diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/54356-8.txt | 10249 | ||||
| -rw-r--r-- | old/54356-8.zip | bin | 204740 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 10249 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..7b4cb22 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #54356 (https://www.gutenberg.org/ebooks/54356) diff --git a/old/54356-8.txt b/old/54356-8.txt deleted file mode 100644 index 89d98e5..0000000 --- a/old/54356-8.txt +++ /dev/null @@ -1,10249 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook, Runeberg Suomen kansan runoilijana, by -Valfrid Vasenius - - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - - -Title: Runeberg Suomen kansan runoilijana - - -Author: Valfrid Vasenius - - - -Release Date: March 13, 2017 [eBook #54356] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - - -***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK RUNEBERG SUOMEN KANSAN -RUNOILIJANA*** - - -E-text prepared by Jari Koivisto - - - -RUNEBERG SUOMEN KANSAN RUNOILIJANA - -Kuvaillut - -VALFRID VASENIUS - - - - - - -Porvoossa, -Werner Söderström, -1903. - - - - -Harva jos mikään runoilija maailmassa on kansalleen antanut niin -paljon ja kansaltaan saanut semmoista tunnustusta kuin Runeberg. Emme -liiottele, jos sanomme että hänen tapansa nähdä sekä ihmiselämää -että isänmaata on horjumattomimpia kulmakiviä kansamme koko -aaterakenteessa. - -Mutta mikä on syynä siihen että Runeberg on saavuttanut semmoisen -aseman henkisessä kehityksessämme? Kuinka yksityinen ihminen saattaa -kohota niin paljon kaikkia muita korkeammalle, että häntä melkein -sopisi sanoa kansansa omaksitunnoksi? - -Hän oli suuri nero, vastataan kai, ja ehkä lisätään että suuren neron -syntysanoja ei kukaan tunne eikä voi tuntea. - -Vastaus on tavallansa oikea. Mistä tulee se kipinä, joka ilmaantuu -nerokkaassa ihmisessä, vaan ei tavallisissa, siitä emme tiedä mitään. -Mutta synnynnäisten lahjojen kehittämiseksi vaaditaan myöskin -edullisia oloja, muuten kipinä ehkä sammuu. Jos sitävastoin siitä -todellakin on syttynyt liekki, joka valaisee ja lämmittää tuhansia -ihmissydämiä, niin on kysyttävä: mitkä edulliset olot ovat olleet -siinä vaikuttamassa? - -Ja tällä kysymyksellä ei ole ainoastaan tietopuolinen merkitys. -Jos suuri runoilija antaa kansalleen ja ihmiskunnalle paljon, niin -hän varmaan on niiltä paljon saanutkin. Jos siis oikein ymmärrämme -täten saatujen ja annettujen antimien vuorovaikutuksen, niin -runoilija esiintyy kansansa ja aikansa edustajana; me opimme hänessä -tuntemaan kansamme ja ihmiskunnan korkeimpia aatteellisia tarpeita ja -pyrintöjä. Ja silloin me samalla entistä selvemmin oivallamme oman -asemamme näihin pyrintöihin katsoen. - -Tästä näkökohdasta lähtien yritetään seuraavilla lehdillä kuvailla -miten Runeberg on kehittynyt Suomen kansan runoilijaksi. - - - - -1. - - -Jos kohta emme tunne varsinaisten taidelahjojen syntysanoja, niin -huomaamme helposti että jo muut taiteilijan luonteenominaisuudet -paljon vaikuttavat näitten lahjojen muodostumiseen. Mutta kokemus -osottaa että luonteenominaisuudet usein ovat perittyjä, ja ensimäinen -kysymys on siis miten edelliset sukupolvet lienevät Runebergiin -vaikuttaneet. - -Isänpuolisen sukupuun tarkastaminen antaa siinä kohden varsin -omituisia tuloksia. - -Runoilijan isoisän isoisä oli _talonpojan_ poika Ruotsin Jämtlannin -Runneby'stä -- siitä nimi, joka aikaisemmin kirjotettiin ja kauan -äännettiinkin _Runneberg_ -- ja hän hukkui _vänrikkinä_ Norjan -tuntureilla, minne 1718 vuoden onneton sotaretki oli hänet saattanut. -Hänen avioliitostaan _luutnantin_ tyttären kanssa syntyi poika, -josta tuli _pappi_ Upsalan hiippakuntaan ja joka nai _vahtimestarin_ -tyttären. Yksi näiden pojista tuli _maamittariksi_ ja muutti -noin neljäkymmenvuotiaana Suomeen, missä hän, elettyään useilla -paikkakunnilla, kuoli Vesilahdella 1803. Hänen vaimonsa oli _papin_ -tytär, Ulrika Tengström, ja tästä avioliitosta syntyi runoilijan isä, -joka oli _laivuri_, muutti Pietarsaareen ja siellä nai _kauppiaan_ -tyttären. - -Niinkuin näemme vaihtaa suku joka polvessa ammattia ja asuinpaikkaa, -ja miltei säännöllisesti mies ja vaimo edustavat eri elämänpiirejä. -Jos tästä seikasta oletammekin vain kieltoperäistä vaikutusta -Runebergiin, niin tulos on sittenkin merkillinen. Arvattavasti hän -ei ollut perinnöksi saanut mitään semmoista lujasti juurtunutta -luonteenpiirrettä, mikä helposti syntyy suvussa, jonka jäsenet, asuen -polvesta polveen samalla paikkakunnalla, harjottavat samaa ammattia. -Mutta tästä taas seuraa, että yleisinhimillisyyteen tähtääville -taipumuksille suodaan luonteessa vapaa kehittymisen sija. - -Äidinpuolisen sukupuun tarkastaminen taas näyttää ensi katsannolta -viittaavan vastakkaiseen suuntaan. Runoilijan isä, Lorens Ulrik -Runeberg, syntynyt 17 päivänä tammikuuta 1772, oli 1803 vuoden -alussa nainut Anna Maria Malmin, joka niinkuin sanottu oli kauppiaan -tytär. Ja sekä Malmit että Anna Marian äidin suku, Stenit, olivat -puhtaita kauppias- ja Pietarsaaren-sukuja, siis tavallansa suoria -vastakohtia Runebergeille. Kerrotaankin että rouva Runebergin -isoäiti, hänkin kauppiaan tytär, oli hallinnut sukuansa "niinkuin -keisarinna", josta saatamme päättää että suvussa oli vallitsemassa -lujia sukuperiaatteita. - -Mutta toiselta puolen on huomioon otettava ensiksi että neuvosmies -Johannes Malm, rouva Runebergin isä, oli -- yksinäisenä poikkeuksena -koko suvustaan -- ollut ylioppilas, vieläpä harjottanut opintoja sekä -Upsalassa että Turussa, seikka mikä arvattavasti oli vaikuttanut -vapauttavasti hänen mielipiteisiinsä. Toiseksi on merkillistä että -hänen tyttärensä oli suvussaan tavallansa huonossa huudossa: hän -muka ei pitänyt taloudestaan niin tarkkaa huolta kuin oikealle -Malmittarelle olisi sopinut, vaan hänen sanottiin enemmän harrastavan -romaanien lukemista. Ja lopuksi on mainittava että neuvosmies vuonna -1792 oli mennyt toisen kerran naimisiin, ja ehkä sekin oli omiansa -irrottamaan Anna Marian suvustaan. -- Niin ei Runebergin äidinkään -suvun puolelta liene otaksuttavissa mitään yleisinhimillisyyttä -ehkäisevää vaikutusta. - -Pikemmin voitaisiin määrääväksi perinnöksi sanoa kansallisuutta, -sillä Runebergin suonissa juoksi parhaasta päästä ruotsalaista -verta. Mutta ei kuitenkaan aivan sekaantumatonta: isoisän äiti, -tuo vahtimestarin tytär, oli ranskalaista sukuperää; hänen sekä -isänsä että äitinsä isät olivat Ranskasta karkotettuja ja Ruotsiin -muuttaneita hugenotteja. Mutta sen ohessa on muistettava että -Pohjanmaan ruotsia puhuvat asukkaat eivät ole luonteeltaan puhtaita -ruotsalaisia. Ainakin Topelius väittää maakunnan suomalaisen -kansanaineksen niihin tuntuvasti vaikuttaneen: ruotsalaisten -vilkkauteen, rohkeuteen ja yritteliäisyyteen on, sanoo hän, yhtynyt -suomalaisten vakavuutta, tyyntä kestävyyttä ja syvää jumalanpelkoa. -Ja se mitä Runebergin luonteesta tunnemme näyttää täydellisesti -vahvistavan tätä väitettä. - -Jos meillä ei siis ole syytä runoilijan luonteessa olettaa mitään -perittyä jyrkkää ammatillista tahi kansallista piirrettä, niin -vanhemmatkaan eivät perinnäisesti eivätkä kasvatuksen kautta näytä -häneen millään tavalla tehneen yksipuolisuuteen suuntaavaa vaikutusta. - -Laivuri Runeberg ei suinkaan ollut mikään "merikarhun" perikuva. Hän -oli kaunis ja uljas mies, tukka ruskea ja aaltoileva, ryhti reipas ja -sotainen. Hänkin oli ollut ylioppilaana Turussa ja aikonut papiksi, -mutta harjotettuaan viisi vuotta (1791--1796) opintoja, hän jätti ne -ja rupesi 1800 laivuriksi. Mutta koko elämänsä läpi hän harrasti -kirjallisuutta, oli lukenut paljon ja rakasti etenkin runoutta. - -Äiti, syntynyt 7 p:nä helmikuuta 1782, oli kookas, solakka ja vähän -hintelä vartaloltaan, valkoverinen, kasvojen piirteet sangen kauniit, -silmät suuret, siniset. Että hän rakasti romaaneja on jo mainittu, ja -sitäpaitsi oli hänellä niin hyvä lauluääni, että oli hommattu hänen -lähettämistään Tukholmaan, jotta hän siellä saisi opetusta laulussa. -Mutta isän vähävaraisuuden takia ei aikeesta tullut mitään. -- -Lisättävä on vielä että hänellä oli erinomainen kertomistaito. - -Runoilija yleni siis kodissa jossa aatteelliset harrastukset -kohottivat mieltä jokapäiväisten askareitten ja leipähuolien -yläpuolelle. Mutta näitä askareita ja huolia ei silti saatu kokonaan -unhottaa. Päinvastoin täytyi tehdä ahkerasti työtä, ja siihen -poikakin sittemmin tottui. - -Mutta luonnollista oli että vanhempien aatteelliset taipumukset -vaikuttivat kasvatustapaankin. - -Johan Ludvig, syntyneenä 5 päivänä helmikuuta 1804, oli perheen -vanhin lapsi. Elämänsä alkuvuosina hän oli kivulloinen ja ruumiiltaan -heikko. Äiti silloin hellästi vaali häntä, isä taas oli poissa -pitkällä ulkomaan matkalla. Kummako että poikaa näin ollen vähän -hemmoteltiin. Niin hän esimerkiksi oli mielistynyt sokerin syömiseen --- ehkä oli hänelle sitä annettu lohdutukseksi kun hänen oli pitänyt -niellä karvaita rohtoja. Kun hän sitten parani, niin äiti tahtoi -vierottaa häntä tuosta tavasta ja lupasi sentähden kerran että hän -saisi syödä vaikka koko topan sokeria, jos vain jaksaisi. Mutta -tuuma ei onnistunut. Poika ei, niinkuin äiti oli toivonut, pian -kyllästynyt, vaan jatkoi syöntiään niin urhokkaasti että äiti rupesi -pelkäämään hänen siitä sairastuvan. Hädissään hän ei keksinyt muuta -neuvoa kuin kurkistaa ikkunasta ja sanoa erään ankaran tädin, jota -poika kovin pelkäsi, olevan tulossa. Poika silloin hätimiten läksi -tätiä pakoon, ja äiti yhtä nopeasti korjasi sokerit pois. Eikä -yritystä uudistettu, ja Runebergilla oli koko elämänsä läpi sama -mieltymys sokeriin. - -Paremmin onnistui isä samantapaisessa yrityksessä. Palattuaan -pitkältä matkaltaan hän huomasi hämmästykseksensä että kolmivuotias -poikanulikka -- poltti tupakkaa. Joku oli antanut hänelle pienen -piipun, ja uljaasti hän sitä käyttikin. - --- Vai niin, sanoi silloin isä, sinusta näyttää tulleen aika mies, -koska jo tupakkaakin poltat. Mutta aika miehelle ei sovi niin pieni -piippu, tästä saat minulta muhkeamman. - -Ja niin hän pani isoimpaan piippuunsa ja antoi pojan tupakoida -- -millä seurauksella on helppo arvata. Ja siitä hetkestä asti poika ei -koskaan enää tupakoinut. - -Huomaamme näistä kahdesta samanlaisesta tapauksesta kuinka sekä isä -että äiti noudatti uudenaikaista menettelyä kasvatuksessa. Pojan -piti omasta kokemuksestaan, eikä vain vanhempain jyrkästä kiellosta, -oppia ymmärtämään minkätähden hänen oli välttäminen sitä tahi tätä. -Vanhempien tuli siis esiintyä lapsen hyväntahtoisina ohjaajina, -eikä sen ankarina hallitsijoina. Kummako siis että poika hellällä -rakkaudella liittyi vanhempiinsa, varsinkin äitiin. - -Mutta samalla osottaa tupakoimisjuttu että isän luonteessa oli -koko joukko veitikkamaisuutta. Ja kun myöhemmin huomataan aivan -sama piirre pojassa, niin voimme päättää että hän oli perinyt sen -isältään; ja todennäköistä on myöskin että tämä luonteenominaisuus -oli jo kodissa kehittynyt isän esimerkin johdosta, sekä että isä oli -monasti nauranut hyväsestään, kun poikakin rupesi keksimään pieniä -kepposiaan isän malliin. - -Äidiltään taas poika näyttää perineen toisen luonteenpiirteen: -hyväntahtoisuuden. Äiti oli tunnettu ilomieliseksi naiseksi, ja -ajattelematta omaa etuaan, säästämättä vaivojansa, oli hän aina altis -auttamaan puutteenalaisia missä vain voi. Mutta juuri sama mieliala -ilmenee jo varhain pojassa, vaikka se hänessä samalla esiintyy lujana -oikeudentuntona. - -Kerran esimerkiksi hän pienenä poikana näki kuinka äiti ostaessaan -puolukoita mittasi niitä kukkuramitalla. Tämä oli pojan mielestä -vääryyttä köyhää myyjää kohtaan, hän pani pontevan protestinsa sitä -vastaan eikä hellittänyt ennenkuin äiti noudatti hänen tahtoaan. Että -äiti tämän teki, kuvaa sekin hänen ja pojan väliä. - -Tämä varhain ilmenevä ihmisystävällisyys sopi varsin hyvin yhteen -veitikkamaisuuden kanssa, mutta se vaikutti että pojan keksimät -kepposet eivät koskaan olleet ilkeitä, vaan aina saivat alkunsa -suopeasta mielialasta. Ja samallaisena ystävällisten kujeitten -harrastajana esiintyy Runeberg sitten läpi elämänsä. - - - - -2. - - -Mutta nyt mainittujen luonteenominaisuuksien kehittämiseen ei -vaikuttanut yksistään koti, vaan se yhteiskuntakin, jossa runoilijan -lapsuudenpäivät kuluivat. - -Runeberg on itse erittäin havainnollisesti kuvaillut -syntymäkaupunkinsa oloja, kertoessaan millaiseksi elämä syksyn tullen -muodostuu pienessä rantakaupungissa (Odottava, 1: 431-432). - -"Silloin nähdään pyöreän raatimiehen, jolla on puoli tusinaa laivoja -merillä purjehtimassa, ja joka yritteliäissä aivoissaan hautoo tuumia -yhtä monen uuden rakentamisesta, juhlallisesti pistävän päänsä -ulos kaupungin pääkadun varrella olevan rihkamapuotinsa ovesta -tarkastaakseen naapurin tuuliviiriä ja milloin kiroavan itsepintaista -pohjatuulta, milloin riemuitsevan suotuisasta lounaasta, milloin -heittävän ilon tai suuttumuksen sanoja ohikulkevalle ystävälleen. -Silloin voi myöskin tapahtua, että merimiehen vaimoparka -pyhävaatteisiinsa puettuna tulee silmät täynnä kyyneleitä rikkaan -patruunansa luota ja valittaa, ett'ei vielä ole tullut mitään tietoja -siitä laivasta, jolla hänen miehensä purjehtii, tai rientää hän -kirkkain silmin ja kevein askelin kotiinsa kertomaan uteliaille -lapsilleen, että jo on tullut kirje Helsingöristä, ja että isä kohta -tulee kotiin tuoden tullessaan Englannin nukkeja ja rusinoita. -Miehillä on laivoja, tavaroita ja ystäviä merellä, naisilla miehensä, -sukulaisensa ja poikansa. Rakkaudella, ystävyydellä, voitonhimolla on -aina jotain ajateltavaa, pelättävää tai toivottavaa; ja kun niissä -omituisissa patriarkaalisissa oloissa, jotka ihmisten kesken vielä -ovat vallalla pikkukaupungeissamme, ei kukaan voi pitää asioitaan -kokonaan erillään toisten asioista, vielä vähemmin pysyä niistä -tietämätönnä tai välinpitämätönnä, niin voi helposti ymmärtää, että -yhteisiä tuumia yhtä mittaa tuumitaan, että osanoton, surun ja ilon -tunteita vähä väliä vaihdetaan, että lyhyesti sanoen näissä pienissä -yhteiskunnissa alinomaa ilmaantuu aihetta juttuihin, nauruihin ja -itkuihin tänä vuodenaikana, jolloin muilla seuduin ja suuremmissa -kaupungeissa ihmiset sulkeutuvat omain seinäinsä sisälle ja -vetäytyvät omaan kuoreensa." - -Silminnähtävää on että luonteella, jolla on synnynnäinen taipumus -ihmisystävällisyyteen, tämmöisissä oloissa on hyvä tilaisuus kehittää -tätä ominaisuuttaan, ja jos tämä luonne samassa on hilpeämielinen, -niin kasvaa ikäänkuin itsestään myöskin tunne toisten ihmisten -ystävällisyydestä. Veljellisyyden, yhteenkuuluvaisuuden tunteen -taimelle on näissä oloissa mitä suotuisin maaperä, ja koko Runebergin -elämä ja runoilijatoimi osottaakin kuinka tämä taimi on hänessä -versonut ja tullut reheväksi puuksi. - -Mutta näitten pikkukaupungin olojen lävitse ja takana huomaamme -helposti yleisempiä syitä siihen että olot ja mielipiteet ovat juuri -tämmöisiksi muodostuneet. Koko yhteiskunnan olemassaolo perustuu, -niinkuin Runeberg huomauttaakin, yhteen elinkeinoon, merenkulkuun. -Ihmisillä on siis yhteiset pyrinnöt, ja nämä pyrinnöt vaativat -ahkerata, usein kovaa työtä. Säätyerotusta ei näin ollen voi -esiintyä juuri ensinkään: ainoa mahdollinen erotus on rikkaampien -ja köyhempien välillä; mutta kun rikkaammat välttämättä tarvitsevat -köyhempien työtä, niin tasa-arvoisuuden tunne helposti säilyy -valppaana ja voimakkaana -- ainakin enemmistössä, köyhemmissä. -- -Ollaanhan sitäpaitsi Pohjanmaalla, jonka väestö on läpi vuosisatojen -ollut tunnettu kansanvaltaisista mielipiteistään, ja jossa aateli on -yhtä vähän viihtynyt kuin kravut. Mutta eletään lisäksi maassa -jonka valtiomuoto on ammoisista ajoista saakka tunnustanut -personallisen vapauden periaatteita, ja jossa eivät mitkään ulkonaiset -säätyaitaukset ole estäneet kyvykästä kansanlasta kohoamasta melkein -mihin yhteiskunnalliseen asemaan hyvänsä. - -Niin voimme sanoa että poika, kehittyessään luonteensa mukaisesti -ja sopusoinnussa ympäröivien olojen kanssa, samalla kasvatettiin -edustamaan kansansa korkeimpia yhteiskunnallisia periaatteita. Ja -kun keskinäinen rakkaus, sopu ja auttavaisuus myöskin ovat tämän -kansan tunnustaman uskonnon päävaatimuksia, niin tässäkin kohden -kehitys mainittuun suuntaan samassa oli kasvatusta kansan pyhimpien -yleisinhimillisten periaatteiden edustamiseen. - -Mutta kaikki nämä taipumukset eivät pojassa kehity järkiperäisen -mietiskelyn kautta, vaan reippaassa, luontevassa elämässä -vertaistensa kanssa. Oltuaan, niinkuin äsken kerrottiin, ensimäisinä -elinvuosinaan heikko ja kivulloinen, hän pian vahvistui ja varttui, -ja hän saattoi siis innokkaasti olla mukana kaupungin lapsilauman -leikeissä ja huvituksissa. Mieluisimpia niistä olivat ne, joihin -meri kesänaikana kutsuu nuorisoa: soutaminen, purjehtiminen, -kalastus, vesilintujen ampuminen. Talvella taas tietysti mäenlasku, -luistelu, hiihtäminen; sopivissa tilaisuuksissa pallonlyönti ja muut -juoksuleikit; luultavasti oltiin myöskin sotasilla, riehuihan sota -kun Runeberg oli neljän vuoden vanha ja hän muisti elävästi nähneensä -Döbelnin rintamansa edessä valmiina peräytymismatkaan kaupungista. -Taivihuveihin kuului myöskin joulutähden näytteleminen siihen -liittyvine lauluineen, josta, Runebergin oman kertomuksen mukaan, -kertyi hänelle rahoja runsaasti. - -Aivan varmana voimme pitää että nämä leikit ja huvitukset, samalla -kun ne karaisivat ruumista, myöskin monella tapaa vaikuttivat -kehittävästi luonteeseen. Toiselta puolen yhdessäolo muitten -lasten kanssa kasvatti yhteis- ja oikeudentuntoa, toiselta puolen -oleskeleminen luonnon helmassa avasi tulevan runoilijan silmät -näkemään sen ihanuutta. - -Tottuneena tämmöiseen elämään poika ei alussa juuri ollut mielissään -kun hänet vietiin pikkulastenkouluun, jossa hänen tuli oppia lukemaan -ja tuntemaan mitä silloin katsottiin tärkeimmäksi pikkulastenkin -tuntea: uskonnon tietoperäiset alkuperusteet. Koulua pidettiin -ahtaassa ullakkokamarissa, jossa hallitsi ja vallitsi ankarannäköinen -vanha mummo "Westmannin muori". Nurkasta, missä muori istui, hän -pelotti lapsia, kun eivät läksyjänsä osanneet, kopauttamalla pitkää -vapaa seinään heidän päittensä kohdalla, mutta itse lapsiin hän ei -koskenut. Tämmöisiin oloihin siirrettynä Janne-poika -- tällä nimellä -häntä lapsuudessaan nimitettiin -- ikävystyi aikojansa, ouoksui -elämätänsä ja -- lähti pois koulusta. Mutta ei auttanut, täytyi -palata ja perehtyä uusiin oloihin. Pian hän rupesi edistymäänkin ja -tottui säntilliseen huolenpitoon läksyistänsä. Kahdeksanvuotiaana -hän siten oli tutustunut sekä aapiskirjaan että raamatun historiaan, -mutta etenkin katkismukseen, jonka hän osasi ulkoa kannesta kanteen -raamatunlauseineen ja virsineen. Mitä hän kaikesta tästä todella -käsitti, siitä ei välitetty. - -Koulunkäynti ei kuitenkaan ollut lapsuudeniloa hävittänyt, sillä -kirjailija Saara Wacklin kuvailee häntä kahdeksanvuotiaana -seuraavasti: - -"Rohkeutta ja hillitsemätöntä vilkkautta loisti hänen suurista -sinisilmistään, ja ne välkkyivät lapsellisen veitikkamaisesti, kun -hänen pienet kepposensa ja aikeensa onnistuivat. Terveyden ruusut -hymyilivät avonaisilla kasvoilla, joita kähärä tukka ympäröitsi, - - "kahvinruskea, kun vaan - oon kermaa hiukan siihen pannut. - -"Sanalla sanoen hän oli mitä kauneimpia, reippaimpia ja vallattomimpia -poikia ja kaikkein suosikki." - -Syystä siis Runeberg myöhemmin ylisti sitä ikää, jolloin "ajan -helmasta kukkina lapsutpäivänsä poimii". - - - - -3. - - -Mutta koitti aika jolloin poika oppi tuntemaan myöskin sitä mikä -erottaa ihmisiä toisistaan. - -Hänellä oli setä tullinhoitajana Oulussa. Tämä oli mieltynyt -vilkkaaseen veljenpoikaansa ja tarjoutui, lapseton kuin oli, pitämään -huolta pojan kouluttamisesta. Vanhemmat suostuivatkin mielihyvällä -siihen, koska pojan joka tapauksessa täytyi lähteä toiseen -kaupunkiin, jos mieli jatkaa koulunkäyntiään, sillä Pietarsaaressa -ei ollut mitään korkeampaa koulua. Sitäpaitsi oli perhe lisääntynyt, -Jannelle oli syntynyt kolme sisarusta; mutta varoja oli vähänlaisesti. - -Näin poika syksyllä vuonna 1812 tuli Ouluun ja pääsi sikäläisen -triviaalikoulun toiselle luokalle. - -Mutta samalla hän oli myös siirtynyt aivan toisellaisiin oloihin. -Hänen setänsä oli joulunaattona 1809 mennyt toisen kerran naimisiin, -ja hänen rouvansa oli Oulun maaherran Carl Henrik Ehrenstolpen tytär. -Tämä maaherra, ensimäinen uuden hallituksen Ouluun määräämä, oli -kovin ylpeä asemastaan; juttu kertoo hänestä että kun hän käveli -Oulun kaduilla, niin piti kaikkien vastaantulijoiden paljastaa -päänsä, ja sitä varten kävi maaherran edellä lakeija, joka muistutti -kansaa tästä velvollisuudesta, ja sillä joka ei heti totellut -oli korvapuusti tiedossa. Tähän maaherran ylpeään käytökseen -oululaiset suuttuivat, niin että kun perustettiin seurusteluklubi, -maaherraa ei siihen kutsuttu. Vastaukseksi Ehrenstolpe kielsi -klubin kokoontumasta, ja siitä seurasi pitkät rettelöt, niin että -ainakin 1810 maaherran perhe ei seurustellut muitten kanssa kuin -lääninkamreerin ja tullinhoitajan. - -Tosin emme tiedä eikö tullinhoitaja Runeberg sentään asettunut -toiselle kannalle tavallisiin ihmisiin nähden. Mutta varmaa on -että hänen rouvansa monella tavalla osottautui kuuluvansa kaikkein -hienoimpaan piiriin ja että hän antoi Jannenkin sitä kokea. Rouva, -hänen äitinsä maaherratar ja hänen sisarensa -- niitä oli kolme -- -koettivat kaikki parastansa täyttääkseen niitä hirveitä aukkoja, -jotka he pian huomasivat Jannen sivistyksessä. Hän ei edes osannut -kumartaa hienon maailman vaatimusten mukaisesti, ja sentähden hänet -lähetettiin tanssikouluun. Mutta käytyänsä sitä kuusi viikkoa hän -kumarsi vielä hullummin ja sai lopettaa koulunsa. Samaten hänen -nimensä Janne oli hienoista naisista liian jokapäinen, ja hänestä -tuli siis nyt Ludvig, minkä nimen hän sittemmin sai pitää -- -arvattavasti ainoa pysyvä tulos korkeasukuisten suosijattarien -ponnistuksista. - -On hauska nähdä kuinka poika ikäänkuin vaistomaisesti tajusi -että täällä vaara uhkasi hänen omaa itseään, hänen suoraa -teeskentelemätöntä luontoaan. Mutta vielä hauskempaa on nähdä miten -hän ei ainoastaan "mahdottomuudellaan" puolustautunut, vaan teki -hyökkäyksiäkin vihollisen leiriin. Jos hän oli liian "sivistymätön" -kelvatakseen jalosukuisille tädeille, niin tädit sitävastoin olivat -hänestä liiaksi hienostuneita. Hän huomasi esimerkiksi että he -olivat hyvin herkkiä menemään tainnoksiin vähimmästäkin syystä -- -tämä todisti siihen aikaan muka että nainen oli tuntehikas. No hyvä, -Ludvig kiipesi tuolille tahi pöydälle ja oli romahtavinaan sieltä -suinpäin lattialle. Aivan oikein: tädit pyörtyivät toinen toisensa -jälkeen, kuitenkin vaarinottaen että oli pehmeä tuoli, jonka syliin -kukin saattoi vaipua, ja että oli saapuvilla joku joka hajuvedellä -vähitellen herättäisi heidät. Tämäpä vasta oli pojasta hauskaa -katsella! - -Mutta kumma kyllä: samaan aikaan kun sukulaiset pitivät häntä -aliluokkaan kuuluvana, katsottiin häntä toisella taholla ylhäisön -jäseneksi. Itse hän mielellään myöhemmin kertoi kuinka hän kerran -Oulussa oli kunnostanut itseään, jouduttuaan pahaan pulaan. Eräänä -päivänä -- hän oli silloin yhdeksän vuoden vanha -- käveli hän pitkin -Oulujoen rantaa, missä toisella puolella oli korkea aitaus. Hän -kohtasi silloin katupojan, joka oli häntä paljoa vanhempi ja joka -nuorasta talutti vihaista koiraa "koko kaupungin suurinta", jopa se -oli "suttakin pahempi". Sivuutettuaan Runebergin ja ehdittyään -kappaleen matkaa etemmäksi poika irrotti koiran ja usutti sen -herraspojan kimppuun. Mitä tehdä, kun pakeneminen oli mahdoton joen -ja aitauksen takia? Ei muuta neuvoa kuin katsoa vaaraa silmiin. Siis -Runeberg sieppasi tienpuolesta nyrkinkokoisen kiven, ja kun hirviö -tuli aivan lähelle häntä, sai se kiven semmoisella vauhdilla otsaansa, -että pyöri pökerryksissä muutamia kertoja ympäri ja sitten nolona -palasi taluttajansa luo. Sanaa ei kummaltakaan puolelta lausuttu, -mutta kuohuipa Ludvigin viha tuota roikaletta vastaan, joka käyttäytyi -niin kurjasti pienempäänsä kohtaan. Ja vielä vanhoilla päivillään -Runeberg tätä kertoessaan harmistui pojan käytöksestä. Sitävastoin -voimme olla varmat siitä ettei poikakaan, yhtä vähän kuin vanhus, -katsonut tätä tapahtumaa minkään säätyluokkien ristiriitaisuuden -merkiksi. - -Sielunsa pohjasta Runeberg siis varmaan yhä edelleen oli vähäväkisten -puolella sortajia vastaan, kuuluivatpa sortajat sitten mihinkä -luokkaan hyvänsä. Mutta kuka tietää eikö hänen nuori sielunsa -olisi voinut taipua toiseen katsantotapaan, jos hän olisi jäänyt -kauemmaksi aikaa ylimyksellisten vaikutteiden alaiseksi. Vastaiselle -kansanmieliselle runoilijalle siis varmaan oli eduksi se, mikä -silloin pikemmin näytti suurelta onnettomuudelta: setä, jonka -"silmäteränä" hän oli ollut, kuoli 2 päivänä huhtikuuta 1815, ja -poika palasi kohta sen jälkeen kotiin. Ja epäiltävältä näytti saisiko -hän ensinkään jatkaa koulunkäyntiään; olihan hänen Oulussa ollessaan -perhe lisääntynyt vielä yhdellä lapsella. - -Aluksi Ludvig siis jäi kuin jäikin kotiin, vaan alkupuolella vuotta -1815 hänet kumminkin saatiin Vaasan triviaalikouluun; mutta hän ei -päässytkään korkeammalle luokalle kuin toiselle, samalle jolla hän -Oulussa oli ollut. Siihen aikaan oltiin aina kaksi vuotta samalla -luokalla, ja poika olisikin päässyt kolmannelle, jos hän olisi -Oulussa suorittanut toisen luokan koko kurssin. Ihmetellä täytyykin -että hän lähetettiin kotiin kohta sedän kuoleman jälkeen, vaikka -tämä tapahtui vasta huhtikuussa. Oli miten oli, Vaasan koulua hän -täten tuli käymään kahdeksatta vuotta. Ja tämä aika oli hänen -kehitykselleen hyvinkin tärkeä. - -Muutamat opettajat olivat sangen ankaria, jopa julmiakin; -pienimmästäkin väärästä vastauksesta saatiin kämmenille. Mutta -semmoisessa oppilaassa kuin Runebergissa, joka jo aikaisemmin -oli tottunut kouluvelvollisuuksiensa tarkkaan täyttämiseen, -tämmöinen ankaruus vaikutti vain että tarkkuus yhä enemmän juurtui. -Runeberg kirjottaa itse neljäkymmentä vuotta myöhemmin, ollessaan -virsikomitean jäsenenä, että jos hän ulkonaisessa täsmällisyydessä -voittaa komitean muut jäsenet, niin on hänen siitä kiittäminen -erästä entistä opettajaansa (toisella luokalla) "nykyistä provasti -Sadelinia, joka sen ajan tapojen mukaisesti sydämen innosta patukalla -opetti minua olemaan virka-asioissa minuuttia laiminlyömättä. -Kauhu on jäänyt minuun, vaikk'en juuri tarvitse pelätä samanlaisia -kouraantuntuvia nuhteita nyt, kun ensi maaliskuussa tapaan hänet -Turussa... Varmaa on, että jos minulla ei ole silloin työni -valmiina, hän ainakin sydämessään ajattelee niitä sanoja, jotka -hän ennen muinoin sadat kerrat ääneen minulle lausui: mitä sinulla -nyt taas on ollut tehtävää, poika, kun olet täällä hutiloimassa? -Sanat itsessään eivät olleet niin vaaralliset, mutta sitä enemmän -niiden tahti, sillä se merkittiin aina pontevalla täsmällisyydellä -kämmenparkaani." - -Jos opettajia kohtaan täytyi alistua ja olla ahkera, niin ei -toverienkaan parissa toimeentuleminen alussa näyttänyt helpolta. -Vanhemmat niistä ja varsinkin ylimmän luokan oppilaat, "rehtoristit", -harjottivat pienempiä kohtaan paljon mielivaltaisuutta ja sortoa, -n.s. pennalismia. Mutta tässä kohden Runeberg ei tahtonut alistua, -sillä tuo sorto loukkasi syvästi hänen tasa-arvoisuuden tuntoaan. -Olihan hän vapaa pohjalainen niinkuin kuka muu tahansa! Kun siis -kerran eräs pitkä rehtoristi aikoi kurittaa häntä jostakin muka -laiminlyödystä velvollisuudesta yläluokkalaisia kohtaan, niin -Runeberg hädässään otti koulun ovenavaimen, joka oli suuri kuin -kirkonavain, ja linkosi sen tuon pitkän hyökkääjän otsaan, sillä -seurauksella että tämä pyörtyi. Siis, niinkuin näemme, jotakin -samantapaista kuin se, mitä hän jo Oulussa oli tehnyt. Vieläpä hän -uhkasi iskeä puukollaan sitä joka ei jättäisi häntä rauhaan. - -Samallaista mielenpikaisuutta Runeberg myöhemminkin useat kerrat -osotti. Se näyttää ensi katsannolta kummalliselta, kun perussävy -hänen luonteessaan kumminkin oli tyyni hyväntahtoisuus toisia -kohtaan. Mutta jos ottaa huomioon että tuohon pikaisuuteen yhtyy -pikaneuvoisuuskin, niin olisi taipuvainen otaksumaan että tämä -ominaisuus on perinnäistä. Olihan hänen isänsä merimies, ja -merielämä vaatii tyyntä kestävyyttä, mutta myöskin välistä pikaista -tointa. Ja Runeberg onkin kertomuksessa Salakuljettaja suurella -myötätuntoisuudella kuvaillut vanhan merikarhun pikaneuvoisuutta. - -Mutta kaikissa niissä tilaisuuksissa, joissa Runebergin kerrotaan -pikaisesti suuttuneen, huomaamme että suuttumuksen syynä on joku -hänen mielestään kehno teko ja varsinkin väkevämmän osottama -vääryys tahi sorto heikompaansa kohtaan. Niin oli laita äsken -kerrotussa tapauksessakin, ja samaten tiedetään että Runebergin -mieli joutui kuohuksiin kun hän vain kuuli jonkun opettajan liian -kovasti rankaisevan pientä oppilasta -- ja sitä hänen täytyi joka -päivä kuulla, sillä koulun kaikki luokat lukivat samassa isossa -salissa, niinkuin kuvataan Tulipalossakin. -- Samoin Runeberg, -ehdittyänsä itse ylimmille luokille, koetti yksissä neuvoin muutamien -samanmielisten toverien kanssa lieventää pennalismia. - -Tätä asiaa hän sitä paremmin saattoi harrastaa, kun hänellä oli -tavallansa johtava asema. Ahkeruudellaan ja tarkkuudellaan hän jo -toisella luokalla pääsi ensimäiseksi, "primukseksi", ja sama asema -oli hänellä muillakin luokilla ollessaan. Hän siis kauan aikaa oli -luokkansa, ja ylimmällä luokalla ollessaan koko koulun edustajana -niissä tapauksissa, jolloin toverikunnan ja opettajien mielipiteet -joutuivat vastakkain, mikä siihen aikaan varmaan usein tapahtui. Ja -luultavaa on että hänen silloin useammankin kerran täytyi panna oma -personansa alttiiksi, niinkuin kenraali Tulipalossa tekee, vaikka -toivottavasti paremmalla menestyksellä. Sillä ainakin ylimmällä -luokalla hän oli päässyt rehtorin erityiseen suosioon, vaikka hän -uskalsi tehdä kaikenlaisia kepposia itse herra rehtorillekin; niin -hän esim. kesytti hiiren ja antoi sen juoksennella opettajan eteen -j.m.s. Mutta rehtorilla olikin paljoa leppeämpi luonne kuin muilla -opettajilla. - -Miten Runeberg taas tiesi pitää toverikunnan puolta opettajia -vastaan, kun nämä poikkesivat siitä mikä hänestä oli oikein, se näkyy -seuraavasta tapahtumasta. - -Kun Runeberg oli koko koulun primuksena, niin neljännen luokan -opettaja, konrehtori, kerran kahden kesken kehotti häntä pitämään -silmällä toverien käytöstä sekä koulussa että muualla, ja jos jotakin -merkillisempää tapahtuisi, niin pitäisi hänen siitä antaa tieto -konrehtorille. Pojalla oli heti vastaus valmiina: - --- Voidakseni noudattaa herra konrehtorin kehotusta täytyy minun -ensin antaa tovereilleni siitä tieto. - --- Saat mennä, vastasi konrehtori, eikä tuosta vakoilemisesta -tietysti tullut mitään. - -Mutta vaikka Runebergilla täten oli edustava asema, niin ei siitä -syntynyt mitään paremmuuden tunnetta muita tovereita kohtaan. Sillä -hän oli koko ajan vaarassa menettää tämän asemansa, kun hänen -vierustoverinsa Ahlstubbe oli teräväpäinen ja oppi läksynsä paljoa -helpommin kuin hän. Mutta Runeberg päätti itsekseen ettei hän -pääsisi astumaan tuota yhtä askelta hänen ohitsensa, ja sitkeällä -ahkeruudellaan hän puolusti asemaansa. Eikä Runebergillä muutenkaan -ollut epäämätöntä päällikkyyttä toverikunnassa. Kerrotaan että -mielipiteet nuorison keskuudessa olivat jakaantuneet kahtia: siinä -oli vanhoillisia ja vapaamielisiä -- mihin kysymyksiin nähden, sitä -ei tiedetä. Jälkimmäisen ryhmän luonnollinen johtaja Runeberg kyllä -oli, mutta vastustustakin hän sentään sai kokea. - -Näemme siis kuinka Runeberg nuoruudessaan yhä selvemmin kehittyi -edustamaan sitä pientä yhteiskuntaa, jossa hän eli, sen siveellisiä -käsitteitä, ja ennen kaikkea sen yhteis- ja yhdenvertaisuuden tuntoa. -Mutta tämä edustaminen tapahtui siten ettei hän tuntuvasti -eronnut vertaisistansa eikä kohonnut heidän yläpuolelleen. Ja -edustaessaan tätä pientä yhteiskuntaa hän samalla edusti ja puolusti -yleisinhimillisiä pyrintöjä, etenkin heikon oikeuksia väkevämpäänsä -kohtaan. - -Mutta tätä tehdessään hän samalla kehittää yksilöllistä luonnettaan, -hänellä on omat selvästi esiintyvät luonteenpiirteensä, hän on -Runeberg, eikä mikä koulupoika hyvänsä. - - - - -4. - - -Samallaiseen tulokseen johti häntä elämä koulun ulkopuolella. - -Tavoiltaan hän ei millään muotoa eroa kumppaneistaan. Hän asuu -yhdessä muutamien muitten koululaisten kanssa, eläen suureksi osaksi -niistä ruokavaroista, joita kukin oli kodistansa tuonut mukanaan: -palvattua lihaa, perunoita ja suolakalaa. Herkkuna pidetään sitä -ohraryynipuuroa, jota heidän talouttaan hoitava eukko, "Dahlströmin -musteri" kaksi kertaa viikossa pojille keittää, ja välitunneilla -Runeberg, kun asutaan likellä koulua, pistäytyy kotiin ja pyytää -musteria kellarista noutamaan panemaansa oivallista kaljaa. Kun -sitten musteri palaa kellarista, täysi kaljakauha kädessä, niin poika -ottaa pientä solakkaa eukkoa vyötäisistä ja lykkää hänet koulun -portaille asti, jossa kauha sitten riemuiten tyhjennetään. Ja silloin -poika ehkä vielä kerran, niinkuin usein ennen, saa kuulla eukon -mielilauseen hänestä: "onpa hänellä kyllä älyä, mutta hän ei tahdo -sitä käyttää". - -Muitakin kujeita eukkoa kohtaan syntyy ehtimiseen poikien -kekseliäissä aivoissa; mutta rakas oli musteri sentään kaikille. Ja -kun pojat lähtivät Vaasasta pois, niin annettiin hänelle muistoksi -ja kiitollisuuden osotteeksi kultasormus. Mutta oliko se oikeata -kultaa? Tuskin luultavaa, kun pojat niin usein muuten olivat häntä -petkuttaneet. Täytyi kysyä kaupungin kaikilta kultasepiltä, mutta -kun ne todistivat että sormus todellakin oli kullasta tehty, niin -musterin ilo tuli sitä suuremmaksi, mitä enemmän hän oli poikia -epäillyt. - -Muissakin kohdin Runeberg on toveri toverien joukossa. Yleinen -mielipide vaatii että kelpo koululaisen tulee pureskella mälliä, -vaikka se on kuin onkin koulussa kielletty. Runeberg niinkuin muut -oppii sen, ja opetusta varten on kehittynyt varsin perusteellinen -menettelykin: alotetaan pitämällä veskunaa suussa, kastetaan sitten -mälli veskunaliemeen j.n.e., kunnes vihdoin on totuttu oikeaan -mälliin. Samaten, kun pilkkaan sylkeminen on mieliurheiluna koulussa, -niin Runebergkin sitä oppii, vieläpä saavuttaa siinä mestaruudenkin -ja harjottaa tätä jaloa urheilua toisinaan tunneilla. - -Mutta toiselta puolen hän koulun ulkopuolellakin on valmis -puolustamaan heikomman oikeutta. Asuen varakkaan porvarin talossa -hän kerran näkee talonisännän palvelijoitten pihalla lajittelevan -perunoita, erottaen mädänneet tuoreista. - --- Mihin niitä käytetään? kysyy hän, osottaen mädänneitä. - --- Ne myydään köyhille, on vastaus. - -Vai köyhille! Miksei niitä voi käyttää toisellakin tapaa? Tuleehan -siellä juuri talonisäntä juhlavaatteissaan mennäksensä hautajaisiin. -Silmänräpäyksessä poika on siepannut muutamia mädänneitä perunoita -ja pommittelee niillä itse herra mestaria. Tarkka silmä, tarkka käsi -juhlapuku on pilattu, hautajaisiin menosta ei tule mitään. Mutta -jälestäpäin poika pelästyy ja pakenee kaupungille, palataksensa vasta -pimeän tultua. - -Samalla tapaa hän kerran uskalsi lumipalloilla ahdistaa kaupunkiin -sijotetun venäläisen rykmentin rumpumajuria -- muuten Runebergin -mielestä kelpo mies, mutta liian ylpeä komeasta vartalostaan. -Hyökkäys häntä vastaan oli vähällä päättyä turmiollisesti pojalle, -kun rumpumajuri rupesi ajamaan häntä takaa; mutta poika pääsi pakoon -ahtaasta solasta kahden rakennuksen väliin, mistä paksu vihollinen ei -mahtunut pujahtamaan niinkuin hän. - -Jo nuorena siis Runeberg ahdistaa ei ainoastaan itsekkäisyyttä vaan -itserakkauttakin. - -Vihamielisyys ihmisiä kohtaan ei kuitenkaan saanut pysyväisempää -jalansijaa hänen sielussaan. Pikemmin hän yhä edelleen nautti niitä -vaatimattomia iloja joita elämä hänelle tarjosi. - -Varsinkin hän nyt niinkuin ennen viihtyi luonnossa. Lukukausinakin -sinne pyrittiin milloin vain voitiin, ja tavallisten juoksuleikkien -ja sotaharjotusten ohessa harrastettiin ahkerasti linnunpyyntiä. -Tässäkin urheilussa Runeberg vähitellen kehittyi mestariksi. Mutta -pääasia ei hänelle ollut mitä saatiin, vaan kuinka saalis saatiin. -Kun osasi lintuun luodilla tahi hauleilla, niin koetti osata siihen -kivenheitännällä, ja kun oli tottunut pyytämään jotakin lintulajia -paulalla, niin koetti yllättää sitä paljaalla kädellä. Välistä kun -oli vihdoin onnistunut hyvin vaikeassa tämänlaatuisessa tehtävässä, -hän iloisena siitä kohta antoi saadulle linnulle vapauden takaisin. -Vaan ei siinä kyllin. Usein hän otti huostaansa orvoksi jääneitä -linnunpoikia, hoidellen niitä mitä hellimmin; välistä hän nousi -keskellä yötä antaaksensa suojateilleen ruokaa. Toisiakin eläimiä hän -kesytti ja piteli niitä aina hellästi. - -Näemme siis että hän osotti samaa hyväntahtoisuutta eläimiä kuin -ihmisiä kohtaan, ja turvan hankkiminen heikoille oli hänelle tässäkin -kohden pyhänä velvollisuutena. Siten heräsi ja kehittyi hänessä -vähitellen tunne koko luomakunnan yhteenkuuluvaisuudesta; kaikki -luodut ansaitsevat osakseen samaa rakkautta. - -Ja kun hän välistä seisoo tuntikausia liikkumatonna, kärsivällisesti -odottaen sitä silmänräpäystä jolloin saattaa äkkiä heittää ansan -linnun kaulaan, niin ilmenee tässä vielä selvemmin se piirre jota -olemme otaksuneet perinnäiseksi. Mutta väijyen tällä tapaa lintuja -tai muita otuksia on hänellä samalla oivallinen tilaisuus ottaa -tarkasti vaarin pienimmätkin vivahdukset luonnon elämässä. - -Ihmiselämäänkin katsoen voimme huomata samallaista halua tarkkaan -tutkimiseen. Useat hänen kujeensa tarkottavat saattaa ihmisen -semmoiseen tilaan, jossa hän osottaa jotakin omituista luonteen -puolta. Seuraava juttu on siinä kohden hyvin kuvaava. - -Käydessään muutamien koulutoveriensa luona Runeberg usein tapasi -erään nahkurin, nimeltään Grönstrand, joka jo oli vanhanpuoleinen, -ja joka ei koskaan väsynyt kertomasta kuinka hän ennen muinoin -kisällivaelluksillaan oli Potsdamissa nähnyt Fredrik Suuren -katsastelevan neljääkymmentätuhatta miestä yhtaikaa. Sama mies -oli hyvin halukas koettelemaan voimiansa painiskelussa ja kävi -Runeberginkin kimppuun sekä voitti hänet alussa. Mutta kun -Runeberg oli vahvemmaksi varttunut, niin hän yhä useammin sai ukon -kumoon. Korvataksensa tappiotaan ukko silloin aina maassa maaten -ärjäsi: oletko nähnyt Fredrik Suurta, sinä tuhannen pentele? Poika -puolestansa, kun oli saanut vastustajansa tähän, piti voittoansa -täydellisenä ja auttoi ukkoa pääsemään taas jaloilleen. - -Tämä Runebergin halu tutkia ihmisten omituisuuksia oli nähtävästi -syynä siihen että hän kerran kun näyteltiin seuranäytelmää Vaasassa -onnistui erittäin hyvin räätälin osassa, jonka esittämisessä hän -herätti katsojain makeata naurua lisäämällä osaan omia keksimiään -hullunkurisia kohtia. Tämä hänen onnistumisensa oli katsojille -varmaan sitä odottamattomampaa, kun hän muuten suuremmissa seuroissa -oli ujo ja vierastava. Varsinkin kaikki sievisteleminen oli hänelle -yhä edelleen vastenmielistä, ja hän joutuikin välistä pahaan pulaan, -kun vaadittiin "hienoa" esiintymistä. - -Seitsemäntoistavuotiaana hän oleskeli kesällä kotona, ja eräänä -päivänä oli hän kalastusmatkalta palannut kovin nälkäisenä. -Ruokasalissa hän paraikaa valmisti itsellensä aimo voileipää, kun -tuli sanoma että vieraita oli saapunut, vieläpä niin kaukaa kuin -Turusta: isän serkun, kamreeri Tengströmin rouva ja hänen tyttärensä -Fredrika, joka oli oleskellut vuoden päivät Pietarsaaren tienoilla. -Nuorukainen tahtoi paeta, sillä hän oli paljain jaloin eikä hänen -kalastuspukunsa ollut juuri hienointa laatua. Mutta päästäkseen -vierashuoneeseen täytyi tulijoiden mennä ruokasalin kautta, eikä -siitä ollut pääsöä toiseen huoneeseen. Runeberg meni oven taakse -piiloon, mutta unhotti että hänen paljaat jalkansa siten tulivat -näkyviin oven alta. Täytyi siis tulla sievästi tervehtimään, mutta -luultavasti hän sitten niin pian kuin mahdollista vetäytyi pois hänen -mielestään liian hienosta seurasta. Tuosta silloin neljäntoista -vuotiaasta tytöstä tuli sittemmin hänen vaimonsa. - -Mutta siihen aikaan hallitsi hänen sydämessään toinen Fredrika, -Vaasan kappalaisen ja sittemmin Kruunupyyn kirkkoherran Juveliusen -tytär, häntä neljä kuukautta vanhempi. Hän oli solakka, pitkä ja -sinisilmä tyttö, hyvin tuntehikas ja runollinenkin, ja hänelle omisti -Runeberg muutamia varhaisimpia runojaan. - -Mutta ennenkuin niistä lähemmin puhumme tulee meidän kääntää -huomiomme niihin vaikutteihin, joista Runebergin runollisten -taipumusten aikaisin kehitys on riippunut. - - - - -5. - - -On jo mainittu että isä ja äiti molemmat harrastivat kirjallisuutta. -Isä lauloi pojalle Franzénin lauluja, joita Runeberg siis oppi -tuntemaan jo ennenkuin hän tiesikään Franzénin olevan niiden tekijän. -Äiti taas oli nuorena tyttönä tutustunut runoilija Choræuseen, joka -jonkun ajan oli kotiopettajana Pietarsaaressa. Ja kun Choræusen -kootut runoelmat ilmestyivät 1815, niin hän ahkerasti niitä luki ja -lauloi. - -Vaasassa Runeberg samaten kohtasi runollisia harrastuksia niissä -perheissä missä hän enimmiten liikkui, isänsä serkun, kirkkoherra -Tengströmin ja erään kauppias Granbergin. Ja todellakin kummalliselta -kuuluu tieto siitä että samat koulupojat, joiden mieliurheiluna -oli mällien pureskeleminen ja pilkkaan sylkeminen, säännöllisesti -kokoontuivat laulaaksensa Bellmanin lauluja ja lukeaksensa Leopoldin, -Kellgrenin ja Lidnerin teoksia. Mutta asia on helppo selittää: olihan -koko aikakausi samallaista runollista harrastusta täynnä. - -Kustaa III:nnen aika oli Ruotsin valtakunnalle ollut runouden -kukoistusaika. Kuningas oli osottanut kirjallisuudelle mitä -lämpimintä suosiota, ja yleisö oli laajoissa piireissä alkanut -innostua runouteen. "Nerokuninkaan" kuoltua olot tosin monessa -kohden tulivat runoudelle paljoa epäsuotuisemmiksi, ja mainioimmat -runoilijat, Bellman, Kellgren, Lidner, seurasivat jo ennen pitkää -kuningastaan hautaan. Mutta olihan jäljellä ainakin kaksi suurta -neroa, rouva Lenngren ja Franzén, ja nämä edustivat runouden laatua, -joka oli omiansa leviämään mitä laajimpiin piireihin. Puhdas -siveellinen henki vallitsi heidän runoissaan, aiheet olivat usein -otetut semmoisista elämänpiireistä, joita jokainen tunsi, esitystapa -oli luontevaa ja korutonta, mutta nerokasta ja tunteellista. Saatamme -sanoa että tämä runous oli etupäässä keskisäädyn runoutta, ja -Choræuskin edusti aivan samallaista suuntaa. - -Tähän tuli lisäksi, että ajan yleinen luonne ikäänkuin ajoi ihmiset -runouden helmaan. Kustaa IV Adolfin hallitus oli ahdasmielinen, -ja yhä enemmän supistettiin julkisen keskustelun vapautta. Ulkona -Europassa oli tapahtunut Ranskan vallankumous kauhutöineen ja -suurine mullistuksineen. Mielet pelästyivät; ne toiveet, joilla -moni valistunut oli alussa tervehtinyt vallankumousta, näyttivät -pettäneen, ja tämä pettymyksen tunne vaikutti runouteenkin, varsinkin -niin että ylistettiin hetken nautintoa, jossa voitiin unhottaa ajan -kauhut ja ilkityöt. Niin syntyi joukko seuralauluja, joita laulettiin -varsinkin päivällispöydässä. Mutta samaan suuntaan vaikuttivat -nekin runoelmat, joissa rauhallista, sopusointuista kotielämää -ylistettiin. Ja tämän lajisia runoelmia sepitettiin ja sävellettiin -hyvin ahkerasti: ilmestyipä muun muassa laajoja mutta helppohintaisia -kokoelmia sävellettyjä lauluja, jotka täten musiikin siivillä -levisivät ympäri valtakuntaa. - -Nämä runolliset harrastukset pysyivät elinvoimaisina vielä senjälkeen -kun Suomi oli eronnut Ruotsista. Ajan tapahtumat olivat usein niin -odottamattomia, ettei alussa edes voitu varmuudella tietää, tuliko -ero olemaan pysyväinen. Ensimäisenä vuosikymmenenä eron jälkeen -oli sentähden henkinen elämä maassamme ikäänkuin horroksissa; ei -ilmestynyt yhtään kirjaa joka olisi näyttänyt yleisiä harrastuksia -olevan olemassa, ja maan ainoa sanomalehti oli virallinen. - -Napoleonin kukistumisen jälkeen taas vallitsi koko Europassa ankara -taantumus; valtiaat käsittelivät kansojansa kuin holhonalaisia -lapsia -- kuinka olisi sitten Suomessa voinut syntyä vilkkaampaa -yhteiskunnallista harrastusta? - -Niin jäi kuin jäikin runouden ala ainoaksi, jolla aatteelliset -pyrinnöt saattoivat pysyä vireillä. Mutta merkillistä kyllä tälläkin -alalla elettiin yhä edelleen vanhoilla säästöillä. Franzén julkaisi -1810 runokokoelman, ennenkuin hän muutti Ruotsiin, ja näyttää -siltä kuin olisivat useimmat pitäneet tätä kokoelmaa runouden alan -rajapyykkinä. Ruotsissa alkoi kyllä 1809 vuoden jälkeen versoa -uusi runous, joka monessa kohden suuresti erosi vanhasta, mutta -siitä näyttää Suomen ruotsia puhuva sivistynyt sääty hyvin vähän -välittäneen. Runeberg kertoo itse että hän vasta yliopistoon -tultuaan oppi tuntemaan tätä uutta suuntaa, eikä ole olemassa mitään -merkkiä siitä että hänen muistinsa olisi tässä kohden pettänyt. -Päinvastoin: vielä samana vuonna jolloin hän tuli ylioppilaaksi, -1822, hän itse sepitti runon Kaitselmuksesta, joka runo käy aivan -siihen vanhaan suuntaan, jota uudistajat Ruotsissa olivat jo enemmän -kuin vuosikymmenen aikaa tarmonsa takaa alentaneet ja pilkanneet. -Runomittakin on aleksandriinisäe, josta Runeberg itse kymmenen vuotta -myöhemmin lausui ehdottomasti hylkäävän tuomion. - -Kun siis on selvää että Runeberg on käynyt tuon vanhan suunnan -koulua, niin kysykäämme mitä hän on saattanut siitä oppia. - -Ensiksi, mitä muotoon tuli, tarkkuutta ja selvyyttä lausumistavassa. -Runeberg itse kehuu myöhemmin kirjotuksessa rouva Lenngrenista -vanhaa suuntaa juuri tästä ja huomauttaa kuinka tämän suunnan ja -vanhan klassillisen ajan hengen välillä on tässä kohden olemassa -suuri yhtäläisyys. Ja varmana voimme pitää että hänen isänsä asettui -juuri tälle kannalle, kun hän, niinkuin kerrotaan, tarkasti pojan -ensimäisiä runokokeita ja muistutti niissä esiintyvistä virheistä. - -Mutta vielä tärkeämpää oli että Runeberg noissa vanhan suunnan -teoksissa kohtasi aaterakenteen, joka soveltui hyvin yhteen hänen -omien taipumustensa kanssa. - -Kahdeksannentoista vuosisadan runoilijat ja aatteenmiehet yleensä -jakaantuivat kahteen suureen ryhmään, joilla kuitenkin oli paljon -yhteistä keskenänsä. Toinen ryhmä oli niin sanotun valistusfilosofian -miehet. Nämä harrastivat etupäässä järkiperäistä mietiskelyä: -"terveen järjen" kannalta he arvostelivat ympäröiviä oloja ja -edellisiltä sukupolvilta saatuja periaatteita, ja sitä mitä terve -järki ei hyväksynyt, katsoivat he ennakkoluulojen tahi ilkeyden -ja vallanhimon synnyttämäksi epäkohdaksi. Ranskalainen kirjottaja -Voltaire oli tämän aatesuunnan lipunkantaja, ja hänen oppilaitaan ja -hartaita ihailijoitaan olivat Ruotsissa Kellgren ja Leopold. - -Toisen ryhmän profeetta oli taas ranskalainen Rousseau, joka -etupäässä ylisti tunnetta ja luontoa. Mitä likempänä luontoa ihminen -oli, sitä paremmaksi häntä katsottiin; sivistys taas oli monessa -kohden vienyt ihmisiä harhaan. Tätä suuntaa edustaa Ruotsissa muitten -muassa Lidner. - -Mutta vaikka lähtökohdat olivat erilaisia, niin tultiin muutamissa -kohden samallaisiin tuloksiin. Järki kiinnittää yleensä huomionsa -esineitten yhtäläisyyksiin; kun ajattelemme, niin muodostamme -käsitteitä, ja käsitteen muodostamisessa jätetään lukuunottamatta -joukko eroavaisuuksia esineitten välillä. Jos nyt järki siis esim. -käyttää käsitettä _ihminen_, niin tämä merkitsee ettei oteta lukuun -eri ihmisten eroavaisuuksia säätyyn, kansallisuuteen, uskontoon -y.m.s. katsoen. Täten on selitettävissä, että valistusfilosofia yhä -enemmän ja enemmän rupesi halveksimaan semmoisia eroavaisuuksia, piti -niitä vain haitallisina terveen järjen valtaan pääsemiselle. - -Mutta luontoa ihaellen voidaan helposti tulla aivan samaan -päätökseen. Nuo eroavaisuudet ovat sivistyksen synnyttämiä, luontoa -lähemmin elävillä niitä ei ole. Tältäkin kannalta siis voitiin vetää -se johtopäätös, ettei semmoisia eroavaisuuksia pitäisi oleman. Ja -tunne julisti yhteydessä tämän käsityksen kanssa kaikki ihmiset -veljiksi, samoinkuin järki katsoi kaikki tasa-arvoisiksi. Molemmista -lähtökohdista oli siis luonnollista vaatia kaikille ihmisille -vapautta. - -Täten oli näitten mahtavien aatevirtausten tuloksena suuren -vallankumouksen ohjelma: vapaus, tasa-arvoisuus, veljeys. - - - - -6. - - -Siitä mitä ennen on sanottu Runebergin luonteenlaadusta ja -kokemuksista johtuu luonnollisesti että hän oli valmis kannattamaan -tätä ohjelmaa, milloin se kohtasi häntä runoudessa. Mutta yhtä -luonnollista on, ettei tämä ohjelma hänelle esiintynyt valtiollisena -vaatimuksena, ensiksi koska silloin ei ollut valtiollisia -harrastuksia Suomessa, toiseksi koska ne yhteiskunnalliset olot, -joissa hän eli, eivät aiheuttaneet mitään vapauden vaatimuksia; -olihan Franzénkin 1795 Parisissa ollessaan laulanut, että -ranskalaisten etsimä vapaus oli Pohjoismaiden asukkaille vanha -tuttu: hän tarkotti tietysti personallista vapautta. -- Sen sijaan -Runeberg, niinkuin olemme nähneet, harrasti tasa-arvoisuutta ja -veljeyttä, varsinkin jälkimmäistä, ja veljeyttä etenkin Lidner -ylisti. "Spastaran kuolemassa" hän sanoo varsinkin jokaista -onnetonta, "viheliäistä", veljekseen, eläköön tuo veli sitten -Novaja Semljan tuntureilla tai Ceylonin kuumissa laaksoissa. Ja -kuullessaan onnettoman kohtalosta hän "kyyneleillä suorittaa sen -velan, joka tulee maksaa kaikkien äidille, luonnolle". -- Mutta -tiedetään että Runeberg vielä nuorena ylioppilaana suuresti ihaili -Lidneriä ja etenkin Spastaran kuolemaa, jota hän mielellään ja -innokkaasti lausui, kun vain sai kuulijoita. Ja samasta runosta on -Kaitselmuksessa niin selviä jälkiä, että vertailu ikäänkuin itsestään -tarjoutuu. - -Lidner oli kuvaillut kuinka viaton Spastara oli kuollut, kun hän -maanjäristyksessä koetti pelastaa lapsensa. Sen johdosta runoilija -nostaa kysymyksen, oliko oikeudellista että Jumala siten antoi -viattoman kuolla, kun niin moni "tiranni", niin moni "tiikerisydän" -saa rankaisematta rehennellä ja tehdä lähimmäisiänsä onnettomiksi. - -Runeberg ottaa runonsa lähtökohdaksi samallaisen kysymyksen. Hän -tunnustaa että Jumalan olennon jälkiä näkyy kaikkialla luonnossa, -mutta mitä on Jumala meille? "Oletko sinä se tiranni, joka -tiikerisydämisenä käsket ihmisen repiä sydämen veljensä rinnasta, -jollei tämä tunne sinua?" Silloin "murjo tämä rinta, sillä se kiroo -sinut, siinä asuu tunne, joka vastustaa semmoista käskyä". - -Ei, semmoinen ei Jumala ole, hän on oikeudellinen isä kaikille. Hän -kurittaa, kun sitä tarvitaan, mutta ei pyydä parempaa kuin heittää -vitsan pois ja jälleen suudella lastaan. Totta on: "olen joskus -nähnyt myrskyn, raesateen tuhoavan viljaa, jota peltomiehen hiki oli -kastellut ja jota hänen käsiensä olisi pitänyt saada korjata. Mutta -tunteeko se olevansa onnellinen, joka näkee paljasta onnea? Ja eikö -kahdenkertaisesti lumoava ole vainio, jolle, talvisen lumen sulettua, -kevään kauneus antaa värinsä?" - -Jumala on siis aina hyvä ja viisas, ja se kuolevainen on harhaan -joutunut, joka tästä armaasta isästä tekee tirannin, ja joka sanoo -pakana-veljelleen: sinä joudut ikuiseen onnettomuuteen, sillä sinä et -usko niinkuin minä uskon. Seis! muista Titusen sielua ja Deciusten -lujuutta; heissä oli avuja, joita Luojankin täytyy ihaella. He -eivät tunteneet häntä, eivätkä toivoneet palkkaa; kuinka puhdas -oli heidän hyveensä, kuinka kaunis heidän toimintansa! Jos heidät -olisikin tuomittu ikuiseen piinaan, niin olisi heidän lohdutuksenaan -heidän sydämensä: hornan kuilussa heillä olisi taivas rinnassaan. -Mutta Jumala... voisiko hän, kaikkein hyveiden lähde, kaiken hyvän -alkuperä, antaa heidän kärsiä; mitä hän voi mieluisemmin nähdä kuin -kaikkein lastensa onnea? - -"Niin, veljet, kuulkaamme siis järjen ääntä ja tuntekaamme sitä -isällistä Jumalaa, joka taivaan suojassa avaa sylinsä yhtä lempeänä -pakanalliselle kuin kristitylle hyveenystävälle!" - -Semmoinen on tämän merkillisen nuoruuden runon pääsisällys. Helppo -on huomata että tällöin jo itää aatteita, joita Runeberg sittemmin, -osaksi paljoa myöhemmin, runollisina kuvina esittää. Runo viittaa -näetten jo sekä Saarijärven Paavoon että Krysantoseen. Mutta samalla -näemme yhtä helposti että runoilija tarkasti astuu sekä Lidnerin -että valistuksenharrastajain jälkiä, perien heiltä suvaitsevaisuuden -suuren aatteen ja koristaen runonsa, niinkuin he olivat tehneet, -roomalaisten hyveenesimerkkien nimillä. Eikä hän vetoa yksistään -järkeen, eikä yksistään tunteeseen, molemmat ne hänelle julistavat -samaa oppia hyvästä isästä. - -Tässä kohden hän taas lähenee Franzénia. Franzén oli hänkin ollut -samojen opettajain oppilaana, ja hänkin oli nuoruutensa runoudessa -astunut Lidnerin jälkiä. Mutta hän oli ollut muidenkin vaikutteiden -alaisena ja jo varhain löytänyt oman alansa. Ja siten oli hän -osannut luoda runollisia kuvia, jotka eivät olleet ainoastaan -aatteellisia, vaan ihanteellisiakin. Se on: nämä kuvat osottivat -lukijalle todellisuutta semmoisena kuin se oli, mutta niin että -ylevä aatteellinen katsantotapa kuultaa näitten kuvien läpi. Ja -tässä katsantotavassa voidaan huomata ihmeteltävä järjen ja tunteen -sopusuhtainen yhdyntä. - -Suoranaisimmin tämä Franzénin katsantotapa ilmenee semmoisissa -runoissa kuin "Ihmisen kasvot". "Ajan kuudes päivä" koitti, -luomistyö oli muuten täytetty, - - korkein kauneus vain puuttui - luonnossa, kun vielä puuttui - kruunu luomisen, - kunnes kasvot kauniit hohti, - silmä kirkas päivää kohti - aukes ihmisen. - -Ihmisen kasvoissa heijastuu ikuinen kauneus, ne jotka huutavat ettei -luomisessa ole mitään sielua, ne astukoot vain lähteen reunalle, -katselkoot kuvaansa vedestä. Muuta ei tarvita: aatteellisuutta -nähdään, eikä todisteta. - -Että Runeberg on itselleen omistanut saman ihanteellisen -katsantotavan, näkee selvästi hänen runoelmastaan Naisen luominen, -jonka hän luultavasti kirjoitti vähän jälkeen Kaitselmusta. - -Tämä runo on ikäänkuin jatkoa Ihmisen kasvoihin. Tässäkin puhutaan -"ajan kuudennesta päivästä", mutta se on jo kulunut, ihminen on -luotu. Vaan hän on vieras luontokappalten joukossa, sillä ei ole -ketään joka hänen kanssaan katsoisi taivaaseen ja Jumalaan. Silloin -hän lähettää rukoilevan huokauksen Luojalle. Antaen sille elonkipinän -ja ihmismuodon, Herra loi naisen, näki tekonsa ja näki että kaikki -oli sangen hyvää. - -Tämä nuoren runoilijan ajatus on sekin merkillinen. Ihminen ei -Jumalaa palvellenkaan voi olla onnellinen, jos hän on yksin. Ja -toiselta puolen: se tunne, joka yhdistää miehen ja naisen, se on jo -tässä ylevämpää laatua: rakkaus on alusta pitäen yhteistä Jumalan -palvelemista. Nämäkin aatteet esiintyvät myöhemmin, niinkuin vastedes -saamme nähdä, Runebergin runoudessa, mutta silloin syventyneinä ja -kirkastuneina. - -Näemme siis kuinka jo Runebergin ihan ensimäisissä runoelmissa -taipumus yleisinhimilliseen katsantotapaan selvästi ilmaantuu. -Mutta samassa voimme huomata että hänen lausumansa aatteet ovat -lähteneet personallisesta tarpeesta. Runossa Kaitselmuksesta hän -kääntyy "veljiensä" puoleen, kehottaen heitä yhtymään hänen -katsantotapaansa. On hyvinkin luultavaa että äsken mainittu -erimielisyys Vaasan koululaisten välillä koski juuri kysymyksiä -semmoisia kuin pakanain autuutta, ja että siis Runeberg tässä -esiintyy "vapaamielisten" äänenkannattajana. - -Naisen luomisen taas hän lopettaa seuraavasti: - -"Taivaan ihme, nainen, sinä teet koko maan kukkatarhaksi -surumieliselle miehelle. Sinun katseessasi kirkastuu toivon taivas, -kun hän kärsii, kohtalon salamat eivät osaa hänen sydämeensä, kun se -sykkii sinun sydäntäsi vasten. - -"Hyvä henki, pelkkien tunteiden luoma, sinä saat miehen innostumaan -hyveeseen ja totuuteen, kun hän villiytyneenä kuulee vain intohimon -kuumaa tulikieltä. Ja alituisesti koettaen löytää lääkkeitä toisen -haavoille, näet hellän elämäsi kuluvan ainoana kyyneleenä." - -Näissä viimeksi mainituissa ajatuksissa ei ole enää paljo mitään -Franzénilaista. Nainen esiintyy kyllä Franzénillekin puhtauden -vartiana intohimoja vastaan, mutta luonteensa mukaisesti Franzén -esim. ylioppilaslaulussaan laulaa siitä kuinka vastaisen viattoman -puolison uneksittu kuva voi varjella nuorukaisen tulista tunnetta, -niin ettei hän menetä nuoruuden ruusuja poskiltaan. Runebergille -taas esiintyy nuorukainen jo intohimon vallottamana. Ja että hän -tässäkin nähtävästi puhuu omasta kokemuksestaan, selvenee Fredrika -Juveliuselle omistetuista runoista, joista myöhemmin tulee puhetta. - -Mutta näissä runoissa edustettujen virtauksien rinnalla esiintyy -vielä yksi ja näennäisesti niille vastakkainen, mutta sekin nojautuen -vanhempien runoilijain antamiin esikuviin. - -Choræus oli Pietarsaaressa oleskellessaan sepittänyt joukon -pilarunoja, jotka kaupungissa tietysti olivat jääneet muistiin. -Niiden malliin rupesi Runeberg, kilpaillen erään tuttavansa Berghin -kanssa, runoilemaan kunnon vaasalaisista ja heidän omituisuuksistaan; -valitettavasti ei kuitenkaan ole näistä runoista mitään säilynyt. -Mutta niiden sanotaan olleen Runebergin ensimäisiä kokeita -runouden alalla, ja Choræusen otti Runeberg esikuvakseen koska -hänen runonsa näyttivät helpommilta jäljitellä kuin kenenkään -muun. Samaten kerrotaan että kun koululaisten sotaharjotuksissa -eräs poika oli osottautunut aivan mahdottomaksi ja sen johdosta -saanut eron "pataljoonasta", niin hän oli antanut Berghin kirjottaa -häväistysrunon noista harjotuksista. Koululaiset närkästyivät siitä -pahasti ja tahtoivat antaa toverillensa selkään, mutta Runeberg -ehdotti että vastattaisiin samalla tapaa, ja niin hän puolestansa -kuvaili toverin äkseerausta runossa, joka kuitenkin on sekin -kateeseen joutunut. - -Sensijaan on meille jäänyt runo jonka aiheena on kouluelämä, vaikka -mahdollista on että säilynyt muodostus on ylioppilasvuosilta. Ja tämä -Koulu-runo on selvä todistus niistä vaikutteista, joita Runeberg -on saanut Bellmanilta, jonka lauluja koululaiset, niinkuin jo on -kerrottu, keskuudessaan ahkerasti lauloivat -- tietysti ajan tavan -mukaan yksiäänisesti ja tarkasti alusta loppuun, eikä vain yksi tahi -pari värssyä, niinkuin niitä nykyään on tapa laulaa. Ja varmana -voidaan pitää että kaikki näitten runojen törkeydetkin täydellisesti -oivallettiin. Niin Runebergin koululaulukin, joka on kirjotettu -aivan Bellmanin tapaan ja laulettava eräällä hänen käyttämällään -nuotilla, antaa muutamissa kohden hyvinkin räikeän kuvan silloisten -koulupoikien tavoista. Mutta samalla esiintyy runossa se mikä -on Bellmaninkin runouden eittämättömänä ansiona: todellisuuden -luonnollinen ja elävä kuvaileminen. - -Ja lopuksi on mainittava että Runeberg, kerran kun hänen toverineen -täytyi majatalossa kauan odottaa hevosia, rupesi, koulussa luetun -Vergiliusen mukaan, sepittämään kuusimittaista leikillistä runoa -sudenajosta, josta hän oli kuullut kerrottavan. - -Nyt kuvailtu runoilemisen alku osottaa jo selvästi muutamia -Runebergille omituisia piirteitä. - -Lähtökohtana on hänellä se mitä hän itse on nähnyt ja kokenut -- -aivan luonnollista, kun hän elää tasaista ja sopusointuista elämää, -jossa hyvin viihtyy, eikä hänen siis ole tarvis etsiä erityistä -pilventakaista mielikuvituksen maailmaa. Eikä Suomessa tähän aikaan -ole olemassa vilkkaampaa runollista tuotteliaisuutta, josta hän olisi -voinut saada yllykettä muodolliseen kilpailuun ilman vastaavata -sisällistä tarvetta -- Ruotsin uudemmasta tuotannosta taas hän ei -tiedä mitään. Sentähden muodon valintakin jää hänelle toisarvoiseksi; -hän ottaa muotonsa valmiina mistä vain löytää jotakin joka vastaa -hänen tarpeitaan. Ja hän alkaa siitä tehtävästä, joka näyttää -helpoimmalta. - -Samoin hänen runonsa ovat suureksi osaksi kirjotettuja muitakin -varten, eivätkä yksistään hänelle itselleen; muistakaamme siinä -kohden Kaitselmus-runoakin. Mutta noille muille hän kuvailee -etupäässä elämän iloisia puolia, ja siihen hän hyvin pystyy, -nojautuen omaan iloiseen luonteeseensa ja haluunsa hankkia muille -iloa. Ja tämä tehtävä vahvistaa taipumuksen kuvailla todellisuutta -semmoisena kuin se on, mutta katsottuna iloisilla silmillä. - -Vaan samalla on hänellä omat syvät vaikuttimensa runoilemiseen. -Kaksi tärkeätä runollista kysymystä on hänelle esiintynyt: kysymys -Jumalasta ja kysymys rakkaudesta. Luonto vielä jää syrjään, mutta -varmaan hän jo Lidnerin kanssa tunnusti sitä kaikkien äidiksi, -samoinkuin Jumala hänelle oli kaikkien isä. - -Siis hänellekin niinkuin Laulajalle "suurta piili pieneen maailmaan". -Ja hänen omintakeiseen runolliseen keskukseensa liittyivät mitä -monipuolisimmat vaikutteet edellisestä runoudesta. Ne edistivät -nuoressa runoilijassa tarkkaa todellisuuden kuvailemista, -järkiperäistä mietiskelyä, tulista tunteen ilmaisemista, ylevän -sopusointuisen katsantotavan harrastamista. Ne edustavat edellisen -vuosisadan merkillisimpiä aatevirtauksia ja runouden suuntia, mutta -niiden ohessa myöskin vanhan ajan runoutta. Ja Franzénin kautta -olivat nämä näennäisesti niin erilaiset ja vieraat virtaukset -jo yhtyneet kansalliseen pohjasävyyn, säilyttäen kuitenkin -yleisinhimilliset tarkotuksensa. - -Niin Runeberg epäilemättä jo koululaisena oli runoilijaksi määrätty. -Ei ollut mitään joka olisi voinut vietellä häntä toiselle uralle: -ei yhteiskunnallisia harrastuksia, eikä tietopuolisiakaan. Sillä -kouluopetus antoi hänelle suureksi osaksi vain kuivia muistitietoja -tahi muodollista harjotusta. Ainoa oppiaine, joka saattoi häneen -syvemmin vaikuttaa, oli latina, tämänaikaisen kouluopetuksen -keskus ja kaikki kaikessa. Mutta tämäkin johti häntä suoraa tietä -runouteen, ei ainoastaan Vergiliusen kautta, mutta sitenkin, että -Roomassa olivat eläneet nuo Deciuset ja muut hyveen esikuvat, joista -kustaviaanit niin mielellään lauloivat, ja jotka olivat yleisen -runollisen harrastuksen esineinä. - -Lopuksi on muistaminen että Runebergin vanhemmatkin edistivät hänen -runollisia taipumuksiaan ja odottivat hänestä paljon. Isä, jota 1821 -kohtasi halvaus, vastasi kerran, kun häneltä kysyttiin eikö hän -tahtoisi päästä elämän vaivoista ja kivuista: kyllä, mutta tahtoisin -sentään mielelläni nähdä mitä Ludvigista tulee. Äidistä taas -kerrotaan että hän, taikauskoinen Pohjanmaan tytär kuin oli, vahvasti -luotti vanhan eukon hänelle jo varhain kertomaan uneen. Pietarsaaren -kaupunginportin päällä oli ollut kultainen kruunu, ja kaikki Malmin -suvun pojat sitä tavottelivat; mutta ainoastaan Janne Runeberg oli -sen saavuttanut. Mutta millä muulla alalla kuin runouden olisi köyhä -nuorukainen voinut siihen aikaan kunnian kruunun saavuttaa? - - - - -7. - - -"Kahdeksantoistavuotiaana jätin minä koulun ja kirjotettiin -ylioppilaaksi Turun yliopistoon, jonne saavuin vieraana, -saatuani viimeisen apurahan joka oli odotettavissa vanhemmiltani -ja sukulaisiltani, tuon melkoisen summan noin kuusikymmentä -paperiruplaa. Näine rikkauksineni alotin hilpeästi urani ja jatkoin -sitä, kunnes liian pian kassaani tarkatessani huomasin itselläni -olevan jäljellä vain viidenkymmenen kopeekan setelin. Erinomainen -onnen sattuma oli että juuri samana päivänä, jona tämän huomasin, -sain vastaanottaa opettajantoimen eräässä yksityisessä perheessä, -josta sain viisitoista ruplaa kuukaudessa. Tämä palkka ei ollut -suuri, mutta elin sillä kuitenkin yliopistokaupungissa yli -vuoden, jonka jälkeen minun oli pakko vetäytyä Hirvenhiihtäjieni -kotiseudulle, päästäkseni siellä, niinikään kotiopettajana, vähän -paremmille tuloille." - -Näillä sanoilla Runeberg itse kuvailee kolmea ensimäistä lukukautta -yliopistossa (kirjeessä Grotille vuodelta 1839), eikä meillä ole -paljon siihen lisättävää hänen ulkonaisesta elämästään. On jo -mainittu että halvaus vuonna 1821 kohtasi hänen isäänsä, ja perheen -varat, jotka jo ennen olivat niukat, hupenivat nyt niin pieniksi että -ainoastaan sukulaisten ja ystävien avulla saatiin kokoon mainittu -apuraha, nykyisessä rahassa noin seitsemänkymmentä markkaa. Lokakuun -3 päivänä 1822 hän tuli ylioppilaaksi ja pohjalaisen osakunnan -jäseneksi. Kotiopettajan toimi, josta hän mainitsee, oli filosofian -(sittemmin teologian) professorin A.J. Lagusen perheessä, ja samaan -aikaan pääsi hän myöskin tuntiopettajaksi erääseen yksityiseen -tyttökouluun. Kesän 1823 oleskeli hän Liedon pitäjän pappilassa -Lagusen luona, jonka palkkapitäjä Lieto oli. - -Seuraavan syyslukukauden kuluessa Runeberg sitävastoin joutui -ahtaalle: kuuteen, seitsemään viikkoon hänellä ei ollut edes leipää, -vaan hänen täytyi tyytyä takkavalkean tuhkassa paistettuihin -perunoihin, suolakalaan ja voihiukkaseen; vain joskus hän saattoi -hankkia itselleen maitoa. Sen ohessa hänen kotoa tuodut vaatteensa -kuluivat