsa ulos
-vaununikkunasta.
-
--- Hyvä Jumala! -- huudahti hän tuskissaan, -- murskautuiko se
-raukka?
-
--- Ainakin näyttää siltä, madame, -- vastasi kyytimies koettaen
-eroittaa läpi pölypilven, jonka hevosten kaviot olivat nostaneet.
-
--- Hupsu-poloinen, poika-parka! Älkää ajako askeltakaan enää!
-Pidättäkää, pidättäkää.
-
-Ja nainen avasi vaununoven ja ryntäsi ulos.
-
-Kyytimies oli jo hypännyt alas hevosen seljästä ja veti paraikaa
-pyörien välistä Gilbertiä, jonka hän luuli olevan jo verisenä
-ruumiina.
-
-Nainen auttoi kyytimiestä minkä suinkin voi.
-
--- Sepä onnenpotku! -- huudahti kyytimies. -- Ei ainoatakaan naarmua,
-ei yhtään kavion jälkeä!
-
--- Mutta onhan hän tainnuksissa.
-
--- Luultavastikin pelosta. Nostetaan hänet tuonne ojan reunalle, ja
-koska madamella on kiire, ajetaan pois.
-
--- Mahdotonta, minä en voi jättää tuota poikaa tähän tilaan.
-
--- Joutavia, hänellä ei ole mitään vammaa. Hän selviää itsestään
-tajuihinsa.
-
--- Ei, ei. Niin nuori, poika-rukka! Hän on kai joku koulusta
-karannut, joka on lähtenyt seikkailemaan ja jolle matka on käynyt yli
-voimien. Katsokaa, miten kalpea hän on: hän saattaisi kuolla. Ei, ei,
-minä en häntä jätä. Nostakaa hänet vaunuihin, tuonne etuistuimelle.
-
-Kyytimies teki niinkuin käskettiin. Matkustava nainen oli jo noussut
-takaisin vaunuihin. Gilbert asetettiin poikittain oivalle tyynylle
-pää nojalleen pehmeään vaununkulmaan.
-
--- Ajakaa nyt, -- jatkoi nuori vallasnainen; -- kymmenen minuuttia
-aikaa on hukattu. Saatte pistolin, jos otatte ajan takaisin.
-
-Kyytimies läiskäytti piiskaa päänsä päällä ja hevoset läksivät
-otattamaan täyttä laukkaa, tuntien, mitä se uhkaava ääni merkitsi.
-
-
-
-
-20.
-
-Gilbert lakkaa suremasta kultarahaansa.
-
-
-Kun Gilbert tuli tajuihinsa, ja se tapahtui muutaman minuutin päästä,
-hämmästyi hän melkoisesti, koska näki makaavansa niin sanoaksemme
-poikki nuoren vallasnaisen jalkain, naisen, joka katseli häneen
-huolissaan.
-
-Nainen oli noin neljän- tai viidenkolmatta vuotias, hänen silmänsä
-olivat suuret ja harmaat, nenä hiukan pysty ja posket eteläisen
-auringon ruskettamat. Pieni, oikullinen ja siromuotoinen suu teki
-hänen avoimet ja hilpeät kasvonsa samalla ovelan ja varovaisen
-näköisiksi. Hänellä oli kauneimmat käsivarret maailmassa, ja niiden
-muodon näyttivät tällä hetkellä sinipunertavat, kultanappiset tiukat
-samettihihat. Harmaapohjaisen ja suurkukikkaisen silkkihameen
-aaltoilevat helmukset täyttivät melkein koko vaunukorin, -- sillä
-Gilbert huomasi nyt ihmeekseen, ja se ei ollut pienempi kuin tuon
-naisen näkemisen aiheuttamakaan, olevansa vaunuissa, joita vei täyttä
-laukkaa kolme hevosta.
-
-Koska vallasnaisen kasvot olivat Gilbertin mielestä hymyilevät ja
-säälivät, ryhtyi hän katselemaan niitä tarkemmin, kunnes oli varma,
-ettei tämä ollut mitään unta.
-
--- No niin, ystäväni, -- sanoi nainen hetken päästä, -- voitteko nyt
-paremmin?
-
--- Missä olen? -- kysyi Gilbert muistaen varsin sopivalla hetkellä
-lukemistaan romaaneista tämän lauselman, jota ei sanota koskaan
-muualla kuin romaaneissa.
-
--- Varmassa turvassa, nuori mies, -- vastasi vallasnainen, jonka
-puheessa huomasi selvästi eteläisen korostustavan. -- Mutta äsken
-olitte te tosiaan suuressa vaarassa murskautua vaunujeni pyöräin
-alle. Mutta kuulkaahan! Mitä teille oli tapahtunut, kun olitte
-kaatunut noin keskelle maantietä?
-
--- Minua alkoi pyörryttää, madame.
-
--- Kuinka, pyörryttää? Ja mistä se pyörtyminen johtui?
-
--- Olin kulkenut jalkaisin liian pitkän matkan.
-
--- Milloinka sitten läksitte matkalle?
-
--- Eilen iltapuolella kello neljä.
-
--- Ja eilisestä kello neljästä illalla olette kulkenut?...
-
--- Luulen ainakin kahdeksan tai yhdeksän peninkulmaa.
-
--- Kahdessa- tai neljässätoista tunnissa?
-
--- Niin, minä juoksin koko ajan.
-
--- Mikä sitten on matkanne päämaalina?
-
--- Versailles, madame.
-
--- Ja tulette?
-
--- Taverneystä.
-
--- Taverney, missä se on?
-
--- Se on pieni linna Pierrefitten ja Bar-le-Ducin välillä.
-
--- Mutta sittenhän teillä ei ollut aikaa tuskin syödäkään?
-
--- Minulla ei ollut ei ainoastaan aikaa, mutta ei neuvoakaan siihen.
-
--- Kuinka niin?
-
--- Minä pudotin rahani tielle.
-
--- Joten eilisestä saakka ette ole syönyt...?
-
--- Muuta kuin murun leipää, jonka olin ottanut evääkseni.
-
--- Poika-parka! Mutta miksette pyytänyt jostakin ruokaa? Gilbert
-hymyili halveksuvasti.
-
--- Siksi, että minä olen ylpeä, madame.
-
--- Ylpeä? Se on kyllä kaunista, se ylpeys; mutta kun on nälkään
-kuolemaisillaan, niin...
-
--- Ennen nälkäkuolema kuin häpeä.
-
-Nainen katseli mahtipontista matkatoveriaan ikäänkuin hiukan ihaillen.
-
--- Mutta kuka te sitten olette, kun noin puhutte, ystäväni? -- kysyi
-hän.
-
--- Minä olen orpo poika.
-
--- Niinkö; entä teidän nimenne?
-
--- Gilbert.
-
--- Gilbert mikä?
-
--- Ei mikään muu.
-
--- Ahaa, -- äännähti silloin nuori nainen yhä kummastuneempana.
-
-Gilbert huomasi tehneensä vaikutuksen häneen ja oli tyytyväinen
-näyteltyään Jean-Jacques Rousseauta.
-
--- Te olette kovin nuori ystäväni, kiertääksenne noin maailmanrantaa,
--- jatkoi nainen.
-
--- Minut jätettiin yksin ja hyljättiin vanhaan linnaan, josta
-omistajat matkustivat pois. Minä seurasin heidän esimerkkiään ja
-läksin minäkin matkaan.
-
--- Aivan ilman päämaalia?
-
--- Maailma on avara ja auringon alla on kaikille tilaa, sanotaan.
-
-"Jaha", päätteli itsekseen nainen, "hän on jokin äpärä, joka on
-karannut pieneltä aatelistilaltaan ".
-
--- Ja te sanotte pudottaneenne kukkaronne?
-
--- Niin.
-
--- Oliko sen sisältö runsas?
-
--- Minulla ei ollut muuta kuin yksi kuuden livren écu, -- vastasi
-Gilbert epäröiden, sillä hän pelkäsi sekä ilmoittaa köyhyytensä
-häpeää että vaaraa näyttää omistavansa näin suuren rikkauden:
-voitaisiinhan näet luulla hänen saaneen sen väärällä tavalla.
-
-Ja hän lisäsi:
-
--- Mutta minulle se kyllä olisi riittänyt.
-
--- Kuuden livren raha niin pitkää matkaa varten! Mutta ettehän olisi
-saanut sillä juuri leipäänne kahdeksi päiväksi. Entä matka sitten;
-hyvä Jumala, miten pitkä matka! Bar-le-Ducista Pariisiin, sanoitte?
-
--- Niin.
-
--- Tietääkseni sievästi yli kolmekymmentä peninkulmaa.
-
--- Minä en niitä peninkulmia ole lukenut, madame. Minä sanoin vaan:
-Minun täytyy sinne päästä, sillä hyvä.
-
--- Ja sitten te läksitte, hupero? -- Oh, minulla on lujat jalat.
-
--- Olkoot miten lujat tahansa, lopulta ne väsyvät kuitenkin; sen
-olette nyt saanut kokea.
-
--- Oi, eivät jalat minua pettäneet, vaan toivo.
-
--- Niin, te näytitte tosiaan aivan epätoivoiselta. Gilbert hymyili
-katkerasti.
-
--- Mikä teidän päähänne oikein iski? Te löitte nyrkein otsaanne ja
-raastoitte hiuksianne.
-
--- Niinkö luulette, madame? -- kysyi Gilbert hämillään.
-
--- Kyllä, olenpa siitä aivan varma, -- ja epätoivo kai teidät esti
-kuulemasta vaunujen tulonkin.
-
-Gilbert arveli, että hän voisi paisua vielä hiukan komeammaksikin
-kertomalla koko asian, mikä seikka ei olisi hulluimmaksi. Vaisto
-sanoi näet hänelle, että hänen kohtalonsa oli mieltäkiinnittävä,
-varsinkin jostakin nais-henkilöstä.
-
--- Minä olin tosiaan epätoivoissani, -- alkoi hän.
-
--- Ja mistä syystä? -- kysyi nainen.
-
--- Kun en enää jaksanut seurata vaunuja, joiden perästä kuljin.
-
--- Ihanko vai, -- virkkoi nuori nainen hymyillen; -- tämähän on oikea
-seikkailu! Piilisiköhän tuossa oikein rakkauttakin?
-
-Gilbert ei ollut vielä tarpeeksi tunteittensa herra ollakseen
-punastumatta.
-
--- Ja mitkä vaunut ne olivat, sanokaapas, pikku Cato?
-
--- Ne vaunut kuuluivat dauphinen saattueeseen.
-
--- Mitä sanottekaan? -- huudahti vallasnainen. -- Dauphine menee siis
-jo meidän edellämme?
-
--- Niin.
-
--- Minä luulin, että hän olisi vielä takanamme, tuskin Nancyssä. Eikö
-häntä sitten matkalla pysäytetäkään kunnianosoituksin?
-
--- Kyllä, madame, mutta hänen Korkeutensa näyttää olevan kiireissään.
-
--- Kiireissään, dauphine? Kuka teille on sen kertonut?
-
--- Oletan.
-
--- Oletatte?
-
--- Niin.
-
--- Ja mistä tuo olettamus johtuu?
-
--- Siitä, että hän oli sanonut ensin aikovansa levätä kolme, neljä
-tuntia Taverneyn linnassa.
-
--- Niin, entä sitten?
-
--- Mutta hän jäi sinne ainoastaan kolmeksi neljännestunniksi.
-
--- Tiedättekö, tuliko hänelle sinne jokin kirje Pariisista?
-
--- Minä näin tosiaan tulevan sinne kirje kädessä erään herran, takki
-täynnä koristeita.
-
--- Mainittiinko tuon herran nimeä teidän kuultenne?
-
--- Ei; minä vaan tiedän, että hän on Strassburgin kuvernööri.
-
--- Hra de Stainville, de Choiseulin lanko! Ajakaa kovemmin,
-kyytimies, kovemmin!
-
-Luja piiskan huimaus oli vastauksena tähän kehoitukseen, ja Gilbert
-tunsi, että vaunut, joita jo vietiin täyttä laukkaa, kiitivät nyt
-kahta vinhemmin.
-
--- Siis on dauphine jo tuolla edessämme? -- alkoi jälleen nuori
-nainen.
-
--- Niin on, madame.
-
--- Mutta hän pysähtyy nauttimaan aamiaista, -- äännähti nainen aivan
-kuin itsekseen; -- ja silloin me ajamme hänen ohitseen, jos hän ei
-viime yönä... pysäyttikö hän missään viime yönä?
-
--- Kyllä, Saint-Dizierissä.
-
--- Mihin aikaan?
-
--- Noin kello yksitoista.
-
--- Hän söi silloin illallista. Hyvä, hän syö nyt varmaan aamiaisen!
-Kyytimies, kuulkaa, mikä on ensimäinen huomattava kaupunki matkamme
-varrella?
-
--- Vitry, madame.
-
--- Ja miten pitkä matka on vielä Vitry'hin?
-
--- Puolitoista peninkulmaa.
-
--- Missä otamme toiset hevoset?
-
--- Vauclèressä.
-
--- Hyvä. Jouduttakaa matkaa, ja jos näette maantiellä jonon vaunuja,
-niin ilmoittakaa minulle.
-
-Sillaikaa kuin vallasnainen ja kyytimies puhelivat näin keskenään,
-oli Gilbert melkeinpä uudestaan pyörtynyt. Jälleen paikalleen
-istuutuessaan näki matkustava nainen hänet kalpeana ja silmät kiinni.
-
--- Oi, poika-parka, nyt hän tulee jälleen sairaaksi! -- huudahti
-nainen. -- Ja se on minun vikani, minun, joka pakotan häntä puhumaan,
-vaikka hän on nälkään ja janoon kuolemaisillaan ja minun pitäisi
-antaa hänelle juoda ja syödä.
-
-Ja korjatakseen vikansa veti nainen vaunulaukusta esiin ensinnäkin
-silatun pullon, jonka kaulassa riippui kultaketjuista pieni kullattu
-pikari.
-
--- Juokaa ensin pisara tätä _eau de la Côtea_, -- sanoi hän täyttäen
-pikarin ja ojentaen sen Gilbertille.
-
-Tällä kertaa ei Gilbertiä tarvinnut houkutella. Oliko siihen syynä
-sen käden kauneus, joka hänelle pikarin tarjosi? Vai oliko puute
-tuimempi kuin Saint-Dizierissä?
-
--- Kas niin, -- sanoi nainen, -- syökää nyt tämä korppu; parin kolmen
-tunnin päästä annan teille vankemman aamiaisen.
-
--- Kiitokset, madame, -- lausui Gilbert.
-
-Ja hän söi nyt korpun yhtä mielellään kuin oli juonut viinin.
-
--- Hyvä, -- jatkoi nainen, -- nyt, kun olette hiukan virkistynyt,
-sanokaapa minulle, jos tahdotte minulle asianne uskoa, sanokaapa,
-mikä teidät sai ajamaan niin noita vaunuja, jotka kuuluivat madame la
-dauphinen saattueeseen, kuten olette kertonut?
-
--- Tämä on totuus parilla sanalla sanottuna, -- vastasi Gilbert. --
-Minä olen asunut Taverneyn paroonin luona tähän saakka, jolloin hänen
-Korkeutensa tuli sinne ja käski parooni de Taverneyn seurata häntä
-Pariisiin. Parooni totteli. Minä kun olen orpo poika, kukaan ei minua
-ajatellut, ja minut jätettiin sinne ilman rahaa ja elintarpeita.
-Silloin minä vannoin itsekseni, että koska kaikki muut lähtevät
-Versaillesiin hyvillä hevosilla ja komeilla vaunuilla, niin minäkin
-lähden Versaillesiin, mutta jalkaisin, ja että minä joutuisin
-nuorilla jaloillani yhtä pian kuin he hevosillaan ja vaunuillaan.
-Pahaksi onneksi pettivät jalkani, tai paremminkin kohtalo nousi
-minua vastaan. Jos en olisi hukannut rahaani, olisin saanut syödä;
-jos olisin viime yönä syönyt, niin olisin tänä aamuna saanut ajajat
-kiinni.
-
--- Kas siinä on rohkeutta! -- huudahti nainen. -- Minä onnittelen
-teitä sen johdosta, ystäväni. Mutta erästä seikkaa te ette taida
-tietää...
-
--- Mitä?
-
--- Että Versaillesissa ei eletä rohkeudella.
-
--- Minä menen Pariisiin.
-
--- Pariisi on siinä suhteessa melkein samanlainen kuin Versailles.
-
--- Ellei elä rohkeudella, niin elääpä työllä.
-
--- Oikein sanottu, lapseni. Muita millä työllä? Teidän kätenne eivät
-näytä työmiehen tai kantajan käsiltä?
-
--- Minä rupean opiskelemaan, madame.
-
--- Tunnutte minusta jo hyvinkin tietävältä.
-
--- Kyllä, sillä minä tiedän, etten mitään tiedä, -- vastasi Gilbert
-saarnaavasti, sattuen muistamaan Sokrateen sanat.
-
--- Ja saanko kysyä,-- eilen ole tungettelevainen, -- mitä ainetta te
-mieluimmin tutkitte, nuori ystäväni?
-
--- Madame, -- vastasi Gilbert, -- minun mielestäni on tieteistä paras
-se, joka neuvoo ihmisen olemaan suurimmaksi hyödyksi lähimmäiselleen.
-Toisaalta jälleen ihminen on niin vähäpätöinen olento, että hänen
-täytyy tutkia heikkoutensa salatut syyt oppiakseen tuntemaan myöskin
-syyn voimaansa. Minä tahdon kerran saada selville, miksi minun
-vatsani esti tänä aamuna jalkani minua kuljettamasta. Sitäpaitsi
-tahdon tietää, eikö juuri sama vatsanheikkous tuonut aivoihini tuota
-kiukkua, tuota kuumetta, tuota huimausta, joka minut kaatoi maahan.
-
--- Ah, mutta teistä mahtaisi tulla erinomainen lääkäri, ja minusta
-tuntuu, että te puhutte nyt jo ihmeen älykkäästi lääkärinasioista.
-Kymmenen vuoden päästä lupaan tulla potilaaksenne.
-
--- Koetan ansaita tämän kunnian, -- vastasi Gilbert.
-
-Kyytimies pysäytti. Oli tultu kievariin näkemättä matkalla
-ainoitakaan vaunuja.
-
-Nuori vallasnainen tiedusteli kievarissa haluamiaan asioita; dauphine
-oli matkustanut tästä ohi neljännestunti sitten. Hän oli aikonut
-pysäyttää Vitryssä muuttaakseen hevosia ja nauttiakseen aamiaista.
-
-Uusi kyytimies nousi satulaan.
-
-Nainen antoi hänen ajaa kylän ulkopuolelle tavallista menoa; mutta
-kun oli jouduttu vähän viimeisen talon sivuitse, sanoi hän:
-
--- Kyytimies, lupaatteko ajaa niin, että saavutamme dauphinen
-matkueen?
-
--- Kyllä.
-
--- Ennenkuin se ehtii Vitry'hin?
-
--- Peijakas, ne ajoivat kovaa ravia.
-
--- Mutta arvelin, että jos te ajatte täyttä laukkaa? Kyytimies
-vilkaisi häneen.
-
--- Kolminkertaiset kyytirahat, -- lisäsi nainen.
-
--- Olisitte sen sanonut heti, niin olisimme täältä jo toisen mokoman
-päässä, -- vastasi kyytimies.
-
--- Kas tuossa kuuden livren kolikko etukäteen; korvataan hukattu aika.
-
-Kyytimies kallistui taaksepäin ja nuori nainen eteen, heidän
-kätensä yhtyivät viimein, ja kultaraha siirtyi matkustajan kädestä
-kyytimiehelle.
-
-Hevoset saivat sen seikan todeta. Vaunut lähtivät kiitämään kuin
-tuuli.
-
-Äskeisessä pysäyspaikassa oli Gilbert laskeutunut ajoneuvoista ja
-pessyt kasvonsa ja kätensä eräällä lähteellä. Sekä kasvot että kädet
-olivat siitä muuttuneet suuresti edukseen; sitten oli hän sukinut
-varsin kauniin tukkansa.
-
-"Hänestä ei todellakaan tule ruma lääkäri", arveli nuori nainen
-itsekseen.
-
-Ja hän hymyili katsellessaan Gilbertiä.
-
-Gilbert punastui silloin aivan kuin aavistaen, miksi hänen
-matkatoverinsa hymyili.
-
-Kun puhe kyytimiehen kanssa päättyi, alkoi matkustava nainen jälleen
-pakinoida Gilbertin kanssa, jonka paradoksit, kiivastelut ja
-mietelmät huvittivat häntä suuresti.
-
-Silloin tällöin hän vaan vilkaisi tielle, keskellä nauruaankin,
-johon hän purskahti kuullessaan Gilbertin suusta jonkin vankasti
-viisastelulta haiskahtavan filosoofisen vastauksen. Ja jos hänen
-käsivartensa hänen tielle kurkistellessaan silloin sipaisi Gilbertin
-otsaa tai hänen pyöreä polvensa painoi matkatoverin kuvetta, huvitti
-kaunista naista nähdä, että tulevan lääkärin poskien puna ja hänen
-alasluodut silmänsä olivat toisilleen aivan vastakohtaisia tunteen
-ilmaisuja.
-
-Niin ajettiin noin puoli peninkulmaa. Yhtäkkiä huudahti nuori
-nainen riemusta ja heittäytyi niin huolimattomasti etupenkin ylitse
-tähystämään, että hän suorastaan peitti Gilbertin ruumiillaan.
-
-Hän oli huomannut dauphinen saattueen viimeiset vaunut. Ne nousivat
-vaivaloisesti ylös erästä mäkeä, ja niiden edessä ajoivat jonossa
-kahdetkymmenet vaunut, joista melkein kaikista matkustajat olivat
-laskeutuneet kävelemään.
-
-Gilbert selvittäytyi esiin suurikukkaisen hameen laskoksista, pisti
-päänsä näkyville naisen kainalon alta ja asettui hänkin polvilleen
-etu-istuimelle, etsien tulisin silmäyksin mäkeä kiipivien kääpiöitten
-joukosta neiti de Taverneytä.
-
-Hän luuli jo tuntevansa Nicolen myssyn.
-
--- Kas niin, madame, -- sanoi kyytimies, -- mitäs nyt tehdään?
-
--- Me ajamme kaikkien noiden ohitse.
-
--- Ohitse? Mahdotonta, madame. Dauphinen ohitse ei niin vaan ajeta.
-
--- Miksikä ei?
-
--- Siksi, että se on kielletty. _Peste!_ Ajaa kuninkaan vaunujen
-edelle! Joutuisin pakkotyöhön.
-
--- Kuulkaa, ystävä, keksikää mikä keino tahansa, mutta minun täytyy
-päästä heistä edelle.
-
--- Te ette siis olekaan dauphinen saattojoukkoa? -- kysyi Gilbert,
-joka oli luullut naisen vaunujen vain myöhästyneen ja hänen kiireensä
-johtuneen siis halusta ennättää paikalleen jonoon.
-
--- Tiedonhalu on hyvä, mutta tungettelu ei, -- vastasi nainen.
-
--- Anteeksi, madame, -- sanoi Gilbert punastuen.
-
--- No, mitä tehdään? -- kysyi matkustaja kyytimieheltä.
-
--- Mitäs, ajetaan perästä Vitry'hin saakka. Jos hänen Korkeutensa
-pysähtyy siellä, niin pyydämme lupaa ajaa ohitse.
-
--- Niin, niin, mutta silloin kysytään, kuka minä olen, ja saadaan
-tietää... Ei, ei, se ei kelpaa; keksitään jokin toinen keino.
-
--- Madame, jos minä tohtisin esittää...
-
--- Antakaa tulla, ystäväni, ja jos neuvo on hyvä, niin minä sitä
-noudatan.
-
--- Olisi kierrettävä jotain sivutietä Vitryn ympäri ja päästävä siten
-madame la dauphinen edelle loukkaamatta häntä.
-
--- Nuori ystävä on oikeassa! -- huudahti nainen. -- Kyytimies, eikö
-täällä ole jotain sivutietä?
-
--- Minne päin?
-
--- Minne päin tahansa, kunhan vaan voimme jättää madame la dauphinen
-jälellemme.
-
--- Ahaa, -- sanoi kyytimies, -- täällä on tosiaan tie tuonne oikealle
-Marolleen. Se vie Vitryn ohitse ja yhtyy valtatiehen Chausséen
-kylässä.
-
--- Mainiota, -- huusi vallasnainen; -- ajetaan sitä.
-
--- Mutta, -- epäröi kyytimies, -- madame tietää, että matka tulee
-kahta vertaa pitemmäksi sitä kautta.
-
--- Saatte kaksi louisdoria, jos joudumme Chausséehen ennen dauphinea.
-
--- Madame ei pelkää vaunujensa särkyvän?
-
--- Minä en pelkää mitään; jos vaunut särkyvät, niin minä jatkan
-matkaa ratsain.
-
-Ja vaunut kääntyivät oikealle valtatiestä ja poikkesivat syrjätielle,
-johon pyörät olivat kaivaneet syvät jäljet, ja kulkivat pienen,
-kirkkaan joen rantaa, joka laskee Chausséen ja Mutignyn välillä
-Marneen.
-
-Kyytimies piti sanansa: hän teki kaiken, mitä ikinä voi, särkeäkseen
-vaunut, mutta myöskin jouduttaakseen matkaa.
-
-Parikymmentä kertaa nakattiin Gilbert matkatoveriaan vastaan, joka
-myöskin yhtä montaa kertaa syöksyi Gilbertin syliin.
-
-Nuorukainen tiesi olla kohtelias tulematta vaivaavaksi. Hän osasi
-kieltää suultaan hymyn, vaikka hänen silmänsä vakuuttivat nuorelle
-naiselle, että katseltu oli sangen kaunis.
-
-Tuttavallisuus syntyy nopeasti oltaessa kahden ja sysittäessä
-yhteen... Kun oli ajettu tätä sivutietä puoli tuntia, oli Gilbertistä
-kuin hän olisi tuntenut matkatoverinsa jo kymmenen vuotta. Ja
-nuori nainen olisi saattanut vannoa tunteneensa Gilbertin hänen
-syntymästään asti.
-
-Noin kello yksitoista päivällä tultiin valtatielle, joka vie Vitrystä
-Châlonsiin. Kun eräältä kuriirilta tiedusteltiin, missä dauphine nyt
-oli, ilmoitti hän, että hänen Korkeutensa oli nauttinut aamiaista
-Vitryssä, vaan että hän aikoi sitäpaitsi levätäkin siellä kaksi
-tuntia, niin väsynyt hän oli sanonut olevansa.
-
-Ja kuriiri lisäsi, että hänet oli lähetetty seuraavaan
-hevostenmuuttopaikkaan viemään sanaa valjastusupseereille, että
-heidän oli oltava valmiina noin kello kolme tai neljä iltapuolella.
-
-Tämä uutinen ilahutti matkustavaa naista suuresti.
-
-Hän antoi kyytimiehelle luvatut kaksi louisdoria. Ja sitten hän
-kääntyi Gilbertin puoleen ja sanoi:
-
--- Ah, mekin syömme päivällistä seuraavassa hevosten muuttopaikassa!
-
-Mutta sallima oli säätänyt, ettei Gilbert söisi vielä siinäkään
-paikassa.
-
-
-
-
-21.
-
-Tutustutaan uuteen henkilöön,
-
-
-Mäelle, jota kyydittävämme nousivat, näkyi Chausséen kylä; siellä
-aiottiin muuttaa hevosia.
-
-Tuo kylä oli sievä, sekava rykelmä olkikattoisia taloja, jotka olivat
-rakennetut aivan tien varteen, kunkin omistajan mielen mukaan. Se
-oli pienen metsän reunassa ja lähellä erästä oivaa lähdettä, mutta
-enin osa siitä kuitenkin kahden puolen jo mainitsemaamme jokea, jonka
-ylitse veivät joka talosta lauta- tai lankkuporraspuut.
-
-Mutta tällä hetkellä oli huomattavin esine koko pienessä, sievässä
-kylässä muuan mies, joka seisoi keskellä tietä, joen alajuoksun
-puolella, paikallaan kuin jokin korkea mahti olisi hänet siihen
-seisomaan määrännyt. Hän kulutteli aikaansa tähystellen silloin
-tällöin uteliaasti maantielle päin ja vuoroin jälleen ihaillen
-kaunista, harmaata, pitkäharjaista hevosta, joka oli sidottu
-erään majan eteen kiinni ikkunaluukkuun ja täristeli siinä tuon
-tuostakin päätään huiskien luukun lautoja. Ja ratsu näytti niin
-kärsimättömältä, että sen käytöstä saattoi puolustaa vain satula,
-joka oli pantu jo valmiiksi sen selkään, ilmaisten siis, että hevonen
-odotti ratsastajaansa.
-
-Vähän väliä tuli tuntematon mies, väsyneenä tähystelemään maantielle
-päin, hevosen luokse, ja tarkasti sitä tuntijan silmällä ja uskalsipa
-sivellä tottuneella kädellään sen lihavia lautasiakin tai nipistää
-sormiensa päillä sen hoikkia jalkoja. Sitten läksi hän, onnistuttuaan
-välttämään potkaukset, joilla kärsimätön elukka uhkasi aina maksaa
-hänelle moiset yritykset, takaisin odotuspaikalleen ja katseli yhä
-väettömälle tielle päin.
-
-Viimein hän meni naputtamaan ikkunaluukkuun, kun ei nähnyt ketään
-tulijoita.
-
--- Hei, onko siellä ketään?
-
--- Kuka kolkuttaa? -- kysyi sisältä miehen ääni, ja ikkunaluukku
-aukesi.
-
--- Monsieur, -- sanoi tuntematon mies, -- jos hevosenne on kaupaksi,
-niin ostaja löytyy.
-
--- Näettehän, ettei sillä ole olkisidettä hännässä, -- vastasi
-talonpoikainen mies, sulkien jälleen ikkunansa luukun.
-
-Tällaiseen vastaukseen ei muukalainen liene tyytynyt, sillä hän
-kolkutti uudestaan.
-
-Hän oli noin neljäkymmen-vuotias, kookas ja vankka, kasvot punertavat
-ja parransänki sinisenmusta; luja ja jänteekäs käsi näkyi leveän
-pitsikalvosimen suusta. Hänellä oli nauhoilla koristettu hattu, jota
-hän piti poikittain päässä, niinkuin maaseutu-upseerien on tapana
-pariisilaisia säikytelläkseen.
-
-Hän kolkutti kolmannen kerran. Jo tuli kärsimättömäksi ja sanoi:
-
--- Kuulkaa, te ette ole liioin kohtelias, ystäväni. Ja jos te ette
-ikkunaluukkuanne avaa, niin minä lyön sen heti sisään.
-
-Tämän uhkauksen voimalla luukku avautui ja ikkunaan ilmestyivät
-jälleen äskeiset kasvot.
-
--- Johan teille sanoin, ettei hevonen ole kaupaksi, -- vastasi
-talonpoika uudestaan. -- Luulisi sen lemmolla riittävän.
-
--- Mutta minä tarvitsen juoksijaa, tietäkää se!
-
--- Jos tarvitsette juoksijaa, niin menkää pyytämään kievarista.
-Siellä on yli kuusikymmentä hänen Majesteettinsa talleista tuotua,
-ja siellä on teillä vara valita. Mutta antakaa sen pitää hevosensa,
-jolla ei ole muuta kuin yksi.
-
--- Mutta sanon toistamiseen, että minä tahdon tämän.
-
--- Kylläpä kai tahdotte; arabialainen hevonen!
-
--- Sitä suurempi syy tahtoakseni sen ostaa.
-
--- Uskon kyllä, että tahdotte sen ostaa; paha vaan, että se ei ole
-kaupaksi.
-
--- Kenenkä se sitten on?
-
--- Olettepas te utelias!
-
--- Ja sinä olet taas vaitelias.
-
--- No, onpahan erään henkilön, joka asuu luonani ja pitää tuosta
-eläimestä aivan kuin omasta lapsestaan.
-
--- Minä tahdon puhua hänen kanssaan.
-
--- Hän nukkuu.
-
--- Onko hän mies vai nainen?
-
--- Hän on nainen.
-
--- No sano sitte sille naiselle, että jos hän sattuisi tarvitsemaan
-viisisataa pistolia, niin hän saa ne, kun antaa tuon hevosen.
-
--- Älkää, -- arveli mies, ja hänen silmänsä lensivät selälleen; --
-viisisataa pistolia, se on sievä summa se!
-
--- Sano vielä lisäksi, ole hyvä, että kuningas haluaa sen hevosen
-ostaa.
-
--- Kuningas?
-
--- Niin, hän itse.
-
--- Älkää, ettehän liene vaan kuningas?
-
--- En, mutta olen täällä hänen sijastaan.
-
--- Kuninkaan sijasta? -- virkkoi mies ja sipaisi hatun pois päästään.
-
--- Joutuin, ystäväni, kuninkaalla on hyvin kiire.
-
-Ja herra, joka oli vankka kuin mikä Herkules, tähysteli jälleen
-maantielle päin.
-
--- No, kun se vallasnainen herää, niin minä puhun hänen kanssaan
-parisen sanaa, luottakaa minuun, -- sanoi isäntä.
-
--- Hyvä; mutta minulla ei ole aikaa odottaa hänen heräämistään.
-
--- Mitäs sitten tehdä?
-
--- _Parbleu!_ herätä hänet!
-
--- En uskalla.
-
--- Hyvä, sitten minä herätän hänet itse, odotappas.
-
-Ja herra, joka oli väittänyt olevansa täällä kuninkaan asialla,
-meni nyt kolkuttamaan toisen ikkunan luukkuun hopeanuppisella
-ratsupiiskalla, joka hänellä heilui kädessä.
-
--- Ei, se ei käy mitenkään päinsä!
-
-Mutta hänen kätensä laskeutui jälleen luukkua edes hipaisematta,
-sillä samassa hän huomasi vaunut, joita kolme hevosta toi täyttä
-ravia paikalle, vaikka näyttäen ponnistavan jo viimeisin voimin.
-
-Tuntemattoman herran tottuneet silmät tunsivat heti oviin maalatut
-vaakunat. Ja hän juoksi nyt vaunuja vastaan nopeudella, jota tuskin
-hänen haluamansa arabialaishevosenkaan olisi tarvinnut hävetä.
-
-Ne vaunut olivat Gilbertin suojelusenkelin, nuoren matkustavaisen
-naisen.
-
-Kun kyytimies huomasi herran huitovan hänelle tiellä, ihastui hän
-ja oli valmis pysäyttämään, sillä hän ei tosiaan enää tiennyt,
-jaksaisivatko hevoset kievariin saakka.
-
--- Chon! Kunnon Chon! -- huusi outo herra; -- sinäkö se viimeinkin
-olet? Hyvää päivää, hyvää päivää!
-
--- Minä juuri, Jean, -- vastasi moisella merkillisellä nimellä
-puhuteltu nainen; -- mutta mitä sinä täällä teet?
-
--- _Pardieu_, onpa sekin kysymys! Minä odotan sinua.
-
-Ja Herkules kavahti vaunujen porraslaudalle, sysäsi pitkät kätensä
-ikkunasta sisälle, sulki nuoren naisen syliinsä ja suuteli runsaasti
-häntä.
-
-Yhtäkkiä huomasi hän Gilbertin, joka ei tuntenut näiden äsken
-näyttämölle tuomaimme henkilöiden keskinäisiä suhteita ja istui siis
-nyt äreännäköisenä kuin koira, jolta viedään luu.
-
--- Kah, -- sanoi outo herra, -- mitäs sinä olet tänne kerännyt?
-
--- Mitä hupaisimman pikku filosoofin, -- vastasi neiti Chon,
-ajattelematta lainkaan, loukkasiko hän vai imarteliko suojattiaan
-näillä sanoilla.
-
--- Ja mistä sinä hänet löysit?
-
--- Maantieltä. Mutta nyt ei ole siitä kysymys.
-
--- Olet oikeassa, -- vastasi herra, jota oli kutsuttu nimeltä Jean.
-
--- No niin, vanha kreivittäremme de Béarn?
-
--- Se on tehty.
-
--- Niinkö, ihanko totta?
-
--- Kyllä, hän tulee.
-
--- Hän tulee?
-
--- Kyllä, kyllä, -- vakuutti neiti Chon.
-
-Tämä kohtaus näyteltiin herran seistessä yhä porraslaudalla ja naisen
-istuessa vaunuissa.
-
--- Mitä sinä hänelle latelit? -- kysyi Jean.
-
--- Että minä olen hänen asianajajansa mestari Flageot'n tytär ja että
-matkustin Verdunin kautta isäni lähettämänä hänelle ilmoittamaan,
-että hänen juttunsa on nyt käsittelyluettelossa.
-
--- Siinäkö kaikki?
-
--- Niin. Lisäsin ainoastaan, että jutun käsittely vaatii ehdottomasti
-hänen läsnäoloaan Pariisissa.
-
--- Mitäs kreivitär siitä arveli?
-
--- Hän levitteli hämmästyen pieniä, harmaita silmiään, vetäisi
-nenäänsä nuuskaa ja väitti, että mestari Flageot on etevin mies
-maailmassa, ja antoi palvelijoilleen käskyn varustaa matkavehkeet
-kuntoon.
-
--- Mainiota, Chon, minä nimitän sinut ylimääräiseksi
-ambassadöörikseni. Syödäänkö nyt puolinen?
-
--- Kyllä, sillä tuo poika-parka kuolee nälkään. Mutta käyhän se
-nopeasti, eikö niin?
-
--- Miksikä?
-
--- Siksi, että ne tuolla -- tullaan jo perästä.
-
--- Käräjämuoriko? Pyh, ei haittaa, kunhan vaan joudumme kaksi tuntia
-ennen häntä, ehtiäksemme puhumaan asian herra de Maupeoun kanssa.
-
--- Ei hän, vaan dauphine tulee.
-
--- Eikö mitä. Dauphine on varmaan vielä Nancyssä.
-
--- Hän on Vitryssä.
-
--- Puolentoista peninkulman päässä täältä? -- Niin juuri, ainoastaan.
-
--- _Peste!_ Se muuttaa asian! Antaa mennä, kyytimies
-
--- Minne, monsieur?
-
--- Kievariin.
-
--- Meneekö monsieur sisälle vaunuihin vai jääkö pois?
-
--- Minä seison tässä, missä seison.
-
-Vaunut lähtivät vie ja tuntematon herra seisoi porraslaudalla. Viiden
-minuutin kuluttua pysähdyttiin majatalon pihalle.
-
--- Kiireesti meille ruokaa, -- sanoi Chon, -- kyljyksiä, kananpoika,
-kananmunia, pullo bourgogne-viiniä tai mitä tahansa. Meidän täytyy
-jatkaa matkaa heti paikalla.
-
--- Anteeksi, madame, -- vastasi kievarinisäntä tullen ovelle. -- Jos
-aiotte heti lähteä, täytyy teidän nyt lähteä omilla hevosillanne.
-
--- Mitä, omilla hevosillamme? -- toisti Jean hypäten raskaasti
-porraslaudalta maahan.
-
--- Niin, samoilla, joilla olette tulleetkin.
-
--- Se ei käy päinsä, -- väitti kyytimies, -- ne ovat jo taivaltaneet
-kaksi kyytiväliä, katsokaa, missä kunnossa ne ovat, elukka-rukat.
-
--- Niin, hän on oikeassa, -- virkkoi Chon, -- nämä eivät mitenkään
-jaksa enää kulkea.
-
--- Mutta mikä teitä estää antamasta minulle levänneitä hevosia?
-
--- Se että minulla ei niitä ole.
-
--- Mutta kun teillä täytyy olla... Onhan sellainen asetus, lempo soi.
-
--- Monsieur, asetus määrää, että minulla täytyy olla tallissa
-viisitoista hevosta.
-
--- Entä sitten?
-
--- No, minulla on kahdeksantoista.
-
--- Siinä on jo liikaa, sillä minä en pyydä muuta kuin kolme.
-
--- Niin, mutta ne ovat kaikki ajossa.
-
--- Kaikki kahdeksantoista?
-
--- Kaikki!
-
--- Tuhat tulimmaista! -- kirosi matkustava herra.
-
--- Varakreivi! -- huudahti hänelle nuori nainen.
-
--- Ole huoletta, Chon, -- vastasi räyhääjämme, -- minä pysyn aivan
-rauhallisena. -- Ja milloinka ne sinun konkarisi tulevat? -- jatkoi
-hän kääntyen jälleen isännän puoleen.
-
--- Heh, mistä minä sen tiedän, monsieur. Riippuu kyytimiehistä. Ehkä
-tunnin päästä, ehkä kahden.
-
--- Tiedätkös, kievarin isäntä, -- sanoi varakreivi Jean vetäisten
-hattunsa vinoon vasemmalle korvalleen ja asettaen oikean jalkansa
-koukkuun, -- tiedätkö vai etkö, ettei minulla ole tapana laskea
-leikkiä?
-
--- Se on sangen paha asia; minusta olisi parempi, jos herra olisi
-hiukan leikillinen.
-
--- Vai niin! Mutta annapa heti valjastaa hevoset, tai minä raivostun,
--- käski Jean.
-
--- Tulkaa talliin katsomaan, ja jos seimellä on ainoakaan hevonen,
-saatte sen minulta omaksenne!
-
--- Luikkari! Mutta jos siellä onkin kuusikymmentä?
-
--- Se on aivan sama kuin jos siellä ei olisi yhtään, monsieur, sillä
-kaikki nuo kuusikymmentä hevosta ovat hänen Majesteettinsa.
-
--- Ja mitä sitten?
-
--- Niitä ei saa antaa kyytiin.
-
--- Mitä varten niitä sitten täällä pidetään?
-
--- Hänen kuninkaallista Korkeuttaan dauphinea varten.
-
--- Mitä, kuusikymmentä hevosta tallissa, eikä ainoatakaan minulle?
-
--- _Dame!_ Ymmärrätte kai...
-
--- Minä en ymmärrä mitään muuta kuin että minulla on kiire.
-
--- Se on paha asia.
-
--- Ja koska, -- jatkoi varakreivi välittämättä isännän mainitsemista
-esteistä, -- hänen Korkeutensa dauphine ei tule tänne ennenkuin
-illalla...
-
--- Mitä sanoitte...? -- kysyi kievarinisäntä.
-
--- Sanoin vaan, että hevoset joutuvat minua saattamasta ennenkuin
-dauphine tulee tänne...
-
--- Monsieur, -- äänsi isäntä-parka, -- vaatisitteko te tosiaan...?
-
--- _Parbleu!_ -- vastasi varakreivi mennen talliin, -- sekö minut
-panisi kursailemaan, odotapas.
-
--- Mutta, monsieur...
-
--- Ainoastaan kolme hevosta. Minä en vaadi kahdeksaa hevosta,
-niinkuin heidän kuninkaalliset Korkeutensa, vaikka minulla olisikin
-siihen oikeus sukulaisena. Ei, kolme riittää minulle.
-
--- Te että saa yhtään ainoaa! -- huusi kievarinisäntä ja ryntäsi
-hevostensa ja matkustajan väliin.
-
--- Lurjus, -- sanoi varakreivi kalveten suuttumuksesta, -- tiedätkö
-sinä, kuka minä olen?
-
--- Jean, -- huusi Chonin ääni; -- Jumalan tähden, Jean, ei
-selkkauksia.
-
--- Olet oikeassa, kiltti Chonchon, olet oikeassa. -- Ja hän,
-varakreivi, aprikoi hetkisen.
-
--- Hyvä, -- virkkoi hän sitten, -- ei sanakiistaa; vaan toimeen...
-
-Ja hän kääntyi ylen kohteliaasti kievarinisännän puoleen.
-
--- Hyvä ystäväni, -- sanoi hän, -- minä suojelen teitä kaikesta
-edesvastuusta.
-
--- Miten? -- kysyi kievarinisäntä, joka ei ollut vielä lainhaan
-rauhoittunut, vaikka puhuja näyttikin niin laupiaalta.
-
--- Siten, että minä otan hevoset itse. Tuossa on kolme aivan
-samanlaista. Minä otan ne.
-
--- Mitä, te otatte ne?
-
--- Otan.
-
--- Ja suojelette sillä tavalla minua edesvastuusta?
-
--- Kyllä, sillä ettehän te niitä minulle antanut, ne vietiin teiltä.
-
--- Mutta se ei käy päinsä, sanon minä.
-
--- Sepä nähdään. Missä täällä pidetään valjaita?
-
--- Kukaan ei saa totella, -- huusi isäntä parille kolmelle rengille,
-jotka askaroivat pihalla ja tallissa.
-
--- Ahaa, nekö vintiöt!
-
--- Jean, rakas Jean, -- huusi Chon nähden vaunujen oviaukosta kaikki,
-mitä ulkona tapahtui. -- Älä sotke meitä nyt selkkauksiin, ystäväni.
-Tällaisilla asioilla täytyy kärsiä kaikki.
-
--- Kaikki, paitsi myöhästymistä, -- vastasi Jean järkkymättömän
-tyynenä. -- Ja koska viivyttelisin asiaa, jos odottaisin noiden
-vintiöiden apua, niin teenpä työni itse.
-
-Ja Jean täytti uhkauksensa ottaen seinältä kolmet valjaat ja pannen
-ne kolmen hevosen selkään.
-
--- Herran tähden, Jean, -- huusi Chon ja pisti kätensä ristiin, --
-älä tee sitä.
-
--- Tahdotko joutua perille vai etkö? -- kysyi varakreivi hammasta
-purren.
-
--- Tietysti tahdon. Kaikki on hukassa, ellemme joudu,
-
--- Hyvä, anna siis minun jatkaa.
-
-Ja varakreivi lähti, vetämään toisten hevosten joukosta noita kolmea
-valitsemaansa, jotka eivät olleetkaan huonoimpia, vaunujensa eteen.
-
--- Muistakaa, monsieur, -- huusi kievarinisäntä kiiruhtaen Jeanin
-perästä, -- muistakaa, että tämä hevosvarkaus on majesteettirikos.
-
--- En minä niitä varasta, minä ne lainaan, kuuletko. Tulkaa pois,
-mustat pokut, tulkaa!
-
-Kievarinisäntä juoksi luo ja aikoi tarttua suitsiin; mutta ennenkuin
-hän ennätti niihin koskea, lykkäsi matkustaja hänet kovalla
-töytäyksellä takaisin.
-
--- Rakas veli, rakas veli, -- huusi neiti Chon.
-
--- Ahaa, se olikin hänen veljensä, -- mutisi Gilbert vaunujen
-nurkassa itsekseen ja henkäisi kevennyksestä.
-
-Samassa aukesi ikkuna tien toisella puolella vastapäätä tallin ovea
-ja ikkunasta pilkisti ulos erittäin kaunis nainen kuulemastaan
-metelistä peljästyneenä.
-
--- Ah, tekö siellä, madame? -- virkkoi Jean muuttaen puheen aihetta.
-
--- Mitenkä minä? -- vastasi nuori nainen huonolla ranskankielellä.
-
--- Te olette noussut ylös, se on hyvä. Myyttekö minulla hevosenne?
-
--- Hevoseni?
-
--- Niin, tuon harmaan arabialaisen hevosen, joka on sidottu
-ikkunaluukkuun. Tiedättehän, että tarjoan siitä viisisataa pistolia.
-
--- Minun hevoseni ei ole kaupan, monsieur, -- vastasi nuori nainen ja
-sulki ikkunan.
-
--- Ei ole onni matkassani tänään, -- sanoi Jean, -- minulle ei
-tahdota myydä eikä antaa kyytiinkään hevosia. _Corbleu_. Minä otan
-väkisin arabialaisen, ellei sitä minulle myydä. Ja pakahdutan
-meckenburgilaiset oriit, ellei niitä anneta minulle kyytiin! Tule
-tänne, Patrik!
-
-Matkustajan lakeija hyppäsi alas vaunujen ajopukilta.
-
--- Ala valjastaa, -- sanoi Jean hänelle.
-
--- Tulkaa hätään, rengit! -- huusi kievarinisäntä. Kaksi tallirenkiä
-juoksi paikalle.
-
--- Jean! Varakreivi! -- huusi neiti Chon vaunuista koettaen tempoa
-auki niiden ovia, mutta onnistumatta. -- Sinä olet hullu, saathan
-nähdä, että meidät lyödään vielä kuoliaiksi!
-
--- Lyödään kuoliaiksi! Me tässä lyömme kuoliaiksi, toivon minä! Meitä
-on kolme kolmea vastaan. Tulkaa sieltä, filosoofin taimi, -- karjui
-Jean Gilbertille, joka oli niin tyrmistynyt, ettei voinut paikaltaan
-hievahtaa. -- Alas, tulkaa, ja annetaan niille, mitä maksaa; keppiä,
-kiviä, nyrkkiä. Tulkaa nyt, _morbleu!_ Niinhän te istutte kuin
-puujumala!
-
-Gilbert loi rauhattomana ja rukoillen silmänsä suojelusenkeliinsä,
-joka piti häntä käsipuolesta ja esti menemästä.
-
-Kievarinisäntä taas huusi kurkkunsa, käheäksi, riuhtoen puoleensa
-hevosia, joita Jean kiskoi toisaalle.
-
-Moinen kolmikko sai aikaan mitä epäsointuisimman ja metelöivimmän
-konsertin.
-
-Mutta viimein ottelun täytyi lähetä loppuaan. Varakreivi Jean väsyi
-leikkiin ja antoi kiukuissaan sellaisen nyrkin iskun vastustajalleen,
-että isäntä kellahti lätäkköön, keskelle ankkojaan ja hanhiaan.
-
--- Auttakaa! -- huusi hän; -- rosvo, murhamies! Varakreivi näytti nyt
-tietävän ajan arvon ja kiiruhti valjastamaan hevosia.
-
--- Auttakaa, rosvo, murhamies! Kuninkaan nimessä, auttakaa! -- huusi
-kievarinisäntä yhä koettaen saada hölmistyneet tallirengit avukseen.
-
--- Kuka täällä huutaa apua kuninkaan nimessä? -- huusi yhtäkkiä
-ratsastaja, karauttaen vaahtoavalla hevosella täyttä laukkaa kievarin
-pihalle ja pysäyttäen sen aivan tätä kohtausta esittävien henkilöiden
-eteen.
-
--- Filip de Taverney! -- mutisi itsekseen Gilbert kyyristyen yhä
-enemmän piiloon vaunujen nurkkaan.
-
-Chon, joka näki kaiken, kuuli myöskin saapujan nimen.
-
-
-
-
-22.
-
-Varakreivi Jean.
-
-
-Dauphinin santarmirykmentin nuori luutnantti Filip de Taverney,
-sillä hän se todella oli, hyppäsi alas ratsunsa seljästä keskelle
-tuota omituista näytöstä, jota katsomaan alkoivat kievarin pihalle
-kokoontua jo kaikki Chausséen kylän naiset ja lapset.
-
-Nähdessään Filipin, kiiruhti isäntä niin sanoaksemme heittäytymään
-hänen jalkainsa juureen, odottamattoman suojelijan, jonka kaitselmus
-oli hänelle lähettänyt.
-
--- Herra upseeri, -- huusi isäntä, -- tiedättekö, mistä on on kysymys?
-
--- En, -- vastasi Filip tyynesti, -- mutta te kai ilmoitatte sen
-minulle, ystäväni.
-
--- Niin: tahdotaan ottaa väkisin hänen kuninkaallisen Korkeutensa
-dauphinen hevoset.
-
-Filip kuunteli nyt korvat herkkinä, aivan kuin jotain uskomatonta
-asiaa.
-
--- Ja kuka ne tahtoo ottaa?
-
--- Monsieur tuossa, -- vastasi kievarinisäntä ja osoitti varakreivi
-Jeania.
-
--- Monsieur? -- toisti Filip.
-
--- Niin, _mordieu_, juuri minä, -- vastasi varakreivi.
-
--- Te erehdytte, -- sanoi de Taverney päätään pudistaen; -- sillä
-se on mahdotonta; joko olette järjiltänne tai sitten ette ole
-aatelismies.
-
--- Te itse erehdytte molemmissa kohdin, hyvä luutnantti, -- väitti
-varakreivi; -- tallella täällä on järki, ja tässä on laskeuduttu
-hänen Majesteettinsa vaunuista ja aiotaan niihin jälleen noustakin.
-
--- Kuinka, järki tallella ja oikeus ajaa hänen Majesteettinsa
-vaunuilla, ja kuitenkin tohditte satuttaa kätenne dauphinen hevosiin?
-
--- Ensinnäkin: täällä on kuusikymmentä hevosta. Hänen kuninkaallinen
-Korkeutensa ei voi käyttää niistä enempää kuin kahdeksan. Olisipa
-minulla siis merkillisen huono onni, jos sattuisin ottamaan juuri nuo
-madame la dauphinen tarvitsemat.
-
--- Aivan totta, että täällä on kuusikymmentä hevosta, -- vastasi
-nuori mies. -- Hänen kuninkaallinen Korkeutensa tarvitsee ainoastaan
-kahdeksan, sekin on totta. Mutta siitä huolimatta ovat kuitenkin
-kaikki hevoset täällä, ensimäisestä viimeiseen saakka, varatut hänen
-kuninkaalliselle Korkeudelleen, ettekä te saata eroittaa niiden
-joukosta prinsessan matkueelle tulevia.
-
--- Mutta te näette, että minä saatan sen tehdä, -- vastasi varakreivi
-ivallisesti, -- koskapa minä vaan otan tämän valjakon. Pitäisikö
-minun kulkea jalan, kun lakeijan-lurjukset lennättävät neljällä
-hevosella? _Mordieu_, tyytykööt samaan kuin minä, nimittäin kolmeen,
-ja hevosia jää sittenkin liikaa.
-
--- Jos lakeijat ajavat neljällä hevosella, monsieur, se johtuu
-siitä, että kuningas niin käskee, -- vastasi Filip ja ojensi kätensä
-varoittavasti varakreiviä kohti, neuvoen häntä olemaan jatkamatta
-alettua tolaa. -- Käskekään siis, monsieur, kamaripalvelijanne
-viemään hevoset takaisin, sinne, josta olette ne ottanutkin.
-
-Filipin sanat olivat samalla kertaa niin varmat ja kohteliaat, että
-niihin täytyi myöskin vastata kohteliaasti, ellei tahtonut olla
-suorastaan tomppeli.
-
--- Te olisitte ehkä oikeassa puhuessanne noin, kunnon luutnantti,
--- vastasi varakreivi, -- jos virkakäskynne velvoittaisi teidät
-paimentamaan näitä elukoita, mutta enpä ole vielä kuullut, että
-dauphinen rykmentin herrat olisi nostettu tallirengin arvoon. Pankaa
-siis vaan silmänne kiinni ja käskekää väkenne tehdä samoin, ja onnea
-matkaan!
-
--- Te erehdytte, monsieur; minä en ole kohonnut, mutta en
-alentunutkaan tallirengiksi, vaan täytän tällä hetkellä ainoastaan
-virkavelvollisuuteni, sillä itse madame la dauphine on lähettänyt
-minut pitämään emakolta huolta siitä, että hevoset on hänelle varattu.
-
--- Se on toinen asia, se, -- vastasi Jean; -- mutta sallikaa minun
-sanoa teille, että te olette joutunut sangen huonoon tehtävään,
-luutnantti, ja että jos tuo nuori nainen aikoo tällä tavalla kohdella
-armeijaa...
-
--- Kenestä te puhutte tuohon tapaan? -- keskeytti Filip.
-
--- Kah, _parbleu_, itävallattaresta!
-
-Nuori upseri lensi valkeaksi kuin liina hänen kaulassaan.
-
--- Ja te uskallatte sanoa, monsieur...? -- huudahti hän.
-
--- Minä en uskalla ainoastaan sanoa, vaan tehdäkin, -- jatkoi Jean.
--- Toimeen Patrik, valjastetaan hevoset, ystäväni, sillä minulla on
-kiire.
-
-Filip tarttui ensimäisen hevosen suitsiin.
-
--- Monsieur, -- sanoi Filip de Taverney yhä aivan tyynesti, --
-lienette hyvä ja sanotte minulle, kuka olette?
-
--- Te vaaditte sitä?
-
--- Niin, minä vaadin.
-
--- No hyvä, minä olen varakreivi Jean Dubarry.
-
--- Mitä, te olette tuon... veli?
-
--- Niin, tuon, joka pistää teidät Bastiljiin, hyvä luutnantti, jos
-lisäätte vielä sanankin.
-
-Ja varakreivi hyppäsi vaunuihinsa.
-
-Filip riensi vaunujen ovelle.
-
--- Varakreivi Jean Dubarry, -- sanoi hän, -- suonette minulle kunnian
-astua alas vaunuista, eikö niin?
-
--- Oh, kyllä sitten, kun aikani tulee, -- vastasi varakreivi koettaen
-vetää vaunujen ovea kiinni.
-
--- Jos vitkastelette hetkenkin, -- jatkoi Filip pitäen vasemmalla
-kädellään auki vaunujen ovea, -- niin, kunniasanallani, pistän
-miekkani läpi ruumiinne.
-
-Ja oikealla irtaimella kädellään hän sivalsi miekkansa.
-
--- Voi, -- huusi Chon, -- tästähän tulee murha, luovu noista
-hevosista, Jean, luovu!
-
--- Vai niin, te uhkaatte minua! -- ärähti varakreivi hampaitaan
-kiristäen ja tempaisi myöskin miekkansa etuistuimelta, johon oli sen
-jättänyt.
-
--- Ja uhkauksesta tulee tosi, jos viivyttelette sekunninkin, yhden
-ainoan sekunnin, kuuletteko? -- sanoi luutnantti välähyttäen
-miekkaansa.
-
--- Me emme pääse täältä ollenkaan, -- kuiskasi Chon veljensä korvaan,
--- ellet neuvottele tuon upseerin kanssa sovussa.
-
--- Ei sopu eikä pakko saa minua luopumaan täyttämästä
-velvollisuuttani, -- vastasi Filip kohteliaasti kumartaen, sillä
-hän oli kuullut nuoren naisen kehoituksen. -- Neuvokaa siis häntä
-kuuliaisuuteen, tai kuninkaan nimessä, jota tässä edustan, olen
-pakoitettu hänet surmaamaan, jos hän tahtoo tapella, tai antamaan
-hänet vangita, jos hän siitä kieltäytyy.
-
--- Ja minä sanon teille, että minä matkustan välittämättä teistä
-mitään, -- karjaisi varakreivi loikaten ulos vaunuista ja vetäisten
-huotrasta miekkansa.
-
--- Sepä nähdään, monsieur, -- vastasi Filip asettuen
-taisteluasentoon. -- Oletteko valmis?
-
--- Luutnantti, -- kysyi aliupseeri, joka komensi Filipin
-ylipäällikkyydellä kuutta saattojoukkoon kuuluvaa sotilasta, --
-tahdotteko, luutnantti, niin minä...?
-
--- Pysy paikallasi, -- vastasi luutnantti, -- tämä on yksityinen
-asia. Kas niin, monsieur, olen käytettävissänne.
-
-Neiti Chon kirkaisi sydäntä vihlaisevasti. Gilbert olisi toivonut
-vaunut syviksi kuin kaivon päästäkseen oikein piiloon.
-
-Jean alkoi hyökätä. Hän oli tavattoman tottunut tähän aseenkäyttöön,
-joka vaatii enemmän laskelmaa kuin ruumiillista voimaa.
-
-Mutta suuttumus vähensi huomattavasti varakreivin kykyä. Filip
-sensijaan näytti käsittelevän miekkaansa kuin florettia ja ottelevan
-kuin miekkailutunnilla.
-
-Varakreivi astui taaksepäin, syöksyi eteenpäin, heittäytyi oikealle,
-heittäytyi vasemmalle ja karjui huitoessaan kuin harjoituskorpraali.
-
-Filip taas puolustautui hampaat yhteen purtuina, silmä selkeänä,
-lujana ja liikkumattomana kuin kuvapatsas, aavisti ja tiesi kaikki
-vastustajansa liikkeet.
-
-Kaikki, Chon niinkuin muutkin, katselivat tätä henkeään pidätellen.
-
-Pari kolme minuuttia jatkui taistelua, eikä Jeanin mistään tempuista,
-huudoista ja perääntymisistä ollut mitään hyötyä, mutta ei myöskään
-Filip, joka luultavasti tutki vastustajansa taistelutapaa, hyökännyt
-kertaakaan.
-
-Yhtäkkiä hypähti varakreivi Jean takaperin ja huudahti.
-
-Samassa hänen kalvostimensa tuli verestä punaiseksi ja veripisarat
-tippuivat pitkin hänen sormiaan.
-
-Filip oli väistöpistolla läväissyt vastustajansa kyynärvarren.
-
--- Olette haavoittunut, monsieur, -- sanoi hän.
-
--- _Sacrebleu_, sen tunnen! -- huusi Jean kalveten ja pudottaen
-miekkansa.
-
--- Lähtekää, monsieur, -- jatkoi Filip, -- älkääkä enää tällä tavoin
-hullutelko.
-
--- _Peste_, jos hulluttelenkin, niin saan sen maksaakin, -- murisi
-varakreivi. -- Tule, Chonchon-parka, tule, -- lisäsi hän kääntyen nyt
-sisarensa puoleen, joka oli hypännyt alas vaunuista ja riensi häntä
-auttamaan.
-
--- Te tunnustanette minulle oikeudenmukaisesti, madame, -- sanoi
-Filip, -- ettei tämä ollut minun vikani. Ja minä pahoittelen mitä
-syvimmin, että minun oli pakko paljastaa miekkani naishenkilön
-läsnäollessa.
-
-Ja Filip kumarsi ja vetäytyi syrjään.
-
--- Riisukaa hevoset, ystäväni, ja viekää ne tavalliseen paikkaansa,
--- sanoi Filip kievarinisännälle.
-
-Jean huitoi nyrkkiään Filipille, joka vaan kohautti olkapäitään.
-
--- Kas, tuossa tulee juuri kolme hevosta takaisin, -- huusi
-kievarinisäntä. -- Courtin! Courtin, valjastakaa ne heti tämän herran
-vaunujen eteen. -- Mutta, hyvä isäntä... -- aikoi kyytimies väittää
-vastaan.
-
--- Ei mitään inttämistä, -- sanoi isäntä, -- matkustajalla on kiire.
-
-Jean päästeli yhä kirouksia.
-
--- Monsieur, -- huusi kievarinisäntä hänelle, -- älkää olko
-millännekään, tässähän nyt ovat hevoset.
-
--- Se olisi hyvä, -- mutisi Dubarry, -- jos ne vaan olisivat
-joutuneet puoli tuntia aikaisemmin, nuo hevosesi.
-
-Ja hän polki jalkaansa ja katseli käsivarttaan, jossa oli haava aivan
-lävitse ja jota Chon sitoi nenäliinallaan.
-
-Sillävälin oli Filip noussut ratsunsa selkään ja antoi määräyksiään
-aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut.
-
--- Lähdetään nyt, veljeni, lähdetään, -- sanoi Chon vetäen Dubarrytä
-mukaansa vaunuihin.
-
--- Entä arabialaishevoseni? -- kysyi veli. -- Ah, _ma foi_, olkoon
-jos hiidessä, minulla on onneton päivä tänään.
-
-Ja hän nousi vaunuihin.
-
--- Kas niin, tuokin vielä, -- sanoi hän huomatessaan Gilbertin, --
-nyt minä en saa edes ojentaa jalkojani.
-
--- Monsieur, minä olisin hyvin pahoillani, jos olen haitaksi, --
-vastasi nuorukainen.
-
--- No, no, Jean, -- sanoi neiti Chon, -- anna sinä minun pitää pikku
-filosoofini.
-
--- Menköön kuskipukille, piru vie! Gilbert punastui.
-
--- Minä en ole lakeija istuaksenne kuskipukillanne, -- vastasi hän.
-
--- Kuuleppas vaan, -- äännähti Jean.
-
--- Antakaa minun lähteä, teen sen mielelläni.
-
--- No lähtekää sitten, helkkarissa, -- huusi Dubarry.
-
--- Ei, ei, istukaa nyt tuohon minua vastapäätä, -- sanoi Chon estäen
-käsivarresta Gilbertiä menemästä; -- siinä ette häiritse veljeäni.
-
-Ja hän kallistui veljensä puoleen ja kuiskasi hänen korvaansa:
-
--- Hän tuntee upseerin, joka sinut haavoitti. Varakreivin silmät
-leimahtivat ilosta.
-
--- Hyvä, se on toista, jääköön sitten. Mikä tuon herran nimi on?
-
--- Filip de Taverney.
-
-Juuri silloin ratsasti nuori upseeri vaunujen sivuitse.
-
--- Kas vaan, pikku santarmini, -- huusi Jean hänelle. -- Nyt te
-olette ylpeää miestä; mutta kullakin on vuoronsa!
-
--- Sen saamme nähdä milloin teitä vaan haluttaa, monsieur, -- vastasi
-Filip tyynesti.
-
--- Niin juuri, sen saamme nähdä, monsieur Filip de Taverney, --
-huusi Jean hänelle ja tarkkasi, minkä vaikutuksen se tekisi nuoreen
-upseeriin, että hän mainitsi näin yhtäkkiä hänen nimensä.
-
-Filip nosti tosiaan päätään, hämmästyen ja tullen samalla samalla
-hiukan rauhattomaksikin. Mutta hän malttoi heti mielensä ja vastasi
-ottaen päästään hatun ja mitä kohteliaimmin:
-
--- Onnea matkalle, monsieur Jean Dubarry. Vaunut lähtivät nopeasti
-vierimään.
-
--- Tuhat tulimmaista, -- sanoi varakreivi irvistäen pahoin, --
-tiedätkös, minulla on kauheat tuskat, pikku Chon.
-
--- Seuraavassa hevostenmuuttopaikassa me haetamme lääkärin, sillaikaa
-kuin tämä nuorukainen aterioi, -- vastasi Chon.
-
--- Ai, tosiaan, me emme ole vielä syöneet aamiaistakaan, -- sanoi
-Jean. -- Mitä minuun tulee, kipu vei minulta nälän; minua vaan
-janottaa.
-
--- Tahdotko lasillisen _eau de la Côtea_.
-
--- Mielelläni, anna tänne.
-
--- Monsieur, -- virkkoi Gilbert, -- jos tohtisin huomauttaa eräästä
-seikasta.
-
--- Puhukaa.
-
--- Likööri on hyvin sopimaton juoma siinä tilassa, jossa nyt olette.
-
--- Niinkö tosiaan?
-
-Sitten kääntyi varakreivi Chonin puoleen: -- Onko tuo sinun
-filosoofisi lääkäri? -- kysyi hän.
-
--- En, monsieur, en minä lääkäri ole, mutta minusta tulee kerran
-lääkäri, jos Jumala sallii, -- vastasi Gilbert. -- Mutta minä olen
-lukenut eräästä kirjasesta sotilaita varten, että ensimäinen seikka,
-joka haavoitetulta täytyy kieltää, on liköörien, viinin ja kahvin
-nauttiminen.
-
--- Jaha, vai niin olette lukenut. Ei sitten puhuta enää siitä.
-
--- Mutta jos varakreivi voisi antaa minulle nenäliinansa, niin
-menisin ja kostuttaisin sen tuolla lähteessä; sitten käärisitte märän
-liinan kätenne ympäri, ja se helpoittaisi suuresti.
-
--- Tehkää se, ystäväni, tehkää, -- kehoitti Chon. -- Kyytimies hoi,
-pysäyttäkää! -- huusi hän.
-
-Kyytimies pysäytti; Gilbert meni ja kasteli varakreivin nenäliinan
-pienessä purossa.
-
--- Tuo poika häiritsee meitä kamalasti jutellessamme, -- sanoi
-Dubarry.
-
--- Puhutaan omaa murrettamme, -- vastasi Chon.
-
--- Minun tekee mieli käskeä kyytimiestä ajamaan ja jättää hänet
-nenäliinoineen tänne.
-
--- Siinä menettelisit ehkä pahoin, hänestä saattaa olla meille hyötyä.
-
--- Millä tavalla?
-
--- Hän antoi jo minulle sangen tärkeitä tietoja.
-
--- Mistä?
-
--- Dauphinesta; ja kuulit juuri itse, että hän ilmoitti sinulle
-vastustajasi nimen.
-
--- No, olkoon sitten tässä.
-
-Samassa tuli Gilbert takaisin tuoden jääkylmässä vedessä lioitetun
-nenäliinan.
-
-Se käärittiin varakreivin haavalle ja helpoitti suuresti särkyä,
-kuten Gilbert oli sanonut.
-
--- Hän oli tosiaan oikeassa; minä voin nyt paremmin, -- sanoi kreivi.
--- Puhutaan nyt asioista.
-
-Gilbert pani silmänsä kiinni ja korvansa auki; mutta hänen toivonsa
-petti, sillä Chon vastasi veljensä kehoitukseen tuolla kauniilla ja
-vilkkaalla murteella, joka on pariisilaisen korville oikea epätoivon
-syy, sillä hän ei eroita Provencen murteessa muuta kuin jonon
-korahtavia ja kovia kerakkeita, jotka hyrräävät kaunissointuisten
-ääntiöiden päällä.
-
-Gilbert, niin hyvin kuin hän itseään hallitsikin, teki harmistuneen
-liikkeen; se ei jäänyt huomaamatta neiti Chonilta, joka nyt lohdutti
-nuorukaista lepyttelevällä hymyllä.
-
-Tästä hymystä ymmärsi Gilbert erään seikan, nimittäin että hänen
-läsnä ollessaan oltiin huomaavaisia: hän, maan matonen, piti
-aisoissaan tuollaisen varakreivin, joka oli kuninkaan erikoisessa
-suosiossa.
-
-Jospa Andrée näkisi hänet näissä mukavissa vaunuissa!
-
-Ja sitä ajatellessaan hän pöyhisteli ylpeydestä.
-
-Nicolea ei hän enää muistanutkaan.
-
-Veli ja sisar alkoivat jälleen jutella murteellaan.
-
--- Ahaa, -- huudahti yhtäkkiä varakreivi kurkistaen ulos taakse
-vaunujen ikkunasta.
-
--- Mitä niin? -- kysyi Chon.
-
--- Arabialainen hevonen tulee perästämme.
-
--- Mikä arabialainen hevonen?
-
--- Se, jonka minä tahdoin ostaa.
-
--- Siunaa, -- sanoi Chon, -- sillähän ratsastaa nainen. Oi, miten
-ihana luoma.
-
--- Kummasta puhut... naisesta vai hevosesta?
-
--- Naisesta.
-
--- Huuda siis hänelle, Chon, ehkä hän pelkää sinua vähemmän kuin
-minua. Minä antaisin tuosta hevosesta ehkä jo tuhannen pistolia.
-
--- Entä naisesta? -- kysyi Chon nauraen.
-
--- Hänen tähtensä minä tuhlaisin koko omaisuuteni... Kutsu häntä siis.
-
--- Madame, -- huusi Chon, -- madame!
-
-Mutta ratsastajatar, jolla oli suuret, mustat silmät, valkea viitta
-ja otsalla harmaa huopahattu höyhentöyhdöin, kiiti kuin nuoli,
-huutaen italiaksi:
-
--- _Avanti, Djerid, avanti!_[42]
-
--- Hän on italialainen, -- huomautti Jean; -- _mordieu_, miten kaunis
-nainen! Ellei minulla olisi tuo haava, minä hyppäisin alas vaunuista
-ja juoksisin hänen perästään.
-
--- Minä tunnen hänet, -- sanoi Gilbert.
-
--- Älkääs vaan, tämä maalaispoikahan on koko seudun osoteluettelo!
-Tunteeko hän koko maailman!
-
--- Mikä hänen nimensä on? -- kysyi Chon.
-
--- Lorenza, -- vastasi Gilbert.
-
--- Ja kuka hän on?
-
--- Hän on noidan vaimo.
-
--- Minkä noidan?
-
--- Parooni Josef Balsamon.
-
-Veli ja sisar vilkaisivat toisiinsa.
-
-Sisar aivan kuin kysyäkseen veljeltään:
-
-"Eikö ollut hyvä, että pidimme hänet?"
-
-"Toden totta", näytti veli vastaavan.
-
-
-
-
-23.
-
-Kreivitär Dubarryn pukeutumis-vastaanotto,
-
-
-Sallikoot lukijamme meidän nyt jättää neiti Chon ja varakreivi Jean
-ajamaan kyydillä Ghâlonsiin vievää tietä ja viekäämme heidät erään
-toisen, samaan sukuun kuuluvan henkilön luo.
-
-Sen Versaillesin huoneuston, jossa madame Adelaide, Ludvig XV:n
-tytär, aikoinaan oli asunut, oli sama kuningas antanut kreivitär
-Dubarryn asunnoksi, tuon naikkosen, joka oli nyt noin vuoden ajan
-ollut hänen rakastajattarenaan, kuitenkin tarkastettuaan sitä ennen
-hyvän aikaa, minkä vaikutuksen tämä valtiokeikaus tekisi hovissa.
-
-Ja kuninkaan lemmikki oli huolettomuudellaan ja vapailla tavoillaan,
-iloisella luonteellaan, ehtymättömällä raisuudellaan ja säkenöivillä
-päähänpistoillaan muuttanut hiljaisen linnan humisevaksi maailmaksi,
-jossa ketään ei kärsitty muuten kuin ehdolla, että hänen täytyi
-esiintyä niin vilkkaasti ja iloisesti kuin mahdollista.
-
-Tästä huoneustosta annettiin nykyään muuhun linnaan aivan alinomaa
-juhlakäsky tai merkki jollekin huviretkelle lähtöön, vaikka se olikin
-sangen ahdas ala, jos vertaa sitä mahtiin, mikä sen omistajattarella
-oli.
-
-Mutta enimmän mahtoi mainitun palatsin osan komeita portaita
-ihmetyttää suunnaton vierailijaan tulva, joka jo aamusta saakka,
-nimittäin noin kello yhdeksältä, nousi niitä juhla-asussa ja kaikessa
-komeudessaan ja asettui sitten nöyrästi odottamaan etuhuoneeseen.
-Se huone oli täynnä kaikenlaisia taide-esineitä, kuitenkin vähemmän
-merkillisiä kuin se epäjumala, jota valitut saivat tuolla sisällä
-itse pyhätössä palvella.
-
-Oli mennyt päivä siitä, jolloin kuvaamamme kaksintaistelu oli
-tapahtunut kievarin pihalla Chausséen kylässä. Kello oli yhdeksän
-aamulla, siis juuri mainittu kuninkaan lemmikin ylösnousu-aika. Ja
-Jeanne Vaubernier, -- niin oli hänen nimensä alkujaan ollut, mutta
-sitten oli se neiti Lange ja viimein, hänen entisen suojelijansa
-Jean Dubarryn[43] suosiosta, kreivitär Dubarry -- hän nousi nyt,
-kirjattuun musliiniseen kampausmekkoon puettuna, joka antoi
-haahtuvaisten pitsireunustainsa alta kuultaa hänen pyöreäin jalkainsa
-ja alabasterihohteisten käsiensä, nousi sängystä, emme väitä
-Venuksen kaltaisena, mutta vielä paljoa kauniimpana kuin Venus,
-jos arvostelemme asiaa miehen tavalla, joka pitää todellisuutta
-kauniimpana kuin tarua. Hänellä oli kastanjanruskea, erinomaisen
-aistikkaasti käherretty tukka, iho valkea ja pehmyt kuin silkki,
-ja siinä risteilivät siniset suonet, silmät vuoroin riutuvat ja
-vuoroin säkenöivät, ja pieni ruusunpunainen suu, Joka oli maalattu
-heleimmällä karmiinilla ja joka näytti auetessaan kaksi riviä
-suoranaisia helmiä. Kuoppasia hänellä oli kaikkialla, poskissa,
-leuassa, sormissa. Hänen povensa mahtoi olla muovailtu Melos-saaren
-Venuksen malliin. Hän oli notkea kuin käärme ja samalla sopivan
-lihavahko, -- kas tällaisia suloja madame Dubarry valmistautui nyt
-näyttämään pukeutumishetkiensä valituille. Ja näitä samoja ei hänen
-Majesteettinsa Ludvig XV, lemmikin öitten valittu, lyönyt laimin
-tulla kaikkien muitten tavalla ihailemaan myöskin aamulla, muistaen
-ehkä sananpartta, joka varoittaa vanhuksia hukkaamasta muruja, jotka
-elämän pöydältä putoavat.
-
-Kuninkaan lemmikki oli ollut jo valveilla jonkun aikaa. Kello
-kahdeksan hän oli soittanut kelloa käskeäkseen päästämään auringon,
-ensimäisen ihailijansa, sisälle kamariin, ensin tiheämpäin
-uudinten lävitse, sitten harvempain. Ja aurinko, joka oli tänä
-aamuna loistavan kaunis, olikin tullut sisään, ja muistaen entisiä
-tarullisia menestyksiään naisten parissa, oli se nyt säteillään
-hyväillyt tätäkin ihanaa nymfiä, joka ei suinkaan niinkuin Dafne
-paennut jumalaisten rakkautta, vaan päinvastoin suvaitsi joskus
-alentua etsimään kuolevaisten lempeä.
-
-Näin ollen olikin jo uni täydellisesti kadonnut hänen jalokivinä
-säihkyvistä silmistään, kun hän nyt hymyillen tarkasteli niitä
-pienestä kullalla kehystetystä ja helmillä koristetusta kuvastimesta,
-jota hän piti kädessään. Notkea ruumis, josta tässä olemme antaneet
-heikon kuvauksen, oli solahtanut sängystä, jossa se oli levännyt
-kaikkein suloisimpain unten helmassa, seisomaan kärpännahkaiselle
-matolle. Ja siinä kohtasi hänen jalkojaan, jotka olivat sadun
-Tuhkimo-kaunottaren jalkain veroiset, kaksi kättä ja ojensivat
-niihin kahta tohvelia, jotka olivat niin kalliit, että joku Jeannen
-synnyinseudun halonhakkaaja olisi tullut upporikkaaksi, jos olisi
-ainoastaan toisen niistä löytänyt.
-
-Sillaikaa kuin tämä viettelevän soma kuvapatsas nousi pystyyn ja
-tuli yhä elävämmäksi, heitettiin hänen olkapäilleen hieno Mechelnin
-pitseistä tehty vaippa. Sitten vedettiin hänen jalkoihinsa, jotka
-hetkeksi pistäytyivät ulos tohveleista, ruusunpunaiset silkkisukat,
-jotka olivat niin hienot, että niitä tuskin voi eroittaa niiden
-verhoamain jalkain hipiästä.
-
--- Eikö ole tullut uutisia Chonista? -- kysyi hän kaikkein ensiksi
-kamarineitsyeltään.
-
--- Ei, madame, -- vastattiin hänelle.
-
--- Eikä varakreivi Jeanista?
-
--- Ei hänestäkään.
-
--- Onkohan Bischille tullut?
-
--- Tänä aamuna lähetettiin tietämään asiaa kreivittären sisarelta.
-
--- Eikä ollut kirjeitä?
-
--- Ei mitään, madame.
-
--- Ah, miten väsyttävää on odottaa näin, -- sanoi kreivitär viehkeän
-nyrpeänä. -- Eikö milloinkaan keksitä keinoa, että sadankin
-peninkulman päästä voi vaihtaa tuossa tuokiossa kirjeitä? Säälinpä
-tosiaan niitä, jotka tänä aamuna joutuvat kynsiini! Onko etuhuone
-yhtään täyttynyt?
-
--- Kreivitär kysyykin vielä!
-
--- Niin, mutta tiedäkin se, Dorée, että dauphine lähestyy, eikä olisi
-mikään kumma, jos minä tulisin sellaisen auringon tähden hyljätyksi.
-Minä olen pieni ja mitätön tähti-parka. Keitä siellä nyt on? Annappas
-kuulua.
-
--- Hra d'Aiguillon, Soubisen ruhtinas, hra de Sartines, presidentti
-Maupeou.
-
--- Entä herttua de Richelieu?
-
--- Hän ei ole vielä saapunut.
-
--- Ei tänään enempää kuin eilenkään! Mitäs sinulle sanoin, Dorée? Hän
-pelkää sitoutuvansa tulemalla luokseni. Toimita minun pikalähettini
-Hannover-hotelliin[44] tiedustelemaan, onko herttua sairas.
-
--- Kyllä, kreivitär. Ottaako kreivitär heidät kaikki yhtaikaa
-vastaan, vai annatteko jollekulle yksityis-vastaanoton?
-
--- Yksityisen. Minun täytyy saada puhua hra de Sartines'n kanssa:
-päästäkää hänet erikseen sisään.
-
-Kreivittären kamarineitsyt ilmoitti tämän käskyn pitkälle lakeijalle,
-joka vartioi käytävässä odotushuoneitten ja kreivittären sänkykamarin
-välillä. Ja tuskin oli se tehty, kun sisään astui mustapukuinen mies,
-poliisipäällikkö Sartines, koetellen lievitellä harmaiden silmiensä
-ankaruutta ja ohuitten huultensa kovia piirteitä mitä lupaavimmalla
-ja viehättävimmällä hymyllä.
-
--- Hyvää huomenta, vihamieheni, -- sanoi kreivitär kääntymättä hänen
-puoleensa, mutta nähden hänet käsipeilistään.
-
--- Minä vihamiehenne, madame?
-
--- Tietysti. Minä ja'an ihmiset kahteen eri luokkaan: ystäviin ja
-vihamiehiin. Minä en myönnä löytyvän välinpitämättömiä, tai minä
-pistän ne vihamiesteni luokkaan.
-
--- Siinä teette oikein, madame. Mutta sanokaapas, millä minä,
-joka olen ollut niin tunnetun uskollinen teille, ansaitsen joutua
-jompaankumpaan näistä viime luokista?
-
--- Sillä, että te annatte painattaa, levittää, myydä ja esittää
-kuninkaalle kokonaisen tulvan pieniä runoja, häväistyskirjeitä ja
-pilkkalehtiä minua vastaan. Se on ilkeästi tehty! Se on vihattavaa!
