NormalizeHEADmain

5 files changed, 17 insertions, 3920 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..d7b82bc
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,4 @@
+*.txt text eol=lf
+*.htm text eol=lf
+*.html text eol=lf
+*.md text eol=lf
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..042f180
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #54582 (https://www.gutenberg.org/ebooks/54582)
diff --git a/old/54582-8.txt b/old/54582-8.txt
deleted file mode 100644
index 5059b03..0000000
--- a/old/54582-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,3920 +0,0 @@
-The Project Gutenberg eBook, Nousukkaita, by L. Onerva
-
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
-other parts of the world at no cost and with almost no restrictions 
-whatsoever.  You may copy it, give it away or re-use it under the terms of
-the Project Gutenberg License included with this eBook or online at 
-www.gutenberg.org.  If you are not located in the United States, you'll have
-to check the laws of the country where you are located before using this ebook.
-
-
-
-
-Title: Nousukkaita
-       Luonnekuvia
-
-
-Author: L. Onerva
-
-
-
-Release Date: April 20, 2017  [eBook #54582]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-
-***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK NOUSUKKAITA***
-
-
-E-text prepared by Anna Siren and Tapio Riikonen
-
-
-
-NOUSUKKAITA
-
-Luonnekuvia
-
-Kirj.
-
-L. ONERVA
-
-
-
-
-
-
-Helsingissä,
-Yrjö Weilin & Kumpp. Osakeyhtiö,
-1911.
-
-
-
-
-SISÄLLYS:
-
- Pentti Korjus.
- Raina.
- Marja Havu.
- Neljä ihmistä.
- Väsymystä.
- Naamiaiset.
- Satu.
- Kaija.
- Arvostelija.
- Veren ääni.
-
-
-
-
-PENTTI KORJUS
-
-
-Ovikello soi kiivaasti monta kertaa.
-
-Pentti Korjus kuunteli sitä kiusaantuneesti. Hän katsahti kelloon ja
-painautui takaisin vuoteelleen. Oli jo puolipäivän aika ja Pentti oli
-maannut valveilla aikaisesta aamusta alkaen. Ei tehnyt mieli nousta,
-ei voinut nukkua. Hän ajatteli, ajatteli päänsä ympäri lukemattomaan
-kertaan, mutta ei keksinyt mitään pelastuksen mahdollisuutta. Hänen
-avuttomat aivonsa kehräsivät epätoivon vimmalla, mutta turhaan:
-järki jätti hänet pulaan, tiet olivat ummessa joka suuntaan, elämä
-kaikkialla vastassa kuin korkea vankimuuri. Nyt oli hän siis vihdoin
-tullut rajalle, jollaista hän ei koskaan äärettömässä rajattomuuden
-kaipuussaan ollut tunnustanut itselleen olevaksi, nyt oli hän
-voitettu. Maailma oli äkkiä käynyt niin ahtaaksi, ettei siinä enää
-ollut tilaa hänelle.
-
-Pentti Korjus ummisti silmänsä koettaen olla ajattelematta mitään.
-Paras oli lepuuttaa hermojaan. Saattoihan vielä joku onnellinen
-sattuma tulla avuksi. Täytyi tyyntyä. Mutta mielikuvat eivät
-antaneet rauhaa. Monenlaiset näyt läikehtivät hänen silmänsä
-pimeässä sisäkalvossa, ne vaeltelivat värillisinä sekuntinopeina
-varjoleikkeinä ohitse, ne toivat hänen eteensä kauan sitten
-kalvenneita muistoja, herättivät eloon lapsuuden-aikaisia tapahtumia,
-ammoin nurmen alle nukahtaneita vainajia. Kaikki hänen elämänsä
-kirjavat vaiheet vuorottelivat hänen mielessään milloin valuen
-aivojen läpi pitkänä yhtämittaisena virtana, milloin irrallisina,
-syttyen ja sammuen, liittyen ja särkyen hämäräin, käsittämättömien
-lakien mukaan, unen ja todellisuuden rajamailla.
-
-Taas soi kello. Tällä kertaa harvaan, vakavasti, juhlallisesti.
-
-Pentti hypähti istualleen. Tuskan hiki kihoili hänen otsaltaan.
-Ihmiset olivat aivan hulluja tänään! Kuka mahtoi se taaskin
-olla ja mitä tahtoa? Kenties joku, jonka nimi oli tänä päivänä
-lankeavissa vekseleissä! Mitä vielä! Huomiseen säästyi skandaali joka
-tapauksessa. Ja kaikki saattoi muuttua vielä. Tässä mielentilassa
-hänen ainakin oli mahdoton avata, se olisi ollut oman itsensä
-kavaltamista, oman itsensä kavaltajaksi tunnustamista. Ei ennenkuin
-viimeisellä hetkellä! Ei koskaan voinut toki liiaksi viivyttää omaa
-perikatoaan. Hyvä jumala, eikö siis todellakaan ollut enää mitään
-tietä ulos tästä umpikujasta!
-
-Hermostuneesti alkoi Pentti kävellä edestakaisin huoneessaan ja koko
-hänen ruumiinsa vapisi niinkuin vilutaudissa. Vihdoin hän raukeana
-vaipui tuolille kirjoituspöytänsä ääreen ja vaistomaisesti tarttui
-hän vapisevin sormin levällään olevaan osotekalenteriin.
-
-Nimiä, nimiä, nimiä!
-
-Ne tanssivat hänen edessään älyttömästi, armottoman pilkallisesti,
-tutut ja tuntemattomat. Apua ei tullut sieltä, selaileminen oli
-turhaa, sen tiesi Pentti vallan hyvin. Sillä siinä hillittömässä
-kiihotustilassa, missä hän viime päivät oli elänyt, oli hän jo
-yrittänyt kaikkia mahdollisia ja mahdottomia keinoja, sellaisiakin,
-jotka olivat lähellä rikoslakia. Hän oli käynyt päässään läpi kaikki
-keinottelut, huijaukset, onnenpotkaukset, hän oli pantannut toisen
-omaa, verottanut vilpillisesti virallisia rahastoja, lainannut
-naisilta... Pitemmälle hän ei voinut mennä. Hänen voimansa ja kykynsä
-olivat tässä suhteessa tyystin loppuun kulutetut.
-
-Huomenna siis tapahtui tuo lopullinen kumoonpurjehdus. Jo kauan
-oli hän sen tuntenut tulevaksi, aikoja sitten lukenut sen elämänsä
-ennustähdistä. Tapahtui vain se, minkä täytyi tapahtua, jota ei
-voinut estää. Turhaan pinnisti hän vastaan. Ääretön hervottomuus
-tuntui lamauttavan hänen aivojaan. Ne toimivat kuin horroksissa,
-epäyksilöllisellä välinpitämättömyydellä.
-
-Huomenna siis... 14000 markkaa... Siirtyivät pois joiltakin... Mitä
-se liikutti häntä! Ne joutuivat sen sijaan joillekin toisille...
-Kenelle, se oli yhdentekevää, kun ne kuitenkaan eivät enää koskaan
-voineet joutua hänelle... Hänen elämänsä oli lopussa... Mutta ne
-olivat kaikki kerran sentään kulkeneet hänen käsiensä kautta, hän
-oli sentään elänyt, elänyt 14000:n markan edestä, ostanut nuorella
-ijällään elämää 14000:lla markalla! Kuinka moni sai sitäkään!
-Oikeastaan hänen siis tuli pitää itseään onnellisena...
-
-"Kaikki loppuu aikanaan", mutisi Pentti puoliääneen ja naurahti
-samassa omalle äänelleen, joka toimi ikäänkuin itsetiedottomasti,
-ilman isäntää. Mistä tulikin tuo vanha virrensäe hänen huulilleen?
-
-Pentti istahti vuoteensa laidalle ja hänen katseensa harhaili
-hajamielisesti pitkin lattiaa. Hän huomasi olevansa sukkasillaan.
-Vanhat, punaraitaiset villasukat! Miten ne olivat ilmehikkään
-näköiset! Hän jäi tuijottamaan niihin. Jokainen esine eli tänään
-omaa, salaperäistä elämäänsä. Kaikki herätti hänessä mielikuvia,
-yksin sukatkin. Ne olivat mummun kutomat. Pitkään aikaan ei hän
-ollut muistanut mummuvainajaansa. Nyt näki hän ilmi-elävänä mummun
-edessään. Kyyssyselkäisenä hän mennä köpitteli itsekseen pihamaalla
-tai istui tuvan nurkassa keinutellen ruumistaan ja hyräillen
-samassa tahdissa jotakin virrenvärssyä vanhanaikaisella, venyvällä
-kirkko-nuotilla, jonka kansa oli luonut omiksi tarpeikseen jo kauan
-ennen urkujen aikakautta. Vanhemmuuten hän aina huokaili ja Pentin
-koulupoikavuosina hän ei lakannut surkuttelemasta nykyajan kansaa.
-Alati hän hoki: "Onko nyt pakko noin päätään vaivata, pääseehän
-sitä hautaan vähemmälläkin. Jumala vielä pään sekoittaa. Ei ole
-hyvä tutkia Luojan töitä. Jos vielä ylpeyden henki saa vallan. Ei
-Herra anna itseään pilkata. Käy vielä niinkuin vaarillesi. Sekin eli
-jumalatonta elämää, kiroili ja joi viinaa, mutta kuolikin haasian
-alle".
-
-Mummu itse kuoli rauhallisella kuolemalla ja vähää ennen lahjoitti
-hän Pentille kaksi tusinaa harmaita sukkia, jotka hän hämärtyvin
-silmin pirtin sopessa oli kutonut. Miksi oli hän tehnyt niin? Miksi
-tekivät ylipäänsä ihmiset mitään? Itsensä vaiko toisten vuoksi,
-vapaasta tahdostaan vaiko pakosta? Miksi oli mummu kutonut hänelle
-nuo sukat? Olisihan hänkin ehtinyt hautaan vähemmällä.
-
-Pentti muisti kovin selvästi, mitä hän sanoi, kun hän kurttuisilla,
-vapisevilla käsillään kantoi sukkanyytin, ainoan perintönsä, Pentin
-huoneeseen: "Jotta jäisi jotakin mummun muistoa, jotta Pentti
-muistaisi, että nuo ovat sen vanhan kurppanan kutomat, silloin kun
-mummua ei enää ole"...
-
-Mitä oli noiden sanojen takana? Eikö niissä värissyt kuolemattomuuden
-kaipuu, joka kulki kokonaan toista uomaa kuin virsikirjan ja
-postillan? Tarve painaa leimansa tähän maailmaan, pidentää elämäänsä
-edes muistolla. Ja niin vaatimattomassa muodossa! Joitakin pareja
-harmaita sukkia ainoastaan. Mummu parka, hänellä ei ollut varaa
-pysyvämpään ikuisuuteen! Miten pieni se oli hänen kohdaltaan, miten
-lyhyt ja rajoitettu! Se mureni vanhojen harmaiden sukkien kera, kuoli
-par'aikaa yksinäisen nuorukaisen kiittämättömissä aivoissa, sittenkin
-luultavasti ainoat koko maailmassa, jotka vielä säilyttivät hämärän
-kuvan vanhasta talonpoikaisvaimosta.
-
-Pentti itse oli kerran unelmoinut paljon kunnianhimoisempia
-unelmia omasta kuolemattomuudestaan. Siksi oli hän ponnistautunut
-erämaan povesta ilmoille, tullut laajemmille ja aurinkoisemmille
-kilpatanterille. Hänen oli onnistunut piirtää nimensä muutamien
-kymmenien ihmisten tietoisuuteen, siinä kaikki, ei mihinkään
-muuhun. Heidän kerallaan katoaisi hänenkin nimensä ja elämänsä
-tietymättömiin, katoaisi hyvin pian. Pentti tunsi sen varmasti,
-varmemmin nyt kuin koskaan ennen. Ei mitkään voimanponnistukset
-kyenneet takaamaan hänelle, talonpojan pojalle, sitä sopusointuista
-siipien kantavuutta, joka tuli sivistyneenä syntyneen osaksi. Hänen
-ihmistyyppinsä oli epätäydellinen, ylimenoilmiö, traagillinen, mutta
-ei kaunis, alunpitäen perikatoon tuomittu, pitkospuuksi Suomen
-suuressa suossa. Hänenkin täytyi vielä alistua vaarinsa kohtaloon:
-juoda viinaa ja kuolla haasian alle.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Pentti ei ollut tuhma. Hän oli aina nähnyt selvästi itseensä,
-hän näki kyllä hyvin sen turmion siemenen, mikä hänen sielussaan
-iti. Mutta hän ei voinut kitkeä sitä pois, se oli jo syntymässä
-kylvetty. Hänessä asui metsä-ihmisen rajattomuuden kaipuu. Hän oli
-kyllästymätön, hän ei koskaan saanut tarpeekseen. Aistien vaatimus
-ei ollut hänelle mitään suloista hekumaa, nauttiminen ei ollut
-nautiskelemista, se oli kipeää, kuluttavaa himoa, josta hän tahtoi
-päästä, mutta josta hän ei päässyt ennenkuin oli saanut tyhjentää
-maljan sakkaan saakka. Hänen täytyi juoda siksi, että hän kaatui,
-syödä siksi, kunnes ruumis kieltäytyi enempää vastaanottamasta,
-rakastaa yltiöpäisesti ja älyttömästi, kunnes yökötys, ihmis-inho ja
-itsehalveksinta vihdoin lannisti hurjistuneen luonnon.
-
-Se, mikä muille oli leikittelyä, oli Pentille luonnonpakkoa. Hän
-oli nälkämaiden lapsi. Esi-isien kohmettuneet vietit ja vaistot
-olivat äkkiä tässä ensimäisessä kultuurin koskettamassa raakamaassa
-heränneet väkivaltaiseen elämään. Hänellä oli niiden kirvelevä
-nälkä perintönä. Hän ei voinut mennä välinpitämättömänä ainoankaan
-ruokapöydän tai juomapaikan, ei ainoankaan naisen ohitse. Vuosisatoja
-alaspainetut nautinnon-idut puhkaisivat esiin pyyteitä, joita
-ei yksi elämä jaksanut tyydyttää. Ensimäisen auringonpaisteen
-niitä hyväillessä ne työnsivät kulumattomasta maaperästään ilmaan
-ennen tuntemattomia, villeytyneitä jättiläisvesoja. Ja niillä oli
-jättiläisen ruokahalu. Ne eivät syöneet, ne ahmivat, raatelivat,
-nielivät pakahtuakseen. Ne ojentuivat kaikkiin ilmansuuntiin,
-kasvoivat rajusti ja kuolivat pian. Voiman nousu ja tuhlaus olivat
-ainoat elämäntuntemukset, joista ne tahtoivat tietää.
-
-Täten heittelehti Pentti lakkaamatta hurjuuden ja tylsyyden, himon ja
-kyllästyksen, kiihkon ja inhon välillä. Väliasteikko puuttui häneltä
-ja niinmuodoin kaikki taltutetun yhteiskuntaihmisen tavat ja tarpeet.
-Hän ei pysynyt rajoissa, ei osannut lopettaa siinä niissä muut, hän
-löi helposti päänsä seinään siinä, missä muut pelastautuivat ehein
-nahoin ja ainainen skandaali väikkyi hänen päänsä päällä.
-
-Pentti tiesi tämän kovin hyvin, hän tiesi, ettei hänestä koskaan
-voi tulla viljeltyä ihmistyyppiä, ettei hän koskaan voisi kokonaan
-voittaa rajuja pyyteitään eikä kankeata makuaan. Sivistys saattoi
-mennä hänen päähänsä, ei koskaan hänen veriinsä. Mutta sitä eivät
-muut saisi tietää. Se oli hänen elämänsä pohjimmaisin salaisuus, sen
-syvin tragiikka, jota vastaan ja jonka puolesta hän joka hetki sai
-olla valmis taistelemaan pysyäkseen pinnalla. Sitä varten täytyi
-hänen siepata naamio sieltä, toinen täältä, oppia käyttelemään
-erilaisia aseita, puhumaan erilaisista asioista, ymmärtämään
-erilaisia ihmisiä ja ajatustapoja, kaikkea sitä, mikä häneltä
-itseltään puuttui.
-
-Ja ehtiäkseen tässä yhdessä elämässä edes päänsä kannalta käydä
-läpi ne kehitysasteet, jotka kultuuri-ihmisen on omattava ja
-jotka luonnollisissa oloissa vaativat sukupolvien työtä, täytyi
-hänen temponsa olla äärettömän nopea. Hänellä ei ollut aikaa
-noudattaa luonnon hitaita lakeja, nuolena syöksyi hän heti läpi eri
-säätyluokkien suoraan hengen aatelistoon, mutta oikeastaan pääsi hän
-ainoastaan henkiseksi nihilistiksi. Nuo moninaiset äkkiä siepatut
-tiedot, taidot, ajatukset, tunteet ja maailmankatsomukset olivat
-irrallisina, hedelmättöminä, sikin sokin hänen päänsä täpötäydessä
-varasto-aitassa. Mitään elimellistä yhteyttä ei voinut syntyä
-näiden keinotekoisesti koottujen liikatietojen välillä. Pentti piti
-kunnia-asianaan ymmärtää kaikki elämänilmiöt, vastakkaisimmatkin,
-mutta tästä ensimäisestä kaikki-hyväksymisen ja kaikki-hylkäämisen
-väsymyksestä hän ei jaksanut enää nousta. Hän ei päässyt sen
-pitemmälle kuin että: mikään ei ole mitään, ja sisällistä tukea
-vaille jäi hän ajelehtimaan hylkynä inhimillisten ajatusten
-rannattomalle, tarkoituksettomalle valtamerelle.
-
-Murheen sekaisella ironialla totesi Pentti oman pintapuolisuutensa.
-Hän tunsi ottaneensa asenteen, jota hän ajan pitkään ei jaksaisi
-kannattaa, vapauden, johon hän ei ollut kypsä, vapauksia, joihin
-hänellä vielä ei ollut oikeutta. Hän oli ne ainoastaan ryöstänyt
-itselleen oman käden häikäilemättömällä oikeudella. Hän oli suuri
-lapsi, täynnä aavistuksia, ituja ja mahdollisuuksia, täynnä
-omavaltaista, itsekästä tahtomista. Huikaistuin silmin kurkoitti hän
-kättään elämän hyvää kohti, tavoitti kiinni kaikkea, mikä kiilsi
-ja kimmelsi, kysymättä ollenkaan oliko se terveellistä vai ei. Ja
-useimmiten olikin tämä ihanuus hänelle myrkkyä, jota vastaan hän ei
-ollut immuuni.
-
-Joku kuri, joka olisi pannut ahtaat, vankat rajat tälle virmalle,
-ala-ikäiselle hengelle, joka olisi kytkenyt sen siihen auran kurkeen,
-mihin se kuului, olisi sen pelastanut. Mutta Pentti ei tahtonut
-tietää mistään tällaisista rajoista. Luonto määräsi ne kuitenkin.
-Se oli ainoa tuomari, jonka hän saattoi tunnustaa. Joka ei jaksanut
-kannattaa asemaansa, putosi alas. Siinä kaikki. Ja Pentti oli varma
-siitä, että kun hän kerran putosi, putosi hän suorastaan maantien
-ojaan, sinne mistä oli tullutkin, kuten tekevät aina nousukkaat,
-joilla ei ole minkäänlaisen sukuperinnön kannattavaa verkkoa allaan.
-
-Sentähden ei Pentillä ollut varaa paljastaa kenellekään muulle
-asemansa onttoutta ja horjuvaisuutta, sitä sisäistä pelkoa, joka
-häntä itseään kalvoi. Hänellä ei ollut varaa olla mieleltään ylväs,
-hänen asemansa tuomitsi hänet ainaiseksi teeskentelijäksi ja
-valehtelijaksi, vaille sekä itsekunnioitusta että kunniantuntoa. Joka
-hetki täytyi hänen käytellä muotoja, jotka eivät olleet hänen omiaan.
-Hän, jolle vielä itselleen paljous oli tärkeämpi kuin laatu, oppi
-mittelemään maku-asioissa maan hienointen kanssa. Hän oppi tietämään,
-mitä ja miten milloinkin tuli puhua politiikasta, tieteestä ja
-taiteesta, hän arvosteli mitä raffineeratuimpien mittapuiden mukaan
-teatteria, musiikkia ja maalausta. Hän raivosi epätoivon vimmalla
-omaa kansaansa kohtaan, jonka raaka korva vielä kaipasi torvisoittoa
-ja kehittymätön silmä pyysi sirkusta, kuitenkin hyvin tietäen, että
-hän itsekin marssi mieluummin tahdissa ryssän musiikin jälessä, joka
-vaikutti patologisesti koko hänen elimistöönsä, kuin haukotteli
-sinfoniakonserteissa, joissa hän näön vuoksi oli pakotettu istumaan.
-Ja kun hän oli ollut hienoilla päivällisillä ja käyttäytynyt siellä
-kaikkien seuratapojen mukaisesti, kohteliaasti ja kohtuullisesti,
-juoden sopivan määrän viinejä ja hoidellen keskustelua asiallisesti
-ja arvokkaasti, niin syöksyi hän sieltä päästyään päistikkaa
-kaupungin epäilyttävimpiin pimentoihin.
-
-Se aistillisen ilon kipinä, joka jokaisesta elämännautinnon
-kosketuksesta kirposi hänen sieluunsa, yltyi siellä heti
-hillittömäksi lieskaksi, tuhoavaksi tulipatsaaksi, joka pimitti
-hänen silmänsä järjettömällä nautinnonhimon tuskalla ja ajoi
-hänet sokeasti rajattomien irstailujen riistamaille. Hän saattoi
-silloin hautautua vuorokausimääriksi jonnekin kolmannen luokan
-syrjäkapakkaan ja juoda itsensä tajuttomaan tilaan. Hänestä tuli
-täten salajuomari ja salasyömäri, salaraiskaaja ja salamässääjä,
-yhteiskunnallinen kavaltaja, joka sovinnaisen kuorensa alla suojasi
-ja salasi raakalaista, vaarallista, mielipuolista ja rikollista
-väkivallantekijää. Hän ei päässyt siitä erilleen, se oli kytketty
-häneen elinkautisen vangin katkeamattomilla kahleilla ja hänen täytyi
-silloin tällöin säästyäkseen sen raivolta, heittää raatelupaloja sen
-hurjistuneille himoille.
-
-Mutta vaikka Pentti tunsikin, että tämä ei riippunut hänen omasta
-tahdostaan, että hän siis oikeastaan oli syytön, ei se kuitenkaan
-vapauttanut häntä omantunnonvaivoista. Hän pelkäsi, että joku
-saattaisi arvata hänen salaisuutensa, että joku saattaisi ilmiantaa
-hänet, ja eniten pelkäsi hän siinä suhteessa omaa ruumistaan. Hän
-kirosi alati mielessään sen suuria, talonpoikais-raskaita, rehellisiä
-muotoja, jotka eivät tahtoneet jaksaa kannattaa uutta keinotekoista
-asemaansa. Penttiä oli lapsesta saakka kiusannut tieto siitä,
-että hän vartaloltaan oli kömpelö ja muodoton: hänen ulkokuorensa
-oli henkisen miehen asunnoksi aivan liian tanakka ja paksu, hänen
-kasvonsa epäsäännölliset, karkeat ja pettämättömän lihalliset. Ja hän
-tiesi, ettei hän tämän yhden elämän aikana ehtinyt muuttaa muotojaan
-yhtään sirommiksi. Kun hän kaupunkilaisten tapaan valvoi ja elosteli,
-rääkkäsi hermojaan ja herkutteli, söi ja joi, ei hänen ruumiinsa
-siitä kulunut hienoksi, kuten hienojen ihmisten, yöelämä ei hionut
-sitä intressantiksi, vaan turmeltumattomuudessaan se myrkystä turposi
-ja tursistui vesitautiseksi ja inhoittavaksi, ja hänen kasvonsa
-saivat pian maalaisjuoppolallille ominaisen pöhötyksen.
-
-Omista piirteistään luki Pentti joka päivä lakia itselleen, niistä
-näki hän päivänselvästi, ettei hänellä vielä ollut oikeutta kellua
-pinnalla, ei varaa kaupunki-elämän nautinnoihin. Hänen olisi pitänyt
-talttua, malttaa mielensä, pysytellä puritaanina ja askeettina
-tai tehdä lapsia, itsensä kieltävää työtä ja uneksia elämän iloja
-vasta tuleville polville. Mutta oli myöhäistä enää palata siihen.
-Hän oli kerran nähnyt edessään maailman kimmeltävät ihanuudet eikä
-tahtonut hellittää otettaan. Ja mitä varmemmaksi hän tuli otteensa
-luisumisesta ja taistelunsa epätoivoisuudesta, sitä hulluuttavammin
-houkutti hänen aistejaan tämän lyhyen hukkuvan elämän hurmaus.
-Kaikista katkerista kokemuksistaan huolimatta hän ei voinut siihen
-tottua eikä kyllästyä. Se oli aina yhtä uutta, ihmeellistä ja
-pyörryttävän mukaansa vetävää.
-
-Se veti Pentin pois työstäkin. Tai oikeastaan hänen täytyi tehdä
-niin paljon, että hän ei ehtinyt tehdä mitään kunnollisesti.
-Ennenkuin hän, maalaispoika, jolla ei ollut tukea alhaalla eikä apua
-ylhäällä, ollenkaan pääsi sisälle siihen kultuuripiiriin, johon hänen
-kunnianhimonsa kurkoitti, oli hänen täytynyt keinotella kaikilla
-mahdollisilla elämän-arvoilla. Hänen oli ollut pakko varustaa
-itsensä sitäpaitsi monella tarpeellisella asialla, m.m. hienoilla
-tuttavuuksilla, moitteettomilla puvuilla ja rahoilla. Viimeksi
-mainittu oli vaikeinta. Pentti sai kuten kaikki köyhät ihmiset maksaa
-joka asiasta moninkertaiset korot ja niiden hankkimiseen täytyi hänen
-käyttää kaikki kekseliäisyytensä.
-
-Ylioppilas-ajan alkuvuodet olivat vielä verrattain helpot. Maailma
-oli niin avara, tiet avoinna joka suuntaan, osakunnan kassat
-käytettävissä ja tulevaisuuden tuulentuvat ehjinä. Pentti oli
-tunnetusti lupaava ja kyvykäs. Hän lauloi Y.L:ssä ja avusti
-iltamissa, piti puheita kokouksissa, kävi luennoilla, kirjoitteli
-sanomalehtiin. Hän julkaisi pienen runovihon, sillä lunastaen
-pääsylipun taiteilijapiireihin, ja hän hoiteli ylioppilaskunnan
-luottamusvirkoja. Näillä ensimäisen nuoruuden ylimalkaisilla
-ansiotöillä hankki hän itselleen joltisenkin kannattajajoukon. Mutta
-rahoja tarvittiin vuosi vuodelta yhä enemmän, asema kiristyi, ja
-rahapuuhat alkoivat niellä uhkaavan osan Pentin elämästä. Pienet
-kunnianhimot olivat suuren vihollisia; ne muodot, jotka Pentti
-ensin itsesäilytysvaistossaan oli ottanut naamioikseen, tappoivat
-hänestä alkuperäisen sisällön. Ne päämäärät, jotka hän aikoinaan
-oli asettanut itselleen, näyttivät hänestä päivä päivältä yhä
-tarkoituksettomammilta.
