diff options
| author | nfenwick <nfenwick@pglaf.org> | 2025-02-06 23:22:08 -0800 |
|---|---|---|
| committer | nfenwick <nfenwick@pglaf.org> | 2025-02-06 23:22:08 -0800 |
| commit | f743c92859750c0f9361151240a4f325f6f8b847 (patch) | |
| tree | 25acd5f1d1393e180a24009d00a536a7cdf203ef | |
| parent | 3485963569a736c1ae3604dc41b771fdf845005a (diff) | |
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/54343-8.txt | 5425 | ||||
| -rw-r--r-- | old/54343-8.zip | bin | 101547 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 5425 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..91b5792 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #54343 (https://www.gutenberg.org/ebooks/54343) diff --git a/old/54343-8.txt b/old/54343-8.txt deleted file mode 100644 index 2e463a3..0000000 --- a/old/54343-8.txt +++ /dev/null @@ -1,5425 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Väärällä uralla, by Ilmari Kianto - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org/license - - -Title: Väärällä uralla - -Author: Ilmari Kianto - -Release Date: March 11, 2017 [EBook #54343] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK VÄÄRÄLLÄ URALLA *** - - - - -Produced by Helvi Ollikainen and Tapio Riikonen - - - - - - - - -VÄÄRÄLLÄ URALLA - -Kirj. - -Ilmari Calamnius [Kianto] - - - - - -Porvoossa, -Werner Söderström, -1896. - - - - - - - Vaihtelevain tunteiden ihmislapsille - omistaa nämät muistot - - _Tekijä_. - - - - -I. - - -Kolkosti loiskivat syrjäisen K:järven laineet rannan kiviä vastaan -ja huuhtelivat niille kertynyttä ensimmäistä lunta. Yöllä olivat -lahdelmat menneet hienoon jääriittaan, vaan päivempänä herännyt -tuuli oli särkenyt sen tuhansiin pieniin siruihin niin että -syntyi valkoista jääsohjua. Aallot ahtoivat sitä nyt rannoille ja -ahtautuessaan piti se omituista särähtelevää, helisevää ääntä, joka -selvään kuului autioiden, kylmän kangistamien rämeiden ja jylhien -korpimetsien taa. Näytti tulleen aikuinen talvi, poikatalvi, -- -niinkuin sellaista sanotaan -- ja syksyn oli arveltu siihen paikkaan -tyrehtyneen. - -Tuolta metsän sisästä ilmaannuin minä, kesällinen nuori ylioppilas, -astuskelemaan järven rantoja. Olallani lepäsi luodikkopyssy, -jonkun matkaa edelläni juoksenteli Soma, kotini pitkäkarvainen, -pystykorvainen metsästyskoira. - -Näytti siltä kuin molemmat olisimme vaipuneet omiin mietteisiimme --- niin minä kuin koirakin. Emme toisistamme ainakaan paljoa -välittäneet. Syy oli kentiesi siinä etten minä ollut mikään innokas -metsämies ja että Soma, jo ennastaan tietäen minun laimeuteni, näki -parhaaksi tällä kertaa pysyä erillään kaikista etsimispuuhista -varsinkin koska se, jonka kanssa alkusyksystä aina yksissä olivat -metsällä käyneet, oli jo joku aika takaperin hänet ikäänkuin -hyljännyt ja matkustanut -- minne -- sitä ei Soma voinut tietää. - -Huvin vuoksi olin siis pyssyn olalleni heittänyt ja lähtenyt -liikkeelle kotoani. Niin liikkeelle -- ja viimeistä kertaa! Siltä se -minusta tuntui. Sillä pitihän minun kohta lähteä, piti kohta erota -tästä rakkaaksi käyneestä sydänmaan luonnosta. -- Ja minä tahdoin -sentähden heittää hyvästit noille tutuille kotisaloilleni, noille -jylhänkauneille korpikuusilleni, noille minun notkojeni ja minun -norojeni solakoille koivuille, pihlajille ja vanhoille, humiseville -aarniopetäjille. - -Tahdoin "vielä kerran" kotoisilla rannoilla vapaana vaeltaa ja -nauttia puhtoisen Jumalan luonnon tarjoamaa suloa ja viehätystä. --- Pienestä pitäen onkin se ollut minun mielityötäni: tuo -metsissä kuljeskeleminen ilman erityistä päämäärää tai vaarojen -ja kallioiden huipuilla kapuaminen autiossa seudussa, tai järven -aalloilla keinuminen -- joko sitten vetten tyyninä lepäillessä -tahikka rajutuulten raivotessa ja vaahtopäisten aaltojen vihaisesti -venhettäni ahdistaessa. Luonto on aina minun paras lemmittyni ollut -ja sen kanssa olen ikäänkuin salakihloissa. Se se on minua ymmärtänyt -aina parahiten ja silleppä olen usein salaisuuteni uskonut, uskonut -suruni ja iloni, silleppä monesti vienoimmat lemmenlauluni laulellut. -Kuin ystävä ikään on se minulle ollut monena hädän hetkenä, kuin -lohduttaja monena murheen pilvisenä päivänä. -- - -Luonnon sylistä olin nytkin lähtenyt etsimään lohtua sielulleni, -viihdytystä riehahtelevalle sydämmelleni -- -- ja vahvistusta sille -päätökselle, jonka nyt -- koko kesän mietittyäni -- olin tehnyt. -Minä olin näet miettinyt _elämän urani_, miettinyt tarkoin -- ja -päättänyt. Niin ainakin luulin tehneeni. - -Olin valinnut _sotilasuran_. - -Miksi juuri sen olin valinnut, sitä en enää tarkoin osaa sanoa: -veljeni oli upseeri ja kentiesi esimerkki siis siihen oli jotain -vaikuttanut, kentiesi myös tämän uran valitseminen oli minuun -nähden jonkunlainen oljenkorsi, johon hukkuvain sanotaan hädissään -tarttuvan, kun ei ole mihin muuhun tarttua ja kun siis oljenkorsi -on ainoa, johon vielä panee toivoa. Tunsinpa minäkin ettei minusta -muuksikaan ollut, ettei minulla mihinkään muuhunkaan ollut -erityistä vetoa, ei taipumusta eikä lahjoja. Tiedemiehen ura se -hajahti minusta omituisen äitelältä -- koulunpenkillä olin siitä -saanut ikävän käsityksen -- kovin kaukana näytti tohtorihattu -kiiltelevän... Lakitiedettä en rohjennut ajatellakkaan ja papin uraan -en siitä syystä uskaltanut kajota, etten tuntenut mitään "henkistä -kutsumusta". Käytännölliselle alalle olin taas tottumaton. -- Mutta -salaperäisen viehättävänä loisti sitävastoin edessäni tulevaisuuteni -hämäristä upseerin urhea haamu, upseerin kiiltävä univormu, upseerin -jalo toimi... Siinähän ala, jota koettaa sopii... siinähän ura, -joka perille vienee, joka samalla takaa tuon _leipätulevaisuuden_ -ja samalla _tuottaa mainetta_ ja kunniaa! Etteikö sitten tuottaisi! -Etteikö sitten tuossa toimessa olisi jotain ihmeen viehättävää ja -ihailtavaa! -- -- Suottakohan Runeberg vain olisi laulanut: - - Maa kaunis tuo, se hymyllään - Sai urhon lemmen syttymään -- - Ken tuot' ei armastaisi?! -- - -Ei suinkaan syyttä suotta! Kaiketi oli tuossa nyt jotain ylevää, -ihailtavaa, suurta... Jos kohtakin eletään keskellä kultaista rauhaa, -jos kohtakin miekka ja säilä saa käyttämättä piileksiä huotrassaan, --- sittenkin on tuossa sotilasurassa jotain arkipäiväisyyttä ylempää, -jotain vallan isänmaallista ja jaloa. Ei se ole yksistään univormu, -joka siinä on loistavaa, se on koko toimi loistava! - -Näin ajattelin noita kotijärveni louhikkorantoja astuessani ja vähän -hajamielisenä kuunnellen jääsohjun sihinää jalkojeni juuressa. -Kiveltä kivelle hypellessäni luiskahti hiukan jalkani ja minä -tulin miettineeksi: vähän vastoinkäymisiä siinä kumminkin lienee -sotilasurallakin, -- vaan niitä nyt ei saa säikähtää. Alkuhan on aina -hankala! -- Ja ensinhän on konttaaminen ennenkuin voipi kävellä. -- -Uljaasti vaan eteenpäin huolimatta vastuksista, -- suoraan päämaalia -kohti, vaikka mikä tulkoonkin! -- - -Vaikka mikä tulkoonkin! kertasin minä ääneeni ja tuulen puuska -tempasi sanani kiidättäen ne kohti metsänpuita, jotka rajussa -tuulessa puistelivat päitään aivan kuin eivät olisi sanoilleni arvoa -panneet. -- Eikä mitään epäilemistä enää eikä turhaa aprikoimista! - -Niin -- tulevaisuuteni on taattu, elämänurani on päätetty... - -Ja minäkö sitten en muka kelpaisi sotilaaksi! -- ajattelin taasen, -ponnahtaen voimakkaana eräälle korkealle rantapaaterelle, -- minä, -joka olen niin terve kuin veden kala ja -- minä silmäsin itseäni, -- -solakka kuin noron pihlaja! -- Turhia se puhuu, joka arvelee minun -olevan liian nuoren! -- Ettenkö kestäisi?... - -Vakuutettuna siitä että ruumiini puolesta kestäisin, koetin uskottaa -itseäni että olin _sotilaaksi luotu_ ja aijottu. -- Ja olinhan minä -jo entuudessa ollut huomaavinani itsessäni pieniä taipumuksia, --- jotka kaiketi viittasivat sinne päin. -- Sanoivathan ne näet -minun lapsuudessani olleen ihmeteltävän rohkean lumi-kinoksissa -kahlailemaan, -- ja poika-ijässäni muistin olleeni hyvin uuras -rakentelemaan sotarintaa puukeiloista ja sitten niitä pommittamaan -niin että laattiat jyrisi... Ja voi sitä urheuden ja uljuuden -tunnetta, kun puukenraali tai puukuningas pommituksessa kaatui ja -kolisten lenti loukkoon! -- - -Enkä minä myöhemmässäkään poikaijässäni tuntenut vähempää viehätystä, -kun milloin lävistin kannon puukeihäällä, milloin kiihkeänä ryntäsin -lahoa puuta vastaan ja sain sen suurella ryskeellä kumoon. - -Kaiketi olin siis sotilaaksi luotu! -- -- Mutta vaikka koetin tyysten -ja tyynellä mielellä katsella tätä niin kirkkaasti kajastavaa -tulevaisuuttani, en kuitenkaan tuntenut sielussani sitä varmaa -tyyneyttä, jota kaipasin, ja himmeä epäilyksen tunne hiipi tuon -tuostakin poveeni. Mutta sitä koetin nyt jos milloinkaan karkoittaa, -masentaa väkistenkin. -- Sillä tietysti oli se vain tuommoinen -omituinen, selittämätön tunne, joka aina valtaa sen, jonka elämässä -joku ratkaiseva käännekohta on tapahtumaisillaan. -- Ja olinhan minä -sen nyt kerran niin päättänyt ja minä tahdoin osoittaa lujuutta -päätöksessäni. - -Seisoin kauvan sillä rantakivellä, jolle olin noussut, ja katseeni -harhaili järven selempänä vyöryvillä laineilla. Monesti olin kyllä -ennenkin aaltojen leikkiä katsellut ja niiden levotonta säveltä -kuunnellut. Mutta eipä ennen niiden pauhu ja loiske minusta ollut -niin omituiselta kuulunut kuin nyt, -- niin synkältä, niin perin -rauhattomalta. Miksikä se noin nyt pauhaakin ja ärjyy tuo järvi, --- nyt, kun enin toivoisin sen näkeväni hiljaisena, levollisena, -viihdyttävänä! - - "Nuku, nuku aaltonen. - Nuku jo! - Tuolla laulaa humisten - Kuusisto! - Kehtolaulusi se on -- - Nuku aalto rauhaton. - Nuku jo!" - -Näitä säkeitä, jotka eräs aikaa haudan lepoon päässyt runoilijaneito -oli sepittänyt kentiesi tätä _samaa_ järveä katsellessaan, hyräilin -minäkin mielessäni suurta raivoisaa aaltoa seuratessani silmilläni -- - -... Mutta ei se nyt nuku, ei se nyt halua levätä... Ja tuuli ulvoo -ja suhisee niin surkeasti rantapetäjän kyljessä ja auringoton taivas -hulmuilee niin mustissa pilvissä... - -Voi --! - -Ei se näyttänyt nyt minua lainkaan ymmärtävän tuo raskaasti huokuva -ja ikäänkuin läähättävä syysluonto, mutta surullisin, ärtynein äänin -kuulesti se vaan kertoilevan niitä huolia, joita sille itselleen -olivat saattaneet vinhat syysmyrskyt ja aikuinen talven tulo. Eikä se -suonut minulle mitään lohdutusta tällä kertaa, niinkuin olin ollut -lapsellisen herkkä toivomaan. - -Vaan päinvastoin. Nuot luonnon sylistä leviävät, vaikeroivat äänet, -ne saivat nyt minunkin rintani yhä levottomammin huokumaan. -- -Minusta tuntui kuin jokin myrsky sitäkin uhkaileisi, vaikka sen -lähestyvää tohinaa en ollut kuulevinanikaan. Ja lienenkö hämärästi -aavistanut että minun kumminkin joskus olisi antautuminen sen -valtaan. -- Sentähden vieno surumielisyys kokonaan valtasi poveni. -Minä tunsin olevani kuin mikähän _marttyyri_, jonka korkein -velvollisuus on horjumatta taistella jalon asiansa puolesta, vaikka -miten käyköönkin. -- - -Sillä välin oli taivas yhä sakeutunut ja lumihiutaleita alkoi tuulen -mukana lennellä. Ne sivelivät niin kylmästi kasvojani ja suojattomia -käsiäni. - -Vihelsin pois koiraani, joka etempänä hietikon liepeellä näkyi -nuuskiskelevan jotakin pensasta; kentiesi siellä vasta oli -peherrellyt joku metsikana-parvi. - -Mutta olkoon vaan, -- tällä kertaa... Minulla on muuta miettimistä. --- Soma seh, seseh; seseh, seeh! huusin minä voittaakseni tuulen -ja aaltojen pauhaavia ääniä, -- tule pois! -- lähdetään jo tästä -kotia... et sinä kumminkaan mitään nyt löydä... - -Heiluttaen takkuista häntäänsä lähti Soma minua kohti tulemaan -nähtävästi hyvillään siitä että "jahti" siihen jo loppui. - -Me painuimme metsän peittoon, jolloin särkyneen jään sorina ja -aaltojen kuohunta vähitellen hiljeni korvissa, ja kuljimme huonoa -polun haiskua myöten varsinaiselle rantatielle, joka mutkien kohosi -korkealla metsäisellä vaaralla sijaitsevaan kotipihaani. -- Minä -ryhdyin poislähtöpuuhiin, sillä huomenna jo oli minun lähteminen -aijotulle matkalle. -- -- - - - - -II. - - -Olin sen nyt kerran niin päättänyt. Luopua aikeestani, jota niin -jaloksi uskottelin, -- sitä en nyt enää voinut tehdä. -- En, sillä -minä tahdoin olla mies! - -Minun tuli siis lähteä yksin, omin päin maailmalle -- ensi kertaa -maailmalle, tuntui minusta. Minun tuli heittää kallis kotini, vanhat -vanhempani -- ja tämä kultainen vapaus. - -Mutta sitähän halusinkin levottomuudessani, tahdoin päästä pois -toimettomuudesta -- ja erilleen turhista haaveiluista ja utuisista -unelmista. -- Halasin etsiä jotain taistelua, vastuksia, kohdata -elämän murrokoita -- -- ja niissä toivoin sekä henkisesti että -ruumiillisesti karaistuvani. Minun henkeni janosi jotain ylevää, -se himoitsi jaloa ponnistelua, jossa koko olemukseni uudeksi -muovautuisi, -- miehekkääksi ja tarmokkaaksi... -- Ja tämän kaiken -luulin minä itselleni tapahtuvan ainoastaan sotilasalalla! -- - -Oli jo iso päivä, kun vanhempaini saattamana astelin alas järven -rantaan, mistä aluksi oli parin neljänneksen venematka ennenkuin -maantie alkoi. - -Isäni, hiljainen ja sävyisä pappismies, oli huolimatta hopealle -vivahtavista hapsistaan vielä terve ja ripeä voimiltaan ja tahtoi -nytkin -- kuten niin usein ennenkin kouluaikoinani -- tulla -saattamaan yli järven Koskelaan, siihen kestikievariin, josta -valtatie lähti. Tavallista hiljaisempana astui hän tällä kertaa -tuossa rinnallani. Eikä sanallakaan koskettanut hän sotilasuraani. -Mitäpä hänestä koko asiasta enää puhuisikaan, kun se kerran niin oli -sovittu ja valmiiksi tuumittu! Apeaksi se kumminkin teki isänkin -mielen, kun hän oikein ajatteli ja mielessään punnitsi. Hän oli -toivonut pojastaan jotain toista. Mutta ei hän nyt mitään sanonut, -vaan äänetönnä asteli sivullani. -- - -Olinhan sitä minäkin punninnut ja harkinnut, -- ainakin luulin niin -tehneeni. Tottakait itse jo parhaiten tiesin, mihin mieleni pyrki! -- -Olihan hartioillani jo 18 ikävuotta! -- - -Äitini suri sydämmensä pohjasta minun haluani sotilasuralle. Minä -näin että hän sielussaan kärsi, -- paljon, paljon. Äänikin, jolla hän -minua puhutteli tuona lähdön hetkenä oli niin säälivää, tuskaisaa -- -ja hänen sanansa soivat lempeännuhtelevaisina, hellästi soimaavaisina. - -Mutta ei minulla ollut hänen lohdutuksekseen muuta sanottavaa kuin -että "kyllähän sitä nyt... ei pidä äidin nyt tyhjiä surra... eihän -ole niin varmaa vielä, jäänkökään myötyriksi -- koetan ensin... -ja jos ei tunnu miellyttävän, niin mitäpäs tuosta! -- suoritan -asevelvollisuuteni loppuun ja olen taas -- kuin ennenkin..." - -_Koetan_ -- sanoin minä -- vaikka olinhan sen _päättänyt!_ Minä -puhuin vasten omia aikeitani. Ja tuollaisesta puolustuksesta ei -äitini sydän kumminkaan viihtynyt. Hän pelkäsi poikansa nuoruuden ja -kokemattomuuden tähden. Hän sanoi tuntevansa poikansa mielenlaadun -paremmin kentiesi kuin minä itse sen tunsin. Minä en tulisi niissä -oloissa viihtymään, sitä hän hellästi vakuutti minulle. Mutta jos -kumminkin... voi! -- niin... mitäpä hän enää voi tehdä! -- -- Ja hän -neuvoi olemaan aina kuuliainen ja nöyrä, välttämään pahoja tovereita -ja maailman kiusauksia... - -Tultiin rantaan. Renki-Junnu oli jo laittanut veneen tarpeelliseen -kuntoon. Se lykättiin jo vesille eikä siis ollut muuta kuin lähteä. - -Mutta omituisen katkeralta se tuntui sanoa nyt hyvästiä äidille, kun -tiesi mikä hänen mieltänsä painoi. Äidistä oli se luonnollisesti -vielä katkerampaa. Pelkkää surua ja sieluntuskaa olikin se syleily, -jolla hän minulle heitti hyvästit. Kuumia, raskaita kyyneliä tulvi -hänen siniharmaista silmistään. - -Mutta minä pidätin kyyneleeni ja jäykistin mieleni salatakseni -todellisia tunteitani; -- senhän olin jo usein ennenkin tehnyt. - --- Hyvästi nyt äiti! lausuin minä koneellisesti, jokapäiväisellä -äänellä, jonka muka piti ilmaista minun miehevää jäntevyyttäni. - -Eikä kyyneltä tullut minun silmääni -- -- - -Vene keikkui jo laineilla -- ja ypöyksin jäi äitini rannalle. Näin -hänen hetkisen huiskuttavan valkoista liinaa, sitten äkkiä, -- -luultavasti tunteiden pakosta -- herkeävän ja -- vihdoin kääntyvän -kotia kohti. - -Tuuli oli tuima ja lisäksi vastainen. -- Aina se onkin tavallisesti -vastainen, kun kotoani milloin poistua pitää. -- Aallot kohosivat -korkealle ja kylmää vettä roiskahteli tuontuostakin veneeseen. -Isäni istui perässä, toisella huoparimella ohjaten venettä, -toisella rivakasti huovaten; hän oli taitava venemies. Renki-Junnu -souti keulateljoilla ja minä olin tällä kertaa saanut paikkani -peränpuolella, jossa soudin takahangassa. - -Ilma oli viileä, sää vähän hämärä. Ikäänkuin ivallaan kurkisteli -toisinaan aurinkokin paksujen pilvien lomitse ja valoi hetkeksi -kirkkaan hohteen noille vitilumen peittämille rantakallioille, -joita eilen olin astuskellut, rantahietikoille ja niemien kivisille -kielekkeille. Ei nyt näkynyt muita veneitä järven selällä soutamassa. -Talottomat rannat ja tuo mustavetinen, synkästi aaltoileva -järven selkä, ne tekivät seudun kolkoksi, melkeinpä kuolleen -näköiseksi. Kotini vanhanaikuinen päärakennus se vain häämöitti -vaaleanpunertavana metsän sisästä, tuolta Karhuvaaran huipulta... - -Sinne se nyt jääpi ja milloinkahan sen taas ensi kerran nähnee? -- - -Koskelaan tultua käskettiin heti panna kyytihevonen valjaisiin. -Se oli minun tahtoni. Minä tahdoin pian päästä erilleni näistä -kotoisista oloista, tahdoin niin pian kuin mahdollista katkaista -ne siteet, jotka niin lujasti tuntuivat minua tänne kiinnittävän. -Tahdoin olla mies. - -Sydämmellinen kädenlyönti isältäni, tuttavallinen kädenpuristus -rengille -- sillä tavoin olin eroitettu kotiväestäni. Suuret -supiturkit päälläni heittäysin rekeen, huusin reippaalla äänellä -vielä kerran hyvästi ja kulkusten helistessä lähdin solumaan alas -maantielle päin. - -Kas näin, ajattelin, nyt sitä siis mennään. Hei vaan! Helise -kulkunen, juokse hevonen! -- Mutta taas kävi sieluni läpi oudot -väreet ja minä tunsin taas epävarmuutta sen suhteen mitä aijoin -tehdä. Mitähän, -- mietin siinä jo parin kolmen minuutin matkan -kulettuani -- mitähän, jos vielä luopuisi päätöksestään? Antaisi -kyytimiehen pyöräyttää takaisin -- vaikkapa tuosta sillan korvasta --- ja palaisi kotiin! Mutta ei, -- ei sitä nyt enää kehtaisi vaikka -mikä... kovin se olisi naurettavaakin... enhän minä ole mikään -"mamman lellipoika", jolle heti tulee koti-ikävä -- en olekkaan! Vaan -mies olen ja mieheksi tahdon tulla. Antaa mennä vaan! - -Ämmän putouksen kumea pauhu ja emäjoen kohisevat kosket tohisivat -vielä pitkän aikaa korvissani. Sitten nekin vähitellen herkesivät -kuulumasta sitä myöten kuin reki liukkaasti vieri halki autioiden -salojen, yli korkeiden vaarojen kohti länttä. - - - - -III. - - -Olin otettu vastaan pataljoonaan vapaehtoisena. Siitä ei ollut -nyt enää mitään epäilemistä, sillä selvät paperit olin jättänyt -pataljoonan kansliaan: otteen ylioppilaskirjastani, vanhempain -lupakirjan -- johonka äitini puolittain leikillä ei ollut sanonut -antavansa suostumustaan -- sitten papinkirjan ja lääkärintodistuksen. -Kaikki oli mennyt niinkuin olin toivonutkin -- tahi niinkuin olin -peljännyt, sillä minä muistan myös matkalla salaisesti toivoneeni -ettei lääkäri syystä tai toisesta minua hyväksyisi. Mutta hän oli -hyväksynyt ja minä olin lisäksi määrätty ensimmäiseen komppaniiaan. -Tuohan jotain -- olla vapaehtoinen siinä komppaniiassa! Kelpaisi -sanoa, kun joku kysyisi, monenteenko komppaniiaan kuuluin, että -"ensimmäiseenpä tietenkin!" -- Sillä olivathan siinä isoimmat miehet -ja minun käsitykseni mukaan uljaimmatkin... - -Pitihän minun siis olla tyytyväinen. Mutta miksikä nousi rintaani -sittenkin niin pian sellainen kaihontunne ja epäilys, -- epäilys että -jokohan sittenkin tein tuhmasti?... - -Mitäs vielä! Kaiketi olivat ne taas noita "lapsellisia" tunteita. -Eihän nyt enää sopisi kauppojaan katua, kun paperit kerran olivat -pataljoonan adjutantin kourissa! Myöhäistä se olisi... - -Että jo olin sidottu, sitä en kumminkaan vielä niin todeksi osannut -uskoa. Kentiesipä siitä syystä että ensi alussa sain kulkea -sivilimiehenä, kun eivät sotilasvaatteeni vielä olleet valmiit. Vaan -kohta kai nekin joutuisivat. Sillä olinhan aivan kuin tosissani -puhutellut pataljoonan vanhaa räätäliä eli valmiiksileikkaajaa --- "herra mestariksi" -- ja sen, kuulin minä, luultiin paljon -vaatteitani jouduttavan. -- -- - -Ensi päivä oli nyt päättymäisillään, kun kuljin kaupungista kasarmia -kohti. Minä ajoin nelirattaisissa ajurikärryissä, sillä talvi oli -heti kaupunkiin saavuttuani rauvennut ja maa oli jälleen paljas. -Lätäköt tiellä olivat hienossa riitassa, ja vieressä juokseva joki -vyöryi tahmean, raskaan ja mustan näköisenä merta kohden. Tuuli -suhisi tuollaista yksitoikkoista syysillan suhinaansa lehdettömissä, -tien varrelle istutetuissa koivuissa. Kelmeä kuu pistäytyi toisinaan -esiin sakeiden, tummahkojen pilvien raoista. - -Oli samalla niin surunvoittoinen ja samalla niin juhlallinen tunne -minun nuoressa povessani, kun nyt tutuista oloista ajoin aivan -ventovieraisiin. Mutta juuri sentähden että nuot olot olivat minulle -oudot, tuntuivat ne minua jotenkin viehättävän. - -Tunsinko minä nyt todella itseni tuossa rientäessäni ottamaan -tulevaisuuteni ensi askeleita? Minäkö se todella olin se nuorukainen, -joka siinä kuutamossa ajelin, aikoen ehdottomasti antautua -sotilasalalle? -- - -Minä heräsin mietiskelyistäni, kun likellä kasarmia iloinen joukko -miesväkeä näkyi ajavan vastaani. Ne olivat "sotapoikia", niitä oli -ahtautunut pari issikkakärryä täyteen ja viinapulloja näkyi niillä -olevan eväänään. Kaikki ne kuulestivat hoilottavan jotain, mutta yksi -joukosta lauloi muita äänekkäämmin näin: - - Keisari ei voi armahtaa, - Oli herra eli talonpoika -- - Kaikkein täytyy kolme vuotta - Kivääriä hoitaa! - -Haikeina kertasivat muutkin nuot viimeiset säkeet, -- nehän niin -hyvin toivat ilmi mitä sydämmessä liikkui. Kun he jo alkoivat olla -ohi minusta, kuulin saman laulajapojan samaan haikeaan nuottiin -jatkavan: - - Tule sinä pappa nyt viimeisen kerran - Sun varsaasi valjastamaan! -- - Poikasi viedään kolmeksi vuodeksi - Päätänsä paljastamaan... - -Ennenkuin he taas yhdessä olivat ehtineet kerrata viimeisiä säkeitä, -olin minä jo kerennyt kasarmin portille. - -Samapa se minulle -- ajattelin -- mitä ne laulavat, -- nuot, joiden -ulkonaisesta pakosta tänne on saapuminen, -- minun on laitani toisin: -minä tulen sisällisestä pakosta -- ... minua ne eivät ymmärrä! -- - -Hevonen pysähtyi korkeain päätypuolisten porrasten eteen. Minä -hyppäsin vikkelästi alas, maksoin ja kannoin tavarani porrasten -päällyställe. Ja riensin juoksujalkaa pimeään etehiseen. Kopeloin -tovin aikaa minulle jo edellisenä päivänä määrätyn kamarin avainta; -en ollut löytää, vaan löysin kumminkin. Oven avattuani näin edessäni -typötyhjän huoneen, jonka laattialle kuun valo heikosti viistoon -virtasi, -- ei mitään siis oltu laitettu vielä! Tämä näytti niin -kaamealta kaikki. Surkea tunne vihlaisi ohimennen sydäntäni. Kannoin -tavarani sisään, lukitsin jälleen oven ja pistin avaimen taskuuni. -Lähdin ensi komppaniian puolelle, sillä sinnehän oikeastaan -kuuluinkin, vaikka "vapaehtoisten" huone oli toisen komppaniian -puolella, toisella puolen komppaniian pihaa. Vähän pelolla avasin -erään oven ja tiedustelin siellä olijoilta huoneeni johdosta. Suuri, -verevä mies tulikin heti tervehtimään ja esitti itsensä kohteliaasti. -Se oli tuleva vääpelini, ja minä tunsin jonkunlaista kunnioitusta -niin arvokasta miestä kohtaan, mutta aivan hämärästi vielä aavistin, -mikä suuri määräämisvalta hänellä tulisi minun suhteeni olemaan. Hän -vei minut omaan huoneeseensa, jonka asu todisti hänestä että hän oli -tavallista sivistyneempi, ja puhutteli minua niinkuin vertaistaan. -Yhdessä menimme sitten minun tyhjää kammiotani katsomaan, vaikka -eihän se katsomalla siitä parannut. Vääpeli lupasi kumminkin -toimittaa huonekaluja seuraavaksi päiväksi. -- -- - -Ja seuraavana päivänä olikin kamariini jo kannettu matala, -keltaiseksi maalattu ruununkaappi, pitkä ristikkojalkainen pöytä, -rautasänky makkaran muotoisine matrassineen ja olkipieluksineen, -kivääriteline ja matala istuinjakkara. - -Tällaiseksi olin huomannut tulevan asuntoni mennessäni tapaamaan -ainoata tuttavaani koko kasarmilla, reservivänrikki Sarkkasta, joka -tässä pataljoonassa toimitti luutnantin virkaa. - -Minä tapasin hänet parhaallaan uloslähtemässä. Vänrikki oli suuresti -hämmästyksissään, kun kuuli _minun_ sotilaspuuhistani eikä näyttänyt -oikein tietävän, mitä sanoa ja minkälaiseksi tekeytyä. Kun hän kuuli -että huoneenikin alkoi jo olla asuttavassa kunnossa, oli hän hyvin -halukas sitä näkemään ja niin palasimme yhdessä sinne. - --- Jo sinä nyt olet joutunut johonkin! -- sai vänrikki -sisääntultuamme sanotuksi äänellä, joka minusta nyt tuntui niin -kumman halveksivalta ja samalla säälivältä, ikäänkuin hän olisi -tahtonut minun antaa aavistaa jotain miltei kamalaa... Mutta se -tunne haihtui seuraavassa tuokiossa, kun eräs sotamies tuli sisään, -ja vänrikki, joka juuri oli katsellut sänkyäni, muutti yht'äkkiä -äänensä, koko käytöksensä ja kysyi kylmän virallisena: - --- Eikö teillä ole puhtaampaa lakanaa antaa? -- johon sotamies käsi -korvalla vastasi: - --- Joo, herra luutnantti! -- ja vähän päästä oli hän jo -- minä -en tiennyt mistä kummasta -- tuonut sekä puhtaamman lakanan että -siistimmän peitonkin, mikä seikka saattoi minut varsin levolliseksi. - -Vänrikki poistui pian, ja minä jäin ihmetellen miettimään sitä, millä -kunnioituksella sotamies äsken oli kohdellut vänrikkiä. -- Luulenpa -silloin salaisesti ajatelleeni että noinhan -- ja komeammastikkin -kentiesi -- sitä _minuakin_ vielä kerran puhuteltanee... Ja -tulevaisuuteni tähti se vilahti sinä hetkenä silmäini edessä taas -niin kauniina, niin kirkkaana... - - * * * * * - -"Herra mestari" oli saanut vaatteeni valmiiksi. Minä kiiruhdin -kamariini, otin avaimen pois oven suulta ettei kenkään minua -häiritseisi. Nyt se siis vasta oli oikein tapahtuva tuo sotilaaksi -muuttuminen. - -Riuhtasin takin päältäni, riisuin liivini, irroitin kaulukseni ja -kravattini. Siinä tuli mieleeni että jokohan nyt ainiaaksi luovuin -sivilivaatteistani -- ja ennen tuntematon tunne värähytti kylmästi -mutta vaivihkaa minun herkkää mieltäni. - -Minäkö se tässä nyt sotamieheksi hankkiusin, minäkö --? - -Istahdin sängylleni, vedin matalat kengät jaloistani. -- Olivat -ne niin keveät ja luontevat tuollaiset jalkineet. Sotilassaappaat -taas näyttivät sellaisilta kantturoilta, mutta uutuudellaan ne -viehättivät. Ja kenpä ei lasna ollessaan liene tuntenut omituista -tunnetta saadessaan uudet vaatteet! Se on omituista mielihyvän -tunnetta -- siinä on lisäksi jotain muutakin: posket hehkuvat, silmät -saavat omituisen kirkkauden... Samantapaisen -- jollei samallaisen -mielialan luulen minussakin syntyneen tuona uudistuksen tärkeänä -hetkenä. - -Vedettyäni laveat "sotahousut" sääriini kävelin muutamia kertoja -juhlallisena yli kamarin laattian. Yks... kaks... yks... kaks... -kahisivat ne varmaan. Saappaat jalkaan saatuani tunsin sotilasarvoni -jo vähän niinkuin kohonneen -- ainakin kengän korkoa ylemmä. -Käveleminen raskaissa anturoissa johdatti mieleeni Kaarlo XII:nnen -saappaita... Seurasi sitten järjestyksessä kaulaliina. Soveltuihan -se, mutta niin kummasti muistutti se koiran kaulapantaa; ja väriltään -oli se täydellisesti entisen vastakohta. Sitten tuli vormun vuoro. -Kuinka korkealta sen kaulus tuntui ja kuinka se oli kankea! Sehän -estää oudoksesta päänliikuntoja, ajattelin, saatuani hakaset -vaivoin kiinni. Nyt olin kumminkin jo pari astetta ylempänä kuin -äskettäin. Tunsin veret nousevan poskipäilleni ja kuulin sydämmeni -lyövän kiihkeämmin. Yks... kaks... yks... kaks... tykytti sekin. -Nousin varpailleni nähdäkseni itseni paremmin kuvastimessa, jonka -olin seinälle hankkinut. Minäkö se siis nyt olin, jonka hartioilta -näkyivät molemmin puolin siniset olkalaput keltaisine numeroineen, -vapaehtoisen nauhoineen ja kirkkaine nappeineen? -- Minä, kukapas muu! - -Asetellessani sitten kairalakkia päähäni tulin taas ajatelleeksi -luopumista valkolakistani, tuosta vapauden, valon merkistä, -utuisten unelmaini vaivalla ansaitusta kukasta. Ja tuntien syvää -kaihoa tartuin tummanharmaaseen, pitkäliepeiseen sinelliini. Sekin -oli uutuuttaan niin jäykkä ja kankea kuin mikähän häränvuota, -ja hiki nousi päähäni ennenkuin sain sen kaikki hakaset kiinni -pinnistetyiksi. Mutta sitten ei ollutkaan mitään muuta jäljellä -kuin kieraista nahkavyö tuppineen, pistimineen vyötäryksille, -- ja -sotilas oli näin valmis. - -Jää hyvästi sa vapauteni viime päivä! koetin juhlallisena itsekseni -lausua, kun torvi samalla kajahti iltahuutoon kutsuen. - -Ja terve, sinä uljas tulevaisuus! -- -- Yks... kaks... yks... kaks... -Pystynä, mutta melkein tuntematta omaa itseäni, astelin komppaniiaan, -jossa jo kaikki seisoivat rivissä ja lakit kourassa rukoukseen -komennettuina. Plutoonanpäällikköni tervehti minua ystävällisesti -sanoen sinellin sopivan päälleni peijakkaan hyvin. Ja minä tunsin -kummaa tyytyväisyyttä että hän niin sanoi. -- -- - - - - -IV. - - -Aliupseeri Sotka! -- huusi vääpeli seuraavana päivänä, kun pyysin -lupaa mennä kaupunkiin, -- ottakaapas te ja opettakaa vapaehtoiselle -kunniantekoa, sen kun pitää päästä kaupunkiin syömään! - --- Ymmärrän, herra vääpeli... - --- Lähdetään tänne ulos, sanoi aliupseeri minulle mennen ulos -komppaniiasta. Minä kävelin jäljessä. -- Siinä oli kappale nuutunutta -nurmikkotannerta. Sille me asetuimme. - -Kunnianteko -- aloitti aliupseeri -- se nyt on niin helppoa etteipä -siitä nyt paljon viitsi puhua semmoiselle kuin tekin olette, joka -olette muutenkin oppia käynyt ja... - --- Ei, kyllä minua saapi opettaa niinkuin muitakin! ehätin minä -sanomaan itsekkin ihmetellen mukautumishaluani. - -Aliupseeri naurahti. - --- No tuota, eihän se nyt ole mitään tämä... Niinkuin tekin -jo tietenkin tiedätte, tehdään kunniaa kahdella tavalla: joko -kättä päähineeseen nostamalla, tahi rintamaan asettumalla sille, -kelle tarvitsee. Kunniaa tehdään noin neljän -- kuuden askeleen -päästä vastaantultaessa. Nostetaan keveästi ja luontevasti oikeaa -kyynäspäätä ylöspäin hartian kohdalle. Tällä tavalla (hän näytti). -Kämmen se sitten viedään lakin reunaan niin että sormet ovat suorina -ja peukalo yhdessä muiden sormien kanssa. Tällä tavalla. - -Ja kalvosesta annetaan käden hiukan taipua ylöspäin. Sitten sormet -asetetaan niin että etusormi