-Se on typerää!
-
--- Mutta, madame, minä en ole suinkaan vastuussa...
-
--- Kyllä, monsieur, te olette, sillä te tiedätte, kuka kunnoton ne
-kaikki kirjoittaa.
-
--- Madame, jos niitä ei olisi muuta kuin yksi kirjoittaja, niin ei
-meidän tarvitsisi antaa hänen nääntyä Bastiljin komeroihin, sillä hän
-kuolisi pian työn paljoudesta.
-
--- Kuulkaas, tuo mitä sanotte ei ole kaikkein kohteliainta!
-
--- Jos olisin vihamiehenne, madame, en puhuisi niin.
-
--- No, siinä tapauksessa olette oikeassa. Älkäämme puhuko siitä
-enää. Nyt me olemme mainioissa väleissä, olkoon se päätetty, ja se
-ilahuttaa minua. Mutta eräästä asiasta olen vielä levoton.
-
--- Mistä, madame?
-
--- Että te olette mainioissa väleissä myöskin Choiseulien kanssa.
-
--- Madame, hra de Choiseul on pääministeri; hän käskee ja ja minun
-täytyy panna käskyt toimeen.
-
--- Jos siis hra de Choiseul käskee teitä, että minua on vainottava,
-ärsytettävä ja kiusattava kuoliaaksi, niin te annatte kiusanhenkieni
-minua vaivata, ärsyttää ja minut tappaa? Koreat kiitokset!
-
--- Puhutaanpas nyt tästä asiasta, -- vastasi de Sartines ja tohti
-istuutua kuninkaan lemmikin siitä suuttumatta, sillä sellaisen
-epäkohteliaisuuden salli mielelläänkin miehelle, jolla oli tarkimmat
-tiedot kaikista tapahtumista koko Ranskassa. -- Mitä teinkään
-hyväksenne kolme päivää sitten? -- kysyi poliisipäällikkö.
-
--- Ilmoititte minulle, että Chanteloupista lähetettiin pikaviesti
-jouduttamaan dauphinen matkaa.
-
--- Ja oliko se vihamiehen työ?
-
--- Ei. Mutta miten olette käyttäytynyt tuossa esittely-asiassa, joka,
-niinkuin tiedätte, on minun itserakkaudelleni niin merkitsevä?
-
--- Parhaiten, miten suinkin olen voinut.
-
--- Hra de Sartines, te ette ole aivan suora.
-
--- Oi, kreivitär, te loukkaatte minua! -- Kuka etsi teille
-esimerkiksi erään kapakan perukasta lyhemmässä kuin kahdessa tunnissa
-varakreivi Jeanin, kun teidän tarvitsi lähettää hänet jonnekin,
-minne, en tiedä, tai paremminkin, tiedän?
-
--- Oh, olisi ollut ehkä parempi -- vastasi rouva Dubarry nauraen, --
-jos olisitte päästänyt minut tuosta langostani, joka sanoo olevansa
-Ranskan kuningasperheen sukua.
-
--- Mutta, madame, apua se joka tapauksessa on puoleltani ollut.
-
--- Kyllä, mutta siitä on jo kolme päivää, te teitte sen
-toissapäivänä; mutta eilen, teittekö eilen mitään puolestani?
-
--- Eilenkö, madame?
-
--- Oh, turhaan saatte miettiä. -- Sillä eilen oli päivä, jolloin piti
-olla kohtelias muille.
-
--- Minä en ymmärrä laisinkaan teitä, madame.
-
--- Mutta minä ymmärrän, nähdäänpäs. Vastatkaa nyt, monsieur, mitä te
-teitte eilen.
-
--- Aamullako vai illalla?
-
--- Aamulla ensinnäkin.
-
--- Aamulla minä työskentelin niinkuin tavallisesti, madame.
-
--- Miten kauan työskentelitte?
-
--- Kello kymmeneen.
-
--- Ja sitten?
-
--- Sitten lähetin kutsumaan luokseni päivälliselle erään Lyonista
-tulleen ystäväni, joka oli siellä lyönyt vetoa, että hän pääsisi
-Pariisiin minun tietämättäni. Muuan lakeijani odotti häntä jo
-tulliportilla.
-
--- Entä päivällisen jälkeen?
-
--- Lähetin hänen Majesteettinsa Itävallan keisarin poliisipäällikölle
-erään kuuluisan varkaan osoitteen, jonka olinpaikastahan ei ollut
-saanut selvää.
-
--- Ja varas oli?
-
--- Wienissä.
-
--- Te hoidatte siis paitsi Pariisin myöskin ulkomaisten hovien
-poliisilaitoksia?
-
--- Kyllä joutoajan sattuessa, madame.
-
--- Hyvä, sen painan muistiini. Ja kun olitte lähettänyt tuon
-kuriirin, mitä teitte sitten?
-
--- Olin Oopperassa.
-
--- Katsomassa pikku Guimardia?[45] Soubise-parka!
-
--- En suinkaan, vaan vangituttamassa erään kuuluisan taskuvarkaan,
-jonka olin antanut olla rauhassa niin kauan kuin hän oli tyytynyt
-pelkästään verojen yleisvuokraajiin, mutta joka oli nyt uskaltanut
-kääntyä parin kolmen ylhäisen herran puoleen.
-
--- Tai oli ollut kyllin tyhmä sen tehdäkseen, olisi teidän mielestäni
-pitänyt sanoa, monsieur. Entä Oopperan jälkeen?
-
--- Oopperan jälkeen?
-
--- Niin. Taidanpa olla nenäkäs tätä kysyessäni, vai mitä?
-
--- Ette suinkaan. Oopperan jälkeen... Malttakaapas, kun muistelen.
-
--- Ahaa, siinä tuntuu muistinne pettävän!
-
--- Eihän. Oopperan jälkeen... Kas, nyt sen muistan.
-
--- Hyvä.
-
--- Minä laskeusin alas rattailta ja kapusin sitten taas ylös
-erään naishenkilön luo, jolla on peliluola, ja vein hänet itse
-For-l'Évêqueen.[46]
-
--- Hänen vaunuillaan?
-
--- Ei, vaan ajurin rattailla, joilla olin tullutkin.
-
--- Entä sitten?
-
--- Kuinka, sitten? Se loppui siihen.
-
--- Ei, se ei loppunut siihen.
-
--- Menin ja istuin jälleen rattaille.
-
--- Ja kenen tapasitte niissä? Sartines punastui.
-
--- Ah, -- huudahti kreivitär lyöden pieniä käsiään vastatusten, --
-minulla on kunnia saada poliisipäällikkö punastumaan.
-
--- Madame... -- änkytti de Sartines.
-
--- Hyvä, minä siis sanon teille, kuka rattailla oli, -- jatkoi
-kuninkaan lemmikki. -- Hän oli herttuatar de Grammont.
-
--- Herttuatar de Grammont! -- huudahti poliisipäällikkö.
-
--- Niin, herttuatar de Grammont, joka pyysi teitä hankkimaan
-itselleen pääsyn kuninkaan huoneisiin.
-
--- Kautta kunniani, madame, -- huudahti de Sartines pyörähdellen
-nojatuolissaan, -- jätän salkkuni teidän käsiinne, sillä minä en ole
-enää poliisipäällikkö, se olette te.
-
--- Minulla on tosiaan, hra de Sartines, omat poliisini, kuten
-näette; varokaa siis itseänne... Niin, niin, herttuatar de Grammont
-keskellä yötä poliisipäällikön kanssa ajurinrattailla, jotka kulkivat
-käydenjalkaa. Tiedättekö, mitä minä heti annoin tehdä?
-
--- En, mutta minä alan peljätä kauheasti. Onneksi silloin oli jo
-hyvin myöhä.
-
--- Ah, se ei haittaa. Yö on koston aika.
-
--- Ja mitä te annoitte tehdä? Sanokaa.
-
--- Samoin kuin minulla on omat poliisini, on minulla omat
-kirjailijanikin, hirveitä tuhruksia, likaisia kuin vanhat ryysyt ja
-nälkäisiä kuin sudet.
-
--- Te vaalitte heitä siis huonosti.
-
--- Minä en vaali heitä ollenkaan. Jos he lihoisivat, tulisivat ne
-yhtä tuhmiksi kuin hra de Soubise. Rasva haihduttaa sapen, sehän on
-tunnettu asia.
-
--- Jatkakaa, minua alkaa aivan pöyristää.
-
--- Minä muistin kaikki häijyydet, joita te annatte Choiseulien minulle
-tehdä. Se pistätti minua, ja minä siis laadin Apollonpojilleni
-seuraavan ohjelman: 1. hra de Sartines puettuna viskaaliksi, käymässä
-erään talon neljännessä kerroksessa Arbre-Sec kadun varrella, erään
-nuoren immen luona, jolle hän ei häpeä antamasta joka kuukauden
-viimeinen päivä kurjat kolmisensataa livreä.
-
--- Madame, te koetatte halventaa ainoastaan hyväätyötä.
-
--- Muita töitä ei yleensä voidakaan halventaa. 2. hra de
-Sartines kunnianarvoisan lähetyspapin salapuvussa hankkii pääsyn
-Karmeliitti-luostariin Saint-Antoine-kadun varrella.
-
--- Madame, minä toin vaan noille hyville nunnille uutisia Idästä.
-
--- Läheisestä vai kaukaisesta? 3. hra de Sartines poliisipäällikön
-virkapuvussa ajellen keskellä yötä pitkin katuja kahden kesken
-herttuatar de Grammontin kanssa.
-
--- Ah, madame, -- sanoi Sartines peljästyneenä, -- aiotteko siinä
-määrin riistää arvon minun hallinnolliselta työltäni?
-
--- Mitä, annattehan tekin riistää arvon minun samallaiselta työltäni,
--- vastasi kreivitär nauraen. -- Mutta odottakaahan lisää.
-
--- Odotan.
-
--- Minun veitikkani ryhtyivät heti toimeen, ja he ovat käsitelleet
-ainetta niinkuin koulupojat sekä kertomuksen muodossa että
-runomitalla, jopa laajoina kuvauksinakin. Ja minä sain tänä aamuna jo
-yhden komparunon, yhden viisun ja yhden vaudevillen.
-
--- Hyvä Jumala!
-
--- Kaikki kolme murhaavia. Minä lahjoitan ne tänään kuninkaalle
-samoin kuin te huvitatte häntä tuolla uudella _isämeidällä_, jota
-annatte levittää häntä vastaan, tiedättehän?
-
-    'Isä meidän, joka olet Versaillesissa, häväisty olkoon sinun
-    nimesi niinkuin sen olla tulee; alasmenköön sinun valtakuntasi;
-    älköön tapahtuko sinun tahtosi ei maan päällä enempää kuin
-    taivaassakaan; anna meille takaisin meidän jokapäiväinen
-    leipämme, jonka hempukkasi ovat meiltä syöneet; anna anteeksi
-    parlamentillesi, joka ajaa sinun etujasi, niinkuin mekin annamme
-    anteeksi sinun ministereillesi, jotka ovat ne kavaltaneet. Älä
-    johdata itseäsi rouva Dubarryn kiusaukseen, mutta päästä meitä
-    pahasta kansleristasi. Aamen.'
-
--- Mistä te olette tuonkin saanut käsiinne? -- kysyi de Sartines,
-joka oli pannut kätensä huoaten ristiin.
-
--- Ah, Jumala paratkoon, minun ei tarvitse mitään käsiini etsiä, --
-vastasi kreivitär, -- minulle lähetetään kohteliaasti joka päivä
-kaikki parhain, mitä tähän alaan kuuluu. Minä olen muuten kiitollinen
-teillekin näistä jokapäiväisistä lähetyksistä.
-
--- Mutta, madame...
-
--- Ja vastalahjaksi saatte te huomenna tuon komparunon, viisun ja
-vaudevillen.
-
--- Ja miksikä en jo heti?
-
--- Siksi, että menee vielä aikaa niitä levittäessä. Eikö muuten ole
-tapana, että poliisi saa vasta kaikkein viimeiseksi tiedon kaikesta,
-mitä tapahtuu? Oi, ne ilahuttavat teitä mitä suurimmassa määrin,
-uskokaa minua. Minä nauroin niille tänä aamuna lähes tunnin, ja mitä
-kuninkaaseen tulee, hän nauroi niille vatsansa kipeäksi. Sen vaivan
-vuoksi hän nyt viipyykin.
-
--- Minut perii hukka! -- huudahti de Sartines lyöden kaksin käsin
-peruukkiansa.
-
--- Ei, teitä ei peri hukka, vaan teistä tehdään pilkkalauluja, ei
-muuta. Perikö minut hukka _la Belle Bourbonnaisen_[47] vuoksi,
-minutkaan? Ei, minä olen vaan raivostunut, siinä kaikki, ja siksi
-minä tahdon puolestani raivostuttaa muita. Ah, nämä suloiset runot!
-Minä tulin niistä niin tyytyväiseksi, että käskin antaa kirjallisille
-skorpiooneilleni viiniä, ja he ovat kai paraikaa humalassa.
-
--- Voi, kreivitär, kreivitär!
-
--- Luetaan ensin tuo komparuno.
-
--- Armoa!
-
-    -- Oi Ranska, mik' on kohtalos!
-    Tuon naaran saalis olla!...
-
-Ei, minähän erehdyin, tämähän oli se, jota te annoitte levittää minua
-vastaan. Niitä on niin paljon, että pää menee sekaisin. Malttakaapas,
-tämähän se on:
-
-    Hei, kuomat, näittekö, kun tuotiin
-    uus kyltti hajuaines-puotiin?
-    Sen muuan Luukkaan maalareista
-    on tehnyt, kyljet puteleista
-    ja purkeista hän miesten kuvin
-    on koristellut: niissä huvin
-    tuo meille naamat tuttuin herrain
-    Boynes'n ja Maupeoun ja Terrayn
-    ja Sartines'n myös samaan hintaan.
-    Ja sitten kyltin alapintaan
-    hän piirsi, siellä ostaa että
-    saa _neljän kelmin kauneusvettä_.
-
--- Ah teitä julmuria, tehän teette minusta oikeinpa tiikerin.
-
--- Sitten se viisu. Rouva de Grammont nyt puhuu:
-
-    Poliisi, myöntäkää se vaan,
-    on pehmyt pinta mulla!
-    Se tiedoks Ranskan kuninkaan
-    nyt antakaa jo tulla.
-
--- Madame, madame! -- huusi de Sartines raivoissaan.
-
--- Oi, rauhoittukaa, -- vastasi kreivitär hänelle, -- sitä ei ole
-vielä painettu muuta kuin tuhat kappaletta. Mutta nyt teidän täytyy
-kuulla myöskin se vaudeville.
-
--- Onko teillä kirjapainokin?
-
--- Sepä kysymys! Eikö hra de Choiseulilläkin ole kirjapainoa?
-
--- Varokoon painattajanne itseään!
-
--- Niin, koettakaa vaan. Hänellä on lupakirja minun nimessäni.
-
--- Tämähän on inhoittavaa! Ja kuningas nauraa näille hävyttömyyksille?
-
--- Kuinkas muuten? Hän se juuri miettii ja tekee minulle riimejä,
-milloin hämähäkkini eivät niitä keksi.
-
--- Oh, te tiedätte, että minä palvelen teitä, ja kohtelette minua
-näin?
-
--- Tiedän, että petätte minua. Herttuatar on sukua Choiseuleille ja
-hankitsee minun perikatoani.
-
--- Madame, hän sai minut yllätyksellä pauloihinsa, sen vakuutan.
-
--- Te siis tunnustatte?
-
--- Täytynee kai.
-
--- Miksi ette ilmoittanut siitä minulle?
-
--- Tulin nyt juuri sitä tekemään.
-
--- Lorua, sitä minä en usko.
-
--- Kunniasanallani!
-
--- Vaadin paljon parempaa taetta.
-
--- Hyvä, siispä rukoilen armoa, -- sanoi poliisipäällikkö ja laskeusi
-polvilleen.
-
--- Siinä teette viisaasti.
-
--- Tehkäämme sula sovinto, taivaan tähden, kreivitär.
-
--- Mitä, pelkäättekö te paria vaivaista runoa, te, mies, ministeri?
-
--- Oh, jos minun ei tarvitsisi muuta peljätä!
-
--- Mutta te ette tule ajatelleeksi, miten ikäviä hetkiä moinen viisu
-voi tuottaa minulle, joka olen vaan heikko nainen?
-
--- Kuningatar te olette.
-
--- Niin, kuningatar, jota ei ole vielä esitelty hovissa.
-
--- Minä vannon teille, kreivitär, että minä en ole koskaan tehnyt
-teille mitään pahaa.
-
--- Ette itse, mutta annatte muitten tehdä.
-
--- Niin vähän kuin mahdollista, -- väitti poliisipäällikkö.
-
--- No, minun täytynee uskoa, -- vastasi kreivitär.
-
--- Te saatte sen uskoa.
-
--- Nyt on siis tehtävä vastakkaista pahalle: nyt on tehtävä hyvää.
-
--- Auttakaa minua, niin olen varma, että onnistun.
-
--- Oletteko te minun puolellani vai ettekö?
-
--- Olen.
-
--- Onko auliutenne niin suuri, että tuette minun esittämistäni
-hovissa?
-
--- Saatte itse määrätä sen suuruuden.
-
--- Muistakaa, että kirjapainoni on valmiina; se käy yötä ja päivää,
-ja vuorokauden kuluttua ovat tuhraajani jälleen nälkäisiä, ja kun
-heillä on nälkä, niin he purevat.
-
--- Minä olen nyt kiltti. Mitä toivotte?
-
--- Ettei vastusteta mitään, mitä yritän.
-
--- Minä puolestani sen lupaan.
-
--- Tuo vastaus ei kuulu hyvältä, -- sanoi kreivitär polkaisten
-jalkaansa lattiaan; -- se maistuu kreikkalaiselta, puunilaiselta,
-lyhyesti sanoen, vilpiltä.
-
--- Kreivitär!...
-
--- Enkä minä siihen tyydy! se on vaan veruke. Te ette muka tee
-mitään, mutta hra de Chouseul sensijaan toimii. Sitä minä en tahdo,
-kuuletteko? Kaikki tai ei mitään. Antakaa minun käsiini Chouseulit
-kädet ja jalat sidottuina, voimattomina, tuhottuina, tai minä tuhoan
-teidät, sidon teidät, saatan teidät perikatoon. Ja muistakaa se,
-runot eivät ole minun ainoa aseeni, sen ilmoitan teille jo ajoissa.
-
--- Älkää uhatko, -- virkkoi de Sartines, joka oli tullut
-miettiväiseksi; -- tällä esittelyllä on vaikeutensa, joita te ette
-saata aavistaa.
-
--- On, kun on pantu olemaan.
-
--- Niin, niin, totta kyllä!
-
--- Voitteko ne poistaa?
-
--- Se ei ole pelkästään minun vallassani; siihen vaaditaan sataisen
-henkilöitä.
-
--- Ne on hankittava.
-
--- Ja miljoona...
-
--- Se on Terrayn asia.
-
--- Kuninkaan suostumus.
-
--- Sen hankin minä.
-
--- Hän ei sitä anna.
-
--- Minä sen otan.
-
--- Ja sitäpaitsi, jos saattekin kaiken mainitun, tarvitsette vielä
-kummitädin.
-
--- Sitä hankitaan juuri.
-
--- Turha toivoa: täällä on liitto teitä vastaan.
-
--- Hovissako?
-
--- Niin, kaikki naiset ovat kieltäytyneet rupeamasta esittäjäksenne,
-päästäkseen hra de Choiseulin, rouva de Grammontin ja dauphinen,
-lyhyesti sanoen, kaikkien ankarasti siveäin suosioon.
-
--- Ensinnäkin täytyy koko siveäin puolueen muuttaa nimeään, jos
-kerran rouva de Grammont kuuluu siihen. Ja hän on jo melkoinen
-poikkeus.
-
--- Uskokaa minua, te koetatte turhaan.
-
--- Se koetus on kohta onnistunut.
-
--- Kah, sen vuoksiko te lähetitte kälynne Verduniin?
-
--- Juuri niin. Ah, te tiedätte jo sen? -- lisäsi kreivitär
-tyytymättömänä.
-
--- Onhan minullakin poliisini, -- naurahti de Sartines.
-
--- Ja urkkijanne?
-
--- Niin.
-
--- Täällä minun piirissäni?
-
--- Niin juuri.
-
--- Tallissani vai keittiössäni?
-
--- Odotushuoneissanne, salissanne, makuukamarissanne, niin, vaikkapa
-päänalaisenne alla.
-
--- Hyvä, ensimäisenä liittouden panttina ilmoittakaa minulle nuo
-urkkijat, -- pyysi kreivitär.
-
--- Oi, en tahdo saattaa teitä huonoihin väleihin ystävienne kanssa.
-
--- Siis sota välillemme!
-
--- Sota! Millä tavoin tuon lausuitte!
-
--- Lausuin niinkuin ajattelin. Poistukaa, en tahdo enää teitä nähdä.
-
--- Ah, tällä kertaa vetoan itseenne: voinko minä paljastaa...
-valtiosalaisuuden?
-
--- Sänkykamarisalaisuuden, tarkoitatte.
-
--- Niin juuri, sänkykamarissa hallitaan valtio nykyään.
-
--- Minä tahdon tietää, kuka minua urkkii.
-
--- Mitä hänelle teette?
-
--- Minä ajan hänet pois.
-
--- Tyhjentäkää sitten koko talonne, kreivitär.
-
--- Tuohan on vallan kauheaa, mitä puhutte!
-
--- Ja ennen kaikkea totta. Hyvä Jumala, eihän olisi mahdollista
-hallita ilman sellaisia keinoja: te, joka olette niin terävä
-poliitikko, tiedätte sen hyvin.
-
-Rouva Dubarry nojasi kyynäspäänsä kiilloitettuun pöytään.
-
--- Olette oikeassa, -- vastasi hän, -- ei puhuta siitä asiasta. Ja
-liittomme ehdot?
-
--- Määrätkää te ne, tehän olette voittaja.
-
--- Minä olen laupias kuin muinainen kuningatar Semiramis. Mitä
-pyydätte?
-
--- Ettette koskaan puhu kuninkaan kanssa jauhonhintoja koskevista
-valituksista, joita te, petturi, olette luvannut kannattaa.
-
--- Se on sovittu; saatte viedä mennessänne kaikki anomuskirjeet,
-joita minulle on siitä asiasta lähetetty; ne ovat tuossa lippaassa.
-
--- Ottakaa siitä vastineeksi tämä valtakunnan päärien lausunto
-edustuslaitoksesta ja ministerinpaikoista.
-
--- Työ, joka oli teidän tehtävänne esittää hänen Majesteetilleen?
-
--- Niin.
-
--- Kuten olisitte sen itse antanut laatia?
-
--- Niin.
-
--- Hyvä; mutta mitä nyt heille vastaatte?
-
--- Vastaan, että olen sen lausunnon jättänyt. Siten voitetaan aikaa,
-ja te olette kyllin etevä taktikko käyttääksenne sitä seikkaa
-hyväksenne.
-
-Samassa lensivät oven molemmat puoliskot auki ja muuan lakeija astui
-sisään ja huusi:
-
--- Kuningas!
-
-Liittoutuneet pistivät nopeasti piiloon kumpikin sopimuksensa
-ensimäisen takeen ja kääntyivät tervehtimään tulijaa, joka oli hänen
-Majesteettinsa Ludvig XV.
-
-
-
-
-24.
-
-Kuningas Ludvig XV.
-
-
-Ludvig XV astui sisään pystypäin, joustavin polvin, iloisin silmin ja
-hymy huulilla.
-
-Hänen takanaan näkyi avatusta leveästä ovesta kaksirivinen kuja
-kumartuneita päitä: ne olivat hoviherrain, jotka toivoivat nyt
-sitä hartaammin pääsyä sisälle, kun näkivät kuninkaan saapumisessa
-tilaisuuden ilmaista nöyryyttään yhtaikaa kahdelle mahtihenkilölle.
-
-Ovet sulkeutuivat. Kuningas ei ollut viitannut ketään tulemaan
-kanssaan, ja hän oli nyt yksinään kreivittären ja de Sartines'n
-seurassa.
-
-Tässä emme ota lukuun kreivittären uskotuinta kamarineitsyttä emmekä
-pientä neekeripoikaa: sillä heidän läsnäoloaan ei sielläkään ajateltu.
-
--- Hyvää huomenta, kreivittäreni, -- sanoi kuningas suudellen rouva
-Dubarryn kättä. -- Näytätte, Jumalan kiitos, niin reippaalta ja
-kukoistavalta tänään! Päivää, de Sartines! Tehdäänkö täällä työtä?
-Taivas, miten paljon papereita! Älkää näyttäkö niitä vaan minulle!
-Ah, miten kaunis suihkulähde, kreivitär!
-
-Ja rauhattoman ja oikullisen uteliaana kuten ainakin loi Ludvig XV
-katseensa valtavan suureen kiinalaiseen koristelaitokseen, joka
-oli vasta eilis-iltana tuotu kaunistamaan erästä kreivittären
-makuuhuoneen nurkkaa.
-
--- Sire, -- vastasi rouva Dubarry, -- se on kiinalainen suihkulähde,
-kuten teidän Majesteettinne näkee. Kun avaa sen takana olevan hanan,
-niin alkaa vesi suihkuta ja panee posliini-linnut visertämään ja
-lasikalat uimaan; sitten aukeavat pagoodin ovet ja siitä astelee
-esille pieni jono mandariineja.
-
--- Sangen somaa, kreivitär, -- sanoi kuningas.
-
-Samassa tuli lähelle pieni neekeripoika, joka oli puettu sellaiseen
-eriskummallisen mielikuvituksen mukaan laadittuun pukuun, jollaisilla
-Orosmanet ja Othellot siihen aikaan koristettiin. Hänellä oli päässä
-toisella korvallisella pieni turbaani pystyin sulkatöyhdöin, yllään
-kullalla kirjattu jakku, joka jätti hänen mustat käsivartensa
-paljaiksi, ja polviin ulottuvat pösöhousut, jotka olivat ommellut
-valkeasta ja kullalla seatusta silkistä. Housuja liitti liiveihin
-korea vyö ja siihen oli pistetty tikari, jonka kahva säkenöi
-jalokiviä.
-
--- _Peste!_ -- huudahti kuningas, -- miten Zamore on komea tänään!
-
-Neekeri asettui katselemaan tyytyväisenä itseään kuvastimesta.
-
--- Sire, hän aikoo anoa teidän majesteetiltanne suosionosoitusta, --
-sanoi kreivitär Dubarry.
-
--- Madame, -- vastasi Ludvig XV mitä viehättävimmin hymyillen, --
-Zamore tuntuu minusta ylen kunnianhimoiselta.
-
--- Kuinka niin, sire?
-
--- Sillä te olette jo suonut hänelle suurimman armon, mitä hän voi
-enää toivoa.
-
--- Minkä sitten?
-
--- Saman, jonka minullekin.
-
--- Minä en ymmärrä, sire.
-
--- Te olette tehnyt hänet orjaksenne.
-
-De Sartines kumarsi hymyillen ja puraisi huultaan.
-
--- Ah, te olette hurmaava, sire! -- huudahti kreivitär. Sitten
-kallistui hän kuiskaamaan kuninkaan korvaan:
-
--- _Ranska_, minä jumaloin sinua. Kuningas hymyili nyt vuorostaan.
-
--- No niin, -- kysyi hän, -- mitä hyvää toivotte Zamorelle?
-
--- Palkintoa hänen pitkäaikaisista ja lukuisista palveluksistaan.
-
--- Hän on vasta kaksitoista-vuotias.
-
--- No, hänen vastaisista pitkistä palveluksistaan sitten.
-
--- Ahaa!
-
--- _Ma foi_, niin juuri, sire. Mielestäni on nyt annettu tarpeeksi
-kauan palkintoja tehdyistä palveluksista ja olisi aika antaa
-niitä tulevista; silloin olisi varmempi, ettei saisi palkakseen
-kiittämättömyyttä.
-
--- Onpa sekin keksintö, -- virkkoi kuningas; -- mitäs te tästä
-ajattelette, hra de Sartines?
-
--- Että silloin kaikki uskolliset saisivat palkintonsa, joten minä
-kannatan keksintöä, sire.
-
--- No niin, kreivitär, mitä te pyydättekään Zamorelle?
-
--- Sire, tunnettehan huvilani Luciennesissä?
-
--- Niin, olen kuullut siitä puhuttavan, en muuten.
-
--- Vika on teissä itsessänne; olenhan pyytänyt teitä satakin kertaa
-tulemaan sinne.
-
--- Tunnettehan hovisäännön, hyvä kreivitär. Kuningas ei saa nukkua
-muissa kuin kuninkaallisissa linnoissa, paitsi silloin, kun hän on
-matkoilla.
-
--- Aivan niin, ja siinäpä aionkin pyytää teiltä armonosoitusta Me
-korotamme Luciennesin kuninkaalliseksi linnaksi ja nimitämme Zamoren
-sen kuvernööriksi.
-
--- Siitä tulee ilvenäytelmä, kreivitär.
-
--- Tiedättehän, että pidän ilveilyistä.
-
--- Muut kuvernöörit alkavat valittaa.
-
--- Antaa heidän vaan valittaa!
-
--- Mutta tällä kertaa he valittaisivat syystä.
-
--- Sopii hyvin: he ovat valittaneet niin monta kertaa syyttä. Zamore,
-laskeudu polvillesi ja kiitä hänen Majesteettiaan.
-
--- Ja mistä? -- kysyi Ludvig XV. Neekeripoika laskeusi polvilleen.
-
--- Palkinnosta, jonka hän antaa sinulle siitä, että sinä olet niin
-usein kantanut minun laahustintani ja saanut siten hovin vanhat ja
-ulkokullatut vihan vimmaan.
-
--- Totta puhuakseni, -- virkkoi Ludvig XV, -- tuo poika on hirveän
-ruma!
-
-Ja kuningas purskahti nauruun.
-
--- Nouse ylös, Zamore, -- sanoi kreivitär; -- sinä olet nyt
-kuvernööri.
-
--- Mutta älkäähän, kreivitär...
-
--- Minä otan huolekseni kirjelmäin lähettämisen, virka-valtakirjat ja
-varustukset. Se on minun asiani. Teidän tehtäväksenne, sire, jää nyt
-tulla itseänne alentamatta Luciennesiin. Tästä päivästä lahtien on
-teillä, oi kuninkaani, yksi kuninkaallinen linna lisää.
-
--- Tiedättekö keinoa kieltää häneltä mitään, Sartines?
-
--- Se ehkä löytyy, mutta ei ole löytynyt.
-
--- Ja jos se löytyy, sire, voin vannoa, että hra de Sartines tekee
-sen kauniin löydön.
-
--- Kuinka niin, madame? -- kysyi poliisipäällikkö hätkähtäen.
-
--- Ajatelkaapas, sire, että minä olen pyytänyt häneltä kolme
-kuukautta turhaan erästä asiaa.
-
--- Ja mitä sitten häneltä olette pyytänyt? -- kysyi kuningas.
-
--- Oh, hän sen kyllä tietää.
-
--- Minäkö, kreivitär? Minä vakuutan...
-
--- Kuuluuko se hänen virka-alaansa? -- kysyi jälleen kuningas.
-
--- Kyllä, hänen tai hänen seuraajansa, -- vastasi kreivitär.
-
--- Madame, -- huudahti de Sartines, -- te saatte minut tosiaan
-huolestuneeksi!
-
--- Mitä te olette häneltä pyytänyt? -- kysyi kuningas.
-
--- Hankkimaan käsiini erään noidan. De Sartines huokasi
-helpoituksesta.
-
--- Polttaaksenneko hänet roviolla? -- kysyi kuningas. -- Oi, nyt on
-niin kuuma; tehkää se talvella.
-
--- Ei, sire, vaan minä tahtoisin antaa hänelle kultaisen taikasauvan.
-
--- Hän siis ennusti teille onnettomuutta, jota ei sitten tapahtunut?
-
--- Päinvastoin, sire, hän ennusti onnea, joka tapahtuikin.
-
--- Joka suhteessako?
-
--- Niin, melkein.
-
--- Kertokaa minulle asia, kreivitär, -- sanoi Ludvig XV ja venähti
-mukavasti nojatuoliin; hänen äänensä ilmaisi, ettei hän oikein vielä
-tiennyt, saisiko hän kuulla jotain hauskaa vai ikävyyksiä, mutta että
-hän halusi kuitenkin uskaltautua leikkiin.
-
--- Sen teen mielelläni, sire, mutta silloin täytyy teidän suorittaa
-osaltanne puolet lupaamastani palkinnosta.
-
--- Kokonaan, jos tarvitaan.
-
--- Kas siinä kuninkaallinen sana!
-
--- Minä kuuntelen.
-
--- No hyvä. Oli kerran...
-
--- Tämähän alkaa kuin satu.
-
--- Se onkin satu, sire.
-
--- Ahaa, sen parempi, minä pidän paljon lumouksista.
-
--- Sillä te lumoatte, sire. Oli kerran köyhä tyttö, jolla ei siihen
-aikaan ollut helmuspoikia, ei vaunuja, ei neekereitä, ei papukaijaa
-eikä apinaa.
-
--- Eikä kuningasta, -- virkkoi Ludvig XV.
-
--- Oh, sire!
-
--- Ja mitä tuo tyttö teki? -- kysyi kuningas.
-
--- Hän tepsutteli.
-
--- Kuinka? Tepsutteli?
-
--- Niin, pitkin Pariisin katuja, jalkaisin kuin muutkin kuolevaiset.
-Siiriä vain ero, että hän tepsutti kovempaa vauhtia kuin muut, sillä
-väitettiin, että hän oli sievä, ja hän pelkäsi, että se sievyys veisi
-hänet ikäviin seikkailuihin.
-
--- Tuo tyttönen oli siis oikea Lucretia? -- kysäisi kuningas.
-
--- Teidän Majesteettinne tietää, että vuodesta... en tiedä oikein,
-milloin Rooman perustamisen jälkeen... ei ole enää ollut sellaisia?
-
--- Ah, kreivitär, olette tainnut ruveta oikein oppineeksi?
-
--- En, sillä jos olisin oppinut, olisin sanonut vuosiluvun, tosin
-väärin, mutta joka tapauksessa olisin sen sanonut.
-
--- Totta kyllä, -- myönsi kuningas; -- jatkakaa.
-
--- Hän tepsutti yhtä mittaa, ja kerran, kun hän sillä tavalla riensi
-Tuileries-palatsin puistossa, huomasi hän yhtäkkiä, että häntä
-seurattiin.
-
--- Ai hitto, -- sanoi kuningas, -- silloin hän pysähtyi.
-
--- Voi, miten teillä on huono ajatus naisista, sire. Huomaa
-kyllä, että te ette ole tuntenut muita kuin markiisittaria ja
-herttuattaria...
-
--- Ja prinsessoja, eikö niin?
-
--- Olen liian kohtelias väittääkseni teidän Majesteettianne vastaan.
-Mutta mikä häntä enimmin kauhisti, oli se, että taivaasta tuli sumu,
-joka muuttui vaan yhä paksummaksi ja paksummaksi.
-
--- Sartines, tiedättekö, mistä sumu tulee? Poliisipäällikkö säpsähti
-aivan yllätettynä.
-
--- En tosiaankaan, sire.
-
--- No, en minäkään, -- sanoi Ludvig XV. -- Jatkakaa, hyvä kreivitär.
-
--- Tyttö juoksi siis, minkä kerkisi; pääsi säleportista sisään, hän
-tuli torille, jolla on kunnia kantaa teidän Majesteettinne nimeä, kun
-yhtäkkiä tuo tuntematon seuraaja, josta hän jo luuli pelastuneensa,
-seisoi aivan hänen edessään. Hän kirkaisi.
-
--- Se tuntematon oli siis kovin ruma? -- sutkautti kuningas.
-
--- Päinvastoin, sire, hän oli kaunis, nuori mies, noin viiden- tai
-kahdeksankolmatta vuoden iässä, tummat kasvot, suuret silmät ja
-sointuva ääni.
-
--- Ja sankarittarenne pelkäsi? _Peste_, olipas hän vasta arka!
-
--- Ei enää sitten niin pahoin, kun hän hänet näki, sire. Kuitenkaan
-ei hänen asemansa ollut vielä aivan rauhoittava, sillä sumun vuoksi
-hän ei olisi saanut apua, jos tuntematon olisi aikonut hänelle jotain
-pahaa. Niinpä nuori tyttö pisti kätensä ristiin ja sanoi:
-
-"Oi, kiltti monsieur, älkää tehkö minulle mitään pahaa!"
-
-Tuntematon pudisti kauniisti hymyillen päätään.
-
-"Jumala on todistajani, että se ei ollut aikomukseni."
-
-"Mitä te sitten tahdotte?"
-
-"Saada teiltä erään lupauksen."
-
-"Mitä minä sitten voin teille luvata?"
-
-"Ensimäisen suosionosoituksen, jota teiltä pyydän sitten kun..."
-
-"Sitten, kun?" -- kysyi tyttö.
-
-"Kun olette kuningatar", vastasi tuntematon.
-
--- Ja mitäs tyttö siihen tiesi? -- kysyi kuningas.
-
--- Sire, hänhän ei luullut joutuvansa lupaustaan täyttämään. Hän voi
-sellaista helposti luvata.
-
--- Entä ennustaja?
-
--- Katosi.
-
--- Ja hra de Sartines kieltäytyy etsimästä tuota noitaa käsiinsä?
-Siinä hän tekee pahoin.
-
--- Sire, en kieltäydy, mutta en voi häntä löytää.
-
--- Ette voi? -- toisti kreivitär; -- kuulkaas, poliisipäällikkö,
-tuota sanaa ei pitäisi olla poliisin sanakirjassa.
-
--- Madame, olemme kyllä jo hänen jäljillään.
-
--- Ah, tuo ainainen sama vastaus.
-
--- Ei suinkaan, se on totta. Mutta myöntänette, että tuntomerkit,
-jotka olette ilmoittanut, ovat sangen epämääräiset.
-
--- Mitä sanotte? Nuori, kaunis, tumma hipiä, musta tukka, loistavat
-silmät ja sointuva ääni.
-
--- _Peste_, miten tarkoin häntä kuvailette! Sartines, minä kiellän
-teitä tuota vintiötä etsimästä!
-
--- Siinä olette väärässä, sire, sillä minä en aio muuta kuin pyytää
-häneltä pientä tietoa.
-
--- Asia siis koskee teitä itseänne?
-
--- Minua toki.
-
--- No mitä te tahdotte häneltä vielä tietää? Onhan hänen
-ennustuksensa jo toteutunut.
-
--- Niinkö, teidän mielestänne?
-
--- Aivan varmaan: te olette kuningatar! Niinpä hänellä ei ole teille
-enää mitään sanomista.
-
--- On kyllä. Hänen on ennustettava minulle, milloin tämä kuningatar
-esitetään hovissa; ei riitä, että kuningatar hallitsee yöllä, sire,
-täytyy hiukkasen hallita päivälläkin.
-
--- Se asia ei riipu taikurista, -- virkkoi Ludvig XV työntäen
-huuliaan pitkälle, kun huomasi pakinan saavan epämiellyttävän
-käänteen.
-
--- Kenestä se sitten riippuu?
-
--- Teistä itsestänne.
-
--- Minusta?
-
--- Niin juuri. Hankkikaa kummitäti, joka teidät esittelee.
-
--- Teidän hovinaistenneko joukosta, jotka ovat niin olevinaan? Teidän
-Majesteettinne tietää hyvin, että se on mahdotonta; he ovat kaikki
-myyneet itsensä Choiseulien ja Praslinien suvuille.
-
--- No, no, luullakseni olemme sopineet olla puhumatta niistä
-kummastakaan.
-
--- Sitä minä en ole luvannut, sire.
-
--- No niin, pyydän siis teiltä nyt jotain.
-
--- Mitä?
-
--- Että annatte heidän olla niinkuin ovat ja pysytte itse siinä
-asemassa, jossa olette. Uskokaa minua, se on kaikkein parhain paikka.
-
--- Voi ulko-asioita. Voi laivastoa! Miten niitä hoidetaan!
-
--- Kreivitär, älkäämme taivaan tähden yhdessä ollessamme puhuko
-politiikkaa.
-
--- Olkoon sitten; mutta yksinäni ette voi estää minua siitä.
-
--- Oh, puhukaa yksinänne, mitä mielenne tekee. Kreivitär ojensi
-kätensä kukkuraista hedelmäkoria kohti, otti siitä kaksi appelsinia
-ja nakkeli niillä palloa käsissään.
-
--- Alas Praslin, ylös Choiseul, -- hoki hän, -- ylös Praslin, alas
-Choiseul.
-
--- No, mitäs nyt teette? -- kysyi kuningas.
-
--- Teidän Majesteettinne antamalla luvalla nakkelen alas
-ministeriöitä.
-
-Samassa tuli Dorée sisään ja kuiskasi jotain emäntänsä korvaan.
-
--- Tietysti! -- huudahti kreivitär heti.
-
--- Mitä niin? -- kysyi kuningas.
-
--- Chon on palannut matkalta, sire, ja pyytää saada tulla teidän
-Majesteettianne alamaisesti tervehtimään.
-
--- Antaa tulla, antaa Chonin tulla! Minä olen tosiaan tuntenut neljä,
-viisi päivää ikäänkuin jotain puuttuvani, tietämättä mitä.
-
--- Kiitokseni, sire, -- virkkoi Chon ja astui sisään.
-
-Sitten hän lähestyi kreivitärtä ja kuiskasi hänen korvaansa:
-
--- Se on tehty.
-
-Kreivitär ei voinut olla huudahtamatta hiljaa ilosta.
-
--- No niin, mitä tuo nyt on? -- kysyi Ludvig XV.
-
--- Ei mitään, sire; olen vaan niin onnellinen hänet jälleen
-nähdessäni, ei muuta.
-
--- Niin minäkin. Päivää, pikku Chon, päivää.
-
--- Suvaitseeko teidän Majesteettinne minun puhua pari sanaa kälyni
-kanssa.
-
--- Puhu, puhu, lapsukainen. Sillä välin tiedustelen minä
-Sartines'lta, mistä sinä tulet.
-
--- Sire, -- alkoi de Sartines, tahtoen välttää tuon kysymyksen, --
-salliiko teidän Majesteettinne minulle tuokion aikaa.
-
--- Mitä varten?
-
--- Puhuaksemme sangen tärkeästä asiasta.
-
--- Oh, aikani on hyvin niukalla, hra Sartines, -- vastasi Ludvig XV
-jo ennakolta haukotellen.
-
--- Ainoastaan pari sanaa, sire.
-
--- Mistä asiasta?
-
--- Noista ihmeidentekijöistä, kaukonäkijöistä, illuminaateista.
-
--- Oh, huijareita. Antakaa heille lupakirja esiintyä
-silmänkääntäjinä, niin ei heitä enää tarvitse peljätä.
-
--- Sire, tohdinko väittää vastaan ja sanoa, että asia on paljoa
-vakavampi kuin teidän Majesteettinne luulee. Joka hetki perustetaan
-uusia vapaamuurari-seuroja. Niin, se ei ole enää mikään seura, se
-on kokonainen lahko, johon kaikki yksinvallan viholliset liittyvät:
-ideoloogit, encyklopedistit, filosoofit. He aikovat suurilla
-juhlallisuuksilla ottaa jäseneksi myöskin hra de Voltairen.
-
--- Mutta se mieshän on sairas ja kuolee.
-
--- Hänkö? Oh, ei suinkaan, sire, -- niin tyhmä hän ei ole.
-
--- Hän on käynyt ripillä.
-
--- Se on teeskentelyä.
-
--- Kapusiinimunkin kaavussa.
-
--- Se on herjausta, sire. Kaikki he touhuavat, kirjoittavat,
-pitävät puheita, keräävät rahaa, lähettävät kirjeitä toisilleen,
-punovat salajuonia, uhkaavat. Jotkut noista veljistä ovat sattuneet
-ilmaisemaan, että he odottavat paraikaa päällikköäkin.
-
--- Hyvä, Sartines, kun se päällikkö tulee, niin pistäkää hänet
-Bastiljiin, ja se asia päättyy siihen.
-
--- Sire, heillä on monet keinonsa, niillä miehillä.
-
--- Ja onko teillä niitä vähemmän, monsieur, teillä, joka olette koko
-Ranskan poliisipäällikkö?
-
--- Sire, teidät saatiin myöntymään jesuiittain karkoittamiseen
-maasta; olisi mieluummin pitänyt karkoittaa filosoofit.
-
--- Jaha, taasko te noista kynäilijöistä.
-
--- Sire, ne ovat vaarallisia kyniä, sillä ne teroitetaan Damiensin
-veitsellä. Ludvig XV kalpeni.
-
--- Nuo filosoofit, joita te halveksitte, sire... -- jatkoi de
-Sartines.
-
--- Niin, he?
-
--- He, sanon minä, he kukistavat kerran monarkian.
-
--- Ja kuinka kauan menee heiltä siihen aikaa, monsieur?
-
-Poliisipäällikkö katsoi kuninkaaseen kummastunein silmin.
-
--- Kauanko, sire? Minäkö sen tietäisin? Viisitoista, kaksikymmentä,
-ehkäpä kolmekymmentä vuotta...
-
--- No niin, rakas ystäväni, -- vastasi Ludvig XV, -- viidentoista
-vuoden perästä ei minua enää ole olemassa; menkää puhumaan tästä
-asiasta minun seuraajalleni.
-
-Ja kuningas kääntyi jälleen rouva Dubarryn puoleen. Kreivitär näytti
-jo odottavan tätä hetkeä. -- Oi, Jumalani, -- sanoi hän raskaasti
-huokaisten, -- mitä kerroitkaan, Chon?
-
--- Niin, mitäpä hän kertoi? -- kysyi kuningas; -- te näytätte
-kumpikin aivan surullisilta.
-
--- Ah, sire, -- vastasi kreivitär, -- meillä on siihen hyvä syymme.
-
--- No, sanokaahan, mitä on tapahtunut?
-
--- Lanko-raukka!
-
--- Jean-parka!
-
--- Luuletko sinä, että se täytyy leikata pois?
-
--- On vielä toivoa, ettei tarvitse.
-
--- Leikata mikä? -- kysyi Ludvig XV.
-
--- Toinen käsi, sire.
-
--- Leikata varakreiviltä toinen käsi? Minkä tähden?
-
--- Siksi, että hän on pahoin haavoittunut.
-
--- Pahoin haavoittunut käteen?
-
--- Oi, hyvä Jumala, niin, Sire.
-
--- Tappelussa jossakin kapakassa tai peliloukossa!...
-
--- Ei, sire, keskellä maantietä.
-
--- Mutta miten se on tapahtunut?
-
--- Siten, että koetettiin murhata hänet, ei enempää eikä vähempää!
-
--- Oh, kreivi-rukka! -- huudahti Ludvig XV. Kuningas ei liioin
-säälinyt ihmisiä, mutta osasi erinomaisesti teeskennellä heitä
-säälivänsä. -- Aiottiin hänet murhata? Mutta tämä tuntuu tosiaan
-vakavalta asialta, vai mitä, Sartines?
-
-Poliisipäällikkö oli päältä nähden paljoa rauhallisempi kuin
-kuningas, mutta todellisuudessa, oli juuri hän hyvin levoton. Ja hän
-lähestyi nyt kälyksiä ja kysyi ylen tuskastuneena:
-
--- Onko tosiaan tapahtunut sellainen onnettomuus, mesdamès?
-
--- Valitettavasti kyllä, monsieur, se on aivan totta, -- vastasi Chon
-kyyneleitä vuodattaen.
-
--- Aiottu murhata!... Ja millä tavoin?
-
--- Kavalasti karaten hänen kimppuunsa.
-
--- Kavalasti karaten!... Mutta kuulkaa, Sartines, tämä tuntuu olevan
-asia, joka kuuluu teidän alaanne.
-
--- Kertokaa tapahtuma minulle, -- sanoi de Sartines. -- Mutta
-pyydän, ettei teidän mielipahanne liioittelisi asiaa. Kuta
-oikeudenmukaisempia olemme, myöskin sitä ankarampia, ja usein asia
-kadottaa merkityksensä, kun arvostelee sitä lähemmin ja tyynesti.
-
--- Oh, minä en ole sitä suinkaan muilta kuullut, -- huudahti Chon, --
-minä näin sen itse, näin omin silmin.
-
--- No mitä sinä sitten näit, oi suuri Chon? -- kysyi kuningas.
-
--- Minä näin, että muuan mies karkasi veljeni kimppuun ja pakotti
-hänet paljastamaan miekkansa ja haavoitti häntä pahoin.
-
--- Oliko tuo mies yksinään? -- kysyi de Sartines.
-
--- Ei lainkaan, hänellä oli mukanaan kuusi muuta miestä.
-
--- Varakreivi-rukka! -- säälitteli kuningas ja katsoi yhtä mittaa
-kreivitärtä nähdäkseen, missä määrin hän suri ja voidakseen sen
-mukaan itsekin surra. -- Varakreivi-rukka, pakotettu kaksintaisteluun!
-
-Kuningas huomasi kreivittären silmistä, ettei tässä ollut suinkaan
-leikki kysymyksessä.
-
--- Ja haavoittunut, -- lisäsi kuningas surkeammalla äänellä.
-
--- Mutta mistä siellä riita syntyi? -- kysyi poliisipäällikkö, joka
-koetti yhä saada selvää totuudesta, vaikka sitä salattiin häneltä
-kaikenlaisilla luikerteluilla.
-
--- Aivan turhasta asiasta, monsieur, kyytihevosista, joita ei
-tahdottu antaa varakreiville, vaikka hänellä oli kiire saattaa minut
-kälyni luo, sillä minä olin luvannut joutua tänne tänä aamuna.
-
--- Ah, mutta tämä huutaa suorastaan kostoa, eikö niin, Sartines? --
-sanoi kuningas.
-
--- Niin nähtävästi, sire, -- vastasi poliisipäällikkö, -- ja minä
-otan asiasta selon. Päällekarkaajan nimi, madame? Olkaa hyvä ja
-sanokaa se ja samoin hänen arvonsa ja ammattinsa.
-
--- Hänen ammattinsa? Hän oli sotilas, upseeri dauphinen
-santarmirykmentistä, mikäli luulen. Ja hänen nimensä jälleen oli
-jokin Baverney, Faverney, Taverney, niin, nyt sen muistan: se oli
-Taverney.
-
--- Madame, -- sanoi Sartines, -- hän makaa ensi yön Bastiljissa.
-
--- Oh, eipä suinkaan, -- vastasi kreivitär, joka oli tähän saakka
-ollut ylen diplomaattisesti vaiti; -- ei, eipä suinkaan!
-
--- Mitä kummaa, eikö suinkaan? -- kysyi kuningas. -- Ja miksikä ei
-tuota lurjusta vangittaisi, pyydän kysyä? Tiedättehän, että minä en
-voi kärsiä sotilasherroja.
-
--- Ja minä, sire, -- toisti kreivitär yhtä vakuuttavasti kuin
-äskenkin, -- minä sanon, ettei tuolle miehelle, joka karkasi Dubarryn
-kimppuun, tehdä suorastaan mitään.
-
--- Kuinka, kreivitär? Sepä merkillistä! -- virkkoi Ludvig XV. --
-Sanokaa, mitä te tarkoitatte, olkaa hyvä.
-
--- Se on helppoa. Sillä miehellä on puolustajansa.
-
--- Ja kuka se puolustaja on?
-
--- Se, jonka tahdosta hän niin teki.
-
--- Ja se henkilö turvaa hänet meitä vastaan? Oh, tämä on jo liian
-tuntuvaa, tämä, mitä nyt sanoitte, kreivitär.
-
--- Madame... -- änkytti de Sartines nähden ankaran iskun yhä uhkaavan
-ja koettaen sitä välttää.
-
--- Teitä vastaan, niin, juuri teitä vastaan, sire. Eikä siinä
-autakaan sanoa: "Oh!" Tekö siinä asiassa määräätte?
-
-Kuningaskin aavisti nyt iskua, jonka Sartines oli nähnyt tulevan, ja
-koetti varustautua sitä torjumaan.
-
--- Ahaa, -- sanoi hän, -- sukellammeko nyt taas valtiosyihin ja
-etsimme aiheita pelkkiin kaksintaisteluihin sieltä asti.
-
--- Ah, siinä nyt näette, -- sanoi kreivitär, -- että nyt te jätätte
-minut jo ilman apua ja ettei teko, joka oli äsken murhayritys,
-ole teistä enää muuta kuin tavallinen kaksintaistelu, nyt, kun
-aavistatte, miltä taholta se isku meille tuli.
-
--- Kas niin, nyt se alkaa taas, -- vastasi Ludvig XV ja avasi
-suihkulähteen hanan, niin että vesi alkoi juosta ja sai linnut
-laulamaan, kalat uimaan ja mandariinit astumaan esille.
-
--- Ettekö tiedä, mistä tämä isku tulee? -- kysyi kreivitär nipistäen
-korvista Zamorea, joka loikoi hänen jaloissaan.
-
--- En, kunniasanallani, -- vastasi Ludvig XV.
-
--- Ette arvaakaan sitä?
-
--- En, sen vakuutan teille. Entä te itse, kreivitär?
-
--- Minä sen tiedän ja minä sen sanon teillekin, vaikka olen varma,
-ettei se ole teille mitään uutta.
-
--- No, no, kreivitär, -- varoitti Ludvig XV koettaen tekeytyä
-jälleen arvokkaaksi, -- tiedättekö, että väitätte kuninkaan sanoja
-perättömiksi?
-
--- Sire, ehkäpä olen hiukan kiivastunut, se on totta; mutta jos
-luulette, että minä annan hra de Choiseulin murhata lankoni...
-
--- Kas niin, taas tuo hra de Choiseul! -- sanoi kuningas ääntään
-koroittaen; se seikka osoitti, ettei hän vielä uskonut saavansa
-kuulla tätä nimeä, jonka hän oli kuitenkin jo kymmenen minuuttia
-peljännyt tulevan pakinaan työnnetyksi.
-
--- Kyllä, ja vaikka te ette ole näkevinänne, että hän on minun
-veriviholliseni, niin minä sen kuitenkin selvästi näen, sillä hän ei
-välitä salata vihaansa minua vastaan.
-
--- Vihasta murhayritykseen on pitkä matka, rakas kreivitär.
-
--- Choiseuleille on kaikki moinen melkein sama asia.
-
--- Ah, rakas ystäväni, nyt te taas sekaannutte valtioasioihin!
-
--- Hyvä Jumala, hyvä Jumala! eikö tämä ole aivan huutava vääryys, hra
-de Sartines?
-
--- Oh, ei suinkaan, jos se, mitä luulette...
-
--- Minä luulen, että te ette minua puolusta, siinä kaikki; ja sanonpa
-vielä lisää: olen varma, että te jätätte minut oman onneni nojaan! --
-huudahti kreivitär kiivaasti.
-
--- Oi, älkäähän vihastuko, kreivitär, -- virkkoi Ludvig XV. --
-Teitä ei suinkaan jätetä oman onnenne nojaan, vaan oikeuttanne
-puolustetaan, joten...
-
--- Joten?
-
--- Joten tuo Jean-raukan kimppuun karannut saa kalliisti maksaa
-tekonsa.
-
--- Kas niin: murskataan välikappale, mutta puristetaan ystävällisesti
-kättä, joka sitä käytti.
-
--- Eikö ole oikein rangasta sitä, joka on tehnyt rikoksen, nimittäin
-tuota hra de Taverneytä?
-
--- Kyllä, se on oikein, mutta se ei olekaan enempää kuin oikein.
-Sen, mitä nyt puolestani teette, tekisitte minkä Saint-Honoré-kadun
-kaupustelijan hyväksi tahansa, jos jokin sotamies olisi antanut
-hänelle teatterissa selkään. Minä sanon teille jo etukäteen, että
-minua ei kohdella niinkuin kaikkia muita. Jos ette tee enempää
-niiden puolesta, joita rakastatte, kuin aivan teihin kuulumattomain,
-niin pidänpä enemmän juuri viimemainittujen halvasta ja hiljaisesta
-elämästä. Sillä heillä ei ainakaan ole vihamiehiä, jotka tahtovat
-heidät murhata.
-
--- Oh, kreivitär, kreivitär! -- sanoi Ludvig XV apeilla mielin;
--- minä nousin tänä aamuna ylös niin iloisena, onnellisena,
-tyytyväisenä, ja nyt te turmelette koko kauniin aamuni!
-
--- Onpa sekin rakastettavaa, tosiaan! Minulle tämä on kai sitten
-varsin kaunis aamu, minulle, jolta murhataan sukulaiset?
-
-Vaikka kuninkaan ympärillä pauhaava myrsky jo peloitti häntä, ei hän
-voinut olla hymyilemättä sanalle _murhataan_! Kreivitär nousi ylös
-vimmoissaan.
-
--- Ah, näinkö te otatte osaa suruuni? -- sanoi hän.
-
--- No, no, älkäähän kiivastuko.
-
--- Mutta minä tahdon kiivastua!
-
--- Siinä teette väärin; sillä te olette niin hurmaava hymyillessänne,
-mutta suuttumus rumentaa teitä.
-
--- Mitä minä siitä välitän? Mitä hyötyä minun on olla kaunis, kun
-kauneuteni ei pelasta minua siitä, että minut uhrataan törkeille
-juonille?
-
--- Kas niin, kreivitär...
-
--- Ei, valitkaa joko minut tai tuo teille rakas Choiseul.
-
--- Kultaseni, mahdotonta valita: minä tarvitsen teitä kumpaakin.
-
--- Silloin minä väistyn syrjään.
-
--- Te?
-
--- Niin, minä jätän viholliseni omaan rauhaansa. Oi, minä suren niin
-että kuolen, mutta onhan sitten hra de Choiseul tyytyväinen, ja se on
-teille korvaus.
-
--- No, minä vakuutan teille, kreivitär, ettei hän tahdo teille
-pienintäkään pahaa, ja että hän tosiaan pitää teistä. Ja hän on joka
-tapauksessa ritarillinen mies, -- lisäsi kuningas, sillä tavoin, että
-hra de Sartines varmasti kuulisi nämä viimeiset sanat.
-
--- Ritarillinen mies? Te saatatte minut aivan epätoivoon, sire.
-Ritarillinen mies, kun murhauttaa ihmisiä!
-
--- Oh, -- väitti kuningas, -- sitä me emme vielä tiedä.
-
--- Ja muuten, -- uskalsi poliisipäällikkö huomauttaa, -- tuollainen
-kiista sotilashenkilöiden välillä on vaan niin hupaisa, luonnollinen
-pikku seikka.
-
--- Ahaa, -- vastasi kreivitär; -- vai tekin hra, de Sartines!
-Poliisipäällikkö ymmärsi, mitä tämä _tu quoque_, tämä _sinäkin_
-merkitsi. Ja hän kauhisteli kreivittären vihaa. Seurasi uhkaava ja
-synkkä hiljaisuus.
-
--- Nyt näet, Chon, -- sanoi kuningas keskellä yleistä tyrmistystä, --
-nyt näet: tämän sinä olet saanut aikaan.
-
-Chon loi ulkokullatusti suruissaan katseensa maahan.
-
--- Kuningas suokoon anteeksi, -- virkkoi hän, -- jos sisarellinen
-tuska on murtanut alamaisen sielunvoiman.
-
--- Oi muka kilttiä olentoa, -- mutisi kuningas. -- Kuulkaahan nyt,
-kreivitär, älkää enää vihoitelko.
-
--- En, sire, vihaa en tunne... Mutta minä matkustan täältä nyt
-Luciennesiin. Ja sitten on aikomusteni päämaali Boulogne.
-
--- Boulogne-sur-mer? -- kysyi kuningas.
-
--- Niin, sire, minä poistun maasta, jossa kuningas arastelee
-ministeriä.
-
--- Madame! -- huudahti Ludvig XV loukkaantuen.
-
--- Niin, sire, suokaa minun lähteä, etten enää jatkaisi eväten teidän
-Majesteetillenne tulevaa kunnioitusta.
-
-Kreivitär nousi ylös ja tarkasti syrjäsilmällä, minkä vaikutuksen
-tämä tekisi kuninkaaseen.
-
-Ludvig XV huokaisi väsymyksen henkäyksen, joka merkitsi: "Minulla on
-täällä kauhean ikävää."
-
-Chon aavisti huokauksen sisällön ja näki, että hänen kälylleen oli
-vaarallista enää jatkaa kinastusta.
-
-Hän pysäytti siis kälynsä ottaen häntä liepeestä kiinni ja meni
-kuninkaan eteen:
-
--- Sire, -- sanoi hän, -- rakkaus tuota varakreiviä kohtaan on saanut
-kälyni liian pitkälle... Minunhan vika on ja minun täytyy se myöskin
-korjata... Minä asetun nyt teidän Majesteettinne kaikkein halvimpain
-alamaisten joukkoon: pyydän teiltä ainoastaan oikeutta veljelleni.
-Minä en syytä ketään: kuninkaan selvänäköisyys on huomaava, kuka on
-rikollinen.
-
--- Oh, muutahan en toivokaan kuin oikeutta! Mutta oikeuden on oltava
-myöskin oikeudenmukaista. Jos joku ei tehnyt jotain rikosta, ei sitä
-saa myöskään panna hänen syykseen. Jos hän on sen tehnyt, on häntä
-rangaistava.
-
-Ja Ludvig XV katseli näitä sanoja lausuessaan kreivittäreen, koettaen
-saada vielä edes rippeet tuosta iloisesta aamusta, jota hän oli
-haaveillut ja joka muuttui hänelle näin surulliseksi.
-
-Kreivitär oli niin kiltti, että sääli kuningasta, jolla, jouten kun
-eleli, oli aina ikävä kaikkialla paitsi hänen seurassaan.
-
-Kreivitär kääntyi siis puolittain takaisin. Hän oli jo näet alkanut
-mennä ovelle.
-
--- Ja mitä muuta minäkään pyydän? -- virkkoi hän suloisen
-alistuvaisena. -- Mutta älköön ylönkatsota myöskään minun
-epäilyksiäni, jos lausun ne ilmi.
-
--- Teidän epäilyksenne ovat minulle pyhiä, kreivitär, -- huudahti
-kuningas; -- jos ne huomataan hiukankin aiheutetuiksi, niin saatte
-nähdä! Mutta mieleeni johtui nyt eräs sangen yksinkertainen keino.
-
--- Mikä, sire?
-
--- Lähettää pyytämään hra de Choiseul tänne.
-
--- Oh, teidän Majesteettinne tietää hyvin, ettei hän tänne tule. Hän
-halveksuu niin huoneustoa, jossa kuninkaan ystävätär asuu, ettei
-astuisi jalkaansakaan sinne. Hänen sisarensa on aivan toista maata;
-hän ei suurempaa iloa toivoisi.
-
-Kuningas purskahti nauruun.
-
--- Hra de Choiseul apinoi hra dauphinia, -- jatkoi kreivitär tullen
-taas rohkeammaksi; -- ei käy päinsä saattaa itseään huonoon valoon!
-
--- Dauphin on uskonnollinen, kreivitär.
-
--- Ja Choiseul on Tartuffe,[48] sire.
-
--- Lupaan teille, rakas ystävättäreni, että te saatte ilon nähdä
-hänet täällä; sillä minä kutsutan hänet tänne. Asia koskee myöskin
-valtion hyvää, joten hänen täytyy tulla, ja hän saa selittää
-asian Chonin läsnäollessa, joka on tapahtuman nähnyt. Panemme
-toimeen ristikuulustelun, kuten Oikeuspalatsissa sanotaan, vai
-miten, Sartines? Lähettäkää joku puolestani kutsumaan tänne hra de
-Choiseulia.
-
--- Ja minä puolestani kutsutan apinaani; Dorée, tuo minulle apinani,
-apinani! -- huusi kreivitär.
-
-Näihin sanoihin, jotka huudettiin muuatta pukuhuonetta
-järjestelevälle kamarineitsyelle ja jotka kuuluivat hyvin
-etuhuoneeseen, -- sillä ovi sattui juuri olemaan auki de Chouseulin
-luo lähetetyn lakeijan poistuessa kreivittären kamarista, -- vastasi
-käheä ja sorahtava ääni:
-
--- Kreivittären apina olen kai minä; minä tulen, minä kiiruhdan,
-tässä minä olen.
-
-Ja sisään pujahti pieni kyssäselkäinen mies, mutta ylen hienossa ja
-loistavassa puvussa.
-
--- Herttua de Tresmes! -- huudahti kreivitär kärsimättömästi. --
-Mutta enhän teitä kutsuttanut sisään, herttua.
-
--- Te vaaditte apinaanne, -- vastasi herttua kumartaen kuninkaalle,
-kreivittärelle ja hra de Sartines'lle; -- ja kun minä en tuolla
-hovimiehissä nähnyt ketään itseäni rumempaa, niin minä juoksin sisään.
-
-Ja herttua nauroi ja näytti silloin niin pitkät hampaat, ettei
-kreivitärkään voinut olla nauramatta.
-
--- Saanko jäädä? -- kysyi sitten herttua, kuten se toivomus olisi
-ollut hänen elämänsä kunnianhimoisin unelma.
-
--- Kysykää kuninkaalta, hän täällä määrää, monsieur. Herttua kääntyi
-rukoilevin silmin kuninkaan puoleen.
-
--- Jääkää vaan, herttua, jääkää, -- myönsi kuningas ihastuksissaan,
-että sai ympärilleen jotain huvia.
-
-Samassa avasi palvelusvuorolla oleva kamarijunkkari oven.
-
--- Ahaa, -- virkkoi kuningas hiukan ikävystyneenä, -- joko hra de
-Choiseul tuli?
-
--- Ei, sire, -- vastasi kamarijunkkari, -- vaan Monseigneur dauphin
-tahtoisi puhutella teidän Majesteettianne.
-
-Kreivitär hypähti riemusta, sillä hän luuli, että dauphin
-tahtoisi hänen luokseen. Mutta Chon, joka aavisteli aina kaikki
-mahdollisuudet, rypisti kulmiaan.
-
--- Jaha, missä dauphin on? -- kysyi kuningas kärsimättömästi.
-
--- Hänen Majesteettinsa huoneustossa. Hänen Korkeutensa odottaa
-siellä teidän Majesteettinne saapumista.
-
--- Se nyt on aivan sallittu, etten minä hetkeäkään saa olla rauhassa,
--- murisi kuningas.
-
-Mutta yhtäkkiä hänen mieleensä johtui, että dauphinen anoma
-vastaanotto pelastaisi hänet ainakin hetkeksi ikävästä kohtauksesta
-de Choiseulin kanssa. Ja niinpä hänen mielensä muuttui.
-
--- Minä tulen, minä tulen, -- sanoi hän. -- Hyvästi, kreivitär.
-Näette, miten minä olen onneton, näette, miten minua temmataan sinne
-ja tänne.
-
--- Teidän Majesteettinne menee, juuri kun hra de Choiseul tulee? --
-huudahti kreivitär.
-
--- Mitä minä sille nyt voin? Kuningashan on valtion ensimäinen
-orja. Ah, jos nuo herrat filosoofit tietäisivät, millaista on olla
-kuningas, varsinkin Ranskan kuningas!
-
--- Mutta, älkää nyt menkö, sire.
-
--- Oh, enhän voi dauphinilla itseäni odotuttaa. Väitetään jo nytkin,
-etten minä rakasta muita kuin tyttäriäni.
-
--- Mutta mitä minä sitten sanonkaan hra de Choiseulille?
-
--- Hm, sanokaa hänelle, että hän voi tulla minun huoneisiini
-puheilleni.
-
-Ja tehdäkseen jyrkän lopun vastaväitteistä suuteli kuningas
-kiukusta vapisevan kreivittären kättä ja katosi juoksevin askelin
-huoneesta, kuten aina peljätessään hukkaavansa jonkun venyttelyllä ja
-oveluudella saadun voiton hedelmät.
-
--- Oh, taas hän pääsi käsistämme! -- huudahti kreivitär ja löi
-käsiään harmissaan vastatusten.
-
-Mutta kuningas ei kuullut enää näitä sanoja. Ovi oli jo hänen
-takanaan sulkeutunut, ja hän kulki paraikaa odotushuoneen läpi sanoen
-sivuilleen:
-
--- Käykää sisään, messieurs, käykää! Kreivitär kyllä ottaa teidät
-vastaan. Mutta te näette hänet sangen suruissaan tapaturmasta, joka
-tuolle Jean-raukalle on tullut.
-
-Hovimiehet vilkaisivat kummastuneina toisiinsa. Heillä ei ollut
-aavistustakaan, mitä varakreiville oli tullut.
-
-Monet heistä toivoivat, että hän olisi kuollut.
-
-He ottivat naamalleen vakavan tilaisuuden vaatiman ilmeen. Kaikkein
-iloisimmat tekeytyivät heistä surullisimmiksi. Ja sitten he astuivat
-kreivittären huoneeseen.
-
-
-
-
-25.
-
-Kellosali.
-
-
-Eräässä Versailles-palatsin suuressa salissa nimeltä Kellosali
-käveli edestakaisin nuori herra, jolla oli punertava ja vaalea
-hipiä, lempeät silmät ja hiukan jokapäiväinen käynti. Hän kulki
-käsivarret riipuksissa ja pää hiukan kumarassa ja oli noin kuusi- tai
-seitsentoista-vuotiaan näköinen.
-
-Hänen rinnassaan säkenöi jalokivillä koristettu ritarimerkki,
-jonka loistoa vaan lisäsi hänen tummanvioletti samettitakkinsa,
-ja sitäpaitsi ulottui hänen uumilleen toiselle kupeelle sininen
-ritarinauha, ja siinä riippuva risti liikahteli valkeain, hopealla
-kirjattujen silkkiliivien rintamuksilla.
-
-Kukaan ei olisi voinut olla tuntematta jo muistostaan tuon
-nuorukaisen vakavaa ja lempeää ja sekä majesteettista että
-hymyilevää profiilia, joka oli Bourbonien vanhimman haaran jäsenten
-luonteenomaisin kasvojen muoto. Ja tuosta muinaisesta muodosta oli
-tämä lukijoille esittämämme nuorukainen samalla sekä elävin että
-liioitelluin kuva. Jos tarkasti lähemmin näitä mitä jaloimmista
-kasvoista periytyneitä ja luultavastikin Ludvig XIV:stä ja Itävallan
-Annasta alkaen rappeutumisen merkkejä näyttäviä sukupiirteitä,
-niin olisi saattanut väittää, ettei se henkilö, josta nyt puhumme,
-voinut enää antaa näitä kasvojensa sukupiirteitä perilliselleen
-jollakin tavoin jo ensimäisen tyypin piirteistä turmeltumattomina;
-niitä katsellessaan täytyi tunnustaa, että sen tyypin alkuperäinen
-kauneus, josta hän oli viimeinen onnistunut näyte, oli kaiketi
-hänen perijässään muuttuva kasvoiksi, joissa tyypin peruspiirteet
-kehittäytyisivät aivan liian jyrkästi esille, siis alkutyyppi
-muuttuisi hänen perillisessään irvikuvan suuntaan.
-
-Ludvig Augustin, Berryn herttuan, Ranskan dauphinin, josta tuli
-sittemmin Ludvig XVI, bourbonilainen nenä oli tosiaan pitempi ja
-kyömyisempi kuin muilla hänen suvussaan. Hänen matalahko otsansa oli
-vieläkin lujemmin taaksepäin kalteva kuin Ludvig XV:llä, ja isoisältä
-peritty kaksinkertainen leuka oli hänessä niin huomattava, että se
-muodosti melkeinpä kolmannen osan hänen kasvojaan, vaikka hän vielä
-tähän aikaan oli aivan laiha.
-
-Muuten, hänen käyntinsä oli hidasta ja horjahtelevaa; vaikka hänen
-vartalonsa oli sopusuhtainen, näytti jokin ikäänkuin hänen jalkainsa
-ja hartiainsa liikkeitä haittaavan. Ainoastaan hänen käsivarsissaan
-ja varsinkin sormissaan huomasi sulavuuden, vilkkauden ja voiman,
-siis niin sanoaksemme luonteenominaisuudet, jotka on kirjoitettu
-toisille ihmisille otsaan, suun muotoon ja silmiin.
-
-Dauphin käveli nyt, kuten olemme kertoneet, edestakaisin
-Kellosalissa, samassa, jossa Ludvig XV oli kahdeksan vuotta sitten
-jättänyt madame Pompadourille parlamentin määräyksen, jolla jesuiitat
-karkoitettiin maasta.
-
-Ja käyskennellessään näytti dauphin aprikoivan vakavasti jotakin
-asiaa.
-
-Mutta viimein hän väsyi odottamaan tai paremminkin ajattelemaan tuota
-asiaansa ja alkoi nyt katsella kelloja, joilla sali oli koristettu,
-yhtä toisensa jälkeen. Ja kuten Kaarle V hänkin huviksensa tarkkasi
-ajan eroavaisuutta, jota täydellisesti mallikelpoiset kellot
-kuitenkin aina noudattavat, omituinen, mutta pätevä todistus kaikkien
-aineellisten seikkain erilaisuudesta, olivatpa ne sitten ihmiskäden
-tai jonkin muun järjestämät.
-
-Piankin pysähtyi hän erään suuren kellon eteen, joka on kauempana
-salin takaseinustalla, samalla paikalla, missä se seisoo vielä
-nytkin, ja jonka taidokas koneisto näyttää päivät, kuukaudet,
-vuodet, kuunvaiheet, planeettien kierron, lyhyesti sanoen: kaikki
-seikat, joita eräs toinenkin vielä hämmästyttävämpi kone tarvitsee
-tietoon, nimittäin ihminen, sinä aikana, jolloin hänen elämänsä käy
-lakkaamatta kuolemaa kohti.
-
-Dauphin katseli taiteenharrastajan tavoin tätä kelloa, joka oli
-aina ollut hänen ihailunsa esine. Ja nyt kallistui hän vuorotellen
-oikealle ja vuorotellen vasemmalle, tähystellen milloin mitäkin
-pyörää, jonka hampaat olivat hienot kuin neula ja joka otti niillä
-kiinni toisesta, vieläkin hienommasta rattaasta.
-
-Ja kun hän oli katsellut kelloa sivulta, ryhtyi hän jälleen
-katselemaan sitä edestäpäin ja seurasi silmillään sen sekuntiviisarin
-nopeaa liikuntaa, kun se hypähteli numerokehässään kuin mikä
-vesihämähäkki, jollaisia näkee lammikoissa ja puroissa ja jotka
-ponnahtelevat pitkin jaloin veden kalvolla, edes värähyttämättä
-kosteaa kristallia, jota myöten ne lakkaamatta hiihtelevät.
-
-Tästä katselusta ei ollut pitkälti muistamaan myöskin ajan kulumista.
-Dauphinin mieleen johtui nyt, että hän oli odottanut jo montakin
-sekuntia. Kuitenkin on totta, että hän oli antanut mennä niitä paljon
-hukkaan jo ennenkuin tohti edes lähettää kuninkaalle sanaa, että hän
-odotti täällä.
-
-Yhtäkkiä pysähtyi viisari, jota nuori prinssi oli katsellut.
-
-Ja samassa lakkasivat vaskirattaat kuin lumouksella tasaisesta
-ja lasketusta pyörinnästään, teräsnavat pysähtyivät
-rubiinisyvennyksissään ja syvä hiljaisuus vallitsi nyt tuossa
-koneistossa, jossa vielä äsken oli käynyt monenlainen liike ja
-naputus.
-
-Ei sysäyksiä enää, ei heilurinliikettä, ei helähtäviä naksauksia, ei
-viisarien eikä rattaiden kiertoa.
-
-Olikohan jokin tomunhieno hiekkajyvä joutunut jonkun rattaan
-hampaitten väliin? Vai oliko tuon ihmeellisen koneiston haltia hyvin
-yksinkertaisesti väsynyt ja lepäsi nyt iänikuisesta työstään?
-
-Kun dauphin huomasi moisen äkillisen kuoleutumisen, moisen
-aivohalvauksen, joka heti tappoi, niin hän unohti, mitä varten
-hän oli tullut tänne ja kuinka kauan hän oli jo odottanut. Hän
-unohti ennen kaikkea, ettei tunteja pudottele iäisyyteen suinkaan
-mikään helähtelevän heilurin lyönti tai ettei niitä voi ajan
-kaltevalla pinnalla pysäyttää minkään metallikappaleen hetkellinen
-seisattuminen, vaan että ne on merkitty siihen ikuiseen kelloon, joka
-on ollut ennen kuin maailma luotiin ja joka tulee pysymään sittenkin
-kuin se on kadonnut, nimittäin siihen kelloon, jonka numerot
-Kaikkivaltiaan ikuinen ja katoamaton käsi on piirtänyt.
-
-Niin ollen ryhtyi dauphin availemaan sen temppelin lasisia ovia,
-jossa mainitsemamme haltia nukkui. Ja hän pisti päänsä kellon sisään
-tutkiakseen sitä lähemmin.
-
-Mutta suuri heiluri tuli heti haitaksi hänen tarkastelulleen.
-
-Silloin pisti hän taitavasti notkeat sormensa kupariaukosta sisään ja
-irroitti heilurin paikaltaan.
-
-Se ei vielä riittänyt, sillä turhaan tirkisteli dauphin kelloa
-kaikkialta; herpaannuksen syy jäi hänen silmilleen yhä näkymättömäksi.
-
-Silloin prinssi ajatteli, että linnan kelloseppä oli unohtanut vetää
-kellon ja että se oli siis pysähtynyt varsin luonnollisesta syystä.
-Hän otti niin ollen naulasta kellonavaimen ja alkoi vetää kelloa
-tottuneen koko taidolla. Mutta kun hän oli kääntänyt avainta kolme
-kertaa, täytyi hänen keskeyttää yrityksensä, mikä seikka todisti,
-että koneistolle oli tullut jokin tuntematon haitta. Vaikka jousi oli
-vireessä, ei se kuitenkaan tehnyt tehtäväänsä.
-
-Dauphin otti taskustaan pienen veitsen, jossa oli kilpikonnanluusta
-tehty pää ja teräksinen terä, ja veitsen kärjellä hän sysäsi nyt
-erästä ratasta liikkeeseen. Rattaat kirskuivat puolen sekuntia, mutta
-sitten ne pysähtyivät jälleen.
-
-Kello näytti olevan todellakin epäkunnossa.
-
-Silloin alkoi Ludvig irroitella veitsensä kärjellä paikoiltaan useita
-osia kellosta ja asetti niiden kiinnitysruuvit huolellisesti eräälle
-pöydälle.
-
-Sitten hän innostui ja eritteli yhä edelleen koko tuota monimutkaista
-konetta ja tutki sen kaikkein salatuimpiin ja kätketyimpiin
-nurkkiinsa saakka.
-
-Yhtäkkiä hän huudahti ilosta. Hän oli keksinyt, että eräs
-puristusruuvi oli hiukan höltynyt kierreuurroissaan ja päästänyt irti
-erään vieterin sekä siten pysäyttänyt vauhtipyörän.
-
-Silloin ryhtyi hän kiertämään ruuvia kiinni.
-
-Muuan ratas vasemmassa ja veitsi oikeassa kädessään hän pisti jälleen
-päänsä kellon sisään.
-
-Niin pitkälle hän ehti toimessaan ja tutki juuri hartaasti koneistoa,
-kun ovi aukesi ja eräs ääni huusi saliin:
-
--- Kuningas!
-
-Mutta Ludvig ei kuullut mitään muuta kuin heleän tikityksen,
-jonka hänen kätensä työ oli saanut aikaan, niinkuin etevä lääkäri
-virvoittaa kuolevan sydämen jälleen sykkimään.
-
-Kuningas katseli ympärilleen, ja meni hetki ennenkuin hän huomasi
-dauphinin, josta ei nyt näkynyt muuta kuin hajallaan seisovat raajat,
-sillä hänen ruumiinsa oli kellon kätkössä ja pää pistettynä aukosta
-sisään.
-
-Kuningas astui hymyillen hänen luokseen ja löi pojanpoikaansa olalle.
-
--- Mitä lempoa sinä siinä teet? -- kysyi hän.
-
-Ludvig vetäysi nopeasti pois kellon sisästä, mutta kuitenkin ylen
-varovasti, ettei olisi millään tavoin vahingoittanut oivallista
-esinettä, jota hän oli ryhtynyt jälleen panemaan kuntoon.
-
--- Kuten teidän Majesteettinne näkee, -- vastasi nuorukainen, --
-huvittelin hiukan tuloanne odottaessani. -- Ja hän lensi punaiseksi
-häpeästä, kun oli yhtäkkiä hommassaan yllätetty.
-
--- Vai niin, turmellen kelloni. Sepä huvittelua!
-
--- Päinvastoin, sire, minä korjasin sen. Pääratas ei toiminut, sitä
-haittasi tuo ruuvi, jonka teidän Majesteettinne näkee tuossa. Minä
-tiukensin ruuvin, ja nyt kello käy.
-
--- Mutta sinähän pilaat silmäsi tirkistellessäsi sinne sisälle. Minä
-en pistäisi päätäni tuollaiseen ampiaispesään, vaikka saisin koko
-maailman kullat.
-
--- Oi, en lainkaan, sire. Minä tunnen työn: minä puran, puhdistan ja
-korjaan jälleen paikoilleen tavallisesti itse sen mainion kelloni,
-jonka teidän Majesteettinne antoi minulle neljätoista vuotta
-täyttäessäni.
-
--- No niin. Mutta jätähän hetkiseksi nuo mekaanikon-hommasi. Sinä
-tahdoit puhutella minua?
-
--- Minä, sire? -- sammalsi nuorukainen ja punastui.
-
--- Kyllä kai, koska lähetit sanomaan, että odotit minua.