-
-Siksi paljon oli Pentti ollut taiteilijain parissa, että hänkin
-oli oppinut halveksimaan akateemisuutta ja porvarillisuutta, aivan
-niinkuin hän olisi ollut yksi heistä. Se ihailu, jota hän alussa oli
-tuntenut yliopistollista henkeä kohtaan, oli vähitellen muuttunut
-syväksi ylenkatseeksi. Suurella kaunopuheisuudella hän osasi
-kuvailla sen varjopuolia: miten se puhalsi erämaiksi ihmissielut
-kuin samum-tuuli, miten yliopisto, joka oli pystytetty taikauskoisen
-kansan keskelle kuin vaskinen käänne korpeen, hengettömänä hirviönä
-kivettävän Medusan tavoin nyt katsoi kuoliaaksi kaiken elämän,
-tappoi taiteen, alensi tieteen viisastelujen ja virka-arvojen
-astinlaudaksi... Kandidaattitutkinto, hänen lähin käytännöllinen
-päämaalinsa, tuntui hänestä inhoittavalle jo aatteensa puolesta, se
-oli kuin selän köyristys byrokraattisille ennakkoluuloille. Mutta
-Pentillä ei ollut mitä panna sijallekaan. Hän oli hengen ylimys ilman
-pääomaa.
-
-Ja kuitenkin hänen täytyi vedota sekä yliopistoon että porvaristoon
-aina tarpeen vaatiessa. Yhä suuremmalla kyynillisyydellä heitteli hän
-valheita ympärilleen.
-
-Mutta vuodet kuluivat, hän oli jo vanha ylioppilas ja yhteiskunta
-alkoi vaatia häneltä työn tuloksia. Hän syytti köyhyyttään ja monien
-pikku virkojensa paljoutta ja koetti täydellä todella pakottaa
-itsensä tuohon vastenmieliseen lukutyöhön. Mutta se ei käynyt enää.
-Päivästä päivään hoidettavat vekselit veivät hänet alati ulko-elämään
-ja kiinnittivät hänet Helsinkiin.
-
-Kotitalossaankaan hän ei enää ollut käynyt vuosikausiin. Syyksi
-siihen hän ilmoitti työn, virantoimitukset, jotka sitoivat hänet
-määrätyiksi tunneiksi kaupunkiin joka päivä. Ja isä oli tyytyväinen
-ja kiitollinen näistä selityksistä. "Saa kiittää Jumalaa niin kauan
-kuin on työtä näinä aikoina, jolloin on niin paljon työttömiä ja
-leivättömiä ihmisiä".
-
-Tämä valheellinen suhde kotiväkeen vaivasi Penttiä melkein enemmän
-kuin keinottelut toveripiirissä. Ja yhä uudestaan ja uudestaan hän
-teki itselleen kivi-kovan lupauksen viedä lukunsa johonkin päätökseen
-ja sitten vakiinnuttaa asemansa säännöllisellä työllä, millä tahansa.
-
-Hän teki rehellisiä ponnistuksia päästäkseen maallekin saadakseen
-rauhassa työskennellä, mutta se ei ollut enää mahdollista.
-Kiristyväin raha-asiain verkko oli jo kiertynyt kuin rautavanne hänen
-ympärilleen. Hän oli Helsingin vanki.
-
-Mutta kun hän kerran oli Helsingissä, oli hänen mahdotonta pysyä
-kotona työpöytänsä ääressä. Taloudelliset huolet sitoivat hänen
-ajatuksensa. Ja jo kavioiden kapse, joka kadulta tunkihe sisään,
-sytytti hänen vereensä tuon levottoman polton, joka oli koko hänen
-turmionsa alkusyy.
-
-Tuon kivillä lasketun, hedelmättömäksi lannistetun luonnon
-keinotekoinen jyry oli seireenein soittoa hänen korvilleen, ja
-aavistus siellä paraikaa kuohuvista elämännautinnoista ei antanut
-hänelle rauhaa. Hänen täytyi jälleen syöksyä ulos...
-
-Sitten tuli lisäksi epätoivo. Pentti näki olevansa syvyyden
-partaalla, luisulla pinnalla, josta ei enää mikään mahti maailmassa
-voinut häntä pelastaa. Nousukasta ei voinut kannattaa muu kuin työ ja
-sitä hän ei ollut ehtinyt tehdä. Hän oli noussut vain langetakseen
-takaisin.
-
-Nyt oli vihdoin tullut tuo pelätty hetki. Ja vaikka Pentti jo
-kauan oli valmistanut itseään siihen, totuttanut itsensä perikadon
-ajatukseen, ei hän sentään ollut tyynin mielin voinut antautua.
-Hän oli vielä viimeisillä voimillaan pannut aikaan väkivaltaisen
-ajojahdin rahan jälkeen ja huomattuaan sen turhaksi, oli hän ollut
-tuskasta ja tuhon pelosta aivan mieletön, hurjistellut kuin hullu
-unhoittaakseen, kuollakseen tai tullakseen tylsäksi. Ja lopuksi
-vasta, kun rääkätyt, ruoskitut hermot olivat aivan halvautuneet,
-oli hän saanut itsensä suostutetuksi alistumaan tappioon, joka ei
-kuitenkaan enää ollut vältettävissä.
-
-Nyt tunsi hän jo kuuluvansa laitakaupungin ihmisyyteen. Eilen oli
-hän jo käynyt läpi koko tulevan elämänsä, tehnyt tuttavuutta uuden
-sukunsa kanssa. Sen masentavampaa alennustilaa ei voinut enää tulla.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Hän heräsi sameaan iltapäivään jossakin vieraassa komerossa
-muistamatta ollenkaan, miten oli joutunut sinne. Hän kurkisti ulos
-pienestä, likaisesta neliruutuisesta ikkunasta, jota paljaat,
-romuiset pelargonian rungot kiertelivät. Ulkona satoi tihua ja kaksi
-mustaa kissaa istui liikkumattomina vastatusten sadetta pitämässä
-ikkunalaudalla, joka oli melkein maan tasalla.
-
-Penttiä puistatti. Hänen päänsä oli raskas ja silmänsä turvoksissa,
-ja niinkuin pahantekijä pujahti hän kenenkään huomaamatta ulos
-takaiselle kujalle. Hän tunsi itsensä saastaiseksi ja kunniattomaksi.
-Hän ei tahtonut tavata ketään tuttavaa, hän ei uskaltanut mennä
-keskikaupungille. Hän käveli tietymätöntä, määrätöntä, elämään
-kyllästynyttä kävelyä. Ja häntä vastaan tuli lukemattomia samanlaisia
-väsyneitä, loppuun rääkättyjä ihmisiä. Ei koskaan ollut hän vielä
-nähnyt niin paljon onnettomia...
-
-Hän oli joutunut keskelle köyhälistön pyhäpäivää.
-
-Ja suurkaupunki syöksi onkaloistaan ilmoille kaikki raskaan
-työviikkonsa mustat orjat. Se purki taivasalle maan-alaisista
-konehuoneistaan hämärän kansaa, joka harvoin näki aurinkoa, rumia,
-kuihtuneita ihmis-olioita, jotka eivät ollenkaan käsittäneet, miksi
-he olivat heitetyt elämän kurjuuteen...
-
-Häntä vastaan tuli säälittäviä, näivettyneitä pariskuntia, miehiä
-tytöt kainalossa ja vanhoja mummoja virsikirjat nyytissä. Heissäkin
-eli siis itsepettäjän itu, pyrkimys ilon harhaluuloon niinkuin
-Pentissäkin, epätoivoisten sielujen taikauskoinen kurkoitus onneen,
-kaikkeen siihen, jota ei näe, jota ei ole, mutta jonka pitäisi olla...
-
-Koneellisesti seurasi Pentti paksun ihmisvirran yhteistä tahtoa. Hän
-ei eronnut heistä mielestään enää miksikään yksilöksi, hänkin oli
-vain samaa rahvasta, samaa elämän murtamaa aines-massaa... Sillä oli
-enää vain yhteinen sielu, joka kammoksui tätä pyhäpäivän hiljaista
-tyhjyyttä, jolloin rattaat seisoivat ja turtuneet aivot alkoivat
-lähettää esille arvoituksia ja kysymyksiä, joihin ei ole vastausta...
-
-Pentti ei tahtonut myöskään mitään ajatella, ei uskaltanut. Hän pyysi
-vaan tappaa aikaansa ja ajatuksiaan.
-
-Hän meni muiden mukana niihin huvipaikkoihin, joita oli tarjolla.
-Elävistä kuvista Eläviin kuviin...
-
-Hänen hermojaan tyynnytti ihmeellisesti tuo tylsä mielenkiinto,
-kaikki muuttui yhdentekeväksi, omantunnonvaivat lakkasivat ja
-kurjuuden löyhkällä ja kaiken-turhuuden-tunnolla kyllästetty ilma
-turrutti aistit suloisesti raukaisevalla helteellään... Hänen oli
-siinä hyvä olla. Kone surisi lakkaamatta kuin yhteiskunnan ratas,
-kuvat vaihtuivat, ihmiset menestyivät ja sortuivat, siinä murhattiin,
-myrkytettiin, varastettiin ja annettiin anteeksi, kärsittiin ja
-tehtiin vääryyttä, tapeltiin ja pelastuttiin kepposten avulla...
-Siunattu komedia, epätoivoisten lohduksi keksitty! Se tasoitti ilon
-ja huolen, teki autuaan tylsäksi, löi lamaan aistit ja ajatukset,
-tahdon ja tunteen, pelasti olemasta kahden avuttoman itsensä kanssa,
-kuulemasta levottoman sydämensä ja päänsä myötäsyntynyttä kaipuuta
-ja kyselyä. Vanha, vaivautunut työmies torkkui Pentin toisella
-puolen ja toisella puolen istui yksinäinen, keskenkasvuinen tyttö,
-joka pimeässä harjoitti jalkakurtiisia ja väliajalla iski silmää
-lapsellisesti ja turmeltuneesti...
-
-       *       *       *       *       *
-
-Taas soi ovikello.
-
-Pentti säpsähti hereille horrostilastaan. Jäykkänä kauhusta tuijotti
-hän oveen. Hänen hengityksensä melkein salpautui. Hän pelkäsi. Mitä?
-Tuota ovea, jonka takana seisoi pyöveli, joku tuntematon, joka toi
-mestausmääräyksen, kuolema...
-
-Kuoleman edellä vain tuollaiset kuvasarjat kulkivat. Koko elämä.
-Näkikö hän sen nyt edes oikeassa valossa?
-
-Pentti huomasi, että hänen poskensa oli märkä, että hän oli itkenyt
-tietämättään...
-
-Kello helähti vielä kerran vihaisesti. Pentti luuli hermojensa
-katkeavan. Tätä ei voinut kestää. Hänen täytyi päästä ulos tästä
-kidutuksen kammiosta, jossa hän istui saarroksissa, niinkuin loukkoon
-ahdistettu eläin. Nopeasti puki hän ylleen ja melkein juoksujalkaa
-kiiruhti hän alas portaita välttääkseen tapaamasta vastaantulijoita.
-Kadulla vasta hän vähän rauhoittui.
-
-Maailma oli tänään kokonaan toinen kuin eilen. Likaisesta
-sade-ilmasta ja tahmeasta sunnuntai-yleisöstä ei merkkiäkään missään.
-Ihmiset tulvehtivat keimaillen ja ilakoiden kauniissa keväisessä
-puolihämärässä. Heidän hermoissaan tuntui olevan sähköä, samaa
-salaperäistä odotusta kuin luonnossakin, tuntemattoman ilon janoa.
-Ja kaikkien silmistä tuikahteli sama epämääräinen kimmellys. Katu
-kannatti niin keveästi, se nosti jalat maasta aivan itsestään.
-
-Sinä vuonna oli kevät tullut tavallista aikaisemmin. Oltiin vasta
-huhtikuun puolivälissä, mutta kadut olivat jo kuivat, lumi poissa,
-ilma leuto ja täynnä maan-alaisen puhkeamisen tuoksua.
-
-Pentti käveli ja unohti hetkeksi tuskansa. Hänen silmänsä uivat tässä
-haaveen ja kaihomielen kyllästämässä hämärteessä ja maailma näytti
-niin oudon kauniilta...
-
-Mutta sitten palautuivat entiset painostavat mielikuvat uudelleen.
-Hänen kohdaltaan oli maailman kauneus lopussa. Kenties oli tämä
-viimeinen kevään ja ilon himarrus, jonka hänen silmänsä enää koskaan
-näkisivät. Ellei hän joutuisikaan tyrmään, niin ainakin takaisin
-korpeen, mistä oli lähtenytkin, ijäkseen salomaiden hiljaiseen
-hautaan, jossa niin monta rappiolle mennyttä elämää sai unohduksen
-rauhan ja anteeksiannon.
-
-Hän oli nähnyt jo useita tovereistaan painuvan sinne. Eihän hän
-ollut mikään poikkeus. Joka vuosi syöksi tämä valoisa, helisevä
-pääkaupunki pimentoihin satoja nuoria ihmisiä, jotka se oli
-käyttänyt loppuun, joilla se ei tehnyt enää mitään, joka vuosi
-sai se uutta turmeltumatonta verta maaseudulta, uusia herkkiä
-lapsensieluja syödäkseen. Nousukaskultuuri ei tiedä mitään säälistä
-eikä armahduksesta. Ja kuitenkin miten säälittävä oli heidän
-kohtalonsa! Ensin ylivoimainen taistelu alhaalta ylös ilman nimeä,
-ilman rahaa, ilman tukea minkäänlaista. Sitten pari vuotta pinnalla.
-Hurja ajojahti kaikkea sitä pintapuolisuutta kohti, mitä pinnalla
-vaaditaan. Ja ensimäisen uupumuksen merkin näytettyään armotta
-alas takaisin! Kenties he eivät tehneet erehdyksiä enemmän kuin
-hienotkaan ihmiset, mutta heillä ei ollut ainoaankaan lupaa, he
-olivat toisin rakennetut. Heidän ruumiinsa, joka olisi kestänyt
-kovinta päivätyötä, ei kestänyt kapakkaa, heidän henkensä, joka
-olisi ollut luja kieltäymyksen taakan alla, ei kestänyt nautinnon,
-epäuskon ja kyynillisyyden ammottavaa tyhjyyttä. Mikä siis oli heidän
-paikkansa Suomen nousevassa päivässä? Hukkua hämärän lintuina, tulla
-niitetyiksi kuin nimetön heinä miljoonain muiden kanssa, painua
-jykeväin hirsien lailla täytteeksi hyllyvään maaperään, jonka kerran
-tuli kannattaa korkeita palatseja ja onnellisempia ihmisiä. Mutta
-heistä ei arvatenkaan säilyisi muuta muistoa kuin korkeintaan maine
-heidän rikoksistaan ja raakuuksistaan. He, muodottomat, tulevat
-mitatuiksi muotojen mukaan, he, joilla vielä oli renessansin
-rajattomuus veressään, tulevat tuomituiksi rajallisten lakien mukaan.
-
-Pentin mieli heltyi niin kumman kaihoisaksi ja herkäksi tätä kaikkea
-ajatellessaan kirkkaan-hämäreisessä kevät-illassa. Ah, hyvästi siis,
-ihanan maailman ihana ilo, ihmisviisauden sinertävä sähkö, joka vain
-sen verran oli hänen silmiään häikäissyt, että se oli häneltä järjen
-vienyt!
-
-Huomaamattaan oli Pentti tullut keskikaupungille. Hänen korviinsa
-kuului kaukainen soitto. Hän alkoi vaistomaisesti kävellä ääntä
-kohden ja hänen askeleensa johtivat hänet Kappelin edustalle.
-
-Varhaisen kevään vuoksi se oli avattu jo näin aikaiseen. Se tulvehti
-valoa ja ihmisten sorinaa ja torvet puhalsivat surullista, kiihkeää
-valssin säveltä, joka ei koskaan ollut tekemättä vaikutustaan
-Penttiin. Se kävi aina läpi hänen jäseniensä, se sytytti hänen
-verensä ja aistimensa, se pakotti hänet sokeasti ryntäämään
-eteenpäin, se herätti hänen rajattomimmat nautinnonhimonsa.
-
-Hurja, epätoivon sekainen riemu valtasi hänet. Tämä oli hänen
-hautajaismusiikkiaan! Omat peijaisensa hän vielä viettäisi. Tänään
-vielä hän, katuojaan kaatunut, saattoi komeasti, rehellisen miehen
-tavoin astua valaistuun juhlasaliin, kultuurin kukkuloille. Tänään
-vielä hän saattoi yhteiskunnallisen kunniansa viimeisellä tähteellä
-keinotella itselleen hyvän seuran ja iloisen illan. Tämä oli hänen
-päästötutkintonsa. Nyt tuli hänen näyttää, oliko hän oppinut
-roolinsa, omasiko hän ne muodot, joista hän oli maksanut niin kalliin
-hinnan. Vielä viimeisen kerran! Huomenna hän oli häväisty, kuollut
-mies.
-
-Pentti kokosi ryhtinsä, ja varmoin askelin, huulet iloisessa
-hymyssä, pystypäisenä kuin nuori kuningas hän astui Kappelin valoa
-säteilevälle korokkeelle yhtyen sen ensimäisten kesävieraiden
-ilakoivaan parveen.
-
-
-
-
-RAINA
-
-
-Pitkään aikaan ei Helsingissä puhuttu mistään muusta kuin Raina
-Valmarin kuolemasta.
-
-Mikä oli saattanut hänet ampumaan revolverin kuulan otsaansa?
-Toiset arvelivat jotakin sydämen surua, toiset tiesivät, että
-hänen äänijänteensä olivat vioittuneet, hänen laulajatar-uransa
-ainiaaksi mennyttä ja että tämä oli aiheuttanut tuon epätoivoisen
-teon, toiset johtivat koko jutun äkillisestä mielenhäiriöstä. Kaikki
-ne kaavakkeet, jotka tällaisessa tapauksessa tavallisesti tulevat
-kysymykseen, sovellutettiin eri äänilajeissa poloiseen vainajaan.
-Ihmisten ärsytetty hermosto vaati jonkinlaista selitystä, oli se
-sitten uskottava tahi ei.
-
-Eräässä seurassa, jossa minäkin satuin olemaan mukana, ahdistettiin
-etenkin erästä neitiä, jonka tiedettiin joitakin vuosia sitten
-asuneen Parisissa samassa paikassa kuin Rainakin.
-
--- Millainen hän oli?
-
--- Mitä luulette?
-
--- Mitä tiedätte hänestä?
-
-Tällaisia kysymyksiä sateli hänen päälleen. Ja hän vastasi aina.
-
--- Minä en tiedä hänestä yhtään mitään.
-
-Hän koetti näyttää välinpitämättömältä, mutta näytti sensijaan
-vaivaantuneelta ja minä arvasin, että hän sittenkin tiesi enemmän
-kuin mitä tahtoi sanoa.
-
-Päästyämme seurasta erilleen, hän alkoi kadulla purkaa
-kiusaantumistaan:
-
-Tuollainen on todellakin sietämätöntä! He tahtovat ainoastaan
-ravintoa juoruilleen. He soisivat kuulevansa jotakin pahaa. Tai he
-uskovat, että on olemassa jotakin ehdottomasti pahaa, joka on hyvän
-vastakohta. Ikäänkuin ei sama asia voisi olla sekä paha että hyvä,
-aivan olosuhteista riippuen. Ei koskaan pitäisi kysyä: mitä, vaan:
-miten? Mutta he näkevät maailman itsensä näköisenä ja silloin se
-on varmaan kovin ahdas. Siksi ei voi sanoa mitään, ei sanaakaan
-toisesta, jos ei tahdo vahingoittaa häntä. Ainoastaan sellaisille,
-joille mikään inhimillinen ei ole vierasta, voi vapaasti ja vaaratta
-puhua toisesta ihmisestä...
-
-Sitäpaitsi oli aivan totta, mitä sanoin Rainasta. En todellakaan
-tiedä syytä hänen sammumiseensa. Se, mitä tiedän hänestä, on
-minulle itsellenikin arvoituksen tapaista, jotakin niin kaukaista
-ja ihmeellistä, etten uskalla sen perusteella ruveta yhdistelemään
-hänen elämänsä lankoja enkä tekemään noita tavallisia itsevaltaisia
-ja itsevarmoja päätelmiä, jotka muuten kyllä ovat heikkouteni. Mutta
-minun täytyy myöntää, että olen nykyään hyvin paljon ajatellut
-häntä. Olen yksityiskohtaisesti mielessäni käynyt läpi sen lyhyen
-ajanjakson, jona sivuutimme toisemme elämässä. Se tapahtui noin
-neljä vuotta sitten Parisissa. Sen jälkeen en ollut kuullut hänestä
-hiiskaustakaan ennenkuin nyt, jolloin hänen kuolinsanomansa herätti
-hänen kuvansa jälleen tietoisuuteeni. Itse asiassa en ollut koskaan
-voinut häntä oikein unohtaa. Sillä hän oli ihmeellisin nainen, minkä
-milloinkaan olen tavannut, ainoa, joka on tehnyt minuun syvän,
-unohtumattoman vaikutuksen. Ja kuitenkin pidettiin häntä hyvin
-pintapuolisena ja sellaiselta hän minustakin alussa tuntui.
-
-Sattumalta jouduimme samaan asuntoon. Raina oli näennäisesti silloin
-hyvin onnellinen. Hän oli juuri saanut esiintyä ensimäisen kerran
-Colonne-konsertissa. Hänellä oli kaunis, voimakas mezzosopraano, hän
-oli älykäs, suorastaan säkenöivä, hänellä oli paljon ihailijoita
-ja yksi rakastaja. Hän ei ollut kaunis, mutta pikantti, koko
-olennoltaan, puvultaan, puhetavaltaan ja käytökseltään. Hän ei
-ollut käynyt koulua paljonkaan, mutta hänellä oli luonnollinen,
-nopea ajatusjuoksu ja verraton vaisto, joka ei koskaan iskenyt
-harhaan. Hän ei milloinkaan sanonut mitään tyhmää ja melkein aina
-jonkun sukkeluuden. Ja mikä ihmeellisintä: rohkeimmatkin kompapuheet
-tuntuivat hänen suussaan hienouksilta. Raina oli kaikkien huvitusten
-keskipiste, hän oli ensimäinen kaikkialla, missä tarvittiin
-kekseliäisyyttä, rohkeutta ja iloa, aina valmis nautintoihin. Hänelle
-näkyi sopivan kaikki ja hän kaikkiin. Hänellä oli ihmeellinen kyky
-sulautua eri tyylilajeihin, hänellä oli niitä varastossa melkein
-mitä lajia tahansa, kaikki muut paitsi ei sentimentaalista. Siihen
-oli hän aivan mahdoton. Hänen äänenpainonsa olivat aina kirkkaat,
-selvät, hänen tahtinsa nopea, hämärätunnelmissa unelmoiminen
-näytti olevan vierasta hänen olemukselleen. Hänessä oli jotakin
-poikamaista ja samalla seikkailijatarta. Sentähden vaikuttikin
-hän ensi alussa minuun vieroittavasti ja ärsyttävästi, ja minä
-leimasin hänet mielessäni kovin kevyeksi ja pintapuoliseksi. Häntä
-ei voinut lähestyä niinkuin muita suomalaisia tyttöjä, ei yhteisten
-kärsimysten, haaveiden tai muistojen pohjalta, ei tunteilemisen
-tietä ollenkaan. Hänellä ei näyttänyt olevan mitään kärsimyksiä eikä
-haaveita, ei mitään sisällistä yhteistä ympäristönsä kanssa.
-
-Minä pääsin hänen lähelleen aivan ulkonaisten asianhaarain
-vaikutuksesta. Kuten jo mainitsin, meillä oli sama asunto, ja
-olosuhteiden pakosta opimme vähitellen sangen tyydyttävästi sietämään
-toistemme seuraa. Ennen pitkää tuli minusta sitäpaitsi Rainan
-vakituinen rakkausposteljooni. Rainan rakastajana oli silloin eräs
-hänen Parisissa asuvista maamiehistään, kuvanveistäjä Karilas, eikä
-hän sitä keneltäkään erittäin peitellytkään. Kaikki tiesivät sen,
-ja siksi se ei suinkaan ollut mikään erikoinen tuttavallisuuden tai
-syvemmän avomielisyyden osoitus hänen puoleltaan, että hän silloin
-tällöin lähetti minun mukanani Karilaalle tervehdyksiä, jotka
-olivat hyvinkin yksityistä laatua. Olin siihen aikaan Parisissa
-kieliopinnoita harjoittamassa ja Karilaan atelieri osui olemaan aivan
-matkani varrella minun mennessäni tunnille erään yksityisprofessorini
-luo. Kernaasti muuten olinkin Rainan välittäjä, se ikäänkuin jollakin
-lailla kutkutti silloista kokemattomuuttani ja turhamaisuuttani.
-Karilaasta taas en koskaan ollut pitänyt, joten Raina epäilemättä sai
-minusta uskollisimman ja luotettavimman lähetin koko kaupungissa.
-Sen oli hän tietysti huomannut ja siksi juuri minut valinnut, niin
-ainakin itse itselleni uskottelin.
-
-Ensin tein nuo pikku palvelukset, kuten sanoin, pelkästään
-uteliaisuudesta, jostakin hämärästä tuntemattoman kaipuusta,
-seikkailunhalusta kielletyille alueille. Mutta myöhemmin, kun opin
-tuntemaan Rainan paremmin, tein tuon kaiken hänen itsensä vuoksi.
-Opin pitämään hänestä ja minulla oli tarve olla hänelle hyvä. Hän oli
-sitä, mitä naiset yleensä eivät milloinkaan ole: itsestään vastaava,
-rehellinen, komea, rohkea olento, kokonaan vapaa pikkumaisuudesta
-ja halpamaisuudesta. Toinen ihminen ei yleensä näyttänyt
-häntä liikuttavan. Tämä ominaisuus, joka ensi alussa vaikutti
-vastenmielisesti, muuttui pitkä-aikaisemman yhdessä-olon mukana
-yhä miellyttävämmäksi. Hän ei koskaan kadehtinut, ei tuominnut, ei
-soimannut ketään, ei koskaan pahastunut, ei edes ilkeämielisyyksistä,
-ei koskaan sanonut halventavaa sanaa lähimmäisestään. Ilma hänen
-ympärillään oli aina kevyt ja kirkas. Hän leikitteli, mutta hänen
-leikkinsä oli iloa ilon vuoksi, vailla mitään tarkoitusta, hyvää tai
-huonoa. Juuri tällä ihmeellisellä irrallisuudellaan kiinnitti hän
-minut itseensä, tällä käsittämättömällä yksinäisyydellään, sillä
-se oli hänen luontoaan, siinä ei ollut pisaraakaan ylpeyttä eikä
-kerskailua. Tietämättäni ja tahtomattani tulin hänen ystäväkseen,
-ilman mitään ulkonaisia muotoja, ilman keskinäistä suhtautumista
-edes, tunsin sen ainoastaan oman itseni yksinäisessä syvyydessä.
-Oikeastaan olisin tahtonut joskus olla intiimi, mutta hän ei
-antanut siihen koskaan pienintäkään aihetta tai tilaisuutta. En
-päässyt hänen uskotukseen. Asiat, jotka muille ihmisille olivat
-syvimmän antautumuksen, lujimman luottamuksen merkkejä, eivät
-merkinneet hänelle mitään. Hän ei ollut arka rakkaus-suhteestaan eikä
-maineestaan. Häntä ei näyttänyt yleensä painavan mikään sellainen
-seikka, joka olisi pakottanut hänet purkautumaan, liittoutumaan
-toiseen, pyytämään tukea. Siksi en minäkään voinut purkautua, en
-kertoa, mikä mieltäni painoi, en sanoa sitä, mitä mieleni teki sanoa.