vastaa lakin alareunaan ja keskisormi -koskettaa ylireunaan. -- Minä aloin jo mennä pyörälle tästä opista, -niin kummalta se minusta tuntui -- - --- Eikä liioin huolita näyttää kämmentä, se on niin rumaa ja tökeröä, -ja annetaan käden aina jäädä samalle paikalle, vaikka päätäkin -käännetään. Näin. -- Hän näytti, kuinka lakin alareuna luistaa etu- ja -keskisormen välitse päätä käännettäessä -- Jos nyt koetettaisiin, -ensinnä paikaltaan, seisten... - -Minä nostaa livahutin käteni korvalliselle. En koskaan ollut luullut -kunniantekoa niin outomaiseksi kuin se nyt tuntui. - --- No niin, sanoi aliupseeri lauhkeasti, parannellen käteni asentoa. - --- Jos nyt koetettaisiin kävelystä pitäen. -- Minä kävelen täältä -teitä vastaan, ja te teette minulle kunniaa. - -Hän erkani minusta muutaman sylen päähän. -- Lähdetään nyt tulemaan -toisiaan vastaan, selitti aliupseeri. - -Minä lähdin, koetin astua vapaasti, mutta havaitsin etten nyt ollut -oikeassa olossani. Jalat tuntuivat kankeilta ja tottelemattomilta, -silmät tuijottivat jäykästi, en tiedä minne. -- Kun luulin olevani -kuutisen askeleen päässä, nostin käteni lakkiin ja kuljin kunniaa -tehden opettajani sivu. Aliupseeri nosti myös kätensä juhlallisesti -vastineeksi ja luoden minuun terävän, arvokkaan katseen meni sivuitse. - --- No, kyllähän se rupeaa luistamaan, tuli hän minulle selittämään. --- Kunhan vaan vähän enemmän käännätte päätänne ja seuraatte -silmillänne. -- Ne olinkin kokonaan unhoittanut. -- -- Ja astuu vaan -vapaasti ja antaa kätten heilua siihen saakka kuin oikean käden -nostaa päähineeseen, -- antaa silloin vasemman käden olla liikkumatta -sivulla, ja kun sivu pääsee yhden askeleen, niin laskee oikean käden -alas ja astuu taas niinkuin ennenkin. Ei se mitä vaikeata ole! -Koetetaan vielä kerta. -- Lähdimme siitä taas astumaan vastakkain, -aliupseeri mielestäni reimana, sulavasti, -- minä pystynä, totisena, -koneellisena... ja kiusallinen tunne sydänalassa. - -Tulihan se jo vähän paremmasti tehdyksi, mutta vikoja siihen vielä -jäi. Mieli toisinaan hävettämäänkin että jos ne tuolta komppaniian -ikkunoista hyvinkin katselevat ja nauraa virnistelevät muut minun -tempuilleni. - -Taisi aliupseerikin samaa ajatella, koskapahan tuumasi, että kun -olisi olla joku rauhallisempi paikka. Esitin että mentäisiin minun -omaan huoneeseeni, siellähän kyllä sen verran sopinee. Aliupseeri -sanoi jotain että "mitähän se vääpeli siitä?" -- mutta kun kysyin -kummastuneena että "vääpelikö?" niin hän suostui, ja me menimme minun -huoneeseeni. - -Ja siellä me ryhdyimme rintaman-teon harjoitukseen. - -Piti astua reimasti, piti heiluttaa käsiä ja sitten äkkiä kääntyä -rintamaan, ja samalla kuin siirsi toisen jalan toisen viereen, piti -nostaa käsi päähineeseen, piti kääntää päätä ja silmillään seurata -vastaantulijaa sitä myöten kuin tämä astui, kunnes oli yhden askeleen -takanapäin, jolloin taas piti pyörähtää astumaan ja ensi askeleella -laskea kätensä alas. -- - -Sellainen se oli ensimmäinen harjoitukseni. Loistava sotilasurani oli -näin alkanut. - - - - -V. - - -Ne nahkajussit! Ne uuden uutukaiset, nuoret isänmaan palvelijat! Ne, -jotka tulevat sieltä kaukaa sydänmaiden korvista, jossa ovat ikänsä -eläneet nokisen kurkihirren alla näkemättä koskaan juuri muuta kuin -kotoisen kylänsä ja kuulematta koskaan muuta opetusta kuin pappinsa -nuotinomaiset saarnat kylmässä kirkossa tai kyläkinkereillä. - -Kuinka minä heidän tilaansa säälien muistelen! Heitä kun niin paljon -alussa pilkataan ja nauretaan kasarmilla, he kun aina ovat vanhempien -sotilasten silmätikkuna. - -Sillä mitäs he osaavat tullessaan, kun eivät ole moiseen komentoon ja -moisiin komplimangeihin ensinkään tottuneet! He katsoa töllistelevät -suu auki kaikkia kuin lehmä uutta konttia, he kävellä rehmivät -väärin säärin, kädet syvällä housujensa taskuissa tahi kömpelöinä, -ryhdittöminä sivulla, ja kämärä piipun nysä hampaissa he syljeksivät -pitkin laattioita. He ovat kaikin puolin tottumattomia ja nahkajussin -nimellä heitä sentähden usein puhutellaankin. Se pistää kyllä -ylpeämmille vihaksi, mutta minkä he sille voivat. Heidän täytyy -nöyrinä tottua "vanhain ryssäin" pilantekoon ja odottaa kunnes hekin -pääsevät siihen asemaan että voivat vuorostaan naurahdella uusille -tulokkaille, -- nahkapojille. - -Heitä seisotetaan rivissä, heitä tutkistellaan, tarkastellaan ja -heille annetaan ensimmäiset ohjeet. - --- Nenät pystyyn pojat! komentaa kapteenimme, kun hän ensi kertaa -saapuu nuoria miehiä katsomaan. - --- Seisokaa suorina! - --- Vatsa sisään... sisään, sisään! - -Ja katsokaa reippaasti silmiin! -- Kuuletteko? -- reippaammasti! - -Sotamies ei saa olla ujo! -- nooh! Kas noin! - -Sotamies ei saa olla nolo! -- Sotamies ei saa olla arka! - -Hän kulkee pitkin riviä korjaten asentoja. Keltä hän vääntää nenän -pystympään, ketä ottaa leuvan alta, ketä päähän taputtaa, sanoen -jotain mielestään hyvin sattuvaa, mutta jolle harva uskaltaa nauraa. - -Kankeat ovat nuot autioiden seutujen pirteissä patvineet vartalot, -pää ei ota hevillä taipuakseen, niska ei hevillä sujuakseen eikä -käsivarret ojentuakseen tässä oudossa ja merkillisessä leikissä. -Siinä he seisovat alakuloisina, muutamat aivan säikähtyneen -näköisinä, kuunnellen kummissaan kapteenin opetustapaa. Ja kaukana on -leikki heidän synkenneestä mielestään, ja aatos se harhailee, kuka -sen tietää missä, -- kentiesi kaikkialla muualla, vaan ei kasarmin -piirissä. -- Mutta vanhat miehet ne vetävät suutansa säälimättömään -hymyyn eikä monikaan muista, miltä se hänestä silloin tuntui, kun hän -itsekkin oli nahkapoika. - -Vaan huomattuaan että nuoret miehet ovat kovin totisina, -pistää kapteenin päähän lopettaa harjoitus tanssilla. -- Kuka -on soittoniekka? Hah? Noo! Ahaa... no menkää joutuin! -- Yksi -nahkajusseista käypi kapteenin käskystä noutamassa viulunsa, ja kohta -raikuvat tanssin sävelet tuossa äsken niin ikävälle tuntuneessa -huoneessa. - --- Sepäs vasta kapteenia! suhahtaa joku keikarimaisempi rekryyti -toisen korvaan. - --- Tanssimaan, tanssimaan! -- toimittaa päällikkö aivan kiihkoissaan -niskasta työntäen nuoria sotilaita keskemmä laattiaa. Syntyy aika, -melu ja hälinä, kun miesjoukko tanssia jyskyttelee ympäri käytävää -niin että jymähtelee tervattu laattia. - -Hän taitaakin olla hyvä mies tuo päällikkömme, miettii jo moni. -Ainakin on hän nyt hyvin armollisella tuulella! Väheksyen musiikkia -toimittaa hän lisäksi vielä yhden viuluniekan, yhden hanurinsoittajan -ja triangelin kilkuttajan. Itse tarttuu hän kahteen rautaiseen -voimistelusauvaan kolistellen niitä rajusti yhteen. -- Se on -sotilasmusiikkia ja siinä on jyryä ja tahtia. -- Kyllä se äijä osaa, -tuumitaan sitten miesjoukossa, kun kapteeni on poistunut. - -Ja nuot tuonoin niin nolot nuoret miehetkin jo vetävät suutansa -vapaampaan hymyyn. Ja iltahuudon jälkeen menevät he melkein ilomielin -levolle ja näkevät parempaa untakin. - - - - -VI. - - --- Fstait! -- smirnaa! - -Se oli luutnanttimme, joka niin huudahti, kun yhtenä noista ensi -illoista istuimme osastohuoneessa aliupseerimme opetusta kuunnellen, -kun ulkona oli synkkä pimeä ja syyssade ikävästi räiskäsi ränneissä, -vaan siellä sisällä, huoneessa oli niin valoisaa ja lämmintä. - -Kaikki hypähtivät tuon huudon kuultuaan koppina pystyyn -jakkaroiltaan, sillä kapteeni se oli ovesta äkkiä ilmaantunut -luokkahuoneeseen. Ja kukin koetti asettua paraan kykynsä mukaan -hänelle rintamaan -- niinkuin jo oli opetettu. - --- Hyvää iltaa! mutisi hän partansa sisästä. - --- Jumala antakoon, herra kapteeni! kirkasimme yhteen ääneen -tahdissa, koneellisesti -- niinkuin oli opetettu. - --- Pää pystyyn, pää pystyyn! - -Kääntykää tännepäin! Katsokaa _minuun!_ -- Katsokaa reippaasti -silmiin! - -Hän istahti aliupseerin paikalle lakki päässä ja palava paperossi -hampaissa sekä käski meidänkin istuutua. Luutnantti istahti myös -entiselle paikalleen. - --- Mistäs täällä nyt on opetettu? kysyi kapteeni kiivaasti kääntyen -aliupseerin puoleen, joka valmiina ottamaan käskyjä vastaan -"reilassa" seisoi hänen takanaan. -- Puhtaudesta -- herra kapteeni -- -ja siitä, missä kunnossa sotamiehen tulee pitää sänkynsä -- vastasi -reippaasti nuori aliupseeri. - -Kapteeni hymähti. - --- Noh, Konkelo, minkälaisen pitää sotamiehen sängyn olla? kysyi hän -sitten alkaaksensa jonkinlaisen kertausopetuksen. - -Puhuteltu nousi verkalleen seisaalle, mutta ei vastannut mitään. -Kapteeni murahti partaansa jotain että "kiivaammin siinä!" ja jatkoi -sitten puoleksi leikillä: - --- Hah? Mitä? Noh... pitääkö sen olla hyvin pehmeä, hah? - --- Joo, herra katteini, pehemeä se parein... - --- Hah? Mitä!... Ja likanen?... että kirput oikein pääsisivät -kasvamaan, -- niinkö? tiuskasi kapteeni. - -Tämän kysymyksen kuultua nytkähti siellä täällä joku ruumis; toiset -tuijottivat synkän totisina päällikköönsä. - --- Ei, herra katteini -- koetti puhuteltu oikaista, -- kyllä sen -pittää puhas olla... - --- Ja pehmeä kai, -- hah? tinkaili kapteeni. - --- Joo, herra katteini... - -Puoleksi suuttumaisillaan, puoleksi naurusuin kääntyi kapteeni toisen -puoleen: - --- Piekola! -- onko se niin, hah? - --- Jaa, herra kapteeni! -- - --- Jaa, herra Piekola! -- _Mikä_ on niin? kysyi kapteeni ilkkuillen. - -Puhuteltu ei tiedä, mikä on _niin_. - --- Missäs Piekola on maannut kotonaan?... Hah? -- laattialla varmaan? - --- Jaa, laattialla, herra kapteeni! myöntyy totisena Piekola. - -Kapteeni murahti taas partansa sisään harmistuneen näköisenä ja kysyi -kuin puoleksi itsekseen: - --- Ja siinä sillä sitten oli likainen turkkiresu alla, -- haah? -- - -Ei vastausta. Puhuteltu on syvissä mietteissä. - --- Ja kirput purivat --? tokasi päällikkö vähän vihaisemmin. - --- Jaa, herra kapteeni, niin ne tekivät, vastasi Piekola ikäänkuin -joihinkin mieluisiin muistoihin havahtuneena. - --- Aika veitikoita! naurahti kapteeni kääntyen kolmannen puoleen, -jolta vihdoinkin oikea vastaus lähti. -- - -Tuolla tapaa kävi kapteenimme opetus. Aina oli hän äänessä ja -porisi kuin kiehuva pata. Paperossin piti aina olla hampaiden -välissä -- puhuessakin, ja tuli sammui siitä ehtimiseen. Silloin -sai varuillaan oleva aliupseeri kunnian raapaista tulta omasta -tulitikkulaatikostaan, sillä kapteeni sytytti harvoin omastaan. - -Tällä kertaa oli hän nyt mielestään tarpeeksi opettanut, ja hän -nousi sentähden ylös ja meni ovea kohti sanaakaan puhumatta. Silloin -taas huudettiin "fstait!" ja joku lähinnä ovea istuva ryntäsi -sitä aukaisemaan kapteenille, -- sillä niin oli opetettu. Kun ovi -sulkeutui, oli mielestäni kuin joku pieni ukkoispilvi olisi mennyt -onnellisesti ohi, ja mieliala tuli jälleen entiselleen. - -Aliupseeri istahti taas opettajatuolilleen, ja luutnantti, joka -kaapin nurkalla oli koko ajan istunut pitkillä säärillään leikkien -koiransa kanssa, hyrähteli tuttavallisesti ikäänkuin hänestäkin olisi -ollut mieleen että kapteeni poistui... Opetus kävi siten paljon -paremmin. - -Tunti alkoi nyt olla lopussa ja luutnanttikin jo lähti koirineen -pois. Hänelle ei tarvinnutkaan komentaa "fstait!", ainakaan ei hän -tällä kertaa sitä tahtonut. - -Heti kun ovi luutnantin jälkeen sulkeutui, lyödä paukautti aliupseeri -_käsikirjansa_ kiinni pöytään, ja virkkoi toverillisesti: - --- Hehhei, heitetäänpä pois, poijat! ja kaikki nousivat itseänsä -venyttelemään. Toiset pistivät tupakaksi haastellen päivän -tapahtumista, sen verran kuin niistä saattoi haastella. Mutta toiset -jäivät totisiksi eivätkä puhuneet halaistua sanaa. - -Kun kello löi viisi, olivat harjoitukset loppuneet. Monella olisi nyt -tehnyt mieli iltalomalle kaupunkiin, mutta eipä ollut kysymystäkään -pääsystä vielä. Sillä tuhmasti saattaisi nuorimies vielä käyttäytyä -siellä kulkiessaan, ei osaisi kentiesi tehdä kunniaa upseereille, -ottaisi liikoja ryyppyjä... Ei häntä vielä päästetty, ei läheskään, -vaan kasarmin seinien sisällä sai hän pysyä kiltisti viikkoja, jopa -kuukausiakin. Jouluun asti näet kesti kunnianteonharjotuksia. - -Mutta minä, joka olin vapaehtoinen, minä sain lähteä iltalomalle ja -epäilemättä tunsin minä arvoni hiukan syvemmästi kuin nuot toiset. -- - - - - -VII. - - -Eräänä päivänä -- siitä oli vain toista viikkoa kuin olin -pataljoonaan tullut -- oli minulle kaupungissa käydessäni -sattunut niin hullusti etten tehnyt rintamata omalle pataljoonan -päälliköllemme, joka osui tiellä ajamaan vastaani. Syy oli se etten -everstiämme ennen ollut nähnyt enkä tuossa, kun hän kiireesti -ajoi, ehtinyt tarkata, oliko hänellä nyt yksi tai kaksi _raitaa_ -olkalapuissaan ja montako _tähteä_ tai ei ollenkaan tähtiä. Luullen -häntä sentähden joksikin tavalliseksi upseeriksi, tein hänelle vain -tavallista kunniaa, johon hän heti vastasikin. - -Niin oli nyt käynyt -- ja minä surulla ja pelolla huomasin -erehdykseni vasta kun ajaja oli ohi. Tyynnyin kumminkin kun kasarmiin -palatessani kuulin plutoonanpäälliköltäni ettei sellaisesta mitään -"tule", koska hän, herra eversti, ei itse ollut suvainnut minua -erehdyksestä huomauttaa. Olin senvuoksi hyvilläni ja ajattelin -kiitollisuudella hyvää everstiäni, joka ei vähistä piittaa. - -Seuraavana päivänä saapui kapteenini komppaniiaan tiedustellen heti -ensimmäisenä vapaehtoista. Minä säpsähdin ja astuin herrani eteen. - --- Minkätähden -- aloitti hän kiukkuisella äänellä, jota en ennen -niin ollut huomannutkaan -- minkätähden ei vapaehtoinen eilen tehnyt -kunniaa everstille, -- pataljoonanpäällikölleen, hah? - --- En tuntenut häntä, herra kapteeni, vastasin minä mahdollisen -levollisesti, mutta tunsin veret kumminkin nousevan poskiini. - --- Ette tuntenut, hah?... noh, tunnetteko hänet sitten nyt? - --- Kyllä, herra kapteeni... - --- Jos vielä tämmöistä tapahtuu, niin minä en laske teitä kaupunkiin, -sanoi hän sattuvan ankarasti ja jatkoi samalla: - -Tunnetteko sitten everstiluutnanttia, jolle myös pitää rintama tehdä? - --- En tunne häntä vielä, herra kapteeni, vaan ovat ne minulle -kertoneet hänestä... - --- Hmyh, -- entäs piiriesiupseeria, hah? - --- Olen nähnyt hänet joskus ennen kadulla, herra kapteeni... - --- Niille, tiedättehän, pitää tehdä rintama -- ja minulle! huomautti -hän hiukan itserakkaasti, mutta vähän lauhtuneempana. - --- Ymmärrän, herra kapteeni. -- -- - -Kovin hävetti minua että kapteeni kaikkien kuullen oli tuosta -viitsinyt puhua ja että nyt everstikin... Koetin kumminkin olla kuin -ei mitään olisi tapahtunut ja vahingosta otin viisastuakseni siten -että kaupungissa käydessäni kartoin kulkemasta valtatietä, jolla -upseerit liikkuivat ja valitsin erään toisen tien, joka kulki pitkin -rautatievartta. Sillä tiellä eivät näet upseerit juuri kulkeneet ja -sentähden siitä tulikin minulle myöhemmin aivan tuttu ja mieluisa -paluutie kaupungista kasarmille. - -Mutta mieltäni alkoi kumminkin karvastella tuo sotakurin ulkonainen -tunnusmerkki, joka minusta nyt yhtäkkiä tuntui niin ankaralta, -niin orjallisen tarkalta -- -- ja nyt kuulin minä myrskyn tohinaa -sisälläni, sen myrskyn, josta en ollut mitään tahtonut tietää. - -Sanomaton ikävyyden tunne valtasi minut jo saman päivän -iltaharjoituksissa, joita eräs jefreitteri Mustonen minulle piti. -Minä näet olin tullut pyytäneeksi yksityistä opetusta antautuakseni -heti joululta aliupseeritutkinto-lukuihin. - -Niin, ei jefreitteri Mustosella ollut kykyä minua huvittaa, kun -nuot tunteenpuuskat nyt päälleni tulivat. Hän tuntui minusta -kokonaan vastenmieliseltä -- ja typerältä kaikessa opissaan. -- Ah, -tämmöistäkö tämä on? Tämmöistäkö on nykyajan sotilastoimi?... Ja minä -aloin aavistaa kuinka henkisesti tyhjää moinen elämä mahtoi olla, kun -ihminen ikäänkuin tehdään koneeksi -- itsetiedottomaksi koneeksi. -Noin aavistaen, kun synkässä syyspimeässä harjoitusten loputtua -astuin huoneeseeni toiselle puolen pihaa, tunsin minä todellakin -niin epäilyttävää yksinäisyyttä ja ikävää että tuskin voin pidättää -kyyneleitäni ajatellessani, mihin olinkin joutunut ja mitä kaikkea -minun mahdollisesti vielä tulisi kärsiä. Sillä kärsimistähän minä -tällä hetkellä tunsin. - -Suuri kaipuu heräsi minussa nyt päästä pois, -- pois täältä -kuolettavasta ilmakehästä, vapauteen jälleen. - -Naurakoot minulle ketkä tahtovat! -- minä lähden pois, jos suinkin -pääsen! -- Ja enköhän pääsekkin, kun tämä vielä on näin alussa! -- - -Minä en ollut tullut ajatelleeksi edeltäpäin tällaisia seikkoja. -Minusta tuntui luonnolliselta että vielä voisin päästä pois. Ja nämät -toiveet nousivat niin voimakkaina rintaani että todellakin uskoin -toivojeni toteutuvan. - -Tahdoin ainakin koettaa. - -Jo seuraavana päivänä seisoin kapteenini edessä esittäen hänelle -asiani rehellisellä tavalla. Mutta hänpä, kapteeni, aivan ällistyi -tällaisille tuumilleni. Hän alkoi murahdella ja selittää ettei hänen -aikanaan ikipäivinä tällaista ollut tapahtunut. - --- Vastahan te olette tullut! sanoi hän, -- miksi te nyt pois -haluatte? - -Minä silmäsin surkeasti ympärilleni, rykäsin heikon sairaan tapaan ja -sanoin: -- Herra kapteeni, mi... minä... olen... tullut huomaamaan... -että... olen... väärällä uralla...! - -Siihen murahti kapteeni ivallisen "hmhyh" ja sanoi että mahdotontahan -se enää oli, kun paperit kerran olivat jätetyt sisään ja nimi -- ja -kaikki muu merkitty pataljoonan luetteloihin. - -Se toivontie siis katkesi siihen. Mutta minulla oli nyt niin valtava -kaipuu että tahdoin koettaa toisellakin tavalla. Käännyin kohta -lääkärin puoleen ja selitin hänelle että... mitä? Totta vain, mutta -lääkäri suuttui niin että melkein ajoi minut ulos -- -- -- Eikä hänen -käytöksensä minusta niin kummalta tuntunutkaan, kun perästäpäin -asiata ajattelin... - -Mutta monta päivää ja yötä säilyi sielussani tuo vapauteen kaikertava -ääni. Kävin synkäksi mieleltäni ja olin ääneti silloinkin kun oli -lupa puhua. Annoin pääni tahallaan vaipua alas rinnoille ja milloin -tilaisuus salli seisoin noloksi tekeytyneenä syrjässä katsellen -välinpitämättömästi, halveksivasti toisten harjoituksia. - -Täälläkö minun täytyy olla? Täälläkö siis koko pitkä, edessä oleva -talvi -- ja kevät! -- ja koko kesä aina myöhäiseen syksyyn saakka? -- -Ja ainako on elämä tuntuva yhtä yksitoikkoiselta täällä, kuin nyt, -- -yhtä kuolleelta, viheliäiseltä?... - -Ei ne minua ymmärrä, eivät käsitä -- kukaan! -- Ja kokonaan surun -sortamana menin minä iltahuudon perästä levolle. Koko kasarmi oli -minusta nyt ruvennut tuntumaan orjalaitokselta, oma huoneeni tuntui -kammottavalta vankilalta. Siinä mielentilassa minä nukahdin. - - * * * * * - -Aamupuoleen yöstä minä sitten uneksuin: Olin kiipeävinäni äkkijyrkkää -kalliota ylös. Kallion alla lepäsi syvä, ammottava kuilu, jonka -keskustassa pauhasi valtava koski. Välistä oli kuin kallio olisi -muuntunut huojuvaksi torniksi, -- torniksi, jonka latvaan minun -poloisen oli kapuaminen. Silloin kun torni enin huojui, silloin -kuohahteli koskikin siellä syvyydessä, ja minä olin joka silmänräpäys -vaarassa horjahtaa alas sen pauhaaviin kuohuihin. Siinä näyttäytyi -silloin eräs venhe kosken nielussa alas lähdössä. Venheessä istui -neljä henkeä; ne näyttivät tutuilta ja kumminkaan en heitä nyt -tuntenut... Minä seurasin sitä silmilläni, katsoin ja katsoin... ja -juuri kun se oli allani, minun kohdallani ja kovimmassa aallokossa, --- kaatui se kumoon ja siinä olleet syöksyivät suinpäin vaahtoihin -- -enkä minä heitä enää nähnyt... Kauhistuksen tunne kävi läpi kaikkien -jäsenieni, minä vilkaisin hätäisesti alas kallion juurelle, ikäänkuin -pelastusta huutaakseni heille ja itselleni, ja näin siellä jotain -omaisiani seisomassa. Mutta torni tai kallio se yhä huojui, huojui -- -eikä pelastusta vainen kuulunut... - -Vihdoin heräsin. Se oli ollut hirveää unta. Minä vavahtelin vieläkin -tuosta alasputoamisen ja hukkumisen vaikuttamasta sisällisestä -kauhusta ja jännityksestä, ja koko ruumiini oli märkänä kylmästä -hiestä. - -Sellaisia unia! - -Mutta näkeehän niitä ihminen jos jonkinlaisia... Eikähän ne -tavallisesti merkitse mitään... Hyi sentään, -- koen unhoittaa!... - -Kun tuo aamu, jolloin tuollaisesta unesta heräsin, olikin -sunnuntai-aamu, lähdin kohta kaupunkiin ja viivyin siellä lomalla -aina iltamyöhäiseen asti. Siellä saattoi ystävällisten ihmisten -seurassa hetkeksi unohtaa olevansa kiinni ja olettaa itsensä -täydellisesti vapaaksi. Mutta äitelältä tuntui sitten yön selkään -lähteä yksin syyspimeässä kasarmia kohti astelemaan. - - - - -VIII. - - -Sitä seuraava maanantaipäivä, jolloin harjoitukset taas alkoivat, -oli mielestäni tukalan pitkä. Minun ikäväni oli noussut ylimmilleen. -Ei tuntunut olevan halua sotamieheksi oppimiseen, -- ei vähintäkään, -ei minkäänlaista innostusta taikka uteliaisuutta tuntemaan esim. -kiväärin kymmenien osien eri nimityksiä, tarkoitusta j.n.e. Kolkolta -näytti kohtaloni, tulevaisuuteni oli mennyt paksujen pilvien verhoon. -Ei yhtään toivon kirkasta tähteä nyt näkynyt sen taivaalla. Sielu -kärsi, tahto ja tarmo laimeni, koko olemus ikäänkuin tyrmistyi. -Ruumiskaan ei tuntunut kaipaavan mitään ravintoa, -- ja minä olin -syömättä koko sen päivää. - -Kun iltaharjoitukset olivat loppuneet, olisi taas sopinut lähteä -kaupunkiin. Mutta ei nyt sinnekkään mieli tehnyt, sillä kolkolta -olisi tuntunut taas kasarmiin palata. Pimeäkin oli ja kovin synkkä -oli syysillan sää, -- tuuli puhalteli, vettä vihmoi ja rännit niin -ilkeästi romisivat... Mutta eihän tästä nyt tule mitään tällälailla. -Eihän asia nureksimalla parane! -- Mitä, jos lähtisi vänrikin luo, -- -ainoan tuttavansa tykö? - -Tämä keksintöni miellytti minua. Tempasin vyöni naulasta, irroitin -pistimen kivääristäni ja heitettyäni sinellin hartioilleni kiiruhdin -nopein askelin vänrikin asuntoon. - --- Kah, _sinäkö_ se olit? -- iltaa! Mitenkä se "hurisee?" tervehti -vänrikki minut nähtyään. - --- Jumala "armahtakoon" herra luutnanttia! -- sanoin puoleksi -pilalla, puoleksi syvällä katkeruudella ja istahdettuani hänen -kehoituksestaan, jatkoin totisella mielikarvaudella: - --- Niin että, mitenkäkö hurisee?... Voi tuhannen tulimmaista, kun -täällä on ikävä, -- täällä teidän kasarmissanne...! lausuin synkällä -äänellä ja pannen painon sanalle _teidän_ siten antaakseni huomata -että olin eri hengen lapsia. - --- Ikäväkö! tarttui lauseeseeni vänrikki, -- täällähän se vasta -hauska onkin. Niin lystiä päiviä kuin minulla esimerkiksi oli -vapaehtoisena ollessani, ei minulla sitten koskaan ole ollut! - --- Mitenkä niin? kysyin minä epäilevästi. - --- No kuulehan vähän! Meitä oli silloin kolme vapaehtoista: -Porosen Santtu, Frilundin Lekku ja minä. Me asuimme kaikki samassa -huoneessa täällä kasarmilla, -- ja sen saat uskoa, sinä Ilmari, että -silloin sitä lystiäkin pidettiin. Yksissä me aina kolusimme lomalla -kaupungissa, yksissä juosta kahnistettiin takaisin iltahuutoon -- -pyryssä ja pakkasessa... Oli meillä monellaisia seikkailultakin -- -hiton hauskoja!... Kerrankin karkasimme iltahuudon perästä aidan -ylitse kaupunkiin, mutta emmepä koskaan joutuneet satimeen. - --- Mitäs te, -- teitä kun oli kolme velikultaa ja yhdessä asuitte, -- -vaan minäpä asunkin ihan yksinäni! selitin minä huokaisten. - --- Noh, oleskele loma-ajat komppaniiassa! huomautti vänrikki -iloisesti ja jatkoi: - --- Minä ollessani kasarmissa aina koetin pysytellä miesten -parissa; painiskelin ja kinasin tahi juttelin heidän kanssaan -usein aamusta iltaan... Siten opin ainakin tuntemaan jok'ikisen -miehen komppaniiassa... -- Älä sinä tyhjiä hätäile, kyllä täällä -toimeentulee kuin tottuu... - --- Kyllä kai, kun antaa itsensä kovettua, kylmetä... Ei välitä -mistään, mitä näkee tai kuulee, kokee tai kärsii..., puree vain -hammasta ja syljeksii kattoon, niinkuin muistelen kerran itsesikin -sanoneen? - --- Vaikkapa niinkin! myönsi vänrikki. - -Minä kiihdyin ja melkein huusin: - --- Mutta niin ei saa olla! Jos minä kerran tunnen että tällainen -ammatti sotii ihmisluontoa vastaan, onko se sitten oikein että -koetan tuota parempaa luontoani väkistenkin tappaa? -- Minä tunnen -etten voi viihtyä täällä! Täällähän ihminen tehdään koneeksi, häntä -kohdellaan melkein kuin luontokappaletta, jolla ei ole todellista -itsetajuntaa... Ja mikä on tämän kaiken tarkoitus? puskuin minä aivan -tunteideni kuohussa. -- Mikä? -- Ei mikään! -- Tyhjää kaikki ja -- -tyhjäntoimittajia kaikki... kulutetaan turhaan valtion varoja -- -ennestäänkin köyhässä maassamme!... Ja henkielämä -- hmhyh sentään! -henkielämä on takapajulla! -- Sanos, mitä suurta täältä voisi syntyä? -Sanos, mitä hengen jalompaa viljelystä täällä harrastettaisiin?... --- Haa! -- lopetin minä juhlallisesti -- milloinkahan valistuneemman -ajan käsi on tämänkin kasarmin hajoittava, pirstaava niin ettei -jää kiveä kiven päälle?! Toivokaamme sen pian tulevan, -- sen, -sivistyksen ja valon kirkkaan päivän! -- -- - -Minä olin kiihkoissani, tunteitteni ärsyttämänä purkanut nyt kaiken -sappeni, sanonut kaiken sen, mitä sydämmelleni oli kasautunut noina -muutamina surun päivinä. Ja nyt tuntui helpommalta, tuntui niin -hyvältä, kun oli kerrankin ollut tilaisuus puhua suunsa puhtaaksi. - -Mutta vänrikki oli tuon raivokohtauksen kestäessä hymähtänyt minulle -ikäänkuin lapselle ja otti nyt sanan vuoron: - --- Puhuipa, poika parka, kuin leikatusta lampaan päästä! -- Onhan -sotalaitos jo siksi kauvan ollut olemassa tässä maailmassa että -se kyllä puhtinsa ja mahtinsa pitää. Sen täytyy kumminkin olla -olemassa!... Ja mikä sen tarkoitus on, sen tietää yksin korkea -hallitus, joka sen kustantaakin. -- -- Mitä kirjallisuuteen tulee, -niin täällähän sitä vasta oikein saatatkin harrastaa, jos tahdot! -- -ja hän viittasi upseeriklubin ja sotilaitten kirjastoihin, joista -minunkin olisi vapaus lainata. - --- Sitäpaitsi -- jatkoi vänrikki -- on näistä kasarmeista paljonkin -hyötyä, itse kansaankin nähden. Ne ovat ikäänkuin _kansanopistoja_, -joissa kansan miehet saavat oppia kaikellaista, esim. lukua ja -kirjoitusta, jota eivät kaikki taida tänne tullessaan. Ja saavat he -oppia muutakin sivistystä, esim. alistumaan toisen tahdon alle, -- -tottelemaan! Kyllä se ei kellekkään pahaa tee, jos kerrankaan oppii -toisenkin pillin mukaan tanssimaan, -- vai mitä? - -Minä myönsin ja sanoin: - --- Saatatpa olla oikeassakin! -- -- Äskeinen tunteiden purkaus -oli minusta nyt tehnyt mitä myöntyväisimmän, mitä suopeimman -olennon. Minä olisin nyt voinut taipua melkein mihin hyvänsä. Eikä -sydämmessäni enää piillyt mitään katkeruutta olevia oloja vastaan. - -Me olimme tovin aikaa molemmat ääneti; sitten kääntyi puhe -arkipäiväisemmälle tolalle. - --- Missä sinä syöt? kysyi vänrikki. - -Hän sai tietää että söin puoliseni kaupungissa, jos sinne kaikisti -tuli mennyksi ja että itselläni oli kuivaaruokaa eineen ja illallisen -varalta. - --- Niin se meilläkin oli -- puuttui puheeseen vänrikki -- -kuivaruoka itsellään. Me haalasimme kamariimme kaikellaista; mikä -toi leipäkasan, mikä voipytyn, mikä kokonaisen lehmänlavan, mikä -makkaraa... ja sitten me syödä naskutettiin kuin minkähän porsaat... - -Vänrikki selitti tätä tavalla niin hauskalla että minulla oli aivan -elävänä mielessä, mitenkä _he_ olivat tehneet. - --- Muistanpa kerran -- jatkoi kumppanini, muistoissaan vilkastuen, --- kun syystä tai toisesta olimme riisuutuneet melkein alastomiksi -ja tanssia jytyytimme kamarin laattialla niin että seinät tärisi... -Porosen Santtu teki mukamasten kivääritemppuja siellä ovensuussa --- ja me Frilundin kanssa -- tanssasimme jenkkaa muistaakseni... -Silloin astui yhtäkkiä ovesta sisään eversti -- ja meillekkös -hätä ja hämmästys tuli! Vaan kun siinä kollon näköisinä koetimme -asettua reilaan vähissä vaatteissamme ja eversti näki pöydällä -lihankimpaleita yhdessä nurkassa, leivänkänttyröitä toisessa, -makkaraa, silakan päitä ja sen semmoista kolmannessa -- ja Santun -siinä ovensuussa paitasillaan juhlallisessa napletsoossa -- niin -purskahti hän ääneensä nauruun ja meni matkoihinsa. -- Hahhah! nauroi -vänrikki, -- voi sentään niitäkin aikoja!... Olimme me silloin -aika velikultia... -- Mutta maistetaanpas toki! havahti hän, ja me -kallistimme ääneti pohjaan viimeiset punssipikarit. - -Minä kuuntelin jo suorastaan ihastuksella näitä tällaisia muisteloita -ja niitä kuunnellessa suli pois kaikki viimeinenkin sappi. En -voinut itsekkään enää ymmärtää, miten tuonoin olin niin onnettomana -esiintynyt. Ja kun sitten vänrikin luota erosin, oli mieleni -paljon virkeämpi, askeleeni paljoa keveämmät kuin sinne mennessä. -Olihan vänrikki puhunut omasta kokemuksestaan ja vakaumuksestaan, -ja täytyihän minun joinkin määrin hänen mielipiteisiinsä luottaa. -Kentiesipä sotilasura urkeneekin yhtä viehättävänä todellisuudessa -kuin ennen ajatuksissani?... Kentiesi olenkin ollut sokea --? Niissä -ajatuksissa minä paneusin hyvin levollisena maata. -- - - - - -IX. - - -Tuttavani vänrikin vakuutukset olivat minussa vaikuttaneet sen että -koetin tarkastella ympäröiviä olojani hauskemmalta, valoisemmalta -kannalta. Mutta mitenkään syvemmälti eivät nuot vänrikin kokemuksen -kautta saadut ajatukset minun silloin tuntehikkaaseen mieleeni -sittenkään tehonneet. Minä olin yhä sama kuin taannoinkin, vaikk'en -mielialaani enää halunnut kelle tahansa purkaa, sitä mielialaa, joka -koko olemukseeni tahtoi leimansa painaa. Päätin koettaa olla kylmä, -vakava, karaistu kaiken suhteen, mitä tapahtuisi, ja koetin mikäli -mahdollista lohduttaa itseäni sillä tunnetulla kokemus-periaatteella -että ihmisen pitää kaikkeen tottua. Tottumushan on toinen luonto! -Miks'en minäkin voisi tottua? Miks'ei minuakin voisi tällainen elämä -miellyttää? - -Nämät kysymykset nousivat valtavina poveeni. Olivathan niin monet -ennen minua olleet samallaisessa epäilyksen tilassa -- sitäkin -oli vänrikki kertonut -- ja nekin, ne muut olivat sotilasuransa -alussa tunteneet tavatonta tyhjyyden tunnetta rinnassaan, kamalaa -ikävää ja epäilyttävää tuskaa. -- Mutta olivat ne siitä kumminkin -kohentautuneet, karaistuneet, ja tottumus oli heidät pysyttänyt -aljetulla uralla. Ja kunnon upseereja oli heistä kuulinma tullut! - -Miks'en siis minäkin kehityksessä voisi olla heidän laisensa? - -Tätä minä mietin ja sitä miettiessä välähti sieluni sisimmästä -toisinaan joku valonsäde, salaperäisesti, vienosti -- -- -- Ne olivat -taas nuot tulevaisuuden lempeät utukuvat, mielteiden tuoksuvat -kukkaistarhat, joita minun henkeni silmä jäi tähystelemään! Mutta -kesken näitä kaikkia ihanteellisia mielikuviani säpsähdin taas ja -todellisuuteen heräten huudahdin itsekseni: mikä on aate tässä, -mitä kaikki tämä sittenkin tarkoittaa? Olisiko tässä nyt tarjolla, -mitä ihmishenki kaipaa, -- mitä minä