pahanpäiväisiksi. Ei siis muuta neuvoa ollut kuin ottaa -vastaan tarjottu kotiopettajanpaikka Saarijärvellä. Hänen isänsä -oli kyllä huolissaan siitä että tämä viivyttäisi hänen lukujaan, ja -hyväntahtoinen Lagus sanoi hänelle: olette laiska, herraseni; jos nyt -lähdette Saarijärvelle, niin tulette niin tyhmäksi kuin sikäläiset -tukit. Mutta ei auttanut, Runeberg lähti kuin lähtikin Saarijärvelle. - -Siellä hän asui vuorotellen kruununvouti Danielssonin ja kapteeni -af Enehjelmin perheissä. Kumpaiseenkin kuului kaksi poikaa, joita -Runebergin piti opettaa, ja jotka aina seurasivat häntä siihen -perheeseen, jonka luona hän kulloinkin oli. Vuonna 1825 Danielssonin -pojat tulivat Vaasan kouluun, jonne Runeberg heitä saattoi, ja -samalla matkalla hän kävi kotonaan, missä nyt viimeisen kerran näki -vanhempansa. Senjälkeen hän muutti Enehjelmien kanssa Ruovedelle, -josta kapteeni oli ostanut pienenlaisen mutta kauniin maatilan, -Ritoniemi nimeltään, lähellä pitäjän kirkkoa. Täällä hän vielä -yhden lukukauden ajan jatkoi opettajantointaan, mutta palasi vuoden -1826 alussa Turkuun. Lähteissään oli hän jäänyt velkaan, varsinkin -tarvittavista uusista vaatteista, ja Saarijärveltä hän oli lähettänyt -kotiin rahaa -- joka oli hyvin tervetullut, kun "kukkaro oli typö -tyhjä", niinkuin äiti kirjottaa. Sittenkin hän oli ollut niin -säästävä, että, vaikka vuosipalkka oli vain 250 riksiä, hänellä -kuitenkin Turkuun palatessaan, oman kertomuksensa mukaan, oli rahaa -"kuin roskaa". - -Nyt ryhtyi Runeberg tarmokkaasti lukemaan tutkintoa varten, -jättäen ennen pitkää sen opettajantoimen, joka hänellä alussa oli -arkkipiispa Tengströmin perheessä. Kevätlukukauden lopussa hän -suoritti stipendiaattitutkinnon ja vuotta myöhemmin filosofian -kandidaattitutkinnon, jonka jälkeen hän 10 päivänä heinäkuuta 1827 -seppelöitiin filosofian maisteriksi. Kesän vuonna 1826 oli hän -ollut Paimiossa, taas Lagusen luona, joka nyt oli saanut Paimion -palkkapitäjäkseen; ja kesän 1827 hän oleskeli arkkipiispan luona, -jolla oli Parainen palkkapitäjänä. - -Syksyksi 1827 hän oli saanut edullisen kotiopettajanpaikan -kauppaneuvos Julinin perheessä Turussa. Mutta samana päivänä jona -hän tuli sinne, 4 päivänä syyskuuta, alkoi tuo hirveä tulipalo, -joka hävitti suurimman osan Turun kaupunkia, eikä asiain näin -ollen koko aiotusta toimesta tullut mitään. Sensijaan hän taas -muutti Paraisiin arkkipiispan luo, joka palon tähden jäi sinne -asumaan, ja jonka vierasvaraisessa pappilassa suuri joukko hänen -sukulaisiaan sai turvapaikan. Runeberg opetti siellä talven aikana -muutamia arkkipiispan lastenlapsia, ja jäi vielä seuraavaksi kesäksi -asumaan Paraisiin toiseen paikkaan. Syksyllä 1828 hän sitten muutti -Helsinkiin, jossa yliopisto silloin jälleen avattiin. - -Niinkuin nähdään ei Runebergin ulkonainen elämä näinä vuosina juuri -millään muotoa eronnut siitä elämästä jota moni muu ylioppilas ja -maisteri siihen aikaan sai kokea. Että ylioppilas oli köyhä, vieläpä -joskus sai tyytyä hyvin yksinkertaiseen ruokaan, ja että hänen täytyi -hankkia elatustaan kotiopettajana, tämä oli peräti tavallista: -olihan itse arkkipiispakin alkanut uransa samalla tapaa. Eikä edes -Runebergin menestys opinteillä alussa ollut juuri loistava. - -Päinvastoin: jo ensimäistä askelta ottaessaan hän sai kokea ettei hän -enää, niinkuin koulussa, ollut "ensimäinen vertaistensa joukossa". -Ylioppilaskokelaiden tutkimisen toimitti siihen aikaan yksi ainoa -mies, filosofisen tiedekunnan dekanus. Tässä toimessa oli silloin -itämaisten kielten professori Fattenborg, ja tämä ei viitsinyt -vaivata itseänsä tarkemmin tutkimalla kokelaita, vaan antoi heille -kaikille saman, korkeinta lähimmän arvosanan ("juvenis bonae spei", -hyviä toiveita herättävä nuorukainen; paras oli "optimae spei", -parhaita toiveita herättävä). Tästäpä Runeberg, oikeuden harrastaja -kun oli, hirveästi suuttui, ei kuitenkaan vain omasta puolestaan; -mutta tutkittavien joukossa oli muitakin eteviä nuorukaisia, muun -muassa Oulusta tullut Johan Vilhelm Snellman. - -Kun sitten tuli stipendiaattitutkinto, niin sama professori oli -tutkijana niissä tieteissä joita Runeberg parhaasta päästä oli -lukenut, ja silloinkin hän antoi Runebergille alhaisen äänimäärän. -Nyt Runeberg rupesi tuumimaan, eikö hänen pitäisi jättää koko -kandidaattitutkinto sikseen, sillä Fattenborg oli myöskin kreikan -kielen professorin sijaisena -- vakinainen professori Bonsdorff -oli valtiollisten ja uskonnollisten mielipiteidensä vuoksi saanut -alituisen virkavapauden! -- ja kreikan kieli ja kirjallisuus oli -Runebergin pääaineena. Mutta odottamatta kutsuttiin Fattenborg -jäseneksi erääseen komiteaan, joka kokoontui Pietariin, toinen -sijainen määrättiin, ja Runebergin toverit kehottivat häntä -koettamaan valmistua seuraavan vuoden maisterin vihkiäisiin. -Varsinkin nuorukainen Johan Jakob Nervander, johon Runeberg oli -likeisesti tutustunut, ajoi innokkaasti tätä asiaa, ja kun heidän -tuli suorittaa tutkintoja yhdessä, niin Nervander lupasi "ladata" -Runebergin luonnontieteillä, joissa hän oli heikko, mutta jotka taas -olivat Nervanderin pääaineita. Siihen aikaan näetten suoritettiin -filosofian kandidaattitutkinto kaikissa tiedekuntaan kuuluvissa -aineissa, luvultaan yksitoista. - -Mutta Nervanderin toveruus ei aina voinut auttaa Runebergia. Kemiassa -esimerkiksi annettiin hänelle joukko kysymyksiä, joihin hänen tuli -kirjallisesti vastata. Istuessaan yksin professorin kamarissa hän ei -alussa tiennyt miten suoriutua noista kemian ongelmista. Mutta pian -hän keksi keinon: annetaan professorillekin ongelmia. Hän kirjotti -siis vastaukset jotka muodoltaan olivat kaksipäisiä. Professori -palasi, luki ja joutui vastauksista aivan ymmälle. Täytyi kysyä mitä -tutkittava oikeastaan oli tarkottanut, ja kysymyksistä Runeberg -sitten ymmärsi mihin päin hänen oli selitettävä vastauksensa. -Professori tyytyi kuin tyytyikin selityksiin, mutta lausui lopuksi: -"Teille näyttää olevan hyvin vaikeata lausua ajatuksenne". - -Filosofiassa taas oli Nervander hänelle suorastaan haitaksi. Runeberg -oli tarkasti lukenut saksalaisen Gerlachin kirjottaman kurssikirjan, -josta tavallisesti saatiin kaksi ääntä. Mutta Nervander, joka oli -kuin kotonaan missä tieteessä hyvänsä, ilmotti lukeneensa muun muassa -erästä Hegelin teosta, joka oli ihka uusi, ja johon hän oli vain -vilaissut. Mutta tutkijakin, professori Avellan, oli vastikään saanut -sen käsiinsä, eikä ollut ehtinyt siihen oikein perehtyä, varsinkin -kun hän oli oikeastaan historioitsija, eikä Hegel ole mikään helppo -ymmärtää. Eihän kuitenkaan käynyt päinsä osottaa tietämättömyyttään, -ja sitäpaitsi Avellan todellakin harrasti filosofiaa, vaikkei -oikein pystynyt sen syvyyksiä tajuamaan. Siitä seurasi kummallinen -kaksintaistelu hänen ja Nervanderin välillä: kumpikin koetti -ylenpalttisen tieteellisyyden hämärään verhota tietämättömyyttään, -mutta professori ihastui tuosta syvämietteisestä keskustelusta, ja -Nervander sai korkeimman arvosanan -- jonka hän jo muutenkin olisi -hyvin ansainnut. Runeberg taas joutui siitä kärsimään, sillä kun joku -kohta oli käsitelty Hegelin kannalta, niin Avellan kysyi häneltä: -mitä Gerlach tästä asiasta sanoo? Ja vaikka Runeberg aina vastasi -oikein, niin professori puolestansa aina vastauksille naureskeli -alentavasti: mitäpä tuollainen vanhanaikainen viisaus oli Hegeliin -verrattuna! Ja seuraus oli ettei Runeberg saanut kuin yhden äänen. - -Ei siis hänen kandidaattitutkintonsa ollut ensinkään loistava: -hänellä oli kolme ääntä kreikassa, kaksi latinassa, historiassa ja -fysiikassa, mutta muissa seitsemässä vain yksi. Yhteensä hän siis -kolmestakymmenestä kolmesta äänestä sai vain kuusitoista, Nervander -taas sai kolmekymmentä -- loistavin kandidaattitutkinto mikä Turun -yliopistossa koskaan oli suoritettu. Ja heidän yhteinen julkinen -kandidaattitutkintonsa oli samalla viimeinen Turussa. Yhdessä kohden -kuitenkin Runebergkin oli kunniaa niittänyt: hänen latinaisesta -kirjotuskokeestaan annettiin korkein arvosana, mikä muuten harvoin -tapahtui siihen aikaan. - -Runeberg ei alussa aikonut ottaa osaa juhlallisiin -maisterinvihkiäisiin, sillä yleensä hän ei prameilemista rakastanut, -ja sitäpaitsi juhla tuli kalliiksi, kun tarvittiin siihen erityinen -juhlapuku. Mutta toverit kehottivat häntä innokkaasti tulemaan mukaan -ja hankkivat hänelle mikä minkin tarvittavan vaatekappaleen lainaksi. -Maisterinsormuskin oli lainattu ja niin pieni että se mahtui menemään -vain ensimäisestä sorminivelestä. Viime tingassa hän sittenkin -valmistui lainattuihin höyheniinsä: kun hän saapui yliopistoon, -marssivat muut kandidaatit jo juhlakulkueessa saliin, ja hätimiten -hän etehisessä sieppasi laakeriseppeleen tynnyristä, missä ei enää -ollut jäljellä kuin kaksi jotensakin huonoa seppelettä, ja niin hän -seurasi muita "Parnasson kukkuloille". Seuraavana päivänä "jatkuivat --- hänen oman muistiinpanonsa mukaan -- pidot kello yhteentoista -illalla"; ja kolmantena päivänä "nukuin laakerieni päällä". - -Kaikki tämä näyttää meidän aikamme katsojasta jotensakin -koulumaiselta. Ja yliopistonuorison elämäntavoista voi sanoa aivan -samaa. Noustiin kello neljä aamulla, luettiin joskus oikein urakalla. -Kun Runeberg luki ranskaa stipendiaattitutkintoa varten, niin tämä -aine ei häntä ensinkään huvittanut. Mutta oli sekin luettava, ja -silloin hän muutamaksi päiväksi sulkeutui huoneeseensa ja luki vain -sitä. "Mutta niin tiukuinkin minä, kun taas tulin ulos, pelkkää -ranskaa", kertoi hän itse myöhemmin. - -Iltasin taas tapahtui välistä että joku toveri tuli kehottamaan -häntä ulos "tappelemaan". Silloin kuljeskeltiin ympäri kaupunkia -tahi mentiin semmoisiin paikkoihin joissa ennakolta tiedettiin -mellakkaa olevan odotettavissa. Jos silloin ottelu jo oli syntynyt, -sekaannuttiin siihen kysymättä edes mistä se oli aiheutunut. -"Toisinaan saatiin selkään, toisinaan annettiin, pääasia oli että -tappelu syntyi." - -Eikä asiain näin ollen voi tulla kysymykseenkään että olisi herännyt -syvempää tieteellistä harrastusta, varsinkaan kun Turussa tähän -aikaan ei ollut yhtään semmoista opettajaa, joka olisi kohonnut -keskinkertaisuuden yläpuolelle. Ainoa filosofisen tiedekunnan -silloisista professoreista, joka on saavuttanut suuremman -tieteellisen maineen, oli Hällström, mutta hän opetti fysiikkaa, siis -ainetta joka oli kaukana Runebergin harrastuksista. Sitävastoin on -omituista että opetus historiallis-kielitieteellisissä aineissa oli -juuri silloin suureksi osaksi väliaikaisella kannalla: seitsemässä -semmoisessa aineessa oli Runebergia tutkimassa ainoastaan yksi omaa -tiedettään edustava professori (Pipping oppineisuuden historiassa), -mutta kuusi sijaista! - -Luonnollista siis oli että Runebergin opinnot keskittyivät niihin -aineihin, joita hän jo koululaisena oli enimmän harrastanut -- -silloin siitä syystä että ne olivat koko kouluopetuksen keskustana. -Latinan lukemista jatkettiin, mutta enimmän kiintyi hänen -harrastuksensa kreikan kieleen ja kirjallisuuteen. Koulussa oli -luettu vain uutta testamenttia kreikaksi, nyt avaantui Runebergille -se ihanuuksien maailma, joka ilmenee Homeron runoissa ja Sofokleen -ja muiden tragedioissa. Täten hänen runollinen näköpiirinsä laajeni, -hänen käsityksensä runouden tehtävistä syventyi, ja nähtävästi hän -sittemmin pääasiassa tutki vanhojen kansojen kirjallisuutta enemmän -runoudelliselta kuin kielitieteelliseltä kannalta. Eikä hän siinä -kohden ensinkään jyrkästi poikennut ajan yleisestä tieteellisestä -suunnasta. Päinvastoin: hänen molemmat tutkijansa Kreikan ja Rooman -kirjallisuudessa, Sjöström ja Linsén, harrastivat lukuisissa -akatemiallisissa väitöskirjoissaan pääasiallisesti vanhojen -runoilijain teosten ruotsintamista, eivätkä juuri sanottavasti -tieteidensä kielellistä puolta. - -Mutta vaikka Runeberg muista tieteistä nähtävästi sai vain -alkeellisia tietoja -- muuhan ei ollut mahdollistakaan, kun aineita -oli niin monta -- niin epäilemättä oli hänelle hyödyksi ettei -hän jäänyt vieraaksi yhdellekään yleissivistykseen kuuluvalle -tieteelle. Tämä seikka varmaan helpotti yleisen maailmankatsomuksen -muodostamista, ja että hänellä siinä kohden oli apua tuosta -vanhanaikaisesta Gerlachin kirjastakin, saamme vastedes nähdä. - - - - -8. - - -Jos siis järkiperäiset tieteelliset tutkimukset jäivät Runebergin -harrastusten ulkopuolelle, niin hän sensijaan näinä vuosina ahkerasti -tutkiskeli luonnon ja ihmiselämän suurta kirjaa. - -Topelius on lyhyin mutta sattuvin piirtein kuvaillut niitä -vaikutteita, jotka Runeberg on maamme eri luonnonmuodoista -vastaanottanut. - -Luonnon vaikutukset esiintyvät runoilijan itsensä kuvaamina runossa -Laulaja: taivaan, meren ja jylhien metsien hiljainen suuruus, -joukkonsa syvyyteen hautaavien vuorten sisäänpäin kääntynyt voima, -pimenemättömän yön lempeä ihanuus, nopeasti katoovan kevään tyven -kieltäymys, silmänkantamattomien erämaiden suljettu mietiskelevä -luonne. Tämä on kaikki pohjoismaista. Liitä tähän maa semmoinen -kuin meidän, jonka syleily on niin kova, joka niin ankarasti vaatii -poikiensa koko tarmoa, niin usein koettelee heidän rohkeutensa -voimaa, heidän taistelunsa kestävyyttä, ja meillä on edessämme -suomalaisen kotiseudun suuri kasvatuslaitos niille hengille, jotka -se kutsuu esiin. Yhtä mahdotonta kuin olisi että Skandinavian Edda -olisi voinut syntyä maassa jossa ei ole tuntureita, tahi että Tasso -olisi voinut laulaa ilman Italian hehkua, yhtä vaikea olisi Kalevalan -tahi Runebergin esiintyminen muualla kuin tässä, tahi ainakin -pääpiirteiltään tämän kaltaisessa maassa. - -Runebergin synnyinseutu Pohjanmaan rannikolla on kallioiden ja -karien seppelöimää alankomaata. Pietarsaaren ympäristössä näkee -peltomaita, niittyjä ja vierinkiviä, vuoret ovat vaipuneet maan -sisään, pieni puropahanen siivilöi vettänsä hiekkaisen maaperän -läpi. Voi ymmärtää miten nämät aavat tasangot saattoivat luoda -katseen kauasnäkeväksi, mutta täytyy kysyä miten oli mahdollista -että suuret, rohkeat, myrskyiset aatteet saattoivat siellä -kehittyä. Meri vastaa kysymykseen: suuruus ei ollut kaukana eikä -kätkettynä. Tämä välkkyvä, voimakas, myrskyinen Pohjanlahti, missä -merimiehen poika aikaisin oppii hoitamaan purjeitaan kuohukoissa, -oli Runebergin runouden ensimäinen kehto. Sitten hän tuli nuorena -Ouluun, jossa mahtavat kosket häneen vaikuttivat. Sieltä Vaasaan, -lainehtivien viljavainioiden luo, mutta tie sinne kulki vielä -veristen taistelutannerten halki. Näitä vaikutteita seurasi Turku -luonnonihanine, rikkaine saaristoineen, sen jälkeen pohjoinen Häme, -jossa erämaa loisti siinä suuressa yksinäisessä rauhassa, joka on -suomalaiselle kangasmaalle ominaista. - -Ja niinkuin Runeberg täten jo nuoruudessaan oli oppinut tuntemaan -isänmaamme luonnon kaikki päämuodot, samaten on hänen kokemuksensa -ihmiselämän eri muodoista ihmeellisen monipuolinen. - -Ensimäisen lapsuuden aika kuluu ihmisten parissa, jotka -ahkerasti työskentelevät hankkiakseen elatustansa: merimiehiä, -kalastajia, kauppiaita. Oulussa hän joutuu piiriin joka on niin -ylimyksellinen ja virkavaltainen kuin maassamme suinkin saattaa -olla; mutta ihanteellisuutta siinä on niin vähän, että Franzénin -syntymäkaupungissa hän kyllä kuulee puhuttavan sen nimisistä -rikkaista kauppiaista, mutta ei runoilijasta. Sitten Vaasaan, jossa -ilma on täynnä oppia ja latinaa, mutta jossa koulupoikien kesken -eletään vapaasti, vaikka ruokalista onkin niukka. Sen jälkeen -ylioppilaan kamarielämä, ja pian taas tutustuminen professori- ja -pappisperheisiin, jopa maan korkeimpaan henkiseen pylvääseen, -arkkipiispaan. Siitä jälleen yksinäiseen elämään varsinaisissa -maalaisperheissä, joista toinen on hallinnollisen virkamiehen, toinen -soturin. Ja Saarijärvellä retkeilyssään hän saa tilaisuuden tutkia -maalaiskansan oloja, jopa nähdä aivan toista kansallisuutta kuin se -mihin hän itse kuuluu. Lopuksi hän Ruovedellä tutustuu alempaankin -soturiin; tunnettua on että hän siellä tapasi vastaisen "Vänrikin" -esikuvan. - -Mutta samoinkuin luonto kaikissa eri muodoissaan kuitenkin on Suomen -luontoa, samoin esiintyvät kansan eri ainekset yhtenä kansana. -Kaikkialla hän saa osakseen hyväntahtoisuutta, ja siinä kohden -kuvastavat hänen elämänkokemuksensa taas merkillisellä tavalla -silloisia yleisiä oloja. - -"On maamme köyhä", ja tämä köyhyys vaikuttaa että hyvin monet ovat -avun tarpeessa. Luonnollisesti silloin annetaan apua etupäässä -sukulaisille. Niin näemme kuinka Runeberg koko nuoruudenaikansa -oli sukulaistensa suojattina. Huolimatta ylhäisestä vaimostaan -tullinhoitaja ottaa veljenpoikansa luokseen. Vaasassa on isän serkku -Tengström kirkkoherrana ja tarjoaa köyhälle sukulaiselleen joka -sunnuntai päivällistä. Turussa on arkkipiispa samoin isän serkku, ja -luonnollista on että hänkin pitää nuorukaista silmällä ja koettaa -auttaa häntä. - -Toisena ihmisiä yhdistävänä siteenä ovat yliopistolliset -harrastukset. Ylioppilaat ovat köyhiä, mikä on siis luonnollisempaa -kuin että yliopiston opettajat koettavat heitä auttaa? Kerrotaankin -että Lagus välistä antoi useain ylioppilaiden yht'aikaa opettaa hänen -lapsiaan, voidaksensa jokaiselle antaa vähän palkkaa. Ja varsinkin -kesäaikana on pappilassa ruokaa yllin kyllin, eikä juuri paljon -tilaisuutta sitä myydä. Luonnollista on siis että talvisaikainen -kotiopettaja seuraa perhettä maalle suveksi. - -Saarijärvellä taas sattuu niin että molemmat emännät ovat Vaasan -tienoilta kotoisin. "Maisteri" on siis heidän "maanmiehensä", -sillä onhan Pohjanmaa asukkaittensa mielestä erikoisisänmaa, ja he -ovat likempänä toisiaan kuin muita Suomen lapsia. Sentähden rouva -Danielsson pitääkin äidillistä huolta opettajasta. Talvivaatteita -tämä kyllä on itselleen hankkinut ennen Turusta lähtöään, mutta -kesän tullen tarvitaan ohuempia. Mitäs muuta; kun Danielssonin -pojat saavat uudet kesävaatteet, niin teetetään opettajallekin puku -samasta kankaasta. Eräänä päivänä ei maisteri kuitenkaan enää sitä -käytä. Miksi? -- sitä ei kukaan saa tietää, eikä kysytäkään. Mutta -syksympänä löytää joku silloin jo poislähteneen opettajan kesätakin -mädänneenä metsästä. Hän oli joskus metsäretkillään riisunut ja -unohtanut sen sinne, ja turhaan sitä etsittyään hän ei ollut -kehdannut kertoa asiata emännälle. - -Rouva Enehjelm taas kertoo eräänä päivänä, että taloon oli tullut -ennustaja-akka, joka oli hyvin omituinen ja oli ennustanut hänelle -merkillisiä asioita. Eikö maisteri tahtoisi antaa povata itselleen; -akka ei vaadi siitä muuta palkkaa kuin viinaryypyn, jonka emäntä -kyllä toimittaa. Miksei -- akka tulee saliin, missä maisteri -viinapulloineen häntä odottaa, ja ryypättyänsä hän ryhtyy povaamaan. -Mutta sen kestäessä maisteri saapi ihmeekseen kuulla paljon aivan -yksityisiä seikkoja omasta entisestä elämästään. Kummastellen sitä -hän tarjoaa vielä viinaryyppyä, joka menee yhtä helposti kuin -edellinenkin akan kurkkuun. Vasta kun Runeberg päivällispöydässä -kertoo akan kummallisista tiedoista, hän huomaa että veitikka piilee -emännän suupielissä, ja silloin hän ymmärtää että itse kapteenin -rouvahan se oli pukeutunut akaksi ja ryypiskellyt -- vettä. - -Mutta on toinenkin syy minkätähden kotiopettaja mielellään otetaan -vastaan maalaisperheeseen. Onhan säätyhenkilöiden luku semmoisella -paikkakunnalla kuin Saarijärvellä hyvin rajotettu, siis myöskin -sivistynyt lisä siihen sangen tervetullut, varsinkin kun maisteri -on hyvä oppilailleen eikä ainoastaan pidä huolta heidän luvuistaan, -vaan hankkii heille huvitustakin. Ja kun pojat salaa kertovat että -maisterilla on ullakkokamarinsa pöytälaatikossa sinikantinen vihko, -jonka hän on heiltä ostanut, ja johon hän on kirjottanut runoja, niin -silloinpa vasta naisten kiintymys häneen kasvaa yhä suuremmaksi. - -Mutta tähän yleiseen ihmisystävällisyyteen ovat historialliset -syytkin olleet vaikuttamassa, varsinkin siihen suuntaan ettei -säätyerotusta paljon tunnu. Kotimaista hallitsijaa ei ole, -korkeimmat hallinnolliset piirit ovat kaukana Helsingissä, aateli -on köyhä. Virkaylimystöä hän nuoruudenaikanaan näkee yhtä vähän -kuin pohattamaisuutta. Kaikki sivistyneet kuuluvat tavallansa -yhteen luokkaan: kirjamiesten, ja tässä luokassa on kyky ainoana -arvon määrääjänä. Teollisuutta ei tähän aikaan ole olemassa juuri -nimeksikään, eikä siitä johtuvaa jyrkkää erotusta työnantajain -ja työntekijäin välillä. Päinvastoin: yhteinen taistelu hallaa -vastaan on maalaisväestössä kehittänyt sitä auttavaisuutta, jota -Runeberg niin ihaili, ja virkamiehetkin ovat hyvin suureksi osaksi -(papit, soturit, useat yliopiston ja koulujen opettajat) samalla -maanviljelijöitä, heillä on siis yhteisiä taloudellisia harrastuksia -talonpoikien kanssa. Olivathan pääasiallisesti kirjamiehet olleet -perustamassa "Suomen huoneenhallituxen seuraa" ja Runebergin -isä pyytää häneltä samassa kirjeessä runoja, -- "jotka ovat minun -nautintonani" ja -- Siperian omenapuun siemeniä, joita arkkipiispa -kai voi hankkia, koska hän on talousseuran "pää". - -Siis Runeberg, samalla kun hän tutustuu isänmaan luonnon ja kansan -eri muotoihin, saapi niistä yhteisvaikutuksen joka, samoinkuin -kotiseudusta saadut kokemukset, vain vahvistaa ja laajentaa hänen -synnynnäistä ihmisystävällisyyttään. Vähät siitä että hänen täytyy -alistua muitten palvelijaksi saadakseen elatuksensa, näkeepä hän -kaikkien muidenkin, tavalla tai toisella, palvelevan lähimmäisiään. -Ja niin hän saattoi myöhemmin (1832), kirjottaessaan sanomalehteensä -kotiopettajantoimesta, lausua nämät sanat: - -"En voi lopettaa tätä kirjotusta muistamatta ilon ja kiitollisuuden -tunteella sitä aikaa, jolloin minäkin olin yksityisopettajana ja sain -kokea kuinka hyvää tekee saada osanottoa ja ystävällisyyttä niiltä, -joista jossakin kohden luulee olevansa riippuvainen. Ja minun tulee -totuudenmukaisesti lausua, että suurin osa niitä nuorukaisia, jotka -lähtiessään yliopistosta ruvetaksensa kotiopettajiksi mielipahalla -ajattelevat että heidän täytyy aineellisen toimeentulonsa tähden -syrjäyttää sisäinen tieteellinen kehityksensä, palatessaan voivat -asettaa saavuttamansa edut menettämiensä rinnalle. Moni jolla -jättäessään yliopiston oli vain kuolleita kirjatietoja ja joka -maailmaan tottumatonna arasti katseli sen oloja, tuo palatessansa -mukanaan yhteiselämään soveltuvaa sivistystä, luottamusta ihmisiin, -iloista tulevaisuuden toivoa ja muistoja joita hän koko elämänsä ajan -voipi pitää kalliina ja rakkaina." - -Sentähden hän äskenmainitussa kirjeessä Grotille sanookin -mielialastaan näinä vuosina: - -"Älkää paheksuko että viivähdän näissä vähäpätöisissä seikoissa. -Ne saattavat minua aina ajattelemaan nuorukaisiän onnellisuutta, -jolloin näkee tulevaisuuden aamuruskon-värisenä ja jolloin toivo -nostaa mielen korkealle hetken pienten huolien yli. Minussa ei siihen -aikaan koskaan herännyt epätoivon ajatus, ja olen sittemmin, kun -kokeneempana olen katsellut taaksepäin silloista tilaani, monesti -suuttunut huolettomuuteeni, mutta sitävastoin monesti ilolla tullut -siihen päätökseen, että ihminen elää todellisimmasti, kun hän -vähimmin antautuu huolien valtaan." - - - - -9. - - -Tämmöisellä mielellä Runeberg tietysti saattoi katsoa luontoa -ja ihmiselämää yhtä lempein silmin kuin ennenkin. Varmana sopii -pitää että luonto yhä enemmän hänelle, kuten hän myöhemmin sanoo, -"avasi ihanuutensa", ja että hän jo Saarijärvellä syvästi tajusi -niiden luonnon erilaisuuksien merkityksen, joita hän sittemmin niin -nerokkaasti kuvaili kirjotuksessaan "Muutamia sanoja luonnosta, -kansanluonteesta ja elintavoista Saarijärven pitäjässä". Mitä -ihmisiin taas tulee, osottavat muutamat jutut miten hän yhä edelleen -ikäänkuin teki kokeita, saadakseen eri henkilöitä paljastamaan -omituisia luonteenpuolia. - -Lagusen luona esimerkiksi hänen täytyi usein mennä kävelemään -professorin kanssa, ja silloin hän oli pakotettu kuuntelemaan -pitkäpiimäisiä filosofisia luentoja mitä jokapäiväisimmistä asioista. -Kolmantena noilla kävelyretkillä oli pieni porsas, josta Lagus oli -pitänyt hellää huolta, ja joka sentähden aina seurasi isäntäänsä. -Runebergia taas ei tuo kumppani liioin huvittanut, ja kerran, kun -mentiin joen yli kapeata porrasta myöten, professori ensin, Runeberg -sitten ja porsas viimeisenä, hän antoi seuraajalleen salaisen potkun, -niin että porsas putosi veteen ja oli pakotettu uimaan rannalle. -Runeberg oli ehkä toivonut täten voivansa johtaa professorin -ajatusjuoksun pois entisestä, mutta siinä hän pahasti pettyi: -palkinnoksi kujeestaan hän taas sai kuulla pitkän luennon -elukkaraukasta, jolla ei ollut sen vertaa älyä, että se olisi -ihmisen tavoin tietänyt mihin astua. - -Arkkipiispakaan ei säästynyt hänen kepposiltaan. Ukko oli harras -kalastaja ja koki kesäaikana itse joka päivä koukkujaan. Runeberg -oli myöskin eräänä aamuna ollut kalastamassa ja saanut suuren hauen, -ja sen hän kiinnitti arkkipiispan koukkuun, mutta -- pyrstöstä. Ja -siitäkös hauska tuli, kun hän kuuli ukon koettavan selittää syytä -tuohon omituiseen sattumaan. - -Mutta osottihan Runeberg ihmisille luontaista hyväntahtoisuuttakin. -Saarijärvellä tapahtui että saatiin kiinni suurvaras, josta jo kauan -oli kerrottu merkillisiä juttuja. Sanottiin että hän otti rikkailta -ja antoi köyhille, ja kerrankin hän oli tuntematonna yhtynyt rouva -Enehjelmiin maantiellä, mutta oli käyttäytynyt hyvin ritarillisesti -häntä kohtaan. Runeberg, joka jo kouluaikanaan oli innokkaasti -lukenut romaaneja jaloista rosvoista, halusi nyt nähdä tuon -merkillisen miehen, jolle oikeus jo oli ehtinyt tuomita neljäkymmentä -paria raippoja. Käytyään hänen luonaan vankilassa Runeberg -arvattavasti huomasi hänet yhtä "älykkääksi mieheksi" kuin varkaat -Hirvenhiihtäjissä ovat Aaron mielestä, ja siksi hän päätti koettaa -lievittää sankarin tuskia ja hankki hänelle, samana aamuna jolloin -rangaistus oli toimeenpantava, salaa pullollisen viinaa. Mutta -tämä ei ollut onneksi raippojen saajalle: hänen rohkeutensa kasvoi -viinasta niin, että hän viimeisen lyönnin saatuaan antoi piiskurille -pari korvapuustia, väittäen että tämä oli "lyönyt kehnosti". Seuraus -siitä oli taas että jonkun aikaa myöhemmin piiskuri sai uudestaan -koettaa voimiansa varkaan selkään, ja silloin tämä arvattavasti -tyytyi saamaansa osaan. - -Tämmöinen tapaus näyttää kuinka Runeberg osasi muissa nähdä ennen -kaikkea ihmisen, katsomatta säätyä tai mainettakaan. - -Mutta kun hän täten, missä vain tilaisuus siihen tarjoutui, koetti -tutkia ihmisluonteita, niin hän Saarijärvellä joutui huomaamaan -jotain tavallista ylevämpääkin. Kirjeessään Grotille hän puhuu niistä -"lämpimistä muistoista", jotka hänen mielessään olivat säilyneet -niin hyvin jylhän kauniista seuduista kuin yksinkertaisista, mutta -vakavista ja sydämellisistä ihmisistä. "Ruotsalaisten siirtolaisten -jälkeläisenä" hän aina siihen asti oli luullut suomalaisia -sisällisestikin semmoisiksi miltä he päältäpäin näyttivät, kun he -joskus tulivat tavaroineen Pietarsaareen. Nyt he läheltä katsottuina -ja kodeissaan näyttivät aivan toisellaisilta. "Patriarkaalinen -yksinkertaisuus, syvä miehuullinen kärsivällisyys, synnynnäinen selvä -katse elämän sisäisimpiin oloihin" -- siinä ne ominaisuudet, jotka -hän sanoo huomanneensa suomalaisissa. - -Tämä kokemus on varmaan yleisemminkin vaikuttanut häneen. Kun hän -huomasi erehtyneensä arvostellessaan ihmisiä vain heidän ulkonaisen -esiintymisensä mukaan, niin hän vastedes -- niinkuin hänen runoistaan -näkyy -- yhä innokkaammin etsi yleviä tahi ainakin miellyttäviä -puolia niistäkin ihmisistä, jotka päältäpäin näyttivät naurettavilta, -jopa vastenmielisiltäkin. Ja samaten häneen vaikuttivat syvästi -ne "tosi hädän" kuvat, jotka hän Saarijärvellä näki. Olipa hän -itsekin saanut kärsiä puutetta ja ehkä sen johdosta tuntenut -kuuluvansa "aliluokkaan". Mutta kuinka rikas hän kuitenkin oli niihin -verrattuna, joiden eväskonteissa hän rasittavan heinänteon aikana -näki pettuleipää ja muutamia suolan rakeita! Ja kun hän kerran tulee -pirttiin ja näkee siinä lähellä uunia tankojen päälle asetettuja -kaistaleita, karkeita kuin nahka, niin hän uteliaana kysyy: - --- Mitäs tuo on? - --- Hyvä herra, siitä tulee leipää. - -Sen enempää ei vastattu, mutta Runeberg itse tunsi että vastaajan -äänessä soi yhtaikaa "etkö sitä tiedä?" ja "sinä et sitä tiedä". -Tuo ääni ei unohtunut: lähes kymmenen vuotta myöhemmin hän vielä -kertoo että se oli "sydäntä särkevä". Miksi hän siis koskaan itse -valittaisi, kun ei tarvinnut semmoista kokea? - -Samaan suuntaan vaikuttivat varmaan ne sotakertomukset joita hän -Ruovedellä sai kuulla. Kestävyyttä ja kärsivällisyyttä olivat Suomen -soturitkin osottaneet, taistellessaan yhdessä ylivoimaa vastaan. Ja -molemmissa, sotureissa yhtä hyvin kuin maanviljelijöissä, herättää ja -kasvattaa yhteinen hätä lujaa yhteistuntoa. - -Sitä kipeämmin siis Runebergiin koski, kun hän näki jonkun -kansalaisen tavalla tahi toisella asettuvan muiden ulko- tahi -yläpuolelle. Leikillä tahi todella hän silloin aina oli valmis -muistuttamaan syylliselle hänen velvollisuuksiaan. - -Kerran hän Turussa tuli postiin, lähettääksensä kirjeen, josta oli -maksettava neljäkymmentä kopeekkaa. Hän pisti luukkuun kirjeen ja -viidenkymmenen kopeekan setelin. Mutta postimestari viskasi molemmat -ulos luukusta ärjäisten: - --- Menkää särkemään! En minä voi antaa takaisin. - --- Enhän ole pyytänytkään mitään takaisin, vastasi ylioppilas, -singahutti kirjeen ja setelin vielä kerran luukkuun ja meni -matkoihinsa. - -Toisen kerran hän talvisaikaan käveli kadulla, kun eräs lääkäri, joka -kopeudellaan oli suututtanut ylioppilaita, ajoi ohitse kauniissa -reessä ja komeasti puettuna. Runeberg teki heti lumipallon ja heitti -sen kohti lääkäriä -- osaten maaliin niinkuin aina. Lääkäri seisautti -hevosensa, astui reestä ja tuli Runebergin luo. - --- Heitittekö sen tahallanne? - --- Heitin. - --- Miksi? - --- Koska olette niin kopea. - -Tämä suora vastaus vaikutti että lääkäri katsoi paraaksi jättää koko -asian sikseen. - -Vielä yksi tapaus. - -Ruovedellä tuli Enehjelmille vieraiksi Vaasan kuvernööri Wärnhjelm. -Vierasvarainen isäntäväki kestitsi yhtä hyvin häntä kuin hänen -ajuriansa. Mutta rouva Enehjelm ei uskaltanut antaa kuskille paljon -väkeviä, peläten ettei tämä sitten matkalla voisi kunnollisesti -suorittaa tehtäviään. Siitä ajuri rupesi soimaamaan taloa, ja -Runebergille, joka astui etehiseen juuri kun kuvernööri teki lähtöä, -emäntä valitti ettei tietänyt miten menetellä. Runeberg meni silloin -kuskin luo ja kehotti häntä herkeämään herjaamasta. Mutta kun mies -talonväen kuullen yhä vain jatkoi, niin "maisteri" antoi hänelle -kunnon korvapuustin, niin että ajuri kellahti melkein hevostensa -jalkoihin ja Runebergin täytyi taas auttaa häntä pystyyn. - -Siitäpä hämmästys syntyi: maisteri on lyönyt kuvernöörin kuskia! -Rouvakin huolestui, kun kuvernööri samassa tuli ulos ja kuski alkoi -katkerasti valittaa maisterin väkivaltaa. Mutta saatuaan kuulla -seikkailun syyn kuvernööri puristi Runebergin kättä ja virkkoi että -kuritus oli hyvin ansaittu. - -Me näemme: Runeberg ei tee muistutuksiaan yhteiskunnallisen aseman -mukaan; ne tarkottavat aina ettei kukaan saisi millään muotoa -ylpeillä toisen kustannuksella eikä loukata toisen ihmisarvoa. - -Niin kypsyi Runebergin sielussa yhä enemmän elämänkatsomus, joka -perustui ihmisrakkauteen ja ihmisarvon tunnustamiseen. Mutta runoilija -kun oli, hän ei pukenut kokemuksiaan ja katsantotapaansa järkiperäisiin -päätelmiin, ja yhtä vähän hänellä oli tilaisuutta osottaa mielialaansa -ulospäin suunnatussa toiminnassa yhteiskunnallisella alalla. Aluksi -siis kehitys tapahtui hänen tunne-elämässään, jossa saadut kokemukset -toistaiseksi säilyivät kuvina, esiintyäkseen vastedes hänen -runoudessaan kirkastettuina ja ihanteellisina. - -Mutta lähinnä tarvittiin että hänen tunnemaailmansa kypsyi -selkeyteen ja sopusointuun myöskin mikäli se koski hänen sisäisimpiä -sielunliikkeitään. Semmoisista liikkeistä hänen runoutensa oli saanut -alkunsa, ja samaa uraa hän nähtävästi koko ylioppilasaikansa jatkoi -sisällistä kehitystaisteluaan. - -Sentähden hän sulkeutuikin paljon itseensä. Ensi aikoina Turussa -hän nähtävästi eleli paljon itsekseen ja samaten hän sisämaassa -mieluimmin käyskenteli yksinään metsissä. Vasta viimeisenä Turun -vuotenaan hän näyttää avautuneen enemmän muille, hän tutustui -muutamiin muihin eteviin nuorukaisiin ja tuli tunnetuksi -runoilijanakin. Panttileikissä arkkipiispan luona hän näetten -vuonna 1826 tuomittiin sepittämään runo auringolle, ja pyydettyään -lykkäystä hän muutamia päiviä myöhemmin julkaisi semmoisen runon Åbo -Tidningar'issa. Kerrotaan että kun tämä runo luettiin arkkipiispan -luona, oli Fredrika Tengström sanonut: eihän hänestä tule mikään -Tegnér -- mutta ehkä enemmän. Tegnérkin oli näetten runoillut -auringolle. - -Sittenkin kerrotaan etteivät naiset oikein uskaltaneet lähestyä tuota -pitkää, laihaa, vähän arkaa ylioppilasta, jonka kasvot olivat niin -totiset ja puku tavallisesti vanhentunutta kuosia ja liian ahdas, -niin että kädet ja jalat pistivät siitä liian paljon ulos. Ja silloin -ehkä ei voitu etäältä niin tarkoin huomata hienoja, jaloja kasvoja, -joita varjostivat tumman ruskeat, pystyyn kammatut ja kutriset -hiukset, ja vielä vähemmin nähdä kuinka kasvot kaunistuivat, kun -niitä jonkun lähetessä elähyttivät suuret, siniset, kirkkaat ja -erittäin kauniit silmät, joilla oli niin ihmeellinen voima voittaa ja -sytyttää sydämiä. - -Mutta varsinkin Paraisissa tuli Runeberg vielä avomielisemmäksi -ja yhtyi toisiin ihmisiin. Ensiksi hän kiintyi lapsiin ja keksi -kaikenlaisia huvittavia leikkejä. Niin hän eräänä syysiltana kehotti -heitä kokoilemaan lastuja halkovajasta, ja niillä sitten leikittiin -salissa Navarinon taistelua, siten että yhtä monta kristittyä ja -turkkilaista pommitteli toisiaan lastuilla. Mutta salin vieressä oli -arkkipiispan huone, ja kun lastut alkoivat paukkua vasten seinää, -aukaisi hän oven ja kysyi kummastellen: - --- Mitä tämä tietää? - --- Me leikimme Navarinon tappelua, isoisä, vastasivat lapset -ihastuksissaan. - --- Ja sinäkin, vanha junkkari, lausui ukko, kun näki että Runeberg -oli mukana. Silloin täytyi lopettaa leikki, mutta Runeberg kertoi -myöhemmin että tämä oli ankarin moite, minkä hän koskaan oli ukon -suusta saanut kuulla. - -Kun ei siis aina saatu meluta, niin Runeberg iltasilla kokoili lapset -ympärillensä koulusaliin ja kertoi heille mitä eriskummallisimpia -satuja. Ja kun tultiin jännittävimpään kohtaan, niin aina käytettiin -lausetta: "ja kuu oli verisen punainen". Mutta silloin tiesivätkin -lapset että sadusta kohta tulisi loppu. - -Talvielämää taas hän itse kuvailee sisarelleen seuraavalla tavalla: - -"Toivoisin että äiti ja sinä saisitte pistäytyä tänne muutamaksi -tunniksi näkemään minua mielityössäni, kun minä koko lapsiliuta -perässäni lasken mäkeä pitkin Paraisten törmiä ja sitten lasten -kanssa veljellisesti ja'an arkkipiispan rouvan nuhteet, kun joko -olemme huutaneet ja räyhänneet liian paljon, tai tulemme takaisin -vaatteet repaleisina ja märkinä. 'Että hän jaksaa ja viitsii lennellä -noin lasten kanssa' on eukolla tapana silloin sanoa ja minä vastaan -ettei hän voi uskoa, kuinka hupaista se on". - -Aikaihmistenkin kanssa Runeberg Paraisissa joutui vilkkaampaan -seurusteluun, varsinkin Turun palon jälkeen, jolloin pitäjään muutti -paljon turkulaisia, etenkin yliopistoon kuuluvia perheitä. Yhteinen -onnettomuus lähensi ihmiset toisiinsa, mutta nuorison joustavat -mielet työnsivät huolet luotaan: kokoonnuttiin milloin mihinkin -perheeseen leikkimään ja huvittelemaan, ja runoudella oli näissä -seurusteluissa tärkeä sija. Kun vielä muistamme että arkkipiispa -itse oli nuoruudessaan tullut runoilijana tunnetuksi, että näissä -piireissä vilkkaasti keskusteltiin Ruotsin uudemmasta runoudesta, -että Paraisissa lyhyemmän tahi pitemmän ajan oleskelivat myöskin -Nervander, Fredrik Cygnaeus ja Snellman, joilla kaikilla oli -runollisia harrastuksia -- Snellmankin kirjotti nuoruudessaan runoja --- niin on helppo ymmärtää että Runeberg jo ulkoapäin sai paljon -yllykettä runoilemiseen. - -Vain hyvin vähän voidaan kuitenkin varmuudella sanoa noista ulkoapäin -tulleista vaikutteista, varsinkin siitä syystä että harva hänen näinä -vuosina sepittämänsä runo on päivätty tahi nyt jälkeenpäin enää -päivättävissä. Arveluja on sensijaan runsaasti tehty etenkin Ruotsin -uuden runouden vaikutuksesta häneen, mutta viisainta lienee siinä -kohden tyytyä välttämättömimpään. Olemme jo nähneet että Runebergin -runollinen kehitys alkoi sisältäpäin ja että hän ainoastaan muotoon -katsoen nojautui valmiisiin esikuviin. Ja samaa osottaa selvästi -hänen jatkettu runoilijatoimensakin. Päätehtävänämme on siis saada -mahdollisimman selväksi juuri tuo hänen sisällinen kehityksensä. - -Mutta siinäkin on monta hämärää kohtaa, ja pyydän siis lukijaa -muistamaan että alempana annettu kuvaus sekin perustuu osaksi -arveluihin, joita ehkä vastedes saadut tarkemmat tiedot voivat -jossain määrin oikaista. - - - - -10. - - -Muistamme kuinka Runeberg runossaan Naisen luominen lausuu että -nainen, kun mies kuuntelee intohimon tulikieltä, palauttaa hänet -hyveen ja totuuden teille. Nähtävästi hän tällä tarkottaa Fredrika -Juveliusta, sillä samansuuntaisia ajatuksia esitetään kahdessa -muussa, nimenomaan hänelle omistetussa runossa: toinen niistä -(Jäähyväiset Friggalle) on luultavasti kirjotettu Runebergin -lähtiessä yliopistoon, toinen (Friggalle) arvattavasti myöhemmin. -Edellisessä Frigga on runoilijalle esimerkkinä, joka voi vahvistaa -hyveen tunnetta hänen rinnassaan, jälkimäisessä taas kerrotaan että -"itävät himot" erottavat hänet Friggasta. Molemmissa epäillään tokko -heidän yhtymisensä tulee mahdolliseksi ennenkuin vasta taivaassa, -vaikka kuitenkin puhutaan siitäkin, että runoilija voisi jo elämässä -saavuttaa mielentilan jossa hän voisi jälleen yhtyä Friggaansa. - -Silminnähtävää on siis että Runeberg ensimäisinä ylioppilasvuosinaan -on joskus tuntunut olevansa himojen vallassa, vaikka hän jo alusta -pitäen on niitä vastaan taistellut. Ja hyvin luultavalta näyttää että -näitä himoja on synnyttänyt joku uusi valtaava rakkaus, jonka tieltä -vienomman tunteen Friggaa kohtaan on täytynyt väistyä. Runeberg on -itse kertonut kiintyneensä Friggaan noin viisitoistavuotiaana ja -tytön hallinneen hänen sydäntään seitsemän vuotta, siis noin vuoteen -1826 asti. Mutta mistä syystä heidän välinsä höltyivät, siitä ei -tiedetä mitään. - -Sensijaan Runeberg myöhemmin, niinkuin tiedetään, vähitellen -oppi enemmän tuntemaan ja rakastamaan toista "Friggaa", -Fredrika Tengströmiä. Mutta he lähenivät toisiaan tiettävästi -vasta Paraisissa, ja vuonna 1826 Fredrika kirjottaa eräälle -ystävättärelleen: "minulla ei ole pienintäkään aavistusta siitä, kuka -saattaa olla (pikku)serkkuni, herra Runebergin, morsian". Tämä näyttää -vahvistavan sitä tarua, joka kertoo että Runeberg Saarijärvellä -oleskellessaan on ollut kihloissa jonkun Rautalammilla asuvan tytön -kanssa. Ja tämä tyttö se siis arvattavasti herätti nuorukaisen -sielussa intohimon myrskyn. - -Samaan päätökseen voipi tulla parista Runebergin runostakin. -Runo Rakastava kuvailee tyttöä, joka täynnä intohimoa odottaa -rakastajaansa, ja semmoisen tytön perikuvaksi ei tahtoisi otaksua -kumpaakaan Friggaa. Mutta tälle tytölle hän antaa nimen Selma, -ja hänen painamattomien runojensa joukossa on eräs, jossa kaksi -rakastajaa kilvan kiittävät lemmittyjänsä, toinen Selmaansa, toinen -Minnaansa. Kun siinä Selma kuvataan Rakastavan Selman kaltaiseksi, -ja Minna taas muistuttaa Mustasukkaisuuden öiden samannimistä -sankaritarta -- jonka esikuvaksi ensimäinen Frigga on otaksuttava -- -niin tämäkin seikka viittaa samaan suuntaan. - -Voimme siis mielessämme kuvitella asian niin että Runebergin ja -ensimäisen Friggan välit höltyivät toisen valtaavan rakkauden -vaikutuksesta; mutta tuo uusi rakkaus ei häntä ajan pitkään -tyydyttänyt, ja sitten hän toisessa Friggassa taas ikäänkuin näki -ensimäisen palaavan ja vievän hänet takaisin ihanteellisemmille -aloille. - -Oli miten oli, kaikesta päättäen on Runebergin tunne-elämää näinä -vuosina tärisyttänyt joku hyvin voimakas vaikute. Sen huomaa muun -muassa eräästä Rukous nimisestä runosta, jossa hän pyytää Jumalaa -"pelastamaan katuvaista, valamaan hänen hehkuvaan mieleensä tyyntä, -lohduttavaa henkeänsä ja antamaan sovituksensa kahlehtia mielen -myrskyisiä tunteita". - -Verrattuna molempiin Friggalle omistettuihin runoihin tämä rukous -selvästi näyttää että Runebergille yhä edelleen kysymys rakkaudesta -ja kysymys Jumalasta likeisesti liittyvät toisiinsa. Mutta hän on -nyt tullut huomaamaan ettei nainen, olkoon hän kuinka helläsydäminen -hyvänsä, voi yksin kahlehtia nuorukaissydämen myrskyisiä tunteita; -Jumalan henki sitävastoin voi sen tehdä, sillä se on korkeampaa -rakkautta. Ja kun Jumala pitää huolen ilman linnuista, maan -ruohoista, kuinka hän olisi hylännyt ihmisen? Ei, "lohdu, vapiseva -henkeni, sillä rakkaus valvoo korkeudessa. Hän kokee, mutta ei hän -jätä avutta soturiaan, joka nääntyy taistelussa." - -"Vaikka kokee eipä hylkää Herra" -- tämä ajatus, joka jo -Kaitselmuksessa siintää, se esiintyy nyt personallisena kokemuksena. -Mutta se esiintyy puhtaasti uskonnollisena, ja päälle päätteeksi -muodossa joka silminnähtävästi on lainattu Prudentiusen kuolinvirrestä -"Jam moesta quiesce querela", joka latinaisenakin oli vanhassa -ruotsalaisessa virsikirjassa; lähimmäksi esikuvaksi luulisin -kuitenkin Wallinin uutta ruotsinnosta 1819 vuoden virsikirjassa. Sitä -merkillisempää on siis, ettei Runebergin rukouksessa enää puhutakaan -kuolemasta, niinkuin Friggalauluissa tehdään. Rakkaus korkeudessa on -voittanut kuolemankin. - -Ja vielä yksi tärkeä seikka: luonto, joka Friggalauluissa ei -ensinkään esiinny, se todistaa nyt sekin taivaallisen rakkauden -voimaa. - -Täten on Runebergin alkuperäinen uskonnollinen tunne syventynyt -ja kehittynyt, mutta samalla hän on ratkaisevasti astunut -järkiperäisyyden alalta personallisen tunteen alalle. - -Ja tämä osottaa että hän kuuluu uuteen vuosisataan, jolloin valtaava -vastavirta alkoi esiintyä edellisen vuosisadan ylenpalttista -järkiperäisyyttä vastaan. Samaa vastavirtaa edustivat Ruotsin uudet -runoilijatkin, ja luonnollista siis on että Runeberg, mitä muotoon -tulee, aluksi liittyi heihin, sillä uudet tunteet vaativat uutta -kieltä. - -Runeberg on itse myöhemmin (1832) sanonut että noiden uusien -runoilijain joukossa Vitalis (Sjöberg) ja Stagnelius hänestä ovat -"mieltä kiinnittävimmät". Vitalis ei kuitenkaan näy jättäneen paljon -jälkiä hänen tämänaikaiseen runouteensa; mahdollista on sentään että -myöhemmän Friggarunon esikuvana on ollut hänen runonsa Sairastaessa, -Lauralle -- Jäähyväiset Friggalle sitävastoin vielä muistuttaa -Franzénia (Kotona oleville). - -Sitä enemmän yhtymäkohtia on Runebergin ja Stagneliusen välillä. - -Vuoden 1827 almanakkaansa on Runeberg pannut muistiin, että hän -27 päivänä tammikuuta -- siis keskellä tutkintokiireitään -- osti -Stagneliusen koottujen teosten kolmannen osan, maksaen siitä neljä -riksiä -- varmaan melkoinen summa hänen rahoissaan. Mainittu osa oli -ilmestynyt 1826 ja sisälsi Stagneliusen lyyrillisiä runoelmia. -Mahdollista, jopa luultavaa on että Runeberg jo ennen tunsi kirjan, -ainakin on runossa Auringolle paikka joka muistuttaa Stagneliusta. -Mutta yleensä ei vaikutus vielä esiinny selvästi: Lapsuuden -muistoja, kirjotettu 2 päivänä kesäkuuta 1827, soi vielä Franzénin -tapaan (Ainoa suutelo), ja kesällä 1827 hän kirjottelee pitkää -kuusimittarunoa (Kihlaus tahi Juhannusjuhla), jossa hän hilpeästi -kuvailee elämää maalaispappilassa. Vielä Paimenpoika, päivätty 19 -päivänä syyskuuta 1827, henkii rauhallista luonnonihailua. - -Mutta kohta sen jälkeen tulee näkyviin että Runeberg on Stagneliusen -runoudesta löytänyt jotakin mikä herättää vastakaikua hänen -sielussaan. - -Sitä todistaa ensiksi Syysilta, kirjotettu syksyllä 1827, jolloin -Runeberg pelkäsi rintansa olevan heikon ja sen johdosta ajatteli -kuolemaa. Samaten on jo mainitulla runolla Rakastava selvät -esikuvat Stagneliusessa, ja tavalla tai toisella nojautuvat häneen -useat runot, joiden arvellaan syntyneen vuoden 1828 alkupuolella: -Tuutulaulu sydämelleni, Ystävän kuoltua ja Kevätaamu. Vielä -Vanhukselle ja Mustasukkaisuuden yöt osottavat Stagneliusen -vaikutuksen jälkiä. - -Nämäkin tosiasiat vahvistavat arveluamme Runebergin sisällisestä -taistelusta. Sillä ruotsalaisenkin runoilijan rinnassa on riehunut -samallainen taistelu himojen ja aatteellisempien pyrkimysten välillä, -ja sen johdosta hänellekin esiintyvät kysymykset rakkaudesta, -Jumalasta ja kuolemasta. - -Mutta Stagneliuselle oli ominaista että hän antautui kokonaan hetken -tunnelman valtaan. Niin hän välistä kuvasi mitä hehkuvimmilla -väreillä himojen luomia nautintoja, välistä taas ylisti kieltäymystä -niin että sekin esiintyy melkein nautintona. - -Että Runeberg ajaksi seurasi häntä edelliselle alalle on sitä -vähemmän kummeksittavaa, koska sama suunta ilmeni muuallakin ajan -runoudessa: järjen kahleista vapautunut tunne täten ikäänkuin -koetteli voimiansa. Ylistäähän Runebergkin runossa Nuoruus -tunnetta ajatuksen kustannuksella, ja tämmöisestä mielialasta ovat -arvattavasti syntyneet sekä Rakastava että samaan suuntaan käyvät -Odottava ja Levottomuudelle. - -Mutta yhtä vähän kuin Runeberg tässä kohden meni niin pitkälle -kuin Stagnelius, yhtä vähän hän seurasi häntä äärimmäisyyksiin -silloinkaan, kun oli kysymys ihmiskohtalosta ja kieltäymyksestä. - -Tunnetuimpia Stagneliusen lauluja on Elämän ehto. Luonnossa huomataan -kaikkialla taistelua, joka osottaa että "mitä korkeampi elämä -on, sitä suurempi on tuska". Suurin tuska on siis ihmisellä; hän -on harhaan joutunut, ja taivas ja maa vaativat häntä vastaamaan -synneistään. Pakenemisen mahdollisuutta ei ole, älköön siis -taistelkokaan kohtaloansa vastaan; "pienin kukkakin luotiin -kärsimään, ja kuoleman tuska on elämän ehto. Avaruus on ääretön -temppeli, missä kaikki Jumalan lapset kaatuvat uhrikaritsoina ajan -alttarin juureen." - -Päätös on siis: "älä vapise, kun rangaistus tulee, pukeudu riemuiten -kidutuspukuun; siemen, joka on kuollut maan poveen, on taas nouseva -taivaallisena kultaviljana". - -Runebergilla esiintyy surumielinen tunne ihmisen kohtalosta jo -runoissa Auringolle ja Lapsuuden muistoja, mutta vielä selvemmin -Syysillassa. Siinäkin luonto kuvastaa ihmiskohtaloa, ja luontoa -edustavat, juuri niinkuin Elämän ehdossa, tammi, kukka ja satakieli. -Varsinkin viimeksi mainittu viittaa mielestäni Stagneliusen runoon, -sillä mistä satakieli muuten olisi tullut, kun Runeberg myöhemmin -runossa Franzénille nimenomaan sanoo sitä Ruotsiin kuuluvaksi? -- Ja -niinkuin lähtökohta on yhteinen, niin on loppukin sama: kuolema ja -parempi, puhtaampi elämä haudan toisella puolella. - -Mutta yhteisestä lähtökohdasta Runeberg sittenkin tulee aivan toiseen -johtopäätökseen kuin Stagnelius. - -Luonto opettaa hänelle että "kukkia ja kuolla" on "tomun _lempeä_ -laki". Turha on siis koettaa välttää kuoleman nuolia, ihminen on -maallisessa elämässään matkalainen, hetken riemua on nautittava, -se on erämaan mannaa; mutta ei saa pysähtyä täällä, täytyy ehtiä -Kaanaan korkeuksiin. Siellä, tähtien toisella puolella, on sielun -oikea satama; mitä katoavaisuus tarjoaa on vain unelma, joka liitelee -iäisyyden sylissä nukkuvan ympärillä. Ei ole pelkääminen enkeliä, -jonka kalpa särkee vain kahleen eikä orjaa: kirkastuneena olet kerran -valon isänmaasta katseleva hautaa. - -Tämmöinen päätös osottaa selvästi runoilijassa varmuutta siitä että -"rakkaus valvoo korkeudessa": mutta samalla se edellyttää himojenkin -voittamista, jonka kautta henki "kirkastuu". - -Samaan aineeseen Runeberg sittemmin useasti palaa. Runo Kaipaukselle -on tavallansa synkempi kuin Syysilta, mutta siinä taas kuolema -hiljaa hellittää kahleen. Myöskin runossa Lohdutus esiintyvät elämän -ristiriidat kylläkin ankaroina; runoilija ei sano olevansa ainoastaan -ulkonaisesti orjana, vaan sielukaan ei kykene yhtymään Jumalaan: se -voi hänen valtaansa ihailla, mutta ei tajua. Ruusun kuolema opettaa -runoilijalle kuitenkin että hän on tänne pantu "pakoss' orastamaan". -Mutta pakko on autuain pakko, sillä se on kerran kuoleva, "ja ma -uskoa voin, tuen toivoni suo". Toisessa käsikirjotuksessa, jonka -Runeberg lähetti Snellmanille, yhtyy uskoon ja toivoon vielä rakkaus. - -Toisena jatkona Syysiltaan on Elo ja kuolo. Ihmiset pelkäävät elon -valoisaa enkeliä ja sanovat sitä kuoloksi. Mutta se vain erottaa -ihmisten sieluihin kätketyn "jalon" maan soran saastasta ja vie sen -sovitettuna Jumalan luo, kotiinsa. - -Mutta vielä on astuttava yksi askel. - -Vuonna 1828 oli Tegnér julaissut kokoelman pienempiä runoelmiaan. -Jo ennenkin oli Suomessa, kirjallisuutta harrastavissa piireissä, -vilkkaasti keskusteltu hänen runoudestaan; ja varmaan uusi -runokokoelma taas elähytti keskustelua. Ja jos tahdottiin verrata -Tegnériä Stagneliuseen, niin molempien runoilijain muuttolinnuista -sepitetyt runot olivat vertailulle hyvänä perustana. Hyvin -luultavaa siis on että Runeberg tämmöisestä keskustelusta on -saanut yllykettä runoilemaan hänkin samasta aiheesta. Ainakin on -hänen Muuttolintujensa runomitta muodostettu sekä Tegnérin että -Stagneliusen mukaan -- mutta niin että tämä muodostus vastaa juuri -sitä sisältöä, jonka hän on runolleen antanut. - -Ja taas huomataan kuinka sisältökin on omintakeinen. - -Tegnér oli antanut lintujen itse kertoa alituisesta -muuttamishalustaan. Stagnelius kertoo niiden lähdöstä, antaa -sen jälkeen lintujen kuvailla tunteitaan ja lopettaa puhumalla -"sielulle". Runeberg ensin puhuu linnuille, kuvailee sitten niiden -tuloa ja puhuttelee lopuksi "rientävää henkeä". Täten hänen runonsa -on yhtenäisempi kuin Stagneliusen ja aatteellisempi kuin Tegnérin. -Ja molemmat edeltäkävijänsä hän voittaa lausetavan koruttomassa -kauneudessa. - -Tärkein on kuitenkin se erotus että Stagnelius -- johon Runeberg -lähimmin liittyy -- lintujen pakenemisessa näkee kuvan siitä kuinka -ihminen kadottaa maallisen onnensa ja vasta haudan toisella puolella -löytää oikean isänmaansa; Runeberg taas ei puhu mitään kadotetusta -onnesta, vaan ainoastaan etsitystä ja löydetystä. Linnut löytävät -keväällä kotimaansa, vaikkei kukaan ole niitä opastamassa; ja -kotimaassa vallitsee luonnon rauha, huolettomuus ja rakkaus, joka -unhottaa että tie oli pitkä. Sama onni on rientävälle hengelle suotu, -eikä sen kotimaa siis ole haudan toisella puolella, vaan iloisessa -pyrkimyksessä rakkauteen, luonnollisuuteen ja sopusointuun. - -Täten on Runeberg, huolimatta siitä että hän ajaksi on nojautunut -toisten runoilijain esikuviin, osottautunut olevansa kylliksi -omintakeinen voidaksensa elämän ristiriidoista kehittyä sopusointuun. -Mutta nähtävästi hän tässä sisällisessä kehitystaistelussaan on -saanut apuakin kahdelta taholta. Ensiksi rakkaus yleväluontoiseen -naiseen, toiseen Friggaan, on vahvistanut hänen alkuperäistä uskoaan -rakkauden jalostavaan voimaan. Ja toiseksi hän varmaan on paljon -nojautunut Franzéniinkin. - -Vuonna 1824 alkoi Franzén julaista koottuja runoelmiaan ja -ensimäisessä osassa oli muun muassa runojakso Selma ja Fanny. -Selmalaulut Runeberg ennaltaan tunsi, mutta Fannylaulut olivat -uusia. Ja mikä oli Syysillan runoilijaa lähempänä kuin kertomus -ihmislapsesta, jolla oli heikko rinta ja joka yhäti ajatteli kuolemaa? - -Näissäkin lauluissa huomaamme alituista luonnon ja ihmiselämän -vertailemista. Fanny kasvaa kukkana ja tyytyy kohtaloonsa, mutta -kauniimpia ovat taivaan kukat. Pääskynen elää iloisena kesäaikansa, -vasta "kun kaikk' on täällä tehty", on aika ikävöidä toista maailmaa. -Kaunis on yleensä maa, jos kohta taivas on kauniimpi. Ja se uusi -Eden, joka meitä odottaa, se avautuu kun ihmisen tahdon puhdas lähde -voipi heijastaa Jumalaa. - -Niinkuin näemme on Franzénin elämänkatsomus pääpiirteissään sama -kuin Runebergin. Mutta Franzén oli kolmekymmentä vuotta vanhempi, -hän esittää Fannyssaan voittoa, mutta ei taistelua. Runeberg ei -voinut tyytyä vain omistamaan itselleen toisen voittoja, hänen -täytyi runollisesti ilmaista ja kirkastaa omaa sieluelämäänsä. Ja -sen hän lopullisesti teki ensimäisessä suuremmassa runoelmassaan, -Mustasukkaisuuden öissä. - - - - -11. - - -Kesällä 1828 oli Runeberg toiselle Friggalle jo selittänyt tunteensa -ja päässyt selville hänen tunteistaan. Kun nyt Mustasukkaisuuden yöt -tiettävästi ovat suurimmaksi osaksi, ehkä kokonaankin, myöhemmin -kirjotetut, niin ne nähtävästi, kuvaillessaan lemmen ailueita, eivät -enää, niinkuin äsken mainitut runot, ilmaise samanaikaisia tunteita. -Eikä edes ole varmaa että Runeberg koskaan itse olisi kärsinyt juuri -mustasukkaisuuden tuskia. Sitävastoin runossa kuvatut tunnelmat -ovat likeistä sukua niille joista äsken on puhuttu, mutta niiden -kehittyminen ja lopputulos nähdään tässä vielä selvemmin. - -Runon sankari, mustasukkainen, joka melkein läpi koko runon -esiintyy puhuvana, pyytää aluksi yötä kuulemaan "valitusta kurjan, -onnen-orvon epätoivoa". Parempana hetkenä hän kerran oli toivonut -että järki puhuisi rauhaa kapinoiville intohimoille. Järki olikin -niitä puhutellut sydänlinnan portilla. Mutta itse linnassa uinuu -mustasukkaisuus, lemmen ja vihan tytär; se herää puheesta, ja sen -mukana siskosjoukko, kalvas kipu, tuska kamala, kaipaus, kateus ja -kiukku, ja nämä syöksyvät taisteluun järkeä vastaan. - - Ja nyt, sä vieno säen, luojan laina, - valoisa enkeli, sa päivänpaiste - eloni kevään, järki, mik' on osas? - Kitua orjuudessa öisten peikkoin, - rotkoissa sydämeni tuskan syömän, - nukahtaa pyövelies räyhätessä, - ja havahtaa taas kahlees kalinaan. - -Eikö tämä selvästi viittaa siihen kantaan, jolla Runeberg vielä -Kaitselmuksessa oli, hän kun kehotti siinä veljiänsä järjen -ääntä kuuntelemaan? Mutta kun intohimot ovat heränneet (niinkuin -Friggarunoissa), niin järki on voimaton, ja mustasukkaisen täytyy -muilla keinoin etsiä rauhaa. - -Ensin hän tahtoo "päivän virvotettavaksi uskoa sydämensä erämaan". Se -Jumala joka luontoon luo elonsa, auvonsa, "se vaalija mun lapsuuteni -taimen mua hylkää ei". Mutta kun päivä nousee ja koko luonto -riemuitsee, niin hänen sydämensä on tyhjempi kuin kuolo, hänellä ei -ole edes huokaustakaan liittääksensä luonnon iloon. -- Aivan samalla -tapaa runossa Odottava intohimo tekee rakastajan kuuroksi luonnolle: - - Ma tässä varron -- vaiti te metsän latvain - livertäjättäret; teit' en kuulla kaihoo. - -Lohduttomana siis mustasukkainen muistaa mitä hän on kadottanut ja -kuinka hänen Minnansa on tullut toisen omaksi. Hän etsii lepoa, mutta -turhaan, ja hän pakenee erämaahan, samoinkuin ihmiset häntä pakenevat. - -Toisessa yössä kuvaillaan tälle vastakohdaksi unta, jossa hän vielä -kerran nauttii kadonnutta onneaan. Hän herää. - - Vaan valhe autuuden, ah iät kaiket - mun olla suo sun sulokahlees vanki! - Todellisuuden armolta en kerjää - ma riemua, mi saajan käsiin lahoo. - Haaveilun varjokuviin tyydyn, kunhan - miss' iät hetki vain se näkyy, hetki - mun autuuteni, vaikka petetyn. - -Silloin hän saapi aina nähdä Minnan nuorena, autuaana sylissään ja -kuolemankin jälkeen, - - kun tähtivalkamoill' on vapaa henki, - silloinpa ikivalon, luojan luota - ja enkeleiden, taivaan tarhoist' ennän - viel' unen siivin Minnan huulten hurmaan. - -Samalla kun siis intohimoinen rakkaus yhä edelleen pitää häntä -vankinaan, alkaa mustasukkaisuus, pelkästi itsekäs tunne, väistyä -siten että hänen rakkautensa tyytyy mielikuvituksen luomiin kuviin. - -Kolmantena yönä hän näkee päivän muuttuvan yöksi ja päättää siitä -että sama ikuinen laki vallitsee luonnossa ja ihmisrinnassa. - - Sen kirjain muuttumus, elo sen henki. - -Rauha on muuttunut kolkoksi aavistukseksi: hän kuulee laulua ja näkee -ihmisolennon, joka on Minnan näköinen. Niin, se on Minna, mutta -- -mielipuolena. - -Hän etsii armastaan, mutta ei tunne häntä enää, vaan tahtoo lähettää -hänelle tervehdyksen. Itse hän on lohduton. Ihmiset olivat sanoneet -ettei lempi ole luotu maata varten, että on väärin valittaa, kun -lemmen taimi täällä kuihtuu. Uskomatta tätä hän oli lähtenyt -onnellisen lemmen etsintään, mutta ei sitä löytänyt. Kyyhkysparista -vei haukka toisen, mutta kun haukka oli jakanut saaliinsa naaraksensa -kanssa, pamahti laukaus, ja toinen kaatui. Itse oli Minna tallannut -perhosen, joka kuollessaankin oli kiinni kukassa, jota eläessään oli -lempinyt. - -Tähän vastaa mies, että perhosen kuolo oli lemmen voittoriemu, -perhonen kun kuoli kanssa armaansa. Niin käy enkelikin elon erämaita, -temmaten armaan armaalta, mutta ei saaliinhimoisesti, vaan hellästi. - -Hän miettii: - - viel' itkettyäs kotvan korjaan Sunkin, - sa kaihoon jäänyt, kyynel-laaksostas, - kuss' yksin kuljet. - -Tuo enkeli on Kuolo. Minna luulee häntä itseään kuoloksi ja pyytää -häntä viemään "valjun liljan" luojan luo. - - MIES. - - Iäti kukkimaan ja lempimään. - - MINNA. - - Iäisen jalkain juuress' itkemään, - Hän kunnes, kyyneliini heltyin, käskee - sua noutamaan sen, joka nyt mua karttaa. - - MIES. - - Oi, sataman kun saat sa, saa hän myös! - Kai itse hyvää enkeliäs etsii - hän tuota luokses-tuojaa. -- Unohda - min rikkoi maa, min täällä kärsit, siksi. - -Nuku, sanoo hän, ja uneksi onnea ja rauhaa. Niin, vastaa Minna, -kuinka kuolo viepi onnen jälleen takaisin kautta maailman. Ja koska -rakastaja itse on kuolon enkeli, niin kai hänen on aarteita tarvis, -voittaaksensa maan lasten lemmen. Niitä tahtoo Minna hänelle antaa: -kyynelensä, huokauksensa, jotka kiiluvat timantteina ja helminä. Ja -missä - - valittaa leski turvaton, ja turhaan - hält' itkee leipää valjut pienoiset, - ja paarten ääress' asuu karvas hätä, - ne sinne sirota, ja siunaten - saleista taivahan ma näen sen. - Vaan lempi lohduton miss' autuuttansa - mennyttä vaatii maalta, taivahalta, - siell' älä kylvä kultaa, helmiä, - vaan nosta viikatteesi, niitä! - -Muistamme että mustasukkainen, joka alussa turhaan on turvautunut -järkeen, myöhemmin on kehittynyt tyytymään entisen onnensa muistoon -ja mielikuvituksen luomiin kuviin. Nyt Minnankin järki on soaistu, -ja hänkin elää mielikuvituksen maailmassa. Mutta kun molemmista -nyt kuolo on rakastavien vapauttaja, niin he ajattelevat etupäässä -jälkeenjäänyttä. Armaan kadottaminen on lyhyt koetusaika, jonka -jälkeen kuolo vapahtaa toisenkin, "iäti kukkimaan ja lempimään". -Minnasta taas ensin lähteneen huokaukset ja kyyneleet ovat aarre, -jolla voidaan lohduttaa onnensa menettäneitä, mutta jos lohduton -rakkaus _vaatii_ maalta ja taivaalta mennyttä autuuttansa, silloin -tulee kuolon niittää jälkeenjäänyt. - -Minkätähden? Sitä Runeberg ei sano, mutta hän näyttää tarkottavan -että vaatiminen on itsekästä, ja että kuolon tulee puhdistaa ihmiset -kaikesta maallisesta tahrasta -- aivan niinkuin runossa Elo ja kuolo. - -Lausuttuaan äsken mainitut sanat Minna nukkuu ja hänen rakastajansa -sanoo häntä sen johdosta onnelliseksi: hänen ajatustaan vainoavat -vielä murheen laumat, mielipuolisuuskaan ei suo lepoa, vain uni on -hylättyjen ystävä. - -Mutta nyt ovat runon sankarin silmät, samoinkuin äsken Minnankin, -auenneet näkemään ihmisten yleistä kohtaloa. Kaikkialla "itku kohtaa, -kurjuus vallitsee". Ihmiselle on annettu kaksinainen osa, maallista -pimeyttä ja taivaallista valoa; ja sentähden ihmiselämä on "yö synkkä -tähden ympär' ainokaisen". Ja tämän tähden "valju tuike turhaan puhki -pilvein ja usmain hunnun pyrkii". - - Vaan silmä toisinaan tok' unhottaa - yön hämärän ja kauhut, taistot, tähteen - vain lapsen ihastuksin tähyää; - ja hetket nuo, ne nimee heikkous - kirkkaiksi hetkikseen ja niitä lempii - keveinä elon riemutuokioina; - vaan voima, sydän väkevä, se kiroo - ne kiusaajina hornankitaisina, - poloisen toivon turmaan kiehtojina, - vain näyttääkseen kuin siltä siipi herpoo, - valon ja rauhan valhe-airuina - tiell' aatoksen, mi harhan korpiin käy. - -Taas esiintyy siis vastakohta aatoksen ja tunteen välillä. Valoisempi -käsitys elämästä on tunteen luoma, "lapsen ihastuksin" sydän katsoo -henkistä maailmaa; mutta aatos, voima, sydän väkevä, näkee siinä vain -valon ja rauhan valhe-airueita. Sentähden ainoa lohdutus on uni ja -unho, kun vain voidaan unhottaa. - - Leponi vaivuntaa vain kärsimyksen - on taakkahan, mi kantaakseni karttuu. - -Mutta sentään hän ei enää ajattele vain itseään, hän katselee Minnan -unta "iloin vienon-haikein". - - kun murhe haudall' istuu rakkaan vainaan - ja kukast' iloitsee, mi sille kohoo. - -Vieläpä hän neljännessä yössä kertoo kuinka hän on koko yön valvonut -Minnan vieressä, muistellen lapsuutensa rauhaa, - - kun aatos viel' ei tiennyt itsestänsä - viel' entänyt ei turhaan etsimään - kuin Noan kyyhky rantaa viherjöivää, - vaan arkiss' unten turvaisessa tuuti - yl' elon aavan pohjattoman aallon. - -Siis taas vastakohta aatoksen ja välittömän tunteen välillä. -- Mutta -myöskin lemmen aikoja hän nyt oli muistanut "täynn' iloa ja haikeutta -vuoroin". - -Siten on hän valmistunut vastaanottamaan niitä jäähyväissanoja, jotka -Minna lausuu herättyään täysin tajuisena ja "taivaan tyynnä": - - Nyt vaivan tutkain taittui, verho vaipui - mun silmiltäni; olen löytänyt - mit' etsinkin, ei muuta sydän vaadi. - Mit' omistavi maa, sen riemut, tuskat, - ne maljoin kukkuraisin join, eik' ole - sen ahtaass' aartehistoss' enempää. - Nyt menen minne seurata et saa; - vaan kohta lähden kauemmas, ja silloin - perästä tervetullut! - Saat laillani ehk' uneksua kauan, - tääll' että turhaan etsit onneas. - mun laillani myös olet kerran, sydän - tyventyneenä, valoisana sielu, - sen helmaan ihmetellen heräävä; - hyvästi siksi jää! - -Nämä sanat ovat runon käsittämiselle hyvinkin tärkeät, koska runon -sankari sittemmin toistaa ne. Minnalla on nyt elämästä se käsitys, -että tyytymättömyys siihen on unelma; kun herätään, niin huomataan -että ollaan onnen helmassa. - -Niin oli Minna lähtenyt ja uhkaavasti varottanut häntä seuraamasta. -Hän oli lähtenyt -- minne? Tietysti puolisonsa luo. - - Miel' ylevä näät pakkons' aina kantaa, - ja velvotuksen vaskikahleet takoo - se lujiksi. - -Mutta ajatellessaan tätä ja Minnan puolison onnea runon sankari taas -tuntee mustasukkaisuuden heräävän, hän tahtoo nähdä kilpailijansa -veren veitseen hyytyvän. Mutta, sanoo hän, pois hornan aatos, joka -viettelet sieluni ainoata aarretta, Minnan vastalemmen toivoa. - -Vaan hän ei voi edes itselleen etsiä vapautusta kuolemasta. Tosin -nurmen alla nukkujan povessa ei enää tuska herää. Mutta henki, onko -se kuolemassa vapaa? Ei: - - Saleissa taivaan viel' on orja se; - se kantaa kahleen itsessänsä, kunis - se lempens' ajallisen muiston kantaa. - Ja lempi se ei niin vain varisekaan, - kuin kätkee tomun hauraat kahlehet. - -Puhdistumatonna tästä maan tomusta saavuttaisi henki kuoleman kautta -ainoastaan elämän, "syvemmin tuskansa vain tajuavan". - -Mutta ei mikään taivas olisi kylliksi ihana houkutellaksensa henkeä -luokseen, niin kauan kun Minna vielä hengittää maan laaksoissa. -Aistillisuus yhä vetäisi häntä Minnan luokse, se veisi voiton -henkisyydeltä. Ei olo siis muuta neuvoa kuin koettaa yhä enemmän -kiihdyttää tuskaansa; "niin polon ponnettuuteen polo kuolkoon". -Sentähden hän koettaa itselleen kuvailla Minnan puolison onnea -kiduttaakseen sillä itseään, mutta lopuksi nämä kuvatkin vaikuttavat -niin voimakkaasti häneen, että hän aatokselleen sanoo: - - Saata - yön tähteä kaks yhteen törmäämään - ja pirstoin radoiltansa suistumaan, ja - maailman vankka perus pettäköön, ja - maa, taivas huokaukseen hukkukoon. - -Jyrkkänä vastakohtana tälle neljännen yön lopulle alkaa viides yö -huudahduksella: - - Sees ehtoo, rauhaa! Rauhaa, taivas, maa! - Kuin elinkautis-vanki armaan saanut... - kuin hän vaan autuaampana ma seison - jaloissa intohimon kahlepirstat... - Räpyttää aatos siipiään ja empii - eik' uskois vapauttaan, vaikka vie - jo päälle pilvein joka siiven-isku. - -Kaikki on autuasta, hän seisoo Minnan haudalla. - -Mutta Minna ei nuku, hänen henkensä valvoo, hänen hahmonsa katsoo -joka kukasta, äänensä soi linnunlauluna, tuulet ja pilvet lähettävät -hänestä viestejä. Murhe, vaivat, huolet, tuskat, kauhut, - - mit' on ne? -- Varjo-aavehia parvi, - todellisia silmiss' ajatuksen, - se kunis vanki pimeän on mailla, - vaan tyhjiä, vaill' olemusta, voimaa, - päin valoa se konsa kohouu. - Ylemmäs multaa kohtalon ei mahti; - ja inehmo, mi maassa maata on, - on heti taivasta tuoll' ylähällä. - -Kaikki hänen entiset huolensa näyttävät hänestä nyt pieniltä, -vähäpätöisiltä. Mitä hän olikaan kadottanut? Maallisen puolen -Minnaa, mutta ei hänen sieluansa, "silmist' iäisnä mi siinsi", ei -kauneuttaan, "mi syttyi ajassa, mut iäisyyteen". - -Nyt hän siis ymmärtää Minnan jäähyväissanojen