-
--- Totta kyllä, sire, -- vastasi dauphine ja loi silmänsä alas.
-
--- No niin; mitä sinulla on asiaa? Vastaahan. Jos sinulla ei ole
-minulle mitään sanomista, niin minä lähden Marly'hin.
-
-Ja jälleen koetti Ludvig XV tapansa mukaan pujahtaa pois.
-
-Dauphin asetti veitsensä ja rattaansa erääseen nojatuoliin; se
-todisti, että hänellä oli jotain tärkeää sanottavaa kuninkaalle,
-koska hän kerran pysäytti moisen mieltäkiinnittävän askareensa.
-
--- Tarvitsetko rahaa? -- kysyi kuningas kiireesti. -- Jos on niin,
-odota, minä lähetän sinulle.
-
-Ja Ludvig XV astui uuden askeleen ovea kohti.
-
--- En, sire, -- vastasi nuori Ludvig. -- Minulla on vielä tuhat écun
-rahaa kuukausi-saatavaani.
-
--- Miten säästeliäs! -- huudahti kuningas. -- Miten hyvin hra de
-Lavauguyon on hänet kasvattanut! Luulenpa tosiaan, että hän on
-antanut hänelle kaikki hyveet, joita minulla ei ole.
-
-Nuorukainen ponnisti koko tahtonsa puhuakseen asiansa.
-
--- Sire, -- sanoi hän, -- onko la dauphine vielä miten kaukana?
-
--- Mutta etkö nyt sitä tiedä yhtä hyvin kuin minäkin?
-
--- Minäkö? -- toisti dauphin hämillään.
-
--- Niin juuri; meille luettiin eilen hänen virallinen
-matkasuunnitelmansa; viime maanantaina hänen piti saapua Nancyyn; nyt
-hänen pitäisi olla noin kahdenkolmatta peninkulman päässä.
-
--- Sire, eikö teidän Majesteettinne mielestä dauphinen tulo käy hyvin
-hitaasti?
-
--- Ei suinkaan, -- vastasi Ludvig XV; minun mielestäni se käy varsin
-nopeastikin, ajatellen että hän on nainen ja muistaen monenmoiset
-juhlat ja vastaanotot matkalla. Hän kulkee keskimäärin vähintäin
-viisi peninkulmaa päivässä.
-
--- Sire, se on sangen vähän, -- huomautti dauphin arasti. Kuningas
-Ludvig XV kummastui yhä enemmän nähdessään dauphinin nyt noin
-kärsimättömäksi: moista ei hän ollut hänestä odottanutkaan.
-
--- Oho, -- sanoi hän kujeilevasti hymyillen, -- vai on sinulla jo
-sellainen kiire?
-
-Dauphin punastui vielä pahemmin kuin äsken.
-
--- Minä vakuutan, sire, -- sammalsi hän, -- ettei se johdu laisinkaan
-siitä syystä kuin teidän Majesteettinne olettaa.
-
--- Se on ikävää; minä tahtoisinkin, että se juuri siitä johtuisi.
-Hitto soi, sinä olet kuudentoista vuoden vanha, -- sanotaan, että
-prinsessa on kaunis; tottahan nyt sinulla on oikeus olla kärsimätön.
-No niin, ole rauhassa, kyllä hän tulee, tuo sinun dauphinesi.
-
--- Sire, eikö seremoniioja voisi matkalla vähän lyhentää, -- jatkoi
-dauphin.
-
--- Mahdotonta. Hän on jo kulkenut pysähtymättä kahden, kolmen
-kaupungin läpi, joissa hänen olisi pitänyt pysähtyä.
-
--- Sitäpä nyt kestää iankaikkisesti! Ja sitäpaitsi minä luulen
-jotain, sire, -- tohti dauphin arasti virkkaa.
-
--- Mitä luulet? No niin, sano pois.
-
--- Luulen, että dauphinen palvelus tapahtuu huonosti.
-
--- Kuinka! Mikä palvelus?
-
--- Palvelus matkalla.
-
--- Mitä kummaa. Minä olen lähettänyt häntä vastaan
-kolmekymmentätuhatta hevosta, kolmetkymmenet valtionvaunut,
-kuudetkymmenet kuormavankkurit ja en tiedäkään, kuinka paljon
-muonavaunuja. Jos asettaisiin muonavaunut, kuormavankkurit ja hevoset
-peräkkäin, tulisi jono, joka ulottuisi Pariisista Strassburgiin.
-Kuinka siis saatat luulla, että palvelus tällaisilla varustuksilla
-tapahtuisi huonosti?
-
--- Niin kyllä, sire, mutta teidän Majesteettinne kaikesta hyvyydestä
-huolimatta olen melkein varma siitä, mitä olen sanonut; sillä
-eroituksella vaan, että olen ehkä käyttänyt soveltumatonta sanaa ja
-ettei minun olisi pitänyt sanoa, että palvelus tapahtuu huonosti,
-vaan että se on huonosti järjestetty.
-
-Nämä sanat kuullessaan kuningas kohautti päätänsä ja suuntasi
-silmänsä dauphinin silmiin. Hän aavisti, että noiden harvain hänen
-kuninkaallisen Korkeutensa sanomien sanain alla piili paljon
-ajatuksia.
-
--- Kolmekymmentä tuhatta hevosta, -- toisti kuningas, --
-kolmetkymmenet valtionvaunut, kuudetkymmenet kuormavankkurit, kaksi
-rykmenttiä sotaväkeä määrätty tuota palvelusta varten... Kysynpä
-sinulta, tietävä herra, milloin sinä olet ennen nähnyt jonkun
-dauphinen tulevan Ranskaan moisen saattueen noutamana?
-
--- Minä myönnän, sire, että noutaminen on kuninkaallinen ja
-järjestetty koko teidän Majesteettinne suurella taidolla. Mutta onko
-teidän Majesteettinne nimenomaan antanut määräyksen, että kaikki nämä
-hevoset ja vaunut, yhdellä sanalla sanoen, koko kuormasto on aiottu
-yksinomaan madame la dauphinea ja hänen seuruettaan varten?
-
-Kuningas loi kolmannen kerran silmänsä Ludvigiin. Hänen mieltään
-alkoi vaivata epämääräinen epäilys, hänen sielussaan välähti jokin
-tuskin tuntuva muisto ja päässään liikahti ajatus, että nämä
-dauphinin sanat ja jokin epämiellyttävä, jota hän äsken oli saanut
-sietää, olivat tavallaan yhtä maata.
-
--- Sekin kysymys! -- huudahti kuningas. -- Luonnollisesti on tuo
-kaikki madame la dauphinea varten, ja siksi minä juuri sinulle
-sanoinkin, että hän varmaan piakkoin saapuu perille. Mutta miksi sinä
-tuolla tavoin katsot minuun? Ethän vaan huvitelle tutkimalla minun
-kasvojanikin niinkuin noita kellokoneiston vietereitä, -- lisäsi hän
-äänellä, joka tuntui dauphinista hiukan uhkaavalta.
-
-Dauphin oli jo avannut suunsa puhuakseen, mutta vaikeni yhtäkkiä
-huomatessaan tämän käänteen.
-
--- No niin, -- sanoi kuningas, -- sinulla ei näy enää olevan
-mitään sanomista... Sinä olet tyytyväinen, eikö niin?... Sinun
-dauphinesi tulee, hänen palveluksensa tapahtuu oivallisesti, sinä
-olet taskurahoinesi rikas kuin Kroisos; kaikki siis on parhain päin.
-Ja nyt, kun sinulla ei ole mitään huolen syytä, olepa hyvä ja pane
-kelloni jälleen kuntoon. Dauphin ei liikahtanut paikaltaan.
-
--- Kuulepas, -- nauroi Ludvig XV, -- minun tekee mieleni nimittää
-sinut linnan pää-kellosepäksi, palkalla, tietysti.
-
-Dauphinin pää meni kumaraan ja arastuen kuninkaan katseesta hän otti
-jälleen nojatuolilta veitsensä ja rattaansa.
-
-Ludvig XV meni sillaikaa hiljaa ovea kohti.
-
-"Mitä hittoa hän tarkoitti huonosti tapahtuvalla palveluksella?"
-ajatteli kuningas, vilkaisten vielä dauphiniin. "Kas niin, nyt minä
-taas pääsin kohtauksesta; hän on tyytymätön."
-
-Dauphin polkaisi tosiaan jalkaansa lattiaan, hän, joka oli
-tavallisesti niin kärsivällinen.
-
--- Myrsky yltyy! -- mutisi Ludvig XV nauraen itsekseen; -- on tosiaan
-aika pujahtaa pakoon.
-
-Mutta juuri kun hän avasi oven, seisoi häntä vastassa herttua de
-Choiseul syvään kumartaen.
-
-
-
-
-26.
-
-Kuningas Pétaudin hovi.
-
-
-Ludvig XV ponnahti askeleen takaperin nähdessään odottamatta tämän
-uuden näyttelijän astuvan lavalle ja estävän hänen poistumisensa.
-
-"Ai hemmetti", ajatteli hän, "tuon olin unohtanut. No, tulkoon, hän
-saa maksaa toistenkin puolesta."
-
--- Ah, siinähän te olette! -- huudahti kuningas. -- Minä lähetin
-hakemaan teitä puheilleni, tiedätte kai?
-
--- Kyllä, sire, -- vastasi ministeri kylmästi, ja minä olin juuri
-pukeutumassa aikoen teidän Majesteettinne luokse, kun käskynne tuli.
-
--- Hyvä. Minun täytyy keskustella kanssanne eräistä vakavista
-asioista, -- alkoi Ludvig XV ja rypisti kulmiaan aivan kuin koettaen
-säikyttää ministeriä.
-
-Mutta kuninkaan kovaksi onneksi oli de Chouseul kaikkein rohkeimpiin
-luettavia koko kuningaskunnassa.
-
--- Minullakin on sangen vakavia asioita, jos teidän Majesteettinne
-sallii ne esittää, -- sanoi ministeri kumartaen.
-
-Ja samalla iski hän silmää dauphinille, joka seisoi nyt puolittain
-kellokaapin kätkössä.
-
-Kuningas pysähtyi aivan siihen paikkaan.
-
-"Kas niin", ajatteli hän, "siltäkin taholta pommitetaan! Nyt olen
-kolmikon keskellä, mahdotonta pujahtaa pois."
-
--- Te tiedätte luultavastikin, -- kiiruhti kuningas lausumaan
-antaakseen vastustajalleen iskun ensimäisenä, -- että varakreivi
-Jean-raukka on ollut tulla murhatuksi.
-
--- Nimittäin, hän on saanut miekanpiston kyynärvarteensa. Minä tulin
-puhumaan siitä tapahtumasta teidän Majesteetillenne.
-
--- Hyvä, ymmärrän, koetitte joutua ennen huhua?
-
--- Koetin joutua ennen muita tulkitsemisia, sire.
-
--- Te tunnette siis asian, monsieur? -- kysyi kuningas merkitsevän
-näköisenä.
-
--- Täydellisesti.
-
--- Ah, -- äännähti kuningas, -- niin väitettiin minulle jo varmalta
-taholta.
-
-Ministeri seisoi tyynenä paikallaan.
-
-Dauphin kiersi vaan kiinni vaskiruuvia, mutta kumarapäin
-seistessäänkin hän kuunteli, eikä häneltä mennyt ohi korvien
-sanaakaan keskustelusta.
-
--- Nyt kerron teille, miten asia tapahtui, -- virkkoi kuningas.
-
--- Teidän Majesteettinne tietää saaneensa oikeat tiedot? -- kysyi de
-Choiseul.
-
--- Oh, mitä siihen tulee, niin...
-
--- _Me kuuntelemme_, sire!
-
--- Me kuuntelemme? -- toisti kuningas kummastuen.
-
--- Niin, hänen Korkeutensa dauphin ja minä.
-
--- Hänen Korkeutensa dauphin? -- toisti kuningas ja katseli
-vuorotellen kunnioittavassa asennossa seisovaa de Choiseulia ja
-odottavalta näyttävää Ludvig Augustia. -- Ja mitä dauphinilla on
-tässä kahakassa tekemistä?
-
--- Se koskee hänen Korkeuttaan, -- jatkoi de Choiseul ja kumarsi
-nuoreen prinssiin päin, -- kun nimittäin _madame la dauphine_ on
-siinä osallisena.
-
--- Madame la dauphine osallisena? -- huudahti kuningas ja nyt häntä
-aivan pöyristi.
-
--- Niin, ettekö tiennyt sitä, sire? Siinä tapauksessa ei teidän
-Majesteettinne ole saanut varmoja tietoja.
-
--- Dauphine ja Jean Dubarry kahakassa, -- sanoi kuningas, -- sepä
-mahtaa olla merkillinen asia! No hyvä, mutta selittäkääpä, hra de
-Choiseul, asianne, ja ennen kaikkea: älkää salatko minulta mitään,
-vaikka itse dauphine olisi iskenyt miekalla tuota varakreiviä.
-
--- Sire, sitä ei tehnyt madame la dauphine, -- vastasi de Choiseul
-yhä tyynenä, -- vaan eräs hänen saattojoukkoonsa kuuluva upseeri.
-
--- Ahaa, -- huudahti kuningas tullen jälleen vakavaksi; -- joku
-upseeri, jonka te tunnette, hra de Choiseul?
-
--- En, sire, vaan eräs upseeri, jonka teidän Majesteettinne kai
-tuntee, jos muistaa kaikki rehelliset palvelijansa; hän on upseeri,
-jonka nimi on kaikunut hänen isänsä kantamana kunnialla Filipsburgin,
-Fontenoyn ja Mahonin taistelutantereilla, nimi, joka kuuluu de
-Taverney-Maison-Rouge.
-
-Dauphin näytti aivan salin ilmassa vetävän sisäänsä tätä nimeä,
-saadakseen sen paremmin muistoonsa.
-
--- Taverney-Maison-Rouge? -- toisti Ludvig XV. -- Tosiaan tunnen sen.
-Mutta minkä tähden taisteli hän Jeanin kanssa, josta minä pidän?
-Ehkäpä juuri siksi, että minä pidän hänestä... Mieletöntä kateutta,
-tyytymättömyyden alkua, kapinaa kai?
-
--- Sire, suvaitseeko teidän Majesteettinne kuulla minua? -- kysyi de
-Choiseul.
-
-Ludvig XV näki, ettei hänellä enää ollut muuta keinoa asiasta
-erilleen päästäkseen kuin kiivastua.
-
--- Sanon teille, monsieur, että minä näen tässä rauhaani vastaan
-suunnitellun salaliiton siemenen, järjestetyn vainon omaisiani
-vastaan.
-
--- Oi, sire, -- sanoi de Choiseul, -- ansaitseeko tuo nuori mies
-moisen moitteen, kun hän puolustaa hänen Korkeuttaan dauphinea,
-teidän Majesteettinne tulevaa miniää?
-
-Dauphin oikaisi vartaloaan ja pani käsivarret ristiin ryntäilleen.
-
--- Minä puolestani, -- sanoi hän, -- tunnustan olevani kiitollinen
-tuolle nuorelle miehelle siitä, että hän pani henkensä alttiiksi
-prinsessan puolesta, joka on kahden viikon päästä vaimoni.
-
--- Henkensä alttiiksi, henkensä alttiiksi! -- änkytti kuningas, --
-minkä johdosta, saanko kysyä, minkä johdosta?
-
--- Sen johdosta, -- vastasi de Choiseul, -- että varakreivi Jean
-Dubarryn päähän pisti hänen matkustaessaan nopeasti ottaa madame
-la dauphinen hevoset muuttopaikassa, jonne hänen Korkeuttaan juuri
-odotettiin. Ja tämän hän teki päästäkseen ajamaan vieläkin kiireemmin.
-
-Kuningas puraisi huultaan ja hänen kasvonsa muuttivat väriä.
-Hän tunsi samain epäilysten, jotka äsken olivat johtuneet hänen
-mieleensä, nousevan kuin uhkaavina peikkoina eteensä.
-
--- Se ei ole mahdollista; minä tunnen asian: te olette saanut väärät
-tiedot, herttua, -- mutisi Ludvig voittaakseen aikaa.
-
--- En, sire, minä en ole saanut vääriä tietoja, ja se, mitä minulla
-on kunnia teidän Majesteetillenne sanoa, on silkkaa totta. Niin,
-varakreivi Jean Dubarry on tohtinut loukata dauphinea ottamalla
-hevoset, jotka oli varattu hänen kuninkaalliselle Korkeudelleen.
-Ja hän vei hevosia, kievarinisäntää pahoinpideltyään, jo väkisin
-vaunujensa eteen, kunnes hra Filip de Taverney tuli hänen
-kuninkaallisen Korkeutensa lähettämänä paikalle. Ja huomautettuaan
-monta kertaa kohteliaasti ja sovinnollisesti...
-
--- Oh, oh, -- murisi kuningas.
-
--- Huomautettuaan monta kertaa kohteliaasti ja sovinnollisesti,
-toistan...
-
--- Ja minä takaan, että se on totta, -- lausui dauphin.
-
--- Tiedättekö tekin tämän? -- kysyi kuningas häneltä hämmästyneenä.
-
--- Täydellisesti, sire. Choiseul kumarsi ilosta loistaen.
-
--- Tahtooko teidän Korkeutenne jatkaa? -- kysyi hän; -- hänen
-majesteettinsa luottaa ehkä enemmän korkean poikansa sanoihin kuin
-minun.
-
--- Sire, -- jatkoi dauphin näyttämättä kuitenkaan olevan siitä, että
-de Choiseul oli näin innokkaasti puolustanut arkkiherttuatarta, niin
-kiitollinen kuin ministerillä oli oikeus toivoa; -- sire, minä tiesin
-asian ja minä tulinkin ilmoittamaan teidän Majesteetillenne, että hra
-de Dubarry on paitsi loukannut madame la dauphinea häiriten hänen
-palvelemistaan myöskin vastustanut väkivaltaisesti minun rykmenttiini
-kuuluvaa upseeria, joka täytti vain velvollisuutensa oikaistessaan
-hänen sopimatonta käytöstään.
-
-Kuningas pudisti päätään.
-
--- Täytyy tietää asia varmasti, aivan varmasti, -- sanoi hän.
-
--- Minä sen tiedän, sire, -- vastasi dauphin, -- siitä ei
-epäilystäkään: hra Dubarry paljasti miekkansa.
-
--- Ensimäiseksikö? -- kysyi Ludvig XV iloissaan, kun toivoi voivansa
-tasata kaksintaistelijaa syyllisyyden.
-
-Dauphin punastui ja katseli ministeriin, joka kiiruhti nyt hänen
-avukseen huomatessaan hänen olevan ymmällä.
-
--- Asia on kuitenkin niin, sire, -- sanoi de Choiseul, -- että noista
-kaksintaistelijoista toinen loukkasi ja toinen puolusti dauphinea.
-
--- Niin, mutta kumpi heistä hyökkäsi? -- kysyi kuningas.
-
--- Minä tunnen Jeanin; hän on lauhkea kun lammas.
-
--- Hyökkääjä on minun mielestäni se, joka oli väärässä, sire, --
-sanoi dauphin leppoisasti kuten aina.
-
--- Se on mutkallinen asia, -- vastasi Ludvig XV; -- hyökkääjä se,
-joka oli väärässä, joka oli väärässä... Mutta jos tuo upseeri
-kuitenkin on ollut hävytön?
-
--- Hävytönkö! -- huudahti de Choiseul, -- hävytönkö miehelle,
-joka tahtoi väkisin ottaa dauphinelle varustetut hevoset? Onko se
-mahdollista, sire?
-
-Dauphin ei sanonut mitään, mutta kalpeni.
-
-Ludvig XV huomasi nuo molemmat vihamielisyyden merkit.
-
--- Kiivas, aioin minä sanoa, -- oikaisi hän.
-
--- Ja muuten teidän Majesteettinne tietää, -- jatkoi de Choiseul
-käyttäen kuninkaan peräytymistä hyväkseen itse edetäkseen, -- teidän
-Majesteettinne tietää hyvin, ettei uskollinen palvelija voi olla
-väärässä.
-
--- Kuulkaahan, mistä te saitte tietää tämän tapahtuman, monsieur?
--- kysyi kuningas dauphinelta. Mutta samalla hän piti silmällä de
-Choiseulia, jota tämä äkillinen kysymys sekoitti niin, ettei hän
-kaikista ponnistuksistaan huolimatta voinut salata nolostumistaan.
-
--- Eräästä kirjeestä, -- vastasi dauphin.
-
--- Kirjeestä, keneltä?
-
--- Eräältä, joka ajattelee myöskin dauphinea ja josta lienee sangen
-merkillistä, että häntä loukataan.
-
--- Kas niin, -- huudahti kuningas, -- taas salaisia kirjeitä ja
-juonia. Nyt taas aletaan takanani punoa liittoja ja kiusata minua
-niinkuin madame de Pompadourin aikana.
-
--- Ei suinkaan, sire, -- vastasi de Choiseul; -- tämä on hyvin
-yksinkertaisesti toisen luokan majesteettirikos. Syylliselle annetaan
-sopiva rangaistus ja siinä kaikki.
-
-Kuullessaan sanan _rangaistus_ näki Ludvig XV sielussaan kreivittären
-nousevan raivoissaan ja Chonin suutuksissaan. Hän näki tulevan lopun
-kotirauhastansa, jota hän oli koko ikänsä kaivannut koskaan sitä
-saamatta, hän näki syttyvän sisällisen sodan, terävin kynsin ja
-itkusta punottavin silmin.
-
--- Rangaistuksen, -- huusi hän, -- ennenkuin olen kuullustellut
-molempia osapuolia, ennenkuin saatan päättää, kumpi heistä on
-oikeassa. Valtiokeikaus, vangitsemiskäsky! Oh, teettepä minulle
-kauniin ehdotuksen, hyvä herttua, sekoitatte minut koreaan asiaan!
-
--- Mutta, sire, kunnioittaako enää kukaan madame la dauphinea,
-ellei rangaista muille varoitukseksi henkilöä, joka on ensimäiseksi
-uskaltanut loukata...
-
--- Aivan niin, -- lisäsi dauphin, -- ja olisihan skandaali, sire,
-ellei...
-
--- Muille varoitukseksi! Skandaali! -- matki kuningas, -- Oh,
-_pardieu_, rangaiskaa aina muille varoitukseksi kaikki, mitä täällä
-tapahtuu, niin saan koko ikäni allekirjoittaa vangitsemiskäskyjä! Ei,
-kiitos, sitä saan tehdä tarpeeksi jo nyt!
-
--- Se on välttämätöntä, sire, -- sanoi de Choiseul.
-
--- Sire, minä rukoilen teidän Majesteettianne, -- virkkoi dauphin.
-
--- Kuinka, teidän mielestänne ei ole tarpeeksi rankaisua
-miekaniskussa, jonka hän sai?
-
--- Ei, sire, sillä hän olisi voinut haavoittaa hra de Taverneytä.
-
--- Ja mitä te olisitte siinä tapauksessa pyytänyt?
-
--- Olisin pyytänyt hänen päätänsä.
-
--- Mutta eihän hra de Montgomery edes saanut kärsiä pahempaa, vaikka
-hän tappoi Henrik II:n[49]; -- väitti Ludvig XV.
-
--- Hän tappoi kuninkaan vahingossa, teidän Majesteettinne, mutta hra
-Jean Dubarry loukkasi dauphinea tahallansa.
-
--- Entä te, vaaditteko tekin Jeanin päätä? -- kysyi Ludvig XV
-kääntyen dauphinin puoleen.
-
--- En, sire, minä en puolusta kuolemanrangaistusta, senhän teidän
-Majesteettinne tietää, -- vastasi dauphin lempeästi. -- Minä
-tyydynkin anomaan maanpako-tuomiota.
-
-Kuningas hätkähti.
-
--- Maanpakoon riitelystä kievarin pihalla! Ludvig, te olette ankara
-ihmisystävällisistä ajatuksistanne huolimatta; mutta onhan totta,
-että ennenkuin olitte filantrooppi, olitte matemaatikko, ja että joku
-matemaatikko...
-
--- Hänen Majesteettinsa suvaitkoon jatkaa?
-
--- Että matemaatikko uhraisi koko maailman yhdestä pikkunumerosta!
-
--- Sire, -- vastasi dauphin, -- minä en kanna hra Dubarrylle
-minkäänlaista persoonallista kaunaa.
-
--- Kenelle te sitä sitten kannatte?
-
--- Madame la dauphinen loukkaajalle.
-
--- Sepä mainio puolison esikuva! -- huudahti kuningas pilkallisesti.
--- Onneksi ei moista ole varsin helppo uskoa. Näen kyllä, ketä tässä
-tahdotaan ahdistella, ja näen ennen kaikkea, mihin minut tällaisella
-liioittelulla tahdotaan johtaa.
-
--- Sire, -- sanoi de Choiseul -- älkää luulko, että tässä niinkään
-liioitellaan, sillä yleisö on tosiaankin pahastunut moisesta
-julkeudesta.
-
--- Yleisö! Ahaa, taasko luotte hirviön itsellenne tai paremminkin
-minulle. Yleisö, kuulenko minä sen ääntä silloin, kun se sanoo
-minulle tuhansien häpäisy- ja pilkkakirjoittajain ja viisujen
-tekijäin ja juonten punojain suun kautta, että minua varastetaan,
-minua pidetään naurun esineenä, minut petetään? Enpäs, silloin sitä
-en tee. Minä annan sen puhua ja nauran sille. Tehkää niin kuin
-minä, _pardieu!_ Tukkikaa korvanne, ja kun yleisönne on lakannut
-huutamasta, niin se on vaiti. -- Kas niin, nyt minulle kumarretaan
-tyytymättömänä, kas niin, nyt Ludvig rupeaa happamaksi. Onpa
-todellakin merkillistä, ettei minua kohdella niinkuin jokaista
-vähäpätöisintäkin yksityishenkilöä, ettei minun anneta elää
-rauhassa, että aina vihataan sellaisia, joita minä rakastan, ja aina
-rakastetaan sitä, jota minä vihaan! Olenko minä hullu vai viisas?
-Olenko minä hallitsija vai enkö ole?
-
-Dauphin otti veitsensä ja palasi kellon luo.
-
-De Choiseul kumarsi samalla tavalla kuin ensimäisellä kerrallakin.
-
--- Kas niin, nyt ei vastata mitään. Mutta vastatkaa edes jotain,
-_mordieu!_ Tahdotteko te aivan tappaa minut harmista, milloin puhuen,
-milloin ollen vaiti, pikkumaisine vihoinenne ja pelkoinenne?
-
--- En minä vihaa hra Dubarrytä, sire, -- virkkoi dauphin hymyillen.
-
--- Ja minä, sire, en häntä pelkää, -- lausui de Choiseul
-itsetietoisesti.
-
--- Niin, niin, te olette ilkeitä ihmisiä! -- huusi kuningas muka
-raivostuen, vaikka hän oli ainoastaan suutuksissaan. -- Te tahdotte,
-että minun pitäisi alentua koko Europan naurunesineeksi, että minun
-pitäisi tulla serkkuni Preussin kuninkaan pilkan uhriksi, että minä
-tosiaan toteuttaisin tuon Pétaudin[50] hovin, josta konna Voltaire
-kirjoittaa. Mutta en, sitä minä en tee! Ei, sitä huvia te ette
-minulta saa. Minulla on käsitykseni kunniastani ja minä suojelen sitä
-niinkuin taidan.
-
--- Sire, -- virkkoi dauphin uupumattoman lempeästi, kuten aina,
-mutta myöskin sitkeänä kuten aina, -- pyydän teidän Majesteetiltanne
-anteeksi, mutta tässä ei ole kysymys teidän kunniastanne, vaan madame
-la dauphinen loukkaamisesta.
-
--- Monseigneur on oikeassa, sire; sana vain teidän Majesteettinne
-huulilta, ja kukaan ei sitä vasta yritä.
-
--- Ja kuka sitä sitten nyt on yrittänyt? Eihän sitä ole yritettykään:
-Jean on hölmö, mutta ei suinkaan paha.
-
--- Olkoon niin, -- vastasi Choiseul, -- pannaan se sitte hölmöyden
-laskuun, sire; pyytäköön hän hra de Taverneyltä tuota hölmöyttään
-anteeksi.
-
--- Johan sanoin teille, -- huudahti Ludvig XV, -- että koko tämä
-juttu ei kuulu minuun. Pyytäköön Jean anteeksi, jos tahtoo; jos ei
-taas tahdo, se on hänen asiansa.
-
--- Mutta jos tapahtuma jätetään silleen, herättää se huomiota, se
-on minulla kunnia teidän Majesteetillenne etukäteen ilmoittaa, --
-muistutti de Choiseul.
-
--- Sen parempi! -- huusi kuningas. -- Melutkoot niin, että
-korvani tulevat kuuroiksi, niin pääsen kuulemasta kaikkia teidän
-typeryyksiänne.
-
--- Niin ollen, -- vastasi de Choiseul järkkymättömän kylmäverisesti,
--- teidän Majesteettinne oikeuttaa minut julkaisemaan, että hra
-Dubarry on oikeassa?
-
--- Minäkö! -- huusi Ludvig XV, -- minä väittäisin, että joku
-on oikeassa, jutussa, joka on musta kuin piki... Minut aiotaan
-nähtävästi saada aivan suunniltani. Oh, varokaa itseänne, herttua...
-ja sinä, Ludvig, säästä minua vähän, oman etusi tähden... Jätän
-teidät nyt miettimään, mitä olen teille sanonut, sillä minä olen
-väsynyt, minä olen saanut aivan tarpeekseni tästä, minä en jaksa
-enää. Hyvästi, messieurs, minä menen nyt tyttärieni luo ja pakenen
-sieltä Marly'hin. Ehkä siellä saan olla rauhassa, jollette te tule
-sinne perästäni.
-
-Ja kuningas läksi menemään ovelle, mutta samassa se aukesi ja muuan
-hovijunkkari ilmestyi kynnykselle.
-
--- Sire, -- lausui hän, -- hänen kuninkaallinen Korkeutensa Madame
-Louise odottaa galleriassa lausuaksensa kuninkaalle jäähyväisensä.
-
--- Jäähyväisensä! -- huudahti Ludvig XV ymmällään, -- -- minne hän
-sitten lähtee?
-
--- Hänen Korkeutensa sanoo saaneensa teidän Majesteetiltanne luvan
-muuttaa täältä pois.
-
--- Kas niin, taas jokin kohtaus! Nyt on tuo pieni kristisisar
-ryhtynyt temppuilemaan. Totta totisesti, minä olen onnettomin ihminen
-maailmassa!
-
-Ja kuningas poistui juoksujalkaa.
-
--- Hänen Majesteettinsa jätti meidät vastauksetta, -- sanoi herttua
-dauphinille: mitä päättää teidän kuninkaallinen Korkeutenne nyt tehdä?
-
--- Ai, nyt se lyö! -- huudahti nuori prinssi ja kuunteli joko todella
-iloissaan tai teeskennellen kellonsa helähtäviä ääniä, saatuaan sen
-jälleen käymään.
-
-Ministeri rypisti kulmiaan ja vetäytyi takaperin pois Kellosalista,
-jonne dauphin jäi yksin.
-
-
-
-
-27.
-
-Ranskan Madame Louise.
-
-
-Kuninkaan vanhin tytär odotti isäänsä suuressa galleriassa, jonka
-Lebrun oli koristanut maalauksilla, samassa, jossa Ludvig XIV vuonna
-1683 oli ottanut vastaan Venetsian doogin ja neljä senaattoria, kun
-nämä olivat tulleet pyytämään armoa tasavaltansa puolesta. Tämän
-gallerian toisessa päässä, vastapäätä sitä ovea, josta kuningas oli
-astuva sisään, seisoi pari kolme seuranaista tyrmistyneen näköisinä.
-
-Ludvig XV tuli galleriaan juuri hetkellä, jolloin etuhuoneeseen alkoi
-kokoontua keskustelevia ryhmiä; sillä huhu prinsessan nähtävästikin
-vasta tänä aamuna tehdystä päätöksestä alkoi jo palatsissa levitä.
-
-Ranskan Madame Louise oli vartaloltaan majesteettinen ja kasvoiltaan
-kuninkaallisen kaunis nainen, jonka otsan kuitenkin tuntematon suru
-sai usein ryppyihin. Madamessa kunnioitti koko hovi hänen ankaran
-hyveellisyytensä vuoksi vielä tuota valtiomahtia, jota Ranskassa ei
-enää viiteenkymmeneen vuoteen oltu palveltu muuta kuin pelosta tai
-omanvoiton pyynnön tähden.
-
-Vieläpä enemmänkin: tällaisinakin aikoina, jolloin vastenmielisyys
-kansan keskuudessa sen isäntiä kohtaan kasvoi kasvamistaan, --
-isäntiä sanomme, sillä aivan ääneensä ei näitä vielä uskallettu
-kutsua tyranneiksi, -- Madamea rakastettiin. Se johtui siitä,
-ettei prinsessan hurskaus ollut suinkaan tylyluontoisuutta; vaikka
-ei yleensä koskaan paljoa hänestä puhuttu, tiedettiin kuitenkin,
-että hänellä oli hyvä sydän. Ja hän näytti sen joka päivä hyvillä
-töillään, kun taas toiset ilmaisivat sisimpänsä häväistysjutuilla.
-
-Ludvig XV pelkäsi tätä tytärtään siitä yksinkertaisesta syystä, että
-hän kunnioitti häntä. Joskus oli hän hänestä hiukan ylpeäkin, ja
-olipa Louise ainoa hänen lapsistaan, jota hän säästi loukkaavalta
-pilaltaan ja tökeröltä tuttavallisuudeltaan, ja kun hän puhutteli
-muita kolmea tytärtään, -- Adelaidea, Viktoriaa ja Sofiaa, --
-Rievuksi, Rääsyksi ja Varikseksi,[51] sanoi hän aina Ranskan Louisea
-_Madameksi_.
-
-Niistä päivin, jolloin Saksin marsalkka oli jo vienyt mukaansa
-hautaan Turennen ja Condén sielunaateluuden, ja Maria Leczinska
-kuningatar Maria Teresian arvokkaan käytöksen, näytti kaikki yhä
-pienentyvään mataluuteen vaipuvan valtaistuimen ympärillä. Siihen
-aikaan oli Ranskan kruunulla vielä yksi ylpeyden esine, se oli Madame
-Louise, tuo prinsessa, jonka luonne oli tosiaankin kuninkaallinen,
-jopa jossain määrin sankarillinenkin, kruunulla, jolla katinkultansa
-ja vääräin jalokiviensä joukossa ei ollut enää muuta kuin tämä ainoa
-oikea helmi.
-
-Emme kuitenkaan väitä, että Ludvig XV olisi silti tytärtään
-rakastanut. Sehän tiedetään, että Ludvig XV rakasti ainoastaan
-itseään. Sanomme pelkästään, että hän piti vanhinta tytärtään
-suuremmassa arvossa kuin noita kolmea muuta.
-
-Kun kuningas astui sisään, näki hän prinsessan seisovan yksinään
-keskellä galleriaa, pöydän ääressä, jonka levy oli koristettu
-upotuksin punaisella jaspiksella ja lasuurikivillä.
-
-Madame oli mustissaan; kaunista ja jauhoittamatonta tukkaa verhosi
-kaksinkertainen pitsimyssy. Hänen kasvonsa olivat ehkä surullisemmat,
-joskaan eivät niin ankarat kuin tavallisesti. Hän ei katsellut mitään
-ympärillään; joskus hänen surumieliset silmänsä vaan osuivat Europan
-kuninkaitten muotokuviin, joiden joukossa hänen esi-isiensä, Ranskan
-kuninkaitten kuvat loistivat ensimäisinä.
-
-Musta puku oli prinsessain tavallinen asu; sen laskosten kätkössä
-oli vielä siihenkin aikaan suuret taskut, jollaiset olivat olleet
-entisillä taloudellisilla kuningattarilla, ja Madame Louisella
-oli vyössään kultarenkaassa kuten heilläkin monien arkkujensa ja
-kaappiensa avaimet.
-
-Kuningas tuli hyvin miettiväiseksi nähdessään, miten ääneti ja
-varsinkin miten tarkkaavasti tämän tulevan keskustelun päätöstä
-odotettiin.
-
-Mutta galleria on niin pitkä, etteivät katselijat, jotka seisoivat
-sen molemmissa päissä, voineet häiritä itse näytteleviä henkilöitä.
-He kyllä katselivat, se oli heidän oikeutensa; he eivät kuulleet, se
-oli heidän velvollisuutensa.
-
-Prinsessa meni jonkun askeleen kuningasta vastaan, otti häntä kädestä
-ja suuteli sitä.
-
--- Sanotaan, että te lähdette täältä? -- kysyi Ludvig XV. --
-Menettekö te nyt Picardiaan?
-
--- En, sire, -- vastasi prinsessa.
-
--- Sittenpä aavistan, te lähdette pyhiinvaellusretkelle
-Noirmoutiersiin, -- sanoi kuningas kovemmalla äänellä.
-
--- En, sire, -- vastasi Madame Louise, -- minä vetäydyn nyt
-Saint-Denis'n karmeliittiluostariin, jonka abbedissaksi voin päästä,
-kuten tiedätte.
-
-Kuningas hätkähti; hänen kasvonsa pysyivät tyyninä, vaikka hän olikin
-tosiaan liikutettu.
-
--- Ei, ei, tyttäreni, ettehän lähde minun luotani pois? -- sanoi hän.
--- On aivan mahdotonta, että te jättäisitte minut.
-
--- Isäni, minä olen jo kauan sitten päättänyt vetäytyä sinne, ja
-teidän Majesteettinne on antanut minulle luvan; älkää siis estäkö
-minua enää, sitä rukoilen.
-
--- Niin kyllä, annoin teille luvan, mutta kiellettyäni pitkän aikaa
-sen ehdottomasti, senhän tiedätte. Minä annoin sen toivossa, että
-rohkeutenne pettäisi, kun lähdön hetki tosiaan olisi tullut. Te ette
-voi hautautua luostariin, te, tyttäreni; se on jo ollut ja unohdettu
-tapa; luostariin mennään nykyään ainoastaan surun tai köyhyyden
-tähden. Ranskan kuninkaan tytär ei ole köyhä, mikäli minä tiedän, ja
-jos hän on onneton, ei sitä pidä kenenkään saada nähdä.
-
-Kuninkaan sanat ja ajatukset muuttuivat sitä lennokkaammiksi, mikäli
-hän edelleen näytteli kuningasta ja isää, sillä ne ovat osia, joita
-näyttelijä ei koskaan esitä huonosti, milloin toista esittäessä
-kuiskaa ylpeys ja toista näytellessä todellakin suru.
-
-Louise huomasi isänsä liikutuksen; ja moinen tunteen ilmaus, joka oli
-itsekkäässä Ludvig XV:ssä hyvin harvinainen, hellytti tytärtä jälleen
-paljoa enemmänkin kuin hän tahtoi näyttää heltyneensä, ja hän vastasi:
-
--- Sire, älkää tehkö sieluani heikoksi hellyydellänne minua
-kohtaan. Minun suruni ei ole tavallista surua; siksi poikkeaa minun
-päätöksenikin aikakautemme tavoista.
-
--- Teillä on siis suruja? -- huudahti kuningas herkkyyden puuskassa.
--- Sinulla on suruja, lapsi-parkani!
-
--- Suuria, määräämättömiä suruja, sire! -- vastasi Madame Louise.
-
--- Mutta, tyttäreni, miksi ette ole niistä minulle puhunut?
-
--- Siksi, että ne ovat suruja, joita ei ihmisvoimalla voida poistaa.
-
--- Ei edes kuninkaan?
-
--- Ei, sire, ei edes kuninkaan.
-
--- Eikä isän?
-
--- Ei isänkään, sire.
-
--- Mutta olettehan uskonnollinen, Louise, ja saatte voimaa
-uskonnosta...
-
--- Ah, en tarpeeksi vielä, sire, ja minä menen luostariin saadakseni
-siellä sitä voimaa lisää. Hiljaisuudessa puhuu Jumala ihmisen
-sydämelle; ja yksinäisyydessä puhuu ihminen Jumalalle.
-
--- Mutta te annatte Herralle tavattoman uhrin, jonka arvoa ei mikään
-voi määrätä. Ranskan valtaistuin luo suojelevan varjonsa lapsiin,
-jotka ovat sen ympärillä kasvaneet; eikö tämä varjo teille riitä?
-
--- Luostarikammion varjo on vielä tummempi; se virvoittaa sydäntä ja
-on yhtä vahva turva nöyrille kuin ylpeille, ylhäisille samoin kuin
-halvoille.
-
--- Pelkäättekö siis jonkun vaaran itseänne uhkaavan? Siinä
-tapauksessa, Louise, on kuningas suojananne.
-
--- Sire, Jumala suojelkoon ensin itseään kuningasta!
-
--- Toistan teille, Louise, te annatte väärinymmärretyn uskoninnon
-harhauttaa itseänne. On hyvä rukoilla, mutta ei aina sovi rukoilla.
-Te, joka olette niin hyvä, niin hurskas, mitä varten teidän tarvitsee
-rukoilla niin paljon?
-
--- Koskaan en voi rukoilla tarpeeksi, oi isäni, koskaan en voi
-rukoilla täällä tarpeeksi, oi kuninkaani, että nuo onnettomuudet,
-jotka kokoontuvat päämme päälle ja uhkaavat meidät rusentaa, eivät
-meitä kohtaisi! Tuo hyvyys, jonka Jumala on minulle suonut, ja
-puhtaus, jota olen kaksikymmentä vuotta koettanut kaikin voimin
-itsessäni kasvattaa, ne eivät vielä, pelkään, riitä täyttämään sitä
-viattomuuden ja puhtauden mittaa, jota sovitusuhrilta vaadittaisiin.
-
-Kuningas väistyi askeleen taaksepäin ja katseli kummastuneena Madame
-Louisea.
-
--- Koskaan ette ole puhunut minulle noin, -- sanoi hän, -- Te olette
-sokaistu, rakas lapseni; teidän askeettiset tapanne vievät teidät
-turmioon.
-
--- Oi, sire, älkää kutsuko tuolla maailmallisella nimellä totisinta
-ja ennen kaikkea tarpeellisinta uskollisuutta, mitä alamainen on
-koskaan kuningasta ja tytär isäänsä kohtaan tuntenut ankaran hädän
-tullen. Sire, teidän valtaistuimenne, jonka suojelevaa varjoa te
-minulle äsken ylpeästi tarjositte, sire, teidän valtaistuimenne
-horjuu jo iskuista, joita te ette vielä tunne, mutta jotka minä
-jo aavistan. Kaikessa hiljaisuudessa kaivetaan jo ikäänkuin syvää
-kuilua, johon ehkä yhtäkkiä koko itsevalta vaipuu. Onko teille
-koskaan puhuttu totta, sire?
-
-Madame Louise katseli ympärilleen, oliko ketään niin lähellä, että
-hänen sanansa voitiin kuulla. Ja kun hän näki hovilaisten olevan
-tarpeeksi loitolla, jatkoi hän:
-
--- Niin, minä sen asian tiedän, minä, joka olen käynyt
-laupeudensisaren puvussa monen monta kertaa synkkäin katujen
-varrella, nälkää kärsivien ullakko-asumuksissa ja vaikerruksia
-kaikuvilla kujilla. Niin, noilla kujilla, noilla kaduilla ja
-ullakoilla, sire, kuollaan talvella nälkään ja viluun ja kesällä
-kuumuuteen ja janoon. Maaseuduilla, jossa te ette koskaan käy, sire,
-sillä te ajatte ainoastaan Versailles'n ja Marlyn väliä, maaseuduilla
-ei löydy enää jyviä, en tarkoita kansan ravinnoksi, vaan peltojen
-kylvöksi, jotka nielevät siemenet antamatta minkäänlaista kasvua,
-ikäänkuin jokin kirous olisi niitä kohdannut. Nuo lukemattomat
-ihmiset, joilla ei ole leipää, nurisevat jo itsekseen. Sillä
-ilmassa kiertää epämääräisiä ja outoja huhuja, ja hämärän hetkillä
-ja yössä kuuluu ääniä, jotka puhuvat heille raudoista, kahleista,
-hirmuvallasta. Ja nämä sanat kuullessaan he heräävät, lakkaavat
-valittamasta ja alkavat napista ääneensä. -- Parlamentit toisaalta
-vaativat itselleen muistutusoikeutta, -- haastoi hän edelleen, --
-nimittäin oikeutta sanoa teille suoraan samaa, jota ne puhuvat
-hiljaa: "Kuningas, sinä viet meidät turmioon! Pelasta meidät tai
-me pelastamme itse itsemme..." Sotilaat kaivavat hyödyttömillä
-miekoillaan maata, jossa vapaus orastaa, vapaus, jota encyklopedistit
-ovat kylväneet täysin käsin. Kirjailijat, -- ja mistä johtuu seuraava
-muusta kuin siitä, että ihmisten silmät ovat alkaneet nähdä seikkoja,
-joita ne eivät ole ennen nähneet? -- kirjailijat tietävät nykyään
-kaiken pahan, mitä me teemme, ja heti kun sen teemme ilmoittavat sen
-kansalle, ja kansa rypistää kulmiaan milloin se vaan näkee jonkun
-isännistään kulkevan ohitseen. Teidän Majesteettinne naittaa nyt
-pojanpoikansa! Ennen muinoin, kun Anna Itävaltalainen piti häitä
-pojalleen, toi Pariisin kaupunki lahjoja tälle miniälle. Nyt ei
-kaupunki sen sijaan anna mitään, vaan on teidän Majesteettinne
-päinvastoin täytynyt kiristää varoja maksaaksenne vaunut, joilla
-keisarien tytär tuodaan Ludvig Hurskaan jälkeläisen puolisoksi.
-Papistolla on jo kauan ollut tapana olla rukoilematta Jumalaa, mutta
-nyt se tietää, että kirkon tilukset ovat kaikki lahjoitetut pois,
-etuoikeudet loppuun jaetut, kassa-arkut tyhjät, ja se alkaa nyt
-jälleen rukoilla Jumalalta sitä, jota se kutsuu kansan onneksi. -- Ja
-lopuksi, sire, täytyykö minun sanoa seikka, jonka te itsekin hyvin
-tiedätte ja jonka te olette nähnyt niin suureksi mielikarvaudeksenne,
-ettette ole siitä mitään puhunut? Kuninkaat, nuo veljemme, jotka
-ennen kadehtivat meitä, kuninkaat kääntyvät nyt meihin selin. Teidän
-neljä tytärtänne, sire, Ranskan kuninkaan tyttäret, teidän neljä
-tytärtänne eivät ole vielä naimisissa, ja kuitenkin on Saksassa
-kaksikymmentä prinssiä, Englannissa kolme, Pohjoisvalloissa
-kuusitoista, puhumattakaan sukulaisistanne Espanjan ja Napolin
-Bourboneista, jotka meidät nyt unohtavat tai karttavat meitä niinkuin
-nuo muutkin. Ehkäpä Turkkilainen olisi jonkun meistä huolinut,
-jollemme olisi olleet kaikkein Kristillisimmän kuninkaan tyttäriä!
-Oh, en puhu itseni puolesta, isäni, minä en valita kohtaloani; minä
-olen onnellisessa asemassa, koska olen vapaa, koska ei ainoakaan
-omaiseni minua tarvitse ja koska saan pian luostarissa, hartauden
-ajatuksissa ja köyhyydessä rukoilla Jumalaa, että hän kääntäisi
-hirvittävän ukkosen kulkemasta teidän ja teidän veljenne pojan päätä
-kohti, ukkosen, jonka minä jo kuulen jyrisevän kaukana tulevaisuuden
-ilmanrannalla.
-
--- Tyttäreni, lapseni, -- vastasi kuningas, -- pelkonne näyttää
-tulevaisuuden teille pahempana kuin se onkaan.
-
--- Sire, sire, -- vastasi Madame Louise, -- muistakaa tuota
-muinaista kuninkaan tytärtä, kuninkaallista ennustajatarta; hänkin
-ennusti isälleen ja veljilleen niinkuin minä sotaa, hävitystä,
-loimuavia liekkejä, ja hänen isänsä ja veljensä nauroivat hänen
-ennustuksilleen. Älkää kohdelko minua niinkuin häntä kohdeltiin.
-Pitäkää varanne, oi isäni, ajatelkaa sanojani, oi kuninkaani!
-
-Ludvig XV pani käsivartensa ristiin ryntäilleen ja hänen päänsä
-vaipui rintaa vasten.
-
--- Tyttäreni, -- virkkoi hän, -- te puhutte minulle ankaria sanoja;
-ovatko nuo onnettomuudet, joita ennustatte, minun työtäni?
-
--- Jumala varjelkoon minua niin ajattelemasta! Mutta ne ovat koko sen
-ajan työtä, jossa nyt elämme. Te kuljette virran mukana niinkuin me
-kaikki muutkin. Kuunnelkaa, sire, kuinka teattereissa permanto-yleisö
-taputtaa käsiään kuullessaan pienimmänkin ilkeän vihjauksen
-kuningasvaltaa vastaan. Nähkää, kuinka iloiset laumat iltaisin
-nousevat meluten ylös parvien ahtaita väliportaita, kun taas suuret
-marmoriportaat ovat kolkot ja autiot. Sire, kansa ja hovimiehet ovat
-varustaneet nykyään itselleen omat huvituksensa meidän huvitustemme
-ohelle. He huvittelevat ilman meidän seuraamme, tai paremminkin,
-kun me ilmestymme heidän huvipaikkoihinsa, me teemme heidät
-alakuloisiksi. Ah, -- jatkoi prinsessa liikuttavan surumielisesti,
--- ah, te surkuteltavat nuoret herrat, ah, te suloiset naisraukat,
-rakastakaa vaan keskenänne, unohtakaa vaan, olkaa onnellisia! Täällä
-minä häiritsen teitä, jota vastoin minä siellä luostarissa olen
-teille hyödyksi. Täällä te hillitsette iloisen naurunne peljäten
-pahoittavanne sillä minua. Siellä, siellä minä rukoilen, oi, minä
-rukoilen sydämeni pohjasta kuninkaan puolesta, sisarteni puolesta,
-veljenpoikaini, koko Ranskan kansan puolesta, kaikkien teidän
-puolestanne siellä rukoilen sellaisen sydämen palavalla innolla, jota
-mitkään intohimot eivät ole vielä tylsyttäneet.
-
--- Tyttäreni, -- sanoi kuningas synkän vaitiolon jälkeen, -- minä
-pyydän teitä, älkää lähtekö pois, älkää ainakaan tällä hetkellä: te
-olette murtanut sydämeni.
-
-Ranskan Madame Louise otti kädestä isäänsä ja katsoi rakkaasti Ludvig
-XV:n jalomuotoisiin kasvoihin:
-
--- Ei, isäni, ei, -- sanoi hän; -- ei hetkeäkään enää tässä
-palatsissa. Ei, nyt on minun aika rukoilla. Minä tunnen, että
-minulla on voimaa sovittaa kyyneleilläni kaikki nautinnot, joita te
-tavoittelette, te, joka olette vielä niin nuori, te, joka olette hyvä
-isä, te, joka osaatte antaa anteeksi.
-
--- Jää luoksemme, Louise, jää pariimme, -- sanoi kuningas ja sulki
-tyttären syliinsä.
-
-Prinsessa pudisti päätään.
-
--- Minun valtakuntani ei ole tästä maailmasta, -- vastasi Madame
-Louise surullisesti ja irroittautui kuninkaan syleilystä. -- Hyvästi,
-isä, olen puhunut tänään asioita, jotka ovat painaneet kymmenen
-vuotta sydäntäni. Se taakka oli minut näännyttää. Hyvästi; nyt
-olen tyytyväinen. Katsokaa, minä hymyilen, tänään olen vihdoinkin
-onnellinen, minä en kaipaa mitään.
-
--- Et minuakaan, tyttäreni?
-
--- Oh, kaipaisin teitä, ellen teitä enää saisi nähdä; mutta tehän
-tulette jonkun kerran käymään Saint-Denis'n luostarissa; te ette
-minua ainaiseksi unhoita.
-
--- Oh, en koskaan, en koskaan!
-
--- Älkää antako mielenne järkkyä, sire. Älkäämme salliko kenenkään
-aavistaa, että eromme on ainainen. Sisareni eivät tiedä siitä
-vielä mitään, eivät ainakaan mikäli minä luulen; ainoastaan omat
-seuranaiseni tuntevat salaisuuden. Kahdeksan päivää olen varustanut
-lähtöä, ja minä toivon hartaasti, ettei huhu matkastani leviä
-ennenkuin Saint-Denis'n raskaat portit ovat kumahtaneet takanani
-kiinni. Niiden ääni estää minut kuulemasta mitään muuta.
-
-Kuningas näki tyttärensä silmistä, että hänen päätöksensä oli
-horjumaton. Muuten hänestä olikin mieleen, että lähtö tapahtui
-hiljaisesti. Jos prinsessa Louise pelkäsi purkautuvia nyyhkytyksiä,
-koska ne olisivat saattaneet horjuttaa hänen päätöstään, niin
-kuningas jälleen pelkäsi niiden käyvän hermoilleen.
-
-Sitäpaitsi aikoi hän nyt lähteä Marly'hin, ja jos Versailles olisi
-joutunut kovin suuren surun valtaan, olisi hänen välttämättä täytynyt
-lykätä matkansa toistaiseksi.
-
-Ja kaiken lisäksi ajatteli hän, että nyt ei hänen enää tarvitsisi
-nähdä täällä jostakin kuninkaan ja isän arvolle sopimattomasta ja
-mässäävästä juhlasta palattuaan vanhimman tyttärensä vakavia ja
-surullisia kasvoja, jotka tuntuivat aina moittivan hänen huoletonta
-ja toimetonta elintapaansa.
-
--- Käyköön siis niinkuin tahdot, lapseni, -- sanoi siis kuningas.
--- Mutta ota edes siunaus isältäsi, jolle sinä aina olet tuottanut
-pelkkää iloa.
-
--- Antakaa ainoastaan kätenne suudellakseni, mutta suokaa tuo kallis
-siunaus minulle ajatuksissanne.
-
-Henkilöistä, jotka olivat saaneet tiedon prinsessan päätöksestä, tämä
-oli ylevä ja juhlallinen näytelmä, tuo tuokio, jolloin jalo neito
-läheni nyt jokaisella askeleellaan esi-isiään, noita kuninkaita,
-jotka näyttivät kultakehyksistään häntä kiittävän siitä, että hän
-lähti täten elävänä yhtymään heidän kanssaan heidän hautoihinsa.
-
-Ovella hyvästeli kuningas vielä tytärtään ja poistui virkkamatta
-sanaakaan.
-
-Hovi seurasi häntä, niinkuin etiketti vaati.
-
-
-
-
-28.
-
-Riepu, Rääsy ja Varis.
-
-
-Kuningas lähti varushuoneeseen päin, jossa hänellä oli tapana
-viettää ennen metsästys- ja ajeluretkiään joku hetki jaellen
-erikoismääräyksiä palvelukseen nähden, mitä hän sinä päivänä vielä
-tarvitsi.
-
-Gallerian toisessa päässä hän hyvästeli hovimiehiään ilmaisten
-kättään heilauttamalla, että hän halusi olla yksin.
-
-Yksin jäätyään jatkoi Ludvig XV menoaan läpi erään käytävän, joka vei
-kuninkaallisten naisten huoneustoihin. Kun hän tuli niiden pääovelle,
-jota peitti verho, pysähtyi hän hetkeksi ja pudisti päätään.
-
--- Niissä ei ollut muuta kuin yksi hyvä, -- mutisi hän hampaittensa
-välistä, -- ja hänkin lähtee pois!
-
-Kova huuto oli vastauksena tähän totuuteen, joka oli tosiaan
-melkoisen epäkohtelias muille kotiin jääneille tyttärille. Oviverho
-aukesi, ja Ludvig XV:ttä tervehdittiin yhteen ääneen kolmesta
-vimmastuneesta suusta näillä sanoilla:
-
--- Kiitos kunniasta, isä!
-
-Kuningas seisoi nyt kolmen muun tyttärensä keskellä.
-
--- Ah, sinäkö se olet, Riepu, -- sanoi hän kääntyen vanhimman
-tyttären puoleen, nimittäin madame Adelaiden. -- Ah, _ma foi_, suutu
-tai ole suuttumatta, minä puhuin totta.
-
--- Oh, te ette puhunut meille mitään uutta, -- keskeytti prinsessa
-Viktoria, -- me tiedämme, että te olette aina pitänyt enemmän
-Louisesta.
-
--- _Ma foi_, sinä lausut suuren totuuden, Rääsy.
-
--- Mutta miksi te pidätte Louisea meitä parempana? -- kysyi prinsessa
-Sofia pistävällä äänellä.
-
--- Siksi, että Louise ei kiusaa minua, -- vastasi Ludvig XV
-leppoisuudella, josta hän oli itsekkäillä hetkillään oivallinen
-tyyppi.
-
--- Oh, kyllä hän teitä kiusaakin, odottakaahan, isä, -- vastasi
-prinsessa Sofia.
-
-Ja hänen äänessään oli katkera sävy, joka käänsi kuninkaan huomion
-erikoisesti häneen.
-
--- Mistä sinä sitä päättelet, Varis? -- kysyi kuningas. -- Vai
-uskoiko Louise lähtiessään asiansa sinulle? Ihmettelisinpä sitä,
-sillä hän ei suurestikaan pitänyt sinusta.
-
--- Vai niin, _ma foi!_ No, joka tapauksessa maksan hänelle samalla
-mitalla, -- vastasi prinsessa Sofia.
-
--- Erinomaista, -- sanoi Ludvig XV, -- vihatkaa, inhotkaa toisianne,
-panetelkaa toisianne, se on teidän oma asianne; kunhan ette vaan
-vaadi minua palauttamaan järjestystä amatsoonien valtakunnassa, on
-se minusta yhdentekevää. Mutta tahtoisinpa tietää, millä tavalla
-Louise-parka minua muka kiusaa?
-
--- Louise-parka! -- huudahtivat prinsessat Viktoria ja Adelaide
-yhtaikaa, työntäen huuliansa kumpikin eri tavalla töröön.
-
--- Ettäkö millä tavalla hän teitä kiusaa? No hyvä, sanonpa sen
-teille, isäni.
-
-Ludvig heittäytyi suureen nojatuoliin niin lähelle ovea, että pakotie
-oli hänelle aina auki.
-
--- Sillä tavalla, -- jatkoi prinsessa Sofia, -- että Madame Louisea
-kiusaa hiukan samanlainen paholainen kuin aikoinaan Chelles'n
-abbedissaakin ja että hän menee nyt luostariin tekemään kokeita.
-
--- No, no, -- sanoi Ludvig XV, -- ei kaksimielisyyksiä, pyydän,
-sisaresi kunniasta; siitä ei ole kenelläkään ollut vielä mitään
-sanomista, vaikka ihmiset yleensä niin paljon lörpöttelevät pahaa
-toisistaan. Älä _sinä_ siis koetakaan.
-
--- Minäkö?
-
--- Niin, _sinä_.
-
--- Oh, en minä hänen kunniastaan puhukaan, -- vastasi prinsessa
-Viktoria kovin loukkaantuneena äänen sävystä, jolla isä oli
-erikoisesti korostanut sanan _sinä_ ja vielä tuon sanan
-nimenomaisesti uudistanutkin. -- Minä vain sanoin, että hän tekee
-kokeita, siinä kaikki.
-
--- No niin, vaikka hän tekisi kokeita, tutkisi kemiaa, harjoittaisi
-miekkailua, sorvaisi nojatuolin jalkakiekkoja, vaikka hän soittaisi
-huilua, löisi rumpua ja rääkkäisi klaveeria, hankaisi viulua, mitä
-pahaa sinusta siinä on?
-
--- Minä sanon, että hän lähtee tekemään poliittisia kokeita. Ludvig
-XV hätkähti.
-
--- Tutkimaan filosofiaa, teologiaa ja jatkamaan _Unigenitus_-bullan
-selityksiä; niin että me näytämme hänen hallintoteoriainsa,
-metafyysillisten järjestelmiinsä ja teologiansa keskellä
-hyödyttömiltä perheessä, me...
-
--- Jos sisaresi sillä saa autuutensa, mitä pahaa sinä olet siinä
-näkevinäsi? -- toisti Ludvig XV, kuitenkin melkoisen hämmästyneenä,
-miten samanlaiset Variksen syytös ja se poliittinen esitelmä, jonka
-Madame Louise oli äsken niin hartaasti hänelle pitänyt lähtiäisiksi,
-olivat keskenään. -- Kadehdittako jo hänen autuuttaan? Silloinpa
-olisitte huonotapaisia kristittyjä.
-
--- _Ma foi_, emme suinkaan, -- vastasi prinsessa Viktoria, -- menköön
-minne tahtoo, kunhan minun vaan ei tarvitse mennä hänen kanssaan.
-
--- Eikä minun, -- jatkoi prinsessa Adelaide.
-
--- Eikä minun, -- jatkoi prinsessa Sofia.
-
--- Muuten, hän inhosi meitä, -- virkkoi prinsessa Viktoria.
-
--- Teitäkö? -- kysyi Ludvig XV.
-
--- Niin, niin, juuri meitä, -- vastasivat toiset kaksi sisarta
-yhtaikaa.
-
--- Näette, että hän valitsi taivaan päästäkseen kerran kohtaamasta
-sukuansa, Louise-rukka, -- sanoi Ludvig XV.
-
-Tämä sutkaus ei liioin viehättänyt sisaruksia. Prinsessa Adelaide,
-vanhin heistä, ponnisti kaiken keksintökykynsä, antaakseen
-kuninkaalle vielä sitäkin ankaramman iskun, joka oli ponnahtanut
-pystymättä hänen panssaristaan.
-
--- _Mesdames_, -- huudahti prinsessa Adelaide pisteliäällä
-äänellä, joka oli hänelle ominainen aina milloin hän heräsi
-velttoudentilastaan, jonka vuoksi hänen isänsä oli antanut hänelle
-nimen Riepu. -- _Mesdames_, te ette ole keksinyt tai uskaltanut sanoa
-kuninkaalle Madame Louisen lähdön oikeaa syytä.
-
--- Ahaa, taas jotain mustaamista, -- virkkoi kuningas. -- Anna tulla
-vaan, Riepu, anna tulla!
-
--- Oh, sire, -- vastasi tytär, tiedänpä, etteivät sanani ole teille
-oikein mieleen.
-
--- Sano, ettet niiden toivo olevan; se sopii paremmin.
-
-Madame Adelaide puraisi huultaan.
-
--- Mutta minä puhun vaan totta.
-
--- Oho, sepä on kumma! Totta! Lakatkaa jo käyttämästä sellaista
-sanaa. Puhunko minä milloinkaan totta? Ja, kuten näet, minä voin
-silti koko hyvin, Jumalan kiitos.
-
-Ja Ludvig XV kohautti hartioitaan.
-
--- No, puhu, sisko, puhu, -- sanoivat toiset kaksi sisarta kilvan,
-palaen halusta kuulla moisen kuninkaaseen sattuvan syyn.
-
--- Kas sellaisia jalomielisiä olentoja, -- murisi Ludvig XV, -- kas
-sillä tavalla te rakastatte isäänne!
-
-Mutta samalla lohdutti häntä ajatus, että hän maksoi heille samalla
-mitalla.
-
--- Niin, -- jatkoi prinsessa Adelaide, -- seikka, jota
-Louise-siskomme pelkäsi enimmin maailmassa, hän, joka noudatti niin
-tarkasti etikettiä, oli, että...
-
--- Että?... -- toisti Ludvig XV. -- No, sano nyt, koska kerran olet
-alkanut.
-
--- No niin, sire, se oli se, että tänne tunkeutuu uusia ihmisiä...
-
--- Tunkeutuu, mitä sanoit? -- vastasi kuningas tyytymättömänä jo
-tähän alkuun, sillä hän aavisti, mitä sillä tarkoitettiin.
-
--- Tunkeutuu! Tuleeko minun luokseni tungettelijoita! Pakoitetaanko
-minut ottamaan vastaan joitakin vasten tahtoani?
-
-Tämä oli mukava keino muuttaa pakinan tarkoitus.
-
-Mutta prinsessa Adelaide oli liian tottunut ilkeyksiin salliakseen
-johtaa itsensä tällä tavoin harhaan, kun oli päässyt tolalle
-antaakseen jonkun letkauksen.
-
--- Minä erehdyin, se ei ollut oikea sana. Minun ei olisi pitänyt
-puhua tunkeutumisesta, vaan esittämisestä.
-
--- Ahaa, -- sanoi kuningas, -- tämä on jo parannus; tunnustan,
-että tuo ensimäinen sana oli minusta vastenmielinen: pidän enemmän
-esittämisestä.
-
--- Ja kuitenkaan, sire, en luule vielä tätäkään oikeaksi sanaksi, --
-jatkoi prinsessa Viktoria.
-
--- No mikä se oikea sitten on, annapas kuulua?
-
--- Se on esittely.
-
--- Niin, niin, -- huudahtivat toiset kaksi yhtyen vanhimman
-väitteeseen, -- nyt löytyi varmaan se oikea sana.
-
-Kuningas pureskeli huuliaan.
-
--- Ahaa, vai luulette? -- sanoi hän.
-
--- Kyllä, -- jatkoi prinsessa Adelaide. -- Minä siis tarkoitin, että
-Louise-sisareni pelkäsi pahoin uusia esittelyitä.
-
--- No niin, -- sanoi kuningas haluten päästä koko pakinasta, -- entä
-sitten?
-
--- Niin, isä, hän pelkäsi tietysti nähdä kreivitär Dubarryn tulevan
-esitellyksi hovissa.
-
--- Kas niin muka! -- huusi kuningas antaen harminsa purkautua
-hillittömästi; -- antakaa tulla vaan, älkää kierrelkö ja kaarrelko
-asiaa! _Cordieu_, miten te tuhlaatte aikaamme, hyvä neiti Totuus.
-
--- Sire, -- vastasi prinsessa Adelaide, -- jos äsken epäröin puhua
-näin teidän Majesteetillenne, johtui se siitä, että kunnioitus esti
-minua sitä tekemästä ja että ainoastaan teidän Majesteettinne käsky
-saattoi avata suuni sellaisessa asiassa.
-
--- Niin kai, tietysti! Niinkuin sinä osaisit pitää kiinni tuon suusi!
-Niinkuin se ei aina joko haukottelisi, puhuisi tai pureskelisi!...
-
--- Siitä huolimatta on kuitenkin totta, sire, -- jatkoi prinsessa
-Adelaide, -- että luulen löytäneeni oikean syyn sisareni poistumiseen.
-
--- No niin, mutta siinä sinä erehdyt.
-
--- Oh, sire, -- vastasivat yhtaikaa painokkaasti päätään pudistaen
-prinsessat Viktoria ja Sofia; -- oh, sire, me olemme siitä asiasta
-varsin varmat.
-
--- Mitä tämä on! -- keskeytti Ludvig XV, aivan kuin isä Molièren
-näytelmissä. -- Ahaa, nyt yhdytään samaan mielipiteeseen, vai niitä?
-Näyttääpä siltä kuin olisi salaliitto perheessäni. Senkö tähden
-siis tuo esittely ei saisi tapahtua; senkö tähden siis _mesdames_
-ovat poissa kotoa, kun heidän luokseen aiotaan tulla vieraisille;
-sentähden siis he eivät vastaa audienssianomuksiin ja hakemuksiin.
-
--- Mihinkä anomuksiin ja hakemuksiin? -- kysyi prinsessa Adelaide.
-
--- Oh, tiedäthän nyt sen; -- virkkoi prinsessa Sofia; -- neiti Jeanne
-Vaubernierin hakemuksiin.
-
--- Ei, vaan neiti Langen audienssianomuksiinpas, -- jatkoi prinsessa
-Viktoria.
-
-Kuningas kavahti vimmoissaan ylös. Hänen silmissään, jotka olivat
-tavallisesti niin tyynet ja lempeät, välkähti salama, joka ei
-luvannut sisaruksille hyvää.
-
-Ja kun tuossa kolmikossa ei ollut ainoatakaan sankaritarta, joka
-olisi kestänyt isällisen vihan puuskan, niin vaipuivat heidän
-kaikkien päänsä myrskyn edessä.
-
--- Kas niin, -- sanoi kuningas, -- näin te todistatte minun muka
-erehtyneen, kun väitin, että parhain teistä neljästä lähtee luotani.
-
--- Sire, -- sanoi prinsessa Adelaide, -- teidän Majesteettinne
-kohtelee meitä pahoin, pahemmin kuin koiriaan.
-
--- Sen minä uskon; minun koirani ovat minulle hyviä, kun menen niiden
-luokse; koirani ovat minun oikeita ystäviäni! Ja hyvästi siis nyt,
-mesdames. Minä menen Charlotten, Belle-fillen ja Gredinetin luokse.
-Elukka-raukat, niin, minä pidän niistä, pidän varsinkin sentähden,
-että niillä on hyvänä puolena se, etteivät ne aina hauku minulle
-totuuksia.
-
-Kuningas läksi vimmoissaan pois. Mutta hän ei ollut vielä ehtinyt
-eteisessä neljää askelta, kun hän kuuli tyttäriensä laulavan takanaan
-kuorossa:
-
-    Pariisin suuren naiset
-    ja immet, nuorukaiset
-    on lempeen riutuvaiset
-    ja huokaa, vaikertaa! Oijoi, oijoi!
-    Se myöskin Blaisen heilun
-    vie hautaan, armastellun
-           reilun
-           lellun,
-           heilun
-    jo sängyn omaks saa, Hohoi!
-
-Se oli ensimäinen värssy erästä rouva Dubarrytä vastaan sepitettyä
-laulua, jota laulettiin kaduilla nimellä _La Belle Bourbonnaise_.
-
-Kuningas aikoi jo melkein kääntyä takaisin, ja ehkäpä eivät
-prinsessat olisi olleet liioin tyytyväiset häneen palaamiseensa,
-mutta hän malttoi kuitenkin mielensä ja huusi päästäkseen kuulemasta:
-
--- Herra koirakapteeni hoi, herra koirakapteeni!
-
-Upseeri, jolla oli tämä merkillinen arvonimi, kiiruhti hänen luokseen.
-
--- Avatkaa koirakamari, -- sanoi kuningas.
-
--- Oh, sire, -- huudahti upseeri syöksähtäen kuninkaan eteen,
-estämään hänen kulkuaan, -- älköön teidän Majesteettinne menkö enää
-askeltakaan.
-
--- No mikä nyt sitten on, sanokaa? -- virkkoi kuningas pysähtyen
-koirahuoneen ovelle, jonka takaa kuului koirain uikutus, kun he
-vainusivat isäntänsä olevan lähellä.
-
--- Sire, -- vastasi upseeri, -- antakaa intoni anteeksi, mutta minä
-en voi sallia nyt kuninkaan mennä koirien luokse.
-
--- Ahaa, -- sanoi kuningas, -- ymmärrän, kamari ei ole
-järjestyksessä... No niin, päästäkää Gredinet tänne.
-
--- Sire, -- jupisi upseeri kasvot tyrmistyneinä, -- Gredinet ei ole
-huolinut ruokaa eikä juomaa kahteen päivään ja peljätään, että sillä
-on vesikauhu.
-
--- Oh, toden totta, -- huudahti Ludvig XV, -- minä olen onnettomin
-ihminen maailmassa! Gredinetillä vesikauhu, se nyt kaiken surun
-lisäksi.
-
-Koiraupseeri arveli velvollisuudekseen vuodattaa pari kyyneltä,
-tehdäkseen kohtauksen elävämmäksi.
-
-Kuningas kiepahti kannoillaan ja meni työhuoneeseensa, jossa hänen
-kamaripalvelijansa häntä odotti.
-
-Kun hän näki kuninkaan tyrmistyneet kasvot, vetäytyi hän
-ikkunasyvennykseen kätköön.
-
--- Ah, kyllä minä huomaan hyvin, -- mutisi Ludvig XV välittämättä
-vähääkään tuon uskollisen palvelijan läsnäolosta, sillä hän ei ollut
-kuninkaasta edes ihminenkään, ja kävellen edestakaisin huoneessaan,
--- ah, kyllä minä huomaan, että hra de Choiseul kohtelee minua
-narrina. Dauphin pitää jo itseään täällä puolittain isäntänä ja
-luulee pääsevänsä kokonaan herraksi, saatuaan pikku Itävallattarensa
-valtaistuimelle. Louise kyllä rakastaa minua, mutta sangen kovalla
-tavalla, koska hän saarnaa minulle moraalia ja hylkää minut. Muut
-kolme tytärtäni laulavat renkutuksia, joissa minua kutsutaan
-Blaiseksi. Provencen kreivi kääntää Lucretiusta. Artois'n kreivi
-juoksee tyttöjen perästä. Koirillani on vesikauhu ja tahtovat minua
-purra. Ei ole tosiaan muita kuin tuo kreivitär-parka, joka minua
-rakastaa. Hiiteen kaikki, jotka tahtovat häntä kiusata!
-
-Epätoivon vimmalla istahti Ludvig XV senjälkeen pöydän eteen, saman,
-jonka ääressä Ludvig XIV oli kirjoittanut nimiään valtion papereihin
-ja joka oli kantanut hänen viimeisten sopimuskirjainsa ja ylpeäin
-kirjelmäinsä taakkaa.
-
--- Nyt minä ymmärrän, miksi kaikki ihmiset ympärilläni koettavat
-saada madame la dauphinea kiireesti tänne. Luullaan, että hänen
-tarvitsee täällä ainoastaan näyttäytyä, niin minä joudun hänen
-orjakseen tai annan hänen sukunsa itseäni vallita. _Ma foi_, kylläpä
-tosiaan ennätän vielä tavata tuon rakkaan pojanpoikani nuorikon,
-varsinkin jos hänen saapumisensa tuo minulle yhä uusia rettelöltä.
-Eläkäämme siis rauhassa, rauhassa niin kauan kuin on mahdollista
-vielä. Ja että se olisi mahdollista, viivytelkäämme häntä matkalla.
-Hän aikoi, -- jatkoi kuningas, -- kulkea Reimsin ja Noyonin kautta
-pysäyttämättä ja saapua nyt kohta Compiègneen. Mutta noudattakaamme
-nyt aikaisemmin aiottua seremoniaa. Kolme päivää vastaanottoja
-Reimsissä ja yksi... ei, kaksi... pyh, miksikä ei kolme päivää juhlia
-Noyonissa! Siten voitan toki aikaa kuusi päivää, kuusi onnellista
-päivää!
-
-Kuningas tarttui kynään ja kirjoitti itse hra de Stainvillelle käskyn
-pysähtyä kolmeksi päiväksi Reimsiin ja kolmeksi Noyoniin.
-
-Sitten lähetti hän noutamaan häntä palvelemaan määrätyn kuriirin.
-
--- Tulista vauhtia, kunnes tämä käsky on asianomaisen käsissä, --
-sanoi hän tälle.
-
-Sitten kirjoitti hän samassa rupeamassa:
-
-    'Rakas kreivitär, me asetamme tänään Zamoren
-    kuvernöörinpaikkaansa. Minä lähden Marly'hin. Tänä iltana tulen
-    Luciennesiin ja kerron teille kaikki, mitä nykyään ajattelen.
-
-                                                  _Ranska_.'
-
--- Kas tässä, Lebel, -- sanoi hän, -- vie tämä kirje kreivittärelle,
-ja ole hänen kanssaan hyvissä väleissä, sen neuvon sinulle annan.
-
-Kamaripalvelija kumarsi ja poistui.
-
-
-
-
-29.
-
-Kreivitär de Béarn.
-
-
-Kaikkien kerrottujen katkerain kohtausten päävaikute, kaikkien näiden
-hovissa toivottujen tai peljättyjen häpeäjuttujen kompastuskivi,
-Béarnin kreivitär, matkusti, kuten Chon oli veljelleen sanonut,
-nopeaa vauhtia Pariisia kohti.
-
-Tämä matka oli erään tuollaisen kekseliään päähänpiston tulos,
-jollaisilla varakreivi Jean tarpeen vaatiessa päästi itsensä pulasta.
-
-Kun hän ei ollut saanut hovin vallasnaisista tuota niin hartaasti
-toivottua ja välttämätöntä kummitätiä, jota ilman rouva Dubarryn
-esittely ei voinut tapahtua, oli hän kääntynyt maaseudun puoleen ja
-tutkinut siellä kaikki mahdolliset asemat ja olosuhteet ja nuuskinut
-kaupungin toisensa jälkeen. Ja viimein oli hän löytänyt Maas-joen
-rannalta eräästä aivan keskiaikaisesta, mutta melkoisen hyvin
-hoidetusta talosta ne seikat, joita hän tarvitsi.
-
-Varakreivi Jeanin tarvitsemat seikat olivat joku vanha käräjöitsijä
-ja vanha oikeusjuttu.
-
-Vanha käräjöitsijä oli Béarnin kreivitär.
-
-Vanha oikeusjuttu jälleen oli selkkaus, josta kreivittären koko
-omaisuus riippui, ja oikeusjuttu taas riippui hra de Maupeousta, joka
-oli aivan äskettäin saatu rouva Dubarryn liittolaiseksi. Tämän kanssa
-oli hra de Maupeou nyt huomannut olevansa sukulaisuussuhteissa, jotka
-olivat tähän saakka olleet aivan tuntemattomat, ja niinpä kutsui
-hän nyt rouva Dubarrytä serkukseen ja oli avulias ja palvelevainen
-kuninkaan lemmikille koko äsken syntyneen ystävyyden ja tulevaisten
-etujensa voimalla, sillä hän toivoi kanslerin paikkaa. Moinen
-ystävyys ja tulevainen harrastus olivatkin jo saaneet kuninkaan
-nimittämään hänet _vice-chancelieriksi_, varakansleriksi; mutta
-ihmiset kutsuivat häntä lyhyyden vuoksi vain arvonimellä _le
-vice_.[52]
-
-Rouva de Béarn oli tosiaan oikein kunnon käräjätäti, joka muistutti
-suuresti kreivitär d'Escarbagnasia tai rouva Pimbecheä, noita kahta
-tämän aikakauden erinomaista tyyppiä, ja jolla muuten oli, kuten
-näkee, sangen kunniakas nimikin.
-
-Béarnin kreivitär oli vilkasliikkeinen, laiha ja kulmikas vanhus,
-aina valpas ja varuillaan, ja hänen silmänsä pälyivät harmaiden
-kulmakarvain alta aina kuin peljästyneen kissan. Hän käytti yhä
-nuoruutensa ajan pukua, ja koska muoti, niin oikullinen kuin se
-onkin, joskus suvaitsee olla järkeväkin, niin sattui vuonna 1740
-eläneitten tyttöjen puku olemaan samanlainen kuin se, jota vanhat
-naiset käyttivät kertomuksemme aikana, vuonna 1770.
-
-Runsaasti pitsejä, pieni pykäläreunainen vaippa hartioilla,
-suunnattoman suuri myssy päässä ja valtavilla taskuilla varustettu
-hame yllä ja kukikas silkkinen kaulaliina kaulassa, tällainen oli
-puku, jossa Chon, rouva Dubarryn rakas käly ja luotettava uskottu,
-tapasi kreivitär de Béarnin silloin kun hän oli tullut hänen
-luoksensa neiti Flageot'na, nimittäin kreivittären asianajajan
-tyttärenä.
-
-Vanha kreivitär käytti sitä, pukua nimittäin, yhtä paljon
-mieltymyksen kuin säästäväisyydenkin vuoksi. Hän ei ollut niitä
-ihmisiä, jotka punastelevat köyhyyttään, sillä hän ei ollut syynä
-tuohon köyhyyteensä. Sitä, ettei hän ollut rikas, suri hän ainoastaan
-sentähden, ettei hän voinut jättää nimensä arvoista omaisuutta
-perinnöksi pojalleen, joka oli sangen maalaismainen nuorukainen,
-kaino kuin nuori tyttö ja muuten paljon enemmän aineellista
-hyvinvointia kuin kunnian loistoa haluava olento.
-
-Vanhalla käräjätädillä oli kyllä yksi rikkaus, nimittäin se, että hän
-saattoi kutsua _omikseen_ maita, joista hänen asianajajansa riiteli
-Saluces-suvun kanssa. Mutta koska hän oli sangen älykäs nainen, niin
-tiesi hän hyvin, että jos hän olisi halunnut saada lainaa noita maita
-vastaan, ei olisi löytynyt ainoatakaan koronkiskuria, -- vaikka
-sillä ammattialalla oli Ranskassa siihen aikaan varsin rohkeita
-miehiä, -- eikä ainoatakaan prokuraattoria, -- ja periaatteettomia
-prokuraattoreita on löytynyt aina, -- joka olisi lainannut hänelle
-mitään tuollaisia takeita vastaan tai antanut hänelle pienintäkään
-summaa etukäteen toivossa, että nämä maat luovutettaisiin takaisin
-entiselle omistajattarelleen.
-
-Siitä syystä oli kreivitär de Béarnin pakko tyytyä pelkästään
-niiden maittensa tuottoon ja vuokraan, joita tämä oikeudenkäynti ei
-koskenut, nimittäin suunnilleen tuhannen écun korkoihin vuosittain,
-ja siitä syystä hän karttoi nykyään hovia, sillä siellä oli mennyt
-kaksitoista livreä päivässä jo pelkästään niiden vaunujen vuokraan,
-joilla käräjätäti oli ajellut herrain tuomarien ja asianajajien
-puheilla.
-
-Ennen kaikkea oli hän väistynyt syrjään maaseudulle siksi, ettei hän
-toivonut neljään, viiteen vuoteen oikeudenpöytäkirjainsa pääsevän
-alas hyllyltä, johon ne oli pantu odottamaan vuoroaan. Nykyäänkin
-käyvät oikeusjutut hitaasti, ja kuitenkin saattaa oikeudenkävijä
-toivoa näkevänsä juttunsa kerran loppuvan tarvitsematta elää aivan
-muinaisten patriarkkain ikään, mutta siihen aikaan sitävastoin kesti
-oikeudenkäyntiä usein kaksi, kolme sukupolvea ja ne olivat aivan
-kuin nuo "Tuhannen ja yhden yön" ihmeelliset kasvit, jotka kantavat
-hedelmää vasta parin sadan vuoden päästä.