-Ehk'en olisi voinut sanoa sitä missään tapauksessa, mutta näin ollen
-se ainakin oli mahdotonta.
-
-Mitä enemmän rupesin pitämään Rainasta, sitä enemmän aloin vihata
-hänen rakastamaansa Karilasta. Ja päivä päivältä kävi minulle yhä
-vaikeammaksi olla Rainan viattomana rakkaus-lähettinä. Sillä minusta
-tuntui melkein siltä kuin olisin itse pettänyt häntä, silloin kun
-välitin hänelle miestä, joka petti häntä. Niin, minä tiesin, että
-hän petti Rainaa, monen kanssa, monella monituisella tavalla. Sen
-tiesi muuten koko suomalainen siirtola ja noiden kunnon kansalaisteni
-äänessä olin välistä huomaavinani jonkinlaisen yliotteen,
-jonkinlaisen keinotekoisen säälin, kun he puhuivat Rainasta. Tämä
-loukkasi minua vielä enemmän kuin itse tuo petokselle perustettu
-suhde, joka oli ainoastaan heidän keskeisensä asia. Minua ihmetytti
-vain, kuinka Raina saattoi olla noin tuhma, ettei hän huomannut sitä,
-minkä kaikki muut huomasivat. Rakkaus mahtoi sittenkin tehdä ihmiset
-aivan sokeiksi.
-
-Rainan sielunelämästä ei voinut tietää mitään. Tunnustukset eivät
-kuuluneet hänen tapoihinsa. Ja kenties hän ei itselleenkään
-tehnyt enemmän selvää sisällisistä laeistaan kuin muille. Hän
-oli auttamattomasti kevytmielinen, onnellisesti pintapuolinen
-ihminen. Niin ainakin uskoin. Siihen asti, kunnes tapahtui se ainoa
-lähestyminen, ainoa kosketus, mikä minulla milloinkaan oli hänen
-sieluunsa, se, joka ainaisiksi ajoiksi kaiversi hänen kuvansa
-muistooni.
-
-Oltiin joulukuussa. Minun piti vielä jouluksi palata kotimaahan ja
-minulla oli ainoastaan muutamia päiviä enää jälellä Parisissa. Käytin
-tätä loppuaikaa kaikenlaiseen maleksimiseen ja Parisin-muistojen
-hankkimiseen. Silloin sainkin äkkiarvaamatta elämäni pysyvimmän
-muiston. Raina sairastui, sai äkillisen kuumeen, niin että hänen
-täytyi paneutua vuoteeseen. Olin lähdössä ulos ja menin tapaamaan
-häntä kysyäkseni, tarvitsiko hän ehkä jotakin kaupungilta.
-
-Raina viivytteli vastaustaan. Sitten hän melkein ujosti sanoi:
-
--- Niin, jos viitsisit pistäytyä Karilaan luona ilmoittamassa, etten
-tänään voi tulla... Olen sairas. Mutta minusta olisi hauskaa, jos hän
-voisi tulla tänne.
-
-Toimitin Rainan asian. Karilas vastasi nauraen, että hän mieluummin
-tulee silloin kun Raina on terve. Kenties huomenna.
-
-Se suututti minua. Miks'ei voinut hän tulla tänään, kun hän kuitenkin
-tiesi Rainan odottavan! Mutta en virkkanut siihen mitään, sillä mitä
-se minua liikutti. Ja salaa olin mielissänikin, että tuo mies kerran
-oikein paljasti törkeytensä. Saisi Raina itsekin nähdä, miten vähän
-Karilas oikeastaan hänestä välitti.
-
-Kertasin rehellisesti Rainalle Karilaan sanat ja odotin Rainan siihen
-jotakin sanovan. Mutta hän vaikeni. Pitkään aikaan emme kumpikaan
-puhuneet mitään. Vihdoin virkahdin minä:
-
--- Olisi minusta Karilas voinut tehdä sen verran sinulle mieliksi,
-että olisi tullut. Onhan tuollainen vallan luonnotonta.
-
--- Ei, vastasi Raina hitaasti, se on kovin luonnollista...
-
--- Kuinka! Että mies, joka rakastaa, kieltäytyy tulemasta sairaan
-ystävänsä luo, joka odottaa häntä!
-
--- Hän ei rakasta minua. Olen hänelle vieras ja välinpitämätön.
-
-Raina sanoi tämän ilman pienintä hentomielisyyttä, niinkuin minkä
-ulkopuolisen, joutavan asian tahansa.
-
-Katsoin häneen hämmästyneenä.
-
--- Sinä erehdyt, Raina, varmaan, koetin sopertaa.
-
--- Minä tiedän sen. Se on ollut niin alusta asti.
-
--- Mutta kuinka sitten voit ollenkaan sietää häntä, hänen petollista
-pilaansa, hänen valheellisuuttaan ja teeskenneltyä rakkauttaan?
-
--- Ei hän teeskentele sitä. Hän on aivan viaton. Ei hän väitäkään
-rakastavansa minua.
-
--- Ja kuitenkin... kuitenkin hän on sinun... rakastajasi... Kuinka
-sinä voit sallia sitä? En ymmärrä...
-
--- Minä rakastan häntä, sanoi hän koruttomasti, se on onneni...
-
--- Mutta eikö sinulla ole sen vertaa ylpeyttä! Kuinka sinä voit!
-Ottaa syliisi miehen, joka tulee luoksesi kuin... kuin... Enkä
-ymmärrä, kuinka hän viitsii tuota peliä...
-
--- Mies tarvitsee naista ulkopuolella rakkaudenkin, etkö sitä
-ymmärrä... yhtä hyvin siis minua kuin jotakin muutakin.
-
--- Mutta sehän on kauheaa, inhoittavaa, alhaista! Raina, sinä puhut
-mahdottomuuksia, pahaa pilaa! Et tiedä itse, mitä sanot! Kuinka voit
-sinä, joka rakastat, juuri siksi, että rakastat, olla tekemisissä
-porttolapsykologian kanssa? Sehän tahraa sinutkin. Sillä teidän
-välillänne on ääretön siveellinen ero!
-
-Rainan kuumeiset silmät kiiluivat kattoon viheriän yölampun himmeässä
-valossa ja hän puheli kuin itselleen päätään hiljaa tyynyllään
-vieritellen:
-
--- Ei tahraa minua, ei ole eroa... Olen samanlainen kuin hänkin.
-Porttolapsykologiaako? Onko se jotakin pahaa, rumaa, kuuluuko se
-miehelle enemmän kuin naiselle? Mitä se sitten on? Sitäkö, että
-aistit ja vaistot pyytävät nautintoa, että hermosto tahtoo tulla
-sähkökosketukseen toisten samoin toimivien kanssa, että ihmiset
-pyrkivät yhteisleikittelyihin huolimatta sydämensä autiosta
-yksinäisyydestä, tahtovat jakaa toisilleen edes ulkonaista iloa, kun
-eivät kuitenkaan voi antaa sisintä minäänsä? Minkä sille voi, jos
-se ei antaudu? Ei kellään ole oikeutta vaatia sitä tilille. Silloin
-loppuisi kaikki ilo maailmasta, tanssi lakkaisi ja nuoruus kuihtuisi.
-Kaikkihan se vain on kuorta, näennäistä, mutta onko se sentähden
-arvottomampaa? Tanssisalissa keinutaan ventovieraiden sylissä
-vain sentähden, että on suloista tuntea elollisen sykähtelevän
-ihmisolennon kosketusta. Minusta se ainakin on hauskaa, olen syntynyt
-sellaiset vaistot veressäni. Kaikesta, mikä on nuorta ja lämmintä,
-kaikesta mikä elää, liikkuu, hengittää, uhoaa salaperäinen tenho.
-Jo koulutyttönä ollessani en tiennyt suurempaa nautintoa kuin
-tulla suudelluksi. Jokainen poika, joka otti minua vyötäisiltä tai
-veti minut syliinsä, teki minulle hyvän työn. Olin sen jälkeen
-aina onnellisempi, tunsin itseni rohkeammaksi, voimakkaammaksi
-ja elämänhaluisemmaksi. Ja minua suuteli hyvin moni. Muuta ei
-minulle tapahtunut koulu-aikanani. Mutta sitten minut lähetettiin
-Parisiin, kenties liian nuorena, liian yksin. Minulla oli kyllä jo
-Suomesta käsin varattu perhe, jossa asua, oikein turvallinen perhe
-muka. Mutta rouva oli vanha hupakko, joka opetti minua maalaamaan
-kulmakarvojani, punaamaan huuliani, puuteroimaan kaulaani, käymään
-avorintaisena ja puristamaan vyötäiseni kureliiviin. Se näes kuului
-parisilaisen naisen alkeellisiin seuratapoihin. Ja kenties se ei
-parisilaiselle ollutkaan muuta, mutta minulle se oli. Se herätti
-minussa sukupuoli-turhamaisuuden, johon minulla jo ennestään oli
-erinomaiset taipumukset, syöksi sydämestäni esille sellaisen
-ylimielisen elämännautinnon tarpeen, että tuntui kuin olisi koko
-maailma pyörinyt yksinomaan minun korkeitten korkojeni varassa.
-Sen huomasi nähtävästi talon poika, nuori ranskalainen keikari,
-sangen mitätön ja ylimalkainen muuten. Kohtelin häntä hieman
-yliolkaisesti enkä nähnyt hänessä mitään muuta ansiota kuin sen,
-että hän oli mies. Ja kuitenkin hänelle lapsellisesti keimailin,
-vaikka en hänestä välittänyt vähääkään. Huoneemme sattuivat olemaan
-vierekkäin ja ikkunoittemme edessä meillä oli kuten Parisissa on
-tavallista, yhteinen parveke. Sitä tietä ja ohuen lautaseinän läpi
-hoitelimme aamuin illoin kevyttä keskustelua. Kerran väitti hän
-nähneensä rakastajani. Minä tyrmistyin, suutuin. Hän hämmästyi
-yhtä paljon suuttumustani eikä ollenkaan voinut käsittää, miksi
-närkästyin. Hän ei tarkoittanut loukata, niin hän vakuutti. Vihdoin
-pitkien selittelyjen jälkeen sovimme, kun tulimme kumpikin selville
-siitä, että erilaiset käsityksemme näissä asioissa perustuivat
-kansallisten katsantokantojen eroavaisuuksiin. Hän ei vain voinut
-oikein uskoa, että olin niin kokematon, koska kerran osasin puhua
-niin hyvin rakkaudesta... "Meillä eivät taasen nuoret tytöt osaa
-sellaista", sanoi hän. -- Tämän jälkeen sukupuoli-asiat aina
-jollakin ihmeellisellä tavalla tulivat puheen-aiheeksemme. Häntä
-huvitti raiskata mielikuvitustani kertomalla minulle räikeitä
-juttuja, selittelemällä yksityiskohtaisesti eroottisen nautinnon eri
-asteita. Totuin vähitellen, vastenmielisyyteni väistyi vähitellen
-ja kaikki oli minusta vallan luonnollista lopulta. Olin aivan yhtä
-mieltä hänen kanssaan siitä, että minunkin pitäisi saada kokea
-jotakin sellaista... Olin utelias, nautinnonhaluinen ja uhkarohkea.
-Antauduin tähän kokeeseen ainoastaan kokeillakseni, ilman tunteen
-tynkääkään. Hän ei rakastanut minua enkä minä häntä. Tiesimme sen
-kumpikin. Olimme tovereita ja tahdoimme kumpikin nauttia. -- No niin,
-ymmärrätkö nyt, että tuhat kertaa mieluummin antaudun hänelle, jota
-rakastan, kun olen voinut antautua sellaisellekin, jota en yhtään
-rakastanut. Minuun ei sitäpaitsi kuulu toisen ihmisen vaikuttimet. En
-tahdo edes tietää, mistä syystä toinen on rakastajani. Se on hänen
-asiansa. Tiedän vain, että hän tekee sen vapaaehtoisesti, kuten
-minäkin... Se riittää. Ihmiset ovat lopultakin aina ypöyksinäisiä,
-tapahtui heidän näennäinen yhtymisensä minkä tunnussanan varjolla
-tahansa...
-
-Raina vaikeni.
-
-Henkeäni ahdisti tämän tunnustuksen suuruus ja se kaamea
-yksinäisyyden oppi, mitä se todisti. Saattoiko ihminen kestää
-sellaista? Ehkä Raina sittenkin erehtyi. Ehkä itsekin erehdyin...
-
--- Ehkä Karilas sittenkin rakastaa sinua, sanoin lieventääkseni
-ajatukseni hirveitä johtopäätöksiä.
-
--- Ei, ei, sanoi Raina jyrkästi.
-
--- Mutta onko tuo kaikki sinulle sitten todellakin samantekevää,
-kaikkein sisimmässäsi? Etkö vaadi koskaan vastarakkautta, etkö
-kaipaa koskaan hellyyttä? Oletko aivan yli-ihminen? Etkö sitten
-usko, että on olemassa joku muu yhtyminen kuin näennäinen, joku
-rajaton mysterio, joku äärettömyys kahden äärellisen ja rajallisen
-olion välillä, joku jumalallisen liekehtimisen silmänräpäys kahden
-ihmisen välillä, jolloin ei ole enää kuorta eikä sisältöä, jolloin
-iankaikkisuus saartaa sielut ja he kaksi kuolevaista voivat heittää
-vastalauseensa itse kuolemaa vastaan?...
-
-Raina käänsi päänsä seinään.
-
--- Älä puhu siitä, sanoi hän aivan muuttuneella äänellä, joka ei
-ollut ollenkaan hänen tavallinen äänensä. Älä puhu siitä, minä en
-kestä sitä, ja minun täytyy sentään kestää. Kun puhut rakkaudesta,
-on kuin helistelisit kultaa nälkään kuolevan köyhän silmien edessä.
-Älä kiusaa minua sillä ajatuksella, kun minun kuitenkin täytyy elää
-elämäni loppuun ilman rakkautta.
-
-Raina kohosi kyynärpäittensä varaan vuoteessaan, tuijottaen minuun
-synkein, palavin silmin.
-
--- Etkö sinä näe, etkö sinä ole huomannut, mikä kaininmerkki minun
-otsallani on? jatkoi hän kiihkeästi. _Minua ei kukaan koskaan voi
-rakastaa._ Ei ole rakastanut, ei rakasta, ei tule rakastamaan.
-Minä olen sen aina tiennyt, aina tuntenut. Minun kanssani voidaan
-leikitellä, huvitella, iloilla, ei koskaan vajota mystiikkaan, minun
-kanssani voidaan puhua, ei vaieta. Minä olen ihmisille varietee,
-en hartauspaikka. On niinkuin ei minun sielussani olisikaan mitään
-iankaikkisuutta. Ei sille voi mitään. Koetan olla miehen toveri
-työssä ja nautinnossa. En uskalla sanoa edes ystävä. Sillä minua
-voidaan kyllä hyväillä, ei ikävöidä, minuun voidaan luottaa ilossa,
-ei surussa. Ja sentähden olen pohjaltani niin surullinen! Ah, jumala
-yksin tietää, miten kuoleman surullinen! Monasti olen seisonut öisin
-Seinen sillalla valmiina vajoamaan sen vihertäviin vesiin. Aina olen
-palannut. En siksi, että rakastaisin elämää enää, että odottaisin
-jotakin siltä... Mutta kuitenkin joku salainen epävarmuus, joku tuiki
-hämärä toivon kajo elää jossakin minussa... mahdollisuudesta...
-Ei! ei! Minä en näe itseeni selvästi nyt, minulla on kuumetta.
-Minulla ei ole mahdollisuutta. En voi keltään pyytää rakkautta.
-Se olisi mieletöntä. Eikä se ole kenenkään syy, jos se jää pois,
-yhtä vähän kuin se, että se tulee... Minun täytyy jollakin tavoin
-kestää yksinäisyyteni, jotta en kävisi taakaksi muille. Se on minun
-ylpeyteni. Ymmärrätkö nyt, että tyydyn tähän onneen, mikä minulla
-on. Minulla ei ole varaa työntää sitä pois. Ei tule koskaan...
-parempaa... Ensimäisen kerran antauduin rakkautta vailla miehelle,
-joka ei minua rakastanut, nyt antaudun välinpitämättömälle, jota
-_itse_ rakastan... Mutta jos... jos... kerran kohtaisin miehen,
-joka minua rakastaisi, minua, jota ei kukaan voi rakastaa, niin
-antautuisin hänelle, vaikka en rakastaisikaan häntä, ainoastaan sen
-vuoksi, että hän rakastaa...
-
-En voinut sanoa mitään.
-
-Raina naurahti nähdessään murheelliset, kauhistuneet kasvoni.
-
--- Älä pelkää, sanoi hän kevyesti, että sellaisia tulee liian
-monta...
-
-Saattajani vaikeni.
-
-"Kenties ei tullut ainoatakaan, virkahti hän sitten. Tai kenties tuli
-joku, jonka rakkaus vaati tämän ennenaikaisen kuoleman uhrin. Minä en
-tiedä. Mutta arvattavasti jompikumpi meni yli hänen voimiensa".
-
-
-
-
-MARJA HAVU
-
-
-Marja Havu ei saanut unta silmiinsä. Kapea ja kova vuode vaivasi
-häntä ja ohut patja virui lakkaamatta maahan rahin avonaiselta
-puolelta. Hän nousi istualleen ja pyyhki hikeä otsaltaan.
-
-Oli heinäkuun loppupuoli ja huoneessa oli kostea, painostava kuumuus.
-Marja nousi, siirsi ikkunaverhot syrjään ja katseli ulos. Hämärässä
-yössä kaupungin ulkopuistikko piirtyi taivaanrantaa vastaan mustana
-möhkäleenä kuin suuri korpi ikään. Ja matalat, ränsistyneet puutalot
-tien vierellä olisivat voineet uskottaa oltavan jossakin erämaan
-kylässä, ellei nyt juuri metsän takaa olisi putkahdellut ilmaan
-raketteja.
-
-Marja avasi varovaisesti ikkunan. Hän heitti tutkivan silmäyksen
-siihen nurkkaan, missä hänen miehensä makasi ja tultuaan vakuutetuksi
-siitä, että tämä nukkui, siirsi hän huoahtaen keinutuolin, huoneen
-ainoan loistoesineen, ikkunan ääreen ja jäi siihen katselemaan
-rakettien karkeloa. Ne putoilivat kuin tuhannet suuret tähtiruusut
-kimpuissa, ne ampuivat korkealle yksinäisinä hienoina valorihmoina
-lyöden sammuessaan tuikahtavan salaman. Ne olivat Luodon ilotulia.
-Marja saattoi hyvin laskea ne kerrat, mitkä hän oli ollut siellä.
-Ne kangastivat hänen mielessään tarumaisen ihanina. Joku juhla
-opettajien kanssa koulusta erotessa, erään tilapäisen kuoron
-kahvikemut, joku luokkakokous. Huomenna piti luokkatoverien siellä
-jälleen kokoontua toisen kerran. Marja oli tavallisuuden mukaan
-saanut toimeksi pitää huolta käytännöllisistä asioista. Hän oli
-konttoriinsa saanut sellaisen määräyksen. Jotakin muuta se olisi
-harmittanut, mutta Marjalle se oli kuin kunnianosoitus. Hän oli
-sitäpaitsi vielä ainoa, joka viidentoista vuoden jälkeen tiesi,
-missä kukin oli ja mitä kustakin oli tullut, joka nurkumatta
-etsi osotteet ja lähetti ilmoitukset, jolle nuo maailmalle
-hajautuneet, vanhentuvat, vieraat ihmiset olivat vielä läheisiä ja
-mieltäkiinnittäviä. He olivat hänen mielikuvituksessaan yhä vain
-koulutyttöjä, ja se oli korkeinta, mitä hän tiesi. Sillä koulu-aika
-merkitsi hänelle jotakin pyhää, se oli hänen elämänsä huippukohta,
-sen vapain, kirkkain ja kunniakkain aika, siihen oli jäänyt hänen
-kehityksensä. Ja sentähden eli hän muistoissa niinkuin vanhukset,
-katseli kouluvuosiaan hartaalla ihannoimisella niinkuin ijän ja
-velan painamat virkamiehet katselevat ylioppilasvuosiaan, taapäin
-menneisyyteen, niinkuin tekevät kaikki ne ihmiset, joiden elämä
-jollakin lailla on katkennut kesken.
-
-Ja kuitenkin oli Marjan koulu-aika sangen ahdas ja kurja. Hänen
-äitinsä teki kyllä vielä siihen aikaan työtä ja hänen isänsä oli
-elossa, mutta kummastakaan hänellä ei ollut muuta kuin häpeää ja
-vastusta. Isä oli juoppohullu ja kierteli Risa-Pietarin nimellä
-maailmaa nähden nälkää ja tehden työtä sattuman mukaan. Äiti oli
-jättänyt hänet oman onnensa varaan ja asettunut Sörnäisten puoleen
-pesijättäreksi kahden tyttärensä kanssa. Mutta hän oli laiska, luihu
-ja rehenteleväinen. Pelkästä turhamaisuudesta toimitti hän vanhemman
-tyttärensä Marjan tyttökouluun voidakseen kerskailla koulunkäyneellä
-tyttärellä.
-
-Marja oli koko koulu-aikansa ruma ja epäonnistunut lapsi, syntymässä
-säikähtänyt. Hänellä oli pitkät, riippuvat gorillan käsivarret,
-muodoton pää, kumara selkä, sisäänpainunut rinta, korkeat, luisevat
-olkapäät, jälkiä liian ahtaista puseroista, joihin lapsen kasvava
-ruumis oli rutistettu. Hänen silmänsä olivat suuret, vauhkot ja
-pälyvät. Ne kerjäsivät ja liehittelivät niinkuin koiran silmät.
-Marja herätti sääliä ja inhoa yht'aikaa. Ja poikkeuksetta kaikissa.
-Ei kukaan hänen tovereistaan pitänyt hänestä, vaikka hän oli
-hyvä, rehellinen ja palvelevainen. Kaikilla oli voittamaton
-vastenmielisyys tuota raukkaa kohtaan. Hänestä levisi orjan löyhkä,
-joka karkoitti vapaat. Monet kristilliseen rakkauteen totutetut
-lapset soimasivat itseään tästä luonnon lahjomattomasta vihan
-vaistosta ja he koettivat rauhoittaa omaatuntoaan hyvillä töillä.
-Marjan onnettomat kotisuhteet olivat sitäpaitsi yleisesti tunnetut,
-hän oli vapaa-oppilas ja kuului asiaan auttaa häntä. Hänen puolestaan
-maksettiin, häntä pidettiin kesäisin ilmaiseksi maalla varakkaissa
-perheissä, häntä kohdeltiin kaikin puolin oikein mielivaltaisen
-hyvästi, oikein mielenosoituksellisen tasa-arvoisesti, niinkuin
-tällaisissa tapauksissa on tavallista velvollisuutensa täyttävässä
-yhteiskunnassa. Mutta hän tuli kaikkialle kuin maanvaiva, hän putosi
-kesäisin iloisten säätyläislasten pariin kuin taivaan rangaistus,
-jota ei voinut välttää, ja kaikki päästivät helpotuksen huokauksen,
-kun Marjan alamainen olento, hänen nöyrästi köyristyvä selkänsä ja
-hänen kiitolliset koiransilmänsä jälleen olivat poissa näköpiiristä.
-
-Samasta hyveellisyyden velvoittavasta tunteesta kävivät Marjan
-toverit myös silloin tällöin hänen luonaan, jottei kukaan vain
-luulisi heidän halveksivan Marjan kotia. Tällöin anasti tavallisesti
-Marjan äiti etusijan. Nämä olivat hänen ylpeytensä juhlahetkiä. Hän
-sai tilaisuuden leikkiä rouvaa. Peljätyintä ja hullunkurisinta näillä
-vieraskäynneillä oli etenkin jäähyväisten heitto, jolloin Marjan äiti
-pakottaen ruman, ristihampaisen pyykki-akan suunsa mielistelevään
-hymyyn, jakeli suursanaisia ja tuttavallisia terveisiään tyttöjen
-koteihin, etenkin sille ja sille senatuurskalle ja professuurskalle,
-jotka muka olivat hänen parhaita ystäviään. Ja hän levitti arvonimet
-luonnottoman pitkiksi, hän sylkytteli ja piteli niitä kielellään
-niinkuin ei olisi hennonut niistä milloinkaan luopua. Silloin
-syntyi tyttöjen keskuudessa tavallisesti yleinen pakokauhu, tarve
-saada raitista ilmaa... Ja Marja jäi katsomaan heidän jälkeensä
-anteeksipyytävillä, surullisilla silmillään...
-
-Kun Marja lopetti koulunsa, lopetti hänen äitinsä samalla entisen
-ammattinsa. Hänestä se oli ala-arvoinen sivistyneen neidin äidille.
-Marjan hieno seura ja koulunkäynti olivat menneet hänelle päähän.
-Sitten hän kyllä yritteli yhtä ja toista vähemmän karkeaa tointa,
-mutta vain nimellisesti, pääasiallisesti hän vetelehti laiskana
-Marjan elätettävänä.
-
-Marja sai pienen konttoriviran ja raatoi nyt koko perheen puolesta.
-Hän ei nurkunut koskaan kohtaloaan vastaan, hän uskoi lapsellisesti
-siihen, mitä hänen äitinsä sanoi, että nyt oli hänen vuoronsa tullut
-elättää vanha äitinsä, joka näin kauan oli elättänyt häntä. Ja Marja
-hankki sivutuloja, kotityötä virastotyön ohella ja muuttui kokonaan
-koneeksi.
-
-Sen jälkeen hänen elämässään ei tapahtunut pitkiin aikoihin
-mitään. Vuodet kuluivat kuten päivätkin samassa harmaassa,
-alituisessa aherruksessa. Hän ei kaivannut onnea, eikä sentähden
-ollut onnetonkaan. Valinnan mahdollisuudet olivat loppuneet
-häneltä. Koulumuistoista ja koulutoveriensa kohtaloista ammensi
-hän mielikuvituksensa ainoat ilot, kaikki ne, jotka todellisuus
-häneltä itseltään kielsi. Ja ne olivat kovin vaatimattomia nekin:
-ainoastaan pikkuporvarin ja rippikoulutytön ahtaita idyllejä.
-Liikuttavalla tarkkuudella hän piti lukua heidän häistään ja
-kihlauksistaan, hautajaisistaan ja ristiäisistään, perheonnestaan ja
-ulkomaanmatkoistaan, hän tiesi nimienmuutokset, lapsien lukumäärän
-ja perheen isän palkan. Hän ihaili vilpittömästi koko yhteiskunnan
-kaukaista, kiiltävää paraadia, joka vaelsi hänen silmäinsä ohitse,
-mutta johon hän ei itse voinut ottaa osaa. Eikä hän erityisesti
-tahtonutkaan. Hänen henkensä ei kapinoinut. Koska kerran oli näin,
-niin piti kai näin ollakin. Se oli sallittu. Ja hyvä saattoi olla
-näinkin.
-
-Hänen mielihuvejaan oli seistä kadunkulmissa katsomassa suuria
-hautajaisia, laskemassa hevosia ja seppeleitä, tai pysytellä
-kirkkojen ovilla, silloin kun jotkut merkillisemmät häät olivat
-menossa, hän erotteli silloin silkkipuvut villapuvuista, pani
-merkille, missä järjestyksessä morsianta onniteltiin, teki
-laskelmansa uusista kihlajaista. Ja hänestä oli juhlallista, että
-pappi nousi saarnastuoliin ja että sotaväki piti kenttäharjoituksia.