kaipajan? Voisiko ihmisolemus -tällaisesta ravinnosta kitumatonna elää? Ja onko hengellä se vapaus, -joka sillä täytyy olla? -- Tuohon kysymykseen minun mietiskelyni -tavallisesti päättyivät -- ainakin oli se ajatusteni korkeimpana -huippuna. -- - -Minusta siis tuntui kuin olisi minun antaminen sitoa henkeni orjuuden -kahleisiin -- ja sitä minä pelkäsin, sillä se oli mielestäni vallan -luonnotonta. - -Ei! -- Olla Apollon lapsi ja olla Mars'in lapsi -- siinähän oli -ilmeinen ristiriitaisuus! Vai eikö ollut, -- olinko minä sitten sokea --- _itse_ ahdasmielinen? - -Minussa syntyi halu omasta olemuksestani saada tietää, mikä se -oikeastaan oli minut ajanutkin juuri tälle uralle ja tällaiseen -valintaan. Kunnianhimoko se oli? kysyin itseltäni. Vai oliko se tuo -leipätulevaisuus? -- Ei se se ollut; niin alhaiset eivät vaikuttimet -olleet. Vaan ne olivat kentiesi ne ihanteelliset kuvasarjat, jotka -olivat kuin syöpyneet mielikuvitukseeni ja sieluuni lukiessani -kuvauksia romantilliselta ritariajalta. Tällainen, menneisyyden -hämyssä harhaava aatos, se oli minulle luonut tulevaisuuteni -mahdottomat toiveet. Se se kentiesi oli minut ajanut sotilasuralle... - -Mutta sehän oli paennut, tuo vanha, hyvä ritariaika, se oli painunut -ajan "kaikki nielevään hautaan!" - -Kunpa olisi se aika vielä ollut käsissä, sittenhän olisi kelvannut -sotilasalalla olla! Olisi kelvannut pelastaa joku ruusumainen olento --- keijukainen, prinsessa... häijyn louhikäärmeen vallasta... -- -vienon kesäyön helmassa kavuta muurin yli puutarhaan ja siitä sitten --- -- -- oi, se olisi ollut vallan ihanaa, suurta, runollista! Mutta -se oli nyt kerran paennut tuo sankari-aika. -- -- - - - - -X. - - -Eräänä päivänä tein minä sitten sotilasvalani, tein niinkuin kaikki -muutkin. Kohotin käteni arttelisalin pihkanväristä lakea kohti ja -pidin kahta sormea pystyssä niinkuin näin toistenkin tekevän. Ja -vannoin juhlallisen, pyhän valan sotilastuomarin johdolla. - -Pataljoonan saarnaaja, joka tilaisuudessa oli läsnä, oli puheessaan -arvellut tätä valaa sangen keveäksi kantaa. Ja totta se olikin -ainakin minuun nähden... Valalta päästyä ei tuo taakka kovinkaan -tuntunut raskaalta kantaa. Jotain hyvin juhlallista, mahtipontista -liikkui vain povessani. Minä näet luulin alkavani jo tajuta -ympäröiviä olojani. - -"Sotilaan virka on kunniallisista kunniallisin" -- niinhän -sanottiinkin ohjesäännöissä! Ja sanottiin niissä paljon muutakin -kaunista, puhuttiin niin ihanasti isänmaanrakkaudesta että mieli -aivan taivaallisiin ylentyi, kun niitä rauhassa yksikseen lueskeli. - -Niin, sotilasvalani olin siis tehnyt ja juhlallisin mielin astelin -rivien etupäässä takaisin komppaniiaan, josta sitten saisin lähteä -"vapauteeni", koska ei mitään harjoituksia sinä päivänä pidetty. - -Mikä mieluinen sattuma: -- minulle annettiin kirje! Heti ensi -katsauksella tajusin, mistä se oli: -- kaukaa, Venäjällä olevalta -sotilasveljeltäni... Hauskapa on nyt nähdä, mitä hän kirjoittaa --- mietin siinä pitkin askelin harpatessani pihan poikki omaan -huoneeseeni, -- nähtävästi tietää hän jo minunkin olevan -sotilasuralla. - -Mieleni oli niin kiintynyt kirjeen saantiin etten ollenkaan muistanut -antaa päivystäjälle sitä paperossia, joka muuten kuuluu taksaan, kun -joku komppaniiassa saapi kirjeen. - -Kuoren avattuani luin kirjeestäni seuraavaa: - - 'Arvoisa asetoverini! - - Nyt olen minä päättänyt tarttua kynään ripittääkseni sinua - isällisesti, oikealla sotilasripillä. Mutta ensinnäkin kätesi - otsalle ja kantapäät yhteen, sillä minä olen sinun päällikkösi - ja herrasi, jota sinun tulee kuulla ja totella niin silmien - edessä kuin silmien takanakin! -- S:lta kuulin näet että olet - jo nahkapoika. Luultavasti oli se oma päätöksesi että olet - pukeutunut nykyisiin säkkihousuihisi? Ja miltä se nyt tuntuu - elämä, joka on entiseen nähden ihan outoa ja uutta? Eikö totta - että on mielessä tunne, joka hiukan vivahtaa kaipaukselle, - ikävälle, kentiesi pelollekkin, jonka syytä oikeastaan et - voi löytää? Luulen että näin on sinunkin laitasi, sillä niin - oli ainakin minun. Ja olethan saanut samallaisen tai ainakin - samankaltaisen kasvatuksen kuin minäkin. No niin, se on - juuri tämä kasvatus, ne olot, joissa tähän asti olet elänyt - ja joihin jo olet tottunut niinkuin jokapäiväiseen leipään, - jotka vaikuttavat mielessäsi nuot sanotut tunteet. Sinä - olet kasvanut juuri siinä piirissä, jossa yleensä puhutaan - sotalaitosta vastaan, jossa sitä katsotaan ihan tarpeettomaksi - ja hyödyttömäksi, vieläpä kaikenlaisten paheidenkin pesäksi - moititaan. Ja tosi onkin että siinä on paljon paheita, mutta - se ei ole sotalaitoksen syy, sillä paheita on kaikkialla - ilmankin, vaan sotalaitoksessa ne pikemmin huomataan ja varsinkin - ankarimmin arvostellaan syyttämällä koko laitosta muutaman - henkilön tekemästä paheesta, -- sentähden että ne onnettomat ovat - kaikki yhdenkarvaisia, kantavat kaikki samanmoista pukua! - - Mitä taas laitoksen ja seuraavaisesti siis myös sen palvelijain - hyödyllisyyteen tai hyödyttömyyteen tulee ihmiskunnassa, niin - siitä vastaa hallitus, joka sen asian paraiten ymmärtää. Jos - siis juolahtaa mieleeni ajatus että olen hyödytön olento - ihmiskunnassa ollessani tällä uralla, niin minun täytyy tunnustaa - se vääräksi, muistaessani että hallitus koko yhteiskunnan hyväksi - ei katso yksityisten hyvää. -- Ja voinhan minä tälläkin uralla - vaikuttaa paljon hyvää! Otanhan osaa koko miespuolisen nuorison - kasvattamiseen, jossa hyvällä tahdolla ja esimerkillä voin - kentiesi monellekkin olla hyödyksi. - - Keskustelen näin sinun kanssasi, sillä varmaankin olet itse näitä - asioita miettinyt. -- Jos esim. sinä ja minä olisimme perheen - jäseniä, jonka isä olisi sotilas, ja meillä olisi veljiä ja - sukulaisia, jotka myös olisivat sotilaita, joille siis sotilasura - olisi käynyt tavalliseksi, ja mekin siis olisimme pienestä pitäen - tulleet pitämään sitä tavallisena, niin sotamieheksi tulo ei - luullakseni tunnustaisi meistä ensinkään haikealta, sillä meillä - olisi kannatusta noiden edeltäjäimme menettelyssä. Mutta kun - meillä ei tällaisia edeltäjiä ole ollut, niin täytyy meidän - asiata itse tarkkaan punnita. Ja olemmehan sitä nyt punninneetkin - ja tulleet siihen vakaumukseen että olemme oikeassa. Ja jos - sinä kerran olet päättänyt ruveta sotilaaksi, niin _pysy_ - päätöksessäsi, jospa kohta väliin tuntuisikin kaihoa, jota, - totta kyllä, useinkin ensimmältä tuntee, kun esim. aliupseeri on - muka olevinaan ja käskee ja komentaa kuin suurikin herra. Mutta - kun hänellä kerran on oikeus käskeä, niin on häntä nurkumatta - kuultava, ja hänellekkin kunnia annettava; ja hänestä voi tulla - sinulle hyväkin ystävä. Eikä pidä neuvoista milloinkaan pahastua. - Ei kuitenkaan kannata kovin likeisiin tuttavuuksiin ruveta - kaikkien kanssa. Sotamiesten pakinoita on väliin aika hauska - kuunnella. -- Ylipäänsä täytyy pyrkiä kaikkien, niin upseerien - kuin miehistönkin suosioon. Upseerit siellä ------:ssa ovat yleensä - jotenkin hyviä, kun heidän kanssaan käyttäytyy niinkuin tulee. - Mikko se siellä on vähän pahakielinen, mutta ei se merkitse - mitään. "Antaa haukan soittaa suuta!" Et sinä sanoista pahene. - Mitä palvelukseen tulee, niin ole täsmällinen; äläkä ujostele - ketään. (Jos sinua puhuttelevat ruotsiksi, niin vastaa ruotsiksi, - sillä muuten voivat upseerit luulla sinua itsepäiseksi.) - Tammikuussa menet luultavasti aliupseerikouluun, niin pääset läpi - mutkittelematta. Ja on parasta että alustapitäin heti alat lukea - kaikkia ohjesääntöjä... - - Seurasi sitten koko joukko ystävällisiä neuvoja kadettikouluun - valmistumisen varalta y.m. Sitten jatkui kirje näin: "Vääpeli - Haukan kanssa olimme hyvissä väleissä, voit sanoa hänelle - terveisiä minulta; hän on kunnon mies". - - Kirjoita nyt pian, miten viihdyt oloissasi ja miten kulutat - aikaasi kasarmilla, millaisia ovat: päällikkösi j.n.e., niin - tarkkaan kuin mahdollista. Jos jokin sinua huolestuttaa, niin - selitä asiasi mulle; koetan sinua opastaa ja neuvoa sekä vastata - kysymyksiisi. -- Vaikka mikäpä sinulla juuri voisi olla hätänä! - Kaikki käy kyllä hyvin, kun on vaan tahtoa. Ja minullekkin olisi - hauskaa, kun näkisin edes yhden veljen samaa latua hiihtävän - kuin minäkin. Kentiesi vastaisuudessa vielä tulemme yhdessä - palvelemaan ja yhdessä toimimaan. -- -- -- Voi hyvin ja vastaa - pian! - - Veljesi -- -- --.' - -Minä olin lukenut tämän kirjeen kasvavalla innostuksella, sana -sanalta, lause lauseelta olin sen sisältöä ahminut. Niinkuin -virkistävä sade lankesivat siinä lausutut aatteet minun epäilevään -sieluuni. - -Olihan se oma veljeni, joka noin kirjoitti, hän oli taistellut samaa -tunteiden taistelua kuin minäkin ja osasi sentähden asettua minun -kannalleni enemmän kuin kenkään muu. Miks'en minä siis kallistaisi -korvaani hänen veljellisille neuvoilleen, jotka kaiketikkin minun -parastani tarkoittivat! - -Minä luin vielä kerran kirjeen lävitse, luin sen mieleen painolla -ja entisellä innolla. Siinä oli todellakin -- kuin elämännestettä -nykyisyydelleni, tulevaisuudelleni! - -Lähdin kaupunkiin. -- Mitäpä minä yksin siellä kasarmikamarissani, -kun oli valanteon kunniaksi vapaa päivä! Tunsin tulleeni äkkiä niin -liikuntahaluiseksi ja vilkkaaksi, varmaksi. - -Ja minä astuskelin pitkin kaupungin katuja niin reippaana kuin -konsanaan nuori isänmaanpuolustaja voipi astua. Olin saanut tulta -suoniini, tarmoa jäseniini. Tuntui niin sanomattoman uljaalta siinä -astella pistintä vasemmalla kädellään heiluttaen -- ja tietää -olevansa mies, joka on oikealla uralla. Kaikellainen pelko oli -rinnasta paennut ja sydän sykki rohkeana, toivehikkaana... - -Sattui siinä tulemaan vastaani entinen kouluflammani. Minun -flammakseni ne muut sen olivat ristineet siitä syystä että meidät -joskus oli nähty yksissä talvella kelkkamäessä, yhdessä laskemassa, -tai toisinaan kahden kesken jonakin -- luonnollisesti kuutamoisena -iltana kävelemässä. Emme olleet toisiamme tavanneetkaan sitten kuin -keväällä, tuona ikimuistettavana hetkenä, jolloin minäkin olin -Apollon lyyryä lähtenyt hakemaan. Oli se hänkin silloin lähettänyt -pienen, vaaleanpunaisilla nauhoilla solmitun kukkaiskimpun, jota -olin kantanut vasemmalla puolen rintaani -- likinnä sydäntä -- aina -Helsinkiin saakka. Mutta nauha oli sitten jonnekkin hävinnyt... - -Hän se sattui nyt tulemaan vastaani, yksiksensä, ja vaikka suhteeni -häneen jo tuntui kokonaan väljähtyneen, teki mieleni kumminkin näin -hyvän tilaisuuden sattuessa tyttöä vähän puhutella. Sillä minä -tunsin nyt olevani erinomaisen rohkealla tuulella enkä enää mikään -koulupoika, joka sain kovasti taistella ujouttani vastaan tohtiakseni -pyörähtää tytön rinnalle, kun tämä tuli vastaan. Mutta nyt minä -uskaliaasti heti pyörähdin ympäri, tulin sivulle kävelemään ja tein -paraan kykyni mukaan sotilaallisen tervehdyksen. - --- Vieläkö Helmi minua tuntee? kysyin iloisesti. - --- Minäkö?... miksikäs minä en tuntisi... - --- Onpa se sentään ihmeellistä että Helmi minut tuntee, vaikka -olen pukeutunut sinelliin! -- minä lausuin tämän sanan mahtavasti, -äänenpainolla. - -Mutta ei Helmi sitä pitänyt minään ihmeellisenä. Olihan hän -kuullut!... - --- Keneltä sitten? - --- Tytöt sanoivat koulussa... - --- Vai niin... - -Minun teki mieleni kysyä Helmin mielipidettä nykyisestä urastani, -mutta kysymättä se sentään jäi. Sen sijaan aloin tiedustella hänen -kesänvietostaan, minkälainen se oli ollut, oliko ollut hauskakin, --- olihan se ollut! -- miten se taas hurisi, kun oli naiskoulun -ylimmällä luokalla, tuntuiko vaikealta, oliko tullut uusia opettajia -j.n.e. -- - --- Eihän sitä enää saisi kävelläkkään kenenkään kanssa kadulla, sai -Helmi sanoakseen sopivan väliajan perästä. - --- Kävelläkkö!... miksikä ei? - --- Johtajatar on ankarasti meitä kieltänyt... - --- No voi tuota otusta!... -- mutta kyllä kai silti sotilasten -kanssa? kysyin ylpeänä tästä nimityksestä, jonka nyt niin pyhästi -tahdoin omistaa. - --- Ei kenenkään! vakuutti Helmi puoleksi ilon, puoleksi surun -valtaamana, mutta nähtävästi ei hänelle ollut mitään sitä vastaan -että häntä saatoin sinne, jonne hän oli menossakin. Ja minä erosin -hänestä yhtä vilpasmielisenä kuin olin ollut hänet kohdatessanikin. -- - -Kun kasarmiin iltapimeällä, tähtien tuikkiessa, palasin, olin vielä -hilpeä koko olemukseltani ja veljeni kirjeen tuottama innostus eli -vielä pirteänä virvoittuneessa sielussani. - - - - -XI. - - -Se kirje elähytti ja innostutti minua kuitenkin ainoastaan hetkeksi, -sekin. Vaikka siinä tulevaisuuttani oli niin tärkeiltä näkökohdilta -punnittu, jäi siihen sittenkin mielestäni joku hämärä kohta, jonka -olisin toivonut tulevan minulle kirkkaammaksi. Minä en sittenkään -voinut kokonaan vapautua siitä alakuloisuuden vaikutuksesta, jonka -muutama-viikkoinen kasarmielämä minuun oli tehnyt. - -Jos olisi ollut jotain ympäristössäni, joka olisi minussa tuota -tuonoin syttynyttä innostusta vireillä pitänyt ja kannustanut, -antanut minulle korkeampia aatteita ympäristöstäni, niin olisin -luonnollisesti tuntenut päätöksessäni varmuutta. Mutta sitähän ei -ollut, -- minä en sitä voinut löytää. Kaikki, mikä minua ympäröitsi, -näytti minusta joko lapsellisen joutavalta taikka muutoin ontelolta, -vähäpätöiseltä. - -Seuraavana aamupäivänä -- tarkoitan mainitun innostuttavan kirjeen -tulon jälkeen -- seisoi kapteenimme Gräsberg komppaniian käytävässä -pitäen esitelmää kiväärin ampuma-, tähtäys- ja kuulanlentolinjoista. -Kuulijoina olimme pääasiallisesti me, nahkapojat, jotka siinä hänen -edessään hurstisissa puseroissamme seisoimme rivissä, kädet kupeita -vasten painettuina. Opetusaine oli sattunut mitä vaikeinta laatua, -käsittelihän se aivan abstraktisiakin asioita, joita ei rekryytin -pääkoppa hevillä ota vastaan. Sen älysi kokenut kapteenimme vallan -hyvin ja sentähden tahtoi hän tehdä esitelmänsä niin kansantajuiseksi -kuin mahdollista. Mutta vaikeaa se oli sittenkin. - -Tuo kuulanlento-linjan kaarevuus se kyllä meni mukiin ja -ampumalinjankin saattoi suuremmitta aivoponnistuksitta käsittää -- -sen älysi tuhmempikin -- vaan se tähtäyslinja -- vie sun seitsemän -sutia! Sen ajateltavaisuutta näytti kapteenistakin mahdottomalta ajaa -rekryyttien järkiin. Vihdoin alkoi hän puhella vertauksilla, mihin -hänellä lienee ollutkin synnyinnäinen taipumus. - --- Kun minä olin nuori -- selitti kapteeni -- ja minulla oli morsian --- joka nyt on minun rouvani -- niin... -- helvetti, Kivikangas! -- -nukkuuko se siellä? Silmät auki! ärjäsi kapteeni kesken opetustaan ja -jatkoi sitten tyynesti: - --- Niin, kun minä olin nuori ja minulla oli morsian, -- se, joka -nyt on minun rouvani -- niin illoin, maatapannessani... aina -muistelin häntä (tämä alkoi kuulua runolliselta!) -- ja ajattelin -hänen päällensä (kapteeni oli puheessaan ruotsivoittoinen) -- ja -vaikka en häntä sillä hetkellä nähnytkään, niin olin kumminkin hänet -näkevinäni... ymmärrättekö, mitä, hah? -- - -Kukaan ei vastannut; kaikki näyttivät pinnistelevän järkeänsä -saadakseen itselleen selväksi, mitä kapteenin entisellä morsiammella -oli tekemistä näiden ihmeellisten linjojen kanssa. - --- Se -- jatkoi kapteeni kumminkaan suuttumatta -- oli nyt -ajattelemista... minä näin hänet ajatuksissani. -- _Samalla tapaa_ -teidän nyt täytyy ajatella tätä tähtäyslinjaa, vaikka ette sitä -näekkään! - --- Noh, Korkala, mitä _se_ nyt ymmärtää tästä? kääntyi hän lähinnä -seisovan puoleen ja hänen silmänsä kiiluivat omituisesti; kentiesi -oli tämä nuoruudenmuisto hänelle kalliskin. -- Kentiesi entinen aika -pikimmältään vilahti hänen sielussaan, herättäen kaipuunsekaisen -tunteen, joka heti taas haipui, koska sen _täytyi_ haipua. - -Korkala seisoi siinä mykkänä. Luulin hänen vieläkin epäilevän näitä -ihmeellisiä asioita, mutta nähtävästi sentään erehdyin. - --- Hah, oletko _sinä_ koskaan ajatellut morsiammen päälle, mitä, hah? -uteli häneltä kapteeni houkuttelevasti. - --- Joo, herra kap... kuiskasi puhuteltu ujosti. - --- Ahaa, ahaa! -- sillä miehellä on morsian jah! riemuitsi kapteeni -aliupseereille silmää iskien, ja kaikilla vetäysi suu nauruun. - -Ja nyt alkoi kapteeni tiedustella Korkalalta tämän morsiammesta, -kyseli, oliko kauniskin, oliko rikas ja rakas j.n.e. ja johtui siten -puhumaan kaikkea muuta paitsi opetusainettaan. Kun hän taas tuli -virkatuntoisuuteensa, ryhtyi hän toisellaiseen aineeseen. - --- Mikä on patruuna, Piekola? kysyi hän. - --- Se on pyssyn luoti, herra kapteeni, vastasi nähtävästi iloissaan -näin helposta kysymyksestä puhuteltu. - --- Pyssynkö? Rapapyssynkö? - --- Hah? -- ja luotiko? -- Kyll' maar' se on semmoinen luoti kuin -Piekola itsekkin! Mutta mikä se on? Hah? -- Ei tiedä? Mikä patruuna -se lienee -- onko se Ravanterin patruuna, mitä, hah? - --- Ei, herra kapteeni, se on kiväärin patruuna, jolla ammutaan... - --- Vai kiväärin! -- - -Ahaa, vai niin, no... minkälainen se sitten on, hah? -- Pyöreäkö -niinkuin Piekolakin? - --- Soikulainen se on ja messingistä, herra kap... - --- Joo; -- tällä patruunalla on ensinnäkin komea turkki ettei -paleltuisi... sitä kutsutaan hylsyksi. Tämän hylsyn takapuolessa --- hännässä on sillä nalli... ja vatsassaan on hänellä, tällä -patruunilla sakeaa puuroa, ruutia... ja kun se nalli napsahtaa, niin -tämä patruuni alkaa oksentaa... puuro tulee ulos kurkusta sellaisella -voimalla että viepi pään mennessään: -- "hänelle tulee vatta kipeä -ja pää lentä pois!" Tämä patruunin pää, se kutsutaan kuulaksi... -- -Mitä, hah, eikö se ole niin? - --- Jaa, herra kapteeni, niin on... - -Kaikkien täytyi tunnustaa että kapteenin selitys ihan piti paikkansa. -Epäilemättä oli kapteeni lukenut kemiaa ja ymmärsi tärkeät kaasulait. - -Mutta jos tällainen kansantajuinen opetus lieneekin muita jonkun -verran viehättänyt, _minua_ ei se kumminkaan viehättänyt. Vaan minä -otin sen nytkin hyvin raskauttavalta kannalta, olin surullinen -- ja -irvistelin mielessäni kaikille näille harjoituksille. - - * * * * * - -Ne lähtivät verkalleen kulumaan nuot tuollaiset päivät. Luntakin -alkoi jo ulkona pyryillä ja pitkän syksyn ryvettynyt verho näytti -viimeinkin hautautuvan talven valkoisen viitan alle. Mutta jonkun -päivän perästä jo saattoi taas ilma lauhtua ja tulla märkä vesisade. -Luonto leikitsi narripeliä ja oli niin levoton -- kuin minäkin! - -Harjoitukset luistivat yksitoikkoista rataansa. Aamuisin oli -voimistelua, päivin tavallisesti kunnianteko-harjoituksia ulkosella -sateessa ja saviliejussa, taikka kivääriliikkeiden alkeita -komppaniian käytävässä, illoin joko luokalla oloa tahi hullunkurisia -vastaamis-harjoituksia venäjänkielellä. - -Minun ei kumminkaan aina tarvinnut olla mukana, vaan sain opettajani -kanssa usein oleskella kahden kesken missä milloinkin oli tilaa -harjoitustani varten. Noissa kahdenkeskisissä harjoituksissa valtasi -minut pian semmoinen koti-ikävänkin tunne, etten koskaan -- edes -nuorempana ollessani -- ollut moista tuntenut. Ja aika, ja elämä -tunnusti täällä menevän aivan hukkaan, ihan tyhjään. Olihan tämä -nyt niin kauhean joutavaa, lapsellista... Seisoa siinä ja kuunnella -tuon irvinaamaisen jefreitterin opetuksia, jotka olivat minusta niin -kuivia, niin ummehtuneita, etten voinut niitä mitenkään seurata! -Ainoa, mikä minua harjoituksissani toisinaan huvitti, oli vain -oikaista opettajani kovin hullunkurisia komentosanoja. Mutta tehdä, -mitä niillä sanoilla tahdottiin, oli alussa vaikeampaakin. -- Etenkin -kivääritemput. Se kivääri se tuntui alussa niin surkean raskaalta -että epäilytti, miten jaksamisen kanssa kävisi. Ja niin kömpelöä oli -sen käyttö ensimmältä. Oikein peloitti napletsootakin tehdessä että -luiskahtaa käsistä ja rämähtää laattiaan -- ruununkapine, jota joka -päivä teroitetaan hoitamaan kuin silmäteräänsä. Ja mahdottomalta -näytti oppia sitä niin nopeasti ja ketterästi liikuttelemaan -kuin opettajani, jefreitteri, joka kuin huvikseen ja kertaakaan -hairahtumatta otti peräkkäin knoogit ja napletsoot, napletsoot ja -nakraullit, taikka muita sellaisia enemmän tai vähemmän uljaita -temppuja. - -Ei se lupaavalta juuri näyttänyt tuo minun temppuilemiseni, -vaan vähitellen siihen jo kuitenkin totuin. Ja eräänkin kerran, -kun napletsoo sattui menemään paremmasti, virkkoi opettajani -armollisesti: -- No osaattehan te, vapaehtoinen, vaikk'ette sanonut -oppivanne! Hyvin menee... Levähdetään nyt vähän -- tahi mennään -tuonne kapperoon lukemaan "käsikirjasta". - -Ja me menimme yhteen osaston aliupseeria varten eroitettuun komeroon, -jossa oli rauhaisa sotilastieteitä harjoittaa. Jefreitteri rupesi -lukemaan minulle ohjesääntöjä ja minä muka häntä kuuntelin, muka! -- -sillä mielikuvitukseni liiteli kokonaan ulkopuolella näitä piirejä ja -tuskaisa tunne painosti sydäntäni. - -Jefreitterikin taisi huomata etten ollut erittäin huvitettu näistä -ohjesäännöistä, koska hän pian herkesi luvustaan ja kävi noutamassa -päivän sanomalehden, -- ja se kyllä minua paremmin miellytti. Mutta -silloin en ruvennutkaan enää oppilaaksi, vaan aloin itse sitä -lueskella, -- hänellekkin. Kun noin istuimme lautakopperossamme -tutkien sanomalehteä, sattui äkkiä kapteeni tulemaan samaan -huoneeseen ja nähtyään opettajani raollaan olevan oven takaa huusi -murahtaen, mitä jefreitterillä siellä kopissa oli tekemistä. - --- Minä opetan vapaehtoiselle linnapalvelusta, herra kapteeni! huusi -jefreitteri viattoman rohkeana vastaan. - --- Opetatte? -- Helvetti! -- ette te siellä saa opettaa! -- Ulos -sieltä heti! - -Ja silloin tuli meille kopistamme kiireinen lähtö, mutta jefreitteri -hän nauraa virnisteli mielissään ettei toki pahemmin ollut -käynyt. -- -- -- - - - - -XII. - - -On ilta ja minä istun yksin kylmän kolakassa kasarmikamarissani. -Lampun ääressä selailen minä siinä sotilaskirjoja. Tuli räiskää -rautaisessa uunissa, johon lumisia kuusihalkoja on kantanut -majavahtini. - -Selaillessani kirjoja pysähdyn minä välisti jollekkin sivulle, -luen rivin toisensa perästä, väliin innostuneena, väliin ivalla ja -katkeruudella. - -Niin, kyllähän se niin on... niin kai sen täytyy olla... sotamies -on isänmaanpalvelija... hmhyh!... hänen tulee uskollisesti ja -vilpittömästi palvella keisaria ja valtaistuinta... ja isänmaata... -olla nöyrä -- koiran nöyryyttä! -- ja kuuliainen päälliköilleen --- orjan kuuliaisuutta! -- ... kärsiä kaikkia puutteita... usein -kohtaavia vastoinkäymisiä... vilua ja nälkää... ymmärrettävästi -viimeiseen veripisaraan saakka... - -Mitä! -- viimeiseenkö veripisaraan saakka? Niinhän runoissa -muistaakseni lauletaan... Hmhyh! Kyllähän se niin on ja kai sen niin -on täytymys olla... Mutta kumminkin, kuinka voi... - -Kylmän väreet kävivät läpi jäsenteni; -- tuleehan se helposti kylmä, -kun ikkunan edessä istuu -- ja minä siirryin uunin eteen jakkaralle -istumaan ja kohentelin valkeata rautaisella kohentimella. Pian -olivat puut humisten palaneet loppuun. Minä jäin tuijottamaan -hiilokseen, joka siinä hiljalleen ritisi, punaisena hehkuili, kunnes -vähitellen mustui ja tummeni. Ja minä vaivuin omiin, äänettömiin -mietteisiini -- -- -- - -Taattaattaattaat... tuu raa taattaat tam... -- alkoi torventoitotus -kuulua. Se oli valmistussoitto, joka kutsui iltahuutoon. Monesti oli -se jo mielestäni soinut siitä kuin tulin kasarmiin ja minä tunsin sen -sävelen jo hyvästi ulkoa. - -Se se herätti minut mietteistäni. - -Kaappasin sinellini vaarnasta, väänsin lampun liekkiä vähän -pienemmäksi ja juoksujalassa harppasin pihan poikki komppaniiaan. -Siellä jo olivat kaikki asettuneet riveihin ja seisoivat -plutoonittain rintamassa, kuluneet sinellit vyöttöminä ja höllinä -hurstisten puseroiden päällä ja kairalakit päälaella. Plutoonain -aliupseerit parhaallaan "huusivat" miestensä nimiä ja kukin omaa -nimeään huudettaessa vastasi kovalla äänellä "minä!" Vanhat -sotamiehet eroitti helposti tuosta "minä"-huudostaan, sillä ne -karjasivat sen koko olentonsa voimalla -- tuon subjektiivisen -"minänsä", jota he jo kolmatta vuotta olivat saaneet huutaa. He eivät -oikeastaan huutaneetkaan "minä!" vaan he huusivat "_mi_nä!" taikka -"mi_nä_!" - -Minusta kuulesti siltä kuin useankin äänessä olisi ollut juuri -sellaista katkeruutta ja hillittyä kapinallisuuden tunnetta, joka -väkisten pyrki asumaan minunkin rinnassani. Kun sitten "vapaehtoista" -huudettiin, koetin minäkin ilmaista persoonallisuuttani samalla -äänellä kuin vanhatkin sotamiehet. Sillä jonkunlainen kapinallisuuden -tunne asui todellakin povessani... - -Mutta kun siinä samassa vääpeli, sininen vyö vyötäreillään ja -pitkä miekka kupeilla juhlallisena astui komppaniiaan ja hänelle -komennettiin plutoonittain "smirnaa!" ja kohta sen jälkeen -"na-malitvussa" seisten lakittomin päin ruvettiin veisaamaan "Ah -mik' onpi elon tääll'...", niin ikäänkuin sulivat kaikki pienet -kiukunnystyrät sapekkaasta mielestä. Ja joku juhlallinen pyhyyden -ja sovinnollisuuden tunnelma virisi itsestään sydämmessä... Silloin -unhoittuivat kaikki kalvavat huolet ja ikävät havainnot, katkerat -luulot ja ilkeät epäilykset, ja hartaina kohosivat veisuun sävelet -yli ajan ja äärellisyyden. Ja koko komppaniia tuntui niin kodikkaalta -ja veljelliseltä. - -Mutta kun iltarukous kohta loppui, lakit komennettiin taas tylyllä -äänellä päähän ja vääpeli virallisella kylmyydellä alkoi lukea -huomispäivän päiväkäskyä, oli kuin kaikki sopusoinnun hengettäret -kiireimmän kautta olisivat sydämmestä poistuneet ja kuin koko -äskeinen harras veisuu olisikin ollut vain pelkkää itse-petosta. -Kuinka koneellisilta ja hengettömiltä ne kuuluivatkaan tuon -päiväkäskyn määräykset, ja kuinka kammottavilta sellaiset pykälät -kuin: "se ja se rangaistaan siitä ja siitä niin ja niin monen -vuorokauden arestilla..."! Ja: "miehistöä kielletään ankarasti siitä -ja siitä..."! Ja: "koska päällikkö-kunta on huomannut että... niin -varoitetaan rangaistuksen uhalla..." j.m.s. - -Kun sitten virallinen puoli iltahuutoa oli päättynyt, piti vääpeli -- -niinkuin ne aina pitävät -- vielä opettavaisen, kasvatusopillisen -nuhdesaarnan muutamille nuorille sotamiehille höystäen esitelmäänsä, -kuten kapteenimmekin, raa'asta luonnosta otetuilla vertauksilla -- -ja niitä kuullessa laskeusi yhä rasittavampi mieliala sydämmeeni. -- -Viimeisenä kuului ohjelmaan vääpelin komento: - --- Huoneisiin, mars! ja komppaniia hajausi osastoihinsa. Mutta -minä sain lähteä kamariini pihan yli astelemaan. Siellä, ulkona, -kumotti nyt kelmeä kuu, ja tähdet tuikkivat hiljaisina, kirkkaina -tummansinisen taivaan korkeudessa... - -Minä pysähdyin hetkeksi tätä näkyä ihailemaan ja niin oudot kaihot -nousivat rintaani; -- aina ne muutoinkin nousevat milloin tahansa -yksinäni kuutamossa kuljen. - -Ollappa nytkin vapaudessaan! - -Ja ollappa kotijärvensä rannoilla! -- -- - -Mutta minä en saa täällä haaveilla! Tämä ei ole mikään -haaveilupaikka... Minun täytyy tukahduttaa mielestäni kaikki -lempeämmät tunteet ja jäykistää liian herkkä mieleni -- kylmettyä ja -kovettua. Niin, kovettua kai minun täytyy! -- - -Ja minä kiiruhdan kamariini, väännän lamppuni liekin entiselleen ja -istahdun pöytäni ääreen. - -Tänään olen minä taas vieras maailmalle, vieras elämälle -- ja -itselleni. - -Vaistomaisesti riisuudun paitahihasilleni ja lampun puhallettuani -sammuksiin istun vielä kauvan ikkunan ääressä. - -Sillä siellä on niin ihmeen kirkas kuutamo... Ja minä olen niin -nuori... - -Vahtikellon lyönti havahduttaa minut taas, ja minä paneudun kiireesti -levolle jaksaakseni oikeaan aikaan ylös. -- -- - - * * * * * - -Aloin vähitellen tottua olooni. En enää aina yhtä synkkänä -muurottanut harjoitusten aikana. Saatoin jo olla aivan reipaskin -ja laskea pientä pilaa muiden sotamiesten kanssa. Kuuntelin -tarkkaavaisemmin selityksiä, miten sitä sotamieheksi tässä pitää -oppia ja koetin nauraa kuten muutkin kapteenimme hullunkurisille -esitelmille. - -Kunnianteon säntillistä noudattamista tahdoin myös muistaa; -saamani ankarat nuhteet kehoittivat minua pitämään silmäni auki ja -huomaavaisuuteni vireillä. - -Ainoastaan pimeinä syysiltoina, kun kaupungissa satuin olemaan -lomalla, saattoi kunnianteossa tulla erehdyksiä. -- Mikäpä se -pimeässä saattoi nähdä, kelle oli pysähdyttävä rintamaan, kelle -tehtävä tavallinen kunnia! Ja ei niiden olisi luullut viitsivän siitä -välittää, jos joku pimeässä liikkuva olento nosti kättä päähineeseen -tahi oli nostamatta. - -Ei olisi luullut viitsivän! -- Kuitenkaan ei ollut kunnianteon kanssa -leikitteleminen. Sillä varoittavia esimerkkejä oli paljon ja monesti -kerrottiin kuinka oli sille tai sille käynyt, kun ei tullut tehneeksi -kunniaa, -- kuinka sitä tai sitä kerran luutnanttikin oli pimeässä -ajanut takaa aina kasarminportille asti, jossa se onneton pakenija -sattui tuuskahtamaan nenälleen ja siinä samalla joutui kovin tarkan -päällikön kynsiin. - -Mutta rajansa kai piti mielestäni niilläkin säännöillä olla. -- -Olinko minä mikään kissa, joka pimeässäkin näkee!... Ja onko mitään -sääntöä poikkeuksetta!... - - * * * * * - -Kun ilmat olivat käyneet kylmemmiksi ja pysyväinen talvi -vihoviimeinkin oli tullut, tuntuivat päivät luistavan entistä -nopeammin ja entistä hauskemmin, huolimatta yksitoikkoisista -kivääriharjoituksista. Siihen lienee vaikuttanut sekin seikka että -nyt olin tilaisuudessa pikemmin pääsemään kaupungille. Talven tulo -oli näet herättänyt minussa urheiluhalun ja kun potkuria siihen -aikaan vielä pidettiin uutena, käytännöllisempänä kulkuneuvona kuin -kentiesi nykyään, ryhdyin innostuksella sellaiseen urheiluun. Väliin -taas valtasi minut tavaton hiihtointo. - -Ja mikä onkaan sen varmempi keino hetkeksi vapautua raskauttavista -mielihauteistaan kuin urheilu raikkaassa talviluonnossa! Silloin -se suloinen hyvän tunne, joka jäsenten norjistuessa viriää -koko ruumiiseen, saapi raikkaan vastakaijun mielessäkin. Nurja -katsantokanta ja synkät ajatukset hälvenevät kuin höyry ilmaan -ja olevat olot väikkyvät mielessä niin eheinä ja hyvinä että -jonkunlainen kiitollisuuden tunne niitä kohtaan itsestään syttyy -poveen. - -Niin oli ainakin minun laitani silloin. Urheillessani saattoi kasarmi -tuntua minusta mieluisimmalta paikalta maailmassa ja sotilaselämä -onnellisimmalta elämältä, mitä koskaan voidaan ajatella. Ja -sellaisina hetkinä en kylliksi voinut itseäni ihmetellä että koskaan -olin siitä muuta ajatellutkaan. - - - - -XIII. - - -Minulla oli tapana toisinaan kasarmiin palatessa iltaisin pistäytyä -asemahuoneella. Olin siellä eräänkin kerran, kun matkustavaisia -tuli tavallista enemmän. Se oli joulukuun alkupuolella, jolloin jo -ylioppilaitakin palaili