-
-Rouva de Béarn ei tahtonut hukata isiensä perinnön viimeisiäkin
-tähteitä koettaessaan hankkia itselleen takaisin riidanalaisia
-kymmentä kahdestoista-osaa niistä; sillä hän oli, kuten olemme
-sanoneet, tuollainen nainen, jota kaikkina aikoina kutsutaan vanhan
-kansan ihmiseksi, nimittäin viisaan varova, itsepäinen ja ahnas.
-
-Hän olisi luultavastikin ajanut itse koko perintöjuttunsa,
-haastattanut vastustajansa oikeuteen, puolustanut asiansa ja
-toimittanut tuomion nopsemmin kuin mikään prokuraattori, asianajaja
-tai oikeudenpalvelija; mutta hänen nimensä oli Béarn,[53] ja se
-nimi tuotti haittaa monessa kohden. Ja siitä johtui, että rouva de
-Béarn vietti aikansa nykyään surun ja huolen kalvamana, aivan kuin
-mikä jumalainen Akilles telttaansa vetäytyneenä ja kärsien kuin sama
-sankari tuhannet kuolemantuskat kuullessaan tuon taistelutorven
-äänen, jolle hän oli olevinaan kuuro, tutkiskellen päivisin
-silmälasit nenällä vanhoja pergamentteja ja puolustaen yöt asiaansa
-korvatyynylleen, verhoutuneena persialaiseen yömekkoon ja harmaat
-hapset epäjärjestyksessä. Niinhän ajoi perimisjuttuaan, josta hän
-riiteli Saluces-suvun kanssa, ja itsekseen voitti hän aina sen
-niin kaunopuheisesti, että hän iloissaan menestyksestään toivoi
-asianajajalleenko yhtä hyvää puheenlahjaa kuin hänellä itsellään oli.
-
-Nyt ymmärrämme, että Chonin tiedot, kun hän ilmestyi neiti Flageot'na
-vanhan kreivittären luokse, olivat tälle melkoisen miellyttävä
-yllätys.
-
-Nuori kreivi palveli armeijassa ja oli siis poissa kotoa.
-
-Ihminen uskoo aina sitä, mitä hän toivoo. Ja niinpä antoi myöskin
-rouva de Béarn tuon nuoren naikkosen puijata itsensä helposti
-kertomuksellaan.
-
-Pieni epäilyksen varjo hänessä kuitenkin oli huomattavissa; hän
-oli tuntenut mestari Flageot'n jo kaksikymmentä vuotta; hän
-oli käynyt ainakin pari sataa kertaa hänen asunnossaan Rue du
-Petit-Lion-Saint-Sauveurin varrella, mutta koskaan hän ei ollut
-nähnyt siellä, neliskulmaisella lattiamatolla, joka tuntui hänestä
-varsin pieneltä asianajajan aution suureen huoneeseen verrattuna,
-koskaan ei hän ollut nähnyt siellä lasta tulevan kärkkäästi anelemaan
-namusia miesten tai naisten taskuista, joiden asioita mestari Flageot
-ajoi.
-
-Mutta turha oli nyt ajatella asianajajan mattoa ja turha miettiä
-lasta, joka sillä matolla olisi saattanut leikkiä, tai vaivata
-päätänsä kaivamalla todistuskappaleita muistostaan: neiti Flageot oli
-neiti Flageot, siinä ei mikään auttanut.
-
-Sitäpaitsi oli vieras naimisissa eikä tullut suinkaan Verduniin
-vakituisesti tälle asialle, vaan aikoi mennä edelleen Strassburgiin
-miehensä luokse. Ja tämä viimeinen seikka oli vahva varustus kaikkia
-pahoja epäilyksiä vastaan.
-
-Ehkäpä olisi rouva de Béarnin pitänyt pyytää neiti Flageot'lta
-kirjettä, jolla hän olisi voinut saada häneltä täyden luottamuksen.
-Mutta ellei isä voi lähettää omaa tytärtään varustamatta häntä
-moisella kirjelmällä, kenelle hän sitten saattaa uskoa minkään
-luottamusasian?
-
-Ja miksikä peljätä sellaista? Mitä arvoa moisilla epäilyksillä oli?
-Mitä varten kukaan olisi matkustanut kolmenkymmenen peninkulman
-matkan esittämään kreivitär de Béarniile pelkkiä sepustuksia?
-Jos rouva de Béarn olisi ollut rikas, jos hän olisi ollut jonkun
-pankkiirin, yleisvuokraajan tai veronkantajan vaimo, jos hän olisi
-saattanut lähteä Pariisiin komeilla vaunuilla ja kuljettaa mukanaan
-pöytähopeita ja jalokiviä, olisi hän voinut ajatella, että tämä oli
-varkaiden keksimää salajuonta. Mutta rouva de Béarn vaan nauroi
-sattuessaan ajattelemaan, miten ankarasti ne varkaat pettyisivät,
-jotka olisivat niin vähän perillä asioista, että häntä muistaisivat.
-
-Heti kun Chon oli lähtenyt hänen luotaan tavallisessa porvarisnaisen
-puvussaan ja yhden ainoan hevosen vetämillä pienillä kääseillä,
-jotka hän oli vuokrannut viimeisen edellisestä kyytipaikasta jättäen
-sinne vaununsa, nousi kreivitär de Béarn nyt vuorostaan huonoihin
-vaunuihin, ajatellen, että nyt oli aika tehdä jokin uhraus. Ja hän
-kiiruhti kyytimiehiä siinä määrin, että joutuikin Chausséen kylän ohi
-jo tuntia ennen dauphinea ja että saapui Saint-Denis'n tulliportille
-jo viisi kuusi tuntia ennen kuin neiti Chon.
-
-Kun matkustavalla vanhalla rouvalla oli sangen vähän matkatavaroita
-mukanaan ja koska hänen ensimäinen asiansa oli nyt saada lähempiä
-tietoja, niin pysäytti hän vaunut Petit-Lion-kadun varrella, mestari
-Flageot'n talon portilla.
-
-Kuten ymmärretään, ei tuo pysähdys voinut tapahtua kokoamatta
-joukon uteliaita, ja pariisilaiset ovat kaikki uteliaita,
-noiden kunnianarvoisain ajoneuvojen ympärille, jotka näyttivät
-olevan peräisin Henrik IV:nnen ajoilta, muistuttaen vankan ja
-momumentaalisen rakenteensa sekä käpertyneiden nahkauudintensa
-puolesta, jotka kauheasti vinkuen soluivat vihertävällä
-vaskipuikolla, juuri tuon ruhtinaan mieliajoneuvoja.
-
-Petit-Lion-katu ei ole leveä. Rouva de Béarn tukki sen täydellisesti
-majesteettisilla vaunuillaan, ja kun hän oli maksanut kyytimiehille,
-niin käski hän heidän viedä vaunut majataloon, jossa hänen oli tapa
-asua Pariisissa käydessään, nimittäin _Kiekuvaan Kukkoon_, joka oli
-Saint-Germain-des-Prés-kadun varrella.
-
-Sitten nousi kreivitär de Béarn ylös hra de Flageot'n pimeitä
-portaita rasvaisen kaidenuoran johdolla; portaissa vallitsi viileys,
-joka ei ollut muorista lainkaan epämiellyttävä, sillä hän oli uupunut
-kiivaasta ajosta ja maantien helteestä.
-
-Kun Marketta-palvelijatar oli ilmoittanut mestari Flageot'lle rouva
-kreivitär de Béarnin tulon, kohotti asianajaja ylös housunsa,
-joiden hän oli antanut kuumuuden tähden valua alas, painoi päähänsä
-peruukin, joka aina oli hänen ulottumissaan, ja pisti ylleen
-kuvikkaasta pumpulista valmistetun yönutun.
-
-Tällaisessa juhlallisessa asussa meni hän sitten hymyillen ovelle.
-Mutta hänen hymyssään oli niin selvä hämmästyksen vivahdus, että
-kreivittärellä oli täysi syy hänelle sanoa:
-
--- No, tässä minä olen, hra Flageot, minä!
-
--- Kyllä, -- vastasi Flageot, -- sen näen, kreivitär.
-
-Sitten sulki asianajaja häveliäästi yötakkinsa ja vei kreivittären
-nahkaiseen nojatuoliin työhuoneensa valoisimpaan nurkkaan, ja
-toimitti hänet sillä tavoin tarpeeksi loitolle kirjoituspöytänsä
-luota, sillä hän tiesi tulijan sangen uteliaaksi.
-
--- Kas niin, madame, -- sanoi mestari Flageot kohteliaasti, --
-sallinette nyt minun ilmaista teille iloani näin odottamattomasta
-tulosta?
-
-Rouva de Béarn kohotti paraikaa syvässä nojatuolissa jalkojaan
-sen verran permannosta, että Marketta saattoi panna sen ja hänen
-kirjattujen silkkikenkiänsä väliin tuomansa nahkatyynyn, ja
-suoristautui nyt yhtäkkiä.
-
--- Kuinka, odottamattomastako? -- vastasi hän ja pisti nenälleen
-silmälasinsa, jotka hän oli jo vetänyt kotelosta, voidakseen paremmin
-tarkastaa varakansleria.
-
--- Tiettävästi; minä luulin, että te olisitte siellä tiluksillanne,
-madame, -- vastasi asianajaja, antaen herttaisesti tilusten
-imartelevan nimen rouva de Béarnin kolmelle auranalalle
-vihannestarhaa.
-
--- Kuten huomaatte, olen siellä ollutkin; mutta ensimäisen merkin
-teiltä saatuani kiiruhdin tänne.
-
--- Ensimäisen merkin minulta? -- matki asianajaja hämmästyneenä.
-
--- Ensimäisen sanan, ensimäisen tiedon tai neuvon teiltä tultua,
-miten vaan haluatte sitä nimittää.
-
-Asianajajan silmät tulivat suuriksi kuin kreivittären silmälasit.
-
--- Toivoakseni olen tarpeeksi kiiruhtanut, -- jatkoi kreivitär, --
-että voitte olla minuun tyytyväinen.
-
--- Suorastaan hurmaantunut, madame, kuten aina teihin; mutta sallikaa
-minun teille sanoa, että minä en jaksa ymmärtää, mitä minulla tässä
-tulossanne on tekemistä.
-
--- Kuinka! -- huudahti kreivitär; -- mitäkö teillä on siinä
-tekemistä?... Kaikki, tai paremminkin sanoen, tehän siihen olette
-syynäkin.
-
--- Minä?
-
--- Niin juuri, te... No niin, täällä on siis uutisia?
-
--- Kyllä, madame, väitetään, että kuningas suunnittelee
-valtiokeikausta parlamenttia vastaan. Mutta saanko luvan teille
-jotain tarjota?
-
--- Vai niin, siis muka kysymys kuninkaasta ja valtiokeikauksista!
-
--- Mutta mistäs sitten, madame?
-
--- Minun oikeusjutustani. Siitähän minä kysyin, mitä uutta siinä on
-tapahtunut.
-
--- Oh, -- vastasi hra Flageot pudistaen surullisesti päätään, -- mitä
-siihen asiaan tulee, ei mitään, ei kerrassaan mitään.
-
--- Ettäkö ei mitään...
-
--- Ei, ei mitään...
-
--- Siitä saakka nimittäin, kun teidän tyttärenne kävi minulle asiasta
-puhumassa. Ja koska hän teki sen vasta toissapäivänä, niin ymmärrän,
-ettei siitä saakka olekaan ehtinyt mitään uutta tapahtua.
-
--- Minun tyttäreni, madame?
-
--- Niin.
-
--- Sanotteko: minun tyttäreni?
-
--- Epäilemättäkin, teidän tyttärenne, jonka lähetitte luokseni.
-
--- Anteeksi, madame, -- vastasi Flageot, -- mutta on aivan
-mahdotonta, että olisin lähettänyt luoksenne tyttäreni.
-
--- Mahdotonta?
-
--- Niin, siitä hyvin yksinkertaisesta syystä, että minulla ei ole
-tytärtä.
-
--- Oletteko varma siitä? -- kysyi kreivitär.
-
--- Madame, -- huomautti Flageot, -- minulla on kunnia olla vanhapoika.
-
--- Älkää nyt! -- epäsi kreivitär.
-
-Flageot tuli rauhattomaksi; hän huusi Markettaa tuomaan
-kreivittärelle virvoitusjuomaa ja varsinkin antaakseen hänen pitää
-vierasta silmällä.
-
-"Nais-parka", ajatteli asianajaja, "hänen älynsä on mennyt sekaisin".
-
--- Kuinka, -- jatkoi kreivitär, -- eikö teillä ole tytärtä?
-
--- Ei, madame.
-
--- Naitua tytärtä, joka asuu Strassburgissa?
-
--- Ei, madame, tuhannen kertaa ei!
-
--- Ja te ette ole antanut tyttärenne tehtäväksi, -- jatkoi kreivitär
-seuraten yhä ajatustaan, -- ette ole antanut tuon tyttären tehtäväksi
-ilmoittaa minulle ohitse matkustaessaan, että minun oikeusjuttuni on
-nyt listalla?
-
--- En.
-
-Kreivitär hypähti koholle nojatuolissa ja löi kaksin käsin polviinsa.
-
--- Maistakaa hiukan, kreivitär, -- kehoitti Flageot, -- se tekee
-teille hyvää.
-
-Ja samassa hän antoi salaisen merkin Marketalle, joka toi sisään
-tarjottimen ja sillä kaksi lasia olutta. Mutta vanhalla rouvalla
-ei enää ollut jano; hän sysäsi tarjottimen ja lasit niin kiireesti
-luotaan pois, että mamselli Marketta, joka näytti olevan talossa
-jollakin tavoin etuoikeutetussa asemassa, siitä suorastaan
-loukkaantui.
-
--- Kuulkaahan nyt, -- sanoi kreivitär katsellen lakimiestä
-silmälasiensa lävitse, -- selvittäkäämme nyt toisillemme tätä asiaa.
-
--- Kyllä, mielelläni, -- vastasi Flageot. -- Jää sinä tänne,
-Marketta; ehkäpä madame tahtoo hiukan myöhemmin. Selvitetään nyt.
-
--- Niin, tehkäämme se, olkaa niin hyvä, sillä te olette aivan
-käsittämätön tänään, hyvä hra Flageot; luulisi toden totta, että
-helle on pannut aivonne aivan sekaisin.
-
--- Älkää kiihtykö, -- vastasi asianajaja ja lykkäsi jaloillaan
-tuoliaan taaksepäin, päästäkseen kreivittärestä loitommalle, -- älkää
-kiihtykö, vaan puhutaan rauhassa.
-
--- Niin, puhutaan vaan. Te siis sanoitte, että teillä ei ole tytärtä,
-hra Flageot?
-
--- Ei, madame, ja minä valitan sitä mitä syvimmin, koska se ei näy
-olevan teistä mieleen, joskin...
-
--- Joskin? -- toisti kreivitär.
-
--- Joskin minä puolestani olisin mieluummin toivonut poikaa. Poikain
-on helpompi tulla maailmassa toimeen, tai he eivät ainakaan joudu
-niin huonoille jäljille kuin tytöt nykyaikaan.
-
-Kreivitär liitti ylen rauhattomana kätensä ristiin.
-
--- Kuinka, -- kysyi hän; -- ettekö te lähettänyt jotakin sisartanne,
-veljentytärtänne tai serkkuanne pyytämään minua tulemaan Pariisiin?
-
--- Sitä en ole koskaan uneksinutkaan, madame, tietäen kuinka
-kalliiksi elanto Pariisissa tulee.
-
--- Mutta minun juttuni?
-
--- Lupaan ilmoittaa heti siitä teille, kun se otetaan esille.
-
--- Kuinka, kun se otetaan esille?
-
--- Niin.
-
--- Eikö se sitten nyt ole esillä?
-
--- Ei minun tietääkseni, madame.
-
--- Minun juttuani ei ole siis otettu tutkittavaksi?
-
--- Ei.
-
--- Eikä sitä aiotakaan piakkoin ottaa?
-
--- Ei, madame, Jumala paratkoon, ei!
-
--- Siinä tapauksessa, -- huudahti vanhus nousten ylös, -- on minua
-petetty, hävyttömästi pidetty pilkkana.
-
-Flageot sysäsi peruukin ylös otsalleen ja mutisi:
-
--- Niin pelkään, madame.
-
--- Mestari Flageot!... -- huusi kreivitär.
-
-Asianajaja ponnahti tuolillaan pelosta ja antoi merkin Marketalle,
-joka oli jo valmiina isäntäänsä auttamaan.
-
--- Mestari Flageot, -- jatkoi kreivitär, -- minä en aio kärsiä tätä
-nöyryytystä ja minä turvaudun poliisipäällikköön saadakseni tietooni
-tuon lepakon, joka on tällä tavoin minua loukannut.
-
--- Hm, -- hymähti Flageot; -- sen tiedon saamisen taitaa olla niin ja
-näin.
-
--- Ja kun saan hänet käsiini, -- jatkoi kreivitär vihan vimmassa, --
-haastatan hänet oikeuteen.
-
--- Taas oikeusjuttu! -- sanoi asianajaja alakuloiseksi tullen. Nämä
-sanat pudottivat käräjöitsijän alas hänen vimmansa korkeudesta, ja
-kolaus oli ankara.
-
--- Oi, -- sanoi hän, -- minä tulin tänne niin onnellisena!
-
--- Mutta mitä tuo nainen sitten teille sanoi?
-
--- Ensinnäkin, että te olitte hänet lähettänyt.
-
--- Mikä hävytön vehkeilijä!
-
--- Ja teidän puolestanne hän ilmoitti minulle, että juttuni otetaan
-tutkittavaksi aivan kohta; minun ei mitenkään pitänyt viivytellä, tai
-olisin muka saapunut liian myöhään.
-
--- Oi, kaukana siitä, että juttunne tulisi tutkittavaksi, -- vahvisti
-Flageot jälleen.
-
--- Meidät on unohdettu, eikö niin?
-
--- Unohdettu, haudattu, kuopattu, madame; ja ellei tapahdu ihmettä,
-mutta tehän tiedätte, että ihmeet ovat nykyään harvinaisia...
-
--- Oi, se on totta, -- mutisi kreivitär huokaisten.
-
-Flageot vastasi toisella huokauksella tilaisuuden vaatimuksen mukaan.
-
--- Kuulkaahan, hra Flageot, -- jatkoi rouva de Béarn, -- tahdotteko
-tietää erään asian?
-
--- Sanokaa pois, madame.
-
--- Minä en elä tämän ohi.
-
--- Oh, mitä siihen tulee, se olisi sangen väärin.
-
--- Hyvä Jumala, -- jatkoi kreivitär-parka, -- minun voimani ovat
-aivan lopussa.
-
--- Rohkeutta, madame, rohkeutta, -- sanoi Flageot.
-
--- Mutta eikö teillä ole minulle mitään neuvoa?
-
--- Kyllä; neuvon teitä matkustamaan takaisin tiluksillenne ja olemaan
-vasta uskomatta henkilöitä, jotka tulevat luoksenne tuomatta minulta
-kirjettä.
-
--- Ah, niin, kai minun sinne täytyy palata.
-
--- Se olisi viisainta.
-
--- Mutta uskokaa minua, hra Flageot, -- vaikeroi kreivitär, -- me
-emme toisiamme enää näe, emme ainakaan tässä maailmassa.
-
--- Mikä konnamaisuus!
-
--- Mutta ovatpa vihamieheni siis kovin häikäilemättömiä?
-
--- Se on Saluces-suvun ilkeyttä, sen vannon.
-
--- Kaikessa tapauksessa se on hyvin raukkamainen keksintö.
-
--- Niin, suorastaan kehno, -- myönsi Flageot.
-
--- Haa, oikeus, oikeus, -- huusi kreivitär, -- se on Kakuksen luola,
-hyvä hra Flageot.
-
--- Ja miksikä? -- sanoi asianajaja. -- Siksi, ettei oikeus ole enää
-ennallaan, siksi että parlamenttia lahjotaan, että hra de Maupeou on
-tahtonut päästä kansleriksi tyytymättä olemaan presidenttinä.
-
--- Hra Flageot, nyt minun tekisi mieleni vähän juoda.
-
--- Marketta! -- huusi asianajaja.
-
-Marketta, joka oli hetkeksi poistunut nähdessään keskustelun sujuvan
-rauhallisesti, tuli sisään.
-
-Hän tuli sisään, sanoimme, tuoden takaisin poisviemänsä tarjottimen
-ja kaksi lasia olutta. Rouva de Béarn tyhjensi verkalleen lasinsa
-ja soi asianajajalleen kunnian kilistää kanssaan. Sitten hän meni
-ulos eteiseen, kumarrettuaan surullisesti ja hyvästeltyään vielä
-surullisemmin.
-
-Flageot saattoi häntä ulos peruukki kädessä.
-
-Kreivitär seisoi jo porrassillakkeella tavoitellen köyttä, joka
-siellä toimitti kaiteen virkaa, kun yhtäkkiä jokin käsi sattui hänen
-kätensä päälle ja jonkun pää puski häntä rintaan.
-
-Käsi ja pää olivat kirjurin, joka harppasi portaita ylös neljä
-askelmaa kerrallaan.
-
-Vanha kreivitär suututtelihe ja motkotti, järjesteli helmuksiaan ja
-jatkoi menoaan ulos, mutta kirjuri jälleen juoksi eteiseen, lykkäsi
-sen oven auki ja huusi kaikkien aikain kirjureille ominaisella
-iloisella ja reippaalla äänellä:
-
--- Tässä on, mestari Flageot, se koskee Béarnin juttua! Ja hän ojensi
-asianajajalle erään paperin.
-
-Juosta takaisin ylös, työntää kirjuri syrjään, karata mestari
-Flageot'n kimppuun, temmaista paperi hänen kädestään, sulkea hänet
-auttamattomasti työhuoneeseen, tämän kaiken ehti vanha kreivitär
-tehdä ennenkuin kirjuri ennätti saada kaksi korvapuustia, jotka
-Marketta hänelle antoi tai oli antavinaan vastaukseksi kahdesta
-muiskusta.
-
--- Hei, -- huusi vanha kreivitär, -- mitä siinä paperissa sanotaan,
-mestari Flageot?
-
--- _Ma foi_, sitä en vielä tiedä, kreivitär; mutta jos suvaitsette
-antaa minulle paperin, niin sen sanon.
-
--- Se on totta, hyvä mestari Flageot; lukekaa, mutta nopeasti.
-
-Asianajaja katsoi kirjeen allekirjoitusta.
-
--- Tämän on lähettänyt mestari Guildou, meidän prokuraattorimme, --
-sanoi asianajaja.
-
--- Ah, hyvä Jumala!
-
--- Hän käskee minua olemaan valmiina, -- jatkoi mestari Flageot
-yhä ällistyneempänä, -- olemaan valmiina ajamaan oikeuden edessä
-asiaamme, sillä juttumme on nyt otettu esityslistalle.
-
--- Otettu esityslistalle! -- huusi kreivitär ponnahtaen ylös
-permannosta; -- otettu esityslistalle! Ahaa, varokaa itseänne,
-hra Flageot, älkäämme laskeko enää leikkiä, nyt minä en enää sitä
-sietäisi.
-
--- Madame, -- vastasi mestari Flageot, joka oli aivan ymmällään
-saamastansa tiedonannosta, -- jos tässä joku laskee leikkiä, niin se
-on kai pelkästään hra de Guildou, ja siinä tapauksessa tekee hän sen
-ensi kertaa elämässään.
-
--- Mutta onko tämä kirje tosiaan häneltä?
-
--- Katsokaa itse, tuossa on allekirjoitus: Guildou.
-
--- Se on totta... Otettu esityslistalle ja tulee käsiteltäväksi
-tiistaina. Mutta kuulkaas, eihän tuo luonani käynyt nainen ollutkaan
-mikään vehkeilijä, mestari Flageot?
-
--- Ei tosiaan näytä olleen.
-
--- Mutta te ette ollut häntä missään tapauksessa lähettänyt...
-Oletteko varma, ettette häntä lähettänyt?
-
--- _Pardieu_, olenko muka!
-
--- Kuka hänet sitten oli lähettänyt?
-
--- Niin, sanokaapas se!
-
--- Sillä joku hänet tiettävästi on lähettänyt.
-
--- Se menee yli ymmärrykseni.
-
--- Enkä minä ymmärrä tästä yskääkään. -- Hän lisäsi:
-
--- Kuulkaas, antakaapas minun lukea kirje vielä uudestaan, mestari
-Flageot: otettu esityslistalle ja tulee käsiteltäväksi, siihen
-on kirjoitettu, -- ja presidentti Maupeou tulee esiintymään
-puheenjohtajana.
-
--- Peijakas, oliko siinä sekin?
-
--- On loppuna.
-
--- Sehän on ikävää.
-
--- Kuinka niin?
-
--- Koska presidentti Maupeou on Saluces-suvun hyvä ystävä.
-
--- Tiedättekö sen varmaan?
-
--- Eroamattomia ystäviä.
-
--- Kas niin, nyt olemme pahemmassa pulassa kuin koskaan ennen. Minua
-vaivaa kova onni.
-
--- Ja kuitenkin täytyy teidän käydä hänen puheillaan, siinä ei mikään
-auta, -- jatkoi mestari Flageot.
-
--- Mutta hän ottaa minut hyvin pahasti vastaan.
-
--- Se on mahdollista.
-
--- Ah, mestari Flageot, mitä sanoitte?
-
--- Totta vaan, madame.
-
--- Mitä, te ette ainoastaan itse menetä rohkeuttanne, vaan viette
-minultakin sen vähän, mitä minulla oli.
-
--- Hra de Maupeoun edessä ei teille voi mitenkään käydä hyvin.
-
--- Että te, oikea Cicero, olette noin heikko!
-
--- Cicero olisi joutunut tappiolle Ligariuksen jutussa, jos hän olisi
-puolustanut sitä Verresin edessä eikä Caesarin edessä, -- vastasi hra
-Flageot voimatta keksiä tätä vaatimattomampaa vertausta vastaukseksi
-kunniasta, jonka hänen turvattinsa oli hänelle antanut.
-
--- Te ette siis neuvo minua menemään hänen luokseen?
-
--- Jumala varjelkoon, madame, minua neuvomasta teitä sellaiseen
-huimuuteen; minä ainoastaan valitan, että teidän täytyy käydä hänen
-luonaan.
-
--- Tehän puhutte aivan kuin sotamies, joka aikoo karata pois
-vartiopaikaltaan, hra Flageot. Tuntuu siltä kuin pelkäisitte jatkaa
-asiaa.
-
--- Madame, -- vastasi asianajaja, -- minä olen joutunut eläissäni
-tappiolle monissa jutuissa, joissa saatoin toivoa enemmän voittavani
-kuin tässä.
-
-Kreivitär huokaisi, mutta hän kokosi kohta kaiken tarmonsa:
-
--- Minä jatkan loppuun saakka, -- sanoi hän arvokkuudella, joka
-erosi jyrkästi pakinan yleensä lystikkäästä yleissävystä; -- kukaan
-ei saa sanoa, että minä, joka olin oikeassa, hätkähdin ihmisten
-kavalia juonia. Minä joudun jutussani tappiolle, mutta minä näytän
-vilpistelijöille kantavani sellaisen ylimysnaisen otsan, jollaisia ei
-ole enää nykyään monta hovissa. Suotteko minulle käsivartenne, hra
-Flageot, ja viette minut tuon varakanslerinne luokse?
-
--- Madame, -- vastasi mestari Flageot turvautuen nyt hänkin
-koko omanarvon tuntoonsa, -- madame, me oppositsioonissa olevat
-parlamentin jäsenet olemme vannoneet välttää pienintäkin seurustelua
-muualla paitsi oikeussalissa niiden kanssa, jotka pettivät
-parlamentin d'Aiguillonin asiassa. Yksimielisyys on voimaa; ja koska
-hra de Maupeou on käyttäytynyt kiemurtelevasti koko mainitussa
-selkkauksessa, koska meillä on täysi syy olla häneen tyytymättömiä,
-niin me pysymme omassa leirissämme, kunnes hän julkisesti näyttää
-oman värinsä.
-
--- Minun juttuni sattuu pahaan aikaan, mikäli huomaan, -- huokasi
-kreivitär; -- asianajajat riidassa tuomariensa kanssa ja tuomarit
-oikeuttahakevien kanssa... No, ei väliä, minä en hellitä.
-
--- Jumala teitä siis auttakoon, -- sanoi asianajaja ja heitti
-yönuttunsa vasemmalle käsivarrelleen aivan kuin roomalainen
-senaattori muinoin toogansa.
-
-"Siinäpä surkea asianajaja", nurkui kreivitär itsekseen. "Pelkäänpä,
-että minun käy hänen avullaan huonommin parlamentin edessä kuin
-siellä kotona korvapieluksille oikeuttani puolustaessani."
-
-Sitten jatkoi hän ääneen ja koettaen salata hymyynsä levottomuuttaan:
-
--- Hyvästi nyt, mestari Flageot; tutkikaa tarkoin asiaa; sitä pyydän,
-sillä eihän tiedä mitä voi tapahtua.
-
--- Oh, madame, -- vastasi mestari Flageot, -- puolustuspuhe ei minua
-laisinkaan huolestuta. Luulenpa, että se on oikein kaunis, varsinkin
-kun aion pistää siihen eräitä sangen tuimia tähtäilyjä.
-
--- Mitä tähtäilyjä, monsieur?
-
--- Tähtäilyjä Jerusalemin turmeluksesta, madame, kaupungin, jota
-vertaan noihin muinaisiin taivaan kiroamiin kaupunkeihin: ja rukoilen
-sen tulta sitä tuhoamaan. Ymmärrätte, madame, että tästä ei voi
-erehtyä ja että tuo Jerusalem on Versailles.
-
--- Hra Flageot, -- huudahti vanha rouva, -- älkää sotkeko siten
-meidän asiaamme, tai paremminkin minun asiaani.
-
--- Oh, madame, se on kaikessa tapauksessa hra de Maupeoun edessä
-käsiteltynä hukattu, tuo teidän asianne; kysymyksessä on siis enää
-ainoastaan voittaa se aikalaistemme edessä;; ja koska emme saa
-oikeutta, tehkäämme skandaali.
-
--- Hra Flageot...
-
--- Madame, olkaamme filosoofeja... jyrisyttäkäämme.
-
-"Paholainen sinua jyrisyttäköön", murahti kreivitär sielussaan,
-"mokoma nurkkasihteeri, joka et näe asiassa muuta kuin keinon
-pukeutua koreilemaan filosoofisilla ryysyilläsi. Nyt hra de Maupeoun
-luo: hän ei ole suinkaan filosoofi, ja ehkä tulen hänen kanssaan
-paremmin toimeen kuin sinun."
-
-Ja vanha kreivitär poistui mestari Flageot'n luota ja
-Petit-Lion-Saint Sauveur-kadulta, ravattuaan näinä viimeisinä kahtena
-päivänä kaikki toivomusten ja pettymysten portaitten eri askelmat.
-
-
-
-
-30.
-
-Le Vice.
-
-
-Vanha kreivitär vapisi joka jäsenessään, mennessään hra de Maupeoun
-luo.
-
-Kuitenkin oli hän tulomatkalla muistanut erään asian, joka oli omansa
-häntä rauhoittamaan. Kaiken todennäköisyyden mukaan ei näet tämä
-myöhäinen aika päivästä sallisi hra de Maupeoun ottaa häntä vastaan,
-joten hänen siis tarvitsisi ainoastaan ilmoittaa portinvartijalle,
-että hän anoo vastaanottoa jonakin toisena päivänä.
-
-Kello oli tosiaan noin seitsemän tienoissa illalla, ja vaikka vielä
-olikin valoisaa, niin lykkäsi kuitenkin ylhäisten keskuudessa jo
-valtaan päässyt tapa syödä päivällistä kello neljän aikaan kaikki
-asiat päivällisajasta seuraavaan päivään saakka.
-
-Rouva de Béarn, joka niin palavasti halusi tavata varakansleria, oli
-nyt hyvillään ajatellessaan, ettei häntä tapaisi. Tämä oli noita
-monia ihmisluonteen ristiriitaisuuksia, joita saattaa käsittää, mutta
-joita on mahdoton selittää.
-
-Kreivitär ajoi siis kanslerin hotellin ovelle uskoen, että ovenvartia
-kieltäisi häneltä pääsyn. Hän oli varustanut valmiiksi kolmen
-livren kolikon, lepyttääkseen tuota Kerberosta ja saadakseen miehen
-merkitsemään hänen nimensä anottujen vastaanottojen luetteloon.
-
-Kun hän tuli hotellin edustalle, näki hän porttivahdin juttelevan
-siellä erään lakeijan kanssa, ja lakeija näytti antavan tuolle
-toiselle miehelle jonkun käskyn. Kreivitär odotti siivosti, peljäten
-häiritsevänsä noita keskustelijoita; mutta kun lakeija huomasi ajurin
-rattailla hänet, niin hän meni sisään.
-
-Porttivahti tuli nyt rattaiden luo ja kysyi vastaanottoa haluavan
-nimeä.
-
--- Oh, minä tiedän kyllä, etten minä luultavasti saa tavata hänen
-Ylhäisyyttään, -- alkoi kreivitär.
-
--- Ei haittaa, madame, -- vastasi porttivahti, -- suokaa minun
-kuitenkin nöyrimmästi kysyä, mikä on nimenne.
-
--- Kreivitär de Béarn, -- kuului vastaus.
-
--- Monseigneur on hotellissaan, -- sanoi silloin porttivahti.
-
--- Mitä sanoitte? -- kysyi vanha rouva ylen kummastuneena.
-
--- Sanoin, että monseigneur on hotellissaan, -- vastasi mies.
-
--- Mutta varmaankaan ei monseigneur ota vastaan?
-
--- Rouva kreivitär otetaan kyllä vastaan, -- vastasi porttivahti.
-
-Vanha rouva laskeusi rattailta tietämättä, oliko tämä unta vai
-totta. Porttivahti nykäisi nauhasta, jonka jälkeen kuului kaksi
-kellonheläystä. Lakeija ilmestyi sisäportaille, ja porttivahti
-viittasi kreivitärtä kohteliaasti käymään sisään.
-
--- Te haluatte puhutella hänen Ylhäisyyttään, madame? -- kysyi
-lakeija.
-
--- Kyllä, monsieur, toivoin nimittäin saavani sen onnen, uskomatta
-sitä saavani.
-
--- Olkaa hyvä ja seuratkaa minua, kreivitär.
-
-"Tästä virkailijasta puhutaan niin paljon pahaa", ajatteli kreivitär
-kulkiessaan lakeijan perässä, "mutta ainakin on hän siitä hyvä, että
-hän on tavattavissa kaiken päivää. Ja sellainen mahtihenkilö --
-kansleri... tämäpä merkillistä!"
-
-Ja kulkiessaan häntä vapisutti ajatus, että hän joutuisi miehen
-eteen, joka voisi olla sitä tylympi ja jyrkempi, kun uutteruus
-viranhoidossa oikeutti hänet siten käyttäytymään.
-
-Hra de Maupeou työskenteli suuri peruukki päässään ja musta
-samettipuku yllään kirjoitushuoneessa, jonka ovet olivat auki.
-
-Sisään astuessaan vilkaisi kreivitär tuotapikaa ympärilleen; mutta
-ihmeekseen hän näki olevansa kanslerin huoneessa yksin ja ettei
-seinäin kuvastimissa näkynyt muita kasvoja kuin hänen omansa ja
-laihan, kelmeän ja ahertavan varakanslerin.
-
-Lakeija ilmoitti isännälleen kreivitär de Béarnin tulon.
-
-Hra de Maupeou kavahti nopeasti ylös ja seisoi kohta selin kamiinansa.
-
-Kreivitär lyykisti kolme vaadittavaa kertaa.
-
-Kohteliaat sanat, joilla hän tuota pientä tervehdystään säesti,
-olivat hiukan sammaltelevat: hän ei odottanut tätä kunniaa... hän ei
-uskonut, että ministeri, jolla oli niin paljon työtä, tahtoi menettää
-tällä tavoin lepohetkiään...
-
-Varakansleri vastasi, että hänen Majesteettinsa alamaisten aika oli
-yhtä kallista kuin hänen ministeriensäkin; että täytyihän ottaa
-huomioon ne, joilla oli erikoisesti kiireellisiä asioita, ja että hän
-siis uhrasi mielellään aikaansa niiden hyväksi, jotka ansaitsivat
-tulla otetuiksi huomioon.
-
-Rouva de Béarn lyykisti uudestaan; sitten syntyi tukala hiljaisuus,
-sillä tähän piti kohteliaisuuksien loppua ja itse anomuksen alkaa.
-
-Hra de Maupeou siveli odottaessaan leukaansa.
-
--- Monseigneur, -- sanoi nyt käräjätäti, -- minä olen tohtinut tulla
-teidän Ylhäisyytenne eteen selittämään kaikkein nöyrimmästi erästä
-vakavaa asiaa, josta koko omaisuuteni riippuu.
-
-Hra de Maupeou nyökäytti päätään ikäänkuin vastatakseen:
-
-"Puhukaa."
-
--- Niin, monseigneur, -- vastasi kreivitär, -- te tiedätte, että
-koko minun omaisuuteni tai paremmin poikani omaisuus riippuu
-oikeusjutusta, jota käyn nykyään Saluces-sukua vastaan.
-
-Varakansleri siveli yhä vaan leukaansa.
-
--- Mutta minä tunnen niin hyvin teidän oikeuttarakastavan luonteenne,
-monseigneur, että vaikka tiedänkin tuttavuus-, niin, miksi en
-sanoisi suorastaan ystävyyssuhteet, joissa teidän Ylhäisyytenne on
-vastapuoleni kanssa, en ole epäröinyt hetkeäkään tulla anomaan teidän
-Ylhäisyyttänne kuulemaan sanojani.
-
-Hra de Maupeou ei voinut olla hymyilemättä kuullessaan; hänen
-oikeudenrakkauttaan ylistettävän tällä tavoin, sillä se ominaisuus
-muistutti liian suuressa määrin Dubois'n apostoolisia hyveitä,
-joista hänelle oli viisikymmentä vuotta sitten puhuttu samanlaisia
-kohteliaisuuksia.
-
--- Madame, -- vastasi hän, -- te olette oikeassa sanoessanne,
-että olen Saluces-suvun ystävä; mutta te olette myöskin oikeassa
-uskoessanne, että minä virkaani toimittaessani panen kaikki
-ystävyysseikat syrjään. Minä siis vastaan teille mistään
-yksityiseduista riippumatta niinkuin oikeuden korkeimman päällikön
-tulee.
-
--- Ah, monseigneur, minä siunaan teitä! -- huudahti vanha kreivitär.
-
--- Minä tutkin siis asiaa aivan niinkuin tavallinen lakimies, --
-jatkoi varakansleri Maupeou.
-
--- Ja minä kiitän teidän Ylhäisyyttänne, joka on niin taitava näissä
-asioissa.
-
--- Teidän juttunne tulee pian esille, vai mitä?
-
--- Se tulee esille tulevalla viikolla, monseigneur.
-
--- No niin, mitä toivotte nyt?
-
--- Että teidän Ylhäisyytenne tutustuisi asiakirjoihini.
-
--- Minä ne jo tunnen.
-
--- No niin, mitä nyt asiasta ajattelette, monseigneur, -- kysyi vanha
-kreivitär vavisten.
-
--- Teidän asiastanne?
-
--- Niin.
-
--- Ajattelen, että siinä ei ole epäilemistäkään.
-
--- Mitenkä? Että minä sen voitan?
-
--- Ei, vaan että te sen menetätte.
-
--- Monseigneur sanoo, että minä menetän juttuni?
-
--- Ehdottomasti. Minä annan siis teille erään neuvon.
-
--- Minkä? -- kysyi kreivitär ja toivoi vieläkin rahtusen.
-
--- Sen, että jos teidän on suoritettava maksuja, kun tuomio on
-langetettu...
-
--- Niin?
-
--- Niin, että teillä silloin on rahat valmiina.
-
--- Mutta, monseigneur, me joudumme silloin aivan köyhyyteen.
-
--- _Dame_, ymmärrättehän, kreivitär, ettei oikeus voi ottaa lainkaan
-sellaista lukuun.
-
--- Mutta, monseigneur, löytyyhän oikeuden rinnalla myöskin armo.
-
--- Juuri siitä syystä, kreivitär, esitetäänkin oikeudenenkeli
-vertauskuvallisesti sokeaksi.
-
--- Mutta eihän teidän Ylhäisyytenne kuitenkaan kiellä minulta erästä
-neuvoa?
-
--- _Dame_, kysykää. Minkälaista pyydätte minulta?
-
--- Eikö ole mitään keinoa sovitella asiaa, saada lievempi tuomio?
-
--- Te ette tunne ketään tuomareistanne? -- kysäisi le Vice.
-
--- En ketään, monseigneur.
-
--- Se on ikävä asia. Salucesit tuntevat kolme neljäsosaa kaikista
-parlamentin jäsenistä.
-
-Kreivitär vavahti.
-
--- Mutta muistakaa, -- jatkoi varakansleri, -- ettei tämä muuta
-todellisuudessa lainkaan asiaa, sillä tuomari ei anna yksityisetujen
-vaikuttaa itseensä.
-
-Tämä oli yhtä totta kuin kanslerin oikeudenrakkaus ja Dubois'n kuulut
-apostooliset hyveet. Kreivitär oli vallan pyörtyä.
-
--- Ja kuitenkin, -- jatkoi kansleri, -- vaikka tuomari on rehellinen
-mies, ajattelee hän toki ystäväänpä toisin kuin täysin tuntematonta;
-se on ymmärrettävää silloin, kun se on oikeutettua, ja koska on
-oikeudenmukaista, että te menetätte asianne, madame, niin ehkä
-voidaan sen seuraukset tehdä teille niin epämiellyttäviksi kuin
-mahdollista.
-
--- Mutta tuohan on kauheaa, mitä teidän Ylhäisyytenne suvaitsee
-minulle sanoa!
-
--- Mitä minuun tulee, -- jatkoi de Maupeou, -- tehän ymmärrätte, että
-minä pysyn syrjässä jutusta; minä en anna tuomareille minkäänlaisia
-vihjauksia, ja koska en itse ole tuomitsemassa asiaa, niin voin
-esteettömästi lausua siitä mielipiteeni.
-
--- Ah, monseigneur, minä jo aavistin erään totuuden! Varakansleri
-katsoi käräjätätiä pienin, harmain silmin.
-
--- Nimittäin sen, että koska Saluces-suvun herrat asuvat Pariisissa
-ja ovat ystävyyssuhteissa kaikkiin tuomareihini, niin ovat he myöskin
-aivan kaikkivoipia.
-
--- Siksi ennen kaikkea, että he ovat oikeassa.
-
--- Kuinka julmaa on kuulla moisia sanoja niin erehtymättömän miehen
-suusta kuin teidän Ylhäisyytenne on!
-
--- Olen puhunut teille näin, ja kuitenkin vakuutan kunniasanallani,
-että tahtoisin teitä parhaani mukaan auttaa, -- vastasi de Maupeou
-teeskennellen lauhkeaa ja taipuisaa.
-
-Kreivitär säpsähti; hän oli ollut huomaavinaan, että varakanslerin
-aikeissa, ellei juuri hänen sanoissaan, piili jotain hämärää, ja
-hän toivoi näkevänsä tuon hämärän takana, kun se haihtuisi, jotain
-itselleen edullista.
-
--- Muuten on teidän nimenne, joka on Ranskan loistavimpia, minulle
-sangen tehokas suositus, -- jatkoi de Maupeou.
-
--- Mikä ei kuitenkaan estä minua joutumasta jutussani tappiolle,
-monseigneur.
-
--- _Dame_, minä en asialle puolestani mitään voi.
-
--- Oh, monseigneur, monseigneur, miten hullusti kaikki asiat nykyään
-menevät, -- virkkoi kreivitär pudistaen päätänsä.
-
--- Te näytätte ajattelevan, madame, että ne menivät paremmin ennen,
-meidän hyvään aikaan, -- vastasi de Maupeou hymyillen.
-
--- Ah niin, monseigneur, sitä mieltä olen todellakin, ja minä muistan
-ilokseni päiviä, jolloin te, joka olitte silloin vasta kuninkaallinen
-asianajaja parlamentissa, piditte siellä kauniin puheenne, jota minä
-kuuntelin niin haltioissani, minä, siihen aikaan vielä nuori nainen.
-Miten tulinen, miten kaunokielinen, miten runsaita hyveitä ilmaiseva
-teidän puheenne oli! Ah, kansleri, siihen aikaan ei löytynyt
-salajuonia ja myötävaikutteita! Siihen aikaan minä olisin voittanut
-oikeusjutussani.
-
--- Oli tosin jo silloinkin rouva de Phalaris, joka koetti hallita
-aina kun sijaishallitsija sulki silmänsä, ja myöskin vielä _la
-Souris_, joka kaiveli joka paikassa ja koetti nakertaa itselleen
-palansa.[54]
-
--- Oh, monseigneur, rouva de Phalaris oli niin hieno nainen, ja la
-Souris sangen hyvä tyttö!
-
--- Ettei heiltä voinut kieltää mitään.
-
--- Tai että he eivät voineet kieltää mitään.
-
--- Ah, hyvä kreivitär, -- virkkoi kansleri ja nauroi naurua, joka
-hämmästytti yhä enemmän vanhaa käräjätätiä, sillä niin suoralta ja
-luonnolliselta se tuntui, -- älkää johdattako minua rakkaudesta
-nuoruuteni päiviin panettelemaan omaa viranhoitoani.
-
--- Mutta teidän Ylhäisyytenne ei kuitenkaan voi estää minua itkemästä
-kadotettua omaisuuttani ja ikipäiviksi köyhyyteen joutunutta sukuani.
-
--- Niin käy, kun ei seuraa aikaansa, kreivitär; uhratkaa nykyajan
-jumalille, uhratkaa.
-
--- Oi, monseigneur, ne epäjumalat eivät välitä niistä, jotka tulevat
-heitä rukoilemaan tyhjin käsin.
-
--- Mistä te sen tiedätte?
-
--- Mistäkö?
-
--- Niin, minun mielestäni te ette ole yrittänytkään.
-
--- Oh, monseigneur, te olette kovin hyvä, kun puhutte minun kanssani
-kuin ystävän.
-
--- Joutavia, mehän olemme samanikäisiä, kreivitär.
-
--- Oi, kunpa olisin ainoastaan kahdenkymmenen vuoden ikäinen ja te
-olisitte tavallinen asianajaja! Silloin te ajaisitte minun asiani,
-eikä Saluces-suvussa olisi miestä, joka jaksaisi teitä vastustaa.
-
--- Onnetonta kyllä me emme enää ole kaksikymmen-vuotiaita,
-kreivitär, -- vastasi varakansleri huoaten. -- Meidän täytyy siis
-turvautua niihin, jotka ovat niin nuoria, koska se on ikä, kuten
-itse myönnätte, jolloin ihmisellä on vaikutusta... Mitäs minun piti
-sanoakaan, ettekö tunne ketään hovissa?
-
--- Ainoastaan muutamia vanhoja herroja, jotka häpeäisivät entistä
-ystävätärtään... siksi, että hän on nyt köyhä. Kyllähän minulla
-olisi oikeus päästä Versaillesiin, monseigneur, ja saattaisin mennä
-sinne, jos tahtoisin. Mutta mitä siitä on hyötyä? Ah, kun saisin vaan
-takaisin nuo kaksisataatuhatta livreäni, kyllä minua sitten sinne
-haettaisiin. Tehkääpä te se ihme, monseigneur.
-
-Kansleri ei ollut kuulevinaan viimeistä lausetta.
-
--- Teidän sijassanne minä unhottaisin vanhat ihmiset niinkuin he
-unhottavat teidät, ja kääntyisin nuorten puoleen, jotka koettavat
-koota itselleen puoluelaisia. Ettekö ole esimerkiksi prinsessain
-tuttu?
-
--- He ovat minut unohtaneet.
-
--- Eikä heillä olekaan mitään valtaa. Tunnetteko dauphinia?
-
--- En.
-
--- Muuten, -- jatkoi de Maupeou, -- hän odottaakin nykyään liian
-hartaasti arkkiherttuatartaan, muistaakseen muita asioita. Mutta
-ajatellaanpas, jos suosikeista löytyisi.
-
--- Minä en tunne heitä edes nimeltäkään nykyään.
-
--- Hra d'Aiguillon?
-
--- Keikari, josta puhutaan aivan arvottomia; että hän meni myllyyn
-piiloon toisten taistellessa... Hyi mokomaa!
-
--- Oh, ei pidä uskoa muuta kuin puolet siitä, mitä ihmiset
-juttelevat, -- sanoi kansleri. -- Mutta ajatellaanpas vielä toisia.
-
--- Niin, monseigneur, ajatelkaa, ajatelkaa!
-
--- Ja miksikä ei...? Niin... Ei... Kyllä tosiaan...
-
--- Sanokaa, monseigneur, sanokaa.
-
--- Miksipä ei kääntyä itse kreivittären puoleen?
-
--- Rouva Dubarryn? -- kysyi käräjätäti ja levitti häveliäästi
-viuhkansa.
-
--- Niin, hän on pohjaltaan hyvä ihminen.
-
--- Tosiaanko!
-
--- Ja ennen kaikkea hyvin auttavainen.
-
--- Minä olen liian vanhaa sukua miellyttääkseni häntä, monseigneur.
-
--- Mutta minä uskon, että te erehdytte siinä, kreivitär; hän
-päinvastoin koettaa saada ystäviä itselleen vanhoista suvuista.
-
--- Niinkö luulette? -- kysyi vanha kreivitär, ja hänen
-vastenmielisyytensä horjahti heti.
-
--- Tunnetteko häntä?
-
--- En, Jumala paratkoon.
-
--- Oi, se on paha asia. Kas siinä henkilö, jolla on vaikutusta,
-arvellakseni!
-
--- Niin, kyllä hänellä on vaikutusta; mutta minä en ole koskaan häntä
-nähnyt.
-
--- Ettekä hänen kälyäänkään Chonia?
-
--- En.
-
--- Ettekä hänen kälyään Bischiä?
-
--- En.
-
--- Ette Jean-lankoaan?
-
--- En.
-
--- Ettekä hänen neekeriään Zamorea?
-
--- Mitä, hänen neekeriään?
-
--- Niin, hänen neekerinsä on mahtava henkilö.
-
--- Tuo hirmulainenko, jonka kuvia myydään Pont-Neufillä ja joka on
-kuin mopsi housuissa.
-
--- Juuri hän.
-
--- Minäkö olisin tuon murjaanin tuttu! -- huudahti kreivitär kovin
-loukkaantuneena; -- millä ihmeen tavalla te luulette, että minä
-olisin häneen tutustunut?
-
--- Oh, huomaan, että te ette tahdo takaisin tiluksianne,
-kreivitär-parka.
-
--- Kuinka niin?
-
--- Koska halveksitte Zamorea.
-
--- Mutta mitä tekemistä Zamorella on tässä asiassa?
-
--- Hän voi toimittaa teille voiton jutussanne, siinä se.
-
--- Hänkö, tuo mozambiquelainen, auttaisi minut voittamaan juttuni!
-Mutta sanokaahan, olkaa hyvä, millä tavoin?
-
--- Sillä tavoin, että hän sanoisi valtiattarelleen olevansa huvitettu
-siitä, että te voittaisitte. Ymmärrättehän: vaikuttavan henkilön
-sana... Zamore tekee mitä tahtoo emännälleen ja emäntä jälleen
-kuninkaalle mitä vaan tahtoo.
-
--- Zamoreko siis nyt Ranskaa hallitsee?
-
--- Hm, -- myhähti de Maupeou ja pudisti päätään, -- Zamore on sangen
-vaikutusvaltainen herra, ja minä olisin mieluummin huonoissa väleissä
-esimerkiksi... dauphinen kanssa kuin hänen.
-
--- Jeesus! -- huudahti rouva de Béarn, -- jos minulle ei tuollaisia
-puhuisi niin vakava henkilö kuin teidän Ylhäisyytenne...
-
--- Ah, Jumala paratkoon, sitä ei puhu teille ainoastaan minä, vaan
-koko maailma. Kysykää vaan herttuoilta ja pääreiltä, unohtavatko
-he ottaa Marly'hin tai Luciennesiin mennessään taskuunsa namusia
-Zamoren suuta tai helmiä hänen korviaan varten. Minä, joka teille
-tässä puhun, minä, joka olen Ranskan kansleri tai vähää vailla,
-mitä luulette minun juuri tässä tullessanne tehneen? Minä kirjoitin
-Zamorelle juuri virkavaltuutta.
-
--- Kuvernöörin virkaan?
-
--- Niin; hra de Zamore on nimitetty Luciennesin kuvernööriksi.
-
--- Sama kunnia, joka annettiin kreivi de Béarnille
-kaksikymmenvuotisesta uskollisesta palveluksesta?
-
--- Nimittämällä hänet Blois'n valtiolinnan kuvernööriksi, niin, aivan
-niin.
-
--- Mikä häpeä, hyvä Jumala! -- huudahti vanha kreivitär; -- mutta
-onko nyt monarkia jo aivan tuhon oma?
-
--- Se on ainakin sangen sairas, kreivitär; mutta tiedättehän, että
-sairasvuoteella makaavalta aina koetetaan kiskoa kaikkia mahdollisia
-etuja.
-
--- Tiettävästikin; mutta siinä tapauksessa täytyy päästä edes sairaan
-luokse.
-
--- Tiedättekö, mitä vaadittaisiin, että rouva Dubarry ottaisi teidät
-suosiollisesti vastaan?
-
--- Mitä sitten?
-
--- Sitä, että saisitte tehtäväksenne viedä tämän virkavaltuuden hänen
-neekerilleen... se olisi sangen edullinen keino päästä puheisiin.
-
--- Niinkö luulette, monseigneur? -- kysyi kreivitär ymmällään.
-
--- Aivan varmaan; mutta...
-
--- Mutta?... -- toisti vanha rouva.
-
--- Mutta te ette tunne ketään hänen läheisiään?
-
--- Entäpä te, monseigneur?
-
--- Niin minä?
-
--- Niin.
-
--- Minä joutuisin siinä melkoisen tukalaan asemaan.
-
--- Ah, siispä ei onni tahdo tosiaan minua suosia, -- virkkoi
-käräjätäti väsyneenä näihin moniin käänteisiin. -- Teidän
-Ylhäisyytenne suvaitsi ottaa minut vastaan paremmin kuin minua on
-koskaan otettu ja juuri silloin kuin en toivonut teitä näkevänikään.
-Ja kuitenkin puuttuu tästä eräs seikka. Minä, joka en ole
-ainoastaan taipuvainen menemään rouva Dubarryn puheille, -- minä,
-Béarnein sukua, -- vaan myöskin alentuvainen lähtemään asialle
-tuon inhottavan neekeripojan luo, jota en olisi kunnioittanut edes
-potkulla takapuoleen, jos olisin tavannut hänet kadulla, minä en nyt
-kuitenkaan voi päästä edes tuonkaan pienen kuvatuksen eteen...
-
-Varakansleri alkoi jälleen silitellä otsaansa ja mietiskellä neuvoa,
-kun lakeija yhtäkkiä tuli ilmoittamaan:
-
--- Hra varakreivi Jean Dubarry! Näiden sanain kajahtaessa löi
-kansleri hämmästyneenä vastatusten kätensä, ja kreivitär vaipui
-nojatuoliinsa ällistyksestä puolihengettömänä.
-
--- Sanokaapa vielä, että onni on teidät hyljännyt, madame! --
-huudahti kansleri. -- Ah kreivitär, päinvastoin itse taivas taistelee
-puolestanne.
-
-Sitten kääntyi hän lakeijan puoleen, antamatta vanhuksen edes
-selviytyä hämmästyksestään.
-
--- Pyydä kreiviä sisään.
-
-Lakeija poistui; hetken päästä hän palasi johtaen sisään vanhaa
-tuttavaamme Jean Dubarrytä, joka astui huoneeseen jäykin jaloin ja
-käsivarsi kääreessä.
-
-Kun oli lausuttu tavalliset kohteliaisuudet ja kun kreivitär aikoi
-epäröiden ja vavisten nousta ylös ja lähteä pois ja kansleri
-puolestaan oli hyvästellyt häntä heikosti päätään kumartaen ja
-ilmaisten siten vastaanoton päättyneeksi, -- sanoi varakreivi Jean:
-
--- Anteeksi, monseigneur, anteeksi, madame, että teitä häiritsin,
-pyydän kohteliaimmin; mutta olkaa vaan täällä, madame... hänen
-Ylhäisyytensä luvalla; minulla on sanottavaa hänelle ainoastaan pari
-sanaa.
-
-Kreivitärtä ei olisi tarvinnut pyytää istuutumaan; hänen sydämensä
-oli kukkurallaan ja sykki kiivaasti odotuksesta.
-
--- Mutta ehkä teitä häiritsen, monseigneur? -- sammalteli
-
-hän.
-
--- Oh, ette suinkaan, ette suinkaan. Ainoastaan pari sanaa hänen
-Ylhäisyydelleen, ryöstän vain kymmenen minuuttia hänen kallista
-aikaansa; sen verran, että ehdin tehdä valitukseni.
-
--- Valituksen, te? -- kysyi kansleri varakreivi Dubarryltä.
-
--- Murhayritys, monseigneur, niin: murhayritys! Te ymmärrätte, että
-minä en voi sellaista jättää silleen. Ihmistä voidaan häväistä,
-laulaa hänestä pilkkalauluja ja panetella häntä, sen kaiken kestää ja
-elää kuin ennenkin; mutta jos ihminen suorastaan tapetaan, _mordieu_,
-siitä kuolee!
-
--- Selittäkää, monsieur, -- kehoitti kansleri, muka vallan
-kauhistuksissaan.
-
--- Se on pian tehty; mutta, hyvänen aika, minä häiritsen madamea
-hänen vastaanotto-ajallaan.
-
--- Kreivitär de Béarn, -- esitteli silloin kansleri vanhan rouvan
-Jean Dubarrylle.
-
-Jean Dubarry astui hienosti askeleen taaksepäin kumartaakseen ja
-samoin teki kreivitär lyykistääkseen, ja he tervehtivät nyt molemmat
-toisiaan aivan yhtä juhlallisesti kuin olisivat olleet hovissa.
-
--- Minun asiani vasta teidän asianne jälkeen, hra varakreivi, --
-sanoi kreivitär.
-
--- Oh, kreivitär, kuinka voisin tehdä sellaisen majesteettirikoksen
-naisille tulevaa kohteliaisuutta vastaan!
-
--- Tehkää se huoletta, monsieur, minulla on kysymys pelkästään
-rahasta, mutta teillä kunniasta, joten teidän asianne luonnollisesti
-on kiireellisempi.
-
--- Madame, -- vastasi varakreivi, -- minä käytän hyväkseni teidän
-erinomaista kohteliaisuuttanne.
-
-Ja hän kertoi asiansa kanslerille, joka kuunteli vakavana.
-
--- Teillä pitäisi olla todistajat, -- sanoi de Maupeou hetkisen
-vaiettuaan.
-
--- Oh, -- huudahti Jean Dubarry, -- tuossa tunnen heti
-oikeuttarakastavan tuomarin, joka ei tyydy pelkästään kieltämättömään
-totuuteen. Hyvä, todistuksia saatte...
-
--- Monseigneur, -- keskeytti kreivitär, -- löytyy jo eräs todistaja.
-
--- Kuka se on? -- kysyivät varakreivi Jean ja de Maupeou yhtaikaa.
-
--- Minä, -- vastasi kreivitär.
-
--- Kuinka, te? -- äännähti kansleri.
-
--- Kuulkaa, monsieur, eikö se selkkaus tapahtunut Chausséen kylässä?
-
--- Tapahtui, madame.
-
--- Kievarin pihalla?
-
--- Niin.
-
--- Hyvä, minusta saatte todistajan. Minä ajoin kylän ohitse, jossa
-teidän kimppuunne karattiin, kaksi tuntia tuon tapahtuman jälkeen.
-
--- Todellako, madame? -- kysyi kansleri.
-
--- Oi, te olette kovin ystävällinen, -- virkkoi varakreivi.
-
--- Ja niin hyvissä ajoin, että koko kylä siitä tapahtumasta puhui, --
-jatkoi kreivitär.
-
--- Varokaahan itseänne, -- sanoi varakreivi, -- varokaa kovin! Jos
-tahdotte auttaa minua tässä asiassa, niin ehkäpä Choiseulit keksivät
-jonkin keinon antaaksensa teidän sen kalliisti maksaa.
-
--- Niin, -- vahvisti kansleri, -- se olisikin heille sitäkin
-helpompaa, kun kreivittärellä on juuri paraikaa oikeusjuttu, jonka
-päätös mielestäni on sangen arveluttava.
-
--- Monseigneur, monseigneur, -- huokaili vanhus ja pusersi otsaansa;
--- minä syöksyn kuilusta toiseen.
-
--- Turvautukaa hiukan tähän herraan, -- sanoi kansleri hänelle
-puoliääneen, -- hän tukee teitä voimakkaalla kädellä.
-
--- Ainoastaan yhdellä, -- huomautti Dubarry teeskennellyn haikeasti.
--- Mutta minä tunnen erään, jolla on kaksi pitkää kättä tarjota
-turvaksenne.
-
--- Ah, hyvä varakreivi, -- huudahti vanhus, -- tarjoatteko tuota apua
-aivan tosissanne?
-
--- _Dame_, hyvä työ on palkittava, madame; minä otan vastaan teidän
-apunne, ottakaa te minun. Tahdotteko?
-
--- Ettäkö vielä tahdon, monsieur... Oh, tämä on liika suuri onni!
-
--- No niin, madame, minä lähden aivan heti kälyni luokse: pyydän
-teitä tulemaan kanssani minun vaunuissani...
-
--- Näin ilman syytäkö, ihan valmistumatta? Oi, monsieur, kuinka minä
-tohtisin!
-
--- Syy on tässä, madame, -- sanoi kansleri ja pisti kreivittären
-käteen Zamoren virkavaltuuden.
-
--- Hra kansleri, -- huudahti varakreivitär, -- te olette minun
-suojeluspyhimykseni. Hra varakreivi, te olette Ranskan aateliston
-kukka.
-
--- Nöyrin palvelijanne, -- toisti varakreivi viitaten tietä huoneesta
-kreivittärelle, joka lehahti ulos kuin lintu.
-
--- Kiitos kälyni puolesta, -- virkkoi Jean hiljaa hra de Maupeoulle;
--- kiitokset, serkkuni. Mutta näyttelinkö minä hyvin osani, hä?
-
--- Mainiosti, -- vastasi hra de Maupeou. -- Mutta kertokaahan myöskin
-asianomaiselle, miten minä näyttelin osani. Olkaa hiukan varuillanne,
-muori on aika ovela.
-
-Samassa kreivitär käännähti katsomaan taakseen.
-
-Herrat kumarsivat selkänsä koukkuun, hyvästellen juhlallisesti
-toisiaan.
-
-Ulko-oven edessä odottivat komeat vaunut ja kuninkaalliset lakeijat.
-Kreivitär nousi vaunuihin ylpeydestä pöyhistyneenä. Jean viittasi ja
-vaunut alkoivat vieriä.
-
-Kun kuningas oli lähtenyt rouva Dubarryn luota tuon lyhyen ja
-nyrpeän vastaanoton jälkeen, josta hän oli ilmoittanut myös
-hovimiehilleen, oli kreivitär jäänyt kolmisin Chonin ja Chonin veljen
-kanssa; viimemainittu ei ollut tullut hänen luokseen aivan heti
-matkalta, ettei olisi saatu tietää, miten vaaraton hänen haavansa
-todellisuudessa oli.
-
-Tämän perheneuvottelun tulos oli, ettei kreivitär lähtenytkään
-Luciennesiin niinkuin oli kuninkaalle sanonut lähtevänsä, vaan
-ajoi Pariisiin. Siellä oli hänellä Valois-kadun varrella pieni
-yksityishotelli, joka oli koko tämän perhekunnan levähdyspaikkana
-sen samoillessa alinomaa ristiin rastiin kaikenlaisten asiainsa tai
-oleskellessa huvitusten vaatiessa Pariisissa.
-
-Kreivitär meni huoneeseensa, otti jonkin kirjan ja alkoi odottaa.
-
-Sillävälin varusti varakreivi tykistönsä ampumakuntoon.
-
-Kuitenkaan ei kuninkaan lemmikillä ollut voimaa ajaa Pariisin läpi
-pistämättä silloin tällöin päätään ulos vaunujen ikkunasta. Kaikkia
-kauniita naisia vaatii vaisto näyttäytymään, koska he tietävät
-itseään mielellään katseltavan. Kreivitär siis näyttäytyi ja niin
-ollen levisi Pariisissa huhu hänen saapumisestaan, ja kello kahden
-ja kuuden välillä hän sai ottaa vastaan jo ainakin parisenkymmentä
-vierasta. Tämä oli oikea sallimuksen hyvä työ kreivitär-parkaamme
-kohtaan, sillä hän olisi kuollut ikävästä, jos hänen olisi täytynyt
-olla koko moinen aika yksinään, kun taas tällainen ajanvietto kulutti
-melkoisen nopeasti tunnit panettelussa, mahtailussa ja kiemailussa.
-
-Leveän kellotaulun viisarit näyttivät puolikahdeksaa illalla, kun
-varakreivi ajoi Saint-Eustache-kirkon ohitse, vieden kreivitär de
-Béarnia kälynsä luokse.
-
-Koko vaunuissa pakisemisen aika kului vanhan kreivittären
-valitellessa epäröimistään käyttää hyväkseen niin onnellista
-tilaisuutta.
-
-Varakreivi jälleen näytteli arvokasta suojelijaa ja kehuskeli ja
-ihmetteli tätä merkillistä sattumaa, joka auttoi rouva de Béarnia
-pääsemään kreivitär Dubarryn tuttavuuteen.
-
-Rouva de Béarn puolestaan ei jaksanut kyllin kiittää varakanslerin
-kohteliaisuutta ja ystävällisyyttä.
-
-Tällainen kahdenpuolinen valehteleminen ei estänyt hevosten juoksua,
-ja kreivittären luo saavuttiin joku minuutti ennen kello kahdeksaa.
-
--- Sallikaa, madame, -- sanoi varakreivi jättäen vanhuksen erääseen
-odotushuoneeseen, -- sallikaa minun valmistaa rouva Dubarrytä
-ottamaan vastaan kunnia, joka häntä nyt odottaa.
-
--- Oh, monsieur, -- vastasi kreivitär, -- minä en tosiaan tahtoisi,
-että häntä häiritään minun tähteni.
-
-Jean meni Zamoren luo, joka oli seissyt eteisessä pitämässä silmällä,
-milloin varakreivi tulisi, ja antoi hänelle hiljaa jonkin määräyksen.
-
--- Oi miten sievä, pieni neekeripoika! -- huudahti kreivitär. -- Onko
-hän teidän kälynne oma?
-
--- On, madame; hän on kälyni suosikkeja, -- vastasi varakreivi.
-
--- Minä onnittelen kälyänne, että hänellä on tuollainen. Melkein
-samassa aukesivat salin oven molemmat puoliskot ja pikentti opasti
-kreivitär de Béarnin suurempaan saliin, jossa rouva Dubarry
-tavallisesti otti vastaan.
-
-Sillaikaa kuin vanha käräjätäti katseli huokaillen moisen suloisen
-asumuksen suurta loistoa, oli Jean Dubarry mennyt kälynsä luokse.
-
--- Onko se hän? -- kysyi kreivitär.
-
--- Kyllä, luineen ja lihoilleen.
-
--- Hän ei aavista mitään?
-
--- Ei tuon taivaallista.
-
--- Entä _Le Vice_...?
-
--- Erinomaista. Kaikki kääntyy hyväksemme, rakas ystävättäreni.
-
--- Ei olla kauan yhdessä, ettei hän vaan alkaisi epäillä.
-
--- Olet oikeassa, sillä hän näyttää olevan ovela kuin kärppä. Missä
-Chon on?
-
--- Senhän tiedät, Versaillesissa.
-
--- On hyvän tärkeää, ettei hän nyt tule näkyviin.
-
--- Kyllä, sen olen hänelle jo sanonut.
-
--- No niin, astupa siis saliin, prinsessani.
-
-Rouva Dubarry avasi pikkuhuoneensa oven ja astui sutireen saliin.
-
-Molemmat näyttelijättäremme noudattivat ylen tunnollisesti
-kaikkia kohteliaisuusmenoja, joita aika, jolloin kertomamme asiat
-tapahtuivat, vaati, ja koettivat kaikin tavoin olla toisilleen
-mieliksi.
-
-Rouva Dubarry ryhtyi ensin sanoiksi.
-
--- Olen jo kiittänyt lankoani, -- sanoi hän, -- siitä, että hän
-hankki minulle kunnian saada teidät vieraakseni, ja nyt kiitän teitä
-itseänne tästä minulle suvaitsemastanne suuresta suosiosta.
-
--- Ja minä puolestani, -- vastasi vanha käräjätäti hurmaantuneena, --
-minä en tiedä, millä sanoin ilmaista syvää kiitollisuuttani, kun näin
-kohteliaasti otatte minut vastaan.
-
--- Madame, -- virkkoi kreivitär jälleen nöyrästi lyykistäen, -- minun
-velvollisuuteni on tarjota kaikin tavoin palvelustani syntyperältään
-teidän laiselle vallasnaiselle, jos suinkin voin olla teille joksikin
-hyödyksi.
-
-Ja kun kohteliaisuudet kahden puolen oli suoritettu, osoitti madame
-Dubarry rouva de Béarnille nojatuolia ja asettui itse toiseen.
-
-
-
-
-31.
-
-Zamoren virkavaltuus.
-
-
--- Madame, -- sanoi kuninkaan lemmikki vanhalle kreivittärelle, --
-puhukaa nyt, minä kuuntelen.
-
--- Suo anteeksi, kälyni, -- keskeytti Jean jääden yhä seisoalleen,
--- salli minun poistaa luulosi, että kreivitär muka sinulta jotain
-pyytäisi. Madame ei ole sellaista edes ajatellutkaan. Kansleri
-lähetti hänen luoksesi eräälle asialle, ei muuta.
-
-Vanha rouva loi Jeaniin ylen kiitollisen katseen ja antoi
-kreivittärelle varakanslerin allekirjoittaman virkavaltuuden, joka
-korotti Luciennesin kuninkaalliseksi linnaksi ja Zamoren kuvernöörin
-arvoon.
-
--- Minä se siis olenkin teille kiitollisuuden velkaa, -- sanoi
-kreivitär vilkaisten kirjelmää, -- ja olisin sangen onnellinen, jos
-saisin olla puolestani teille jollain tavoin mieliksi...
-
--- Oh, se on hyvin helppoa, madame, -- huudahti käräjätäti niin
-vilkkaasti, että liittoutuneemme oikein ihastuivat.
-
--- Millä tavoin, madame? Sanokaa vaan, olkaa hyvä.
-
--- Koska olette, madame, suvainnut ilmaista minulle, ettei nimeni ole
-teille aivan tuntematon...
-
--- Kuinka se olisi mahdollista, olettehan Béarn-sukua!
-
--- No niin, ehkäpä olette kuullut oikeusjutusta, joka koskee sukuni
-koko omaisuutta.
-
--- Ja jota te käytte Saluceseja vastaan, muistaakseni?
-
--- Oi, niin juuri, madame.
-
--- Niin, tunnen hyvin sen asian, -- vastasi kreivitär Dubarry. --
-Hänen Majesteettinsa puheli äskettäin siitä serkkuni hra de Maupeoun
-kanssa.
-
--- Hänen Majesteettinsa! -- huudahti käräjätäti; -- onko hänen
-Majesteettinsa puhunut minun oikeusjutustani?
-
--- On, madame.
-
--- Ja mihin suuntaan?
-
--- Oi, kreivitär-parka! -- huudahti puolestaan kreivitär Dubarry ja
-pudisti päätänsä.
-
--- Ah, juttuni on siis sama kuin menetetty, eikö niin? -- kysyi
-vanhus tuskallisessa jännityksessä.
-
--- Jos täytyy sanoa teille totuus, niin pelkäänpä, että asia on siten.
-
--- Sanoiko hänen Majesteettinsa niin!
-
--- Hänen Majesteettinsa ei sitä nimenomaan sanonut, sillä hän _on_
-ylen varovainen ja hienotuntoinen, mutta hän näytti kuitenkin jo
-pitävän noita tiluksia suorastaan Saluces-suvulle joutuneina.
-
--- Oh, hyvä Jumala, madame, jos hänen Majesteettinsa vaan olisi
-asiasta perillä, jos hän vaan tietäisi, että ne tilukset on pantu
-ryöstöön velasta, joka on aikoinaan jo maksettu... niin, madame, ne
-on maksettu; nuo kaksisataa tuhatta livreä on aikoinaan velkojalleen
-suoritettu. Tosin ei minulla ole siitä minkäänlaista kuittia,
-mutta minulla on siveelliset todistukset, ja jos minä saisin itse
-parlamentin edessä ajaa ja puolustaa asiaani, niin minä todistaisin
-selvillä johtopäätöksillä...
-
--- Johtopäätöksillä? -- keskeytti kreivitär; hän ei ymmärtänyt
-rouva de Béarnin jutusta kerrassaan mitään, mutta seurasi muka ylen
-tarkkaavasti tätä hänen puolustuspuhettaan.
-
--- Niin, madame, johtopäätöksillä.
-
--- Todistaa asiaa johtopäätöksillä on kyllä sallittu, -- virkkoi Jean
-Dubarry.
-
--- Ah, luuletteko niin, hra varakreivi? -- huudahti vanhus.
-
--- Kyllä, siitä olen varma, -- vastasi varakreivi ankaran vakavasti.
-
--- No niin: johtopäätöksillä todistaisin, että Guy Gaston IV, Béarnin
-kreivi, on maksanut aivan varmaan tämän kahdensadan tuhannen livren
-velan, joka otettiin vuonna 1406 ja joka kasvaneine korkoineen nousee
-nyt yli miljoonan livren; voisin todistaa, että hän sen maksoi
-kuolinvuoteellaan vuonna 1417, sillä hänen testamentissaan näkyy
-hänen omakätinen kirjoituksensa: "Kuolinvuoteellani, _olematta enää
-mitään ihmisille velkaa_ ja Jumalan eteen valmiina astumaan..."
-
--- Niin, entä sitten? -- kysyi rouva Dubarry.
-
--- No, ymmärrättehän: koska hän ei kerran ollut kenellekään velkaa,
-niin oli hän tietysti maksanut myöskin Saluces-suvulle velkansa.
-Muuten hän olisi kirjoittanut: "Ollen velkaa kaksisataa tuhatta
-livreä", eikä: "Olematta mitään velkaa."
-
--- Kieltämättä hän olisi niin tehnyt, -- keskeytti Jean.
-
--- Mutta teillä ei ole muuta todistusta?
-
--- Kuin Gaston IV:n sana, ei, madame; mutta häntä kutsuttiin
-aikoinaan lisänimellä _moitteeton_.
-
--- Kun taas vastapuolellanne on sitoumus.
-
--- Niin, sen tiedän hyvin, -- vastasi vanhus, -- ja sehän se
-sotkeekin koko jutun!
-
-Hänen olisi tullut sanoa: tekee sen aivan selväksi; mutta vanha rouva
-arvosteli asioita omalta kannaltaan.
-
--- Te olette siis vakuutettu, madame, että Salucesit ovat saaneet
-rahansa takaisin? -- kysyi Jean.
-
--- Kyllä, kreivi, -- vastasi rouva de Béarn innolla, -- siitä olen
-aivan vakuutettu.
-
--- Mutta kuulehan, Jean, -- sanoi silloin rouva Dubarry kääntyen
-lankonsa puoleen terävin ja miettivän näköisin silmin, -- tämä
-johtopäätös, kuten kreivitär sitä nimittää, saa asian hirmuisesti
-toiseen valoon?
-
--- Hirmuisesti, niin, -- vahvisti Jean.
-
--- Hirmuisesti vastapuolelleni, -- jatkoi kreivitär. -- Gaston IV:n
-testamentin sanat ovat aivan selvät: "Olematta ihmisille mitään
-velkaa..."
-
--- Eivät ainoastaan selvät, vaan loogilliset, -- vahvisti Jean.
-
--- Hän ei ollut ihmisille mitään velkaa; siis oli hän maksanut heille
-velkansa.
-
--- Niin, hän oli maksanut, -- toisti nyt rouva Dubarry puolestaan.
-
--- Oi, madame, jospa te olisitte asiaani tuomitsemassa! -- huudahti
-vanha kreivitär.
-
--- Ennen muinoin ei tällaisissa asioissa olisi turvauduttu
-oikeusistuimiin, vaan Jumalan tuomio olisi ratkaissut riidan, --
-sanoi varakreivi Jean. -- Minä puolestani olen niin vakuutettu
-teidän asianne oikeudesta, että vannon, jos sellainen keino olisi
-käytettävissä, voivani tarjoutua puolestanne ottelemaan, madame.
-
--- Oh, monsieur.
-
--- Se on aivan totta; muuten, en tekisi siinä tapauksessa enempää
-kuin eräs kantaisistäni, Dubarry-Moore, jolla oli kunnia liittyä
-naimakaupan kautta Stuartien kuninkaalliseen sukuun, kun hän taisteli
-mies miestä vastaan nuoren ja kauniin Scarboroughin Edithin puolesta
-ja pakotti vastustajansa tunnustamaan valehdelleensa hävyttömästi.
-Mutta kovaksi onneksi, -- jatkoi varakreivi halveksuvasti huokaisten,
--- emme ole enää noiden kunniakkaiden aikain lapsia, ja kun ylimykset
-nyt kiistelevät oikeuksistaan, täytyy heidän antaa asiansa tuollaisen
-musteentuhrija-Iauman tuomittavaksi, joka ei osaa tulkita oikein näin
-selvää lausetta kuin: "Olematta mitään ihmisille velkaa".
-
--- Mutta kuulehan, lanko, on mennyt kolmesataa vuotta siitä kuin
-tuo kirjoitettiin, -- tohti rouva Dubarry virkkaa; -- ja täytyy
-ottaa huomioon seikka, jota Oikeuspalatsissa kutsutaan muistaakseni
-ylimuistoiseksi nautinnoksi.
-
--- Oli miten oli, -- sanoi Jean, -- olen vakuutettu, että jos hänen
-Majesteettinsa kuulisi kreivittären selvittävän asiansa niinkuin hän
-on sen tässä meille esittänyt...
-
--- Niin saisin hänet vakuutetuksi asiani oikeudesta, eikö niin,
-monsieur? Siitä olen varma.
-
--- Ja minä myös.
-
--- Niin, mutta miten saada siihen tilaisuus?
-
--- Siihen ei tarvita muuta kuin että suvaitsette joskus tulla
-minua katsomaan Luciennesiin; ja kun hänen Majesteettinsa usein
-armollisesti käy siellä vieraanani...
-
--- Kyllä, rakas ystäväni; mutta silloin asia jäisi pelkästään
-sattuman varaan.
-
--- Varakreiviseni, -- huomautti rouva Dubarry viehkeästi hymyillen,
--- tiedät, että minä puolestani luotan tuollaisiin sattumiin. Minulla
-ei ole syytä nurkua sellaisia vastaan.
-
--- Mutta kuitenkin sattuma saattaa määrätä niin, ettei kreivitär de
-Béarn saakaan tavata hänen Majesteettiaan ennen kuin viikon päästä,
-ehkä kahden tai kolmenkin viikon.
-
--- Se on totta.
-
--- Mutta hänen asiansahan ratkaistaan ensi maanantaina tai tiistaina.
-
--- Tiistaina, monsieur.
-
--- Ja nyt on perjantai-ilta.
-
--- Oh, ei siis voi sitä ottaa lukuun, -- virkkoi rouva Dubarry aivan
-toivottoman näköisenä.
-
--- Mitä nyt tehtäisiin? -- kysyi varakreivi ja näytti ankarasti
-miettivän asiaa. -- Voi lempo, voi lempo! -- lisäsi hän sitten.
-
--- Jos saisin vastaanoton Versaillesissa? -- virkkoi vanha kreivitär
-arasti.
-
--- Oh, sitä ette saa.
-
--- Mutta teidän suojeluksellanne, madame?
-
--- Oi, minun suojelukseni siinä ei paljoa auta. Hänen Majesteettinsa
-kammoaa virallisia asioita, ja tällä hetkellä miettii hän vaan yhtä
-ainoaa seikkaa.
-
--- Parlamentin juttua? -- kysyi rouva de Béarn.
-
--- Ei, vaan minun esittelemistäni hovissa.
-
--- Ahaa! -- huudahti käräjätäti.
-
--- Sillä, ehkä tiedätte, madame, että hra de Choiseulin
-vastustuksesta, hra de Praslinin juonista ja Grammontin herttuattaren
-puuhista huolimatta kuningas on päättänyt, että minut esitellään.
-
--- En, madame, sitä minä en tiennyt, -- vastasi kreivitär de Béarn.
-
--- Oh, sehän on päätetty asia, -- virkkoi Jean.
-
--- Ja milloinka tuo esittelyjuhla on, madame?
-
--- Aivan piakkoin.
-
--- Niin, nähkääs... kuningas tahtoo, että sen täytyy tapahtua ennen
-hänen Korkeutensa dauphinen tuloa, niin että hän voi viedä kälyni
-Compiègneen tulojuhliin.