-Tätä laatua olivat hänen kutistuneen sielunsa hämärät kauneuden janon
-ilmaukset. Vapauden janoa se ei tuntenut.
-
-Näin kului vuosia. Marjan isä kuoli, myöhemmin myös äiti. Sisar
-muutti Amerikaan ja Marja jäi yksin. Hänen elämänsä oli hyvin
-tyhjä ja yksitoikkoinen. Siinä oli kaksi kiintopistettä, se
-konttoripulpetti, jonka ääressä hän vietti päivänsä; ja se 35:n
-markan huone, missä hän vietti yönsä. Hän ei ollut saanut ainoatakaan
-ystävää. Yhä vain vaikutti hän pahoinvointia ympäristössään, yhä vain
-oli ihmisillä tuo kummallinen vastenmielisyys häntä kohtaan. Yksi
-ainoa poikkeus oli ollut, yksi ainoa oli osoittanut heltymystä, hän
-joka nyt makasi tuolla nurkassa hänen miehenään.
-
-Ja millainen mies! Tänäkin iltana oli hän tullut humalassa kotiin.
-Marja huokasi syvään. Viime aikojen elämä oli ollut sietämättömän
-tukalaa. Hänen oli täytynyt laiminlyödä virkansakin pelastaakseen
-miehensä poliisin kynsistä. Hän oli saanut keksiä tekosyitä ja
-valeita. Hänellä oli ainainen hätä ja hengenahdistus nykyään. Ei
-rauhaa koskaan. Joskus vain näin öisin, kun toinen nukkui. Silloin
-saattoi hän levollisesti piirustella puhtaaksikirjoitus-töitään.
-Mutta tulot eivät tahtoneet riittää. Hänen voimansa alkoivat uupua.
-Rahat olivat nytkin lopussa. Huominen luokkakokous sai ainakin
-haihtua mielestä. Hänellä ei olisi rauhaa viipyä siellä kuitenkaan.
-Mitä kauheata hyvänsä saattoi sillä aikaa tapahtua kotona. Hänen
-täytyi olla nykyään joka hetki varuillaan. Eikä hän toki voinut
-vanhoille tovereilleen tunnustaa olevansa naimisissa hampuusin
-kanssa. Kaikki langat siis olivat poikki nuoruuden kulta-aikaan. Niin
-syvälle oli hän vajonnut kurjuuteen.
-
-Ja Marja alkoi itkeä, äänetöntä, kuivaa itkua niinkuin nainen, jolla
-on hyvin suuri suru. Hartiat nytkähtelivät sisällisesti vaivasta
-ja ainoastaan pieni hiljainen nyyhke pääsi silloin tällöin hänen
-huuliltaan...
-
-Sitten hän jäi ajattelemaan.
-
-Oma syy tämä kurjuus. Miksi oli hän ottanut tuon retkun? Mutta oli
-kai täytynyt tehdä niin. Ei ollut voinut muuten. Oli aivan kuin olisi
-oma isä tullut pyytämään armahdusta silloin...
-
-Kerran kun Marja vielä oli koulutyttö, oli hän tullut juuri
-samoin, istunut iltamyöhällä portailla niinkuin kerjäläinen
-ja tullut ajetuksi pois. Hän oli pyytänyt viittätoista penniä
-raitiotiepilettiin, mutta äiti oli tiuskaissut: "Joudat
-kävelemäänkin, kun ei sinulla ole muutakaan tekemistä." Ja oli lyönyt
-oven kiinni hänen edestään, mutta Marja oli ehtinyt nähdä, miten
-kyyneleet silloin kihosivat hänen verisistä, syvästi murheellisista
-silmistään. Tämä näky oli halkaista Marjan sydämen, hän itki koko sen
-yön, hän tunsi rakastavansa tuota raukkaa niinkuin ei ketään ihmistä
-vielä ennen. Silloin läikähtivät ensimäisen kerran esille hänen
-ihmisyytensä pohjimmaiset lähteet. Ensimäisen kerran hän silloin
-kävi oman väkevyydentunteensa houreessa, huumasi itsensä rajattoman
-uhrautumisen uljailla unelmilla. Hän itse säälillä ravittu tunsi
-olevansa säälistä rikas.
-
-Kului kauan ennenkuin kukaan jälleen kysyi sitä. Kukaan mies
-ei pyytänyt tuon ruman tytön antautumista, kukaan ei tarvinnut
-häntä auttajakseen. Mutta sitten tuli tuo raukka, joka verisin ja
-murheellisin silmin katsoi häneen samoin kuin oli tehnyt hänen isänsä
-ennen. Ja Marja ei empinyt hetkeäkään. Tämä oli Jumalan sormi, tämä
-oli taivaan tahto. Tätä varten ainoastaan oli hänet valmistettu, tätä
-varten oli koko hänen entinen elämänsä. Nyt oli tullut hänen suuri
-hetkensä. Nyt sai hän kerrankin olla väkevä ja rikas. Myöhäinen,
-koskemattoman sukupuolivaisto päihdytti hänet sitäpaitsi oudolla,
-sokeanvarmalla voimantuntemuksella. Raskainkin tuntui kevyeltä.
-Hänellä oli nyt elämän tarkoitus. Hänestä oli suloista liittää
-kohtalonsa tuomittuun mieheen. Ja hän lähti hänen kanssaan turmion
-taipaleelle niinkuin voittoretkelle.
-
-Mutta nyt oli Marja saanut tarpeekseen siitä. Kun hän nyt katseli
-itseään ja elämäänsä tuon kaukaisen ilotulituksen synnillisessä
-valaistuksessa, näytti se aivan toisenlaiselta kuin silloin, kun
-Jumalan sormi näkyi. Hän ei nähnyt minkäänlaista Jumalaa eikä
-tarkoitusta enää. Hänen ajatuksensa napisivat. Miksi ei hän kaikella
-työllään voinut hankkia itselleen valoisampia elinehtoja? Miksi ei
-hänen sallittu pitää edes niitä harvoja, viattomia iloja, jotka
-elämä vielä hänelle tarjosi? Olla menemättä huomiseen juhlaan oli
-samaa kuin vetää musta risti pyhien muistojen ylitse. Se suretti
-ja sydämystytti häntä. Kieltäytyä kaikesta tuon miehen tähden!
-Hän nosti eikä mikään noussut, auttoi eikä apua lähtenyt. Miten
-järjetöntä! Miten turhaa voimain tuhlausta! Ja näin hautaan asti!
-Eikö kuolema olisi ollut parempi hänelle itselleen ja toiselle
-myös? Ja mikä ahdistettujen auttaja hän oli, itse ahdistettu? Kuka
-oli häntä koskaan auttanut? Kuka oli hänen parastaan ajatellut?
-Äitikö, joka oli pannut hänet kouluun, kouluko, joka oli ilmaiseksi
-hänet opettanut, hienot perheetkö, jotka olivat ottaneet hänet
-ruokapöytäänsä? Ei! Omaa nahkaansa olivat vain kaikki peljänneet,
-peljänneet hänestä kostajaa itselleen. Siksi he olivat häntä
-silitelleet, totuttaneet hänet hyviin tapoihin ja velvollisuuden
-käskyihin, vanginneet hänen henkensä ja heittäneet armopaloja hänen
-ruumiinsa eteen, ettei hän koskaan voisi vaatia heitä tilille. Niin
-juuri, tilille! Tilille koko olemassa-olostaan! Tilille siitä, että
-hänet oli lähetetty elämäntaisteluun näin huonosti varustettuna,
-synnytetty sairauteen ja häpeään, köyhien kaupunginosassa, rumaksi ja
-heikkohenkiseksi, allepäin alusta alkaen, tilille siitä, että häntä
-aina vain sorrettiin, että hänen työnsä teetettiin nälkäpalkalla ja
-että häneltä lyötiin aseet kädestä pois. Miksi olivat kaikki puhuneet
-hänelle nöyryydestä, ei kukaan oikeudesta? Siksi, että he pelkäsivät,
-siksi, ettei vielä oikeutta ollut, siksi, että he kaikki opettivat
-valhetta ja vääryyttä. Hänet oli myrkytetty koulussa ja myrkytetty
-kirkossa ja sydämensä mädännäisyydessä oli hän lopuksi ottanut
-syliinsä haaskan kadulta.
-
-Raskas, ennen-olematon uhma nosti päätään Marjan sielussa. Maailma
-oli äkkiä muuttanut muotoaan. Hän ei tahtonut saada tarpeeksi ilmaa
-keuhkoihinsa. Töykeästi sysäsi hän oven auki ja astui ulos.
-
-Hän otti pari askelta pihamaan nurmella. Kosteat saunakukat ja
-saviheinät hiipoivat suloisesti ja rauhoittavasti hänen paljaita
-jalkojaan. Ajatuksissaan hän pysähtyi ja jäi tuijottamaan vanhaan
-vinttikaivoon. Hän ei ymmärtänyt enää mitään. Miksi se oli siinä? Ja
-miksi nuo hökkelit ja ihmiset niiden sisällä ja hän itse...?
-
-Suurelta tieltä kuului meluavia ääniä, jotka herättivät Marjan tuosta
-horrostilasta. Hän meni portille. Kauempana kulki iloinen seurue
-miehiä ja naisia. He nauroivat ja rallattivat ja joku miehistä
-säesti harmonikalla. Naiset olivat nuoria ja sorjatekoisia ja miehet
-kulettivat heitä vyötäisistä. Marja katseli heitä kadehtien. He
-tulivat ilosta ja menivät iloon nuo! Ah, jos hänkin olisi ollut
-nuori ja kaunis, niin olisi ollut toista! Mitä olisi hän välittänyt
-vastoinkäymisistä ja köyhyydestä! Hän olisi mennyt tuohon hämäreiseen
-yöhön ja palannut takaisin rikkaana rahasta ja rakkaudesta.
-
-Seurue eteni ja kuva vaihtoi ilmettä Marjan silmissä. Eikö heidän
-naurussaan soinut rikkonainen särähdys? He olivat köyhää kansaa.
-Miksi he eivät levänneet kotonaan, miksi ei antanut heille verensä
-ansaittua rauhaa, miksi he raskaan päivätyönsä jälkeen vielä
-etsivät kellari-kerrosten pölyisiä, kuihduttavia tanssipaikkoja ja
-sala-anniskeluja? Eikö siksi, että kuolema ja vallankumous tekivät
-työtä heidän hermostossaan, että heillä oli tuberkelin syömät
-keuhkot ja nälkää loimuavat silmät. Eikö se ollut epätoivon riemua,
-unohtamisen raivoa tuo, joka pakotti miehen turruttamaan aivonsa
-viinalla ja naisen hiipimään syrjäkadulle porton shaali hartioillaan?
-Eikö siitä kaikesta juuri par'aikaa hiottu aseita sitä suurta
-tilinteonpäivää varten? Heidän joukkoonsa kuului Marjakin.
-
-Huomaamattaan oli tämä pikkuporvarisielu äkkiä tullut sille äyräälle,
-jolta yhteiskunta heitetään nurin. Hänen mielikuvituksensa näytteli
-hänelle ennen-aavistamattomia kuiluja ja kukkuloita. Syytös oli
-saanut jalansijan tässä nöyrässä, kristillisessä sydämessä ja
-sosialistinen maailmanhenki puhalsi ensimäisen kerran läpi hänen
-ummehtuneiden aivojensa...
-
-Hän nojasi portinpylvääseen ja uneksi...
-
--- Vanha lutka! ärjäsi joku ohikulkeva mies.
-
-Marja säpsähti heräten jälleen todellisuuteen joistakin aivan
-toisista maailmoista.
-
-Hän hiipi häpeissään takaisin pihamaalle ja katkera pala nousi hänen
-kurkkuunsa. Noin häntä aina kohdeltiin. Noin olisivat sanoneet
-kaikki, jos he olisivat olleet rehellisiä. Kuinka oli hän voinut
-kuvitella kuuluvansa noihin, jotka solvaisivat häntä! Mitä olisi
-hän tehnyt heidän riveissään? Jos olisi tullut se suuri taistelu,
-kenen puolesta olisi hän taistellut? Itsensä. Ja mitä varten? Sitä
-varten kuin muutkin: saadakseen paremmat olosuhteet, paremman palkan,
-vähemmän työtä, enemmän rahaa. Rahan saattoi muuttaa toisesta
-taskusta toiseen, entä sitten, kun ei kuitenkaan voinut muuttaa omaa
-olemustaan. Hän oli niin ruma, ettei edes humalainen yövaeltaja
-huolinut häntä toverikseen. Kauneimmatkaan korut eivät olisi voineet
-sitä peittää. Mitä teki hän edes rahalla, kun kaikki ihmiset
-karttoivat häntä, ilo väistyi hänen tieltään eikä edes synti huolinut
-häntä syliinsä? Ei, ei millään yhteiskunnallisella vallankumouksella
-voitu keventää hänen kohtalonsa kuormaa. Hän ei voinut tehdä
-mitään muuta kuin raataa, hän oli kelpaamaton kaikkeen muuhun. Ja
-hän olisi kyllä tullut riittävästi toimeen omalla työllään, ellei
-miestä olisi ollut, tuota juoppolallia, tuota loiseläintä, joka
-teki tyhjäksi hänen ponnistuksensa. Se oli hänen raskain kuormansa
-ja sen saattoi hän omin voiminkin hartioiltaan hellittää, pudottaa
-kiviriipan kaulastaan siihen syvyyteen, johon se pyrki. Lakkaisi hätä
-ja häpeä ja ainainen pelko, loppuisi onnettomuus. Hän saisi tehdä
-työnsä levollisesti ja nukkua yönsä rauhassa. Ei mikään häiritsisi
-enää. Ei mikään. Ei olisi mitään enää. Ei muuta kuin hän yksin ja
-kirjoituskoneen yksitoikkoinen naputus kuolemaan asti. Mutta miksi
-hän sitten teki mitään, kun ei kukaan oikeastaan tarvinnut häntä,
-ei kukaan rakastanut? Miksi hän eli, kun hänellä ei ollut mitään
-elämän-iloa eikä elämäntarkoitusta?
-
-Marjan ajatukset jäivät haparoimaan tyhjyyteen. Eikö hänellä sitten
-ollut mitään inhimillistä yhteenkuuluvaisuutta? Ei, ei mitään. Ei
-muuta kuin tuo ainoa, joka oli hänen painajaisensa ja pahahenkensä.
-Mutta kun hän kuvitteli tämän tuskan pois itseltään, miehensä
-olemattomaksi, saarsi hänet kammottava autiuden tunne. Kärsimyskin
-oli parempi kuin tyhjyys, kurjimmankin elävän olennon rakkaus parempi
-kuin ei mikään. Kummallinen liikutus valtasi Marjan tätä ajatellessa.
-Hän tunsi äkkiä miestään kohtaan syvää kiitollisuutta ja heltymystä.
-Hän oli sittenkin hänen ainoa aarteensa, ainoa säie, joka vielä johti
-hänet inhimillisyyden sykkivään syliin, elämän-antaja keskellä kurjaa
-olevaisuutta, joka jokainen hetki uhkasi muuttua tyhjyydeksi.
-
-Marjan uhma oli kukistettu. Hetkisen olivat vieraat jumalat
-kiistelleet hänen hengestään, mutta Marja ei ollut voinut antautua
-heille. Hän oli juuristaan kytketty kiinni vanhaan Jumalaan. Hänellä
-oli jälleen nöyrä sielu ja uskollisen koiran alamainen katse. Ja
-sydämensä syvimmässä hän rukoili Jumalalta anteeksi uppiniskaisia
-ajatuksiaan. Jumala saattoi kostaa ja ottaa pois sen ainoankin...
-
-Katuvaisena astui Marja takaisin huoneeseen. Mies kuorsasi. Jumalan
-kiitos, että hän vielä oli siinä! Marja tunsi tällä hetkellä
-ylitsevuotavaa hellyyttä tuota pöhöttynyttä, tylsää ja tajutonta
-ihmismuotoa kohtaan. Hän siunasi häntä siitä, että hän makasi tuossa
-noin avuttomana ja apua tarvitsevana, että hän ei tullut toimeen
-ilman Marjaa, että hän oli vieläkin alhaisempi, rumempi ja huonompi,
-että hän kulutti hänen voimiaan, askurrutti hänen ajatuksiaan, antoi
-tuskan hänen sydämelleen ja sisällön hänen elämälleen ja suvaitsi
-vastaanottaa hänen syvän, kaikkivaltiaan säälinsä.
-
-Ilotulitus oli aikoja sitten kalvennut metsän laidassa. Aamuruskoa
-ennustava helotus oli jo levinnyt yli taivaan.
-
-Marja sytytti kynttilän ja veti puhtaaksikirjoitus-arkkinsa esille.
-Hän oli ikäänkuin päässyt vapaaksi jostakin pahasta unesta, voittanut
-Kiusaajan juonet... Iloinen, alistuvainen rauha täytti jälleen
-hänen sydämensä. Hän hyväili miestään kauan silmillään hellästi ja
-suojaavasti kuin äiti lastaan.
-
-Sitten hän alkoi kirjoittaa. Ja puoli-ääneen hän hyräili:
-
-    "Siis, oo Herra, tyytyväinen,
-    nöyrä sydän mulle suo,
-    ettei maailma pettäväinen
-    yli voiman tuskaa tuo..."
-
-Juopuneen miehen kuorsaus säesti Marjaa. Ja se täytti hänet
-lohdullisella turvallisuuden tunteella.
-
-
-
-
-NELJÄ IHMISTÄ
-
-
-Ikkunan luona Oopperakellarin puoliympyrän muotoisessa salissa istui
-neljä nuorta ihmistä.
-
-Hilkka ja Tauno pitivät läksiäisiä yhteiselle ystävälleen Eljakselle
-ja tämän tulevalle vaimolle, joiden seuraavana päivänä piti lähteä
-häämatkalle. Kaikki neljä olivat verrattain harvasanaisia.
-
-Eila, Eljaksen morsian, katseli uneksien eteensä maljakoissa
-upeileviin punaisiin pihlajanmarjoihin. Ne johdattivat hänen
-mieleensä tutun, syyshehkussa kukoistavan puutarhan kaukana
-salomailla, kotikartanon, jonka hän ainiaaksi oli jättänyt, ja
-kyyneleet tahtoivat väkisinkin puhjeta esiin hänen silmistään. Miksi
-olikin hän myynyt vieraalle lapsuutensa kodin, ainoan, mikä hänellä
-oli omaa ja rakasta maailmassa? Se tuntui hänestä nyt niin kauhealta
-ja käsittämättömältä. Kuinka oli hän voinut näin säälimättömästi
-astua yli koko menneisyytensä, yli pyhimpäin muistojensa ja arimpain
-arvojensa? Hän ei tuntenut enää itseään. Joku outo, vastustamaton
-voima oli iskenyt kyntensä häneen tuon vieraan miehen hahmossa,
-joka nyt kuljetti häntä kohti tuntemattomia kohtaloita. Rakastiko
-hän edes varmasti häntä? Sitä hän ei tiennyt, hän tiesi vain, että
-hänen täytyi totella. Väkevä virranpyörre oli äkkiä temmannut
-hänet mukaansa, hänen täytyi seurata, tahtoi sitten tai ei. Se oli
-kai kohtalo, joka häneen oli tarttunut, jolle ei mahtanut mitään,
-jota ei voinut selittää... Eila värisi kuin turmion kynnyksellä,
-värisi omaa orpouttaan ja pienuuttaan, elämän tuntematonta uhkaa ja
-noiden kolmen oudon, pääkaupunkilaisen ihmisen läsnä-oloa, joiden
-seuraan hänet yht'äkkiä oli heitetty erämaan hiljaisuudesta. Hän
-tunsi olevansa niin yksin, niin onneton ja olematon, niin tuiki
-personaton ja tahdoton ja juuristaan irti temmattu. Sanaton,
-selittämätön hätä puristi hänen rintaansa. Salaa kulmiensa alta hän
-katsahti pöytätovereihinsa kuin turvan-anoja, koettaen löytää heidän
-kasvoiltaan jotakin lohduttavaa, koettaen etsiä ystävää...
-
-Eljas kiisteli Hilkan kanssa matkasuunnitelmista. He puhuivat
-jostakin saksalaisesta kaupungista, missä he kumpikin olivat olleet.
-
-Eila ei ollut koskaan vielä ollut ulkomailla, harvoin Helsingissäkin.
-Keskustelusta syrjäytettynä hän käänsi päänsä pois ja hänen silmänsä
-pysähtyivät Taunoon.
-
-Tämä istui kuten Eilakin äänettömänä omissa ajatuksissaan katsellen
-ikkunasta ulos. Hänkin pohti omaa kohtaloaan. Hän oli eilen tässä
-samassa paikassa ja samaan aikaan istunut Hilkan kanssa kahden ja
-heidän välillään oli ollut kohtaus, jota hän ei voinut mitenkään
-selittää. Hilkka oli ollut hermostunut ja epätasainen, salaperäinen
-ja pahaa-ennustava. Hän oli sanonut, että he eivät enää koskaan
-saisi nähdä toisiaan, että hän kyllä piti Taunosta yhtä paljon kuin
-ennenkin, mutta että oli parempi heille kummallekin erota. Kaksi
-vuotta olivat he olleet melkein joka päivä yhdessä ja vielä pari
-viikkoa sitten he olivat suunnitelleet yhteistä ulkomaanmatkaa, sillä
-Hilkan täytyi kuukauden kuluttua viimeistään lähteä opintomatkalle.
-Mutta Hilkka oli nyt jyrkästi kieltäytynyt lähtemästä Taunon kanssa,
-ivannut hänen suunnitelmiaan, lyönyt murskaksi hänen aikeensa,
-ottanut itsensä kokonaan pois. Mitä tulisi hänestä ilman Hilkkaa?
-Taunosta tuntui, ettei hän jaksaisi ollenkaan elää ilman Hilkkaa.
-
-Hän katseli surumielisesti ulos ikkunasta. Kun hän vihdoin uskalsi
-kääntää päänsä, kohtasivat hänen silmänsä Eilan silmät...
-
-Eljas ja Hilkka keskustelivat yhä edelleen suurista kaupungeista...
-
--- Mitä te ajattelette? kysyi Tauno Eilalta, noin vain jotakin
-sanoakseen, pitääkseen seuraa.
-
--- Minä ajattelen, vastasi Eila, miten kaunista nyt on maalla, kun
-pihlajanmarjat punoittavat ja kanervat helottavat kankailla... On
-vaikea luopua niistä. Olen salomaiden lapsi.
-
--- Niin, teillä on silmät kuin salolammet, tyynien rantojen
-kuvastimiksi luodut. Ja teidät viedään nyt suurkaupunkien hälinään.
-Miten julmaa!
-
--- Kohtalolleen ei mahda mitään...
-
--- Eikä kohtaloaan voi edeltäpäin arvata...
-
-He katsoivat toisiaan osanottavasti silmiin ja heidän äänensä soi
-kuin hiljainen valituslaulu.
-
-Hilkka, näyttelijätär, kuuli sanan "kohtalo" ja hän hymähti
-itsekseen. Millä pelon sekaisella hartaudella nuo lapset
-lausuivatkaan tuon sanan! Niin, niin, se merkitsi nykyajan
-ihmisen mielikuvituksessa sitä samaa suurta tuntematonta, jota
-ennen nimitettiin jumalaksi, ja se oli tuntuvin siinä nuoruuden
-taitekohdassa, jolloin kaikki vielä oli tuntematonta, mutta jolloin
-jo elämän vietti oli herännyt, jolloin oli sisällinen pakko lähteä
-löytöretkille, jolloin täytyi astua ensimäiseen laivaan, joka lähti
-satamasta, vei se sitten minne tahansa. Silloin se oli kohtalo,
-myöhemmin vasta osattiin antaa sille asianmukaisempi nimitys.
-
-Hilkka olisi nyt jo osannut kuiskata Eilan korvaan sen oikean nimen,
-mutta se oli niin ruma, että häntä itseään kauhisti. Hän katsahti
-Eilaan ja hänen mielensä kävi haikean raskaaksi, hän itsekin oli
-ollut osaltaan vaikuttamassa siihen, että tämä arka metsänelävä oli
-suljettu häkkiin.
-
-Esitarina oli tapahtunut keväällä. Silloin oli Hilkalle juuri
-myönnetty matkaraha ja Eljas oli sulkenut taidenäyttelynsä, jossa ei
-ollut käynyt ketään ihmistä. Hän oli tullut raivoissaan Hilkan luo.
-
-He olivat samalta paikkakunnalta kotoisin, lapsuuden-tuttavia,
-toverillisia ja sukupuolettomia keskenään, melkein kuin sisar ja veli.
-
-Eljas oli harmitellut ainaista rahapulaansa ja Hilkka oli nauraen
-ehdottanut rikasta naimiskauppaa. Sitten he olivat leikillään käyneet
-läpi kaikki naitavat tytöt, jotka saattoivat tulla kysymykseen ja
-pysähtyneet lopuksi Eilaan. Hänellä oli kaikki edut: täysi-ikäinen,
-huomattavan maatilan orpo omistajatar ja kaikesta päättäen
-"todellinen nainen". Muu oli vähäarvoisempaa. He olivat yhdessä
-laatineet sotasuunnitelmankin valmiiksi tuota tärkeää valloitusretkeä
-varten ja olivat tulleet siihen lopputulokseen, että sen täytyi
-onnistua: maalaistytöt sykähtivät kyllä heti taiteilijanimen
-kuullessaan, ja Eljas oli jo jonkinlainen nimi. Kuuluisuuden
-kuumentamassa ilmakehässä tulisi kaikki käymään kuin tanssi ja kuin
-ohimennen pistäisi Eljas talon hinnan taskuunsa...
-
-Ja nyt oli tuo mielikuvien tunnoton leikki kaikki tuossa silmien
-edessä, todellisuudeksi muutettuna! Hilkkaa hirvitti oman
-asemansa kyynillisyys tässä seurassa. Hänen oli monesta syystä
-paha olla. Ja vaikka hän muodollisesti hoitelikin moitteettomasti
-keskustelua Eljaksen kanssa, oli hän sydämensä syvimmässä
-hänelle hyvin suuttunut. Kuinka uskalsi hän noin vetää Hilkankin
-myötärikollisekseen? Kaikki perustui siihen, että Hilkka ei
-ilmiantanut häntä. Kuinka saattoi hän tuolla tavalla vangita
-hänet salajuoniinsa, vyöryttää tuollaisen halpamaisen syyn hänen
-vaikenemiseen tuomitulle omalletunnolleen? Eikö hän ollenkaan
-ajatellut sitä, että Hilkka saattoi kavaltaa hänet, samoin kuin hän
-itse oli kavaltanut Eilan, että Hilkankin toverillisuudella saattoi
-olla rajansa, että hän saattoi astua oman sukupuolensa puolelle? Hän
-oli liian varma itsestään luullessaan hallitsevansa Hilkkaakin.
-
-Heidän välillään oli ollut jo tästä asiasta kiivas ottelu, jossa he
-olivat singonneet raskaita totuuksia toisilleen. He olivat tunteneet
-toisensa äärettömän kauan ja tämä oli ollut ensimäinen kerta,
-jolloin heidän puheeseensa oli tullut syvempi, intohimoisempi sävy,
-joka viisti läheltä todellista vihaa. He olivat iskeneet toisiaan
-häikäilemättömillä mielikuvilla, joiden edessä ihmiskohtalot eivät
-merkinneet mitään. Mutta taistelu oli jäänyt ratkaisematta. Ja
-siksi tunsi Hilkka, miten heidän tahtonsa yhä vielä jatkoivat sotaa
-kaikkien ystävällisten sanojen uhallakin. Hänen aivoissaan paloi
-tulikirjaimilla heidän viimeinen kaksinpuhelunsa.