Helsingistä. Niitä tuli tähän aikaan melkein -joka ilta joku; väliin oli ainoastaan yksi, väliin kaksi ja kolme -samassa matkueessa. - -Tuona iltana, jolloin minä satuin asemalle, osui myös tulemaan pari, -kolme. Ja yksi niistä oli minun tovereitani. - --- Terve, Eemeli! lausuin hänet matkustavain joukosta havaittuani. - --- Kah... totta vieköön... sinäkö se olet! -- ja sotamiehenä! -- no -terve mieheen, vähälläpä en ollut tutakkaan! - -Me paiskasimme tuttavallisesti kättä. - --- Mutta peijakas vieköön, sinähän taidat olla puls... - --- No älähän nyt viitsi tässä... eikö sieltä muita tullut -- tuttuja? - --- Kyllä niitä huomenna tulee..., vai niin että _sinä_ olet -sotamies!... Että _sinä_, joka... - --- Jopa... niinhän tässä muka oltaisiin! keskeytin minä ja puristin -lujemmasti jo rakkaaksi käynyttä pistintäni. - -Siinä tunkeili eräs pataljoonan luutnantteja väkijoukon läpi. - --- Kuules ta! -- pitääkö sinun tuollekkin herrasmiehelle tehdä -fronttia? kysäsi toverini omituinen hymy huulillaan. - --- Tietysti, mutta ei "fronttia" kumminkaan, vaan kunniaa!... - -(Minua harmitti ettei toverini tuntenut tavallisimpia sotilastermejä). - -Ja minä nostin miehevästi käteni lakin reunaan luutnantin kulkiessa -sivuitse; ja tämä armollisesti vastasi tervehdykseeni. - -Siinä oli samalla tavarahuoneen luukku vedetty auki, ja toverini -kiiruhti matkakompeitaan perimään. Minä vetäysin syrjään -seinänvierustalle tungoksen tieltä ja olin sieltä hyvässä -tilaisuudessa tarkastelemaan häntä, joka kokonaan jo näytti minut -unohtaneen ja tavaroitaan odotellessa puheli veljensä, lehtorin -kanssa, joka rouvineen oli tullut häntä, nuorempaa veljeään vastaan -ottamaan. - -Kuinka hän näytti oppineelta ja hienosti sivistyneeltä tuo Eemeli -mustassa samettilakissaan, jonka ponnassa kiilui kultainen lyyry! -Kuinka hänen käytöksensä oli minusta nyt vapaata ja miellyttävää, kun -hän tuossa kädet seljän takana selitti jotain kälyllensä, -- jotain -sukkelaa, joka pani hienon rouvan posket vetäytymään hymykuopille! -Ja kuinka hän kohteliaasti nosti lakkiaan nähdessään asema-huoneen -toisella puolen entisen "kouluflammansa" ja meni pikimältään häntäkin -tervehtimään sanoen terveisiä tälle joltakin, jonka oli matkalla -tavannut!... - -Melkein kademielin katselin tätä nuorta, toivorikasta toveriani, joka -nyt pääkaupungin opinahjoista aivan virkeänä ja punaposkisena palasi -kotiseuduilleen. - -Ja kaiho ja alakuloisuus valtasi minut kokonaan kun tulin -ajatelleeksi omaa tointani ja omia harrastuksiani. -- Olinko minä nyt -likimainkaan yhtä innokas urallani kuin tuo toinen omallaan? - -En! -- Niillä oli jotain äärettömän halpamaista noilla minun -tulevaisuuspuuhillani! Lieneekö se ollut tuo "ehta nappiherran -aate", joka ne siksi teki? -- Vai oliko kaikki sittenkin petollista -luulottelua vain ja seurausta siitä että olin ollut huomaavinani -jotain ivallista hymyä toverini huulilla, kun hän äsken minua -puhutteli? -- Mitä se lieneekin taas ollut, -- en minä sitä nyt -tahtonut loppuun ajatella... Sillä surua oli minulla kyllin jo -ennestäänkin. - -Välittämättä minäkään puolestani enää toveristani, pujahdin siis -asemahuoneesta ulos ja lähdin kiiruusti kasarmia kohti. Minä -kuljin tuota jo ennen puheena ollutta oikotietä, vieläpä itse -rautatietä, sillä tähän aikaan vuorokautta ei siellä ollut mitään -pelkoa vahdeistakaan. Se tie kulki suorassa suunnassa kaupungin -hautuumaan ohi, ensin pitkin keinotekoista harjannetta, sitten pitkin -nurmikkorinteistä notkoa ja viimein kasarmin kohdalla se vähitellen -tasaantui muun maanpinnan kanssa. - -Taivas oli pilvien peitossa; ainoastaan pari tähteä välähti toisinaan -niiden lomasta. Vallitsi talvi-iltainen pimeys ja aamuksi näytti -tulevan tuisku. - -Joku olento siinä näkyi tulevan vastaani. Minä paransin kulkuani, -otin paremman ryhdin ja rykäsin. Tulija teki sivuuttaessaan komeasti -kunniaa -- minulle. Juuri kun hän astui ohitseni huomasin hänen -hihassaan kolme nauhaa... - -Siis vanhempi aliupseeri! -- -- Minusta oli niin hauskaa joskus -vetää nenästä heitäkin. Ne olivat toisinaan niin mahtavia -olevinaan. Varsinkin muuan pieni vääräsäärinen aliupseeri. Oli -kerran muistuttanut vastaantullessa että tein hänelle kunniaa -sormikas-kädessä... Entäpäs nyt suurikin herra! -- -- - -Lähestyin kasarminporttia. Siellä täytyi pitää silmänsä auki. Ei -tiennyt, mistä milloinkin joku upseeri sattui pujahtamaan. Niitä oli -aina liikkeellä siellä klubinsa luona. - -Portinvartija tarkasteli minua, siinä kun lähestyin. Hän katsoi -oikein turkkinsa hihan alta että pitääkö tuolle tulijalle tehdä -kunniaa vai eikö pidä. Silmälasieni kiilto se monesti oli jo -portinvartijoita iltasilla pettänyt, mutta nyt ei pettänyt. Se -sattuikin olemaan saman komppaniian miehiä, vieläpä samasta -plutoonastakin. - --- Mistäpäs nyt vapaehtoinen? kysyi hän rauhallisesti, tukkien pitkiä -turkinhihojaan vastatusten ja asettuen mukavaan asentoon. - --- Tuolta kaupungilta, sanoin kuivasti, tuntien tällä kertaa -haluttomuutta puheluun. - --- No siellähän lysti oli --? - --- Mikäpähän lie juuri lystikään ollut... - --- Ka miksikä ei? -- Siellähän ne on tytötkin --? - --- Olkoot vain! Rauhassa minulta saavat olla! - --- "Tepä taiattai olla erillainen mies kun se entinen Vänteliinin -vapaehtonen...?" - --- Jos lienen... hyvästi! - -Portinvartija jäi hiukan kummastuneena katsomaan minun jälkeeni -toviksi aikaa. Sitten alkoi hän taas edestakaisin kävellä määrätyllä -alueellaan. - -Tällä kertaa ei ketään upseeria näkynyt liikkuvaksi, hiljaista oli -muutenkin kaikki kasarmipiirissä ja ainoastaan upseeriklubista kuului -väliin jotain ääntä; siellä taisivat pitää tanssiaisia kaupungin -neitosille, ja kirkas valo loisti sen ikkunoista lumeen. Komppaniian -ulkoseinältä näkyi valoa vain yhdestä ikkunasta; nähtävästi siellä -joku nahkapoika kotipuoleensa kirjoitteli muiden jo maatessa, -- -kirjoitti että "nyt lähestyn teitä muutamilla rateilla -- -- ja -sytämmen rakkaita tervehtyksiä..." -- Pihan puolella rakennusta -paloivat himmeät yölamput, joiden ääressä päivystäjä ja lähetit -valvoivat. - -Huolimatta poiketa komppaniiaan takaisintuloani ilmoittamaan -- -vaikka muistinkin veljeni neuvot täsmällisyydestä -- nousin portaita -ylös kamariini ja menin pian levolle. Ja unissani näin eilisiltaisen -toverini, joka ivallinen hymy huulillaan kysyi minulta: "pitääkö -sinun tuollekkin herrasmiehelle tehdä fronttia?" Ja minä olin -kuulevinani hänen ääneensä nauravan. -- - - - - -XIV. - - -Kun seuraavana päivänä aamu- ja iltaharjoitusten väliajalla -seljälläni lepäsin loikoen sänkyni päällä, kuului kiivasta juoksua -rappusilta ja kohta syöksyi ovesta sisään vapaehtoinen Jussi -Kellolainen, hengästyksissään huutaen: - --- Hei, pyhä veli! Tiedätkö mitä?... Nyt _on_ tänne pataljoonaan -tullut muuan ryssäläinen räätäli, jolta saapi tilata niitä uusia -lakkeja -- lättälakkeja. Lähdetään nyt heti niitä tilaamaan!... mitä, -eikö lähdetä? -- Lähden kai minä ainakin! sanoi hän ennenkuin ehdin -sanaakaan virkkaa. - --- Tuota, tuota... älähän nyt hätäile... niitä lakkejako, joista -kerran oli kirjoitus sanomissa. Jokos niitä sitten saisi pitää? - --- Jo; varusmestari sanoi kysyneensä pataljoonan taloudenhoitajalta -ja hän kuului sanoneen että saapi, jolla lienee. - --- Älä hiidessä! huudahdin minä kohoten koppina sängyltäni; minuunkin -näet tarttui toverini innostus. -- Vai on tullut ryssä... - --- On, on... lähde nyt heti pataljoonan kansliaan, siellä se kuuluu -olevan... shaagom mars! huusi Jussi Kellolainen, joka suuresti -rakasti venäläisiä komentosanoja. - --- Odotahan, odotahan... eihän tässä nyt hengen hätää..., pannaan -sitten vaikka pikommia! -- - -Minulla oli täysi työ pidättää kumppaniani, kunnes olin saanut -silmälasit nenälleni ja lakin päähäni. - --- Vai uudet lakit! -- -- -- - -Me riensimme juoksujalkaa pataljoonan kansliaan, tapasimme siellä -mustapartaisen miehen, joka solkkasi huonoa ruotsia, ja annoimme -hänen ottaa päistämme mittaa. Hän lupasi lähettää lakit uudeksi -vuodeksi. - -Vapaehtoinen Jussi Kellolainen oli läpi läpeensä innostunut asiasta -ja kun olimme palanneet takaisin minun huoneeseeni, lausui hän vielä -mielihyvänsä tuosta verrattomasta tapahtumasta. - -Sillä lättälakkeja ei ollut vielä kellään, ja me siis tulisimme -ensimmäisinä niitä käyttämään. - --- Ajatteleppas, kuinka se tulee näyttämään pulskalta päässä, tuo -lättälakki! saneli hän hykerrellen käsiään ja silmät melkein kosteina -liikutuksesta. - --- Minkälainen se sitten oikeastaan on? kysyin minä, jonka innostus -jo alkoi laimeta. - --- Etkö sinä tiedä! huudahti Jussi Kellolainen melkein säälivällä -äänellä -- se on samaan tyyliin kuin rakuunoilla... ajatteles! --- sininen nauha ylt'ympäriinsä reunoissa, metallinen kokaardi -yläkulmassa ja sen alapuolella ponnassa keltainen pataljoonan -numero... niin hiton uljas! Ja kiihkeällä äänellä lisäsi hän kuin -itsekseen: -- Voi kun olisivat jo jouluksi joutuneet että siellä -maalla olisin loma aikana vähän saanut herrastella! - -Kun minä en enää ollut halukas jatkamaan keskustelua tuosta uudesta -pyrstötähdestä, joka lupasi ilmaantua sotilaallisen taivaan reunalle, -kysyi hän kummeksivasti: - --- Mitä? -- eikö sinusta ole mukava, kun saadaan nuot lakit? -- -Sitten kun kävellään tuolla kaupungilla kolmikannassa me vapaehtoiset -ja... - --- Kyllä, kyllä... ymmärrän, herra Jussi Kellolainen! Sittenpähän -nähdään... -- Aijotko muuten silloin panna sen uuden tupenkin -vyöllesi? - --- Minkä tupen? kysyi hän hämmästyen ja arasti hypähtäen seisalleen -tuolilta, jolle oli istahtanut. - --- Sinähän kuulut laitattaneen itsellesi erityisen pistimentupen, -jossa on vaskea muutaman tuuman verran kärenpuolella ja muistaakseni -suupuolikin leveästi kiiltävällä metallilla silattu! - --- Kuka sen on sanonut? naurahti hän, mutta kalpeni heti eikä vähään -aikaan tiennyt mitä sanoisi. - -Hän ei kumminkaan huolinut kieltää että niin oli tehnyt, vaan kaiketi -loukkasi tämä ilmituotu turhamaisuus niin hänen kunniantuntoansa, -että hän hetken päästä, saaden tekosyitä, lähti pois luotani. - -Minä, jääden entiselle sijalleni seljälleni makaamaan, aloin -pyöritellä päässäni kysymyksiä, mitenkä oikeastaan hän, tuo minun -innokas asetoverini, oli kutsumuksensa käsittänyt. Ja katselimmeko -eri kannalta kaikkea sitä, mikä meitä ympäröi? -- -- -- - -Että niin teimme, sen tulemme vielä kentiesi näkemään. - - * * * * * - -Iltaharjoituksissa oli minut pantu yhteen "vanhojen miesten" kanssa -kivääritemppuja tekemään. Mielestäni ne menivät paremmin kuin olin -toivonutkaan, ja minä tunsin arvoni ja koko sotilaallisen persoonani -ikäänkuin kohoavan sekä omissa että muidenkin silmissä. Kun harjoitus -sitten oli päätetty reippaalla, oudoksesta tosin ruostuttavalla -juoksulla, ja minä siinäkin olin hyvästi kestänyt, olin mitä -paraimmalla tuulella, kun komppaniiasta astelin huoneeseeni. - -Tuo hyvä tuuli pani minut nyt omituisesti toimimaan siihen saakka -saavutettuja "_mielipiteitäni_" vastaan, se sai minut unohtamaan -eilis-iltaiset alakuloiset tunteeni asemahuoneella seistessäni. Minä -näet tartuin kynään ja kirjoitin innokkaan, sotilaselämää ylistävän -kasarmikirjeen, jonka toimitin erääseen kaupungin sanomalehteen. -Siinä kirjeessä minä m.m. koetin selittää, kuinka sotamieskin on yhtä -vapaa kuin joku muukin kansalainen, niin -- hän se vasta vapaa sanan -ylevimmässä merkityksessä onkin! niin luulen siinä pienessä kirjeessä -innostuksissani huudahtaneeni. -- -- - -Parin päivän perästä tuli kapteeni hyvin syvämietteisen näköisenä -komppaniiaan ja tiedusteli päivystäjältä sen päivän sanomalehteä; -sen saatuaan palasi hän huolestuneen näköisenä komppaniian kansliaan -luultavasti sitä lukemaan. Minua aavistutti hämärästi. Saman päivän -iltahuudossa puhui vääpeli kapteenin puolesta hyvin tärkeitä asioita. -Kaupungin sen päiväisessä lehdessä oli kasarmilta kirje, jonka alla -oli nimimerkki "Jukka". Sen kirjeen oli luultavasti joku nuorista -miehistä kirjoittanut, sanoi hän, sillä sellaista tekoa eivät vanhat -miehet koskaan olisi tehneet. - --- Sillä se on luvatonta, selitti vääpeli. -- Ainoastaan komppaniian -päällikön välityksellä saapi sanomiin kirjoittaa... - -Hän rupesi nyt utelemaan, kukahan nuorista miehistä tuo rohkea -kirjoittaja mahtoi olla. Mutta selkoa ei tullut. Plutoonain päälliköt -tulivat minultakin tiedustelemaan, tiesinkö minä ehkä, kuka sen -kirjeen oli kirjoittanut. Ajattelin silloin sanoa että minähän se -juuri olen, mutta peljäten ilmiannostani jotain tulevan, lausuin --- niin vaikealta kuin se tuntuikin -- etten mitään koko asiasta -tietänyt. - -Eikä minua sitten enää epäiltykään, ja kohta unohtuikin koko asia... - -Mutta minuun se kuitenkin vaikutti oudosti tuo uusi ilmiö -ympäristössäni. Se vaikutti minuun masentavasti -- ja tuona iltana, -jona vääpeli oli asiasta koettanut ottaa selkoa, olin minä mieleltäni -taas tavallista alakuloisempi. - -Haa, -- orjuuttahan tämä sittenkin on! huudahdin haavoitetussa -sielussani, kun apeamielisenä paneusin levolle. Ja nukahdettuani näin -minä unta jostakin kiiltävänappisesta, joka veteli paksuja, mustia -viivoja kirjoitetulle paperille. -- -- - - - - -XV. - - -Mutta kun näinä päivinä päiväntyön päätyttyä ja kaupungissa jonkun -tunnin ystävällisten ihmisten seurassa oleskeltuani istahdin lamppuni -ääreen, ensin ikkunaverhon alas laskettuani, ja paitahihasillani -ollen siinä aloin lukea jotain miellyttävää, historiallista romaania, -niin tuntui minusta kuin minunkin elämälläni täällä sentään olisi -omat viehätyksensä ja omat hauskat käänteensä. Ja tunnit ne silloin -usein vierähtivät puoliyöhön saakka, jolloin vahtikellon soinnista -aina havahduin ja menin levolle; toisinaan kumminkin tartuin vielä -kivääriini, joka siinä telineellään seisoi, tein sillä äänettömän -komennon jälkeen jonkun reippaan tempun tai tähtäilin pari kertaa -seinään päin ja panin sen taas entiselle paikalleen. Se tuntui niin -turvalliselta ja uljaalta, kun oli omassa huoneessaan tuommoinen -ase... Tullappa tuolta yön pimeydestä joku vihollinen! -- paikalla -sieppaisin kiväärini ja ryntäisin urheana sen päälle... ja pistäisin, --- pistäisin armotta! Mutta eihän niitä voi tulla, niitä kun ei -ole... syttyäppä sota... nyt heti... tänä yönä... niitä hiipisi -tuolta... karkaisi päälle... -- Minkähänlaista se oikeastaan -olisi?... minusta tuntuu kuin minä ne nyt karkoittaisin... jollakin -uhkarohkealla ryntäyksellä... tunnen olevani niin varma ja voimakas... - -Vaan aamuisin 6:den tienoissa, kun vielä oli pilkkoisen pimeä, -heräsin minä hälinään, jonka merkitystä jonkun sekunnin ajan en -voinut tajuta. Se oli toinen komppaniia, joka ikkunani kohdalla -kokousi marssiakseen varhaiselle eineelleen arttelisaliin. Silloin -kuului sieltä ulkoa pimeästä päivystäjän komennot: - --- Praavoje pletsoo fperiot... roota-a stói!... naljee -- vó... -ravnjais naprava... pervii ftaroi po rootje! - -Kotvasen sain minä miettiä, mitä ääniä ne nuot olivat, oliko se -inhimillistä kieltä tuo -- ja mitä sillä tahdottiin. - -Ja sitten kuului kuinka miehet, hampaat kalisten aamukylmässä, vuoron -perään karjuivat "pervii -- taroi". - -Ja minä kuulin kuinka ne vähän päästä lähtivät liikkeelle ja kuinka -miesten saappaat omituisesti narskahtelivat pakkaslumessa... - -Silloin tuntui minusta, niin surkealta tietää että minäkin olin -jäsen tuossa samassa yhteiskunnassa ja että minunkin tässä pitäisi -nousta ylös kivääriäni puhdistamaan. -- Ja niin oli jäähtynyt ilma -huoneessani että oikein hirvitti astua paljain jaloin tuolle kylmälle -laattialle... Mutta ei auttanut arasteleminen, vaikka leukapielet -vähän löivätkin loukkua vaatteita päälle pukiessa. Eikä auttanut -surkeileminen, kun saippuapalanen ja pyyheliina kourassa piti työntyä -ulkoseen ja juosta pihan ylitse komppaniian pesuruuhelle silmiään -pesemään... Sekin pesukamari se oli pakkasten tullen surkean kylmä; -ikkunat olivat paksussa kidejäässä ja ovesta tuulahti, aina kun sitä -avattiin, kolea ja kasvoja leikkaava viima. - - - - -XVI. - - -Tuollaisena kylmänä joulukuun aamupäivänä, kun komppaniiassa -jo reippaasti voimisteltiin, tuli taas kapteeni tapansa mukaan -komppaniiaansa katsomaan. - --- Reilaan! kuului silloin plutoonani päällikköjen varoittava huuto. - --- Hyvää huomenta! tokasi kapteeni entiseen tapaansa, mutta vähän -vihaisemmasti. - --- Jumala antakoon, herra kapteeni! vastattiin kovalla äänellä. - --- _Kelle_ "antakoon"? murisi tervehditty, joka ei näyttänyt olevan -paraimmalla päällä tänään. -- - --- Jumala antakoon herra kapteenille!... miksi ette _niin_ vastaa? -kimpasteli hän äkäisen näköisenä. - -Aliupseerit yrittivät selittämään syyn tähän lausumistapaan, vaan -luutnantti jo siihen kerkesi selittäen että suomalainen sillä tavoin -sanoo ja että niin on heille opetettu. - --- Vai on opetettu! -- no olkoon, vaan minä sitten _teille annan!_ --- -- Missä on Piekola? karjasi kapteeni ja hänen tuikeat silmäyksensä -lensivät miehestä mieheen riveissä. - --- Tässä se on... ennätti aliupseeri sanomaan. - --- Voi sitä raukkaa! -- alkoi kapteeni, hillityllä harmilla, -tultuaan etsimänsä eteen, joka oli poskiltaan karahtanut entistään -punaisemmaksi. -- Voi sitä raukkaa! uudisti hän ja kohotti miestä -leuvan alta samalla luoden häneen säälin ja inhon sekaisen katseen. - --- Mitä se taas on tehnyt? Mitä helvettiä se on tehnyt? Niinkuin -pikkulapset se taas on vuoteensa... - --- Päivystäjä! ärjäsi kapteeni tullen täyteensä pyhää kiukkua. - --- Minä, herra kapteeni! riensi päivystäjä vähän hätääntyneenä -sanomaan. - --- Miks'ei päivystäjä ole katsonut perään yön aikana..., ei ole -viitsinyt herättää... on itse nukkunut kuin porsas, -- hah? - --- Ei, herra kapteeni, kyllä minä valvonut olen... - --- Vai valvonut... miksei ole sitten häntä herättänyt?... ei ole -tiennyt?... helvetti...! - -Ja Piekolaan kääntyen jatkoi hän taas: - --- Se on lurjus! -- suuri lurjus tuo mies... rottinkia se sietäisi -niin että paikat paukkuu, niin että veri... - --- Sillä kuuluu jo ennestään olleen semmoinen tauti, herra kapteeni, -tuli eräs vanhempi aliupseeri vakavana selittämään. - --- Tauti! matki kapteeni äristen -- minä näytän, mikä tauti -sillä on... minä sidon nuoralla sen... ei sitten vuodettansa..., -helvetti!... viekää pois se! -- minä en ilkeä nähdä koko miestä... -viekää pois! - -Ja kun Piekola oli viety pois julmistuneen herransa silmien edestä, -murahteli tämä yhä: - --- Ne on semmoisia hunsvotteja, rakkareita... kyllä minä ne tunnen... - -Kun kapteeni oli poistunut, jatkettiin voimistelua edelleen. Nojapuut -rusahtelivat ja kalskahtelivat taas rautaiset tangot miesten kourissa. - -Mutta punaisena ja häpeissään seisoi Piekola yksinään osastonsa -huoneen nurkassa, jonne olivat hänet äskettäin vieneet. Jos -kyyneleitä olisi näkynyt hänen silmistään, niin mitä kyyneleitä ne -olisivatkaan olleet? Kentiesi sapenkarvaita kyynel-pisaroita! Vaan -niitä ei näkynyt vieriväksi hänen leveillä poskipäillään. - -Hän oli lihava, kookas, turpea ja hyvinvoivan näköinen mies, tuo -onneton nahkapoika, ja komppaniian päällikköä oli hän alussa -erityisesti miellyttänyt; sillä niistä ominaisuuksistahan, mitkä -miehistössä tavataan, se suuressa määrin riippuu päällikönkin arvo -ja kunnia sotaväessä. Ei siis ollut oikeastaan kummeksittavaa että -kapteeniamme kovasti sapetti, kun huomasi ettei hänen suosikkinsa -vastannutkaan tarkoitustaan, -- hänessä kun näytti olevan omituinen -vika. Ja tietysti se häntä suututtikin, kun hän aavisti että -tuollainen mies kentiesi on päästettävä pois koko palveluksesta. -- -Niin iso, niin verevä ja vankka mies! -- -- - -Ja vapaaksi hän muutaman viikon päästä pääsikin, vaikka se kävi monen -mutkan kautta ja vaikka asianomainen vapautusta odottaessaan sai -korvansa täydeltä kuulla vähemmän kauniita sanoja. - -Kun voimistelu oli loppunut, otettiin vastaamisharjoituksia nuorille -miehille. Venäjäksihän se kävi -- aivan puhtaaksi venäjäksi. -Luutnantti puhui venättä, ja miehet _luulivat_ puhuvansa venättä. - --- Raavi selai vaasse plahorootie! vastasivat he yhteen ääneen -huutaen. - -Luutnantti sanoi sen menevän jo _kutakuinkin_. Sanoi sen vain -noin pilanpäiten saadaksensa miehiä yhä paremmin lausumaan. Ja -yhä paremmin he lausuivatkin omasta mielestään, -- kiljasivat -innostuneina että: - --- Raavi solaai vase lahorootie! -- Ei se siitään ruvennut -somenemaan. Täytyi siihen tyytyä. - --- Vastatkaa nyt niinkuin vastaisitte täyskapteenille: - --- Sdaroova molotsii! -- - --- Ráavi selái váse viso kóplako rótie! - -Se oli niin järeä vastaus tuo, juuri kuin olisi kärryillä ajaa -rymistetty jotain kivistä tietä... - --- Ei se mene vielä oikein -- sai sanoakseen siivoluontoinen -luutnantti, -- vaan koetetaan uudestaan. - -Ja uudestaan sitä koettivat monta kertaa, mutta aina siihen jäi tuo -itsepäinen "koplako" sana. - -Kun oli kyllin koeteltu yhtä ja samaa vastausta, sanoi luutnantti -kiitokset venäjäksi, sanoi senkin vain pilan vuoksi, sillä eipä ne -kiitosta tällaiset harjoitukset ansainneet. - --- Raatis taratsa! kajahti vastaus. Se oli niitä kaikista tutuimpia -ja helpoimpia vastauksia, mutta jos tarkoin sitä kuunteli, niin -olisipa voinut luulla että kysymys oli jostain "rautaisista -rattaista" eikä mistään sotilaallisesta "ilosta". - --- Rautaset rattaat, 'herra luutnantti!' vastasikin joku koiransilmä -joukosta puoliääneensä. Ja toinen säesti totisena: - --- Raitista vatsaa --! sillä hänellä alkoi jo olla mielessä -puolispuuro. Mutta näitä tällaisia "kansanjohdannaisia" ei luutnantti -havainnut, vaan kaikki kävi puhtaasta venäjästä. - - - - -XVII. - - - "Niin on mieli miekkosien - Kuin on vellova vetonen - Tahi aalto altahassa." - -Joulu oli jo ohitse... - -Pian olivat kuluneet ne pari viikkoa, joksi ajaksi kapteenini -minulle hyväntahtoisesti oli antanut vapautusta harjoituksista, -niinkuin hän sitä nimitti, vaikka se oikeastaan oli kuin lomaa. Minä -olin saanut asua sukulaisteni luona kaupungissa ja olin viettänyt -täydellistä sivilimiehen elämää joulutorttujen ja joulukirjallisuuden -ääressä. Olinpa kapteenini luvalla tehnyt kolmen päivän retkenkin -ulos kaupungista erääseen maalaispappilaan, jossa minulla oli hyvä -ylioppilastoveri. - -Noina parina viikkona olivat minun häilyvät ajatukseni elämäni -urasta vähän virkistyneet, Minä olin saanut nauttia hyvää kohtelua -kahdelta minulle tärkeältä taholta. Yhdeltä taholta oli kapteenini -ollut minulle todellakin suopea lomanmyöntämisessään. Toiselta -taholta taas olin siviliväen piireissä saanut ystävällistä kohtelua -osakseni. En omien toverienikaan, joita joitakuita oli kaupungissa, -tällä aikaa ollut huomannut minua halveksivan tai mitenkään ivaavan --- sotilasurani tähden. Päinvastoin olivat he minua siihen ikäänkuin -yhä kehoittaneet. "Sinähän taisit tehdä viisaasti siinä, kun rupesit -sille alalle", saattoi joku sanoa. Ja siinä katseessa, millä he minun -sotilaallista persoonaani silmäilivät, olin minä useinkin ollut -havaitsevinani milt'ei kunnioitusta ja todellista arvonantoa. Ja -tuo, että minä heidän silmissään kentiesi näytin suurempiarvoiselta -kuin olin voinut toivoakkaan, se pani minut taas iloisemmin -tulevaisuuttani ajattelemaan ja antoi aikeilleni enempää varmuutta. -Sanoin: enempää -- sillä täyttä en uskalla sanoa saaneeni muulloin -kuin hetkellisesti. - -Vai lieneekö tämä tällainen arvonantavaisuus ja kunnioitus minua -kohtaan ollutkin vain sitä rauhan ja sopusoinnun henkeä, jota -joulunaikaan ikäänkuin on kaikkialla, -- ilmassa ja ihmisissä, -ja joka hetkiksi hellyttää jäykätkin sydämmet? Tai lieneekö se -tapahtunut jonkunlaisesta säälistä minua kohtaan ja osanotosta minun -mahdollisiin ikävyyksiini, joista kasarmielämä arvatenkin yleensä oli -tunnettu? - -En tiedä, minuun tämä väliaika kumminkin, niinkuin sanottu, vaikutti -virkistävästi. - -Ja kun nyt, sen loputtua, taas ajoin takaisin kasarmin porttia -kohti, liikkuivat minun povessani varmaankin ylevät, sankarimaiset -ajatukset sotilaselämästä, tulevaisuudesta ja -- omasta itsestäni. -Päiväkirjaani olen näet kirjoittanut silloin varsin juhlallisilta, -nyt milt'ei lapsellisilta kuuluvat säkeet: - - "Ja torvien ääni se taasen soi, - Pois kutsuvi vapaudesta, - Se rintahan aatokset raikkahat toi -- - Sydän sykkivi uljuudesta. - - Pois murheemme nyt, saa pystyhyn pää! - Ikävyyksiä ei ole meillä -- - Kivääriä tahdomme tervehtää, - Se on ystävä elomme teillä! - - Niin armashan meillä on syntymämaa, - Jonk' eistä on helppoa kuolla! -- - Isänmaansa ken kurjana vain kavaltaa, - Sitä konsana emme _me_ puolla!" - -Ei ne sen kummemmat olleet, mutta niissä on kumminkin hitunen sitä -romantillista katsantokantaa, jota koetin säilyttää ja joka kentiesi -on värittänyt koko kasarmielämäni. -- -- - -Se oli pimeä, raskastuntuinen talvi-ilta, jolloin noin runoillen -istuin taas yksinäisessä kasarmikammarissani, mieli ylentyneenä -todellisuuden ja arkielämän ylitse, ja univormutulevaisuuttani -haaveillen. - - - - -XVIII. - - -Talvi osui olemaan tavattoman ankara ja kylmä. Etenkin minä sain -silloin yksinäisen asuinhuoneeni tähden kovaakin kokea. Huolimatta -tiheästä lämmittämisestä osoitti lämpömittari useinkin 8°--10° Cels., -alenipa elohopea kerran 4:äänkin asteeseen ja jos laski lämpömittarin -laattian rajaan, tiesi se usein pakkaspykälistä. - -Sellaiseen hallanpesään olisin hyvinkin yön aikaan paleltunut, ellen -useana iltana iltalomalta palatessani olisi myötäni tuonut aina uusia -ja uusia peittoja, niin että minulla niitä lopulta taisi olla melkein -puolen tusinan verran sängyssäni. - -"Sotamiehen pitää uskollisesti ja vilpittömästi palvella isänmaata... -kärsiä vilua ja nälkää..." sitä sääntöä siis en tarkalleen voinut -noudattaa, vaikka voin kyllä kehua kumpaakin suuressa määrin -kokeneeni. - -Niin, -- nälkääkin, sillä minä totuttelin itseni niin niukkaan -ja yksipuoliseen ravintoon, että monesti olen jälestäpäin -silloista elantoani itsekkin ihmetellen muistellut ja sen suloista -vaatimattomuutta toisinaan kaivannutkin. - -Se, että sain kylmää kestää, ei suinkaan minun mieltäni lannistanut -eikä _se_ suinkaan saanut minua ikävällä ajattelemaan sotilaselämän -kurjuuksia. Sillä minkäpä korkea ruunukaan sille teki että pakkanen -hellittämättä paukkui kamarini nurkissa! - -Ja olihan toisekseen todellakin terveellistä oppia puutteita ja -epämukavuuksia kärsimään ja kieltäytymään monesta asiasta. - -Mutta kärsimään orjuutta elinajakseen, olikohan se terveellistä -oppia? -- - -Siinä se oli taas tuo ikävä havainto edessäni. Päivän selväähän -oli että vapauden käsitettä ei mitenkään voitaisi sotilaselämälle -omistaa. Siihen huomioonhan minä väkistenkin aloin tulla. - --- Sotamiehellä ei saa olla luontoa! oli kerran eräs upseeri -opetuskomennuskunnassa huudahtanut. Ja minä olin sen ollut -ymmärtävinäni siten ettei sotamiehellä saa olla tahtoa, ei omaa -mieltä eikä yleensä itsensä määräämistä enempi kuin jollakin -koiralla... - -Jos upseeri häntä lyöpi, ei hän saa itseänsä puolustaa, jos päällikkö -häntä kutsuu roistoksi, ei hän saa häntä oikaista, ei saa sanoa ettei -hän ole mikään roisto... - -Todellakinko siis oli ahdasmielistä, kuollutta, hengetöntä minun -tulevaisuuteni piiri? Tällaistako siis se ihannoittu isänmaallisuus -oli? -- -- - -Niin kentiesipä sentään _muutamat_ tällekkin alalle olivat _aijotut_, -ja se oli _heille_ parasta; eivätkä he tällä alalla ollessaan mitään -olemuksestaan kadottaneetkaan niinkuin minä itselleni pelkäsin -käyvän! Ovathan ne kaikki alat tässä maailmassa luonteita myöten. Ja -maassa maan tavalla, tahi maasta pois. Mutta minäkö pois? -- minä, -joka olen päättänyt tulla sotilaaksi! Minäkö pois? -- -- - -Minulla oli kannel luonani. Sillä soittelin yksinäisyyteni -alakuloisina hetkinä, sen vienolla helkynnällä loitsin esiin -lapsuuteni pian kuluneet, huolettomat päivät. Sen sointuihin upotin -kalvavat kaihoni ja tulevaisuuteni mustat mietteet. Ja minä olin -hetken onnellinen kanteleeni ääressä, hetken levollinen, tyyni ja -vapaa... - -Mutta kun näin joko kanteleella tai muuten olin onnistunut -sisällisesti rauhoittumaan, oli mieleni tämän jälkeen niin herkkä -että pieninkin ilmiö ympäristössäni, jossa vainusin jotain äitelää -tahi orjallista, saattoi minut yhä suurempaan epäilykseen urastani. -Ja silloin minä jo paljon mietin sitä että heittäisin sikseen tämän -"nappiherran" uran ja asevelvollisuuteni suoritettuani painaisin -taas päähäni vapauden valkolakin ja antautuisin tieteiden valtavaa -jumalatarta palvelemaan, -- kentiesi minä kuitenkin siellä jotain!... -jos oikein koetan... - -Nuot olivat kumminkin hämäriä, hetkellisiä mietteitä. Yhtähyvin minä -saatoin ajatella näinkin: Jos neljän vuoden perästä olen upseeri, -niin sitten koetan... - - * * * * * - -Veljeni neuvon mukaan olin antanut komentaa itseni n.k. -opetuskomennuskuntaan, jossa minun oli aikomus valmistua -aliupseeriksi, joka arvo vaadittiin siinä tapauksessa että aijoin -uraani jatkaa. Ja minä tunnustan ujostelematta että useinkin -salatulla ihastuksella ajattelin niitä kahta nauhaa ja niitä -kultakaluunia, jotka ovat aliupseerin tuntomerkkeinä -- sekä sitä -että minullekkin silloin on pakko tehdä kunniaa. - -Se oli niin elävänä mielessäni tuo minulle kohta kuuluva kunnianteko, -että ehdin jo tehdä itselleni siitä pienen järjestelmän: joka -huomaamattomuudesta tai tahallaankin jättää kunnian minulle -tekemättä, häntä en nuhtele enkä muistuta. Tehköön joka hyväksi -näkee ja jossa persoonani todella herättää sellaisen kunnioituksen! --- mitään pakkoa en siis omasta puolestani vaadi. Sille, joka -kunniaa minulle tekee, vastaan hyvin lauhkeasti, katseessa sellainen -kainonsekainen ilme, joka ikäänkuin sanoo: minäkin olen tavallinen -ihminen, vaikka näitä kahta nauhaa olkapäilläni kannankin! -- -Noin!... Ja sitten se, jonka kunniaan tällaisella katseella vastasin, -menee ohitseni kiitollisuuden tunne sydämmessään. Ja aina on -hän sitten pitävä minua miehenä, joka ei liikoja arvostaan -ylpeile -- -- -- - -Olen maininnut yksinäisistä hetkistäni. Sellaisia oli minulla -paljon. Sillä kun asuin erityisessä vapaehtoisten huoneessa, -jonne eivät toiset vapaehtoiset, joita oli kaksi, halunneet -asettua -- he kun mieluimmin asuivat kaupungissa, _-_-- niin tulin -harjoituksista vapaina aikoina oleskelemaan enimmäkseen yksinäni. --- Yksin epäilyksineni ja kummallisine kaihoineni! Elin sentähden -jonkunlaista erakkoelämää lomahetkinäni, sillä asiatta en juuri -viihtynyt komppaniiassa. Minä en voinut mennä kisailemaan ja -juttelemaan komppaniiaan, niinkuin