tarkotuksen. - - Ol' unta vaivani -- mi todellista - ei kera hetkein synny, vaihdu ei. - Yks oli totta toki: lempeni; - sen helmass' uneksin -- nyt valveill' olen. - Näin uniss' aaveita, yön hirmuja; - nyt Minnan nään ja taivaat, Jumalan. - -Ja noita sanoja seuraa tuo merkillinen kuvaus rakkaudesta: - - Oi rakkaus, kuink' ihanuutes voittaa - tuon myrkkynuoli-Amorin, tuon, jota - ihannoi runo, intohimo uskoo! - Nyt kirkastettuna sun hahmos nään: - nään joutses tähtäävän, mut sylis on - se avara, mi aukee maailmalle; - ja nuoles tunnen -- taotut ne on - valosta, viattuudest', autuudesta. - -Tässä hahmossa rakkaus kerran ennenkin oli esiintynyt hänelle, - - kun ensi kerran - näin Minnan katseessa sun ilmestykses - ja hänen kanssaan syliini sun suljin; - mutt' hetken vain sun näin, en sitten enää. - Valoni sammui, varjot sielun täytti, - ja himojen soi viekas kehtovirsi - unissa kävijälle elon yön. - -Ja sitten seuraa tuo ihana vertauskuva: ihminen lepää iäisyyden -helmassa kuin lapsi äitinsä helmassa; vain kaksi tuokioista hän on -valveilla mullan horrosta ja voi luoda katseen henkimaailman riemuun; -ja nämä tuokiot ovat ensi lempi ja ihmisen viimeinen hetki. Kaikki -muu on vain unia, kavaloita, ahdistavia, julmia; mutta joskus myös -unia joiden utupiirteissä ystävällinen vilahdus "hohtaa taivast', -iäisyyttä" -- puhtaan lemmen tuokioita. - -Näissä tunteissa eläen rakastaja voi riemumielin muistella -lapsuuttaan ja nuoruuttaan. Haudan vierellä on paikka uinua -viattomuuden unia. Ja kun hän tuntee hetken lähestyvän, jona hän saa -seurata Minnaa, niin hän lausuu: - - Hellin sovitetuin katsein heitän - mä hyvästi mist' iäks' eroon nyt. - Oi, helppo vääryydet on unohtaa, - kun taaksi jäi jo kärsimys ja murhe! - Eik' aatos katkera saa tulla myötä - valoisiin juhliin rakkauden ja rauhan. - -Yksin luontokin nyt esiintyy hänelle toisessa valossa kuin ennen. -Intohimon hetkenä oli hänestä tuntunut mahdottomalta yhtyä siihen -riemuun, minkä päivännousu kaikkialla luonnossa herättää. Nyt hän -sensijaan kiittää aurinkoa - - jok' ilosta, mi versoi suojassas, - ja tunteesta, min kypsytti sun liekkis, - valon ja elon parhaist' antimista. - -Mutta ei siinä kyllin. Hän, joka tähän asti on paennut muita -ihmisiä, hän pyytää nyt kotilaaksoansa ottamaan hänen sijaansa -helmalapseksensa toisen, joka on - - kuin minä eksyksissä tomun maassa. - Ain' uusin keväin hälle kirjaellos - sa kukkakirjas maista paremmista. - -Ja vihdoin hän jättää hellät jäähyväiset niille miljoonille -sydämille, jotka jäävät tänne iloon ja tuskaan. Jos elämä ei anna -heille sitä mitä he ovat toivoneet, jos hyiset myrskyt riistävät -heidän viimeisenkin onnensa, niin älkööt he silloinkaan nurkuko, -sillä "auvoineen ja vaivoineen vain unelma on elo". - -Olen jotensakin laajasti esittänyt tämän merkillisen runoelman -rakennetta, syystä että Mustasukkaisuuden öitä usein pidetään -hämäränä, epäselvänä jopa epärunebergilaisenakin. Ja tosiaan -eroavatkin teoksen sekä sisällys että esitystapa tuntuvasti siitä -mitä Runebergin runoelmissa myöhemmin tavataan. Mutta juuri sentähden -tämä teos on sitä merkillisempi. Siitä näet mielestäni selvästi -huomataan miten tosirunebergilainen katsantotapa muodostuu. - -Lähtökohta on siinä ettei järki, johon runoilija ennen on -turvautunut, pystykään hillitsemään niitä intohimoja jotka ovat -vallanneet mustasukkaisen mielen. Ja läpi koko runoelman näemme -kuinka järkiperäinen "aatos" osottaa samaa kykenemättömyyttä, vieläpä -estää tunnetta antautumasta ylevämpiin iloihin. - -Mutta intohimot, aistillisuuden maailma, ovat nekin voimia jotka -estävät ihmisen onnea. Näitä esteitä on mahdoton voittaa muilla -keinoin kuin siten että tunne jalostuu, vapautuu itsekkäisyydestä ja -kohoaa korkeampaan maailmaan kuin aistillisuuden. Tämä taas tapahtuu -ensiksi kun tunteet siirretään mielikuvituksen maailmaan, ja sitten -kun ihminen johtuu ajattelemaan toistenkin suruja ja tuskia. Mitä -enemmän tämä tapahtuu, sitä enemmän tunne saapi kokea että sielun -oikea elämä on elämää semmoisessa rakkaudessa, joka avaa sylinsä -maailmalle, se on kaikille ihmisille, ja joka jakaa niille valoa, -viattomuutta, autuutta. - -Ja samalla muuttuu luonnonkin merkitys ihmiselle. Niin kauan kuin -hän elää itsekkäissä himoissa, hän pakenee luontoa eikä voi yhtyä -sen riemuun. Mutta kun sielu on kohonnut maille paremmille, silloin -luontokin niistä "kirjottaa kukkakirjansa". - -Lopputulos on siis sama kuin jo Syysillassakin: katoavaisuus, -aistillisuus, ja niiden mukana elämän vaivat ja tuskat, ne ovat vain -iäisyyden helmassa nukkuvan unelmia. - -Tämä suuremman ja pienempien runojen täydellinen yhtäpitäväisyys -osottaa selvästi että runoilija tässäkin, niinkuin noissa runoissa, -on lähtenyt personallisista tarpeistaan ja kokemuksistaan. Oman -itsensä vuoksi, saavuttaaksensa itse selvitystä elämän tarkotuksesta -ja ihmisen asemasta maailman kokonaisuudessa, runoilija on esittänyt -ihmissydämen sisällisiä taisteluita. Ja päätöskin on hänen luonteensa -mukainen: tuo kirkastettu rakkaus, joka avaa sylinsä maailmalle, se -on hänen luontainen ihmisystävällisyytensä, ainoastaan vahvistuneena -ja selvinneenä sisällisessä taistelussa; ja siihen on yhtynyt rakkaus -toiseen Friggaan ja luontoon. Samaten tiekin, jota hän on kulkenut, -on hänen oman luonteensa määräämä; se on runoilijan tie, se viepi -tunteen ja mielikuvituksen, eikä järkiperäisen mietiskelyn maitten -halki. - -Mutta niinkuin jo mainittiin on tämä tie yhteinen uuden vuosisadan -koko runoudelle. Ja kaikkialla pyrittiin tähän aikaan, samoinkuin -Runeberg teki, käsittämään maailmaa siten että sen henkisempiä puolia -katsottiin ainoiksi korkeammassa merkityksessä todellisiksi, jota -vastoin aineellisuutta pidettiin niiden rinnalla ala-arvoisena, jopa -olemattomanakin. Tässäkin kohden käypi virta edellisen vuosisadan -ajatustapaa vastaan, tämä kun uudistajain mielestä oli vienyt ihmisiä -harrastamaan etupäässä vain aineellisia pyrintöjä. - -Mutta kysymykseen mikä sitten oikea korkeampi todellisuus on, -vastattiin eri lailla. Luokaamme lyhyt silmäys näihin vastauksiin, -siten parhaiten selviää Runebergin asema ajan henkisessä kehityksessä. - - - - -12. - - -Ajan virtaukset tulivat yhdeksännentoista vuosisadan alkupuolella -Suomeen pääasiallisesti kahdelta taholta: Ruotsista ja Saksasta. -Ruotsi vaikutti runoudellaan, Saksa filosofiallaan. Ruotsin -runoudessa esiintyi taas kaksi pääsuuntaa: varsinainen romanttinen -ja gööttiläinen. Saksan uusi filosofia vaikutti meillä syvemmin vasta -Hegelin kautta. - -Romantikot sanoivat: aineellisuus painostaa ajan mieltä, -jokapäiväiset huolet tekevät ihmisistä hyödyn orjia. Korkealle -pyrkivä henki ei viihdy siinä maailmassa, tunne kohottaa hänet -toiseen maailmaan, missä mielikuvitus vapaasti luopi ihanteitaan. -Vähät siitä pitävätkö poroporvarit niitä ihanteita vain unelmina, -meille niiden maailma on korkeammassa merkityksessä ainoa todellinen. - -Göötit sanoivat: velttous painostaa ajan mieltä; jokapäiväiset huolet -tekevät ihmiset heikoiksi. Korkealle pyrkivä henki ei viihdy siinä -maailmassa; tahto kohottaa hänet toiseen maailmaan, missä tarmo -liikkuu vapaasti. Vähät siitä jos suuri tarmokas henki aikaansaa -mullistuksia, joista poroporvarit joutuvat kärsimään; meille tuo -suuri henki edustaa sitä mikä korkeammassa merkityksessä on, tahi -ansaitsee olla, todellista. - -Kumpaiseenkaan näistä ohjelmista ei Runeberg voinut yhtyä. Hän kyllä -tunnusti toiselta puolen tunteen ja mielikuvituksen, toiselta puolen -puhdistuneen tahdon merkityksen. Mutta niinkuin jo on huomautettu -oli hänen elämänsä ollut semmoista ettei hän tarvinnut henkisesti -siitä paeta mielikuvituksen maailmaan; ja tarmon perikuvana oli -hänelle esiintynyt suomalaisen talonpojan hiljainen kärsivällisyys. -Ja lopuksi, kun molemmat mainitut suunnat halveksivat jokapäiväisiä -ihmisiä, niin niiden edustajat helposti joutuivat ylpeilemään -ja prameilemaan. Mutta mitään ei Runeberg vihannut niin paljon -kuin juuri ylpeilemistä. Näistä syistä häneen enimmin vaikuttikin -Stagnelius, joka asettui noitten kahden suunnan ulko- tahi -yläpuolelle. Ja muistettava on myöskin että varsinkin gööttiläisen, -mutta muutamissa kohden romanttisenkin suunnan esiintyminen -ja ohjelma riippui Ruotsissa vuoden 1809 jälkeen heränneistä -valtiollisista ja yhteiskunnallisista harrastuksista, joille Runeberg -oli vieras -- niinkuin suuressa määrin Stagneliuskin. - -Jos siis nuo kaksi vastausta aikakauden suureen kysymykseen eivät -voineet tyydyttää Runebergia, niin tulee meidän tarkastaa hänen -suhdettansa Hegelin filosofiaan. - -Tässä kohden eivät kansalliset eroavaisuudet olisi estäneet -Runebergia yhtymästä ulkoapäin tulleeseen ohjelmaan. Nojautuihan -Snellmankin juuri Hegeliin, kun hän ryhtyi taisteluun kansallisuuden -hyväksi. Vieläpä Hegelin filosofia tavallansa oli vastakohta sekä -romantikkojen että gööttien ohjelmalle. Mielikuvitus ei Hegelin mukaan -ollut korkein sielunkyky eikä tarmokaan. Ainoan todellisen loi hänen -mielestään järki, ei tosin tuo valistusfilosofian "terve järki", vaan -korkeampi sielunkyky, joka käsitteistä muodostaa järjestelmän, missä -vallitsee ehdoton yhtenäisyys ja lainmukaisuus. - -Mutta olemme jo nähneet että Runeberg nimenomaan julistaa järjen -kykenemättömäksi auttamaan ihmistä siinä taistelussa, josta hänen -sisällinen onnensa riippuu. Tähän päätökseen oli jo hänen oma -elämänkokemuksensa vienyt, mutta omituista on nähdä kuinka hän tälle -kokemukselleen on saanut tukea tuosta ennen mainitusta Gerlachin -kirjasta, jota professori Avellan peräti halveksi, pitäen sitä kovin -vanhanaikaisena. - -Koska Gerlachin kirjaa ei ole tähän asti käytetty Runebergin -kehitystä esitettäessä, katson tarpeelliseksi antaa mahdollisimman -lyhyen ja yleistajuisen selonteon sen sisällöstä; sitä seuraa lyhyt -yleiskatsaus järjestelmän pääpykäliin, johon ne lukijat tyytykööt, -joita filosofiset yksityiskohdat eivät huvita. - -Niin pian kuin ihminen on jossain määrin kehittynyt henkiseen -itsenäisyyteen, hän koettaa saavuttaa yhtäpitäväisyyttä omansa ja -muiden ihmisten mielipiteiden välillä; ja varsinkin tunnetaan tämä -tarpeelliseksi kun on kysymys yhteisen tarkotusperän saavuttamisesta -taikka asioista jotka hänen silmissään ovat tärkeitä ja pyhiä. Mutta -kultuurin monimuotoisuus on vaikuttanut että semmoinen yhtäpitäväisyys -kaikkialla puuttuu, ja välttämättömästi edistyvä kehitys saa aikaan -ettei ihminen omasta itsestäänkään sitä löydä. -- Omantunnon ääni -ruumiillisen vietin vaatimusten rinnalla, tahdon vapauden aate -verrattuna ihmisen riippuvaisuuteen olosuhteista, mielteiden -häilyväisyys pyrittäessä käsittämään maailmaa kokonaisuudessaan, -jumalallisen kaitselmuksen aate pelkän sattuman rinnalla -- kaikki -tämä synnyttää sisällistä taistelua ja epävarmuutta, josta vakavammat -luonteet elävästi tuntevat tarvista päästä. Sentähden jokainen siihen -tilaan joutunut ihminen pyrkii muodostamaan itselleen semmoisen -elämän- ja maailmankatsomuksen, joka voi häntä rauhottaa, ja siinä on -filosofoimisen historiallinen peruste. Filosofian tarkotus on siis se -että ihminen, tehdessään arvostelmiansa maailmasta ja ihmiselämästä -olisi sopusoinnussa itsensä kanssa. - -Tämän tarkotuksen saavuttamiseksi täytyy ihmisen tarkastaa -sisäistä maailmaansa ja sitä tutkimalla pyrkiä sellaiseen -maailmankatsomukseen, jonka avulla selvästi tajuamme vakaumuksemme -sisäisen perustuksen ja henkisen välttämättömyyden. Mutta kun -samallainen vakaumus on tärkeä myöskin ihmisten yhteiselämälle, niin -pyrkii totuuden ystävä, saavutettuansa vakaumuksen, levittämään -sitä muidenkin yhteisomaksi. Mutta silloin tulee vakaumuksen olla -yleispätevä, se on niin muodostettu, että jokaisen, joka kykenee -asiaa selvästi tajuamaan, täytyy tunnustaa se oikeaksi. Ja kun -ihmisten mielipiteiden eroavaisuudet johtuvat heidän erilaisista -elämänkokemuksistaan, on sitävastoin _puhtaan_ ihmisluonnon -lainmukaisuus (joka ilmenee esim. matemaatisissa totuuksissa) -yleispätevyyden perusta ja tunnusmerkki. Filosofian voimme siis -määritellä niin että se tieteellisesti esittää sellaista maailman- ja -elämänkatsomusta, joka perustuu inhimillisen hengen puhtaaseen -luontoon. Mutta kun tuohon puhtaaseen luontoon todellisuudessa -aina sekaantuu jotakin yksilöllistä, niin on mainitun tarkotuksen -täydellinen saavuttaminen luettava inhimillisten ihanteiden joukkoon, -pidettävä tutkivan hengen loppumattomana tehtävänä, jolla kuitenkin -on arvonsa yhtä hyvin kuin hyveeseen pyrkimisellä, vaikka täydellinen -hyve ei olekaan saavutettavissa. - -Kun siis filosofia tilapäisestä, kokemusperäisestä sivistyksestä -pyrkii elämänkatsomukseen, jossa puhdas henkisyys täydellisesti -kuvastuu, niin sen täytyy muodostaa järjestelmä, jossa ne käsitteet -ja aatteet, jotka ovat korkeamman ja puhtaasti järjellisen -maailmankatsomuksen perustana, asetetaan selvään yhteyteen sekä -keskenänsä että sisäisen perustuksensa kanssa. Tätä tehdessään -filosofia tosin ei voi sitoutua olemaan opettamatta muuta kuin vain -semmoista, jota n.s. terve ihmisjärki tietää ja käsittää, sillä jos -tämä ihmisjärki on tarpeeksi valveilla, se pian huomaa kietoutuvansa -ristiriitoihin, jotka juuri tekevät filosofisen selvittämisen -tarpeelliseksi. Mutta toiselta puolen filosofia ei voi joutua -ehdottomaan ja täydelliseen ristiriitaisuuteen luonnollisen elämän -kanssa, koska sen tehtävänä juuri on tämän elämän selvittäminen. -Filosofian ei siis pidä luulotella että se vasta on kaiken totuuden -luoja, ja että ihmishenki vasta tätä keinotekoista tietä voisi -yleensä ajatella järjellisesti. - -Se sisällinen maailma, jota filosofian tulee tarkastaa, esiintyy ensi -sijassa tajuna (Bewusstsein). Tajuummehan me vetoamme, kun olemme -vakuutetut jostakin, joko vakaumuksemme sitten koskee totta, hyvää -tai kaunista. Taju on siis toista kuin tunteemme, pyrkimyksemme, -käsitteemme ja aatteemme, koska se niille juuri antaa todellisuuden -ja välttämättömyyden leiman. Taju vaikuttaa että jokin esiintyy -_meille_ olevana; niitä tiloja ja toiminnan ilmauksia, jotka ovat -tajuttomia, emme käsitä oleviksi. Taju on siis tajuavan osanottoa -toimintaansa ja sen sisältöön. - -Alkuperäisin tajun muoto on _välitön_ taju. Se ei erota tajuavaa -tajutusta ja on siis himmeää. Tuon eron toimittaa ajattelu -(Reflexion), joka muodostaa käsitteitä, erottaen erilaisen -ja yhdistäen yhtäläisen. Tästä syntyy _välillinen_ taju. Kun -alkuperäinen ja välitön taju täten ajattelun välityksellä on saanut -sisällölleen käsitteen varmuuden ja lujuuden, silloin esiintyy taju -_tietona_. - -Mutta käsitteetkin kaipaavat tajun vahvistusta esiintyäkseen meille -olevina. Lähinnä on meillä siis aina välitön taju itsestämme. Vasta -se vakuuttaa meitä kaiken sieluntoiminnan välttämättömyydestä, ja -välitön itsetajumme on siis hengen elämän varsinaisena keskuksena -ja tyyssijana sekä sinä sydämenä, joka tosin tarvitsee kehittyä -kasvaaksensa tiedon puuksi, ja joka senvuoksi vaatii tai herättää -ajattelua, jonka kautta tämä kehitys tapahtuu, mutta joka kuitenkin -antaa kaikille kehittyneen tajun aineksille sen merkityksen tajuavaan -nähden, joka on _totuudelle_ ominaista. - -Välitön taju esiintyy _tuntemisena_. Mutta elävänä yksilönä ihminen -huomaa omistavansa eri voimia, joiden kautta hän joutuu riippumaan -vieraastakin toiminnasta. Siten ihmisen elonjännitys voi muuttua -tavallista, normaaliastetta suuremmaksi tai pienemmäksi, ja tästä -syntyy mielihyvän tai mielipahan tunteita, jotka siis eivät ole -minkään erityisen peruskyvyn ilmauksia. Ja kun koetamme säilyttää -mielihyvän ja poistaa mielipahan syitä, syntyy _viettejä_. Jos -nyt ajattelu kohdistuu tunteihin ja vietteihin, vertaamalla niitä -keskenään ja huomioon ottamalla vietin tyydyttämisen etäisemmätkin -seuraukset, niin tapahtuu valinta eri nautintojen tai tekemisen -ja tekemättä jättämisen välillä, eikä siis tahtokaan, joka tämän -valinnan toimittaa, ole mikään erityinen sielunkyky. - -Lopuksi on sanottava samaa _mielikuvituksestakin_ (Phantasie). Sitä -ei voi erottaa muista sieluntoiminnan muodoista, se liittyy kaikkiin -niihin, ja sen tarkotuksena on korvata niitä puutteellisuuksia, -joiden huomataan olevan olemassa todellisuudessa. - -Se sopusointuinen elämän- ja maailmankatsomus, johon valistunut -ihminen pyrkii, se muodostuu siis niin että sieluelämän kaikki -toimintamuodot kehittyvät keskinäisessä yhteydessä. Ajattelu -muodostaa käsitteitä, hankkien siten tajuavalle puhtaasti henkistä -omaisuutta. Käsitteet ryhmittyvät niin että niistä syntyy yhä -yleisempiä käsitteitä, kunnes kaikki mikä voi olla tietämisen -esineenä muodostaa yhtenäisen järjestelmän. Samaten ymmärrys -erottaa eri pyrkimykset, samalla arvostellen niitä, ja niin eri -pyrkimyksetkin liittyvät yhteen, kuten eri käsitteet, kunnes syntyy -ihmiselämän koko alan käsittävä sopusointuinen yleispyrkimys, jota, -kun se pukeutuu ymmärryksen ja kehittyneen itsensätuntemisen muotoon, -sanotaan _tahdoksi_ (häikäilemättömän himon vastakohtana). - -Tietämisellä ja pyrkimisellä on siis yhteinen päämäärä: nähdä -lainmukaisuutta kokonaisessa ja sopusointua kaikissa sen osissa. -Mutta tämän muodollisen yhteyden ohessa on olemassa yhteys -sisältöönkin nähden, sillä oikea tietopuolinen käsitys on -inhimillisten kykyjen oikean ja täysin luonnonmukaisen käyttämisen -ehtona. Jos taas pyrkimystä, harrastusta puuttuu, niin kaikki -ymmärryksen ohjeet eivät voi aikaansaada tahtoa. - -Samaten mielikuvituksenkin toiminta riippuu muista sielun -toimintamuodoista ja niiden hankkiman sivistyksen sisällöstä ja -muodosta, sanalla sanoen mielikuvituksen tuotteiden laatu riippuu -ihmisen kehityskannasta. Ja kun mielikuvitus liittyy toisiin -toimintamuotoihin, täydentäen niiden tuloksia, niin täytyy sen -tuotteiden myöskin mukautua noiden toiston toimintamuotojen lakeihin. - -Mutta toiselta puolen pyrkii mielikuvitus täten kohoamaan semmoiseen -toimintaan, jossa henkisen elämän puhdas lainmukaisuus eli -alkuperäinen luonto mitä laajimmin ja innokkaimmin on vaikuttamassa. -Ja kun mielihyvän tunne syntyy semmoisessa tilassa jossa elontoiminta -on kohonnut tavallista astetta ylemmäksi, niin on luonnollista että -mielikuvituksenkin toiminta synnyttää mielihyvää, siinä tunnetaan -henkisten voimain leikin helppoutta, sopusointua ja elävyyttä. Mutta -kun mielikuvitus samalla yhtyy muihin toimintamuotoihin, niin on yhtä -luonnollista että se toiselta puolelta yhdistystensä lennokkuudella -edistää käsittämistä ja helpottaa järjen yleiskatsetta, toiselta -puolen luopi kuvan siveellisestä täydellisyydestä, jonka kautta hyvän -aate tulee eläväksi ja vaikuttavaksi. Mitä likeisemmin pyrkimys -mielihyvään, kauneuteen, liittyy toden ja hyvän esittämiseen, sitä -enemmän täyttyy sija joka mielikuvituksella luonnonmukaisesti on -sielullisten toimintamuotojen sarjassa. - -Mutta myöskin ajatuksen ja tahdon tietä kohoaa ihminen korkeammalle -alalle. Ihmisyys semmoisenaan on jo korkeampaa kuin pelkät luonnon -esineet. Samoin henki voi kehittyä hallitsemaan aistillisuutta ja -himoja, jotka määräävät eläinten toimintaa. Se arvon määrääminen, -mikä tässä tapahtuu, ei kohdistu yksilöllisiin tarkotuksiin, ja -siten herää _ihmisarvon_ tunne, tunne siitä että ihminen ei ole -luotu palvelemaan itsekkäitä pyrintöjä, eikä olemaan pelkkänä -välikappaleena. Tämä ihmisarvon tunne taistelee itsekkäästä -arvostelusta johtuvia pyyteitä vastaan, jos kohta se ei voi koskaan -tukahuttaa aistillisia haluja. Alussa se tosin on heikko, mutta -vähitellen se aikaansaa tajussa tosiasioita jotka yhä enemmän tulevat -käytännöllisen ymmärryksemme ohjeiksi ja muodostavat omantunnon -ensimäiset värähdykset, siveellisen itsetajun ensimäisen muodon. -Ajattelun avulla tämä itsetaju kuitenkin voi kehittyä niin että -toiselta puolen tunnemme oikeutemme, se on vaadimme riippumattomuutta -muiden mielivallasta, toiselta puolen tunnemme itsemme velvotetuiksi -säästämään ihmistä ja kohtelemaan häntä olentona jolla on oma -tarkotuksensa, mutta samalla ottamaan myös osaa inhimillisen -olevaisuuden kehittämiseen ja edistämiseen. - -Jos täten toisella puolella käsitteiden, toisella puolella -pyrkimysten järjestämisellä on saavutettu sopusointua ja huomattu -lainmukaisuutta, niin puuttuu kumminkin äärimmäinen peruste, -ehdoton perussyy kaikkeen. On ikäänkuin kuuntelisi eri soittimien -sopusointuista säveltä olettamatta syytä, joka on sen kaiken -tuottanut ja joka siinä kaikessa on määräävänä. Mutta samaten kuin -tutkiskellessamme sitä henkeä, joka on luonut sopusoinnun, jätämme -syrjään tämän sopusoinnun, samaten muodostaessamme ehdottoman -perussyyn aatteen kohoamme ymmärryksen toiminnan yläpuolelle ja -tulemme uskon piiriin. Uskonnollinen aate johtuu siis erityisestä -henkisen elämän toiminnasta, jossa tämä elämä näyttäytyy korkeimmassa -puhtaudessaan. - -Uskonnollinen aate on pyrkimyksiinkin nähden tärkeä. Sillä -jos inhimillisiä olosuhteita arvostellessamme lähdemme vain -kokemusperäiseltä näkökannalta, niin on vaara tarjona, että -siveellisen arvonmääräämisen täytyy väistyä itsekkään tieltä. -Onhan ihmisen olemassa-olo, mainitulta kannalta katsottuna, vain -lyhyt päivä, joka auttamattomasti häipyy takaisin ikuiseen yöhön, -ja ainoa viisauden sääntö olisi kai silloin nauttia siitä niin -kauan ja niin mieluisasti kuin mahdollista; ja samalla esiintyy -ihminen kietoutuneena ulkonaisen maailman välttämättömyyteen. Mutta -kun ihminen kohoaa tajuamaan ehdottoman perussyyn aatteen, joka -on kaikki tehnyt ja hallitsee kaikki, niin henki samalla tajuaa -oman toimintansa siinä toteutuvan ja sopivan yhteen sen kanssa. -Henkisenä voimana tuo ehdoton perussyy esiintyy korkeampana kuin -kokemusperäinen välttämättömyys, ja kohoten tuon voiman yhteyteen -ihmishenki huomaa olevansa sukua jumalalliselle perussyylle, ja -ihmisyyden kohtalo esiintyy samalla ehdottoman hengen johdon alaisena. - -Mitä enemmän tämä ehdottoman perussyyn aate ihmiselle selviää, -sitä enemmän hän omassa hengessään ja ihmishengessä yleensä huomaa -korkeimman hengen heijastusta ja kuvaa. Johdumme siis siihen että -koko ihmisyyden ja ihmiskunnan olemassaolo ja kehitys esiintyy yhtä -paljon korkeampana itsekkäitä pyyteitä kuin kokonaisuus esiintyy -tiedollemme osia suurempana. - -Täten kehittyy ihmisen tajusta käsitteitä jotka tulevat inhimillisen -elämän ja toiminnan johtaviksi periaatteiksi. Mutta kun ehdoton -perussyy hallitsee myöskin luonnon valtakuntaa, niin avautuu -henkemme katseelle täten näköala, jonka ulottuvaisuus ja kantavuus -on mitä suurin, sillä se käsittää sekä koko maailman että sen -perussyyn, ja sitä on siis pidettävä filosofian etsimänä korkeampana, -sopusointuisena maailman- ja elämänkatsomuksena. - -Gerlachin järjestelmän merkillisimmät kohdat ovat siis lyhyesti -seuraavat: - -Ihmisen tarkotus on pyrkiä sopusointuun itsensä ja muiden ihmisten -kanssa. - -Tämä tapahtuu yhtämittaisessa kehityksessä, jossa kaikki sielunkyvyt -vaikuttavat yhdessä. - -Ei mikään sielunkyky vie ihmistä pois todellisuudesta, jos kohta -eri kyvyt kohottavat häntä aatteellisemmalle alalle kuin se minkä -jokapäiväinen elämä tarjoo. - -Sieluelämän keskuksena on välitön itsetaju, joka ilmenee tuntemisena. -Eri sielunkyvyt ovat vain tämän itsetajun palvelijoita sen sisältöä -selvitettäessä, järjestettäessä ja täydennettäessä. - -Sentähden kaikkien sielunkykyjen kehitys riippuu yksilön -personallisesta kehityksestä. Ja tämä osottautuu paraiten ihmisarvon -tajuamisessa sekä himojen ja itsekkäiden pyyteitten voittamisessa. - -Korkeimman sopusoinnun saavuttaa ihminen kohoamalla mielikuvituksen -ja uskonnon aloille. Silloin hänelle esiintyy luontokin samoinkuin -ihminen ikuisuuden heijastuksena. - -Jos joku olisi kysynyt Runebergin mielipidettä tästä ohjelmasta, niin -hän varmaan olisi vastannut yhtyvänsä siihen pykälä pykälältä, niin -ihmeellisen hyvin se soveltuu hänen personallisiin taipumuksiinsa. -Gerlachin kirjan lukeminen on siis selvittänyt ja vahvistanut hänen -käsitystänsä, houkuttelematta häntä millään muotoa alalle joka ei -olisi sopinut yhteen hänen runollisten taipumustensa ja tarkotustensa -kanssa. Päinvastoin hänen myöhemmin runoudesta lausumansa periaatteet -monessa kohden myös osottavat yhtäläisyyttä Gerlachin kanssa. Jopa -eräs tärkeä kohta Mustasukkaisuuden öissä vasta Gerlachin kannalta -katsottuna oikein selvenee. - -Gerlach sanoo näetten että mielihyvän tai mielipahan tunteet syntyvät -siitä että elonjännitys on tavallista suurempi tahi pienempi. Siitä -johtuu että mitä enemmän ihminen kohoaa ihanteellisille aloille, se -on, mitä suurempi hänen elonjännityksensä on, sitä vähemmän hän voi -tuntea mielipahaa. Ja juuri tätä Runeberg nähtävästi tarkottaa, kun -hän sanoo että vaivat, huolet, tuskat, kauhut ovat varjo-aaveita, - - todellisia silmiss' ajatuksen, - se kunis vanki pimeän on mailla, - vaan tyhjiä, vaill' olemusta, voimaa, - päin valoa se konsa kohouu. - -Ja jos ihminen on kohonnut niin korkealle, että hän lepää ikuisuuden -helmassa, silloin ovat vaivat ja tuskat täysin olemattomia, ne ovat -vain unelmia. - -Mutta kun tuo ikuisuuteen kohoaminen tapahtuu (runoelmassa, -samoinkuin Gerlachin mukaan) mielikuvituksen, puhdistuneen rakkauden -ja uskonnon siivillä, niin mainitun käsityskannan saavuttaminen on -runoilijalle ollut ylen tärkeä. - -Ja seuraukset siitä tulevat pian näkyviin hänen runoudessaan. - -Varsinkin rakkaus esiintyy nyt puhdistuneena, ihanteellisena. Runossa -Tytölle kuvataan sen varsinaiseksi kodiksi taivasta; rakastavalla -on korkeassa tähtikodissa ollut armas puoliso, ja tästä on mainen -tyttö heijastus. Sentähden yhdistää nyt molempia "rakkaus suureen -kaikkeuteen"; tyttö on rakastavalle maa ja taivas yhtaikaa. Ja -voitonriemua täynnä on myöskin se uusi laulu Friggalle, joka nyt -kirjotetaan; siinäkin on (toinen) Frigga korkeamman rakkauden -maallinen kuva. - -Ja kun semmoinen voitto on saavutettu, tuntee Runeberg olevansa -runoilijaksi luotu. Hänellä on, sanotaan runossa Mua onnellista! -"sydämeen osuva kieli, jos villi verhoton mua kuulkohon" ja tämä -kieli on raikas rauha hänen seesteisellä otsallaan ja rakkaus hänen -vapaan silmänsä katseessa. Sentähden on koko maailma hänelle avoinna, -"kaunis tuhatmuoto ihanne" karkeloi hänen tiellään ja - - aurinko kuolettuuden tyynnä kultaan - mun intoni luo maalin ihanan, - eik' epäilykset kehnot murra multa - poveni uhmaa nuoren, uljahan. - -Lienee nyt selvä minkä tähden Runeberg jäi vieraaksi Hegelille yhtä -hyvin kuin ruotsalaiselle runoudelle. Kaikilla mainituilla kolmella -suunnalla oli se vika että eristettiin yksi sielunkyky, tunne, tahto -tahi järki, ja kohotettiin se hallitsevaksi, sensijaan että Runeberg -pyrki kaikkien sopusointuun. Mutta täten nuo suunnat näyttivät hänen -silmissään yksipuolisilta, vieläpä itsekkäisyyttä ja itserakkautta -edistäviltäkin. Niiden tarkotuksena oli luoda maailma joka tyydytti -vain muutamia valituita sieluja, ja niiden edustajat luulivat että -ihmiselle oli mahdollista luoda "ainoa todellinen", sensijaan että -hänen Runebergin mielestä tulee sitä etsiä, puhdistamalla omaa -sieluaan. - -Mutta sopii kysyä: mistä sai Runeberg voimaa puolustaa -omintakeisuuttaan noita ajan valtaavia virtauksia vastaan? Eihän -tietysti Gerlachin kirja yksistään olisi siinä kohden mitään -aikaansaanut. - -Tietysti ei. Mutta minkä vuoksi oli aikoinaan Gerlach määrätty -tutkintokirjaksi? Epäilemättä sentähden että se vastasi sitä -käsitystapaa, joka Turun yliopistossa vielä silloin katsottiin -oikeaksi. Ja itse asiassa oli tässä yliopistossa ollut siveysopin -opettaja joka olisi voinut hänkin pykälä pykälältä yhtyä Gerlachin -ohjelmaan. Tämä opettaja oli Franzén. Jopa huomataan saman -käsitystavan juuret aina Porthanin opeissa. - -Mainitulla ohjelmalla oli siis Suomessa vankka kansallinen pohja. -Sillä toiselta puolen sen sisällys liittyi kansamme korkeimpaan -henkiseen elämään, kristilliseen katsantotapaan, toiselta puolen taas -olivat sen muodostamiseen vaikuttaneet ne yleiseuroppalaiset henkiset -virtaukset, joihin yliopistomme etevimmät miehet puolen vuosisadan -kuluessa olivat tutustuttaneet oppinutta säätyämme. - -Ohjelma oli valistunutta kristillisyyttä -- siinä sen voima. - -Ja merkillinen on edellisen ajan kehitys siinäkin kohden että -ohjelman kolmesta kannattajasta Porthan oli melkein yksinomaan -ajattelija, vaikka kirjotti runojakin; Franzén oli yhtä paljon -runoilija kuin ajattelija; Runeberg taas melkein yksistään runoilija, -mutta sen ohessa ajattelijakin. - -Syvällä tammen juuret. - - - - -13. - - -Yleisaatteellisella alalla Runeberg täten Turun ja Paraisten aikanaan -kehittyi Suomen kansan runoilijaksi. Mutta toistaiseksi varsinainen -isänmaa ei esiinny hänen runoissaan muussa muodossa kuin luonnon -kuvailemisessa. Mikä oli syynä siihen? - -Vastaukseen on jo ylempänä viitattu. Ensiksi hän ennen kaikkea -tarvitsi kehittää personallista tunne-elämäänsä sopusointuun, toiseksi -eivät yleiset olot alussa herättäneet virkeämpää kansallista -harrastusta. - -Mutta koittihan jo siinäkin kohden uusi aika. Ero Ruotsista, jonka -pysyväisyyttä ei alussa pidetty varmana, osottautui Napoleonin -kukistumisen jälkeen lopulliseksi, ja nyt ruvettiin kysymään mitä -uusi asema vaati. - -Ensimäinen julkinen vastaus tähän kysymykseen on kirjotus siinä -kirjassa, joka sekin oli uudestaan heräävän isänmaallisen -harrastuksen esikoinen: kalenteri Aura, joka kahdessa vihossa -ilmestyi Turussa 1817 ja 1818. - -Auraa toimittivat muutamat nuorenpuoliset yliopistomiehet, ja varmana -sopii pitää että kaikki toimittajat olivat hyväksyneet senkin -kirjotuksen jota tarkotamme ja jonka otsakkeena oli "Muutamista -Suomen kirjallisuutta ja kultuuria kohtaavista esteistä". Se on -siis senaikaisten elinvoimaisien yliopistollisten ainesten ohjelma, -ja koko sisällys onkin semmoinen että historia on osottanut tekijän -selvänäköisyyttä. Eikä seuraavaan kymmeneen vuoteen olot sanottavasti -muuttuneet, niin että kirjotus varmaan edustaa Runebergin -ylioppilasajankin yleistä mielipidettä. - -Kirjotuksen tekijä oli silloinen kirjastonhoitajan sijainen, -myöhemmin filosofian professori Johan Jakob Tengström. Hänen isänsä -oli tuo Vaasan kirkkoherra, jonka luona Runeberg kouluaikanaan joka -sunnuntai söi päivällistä, ja hyvin luultavaa siis on että Runeberg -jo silloin tutustui tähän kirjotukseen; mutta jollei, niin ainakin -tämä varmaan tapahtui hänen ylioppilasaikanaan: toimihan Tengström -vuodesta 1823 alkaen pohjalaisen osakunnan kuraattorina. Ja kun -sitäpaitsi Aura sisälsi runojakin, niin on aivan mahdotonta että se -olisi jäänyt Runebergille tuntemattomaksi. - -Katsokaamme siis mitä Tengströmillä on sanottavaa. - -Kuvaavasti kyllä alkaa tekijä puolustamalla sitä että kansalaiset -lausuisivat mielipiteensä yleisistä asioista, vaikka semmoista oli -siihen asti vain harvoin tapahtunut Suomessa. Mutta yhtä kuvaavaa -on että keskusteltavien kysymysten piiristä kohta suljetaan pois -ne jotka koskevat valtion ulkonaisia suhteita. Niitä ei suuri -yleisö osaa oikein arvostella, ja syystä on siis "valtiollista -kannunvalamista" katsottu "kunnottomien ja tietämättömien" -tehtäväksi. Sitävastoin "valistunut, järkevä ja oikeamielinen -kansalainen, kehittynyt ja sivistynyt ihminen" kyllä sisäisen -kultuurielämän alalta löytää tärkeitä yhteiskuntaa tahi koko -ihmiskuntaa koskevia kysymyksiä miettiäkseen ja varteen ottaakseen. -Sentähden tekijä nyt esittää mietteitään, arvellen että pienestä -kipinästä usein voi syttyä isokin tuli. - -Tämän johdannon jälkeen tekijä kohta ryhtyy asiaan. - -Asumme kauniissa maassa, joka on täynnä virtoja ja järviä, vuoria, -harjuja ja metsiä. Se on siksi ihana, etteivät sen asukkaat voi -olla sitä sydämestään ja ihastuksella rakastamatta. Tämmöisessäpä -maassa mielipiteiden rehellisyys ja itsenäisyys, mielen vakavuus -ja luotettavuus syntyvät ja viihtyvät. Sveitsin, Norjan ja Suomen -tuntureilla, niiden notkoissa ja laaksoissa ovat nämä avut, jos -missään, kuin kotonaan, siellä ne aina (älköön tämä toivo koskaan -pettäkö!) tulevat olemaan turvatut, jos ne karkotettaisiinkin -Europan muista osista. Semmoisessa ympäristössä eivät kotiseudun -rakkaus ja isänmaantunne, tuo ylevinten hyveiden kantaäiti, koskaan -kuole. Sillä kansakunnan samoinkuin jokaisen elimellisen tuotteen -luonnetta määräämässä on toiselta puolen sitä ympäröivä ulkonainen -luonto, toiselta puolen alkuperäiset, synnynnäiset, niin sanoaksemme -idussa tahi juuressa piilevät taipumukset, ja ihminen, samoinkuin -kasvi, saapi eri ilmanalojen ja eri asemien vaikutuksesta omituisen -luonteensa. Semmoisessa maassa, semmoisten kansallisten avujen -helmassa, rehottaa ja kukoistaa (edellyttäen muutkin olosuhteet -edullisiksi) todellinen kultuuri. Semmoinen ympäröivä luonto pidentää -sitä villin vapauden ja yhteiskunnallisen järjestyksen välistä -tilaa, joka, samoinkuin nuoruudenaika yksityiselle ihmiselle, -on ylen tärkeä kansakunnan kehitykselle. Melkein samallaisessa -ympäristössä kreikkalaiset -- samalla verrattomasti lauhkeamman ja -iloisemman ilmanalan ja maan rikkaamman hedelmällisyyden suosimina -- -kohosivat kauneuden ja puhtaan inhimillisyyden harrastuksensa kautta -sivistykseen, joka on ollut ja aina on oleva ihailun ja tulevien -vuosisatojen huomion esineenä. - -Sitävastoin on kylmä ilma vaikuttanut että ensimäisten ruumiillisten -tarpeiden tyydyttäminen on meikäläisiltä vaatinut raskasta ja -uutteraa työtä, eikä näin ollen korkeamman kultuurin siemen ole -voinut niin helposti itää ja luoda niin komeata kasvua kuin etelässä. -Tosin voimme empimättä väittää kultuurin olevan meillä yhtä raittiin -ja eloisan kuin monessa viljavammassa ja lauhkeammassa maassa, -mutta paljon on kuitenkin tekemättä, ja pahimmat esteet ovat -kokonaisuudessaan voittamattomia, jos kohta niitä saattanee jossakin -määrin vähentää. - -Ensiksi me, vaikka olemme kieleltämme ja luonteeltamme erityinen -kansallisuus, emme kuitenkaan ole muodostaneet, emmekä koskaan -voi muodostaa omaa itsenäistä valtiota. Siitä johtuu että meiltä -puuttuu se sisäisen tilamme itsetieto, jota on pidettävä kaiken -valtiotiedon ja kaiken filosofian, kokonaisen kansan yhtä -hyvin kuin yksityisen ihmisen, korkeimpana ratkaisua vaativana -kysymyksenä. Sillä samoinkuin yksityinen ainoastaan sikäli kuin -hän saa tilaisuuden kehittää monipuolisesti taipumuksiaan, pääsee -sopusointuun itsensä kanssa ja oppii ymmärtämään maailmaa, samoin -voi kansa ainoastaan mikäli se kansallisessa runoudessa ja esi-isien -urotöissä saattaa kuvastaa itseänsä, taikka mikäli sillä on luontoon -likeisesti liittynyt muinaisuus ja historia, saavuttaa selvän -havainnon elämästään ja toiminnastaan. Niinkuin nero ja filosofi -vasta kohottuaan ihmiskunnan korkeimmille sijoille voivat saada -yleiskatsauksen ja oikean käsityksen maallisista oloista, niin -kansakin vain suurimman kunniansa ja historiansa loistavimman -ajanjakson jalustalta katsoen voipi tuntea itsensä, tehtävänsä ja -olosuhteensa. Mutta tuo korkein näkökanta, ja vaikutus maailman -kohtaloon ja aikakausien vaihdoksiin, eivät voi tulla jokaisen -kansallisuuden, yhtä vähän kuin jokaisen henkilönkään osaksi. Toinen -niinkuin toinenkin voipi sentään ahtaammissakin vaikutuspiireissä -kehittää luonnettaan, jos sillä sitä on; ja ennen kaikkea juuri -ihmisen määrätty luonne herättää mielenkiintoamme. - -Yhdistymisemme vieraisiin kansakuntiin on lisäksi vaikuttanut että -meillä käytetään ja täytyy käyttää eri kieliä, ja että meiltä puuttuu -oma itsenäinen kirjallisuus. -- Kun ruotsalaiset kolmannellatoista -vuosisadalla vallottivat tämän maan, perustivat he sinne tänne -rannikolle siirtokuntia, jotka sitä helpommin säilyttivät emämaansa -kielen, luonteen ja tavat, kun ne kaupan ja merenkulun kautta olivat -yhä edelleen likeisessä yhteydessä sen kanssa. Näistä siirtolaisista -taikka heidän kansalaisistaan, jotka sivistyksen ja tiedon puolesta -olivat maan alkuperäisiä asukkaita paljon etevämmät, täytyi valita -ne sotapäälliköt, virkamiehet ja voudit, jotka Ruotsin kruunu tänne -asetti. Siten ruotsinkieli tuli vallitsevaksi kaikissa julkisissa -asiakirjoissa sekä vähitellen syntyneessä sivistyneessä säädyssä; -senohessa suomenkieli ja kansallinen individisyys (omintakeisuus) -kuitenkin säilyivät itse kansassa. Sivistyneet ja sivistymättömät -säädyt vieraantuivat sen vuoksi toisistaan; edellisiltä puuttui se -voima ja ryhti, joka tavataan niin sanoaksemme yhdestä kappaleesta -valetussa kansassa, jälkimäisissäkin oli erilaisia aineksia, niiden -sivistyttäminen hidastui ja kävi vaikeaksi. Tämä rikkoutunut väli -vaikutti myöskin että maan kieli laiminlyötiin ja sen runous -jätettiin oman onnensa nojaan kuihtumaan ja lopuksi häviämään, vaikka -se, ollen kansallisena eli kansakunnan katsantotavan havainnollisena -ilmauksena, olisi ansainnut maan hallitsijain huomiota. Täten -kyllä vähitellen kansan järkiperäinen valistus karttui, mutta sen -mielikuvituksen vaikutus supistui. Kieli on kumminkin säilyttänyt -kuvaannollisen ja havainnollisen rikkautensa ja voimakkuutensa, -mutta ainoastaan alempien kansanluokkien käyttämänä siltä aina tulee -puuttumaan sellaisten käsitteiden ilmaisukeinot, jotka syntyvät -ymmärryksen harjottamisesta ja kehittämisestä. - -Kumminkin on kansan uskonnolliselle, siveelliselle ja -yhteiskunnalliselle, sanalla sanoen koko sen korkeammalle -sivistykselle yhtä tärkeätä että sen mielikuvitus säilytetään -virkeänä, kuin että sen käsitteet laajentuvat. Sentähden olisi -suotavaa että sivistyneet luokat rupeisivat harrastamaan -kansanrunouden kokoilemista, jottei se pian muutu vain -muinaistarinaksi että kansallista suomalaista runoutta kerran -on ollut olemassa. Senohessa olisi suomenkielen viljelemistä -harrastettava, täydellisempi sanakirja ja kielioppi hankittava; -ja aivan luonnollista on että ne virkamiehet, joilla on tekemistä -suomalaisten kanssa, osaisivat heidän kieltään. - -Kirjotuksen lopussa sanotaan taas: - -Että suomalaista kansallisuutta, joka, päättäen ulkomaalaisten -luonteemme omituisuuksia koskevista arvosteluista, ainakin osaksi -on sivistyneissäkin säädyissä säilynyt, ylläpidetään ja jalostetaan -kotimaisen kirjallisuuden avulla, se on kohtuullinen vaatimus. -Tämä tapahtuu parhaiten tutkimalla maamme historiaa ja maantietoa, -unhottumattoman Porthanin jäljissä. Kuitenkin muistettakoon, että -se rakkaus ja mieltymys kansallisiin ominaisuuksiimme ja etenkin -historiaamme, jonka Porthan osasi herättää eloon ja jonka ahtaiden -olojemme vuoksi ja arvokkaampien esineiden puutteesta usein -täytyy kiintyä pikkuseikkoihin, pian saattaa käydä yksipuoliseksi -ja takertua vähäpätöisyyksiin -- onhan arvatenkin tästä saatu -aihetta ruotsalaisten puolelta kuultuun lauselmaan, että meillä -olisi ollut jonkunlainen _fennomania_ vaikuttamassa muutaman aikaa -yliopistollisiin opintoihinkin. - -Suomalaista jumalaistarustoakin voitaisiin ajatella käytetyksi -runoudessa suomalaisen kansallisuuden vireillä pitämiseksi -sivistyneissä säädyissä, mutta mikäli sitä on tunnettu, näyttää siitä -puuttuvan tarkkoja kansallisia piirteitä; onhan suomalaisten "Jumala" -aivan sama kuin kristittyjen. - -Näistä otteista nykyajan lukija jo huomaa, että Tengströmillä oli -selvillä koko se kansallinen ohjelma, jonka toteuttamiseksi seuraava -aika sitten on työskennellyt, mutta että tämä ohjelma herätti hänessä -jotensakin vähäisiä toiveita. - -Sitä vähemmin on meillä siis syytä kummeksia ettei Runebergkaan -antautunut toteuttamaan ohjelman supisuomalaisia pykäliä. Ruotsia -puhuva kun oli, ei hänellä ollut tilaisuutta tehdä työtä suomenkielen -ja kansanrunouden hyväksi; historia vähäpätöisyyksineen ei häntä -houkutellut, varsinkin kun hänestä ei ollut tiedemieheksi. Mutta -täyden myötätuntoisuutensa hän siltä saattoi näille harrastuksille -antaa -- niinkuin itse asiassa tekikin -- sillä olivathan ne -periaatteellisessa yhteydessä muiden ohjelman osien kanssa, jotka -hänelle paremmin soveltuivat. - -Saarijärvellä hän oli tutustunut Suomen luontoon ja sen yhteydessä -suomalaiseen kansanluonteeseen. Ja kun hän kirjotuksessaan -Saarijärven oloista sanoo ihmistä ympäristöjensä kuvastimeksi ja -sisämaan luontoa tarkasti yksilöistyneeksi, niin voimme siitä -päättää että hän jo aikaisemmin oli saanut selville kansallisen -individisyydenkin. - -Tässä kohden Runeberg on selvästi kansallinen, mutta tavalla joka on -yhteydessä suuren ajanvirtauksen kanssa. Muissakin maissa oli -- -vastakohtana edellisen vuosisadan yleismaailmallisuudelle -- herännyt -kansallisuusaate, ja Suomessa on sen ensimäinen itu etsittävä -Porthanin ja Franzénin ajoista. Yleinen oli sekin käsitys että -kansanluonne riippuu ympäröivästä luonnosta: Ruotsissa esitti tätä -aatetta hyvin nerokkaasti Geijer, ja Tegnérin runoissa se samaten -esiintyy. - -Mutta mitenkä saada tämä kansallinen individisyys ilmaistuksi? -Ruotsissa tämä luonnollisesti tapahtui ensiksi valtiollisissa ja -yhteiskunnallisissa harrastuksissa, toiseksi ylistämällä suurten -esi-isien muistoa, kolmanneksi elvyttämällä muinaisskandinavialaisten -sankarirunojen henkeä. Mutta kaikki nämä kolme tietä olivat -meillä siihen aikaan suljetut, niin sanoo Tengström nimenomaan ja -luultavasti juuri verrattuaan mielessään Suomen oloja ruotsalaisiin. - -Mitä meiltä silloin puuttui, sen olemme myöhemmin saaneet: 1835 -Kalevalan, 1848 Vänrikki Stoolin tarinat, 1863 valtiopäivät. Mutta -mitä oli silloin mahdollista tehdä? - -Siihen kysymykseen Tengström antaa toisenkin vastauksen, joka sekin -sopi juuri Runebergille. - -Puhuttuaan koko kansan sivistyksestä Tengström kääntyy tarkastamaan -niitä esteitä, jotka kohtaavat korkeamman kultuurin leviämistä -erittäinkin niin sanottuihin sivistyneihin säätyihin. - -Silloin hän ensiksi huomauttaa että näissä säädyissä vallitsee -pintapuolisuus ja haluttomuus vakavaan työhön. Näiden puutteiden -juurena taas on edellisen vuosisadan ranskalainen sivistys, jonka -leviämistä Ruotsiin ja Suomeen Kustaa III suuressa määrin edisti. -Tosin tämä sivistys oli poistanut monta ennakkoluuloa, mutta samalla -vähentyi perusteellisuuden, innokkaisuuden ja luontevuuden harrastus, -usko pyhään ja yliaistilliseen rupesi horjumaan, löyhä itserakkauteen -ja itsekkäisyyteen perustuva siveysoppi levisi. Kirjallisuudessa -suosittiin keveyttä, sukkeluutta, loistoa, ja ihmiset luulivat ajan -saavuttaneen ehdottoman etevämmyyden entisiin aikoihin verraten. Tuon -uuden kultuurin tunnusmerkiksi sopii siis sanoa "itsekkäisyyttä, -taikka omanhyödyn harrastamista, ja itserakkautta, näiden käsitteiden -laajimmassa merkityksessä". - -Kun siten ainoa päämäärä oli käytännöllinen hyöty, niin ihminen -vaipui maan tomuun ja päätyi elämään vain katoavaisia ja eläimellisiä -tarkotuksia varten; isänmaanrakkaus, uskonto ja hyve jäivät -merkityksettömiksi sanoiksi. Ja kumminkin aikakausi epäjumaloi -itseänsä, halveksi muilta kansoilta ja ajoilta oppimista, ja siitä -seurasi että ylenkatsottiin ikuisia aatteitakin, joista ihmisen -jalostuminen kuitenkin on lähtenyt ja aina lähtee. - -Tästä katsantotavasta johtuu nautinnonhimo, joka on erittäin -turmiollinen pohjolassa, sillä täällä jos missään tarvitaan, ihmisen -sekä ruumiillista että siveellistä olemassaoloa varten, uutteruutta -ja kärsivällisyyttä, uhrautuvaisuutta, neuvokkuutta ja kestävyyttä. -Kirjalliseen sivistykseenkin katsoen on mainittu katsantotapa ollut -Suomelle enemmän haitaksi kuin isommille maille. Uskoen ruotsalaisten -kirjailijoiden etevämmyyteen oli yleisö laiminlyönyt tutustua -vieraaseen, vanhojen ja uusien kansojen kirjallisuuteen. Mutta siten -saavutettu sivistys ja valistus on nyt jo vanhentunut ja kulunut, -eikä kukaan, jolla on sielu ja sydän, niiden sanojen korkeammassa -merkityksessä, siihen enää voi tyytyä, koska se itsessään on -pintapuolinen ja väärä. - -Ruotsissakin on korkeampien säätyjen sivistyksessä ja koko -kotimaisessa kirjallisuudessa alkanut uusi mullistus, joka tosin -näyttää sekavalta ja meluiselta tahi malttamattomalta, mutta joka -varmaan on lopullisesti herättävä uutta henkeä. Mutta siitä tulee -luultavasti koitumaan meille hyvin vähän hyötyä, koska tuo uusi -luoma osaksi perustuu Ruotsin kansan individisyyteen, joka on meille -vieras, osaksi taas ulkomaalaiseen, meillä tuntemattomaan filosofiaan -ja taiteeseen, jota paitsi se aikaa myöten, kun yhteys Ruotsin kanssa -vähenee, on yhä enemmän katoava näköpiiristämme. - -Kaikkiin Tengströmin ohjelman nyt kerrottuihin kohtiin saattoi -Runeberg täydestä sydämestä yhtyä. Jo lapsuudestaan saakka hän -oli vastustanut itsekkäisyyttä ja itserakkautta kaikissa sen -eri muodoissa. Ikuisia aatteita, joita edellinen aikakausi oli -halveksinut, tahtoi hän palvella ja puolustaa. Ja lopuksi on osotettu -minkä tähden häntäkään ei tyydyttänyt Ruotsissa ilmennyt uuden -katsantotavan muoto. - -Mutta millä keinoilla oli uudistus Suomessa aikaansaatava? - -Yksi kohta on jo mainittu. Yksistään järkiperäinen sivistys ei ole -kansalle kylliksi, kansan mielikuvituksen vireillä pitäminen ja -kehittäminen on yhtä tärkeä. Mutta Runeberg oli runoilija, siis tämä -tehtävä oli hänelle kuin luotu, ja me tiedämme jo mikä merkitys -mielikuvituksella oli hänen koko maailmankatsomuksessaan. - -Mutta Tengström suosittaa vielä yhtä keinoa uuden sivistyksen -edistämiseksi, ja se on kasvatus. Että täysi-ikäinen sukupolvi -luopuisi niistä taipumuksista ja mielipiteistä, jotka ovat sille -vereen juurtuneet, ja omistaisi uusia, se ei ole toivottavissa. -Mutta jos se ymmärtää kultuurinsa puutteet, jos sillä on rohkeutta -tunnustaa ne ja voimaa koettaa korjata niitä jälkeläisissään, niin -se voi kasvattaa uuden jalostuneen sukupolven. -- Ja Runebergin -elämäntyö oli juuri kasvattajan. - -Mutta kannattaa seurata Tengströmiä vielä kappaleen matkaa. - -Kasvatuksen tarkotuksena, sanoo hän, ei ole vain käytännöllisen -hyödyn saavuttaminen, eikä ulkonainen hienostuminen, eikä -järkiperäisten muistitietojen kokoileminenkaan. Mutta yhtä -vähän sopii sanoa että tiedot, niinkuin Rousseau väitti, ovat -yhteiskunnalle haitaksi. Tosin aikakausista, jolloin katsotaan -pimeyden ja raakuuden vallinneen, voi löytää ylevimpienkin hyveiden -esimerkkejä; mutta se tietää vain että silloin itse asiassa on ollut -sivistys korkeampi kuin mitä jälkimaailma on tahtonut tunnustaa. Jos -kohta ne siis muutamissa kohden näyttävät meitä paremmilta, niin -ihmiskunta ei voi pysähtyä niiden kannalle; se pyrkii aina eteenpäin. - -Ja tätä kehitystä tarkottaa se kasvatus, jonka yhteiskunta antaa. -Yhteiskunnan tehtävä ei siis ole vain yksityisen kansalaisen -suojeleminen ja hyöty. Siitä ei koskaan voi johtua todellinen -isänmaanrakkaus. - -Jollei kansalaista yhteiskuntaan liittäisi synnynnäinen rakkaus -maahan, jossa hän on syntynyt ja kasvanut, kansaan, jonka -elämän- ja toiminnantapa on hänelle luontaiseksi tullut, ja -yhteiskuntalaitokseen, joka on suojellut ja kasvattanut häntä, jollei -hän tuntisi kiitollisuutta niitä kohtaan siitä jalostumisesta, josta -hän on ihmisenä päässyt osalliseksi, ja jollei hän siis semmoisesta -korkeammasta syystä katsoisi tätä ympäristöä itselleen kalliiksi, -niin hän jäisi kylmäkiskoiseksi isänmaata kohtaan ja ajattelisi -ainoastaan omaa yksityistä viihtymistään ja turvallisuuttaan. Jos -isänmaanrakkauden synnyttäjänä olisi vain eläimissäkin huomattava -vietti säilyttää ja puolustaa ruumiillista elämää, torjua ulkonaista -väkivaltaa ja sortoa, ja jollei sen lähteenä olisi tunne siitä että -oma yhteiskunnallinen järjestys ja kansallinen individisyys ovat -ehtoja sielumme välttämättömien vaatimusten täyttämiselle, niin ei -isänmaantunne varmaankaan voisi innostuttaa kansalaisia yhteisen -hyvän puolesta uhraamaan omaisuuttaan ja henkeään, eikä se ilmenisi -niin ihmeteltävissä urotöissä kuin ne, jotka nykyaika asettaa -katseltaviksi ja noudatettaviksi. - -Mutta juuri semmoisena kuin Tengström vaatii ilmaantuu -isänmaanrakkaus myöhemmin Runebergin teoksissa. - -Jos siis yhteinen päämäärä on kultuurin ja ihmiskunnan yhä enenevä -jalostuminen, niin kirjallisuus ja tiede itsessään myöskin ovat -valtiolle tärkeitä. Ja kun niiden harrastaminen on korkeampien -säätyjen asia, niin näiden säätyjen tulee olla muiden esimerkkinä -näyttämällä mitä tosi sivistys vaikuttaa ja hankkimalla siten, eikä -arvonimillä ja sukuperällään, itsellensä muilta säädyiltä sitä -kunnioitusta, jonka yhteiskunnan onnikin tekee tarpeelliseksi. - -Mutta miten saavutetaan tosi sivistys? - -Se syntyy ainoastaan todellisesta, raittiista ja elävästä maailman -ja ihmisten havaitsemisesta. Se on siis yhtä vähän kuivettunutta, -hengetöntä oppineisuutta kuin pintapuolista "maailmantuntemista", -joka kyllä saattaa tehdä ihmisen älykkäämmäksi ja viekkaammaksi, -mutta ei koskaan jalommaksi ja viisaammaksi. Tosi sivistys on -vapaata, sopusointuista, filosofista. Kauniin ja jaloin luonnon -tuote on ihminen, ja sen tunteminen on sivistyksen tärkein tehtävä. -Mutta emme missään huomaa ihmistä niin monipuolisesti kehittyneenä -taiteen ja tieteen yhtä hyvin kuin yhteiskunnallisen toiminnan -kautta, eivätkä kansallisuus ja ihmisyys ole missään niin likeisesti -yhtyneet, kuin vanhassa maailmassa, kreikkalaisten ja roomalaisten -keskuudessa. Etevimmät kirjailijat eivät siihen aikaan kuuluneet -eri säätyyn, eivätkä oppineitten ammattikuntaan, jossa koneelliset -sielunharjotukset useinkin takerruttavat ihmisen abstraktisten ja -teoreettisten käsitteiden määrättyihin kaavoihin, vaan he olivat -vapaasti kehittyneitä ihmisiä, jotka sisällisestä kutsumuksesta -jakoivat aikalaisilleen mitä he julkiselle toiminnalle omistetussa -elämässään olivat sodan ja rauhan aikana kokeneet, taikka mitä he -joutilaina ulkonaisista tehtävistä ja niistä häiriytymättä olivat -luoneet sielun ja mielikuvituksen vapaan toiminnan avulla. - -Eikö tämä tosi sivistyksen ja etevän kirjailijatoimen kuva taas -samalla ole Runebergin sivistyksen ja kirjailijatoimen kuva? - -Mutta vanhan maailman tunteminen on vihdoin, jatkaa Tengström, -hyödyllinen siitäkin syystä että se kelpaa mittakaavaksi, jonka -mukaan sopii arvostella niitä usein pintapuolisia mietteitä, jotka -nykyaikana syntyvät. Siten voidaan parhaiten toteuttaa ajan tehtävä, -joka on klassillisen muodon yhdistäminen uuden ajan rikkaampaan -sisälliseen olentoon; voidaan, riippumatta muotifilosofiasta, -itsenäisesti erottaa ikuinen totuus ja kauneus väärästä, tyhjästä, -loistavasta ulkokuoresta ja sillä tavoin sulattaa kaikki se mitä -tunnemme ja tiedämme _yhdeksi_ kaikkine osineen sopusointuiseksi -_kokonaisuudeksi_. - -Ja juuri tätä samaa päämäärää kohti Runeberg pyrki. - -En voi lopuksi olla mainitsematta kuinka Tengström puolustaa -julkisia kouluja. On ikäänkuin hän siinä kuvailisi Runebergia Vaasan -koululaisena. - -Julkisissa oppilaitoksissa kehittyy nuorukainen helpoimmin ja -voimakkaimmin kunnioittamaan vertaistensa oikeuksia, olemaan -inhimilliselle ja yhteiskunnalliselle järjestykselle kuuliainen, -ottamaan tarkasti huomioonsa velvollisuudet ja yhteiskunnan -olemassaololle tarpeelliset, vaikka välistä satunnaiset ulkonaiset -muodot. Yhteiskuntahenki kehittyy hänessä, ja hän oppii pitämään -arvossa ansioita, taitavuutta ja kykyä. Samoin hän seurustellessaan -joka päivä luonteeltaan, tavoiltaan ja kasvatukseltaan erilaisten -toverien kanssa helpoimmin saavuttaa sen elämänkokemuksen, ja tottuu -siihen itsetoimintaan, neuvokkuuteen ja kärsivällisyyteen, jotka -elämän moninaisissa vaiheissa ovat välttämättömiä. - -Vieläpä Tengström moittii liian kuivia oppikirjoja esim. -luonnontieteellisiä, sillä nämä eivät voi palauttaa eivätkä -herättää sitä ihmiselämän raitista havaitsemista tahi sitä likeistä -tuttavuutta ulkonaisen ympäristön kanssa, minkä itsekseen jätetty -luonnonihminen omistaa. Ja kun hän sen johdosta suosittelee -voimistelua kouluihin, niin joudumme ajattelemaan että Runebergin -urheiluelämä vaikutti aivan samaan suuntaan. - -Mitä kaikki nämä yhtäläisyydet merkitsevät? - -Tietysti ei sitä että Runeberg olisi järjestänyt elämäntoimintansa -Tengströmin vaatimusten mukaan. Mutta ne merkitsevät että hänen -personalliset tarpeensa ja pyrintönsä olivat sopusoinnussa ylevän -isänmaallisen sivistysohjelman kanssa ja että hän siis tässäkin -kohden, kehittyen luonteensa mukaisesti, samalla yhä täydellisemmin -edusti ja toteutti kansansakin ylevimpiä tarpeita ja pyrintöjä. - -Samaan tulokseen olemme ennenkin ehtineet, tarkastaessamme Runebergia -ympäröivää elämää ja aikakauden yleisinhimillisiä pyrintöjä. Voimme -siis nyt sanoa että Runeberg koko sivistykseltään ja kehitykseltään -oli kansallinen: hän oli itsellensä omistanut sen omintakeisen -sivistysmuodon, joka oli Suomessa kehittynyt aina Porthanin ja -Franzénin ajoista lukien, ja joka nyt esiintyi muuttuneiden olojen -vaatimassa uudessa muodostuksessa. - -Tämän kansallisen sivistysmuodon edellytykset olivat seuraavat. - -Koska Suomi ei ole riippumaton valtio, niin sen asukkaat eivät pyri -millään muotoa vaikuttamaan muiden kansojen kohtaloon. - -Sitävastoin, koska yliopisto on sivistystyön keskustana, pyritään -henkisessä kehityksessä pysymään muiden kansojen tasalla, omistamaan -parasta mitä ihmiskunta on henkisellä alalla luonut ja löytänyt. - -Mutta kun maa on köyhä ja sen asukkaat ovat suuressa keskinäisen -avun tarpeessa, niin henkinen sivistys ei irtaudu tarmokkaasta -käytännöllisestä työstä. - -Kaikista näistä edellytyksistä seuraa että pääpykälänä kansallisen -sivistystyön ohjelmassa on itsekkäisyyden voittaminen ja kansalaisten -keskinäinen hyväntahtoisuus. Muita kansoja kohtaan ei aseteta -mitään vaatimuksia; ikuisten aatteiden maailma on kaikille avoinna, -luokkaetuja ei harrasteta, puolueita ei ole. - -Mutta mitä enemmän itsekkäisyys voitetaan, mitä enemmän liitytään -toisiin uhrautuvassa rakkaudessa, sitä enemmän henkinen ja -siveellinen elämä esiintyy ainoana korkeammassa merkityksessä -todellisena. - -Tälle henkiselle elämälle on kuitenkin hankittava kansallinen pohja -siten että kansallinen individisyys säilytetään ja kehitetään. Mutta -tämä individisyys ei sekään voi olla muuta kuin henkistä laatua. -Ja kun sen määrääjänä on ympäröivä luonto ja kun se ilmenee kansan -mielikuvituksen luomissa tuotteissa, niin tosikansallinen on se joka, -samalla kun hän voittaa itsekkäisyytensä, kuuntelee ja ymmärtää -ikuisten aatteiden, ikuisen rakkauden, luonnon ja runon kieltä. - -Että Runeberg jo oli kehittynyt tätä kansallista ohjelmaa edustamaan -ja toteuttamaan, sitä todistavat muutamat hänen tämänaikaiset -runonsakin. - -Ensiksi Matka Turusta. Luonnon ylistäminen on runon pääsävynä, -mutta luonnon helmasta ikäänkuin kehittyvät esiin rakkaus, laulu -- -luonnonlapsen ja Choræusen -- ja uhrautuva kuolema isänmaan puolesta. - -Ikuisten aatteiden alalle runoilija taas siirtyy runossa Jalouden -voitto. - -Hänen "pyhä laulunsa" soi "kansoille maan", mutta "veljillekin" -- -niinkuin jo runossa Kaitselmus. Hän näkee vääryyden, väkivallan ja -sorron hirmutöitä, mutta niiden johdosta "_luonnon_ templi huokaa -saastutustaan". Sentähden "jalo", tuo jumallapsi, suoriutuessaan -sotaan noita hirmuvaltiaita vastaan, juo vapautta ja valoa, mutta -vannoo viettävänsä "valon voittoa vapautuneen _luonnon_ kanssa". -Luonto on siis kaiken vapaudenkin lähde ja kaiken vääryyden -vastakohta. - -Ja kun taistelu on alkanut, kun jumallapsi on lyönyt kilpeensä ja -tähdännyt nuolensa tirannia vastaan, niin "jalo" yhtäkkiä -- "kaartuu -rauhan taivahaksi", ja vapaana "siunaava maa syliss' asuvi sen". - -Minkätähden runoilija ei pysykään ensin omaksumassaan kuvassa? -Nähtävästi siitä syystä että "jalo" on hänestä kuitenkin kaikitenkin -puhtaasti henkinen voima, joka ei taistele ihmisen tavoin, vaan -joka syleilee koko maailmaa. Mutta mitä muuta siis "jalo" on kuin -se kirkastunut rakkaus, joka Mustasukkaisuuden öiden lopussa avaa -sylinsä koko maailmalle? - -Semmoisen henkisen voiman voitot ovat siis oikeastaan sisäisiä; -ne saavutetaan ihmisten sydämissä. Ja niitä voittoja ylistää runo -Laulaja. - -Tässäkin on luonto lähtökohtana; laulaja on luonnon kasvatti, luonto -on tutustuttanut häntä ihmisten tunteisiin. Ja koko maailmalle hänkin -laulaa. Mutta vaikutus on sisällinen, henkinen: hänen laulaessaan -orjat unhottavat kahleensa, kuninkaitten otsat seestyvät. Ja -kuollessaan laulaja antaa henkensä "hengen isänmaalle". - -Niin esiintyy kaikkialla tuo Runebergille ominainen yleisinhimillinen -aatteellisuus ja sen yhteydessä luonnon ylistäminen. Tarkotukseltaan -on kuitenkin hänen runoutensa jo kansallinen, ja pian hän Joutsen -laulussaan nimenomaan ylistää _Pohjolaa_ luonnonihanuuden, rakkauden, -uskollisuuden ja runon kotimaaksi. Ja sitä ennen hän jo oli siirtynyt -luonnosta kansaan runoillen Saarijärven Paavosta. - -Mutta kun tämä tapahtui, oli jo alkanut uusi ajanjakso Runebergin -elämässä, josta ensin on kerrottava. - - - - -14. - - -Lopulla syyskuuta vuonna 1828 suoriutuivat Paraisiin -kokoontuneen akatemillisen siirtokunnan jäsenet matkalle uuteen -yliopistokaupunkiin, Helsinkiin, missä yliopisto taas oli avattava -1 päivänä lokakuuta. Matkustavien joukossa oli myöskin kamreerin rouva -Tengström, joka ritarikseen matkalla oli saanut maisteri Runebergin. -Molemmat ajoivat samoissa kääseissä, Fredrika mamsseli ja vanha -palvelijatar Lisette toisissa, joissa kyytimies oli ajurina. Maisteri -ei kuitenkaan jättänyt jäljestä tulijoita silmällä pitämättä, ja niin -hän eräällä taipaleella huomasi että toiset kääsit välistä jäivät -paljon jäljelle, välistä taas hurjaa vauhtia lähenivät. Pian hän sai -selville että kyytimies siten juonitteli pelottaakseen vallassaan -olevia heikkoja naisia. Maisterin veri rupesi kuohumaan, mutta hän -odotti aikaansa. Vihdoin, kun vastamäessä molemmat ajopelit olivat -tulleet lähekkäin, hän hyppäsi maahan ja meni toisten luo, ja -suuttumuksesta "valkoisena kuin liinavaate", hän säihkyvin silmin -ja vapisevin ylähuulin tarttui kyytimiehen kaulukseen, aikoen -kourintuntuvasti kurittaa häntä. Mies kuitenkin jo tästä säikähtyi -ja lupasi vastedes ajaa kunnollisesti. Mutta Fredrika oppi täten -tuntemaan muuten sävyisää Runebergia uudelta, eikä hänelle suinkaan -epäedulliselta puolelta; näkyihän selvästi että suuttumuksen syynä -oli huolenpito heikommista ja kaiken väkivallan vihaaminen. - -Helsinkiin tultuaan matkue hajosi. Tengströmeillä oli asunto -Kruunuhaassa, jossa perheen poika, ylioppilas, myöhemmin yhtyi -heihin; Runeberg taas oli silloisen kaupungin toisesta päästä, -Iso-Robertinkadun varrelta, vuokrannut, yhdessä Fredrik Cygnaeusen -kanssa, salin ja kaksi kamaria. - -Sisustus tässä ylioppilaskortteerissa oli mahdollisimman -yksinkertainen. Saliin olisi sopimuksen mukaan Cygnaeusen pitänyt -hankkia huonekaluja, mutta ei siinä muuta ollutkaan kuin iso -pöytä keskellä lattiaa. Nurkkaan oli Cygnaeus sensijaan jättänyt -kapsäkkinsä ja siinä olevan vaatevarastonsa; seinää vasten -ladottuina olivat hänen kirjansa runollisessa epäjärjestyksessä. -Ei edes omaan kamariinsa Cygnaeus hankkinut huonekaluja, vaan se -oli aivan tyhjä, ja isäntä makasi yöt Runebergin sängyssä. Muutamia -viikkoja samana syksynä Snellmankin vieraili Runebergin luona ja -nukkui hänkin Runebergin kamarissa, johon vuode tehtiin tuoleille -tahi lattialle. Mutta jo ennen kello kahdeksaa aamulla piti hänen -ja Cygnaeusen poistua kamarista, sillä silloin tulivat Runebergin -yksityisoppilaat. Snellman sentähden hankki itsellensä tuolin, jonka -hän asetti Cygnaeusen kamariin, jotta saattaisi oleskella siellä -kunnes oppilaat kello kymmenen lähtivät. Sillä välin oli tuotu -ja salin pöydälle asetettu tuoppi tilattua maitoa, ja myöhemmin -tuli leivänkaupustelija, jolta ostettiin kaksi Ranskan leipää. -Siinä oli sitten suurus; muut ateriat syötiin kaupungilla jossakin -ruokapaikassa. - -Joulunaikana Snellman lähti kotiopettajaksi Vihtiin, mutta Cygnaeus -jäi vielä muutamaksi kuukaudeksi, vaikka hän oli jo itselleen -vuokrannut toisen mukavan ja hyvin sisustetun asunnon. Hän -viihtyi hyvin Runebergin kanssa, vaikka tämä ei voinut tukahuttaa -synnynnäistä kujeilun haluaan. Niin hän esimerkiksi huomasi että -Cygnaeus iltasin, kun Runeberg jo oli pannut maata, ensin istui -salin pöydän ääressä ja sitten rupesi kävelemään edes takaisin, -koettaen pukea runolliseen muotoon niitä suuremmoisia aatteita, jotka -hänen aivoissaan kuohuivat. Saadaksensa nähdä tätä hauskaa peliä -Runeberg oli nukkuvinaan; mutta kerran kävi näytelmä hänelle liiankin -hauskaksi ja hän purskahti nauruun. Silmänräpäyksessä Cygnaeus -sammutti kynttilän -- ja ennen pitkää hän painautui veljellisesti -Runebergin viereen nukkumaan. - -Toiselta puolen oli tovereilla lupa mielin määrin käyttää Cygnaeusen -kirjoja sekä vaatevarastoakin, joka oli paljon runsaampi ja hienompi -kuin heidän. Eikä oltukaan niin tarkkoja erottamaan mikä oli minun, -mikä sinun; ja kerrotaan sentähden että, kun Cygnaeus tuli kotiinsa -Pietariin, niin hänen äitinsä, piispan rouva, kauhistui nähdessään -mitä kummallisia muutoksia, vaatekappalten sekä kokoon että laatuun -nähden, oli Helsingissä tapahtunut. - -Tätä ylioppilaselämää Runeberg jatkoi vuoden 1829 loppuun. Sillä -välin olivat hän ja Fredrika 19 päivänä joulukuuta 1828 vaihtaneet -sormuksia, vaikka kihlaus aluksi oli pidettävä salassa. Millä -tunteilla vanha Lisette otti tämän uutisen vastaan näkyy siitä että, -kun se hänelle kerrottiin ehdolla ettei hän sitä muille ilmottaisi, -hän vastasi: "minulla ei ole tapana puhua pahaa herrasväestäni". --- Kun sitten vuoden 1830 alusta rouva Tengströmillä oli huone -käytettävänä -- johon oli käytävä keittiön kautta! -- niin Runeberg -muutti siihen ja lausui silloin toivovansa että ennenkuin vuosi -menisi umpeen hän voisi perustaa oman kodin. - -Sitä varten oli kuitenkin varma tulolähde tarpeen, ja semmoisen -Runeberg saikin, kun hän 24 päivänä helmikuuta 1830 nimitettiin -yliopiston konsistorin amanuensiksi. Tässä toimessa hänen kuitenkin -tuli istua puhtaaksikirjottamassa neljä tuntia joka arkipäivä vuoden -umpeensa, eikä sentään saanut palkkaa sen enempää kuin, nykyisessä -rahassa laskettuna, 570 markkaa vuodessa. Hän hakikin sentähden jo -1832 virkavapautta, jota sittemmin nautti melkein yhtä mittaa, kunnes -hän 1834 pyysi ja sai eron koko virasta. - -Mutta toisellakin tapaa Runeberg koetti saada jalansijaa -yliopistossa. Hän julkaisi ja puolusti 16 päivänä kesäkuuta 1830 -latinankielisen väitöskirjan ja nimitettiin sen johdosta 25 päivänä -elokuuta "kaunopuheliaisuuden" (Rooman kirjallisuuden) dosentiksi. -Väitöskirjassaan hän oli vertaillut kahta Euripideen ja Senecan -murhenäytelmää, jotka molemmat kuvailivat Medeaa. -- Dosenttina -Runeberg tosin ei nauttinut muuta vakinaista palkkaa kuin "oikeuden -saada kutsun rehtorin kemuihin", mutta ylioppilaille antamastaan -yksityisopetuksesta hän saattoi vähän ansaita, ja dosentintoimi oli -ensimäinen askel akatemisella opettajauralla, jota hän aikoi edelleen -jatkaa. - -Niin hän myöskin uskalsi toteuttaa äsken mainitun toivomuksensa -oman kodin perustamisesta. Häät olivat 23 päivänä tammikuuta 1831 -ja vietettiin ilman minkäänlaista prameutta. Fredrika oli omalla -työllään ansainnut neljäsataa riksiä, ja ne hän nyt käytti yhteiseen -talouteen. Kaksi pientä huonetta vuokrattiin samasta talosta, mutta -Runeberg käytti yhä edelleen työhuoneekseen entistä keittiöntakaista -kamariaan. Uusi "huoneusto" oli ennen ollut puusepän työhuoneena -ja oli kauhean näköinen, lattia oli kulunut, liima-, lakka- ja -nokitahroja kaikkialla. Mutta niitä koetettiin peittää matoilla -ja huutokaupasta ostetuilla huonekaluilla, joita morsian ja hänen -veljensä korjailivat. Seinät ja katot Fredrika itse paperoitsi ja -maalasi. Niin saatettiin "huomenpäivää" viettää iloisesti nuoren -pariskunnan luona. Useimmat häävieraat -- niitä oli ollut -yhdeksäntoista -- ja muutamat muut Runebergin ystävät "tulivat -aamulla, ja koko päivä siellä pidettiin surinata, naurettiin, -laulettiin ja niin edespäin", niinkuin nuori rouva itse kertoo -ystävättärellensä. - -Pian sen jälkeen, 15 päivänä maaliskuuta 1831, avattiin Helsingissä -uusi yksityiskoulu, "Helsingin lyseo", ja siinä oli Runebergkin -opettajana; alussa hän opetti raamatunhistoriaa, maantietoa ja -historiaa, myöhemmin latinaa ja kreikkaa. Vuodesta 1832 alkaen -hän senohessa otti vielä yhden toimen lisää, ryhtyen toimittamaan -uutta, kaksi kertaa viikossa ilmestyvää sanomalehteä, Helsingfors -Morgonbladia. Samaan aikaan hän haki yliopistollista "apurahaa nuoria -kirjailijoita varten", 250 hopearuplaa (= 1,000 markkaa), mutta -konsistori antoi sen toiselle; tosin oli Runeberg saanut puolet -äänistä, mutta puheenjohtaja oli häntä vastaan, ja se ratkaisi asian. - -Seuraavana syksynä tehtiin uusi yritys tulojen kartuttamiseksi. -Vuokrattiin tilavampi huoneusto -- se saatiin halvalla, siinä -kun vuotta ennen oli ollut