-
--- En olisi uskonut sinusta tuollaista, en olisi uskonut, oli Hilkka
-hokenut. Hän antaa sinulle rahat, ja mitä annat sinä vastalahjaksi,
-kun et edes voi antaa rakkautta?
-
--- Kunnian, oli Eljas piloillaan vastannut, kunnian päästä ystävieni
-pariin, kunnian istua mallinani, jos hän tahtoo, ja vihdoin kunnian
-tulla kerallani mainituksi maailman taiteen kuolemattomissa
-aikakirjoissa. Onhan siinä palkkiota liiaksikin tuollaiselle pikku
-mamselille, joka ei itsessään ole yhtään mitään.
-
--- Ja sinä luulet, että hän tyytyy siihen, tavoittaa sitä, tulee
-viihtymään sinun kanssasi!
-
--- Se ei kuulu minuun. Mutta arvattavasti hän on tyytyväinen, kun hän
-saa sen, mitä tahtoo. Ja hän tahtoo minut...
-
--- Sinä itse tahdot niin. Mutta miten huonosti sinä lasket! Kuinka
-voit kuvitellakaan tulevasi onnelliseksi tuollaisen tyttöletukan
-kanssa, joka on kyllin tuhma antaakseen sinun pettää itseään alusta
-alkaen!
-
--- Minun onneni on kokonaan toista laatua. Se ei riipu hänestä.
-Hän on sitäpaitsi hyvä sellaisenaan. Minä en tarvitse hänen
-henkevyyttään, jumala paratkoon, ainoastaan hänen rahojaan. Juuri
-tällä hetkellä minä niitä tarvitsen, toiste voisi olla jo liian
-myöhäistä. Minä saan ne, ja osaan olla siitä myös kiitollinen.
-Sillä nyt juuri täytyy minun päästä ulkomaille, nyt juuri, ja minä
-vannon, että tulen lyömään itseni läpi! Tulen tekemään vielä paljon
-kaunista...
-
--- Ja sitä varten teet itsesi ensin rumaksi! Miten sinä erehdyt!
-Ihminen, joka noin alentaa itsensä siveellisesti ja myy itsensä
-hopiapenningistä, ei koskaan voi tehdä hyvää taidetta enää. Joka
-asettaa aineellisen mukavuuden etusijalle, on mennyttä miestä sekä
-ihmisenä että taiteilijana. Se painaa leimansa kaikkeen, mitä hän
-tekee. Taiteilija ei voi olla ihmistä voimakkaampi.
-
--- Oletko koskaan ajatellut, että henkinen mukavuus on taiteilijalle
-kenties vieläkin vaarallisempaa? Sinun sopisi taas muistaa sitä!
-Jokaisella on oma vaaransa. Minä olen itsekseni ainakin näin
-tuuminut: Hilkasta ei ikinä tule murhenäyttelijätärtä, niinkauan
-kun hän ei jaksa olla yksin, niinkauan on hänen epätoivonsa
-teennäinen ja tuskansa irrallinen, eikä hänen äänensä saa sitä
-syvän inhimillisyyden liekitsemää vakuuttavaisuutta, joka voittaa
-sydämet. Hilkka, sinä olet nyt ainoastaan seuranäyttelijätär,
-vaikka luulet olevasi murhenäyttelijätär. Taiteilijalla ei ole
-laajempaa ääni-asteikkoa kuin asianomaisella ihmiselläkään; jos niin
-tarkoitit, olet oikeassa. Huomaatko itse, miten sinun taiteilijasi
-on pysähtynyt sille samalle ystävyyden, ymmärryksen, sielullisen
-lepertelyn ja sentimentaalisen keimailun kannalle, jolle ihmisesikin?
-Jos uskaltaisit mennä tästä etemmäksi yksin, silloin ehkä saisit
-sieluusi ne rajattoman, lohduttoman traagillisuuden autiot soinnut,
-jotka sinulta nyt puuttuvat. Anna anteeksi, että puhun näin suoraan!
-Mutta koska kerran jouduimme taiteeseen... Taiteesta ei koskaan voi
-kyllin vakavasti puhua. Taiteilijoina me sitäpaitsi olemme julkisia
-henkilöitä, voimme vapaasti arvostella toisiamme. Yksityishenkilöinä
-taaskin, älkäämme sekaantuko toistemme asioihin, meillä ei ole
-mitään oikeutta sellaiseen. Mutta ihminen ei voi estää ajatustaan
-lentämästä... Jokainen sitäpaitsi pyrkii sitä kohden, minkä onnekseen
-tuntee. Minä tarvitsen tällaista, sinä sellaista...
-
--- Millaista sellaista?
-
--- Tukea, joka kenties kaataa, ymmärtämystä, joka estää sinut
-astumasta yksinäisyyteen. Olet sitäpaitsi nainen, tarvitset
-sotkuportaita hienoille helmoillesi, peiliä kauniille kasvoillesi,
-kaikua äänesi helinälle, ja hetken turhamaisuuden vuoksi olet valmis
-uhraamaan ikuisemman. Sinäkin olet suuri pelkuri, Hilkka, pelkäät
-yhtä paljon henkistä kärsimystä kuin minä aineellista. Sen verran on
-meissä vain eroa. Ja sentään sinä niin katkerasti soimaat minua Eilan
-vuoksi! Ethän sinäkään sen enemmän rakasta Taunoa, tarvitset häntä
-vain mukavuudeksesi!
-
--- Taunoa!
-
--- Niin, sehän ei ole mikään salaisuus! Sinä olet tehnyt hänet
-sisällisesti kykenemättömäksi ja ulkonaisesti naurettavaksi,
-mutta se ei sinua laisinkaan liikuta, sillä sinä tarvitset hänen
-kaltaistaan hovipoikaa. Voit huoleti jättää hänet seisomaan seinää
-vasten siksi aikaa, kun itse seikkailet muualla, ja hän seisoo,
-voit olla muille ylpeä, oikullinen ja rohkea siksi, että sinulla
-on varaväki, siksi että tiedät, ettet missään tapauksessa jää
-aivan yksin, voit tehdä syntiä siksi, että tiedät, että vaikealla
-hetkellä voit ripittää itsesi ja olla varma synninpäästöstä. Jolla
-vielä vähänkin on miehuutta tallella, ei sellaiseen nais-ikeeseen
-suostu. Mutta sinä, Hilkka, et ole kovin ylpeä, otat tuon itsellesi
-välttämättömän annoksen ihailua ja uskollisuutta mistä hyvänsä.
-Enkö ole oikeassa? Enkä minä sinua siitä soimaa, mutta yhden neuvon
-annan sinulle vanhana ystävänä ja ennenkaikkea taiteesi ystävänä:
-älä ota häntä mukaasi ulkomaille! Sehän olisi aivan hulluuden
-huippu! Hän tahtoo ruveta taiteilijaksi vain sentähden, että sinä
-olet taiteilija, lähteä ulkomaille vain sentähden, että sinä lähdet,
-ei hänellä ole ääntä enemmän kuin kellä kuorolukkarilla tahansa.
-Kyllä hän voi kotimaassaankin ne virtensä vetää, mitä hänestä
-lähtee. Jos hän pääsee sinusta erilleen, niin ehkä hän vähitellen
-paranee: hän suorittaa juridiikan tutkinnon, menee maalle käräjille,
-hakee seuransa omasta maailmastaan ja voi vielä kuolla onnellisena
-poikana. Tällä lailla hän ainakin menee varmaa perikatoaan kohden.
-Totta puhuen ei tuo seikka minua suurestikaan sureta, päinvastoin
-olen mielissäni siitä, että nuo silonaamaiset herraspojat menevät
-rappiolle ja murenevat pois tieltä, se on todellakin paras palvelus,
-minkä he rikkauksillaan voivat tehdä isänmaalleen. Sinä, Hilkka, olet
-paljon tärkeämpi. Älä huoli häntä mukaasi. Se voi vahingoittaa sinua
-monella lailla. Ja sitäpaitsi se ei ole kaunista...
-
--- Sinun lähtösi on muka kauniimpaa! oli Hilkka mutissut
-sydämystyneenä. Minä tiedän kyllä, mitä teen...
-
--- Niin, ei toinen tunne toisen rajoja eikä niitä tunne edes
-itsekään, ellei joskus mene yli rajojensa... Sinä katsoit olevan
-syytä varoittaa minua. Minä tein vain saman. Olemme siis kuitit.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Äänettömästi ja vihamielisesti he olivat eronneet, mutta samalla
-läheisempinä ja toisilleen tärkeämpinä kuin milloinkaan ennen.
-Eljas oli iskenyt hänen kaikkein arimpiin kohtiinsa, tehnyt hänestä
-analyysin, joka oli liian oikea, jollaista ei ollut lupa tehdä
-muualla kuin rakkauden piirissä. Hän ei voinut antaa sitä anteeksi
-eikä hän myöskään voinut sitä unohtaa.
-
-Näiden viime aikojen tapahtumien kautta oli Hilkan ja Eljaksen
-välille punoutunut sarja väkivaltaisia salaisuuksia. He olivat
-tahtomattaan tulleet sidotuiksi ikäänkuin yhteiseen rikostoveruuteen
-noita kahta muuta vastaan, jotka rakastivat heitä ja joiden päiden
-yli he par'aikaa pelasivat julmaa kohtalon leikkiä.
-
-Hilkka oli kovin kiusaantunut. Hän tunsi vihaa, inhoa ja sääliä heitä
-kaikkia neljää kohtaan siinä. Häntä vaivasi Eljas, hänen varmuutensa,
-hänen kylmä, hupainen tapansa, hänen taitavasti lasketut eroottiset
-silmäyksensä, joiden hypnoosilla hän piti vallassaan Eilaa. Kaikki
-piirteet kuvastivat hänen häikäilemätöntä pyrkijä-luonnettaan,
-joka tahtoi onnistua ja joka luultavasti onnistuikin, sillä Hilkka
-tiesi, että hänellä oli voitollinen työkyky, loistava mielikuvitus
-ja lannistumaton elämänrohkeus. Mutta oliko lupa onnistua millä
-keinoilla tahansa?
-
-Eila istui hänen vieressään kuin uhrilammas ja Hilkkaa hävetti oma
-sukupuolensa, joka oli noin tuhma ja turvaton, noin itsetiedoton
-ja miehen tahdon alainen. Ja kuitenkin hänen täytyi myöntää, että
-Eljas ja Eila muodostivat sopusuhtaisemman pariskunnan kuin Tauno ja
-Hilkka. He olivat kokonaan mahdottomia ja epä-esteettisiä. Hän oli
-sen aina tiennyt, mutta sitä ei olisi saanut sanoa julki. Nyt kun
-se oli sanottu, täytyi hänen luopua Taunosta. Miksi olikin hän niin
-ihannoivan tunteellinen, niin raukkamaisesti rakastunut? Mutta hänen
-vikansa olivat toiselta puolen hänen ansioitaan. Häntä ei voinut
-kunnioittaa, mutta hän oli lohdutus sielulle. Ja Hilkka tunsi, miten
-raskasta oli seurata tässä suhteessa kunnian lakeja. Ei mistään saisi
-hän enää niin uskollista rakkautta. Tämäkin rikkoumus oli Eljaksen
-syy.
-
-Mutta taistelu heidän kahden välillä ei ollut vielä lopussa. Kumpi
-heistä lopulta jäi määräämään ihmiskohtaloista? Vallanvietti oli
-ärsytetty esille Hilkassa ja hän huomasi, ettei hän enää kapinoinut
-Eljaksen huonoa menettelyä, vaan ainoastaan hänen voimaansa vastaan.
-Ja jos siitä oli kysymys: Hilkkakin saattoi murhata ihmisiä!
-
-Hilkka ylläpiti edelleen keskustelua Eljaksen kanssa, yhä
-ylimielisemmässä ja ilomielisemmässä äänilajissa. Hän käytteli
-kylmiä, hävyttömiä äänenpainoja, jommoisia kuulee mies-seuroissa, ja
-houkutteli Eljaksen vastaamaan samalla mitalla...
-
-Vaistomaisesti vetäytyivät Eila ja Tauno silloin yhä enemmän syrjään.
-He nuokkuivat hiljaa toisiaan kohden kuin kukkaset kuilun partaalla...
-
-       *       *       *       *       *
-
-He kulkivat kaikki neljä kotiin päin pitkin pimeää esplanadia. Eila
-ja Hilkka edellä. Tauno ja Eljas jälessä.
-
--- Miltä teistä tuntuu lähteä ulkomaille? kysyi Hilkka.
-
--- Kummalliselta, vastasi Eila.
-
--- Eikö tuntematon taival edessä pelota teitä? Olette rohkea,
-kun uskallatte ruveta taiteilijan vaimoksi. Oletteko valmistunut
-kantamaan harmaita hapsia, kestämään yksinäisyyttä ja unhoitusta?
-
-Eila kiinnitti Hilkkaan hätääntyneen, apua pyytävän katseen.
-Kyyneleet nousivat hänen silmiinsä. Tuskin kuuluvasti hän nyyhkytti:
-
--- Minä en tiedä...
-
--- Ja jos taiteilija hylkää, niin häntä ei voi siitä edes syyttää.
-Hänellä on toinen moraali kuin muilla. Hänellä on suuremmat oikeudet
-kuin muilla. Hän tarvitsee alati uutta elämää, uusia vaikutelmia,
-uusia ihmisiä, uusia naisia, uutta ainetta ja henkeä luomistyöhönsä,
-ellei hänen mieli henkisesti kuolla. Kumpaa rakastatte hänessä
-enemmän, ihmistä vaiko taiteilijaa?
-
--- Minä en tiedä, kuiskasi Eila.
-
--- Parempi, jos rakastatte taiteilijaa, hän pysyy niin kauan kuin
-hänen taiteensa pysyy, ihminen sitävastoin voi mennä teiltä pois...
-
-Eila kamppaili ääneti kyyneleitään vastaan.
-
--- Älkää itkekö, jatkoi Hilkka. En tarkoita mitään pahaa. Tarkoitan
-vain sitä, että mies yleensä ei koskaan voi oikein ymmärtää naista,
-tai ainoastaan lyhyen silmänräpäyksen, niinkauan kuin lumous kestää.
-Jotkut ani harvat ehkä, kuten Tauno. Hän rakastaa sydämellään kuten
-naiset...
-
--- Niin, minäkin uskon, että hän voisi ymmärtää, myönsi Eila
-luottavaisesti.
-
--- Olette oikeassa. En ole koskaan vielä tavannut miestä, joka niin
-hyvästi ymmärtää naista kuin hän, vahvisti Hilkka.
-
-He olivat joutuneet liian etäälle saattajistaan ja he pysähtyivät
-odottamaan.
-
-Oli kirkas tähti-yö ja kaikki neljä seisahtuivat hetkeksi taivasta
-katsomaan.
-
-Sitten he puhuivat luonnon salatuista laeista.
-
--- Minä osaan ennustaa tähdistä, sanoi Hilkka. Minun isoäitini äiti
-oli noita. Näen ihmeellisiä asioita nytkin...
-
--- Mitä? kysyivät yht'aikaa Eila ja Tauno.
-
--- Sitä ei saa sanoa, tähdet kostavat muuten. Sitäpaitsi on turhaa
-olla utelias. Kohtalo tulee kuitenkin. Nyt se on vielä tähdissä,
-vuoden päästä jo meillä itsellämme. Ja kaikki voi silloin olla
-toisin...
-
--- Minä en näe päivääkään eteenpäin, mutisi Tauno, on kuin katsoisin
-pilkko-pimeään.
-
--- En näe minäkään, huokasi Eila.
-
--- Näen minä sentään yhtä ja toista edessänikin päin, naurahti Eljas,
-vaikka en harjoitakaan henkien manausta.
-
--- Sitä harjoittaa ihminen aina, kun hän jotakin tekee, virkahti
-Hilkka terävästi.
-
-Eljas heitti häneen pitkän, epäkunnioittavan silmäyksen, mutta ei
-sanonut mitään.
-
-Seuraavassa kadunkulmassa Eljas ja Eila erkanivat.
-
-Hilkka ja Tauno jäivät kulkemaan kahden. He eivät kumpikaan puhuneet
-mitään. Hilkka tarkasteli Taunoa salaa. Hän ei rakastanut Taunoa,
-mutta hänen herkät piirteensä ja tavattoman lapsellinen päänmuotonsa
-liikuttivat häntä. Taunoa ei voinut heittää yksin, ja mieluummin
-olisi hän suonut Eilan Taunolle kuin Eljakselle...
-
--- Oletko minulle vielä vihainen? kysyi Tauno arasti.
-
--- En, en ole ollutkaan.
-
--- Niin, eikä sinulla ole syytäkään. En tahdo sinulta mitään, en
-vaadi mitään, kunhan vain joskus saan nähdä sinut, puhella kanssasi.
-Ethän työnnä minua kokonaan pois? Tiedänhän minä, että en sinua
-koskaan saa itselleni, en tahdokaan, tahdon vain kaukaa rakastaa.
-
--- Sinun pitäisi rakastaa sellaista, jonka voisit saada.
-
--- Minä en voi rakastaa muuta kuin sellaista, jota en saa, vastasi
-Tauno naivisti. Minun täytyy saada ihailla, katsoa ylös kaukaiseen
-korkeuteen, pyrkiä mahdottomuuteen, palvella itseäni suurempaa...
-
--- Mutta se sinussa juuri on epätervettä, sinä et kestä sitä.
-Usko minua, jatkoi Hilkka pehmeästi ja hyväilevästi. Tarkoitan
-parastasi, sentähden että pidän sinusta niin paljon. Olen vilpitön
-ystäväsi. Usko minua, sinä et ole oikealla paikallasi, kun olet minun
-seurassani. Meidän suhteemme on epätasainen, siksi että tunnet minut
-itseäsi voimakkaammaksi. Tiedätkö mistä se johtuu? Siitä, että minä
-en osaa rakastaa, että olen ilkeämpi, kovempi kuin sinä, vanhempi
-kuin sinä. Tuo väärä haavekuva, mikä sinulla on minusta, näivettää
-sinut, kaataa työkykysi ja raiskaa tahtosi. Sinun pitää olla itseäsi
-heikompien, nuorempien, kokemattomampien kanssa. Se antaa varmuutta.
-Ja miehellä täytyy olla ryhtiä. Usko minua: meidän on paras erota.
-Ymmärrätkö minua ollenkaan?
-
--- Ymmärrän vain sen, että minä en voi elää ilman sinua.
-
--- Yritetään, naurahti Hilkka.
-
--- Mitä minun sitten pitää tehdä? kysyi Tauno tragikoomillisella
-äänen painolla.
-
--- Älä kysy minulta! Päätä itse!
-
--- Silloin tulen sittenkin mukaasi Parisiin.
-
--- Enhän voi estää sinua matkustamasta, minne tahdot.
-
--- Mutta saanko joskus tavata sinua siellä?
-
--- Sitten kun tuot minulle todistuksen siitä, että olet rakastunut
-johonkin muuhun.
-
-He nauroivat.
-
--- En voi rakastua.
-
--- Sitten et tule näkemään minusta vilahdustakaan!
-
--- Ehto on liian vaikea.
-
--- Mitä vielä! Eihän sinun välttämättä tarvitse muukalaisia armastaa,
-jos niitä pelkäät. Onhan siellä suomalaisiakin. Eila esimerkiksi.
-Näitkö, miten kauniit silmät hänellä on? Ja näitkö, miten hän
-hengessä jo antautui sinulle. Hän on kuin sinua varten luotu.
-
--- Eljaksen rouva!
-
--- Niin, eivät kaikki rouvat ole luodut omia miehiään varten...
-
--- Eila on sievä ja herkkä. Mutta nyt sinä olet hyvin ilkeä.
-
--- No, johan huomaat sen! Ehkä sinusta on vielä vähän toivoa, kujeili
-Hilkka.
-
-He olivat tulleet Hilkan asunnon ovelle. Leikitellen he hyvästelivät.
-Mieliala oli jälleen keveä.
-
--- Älä unohda, mitä olen sanonut! huusi Hilkka vielä oven raosta.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Seuraavan päivän illalla olivat Hilkka ja Tauno laivarannassa
-saattamassa Eilaa ja Eijasta.
-
-Laiva teki jo lähtöä. Touvit ja rautaketjut jyrisivät, ihmiset
-tungeskelivat sankoissa parvissa pimeällä sillalla. Kaikki
-matkustajat olivat jo kannella.
-
-Eila ja Tauno tuijottivat kumpikin mustaan veteen, joka läikähteli
-heidän välillään syksyisten lyhtyjen valossa ja heidän katseensa ja
-tunteensa yhtyivät aallon hämärässä peilissä.
-
-Eljas ja Hilkka seisoivat ja katselivat toisiaan silmiin ja
-heidän tahtonsa löivät tulta vastakkain. He seisoivat siinä kuin
-kaksi verivihollista, kuin kaksi, jotka syyttävät ja halveksivat
-toisiaan, kuin kaksi, joiden on enää mahdoton erota ilman lopullista
-kaksintaistelua. Heitä ei ollut kuin kaksi koko avarassa satamassa.
-Muut unohtuivat heidän silmistään ja sieluistaan. Eila ja Tauno
-hukkuivat olemattomiin. He saivat tehdä mitä tahansa, heidän kahden
-välillä ratkaistiin kuitenkin lopullisesti heidän kohtalonsa. Voima
-yksin määräsi kaiken. Voima yksin oli kohtalo. Ja tämä voimain
-vihamielinen korostaminen sai muutamassa hetkessä aikaan sen, mitä
-sovinnollinen toveruus ei ollut saanut kymmenessä vuodessa: se iski
-heistä esiin eroottisen intohimon, se muutti heidät mieheksi ja
-naiseksi. He seisoivat toistensa edessä kuin kaksi kokonaan uutta
-ihmistä, jotka taivuttelivat toistensa tahtoja, uhkasivat toistensa
-olemassaoloa ja jotka kumpikin tunsivat että oli kysymys elämästä ja
-kuolemasta...
-
-Laiva irroittautui hiljalleen rannasta.
-
--- Näkemiin! sanoivat Tauno ja Eila.
-
--- Näkemiin! sanoivat Hilkka ja Eljas.
-
--- Me lähdemme pian myös, virkahti Tauno.
-
--- Me lähdemme, myönsi Hilkka koneellisesti.
-
-Hän ei muistanut enää, kenelle hän puhui. Hänen mielikuvituksessaan
-olivat Eila ja Tauno jo aikoja sitten menneet pohjaan raha-arkkuineen
-ja rakkauksineen. Hän näki vain itsensä ja Eljaksen ja ulapan heidän
-välillään.
-
-Hilkka tunsi, että hän rakasti...
-
-
-
-
-VÄSYMYSTÄ
-
-
-Kaapo Sorsakoski käveli kesävirkamiehen vakain, tottunein askelin
-pitkin rantatietä suvi-illan leppoisessa puolihämärässä.
-
-Tyynessä ilmassa oli pihlajain ja syreenien tuoksua ja suurkaupungin
-lakkaamattoman hengityksen hiljaista huminaa. Joku öitsivä
-automobiili syöksähti silloin tällöin ohitse, joku koreanvärinen
-hattu tai hame houkutti silmää yökukkasen pitkäloistoisella
-heleydellä. Muuten oli kaikki liikkumatonta, tahtoa uuvuttavaa,
-tapauksetonta. Hyvin hoidetut ruohokentät kumpuilivat silmän edessä
-moitteettomina, yksitoikkoisina; meri lepäsi sileänä kuin peili...
-
-Sorsakoskea vaivasi ikävä, sellainen ikävä, joka on kyllästymystä ja
-tylsyyttä yht'aikaa, jolloin hermot kieltäytyvät välittämästä mitään
-ennen elettyä, jolloin sijalle ei tule mitään uutta, jolloin hengessä
-on täydellinen kuolema.
-
-Sorsakoskella ei ollut enää suuria vaihtelunmahdollisuuksia. Vaikka
-hän kuinka olisi koettanut keksiä, ei hän löytänyt itselleen kuin
-kolme olotilaa: virasto, koti ja kapakka. Nyt oli perhekin maalla ja
-kaikki illat mahdollisimman samanlaisia. Päästäkseen edes hetkeksi
-näkemästä samoja tuttuja kapakkanaamoja, oli hän lähtenyt kävelemään.
-Käveleminen ei muuten kuulunut hänen tapoihinsa, sillä hän ei ollut
-mikään terveys-intoilija, vielä vähemmin mikään luonnon-ihailija.
-Luonto oli ikävä. Mutta ihmiset olivat myös ikäviä. Hän olisi suonut,
-että kaikki hänen tuttavansa ja ystävänsä olisivat olleet maalla ja
-hän olisi saanut olla ainoa kesävirkamies koko Helsingissä. Kaikki
-olivat niin samannäköisiä, niin vanhoja. Naisetkin, jotka tulivat
-vastaan, olivat niin vanhoja...
-
-Tai kenties oli syy yksinomaan hänessä itsessään. Hän itse oli
-vanhettunut. Käveleminenkin väsytti hänen veltostunutta ruumistaan,
-mutta penkkiä ei ollut lähistöllä ja Sorsakoski ei katsonut
-voivansa istuutua kivelle. Niin, niin ne vuodet kuluivat. Miten
-kymmenen vuotta oli vähän ihmisen elämässä ja kuitenkin paljon!
-Ei tunne niiden vierimistä, ne tulevat yksi toisensa jälkeen
-huomaamattomasti, ne kertyvät ja kasaantuvat, liukuvat yli pehmeästi
-ja petollisesti... Ja äkkiä huomaa olevansa vanha, eikä tiedä,
-kuinka se on tapahtunut... Sorsakoski ajatteli aikaa kymmenen
-vuotta takaperin. Toisena poikana hän silloin vielä oli lieskunut.
-Mutta oli ympäristökin toinen, maa, kansa, nuoriso toisenlainen.
-Silloin tehtiin vielä jotakin, oli iloa, taistelua, aatteita ja
-innostusta, oli isänmaanrakkautta ja naisen rakkautta... Nyt ei ollut
-mitään jäljellä siitä kaikesta, ei syytä syttyä, ei teon arvoista,
-pieninkin hartauden ilmaus oli naurettavaa, koko kansa nauroi,
-sille ei ollut enää mikään pyhää, ei kansalliset suurmiehet eikä
-edes oma kansallisuus. Suuruuden kausi oli ijäksi mennyttä. Aika
-oli köyhä ja Sorsakoski ei asettanutkaan sille enää niin ylettömiä
-vaatimuksia. Hän mukautui. Hän oli realipolitiikan mies. Mutta
-olisi saanut tapahtua edes jotakin, vaikka pieniä sopimattomuuksia,
-uusia skandaaleja, onnettomuuksia, koleratapauksia, avio-eroja,
-venäläisen virkavallan rikoksia, mieltäkiinnittäviä murhia tai
-tulipaloja, mitä hyvänsä, joka edes hieman olisi kutkuttanut
-kuolleita hermoja ja tuulottanut sanomalehtien ja yhteiskunta-elämän
-tympeää ilmattomuutta. Mutta hermosto oli toiselta puolen jo
-tottunut niin pieneen kuin suureenkin, ei ollut toivoakaan uudesta
-nuoruudesta enää. Näin tulisi jatkumaan elämän loppuun asti.
-Sorsakoski tiesi sen vallan hyvin. Hän pitäisi huolta virastaan,
-palkastaan ja perheestään, kuolisi vihdoin ikävään ja haudattaisiin
-velvollisuutensa täyttäneenä kansalaisena...