vänrikki Sarkkanen oli kehunut -itse vapaehtoisena ollessaan tehneensä. Minkätähden en? -- Sentähden -että minua eivät voineet viehättää sotamiesten useimmiten siveettömät -puheet ja rivoluontoiset jutut, joita kertoessa talvi-illat -kasarmissa kylläkin hauskasti saadaan kulumaan. Eikä minulla myöskään -ollut kylliksi tahtoa eikä tarmoa heidän keskuudessaan esiintyä -jonakin, niin sanoakseni, ylevyyden apostolina! Ei! -- sillä -heilläkin alkoi jo olla kokemusta minun epäröivästä mielestäni, -heiveröisistä päätöksistäni, jotka eivät suinkaan heidänkään -silmissään miehentapaisilta näyttäneet. - -Mutta eiväthän he minua ymmärtäneet! -- Ja sentähden pysyttelin -mieluummin omassa kamarissani. - -Älköön kuitenkaan luultako että aina olin yksin. Paitsi vänrikki -Sarkkasta, jonka harjoituksista tultuani monesti tapasin sänkyni -päällä "vähän levähtämässä", kunnioittivat minua toisinaan -läsnäolollaan ainoat "virkaveljeni" pataljoonassa: ennen mainittu -vapaehtoinen Jussi Kellolainen sekä eräs toinen, Oskari Hongén. - -Edellinen oli luokkakumppaneitani koulussa, jälkimmäinen oli myös -samanaikuinen, vaikka toiskielisestä oppilaitoksesta. Edellinen -aikoi varmasti sotilasuralle, -- hänen korkein ihanteensa oli kuin -olikin loistava univormu, kilisevät kannukset, sekä -- Bacchus ja -naiset. Jälkimmäinen oli heti pataljoonaan tultuaan koreasti luopunut -miekkatulevaisuuspuuhistaan. Hän oli näet liian hienotunteinen -viihtyäkseen tällaisissa piireissä. - -Jussi Kellolaisen oli onnistunut päästä sellaiseen komppaniiaan, -jonka päällikkönä oli eräs uskonnollismielinen, hyvänsuopa -kapteenivanhus. Hänen oli sentähden varsin hyvä olla eikä -hankaluuksia paljon hänen tielleen sattunut. Vääpelistä oli hänellä -tosin jonkun verran ristiä, tämä kun luuli olevansa suurikin herra, -joka todellakin näytti pyhästi herra-arvonsa tuntevan. - -Tällaisen vääpelin kanssa olisi meillä toisilla vapaehtoisilla väli -luultavasti monestikkin rikkoutunut. Mutta niin ei käynyt Jussi -Kellolaisen. Hän oli mestari mukautumaan toisen tahdon alle, kun -oma etu oli kysymyksessä, ja verraton silmienpalvelija. Nöyränä ja -lakeana kuin lammas seisoi hän aina vääpelinsä edessä sotilaallisessa -pingotuksessa, käsi korvalla tai -- lakitta ollessaan -- kädet -lujasti kupeita vasten painettuina. Ja tavattomalla alamaisuudella -osasi hän sanoa _"herra_ vääpeli", "ymmärrän _herra_ vääpeli", -"Jumala antakoon, _herra_ vääpeli", "ahkeruus on iloni, _herra_ -vääpeli" j.n.e. - -"Hyvissä kirjoissa" hän tahtoi olla ja hyvissä hän olikin. Se näkyi -jo siitä yksinauhasesta, joka hänellä oli olkalapuissaan ja jonka hän -oli saanut pari kuukautta sotaväessä oltuaan. Hän oli jefreitteri -ja siis virka-arvossa meitä toisia ylempi. Tätä ylemmyyttään ei -hän kumminkaan suvainnut meille näyttää, sillä hän pelkäsi meidän -sille nauravan. -- Häntä kirveli vain se ajatus että jos ei hänen -aliupseeri tutkintonsa jonkun nurjan sattuman kautta onnistuisikaan --- ja meidän onnistuisi, jotka nyt olimme häntä alemmat. - -Parasta oli siis koettaa saada itseään yhä parempiin ja parempiin -kirjoihin ja pitää itseänsä edellä meistä. Ja sitä hän kyllä -koettikin, Jussi Kellolainen. Erinomaisen tarkasti noudatti hän -etenkin kunniantekosääntöjä tullakseen huomatuksi tunnollisuudestaan. -Hän teki kunniaa kaikille kasarmin ikkunoille ja oville, kaupungin -katupeileille, upseereille ja upseerein seljille, likeltä ja kaukaa, -pimeällä ja paisteella. Luulenpa että, jos hänen oma kapteeninsa -ripusti takkinsa portaille tuulettumaan, Jussi Kellolainen oli valmis -sillekkin tekemään kunniaa!... Siellä, missä ei meidän toisten silmä -mitään havainnut, keksi hän useinkin jotain upseerintapaista ja -nosti kätensä uljaasti päähineeseen. Eikä hän koskaan tehnyt niin -kauheita sotilasrikoksia kuin minä. Sattui kumminkin kerran niin -että hän upseerille, joka hitaasti astuen hänen edellään kehoitti -häntä kohteliaasti käymään ohitsensa, vastasi "Jumala antakoon, herra -luutnantti" sen sijaan kuin olisi pitänyt sanoa "ymmärrän herra -luutnantti" tai "saan kunnian kiittää herra luutnanttia", ja tuosta -hairahduksesta oli hänen sotilaallinen omatuntonsa hyvin, hyvin -paha. Mitähän siitä tulee? arveli hän minulle silloin pelosta vallan -vapisevalla äänellä ja oli koko sen päivää tavattoman levoton. Mutta -niinkuin sanoin, Jussi Kellolainen oli tulevaisuuden mies, hänen -sotilasihanteensa oli hirmuisen korkealla. - - - - -XIX. - - -Pitkä, valju talvi oli päättymäisillään. Päiviä näkyi jo siellä -täällä lumen seasta ja räystäät tippuivat iloisesti vettä, joka -liristen juoksi kaivamiansa uria. - -Tutkinnot opetuskomennuskunnassa olivat päättyneet, ja minä olin -niissä -- yhdessä Hongénin kanssa -- saanut komeat repposet. - -Eivät olleet minun päähäni uponneet kaikki ne syvät tiedot -ja viehättävät salaisuudet, joita sellaiset sotilastieteet -kuin sisäpalvelus, linnapalvelus, kenttä- ja leiripalvelus, -rintamapalvelus, sotavoimain järjestys, rangaistuslaki, ampumatiede -ja kiväärioppi niin runsaasti tarjoavat. Pintapuolisesti minun -niitä huomattiin osaavan ja käytännöllistä taitoani niissä suuresti -epäiltiin... - -Eikä se kumma ollutkaan, -- minulta oli puuttunut tosi harrastus. - -Siinä seisoin minä nyt alakuloisena, häpeissäni ja suutuksissa sekä -itseeni että ympäristööni. Hukkaanhan näet olivat nyt menneet hyvät -humalat, haihtuneethan olivat ne ihanat nauha- ja kaluunaunelmani, -joissa koko talven olin salaisesti elellyt! Ne kultakaluunani, -ne valkonauhaiseni!... -- -- Isäni tämän vastoinkäymiseni tietää -saatuaan kirjoitti: kenties on tämä tapaus sinulle sallittu, kenties -on tässä Jumalan sormi, joka sinulle tahtoo jotain viitata ja -huomauttaa! - - * * * * * - --- Mutta minä en tiennyt, mitä tehdä: yrittääkkö uudestaan, vai -heittää kaikki jatkamispuuhat "helperin haltuun". Ja uskoakko siis -että minuun soveltui tuo roomalainen sananlasku: "natura repugnante -labor irritus est" (s.o.: luonteen tehdessä vastarintaa on työ -turhaa)? - -Ei, -- ei se niin voinut olla... minun täytyi vielä koettaa... -Onnettomuuteni olikin kentiesi sattuma! -- sattuuhan sellaista -usein... - -Ja minä päätin pikaisesti että jonkun viikon perästä uudistan tuon -tutkinnon. Tottakai nyt ylioppilasmies!... jos vähääkään viitsii... - -Varmentuneena uuden tutkintoni onnistumisesta lähdin kaupunkiin. -Sillä oli lauvantaipäivä, jolloin ei viitsinyt kasarmissa olla, koska -siellä sunnuntaiksi siivottiin. - -Ilma oli kaunis, toukokuun aurinko paistoi täydeltä terältään. - -Siihen taloon, jonne kaupungissa menin, tuli hetken päästä pari -tuttavaa pyytämään minua kävelyyn. - --- Enpä minä nyt viitsisi, kovin on ruostuttavaa sinelli päällä -astella. - --- Tule pois, me vain käväisemme tuolla silloilla. - --- Sinne kyllä saatan tästä lähteä. - -Sillat olivat likellä; ilma, niinkuin sanottu, tukalan kuuma. Minä -tiesin ettei tähän aikaan päivästä ollut juuri pelkoa upseereista, -jospa varin vuoksi vähän vapaamminkin pukeutui. Päästin sentähden -sinellini laskut valloilleen ja viskasin sen hartioilleni. Ja kun -minulla oli lintutakki päälläni jätin vyönkin pois. - --- Mennään sitten! - -Me astelimme silloille ja ihailimme niiden alla kohisevia koskia, -joiden pyörteissä uiskenteli suuria jäämöhkäleitä; joki ei vielä -ollut laskenut jäitään. - --- Katsoppa tuotakin jäälohkaretta! - --- No, mitäs siitä? - --- Se pyörii paikallaan... - --- Eikä pääse erilleen pyörteestä. - --- Siihen se viimein sulaakin. - --- Niin -- ellei joku toinen jäälohkare sitä pois sysää! - --- Tai koko pyörre kerrassaan häviä! - --- Niin, vaan sitä ei tiedä milloin se tapahtuu. Kentiesi jo tänään, -kentiesi huomenna tai sitten, kun jäät ovat laskeneet. -- -- -Sellainen pyörre se on muuten ihmiselämäkin! - --- Mitäs tyhjää, älä taas haaveksi! - --- En minä haaveksi. Sellainen pyörre se on ihmiselämäkin, -- on -ainakin minun elämäni -- suuri pyörre ja suuressa virrassa, -- elämän -laveassa virrassa. - --- Elämän virrassa! Onko tuo nyt olevinaan runollisuutta vai mitä --? - --- Miten tahdot. -- Koko elämän voi ottaa runolliselta kannalta, jos -tahtoo. - --- Voiko kasarmielämänkin, -- nykyisen? - --- Hmh... miksikä sinä juuri sitä kysyt? -- Kentiesi... en minä vielä -tiedä... en ole vielä selvillä... - -Kasarmielämäkö runollista? -- vielä mitä! ajattelin kumminkin -itsekseni. Ja hetkellinen alakuloisuus valtasi taas minut. - -Kylliksemme katseltuamme lähdimme takaisin. Ja käännyimme -ensimmäiselle kadulle. - --- Huh, kylläpä nyt tarkenee sittenkin! -- Vaan mitä! -- -- eikös -totta vieköön olekkin tuolla luutnantti Tschornikoff?... - -Hän se oli, kulki lähes ristinvälin edellämme ja päätänsä -luonnottomasti taaksepäin väännellen näytti heittävän minuun -kumppaneineni ikäänkuin vainuavia katseita. - --- Mitä hän noin katsoo? kysyivät kumppanit minulta. - --- En minä tiedä... - -Juuri kun luutnantti oli kääntymäisillään eräästä kadunkulmasta -sivullepäin, kuulin hänen huutavan itseäni nimeltä. Minä säpsähdin -- -ja kiiruhdin siis hänen luokseen jättäen kumppanini jälellepäin. - --- Käsi päähineeseen! komensi hän kiukkuisella äänellä, ennenkuin -oikein ehdin hänen eteensäkkään. - -Minä kohotin käteni lakin reunaan ja seisoin "reilassa". - --- Miksi ette tehnyt kunniaa minulle äsken? tiuskasi hän, ja hänen -sysimustissa silmissään paloi sellainen pirullinen leimu etten sitä -koskaan voi unohtaa. - --- Enhän tiennyt, herra luutnantti, tällaisessa tapauksessa tehdä... -vastasin minä luonnollisesti. - -Pikimmältään mittasi hän katseellaan minua kiireestä kantapäähän, -jolla aikaa minä tunsin että jo taisi tuhoni tulla -- ja että tuo -naula se kyllä vetäsee. -- Sillä minähän en ollut säännön mukaisessa -asussa. - --- Te olette luvattomassa puvussa! sai hän sitten sanotuksi -hillityllä äänellä, mutta jonkinlainen raateleva ilme katseessaan. - -Mitä piti minun tähän vastata? -- Pitikö minun ruveta selittämään -että olin vaan lähtenyt aivan pienelle kävelyretkelle enkä ollut -arvannut että upseereja kohtaisin ja että sentähden olin näin -kuumuuden takia hiukan vapaammin pukeunut? -- Minä en vastannut -mitään, sillä eiväthän tuollaiset puolustukset tietenkään kelvanneet. - --- Menkää heti paikalla kasarmiin ja ilmoittakaa vääpelillenne että -minä olen teitä muistuttanut siitä, ett'ette tehnyt kunniaa ja että -olitte luvattomassa puvussa. -- Heti paikalla! - --- Ymmärrän, herra luutnantti... - -Me teimme molemmat kokokäänteen ja lähdimme eri tahoille, -- minulla -häpeän punat poskilla, hänellä vahingon ilon ilme silmissään, koska -täten tiesi turmelleensa minulta koko lauvantai-iltapäivän ilon ja -levon. - --- Mihin sinä nyt semmoista kyytiä? huusivat kumppanini, jotka olivat -minut jo melkein tavoittaneet. -- Mitä hän sinulle sanoi -- tuo? - --- Eipä niin kummia... Kasarmiin käski kiiruhtaa... - --- Etkö siis jouda puolista syömään? -- ethän ole syönyt koko päivänä! - -Minä mutisin jotain että nyt olivat puoliset sivuasioita, ja käytyäni -smellini oikein päälleni panemassa riensin ankarasti hikoillen -pölyistä tietä aika kyytiä kasarmiin. Ja tein niinkuin oli käsketty. -Mieltäni karvasteli, sydäntäni poltti ja minä tunsin olevani -asemassa, jota ei luullakseni monikaan kadehtinut. - -Ei se ollut mitään tavatonta luutnantti Tsehornikoffin työksi -tämä tämmöinen, -- se oli niitä hänen pienimpiään. Hän oli -tunnettu kiinniottamistaidostaan ja tuo hänen mustain silmäinsä -pirullinen säihky oli jo ennenkin ollut vapaehtoisten kammona. -Opetuskomennuskunnassa olin jo häneen tutustunut. Hän oli -aivan merkillinen ilmiö. Saattoi tapahtua että hän erinomaisen -ystävällisesti ja veljellisesti tuli puhuttelemaan ja hyviä neuvoja -antamaan -- saattoipa jonkun kutsua luoksensakkin ja kohdella kuin -vertaistaan -- ja näytti näin olevan kuin paras ystävä maailmassa. -Seuraavassa tuokiossa oli hän kumminkin kuin käärme, myrkkykäärme, -joka pensaan sisästä väijyy pistääksensä. Ja etsimällä etsi hän -silloin edes pienintäkään aihetta saadaksensa rangaista. Sotamiehiä -hän tavallisesti puhutteli tarhapöllöiksi, nuoria miehiä nimitti hän -virnistellen nahkajusseiksi. Niin, "oletko nahkajussi?" saattoi hän -vasten naamaa kysäistä ja jos puhuteltu todellakin siihen lajiin -kuului, täytyi hänen nöyränä vastata: "olen, herra luutnantti!" --- Hän oli epäluuloisin ja salakavalin mies, mitä tähän asti olen -tuntenut. - -Koko lauvantain iltapäivän ja koko sunnuntain sain minä sitten -olla pelon ja toivon vaiheilla, mitä ne tuosta asiasta minulle -tekevät. -- Tokkohan ne nyt sitä niin vaarallisena pitivät? Olihan -se oikeastaan ollut hyvin viatonta, -- pikkuisen kävelemään vain -sinelli hartioilla... tosin vähän huolettomuutta minulta... mutta se -kunnianteko-asia -- sepäs nyt oli oikullista! -- -- - -Maanantai-aamuna saapui kapteeni komppaniiaamme, joka 2:sen -komppaniian kanssa oli riviharjoituksissa ulkona pihalla. - --- Vapaehtoinen! -- Vapaehtoinen! kuulin hänen kiljasevan -ulkoportailta, joille hän vihaisesti riensi ensin murahdettuaan -komppaniialleen "hyvänpäivän". - -Minä sukelsin esiin riveistä, otin kiväärini napletsoohon ja seisoin -kohta herrani edessä kasvoista kasvoihin. -- Ja silloin se alkoi -sellainen sotilasrippi että koko tuokin puolen pataljoonan suuruinen -miesjoukko, joka ympärillä seisoi, sitä ihmetyksellä kuunteli, ja -luutnantit jotain kuiskailivat keskenään. - --- Helvetti, vapaehtoinen -- hoki kapteeni sähisten kuin sylkevä -kissa -- taas (!) _te_ olette tehnyt tuhmuuksia!... ette ole tehnyt -luutnantille kunniaa!... olette kaupungilla luvattomassa puvussa -kävellyt... te... te olette helvetin huono...! Teillä on sotilaspuku -päällänne, vaan te ette ole sotilas ettekä mikään!... Mutta minä -en laske teitä kaupunkiin, -- en ikinä... teette siellä vain -tuhmuuksia... helvetti! - --- Herra kapteeni -- uskalsin minä keskeyttää vähän värähtelevällä -äänellä, -- minä syön nykyään yhden aterian kaupungissa ja -sentähden... - --- Syötte, helvetissä! mitä se minua koskee!... olkaa syömättä!... -minä en laske teitä sinne tuhmuuksia tekemään -- en ikinä...! - -Hän puhui kaikki yhteen hengenvetoon, kiihkeällä, ulvovalla -kurkkuäänellä. Minä seisoin hänen edessään kuin jähmeäksi patsaaksi -muuttuneena. Noin törkeää nuhdetta en kuitenkaan ollut aavistanut. -- -Ja vielä parin sadan miehen kuullen! - -"Ei haukku haavaa tee, jos ei puulla päähän lyödä" on suomalainen -sananparsi. Ei minuunkaan tämä haukku isompaa haavaa tehnyt. - -Ja jo parin päivän perästä uskalsin kapteenini puheille tuosta -kaupungissakäynti-oikeudestani -- ja sain armon. - --- Olkoon viimeinen kerta! sanoi hän, -- mutta jos vielä jotain -tällaista tapahtuu, niin -- -- -- - --- Ymmärrän, herra kapteeni, sanoin minä ja kiiruhdin iloisena -kaupunkiin, josta vasta yöpuoleen -- yö kun oli niin ihana --- kotiuduin vähän pelokkaana tähystellen sivukuljettavan -kapteenin-asunnon ikkunoihin, etteihän se vain sieltä satu -näkemään..., sillä ilman lomalippua oli minulla lupa viipyä poissa -ainoastaan iltakymmeneen saakka. - - - - -XX. - - - "Pois, pois epäilys - Erhetyksen yöstä! - Pois, pois pimeys - Tunnosta ja työstä!" - - (Juteini). - -Kevät oli kauneimmillaan, lumet olivat sulaneet, jäät joesta -laskeneet, ja koivut vihertivät jo hiirenkorvilla. Kuumana paahtoi -usein päivät pääksyttäin aurinko pilvettömältä, sinertävältä -taivaalta. Pohjolan herttainen kesä oli muussa maailmassa alkanut, -koulut olivat päättymäisillään ja hilpeinä alkoivat kaupunkilaiset -laittautua pois maaseudun rauhassa kesäänsä viettämään. - -Mutta pataljoonalla ja komppaniialla alkoi tavaton liike ja -harjoitus. Se kiihtyi kiihtymistään, päivä päivältä. Varhaisesta -aamusta vienosti hämärtävään iltaan saakka kaikuivat nyt huudot ja -komennot sekä kasarmipiirissä että sen ulkopuolellakin, kujissa -ja läheisissä metsiköissä. Niitä oli monellaisia harjoituksia: -riviharjoituksia, rintamaharjoituksia, komppaniian harjoituksia, -pataljoonan harjoituksia, kaunomarssia... Ja niiden lomassa oli -"välimatkojen arvaamista" ja etuvartiopalvelusta, ryntäystä ja -kenttävoimistelua, taistelua ja "itsevallitusta". Mutta enin kaikista -oli kumminkin ampumaharjoituksia, joita taas oli monen nimisiä: -kurssiammuntaa, ketjuammuntaa, yhteislaukauksia y.m. - -Se oli rasittavaa aikaa, jolloin paljon kysyttiin miehen valppautta -ja ruumiin voimia. - -Minulle se lisäksi oli henkisestikin yhtä levotonta, ristiriitaista -aikaa. Luonani kulki näet useana päivänä pääkaupungista taasen -kesäksi kotiutuneita entisiä tovereitani. Ne kertoivat akateemisen -elämän pyrinnöistä, ne kehuivat akateemisen vapauden suloisuutta, --- ylioppilaan oikeuksia ja ylioppilaan arvoa! -- ja tuntuivat niin -vilkkailta ja toivorikkailta. -- Helsingissä on civis academicus -paljon suurempi herra kuin upseeri, saattoi joku pilallaan -huomauttaa. Ja niiden päissä heloittivat nuot puhtaat, vielä uudet -valkolakit... - -Heidän puheitaan kuullessa ja heidän vähän hienostunutta käytöstään -tarkastellessa, oli minusta kuin joku entistään lauhkeampi ja -vireämpi tuulahdus vapauden ilmoista olisi henkäissyt minunkin -päälleni ja tahtonut minut kokonaan valtoihinsa. Ja tuntui kuin olisi -se korvaani kuiskannut: sinä olet väärällä uralla, -- palaja pois -siltä tieltä! - -En voinut olla kokonaan viehättymättä tuommoista outoa kuisketta -kuullessa. Yhä enemmän minä aloin epäillä sotilaallisia taipumuksiani -ja sotilaallista elämän tarkoitustani. Yhä enemmän minä kallistin -korvaani äänelle tuolle: sinä olet väärällä uralla! - -Se ääni soi yhä heleämpänä sielussani, ollessani milloin -komppaniian lähettinä tai päivystäjänä, milloin vartiomiehenä -lääninrahaston ovella, jolloin ei ollut lupa vastata sivukulkijain -kysymyksiin, milloin tyhjäntoimittavana muutonviejänä pataljoonan -vahdissa, milloin vahtipäällikkönä syrjäisellä, alastoman autiolla -ruutikellarilla. - -Kun silloin -- esimerkiksi pataljoonan vahdissa -- rangaistuksen -uhalla valvomaan velvoitettuna, katselin kaunista, kuutamoista -kevät-yötä, jonka helmasta kuuluivat yö-rastaan rikaskieliset sävelet -ja loitompaa kosken viihdyttävä kohina -- ja kaikki ympärilläni -muutoin oli niin hiljaista, -- niin melkeinpä kyyneleet puhkesivat -silmiini tuota vienoa yönhämärää rautaristikkoisten ikkunain -takaa katsellessa, ja minä tunsin hyljätyn, yksinäisen olennon -selittämätöntä kaipuuta. Ja kun koillinen taivaanranta sitten alkoi -ruskoittaa, ja aurinko sieltä lempeänä ja lämpymänä kohoutui, ja -linnutkin heräsivät livertämään kasarmin puistikoissa ja lauha -etelätuuli nuorta nurmea nuojuttamaan -- ja koko luonto siinä -levesi edessäni vapaana ja ihanana, eloa ja voimaa uhkuilevana, -- -silloin tunsin minä, vahdin ankariin sääntöihin sidottuna, olevani -luonnottoman yhteiskunnan palveluksessa ja yhä eheämpänä soi minulle -tuo samainen ääni: sinä olet väärällä uralla! -- - -Mutta olenhan jo sanonut että olen hetken lapsi. Vielä oli side, -joka kummallisesti piti minua kiinni sotilastulevaisuudessani. Nuot -pari nauhaa, joista olen puhunut, kutkuttivat vielä kunnianhimoani -herkeämättä... Ja sentähden minä loma-aikoina koetin lukea -talvisaikana laiminlyömiäni sotilastietoja, koetin syventyä -"Ohjesääntöjen" suuriin salaisuuksiin... - -Turhaa oli kumminkin työni. Tuo mainitsemani rikos, jonka olin -tehnyt, oli minut saattanut kapteenini epäsuosioon suuremmassa -määrässä kuin olin voinut arvatakkaan. - --- Mitä? -- helvetti! -- Tekö aliupseeriksi? -- Kaikki ne -mukamasten..., lausui hän pistävän ivallisesti kuultuaan aikeeni. -- -Te, joka ette älyä kunniaakaan tehdä. Kuinka semmoista miestä voi -aliupseeriksi päästää? Ei helkkuna... -- Ei minulla nyt ole aikaa -teidän kanssanne! -- - -Minä älysin että tuumani olivat hänelle vastenmieliset, käsitin että -minun oli luopuminen sen arvon saavuttamisesta, joka lopullisesti -olisi ratkaissut elämäni uran. - -Ja siihen ne raukesivat minun sotilasunelmani, tähän se katkesi -viimeinen kiinnittävä side. - -Oliko minussa itsessäni syy sen katkeamiseen vai jossain muussa? -- -En varmaan tiedä. Mieleeni tahtoi vain tulla ajatus että olikohan -sallimuksella sittenkin jotain tekemistä tämän asian kanssa. Minä -melkein sitä uskoin. -- Ja se hiukan lohdutti minua ja lievitti -sisällisen taisteluni tuskaa. Tyynemmin ja huolettomammasti voin -nyt ottaa vastaan niitä vaikutuksia, joita ympäristöni olot minulle -mahdollisesti tarjosivat. -- -- -- - - - - -XXI. - - -Parraksi kutsuivat sotamiehet komppaniaamme päällikköä, kapteeni -Gräsberg'iä. Tätä nimitystä älköön nyt ensinnäkään sekoitettako -Bonaparten eikä yleensä punapartain kanssa, sillä silloin tulisi -kaksinkertainen erehdys. - -No niin. Kun Parta oli pahalla päällä -- ja usein hän Jumala -paratkoon olikin! -- silloin -- minä sanon sen kunniasanallani -- oli -leikki kaukana. Joko piti seista liikkumatonna kuin seinä taikka piti -harpata "kuin seitsemän ryssää". Ja auta armias sitä, joka silloin -tuumankaan poikkesi oikeasta suunnasta tai ei ehtinyt jotain liikettä -samaan aikaan kuin muut, taikka muuten hairahtui! Sitä onnetonta -tuli Parta joko korvasta nipistämään tai nenästä vääntämään tai löi -hän siltä lakin maahan ja täräytti kiväärin perällä. Ja sai silloin -nimensä ja arvonsa kuulla se viheliäinen syntipukki, sai kuulla -että hän oli ääretön raukka, lurjus ja konna, jolta ansaitsi vaikka -niskasuonet lyödä poikki. - -Pienikin virhe oli silloin suuri rikos. Jos joku sylkäsi rivissä, -käski Parta vääpelin sille miehelle antaa ylimääräisiä työvuoroja, -tai jos joku kivääriänsä piti hieman vinossa, saattoi hän siitä saada -palvelusvuoroja. - -Taikka jos Nautaniemellä ampumaharjoituksissa oltaessa tuulenpuuska -kaatoi maahan jonkun kiväärin, joka oli asetettu aitaa vasten tai -löyhästi koplaansa kytketty, käski kapteeni sille, jonka tuo kivääri -oli, antaa palvelusvuoroja tai, jos ei käskenyt, piti kumminkin -tuosta kaatumisesta hirveää meteliä. - -Olisipa silloin joku rohjennut huomauttaa että "tuulihan se, herra -kapteeni, tässä tällä kertaa...", niin varmaan olisi hän tälle -huomauttajalle näyttänyt, mikä se "tuuli" oikeastaan on. Taikka olisi -hän ehkä kironnut ja huutanut kostoa kaikille taivaan tuulille! - -Sain minäkin, joka olin tahtomattani asetettu erään osaston -komentavaksi päälliköksi, sain minäkin tuhkatiheään kuulla, mihin -minä kelpasin, taikka paremmin -- mihin en kelvannut. - --- Helvetti! -- sähisi hän useinkin, jos toisinaan yritinkään väärin -komentamaan -- vapaehtoinen ei osaa ikänäs mitään! -- Mitä helvettiä -te tulitte tänne palvelukseen? - -Ja hän loi minuun silloin aivan murhaavan katseen. - --- Kyllä te olette aika möröjä -- puheli hän taas toisella -kertaa, kun kesäisen iltapäivän helteessä seistiin ikävissä -kivääriharjoituksissa pölyisellä kentällä. - --- Kuka helvetti siellä taas laskee pistintä? -- Mikä se on se mies? -karjui hän, lennähtäen kuin saalista vaaniva haukka minun osastoani -kohti, josta oli virheen keksinyt. - --- Lukkarila! -- tiuskasi hän kohdalle tultuaan ja nipisti miestä -korvasta. -- Kuin helkkuna (tämä oli muunnos hänen jokapäiväisestä -"helvetti" sanastaan) se pitää kivääriänsä?... eikö se tiedä, miten -rivissä pitää seisoa?... aika mörö!... -- Kaksi palvelusvuoroa sille -miehelle! lopetti hän ikäänkuin lohtuneempana ja jatkoi sitten käyden -komentopaikalleen: - --- Aika veitikoita te olette... helvetti! -- Herra jumala tuota -miestä! kiljasi hän taas yhteen menoon keksien virheen, -- miten se -seisoo?... Kuin lehmä, joka... - -Ja kapteeni vääristi naamansa kieroon ja käyristi polvensa meidän -edessämme ja koetti matkia. Hän oli samalla kauhean ja samalla -hullunkurisen näköinen, kun hän siinä kyykyllään istui ja rääkkyi -kuin nälkäinen varis: - --- Ihan vinossa!... onko se nyt kaunista!... - -Mutta minä opetan!... minä väännän siltä niskat poikki!... aivan -mäsäksi minä sen muserran... sitten tietää, miten pitää rivissä -seisoa! - -Ja luoden kiukusta verestävät silmänsä koko komppaniian ylitse, -jatkoi hän edelleen: - --- Aliupseerein pitää katsoa perään, miten ne tekevät!... Mutta te -nukutte... niin, helvetti!... ei ne koskaan mitään huomaa!... ne -nukkuvat kuin porsaat!... komppaniian päällikkö se on, jonka pitää -huomata kaikki!... eivät aliupseerit näe eivätkä kuule mitään... ne -ovat ihan kuuroja... ihan kuuroja ja sokeita!... -- Ravnjais!... -helvetti!... ei ole minkäänlaista ojennusta... ei minkäänlaista!... -Taakse siellä, kolmas plutoona!... taakse, taakse!... Kuin helvetti -teidän pitää aina rynnätä eteen!... no nyt... aika möröjä te vain -olette! - -Kapteeni rauhoittui hetkeksi, käveli komppaniian päähän ja tähtäili -sieltä kuin mikähän maanmittari pitkin rintamaa. Kukaan ei enää, kun -oli ojennusaika jo ohi, uskaltanut liikahtaa. - --- Tuo mies tuolla -- ravnjais! Eikö helvetti se tiedä mistä ojennus -pitää ottaa? kuului taas Parran ääni ja hän syöksähti miehen nenän -eteen pauhaamaan ja porisemaan. - --- Kyllä minä tunnen sen miehen... se on suuri lurjus... antakaa -sille komppaniiassa rottinkia niin että veri tirskuu!... se tekee -hyvää... sitten tietää, mistä ojennus on otettava!... - -Ja taas käyden komentopaikalleen virkkoi hän entiseen tapaan: - --- Aika möröjä te vain olette kaikki tyyni!... -- Ja semmoisia -veitikoita! -- naurahti hän katkerasti. - -Levähtämättä jatkettiin yhä näitä kiusallisia harjoituksia, -- näitä -harjoituksia, jotka kävivät yhä hullummasti, kuta enemmän päällikkö -hätäili ja raivosi. - --- Rusheinie prijoomii, na plee -- -- tsho!... Astaavit -- -helvetti!... mitä ne vetää niitä käsiään!... eihän ne mitä -aidanseipäitä ole... yhtaikaa!... herra jumala... helvetti!... - -Ääni oli väliin melkein itkuista, vaikeroivaa, väliin kiljuvaa, -kiukkuista, hirveää... - -Tuo kaikki se oli meille kuitenkin jo tuttua puhetta ja tutummaksi -se yhä kävi, kuta kesemmäksi ajassa jouduttiin. Se oli sellaista -jokapäiväistä leipää, jota ei taivaasta tarvinnut rukoilla ja jota -silti kukin yllin kyllin sai nauttia. - -"Nyt oli Parta pahalla päällä" tai "nyt ei Rääsperi ollut ottanutkaan -aamunaukkujaan" olivat lauseita, joita usein maatapanon aikaan -saattoi kuulla väsyneiden sotamiesten huulilta. Mutta sen enempää -ei siitä useinkaan puheltu. Vaan monikin ajatteli kai hiljaa -itsekseen: jokohan huomenna kotka minuunkin kyntensä iskee!... Ja -salattu pelko rinnassa he nukahtivat, ja kohta kuului vain heidän -raskas kuorsauksensa suviyön vienosti hämärtämissä huoneissa ja -päivystäjän yksitoikkoiset askeleet, kun hän kulki osastosta osastoon -tullaksensa varmaksi siitä että kaikki jo nukkuivat ja että kaikki -oli "tarpeellisessa kunnossa." - - - - -XXII. - - -Eräänä kesäkuun iltapäivänä, kun ilma oli käynyt koleammaksi -ja länsipohjainen tuuli tuontuostakin lähetti kylmiä, vihaisia -henkäyksiään meren puolelta ja oltiin n.k. kerronta-ammunnassa -Nautaniemen ampumaradalla, oli kapteenimme Gräsberg taasen pahalla -päällä. Sillä epätasaisen tuulen vuoksi onnistui ammunta yleensä -huonosti, ja kuulat ne viistivät milloin maata, milloin lentivät ne -kuulumattomiin patterin takaa siintävälle meren selälle. Minusta -oli kyllä yhdentekevää, mihin ne milloinkin lensivät, kunhan ne -vain jonnekkin lensivät, ja omituisesti minua viehätti kuunnella -kuulan surkeata viuhuntaa, kun se kentästä turvetta reväistyään -suurena kaarena singahti yli patterin, ellei se kumminkin onnen -kaupalta osunut patterin puisiin maalitauluihin. Mutta Parrasta ei -tämä tämmöinen leikki tietenkään ollut mieleen, hän kun komppaniian -päällikkönä suuressa määrin oli edesvastuun alainen miestensä -tarkkaan ampumisesta -- ja samalla siis myös omasta arvostaan ja -kunniastaan. - --- Helvetti, vapaehtoinen, mitä te kynnätte! karjui hän minullekkin, -kun kivääriin laukaistuani kenttä iloisesti pölähti, ja tuttu kuulan -suhina alkoi kuulua: vuiiiiiiih... pani se. - --- Mitä helvettiä te tulittekaan palvelukseen? kiukuitsi hän entiseen -tapaansa tullen minun luokseni ja luoden minuun tuikean katseen. -Mutta kun en tiennyt mitään hänelle vastata, jatkoi hän yhteen -nuottiin: - --- Olisitte jäänyt sinne kotianne peltoja kyntämään ja pölyyttämään! - -Sen sanottuaan hän vinhasti käänti selkänsä ja antoi signalistinsa -soittaa "lakkausta." - -Kun "vinkkarit" olivat juosseet suojistansa näytettiin minun tauluni -kohdalla punaista. Kuulani oli siis kumminkin sattunut... - -Mutta kaiketi sen ei olisi pitänyt sattua, sillä punaista -näytettäessä julmistuivat taas kapteenini kasvot ja hänellä näytti -tekevän uudestaan mieli tulla minulle pauhaamaan. Hän oli pahalla -päällä tänään, ja yhä pahemmalle hän tuli, kun seuraavan muuton -kahdeksasta ampujasta ainoastaan yhdelle näytettiin punaista, kun he -olivat ensimmäisen laukauksensa ampuneet. - --- Menkää aliupseerit tarkastamaan! Katsokaa perään, mitä ne tekevät! -huusi hän, kun uusi ampumamerkki jo oli annettu, ja miehet juuri -kohdistivat kiväärejänsä. - -Hän, tuo yksi, jonka kuula äsken oli sattunut, laski tämän määräyksen -kuultuaan kiväärinsä valmistusasentoon. Hän oli arvoltaan nuorempi -aliupseeri ja tunnettu hyvästä ampumisestaan. Sentähden kävi se -hiukan hänen kunnialleen, kun eräs vanhempi aliupseeri tuli hänenkin -ampuma-asentoaan tutkimaan, ja hän kuiskasi tälle hiljaa: - --- Minullahan sattui jo ensimmäinen keskelle taulua ja luulisin tämän -toisenkin tarkastamatta sattuvan... - -Mutta tätä ei hänen olisi pitänyt sanoa, sillä kohta oli Parta hänen -edessään ja tiuskasi: - --- Mitä?... mitä?... mitä se Kaamanen porisee? - --- Minunhan sattui, herra kapteeni! kertasi puhuteltu raittiilla -äänellä. - -Tuskin oli hän ne sanat saanut suustaan, kun hän tunsi kapteenin -nyrkin tärähtelevän niskaansa ja takaraivoonsa niin armottoman -kovasti että hän oli menettää tasapainonsa ja saada vähällä aikaan -tapaturmalaukauksen jo veteissä olevalla kiväärillään. Vaikka hän -olikin hämmästynyt tästä odottamattomasta tapauksesta, älysi hän -kumminkin sivulla seisovain olevan hengen vaarassa ja laski sentähden -lukkoputkensa puoliveteisiin. Se varukeino ei ollutkaan turhaa, sillä -leikki ei vielä ollut lopussa. - -Kapteeni kiersi nyt hänen eteensä nyrkit piristettyinä ja niitä hän -molempia pudisteli hänen nenänsä edessä ja teki kysymyksen: - --- Miksi te vastustatte minua ja vastaatte niin kovalla äänellä? - -Aliupseeri ei tiennyt, vastaisiko tähän kysymykseen vai ei, mutta kun -hän muisti että päällikön kysymyksiin _pitää_ vastata, yritti hän -selittämään: - --- Herra kapteeni... en ole vastustanut... - -Hän aikoi juuri lisätä nämät sanat: "ja vastaamaan on opetettu -raittiisti", kun samalla kapteenin nyrkki