kolerasairaala, jonka tähden ihmiset -sitä kammoivat -- ja siihen otettiin 1 päivänä lokakuuta 1832 -kuusi täysihoitolaista, jotka samalla saivat yksityisopetusta -kouluaineissa, ja kaksi vuokralaista, joille annettiin vain lämpö -ja passaus. Edelliset, joiden joukossa oli nuori Zakarias Topelius, -maksoivat 500 riksiä mieheen; mutta yritys ei näyttänyt kannattavan, -jonka tähden seuraavana syksynä taas vuokrattiin pienempi huoneusto. - -Syksyllä vuonna 1833 Runeberg julkaisi ja puolusti toisen -latinankielisen väitöskirjan, joka koski antiikkisen murhenäytelmän -kuoroa. Tällä hän osotti hakukelpoisuuttansa avoinna olevaan -Kreikan ja Rooman kirjallisuuden apulaisen virkaan, ja molemmat -asiantuntijat, mainittujen aineiden professorit, asettivatkin -hänet ensimäiselle sijalle. Mutta heihin yhtyi vain kaksi muuta -konsistorin jäsentä, jota vastoin kymmenen antoi toiselle hakijalle -etusijan. Seuraavana vuonna Runeberg sentään sai tuon ennen -hakemansa apurahan, ja senohessa hän jonkun aikaa oli jäsenenä -ylioppilastutkinto-valiokunnassa, saaden siitäkin lisätuloja. - -Viimeksi mainittu toimi loppui kumminkin kevätlukukaudella 1836, ja -toiselta puolen oli perhe lisääntynyt kolmella lapsella: 1832 syntyi -tytär, joka kuitenkin kuoli puolentoista vuotiaana, 1835 ja 1836 taas -kaksi poikaa. Sitäpaitsi oli hänen jo vuodesta 1828 saakka, jolloin -hänen isänsä 12 päivänä joulukuuta kuoli, täytynyt pitää huolta -äidistään ja sisaristaan; äiti tosin kuoli 1834. - -Asiain näin ollen Runeberg piti arveluttavana elää yhä edelleen ilman -vakinaista tulolähdettä, ja sentähden hän heinäkuulla 1836 haki ja -seuraavana keväänä sai latinankielen lehtorin viran Porvoon lukiossa. -Toukokuulla 1837 hän perheineen muutti Porvooseen. - -Runebergin lähes yhdeksän vuotta kestänyt olo Helsingissä -oli, niinkuin nähdään, täynnä tasaista, uutteraa työtä leivän -hankkimiseksi. Ja samalla tämä aika oli rikas pettyneistä -toiveista; tyhjiin raukesivat hänen aikeensa saada turvattu -toimeentulo pääkaupungissa ja yliopistossa. Ja kun hän senohessa -useat kerrat sairasti kovaa vilutautia, niin ulkonainen kuva hänen -elämänehdoistaan ei ole valoisa. - -Aivan toisenlaiselta taas näyttää tämä aika hänen sisäiseen -elämäänsä katsoen. Nythän Runeberg yhtyy sydämensä valittuun; nyt -hän liikkuu ystäväpiirissä, jonka jäsenillä on yleviä harrastuksia: -nyt hän julkaisee kaksi vihkoa lyyrillisiä runoja ja kaksi suurta -eepillistä teosta, Hirvenhiihtäjät ja Hannan; nyt hän suurta huomiota -herättävissä arvosteluissa lausuu mielipiteensä runoudesta ja sen -tehtävistä. - -Katselkaamme erikseen näitä hänen sisäisen elämänsä eri puolia. - -Fredrika Tengströmin nuoruuden kehitys ei ollut niin sopusointuinen -kuin hänen miehensä. Hän syntyi 2 päivänä syyskuuta 1807 perheen -nuorimpana lapsena. Ja kun iältään lähin sisar oli häntä kolme vuotta -vanhempi, niin häneltä puuttui leikkitovereita; ja kivulloinen -kun senohessa ensimäisinä elämänvuosinaan oli, hän kehittyi -umpimieliseksi ja itseensä sulkeutuvaksi. Isä, joka 1809 nimitettiin -hallituskonseljin valtionvarain toimituskunnan kamreeriksi, erosi -virastaan kun virasto 1817 siirrettiin Turusta Helsinkiin, ja hän -eleli sen jälkeen omassa talossaan Turussa. Tämä talo oli ennen -muinoin kuulunut dominikaniluostariin, ja vanhanaikuinen rakennus -maanalaisine salaperäisine kellareineen vaikutti syvästi nuorimman -tyttären vilkkaaseen mielikuvitukseen. - -Neljän vuoden vanhana Fredrika sai leikikseen oppia lukemaan, -ja kaksi vuotta myöhemmin hän osasi pitkän katkismuksen ulkoa. -Senjälkeen hän rupesi lukemaan vanhimman veljensä johdolla, mutta -noudattaen hyvin omituista menettelyä. Saksankielessä hän esimerkiksi -ensin sai lukea paljasta kielioppia, ja sittemmin hänen piti, aivan -omin neuvoin, kääntää tekstiä ja kirjottaa "mitä hän tahtoi". -Varsinkin jälkimäinen tehtävä rasitti häntä. Muutamia tuntia -mietittyään hän ei saanut kokoon muuta kuin "Ich sterbe im Gram" -(kuolen huoliini). Ranskassa taas häntä ikävystytti runojen ulkoa -lukeminen. - -Kolmentoista vanhana hän sairastui vilutautiin ja lähetettiin -senvuoksi asuntopaikan vaihteeksi Raahessa asuvan enonsa luo. Siellä -hän oleskeli vuoden päivät samanikäisten serkkujensa parissa ja -opiskeli yhä edelleen ranskaa ja saksaa, mutta nyt järkevämmällä -tavalla; opettajana oli eräs perheen tyttäristä. Kotimatkalla hän, -niinkuin ennen on kerrottu, ensi kerran näki Runebergin. - -Palattuaan Turkuun hän sai opetusta vielä englanninkin kielessä; ja -sitäpaitsi hän oli oppinut piirustamaan ja maalaamaan vesiväreillä -sekä sametille. Keinotekoisten kukkienkin valmistamisessa hän -oli taitava. Näitä taitojaan hän käytti hankkiaksensa rahaakin, -mutta tuotteensa hänen täytyi lähettää myytäviksi sanomatta kuka -ne oli tehnyt -- eihän siihen aikaan rahanansaitsemista katsottu -"paremmalle" naiselle sopivaksi. - -Perheen nuorin jäsen kun oli, häntä usein käytettiin ääneenlukijana -muiden naisten tehdessä työtä. Jos silloin luettiin vieraskielisiä -kirjoja, ja jos seurassa oli joku jolle kirjan kieli oli outoa, niin -Fredrika valmistaumatta käänsi kirjan ruotsiksi melkein yhtä nopeaan -kuin joku muu olisi lukenut alkuteosta. Ruotsia hän tottui lukemaan -ääneensä sekä hyvin että nopeaan, ja ajan romaanikirjallisuuteen hän -täten tutustui. - -Itsekseen hän olisi tahtonut lukea vielä enemmän, mutta siihen oli -vain vähän tilaisuutta, koska aika kului kodin askareissa aina kello -seitsemään illalla. Ja kello yhdeksän piti kaikkien olla hiljaa -talossa, koska isän oli vaikea saada unta. Hänen kuolemansa jälkeen -1824 suotiin kuitenkin tässä kohden enemmän vapautta. - -Umpimielinen oli Fredrika yhä edelleen, ja omasta mielestään hän -oli "ruma, kömpelö ja kykenemätön kaikkeen", varsinkin hänen oli -vaikea ujostelematta liikkua seuroissa, ja hän pysyi siis enimmäkseen -kotona. "Lemmiskelemistä" hän vihasi; Runeberg oli hänen ensimäinen -rakastettunsa. - -Jo kouluaikana hän salaa sepitti runoja, ja viisitoistavuotiaana -hän hämmästytti sukulaisiansa lukemalla heille arkkipiispan luona -Paraisissa kertomuksen, jonka hän itse oli kirjottanut. Mutta kun -tätä katsottiin liian "rohkeaksi" naiselle, niin hän taas sulkeutui -itseensä. Vaan kun sitten Runeberg tuli, tunsivat nämä molemmat -suurta seuraa ujostelevat sielut keskinäistä vetoa toisiinsa. - -Liittyminen semmoiseen lahjakkaaseen, hienosti sivistyneeseen ja -jalomieliseen naiseen oli tietysti omiansa vaikuttamaan paljon -Runebergiin. Ja vasta tutustuttuansa Fredrikaan hän saavuttuakin -sopusointua maailmankatsomuksessaan. - -Työssäänkin Runebergilla oli paljon apua Fredrikasta. Kirjottaessaan -ensimäistä väitöskirjaansa hän mielellään olisi noussut aikaiseen -aamulla, jos vain olisi silloin saanut kahviakin, mutta vanha Lisette -ei tahtonut vaivautua sitä keittämään. Silloin morsian rupesi -nousemaan kello neljältä, keitti kahvia ja herätti sitten Lisetten, -joka vei sen maisterille ja senjälkeen taas pani maata. - -Naimisen jälkeen Fredrika vielä tehokkaammin auttoi miestänsä; hän -käänsi kirjotuksia Morgonbladiin, jopa kirjotti välistä siihen -alkuperäistäkin. Usein hän silloin ja myöhemmin luki miehensä -edestä kirjoja, joiden sisällyksestä hän sitten teki tälle selkoa. -Uskollisesti hän senohessa hoiti emännän velvollisuuksiaankin, -vaikka ne välistä saattoivat olla kylläkin painavia, esimerkiksi -sinä talvena jolloin hänellä oli täysihoitolaisia ja samalla kaksi -kälyäkin perheessä asumassa. - -Mutta olihan hän sensijaan mukana siinä seuraelämässäkin, jonka -alusta, häitten jälkeisenä päivänä, äsken kerroimme Fredrikan omilla -sanoilla. Hän jatkaa: "Olipa hauska alkaa uutta elämäänsä sillä -tavoin likeisten sukulaisten ja tuttavien piirissä. Tuntui aivan -siltä kuin jos, vieraalle paikkakunnalle muuttaessa, sattuu olemaan -jo ensi päivänä hyvä sää." - -Samaan suuntaan jatkettiin seuraelämää lähimpien tuttavien kanssa. -Nimi-, syntymä- j.m.s. päivinä kokoonnuttiin aamupuolella, mutta kun -tämä päivän osa kävi ilolle liian lyhyeksi, menivät emännät kukin -kotiinsa ja toivat yhtymäpaikkaan mitä oli päivälliseksi aiottu, ja -sitten pitkitettiin seurustelua myöhään iltaan. Kesäaikana lähdettiin -joukolla tilapäisille huviretkille jonkun saaristossa asuvan piirin -jäsenen luo, ja sinne jäätiin kalastajamökkiin yöksi huolimatta siitä -oliko vuoteena melkein paljas lattia. - -Muutamat kesät Runebergkin asui perheineen saaristossa, ja siellä -hän tietysti antautui entisiin mielitoimiinsa, kalastamiseen ja -linnustamiseen. Vuonna 1834 oleskeltiin jonkun aikaa Hämeessä. -Mutta Helsingissäkin hän välistä irtaantui määrätunneistaan, jos -nuo mielitoimet houkuttelivat häntä. Topelius on pari kertaa -muistikirjaansa merkinnyt: "meillä oli lupa, koska maisteri oli -lintuja viekoittelemassa" -- oppitunti siirrettiin silloin toiseen -aikaan. Kerran Runeberg koetti kasvitieteellisessä puutarhassa -pyydystää tilhiä ansalla, mikä ei sitä ennen ollut onnistunut -kenellekään, nämä linnut kun ovat kovin arkoja. Hän seisoi sitä -varten liikkumatonna vähintäin kolme tuntia, kunnes vihdoin sai kuin -saikin ansan linnun kaulaan -- ja iloisena onnistumisestaan hän -kohta antoi linnulle vapauden takaisin. Mutta samassa tuli paikalle -luonnontieteiden professori, joka asui tarhassa, ja Runeberg kertoi -hänelle mainion ennätyksensä. Professori taas ei tuntenut lintujen -elämäntapoja senkään vertaa, että olisi edes tiennyt ihmetellä -Runebergin taitoa. Silloin hänen tieteellinen maineensa Runebergin -silmissä oli kerrassaan mennyttä. - -Sama vapauden henki elähytti kuuluisaa "Lauantaiseuraakin." - -Vuonna 1830 oli joukko nuoria miehiä päättänyt kokoontua kerran -viikossa, alussa lauantaisin, vaihtaaksensa mielipiteitä -kaikenlaisista aineista, varsinkin kirjallisuutta koskevista. -Jokainen suoritti pienen jäsenmaksun, ja rahoilla ostettiin uusinta -kirjallisuutta, joka kierreltyään jäsenten keskuudessa lopuksi -jaettiin arvalla. Kokoonnuttiin vuoroin kunkin jäsenen luo, ja -aineellinen kestitys oli mitä yksinkertaisinta laatua, samoin -tarjoilu. Jos oltiin poikamiehen luona, saattoi tapahtua että -pärekori täynnä voileipiä tuotiin sisään ja pantiin pöydälle; siitä -sai sitten jokainen ottaa mitä tahtoi; siinä koko illallinen. - -Sitä runsaammin saatiin tässä seurassa henkistä ravintoa. Sillä -siihen liittyivät vähitellen melkein kaikki ne sen ajan miehet, jotka -sittemmin ovat saavuttaneet mainetta maamme henkisen viljelyksen -historiassa. Fredrik Cygnaeus kuvaileekin tätä seuraa myöhemmin -seuraavasti: - -"Harvoin lienee semmoisissakaan maissa, jotka ovat meidän maatamme -rikkaammat kaikesta muusta sekä varsinkin suuriin pyrintöihin -johtavista herätyksistä, ja vielä harvemmin meillä, muodostunut -seurapiiriä jota enemmän kuin tätä olisi elähyttänyt lämmin harrastus -kaikkeen jaloon ja kauniiseen, jonka edestä on suloista elää ja -kuolla... Usein pysyi piiri koolla vielä kauan senjälkeen kun -sydänyön kello oli kehottanut jäseniä eroamaan. Ja aamuaurinko, -jonka ensi säteet pilkistivät avatuista ikkunoista tutkivina sisään, -tapasi vielä kaikki yhtä virkeinä, jopa virkeämpinäkin, kuin -illalla, jolloin oli heitetty jäähyväiset päivän työn vaivoille. -Ei mikään kirja, vaikkapa olisi suurimmankin neron kirjottama, -ole sisältänyt sellaista tulvaa välistä kyllä mitättömiä, mutta -useimmiten kuitenkin jalosti ajateltuja ja suurisuuntaisia aatteita, -niin monta innostuneen ja innostuttavan tunteen purkausta, niin -monta tulista, katkeraa tahi ystävällisen leikillistä sukkeluutta, -kuin olisi mahtunut niihin pöytäkirjoihin, joihin olisi merkitty -kaikki paras mitä näinä 'attikalaisina öinä' tuhlattiin menemään -hukkaan jälkimaailmalta, mutta katoamattomaksi iloksi niille -jotka kukin asemansa ja varojensa mukaan edistivät tätä yhteistä -henkistä mässäämistä. Melkein kaikki he olivat köyhiä tämän -maailman tavarasta. Mutta rikkaita he olivat vielä silloin, jos -oli kysymyksessä luottamus itseensä ja muihin, vielä pettämättömät -toiveet, suunnitelmat joiden toteutumiseen he lujasti uskoivat, -rohkeus, elämänhalu, tulevaisuus." - -Kaikki muut lausunnot Lauantaiseurasta käyvät samaan suuntaan. -Eikä kumma että seura oli aivan harvinainen, sillä monipuolisempaa -tuttavapiiriä kuin tämä tuskin saattaa ajatella. Kuuluivathan siihen -runoilijat Runeberg ja Cygnaeus, molemmat samalla estetikkoja, -Cygnaeus sitäpaitsi historioitsija; Nervander, runoilija ja fyysikko; -Snellman, filosofi; välistä Lönnrot, kansanrunouden kerääjä; -myöhemmin Castrén, kielen ja mytologian tutkija; Nordström, lakimies. -Ja heidän ympärilleen kokoontui joukko filosofian, jumaluusopin, -lääke-, vuori-, kieli- ja luonnontieteen edustajia. Päälle päätteeksi -rouvia ja "mamsseleja", osanottajien vaimoja tahi sisaria, -niidenkin joukossa kirjailijoita, niinkuin rouva Runeberg ja hänen -ystävättärensä Augusta Lundahl. - -Elämä tässä piirissä oli niin toisellaista kuin sen ulkopuolella -että, rouva Runebergin sanojen mukaan, se joka ensi kertaa joutui -siihen oli alussa aivan ymmällä pelkästä hämmästyksestä ja -ihmettelystä. -- Mutta ei seuran tarkotuksena ollut pelkkä huvittelu. -Keskusteltiin myöskin siitä mitä voitaisiin tehdä isänmaan hyväksi. -Ja samoinkuin Tengström ohjelmassaan kiinnitti seura huomionsa -etupäässä kasvatukseen: päätettiin perustaa oppilaitos, jossa -noudatettaisiin uudenaikaisempia kasvatusopillisia periaatteita -- -tämä koulu oli äsken mainittu Helsingin lyseo. Samaten piirin -alotteesta perustettiin Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. - -Tämä Lauantaiseuran toiminta oli sitä tärkeämpi koska -yliopistoelämä muuten oli lamassa: oudoksuttiin alussa uusia -oloja, niin ettei nuorisossa syntynyt mitään eloisaa yhteishenkeä. -Pohjalais-osakunnassa kuitenkin oli elämä virkeämpää ja -Runebergiakin siinä yhä enemmän ihailtiin. Pyydettiinpä häntä kerran -kuraattoriksikin, mutta hän kieltäytyi. - -Helsingin aikanaan Runeberg siis taas, niinkuin ennen koulussa, -oli liittyneenä toverijoukkoon, jolla oli samat pyrkimykset kuin -hänellä. Mutta toiminta oli nyt vapaata itsenäisen miehen toimintaa -itsenäisten miesten parissa. - -Toiselta puolen hänellä nytkin, niinkuin kouluaikanaan, oli määrätyt -työtuntinsa, ja velvollisuuksien tarkka täyttäminen oli nyt sitä -tarpeellisempi, kun perheen toimeentulo oli siitä riippuvainen. - -Kouluvelvollisuudet tuntuivat kuitenkin yhä keveämmiltä, mitä -enemmän opettaja ja oppilaat liittyivät toisiinsa. Varsinkin latinaa -opettaessaan Runeberg innostutti oppilaitaan. Joskus hän tosin oli -heidän mielestään liian ivallinen, kun oli saanut väärän vastauksen; -mutta kerran eräs oppilas hänen ivaansa vastasi: - --- Maisteri voi rangaista minua väärästä vastauksestani, mutta teillä -ei ole oikeutta yhäti saattaa minua toverieni naurun esineeksi. - -Silloin Runeberg kohta oli valmis tunnustamaan tehneensä väärin. - -Että hän itse oli hyvin kiintynyt oppilaisiinsa näkyy siitä tavasta -jolla hän heistä erosi. Lyseon johtaja oli kutsunut oppilaat kokoon -ja ilmotti että Runeberg nyt sanoisi heille jäähyväiset. Mutta -Runeberg itse ei voinutkaan muuta kuin kostein silmin ja syvästi -liikutetuin äänin sanoa: "hyvästi, hyvästi". Ja sen jälkeen hän -nopeasti poistui salista. - -Pääpiirteiltään Runebergin elämä Helsingissä siis oli sama kuin -ennenkin. Hänen elämänehtonsa eivät sanottavasti poikenneet -monen hänen vertaisensa kohtalosta; mutta sisällisesti hän eli -omaa elämäänsä. Ja sanomalehden toimittajana oli hänellä nyt jo -edustavampi asema. - -Lähinnä hänen voi sanoa edustaneen Lauantaiseuran katsantotapaa -ja pyrintöjä. Mutta tämä piiri edisti monipuolisuudellaan -yleisinhimillisyyttä, ja sen jäsenenä Runeberg siis oli ja -pysyi senaikuisen henkisen sivistyksen huipulla. Ei mikään ajan -merkillisimmistä virtauksista jäänyt hänelle tuntemattomaksi; -olihan milloin mikin seuran jäsen ulkomaillakin ja toi sieltä aina -uusimpia aatteita mukanaan. Eikä hän ollut yksinomaan passiivinen -jäsen. Hän kuuntelee -- niin kerrotaan vuosista 1830 ja 1831 -- -muiden keskustelua, kävellen edes takaisin lattialla, mutta kun hän -joskus sekaantuu sanataisteluun, niin hän tekee sen ratkaisevalla -voimalla. Samaten hänen sanotaan rakastavan filosofista mietiskelyä. -Mutta vuonna 1838 kirjottaa yksi piirin innokkaimpia jäseniä, -Lindfors, Runebergin olevan ainoan "joka saattaa käsittää semmoisen -maailmankatsomuksen syvyyttä, joka ei tyydy pikaisesti pukeutumaan -valloilla olevaan uskonnolliseen tahi filosofiseen terminologiaan". -Se on: hän on kuin onkin ennen kaikkea runoilija, hän näkee enemmän -kuin määrittelee. - -Näiden aatteellisten harrastusten rinnalla esiintyvät vähitellen ajan -valtiolliset ja yhteiskunnalliset riennot. Innokkaasti seuraavat -varmaan Lauantaiseuran jäsenet 1830 vuoden vapaudenliikkeitä Europassa -ja varsinkin niistä johtuvaa vapaamielisyyden herätystä Ruotsissa. -Mutta Suomessa ei keisari Nikolai I:n hallitessa ole mitään sijaa -uudistuksille; päinvastoin täytyy jokaisen ottaa tarkasti vaari jo -puheestansakin. - -Tapahtui vuoden 1830 lopussa, että ylioppilaskekkereissä, joissa -Runebergkin oli läsnä, joku nousi ehdottamaan maljaa kapinallisten -puolalaisten kunniaksi. Runeberg silloin keskeytti puhujan sanoen: - --- Jos tahdot uhrata elämäsi ja veresi Puolan hyväksi, niin -mene julistamaan sitä kaupungin toreilla ja kaduilla, mutta älä -saata täällä yksityisen seuran jäseniä onnettomuuteen noilla -kannunvalamisillasi. - -Luultiin asian siihen päättyneen; mutta eräs mukana ollut dosentti -antoi sen ilmi ja mainitsi Runeberginkin osalliseksi kapinalliseen -yritykseen. Tämän katalan teon syyksi arvellaan sitä että Runeberg --- poikamainen kun vieläkin välistä oli -- äskettäin oli kadulla -heittänyt häntä lumipallolla. Asia päättyi kuitenkin onnellisesti, -kun todistettiin dosentin olleen niin juovuksissa, ettei hän voinut -mitään selvästi tajuta; ja malja selitettiin niin että oli vain -kehotettu läsnäolevia "juomaan pohjaan". - -Tämmöisissä oloissa luonnollisesti harrastukset yhä edelleen -kohdistuvat vain henkiselle alalle. Isänmaan hyväksi tahdotaan kyllä -työskennellä, mutta taistelu Suomen tulevaisuuden puolesta on nyt -niinkuin ennen puhdasta kultuuritaistelua. Eikä se siis vieläkään -synnytä mitään puolue-jakoa; ainakin kaikki nuoremmat kannattavat -edistystä, jos kohta monen vanhemman pinttynyt virkavaltaisuus vielä -edistystä hidastuttaa. - -Näiden olojen vaikutus näkyy selvästi Runebergin kirjailijatoimessa. -Ensiksi hän nyt ratkaisevasti kääntyy kotimaisiin kansallisiin -aineisiin; toiseksi hän julkisuudessa puolustaa sitä katsantotapaa -jonka hän on saavuttanut, varsinkin mikäli se koskee runoutta ja sen -tehtävää; kolmanneksi hän Porvooseen muuttonsa tienoilla lausuu yhä -syventyneemmän käsityksen elämästä, mutta "pukematta sitä valloilla -olevaan uskonnolliseen tahi filosofiseen terminologiaan". - - - - -16. - - -Jo vuonna 1828 oli Runeberg aikonut julkaista runokokoelman. Mutta -ennenkuin tämä valmistui, oli hän joutunut vielä yhden vaikutuksen -alaiseksi, nimittäin kansanrunouden. - -Tunnettua on että kahdeksannentoista vuosisadan miehet, ihaillen -omaa etevyyttään, yleensä syvästi halveksivat edellisten aikojen -runollisia tuotteita, siis kansanrunouttakin. Kuitenkin oli jo -silloin luontevuuden ihailu herättänyt harrastuksen kansanrunouden -tuntemiseen ja kokoilemiseen. Mutta usein tämä harrastua tarkotti -etupäässä tieteellisiä tuloksia; tahdottiin kansanrunoudesta saada -tietoja kansan muinaisista elämäntavoista j.m.s. Tämä harrastus -synnytti esim. Porthanin selonteon suomalaisesta kansanrunoudesta; -mutta runollisessakin katsannossa jo Franzén ihaili tätä runoutta -Homerosen ja Ossianin rinnalla. - -Kun sitten yhdeksännentoista vuosisadan alussa ruvettiin harrastamaan -"kansallisen individisyyden" asiaa, niin luonnollisesti kiinnitettiin -huomio kansanrunouteenkin. Ruotsissakin uuden suunnan miehet -innokkaasti kokoilivat kansanlauluja, joita Afzelius ja Geijer -julkaisivat. - -Mutta mitä Runebergiin tulee, on merkillistä etteivät ruotsalaiset -kansanlaulut juuri ensinkään häneen vaikuttaneet, eikä toiselta -puolen suomalainenkaan kansanrunous aiheuttanut mitään yritystä -runoilla suoranaisesti sen tapaan. - -Molemmat seikat ovat kuitenkin helposti selitettävissä. - -Ruotsalaiset "kansanlaulut" ovat etupäässä balladeja, joiden aiheet -ovat ritarielämästä saatuja. Niissä annetaan esiintyville henkilöille -usein kultaisia kruunuja ja muita samallaisia koristuksia, ja -luontokin on niissä vain koristeena tahi symbolina. Ruusut ja liljat -eivät ole todellisia ruusuja ja liljoja, vaan ainoastaan runollisia -merkkejä: ruusu tietää rakkautta tahi iloa, lilja viattomuutta tahi -surua. Yhtä vähän kuin tämä soveltui Runebergin runoilijaluonteeseen, -yhtä vähän häntä miellytti tuo näissä lauluissa useimmiten -käytetty aihe: kahden rakastavan kova kohtalo, kun heidät erottaa -kovasydäminen isä, syystä että kuuluvat eri säätyyn. Sillä mitään -vastinetta tähän hän ei todellisuudessa nähnyt. - -Suomalaista kansanrunoutta taas oli vielä tähän aikaan hyvin vähin -kokoiltu ja vielä vähemmin käännetty, eikä Runeberg ollut niin -perehtynyt suomenkieleen että olisi voinut vaivatta lukea alkuteoksia -ja niistä saada vaikutteita. Perinpohjaisempaan suomalaisen runouden -tutkimiseen hän ei vielä ollut saanut herätystä, ja hänen sisäinen -kehityksensä oli tarjonnut hänelle kylläksi runollisia tehtäviä, -joihin kansanrunouden sävy ei soveltunut. - -Mutta syksyllä 1828 hän kerran, tutkiessaan ystävänsä Cygnaeusen -kirjavarastoa tuolla salin lattialla, sai käsiinsä pienen vihon -saksaksi käännettyjä serbialaisia kansanlauluja. Kääntäjä, joka -asui Pietarissa, oli antanut vihon piispa Cygnaeuselle ja tämä taas -antoi sen Fredrikilleen, joka toi sen Helsinkiin. Nämä kansanlaulut -miellyttivät Runebergia suuresti. Enin osa niistä koski rakkautta --- ja mikä olisi tähän aikaan ollut Runebergia lähempänä? Mutta -rakkautta esitetään näissä lauluissa enimmiten luonnosta otettujen -kuvien ja vertausten kautta, taikka niin että samanlaatuiset -lauseparret tahi kysymykset toistetaan (useimmiten kolme kertaa), -jolloin runon päätarkotus esiintyy vasta viimeisellä kerralla. Ja -tämä suora, luonteva muoto sekin miellytti Runebergia. Hän rupesi -kääntämään noita lauluja ja kirjotti itsekin "runoja kansanlaulun -tapaan", niinkuin hän niitä nimitti. Ja lähettäessään muutamia niistä -Snellmanille hän nimenomaan sanoo niitä kirjotetuiksi serbialaisten -kansanlaulujen tapaan. Myöhemmin nämä runot saivat nimen "Idyllejä -ja epigrammeja"; niiden vaihtelevat runomitatkin tavataan kaikki -serbialaisessa kokoelmassa. Niiden sävy taas on niin kansanomainen, -että niiden laulajaksi varsin hyvin voisi ajatella sisämaan poikaa -tahi tyttöä. - -Mutta serbialaisten runojen joukossa oli muutamia eepillisiäkin, -joille Serbian historia oli antanut aiheet. Ja tämä historia on -muutamissa kohden hyvin Suomen historian kaltainen. Neljännellätoista -vuosisadalla oli kansa menettänyt itsenäisyytensä, ja kääntäjä sanoo -sen johdosta esipuheessaan: - -"Tiettävästi eivät siis tämän kansan rikkaat synnynnäiset -taipumukset saattaneet kehittyä täydelliseksi sivistykseksi. Mutta -onnettomuuksien ja sorron alta tämän kansakunnan on kuitenkin -onnistunut pelastaa laulunsa ja niiden ehtymätön lähde. Ja juuri -se seikka, ettei Serbialla ole muuta kirjallisuutta kuin laulunsa, -tekee nämä laulut erittäin tärkeiksi historioitsijan ja ihmistutkijan -silmissä." - -Mutta juuri samaa oli Tengström sanonut suomalaisesta -kansanrunoudesta. - -Noista eepillisistä runoista löysi Runeberg muodon joka soveltui -ilmaisemaan niitäkin vaikutteita, jotka hän oli vastaanottanut -sisämaan kansasta. Tämä muoto oli hänen niin usein käyttämänsä -viisitahtinen laskevapoljentoinen säe -- siis Kalevalan runomitta -laajennettuna yhdellä tahdilla. Tähän koruttomaan muotoon pukeutuivat -nyt muiden muassa n:o 22 (Sotavanhus talonpojan pirttiin tuli) ja n:o -25 (Saarijärven Paavo). - -Nyt niinkuin ennenkin on runojen sisällys omintakeinen: vieläpä -jokainen tietää että näistä runoista Runebergin tosikansallinen -runous alkaa. Mutta samalla runot taas kuvastavat hänen -elämänkatsomustaankin. - -Kun talonpoika kysyy vanhalta sotamieheltä miltä tuntui, - - konsa vihollinen päälle täytti, - pyssyt paukkuivat ja luodit lensi, - -niin näyttää vastaus ikäänkuin tarjoutuvan itsestään: muistin -taistelevani isänmaan ja maineen puolesta. Siltä kannalta oli -Runeberg itse runossa Matka Turusta katsellut Ramsayn taistelua. -Mutta sotamies ei siitä mainitse sanaakaan; hän asettuu talonpojan -kannalle eikä sano kokeneensa sodassa muuta kuin mitä talonpoikakin -on kokenut, - - kun joskus syksyin - alla salamain ja rakeen rankan - kotoisilles vilja-kultaa korjaat. - -Niin ei puhu muu kuin suomalainen soturi. Sillä ainoastaan Ruotsissa -ja Suomessa ovat soturit samalla olleet talonpoikia ja siis voineet -asettua talonpojan kannalle. Mutta Ruotsin soturit ovat sentään -lähteneet kotimaastaan hankkiakseen sille etuja ja mainetta, Suomessa -taas on sota tietänyt kodin ja omaisten puolustamista. Mutta -samalla kun ei ole kysymyksessä maine, vaan omaisten puolustaminen, -siirrytään valtiolliselta alalta perheen alalle, jossa itsekkäisyys -katoaa ja ainoastaan uhrautuva rakkaus vallitsee. - -Mutta rakkaus omaisiin voipi sekin olla itsekäs, jos se viettelee -ihmisen unhottamaan muut lähimmäisensä. Silloin _hätä_ saattaa -ihmisen oikealle tielle, niinkuin näemme Saarijärven Paavosta. - -Usein kyllä, kun puhutaan tästä runosta, esitetään Paavo vain -suomalaisen kestävyyden ja Jumalaan-luottamuksen esikuvaksi. Ja -semmoinen hän tosin onkin; hän taistelee hallaa vastaan samalla -urhoollisuudella kuin soturi vihollisiansa vastaan. Ja kun ei kukaan -häntä auta, niin hän voi tuntea itsensä yksinäiseksi vihollisten -saartamaksi soturiksi. Mutta runon pääajatus on sentään varmaan sen -loppusanoissa: "sit' ei kuri kaada", ainoastaan se kestää koetuksen, -tahi ansaitsee koettelemusta (ruotsalaista sanaa _tål_ voidaan -ymmärtää molemmin tavoin) "veljeään ken hädässä ei hylkää". - -Mutta tätä oppia ei esitetä oppina, vaan kuvana. Tosin Runeberg -itse, niinkuin jo olemme nähneet, oli omasta kokemuksestaan oppinut -ymmärtämään että "vaikka koettaa, eipä hylkää Herra". Ja samaten -on jo osotettu miten hänen sisäiset kokemuksensa johtivat häntä -ajattelemaan toistenkin ihmisten sisäistä hätää. Mutta kuitenkaan hän -ei enää puhu omassa nimessään, sillä hän on nähnyt miten suomalainen -talonpoika kestää vielä suurempaakin hätää ja miten hänkin on siitä -oppinut samaa. Ja silloin runoilija itse väistyy ja antaa talonpojan -puhua. - -Tässä esiintyy siis ensi kerran yhdistettynä ensiksi Runebergin -personallinen elämänkatsomus, toiseksi kuva kansan elämästä ja -luonteesta ja kolmanneksi suuri yleisinhimillinen periaate. Sillä -Paavo on yhtä hyvin oikean kristityn kuin oikean suomalaisen perikuva. - -Ja nyt ymmärrämme minkä tähden serbialaiset laulut vaikuttivat niin -syvästi häneen ja ikäänkuin aukaisivat sulun, josta hänen kansallinen -runoutensa alkaa virtailla. Hän löysi siinä muodon, jossa saattoi -antaa kansan itsensä puhua. Ja se seikka että hän itse väistyi -eikä enää puhunut omassa nimessään, se varmaankin tuntui hänestä -vapautukselta. Hän kohosi siten oman individisyytensä piiristä -kansansa individisyyteen, säilyttäen kuitenkin yleisinhimillisen -pohjan. Luodessaan tämmöistä kuvaa hän arvatenkin tunsi että hänen -elämänkatsomuksensa oli "yleispätevä", käyttääksemme Gerlachin sanoja. - -Mutta tie jota hän astuu on yhäti runoilijan tie. Se viepi -mielikuvituksen maahan, mutta samalla uskonnon maahan. - -Ja kun hän näin antaa kansansa puhua, niin kansa esiintyy semmoisena -miksi ympäröivä luonto on sen muodostanut. Mutta samalla kansan -edustajat puhuvat luontevaa, korutonta kieltä. Ja siten on Runebergin -luonnonihailu ja pyrkimys luontevuuteen esiintynyt alalla jolla se -saattaa yhtyä ihmiselämään ja sen korkeimpiin pyrkimyksiin. - -Voimme sanoa että Runebergin kansallis-runollinen ohjelma on nyt -valmis. - - - - -17. - - -Äsken mainittuun kahteen runoon liittyy samassa kokoelmassa vielä -kolme muuta; kaksi niistä, nro 24 (Leikki poika rannan kuusten -alla) ja nro 27 (Suur' ol' Ojan Paavo, Hämeen poika), on nimenomaan -sijotettu Suomeen, kolmannesta, nro 26 (Tytöll' oli äidiltänsä -muisto), saattaa esteettömästi ajatella samaa. - -Yhteistä näille viidelle runolle on että ne kuvaavat rakkautta: -kerran nuoren tytön raittiin rakkauden voimaa, joka masentaa väkevän -Ojan Paavon korskeuden, mutta muuten uhrautuvaa rakkautta: äiti, -jonka poika on joutunut Vetehisen saaliiksi, seuraa häntä; rakastava -tyttö uhraa solkensa, kysyen: - - mitä suuruus rinnall' elon onnen, - kulta, rikkaus rakkautta vastaan; - -ja soturi taistelee omaistensa puolesta, Saarijärven Paavo muistaa -lähimmäisiään. - -Mutta kaikissa esitetään rakkauden voittoa kuvina, eikä vaatimuksina; -vieläpä siitä kerrotaan niin luontevasti ja koruttomasti kuin -jos uhrautuminen olisi mitä luonnollisinta. Ei edes henkilöiden -kuvaamiseen käytetä runollisia koristeita, vaan aivan tavallisia -laatusanoja: vilkas poika; ihanainen poika, äiti; jalo tyttö. -Poikkeuksena on vain Ojan Paavo: hänen voimaansa esitetään miltei -ylenpalttisilla vertauskuvilla. Mutta sitä enemmän ihailemme lemmen -voittoa, kun tytöstä ei sanota muuta kuin että hän oli "ihanaisin -seudun impyeistä" ja "armas kuin aamu katsella". - -Tähän asti mainittujen ja muiden runojen kautta oli Runebergin -runovarasto lisääntynyt niin että hän alkoi tarmokkaammin hommata -runovihon julkaisemista. Mutta kustantajasta ei silloin voinut olla -toivoakaan; oltiin Suomessa vielä samalla kannalla kuin 1817, jolloin -Tengström valitti että kirjottajain täytyi julaista pienimmätkin -kirjaset omalla kustannuksellaan ja hankkia tilauksia ennakolta. -Niin Runebergkin nyt teki; ja itsensä hänen siis täytyi pitää huolta -paperista, joka otettiin Pietarista, j.m.s. Kuvallinen nimilehtikin -hankittiin; siinä oli joutsen uivana Pohjolan virrassa ja sen alla -Joutsen runon loppusäkeet. Nähtävästi olivat Franzénin kootut teokset -tässä kohden olleet hänen esikuvanansa, niissä kun joka osassa on -samallainen kuvallinen nimilehti värssyineen. Tuo nimilehtikin -painettiin Pietarissa, sillä Suomessa ei silloin voitu semmoista -saada aikaan. Itse kirjan painatti G.O. Wasenius Helsingissä. - -Miten suuri yleisö kohteli tätä yritystä nähdään siitä että kun -Runeberg kerran oli eräässä Helsingin kirjakaupassa, niin hänelle -tuntematon herra, osottaen esillä olevaa tilausilmotusta, sanoi -hänelle: Olisi hauska tietää millä varoilla tuo herra aikoo julaista -runojansa. Paljon melua ei kirja ilmestyttyäänkään (huhtikuulla -1830) nostanut; sitä levittivät parhaasta päästä tekijän ystävät. -jotka olivat tilauksiakin hankkineet. Maan harvalukuisessa -sanomalehdistössä sitä mainitaan vasta vuoden kuluttua; aikaisemmin -sitä arvosteltiin Ruotsissa, missä kirjalliset harrastukset olivat -vireämmät kuin Suomessa. Arvostelijat enimmiten kiinnittivät -huomiotaan Mustasukkaisuuden öihin; Idyllien ja epigrammien -luultiin Ruotsissa olevan vain käännöksiä ja mukaelmia, ja tämä -käsitys vahvistui kun Runeberg saman vuoden jouluksi julkaisi vihon -käännöksiä serbialaisista kansanlauluista. - -Mutta tärkein oli kuitenkin Runebergille itselleen se arvostelu, -jonka hän sai Franzénilta. Tälle hän oli omistanut runovihkonsa -innokkaalla alkurunolla, ja Franzén vastasi kirjeellä, jossa hän -lausuu vakaumuksekseen että hänen entisessä isänmaassaan nyt oli -nousemassa todellinen ja suuri runoilija. Ja hänkin mainitsi -etupäässä "Mustasukkaisuuden öitä", mutta senohessa hän sanoi että -runo Saarijärven Paavosta oli liikuttanut häntä kyyneliin. - -Nojautuen tämmöiseen arvosteluun Runeberg suuremmalla varmuudella -saattoi jatkaa alottamaansa kansallista runoilijauraa. Vuonna 1831 -hän taas oli sairastanut vilutautia, ja toipuessaan siitä hän -vaimolleen saneli runon Hauta Perhossa, jonka hän sitten lähetti -Ruotsin akatemian palkintokilpailuun. Palkinto annettiinkin, mutta -vain toisarvoinen. Ja Runeberg itse jäljestäpäin katsoi erehtyneensä -vedotessaan arvosteluun, josta jo ennakolta olisi voinut tietää että -se perustui aivan toisiin mielipiteisiin runouden tehtävästä, kuin -mikä hänellä oli. Mutta arvattavasti hän juuri tämän tapahtuman -kautta johtui tarkemmin miettimään erotusta omansa ja ruotsalaisten -kannan välillä. - -Hauta Perhossa onkin läpiläpeensä suomalainen; mutta samoinkuin -viimeksi mainitut runoelmat, tämäkin samalla selvästi ilmaisee -Runebergin elämänkatsomuksen. - -Tosin saattaisi sanoa että Runeberg on runoelmaansa saanut muutamia -piirteitä kääntämästään serbialaisesta runosta "Verikosto". Eräs -Serbian mies on joutunut turkin vangiksi, ja säälimättä hänet -surmataan, vaikka hän tarjookin lunnaita pelastuakseen. Surmatun isä -valittaa ettei kukaan hänen pojistaan aio kostaa veljensä surmaa, -mutta yksi poika pyytää isää tyyntymään. Tovereineen hän sitten -lähtee turkkilaista vainoomaan, vangitsee hänet ja silppoo häneltä -pään poikki, samoinkuin ennen oli tehty hänen veljelleen. Tuon pään -hän lopuksi viskaa isänsä jalkain eteen, ja isä kuolee iloonsa koston -täyttämisestä. - -Mutta juuri vertailu tähän runoon osottaa selvimmin Runebergin -käsityskannan ominaisuuksia ja runon suomalaisuutta. - -Ainoa piirre, joka semmoisenaan on serbialaisesta runosta siirtynyt -Runebergin teokseen, on tuo pään silpominen. Ja arvatenkin monesta -lukijasta, joka ei tunne tämän piirteen alkuperää, juuri se on -näyttänyt niin sanoakseni epärunebergilaiselta; sillä myöhemmin emme -hänen runoudessaan tapaa semmoista julmuuden kuvaa. Mutta muissa -kohden Runeberg asettuu aivan toiselle kannalle kuin serbialainen -runo. - -Ensiksi kosto, joka siinä on pääasia, on Runebergilla aivan -syrjäytetty. Toiseksi serbialaisen isän pojista vain yksi noudattaa -isän kehotusta, ottaen mukaansa tovereita. Haanen pojat taas toimivat -kaikki yhdessä, ja juuri heidän osottamansa yhteistunto on pääaineena -Runebergin runoelmassa. Ja kun ei ole mitään tovereita, vaan veljet -yksinään taistelevat isänmaan ja kodin puolesta, niin pääpaino -tässäkin on perhesuhteilla, mutta nämä taas edustavat korkeampaa -tarkotusperää. - -Vaan samalla on kuva suomalaisen talonpojan pyrinnöistä nyt -laajentunut. Paavo taisteli yksin ja sai yksin oppia että "vaikka -koettaa, eipä hylkää Herra". Haanen pojat kärsivät yhdessä -isän kovuutta; mutta maallisella isällä on sama tarkotus kuin -taivaallisella: että yhteinen hätä vaikuttaisi jalostuttavasti -hänen lapsiinsa. Ja tässä kohden vanhus edustaa samalla Suomea, -sillä Suomi-äitimmekin on kasvattanut lapsiansa yhteistuntoon juuri -yhteisen hädän kautta. Mutta kun koko kuvaus koskee samaa perhettä, -niin tuo veljesten yhteistunto näyttää niin luonnolliselta, että -monelta lukijalta varmaan on jäänyt huomaamatta kuinka ylevä siinä -esitetty ihanne on. Kun isä on määrännyt kovan rangaistuksen sille -pojalle, joka on laiminlyönyt osansa yhteisestä tehtävästä, niin -jokainen veljistä väittää olevansa syyllinen. Mutta se joka ottaa -toisen syyn kantaaksensa, hän astuu Kristuksen jälkiä. - -Ja kun kaikki sen tekevät, niin ei kukaan ole toisia parempi, eikä -siis ole kysymystäkään siitä, että teosta niitettäisiin erityistä -mainetta. Isäkään, vaikka iloitseekin poikiensa käytöksestä, ei heitä -kiitä, he ovat vain täyttäneet velvollisuutensa. - -Tästä veljesrakkaudesta kehittyy sitten isänmaanrakkaus yhtä -luontevasti. "Hymyellen" sanoo poika Tuomas isälleen: - - Vanhalle ei sovi sota-aseet - enemmän kuin pelko nuorten poviin. - -Veljet ovat valmiit menemään, niinkuin isä vaatii, _ilolla kuolemaan_ -"eestä kotinsa ja isänmaansa". Ja he ovat samalla, niinkuin -suomalaiset talonpojat ainakin, valmiita sotureita, harjaantuneita -käyttämään pyssyä ja karhunkeihästä. Eikä taistelussakaan ole kysymys -maineesta, vaan ainoastaan siitä ettei kukaan toisia pettäisi. - -Täydellä syyllä Runeberg runoelmansa alussa sanoo runotartansa -_Suomen_ tyttäreksi. - -Ennen pitkää seurasi tätä teosta kaksi pienempää samaan suuntaan -kirjotettua runoelmaa. Maaliskuun 23 päivänä 1832 julaistiin -Helsingfors Morgonbladissa Jouluaatto (Kuu kalvas kankaan hopeoi) ja -14 päivänä toukokuuta Mökin poika. Edellisistä ne eroavat siten että -runomitta on lyyrillinen. Jouluaatto on ikäänkuin jatkoa Saarijärven -Paavoon: köyhä jakaa leipänsä köyhempänsä kanssa. Ja uskonnollinen -tausta tässäkin esiintyy, vieläpä kertomus siirtyy ihmeen alalle, -mikä ei Runebergille juuri muulloin tapahdu. Mahdollista on että -sen on vaikuttanut Franzénin esimerkki, hän kun runossa Siunaus on -käsitellyt samallaista aihetta, hänkin antaen kertomuksensa päättyä -ihmeeseen. - -Mökin poikaa piti Runeberg itse parhaimpana lyyrillisenä -runoelmanaan, samoinkuin eepillisten joukossa antoi etusijan -Hirvenhiihtäjille. Runomitta on sama kuin Joutsenen, ja sisällyskin -muistuttaa paljon sitä. Isänmaan luonto on molemmissa tunnelman -pohjana, ja molemmissa liittyy luontoon tunne siitä - - siell' ystäväinen kellä on, - kuink' iki-ihanaa; - kuink' ompi unhottumaton - se uskollisten maa. - -Vielä kolmas piirre on molemmille runoille yhteinen: rakkauden -ilmaisijana on laulu. - -Mutta samalla kuinka erilaisia ne ovat! Joutsen ylistää luonnon, -lemmen ja laulun suloutta; mökin poika muistaa että "talven pettua -hän söi ja vettä päälle joi". Mutta kärsimys tekee kotiseudun, armaan -ja laulun vielä kalliimmaksi; niitä hän ei tahdo vaihtaa pois, sillä -ilman kotoa ja synnyinseutua "mit' ihmis-elo on?" - -Siis luonnontunne, joka ei edellisissä runoissa ole voinut -suoranaisesti ilmaantua, syystä että toimintakykyinen luonnonlapsi -ei siitä puhu, se esiintyy nyt, kun yleensä siirrytään tunteiden -alalle. Mutta siten on nyt lausuttu ilmi että isänmaanrakkaudenkin -perustuksena on rakkaus luontoon, lähimmäisiin ja -- Jumalaan. Sillä -tässäkin turvaudutaan Herraan, ja nyt koko kansan puolesta. Herra -ehkä "kuulee ääntä _maan_" ja lieventää _kansan_ hätää. - -Niin on isänmaa ja kansa askel askeleelta selvinnyt runoilijalle, -tosin erilaisissa kuvissa, mutta niin että kaikissa yhteensä -ilmaantuu hänen käsitystapansa kokonaisuudessaan. On siis ehditty -siihen kehityskohtaan, että runoilija voi yhdistää nämä erikoiskuvat -kokonaiskuvaksi, jossa näemme koko kansamme ympäröivän luonnon -yhteydessä, mutta ikuisten johtavien aatteiden elähyttämänä. - -Tämä kokonaiskuva oli Hirvenhiihtäjät. - - - - -18. - - -Ennen mainitussa kirjeessään Grotille Runeberg sanoo jo 1826 -alkaneensa Hirvenhiihtäjiään. Runoelman nimi oli silloin Hirvenajo, -ja pääasiallisesti se kuvailikin hirvenammuntaa varustuksineen ja -vaiheineen; kerrotaanpa että Runeberg itse oli Ruovedellä ollut -mukana semmoisessa yrityksessä. Teos tuli melkein valmiiksi, mutta -kun ei saatu kustantajaa, niin se jäi sikseen. Ystävät saivat -kuitenkin sitä lukea, ja Cygnaeus kirjottaa 1827 isälleen että tämä -teos on ehkä etevin mikä koskaan on Suomessa syntynyt. Ja Runeberg, -sanoo hän samassa kirjeessään, on epäilemättä mies joka on hankkiva -erinomaista kunniaa maallemme, joka kirjallisuuteen katsoen on -melkein yhtä köyhä ja kurja kuin kaikissa muissa suhteissa. Snellman -taas teki sen muistutuksen, ettei Hirvenajossa puhuttu ensinkään -rakkaudesta, ja sentähden hän pelkäsi ettei teos huvittaisi yleisöä. - -Niinkuin olemme nähneet tunkeutui sitten muita runollisia aiheita -väliin. Vasta julaistuaan serbialaisten laulujen ruotsinnoksen -Runeberg ryhtyi tuon laveamman runoelman uudestaan muodostelemiseen, -ja nyt hän pani kuin panikin siihen rakkaus-aiheen. On varsin -kuvaavaa että tämä aihe, kahden rakastavan yhtyminen perhe-elämään, -tuli runoon vasta sitten kun Runeberg itse oli elämässä kokenut -samaa, aivan niinkuin alkuperäinen sisällys, hirvenajo, vastasi -hänen silloista kokemustaan. Ja kun täten runoelmassa annettu kuva -laajeni niin että se tuli kokonaiskuvaksi kansan elämästä, niin tämä -tapahtui vasta sitten kun hänellä jo oli runollista kokemusta siitä -miten eri kohdat olivat yksitellen käsiteltävät. - -Mutta saatuaan runonsa miltei valmiiksi Runeberg piti huolta siitä -että se niin tarkasti kuin mahdollista kuvailisi kansan elämää -ja luonnetta. Sitä varten hän vuonna 1831 julkaisi Helsingfors -Tidningarissa muutamia osia siitä, toivoen sen johdosta saavansa -mahdollisesti muistutuksia, jotka aiheuttaisivat oikaisuja. Ja -ennen painattamista runoelmaa muutamissa kohden huolellisesti -viimeisteltiin, ja Lönnrot sai lukea sen läpi. Ainoa hänen tekemänsä -muistutus oli se että Matilla, tullessaan Pietarin luo, pitäisi olla -mukanaan tuliaisia lapsille; ja Runeberg muodostikin sen johdosta -muutamia säkeitä uudestaan. - -Kuinka tunnollisesti Runeberg suoritti viimeistelytyönsä näkyy -siitä että kokonaista kaksi alkuperäiseen muodostukseen kuuluvaa, -aivan valmista laulua jätettiin teokseen ottamatta. Kun joku -kysyi Runebergiltä niitä, niin hän sanoi että ne "kyllä olivat -yhtä hyviä kuin muutkin". Mutta kun suunnitelma muuttui, niin ne -Runebergin mielestä tulivat tarpeettomiksi, ne koskivat näetten -itse metsästystä, joka ei nyt enää ollut pääasiana. Nämä laulut -ovat sitten hävinneet. -- Syyskuulla 1832 teos ilmestyi painosta ja -julaistiin niinkuin runovihkokin tekijän omalla kustannuksella. - -Niinkuin tunnettua kuuluvat useimmat Hirvenhiihtäjissä kuvaillut -henkilöt varsinaiseen kansaan, vieläpä he edustavat kaikkia sen -eri asteita: esiintyyhän siinä itsenäinen talonomistaja Matti, -torppareita, renkejä ja piikoja, loismies, ruotulainen ja kerjuri. -Mutta kartanonomistaja, komisarjus, on myöskin toiminnalle tärkeä, -ja hänen rouvastansakin näemme vilahduksen. Torpparintytär Helvi on -ikäänkuin väliasteella, puoleksi piika, puoleksi herrasväen kasvatti. - -Vaan ei siinä kyllin. Maalaisolojen rinnalla kuvaillaan kaupungin -elämää (Aaron kertomuksessa) ja rauhallisten tointen rinnalla samaten -sotaa (kertomuksessa vanhasta pyssystä). Päälle päätteeksi ovat -vilkkaammat ryssät vastakohtana hitaammille suomalaisille; samalla he -edustavat kauppiaselämää maanviljelijäin rinnalla. Maalaiskansaa taas -kuvataan onnessa ja onnettomuudessa, ilossa ja surussa, ulkotyössä, -kodinaskareissa, metsästyksessä ja tanssissa. - -Kaikki nämä vaihtelevat kuvat on runoilija ihmeteltävällä taidolla -tietänyt ulkonaisesti liittää päätoimintaan, joka koskee - - hirvestystä ja lempivien käden-antoa nopsaa. - -Mutta vielä tärkeämpi on kaikkien henkilöiden sisäinen -yhteenkuuluvaisuus. - -Tämä johtuu ensiksi yhteisestä elatustyöstä. Kato uhkaa komisarjusta -yhtä hyvin kuin talonpoikia, metsästyksessäkään hän ei yksin voi -tulla toimeen, vaan hän tarvitsee siihen useampia pyssymiehiä. -Tunne siitä että kaikki tarvitsevat toisiansa, synnyttää sen -hyväntahtoisuuden, joka yhdistää ylhäiset alhaisiin. Mattia -komisarjus kohtelee vertaisenaan, mutta ruotueukkokin ja kerjäläinen -saavat osakseen kohtelua joka osottaa heidän ihmisarvonsa korkeinta -kunnioittamista. Armolahjoja heille ei anneta, ei, komisarjus -selittää tarvitsevansa heitä molempia. - -Samaa ystävällisyyttä ja ihmisarvon kunnioittamista muutkin osottavat -toisilleen. Ainoana poikkeuksena on loismies Paavo, joka pitää -itseänsä kerjuria "etevämpänä"; mutta Pietari tästä vain naurahtaa ja -muistuttaa Paavolle: - - Paavali veikko, mi oikeus on, sitä muilt' älä kiellä; - köyhäkin uunin päällä on Luojan suojelemaisna. - -Pietari itse taas sanoo että "häpy mulle se ois pitäjässä" jos -antaisi Aaron jalkaisin kulkea pimeässä kartanoon, "kun vielä on -sälköjä mulla". - -Annassakin voisi huomata hiukan tyytymättömyyttä ihmisten välisiin -suhteihin. Kun Pietari oli "hirvet kaatanut useimmat", niin hänen -täytyi tyytyä, - - jos taljasen yhden - sait yli sen min muut, kun herrasi vei enäpuolen. - -Mutta kun Pekka vastaa siihen "hymysuin", niin näemme ettei asia ole -niinkään kamala. Tyytyyhän muuten Annakin tähän: - - Mutta se sikseen jää; mies köyhä on renkinä rikkaan. - -Tämä on hänestä luonnollinen asianlaita. Eikä hänen köyhyytensä -olekaan kovin vaarallinen; kohta senjälkeen hän valmistelee -illallista veljelleen - - hänt' ilahuttaaksensa ja _näyttääkseen tavaroitaan_. - -Ja joka tapauksessa runoelma loppuu siihen että - - mielissään oli köyhäki kuin väki vauras. - -Vielä merkillisempää on että kun Aaro kertoo talossaan pidetystä -ryöstöstä, hän ei ilmaise mitään katkeruutta niitä kohtaan, jotka -ryöstävät häneltä tarpeellisimmankin. On ikäänkuin tapahtuma -hänestä olisi yhtä välttämätön onnettomuus kuin halla. Mutta tässä -niinkuin muuallakin runoelmassa on tärkeätä muistaa että henkilöt -käsitetään _luonnonlapsiksi_. - -Tahi oikeammin: he edustavat tuota Tengströmin sattuvasti mainitsemaa -"villin vapauden ja yhteiskunnallisen järjestyksen välistä tilaa". - -Yhteiskuntajärjestys on olematon heidän tietoisuudelleen. Hymysuin -vain Pietari puhuu hirvenampumiskiellosta, ja Anna vastaa että asia -riippuu vain siitä ollaanko voudin kanssa hyvissä väleissä. Aarokin -pyytää ryöstömiehiä herkeämään toimestaan, ikäänkuin se olisi heidän -vallassaan. Ja mikä merkillisintä: hän on hyvässä sovussa varkaitten -kanssa ja sanoo heitä "älykkäiksi miehiksi", jopa hän heille jättää -"herttaiset jäähyväiset" ja eroaa heistä "kyynelsilmin". Mutta syynä -siihen on että hän on joutunut syyttömästi vankeuteen, ja sentähden -hän katsoo voivansa heidän kanssaan paeta, kun siihen tarjoutuu -tilaisuus. Mutta kun nuo älykkäät miehet lähtevät tutkimaan "aittoja -porvarien", niin hän tahtoo moitteetonna mennä tiehensä. Eikä -kansakaan, vaikkapa Aaroa tarkoin kuulutetaan saarnastuolista, henno -ukkoa "vaivata"; tuottaahan Aaro iloa muille tekemättä kenellekään -mitään pahaa. - -Tätä luontoperäistä oikeudentuntoa, jolle ulkonainen -oikeudenjärjestys on tarpeeton, valaisee oivallisesti vastakohta, -Aaron kuvailema kaupunkilaisten kanta. Kukaan ei huoli hänen -tervehdyksestään, kadunlakaisija ja katupojat ovat hänelle ilkeitä, -syyttömästi hänet vangitaan, yksin vanginvartiakin häntä pilkkaa. - -Toiseksi tulee luonnonihmisten kanta näkyviin heidän -teeskentelemättömässä ja vapaassa seurustelutavassaan. Tosin on -heilläkin siinä kohden sääntöjä: kun Pietari ja Matti tulevat -kartanoon, niin kaikki tuvassa olijat ensin hetkeksi aikaa istuvat -ääneti, kunnes vaitiolon katkaisee Sakariias, sillä hän on "arvosa -vanhus harmajapää". Ja kun hän runoelman lopussa ryhtyy pitämään -puhetta ja lähestyy Mattia ja Helviä, niin - - joutuin kumpikin nous', heti nähdessään tulevaisen - vanhuksen, sekä kuuntelivat, mitä käskisi ehkä. - -Samaten Pietari kunnioittaa Aaroa sentähden että tämä on vanha. - -Mutta toiselta puolen, kun Matti palajaa metsästä, niin Helvi -aivan ujostelematta alkaa kysellä häneltä miten metsästys on -luonnistanut. Vaan silloin Rebekka ottaa nuhdellaksensa Helviä, sillä -laamanninkäräjissä piikana ollessaan hän on oppinut käyttäytymään -kuten siivon impyen tulee. Mutta kun hän sitten kertoo että - - kyll' isosempiki mies, joka vaan liki tunkihe liiaks, - vasten silmiä rääsyn sai tahi vettäkin kousan. - -niin koko hänen siivoutensa joutuu auttamattomasti naurunalaiseksi. -Ja tässä, samoinkuin kertomuksessa kaupunkilaiselämästä, koko -kieroon joutunut kultuurielämä samalla alenee arvossa verrattuna -luonnonihmisten vapauteen. - -Sitävastoin, kun Matti nuhtelee Pietaria siitä että - - suutasi tahraat - liehien aattelematta, ja kiusaat siivoa neittä, - -niin on nuhteilla siveellinen syynsä, jonka me hyväksymme -- niinkuin -Helvikin tekee. - -Samoinkuin seurustelutapa, niin tunteitten ilmaisutapakin on -kauttaaltaan luontoperäinen. Muistettakoon vain kuinka Anna Aaron -ensimäisen kertomuksen jälkeen - - puisteli päätään, nyyhki ja niistihe, rientäen aittaan, - lihaa, muikkuja, voita ja kaljaa toi, sekä pöydän - täytteli ruo'illaan; mut niskast' Aaroa vanhaa, - vaikk' oli kyllänen ennestään, taas työnteli syömään. - -Matti puolestaan samaten suoraan tunnustaa tahtovansa, jos menee -toisiin naimisiin, saada - - riemua rakkauden, punaposkia, jotk' ovat immen - parhaat myötäiset, mitä voimasa mies haluaapi. - -Kuulee välistä uudenaikaisten naisten väittävän tätä naiselle -alentavaksi: pitäisihän miehen muka etsiä naisessa muuta ja parempaa. -Mutta jos ottaa huomioon Matin sanat "voimasa mies", ja muistaa -miten hän on runossa kuvailtu, niin näkyy että hän on aivan samalla -kannalla kuin Kyllikki, joka lausuu (Kal. 11: 181-186): - - Mie tahon tasaisen varren - tasaiselle varrelleni, - tahon muo'on muhkeamman - muhkeille muo'oilleni, - sekä kasvon kaunihimman - kaunihille kasvoilleni. - -Ja sitäpaitsi on muistettava että Matti, selitettyään mitä hän itse -haluaa, kohta lisää: - - Taas varon, että jos yksistään oman onneni vuoksi - nuoren nain, niin huimana hän lyö lapsia laimin. - -Tässäkin siis luontoperäisyyden rinnalla siveellistä vakavuutta. -Kaikilla näillä ihmisillä on sydämen pohjalla elävinä -siveelliset periaatteet. Ja siitä seuraa arvokkuus ulkonaisessa -esiintymisessäkin, joka pistää sitä enemmän silmiin, jos suomalaisia -verrataan ryssiin, jotka hyppelevät ja välistä "päissään kaatuvat -maahan". - -Mutta koko elämänkatsomuksessakin huomaamme suomalaisten ja ryssien -välillä samallaisen eron. Hyvänä esimerkkinä siitä ovat molempien -puhemiesten, Ontron ja Pietarin, tarjoukset Helville. - -Ontro ensiksi kehuu Topiaksen kauneutta, etenkin hänen partaansa, -sitten hänen tanssiaan. Senjälkeen hän selittää minkä tähden -ryssät välistä juovat liian paljon, ja lopuksi hän, kauppias, -tarjoo Helville "sulkkua vaatteeksi sekä ruplia ruoaks". Pietari -taas ensiksi hänkin kertoo Matin "kiinteät, irtaimet, mitä kaikkea -häll' on"; mutta tärkeämpi hänelle on jo ennakolta sopia siitä -kuinka onnellinen avioliitto on solmittava, nimittäin niin että -molemmat aviopuolisot ovat toistensa vertaisia ja kummallakin -on oma toimintapiirinsä, jonka asioissa toinen myöntyy hänen -mielipiteeseensä. Samoin Anna esiintyy miehensä vertaisena, -ja samalle pohjalle Sakariiaskin rakentaa kehotuksensa -äskenkihlatuille. - -Sentähden runoelmassa ylistetäänkin kotia ja sopusointuista -kotielämää ihmisen korkeimmaksi maalliseksi hyväksi. - - Siksipä neitosen on sulosimpana toivona päästä - perheen äitinä toimeamaan sekä säysyä miestään - palvelemaan, pakotettuna ei, vaan rakkaudesta. - -Niin Helvi sanoo, ja Ontronkin mielestä Pietari on kolmasti autuas, -koska - - silmäsi rauhasan eess' on vilpitön eukko ja lapset - sievät katsoa niin kuin virran kukkiva penger. - -Ja Pietari tämän onnen oivaltaakin, - - muistaen myös, kuin heill' elo rauhasa on, sopurunsas. - suojana Metsola kuin pesä linnun poikuehella. - -Ja että ryssätkin täten osottavat ymmärtävänsä kodin merkitystä, -se herättää myötätuntoisuuttamme heitäkin kohtaan. Samoin Aarokin -lopuksi sanoo: - - Nytpä mä onnekas oon, koti mull' eläessäni on nyt, - on koti kuoltuakin. - -Mutta tämä kodin onni saavutetaan ahkeralla työllä ja kokemalla -elämän kovempiakin puolia. Siksipä Helvistä sanotaan että hän on - - säysy ja hiljainen, näet laps-ajan ankeudess' on - oppinut arvaamaan hyvän arvon kiitteliäsnä. - -Vielä kovempaa elämän koulua Aaro on käynyt, mutta - - aikapa murheen liens, ja jo vierahien taloloissa - armaat lapseni hyöstyy taas, tytyväisnäpä itse - harppua soittain mieroa käyn, kuten istuvi sirkka - päivänä pilvisenäi kulokorren päässä ja laulaa. - -Kerrotaan että kun Helsingin lyseon opettajat kerran (1835) olivat -koolla, syntyi kysymys siitä missä paikassa Hirvenhiihtäjiä Runeberg -oli parhaiten kuvaillut suomalaista luonnetta. Muut viittasivat -mikä mihinkin paikkaan, kunnes lopuksi A.G. Borg muistutti -äsken mainittuja säkeitä. Siitä Runeberg ilostui niin että nousi -seisoalleen ja syleili Borgia. - -Mitä tämä merkitsee? Varmaankin sitä että Runebergin mielestä -suomalaisen -- niinkuin yleensä ihmisen -- paras ominaisuus on tyytyä -kohtaloonsa, jos voi olla muiden iloksi. Sentähden puhutaan miltei -aina kun Aaro esiintyy myöskin hänen harpustaan, ja kihlajaisissa -juuri hän, joka kaikista läsnäolevista on enimmän kärsinyt, hän saapi -ilon yltymään ylimmilleen - - polskallaan, joka soi kun pohjan tuul' petäjässä. - Vahvana heiluu käs' nopeaisina notkuvi sormet, - silmä on tyyni ja sees, kuin taivaan tuikkiva tähti. - -Jos siis Runeberginkin mielestä "soitto on suruista tehty", niin -toiselta puolen soitto on ilon tuottaja. - -Mutta Aaron tyyneyteen ja tyytymättömyyteen on toinenkin syy: hänen -alistumisensa Jumalan tahtoon. Ja samoin Sakariias puheensa lopussa -sanoo: - - Hurskas turvasa on kuin kankaan vänkeä honka: - ei sitä milloinkaan voi turjuttaa rajutuuli. - -Herran pelko se se on "etupäässä mik' onnistaa tääll' inehmolapsen", -siinä tulee ihmisen elää ja liikkua. Mutta tätä jumalanpelkoa -Runeberg kuvailee hyvinkin merkillisellä tavalla: se "ei koskaan saa -kyllikseen hyvää ja oikeaa". Se on: totinen jumalanpelko on alituista -kehitystä siveelliseen jalostumiseen, halu tehdä hyvää ja oikeaa, -saattaa lähimmäisiäkin onnellisiksi. - -Muutamin sanoin muistutettakoon vielä sitä kuvaa, jonka kertomus -vanhasta pyssystä esittää. - -Aihe näyttää tosin vähäpätöisemmältä kuin Perhon hauta, koska -pääasiana voidaan pitää vain Jussi kapralin oivallista laukausta. -Mutta toiselta puolen esiintyy nyt sotilaita ja talonpoikia yhdessä -taistelemassa vihollisia vastaan; ja soturi tuntee, päällikkö -tunnustaa, että taistellaan "maan ja valtiaan edestä". Vaan omituista -on nähdä kuinka taas kapralin tunteita pyssyänsä kohtaan verrataan -isän tunteisiin poikaansa kohtaan. -- Lopuksi tässä mainitaan myöskin -nuoremman sukupolven halua kuulla kerrottavan - - urotöist' isiemme ja maineikkaast' elämästä. - -Semmoiset tunteet edellyttävät että tuntee omistavansa isänmaan ja -kansan, ja juuri tämä tunne ilmaantuu Hirvenhiihtäjissä siten että -Runeberg niin lämpimällä rakkaudella kuvailee kansaa. Sentähden -Runeberg saattoikin sanoa runoelmaansa "jäljennökseksi" siitä -mitä hän oli nähnyt. Nimitys on oikeutettu siinä kohden, että -Runeberg, lahjomattoman rehellinen kuin runoilijatoimessaan on, -ei ole runoelmassa tehnyt kansaansa paremmaksi kuin miksi oli sen -todellisuudessa havainnut. Mutta toiselta puolen oli runoelma enemmän -kuin pelkkä jäljennös todellisuudesta, se oli kirkastettu kuva siitä, -ja kirkastuksen oli aikaansaanut Runebergin elämän taisteluissa -saavutettu ja runoelman läpi kuultava elämänkatsomus. - - - - -19. - - -Hirvenhiihtäjissä käytetty runomittakin nojautuu samoinkuin -sen sisällys pitkään runoilijakokemukseen. Jo koulupoikana oli -Runeberg samalla runomitalla kuvaillut sudenajoa, käyttäen välistä -Vergiliusesta lainattuja lauseparsia parodisessa tarkotuksessa. -Myöhemmin hän muovaili samaa runoa uudestaan, jolloin nuo parodiset -kohdat katosivat. Kun hän sitten rupesi kuvailemaan hirvenammuntaa -sudenajon sijasta, niin hän jo oli harjaantunut tuon muodon -käyttämiseen. Mainita sopii myöskin että hän ylioppilasvuosinaan -kirjotti lyhyen leikillisen runon kreikkalaisella kuusimitalla, ja -samaa runomittaa käytettiin ennen mainitussa Kihlaus runoelmassa. - -Kuusimitta onkin oivallinen muoto. Se antaa esitykselle ikäänkuin -juhlallisuuden leiman, mutta suopi samalla mitä suurimman -vaihteluvapauden, niin että eri tunnelmat voivat saada erilaisia -ilmaisumuotojakin. Olihan sitäpaitsi tämä sama runomitta jo -ennen koteutunut Suomen runouteen, vieläpä samallaista ainetta -esitettäessä. Franzén oli näetten jo 1799 runossa Hymni maalle -laulanut Suomen talonpojan taistelusta hallaa vastaan: - - Jääkööt pois kesät, murheiset, kun maamies kammoin - selviävän yöks saa koko pohjaistaivahan nähdä, - kun olo tähkäin kukkivien juur' on arimmillaan; - viljan nähdäksensä hän vartoo valvovin tuskin, - huomaa kuin jääpuikoin murheisesti se välkkyy; - vuoden vaivat ja toivehet menneet on minutissa. -- - Kauan hän seisoo mykkänä, tylsänä, liikkumatonna. - Vaan majastansa kun hän parun kuulevi, kirvehen kaappaa. - rientävi metsään leikkuuseen petun kurjan, ja lapset, - kuin kukat kuihtuvat niitoksessa, he hellästi riippuu - ympäri kelmeän äidin ja, raukat, huutavat leipää. - -Niinkuin nähdään on tässä jo luonnos Aaron historiaan; mutta tämä -seikka tietysti ei vähennä Runebergin ansiota. Itsekin hän oli nähnyt -Suomen talonpojan elämää ja siis voinut omasta kokemuksestaankin -sitä kuvailla; mutta jos hän senohessa nojautui Franzéniinkin, niin -saatamme sanoa että hänen kuvallansa on sitä vankempi kansallinen -pohja. - -Mutta Franzénin Hymni maalle oli alkujaan mukaelma eräästä niin -sanotusta homerilaisesta hymnistä, ja samaten tietysti tutustuminen -Homerosen lauluihin on Hirvenhiihtäjiin jättänyt selviä jälkiä. -Ja kun sekä Franzén että Runeberg suuresti ihailivat Homerosta ja -katsoivat häntä runomestarikseen, niin huomaamme että tässäkin kohden -esiintyy suomalais-kansallinen suunta, sillä Ruotsin runoilijoilla -oli Franzénin aikana aivan toiset esikuvat. Mutta molemmat Suomen -runoilijat varmaan ihailivat Homerosta yhteydessä sen seikan kanssa -että olivat Suomessa nähneet jotakin Homeron aikojen kaltaista. Olemme -jo kuulleet mitenkä Tengström sen määrittelee: Suomessa oli, niinkuin -ennen Kreikassa, vallitsemassa semmoinen villin vapauden ja -yhteiskunnallisen järjestyksen välinen tila, joka, niinkuin nuoruuden -aika yksilölle, on kansakunnan kehitykselle ylen tärkeä. - -Että asia on tältä kannalta katsottava, ja ettei siis Hirvenhiihtäjät -ole mikään pelkkä mukaelma kreikkalaisesta runoelmasta, se selviää -riittävästi jos silmäilemme Runebergin kirjotusta Saarijärvestä, -sekin vuodelta 1832. - -Hänen siinä antamansa kuva suomalaisesta kansanluonteesta on -kauttaaltaan yhtäpitävä Hirvenhiihtäjissä esitettyjen kuvaelmien -kanssa. Mutta Runebergista -- samoinkuin ennen Tengströmistä -- ihminen -on ympäristöjensä kuvastin, ja kansan luonne riippuu siis sisämaan -luonnosta. Mitään tämän luonnon kaltaista taas ei vieras liene -missään muualla nähnyt. Siis Hirvenhiihtäjissä kuvaillulla kansalla, -ympäröivän luonnon kuvastimena, myöskin on omintakeinen luonteensa. - -Tosin on merkillistä huomata kuinka Runeberg, kuvaillessaan kansaa -ja luontoa, käyttää lauseparsia jotka selvästi muistuttavat vanhaa -maailmaa. Kerjuri on "jumalan seuraama niinkuin Homeron kerjuri". -Mutta Hirvenhiihtäjissä esiintyy sama ajatus Pietarin muistutuksessa -Paavolle, että "Jumala on kerjurinkin kanssa"; ja siinä tietysti -ei ole enää ajateltava mitään Homerosen jumalaa, vaan kristittyjen -Jumalaa. - -Samaten Runeberg sanoo luonnosta: Silloin tällöin tapaa silmä -metsälammen "niinkuin käytävän manalaan". Tämä muistuttaa aivan -selvästi kreikkalaisten ja roomalaisten uskoa että muutamat järvet -olivat käytäviä manalaan. Mutta kohta senjälkeen sanotaan: "niinkuin -iäisyyden ovella luulee siellä olevansa jumalien ja henkien seurassa, -joiden haamuja silmä etsii ja joiden kuiskeita korva joka hetki -odottaa kuulevansa". Näissä sanoissa ilmaistu tunnelma on taas -Runebergin oma eikä antiikista saatu -- mutta vielä merkillisempää on -että se on täysin yhtäpitävä sen tunnelman kanssa, jonka sama luonto -on herättänyt muinaisissa suomalaisissa erämiehissä, ja josta koko -Tapiolan väki on syntynyt. - -Samaan päätökseen tullaan siitä mitä Runeberg sanoo sisämaan -luonnosta yleensä. "On vaikea kuvitella kirkkaampaa, ihanampaa ja -ylentävämpää jumalallisuuden ilmestysmuotoa kuin se, jonka meille -näyttävät sisämaan seutujen suuremmoiset ulkopiirteet, niiden -yksinäisyys ja syvä, läpitunkematon rauha". Ja verrattuaan tätä -luontoa rannikko- ja tasankomaisemaan hän väittää että "jokainen, -jolla on ollut tilaisuus elää pitemmän aikaa näiden eri seutujen -vaikutuksen alaisena, on syvimmässä sydämessään säilyttävä niistä -toisen eikä molempia, olkoonpa niistä sitten kumpi hyvänsä hänen -synnyinseutunsa ja muuten hänelle kallis". Mutta kun hän kohta -jatkaa: "rauhalliseen runollis-uskonnolliseen mietiskelyyn -taipuvainen mieli on etupäässä mielistyvä sisämaahan", niin tämä -tietysti ilmaisee hänenkin mielipiteensä; ja kun kansa on tämän -luonnon kuvastin, niin se on myös hänen kansansa. - -Vielä enemmän: se on niidenkin kansa, joita varten hän kirjottaa. Se -nähdään mainitun kirjotuksen loppulauseesta, jonka on aiheuttanut -kato, joka silloin uhkasi maan pohjoisosia: - -"Sikäläistä väestöä voi pitää isänmaan asutuksen etuvartiona, -asetettuna taistelemaan sen toimeentulon ja vaurauden vihollisia -vastaan. Totta on että sodassa uhkaa suurin vaara etuvartioita; -mutta jos joskus käy, niinkuin nyt näyttää käyvän, että nämä ovat -joutumassa tappiolle ja joukottain hukkaan, niin tulee niiden, joiden -etua siellä valvotaan, muistaa heitä heidän hädässään eikä jättää -heitä oman onnensa nojaan epätasaisessa taistelussa." - -Talonpoika on etuvartio Suomen kansan yhteisessä viljelyssodassa -- -siinä isänmaanystävän johtopäätös siitä mitä runoilija on nähnyt ja -kuvaillut. - -Täten heränneen ja selvinneen kansallistunteen johtamana Runeberg -seuraavina vuosina vielä jatkoi suomalaisen kansanluonteen -kuvailemista. - -Vuonna 1833 ilmestyneessä toisessa runovihossa oli runo Mustalainen, -jonka sankari tosin ei ole Suomesta kotoisin, mutta juuri sentähden -voi sanoin ihailla Suomen kauneutta -- mitä luonnollisesti maan omat -lapset eivät yleensä tee, he kun eivät ole muuta nähneet; ja ryssien -mielestä taas - - Suomi se köyhää on, saloloita ja vuoria täynnä. - -Mustalaisen esikuvana saatamme varsin hyvin pitää tuota -romantillista suurvarasta, jonka Runeberg oli tavannut Saarijärvellä. -Mutta hänen vastakohtanaan esiintyy vanginkuljettaja, Antto, -kavaluuden ja kiittämättömyyden esikuva. Ja ankarana kaikuu runon -lopussa mustalaisen tuomio hänestä, muistuttaen vanhan Haanen sanoja -kun hän luulee Tuomaan pettäneen. - -Seuraavan vuoden lopulla Runeberg alotti Pilven veikkonsa, yhä -entisellä viisimitallaan. Se valmistui keväällä 1835 ja painettiin -elokuussa Helsingfors Morgonbladiin. - -Vielä kerran Runeberg, niinkuin Perhon haudassa, ottaa -lähtökohdakseen kuvauksen perhe-elämästä johtuakseen siitä taisteluun -isänmaan puolesta. Mutta Pilven veikolla ei ole omaa perhettä; ei -kukaan tiedä mistä hän tulee, ja vasta rakkaus tyttöön kiinnittää -hänet siihen taloon missä hän on ottopoikana. Muuten hänen elämänsä -on ollut täynnä työtä sekä taistelua metsän petoja vastaan. - -Sentähden ei ukko vaadikaan häntä taisteluun isänmaan puolesta, hän -ainoastaan tahtoo tietoja sodasta. Mutta kun nuorukainen lähtee -niitä hankkimaan, niin hän ikäänkuin itsestään joutuu taisteluun. -Hän on ennen tappanut "karhun, karjan surman", täten hän on kasvanut -"avuks kurjain, turvaks turvatonten". Ja semmoisena hän nytkin -ensinnä esiintyy; vasta täytettyään kaksi ihmisyydentunteen käskemää -urotyötä, hän tulee "maan pelastajaksi", vaan semmoisenakin hän -samalla on heikkojen turvana. Soturit ilman häntä olivat "karja -kaitsijatta, toivotonna, kuoloon tuomittuna". Mutta kerjäläispojalla -on "kuninkaan otsa", hän on johtajaksi luotu ei vain ulkonaisen -voimansa kautta, vaan sisäisen jaloutensa määräämänä. - -Tässä siis jo Saarijärven Paavossa kuvattu auttavaisuus esiintyy -uudessa muodossa, joka ei kuitenkaan ole Runebergille uusi. Heikon -suojeleminen sortoa ja vääryyttä vastaan oli hänelle luonteenomaista, -ja siitä hän oli laulanutkin jo runossa "Jalouden voitto". Mutta -kun siinä sortoa vastaan taisteli "jumallapsi" ja tämän voittoa -seurasi "riemukisa", niin sensijaan taistelijana nyt on suomalainen -kerjäläispoika, ja riemukisasta on tullut hautausmaan itku ja -vaikerrus. Mutta kuitenkin, tahi oikeastaan sitä enemmän, "jalo, sa -elät ja voiton sa saat". - -Ja sentähden jalo tyttö ei niinkuin hänen isänsä vaikeroi sitä mitä -hän on menettänyt. Hänessäkin asuu uhrautuva rakkaus, sentähden hän -voi sanoa: - - Kallein kaikesta mit' ompi maassa - olit sylihini suljettuna, - kahta vertaa kalliimpi nyt vielä - olet mulle mullan sulhosena. - Enempi kuin elämä on lempi, - enempi kuin lempi moinen kuolo. - -Ja siis hän jättää sulhonsa isänmaalle, joka on sankaria itkevä, -mutta ei murheella, vaan "tyynnä, loistavana, laulullisna". - -Ja isänmaa esiintyykin tässä eri edustajien kautta. Talonpojat, -pappi, entinen soturi, nuoret isänmaan puolustajat ryhmittyvät -kerjäläispojan ympäri osottaaksensa että johtajakseen tämä kansa -tunnustaa vain sen, joka uhraavalla rakkaudella puolustaa heikkoja ja -sorrettuja. - -Selvänä jatkona Pilven veikkoon on seuraavana vuonna (1836) -kirjotettu ja julaistu runo Kuoleva soturi. - -Molemmissa esiintyy kahden nuoren rakkaus isänmaan puolesta kestetyn -taistelun rinnalla ja tavallaan sen vastakohtana, ja kuolo isänmaan -puolesta on molemmissa ristiriidan sovittajana. Mutta edellisissä -runoissa on samassa jotakin joka yleisinhimilliseltä näkökannalta -katsoen