-
--- Ah, ymmärrän. Madame on siis valmistunut esiteltäväksi? -- kysyi
-vanha kreivitär arasti.
-
--- Hyväinen aika, tietysti. Paroonitar d'Alogny... Tunnetteko te
-paroonitar d'Alognyn?
-
--- En, monsieur. Oi, minähän en tunne enää ketään; minä jätin hovin
-jo kaksikymmentä vuotta sitten.
-
--- No niin, paroonitar d'Alogny on hänelle kummitätinä. Kuningas
-aivan kukkuroi rakkaan paroonittaren kunnialla; hänen miehensä on
-nyt kamariherra; hänen poikansa muutetaan kaartiin ja hänelle on
-luvattu ensimäinen avonainen luutnantinpaikka; hänen parooniutensa
-on korotettu kreivin arvoksi; maksuosoitukset kuninkaan käsikassasta
-ovat vaihdetut hyviin kaupunginosakkeihin, ja esittelyiltana saa
-paroonitar kaksikymmentä tuhatta écu'ta selvää rahaa. Ja kyllä hän
-onkin valmis toimeen, se paroonitar.
-
--- Sen nyt ymmärtää, -- vastasi kreivitär de Béarn ystävällisesti
-hymyillen.
-
--- Ah, mutta nyt minun päähäni pälkähti eräs ajatus! -- huudahti Jean.
-
--- Mitä nyt? -- kysyi rouva Dubarry.
-
--- Voi, miten ikävää, -- lisäsi Jean hypähtäen nojatuolissaan; --
-miksi minun ei pitänyt kohdata kreivitärtä serkkumme varakanslerin
-luona viikkoa aikaisemmin?
-
--- Kuinka niin?
-
--- Niin, siinä tapauksessa emme olisi nyt missään sitoumuksissa
-paroonitar d'Alognyn kanssa.
-
--- Ystäväni, -- virkkoi rouva Dubarry, -- puhut arvoituksilla, en
-ymmärrä sinua.
-
--- Et ymmärrä?
-
--- En.
-
--- Mutta lyönpä vetoa, että rouva de Béarn ymmärtää.
-
--- Anteeksi, monsieur, mutta aprikoin juuri tässä...
-
--- Viikko sitten sinulla ei ollut kummitätiä?
-
--- Eipä ei.
-
--- No niin, kreivitär de Béarn tässä... Mutta ehkä puhun liikaa?
-
--- Ei, lausu vaan ajatuksesi.
-
--- Kreivitär tässä olisi tehnyt sinulle sen palveluksen. Ja sen,
-mitä kuningas nyt tekee rouva d'Alognyn eduksi, olisi hän siinä
-tapauksessa, tehnyt rouva de Béarnin hyväksi.
-
-Käräjätäti avasi kummastuksesta silmänsä pyöreiksi.
-
--- Oi, niinkö, -- huokaisi hän.
-
--- Ah, jos te tietäisitte, -- jatkoi Jean, -- miten armollisesti
-kuningas hänelle soi ne suosionosoituksensa. Niitä ei toden totta
-tarvinnut pyytää, hän tarjosi ne itse. Tuskin oli hän kuullut
-paroonitar d'Alognyn tarjoutuvan Jeanin kummitädiksi, niin hän
-sanoi: "No se on hyvä, minä olen jo kyllästynytkin noihin toisiin
-kevytmielisiin olentoihin, jotka tuntuvat suvaitsevan olla minua
-itseäni ylpeämpiä... Kreivitär, te esitätte minulle tämän naisen,
-eikö niin? Onko hänellä jokin sievä oikeusjuttu, jotain valtiolta
-vaadittavaa, vai onko hän tehnyt esimerkiksi vararikon..."
-
-Vanhan kreivittären silmät aukesivat yhä suuremmiksi.
-
--- "Yksi asia vaan minusta on ikävä", lisäsi kuningas.
-
--- Ahaa, yksi asia oli hänen Majesteetistaan ikävä?
-
--- Niin, yksi ainoa asia. "Yksi ainoa asia minua kiusaa, nimittäin
-se, että olisin tahtonut kreivitär Dubarrytä esittämään jonkun
-henkilön, jolla olisi ollut historiallinen nimi." Ja näin sanoessaan
-kuningas katsahti Van Dyckin maalaamaa Kaarle I:n kuvaa.
-
--- Ah, minä ymmärrän, -- huomautti vanha käräjätäti. -- Hänen
-Majesteettinsa lausui näin ajatellen Dubarry-Moorein sukulaisuutta
-Stuartien kanssa, josta äsken mainitsitte.
-
--- Aivan oikein.
-
--- Asia on totta niin, -- virkkoi rouva de Béarn äänellä, jonka
-tarkoituksellisuutta on mahdoton kuvata, -- asia on totta niin, että
-d'Alognyt ovat suku, josta en ole kuullut puhuttavan.
-
--- Se on kuitenkin sangen arvokas suku, -- vastasi kreivitär, -- ja
-sen aateluus on todistettu, melkoisen hyvin.
-
--- Ah, mutta hyvä Jumala! -- huudahti Jean äkkiä nousten
-kyynärvarttansa vasten ylös nojatuolissaan.
-
--- No, mikä sinulla on? -- kysyi rouva Dubarry, joka sai hillitä
-itseään kaikin voimin ollakseen nauramatta lankonsa kummallisille
-ruumiin-vääntelyille.
-
--- Pistikö mikä kreiviä? -- kysyi vanha käräjätäti osaaottavasti.
-
--- Ei, -- vastasi Jean ja heittäytyi jälleen leppoisasti nojatuoliin,
--- ei, se oli vaan eräs aatos.
-
--- Olipa se aatos, kun oli melkein keikauttaa sinut permannolle, --
-nauroi kreivitär Dubarry.
-
--- Se oli varmaan jokin hyvä aatos, -- sanoi rouva de Béarn.
-
--- Erinomainen.
-
--- Sano se siis.
-
--- Mutta sillä on yksi paha puoli.
-
--- Mikä?
-
--- Se, että sitä on mahdoton toteuttaa.
-
--- Mutta sano kuitenkin.
-
--- En, luulen, että teen vaan jonkun alakuloiseksi.
-
--- Se ei haittaa, lausuhan sentään, mitä johtui mieleesi.
-
--- Ajattelin, että jos ilmaisisit paroonitar d'Alognylle
-huomautuksen, jonka kuningas virkkoi katsellen Kaarle I:n kuvaa...
-
--- Oi, mutta sehän olisi epäkohteliaisuus, varakreiviseni.
-
--- Se on totta!
-
--- Älkäämme siis enää ajatelko asiaa.
-
-Käräjätäti päästi raskaan huokauksen.
-
--- Se on sangen ikävää, -- jatkoi varakreivi aivan kuin puhuen
-itsekseen, -- kaikki olisi mennyt niinkuin tanssi. Kreivitär,
-jolla on niin loistava nimi ja joka on älykäs nainen, olisi
-tarjoutunut kummitädiksi paroonitar d'Alognyn sijaan. Kreivitär
-olisi silloin voittanut oikeusjuttunsa, hra de Béarnista olisi
-tullut kaartinluutnantti, ja koska kreivitär on saanut maksaa suuria
-kustannuksia matkustaessaan monta kertaa pakostakin oikeusjuttunsa
-vuoksi Pariisiin, olisi hän saanut kulut. Ah, sellaista hyvää ei aina
-tarjota kuolevaisille!
-
--- Oi, eipä ei, -- täytyi rouva de Béarnin väkisinkin huudahtaa,
-aivan ymmällään moisesta odottamattomasta keikauksesta.
-
-Mutta onhan asia niin, että jokainen olisi käräjätäti-raukan asemasta
-huudahtanut samoin kuin hän ja vaipunut hänen tavallaan aivan päästä
-pyörällä nojatuolinsa pohjaan.
-
--- Voi, lankoni, tuossa nyt näet, miten surulliseksi teet rouvan, --
-sanoi rouva Dubarry syvästi säälivällä äänellä. -- Eikö pitänyt jo
-sen riittää, että minun täytyi vakuuttaa hänelle olevani pystymätön
-anomaan mitään kuninkaalta ennenkuin minut on esitelty?
-
--- Oi, jos saisin vaan juttuni lykätyksi!
-
--- Ainoastaan kahdeksan päivää, -- jatkoi Jean Dubarry.
-
--- Niin, ainoastaan kahdeksan päivää, sillä silloin on madame
-esitelty, -- virkkoi kreivitär de Béarn.
-
--- Kyllä, mutta kahdeksan päivän päästä on kuningas Compiègnessa;
-silloin vievät juhlatouhut kaiken hänen aikansa; la dauphine on
-saapunut perille.
-
--- Se on totta, aivan totta, -- sanoi Jean; -- mutta...
-
--- Mitä mutta?
-
--- Malttakaahan; vieläkin aatos.
-
--- Millainen, monsieur, millainen? -- hoki käräjätäti.
-
--- Arvelen, että jos... niin... ei... niin... kyllä, kyllä! Rouva de
-Béarn toisteli tuskissaan näitä Jeanin lyhyitä sanoja.
-
--- Te sanoitte viimeksi kyllä, hra varakreivi, -- huomautti hän.
-
--- Luulen, että nyt olen keksinyt.
-
--- Sanohan siis.
-
--- Kuulkaahan nyt.
-
--- Kyllä kuulemme.
-
--- Esittelysi on vielä salaisuus, eikö niin?
-
--- Totta; ainoastaan kreivitär...
-
--- Oh, olkaa huoletta minusta! -- huudahti käräjätäti.
-
--- Esittelysi on salaisuus. Ei tiedetä siis vielä, että sinulla jo on
-kummitäti.
-
--- Ei; kuningas tahtoo, että se uutinen räjähtää kuin pommi.
-
--- No niin, nyt sen olen keksinyt.
-
--- Ihanko varmaan, hra varakreivi? -- kysyi rouva de Béarn.
-
--- Aivan varmasti, -- toisti Jean.
-
-Kuuntelijain silmät pyöristyivät ja korvat nousivat pystyyn. Jean
-veti tuolinsa heidän tuolejaan lähemmäksi.
-
--- Tietysti ei myöskään kreivitär de Béarn tiedä enempää kuin
-muutkaan, että sinut esitellään ja että sinulla on kummitäti.
-
--- En tietystikään. Enkä olisi tosiaan siitä tiennyt mitään, ellette
-olisi itse sitä minulle kertonut.
-
--- Te ette siis ole meitä muka nähnytkään; ettekä luonnollisesti
-tiedä koko asiasta mitään. Ja sitten te anotte pääsyä kuninkaan
-puheille.
-
--- Mutta kreivitär tässä väitti äsken, ettei kuningas ota minua
-vastaan.
-
--- Te anotte päästä kuninkaan puheille tarjoutuaksenne kreivittären
-kummitädiksi. Te ette tiedä, ymmärrätte, että hänellä on jo
-kummitäti. Niin, te anotte päästä kuninkaan puheille ja tarjoudutte
-esiintymään kälyni kummina. Ottaen huomioon teidän syntyperänne
-on hänen Majesteettinsa teille tarjoumuksenne johdosta sangen
-armollinen. Kuningas ottaa teidät vastaan, kiittää teitä
-tarjouksestanne, kysyy teiltä, mitä hän voi mieliksenne tehdä.
-Silloin te esitätte oikeusasianne ja johtopäätöksenne. Hänen
-Majesteettinsa ymmärtää asian, suosittelee teitä asianomaisille, ja
-juttunne, jonka luulitte kaduttavanne, te voitatte.
-
-Rouva Dubarry katseli vanhaa kreivitärtä kiiluvin silmin. Kreivitär
-de Béarn arvasi luultavastikin, että tässä piili ansa.
-
--- Oi minua, tällaista raukkaa, -- alkoi hän väittää kiivaasti
-vastaan, -- kuinka hänen Majesteettinsa...
-
--- Minun mielestäni tässä tapauksessa riittää se, että olette
-näyttänyt alttiuttanne, -- sanoi Jean.
-
--- Ah, jos ei muusta ole kysymys kuin alttiudesta... -- virkkoi
-kreivitär de Béarn epäröiden.
-
--- Tuo aatos ei ole tosiaan hulluimpia, -- myönsi rouva Dubarry
-hymyillen. -- Mutta ehkäpä ei kreivitär tahdo ruveta sellaiseen
-vehkeilyyn, joskin siten voittaisi juttunsa?
-
--- Vehkeilyyn? -- toisti Jean. -- Ah, johan nyt, ja kuka sen saa
-tietää, kysynpä teiltä?
-
--- Madame on oikeassa, -- vahvisti vanha kreivitär toivoen pääsevänsä
-tällä käänteellä pujahtamaan pois leikistä. -- Minä tahtoisin tosiaan
-tehdä hänelle jonkin oikean palveluksen saadakseni siten paremman
-syyn anoa hänen ystävyyttään.
-
--- Ah, se on kaunis ajatus, -- virkkoi rouva Dubarry, äänessä hieman
-pilkallinen värähdys, jonka vanha kreivitär kohta huomasi.
-
--- No niin, mutta vielä minulla on eräs keino, -- sanoi Jean.
-
--- Vielä keino?
-
--- Niin.
-
--- Saadakseni tehdä tuon oikean palveluksen?
-
--- Mutta, kunnon varakreiviseni, -- tokaisi rouva Dubarry, --
-sinähän innostut aivan runolliseksi! Hra de Beaumarchais ei ole
-mielikuvitukseltaan sinua vilkkaampi.
-
-Vanha kreivitär kuunteli kiihkeässä jännityksessä, mikä tuo keino
-olisi.
-
--- Pila paikallaan, -- virkkoi Jean. -- Kuulehan, kälyni, olet
-erittäin hyvissä väleissä rouva d'Alognyn kanssa, niinhän?
-
--- Mitä kysytkin... Tokihan sen tiedät.
-
--- Pahastuisiko hän, jos ei saisi sinua esitellä?
-
--- Se on hyvin mahdollista.
-
--- On luonnollisesti selvää, ettet mene sanomaan hänelle vasten
-silmiä tuota kuninkaan puhetta, -- että hän on liian vähäistä
-syntyperää tällaiseen tehtävään. Mutta olethan sukkela nainen, voit
-keksiä jotain muuta.
-
--- Entä sitten? -- kysyi Jeanne.
-
--- No: hän luovuttaisi kreivittärelle tilaisuuden tehdä sinulle
-palveluksen ja samalla nuo siten saavutettavat etunsa.
-
-Vanhus hätkähti. Nyt oli hyökkääjä liian häikäilemätön. Siihen ei
-voinut keksiä vastaukseksi verukkeita. Ja kuitenkin keksi hän vielä
-verukkeen.
-
--- Minä en tahtoisi tuota vallasnaista loukata, -- sanoi hän; --
-hienon väen täytyy olla toisilleen kohteliaita.
-
-Rouva Dubarry liikahti harmistuneesti, mutta hänen lankonsa rauhoitti
-häntä iskien hänelle silmää.
-
--- Muistakaa se, -- sanoi Jean, -- että minä en suinkaan mitään
-teille ehdottele. Teillä on oikeusjuttu, sellaista saattaa tapahtua
-kenelle tahansa; te haluatte voittaa, sehän on aivan luonnollista.
-Te näytätte varmasti joutuvan tappiolle, siitä olette tuskissanne.
-Minä satun kohtaamaan teidät tuollaisen tuskan vallitessa, minä alan
-sääliä teitä mieltymyksestä teitä kohtaan. Minä otan selon tuosta
-asiasta, joka ei minua millään tavoin liikuta; minä koetan keksiä
-keinon, että se kääntyisi parhain päin, kun se on jo menemässä aivan
-hullusti. Siinä tein väärin, älkäämme enää puhuko asiasta.
-
-Ja Jean nousi paikaltaan.
-
--- Oi, monsieur, -- huudahti vanhus ollen jo hätäpäissään
-näkevinään myöskin Dubarryt, nuo jotka tähän saakka olivat pysyneet
-puolueettomina, liitossa vihollistensa kanssa. -- Oi, monsieur, minä
-olen teille kiitollinen ja ihailen teitä hyvyytenne tähden.
-
--- Ymmärrättehän, -- jatkoi Jean teeskennellen taitavasti
-välinpitämätöntä, -- että minusta on sama asia, esittääkö kälyni
-rouva d'Alogny, rouva de Polastron vai rouva de Béarn.
-
--- Tietystikin, monsieur.
-
--- Mutta kuitenkin tunnustan olleeni raivoissani, kun kuninkaan hyvät
-teot tulevat nyt vaan jonkun melkoisen pahansuovan henkilön osaksi,
-joka oman etunsa houkuttelemana alistui valtaamme huomatessaan, ettei
-voinut sitä kukistaa.
-
--- Oh, se on hyvin mahdollista, se, -- myönsi rouva Dubarry.
-
--- Kun taas tämä kreivitär, -- jatkoi Jean, -- hän, jota ei ole
-tehtävään pyydetty, jota me tuskin tunnemme ja jonka pelkkä sattuma
-meille tarjoaa, tuntuu minusta joka suhteessa ansaitsevan tilaisuuden
-tuottamat edut.
-
-Käräjätäti aikoi ehkä väittää sitä vastaan, että varakreivi luuli
-häntä niin alttiiksi auttamaan, mutta rouva Dubarry ei antanut
-hänelle siihen aikaa.
-
--- Se on ainakin totta, -- sanoi hän, -- että moinen menettely
-ihastuttaisi suuresti kuningasta ja ettei kuningas voisi kieltää
-mitään henkilöltä, joka sen tekisi.
-
--- Kuinka, etteikö kuningas voisi kieltää?
-
--- Nimittäin, hän muistaisi suopeasti sellaisen henkilön toivomuksia;
-nimittäin, te saisitte kuulla omin korvin kuninkaan sanovan
-varakanslerille: "Minä tahdon, että kreivitär de Béarnille ollaan
-suopeita, ymmärrättekö, hra de Maupeou?" Mutta huomatakseni kreivitär
-näkee tässä asian järjestelyssä vaikeuksia. Hyvä siis. Mutta toivon,
-ettei rouva kuitenkaan kiellä minun hyvää tahtoani, -- lisäsi
-varakreivi kumartaen.
-
--- Olen sydämeni syvyydestä kiitollinen teille, monsieur, -- huudahti
-vanhus.
-
--- Oh, syyttä, suotta, -- vastasi kohtelias varakreivi.
-
--- Mutta... -- jatkoi kreivitär de Béarn.
-
--- Niin, madame?
-
--- Mutta paroonitar ei kai luovu oikeudestaan, -- kysyi käräjätäti.
-
--- Nyt jouduimme jälleen samaan, josta aloimme: te olette siinä
-tapauksessa kaikesta huolimatta tarjoutunut, ja hänen Majesteettinsa
-ei ole siitä sen vähemmän kiitollinen.
-
--- Mutta olettaen, että rouva d'Alogny suostuisikin ehdotukseen,
-eihän voida kuitenkaan riistää häneltä sellaisia etuja, -- sanoi
-kreivitär de Béarn koettaen kaikin mokomin päästä selville, mikä
-tässä asiassa oikein piili.
-
--- Kuninkaan hyvyys minua kohtaan on loppumaton, -- huomautti
-kuninkaan lemmitty.
-
--- Oh, mikä isku se olisi noiden Salucesien pääkuoreen, joita minä en
-voi kärsiä! -- huudahti Jean Dubarry.
-
--- Jos tarjoaisinkin teille palvelustani, -- jatkoi vanha käräjätäti,
-jota hänen oma etunsa ja samalla tämä hänen kustannuksellaan näytelty
-ilveily vetivät yhä enemmän tuumaan suostumaan, -- jos tarjoaisinkin
-palvelustani teille, niin en silti luulisin voittavani juttuani.
-Sillä tuskinpa asia, jota pidetään tänään aivan hukattuna, tulisi
-huomennakaan niin helposti voitetuksi.
-
--- Kyllä, jos kuningas nimenomaan sitä tahtoisi! -- vastasi
-varakreivi kumoten nopeasti tämän uuden epäilyksen.
-
--- Ei, kreivitär on oikeassa, -- virkkoi kuninkaan lemmikki, -- minä
-olen aivan samaa mieltä kuin hän.
-
--- Mitä sanot? -- huudahti varakreivi pyöristellen silmiään.
-
--- Sanon, että olisi näin ylhäistä nimeä käyttävän naisen arvon
-mukaista, että oikeusjuttu kulkisi tavallista kulkuaan. Mutta kukaan
-ei voi vastustaa kuninkaan tahtoa eikä estää hänen anteliaisuuttaan.
-Ja ehkäpä kuningas, jos hän ei nykyään, varsinkin suhteiden tähden,
-joissa hän on parlamenttiin, haluaisi muuttaa oikeuden kulkua, niin
-ehkäpä hän tarjoaisi kreivittärelle jonkin muunlaisen korvauksen
-vahingosta?
-
--- Kunniakkaan, -- kiiruhti varakreivi sanomaan. -- Aivan niin, pikku
-kälyni, olen täydellisesti yhtä mieltä kanssasi.
-
--- Oi, millä voisikaan korvata tappiomme oikeudessa, tappion,
-joka vie meiltä kaksisataa tuhatta livreä, -- äänsi käräjätäti
-vaivaloisesti huokaillen.
-
--- Kyllä, -- vastasi rouva Dubarry, -- ensinnäkin esimerkiksi
-sadantuhannen livren kuninkaallisella lahjalla.
-
-Liittoutuneet katselivat uhriaan ahnain silmin. -- Minulla on poika,
--- virkkoi vanha kreivitär.
-
--- Sen parempi. Yksi palvelija lisää valtiolle ja uskollinen
-puolustaja kuninkaalle.
-
--- Siis poikani hyväksi tehtäisiin jotain, madame, luuletteko niin?
-
--- Minä menen siitä vastuuseen, -- sanoi Jean; -- ja vähin, mitä hän
-voi toivoa, on santarmirykmentin luutnantin arvo.
-
--- Onko teillä muitakin omaisia? -- kysyi kuninkaan lemmikki.
-
--- Kyllä, yksi veljenpoika.
-
--- No hyvä, kai keksittäisiin jotain veljenpojallekin sopivaa.
-
--- Ja tämän asian saisit sinä huoleksesi, varakreivi, sinä, joka
-äsken olet näyttänyt meille niin loistavaa kekseliäisyyttä, -- lisäsi
-kuninkaan lemmikki nauraen.
-
--- Kuulkaahan nyt, jos hänen Majesteettinsa tekisi kaiken tämän
-teidän hyväksenne, madame, menettelisikö kuningas oikeudenmukaisesti?
--- kysyi varakreivi pyrkien Horatiuksen sääntöä noudattaen
-ratkaisukohtaan.
-
--- Minusta hän olisi aivan kuvaamattoman jalomielinen ja minä olisin
-nimenomaan kreivittärelle siitä kiitollinen, vakuutettuna, että
-olisin juuri hänelle velassa moisesta hyvyydestä.
-
--- Te siis tahdotte tosiaan ymmärtää tämän keskustelumme vakavasti?
--- kysyi kuninkaan lemmikki.
-
--- Kyllä, madame, todella vakavasti, -- vastasi vanha kreivitär aivan
-kalpeana ajatellessaan sitoumusta, johon nyt ryhtyi.
-
--- Ja te sallitte minun puhua hänen Majesteetilleen teistä?
-
--- Suokaa minulle se kunnia, -- vastasi käräjätäti huokaisten.
-
--- Madame, se tehdään, ja jo heti tänä iltana, -- sanoi kreivitär
-Dubarry nousten ylös. -- Ja nyt, madame, toivon voittaneeni teidän
-ystävyytenne.
-
--- Ja teidän ystävyytenne on minusta niin suuriarvoinen, että luulen
-tosiaan näkeväni suorastaan unta, -- vastasi vanhus alkaen jälleen
-lyykistellä.
-
--- Kuulkaahan nyt, toistetaan vielä kerran ehdot, -- virkkoi Jean
-tahtoen saada kreivittären niin henkisesti vakuutetuksi asiasta kuin
-ihminen tarvitsee toteuttaakseen aineellisia aikeitaan. -- Niin,
-ensistäänkin satatuhatta livreä vahingonkorvausta oikeuskuluista,
-matkakustannuksista, asianajajan palkkiosta ja niin edelleen, ja niin
-edelleen.
-
--- Niin, monsieur.
-
--- Luutnantin paikka nuorelle kreiville.
-
--- Oi, siten pääsee hän loistavan uran alkuun.
-
--- Ja jotain veljenpojalle, eikö niin?
-
--- Kyllä, jotain.
-
--- Tuo jokin aina keksitään, kuten sanoin; se on minun asiani.
-
--- Ja milloin saan kunnian nähdä teidät jälleen, rouva kreivitär? --
-kysyi käräjöitsijätär.
-
--- Huomisaamuna odottavat vaununi portillanne, madame, ja tuovat
-teidät Luciennesiin, jossa kuningas silloin on. Huomenna kello
-kymmenen on lupaukseni täytetty; hänen Majesteettinsa on silloin
-valmistettu asiaan eikä teidän tarvitse häntä ollenkaan odottaa.
-
--- Suokaa minun saattaa teitä, -- virkkoi Jean tarjoten vanhalle
-kreivittärelle kätensä.
-
--- Moista en toki voi sallia, monsieur, -- vastasi vanhus
-kohteliaasti; -- jääkää vaan tänne, olkaa hyvä.
-
-Jean vaati ehdottomasti.
-
--- Ainakin portaille saakka, -- sanoi hän.
-
--- No, koska välttämättä tahdotte...
-
-Ja kreivitär de Béarn nojautui varakreivin käsivarteen.
-
--- Zamore! -- huusi kreivitär Dubarry. Zamore juoksi paikalle.
-
--- Käske valaisemaan kreivittärelle tietä ulkoportaille ja ajamaan
-lankoni vaunut niiden eteen.
-
-Zamore katosi kuin nuoli.
-
--- Oh, se on liikaa kohteliaisuutta, -- hoki rouva de Béarn. Ja
-kreivittäret tervehtivät vielä kerran syvin kumarruksin toisiaan.
-
-Portailla jätti varakreivi Jean vanhan kreivittären käsipuolestaan
-ja palasi kälynsä luokse, kun taas käräjätäti laskeusi juhlallisesti
-alas portaita.
-
-Zamore meni edeltä; Zamoren perässä kulki kaksi lakeijaa soihdut
-kädessä, sitten tuli rouva de Béarn, ja hänen laahustaan, joka oli
-lyhyenlainen, kantoi kolmas lakeija.
-
-Varakreivi ja hänen kälynsä katselivat häntä ikkunasta, nähdäkseen
-vaunuihin menoon asti tuon rakkaan kummitätinsä, jota oli niin paljon
-saatu etsiä ja joka oli niin suurella vaivalla viimein löytynyt.
-
-Juuri kun rouva de Béarn tuli ulkoportaitten juureen, keinui pihalle
-kantotuoli ja muuan nuori nainen pujahti sen ovesta ulos.
-
--- Ahaa, valtiatar Chon, -- huudahti Zamore avaten paksut huulensa
-suhdattoman laajalle; -- hyvää iltaa, valtiatar Chon!
-
-Rouva de Béarn jäi seisomaan toinen jalka vaunun laudalla; hän oli
-tulijassa tuntenut saman naisen, joka oli käynyt hänen luonaan maalla
-muka mestari Flageot'n tyttärenä.
-
-Jean Dubarry oli heti lykännyt ikkunan auki ja koetti siitä hurjasti
-huitoen antaa sisarelleen merkkejä, mutta Chon ei niitä huomannut.
-
--- Onko se pikku typerys Gilbert täällä? -- kysyi Chon huomaamatta
-vanhaa kreivitärtä.
-
--- Ei, madame, -- vastasi eräs lakeijoista, -- häntä ei ole näkynyt.
-
-Nyt vasta huomasi Chon Jeanin viittomiset, kun sattui katsomaan ylös.
-
-Ja kun hän katsoi Jeanin käden suuntaan, osoitti se epäämättömästi
-rouva de Béarnia.
-
-Chon tunsi vieraan, päästi huudahduksen, laski harsonsa alas ja
-juoksi eteiseen.
-
-Käräjätäti ei ollut huomaavinaan mitään, vaan nousi vaunuihin ja
-ilmoitti kuskille osoitteensa.
-
-
-
-
-32.
-
-Kuningas on ikävissään.
-
-
-Kuningas oli matkustanut, kuten oli sanonut, Marly'hin, jossa hän
-oli kello kolme iltapuolella antanut määräyksen saattaa itsensä
-Luciennesiin.
-
-Hän oletti tietysti, että myöskin rouva Dubarry kiiruhtaisi hänen
-pienen kirjeensä saatuaan pois Versaillesista ja menisi odottamaan
-häntä ihastuttavan sievässä uudessa talossaan, jonka hän oli
-äskettäin itselleen rakennuttanut. Siellä oli kuningas jo käynyt
-pari kolme kertaa, mutta ei ollut viettänyt siellä vielä yötä, sillä
-verukkeella, kuten hän sanoi, ettei Luciennes ollut kuninkaallinen
-linna.
-
-Niinpä hän huvilinnaan tullessaan kummastui, kun tapasi siellä
-vaan Zamoren huvittelemassa sangen vaatimattomasti ja varsin vähän
-kuvernöörimäisesti, nimittäin kynimällä pois höyheniä papukaijasta,
-joka koetti häntä purra.
-
-Nuo kaksi suosikkia olivat ainaisissa huonoissa väleissä, samoin kuin
-hra de Choiseul ja rouva Dubarry.
-
-Kuningas istahti pikkusaliin ja lähetti saattokuntansa pois.
-
-Hänen ei ollut tapana kysellä asioita lakeijoilta eikä talon
-arvokkaammalta väeltä, vaikka hän olikin uteliain herra koko
-valtakunnassa; mutta Zamorehan ei ollut edes lakeijakaan, vaan
-arvoltaan jotain apinan ja papukaijan väliltä.
-
-Kuningas kyseli siis Zamorelta.
-
--- Onko kreivitär puutarhassa?
-
--- Ei, valtias, -- vastasi Zamore.
-
-Tämä nimitys vastasi arvonimeä Majesteetti, jonka madame Dubarry oli
-riistänyt huviksensa kuninkaalta hänen käydessään Luciennesissa.
-
--- Onko hän sitten karppilammikolla?
-
-Sinne oli suurilla kustannuksilla kaivettu kallioon lammikko, johon
-vesi tuli vesijohdosta ja johon Versaillesista oli tuotu kauneimmat
-karpit.
-
--- Ei, valtias, -- vastasi Zamore.
-
--- Missä hän sitten on?
-
--- Pariisissa, valtias.
-
--- Pariisissako!... Eikö kreivitär ole sitten tullut tänne
-Luciennesiin?
-
--- Ei, valtias, vaan lähetti Zamoren tänne.
-
--- Minkä tähden?
-
--- Odottamaan täällä kuningasta.
-
--- Ahaa, -- sanoi Ludvig XV, -- sinun huoleksesi annetaan minun
-vastaanottamiseni? Miten hurmaavaa seuraa tämä, Zamore! Kiitokset,
-hyvä kreivitär, kiitokset.
-
-Ja kuningas nousi hiukan ärtyisenä ylös.
-
--- Eipäs, -- virkkoi neekeripoika, -- kuningas ei saa Zamorea
-seurakseen.
-
--- Ja miksikä ei?
-
--- Siksi, että Zamore menee matkaansa.
-
--- Minne sinä sitten menet?
-
--- Pariisiin.
-
--- No sitten jään aivan yksin. Yhä parempaa ja parempaa. Mutta mitä
-sinä teet Pariisissa?
-
--- Menen valtiatar Barryn luo sanomaan, että kuningas on
-Luciennesissa.
-
--- Ahaa, kreivitär jätti siis tehtäväksesi sanoa minulle tämän?
-
--- Kyllä, valtias.
-
--- Mutta hän ei sanonut, mitä minä odottaessani tekisin?
-
--- Hän sanoi, että sinä makaat.
-
-"No", ajatteli kuningas, "hän ei siis viivy kauan ja hänellä on kai
-minulle jokin uusi yllätys". Sitten lisäsi hän ääneen:
-
--- Lähde siis heti ja tuo kreivitär tänne... Mutta kuulepas, millä
-tavalla sinä sinne menet?
-
--- Suurella valkealla hevosella, jolla on punainen loimi.
-
--- Ja missä ajassa suurella valkealla hevosella joutuu Pariisiin?
-
--- En tiedä, -- vastasi neekeri, -- mutta se juoksee pian, pian,
-pian. Zamoresta on hupaisaa mennä pian.
-
--- No se nyt edes on onni, että Zamoresta on hupaisaa mennä pian.
-
-Ja kuningas asettui ikkunan ääreen katsomaan Zamoren lähtöä.
-
-Pitkä pikentti nosti pojan hevosen selkään, ja niinkuin ainakin
-lapsi, joka onnekseen ei aavista mitään vaaraa, läksi neekeripoika
-pihalta täyttä laukkaa, koukussa jättiläismäisen hevosen seljässä.
-
-Yksin jäätyään kysyi kuningas pikentiltä, oliko linnassa jotain uutta
-näkemistä.
-
--- Kyllä on, -- vastasi palvelija, -- täällä on hra Boucher
-maalaamassa kreivittären suurta yksityishuonetta.
-
--- Ah, Boucher. Vai on tuo kiltti Boucher-parka täällä, -- virkkoi
-kuningas ikäänkuin tyytyväisenä uutiseen; -- ja missä sanoit hänen
-olevan?
-
--- Paviljongissa, kreivittären huoneessa: tahtooko teidän
-Majesteettinne minua oppaaksi hra Boucher'n luo?
-
--- En, -- vastasi kuningas, -- en tahdo; minä menenkin mieluummin
-katsomaan karppeja. Tuo minulle veitsi.
-
--- Veitsi, sire?
-
--- Niin, ja iso leipä.
-
-Pikentti tuli takaisin tuoden japanilais-porsliinisella lautasella
-ison pyöreän leivän, johon oli pistetty pitkä ja terävä veitsi.
-
-Kuningas viittasi pikenttiä tulemaan mukaansa ja läksi tyytyväisenä
-menemään lammikolle päin.
-
-Suvun perinnäistapana oli syöttää karppeja. Suuri kuningas ei lyönyt
-sitä työtä laimin ainoanakaan päivänä.
-
-Ludvig XV istahti nurmipenkille, jolta paikalta hänen edessään oli
-ihana näköala.
-
-Siellä oli ensinnäkin tuo pieni lammikko nurmikkoisine rantoineen; ja
-kauempana kylä kahden vuoren välissä, joista toinen, itäänpäin oleva,
-kohosi jyrkkäkupeisena kuin Vergiliuksen sammaleinen kallio, joten
-sen laelle rakennetut olkikattoiset majat ovat kuin lasten leluja
-pistettyinä sananjaloilla täytettyyn laatikkoon.
-
-Vielä kauempana näkyivät Saint-Germainin päädyt, sen jättiläismäiset
-portaat ja terassien loppumattomat puistokujat. Ja vieläkin kauempana
-Sannois'n ja Cormeilles'n sinertävät rinteet, ja kaiken yllä
-punertavalta ja harmaalta vivahtava taivas, joka kaartui maiseman
-ylitse kuin upea kuparinen kupooli.
-
-Ilmassa oli ukkosta, puitten lehdet piirtyivät mustina niittyjen
-vaaleanvihreää väriä vastaan. Vesi, joka seisoi liikkumatta ja eheänä
-kuin laajan öljylammikon kalvo, särkyi tuon tuostakin, kun sen
-tummasta syvyydestä hypähti pinnalle silloin tällöin kala, vilahtaen
-hopeana, pyytämään vesihämähäkkiä, joka hiihteli pitkillä jaloilla
-veden pintaa.
-
-Silloin laajenivat suuret ympyrärenkaat laajenemistaan vedenkalvolla
-ja viruttelivat koko tuon laajan liinan vuorotellen valkeilla ja
-mustilla kehillä.
-
-Rannoilla näki mykkäin kalain nostavan ylös vedestä suuria päitään,
-varmoina siitä, ettei niiden koskaan tarvitsisi peljätä ei koukkua
-eikä verkkoa, vaan voivansa tulla rauhassa imemään lammen partaan yli
-riippuvia apilaita ja katselemaan suurin, jäykin silmin, joissa ei
-olisi luullut olevan näköä, kaislikossa pulahtelevia pieniä, harmaita
-sisiliskoja ja vihreitä sammakoita. Kun kuningas oli kuin ainakin
-mies, joka osaa hukata aikansa, katsellut joka taholta maisemaa ja
-lukenut, montako taloa lähimmässä kylässä oli ja montako kylää oli
-kauempana, otti hän leivän viereensä jätetyltä lautaselta ja alkoi
-leikellä siitä suuria palasia.
-
-Karpit kuulivat veitsenterän karahtelevan leivänkuoreen, ja kun
-ne oli tottuneet tähän ääneen, joka ilmoitti niille päivällisajan
-tulleen, kiiruhtivat ne niin lähelle kuin mahdollista näyttäytyäkseen
-hänen Majesteetilleen ja pyytämään tätä antamaan heille armossa
-heidän jokapäiväisen leipänsä. Ne olivat yhtä nöyriä mille pikentille
-tahansa, mutta kuningas tietysti luuli, että ne vaivasivat itseään
-hänen tähtensä.
-
-Hän alkoi nyt heitellä veteen leipäpalasia; ne painuivat ensin pinnan
-alle ja nousivat sitten jälleen näkyviin, ja niistä oteltiin hetki,
-kunnes ne liukesivat veteen ja katosivat sitten olemattomiin.
-
-Oli tosiaan sangen hupaista ja merkillistä nähdä noita leivän kuoria
-hyppelemässä näkymättömien kuonojen sysiminä veden pinnalla, kunnes
-ne tulivat iäksi niellyiksi.
-
-Puolen tunnin päästä huomasi hänen majesteettinsa, jolla oli
-riittänyt kärsivällisyyttä viiltää noin satasen leipäpalasta,
-tyydytyksekseen, ettei niistä noussut ainoaakaan enää pinnalle.
-
-Mutta silloin olikin jo kuningas tähän työhön väsynyt ja muisti, että
-Boucher saattoi antaa hänelle toista huvia: se huvitus oli tosin
-vähemmän viehättävää kuin katsella karppeja, mutta maalla täytyy
-tyytyä siihen, mitä saa.
-
-Ludvig XV lähti siis kävelemään paviljonkiin päin. Boucher tiesi
-jo asian ja odotti hänen tuloaan. Jatkaen yhä työtään tai ollen
-sitä muka jatkavinaan, hän tähysteli ulos kuningasta; hän näki
-hänen tulevan paviljonkiin päin ja silloin järjesteli hän ylen
-hyvillään kaulaliinaansa ja veti paikalleen kalvostimiaan ja nousi
-ylös tikapuilleen, sillä hänelle oli sanottu, ettei hänen pitänyt
-olla huomaavinaan kuningasta tämän tullessa Luciennesiin. Hän kuuli
-lattian takanaan narisevan valtiaan astellessa ja alkoi silloin
-siveltimellään muovailla pientä pyöreää amoria, joka varasti nuorelta
-sinisiin silkkiliiveihin ja olkihattuun puetulta paimenneidolta
-ruususen. Hänen kätensä vapisi, sydämensä sykki kovasti.
-
-Ludvig XV pysähtyi kynnykselle.
-
--- Oh, hra Boucher, -- sanoi kuningas, -- te haisette tärpätiltä!
-
-Ja kuningas meni pois.
-
-Boucher-parka luuli saavansa kuulla parempia kohteliaisuuksia, niin
-vähän taiteilija kuin kuningas olikin. Ja nyt hän oli melkein pudota
-alas tikapuiltaan ällistyksestä.
-
-Hän laskeutui permannolle ja läksi kyyneleet silmissä pois työstään,
-välittämättä edes puhdistaa palettiaan ja pestä pensseleitään, jota
-työtä hän ei lyönyt muulloin laimin ainoanakaan iltana.
-
-Hänen Majesteettinsa katsoi kelloaan. Se oli seitsemän.
-
-Ludvig XV palasi linnaan, ärsytteli siellä apinaa, puhutti papukaijaa
-ja otti vuorotellen hyllyiltä kaikki kiinalaiset koruesineet, mitä
-näki.
-
-Tuli pimeä.
-
-Hänen Majesteettinsa ei pitänyt pimeistä huoneista; sytytettiin siis
-tulet.
-
-Mutta yhtä vähän hän piti yksinäisyydestäkään,
-
--- Vaununi valmiiksi neljännestunnin päästä, -- sanoi kuningas.
--- _Ma foi_, -- lisäsi hän, -- kreivitär saa vielä aikaa
-neljännestunnin, mutta ei minuuttiakaan enempää.
-
-Ja Ludvig XV venähti sohvalle vastapäätä kamiinia ja otti nyt
-tehtäväkseen odottaa noiden viidentoista minuutin eli yhdeksänsadan
-sekunnin loppumista.
-
-Kun kellon heiluri, joka esitti sinistä elefanttia punainen
-sulttaanitar seljässä, heilahti neljännensadannen kerran, nukahti
-hänen Majesteettinsa.
-
-Kuten hyvin arvaa, varoi lakeija, joka tuli hänelle ilmoittamaan,
-että vaunut olivat valmiit, herättämästä kuningasta. Ja tästä korkean
-unen kunnioittamisesta oli seurauksena, että kun kuningas heräsi,
-näki hän edessään rouva Dubarryn sangen vähän unisena, mikäli näytti,
-ja katselemassa itseään ihmettelevin silmin. Zamore odotti oven
-pielessä valmiina noudattamaan ensimäistä käskyä.
-
--- Ah, tekö, kreivitär, -- sanoi kuningas kohottautuen pystysuoraan
-asentoon, mutta jääden kuitenkin istumaan.
-
--- Minä, sire, ja olen ollut tässä jo melkoisen kauan, -- vastasi
-kreivitär.
-
--- Vai kauan muka...
-
--- Ainakin tunnin. Oh, miten teidän Majesteettinne makaa!
-
--- Mutta muistakaahan, kreivitär, että te ette ollut täällä ja minä
-olin ikävissäni; muuten, minä nukun öisin huonosti. Tiedättekö, minä
-jo aioin lähteä matkaani.
-
--- Niin, minä näin teidän majesteettinne hevoset jo valjaissa.
-Kuningas katsoi kelloa.
-
--- Oh, kello on jo puoli yksitoista, -- sanoi hän; -- minä olen
-nukkunut melkein kolme tuntia.
-
--- Hyvinkin, sire; väittäkääpä vielä, ettei Luciennesissa ole hyvä
-nukkua.
-
--- _Ma foi_, se on totta. Mutta mitä hittoa tuo on? -- huudahti
-kuningas huomatessaan Zamoren.
-
--- Siinä näette Luciennesin kuvernöörin, sire.
-
--- Ei vielä, ei vielä, -- sanoi kuningas nauraen. -- Vai niin,
-tuo veitikka käyttää virka-univormua ennenkuin hänet on virkaansa
-nimitetty? Hän luottaa siis niin varmasti sanaani.
-
--- Sire, teidän sananne on pyhä, ja meillä on täysi syy siihen
-luottaa. Mutta Zamorella on enemmänkin kuin teidän lupauksenne, tai
-oikeastaan vähemmän, sillä hänellä on virkavaltuus.
-
--- Kuinka?
-
--- Varakansleri lähetti sen minulle: tässä se on. Nyt ei puutu hänen
-virkaan asettamisestaan muuta kuin yksi muotoseikka, nimittäin
-virkavala; vannottakaa se hänellä pian, ja sitten hän on vartiamme.
-
--- Tulkaa lähemmäksi, herra kuvernööri, -- kehoitti kuningas.
-Zamore tuli luo. Hänellä oli yllään kultakauluksinen univormu,
-olkapäillään kapteenin poletit, jalassa lyhyet housut ja silkkisukat
-ja kupeella miekka. Hän asteli jäykästi ja mahtavasti, valtavan suuri
-kolmikulma-hattu kainalossa.
-
--- Osaako hän edes vannoa -- kysyi kuningas.
-
--- Oi, erinomaisesti; koettakaa, sire.
-
--- Tulkaa vihittäväksi virkaan, -- virkkoi kuningas tarkastellen
-uteliaasti tuota mustaa nukkea.
-
--- Polvillenne, -- sanoi kreivitär.
-
--- Lausukaa vala, -- lisäsi Ludvig XV.
-
-Poika painoi toisen käden sydämelleen ja toisen kuninkaan käteen ja
-sanoi:
-
--- Minä vannon uskollisuutta ja kuuliaisuutta isännälleni ja
-emännälleni; minä vannon puolustavani kuolemaani saakka linnaa, jonka
-vartioiminen on minulle uskottu, ja syöväni, jos kimppuuni karataan,
-purkeista viimeisenkin lusikallisen hilloa ennenkuin antaudun.
-
-Kuningas purskahti nauruun sekä valankaavalle että vakavuudelle,
-jolla Zamore sen lausui.
-
--- Tämän valan jälkeen, -- sanoi kuningas jälleen tilaisuuden
-vaatimusten mukaan totisena, -- minä annan teille, herra kuvernööri,
-rajattoman vallan ja oikeuden tuomita yli- ja alioikeuksissa kaikkia
-niitä, jotka asuvat tässä linnassa ilmassa, maassa, tulessa tai
-vedessä.
-
--- Kiitoksia, valtias, -- sanoi Zamore ja nousi ylös.
-
--- Mene nyt näyttämään kaunista univormuasi keittiöön ja jätä meidät
-rauhaan. Ala mennä!
-
-Zamore poistui.
-
-Kun Zamore oli lähtenyt yhdestä ovesta, tuli Chon toisesta sisään.
-
--- Ah, sinäkö se olet, pikku Chon. Hyvää iltaa, Chon. Kuningas veti
-hänet polvelleen istumaan ja suuteli häntä.
-
--- Kuules, pikku Chon, -- jatkoi kuningas, -- puhupas sinä nyt
-minulle totta.
-
--- Ah, varokaa itseänne, sire, -- sanoi Chon, -- te käännytte väärän
-henkilön puoleen. Totta! Luulenpa, että sitä puhuisin ensi kertaa
-elämässäni. Jos totta tahdotte kuulla, niin kysykää Jeannelta; hän ei
-osaa valehdella.
-
--- Onko asia niin, kreivitär?
-
--- Sire, Chonilla on liian hyvä käsitys minusta. Esimerkki on
-turmellut minut, ja ainakin tästä illasta alkaen aion valehdella kuin
-oikea kreivitär, ellei maksa vaivaa puhua totta.
-
--- Ah, -- virkkoi kuningas, -- minusta tuntuu kuin Chonilla olisi
-jotain salattavaa minulta.
-
--- Eipäs.
-
--- Ehkä joku pikku herttua, joku pikku markiisi, jonka vieraana hän
-on käynyt?
-
--- Sitä minä en luule, -- vastasi kreivitär.
-
--- Mitäs Chon siitä arvelee?
-
--- Me emme sitä luule, sire.
-
--- Täytyykö minun siitä hankkia raportti poliisilaitokselta?
-
--- Hra de Sartines'n poliisilta vai minunko?
-
--- Hra de Sartines'n.
-
--- Kuinka paljon siitä annatte?
-
--- Jos siinä on minulle huomattavia asioita, niin enpä tingi.
-
--- Turvautukaa siis minun poliisiini ja ottakaa raportti minulta.
-Minä palvelen teitä... kuninkaallisesti.
-
--- Te myötte itsenne?
-
--- Miksikä en, jos maksu on ilmoittamani salaisuuden mukainen.
-
--- Olkoon menneeksi. Antakaa nyt se raportti. Mutta ei mitenkään
-valheita.
-
--- Te solvaatte minua, Ranska!
-
--- Tarkoitin: ei verukkeita.
-
--- Hyvä, sire; varatkaa kassanne maksukuntoon, tällainen on raportti.
-
--- Minä olen valmis, -- vastasi kuningas ja helisti taskussaan
-joitakuita kultarahoja.
-
--- Ensiksi on kreivitär Dubarry nähty Pariisissa kello kaksi
-iltapuolella.
-
--- Entä sitten? Sen jo tiedän.
-
--- Valois-kadun varrella.
-
--- En väitä vastaan.
-
--- Noin kello kuusi saapui Zamore hänen luokseen.
-
--- Aivan mahdollista; mutta mitä varten rouva Dubarry meni
-Valois-kadun varrelle?
-
--- Hän meni taloonsa.
-
--- Sen ymmärrän; mutta minkä tähden hän meni taloonsa?
-
--- Hän meni odottamaan kummitätiään.
-
--- Kummitätiään! -- huudahti kuningas voimatta täysin salata pahaa
-irvistystä. -- Aikooko hän sitten antaa ristiä itsensä?
-
--- Kyllä, sire, Versaillesin suuressa kastealtaassa.
-
--- Siinä hän tekee pahoin; hän oli niin soman näköinen pakanana.
-
--- Minkä sille voi, sire? Tunnettehan sananparren: "ihminen tahtoo
-sitä, mitä ei saa".
-
--- Joten nyt me tahdomme kummitätiä?
-
--- Ja saamme sen, sire.
-
-Kuningas hätkähti ja nykäytti olkapäitään.
-
--- Minä pidän paljon tuosta nykäyksestä, sire, se todistaa, että
-teidän Majesteettinne joutuisi aivan epätoivoon, jos Grammontit ja
-Guémenéet ja muut hovin ulkokullatut naiset joutuisivat tappiolle.
-
--- Mitä ihmettä?
-
--- Niin, te olette kaikkien noiden kanssa liitossa.
-
--- Minä liitossa?... Kreivitär, kuulkaahan eräs seikka, nimittäin se,
-että kuningas on liitossa ainoastaan kuninkaitten kanssa.
-
--- Se on totta; mutta kaikki teidän kuninkaanne ovat hra de
-Choiseulin ystäviä.
-
--- Puhutaan vaan kummitädistänne, kreivitär.
-
--- Niin, sitä minäkin tahtoisin, sire.
-
--- Teidän on siis onnistunut tekaista sellainen?
-
--- Kyllä minä löysin sen jo tehtynä ja vielä sangen hyvää lajia.
-Muuan kreivitär de Béarn, sukua maassa hallinneille ruhtinaille, ei
-enempää eikä vähempää. Hän ei toivoakseni ole häpeäksi sille, joka on
-sukulainen Stuartein sukua oleville.
-
--- Kreivitär de Béarn, -- toisti kuningas hämmästyneenä. -- Minä
-tunnen ainoastaan yhden moisen, ja hän asuu tietääkseni aina Verdunin
-seuduilla.
-
--- Se on juuri hän; hän tuli varta vasten minun tähteni tänne.
-
--- Ja hän antaa teille nyt kätensä?
-
--- Molemmat kätensä, sire.
-
--- Ja milloinka?
-
--- Huomenna kello yksitoista aamupäivällä hän saa kunnian tulla
-salaiselle audienssille luokseni; ja samassa tilaisuudessa, ellei
-pyyntö tunnu liian julkealta, hän anoo, että kuningas määrää ajan, ja
-te määräätte sen niin läheiseksi kuin mahdollista, vai mitä, monsieur
-Ranska?
-
-Kuningas naurahti, mutta melkoisen väkinäisesti.
-
--- Kyllä, kyllä, -- hän vastasi ja suuteli kreivittären kättä. Mutta
-yhtäkkiä hän huudahti:
-
--- Huomenna kello yksitoista?
-
--- Niin, aamiaisen aikaan.
-
--- Se on mahdotonta, rakas ystäväni!
-
--- Miksikä mahdotonta?
-
--- Minä en ole täällä aamiaisella, minä lähden pois tänä iltana.
-
--- Mikä nyt sitten? -- kysyi rouva Dubarry ja tunsi sydäntään aivan
-jäätävän. -- Te lähdette pois, sire?
-
--- Minun täytyy, hyvä kreivitär, minä olen kutsunut Sartines'n
-luokseni erääseen sangen tärkeään työhön.
-
--- Miten vaan tahdotte, sire; mutta toivoakseni syötte täällä ainakin
-illallista.
-
--- Kyllä, ehkä syön... minulla on melkoisen nälkä; niin, minä syön.
-
--- Anna tuoda pöytään, Chon, -- sanoi kreivitär kälylleen ja antoi
-hänelle jonkin merkin, josta oli nähtävästi jo ennen sovittu.
-
-Chon poistui.
-
-Mutta kuningas oli huomannut tuon merkin kuvastimesta, ja vaikkei
-sitä ymmärtänytkään, aavisteli hän kuitenkin joutuvansa johonkin
-ansaan.
-
--- Mutta, ei, ei, -- sanoi hän; minä en voi jäädä tänne edes
-illallisellekaan; minun täytyy lähteä täältä aivan heti. Minun täytyy
-kirjoittaa nimiäni papereihin; tänään on lauantai.
-
--- Hyvä, minä käsken ajamaan hevoset portaiden eteen.
-
--- Tehkää se, kultaseni.
-
--- Chon!
-
-Kuningas on ikävissään
-
-Chon tuli takaisin huoneeseen.
-
--- Hänen Majesteettinsa vaunut, -- sanoi kreivitär.
-
--- Hyvä, -- vastasi Chon hymyillen. Ja hän poistui jälleen.
-
-Hetken päästä hän kuului huutavan etuhuoneessa:
-
--- Kuninkaan vaunut!
-
-
-
-
-33.
-
-Kuningas huvittelee,
-
-
-Kuningas oli nyt hyvillään, näytettyään itsenäisyyttään ja
-rangaistuaan samalla kreivitärtä siitä, että oli saanut häntä
-odottaa, ja päästyään siten myöskin luikahtamaan tuosta ilkeästä
-esittelykysymyksestä. Ja hän asteli salin ovea kohti.
-
-Chon tuli takaisin.
-
--- No niin, näittekö siellä palvelusjoukkoani?
-
--- En, sire, etuhuoneissa ei ole ketään teidän Majesteettinne miehiä.
-
-Kuningas meni vuorostaan ovelle katsomaan.
-
--- Saattojoukkoni! -- huusi hän.
-
-Ei kuulunut vastausta: olisi luullut, ettei linnassa ollut edes
-kaikuakaan.
-
--- Luulisiko hittokaan, että minä olen sen miehen pojanpoika, joka
-kerran sanoi: "Olin saamaisillani odottaa", -- virkkoi kuningas
-palaten saliin.
-
-Hän meni ikkunan luo ja avasi sen.
-
-Mutta kenttä palatsin edustalla oli yhtä tyhjä kuin etuhuoneetkin:
-ei hevosia, ei eturatsastajia, ei vartiostoa. Ainoastaan yö
-avautui kuninkaan silmien eteen kaikessa juhlallisuudessaan ja
-rauhassaan, ihanan kuun hohteessa, joka valaisi, väristen kuin veden
-viri, Chatoun metsän puiden latvoja ja kylvi tuhansia välkkyviä
-läikkiä Seine-joen pinnalle, tuon hitaan jättiläiskäärmeen, jonka
-kiemurtelevat mutkat näkyivät Bougivalista Maisonsiin saakka, siis
-yli parin peninkulman pituudelta.
-
-Ja keskellä tätä kauneutta viritti satakieli jossakin ihmeellisen
-laulunsa, sellaisen, jollaista saa kuulla ainoastaan toukokuussa,
-aivan kuin nuo iloiset äänet löytäisivät niille sopivan luonnon
-pelkästään noina melkein jo tullessaan katoavina ensimäisinä
-kevätpäivinä.
-
-Tätä luonnon sopusointuisaa rauhaa ei Ludvig XV kuitenkaan
-huomannut, hän, joka oli sangen vähän haaveileva, runollinen tahi
-taiteellisuuteen taipuva, mutta suuresti materialistinen kuningas.
-
--- Kuulkaa, kreivitär, -- sanoi hän harmissaan, -- olkaa hyvä ja
-käskekää tuomaan vaununi. Hitto, tästä leikistä täytyy tulla loppu!
-
--- Sire, -- vastasi kreivitär tekeytyen suloisen nyreäksi, mikä
-temppu häneltä melkein aina onnistui, -- täällähän en ole minä mikään
-käskijä.
-
--- Ainakaan se en ole minä, -- vastasi Ludvig XV; -- sillä näette nyt
-itse, miten minua totellaan.
-
--- Ette te enempää kuin minäkään, sire.
-
--- Kuka se sitten on? Tai onko se Chon?
-
--- Minun, -- äännähti nuori nainen, joka istui nojatuolissa huoneen
-toisella puolella parina kreivittärelle, -- minun on kyllä sangen
-vaikea totella, mutta en silti toivo saavani määrätä.
-
--- Mutta kuka täällä sitten määrää?
-
--- _Dame_, sire, tietysti linnan kuvernööri.
-
--- Zamore?
-
--- Niin.
-
--- Se on totta; soittakaa nyt joku tänne.
-
-Kreivitär ojensi viehkeän huolimattomasti kätensä tavoitellen
-silkkinauhaa, jonka päässä oli helmitupsu.
-
-Muuan lakeija oli nähtävästikin valmistettu jo etukäteen asiaan; hän
-oli seissyt etuhuoneessa ja tuli nyt ovelle.
-
--- Kuvernööri? -- kysyi kuningas.
-
--- Kuvernööri vartioi teidän Majesteettinne kallista henkeä, --
-vastasi lakeija kunnioittavasti.
-
--- Missä hän on?
-
--- Tarkastuskierrollaan.
-
--- Tarkastuskierrollaan? -- toisti kuningas.
-
--- Neljän upseerin kanssa, -- vastasi lakeija.
-
--- Aivan kuin Marlboroughin herttua, -- huudahti kreivitär.
-
-Kuninkaan suu vetäytyi väkistenkin hymyyn.
-
--- Niin, hupaista kyllä, -- sanoi hän; -- mutta se ei estä minua
-antamasta valjastaa hevosiani.
-
--- Sire, herra kuvernööri on panettanut tallit lukkoon peljäten
-pahantekijäin voivan sinne pistäytyä.
-
--- Eturatsastajani, missä he ovat?
-
--- Palveluskunnan huoneissa, sire.
-
--- Mitä he siellä tekevät?
-
--- He nukkuvat.
-
--- Kuinka, nukkuvat?
-
--- Käskystä.
-
--- Mistä käskystä?
-
--- Kuvernöörin.
-
--- Entä portit? -- kysyi kuningas.
-
--- Mitkä portit, sire?
-
--- Linnan portit.
-
--- Nekin on pantu lukkoon.
-
--- Kaunista! Mutta totta kai annetaan avaimet?
-
--- Sire, avaimet ovat kuvernöörin vyössä.
-
--- No ainakin tätä linnaa vahditaan hyvin, -- sanoi kuningas. --
-_Peste_, onpa tämä järjestystä!
-
-Lakeija poistui nähdessään, ettei kuninkaalla enää ollut häneltä
-kysyttävää.
-
-Kreivitär lojui mukavasti nojatuolissa ja pureskeli kaunista ruusua,
-jonka rinnalla hänen huulensa hohtivat kuin koralli.
-
--- Sire, -- sanoi hän hymyillen niin suloisen riutuvasti, että
-hän yksin siihen kykeni, -- sire, minun käy sääliksi teidän
-Majesteettianne, tarjoan käsivarteni, menkäämme etsimään. Chon, lähde
-edeltä vakoilijaksi.
-
-Chon astui ulos ensimäisenä, ikäänkuin etuvartiostona ja valmiina
-ilmoittamaan, jos vaara uhkaisi.
-
-Käytävän ensimäisessä kulmauksessa alkoi kuninkaan sieraimia kutittaa
-niin maukas höyry, että se olisi herättänyt suurimmankin herkkusuun
-ruokahalun.
-
--- Ah, -- sanoi kuningas pysähtyen, -- mitäs sulotuoksua tämä on,
-kreivitär?
-
--- Se on illallinen, sire. Minä luulin kuninkaan suovan minulle
-kunnian jäädä aterialle Luciennesiin ja olin varustanut illallisen
-sitä mukaa.
-
-Ludvig XV vetäisi sisäänsä pari kolme siemausta tuota herkullista
-tuoksua. Ja samassa hän mietti mielessään, että hänen vatsansa
-oli jo jonkun aikaa nurahdellut; että menisi ainakin puolituntia
-ennenkuin kovalla touhulla saataisiin eturatsastajat valveille,
-toinen puolituntia valjastaessa hevosia ja kymmenen minuuttia
-matkalla Marly'hin. Ja lisäksi hän ajatteli, että hän saisi Marlystä
-ainoastaan tilapäisen aterian, sillä häntä ei odotettu sinne. Hän
-veti sieraimiinsa viettelevää ruuan hajua ja pysähtyi kreivitär
-käsipuolessaan ruokasalin ovelle.
-
-Siellä odotti loistavasti valaistu ja kahdelle henkilölle runsaasti
-katettu pöytä.
-
--- _Peste_, -- sanoi Ludvig XV, -- teillä on etevä kokki, kreivitär.
-
--- Sire, tämä on juuri hänen ensimäinen kokeensa, ja miesrukka on
-tehnyt parastansa ansaitakseen teidän Majesteettinne; kiitoksen. Nyt
-hän tahtoisi melkeinpä leikata kurkkunsa poikki, kuten Vatel-raukka.
-
--- Ai, niinkö tosiaan? -- kysyi Ludvig XV.
-
--- Varsinkin luotti hän eräänlaiseen fasaaninmuna-omelettiin...
-
--- Fasaaninmuna-omeletti? Mutta sehän on aivan minun mieliruokaani,
-fasaaninmuna-omeletti.
-
--- Nyt näette, miten ikävää!
-
--- No niin, kreivitär, älkäämme tuottako sellaista surua teidän
-kokillenne, -- virkkoi kuningas nauraen. -- Ja ehkäpä tuo valtias
-Zamore tulee takaisin tarkastukselta sillaikaa kuin me aterioimme.
-
--- Ah, sire, se on loistava aatos, -- huudahti kreivitär voimatta
-salata tyytyväisyyttään, saatuaan nyt ensimäisen voiton.
-
--- Tulkaa, sire, tulkaa.
-
--- Mutta kuka meitä pöydässä palvelee? -- kysyi kuningas näkemättä
-ruokasalissa ainoaakaan lakeijaa.
-
--- Ah, sire, -- vastasi rouva Dubarry, -- maistuuko kahvinne
-huonommalta, jos minä kaadan sen teille?
-
--- Ei, kreivitär, ja voisinpa melkein sanoa: silloin kuin te sen
-valmistatte.
-
--- No hyvä, tulkaa sitten, sire.
-
--- Katettu ainoastaan kahdelle? -- huomautti kuningas. -- Entä Chon,
-onko hän jo syönyt?!
-
--- Sire, ei olisi uskallettu ilman teidän Majesteettinne nimenomaista
-käskyä...
-
--- Mitä turhia, -- sanoi kuningas ja meni ja otti itse lautasen ja
-veitsen eräältä hyllyltä. -- Tule, pikku Chon, istu tuohon meitä
-vastapäätä.
-
--- Oi, sire... -- kursaili Chon.
-
--- Niin juuri, näyttele nyt vaan alamaista ja kaikkein nöyrintä
-ulkokullattua! Istukaa tänne, kreivitär, minun viereeni. Miten
-hurmaava profiili teillä on!
-
--- Vasta tänäänkö te sen huomaatte, monsieur Ranska?
-
--- Minkä sille voi, minä olen tottunut näkemään teidät vaan silmästä
-silmään, kreivitär. Teidän kokkinne on tosiaan oikea mestari; miten
-erinomaista krapukeittoa!
-
--- Minä olin siis oikeassa eroittaessani entisen?
-
--- Aivan oikeassa.
-
--- Noudattakaa siis esimerkkiäni, sire, näette, että siitä on vaan
-hyötyä.
-
--- Minä en ymmärrä teitä.
-
--- Minä eroitin oman Choiseulini, eroittakaa tekin omanne
-
--- Ei politiikkaa, kreivitär; antakaa minulle lasi madeiraa.
-
-Kuningas ojensi lasinsa; kreivitär kävi käsiksi ahdaskaulaiseen
-pulloon ja kaatoi kuninkaalle.
-
-Puristus teki sievän juomanlaskijan sormet valkeiksi ja kynnet
-punertaviksi.
-
--- Kaatakaa kauan ja hitaasti, -- pyysi kuningas.
-
--- Etten sekoittaisi sakkaa, niinkö, sire?
-
--- Ei, vaan siksi, että saisin katsella kättänne.
-
--- Ah, sire, -- vastasi kreivitär nauraen, -- teidän Majesteettinne
-on tällä hetkellä oikein löytöretkillä.
-
--- _Ma foi_, se on totta, -- sanoi kuningas alkaen päästä
-tavalliselle hyvälle tuulelle; -- ja taidan olla jo löytämäisilläni...
-
--- Uuden maanosanko? --, kysyi kreivitär.
-
--- En, -- vastasi kuningas; -- maanosa, se nyt olisi liian
-kunnianhimoista, ja kuningaskunnassa on minulla jo enemmän kuin
-tarpeeksi. Vaan saaren, pienen pohjukan maapallolla lumotun vuoren,
-palatsin, jossa Armidana on eräs ystävättäristäni ja jonka ovea
-varjelevat kaikenlaiset hirviöt silloin kun tahdon unohtaa...
-
--- Sire, -- sanoi kreivitär ja ojensi kuninkaalle karahviin jossa oli
-jääkylmää samppanjaa, juomaa, mikä oli aivan uutuus siihen aikaan, --
-sire, tässä onkin juuri Lethe-virrasta ammennettua vettä.
-
--- Vai Lethe-virrasta, kreivitär; oletteko varma siitä?
-
--- Kyllä, sire; sen toi juuri Jean-parka manalasta, johon hän oli
-joutumaisillaan.
-
--- Kreivitär, -- sanoi kuningas kohottaen lasiaan, -- siis hänen
-onnellisen ylösnousemuksensa malja; mutta ei politiikkaa, pyydän.
-
--- Sitten en tiedä, mistä puhuakaan, sire; ehkäpä teidän
-Majesteettinne tahtoisi kertoa jotain, te, joka kerrotte niin hyvin.
-
--- Ei; mutta minä luen teille runon.
-
--- Runon! -- huudahti rouva Dubarry.
-
--- Niin, juuri runon... Mitä kummaa siinä on?
-
--- Mutta teidän Majesteettinnehan inhoo runoja.
-
--- _Parbleu_, silloin, kun sadastatuhannesta runosta, mitä nyt
-tehdään, on ainakin yhdeksänkymmentätuhatta minua vastaan.
-
--- Ja se, jonka teidän Majesteettinne aikoo minulle lukea, kuuluu
-siis noihin kymmeneentuhanteen, jotka eivät kuitenkaan tuota armoa
-muille yhdeksällekymmenelletuhannelle?
-
--- Ei, kreivitär, tämä, jonka teille luen, onkin tarkoitettu teille.
-
--- Minulle?
-
--- Niin, teille.
-
--- Ja kuka sen on tehnyt?
-
--- Hra de Voltaire. -- Ja hän jätti teidän Majesteettinne
-tehtäväksi...
-
--- Ei suinkaan, hän lähetti sen suoraan teidän Korkeutenne
-osoitteella.
-
--- Kuinka?... Ilman mitään kirjettä?
-
-Päinvastoin, oikein kohteliaassa kirjeessä.
-
--- Ahaa, ymmärrän, teidän Majesteettinne on tänään työskennellyt
-postipäällikön kanssa.
-
--- Juuri niin.
-
--- Lukekaa, sire, lukekaa hra de Voltairen säkeet. Ludvig XV aukaisi
-pienen paperiarkin ja lausui:
-
-    Oi Afrodite, äiti sulotarten,
-    miks synkennellä Paphon juhtain hurmaa
-    näin tahdot epäilyksin mustin, mitä varten
-    sa mietit sankarille halpaa surmaa?
-          Odysseys kallis isänmaalleen on;
-          hän Agamemnonin on tuki, vankin
-          mies toimen, jonka äly verraton
-          löi kahlein Troian voiman korskeankin.
-    Muut jumalat jo laske valtaas, heiltä
-    sydämet kauneudellas valtikoi;
-          juo onnes malja, naura, hekumoi
-          ja poimi ruusut Olymposi teiltä;
-    mut meille suosiosi hymy suo:
-    Poseidon tuima tyynnyttele tuo.
-          Odysseys, saanut Troian kauhuun suureen,
-          mies kuolevainen, jolle kaunaa kannat,
-          ei sulle peljättävä, jos vaan annat,
-          hän vaipuu kauneutesi jalkain juureen.
-
--- Näkee selvästi, sire, -- sanoi kreivitär enemmänkin suutuksissaan
-kuin kiitollisena tästä runollisesta lähetyksestä, -- näkee, että hra
-de Voltaire tahtoo sopia teidän kanssanne.
-
--- Oh, mitä siihen tulee, se on turhaa vaivaa, -- vastasi Ludvig XV;
--- hän on rettelöitsijä, joka vääntäisi koko kaupungin nurin, jos
-pääsisi takaisin Pariisiin. Menköön ystäväni ja serkkuni Fredrik
-II:n luo; meille riittää jo Rousseau. Mutta ottakaahan tämä runo,
-kreivitär, ja miettikää sitä.
-
-Kreivitär otti paperin, kiersi sen tulitikun tapaiseksi puikoksi ja
-asetti lautasensa viereen.
-
-Kuningas katseli hänen menettelyään.
-
--- Sire, -- virkkoi Chon, -- eikö hiukan Tokaijin viiniä?
-
--- Se on kotoisin itsensä Itävallan keisarin kellarista, -- lisäsi
-kreivitär, -- muistakaa se, sire.
-
--- Ohoh, keisarinko viinikellarista... -- sanoi kuningas -- sitä ei
-ole kenelläkään muulla kuin minulla.
-
--- Minä sainkin sen teidän juomanlaskijaltanne, sire.
-
--- Mitenkä, viettelittekö hänet?
-
--- Ei, minä käskin häntä.
-
--- Oikein vastattu, kreivitär. Kuningas on tuhma.
-
--- Oh, mutta monsieur Ranska...
-
--- Monsieur Ranskalla on ainakin tarpeeksi älyä rakastaa teitä koko
-sydämestään.
-
--- Ah, sire; mutta miksi ette sitten tosiaan olekin monsieur Ranska?
-
--- Ei politiikkaa, kreivitär.
-
--- Suvaitseeko hänen Majesteettinsa nyt nauttia kahvia?
-
--- Mielelläni.
-
--- Ja teidän Majesteettinne valmistaa ja polttaa sen itse kuten
-tavallista? -- kysyi kreivitär.
-
--- Ellei talon emäntä sitä kiellä. Kreivitär nousi ylös.
-
--- Mitä nyt?
-
--- Minä palvelen teitä, monseigneur.
-
--- No hyvä, -- vastasi kuningas ja ojentautui mukavaan asentoon
-tuolissaan kuin ainakin mies, joka on nauttinut hyvän illallisen ja
-siten saanut tunteensa tasapainoon; -- hyvä, huomaan, että minun on
-paras antaa teidän tehdä niinkuin tahdotte, kreivitär.
-
-Kreivitär toi nyt pöydälle hopeisen hiiliastian, jossa oli tulista
-mokkaa sisältävä kahvipannu. Sitten asetti hän kuninkaan eteen
-lautaselle kullatun kupin ja pienen böömiläisen karahvin; ja lautasen
-viereen pisti hän pienen paperisytykkeen.
-
-Kuningas mittasi hyvin tarkkaavasti, kuten hän aina tätä työtä teki,
-sokerin määrän ja samoin kahvin, kaatoi varovasti konjakin, että
-alkohooli palaisi pinnalla, otti tuon pienen paperisytykkeen, sytytti
-sen kynttilässä ja pani sillä kuumaan nesteen palamaan.
-
-Sitten heitti hän paperin hiiliastiaan, jossa se paloi loppuun.
-
-Viiden minuutin päästä joi hän kahvinsa nautiskellen kuin oikea
-herkkusuu ainakin.
-
-Kreivitär antoi hänen rauhassa juoda; mutta kuninkaan kallistaessa
-viimeistä tilkkaa huulilleen huudahti hän:
-
--- Oi, sire, te sytytitte kahvinne Voltairen runolla, se tuo
-onnettomuutta Choiseuleille.
-
--- Minä olen erehtynyt, -- sanoi kuningas nauraen, -- ette olekaan
-sievä haltiatar, te olette paholainen.
-
-Kreivitär nousi paikaltaan.
-
--- Sire, -- sanoi hän, -- tahtooko teidän Majesteettinne lähteä
-katsomaan, onko kuvernööri jo palannut?
-
--- Zamore? Pyh, mitä varten?
-
--- Mutta tehän aioitte lähteä Marly'hin, sire.
-
--- Se on totta, -- vastasi kuningas ja koetti ponnistautua vapaaksi
-suloisesta hyvinvoinnin-tilastaan. -- Mennään katsomaan, kreivitär,
-mennään.
-
-Rouva Dubarry antoi merkin Chonille, joka katosi.
-
-Kuningas läksi jälleen etsimään, mutta, se on myönnettävä,
-aivan toisessa mielentilassa kuin sitä tänä iltana ensi kertaa
-yrittäessään. Filosoofit väittävät, että riippuu melkein aina ihmisen
-vatsan tilasta, näkeekö hän maailman mustan vai ruusunpunaisen
-värisenä.
-
-Ja koska kuninkailla on vatsa niinkuin muillakin ihmisillä, tosin
-tavallisesti vaan huonompi kuin heidän alamaisillaan, mutta kuitenkin
-vatsa, joka jakaa hyvinvointiaan muuhunkin ruumiiseen kuten
-toistenkin ihmisten, niin näytti kuningas olevan nyt niin hyvällä
-tuulella kuin kuninkaan yleensä on mahdollista olla.
-
-Kymmenen askelta käytävässä kuljettua lehahti kuninkaan hajuhermoihin
-uusi suloinen tuoksu.
-
-Oli jätetty ovi auki hurmaavan kauniiseen makuukamariin, jonka
-seinät olivat verhotut sinisillä ja luonnollisen värisillä kukilla
-koristetuilla silkkiverhoilla; ja ovesta näki salaperäistä valoa
-kuultavan sänkykomeron, jonne lumoojattaren jalat olivat jo kaksi
-tuntia toivoneet matkaa.
-
--- Niin, sire, -- virkkoi kreivitär, -- Zamore ei näytä tosiaan vielä
-olevan tullut takaisin, joten me olemme yhä lukon takana, ja ellemme
-karkaa tästä linnasta ikkunasta...
-
--- Lakanain avulla? -- kysyi kuningas.
-
--- Sire, -- vastasi kreivitär hurmaavasti hymyillen, -- käyttäkäämme,
-mutta älkäämme väärin käyttäkö niitä.
-
-Kuningas avasi nauraen sylinsä ja kreivitär pudotti tuon kauniin
-ruusun niin että se varisti teränsä matolle.
-
-
-
-
-34.
-
-Voltaire ja Rousseau.
-
-
-Kuten olemme jo sanoneet, oli Luciennesin palatsin sänkykamari
-rakennustyyliltään ja sisustukseltaan oikea ihmeteos.
-
-Sen ikkunat olivat itään päin ja suljetut niin ilmanpitävästi
-kullatuilla ikkunaluukuilla ja silkkiuutimilla, ettei nouseva aurinko
-päässyt sinne koskaan ennenkuin se oli saanut ensin pienen ja sitten
-suuren vastaanottonsa kuten muutkin hoviherrat.
-
-Kesäisin leyhyttivät näkymättömissä olevat tuuletuslaitokset
-huoneeseen hienoa ilmaa aivan kuin tuhannen viuhkaa.
-
-Kello oli kymmenen, kun kuningas tuli ulos sinisestä kamarista.
-
-Tällä kertaa sai kuninkaan saattojoukko odottaa kello yhdeksästä
-saakka suuressa pihassa.
-
-Zamore seisoi siellä käsivarret ristissä ryntäillä ja jakeli tai oli
-jakelevinaan käskyjä.
-
-Kuningas pisti päänsä ulos ikkunasta ja näki nämä lähtövalmistukset.
-
--- Kreivitär, mitä tämä merkitsee? -- kysyi hän. -- Emmekö saakaan
-aamiaista? Näyttääpä siltä kuin aikoisitte lähettää minut talosta
-tyhjin vatsoin.
-
--- Jumala varjelkoon minua sitä tekemästä, -- vastasi kreivitär; --
-mutta minä luulin, että teidän Majesteettinne oli kutsuttanut hra de
-Sartines'n puheilleen Marly'hin.
-
--- _Pardieu_, -- huudahti kuningas, -- minun mielestäni voisikin
-ilmoittaa Sartines'ile, että hän tulisi luokseni tänne, onhan Marly
-niin lähellä.
-
--- Teidän Majesteettinne suokoon minulle kunnian ja uskokoon, ettette
-ole ensimäinen, joka tätä ajatteli, -- vastasi kreivitär hymyillen.
-
--- Ja sitäpaitsi on aamu liian kaunis käyttää työhön: syödään nyt
-aamiaista.
-
--- Sire, teidän olisi sitä ennen kuitenkin kirjoitettava minulle
-nimiänne.
-
--- Rouva de Béarnia vartenko?
-
--- Niin, ja sitten määrättävä päivä.
-
--- Mikä päivä?
-
--- Ja tunti.
-
--- Mikä tunti?
-
--- Päivä ja tunti, jolloin minut esitellään hovissa.
-
--- _Ma foi_, -- sanoi kuningas, -- te olette tosiaan ansainnut
-esittelyn, kreivitär. Määrätkää itse päivä.
-
--- Sire, niin pian kuin mahdollista.
-
--- Kaikki on siis valmista?
-
--- Kaikki.
-
--- Oletteko jo oppinut nuo kolme lyykistystä?
-
--- Tottahan, kun olen opetellut niitä jo koko vuoden.
-
--- Pukunne on valmis?
-
--- Se saadaan teetetyksi neljässäkolmatta tunnissa.
-
--- Ja teillä on kummitäti?
-
--- Tunnin päästä hän on täällä.
-
--- No hyvä, kreivitär; tehkäämme keskenämme selvä sopimus.
-
--- Mikä sopimus?
-
--- Te ette puhu enää tuosta varakreivi Jeanin selkkauksesta
-luutnantti de Taverneyn kanssa.
-
--- Täytyykö meidän siis kreivi-parka uhrata?
-
--- _Ma foi_, täytyy!
-
--- No niin, sire, ei hänestä enää puhuta... Ja päivä on?
-
--- Ylihuomenna.
-
--- Tunti?
-
--- Kello kymmenen illalla, kuten tavallista.
-
--- Se on sovittu, sire?
-
--- On.
-
--- Kuninkaan sanallanne?
-
--- Kautta aateliskunniani.
-
--- Kättä päälle, Ranska!
-
-Ja rouva Dubarry ojensi kuninkaalle pienen, kauniin kätensä ja
-kuningas antoi omansa pudota siihen.
-
-Tänä aamuna tunsi koko Luciennes kuninkaan iloisen tuulen. Hän
-oli tosin antanut myöten eräässä asiassa, jossa hän oli jo kauan
-sitten ajatellut antaa myöten, mutta hän oli sensijaan voittanut
-eräässä toisessa; sopimus oli siis puhdasta voittoa. Hän antaisi
-mielellään Jeanille satatuhatta livreä sillä ehdolla, että varakreivi
-menisi tuhlaamaan ne Pyreneitten tai Auvergnen kylpylöihin, ja tämä
-menettely kävisi Choiseulin silmissä maanpaosta.
-
-Ja siksipä nyt satoi kultaa köyhille, sokerileivoksia karpeille ja
-kehuja Boucherin maalauksille.
-
-Vaikka kuningas oli eilis-iltana aterioinut upeasti, söi hän nyt
-suurella ruokahalulla aamiaisen.
-
-Kuitenkin oli kello jo yksitoista. Ja kreivitär katseli sitä
-usein tarjotessaan itse pöydässä kuninkaalle, sillä se kävi hänen
-mielestään liian hitaasti.
-
-Kuningas oli suvainnut sanoa, että jos rouva de Béarn saapuisi,
-voitaisiin hänet päästä ruokasaliin.
-
-Kahvi tuli pöytään, sitä maisteltiin ja se juotiin, mutta rouva de
-Béarnia ei kuulunut.
-
-Neljänneksen yli yksitoista kuului laukkaavan hevosen kavioiden
-kapsetta pihalta.
-
-Rouva Dubarry kepsahti ylös ja vilkui ulos ikkunasta. Jean Dubarryn
-lähettämä kuriiri hyppäsi siellä juuri maahan vaahtoavan hevosen
-satulasta.
-
-Kreivitär vavahti; mutta koska hän ei saanut ilmaista levottomuuttaan
-kuninkaalle, täytyi hänen palata istumaan kuninkaan viereen,
-pitääkseen häntä yhä hyvällä tuulella.
-
-Tuokion päästä tuli Chon sisään pikku kirje kädessä. Tässä ei
-auttanut enää kursailu, kirje täytyi lukea.
-
--- Mitä tuo on, suuri Chon? Lemmenviestikö? -- kysyi kuningas.
-
--- Oh, niinpä juuri, sire.
-
--- Ja keneltä?
-
--- Varakreivi-raukalta.
-
--- Niinkö varmaan?
-
-Voltaire ja Rousseau
-
--- Katsokaa itse.
-
-Kuningas tunsi käsialan ja pelkäsi, että kirje saattoi koskea vielä
-Chausséen kylän selkkausta. Siksi hän virkkoi työntäen kirjettä
-luotaan pois:
-
--- Hyvä, hyvä, riittää.
-
-Kreivitär istui kuin tulisilla hiilillä.
-
--- Onko kirje minulle? -- kysyi hän.
-
--- On, kreivitär.
-
--- Suvaitseeko kuningas?...
-
--- Lukekaa, _pardieu!_ Chon saa lausua sillaikaa minulle
-_Korppi-kuomaa_.