uudestaan paukahti vasten -hänen suutansa niin pahoin, että huulet menivät rikki hampaita vasten -ja punainen veri ruiskahti esiin. - -Hän ei enää koettanutkaan vastata mitään, seisoi vain ääneti, vaikka -kapteeni kyllä teki kysymyksiä, mutta samalla uhkasi lyödä hampaat -kurkkuperään, jos hän vielä sanankaan virkkaisi. - --- Päällikköä ei saa vastustaa! huusi kapteeni kamalan juhlallisesti, -ja hänen kasvonsa, jotka äsken vielä olivat olleet tulipunaiset, -sävähtivät nyt niin hirvittävän mustiksi etten eläissäni luule niin -kauheata naamaa nähneeni. - --- Minulla -- tietääkö Kaamanen sen? -- on valta menetellä teidän -kanssanne kuinka ikänäni haluan!... Helvetti! Jos minä leikkaan -kielen teidän suustanne... tahi katkaisen kaulanne... tahi laitan -teidät kuritushuoneeseen elinkaudeksenne -- niin minulle ei siitä -tule mitään ikävyyksiä!... Päinvastoin, -- siitä keisari minua -kiittää (tämä kuulesti samalla hullunkuriselta)... antaapa vielä -mitallin... - --- Minua -- karjui hän -- uskovat kaikki päälliköt!... Jos minä -kirjoitan ainoastaan kaksi sanaa Suomen sotaväen päällikölle... niin -heti on teiltä aliupseerin arvo poissa!... - --- Eikö Kaamanen tiedä että minä olen hullu, kun minä suutun? -tiuskasi hän lopuksi tullen taas tuntoihinsa ja antoi soittaa -"ampumaan." - -Kun muutto oli ampunut toiset laukauksensa ja taas oli näytetty -punaista samalle miehelle, huusi tämä kuin ei mitään olisi -tapahtunut: Kaamasen sattui! -- molemmat yhteen reikään! - -Tästä, kentiesi tarpeettoman tarkasta ilmoituksesta, oli se seuraus -että kapteeni alkoi selittää vääpelille: - --- Antakaa hänelle palvelusvuoro!... antakaa kaksi!... antakaa sille -kolme! - --- Ymmärrän, herra kapteeni! sanoi vääpeli nöyrästi, iso kämmen -rumasti ulospäin lakin ponnassa. - --- Ja antakaa sille selkään!... ottakaa se sinne kansliaan ja -pieksäkää! - -Kun vääpeli vähän vastahakoisesti ja pahoillaan oli tähänkin -määräykseen vastannut "ymmärtävänsä", rauhoittui kapteeni vihdoinkin -ja ammuntaa jatkettiin nyt vähän paremmalla onnella. -- - -Tämä muisto, jonka tässä olen tuonut esiin, on yksi niitä, joka -aina on säilyvä mielessäni. Se on kuva, joka aina, kun ajatus -siihen johtuu, nousee sieluni silmien eteen mustana, surullisena, -hirvittävänä. - -Silloin, kun sydän oli herkempi tunteille, teki se minuun omituisen -vaikutuksen nyt, kun jo niin kauvan olen tätäkin muistoa märehtinyt, -en ole voinut sitä enää lukijallekkaan yhtä vaikuttavasti kuvata... - -Se iltapäivä, jona tuo näytelmä tapahtui, muistuu tässä yhä vielä -mieleeni. Ilmassakin oli silloin jotain niin raskasta, jotain niin -painostavaa ja murheellista. Tuo pilveilevä taivas, tuo vesiperäinen, -kuollut ampumakenttä, jolla ei kasvanut kunnon pensasta, ei puuta, ne -tekivät itsestään sotamiehenkin mielen alakuloiseksi ja uupuneeksi. -Ja kun sitten illempana ammunta loppui ja alipäällikkökunnan johdolla -marssittiin takaisin kasarmiin, tuntui se laulu, jota marsittaessa -laulettiin, hyvin sopivan yhteen sen illan mielialaan. Se alkoi näet -näin: - - Liiaksi ankara nuoria poikia - Kohtaan on sotaherra ja -- herra: - Kun arvan lippua ei hän antanut - Nostaa kuin yhden kerran. - -- -- -- - Kun arvan lippua ei hän antanut - Nostaa kuin yhden kerran. - -Olen vakuutettu siitä, ettei ollut yhtään ainoata miestä meidän -komppaniiassamme, joka ei sinä iltana täydestä sydämmestään uskonut -tämän koristelemattoman sotamieslaulun sanoja. - - - - -XXIII. - - - "Sateen jälkeen se aurinkokin paistaa." - -Enpä minä silloin, kun kesäkuun viimeisen päivän varhaisena aamuna -pesemättömin silmin ja syömättömin vatsoin kiiruhdin kivääri olalla -toisten jälkeen Nautaniemelle päin, enpä minä silloin puoliunissani -vielä ollen ollut aavistanutkaan että olin iltapäivällä takaisin -palaava urhona ja sankarityön tekijänä. En, sillä mitenpä minä -sellaista olin saattanut uneksiakkaan, kun kultainen rauha vallitsi -koko Euroopassa eikä edes Kiinan ja Japaanin sodastakaan silloin -vielä ollut tietoa. En ollut voinut käsittää että ampumalla rikki -kymmenittäin paperille maalattuja vihollisten kuvia myöskin voidaan -olla voittajia ja sankarityön tekijöitä! Ja vielä vähemmin olin -minä aavistanut että tuo Nautaniemen nuutunut, yksitotinen nurmikko -sellaiseksi voittotantereeksi oli tuleva. Mutta en minä sitä olisi -uskonutkaan, enkä vieläkään uskoisi, ellei eräs kaikkien sotamiesten -suuresti pitämä korkea-arvoinen päällikkö, joka oli pääkaupungista -saapunut, -- ellei juuri hän sitä itse olisi vakuuttanut. - --- Te ------:n pataljoonan miehet, te Pohjolan miehet -- siihen -tapaan puhui hän näet onnellisesti päättyneen ampumatarkastuksen -jälkeen, -- te olette tänään tehneet _urotyön_, niin kerrassaan -sankariteon, jonka vertaista... te olette nimittäin tänään ampuneet -x prosenttia... -- en muista enää montako. -- Se on verratonta, se -on loistavaa! Pelotta voin minä nyt laskea teidät meidän korkean -Suurruhtinaamme ja itsevaltiaan Keisarimme silmien eteen... ja -minä olen varma siitä että sielläkin kaukana olette kunnostavat -itsenne yhtä mainiosti, yhtä loistavasti kuin tänään minun silmäini -edessä... Minä lausun vieläkin kiitoksia teille kaikille: ylemmille -ja alemmille, kaikille yhteensä ja kullekkin erikseen... Teille, -herra eversti, ett'ette ole vähentäneet sitä kunniaa, joka teillä -tämän mainehikkaan joukon päällikkönä on... teille, herrat kapteenit, -joiden väsymätön into rasittavassa toimessa tänään niin selvästi on -osottautunut... teille, herrat upseerit kaikki... teille vääpelit, -joiden hartioille raskaat velvollisuudet ovat pannut, -- kiitoksia -vääpelit!... - --- Ahker... on ilom... herr... par...! kuului yhteiskaiku neljästä -eri suusta ja neljän, kunniaa tekevän käden alta. - --- Ja etenkin teille vanhemmat ja nuoremmat aliupseerit, -plutoonanpäälliköt, osastonpäälliköt, jotka saatte kantaa työn -raskaimman taakan... ja kaikille sotamiehille on minun iloinen -velvollisuuteni tänään lausua mielihyväni että te olette semmoisia -urhoja... - --- Paljo, kiitoksia pojat! - -Se oli jyrisevä vastaus, kun koko pataljoona yhteen ääneen karjasi: - --- Ahkeruus on ilomme, herra parooni! -- -- - -Sankarityön siis kuulumme tehneen, mietin siinä itsekseni ja minunkin -synkkä sydämmeni yritti voiton innosta pamppailemaan. Voiton --? -Niin, kaiketi olimme jotain voittaneet, kaiketi oli ollut hirveä -taistelu?... Minä silmäsin ympärilleni nähdäkseni, oliko paljonkin -haavoittuneita tai kuolleita siinä kentällä makaamassa, mutta enhän -minä mitään nähnyt... Olisivatko jo pois korjanneet? -- näin kuuman -aikana... Annas katson, onko paljonkin verilätäköitä tanterella! -- -Ei niitäkään näkynyt... sepä nyt kumma... mielikuvitustako tämä nyt -olikin!... Mutta sanoihan hän!... - --- Ja että nyt muukin maailma -- jatkoi puhuja, ja hänen sieraimensa -yhä laajenivat innostuksesta -- tietäisi että te tänään olette koko -Suomen sotaväen kunniaa kartuttaneet, niin antakaa laulujen kaikua ja -torvien soida, kun nyt kaupungin läpi palaatte kasarmiinne! Saakoon -kaupunki laulun ja soiton sävelistä tietää, mitä tänään meidän -kaikkien sydämmillämme liikkuu... Vieläkin kiitoksia pojat! - --- Ahkeruus on ilomme, herra parooni! rääkäsimme taas kiitoksista ja -saamastamme kaljasta milt'ei puolipäihtyneinä. - -Puhuja astui nyt seuralaisineen kahden hevosen vetämiin vaunuihin -ja eteni tuulena kentältä. Mutta heti hänen jälkeensä kiiruhti -marssimaan onnellinen pataljoona. Liput liehuivat, kiväärien pistimet -välkähtelivät aurinkopaisteessa. Pöly kohosi pilvenä ilmaan, torvet -räikyivät kunniamarssia, ja avatuista ikkunoistaan ihmettelevien -kaupunkilaisten kuullen lauloimme sydämmemme hartaudella: - - Astele poika nyt iloisesti, - Ja huolesi kauvas jätä, - Kun kiväärit välkkyy ja torvetkin soi, - Onpa iloista elämätä! - -- -- -- -- -- -- -- - Kun kiväärit välkkyy ja torvetkin soi, - Onpa iloista elämätä!... - -Se oli noita tavallisia lauluja pataljoonassa, joita oli laulettu -aina kun kesäiltoina palattiin Nautaniemeltä. Mutta ei koskaan ennen -sitä niin oltu innokkaasti laulettu kuin nyt. Eikä sen sisältö -koskaan ennen ollut niin tunkenut sydämmeen kuin nyt tunki, -- ei -varmaankaan! - -Minäkin olin melkein huumauksissani tästä verrattomasta tapahtumasta. -Mieleeni muistuivat ehdottomasti roomalaisten muinaiset triumfit ja -Napoleonin kuuluisat voittoretket. - -Minä olisin tahtonut: syleillä pölyistä maata, koko maailmaa -- tai -viskata lakkini -- vieläpä silmälasinikin korkealle ilmaan ja huutaa -"eläköön isänmaa!" "eläköön Nautaniemi!"... Minä olisin tahtonut -juosta, -- juosta hirmuista kyytiä jonnekkin ja huutaa "minäkin olen -sankari, minäkin olen urhoollinen sotamies! Sillä minä olen tänään -ampunut... prosenttia..." - -Mutta en tohtinut; hillitsin itseäni täydellisesti ja tyydyin muiden -mukana yhtymään seuraavaan riemulauluun: - - Sitten kun mennään Rasnoiselon rantaan, - Niin keisari se ensimmäisen tervehdyksen antaa, - Sumffati rati rallaa, sumffati rati rallaa, - Sumffati rati riti rati rallalla leei :,: - -- -- -- - Ja sitten kun tullaan keisarin pihaan, - Niin siellä saadaan syödä vaikka piirakaista, lihaa, - Sumffati rati rallaa, sumffati rati rallaa, - Sumffati rati riti rati rallalla leei :,: - -Ja yksin kapteeni Gräsbergkin kiroillessaan että hänen miehensä eivät -astuneet yhtä jalkaa, hyrähteli kumminkin sekaan että - - "sumffati rati rallaa -- leei!" -- -- - -Sinne "Rasnoi Selon rantaanhan" se nyt tulikin kuumeentapainen kiire, -sinne "piirakoiden ja lihojen" luvattuun maahan. Tämä kaikki oli jo -esimakua siitä. - - - -XXIV. - - -Halki Suomenniemen oli ajaa hyristetty yötä ja päivää ylimääräisellä -sotilasjunalla ja saavuttu Pietariin kolmantena päivänä. Valtakunnan -komean pääkaupungin läpi oli sitten hiostuttavassa auringonhelteessä -marssittu yhtämittaa 7-8 virstaa ja tultu Baltinskojen suurelle -asemalle. Ja nyt sitä lähestyttiin "Rasnoi-Selon rantaa" sitä myöten -kuin Pietarin kullalta hohtavat kirkontornit jäivät taaksepäin ja sen -lukemattomista tehtaista tupruava sauhu vähitellen näytti sulavan -yhteen kelmenneen taivaanrannan kanssa. - -Meidät oli sullottu ahtaisiin, synkännäköisiin härkävaunuihin ja -niiden luukuista koetimme kurkistella ulos, meille vieraaseen -maailmaan. Koko matkan kestäessä oman maan halki oli iloista puhetta -pidetty, oli hurraata huudettu ja lakkeja huiskutettu jokaiselle -naiselle, joka rautatien vierustalla vain oli nähty; pysäkkipaikoissa -oli pistetty tanssiksi seudun neitojen kanssa ja yleensä esiinnytty -reippaina pohjolaisina, -- mutta nyt, kun juna vihellellen syöksi -Venäjän lakeita aroja, nyt katosi tykkänään rattoisa mieliala, -unehtuivat kaikki hauskat jutut ja äänettöminä istuttiin ja -odotettiin. Kellään ei ollut toiselle sanottavaa, kellään ei -toveriltaan kysyttävää. Joku harva vain uskalsi tupakan pistää ja -pyysi vieruskumppaliltaan tulitikkuja, mutta hiljaisella äänellä. - --- Voi äiti, sun poikaasi! huokasi viimein ääneensä eräs rekryyti, -kun taajoja telttarivejä jo alkoi edestäpäin häämöittää. Hän oli -lausunut sen puoleksi pilalla, mutta kumminkin tulkitsi se lyhyesti -ne tunteet, mitkä niin oudosti kiehtovat sydänalaa aina, kun tutuista -oloista tullaan uppo-outoihin. - -Tämmöistäkö tämä nyt on! Mielikuvitus oli sen toisellaiseksi -kuvaillut, -- iloisemman ja hauskemman näköiseksi... - -Mutta kentiesi se sitä onkin... Nyt vain muuten niin surkealta ja -painostavalta tuntuu... kun on kaikki niin uutta ympärillä... vieras -kansa, vieras kieli... - -Jos tietäisivät nyt siellä kotipuolessa, missä poijat reissailevat, -mitä ne näkevät ja mitä ne ajattelevat, -- vaan eiväthän ne suinkaan -tiedä, eivät osaa sitä näin ajatella... - -Taas oli tultu asemalle ja taas sitä lähdettiin marssimaan... -kunhan ei vaan ikuteilleen, -- päässeekö tuota palaamaankaan enää -syntymämailleen!... kukapa sen tietää... jos sattuisi jotain!... -kuolisi koleraan tai muuten murtuisi... nuo ne nyt on niitä telttoja. - -... Hyvä hytönen sentään! Kuinka on paljon... kaikissako noissa -nyt ihmisiä asuu!... elikkä ei ihmisiä, vaan sotamiehiä... -silmänkantamaan asti!... - --- Bataljo--o--o--n -- -- -- stoi! kuului everstin kimeä komento. - -Nyt sitä siis oli viimeinkin perille tultu. Tämä se siis nyt oli se -Krasnoje Seloon leiri... - -Siinä syntyi vähän hälinää ja liikettä, kun pataljoona hajausi -komppaniioihinsa, komppaniiat plutooniinsa, plutoonat osastoihinsa. -Upseerit poistuivat heti teltoilta, -- niillä kuului olevan erityiset -puurakennuksensa tuolla ylempänä. - --- Po palatkam, shaakom marssh! - -Ne olivat vääpelit, jotka taas ensi kertaa pitkästä ajasta saivat -osoittaa kielitaitoansa. - -Minusta olisi tuntunut paljon somemmalta komentaa näin: - --- Hei pojat teltteihin, niinkuin silakat tynnyriin, ja pitäkää -hyvänänne nämät erinomaiset mukavuudet! - --- Täällähän se on meidän vapaehtoisten teltta! huusi Jussi -Kellolainen tavallista matalammalla, aralla äänellä minulle, joka jo -epätoivoissani olin katsellut että mihinkä tässä minä joudun. - --- Vai tässä se nyt on, sanoin minä hyvilläni että minäkin sain -turvapaikan. -- Mutta tyhjähän tämä on! - --- Tyhjä, toisti toverini, nähtävästi vähän pettyneenä luuloissaan; -hän oli aina minulle kehunut teltta-elämää leirillä. - -Alkoi jo olla auringon laskun aika, kun leirille oli saavuttu. Kaikki -olivat pitkästä matkasta uupuneet. - --- Missäs täällä nyt maataan ja miten? - --- Haetaan olkia, jos saadaan. - -Siihen tulevat jo toisetkin vapaehtoiset, ennen mainittu Oskari -Hongén ja eräs neljäs, joka oli matkan varrelta liittynyt -pataljoonaan. Hän oli 6:nnesta pataljoonasta ja oli tullut -leiripalvelustaan suorittamaan tullakseen ylennetyksi vänrikiksi. - -Me kytkemme kiväärimme jo melkein pimeän teltan nurkkaan, yksi käypi -muonavajojen puolelta olkikupoa tiedustamaan; se saadaankin ja olkia -levitetään teltan laattialle. - -Me aukaisemme sinellirullamme, joiden toisessa päässä ovat -kupariset leirikattilamme, pujotamme kantohihnoistaan täysinäiset -kapinelaukkumme, pienet vesileilimme, ja vyöt innoitettuamme -heittäydymme neljän vieretysten kosteain olkipehkujen päälle. -Päänaluksena on muutamalla laukkunsa, muutamalla vormunsa, peitteenä -on meillä jokaisella kääreiltään otetut sinellit. Me vaihdamme tuskin -sanaakaan enää keskenämme, -- kentiesipä se huomenna katoaa tuo outo -mieliala, huomenna, kun virkistynein voimin herätään! Nyt nukutaan -pois kaikki sielun ja ruumiin uupumus... - -Mutta aamulla heräämme me vilun väreisiin, yöllä on romautellut vettä -aikalailla ja laattiankin yli on sitä juossut virtanaan. Teltassa on -kovin kosteaa ja hämärää, ja vaatekatto päällämme yhä rapisee niin -ikävästi jatkuvan vesisateen alla: - -"Voi, äiti, sun poikaasi!" - -Me kömmimme kumminkin ylös, ravistelemme kylmän ja uneliaisuuden -oireet päältämme ja sinellit hartioilla työnnymme ulos ja astelemme -liejuista tietä pataljoonan ruokapaikalle. Parvi pitkäpiikkisiä, -kähärä-tukkaisia kasakoita nelistää sivulla päin ohitsemme. - -Ne ovat yltä yleensä ravassa ja harmajassa savessa, miehet ja -hevoset, ja likaa ja lokaa yhä pärskyy niiden ympärillä... Miksikään -se nyt kaikki tämä niin tuntuu kurjalta ja surkealta! Taivaskin niin -likaisen kirjavana muurottaa... - -Mutta tämähän onkin alku. Ja alkuhan se on aina hankala... Työhön ja -toimeen vaan. - -Sadekkin jo herkeää, ja taivas vähitellen menee sekeeseen, kirkkaana -valaisee lämmin pouta valkeita telttojamme ja kuivaa nopeasti -kastuneet vaatekatot ja seinät. Iloisena leviää ympärillämme -Inkerinmaan kesäinen luonto. - -Virkistyneempinä alamme telttaa kuntoon laittaa, meille luovutetaan -lisäksi toinenkin samallainen. Me rakennamme niihin rimoista sängyn -tapaiset, saamme varushuoneelta patjat ja täytämme ne itse oljilla, -sitten kiinnitämme telttojemme katonrajaan kaikellaisia nauloja ja -kuivausnuoria... Laatikkokaupustelijalta ostamme saijukannun, laseja, -lusikoita, teetä, sokuria ja vehnäisleipää. Ennen pitkää olemme jo -tottuneet uuteen oloomme, kotiinnumme päivä päivältä ja miellymme -tähän kasarmijärjestystä hiukan vapaampaan elämään. - -_Meidän_ asemamme käy vähitellen miltei kadehdittavaksi. _Meidän_ -teltoissamme kilisevät jo lasit, ja paukahtelevat koreain votka- ja -piivaputelien korkit, ja raikuu iloinen vapaehtoisten nimikko-laulu: -Vänner jag eger, det kan jag bedyra j.n.e. - -... Ja siellä ulkopuolella telttojamme helähtelevät kenraalien -kannukset, raikuvat balalaikan sävelet, soivat sotahuilut ja -kajahtelevat aron-poikien syvä-ääniset laulut. Ja milloin etäältä, -milloin ihan läheltä kuuluu rumpujen pärinä ja räminä, ja toisinaan -pauhaa ankara leikkisota ihan telttojemme välissä, ja räiskää -yhtämittainen kiväärituli. Ja silloin tällöin jymähtää maa, ja -lasit ja putelit pöydällä tärähtävät, -- ne laukovat siellä tykkejä -jossain... - -Usein katselemme valtavalla hämmästyksellä yhdeksi sotajoukoksi -koottujen rykmenttien marssia ohitsemme. Niitä näyttää olevan -loppumaton jono, silmänkantamaan saakka -- niinkuin metsänpuita -sydänmailla... - -Emme me siellä Pohjolassa ole tottuneet moisen kirjavan -sotilasloiston näkyyn, ja sentähden se meitä uutuudeltaan viehättää -ja tenhoo. Ylpeät me olemmekin että tiedämme edessämme näkevämme -milloin keisarillisia husaareja tulipunaisine vormuineen, sinisine -ihomyötäisine nousuineen ja lumivalkoisine ratsuilleen, milloin -kaartin rakuunoita, Donin ja Uraalin kasakoita, krenatöörejä, -tsherkessisotilaita, ulaaneja ja mitä kaikkia ne lienevät olleetkin --- kaikkine eri pukuineen, aseineen, sotamerkkeineen... - -Ja kun sitten saamme nähdä itse itsevaltiaan Suuriruhtinaamme, H. -M. Keisarin Aleksanterin korkea-arvoisine perheineen, loistavine -hoviseurueineen, ruhtinaallisine joukkoineen..., niin vähälläpä emme -tahdo uskoa silmiämme, -- luulemme näkevämme unta. - -Me tomun lapset, me _alhaisarvoiset_, me saamme katsella kaikkea tätä -mahtia omilla, typerillä silmillämme! -- - - - - -XXV. - - -Minä en vieläkään _aina_ tuntenut olevani väärällä uralla. Minulla -oli hetkiä, joina maailman kaikki viisaus ja etenkin sivilielämän -rauha tuntuivat hyvin mitättömiltä sotilasmaailmaan verraten. Ja -"sotilas" oli minulle silloin kaikki kaikessa, minä oikein säälin -mielessäni niitä, jotka eivät olleet sotilaita, Ja kumminkin, -- -kuinka vähäpätöiset olivat oikeastaan ne vaikuttimet, jotka minut -noin saattoivat ajattelemaan! - -Kun sotatorven ääni kajahduksellaan täytti ilman kiivaasti kutsuen -rynnäkköön, täytti se äkkiä minunkin sieluni. Rintani paisui -jumalaisesta innostuksesta, sydänvereni sykähtivät selittämättömästä -ylpeydestä, ja minä tunsin olevani niin äärettömän uljas, niin -äärettömän ylevä ja korkeatarkoituksellinen! - -Taikka: kun lähettien huuto "päivystäjät linjalla"! kuultiin, ja -minä, komppaniianpäivystäjänä ollen, riensin leirin etulinjalle -kunniaa tekemään milloin korkealle sotilashenkilölle, milloin ohi -kulkeutuvalle kasakka-standaarille, jonka tiesin olevan isänmaallisen -muistomerkin joltain mainehikkaalta sotaretkeltä, niin silloinkin -minä toisinaan tunsin povessani tuota samaa ylevää, puhdasta uljuuden -tunnetta. - -Mikä se on tuo tunne, sen tietää parhaiten se, joka sitä on kokenut... - -Varmaa on kumminkin ettei se ole mikään pysyväinen tunne. Seuraavassa -tuokiossa saattoi se minulta haihtua, kadota jäljettömiin ja muuttua -päinvastaiseksi... Taikka toisin sanoen: se, mitä tuonoin olin -pitänyt niin ylevänä, niin pyhänä, melkeinpä jumalaisena, se saattoi -jonakin seuraavana hetkenä näyttäytyä mitä ilkeimpänä petoksena -sielussani. - -Jos jonakin helteisenä kesäpäivänä, kun koko pataljoona oli uuvuksiin -juoksutettu, ajettu kuin karjalauma ahtaita solia ja veteliä soita -edes ja takaisin, jos silloin pataljoonan päällikkö kapteeneinsa -puoleen tyytymättömänä kääntyen tiuskasi: "sietäisivät ne saada -enemmän kuritusta nuot! -- ne ovat lurjuksia kaikki tyyni!", niin tuo -tuollainen teki ainakin minuun niin äitelän vaikutuksen etten sitä -osaa sanoin selittääkkään. - -Taikka: kun kapteeni rynnätessämme jotain varustusta tai jossain -kylässä majailevaa vihollista vastaan sotaisessa innossaan kiljuen -kuin jalopeura karkasi sotilastensa rinnalla hutkien ja hosuen -lähinnä juoksevia paljastetulla miekallaan selkään -- että pikemmin -joutuisivat! -- niin silloinkin muuttui se, mikä äsken oli voinut -näyttää isänmaalliselta uljaalta, -- muuttui surkeaksi valheeksi... - -Mutta kummakos hänen siinä oli rynnätä, kapteenin, jolla ei ollut -päällään muuta varustusta kuin miekkansa ja revolverinsa, -- meillä, -sotamiehillä sitävastoin oli niskoillamme monen leiviskän painavat -taakat! - -Helppoa se hänelle oli noitua ja teuhata, tyrväistä ja lyödä sokeassa -innossaan, kun ryntäyssoitto levottomasti kutsui ja mennä piti, -vaikka henki olisi lähtenyt! - -Mutta muistanpa että meitä kerran moitittiin liiastakin kiireestä. -Eräänä iltana rynnättäessä jotain kylän rähjää vastaan oli näet -mentävä hyllyvän suon poikki. Parasta vauhtia mentäessä kuului surkea -vongahdus, aivan niinkuin koiran ulvahdus, kun sitä on kalikalla -jalkaan satutettu. Emme kuitenkaan sitä siinä melskeessä miksikään -älynneet ennenkuin takaapäin kuului käheää karjuntaa: - --- Stoi, stoi! -- Mihin helvettiin teillä on kiire? - -Ja kun vilkasimme taaksepäin että "oletkos ainoa muukalainen, joka et -tiedä...", niin huomasimme kapteenimme siellä teutaroivan rimmessä ja -koettavan kiskoa irti toista jalkaansa... - -Monella olisi silloin tehnyt mieli remahtaa kovaan ja mehevään -nauruun, mutta kun jokainen silmänräpäys nyt oli niin tärkeää, ei -joudettu -- eikä hennottukaan. Sillä sääliksihän se toki kävi... - -Omin neuvoinsa hän sieltä kumminkin irtautui ja kahta kauheampana -ja partansa sisästä käristen nähtiin hänet pian taas johtamassa. Ja -kyytiä ne silloin saivat viholliset kylästä. - - - - -XXVI. - - -Hän oli siivoimpia ja hiljaisimpia miehiä eikä kenenkään oltu kuultu -hänestä pahaa sanaa lausuvan. Sotamiehen velvollisuudet täytti hän -nöyrästi ja nuhteettomasti eikä hänessä oltu havaittu mitään merkkiä -silmäin palvelemiseen niinkuin monessa muussa. Hän puhui vähän, mutta -mietti kentiesi enemmän. Olipa kuin jokin mielihaude aina olisi -asunut hänen korkean otsansa takana ja noissa harmaissa, melkein -syvällisissä silmissä. Hänen olentonsa oli milt'ei kunnioitusta -herättävä. - -Ja sellainen mies oli nyt heti leiriajan alussa tehnyt rötökset! -Yhdessä parin, myöskin mieluiseksi tunnetun toverinsa kanssa oli -hän eräänä iltamyöhäisenä hiipinyt pois teltastaan ja pujahtanut -venäläisen upseeriklubin puolelle ja sen keittiössä vähän -ryypiskellyt "votkaa" ja "piivaa". Juomia maksaessa oli häneltä -pudonnut rahoja laattialle ja kun hän niitä rupesi poimimaan, -joutui hän riitaan -- omistusoikeudesta. Kerrotaan näet venäläisen -kokin kaikessa ystävällisyydessään tahtoneen häntä auttaa rahojen -kokoamisessa ja -- perin pohjin sen tehdäkseen -- koettaneen työntää -häntä ulos ovesta. Tästä syntyvän rähinän aikana pötkivät kumppanit -tiehensä koeteltuaan turhaan auttaa päihtynyttä toveriaankin -pakenemaan. Mutta se oli jo myöhäistä, sillä rykmentin päivystäjä -patrulleineen oli jo tulossa. Eikä hän, joka ei voinut kärsiä -omistusoikeuden loukkausta, tuskin halunnutkaan paeta. Hän hurjistui, -hän näytteli pohjalaista puukkoaan ja tahtoi kaiketi koettaa voimiaan -vieraan maan miehen kanssa. Siitä nousi melu ja räiske, joka yhä -kasvoi. Ovet lensivät säpäleiksi, ja ikkunaruudut rämisten menivät -rikki. Raivoten kuin mielipuoli löi hän jo ympärilleen kuin entinen -Sven Tuuva. Eikä hän peljännyt sotilaspatrullien piikkejä, ryntäsi -vaan eteenpäin huutaen: "pois tieltä! -- täss' on poika Pohjanmaalta, -jok'ei ketään pelkää!" Ja totta se lienee ollutkin, sillä sanotaanpa -hänen tässä ihmeteltävällä urhoollisuudella aseetoinna taistelleen -useampaa kiväärillä asestettua sotamiestä vastaan, jotka häntä olivat -kerrassaan pitäneet itse paholaisena. Vieraan maan upseeriakin -kerrotaan hänen tässä vastustaneen. - -Ylivoima oli kumminkin liian suuri, niin että tästä leikistä täytyi -tulla loppu. Sidottuna ja vartioittuna tuotiin hän yön pimeässä -meidän Suomalaisten puolelle ja salvattiin putkaan. Vielä sielläkin -kuohahtelivat hänen pohjalaiset verensä, ja ovet ja ikkunakalterit -tärähtelivät kumeasti hänen iskuistaan. Hän oli kuin ärsytetty härkä, -joka mieletönnä möyryää puskien sarvillansa kantoja ja mättäitä, -juuria ja syyttömiä pensaita... - -Mutta viimeinkin hän asettui, silmien kalvo sammentui, kädet kävivät -hervottomiksi, ja huokaisten rinnastaan syvän huokauksen, retkahti -hän seljälleen pilkkopimeän arestihuoneen paljaalle laverille. Ja hän -nukahti paikalla. - -Nukuttuaan, kun aamulla mentiin katsomaan, oli hän taas sama -mies kuin ennenkin, hiljainen ja sävyisä, olennossa entinen -kunnioitusta herättävä ilme. Mutta hänen katseestaan välähteli jotain -kummastelevaa ja kysyväisenä näytti hän katselevan ympärilleen tyhjiä -seiniä, kolkkoa ikkunaa... Miten hän tällaiseen paikkaan oli joutunut --- tätä hän ei voi käsittää... mitä on tapahtunut? - -Hänelle selitettiin että hän viinapäässään on yöllä tehnyt niin ja -niin, raivonnut kuin villipeto, vastustanut päivys-upseeria j.n.e. ja -että hän siis nyt täällä odottaa tuomiotansa. - -Mutta hän kuunteli tätä kaikkea kuin kummaa uutista taikka kuin -peloittavaa unta. Hän ei itse muistanut mitään aikaansaamastaan -häiriöstä. - -Kotimainen sota-oikeus tuomitsi hänet puoleksi vuodeksi -linnavankeuteen. Tuon korvaamattoman väliajan perästä saisi hän vasta -ruveta asevelvollisuuttaan jatkamaan. - -Monelle kävi sääliksi tämän miehen kohtaloa. - --- Voi helvetti! puheli kapteenimme tämän tapauksen perästä -päivittäin komppaniiassa, -- voi helvetti sentään, kuinka te olette -tuhmia! Mitä te luulette olevanne!... Haa! -- lurjuksia te olette... -suurimpia lurjuksia maailmassa!... Eikö oltu varoitettu kylliksi!... -eikö... hah?... Semmoisia tomppeleita! - -Hän naurahti katkerasti ja jatkoi: - --- Kun te saatte jonkun ryypyn nahkaanne, niin te olette kuin -villisikoja, kuin puhvelihärkiä te olette... "Hei, pois edestä -vaan, täss' on urhoollinen pohjanpoika, me emme pelkää!" -- niin -te huudatte mukamas, kun jonkun putelin olutta juotte. -- "Me emme -pelkää piruakaan!" "Me olemme urhoollisia suomalaisia!" Juu helvetti --- urhoollisia! Vaan raukkoja te olette, aika möröjä te olette ja -akkamaisia... ettekä osaa käyttäytyä kuin sotamies... -- - -Kuinka vaarallisena jokaista meistä pidettiin, ymmärrettänee jo siitä -että heti seuraavana päivänä tämän tapauksen jälkeen tuli käsky ottaa -kaikki puukot miehistöltä pois ja jättää ne plutoonain päällikköjen -haltuun. Ja ankara määräys laadittiin ettei siitä päivästä alkaen -kukaan saisi poistua askeltakaan omasta leiripiiristään eikä viinaa -ja olutta enää saisi ollenkaan viljellä. "Koska he juovat itsensä -päihinsä ja tappelevat puukoillaan, niin kadottakoot leirivapautensa!" - -Se ei ollut meille hauska uutinen tuo leirivapauden kadottaminen! --- varsinkaan ei meille vapaehtoisille, joilla oli omat teltat. -Emme siis saaneet joutilaina iltoina etsiä pikku seikkailuja -naapuristossamme, emme saaneet maljojemme ääressä laulella aikamme -kuluksi myöhäiseen yöhön saakka, kun kynttilä hauskasti valaisee -valkoisen teltan ja ulkona vallitsee synkeä pimeys, jonka helmasta -kuuluu junkkarien hurraa-huutoja ja rakettien kaukaista sähinää, -tai jonka tummalla taivaalla loistaa leppoisa kuu, loistaa yhtä -haaveellisena kuin siellä Suomessakin -- tuolla kaukana, jonne -aatteet niin usein harhailevat. Voi, kaiken tämänkö nyt kadotimme? -Emme, -- onneksi emme sitä tykkänään kadottaneet! Monta hauskaa iltaa -muistan senkin jälkeen vietetyn vapaehtoisten teltoissa. Tavalla -tai toisella hankittiin sinne aina "ainetta" ja tyhjien putelien -kätkemisessä oli jommoinenkin päivätyö. Ja kaikki tuo tuntui - ja -tuntuu vieläkin -- sellaiselta salaiselta työltä, josta ei omatunto -koskaan voisi soimata... - -Olen puhunut hänestä, jonka kautta leirivapauttamme syystäkin -supistettiin. Kuvauksen täydentämiseksi olisi minun puhuttava joku -sana yhdestä niistä tovereista, jotka hänellä olivat kumppaleina -tuolla yöllisellä retkellä. - -Hänkin, tämä toinen, oli siivo hiljainen mies. Ja siivosti hän -nytkin, Sakarila, oli käyttäytynyt. Tosin oli hän ollut hiukan -humalassa hänkin, mutta ei kenenkään rauhaa ollut häirinnyt. Eli -väärin on niin sanoa, -- kyllä hän oli tämän viattoman osanottonsa -kautta tähän juomaretkeen kuitenkin häirinnyt yhdeltä rauhan, -- -kapteeniltamme nimittäin. Tämä hänelle nyt monta viikkoa puskuili -ärtymystään, pauhasi ja porisi päivät pääksyttäin. Rangaista ei hän -häntä voinut, koska hän ei mitään varsinaista rikosta ollut tehnyt, -mutta vuodattaa hänen niskoilleen kaiken sappensa, kaiken harminsa -ja kiukkunsa, sitä hän kyllä voi, voi ja uskalsi. Ja sen osaston -miesten, johon tämä sorrettu kuului, määräsi hän omin päinsä antamaan -tälle "lurjukselle", tälle Sakarila-nahjukselle aimo selkäsaunan, -ettei toista kertaa moisiin juominkeihin puuttuisi. "Kun te raukat -osaisitte juoda, niin saisittehan te... mutta kun te olette niin -helvetin tuhmia..." arveli hän kaiketi. - -Saiko Sakarila todellakin tällaisen toverillisen löylytyksen, sitä -en luule, sillä hänkin oli, niinkuin sanottu, osastonsa mieluisimpia -miehiä. Mutta ainakin kapteenille, joka kerran komppaniian -harjoituksissa oltaessa eräällä Krasnoje Seloon kankaalla tapansa -mukaan tiedusteli että - --- Annoitteko te sille Sakarilalle selkään? vastasi joku toistenkin -puolesta: - --- Joo, herra kapteeni! Ja kun kapteeni tullaksensa aivan varmaksi -siitä vielä tinki että - --- Oikeinko lujasti, mitä, hah? ja siihenkin sama mies antoi -myöntävän vastauksen, niin näytti hän vihdoinkin leppyvän ja huudahti: - --- No, sepä hyvä! ja kohottaen silmänsä sinistä taivasta kohti jatkoi -pirullisena näin: - --- Minä luulen että enkelitkin taivaassa riemuitsivat, kun te sille -Sakarilalle annoitte selkään!... - -Tälle pilapuheelle ei kukaan riveissä naurahtanut, vaikka volnassa -seistiinkin -- -- -- - - - - -XXVII. - - - "On verrattu rautahan, - Sydän kiveä kovempi on..." - -Näiden sotilaslaulun sanojen merkitystä tulin miettineeksi silloin -kun pataljoonamme täydessä leiriasussa seisoi päällikköjensä edessä -valmiina pitkälle manööverille, joka sanottiin tehtävän Narvaa kohti. -Tulin sitä miettineeksi sen johdosta että ne pikku puheet, joita -päällikkömme muka rohkaistukseksi ja kehoitukseksi lähdön hetkenä -pitivät, todellakin ilmaisivat