vielä kaikuu soraäänenä: vihollisia on kuvailtu julmiksi -sortajiksi. Nyt kuolo sovittaa tämänkin ristiriitaisuuden: haudan -ääressä ei kukaan enää vihaa, mutta itkeä täytyy _ihmisen_ kovaa -kohtaloa, kun hän "vaivaa vain ja vaivataan". - -Tässäkin ilmenee Runebergin luonteen syvälle juurtunut piirre: -sovinnollisuus, suvaitsevaisuus, joka jo on Kaitselmus runon aiheena. -Mutta aatteelliseen kansalliseen ohjelmaankin kuuluu ettei Suomen -kansa vihaa toista kansaa, yhtä vähän kuin kansan lapset toisiansa -vihaavat. - - - - -20. - - -Kun Runeberg vuonna 1832 muistutti ylhäisemmille säädyille heidän -velvollisuuksiaan kovempiosaisia veljiänsä kohtaan, niin hän ei itse -puolestansa jättänyt velvollisuuttaan täyttämättä. Kehotettuaan -myöhemmin samana vuonna lehdessään yleisöä auttamaan hädänalaisia, -hän itse 1833 saman tarkotuksen hyväksi painatti toisen osan -lyyrillisiä runojaan. Kun tulot siitä nousivat nykyisessä rahassamme -laskettuina yli kolmen tuhannen markan, niin lahja, verrattuna hänen -omiin samanaikaisiin tuloihinsa, oli todellakin suuremmoinen. - -Mainitussa vihossa oli ensiksi Hauta Perhossa, sitten Mustalainen, -Jouluilta ja Mökin poika, joista jo on ollut puhetta, ja -niiden ohessa joukko lyyrillisiä runoja sekä jatkoa idylli- ja -epigrammisarjaan; lopuksi kymmenen käännöstä. Enimmät näistä runoista -olivat ennen olleet julaistuina Helsingfors Morgonbladissa. - -Melkein kaikki lyyrilliset runot koskevat rakkautta ja luontoa ja -melkein kaikissa nämä aiheet asetetaan keskinäiseen yhteyteen, joko -vertauksen kautta taikka niin että annetaan tunnelmakuva, joka johtaa -toiselta alalta toiselle. Rakkaus esiintyy milloin kaipaavana, -milloin leikillisenä, milloin tuokion iloa nauttivana, milloin -selittämättömänä, mutta aina vallitsee näissä rakkaudenkuvissa suopea -tyyneys, joka kuvastaa mielen puhtautta. Ainoa runo joka muistuttaa -entisiä myrskyjä on Ruusulle, mutta se onkin ehkä muita vanhempi. - -Näistä runoista on vielä, osaksi poikkeuksena, osaksi lisäyksenä, -mainittava seuraavaa. - -Nuoruuden kaipausta, joka ei ole selvillä tarkotuksestaan, kuvataan -kahdessa runossa, jotka ovat selviä vastineita toisillensa; Tyttö ja -Nuorukainen nimellisinä ne painettiinkin kohta perätysten erääseen -sanomalehteen jo 1831. Edellisen nimi on nyt Seitsentoistavuotias -tyttö. Samansuuntaista aihetta käsittelee Varro, vaanii jumalainen. --- Omituinen vastakohta näille kuvaelmille on Kuoleva, täynnä rauhaa -ja sopusointua, joka tässäkin on ikäänkuin heijastusta luonnon -sopusoinnusta. - -Etteivät kuitenkaan elämän rauhattomuus ja vaiheet ole runoilijalle -vieraita osottaa Lähde, josta sittemmin niin moni on löytänyt oman -sielunsa kuvastimen. Mutta tämäkin runo on vihon vanhimpia, se -painettiin sanomalehteen jo joulukuulla 1830, ja kenties se on -- -ainakin aiheeltaan -- vieläkin vanhempi. Kerrotaan näetten että -Runeberg ja Nervander jo 1826 kilpaa runoilivat lähteen reunalla, ja -että Runebergin laulua katsottiin huonommaksi, jonka tähden hänen -täytyi tanssia lähteen ympäri tuohinen päässä. - -Lopuksi muistettakoon Laulurastas, koska se on vihon ainoa -- ja -Runebergin viimeinen -- runo jossa runoilija puhuu laulustaan. Syystä -näetten Runebergista itsestäänkin sopisi sanoa: - - Laps onnen, luonnon parmahilta ken - saa lemmen, saapi sanat, soinnut sen, - eik' äidinkieltään vaihda vaiheissaan, - hän uneksii vain, virkkaa uniaan, - ei harkitse, ei kaavoin kammitsoi, - mut virttä virkkaa, viisautt' unelmoi. - -Viisaus, ylevä elämänkatsomus, ei ilmene järkiperäisyyden neuvoissa -ja säännöissä, vaan hellän tunteen ja mielikuvituksen unelmissa. Ja -rakkaus on laulajalle ensi sijassa tarpeen; sitä seuraavat sanat ja -soinnut. - -Kohta tämän runovihon ilmestyttyä näyttää puhtaasti lyyrillinen -runolähde Runebergiltä miltei kokonaan ehtyvän, ja niissä harvoissa -runoissa, jotka hän lähinnä seuraavina vuosina kirjottaa, huomataan -uudet tunnelmatkin. Mutta jos täten uusi ajanjakso näyttää olevan -tulossa, niin edellinen suunta sitä ennen ikäänkuin päättyy -kokonaiskuvaan. Elokuussa 1836 painettiin Morgonbladiin Hannan -ensimäinen laulu, ja joulukuussa runoelma ilmestyi täydellisenä -kirjakauppaan. - -On vaikea sanoa mistä alkaa, mihin lopettaa, kun otetaan puheeksi -ne lyyrillisten runojen aiheet ja tilat joita tavataan Hannassakin. -Luonnon elämä eri muotoineen ja vivahduksineen esiintyy tässäkin, -ja se on usein samalla tapaa ihmiselämään sovellettu. Koko -luonnontunnelma muistuttaa runoja Matka Turusta ja Joutsen, paimenen -soitto Paimenpoikaa ja Mökinpoikaa. Hanna puhuu lapsuudestaan -samaan tapaan kuin runo Lapsuuden muistoja, hän on veljineen -soutanut saaresta saareen niinkuin Kesäyössä tehdään, hän muistaa -muuttolintuja ja kuvailee mielessään kuinka hän on esiintyvä kirkolla --- niinkuin Palvelustyttö. Hänkin tahtoo pelastaa lintuja niinkuin -tyttö runossa Herkästi taipuva, vertaus sylin ja ansan välillä -tehdään jo runossa Linnun pyydystäjä-poika, Maria muistuttaa -Kaunotarta, vanha kalastaja kuolee niinkuin Kuoleva, Hannan isälle -voisi runo Vanhukselle olla omistettu. Itse Hannan mielentilaa, joka -vaihtelee surun ja ilon välillä, ennustetaan runossa Varro, vaanii -jumalainen ja kuvaillaan runoissa Neidon valitus, Suru ja ilo, -Kaipaus ja Seitsentoistavuotias tyttö. Nuorukaisen kohtaaminen ja -lemmen äkillinen syttyminen esiintyy runoissa Ken tänne tiesi toi? -(jonka eri osia käytetäänkin eri laulujen mottoina), Ainoa hetki ja -(jos vaihtaa "pojan" tytöksi) Idylli-epigrammi 4. Vanhan ja nuoren -kosijan vastakohta esiintyy saman sarjan numeroissa 5, 11 ja etenkin -26. Lopuksi alkuruno Ensi lemmelle muistuttaa sekä Idylli-epigrammia 2 -että Mustasukkaisuuden öitä. - -Mutta tämä tietysti ei merkitse sitä ettei Hannassa olisi muuta kuin -ennen käytetyt lyyrilliset aiheet yhteenpoimittuina. Ei, vaan runo -on katsottava kokonaiskuvaksi niistä runoilijan elämänkatsomuksen -kohdista jotka eivät Hirvenhiihtäjissä esiinny, ja nuo yhtäläisyydet -osottavat vain samaa mitä jo ennen olemme nähneet, nimittäin että -Runeberg astui runollisia päämääriänsä kohti askel askelelta, -koettaen voimiansa pienemmissä tehtävissä ennenkuin ryhtyi suurempiin. - -On jo viitattu siihen ettei kansa puhele luonnosta eikä liioin -lemmestäkään. Mutta papintyttärelle ja ylioppilaille juuri nämä -ovat luonnollisimpia miettimisen ja puhelun aineita. Mitä ensin -luontoon tulee, niin nähdään helposti että se vallitsee nuorten koko -sieluelämän. Hanna tuntee liittyvänsä lujilla siteillä kotiseutuunsa, -mutta hän ei ymmärrä luonnon ääntä, sentähden ettei ymmärrä omaa -sydäntään; lempi, kun se tulee, selvittää kaikki. Ja hänen veljensä -silmissä luonto on vielä paljoa enemmän, vaikk'ei hän kotonaan siitä -puhu. Vasta kaupungissa, missä kaikki on toisin, hän kertoo siitä. - - Milloin pilkottaa kevät kerronnasta ja milloin - näet syys-illan ja lehdet harvenneet, sumut raskaat, - ilmassa tähdet valjut ja kummulla kuun veriruskeen. - -Ja nyt hän ystävällensä näyttelee sisämaan kauneutta, huomauttaen: - - Toista se on kuin - meri, joka huoaten sun kotis kalliorantoja pieksee. - -Ihmeen kaunis onkin tämä maisema: - - Silmään - loppumaton ala metsiä, järviä, peltoja aukee, - illan kimmoiseen ruso-hohteeseen puettuina. - Tyyntä on, henkäyst' ei edes. Karjojen kelloja, hellää - lemmen laulelmaa, johon vastaus soi salotieltä, - kuuluu laaksosta vain, katovaisiin äänihin joskus - paimen helkyttää säveleen, min kertovi kaiku. - -Silloin ystävä ihmeissään sanoo: - - August, nyt tutump' oot sinä mulle kuin olit koskaan, - nyt sinut ymmärrän ma ja tunnen sun periluontees. - Tuossa sen kirjan näen, min kirkkailta lehdiltä varmaan - kaiken luit, mitä kerroit, kun hämärässä sa istuit - mun sekä siskoni kanssa, ja haaveiltiin läpi illat. - Ihmis-onnen sa tääll' opit, rakkauden, ilon, rauhan, - tääll' unelmissasi näit nuo kirkkahat lempeät henget, - suodut luomahan täällä jo maassakin taivahan meille. - Kuuntelehan, sävel laulujen, vaipunut huokaus kaiun, - lintujen äänet ilmassa, metsissä, eikö se kaikki - enkelien ole laps'iän tuttujen vienoa kieltä? - Oi, ne nyt selvään näen! Runopilvillä leijuvat illan, - säihkyvät auringon sätehessäkin, tuikkivat joskus - silmistä kukkain, järvellä päilyvät, ilmassa soivat; - näitähän tarkoitit sa ja nää teit rakkahiks meille! - -Ja tämä käsitys luonnosta, se se on vaikuttanut korskaan Mariaankin -ja saanut hänet muuttumaan; hänessä on lempi selvinnyt luonnon kuvien -kautta. - -Mutta luonto ei vaikuta yksistään nuoriin; vanha kalastajakin -tahtoo kuollessaan nähdä salon ja aallot, hengittää illan ilmaa, ja -hän kuolee riemunsäde kasvoillaan. Eikä hän Hannalle ole "kammona -koommin"; - - vaan kuin muisto, mi mieleen jää, kesäiltasin kauan - järveä katseltuain, yön puoleen, tuuli kun tyyntyy, - aurinko sammuvi, aallot, riehuntaan väsyneinä, - hiljeten laskeuvat sekä viihtyvät peiliksi vihdoin. - -Eikö ole merkillistä että Hanna tässä kertoo kuolonhetkestä -juuri ennenkuin ensi lemmen hetki hänelle lyö? Muistamme että jo -Mustasukkaisuuden öissä nuo hetket pantiin rinnakkain semmoisina, -jolloin ihminen on valveilla mullan horrosta ja saapi luoda katseen -henkimaailman riemuun. Mutta nyt ei enää kaiu "aistillisuuden viekas -kehtovirsi"; rakkaus on puhdas, ja niin on kuolevan mielikin, -sentähden kaikki on rauhaa ja sopusointua. Niin, iäisyys on maan -päällä, luonto on puhdassydämiselle täynnä lempeitä henkiä, - - suodut luomahan täällä jo maassakin taivahan meille. - -Täten Runeberg nyt on astunut uuden tärkeän askeleen tiellä -yhtenäisen maailmankatsomuksen muodostamiseen ja esittämiseen. -Puhdas tunne-elämä käsittää ja soinnuttaa nyt koko olemuksen, -luonnon yhtä hyvin kuin ihmiselämän. Ja taas huomaamme miten tämä -tulos on saavutettu personallisen kehityksen kautta, mutta niin -että samalla ajan ihanteellinen katsantotapa siinä kuvastuu. -Ja vielä merkillisempää on että tuo nyt esitetty koko luonnon -sielullistaminen on -- puhtaasti suomalaista, se kohtaa meitä -ehtimiseen kansanrunoudessamme. Mutta Runebergin luonnottaret ovat -hymyileviä enkeleitä, ne eivät edusta pelkkiä luonnonvoimia, vaan -kaikkeudessa elävää rakkauttakin. - -Tietysti Hannaa ei siltä ole katsottava miksikään elämän -korkeimpien kysymysten filosofiseksi selvitykseksi. Runebergin -maailmankatsomuksesta sopisi sanoa mitä hän itse sanoo hyveestä -Franzénin lauluissa: se elää hänen runoissaan alkuaineissaan, jotka -ovat viattomuus, rakkaus ja ilo. Ja tämä elämäkin on Hannassa -suomalaista elämää, runoelma kuvailee maamme sivistynyttä säätyä -samoinkuin Hirvenhiihtäjät kuvailevat kansaa. - -Mutta näillä kahdella piirillä on kuitenkin paljon yhteistä. -Molemmissa runoelmissa ylistetään luontevaa maalaiselämää siten että -kaupunkilaiselämää kuvaillaan sen vastakohdaksi, sievistelemisen -kotipaikaksi. Ja Hannassakin huomaamme ettei säätyerotus estä -ihmisiä lähestymästä toisiansa; yhteinen hyväntahtoisuus on tässäkin -yhdyssiteenä. Äiditön Hanna turvautuu vanhaan palvelijattareen kuin -uskottuunsa ainakin, ja kauniin Johannan asema on sama kuin Helvin. -Samaten työ yhdistää eri luokat. Hanna kutoo kangasta niinkuin Helvi -ja tarjoilee teetä herroille, August on vanhan kalastajan parissa -usein unhottanut leikit ja luvut. - -Poikkeuksena on nimismies, jonka Hanna on nähnyt "äissään moukillen -välist' ärjyvän, keppiä nostain", koska muka "muust' ei piittaa nuo, -ei tottele löylyttämättä". Mutta nimismiehen asia onkin ylläpitää -ulkonaista järjestystä, josta Runeberg puolestansa "ei piittaa". -Nimismies muistuttaa paljon Hirvenhiihtäjäin voutia ja hänen -kosimisensa samalla tuopi mieleen Ontron tarjoukset: rikkautta, mutta -ei rakkautta. Vieläpä ärjymisen puolustaminenkin muistuttaa Ontron -puhetta humalasta -- jälkimäinen puolustus on vain pätevämpi. - -Nimismiehestä on vähän tarttunut itse pastoriinkin: onhan hänelläkin -maallisia huolia, ja hänen Hannalle antamansa neuvot muistuttavat -vähän Idylli-epigrammien äitien neuvoja. Johanna sitävastoin on kohta -selvillä moisen tarjouksen arvosta -- samoinkuin Helvi. Hannalle -taas kotiseutu on kalliimpi kuin kaikki muut rikkaudet maailmassa. -Mutta myötätuntoisuus yksinäistä vanhusta kohtaan on todellisen -rakkauden edelläkävijä. Kun hän itse on ollut valmis antautumaan -toiselle tehdäksensä tämän onnelliseksi, mutta vaatimatta rakkautta -itselleen, niin on luonnollista että hän on valmis antaumaan sille, -jolla on niin paljon hänelle antamista, varsinkin kun nuorukainen -osaa selittää sen mitä hän vain aavistaa. Rakkaus semmoinen kuin -hänen alkaa ylevimmistä tunteista ja kohdistuu näiden tunteiden -selittäjään. Ihaillessaan korkeinta ihminen tarvitsee toista joka -tuntee samaa -- sen Runeberg lausui jo runossa Naisen luominen. - -Sentähden Runeberg antaakin ensi lemmen sanoa: - - Ma oman rintaa olen huokaus, - mi rauhan toivoss' etsi taivastaan; - ma oman sielus päivänpaiste oon, - sa helläss' elät hohtehessani. - -Mutta semmoinen lemmen selitys edellyttää koko olemuksen -ihanteellista käsittämistä, jonka ainoastaan korkeampi sivistys voi -antaa. Ja tämmöinen ihanteellinen sivistys onkin tässä runoelmassa -ikäänkuin koko tunnelmaelämän pohjana. Kuvaavaa on siis sekin että -nuorten yhtymisen taustana on isien ystävyys. Ensin koulussa - - rinnan istuttiin, tasan pantihin kaikki - kiitos ja nuhde ja läksyjen työ sekä leikkien riemu. - -Kuka ei tässä huomaa Runebergin omaa kokemusta koulutoveruudesta? -- -Vaan sitten jatkettiin, kunnes - - tieteitten esikartano kerran - templihin vaihdettiin, ja kun valkeuden pyhist' aarteist' - etsittiin muru auvoks itsellemme ja muille. - -Eiköhän tässä taas kuvastu se käsitys yliopistollisen sivistyksen -merkityksestä, joka on ollut valloillaan runoudessamme ja yleisessä -mielipiteessä meidän päiviimme saakka? - -Mutta tuo valkeus, jota viisauden temppelissä etsitään, se on -suomalaisessa muodostuksessaan samaa kuin Jumalan temppelissä jaettu -valkeus, ja tämä voi elää oppimattomimmankin povessa. Rakkaudesta -puhuvat luonnon hymyilevät enkelitkin, uhrautuvasta rakkaudesta, joka -"ei koskaan saa kyllikseen hyvää ja oikeaa". - -Yhteensä Hirvenhiihtäjät ja Hanna osottavat kuinka Suomen kansa -saattaa tuon rakkauden "hellässä hohteessa" elää, elää korkeiden -aatteiden elämää, muodostukoot ulkonaiset elämänehdot millaisiksi -tahansa. - - - - -21. - - -On jo mainittu että Runeberg vuoden 1832 alusta alkaen toimitti kaksi -kertaa viikossa ilmestyvää sanomalehteä Helsingfors Morgonblad. Tämä -lehti oli kooltaan hyvin pieni, eikä ensinkään, niinkuin nykyiset -sanomalehdet, tarkottanut tuoreiden uutisten antamista. Sopimuksen -mukaan oli käsikirjotus yleensä jätettävä kirjapainoon kolme -päivää ennen sen numeron ilmestymistä, johon kirjotukset olivat -aiotut. Pikemmin sopii siis verrata lehteä meidän aikamme jotakin -erityistarkotusta harrastaviin aikakauslehtiin. Tosin ei lehden -ohjelma ollut periaatteessa rajotettu, mutta itse asiassa oli -valtiollisten ja yhteiskunnallisten kysymyksien ala melkein kokonaan -suljettu pois tästä ohjelmasta, osaksi siitä syystä ettei semmoisia -kysymyksiä saatu ottaa julkisen keskustelun alaisiksi, osaksi -syystä että yleisöltä puuttui harrastusta niihin. Tämän johdosta -sisällys pääasiallisesti supistui kirjallisuutta ja muutamia muita -kultuurialoja koskevaksi. - -Kustantaja, kirjanpainaja Frenckell, takasi Runebergille palkaksi -800 paperiruplaa vuodessa, mutta jos tilaajia karttuisi enemmän -kuin 400, niin toimittaja jokaisesta tilaajasta saisi kolmanneksen -tilaushinnasta eli kaksi paperiruplaa. Enemmän kuin pohjapalkan sai -Runeberg kuitenkin vain ensimäisenä vuonna, jolloin oli 472 tilaajaa; -vuonna 1833 niitä oli vain 330 -- mahdollisesti oli katovuosi syynä -vähenemiseen -- ja vuosien 1834--1837 tilaajamäärät olivat 371, 377, -349 ja 329. - -Nervander oli luvannut olla avullisena lehden toimittamisessa, -ja hän kirjottikin jo ensimäiseen numeroon uudenvuodenrunon. -Mutta ennen pitkää syntyi jostakin kysymyksestä erimielisyyttä -hänen ja Runebergin välillä ja hän erosi. Runeberg jäi siis yksin -toimitustyöhön, mutta vähitellen karttui kuitenkin kirjotuksia -muualtakin, ja niinkuin jo on kerrottu avusti hänen vaimonsa häntä -tehokkaasti. - -Ensimäisenä vuonna on sentään Runeberg itsekin hyvin tuottelias. -Runokappaleita (alkuperäisiä ja käännettyjä) on lehdessä hänen -kädestään lähteneitä lähes kahdeksankymmentä, ja suorasanaisia -kirjotuksia parisenkymmentä. - -Viimeksi mainitut koskivat etupäässä Ruotsin samanaikaista -kirjallisuutta, jota Runeberg välistä kovin ankarasti arvosteli. Nämä -arvostelut herättivät suurta huomiota, ja paljon on -- silloin ja -jälestäpäin meidän aikoihimme saakka -- kiistelty ja kirjotettu siitä -olivatko Runebergin mielipiteet oikeutettuja. Hyödyllisempää lienee -kuitenkin etupäässä kysyä miten Runebergin arvostelut valaisevat -hänen omaa käskystänsä runouden tehtävistä. Onhan omintakeisella -runoilijalla tämä käsitys tietysti lähtökohtana muita arvosteltaessa. -Ja jos huomaamme että runoilijalla teoria ja käytäntö ovat -täydellisessä sopusoinnussa, niin voimme pitää aivan luonnollisena, -että tämä teoria ei kaikissa kohdin sovellu toiseen kerrassaan -eriluontoiseen runoilijatoimintaan. - -Ne periaatteet, jotka ovat Runebergin arvostelujen lähtökohtana, -löydämme ehkä paraiten erään painamatta jääneen kirjotuksen -katkelmasta, joka käsikirjotuksena on säilynyt. Se on nähtävästi -aiottu vasta-arvosteluksi serbialaisten laulujen johdosta, ja -todennäköistä on että se on kirjotettu jo vuoden 1831 loppupuolella, -siis ennenkuin hän alkoi varsinaisen sotaretkensä ruotsalaisia -runoilijoita vastaan. Ainakin on siinä lause jonka hän sittemmin otti -elokuussa 1882 julaistuun arvosteluunsa Euphrosynen runoelmista. -Mutta toiselta puolen puhutaan tässä katkelmassa runouden tehtävästä -tavalla joka on täysin yhtäpitävä niiden määritelmien kanssa, jotka -annetaan hänen 1833 julaistussa, antiikkisen tragedian kuoroa -koskevassa väitöskirjassaan. Runebergilla olivat siis periaatteet -aivan selvillä jo ennenkuin hän ryhtyi arvostelutoimeensa. - -Todellinen runous, sanoo hän mainitussa katkelmassa, osottaa meille -äärettömyyttä aistinalaisessa muodossa, mutta samalla sopusointua, -sillä sopusointu on oleellisesti äärettömyyttä aistinalaisessa. Mutta -kaikki aistillisesti esiintyvä äärettömyys on syvyys, jota mitatessa -ihminen voi ikäänkuin kadota ja päästä yksilöllisyytensä rajotuksen -kahleista. Siis ainoastaan halu vapautua omaa olemustaan yleistämällä -se on se vaikutin joka pakottaa ihmistä rakastamaan kaunista: -runoutta, luontoa, sanalla sanoen kaikkea missä on aistillisesti -havaittavan äärettömyyden leima. - -Äärettömyyden sijasta Runeberg väitöskirjassaan käyttää sanaa -kaikkiyleisyys (universalitas). Ja siinä hän sanoo, että runoudella -on sama lähtökohta kuin uskonnollakin: halu vapautua yksilöllisyyden -kahleista yhtymällä kaikkiyleisyyteen. - -Helppo on nähdä että tämä näkökanta on tulos Runebergin koko -tähänastisesta personallisesta kehityksestä; mutta samalla -huomataan että Franzén, Gerlach ja Tengström kukin kohdaltansa ovat -vahvistaneet hänen mielipiteitään. Itsekkäisyyden voittaminen on -ihmisen päätarkotus, mutta sen hän saavuttaa siten että kohoaa ja -yhtyy johonkin korkeampaan, yleisempään, äärettömään. Ja kun tuohon -korkeampaan pyritään sekä runon että uskon siivillä, niin se itse -asiassa ei voi olla muuta kuin ikuinen rakkaus. Sillä ainoastaan -rakkaudessa me yhdymme johonkin yleisempään, korkeampaan kuin oma -itsemme on. - -Luonnonkin mainitsee Runeberg äärettömyyden edustajaksi. Ja sen -suhdetta runouteen ja uskontoon hän väitöskirjassansa määrittelee -niin, että runous luonnon tavoin uskollisesti ja sopusointuisesti -ylistää ikuisesti olevaa. Sillä niinkuin luonto elää Jumalassa, niin -elää runous, luonnon kuva, uskonnossa, Jumalan kuvassa. -- Huomattava -on että _luonto_ sana Runebergin kirjotuksissa yleensä merkitsee -koko todellisuutta, mutta että sitä usein käytetään tavallisessa -merkityksessään, välistä se taas muistuttaa sitä mitä Gerlach sanoi -"puhtaaksi luonnoksi", todellisuuden yhteistä perussisällystä. - -Jos näihin määritelmiin vertaamme mitä jo ennen olemme huomanneet -toiselta puolen Mustasukkaisuuden öistä, toiselta puolen Hannasta, -niin näemme että Runebergin teoria on sopusoinnussa myöskin hänen -runollisen tuotantonsa kanssa. Ja toisessakin kohden huomaamme samaa, -mitä ensin mainittuun runoelmaan tulee. - -Jos runous vapauttaa yksilöllisyyden rajotuksesta, niin sitävastoin --- sanoo Runeberg mainitussa katkelmassa -- ehdoton itsekkäisyys -välttämättömästi viepi luonnon ja kauneuden ylenkatsomiseen ja -välinpitämättömyyteen siitä. Sillä itsekäs katsoo itseänsä kaiken -keskipisteeksi, ja silloin kaikki muu tulee hänen vastakohdakseen; -hän kieltää siis kaiken yhtäpitäväisyyden (identitet) ja täten -hän pysyy korkeimmassa määrässä epävapaana. -- Eikö tämä juuri -ole Mustasukkaisuuden öitten sankarin sieluntila ennenkuin hän -mielikuvituksen ja uskon avulla vapautuu? - -Mutta muistamme senkin että sama sankari alussa turhaan oli -turvautunut järjen apuun. Ja tämäkin seikka esiintyy Runebergin -teoriassa. - -Äärettömyyden voimme, sanotaan katkelmassa, tajuta ja siihen kajota -ainoastaan jos se esiintyy aistinalaisena. Sillä tätä pukua vailla se -ajatellaan, asetetaan ulkopuolelle meitä, meistä erotetuksi, ja siitä -tulee pelkkä lauseke. Sentähden käsitteistä ei voi syntyä kauneutta. -"Turhaan pukeutuu käsite loppusoinnun ja runomitan sulhasvaatteisiin --- morsian ei tule sinä ilmoisna ikänä." - -Tämmöinen lausuma on taas yhtäpitävä Gerlachin katsantotavan -kanssa. Mutta sen alkulähteenä ei ole Gerlach. Omassa runoudessaan -oli Runeberg, niinkuin jo on osotettu, ratkaisevasti yhtynyt -uuden vuosisadan runouden tunnussanaan: runous on tunnetta ja -mielikuvitusta, eikä järkeä, ajattelua. - -Ja merkillinen on toinenkin johtopäätös hänen ylimmästä -periaatteestaan. - -Koska runollinen mieli, sanoo hän, on kaikista vähimmän itsekäs tahi -itsensä määräävä, niin on selvää että se esiintyy sitä kauniimmissa -luomissa, mitä avonaisempi mieli on luonnon äärettömyyden -vaikutelmille. Sentähden luonnonihmisten tuotteet ne vasta henkivät -ihaninta runoutta. - -Tämä tarkottaa nimenomaan serbialaisia lauluja. Mutta samalla kun -Runeberg ihaili luonnonihmisten runollisia tuotteita, hän tietysti -joutui ihailemaan luonnonihmisiäkin -- niinkuin hän Hirvenhiihtäjissä -tekee. - -Jos nyt näistä periaatteista lähtien tarkastamme Runebergin lausumia -mielipiteitä ruotsalaisista runoilijoista, niin huomaamme helposti -että nämäkin johdonmukaisesti seuraavat samoista periaatteista; -vieläpä usein käytetään samoja lauseparsiakin. - -Pääsyytökset Ruotsin runoutta vastaan ovat että siinä vallitsee -ajattelu, refleksioni, ja itsekkäisyys. - -Edellinen näistä syytöksistä koskee etupäässä niin sanottua "vanhaa -suuntaa", kahdeksannentoista vuosisadan runoilijoita. Siinä kohden -oli tietysti "uusi suunta" Runebergin puolella, ja hän sanookin itse -yhtyvänsä romantikkoihin, "fosforisteihin", siinä ettei järkiperäinen -runous ole varsinaista runoutta. - -Mutta tämän johdosta hän kysyy: ovatko yhdeksännentoista vuosisadan -runoilijat edeltäjiänsä paljoa paremmat? - -Hyvin kuvaava on siinä kohden jo tämä hänen vertailunsa: - -"Samoinkuin voima, vapaus ja isänmaantunne nyt ovat kirjailijaimme -kuluneita aineita, niin osattiin vanhan suunnan aikana puhua -hyveestä, mielenlujuudesta ja rehellisyydestä. On surkuteltavaa nähdä -nämä pyhät elämänvoimat riippumassa kyltteinä kylmän runoilun päällä, -joka tyhjillä käsitekaavoilla uskaltaa koettaa loihtia esiin niiden -olentoja." - -Tämä selitetään likemmin äsken mainitussa katkelmassa, jossa sanotaan -että "hyve, kunnia, isänmaa runollisina näkemyksinä, aatteina, ovat -ikuisia kauneuksia ja sattuvat sydämeen kaikkina aikoina; mutta -rehentelevinä pelkkinä käsitteinä, vaikka olisivat kuinka komeasti -puetut, niitä ihaillaan tänään ja unhotetaan huomenna". - -Ja mitä hän oikeastaan tarkotti, osottaa se lause, joka molemmissa -paikoissa seurasi äsken mainittuja väitteitä: - -"Oli yksi runoilija tänä kunnon hyvekautena Ruotsin kirjallisuudessa, -Franzén, joka lauloi hyveestä yhtä ahkerasti kuin kukaan muu, -mutta ero oli suuri sikäli että sitä ei näkynyt otsakkeena hänen -lauluissaan, vaan se oli siellä alkuaineissaan: viattomuudessa, -rakkaudessa ja ilossa." - -Samaten hän sanoo: - -"Fosforistit näkivät vanhempain kirjailijain teoksissa käytännöllistä -didaktiikkaa, joka uudemman filosofian soihdun valossa välttämättä -näytti heistä usein valheelliselta, vielä useammin tylsältä ja -pintapuoliselta. Sen sijalle he panivat myöhemmän tutkimuksen -teoreettisia tuloksia, joiden, kun ne oli mielikuvituksen -haaveellisten retkeilyjen kautta nostettu salaperäiseen -puolihämärään, luultiin olevan runouden oikea olemus. Näkyi -unohdetun, että pelkät runomittaan puetut filosofiset väitelmät -eivät koskaan voi olla runoutta, vaikkakin jokainen runoteos on -ehtymätön lähde, josta sellaisia voidaan ammentaa. Mutta lähimmässä -yhteydessä tämän kanssa on se, että kun vanhat panivat kaiken -painon ilmaisutavan ja käsitteen peittämättömälle selvyydelle -ja seikkaperäiselle määrittelylle, turvautuivat uudemmat, kun -katsoivat tämän johtaneen velttouteen ja venyttämiseen, uhkarohkean -johtopäätöksen nojalla useinkin vain hämäriin viittauksiin ajatusten -asemasta; ja nämä viittauksetkin olivat usein täynnä onttoja -loistosanoja ja itsensä kumoovia sanainsalvaimia. Tästä johtui, että -kun vanhat sanoivat selvästi paljon vähäpätöisiä asioita, sanoivat -nuoret paljon vähäpätöisiä asioita samalla epäselvästi, niin että -lukija, joka edellisten runoissa heti löytää sen mitä saa pitää -hyvänään, jälkimäisten runoissa ensin saa kokea suuria sekä toiveita -että vaivoja, voittaakseen lopulta yhtä vähän. On selvää että tässä -on puhe kumpaisenkin suunnan omaksuman maneerin liiallisuuksista, -eikä kirjailijoista joilla saattaa olla monta ja tärkeätä -onnistunutta teosta, ja joiden epäonnistuneiden teosten yksistään -katsotaan kuvaavan toista tai toista suuntaa." - -Eikö tässä lausunnossa (joka on otettu Euphrosynen runoelmien -arvostelusta) selvästi esiinny, että Runebergin väitteiden alkulähde -oli hänen luja oikeudentuntonsa? Jos edellisen aikakauden runoutta -halveksittiin, niin oli katsottava oliko uudempi runous todellakin -etevämpi. Aivan samaan tapaan, mutta paljoa ankarammin, oli -Tegnérkin, puhuessaan 1817 uskonpuhdistuksen muistoksi, arvostellut -uutta suuntaa yhtä hyvin kuin vanhaa. - -Saman vuoden 1832 lopussa palaa Runeberg vielä kerran samallaiseen -vertailuun. Kirjotukseensa "Silmäys Ruotsin nykyiseen vallalla -olevaan kirjallisuuteen" hän ensin painattaa uudestaan erään -fosforistiselta taholta lähteneen arvostelun "vanhasta suunnasta" -osottaaksensa kuinka häikäilemättä uuden suunnan miehet olivat -paljastaneet vanhan puutteita. Ja yleinen mielipide oli tunnustanut -tämän hyökkäyksen oikeutetuksi, "ja siitä on seurannut ääretön ja -melkein yleinen kaiken sen hylkääminen, jota ennen oli ihailtu ja -ylistetty." Mitäpä jos nyt Ruotsissa tapahtuisi edellisen kaltainen -uusi vallankumous, "jolloin kaikki mitä tätä nykyä pidetään suuressa -arvossa heitetään alemmaksi kuin mitä se itsessään on, ja jolloin -uusia mahdollisesti yhtä vääriä säveleitä kunnioitetaan ja pidetään -verrattomina". - -Runeberg itse uskoo semmoisen vallankumouksen olevan tulossa, ja -syy siihen on hänestä se että "ei kukaan uusista kirjailijoista -ole osottanut olevansa todellinen ja luova runollinen luonne. -Heidän ansionsa ovat enemmän tai vähemmän pinnalla ja vaihtelevat -sen mukaan. Ei kukaan heistä kaikista ole avannut meille uutta -yleistä käsitystä luonnosta, uutta maailmaa; mieltä kiinnittävimmät -heistä, Stagnelius ja Vitalis, ovat vain kyenneet antamaan meille -hajanaisia viittauksia omasta tavastaan katsoa elämää, samoinkuin -Lidner ennen heitä teki. Mutta heidän tapaisensa runous suhtautuu -todelliseen runouteen niinkuin yksilöllinen käsitys uskonnosta -suhtautuu uskonnolliseen elinalaan, niinkuin taistelu ihanteen -kanssa sen saavuttamisesta suhtautuu ihanteen omistamiseen tyynessä -ja iloisessa voitossa. Sentähden he voivat antaa meille ainoastaan -uskonnollisuutta, mutta eivät koskaan uskontoa, ainoastaan taistelua -ja ikävöimistä, eivät koskaan ihannetta. Voi myöskin totuuden -mukaisesti sanoa että heidän runoutensa on täynnä itsekkäisyyttä ja -siis tässä kohden vastakohta todelliselle runoudelle, joka on täynnä -vapautta." - -Tämä tietää toisin sanoen että nuo runoilijat tosin ovat runon ja -uskon siivillä pyrkineet vapautumaan yksilöllisyytensä rajotuksesta, -mutta tämä ei ole heille onnistunut yleispätevällä tavalla. Runeberg -tiesi itse omasta kokemuksestaan, että Lidner ja Stagnelius ovat -ilmaisseet tunnelmia, joihin hänkin on voinut ainakin hetkeksi yhtyä. -Mutta Lidnerin uhka kaitselmusta vastaan ja Stagneliusen nautintoon -kallistuva kärsimyksen ihaileminen eivät olleet tyydyttäneet häntä. -Olemme nähneet että hän on molemmat kannat voittanut samassa kun hän -voitti itsekkäisyytensä. Hänen arvostelunsakin on siis vain tulos -hänen omasta personallisesta ja runollisesta kehityksestään, ja -semmoisena se on oikeutettu. - -Vielä paljon kylmäkiskoisempi Runeberg on Tegnériä kohtaan. - -"Tegnérin runous on vieläkin pintapuolisempaa. Hänen teoksissaan -näkee tuskin vilahdustakaan ihanteesta, ei edes taistelua, joka -ilmaisisi hänellä olevan aavistustakaan siitä. Se rauha ja -hilpeys, jota hänen runoutensa tulkitsee, ei ole seuraus iloisesta -katsauksesta luontoon, joka olisi paljastanut hänelle kauneutensa, -vaan pikemmin tulos refleksionikyvystä, joka on ylpeä voimastaan, -ja ulkonaisen muodon hallitsemisesta, jolle ei mikään vaikeus -ole voittamaton. Tegnérissä on sentähden paljon Leopoldia, niin -suunnattoman erilaisilta kuin nämä kirjailijat ensi katsannossa -meistä näyttävätkin, ja sangen varmaa on että he vaihtaen aikaa ja -paikkaa melkein olisivat muodostuneet toinen toisekseen. Ei voi -sanoin kuvata kuinka vähän heidän laisensa runous vaikuttaa sen -mieleen, jolle luonto on selvemmin ihanuutensa avannut." - -Jos asettautuu Runebergin kannalle ja ottaa huomioon mitä hänen -käyttämänsä sanat hänen suussaan merkitsevät, niin tämäkin arvostelu -näyttää täysin oikeutetulta. Sillä semmoista "ihannetta", jota -Runeberg etsi ja jonka hän oli löytänyt, sopusointuista maailman- ja -elämänkatsomusta, sitä tosiaan ei Tegnérin runoudesta löydy, eikä -hän näy sitä tavotelleenkaan. Sitävastoin juuri se sielunkyky, jota -Runeberg nimittää refleksioniksi, ja jonka tehtävä on rajottaa, -erottaa, tarkasti esittää vastakohtia, juuri se vallitsee kaikkialla -Tegnérin runoudessa. Ja aivan johdonmukaisesti siis Runeberg sanoo, -että Tegnér on suuri lajissa joka on ulkopuolella varsinaista -runoutta. - -Täytyy näetten muistaa että Runeberg useammin kuin kerran erottaa -toisistaan kaksi runouden lajia: varsinaisen tahi suuren runouden, -ja toisen, jota hän sanoo dilettanttirunoudeksi. Tälläkin voi -hänestä olla paljon ansioita, mutta väärää olisi katsoa siihen -kuuluvia teoksia varsinaiseksi runoudeksi, vielä enemmän väärää -kiittää semmoisia teoksia verrattomiksi. Sillä jos sitten ilmestyisi -joku uusi todellakin suuri runoilija, niin hän ei saisi ansaittua -tunnustusta. - -Eikä Runeberg ensinkään vaadi että runoilija, ansaitaksensa suuren -runoilijan nimen, käsittäisi tehtävänsä aivan samalla tavalla kuin -hän itse. Bellmanin, rouva Lenngrenin ja Franzénin rinnalla hän -ihailee Almqvistiakin, joka monessa kohden on suora vastakohta -hänelle itselleen. Ja kun hän ennustaa uutta vallankumousta -runoudessa tapahtuvaksi, niin hän toivoo ettei mikään maneeri saisi -ylivaltaa, vaan että jokainen runoilija nojautuisi "itseensä ja -luontoon". - -Vaikka siis Runeberg, omalta kannaltaan katsoen, oli aivan -oikeassa arvostellessaan Ruotsin runoilijoita, niin voitaisiin -väittää vääräksi koko tuo hänen jakonsa. Voitaisiin väittää että -refleksionirunous voi sekin olla suurta runoutta, ja että siis -esimerkiksi Tegnériäkin voidaan katsoa suureksi runoilijaksi. - -On näetten nykyaikana vähitellen tultu siihen ettei mitata eri -runoilijoita vertaamalla heitä toisiinsa, vaan koetetaan ymmärtää -syitä heidän erilaisuuksiinsa. Täten meneteltäessä voidaan tulla -siihen päätökseen -- mihin jo ennenkin on viitattu -- että -Tegnér sekä luonteeltaan että ympäröivien olojen vaikutuksesta -oli luotu aivan toisellaiseen runoilijatoimeen kuin Runeberg. Ja -hänen suuruutensa on siinä että hän ilmaisi aikansa ja kansansa -luonnetta yhtä selvästi kuin Runeberg teki. Molempien runoilijain -erilaisuuksien syvimpänä syynä on siis se että toinen on -ruotsalainen, toinen suomalainen. - -Tästä erotuksesta Runebergilla varmaan oli elävä tunto, mutta hän ei -näy, ei ainakaan tähän aikaan, selvittäneen itsellensä, eikä muille, -mihin erilaisuus oikeastaan perustui. Mutta syy tähän on sekin sangen -kuvaava. - -Runebergkin tunnustaa että "ihminen on ympäristöjensä kuvastin", -ja tiedämme että hän piti suomalaista kansanluonnetta erämaan -kuvastimena. Sitävastoin hän ei näy tunnustaneen erilaisten -yhteiskunnallisten ja kultuuriolojen vaikutusta, ei ainakaan -runouteen. Tämä onkin luonnollista. Itse hän ei saanut paljon -oppia tajuamaan semmoisia vaikutuksia, hän kun eli sopusoinnussa -ympäristönsä kanssa; ja ajan katsantotavan mukaan nuo -"kokemusperäiset" erotukset etupäässä vain himmensivät "puhtaan -luonnon" esiintymistä. Ympäristöjensä kuvastimena ihminen siis oli -vain sikäli kuin häneen vaikutti luonto, mutta tämä vaikutus heikkeni -kultuurin edistyessä. - -Kaikista näistä edellytyksistä selviää helposti kuinka Runeberg -saattoi Ruotsista sanoa: - -"Aina siitä saakka kun Pohjan niemimaan sankariaika -viikinkiretkineen, taisteluineen ja omine suuremmoisine uskontoineen -oli lakannut, näyttää Ruotsilta puuttuneen itsenäistä asujanten ja -luontonsa sisimmästä olemuksesta pulppuavaa runoutta." - -Ruotsissa oli näetten hänen mielestään sen jälkeen vallinnut -ajattelu, joka kai on himmentänyt luonnon vaikutuksia. Mutta itse -asiassa on se luonne, joka ilmenee viikinkiajan sekä urotöissä että -uskonnossa ja runoudessa, säilynyt vuosikausien läpi, ja juuri -Tegnérissä se kirkkaasti esiintyy. Saattaa sanoa että tämän luonteen -pääominaisuus on yhtä suuri halu taisteluun kuin suomalaisessa -luonteessa on halu sopusointuun. Ja merkillistä kyllä Runeberg -näyttää johonkin määrin huomanneen tämänkin erilaisuuden. Hän -sanoo näetten että erämaa ja rannikkoseutu ovat toistensa jyrkkiä -vastakohtia, ja että viimeksi mainittu seutu Suomessa on Ruotsin -rannikkoseutujen kaltainen. Tästä seuraisi siis helposti, että -meri olisi määrännyt ruotsalaisen luonteen samaten kuin erämaa -suomalaisen. Ja Runeberg on huomannut senkin että meri tietää -taistelua, erämaa rauhaa. - -Mutta miksei hän siis tästä vetänyt sitä johtopäätöstä että meri, -viikinkien elementti, oli ruotsalaisen luonteen määrääjänä? - -Arvattavasti siksi että tämä hänestä olisi ollut ruotsalaisen -luonteen alentamista. Sillä meri, sanoo hän, on ainoastaan tyynenä -jumalallisuuden kuva; myrskyssä se muuttuu jumalasta jättiläiseksi, -"eikä ihminen silloin enää polvistu, vaan suoriutuu taisteluun". - -Tässäkin näemme siis kuinka Runebergin mielipiteet johtuvat hänen -yleisistä perusaatteistaan. Mutta samalla näemme vielä kerran kuinka -nämä perusaatteet ovat muodostuneet suomalaisella pohjalla ja -kuvastavat suomalaista luonnetta. - - - - -22. - - -Yksityiskohdissaanko Runebergin mielipiteet runoudesta samaten -pitävät yhtä hänen koko elämänkatsomuksensa ja yhtä paljon hänen -runollisen käytäntönsä kanssa. On siis valaisevaa katsella muutamia -näitä mielipiteitä. - -Äsken mainitussa katkelmassa sanotaan että jokainen todellisesti -runollinen luonne, niinkuin kaikki elollinen, lausuu vain _yhden_ -aatteen, joka ilmenee semmoisessa sopusoinnussa, ettei mikään sävel -esiinny toista voimakkaampana. Vaikea on sentähden sanoa, missä -kauniin teoksen kauneus oikeastaan on. Sillä samassa kun ollaan -taipuvaisia esittämään jokin osa toista paremmaksi ilmotetaan siten -että on huomattu, jos kohta ei tajuttu, epäsointuakin. - -Luudaksensa tämmöisiä eheitä taideteoksia täytyy taiteilijan itse -olla eheä ihminen, sillä "taiteilija ilmenee teoksissaan". Väärin -on siis luulla että nero, keksivä kyky, toisin sanoen tunne ja -mielikuvitus, toimii tositaiteellisessa tuotannossa erillään -aistikkuudesta, järjestä. Päinvastoin yksin näiden kykyjen -käsittämätön yhteys kykenee loihtimaan näkyviin esineitä, joiden -olemuksen käsittämiseen jokainen muu ihminen tarvitsee samallaista -luonteen kaikkien yksityisten puolien sopusointuista yhtymistä; se -on: yksin tuommoinen yhteys kykenee luomaan taideteoksia. - -"Taidetunne on tässä kohden täydellisesti uskonnollisen tunteen -kaltainen. Ei ole kaoottinen, sekasortoinen haaveilu, ilman sitä -rajottavaa järkeä, uskonnollista; ei myöskään ole järjen kuollut -dogmien ajattelu ja niiden järkiperäisyyden tunnustaminen uskontoa. -Ei edes tunne se ihminen uskonnollista antaumusta, joka järjen -avulla erittäin tahtoo tarkastaa tahi on pakotettu tarkastamaan -uskonnollisten mielikuviensa totuutta ja kauneutta." Ei, kaikkien -sielunkykyjen tulee yhtyä, ja silloin syntyy n.s. inspiratsioni, -jossa tunne -- taiteessa niinkuin uskonnossa -- vaistomaisesti hylkää -kaikki mikä oikeasta poikkeaa. - -Tämmöinen inspiratsioni tunkee koko aineensa läpi, ja ollen itse -sopusointua se luopi sopusoinnun. Ei niin että taiteilija kaunistaisi -todellisuutta, hän vaan sitä kirkastaa, antaa puhtaasti (s.o. -korkeammassa merkityksessä) todellisen esiintyä vapautettuna siitä -mikä ei ole oleellista ja tarpeellista, taikka antaa tämän esiintyä -niin että sen ehdonalaisuus tulee näkyviin eikä häiritse. - -Todellisuuden kirkastaminen tahi selittäminen (_förklaring_ -sanaa voidaan ymmärtää molemmin tavoin) on samaa kuin sen osien -yhtenäisyyden ja sopusoinnun näkeminen. Jokainen tapahtuma -runoteoksessa on esitettävä "vaikuttavien voimien luonnosta -lähteneeksi välttämättömyydeksi". Ei mikään saa esiintyä sattumana; -"runoudessa tulee kaiken olla järjestystä, kaiken yhtenäisyyttä, -kaiken historiallista siinä korkeassa merkityksessä, että kaiken -tulee saada selvityksensä siitä kokonaisuudesta, jossa se esiintyy, -ja että sen tunnustamiseksi ei tarvita muuta kuin silmiä. -Semmoista tulee runouden olla, kuva jumalallisesta järjestyksestä, -kuva historiallisesta järjestyksestä, niinkuin se on avautunut -ihmissilmänkin nähtäväksi muutamissa suuremmoisissa tehokkaissa -ryhmissä." - -Tässä yhtenäisyydessä jokainen erikoisosa saapi oikean paikkansa. -"Kirjailijan huomioon otettavia tärkeimpiä sääntöjä on ettei hän -syrjäseikalle anna rahtuakaan enemmän tärkeyttä kuin se tarkalleen -tarvitsee kuuluakseen elimellisenä osana kokonaisuuteen ja -täyttääkseen siinä paikkansa." - -Sama koskee luonteiden kuvailemista. Tosi runous ei piirrä pelkkää -valoa tahi täydellisyyttä. Jos voitaisiin erottaa toisistaan kaikki -ne ainekset, jotka sisältyvät esimerkiksi omenaan, niin saataisiin -muutamia makeita, muutamia karvaita, ja jos ei olisi ennen tunnettu -sitä makua, jonka ne yhtyneinä synnyttävät, ja tulisi kysymys laatia -jotakin maulle mieluista, kuka ei silloin luulisi että karvas olisi -hylättävä; ja kuitenkin näemme kuinka yhtyväiset nuo molemmat -näennäiset ristiriitaisuudet ovat, ja minkä täydellisyyden ne, -sulautuneina toisiinsa omenan luonnossa, omistavat ja ilmaisevat. -Tämä laki vallitsee kaikkialla luonnossa ja sovittaa tunteemme sen -ajatuksen kanssa, että on olemassa vastakohta sille joka hyvää on. - -Kun Runeberg nyt jatkaa: "On olemassa jokaisessa jotakin, joka -ajateltuna erikseen ja itsessään olisi pahaa, mutta joka yhtyneenä -johonkin muuhun, johonkin itsessään hyväksi ajateltuun, lakkaa -olemasta pahaa ja on pikemmin _todellisen_ hyvän ehto ja siinä -niin välttämätön ettei sitä voida toivoa poistettavaksi" -- niin -huomaamme helposti ettei ole kysymyksessä yksistään taiteellinen -periaate, vaan että tässä puhuu ihminenkin, joka elämässä on tottunut -katselemaan muita ihmisiä rakkaudella. Ja aivan johdonmukaista -on siis että Runeberg vertaa taiteilijan luomaa kuvaa rakkauden -luomaan. Rakkauskin näkee esineensä inspiratsionin eikä ajattelun -silmillä, "olennon sopusointu on sille ilmestynyt, ja samalla -jokainen, kaikkein pieninkin ja muiden silmissä epäonnistunein osa on -merkityksellinen ja miksikään sen paremmaksi muuttumaton". - -Järki sitävastoin ei yksistään kykene taideteoksia luomaan; se näkee -vain ristiriitaisuuksia ja ajattelee mutta ei näe niiden sisäistä -sovitusta, josta on seurauksena että se voipi esittää ne vain -yhteen asetettuina, mutta ei yhtyneinä. -- "Ainoastaan taiteilija -sanan korkeimmassa merkityksessä voipi, verrataksemme pientä -suureen, Korkeimman Mestarin tavoin luoda kauneutta sen todellisessa -ilmestyksessä, ja hän luopi sen pelkistä vastakohdista -- käsitteen -kannalta katsoen -- ja hänen luomansa ovat, niinkuin luonnon, voiman -ja heikkouden, pahan ja hyvän eläviä ilmauksia. Niiden näkyväinen -kauneus on seurauksena siitä että hän inspiratsionin korkeudesta -on nähnyt vain vastakohtien sovinnollisen yhdynnän ja heittänyt -valonsa niihin, niin että ne esiintyvät muillekin, niinkuin hänelle -itselleen, ei vastakkaisina ja erotettavina, vaan yhdistyneinä ja -välttämättöminä elementteinä." - -Jos siis taiteilija Suuren Mestarin tavoin voi sovittaa kaikki -ihmissielun vastakohdat, niin ei sentään elämä esiinny hänelle -kaikkia ristiriitaisuuksia vailla. Runouden samoinkuin uskonnon -tarkotus on vapauttaa ihminen itsekkäisyyden kahleista, mutta tämä -vapauttaminen ei aina tapahdu ilman taistelua. Olihan Runeberg itse -Mustasukkaisuuden Öissä kuvaillut semmoista taistelua, ja sentähden -hän nytkin, kuoroa käsittelevässä väitöskirjassaan, sanoo että -runouden tarkotuksena on "ikuisesti olevan ylistäminen", osottamalla -miten yksilöllisyys suhtautuu kaikkiyleisyyteen. Ja tästä syntyvät -runouden eri lajit: eepillinen runous osottaa ihmisen lepäävänä -kaikkiyleisyyden kuvan, luonnon, helmassa, lyyrillinen esittää -taistelua ihmisen sielussa yksilöllisyyden ja kaikkiyleisyyden -välillä ja niiden sovitusta, draamallinen runous näyttää yksilön -kapinaa kaikkiyleisyyttä vastaan ja hänen sortumistansa. - -Kaikissa näissä lausunnoissa huomaamme täydellisen yhtäpitäväisyyden -Runebergin teorian ja hänen tuotantonsa välillä, mutta samalla -katsantotavan joka ei ole vain taiteilijan. Jokainen voi elämässään -olla taiteilija siinä kohden että hän koettaa nähdä elämän -ristiriidat sovituksen valossa; mutta siihen tarvitaan että -omassa itsessään on sovittanut suurimman ristiriidan, yksilön ja -kaikkiyleisyyden välillä; se on: että on voittanut itsekkäisyytensä. - -Mutta Runebergin teoria riitti selittämään muutakin ja näennäisesti -aivan toista kuin "ikuisesti olevan ylistämistä". - -Vuonna 1834 hän kirjottaa parodiasta, ja silloin hän johtaa senkin -yleisistä periaatteistaan. - -Jokainen puhdas yksilöllisyys on yksi Korkeimman ilmestymismuotoja -ja sellaisenaan puhdasta kauneutta, se on yhteyden ja moninaisuuden -puhdasta yhtymistä. Mutta puhtaan yksilöllisyyden vastakohtana on -puhdas maneeri, joka syntyy kun yksilö _itse tahtoo_ vaikuttaa -jumalan kaltaisesti. Kaikella maneerilla on perustuksensa yksilön -oikeassa ja todellisessa luontaisen ilmausmuodon kauneuden -tajuamisessa ja saman yksilön väärässä ja pettävässä halussa saada -itse aikaan sellainen ilmausmuoto, vaikka hänen luontonsa ei kykene -täyttämään sitä hengellä ja voimalla. Samaten voi tapahtua että -ihminen _tahtoo_ luoda mielikuvia tavalla johon hän luonnostaan ei -kykene. Molemmissa tapauksissa, varsinkin jälkimäisessä, parodia on -paikallaan osottamassa maneerin epätodellisuutta. - -Tämmöisen selityksen antamiseen Runebergillä oli personallista -syytäkin. Sillä taistellessaan sitä vastaan, mikä hänestä Ruotsin -kirjallisuudessa oli kieroa, hän oli käyttänyt parodiankin aseita. -Siinä kohden hän oli jo ylioppilasaikanaan harjotellut, kirjottaen -parodioja muutamista Frithiofin sadun lauluista, joita hän ei -kuitenkaan julaissut. Mutta 1832 hän Morgonbladissa ensiksi kehotti -"miehiä, naisia ja lapsia" muodostamaan suuren runoilijayhdistyksen, -jonka tarkotuksena olisi saada kokoon suuri sankariruno "Pohjolan -voimasta". Kohta senjälkeen ilmestyi lehdessä muutamia muka -"lähetettyjä" lisiä tuohon runoelmaan; ja yhdessä niistä Pohjolan -voima lausuu mainion voittolaulun senjohdosta että hän Tor-jumalan -vasaran avulla on tappanut -- kärpäsen. - -Toisen kerran Runeberg esittää "luonnonhistoriallisen kuvauksen -runollisesta kotkasta", ivaten runoilijain käyttämiä mahtipontisia -mutta luonnosta poikkeavia vertauskuvia. Tämä kirjotus sattui -Cygnaeuseenkin, joka ruotsalaiseen runolliseen kalenteriin oli hänkin -runoillut kotkasta; ja samaten molemmissa kirjotuksissa hyökättiin -Arwidssoniin hänen voima-runojensa johdosta. - -Vielä varsinaisempia parodioja löytyy arvostelussa eräästä C.F. -Dahlgrenin toimittamasta runollisesta kalenterista. Siihen Runeberg -on pannut runoja ja kertomuksia Dahlgrenin tapaan, mutta liiotellen -esimerkiksi hänen taipumustaan käyttää luonnonääniä matkivia sanoja -runoudessa. Kerrotaan että kun tämä kirjotus tuli Franzénin käsiin, -hän alkoi lukea sitä maata pantuansa, mutta hänestä se oli niin -mainion hauska, että hän nousi ja herätti kappalaisensa saadakseen -naurutoverin. Dahlgren puolestansa ei näy siitä suuttuneen, koska hän -senjälkeen "kunnioittaen" lähetti useita teoksiaan Runebergille. - -Murhaavin kaikista Runebergin parodioista oli kuitenkin se, joka -koski von Beskowin runoelmaa Sveriges anor (Ruotsin jalot esi-isät). -Arvostellessaan tätä teosta Runeberg väitti ettei ollut ensinkään -vaikeata sepittää moista runoutta: voisihan kuka hyvänsä runoilla -esimerkiksi Rooman jaloista esi-isistä -- ja sen hän tekikin, -päälle päätteeksi niin että hän omista säkeistään sai aihetta tehdä -samallaisia muistutuksia kuin Beskowin teoksesta. - -Mutta ei niin pientä pilaa, ettei totta toinen puoli. Tässäkin -Runebergilla oli vakava tarkotus: Beskowin runoelma oli saanut -Ruotsin akatemian suuren palkinnon, se oli siis leimattu -mestariteokseksi, vaikkei sillä Runebergin mielestä ollut -aatteellista yhteyttä eikä siis kauneuttakaan. Ja pontevasti hän -semmoista äpärärunoutta vastaan ylistää todellista runoutta, jolla on -sama välttämättömyys ja yhtenäisyys kuin tieteelläkin. - -Mutta Runebergin mielipiteet parodiasta valaisevat hänen omintakeista -kirjailijatointansakin. - -Muistamme että Runeberg jo lapsuudestansa saakka osotti -veitikkamaisuutta. Ja se eli hänessä vielä tähänkin aikaan; niin -esimerkiksi eräs hänen ystävänsä, maisteri Backman, oleskellessaan -Venäjällä sai suureksi hämmästyksekseen Morgonbladista lukea että -huhu kertoi hänen kuolleen; vieläpä lehti sen johdosta sisälsi -naurettavan surullisen runonkin. Vasta myöhemmin Backman sai tietää -että lehdestä oli erikseen häntä varten painettu toisinto, johon runo -oli pantu. - -Mutta tässä runossa Runeberg juuri koskettelee erästä Backmanin -"maneeria": hän luuli olevansa taitava mekaniikassa ja hommasi -kaikenlaisia merkillisiä koneita sillä alalla. Ja me olemme nähneet -että Runebergin edellisetkin kujeet usein tarkottivat saada ihmisiä -ilmaisemaan samallaista maneeria. Aivan samalla tapaa hän nyt -tähän aikaan syntyneissä ja Morgonbladissa julaistuissa pienissä -kertomuksissaan usein kuvailee ihmisiä, joilla on semmoisia -naurettavia puolia. - -Ensimäinen kertomus, Jouluilta luotsimajassa (1832), on tosin läpi -läpeensä vakava, toinen, Salakuljettaja (1833), traagillinenkin. -Mutta 1834 tulee Tulipalo, 1836 Odottava ja Riitapukari. Ja niiden -ohessa on mainittava 1834 käännös Heibergin komediasta "Katsokaa -kuvaanne peilistä!", edelleen samana vuonna alkuperäinen huvinäytelmä -Maalaiskosija sekä 1836 ja 1837 katkelmia romaanista, jonka aihe on -otettu 1808 vuoden sodasta. - -Kaikissa näissä esiintyy henkilöitä joilla on juuri semmoinen -maneeri, josta Runeberg puhuu. Se on: niissä on jotain joka itsessään -ei ole väärää eikä naurettavaa, mutta joka muuttuu semmoiseksi sen -tavan kautta, jolla henkilöt ikäänkuin pitävät sitä näkösällä. -Niin esimerkiksi Maalaiskosijassa on vanha herra, joka haluaa -maalaiselämän rauhaan ja yksinkertaisuuteen, mutta liiotellulla -tavalla; samoin herra Flygerman Odottavassa on auttavainen, mutta -puhuu liian paljon vaivannäöistään, j.n.e. Mutta se tapa, jolla -Runeberg käsittelee näitä henkilöitä, nojautuu myöskin siihen -mitä hän parodiasta sanoo: yksilöä, jolla on maneeri, ei koskaan -voida täydellisesti hajottaa ristiriitoihin tai olemattomiin, -koska hänessä, korkeimman luoma kuin on, täytyy olla jotakin -tosiluonnollista. Sentähden tapahtuu että henkilössä, joka alussa -on tehty naurunalaiseksi, niinkuin herra Gyllendeg Tulipalossa, -lopulta ilmenee liikuttava luonteenpiirre: kiitollisuus, kun -luulee että "kenraali" on hänet pelastanut. Samoin on Riitapukari -pohjaltaan hyväsydäminen, j.n.e. Näin Runeberg kehittää, alkaen -niinkuin tavallista pienistä tehtävistä, sitä kuvailemistapaa, -joka sittemmin esiintyy monessa Vänrikki Stoolin tarinassa, missä -esitetään henkilöitä, joita nauramme ja rakastamme yht'aikaa. Ja -kuvaavaa on että hän, kääntyessään 1808 vuoden sodan alalle, aluksi -suorasanaisesti tekee ikäänkuin luonnoksia niihin kuviin, joihin -sittemmin vuodatti runollisen kirkastuksen. - -Mutta tämä Runebergin menettely ei perustu yksistään -kaunotieteelliseen teoriaan, vaan tämän teorian alkulähteenä on -vuorostansa syvä piirre hänen luonteessaan: ihmisarvon tunnustaminen, -johtuen ylevästä ihmisrakkaudesta. - - - - -23. - - -Jos Runeberg siis näinä vuosina koetti voimiansa useilla eri aloilla, -niin oli sensijaan, niinkuin jo on mainittu, hänen puhtaasti -lyyrillinen tuotantonsa toisen runovihon ilmestyttyä kovin vähäinen. -Vuonna 1833 julaistiin Morgonbladissa ainoastaan kolme runoa: -Odotettu, Aatos ja Syyslaulu, 1834 vain Eloni, 1835 ei mitään. Vuonna -1836 on lehdessä taas useampia: Kukka ja Epäilevä vuoden alussa ja -syksyllä Sydämen aamu, Onnelle, Pyhäleikkuu, Vanhus ja Morsian. - -Tietysti ei ole varmaa, vaikka on luultavaa, että nämä runot -sepitettiin samassa järjestyksessä missä ne painettiinkin, eikä -siis tästä järjestyksestä sovi vetää seikkaperäisiä johtopäätöksiä -runoilijan kehitykseen katsoen. Mutta yleensä huomaa useimmissa -näissä runoissa tunnelmia jotka selvästi eroavat toisessa runovihossa -ilmenevistä. Tarkotan etupäässä runoja Aatos, Syyslaulu, Elämäni, -Sydämen aamu, Onnelle ja Vanhus. - -Niissä kaikissa on mietiskelyä ihmisen yleisestä kohtalosta, jota -runoilijan oma sielunelämä kuvastaa. Ja tämä kohtalo ei ole yleensä -valoisa. Aatoksen sitoo tomun ies, ihmiskukan kesän lento on yhtä -kiiru kuin ruusun, joka kukkii tuokion aikaa (Syyslaulu), elämä on -"taisto haudan äärellä, meno myrsky-merellä, pyrittävä pysty tie." -Kukan johdosta kysytään: - - Noin kun suvikukan lailla - sulohon - nousee taistotta, mi mailla - armast' on, - miksi murhe, vaara maata - vainoaa, - miksi maa ei olla saata - rauhan maa? - -Ja muissa mainituissa runoissa sävy on samankaltainen. Muistakaamme -senohessa, että 1835 julaistiin Pilven veikko ja 1836 Kuoleva soturi, -jotka nekin puhuvat ihmisen synkästä kohtalosta, kun hän "vaivaa vain -ja vaivataan". - -Vaan ei siinä kyllin. Vuonna 1834 Runeberg lehdessään julkaisee -muutamia suorasanaisia mietelmiä, jotka miltei kaikki koskevat elämän -vastakohtia. Kaikesta tästä ei voi tulla muuhun päätökseen, kuin että -nämä vastakohdat ovat runoilijalle esiintyneet jyrkempinä kuin ennen. -Ja huomattava on että ristiriita ei nyt enää ole vain sisäinen, vaan -se esiintyy eri ihmistenkin välillä. - -Tarpeetonta on sanoa että Runeberg nytkin miehuullisesti taistelee -sopusoinnun puolesta ja että hän sen saavuttaakin. Mutta on syytä -kysyä mikä on voinut aiheuttaa semmoiset tunnelmat. - -Muistamme että Runebergia yliopistouralla kohtasi kaksi -vastoinkäymistä peräkkäin vuosina 1832 ja 1833. Molemmissa -tapauksissa hän joutui alakynteen senvuoksi, että hänen -kilpatoverillansa katsottiin olevan enemmän "virka-ansioita" -kuin hänellä, jota vastoin hänen aatteellista etevyyttään ei -otettu lukuun. Runeberg ei siitä valittanut; mutta kerrotaan että -kun hän tuli kotiin saatuansa tiedon konsistorin äänestyksestä -apulaisenvirka-asiassa, hän lausui, tarkottaen kilpahakijansa -väitöskirjaa: "semmoista roskaa olisi kai helppo pudistaa hiasta -milloin hyvänsä". Ja seuraavana vuonna (1834) hän kirjottaessaan -mietelmän "rikkaudesta ja oppineisuudesta" sanoo ettei joukko -kuolleita tietoja tee ketään todellisesti oppineeksi, jollei hän -niille tiedoilleen voi antaa elävää henkeä. - -Luultavaa on siis että Runeberg yleensä tunsi edustavansa -aatteellisia pyrintöjä, joille ei yliopistossa annettu -tunnustusta; ja nuorisokin siitä oli pahoillaan. Vuoden 1834 -lopussa hommasivat muutamat pohjalaiset vastalausetta teologian -apulaista Gadolinia vastaan, joka 1832 oli ollut Runebergin -kilpatoveri ja nyt oli hylännyt A.A. Laurellin -- Helsingin lyseon -johtajan -- professorinvirkaa varten julkaiseman väitöskirjan. -Vaikkei mielenosotuksesta mitään tullut, katsottiin yritystäkin -rikokselliseksi, ja seitsemän etevää pohjalaista tuomittiin -erotettavaksi yliopistosta puoleksi vuodeksi. Mutta osakunta antoi -kaikille rangaistuille arvolauseen "erinomainen ahkeruus ja _kaikissa -suhteissa_ vakava ja hyvä käytös". Tuomittujen joukossa olivat E.A. -Ingman, M.A. Castrén ja Lars Stenbäck. - -Toisessakin kohden Helsinginaika näyttää avanneen Runebergin -silmät näkemään elämän vastakohtia. Topelius sanoo että yliopisto -oli Turussa ollut kirkon tyttärenä, mutta että kun se Helsingissä -oli joutunut tekemisiin hallinnollisen virkavallan kanssa, sitä -katsottiin kotiopettajattareksi ylhäisessä perheessä. Kirkon ylivalta -tietysti ei voinut tuntua painavalta ainakaan Runebergista, kun -sitä edusti lempeä arkkipiispa. Toista oli Helsingissä. Siellä -oli muodostunut ainakin jonkunlainen virka- ja sukuylimystö, ja -varsinkin Lauantaiseuran jäsenet varmaan monessa kohden tunsivat -että heitä ylenkatsottiin, ehkä vainottiinkin, he kun muka olivat -"haaveilijoita". - -Tämäkin vastakohta esiintyy 1834 vuoden mietelmissä. Mainitaan, että -moni halveksii toista ulkonaisen hienouden puutteen takia, toinen -taas luulee että sievistelevän ryhdin ja tähtirinnan takana ei ole -muuta kuin turhamaisuutta, tyhjyyttä ja ylpeyttä. Ja kuvaavaa on se -keino, jolla Runeberg luulee tämän ristiriidan voitavan sovittaa. Se -tapahtuu kun molemmille selvenee korkeampia tarkotusperiä; silloin -ulkonaiset eroavaisuudet esiintyvät vain savuna ja varjoina, jotka -eivät mitään merkitse. Sillä "korkein on meitä kaikkia lähellä, ja -herätykset jaloon löytävät tiensä yhtähyvin hienon kuin karkeankin -puvun lävitse". - -Mutta varmaan on vielä syvemmin Runebergiin vaikuttanut kolmas -vastakohta. Hän oli parhaasta vakaumuksestaan lausunut mielipiteensä -runouden tehtävästä ja senohessa Ruotsin kirjallisuudesta. Mutta -hänen tarkotustansa ymmärrettiin väärin, ei ainoastaan Ruotsissa, -vaan Suomessakin. Kun hän oli sanonut vallitsevain mielipiteiden -saattavan vaikuttaa haitallisesti, jos uusi omintakeinen nero -syntyisi, niin viitattiin Ruotsin puolelta siihen että hän muka -piti itseänsä semmoisena nerona, ja että hän tahtoi alentaa Ruotsin -runoilijoita kohotaksensa itse sitä ylemmäksi. Samoin oli Tegnérillä -monta ihailijaa Suomessakin, ja hyökkäys häntä vastaan loukkasi -heitä. Pohjalais-osakunnassakin keskusteltiin 1834 siitä oliko -Tegnériä Morgonbladissa oikein arvosteltu, ja enemmistö kallistui -Runebergin vastustajain puolelle. Yksin hänen likeisimmässä -tuttavapiirissään syntyi asiasta eri mieliä. Cygnaeus, arvostellessaan -1837 Hirvenhiihtäjiä ja Hannaa, puhui vielä tästä seikasta ja moitti -Runebergia noista arvosteluista; ja Ahlstubbekin sanoi silloin että -Runeberg "ansaitsi kuritusta" niistä. Sitä kiihkeämpi oli siis -varmaan taistelu kohta kirjotusten ilmestymisen jälkeen. - -Hyvin valaisevaa on mitä rouva Runeberg syksyllä 1836 kirjottaa, -saatuansa tiedon eräästä Ruotsissa ilmestyneestä hyvin kiivaasta -vasta-arvostelusta, jossa muun muassa monta Runebergin lausetta -oli vääristelty. Kirjotus on, sanoo hän, "täynnä haukkumisia, ja -luultavasti useimmat katsovat sitä hyvin ansaituksi. Mutta se ei -ensinkään Runebergia huolestuta." Ja seuraavana vuonna hän samaten -kertoo että Runeberg vain nauraa, kun hän itse suuttuu siitä että -"torutaan häntä". - -Varmaan ei siis Runeberg omasta puolestaan paljon välittänyt noista -hyökkäyksistä; mutta tuntuihan luultavasti kuitenkin katkeralta -etteivät ystävätkään häntä ymmärtäneet. Ja kuvaavaa on siis että -hän tässäkin kohden 1834 vuoden mietelmissä lausuu ajatuksensa, -puhuessaan ihmisten "mielinnästä" tahi "mausta". Jos joku sanoo: -"minun mielestäni" on asia niin tahi näin, niin se ei merkitse muuta -kuin: niin vaillinainen on tässä asiassa sävelkorvani, etten siitä -tiedä juuri mitään. Mielintä katoaa tietämisen tieltä, niinkuin -hämärä auringon tieltä, eikä tuhansien yksilölliset mielinnät -yhden yksilön tietoon verrattuina merkitse enempää kuin tuhannen -silmätautisen arvelut esineen ulkomuodosta merkitsevät verrattuina -yhden selvästi näkevän silmän päätökseen siitä. - -Tämmöinen lause on sitä merkillisempi, koska Runeberg 1832 oli -lausunut vakaumuksenaan että kaikki näkevät mitä runoilija näkee. -"Ettei ihminen ole kaikkea, eikä näe kaikkea, se tulee siitä että -monet tahi kaikki aatteet piilevät hänen tietoisuudessaan niinkuin -koskemattomat säveleet soittokoneessa. Jos siis jollakulla on puhdas -ja selvä käsitys aatteesta, luonnon ilmestysmuodosta, ja jos hän -voipi inhimillisen välityksen avulla esittää sen kauneuden, niin -vastaavat tuhannen tuhannet sydämet hänen antamaansa säveleeseen, -ja hänestä tulee heille henkinen Kolumbus, ja ihmiskunta on hänen -kauttansa löytänyt uuden maailman, joka kyllä oli ennenkin olemassa -sen piirin sisällä, mutta yöhön verhottuna." - -Nyt hän nähtävästi on huomannut etteivät ihmiset niinkään helposti -ymmärrä todellista kauneutta; ja hänen arvostelunsakin tulevat nyt -paljoa harvalukuisemmiksi sekä koskevat parhaasta päästä runoilijoita -joita hän ihailee. Merkillisiä ovat etenkin, toisiinsa verrattuina, -hänen lausuntonsa Franzénista. - -Vuonna 1832 hänestä Franzén on jäljittelemätön nero, kaikkien -tunnustama. Vuonna 1833 asetetaan Vanha soturi vastakohdaksi Beskowin -runoelmalle Ruotsin esi-isät eikä yleisön sanota aavistavankaan -kuinka paljoa etevämpi edellinen on. Vuonna 1835 Runeberg eräässä -mietelmässään koettaa _selittää_ Franzénin runoelmien viehätystä, -jonka hän sanoo olevan voiman ja tunteen sopusointuisessa yhdynnässä. -Mutta 1836, kun hän kirjottaa Franzénin teosten viidennestä osasta, -hän aluksi antaa "lukuisan perheen isän" lähettää Morgonbladille -kirjeen, jossa kirjottaja kertoo rakastavansa kirjallisuutta ja ennen -muita Franzénia. Jo nuoruudessaan hän on tätä runoilijaa ihaillut. - -"On kuitenkin monta kertaa vielä vanhoilla päivillänikin tapahtunut, -että minä lukiessani tai kuullessani jotain näistä lauluista, olen -luullut niihin vasta ensi kertaa todellisesti tutustuvani. Olen -tämän johdosta usein itsekseni tehnyt väitteen, joka monen mielestä -epäilemättä on oleva omituinen, mutta joka aina on näyttänyt minusta -selvältä ja todelliselta, sen nimittäin, että kaikista ruotsalaisista -runoilijoista Franzén on se, josta on vaikein päästä oikein selville, -jota on vaikein oppia oikein tuntemaan." Lapsikin ymmärtää häntä -tavallaan; "mutta oikein tajutaksensa sitä taivaallista viattomuutta -ja puhtautta, joka on hänen laulujensa sekä pinnalla että syvyydessä, -siihen vaaditaan, paitsi lapsen turmeltumatonta sielua, myöskin -pitkän elämän koottua viisautta, kokemusta joka on tutkinut elämän -häikäiseväisyyttäkin, tunnetta joka liiottelusta ja teeskentelystä on -yhä suuremmalla rakkaudella palannut iäti tyyneen, raikkaaseen ja -iloiseen luontoon." - -Sentähden hän on useasti lukenut Franzénin runoja uudestaan ja -"joka kerta ymmärtänyt ne paremmin, ja kuta selvemmäksi oma -olentoni on kehittynyt, kuta lohdullisemmaksi ja tyynemmäksi oma -sieluni on käynyt, sitä syvempiä rauhan ja kauneuden vastineita -olen niistä löytänyt." Ei ole siis mitään lastenleikkiä ymmärtää -Franzénia; päinvastoin "vain se voipi häntä oikein ymmärtää ja -arvioida, joka koettuansa vaiherikkaassa elämässä harhatulia ja -virvatulia, erehdyksiä, intohimoja, taisteluja ja rikoksia, saattaa -voitonriemuisin sydämin luoda katseensa siihen enkelien asumaan -maailmaan, minkä hän meille avaa." - -Eikö kaikista näistä lausunnoista sovi päättää että Runeberg juuri -näinä vuosina on itse tuntenut elämänkokemuksensa rikastuneen ja -syventyneen? - -Ja kun hän puhuu palaamisesta liiottelusta ja teeskentelystä iäti -tyyneen, raikkaaseen ja iloiseen luontoon, niin eikö tämä selvästi -viittaa hänen samanaikaiseen tuotantoonsa? Toiselta puolen hän -kertomuksissaan palasi lapsuutensa maailmaan, toiselta puolen hän -Hannassa -- joka ilmestyi painosta kuukautta myöhemmin kuin viimeksi -mainittu kirjotus Franzénista -- todellakin "avasi meille enkelien -asuman maailman". Vieläpä pastorikin toisen laulun alussa viittaa -erääseen runoon, jonka "rakas laulaja" Franzén on sepittänyt. - -Varmaan Runeberg siis myöskin itse on tuntenut että hän -"voitonriemuisin sydämin" saattoi katsella tuohon kirkastetun -luonnon maailmaan. Elämän ristiriidoista hän on Hannassaan, niinkuin -alkurunossa sanotaan, "etsinyt rauhan toivossa parempaa maailmaa". Ja -tätä arvelua vahvistavat samana syksynä julaistut runot, varsinkin -Pyhäleikkuu, missä peltomiehestä sanotaan: - - Vaan kas, jo käy hän majastaan. - Mi rauha, riemu kasvoillaan! - Pois maiset murheet, murtelut - kuin arkivaatteet riisutut. - -Samoin runossa Onnelle: - - Taiat taivon, riemun tarhain, - valo, rauha, rakkaus, - kaikki oli, kaikk' on parhain - mulla elon rikkaus. - -Ja runoilijasta on luonnollista ettei onni voi kaikkia muistaa; vain -ikäänkuin leikillä hän lopettaa: - - Tomun vieno, heikko tytti, - mullekin jo hymys suo! - -Lopuksi runo Vanhus esittää sekin elämän taisteluissa saavutettua -rauhaa. - -Mutta kun nämä runot julaistiin, oli Runeberg jo päättänyt hakea -lehtorin virkaa Porvoossa. Ettei hän keveällä mielellä tätä päätöstä -tehnyt on helppo ymmärtää. Mutta jos olemme oikein selittäneet -hänen mielentilansa, niin on sentään luultavaa ettei hän katsonut -vain aineellista toimeentuloa, vaan että hän ei enää viihtynyt -Helsingissä. Hän oli nähnyt ettei se ollut "rauhan maa"; ja on -hyvin mahdollista että yliopiston opettajan toimikaan ei enää häntä -viehättänyt niin paljon kuin ennen. Kun hänen likimmät ystävänsä -eivät häntä ymmärtäneet, mitä sitten muut? - -Mutta katkeralla mielellä hänen ei tarvinnut erota yliopistosta. -Konsistorissa ehdotti professori Gabriel Rein vuoden 1836 viimeisenä -päivänä, että Runebergille hankittaisiin ylimääräinen apuraha -nautittavaksi niin kauan kuin hän jäisi yliopistoon eikä olisi saanut -muuta samanpalkkaista virkaa. Kaikki konsistorin jäsenet paitsi kolme -yhtyivät ehdotukseen, mutta Runeberg, joka jo oli ehtinyt tulla -lehtoriksi nimitetyksi, pyysi itse että asia saisi raueta. Sillä hän -sanoi olevansa epävarma siitä mitä vaatimuksia hänelle semmoisen -apurahan johdosta asetettaisiin, eikä hän siis voisi tietää sitäkään, -täyttäisikö hän niitä vaatimuksia. Vastoinkäymisiinsä yliopistossa -hän ei sanonut yliopistollisia viranomaisia syypäiksi, ja hän lausui -ilonsa siitä että tuo ehdotus kaikille osottaisi yliopiston tehneen -hänen hyväkseen kaikki mikä suinkin oli voitu tehdä. - -Nuorisokin osotti kaipaustansa senjohdosta että Runeberg sen jätti. -Toukokuun 8 päivänä 1837 oli jäähyväisjuhla, johon Stenbäck oli -kirjottanut runon, ja jossa innostuneita puheita pidettiin. Runeberg -sanoi aina säilyttävänsä rakkaassa ja kiitollisessa muistossa -yliopiston, "johon hän oli kuulunut viisitoista vuotta, ja jossa hän -oli oppinut katselemaan elämää valoisasti eikä synkästi". Kun lopuksi -laulettiin Lähde ja tultiin paikkaan "Ja peilin toki pilvet nuo -valaisee, tummentaa", niin Runeberg keskeytti laulajia sanoen: - --- Ei, ei, katsokaa vain peiliin. Jos se on puhdas, niin ei mikään -pilvi sitä tummenna, onhan siinä valo itsessään. - - - - -24. - - -Porvooseen Runeberg pian koteutui. Hänellä oli nyt ainakin varma, -jos kohta niukka tulolähde, ja hän oli itse sanonut että "lintukin -tarvitsee viheriän oksan laulaaksensa". Säntilliseen koulutyöhön -hän oli jo ennen tottunut, eikä tuo työ häntä kovin rasittanut: -lehtorina hänellä