-
-Ja hän veti Chonin polviensa eteen ja lauloi kuningaskunnan
-väärimmällä äänellä, kuten Jean-Jacques sanoo:
-
-    On palvelija multa
-    ja onni mennyt pois![55]
-
-Kreivitär meni ikkunan komeroon ja luki:
-
-    'Älä odota tuota kelvotonta akkaa; hän väittää polttaneensa
-    eilis-iltana jalkansa, joten hänen muka täytyy pysyä sisällä.
-    Tästä hyvästä saamme kiittää Chonia, joka tuli eilen kotiin niin
-    sopivaan aikaan, sillä hän tämän meille teki; vanha noita tunsi
-    hänet, ja koko ilveilymme meni päin seiniä.
-
-    On hyvä, että tuo pieni vintiö Gilbert on kadonnut, hän, joka on
-    alkusyynä tähän kaikkeen, muuten vääntäisin häneltä niskat nurin.
-    Mutta jos tapaan hänet joskus, niin ei hän pelasta nahkaansa,
-    siitä saa hän olla varma.
-
-    Lyhyesti lopuksi: tule heti Pariisiin, tai saamme alkaa koko
-    jutun uudestaan.
-
-                                                  _Jean_.'
-
--- Mitä se on? -- kysyi kuningas huomaten kreivittären yhtäkkiä
-kalpenevan.
-
--- Ei mitään, sire; ilmoitus lankoni terveydentilasta.
-
--- Hän voi kai yhä paremmin, se rakas kreivi?
-
--- Kyllä, yhä paremmin, -- vastasi kreivitär. -- Kiitän, sire. Mutta
-katsokaa, tuolla tulevat vaunut pihaan.
-
--- Se on se kreivittäremme varmaan?
-
--- Ei, sire, hän on hra de Sartines.
-
--- No mitä nyt? -- kysyi kuningas, kun näki rouva Dubarryn menevän
-ovea kohti.
-
--- Niin, sire, -- vastasi kreivitär, -- minä jätän nyt teidät
-vieraanne kanssa ja menen pukeutumaan.
-
--- Entä kreivitär de Béarn?
-
--- Kun hän tulee, ilmoitan sitten nöyrimmästi teidän
-Majesteetillenne, -- vastasi kreivitär rutistaen paperin kokoon
-kampausviittansa taskussa.
-
--- Te siis minut jätätte, kreivitär? -- sanoi kuningas alakuloisesti
-huokaisten.
-
--- Sire, tänään on sunnuntai; teillä ovat ne allekirjoitukset,
-allekirjoitukset!...
-
-Ja rouva Dubarry tuli ja käänsi kuninkaan suudella raikkaat poskensa,
-joille kuningas läiskäsi kummallekin muiskun; ja senjälkeen kreivitär
-poistui huoneesta.
-
--- Hiiteen allekirjoitukset kaikki, jotka niitä vaativat, -- virkkoi
-kuningas. -- Kuka on keksinyt ministerit, heidän salkkunsa ja
-viralliset paperit?
-
-Kuningas tuskin ehti päästää tämän sadatuksen, kun sekä ministeri
-että salkku ilmestyivät sitä ovea vastapäätä olevalle kynnykselle,
-josta kreivitär oli kadonnut.
-
-Kuningas huokaisi toisen kerran, vielä synkkämielisemmin kuin äsken.
-
--- Ah, siinähän nyt olette, Sartines; kylläpä olette täsmällinen!
-Tämän lausui hän sellaisella äänellä, ettei voinut erehtyä, olivatko
-sanat kiittäviä vai moittivia.
-
-Poliisipäällikkö avasi salkkunsa ja alkoi vetää siitä esiin papereita.
-
-Silloin kuului ulkoa pihahietikolta vaunujen pyöräin ratinaa.
-
--- Odottakaahan, Sartines, -- pyysi kuningas. Ja hän kiiruhti ikkunan
-ääreen.
-
--- Mitä ihmettä, kreivitär lähtee kotoa?
-
--- Hänpä juuri, sire, -- vastasi ministeri.
-
--- Eikö hän sitten odotakaan kreivitär de Béarnia?
-
--- Sire, minä olen taipuvainen luulemaan, että hän väsyi häntä
-odottamaan ja menee nyt itse häntä noutamaan.
-
--- Mutta tuon rouvanhan piti tulla tänne tänä aamuna...
-
--- Sire, olen melkein varma, ettei hän tule.
-
--- Miten niin? Tunnetteko te asian, Sartines?
-
--- Sire, minun velvollisuuteni on tuntea hiukan kaikkea, että teidän
-Majesteettinne olisi minuun tyytyväinen.
-
--- Mitä sitten nyt on tapahtunut? Sanokaa, Sartines.
-
--- Vanhalleko kreivittärelle, sire?
-
--- Niin.
-
--- Sitä, mitä kaikessa tapahtuu: vaikeuksia.
-
--- Mutta, suoraan sanoen, tuleeko tuo kreivitär tänne?
-
--- Hm, hm, sire, asia tuntui varmemmalta eilis-iltana kuin tänä
-aamuna.
-
--- Kreivitär-parka! -- huokaisi kuningas voimatta estää iloa
-syttymästä silmiinsä.
-
--- Ah, sire, kvadrupel-allianssi[56] ja sukulaisuussopimus olivat
-pelkkää lasten leikkiä tämän esittelyjutun rinnalla.
-
--- Kreivitär-parka, hän ei vaan onnistu milloinkaan, -- sanoi
-kuningas ja pudisti päätänsä.
-
--- Sitä pelkään, sire, ellei teidän Majesteettinne ryhdy vakavasti
-toimeen.
-
--- Hän luuli jo olevansa niin varma asiastaan.
-
--- Pahinta hänelle on, että ellei hän tule esitellyksi ennen madame
-la dauphinen saapumista, on hyvin uskottavaa, ettei hän tule
-ollenkaan esitellyksi, -- arveli de Sartines.
-
--- Se on enemmänkin kuin uskottavaa, siinä olette oikeassa.
-Väitetään, että tuleva pojanpoikani puoliso on sangen ankara ja
-hurskas ja siveä. Kreivitär-parka!
-
--- Tietysti tuottaa se, ettei häntä esitetä, rouva Dubarrylle suuren
-surun, mutta samalla säästää se teidän Majesteettinne monenlaisista
-huolista, -- jatkoi de Sartines.
-
--- Niinkö arvelette, Sartines?
-
--- Ah, varmaan: sen vähemmin kadehtijoita, panettelijoita,
-irvihampaita, imartelijoita ja sanomalehtijuttuja. Jos rouva Dubarry
-esiteltäisiin hovissa, sire, saisimme uhrata vähintään satatuhatta
-frangia ylimääräisen poliisin ylläpitoon.
-
--- Todellako! Kreivitär-parka. Hän haluaa sitä kuitenkin niin kovasti!
-
--- No, teidän Majesteettinne käskee, ja kreivittären halu toteutuu.
-
--- Mitä ajattelettekaan, Sartines? -- huudahti kuningas. -- Sanokaa
-minulle suoraan, voinko minä sekaantua moiseen asiaan? Voinko minä
-nimikirjoituksellani käskeä ihmisiä olemaan kohteliaita rouva
-Dubarrylle? Saatatteko te, Sartines, älykäs mies, neuvoa minua
-tekemään suorastaan valtiokeikausta täyttääkseni kreivittären
-päähänpistoja?
-
--- Oh, en suinkaan, sire. Minä alistun vaan sanomaan, samoin kuin
-teidän Majesteettinnekin: kreivitär-parka!
-
--- Ja muuten, eihän hänen asemansa ole vielä lainkaan toivoton. Te
-näette kaikki asiat sen värisinä kuin tuo teidän pukunne, Sartines.
-Kuka voi sanoa, ettei rouva de Béarn vielä muuta päätöstään? Kuka
-voi väittää, että dauphine saapuu niin pian? On vielä neljä päivää
-ennenkuin hän joutuu Compiègneen, ja neljässä päivässä ehtii tehdä
-mitä hyvänsä. No niin, tehdäänkö tänä aamuna työtä, hra Sartines?
-
--- Oh, teidän Majesteettinne, ainoastaan nimi kolmeen paperiin. Ja
-poliisipäällikkö veti salkustaan ensimäisen paperin.
-
--- Kah, -- sanoi kuningas, -- vangitsemiskäsky.
-
--- Niin, sire.
-
--- Ja kuka on vangittava?
-
--- Teidän Majesteettinne suvaitsee silmäillä itse paperia. -- Muuan
-hra Rousseau? Mikä Rousseau hän on, Sartines, ja mitä hän on tehnyt?
-
--- Kirjan _Yhteiskunnallinen sopimus_, sire.
-
--- Ahaa, tuo Jean-Jacques? Aiotteko siis hänet bastiljoida?
-
--- Sire, hän tekee aina skandaaleja.
-
--- Mitä hittoa hänen sitten pitäisi tehdä?
-
--- Muuten, en häntä bastiljoida aiokaan.
-
--- Mitä varten sitten tämä vangitsemiskäsky?
-
--- Sire, sitä varten, että minulla olisi ase valmiina.
-
--- Niin, en silti, että pitäisin kovinkaan suuressa kunniassa noita
-filosoofejanne, -- virkkoi kuningas.
-
--- Ja siinä teidän Majesteettinne on oikeassa, -- vakuutti Sartines.
-
--- Mutta siitä nousisi häly, ymmärrättehän; muuten: luulin, että hän
-oli saanut luvan olla Pariisissa.
-
--- Että hän oli suvaittu täällä, sire; mutta sillä ehdolla, ettei hän
-näyttäytyisi.
-
--- Mutta hän näyttäytyy?
-
--- Ei muuta teekään.
-
--- Armenialaisessa puvussaan?
-
--- Ei, sire, osoitimme hänelle, että siitä hänen on luovuttava.
-
--- Ja hän totteli?
-
--- Kyllä, mutta huutaen vainoa.
-
--- Ja missä puvussa hän nyt esiintyy?
-
--- Aivan samanlaisessa kuin muutkin ihmiset, sire.
-
--- No, silloinhan skandaali ei olekaan suuri.
-
--- Mitä ajattelettekaan, sire! Mies, jota on kielletty esiintymästä,
-tiedättekö, missä hän käy joka päivä?
-
--- Marski de Luxembougin, hra d'Alembertin, rouva d'Epinayn luona?
-
--- Café de la Regencessä, sire! Siellä pelaa hän joka ilta shakkia,
-ainoastaan uhmaillakseen, ja hän joutuu aina tappiolle; ja joka ilta
-tarvitsen minä kokonaisen rykmentin vartioimaan kansanjoukkoa, joka
-kerääntyy kahvilan ympärille.
-
--- Vai niin, -- sanoi kuningas, -- pariisilaiset ovat vielä tuhmempia
-kuin toivoinkaan. Antakaa heidän vaan huvitella sillä lailla,
-eivätpähän silloin kiru kurjuuttaan.
-
--- Hyvä kyllä, sire; mutta entäpä jos hänen päähänsä jonakin päivänä
-pistäisi pitää puhe niinkuin hän teki Lontoossa!
-
--- Oh, se olisi todellakin rikos, ja julkinen rikos, ettekä te
-silloin tarvitsisi erikoista vangitsemiskäskyä, Sartines.
-
-Poliisipäällikkö huomasi Rousseaun vangitsemisaikeet menetetyiksi,
-sillä niistä kuningas ei tahtonut ruveta vastuuseen. Hän ei siis sitä
-enää vaatinutkaan.
-
--- Sitten seuraa kysymys eräästä toisesta filosoofista, sire, --
-sanoi de Sartines.
-
--- Toisestakin? -- vastasi kuningas kyllästyneesti; -- mutta
-niistähän ei nyt tule loppua?
-
--- Niin, sire, tai he eivät saa loppua meistä. -- Ja kuka nyt on
-kysymyksessä?
-
--- Hra de Voltaire.
-
--- Onko hänkin tullut takaisin Ranskaan?
-
--- Ei, sire, mutta olisi ehkä parempi, että hän olisi tullut. Voisin
-edes pitää häntä silmällä.
-
--- Mitä hän sitten on tehnyt?
-
--- Ei hän itse mitään, vaan hänen kannattajansa: on aikomus pystyttää
-hänelle kuvapatsas, ei enempää eikä vähempää.
-
--- Ratsun seljässä?
-
--- Ei juuri, sire, ja kuitenkin on hän mahtava kaupunkien
-valloittaja, sen vakuutan.
-
-Ludvig XV kohautti hartioitaan.
-
--- Sire, en ole nähnyt moista sitten Poliorketeen päivien, --
-jatkoi de Sartines. -- Hänellä on uskottuja kaikkialla; valtakunnan
-ensimäiset arvohenkilöt rupeavat hänen kätyreiksesn, hommatakseen
-maahan läpi tullin hänen kirjojaan. Äskettäin otin takavarikkoon
-kahdeksan täyttä laatikkoa; kaksi niistä oli osoitettu hra de
-Choiseulille.
-
--- Sangen huvittavaa.
-
--- Sire, huomatkaa kuitenkin, että hänelle hommataan julkisesti
-samaa kuin jollekin kuninkaalle: äänestetään hänelle kokouksissa
-kuvapatsasta.
-
--- Kuninkaille ei äänestetä kuvapatsaita, Sartines, he äänestävät ne
-itse itselleen. Ja kuka on saanut veistääkseen tuon mestariteoksen?
-
--- Kuvanveistäjä Pigale. Hän on matkustanut Ferneyhin
-laatimaan luonnosta. Sillä välin tulee nimiä aivan tulvaamalla
-rahankeräysluetteloon. On jo saatu kokoon kuusituhatta écu'ta, ja
-huomatkaa, että ainoastaan kynämiehillä on oikeus merkitä nimensä
-rahankeräykseen. Kaikki tuovat roponsa. Se on oikeaa pyhiinvaellusta.
-Itse hra Rousseau on merkinnyt kaksi sieviä louisdoria.
-
--- No niin, mitä tämä mielestänne minuun kuuluu? -- kysyi Ludvig XV.
--- En ole kirjailija, asia ei siis koske minua.
-
--- Sire, minä toivoin saavani kehoittaa teidän Majesteettianne
-tekemään jyrkän lopun tästä mielenosoituksesta.
-
--- Varokaa sitä, Sartines. Sen sijaan, että he nyt keräävät hänelle
-pronssipatsasta, keräisivät he hänelle kultaisen. Antaa heidän
-touhuta. Oh, jumaliste, onpa hän pronssissa vielä rumempi kuin
-elävässä lihassa.
-
--- Teidän Majesteettinne haluaa siis, että asia saa mennä menojaan?
-
--- Haluan? Ymmärtäkäämme toisiamme oikein, Sartines, haluta ei ole
-tässä sopiva sana. Tietysti minä tahtoisin kaiken tuollaisen estää;
-mutta mitä minä taidan, sehän on mahdotonta. Se aika on mennyt,
-jolloin kuningasvalta saattoi sanoa filosofialle kuten Herramme
-valtamerelle: "Tätä kauemmaksi et tule." Jos nostaisimme metelin
-tuloksitta, jos iskisimme osaamatta, näyttäisimme vaan heikkoutemme.
-Parempi on kääntää silmänsä pois, Sartines, eikä olla näkevinään.
-
-Poliisipäällikkö huokaisi.
-
--- Sire, -- sanoi hän, -- jos emme rankaise näitä miehiä,
-hävittäkäämme ainakin heidän tekonsa. Tässä on luettelo kirjoista,
-joiden tekijöitä vastaan täytyy välttämättä nostaa kanne; sillä
-toiset karkaavat niissä valtaistuimen kimppuun, toiset kirkon.
-Ensinmainitut ovat kapinallisia, viimemainitut jumalattomia.
-
-Ludvig otti luettelon ja luki ikävystyneellä äänellä:
-
--- _Pyhä tarttuva tauti eli taikauskon luonnonhistoria;
-Luonnonjärjestelmä eli fyysillisen ja moraalisen maailman lait;
-Jumala ja ihmiset, kirjoitelmia Jeesuksen Kristuksen ihmetöistä;
-Liagusan kapusiinimunkin matkaneuvot veli Perduiclosolle hänen
-lähtiessään Pyhään maahan_.
-
-Kuningas ei ollut lukenut neljännesosaakaan luettelosta, kun laski
-jo paperin kädestään. Hänen tavallisesti tyynille kasvoilleen tuli
-omituinen surullinen ja toivoton ilme.
-
-Hän vaikeni hetkisen aprikoiden ja aivan kuin lamattuna.
-
--- Tässä täytyisi vääntää nurin koko maailma, Sartines; yrittäkööt
-muut sitä.
-
-Sartines katsoi häneen ymmärtäväisesti, ja sellaisesta ministeriensä
-katseesta Ludvig XV piti, sillä se säästi hänet ajattelemasta ja
-ryhtymästä toimeen.
-
--- Rauhaa, eikö niin, sire, -- virkkoi poliisipäällikkö vuorostaan,
--- kuningas toivoo rauhaa?
-
-Kuningas nyökäytti painavasti päätänsä.
-
--- Oi, hyvä Jumala, niin, enhän minä muuta heiltä pyydä, noilta
-teidän filosoofeiltanne, encyclopedisteiltänne, ihmeentekijöiltänne,
-illuminaateiltanne, runoilijoiltanne, ekonomisteiltanne ja
-sanomalehtimiehiltänne, joita kuohuu ilmi taivas tiesi mistä. Nuo,
-jotka kyhäävät, kirjoittavat, rääkkyvät, sadattelevat, tekevät
-laskelmia, saarnaavat, kirkuvat. Pantakoon heille vaikka kruunu
-päähän ja pystytettäköön heille kuvapatsaita, rakennettakoon heille
-temppeleitä, mutta annettakoon minun olla rauhassa.
-
-Sartines nousi ylös, kumarsi kuninkaalle ja poistui mutisten
-itsekseen:
-
-"Onneksi on rahoissamme kirjoitus: _Domine, salvum fac regem_".[57]
-
-Ludvig XV jäi yksin, tarttui kynään ja kirjoitti pojanpojalleen
-dauphinille:
-
-    'Sinä pyysit minua jouduttamaan madame la dauphinen matkaa: minä
-    täytän toivomuksesi.
-
-    Annan nyt määräyksen olla pysähtymättä Noyoniin; niin ollen
-    saapuu hän ensi tiistaiaamuna Compiègneen.
-
-    Minä olen siellä itse täsmälleen kello kymmenen, nimittäin
-    neljännestuntia ennen hänen tuloaan.'
-
--- Tällä tavoin pääsen minä tuosta joutavasta esittelyselkkauksesta,
-joka kiusaa minua enemmän kuin Voltaire, Rousseau ja kaikki menneen
-ja tulevan ajan filosoofit. Se jää kreivitärparan ja dauphinen
-keskinäiseksi asiaksi. _Ma foi_, johdetaan hiukan tätä huolta ja
-vihaa ja kostonkiihkoa nuorempiin, joilla on voimaa sitä kestää.
-Oppikoot nuoret kärsimään, se kasvattaa heitä.
-
-Ja kuningas oli ihastuksissaan, kun oli saanut tällä lailla
-kierretyksi vaikeasti ratkaistavan seikan, ja oli nyt vakuutettu,
-ettei kukaan voisi enää häntä moittia tuon esittelyasian suosimisesta
-tai ehkäisemisestä, josta nyt koko Pariisi puhui. Sellaisin tuntein
-nousi kuningas vaunuihinsa ja ajoi Marly'hin, jossa hovi häntä odotti.
-
-
-
-
-35.
-
-Kummitäti ja ristitytär.
-
-
-Kreivitär Dubarry, kreivitär-parka, säilyttäkäämme hänellä tämä
-kuninkaan antama surkuttelunimi, sillä nyt hän sen tosiaan ansaitsee
--- kreivitär-parka, sanomme, ajoi nyt kuin vaivattu henki Pariisia
-kohti.
-
-Chon, hänkin aivan tyrmistyneenä Jeanin kirjeen lähinnä viimeisestä
-kohdasta, kätki Luciennesin emännän huoneessa tuskaansa ja
-levottomuuttaan. Ja hän sadatteli nyt onnetonta päähänpistoaan, että
-oli ottanut maantiellä Gilbertin vaunuihinsa.
-
-Kun kreivitär joutui Antin-nimiselle sillalle, joka vei erään Seineen
-laskevan viemärijoen ylitse, mikä taas ympäröi Pariisia Seinestä la
-Roquetteen saakka, niin näki hän siellä häntä odottavat vaunut.
-
-Näissä vaunuissa istui varakreivi Jean erään prokuraattorin seurassa,
-ja herrat näyttivät kiihkeästi väittelevän keskenään.
-
-Heti kun Jean huomasi kreivittären, hyppäsi hän alas vaunuistaan
-jättäen prokuraattorin ja viittasi sisarensa kuskia pysäyttämään.
-
--- Joutuin, kreivitär, -- sanoi hän, -- joutuin, nouse minun
-vaunuihini ja aja nopeasti Saint-Germain-des-Prés-kadulle.
-
--- Pitääkö tuo vanha rouva meitä siis narrina? -- kysyi rouva Dubarry
-ja siirtyi toisiin vaunuihin. Ja prokuraattori muutti niinikään, kun
-varakreivi antoi merkin, vaunuja.
-
--- Niinpä luulen, kälyseni, -- vastasi Jean; -- se on kuitti saadusta
-tai paremminkin ennakkovaatimus.
-
--- Mutta mitä sitten on tapahtunut?
-
--- Lyhyesti sanoen seuraavaa: Minä jäin Pariisiin, sillä minä
-olen aina epäluuloinen ja olen sitä täydellä syyllä, kuten näet.
-Kun kello oli yhdeksän illalla, läksin minä maleksimaan _Kiekuvan
-Kukon_ majatalon edustalle. En huomannut mitään erikoista, en mitään
-toimenpiteitä, akan luona ei käynyt vieraita, kaikki meni aivan
-loistavasti. Minä siis arvelin voivani palata kotiin nukkumaan. Ja
-minä palaan sinne ja nukun.
-
--- Tänä aamuna minä herään päivän koittaessa, herätän Patrikin ja
-käsken hänen pistäytyä pitämään majataloa silmällä kujan kulmassa.
-
--- Kello yhdeksän, huomaa se, tuntia ennen määrättyä aikaa, minä
-tulen vaunuilla majatalon luo. Patrik ei sano nähneensä mitään
-huolestuttavaa, ja minä nousen rauhallisin mielin ylös portaita.
-
--- Ovella pysäyttää minut palvelijatar ja ilmoittaa, ettei kreivitär
-saata lähteä ulos sinä päivänä eikä ehkä viikon päiviin.
-
--- Tunnustan, että vaikka minä jo odotinkin jotain onnettomuutta, en
-ollut odottanut toki tällaista.
-
-"Mitä, eikö hän voi lähteä ulos?" huudahdin minä. "Ja mikä hänellä
-sitten on?"
-
-"Hän on sairas."
-
-"Sairas? Mahdotonta! Eilen hän voi aivan erinomaisesti."
-
-"Kyllä, monsieur. Mutta kreivittärellä on tapana keittää itse
-aamusuklaansa, ja kun hän tänä aamuna sitä keitti, läikäytti hän sitä
-vahingossa pannusta päälleen ja poltti jalkansa. Kreivittären huudot
-kuullessani minä juoksin hätään. Kreivitär oli aivan pyörtyä. Minä
-kannoin hänet vuoteeseen, ja luulen, että hän nyt nukkuu."
-
--- Minä lensin valkeaksi niinkuin nuo sinun pitsisi, kälyni. Minä
-huusin: "Se on valhe."
-
-"Ei, rakas hra Dubarry", vastasi minulle niin tuima ääni, että luulin
-sen voivan tunkeutua vaikka läpi seinien; "ei, se ei ole valhe, ja
-minulla on kauheat tuskat".
-
--- Minä ryntäsin sinnepäin, josta ääni tuli, ja sysäsin auki erään
-oven, joka ei tahtonut avautua. Vanha kreivitär oli tosiaan vuoteessa.
-
-"Ah, madame!..." huudahdin minä.
-
--- Siinä ainoat sanat, mitä osasin puhua. Minä olin vihan vimmassa,
-olisin mielelläni hänet vaikka kuristanut.
-
-"Katsokaa tuossa", sanoi hän minulle näyttäen surkean huonoa
-turkkilaista kahvipannua lattialla, "tuossa on pannu, joka on tähän
-kaikkeen syypää".
-
--- Minä hyppäsin survomaan kaksin jaloin kahvipannua.
-
-"Tällä ei enää suklaata keitetä, sen teille vannon."
-
-"Sellainen paha onni", jatkoi vanha rouva vaikeroivalla äänellä. "Nyt
-esittelee teidän kälynne hovissa rouva d'Alogny. Mitäpä tässä muuta
-voi? Se oli sallittua, kuten itämaalaiset sanovat."
-
--- Ah, hyvä Jumala, -- huudahti kreivitär Dubarry, -- sinä syökset
-minut aivan epätoivoon, Jean.
-
--- Mutta minä en ole ollenkaan epätoivoissani, jos sinä vaan itse
-menet hänen luokseen: juuri siksi minä lähetin sinua noutamaan.
-
--- Ja syy, miksi et ole epätoivoissasi?
-
--- _Dame_, siksi, että sinä voit sellaista, jota minä en voi, siksi,
-että sinä olet nainen ja saatat otattaa kääreen hänen jalastaan
-edessäsi pois, ja kun siten paljastat petoksen, voit sanoa rouva
-de Béarnille, että hänen pojastaan ei koskaan tule mitään muuta
-kuin tavallinen maalaisherra ja ettei hän koskaan saa kolikkoakaan
-Salucesien perinnöstä. Kaiken kaikkiaan siksi, että sinä osaat matkia
-Camillen[58] kiroja paljoa paremmin kuin minä esittää Oresteen raivoa.
-
--- Luulenpa, että lasket leikkiä! -- huudahti kreivitär.
-
--- Niin, huulilla vain, usko minua.
-
--- Missä tuo vanha Sipillä asuu?
-
--- Senhän tiedät hyvin: _Kiekuvan Kukon_ majatalossa, joka on
-Saint-Germain-des-Prés kadun varrella, suuri, musta talo, jonka oven
-päällä on valtava kukko maalattuna peltikylttiin Kun kyltti vinkuu,
-kukko laulaa.
-
--- Siitä tulee kiivas kohtaus!
-
--- Niin minäkin luulen. Mutta samalla olen vakuutettu, että sitä
-täytyy koettaa. Tahdotko, niin tulen kanssasi?
-
--- Älä millään muotoa, sinä pilaisit koko asian.
-
--- Kuulepas, mitä prokuraattorimme sanoi, kun neuvottelin hänen
-kanssaan tästä asiasta; sanon tämän sinulle ohjeeksesi. Jonkun
-ihmisen pieksemisestä hänen kotonaan tulee sakkoja ja vankeutta.
-Hänen pieksemisestään jossakin muualla...
-
--- Ei tule mitään, sen tiedät itse hyvin; -- vastasi kreivitär
-Jeanille.
-
-Jean veti suunsa pahaan irvistykseen.
-
--- Oh, -- vastasi hän, -- vanha velka kasvaa korkoja, ja jos minä
-saan kynsiini tuon herran...
-
--- Puhukaamme nyt ainoastaan rouvasta, varakreivi.
-
--- Minulla ei ole enää mitään puhumista; mene joutuin!
-
-Ja Jean väistyi syrjään päästääkseen kreivittären vaunut menemään.
-
--- Missä sinä odotat minua?
-
--- Saman majatalon ravintolassa; tilaan pullon Espanjan viiniä, ja
-jos tarvitset auttavaa kättä, niin tulen avuksesi.
-
--- Antaa mennä! -- huusi kreivitär kuskille.
-
--- Saint-Germain-des-Prés, _Kiekuvan Kukon_ majatalo, -- lisäsi
-varakreivi.
-
-Vaunut lähtivät kiitämään nopeasti Champ-Elysées'lle päin.
-
-Neljännestunnin kuluttua pysähtyivät ne lähelle Abbatialen katua ja
-Sainte-Margueriten toria.
-
-Siellä laskeutui rouva Dubarry vaunuista, sillä hän pelkäsi, että
-vaunujen jyrinä ilmoittaisi hänen saapumisestaan tuolle vanhalle ja
-ovelalle rouvalle, joka oli varmaankin varuillaan ja huomaisi tulijan
-jonkun ikkunaverhon takaa piilosta tarpeeksi aikaiseen ja voisi
-sitten pujahtaa hänen käsistään.
-
-Niin ollen läksi kreivitär hotelliin kävellen ja ainoastaan
-lakeijansa saattamana ja tuli nopeasti Abbatialen kadulle. Sen
-varrella ei ollut muuta kun kolme taloa ja niistä oli ravintola
-keskimäinen.
-
-Hän paremminkin juoksi kuin meni sisään ravintolan ovesta, joka oli
-avoinna.
-
-Kukaan ei nähnyt hänen tuloaan; mutta yläkerroksen puisten portaiden
-juuressa kohtasi hän ravintolan emännän.
-
--- Rouva de Béarn? -- kysyi kreivitär.
-
--- Rouva de Béarn on hyvin sairas eikä voi ottaa vastaan.
-
--- Sairas; niin, sen tiedän, -- vastasi kreivitär; -- minä tulin
-juuri katsomaan, miten hän voi.
-
-Ja keveänä kuin lintu lehahti hän sekunnissa portaitten yläpäähän.
-
--- Madame, madame! -- huusi ravintolan emäntä, -- teille tullaan
-väkisin sisään!
-
--- Kuka tulee? -- kysyi vanha käräjätäti huoneensa perukasta.
-
--- Minä, -- vastasi kreivitär ja ilmestyi samassa ovelle, kasvoillaan
-täydellisesti tilaisuuden vaatima ilme, sillä hän samalla hymyili
-kohteliaasti ja oli osaaottavan huolestunut.
-
--- Kreivitärkö täällä! -- huudahti käräjätäti peljästyksestä kalveten.
-
--- Niin, rakas rouva, minä tulin ilmaisemaan teille, kuinka syvästi
-pahoittelen tapaturmaanne, josta sain äsken tiedon. Kertokaa nyt,
-miten se tapahtui, olkaa hyvä.
-
--- Mutta minä en uskalla pyytää teitä, madame, istumaan näin kurjaan
-asumukseen.
-
--- Tiedän, että teillä on linna Tourainessa ja ymmärrän tällaisen
-majatalossa asumisen.
-
-Kreivitär Dubarry istuutui. Rouva de Béarn ymmärsi, että hän asettui
-paikalleen vakavissa aikeissa.
-
--- Teillä näyttää olevan kovat tuskat, madame? -- kysyi kreivitär
-Dubarry.
-
--- Kauheat.
-
--- Oikeassako jalassa? Taivaan isä, mutta mitenkä te nyt oikein
-poltittekaan jalkanne?
-
--- Se kävi lyhyesti kertoen näin: minulla oli kahvipannu kädessä,
-sanka luiskahti vinoon, kiehuva vesi läikähti ylitse ja jalalleni
-kaatui lasillisen verran.
-
--- Sehän on hirveää!
-
-Vanha rouva huokaisi.
-
--- Niin, niin, hirveää, -- äännähteli hän. -- Mutta minkäpä sille
-voi! Vahingot eivät tule yksinään.
-
--- Tiedätte, että kuningas odotti teitä tänä aamuna!
-
--- Oi, te saatatte minut yhä suurempaan tuskaan, madame.
-
--- Hänen Majesteettinsa ei ollut tyytyväinen, kun ei saanutkaan teitä
-nähdä.
-
--- Tapaturmani puhdistaa käytökseni, ja minä toivon saavani itse
-pyytää nöyrimmästi hänen Majesteetiltaan anteeksi.
-
--- En tätä puhu tehdäkseni teitä alakuloiseksi, -- virkkoi rouva
-Dubarry, joka kyllä näki, että rouva oli vallan virkeä. -- Minä
-tahdoin ainoastaan ilmaista teille, miten hänen Majesteettinsa toivoi
-tuloanne ja miten hän olisi ollut siitä kiitollinen.
-
--- Näette itse, missä asemassa olen, madame.
-
--- Kyllä; mutta saanko luvan sanoa teille erään asian?
-
--- Sanokaa; minä kuuntelen mitä nöyrimmästi.
-
--- Nimittäin että tämänpäiväinen onnettomuus on luultavasti seuraus
-jostakin mielenliikutuksesta, joka teillä on ollut.
-
--- Oh, en suinkaan väitä sitä vastaan, -- virkkoi käräjätäti
-kumartaen kohteliaasti, mutta ainoastaan päätään ja hartioitaan;
--- minä olin tosiaan hyvin liikutettu kunniasta, että otitte minut
-kotiinne niin kohteliaasti vastaan.
-
--- Luulenpa, että se johtui vielä muustakin.
-
--- Muustakin? Ei minun tietääkseni, madame.
-
--- Oh, kyllä, eräästä kohtauksesta?...
-
--- Että minä olisin siis kohdannut jonkun?
-
--- Niin, lähtiessänne luotani.
-
--- Minä en kohdannut ketään, madame. Minähän läksin veljenne
-vaunuilla.
-
--- Ennenkuin nousitte vaunuihin? Käräjätäti näytti johdattelevan
-asiaa mieleensä.
-
--- Silloin kun menitte alas ulkoportaita. Vanhus näytti miettivän yhä
-tarkemmin.
-
--- Niin, -- jatkoi rouva Dubarry suu hymyssä, jossa huomasi jo
-kärsimättömyyttäkin; -- muuan henkilö tuli pihalle juuri silloin kuin
-te läksitte talosta.
-
--- Ikävä sanoa, madame, mutta minä en vaan muista,
-
--- Eräs nainen... Ahaa, nyt te sen muistatte,.
-
--- Minä olen niin likinäköinen, että en eroita näin parin askeleen
-päästä teistäkään mitään. Päättäkää siis itse, miten asia on.
-
-"Ahaa, hän on niin ovela", mietti kreivitär itsekseen. "Jätetään
-viekkaus, hän voittaisi siinä minut."
-
--- No niin, koska te ette nähnyt tuota naista, niin sanon teille,
-kuka hän oli, -- jatkoi kreivitär.
-
--- Se nainen, joka tuli muka pihaan silloin kuin minä läksin?
-
--- Se juuri. Hän oli minun kälyni, neiti Dubarry.
-
--- Ahaa, madame, vai niin. Mutta kun en ole koskaan ennen häntä
-nähnyt...
-
--- Olettepas.
-
--- Minäkö?
-
--- Niin, ja olette puhunutkin hänen kanssaan.
-
--- Neiti Dubarryn?
-
--- Niin juuri, neiti Dubarryn. Mutta sinä päivänä hän oli nimeltään
-neiti Flageot.
-
--- Niinkö! -- huudahti vanha käräjätäti voimatta salata katkeraa
-mieltänsä, -- tuoko väärä neiti Flageot, joka tuli luokseni ja
-puijasi minut tällä tavoin matkustamaan tänne, hän oli siis teidän
-kälynne?
-
--- Sama henkilö, madame.
-
--- Ja hänet oli lähetetty sinne luokseni?
-
--- Niin, minä olin lähettänyt hänet.
-
--- Minua pilkataksenne?
-
--- En, vaan tehdäkseni teille palveluksen samalla kun te tekisitte
-toisen minulle.
-
-Vanha kreivitär rypisti sakeita, harmaita kulmakarvojaan.
-
--- Arvelen, ettei hänen vierailunsa tuota minulle liioin hyötyä.
-
--- Ottiko hra de Maupeou teidät sitten huonosti vastaan, madame?
-
--- Hovin kohteliaisuuksia!
-
--- Mutta minullapa on luullakseni ollut kunnia tarjota teille jotain
-kouraantuntuvampaakin kuin kohteliaisuuksia.
-
--- Madame, ihminen päättää, Jumala säätää.
-
--- Puhutaanpa tosissamme asioista, -- virkkoi kreivitär.
-
--- Kyllä, minä kuuntelen,
-
--- Te poltitte jalkanne?
-
--- Näette sen itse.
-
--- Pahoin?
-
--- Kauheasti.
-
--- Ettekö voisi, vaikka teillä on tuo palohaava, kylläkin kipeä,
-mutta ei silti vaarallinen, ponnistaa voimianne kestääksenne matkan
-vaunuilla Luciennesiin ja seistä siellä yhden ainoan sekunnin
-huoneessani hänen Majesteettinsa edessä?
-
--- Mahdotonta, madame; kun vaan ajattelenkin, että minun pitäisi
-nousta vuoteesta, tunnen pyörtyväni.
-
--- Mutta sittenhän tuo teidän haavanne on aivan hirveä?
-
--- Niin, se on hirveä, kuten sanotte.
-
--- Ja kuka täällä sitä sitoo, kuka antaa teille ohjeita ja hoitaa
-teitä?
-
--- Minulla on, niinkuin kaikilla naisilla, jotka ovat olleet perheen
-emäntiä, erinomaisia lääkkeitä palohaavoille; minulla on omaa
-valmistamaani voidetta.
-
--- Olisiko sopivaa pyytää tuota lääkettä nähdä?
-
--- Se on tuossa pöydällä pullossa.
-
-"Ulkokullattu", mietti kreivitär itsekseen, "näin tarkoin hän on
-suunnitellut teeskentelynsä; hän on tosiaan ylen ovela; mutta
-nähdäänhän loppuun asti".
-
--- Madame, -- sanoi hän aivan hiljaa, -- minullakin on ihmeellistä
-öljyä tällaisia vammoja vastaan; mutta sitä ei voi käyttää muuten
-kuin ottamalla huomioon millainen palohaava on.
-
--- Miten: millainen?
-
--- Niin, palovammoja on tavallinen punehtuma tai rakko tai oikea
-haava. Minä en ole tosin mikään lääkäri, mutta onhan jokainen joskus
-itseään polttanut.
-
--- Madame, se on oikea palohaava, -- vastasi vanha kreivitär.
-
--- Hyvä Jumala, millaiset tuskat teillä mahtaa olla! Annatteko minun
-koettaa siihen öljyäni?
-
--- Sangen mielelläni, madame. Toitteko sitä mukananne?
-
--- En, mutta minä lähetän sitä noutamaan...
-
--- Kiitän tuhannesti!
-
--- Mutta minun täytyy nähdä ensin, miten vaarallinen haava on.
-
-Muori kirkaisi:
-
--- Ei, madame, ei, -- sanoi hän; -- en toki tahdo näyttää teille
-sellaista kauhistusta.
-
-"Hyvä", mietti rouva Dubarry mielissään, "nyt hän on ansassa".
-
--- Älkää välittäkö yhtään minusta, madame, -- vastasi hän; -- minä
-olen tottunut näkemään haavoja.
-
--- Oh, madame, tiedänhän toki, mikä sopii ja mikä ei... -- Kun
-kysymyksessä on auttaa lähimmäistämme, ei pidä ajatella, mikä sopii.
-
-Ja yhtäkkiä hän kurotti kätensä vanhan rouvan jalkaa kohti, joka
-lepäsi suorana nojatuolissa.
-
-Vanhus päästi kauhean hätähuudon, vaikka kreivitär Dubarry tuskin oli
-hänen jalkaansa koskenutkaan.
-
-"Etevä näyttelijä", mutisi kreivitär itsekseen tarkaten rouva de
-Béarnin kivusta vääntyneiden kasvojen joka piirrettä.
-
--- Minä kuolen, -- huokaili muori. -- Oi, miten te säikäytitte minut,
-madame!
-
-Ja kasvot kalpeina ja samein silmin hän heittäytyi seljälleen aivan
-kuin pyörtymäisillään.
-
--- Annatteko nyt, madame? -- jatkoi kuninkaan lemmikki.
-
--- Tehkää vaan, -- vastasi vanhus raukein äänin.
-
-Rouva Dubarry ei vitkastellut. Hän nyppi pois nuppineulat, joilla
-päällimäinen kääre oli kiinnitetty, ja kiersi siteen nopeasti auki.
-
-Hänen suureksi ihmeekseen antoi vanhus hänen jatkaa.
-
-"Hän odottaa, kunnes käyn käsiksi alimaiseen kääreeseen ja alkaa
-silloin kirkua; mutta vaikka minun täytyisi hänet kuristaa, niin minä
-tahdon nähdä hänen jalkansa."
-
-Ja kreivitär jatkoi työtään.
-
-Rouva de Béarn vaikeroi, mutta ei vastustanut. Alimainen kääre nousi
-paikaltaan, ja rouva Dubarryn silmät näkivät nyt todellakin haavan.
-Tämä ei ollut enää teeskentelyä, ja tässä suhteessa ei rouva de Béarn
-tosiaan voinut enää olla pelkästään valtioviisas. Mustansinertävä ja
-veristävä haava puhui aivan selvään omaa kieltään. Vanha rouva oli
-kyllä saattanut nähdä ja tuntea Chonin; mutta sitten oli hän myöskin
-noussut aina Porcian[59] ja Mucius Scaevolan[60] tasalle.
-
-Rouva Dubarryltä meni suu tukkoon ja hän ihaili vastustajaansa.
-
-Selvittyään tuskistaan nautti vanhus täysin siemauksin onneaan. Hän
-katseli suopein silmin kreivitärtä, joka oli hänen jalkainsa juuressa
-polvillaan.
-
-Rouva Dubarry pani kääreet jälleen paikoilleen, hellästi ja
-huolellisesti kuin ainakin naiset, joiden käsi on niin keveä
-haavoittuneita vaaliessa, sijoitti sairaan jalan takaisin tyynylle ja
-istahti sairaan vuoteen viereen.
-
--- Kuulkaahan, madame, -- sanoi hän, -- te olette paljon voimakkaampi
-kuin luulinkaan, ja pyydän anteeksi, etten jo heti ryhtynyt asiaan
-siitä päästä kuin teidänlaisenne naisen kanssa tulee. Määrätkää
-ehtonne.
-
-Vanhuksen silmissä välkähti, mutta se välähdys sammui heti.
-
--- Lausukaa selvästi toivomuksenne, madame, niin saamme nähdä, miten
-voin teitä palvella.
-
--- Minä tahdon, että te esittelette minut Versaillesin hovissa,
-madame, -- vastasi kreivitär; -- esittelette, vaikka se maksaisi
-teille kokonaisen tunnin yhtä hirveitä kärsimyksiä kuin olette saanut
-tänä aamuna kestää.
-
-Rouva de Béarn kuunteli silmäänsä räpäyttämättä.
-
--- Ei mitään muuta, madame; nyt on teidän vuoronne puhua.
-
--- Minä tahtoisin, -- vastasi rouva de Béarn niin varmalla äänellä,
-että kreivitär selvästi huomasi neuvottelevansa tasaväkisensä
-kanssa, -- minä tahtoisin, että nuo kaksisataatuhatta livreä, joista
-käräjöin, taataan minulle.
-
--- Mutta jos te voitatte juttunne, niin saatte yhteensä
-neljäsataatuhatta livreä, vai mitä?
-
--- Ei niin, sillä minä pidän omina rahoinani noita kahtasataatuhatta
-livreä, joita herrat de Saluces riitelevät minulta. Nuo toiset
-kaksisataa tuhatta ovat onnen antimia kunnian lisäksi, jonka olen
-saanut teihin tutustuessani.
-
--- Saatte siis nuo kaksisataa tuhatta livreä, madame. Entä sitten?
-
--- Minulla on poika, jota minä rakastan hellästi, madame. Sukumme
-on aina kunnialla kantanut miekkaa; mutta koska olemme syntyneet
-johtamaan ja käskemään, niin ymmärrättehän, että me olemme
-huononlaisia sotamiehiä. Minun täytyy heti saada pojalleni komppania
-ja everstin paperit tulevaa vuotta varten.
-
--- Kuka suorittaa rykmentinhankintaan menevät kustannukset, madame?
-
--- Kuningas. Ymmärrätte kai, että jos minä käyttäisin
-rykmenttikustannuksiin nuo kaksisataa tuhatta livreä, jotka voitan,
-niin olisin kohta yhtä köyhä kuin ennenkin.
-
--- Tarkoin laskien tekee tämä kaikkiaan jo kuusisataa tuhatta livreä.
-
--- Neljäsataa tuhatta, olettaen, että rykmentti on kahdensadan
-tuhannen arvoinen, joka tosin on liian korkea arvio.
-
--- Olkoon menneeksi; tässä suhteessa toivonne toteutuu.
-
--- Vielä anon kuninkaalta korvausta Tourainessa olevasta
-viinitarhastani; kruunun insinöörit ottivat minulta yksitoista vuotta
-sitten hyvinkin neljä auranalaa maata, rakentaessaan kanavaa.
-
--- Se on teille maksettu.
-
--- Kyllä, mutta ainoastaan lautamiesten lausunnon mukaan; ja minä
-pidän maatani juuri kaksi kertaa arvokkaampana kuin he arvelivat.
-
--- Hyvä, se maksetaan teille vielä toisen kerran. Tässäkö kaikki?
-
--- Anteeksi. Minä en ole rahoissani, kuten voitte arvata. Minä olen
-velkaa mestari Flageot'lle noin yhdeksäntuhatta livreä.
-
--- Yhdeksäntuhatta livreä!
-
--- Oi, se on aivan välttämätöntä. Mestari Flageot on erinomainen
-neuvonantaja.
-
--- Kyllä, sen minä uskon, -- vastasi kreivitär. - Minä maksan nuo
-yhdeksäntuhatta livreä omista varoistani. Toivon, että olette nyt
-huomannut minut taipuisaksi?
-
--- Oh, te olette aivan moitteeton, madame; mutta minäkin luulen
-osoittaneeni hyvää tahtoa.
-
--- Jos tietäisitte, miten pahoittelen, että olette polttanut itsenne,
--- virkkoi rouva Dubarry hymyillen.
-
--- Minä en pahoittele sitä laisinkaan, -- vastasi käräjätäti, --
-sillä minun harras alttiuteni antaa toivoakseni minulle siitä
-huolimatta voimaa ollakseni teille avuksi aivan kuin ei mitään olisi
-tapahtunutkaan.
-
--- Toistetaan vielä kerran ehdot, -- virkkoi rouva Dubarry.
-
--- Malttakaahan.
-
--- Unohditteko vielä jotain?
-
--- Kyllä, erään sivuseikan.
-
--- Sanokaa se.
-
--- Minä en voinut tietysti odottaa kunniaa astua suuren kuninkaamme
-eteen. Ah, Versailles ja sen loisto ovat jo niin kauan olleet minulle
-vieraita, että minulla ei ole sinne mennäkseni sopivaa pukua.
-
--- Sen olinkin aavistanut, madame. Kun eilen läksitte luotani,
-alettiin valmistaa teidän esittelypukuanne, ja minä annoin tilata sen
-eräältä toiselta ompelijattarelta kuin omani, ettei hänelle tulisi
-liiaksi työtä. Huomenna kello kaksitoista päivällä se on valmis.
-
--- Minulla ei ole jalokiviä.
-
--- Böhmerin ja Bassangen liike antaa teille huomenna ilmoitettuani
-heille kahdensadankymmenen tuhannen livren arvoiset juhlakorut, jotka
-se ottaa teiltä takaisin ylihuomenna kahdestasadasta tuhannesta
-livrestä. Siten te saatte vahingonkorvauksenne.
-
--- Hyvä, madame; minulla ei ole enää mitään toivomista.
-
--- Olen ihastunut siitä.
-
--- Mutta poikani virkavaltuus?
-
--- Hänen Majesteettinsa jättää paperin itse teille.
-
--- Mutta lupaus suorittaa rykmenttikustannukset?
-
--- Se tulee sisältymään virkavaltuuteen.
-
--- Hyvä, ei siis ole enää jäljellä muuta kuin kysymys tuosta
-viinitarhasta.
-
--- Te arvioitte sen neljäksi auranalaksi, madame?...
-
--- Kuusituhatta livreä auranala. Se oli mainiota maata.
-
--- Minä kirjoitan teille kahdentoistatuhannen livren velkakirjan,
-joka tekee noiden jo saamainne kahdentoistatuhannen livren lisänä
-kauniit neljäkolmatta tuhatta.
-
--- Tuossa ovat kirjoitusneuvot, -- sanoi vanha kreivitär osoittaen
-mainitsemiansa esineitä.
-
--- Minä asetan ne eteenne, madame, -- sanoi kreivitär Dubarry.
-
--- Minun? -- Niin.
-
--- Mitä varten?
-
--- Että hyväntahtoisesti kirjoitatte hänen Majesteetilleen pienen
-kirjeen, jonka minä teille lausun. Ja sitten vaihdamme papereita.
-
--- Se on oikeus ja kohtuus, -- vastasi rouva de Béarn.
-
--- Olkaa siis hyvä ja kirjoittakaa, madame.
-
-Vanha rouva veti pöydän nojatuolinsa eteen, asetti arkin sopivasti
-paikoilleen, otti kynän käteensä ja odotti. Rouva Dubarry saneli:
-
-    'Sire, onni, jota olen tuntenut nähdessäni teidän Majesteettinne
-    suvainneen hyväksyä tarjoukseni olla rakkaan ystävättäreni,
-    kreivitär Dubarryn esittelykummina...'
-
-Vanha rouva mutisti huulensa pitkälle ja hänen kynänsä raaputteli.
-
--- Teillä on huono kynä, -- virkkoi kuninkaan lemmikki; -- täytyy
-ottaa toinen.
-
--- Ei tarvitse, madame, se kyllä totuttaikse.
-
--- Niinkö luulette?
-
--- Niin.
-
-Rouva Dubarry jatkoi:
-
-    '... Rohkaisee minua pyytämään teidän Majesteettianne luomaan
-    minuun armollisen silmänne, kun huomenna saavun Versaillesiin,
-    kuten olette suosiossanne antaneet luvan. Minä uskon, Sire,
-    teidän Majesteettinne voivan kunnioittaa minua armollisella
-    vastaanotollanne, kun olen sukua, jonka kaikki päämiehet ovat
-    vuodattaneet vertansa teidän Majesteettinne korkeain edeltäjäin
-    palveluksessa.'
-
--- Nyt olkaa hyvä ja merkitkää alle nimenne.
-
-Ja vanha kreivitär kirjoitti nimensä:
-
-    'Anastasie-Euphémie-Rodolphe,
-         kreivitär de Béarn.'
-
-Vanhus kirjoitti varmalla kädellä, ja pian olivat hänen puolituumaa
-korkeat kirjaimensa paperilla, maustettuina monilla hienosti
-aatelisilla oikeinkirjoitusvirheillä.
-
-Kun vanhus oli merkinnyt nimensä kirjeen alle, piti hän kirjettä
-lujasti toisessa kädessä ja ojensi toisella kynän, paperin
-ja musteen rouva Dubarrylle, joka sitten sukaisi pystyllä ja
-epäselvällä käsialalla kahdenkymmenenyhdentuhannen livren
-velkakirjan, kaksitoista tuhatta vahingonkorvausta viinitarhasta ja
-yhdeksäntuhatta mestari Flageot'n asianajopalkkiota.
-
-Sitten pisti hän myöskin pienen kirjeen Böhmerin ja Bassangen
-liikkeelle, kuninkaan jalokiven-hankkijoille, pyytäen heitä jättämään
-kirjeentuojalle timantit ja smaragdit nimeltä _Louise_, sillä ne
-olivat aikoinaan olleet dauphinin sisaren, prinsessa Louisen omat,
-joka oli ne myynyt saadakseen varoja almuihin.
-
-Tämän jälkeen kummitäti ja ristityttö vaihtoivat keskenään
-papereitaan.
-
--- Suokaa nyt minulle eräs ystävyyden todistus, hyvä kreivitär, --
-sanoi rouva Dubarry.
-
--- Varsin mielelläni, madame.
-
--- Olen varma, että jos taipuisitte asumaan minun luonani, niin
-Tronchin parantaisi jalkanne ainakin kolmessa päivässä. Tulkaa siis
-sinne, ja saatte koetella öljyäni, joka on erittäin tehokasta.
-
--- Lähtekää nyt vaan yksinänne, -- vastasi varova vanhus; -- sillä
-minun on eräitä asioita suoritettava ennenkuin voin teidän luoksenne
-tulla.
-
--- Te hylkäätte pyyntöni?
-
--- Päinvastoin vakuutan, että minä sen hyväksyn, madame; mutta en
-juuri tällä hetkellä. Nyt juuri lyö Abbayen kello yksi, antakaa minun
-jäädä kello kolmeen; täsmälleen kello viisi tulen Luciennesiin.
-
--- Suvaitsetteko, että veljeni tulee teitä vaunuilla noutamaan kello
-kolme?
-
--- Oi, mielelläni.
-
--- Pitäkää nyt itsestänne hyvää huolta siihen saakka.
-
--- Älkää peljätkö. Minä olen aatelisnainen, minä olen luvannut,
-ja vaikka henkeni menisi, esiinnyn teille huomenna Versaillesissa
-kunniaksi!
-
--- Näkemiin, rakas kummitäti!
-
--- Näkemiin, ihastuttava ristilapseni!
-
-Ja he erosivat nyt, vanhus yhä vuoteessaan ja jalka tyynyille
-ojennettuna ja käsi papereittensa päällä, rouva Dubarry keveämmällä
-mielellä kuin saapuessaan, mutta kuitenkin hiukan harmissaan, ettei
-ollut voittanut viekkaudessa tuota vanhaa käräjätätiä, hän, joka
-saattoi tehdä itse Ranskan kuninkaallekin, mitä tahtoi.
-
-Mennessään ravintolasalin ohitse näki hän siellä Jeanin, joka oli
-käynyt jo toisen pullon kimppuun, luultavastikin sitä varten, ettei
-herättäisi huomiota täällä viipymisellään.
-
-Nähdessään kälynsä kavahti Jean paikaltaan ja juoksi kreivittären luo.
-
--- No niin? -- kysyi hän.
-
--- Samoin kuin Saksin marski lausui hänen Majesteetilleen
-näyttäessään hänelle Fontenoyn taistelukenttää:
-
-"Sire, oppikaa tästä näystä, kuinka kallis ja tuskaatuottava voitto
-on."
-
--- Me olemme siis voittaneet? -- kysyi Jean.
-
--- Vielä toinen sananparsi, mutta se on peräisin muinaisajoilta:
-
-"Vielä tällainen voitto, ja me olemme hukassa!"
-
--- Meillä on siis kummitäti?
-
--- On; mutta se maksaa meille lähes miljoonan!
-
--- Älä! -- huudahti Dubarry pahasti irvistäen.
-
--- _Dame_, mutta halvemmalla ei lähtenyt!
-
--- Mutta sehän on hirvittävää nylkemistä!
-
--- Kyllä totta. Mutta älä vielä pöyhistele liikaa, sillä jos et ole
-nyt oikein viisas, niin ehkäpä emme saa sitä ollenkaan tai saamme
-maksaa kahta vertaa enemmän.
-
--- Jumaliste, sehän on vasta eukko!
-
--- Tiukka kuin roomatar.
-
--- Viekas kuin kreikatar.
-
--- Oli miten oli, kreikatar tai roomatar, ole valmiina kello kolme
-tuomaan hänet Luciennesiin. Minä en rauhoitu ennenkuin hän on lukon
-takana.
-
--- Minä en järkähdä täältä, -- vastasi Jean.
-
--- Ja minä riennän varustamaan kaiken muun valmiiksi, -- virkkoi
-kreivitär. Hän pujahti vaunuihinsa ja huudahti:
-
--- Luciennesiin!
-
-Ja hän jatkoi: -- Huomenna sanon: Marly'hin!
-
--- Oli miten oli, -- virkkoi Jean katsellen eteneviä vaunuja, --
-mutta me käymme Ranskalle sangen kalliiksi!... Se on imartelevaa
-Dubarryn suvulle.
-
-
-
-
-36.
-
-Marski Richelieun viides salaliitto.
-
-
-Kuningas oli tavallisuuden mukaan seurueineen käymäseltään Marlyssä.
-
-Ludvig XV ei ollut niin hovietiketin orja kuin Ludvig XIV, joka etsi
-hovinsa keskuudessa ainoastaan tilaisuutta näyttääkseen valtaansa.
-Ludvig XV haki ympäristössään aina vaan tilaisuutta kuulla uutisia,
-sillä niitä hän erikoisesti halusi, ja varsinkin nähdä uusia kasvoja,
-huvi, joka hänestä oli kaikkia muita mieluisempi, etenkin jos ne
-kasvot olivat hymyileviä.
-
-Saman päivän iltana, jolloin kertomamme neuvottelu oli tapahtunut
-rouva Dubarryn ja kreivitär de Béarnin kesken, ja kaksi tuntia sen
-jälkeen kuin viimemainittu oli samana päivänä lupauksensa mukaisesti
-ja tällä kertaa sanansa pitäen asettunut rouva Dubarryn taloon, istui
-kuningas pelipöydässä Marlyn huvipalatsin sinisessä salissa.
-
-Vieressä oli hänellä vasemmalla puolellaan herttuatar d'Ayen ja
-oikealla puolellaan ruhtinatar de Guéménée.
-
-Hänen Majesteettinsa näytti sangen hajamieliseltä; hän menetti
-pelissä tuon hajamielisyytensä tähden kahdeksansataa louisdoria.
-Sellainen tappio sai hänet halukkaaksi ajattelemaan vakavia
-asioita, sillä Ludvig XV, -- Henrik IV:n oikea jälkeläinen --
-tahtoi mielellään voittaa. Ja niinpä kuningas nousi kello yhdeksän
-pelipöydästä ja meni erääseen ikkunakomeroon puhelemaan hra de
-Malesherbes'n kanssa, entisen kanslerin pojan, kun taas varakansleri
-de Maupeou pakinoi eräässä toisessa ikkunasyvennyksessä ministeri de
-Choiseulin kanssa ja seurasi levottomin silmäyksin kuningasta hänen
-jutellessaan.
-
-Kun kuningas oli noussut pöydästä, muodostui myöskin salin kamiinin
-luokse pakinapiiri. Sinne olivat istahtaneet puutarhasta kävelyltä
-palattuaan prinsessat Adelaide, Sofia ja Viktoria seuranaisineen ja
-hoviherroineen.
-
-Kuninkaan ympärille, joka puheli varmaankin raha-asioista, sillä hra
-de Malesherbes oli vakavaksi tunnettu mies, oli muodostunut piiri,
-jossa oli maa- ja meriupseereita, valtion korkeimpia virkamiehiä,
-hoviherroja ja presidenttejä. Ja heidän odottaessaan kunnioittavasti
-kuunnellen kuningasta, tyytyi kamiinin ympärille kerääntynyt pikku
-hovi sensijaan pelkästään omaan itseensä ja varustautui paraikaa
-toisenlaiseen ja eloisampaan neuvotteluun pienillä koehyökkäyksillä,
-joita saattoi pitää ikäänkuin etuvartio-kahakoina.
-
-Tässä ryhmässä olivat huomattavimpina naishenkilöinä paitsi kolmea
-kuninkaan tytärtä rouvat de Grammont, de Guéménée, de Choiseul, de
-Mirepoix ja de Polastron.
-
-Juuri hetkellä, jolloin käännymme tämän ryhmän puoleen, kertoi
-prinsessa Adelaide uutista jostakin piispasta, joka oli lähetetty
-hiippakunnan kurituslaitokseen. Uutinen, jota emme huoli selostaa,
-oli melkoisen rohkeasisältöinen varsinkin kuninkaallisen prinsessan
-kertomaksi. Mutta aika, jota koetamme kuvailla, ei ollutkaan juuri
-omistettu Vesta-jumalattarelle, senhän tiedämme.
-
--- No niin, ja sama piispa oli kuitenkin tuskin kuukausi sitten
-täällä meidän parissamme, -- virkkoi prinsessa Viktoria.
-
--- Oi, hänen Majesteettinsa hovissa voisimme joutua vieläkin
-pahempaan seuraan, jos sellaiset tänne tulisivat, jotka eivät täällä
-vielä ole olleet, vaan tahtovat tulla, -- sanoi Grammontin herttuatar.
-
-Kaikki arvasivat herttuattaren ensimäisistä sanoista tai ainakin
-niitä lausuvan äänen sävystä, ketä hän tarkoitti ja minne päin pakina
-nyt suuntautuisi.
-
--- Onneksi ei aina voida sitä, mitä tahdotaan, eikö niin, herttuatar?
--- virkkoi pakinaan yhtyen muuan pieni herra, joka näytti tuskin
-viisikymmenvuotiaalta, vaikka hän olikin jo neljänkahdeksatta: niin
-joustava oli hänen vartalonsa ja soinnukas äänensä, jalkansa sirot,
-silmät vilkkaat, iho valkea ja kädet kauniit.
-
--- Ahaa, marski de Richelieu ryntää hyökkäystikapuille niinkuin
-Mahonin edustalla ja aikoo vallata pakina parkamme väkirynnäköllä,
--- virkkoi herttuatar. -- Yhäkö vielä ollaan hiukan vanha sotaurho,
-herttua?
-
--- Hiukan? Ah, herttuatar, te teette minulle vääryyttä, sanokaa:
-paljon.
-
--- No niin, enkö puhunut totta äsken, herttua?
-
--- Milloin?
-
--- Juuri tässä.
-
--- Ja mitä te puhuitte?
-
--- Ettei hovin ovista päästä vaan niin väkisin sisälle...
-
--- Niinkuin makuukomeron uutimien välitse. Minä olen samaa mieltä
-kuin te, herttuatar, aina samaa mieltä.
-
-Tämä pistos sai eräät joukosta nostamaan viuhkan kasvojensa
-eteen, mutta suosiota se sai osakseen, vaikkakin entisten aikain
-panettelijat väittivät, että herttuan sukkeluus alkoi vanheta.
-
-Herttuatar de Grammontin posket punastuivat ihomaalinkin alla. Sillä
-häneenhän tuo kompa erikoisesti kohdistui.
-
--- _Mesdames_, -- jatkoi hän, -- jos herttua alkaa puhua meille
-tuollaisia, niin minä en kerrokaan juttuani, ja silloin teiltä
-menee paljon hukkaan, sen teille vannon, ellette ehkä pyydä marskia
-kertomaan itsellenne parempaa.
-
--- Minäkö keskeyttäisin teidän juttunne, -- vastasi herttua, --
-silloin kuin luultavasti aiotte puhua pahaa joistakin ystävistäni,
-Jumala varjelkoon! Minä kuuntelen niin tarkkaan kuin vielä vanhoilta
-korviltani kykenen.
-
-Piiri asettui lähemmäksi herttuatarta.
-
-Rouva de Grammont vilkaisi ikkunaan päin nähdäkseen, oliko kuningas
-siellä vielä. Ja kuningas oli siellä. Mutta vaikka hän keskustelikin
-hra de Malesherbes'n kanssa, ei hän ollut katsahtamatta silloin
-tällöin kamiinin luona pakinoivaa ryhmää, ja hänen katseensa ja rouva
-de Grammontin sattuivat nyt yhteen.
-
-Herttuatar aristui hiukan ilmeestä, jonka oli kuninkaan katseessa
-huomaavinaan; mutta hän oli lähtenyt alkuun eikä tahtonut keskeyttää.
-
--- Tietäkää siis, -- jatkoi rouva de Grammont kääntyen
-pääasiallisesti noiden kolmen prinsessan puoleen, -- tietäkää, että
-muuan ylhäinen nainen tahtoi äskettäin saada nähdä meitä, Herramme
-valittuja, kaikessa loistossamme, jonka häikäisy tappaa hänet
-kateuteen; nimihän ei kuulu asiaan, vai mitä?
-
--- Nähdä meidät, missä? -- kysyi herttua.
-
--- Tietysti Versaillesissa, Marlyssä, Fontainebleaussa.
-
--- Hyvä, hyvä, hyvä!
-
--- Tuo raukka ei ollut nähnyt meidän yläpiireistämme vielä muuta kuin
-kuninkaan päivälliset, joita tyhmeliinien annetaan tulla katselemaan
-ainoastaan aidakkeiden takaa ja tietystikin hovijunkkarin patukan
-alla, näkemään, miten hänen Majesteettinsa vieraineen syö.
-
-Richelieun herttua otti kovin äänekkäästi nuuskaa
-Sévres-porsliinisesta nuuskarasiasta.
-
--- Mutta voidakseen meidät nähdä Versaillesissa, Marlyssä,
-Fontainebleaussa, täytyy olla esitelty hovissa, -- virkkoi herttua.
-
--- Niin, mainittu nainen anoikin saada tulla esitellyksi.
-
--- Lyön vetoa, että hänen anomukseensa myönnyttiin; kuningas on niin
-hyväntahtoinen!
-
--- Onnettomuudeksi ei esittelyyn riitä kuninkaan lupa, tarvitaan
-myöskin joku esittelijä.
-
--- Niin, siihen tarvitaan eräänlainen kummitäti, -- virkkoi rouva de
-Guéménée.
-
--- Mutta kaikilla ei ole tuollaista kummitätiä, -- sanoi rouva de
-Mirepoix, -- kuten ei esimerkiksi "la Belle Bourbonnaisella", joka
-sitä etsii, mutta ei löydä.
-
-Ja hän alkoi hyräillä:
-
-    Se Bourbonnaisen sievän
-    saa valtaan harmin lievän.
-
--- Mutta markiisitar, markiisitar, antakaahan nyt herttuattaren
-nauttia koko kunnia kertomuksestaan, -- keskeytti herttua de
-Richelieu.
-
--- Niin, herttuatar, -- sanoi prinsessa Viktoria, -- te saitte meille
-jo veden suuhun, ja nyt te jätätte meidät keskelle pakinaa.
-
--- En suinkaan; minä päinvastoin en halua mitään parempaa kuin kertoa
-sen loppuun asti. Niin, kun kummitätiä ei ollut, niin sitä etsittiin.
-"Etsikää, niin te löydätte", sanoo raamattu. Ja sitä etsittiin niin,
-että se löydettiin; mutta minkälainen täti löydettiinkään, taivaan
-isä! Muuan maalaismuori, viaton, vilpitön raiska. Hänet vedettiin
-näkyville kyyhkyslakastaan, häntä lelliteltiin, lilliteltiin, häntä
-pyntättiin.
-
--- Sehän aivan pöyristyttää, -- sanoi rouva de Guéménée.
-
--- Mutta yhtäkkiä tapahtui, että kun maamuori on hyvin lellitty,
-lillitty ja pyntätty, hän putoaa portaissaan alas ja...
-
--- Ja?... -- kysyi de Richelieu.
-
-    -- Sen katkes' sääriluu,
-               Oijoi, oijoi!
-
-rallatti herttuatar lisäten tilapää-säkeistön markiisitar de
-Mirepoix'n äskeiseen otteeseen.
-
--- Joten, -- virkkoi rouva de Guéménée, -- esittelystä...?
-
--- Ei tullut mitään, kultaseni.
-
--- Salliman sormi! -- virkkoi marski kohottaen molemmat kätensä
-korkeutta kohti.
-
--- Anteeksi, mutta minun käy sääliksi tuota maalaismuoria, -- virkkoi
-prinsessa Viktoria.
-
--- Päinvastoin, madame, onnitelkaa häntä, sillä hän valitsi kahdesta
-pahasta pienemmän, -- sanoi herttuatar.
-
-Mutta hän vaikeni yhtäkkiä: hän oli taas kohdannut kuninkaan katseen.
-
--- Mutta kenestä te oikein puhutte, herttuatar? -- alkoi marski
-Richelieu ja näytti muka mietiskelevän ympäri päänsä, ketä tässä
-mahdettiin tarkoittaa.
-
--- _Ma foi_, hänen nimeään ei minulle sanottu.
-
--- Miten ikävä asia! -- huudahti marski.
-
--- Mutta minä sen arvaan; tehkää tekin niinkuin minä.
-
--- Jos hovissa esitellyt naiset olisivat rohkeita ja uskollisia
-Ranskan vanhan aatelin kunniakäsitteelle, menisivät he kaikki
-kiittämään tuota maamuoria, joka oli niin nerokas, että katkaisi
-jalkansa, -- virkkoi rouva de Guéménée.
-
--- Ah, tosiaan, -- sanoi Richelieu, -- tämä on hyvä keksintö. Mutta
-täytyisipä tietää, kuka tuo kunnon rouva on, joka on pelastanut
-meidät niin suuresta vaarasta; sillä nythän ei ole enää mitään
-peljättävää, vai mitä, herttuattareni?
-
--- Ei mitään, siitä vastaan; hän makaa nyt vuoteessa sääri lastoissa
-eikä voi astua askeltakaan.
-
--- Mutta jos tuo puhuttu vallasnainen löytäisi toisen kummitädin? --
-huomautti rouva de Guéménée. -- Hän on sangen vikkelä.
-
--- Oh, ei ole pelon syytä; kummitätejä ei löydetä niin helposti.
-
--- _Peste_, sen minäkin uskon, -- arveli marski nakerrellen
-ihmepillereitään, joita nauttimalla hänen väitettiin pysyvän yhä näin
-nuorena.
-
-Samassa liikahti kuningas ikäänkuin tullakseen kamiinin luona
-istuvain luokse. Kaikki vaikenivat silloin.
-
-Nyt kaikui kuninkaan kirkas ja tuttu ääni salissa:
-
--- Hyvästi, _mesdames_. Hyvää yötä, _messieurs_.
-
-Kaikki nousivat heti ylös ja galleriassa alkoi liike ja hälinä.
-Kuningas meni jonkun askeleen ovea kohti, mutta kääntyi juuri ulos
-astumaisillaan.
-
--- Tosiaankin, -- lausui hän, -- huomenna on Versaillesissa
-esittelytilaisuus.
-
-Ne sanat iskivät joukkoon kuin salama.
-
-Kuningas vilkaisi naisten ryhmään, jossa kalvettiin ja katseltiin
-toisiinsa.
-
-Sitten hän poistui mitään lisäämättä.
-
-Mutta tuskin oli hän kadonnut ovesta, parissaan lukuisa lauma
-palveluskuntaansa ja seurueeseensa kuuluvia herroja, niin purkausivat
-prinsessain ja kuninkaan poistuttua saliin jääneiden naisten tunteet
-rajusti ilmi.
-
--- Esittelytilaisuus! -- sopersi herttuatar de Grammont kasvoiltaan
-kalmankalpeana. -- Mitä hänen Majesteettinsa tällä on tarkoittanut?
-
--- Oi, herttuatar, -- sutkautti marski Richelieu huulillaan hymy,
-sellainen, jota hänen parhaat ystävänsäkään eivät voineet antaa
-hänelle anteeksi, -- olisikohan tuo ehkä se teidän kertomanne?
-
-Prinsessat puraisivat harmistuneina huultaan.
-
--- Mahdotonta! -- huokasi rouva de Grammont kumeasti. -- Kuulkaa,
-herttuatar, -- sanoi marski, -- taittunut jalka on nykyään pian
-parannettu.
-
-Hra de Choiseul meni sisarensa luokse ja puristi häntä varoittavasti
-käsivarresta. Mutta herttuatar oli liian syvästi loukattu kuullakseen
-mitään.
-
--- Se olisi arvotonta! -- huudahti hän.
-
--- Niin, kerrassaan arvotonta, -- huusi myöskin rouva de Guéménée.
-
-Choiseul huomasi, ettei hän tässä mitään voisi ja vetäytyi pois.
-
--- Oh, _mesdames_, -- huudahti herttuatar kääntyen kolmen
-kuninkaantyttären puoleen, -- nyt meidän ainoana toivonamme olette
-enää te. Te, valtakunnan ensimäiset naiset, kärsittekö te, että me
-joudumme alttiiksi ainoassa loukkaamattomassa turvapaikassa, mitä
-hienoilla naisilla on, seuralle, jota meidän kamarineitsyemmekään
-eivät tahtoisi?
-
-Mutta prinsessat eivät vastanneet, vaan painoivat päänsä surullisesta
-kumaraan.
-
-Herran tähden, mesdames, -- toisti herttuatar.
-
--- Kuningas on täällä käskijänä, -- vastasi Adelaide-prinsessa
-huoaten.
-
--- Niin, se on totta, -- virkkoi herttua de Richelieu.
-
--- Mutta sitenhän nolataan koko Ranskan hovi! -- huudahti herttuatar.
--- Oh, herrat, miten te pidätte vähän huolta perheittenne kunniasta!
-
--- Mesdames, -- sanoi hra de Choiseul väkinäisesti naurahtaen, --
-koska tämä alkaa vivahtaa salaliitolta, sallinette minun lähteä pois
-ja viedä mukanani hra de Sartines'n. Tuletteko tekin, herttua? --
-jatkoi hän kääntyen Richelieun puoleen.
-
--- Enhän toki, -- vastasi marski, -- minä pidän salaliitoista; minä
-jään.
-
-Choiseul hiipi pois vieden mukanaan poliisipäällikön.
-
-Heidän perästään poistuivat muutkin herrat, mitä enää oli salissa.
-
-Prinsessain ympärille jäivät ainoastaan rouvat de Grammont, de
-Guéménée, d'Ayen, de Mirepoix, de Polastron ja kymmenkunta muuta
-naista, jotka olivat innokkaasti ottaneet osaa esittelykiistaan.
-
-Herroja ei ollut muita kuin marski de Richelieu.
-
-Naiset katsahtelivat häneen rauhattomina, niinkuin troialaista
-muinoin epäiltiin kreikkalaisten leirissä.
-
--- Minä edustan täällä tytärtäni, kreivitär d'Egmontia, -- sanoi
-herttua de Richelieu; -- jatkakaa, jatkakaa vaan.
-
--- Mesdames, -- sanoi Grammontin herttuatar, -- löytyy eräs keino
-pannaksemme vastalauseemme meitä kohtaan aiottua loukkausta vastaan,
-ja minä puolestani käytän sitä keinoa.
-
--- Ja mikä se on? -- kysyivät kaikki naiset yhtaikaa.
-
--- Täällä on sanottu: "Kuningas on käskijänä", -- jatkoi rouva de
-Grammont.
-
--- Ja minä vastasin, että se on totta, -- virkkoi herttua.
-
--- Kuningas käskee kyllä hovissaan, aivan niin; mutta kotonamme me
-olemme omaa itseämme; ja kuka estää minua tänä iltana käskemästä
-kuskiani: "Aja Chanteloupiin", eikä: "Aja Versaillesiin?"
-
--- Niinpä kyllä, -- virkkoi hra de Richelieu; -- mutta vaikka te,
-herttuatar, panettekin vastalauseen, mitä siitä on tuloksena?
-
--- Siitä on tuloksena, että asiaa ajateltaisiin vielä toisen
-kerran, -- huudahti rouva de Guéménée, -- jos monet seuraisivat
-esimerkkiänne, herttuatar.
-
--- Ja miksikä emme kaikki seuraisi herttuattaren esimerkkiä? -- kysyi
-Mirepoix'n markiisitar.
-
--- Oh, mesdames, -- sanoi silloin herttuatar kääntyen jälleen
-kuninkaan tytärten puoleen, -- kuinka kauniin esimerkin te voisitte
-näyttää koko hoville, te Ranskan tyttäret!
-
--- Eikö kuningas meihin suuttuisi? -- kysyi prinsessa Sofia.
-
--- Eikö mitä, siitä voivat teidän korkeutenne olla huoletta! --
-huudahti vihassaan leppymätön herttuatar. -- Eikö mitä; hän, joka on
-niin älykäs ja hieno, niin soveliaisuuden ymmärtävä, hän olisi teille
-siitä päinvastoin kiitollinen. Kuningas, uskokaa minua, ei tahdo
-väkisin keltään mitään.
-
--- Päinvastoin, -- sutkautti herttua de Richelieu, -- hänelle
-tahdotaan väkisin, otetaan vasten tahtoaan.
-
-Herttua de Richelieu vihjasi tässä jo toisen tai kolmannen kerran
-todeksi väitettyyn huhuun, että herttuatar de Grammont olisi eräänä
-iltana tunkeutunut kuninkaan yksityishuoneeseen.
-
-Naisten joukossa saivat nämä sanat aikaan samanlaisen vaikutuksen
-kuin räjähtävä pommi krenatööri-komppaniassa.
-
-Viimein taas rauhoituttiin.
-
--- Kuningas ei tosin virkkanut mitään silloin, kun me suljimme ovemme
-kreivittäreltä, -- lausui prinsessa Viktoria, jonka yleinen tunteiden
-kiehunta oli saanut tulistumaan -- mutta ehkäpä hän nyt, näin
-juhlallisessa tilaisuudessa...
-
--- Kyllä, kyllä, -- lausui rouva de Grammont, -- kyllä asia voisi
-olla niin, jos te yksinänne ette tulisi tilaisuuteen; mutta kun
-nähdään, että me kaikki jäämme pois.
-
--- Kaikki! -- huusivat naiset.
-
--- Niin, kaikki, -- toisti vanha marski.
-
--- Tekin yhdytte siis salaliittoon? -- kysyi prinsessa Adelaide.
-
--- Tietysti minä yhdyn, ja siksi pyydän nyt puheenvuoroa. -- Puhukaa,
-herttua, puhukaa, -- kehoitti rouva de Grammont.
-
--- Sopikaamme asiasta järjestelmällisesti, -- sanoi herttua; --
-siihen ei riitä, että huudetaan: "Kaikki, kaikki!" Moni huutaa täyttä
-suuta: "Sen minä teen", mutta ratkaisevalla hetkellä tekeekin aivan
-päinvastoin. Nyt, kun minä olen myöskin salaliitossa, kuten minulla
-on ollut kunnia teille sanoa, en minä halua lopuksi jäädä siihen
-yksin, kuten minulle kävi aina ennen punoessani tällaisia juonia,
-entisen kuninkaan tai sijaishallituksen aikana.
-
--- Toden totta saattaisi luulla teidän unohtaneen, missä olette, --
-sanoi herttuatar de Grammont ivallisesti. -- Tekeydyttekö amatsoonien
-maassa johtajaksi?
-
--- Madame, -- vastasi herttua, -- pyydän teitä uskomaan, että
-minulla saattaisi olla jonkinmoinen oikeuteni arvoon, jota minulta
-kiistätte; te vihaatte tosin enemmän rouva Dubarrytä, -- no niin, nyt
-tulin sanoneeksi tuon nimen, mutta eihän sitä kukaan kuullut? -- te
-vihaatte enemmän rouva Dubarrytä kuin minä. Mutta minä olen paljon
-pahemmin epäilty kuin te.
-
--- Epäillään teitä, herttua? -- kysyi markiisitar de Mirepoix
-
--- Nurjuudesta, ja kauheasti. Kahdeksaan päivään en ollut käynyt
-täällä Versaillesissa; ja nyt on asia mennyt niin pitkälle, että
-kreivitär lähetti eilen tiedustamaan Hanovre-hotelliini, olinko
-minä sairas, ja arvaatte, mitä Raflé vastasi: että minä voin niin
-hyvin, etten ollut edellisestä illasta käynyt kotona. Mutta minä
-luovun oikeuksistani, minä en ole kunnianhimoinen, minä annan teille
-ensimäisen paikan, jopa suorastaan sijoitan teidät siihen. Te olette
-saanut koko asian käyntiin, te sytytitte alkukipinän, te kiihoitatte
-mielet kapinaan, teidän on siis päällikkösauva.
-
--- Prinsessain jälkeen nimittäin, -- sanoi herttuatar kunnioittavasti.
-
--- Oh, antakaa meidän näytellä passiivista osaa, -- vastasi prinsessa
-Adelaide. -- Me lähdemme sisaremme Louisen luo Saint-Denis'hin; hän
-ei anna meidän heti sieltä poistua, me emme joudu tänne ajoissa,
-siihen ei ole mitään sanomista.
-
--- Ei mitään, ellei olisi suorastaan kohtuuton, -- vahvisti herttua.
-
--- Minä teen heinää Chanteloupissa, -- sanoi herttuatar.
-
--- Hyvä! -- huudahti herttua, -- se syy tepsii!
-
--- Minä, -- virkkoi ruhtinatar de Guéménée, -- minulla on lapsi
-sairas, minä pukeudun aamupukuun ja vaalin lastani.
-
--- Ja minä taas, -- jatkoi rouva de Polastron, -- minun päätäni tänä
-iltana niin huimaa, ja voisin tulla vaarallisesti sairaaksi, ellei
-Tronchin huomenna iskisi minulta suonta.
-
--- Ja minä, -- sanoi markiisitar de Mirepoix majesteettisesti, --
-minä en mene Versaillesiin siksi, että minä en vaan sinne mene; kas
-siinä on syytä tarpeeksi, se on minun oma vapaa tahtoni.
-
--- Hyvä, hyvä, -- sanoi Richelieu, -- kaikki on tähän asti
-loogillista; mutta täytyy vannoa vala.
-
--- Kuinka? Täytyykö vannoa vala?
-
--- Täytyy, sillä se vannotaan aina salaliittoja tehtäessä.
-Aina Catilinan salaliitosta Cellamaren liittoon saakka, jossa
-viimemainitussa minulla oli kunnia saada olla osallisena, on vannottu
-vala; tosin eivät ne silti onnistuneet sen paremmin, mutta täytyyhän
-kunnioittaa vanhoja tapoja. Vannotaan siis. Se on hyvin juhlallista,
-saatte nähdä.
-
-Hän kohotti kätensä keskellä naisparvea ja lausui majesteettisesti:
-
--- Minä sen vannon!
-
-Kaikki naiset toistivat valan, paitsi prinsessoja, jotka olivat
-livistäneet tiehensä.
-
--- No, nyt se on tehty, -- sanoi herttua: -- kun salaliitossa vala on
-tehty, ei enää tehdä mitään.
-
--- Oh, miten hän raivostuu, kun näkee olevansa yksin salissa! --
-huudahti rouva de Grammont.
-
--- Hm, kuningas ajaa meidät varmasti pikkusen maanpakoon, -- sanoi
-marski de Richelieu.
-
--- Mitäs sitten hovista tulee, jos meidät ajetaan maanpakoon? --
-huudahti rouva de Guéménée. -- Eikö tänne juuri odoteta Tanskan
-kuningasta? Mitä hänelle sitten näytetään? Eikö odoteta hänen
-kuninkaallista Korkeuttaan dauphinea? Kenelle häntä näytetään?