-
-Sorsakoski kuului siihen polveen, joka oli kimmonnut korvesta kadulle
-suomenmielisyyden viimeisten suurmiesten viimeisinä vuosina, ja
-hän oli kuten useat muutkin sen aikaiset talonpoikais-ylioppilaat
-joutunut heidän viimeisen intohimoisen Caesar-tahtonsa
-välikappaleeksi. Siihen oli mennyt hänen nuoruutensa. Korkea
-laineenharja oli tarttunut häneen ja nostanut hänet heti huipulle,
-jolle hän omin voimin ei olisi koskaan päässyt. Se ilon ja ylpeyden
-lumous, joka tästä oli seurauksena, tukahdutti kaiken järkeilyn ja
-valmisti otollisen maaperän innostukselle, joka oli ainoa, mitä
-vaadittiin, ja jolle hän antautuikin sokeasti kysymättä, mistä
-se tuli, minne se meni, oliko se hänen vai toisten omaa. Se oli
-yhteistä, kansallista, Herran hengen huminaa ihmismielissä, väkeväin
-rautatahtojen hypnoottista voimaa ala-ikäisiin. Ja kaikki tulivat he
-silloin väkeviksi, kaikki olivat sankareita, jumalanpoikia, isänmaan
-pelastajia, kansallisen tulevaisuuden pyhiä esitaistelijoita,
-kuten ne suuret miehet, jotka katsoivat alas heihin juhlasalien
-seiniltä, tai ne, jotka vielä harmaapäisinä patriarkkoina vaeltelivat
-heidän keskellään. Mitä suurempia ansiotöitä he nyt kykenivät
-suorittamaan armeijassa, sitä varmempi oli kerran oleva heidän oma
-päällikkö-asemansa. Ja puoluejärjestö, jonka palveluksessa he olivat,
-toimi mallikelpoisesti, kaikin puolin luottamusta ja rohkeutta
-herättävällä tavalla: se takasi heidän nuoruudelleen oikeat ihanteet
-ja taloudellisen selkänojan, heidän miehuuden-ijälleen sopivan viran
-ja arvonimen ja vanhuuden varaksi vihdoin kumarretun suurmiehen
-vaivattoman valtikan. Niinpä saattoivat he siis huoletta antaa vapaat
-suitset sille isänmaalliselle haltioitumiselle, joka oli nuorison
-korkein velvollisuus.
-
-Ja he pitivät juhlia ja kiihotuspuheita, matkustelivat, kokoontuivat,
-yllyttivät muita ja itseään, taistelivat kaikilla aseilla: sanoilla
-ja sävelillä, nyrkillä ja vihellyspillillä, mädäntyneillä munilla ja
-filosofien ajatuksilla. He olivat toisin sanoen mallinuorisoa, joka
-ihmeteltävällä tavalla yhdisti kuuliaisuuden, uljuuden ja nöyryyden
-harvinaiset hyveet. He kieltäytyivät jalosti omista mielipiteistä
-ja itsenäisestä ajatustyöstä, he viihtyivät urhoollisesti viinan
-vierellä yleistä kieltolakia odotellessaan ja sill'aikaa kun
-morsiamet suurmiesten perheissä kypsyivät tuleville suurmiehille,
-tyytyivät he vaatimattomasti tyydyttämään ensimäisen lemmennälkänsä
-asfalttikukkien halpahintaisilla rypäleillä. Tämä varhainen
-mielenmaltti kantoi varhaisia hedelmiä. Heidän nuoruutensa ryöppysi
-iloisesti kuin virran vilinä, ei viini eikä vekselit lakanneet
-juoksemasta.
-
-Mutta sitten tuli aika, jolloin inhimillisesti katsoen heidän jo
-olisi pitänyt olla miehuuden ijässä. Monet merkit viittasivat siihen.
-Vanhat johtajat kuolivat vähitellen pois, toinen toisensa jälkeen.
-Hautajaiset olivat muutaman vuoden kaikkein merkittävimpiä ja
-halutuimpia isänmaallisia tilaisuuksia. Sitten nekin lakkasivat. Ei
-ollut mitään. He, seuraajiksi määrätyt, seisoivat saamattomina heidän
-ruohottuneilla haudoillaan kuin palaneet korret, kuin isännättömät
-koirat liehitellen väsyneesti vanhoja muistoja. He seisoivat siinä
-moitteettomassa sota-asussa niinkuin monasti ennen, liehuvin lipuin
-ja juhlanauhoin, mutta johtava aate oli jollakin lailla vioittunut
-eivätkä he ymmärtäneet enää, minkä vuoksi lippujaan kohottaa. He
-huojuivat kuin köynnökset vailla tukea, vailla tarkoitusta ja tarmoa,
-vailla iloa ja innostusta, niin, melkein vailla isänmaata.
-
-Sillä isänmaa oli kokonaan toisen-näköinen kuin miksi he
-haltioitumisen hetkinä olivat sen kuvitelleet. Se katsoi heihin
-uusin, ratkaisemattomin elämänkysymyksin, joita he eivät käsittäneet.
-Mutta he käsittävät sen, että he itse olivat alasti, että heillä
-ei ollut virkaa, arvonimeä, varoja, joiden pohjalta hallita. He
-muuttuivat realisteiksi, he kääntyivät puoluehallinnon puoleen
-vaatien palkkaa nuoruusvuosiensa uskollisesta palveluksesta.
-Hät'hätää, yhteisvoimin hankittiin heille silloin yliopistosta
-arvosanat ja virastoista arvonimet, työnnettiin salkku toiseen
-ja morsian toiseen käsipuoleen, maksettiin velat ja istutettiin
-hallitukseen. Tämän viimeisen balsamoimisen jälkeen olivat he
-valmiita muumioita, tämän jälkeen kuuluivat he kokonaan kuolleitten
-valtakuntaan. Niin itsekkäitä johtajia olivat vainajat. Kaiken,
-minkä he olivat antaneet, ottivat he takaisin. Ja jälelle jääneet
-huomasivat vasta sitten, että se tulevaisuus, josta he niin monta
-kaunista puhetta olivat pitäneet, olikin ollut vain edellisen polven
-pituinen varjo ja mennyt sen keralla hautaan.
-
-Mutta he, jotka aina olivat tottuneet ajattelemaan toisten aivoilla,
-näkemään toisten silmillä, tuntemaan toisten hermoilla, olivat nyt jo
-liian vanhoja muuttaakseen tapojaan. Se aika, jolloin totuuden tarve,
-ehdottomuuden ja puhtauden vaatimus on niin valtava ihmissydämessä,
-että se murtumisen uhallakin puhkaisee itselleen omat tiensä, oli
-jo kerta kaikkiaan ohitse heidän kohdaltaan. He olivat jo liian
-velttoja katsoakseen kovaa totuutta silmiin, liian sokeita nähdäkseen
-selvästi edes omaan itseensä. Sentähden, vaikkakin he tulivat ajan
-valta-uomalta syrjäytetyiksi, heistä ei koskaan tullut traagillisia,
-ainoastaan väsyneitä, eläviä ruumiita kyllä, mutta ruumiita, jotka
-voivat hyvin, versoivat, kasvoivat vapaasti valtion kustannuksella ja
-näkyivät tavalla tai toisella yli kaiken muun kansan.
-
-Tämä oli pääpiirteittäin ollut Sorsakoskenkin historia. Sentähden ei
-hänkään tuntenut mitään muuta kuin väsymystä, ei ajatellut muuta kuin
-omaa ikäväänsä.
-
-Seura oli ikävää, mutta yksinäisyys oli kerrassaan sietämätöntä.
-Sisällisen tyhjyytensä varaan heitettynä Sorsakoski oikutteli kuin
-lapsi... Aika täytyi osata ainakin tappaa, jos sitä ei voinutkaan
-täyttää. Ja vaistomaisesti alkoivat hänen askeleensa kuljettaa häntä
-takaisin keskikaupungille, mistä oli tullutkin. Hän kävi mielessään
-läpi Helsingin eri kapakat, johonkin niistä täytyi hänen vaelluksensa
-välttämättömyyden pakosta kumminkin päättyä joka ilta.
-
-Hän poikkesi Kappeliin kurkistamaan, olisiko siellä tilaa tai
-tuttavia. Ensi silmäyksellä hän ei keksinyt kumpaakaan. Joka pöytä
-oli tupaten täynnä paksua, kiiltävänaamaista pikkuporvaristoa ja
-epämääräistä, kansainvälistä kesä-yleisöä.
-
-Sorsakoski päätti jo koettaa onneaan muualla. Silloin löi joku häntä
-takaapäin olalle.
-
--- Terve mieheen! Jos ei sinulla ole muuta seuraa, niin istu minun
-pöytääni. Minäkin olen yksin.
-
-Se oli Veikko Luukkonen, entinen sanomalehtimies ja helsinkiläinen,
-nyttemmin opettajana jossakin pikkukaupungin koulussa.
-
--- Kas vaan! Mikä veljen on tuonut pääkaupunkiin? kysäsi Sorsakoski.
-
--- Vekselit, vekselit, veliseni, ja ikävä. Siellä maalla on niin
-saakulin ikävä. Ei tapahdu mitään... Siellä menee rappiolle. Ei voi
-tehdä muuta kuin juoda...
-
--- Sellaista se tahtoo olla vähän täälläkin, myönteli Sorsakoski
-hyvillään tästä odottamattomasta henkiläheisyydestä ja tyytyväisenä
-istahti hän Luukkosen viereen. Tällainen vähän harvinaisempi
-pöytätoveri oli kovasti hänen mieleensä.
-
-Ja kuitenkin olivat juuri nämä kaksi miestä kerran seisoneet kiivaan
-kiukkuisina vastakkain julkisessa elämässä siihen aikaan jolloin
-vanhan ja nuoren Suomen taistelua taisteltiin. Yhtä innostuneesti
-ja lapsellisesti kuin Sorsakoski silloin oli vannoutunut
-konservatismin palvelukseen, oli Luukkonen antautunut radikalismin
-aatteille. Sorsakoski oli pauhannut kansallisuutta ja Luukkonen oli
-huutanut humanisuutta. Hän oli riehunut kuin vimmattu oikeuden ja
-vapauden nimissä, intoillut antiklerikalismin, antimilitarismin,
-luonnontieteellisen maailmankatsomuksen ja yksilöllisen siveyden
-puolesta. Molemmat olivat he hurjistelleet suurien sanojen ja
-käsitteiden päihdyttävässä nuolisateessa, ampuneet yli maalin,
-syösseet sokeasti yli rajojen ja olleet siinä väärässä uskossa,
-että syvät rivit seurasivat heidän kintereillään. Molemmat olivat
-he saaneet elää saman sisällisen luhistumisen hetken, jolloin he
-huomasivat olevansa laivanlaidan yli heitettyjä. Luukkosen oli käynyt
-vain vielä huonommin kuin Sorsakosken. Hän, joka oli uskaltanut
-saarnata yksilöllisyyden oppia ennenkuin oli olemassa yksilöitä,
-kerskua kehityksellä ennenkuin itse oli alullakaan, sai katkerasti
-maksaa tämän uhkarohkean erehdyksensä. Hän joutui itse ensimäiseksi
-tuon heräävän yksilöllisyyden s.o. kateuden, pahansuopaisuuden,
-pikkumaisten vehkeilyjen verkkoihin, kadotti pian kaiken jalansijansa
-ja vajosi kokonaan henkiseen hajoamistilaan.
-
-Tämä sisällinen väsymys oli omiaan lakaisemaan pois kaikki entiset
-vakaumukset ja niiden aiheuttamat ristiriidat. Sorsakoski ja
-Luukkonen olivat molemmat yhtä haaksirikkoutuneita. Ainoa ero heidän
-välillään oli se, että Sorsakoski oli saanut vekselinsä maksetuksi,
-Luukkonen ei. Vainajat palkitsivat paremmin kuin syntymättömät.
-
-He istuivat siinä siis, entiset viholliset, kaikessa ystävyydessä.
-Olisi ollut naurettavaa ruveta enää kiivailemaan nuoruuden aikaisista
-asioista. Pieni kahdenpuoleinen halveksinta oli ainoa tunne, minkä
-heidän sielunsa vielä oli säilyttänyt perintönä vanhoilta ajoilta,
-mutta se oli vain kuin miellyttävää höystettä heidän yhdessäololleen.
-Heidän sanansa luskuttivat vastakkain ajatuksettomasti ja
-tottuneesti, niinkuin kuluneet hammasrattaat, ei mikään ottanut
-kiinni, ei mikään herättänyt mielenkiintoa eikä terästänyt tahtoa,
-ei mikään häirinnyt sitä suloista välinpitämättömyyttä, johon he
-olivat heittäytyneet lepäämään. He olivat polttaneet poroksi kaikki
-mielikuvansa ja heidän puheensa oli kuin vanhain miesten.
-
-He kertoilivat tylsiä, puoli-irstaita juttuja ja valittelivat huonoja
-aikoja. Sillä välin he ahkerasti maistelivat laseistaan.
-
--- Nykyajan nuoriso, murisi Luukkonen, se on pelkkää roskaa, sillä ei
-tee yhtään mitään...
-
--- Toista oli sentään meidän aikanamme, huoahti Sorsakoski.
-
-He olivat huomaamattaan tulleet entisyytensä rajalle. He vaikenivat
-jääden hetkeksi tuijottamaan omiin pettymyksiinsä ja omaan
-tyhjyyteensä. Sitten he muuttivat puheenaihetta...
-
-Ja yö oli heidän ympärillään, ikävä yö, jossa ei mitään tapahtunut...
-
-Ennenaikaisen vanhuutensa sokeudessa he eivät ollenkaan aavistaneet,
-että juuri tällä hetkellä, ilta- ja aamuruskon välillä, varhaiskesän
-valoisassa yössä kudottiin kautta Suomen sitä siltaa vainajien ja
-syntymättömien välille, jota he itse eivät olleet osanneet rakentaa.
-Kaukaisten salokylien helmassa iti kenenkään tietämättä moni tuuleen
-singottu siemen, hitaasti ja sitkeästi ja hyppäyksittä niinkuin
-luonto itse kasvaa, omia lakejaan totellen, oman aikansa vaatien ja
-kypsyen tuolla puolen yksilöiden lyhkäisen elämän. Tässä tyynessä,
-tuulettomassa ilmassa säästyi ja lisääntyi joka hetki se maan
-sydämeen kätketty suuri voima, jonka vasta suuri vastavoima kerran
-oli paneva liikkeelle...
-
-Vielä ei mikään liikahtanut. Kaukaisista maailmoista vaelteleva
-merituulikin oli nukahtanut laiturin rantaan...
-
-
-
-
-NAAMIAISET
-
-
-Koko päivän oli satanut sakeasti lunta ja korkeat kinokset kaartuivat
-yli katujen ja käytävien. Vaivaloisesti ja käymäjalkaa ponnisteli
-hevonen eteenpäin.
-
-Suoma Sutela istui reen perässä paksujen turkkien sisällä ja hymyili
-itsekseen onnellista hymyä. Hän ei nähnyt lunta eikä lumipyryä.
-Vaaleansininen naamio sitoi hänen silmänsä ja koko maailma hohti
-pilvettömän taivaan väreissä. Elämä tuntui niin hauskalta, että se
-väkisinkin pyrki naurattamaan ja laulattamaan ja vaistomaisesti pääsi
-hänen huulilleen sävel, jota hän aina silloin lauloi, kun hän oli
-oikein iloinen:
-
-    "Edistys, valistus, siinä ohjelmamme,
-    sekä rakkaus pohjana sen".
-
-Tämä laulu, joka ei koskaan luopunut Suomasta silloin kun jotakin
-tärkeää oli tekeillä, oli aikoinaan ikipätevästi isketty hänen
-aivoihinsa seminaarin penkillä ja senjälkeen tavallaan määrännyt
-hänen elämänsä kulun.
-
-Se oli saanut aikaan senkin, että Suoma oli päättänyt lähteä
-Helsinkiin. Sillä perintö-osuudella, minkä hän myydyn kotitalonsa
-jakajaisissa oli saanut, tahtoi hän kaikin mokomin vartuttaa
-valistustaan ja tulla ylioppilaaksi. Siihen aikaan ylioppilastutkinto
-vielä merkitsi eräänlaista yhteiskunnallista asemaa, jota jo sinään
-kannatti tavoitella.
-
-Suoma oli jo suuri tyttö, kahdenkymmenen ikäinen eikä koulupenkille
-enää oikein sovelias. Hän hankki itselleen siis yksityistunteja, kävi
-eri koulujen rehtorien ja opettajien puheilla, esitti itsensä ja
-asiansa ja asettui pääkaupunkilaiseksi.
-
-Tämä asettuminen vaati Suomalta myös oman aikansa. Hänen täytyi
-tietysti tutustua helsinkiläisiin ja helsinkiläisten tapoihin
-tullakseen toimeen uudessa ympäristössään. Oikeastaan oli kaikki
-maailmallisuus hänen aatteilleen vastaista, sillä Suoma oli
-uskonnollinen, uskovainen suorastaan, mutta hän oli sievä ja nuori,
-ja jumala- ja isänmaa-käsitteet siinä tilassa, missä hän ne oli
-vastaanottanut, olivat vielä hyvin kehityskelpoisia. Ja Helsinki
-alkoi niitä kehitellä. Ollen ymmärtäväinen ja johdonmukainen
-tyttö, valitsi Suoma tuttavansa tarkoitusperiensä mukaisesti.
-Sisällisen aatteensa palavalla intohimolla tarrautui hän varmuuden
-vuoksi jo edeltäpäin kiinni tulevaan säätyynsä, ylioppilaihin.
-He veivät Suoman teatteriin ja tanssijaisiin, kuljettivat häntä
-mukanaan isänmaallisissa juhlissa ja taidetilaisuuksissa. Tämä
-oudon-hieno ilmakehä huumasi hänet, antoi valtavat siivet hänen
-mielikuvitukselleen ja hän tunsi olevansa jo hyvin lähellä
-päämääräänsä, melkein kuin ylioppilas itsekin.
-
-Hän oppi käyttämään heidän sanontatapojaan, puhumaan
-asiantuntemuksella elämänkysymyksistä ja maailmankatsomuksista,
-keskustelemaan sitaateilla ja runonpätkillä. Aivan luonnollisesti
-hän siirtyi heidän mukanaan vähitellen luentosaliin, muutti
-kuuntelutuntinsa koulupenkiltä yliopiston penkille ja alkoi
-tenteistä, laudatureista niinkuin muutkin puhua ja professoreista.
-Hän oli jo melkein itsekin unohtanut sen, että hän kiireissään oli
-hypännyt yli ylioppilastutkinnon pienen kynnyksen. Hän ei sitä
-oikeastaan tarvinnut enää sillä korkealla kehitys-asteella, millä hän
-jo oli, hän saattoi suorittaa tutkinnon yliopistossa ilmankin sitä.
-
-Hänen kunnianhimonsa oli ottanut parissa vuodessa aimo harppauksen
-eteenpäin. Maisteri piti hänestä tulla, ellei juuri aivan virallinen
-niin kuitenkin virallisen veroinen. Hän ei ollut koskaan lapsuutensa
-päivinä voinut aavistaakaan, että edistys ja valistus olisi jotakin
-näin suloista.
-
-Hän päätti opiskella kielitiedettä, sillä kielillä puhuminen
-oli hänestä kovin ylhäistä. Muuten saavuttaakseen luottamusta
-esimiehissään, täytyi hänen ensin olla tehnyt ulkomaanmatka, kuten
-hyvä tapa vaati. Kolmen viikon oleskelu Berlinissä täytti tämän
-viimeisen aukon hänen ulkonaisessa kasvatuksessaan. Sieltä tultuaan
-hän oli aivan varma itsestään ja valmis ottamaan vastaan korkeamman
-tieteellisen sivistyksen siunausta.
-
-Hän tuli Berlinistä kuten suomalaiset tytöt tavallisesti tulevat
-ensimäiseltä ulkomaan-matkaltaan sikäläisen puolimaailman karkean
-koreuden huikaisemana puettuna raakaan rihkamaan, jota he itse
-luulevat hienoksi. Suoman kehittymättömät kasvot, jotka säädyllisen
-ulkoasun ohella olisivat voineet näyttää kauniiltakin, saivat uusien
-keinotekoisten tukkalaitteiden ja muitten harsojen ja hörsöjen
-mukana sangen epäilyttävän leiman. Teennäisyys ja raakuus, nuo kaksi
-näennäisesti niin ristiriitaista ominaisuutta muodostivat yhdessä
-hyvinkin vakaantuneen tyylin, josta ei voinut erehtyä ja joka johti
-monet oikeille jäljille.
-
-Suoma oli vuosien kuluessa valistunut ja edistynyt aivan
-tavattomasti. Hän tunnusti nyttemmin enää äärimmäisen vasemmiston
-äärimmäiset vapaa-ajattelijat joka asiassa. Hän oli vakaumukseltaan
-anarkisti ja jumalankieltäjä ja yli-ihminen. Ja mitä tuohon vanhaan,
-rakkaaseen "edistys, valistus"-lauluun tuli, jota hän muuten ei
-missään elämänkohdassa voinut unhoittaa, niin oli hänestä nyttemmin
-jälkimäinen säe aina yhtä hyvä kuin edellinenkin, miltei parempikin.
-
-Ja rakkauden pohja alkoi valloittaa yhä laajempia alueita hänen
-olemuksestaan. Se oli ikäänkuin asian ydin, mutta "edistys, valistus"
-oli se välttämätön kuori, jota ilman ei mikään onni voinut menestyä.
-Ja mitä valtavammaksi ydin paisui, sitä mahtavampia muotoja täytyi
-kuorenkin ottaa.
-
-Ja Suoma oli tarmokas. Hän tunkeili mahdollisina ja mahdottomina
-aikoina kanslioissa ja professorien vastaanottohuoneissa,
-lukusaleissa ja kirjastoissa. Hän sekoitti puheeseensa vieraskielisiä
-sanoja, joiden merkitystä hän ei ymmärtänyt, ja kuunteli luentoja
-kielistä, jotka olivat hänelle tyystin vieraat. Hän koristi
-yliopiston auditooriot suurella hatullaan ja pitkillä plyymeillään.
-Ja aina kun oli jokin merkittävämpi tai vaikeatajuisempi esitelmä
-juhlasalissa, istui Suoma uskollisesti ensimäisellä penkkirivillä
-puhujalavan alla. Ihailtavalla hengenvoimalla kesti hän hereillä
-tunteja pitkissä saarnoissa, joista hänen aivoihinsa ei päässyt
-ainoatakaan valonsädettä. Erehtymättömällä itsehillitsemiskyvyllä,
-jota kuka marttyyri tahansa olisi voinut kadehtia, kantoi hän täten
-yllään epämukavinta pukua, mitä kukaan nainen vielä koskaan on
-kauneudekseen kantanut.
-
-Mutta aika kului ja tämäkin puku vanhentui eikä tahtonut sopia
-Suomalle enää. Hän itse tiesi liiankin hyvin sitäpaitsi, että se
-oli valepuku, naamio, ja ettei hän koskaan voinut suorittaa niitä
-korkeita opinnäytteitä, joista hän lakkaamatta puhui todistaakseen
-sivistyneisyyttään. Hänen rahansakin olivat huvenneet, hänen oli
-pakko ruveta ajattelemaan uuden hankkimista.
-
-Mutta hänen luonteensa oli höllentynyt ja työkykynsä lamaantunut ja
-hänen työalansa jäi yhtä epämääräiseksi kuin mitä hänen oppialansakin
-oli ollut. Hänen tulolähteensä olivat satunnaisia ja salaisia eivätkä
-kernaasti sietäneet kirkkaan päivän valoa. Yliopisto oli ainoa, joka
-vielä saattoi suojata hänen ammatitonta olemassa-oloaan. Se oli hänen
-suojeluspyhänsä, hänen haarniskansa kaikkia elämän monia vaaroja,
-etenkin kaikkea kunniattomuuden uhkaa vastaan.
-
-Mitä arveluttavammaksi hänen asemansa aikaa myöten tuli, sitä
-hurjemmin tarrautui Suoma kiinni Alma Materin helmoihin. Hän ei
-enää hetkeksikään luopunut sen turvallisesta läheisyydestä. Hän
-lisäsi harrastuksiaan, anasti itselleen uusia tiedekuntia, teki
-häikäilemättömästi tuttavuutta Apollon arvokkaimpien poikien
-kanssa. Tässä viimemainitussa suhteessa oli melkein edullistakin
-Suomalle, että hän ei ollut ylioppilas. Nuoret dosentit kohtelivat
-häntä erikoisella huomaavaisuudella, melkein tasa-arvoisesti,
-siltä hänestä tuntui, ja uusi korkeampi päämäärä alkoi vähitellen
-kangastaa hänelle. Päästä naimisiin jonkun yliopiston opettajan
-kanssa, se olisi ollut kaikkein onnellisin ratkaisu hänen vaikeassa
-asemassaan, todellakin kunniakas lopputulos hänen ahkerista
-ponnistuksistaan. Silloin ei pitkä opiskeluaika suinkaan olisi mennyt
-hukkaan. Siinä olisi sitäpaitsi ollut laillinen ja kaunis syy luopua
-kaikista tieteellisistä harrastuksista. Miten kauniilta se olisi
-näyttänytkään! Hän olisi alistanut kunnianhimoiset unelmansa sydämen
-vaatimukselle, yhteiskunnallisen tulevaisuutensa naisen pyhälle
-kutsumukselle kodissa. Tällaisella jalolla uhrauksella olisi hän
-todistanut rakkautensa.
-
-Tämä suunnitelma oli kokonaan määrännyt Suoman viime-aikaiset
-puuhat. Suurella menestyksellä oli hän kutonut verkkojaan eräälle
-nuorelle suomalaiselle tiedemiehelle, joka tiedemiesten tapaisesti
-sielunelämältään oli kehittymätön ja turvaton kuin lapsi. Suomalla
-oli kaikki edellytykset onnistua. Uudelleen oli hän aivan lähellä
-päämääräänsä ja hän oli laskenut päässään, että tämän iltaisissa
-naamiaisissa piti lopullisesti määrättämän hänen kohtalonsa.
-
-Siksi hän istui turkkien sisällä niin tyytyväisenä ja hypisteli
-hymyillen harsohameensa keinotekoisia kukkia. Hänen piti esittää
-lemmikkiä, uskollisen rakkauden sinistä kukkaa. Tohtori oli vannonut
-tuntevansa hänet tuhanten joukosta. Se oli ollut jo melkein kuin
-lemmenvala...
-
-Reki pysähtyi Seurahuoneen eteen, jossa pitkä jono kuomuja jo
-ennestään odotti vuoroaan.
-
-Pamppailevin sydämin sukeltautui Suoma ensikertalaisena siihen
-räikeänkirjavain ja kalmankammottavien irvinaamarien mereen, joka
-nimettömänä ja personattomana, irrallaan vellovin ihmis-aalloin,
-peitettyjen kasvojen ja paljastettujen rintojen väkivaltaisessa
-pyyteessä möyrysi hänen edessään.
-
-"Sinistä lemmenkukkaa" alettiin heti ahdistaa hävyttömyyksillä.
-Suoma, joka oli tullut tänne kuin vihkikirkkoon, ylevissä
-tarkoitusperissä ja korkean aatteen haltioimana, oli syvästi
-loukkaantunut. Hän oli itse mielestään jo melkein kuin professorin
-rouva ja hän olisi siis pitänyt kohdella arvonsa mukaisesti...