jonkunlaista "rautaista ja kiveäkin -kovempaa sydäntä". Joka väsyy, se on raukka! se tehtiin nyt yleiseksi -mielipiteeksi. - --- Eikä se ole oikea pohjolainen, joka ei tätä retkeä kestä! sanoi -everstimme kimakalla äänellään, koettaen satulassaan näyttää niin -miehekkäältä ja uljaalta kuin hänen pieni ja hintelä vartalonsa -suinkin salli. - --- Ja tietäkää -- rähisi kapteenimme -- että joka vain uupuu ja -pyrkii sairasvaunuihin, varokoon!... Joka vain väsyy, se on lurjus -ja heittiö, ja sille minä annan rottinkia niin että... siltä minä, -helvetti... - -Ja hän aivan raivostui jo ajatellessakin sitä mahdollisuutta että -joku ei kestäisi retken vaivoja. - --- Sellaisia raukkoja ei saa olla minun komppaniiassani! - --- Vai oletteko te akkoja, -- mitä, hah? tiuskasi hän heittäen -ylenkatseellisen silmäyksen komppaniiaansa. - -Siellä täällä riveissä värähti tuskin huomattavasti jonkun -herkempitunteisen rekryytin leuka. - --- Muistakaa siis että joka tulee kipeäksi, se on helvetin huono mies! - -Me seisoimme hievahtamatta ja koetimme sulattaa, mitä oli sanottu. -Raskas kenttävarustus, joka oli sälytetty hartioillemme -- ja -jota kantaessa minä en koskaan voinut olla vertaamatta itseäni -ikeenalaiseen vetohärkään -- sai aavistamaan että kovaa ponnistusta -ja itsensä rääkkäämistä todellakin nyt kysytään. - -Ja jokainen päätti kestää, vaikka suolet revetköön... Kukapa se -sairasvaunuihin semmoisten uhkausten perästä! - -"... Joka väsyy, se on raukka... se on akka... ja huono mies." - -Ja kukaan ei tahtonut olla raukka, ei akka eikä huono mies! - -Niine päätöksineen sitä lähdettiin. - -Komppaniia komppaniian perästä, pataljoona pataljoonan perästä, -rykmentti rykmentin perästä, -- kunnes siitä muodostui mahtava -miesjoukko, joka päästä katsottuna näytti loppumattomalta. - -Kuvitelkaa mieleenne lakeata kenttää, sellaista, jossa ei kasva -tuskin vaivaiskoivuakaan, ja joka on niin aava ettei metsän reunaa -voi silmällä eroittaa! Kuvailkaa itsellenne yhä edelleen mätäkuun -auringon paahdetta tuollaiselle autiolle lakeudelle! -- ja olette -saaneet himmeän kuvan siitä vedettömästä merenulapasta, jonka halki -tämä rauhanaikuinen sotaretkemme alkoi. -- -- - - * * * * * - --- Mahtaa olla 40 astetta auringonpaisteessa? saan minä sanoakseni -vierustoverilleni, jonka hurstisen puseron selkäpuoli on märkänä -läpikotaisin ja jo höyryää hiestä. - --- Häh? Mitä se vapaehtonen sanoo? - --- Niin vain että ollaanpa täällä kuin tulisessa pätsissä!... - -Hän ei vastaa mitään, puhaltelee vain yhä tulisemmasti ja kouristaa -kovemmin kiväärinsä perää. - -Kukaan ei henno kysyä toveriltaan, onko vaikeata, tai joko väsyttää? -ja jos joku kysyisikin -- pilan vuoksi, ei osanotosta, -- niin ei -kukaan huolisi vastata, -- vaikka vähän väsyttäisikin. - -Sillä se nyt on niinkuin yhteinen sopimus ettei kukaan väsy, ei -_saa_... - -Aavikkoa on vielä hyvä matka. Pienet vesileilit ovat jo useimmilla -tyhjät -- vaikka on kehoitettu säästäen pitämään, -- ainoastaan -muutamalla on vielä kipene leilinsä pohjalla lämmennyttä, puulle -ja ummehtuneelle maistuvaa vettä. Kurkkua kuivaa ja silmänurkkia -karvastelee otsalta juossut hiki. Eteenpäin vaan! - -Vihdoin loppuu tämä kiusallinen lakeus, ja me kuljemme nyt -leveätä valtatietä metsäisissä seuduissa, joita joku tietää sanoa -ruhtinaallisiksi jahtimaiksi. - --- Näissäköön ne oraviaan ampunevat? kysyä tokaisee joku. -- Ja -jos lienee hyvinkin täälläkin metsonsa ja teirensä, tuumii toinen -muistellen niitä ihania soitimessakäyntejä kotonaan. - -Tuuheat ovatkin metsät ja niiden siimeksessä saamme joitakin -minuuteja levähdyttää raajojamme ja, kun onni hyvin vetelee, täyttää -leilimme raikkaammalla vedellä. - -Sitten taas noustaan ja painetaan samaan suuntaan. Leilit ovat pian -taas tyhjinä ja kurkkuja kuivaa. Jollakin hieroo saapas jalkaa, ja -puolispaikassa -- eräällä pellolla -- koettaa hän hieroutumaa korjata -muuttelemalla jalkariepujaan, mutta tämän hän tekee vähän niinkuin -salaa muilta: - -"Sillä se on helvetin huono mies, joka ei kestä" soipi yhä hänen -korvissaan. - -Näin kuluu ensimmäinen päivä, ja iltapuoleen saavumme me muutaman -kylän piiriin, jonne yövymme. Teltat, joihin kuuluvat tarpeet -- -pienen olkimatonkin -- olemme tasanjaettuina seljässämme kantaneet, -pystytetään säännöllisiin riveihin ja heti niihin ryömiikin pahimmin -väsyneitä. - -Olin minäkin väsynyt ja helpoituksen huokaus pääsi rinnastani -tuntiessani itseni vapaaksi leirivarustuksesta, -- noista kirotuista -"längistä"... Mutta minä olin iloinen että olin edes tämän päivän -elävänä kestänyt, vaikka alussa oli siltä tuntunutkin kuin henki -lähtisi, -- ja kaikki päivän rasitukset olivat unohdetut, kun Jussi -Kellolainen, (minun uskollinen toverini tämänkin sotaretken iloissa -ja suruissa) siinä samassa tuli ehdoittamaan että: - --- Eikö lähdetä kylää katselemaan! - -Ja me lähdimme, kuljimme salakähmää jotain aitoviertä ja -kylänraitille päästyämme astelimme rohkeina -- kapakkaan, joka jo oli -täynnä venäläisiä aliupseereja ja sinistä tupakinsavua. - --- On se sentään mainio asia että näissä kylissä on kussakin -kapakkansa! tiesi toverini sanoa, kun taas vähän päästä varovaisina -hiivimme takaisin. Sillä kauvoa ei Jussi Kellolainen hirvennyt viipyä -vääpelinsä tähden. Se kun yhä edelleen piti hänestä aivan isällistä -huolta huolimatta siitä että Jussi Kellolaisella oli kaksi nauhaa -olkapäillään ja luja aikomus muutaman viikon perästä jo komennuttaa -itsensä kadettikouluun. Ja yhä edelleen Jussi Kellolainen nöyrästi, -mutta arasti lausui "herra vääpelinsä", lausui sen monta kertaa -päivässä ja siinä sotilaallisessa pingoitustilassa, joka syrjästä -katsojasta usein näyttää niin hullunkuriselta. - -Mutta antakaamme jo sekä Jussi Kellolaisen että toistenkin, -uupuneiden sotamiesten -- niiden joukossa minunkin -- ryömiä mataliin -kenttäteltteihinsä kokoomaan uusia voimia uusiin ponnistuksiin ja -antakaamme pimeän, pilvisen elokuun yön kietoa helmoihinsa kaiken -sen surkeuden, mikä näiden satojen, tuhansien telttojen piiriin -mahdollisesti oli yhdistetty. -- -- - - * * * * * - -Viidettä vuorokautta oli jo oltu poissa pääleiriltä. Oli samottu yhä -eteenpäin pitkin Inkerinmaata, levähdetty, taas lähdetty liikkeelle, -taas pysähdytty -- kunnes suunta oli kääntynyt jo melkein taaksepäin, --- Suomea kohti, niin oli eräs päälliköistämme vakuuttanut, ja se -tiedonanto oli herättänyt hetkeksi suurta riemastusta meikäläisissä -riveissä. - -Taisi olla sunnuntain iltapäivä, ja me olimme jo vuorokauden olleet -leiriytyneinä erään kylän pientareille. Iloisesti valaisi aurinko -telttojen harjoja ja kirkkaina heijastivat sen säteet kytkettyjen -kiväärien pistimistä. - -Minä lojuin avojaloin sinellini päällä, jonka olin levittänyt -nurmikolle, ja koetin herkutella itseäni jo vähän laimenneesta -päiväpaisteesta. Mietteeni kulkivat tähän suuntaan: On se sentään -ihanaa, kun saa nauttia täysin ansaittua lepoa... mikä ääretön -tyydytys siitä on koko olemukselle... mikä suloinen tunne voi -hetkeksi täyttää sotamiehenkin sydämmen!... - -Mutta silti ei ole todistettu ettei tämä olisi orjuutta... Voihan -rääkätyimmänkin orjan poveen toisinaan joku suloisempi tunne -puikahtaa. Ja voihan... - -Kylästä kuului kimeätä laulua. Seikkailuhaluinen kun olen, lähdin -heti utelemaan. - -Mutta eipä siitä mitään seikkailua voinut tulla. Kylän tyttäret -siellä olivat panneet toimeen jonkunlaisen illanvieton kentällä. -Parittain kulki heitä ympäri piirissä, ja he laulaa piipittivät -imelästi jotain laulua, jonka sanoja ja kieltä oli mahdoton eroittaa. -Kauniita kasvoja ei näkynyt, mutta sen sijaan koreita, heleävärisiä -pukuja, joita ympärillä seisovat sotilaat tiesivät sanoa neitojen -tuontuostakin käyvän muuttelemassa. Kuului olevan sen maan tapoja... -Minä palasin takaisin. -- - -Jo painui päivä länteen, ja illan varjot tummenivat. Me luulimme -saavamme viettää tämänkin yön teltoissamme, mutta petyimme -surkeasti. Iltahämärissä alettiin telttojamme kiireesti hajoittaa, -vormut ja sinellit puettiin päälle ja meidät, ensi komppaniian -miehet, kuljetettiin muutamain satojen askelten päähän jollekin -sänkipellolle, jolle kiväärit kytkettiin ja pienet olkimaton rääsyt -levitettiin, -- ja asetuttiin niin yötä viettämään ja vihollista -silmällä pitämään, -- sen kun arveltiin jo olevan lähitienoissa. - -Muut komppaniiat, muut pataljoonat ja rykmentit saivat viettää -yönsä miten tahtoivat siellä teltoillaan, -- meidän, suomalaisen -komppaniian osaksi oli tullut tämä ikävä, mutta kunniallinen yövartio. - -Pimeä oli tämä yö. Ei yhtään tähteä näkynyt yhtenä ainoana pilvenä -kaareutuvalta taivaalta. Kylmä tuuli puhalteli ja vongahti -silloin tällöin kiväärikytkyeiden lomitse, vongahti surkeasti, -alakuloisesti... - -Meillä oli lupa nukkua kivääreimme luona, mutta tulta oli nimenomaan -kielletty virittämästä... ei tulitikullakaan saanut raapaista -etteivät vihollisen vakoojat -- jos niitä nyt olikaan -- saisi -pienintäkään vihiä. Siellä takanamme, josta olimme tulleet, ne kyllä -näkyivät saavan tehdä mitä tahtoivat. Sieltä kuului puoliyöhön -saakka kemuilevien ja ryypiskelevien upseerien hurraahuutoja, ja -väliin pemahti sieltä sakea säkene-parvi ylös ilmaan ja loi hetkeksi -punertavan hohteen raskaalle yötaivaalle, samalla kun kuului outoa -rätinää, joka tuli siitä että sotamiehet huvikseen viskoivat ruudilla -puoleksi täytettyjä patroonia nuotioihin. - -Mutta meillä oli niin pimeä ja kylmä siinä taivasalla vartoessamme. -Me koetimme, asettua niin liki toisiamme kuin mahdollista, muutamat -lepäsivät maassa päälletysten tai limitysten pysyäksensä lämpiminä ja -siten voidakseen nukkua. - -Minä en voinut nukahtaa, vaan nousin ylös ja aloin edestakaisin -astella, kädet työnnettyinä syvälle sinellin taskuihin. Ainoa -mietteeni oli käsite "joutava" ja ainoa toivoni: kunpa aurinko -nousisi!... - -Vihdoin aamu hämärtää. Vihollisesta ei ole näkynyt eikä kuulunut -koko yönä mitään merkkejä, ja meidät marssittaa takaisin -everstiluutnantti, joka jonkun pensaan suojassa, syrjempänä meistä, -on nukkunut kääriytyneenä paksuihin turkkeihin ja on vallan äreänä -siitä, että joku on hänet kesken untaan turhanpäiten herättänyt. - -Aurinko nousee juuri kun saavumme takaisin. Se kohoaa veripunaisena -metsän reunan takaa ja näyttää ruusumaisessa hohteessa kaikki teltat, -joissa toiset vielä sikeästi nukkuvat... Tuo armas aurinko, kuinka -sen laimeat säteet tuntuvat hyväilevän kylmän kangistamaa ihoa! -- -Kuinka sentään Jumala on hyvä, joka antaa aurinkonsa paistaa niin -hyville kuin pah...! - -Kuudes vuorokausi on näin koittanut emmekä vielä ole saaneet tapella, -emmekä "haistaa verta." - -Sanoisinko että miehet hehkuivat taisteluhalusta? -- En, sillä sitä -eivät he tehneet, vaikka kummia huhuja tänään liikkui vihollisesta. -Vaan kuumuudesta he hehkuivat -- ja harmista. Ja kiroilivat tiheään -toisiaan ja ajatuksissaan päälliköitäänkin. - -Oli näet kuljettava ahtaanpuoleista maantietä myöten. Kaikilla oli -kiire ja juoksujalkaa tai pikamarssia piti rientää virstottain. -Tykkiväen ja jalkaväen, siihen lisäksi ratsuväkeä, -- kaikkien piti -sopia kulkemaan samaa tietä. Mutta ne eivät sopineet. Siinä syntyi -tavaton tungos, siinä tyrväistiin, siinä töytäiltiin. Tykkikärryt -jyrisivät alati rinnalla, sai varoa ettei alle joutunut... Väliin -täytyi jalkaväen kaapaista yli ojan ja siellä puiden lomitse ja -pensaiden läpitse painaltaa eteenpäin oksien ja risujen raapiessa -kasvoja ja tehdessä naarmuja kivääreihin. - -Koko tie oli yhtenä pölypilvenä, -- jokainen mies oli kasvoiltaan -kuin riihimies. Jokaisella kävivät keuhkot kuin pajanpalkeet... -Yksi mies on muita kalpeampi: hän on jo eilen oksentanut verta, hän -on koettanut sitä salata ja nytkin hän salaa kärsimyksiään. "Se on -helvetin huono mies, joka väsyy", kaikuu yhä hänenkin korvissaan. - -Mutta me riennämme, riennämme, kuulemme edestäpäin ensimmäiset -yhteislaukaukset, lisäämme yhä vauhtia, sydän kurkussa ja kovasti -läähättäen... Metsäinen seutu on loppunut, ja edessämme leviää -taas tuo suunnaton aavikko, nyt eri paikasta katsottuna. Meidät -komennetaan vasempaan ja me alamme kaartaa pitkin metsän reunaa -päin viholliseen. Siinä yli peltojen karatessamme ratsastaa -Suuriruhtinaamme, H. M. Keisari korkeine puolisoineen ja pienemmän -hoviseurueen kera taas meitä vastaan. Hän hymyilee tunnetulla -miellyttävällä tavallaan ja tervehtii meitä sanoilla "päivää -Suomalaiset!" ja me rääkäsemme, pysähtymättä kulussamme, "Jumala -antakoon, Teidän Keisarillinen Majesteettinne!" -- ja pyyhkäsemme -ohi raskaassa hölkässä, Meidät hajoitetaan nyt komppaniioihin, -ja kapteenimme Gräsbergin johdolla riennän minäkin "taistelun -helteeseen"... - -Koko avara lakeus on yhtenä pauhuna vaan. Minä en voi eroittaa missä -päätaistelu riehuu. Kuulen ainoastaan tykkien kumeat laukaukset, -jolloin maa oikein jymähtelee ja ilma väräjää, kuulen kivääritulen -räiskinän, joka on niin tiheä että se soi kuin katkeamaton sävel, -näen sankat savupilvet ja niiden läpi toisinaan välähtävän kirkkaan -kanuunalieskan. Näen myöskin, kuinka siellä aavikon toisella puolella -leijuu verkalleen outo ilmiö -- suuri ilmapallo ylhäällä maasta, -ja siitä arvaan että siellä se on vihollinen... ne ovat jotain -taistelunmenon seuraajia, nuot ilmassapurjehtijat, -- tekevät sieltä -yleiskatsauksen... - -Meidät on nähtävästi heitetty oman onnemme nojaan, minusta -tuntuu kuin me tässä sodassa olisimme vain kuin rikka rokassa... -Päällikötkään eivät näy olevan oikein selvillä keskenään, mikä tässä -on meidän pienen, eroitetun joukkomme tehtävänä. Everstimme ratsastaa -siihen hätääntyneen näköisenä ja pyytää siivosti kapteeni Gräsbergiä -tekemään niin ja niin, mutta kapteenimme ei nähtävästi hänen -neuvoansa hyväksy, äyhkäsee ylpeänä jotain esimiehelleen vastaan -ja -- tekee oman päänsä mukaan. Hän on vanhin, kokenein kapteeni -pataljoonassa ja hän kyllä tietää... - -Hän karkuuttaa meitä välisti eteenpäin, me sukellamme peltoihin ja -tallaamme jalkaimme alle kaunista, jo melkein kypsää viljaa, välisti -heittäydymme hänen komennostaan pitkällemme kuiviin ojiin ja taas -karkaamme... ja katkeamattomana pauhuna soi yhä korvissamme jyske -ja pauke, me olemme siitä ikäänkuin juovuksissamme ja kaikki tuntuu -käyvän kuin unessa... - -Loitompana oikealla näkyy jotain. Päällikkömme eivät näy varmaan -tietävän, kuuluuko se vihollisiin vai ystäviin, mutta me lähetämme -kumminkin muutamia pamahtavia yhteislaukauksia sitä kohden. - -Vihollisia ovatkin ruojat! Kapteeni yrittää komentamaan uutta -yhteislaukausta, mutta se on jo myöhäistä. Komentosanat katkeavat -hänen huulilleen, hän kalpenee, tyrmistyy... Tuulen nopeudella on -vihollinen ratsuväki lennähtänyt meitä kohti ja saartanut meidät -umpeen joka taholta. - -Me olemme antautuneet. Kapteenimme -- lieneekö kunniassaan -loukkautunut vai lieneekö sydäntynyt, mutta häpeissään hän vähän -näyttää olevan eikä toviin aikaan saa luotuista sanaa suustansa: - - "Silloin, niinpä tiedetään, - Enää ei hän lyönytkään, - Hatun painoi alemmaksi, - Muuttui muita lauhemmaksi..." - - * * * * * - -Vielä seuraavana päivänä jatkui taistelua; sitä ammuttiin -armottomasti, sitä rynnättiin yli kuoppien ja kavuttiin vallituksille -hurraata huutaen ja melkein käsirysyssä vihollisen kanssa... - -Eikä kumminkaan ketään tainnut kuolla. Ainoastaan parin tykkihevosen -huhuttiin katkaisseen jalkansa; kanuunan puhti oli ne murskaksi -lyönyt. - -Illan suussa vasta saavuttiin takaisin pääleirille, saavuttiin -uuvuksissa, mutta reippaalla, pirteällä mielellä, soitellen ja -laulaen kuin ainakin onnellisesti päättyneestä sodasta. Ja vaikka -olikin yhden kerran jouduttu vangiksi, niin ei sitä nyt muistettu. -Kapteeni oli lauhkeammalla päällä, ei kironnut pahoin vaikkei niin -yhtä jalkaa astuttukaan, ja sankarillinen mieliala puhkesi esiin -seuraavissa sanoissa: - - Ja Turkin keisari kaakelimuurista - Katseli kiikarilla, - Kun Suomen poikia marssitettiin - Ylitse Tonavan sillan! - - Ja Turkin keisari Tonavan rannalla - Kiroili ja itki, - Kun Suomen poijat ampuivat - Sen panssarilaivat rikki! -- -- -- - -Näin sitä laulettiin ja tyytyväisyys ja leppymys kuvastui kaikkien, -pahimmin vaivaatuneidenkin kasvoilla. Sillä jokainen tiesi että -tähän ne nyt päättyivät tämän sotilasvuoden varsinaiset harjoitukset, -tämä seitsemän vuorokauden manööveri se oli kaikkien vaivain ja -ponnistusten huippuna, jäljellä oli enää vain keisariparaati tosin -kiusallista harjoitusta vaativine kaunomarsseineen. - - * * * * * - -Minusta tuntui kuin olisin ollut mikäkin veteraani, kun kohta -kotiuduttuamme Jussi Kellolaisen ja Oskari Hongén'in seurassa -- -viimemainittu oli muka sairauden takia ollut kokonaan osaton tähän -retkeen -- astelin Krasnoje Seloon uhkeaan sotilassaunaan. Lieneekö -Jussi Kellolaisesta samoin tuntunut, en tiedä tarkalleen sanoa. -Mutta ei se ainakaan meistä toisista siltä näyttänyt. Ensinnäkin hän -pelkäsi mennä n.k. "25:n kopeikan saunaan", sillä se, ties hän, oli -ainoastaan upseereja varten. - --- Mutta rahanhan sitä mekin maksamme! - -Me menimme siis 25:n kopeikan saunaan ja Jussi Kellolainen seurasi -mukana. - -Riisumahuoneessa ei ollut monta henkeä, mutta Jussi Kellolaista ne -peloittivat. - --- Voi... ei täällä saa olla! kuiskasi hän hiljaa meille, mutta me -emme olleet kuulevinamme, riisuuduimme vaan. - -Jussi Kellolainen vilkaisi pelokkaasti ympärilleen kuvastimiin ja -tyynypäällisiin sohviin ja alkoi sitten riisuutua hänkin. - --- Joudu nyt! - -Jussi Kellolaisen kädet vapisivat, kun hän veti paitaa päältänsä. Me -astuimme kolmikannassa isoon pesuhuoneeseen. - -Varjele ja valaise! -- Siellähän oli pari oman pataljoonan upseeria, -samallaisessa alastomassa asussa kuin mekin. Vaikk'eivät ne meistä -näyttäneet vähääkään piittaavan, oli Jussi Kellolainen kumminkin -kuin tulisilla hiilillä. Juuri kun hän oli kumartuneena vääntämään -vettä ranasta, ja alaston everstiluutnantti sattui kävelemään ohitse -takaapäin, kimmahti hän kuin sähköiskun saanut toisapäin, pullisti -rintansa, painoi kätensä tiiviisti paljaita kupeitaan vasten ja loi -upseeriin aran, vain aina nöyräilmeisen katseen. Huulet supussa, -posket kuopalla ja paljahko pää kekallaan seisoi hän siinä ja teki -- -"kunniaa". - -Everstiluutnantti murahti naurusuin jotain isoon partaansa ja -viittasi ehkäisevästi kädellään. - -Vaan Jussi Kellolainen seisoi siinä vielä hetken pinnistyksissä, -alastomana, ja suu oli yhä supussa ja valmis sanomaan "herra -eversti". Ei saunan löylyssäkään hänen sotilaallinen sydämmensä -myötenantanut unohtaa kunniata ja rintaman tekoa, vaikka toinen -toverini kivenkovaa väitti että _poletille_ sitä kunniaa tehdään eikä -koskaan itselleen miehelle. Ja joka hetki oli hän valmis kuulemaan -näiden läsnäolevien päällikköjen sanovan: ei teidän ole lupa täällä -olla, menkää pois! - -Mutta ne eivät mitään sanoneet, ainoastaan toinen heistä, luutnantti, -virkkoi: "onko kuuma?" ja siihen Jussi Kellolainen, -- joka oli -luullut luutnantin rupeavan sanomaan jotain että: onko lupa? -- -aivan ihmetyksissään tästä tavattomasta suvaitsevaisuudesta, vastasi -lakeasti: - --- On, herra luutnantti, -- kuuma... Ja hän vähän uskalsi -naurahtaakkin. - -Kun oltiin pukemassa, ja me luulimme että nyt hän ainakin alkaa -rauhoittua, niin silloin ovi avautuu, ja vanha kenraali astuu sisään. - -En piruakaan minä luulisi Jussi Kellolaisen niin säikähtävän kuin hän -säikähti tätä vanhaa, vaatimattoman näköistä kenraalia. - -Ensin hän kalpeni -- vaikka olikin saunan löylyssä tullut punaiseksi, --- loi sitten tavattoman aran ja tavattoman rukoilevan katseen tähän -punakauluksiseen soturiin ja veti horjuen mutta kiireesti housut -jalkaansa. - --- Kenraali... näettekö? soperteli hän värisevällä äänellä ja lisäsi -katsoen nurkkasilmällä meitä: - -Voi joutukaa! -- Ei täällä varmaankaan olisi saanut olla... - -Me nauroimme hiljaa hänen arkuudelleen. - --- Eihän tuo nyt meitä syö sentään! sanoi Hongén pilkallisesti -hymyillen. - --- Ja ihmisiähän sitä ollaan mekin ja tarvitaan puhdistaa ruumista -niinkuin tuokin -- huomautin minä, joka -- niinkuin sanottu -- tänään -tunsin itseni karaistuneeksi veteraaniksi. - -Vaatteet päälle saatuamme olimme valmiit lähtemään. Jussi Kellolainen -astui etummaisena ottaen päällensä paraimman ryhtinsä ja teki kunniaa -kenraalille, joka sinne oven luo oli kyyristynyt sohvan kulmaan -riisuutumaan eikä näyttänyt mitään huomaavan. Me seurasimme Hongén'in -kanssa jäljessä ja teimme samoin kunniaa. - -Vielä ulkona, tiellä lausui Jussi Kellolainen että - --- Ei sinne varmaankaan olisi saanut mennä. - - - - -XXVIII. - - -Eräänä joutopäivänä tämän jälkeen, kun taivas pitkästä ajasta -taas oli likaisenharmaja, vettä kylmästi vihmoi leirillemme, ja -minä istuen kosteassa teltassani yhdessä toverini kanssa nautin -jokapäiväistä teetäni, kohosi äkkiä telttavaate ja sisään astui -sotilaslähetti sanoen: - --- Vapaehtoista käsketään upseeriklubiin. - --- Minuako? kysyin vähän hämmästyen. -- Kuka se kutsui? - --- Everstiluutnantti ja ensi komppaniian kapteeni... - -Mitähän nyt on tekeillä, arvelin itsekseni vyötä kiristäessäni -hoikenneelle miehustalle ja vähän siistien jo kulunutta pukuani. -En kuolemaksenikaan aavistanut, mitä näillä korkeilla herroilla -mahtoi minulle olla asiaa. Miettien jotain sentapaista kuin "integer -vitae scelerisque purus..." kiiruhdin sinelli hartioilla määrättyyn -paikkaan. - -Upseeriklubin leveillä portailla seisoi, nähtävästi vastassa, -kapteenini. Havaittuaan minut, joka kunniaa tehden häntä lähestyin, -sanoi hän, mielestäni hillityllä arvokkaisuudella (sillä muita -upseereja oli lähellä) - --- Tulkaas tänne vapaehtoinen! - -Hän kääntyi kiireesti erääseen sivuhuoneeseen, jonka -havaitsin huonekaluista typötyhjäksi. Siellä oli jo ennestään -everstiluutnanttikin, joka pitäen jotain paperiliuskaa käsissään, -seisoi odottavaisena keskellä laattiaa. - -Minua värähdytti... mitähän ne nyt minusta!... - --- Oletteko te -- aloitti everstiluutnantti, luoden minuun tutkivan, -syvämielisen katseen -- kirjoitellut täältä leiriltä mitään -sanomalehtikirjeitä Suomeen? - --- Olen, herra eversti, vastasin minä käyden melkein iloiseksi että -arvasin kirjeiden, joiden olin luullut postissa jotenkin hävinneen, -tulleenkin varmasti perille. - -Mutta everstiluutnantin kasvot kävivät synkemmiksi, ja hän jatkoi -pannen painoa joka sanalleen: - --- Menittekös te kirjoittamaan Helsingin -- nimiseen lehteen n:o -187:ään että, kun oli tultu Valkeasaaren aseman ohi ja lähestyttiin -Pietaria, kohtasi meitä _ilkeä venäläinen haju_, -- mitä? - --- Kyllä, herra eversti, sopersin minä ajattelematta ensinkään, miten -olin vastannut, -- kuinka väärin olin vastannut! - -Viha leimahti hänen jäykästä katseestaan, kun hän peräytyen pari -askelta karjasi: - --- _Te_ kirjoittanut -- --!... satans...! (hän suvaitsi kirota -ruotsiksi). - --- _Venäläinen_ haju! kertailin minä -- ja säpsähdin älyten hyvin, -mitä tuollainen sanayhdistys saattaisi tietää. - --- Ei, herra eversti, lausuin varmistuneena, -- ei se ole -mahdollista... en _minä_ ole noin kirjoittanut!... - --- Ette!... ettekö? Ja everstiluutnantin synkät piirteet hiukan -lauhtuivat -- -- - -Mitä sotkua tämä siis mahtoi olla? Miksikä he juuri tuollaisesta -minua saattoivat syyttää ja epäillä?... Mikä oli tuo paperiliuska -everstiluutnantin kädessä? - -Kapteeni, joka neuvottomana oli kuunnellut tätä alkututkintoa, -murahti nyt tapansa mukaan jotain partaansa, otti everstiluutnantin -kädestä sanomalehtipalstan -- sillä sellainen se olikin tuo -paperiliuska -- ja viittasi minua lähemmäksi. - --- Tässä -- sanoi hän miettiväisen näköisenä -- on venäläisestä -lehdestä Novoje Wreemjasta leikattu pätkä, joka näkyy lainatun -Moskovan lehdestä... -- Katsokaapas, mitä ne nyt kirjoittavat... -ymmärrättehän vähän venättä? - -Kapteeni alkoi puoliääneen lukea kirjoitusta, ja lause lauseelta -me sitä yhdessä suomensimme. Siinä puhuttiin mielikarvaudella -erään Suomalaisen leirikirjeestä ---- nimiselle sanomalehdelle -Suomenmaassa. Siitä kirjeestä huokui muka separatistinen henki ja sen -todistimina olivat muka sanat "ilkeä venäläinen haju." -- Sillä ne -sanathan ne siinä selvästi seisoivat sekä venäjäksi, että suomeksikin -sulkumerkkien sisällä. - -Ihmetellen minä niitä sanoja katselin, katselin kuin puoli-unissani -älyämättä, miten ne tuollaisiksi olivat saadut. Juuri tuohon muotoon! - -Voi! Tässä oli varmaankin tapahtunut joku hävytön petos! -- se ajatus -iski äkkiä päähäni. Minäkö muka olisin jonkunlainen separatisti, -jolla oli mielessä tiesi mitä? Minäkö muka olin jotenkin loukannut -toisen kansan kansallistuntoa! - --- Herra eversti -- vakuutin minä uudelleen everstiluutnantille, joka -taas tutkivan tuimana oli asettunut eteeni, -- en muista vähääkään -kirjoittaneeni "ilkeä _venäläinen_ haju"... - --- No oletteko sitten kirjoittanut mitään tuosta "hajusta"? kysäsi -hän keskeyttäen, katseessaan tavaton epäluulon ilme. - --- Tulinhan minä _sivumennen_ maininneeksi siitä meille oudosta -hajusta, joka selvään tuntui Pietaria lähestyttäessä... mutta eihän -siinä mitään pah... - --- Mitä saatanaa teidän piti mennä kirjoittamaan koko seikasta! -kiljaisi hän taas minut keskeyttäen, täynnänsä kiukkua. - -"Mitä saatanaa!" -- Nuot sanat kaikuvat vieläkin kamalina korvissani, -aina kun muistoni tähän seikkaan johtuvat. - --- Missä teidän leirikirjeistänne tuo kysymyksen alainen kohta on -ollut? alkoi nyt vuorostaan kapteeni udella, uhkaavan näköisenä kuin -musta ukkoispilvi, jonka sisästä salama millä hetkellä hyvänsä voi -leimahtaa. - --- Kyllä se on ollut siinä ensimmäisessä kirjeessä, herra kapteeni! -sanoin minä saaden malttini takaisin. - --- Ensimmäisessä --! matki hän karahtaen tulipunaiseksi. -- Olenko -siis _minä_ sen lukenut? - --- Olette, herra kapteeni! -- -- - -Hän oli todellakin ollut "sensuurinani" ja itse olin hänelle tuon -kirjeen näyttänyt ennenkuin sen lähetin painettavaksi. - -Harmistuneena, pidätellen kumminkin kiukkuansa, selitti hän kääntyen -everstiluutnantin puoleen (ruotsiksi) ettei hän, kapteeni, _muista_ -lukeneensa mitään koko tuosta "haju-asiasta" -- tahi jos on lukenut, -ei ole sitä _miksikään_ huomannut, hänellä kun silloin oli muka kiire -ja "helvetin vapaehtoinen" lisäksi kiirehti kirjettänsä postiin. -- -Kapteeni parka! -- hän oli pahemmassa kuin pulassa nyt! - --- Oletteko ylioppilas? kysyi nyt -- sen hyvin jo ennestään tietäen --- everstiluutnantti, mahtavan näköisenä kääntyen puoleeni. - --- Olen, herra eversti, äänsin minä, syvästi tuntien "arvo-asteeni" -alhaisuuden hänen persoonansa edessä. Ja paikallaan se mahtoi -hänestäkin olla, sillä halveksivia sanoja satoi taas tuiskuna -vastaani. - -Kun everstiluutnantti oli poistunut, puhkesi kapteenin hillitty -puhehalu heti ilmi. - --- Helvetti, vapaehtoinen! alkoi hän, kiertäen aivan nenäni eteen -ja tehden liikkeitä ikäänkuin aikoisi minut elävältä nielaista. -- -Enkö minä jo alussa sanonut teille, että varokaa --? -- varokaa -kirjoittamasta mitään sellaista, mikä voisi loukata venäläistä -kansallistuntoa?... muistatteko te, hah? - --- Kyllä, herra kapteeni... mutta enhän _minä_ olekkaan lou... - --- Niin, enkö minä varoittanut... enkö?... helvetti... mutta te -olette semmoinen... (yhä kasvavalla innolla:) helvetti! -- Teidät -pitäisi musertaa ihan mäsäksi! Te... te olette niin äärettömän -huono... niin hirveän kehno te olette!... - -Sitä tuli niin sakeaan, että luulin olevani jossain maanalaisessa -ilmakehässä, helvetissä tai jossain sellaisessa... -- ainakaan minä -en tämän oman maapallomme päällä seissyt! - -Hän herkesi viimeinkin, ja minä tunsin taas tämän viheliäisen -maan jalkaini alla. Lausuen lievempiä kiroussanoja ylitseni, -- -ikäänkuin siunaukseksi, avasi hän oven edelläni ulos. Minä, tehden -kunniaa avonaisella verannalla istuskeleville upseereille, jotka nyt -tuntuivat minua jonkunlaisella uteliaisuudella silmäilevän, poistuin -kiirein askelin alas teltoillemme, jossa jo teelasini oli kokonaan -ehtinyt jäähtyä. - -Mikähän selkkaus tästä nyt syntynee? oli ensimmäinen ajatukseni. -Minua puistatti, sydän löi kiihkeämmin ja pyrki ikäänkuin -kuohahtelemaan. Minä tunsin kuin sieluuni tämän perästä juurtuisi -joku tunne, joka ei koskaan sieltä tykkänään häviäisi... Sinne se -jäisi ainiaaksi jäytämään ja pakottamaan... Ja nyt vasta luulin -tuntevani että todellakin olin väärällä uralla! - - - - -XXIX. - - -Oli palattu jälleen kotimaahan. -- - -Pataljoonalla ei ollut enää mitään harjoituksia eikä -komppaniioillakaan muuta kuin vuorottaista, ikävää vahtipalvelusta. -Nyt sai maata ja levätä kaikista vuoden vaivoista. Miehiä -laskettiin lomalle, kolmatta vuotta palvelevia, jotka olivat -siivosti käyttäytyneet, päästettiin samalla kokonaan vapaiksi, -omissa sivilivaatteissaan. Muutamat heistä näyttivät iloisilta, -muutamat totisilta, miettiväisiltä, taisipa jonkun naama ilmaista -surullisuuttakin, jonka syytä minä en tajunnut. Ne iloisimmat olivat -lähtiessään hienossa ryypyssä, ne koettivat tarjota minullekkin, joka -satuin olemaan päivystäjänä. - --- Hyvästi nyt, vapaehtoinen! -- Milloinka te pääsette? sanoivat he -minulle. - --- Kissa tiesi... vielä on aikaa! - -Vääpeli näytti liikutetulta jättäessään poispääseville hyvästiä. Hän -piti pienen puheenkin, ja minä olin näkevinäni hänen silmänurkissaan -jotain kosteaa. Hän pyysi anteeksikin -- jos oli jotain rikkonut... -ja viittasi sotamiehen ja omiin velvollisuuksiinsa... - -Mutta minulla, syrjästäkatsojalla, oli sydäntä epäillä tätä -harvinaista mielentilaa hänessä. Sillä olihan hän koko -harjoituskauden yleensä näyttäytynyt ihan toisellaiseksi... olivat -kapteeni Gräsbergin kanssa aina vetäneet yhtä köyttä... - -Vääpeli -- kapteenin puhetorvi, olihan se tunnettu! -- Vääpeli, joka -kun suuttui, oli kamala... - -Minä en ottanut huomioon, kuinka kiusallinen asema se vääpelinvirka -oikeastaan on, minua vain karvastelivat hänen minullekkin joskus -lausumat sanat: "helvetin herra tuo vapaehtoinen!" ja "mikä helvetin -herra te luulette olevanne!" - -Vaan nyt oli hän liikutettu sotamiehiä hyvästellessään. Puhui niin -isällisesti... silmät kosteina. Hmyh... Kentiesi sentään hänelläkin -oli sydän, yhtä hyvä kuin kellä tahansa? -- enhän minä tuota tiennyt. - - * * * * * - -Minuun oli tehnyt niin ikävän vaikutuksen, kun miehiä oli pois -laskettu. - -Milloinka minä?! Milloinka minä?! uskalsin hämärästi ajatella. Tuo -tuskaisa leirikirje-asia... ah sitä Moskovan lehteä, joka väärensi -viattomat sanat, -- joka