-
--- Muuten ei kokonaista hovia ajetakaan maanpakoon; valitaan siitä
-vaan eräitä.
-
--- Niin, minä tiedän hyvin, että valitaan, -- vastasi Richelieu; --
-ja minulla on siinä suhteessa hyvä onni, minä tulen aina valituksi;
-minut on valittu jo neljä kertaa, sillä tarkoin laskien tämä on jo
-minun viides salaliittoni, mesdames.
-
--- Kyllä, kyllä; mutta älkää sitä luulkokaan, -- sanoi rouva de
-Grammont; -- minut sitä uhrataan.
-
--- Tai hra de Choiseul, -- jatkoi marski; -- ottakaa asiasta vaari,
-herttuatar!
-
--- Ministeri on sellainen kuin minä: hän tyytyy joutumaan
-epäsuosioon, mutta ei suvaitse loukkauksia.
-
--- Ette te, herttua, ettekä te, herttuatar, eikä hra de Choiseul
-joudu maanpakoon, -- sanoi markiisitar de Mirepoix; -- vaan minä
-sinne joudun. Kuningas ei voi antaa minulle anteeksi, että minä en
-ole niin kohtelias kreivittärelle kuin aikoinaan markiisittarelle.
-
--- Se on totta, -- virkkoi herttua, -- juuri te, jota on aina
-kutsuttu nimellä lemmikin suosikki. Markiisitar-parka, meidät ajetaan
-maanpakoon kahden!
-
--- Meidät karkoitetaan kaikki, -- sanoi rouva de Guéménée nousten
-ylös; -- sillä minä toivon, ettei kukaan meistä luovu tehdystä
-päätöksestä.
-
--- Eikä vannotusta valasta, -- jatkoi herttua.
-
--- Ei toki, ja sitäpaitsi minä ryhdyn kaiken varalta toimenpiteisiin,
--- lisäsi rouva de Grammont.
-
--- Mihinkä? -- kysyi herttua.
-
--- Nähkääs, joutuakseen Versaillesiin huomenna kello kymmenen,
-tarvitsee hän kolmea seikkaa.
-
--- Mitä sitten?
-
--- Kähertäjän, puvun ja vaunut.
-
--- Aivan niin.
-
--- Entä sitten?
-
--- No, hän ei pääse Versaillesiin kello kymmenen; silloin tulee
-kuningas kärsimättömäksi; hän antaa hovin hajaantua ja esittelyjuhlat
-lykätään aikaan, joka tulee, jos on tullakseen, ottaen huomioon
-dauphinen saapumisen.
-
-Tämän salaliiton uusi kehitysaste otettiin vastaan kaikuvin
-hyväksymis- ja bravo-huudoin. Mutta marski de Richelieu ja
-markiisitar de Mirepoix vilkaisivat, merkitsevästi toisiinsa, vaikka
-huusivatkin kovemmin kaikkia muita.:
-
-Noiden kahden vanhan hovilaisen mieleen oli yhtaikaa johtunut sama
-ajatus.
-
-Kello yksitoista ajoivat kaikki salaliittolaiset Versaillesiin ja
-Saint-Germainiin vievää tietä kauniissa kuutamossa.
-
-Mutta Richelieu oli ottanut eturatsastajansa hevosen, ja sillaikaa
-kuin hänen vaununsa vierivät lasketuin uutimin Versaillesiin päin,
-ratsasti hän itse minkä kerkisi oikotietä Pariisiin.
-
-
-
-
-37.
-
-Ei kähertäjää, ei pukua eikä vaunuja.
-
-
-Kreivitär Dubarry ei olisi noudattanut hienoa makua, jos hän olisi
-lähtenyt suoraan Versaillesissa olevasta huoneustostaan suureen
-esittelysaliin.
-
-Sitäpaitsi ei Versailles voinut tarjota kaikkea komeutta, mitä
-esiteltävän piti itselleen ostaa näin juhlalliseksi hetkeksi.
-
-Ja lopuksi: se ei ollut yleensäkään tapana, siinä kaikkein painavin
-syy. Valitut saapuivat linnaan yhtä suurella loistolla kuin
-vieraitten valtojen lähettiläät, joko palatsikaupungissa olevista
-yksityishotelleistaan taikka kodeistaan Pariisista.
-
-Rouva Dubarry päätti lähteä esittelyjuhlaansa Pariisista. Jo kello
-yksitoista aamulla oli hän tullut sinne, Valois-kadun varrella
-olevaan taloonsa, rouva de Béarnin kanssa, jota hän piti nyt, milloin
-ei vanginnut häntä hymyilyllään, lukon takana ja jonka palohaavaa
-hän koetti parantaa joka hetki kaikilla lääketieteen ja kemian
-salaisimmilla keinoilla.
-
-Jean Dubarry, Chon ja Dorée olivat olleet toimessa edellisestä
-illasta saakka. Sen, joka ei nähnyt heitä työssään, olisi ollut
-vaikea saada käsitystä kullan suuresta mahdista ja ihmisneron
-voimasta.
-
-Yksi heistä hankki kähertäjän, toinen hoputti ompelijattaria.
-Jean, jonka huolena olivat vaunut, otti sitäpaitsi tehtäväkseen
-pitää silmällä ompelijattaria ja kähertäjää. Kreivitär touhusi
-kukkien, jalokivien ja pitsien kimpussa ja oli suorastaan hukkua
-pahvirasioihin, ja hänen puheilleen tuli joka tunti pikalähettejä
-Versaillesista, tuoden hänelle tietoja, että oli annettu määräys
-valaista kuningattaren sali ja ettei mitään erikoista ollut
-entisestään tapahtunut.
-
-Viiden tienoissa tuli Jean Dubarry kaupungilta kalpeana ja
-kiihdyksissään, mutta iloisena.
-
--- No? -- kysyi häneltä heti kreivitär.
-
--- Kaikki hyvin ja valmista!
-
--- Kähertäjä?
-
--- Tapasin Doréen hänen luonaan. Me sovimme kaikesta tarkoin. Pistin
-hänen kouraansa viidenkymmenen louisdorin maksuosoituksen. Hän tulee
-tänne päivälliselle täsmälleen kello kuusi; siltä taholta siis voimme
-olla huoletta.
-
--- Entä puku?
-
--- Puvusta tulee suorastaan ihana. Minä tapasin Chonin työtä
-valvomassa. Kuusikolmatta ompelijatarta neuloo siihen helmiä, nauhoja
-ja koristeita. Kaista kaistalta valmistetaan sitten tuo ihmeellinen
-työ, johon muilta kuin meiltä olisi mennyt vähintään kahdeksan päivää.
-
--- Mitenkä kaista kaistalta? -- kysyi kreivitär.
-
--- Niin, pikku kälyni, puku on nyt kolmenatoista eri kappaleena.
-Kaksi ompelijatarta kutakin kaistaa kohti: yksi ompelee kaistan
-vasenta, toinen oikeaa laitaa, koristaen ne pitsipääliikkeillä ja
-jalokivillä; ja kaistat liitetään yhteen vasta lopuksi. Työtä kestää
-vielä kaksi tuntia. Kello kuusi illalla on puku valmis.
-
--- Oletko siitä varma, Jean?
-
--- Eilen tein laskelman työstä insinöörini kanssa neulanpistojen
-luvun mukaan. Kuhunkin kaistaan vaaditaan kymmenentuhatta pistosta,
-siis viisituhatta niistä tekee kukin ompelijatar. Tällaista paksua
-kangasta nainen voi ommella piston viidessä sekunnissa. Se tekee
-kaksitoista minuutissa, seitsemänsataa kaksikymmentä yhdessä
-tunnissa, seitsemäntuhatta kaksisataa kymmenessä tunnissa. Jätän
-kaksituhatta kaksisataa tarvittaviin levähdyksiin ja harhapistoihin,
-ja sittenkin jää neljä tuntia aikaa ylitse.
-
--- Entä vaunut sitten?
-
--- Oh, mitä vaunuihin tulee, tiedät, että minä olen luvannut pitää
-niistä huolen. Kiilloitus kuivaa paraikaa suuressa työvajassa,
-joka on lämmitetty viisikymmentä astetta kuumaksi. Se on hurmaava
-_vis-à-vis_,[61] jonka rinnalla dauphinea vastaan lähetetyt vaunut
-eivät ole mitään, sen sinulle takaan. Paitsi vaakunoita, jotka ovat
-keskellä neljää päätylevyä, ja sivulevyissä olevaa Dubarry-suvun
-tunnuslausetta _Boutés en avant_![62] olen minä maalauttanut toiselle
-puolelle vaunuja kaksi toistaan hyväilevää kyyhkystä ja toiselle
-puolelle nuolen lävistämän sydämen. Kaikkialta ovat ne koristetut
-jousilla, nuolikoteloilla ja soihduilla. Francianin edustalla seisoo
-ihmisjono saadakseen ne nähdä. Täsmälleen kello kahdeksan tulevat ne
-tänne.
-
-Tällä hetkellä palasivat Chon ja Dorée kotiin. He vahvistivat kohta
-Jeanin sanat tosiksi.
-
--- Kiitoksia, te kunnon ajutantit! -- sanoi kreivitär heille.
-
--- Kälyseni, -- huomautti Jean, -- sinun silmäsi ovat himmeät, nuku
-tunti, se saa sinut jälleen kuntoon.
-
--- Nukkuako? Ah kyllä, minä nukun ensi yönä, mutta eräät muut eivät
-voi sitä itsestään kehua.
-
-Sillaikaa kuin näitä valmistuksia tehtiin kreivittären luona, levisi
-huhu esittelystä yli koko kaupungin. Pariisilaiset ovat uteliaimpia
-kaikista ihmisistä, miten joutilailta ja välinpitämättömiltä
-he näyttänevätkin. Kukaan ei ole tuntenut hoviväkeä ja heidän
-keskinäisiä juoniaan paremmin kuin nuo kahdeksannentoista vuosisadan
-töllistelijät, juuri nuo, jotka eivät koskaan päässeet sisälle
-mihinkään juhliin ja jotka eivät saaneet nähdä muuta kuin vaunujen
-käsittämättömät ovikuvat ja yössä hipsuttavain lakeijain salaperäiset
-livreat. Ei ollut laisinkaan harvinaista, että se ja se hoviherra
-tunnettiin yli koko Pariisin; se johtui yksinkertaisesti siitä, että
-hovi näytteli aina ensimäistä osaa sekä teattereissa että yleisillä
-kävelypaikoilla. Ja Richelieun herttua aitiossaan italialaisessa
-oopperassa ja kreivitär Dubarry vaunuissaan, jotka olivat komeat kuin
-kuningattaren, koettivat yhtä paljon saavuttaa yleisön ihailua kuin
-meidän päivinämme joku suosittu näyttelijä tai lemmikki-näyttelijätär.
-
-Ihmiset seuraavat yleensä mieluimmin tuntemiensa henkilöiden
-vaiheita. Koko maailma tunsi kreivitär Dubarryn, joka teki kaiken
-voitavansa esiintyäkseen teatterissa, ajelupaikoilla ja kaupoissa,
-samoin kuin kaikki muutkin rikkaat, nuoret ja kauniit naiset. Muuten
-tunnettiin hänet sitäpaitsi kuvista ja pilapiirroksista ja Zamoresta.
-
-Esittelyasia kiinnitti siis Pariisin mieltä melkein yhtä paljon kuin
-hovinkin, ja tänä päivänä oli jälleen kova väentungos Palais-Royalin
-torilla, mutta, -- me pyydämme nöyrästi anteeksi filosoofilta, --
-sinne ei oltu nyt kokoonnuttu näkemään Rousseauta pelaamassa shakkia
-_Régence_-kahvilassa, vaan näkemään kuninkaan lemmityistä hänen
-komeissa vaunuissaan ja puettuna tuohon kauniiseen pukuun, josta oli
-jo niin paljon kerrottu.
-
-Jean Dubarryn sana: "Me käymme Ranskalle sangen kalliiksi", oli aivan
-totta, ja olihan luonnollista, että Ranska, jota Pariisi edusti,
-tahtoi myöskin nauttia näystä, jonka se sai niin kalliisti maksaa.
-
-Kreivitär Dubarry tunsi hyvin oman kansansa, sillä Ranskan kansa oli
-paljon suuremmassa määrässä hänen kansaansa kuin se oli aikoinaan
-ollut Maria Leczinskan. Hän tiesi, että se kansa tahtoi tulla
-häikäistyksi; ja kun hän oli suopea luonne, teki hän parhaansa
-saadakseen näytelmän vastaamaan siihen uhrattuja kuluja.
-
-Kello viiden ja kuuden välillä otti kreivitär maitokylvyn, menemättä
-suinkaan nukkumaan, kuten hänen lankonsa oli häntä neuvonut. Ja
-kello kuusi hän jätti itsensä kamarineitsyittensä haltuun ja ryhtyi
-odottamaan kähertäjää.
-
-Meidän ei tarvitse levitellä oppineita tietoja aikakaudesta, jonka
-jokainen tuntee meidän päivinämme niin hyvin, että sitä voitaisiin
-sanoa melkein nykyajaksi, ja josta enimmät lukijoistamme tietävät
-yksityiskohtaisia asioita yhtähyvin kuin mekin. Mutta varsinkaan
-tällä hetkellä ei ole haitaksi kuvailla, miten paljon huolta, aikaa
-ja taitoa joku rouva Dubarryn tukkalaitteen järjestäminen vaati.
-
-Kuvitelkaamme kokonainen rakennus. Tuo hiusrakennus oli vaan noiden
-linnain etukaneettia, joilla Ludvig XVI:n hovi sittemmin varusti
-päänsä, linnoilla, jotka olivat varustetut oikeilla muurinsakaroilia,
-aivan kuin kaikki hänen aikanaan olisi jotain ennustanut, aivan kuin
-tuo kevytmielinen muoti, kaiken suuren tai suurelta näyttävän kaiku,
-suuruuden, jonka alta yhteiskunnalliset kiihkot kaivoivat jo paraikaa
-maata pois sen kukistaakseen, olisi tahtonut julistaa, että ylimystön
-naisilla oli enää liian lyhyt aika nauttia etuoikeuksistaan, joten
-heidän täytyi kohottaa ne kyltiksi otsalleen. Oli kuin olisi toinen
-vieläkin synkempi, mutta silti yhtä tosi aavistus sanonut heille,
-että heidän, joilla ei ollut enää pitkää aikaa pitää päätänsäkään,
-että heidän täytyi nyt ne koristaa määrättömiin saakka ja kohottaa
-mikäli suinkin voivat yli alemman joukon.
-
-Tarvitsi olla paitsi suuri taiteilija myöskin sangen kärsivällinen
-ihminen jaksaakseen palmikoita nuo kauniit hiukset, kohottaa ne
-ylös keveän silkkityynyn ympärille, kiertää ne valaskalan luihin,
-tehdä koko laitos kirjavaksi jalokivistä, helmistä ja kukista,
-siroittaa niihin tuota lunta, joka teki silmät niin loistaviksi
-ja ihon raikkaanväriseksi, ja viimeiseksi sulattaa kaikki nämä
-värivivahdukset: iho, helmiäinen, rubiinit, opaalit, timantit ja
-kaiken väriset ja muotoiset kukat yhdeksi sulavaksi sopusoinnuksi.
-
-Niinpä olivatkin parturit ainoa käsityöläis-ammattikunta, joka sai
-kantaa miekkaa niinkuin kuvanveisto-taiteilijat.
-
-Edelläkerrotusta ymmärtää, miksi Jean Dubarry oli antanut
-viisikymmentä louisdoria hovikähertäjälle: hän oli peljännyt, että
-suuri Lubin, -- silloinen hovikähertäjä oli nimeltään Lubin, --
-mahdollisesti ei olisi niin täsmällinen ja taitava kuin häneltä sopi
-toivoa.
-
-Ja tämä pelko huomattiin pian oikeaksi: kello löi kuusi, kähertäjää
-ei tullut; sitten se löi puoli seitsemän, sitten neljännestä vaille
-seitsemän. Yksi ainoa seikka toi enää lohtua rauhattomille sydämille,
-nimittäin että niin suuri mies kuin Lubin tietysti antaisi itseään
-odottaa.
-
-Mutta kello löi seitsemänkin; varakreivi pelkäsi kähertäjälle
-varustetun päivällisen jäähtyvän ja tuon taiteilijan siitä
-närkästyvän. Hän lähetti niin ollen pikentin sanomaan parturille,
-että pöytä oli katettu.
-
-Lakeija tuli neljännestunnin päästä takaisin.
-
-Ainoastaan ne, jotka ovat saaneet moisissa olosuhteissa odottaa,
-tietävät, miten monta sekuntia menee neljännestuntiin.
-
-Lakeija oli tavannut itsensä rouva Lubinin, ja tämä oli vakuuttanut
-miehensä lähteneen juuri kotoa ja että ellei hän vielä ollut saapunut
-perille, voi ainakin olla varma, että hän oli tulossa.
-
--- Hyvä, -- sanoi Jean Dubarry, -- hän on joutunut varmaankin
-johonkin vaunujen tungokseen. Odottakaamme.
-
--- Muuten ei olekkaan vielä oikeastaan mitään hätää, -- virkkoi
-kreivitär, -- tukkani voidaan kähertää puolipukimissa ollessani.
-Esittelytilaisuus on vasta täsmälleen kello kymmenen. Meillä on vielä
-kolme tuntia aikaa, ja niistä ei mene Versaillesin joutuakseni kuin
-yksi. Tässä odottaessani, Chon, näytä minulle se puku, siinä menee
-aika hupaisemmin. No, missä Chon on? Chon, tuo pukuni, pukuni!
-
--- Kreivittären puku ei ole vielä tullut, -- vastasi Dorée, ja
-kreivittären käly läksi kymmenen minuuttia sitten sitä itse hakemaan.
-
--- Ah, kuuluu pyöräin räminää, -- huudahti varakreivi, -- meidän
-vaunumme luultavastikin tulevat.
-
-Mutta varakreivi erehtyi: Chon se vaan sieltä tuli kotiin omilla
-vaunuillaan ja hevosilla, jotka kuohuivat vaahdossa.
-
--- Pukuni! -- huusi kreivitär, kun Chon oli vasta eteisessä; --
-pukuni, pukuni!
-
--- Eikö se ole vielä tullut? -- kysyi Chon aivan kauhistuksissaan.
-
--- Ei.
-
--- Ah, kauan se ei voi viipyä, -- jatkoi hän rauhoittuen: --
-silloin kuin minä menin valmistajan luo, oli hän jo lähtenyt kahden
-ompelijattaren kanssa tuomaan sitä koeteltavaksi.
-
--- Niin, hänhän asuu Bac-kadulla saakka, ja ajurin hevonen on kai
-kulkenut hitaammin kuin meidän.
-
--- Varmaan on asia niin, -- virkkoi Chon, voimatta kuitenkaan
-karkoittaa jonkinlaista levottomuutta mielestään.
-
-Jean, -- huomautti rouva Dubarry, -- eikö nyt olisi parasta lähettää
-noutamaan vaunuja, ettei ainakaan siltä taholta tulisi viivytystä?
-
--- Olet oikeassa, Jeanne. Ja varakreivi avasi oven.
-
--- Lähettäkää noutamaan vaunut Francianilta, ja uusilla hevosilla,
-että ne voidaan heti siellä valjastaa.
-
-Kuski läksi hevosineen.
-
-Kun hevosten kavioiden kopina jo alkoi haipua Rue-Saint-Honorélle
-päin, tuli Zamore sisään ja toi kirjeen.
-
--- Kirje valtiatar Barrylle, -- sanoi hän.
-
--- Kuka sen toi?
-
--- Mies.
-
--- Mikä mies?
-
--- Mies hevosen seljässä.
-
--- Ja miksi hän antoi sen sinulle?
-
--- Koska Zamore seisoi ovella.
-
--- Mutta lue, lue nyt, äläkä kysele! -- huudahti Jean.
-
--- Sinä olet oikeassa.
-
--- Kunhan ei tuossa kirjeessä olisi jotain ikävää, -- mutisi
-varakreivi.
-
--- Eikö mitä, jokin anomus hänen Majesteetilleen, -- vastasi
-kreivitär.
-
--- Arkki ei ole käännetty anomuksen muotoon.
-
--- Toden totta, Jean, sinä kuolet kerran pelosta, -- vastasi
-kreivitär hymyillen.
-
-Ja hän avasi sinetin.
-
-Ensimäiset rivit luettuaan kirkaisi hän hirveästi ja vaipui
-puolipyörryksissä nojatuoliin.
-
--- Ei kähertäjää, ei pukua eikä vaunuja! -- äännähti hän. Chon
-karkasi kreivittären luo ja Jean kirjeen kimppuuni.
-
-Se oli pystyä ja ohutta käsialaa: nähtävästi jonkun naisen kyhäämä.
-
-    'Madame', sanottiin kirjeessä, 'olkaa varuillanne: tänä iltana ei
-    teille tule kähertäjää, ei pukua eikä vaunuja.
-
-    Toivon, että tämä tieto tulee teille hyvissä ajoin.
-
-    Etten kiristäisi teiltä kiitollisuutta, en mainitse nimeäni.
-    Arvatkaa se, jos tahdotte tuntea vilpittömän ystävän.'
-
--- Ah, se oli viimeinen isku! -- huusi Jean Dubarry toivottomana. --
-_Sang bleu_, nyt minun täytyy joku tappaa! Ei kähertäjää! Kuolema
-ja kadotus! Minä halkaisen vatsan siltä tolvanalta, Lubinilta.
-Kello on jo tosiaan puoli kahdeksan, eikä hän tule. Ah, kirottua,
-saatanallista!
-
-Ja Jean Dubarry, jota ei sinä iltana hovissa esiteltäisi, tarttui
-tukkaansa ja raastoi sitä kauheasti.
-
--- Puku vain, hyvä Jumala, puku vain! -- huusi Chon. -- Kähertäjiä
-nyt vielä saisi.
-
--- Kyllä kai, sen minä uskon! Ja minkälaisia kähertäjiä? Tuhraajia!
-Ah, tuli ja leimaus! Ah, kuolema ja kadotus! Ah, ah, miljoona
-perkelettä!
-
-Kreivitär ei sanonut mitään, mutta päästeli niin raskaita huokauksia,
-että Choiseulienkin olisi luullut heltyvän, jos he olisivat ne
-kuulleet.
-
--- Kas niin, kas niin, rauhoitutaanhan, -- sanoi Chon. -- Haetaan
-toinen kähertäjä ja mennään taas ompelijain luo tietämään, mikä
-puvulle on tullut.
-
--- Ei kähertäjää! -- valitti kreivitär sammuvin äänin; -- ei pukua,
-ei vaunuja!
-
--- Ei vaunujakaan, se on totta! -- huusi Jean; -- niitäkään ei
-kuulu, ja niiden pitäisi jo olla täällä. Haa, tämä on salaliittoa
-meitä vastaan, kreivitär. Miksi ei Sartines anna heitä vangita? Eikö
-Maupeou hirtätä heitä? Eikö rikollisia polteta Grève-torilla? Minä
-annan teilata kähertäjän, mestata ompelijattaren, kuristaa vaunusepän!
-
-Sillävälin oli kreivitär selvinnyt tajuihinsa, mutta ainoastaan
-tunteakseen sitä julmemmin huonon asemansa.
-
--- Oh, tällä kertaa minä olen hukassa, -- mutisi hän: -- ne henkilöt,
-jotka ovat lahjoneet Lubinin, ovat kyllin rikkaita voidakseen hommata
-kaikki hyvät kähertäjät Pariisista pois. Ei löydy enää muita kuin
-aaseja, jotka repivät pilalle hiukseni... Ja puku, minun kaunis
-puku-parkani!... Ja upo-uudet vaununi, jotka nähdessään he kaikki
-olisivat läkähtyneet kateudesta!...
-
-Jean Dubarry ei vastannut mitään, hän mullisteli vaan hirveästi
-silmiään ja töytäsi huoneessa nurkasta nurkkaan, ja milloin joku
-huonekalu osui hänen tielleen, hän löi sen kappaleiksi, ja jos
-kappaleet näyttivät hänestä vielä liian isoilta, löi hän nekin
-siruiksi.
-
-Keskellä tätä hävityksen kauhistusta, joka oli levinnyt
-etuhuoneisiinkin ja etuhuoneista pihalle ja jonka aikana lakeijat
-juoksivat kymmenien vastakkaisten käskyjen ällistyttäminä
-edestakaisin ja töytäsivät toisiinsa, laskeusi eräs nuori mies,
-jolla oli omenankellertävä takki, satiiniliivit, sireenin väriset
-polvihousut ja valkeat sukat, talon portille kääseistä, tuli auki
-jätetystä portista sisään, juoksi yli pihan varpaisillaan kiveltä
-kivelle hypellen, riensi ylös portaita ja koputti rouva Dubarryn
-pukuhuoneen oveen.
-
-Jean survoi paraikaa jaloillaan Sèvres-porsliinisia kuppeja, jotka
-hän oli nutunhelmallaan vetäissyt tarjottimineen permannolle,
-koettaessaan välttää suuren japanilaisen kukkavaasin putoamista
-niskaansa, iskettyään tuota vaasia nyrkillään.
-
-Oveen naputettiin hiljaa, varovasti ja kainosti.
-
-Syntyi syvä hiljaisuus. Jokainen oli niin jännityksessä, ettei voinut
-edes kysyä, kuka tulija oli.
-
--- Anteeksi, -- virkkoi tuntematon ääni, -- mutta minä tahtoisin
-puhutella kreivitär Dubarrytä.
-
--- Mutta, monsieur, tuolla tavalla ei mennä sisään! -- huusi
-eteisessä ovivahti juosten vieraan perästä estämään häntä menemästä
-kauemmaksi.
-
--- Maltahan, maltahan, -- sanoi Jean Dubarry, -- meille ei voi käydä
-pahemmin kuin jo on käynyt, Mitä te sitten tahdotte kreivittärestä?
-
-Ja Jean lykkäsi oven auki voimalla, joka olisi murskannut vaikka
-Gazan portit.
-
-Vieras kepsahti sysäyksen välttäen taaksepäin, kumarsi syvään ja
-sanoi:
-
--- Monsieur, tarjoaisin palvelustani kreivitär Dubarrylle, joka
-luullakseni on menossa juhlallisuuksiin.
-
--- Ja mitä palvelusta, monsieur?
-
--- Sitä, joka kuuluu ammattiini.
-
--- Ja mikä teillä on ammatti?
-
--- Minä olen kähertäjä.
-
-Ja tulija kumarsi uudestaan.
-
--- Ah, -- huusi Jean ja hyppäsi nuoren miehen kaulaan, -- te olette
-kähertäjä, astukaa sisään, ystäväni, astukaa sisään!
-
--- Tulkaa, rakas monsieur, tulkaa, -- sanoi Chon kaapaisten
-nolostuvan vieraan syliinsä.
-
--- Kähertäjä! -- huudahti rouva Dubarry kohottaen kätensä taivasta
-kohti. -- Kähertäjä! Te olette enkeli! Oletteko Lubinin lähettämä?
-
--- En ole kenenkään lähettämä. Luin eräästä lehdestä, että kreivitär
-esitetään hovissa tänä iltana, ja arvelin itsekseni: "Entäpä jos
-kreivittärellä ei sattuisi olemaan kähertäjää, se ei tietysti ole
-uskottavaa, mutta jos se olisi mahdollista!" Ja sitten riensin tänne.
-
--- Mikä teidän nimenne on? -- kysyi kreivitär hiukan kylmeten.
-
--- Leonard, madame.
-
--- Leonard! Se ei ole tunnettu nimi. -- Ei vielä. Mutta jos madame
-hyväksyy minut nyt palvelijakseen, niin huomenna se on tunnettu.
-
--- Hm, hm, -- yrähteli Jean, -- mies voi kähertää, miten kähertää.
-
--- Jos madame ei minuun luota, -- sanoi vieras, -- niin minä poistun
-heti.
-
--- Asia on niin, että meillä ei ole aikaa koetella kykyänne, -- sanoi
-Chon.
-
--- Ja miksikä koetellakaan? -- huudahti nuori mies innostuksen
-puuskassa ja kierrellen kreivittären ympärillä ja katsellen häntä.
--- Minä tiedän hyvin, että kreivittären tukkalaitteen täytyy vetää
-kaikkien katseet puoleensa. Ja katseltuani nyt madamea, olen keksinyt
-muodon, joka tekee hurmaavan vaikutuksen, siitä olen vakuutettu.
-
-Ja nuori mies teki kädellään liikkeen, josta huomasi, että hän luotti
-sokeasti itseensä. Ja silloin kreivittären epäilys alkoi horjua Ja
-Chonin ja Jeanin sydämiin toivo syttyä.
-
--- Ah, tosiaanko? -- kysyi kreivitär kummastuneena nuoren miehen
-sulavasta käytöksestä; kähertäjä ottikin paraikaa sellaisia
-lonkka-asentoja, ettei itse suuri Lubin olisi mahtavampia pystynyt
-tekemään.
-
--- Mutta ensinnäkin minun pitäisi nähdä madamen puku, että
-koristukset sointuisivat siihen.
-
--- Voi, minun pukuni! -- huudahti kreivitär muistaen jälleen katkeran
-todellisuuden; -- minun puku-parkani!
-
-Jean löi otsaansa.
-
--- Ah, sehän on totta. -- Monsieur, voitteko moista kuvitella, niin
-hävytön päällekarkaus!... Se on varastettu, puku, ompelijattaret,
-kaikki! Chon, rakas, kiltti Chon!
-
-Ja varakreivi alkoi nyyhkyttää väsyneenä tukkansa repimiseen.
-
--- Jos sinä taas lähtisit ompelijan luo, Chon? -- sanoi kreivitär.
-
--- Mitä se auttaisi, kun hän on jo lähtenyt tulemaan tänne, --
-vastasi Chon.
-
--- Voi onnettomuus! -- mutisi kreivitär heittäytyen väsyneenä selin
-nojatuoliinsa. -- Mitä minä nyt teen kähertäjällä, jos minulla ei ole
-pukua?
-
-Samassa soi porttikello. Vartia oli sulkenut kaikki portinpuoliskot
-ja pannut ne vielä lisäksi salpaan, sillä hän oli peljännyt, että
-joku jälleen saattaisi pujahtaa sisään.
-
--- Joku soittaa, -- sanoi rouva Dubarry.
-
-Chon ryntäsi ikkunasta katsomaan.
-
--- Pukulipas! -- huusi hän.
-
--- Pukulipas! -- toisti herttuatar. -- Tuodaanko se tänne?
-
--- Tuodaan... Ei... Tuodaan... mies antaa sen porttivahdille.
-
--- Mene, Jean, mene, jumalan nimessä!
-
-Jean ryntäsi alas portaita, juoksi ohi kaikkien lakeijain ja tempaisi
-lippaan porttivahdilta.
-
-Chon katseli häntä ikkunasta.
-
-Jean avasi lippaan kannen, työnsi kätensä syvälle sisään ja ärjäisi
-ilosta.
-
-Lippaassa oli ihmeen kaunis, kiinalaisesta silkistä tehty leninki,
-kaunistettu kohokuvioin ja suunnattoman arvokkain pitsikoristein.
-
--- Puku, puku! -- huusi Chon taputtaen käsiään. -- Puku!
-
--- Puku! -- toisti kreivitär ja oli vähällä kuolla ilosta niinkuin
-oli äsken kuolla surusta.
-
--- Kuka tämän sinulle toi, lurjus? -- kysyi Jean porttivahdilta.
-
--- Eräs nainen, monsieur.
-
--- Mutta mikä nainen?
-
--- En tuntenut häntä.
-
--- Missä hän nyt on?
-
--- Monsieur, hän työnsi lippaan portin raosta sisään ja huusi:
-"Kreivittärelle", ja nousi kääseihin, joilla oli tullut, ja lennätti
-matkaansa, minkä hevoset pääsivät.
-
--- No niin, -- arveli Jean, -- meillä on puku, ja se on pääasia!
-
--- Mutta tule jo takaisin, Jean, -- huusi Chon ikkunasta; -- kälyni
-on suunniltaan odotuksesta.
-
--- Ka tuossa, ka, -- sanoi Jean, -- katselkaa nyt sitä ja ihailkaa,
-sellainen meille on taivaasta tipahtanut!
-
--- Mutta se ei kai sovi minulle, se ei voi minulle sopia, sillä se
-ei ole tehty minun mitallani. Voi hyvä Jumala, hyvä Jumala, mikä
-onnettomuus, sillä katsokaa, kuinka se on kaunis!
-
-Chon otti nopeasti mittaa.
-
--- Sopiva pituus, -- sanoi hän, -- juuri sopiva vyötäröltään.
-
--- Kuinka ihanaa kangasta! -- ihaili Jean Dubarry.
-
--- Aivan satumaista! -- jatkoi Chon.
-
--- Peloittavaa! -- lopetti kreivitär.
-
--- Päinvastoin, -- väitti Jean, -- tämä todistaa, että teillä,
-kreivittäreni, on uskollisia ystäviäkin, jos on vihamiehiäkin.
-
--- Se ei voi tulla ystävältä, -- sanoi Chon, -- sillä mistä hän
-olisi tiennyt meitä vastaan punotun juonen? Se on varmaan joltakin
-haltialta, joltakin tontulta!
-
--- Olkoon vaikka paholaiselta, -- huusi kreivitär, -- siitä minä
-viis, jos hän vaan auttaa minua voittamaan Grammontit. Pirukaan ei
-ole niin pirullinen kuin ne mokomat!
-
--- Ja nyt, -- sanoi Jean, -- nyt minun mielestäni...
-
--- Mitä mielestäsi?
-
--- Voit rauhassa uskoa pääsi herra kähertäjän huomaan.
-
--- Mikä sen takaa?
-
--- _Pardieu_, hänet on lähettänyt sama ystävä, joka lähetti puvunkin.
-
--- Minutko? -- kysyi Leonard vilpittömästi ihmeissään.
-
--- No, no, -- intti Jean, -- tuo juttunne sanomalehdestä on pelkkää
-lorua, eikö niin, monsieur?
-
--- Se on aivan totta, hra varakreivi.
-
--- No, tunnustakaa vaan, -- kehoitti kreivitär.
-
--- Madame, täällä on sanomalehti taskussani, otin sen talteen
-tehdäkseni siitä papiljotteja.
-
-Ja nuori mies veti tosiaan takkinsa taskusta sanomalehden, jossa
-esittelyjuhla oli uutisena.
-
--- Kas niin, toimeen nyt, kello on jo kahdeksan, -- sanoi Chon.
-
--- Oh, meillä on aikaa tarpeeksi, -- rauhoitti kähertäjä; --
-kreivittäreltä menee ainoastaan tunti matkaan.
-
--- Niin, jos saadaan vaunut, -- vastasi kreivitär.
-
--- Ah, lempo, se on totta, -- mutisi Jean. -- Ja tuo Francian-roisto,
-kun ei tule!
-
--- Valmistettiinhan meitä siihen, -- huomautti kreivitär; -- ei
-kähertäjää, ei pukua, eikä vaunuja!
-
--- Oh, söisikö hänkin sanansa? -- huudahti Chon tyrmistyneenä.
-
--- Ei, hän on jo tuolla, -- virkkoi Jean.
-
--- Ja vaunut, vaunut? -- kysyi kreivitär.
-
--- Ne kai jäivät portille, -- vastasi Jean, -- vartia menee juuri
-avaamaan. Mutta mikä vaunumestaria vaivaa?
-
-Melkein samassa syöksyi mestari Francian ihan kauhuissaan sisään
-sallin.
-
--- Varakreivi, -- huudahti hän, -- kreivittären vaunut olivat
-jo tulossa tänne, kun Traversière-kadun kulmassa neljä
-miestä seisauttivat ne, vetivät alas kisällini, joka niitä
-kuskasi, anastivat vaunut ja katosivat täyttä laukkaa ajaen
-Saint-Nicaise-kadulle päin.
-
--- Johan minä teille sen sanoin, -- vakuutti Jean Dubarry ilosta
-loistaen ja nousematta edes tuolilta, johon hän oli asettunut
-nähdessään vaunumestarin tulevan; -- johan minä sen teille sanoin!...
-
--- Mutta tämähän on päällekarkaus! -- huusi Chon. -- Mutta liiku nyt
-jo sinäkin siinä, kuuletko, veljeni!
-
--- Liikuko muka? Ja miksikä?
-
--- Lähde etsimään toisia vaunuja; täällähän ei ole kuin väsyksiin
-ajettuja hevosia ja likaisia vaunuja. Jeanne ei voi lähteä
-Versaillesiin sellaisilla vehkeillä.
-
--- Joutavia, -- virkkoi Dubarry, -- se, joka asettaa aallot ja
-ruokkii taivaan linnut ja lähettää meille sellaisen kähertäjän kuin
-tämä herra ja moisen puvun, hän ei jätä meitä pulaan niin pienen
-seikan kuin vaunujen vuoksi.
-
--- Hiljaa, nyt ajetaan, -- sanoi Chon.
-
--- Ja pysähdytään portille, -- jatkoi Jean Dubarry.
-
--- Mutta ei ajeta sisään, -- sanoi kreivitär.
-
--- Ei, ei ajetaanpas sisään, johan minä sanoin, -- virkkoi Jean.
-
-Sitten kavahti hän ikkunan luo ja avasi sen.
-
--- Joutukaa, hiidessä! -- huusi hän palvelijoille, -- joutukaa,
-tai tulette liian myöhään. Nopeasti, että saamme edes tietää
-hyväntekijämme nimen.
-
-Lakeijat ja eturatsastajat ja pikentit riensivät kohti porttia, mutta
-se oli jo myöhäistä. Valkealla satiinilla verhotut vaunut, kaksi
-komeaa, ruskeaa hevosta edessä, seisoivat portilla, mutta kuskista
-ja lakeijasta ei ollut jälkeäkään. Tavallinen kantaja vaan piteli
-hevosia suitsista.
-
-Kantaja oli saanut kuusi livreä henkilöltä, joka oli tuonut tänne
-vaunut ja kadonnut sitten Cour des Fontainesiin päin.
-
-Tarkastettiin vaunujen ovia, mutta vaakunain sijaan oli aivan
-äskettäin maalattu ruusu.
-
-Koko tätä äskeisten onnettomuuksien vastamiinain räjäytystä ei ollut
-kestänyt tuntiakaan.
-
-Jean ajatti vaunut pihalle ja sulki portin ja pisti avaimen
-taskuunsa. Sitten hän meni takaisin pukeutumishuoneeseen, jossa
-kähertäjä juuri valmistautui antamaan kreivittärelle ensimäiset
-taitonäytteensä.
-
--- Monsieur! -- huusi Jean tarttuen Leonardia käsivarteen, -- jos
-ette nyt sano, kuka meidän suojelushaltiamme on, jos ette anna meille
-tilaisuutta olla hänelle ikuisesti kiitollisia... niin minä vannon...
-
--- Varokaahan vähän, -- keskeytti nuori mies hänet rauhallisesti, --
-suotte minulle kunnian puristaa käsivarttani niin kovasti, että se
-aivan puutuu ryhtyessäni kähertämään madamen tukkaa; ja meillä on
-kiire, sillä kello on puoli yhdeksän.
-
--- Heitä irti, Jean, heitä irti! -- huusi kreivitär. Jean hervahti
-istumaan nojatuoliin.
-
--- Miten ihmeellistä, -- sanoi Chon. -- Puku sopii kuin valettu!...
-Ainoastaan tuumaa liian pitkä edestä; mutta kymmenessä minuutissa se
-vika on korjattu.
-
--- Entä minkälaiset ovat vaunut?... Välttävätkö ne? -- kysyi
-kreivitär.
-
--- Ne ovat erinomaisen hienot, -- vastasi Jean. -- Menin sisään
-ja katsoin: ne ovat sisustetut valkealla satiinilla ja tuoksuvat
-ruusuvedeltä.
-
--- Sitten kaikki menee hyvin! -- huudahti rouva Dubarry ja löi pieniä
-käsiään vastatusten. -- Alkakaa, hra Leonard. Ja jos onnistutte, niin
-on onnenne taattu.
-
-Leonard ei tarvinnut toista käskyä; hän kävi käsiksi kreivittären
-hiuksiin ja näytti jo ensimäisellä kammanvedolla erinomaisen taitonsa.
-
-Nopeuden, maun, huolellisuuden, tavattoman hyvän käsityksen
-sielullisen ja ruumiillisen kauneuden keskinäisistä suhteista, kaikki
-nämät avut hän näytti omistavansa tehdessään tärkeää työtään.
-
-Kolmen neljännestunnin kuluttua pääsi rouva Dubarry hänen käsistään
-viehkeämpänä kuin itse Venus-jumalatar; sillä hän ei ollut aivan niin
-alaston, ja oli kuitenkin yhtä kaunis.
-
-Kun kähertäjä oli viimeistellyt loistorakenteensa, kun hän oli
-koetellut sen lujuutta ja pyytänyt vettä pestäkseen kätensä ja
-kiittänyt Chonia, joka oli humauksessaan palvellut häntä kuin
-kuningasta, aikoi hän poistua.
-
--- Mutta kuulkaa, monsieur, -- sanoi Jean Dubarry silloin, --
-tietäkää, että minä olen yhtä itsepäinen rakkaudessani kuin
-vihassanikin. Minä toivon siis, että sanotte, kuka olette.
-
--- Senhän jo tiedätte, monsieur; olen vasta-alkava nuorukainen
-nimeltä Leonard.
-
--- Vasta-alkava? Istu ja pala, te olette täysi mestari, monsieur!
-
--- Teistä tulee minun kähertäjäni, -- virkkoi kreivitär
-katsellen pieni kuvastin kädessä itseään. -- Ja minä maksan
-teille viisikymmentä louisdoria joka kerta, kun te valmistatte
-tukkalaitteeni joihinkin juhlallisuuksiin mennäkseni. Chon, maksa
-monsieurille sata louisdoria ensi kerrasta, siitä jää viisikymmentä
-juomarahaa.
-
--- Sanoinhan teille, madame, että te loisitte maineeni.
-
--- Mutta te ette saa kähertää muiden tukkaa kuin minun...
-
--- Siinä tapauksessa, madame, pitäkää louisdorinne, -- vastasi
-Leonard. -- Minä tahdon säilyttää vapauteni, sillä sitä saan kiittää
-siitä, että tänään sain kunnian järjestää teidän tukkanne. Vapaus on
-ihmisen kallein omaisuus.
-
--- Kähertäjäkin filosoofi! -- huudahti Jean Dubarry ja kohotti
-kätensä taivasta kohti. -- Mihinkä me joudummekaan, herra jumala,
-mihinkä me joudumme? No niin, kunnon herra Leonard, minä en tahdo
-käsirysyyn teidän kanssanne, ottakaa vaan nuo sata louisdoria ja
-pitäkää salaisuutenne ja vapautenne. -- Vaunuihin, kreivitär,
-vaunuihin!
-
-Viimeiset sanat lausui hän rouva de Béarnille, joka samassa tuli
-sisään, jäykkänä ja koristuksissaan kuin mikä aarrelipas, joka on
-vedetty esiin kätköstä pelkästään sitä hetkeä varten, jolloin sitä
-tarvitaan.
-
--- Kas niin, -- sanoi Jean, -- nyt ottaa neljä miestä rouvan
-käsivarsilleen ja kantaa hänet varovasti alas portaita. Jos hän
-päästää huokauksenkaan, niin minä annan teille raippoja!
-
-Sillä aikaa kuin Jean valvoi tätä arkaa ja tärkeää toimitusta ja Chon
-avusti häntä ajutanttina, hakivat kreivitär Dubarryn silmät Leonardia.
-
-Leonard oli kadonnut.
-
-Mutta mistä ihmeeltä hän meni ulos? -- mutisi rouva Dubarry, joka ei
-ollut vielä täysin selvinnyt näistä monista toisiaan seuranneista
-yllätyksistä.
-
--- Mistäkö meni? Tietysti lattianraosta tai laipiosta; sitä tietähän
-haltiat kulkevat. Varokin nyt, kreivitär, ettei tukkalaitteesi
-muutu rääsyrullaksi ja pukusi hämähäkin verkoksi ja ettemme tule
-Versaillesiin ajaen kahdella rotalla ja juuston kuoressa, -- vastasi
-varakreivi Jean Dubarry.
-
-Tämän viimeisen pelkonsa ilmaistuaan nousi myöskin Hän vuorostaan
-vaunuihin, joissa jo vanha rouva Béarn ja hänen ikionnellinen
-ristilapsensa istuivat.
-
-
-
-
-38.
-
-Esittely-juhlallisuudet.
-
-
-Versailles, niinkuin kaikki, mikä on suurta, on kaunis ja tulee aina
-sitä olemaan.
-
-Kasvakoon sammal raunioiksi sortuneihin kiviin, levätkööt lyijy-,
-pronssi- ja marmorijumalat särkyneinä ja jäsenettöminä kuivuneissa
-tekolammeissa, kohotkoot muinoin leikeltyjen lehtikujain puiden
-latvat valtoinaan taivasta kohti, sittenkin on Versailles, vaikkapa
-raunioinakin, mahtava ja valtava näky uneksijan ja runoilijan
-katsella, kun hän seisoo suurella parvekkeella luoden silmänsä
-ikuisille ilmanrannoille nähtyään ensin katoavan maisen loiston.
-
-Mutta varsinkin kunniansa ja elämänsä aikoina oli Versailles loistava
-nähdä. Silloin virtaili aseetonta kansaa komeain sotilaitten jonojen
-alalleen sulkemana vyöryvinä aaltoina kullattuja säleportteja
-vastaan. Silloin vierivät silkillä ja sametilla verhotut vaunut
-ylpein vaakunoin kumisevalla kivityksellä huimain ja laukkaavain
-hevosten vetäminä. Silloin näkyi ulos kaikista ikkunoista, jotka
-olivat valaistut kuin sadun linnat, jalokiviä, rubiineja ja safiireja
-säkenöivä ylimystön maailma. Ja koko tuon ylimyslauman kaikki päät
-kumartuivat yhden ainoan käden viittauksella, niinkuin kultaiset
-tähkät ja niiden seassa valkeat päivänkukat, purppuraiset unikot
-ja taivaansiniset ruiskukat kallistuvat tuulen henkäyksessä. Niin,
-silloin oli Versailles tosiaan kaunis. Ja vielä kauniimpi silloin,
-kun sen joka portista lähetettiin pikaviestejä kaikille suurvalloille
-ja kun kuninkaat ja prinssit, ylhäiset herrat ja upseerit ja koko
-sivistyneen maailman oppineet liikkuivat sen huoneitten kalleilla
-matoilla ja permantojen hienoilla mosaikeilla.
-
-Mutta varsinkin silloin, kun Versailles koristautui suureen
-hovijuhlaan, kun sen vaatevarastojen salatut ylellisyydet ja
-suurenmoiset ilotulitukset lisäsivät kaksinverroin sen komeutta,
-varsinkin silloin saattoi Versailles kylmimmätkin mielet käsittämään,
-mitä kaikkea ihmisen mielikuvitus ja mahti voivat saada aikaan.
-
-Tällaiset olivat juhlamenot otettaessa jonkun vieraan vallan
-lähettilästä vastaan, samanlaiset olivat ne myöskin silloin, kun
-aatelisperheiden jäseniä esiteltiin hovissa.
-
-Ludvig XIV, etiketin luoja, hän, joka sulki kunkin ihmisen omaan ja
-ylipääsemättömään karsinaansa, oli tahtonut, että hoviin valittuja
-kohtaisi heidän päästessään hänen kuninkaallisen elämänsä loistoon
-ensikertaa hoviin tullessa niin suuri yllätys, että he sitten
-aina pitäisivät kuninkaan linnaa suorastaan jonkinlaisena pyhänä
-temppelinä: sinne oli heillä siitä lähtien oikeus tulla palvelemaan
-kruunattua jumalaa, kenellä alttaria lähellä olevalta paikalta,
-kenellä kauempaa.
-
-Nytkin oli Versailles, jonka loisto oli tosin jo himmenemään
-päin, mutta yhä vieläkin sangen kirkas, avannut kaikki porttinsa,
-sytyttänyt kaikki valonsa ja levittänyt kaikki komeutensa kreivitär
-Dubarryn esittelyjuhliin.
-
-Uteliasta joukkoa, nälkäistä ja surkeaa kansa, joka unohti, ihme
-ja kumma ajatella, näin suuren komeuden nähdessään köyhyytensä ja
-nälkänsä, oli koko Place d'Armes ja koko l'Avenue de Paris aivan
-täynnä. Palatsin joka ikkunasta loimusivat tulet ja sen kruunujen
-valot näyttivät kaukaa kulta-udussa säteileviltä tähdiltä.
-
-Täsmälleen kello kymmenen tuli kuningas huoneustostaan. Hän oli
-puettu tavallista komeammin, nimittäin hänen pitsinsä olivat
-tavallista kalliimmat ja hänen polvi- ja kengänsolkensa olivat
-yksinään miljoonan louisdorin arvoiset.
-
-Hra de Sartines oli antanut hänelle tiedon kateellisten hovinaisten
-eilen punomasta salaliitosta. Ja niinpä olikin hänen otsansa nyt
-hiukan tuima; ja hän hätkähti, kun ei nähnyt galleriassa muuta kuin
-herroja.
-
-Mutta hän rauhoittui pian, kun hän näki kuningattaren salissa,
-jossa juuri esittelyt toimitettiin, jalokiviä säkenöivässä pitsi- ja
-puuteripilvessä ensinnäkin kolme tytärtään ja markiisitar de
-Mirepoix'n, joka oli pitänyt sellaista ääntä eilis-iltana; ja viimein
-kaikki nuo muutkin niskuroitsijat, jotka olivat vannoneet jäävänsä
-kotiin, mutta olivat nyt tulleet tänne aivan ensimäisille paikoille.
-
-Herttua de Richelieu riensi kapinoitsijain parvessa toisen luota
-toisen luo ja sanoi:
-
--- Ahaa, tässäkö nyt teidät näen, petturi!
-
-Tai:
-
--- Minä olin varma, että te olisitte uskoton!
-
-Taikka:
-
--- Mitäs sanoinkaan teille salaliitoista yleensä?
-
--- Mutta entä te itse, herttua? -- vastasivat naiset.
-
--- Minäkö? Minähän edustin siellä tytärtäni, edustin kreivitär
-d'Egmontia. Septimanie ei ole täällä, hän piti sanansa samoin kuin
-rouvat de Grammont ja de Guéménée. Niinpä olenkin varma kohtalostani.
-Huomenna alkaa viides maanpakolaisuuteni ja neljäs Bastiljiin
-pistäytymiseni. Toden totta, minä en enää salaliittoja hankitse.
-
-Kuningas ilmestyi saliin. Syntyi syvä hiljaisuus, jossa kuului vaan
-kellon ääni, kun se löi kymmenen: se oli juuri määrätty juhlahetki.
-Hänen Majesteettiaan ympäröi runsas hovilaislauma. Siinä oli
-viitisenkymmentä ylimystä, jotka eivät olleet vannoneet tulevansa
-juhlallisuuksiin ja kai siitä syystä olivat tulleet.
-
-Kuningas huomasi heti, ettei tässä loistavassa seurassa ollut rouvia
-de Grammontia, de Guéménéeta eikä d'Egmontia.
-
-Hän meni Choiseulin luo, joka koetti olla aivan rauhallinen, mutta ei
-onnistunut yrityksessään kuin heikosti.
-
--- Minä en näe täällä herttuatar de Grammontia? -- sanoi kuningas.
-
--- Sire, -- vastasi Choiseul, -- sisareni on sairas ja antoi
-minun tehtäväkseni lausua teidän Majesteetillenne hänen alamaisen
-kunnioituksensa.
-
--- Paha juttu! -- sanoi kuningas ja käänsi ministerille selkänsä.
-
-Kun hän kääntyi, seisoi Guéménéen ruhtinas hänen edessään.
-
--- Entä ruhtinatar de Guéménée, missä hän sitten on? Ettekö
-tuonutkaan häntä tänne, ruhtinas?
-
--- Se oli mahdotonta, sire, ruhtinatar on sairas; kun menin häntä
-noutamaan, oli hän vuoteessa.
-
--- Ah, paha juttu, paha juttu! -- toisti kuningas. -- Kas, tuossahan
-on marski. Hyvää iltaa, herttua de Richelieu.
-
--- Sire..., -- äännähti vanha hovimies ja kumarsi notkeasti kuin
-nuorukainen.
-
--- Te ette ole sairas? -- sanoi kuningas niin kovalla äänellä, että
-Choiseul ja Guéménée saattoivat sen kuulla.
-
--- Aina, sire, kun saan onnen nähdä teidän Majesteettinne, voin
-loistavasti, -- vastasi herttua de Richelieu.
-
--- Mutta, -- lisäsi kuningas katsellen ympärilleen, -- tyttärenne,
-rouva d'Egmont, miksi hän ei ole täällä?
-
-Herttua näki, että ympärillä olijat kuuntelivat, ja tekeytyi sangen
-alakuloiseksi.
-
--- Oi, sire, -- vastasi hän, -- minun tytär-parkani täytyi luopua
-onnesta laskea nöyrimmät kunnianosoituksensa teidän Majesteettinne
-jalkain juureen, ja vielä tällaisena iltana. Mutta sairas, sire,
-sairas...
-
--- Paha juttu! -- sanoi kuningas. -- Rouva d'Egmont sairas, Ranskan
-tervein nainen! Paha juttu, paha juttu!
-
-Ja kuningas lähti marskin luota samalla tavoin kuin Choiseulin ja
-Guéménéen.
-
-Sitten kiersi hän pitkin koko salissa olevaa joukkoa ja lausui
-kohteliaisuuksia varsinkin rouva de Mirepoixille, joka oli ylen
-iloissaan.
-
--- Kas siinä petoksen palkka, -- kuiskasi marski rouva de Mirepoixin
-korvaan; -- huomenna teidät kukkuroidaan kunnialla, mutta meidät...
-minua pöyristää sitä ajatella!
-
-Ja herttua huokaisi.
-
--- Mutta minun mielestäni te itsekin olette sievästi pettänyt
-Choiseulit, koska olette täällä... tehän vannoitte...
-
--- Tyttäreni puolesta, markiisitar, Septimanieni puolesta! Hän joutuu
-nyt epäsuosioon, kun oli liian uskollinen.
-
--- Isälleen, -- vastasi markiisitar.
-
-Herttua ei ollut kuulevinaan tätä vastausta, joka vivahti pistokselta.
-
--- Mutta, -- sanoi hän, -- eikö teistä, markiisitar, kuningas näytä
-rauhattomalta?
-
--- Onpa toki syytäkin.
-
--- Kuinka niin?
-
--- Kello on neljännestä yli kymmenen.
-
--- Ah, se on totta, eikä kreivitärtä kuulu. Kuulkaas, markiisitar,
-sanonko teille erään asian?
-
--- No, sanokaa.
-
--- Minä pelkään.
-
--- Mitä?
-
--- Ettei kreivitär-paralle ole tapahtunut vaan mitään harmillista.
-Teidänhän pitäisi se tietää?
-
--- Miksi juuri minun?
-
--- Tehän kylvöitte salaliitossa kaulaa myöten.
-
--- No niin, -- vastasi markiisitar, -- näin meidän kesken sanoen,
-minäkin vähän pelkään.
-
--- Ystävättäremme herttuatar on tuima vihamies, joka ampuu paetessaan
-niinkuin parthialaiset; ja hän on nyt paennut. Katsokaas, miten
-hra de Choiseul on rauhaton, vaikka hän koettaa tekeytyä tyyneksi;
-katsokaa, hän ei voi pysyä paikoillaan, hän ei jätä kuningasta
-silmistään. Arvaanpa, että jotkut ovat keksineet jonkin juonen?
-Tunnustakaa pois.
-
--- Minä en tiedä mitään, mutta olen kanssanne samaa mieltä.
-
--- Mitä he tällä voittavat?
-
--- Myöhästyttävät, hyvä herttua, ja tunnettehan sananparren: "Aika
-voitettu, kaikki voitettu". Huomennahan voi sattua jokin odottamaton
-tapaus, joka lykkää tämän esittelyn määräämättömään aikaan. Dauphine
-saapuu jo ehkä huomenna Compiègneen, viipymättä matkalla enää neljää
-päivää kuten ensin aiottiin. Ehkäpä on haluttu voittaa aikaa vain
-huominen päivä.
-
--- Markiisitar, tiedättekös, teidän pikku satunne tuntuu minusta
-tosiasialta. Kreivitärtä ei kuulu, _sang bleu_.
-
--- Ja katsokaa, kuningas tulee jo kärsimättömäksi.
-
--- Menee jo kolmannen kerran ikkunaan. Hän suorastaan kärsii.
-
--- Hetken päästä tulee siis vielä pahempi juttu.
-
--- Kuinka niin?
-
--- Kuulkaas, kello on jo kaksikymmentä minuuttia yli kymmenen.
-
--- Niin?
-
--- Nyt voin sen teille jo sanoa.
-
--- No?
-
-Markiisitar vilkaisi ympärilleen ja kuiskasi sitten:
-
--- No niin, hän ei tulekaan!
-
--- Ah, markiisitar, mutta siitähän tulee kauhea skandaali!
-
--- Käräjäjuttu, herttua, oikea rikosasia... hengen asia... sillä
-tähän kaikkeen sisältyy, sen tiedän varmalta taholta, ryöstöä,
-väkivaltaa, majesteettirikostakin, jos sikseen tulee. Choiseulit ovat
-panneet kaikkensa peliin.
-
--- Sangen varomaton teko.
-
--- Niin, mutta minkä sille voi, intohimot sokaisevat heidät.
-
--- Kas, siinä on hyvät puolensa, että ihmiset ovat niin
-intohimottomia kuin me, markiisitar; näkee ainakin asiat selvästi.
-
--- Katsokaapas nyt, kuningas menee taas ikkunan luo.
-
-Ludvig XV asteli tosiaankin synkkänä, huolissaan ja ärtyneenä ikkunan
-ääreen, laski kätensä kiilloitetulle käsirivalle ja painoi otsansa
-viileää ruutua vasten.
-
-Sillaikaa kuului hovimiesten joukosta puheen sorinaa aivan kuin
-lehtien kahinaa ennen myrskyä.
-
-Kaikki katsoivat kelloon ja taas kuninkaaseen.
-
-Kello löi puoli. Sen kirkas ääni oli viiltävä kuin teräs, ja lyönnin
-perästä kaikui helähdyksen värinä yli koko avaran salin.
-
-Varakansleri de Maupeou lähestyi kuningasta.
-
--- Sangen kaunis ilma, teidän Majesteettinne, -- sanoi hän arastellen.
-
--- Erinomainen, erinomainen. -- Ymmärrättekö te tätä juttua, hra de
-Maupeou?
-
--- Mitä niin, sire?
-
--- Tätä viipymistä. Kreivitär-parka!
-
--- Hän mahtaa olla sairas, sire, -- vastasi kansleri.
-
--- Sen kyllä ymmärtää, että rouva de Grammont on sairas, että rouva
-de Guéménée ja myöskin rouva d'Egmont potevat; mutta että kreivitär
-olisi sairas, se on käsittämätöntä!
-
--- Sire, suuresta mielenliikutuksesta voi sairastua: kreivitär oli
-niin kovin iloinen.
-
--- Ah, nyt se on myöhäistä, -- sanoi Ludvig XV ja pudisti päätänsä;
--- nyt hän ei enää tule!
-
-Vaikka kuningas lausui nämä sanat aivan matalalla äänellä, kuulivat
-melkein kaikki ne, niin hiljaista oli salissa.
-
-Mutta kuninkaalle ei keritty vielä vastata, ei edes ajatuksissakaan,
-kun holvista kuului kovaa vaunujen jyrinää.
-
-Päät alkoivat liikuskella, hovijoukon silmät katsoivat kysyvästi
-toisiinsa.
-
-Kuningas tuli ikkunan luota ja seisahtui keskelle lattiaa nähdäkseen
-läpi kaikkien gallerian huoneiden.
-
--- Minä pelkään suuresti saavamme jonkun ikävän uutisen, -- virkkoi
-markiisitar herttuan korvaan; herttua salasi hienoa hymyään.
-
-Mutta äkkiä kirkastuivat kuninkaan kasvot ja hänen silmänsä
-välkehtivät.
-
--- Kreivitär Dubarry! -- huusi ovivahti yli-seremoniamestarille.
-
--- Kreivitär de Béarn!
-
-Nämä kaksi nimeä saivat kaikkien sydämet vavahtamaan, mutta aivan
-erilaisin tuntein. Lauma hovimiehiä lähestyi kuningasta pelkän
-uteliaisuuden vetämänä.
-
-Rouva de Mirepoix seisoi lähimpänä Ludvig XV:ttä.
-
--- Oi, miten hän on kaunis, tuo kreivitär! -- huudahti markiisitar
-pannen kätensä ristiin aivan kuin valmiina palvelemaan jumalana
-tulijaa.
-
-Kuningas kääntyi ja hymyili markiisittarelle.
-
--- Hän ei ole nainen, -- sanoi herttua de Richelieu, -- hän on
-keijukainen.
-
-Kuningas omisti lopun hymyään tuolle vanhalle hovimiehelle.
-
-Tosiaankaan ei kreivitärtä koskaan ollut nähty näin kauniina. Koskaan
-ei kuningattaren salissa, joka kuitenkin, kuten olemme kertoneet, oli
-huone, jossa esittelyt aina toimitettiin, ollut ihasteltu lempeämpiä
-kasvoja, paremmin näyteltyä mielenliikutusta, kainompaa katsetta,
-kauniimpaa vartaloa, hieno-aistisempaa käyntiä.
-
-Niin kulki kreivitär halki salin, hurmaavan kauniina, kalleissa
-vaatteissa, mutta kuitenkin koruttomana, ja ennen kaikkea erinomaisin
-tukkalaittein, ja rouva de Béarnin käsipuolessa, joka ei ontunut eikä
-räpäyttänyt silmäänsäkään, vaikka hän kärsi hirveitä tuskia. Mutta
-punainen ihomaali tipahteli kuivuneina hileinä vanhan kreivittären
-poskilta, niin pakeni veri hänen kasvoiltaan, ja hänen joka
-hermonsa värähti tuskallisesti hänen kipeän jalkansa pienimmälläkin
-liikahduksella.
-
-Kaikki katselivat tuota omituista paria.
-
-Vanhus, jolla oli avokaulainen puku niinkuin ennen nuoruudessaan,
-tukkalaite jalkaa korkea ja suuret silmät, jotka kiiluivat kuopissaan
-kuin merikotkan, oli loistavassa puvussaan luurankomaisesti
-astellessaan kuin mikä kuva menneestä ajasta antamassa kättä
-nykyiselle.
-
-Moinen kuiva ja kylmä arvokkuus viettelevän ja kainon sulouden
-rinnalla sai enimmät läsnäolijat ihastuksiinsa tai ainakin
-kummastelemaan. Ja kuninkaasta näytti siltä kuin olisi rouva de
-Béarn nyt tuonut hänelle hänen rakastajattarensa nuorempana,
-kukoistavampana ja hymyilevämpänä kuin hän oli koskaan ennen häntä
-nähnyt, niin vastakohtaisia olivat nuo kaksi naista toisilleen.
-
-Ja niinpä kuningas hetkellä, jolloin kreivitär etikettiä noudattaen
-taivutti polvensa suudellakseen kuninkaan kättä, nosti hänet hänen
-käsivarsiinsa tarttuen ylös ja lausui sanat sellaiset, että ne
-palkitsivat kreivittären kaikki kaksiviikkoiset kärsimykset.
-
--- Jalkaini juureenko, kreivitär? -- sanoi kuningas. -- Te laskette
-leikkiä... minun olisi paremminkin oltava tai tahtoisin olla
-polvillani edessänne.
-
-Sitten avasi kuningas sylinsä, kuten juhlameno vaati; mutta sen
-sijaan, että hän olisi syleillyt esiteltävää muodon vuoksi, hän
-syleilikin tällä kertaa tosiaan.
-
--- Teillä on erinomaisen kaunis ristitytär, -- sanoi kuningas
-kreivitär de Béarnille; -- mutta hänen kummitätinsäkin on
-ylimysnainen, jonka minä näen suureksi ilokseni hovissani.
-
-Vanha rouva lyykisti.
-
--- Menkää nyt tervehtimään tyttäriäni, -- sanoi kuningas matalalla
-äänellä rouva Dubarrylle; -- ja näyttäkää, että osaatte heille
-lyykistää. Toivon, ettette ole tyytymätön heidän vastatervehdykseensä.
-
-Ja nuo kaksi naista jatkoivat kulkuaan läpi tyhjän tilan, joka syntyi
-heidän ympärilleen sikäli kuin he kulkivat, mutta tyhjiötä kohti
-suuntautuivat hovilaisten säkenöivät katseet aivan kuin täyttäen sen
-polttavalla tulella.
-
-Kun kuninkaan tyttäret näkivät rouva Dubarryn lähestyvän, kavahtivat
-he ylös kuin joustimien voimalla ja odottivat häntä.
-
-Ludvig XV piti heitä silmällä. Hänen prinsessoihin luodut silmänsä
-vaativat ehdotonta kohteliaisuutta.
-
-Prinsessat vastasivat rouva Dubarryn tervehdykseen hiukan
-järkytettyinä. Kreivitär kumarsi paljoa syvempään kuin hovisääntö
-vaati, ja sitä pidettiin erinomaisen tahdikkaana menettelynä ja se
-liikutti prinsessoita niin, että he syleilivät nyt kreivitärtä kuten
-kuningaskin, jopa niin sydämellisesti, että kuningas näytti oikein
-ihastuneelta.
-
-Tästä hetkestä muuttui kreivittären menestys oikeaksi voittoriemuksi,
-ja hitaimpien ja saamattomimpien hovimiesten täytyi odottaa
-kokonainen tunti ennenkuin he pääsivät vuorostaan nöyrimmästi
-tervehtimään juhlain kuningatarta.
-
-Kreivitär otti kaikki nuo kunnianosoitukset vastaan ilmaisematta
-pienintäkään vihamielisyyttä tai kaunaa, ja hän näytti unohtavan
-kaikki petolliset juonet. Ja hänen ylevä suopeutensa ei ollut
-suinkaan teeskenneltyä: hänen sydämensä paisui tosiaan rajattomasta
-ilosta, eikä siinä ollut nyt tilaa minkäänlaisille vihamielisille
-tunteille.
-
-Richelieun herttua ei ollut turhaan Mahonin voittaja; hän tiesi,
-miten liikkeet oli tehtävä.
-
-Sillaikaa kuin saamattomimmat hovimiehet seisoivat paikallaan muiden
-tervehdellessä ja odottivat esittelyjen loppua, saadakseen ylistää
-tai tinkiä epäjumalan avuja, oli marski asettunut taisteluasemaan
-kreivittären tuolin taakse. Ja niinkuin ratsuväen päällikkö sijoittuu
-sadan sylen päähän alangolle odottamaan käännekohdassa rivien
-levittäytymistä, niin odotti herttuakin nyt rouva Dubarrytä, ja hänen
-täytyi tietysti olla häntä lähellä, ettei olisi joutunut hajaantuvien
-rivien jalkoihin. Rouva de Mirepoix tiesi jälleen hyvin, mikä onni
-tuolla hänen miehisellä ystävällään oli aina ollut sodassa, ja hän
-noudatti siis marskin menetelmää ja oli kaikessa hiljaisuudessa
-siirtänyt tuolinsa lähelle kreivittären tuolia.
-
-Kussakin ryhmässä ryhdyttiin pakinoihin, ja rouva Dubarryn koko
-olento otettiin tarkoin tutkittavaksi.
-
-Kreivitär, jota kuninkaan rakkaus, prinsessojen ystävällinen
-vastaanotto ja kummitädin suojelus rohkaisivat, loi nyt jo entistä
-pelottomammin silmänsä kuningasta ympäröiviin herroihin ja etsi
-varmana voitostaan vihollisiaan naisten joukosta.
-
-Yhtäkkiä esti hänen näköalansa jokin, jonka läpi ei voinut nähdä.
-
--- Ah, herttua, -- sanoi kreivitär, -- minun täytyi siis tulla tänne
-tavatakseni teidät?
-
--- Kuinka niin, madame? -- kysyi herttua de Richelieu.
-
--- Kyllä, lienee kahdeksan päivää siitä, kun teitä ei ole nähty ei
-Versaillesissa, ei Pariisissa eikä Luciennesissa.
-
--- Minä varustauduin tähän suureen iloon saada nähdä teidät täällä,
--- vastasi vanha hoviherra.
-
--- Te ehkä arvasitte tämän?
-
--- Olin siitä varma.
-
--- Kas vaan! Todellakin, herttua, mikä merkillinen mies! Tiesitte
-tällaista, ettekä ilmoittanut siitä minulle, ystävättärellenne, joka
-en siitä tiennyt mitään.
-
--- Kuinka, madame, -- vastasi herttua, -- ettekö te tiennyt, että te
-joudutte tänne?
-
--- En. Minun kävi melkein samoin kuin Aisopoksen, kun eräs virkailija
-pysäytti hänet kadulla: "Minne te menette?" -- kysyi tämä häneltä.
--- "En sitä tiedä", -- vastasi sadunkertoja. -- "Vai niin, siinä
-tapauksessa te menette vankilaan." -- "Näette nyt, että minä en
-tiennyt, minne olin menossa", -- vastasi Aisopos. -- Niin saatoin
-minäkin kyllä uskoa lähteväni Versaillesiin, mutta en ollut tarpeeksi
-varma sitä sanoakseni. Siksi olisittekin tehnyt minulle palveluksen,
-jos olisitte käynyt luonani... mutta... tulettehan nyt, eikö niin?'
-
--- Madame, -- vastasi Richelieu eikä näyttänyt olevan hämillään
-pilasta, -- en ymmärrä, kuinka te ette ollut varma tänne
-joutumisestanne?
-
--- Senpä sanon teille: siksi, että ympärilläni olivat salajuonet. Ja
-hän katsoi terävästi herttuaa silmiin, jotka kestivät aivan tyynesti
-tuon katseen.
-
--- Salajuonet? Oh, mitä sanottekaan, kreivitär?
-
--- Ensinnäkin varastettiin minulta kähertäjä.
-
--- Kuinka, varastettiin kähertäjä?
-
--- Niin.
-
--- Mutta miksi ette lähettänyt sanaa minulle; silloin olisin
-hommannut teille, -- mutta puhutaan hiljaa, -- olisin hommannut
-teille oikean helmen, aarteen, jonka rouva d'Egmont on
-löytänyt, taiteilijan, joka on etevämpi kaikkia kuninkaallisia
-peruukkimestareita ja kähertäjiä, nimittäin minun oman pikku
-Leonardini.
-
--- Leonard! -- huudahti rouva Dubarry.
-
--- Niin; pieni nuorukainen, joka kähertää aina Septimanien tukan
-ja jota tyttäreni kätkee kaikkien silmiltä niinkuin Harpagon
-rahalipastaan. Muuten teillä ei ole syytä valittaa, kreivitär;
-teidän tukkalaitteenne on erinomaisen hieno ja hurmaavan kaunis. Ja
-kummallista: sen muoto muistuttaa erästä piirustusta, jonka rouva
-d'Egmont pyysi eilen taiteilija Boucherilta ja jota hän aikoi itse
-käyttää, ellei olisi sairastunut. Septimanie-parka!
-
-Kreivitär värähti ja katseli herttuaa yhä terävämmin; mutta herttua
-hymyili kuin ennenkin, ja hänen kasvonsa olivat läpitunkemattomat.
-
--- Mutta anteeksi, kreivitär, että keskeytin teitä; te puhuitte
-joistakin salajuonista?...
-
--- Niin; kun ensin oli varastettu kähertäjäni, ryöstettiin minulta
-pukunikin, erinomaisen kaunis puku.
-
--- Oh, mutta sehän on kauheaa; mutta oikeastaan voitte hyvin olla
-ilmankin tuota ryöstettyä; sillä näenhän nyt teidät puvussa, joka
-on aivan ihmeellisen hienoa kangasta... Se on kiinalaista silkkiä,
-eikö niin, kohokukilla koristettu? No niin, jos olisitte pulassanne
-kääntynyt minun puoleeni, kuten teidän vasta täytyy tehdä, niin
-olisin lähettänyt teille puvun, jonka tyttäreni oli teettänyt
-itselleen esittelyjuhliin ja joka oli siinä määrin tämän näköinen,
-että voisin vannoa sen aivan samaksi.
-
-Rouva Dubarry liitti molemmat kätensä herttuan käsiin, sillä hän
-alkoi nyt aavistaa, mikä taikuri hänet oli pulasta pelastanut.
-
--- Tiedättekö, kenen vaunuilla minä ajoin tänne, herttua?
-
--- En, tiettävästi omillanne.
-
--- Herttua, minulta vietiin vaunutkin, aivan samalla tavalla kuin
-puku ja kähertäjä.
-
--- Mutta sehän oli oikein yleinen päällekarkaus? Millä vaunuilla te
-sitten tänne tulitte?
-
--- Sanokaa ensin, minkälaiset rouva d'Egmontin vaunut ovat?
-
--- Kah, luulenpa, että hän tätä iltaa odotellen oli tilannut vaunut,
-jotka olivat verhotut valkealla satiinilla. Mutta niihin ei ollut
-aikaa maalata hänen vaakunaansa.
-
--- Niinkö? Mutta ruusuhan onkin nopeammin maalattu kuin vaakuna.
-Richelieu- ja Egmont suvuilla on sangen monimutkaiset vaakunat.
-Tiedättekö, herttua, että te olette hurmaava mies!
-
-Ja kreivitär ojensi hänelle molemmat lämpöiset ja tuoksuvat kätensä,
-joihin vanha hoviherra painoi syvälle kasvonsa.
-
-Yhtäkkiä tunsi herttua noita käsiä suudellessaan niiden vavahtavan.
-
--- Mikä nyt? -- kysyi hän ja katseli ympärilleen.
-
--- Herttua... -- äännähti kreivitär hätääntynein silmin.
-
--- Niin?
-
--- Kuka tuo upseeri on, hra de Guéménéen vieressä?
-
--- Preussilaisessa univormussa?
-
--- Niin.
-
--- Tuo tummaihoinen mies, jolla on mustat silmät ja ilmeikkäät
-kasvot? Kreivitär, hän on jokin korkea upseeri, jonka hänen
-Majesteettinsa Preussin kuningas on lähettänyt tänne luultavasti
-puolestaan teidän esittelyjuhliinne.
-
--- Älkää laskeko leikkiä, herttua; tuo mies on ollut Ranskassa jo
-kolme, neljä vuotta; tuo mies, jota minä en ole löytänyt, mies, jota
-olen etsinyt kaikkialta, minä tunnen hänet.
-
--- Te erehdytte, kreivitär; hän on kreivi de Fenix, muukalainen, joka
-tuli tänne vasta eilen tai toissa päivänä.
-
--- Hän tervehtii minua, tervehtii, näettekö!
-
--- Kaikki tervehtivät teitä, elleivät ole jo sitä tehneet, kreivitär.
-
-Mutta kreivittären oli vallannut niin omituinen mielenliikutus, ettei
-hän kuullut herttuan kohteliaisuuksia, vaan läksi hänen luotaan, ja
-aivan kuin tahtomattaan silmät luotuina yhä tuohon herraan, joka oli
-hänen huomiotaan herättänyt, hän meni muutaman askeleen muukalaista
-kohti.
-
-Kuningas, joka katseli koko ajan kreivitärtä, luuli hänen toivovan
-häntä luokseen, ja koska hän oli nyt tarpeeksi kauan noudattanut
-hyvää tapaa ja pysynyt syrjässä, tuli hän kreivitärtä onnittelemaan.
-
-Mutta uusi ajatus oli vallannut kreivittären niin voimakkaasti, ettei
-hän voinut mitään muuta muistaa.
-
--- Sire, -- sanoi hän, -- kuka tuo preussilainen upseeri on, joka
-kääntyy nyt selin hra de Guéménéehen? -- joka nyt katselee meitä? --
-kysyi Ludvig XV.
-
--- Niin, -- vastasi kreivitär.
-
--- Tuo lujatekoinen mies, vankka pää keskellä kultanauhaista kaulusta?
-
--- Juuri hän.
-
--- Eräs serkkuni Preussin kuninkaan lähettiläs... joku filosoofi,
-niinkuin hän itsekin. Annoin pyytää hänet täksi illaksi tänne.
-Tahdoin, että preussilainen filosofia kruunaisi lähettiläällä
-Cotillon III:n triumfin...
-
--- Mutta hänen nimensä, sire?
-
--- Odottakaahan... -- kuningas mietti; -- ah, nyt muistan: kreivi de
-Fenix.
-
--- Se on hän, -- mutisi itsekseen rouva Dubarry, -- se on hän, siitä
-olen varma!
-
-Kuningas odotti vielä tuokion antaakseen kreivittären kysellä lisää.
-Mutta kun hän näki hänen vaikenevan, korotti hän äänensä ja sanoi:
-
--- Mesdames, huomenna saapuu madame la dauphine Compiègneen.
-H.K.K. otetaan siellä vastaan täsmälleen kello kaksitoista, kaikki
-_esitellyt_ naiset yhtyvät matkalle, lukuunottamatta kuitenkaan
-niitä, jotka ovat sairaina, sillä matka on väsyttävä eikä madame la
-dauphine suinkaan tahtoisi heidän huonoa vointiaan pahentaa.
-
-Nämä sanat lausui kuningas katsoen ankarasti Choiseulin, Guéménéen ja
-Richelieun taholle.
-
-Kuninkaan ympärillä vallitsi kauhistava hiljaisuus. Hänen sanainsa
-merkitys oli selvästi ymmärretty: ne sisälsivät epäsuosion.
-
--- Sire, -- virkkoi rouva Dubarry, joka oli pysähtynyt kuninkaan
-viereen, -- minä pyydän armoa kreivitär d'Egmontille.
-
--- Ja miksikä, suvaitkaa sanoa?
-
--- Siksi, että hän on herttua de Richelieun tytär ja että herttua on
-minun uskollisin ystäväni.
-
--- Richelieu?
-
--- Niin, siitä olen aivan varma, sire.
-
--- Minä teen kaikki, mitä tahdotte, -- vastasi kuningas.
-
-Ja kuningas meni marskin luo, joka oli koko ajan katsein seurannut
-kreivittären huulten pienimpiäkin liikkeitä ja oli ainakin aavistanut
-hänen sanansa, ellei juuri niitä kuullut.
-
--- Toivoakseni, rakas herttua, -- sanoi kuningas, -- rouva d'Egmont
-on jo huomenna terve?
-
--- Varmasti, sire, hän on terve jo tänä iltanakin, jos teidän
-majesteettinne sitä toivoo.
-
-Ja Richelieu kumarsi kuninkaalle tavalla, josta näki, että hän oli
-sekä kiitollinen että kunnioittava.
-
-Kuningas kumartui kreivittären puoleen ja kuiskasi jotain hänen
-korvaansa.
-
--- Sire, -- vastasi kreivitär lyykistäen ja samalla hurmaavasti
-hymyillen, -- minä olen teidän kuuliaisin alamaisenne.
-
-Kuningas tervehti kädenviittauksella koko hovia ja poistui
-huoneustoonsa.
-
-Tuskin oli hän kadonnut salin ovesta, kun kreivittären silmät
-suuntautuivat jälleen entistä peljästyneempinä tuohon tuntemattomaan
-mieheen, jota hän oli koko ajan ajatellut.
-
-Outo mies kumarsi kuninkaan ohi mennessä samoin kuin kaikki muutkin.
-Mutta kumartaessaankin oli hänen otsallaan merkillinen ylpeä ja
-meikeinpä suorastaan uhkaavan jäykkä ilme, ja kun Ludvig XV oli
-lähtenyt, raivasi hän heti tiensä hovimiesten tiheäin rivien lävitse
-ja tuli kreivittären eteen, seisahtuen kahden askeleen päähän hänestä.
-
-Aivan kuin voittamattoman uteliaisuuden vetämänä meni kreivitärkin
-häntä kohti. Siten saattoi tuntematon sanoa hänelle kumartaessaan
-hiljaa ja kenenkään kuulematta:
-
--- Tunnetteko minut, madame?
-
--- Kyllä, monsieur. Te olette profeettani, jonka kohtasin Ludvig XV:n
-torilla.
-
-Muukalainen nosti silloin häneen kirkkaan ja tyynen katseensa.
-
--- No hyvä; petinkö teidät silloin, madame, kun sanoin, että teistä
-tulee Ranskan kuningatar?
-
--- Ette, monsieur, ennustuksenne on toteutunut, tai melkeinpä
-toteutunut. Ja minäkin olen nyt valmis pitämään sanani. Lausukaa,
-monsieur, mitä toivotte?
-
--- Paikka ei ole oikein sopiva, madame ja sitäpaitsi ei ole hetkeni
-vielä tullut esittää pyyntöäni.
-
--- Tulkoon se milloin tahansa, minä olen aina valmis sen täyttämään.
-
--- Voinko minä joka hetki, kaikkialla, mihin vuorokauden aikaan
-tahansa tulla luoksenne, madame?
-
--- Voitte, sen lupaan.
-
--- Kiitän.
-
--- Mutta kuka ilmoitatte olevanne tullessanne? Tuletteko kreivi
-Fenixin nimellä?
-
--- En, vaan nimellä Josef Balsamo.
-
--- Josef Balsamo... -- toisti kreivitär salaperäisen muukalaisen jo
-kadotessa hovitungokseen. -- Josef Balsamo; hyvä, sitä en unohda.
-
-
-
-
-39.
-
-Compiègne.
-
-
-Seuraavana aamuna heräsi Compiègne hurmauksesta juopuneena, tai
-paremminkin sanoen, Compiègne ei ollut edellisenä yönä nukkunutkaan.