oli vain kymmenkunta viikkotuntia. Pelkkää iloa -tosin ei opettajantoimi hänelle tarjonnut. Kurinpito oli lukiossa -huono, oppilaat katsoivat pyhäksi oikeudekseen olla poissa tunneilta -niin usein kuin vain tahdottiin, ja jos joku liian vähän käytti -tätä oikeutta, pidettiin häntä huonona toverina; hän muka hieroi -opettajain suosiota. Muissakin kohden nuorison tavoissa oli moitteen -sijaa. Runeberg, parin muun opettajan kanssa, koetti parastansa -saadakseen aikaan muutosta, mutta tämä onnistui vain vähitellen, ja -koviakin selkkauksia välistä syntyi. Pääasiallisesti välit kuitenkin -olivat ystävälliset, ja Runeberg saavutti useimpien oppilaittensa -rakkauden ja ihailun. - -Kotiolotkaan eivät olleet suruja ja huolia vailla. Kivulloisuus -vaivasi vähä väliä runoilijaa ja hänen vaimoansa, ja vähitellen -lisääntyvän perheen tarpeet vaativat tarmokasta työtä. Eikä -Runeberg, tottunut kun oli täyttämään nurkumatta velvollisuutensa, -vieronut lisätyötä: muutamia vuosia hän toisen lehtorin kanssa -ylläpiti lukioon valmistavaa koulua. Huolet kuitenkin melkoisesti -huojentuivat kun vuonna 1839 hänelle suotiin yleisistä varoista -tuhannen paperiruplan vuotuinen apuraha. Kuka oli siitä nostanut -kysymyksen, sitä ei tiedetä; Runeberg itse ei asiasta tietänyt -mitään ennenkuin se oli korkeimmassa paikassa päätetty, eikä silloin -enää käynyt kieltäytyminen sitä vastaanottamasta, niinkuin hänen -itsenäisyydentuntonsa muuten ehkä olisi käskenyt hänen tehdä. - -Vuonna 1838 kuoli rouva Runebergin äiti ja jätti tyttärelleen -perinnöksi pienen summan. Se oli avuksi, kun Runeberg samana vuonna -osti pienen talon, joka maksoi, nykyisessä rahassamme laskettuna, -2,400 markkaa. Pysyvä kesäasuntokin, vaikka vuokrattu, saatiin -samasta vuodesta alkaen Kroksnäsin tilalla, jonne oli Porvoosta noin -seitsemän kilometrin matka eteläänpäin. - -Näin elettiin hiljaisesti ja vaatimattomasti. Kroksnäsissä Runeberg -melkein kokonaan antautui metsämiehen ja kalastajan toimiin eikä ensi -aikoina mitään kesällä kirjottanut. Lukukausinakin hänen oli helppo -päästä ulos luontoon, mielitöihinsä, ja kuinka ahkera metsämies hän -oli näkyy siitä että hän hankki vaimollensa ketunnahkaturkin -tappamalla 28 kettua. Mutta niin innostunut kuin hän tämmöisiin -toimiin olikin, hän aina piti huolta siitä ettei hän riistalle -tuottaisi tarpeettomia kärsimyksiä. Jos hän esimerkiksi oli ampunut -vesilintua ja tämä piiloutui ruovikkoon, niin hän ei jättänyt sitä -sinne puolikuolleena, vaan etsi sitä usein suurella vaivalla, -voidaksensa lyhentää sen kärsimykset. Samoin hän aina tappoi kalat -kohta kun oli ne pyydystänyt. - -Hänen vaimollensa oli sekä kalastus että metsästys ja varsinkin -koirat vastenmielisiä. Runeberg sentähden ei pitänyt koiria muuten -paitsi milloin hän oli saanut niitä lahjaksi. Ja kun kerran -semmoinen lahjakoira oli säikähyttänyt rouva Runebergia, niin että -hän sairastui, niin runoilija hänen tietämättään ampui uskollisen -Skarpinsa kuoliaaksi. - -Porvoolaisiin Runeberg pian tutustui. Tosin kirjottaa hänen vaimonsa -vielä syyskuussa 1837: "Viihtyykö Runeberg täällä vai ei, sitä on -minun vaikea sanoa. Tiettävästi hän paljon kaipaa, sillä olihan hän -sydämensä pohjasta kiintynyt tuohon tosiaan tavattoman elähyttävään -eli sivistävään ja sivistyneeseen henkeen, joka eli niissä nuorissa -miehissä, joiden kanssa hän siellä seurusteli." Mutta hän lisää heti: -"mutta toiselta puolen hän on siinä kohden onnellinen, että voi -kiintyä kaikkiin ihmisiin ja kaikkiin harrastuksiin". - -Runeberg itse sitävastoin kertoi myöhemmin että hänellä, ensimäisinä -Porvoon aikoinaan oli tapana sanoa helsinkiläisille, kun he tulivat -Porvooseen: - --- Tulette tänne pääkaupungista senaatin linna hännystakkina ja -yliopistorakennus housuina, ja olette olevinanne aika mahtajoita, -mutta minä sanon teille, että on täällä vuorien takanakin ihmisiä. - -Hänen vaimonsakin, joka kuitenkin näyttää kaivanneen Helsinkiä -enennän koin hän, valittaa vähän myöhemmin että entiset -Helsingin-ystävät olivat "sielultaan vanhentunet". - -Tämmöisistä lauseista ei voida tulla muuhun päätökseen kuin että -Porvooseen muuttaminen oli Runebergille onneksi. Helsingissä, -varsinkin jos hän olisi jatkanut sanomalehtitointaan, hän varmaankaan -ei olisi saanut samaa rauhaa kuin täällä, eikä olisi voinut säilyttää -sitä tosi- ja yleisinhimillisyyden harrastusta, joka oli hänelle niin -ominainen ja niin tärkeä. Hän olisi sensijaan helposti kiintynyt -liian paljon johonkin erikoisharrastukseen tahi yhtynyt johonkin -niistä erisuuntaisista ryhmistä, joita nyt vähitellen muodostuu. - -Porvoossa hän sitävastoin ei seurustellut vain yhteen luokkaan tahi -suuntaan kuuluvien henkilöiden kanssa, vaan hänellä oli tilaisuus -tutustua mitä erilaisimpiin ihmisiin, tutkia heidän omituisuuksiaan -ja tehdä heille tapansa mukaan ystävällisiä kujeitaan. Erittäinkin -hän kiintyi tullinhoitaja Dreilickiin ja tilanomistaja Dunckeriin. -Edellisestä hän myöhemmin sanoi: - --- Tulin tänne korkeasti oppineena maisterina, luullen olevani -jotakin; mutta vasta hän, syntinen ja publikaani, opetti minut -ihmiseksi. - -Tietysti eivät Runebergin ja hänen Helsingin-ystäviensä välit sentään -rikkouneet. Helsingissä käydessään Runeberg saattoi olla varma -siitä että hänet otettiin ihastuksella vastaan, varsinkin nuorison -piirissä; ja yhä useammin ja useammin tulivat ensiksi samanikäiset, -vähitellen nuoremmatkin yliopistomiehet Porvooseen nauttiaksensa -Runebergin seurasta. Usein seurustelua silloin, samoinkuin ennen -Lauantaiseurassa, jatkettiin illasta aamuun asti, ja nyt oli -Runeberg sen keskustana, lausuen syvämietteisiä sanoja ei ainoastaan -taiteestaan, vaan kaikista elämän kysymyksistä. Ei hän kuitenkaan -tahtonut keskustelua hallita: päinvastoin hänellä oli, niinkuin hänen -rouvansa sanoo, ihmeteltävä taito "saada ihmiset tulistumaan", -avaamaan sydämensä ja lausumaan mitä ehkä muuten eivät olisi -uskaltaneet tuoda ilmi. - -Näin oli Runeberg tosin ulkonaisesti luopunut kaikesta -johtajantoimesta: hän ei enää julkisesti lausunut mielipiteitään -muuten kuin runoelmissaan, eikä pyrkinyt vaikuttamaan muihin kuin -niihin jotka itse hakivat hänen seuraansa. Mutta näille hän oli -henkinen johtaja, ja täten hän pysyi isänmaallisen kultuurikehityksen -huipulla. Ja juuri tämä asema oli hänelle sopiva: häiritsemättä -hän saattoi runollisesti selvitellä kysymyksiä jotka olivat ajan -pyrkimysten perusteena, mutta joihin muut, päivän hyörinässä toimien, -eivät ehtineet kyllin syventyä. Saatuansa Helsingissä elävän tunnon -elämän ristiriidoista hän nyt saattoi antautua niiden runolliseen -sovittamiseen. - -Yksi semmoinen ristiriita ikäänkuin tunkeutui häneen: se oli -uskonnollista laatua, herännäisyyden aikaansaama. - -Sill'aikaa kun sivistyneihin vaikuttivat yhdeksännentoista -vuosisadan suuret henkiset liikkeet, oli kansa nukkunut. Mutta se -suuri vastavirta, joka kohtasi edellisen vuosisadan järkiperäisyyttä, -se esiintyi vihdoin kansassakin ja sai varsin oikean nimen: -_herännäisyys_. Sillä herätys, mahtava sielunvoimien herätys, tämä -liike todellakin oli. - -Mutta luonnollista oli että liike pian esiintyi hyökkäävänä. - -Papit olivat vielä useissa paikoin vanhalla kannalla: kristinoppi -oli heistä pääasiallisesti järkiperäistä siveysoppia, mutta syvempää -tunne-elämää he pelkäsivät, sen helmassa muka "fanatismi" voisi -rehottaa. Kun nyt tuo tunne-elämä vaati tyydytystä, ja kun kansa -rupesi kokoontumaan yksityisiä hartaushetkiä viettämään, niin -tätä katsottiin ulkonaiselle järjestykselle vaaralliseksi, jopa -vallanpitäjät välistä vainusivat noissa liikkeissä valtiollista -kapinallisuuttakin. Ja kun sitten heränneitä vastaan ryhdyttiin -käräjöimiseen ja rankaisemiseen, niin liike tietysti siitä vain yhä -enemmän kiihtyi. - -Tästä syystä ja itse liikkeen luonteesta johtui jyrkkä ristiriita -"uskovien" ja "uskottomien" välillä. Valtaava tunne, joka tietää -harrastavansa suurta, ylevää tarkotusta, se ei tingi: kaikki tahi -ei mitään on sen tunnussana. Varsinkin on niin laita silloin kun -harrastus täyttää ihmisen koko henkisen toimialan. Ja siihen aikaan, -niinkuin usein on mainittu, ei ollut mitään yhteiskunnallisia -harrastuksia: ihmisillä ei, niin sanoaksemme, ollut maallista -kotimaata, tahi se oli heillä vain aineellisten harrastusten -esineenä; sentähden taivaallinen kotimaa oli heille kaikki kaikessa. - -Tavallansa sopii sanoa että Runebergkin oli jo ennen kokenut -aivan samaa: hänellekin oli taivaallinen kotimaa kerran ollut -kaikki kaikessa. Mutta hänen kehityksensä oli johtanut siihen, että -taivas oli hänelle esiintynyt maan päälläkin. Siihen oli hänet -vienyt ensiksi hänen sovinnollinen ja ihmisystävällinen mielensä, -toiseksi hänen valpas todellisuudentuntonsa ja kolmanneksi hänen -ankara velvollisuudentuntonsa. Tehdä työtä itse jalostuaksensa ja -tuottaaksensa lähimmäisillensä onnea -- se oli hänestä Jumalan -valtakunnan levittämistä. - -Olemme nähneet että kysymys Jumalasta on esiintynyt hänelle hänen -runoilunsa alusta aina Hannaan asti. Hannassa ja Pyhäleikkuussa -näemme sen voiton, minkä hän on taisteluissaan saavuttanut. Nyt alkoi -herännäisyys juuri tähän aikaan vaikuttaa valtaavasti sivistyneeseen -säätyynkin, ja hän kuuli saarnattavan, että maallisella elämällä ei -ole mitään arvoa, ihmisen tulee elää vain taivasta varten. - -Tämä oppi aiheutti "Vanhan puutarhurin kirjeet", jotka julaistiin -Helsingfors Morgonbladissa 1837 vuoden lopussa. - -Merkillistä on nähdä kuinka kirjeissä esitetyn keskustelun lähtökohta -on todellisuudesta otettu. - -Niiden arkkipiispan lapsenlapsien joukossa, joita Runeberg Paraisissa -oli opettanut, oli lahjakas tyttö, Maria Prytz, johon Runeberg oli -hyvin kiintynyt, ja joka näyttää olleen "korskan Marian" esikuva. -Eräänä kauniina kesäiltana vuonna 1836 hän oli Runebergiltä kysynyt: - --- Kumpiko on kauniimpi, taivas vai maa? - -Mahdollista on että hän oli saanut tuon ajatuksen Atterbomin -runoelmasta Onnellisuuden saari, missä se myöskin esiintyy. Runeberg -oli silloin vastannut: - --- Toinen tarvitsee toista. - -Mutta juuri saman kysymyksen sanotaan "puutarhurin" Roosan kerran -tehneen. Hän kuitenkin nyt, kun isä siitä muistuttaa, sanoo: - --- Ne sanat lausuin unessa, isä, unohtakaa ne nyt kun olen herännyt. - -Tästä Runeberg saa tilaisuuden antaa isän lausua mielipiteensä. Isä -tempaa kauniin liljan maasta ja ripustaa sen puunoksaan, asettaen -hennon terän suojatonna kohti auringon säteitä. Kun se hetken perästä -jo on alkanut kellastua, hän sanoo: - --- Katso, äsken kasvoi tämä kukka alhaalla ja tunki juurensa alas -maahan, ja varjo ympäröi sen elämää ja tomu kosketti sen tomua; -mutta eikö sen olemuksessa ollut silloin enempi taivaallista kuin -siinä nyt on?... Jos se nyt olisi omin voimin irrottautunut siitä -paikasta, johon minun rakkauteni oli sen asettanut, ja heti kohta -puhdistuakseen pelkäksi ihanuudeksi eronnut maan tomusta ja noussut -auringon tuleen, pitäisikö minun sentähden rakastaa sitä? - -Vastakohdaksi tämmöiselle maallisen elämän kuolettamiselle asetetaan -kuva siitä kuinka lilja eilen oli "kuollut umppuelämästään, -avatakseen tänään hopeavalkoisen teränsä". Se oli "pimeässä -kodissaan raikkaasti ja uskollisesti hoitanut lehtiänsä, kunnes -luonto huomasi ne kypsyneiksi päivää sietämään. Niin kuolee se, joka -kuolee elääksensä. Se ei ennen aikaansa tunkeudu ulos umpustansa, -vaan täyttää sen kauneudella ja elämällä, eikä se sitten heitä pois -lehtiänsä, vaan levittää ne ilossa ja valkeudessa." - -Tämmöistä voi täydellä vakaumuksella puhua ainoastaan se joka itse -on ihmiskukkana kehittynyt samalla tapaa, täyttynyt kauneudella ja -elämällä ja levittänyt lehtensä ilossa ja valkeudessa. Ja kun kuulee -tämän uskontunnustuksen, niin ymmärtää vielä paremmin miksi Runeberg -niin ihaili Franzénia. Sillä tässäkin kohden on Franzén hänen -edelläkävijänsä: runoissa ja tieteellisissä kirjotuksissa hän edustaa -aivan samaa kantaa, viimemainituissa nimenomaan niitä vastaan, jotka -"fanaattisesti arvelevat" ettei maallisella elämällä muka ole mitään -arvoa. - -Mutta vaikka Runeberg täten vastustaa heränneitten -maailman-ylenkatsomista, hän kuitenkin oivaltaa mitä siinä saattaa -olla suurta, ylevää. Jos ihminen pyrkii korkeampaan elämään, niin -hänelle avautuu "uusi maailma, rauhallinen ja hartautta täynnä", -niinkuin jos astutaan illalla ulos matalasta majasta katselemaan -tähtistä taivasta. Mutta silloin ihminen helposti joutuu kysymään -"tokko tuhannesta olennosta, jotka hänen ympärillänsä elävät, yksi -ainoakaan kohotaikse jokapäiväisyydestään elääksensä niinkuin hän". --- Tätä samaa yksinäisyydentuntoa Runeberg varmaan on itse tuntenut -pyrkiessään sitä ihannetta kohti, jonka niin harvat oivalsivat. -Hyvin kuvaava onkin tuon kuvauksen jatko: "silloin pimenee hänen -sielunsa silmissä maa, ja ihmiskunta on hänestä vain aaltoileva -sieluton valtameri". Tämä viittaa aivan selvästi takaisin runoelmaan -Elämäni ja eteenpäin runoelmaan Turha toivomus -- molemmat mitä -personallisimpia Runebergin runoelmia. - -Mutta jos kohta Runeberg täysin ymmärtää tämmöisen tunnelman, hän -ei kuitenkaan hyväksy siihen jäämistä. Se on hänestä kiusaus, -sillä "kaikki mitä on jalointa, tosinta ja pyhintä kelpaa keinoksi -kiusaajan kädessä. Ei sydäntä kiedota pahalla, vaan parhaimmalla." -Olisi sentähden pitänyt sanoa: "niin, se maailma, joka avautuu -minulle, on pyhä ja kallis, mutta oma majanikin on pyhä maailma, -sisaruksienikin silmät ovat kirkkaita, suloisia tähtiä, ja -vanhempieni sylissä on elämäni rikasta niinkuin täällä; opeta minua -rakastamaan, äläkä halveksimaan!" - -Täten ratkaisee Runeberg suuren uskonnollisen kysymyksen täysin -luonteensa mukaisesti, mutta samalla niin että hän "sulaa yhteen -äärettömyyden kanssa" eikä pidä omaa yksilöllisyyttään pyrkimyksiensä -päämääränä. Ja jos vertaa tätä kuvausta Hannaan, niin huomaa selvästi -kuinka elämän ristiriidat nyt ovat hänelle astuneet paljoa jyrkempinä -näkyviin. - -Muistamme että luonto Hannalle esiintyy mykkänä, täynnä kaihoa, -kunnes rakkaus selvittää sen arvotuksen; rakkauden valossa -katsottuna taas luonto on täynnä hymyileviä enkeleitä. Täällä luonto -esiintyy tosin ylevänä, mutta kolkkona ihmiselle joka eristyy -muista ihmisistä; ja sekin, luonnon äärettömyys, joka varmaan -Runebergin mielestä on "jalointa, tosinta ja pyhintä", sekin voi -olla kiusauksena, jos se eristyy siitä maailmasta, jossa elävä -rakkaus vallitsee, ihmiselämästä -- jota taas edustaa ennen kaikkea -perheellinen rakkaus. - -Meidän aikaistemme lukijain kannalta katsoen odotettaisiin että -tämä Runebergin ylevä, sopusointuinen käsitystapa olisi hänen -aikalaistensa puolelta saanut osakseen täyttä tunnustusta. Mutta -kaukana siitä; ei sitä aina edes ymmärretty. Stenbäck kirjotti -"Vastauksen vanhalle puutarhurille", jossa hän muka kirjeiden saajana -sanoi että "puutarhurilla" ei ollut rahtuakaan tietoa siitä mitä -kristillisyys on, ja että hän vain tahtoi "nauttia maailmasta ilman -mitään korkeampaa huolenpitoa ja pyrkimystä". Sillä Stenbäckin -mielestä kristinusko vaatii syvää, oleellista ja perinpohjaista -mielen uudistusta, eikä Jumalalle ole olemassa kuin kaksi lajia -ihmisiä: kääntyneitä ja kääntymättömiä. Samalla hän valittaa sitä -että todellisen kristillisyyden osaksi aina tulee vihaa, katkeruutta -ja häväistystä. - -Tähän Stenbäckin hyökkäykseen Runeberg vastasi kirjotuksella, -jota muodoltaan sopii sanoa riitakirjotuksen malliksi ja joka -sisällykseltäänkö on erittäin merkillinen. - -Kun Stenbäck oli sanonut olevansa kirjeiden saaja ja julkaisija, niin -olisi kai moni lukija voinut luulla että hänen kirjotuksensa ilmaisi -alkuperäisen julkaisijan, siis Runebergin, mielipiteitä. Toiselta -puolen taas, jos katsottiin puutarhurin edustavan Runebergia, niin -Stenbäckin ankara tuomio puutarhurista oli Runebergille kovin -loukkaava. Molemmissa tapauksissa Runebergilla olisi ollut syytä -paheksua Stenbäckin hyökkäystä. Mutta lausumatta tästä suoranaisesti -mitään Runeberg pysyy omalla alallaan, jatkaen vastauksessaan omaa -kirjeissä esittämäänsä kertomusta. Oli, sanoi hän, aivan selvää -ettei se, joka oli kirjottanut "puutarhurille", koskaan ollut häntä -tuntenut, kirjottaja kun ei edes tietänyt ensiksi tuon puutarhurin -jo jonkun aikaa sitten kuolleen, ja toiseksi ettei hän ollutkaan -tavallinen puutarhuri, vaan eron saanut virkamies, joka oli -elämässään paljon kokenut. Ja tähän vastalauseeseensa sanoo Runeberg -tahtoneensa purkaa ja todella purkaneensakin "kaiken sen vähäisen -vihastuksen", jonka vastaus oli hänessä herättänyt. - -Tyynesti ja maltillisesti Runeberg tosiaan sitten jatkaa, kertoen -tavanneensa puutarhurin vanhan palvelijan ja keskustelleensa -hänen kanssaan. Hän oli muka lukenut palvelijalle Stenbäckin -kirjotuksenkin, ja tämä oli vastannut vain: - --- Olkoon se kirjotettu. Kukin hakee parastaan omalla tiellään, mutta -hyvin tekee se joka ei tuomitse. - -Tapaamme siis tässäkin kirjotuksessa sitä suvaitsevaisuutta, joka on -niin ominaista Runebergille. Mutta senohessa selitetään nyt tarkemmin -hänen käsityksensä "maailmasta ja Jumalan sanasta", luonnosta ja -uskonnosta. Molemmat ovat toisistaan erotettuina yksipuolisia, mutta -yhdistettyinä ne selittävät toisiansa. Eikä maailmaa ole katsottava -kadotetuksi ja Jumalaa vastaan sotivaksi. "On uskottava ja elävällä -vakaumuksella tunnustettava, että Sovittaja on poistanut särkymyksen, -että langenneen voima olla langenneena on murrettu... että Kristus on -pahan maailman voittanut." - -Eikö tästä selvästi huomaa kuinka likeisesti runous ja uskonto ovat -toisiinsa liittyneet Runebergin elämänkatsomuksessa? Kristitty, joka -näkee maailman sovituksen valossa, mitä hän muuta on kuin runoilija, -joka tekee samoin? - -Ja samaten Runebergin mielipiteet siitä kuinka saa tuomita -vertaistansa elävästi muistuttavat hänen kirjotustaan parodiasta. -Voimme arvostella ovatko toisen teot ja ajatukset sopusoinnussa -oikean kanssa. "Mutta kun tuo ajatus, tuo teko ei muodosta -ajattelevan tahi toimivan henkilön koko oleellisuutta, vaan on -siitä ainoastaan yksi ilmaus, niin oli selvää että se tuomio, joka -langetetaan tästä ilmauksesta, ei voi ulottua koko olemukseen. Ja kun -tämän olemuksen alalta iankaikkisesti on uutta löydettävissä, niin -ihminen ei kai myöskään voi riistää itselleen oikeutta tuomita muuta -kuin sitä mitä hän siitä on löytänyt, se on: hän voi tuomita henkilön -teot y.m., mutta henkilön itsensä tuomitseminen hänen tulee jättää -Jumalalle." - -Ja lopuksi Runeberg nyt uskontoon katsoen terottaa mieleemme saman -perusaatteen joka hänen runoudessaankin miltei kaikkialla ilmenee: -uskonnossakaan ihminen ei saa olla itsekäs, ajatella vain omaa -autuuttaan. Sensijaan hän sanoo: - -"Kristitty elää todellista elämäänsä uskossaan, rakkaudessaan, -ajatuksissaan ja teoissaan. Uskoa valoisasti, rakastaa runsaasti, -ajatella totta ja toimia oikein, se on se ikuinen autuus, johon -kristityn on pyrittävä; ja elävästi ihastuessaan ajatuksensa, -toimintansa sopusoinnusta oikean kanssa hän unohtaa helposti ja -suloisesti, että se on hän joka ajattelee ja toimii. Ja tämä oman -itsensä unohtaminen on se lempeä uhri, jonka oppimme käskee laskemaan -Korkeimman alttarille." - -Niin on Runeberg, nimenomaan uskontoa koskevassa kirjotuksessa, -lausunut ilmi elämänkatsomuksen, joka osottaa kuinka hän tälläkin -alalla on saavuttanut saman sopusoinnun kuin runoudessa. Ei ole siis -kummaa että hänen vaimonsa juuri tähän aikaan (1838) kirjottaa: - -"Nyt vasta olen oikein ja täydellisesti oppinut näkemään mitä minulla -miehessäni on. Mikä valoisa, itseään ja maailmaa käsittävä henki -hänessä asuu! On ihanaa nähdä kuinka hän hajottaa jokaisen usvan, -jokaisen epäilyksen, kuinka kaikki hänen sanansa kautta selkenee ja -kirkastuu jokaiselle joka vain tahtoo avata korvansa kuullaksensa." - -Mutta samalla on, niinkuin näemme, suuri ihmisten välillä vallitseva -ristiriita hänelle esiintynyt, vaatien ratkaisua ja saaden sen. -Luonnollista on siis että Runeberg tästä lähtien runoudessaankin -tuntee tehtäväkseen osottaa miten muutkin elämän ristiriidat -selvitetään sovituksen valossa. - - - - -25. - - -Vuoden 1838 alusta alkaen oli Porvoossa kahdesti viikossa ilmestynyt -uusi sanomalehti, Borgå Tidning. Sitä toimitti lukion lehtori Öhman, -ja Runeberg lupautui avustajaksi. Kesällä 1838 Öhman kuukauden -ajaksi matkusti pois, ja Runebergin täytyi ruveta toimittajaksi, -mikä ei hänelle suinkaan ollut mieluista, se kun häiritsi hänen -kesärauhaansa. Muiden avulla hän kuitenkin suoriutui toimestaan -jotenkin helposti, mutta olipa hän itsekin enemmän kuin nimeksi -toimittajana. Etenkin on mainittava että elokuussa lehteen painettiin -Jouluillan ensimäisen ja kolmannen runon alkupuolet, jotka siis -varmaan juuri silloin olivat sepitetyt. - -Runoelma ei kuitenkaan heti valmistunut. Lukuvuonna 1838--1839 oli -Runeberg lukion rehtorina, ja tämä toimi antoi hänelle kaikenlaisia -huolia; sitäpaitsi hän vuoden lopussa taas sairastui vilutautiin. -Syksyllä 1839 julaistiin kuitenkin ensimäisen runon loppu Borgå -Tidningissä. Mutta ennenkuin ehdittiin saada muut osat valmiiksi, -tapahtui että Runebergin ystävän Ahlstubben sisar tuli Porvooseen -jouluksi. Hän oli ollut muutamia vuosia kotiopettajattarena -Venäjällä, ja nyt hän kertoi Runebergille vanhan tarinan venäläisestä -orjattaresta. Tähän Runeberg mielistyi ja alkoi heti kirjottaa siitä -runoelmaa, Nadeshdaa. Sitä hän jatkoi koko kevään 1840, toivoen -saavansa teoksen valmiiksi yliopiston riemujuhlaan. Tämä toivo ei -kuitenkaan toteutunut: Nadeshda valmistui vasta 12 päivänä tammikuuta -1841 ja ilmestyi toukokuussa kirjana. Senjälkeen Runeberg taas ryhtyi -viimeistelemään Jouluiltaa; sen painattaminen alkoi syyskuulla ja -päättyi joulukuussa 1841. - -Koska siis Jouluilta synnyltään on Nadeshdaa vanhempi, tulee meidän -ensin puhua siitä. - -Etsiessämme runoelman juuria on ensiksi huomioon otettava että -synnyltään suomalainen kirjailija G.H. Mellin oli vähän aikaisemmin -julaissut novellin Paavo Nissinen, jonka aihe on saatu 1808 vuoden -sodasta. Sen johdosta Runeberg Borgå Tidningissä kesällä 1838 -julkaisi leikillisen kirjeen, jonka muka joku ruotsalainen oli -kirjottanut eräälle suomalaiselle ystävälleen. Hänestä on ollut -rohkeata kuvailla kansanmiehen rakkautta upseerin tyttäreen, joka -luultavasti ei olisi tahtonut seurata häntä nokiseen pirttiin. Mutta -samassa kirjeessä sanotaan Suomen sodan tarjoavan monta omituista -puolta kuvailijalle, jos tämä vain ne oikein ymmärtää ja piirtää -niitä luonnon mukaan. - -Etenkin huomautetaan kirjeessä päällikköjen ja sotamiesten -"patriarkaalisesta" välistä sodassa. Runeberg siis tässä katselee -sodan oloja aivan samalta kannalta kuin aikaisemmin kotikaupunkinsa -ja Saarijärven oloja. -- Mutta juuri semmoista patriarkaalista väliä -kuvaillaan Jouluillassa, ja runoelman päähenkilöt ovat kuin ovatkin -kansanmies ja upseerin tytär. - -Näitä päähenkilöitä ei kuitenkaan yhdistä rakkaus, vaan -ihmisystävällisyys ja -- Augustan puolelta -- kiitollisuus. Ja tämä -johtaa mieleemme että samankaltaista aihetta käsitellään jo Franzénin -runoelmassa Julie de S:t Julien. - -Tämän teoksen sankarittarella, Juliella, on ollut kasvattisisar, -köyhän talonpojan tytär. Ranskan vallankumouksen aikana tämä uhraa -elämänsä Julien hyväksi, ja senjohdosta Julie, kreivin tytär, katsoo -velvollisuudekseen korvata talonpojalle tämän kuolleen tyttären. Hän -siis muuttaa talonpojan kotiin, eläen siinä hänen tyttärenään ja -toimitellen maalaistytön tehtäviä. - -Siitä mitä Runeberg on lausunut Paavo Nissisestä voimme otaksua että -hän piti kovin vaikeana runoelmassa kuvailla semmoista uhrausta -uskottavaksi. Mutta itse aihe taas, kiitollisuuden vaikutus -säätyerotukseen, häntä varmaan viehätti. Olihan tässäkin kohden -ristiriita sovitettava; ja yleisen näkökohdan, jolta ainetta -katsottaisiin, hän oli ennakolta määrännyt mietelmässä, joka -painettiin Borgå Tidningiin kesäkuussa 1838. - -"Pudistamme surullisina päätämme sanoen: tuo on rikas, tuo köyhä, -tuo on saanut paljon, tuo vähän; miks'ei kaikki ole tasaisemmin -jaettu maailmassa? Oi mikä lyhytnäköisyys! Emmekö kaikki ole jo -syntymälahjaksi saaneet auringon valoa, maan kauneutta ja äärettömän -maailman ihanuutta; emmekö kaikki ole perillisiä, kun perimme -vuosituhansien parhaat aarteet, uskonnon totuudet, esi-isien teot ja -tapojen suloisuuden? Mitä semmoisessa rikkauden meressä tuo pieni -erotuksen pisara, muutamia tuhansia kullassa, voi merkitä?" - -Ottaessaan tämän ristiriidan runollisesti sovittaaksensa, Runeberg -helposti saattoi menetellä niinkuin usein ennenkin. Olemme nähneet -että hän edellisissä suuremmissa runoelmissaan aina yhdistää -kokonaiskuvaan aiheita joita hän ennen on erikseen käsitellyt. Nyt -hän samaten Jouluillassa yhdistää ne kaksi osaa kansastamme, joita -hän oli erikseen kuvaillut Hirvenhiihtäjissä ja Hannassa. Molempien -edustajat runoelmassa, Augusta neiti ja Pistool, ovat kokonaisuudelle -yhtä välttämättömiä, kiinnittävät yhtä paljon, vaikka eri tavalla, -mieltämme, ja epäilemättä on runoilija heissä tahtonut kuvailla -sitä yhteistä sielun rikkautta, jonka rinnalla ulkonaiset erotukset -kadottavat merkityksensä. - -Mutta molemmat kansamme osat esiintyvät samalla toisenlaisina, sopisi -sanoa runollisesti kehittyneempinä, kuin edellisissä runoelmissa. - -Sanottiin että päähenkilöt Hannassa edustavat yliopistollista -sivistystä. Mutta Augusta ja hänen sisarensa ovat toki Hannaa -etevämpiä; tekisi mieli sanoa heidän edustavan Lauantaiseuraa: he -ovat lukeneet Mooren ja Irvingin teoksia ja molemmat sepittävät -runoja -- niinkuin rouva Runeberg ja Augusta Lundahl. Varsinkin -Augustan mielikuvitus on yhäti liikkeellä: jo heti alussa hän antaa -meille kuvan siitä kuinka - - siell' lumen, kuusien keskellä, hylkeellään kopissansa - on kana vanha ja hoimeissaan viis poikoa pientä. - -Ja yhtä elävästi kuvaava on kertomus langon lähdöstä: - - Häntä kun matkahan säälittiin, tuhanneltakin kohden - kapineet kun piti kiirehen koota ja korjata rekeen, - niin, kera muun, ilo äitini, siskoni onni ja taaton - katse lempeä myös ulos kannettiin unohdukseen. - Vihdoin, kun hyvästeltyä läksi hän pois ijäks ehkä, - ääneti hauskuus vantille nous sekä läks hänen kanssaan. - -Mutta samalla Augusta on muissakin kohden Hannaa etevämpi. Hanna on -kyllä hyväsydäminen, esimerkiksi vanhaa kalastajaa kohtaan; mutta hän -ajattelee myöskin itseään ja koreata pukuaan. Augusta taas - - ei ketäkään jätä unhoon, muiden vain ilost' elää. - -Samaa itsekkäisyyden voittamista osottaa vanhempi sisar, kun hän -"tukahuttaen tuskansa" lähettää palvelijattarensa -- joka taas -ajattelee vain itseään -- tupaan riemuamaan, jääden itse yksikseen -suruinensa. - -Ja majuri kuinka paljoa ylevämpi hän on kuin Hannan isä, saatikka -kuin komisarjus! Hänkin on oppinut uhraamaan itsensä "isänmaalle ja -kunnialle". - -Toiselta puolelta kansan edustaja, Pistool, monessa kohden muistuttaa -Aaroa; mutta erotus on samalla tuntuva. - -Niinkuin Aaro elää Pistool yksikseen; hänen poikansa on poissa -samoinkuin Aaron lapset. Sittenkin hän kartanon tuvan väelle hankkii -iloa samoinkuin ennen Aaro -- ei kuitenkaan enää harpulla, vaan "kun -sotaretkiä, taistoja kertoo". Mutta kun majuri tekee hänelle saman -tarjouksen kuin komisarjus Aarolle, niin Pistool ei siihen suostu; -hän ei tahdo että kukaan - - almujen saajaan - vois sanan singauttaa, joka raskaammalta kuin puute - tuntuis. - -Mistä on Runeberg nyt saanut tämän miehekkään itsenäisyyden kuvan? -Kaukaa hänen ei tarvinnut sitä etsiä: olihan hän itse ollut samassa -asemassa, kun hänelle yliopiston puolelta tehtiin tarjous, joka olisi -voinut aiheuttaa juuri samallaisia pistosanoja, joita Pistool pelkäsi. - -Mutta Pistoolin miehekkyyden selittää runollisesti se seikka että -hänkin samoinkuin majuri on ollut soturi ja oppinut uhrautumaan -korkeampien tarkotuksien hyväksi. - -Sota on siis koko kuvaelman taustana; mutta sitä esitetään -runoelmassa eri tavalla vaikuttavaksi. Samanaikainen, Turkin sota -ei suomalaisissa herätä mitään kansallisin tunteita; sen vaiheet -edustavat vain sitä yleisinhimillistä kohtaloa, joka jakaa onnen -arvat epätasaisesti, niin että rikkaat saavat omaisensa takaisin -sodasta, köyhän taas täytyy ainaiseksi jäädä kaipaamaan ainoatansa. - -Sentähden tämä sota saakin ihmisten kesken aikaan enemmän eroa kuin -yhtymistä. Majurin puhe "isänmaasta ja kunniasta" ei voi lohduttaa -hänen vaimoansa ja vanhempaa tytärtään, ja Pistoolkin ajattelee -alussa rikkaan ja köyhän erilaista kohtaloa. - -Mutta on ennen aikaan käyty toista sotaa, sotaa isänmaan puolesta. -Se on yhdistänyt eikä erottanut ihmisiä, ja sen muistoissa elämällä -saavutetaan nytkin sopusointua. Eivätkä noissa muistoissa elä -ainoastaan majuri ja Pistool: Augustakin on perinyt samojen muistojen -synnyttämiä tunteita. Ja jo ensimäisessä laulussa hän soinnuttaa -ensin Pistoolin ja sitten majurin mieltä, asettuen heidän kannalleen. -Pistoolille hän kuvailee kuinka tulevaisuudessa pojanpoika saa -häneltä oppia "sauvoin kunniamarssin" ja kuulla - - kehotustanne, kerran - kuin tekin kunniall' uhraamaan veren syntymämaalleen. - -Isälle taas Augusta laulaa ja soittaa sotaisen laulun hänen nuoruuden -ajastaan, siis sekin varmaan "isänmaasta ja kunniasta". - -Vaan ei siinä kyllin. Kun Augusta laulaa romansinsa sisarelleen, niin -siinäkin asetetaan vastakkain nykyinen sota, joka vain synnyttää -julmia tunteita, ja toinen, jota pieni kansa, Serbian kansa, on -käynyt ylivoimaa vastaan. Ja ne hellemmät tunteet, jotka tämä sota on -synnyttänyt, saavat voiton nykyisen sodan julmuudesta. - -Aivan sama vastakohta ilmenee kolmannessa laulussa. Pistool ensin -kertoo mitä kaikkea julmuutta voidaan odottaa turkeilta; mutta -kun Augusta toruu häntä siitä, niin hän entisestä sodasta kertoo -muistelman osottaakseen että - - Turkillakin sydän on, vaikk' ois ruma hirviö muuten. - -Ja tuossa entisessä sodassa, siinä ilmeni ihmisystävällisyyttä ja -kiitollisuutta. Puolikuolleen kalmukin vieressä Pistool - - heltyy nähdessään hänet kaikkien hylkynä aivan - kuolemanhetkellään, _vaikk' ihmislapseks hän syntyi_. - -Ja kalmukki puolestansa osaa olla kiitollinen: - - Vihan voitti - tuonkin rinnassa rakkauden sydämellinen käsky. - -Nuo inhimilliset tunteet taistelevien rinnassa, ne muistuttavat sitä -tunnelmaa, joka esiintyi jo Kuolevassa soturissa. Mutta tässäkin -on edistys huomattavissa: haudan ääressä ei ainoastaan lakata -vihaamasta, vaan rakastetaankin. - -Täten ovat yleisinhimilliset, yhdistävät tunteet se perusta, -jolla erikohtaloiset henkilöt voivat yhtyä ja ristiriidat voivat -sulautua sopusoinnuksi. Mutta niissä henkilöissä, jotka aikaansaavat -ristiriidan varsinaisen sovituksen, Augustassa ja Pistoolissa, -ilmenee selvästi myöskin Runebergin omintakeinen elämänkatsomus. - -Yhtä hyvin kuin Augusta elää vain muiden ilosta, yhtä vähän on -Pistoolkaan itsekäs; kun hän saa tiedon poikansa kuolosta, hän lausuu -vain: - - Autuas hän joka pääs'; mun päiväni joutuvi illaks - hiljalleen, kuten ennen, jo mulle on kärsimys tuttu. - -Matta tämä itsekkäisyyden voittaminen on Runebergin mielestä vain -sovituksen edellytyksenä; varsinaisesti ristiriita sovitetaan siten -että Augusta ja Pistool "yhtyvät äärettömyyteen". - -Augustalle runous edustaa äärettömyyttä; sen helmassa hän "sulaa -rakkauteen" omaisiinsa, ja sen avulla hänestä tulee "lohdun enkeli", -joka sisarelleenkin voi keksiä tyynnyttävän sanan, kun sitävastoin -majuri sanoo: - - Minä en sitä löydä, - järkeä vaikk' äre'issäni haastaisin koko liian. - -Eikö tässä taas ilmene Runebergin vakaumus siitä että runous voi saada -aikaan sovituksen jota ei järki kykene luomaan? - -Ja mitä runous on Augustalle, sitä on luonto Pistoolille. Mökissään -hän tosin elää yksikseen, mutta samalla yhteydessä luonnon -äärettömyyden kanssa. - - Takan luona hän yksin - istuu, korjaa hillostaan, on vaiti ja miettii. - Ei ketäkään, ken kanssaan nauttisi antia köyhää: - ei ketäkään, ken vuotehen siivois, atrian laittais; - kolkkoa kaikk' on, kuuluvin main ei ihmisen ääntä. - Jos hän kuulostaa, lumimyrskyssä huokuvi hongat; - jos eläväisen luoman joskus mielisi nähdä, - yksikseen, kuni hän, mökin luo susi kulkeva pyrkii. - Ikkunastaan jos silmäilee, milt' ulkona näyttää, - huomaa vain ett' taivaaseen maa yhtyvi vihdoin - tietäen silloin ett' avaruudess' äärettömänä - ihmist' ei ole, ken sydämessään aattelis häntä, - ken ilomielin muistais, ett' eloss' on sotavanhus. - Sentään töllissään hän piippuahan yhä polttaa, - päivän alkavi hiljalleen ja sen loppua vartoo. - -Mistä tulee tuo hänen tyytymisensä kohtaloonsa? Se tulee siitä että -tuossa äärettömässä luonnossa asuu ääretön rakkauskin, johon Pistool -voi yhtyä. Kun siis majuri pyytää: - - Tulkaa, kumppani, rauhass' yhtenä harmentukaamme, - niinkuin rinnakkain monet taisteltiin sodat muinoin. - Lyhyt elo on, pois lähtevi toinen ja toinen, ja vanhus - saa yhä harvempaan kyvyn päivilt' ystävän nähdä, - -niin Pistool vastaa: - - Ei, erämaassa ma torpassain elän parhain - itseksein, iankaikkisen nauttien Antajan lahjaa. - Metsän vehreäks verhoo Hän, Hän eksyvän linnun - suo jyvän löytää; Hän mua vastakin auttavi aina. - -Saatamme sanoa että täten Augusta ja Pistool molemmat ovat -vastakohtia puutarhurin Roosalle, tämä kun Jumalaa etsiessään -erottautuu omaisistaan yhtä hyvin kuin luonnosta. Ja omaistensa -hyväksi uhrautuva rakkaus ja rakkaus luontoon, ne eivät Runebergin -mielestä ole muuta kuin ikuisen rakkauden aistinalaisia -ilmenemismuotoja. - -Mutta tuo ikuisen rakkauden palveleminen tapahtuu nyt isänmaallisten -muistojen pohjalla: majuri ja Pistool ovat "aseveikkoja". -Yleisinhimilliset ja isänmaalliset tarkotukset yhtyvät, ja vasta -täten isänmaa täydessä merkityksessään astuu runoilijan silmien -eteen, samoinkuin se esiintyy majurille, kun - - suurenevan sydän tuntui. - Suomen hän hengessään näki, syrjäisen, karun, köyhän, - pyhän, pyhän syntymämaan; ja Saimaan vartio harmaa, - tuo ukon riemastus, viiskymmenvuotinen ylpeys, - kanss' aseveikon virkosi taas, sama kuin oli muinoin, - vankkumaton, juro, vakaa, rinnassa rautainen kunto. - -Isänmaa ei ole runoilijalle käsite, se on kuva. Yksi mies on sen -edustaja, ja tuo mies kuuluu syviin riveihin. Mutta hän edustaa -parhaiten isänmaata sentähden että hänessä ovat säilyneet puhtaina ne -ominaisuudet, joista Suomen kansan onni riippuu: uhrautuva rakkaus, -kestävyys, miehuullinen itsenäisyys, rinnassa rautainen kunto, -luonnontuntemus ja luottamus Jumalaan. - -Mutta kansamme onni riippuu siitäkin että korkeammalle asetetut -Suomen lapset, vanhat ja nuoret, tunnustavat samojen voimien -merkityksen ja yhtyvät niitä ylläpitämään ja kehittämään. - -Oliko sattuma vain, että ennenkuin runoelma valmistui, yliopiston -riemujuhla oli vietetty? Tuskin. Sillä juuri tämän juhlan yhteydessä --- jopa 1839 vietetyn ensimäisen Porthanin-juhlan johdosta -- oli -kansallistunne herännyt voimakkaammin kuin ennen. Mutta nämä juhlat -olivat kultuurijuhlia: yleisinhimillisten, yleisaatteellisten -voittojen muistoa niissä kunnioitettiin. Ja tälle pohjalle -Runebergkin perusti isänmaanrakkautensa. - - - - -26. - - -Jos mielessämme kuvittelisimme että Jouluillan ja Nadeshdan -nimilehdillä ei olisi ollut tekijän nimeä eikä muuten siitä -varmaa tietoa, ja jos silloin tehtäisiin kysymys: ovatko nämä -kaksi runoelmaa, niinkuin kerrotaan, saman miehen sepittämiä, -vieläpä samaan aikaan kirjotettuja, niin varmaan useimmat olisivat -taipuvaiset vastaamaan: mahdotonta! Eroavathan nämä teokset sekä -sisällyksen ja luonteenkuvauksen että muodonkin puolesta niin -paljon toisistaan, että tuskin voidaan ajatella niitä yhden miehen -samanaikaisiksi luomiksi. - -Runebergin aikalaisetkin huomasivat tuon suuren erotuksen, ja -Topelius oli luullakseni ensimäinen joka (1843) syyksi siihen sanoi -että Nadeshdaa kirjottaessaan Runeberg oli ollut Almqvistista tulleen -vaikutuksen alaisena. Myöhemmin on Strömborgkin ohimennen maininnut -että Runeberg olisi tahtonut kirjottaa jotakin Almqvistin henkeen ja -katsonut tarinan orjattaresta siihen sopivaksi aineeksi. - -Asia itsessään on hyvin luultava. Olemmehan ennenkin nähneet että -Runeberg on useasti nojautunut toisen kirjailijan ajatuspiiriin ja -esitystapaan; vieläpä saattaisi sanoa tämän olevan hänelle ominaista. -Täytyy vain samalla muistaa ettei siinä ilmene omintakeisuuden puute, -vaan pikemmin niin sanoakseni kilpailemisen halu. - -Hänen runoilijatoimensa alkaa kilpailulla Berghin kanssa, ja siinä -hän nojautuu Choræuseen, koska tätä on hänestä helpoin jäljitellä. -Voitaisiin samoin sanoa hänen Koulu-runossaan koettaneen eikö hän -voisi tovereilleen luoda laulua laulettavaksi niinkuin laulettiin -Bellmania. Ylioppilaana hän kilpailee runoilussa Nervanderin kanssa, -arvostelijana hän runoilee kilpaa Dahlgrenin ja Beskowin kanssa. -Parodioja hän kirjottaa Tegnérin ja Geijerin mukaan. Ja kun hän eri -runoissaan nojautuu Lidneriin, Stagneliuseen, Tegnériin, Atterbomiin, -niin aina näyttää siltä kuin hän tahtoisi sanoa: voinhan minäkin -käyttää samoja muotoja tahi käsitellä samoja aiheita kuin te, mutta -koetan tehdä sen omintakeisella tavallani, lausua mikä minusta -paremmin vastaa ihannettani. - -Tämmöinen menettely soveltuu ihmeen hyvästi yhteen Runebergin -personallisen luonteen kanssa: muistakaamme esimerkiksi hänen -haluaan kilpailla muitten kanssa linnustamisessa ja Ahlstubben -kanssa lukemisessa. Mutta myöskin hänen mielipiteensä runoudesta -johtavat samaan päätökseen. Kun hänestä runoelman aate, eikä tekijän -yksilöllisyys, määrää muodonkin, niin on luonnollista että missä jo -on olemassa muoto, joka sopii johonkin aatteeseen, siinä runoilijan -tulee sitä käyttää samallaista aatetta palvellessaan. Hän nimenomaan -moittii fosforisteja siitä että he ovat, vastakohdaksi vanhan suunnan -"runolliselle pönkkähameelle" yksitoikkoiselle aleksandriinille, -omaksuneet lukemattoman määrän muita runomittoja, unohtaen sen, -"että runomitalla on välttämättömyytensä, joka perustuu kielen, -aiheen ja kansan yksilölliseen kehitykseen". Semmoisena se on -runoilijan vapaus, muussa tapauksessa se käy hänelle kahleeksi, -jonka haitallista vaikutusta ei mikään hänen taiteensa ponnistus voi -poistaa. - -Tähän periaatteeseen nojaten Runeberg piti aivan luonnollisena -käyttää serbialaisten runojen ilmaisumuotoja siinä missä aihe -oli sukua niiden runojen aiheille. Ja samoin hän, kun kerran oli -huomannut kuusimitan sopivaksi isänmaalliseen aiheeseen, käytti -sitä myöskin Hannassa ja Jouluillassa. Mutta niin pian kuin aiheen -laatu muuttui, Augustan romanseissa, runomittakin samoin muuttui. -Luonnollista oli siis että hän Nadeshdassakin valitsi uuden -ilmaisumuodon; ja yhtä luonnollista oli että hän nojautui Almqvistiin. - -Jo 1835 oli Runeberg Almqvistin Törnrosens bok'in neljästä -ensimäisestä osasta kirjottanut pitkän arvostelun. Hän ei ensinkään -kaikkea kiittänyt, teki päinvastoin paljon muistutuksia, mutta -Almqvistia lukiessa hän sanoo lukijan huomaavan "mitä suurimmaksi -nautinnokseen, että teoksen epätasaisuus on sitä laatua joka -vaihtelee kauneuden ja virheiden välillä eikä latteuden ja -keskinkertaisuuden. Ja kun tässä käytetään sanaa kauneus, niin se -käsitetään pyhyytensä ja totuutensa täydessä merkityksessä. Tekijä -näyttää lähinnä omasta kokemuksestaan ottaneen sen kauniin kuvan, -jonka hän jossain paikassa, tosin kyllä toisin sanoin, esittää, mutta -jonka sisällys on että maalarin taistelu on turha, ellei kauneus omin -ehdoin suutele hänen sivellintään. On maalareita, joista voisi luulla -että kauneus itse on johtanut heidän kättään kaikkialla tasaisiin ja -vienoihin piirteihin; meidän kirjailijamme vieressä näyttää jumalatar -vain kernaasti viipyvän, tarkastellen lempeästi hänen sisällistä -miehekästä taisteluaan ja joskus palkinnoksi suutelevan hänen -lämmintä ja reipasta sivellintään." - -Muistakaamme että tämä kirjotettiin samaan aikaan, jolloin -Runeberg itse oli huomannut elämänsä olevan "taistoa haudan -reunalla". Nähtävästi juuri se seikka teki Almqvistin hänelle niin -mieluiseksi, että hänessäkin ilmaantuu "miehekästä taistelua" -ihanteen puolesta, joka itsessään oli sama kuin Runebergin. Sillä -Almqvist ihaili niinkuin Runeberg luontoa, ja hänkin tahtoi -elämässä nähdä "taivaallista ja maallista yhtärinnan", hänellekin -oli ihmisen yhtyminen yleisempään, Jumalaan, kaikkien pyrkimysten -päätarkotuksena. Eikä Almqvistin tarvinnut, niinkuin Stagnelius ja -Vitalis tekivät, "taistella aavistetun ihanteen saavuttamiseksi", hän -omisti ihanteen "tyynessä ja iloisessa voitossa", taistelu koski vain -sen ilmaisemista. - -Vuonna 1837 oli Runeberg osottanut voivansa vielä likemmin liittyä -Almqvistiin. Hän kirjotti silloin selonteon tämän draamasta -Ramido Marinesco, kuvaillen Almqvistin käyttämiä henkilöitä siitä -keskustelemassa. Ja draamasta hän löysi kauneuksia, joita Almqvist -itse ei sanonut tietävänsä siinä olevan, mutta "ovathan ne siinä, -koska Runeberg kerran on ne nähnyt". - -Lopuksi Runeberg 1839 kirjeessään Grotille sanoo olevansa taipuvainen -antamaan Almqvistille ensimäisen sijan Ruotsin kaikenaikaisten -runoilijain joukossa. Mutta samana vuonna ilmestyi Almqvistin -Amorina, jossa esiintyy kaksi veljestä, jotka rakastavat samaa -tyttöä, ja joista nuorempi kadehtii vanhemman onnea -- aivan niinkuin -Nadeshdassa. Kummako siis että Runeberg nyt taas ryhtyi kilpailuun, -käyttäen monessa kohden Almqvistin tapaista kieltä. Neljännessä -laulussa on runomittakin sama kuin eräässä Ramido Marinescon -kohtauksessa, jossa samoinkuin Runebergin laulussa esiintyy kaksi -rakastavaa. - -Mutta lännestä saatuun vaikutukseen on nähtävästi liittynyt toinenkin --- idästä. - -Vuonna 1838 oli Cygnaeus esitellyt Runebergille venäläisen -tiedemiehen Jakob Grotin, joka oleskeli Suomessa tutustuaksensa -täkäläiseen elämään ja kirjallisiin oloihin. Niistä Runeberg -lupasi antaa hänelle tietoja, ja senjohdosta syntyi se merkillinen -kirje, johon jo useasti on viitattu. Seuraavana vuonna Grot palasi -takaisin ja oleskeli Kroksnäsissä muutamia päiviä. Ja vuoden -1840 riemujuhlassa oli samaten useita venäläisiä kirjailijoita -yliopiston vieraina, ja mitä ystävällisin mieliala vallitsi heidän ja -suomalaisten välillä. Molemmin puolin harrastettiin Suomen ja Venäjän -keskinäistä lähenemistä kirjallisuuden alalla. Ulkonaisena merkkinä -siitä on se kalenteri, jonka Grot julkaisi ruotsiksi ja venäjäksi -riemujuhlan johdosta, ja johon Runebergkin antoi kirjotuksen "Onko -Macbeth kristillinen tragedia?" - -Nähtävästi on siis Runebergia, Nadeshdaa kirjottaessaan, elähyttänyt -ajatus että sekin voisi olla renkaana yleisinhimillisessä -veljestymissiteessä. Ja samoinkuin hän kirjeessään venäläiselle, -Grotille, puhuu Almqvistista ja Kalevalasta, samoin Nadeshdassa -saattoi yhtyä venäläinen aihe, Almqvistiin nojautuva esitystapa -- -mutta suomalainen katsantotapa. - -Sillä sisimpänä vaikuttimena on Runebergilla kuitenkin kai ollut -halu koettaa runollisesti selvittää yhä vaikeampia vastakohtia, ja -tässä kohden Nadeshda, kaikista erilaisuuksista huolimatta, liittyy -likeisesti Jouluiltaan. - -Rikas ja köyhä, ylhäinen ja alhainen, voivat yhtyä sopusointuun, jos -he tunnustavat toistensa ihmisarvon, ja jos korkeammat tarkotusperät -ovat molemmille selvinneet. Mutta entäs jos semmoista ihmisarvon -tunnustamista ei ole? - -Sen kysymyksen oli Runeberg tavallansa tehnyt jo pienessä runoelmassa -Jenny, joka tosin julaistiin vasta 1843, mutta nähtävästi on ennen -Nadeshdaa syntynyt. Siinä kuitenkin toinen puoli, neuloja Jennyn -äiti, tyynesti puolustautuu paronittaren ylpeyttä vastaan. Ollaanhan -vielä Suomessa, missä ihmiset ovat vapaita kansalaisia. Mutta maamme -on yhdistetty toiseen maahan, jossa on orjia. Miten voi heidän -ihmisarvonsa tulla tunnustetuksi? - -Ei saata sanoa että Runeberg olisi itselleen liiaksi helpottanut -tehtävänsä. Päinvastoin. Nadeshda on alussa ainoa jossa ihmisarvon -tunne elää. Hän kärsii siitä että tietää kasvavansa "oikulle -käskijän, himoks silmän juopuneen kenties". Hänen kasvatti-isänsä -ajattelee sitävastoin vain sitä että ruhtinaan katse, jos se iloiten -huomaa Nadeshdan, "toisi töllihimme valon". Ja molemmista ruhtinaista -orjat ovat pelkkää tavaraa, jolla voidaan korvata haukan hinta. - -Kun nyt Nadeshda esiintymisellään suututtaa herraansa, kun Dmitri -vielä yllyttää veljensä vihaa ja Miljutinkin tytärtänsä toruu, niin -mitä uhkaavimmat pilvet nousevat Nadeshdan tulevaisuuden taivaalle. - -Mutta olihan Runeberg jo Jalouden voitossa lausunut laulullensa: - - Lohduks' sortuvan, jonk' epätoivo voittaa, - orjan tallatun soi korvaan: vapaus koittaa. - -Ja olihan jo silloin lain polkijasta laulettu: - - Mutta hyveen kirkas-otsaisen hän kohtaa, - häntä vastahan sen vakaa katse hohtaa, - ja hän voimatt' uhkaa, häpeäänsä vaipuu, - aristuneen alas katseen jo luo. - -Samoin nyt Nadeshda pelkällä katseellaan voittaa Voldmarin, ja -"vapaus koittaa": "ken syntyy enkeliks on vapaa synnyinhetkestään". - -Mutta samalla nousee orjattarelle uusia ja vielä uhkaavampia vaaroja. -Voldmar häneen rakastuu, mutta Dmitrinkin intohimo herää. Ja avukseen -Dmitri kutsuu ensin äitinsä, sitten hänen kauttaan keisarinnan, joka -ei kai voi sietää Voldmarin ja Nadeshdan yhtymistä syystä että se -rikkoo sen "järjestyksen", joka on "Venäjän voiman ydin". - -Mutta Runeberg ei tyydy edes siihen että himo, sukuylpeys ja suuren -valtakunnan järjestys yhtyvät ehkäisemään rakastavien onnea. -Ristiriita syventyy vielä enemmän, kun se asetetaan yhteyteen -maailmanhistoriallisen vastakohdan kanssa. Sen Potemkin lausuu, -viitaten Rousseauhon: - - Genèven haaveopit hurjat nuo - Europan kaiken hurmanneet jo ovat, - ja tännekin se myrkky hiipii. Haihtuu - jo korkeamman järjestyksen tunne - ja heikon halu sulaa suurehen. - Käy maassa puhe ihmis-arvosta, - mi muuta on kuin ihmis-alamaisuus - eess' esivallan. - -Eiköhän samaa liene sanottu Runebergin aikanakin? Ja eikö meidänkin? -Ja eikö Runebergille liene esiintynyt kysymys: mitäs jos tuo -ristiriita meilläkin tositoimessa vaatisi selvitystä? - -Alussa kaikki näyttää kääntyvän rakastavia vastaan. Voldmarkin saa -huomata ettei hän ole vapaa: hänet lähetetään Tomskiin, eikä hänelle -edes anneta tietoa saako hän koskaan palata omaistensa luo. Ainoa -neuvo, jonka Potemkin voi hänelle antaa, on tuo kuvaava: tottele ja -varro! - -Nadeshdallekin käy samoin. Hänet ajetaan pois linnasta, eikä hän ole -lapsuuden majassaankaan turvattu, sillä Dmitri häntä vainoo. Mutta -hän on äiti ja on oppinut rakastamaan epäitsekkäästi; kansakin on -saanut sitä kokea, niinkuin viesti sanoo: - - Sa kannat murhees - ilman valitusta, muiden lohduks - oman lohtus uhraat. - -Sentähden "vait hän poistuu" poikineen, - - ei itkevän, ei vaikeroivan - nähty hänen; muita lohdutellen - elävi hän enkelinä täällä - yläpuolla maisen ilon, huolen. - -Ja kun nyt Dmitri hänet löytää, niin - - orjatartaan entistä hän etsi, - kevät-norjaa, ruusun-nuorta neittä, - ja hän äidin, valjun äidin löytää, - elon huolten varhain vaalistaman, - otsall' alttiiks-antaumuksen, murheen - aateluus. - -Tämä aateluus voittaa Dmitrin; hän poistuu, häipyy tuntemattomiin -kohtaloihin, osotettuansa sitä ennen Vladimiria kohtaan muuttunutta -mielialaansa. - -On sanottu että Dmitrin kuva on poikkeusilmiö Runebergin runoudessa: -semmoista synnynnäistä himoa ja vihaa hänellä ei muuten ole -tapana kuvailla. Ja jos Runeberg todellakin on tahtonut kilpailla -Almqvistin kanssa, niin tämä kai tapahtuu juuri Dmitrin kuvaamisessa. -Olihan Almqvistkin Amorinassa tahtonut esittää ihmisiä joilla on -vastustamaton synnynnäinen halu rikoksiin. Mutta omalla tavallaan -Runeberg tämänkin kysymyksen ratkaisee: valtaavinkaan himo ei voi -vastustaa edes uhrautuvan rakkauden näkyä. - -Himo on siis voitettu, mutta sukuylpeys ja valtioviisaus ovat vielä -voitettavina. Ruhtinatar, Voldmarin äiti, on valittanut "Venäjän -äidille", joka on ymmärtänyt "äidin surun". - -Ihmeellisen taitavasti on Runeberg tässä kohden nojautunut -historiaan. Ainakin tavataan vielä hänen kirjastossaan vanha -saksalainen kirja, jossa kerrotaan kuvaavia piirteitä Venäjän -valtiollisista tahi muuten merkillisistä henkilöistä. Siinä mainitaan -Katariinasta että kun hän 1768 avasi säätyjen edustajain kokouksen, -puhuteltiin häntä sanoilla: "suuri ja viisas kansan äiti". Mutta -siihen sanotaan Katariinan vastanneen: - --- Ei ketään saata sanoa suureksi, niin kauan kuin hän elää, eikä -ketään kuolevaista viisaaksi, mutta toivon voivani olla ja toimia -kansani äitinä. - -Mutta jos keisarinna on Venäjän äiti, niin hän näyttää olevan -sitä vaarallisempi Nadeshdalle. Dmitrin tämä kyllä on voittanut -äidinrakkaudellaan, mutta keisarinnassa vastustaa häntä juuri sama -tunne, jos kohta valtiollisessa muodossaan. - -Tämän pulman Runeberg kuitenkin selvittää tavalla joka taas ilmaisee -hänen runolliset perusaatteensa. - -Keisarinna tulee ruhtinattaren luo ja näkee siellä kaukaa sieviä -talonpoikaisasuntoja. Hän luulee ruhtinattaren olevan "äitinä hänen -Volgarannan lapsillensa". Mutta hän oppii ymmärtämään, ettei niin ole -laita, nuo asunnot ovat maalattuja, "lapset" asuvat turvetölleissä ja -näkevät nälkää. Sensijaan esiintyy nyt Nadeshda todellisena äitinä, -hän tulee antamaan, eikä pyytämään, antamaan poikansa, jotta heistä -ruhtinaita kasvatettaisiin. Ja silloin keisarinna, Venäjän äitinä, -ymmärtää todellisen äidin mielen ja viimeinenkin vastus on voitettu. - -Vielä kerran on siis Runeberg runollisesti osottanut miten -yleisinhimilliset ja samalla luontoperäisimmät tunteet, semmoiset -kuin äidinrakkaus, saattavat yhdistää mitä erikohtaloisimpia -ihmisiä ja siten sovittaa elämän jyrkimpiäkin ristiriitoja. Mutta -mitä ylemmälle hän ehtii ihanteensa esittämisessä, sitä vapaammin -hän myöskin runoilijana toimii. Jos hän onkin muutamissa kohden -nojautunut Almqvistiin, niin hän on kilpaillut voitokkaasti tämän -kanssa ja itsenäisesti, sekä runomittaan katsoen että muutenkin, -luonut ihanteellensa ilmaisumuotoja, jotka ovat hänen omiansa ja -osottavat yhäti kehittyvää mestaruutta. Yhä täydellisemmin hän -runoilijanakin vastaa omaa vertauskuvaansa: hänen runoutensakin on -kukka, joka isänmaallisessa nupussaan on täyttynyt kauneudella ja -elämällä, uskollisesti hoitaen lehtiänsä, kunnes aika joutuu, jolloin -se voi levittää ne yhä ihanampaan iloon ja valkeuteen. - - - - -27. - - -Vanhan puutarhurin kirjeistä saakka näyttää uskonnollinen kysymys -yhä olleen Runebergin mielessä. On luonnollista etteivät nuo kirjeet -voineet hänelle olla riittävänä _runollisena_ vastauksena suureen -kysymykseen ihmisen ja maailman suhteesta Jumalaan. Sanoohan Runeberg -itse että runouden tulee osottaa ristiriitojen sovitusta kuvissa eikä -käsitteissä tahi mietiskelyssä. Sentähden hän tähän aikaan lausuikin: - -"En voi ajatella _epäsuhdetta_ elämässä miksikään itsessään -todelliseksi. Tiedän kyllä että tuhannet yksilölliset edut joka hetki -kukistuvat korkeamman tieltä, mutta juuri tämä korkeampi tekee kaiken -_suhteeksi_, joksikin itsessään kauniiksi ja järjestetyksi. Kun siis -runoilen, niin runoilen luonnon vaistosta tämän elämänkatsomuksen -mukaisesti, välttäen kaikkea jossa en näe sovitusta, lempeää -järjestystä. Runoilijan tulee luoda Jumalan tavoin, jonka teoksissa -yksin hornakin lisää kauneutta." - -Jumalan luomistavasta hän taas sanoi: - -"Jumala ei ole ainoastaan mahtavin tuomari, mutta myöskin -rakastavaisin. Jos hän loisi vain voiman eikä rakkauden voiman -avulla, niin ei mikään luotu kappale olisi elossaan lämmin. Olentojen -lämpö, niiden sisäisin elämä syntyy siitä että Jumala pyhine, -lämpimine rakkauksineen elää niissä." - -Tältä näkökannalta katsoen Runeberg nähtävästi pyrki osottamaan -kuvissa myöskin oikeaa uskonnollista suhdetta, eikä vain, niinkuin -Puutarhurin kirjeissä, epäsuhdetta. - -Vielä kerran hän alkoi nojautumalla toiseen kirjailijaan. Saksalainen -Kosegarten oli runollisesti käsitellyt muutamia vanhoja legendoja, -ja niistä Runeberg mukaili viisi, jotka hän 1839 julkaisi Borgå -Tidningissä. Samaan aikaan hän virkaan asettamisensa johdosta piti -latinankielisen esitelmän legendoista, ja kirjottaessaan Macbethista -hän niinikään niihin koski. Molemmissa paikoissa hän esittää -legendoja todistuksiksi kristillisestä hengestä, joka siinä kohden -on vastakohta antiikkisen maailman hengelle, että se kohdistuu -sisälliseen maailmaan, eikä ulkonaiseen. Talvella 1842--1843 syntyi -sitten hänen neljä omintakeista legendaansa, jotka, samoinkuin -käännetytkin, otettiin hänen kesäkuussa 1843 ilmestyneeseen -kolmanteen runovihkoonsa. Niiden ohessa oli vihossa Pilven veikko, -Jenny, Kuoleva soturi, Vanhan puutarhurin kirjeet ja vuosina -1833--1838 syntyneet lyyrilliset runot. - -Legendojen oli Runeberg puheessaan sanonut kuvailevan hengen voittoa -ulkonaisesta maailmasta, voittoa joka osottautuu erakkoelämässä, -marttyyriudessa tahi ihmeissä. Mutta hänen omissa legendoissaan ei -ole näistä aineista mitään muuta kuin että Kasteessa pyhä erakko -esiintyy puhuvana. Runossa Kirkko puhuu taas suomalainen talonpoika, -ja pisimmän legendan sankari Krysantos on puoleksi pakana ja -vastustaa erakkoelämää. - -Sensijaan Runebergin omat legendat esittävät hengen voittoa -kirjaimesta ja muodosta. Tosikristillinen mieli ei osottaudu -muodoissa vaan mielialassa. Äidin kyyneleet ovat nekin kaste, sepän -työ on rukous, ja luonto on Jumalan kirkko tahi Kristuksen kukkatarha. - -Huomattava on varsinkin Runebergin käsitys luonnosta ja sen suhteesta -uskontoon. - -Hannassa luonnon hymyilevät enkelit vielä ovat "suodut luomahan -täällä jo maassakin taivahan _meille_". Roosalta tämä idyllinen väli -on rikkounut, hän kun pyrkii yksipuolisesti taivaalliseen elämään, -ja luonto silloin hänelle pimenee. Pistoolille, joka elämässään -on oppinut kieltäymystä, luonto taas tulee ystävälliseksi, se -kun heijastaa ikuista rakkautta. Mutta Onni ja Krysantos näkevät -luonnossa jotakin joka suorastaan tyydyttää heidän uskonnollista -tarvettansa: luonto saarnaa ja laulaa Jumalasta, ja he yhtyvät -lauluun. Runouden ja rukouksen siivillä he siis saavuttavat -vapautusta yksilöllisyyden rajotuksesta, yhtyen äärettömyyteen, -Jumalan kuvaan, luontoon. - -Ja kun luonnonihmiset ovat likellä tuota äärettömyyttä, niin Runeberg -hyvin kuvaavasti valitsee tämän katsantotavan edustajiksi suomalaisen -talonpojan ja antiikkisessa sivistyksessä kasvaneen Krysantosin. Ja -kristillinen virsi "Jo joutuu armas aika" yhtä hyvin kuin Sofoklesin -tapaan sepitetty laulu Kolonosin kauneudesta, ne saapuvat molemmat -saman Jumalan luo. - -Mutta Jumala ei ilmene yksistään luonnossa. Runollisesti kuvailee nyt -Krysantos mitä Runeberg jo 1838 oli kirjottanut Stenbäckille: että -luonto ja Jumalan sana vuorotellen selittävät toisiansa -- kuitenkin -vain sille, jonka sydämessä asuu Kristuksen rakkaus. Tämän rakkauden -silmillä ihminen voi nähdä kuinka Sovittaja - - maat laajat hoitaa, - kaitsee kansakunnat, pienimmänkin - ihmiskukan huokauksen kuulee, - kaikkein puoleen lempeästi kääntyin. - -Tässä kohden liittyy legendoihin Kuningas Fjalar, joka nähtävästi -alotettiin jo ennenkuin viimeinen legenda, Krysantos, pääsiäisviikolla -1843 sepitettiin. - -Mutta Fjalar-runoelma on likeisessä aatteellisessa yhteydessä -Nadeshdankin kanssa. - -Nadeshdassa kuvataan yhteiskuntaa jossa yhden ihmisen tahto -on kaikkien lakina, ja jossa ihmisarvoa ja ihmisoikeuksia ei -ehdottomasti tunnusteta; mutta valtias aikaansaa sovituksen, sillä -hän, Venäjän äiti, ymmärtää Nadeshdan äidinrakkauden. Mutta jos olisi -valtias joka ei tunne semmoista rakkautta, kuinka silloin kävisi? -Onko olemassa voima, joka sittenkin saapi aikaan sovitusta? Jos -on, niin tämä voima ei voi olla muuta kuin jumalallinen, ja siten -esiintyy ratkaistavaksi kysymys Jumalan ja ihmisen tahdon suhteesta -toisiinsa. Ja että tämä on Fjalar-runoelman pääaihe, sen on Runeberg -itse selittänyt Snellmania vastaan, tämä kun oli väittänyt runoelman -käsittelevän ristiriitaa valtion ja perheen välillä. - -Mutta Fjalarissa huomataan myöskin, samoinkuin edellisissä -runoelmissa, muualta saatuja runollisia vaikutuksia. - -Ensiksi on mainittava että Dargarin ennustus ja Fjalarin lasten -kohtalo muistuttavat Sofoklesin tragedioissa käsiteltyjä aiheita, -lähinnä Oidipus kuninkaan historiaa. Ja Oidipus-draaman mukaan on jo -Krysantosin laulu sepitetty. Luonnollista olikin että Runeberg tähän -aikaan kääntyi kreikkalaiseen kirjallisuuteen, koska hän 1842 oli -siirretty kreikan kielen lehtoriksi. - -Tuntuvammin on Fjalariin kuitenkin vaikuttanut teos joka ilmestyi -1842 ja jonka Runeberg mainittuna vuonna sai joululahjaksi. -Se oli uusi Ossianin laulujen ruotsinnos. Onhan toinen puoli -Fjalar-runoelman toimintaa sijotettu Ossianin maahan, Morveniin, -ja esitystapa on tässä runoelman osassa monessa kohden Ossianin -kaltaista. - -Mutta runoelmassa on toinenkin toimintapaikka: Gautiod, Fjalarin maa, -ja tämän maan olojen kuvailemisessa Runeberg taas nojautui vanhoihin -skandinavilaisiin satuihin, joissa esimerkiksi tuo Fjalarille -ominainen usko omaan voimaansa usein esiintyy. - -Tässä kohden sopii kuitenkin otaksua lähempääkin vaikutteen lähdettä. -Jos Runeberg oli Nadeshdassa kilpaillut Almqvistin kanssa, niin olisi -hyvin luonnollista että hän nyt olisi halunnut koettaa voimiansa -myöskin sillä alalla, jolla Tegnér oli saanut niin monta ihailijaa. - -Varmaa on ainakin että päähenkilö Runebergin runoelmassa voidaan -asettaa hyvin läheiseen yhteyteen Frithiofin sadun kanssa. Siinä -näetten esitetään sankari joka luottaa omaan voimaansa, "panee -miekkansa kärjen kohtalon, nornan, rintaa vastaan ja sanoo: väisty!" -Mutta Frithiofin rinnalla esiintyy runoelmassa vanha kuningas Ring, -joka harrastaa rauhantöitä ja tunnustaa jumalien valtaa. Nämä -vastakohdat on Tegnér "asettanut yhteen vaan ei yhdistänyt". Runeberg -taas vaati runoudelta semmoista vastakohtien yhdyntää että niiden -sovitus tulee näkyviin kuvassa eikä vain puheluissa. Ja semmoinen -kuva on Fjalar: hän sekä harrastaa rauhantöitä että uskoo omaan -voimaansa, hänessä on siis yhtaikaa Ringiä ja Frithiofia. - -Tietysti Fjalar-runoelma ei siltä ole pelkkä runollinen kilpailukoe. -Sen syvimmät juuret ovat varmaan etsittävät Runebergin omasta -edellisestä tuotannosta. - -Saatuansa Jouluillan ja Nadeshdan valmiiksi Runeberg sanoi aikovansa -kirjottaa runoelman, jonka toimintapaikkana olisi Suomi ja Intia. -Sen enempää ei tästä aikomuksesta tiedetä, mutta lause on sinänsäkin -merkillinen, se kun osottaa että Runeberg on tahtonut kuvailla -rinnakkain kahden eri maan oloja, ja että näistä maista toinen olisi -Suomi. Mutta nyt on kuin onkin Fjalar-runoelmassa kuvailtu kahta -maata, ja toisessa niistä, Morvenissa, näemme oloja, jotka monessa -kohden muistuttavat Runebergin kotimaisissa runoelmissa kuvailtuja -oloja. - -Ensiksi Morvenissa vallitsee hyvä sopu saman perheen jäsenten kesken. -Morannalin pojat osottavat isäänsä kohtaan samaa kunnioitusta kuin -Haanen pojat, ja yhteistunto on heidän välillään yhtä vahva, mutta -samalla kehittyneempi: Gall ajattelee maataan, kun sanoo veljilleen: - - Minne joutuvi muiston Morven, - kauas-kaikuva laulujen maa, - vihan vaajoilla toistaan - jos sen ruhtovi ruhtinaat? - -Morvenissa myöskin heikomman oikeutta kunnioitetaan: Morannal -kasvattaa Oihonnan tyttärenään. Lopuksi luonto on Morvenin asukkaille -jumalallisuuden heijastusta, ja maa on laulujen ja harppujen maa. -Mutta laulut ja harput soivat mennyttä suuruutta, sotaisia urotöitä -kansa ei enää rakasta; vaan jos vihollinen uhkaa maata, silloin kansa -puolustautuu urhokkaasti. Jos kohta ei voittoa voida toivoakaan, -kun taistellaan ylivoimaa vastaan, niin mennään kuitenkin iloisina -kuolemaan oman maan ja sen kunnian puolesta. - -Gautiodissa, Fjalarin maassa, on kaikki toisin. Sotakunto on -korkeimpana arvonmäärääjänä, heikomman ihmisarvoa ei tunnusteta. -Fjalar uhraa oman tyttärensä, ja hänen poikansa rikkoo isän säädöksiä -vastaan. Harput kyllä täälläkin soivat, mutta vain urotöistä, ei -niinkuin Morvenissa sydämen hellemmistäkin tunteista. - -Tosin Fjalar nyt tahtoo maahansa luoda uudet tavat -- mutta -ainoastaan ulkonaisesti. Järjestystä hän tarkottaa -- mutta sitähän -myöskin Potemkin ylisti. Itse Fjalar sisimmässä sydämessään yhä on -sotasankari, ja entisten myrskyisten aikojen muistoista hän vielä -runoelman lopussa haastelee. - -Mutta taas huomaamme samaa kuin Jouluillassa, missä myöskin oli -yhdistetty kahden edellisen runoelman toimintapiirit: aiheet -esiintyvät ei ainoastaan yhdistyneinä, vaan edistyneinäkin. -Verrattakoon vain Augustaa Oihonnaan, niin nähdään helposti kuinka -paljon ylevämpi jälkimäinen on. Eikä Runeberg ennen ole luonut kuvaa -joka suuruudessa olisi verrattava Fjalariin. - -Sentähden hänen taiteellisuutensa nyt esiintyykin täyteläisempänä -kuin koskaan ennen sekä runoelman rakenteeseen että luonteiden -kuvailemiseen ja koko lausumistapaan katsoen. Parhaansa on runoilija -tahtonut antaa, sillä runoelma koskee ylevintä aihetta: se on, sanoo -Runeberg itse, kiitosvirsi jumalien kunniaksi. - -Suoranaisimmin Runebergin elämänkatsomus ehkä esiintyy Morvenin -kuvailussa. Itsekkäisyys on kokonaan voitettu ja ihmiset "yhtyvät -äärettömyyteen", jota edustavat luonto ja laulu. Mutta samassa he -myöskin alistuvat korkeamman tahdon alle, vaikka, niinkuin Runeberg -itse huomauttaa, he eivät tunne jumalia, vaan uskovat ainoastaan -esi-isäin henkiin. - -Mutta "Jumalan henki", sanoo Runeberg, "ei kuviansa muovaellessaan -rakasta vahaa, vaan marmoria. Hän sietää vastustusta, kovuutta, -sillä hän tahtoo että kuva valmiina kestäköön ikuisesti." Sen tähden -runoelman syvin vaikutus ei lähdekään Morvenin kuvasta, vaan Fjalarin. - -Hänkin on tavallansa voittanut itsekkäisyytensä, kun hän voi kysyä -jumalista: - - Alttiiksi kaiken antoivatko, - ennenkuin kaikki mahtoivat, niinkuin hän? - -Ja hänen lupauksensa tarkottaa toistenkin hyötyä. Mitä siis häneltä -puuttuu? Juuri "yhtyminen äärettömyyteen". - -Luonnolle hän on vieras. Istuen salissaan, missä "luo sadat soihdut -loimoansa", hän halveksien puhuu niistä jotka kukkanurmilla -pyydystelivät perhoja, silloin kun hän jo suoritti nuoruutensa -urotöitä. Lauluunkin hän on väsynyt -- se on soinut vain hänen omista -töistään. - -Kolmas äärettömyyden muoto on ikuinen rakkaus. Mutta siitäkin on -elämä vierottanut Fjalarin. - -Runeberg sanoo itse Macbethista: - -"Kaikilla oikeilla taideluomiila on toistensa kanssa yhteistä se, -että ne ovat saaneet alkunsa yksinkertaisesta perusaatteesta, joka -ikäänkuin elämänhengen tavoin muodostaa niitä ja virtaa kaikissa -niiden osissa. En koskaan ole lukenut Macbethia pysähtymättä tähän -ajatukseen: Mitä auttaa se ihmistä, jos hän voittaa koko maailman ja -kuitenkin saapi sielullensa vahingon?" - -Kuningas Fjalarista johdutaan samaten tähän ajatukseen: Jos joku ei -rakasta veljeänsä, jonka hän näkee, kuinka hän voi rakastaa Jumalaa, -jota hän ei näe? - -Ikuinen rakkaus ilmaantuu ihmisille veljesrakkaudessa. Mutta -Fjalar ei rakasta ketään. Hänen ikäisensä sankarit kaatuivat hänen -ensimäisellä sotaretkellään, Sjolf yksin jäi eloon; toiset, jotka -häntä nyt ympäröivät, ovat nuorukaisia vain. Vasta vanhana oli Fjalar -nainut, "_mut_ kuninkuuteen impeni vienon vein" -- siis hän ei -puolisolleenkaan ole voinut tarjota rakkautta. Nyt on kuningatarkin -kuollut ja lapset ovat pieniä. - -Fjalar on siis yksin, hän ei sisäisesti yhdy kehenkään; hänen -lupauksensakin sotii yleistä mielipidettä vastaan, eikä Sjolfkaan -häntä siinä kohden ymmärrä. Mutta itse tuo lupaus, eikö se osota -että Fjalar kaipaa ihmisiä jotka liittyisivät häneen kiitollisuuden -siteillä? - -Vaan tälle kaipaukselleen hän etsii tyydytystä uhraamatta sentään -uskoansa omaan voimaansa. Hän jää siis yksilöllisyytensä rajotukseen, -ja siinä hänen erehdyksensä. Mutta siinä yksinäisyydessä, johon hän -on joutunut, hän on pikemmin kovaonninen kuin rikoksellinen, ja -sentähden jumalat, niinkuin Runeberg itse sanoo, osottavat hänelle -enemmän armoa kuin he häntä rankaisevat. - -Eikä siis Dargarin ennustus siitä mikä tulevaisuudessa on tapahtuva -ensinkään viittaa sokeaan kohtaloon. Se on vain muoto, joka on -runollisesti tarpeellinen, jotta se vastakohta esiintyisi näkyvänä, -joka itse asiassa piilee Fjalarin omassa sydämessä. Tavallansa -jumalat voittavat jo kohta kun Fjalarin taistelu heitä vastaan alkaa. - -Fjalar on luvannut että hänen maassaan - - heikkous turvan saakoon, voima - säästäen kalpaa säälistä iloitkoon. - -Kun hän nyt uhraa tyttärensä, niin hänen oma heikko lapsensa ei saa -hänen lupaamaansa turvaa, kuningas on itse ensimäisenä rikkonut -valansa. - -Mutta