teki kissasta karhun! -- Voi inhimillistä -epäluuloa! - -Pataljoonan päiväkäskyssä oli minut julkisesti kielletty enää -mihinkään maan sanomalehteen kirjoittamasta. Kapteeni oli minun -tähteni helisemässä ja syyti minuun alituisesti sappeansa. Minä näin -että oleskelu hänen läheisyydessään kävisi minulle kovin tukalaksi -ja sietämättömäksi, ja minä halusin päästä etäämmäksi hänestä täksi -loppuajaksi. - -Mutta hänelle itselleen en tätä haluani uskaltanut esittää, -- en, -sillä minä pelkäsin että hän repisi silmät päästäni, jos pyytäisin -tulla siirretyksi toiseen pataljoonaan, -- tahi: ei ainakaan ottaisi -pyyntöäni toimittaakseen! Tämä arveluni oli minusta päivän selvää, -koska välimme kerran oli käynyt sellaiseksi. - -Ja sentähden minä kirjoitin yksityisen kirjeen pääkaupunkiin eräälle -pataljoonan adjutantille ja pyysin siinä kohteliaasti "lukujen -tähden" tulla siirretyksi, jos mahdollista siihen pataljoonaan. - -Kirjeeni olin laatinut siihen muotoon että saisin myös yksityisen -vastauksen, käypikö se laatuun, -- ja aikomukseni oli sitten vasta -ajaa asia läpitse kapteenini kautta. - -Mutta minä en saanutkaan mitään yksityistä vastausta, vaan asia tuli -virkatietä takaisin, ja päällikköni saivat uutta ihmettelemistä. -- -Te olette helvetin kirjoittaja! sanoi kapteeni. - --- Mitä tämä on? Miks'ette ole ensin ilmoittanut kapteenillenne? -kysyi minulta pieni, hyvänsuopa everstini saranan kitinää -muistuttavalla äänellä. - -Minä en vastannut mitään, vaikka vastaus kyllä oli valmis ja piili -sydämmessäni. - --- Te pääsette heti siirtymään haluamaanne paikkaan... ja -komennuslippunne on valmis, -- mutta sitä ennen täytyy minun teitä -rangaista... olen päättänyt -- ainoastaan kahden vuorokauden -yksinkertaisella arestilla. - --- Ymmärrän, herra eversti. - --- Se on kaikista pienin ja lievin rangaistus tällaisesta rikoksesta. --- Jaa, saatte mennä! - -Vaikka minusta äkiksestä oli tuntunut kovin surkealta mielessä tämä -odottamaton keikaus, rauhoituin kumminkin pian ja ajattelin melkein -ylpeydellä tätä arestissa-olon kunniaa. Oli kuin olisin kohonnut -omissa silmissäni. - --- Mielelläänhän tuota menee tuollaisesta syystä, arveli arestiin -kuljettajani. -- Kun ei ole sen häpeällisempi... - --- Eikä se toki ole oikea sotamieskään, joka ei lie joskus arestissa -käynyt! -- vakuutti leikillinen varusmestari, -- niin ainakin entinen -eversti selitti, että se on s----n huono poika, joka ei putkassa ole -ollut... - -Näin lohdutettuna astelin minä iltahämärässä arestihuoneelle -arestilaispuvussa, ja minut suljettiin pienenpuoliseen koppiin. -- -- - - * * * * * - -Minä olen nukahtanut laverilleni, mutta herään keskellä yötä siitä -että peittona oleva sinelli on lipunut pois päältäni, ja minä tunnen -vilun väreitä ruumiissani. Nousen istualleni enkä vähään aikaan voi -käsittää, kuka minä olen ja missä minä olen. Sillä ympärilläni on -pilkkoisen pimeä eikä risahdustakaan kuulu. Mutta jostain, ikäänkuin -ylempää kuuluu samassa kuin vienoa tuulen tohinaa, ja kun minä luon -silmäni sinnepäin, on kuin sieltä häämöittäisi jotain vaalakampaa: --- -- ah, sehän on pieni ikkuna katon rajassa, ja tämä on -arestihuone... ja minä olen siis arestissa... - -Minä kauhistun hetkeksi itseäni ja olopaikkaani: kuinka minä olen -tänne joutunut, mitä olenkaan tehnyt, poika parka? -- olenko -murhannut?... olenko varastanut? -- ja nyt istun vankeudessa...? --- -- Haa! Mitä houkkio hourailenkin! -- minähän olen, minähän -olen... - -Ja minulle selvenee kaikki. - -Minä hypähdän seisaalleni laattialle ja tunnen että olen sukkasillani -ja housut jalassa. Minä teen muutamia voimakkaita liikkeitä -käsivarsillani poistaakseni kylmän puistallukset ruumiistani ja alan -sitten astella edestakaisin käsilläni haparoiden etten käveleisi -pahki kopin päätyseiniin. - -Mutta tämähän on sentään vähän niinkuin romantillista: -- minä -suljettuna yksikseni tänne... ulkona synkkä syysyö ja tuulen suhinaa -kaltereissa... ja jos tuolla ikkunan alla odottaisi joku... voi -sentään! -- hiljaa sydän, hiljaa! -- Tämä ei ole leikin asia... - -Mitähän, jos karkaisin! Kapuaisin tuonne ikkunaan, kiskaisisin -ylenluonnollisella voimalla irti nuot jäykät rautakalterit, -pujottautuisin lävitse, pudottaisin itseni alas maahan ja livistäisin -tieheni! -- Kiipeäisin yli kasarmin aidan ja juoksisin, juoksisin -metsiä... kauvas... ja levähtämättä! - -Mutta mitäpä minä karkaisin!... minua huvittaa vain näin itsekseni -kuvailla. - -Kuitenkin kiipeän kuin kiipeänkin ikkuna-aukolle ja koetan -tirkistellä ulos, miltä siellä näyttää... Mutta minä en näe sieltä -muuta kuin kappaleen sysimustaa taivasta ja kuulen vain tuota -yötuulen huminaa, joka täältä likempää nyt huokuu niin raskaana -ja raihnaisena... Ja minä tunnen samassa itseni niin uupuneeksi, -surulliseksi ja alas laskeutuessa uinailee mielialani Oksasen -säkeissä: - - Syksyn synkkä, kolkko ilta - Kattaa kaupungin ja maan, - Raskahasti rannan aalto... - -Ja minä painaudun taas laverilleni, vedän sinellin korviini saakka ja -nukun -- -- -- - -Aamulla herään minä siitä, että eteeni kannetaan murkina-annos: paksu -leivänkimpale, jonka päälle hyväntahtoinen ruuanlaittaja on pannut -kaksi pyörän muotoista voinokaretta, höyryävää vettä posliinisessa -tuopissa, kaksi sokuripalasta ja hyvä joukko suolaisia sillejä. - -Syöntini käypi kohtalaisesti, ruuantuoja sotamies hymyilee minulle -merkitsevästi, ja minä hymyilen takaisin. - --- Miltä se tuntuu? - --- No siinähän tuo menee. - -Ovi sulkeutuu taas, ja minä heittäydyn seljälleni maatakseni koko -rupeaman. - -Mitäpä tässä muutakaan osannee kuin maata ja katsella kattolautoja! -Pitkä on päivä edessä... ja yö... ja vielä huominenkin päivä iltaan -saakka. On aikaa loikoa ja ajatella kaiken maailman asioita, puhki ja -pahki, yli ja ympäri... On aikaa nauttia "otium sapientis"... - -Ja minä makailen silmät puoliummessa aina puolenpäivän rintaan saakka -ja mietin -- -- -- - -Mutta mitä kummaa tämä on? kapteenini ääni oven takaa! - -Niin, sieltä hän tulee, astuu laverini eteen ja tervehtii tavallista -sävyisemmin "hyvää päivää!" - --- Jumala antakoon, herra kapteeni! - -Hän alkaa puhella taas noista kiusallisista leirikirjeistä ja vetää -povestaan pari sanomalehteä, -- juuri ne, joissa sepustukseni -löytyvät. - --- Merkitkää lyijykynällä ne paikat, joita toimitus on muutellut tai -jotka ovat erilailla kuin konsepteissanne! - -Hän antoi minulle lyijykynänsä. - --- Ja saatte pitää nämät lehdet täällä luonanne... minä lähetän niitä -sitten huomenna noutamaan. - -Hän puheli aivan isällisellä äänellä niin että minusta tuntui kuin ei -meidän välillämme ikipäivinä olisi ollut mitään katkeraa suhdetta ja -kuin hän olisi ollut itse jalous ja hyvyys. - -Ja sitä hän olikin tällä hetkellä. - --- Miksi te olette panneet vapaehtoisen _tähän_ huoneeseen! lausui -hän ankarasti ovella seisovalle vahtipäällikölle. -- Muuttakaa hänet -aliupseerein arestihuoneeseen! -- - -Kapteeni poistui, ja minä sain siirtyä sanomalehtineni tilavampaan -ja kaikinpuolin iloisempaan kamariin, jossa jotakuinkin sain -aikani kulumaan lukemalla nuot -- tosin vanhenneet -- sanomat aina -viimeiseen ilmoitukseen saakka ja piirtämällä muutamia muistosanoja -kapteenini antamalla kynällä seinään. Ja kun aika kävi pitkäksi, -koetin minä nukkua ja kun siihen taas väsyin aloin astella. Mutta -pitkäksi kävi se sittenkin ja kauhistuksella ajattelin minä niiden -tilaa, joiden täytyy olla vankeudessa kuukausia ja vuosia... - -Seuraavan päivän iltana, vähää ennen kuin arestiaikani päättyi, tuli -pataljoonan päällikkö luokseni. Tehtyään kohteliaita kysymyksiä, onko -ollut kylmä j.m.s., kysyi hän: - --- Onko mitään valituksia? -- - --- Ei, herra eversti... -- - -Mitäpä minulla olisi ollut valittamista! - -Eversti ei tämän johdosta mitään virkkanut, mutta hänen kasvoistaan -olin minä lukevinani, että hän piti sen luonnollisimpana asiana -maailmassa ettei minulla -- eikä muillakaan -- voinut eikä _saanut_ -olla mitään "valittamista". - -Hän lausui minulle ystävälliset jäähyväiset, sillä huomenaamulla minä -jo aijoin lähteä "siirtomatkalleni." -- - -Heti everstin mentyä päästettiin minut pois, ja minä sain -komennuslippuni. Mutta ennenkuin poistuin tämän kasarmin seinien -sisältä tahdoin vielä käydä puhuttelemassa kapteeniani. Minä toivoin -hänet tapaavani eilisessä mielentilassaan, lauhkeana, sävyisenä, -mutta erehdyin suuresti. -- Hän oli taas paljasta tulta ja tulikiveä, -ei rahtuakaan ystävällisyyttä ollut hänessä jäljellä. - --- ... Te... te helvetin... te olette minusta kaupungilla puhunut -että minä muka olen ollut teille häijy... helvetti... vaan te -sitä olette häijy ollut... te olette niin helvetin huono... ja -muistakaa että jos te minusta siviliksi tultuanne jotain puhutte tai -kirjoitatte -- niin minä haastan teidät käräjiin!... - -Parjattuaan minut pataluhaksi ei hän edes lausunut minulle hyvästiä, -kun lähdin, ja hänen melkein viimeiset sanansa olivat vain nuot -tutut: "helvetin vapaehtoinen". - -Ja niin kiiruhdin minä kohti kaupunkia matkakamssujani kokoon -panemaan. - -Sen illan muistan hyvästi. Pimeä se oli, tuulinen ja sateinen. -Tie, jota kuljin, oli täynnä likalammikoita ja vettä roiskahteli -aina silmilleni asti. Vihurit vinkuivat ympärilläni ja lennättivät -silloin tällöin kasvoilleni märkiä lehtiä, joita olivat repineet -tien varrelle istutetuista pienehköistä koivuista; ja nuo koivut -ne näyttivät värisevän alkavaa alastomuuttaan. Joen kalvo häämötti -mustana, vaan sen toiselta puolelta, metsän reunasta tuikahtivat -pienten mökkien ikkunoista kirkkaat tulet, -- tuikahtivat -kolkon syyssateenkin läpi... Minä muistin sen illan, jolloin -tuonne kasarmiin tätä samaa tietä olin ajellut... kuutamassa ja -juhlallisissa sotilasmietteissä, -- nyt ne olivat kaikki pirstaleina -silloiset mielikuvat, nyt en enää ollut tulevaisuuden sankarillinen -miekkamies! Ja minä pysähdyin hetkeksi, käännyin ympäri ja loin -surullisen katseen kohti kasarmia, josta nyt ikuisesti olin eroava. --- Ristiriitaisessa mielentilassa saavuin minä kaupunkiin. - -Ja seuraavana aamuna matkustin minä Helsinkiin enkä sen koommin enää -kuulunut siihen pataljoonaan. - - - - -XXX. - - -Kuinka äärettömästi tuo tunne, että tyhjän tähden olin joutunut niin -julkisen epäilyksen alaiseksi, minua kiusasi ja ahdisti, sitä en enää -oikealla tavalla voi kuvata, koska ne nyt ovat ohitse nuot surkeat, -surulliset ajat. Minä muistan vain ettei se antanut minulle toisinaan -yönkään rauhaa sellaisen päivän perästä, jolloin taas olin tullut -muistutetuksi noista loukkaaviksi tehdyistä sanoista. Se pelko, -että asiastani, jota leiriltä tultua yhä ankarammin tarkastettiin, -todellakin koituisi minulle jotain vielä pahempaa, vaivasi välisti -sydäntäni siinä määrässä että tunsin olevani aivan musertumaisillani -ja kaikkein onnettomin olento maailmassa. Lisäksi sai oma epäluuloni -sellaiset siivet, että minusta tuntui kuin ne eivät koskaan minua -päästäisi pois sotapalveluksestani tahi ettei minun ainakaan -määrä-aikana sieltä sallittaisi erota. Tuollainen -- tosin väärä -ja kunniaton -- aavistus ahdisti minua kuin paha painajainen, mitä -enemmän minä kuulin asiaani tutkittavan ja kuta lähemmäksi se aika -joutui, jolloin lain mukaan taas olisin vapaa. - -Voi, että täältä viimeinkin pääsisin! Voi, että vapauden aurinko -vielä kerran loisi lämpöiset säteensä minunkin päälleni! huokasin -useinkin sielussani, kun vähävirkaisena lähettinä valvoin kolkossa, -kivestä rakennetussa pääkaupunkilaisessa komppaniiassa, ja yölamppu -himmeästi valaisi kappaleen pitkää, äänetöntä käytävää, jolla -vain minun askeleeni kuuluivat, samalla, kun toinen lähetti minun -silmälläpitoni alla hiukan oli ummistanut unisia silmiään. Voi, että -tästä elämäni yöstä vielä koittaisi vilpas-ilmainen, valoisa aamu! -saatoin minä huudahtaa epäilysteni onnettomassa mielikuvituksessa, -kun yksinäisenä portinvartijana, vihellyspilli rinnalla, pimeänä -syysyönä käyskentelin määrätyitä askeleitani oudon kasarmin -edustalla. -- Ei yhtään tähteä, ei yhtään tähteä! vaikeroin minä -lapsellisissa ajatuksissani katsellessani siinä sysimustaa yötaivasta -samalla kun vihainen tuuli, joka milloin kolkosti pyyhkäisi autiota -katua, milloin ilkeästi repäisi pilvistä kylmää vihmaa vasten -silmiäni, muistutti minua siitä valjusta vallasta, jonka alainen nyt -tunsin olevani... - - * * * * * - -Mutta kaikella on aikansa, kaikella rajansa. Pisimmänkin päivän -täytyy päättyä, synkimmänkin yön täytyy valjeta. Mutta vaikkei -ihmiselämän yö aina valkene, vaan käy toisinaan yhä mustemmaksi, niin -valkeni kuitenkin tämä minun pitkä yöni -- ja valkeni onnellisesti ja -luonnollisella tavalla. - -Ja sinä aamuna, kun vihdoinkin heräsin sivilimiehenä ja sain vapaasti -pukeutua sivilivaatteisiini, oli minusta kuin koko sotapalvelukseni -olisi ollut ainoastaan tavallista raskaampaa unta, josta nyt olin -herännyt. Minä koetin johdattaa muistooni sitä unta ja muistinkin -siitä nyt yhtä ja toista. Minä muistin siinä nähneeni paljon -jaloa ja kaunista, ylevää ja isänmaallista, -- muistin nähneeni -uljaita joukkoja marssimassa innostuttavasti kaikuvien sotatorvien -jäljessä... upeita ratsuja... järeitä tykkejä kiitämässä pölyistä -tannerta... ryhdikkäitä olentoja kimaltelevine pukuineen... -välkkyvine miekkoineen, helisevine kannuksilleen... Muistin kuulleeni -juhlallisia komennushuutoja... sydämmeen tunkevia ryntäyssäveliä... -vähän väkinäisiä hurraa-huutoja, -- sitten kiväärien tulisadetta -ja kanuunain jymähdyksiä... -- kaikkea tällaista muistelin nyt -kirjavassa sekamelskassa. Mutta yli kaikkien näiden kohosi synkeänä, -maksankarvaisena jokin hirviö, jota minä surulla ja kauhulla -muistelin. -- -- - -Tuollaisen unen perästä tunsin minä sekä valtavaa kaipuuta, että -tyyntä iloa. -- Kaipuuta sentähden että se, mitä unessani olin -todelliseksi uskonut, nyt herättyä ilmaantuikin pettymyksenä, -valhekuvana vaan -- ja iloa sen tähden että nyt tiesin olevani -valveilla ja tiesin sen, mikä minua niin oli peloittanut ja -ahdistanut, olleenkin ainoastaan levotonta, ilkeää unta... - -Mutta ohi se nyt oli tuo uni eikä minun siis enää tarvinnut peljätä -mitään tuollaisia hirviöitä, -- senkin hirviö, kun oli vaivannut -minua kuin paha painajainen! Kaikkea sitä oli uneksinutkin! - -Sivilihän minä olinkin, vaikka olin ollut olevinani sotaväessä ja -kulkenut kadulla, mukamasten vilhuen ympärilleni ja alituisesti -varuillani... - -Vai olinko minä sittenkin ollut todellisuudessakin sotilaana? Minäkö -olin kantanut päälläni tuota pitkää sinelliä, tuota latuskaista -lakkia, tuota takkia, noita housuja ja kaikkea tuota, mikä läjään -viskattuna tuolla kamarini loukossa makasi?... Minäkö se olin -ollut, joka eilen vielä pystynä ja tottuneen sotamiehen ryhdillä -astelin katuja ja tein reiman rintaman ystävällisen näköiselle -vanhalle kenraalille, joka aivan kohteliaasti näytti kunniantekooni -vastaavan? Ja minäkö se olin, jonka jo nuorena sanottiin suorittaneen -asevelvollisuutensa pois ettei siitä sittemmin ristiä olisi? -- -- - -Pääkaupungissa olevat toverini vakuuttivat niin olevan, heitä tuli -miehissä minun vapautusjuhlaani, ja he onnittelivat minua ikäänkuin -jotain, joka aikoo tehdä jonkun kiitettävän yrityksen. - --- Hei vaan! -- Mutta oletpa, peijakas vieköön, taas muuttunut -poikosen näköiseksi! sanoi yksi minua tarkastellen. - --- Vielä mitä! vastusti toinen. -- Onnea vaan! -- Ja tervetuloa! -lisäsi kolmas iloisesti ja vakuutuksella. Mutta minä seisoin siinä -vähän niinkuin häveten, sillä minusta yhä vain tuntui kuin olisin -nähnyt pelkkää unta olleeni sotaväessä kokonaista kolmesataa -kuusikymmentä ja viisi pitkää päivää -- -- - - - - -XXXI. - - -On täysi talvi taas, -- vähän sivu joulukuun puolivälin, ja on ilta. - -Minä palaan nyt kotiini, kauvas Pohjolan sydänmaahan. Kolme -vuorokautta olen istunut reessä, ja nyt on vihdoinkin viimeinen -taival katkeamassa. - -Minä olen silmät puoli-ummessa uinunut hievahtamatta syvällä kotoisen -reslan pohjalla, ja ajatukseni ovat harhailleet hämärinä, raukeina, -ja takeltumatta mihinkään pysyväiseen mielikuvaan. Minä en ole -huolinut tehdä itselleni selkoa siitä, missä minä nyt olen ja mihinkä -kohta tulen. - -Olen kentiesi hankalan matkan uuvuttama ja sentähden ikäänkuin -välinpitämätön ympäristölleni. Ja vaikka minä vaistomaisesti -olemuksessani tunnen, mitä mäkeä reki milloinkin nousee ja laskee ja -mitä kangasta kulloinkin liukuu, niin minä yhä tahallani tekeyn tälle -tunteelle vieraaksi... en laske sitä sydämmelleni. - -Mutta silloin tunnen minä ruumiissani, kuinka reki äkkiä tekee kiukan -mutkan ja käännähtää valtatiestä syrjään, -- ja minä samalla kuin -säpsähdän ja herään täyteen tajuntaan. - -Tämä tiehän se on, joka viepi kauniiseen Koskelaan, tätähän olen -kesillä onkivapoineni astunut. Jo kuulen mahtavan kosken kohinan, -jo laskeutaan suvannon sillalle. Tämän sillan korvastahan minä -- -vuosi toista sitten -- ajattelin antaa pyöräyttää takaisin sotaväkeen -mennessäni... mutta en antanut, -- ja tässä minä nyt taas olen... - -Minä heittäyn jälleen tuollaiseen puolitajuiseen tilaan -- sillä -vielä on matkaa -- enkä siitä henno havahtua ennenkuin järven jäällä, -kun jo ollaan likempänä kotirantaa. - -Kuinka somalta tämä nyt tuntuu!... Minäkö se olen tässä kotiutumassa --- vai joku muu? Niin, niin, minä se olen -- tunnenhan itseni -- ja -tunnenhan tämän seudun! - -Kuinka kaunis on tämä kotiranta talvisenkin kuutamon vienossa -valossa! Kuinka kulkusen helkyntä ja aisakellon kalkatus omituisesti -kajahtelee vastaan kallioisesta rantatörmästä... ja kuinka korkeat, -lumiset korpikuuset salamyhkäisesti rasahtelevat pakkasen kynsissä! - -Silloin, kun täältä viimeksi poistuin, oli järvi vielä sulana, ja -korkeina, myrskyisinä lainehtivat sen mustat aallot ja rutistelivat -venhettä, jossa me soudimme..., ja silloin oli pilvinen, pimeä -päivä..., -- vaan nyt on lumoava kuutamo ja nyt on järvi vahvassa -jäässä ja viileä viiman henki raitistaen hyväilee kasvoja... - -Hei vaan! -- nyt se loppuukin järveni viittatie, ja rusahdellen -kohoaa pitkä resla ylös metsäistä rinnettä. So! -- vanha Musta, --- ei tässä nyt enää viitsitä pysäytellä huokaisemaan, vaikka -onkin melkein ummessa rantatie ja lunta paksulti... Hei kotini -kohdalla! -- tuossahan se vilahti jo linjan takaa se vanhanaikuinen, -vaaleanpunaiseksi maalattu päärakennus... ja maitokamari ja sen -ikkunan edessä oleva vanha humalikko... - -Helise kulkunen kotoisen kuusikon keskessä! -- jospa sun helkyntäsi -aina näin viehkeältä tuntuisi! - -Ja nyt viimeinen törmä; -- ja nyt viimeinen nikama -- sinä vanha, -vanttera, uskollinen Musta! -- Tuolta töytää jo vastaan Somakin -häntäänsä kieputtaen ja haukkuen -- niin, Soma se on, tunnenhan minä -sen äänestäkin, nyt ne sieltä kuulevat sisältäkin ja arvaavat..., -jo rientävät avopäin kyökinportailta kilpaa juosten iloisesti -tervehtivät sisaret, -- ja nyt tulee oma äitini -- -- ja harmaapäinen -isävanhukseni -- -- -- - -Niin, -- minä olen jälleen kotona! Kodin hellyys ikäänkuin lehahtaa -vastaani joka paikassa, ja minä ymmärrän että nyt vasta sen arvoa -alan käsittää. Ja minä tunnen nyt että minä olen vain omituinen -ihmislapsi, jota viihdyttää oleskelu vapaassa, avarassa sydänmaan -luonnossa. Minä istahdan kotini ikkunan ääreen ja katselen ulos -yhä kirkastuvaan kuutamoon: siellähän ne nyt ovat jylhät metsäni, -tunturini, järveni, ja ne ikäänkuin hymyilevät minulle ja minusta -on kuin ne kuiskaisivat: Sinä aijoit pettää meidät ja pakenit pois, -mutta sinä olet tullut taas takaisin, sillä sinä et voi elää ilman -meitä, sinä rakastat meitä!... - -Rakastan -- vastaan minä ajatuksillani -- rakastanhan liiaksikin! Ja -äänetön surumielisyys valtaa minun mieleni, sillä nythän en enää ole -millään uralla... - - - - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of Väärällä uralla, by Ilmari Kianto - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK VÄÄRÄLLÄ URALLA *** - -***** This file should be named 54343-8.txt or 54343-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/5/4/3/4/54343/ - -Produced by Helvi Ollikainen and Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions -will be renamed. - -Creating the works from public domain print editions means that no -one owns a United States copyright in these works, so the Foundation -(and you!) can copy and distribute it in the United States without -permission and without paying copyright royalties. Special rules, -set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to -copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to -protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project -Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you -charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you -do not charge anything for copies of this eBook, complying with the -rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose -such as creation of derivative works, reports, performances and -research. They may be modified and printed and given away--you may do -practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is -subject to the trademark license, especially commercial -redistribution. - - - -*** START: FULL LICENSE *** - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project -Gutenberg-tm License (available with this file or online at -http://gutenberg.org/license). - - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm -electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy -all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. -If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project -Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the -terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or -entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement -and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic -works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" -or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project -Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the -collection are in the public domain in the United States. If an -individual work is in the public domain in the United States and you are -located in the United States, we do not claim a right to prevent you from -copying, distributing, performing, displaying or creating derivative -works based on the work as long as all references to Project Gutenberg -are removed. Of course, we hope that you will support the Project -Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by -freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of -this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with -the work. You can easily comply with the terms of this agreement by -keeping this work in the same format with its attached full Project -Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in -a constant state of change. If you are outside the United States, check -the laws of your country in addition to the terms of this agreement -before downloading, copying, displaying, performing, distributing or -creating derivative works based on this work or any other Project -Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning -the copyright status of any work in any country outside the United -States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate -access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently -whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the -phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project -Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, -copied or distributed: - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org/license - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived -from the public domain (does not contain a notice indicating that it is -posted with permission of the copyright holder), the work can be copied -and distributed to anyone in the United States without paying any fees -or charges. If you are redistributing or providing access to a work -with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the -work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 -through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the -Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or -1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional -terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked -to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the -permission of the copyright holder found at the beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any -word processing or hypertext form. However, if you provide access to or -distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than -"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version -posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), -you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a -copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon -request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other -form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm -License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided -that - -- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is - owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he - has agreed to donate royalties under this paragraph to the - Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments - must be paid within 60 days following each date on which you - prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax - returns. Royalty payments should be clearly marked as such and - sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the - address specified in Section 4, "Information about donations to - the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." - -- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or - destroy all copies of the works possessed in a physical medium - and discontinue all use of and all access to other copies of - Project Gutenberg-tm works. - -- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any - money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days - of receipt of the work. - -- You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm -electronic work or group of works on different terms than are set -forth in this agreement, you must obtain permission in writing from -both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael -Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the -Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -public domain works in creating the Project Gutenberg-tm -collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic -works, and the medium on which they may be stored, may contain -"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or -corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual -property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a -computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by -your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium with -your written explanation. The person or entity that provided you with -the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a -refund. If you received the work electronically, the person or entity -providing it to you may choose to give you a second opportunity to -receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy -is also defective, you may demand a refund in writing without further -opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER -WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO -WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. -If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the -law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be -interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by -the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any -provision of this agreement shall not void the remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance -with this agreement, and any volunteers associated with the production, -promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, -harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, -that arise directly or indirectly from any of the following which you do -or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm -work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any -Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. - - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of computers -including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists -because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from -people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. -To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation -and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 -and the Foundation web page at http://www.pglaf.org. - - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive -Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at -http://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent -permitted by U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. -Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered -throughout numerous locations. Its business office is located at -809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email -business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact -information can be found at the Foundation's web site and official -page at http://pglaf.org - -For additional contact information: - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To -SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any -particular state visit http://pglaf.org - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. -To donate, please visit: http://pglaf.org/donate - - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic -works. - -Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm -concept of a library of electronic works that could be freely shared -with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project -Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. - - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. -unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily -keep eBooks in compliance with any particular paper edition. - - -Most people start at our Web site which has the main PG search facility: - - http://www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/old/54343-8.zip b/old/54343-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index 3da8675..0000000 --- a/old/54343-8.zip +++ /dev/null |