-
-Edellisenä iltana oli kuninkaan kotijoukkojen etuvartiosta
-majoittunut kaupunkiin, ja sillaikaa kuin upseerit hankkivat
-tarvittavia tietoja paikoista, varustivat kaupungin arvohenkilöt
-kuninkaan käsikassan hoitajan kanssa Compiègneä vastaanottamaan
-suurta kunniaa, joka sen osaksi oli tuleva.
-
-Pikardialainen kunnallisraati hommasi köynnöksistä sommiteltuja
-riemukaaria, ruusu- ja sireeni-ryhmiä, latinalaisia, ranskalaisia
-ja saksalaisia tervehdyslauseita sekä runo- että proosamuodossa
-päivännousuun saakka.
-
-Nuoria tyttöjä valkein vaattein, noudattaen ikimuistoista tapaa,
-mustiin puettuja maistraatin virkailijoita, harmaakaapuisia
-fransiskaani-munkkeja, pappeja kaikkein komeimmissa asuissaan,
-varusväen sotamiehiä ja upseereja uusissa uniformuissaan sijoitettiin
-jo paikalleen ja valmiiksi lähtemään liikkeelle heti, kun prinsessan
-lähenemisestä oli merkillä annettu tieto.
-
-Dauphin oli lähtenyt Versaillesista edellisenä päivänä ja kahden
-veljensä kanssa tullut kaupunkiin, kaikki korkean arvonsa salaten,
-noin kello yksitoista edellisenä iltana. Hän nousi varhain
-aamulla ratsunsa selkään sellaisessa asussa kuin hän olisi ollut
-yksityishenkilö. Ja sitten läksi hän Provencen ja Artois'n
-kreivien kanssa, joista ensimainittu oli viisitoista-, toinen
-kolmetoista-vuotias, Ribecourtiin päin, pitkin maantietä, jota madame
-la dauphine oli tuleva.
-
-Tämä ritarillinen ajatus ei kuitenkaan ollut, täytyy myöntää, itse
-prinssin keksintöä, vaan hänen opettajansa hra de Lavauguyonin.
-Tämän oli kuningas edellisenä iltana kutsuttanut luokseen, ja hän
-oli saanut Ludvig XV:ltä erikoisen käskyn ilmoittaa korkealle
-oppilaalleen kaikki velvollisuudet, mitä hänellä oli seuraavien
-neljänkolmatta tunnin aikana.
-
-Hra de Lavauguyon tahtoi ylläpitää kaikin tavoin monarkian kunniaa
-ja katsoi näin ollen sopivaksi antaa Berryn herttuan noudattaa
-kaikkien sukunsa kuninkaitten tapaa, nimittäin Henrik lV:n, Ludvig
-XIII:n, Ludvig XIV:n ja Ludvig XV:n. Nämä ruhtinaat olivat halunneet
-tarkastella tulevaa puolisoaan jo hänen maantiellä saapuessaan,
-jolloin hän oli ilman loistavaa juhlapukua ja siis vähemmän
-varustautunut tulevan miehensä tutkivaa katsetta vastaan.
-
-Raisujen juoksijainsa satulassa laskettivat prinssit puolessa
-tunnissa puolitoista tai parikin peninkulmaa. Dauphin oli lähtiessään
-ollut vakava ja hänen veljensä hilpeitä. Kello puoli yhdeksän he
-palasivat kaupunkiin: dauphin yhtä totisena kun ratsastusretkelle
-lähtiessäänkin, Provencen kreivi melkein jörönä ja Artois'n kreivi
-yksin vielä hilpeämpänä kuin aamulla.
-
-Se johtui siitä, että dauphin oli levoton, Provencen kreivi
-kateellinen ja Artois'n kreivi ihastuksissaan kaikki samassa asiasta,
-nimittäin siitä, että he olivat nähneet dauphinen ylen kauniiksi.
-
-Vakava, kateellinen tai huoleton luonne kuvastui asianomaisen
-prinssin kasvoilla.
-
-Compiègnen raatihuoneen kello löi kymmenen, kun tähystäjä huomasi
-Claives'n kylän kellontorniin kohoavan valkean lipun, joka oli
-käsketty nostaa liehumaan silloin kun dauphine tuli näkyville.
-
-Tähystäjä soitti silloin heti merkkikelloa, ja sen ääneen vastasi
-linnan torilla laukaistu kanuunan jyrähdys.
-
-Samassa ajoi kuningas Compiègneen, aivan kuin ainoastaan tätä
-ilmoitusta odottaen, kahdeksan hevosen vetämillä vaunuilla,
-kummallakin puolellaan rivi henkikaartiaan ja perästään suunnaton
-jono ylimysten vaunuja.
-
-Santarmit ja rakuunat hajoittivat täyttä laukkaa ajaen tuon jonon,
-joka oli kahden vaiheella, pysähtyäkö katselemaan kuningasta vai
-jatkaako matkaa dauphinea vastaan; sillä toisaalle houkutteli komeus
-ja toisaalle uteliaisuus.
-
-Neljätsadat vaunut, kaikkien edessä neljä hevosta, kuljettivat,
-melkein puolen peninkulman kappaleen maantietä täyttäen, neljää
-sataa ylhäistä naista ja yhtä monta Ranskan hienoimpaan aatelistoon
-kuuluvaa herraa. Näitä neljiä satoja vaunuja saattoivat kaikkia
-eturatsastajat, heitukat, juoksijat ja hovipojat. Kuninkaan
-hovijoukkoon kuuluvat ylimykset matkasivat ratsain ja muodostivat
-kokonaisen loistavan armeijan, joka säkenöi keskellä hevosten
-nostamia pölypilviä kultaisena ja samettisena, silkkiä ja
-höyhentöyhtöjä välkkyvänä virtana.
-
-Compiègneen pysähdyttiin muutamaksi tuokioksi, ja sitten lähdettiin
-kaupungista käymäjalkaa sovitulle kohtaamispaikalle, jonka merkkinä
-oli tien varrelle, Magnyn kylän kohdalla olevalle kukkulalle
-pystytetty risti.
-
-Koko Ranskan nuoriso ympäröi dauphinia; koko vanha aatelisto oli
-kuninkaan lähistöllä.
-
-Toisaalta jälleen lähestyi dauphine, joka ei ollut muuttanut vaunuja,
-lasketulla nopeudella sovittua kohtaamispaikkaa.
-
-Kaikki vaunut tyhjenivät heti. Kahden puolen laskeutuivat
-hovilaislaumat maahan. Ainoastaan kaksissa vaunuissa olivat enää
-istujansa: toiset niistä olivat kuninkaan, toiset dauphinen.
-Dauphinen vaunujen ovi aukesi ja nuori arkkiherttuatar hypähti
-keveästi niistä alas.
-
-Prinsessa asteli sitten kuninkaallisia vaunuja kohti.
-
-Kun Ludvig XV näki pojanpoikansa valitun tulevan, käski hän avata
-vaunujensa oven ja kiiruhti vuorostaan nopeasti ulos.
-
-Madame la dauphine oli niin tarkoin laskenut askeleensa, että juuri
-kun kuninkaan jalka koski maahan, hän heittäytyi hänen jalkainsa
-juureen.
-
-Kuningas kumartui ja nosti nuoren prinsessan ylös ja syleili hellästi
-häntä, luoden häneen kuitenkin samalla katseen, joka sai prinsessan
-vastoin tahtoaankin punastumaan.
-
--- Tässä on dauphin! -- sanoi kuningas osoittaen Marie-Antoinettelle
-Berryn herttuaa, joka seisoi prinsessan takana ja jota prinsessa ei
-ollut vielä huomannut, ei ainakaan virallisesti.
-
-Dauphine tervehti sirosti lyykistäen, ja dauphin vastasi hänen
-tervehdykseensä, punastuen nyt vuorostaan.
-
-Dauphinin jälkeen tulivat dauphinen luokse ensinmainitun kaksi
-veljeä; ja näiden perästä kuninkaan kolme tytärtä.
-
-Madame la dauphinella oli kohtelias sana kumpaakin prinssiä ja
-jokaista kolmea prinsessaa varten.
-
-Sillaikaa kuin nämä esittelyt toimitettiin, seisoi rouva Dubarry
-prinsessain takana levottomasti odottaen. Tulisiko hän kysymykseen?
-Vai unohdettaisiinko hänet?
-
-Kun kuninkaan nuorin tytär, prinsessa Sofia oli esitelty, seurasi
-tuokion pysäys, ja sen aikana tuskin tohdittiin hengittää
-jännityksestä.
-
-Kuningas näytti epäröivältä ja dauphine jotain epämieluisaa
-odottavalta, johon häntä luultavasti jo etukäteen oli valmistettu.
-Kuningas katseli ympärilleen, ja kun hän huomasi kreivitär Dubarryn
-lähettyvillään, otti hän häntä kädestä.
-
-Kaikki väistyivät silloin syrjään. Kuningas seisoi dauphinen kanssa
-keskellä laajaa piiriä.
-
--- Kreivitär Dubarry, minun parhain ystävättäreni! -- esitteli
-kuningas.
-
-Marie-Antoinette kalpeni, mutta hänen huulensa hymyilivät kuitenkin
-mitä viehättävimmin, vaikka valkenivatkin.
-
--- Teidän Majesteettinne on sangen onnellinen, että teillä on niin
-viehättävä ystävätär, eikä minua kummastuta kiintymys, jonka hän voi
-saada aikaan.
-
-Kaikki läsnäolijat vilkaisivat toisiinsa aivan melkeinpä ymmällään
-hämmästyksestä.
-
-Selvästikin dauphine noudatti Itävallan hovissa annettuja ohjeita ja
-toisti luultavasti itsensä Maria Teresian hänelle lausumia sanoja.
-
-Nyt piti Choiseul läsnäoloaan tarpeellisena. Hänkin tuli lähemmäksi
-tullakseen esitellyksi; mutta kuningas antoi silloin päätään
-nyökäyttäen merkin, rummut alkoivat päristä, torvet törähtivät ja
-tykin laukaus jymähti.
-
-Kuningas otti nuorta prinsessaa kädestä viedäkseen hänet vaunujensa
-luokse. Marie-Antoinette kulki siten kuninkaan käsipuolessa ministeri
-de Choiseulin ohitse. Näkikö hän ministerin vai ei, on mahdotonta
-sanoa; mutta se ainakin on varma, ettei hän tehnyt kädellään tai
-päällään pienintäkään liikettä, jota olisi voinut pitää tervehdyksenä.
-
-Juuri hetkellä, jolloin prinsessa nousi kuninkaan vaunuihin,
-kumahtivat kaupungin kellot soimaan, voittaen äänellään kaiken muun
-juhlapauhun.
-
-Kreivitär Dubarry kepsahti ilosta säteillen vaunuihinsa.
-
-Seurasi kymmenen minuuttia kestävä väliaika, jonka kuluessa kuningas
-asettui vaunuihinsa ja läksi sitten ajamaan takaisin Compiègneen.
-
-Tänä väliaikana vapautuivat kaikki suut, joita kunnioituksen tai
-mielenliikutuksen tunteet olivat tähän saakka pitäneet mykkinä,
-yhdeksi ainoaksi yleiseksi puheensorinaksi.
-
-Jean Dubarry meni kälynsä vaunujen ovelle. Kreivitär otti hänet
-vastaan hymyilevin kasvoin: hän luuli lankonsa tulleen toivottamaan
-hänelle onnea. Mutta tämä sanoikin:
-
--- Tiedätkö, Jeanne, kuka tuo nuori mies tuolla on?
-
-Ja hän osoitti sormellaan erästä ylimystä, joka seisoi pakinoimassa
-eräitten dauphinen saattueeseen kuuluvain vaunujen luona.
-
--- En, -- vastasi kreivitär; -- mutta sinä itse, tiedätkö, mitä
-dauphine vastasi, kun kuningas esitteli minut hänelle?
-
--- Nyt ei ole kysymys siitä. Tuo nuori mies on Filip de Taverney.
-
--- Hänkö, joka haavoitti sinua miekanpistolla?
-
--- Sama juuri. Ja tiedätkö, kuka tuo ihastuttava olento on, jonka
-kanssa hän puhelee?
-
--- Tuo niin kalpea ja ylevän näköinen tyttö?
-
--- Niin, jota kuningas nyt paraikaa katselee ja jonka nimeä hän
-luultavasti kyselee madame la dauphinelta.
-
--- Kuka hän sitten on?
-
--- No, hän on Filip de Taverneyn sisar.
-
--- Ahaa! -- äännähti rouva Dubarry.
-
--- Kuulehan, Jeanne, minä en tiedä, mistä se johtuu, mutta minusta
-tuntuu kuin sinun pitäisi olla yhtä paljon varuillasi sisarta vastaan
-kuin minä olen veljeä.
-
--- Sinä olet hassu.
-
--- Minä olen varova. Joka tapauksessa pidän minä tuosta nuoresta
-herrasta huolen.
-
--- Ja minä pidän nuorta neitiä silmällä.
-
--- Hst! -- varoitti Jean; -- kas, tuossa tulee ystävämme herttua de
-Richelieu.
-
-Ja herttua tuli tosiaan paikalle pudistellen päätänsä.
-
--- No, mikäs teillä on, rakas herttua? -- kysyi kreivitär hymyillen
-kaikkein hurmaavinta hymyään; -- luulisipa melkein, että olette
-tyytymätön?
-
--- Kreivitär, -- vastasi herttua de Richelieu, -- emmekö me teidän
-mielestänne ole liian vakavia, sanoisinpa melkein surullisia,
-ajatellen iloista tilaisuutta, jossa nyt olemme? Muistan kuinka
-muinoin vastaanotimme erästä toista prinsessaa, yhtä rakastettavaa,
-yhtä kaunista kuin tämäkin. Hän oli nykyisen dauphinin äiti. Silloin
-me olimme kaikki iloisempia. Johtuikohan se siitä, että olimme
-nuorempia kuin nyt?
-
--- Ei, hyvä marski, -- vastasi joku herttuan takana, -- se johtui
-siitä, että kuninkuus ei silloin ollut näin vanhaa.
-
-Kaikkien nämä sanat kuulleiden pintaa väristi. Kun herttua kääntyi,
-näki hän edessään iäkkään, hienoryhtisen ylimyksen, joka nyt laski
-ihmisvihaavasti hymyillen kätensä hänen olkapäälleen.
-
--- Herra siunatkoon! -- huudahti herttua; -- sehän on parooni de
-Taverney. Kreivitär, -- lisäsi hän, -- tämä on minun vanhimpia
-ystäviäni, jolle pyydän teidän suurinta suosiotanne: parooni de
-Taverney-Maison-Rouge.
-
-"Siinäpä on heidän isänsäkin!" tuumasivat Jean ja kreivitär yhtaikaa
-itsekseen, vastatessaan kumartaen tervehdykseen.
-
--- Vaunuihin, messieurs, vaunuihin! -- huusi samassa kuninkaan
-kotijoukkojen päällikkö, joka johti saattokuntaa.
-
-Vanhat herrat hyvästelivät kohteliaasti kreivitärtä ja varakreiviä;
-ja läksivät yhdessä samoja vaunuja kohti, iloissaan, kun olivat
-saaneet nähdä toisensa niin pitkän ajan jälkeen.
-
--- No niin, -- sanoi varakreivi Jean, -- sanonko sinulle erään asian,
-ystäväni? Isä ei miellytä minua enempää kuin lapsetkaan.
-
--- Miten harmillista, että se pikku karhu Gilbert karkasi! -- virkkoi
-kreivitär; -- häneltä olisimme saaneet kaikenlaisia tietoja näistä
-asioista, hän kun on kasvanut heidän linnassaan.
-
--- No, hänet kyllä löydetään, sillä nythän meillä ei ole enää muuta
-tekemistä kuin etsiä hänet kynsiimme, -- vastasi Jean.
-
-Liikkeelle lähteväin vaunujen jyrinä keskeytti pakinan.
-
-Seuraavana päivänä, vietettyään yön Compiègnessä, jatkoivat nuo
-kaksi hovia, toinen menneen vuosisadan laskeva aurinko, toinen uuden
-aamurusko, matkaansa toisiinsa sekaantuneina Pariisia kohti, tuota
-nielua, joka oli ne molemmat ahmaiseva.
-
-
-
-
-40.
-
-Suojelijatar ja suojatti.
-
-
-Nyt on aika palata kertomuksessamme Gilbertiin, jonka karkaamisesta
-olemme saaneet kuulla lyhyen tiedon hänen suojelijattarensa neiti
-Chonin varomattomasta suusta, mutta emme myöskään sen enempää.
-
-Kun filosoofimme oli saanut kuulla Chausséen kylässä Filip de
-Taverneyn ja varakreivi Dubarryn kaksintaistelun valmistuksissa, kuka
-hänen suojelijattarensa nimeltään oli, niin hänen ihailunsa häntä
-kohtaan oli melkoisesti jäähtynyt.
-
-Usein oli hän kuullut Taverneyssä, ollessaan jossakin pehkossa tai
-pensaiden takana katselemassa piilosta tulisin silmin Andréeta, joka
-oli kävelyllä isänsä kanssa, usein oli hän siellä kuullut paroonin
-lausuvan rouva Dubarrystä selvästi ja jyrkästi mielipiteensä. Ja
-parooni de Taverneyn viha, tuon vanhuksen, jonka viat ja periaatteet
-me jo tunnemme, oli ollut eräällä tavoin Gilbertin mieleen. Se johtui
-siitä, ettei neiti Andrée väittänyt millään tavoin niitä tylyjä
-moitteita vastaan, joita parooni lausui rouva Dubarrystä; sillä, se
-on tunnustettava, tämä nimi oli Ranskassa peräti halveksittu. Ja
-vielä eräs seikka oli saanut Gilbertin kannattamaan täydellisesti
-paroonin mielipidettä: se nimittäin, että hän oli kuullut Nicolen
-montakin kertaa huudahtavan: "Ah, jospa minä olisin rouva Dubarry!"
-
-Koko matkan oli Chonilla ollut niin paljon vakavaa mietittävää,
-ettei hän huomannut, millaisen muutoksen matkakumppanien nimien
-kuuleminen teki Gilbert-herran mielentilassa. Neiti Chon patasi siis
-Versaillesiin pelkästään ajatellen keinoa, miten hän voisi muuttaa
-Filipin miekanpiston varakreiville mahdollisimman suureksi eduksi,
-koska se ei kerran ollut tuottanut hänelle liioin suurta kunniaa.
-
-Mitä taas Gilbertiin tulee, hän unohti heti, kun saapui
-Versaillesiin, tuohon ellei juuri koko Ranskan, niin ainakin Ranskan
-yksinvallan pääkaupunkiin, kaikki pahansuovat ajatuksensa ja antautui
-vilpittömän ihastuksensa valtaan. Majesteettinen ja kylmä Versailles
-korkeine puineen, joista enimmät jo alkoivat kuivua ja kaatua
-vanhuuttaan, sai Gilbertin tuollaisen harrasmielisen alakuloisuuden
-valtaan, johon kukaan ajatteleva olento ei voi estää itseään
-joutumasta nähdessään ihmisen uutteruuden tai mahtavan luonnon
-laatimia suurtöitä.
-
-Moista harvinaista tunnelmaa vastaan taisteli Gilbertin synnynnäinen
-ylpeys turhaan. Ja hämmästyksen ja ihastuksen ensimäisessä tuokiossa
-tuli hän suorastaan vaiteliaaksi ja nöyräksi. Oman köyhyyden ja
-vähäpätöisyyden tunne aivan murskaisi häntä. Hän huomasi pukunsa
-sangen huonoksi noiden kullalla ja nauhuksilla koristettujen suurten
-herrain piirissä. Hän tunsi itsensä kovin pieneksi sveitsiläisten
-ovivartiain rinnalla ja hyvin epävakaaksi kävellessään suurilla,
-raudoitetuilla anturoillaan parkettipermannoilla ja galleriain
-kiiltävillä ja vahatuilla marmorilaatoilla.
-
-Silloin hän huomasi ehdottomasti tarvitsevansa suojelijattarensa
-apua, jos aikoi toivoa joksikin tulevansa. Hän painautui neiti Chonia
-lähemmäksi, että vartiat huomaisivat hänen tulleen Versaillesiin
-vallasnaisen seurassa. Mutta kun hän sitten piankin alkoi asioita
-arvostella, ei hän voinut enää antaa suojelijattarelleen anteeksi
-juuri tuota äskeistä tarvettaan turvautua häneen.
-
-Tiedämme jo, että rouva Dubarry asui Versaillesissa komeassa
-huoneustossa, joka oli ennen ollut prinsessa Adelaiden, sillä siellä
-olemme hänet nähneet tämän kertomuksen alkupuolella. Kulta, marmori,
-hienot tuoksut, matot ja pitsit huumasivat ensin Gilbertiä, sillä
-hänen luonteensa oli aistillinen vaistosta, vaikkakin tahdon voimasta
-filosoofinen. Ja hän oli oleskellut siellä jo pitkän aikaa, ennenkuin
-hän, jota alussa oli huumannut yksin tällaisten järkeä sokaisevain
-ihmeitten näkeminen, viimein huomasi asuvansa vain pienessä
-ullakkokamarissa, jonka seinät olivat verhotut sarssikankaalla,
-ja että hänelle annettu ruoka oli pelkästään kuppi lihalientä,
-lampaanlavan jätteitä ja lautasellinen hyytelöä ja että pikentti oli
-sanonut hänelle, tuon aterian tuodessaan, käskevällä äänellä:
-
--- Pysykää täällä.
-
-Sitten oli pikentti poistunut.
-
-Kuitenkin hurmasi Gilbertiä vieläkin eräs osa tästä taulusta, --
-osa, joka kylläkin oli siitä parhain. Hänet oli majoitettu, kuten
-olemme sanoneet, ullakolle, mutta ullakkokamarinsa ikkunasta hän
-näki edessään koko marmoria hohtavan puiston. Hän näki lammikot ja
-niiden kalvolla tuon vihertävän homeen, joka oli päässyt niihin
-muodostumaan, kun ne oli unohdettu hoitoa vaille, ja lammikkojen ja
-puitten huippujen takana, jotka värisivät kuin valtameren laineet,
-näki hän läheisten vuorten värejä kimmeltävät rinteet ja sinisen
-ilmanrannan.
-
-Ainoa seikka, mitä Gilbert sillä hetkellä muisti, oli se, että hän
-asui nyt Versaillesissa kuin Ranskan ylhäisimmät herrat, itsensä
-kuninkaan linnassa, olematta silti hovimies taikka lakeija, siis
-minkäänlaisen korkean syntyperän tai luonteen alhaisuuden tähän
-asemaansa nostama.
-
-Sillaikaa kuin Gilbert söi pientä ateriaansa, joka muuten oli sangen
-hyvä, jos vertasi sitä siihen, mihin hän ennen oli tottunut, ja
-katseli jälkiruuakseen sitten ullakkokamarinsa ikkunasta, oli Chon
-mennyt kälynsä luokse, kuten olemme kertoneet. Hän oli kuiskannut
-hiljaa hänen korvaansa suorittaneensa tehtävänsä kreivitär de Béarnin
-puheilla käydessään ja kertonut sitten ääneen tapaturman, joka oli
-tullut hänen veljelleen Chausséen kylässä kievarin pihalla. Tämän
-tapaturman olemme jo nähneet katoavan tuloksettomasti, niin suurta
-meteliä kuin siitä alussa oli pidettykin, siihen kuiluun, johon
-katosi paljon muita ja tärkeämpiä asioita, kuiluun, jonka nimi oli
-kuninkaan välinpitämättömyys.
-
-Gilbert vaipui kammiossaan syvään mietiskelyyn, kuten hänen aina oli
-tapana kokiessaan seikkoja, jotka olivat niin suuria, että ne menivät
-yli hänen ymmärryksensä ja ajatteluvoimansa. Silloin tultiin hänelle
-ilmoittamaan, että neiti Chon pyysi häntä luokseen alas. Gilbert otti
-hattunsa, harjasi sen ja vertaili ohimennen vilkaisten nukkavierua
-takkiaan lakeijan uuteen pukuun. Ja vaikka hän sanoi itselleen, että
-lakeijan puku oli joka tapauksessa vaan lakeijan puku, niin punastui
-hän nyt kuitenkin portaita laskeutuessaan häpeästä, kun ajatteli,
-miten huonosti hän ulkoasultaan sopi tiellä kohtaamainsa ihmisten
-seuraan ja näkemäinsä uutuuksien piiriin.
-
-Chon tuli pihalle samalla aikaa kuin Gilbert; ero oli vain siinä,
-että Chon laskeutui sinne alas suuria portaita ja Gilbert pieniä
-takaportaita.
-
-Pihalla odottivat vaunut. Ne olivat jonkinlaiset "phaetonit"
-neljän istuttavat rattaat, jotka muistuttivat hieman noita pieniä
-historiallisia ajoneuvoja, joilla suuri kuningas oli aikoinaan
-ajellut yhtaikaa rouva de Montespanin ja de Fontanges'n sekä usein
-lisäksi kuningattarenkin kanssa.
-
-Chon nousi rattaille etumaiselle istuimelle sekä asetti viereensä
-suuren matka-laukun ja pienen koiran. Jälelle jäävät kaksi paikkaa
-olivat tarkoitetut Gilbertille ja eräänlaiselle isännöitsijälle, jota
-puhuteltiin intendentti Grangeksi.
-
-Gilbert kiiruhti istumaan juuri Chonin taakse, säilyttääkseen
-arvonsa mukaisen paikan. Väittämättä edes mitään vastaan tai sitä
-edes ajattelemattakaan asettui intendentti vuorostaan matka-arkun ja
-koiran taakse.
-
-Neiti Chon oli koko sielultaan ja mieleltään samanlainen kuin kaikki
-muutkin Versaillesin asujat, ja hän oli siis iloinen saadessaan
-lähteä suuresta linnasta hengittämään metsien ja niittyjen raikasta
-ilmaa, ja hän tuli puheliaaksi. Ja tuskin oli ehditty pois
-kaupungista, niin hän kääntyi puolittain taaksepäin ja sanoi:
-
--- Kas niin, monsieur filosoofi, mitäs pidätte Versaillesista?
-
--- Se on sangen kaunis, madame; mutta lähdemmekö me jo pois?
-
--- Kyllä, me ajamme nyt _meille_, tällä kertaa.
-
--- Nimittäin _teille_, madame, -- sanoi Gilbert ihmistyvän karhun
-sävyllä.
-
--- Niin, sitä tarkoitan. Minä näytän nyt teidät kälylleni: koettakaa
-olla hänelle mieliksi; sitä koettavat tätä nykyä Ranskan suurimmatkin
-herrat. Mutta, hra Grange, teidän on hommattava uusi kokopuku tälle
-nuorukaiselle.
-
-Gilbert lensi korviaan myöten punaiseksi.
-
--- Minkälainen puku, madame? -- kysyi intendentti; -- tavallinen
-lakeijan livreako?
-
-Gilbert aivan ponnahti istuimellaan.
-
--- Lakeijan livrea! -- huudahti hän ja iski intendenttiin julman
-katseen.
-
--- Ei, te teetätte... sanon sen sitten teille; minulla on keksintö,
-jonka aion ilmoittaa kälylleni. Pitäkää ainoastaan huoli, että puku
-saadaan valmiiksi samaan aikaan kuin Zamorenkin.
-
--- Kyllä, madame.
-
--- Tunnetteko te Zamorea? -- kysyi Chon Gilbertiltä, joka oli toisten
-pakinasta aivan tyrmistynyt.
-
--- En, madame, -- vastasi Gilbert; -- minulla ei ele kunnia häntä
-tuntea.
-
--- Hän on pieni herra, jonka saatte toveriksenne, ja josta tulee
-Luciennesin linnan kuvernööri. Koettakaa päästä hänen ystäväkseen;
-Zamore on pohjaltaan hyvä ihminen, väristään huolimatta.
-
-Gilbert oli kysymäisillään, minkä värinen Zamore sitten oli; mutta
-hän muisti Chonin jo ennen oikaisseen häntä uteliaisuudesta, ja hän
-pelkäsi uusia toruja ja vaikeni.
-
--- Koetan kyllä, -- virkkoi hän ainoastaan ja hymyili sangen
-arvokkaasti.
-
-Saavuttiin Luciennesiin. Filosoofimme näki koko huvilan seudun:
-äskettäin istutetun puukujan, metsäiset kukkulat, suuren vesijohdon,
-joka oli kuin muinaisten roomalaista työtä, tuuheat kastanjikot ja
-lopuksi ihanan näköalan yli alankojen ja metsäin, jotka reunustavat
-Seinen molempia rantoja sen rientäessä Maisonsia kohti.
-
-"Tämä siis on se paviljonki, joka Ranskalle niin paljon maksaa, kuten
-Taverneyn parooni kertoi", -- tuumi Gilbert itsekseen.
-
-Koirat haukkuivat iloissaan, avuliaat palvelijat kiiruhtivat
-Chonia tervehtimään, ja nämä seikat keskeyttivät Gilbertin
-aristokraattis-filosoofiset mietteet.
-
--- Kälyni, onko hän jo tullut? -- kysyi Chon.
-
--- Ei, madame, mutta täällä odotetaan häntä.
-
--- Kuka?
-
--- Kansleri, poliisipäällikkö ja herttua d'Aiguillon.
-
--- Hyvä; juoskaa nopeasti avaamaan minulle kiinalainen huone, minä
-tahdon tavata kälyni ennenkuin muut; te ilmoitatte hänelle, että
-minä odotan häntä siellä, ymmärrättekö? Ahaa, Sylvia, -- jatkoi Chon
-kääntyen erään tytön puoleen, joka oli varmaankin kamarineitsyt ja
-oli ottanut haltuunsa matkalaukun ja pienen koiran, -- anna laukku ja
-Misapouf hra Grangelle ja vie pikku filosoofini Zamoren luokse.
-
-Sylvia-neiti katseli ympärilleen varmaankin nähdäkseen, minkälaisesta
-eläimestä Chon nyt oikeastaan puhui; mutta sitten hänen ja emäntänsä
-katseet kohdistuivat yhtaikaa Gilbertiin, Ja Chon viittasi, että hän
-tarkoitti tätä nuorukaista.
-
--- Tulkaa, -- sanoi Sylvia Gilbertille.
-
-Gilbert seurasi kamarineitsyttä yhä kummastuneempana; mutta Chon
-jälleen katosi kuin lintu sisään eräästä paviljongin ovesta.
-
-Ellei Chon olisi puhutellut kamarineitsyttä niin käskevällä tavalla,
-olisi Gilbert pitänyt Sylviaa paremminkin vallasnaisena kuin
-kamarineitsyenä. Sylvia muistuttikin pukunsa puolesta paljon enemmän
-Andréeta kuin Nicolea. Hän otti nyt Gilbertiä kädestä ja hymyili
-lauhkeasti, sillä Chonin sanoista oli hän huomannut hänen olevan
-tulokasta kohtaan ellei juuri kunnioittava, niin ainakin oikusta
-suopea.
-
-Hän oli, -- neiti Sylvia nimittäin, -- kookas ja kaunis tyttö, silmät
-tumman siniset, ihoa valkea ja hiukan pisamainen ja komea tukka
-kellertävä, hieman punertava. Raikas ja hieno suu, valkeat hampaat
-ja pyöreät käsivarret tekivät Gilbertiin tuollaisen aistillisen
-vaikutuksen, jollaiselle hän oli kovin altis; se se sai hänet
-hempeästi värähtämään, sillä se johti hänen mieleensä sen entisen
-kuherruskuukauden muistot, josta Nicole oli puhunut.
-
-Naiset huomaavat aina tällaiset seikat. Neiti Sylvia huomasi siis
-Gilbertin värähtävän ja sanoi hymyillen:
-
--- Mikä on nimenne, monsieur?
-
--- Gilbert, mademoiselle, -- vastasi nuorukainen melkoisen lempeällä
-äänellä.
-
--- No niin, hra Gilbert, tulkaahan nyt tutustumaan seigneur Zamoreen.
-
--- Luciennesin linnan kuvernööriin?
-
--- Niin, kuvernööriin.
-
-Gilbert ojenteli käsivarsiaan, hankasi takistaan pölyä toisella
-hihallaan ja pyyhki kämmeniään nenäliinaansa. Häntä pohjaltaan
-arastutti astua niin korkean henkilön eteen, mutta hän muisti Chonin
-sanat: "Zamore on hyvä ihminen", ja ne sanat rauhoittivat häntä.
-
-Hän oli nyt jo erään kreivittären ja varakreivin ystävä, ja nyt oli
-hänestä tuleva vielä kuvernöörin ystävä.
-
-"Mitenkä panetellaankaan hovia", tuumi hän itsekseen, "jossa on niin
-helppo saada ystäviä. Ja minä luulenkin, että nämä ihmiset ovat
-sangen vierasvaraisia ja hyviä."
-
-Sylvia avasi erään oven, josta näki paremminkin jonkinlaista
-boudoiria kuin etuhuonetta muistuttavaan kamariin. Ovilevyt olivat
-kullatuin pronssiupotuksin koristettua kilpikonnan luuta. Olisi
-luullut astuvansa Luculluksen atriumiin, sillä erolla vaan, että tuon
-muinaisen roomalaisen ovikoristukset olivat puhdasta kultaa.
-
-Siinä huoneessa lepäili valtavan suuressa nojatuolissa, keskellä
-tyynykasaa, jalat ristissä allaan ja suklaapastilleja maiskutellen
-jalo herra Zamore, jonka me jo tunnemme, mutta johon Gilbert ei vielä
-ollut tutustunut.
-
-Vaikutus, jonka Luciennesin kuvernööri teki Gilbertiin, ilmeni
-viimemainitun kasvoilla sangen hupaisella tavalla.
-
--- Kah, -- huudahti hän katsellen ällistyksissään noita merkillisiä
-kasvoja, sillä hän näki ensi kerran elämässään neekerin; -- kah, mikä
-tuo sitten on?
-
-Zamore ei kohottanut edes päätänsäkään, vaan maiskutteli edelleen
-pastillejaan ja mullisteli silmiään niin että valkuaiset paistoivat.
-
--- Hän on kuvernööri, -- vastasi Sylvia, -- hän on Zamore.
-
--- Tuoko? -- kysyi Gilbert ällistyksissään.
-
--- Tietysti hän, -- vastasi Sylvia nauraen tahtomattaankin hauskaksi
-käyvälle kohtaukselle.
-
--- Tuoko on kuvernööri; tuo marakatti Luciennesin linnan kuvernööri?
-Voi, neiti, te laskette kustannuksellani pilaa.
-
-Tämän arvostelun kuullessaan suoristautui Zamore pystyyn ja näytti
-valkeat hampaansa.
-
--- Minä kuvernööri, -- sanoi hän, -- minä ei marakatti! Gilbert
-katseli vuorotellen Zamorea ja Sylviaa, levottomin silmin, jotka
-muuttuivat pian vihaisiksi, kun hän näki naisen purskahtavan nauruun,
-koetettuaan turhaan pysyä vakavana.
-
-Zamore jälleen pisti totisena ja liikkumattomana kuin intialainen
-epäjumalankuva mustat kyntensä silkkiseen pussiin ja mutusteli
-makeisia edelleen.
-
-Silloin aukesi ovi, ja Grange tuli sisään, mukanaan räätäli.
-
--- Tuossa hän on, -- virkkoi hän osoittaen Gilbertiä; -- hän on se
-poika, jolle vaatteet tehdään; ottakaa nyt mitta sillä tavoin kuin
-olen teille asian selittänyt.
-
-Gilbert ojensi vaistomaisesti käsivarsiaan ja suoristautui pystyyn
-Sylvian ja Grangen jutellessa huoneen toisella puolen ja neidin
-alkaessa nauraa yhä makeammin joillekin intendentin sanoille.
-
--- Ahaa, se on mainiota! -- huudahti mademoiselle Sylvia.
-
--- Ja saako hän pipomyssynkin niinkuin Sganarelle?[63]
-
-Gilbert ei kuunnellut edes vastausta; hän lykkäsi rajusti räätälin
-luotaan eikä tahtonut mitenkään alistua toimitukseen. Hän ei tiennyt
-tosin, mikä Sganarelle oli, mutta jo itse sana ja Sylvia-neidin nauru
-saivat hänet uskomaan, että se mahtoi olla joku hyvin hassu henkilö.
-
--- Antakaa olla, -- sanoi intendentti räätälille, -- älkää viitsikö
-tehdä hänelle sitä väkisin; tiedättehän jo tarpeeksi, eikö niin?
-
--- Hyvinkin, -- vastasi räätäli; -- ei muuten haittaisi, jos
-tuollaiset pukineet olisivat leveät. Minä teen hänelle hyvin leveät
-liepeet.
-
-Sen jälkeen poistuivat neiti Sylvia, intendentti ja räätäli huoneesta
-ja jättivät Gilbertin kahden kesken neekeripojan kanssa, joka yhä
-edelleen maiskutteli namusia ja mullisteli silmänvalkuaisiaan.
-
-Kuinka arvoituksellista kaikki tämä oli poloisesta
-talonpoikaispojasta! Miten peloittavaa ja tuskastuttavaa varsinkin
-filosoofista, joka nyt näki tai luuli ainakin näkevänsä ihmisarvoaan
-uhkaavan vielä suuremman vaaran kuin Taverneyn linnassa!
-
-Kuitenkin koetti hän puhutella Zamorea. Hänen päähänsä oli
-pälkähtänyt, että ehkä tämä oli sellainen intialainen ruhtinas,
-joista hän oli lukenut Crebillon nuoremman romaaneista.
-
-Mutta vastaamatta hänelle läksi tämä intialainen ruhtinas silloin
-ihailemaan kaikkien huoneen kuvastimien eteen asettuen koreaa
-pukuaan, aivan kuin morsian hääharsoaan. Sitten hyppäsi hän
-kahtareisin kiekoilla varustetun tuolin selkään, jonka hän potkaisi
-jaloillaan liikkeelle, ja ajoi sillä tavoin ympäri huonetta
-kymmenkunnan kertaa sellaisella vauhdilla, että ymmärsi hänen
-harjoittaneen varsin syviä opinnoita tähän taitoon perehtyäkseen.
-
-Yhtäkkiä soi jossakin kello. Zamore hylkäsi tuolinsa siihen paikkaan,
-johon se oli pysähtynyt, ja syöksyi eräästä ovesta sinne päin, mistä
-kellon ääni oli kuulunut.
-
-Moinen alttius tottelemaan kellon hopeista helinää sai Gilbertin
-vakuutetuksi, ettei Zamore ollut mikään ruhtinas.
-
-Gilbertin teki aivan mieli mennä ulos samasta ovesta kuin Zamore;
-mutta kun hän joutui käytävän päähän ja aikoi siitä johtavaan saliin,
-näki hän siellä sellaisen määrän sinisiä ja punaisia nauhoja ja niin
-paljon hävyttömän ja nenäkkään näköisiä, häliseviä lakeijoita, että
-hänen selkäpiitänsä karmaisi. Ja hiki otsalla hän meni takaisin
-äskeiseen kamariin.
-
-Niin kului kokonainen tunti. Zamore ei tullut takaisin. Neiti Sylvia
-pysyi yhä poissa. Gilbert toivoi jo koko sydämestään näkevänsä jotkin
-ihmiskasvot, yksi ja sama kenen, vaikkapa tuon kauhean räätälinkin,
-joka aikoi tehdä hänelle tuon häntä uhkaavan ja hänelle vielä
-salaperäisen narrinkujeen.
-
-Mainitun tunnin kuluttua aukesi ovi, josta Gilbert oli tullut sisään,
-ja joku lakeija sanoi hänelle kynnykseltä:
-
--- Tulkaa!
-
-
-
-
-41.
-
-Lääkäri vasten tahtoaan.
-
-
-Gilbertistä tuntui epämiellyttävältä, että hänen täytyi totella
-lakeijaa; mutta nähtävästikin oli kysymys jostakin muutoksesta hänen
-asemassaan, ja koska hänestä nyt minkälainen muutos tahansa tuntui
-toivottavalta, niin hän totteli nopeasti.
-
-Neiti Chon oli sillä välin suorittanut loppuun koko tehtävänsä,
-nimittäin selosteltuaan kälylleen tarkoin, miten hänen asiansa rouva
-de Béarnin luona oli käynyt. Ja nyt hän söi paraikaa mukavasti ja
-kauniiseen aamupukuun puettuna päivällistään erään ikkunan ääressä,
-jonka tasalle puiston lähimmän viisikulma-istutuksen akaasiain ja
-kastanjapuiden huiput kohosivat.
-
-Chon söi hyvällä ruokahalulla, ja Gilbert huomasi sen haiun
-sangen oikeutetuksi, sillä ateriana oli fasaanikeittoa ja
-tryffeligalantiinia.[64]
-
-Filosoofi Gilbert tähysteli neiti Chonin luokse tuotuna, missä hänen
-lautasensa pöydällä olisi, sillä hän luuli saaneensa vieraskutsun.
-
-Mutta Chon ei pyytänyt häntä edes istumaankaan.
-
-Hän vaan silmähti Gilbertiin; ja maistettuaan pienen lasillisen
-topaasin väristä viiniä sanoi hän:
-
--- No, kunnon tohtori, miten pitkällä nyt olette Zamoren kanssa?
-
--- Miten pitkällä? -- toisti Gilbert.
-
--- Niin; toivoakseni olette tutustuneet nyt toisiinne.
-
--- Millä tavalla tutustuisin jonkinlaiseen elukkaan, joka ei osaa
-puhua ja joka vaan pyörittelee silmiään ja irvistelee hampaitaan, kun
-hänelle jotain sanoo?
-
--- Te aivan kauhistatte minua, -- vastasi Chon jatkaen ateriaansa ja
-näyttämättä suinkaan väitteensä mukaiselta; -- te taidatte olla koko
-nirso ystävyys-asioissa?
-
--- Ystävyys edellyttää yhdenvertaisuutta, mademoiselle.
-
--- Kaunis periaate, -- virkkoi Chon; -- te ette siis arvioinut
-itseänne Zamoren vertaiseksi?
-
--- En, tai en arvioinut häntä vertaisekseni, -- vastasi Gilbert.
-
--- Toden totta, hän on tosiaan hurmaava, -- sanoi Chon aivan kuin
-itsekseen puhuen.
-
-Sitten kääntyi hän Gilbertin puoleen, jonka hän oli nähnyt sangen
-uhittelevaksi, lisäten:
-
--- Te siis sanoitte, kunnon tohtori, että teidän on vaikea lahjoittaa
-kenellekään sydäntänne?
-
--- Kyllä, se on sangen vaikeaa, madame.
-
--- Siispä erehdyin, kun imartelin itseäni luullen olevani ystäviänne,
-ja parhaita ystäviänne.
-
--- Minulla on kyliä suuri taipumus teidän puoleenne persoonallisesti,
-madame, -- sanoi Gilbert niskuroivasti, -- mutta...
-
--- Ah, kauniit kiitokset, se on aivan liikaa kohteliaisuutta! Ja
-kuinka pitkä aika menee, ylpeä herraseni, päästäksensä teidän
-suosioonne?
-
--- Sangen pitkä aika, madame; löytyy niitäkin, jotka eivät pääse
-siihen vaikka miten koettaisivat.
-
--- Ahaa, tämä asia selittää, miksi te läksitte niin yhtäkkiä parooni
-de Taverneyn kodista, oltuanne siellä kahdeksantoista vuotta.
-Taverneyn perheen ei onnistunut päästä suosioonne. Siinä selitys,
-eikö niin?
-
-Gilbert punastui.
-
--- No, ettekö vastaa? -- jatkoi Chon.
-
--- Mitä voisin vastata muuta kuin että ystävyys ja luottamus täytyy
-myöskin ansaita, madame.
-
--- _Peste_, siinä tapauksessa tuntuu kuin ei Taverneyn herrasväki
-olisi ansainnut teidän ystävyyttänne eikä luottamustanne?
-
--- Eivät kaikki, madame.
-
--- Ja mitä he sitten tekivät, joka ei heidän kovaksi onnekseen teitä
-miellyttänyt?
-
--- Minä en vaikeroikaan kohtaloani, -- vastasi Gilbert ylpeästi.
-
--- Ahaa, vai niin, -- sanoi Chon, -- huomaan, etten minäkään ole
-Gilbert-herran luottamusta saanut. Kuitenkaan minulta ei puutu halua
-sitä saavuttaa; en vaan tiedä, millä keinoilla sen voisin saada.
-
-Gilbert puraisi huultaan.
-
--- Lyhyesti sanoen, nuo Taverneyt eivät ymmärtäneet olla mieliksenne,
--- lisäsi Chon uteliaasti, ja sen uteliaisuuden tarkoituksen Gilbert
-aavisti. -- Sanokaahan nyt, mitä te siellä oikein teitte?
-
-Gilbert joutui melkoiseen pulaan, sillä hän ei tiennyt itsekään, mitä
-hän oli tehnyt Taverneyssä.
-
--- Madame, -- vastasi hän, -- minä olin siellä... luottamushenkilönä.
-
-Nämä sanat lausuttiin niin fiiosoofisen arvokkaasti kuin Gilbertin
-luonteelta sopi odottaa, ja ne saivat Chonin purskahtamaan sellaiseen
-nauruun, että hän keikahti nojatuolinsa selustaa vasten.
-
--- Te ette näytä uskovan? -- virkkoi Gilbert kulmiaan rypistäen.
-
--- Jumala varjelkoon, etten uskoisi! Tiedättekös, ystäväiseni, te
-olette niin kiukkuinen, ettei teille voi puhua mitään. Minä tahdoin
-teiltä kysyä, millaisia ihmisiä nuo Taverneyt olivat. Sitä en tehnyt
-suinkaan teitä loukatakseni, vaan paremminkin auttaakseni teitä
-kostamaan.
-
--- Minä en koskaan kosta tai kostan itse, madame.
-
--- Sangen hyvä; mutta meilläkin on kaunaa tuota Taverneyn herrasväkeä
-vastaan, ja koska teillä on oma syynne tai ehkä useampiakin, niin
-olemmehan luonnollisia liittolaisia.
-
--- Te erehdytte, madame; minun kostamistapani ei mitenkään voi olla
-samaa laatua kuin teidän, sillä te puhutte koko Taverneyn perheestä
-yleensä ja minä eroittelen hieman eri vivahduksiin tunteita, joita
-minulla on tuota perhettä kohtaan.
-
--- Ja hra Filip de Taverney esimerkiksi, onko hän teidän tummempien
-vai vaaleampien tunnevivahdustenne esine?
-
--- Minulla ei ole mitään hra Filipistä sanottavaa. Hän ei ole koskaan
-tehnyt minulle hyvää eikä pahaa. Minä en häntä rakasta enkä vihaa;
-olen häneen nähden aivan välinpitämätön.
-
--- Niin ollen te ette todista kuninkaan tai hra de Choiseulin edessä
-Filip de Taverneytä vastaan?
-
--- Missä asiassa?
-
--- Hänen kaksintaistelustaan veljeni kanssa.
-
--- Minä sanoisin minkä tiedän, madame, jos minut kutsuttaisiin
-todistamaan.
-
--- Ja mitä te sitten tiedätte?
-
--- Sen, mikä on totta.
-
--- Ahaa; ja mitä te sanotte todeksi? Se on sangen laajasisältöinen
-sana.
-
--- Ei ihmiselle, joka tietää eroittaa hyvän pahasta ja oikean
-väärästä.
-
--- Ymmärrän: tuo hyvä on -- Filip de Taverney, ja paha, -- se on
-varakreivi Dubarry.
-
--- Niin juuri, madame, minun tietoni tai ainakin minun vakaumukseni
-mukaan.
-
--- Ja moisen minä korjasin keskeltä maantietä, -- sanoi Chon
-katkerana; -- tällä tavoin palkitsee se ihminen vaivani, joka saa
-kiittää minua elämästään.
-
--- Nimittäin se, jonka ei tarvitse kiittää teitä kuolemastaan, madame.
-
--- Sehän on sama asia?
-
--- Se on päinvastoin aivan eri asia.
-
--- Kuinka niin?
-
--- Minun ei tarvitse kiittää teitä elämästäni, sillä te ainoastaan
-estitte hevosenne sitä minulta riistämästä, ette muuta; ja sitä
-paitsi ette te oikeastaan tehnyt sitäkään, vaan sen teki kyytimies.
-
-Chon katseli tuimasti tuota loogikkoa, joka ei kursaillut lauseissaan.
-
--- Olisin odottanut hiukan suurempaa kohteliaisuutta matkatoverilta,
-joka osasi matkalla niin hyvin löytää käteni tyynyn alta ja jalkani
-polvensa kohdalta, -- vastasi Chon, muuttaen hymynsä ja äänensä
-lauhkeammaksi.
-
-Ja hän oli suopeudessaan niin viettelevä, että Gilbert unohti
-Zamoren, räätälin ja aamiaisenkin, jolle ei oltu muistettu häntä
-kutsua.
-
--- Kas niin, kas niin, nyt te olette taas kiltti, -- virkkoi Chon ja
-taputti Gilbertiä leuan alle. -- Te todistatte Filip de Taverneytä
-vastaan, eikö niin?
-
--- Oh, en silti suinkaan, -- vastasi Gilbert. -- En koskaan!
-
--- Ja miksikä ette?
-
--- Siksi, että varakreivi Jean oli silloin väärässä.
-
--- Millä tavoin hän oli väärässä, olkaa hyvä ja sanokaa?
-
--- Koska hän loukkasi dauphinea. Kun sitävastoin Filip de Taverney...
-
--- No?
-
--- Oli oikeassa häntä puolustaessaan.
-
--- Ahaa, mies on siis dauphinen puolella, tuntuu? -- En, minä olen
-vaan oikeuden puolella.
-
--- Te olette hassu, Gilbert. Pitäkäähän kiinni suunne, ettei tässä
-linnassa kuulla teidän puhuvan tuollaisia.
-
--- Päästäkää siis minut kysymyksiinne vastaamasta. -- No, puhutaan
-sitten muusta.
-
-Gilbert kumarsi myönteliäästi.
-
--- Kuulkaahan, poikaseni, -- sanoi nyt nuori nainen melkoisen tylyllä
-äänellä, -- mitä te luulette täällä tekevänne, ellette tahdo olla
-ihmisille mieliksi?
-
--- Pitäisikö minun olla mieliksi vannomalla pattovala?
-
--- Mutta mistä ihmeestä te olette moiset suuret sanat kaapannut?
-
--- Oikeudesta, joka kaikilla ihmisillä on olla uskollinen
-omalletunnolleen.
-
--- Pyh, -- vastasi Chon, -- kun jotain isäntää palvelee, niin isäntä
-itse ottaa huolekseen edesvastuun.
-
--- Minulla ei ole isäntää, -- murahti Gilbert.
-
--- Ja jos tuolla tavalla jatkatte, tyhmyri, -- virkkoi Chon nousten
-laiskan mukavasti pöydästä, -- ei teillä ole koskaan eräänlaista
-hauskaa emäntääkään. Uudistan nyt teille kysymykseni, vastatkaa
-siihen suoraan ja selvästi: Mitä te aiotte täällä tehdä?
-
--- Luulin, ettei ihmisen tarvitsisi olla mieliksi silloin, kun hän
-voi olla hyödyllinenkin.
-
--- Te erehdytte: hyödyllisiä ihmisiä on paljon, ja niihin me olemme
-väsyneet.
-
--- Siis minä lähden pois.
-
--- Lähdette pois?
-
--- Niin, tietysti; enhän ole pyytänyt saada tänne tullakaan, vai
-mitä? Olen siis vapaa.
-
--- Vapaa! -- huusi Chon alkaen jo vihastua moisesta vastarinnasta,
-johon hän ei ollut tottunut. -- Oh, sitä ette suinkaan ole!
-
-Gilbertin kasvot vääristyivät uhkaavasti.
-
--- No, kas niin, kas niin, -- sanoi nuori nainen huomaten
-puhuteltunsa kulmien rypistymisestä, ettei hän niinkään helposti
-luopuisi vapaudestaan; -- kas niin, sovitaan nyt taas! -- Te olette
-koko kaunis poika, ja sangen kunniantuntoinen, ja siinä suhteessa
-te olette varsin huvittava, joskin ainoastaan kaiken täällä meitä
-ympäröivän vastakohtana. Pitäkää te totuudenrakkautenne!
-
--- Kyllä, sen minä pidän, -- vastasi Gilbert.
-
--- Niin, mutta me käsitämme asian aivan eri tavoin. Minä tarkoitan:
-pitäkää se omana asiananne, älkääkä ylistelkö liian ääneen tuota
-jumalaanne Trianonin käytävissä tai Versaillesin odotushuoneissa.
-
--- Hm, -- tuumi Gilbert.
-
--- Siinä ei kelpaa hymähtely; te ette ole vielä niin oppinut, pieni
-filosoofini, ettei teillä olisi paljon oppimista. Ja ensimäinen
-selviö täällä kuuluu: Ihminen ei valehtele vaietessaan; painakaa se
-mieleenne.
-
--- Mutta jos tullaan minulta kyselemään?
-
--- Kuka sen tekisi? Oletteko te hassu, ystäväni? Hyvä Jumala, kuka
-teitä maailmassa muistaa, paitsi minä? Ei näy teillä olevan vielä
-koulutusta, hyvä filosoofi. Laji, johon te kuulutte, on nykyään
-sangen harvinainen. Saa etsiä maantiet ja metsäpolut löytääksensä
-mokomia kuin te. Te jäätte minun luokseni, ja minä lupaan tehdä
-teistä neljän vuorokauden kuluessa erinomaisen hovimiehen.
-
--- Sepähän saadaan nähdä, -- vastasi Gilbert jyrkästi. Chon kohautti
-olkapäitään. Gilbert hymyili.
-
--- Mutta se siitä, -- jatkoi Chon; -- teidän ei muuten tarvitsekaan
-miellyttää kuin kolmea henkilöä.
-
--- Ja ne kolme ovat?
-
--- Kuningas, kälyni ja minä.
-
--- Mutta mitä siihen vaaditaan?
-
--- Olette nähnyt Zamoren? -- virkkoi nainen vastaamatta suoraan
-kysymykseen.
-
--- Tuon neekerin! -- äännähti Gilbert syvästi halveksuen.
-
--- Niin, neekerin vaan.
-
--- Ja mitä yhteistä minulla on hänen kanssaan?
-
--- Ehkäpä onni, jos koetatte sitä saada, ystäväiseni. Tuolla
-neekerillä on jo kaksituhatta livreä korkoja, jotka tulevat kuninkaan
-käsikassasta. Hänet nimitetään Luciennesin linnan kuvernööriksi,
-ja ne, jotka ovat nauraneet hänen paksuille huulilleen ja mustalle
-värilleen, saavat pokkuroida häntä ja kutsua häntä nimellä monsieur,
-jopa monseigneur.
-
--- Minä en ainakaan kutsune, -- muistutti Gilbert.
-
--- No, mutta, -- virkkoi Chon, -- minä luulin filosoofien
-ensimäiseksi säännöksi, että kaikki ihmiset ovat yhdenvertaisia.
-
--- Senpä tähden minä en kutsu Zamorea noilla korkeilla arvonimillä.
-
-Chon lyötiin omilla aseillaan. Hän sai nyt vuorostaan puraista
-huultaan.
-
--- Ette siis ole kunnianhimoinen? -- kysyi hän.
-
--- Sitä olen, -- vastasi Gilbert ja hänen silmänsä säkenöivät.
-
--- Ja teidän kunnianhimonne määränä oli, mikäli muistan, päästä
-lääkäriksi?
-
--- Pidän elämäntehtävää, joka sallii ihmisen auttaa lähimmäisiään,
-ihanimpana maailmassa.
-
--- No hyvä; tuo unelmanne toteutetaan!
-
--- Millä tavoin?
-
--- Teistä tulee lääkäri, jopa itsensä kuninkaan lääkäri.
-
--- Minustako! -- huudahti Gilbert; -- minusta, joka en tiedä vielä
-lääketieteen ensimäisiä alkeita. Te laskette leikkiä, madame.
-
--- No, tietääkös sitten Zamore, mikä on _herse_,[65] mikä
-_mashikuli_,[66] mikä _kontreskarpe_?[67] Ei, hän ei tiedä
-sellaisesta kerrassaan mitään ja elää kuitenkin kuin poika! Se ei
-estä häntä lainkaan pääsemästä Luciennesin linnan kuvernööriksi ja
-saamasta nauttia kaikkia tuon arvonimen etuoikeuksia.
-
--- Ahaa, kyllä ymmärrän, -- virkkoi Gilbert katkerasti, -- teillä on
-vasta yksi hovinarri, se ei teille riitä. Kuningas on ikävissään; hän
-tarvitsee kahta.
-
--- Kas, kas, -- huudahti Chon, -- nyt hän taas rupeaa allapäiseksi.
-Toden totta, te teette itsenne aivan suotta rumaksi, pikku mies.
-Säästäkää kaikki nuo omituiset naamanilmeet siksi hetkeksi, jolloin
-saatte päähänne peruukin ja peruukin päälle suipon hatun; silloin
-eivät ne ole rumia, vaan sangen koomillisia.
-
-Gilbert rypisti taas kulmiaan.
-
--- Kuulkaas, -- sanoi Chon, -- te voitte aivan hyvin suostua olemaan
-kuninkaan lääkärinä, kun kerran herttua de Tresme hakee kälyni apinan
-arvonimeä!
-
-Gilbert ei vastannut. Chon sovitti siis häneen sananparren: "Joka
-vaikenee, se myöntää."
-
--- Todistukseksi siitä, että olette jo alkanut päästä suosioon, ette
-enää aterioitse palveluskunnan puolella, -- sanoi Chon.
-
--- Ah, kiitos, madame, -- vastasi Gilbert.
-
--- Niin, minä olen jo antanut siinä suhteessa määräyksen. -- Missä
-minä sitten saan aterioida?
-
--- Te saatte istua Zamoren pöytätoverina.
-
--- Minäkö?
-
--- Juuri te; kuvernöörin ja kuninkaan lääkärin sopii oikein hyvin
-syödä samassa pöydässä. Menkää siis hänen luokseen ruualle, jos
-tahdotte.
-
--- Ei ole nälkä, -- vastasi Gilbert jäykästi.
-
--- Hyvä, hyvä, -- sanoi Chon kylmästi. -- Teillä ei ole nyt nälkä,
-mutta kyllä on tänä iltana.
-
--- Gilbert pudisti päätään.
-
--- Ellei tänä iltana, niin huomenna tai ylihuomenna. Kyllä sisunne
-lauhtuu, hyvä herra niskuri, ja jos tuotatte meille liikaa vaivaa,
-niin täällä on kantapoikien kuritusmestari, joka auttaa meitä.
-
-Gilbertin selkää karmi, ja hän kalpeni.
-
--- Lähtekää siis nyt siivosti Zamoren luo, -- virkkoi Chon ankarasti;
--- siellä ei teidän ole hullumpi olla; meillä on hyvä ruoka; mutta
-varokaa kiittämättömyyttä, muutoin teille siitä opetetaan.
-
-Gilbert painoi päänsä alas.
-
-Niin menetteli hän aina, kun hän päätti vastaamisen asemasta toimia.
-Lakeija, joka oli tuonut Gilbertin tänne, odotti hänen palaamistaan.
-Hän vei hänet pieneen ruokasaliin, sen etuhuoneen viereen, jossa hän
-ensin oli oleskellut. -- Zamore istui jo pöydässä.
-
-Gilbert meni ja asettui hänen viereensä, mutta syömään häntä ei saatu.
-
-Kello löi kolme; rouva Dubarry läksi Pariisiin. Chon, joka aikoi
-lähteä sinne hänen jälkeensä, käski palveluskuntaa kesyttämään hänen
-karhuaan. -- Paljon namusia, jos hän näyttäisi taipuisalta; ankaria
-uhkauksia ja vaadittaissa tunti putkaa, jos hän yhä niskuroisi.
-
-Kello neljä tuotiin Gilbertin huoneeseen puku, joka oli muuttava
-hänet lääkäriksi vasten tahtoaan: pipohattu, peruukki, musta ihopuku
-ja samanvärinen viitta. Lisäksi oli hänelle toimitettu poimukaulus,
-sauva ja suuri kirja.
-
-Tämän kaiken tuonut lakeija näytti hänelle nuo esineet yhden toisensa
-jälkeen. Gilbertissä ei huomattu minkäänlaista vastarinnan halua.
-
-Lakeijan perästä tuli sisään hra Grange ja neuvoi hänelle, miten
-kuhunkin vaatekappaleeseen oli pukeuduttava. Gilbert kuunteli
-kärsivällisesti koko Grangen esityksen. Hän virkkoi ainoastaan:
-
--- Luullakseni lääkäreillä oli muinoin myöskin mustepullo ja pieni
-paperikäärö?
-
--- Aivan niin, hän on oikeassa, -- sanoi Grange; -- etsikää hänelle
-pitkulainen mustepullo, joka ripustetaan hänen vyöhönsä.
-
--- Ja kynä ja paperia, -- huusi Gilbert. -- Minä vaadin, että asu on
-täydellinen.
-
-Lakeija kiiruhti noudattamaan käskyä. Samalla oli hän saanut
-tehtäväkseen ilmoittaa neiti Chonille, että Gilbert oli taipuvainen.
-
-Neiti Chon ihastui tästä tiedosta niin, että antoi sen tuojalle
-pienen kukkaron, jossa oli kahdeksan écun rahaa, sidottavaksi
-mustepullon viereen mallilääkärin vyöhön.
-
--- Kiitoksia, -- sanoi Gilbert saatuaan nämä uudet esineet.
-
--- Nyt kai jätätte minut yksin, että voin pukeutua?
-
--- Niin, tehkää se pian, -- sanoi Grange, -- että neiti saa nähdä
-teidät ennen Pariisiin lähtöään.
-
--- Kaikki on valmista puolessa tunnissa, -- vastasi Gilbert; --
-pyydän aikaa ainoastaan puoli tuntia.
-
--- Vaikkapa kolmeneljännestä, jos tahdotte, arvoisa tohtori, -- sanoi
-intendentti ja lukitsi ulkoa Gilbertin oven niin huolellisesti kuin
-se olisi ollut hänen raha-arkkunsa kansi. Gilbert hiipi varpaisillaan
-tuolle ovelle, kuunteli saadakseen selon, että kaikki olivat sen
-takaa poistuneet, ja hiipi sitten ikkunan luo, joka oli pengermälle
-päin, kahdeksantoista jalkaa korkealla maasta. Hiekalla peitettyä
-pengermää ympäröivät suuret puut, joiden lehtevät oksat varjostivat
-paviljongin ulkoparvekkeita.
-
-Gilbert repi pitkän tohtorinviitan kolmeen suikaleeseen ja sitoi
-ne päistä toisiinsa kiinni, asetti hatun pöydälle ja sen viereen
-kukkaron ja kirjoitti:
-
-    'Madame!
-
-    Paras ihmisen omaisuus on vapaus. Hänen pyhin velvollisuutensa on
-    säilyttää se. Te harjoitatte minua vastaan väkivaltaa, minä otan
-    vapauteni itse.
-
-                                                  _Gilbert_.'
-
-Gilbert taittoi paperin kirjeen muotoon, varusti sen Chonin nimellä,
-solmi kaksitoista jalkaa pitkän sarssinuoransa ikkunaristikkoon
-ja pujahti ristikkojen välistä ulos kuin käärme, hyppäsi alas
-pengermälle, luisuttuaan henkensä uhalla köyden alapäähän, ja
-vaikka hänen päänsä oli hiukan pyörällä hypyn tärähdyksestä, juoksi
-hän heti puitten sekaan, tempautui ylös oksista kiinni pitäen ja
-vilisti lehvistössä kuin orava, pääsi jälleen maahan ja katosi minkä
-käpälistä taisi Ville d'Avrayn metsään päin.
-
-Kun puolen tunnin kuluttua tultiin häntä kamarista noutamaan, oli hän
-jo tuota tuonnempana.
-
-Loppu.
-
-       *       *       *       *       *
-
-"Lääkärin muistelmissa" kerrotuista tapauksista kehittyy edelleen
-"Josef Balsamo", joka ilmestyy "Alexandre Dumas'n Historiallisten
-romaanien" II n:ona.
-
-
-
-
-Viiteselitykset:
-
-
-[1] _Aqua tofana l. aquetto di Napoli_, kuuluisa italialainen
-keskiaikainen myrkky, jonka keksi muuan Teofania di Adamo ja
-jota hänen tyttärensä Giulia Tofano möi Roomassa nimellä "Pyhän
-Nikolauksen manna". Vaikutti ylen hitaasti, mutta varmasti; oli
-mautonta ja kirkasta kuin vesi; sisälsi m.m. arseniikkia, antimonia
-ja lyijyä. Suom.
-
-[2] _Emanuel Swedenborg_ (synt. Tukholmassa 1688, kuollut Lontoossa
-1772), aikakautensa etevimpiä luonnontutkijoita, nerokas filosoofi
-ja uskonnollinen ajattelija, joka perusti opetuksensa suuressa
-määrin henki-ilmestyksiin; nykyaikaisen spiritismin edelläkävijöitä.
-Kaukonäkemyksestään hän antoi merkillisimmän todisteen
-Sahlstedt-perheessä Göteborgissa heinäk. 19. p:nä 1759, kuvaten
-samalla hetkellä Tukholmassa tapahtuvaa suurta paloa.
-
-[3] Tämä isoisä oli loordi _Thomas Fairfax of Cameron_ (1612--1671),
-sotapäällikkö, joka Cromwellin kanssa ensin kukisti Englannin
-kuningasvallan, mutta sittemmin kansanvallan johtaessa loputtomiin
-häiriöihin oli palauttamassa mestatun Kaarlo I:n poikaa
-valtaistuimelle.
-
-[4] Amerikkalainen merisankari _John Paul Jones_ (1747--1792),
-Yhdysvaltain vapautussodan uroita, palveli sittemmin Venäjällä ja
-kuoli Pariisissa. Hänen kirjavia vaiheitaan on käsitelty romaaneissa,
-joista tunnetuimmat ovat Cooperin "Vakooja" ja tähän sarjaan
-käännettävä Dumas'n "Kapteeni Paul". Suom.
-
-[5] _Johann Kaspar Lavater_ (1741--1801), saarnamies, ajattelija,
-runoilija ja olletikin kuuluisa fysionomistina eli kasvonpiirteiden
-ja -eleiden tulkitsijana.
-
-[6] Brittiläinen munkki, joka ankarilla opetuksillaan kristinuskon
-siveellisistä vaatimuksista (kieltäen perisynnin) nostatti 5.
-vuosisadalla sitkeän harhaoppisuus-kiistan Roomassa, Afrikassa,
-Palestiinassa ja viimein Konstantinopolissa.
-
-[7] Tarujen ja laulujen ylistämä Espanjan kansallissankari,
-kastilialaisen ylimyksen poika, kuoli 1099. Suom.
-
-[8] _Giuseppe (Josef) Balsamo_, joka paremmin tunnetaan historiassa
-myöhemmin omaksumallaan _Alessandro Cagliostron_ nimellä, on
-merkillisin suurhuijauksen edustaja, josta aikakirjat tietävät
-kertoa. Hänen ristiriitaisesta olemuksestaan antaa Dumas näissä
-romaaneissa niin selvän ja tasapuolisen kuvan kuin on yleensä
-mahdollista: keskiajan alkemistien (kullantekijäin ja "viisaiden
-kiven" etsijäin) viimeisenä seuraajana uudella-ajalla, hypnotismin
-taitavana kehittäjänä, jolloin hän pääsi tutkimaan nukutetun
-(mediumin) henkinäkemys-kykyä vaimonsa _Lorenza Feliciania_
-välityksellä, tämä kun oli erityisen herkkä n.s. syvään
-hypnoositilaan, ja suuriaikeisena vapaamuurari-järjestön jäsenenä,
-jona hän perusti n.s. egyptiläisen vapaamuurari-yhdistyksen,
-vaikuttaen sen suurmestarina eli "suurkoptina" (tai "suurkoftana").
-Hänen osuudestaan Ranskan vallankumouksen aiheisiin tulee puhetta
-myöhemmän romaanin selityksissä, joissa annetaan lähempiä
-historiallisia tietoja sekä tämän miehen että muutamien muiden näissä
-romaaneissa esiintyvien henkilöiden vaiheista. Suom.
-
-[9] Tarulintu, ainoa sukuaan; vuosisatoja elettyään se laatii
-hyvänhajuisista oksista pesän ja polttaa itsensä siihen, jolloin se
-uudestaan syntyy tuhasta. Suom.
-
-[10] Varhaisin italialainen filosoofi (noin 570--500 e.Kr.) ja
-monilahjainen tiedemies, perusti salaisoppisen veljeskunnan,
-myöhäisempien sellaisten järjestöjen esikuvaksi.
-
-[11] Illuminaattien nimitystä käytetään varsinaisesti erityisiin
-henki-ilmestyksiin vetoavista uskonnollisten oppien julistajista
-(hurmahenkisistä, mystikoista ja teosoofeista), jollainen liike
-ilmaantui esim. v. 1722 Etelä-Ranskassa, myöhemmin yhdistäen
-mystillisen oppinsa vapaamuurarien salamenoihin; se hukkui
-vallankumoukseen. Suom.
-
-[12] Balsamo syntyi v. 1743 Palermossa köyhistä vanhemmista ja sai
-eräässä luostarissa lääkeopillisia, kemiallisia ja fysikaalisia
-tietoja; alkoi sitten viettää hurjaa elämää, teki väärennyksiä
-ja lähti 1769 matkalle Kreikkaan ja Aasiaan. Sieltä hän palasi
-loistavalle kiertoretkelleen kautta Euroopan, kaikkialla lumoten
-ylhäisimpiä piirejä ihmekreivinä ja suurena aatteenmiehenä. Osittain
-hän petti hyvässä mielessä, kuten Dumaskin osoittaa. Suom.
-
-[13] Johanniitat eli maltalais-ritarit -- vanhin hengellinen
-ritarikunta, ristiretkien ajoilta -- omistivat m.m. koko Maltan
-saaren v:een 1800, itsenäisenä valtiona; nykyään sillä on vähän
-alueita, mutta se toimii vieläkin ja on oman lähettiläskunnan
-edustama Itävallan hovissa. Suom.
-
-[14] Dauphin ja dauphine olivat aikoinaan Ranskan kruununprinssin ja
--prinsessan arvonimiä, Suom.
-
-[15] Dominikaani-munkki, surmasi myrkytetyllä puukolla kuningas
-Henrik III:n heinäk. 31. p:nä 1589. Suom.
-
-[16] Jesuiittikolleegiossa opiskellut sepänoppilas, haavoitti Ludvig
-XV:ttä veitsellä kylkeen tammik. 5. p:nä 1757.
-
-[17] Filosoofit eli viisaustieteilijät pyrkivät järkeilyllä
-selvittämään olevaisen olemusta ja alkuperää sekä niitä korkeimpia
-periaatteita, joiden mukaan me arvostelemme kaikkea. --
-Ekonomisteilla tarkoitetaan tässä fysiokraatteja, Ranskassa 18.
-vuosisadan keskivaiheilla syntynyttä taloustieteellistä koulukuntaa,
-joka tahtoi yhteiskunnallisissa (ja siis myöskin taloudellisissa)
-oloissa saattaa voimaan järkähtämättömät luonnonlait. -- Ideologit
-edustivat erästä ranskalaista filosofiankäsitystä. Suom.
-
-[18] Lilja oli Ranskan kuningasvallan tunnuskuva. Suom.
-
-[19] "Tallaa liljat jalkoihisi." -- Nuo kirjaimet L.P.D. olivat
-tosiaan illuminaattiuskolaisten tunnuslauseena. Tekijä.
-
-[20] _Stanislas Leczinsky_, jolle Ranska v. 1735 toimitti Elsassin
-viimeisen kuninkuuden, hänen menetettyään Puolan valtaistuimen. Suom.
-
-[21] Ranskalaisten puhuttelusanojen suomentaminen kävisi usein
-kankeaksi niiden esiintyessä yksinäisinä, olletikin kun niillä
-ei kaikestaan ole samaa arvonannon voimaa kuin meidän kielemme
-vastikkeilla, niin että niitä käytetään aivan tuttavallisessakin
-haastelussa. Oikeampana säilyy senvuoksi sävy, kun omaksumme nuo
-käsitteet alkukielellään tähän suomennokseen; niiden alkuperäiset
-merkitykset ovat: monseigneur "teidän ylhäisyytenne", "hänen
-ylhäisyytensä"; monsieur "(hyvä) herra"; madame "(arvoisa) rouva";
-mademoiselle "neiti(seni)"; messieurs "(hyvät) herrat"; mesdames
-"arvoisat naiset". Isolla alkukirjaimella esiintyessään Monsieur,
-Madame ja Mesdames tarkoittavat prinssejä ja prinsessoja. Suom.
-
-[22] Minä sanon sinulle, hiljaa, hornanhenki! Tekijä.
-
-[23] Italiaa: vahinko! Suom.
-
-[24] Yhteiskunta-sopimus. Suom.
-
-[25] Minorkan saaren pääkaupunki, jonka ranskalaiset valloittivat v.
-1756. Suom.
-
-[26] Montesquieu.
-
-[27] Helvetius.
-
-[28] Jean-Jacques Rousseau. Tekijä.
-
-[29] Olen keksinyt (ratkaisun). Suom.
-
-[30] Tiedetään, että silkki on huono sähkön johtaja. On melkein
-mahdoton magnetisoida henkilöä, joka käyttää silkkiä yllänsä. Tekijä.
-
-[31] Hypnotisoivaa vaikutusta. Suom.
-
-[32] Porvarinousukas Molièren huvinäytelmässä. Suom.
-
-[33] Tämä habsburgilainen perintö on yhä säilynyt, viimeksi esiintyen
-Espanjan nykyisellä Alfonsolla. Suom.
-
-[34] Saksin posliinitehtaat, varsinkin Meissenin, ovat olleet
-vuosisatoja kuuluisat hienoista valmisteistaan.
-
-[35] Boule oli kuuluisa huonekalu-arkkitehti Ludvig XV:n aikana. Suom.
-
-[36] Rakas ystävättäreni. Suom.
-
-[37] Älkää kuunnelko häntä, tyttäreni.
-
-[38] Antakaa hänen kuunnella; koska hän on tahtonut sen tietää, niin
-hän on saava sen tietää! Suom.
-
-[39] _Kummitädiksi_ kutsuttiin Ranskassa esiintymiskelpoista
-naishenkilöä, joka esitteli hovissa tai korkeissa seurapiireissä
-uuden tulokkaan, kun tällä ei ollut arvokkaita sukulaisia
-toimittamassa häntä noiden hienojen piirien jäseneksi. Suom.
-
-[40] Eräs muinaisajan n.s. seitsemästä viisaasta. -- Paetessaan
-eräästä piirityksen uhkaamasta kaupungista toisten asukasten kanssa,
-jotka raahasivat tavaroitaan mukanaan, väitetään hänen, joka lähti
-kaupungista tyhjiltään, sanoneen: "Vien kaiken omaisuuteni (--
-viisautensa) mukanani." Suom.
-
-[41] Vihjaus partilaiseen kuninkaaseen, joka harhaili maanpaossa.
-Suom.
-
-[42] Eteenpäin, Djerid, eteenpäin! Suom.
-
-[43] Kertomuksesta tuntemamme varakreivi Jean Dubarry oli ollut
-Jeanne Langen -- jolla nimellä köyhän verovoudin tytär Jeanne
-Vaubernier esiintyi m.m. julkisena ilonaikkosena -- rakastaja.
-Varakreivi oli hänet naittanut muodon vuoksi veljelleen hankkiakseen
-Jeanne Langelle aatelisnimen Dubarry ja saadakseen hänet siten
-hovimaailmaan ja kuninkaan tutuksi. Tarkoituksena oli Jean Dubarrylla
-omat keinottelunsa. Suom.
-
-[44] Hotelleiksi sanotaan Ranskassa myöskin hienoston asuintaloja.
-Suom.
-
-[45] Kaunis ja kuuluisa tanssijatar. Suom.
-
-[46] Kuritushuone Pariisissa.
-
-[47] Kats. 28. luku. Suom.
-
-[48] Molièren huvinäytelmän tekopyhä päähenkilö. Suom.
-
-[49] Asekisassa. Suom.
-
-[50] Pilakuningas, arvovaltaa vailla. Suom.
-
-[51] _Loque, Chiffe ja Graille_. Suom.
-
-[52] _Le vice_ merkitsee "pahe". Suom.
-
-[53] Ranskassa "sysmäläisyyttä" muistuttava, joskin Béarn on suuren
-Henrik IV:nnen kotiseutu. Suom.
-
-[54] Sanaleikki: _la Souris_ merkitsee hiiriä. Suom.
-
-[55] Eräästä Jean-Jacques Rousseaun laulunäytelmästä, josta puhutaan
-_Josef Balsamo_-romaanissa. Suom.
-
-[56] "Neljän valtion liitto", jonka v. 1718 tekivät Ranska, Englanti,
-Saksa ja Hollanti.
-
-[57] Jumala, suo onni kuninkaalle. Suom.
-
-[58] Henkilö eräässä Corneillen murhenäytelmässä, jossa hän sinkoaa
-Roomaa vastaan hirvittävät kirot. Suom.
-
-[59] Porcius Cato nuoremman tytär. Brutuksen vaimo; kun hänen
-miehensä, Caesaria vastaan tehdyn salaliiton jäsen, joutui tappiolle
-taistelussa Augustusta vastaan ja surmasi itsensä, kerrotaan Porcian
-riistäneen henkensä syömällä tulisia hiiliä.
-
-[60] Muinainen roomalainen, joka näytti vihollispäällikölle
-sankaruuttaan kärventämällä itse hiilistössä oikean kätensä. Suom.
-
-[61] Pienet vaunut, joissa on ainoastaan kaksi vastatusten olevaa
-istuinta.
-
-[62] Eturintaan! Suom.
-
-[63] Molièren huvinäytelmissä uudistuva tyhmyrin tyyppi. Suom.
-
-[64] Sienistä ja lihasta valmistettu ruokalaji. Suom.
-
-[65] Rautaristikko linnan portin edessä.
-
-[66] Muurin ulkonevaan reunukseen tehty aukko, josta kaadettiin
-vihollisen päälle palavaa pikeä.
-
-[67] Vallihaudan ulkorinne. Suom.
-
-
-
-***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK LÄÄKÄRIN MUISTELMIA***
-
-
-******* This file should be named 54052-8.txt or 54052-8.zip *******
-
-
-This and all associated files of various formats will be found in:
-http://www.gutenberg.org/dirs/5/4/0/5/54052
-
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions will
-be renamed.
-
-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
-law means that no one owns a United States copyright in these works,
-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
-States without permission and without paying copyright
-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
-of this license, apply to copying and distributing Project
-Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
-and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive
-specific permission. If you do not charge anything for copies of this
-eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook
-for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,
-performances and research. They may be modified and printed and given
-away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks
-not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the
-trademark license, especially commercial redistribution.
-
-START: FULL LICENSE
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
-Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
-www.gutenberg.org/license.
-
-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
-Gutenberg-tm electronic works
-
-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or
-destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
-Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
-person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
-1.E.8.
-
-1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement. See
-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
-electronic works. See paragraph 1.E below.
-
-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
-Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
-of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
-works in the collection are in the public domain in the United
-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
-United States and you are located in the United States, we do not
-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
-displaying or creating derivative works based on the work as long as
-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
-that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
-Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
-same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
-you share it without charge with others.
-
-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
-in a constant state of change. If you are outside the United States,
-check the laws of your country in addition to the terms of this
-agreement before downloading, copying, displaying, performing,
-distributing or creating derivative works based on this work or any
-other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
-representations concerning the copyright status of any work in any
-country outside the United States.
-
-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
-immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
-on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
-phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
-performed, viewed, copied or distributed:
-
-  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-  most other parts of the world at no cost and with almost no
-  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
-  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
-  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
-  United States, you'll have to check the laws of the country where you
-  are located before using this ebook.
-
-1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
-contain a notice indicating that it is posted with permission of the
-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
-the United States without paying any fees or charges. If you are
-redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
-Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
-will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
-posted with the permission of the copyright holder found at the
-beginning of this work.
-
-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
-any word processing or hypertext form. However, if you provide access
-to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
-other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
-version posted on the official Project Gutenberg-tm web site
-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
-of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
-Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
-full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
-provided that
-
-* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
-  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
-  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
-  within 60 days following each date on which you prepare (or are
-  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
-  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
-  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
-  Literary Archive Foundation."
-
-* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-  License. You must require such a user to return or destroy all
-  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
-  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
-  works.
-
-* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
-  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
-  receipt of the work.
-
-* You comply with all other terms of this agreement for free
-  distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
-Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
-from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The
-Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm
-trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
-Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
-electronic works, and the medium on which they may be stored, may
-contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
-cannot be read by your equipment.
-
-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from. If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium
-with your written explanation. The person or entity that provided you
-with the defective work may elect to provide a replacement copy in
-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
-or entity providing it to you may choose to give you a second
-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
-without further opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of
-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
-violates the law of the state applicable to this agreement, the
-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
-remaining provisions.
-
-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
-production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
-or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
-additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
-Defect you cause.
-
-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of
-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
-from people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
-www.gutenberg.org 
-
-Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary 
-Archive Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
-U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the
-mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its
-volunteers and employees are scattered throughout numerous
-locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt
-Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to
-date contact information can be found at the Foundation's web site and
-official page at www.gutenberg.org/contact
-
-For additional contact information:
-
-    Dr. Gregory B. Newby
-    Chief Executive and Director
-    gbnewby@pglaf.org
-
-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment. Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements. We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
-state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations. To
-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
-
-Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
-Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
-freely shared with anyone. For forty years, he produced and
-distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
-volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
-edition.
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search
-facility: www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
-
diff --git a/old/54052-8.zip b/old/54052-8.zip
deleted file mode 100644
index 239d25f..0000000
--- a/old/54052-8.zip
+++ /dev/null