-
--- Saako ostaa pienen lemmenkukan? irvisteli muuan pahannäköinen
-naamio.
-
-Suoma ei ollut koskaan ollut leikkiin taipuisa, mutta näin vakavalla
-hetkellä oli pila suorastaan myrkkyä hänelle. Hän pysähtyi ja
-loi sinisestä lemmenkukka-silmästään leimuavan vihaisen katseen
-herjaajaan.
-
--- Mehän olemme vanhoja ystäviä, kyllähän minä sinut tunnen, jatkoi
-uusi tuttava antamatta vihaisen silmäyksen vähääkään häiritä itseään.
-
-Hän sinutteli! Suoma oli vähällä saada halvauksen.
-
--- En tunne teitä lainkaan. En ole koskaan tavannut teitä, lausui
-Suoma kaikkein ylhäisimmällä äänenpainollaan.
-
--- Tänä aamuna viimeksi, suloinen neiti lemmenkukka. Täsmälleen kello
-11 ojensit minulle suloisen sikaarin suloisilla sormillasi, ja minä
-tein näin...
-
-Hän yritti suudella Suomaa kädelle.
-
-Kaikki veri syöksähti naamion alla Suoman kasvoihin. Hän veti
-kätensä pois. Hän oli vielä liian kömpelö ja kankea karnevaaleihin.
-Hän hätääntyi, suuttui, häpesi. Häntä luultiin tupakkatytöksi tai
-ties miksi, häntä, tulevaa tiedemiehen rouvaa, joka oli melkein
-kuin ylioppilas, melkein kuin maisteri. Hän oli tukehtua raivosta.
-Eikö hän millään voinut puolustaa loukattua kunniaansa? Hänen
-ajatuksensa haparoi asetta. Mutta kaikki edistys ja valistus
-hämmentyi hänen aivoissaan tolkuttomaksi, kiehahti yli äyräittensä
-tästä odottamattomasta avunpyynnöstä. Suoma takertui tarkoituksiinsa,
-änkytti, maailma pimeni hänen silmissään. Hän tahtoi antaa oikean
-kuvan korkeasta kultuurikannastaan, todistaa arvokkaisuutensa.
-Epätoivon vimmalla hän etsi jotakin sopivaa ulkonaista sananpartta,
-jotakin pelastavaa nimeä, mutta hän ei muistanut siinä kiireessä
-mitään. Sekapäisesti hän sai puserretuksi suustaan:
-
--- Kello 11, mitä ajattelette! Mahdotonta! Silloin olin minä juuri
-yliopistossa professori _Wallensteinin_ luennolla.
-
-Hän tarkoitti professori Wallensköldiä. Tämän sankarillisen
-ponnistuksen jälkeen hänen jännityksensä laukesi. Hän ei tiennyt,
-mitä oli tapahtunut, mitä hän oli sanonut. Mutta hän tunsi, että hän
-oli pahasti kompastunut, että "edistys, valistus" oli pettänyt hänet
-juuri ratkaisevalla hetkellä.
-
-Hän seisoi hetkisen aivan töperryksissään. Vanhasta tottumuksesta
-vain ajatukset toistivat tuota tuttua, kohtalokasta laulua:
-
-    "Edistys, valistus, siinä ohjelmamme
-    sekä rakkaus pohjana sen"
-
-Tähän viimeiseen säkeeseen päästyään Suoma ikäänkuin heräsi. Mutta se
-ainakaan ei ollut vielä koskaan pettänyt. Siinä oli pelastus! Hänen
-hetkeksi häiriytynyt itsetuntonsa parani siinä silmänräpäyksessä taas
-ennalleen.
-
-Halveksien hän käänsi selkänsä raakalaiselle.
-
-Salin toisessa päässä oli hän jo huomannut nuoren tohtorin. Siellä
-oli hänen paikkansa! yhteiskunnan huipulla!
-
-Ja heittäen niskojaan sangen epä-akateemisesti Suoma suuntasi
-askeleensa suoraan tohtorin luo.
-
-
-
-
-SATU MIEHESTÄ, JOLLA OLI MONTA SYDÄNTÄ
-
-
-Oli kerran mies, jolla oli monta sydäntä.
-
-Älkää peljästykö, hyvät ihmiset! Sydän on suuri ja kallis asia,
-sydän on parasta ja kauneinta, mitä ihmisellä voi olla, sydän on
-kaikkien elämänlankojen kerä. Olettehan useasti kuulleet, miten
-on käynyt niiden, jotka ovat syntyneet ilman sydäntä tai jotka
-ovat tämän kalleutensa kadottaneet. He ovat jähmettyneet helteessä
-palavimman päivän, varisseet kuin kuivat lehdet kesken puhkeamistaan
-ja pahentuneet omien rikkauksiensa rikkaläjällä. Mutta vielä useammin
-olette kuulleet satuja ihmisistä, joilla on ollut sydän; ja te
-muistatte, että ne ovat loppuneet vielä surullisemmin. Te muistatte
-tämän ja ihmettelette ja kysytte, kuinka sydän, jos se kerran on niin
-suuri ja kallis asia, kuitenkin voi tuottaa niin tuiki tuskallisen ja
-nopean murtumisen. Minäpä vastaan teille. Kallis ostetaan kalliisti,
-ja sydän, joka on korkein hyvä, ostetaan kaikkein kalleimmasti. Sillä
-ihminen ei saa mitään ilmaiseksi, joskin välistä pettävään etukäteen.
-Velallisen on maksettava, tahtoi hän sitten tahi ei, ja useimmiten
-hän ei tahdo. Sydämestään verotetut ovat ainoat, jotka ehdoin tahdoin
-saattavat hellittää henkensäkin, sillä sydän on joskus armollinen
-ja silloin vie se omistajaltaan järjen. -- Mutta sivulliset, jotka
-näkevät tai kuulevat tämän, tulevat vakaviksi ja sanovat: sepä oli
-surullinen juttu, siinä oli taas sydän mukana pelissä...
-
-Olette kuulleet lukemattomia tällaisia tarinoita, mutta ette koskaan
-vielä satua miehestä, jolla oli monta sydäntä. Tiedän sen. Sillä
-siitä asiasta ei ole muuta satua kuin tämä yksi. Ja niin onkin paras.
-Sillä se on liian surullinen, surullisin kaikista, mitä milloinkaan
-olette kuulleet. Älkää peljästykö, se ei ole mikään ruma satu, se on
-ainoastaan surullinen kuten itse elämäkin meidän ympärillämme, joka
-vasta kärsimyksessä paljastaa jumaluutensa, vasta kalmistoilta nostaa
-kauneimmat ruusut.
-
-Mies, josta aion kertoa teille, oli maailman rikkain ihminen. Ja
-sentähden täytyi hänen, jotta tasapainon laki täyttyisi, tulla
-kaikkein köyhimmäksi. Jumalat olivat antaneet hänelle monta sydäntä,
-mutta he vaativat häneltä myös korvausta jokaisesta erikseen,
-jokaisesta elämän erikseen, niinkuin heidän lakinsa määräsi.
-Sentähden täytyi hänen, ihmisen, palkitakseen korkeita jumalia
-elää monta elämää ja kuolla monta kuolemaa, sillä aikaa kuin muut
-elivät ja kuolivat vain yhden. Ja sentähden ei hänellä koskaan ollut
-ikäisiä, ei aikalaisia, ei ystäviä eikä ymmärtäjiä, ei maata jalkojen
-alla eikä tukipistettä ajatusten avaruudessa. Hän oli kuin lentävä
-lehti, vierivä hiekka, vanhus tänään, lapsi huomenna ja uudestaan,
-säännöttä ja selityksettä vaihtuva, sietämätön oikku ihmiskunnan
-järjestetyssä yhteiskeossa. Kaikki häntä vihasivat, kukaan ei häntä
-rakastanut, hänessä oli kaikki ihmisten tuska, mutta ei ainoatakaan
-heidän riemuistaan, kaikki heidän sotansa ja turha tutkistelemisensa,
-mutta ei ainoatakaan heidän lepohetkistään. Ah, minun ystäväni, hän
-oli kovin onneton ihminen!
-
-Ei kuitenkaan alussa. Alussa ei hänellä ollut edes kaukaisinta
-aavistusta siitä, mikä kova kohtalo häntä odotti. Hän uskoi olevansa
-luotu onneen, kuten uskovat kaikki lapset, etenkin rikaslahjaiset. Ja
-hän oli rikaslahjaisin kaikista lapsista. Kaikki tähdet paistoivat
-hänen päähänsä, kaikkien kuningaskuntien kultavirrat vierivät hänen
-aivojensa lävitse ja kaikki ahdistetut sielut kumarsivat häntä kauan
-kaivatuksi vapahtajakseen. Poloinen poika ei tiennyt, että tämä onni
-oli ainoastaan hänen monien sydäntensä monien aurinkojen ensimäistä
-vilpoista aamuhuikaisua ja että sitä oli seuraava tulipallojen sota,
-leppymätön ja hirmuinen, jossa hän itse oli palava poroksi. Sillä
-sydänten auringot ovat vihassaan ja vallanhimossaan väsymättömät.
-Suunnattoman voiman lähteinä ne myös vaativat suunnattomia: kukin
-oman maailman, johon paistaa, oman ihmiskunnan, jota kuljettaa...
-
-Kun nuorukainen, joka kauan aikaa luuli olevansa kuten kaikki
-muutkin, vihdoin huomasi päivä päivältä vain puhkeavansa uusia
-sydämiä niinkuin omenapuu kukkasia, ihastui hän suuresti. Hän tunsi
-sydämien taian ja arvasi nyt, että koko ihmiskunnan sydän oli hänen
-hallussaan. Ja niin olikin. Meni hän minne tahansa, suostuivat
-hänelle sielut, avautuivat suljetuimmat aarrelippaat ja antautuivat
-uljaimmat linnoitukset. Aina oli hänellä oikea tunnussana, se
-viisasten kivi, jota viisaat turhaan olivat etsineet... Ja niin oli
-hän vallankykyisin ihminen maailmassa.
-
-Mutta hänestä piti vielä tulla myös vallanhimoisin. Sillä ne
-monet sydämet hänen rinnassaan alkoivat kasvaa täyteen mittaansa
-eivätkä tyytyneet enää pelkkiin muruihin: ne alkoivat vaatia
-itselleen valtakuntia. Ja nuorukaisen mielestä oli se vaatimus
-vallan kohtuullinen ja hän lähti etsimään niille valtakuntia. Hän
-valloitti niitä paljon ja helposti. Hän heitti sydämen ja heti
-ottivat ihmiset hänet vastaan avosylin, laskivat hänen jalkoihinsa
-ilonsa ja surunsa, aarteensa ja rikkakantamuksensa, kunniavirkansa
-ja valtiosalaisuutensa. He sälyttivät hänen olalleen kaikki
-täyttymättömät toiveensa ja raskaat pettymyksensä, antoivat hänen
-rakennettavakseen utuisimmat ilmalinnansa ja houkuttelevimmat
-paratiisipuutarhansa ja sanoivat: "Hallitse sinä meitä, sinua
-me juuri olemme odottaneet, sinuun me uskomme, sinä voit tehdä
-sen, mitä me emme voineet, meidän luonamme on sinun paikkasi ja
-elämäntehtäväsi". Ja sen sanottuaan menivät he pois onnellisina ja
-kevein omintunnoin kuolemaan laiskuudessa ja suurissa unelmissa.
-
-Välistä nuorukainen itsekin uskoi, mitä he sanoivat, ja aikoi
-jäädä. Mutta silloin kuohahti hänessä aina esiin kaikkien niiden
-lukemattomien muiden sydämien vaatimus ja vastus, jotka vielä olivat
-ilman valtakuntaa. Ja salaa kuin petturi ja pahantekijä pakeni hän
-takaporttien kautta uuteen maahan, jonne hän taas saattoi jättää
-uuden sydämen ja uuden petetyn kansan. Näin kulki hän kauan...
-
-Mutta niinkuin osattomien sydämien kalvava uhka ja osallisten paha
-omatunto hänen rinnassaan alkoi hänen ympärillään kasvaa pettyneiden
-ihmisten pahaa ennustava kohu. "Tappakaa hänet, huusivat he kaikki,
-hän on petturi ja varas ja murhamies! Hän on houkutellut meiltä
-meidän kalleimmat aarteemme, meidän salaisimmat salaisuutemme ja
-hän on kavaltanut meidät vihollisille. Hän on herjannut meidän
-pyhimpiä aatteitamme ja pitänyt meidän jumaliamme pilkkanaan. Hän
-on särkenyt meidän kauniin maailmankatsomuksemme, kaatanut meidän
-uljaat unilinnamme ja tehnyt meidät itsemme naurunalaisiksi ja
-kerjäläistäkin köyhemmiksi. Hän on vienyt elämältämme turvallisuuden
-ja kuolemaltamme rauhan. Hän on teeskentelijä ja kunniaton, tappakaa
-hänet!" -- Ja yhtä monet sydämet hänen rinnassaan huusivat samaa...
-
-Kauhistuneena kuunteli hän näitä syytöksiä. Sillä hän tunsi, että
-ne olivat oikeat ja että hän viattomimmillaankin oli tuomittu
-olemaan rikollinen. Mutta tätä ei kukaan voinut käsittää. Hän,
-jolla oli kaikkein sydämet, ymmärsi kaikki, mutta muut, joilla
-oli vain korkeintaan yksi, ymmärsivät vain korkeintaan yhden
-hänen sydämistään. Ja siihenkään he eivät enää uskoneet, sillä he
-säikkyivät sitä tuntemattomien voimien temmellyskenttää, joka täytti
-suurimman osan hänestä.
-
-Hän, jossa oli kaikki ihmis-olemuksen salaisuudet ja joka viisaudessa
-ja täydellisyydessä olisi voinut vetää vertoja itse jumalille, oli
-täten tuomittu olemaan yhteiskunnalle hirviö, yksilöiden suhteen
-luonteeton konna ja itselleen ainainen vihollinen. Ja hänellä
-ei ollut minne paeta, sillä maailmansota, tuli hänen mukanaan,
-hävitys kävi hänen jäljissään ja sadatus kaikui lakkaamatta hänen
-kantapäillään. Eikä hänellä ollut toivoa vapahduksesta, sillä
-sydämien luku oli loppumaton ja niiden valta korkeilta jumalilta.
-
-Kun hän tämän huomasi, oli hänestä kuolema ainoa ja autuain pelastus
-ja hän antautui vapaaehtoisesti vihollisilleen.
-
-Mutta hän ei voinut tahtoenkaan sortua vihaan eikä langeta omaan
-vallanhimoonsa, kuten tekevät ne, jotka ovat syntyneet sydämettä.
-Hänen täytyi kuolla rakkaudesta, kuolla jokaisella sydämellä
-erikseen...
-
-Joka päivä oli hän antanut niistä pois yhden. Joka päivä oli hän
-valloittanut valtakunnan ja tullut samalla itse vangiksi. Sadat
-prinsessat kantelivat hänen sydämiään rinnoillaan. Ensin hellävaroin
-ja kauniisti, sitten vihamielisesti ja julmasti. He purkivat niihin
-pahan pettymyksensä, loukatun turhamaisuutensa ja sammumattoman
-kostonhimonsa. He pitelivät niitä kimaltavin silmin hehkuvissa
-pihdeissä ja pyörittelivät niitä pistävissä piikkitynnyreissä. He
-solvasivat ja häväisivät niitä, polkivat niitä kuninkaallisilla
-koroillaan ja kehräsivät niiden herkistä elämänlangoista itselleen
-uusia tanssijaispukuja. Mutta paras heistä, hän, joka oli eniten
-rakastanut, irroitti sydämen hiljaa rinnaltaan, hautasi sen ja
-lahjoitti sille säälivän anteeksiannon, niinkuin joskus rikollisille
-lahjoitetaan. Mutta salaisimmassa mielessään ajatteli hän, että se
-oli ollut keinotekoinen...
-
-Tietämättään teki tämä kaikkein parhain suurimman vääryyden... Sillä
-se sydän ei ollut koskaan ollut keinotekoinen eikä rikollinen.
-
-Ja sinä päivänä kuoli onneton nuorukainen rakkaudesta heihin kaikkiin
-ja katkeruudesta tähän kaikista parhaimpaan.
-
-Tämä oli se surullinen satu miehestä, jolla oli monta sydäntä.
-
-
-
-
-KAIJA
-
-
-Kaija oli paperitehtaan isännöitsijän ainoa tytär ja sentähden hyvin
-hemmoiteltu. Hän oli kaikkivaltias siinä kauniissa valkoisessa
-talossa, joka korkean mäen päällä kohosi niinkuin hallitsijan
-linna yli koko laajan tehdassiirtolan. Sen virallinen ja jäykkä
-pääty katsoi kuria ja kunnioitusta herättävänä maantielle päin,
-mutta toiselta puolen kaarsi sitä suuri, vilpoinen puutarha, jonka
-hyvin hiekoitetut, pensasruusuilla reunustetut käytävät johtivat
-vehmaisiin, häiritsemättömiin syreenimajoihin. Korkea kierto-aita
-varjeli sitäpaitsi tätä isännöitsijälle pyhitettyä aluetta kaikelta
-rahvaan kosketukselta.
-
-Sillä Kaija tahtoi niin. Ja Kaijan tahto määräsi talon ulkonaiset
-muodot, Kaijaa varten oli kaikki kauneus. Kukaan muu perheessä ei
-sellaista ymmärtänyt.
-
-Kaijan äiti oli hiljainen, sairaloinen nainen, joka pelkäsi
-päivänpaistetta ja ihmisiä ja liikkui ulkona vasta hämärän jälkeen,
-silloinkin paksu huivi silmillään. Hän seurusteli ainoastaan alhaison
-kanssa ja puhui mielellään uskonasioista. Säätyhenkilöt pitivät
-häntä heikkomielisenä, mutta työväki rakasti häntä, siksi että hän
-harjoitti hyväntekeväisyyttä ja oli luonteeltaan lauhkea. Mutta
-muuten ei hänen olemassa-oloonsa kiinnittänyt kukaan huomiota.
-
-Kaijan isä taaskin oli selväpäinen ja täsmällinen käytännön-ihminen.
-Hän viihtyi parhaiten virkahuoneessaan ja hermostui, jos hänen
-hetkenkin piti olla jouten. Hänellä oli vain yksi ilo: työn-ilo,
-ja yksi rakkaus: Kaija. Hän oli sitä lujatekoista ja lujatahtoista
-aineesta, joka on oman onnensa seppä. Elämän nautinnoista hän ei
-suuriakaan ymmärtänyt, mutta itsehankitun menestyksen mukana kasvoi
-hänen karuun olemukseensa kuitenkin jonkinlainen ylellisyyden tarve,
-lapsellinen halu näyttää muille, mitä hän oli saanut aikaan. Itse
-hän ei komeuteen sopinut, ei siitä välittänyt, yhtä vähän kuin
-hänen vaimonsakaan, jonka hän kerran aikoinaan oli pakosta nainut
-ja aivan toisenlaisissa olosuhteissa. Heidän välillään ei enää
-ollut minkäänlaista yhdyselämää. Saattoi tapahtua, että he eivät
-edes tavanneet toisiaan päiväkausiin. Heidän välillään vallitsi
-talonpoikainen, jörö, luoksepääsemätön nurjuus, jolla ei ollut mitään
-ilmaisumuotoja, ei hyviä eikä pahoja. Kaija oli ainoa silta heidän
-välillään, hänen kauttaan toimitettiin perheen asiat, hänen avullaan
-säilyi edes jonkinlainen sovinnainen suhde aviopuolisoiden välillä.
-Kaija sai järjestää ja määrätä yksinvaltiaasti. Ja isännöitsijä oli
-hyvillään siitä, että Kaija piti huolta niistä ulkonaisen edustamisen
-vaatimuksista, joihin hänellä itselläänkin oli hyvä halu, mutta
-joihin hän ei kyennyt.
-
-Hienotunteisesti Kaija hoiteli omien mielitekojensa ohella myös
-vanhempainsa heikkouksia. Tehdäkseen mieliksi isälleen, jolle
-hyöty ja järjestys merkitsi korkeinta kauneutta, jolle kone
-oli ihmishengen jaloin taideteos, oli Kaija somistanut talon
-ympäristön niin keinotekoisesti kuin suinkin. Muuten ei se olisi
-isännöitsijää pystynyt houkuttamaan. Hän oli itse vielä liian
-lähellä "luonnonhelmaa", jotta se sinään olisi ollut hänelle mikään
-nautinnon lähde. Päinvastoin oli luonto hänestä jotakin rumaa,
-häpeällistä, voitettavaa, vain suurella vaivalla saatiin hänet mukaan
-tehtaan herrasväen yhteisille juhannusretkille ja hän tunsi itsensä
-silloin aina tavallista avuttomammaksi ja kömpelömmäksi. Ainoastaan
-konttoripulpettinsa ääressä hän oli varma, itsetietoinen ja vapaa
-mies.
-
-Tässä omituisessa, talonpoikaisuuden ja pöyhkeyden, sairaloisen
-jumalisuuden ja liikemies-ylellisyyden tihentämässä ilmakehässä
-Kaijasta kasvoi yksinäinen älykäs ja oikullinen ihminen. Se rajaton
-vapaus ja mielivaltaisuus, jossa hän sai elää, päästi kaikki
-hänen olemuksensa puolet vapaasti varttumaan, mutta ei rakentanut
-niille mitään äyrästä eikä uomaa. Ajatukset yhtyivät valtaviksi
-mielikuviksi, mielikuvat hajosivat tähtisumuna tuntemattomille
-taivaille. Yksinäisyys tarjosi rannattomat temmellyskentät hänen
-vallanhimolleen ja hän saattoi kulkea päivät pitkään itsejumaloimisen
-vaarallisessa hurmaustilassa. Kun hän seisoi korkealla vuorella,
-kuvitteli hän seisovansa jättiläisvaltakunnan huipulla. Häntä
-kumarsivat noiden talojen sadat orjat, hänen tahtonsa mukaan
-jyrisivät rattaiden valtavat väkipyörät...
-
-Mutta näistä häikäilemättömän itsekkäistä unikuvista, jotka alati
-täyttivät hänen mielensä, ei tiennyt kukaan. Sillä vapaus, joka
-salaa tahkoi hänen luonteensa julmaksi, oli liian suuri tehdäkseen
-häijyksi. Hänen sielunsa epätasaisuuksia peitti mitä sovinnollisin
-luonnonlaatu, mitä tasaisin käytös. Kaija ei koskaan suuttunut, ei
-koskaan sanonut kenellekään pahaa sanaa. Ja miksi olisi hän sanonut!
-Kaikki jumaloivat häntä, palvelivat häntä, koettivat silmistä arvata
-hänen pienimmät toiveensa. Hän oli hyvyydestään ja lempeydestään
-kuulu kautta koko pitäjän. Kun hän lähestyi, heittivät ihmiset
-kiistansa ja ilo valaisi heidän kasvonsa. Vanhat mummot tulla
-köpittivät penikulmien takaa tuota siunattua lasta katsomaan. Ja
-Kaija hymyili omituista yksinäistä hymyään ja ihmiset luulivat, että
-se oli heille.
-
-Elämä oli Kaijalle myötäinen ja sentähden ei vielä ollut sattunut
-mitään yhteentörmäystä hänen pingoitetun sieluntilansa ja
-ulkomaailman välillä. Mutta kun se sitten sattui, oli Kaijan kohtalo
-ratkaistu.
-
-Hän oli silloin yhdeksäntoistavuotias.
-
-Oli pilvetön kesäpäivä ja Kaija oli tapansa mukaan paennut hellettä
-pieneen vilpoiseen lehtimajaan, joka oli hänen mielipaikkansa avaran
-puutarhan äärimmäisessä kolkassa. Hän makasi pitkällään rahilla ja
-antoi ajatustensa karkeloida. Tuuli leyhytteli makeaa apilantuoksua
-hänen sieraimiinsa ja Kaija oikoi suloisen hyvinvoinnin vallassa
-jäseniään kuin laiska peto...
-
-Ainoa mikä häiritsi hänen onneaan oli toisella puolen aitaa
-leikkiväin poikien melu. Taas se alkoi lähestyä. Nuo äänet olivat
-pilanneet koko hänen kesänsä tänä vuonna. Ennen oli tämä kolkka
-ollut aivan hänen omansa, se oli hänen keksimänsä, palanen
-viljelyksen muokkaamaa mukavuutta ja syvää luonnonrauhaa, joka
-uhosi aidan takaa humisevasta hiljaisesta hongikosta. Mutta nyt
-oli tuo koskematon korpi raiskattu, aidantakainen kallio muuttunut
-rääsyisten nulikoiden tappelutantereeksi. Maankiertäjät karjuivat
-hänen pyhäkössään pahemmin kuin erämaan villit. Tämä kiusasi Kaijaa
-sanomattomasti, se myrkytti hänen elämänsä. Hän olisi tahtonut
-kieltää, mutta yksinäisyys ja ylpeys estivät häntä antamasta mitään
-ilmaisumuotoa sisäiselle katkeruudelle, joka pidätyksestä vain
-kasvoi. Maa aidan ulkopuolella kuului sitäpaitsi työväen alueeseen,
-heillä oli oikeus siellä liikkua. Mutta oliko oikeus myös huutaa?
-Monasti oli hän aikonut mainita asiasta isälleen, mutta sitäkään
-hän ei voinut. Asiahan oli kovin mitätön itsessään. Eihän hän toki
-voinut ajattaa pois työmiesperhettä vain sentähden, että se oli liian
-lapsirikas ja vaatimaton kylliksi asuakseen tilanpuutteen vuoksi
-metsätorpan saunassa. Kaijaa hävetti. Häntä pidettiin hyvänä. Ehkä
-hän olikin ollut hyvä ennen, mutta nuo kirkuvat kakarat tekivät
-hänet pahaksi. Hän tunsi vihaavansa heitä kumealla, voimattomalla
-vihalla, hänen hermonsa olivat pingoittuneet viiltävän kireiksi, tuo
-syyntakeeton vastavoima oli tehdä hänet hulluksi, se vangitsi hänen
-aivonsa, se muuttui kaikkivaltiaaksi päähänpistoksi, joka pimitti
-häneltä maailman, halvasi kaikki muut harrastukset. Kaijan kesytön
-mielikuvitus oli näitten liian vapaitten huutojen epäkunnioittavasta
-kosketuksesta vihdoin saanut määrätyn suunnan. Ja hän oli sairas
-pidätetystä raivosta.
-
-Sentähden kun hän jälleen kuuli nuo äänet, puristui hänen otsansa
-uhkaavaan ryppyyn. Kahden lapsellisen tahdon itsetiedoton oikuttelu
-iski täten joka päivä vastatusten hiljaisessa metsänrajassa, kaksi
-vaistomaista vihollista, joista kummallakin olisi ollut tilaa välttää
-toisiaan, mutta joista kumpikaan ei tahtonut luopua mielipaikastaan.
-
-Jokainen kirkaisu kuulosti Kaijan korvissa personalliselta
-loukkaukselta, tahalliselta ilkimielisyydeltä. Hän nousi ja kiersi
-lehtimajaa kuin ärsytetty peto. Pimeä suuttumus pakahdutti häntä. Hän
-siirtyi aidan viereen, niin että lapset hyvin saattoivat nähdä hänet
-ja linkosi heihin surmaavia silmäniskuja. Kuka täysikasvuinen ihminen
-tahansa olisi niiden äärettömästä raivosta tyrmistynyt, mutta lapset
-eivät. He olivat välinpitämättömiä hengen voimalle, vaivattomasti,
-luonnollisesti yliolkaisia synnynnäisessä itsekkäisyydessään, jonka
-ehdotonta vaatimusta ei vielä mikään elämän kokemuksen ruoska tai
-älyllisen ja siveellisen harkinnan sovittelu ollut ehtinyt taltuttaa.