samalla hän on vastustanut isänrakkautta omassa sydämessään, -ja juuri tämä isänrakkaus on jumalien sukua, sentähden hänen täytyy -saada kokea että hän juuri tällä uhrauksellaan on rikkonut jumalia -vastaan. - -Toisen kerran hän Hjalmaria säästämällä rikkoo valansa, joka olisi -vaatinut pojan rankaisemista. Mutta nyt hän suo isänrakkaudelle -voiton ja täten hän jo lähenee jumalia. Kuvaavaa on että nyt runous, -kun se laulaa Hjalmarin urotöistä, miellyttää kuningasta -- hän alkaa -"yhtyä äärettömyyteen". Mutta yhä edelleen hän ajattelee itseänsä -siinä kohden että pitää Hjalmaria "isänsä kunniana". Mitä häneltä -yhä puuttuu, sen Hjalmar lopussa ilmottaa, kun hän kysyy isältään -tietääkö tämä mitä rakastaminen on. Sentähden jumalien ennustuksen -täytyy toteutua, huolimatta siitä että Fjalar tosiaankin on maaltansa -saanut "tyttären kiitollisuutta". - -Kun siis jumalat täyttävät lupauksensa, niin tämä tapahtuu ensiksi -siten että Fjalarin lapset ovat isäänsä. Ja tässä kohden Fjalar on -syypää siihen heidän kehitykseensä, josta jumalien voitto riippuu. -Oihonnan kasvatukseen Fjalar ei voi vaikuttaa, kun hän itse on -erottanut tyttärensä luotaan; Hjalmarissa taas esiintyy isän entinen -sotahalu, koska Fjalarkaan ei ole muuttanut mieltänsä, vaan yhä elää -sotaisissa muistoissaan. - -Mutta jos isä täten itse saattaa lapsensa onnettomuuteen, niin -jumalat sitävastoin vaikuttavat, sekä lapsissa että muissa -henkilöissä, rakkauden kautta. Morvenissa vallitsevasta rakkaudesta -on jo puhuttu, mutta muistettava on myöskin Oihonnan pelastaja Darg, -rosvo, jota kaikki vihaavat, jota ei mikään laulu ylistä, siis -Fjalarin täydellinen vastakohta. Hänkin kaipaa ihmissielua jolle hän -olisi iloksi, ja siis hän kahdesti pelastaa Oihonnan, toisella kertaa -itse kuollen. Hän, rosvo, täyttää siis Fjalarin valan, jonka Fjalar -itse on rikkonut. Sillä hänessäkin puhuu "rakkauden sydämellinen -käsky" niinkuin ennen kalmukissa -- uusi ja kaunis todistus siitä -miten Runeberg jokaisessa ihmisessä huomaa jotakin hyvää. - -Fjalarin lapset kehittyvät myöskin rakkaudessa. Hjalmar tosin on -ensin rikkonut isänsä säädöstä vastaan, mutta sittemmin hän ensiksi -pelastaa isänsä, toiseksi taistelee kukistaaksensa sortajan ja -tukeaksensa heikkoa -- siis Fjalarin valan hengessä. Ja opittuansa mitä -rakastaminen on, hän samassa on "yhtynyt äärettömyyteen". Hän on - - riemun sulkenut rinnoilleen - uhkuvan kuin maa, ihanan kuin taivas, - niiden lailla äärettä kukkivan. - -Oihonna taas ajattelee ensin vain omaa onneaan, mutta mitä -rakkaammaksi Hjalmar hänelle tulee, sitä vaikeampaa on hänen salata -ettei hän ole Morannalin tytär. - -Uhrautuvassa rakkaudessaan hänkin siis vapautuu yksilöllisyytensä -rajotuksesta, ja luonnon ja laulun äärettömyyden kanssa hän jo ennen -on sulanut yhteen. - -Sekä Hjalmar että Oihonna ovat siis, kun kohtalon isku heidät ruhjoo, -jo lähestyneet jumalia, he ovat täyttäneet korkeimman maallisen -tehtävänsä; kuollessaan he eivät mitään kadota. - -Ja nyt Fjalar, kuultuansa lastensa kohtalon, ymmärtää oman -heikkoutensa. Jumalat ovat taistelleet aivan toisilla aseilla kuin -hän; semmoisena heidän aseenaan on ollut se "voimaton kyynel", jonka -hän vuodatti uhratessaan tyttärensä. Mutta tuo kyynel oli merkki -hänen omassa rinnassaan elävästä rakkaudesta, ja tunnustaen sen -jumalien aseeksi hän voi sovitettuna yhtyä äärettömään rakkauteen. - - - - -28. - - -Fjalar-runoelman ensimäinen laulu painettiin 1843 Pohjalais-osakunnan -albumin, Joukahaisen, ensimäiseen vihkoon; ja koko runoelma ilmestyi -maisterinvihkiäisiin 1844. Seuraavana vuonna alkoi Runeberg Salaminin -kuninkaansa ja jatkoi tätä työtä kunnes sai kolme näytöstä valmiiksi. - -Näennäisesti hän täten oli runoudessaan loitonnut yhä kauemmas -kotimaastaan; ja omituiselta näyttää siis ensi katsannolta että hän -1846, keskeyttäen Salaminin kuninkaitten sepittämisen, yhtäkkiä -antautui taas kotimaiseen, vieläpä korkeimmassa merkityksessä -isänmaalliseen runoiluun. Mainittuna vuonna syntyivät näetten Maamme -laulu ja ensimäiset Vänrikki Stoolin tarinat. - -Olemme kuitenkin nähneet että Runebergin runous myöskin Nadeshdassa -ja Fjalar-runoelmassa pysyy sisäisessä yhteydessä isänmaallisten -tarkotusten kanssa. Porvoossa syntyneet runoelmat, niin tärkeät kuin -ne kaikki itsessään ovatkin runollisessa katsannossa, esiintyvät -meille sentään yhtä tärkeinä siinäkin kohden että niiden kautta -runoilija valmistui varsinaisesti kansalliseen tehtäväänsä. Näissä -runoelmissa hänen elämänkatsomuksensa saavutti täydellisen sopusoinnun; -elämän vaikeimmat ristiriidat, rikkaan ja köyhän, ylhäisen ja alhaisen -välillä, ihmisen, varsinkin hallitsijan tahdon suhde Jumalan tahtoon --- kaikki selvitettiin runollisesti. Ja samalla runoilija koetti -voimiansa mitä monipuolisimmissa runollisissa ilmaisumuodoissa, mitä -vaikeimmissa runomitoissa. Runollinen näköala oli laajenemistaan -laajennut, runoilija oli ikäänkuin itseensä imenyt ja luonteeseensa -sulattanut ihanimpia vaikutuksia eri kansojen runoudesta. Hän oli -paitsi oman maansa runoilussa liikkunut germanilaisten, keltiläisten, -slavilaisten ja muinaiskreikkalaisten kansallisissa aatepiireissä. -Ja kun samalla hänen maailmankatsomuksessaan yleisinhimilliset -tarkotukset yhä edelleen pysyivät määräävinä, niin hän, ryhtyessään -varsinaiseen kansalliseen runoiluunsa, saattoi antaa meille teoksia -jotka olivat täydellisesti vapaita kansallisesta yksipuolisuudesta. - -Tämän kehityksen merkitystä eivät kuitenkaan hänen aikalaisensa -aina oikein ymmärtäneet. Niin kirjotti esimerkiksi hänen vanha -ystävänsä Lindfors, joka oli muuttanut Kuopioon, Nadeshdan johdosta, -että antautuminen semmoiseen tehtävään varmaan oli johtunut joko -ylpeydestä tahi isänmaanrakkauden jäähtymisestä. Viimeksi mainittu -syy olikin muka otaksuttavissa, kun Runeberg asui Porvoossa, siis -ulkopuolella varsinaista Suomea. Hänen pitäisi tulla Kuopioon -lämmetäksensä siellä kansan sydämeen liittyneenä. Ja sitten hänen -pitäisi kirjottaa suuri isänmaallinen draama kansanomaisine -lyyrillisine runoineen, sananlaskuineen, arvotuksineen, jopa -loitsuineenkin. - -Tämän lausunnon johdosta sopii ottaa puheeksi Runebergin suhde -suomalaiseen kansanrunouteen. Samalla meille ehkä selviää syy -isänmaallisuuden näennäisesti äkkinäiseen ilmenemiseen hänen -runoilussaan. - -Niinkuin jo on mainittu pani Runeberg suurta arvoa kansanrunouteen, -syystä että hänen mielestään ihmiset jotka ovat luontoa lähimpänä -myöskin helpoimmin avaavat sielunsa luonnon äärettömyyden -vaikutuksille ja siten voivat luoda todellista runoutta, joka on -äärettömyyteen syventymistä. Mutta tuohon äärettömyyteen verraten -luonnollisesti eri kansojen erilaisuuksilla ei hänen silmissään -ollut alussa suurta merkitystä ja hän onkin, paitsi serbialaisia -lauluja, vuosina 1832--1836 kääntänyt ja julaissut Lapin, Grönlannin, -Madagaskarin, Sisilian, Espanjan, Böhmin, Vähävenäjän, Uuskreikan, -Skotlannin, Englannin, Liettuan lauluja. - -Jo tästä selviää ettei Runeberg voinut yksipuolisesti kääntää -huomiotansa suomalaiseen kansanrunouteen. Mutta toiselta puolen hän -jo 1832 käänsi ruotsiksi Erik Ticklénin runon Nadon valitus, ja -sittemmin 1834 muutamia kansanrunoja ja Velisurmaajan. - -Kuitenkin hän alussa tunsi olevansa jossain määrin vieras -suomalaiselle runoudelle. - -Runebergin ensimäistä runovihkoa arvosteltaessa lausuttiin Ruotsissa -se arvelu että idyllit ja epigrammit olivat käännöksiä tahi -mukaelmia suomalaisista kansanlauluista. Toisen vihon ilmestyttyä -esitettiin taas sama arvelu, mutta nyt luultiin alkuperäisiä runoja -serbialaisiksi. Silloin Runeberg 1834 julkaisi vastauksen näihin -väitöksiin ja sanoi ensiksi että melkein kaikki ne serbialaiset -runot, jotka hän tunsi, olivat tavattavissa hänen julkaisemassaan -kokoelmassa, missä hän nimenomaan oli sanonut ne käännetyiksi -(saksalaisten käännösten mukaan). Puheeseen suomalaisten runojen -kääntämisestä on "melkein vielä vähemmin syytä, koska minä, kun en -tunne suomenkieltä, ja kun siitä on paljon vähemmin käännetty, en -ole voinut perehtyä suomalaiseen runouteen edes niinkään paljoa kuin -serbialaiseen." - -Tämä tietysti ei merkitse ettei hän osannut suomea ensinkään; vaan -Runeberg tarkottaa nähtävästi että suomalaisen runon ymmärtäminen oli -hänelle paljoa vaivalloisempaa kuin saksalaisen käännöksen tajuaminen; -täytyipä hänen edellisessä tapauksessa joko käyttää sanakirjaa tahi -teettää jollakin toisella suorasanainen käännös. Mutta täten helposti -osa runon alkuperäisyyttä saattoi mennä häneltä hukkaan, eikä hän siis -olisi suuremmassa määrässä voinut käyttää suomalaisia runoja lähteinään -idylleihin ja epigrammeihin. - -Että Runeberg elävästi tunsi tämän vaikeuden näkyy siitä että hän -Neidon valituksen käännökseen liitti seuraavan muistutuksen: - -"Ruotsintaessani tätä ihanaa kappaletta olen tuntenut sen tunteita, -joka yrittää istuttaa toisessa maaperässä kasvaneen kukan toiseen -maaperään. Yhäti olen minä pelännyt vahingoittavani hentoja juuria, -niin sanoakseni, ja kauniita lehtiä, ja epäilen, olenko voinut -suojella niitä liian turmiollisilta pitelyni jäljiltä." - -Syksyllä vuonna 1835 taas hän sanomalehdessään julkaisee Lönnrotin -tekemän käännöksen Kalevalan yhdennestätoista runosta ja sanoo siitä -muun muassa seuraavaa. - -"On monta jotka levottomalla maltittomuudella langettavat lemmettömän -tuomion suomenkielen runollisista aarteista sentähden että he -itse, alkuteoksia tuntematta, ovat loukkautuneet muutamista -vähemmin tavallisista, ehkä myöskin vähemmin mieluisista käännöksen -piirteistä. Myönnettäköön myös että monien runojen laita on se, että -niiden arvo enimmäkseen on kielen omituisessa naivisuudessa ja -jääpi huomaamatta kun tämä naivisuus vieraassa muodossa esitettynä -välttämättä suurimmaksi osaksi häviää. Useiden suomalaisten laulujen -sävy on sitävastoin niin syvä, kirkas ja yleisesti liikuttava, että -niiltä voi riisua paljonkin ansioita, ilman että ne menettävät -kykyänsä suuressa määrin viehättää ja kiinnittää mieltämme. -Mitä nyt erittäin tulee Kalevalan yhdenteentoista runoon, niin -on toimittajan lausuttava se vakaumus, ettei mihinkään antiikin -eepillisten malliteosten, Homerosin Iliadin ja Odysseian, käännökseen -ole onnistuttu pelastaa niin monta alkuteoksen kauneuksista, että -se viehätykseen ja ihanuuteen nähden voisi edukseen kilpailla -tämän suomalaisen runon käännöksen kanssa. Toimittaja ei ole -ollut tilaisuudessa tutustumaan Kalevalan muihin runoihin, mutta -luulee esillä olevasta voivansa täydellä varmuudella päättää, että -suomalainen kirjallisuus tässä runoelmassa on saanut aarteen, -jota voidaan, yhtä hyvin sävyyn ja ryhtiin, kuin myös laajuuteen -ja arvoon katsoen, verrata näihin kreikkalaisen taiteen molempiin -kauneimpiin mestariteoksiin. Kaikki ne ansiot, jotka näillä ovat -esityksen suuremmoiseen ja tyveneen kulkuun ja kuvien kestävään ja -varmaan tarkotukseen nähden, on myöskin suomalaisella runolla, ja se -voittaa ne ehkä, jos täydellinen on voitettavissa, luonnonkuvauksen -ylevyydessä ja koruttomassa komeudessa." - -Pontevampaa kiitosta, kuin tuo vertaus Homerosiin sisältää, ei -Runeberg olisi voinut Kalevalalle antaa. Ja kun hän etenkin kiittää -Kalevalan luonnonkuvauksia, niin huomataan taas että luonto yhä on se -pohja, jolla hän tuntee lähenevänsä kansanrunoutta. - -Mutta myöhemmin Runeberg itse luki Kalevalaa, ruotsinsi siitä alun -(painettuna 1837) ja muita osia, jotka Castrén sittemmin melkein -muuttamatta otti käännökseensä. Ja kun hän Kalevalan näytteeksi -1839 lähettää Grotille 29:nnen runon käännöksen, niin hän samalla -runollisen kauniisti selittää sitä runon osaa, joka koskee kanteleen -syntyä. Ja senohessa hän Grotille puhuu Kalevalasta tavalla joka -osottaa että hän nyt tunsi paljon likempää yhteyttä oman runoutensa -ja kansanrunouden välillä. - -Hirvenhiihtäjissään hän sanoo voineensa "vain heikosti" kuvata -suomalaista kansanluonnetta, mutta tämä luonne esiintyy paraiten -kansan omissa runoissa. Ja kun nämä ovat "indiviidisyydeltään yhtä -suomalaisia kuin homerilainen runous on kreikkalaista", niin on -johtopäätös selvä: Runeberg tuntee kuvanneensa Hirvenhiihtäjissään -suomalaista indiviidisyyttä semmoisena kuin se kansanrunoudessa -esiintyy. - -Muodollisestikin huomataan kyllä Runebergin runoudessa vaikutuksia -kansanrunoudesta. Pilven veikossa käytetään ehtimiseen suomalaista -runokertoa, isä ja tyttö ilmaisevat tunteensa laulussa, tavalla joka -aivan suoranaisesti muistuttaa kansanrunoutta. Myöskin sankarin -lapsuuden kuvailu muistuttaa, epämääräisyyteensä ja nuorukaisen -hillitsemättömään voimaan nähden, Kullervoa -- sitä merkillisempää, kun -Runeberg ei silloin voinut tietää Kullervosta mitään. Ja aikaisemmin -on jo huomautettu siitä että hänen luonnonkäsityksensä perussävy, -luonnon sielullistuttaminen, on puhtaasti suomalaista. - -Että Runeberg taas semmoisissa runoelmissa kuin Nadeshdassa ja -Kuningas Fjalarissa valitsi aivan toisellaisia ilmaisumuotoja, sen -selittää hänen niin sanoakseni runollinen rehellisyytensä. Muoto -oli hänestä valittava runollisten tehtävien mukaisesti, ja nämä -tehtävät olivat mainituissa runoelmissa aivan toisellaisia kuin -kansanrunoudessa esiintyvät. - -Mutta 1840-luvulla Runeberg yhä enemmän perehtyi kansanrunouteen, -ja sen tutkimista ja ruotsintamista harrastettiin muutenkin -yhä innokkaammin. Castrénin Kalevalankäännös ilmestyi 1841, ja -sanomalehtiin ja kalentereihin ruotsinnettiin lyyrillisiä runoelmia -vuonna 1840 ilmestyneestä Kantelettaresta. Niitä käännöksiä sitten -nuori ja innokas Robert Tengström, Johan Jakobin poika, 1845 kokoili -ja julkaisi melkoisen joukon nimellä "Finsk anthologi". - -Vielä välittömämmin Runeberg tutustui kansanrunouteen vuonna 1845. -Silloin kävi näetten Porvoossa kolme Helsingin matkalla olevaa -kansanrunoilijaa, Olli Kymäläinen, Pietari Makkonen ja Antti -Puhakka. Runebergin täytyi kyllä heidän kanssaan puhella tulkin -avulla, mutta heidän laulunsa hän sanoi ymmärtävänsä, ja Kymäläisen -maailmankatsomus oli hänestä likeistä sukua hänen omansa kanssa. -Vieläpä kerrotaan että Runeberg olisi hänelle lausunut: - --- Jos sinä, Olliseni, kirjottaa osaisit, niin tulisi sinusta paljoa -kuuluisampi runoseppä kuin minä olen. - -Ja kuultuansa Kymäläisen runon Punkaharjusta sanoi Runeberg, että -hän kyllä 1838 oli käynyt Punkaharjulla, mutta ettei hän tullut -laulaneeksi siitä, vaikka hänen vaimonsa oli häntä siihen kehottanut. -Ja nyt hän vielä vähemmin voisi sitä tehdä, koska hän ei kuitenkaan -saattaisi voittaa Kymäläistä. - -Mutta toisessa kohden huomataan Runebergin runoudessa jälkiä -runoniekkojen käynnistä hänen luonaan. Saman vuoden lopulla hän -kalenterissa Necken julkaisi runon Kaksi, jossa runomitta on sama -kuin kansanrunouden; kuitenkin siinä on loppusointukin. Ja tänä ja -seuraavana vuonna kirjotettiin laulusikermä Pieni kohtalo, joka yhtä -hyvin runomittaan kuin sisällykseen nähden on aivan Kantelettaren -tapainen. - -Mainittava on lisäksi että Runebergin käsikirjotusten joukossa -säilytetään ruotsinnos Makkosen Suruvirrestä Suomen kielen -tilasta, joka mahdollisesti tehtiin tähän aikaan. Se osottaa että -Runeberg oivalsi kielikysymyksenkin merkitystä, ja jo 1835 hän oli -Morgonbladiinsa painattanut Snellmanin tekemän käännöksen Korhosen -samanaiheisesta runosta. - -Runebergin suhde kansanrunouteen osottaa siis samaa yhtämittaista, -mutta luontoperäistä kehitystä jota muutenkin hänessä huomaamme; -ja tässäkin kohden kuvastuu hänessä koko isänmaallinen -kultuurikehityksemme, jonka huipulla hän yhä seisoi. - - - - -29. - - -Samaan aikaan kun Runeberg näin lähestyi kansanrunoutta oli -kirjallinen ja kultuurielämä yleensä maassamme, ja varsinkin -yliopistossa, elpynyt entistä virkeämmäksi. Joukko nuoria innokkaita -kirjailijoita esiintyi, jotka katsoivat Runebergiin niinkuin -johtajaansa. Fabian Collan toimitti vuosina 1841--1844 Helsingfors -Morgonbladia ja Topelius vuoden 1842 alusta Helsingfors Tidningaria, -molemmat, vaikka eri tavalla, koettaen edistää tosi-isänmaallista -sivistystä. Runeberg tosin ulkonaisesti pysyi erillään näistä -harrastuksista, mutta hän seurasi nuorten työtä suurella -mielenkiinnolla. Kauniin kuvan hänen suhteestaan nuorisoon antaa -seuraava ote eräästä Robert Tengströmin kirjeestä vuodelta 1844, -jolloin hän oli käynyt Runebergin luona. - -"Nämä nyt viettämäni päivät ovat onnellisimmat mitä pitkään -aikaan olen elänyt. Ja se voipi saada sydämen riemusta sykkimään -voimakkaasti ja kaikki suonet kuohumaan vilkkaammin, kun näkee -miehen jota saattaa rajattomasti ihailla, jota saattaa kunnioittaa -niin että olisi valmis nöyrtymään hänen edessään tomuun ja kuitenkin -rakastamaan häntä koko sydämensä kiintymyksellä, niin että iloitsisi -saadessaan uhrata hänen hyväksensä kaikki, jopa kaiken kykynsä ja -kaikki voimansa, löytääksensä vain ilmaisumuodon rakkaudelleen. -Ja enemmän vielä kuin kaikki tämä on olla niin läheisessä ja -sydämellisessä suhteessa semmoiseen mieheen, että voipi ilmaista -hänelle sisimmät ajatuksensa ja saada rakkautta osakseen; että -hän, tuo suuri mies, sillä muuta nimeä en voi hänelle nyt antaa, -että hänkin alentautuu puolestaan puhumaan yhtä sydämellisesti, -tuottavasti niinkuin ystävä, tukien ja kehottaen niinkuin vanhempi -veli, jopa kuin isä, ei koskaan ylpeästi ja kylmästi, vaan aina -lämpimästi ja osaaottavasti. Unhottumattomana on säilyvä läpi elämäni -muiden muassa se hetki, jolloin hän sulki Herman Kellgrenin ja minut -syliinsä ja sanoi muutamille tovereillemme: Kas nämä ovat minun -poikiani, heitä minä rakastan kuin omia lapsiani. -- Mutta johan -minua nyt rupeaa vallan itkettämään." - -Suoranaisena vastakohtana Runebergille, joka vaikutti vain -personallisesti, oli Snellman, kun hän vuodesta 1844 alkaen -Saima-lehdessään otti isänmaallisia kysymyksiä keskustelun alaisiksi. -Eikä kestänyt kauan ennenkuin hän törmäsi yhteen Runebergin kanssa. - -On jo mainittu että 1843 ilmestyi Pohjalais-osakunnan albumin, -Joukahaisen ensimäinen vihko. Seuraavana vuonna arvosteli Snellman -sitä Saimassaan jotensakin ankarasti; vihko ei hänen mielestään -osottanut mitään lämmintä vakaumusta, joka olisi pyrkinyt taistellen -raivaamaan itsellensä tietä. - -Tämän johdosta Runeberg innostui kirjottamaan "pojillensa" Robert -Tengströmille ja Herman Kellgrenille kirjeen, jossa hän kehottaa -heitä jatkamaan tarmokkaasti Joukahaista, huolimatta Snellmanin -moitteesta. Ei ole, sanoo hän, kirjallisuudessa tarpeen, niinkuin -Israelin lapset tekivät, rakentaa temppeliänsä miekka toisessa -kädessä ja muurauslasta toisessa. "Kunnia niille jotka taistelevat -uhraten rauhaa ja voimaa levittääksensä uutta katsantotapaa siitä -mikä on oikeaa ja kaunista; mutta menestystä niillekin, jotka -työskentelevät ilman muuta tarkotusta kuin että löytäisivät oikean -ja esittäisivät kaunista, huolimatta siitä tunnustetaanko sitä nyt -tahi koskaan. Kaikessa hiljaisuudessa on syntynyt paljon siitä mikä -maan päällä on etevintä, ja tämä koskee varsinkin taiteen luomia. Jos -tahtoo laulaa hyvin, niin olkoon laulaessa kinastelematta, ja koko -luonnossa tuskin tunnen muita, jotka ovat kuherrelleet ja tapelleet -yhtaikaa, kuin kukkoteeret ja fosforistit. - -"Siis reippaasti eteenpäin... Ahdistakaa Holstia, Topeliusta, -Stenbäckiä, kaikkia. Jos jokainen odottaa, kunnes hänestä tulee suuri -kirjailija, ennenkuin hän jotakin tuo ilmi, niin ei saada nähdä -paljon kirjotettavan. Kelpaa koettaa... Konrehtorinluokkalainen -Oulun koulussa kirjotti tahi lauloi tuon ihmeen kauniin runon, -Neidon valituksen, joka on käännettynä Morgonbladissa ja minun -runoelmissani. Mitä sanottaisiin, jos senlaatuinen kappale sattuisi -pälkähtämään ylioppilaan päähän? - -"En tosiaan aikonut katkaista tätä kirjettä pian, sillä kun ollaan -kiukuissaan, on paljo sanottavaa; mutta alotettuani tämän kirjeen olen -saanut purkaa mieliharmiani Castrénille, ja hän on luvannut jatkaa -suullisesti. Hän ja Lönnrot ovat juuri nyt minun luonani ja ovat jo -tilanneet hevoset matkustaaksensa." - -Sopii mainita myöskin Castrénin ja Lönnrotin käynnistä Runebergin -luona, koska sekin erinomaisen hyvin kuvaa runoilijan silloista -tunnelmaa. - -Eräänä päivänä olivat Lönnrot, joka tuli Kajaanista, ja Castrén, joka -palasi pitkältä Siperian matkaltaan, tietämättä toisistaan yhtyneet -Porvoon majatalossa. Runeberg, joka sai tiedon heidän tulostaan, -pyysi heitä kohta luoksensa asumaan. Seuraavana aamuna he aikoivat -lähteä yhdessä Helsinkiin ja tilasivat hevoset kello kahdeksaksi, -kun tiesivät että Runebergilla oli tunti lukiossa kello 8-9. Mutta -Runeberg vastusti heidän lähtöänsä, ja kun he eivät tahtoneet taipua, -niin hän meni ulos huoneesta, lukitsi oven, pisti avaimen taskuunsa -ja meni lukioon. Vasta kello yhdeksän pääsivät vangit vapaaksi, -suurusta syötiin muutamien porvoolaisten seurassa, ja Runeberg -lopuksi saattoi vieraitansa ensimäiseen majataloon asti. - -Emmekö tässä tapahtumassa yhtä hyvin kuin äsken mainitussa kirjeessä -selvästi näe Runebergin luonnetta? Tarmoa siinä oli kylläksi, mutta -riitaa hän ei rakastanut. - -Ja siinä kohden oli hänen vaimonsa aivan samalla kannalla. Vuonna -1845 hän kertoo ruvenneensa muutamien muiden naisten kanssa lukemaan -Kalevalaa suomeksi ja puhumaan suomea. Päätös siitä oli tehty jo -pari vuotta aikaisemmin, mutta nyt hän pelkää että ihmiset luulevat -hänen vain seuranneen muotia. "Ja jos mikään voisi tehdä minulle -suomen kielen ikäväksi, niin se olisi tuo rähinä ja riita, joka on -tosiaan inhottava, Saima siihen luettuna. On vastenmielistä nähdä -sitä, mitä on sydämessään pitänyt pyhänä ja rakkaana, rähisten ja -teuhaten näyteltävän kuin kummitusta; ja varsinkin jos, niinkuin nyt, -seuraus ei voi olla muu kuin että juuri siten estetään mitä huutajat -tahtovat edistää. Huudoilla ei kuitenkaan nykyään edes saada Jerikon -muureja kumoon, vielä vähemmän siten hätimiten rakennetaan mitään -suurta ja kaunista, semmoista joka tarvitsee Jumalan johtavaa kättä, -kasvaaksensa hiljaisesti vuosisatojen kuluessa." - -Vaan ei siinä kyllin. Snellmanin kiivautta moittivat myöskin Castrén, -Lönnrot, Johan Jakob ja Robert Tengström, Topelius, Fabian Collan y.m. -Osaksi huomattiin, mitä nyt jo tunnustetaan, että Snellman oli -väärässä pitäessään kieltä ainoana kansallisuuden määrääjänä, osaksi -pelättiin että hän jyrkkyydellään vain vahingoittaisi suomalaisuuden -asiaa. Merkillinen on etenkin J.J. Tengströmin kanta. Kirjeessään -Snellmanille hän 1844 selittää että kielellinen kaksinaisuus on -meille ollut yhtä paljon hyödyksi kuin haitaksi; ilman sitä olisimme, -niinkuin Castrén on sanonut, ostjakkien kannalla. Ei hän sentään -tahdo olla välinpitämätön kansalliselle asialle, mutta hän vaatii -jotakin korkeampaa, yhdistävää, "jommoista runouden piirissä Franzén -ja Runeberg edustavat". - -Voimme olla varmat siitä että juuri tämä oli Runeberginkin kanta. -Kun kerran kysymys maamme molempien kansallisuuksien suhteesta -toisiinsa oli viritetty, niin voidaan melkein ennakolta päättää että -hän piti niiden yhtymistä korkeampaan yhteyteen suotavana. Olihan -tässäkin ristiriita jonka sovittamista oli etsittävä. Sitäpaitsi -oli jo Topelius puheessaan Pohjanmaasta (pidetty 1841 ja painettu -1843 Joukahaisen ensimäiseen vihkoon) väittänyt että pohjalaisten -luonteessa ruotsalaisia ja suomalaisia aineksia oli yhtyneinä, -ja hyvin luultavaa on että Runeberg nyt jo itsessään tunsi tuon -väitteen oikeaksi. Ja jos olemme oikein tulkinneet Fjalar-runoelman, -niin voisimme siinä, varsinkin Oihonnan kuvassa, nähdä kuinka -molempien kansallisuuksien perusominaisuudet voivat runoilijan -mielikuvituksessa liittyä korkeampaan yhteyteen. - -Ja pian hän ympärilläänkin sai nähdä samaan suuntaan tähtääviä -pyrkimyksiä. - -Vuonna 1845 oli kirjallinen tuotteliaisuus Suomessa, ajan oloihin -nähden, tavattoman suuri. Cygnaeus ja Topelius julkaisivat -kumpikin ensimäisen runokokoelmansa. Edellisenä vuonna alotetusta -joulukalenterista Necken ilmestyi uusi vuosikerta, ja keväällä -toinen samallainen kalenteri Lärkan. Joukahaistakin jatkettiin; -ja Robert Tengström ja Henrik Kellgren alkoivat uuden julkaisun, -jonka nimi oli Fosterländskt album (Isänmaallinen albumi), ja joka -parhaasta päästä koski suomalaista kansanrunoutta. Kokoelma Finsk -anthologi on jo mainittu. Tässä kirjallisuudessa esiintyy vilkas sekä -yleisisänmaallinen että supisuomalainen innostus, mutta likeiseen -yhteyteen sen kanssa asetetaan Runebergin runous, jonka isänmaallinen -merkitys täysin oivalletaan. - -Kalenterissa Lärkan julkaisi seitsentoistavuotias Emil von Qvanten -Suomen laulunsa. Se oli jo edellisenä vuonna ollut painettuna -Helsingfors Morgonbladissa, mutta Runeberg, joka oli mieltynyt -runoon, ehdotti kolme viimeistä säettä muutettaviksi, ja tässä -uudistetussa asussa runo nyt painettiin. - -Topeliusen Kanervakukissa on runo Kantele, Kalevalan runomitalla -kirjotettu. Väinämöinen on kuollut, ja kaksi miestä löytää kanteleen -metsästä kuolleen runosepän jalkain juuresta. Toinen heistä etsii -kanteleen tyttäriä, kainoja Suomikukkia, seppeleeksi Väinämöisen -päähän. Mutta toinen virittää kanteleen uudestaan ja laulaa uusia -lauluja. Ja ne miehet ovat Lönnrot ja Runeberg. - -Fosterländskt albumiin kirjotti Tengström Kalevalasta, ja johdannossa -hän puhuu ruotsalaisen ja suomalaisen kansanluonteen erilaisuuksista, -selittäen että Suomen ruotsalainen runouskin ilmaisee suomalaista -luonnetta semmoisena miksi se luonnon vaikutuksesta oli muodostunut. -Nimenomaan hän siinä kohden viittaa Franzénin ja Runebergin tapaan -kuvailla luontoa, ja samoin Runebergin kirjotukseen Saarijärvestä. Ja -merkillistä on sekin että kun hänen isänsä aikoinaan oli kuvaillut -Suomea Sveitsin ja Norjan kaltaiseksi tunturimaaksi, niin poika -etupäässä huomauttaa että järvet ovat Suomen luonnolle ominaisia; -olihan jo Franzén runoelmassaan Suomen viljelys sanonut maatamme -tuhatjärviseksi. - -Runeberg saattoi siis nyt muidenkin mielipiteistä päättää että -hänellä runoilijana oli kansallinen tehtävä, joka kyllä oli -sopusoinnussa supisuomalaisen kansanluonteen kanssa, mutta joka -kuitenkin oli suoritettava niin että senkautta koko Suomen kansa -yhdistettiin eikä jaettu kahtia. Ja samalla hän saattoi tuntea että -tämä hänen runollinen tehtävänsä oli toista kuin Ruotsin runoilijain. - -Omituista onkin nähdä kuinka tähän aikaan semmoinen tunto hänessä -todellakin herää. Aikaisemmin hän oli katsonut Franzénin kuuluvan -"ruotsalaiseen kirjallisuuteen" yleensä; nyt hän, keväällä 1845, -niinkuin Aug. Schauman kertoo, kehottaa nuoria ystäviänsä ottamaan -selkoa siitä kuinka monta Ruotsin historiassa kuuluisaa miestä -oikeastaan on ollut suomalaista, koska ruotsalaiset tahtovat "kaapata -kaikki itselleen". - -Vieläpä hän jo 1840 tahi 1841 oli Ruotsin runoudesta kirjottanut -(tätä ennen julkaisemattoman) merkillisen mietelmän. - -Tunnettua on että Runeberg usein vertasi taiteilijaa soittimeen, -jolla Jumala soittaa sävelmiänsä; ja sointu on silloin kaunis, -huolimatta siitä onko soitin itsessään huono. Jos taas taiteilija -tahtoo soittaa omia sävelmiään, niin hän ei saa mitään aikaan. -Tämä hänen vaatimansa itsensä kieltäminen, alistuminen korkeamman -tahdon alle, se esiintyy nyt kansallisena, kun lukee seuraavan hänen -lausuntonsa: - -"Harva kansakunta soittaa niin suurella kyvyllä kuin ruotsalaiset -niin huonoa soitinta. Joka säveleen takertuu soittimen tartunta. -Ruotsalaisen pitäisi ennen kaikkea olla varoillaan ettei sekottaisi -itseään kaikkeen mitä hän tekee. Tämä hänen itsensäsekottaminen on -hänen perisyntinsä, se on hänen soittimensa rauta-, messinki- tahi -puumaku. Jos hän toimii, niin tulee harvoin teko, jos hän kirjottaa, -harvoin asia esiin ilman että hän itse on liitteenä siihen." - -Sitävastoin hän nyt, 1845 ja 1846, lausuu runollisesti mitä pitää -omana tehtävänään. Ja merkillistä on että tämä nyt tapahtuu -kansanrunouden sävyyn. - -Sikermään Pieni kohtalo liittyi kaksi runoa, jotka jätettiin -painamatta, kun muut 1846 lähetettiin ruotsalaiseen kaunokirjalliseen -kalenteriin Nordstjernan. Toinen niistä, Laulun lahja, on jäänyt -keskeneräiseksi; siinä lausutaan runoilijan kiitollisuus sille, joka -on hänelle suonut laulun lahjan, sillä laulu poistaa kaiken pimeyden -ja kylmyyden ja tuottaa muillekin iloa. - -Toinen runo taas, Vieraissa ja kotona, kuuluu suomennettuna näin: - - Pettu on viljani vihava, - suovesi sumea juoma. - Muuall' ois ehompi eine, - löytyis lähtehet heleät. - Vaan oisko oudoissa parempi, - kaikki mulla muilla mailla, - eipä mielestä minulta - jäis nämä matalat maani. - Itse ilman vempeleellä, - taivon korkean kuvulla, - syömänä sula hunaja, - kultakannut kukkuraiset, - kaapuna kajastus aamun, - vyönä tähtien hopea, - tänne ois haikea haluni, - tänne silmäni tähyisi, - autioita alhojani, - pirttiä pimeäpuolta. - -Yhtä likeisesti kuin tämä runo muodon puolesta liittyy -Kantelettareen, yhtä paljon sisällys muistuttaa toiselta puolen Mökin -poikaa ja toiselta puolen -- niinkuin professori Aspelin äskettäin -on huomauttanut -- Maamme laulun värssyä "Jos loistoon meitä -saatettaisi". - -Ja niinkuin jo on mainittu, kirjotettiin Maamme laulu vuoden 1846 -alassa, siis aivan yhteydessä näiden pikku runojen kanssa. - -Toisessakin kohden saattaa sanoa Maamme laulun liittyvän -kansanrunouteen. Ensimäisessä muodossaan laulu ei sisältänyt nykyistä -neljättä, viidettä ja kuudetta värssyään, ja siinä ylistettiin siis -yksinomaan maamme luonnon kauneutta ja lausuttiin Suomen lapsien -siitä johtuva rakkaus maahansa. Ja jos hakee runon semmoisenaan, -niin värssy "Ja tässä, täss' on tämä maa" tekee sen vaikutuksen kuin -jos seisottaisiin Punkaharjulla, katsoen "vettä ja rantaa". Eiköhän -siis runoilija sentään tapansa mukaan liene ryhtynyt kilpailuun -Kymäläisenkin kanssa? Tämä on sitä luultavampaa kun Punkaharju -Kymäläisen runossa muistuttaa paratiisia, ja hän siis lausuu melkein -saman ajatuksen kuin värssy "Jos loistoon meitä saatettais", johon -taas Vieraissa ja kotona lähimmin viittaa. Ja kun Runeberg vähän -aikaisemmin oli parantanut Qvantenin Suomen laulua, jossa niinikään -ylistetään vain maamme luonnon kauneutta, niin hän tästäkin olisi -voinut saada yllykettä kilpailuun. - -Ei kuitenkaan Runebergin tarvinnut tässä kohden vierasta jäljitellä: -olihan jo mustalainen Aato Kangasalan harjulta nähnyt ja ylistänyt -Suomen kauneutta. Mutta kun Qvanten puhuu vain omasta puolestaan ja -Kymäläinen "kolmen miehen", niin Runeberg nyt tuntee voivansa puhua -koko kansamme puolesta. - -Tämä seikka johtaa mieleemme, että vielä yksi runoilija oli vähän -aikaisemmin laulanut isänmaasta: Stenbäck, jonka laulu Suomalainen -synnyinmaani oli painettuna Joukahaisessa 1843. Erotus hänenkin ja -Runebergin välillä on tuntuva. Stenbäck kertoo kuinka nuori runoilija -etsii synnyinmaataan, eikä sitä löydä ennenkuin lopuksi kansan -turvekattoisista mökeistä. Hän sulkee pois isänmaastaan kaupungin -väestön ja varakkaammat talonpojatkin. Runeberg sitävastoin etsii -luonteensa mukaisesti sitä mikä yhdistää. Ja tämmöisenä esiintyy -ensisijassa luonto, joka on kaikille yhteinen. - -Mutta luontoon yhtyy kohta laulu. Kuvin ja lauluin on isänmaa meille -esiintynyt, herättäen rakkauttame; ja maahan ovat laulu ja uskollisuus -koteutuneet. - -Laulu taas merkitsee varmaan Runebergille yhtä hyvin kansanrunoutta -kuin sitä edellisen ajan kotimaista runoutta, jota Runeberg niin -suuresti ihaili -- mahdollista on että hän ajatteli myöskin sitä -nuorempien miesten laulua, joka nyt hänen ympärillään alkoi vesoa. - -Mutta kun hän sanoi maatansa tuhatjärviseksi, niin hän siinä kohden -liittyi Franzéniin, joka, niinkuin äsken mainittiin, runossa Suomen -viljelys käytti samaa nimitystä. Sitä helpommin Runeberg siis -joutui täydentämään kuvaustansa esittämällä Suomen kansan entistä -taistelua vihollisia ja hallaa vastaan. Niin oli Franzénkin tehnyt -- -samalla kun hänkin oli ylistänyt luonnon synnyttämää kansanrunoutta. -Mutta itse oli Runeberg jo laulanut sodasta ja hallasta yhtä hyvin -kuin luonnosta. Taas huomaamme siis kuinka hän yhdistää suureksi -runolliseksi kokonaisuudeksi aiheita joista hän ennen on erikseen -laulanut. Ja ikäänkuin merkkinä siitä on Maamme laulun runomitta -laajennettu muoto siitä, jolla Joutsen ja Mökin poika on kirjotettu; -ja vielä likemmin se yhtyy Kuolevan soturin runomittaan. - -Jos Maamme laulun aihe siis on sama kuin Franzénin runossa, niin -aiheen käsitteleminen taas osottaa Runebergin omintakeisuutta. -Franzén oli toivonut että hänen maansa vaurastuisi niin että - - rinnalla Ruotsin Suomeani - ihmehtii maailma, mi siit' ei tiennytkään. - -Tämä toivomus oli luonnollinen, kun laulu oli omistettu -Talousseuralle, jonka tarkotuksena juuri oli edistää maan -vaurastumista. Mutta Runeberg päinvastoin antaa Suomen pysyä köyhänä -ja vierasten hylkäämänä, sillä köyhyys synnyttää kärsivällisyyttä -ja alistuvaisuutta; ja mitä köyhempi maa on, sitä suurempi on se -rakkaus, joka köyhyydestä huolimatta kiintyy synnyinmaahan. Ja kansan -rakkaus on Runebergin laulun alkuna ja loppuna, siitä on kansallemme -koituva parempi tulevaisuus. - -Runebergin omintakeisuus ilmenee ehkä vielä paremmin jos vertaa -Maamme laulua erääseen ulkomaalaiseen isänmaanlauluun, jonka myöskin -on väitetty olleen Runebergille esikuvana. Keväällä 1845 oli -Herman Kellgren julaissut ruotsinnoksen Vörösmartyn unkarilaisesta -kansallislaulusta, ja tiedetään että Runeberg oli sen mielenkiinnolla -lukenut. Luultavaa on siis että tämäkin runo on yllyttänyt häntä -kilpailuun; mutta yhteistä Vörösmartyn ja Runebergin runoissa ei ole -paljon muuta kuin esi-isien taistelujen muistuttaminen ja viittaus -parempaan tulevaisuuteen. Vaan Vörösmarty muistelee maan entistä -mainetta ja kehottaa kansaansa taistelemaan uudestaan; kansan tulee -joko voittaa tahi kadota kansakuntien joukosta. Runeberg sitävastoin -ajattelee henkistä taistelua, jossa rakkaus on voittava kaikki -vastukset. Sangen merkillinen onkin tähän katsoen se muutos, jonka -Runeberg teki runoonsa, kun se muuten jo oli aivan valmis. - -Neljännessä värsyssä oli ensin - - Täss' auroin sekä miekoinkin - isämme sotivat. - -Mutta nähtävästi Runeberg tunsi ettei siinä vielä ollut kuvattu koko -Suomen kansa. Aatteen miehet olivat hekin olleet mukana, ja hänen -omana aikanaan taisteltiin juuri aatteen alalla. Siis yhtyi auraan ja -miekkaan myöskin _miete_. Ja täten tuli kuva semmoiseksi, että siinä -tosiaan esiintyy juuri Suomen kansa, eikä mikään muu. - -Vertaus Vörösmartyyn on kuitenkin siinä kohden valaiseva, että siitä -huomaamme kuinka Maamme laulussa on myöskin yleiseurooppalainen -aines. Runeberg elävästi tunsi sen pakon, jonka alaisena Suomikin, -niinkuin niin moni muu maa, tähän aikaan oli, ja laulun ensimäisessä -muodostuksessa ilmaantuikin lopussa paljoa synkempi pakon tunnelma, -kuin mitä siinä nyt kuvataan. Mutta Runeberg tunsi runoilijan -tehtäväksi kuvata elämää valoisaksi, osottaa ristiriitojen -poistumista sopusoinnun tieltä. Ja mitkä vastukset voisivatkaan -olla voittamattomia kansalle joka elävässä yhteydessä luonnon ja -laulun kanssa taistelee hengen taistelua, ja jossa asuu köyhän -kärsivällisyys, alistuvaisuus ja ennen kaikkea rakkaus? - -Täten syntyi kansallislaulumme, ja sen luomisessa Runeberg todellakin -esiintyi koko kansansa edustajana. Laulussa on sulanut yhteen -suomalaisen ja ruotsalaisen kansanaineksen edustamia virtauksia, -mutta niiden yhdistämiseen tarvittiin henki, jonka elämänkatsomus oli -siksi syvä ja sopusointuinen, että hän saattoi löytää koko henkisen -elämämme syntysanat. - -Ja se nuorisopiiri, joka oli kokoontunut Runebergin ympärille, se -tajusikin mitä se häneltä oli saanut. Sitä todistaa muun muassa -Robert Tengströmin kirje Kellgrenille syksyllä 1846, jolloin -Tengström oli käynyt Kuopiossa tapaamassa Snellmania ennen -ulkomaanmatkalle lähtöänsä. Palatessaan Kuopiosta hän kävi Runebergin -luona ja sai silloin Maamme laulun julaistavaksi Fosterländskt -albumin kolmannessa vihossa. Siitä hän siis kirjottaa: - -"Vasta eilisiltana hyvin myöhään palasin Kuopion-matkaltani, jolla -nautin niin paljon kuin ihmismieli vain jaksaa nauttia yhdellä -kertaa. Kaikki esineet, kaikki kauneudet, sanalla sanoen kaikki -mikä on ennen voinut kahlita mieltäni ja sydäntäni, kaikki se oli -nyt edessäni ilta-auringon surumielisiin säteihin kiedottuna, kun -ajattelin kuinka pian minun oli jätettävä kaikki. Siksipä ei Suomen -luonto ole koskaan tehnyt minuun voimakkaampaa vaikutusta kuin -nyt. Olin todentotta usein heltymäisilläni kyyneliin sen ylevän, -jylhän kauneuden johdosta, joka kaikkialla tuli näkyviini. Voit siis -kuvitella mielessäsi millaisen vaikutuksen minuun teki seuraava pieni -laulu, joka oli aivankuin minun sydämestäni sepitetty ja jonka sain -lähtiessäni Runebergiltä Porvoossa. Jätän siitä jäljennöksen sinulle -koetellakseni kykyäsi pidättää kyyneleitäsi." - -Sitten seuraa jäljennös Maamme laulusta, ja senjälkeen hän jatkaa: - -"Kas niin! Jos olet nyt kestänyt koetuksen, niin voit kehua olevasi -tavallista kylmäverisempi; jos taas, niinkuin luulen, jo alussa -tunsit itsesi voitetuksi, niin voit kuvitella mielessäsi minkälaisen -vaikutuksen minä sain tästä laulusta, kun matkalta palatessani, -pää täynnä mitä suloisimpia ja ihanimpia kuvia, jotka kaikki minun -ennen pitkää oli jättäminen, istuessani kahden kesken Runebergin -kanssa sydänyöllä sydämellisesti keskustellen, kuulin hänen puoleksi -vapisevin, usein katkonaisin äänin lausuvan sen. Ellen sillä -hetkellä olisi tuntenut olevani yhtä paljon kunnioituksen kuin -rakkauden valtaamana, olisin langennut hänen kaulaansa ja rukoillut -taivaan siunausta hänen päänsä päälle. Nyt kunnioitukseni oli vain -sydämellinen kädenpuristus ja pari kyyneltä. Runeberg huomasi -kuitenkin että kappale oli tehnyt minuun vaikutuksen ja sanoi -itsekin lukevansa sen kaikista rakkaimpiensa joukkoon, koska hän oli -siinä laulanut oikein sydämensä kyllyydestä. Minä pyysin kappaletta -Isänmaalliseen albumiin ja sainkin sen. Onnelliset me, jotka saamme -kunnian saattaa sen ensi kertaa julkisuuteen! Runeberg pyysi minua -menemään Ehrströmin luokse ja pyytämään että hän säveltäisi sen. -Siihen tarvittaisiin joku Mozart tai Beethoven! Oletko koskaan -kuullut täyteläisempiä, syvempiä ja miehekkäämpiä säveleitä? Oletko -koskaan nähnyt isänmaantunteen ilmenevän ihanammissa sanoissa? Ja lue -se ääneen, veljeni, ja kuuntele sointua ja poljentoa, niin nautintosi -on oleva kaksinkertainen! Jos kansassamme vain on sydäntä, jos siinä -vain on isänmaallista tunnetta, niin se on tässä kauneudenliekissä -sulava hehkuksi. Se on kulkeva niinkuin kaksiteräinen miekka -sielujemme läpi ja vaaran hetkellä se on oleva meidän Marseillen -marssimme. Siltä minusta tuntuu, ja minä iloitsen jo edeltäkäsin -siitä nautinnosta, minkä olen hankkinut sinulle toimittamalla sen -sinun tietoosi. Rakastakaamme, veljeni, isänmaatamme yli kaiken, -mutta kunnioittakaamme ja pitäkäämme ennen kaikkia muita sen -suurinta laulajaa arvossa! Hänessähän sykkii kuitenkin kansakunnan -sydän puhtaimmin, hänellehän kangastaa maamme mitä lämpöisimmässä -kuvastuksessa. Onnellinen Suomenmaa, jolla on semmoinen laulaja." - - - - -30. - - -Ulkonaiseksi syyksi siihen, että Runeberg ryhtyi Vänrikki Stoolin -tarinoita sepittämään, sanotaan että eräs kirjankustantaja oli -hommannut kokoelman muotokuvia 1808 vuoden sodan sankareista ja -pyytänyt Runebergia kirjottamaan tekstiä siihen. Tässä tarkotuksessa -oli ensiksi hankittu hänelle tietoja ja luonteenpiirteitä Otto von -Fieandtista, josta samaten oli varjokuva jo saatavana; ja senjohdosta -Runeberg ryhtyi runoilemaan, alkaen juuri Fieandtista. - -Silminnähtävästi ei kuitenkaan tämä ulkonainen syy yksistään ole -aikaansaanut että Runeberg nyt vuosina 1846--1848 sepitti yhteensä -viisitoista runoa sodasta. Varmana sopii sitävastoin pitää, että -myöskin se herännyt isänmaallisuus, jota Runeberg nyt ympäristössään -huomasi ja jonka hän itse Maamme laulussa oli pukenut sanoiksi, vei -hänet takaisin alalle, jolla hän jo aikaisemminkin oli liikkunut, -ja jolla hän nyt saattoi liikkua varmemmin askelin, kun tunsi -edustavansa kansaansa. - -Aiheita runoihinsa oli Runebergilla riittävästi. Montgomeryn -sotahistoria oli ilmestynyt 1842, ja sitä Runeberg itse sanoo -seuranneensa. Sotamuistelmia hän oli nuoruudessaan kuullut -kerrottavan, ja Porvoon tienoilla eli vielä sotavanhuksia tahi heidän -jälkeläisiään. Mutta pelkkiä sotatapahtumia hän ei tahtonut kuvailla, -vaan sotureissa elävää mielialaa. - -Näin syntyivät tarinat, luultavasti seuraavassa järjestyksessä. - -Vuoteen 1846 kuuluvat Otto von Fieandt, Viapori ja Sven Dufva. -Seuraavana vuonna sepitettiin Kaksi rakuunaa, Hurtti ukko ja -Sotavanhus. Niitä seurasi Döbeln Juuttaalla, Von Konow ja hänen -korpraalinsa ja Kulnev, jotka kaikki kuitenkin ehkä valmistuivat -vasta 1848. Lopuksi tulivat 1848 Luutnantti Zidén, Torpan tyttö, -Kuningas, Sotamarski, Vänrikki Stool ja Sandels. Sotamarskia ja -Vänrikki Stoolia oli kuitenkin luultavasti ajateltu jo 1846. - -Tämä järjestys osottaa useassa kohden merkillistä sekä muodon että -aiheitten kehitystä. - -Kansanrunouden poljento soi Otto von Fieandtissa sekä Kahdessa -rakuunassa ja vielä selvemmin Sotamarskissa. Ja huomattava on että -Fieandt puhuu suomea, rakuunat ovat Saimaan rannoilta kotoisin, ja -Tigerstedt, "Suomen poika", mainitsee myöskin äidinkieltään, jota -ei Klingspor ymmärrä. Muutkin tässä runossa esiintyvät puhujat ovat -kaikki suomalaisia. - -Toinen ryhmä runoja liittyy runomitan puolesta Runebergin omaan -edelliseen runouteen. Perusmuotona on Joutsenen ja Mökin pojan -poljento, jonka kanssa sekin runomitta pitää yhtä, joka esiintyy -vanhassa englantilaisessa balladissa, Chevyn metsästyksessä, jonka -Runeberg oli ruotsintanut ja jota hän suuresti ihaili. Tätä poljentoa -muunnellaan kuitenkin eri tavalla eri runoissa, ja siten voidaan -saada lausutuksi mitä erilaisimpia tunnelmia. Tähän ryhmään kuuluvat, -niinkuin jo on mainittu, Kuoleva soturi ja Maamme, ja niiden lisäksi -Viapori, Sven Dufva ja Kulnev. Likeistä sukua tämän poljennon kanssa -on Vänrikki Stoolin, joka taas on aivan sama kuin Franzénin Vanhan -soturin runomitta. Torpan tyttö muistuttaa sekä Sven Dufvaa että -Vanhaa soturia; Hurtti ukko taas Pilven veikkoa. - -Jo tästä näemme kuinka Runeberg nyt niinkuin usein ennen astui -päämääräänsä kohti askel askeleelta, alkaen siitä mihin hän ennen oli -tottunut. Ja samaa huomataan runojen aiheisiin nähden. - -Viaporia ei Runeberg itse aikonut julaistavaksi niin kauan -kuin Cronstedtin pojat elivät. Sitä ei siis ole katsottava -muihin tarinoihin kuuluvaksi; mutta varmaan Runeberg sitä -runoilemalla on vapauttanut itsensä niistä synkistä tunteista, -jotka isänmaankavaltaminen hänessä oli herättänyt. Sentähden hän -myöhemmissä tarinoissa kyllä usein muistuttaa sodan huonoa johtoa, -mutta hän puhuu silloin siitä tavalla joka ei anna niin mustan mustaa -kuvaa kuin Viapori. - -Jos taas seuraamme muiden tarinain sarjaa, niin huomaamme että -Runeberg alussa kuvailee sotureita jotka ovat ikäänkuin eristettyinä -muista. Fieandt ei osaa totella muita ja saa oman joukkonsa, Sven -Dufva käy samaten omaa tietään. Naurettavia puolia on molemmissa, -mutta myöskin sydän paikallaan. Sentähden molemmat saavatkin lopuksi -tunnustusta, toinen sotureiltaan, toinen päälliköltään. - -Hurtti ukko käy samaten omaa tietään; ja hänelle, joka moittii -uusia tapoja, on vastakohtana sotavanhus, joka iloitsee nuorten -osottamasta urhoollisuudesta. - -Tätä yksinäisten soturien sarjaa seuraa toinen, jossa sankarit -esiintyvät kaksittain: Kaksi rakuunaa, Von Konow ja hänen -korpraalinsa ja Zidén, jolla myöskin on korpraalinsa. Ensimäisessä -esitetään tavallisten soturien kumppanuutta, kahdessa jälkimäisessä -ylhäisemmän ja alhaisemman päällikön väliä. Kahdessa ensimäisessä -ei toimintapaikkaa mainita; kumppanit ovat ikäänkuin kahden kesken. -Mutta Zidén ja hänen korpraalinsa taistelevat muiden joukossa ja -etunenässä, ja heillä on osallisuutensa kauniissa voitossa. - -Nyt mainittuihin runoihin liittyy Torpan tyttö, joka täydentää -tarinoissa annettua kuvaa kansan tunteista. Kuvailtuansa sankareita -jotka "kuolevat herroiksi", Runeberg muistuttaa niistäkin jotka -pettivät veljiensä toivon ja isiensä maan. Runo on aiheeltaan -vastakohta Pilven veikolle; molemmissa esiintyvät talonpojat -taistelevina, ja molemmissa lausutaan rakastavan naisen tunteita. - -Vasta täten kuvailtuansa useita varsinaisen kansan edustajia -Runeberg alotti kolmannen tarinain sarjan: sen, jossa korkeimpia -päälliköitä kuvaillaan. Alku tehdään Döbelnistä ja Kulnevista -- siis -taas enimmän tutuista, sillä molemmat nämä päälliköt oli Runeberg -lapsuudessaan nähnyt. -- Aivan samalla tapaa on (runoissa Matka -Turusta ja Kuoleva soturi) ensimäinen hänen mainitsemansa sotatanner -Lemun niemi, jonka hän itse oli nähnyt. - -Ylistämällä rinnakkain omaan kansaansa kuuluvaa ja entisen vihollisen -päällikköä Runeberg heti osottaa ettei mikään kansallisviha häntä -johda. Ja molemmissa näissä runoissa esiintyvät Suomen soturit jo -kokonaisuutena. Koko Suomen armeija rakastaa Kulnevia ja jokainen -voi saada kokea hänen kämmeniään. Döbeln taas arvostelee koko -armeijaa, vieläpä hän siinä näkee koko kansan edustajan. Ja taas on -kokonaiskuvaksi yhdistetty ennen käsiteltyjä erikoisaiheita. Standar -muistuttaa Hurtti ukkoa -- niinkuin tämä hän tahtoo seisoa eikä -juosta -- vanha rumpali on oikeastaan taistelun ulkopuolella, niinkuin -ennen kuvailtu sotavanhus, ja hän arvostelee "poikia", samaten kuin -tämä tekee; "moukka" muistuttaa selvästi Sven Dufvaa. - -Döbelniin kaikki soturit luottavat, sillä he ovat sadassa taistelussa -oppineet tuntemaan häntä. Mutta on toisiakin päälliköitä, joihin ei -samalla tapaa voida luottaa, ja niitä Runeberg lopuksi kuvailee, -samoinkuin hän lopettaa kansaa kuvailevan sarjan Torpan tytöllä. - -Runeberg kirjoitti itse vähän myöhemmin Montgomerylle: - -"Yhden minä tiedän: että olen rakastanut niiden sankarien kunniaa, -jotka uskollisesti ovat taistelleet isänmaani puolesta, seisoivat -he sitten ylempänä tahi alempana, ja että olen heistä sydämestäni -laulanut parasta mitä olen osannut. Myöskin siinä, missä olen -ollut katkera, on katkeruuteni alkulähteenä ollut rakkaus Suomen -urhoollisiin puolustajiin, kun olen tahtonut vapauttaa heidät -edesvastauksesta sotaa seuraavista onnettomuuksista. Tältä -näkökohdalta ovat ankarat kappaleet Kuningas ja Sotamarski -arvosteltavat." - -Näemme siis että Runeberg, näitä runoja kirjottaessaan, oli -selvinneen ja vireän kansallistunteen johtamana. Ja tämä -kansallistunne esiintyykin selvästi Sotamarskissa; suomalaisina -soturit, ja varsinkin Tigerstedt, arvostelevat Klingsporia, joka -on vieras tässä maassa. Ja samoinkuin tämä runo on sävyltään -supisuomalainen, niin iva runossa Kuningas tulee sitä murhaavammaksi -siten että runomitta on sama kuin Tegnérin kuuluisassa runossa Kaarle -XII. Tätä kuningasta, kaikkien ruotsalaisten sankaruuden ihailijain -ihannetta, kuningas Kustaa Aadolf matkiikin, tehden täten itsensä -sitä mitättömämmäksi suomalaisen katselijan silmissä. - -Mutta mitään vihollista tunnelmaa ruotsalaisia kohtaan yleensä -Runeberg yhtä vähän lausuu, kuin venäläisiä kohtaan. Päinvastoin hän -antaa ruotsalaisille hyvitystä varsin merkillisellä tavalla runossa -Sandels. - -Epäilemättä Sandelsin kuva on sukua sekä sotamarskille että -kuninkaalle. Hän näetten rakastaa vatia niinkuin Klingspor ja -hänellä on kuninkaan näyttelemishalua. Kerrotaankin että myöhemmin -tanskalainen runoilija Frederik Paludan-Müller sanoi Runebergin -välistä olevan runoudessaan "teatterimaisen"; tuo Sandels -esimerkiksi, joka loistaa jalon Bijounsa selässä, eikö hän ole selvä -teatterisankari? Ja kun Runeberg sai tästä tiedon, niin hän kuuluu -vastanneen: - --- Niin, eikö ole merkillistä että Sandels aina on minulle esiintynyt -juuri ruotsalaisen luutnantin kaltaisena! - -Aivan ilmeisesti Runeberg siis on tahtonut kuvailla Sandelsia -ruotsalaisuuden perikuvaksi. Hän on urhoollinen, mutta hän näyttää -urhoollisuuttaan. Erotuksen hänen ja suomalaisten välillä huomaa -helposti, jos vertaa häntä suomalaiseen urheaan luutnanttiin -Zidéniin, ja vielä enemmän jos muistaa Juuttaan "moukkaa". - -Omituista onkin nähdä miten Runeberg Sandelsia kuvaillessaan lähestyy -Ruotsin runouttakin, samalla kun hän taas nojautuu edellisiin omiin -runoihinsa. - -Sandelsia on ennenkin, runoissa Sven Dufva ja Kaksi rakuunaa, -esitetty urhoollisuuden kiittäjäksi ja palkitsijaksi. Luutnantti -Zidén taas on ikäänkuin johdatus Sandels runoon: siinäkin kuvaillaan -Virran taistelua ja runomittakin on tarinoissa uutta laatua, mutta -samanlaatuista kuin Sandels runon. - -Mutta merkillisen johdonmukainen Runeberg näissä kahdessa runossa on -siinä kohden että sotaväki ei ole Sandelsin väkeä. Fahlanderin käskyä -Zidén kuulee, ylipäällikköä ei koko runossa mainita. Ja Sandels -antaakin käskynsä Fahlanderin kautta, käyttäen kaksi kertaa sanoja -"teidän väkenne". - -Mutta kun sitten Runebergin tulee kuvailla Sandelsia ensimäisen -lippunsa vieressä, niin tämä tapahtuu muodossa, joka elävästi -muistuttaa -- ruotsalaisuuden perikuvaa, Frithiofia. - -Frithiofin sadussa on runo, Viikinkikaari, jossa Frithiof esiintyy -koko sankaruudessaan. Kun taistelu lähenee, saa hänen mielensä -lennokkuutta, "ja hänen otsansa on sees, ja hänen äänensä on kaikuva, -ja kuin salaman jumala hän seisoo laivan kokassa". (Ruotsiksi: _Och -hans panna är klar, och_ hans stämma är hög, _och_ som Ljungaren står -han i förn.) - -Sandels puolestaan istuu etumaisen lippunsa vieressä niinkuin -Frithiof seisoo kokassa, "ja hänen silmänsä oli tyyni, ja hänen -otsansa oli sees, ja hän loisti jalon Bijounsa selässä". (Ruotsiksi: -_Och_ hans öga var lugnt, _och hans panna var klar, och_ han sken pä -sin ädla Bijou.) - -Poljento, kuva kokonaisuudessaan, lauserakennus, ja yksi -erikoispiirrekin -- kaikki samaa! - -Onko katsottava köyhyyden todistukseksi Runebergille että hänen on -täytynyt noin nojautua toiseen runoilijaan, vieläpä semmoiseen, jota -hän oli niin ankarasti arvostellut? - -Ei suinkaan. Varmaan hän olisi voinut tulla toimeen omilla -runollisilla varoillaan. Mutta Sandelsia kuvaillessaan hän ei vielä -tuntenut "ruotsalaisia luutnantteja". Ja hän on kerran itse sanonut -ettei runoilija muuta tietä voi asettautua toisen, hänen omastaan -paljon eroavan aikakauden kannalle, paitsi turvautumalla tuon -toisen aikakauden runouteen. Tämä tietysti yhtä hyvin koskee toista -kansaakin. Hän on siis tässä menetellyt samalla tapaa kuin Morvenia -ja Salamista kuvaillessaan: hänen aiheeseensa kuuluva runous on -soinut hänen korvissaan, ja sen henkeen hän on muodostanut kuvansa. -Pelkästä jäljittelystä tietysti ei voi olla puhetta; ja Sandelsin -kokonaiskuva on yhtä omintakeisesti esitetty kuin mikä muu tarinain -sankari tahansa. Ja runon mahtava loppu on mitä kauniin hyvitys -ruotsalaiselle urhoollisuudelle. - -Mutta esittäen aluksi Sandelsia epäilyksen alaiseksi Runeberg -tässäkin käyttää samaa kuvailemistapaa kuin niin monessa muussa -tarinassa: kuvailluissa henkilöissä on heikkoja, jopa naurettavia -puolia, mutta runoilijan lempeä katsantotapa vaikuttaa että -jalommatkin luonteenpiirteet lopussa välähtävät esiin ja kokonaan -muuttavat mielipiteemme sankareista. - -Runeberg sanoo itse rouva Lenngrenistä: - -"On ihmeteltävä ilmiö hänen runoissaan, että hänen neronsa jossain -runossa selvästi ilmauva henki siitä näkymättömiä käänteitä -myöten tulvailee kaikkiin muihin, niin että kokonaisuus näyttää -täydelliseltä elimelliseltä kauneuden ja elämän tuotteelta, jonka -korkein merkitys sekä ilmaiseiksen siinä itsessään, että haarautuu ja -kuvastuu vaihtelevien osien moninaisuudessa." - -Juuri samaa sopii sanoa Vänrikki Stoolin tarinoista. Nekin -muodostavat kokonaisuuden, joka, niinkuin olemme nähneet, tosiaan -on "elimellisesti" kehittynyt. Katselkaamme siis tätä kokoelmaa -semmoisena kokonaisuutena. - -Huomioon on silloin ensiksi otettava että aikaisemmin syntyneissä -runoissa miltei aina viitataan Kustaan tahi yleensä edelliseen -sotaan. Semmoisia viittauksia sisältävät Otto von Fieandt, Viapori, -Sven Dufva, Hurtti ukko ja Sotavanhus; ja samaa huomaamme Kuolevassa -soturissa, vieläpä jo Perhon haudassa. On ikäänkuin Runeberg olisi -alussa tuntenut tarvitsevansa kuvata sitä historiallista maaperää, -josta nuo yksitellen taistelevat sankarit ovat kehittyneet. Mutta -mitä likemmin hän eläytyy 1808 vuoden sodan henkeen ja mitä enemmän -hän näkee yksityisten vaikuttavan yhdessä, sitä vähemmin hän -tämmöisiä viittauksia tarvitsee. Döbelnille esiintyy kuitenkin vielä -Kustaan sodan edustaja täydentämässä Suomen sotajoukon kuvaa. - -Tuo yhteys edellisen sodan kanssa tekee että isänmaallisuus syvien -rivien miehissä ilmaantuu perinnäisenä ja siis luontoperäisenä. -Sven Dufva esimerkiksi on sotilaan poika, ja hänelle on siis aivan -luonnollista "kuolla eestä kuninkaan ja maan"; vieläpä tämä on -hänestä mutkattomampaa kuin pellolla raataminen. - -Mutta luontoperäisenä on isänmaan tunne sydämen asia eikä järjen. -Sven Dufvalla onkin siis pää huono, mutta hyvä sydän. Sitävastoin -Sotamarskissa kaksi kertaa sanotaan että Klingsporilta puuttuu sydän. -Ja Vänrikki Stoolissa kerrotaan alussa kuinka ylioppilas on ylpeä -asemastaan, maisterinnimestään, jonka hänen tietonsa, "mensa", ovat -hänelle hankkineet. Mutta kuultuansa sotakertomuksia hän tuntee -kuinka hänen ajatuksensa joutuu ennen tuntemattomille aloille, -_sydämelle_ syttyy elo, jonka viehätystä se ei ennen aavistanut. -Minkätähden? Sentähden että hän näkee ja ihmettelee sitä _rakkautta_, -jota maamme on saanut pojiltansa, vaikka se heille on suonut vain -pettua leiväksi. Ja nähdessään tätä rakkautta ylioppilas nöyrtyy, ja -vänrikki on hänen silmissään nyt "enemmän kuin kuningas". - -Isänmaanrakkaus perustuu siis perinnäiseen tunteeseen, mutta myöskin -kansan totuttuun kieltäymykseen. Eikä Runeberg unhota luontoa: -Tigerstedt johtaa isänmaanrakkauden siitä; ja se joka ei luonnon -kauneudesta innostu puolustamaan tätä maata kuoloon asti, hän on -"sydämettä, _Jumalatta_". - -Isänmaantunne on siis likeistä sukua sille tunne-elämälle, jossa, -Runebergin katsantotavan mukaan, ihminen elää totisinta, ylevintä -elämäänsä. Mutta tämän tunteen luontoperäisyydestä seuraa taas että -se ilmenee sitä valtaavammin mitä lähempänä ihminen on luontoa. -Sentähden varsinkin syvien rivien miehet ovat Runebergin sankareita, -jota vastoin sodan ylin johtaja, vieroutuneena luonnosta, myöskin on -vieroutunut isänmaallisuudesta: hänellä on vatsa eikä sydäntä, hän -rakastaa vatia eikä taistelua. - -Mutta tuo erotus johtavien henkilöiden ja syvien rivien välillä, -se perustuu historiaankin. Ei ainoastaan 1808, vaan jo kolmessa -edellisessä sodassa oli Suomen sotureilla samaten ollut kelvottomia -johtajia, ja "herrojen" epäileminen oli siis sekin perinnäistä. Se -esiintyykin semmoisena Hurtti ukossa, ja se kai vaikuttaa rakuuna -Stooliinkin, kun hän Luodille sanoo: kellä on raha rinnassaan, hän -on liian hyvä taistelemaan. Mitalin saaminen on ensimäinen askel -herruuteen, siis itsekkäisyyteen. Ja tämä perinnäinen herrojen -epäileminen se kai vaikuttaa että myöskin Sandelsia epäillään. - -Jos joku taas on osottautunut urhoolliseksi, niin tämä on side joka -yhdistää vihollisiakin, sitä enemmin suomalaisia ja ruotsalaisia. -Sentähden soturit luottavat Döbelniin, ihailevat lopuksi Sandelsia ja -rakastavat Kulnevia. - -Suomalaisten ja ruotsalaisten soturien kesken taas yhteinen -isänmaanrakkaus tekee kaikki yhdenvertaisiksi; ylimmät päälliköt -semmoiset kuin Döbeln ja Sandels tunnustavat alhaisimpienkin arvon. -Varsinaisena vihollisena esiintyy siis vain pelkuri tai pettäjä, tahi -se joka käskee peräytymään kun soturit tahtovat taistella isänmaansa -puolesta. - -Peräytymiskäsky taas tekee välistä välttämättömäksi että soturit -käyvät omaa tietään. Tämä ei kuitenkaan ilmene tottelemattomuutena, -vaan pikemmin niin että "sydämellinen käsky" on voimakkaampi kuin -ulkoapäin tullut. Varsinkin Sven Dufvassa tämä on huomattavissa, ja -samoin Hurtti ukossa. - -Täten ilmenee sotureissa myöskin luontoperäinen itsenäisyys, joka -vielä enentää isänmaantunteen runollista vaikutusta. Vapaina -yksilöinä soturit toimivat, mutta samalla yhteydessä toinen -toisensa kanssa. Ja juuri täten "vänrikit" ovat ja tulevat aina -olemaan kansallisen yhteistoiminnan perikuvina. Itsenäisiä, mutta -isänmaanrakkauden johtamia lapsia Suomi-äitimme ennen kaikkea -tarvitsee. - -Juuri tuo itsenäisyyden ja yhteistoiminnan yhteys johtaa ajatuksemme -siihen että Runeberg tarinoissaan on kuvaillut myöskin itseänsä ja -ympäristöänsä, aikaansa. - -Ei koskaan ole maassamme ollut semmoista joukkoa isänmaallisia -kultuurisankareita, vanhempia ja nuorempia, kuin juuri tähän -aikaan. Runeberg, Lönnrot, Snellman, Stenbäck, Cygnaeus, Castrén, -Topelius ja moni muu kävivät kukin itsenäisesti omaa tietään, -mutta kaikissa hehkui isänmaanrakkauden pyhä liekki. Usein he -olivat yksityisseikoissa erimielisiä: Cygnaeus ei ymmärtänyt -Runebergin mielipiteitä runoudesta, Stenbäck ei hänen uskonnollista, -Lindfors ei hänen kansallista kantaansa, Snellman ei Maamme laulua -arvostellessaan nähnyt siinä mitään suomalaista, ja hän arvosteli -samalla kertaa ankarasti Lönnrotin kansanrunouden ihailua. Mutta -isänmaan menestys oli sentään kaikkien päämääränä; ja siksi he -kuitenkin liittyivät toisiinsa sydämellisessä rakkaudessa. - -Yksi esimerkki vain, Kun kreikankielen professorinvirka 1847 oli -avoinna, kehotti Snellman Runebergia sitä hakemaan, sanoen yliopiston -tarvitsevan häntä. Runeberg kieltäytyi, hän tahtoi antautua niin -paljon kuin mahdollista runoudelle. Mutta juuri sinun, hän kirjotti -Snellmanille, tulee olla yliopiston opettajana, ja toivo siitä että -siksi tulet, lohduttaa minua sinun _ja kaikkien meidän yhteisestä_ -vastoinkäymisestämme, Saima-lehden lakkauttamisesta. -- Eikö tämä -elävästi muistuta kahta rakuunaa? Ja Runeberg sanoikin kerran: - --- Snellman ja minä olemme aina maanneet saman peitteen alla, mutta -aina olemme toisiamme potkineet. - -Ja eikö Runebergia yhtä hyvin kuin Snellmania aikoinaan pidetty -mahdottomana virallisissa tieteellisissä tempuissa? Ja eivätkö -molemmat tosiaan niinkuin Sven Dufva sanoneet: Jos muiden kanss' en -mennä saa, tok' yksin mennä saan? Ja eivätkö molemmat, yksitellen -taistellen, isänmaata pelastaneet? - -Ja lopuksi: eikö tämän ajan valtaavasti esille pulppuava -isänmaantunne kohdannut vallanpitäjien puolelta jyrkkää -taantumiskäskyä? Eikö semmoista käskyä antamassa ollut omankin maan -miehiä? Eikö yleensä maamme kulttuurin kehitys silloin, sitä ennen -ja sen jälkeen ole tapahtunut yhtämittaisessa taistelussa ehkäiseviä -voimia vastaan? Eivätkö siis vänrikin kuvat aseellisesta sodasta -samalla kuvaile aseetonta, henkistä kultuuritaisteluamme? - -Mutta Runeberg oli jo 1839 lausunut: - -"Olisi tärkeätä historiallisessa tarkotuksessa tutkia, eikö kaikkia -ihmiskunnan edistysaskeleita ole astuttu taistellen jotakin -ehkäisevää pahaa vastaan. Elämä ilman kuolemaa pysähtyy paikoilleen; -vasta sotiessaan tätä vihollistansa vastaan se kehittää pyhää -voimaansa." - -Eivätkö Vänrikki Stoolin tarinat osota meille juuri samaa? Eikö -Suomen soturien sankarimaisuus esiinny meille sitä ylevämpänä -mitä enemmän heitä estettiin sitä osottamasta? Ja eikö sama koske -kultuurisankareitamme? - -Sentähden Runeberg esiintyykin meille samallaisena johtajana kuin -Döbeln oli. Hänellä yksin oli elämänkatsomus, joka saattoi kaikkia -johtaa, koota kaikki yhteistoimintaan. - -Mutta hän ja hänen aikalaisensa tiesivät, ettei voitto riipu -yksistään ihmisten urhoollisuudesta, olkoonpa tämä kuinka suuri -tahansa. Ja sentähden Runeberg ei, Döbelniä kuvaillessaan, jätä -osottamatta että kansan yhtä hyvin kuin yksityisen henkilön kohtalon -määrää ja johtaa ainoastaan korkein voima, korkein rakkaus, ja että -siis isänmaallinen työ viepi onnelliseen tulokseen ainoastaan jos se -toimitetaan tämän rakkauden hengessä ja sitä palvellen. - - - - -31. - - -Porvoossa sepitettyjen runoelmien johdosta Runebergin maine -1840-luvulla kasvamistaan kasvoi. Suomessa häntä yhä yksimielisemmin -katsottiin kansamme paraitten henkisten ominaisuuksien edustajaksi. -Ruotsin akatemiakin lähetti hänelle 1839 -- samana päivänä jolloin -se kunnioitti Porthanin satavuotismuistoa ja Franzén esitti hänen -elämäkertansa -- suuren kultamitalinsa, ja senjohdosta Runeberg -joutui ystävälliseen kirjevaihtoon akatemian sihteerin kanssa, joka -ei ollut kukaan muu kuin sama von Beskow, jota Runeberg oli aikoinaan -niin kovakouraisesti pidellyt. Vieläpä nostettiin kysymys siitä että -Runeberg tulisi akatemian jäseneksikin, mutta asia raukesi, kun -katsottiin tarpeelliseksi että ennenkuin kuningas vaalin vahvistaisi, -Runeberg, "vieraan vallan alamaisena", maansa hallitukselta saisi -luvan ottaa kutsumuksen vastaan. Siihen ei häntä kuitenkaan näy -kehotetunkaan. - -Venäjällä taas Grot teki hänen teoksiansa tunnetuiksi, ja ulkomaisiin -kieliin käännettiin yhä useampia hänen runoelmiaan. - -Itse hän sillä välin vietti samaa vaatimatonta elämää kuin ennen, -karttaen suuria juhlia ja maljapuheita, mutta ottaen vierasvaraisesti -vastaan niitä jotka hänen luonaan kävivät. Siihen hänellä olikin -parempi tilaisuus kuin ennen, kun hän 1852 oli ostanut uuden -tilavamman talon. - -Saatuansa Vänrikki Stoolin tarinain ensimäisen kokoelman valmiiksi -- -se ilmestyi kirjana 12 päivänä joulukuuta 1848 -- oli Runeberg ensin -levähtänyt, kirjottaen hauskuudekseen komediaa, Selkkauksia, jota -hän ei kuitenkaan lopettanut. Sitten hän taas sairastui, mutta 1851 -oli jo yksi uusi "vänrikki" syntynyt. - -Samana vuonna Runeberg ystävänsä Dunckerin kanssa matkusti Ruotsiin, -missä häntä kaikkialla otettiin riemulla vastaan. Hän oli kuningas -Oskarin puheilla ja tutustui hänen poikiinsa; myöhemmin sekä Kaarle -(XV) että Oskar (II) lähettivät hänelle teoksiaan. -- Yksityisesti -Ruotsin arkkipiispa häneltä kysyi eikö hän tahtoisi muuttaa Ruotsiin, -missä hänelle olisi paikka tarjona. Runeberg vastasi vain: - --- Herra arkkipiispa, Suomi on köyhä äiti, joka tarvitsee kaikki -poikansa. - -Tukholmasta lähdettiin pohjoiseen päin, käytiin Hernösandissa -Franzénin ja Uumajassa Dunckerin haudalla. Paluumatkalla tultiin -Pietarsaareen, missä kaupungin asukkaat antoivat Runebergille lahjan, -joka hänestä oli "Kalifornian vertainen": kalastajamökin, jossa hän -lapsuudessaan oli kesänaikoina isänsä kanssa oleskellut. - -Kun hän heinäkuun lopussa palasi pitkältä matkaltaan Porvooseen, -kysyi eräs tuttava häneltä oliko Ruotsissa ollut hauskaa. - --- Kyllä siellä oli hauskaa, hän vastasi, mutta hauskempaa on päästä -taas Kroksnäsiin kävelemään paljain jaloin ja onkimaan ahvenia. - -Mutta kesän loppu olikin kylmä ja sateinen, ja syksyllä neljä -Runebergin silloisista seitsemästä pojasta sairastui tulirokkoon; -yksi heistä kuolikin. Seuraavana vuonna, 1852, ahdisti taas vilutauti -runoilijaa itseään. - -Vuosi 1853 oli runoilulle suotuisampi, ja jo oli kolme uutta -vänrikkiä syntynyt, kun Runebergille annettiin uusi toimi: hänet -määrättiin jäseneksi siihen komiteaan, jonka tehtävänä oli valmistaa -ehdotus uudeksi ruotsalaiseksi virsikirjaksi maallemme. - -Runeberg piti velvollisuutenaan ottaa tämän toimen vastaan, ja -tunnollisesti hän ryhtyi tehtävänsä suorittamiseen. Eikä luultavasti -Suomessa silloin ollut toista miestä joka paremmin kuin hän olisi -tähän työhön pystynyt. - -Tiedämme että hänelle alusta pitäen runous oli ollut likeisessä -yhteydessä uskonnollisen sielunelämän kanssa. Mutta kun -runous puolestansa oli hänen silmissään likeisesti yhdistetty -elämäntoimintaan, niin samoin uskonto hänestä oli elämää enemmän kuin -oppia. Muutamat hänen mietelmänsä osottavat kuinka syvästi hän tämän -uskonnollisen elämän käsitti. - -"Ihminen elää todellisuudessa vain niin paljon kuin hän eläytyy -Kristukseen. Kaikki muu hänessä on pimeyden ja kuoleman vallan -alaista. Mutta Kristus ei elä ainoastaan taivaassa, vaan maan -päälläkin. Hän elää ylhäisyydessä ja alhaisuudessa, todessa ja -leikissä, tiedossa ja uskossa, viisaudessa ja yksinkertaisuudessa, -mutta ei vain yksipuolisessa, latteassa, ahdasmielisessä, -saatanalaisessa. - -"Mutta elämä Kristuksessa ja rakkaudessa häneen ei ole elämää jossa -taistellaan maailmaa, maata, ihmisiä vastaan. Se on rauhan elämä -täynnä rakkautta. Eläen Kristuksessa tulemme osallisiksi hänen -elämästään, rakastamme maailmaa sillä tulisella innolla, jolla hän -sitä rakastaa ja rakasti antaessaan henkensä sen pelastukseksi. Maa -ja mikä sen päällä elää ei ole enää kuollutta, syntistä, kadotettua -tomua, se on pikemmin Kristuksen puku, hänen ruumiinsa, jonka läpi -hän, sen sieluna, virtaa, sitä elähyttäen. Ilman Kristusta on kaikki -hengetöntä tomua, hänen kauttaan muuttuu kaikki hänen eläväksi -ruumiikseen, eikä kukaan rakasta häntä oikein, ellei samalla rakasta -sitä maailmaa, jossa hän elää ja liikkuu. Siis älkäämme hyljätkö -maailmaa, vaan pikemmin rakastakaamme sitä Kristuksen tähden, -niinkuin rakkaus iloitsee ei ainoastaan katsoessaan rakastetun -silmään ja etsiessään siitä tuikahdusta sen sielusta, vaan myöskin -pidellessään ja katsellessaan sen kättä, ei sen tomun tähden, josta -käsi on tehty, vaan sen henkilön tähden, jonka oma se on. Siis meidän -ei tule vihata, vaan rakastaa; rakastaa maata, koska Kristus pukee -sen viheriäksi ja ihanaksi, rakastaa ihmisiä, koska Kristus rakastaa -kaikkia, eikä tahdo että kukaan hyljättäisiin, mutta ennen kaikkea -rakastaa häntä, joka tekee kaikki rakastettavaksi, ja jota ilman -kaikki olisi tomua ja tyhjää, kuollutta ja kadotettua. - -"Runouden on kuin uskonnon. Monet laulavat ja monet rukoilevat, ja -sanoissa, ulkonaisesti, on erotus pieni. Mutta toisen sanat ovat -yöhön käärittyinä, niitä peittää tyhjyys, kylmyys, pimeys, joka -tuntuu helpommin kuin selviää, kun taas toisen sanoja valaisee ja -lämmittää pieni salama, säde auringonsydämestä, josta ne saavat aivan -toisen ilmeen kirkkautta, lämmintä ja valoa. - -"Ken ei omista Jumalan valtakuntaa niinkuin lapsi, hän ei tule -koskaan siihen sisään. - -"Taivaan valtakuntaa ei valloteta; se saadaan, annetaan lahjaksi. -Niin, jos tulisimme kaiken maailman tietojen ja viisauden ja vallan -ja hyveiden kanssa, ja tahtoisimme niillä voittaa taivaan, niin -olisi pieninkin pisara Jumalan rauhaa ja autuutta liian kallis -sillä ostettavaksi. Ja siitä huolimatta sataa Jumalan rauhaa ja -autuutta lakkaamatta ihmisten päälle! Miksi? Siksi että Jumala on -isä. Me saamme häneltä kaikki lapsuutemme emmekä täysikäisyytemme -oikeudella, ja lapsia me olemme kaikki Jumalan edessä, sekä nuorina -että vanhoina, sekä yksinkertaisina että viisaina, sekä heikkoina -että mahtavina. Rakkaus yksin antaa, ja rakkaus katsoo tarpeita eikä -vaatimuksia." - -Tästä katsantotavasta johtuu se nöyrä mieliala, joka oli Runebergille -ominainen elämässäkin. Erittäin hän näyttää pitäneen arvossa sitä -nöyryyden muotoa, joka ruotsiksi ilmaistaan sanalla _saktmod_, -"hiljainen rohkeus", säveys. Sitä hän suositteli oppilailleen -siinä puheessaan, jonka hän piti erotessansa rehtorinvirasta, jota -hän hoiti lukuvuosina 1848--1850. Elämän taisteluissa, hän sanoo, -vaaditaan rohkeutta, ja nuoriso luulee itsellään olevan sitä -kylliksi. Mutta oikea rohkeus "ei ole leimahtavan tunteen haihtuvaa -liekkiä, ei hillitsemättömän maineenhalun uhkaavaa hyökkäämistä -vastuksia vastaan; se rohkeus, josta minä puhun, kumpuaa tyynesti ja -rauhallisesti hurskaan sydämen syvyydestä, ja sen kätkettyä lähdettä -sanotaan säveydeksi." Ja tämän lähteen hän sanoo tunnettavan sitä -ympäröivistä vartioista, jotka ovat jumalanpelko, totuus, uskollisuus -ja ahkeruus. - -Toisellakin kertaa hän antoi samaan suuntaan menevän neuvon, joka -muodoltaankin on hänelle hyvin kuvaava. - -Lukion lehtorina hän myöskin oli tuomiokapitulin jäsen ja tutkijana -papintutkinnoissa. Tästä syystä hän vähitellen tutustui suureen -osaan hiippakunnan papistoa, ja palatessaan joskus Porvooseen papit -mielellään kävivät Runebergillakin, joka aina osaaottavaisesti -seurasi heidän olojaan. Kerran nuorenpuolinen pappi valitti että -hänen kuuntelijoillaan, joihin hän muuten oli hyvin kiintynyt, oli -paha tapa: he usein nukkuivat kirkossa; mutta sitä pappi oli koettanut -tarmonsa takaa estää. - --- Ei -- sanoi silloin Runeberg ystävällisesti hymyillen -- niin -sinun ei pitäisi tehdä. Ovathan he kirkkoon tullessaan väsyneitä -viikon työstä, ja ehkä he ovat kävelleet penikulman tai pari -etsiäksensä Herran temppelistä henkistä lohtua ja virvotusta. Kummako -siis jos he kirkon rauhassa, ja tottumattomina ankaraan ajatustyöhön, -arvaamatta nukahtavat. Ei sinun siis pitäisi olla tyly heitä kohtaan. -Mutta kun huomaat että kuuntelijasi alkavat nukahtaa, niin hiljennä -vähitellen ääntäsi, ja kun näet kaikkien nukkuneen, niin lue Herran -siunaus ja jätä heidät rauhaan. - -Pappi ymmärsi tämän omituisen neuvon tarkotuksen, ja hän oli koko -elämäkseen oppinut kohtelemaan kuuntelijoitaan leppeästi. - -Nöyrästä, mutta hartautta ja ihmisrakkautta täydestä sydämestä siis -Runeberg ryhtyi virsikirjatyöhönsä; ja siihen hän pani lähes kolmen -vuoden ajan. - -Komiteassa oli kolme jäsentä: Runeberg, Stenbäck ja molempien -nuoruudenystävä Lille, joka nyt oli jumaluusopin professori. -Jokaisen oli määrä tehdä täydellinen ehdotus, mutta molemmat muut -luottivat Runebergiin, joka yksin sai työnsä valmiiksi määrättyyn -aikaan, kevääseen 1856. Sitten yhdessä tarkasteltiin ehdotusta, ja -ilokseen Runeberg näki että hänen runoilijaveljillään ei ollut paljon -muistuttamista. - -Tehtävä oli kuitenkin muodollisestikin ylen vaikea. Oli päätetty -että vanhasta virsikirjasta säilytettäisiin niin paljon kuin -mahdollista, ja ehdotus oli laadittava niin että sitä voitaisiin -käyttää vanhan virsikirjan rinnalla. Sentähden virsien lukua ei -enennetty, ja kun uusia virsiä hankittiin liiaksi vanhentuneiden -sijaan, koetettiin saada niitäkin niin usein kuin mahdollista -poistettujen nuotilla veisattavaksi. Paitsi että Runeberg siis -on kauttaaltaan korjaillut vanhoja virsiä, hän on sepittänyt yli -neljäkymmentä virttä edeltäkäsin määrätyistä aineista ja edeltäkäsin -määrätyillä runomitoilla. Vain harvoin, jos joku vanha virsi oli niin -epärytmillinen, ettei sitä kuitenkaan enää veisattu, hän vapaasti -valitsi runomittansa. - -Mutta tämmöisessä vaikeassa työssä oli hänelle suureksi eduksi että -hän oli tottunut kilpaillen nojautumaan toisiin runoilijoihin; eikä -siis juuri ensinkään huomaa ennakolta määrätyn runomitan häntä -kahlehtineen. Ja aineissa semmoisissa kuin Davidin psalmeissa tahi -sunnuntaievankeliumeissa hän saattoi liikkua vapaammin, ainoastaan -runollisen inspirationinsa ohjaamana. - -Tietysti ei ollut kysymystäkään siitä että Runeberg virsissään -esittäisi uskonnollista elämää yhtä itsenäisesti kuin omissa -runoissaan. Tulihan hänen laulaa seurakunnan eikä itsensä puolesta. -Mutta runollinen suurtyö sittenkin hänen virsikirjansa on. Vaikkapa -alistuen seurakunnan tarpeitten palvelijaksi, on Runeberg kuitenkin -virsikirjaansa vuodattanut runsaasti omaa ihanaa katsantotapaansa -ja lämmintä uskonnollista tunnettaan, ja kirja on samalla -tosikristillinen ja tosirunollinen, täynnä ylevää mielen lennokkuutta. - -Virsikirjatyön aikana oli Runebergilla ollut kaksi juhlallista -hetkeä. Sodasta eloonjääneet upseerit ja heidän jälkeläisensä olivat -hankkineet suuren hopeakannun kunnialahjaksi Runebergille Vänrikki -Stoolin tarinain johdosta. Aikomus oli antaa se hänelle hänen -täyttäessään viisikymmentä vuotta; mutta ajan oloihin katsoen -- -Turkin sota oli juuri syttynyt -- pidettiin tarpeellisena hankkia -keisarin lupa lahjan antamiseen. Runeberg sai siis syntymäpäivänään -ainoastaan avaimen siihen koteloon missä lahja säilytettiin, ja itse -kannu annettiin hänelle juhlallisesti vasta myöhemmin, senjälkeen kun -ministerivaltiosihteeri kreivi Armfelt oli hankkinut siihen keisarin -luvan. Tämä tapahtui tavalla joka sekin hyvin kuvaa ajan oloja. - -Runo Viapori oli Runebergin tietämättä ja vastoin hänen tahtoansa -tullut Ruotsissa painetuksi vuonna 1852. Armfelt pelkäsi että siitä -voisi johtua ikävyyksiä, jos asia tulisi keisarin tietoon, ja hän -teetti heti Grotilla venäjänkielisen käännöksen Kulnev-runosta, -käyttääksensä sitä, jos tarvittaisiin, Runebergin puolustukseksi. -Mitään selkkauksia ei kuitenkaan silloin syntynyt; mutta nyt, kun -keisari oudoksui tuota luvanpyyntiä ja kysyi mikä merkillinen mies -Runeberg sitten oli, Armfelt asiansa valaisemiseksi jätti keisarille -Kulnevinsa. - -Pian, 1856, Armfeltilla oli tilaisuus osottaa Runebergille -hyväntahtoisuuttaan toisellakin tavalla, joka ei kuitenkaan ollut -runoilijalle oikein mieleen, vaikka se olikin aiottu lisäämään iloa -hänen viettäessään toista juhlaa, hopeahäitään, 23 päivänä tammikuuta -1856. - -Runebergin toimeentulo oli näinä vuosina ollut kaikkea muuta kuin -huoletonta. Perhe oli lisääntynyt ja elintarpeiden hinnat kohosivat -Krimin sodan aikana tuntuvasti. - -Silloin Snellman, jolle itselleen paremmat ajat olivat koittaneet -Aleksanteri II:n valtaistuimelle noustua, kirjotti vuoden 1856 -alussa Armfeltille kirjeen, jossa hän ehdotti että Runebergille -annettaisiin sekä uusi apuraha yleisistä varoista, hänen kirjallisten -ansioittensa tunnustukseksi ja hänen taloudellisten huoliensa -huojentumiseksi, että myöskin vuotuinen määräraha siksi ajaksi jona -hän pysyisi virsikirjakomitean jäsenenä. Runeberg oli, sanoi hän, -mies jolla oli oikeus vaatia maaltaan ei ainoastaan kunniaa, vaan -huoletonta toimeentuloakin. Hänen menonsa perheensä elatukseen -olivat lisäytyneet, kun hänellä oli kaksi poikaa yliopistossa, hän -oli velkaantunut ja senjohdosta hänen mielensä oli masentunut ja -hänen tuotantohalunsa ehkäisty. Jos asiasta voitaisiin tehdä nopea -päätös, niin että Runeberg saisi tiedon määrärahojen antamisesta -hopeahääpäivänään, niin hän voisi viettää tämän päivän katsomalla -tyynemmin tulevaisuutta kohti. - -Armfelt vastasi ettei hän muulla tavoin voinut täyttää Snellmanin -pyyntöä, kuin siten että yliopiston kanslerin käyttövaroista oli -myönnetty 240 ruplaa (960 markkaa) vuodessa apurahaksi Runebergin -kahdelle yliopistossa opiskelevalle pojalle. Tämä avustuksen muoto -ei ollut Runebergille mieleen, hän kun piti sekä oikeutenaan että -velvollisuutenaan itse kustantaa poikiensa kasvatuksen. Niin pian -kuin siihen vain oli muodollista syytä, hän kehotti poikiansa -luopumaan apurahasta; toinen teki sen 1859, toinen 1860. - -Hopeahäitään Runeberg muuten vietti iloisesti suuren ystävä- ja -tuttavapiirin ympäröimänä, joka oli sitä varten kokoontunut -Porvooseen. Sukulaiset ja lähimmät ystävät tulivat jo päivää ennen -ja kolmellekymmenelle hengelle toimitettiin asunto Runebergin -vierasvaraisessa kodissa. Juhlan edellinen yö valvottiin ystävien -seurassa, ja samoin itse hopeahäät kestivät aamuun saakka. -Kun sitten seuraavana päivänä iltapuolella kaupungin asukkaat -Runebergin kunniaksi olivat toimeenpanneet juhlan, oli runoilija -niin väsynyt, ettei hän oman kertomuksensa mukaan voinut pysyä -valveilla muuten kuin elävästi mielessään kuvittelemalla olevansa -vesilintuja ampumassa ja uikukkoja tarkasti tähystämässä. Ja kun -päälle päätteeksi illalla oli suuret tanssijaiset, niin Runeberg -niistä poistui kuin poistuikin ennen illallista, huolimatta nuorten -neitosten hartaista pyynnöistä ja Snellmanin tuimasta kysymyksestä: -"kuinka voit näin käyttäytyä yleisöäsi kohtaan?" - -Vuonna 1857 ilmestyi virsikirjanehdotus painosta; se valmistui siihen -juhlaan, joka silloin vietettiin muistoksi siitä että kristinuskoa -seitsemänsataa vuotta aikaisemmin oli ensi kerran maassamme -saarnattu. Vähän aikaa ennen oli Lille Runebergille sanonut: - --- Kyllä sinä tästä työstäsi ansaitset jumaluusopin tohtorin arvon. - -Runeberg oli siihen vastannut: - --- Miltäs näyttäisi, jos minä jumaluusopin tohtorin hattu päässäni -läksisin kettuja pyytämään? - -Hän ei aavistanut että Lille näillä sanoillaan oli arkkipiispan -kehotuksesta koettanut urkkia Runebergin mielipidettä hänelle -aiotusta kunnianosotuksesta. Ja kun hän ei pontevammin vastustanut, -niin hän sai kuin saikin tohtorin arvonsa, ja hänen täytyi tulla -vihkiäisiin, jotka Lille toimitti. Se oli hänelle, kaiken komeuden ja -juhlimisen vihollinen kuin oli, kovin vastenmielistä. Ja kun Lille -jäljestäpäin kysyi mitä hän oli ajatellut Lillen puhuessa, kun hän -näytti niin syvämietteiseltä, niin hän vastasi: - --- Minä ajattelin: voi jos nyt olisin Kroksnäsin salmessa, joukko -ruovikkoon piiloutuvia sorsia edessäni. - -Mutta virsikirjanehdotus toi mukanaan toisenkin seurauksen, joka oli -ilahuttavampi Runebergille. - -Ehdotuksen oli ruotsia puhuva yleisö ottanut innokkaasti vastaan. -Monessa perheessä otettiin se kohta käytäntöön, ja samalla heräsi -ajatus siitä että osotettaisiin runoilijalle maan kiitollisuutta -sekä tästä että hänen muista runollisista lahjoistaan. Hänelle oli -myönnetty kustannusoikeus ehdotukseensa, ja nyt muodostui "yhtiö", -joka 1858 osti tuon oikeuden häneltä yleisön keskuudessa kootuilla -varoilla, yhteensä 72,000 markalla. - -Ja samaan aikaan tapahtui tärkeä muutos hänen elämäntoimessaankin. -Vuonna 1856 vahvistettiin uusi koulujärjestys, ja sennojalla lukion -opettajanvirat järjestettiin uudestaan. Rehtorinvirka raamatun -alkukielissä lakkautettiin, ja kun mainittujen aineiden lehtori -Porvoon lukiossa oli nuori mies, hän siirrettiin kreikan kielen -lehtoriksi, ja Runeberg sai eron virastaan ja oikeuden nauttia -eläkkeenä koko palkkansa. - -Täten oli runoilija melkein yhtaikaa saanut vapauden ja turvatun -toimeentulon. Hänen mielensä täyttyikin ilosta ja kiitollisuudesta ja -hän lausui tähän aikaan: - --- Luojalla on kaksi tietä, joita myöten hän johtaa ihmisiä luokseen. -Toisen ihmisen hän kesyttää kurituksella, toista hän nöyryyttää -ylenpalttisella hyvyydellään. -- Minua kohtaan, hän lisäsi, on Jumala -käyttänyt jälkimäistä tietä. - - - - -32. - - -Vuonna 1851 oli Runeberg runoillut uuden tarinan, Vänrikin -markkinamuiston, ja 1853 seurasivat sitä Heinäkuun viides päivä, Von -Törne ja Lotta Svärd. Senjälkeen "sai vänrikki yksikseen polttaa -sammalia, kun ylioppilaalla oli muuta tekemistä" niinkuin runoilija -itse sanoi, lisäten: "koittaa kai sentään päivä jolloin molemmat -taas saavat polttaa vaakunaa". Se päivä koittikin kun virsikirja oli -valmistunut 1856, ja silloin Runeberg, taas omien sanojensa mukaan, -"kohta laittoi maallisen soturin jaloilleen iloiten siitä että -hengellinen sota oli loppunut". Luultavasti tämä maallinen soturi oli -Kuormarenki, ja häneen liittyivät samana vuonna Munter ja Von Essen. -Sotilaspoika alotettiin; mutta sitten tuli virsikirjan tarkastaminen -väliin, niin että runo valmistui vasta 1858. Viimeksi mainitulta -vuodelta ovat Vänrikin tervehdys ja Matkamiehen näky. Vuonna 1859 -valmistuivat Numero viisitoista Stolt, Wilhelm von Schwerin ja -Adlercreutz, vuonna 1860 Porilaisten marssi, Vanha Lode, Veljekset ja -kaikkien viimeisenä Maaherra. - -Tässä järjestyksessä emme saata huomata samallaista aiheitten -kehitystä kuin ensimäiseen kokoelmaan kuuluvissa tarinoissa. Tämä -onkin aivan luonnollista. Päätettyänsä ensimäisen kokoelman Runeberg -jo vallitsi koko alansa ja hän saattoi siis nyt kuvata milloin -päällikköä, milloin syvien rivien miestä. Muutamien tarinain synnyn -aiheutti sitäpaitsi joku kertomus sodasta tahi joku luonteenpiirre, -joka tuli Runebergin tietoon. - -Niin hän esimerkiksi jo 1848 oli, käydessään Loviisassa erään -ystävänsä luona, tutustunut kenraali G.A. Ehrnroothiin, joka -nuorena upseerina oli ollut mukana sodassa: hänet mainitaankin, -niinkuin tunnettu, Sotamarskissa. Hänestä kerrotaan, että hän -hyvin ystävällisesti otti vastaan entisiä sotamiehiä, joita kävi -useita hänen luonaan pyytämässä häneltä eläkettä varten todistusta -osanotostaan sotaan; Ehrnrooth oli näetten myöhemmin ollut -Suomen koko sotaväen päällikkönä. Kerran tuli hänen luoksensa -mies, johon Oravaisten tappelussa oli sattunut sama luoti, joka -haavotti Ehrnroothiakin, ja silloin kenraali asetti hänet istumaan -viereensä päivällispöytään, "vanttumiesten", lakeijojen suureksi -hämmästykseksi. Samaten Ehrnroothin kerrotaan paheksuneen kun -talonväki, ollessaan hänen puheillaan, seisoi hattu kädessä. - -Yhdyttyänsä Ehrnroothiin Runeberg Loviisan ystävälleen useaan kertaan -toisti sanat: "hattuni ma pidän päässä, pidä sinä samaten", ja -lisäsi: "saat nähdä minkä kauniin runon näistä sanoista teen". Ja kun -Vänrikin markkinamuisto oli valmis, hän lähetti jäljennöksen siitä -samalle ystävälleen todistukseksi lupauksensa täyttämisestä. - -Mistä Runeberg oli nuo sanat saanut, sitä ei tiedetä, ja samaten hän -kielsi Ehrnroothin olevan runossa esiintyvän kenraalin suoranaisena -esikuvana. - -Matkamiehen näky perustuu sekin Runebergille annettuun -luonteenkuvaukseen Ramsay veljesten äidistä. Vänrikin tervehdyksen -saaja, Tigerstedt, oli vielä elossa kun runo kirjotettiin. Wilhelm -von Schweriniin on aihe saatu eräästä nuoren sankarin kirjeestä, joka -julaistiin vähää ennen, maaliskuussa 1859. Porilaisten marssissa taas -on meillä vielä yksi esimerkki siitä kuinka Runeberg kilpaili toisen -runoilijan kanssa. - -Kun vuonna 1858 ruvettiin, sodan 50-vuotisen muiston johdosta, -avustamaan siitä eloonjääneitä sotureita, oli Topelius kirjottanut -sanat Porilaisten marssiin, manaten noita "menneen ajan haamuja" -heräämään haudoistaan ja ylistäen heidän urhoollisuuttaan. Tämä runo -laulettiin jo samana vuonna laulajaisissa sotavanhuksien hyväksi, -mutta Runeberg ei sitä saanut kuulla ennenkuin 1859, jolloin, -hänen Helsingissä ollessaan, ylioppilaat lauloivat sen eräässä -iltaseurassa, jossa hän ja Topeliuskin olivat. Silloin hän kysyi -Topeliuselta: - --- Sinäkö olet kirjottanut sanat? - --- Niin. - --- Mikset ole pannut porilaisia laulamaan itse? - --- Sen voi ainoastaan vänrikki tehdä. - -Ja seuraus oli, että Runeberg, joka ensin oli aikonut ottaa -Topeliusen sanat kokoelmaansa, kirjotti kuin kirjottikin oman runon, -pannen porilaiset itse laulamaan. - -Jos siis ainakin muutamat toisen kokoelman tarinat ovat syntyneet -satunnaisesti saaduista aiheista, niin sopii kuitenkin kysyä, eikö -tämänkin kokoelman runojen syvintä juurta ole etsittävä runoilijan -tunne-elämästä runojen syntymisaikana. Ja samalla on kysyttävä -eroaako tämä kokoelma jossakin kohden edellisestä. - -Toukokuun 13 päivänä 1848 laulettiin Maamme laulu Paciusen -säveltämänä ylioppilaiden kevätjuhlassa, Cygnaeus piti kuuluisan -puheensa isänmaalle ja Topelius sepitti juhlan johdosta runonsa -Suomen nimi. Valtaava isänmaallinen innostus täytti mielet, varsinkin -kun samaan aikaan useassa Europan maassa näytti koittavan uusi päivä -kansojen vapaudelle. Varmaan siis Runeberg ensimäisen tarinakokoelman -ilmestyttyä saattoi tuntea vielä suuremmassa määrässä kuin ennen -että hän oli laulanut kansansa sydämestä ja ilmaissut sen pyhimpiä, -elinvoimaisimpia tunteita. - -Mutta isänmaan olot muodostivat jyrkän vastakohdan tälle -innostukselle. - -Aikaa yhtä hyvin kuin runoilijaa kuvaa sattuvasti Runebergin ottelu -sensuurin kanssa, kun tarinain ensimäinen osa oli valmis painoon. - -Sensorina oli kreikankielen professori N.A. Gyldén, Runebergin -entinen kilpatoveri apulaisvirkaa hakiessa. Suurin osa kirjaa oli -jo painettu, mutta lopussa oli muutamia paikkoja jotka epäilyttivät -Gyldéniä. Runeberg silloin kävi sensuurikomitean puheenjohtajan -luona, joka ei ollut sen vähempi mies kuin yliopiston sijaiskansleri, -senaattori ja kenraali J.M. Nordenstam. Tämä vaati ensiksi pari -pienempää muutosta: Kuninkaassa sanottiin että Viapori oli menetetty -"halvan kavaltamisen kautta", ja Döbeln kysyi: "Kuin käy sun sitten, -_kansa poloinen_?" Nämä paikat Runeberg heti muutti, pannen edellisen -lauseparren sijaan "se pylväs kaatunut", ja toiseen paikkaan "väki -urhoinen". Mutta lopuksi Nordenstam tahtoi muutettaviksi Döbeln runon -loppusäkeet, alkaen sanoista "Oi synnyinmaa, mik' osakses lie luotu". -Runeberg silloin jyrkästi kielsi: - --- Niitä en muuta. - -Nordenstam puolestaan pani kovan kovaa vastaan ja vastasi ettei koko -teosta saataisi julaista, jollei muutosta tehtäisi. Runeberg sanoi -silloin tyynesti: - --- Jääköön sitten julkaisematta. - -Mutta saatuaan paperinsa takaisin hän lisäsi: - --- Ikävä vain että jo useat arkit ovat sensorin luvalla painetut. - --- Niin, se on ikävä. Suuriko painos on? - --- Kaksituhatta kappaletta. - --- Sepä melkoista. - -Ja leppyen hän tarttui Runebergin käteen sanoen: - --- Miksette voi muuttaa tätä paikkaa, kun jo muutitte toiset? - --- Nuo paikat olivat vähemmin tärkeitä, tätä minä en voi muuttaa. - -Ja hän teki lähtöä. Mutta silloin Nordenstam lausui: - --- No antakaa tänne sitten! - -Ja painolupa annettiin. - -Jos siis Runebergin oma teos pääsi verrattain helposti sensuurin -kourista, niin on tunnettua että juuri seuraavina vuosina painetun -sanan vapaus supistettiin yhä ahtaammalle. Samaten muissakin kohden -taantumuspyrinnöt pääsivät voitolle: yliopiston asetukset muutettiin, -filosofian professorin virka lakkautettiin, ylioppilasosakunnat -hajotettiin j.n.e. - -Vielä kovemman koetuksen ajan toivat Suomelle Krimin sodan vuodet. - -Ristiriitaisia tunteita liikkui ihmisten mielissä. Keisari Nikolai -oli taantumuksen vankin pylväs Europassa; Venäjän tappio tiesi -siis vapauden voittoa. Mutta englantilaiset, jotka kerskailivat -sivistyksestään, käyttäytyivät Suomessa niinkuin rosvot: he -kaappasivat kauppalaivastomme ja polttivat Pohjanmaan laivaveistämöjä -ja tervavarastoja. - -Näissä vaikeissa oloissa Runebergin, samaten kuin Topeliusen, -mielipide oli se että luja, vankkumaton uskollisuus maan -historiallisesti määrättyä asemaa kohtaan oli paras, samalla kuin -se oli jaloin politiikka. Sitäpaitsi Runeberg keisari Nikolaissa -näki "mitä vahvimman sulun sitä meille vieraan kansallisuuden tulvaa -vastaan, joka oman painonsa voimasta uhkaa hyökyä meille". - -Mutta ulkomailla levitettiin huhuja suomalaisten kapinallisuudesta, -jopa kerrottiin että Runeberg oli kadonnut ja lähetetty Siperiaan -j.m.s. Häntä pyydettiin kirjeessä jollekin ruotsalaiselle ystävälleen -osottamaan nämä huhut vääriksi, ja sen hän tekikin, kirjottaessaan -Beskowille. Mutta kun samalla pyydettiin häntä samaa tietä -selittämään kansan mielialaa, niin hän vastasi: - -"Olen kaiken aikani tahtonut olla niin kaukana politiikasta kuin -mahdollista, ja uskon että minun toimenpiteeni niin suurissa asioissa -kuin nykyään ajetuissa merkitsevät vähemmin kuin ei mitään. En -sentään luule vähemmin harrastavani isänmaallisia asioita, en vain -tahdo suorastaan niihin tarttua, vaan tarmoni takaa koettaa niitä -edistää toimimalla uskollisesti sillä pienellä alueella, joka on -minulle työalaksi suotu." - -Mutta henkinen ahdinkotila kesti yhä, ja sodan jälkeenkin, kun -paremmat ajat jo olivat odotettavissa Aleksanteri II:n kanssa, -hallitsi Suomessa vielä aluksi kreivi Berg, eikä nähty vielä toivotun -vapauden koittavan. - -Tämmöiset olot ovat omiansa synnyttämään isänmaallisia tunteita aivan -erityistä laatua. - -Elävästi tunnetaan että Suomella, vaikka se joutuisikin -suurpolitiikan hampaihin, ei tässä politiikassa ole mitään -varsinaista tehtävää. Kansamme tehtävä on sitävastoin se kultuurityö, -jota se toimittaa -- "Europan etuvartiona"; tätä nimitystä on -Runeberg -- taas samoin kuin Topelius -- käyttänyt juuri tähän -aikaan. Tämä tehtävä vaatii kaikki Suomen lapset ankaraan työhön, -"köyhä äiti tarvitsee kaikki poikansa". Mutta ollen aatteellista -laatua kansallisen tehtävämme tulee olla yhtämittaista edistystä, se -ei voi sietää taantumista, sillä ainoastaan yhtämittaisesti edistyen -me voimme säilyttää asemamme kansakuntien joukossa. Edistymisessä -- -siinä kansamme kunnia, taantumisessa sen häpeä. - -Tämä katsantotapa kuultaa selvästi toisen kokoelman tarinain läpi. -Tietysti ei siten että kuvaillut sankarit olisivat vain vertauskuvina -käytettyjä runoilijan isänmaallisten mielipiteiden valaisemiseksi. -Vaan niin että hän sotureissa kuvailee tunnelmia, jotka, samalla kuin -ne ovat historiallisesti oikeita, ovat likeistä sukua runoilijan oman -ajan tunnelmille. - -Ensiksi on huomioon otettava että isänmaantunne nyt esiintyy paljoa -enemmän selvinneenä ja syventyneenä kuin edellisessä kokoelmassa. -Siinä oli tämän tunteen varsinaisena lausujana runoilija itse -(runoissa Vänrikki Stool, Döbeln Juuttaalla), mutta soturit käyttävät -vain ylimalkaisia sanoja: maa, kuningas ja maa, isien maa, eikä -niitäkään usein (runoissa Pilven veikko, Sotavanhus, Torpan tyttö, -Sven Dufva, Otto von Fieandt, Sotamarski, Döbeln Juuttaalla). -Tigerstedt, "Suomen poika", on innossaan vielä melkein poikkeuksena. - -Toisin nyt. Isänmaa esiintyy personallisuutena jo krenatöörille; hän -laulaa siitä kuinka isänmaa ja soturit katsovat toisiinsa. Lotta -Svärdille ja Adlerereutzille isänmaa on köyhä äiti, Dunckerille -äiti ja morsian. Von Törne on Fieandtin sukua, ja molemmista kaipaa -suomalainen rotu parantamista, mutta kuinka tulisesti senohessa Törne -ihailee maatansa ja kansaansa! Von Essenkin muistaa Suomen lippua, -Buss korpraali samoin Suomen vereen kastettuja tantereita, Speltkin -puhuu maansa kunniasta. Ja krenatööri lopettaa laulunsa toivomuksella -"Jumala isänmaata varjelkoon", vänrikki Heinäkuun viidennessä -päivässä puhuu isänmaasta innolla joka muistuttaa Maamme laulua; -vieläpä hän mainitsee Suomen eri osia ikäänkuin terottaaksensa -mieleemme että hän puhuu koko Suomesta. - -Isänmaan yhteydessä esiintyy useassa runossa kansakin, ja sen -luonnetta ja tehtävää kuvaillaan suuremmalla pontevuudella kuin -ennen, varsinkin Heinäkuun viidennessä päivässä. - -Mutta yhä ovat uskollisuus, kärsivällisyys ja uhrautuvaisuus -tämän kansan pääominaisuuksia -- siis luonteenpiirteitä, joita -on tarpeen myöskin kansamme kultuuritaistelussa, mutta jotka -samalla ovat sopusoinnussa runoilijan -- ja kansan perinnäisen -- -elämänkatsomuksen kanssa. - -Toiselta puolen esiintyy nyt tunne paon häpeästä ja mieliharmi -pakokäskystä paljoa polttavampana kuin ennen. - -Sotamarskissa olivat Suomen soturit, innostuneina ensimäisestä -voitostaan, tulleet siihen päätökseen, etteivät urhomiehet "kehtaa -haastaa tuommoisesta" kuin Klingsporista. Mutta kohta ensimäisessä -uuden jakson runossa krenatööri ottaa kuin ottaakin puhuaksensa -sotamarskista, vaatien häntä edesvastuuseen. Ja kuinka syvä on häpeän -tunne semmoisessakin miehessä kuin Spelt on! Hurtti ukko kyllä tunsi -samaa, mutta vain omasta puolestaan, krenatööri puhuu kaikkien -sotamiesten puolesta, mutta Spelt tuntee koko maansa häpeän. - -Yhtä syvä on sama tunne Gregori Tigerstedtissä. Ja merkillistä on -että Runeberg, sepittäessään Heinäkuun viidettä päivää, samalle -paperille kirjotti nämä sanat: - -"Miten olisi käynyt meidän maineemme, jollei olisi ollut semmoisia -kuin Duncker, kun kaikki petti tuolla korkeammalla?" - -Mutta juuri sama ajatus palaa Adlercreutz runossa. Tämä runo on taas -kokonaiskuva koko armeijasta, samoinkuin Döbeln Juuttaalla. Mutta -pääaihe on nyt paon häpeä, joka valtaa koko armeijan, päällikön yhtä -hyvin kuin jokaisen soturin, ja jota ei saada poistetuksi muuten kuin -Hertzenin tahallisella tottelemattomuudella päällikön käskyä kohtaan. -Ja yhtymällä Hertzenin tunnelmaan Adlercreutz pelastaa Suomen kunnian. - -Samassa määrin kuin isänmaantunne selvenee ja edistymisen -välttämättömyyden tunne syventyy, huomataan nyt toisenlainen kanta -Ruotsiakin kohtaan. - -Tosin Runeberg on ruotsalaiselle urhoollisuudelle nyt pystyttänyt -vielä kauniimman muistopatsaan kuin Sandels runossa: Wilhelm von -Schwerin kuvastaa ihanasti tätä urhoollisuutta, samalla kun hän -siihen yhdistää ruotsalaisen ylimyksen mitä hienoimman esiintymisen. -Merkillistä on että tässäkin lähtökohtana on epäilys Schwerinin -rohkeudesta, mutta hän poistaa epäilyksen paljoa kauniimmalla tavalla -kuin Sandels. - -Toiselta puolen on huomioon otettava että tästä kokoelmasta Sandels -on kokonaan poistunut. Döbelnkään ei esiinny muuta kuin Adlercreutzin -rinnalla (Vänrikin markkinamuisto, Adlercreutz) ja Lurjusta -tutkimassa; tässä toimessa hän on paikallaan, samaten kuin Juuttaalla -"moukan" mielialaa tarkastamassa. Ja kun hän julistaa Lurjuksen -aimo _suomalaiseksi_ soturiksi, niin tämä hänen suussaan merkitsee -enemmän kuin jos Adlercreutz sen sanoisi: se on samallainen tunnustus -suomalaisille kuin Sandelsin "noin suomalainen taistelee". - -Adlercreutz taas, hän ei tarvitse ketään tutkia, hän tuntee kaikkien -soturien tunteet, sillä hän on "uskollinen suomalainen". Ja hänestä -laulaen runoilija erottaa mitä hän on Ruotsissa tehnyt ja mitä -meille, ja hän terottaa mieleemme että Adlercreutz sittenkin kuuluu -meille. - -Samaten jo krenatööri muistelee Suomea ja Ruotsia erillään -toisistansa, mutta samalla hän tietää että hän uskollisessa -rakkaudessa on kastanut Ruotsinkin hiekkaa verellään. Ja palkaksi hän -on saanut kerjurielämän, aivan samaten kuin jo Franzénin Vanha soturi -sai palkakseen "luutnantin arvon ja elinkautisen nälän". - -Suomalainen kuin on, krenatööri, kun päälliköistä tulee puhe, -mainitsee etupäässä "kaksi suurta", Adlercreutzin ja Cronstedtin. -Cronstedt on myöskin Gregori Tigerstedtin päällikkö, mutta muuten -on Adlercreutz toisen kokoelman pääsankari. Hän esiintyy von -Törnessä ja Wilhelm von Schwerinissä, Spelt lausuu ajatuksensa hänen -voitostaan, ja kun Adlercreutzkin ylistää soturia, niin tämä soturi -on suomalaisuuden perikuva, Munter, ja kaikki sanottava lausutaan -sanoissa "hän oli suomalainen". - -Samoinkuin ruotsalaiset, niin venäläisetkin nyt ovat enemmän -syrjäytetyt: heidän urhoollisuutensa tunnustetaan kuitenkin -Adlercreutz runossa. Ja huomioon on otettava että Ukko Lode runo -asettaa koko sodan sovinnollisuuden valoon. Lämpimän hartauden -ohessa ilmenee Lodessa myöskin halu lieventää taistelujen tuottamia -kärsimyksiä. Ei enää, niinkuin Kuolevassa soturissa, vain valiteta -näitä kärsimyksiä, eikä osoteta vain satunnaista hyväntahtoisuutta, -niinkuin Pistool tekee. Ihmisystävällisyys on muuttunut tavaksi, -periaatteeksi, eikä sitä harjottaessa kysytä onko kärsivä ystävä vai -vihollinen. - -Jo tämä runo riittää todistamaan ettei Runeberg ihaile sotaa -semmoisenaan. Mutta samaa todistaa sekin seikka että hän yleensä -hyvin vähän, ja aikaa myöten yhä vähemmin, kuvailee varsinaista -tappelua; pääasiana ovat hänelle ne tunteet, jotka elähyttävät -sotureita. - -Ja kun nämä tunteet eivät koske yksistään sotilaallisia -velvollisuuksia, vaan yleisesti isänmaallisia, niin on aseellisten -soturien rinnalla nyt kuvailtu aseeton sankarikin: Maaherra. Jopa nyt -jo runon aiheena voipi olla vain menneen tapahtuman arvostelu: -Veljekset. - -Näin on Vänrikki Stoolin tarinoita katsottava Suomen kansan -isänmaallisen tunne-elämän kuvaukseksi. Tämän tunne-elämän -pääpiirteet olemme jo löytäneet; lisättävä on vain että toisessa -kokoelmassa myöskin varsinaisen kansan osanottoa siihen pontevammin -kuvaillaan. "Lurjuksessa" ei niinkuin Sven Dufvassa ole perinnäistä -halua kuolla kuninkaan ja maan edestä, ja sittenkin hän innostuu -sitä tekemään. Toiselta puolen krenatööri ja Spelt, niinkuin jo on -mainittu, itsetietoisesti, eikä enää vaistomaisesti, käsittävät -velvollisuutensa isänmaata kohtaan; ja Buss Munterista puhuessaan, -vänrikki Dunckeria ylistäessään terottavat mieleemme alhaisempienkin -arvoa. Samaten kenraalin käytös krenatööriä kohtaan osottaa -pontevampaa tasa-arvoisuuden puolustamista kuin ennen on Runebergin -runoudessa esiintynyt. Mutta helposti näkee että tällä kuvalla -on juurensa hänen edellisessä runoilijatoiminnassaan, varsinkin -Jouluillassa. - -Kaikki nämä piirteet kuvastavat kuinka runoilija nyt toimii -yhteiskunnassa joka on heräämäisillään ja jossa uudet kansanainekset -pyrkivät ottamaan osaa yhteiseen edistystaisteluun. Sentähden -ristiriidatkin kärjistyvät enemmän kuin ennen, varsinkin -taantumisen ja edistymisen välillä, mutta myöskin kun kysymyksessä -on heikon oikeuksien suojeleminen (Maaherra) tahi eri käsitykset -velvollisuudesta (Veljekset). - -Mutta muistettava on että tarinat tämän ohessa myöskin ovat -historiallisia kuvia kansamme mielialasta tärkeänä sen elämän -käännekohtana. Ja tässäkin kohden Runeberg nyt esiintyy ikäänkuin -varmempana kuin ensimäisessä kokoelmassa. Yleensä ei nyt niin usein -kuin siinä nojauduta 1808 vuoden sodan takaisiin aikoihin. Lode, -von Törne ja von Essen olivat kaikki olleet mukana Kustaan sodassa, -mutta siitä ei mainita mitään. Lotta Svärd on toisenlainen nyt kuin -edellisessä sodassa. Munter on tosin sama nyt kuin silloin, mutta -pääpaino pannaan tässä runossa siihen että esi-isätkin ovat olleet -sotureita ikivanhoista ajoista asti -- niinkuin sotilaspojankin -esi-isät. Nämä henkilöt siis selvemmin edustavat Suomen historiaa -kokonaisuudessaan. Ja Adlercreutzissa on samaten koko sotajoukko -Kustaan soturien jälkeläisiä; Porilaisten marssissa taas johdetaan -sotilaallinen sukupuu koko kansan puolesta aina Narvaan, Leipzigiin -ja Lützeniin saakka -- Topeliusen välskärin jäljissä! - -Päinvastoin edellisessä kokoelmassa vain kolme runoa sisälsi -lyhyitä viittauksia sodan jälkeisiin aikoihin: Otto von Fieandt, -Von Konow ja hänen korpraalinsa sekä Döbeln Juuttaalla. Mutta jo -verratessamme viimeksi mainitun runon loppua Adlercreutzin loppuun -huomaamme jälkimäisessä suuremman varmuuden sodan merkityksestä. Ja -uudessa kokoelmassa on koko kahdeksan runoa, joiden toiminta-aika -kokonaan tahi osaksi on sotaa myöhempi: Vänrikin markkinamuisto, -Heinäkuun viides päivä, Von Essen, Sotilaspoika, Vänrikin tervehdys, -Matkamiehen näky, Ukko Lode ja Veljekset. Nämä runot siis kuvaavat -sodan vaikutuksia myöhempään, runoilijan omaan aikaan. Ja mitä siis -tarinat kokonaisuudessaan tarkottavat, sen lausuu ylioppilas -- nyt -hänkin puhuen maansa puolesta -- kun hän (Vänrikin tervehdyksessä) -kiittää sotureita heidän uskollisuudestaan, kestävyydestään. Heidän -verensä on vuotanut maamme uskon, toivon ja muiston tähden, sen -tulevaisuuden pelastamiseksi. Sillä heidän kauttansa tunnussanaksemme -yhä voipi jäädä: vielä koittaa päivä, kaikki ei vielä ole ohitse. - -Niin on Runeberg Vänrikki Stoolin tarinoissaan antanut kansallensa -sen, minkä Tengström aikoinaan sanoi siltä puuttuvan: isänmaallisen -sankarirunouden, joka osottaa kansalle sen parhaita ominaisuuksia, -mutta ei vaadittuina, vaan nähtyinä, toteutuneina historiallisessa -toiminnassa; ja toteutuneina tavalla joka kelpaa esimerkiksi kaikille -ajoille ja kaikilla aloilla. - - - - -33. - - -Jo ennenkuin Vänrikki Stoolin tarinoiden toinen kokoelma ilmestyi -(joulukuussa 1860), oli Runeberg ankarasti sairastunut reumaattiseen -kuumeeseen, ja tämä tauti vaivasi häntä niin että hän koko seuraavana -vuonna ei pystynyt mihinkään runotyöhön. Vuonna 1862 hän ryhtyi -kirjottamaan "perhekuvausta" En voi, joka hänestä oli sopiva -"välityö"; ja kappale ilmestyi jouluksi samana vuonna. - -En voi liittyy monessa kohden Runebergin aikaisempiin komedioihin. -Tässäkin esiintyy ihmisiä, joilla on joku omituinen piirre, -"maneeri", mutta tämä ei käsitä koko heidän olentoansa. Vanha herra -von Dann on pahoillaan siitä että ihmiset pitävät niin paljon -mahdottomana, mutta hän liiottelee tätä paheksumistansa. Nuori -maalari Frank taas tuntee oikeutettua itsenäisyydentunnetta, mutta -hän liiottelee sitäkin. Vaan molemmissa on samalla tunteita joihin -voivat yhtyä: Frankin äitiä on von Dann nuoruudessaan rakastanut, ja -Julia on molemmille rakas. - -Tältä kannalta katsottuna on kappale kaunis todistus siitä ettei -Runeberg, liikkuessaan suuren runouden väljillä vesillä, ole -unhottanut pientä perhemaailmaa. Siinäkin voi esiintyä ristiriitoja, -jotka erottavat ihmisiä toisistaan; mutta epäsuhteita sovittamassa -ovat tälläkin alalla luontoperäiset, yleisinhimilliset tunteet, ja -semmoisiakin voittoja kelpaa runoilijan voittaa. - -"Suuri, missä pienellä ei ole sijaansa, on mielettömän ajatus", sanoi -Runeberg itse. - -Saatuaan En voi valmiiksi otti Runeberg lopettaaksensa Salaminin -kuninkaat, josta ennallaan kolme näytöstä oli valmiina. - -Selvemmin kuin koskaan ennen on Runeberg tässä teoksessaan -nojautunut ulkoapäin saatuun muotoon: antiikkiseen, kreikkalaiseen -draamaan. Tämä seikka on usein, meidän aikoihimme saakka, johtanut -arvostelijoita harhaan: on verrattu näytelmää Sofoklesin draamoihin, -ikäänkuin Runeberg olisi tahtonut kirjottaa hänkin antiikkisen -draaman. Ja missä on eroavaisuuksia huomattu hänen ja antiikin -välillä, on niitä pidetty puutteina: Runeberg ei muka ole voinut -pysyä antiikkisessa katsantotavassa. - -Aivan toisen tuloksen saamme jos katsomme tätä draamaa samoista -näkökohdista kuin niitä Runebergin edellisiä teoksia, joissa hän -myöskin on nojautunut muihin runoilijoihin. - -Olemme nähneet että hän niissä sentään aina pysyy omintakeisena. -Jos hän muualta lainaakin muodon, niin tämä tapahtuu vain siksi -että mainittu muoto soveltuu ilmaisemaan mitä hän itse tahtoo saada -lausutuksi. Mutta kun hän kotimaisaiheisissa runoelmissaankin -asettautuu yleisinhimilliselle kannalle, ja kun hän sanoo runouden -ylistävän "ikuisesti olevaa", niin on itsestään selvää, ettei hän ole -tahtonutkaan kirjottaa draamaa joka kuvailisi antiikille ominaista -katsantotapaa, vaan omintakeisen teoksen aiheesta johon antiikkinen -muoto sopii. - -Tämä selviää hänen omista lausunnoistaankin. Puhuessaan legendoista -ja kirjottaessaan Macbethista, hän selvästi erottaa toisistansa -antiikkisen ja uudenaikaisen, kristillisen maailmankatsomuksen; ja -kun hän jälkimäisen henkeen kirjottaa legendansa, niin olisi kai -ollut mieletöntä senjälkeen siirtyä katsantotapaan, joka hänestä -edusti alhaisempaa, historiallisesti voitettua kantaa. - -Samoin hän jo 1833 oli lausunut, että nykyajan draamassa toimivien -henkilöiden omallatunnolla on sama tehtävä kuin antiikkisen draaman -kuorolla, ja että siis edellisessä kuoro on tarpeeton. Kun hän nyt -kirjottaa draaman ilman kuoroa, niin tämäkin osottaa että hän itse -katsoo sitä tarkotukseltaan uudenaikaiseksi. - -Mutta miksi hän sittenkin valitsi muissa kohden antiikkisen muodon? - -Saadaksemme vastauksen tähän kysymykseen tulee meidän ensiksi muistaa -mitä Runeberg jo 1833 oli sanonut runoudesta ja sen lajeista. - -Runous ylistää "ikuisesti olevaa" kuvaamalla ihmisen, yksilön -suhdetta kaikkiyleisyyteen. Tämä voi tapahtua ensiksi niin että -yksilö ja kaikkiyleisyys esitetään sopusoinnussa; toiseksi niin että -yksilö esiintyy etsivänä jotakin kaikkiyleisyyden muotoa, jotakin -yleistä aatetta (rakkautta, kunniaa t.m.s.), johon hän innostuu -ja yhtyy, siten osottaen yksilön ja kaikkiyleisyyden sovitusta. -Edellisessä tapauksessa syntyy eepillistä runoutta, jälkimäisessä -lyyrillistä, ja jälkimäinen muoto seuraa ensimäistä aivan samaten -kuin ihmiselämässä nuorukaisikä seuraa lapsuudenikää. - -Sanottakoon tästä määritelmästä muuten mitä hyvänsä, varmaa on että -sekin, niinkuin yleensä Runebergin runouden teoria, ihmeen hyvästi -soveltuu häneen itseensä. Hänen runoutensa näetten osottaa useampaan -erään juuri tämmöistä kehitystä murtumattomasta sopusoinnusta -ristiriitaan, jonka sovituksen hän kuitenkin löytää. Puhumattakaan -hänen aikaisimmasta runoudestaan, merkitsevät Hirvenhiihtäjät -ja Hanna toiselta puolen, Jouluilta ja Nadeshda toiselta, juuri -semmoista kehitystä. - -Mutta runoudella on kolmaskin muoto: draama. Ja sen määritteli -Runeberg 1833 niin, että tragediassa -- komedian hän jättää sikseen --- kaikkiyleisyys esiintyy ikuisena lakina, jota vastaan yksilö -rikkoo, mutta joka kuitenkin osottautuu ikuisesti olevaksi siten -että rikkova yksilö murtuu. Ja tämä runouden muoto seuraa taas -lyyrillistä, samoinkuin miehuudenikä nuorukaisikää. - -Ja taas huomaamme että Kuningas Fjalar, johon tämä määritelmä -täsmälleen sopii, hänen omassa runoudessaan seuraa Nadeshdaa. - -Voisi sanoa ettei Fjalar runoelma muodoltaan ole varsinainen draama. -Aivan oikein; mutta olihan samoin Jouluillan muoto pääasiallisesti -eepillinen, vaikka lyyrillisyys Augustan romanseissa ikäänkuin -murtaa eepillisen tyyneyden sulun. Samoin Kuningas Fjalar jo on -rakenteeltaan, jollei muodoltaan, aivan draamallinen. - -Ja huomioon on otettava että Runeberg itse vuoden 1841 lopussa ei -sano vielä uskaltavansa ryhtyä draaman kirjottamiseen. Hän tuntee -itsensä liian paljon kertovaiseen runouteen taipuvaksi ja hän pelkää -joutuvansa draamaa sepittäessään harhateille. Kun hän kuitenkin -Fjalarin jälkeen alkoi Salaminin kuninkaat, niin hän varmaan silloin -jo tunsi oikean ajan tulleen; ja koko tämä runollinen kehitys on uusi -ja ihmeteltävä todistus siitä, kuinka Runeberg aina mittasi voimiansa -ennenkuin johonkin tehtävään ryhtyi. - -Mutta se ikuinen ja yleinen laki, jota tragedia ylistää, -osottamalla sitä vastaan rikkovan yksilön murtumista, se -esiintyi Fjalar-runoelmassa jumalien tahdon muodossa, ja sitä -julistettiin Dargarin ennustuksessa. Ja aivan samassa muodossa se -esiintyy Leiokritosille. Molemmille kuninkaille ennustetaan että -he, noudattaen omaa tahtoansa eivätkä jumalien, saavat aikaan -päinvastaista mitä toivovat. - -Olemme jo nähneet minkä tähden Runeberg Fjalar-runoelmassa näin -menetteli. Rohjetaksensa asettaa oman tahtonsa jumalien tahtoa -vastaan täytyy Fjalarilla olla semmoinen asema, ettei mikään -maallinen voima häntä voi vastustaa. Mutta silloin täytyy jumalien -puhua hänen omassatunnossaan, ja saadaksensa tämän omantunnon äänen -havainnolliseksi, täytyy runoilijan esittää se ennustuksen muodossa. - -Toteuttaessaan uhkauksensa Fjalaria vastaan jumalat taas toimivat -hiljaisesti, "jumalat eivät melua" sanoo Runeberg itse. Mutta juuri -sentähden ei tästä aiheesta synny mitään draamaa, sillä draamassa -vastakkaiset voimat esiintyvät näkyvinä katselijan silmien edessä, -toimivien henkilöiden edustamina. Ja samalla kun Fjalar noin -suoranaisesti ja yksin taistelee jumalien tahtoa vastaan, samalla -myöskin hänen kansansa ikäänkuin jää pois näyttämöltä; sen puolelta -ei mikään henkilö esiinny toimivana. - -Salaminin kuninkaissa taas Runeberg varmaan on tahtonut esittää juuri -hallitsijan suhdetta kansaansa. Leiokritos ei niinkuin Fjalar etsi -minkään ennen kuulumattoman uroteon mainetta; hallitsijavallastakin -hän tahtoo pitää kiinni vain poikansa tähden; hän on siis vielä -enemmän kuin Fjalar voittanut itsekkäisyytensä. Kysymyksessä -on siis tässä etupäässä hänen hallitustapansa. Siitä hän ja -Leontes keskustelevat, siitä näyttävät meille jo draaman alkuosat -havainnollisia kuvia. - -Mutta jos kansa esiintyy näyttämöllä, niin täytyy sen edustajissa -asua joku voima, jonka kautta jumalat vaikuttavat ja joka voi uhata -hallitsijan valtaa. Tämä on oikeuden voima. - -Ja tästä johtuu luonnollisesti että Runeberg sijottaa draamansa -homerilaiseen sankariaikaan. - -Sillä uudenaikaisessa lain-alaisessa yhteiskunnassa taistelu -hallitsijan ja kansan oikeuksista, niinkuin kaikki tiedämme, tapahtuu -eduskunnissa ja usein kirjallisestikin; siinä tulee kysymykseen -lainpykälien selitys y.m.s. Kaikki tämä ei ole havainnollista, -sitä ei siis voida näyttämöltä esittää. Ja yhtä vähän Runeberg oli -taipuvainen kuvailemaan semmoista uudenaikaisen yhteiskunnan tilaa, -jossa kansa, kyllästyneenä hallitsijan itsevaltaisuuteen, nousee -ilmikapinaan. Semmoisessa taistelussa varmaan ei hänestä jumalain -tahto esiintynyt. Ja joka tapauksessa 1840-luvun tosiolot eivät -hänelle näyttäneet esimerkkiä kumpaisestakaan menettelytavasta. - -Toista oli niissä oloissa, joihin Runeberg sijotti draamansa. Nämä -olot ovat "patriarkaalisia", kirjotettua lakia ei ole, mutta oikeus -elää kansassa _tapana_; ja jos hallitsija rikkoo sitä vastaan, niin -tämä voi kääntyä hänelle turmioksi. - -Juuri tältä kannalta Runeberg, kirjottaessaan Snellmania vastaan -Fjalarista, selittää Sofoklesin Antigonea. Hallitsijan tahto sotii -tapaa vastaan, ja tämä tapa, että kuolleelle hänen omaisensa suovat -kunniallisen hautauksen, se perustuu taas yleisinhimilliseen -tunteeseen, jonka semmoisena pitäisi olla lakina kaikille. Helppo on -nähdä kuinka Hegel, niinkuin Runeberg mainitseekin, voi tästä johtaa -vastakohdan valtion ja perheen välillä, koska perhe juuri paraiten -edustaa tapaa. Ja saman näkökannan Snellman sitten sovitti Fjalariin. - -Mutta Runebergista olivat varmaan valtio ja perhe vain muotoja, -joissa ilmeni jotakin yleisempää. Ja sentähden hän sanoi -levottomuudella tarkastaneensa Fjalariaan ja tyydytykseksensä -huomanneensa ettei tuota ristiriitaa perheen ja valtion välillä siinä -ollutkaan. Mutta tämän hän kirjottaa ja Antigonea hän selittää juuri -samaan aikaan kun hän jo oli alkanut Salaminin kuninkaansa. On siis -luonnollista että perusaate siinäkin on aivan samallainen kuin se -minkä hän Antigonesta on löytänyt. - -Missä kohden Leiokritos siis rikkoo sitä oikeudenkäsitystä vastaan, -joka hänen kansassaan elää tapana ja edustaa jumalien tahtoa? - -Ei siinä kohden että hän on anastanut vallan vaikkei hänellä siihen -ole muodollista oikeutta. Osa kansaa, nuoret, joita Hyllos edustaa, -ovat siitä välinpitämättömiä, ja sitäpaitsi ei näytelmän alussa -tiedetä onko oikea kruununperillinen Eurysakes elossa. Teukros -taas, hänen setänsä, joka oli koettanut saada saaren haltuunsa -veljenpoikansa nimessä, hän ei kansankaan katsantotavan mukaan ollut -siihen oikeutettu eikä Leontes semmoista oikeutta tunnusta. Vieläpä -Leiokritos myöntää olevansa valmis väistymään ilman taistelua, jos -kaikki hänen alamaisensa tunnustaisivat Eurysakeen oikeuden, ja -itselleen hän sanoo: "olin alamainen, voin siksi jälleen tulla". - -Mutta missä kohden Leiokritos rikkoo jumalien käskyä vastaan, sen -Leontes sanoo, kun hän isälleen lausuu, että Zeus perustaa kaikki -heikon oikeuteen. Luontokin sitä todistaa, sillä on määrätty lakinsa -ja järjestyksensä, pieni viihtyy siinä yhtä hyvin kuin suurikin. -Ja jos tarkastamme missä muodoissa tämä heikon oikeus esiintyy -draamassa, niin näemme että Leontes ensin puolustaa köyhää Eubulosta -rikasta vastaan, toiseksi naista väkivaltaa vastaan, kolmanneksi -kovaonnista, haaksirikkoista Eurysakesta sydämettömyyttä vastaan. -Eikä missään näissä selkkauksissa puhuta muodollisesta oikeudesta. -Ensimäisessä tapauksessa on olemassa molemminpuolinen sopimus, jota -voidaan tulkita eri tavoin; mutta varmaan Leonteen tuomio perustuu -samaan tunteeseen, minkä jo kansa on lausunut: Rhaisteelle on -simpsukka vain pieni kukkura hänen rikkautensa lisäksi, Eubulosille -se on kaikki. Toisessa tapauksessa sanoo luonnollinen tunne, ettei -turvatonta naista saa rääkätä; kolmannessa rikotaan vierasvaraisuuden -kaikkialla pyhänä pidettyä tapaa vastaan. - -Mutta tiedämme että heikon oikeuksien puolustaminen oli -yksi Runebergin pääharrastuksia, elämässä ja runoudessa. Jo -Hirvenhiihtäjissä on tapa heikon puolella: Pietarille olisi häpeäksi -pitäjässä, jollei hän tarjoisi kerjurille hevoskyytiä. Heikon -oikeuksia myöskin ensimäinen vänrikki, Pilven veikko, puolustaa, -ja sekä Nadeshdassa että Fjalarissa kosketellaan samaa kysymystä. -Aiheeltaan siis Salaminin kuninkaat likeisesti liittyy runoilijan -edellisiin teoksiin. - -Vieläpä aiheen käsitteleminenkin osottaa samaa. Runoilija kirjotti -1840-luvulla kolme ensimäistä näytöstä, ja tämä puolisko loppuu -siihen, että Leontes kehottaa Eurysakesta alistumaan ja vartomaan. -Tämä neuvo muistuttaa elävästi Potemkinin neuvoa "tottele ja varro", -ja samalla kun se on ajan oloja kuvaava, se on uutena todistuksena -siitä ettei Leontes taistele Eurysakeen muodollisen oikeuden -puolesta. Hän ei katso itseänsä velvotetuksi yllyttämään kansaa -isäänsä vastaan mutta ennakolta hän sanoo isälleen, että jos taistelu -syttyy ja Eurysakes joutuu vaaraan, silloin hän on velvollinen -suojelemaan häntä. - -Mutta tässä draaman osassa kansa ei vielä esiinny toimivana; se vain -alussa antaa neuvojaan -- niinkuin Sjolf Fjalarille -- mutta kun -Rhaistes pyytää sen apua, se lykkää asian Leonteelle. Ja Eubulosta -kansa kehottaa "siveyteen". Vasta kolmannen näytöksen lopussa -kerrotaan että kansa on käynyt levottomaksi, mutta ei siitäkään -sittemmin välittömästi johdu mitään. - -Kun sitten draama tähän keskeytyi, niin näyttää siltä kuin Runeberg -taas olisi kammonut kuvailla sitä, jonka vastinetta hän ei ollut -todellisuudessa nähnyt: eripuraista yhteiskuntaa. - -Päinvastoin hän, niinkuin jo on osotettu, 1840-luvun keskipaikoilla -elävämmin kuin ennen tunsi kansansa yhteyden. Ja kun hän ryhtyi siitä -laulamaan, niin hän ensiksi taas joutui lyyrilliselle alalle, jota -hän katsoi vaaralliseksi draamaa muodostettaessa, toiseksi seuraavan -ajan olot yhä enemmän kehittivät yhteenkuuluvaisuuden tunteita. Ja -draaman loppuosa jäi kirjottamatta. - -Mutta Vänrikki Stoolin tarinoissa oli aihe, joka vähitellen kehittyi -yhä draamallisemmaksi: ristiriita soturien edistymishalun ja -päällikköjen taantumishalun välillä. Alussa tämä ristiriita esiintyy -täysin eepillisenä Sven Dufvassa ja Hurtti ukossa. Krenatöörissä, -kuormarengissä ja Gregori Tigerstedtissäkin asuu rikas lyyrillinen -tunnelma, mutta he vielä "tottelevat ja vartovat". Hertzen ja -Adlercreutz sitävastoin seisovat täysin draamallisessa asemassa: -heidän tulee joko rikkoa ulkonainen tottelemisvelvollisuutensa, -taikka jäädä kuuroiksi omantuntonsa äänelle, joka käskee heidän -taistella. - -Mutta miksi on taisteltava? Siksi että Suomi on "köyhä, turvaton -äiti", jota pojat eivät saa jättää puolustamatta. - -Adlercreutzia myöhemmät ovat Porilaisten marssi, Vanha Lode, -Veljekset ja Maaherra. Ensimäisessä ilmaistaan pontevasti ja -voitonvarmasti sama tunnelma kuin Adlercreutzissa: verta vuotamatta -Suomen pojat eivät jätä isänmaataan sorrettavaksi. Lode runo -muistuttaa, niinkuin jo on osotettu, kärsivien oikeutta. Mutta -Veljekset ja Maaherra sisältävät kumpikin jyrkän ristiriidan, -edellinen vielä jyrkemmän kuin Adlercreutz. Siinä on kysymyksessä -eikö ole isänmaanystävän sisäinen velvollisuus murtaa ulkonaisen -"velvollisuuden sulku", kun tämä sotii omantunnon ääntä vastaan. - -Mutta miksi on veljesten tarina niin "hirveä", miksi ei osoteta muuta -sovitusta kuin kovan veljen kyynelet? - -Siksi että Johan Wadenstjerna kyllä ajattelee maataan, kansaansa, sen -uskoa, voimaa ja mainetta -- mikä kaikki on oikeutettua -- mutta hän -ei ajattele Suomea äidiksi. Hän ei sille uhraa mitään, hän vaatii -muilta. - -Kuinka toisin Maaherra! Hän tosin nojautuu lakiin, mutta laki ei -tässä kohden ole muuta kuin kansassa elävän oikeudentunnon tulkki: -koko yhteiskuntajärjestyksemme perustuu siihen ett'ei syytöntä -rangaista toisen rikoksesta; ja syyttömät ovat tässä samalla -heikkoja: lapsia ja naisia. Heikon oikeuksia siis viimeinen yhtä -hyvin kuin ensimäinen "vänrikki" puolustaa. - -Kun Runeberg siis 1863 ryhtyi viimeistelemään Salaminin kuninkaitaan, -niin hän saattoi tehdä sen aivan toisilla edellytyksillä kuin -puolitoista vuosikymmentä aikaisemmin. Kansallistunto oli -vahvistunut; jos kohta ei kaikkia esteitä vielä oltu voitettu, niin -oli jo uusi aika tulossa. Kreivi Berg sai eronsa 1861 ja varma -lupaus valtiopäivien kokoonkutsumisesta annettiin samaan aikaan. -Mutta samalla oli jo syntynyt eripuraisuuksia kansalaisten kesken: -sodan aikana valtiollisesta asemasta, samaan aikaan mutta varsinkin -sodan jälkeen kielikysymyksestä. Nyt saattoi Runeberg, nojautuen -todellisuuteen, kuvailla jakaantunutta kansaa ja ryhtyä päättämään -draamansa kerran määrätyn suunnitelman mukaan. - -Tietysti ei sentään saa jälkimäisestä puoliskosta etsiä mitään kuvaa -1860-luvun Suomesta. Semmoista ei Runebergilla ollut tapana sekottaa -teoksiinsa; mutta yhdessä kohden tekisi melkein mieli luulla että -tunnelma on tuon ajan herättämä. - -Semmoista runollista innostusta, joka esimerkiksi Robert -Tengströmissä eli, sitä ei enää nuorisossa ollut. Tengström oli -kuollut jo 1847, hänen hengenheimolaisensa Castrén 1852 ja Kellgren -1856. Myöhemmin nousevan nuorison keskuudessa oli usein vallalla -järkiperäinen katsantotapa, joka koetti, varsinkin Hegeliin -nojautuen, todistaa oikeaksi mitä 1840-luvun nuoret tunsivat. Eiköhän -Runebergissa liene ollut tunto siitä, kun hän neljännen näytöksen -alussa antaa Eubulosin moittia Hyllosin kylmyyttä ja järkiperäisyyttä? - -Pääaiheeltaan on Runebergin teos kuitenkin semmoinen että se soveltuu -mihin aikaan hyvänsä. Heikkoja ja sorrettuja on kaikkialla, ja jos -kohta Runeberg esittää kysymyksen heikkojen oikeudesta yksityisten -henkilöiden kuvissa, niin hän samalla kyllin selvästi lausuu yleisen -periaatteensakin. - -On jo huomautettu ettei Leontes puolusta mitään muodollista oikeutta, -vaan semmoista joka perustuu ihmisystävällisiin tunteihin. Sentähden -hän jo kolmannessa näytöksessä, kun huhu kertoo Eurysakeen kuolleen -ja kansa vaatii Leiokritosta edesvastuuseen siitä, tahtoo miekallaan -saattaa kapinoitsijat takaisin "siveyteen". Sillä kansalla ei ole -tässä tapauksessa edes muodollista oikeutta Leiokritosta vastaan. - -Neljännessä näytöksessä taas Hyllos kehottaa häntä nuorison johtajana -nostamaan kapinan Leiokritosta vastaan. Nuoret eivät tiedä mitään -Ajaasta, mutta Leiokritosta, tirannia he vihaavat. Leontes silloin -ensin muistuttaa Hyllosille että Leiokritos on hänen isänsä. Hyllos -taas vastaa että nuoret ovat isänmaansa poikia, ja isänmaa vaatii -heitä taisteluun tirannia vastaan. Mutta Leontes silloin ankarasti -vastustaa tuota "kapinanrähinää." Miksi? Varmaan siksi ettei isänmaa -lapsiltaan vaadi vihaa vaan rakkautta. - -Mutta toiselta puolen sama Leontes sanoo isälleen että tämän -suurimpana vaarana on juuri rakkaus Ajaan sukuun: sitä hän ei koskaan -voi saada sammumaan, vaikka hän sitä satoja vuosia vainoisi. - -Jos täten Leontes edustaa heikkojen oikeuden tunnustamista, niin -Rhaistes on hänelle siinä kohden suora vastakohta. Hän vainoo ja -vihaa heikkoja, hän siis hankkii Leiokritosille vihaa, ja hän on -syypää itse kapinaankin. Vihassaan Eubulosta ja Hyllosta vastaan -hän tulee vaanimaan heitä, mutta kertoo samalla kansan alkavasta -levottomuudesta: ja tästä Hyllos sitten saa aihetta yllyttääksensä -kansaa kapinaan. Lopuksi Rhaistes haavottaa Leontesta ja valmistaa -siten jumalain ennustuksen täyttämistä: haavotettu Leontes on -Leiokritosin helppo tappaa. - -Mutta Rhaistes on ollut Leokritosin kätyri ja kuningas on siis itse -syypää kaikkiin hänen tekoihinsa -- sitä enemmän kun Leiokritos itse -jo alussa, tunnustaen itselleen että Rhaistes on konna, ikävöi sitä -päivää, jolloin hän ei enää tarvitse hänen apuaan. Hän tahtoisi -hallita enemmän sydämellä kuin harkinnalla, mutta sitä hän ei sano -hallitsijan aina saavan tehdä. Liian myöhään hän huomaa erehtyneensä; -vasta kuolemassa hän yhtyy Leonteeseen, josta ei viha vaan eri -käsitys velvollisuudesta on hänet erottanut. - -Vielä kerran esiintyy Runebergin runoudessa tuo vastakohta, jonka -olemme niin usein tavanneet: sydän, luontoperäiset tunteet toisella -puolen, järkeily toisella. Ja taas näemme kuinka järkeily erottaa, -sydän yhdistää. - -Sydäntä Tekmessakin edustaa. Hän on tottunut uhrautumaan; vielä -enemmän, hän on, sanoo Leontes, oppinut elämän ylevimmän taidon: -hän voi muuttaa omat kärsimyksensä muiden lääkkeiksi. Tässä -uhrautuvaisuudessaan hän voi liittyä muihin, surkutella vihollistansa -Leiokritosta, ja viedä hänelle lohduttavan viestin Leonteelta. -Samaten hän draaman lopussa muistuttaa pojalleen ettei sydämen kovuus -ole oikeutta. Ja Eurysakes taipuu, osottaaksensa että voimakkaampi -kuin hallitsijan tahto on se rakkaus joka yhdistää äidin ja pojan. -Sillä tuo rakkaus perustuu uhrautuvaisuuteen toisella puolen, -kiitollisuuteen toisella, siis samoihin luontoperäisiin tunteihin, -joita Runeberg ennenkin on niin usein ylistänyt. - -Näin käsitettynä Salaminin kuninkaat, huolimatta antiikkisesta -muodostaan, on syvästi kansallinen ja uudenaikainen. Vänrikki -Stoolin tarinoissa oli Runeberg katsonut taaksepäin ja kuvaillut -tapahtumia joista historiallinen asemamme kansakuntien joukossa -suuressa määrin on riippunut. Tässä hän on runoilijan ennustavalla -katseella antanut meille runollisia ohjeita siitä, miten meidän -on tulevaisuudessa meneteltävä, säilyttääksemme tätä asemaamme. -Sillä yhä meidän päiviimme saakka on taistelu heikon oikeudesta -kiihtymistään kiihtynyt, eikä taistelun lopullista ratkaisua vielä -nähdä. Kansakuntien välillä, yhteiskuntaluokkien kesken, ryhmittäin -ja mies miestä vastaan tämä taistelu riehuu. Järkeilystä turhaan apua -odotetaan: mitä erilaisimmat pyrinnöt luulevat voivansa todistaa -että oikeus on niiden puolella. Ulkonaiseen valtaan ei myöskään ole -luottamista. Mutta Runeberg on opettanut meitä turvautumaan sydämessä -asuviin voimiin. Ne yhdistävät, ne sovittavat kaikki ristiriidat. -Sillä sydän asettaa tarkotuksensa taistelujen yläpuolelle, se -kohottaa ihmisen ikuisesti olevan yhteyteen. Mutta ikuisesti oleva ei -ole mitään pilventakaista, se elää keskuudessamme luontoperäisimpien -tunteiden muodossa. - -Jalouden voittoon on Runeberg aina horjumattomasi luottanut, mutta -niin että tätä voittoa ensin on etsittävä ihmisen omasta sydämestä. - -"Jokaisessa, hän sanoo, on olemassa tunne väärän suistumisesta häviön -kuiluun, vaikkapa tuo väärä olisi omaa sydänverta." - -Joka tämän uskoo ja sen mukaan toimii, hän voipi myöskin yhtyä näihin -Runebergin sanoihin: - -"Vasta silloin olet oikea historioitsija, kun tunnet eläneesi -kaikkina aikoina siinä iloisessa varmuudessa, että paha on itsestään -suistunut häviön kuiluun ja että hyvä elää vielä valossa." - - - - -34. - - -Useammin kuin kerran oli Runeberg lausunut että hän, saatuansa -Salaminin kuninkaat valmiiksi, herkeisi runoilemasta. Niin -tapahtuikin. Draama ilmestyi kirjakauppaan joulukuun 17 päivänä -1863, ja kaksi päivää myöhemmin kohtasi runoilijaa metsästysretkellä -halvaus, joka teki kaiken runoilemisen mahdottomaksi. - -Vaimonsa uskollisesti ja hellästi hoitamana hän kuitenkin eli vielä -neljättätoista vuotta. Hänen sielunkykynsä olivat kyllä vielä -turmeltumattomina, mutta lukea hän ei itse jaksanut eikä kauan -kuulla luettavan; puhekin oli kankeaa. Ajan vietteeksi hän maaten -vuoteellaan katseli peilistä kuinka ikkunan ulkopuolella pikkulinnut -noukkivat niitä varten sinne laudalle asetettuja jyviä, ja kun kerran -huoneeseen joutui hiiri, niin hän vähitellen kesytti sen, jopa hän -samalla tapaa hankki itselleen seurusteluksi tavallisen kärpäsen. -Kun hänen syntymäpäivänään lukion nuoriso tuli häntä laululla -tervehtimään, niin hän lausui ilonsa siitä että hänestä oli tullut -semmoinen mies että koulunuoriso hänen tähtensä sai lupapäivän. -- -Hiljaa ja rauhallisesti saapui kuolema 6 päivänä toukokuuta 1877. - -Hän oli elänyt kyllin. - -Hän oli kansaltaan ja ajaltaan saanut niiden parhaat, puhtaimmat, -pyhimmät aatteet, ja hän oli antanut ne takaisin kansalleen ja -kaikille ajoille runollisesti kirkastettuina. Hän on osottanut että -Suomen kansassa elää omintakeinen siveellinen ja kultuurielämä, mutta -että pieni kansamme, eläen tätä elämää, samalla palvelee aatteellisia -tarkotuksia, joiden toteuttamiseen koko ihmiskunta pyrkii. - -Me tiedämme nyt hänen suuruutensa syyt. Ne voidaan lausua yhdellä -sanalla, ja se sana on uskollisuus. - -Hän oli uskollinen itsellensä. Hän oli saanut suuret lahjat, -niin hyvin ihmisenä kuin runoilijana. Varsinkin hänen ehtymätön -ihmisystävällisyytensä on omiansa ihmetyttämään meidän aikamme -lapsia, ja moni on ehkä taipuvainen lukemaan sen sopusoinnun, jota -hänen runoutensa kaikkialla henkii, tuon onnellisen mielenlaadun ja -onnellisten ympäröivien olojen ansioksi; arvellaan helposti että tuo -sopusointu tuli ikäänkuin itsestään, jota vastoin se meidän aikamme -ankarissa ristiriidoissa olisi paljoa vaikeampi saavuttaa. - -Ja totta onkin että ne olot, joissa Runeberg kehittyi, nyt näyttävät -meistä tavattoman suotuisilta ihanteellisen ja sopusointuisen -katsantotavan muodostumiselle. Mutta me tiedämme nyt että hän -yhtä vähän kuin kukaan muu ihmislapsi sai osakseen pelkkää iloa -ja rauhaa. Kovia sisäisiä taisteluja hänkin on taistellut. Mutta -hän oli uskollinen paremmalle itselleen. Hän ei tinkinyt pois -mitään ihmisvelvollisuuksistaan, hän etsi "jalouden voittoa" ensiksi -omassa sielussaan, kuolettaen siitä itsekkäisyyden, ilmestyipä tämä -missä muodossa hyvänsä. Sen turmiollisuudesta hän oli niin lujasti -vakuutettu, että hän kerran vertasi itsekkäisyyttä matoon, joka, -enemmän kuin ruumista kalvaava, imeskelee elon ja ilon pois ihmisen -olemuksesta ja saapi hänet ennen aikojansa vanhenemaan. Ja hän jatkaa: - -"Elää itseänsä varten, se on kuihtua itsekseen; mutta elää ikuisesti -tuoretta varten, Jumalaa, ihmiskuntaa, luontoa varten, se on kylpeä -oikeassa nuoruudenlähteessä." - -Tämä hänen vakaumuksensa aikaansai että hän niin elävästi tunsi -myöskin yhteytensä muiden kanssa. Hän sanoikin: - -"On käsittämätöntä, että, vaikka jokainen meistä sanoo _olen -olemassa_, me kuitenkin niin yleisesti katsomme olevamme keskenämme -peräti erilaiset. Eikö meissä kaikissa asu sama henki, joka -tuhansista suistamme lausuu tuon _olen olemassa_ ja toteuttaa itsensä -ja meidät?" - -Koko hänen runoilijatoimintansa on tämän kaikille yhteisen hengen -palvelemista. Ja täten hän osottautui uskolliseksi myöskin kansalleen -ja runottarelleen. - -Tavottelematta omaa kunniataan tahi etuaan hän alistui palvelemaan -ihanteitaan. Ja siinä kohden hän edustaa Suomen kansaakin, jonka -historiallinen tehtävä on palvella samassa alistuvaisuudessa -ihmiskunnan yhdistäviä ihanteita. - -Ja samoin hän ei runoilijana asettautunut erilleen muista ihmisistä, -arvostellen tahi suoranaisesti opettaen heitä. Hän alistui -kuvailemaan todellisuutta, mutta sitä oikeaa todellisuutta, josta hän -itse sanoi: - -"Runous näkee ja esittää todellisen, oikean todellisuuden, jonka -juuret ovat Jumalassa ja joka kukoistaa maailman läpi. Runous ei -kohenna luontoa, ei tee sitä ihanammaksi kuin se on, mutta se -auttaa ihmiskuntaa tunkemaan katseillaan läpi pinnan sekavuuden. -Ihmiskunta istuu elämän rannalla ja itkee tumman aallon vaahtoa -ja levottomuutta. Silloin tulee runous, auringonvälähdys pilvien -lomitse, ja näyttää ihmisille kuinka syvä, kirkas ja puhdas se järvi -on, joka noin aaltoilee." - -Tämmöisen auringonvälähdyksen on Suomen kansan runoilija meille -perinnöksi jättänyt. Mutta henkistä perintöä ei kukaan ilman -omaa henkistä työtä saata omaksensa tehdä. Jos Runebergin -mielestä jo Franzénin ymmärtäminen ei ollut lapsen leikkiä, niin -vaaditaan samaten siltä, joka tahtoo täysin ymmärtää Runebergin, -sisäistä henkistä kokemusta "elämän virvatulista ja harhatulista, -erehdyksistä, intohimoista, taisteluista ja rikoksista". - -Tämmöistä kokemusta aikamme näyttää meille runsaasti tarjoavan. Mutta -kuinka moni saattaa nykyään siitä "voitonriemuisin sydämin luoda -katseen siihen enkelien asumaan maailmaan, jonka runoilija meille -avaa?" - -Eikö näytä sensijaan siltä kuin olisivat yhdistävät henkiset voimat, -joita Runeberg ylisti, nyt joutumaisillaan tappiolle? Luontoa, -runoutta elämänvoimaksi katsottuna, uskontoa, rakkautta, sanalla -sanoen äärettömyyttä, ei näytä enää palveltavan, mutta sensijaan -rehentelevät äärelliset itsekkäät pyrinnöt, rajottava, erottava -järkeily. - -Nytkin kyllä pyritään vapautumaan itsekkäisyyden rajotuksesta, -mutta tavallisesti tämä ei tapahdu äärettömyyteen yhtymällä, vaan -antautumalla yhteiskunnallisiin ja kansallisiin pyrkimyksiin, jotka -kyllä saattavat olla itsessään oikeutettuja, mutta jotka kuitenkin -ovat äärellisiä, ja jättävät sijaa yhteisitsekkäisyydelle, joka -erottaa enemmän kuin se yhdistää. - -Tällä ajan virtauksella on ollut historialliset syynsä; mutta ajan -pitkään se ei voi tyydyttää äärettömyyttä kohti pyrkiviä ihmissieluja. - -Ja mitä elävämmin kansassamme herää halu elämään korkeampaa, -ristiriitojen ylipuolella kukkivaa elämää, sitä selvemmin on tämä -kansa tunteva ja tunnustava, että sen tulee olla uskolliselle -kansallissankarillensa uskollinen. - -Runebergin neroa ei kukaan voi jäljitellä, mutta ihmisenä hän kelpaa -esimerkiksi jokaiselle. - -Niinkuin hän me voimme miehekkäässä taistelussa edistää jalouden -voittoa omassa sydämessämme ja siten päästä kaikille yhteisen hengen -yhteyteen. Ja mitä enemmän tämä tapahtuu, sitä enemmän selviää -myöskin meille kuinka Runebergiin soveltuvat hänen omat sanansa: - -"Me taistelemme niinkuin uupuneet uijat maailman aavalla ulapalla, -jonka pohja on vain vähän syvemmällä kuin että ihmisen jalka siihen -ulottuu. On kuitenkin silloin tällöin joku, joka pystyy löytämään -lepopaikan ja sellaisen ympärille kokoontuvat kaikki hänen hukkuvat -kurjat veljensä, pitävät hänestä kiinni ja pelastavat, häneen nojaten, -itsensä ja muut. Mutta semmoista kutsuvat hänen autetut veljensä -ihailulla ja ilolla ihmiskunnan johtajaksi ja sankariksi, suureksi -mieheksi." - - - -***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK RUNEBERG SUOMEN KANSAN RUNOILIJANA*** - - -******* This file should be named 54356-8.txt or 54356-8.zip ******* - - -This and all associated files of various formats will be found in: -http://www.gutenberg.org/dirs/5/4/3/5/54356 - - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/54356-8.zip b/old/54356-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index 50d549a..0000000 --- a/old/54356-8.zip +++ /dev/null |