-He jatkoivat leikkejään, huutojaan ja hyppyjään yhteiskunnattomalla
-ylimielisyydellä, ilakoivat aikansa ja painuivat takaisin metsään.
-Kaikki näytti rauhalliselta jälleen.
-
-Mutta juuri silloin kuului aivan Kaijan korvien juuressa parkaisu,
-joka oli pahempi kuin kaikki muut yhteensä. Se oli pieni suvultaan
-epämääräinen lapsi, joka piteli kahden käden kiinni aidasta ja ulvoi
-täyttä kurkkua yksinheitetyn syyttävää, epätoivoista huutoa.
-
-Kaija syöksähti likaisen piltin eteen tultaiskevin silmin.
-
--- Mene kotiisi, käski hän jyrkästi.
-
-Lapsi katsoi häneen hievahtamatta ja parkui kahta kauheammin.
-
--- Mene kotiisi. Et saa tulla tänne parkumaan. Et saa huutaa!
-
-Kaikki turhaa. Lapsi huusi nyt kuin pyövelin käsissä, mutta ei
-liikahtanutkaan.
-
-Kaijan ei käynyt sääliksi, hänellä ei ollut vähintäkään halua auttaa
-tuota rumaa, pahankurista ja saastaista oliota. Sillä vuosistaan
-huolimatta oli Kaija sielultaan myöskin vielä lapsi, yhtä tunnoton ja
-kaikkivaltiaasi itsekäs, viaton ehkä mutta ei hellä, hyvä mutta ei
-myötätuntoinen. Tämä oli pahin ja ainoa vastarinta, mikä häntä tässä
-ympäristössä saattoi kohdata, se oli hänen oman häikäilemättömän
-itsensä järjetön, itsepäinen heijastus. Lapsen valuva nenä,
-sen tylsät, ymmärtämättömät piirteet, jotka eivät tunnustaneet
-minkäänlaista auktoriteettia, tuntuivat Kaijasta niin tuhman
-vallankumouksellisilta, niin uhkaröyhkeiltä ja lähenteleviltä, että
-hän olisi voinut tappaa sen siihen paikkaan.
-
--- Sormet pois aidasta! komensi hän hädin tuskin enää hilliten
-kiukkuaan.
-
-Ei mitään vaikutusta. Lapsi sanattomassa uppiniskaisuudessaan näytti
-jäävän voitolle tässä luonnottomassa kaksintaistelussa.
-
-Silmitön raivo vapisutti Kaijan sisua. Hän vaati kuuliaisuutta,
-häntä täytyi totella. Päivänvarjonsa kepillä hän puukkasi lapsen
-irti aidasta. Se kaatui takaraivolleen kallioon. Ja kuin alaikäinen
-pahantekijä, syöksyi Kaija pakoon lapsen itkun vihloessa hänen
-korviaan.
-
-Kauhu, häpeä ja omantunnontuskat olivat siinä silmänräpäyksessä hänen
-päällään kuin kostottaret. Hän oli nostanut kätensä heikompaansa
-vastaan, toisen lasta... Päivänvarjo poltti hänen kädessään. Hän
-heitti sen pois. Hän syöksyi metsäveräjästä suoraan korpeen. Hän
-juoksi kuin henkensä edestä, kunnes vihdoin väsymys kaasi hänet
-sammalille. Siinä hän nyyhkytti kauan jännityksensä herpaisevaa
-laukeamista. Tyynnyttyään hän kimposi uudestaan säikähtäen
-seisaalleen ja kuunteli ilmaa. Se tuntui niin luonnottoman
-hiljaiselle, aivan tyhjälle, niinkuin jokin olisi lakannut
-hengittämästä... Ja sanomaton kauhu täytti hänet. Synnintunto, joka
-oli jotakin aivan uutta hänen sielullisessa asteikossaan, katumus
-ja pelko, kaikki ahdistavat ja masentavat mielenliikkeet tulvivat
-nyt tukuttain hänen ylitseen. Ja hänen turvaton, irrallinen ja
-herkkä mielikuvituksensa antoi niille yhtä rajattoman vallan kuin
-ennen itse-ihailulle. Kamalat aavistukset ja kuoleman kummitukset
-kuljettivat häntä. Hän ei uskaltanut palata. Hän pelkäsi ihmisiä,
-rangaistusta, kotiaan ja puutarhaa. Hän pelkäsi lapsen itkua ja
-pelkäsi vielä enemmän, että hän ei kuulisi sitä enää, että siellä
-saattoi virua aidan vieressä murhattu ihmisen alku...
-
-Tuntimääriä hän näin harhaili mielikuva-aaveitten takaa-ajamana yhä
-syvemmälle korpeen... Kunnes hän uudestaan puolitainnoksissa raukesi
-mättäälle...
-
-Pimeän tullessa syntyi talossa hälinä Kaijan oudosta viipymisestä.
-Kaija ja isännöitsijä, jotka muodostivat perheen varsinaisen
-herrasväen, olivat elämäntavoiltaan muuten pinttyneen säännöllisiä.
-Kellon lyömälleen oli isännöitsijä järjestänyt työ-, ruoka- ja
-lepoaikansa. Kaijaa hän oli sitäpaitsi kieltänyt liikkumasta
-puutarhan ulkopuolella, sillä talo oli valtamaantien varrella ja
-sosialisti-mylläköitä sattui nykyään aina vähän päästä. Epäilyttävän
-näköisiä miehiä oli nähty liikuskelevan tehtaan lähistöllä ja
-revolverin laukauksiakin oli kuultu.
-
-Alettiin pelätä pahinta, kun Kaijaa ei kuulunut. Ja puolenyön aikana
-hälyytettiin ihmisiä etsimään. Vasta aamulla hänet saavutettiin.
-Mutta sanaakaan ei saatu hänen suustaan. Hänen katseensa oli hurja ja
-sekava ja hänen jäsenensä hervottomat kuin runnellun ruumiin.
-
-Tapahtuma jäi kammottavaksi ja hämäräksi. Arveltiin, että joku rosvo
-oli pelästyttänyt Kaijan niin, että hän siitä oli saanut tällaisen
-aivotäräyksen. Toiset luulivat hänen tulleen mielenvikaiseksi. Hänet
-lähetettiin hermoparantolaan ja hän palasi sieltä vasta puolen vuoden
-kuluttua.
-
-Mutta entistä Kaijaa ei enää nähty milloinkaan. Nuoren tytön sijasta
-tuli takaisin vanha nainen. Hänen ihonsa kukkeus oli kadonnut,
-hänen hymynsä oli poissa, hän oli muuttunut umpimieliseksi ja
-uskonnolliseksi kuten hänen äitinsäkin.
-
-Kaija oli odottamatta langennut korkeista pilvilinnoistaan
-todellisuuden kuiluihin ja tämä lankeemus oli tehnyt hänet
-lapsesta vanhaksi. Mutta synnintunto ei ollut voinut tappaa
-hänen mielikuvitustaan, se oli vain muuttunut pakanallisesta
-kristilliseksi. Se oli nyt nöyryytetty, muserrettu, johdettu
-ymmärtämään ihmisten kurjuutta ja etsimään Jumalan valtakunnan
-iankaikkista rauhaa. Palavan uskon hehkulla hekumoi se nyt Herran
-Sebaotin taivaallisissa kartanoissa.
-
-Maanpäällinen koreus unhoittui häneltä. Puutarha villiytyi, aidat
-ratkeilivat ja mellastavat lapsilaumat tekivät partioretkiä aina
-valkean talon portille saakka. Se ei häirinnyt Kaijaa enää. Hän istui
-hartauskirjansa ääressä ja rukoili Vapahtajaltaan syntein anteeksi
-antamusta...
-
-Mutta isännöitsijä suri tytärtään. Kaikki hänen ylpeät tulevaisuuden
-suunnitelmansa olivat rauenneet tyhjiin, kun tämä ainoa lapsi häneltä
-vietiin. Ja katkerasti hän päätteli sen olevan äidin perintöä...
-
-
-
-
-ARVOSTELIJA
-
-
-Toivo Tikka oli ammatiltaan taide-arvostelija. Ei mikään
-tuollainen suur-arvostelija, jolla olisi ollut onni olla oikein
-jonkun erikoisalan tai yhteiskunnallisen arvonimen omistaja ja
-jonka elämänjuoksu arvokkaasti olisi mutkitellut puhujalavan ja
-juhlapäivällisten väliä. Ei, kaikkea tuota Toivo Tikka syvästi
-halveksi. Hän oli todellakin sekä liian ylpeä itsestään että
-liian varma asiastaan turvautuakseen mihinkään ulkonaisiin
-todistuskappaleihin. Hän oli hieno ihminen ja sentähden hän olikin
-vain tuiki pieni pienois-arvostelija, mutta sellaisenaan aivan
-mallikelpoinen ja virheetön. Ei mikään keskittyminen rajoittanut
-hänen henkensä vapaata lentoa, ei minkään taiteen petollinen
-ammattinäppäryys kyennyt salaamaan sisällistä tyhjyyttään hänen aina
-terävältä silmältään. Tässä synnynnäisessä teräväsilmäisyydessä ei
-kukaan voinut kilpailla hänen kanssaan, ja sitten oli hänellä vielä
-lisäksi eräs etu, joka teki hänet kerrassaan voittamattomaksi,
-peljätyksi ja kunnioitetuksi kautta maan; hänellä oli se, mikä
-kaikilta muilta julkisen sanan miehiltä puuttui, nimittäin
-järkähtämätön ja varma maailmankatsomus: syvä vakaumus ihanteen,
-etenkin taiteellisen ihanteen saavuttamattomuudesta ja yleensä
-kaiken inhimillisen työn ainaisesta epätäydellisyydestä. Pienin
-yrityskin siihen suuntaan oli anteeksiantamaton pyhyyden loukkaus.
-Tätä unohdettua totuutta kuuluuttaakseen oli Toivo Tikka ryhtynyt
-arvostelijan raskaaseen tehtävään. Hän vältti nimittää sitä
-ammatiksi, sillä kuten kaikki hienot ihmiset, oli hän olemukseltaan
-äärettömän ylimysmielinen eikä sietänyt edes puhuttavankaan
-rahatyöstä. Työ sinään oli jo rikkomus ihannetta vastaan, mutta koska
-maailman epätäydellinen järjestelmä kaikesta huolimatta pakotti
-jokaisen näyttelemään jotakin aktiivista osaa, oli hän valinnut
-itselleen sen, mikä hänen mielestään oli ihmiselle arvokkain: olla
-ainaisen pahan omantunnon apostoli, ainaisen tyytymättömyyden ja
-nöyryytyksen pyhä kylvömies itsekylläisten ihmisten joukossa.
-
-Tätä kaikkea ja paljon muuta vielä ajatteli Toivo Tikka eräänä
-kauniina kevät-iltana Alppilan parvekkeella vedellessään sauhuja
-hyvästä sikarista hyvän päivällisen jälkeen.
-
-Toivo Tikka ei ollut yksin. Hänen vastapäätään istui hänen
-maalaisserkkunsa Lauri Korpela, joka säännöllisesti kaksi kertaa
-vuodessa teki pääkaupunki-matkansa ja silloin aina syötti ja juotti
-ja puhutti serkkuaan oikein maakarhun kyllästymättömyydellä.
-Toivo Tikka taaskin käsitti nämä kohtaukset esteettisesti:
-pieni tallintakainen tuulahdus kutkutti niin suloisesti hänen
-viisaustieteellistä hermostoaan.
-
-He olivat kumpikin hetkiseksi vaienneet, ja tällä aikaa oli Toivo
-Tikka jo ehtinyt pitää pienen kriitillisen keskustelun korkeamman
-järkensä kanssa. Sillä hän ei koskaan unohtanut olevansa arvostelija
-ja hän tunsi olevansa asemastaan hirvittävän vastuunalainen. Aina
-käytti hän tämän korkeamman järkensä jarrulaitosta sekä muiden että
-itsensä suhteen. Ja mihin olisi hän joutunutkaan ilman sitä! Olisi
-tietysti hairahtunut hyveen polulta ja syössyt niinkuin muutkin
-turhan taistelun ja tavoittelun toivottomalle kilparadalle. Hän
-olisi kenties niinkuin muutkin tehnyt huonoja runoja ja näytelmiä,
-epäkypsiä romaaneja, puolikelpoisia tauluja ja ties herra mitä
-kaikkea epätäydellistä, ja sitten pudonnut ammutuin siivin alas. Ei,
-parempi sentään itse ampua! Aina niitä vain putoilee ja kuolee...
-
-Toivo Tikka hymähti itsekseen. Oikeastaan se oli mielihyvän hymähdys.
-Ei siltä, että hän olisi ollut mikään erittäin pahansisuinen ihminen,
-hänellä oli ainoastaan tavallista kehittyneempi järjestyksen ja
-kauneuden tunto: hän ei voinut sietää millään alalla minkäänlaisia
-nousukkaita. Ja sentähden hän oli syvimmässään sittenkin iloinen,
-että hänellä oli arvostelijan toimi, tämä sivistyshistoriallinen,
-julkisen järjestyksen valvojan jalo toimi, joka velvoitti hänet
-pitämään huolta siitä, ettei kukaan saanut lentää pitemmälle kuin
-siivet kannattivat.
-
--- Sanoitko sinä jotakin? kysyi maalaisserkku.
-
--- En, en kerrassaan mitään.
-
--- Olin oikeastaan päättänyt valmistaa sinulle yllätyksen, mutta
-mitäpä niistä lapsellisista salaamisista, jatkoi Lauri Korpela.
-Voinhan sen nyt hetikin ilmaista sinulle, niin on aihetta jatkaa
-näitä kemuja. Minulla on ilonaihetta, näes. Minulta ilmestyy
-novellikokoelma!
-
-Toivo Tikan alahuuli lerpahti puoli tuumaa alemmas. Kaunis ilon-aihe
-todellakin!
-
--- Ja sentähden olet siis tällä kertaa tullutkin? kysyi hän
-surkuttelevasti.
-
--- Niinpä niinkin. Eikö ole ollut syytä?
-
-Ja tämän luonnonlapsen kasvot loistivat teeskentelemätöntä riemua.
-
--- Eiköhän olisi ollut viisaampaa olla tulematta, sanoi Toivo Tikka
-varovasti.
-
--- Miksi niin?
-
--- Mahtaako se olla mitään arvokasta!
-
--- Minulle se on, näetkös. Ja mitä minä muista välitän!
-
-Toivo Tikka tunsi ärsyttyvänsä.
-
--- Ei ole oikeutta olla noin itsekäs, sanoi hän. Jos vähänkin
-rakastaisit suomalaista taidetta, et kehtaisi pilata sen historiaa
-ala-arvoisilla tekeleillä. Sitäpaitsi ovat esikoisteokset aina
-mahdottomia. Minä annan sinulle hyvän neuvon. Pane se kymmeneksi
-vuodeksi vielä pöytälaatikkoon, silloin huomaat, että nyt olin
-oikeassa ja kiität minua. Heität sen tuleen etkä enää ajattele
-mahdottomuuksia.
-
--- Tuota sinun neuvoasi seuratenhan ei kukaan koskaan voisi julkaista
-mitään.
-
--- Ei, ei. Ei ole tarviskaan. Meillä ei vaan synny mitään neroja,
-siitä voit olla varma.
-
--- Mutta jos itse uskoo keksineensä jotakin uutta! Minäkin olen
-vakuutettu, että sanon sellaista, mitä ei koskaan ennen ole sanottu...
-
--- Uutta! Oletko sitten aivan pähkähullu! Ei ole mitään uutta
-auringon alla. Olet lukenut liian vähän kirjallisuutta. Lopetit
-opintosi kesken. Sulkeudupas edes viideksi vuodeksi kirjastoon, niin
-kyllä huomaat, ettet voi sanoa enää mitään uutta.
-
--- No uudella tavalla ainakin! Ja täytyyhän ihmisen saada kulkea
-porraspuita pitkin, jos mieli kehittyä, ensin tehdä huonompaa
-voidakseen myöhemmin tehdä parempaa. Siihen minä vaan uskon. Jos en
-vielä, niin joskus ehkä voin tehdä jotakin oikein hyvää.
-
-Toivo Tikka haukotteli.
-
--- Et voi koskaan kirjoittaa mitään täysipitoista, sanoi hän
-väsyneesti.
-
--- Mistä sinä tiedät? intoili toinen. Ethän ole nähnyt tätä
-ensimäistä kirjaanikaan. Mistä tiedät, vaikka se jo olisi hyväkin!
-
--- Minä tiedän. Minulla on kokemusta näissä asioissa. Minun ei
-tarvitse enää nähdä jokaista erikseen. Mitään ihmeitä ei tapahdu.
-Jos olet romantikko, joka on kaikesta päättäen luultavaa, niin olet
-samanlainen kuin kaikki muutkin romantikot: hämärä, mauton, muodoton,
-ajatukseton; jos olet realisti, olet tietysti karkeasanainen,
-raaka, arkipäiväinen ja käsityöläismäinen; ja jos olisit vaikka
-klassikko, jollaisia tosin ei enää synny maailmaan, niin olisit
-varmaan entisien tapaan yhtä ikävä ja puiseva. Huomaatko nyt, että
-kaiken totuuden nimessä minun täytyy joka tapauksessa löylyttää
-sinut oikein perinpohjaisesti julkisessa sanassa, jos vain rohkenet
-esikoisteoksellasi vaivata yleisöä.
-
-Lauri Korpela nauroi sydämensä pohjasta. Hän luuli ystävänsä laskevan
-leikkiä.
-
--- On sinulla lystikäs tapa rakastaa taidetta. Mutta kelle tuolla
-haukkumisellasi luulet iloa tuottavasi! Et kellekään. Siksi sinun
-hetkesi ovat luetut, ellet paranna itseäsi! Sinähän kuljet kuin
-Attilan hevonen yli yrttitarhain...
-
--- No niin, ikävät asiat huomiseksi siis, naurahti Toivo Tikka
-kohottaen lasiaan. -- Ei voinut keskustella vakavista asioista tämän
-raakalaisen kanssa. -- Olet niin kokematon, minä annan sinulle
-anteeksi, lisäsi hän ikäänkuin leikillä. Kyllä vielä viisastut!
-
-Lauri Korpela muhoili hyväntahtoisesti. Hän oli todellakin, vielä
-sangen kokematon ja viisastumisen tarpeessa. Hän ei tiennyt, että
-Toivo Tikka oli arvostelija, joka sanan syvimmässä merkityksessä
-tulkitsi koko kansan tahtoa, sillä hän levitti runsain käsin ihmisten
-keskuuteen juuri sitä ainoaa iloa, jota he todellakin tarvitsivat ja
-ymmärsivät -- vahingon-iloa.
-
-
-
-
-VEREN ÄÄNI
-
-
-Kaarina oli eronnut miehestään ilman pienintäkään ulkonaista syytä,
-ilman kummankaan puolisia uskottomuuksia tai maailmankatsomuksen
-ristiriitoja, kuten muuten on tavallista tällaisissa tapauksissa. Ja
-mitä taas rakkauteen tulee, niin piti Kaarina miehestään oikeastaan
-paljon enemmän hänet jättäessään kuin hänet ottaessaan.
-
-Se oli nimittäin alunpitäen ollut lapsellinen ja kevytmielinen
-avioliitto, vaikkakin monen mielestä sangen edullinen Kaarinalle,
-sillä Aarnen, Kaarinan miehen, vapaaherrallinen sukunimi
-ja rahat olivat epäilemättä hyvin käyttökelpoista tavaraa
-yhteiskunta-taloudessa jokaiselle, joka niitä vain osasi oikein
-käyttää. Mutta Kaarina ei ollut osannut.
-
-Kaarina oli liikemiehen tytär Uudeltamaalta. Reppu selässä oli hänen
-isänsä aikoinaan lähtenyt maailmalle kotitorpastaan, käynyt koulua
-sen verran, että oli päässyt lukemisen makuun ja sittemmin hankkinut
-tietonsa ja taitonsa omin päin. Hänellä oli elämänsä ijän ääretön
-tiedonjano, vankat aivot ja tavaton työkyky. Nuoruudessaan oli hän
-hankkinut elatuksensa minkä milläkin, vuoroin herrana, vuoroin
-työmiehenä, vuoroin mekaniikan ja matematiikan kimpussa hikoillen,
-vuoroin taas tukkitöissä ja uutisrakennuksilla. Myöhemmin hänen
-elämänsä vakiintui, hän sai haltuunsa pienen sahalaitoksen, perusti
-oman kauppaliikkeen ja seikkaili sittemmin enää uusilla keksinnöillä,
-joihin hän tuhlasi rahaa tavattomasti, ja kuoli lopuksi yhtä
-köyhänä kuin oli alkanutkin. Nämä olivat lyhyesti kerrottuina hänen
-ulkonaiset vaiheensa.
-
-Tällä itseoppineella miehellä, joka vanhemmuuten oli kuin vaeltava
-ensyklopedia, oli taikauskoinen kunnioitus tietoa kohtaan, ilo
-ihmisviisaudesta oli hänen korkein ilonsa. Tosin ei hän myöskään
-halveksinut aineellista hyvää. Kaarinan kasvin-aikana syötiin ja
-juotiin hänen kodissaan hyvin. Tai oikeastaan se ei ollut mikään
-koti sanan varsinaisessa merkityksessä. Kaarinan äiti oli kuollut
-jo hänen pienenä ollessaan, ja talous oli palvelijoiden käsissä.
-Mutta hänen mielestään oli kaikki juuri niinkuin ollakin piti. Hän
-saattoi lymytä omiin soppiinsa milloin tahtoi, ilman että kukaan
-kysyi häntä. Mutta hänen suurin ilonsa oli sentään istua laajan
-ruokasalin herkkuja notkuvan pöydän ääressä isänsä vieressä,
-silloin kun oli vieraita. Sillä ne eivät olleet mitään tavallisia
-vieraita. Tämä pöytä oli kokouspaikka, jossa vaihteli mitä erilaisin
-yleisö, ja Kaarinan mielestä koko maailman mahtavin: suurporvareita
-ja talonpoikia, konemestareita ja pankkiherroja, ulkomaalaisia
-laivakippareita ja kauppa-asioitsijoita. Rahaa tuli ja meni. Kaarinan
-isän asema oli siihen aikaan loistavimmillaan ja vaikkakin hän jo
-oli vanhanpuoleinen, oli hän mieleltään vielä nuori ja elämään
-kyllästymätön niinkuin kaikki myöhään rikastuneet, joiden nuoruus
-alkaa vasta rahan mukana. Kaarinan ei siis koskaan tarvinnut
-kokea puutetta minkäänlaista, hänellä ei ollut lapsuudessaan edes
-kaukaisinta aavistusta niistä tukalista olosuhteista, joissa hänen
-isänsä oli saanut kamppailla nuoruusvuotensa. Hän sai kasvaa kuin
-auringonruusu tämän voimakkaan uutisraivaajan työn turvissa.
-
-Kaarina lähetettiin kouluun Helsinkiin ja sijoitettiin asumaan
-sivistyneeseen perheeseen. Hänen asiakseen jäi tässä suhteessa
-korvata kaikki vanhan isänsä laiminlyödyn kasvatuksen puutteet.
-Ja Kaarina täytti kauniisti isänsä toiveet. Hän oli älykäs,
-hyvin vastaanottoinen vaikutuksille ja koko hänen olemuksessaan
-oli kaiken aikaa vaistomainen kurkoitus elämän hienostukseen
-päin. Pääkaupunkilainen kultuuri meni hänen vereensä nopeasti ja
-tässä uudessa, ohennetussa ilmakehässä hän puhkesi kuin perho
-kotelostaan. Puolikasvuisesta maalaispullukasta tuli ennen pitkää
-sorja, notkeavartaloinen tyttö. Hänen keltaisen-ruskeat silmänsä
-saivat mantelinmuotoisen kaarroksen ja suupielissä alkoi asustaa
-suloinen, epämääräinen väreily, joka ilmaisi yht'aikaa uteliaisuutta,
-lapsellista itsetietoisuutta ja nautinnonhimoa.
-
-Hän oppi myös liikkumaan salongeissa kuin ylhäinen nainen ja ymmärsi
-varsin hyvin sen sivistyksellisen aste-eron, mikä oli näiden vanhojen
-helsinkiläisten kotien ja hänen oman kotinsa välillä, jossa kyllä
-palveltiin tietoa ja taitoa, mutta jossa ei vielä ollut tilaa
-ainoallekaan korkeamman aistiviljelyksen ilmaukselle. Joku vanha
-väripainos edusti siellä kuvaamataidetta, gramofoni musiikkia,
-tietosanakirja kirjallisuutta. Se oli karua ja alkeellista. Mutta
-isän henkilökohtainen etevämmyys korvasi Kaarinalle monin kertaisesti
-näiden ulkonaisten muotojen epätäydellisyyden. Hän ei koskaan voinut
-lakata ihailemasta hänen loppumatonta tiedonjanoaan ja itsehankittua
-tietorikkauttaan ja hänen jykevää, asiallista, omalla voimallaan
-käypää aivokoneistoaan. Sellaista ei Kaarinalla enää ollut ja hän
-tunsi itsensä aina heikoksi ja mitättömäksi tämän suuren, miehekkään
-alkuvoiman rinnalla.
-
-Kaarina ei enää omasta alotteestaan olisi jaksanut hankkia valoa
-hengelleen. Hänellä ei ollut mitään halua etsiä totuutta eikä
-manata elämää kaksintaisteluun. Ponnistus oli hänen luonteelleen
-vastenmielistä. Hän oli koulujen tyypillinen aikalainen, jäljentävä,
-ei tuottava, holhottava ja hoidettava, liian laiska itse ottamaan
-selvää mistään. Hänen harrastuksensa oli korkeintaan personallista,
-ei koskaan asiallista, nautinnonhimoa, ei hengen kipeää kaipausta.
-Mutta näillä ominaisuuksilla varustettuna hänestä tuli mallikelpoinen
-oppilas. Ja kun hän ei ollut vähälahjainen eikä tyhmä, täytyi hänen
-nykyisen koulukasvatuksen pakosta olla suorastaan etevä. Hänen
-velttoihin, viisaisiin aivoihinsa sai kuka tahansa mielin määrin
-piirrellä kuvia ja ajatuksia ja kuka tahansa onkia ne sieltä ulos,
-joka vain viitsi sen vaivan nähdä. Ja koska opettajat juuri sitä
-varten olivat olemassa, toimittivat he tämän työn molemminpuoliseksi
-tyydytykseksi. Kaarina itse ei tehnyt mitään koko kouluaikanaan. Ja
-kun tämä mukavuudentila kuitenkin tuotti hänelle mitä parhaimmat
-arvosanat, antoi se ikäänkuin jonkinlaisen oikeutuksen hänen
-tahdottomalle olemukselleen, iski itserakkaan ylpeyden hänen tyyneen,
-väkevään vereensä, ja hän kielsi elämän vaikeudet niinkuin toiset
-kieltävät Jumalan.
-
-Kun Kaarina tuli ylioppilaaksi, oli itsestään selvää, että hän
-varakkaana, hyväpäisenä ja lupaavana oppilaana jatkaisi lukujaan.
-Ajan henki vaati sitä. Kaarinalle itselleen se oli muoti-asia, hänen
-isänsä taaskin toivoi täten turvaavansa tyttärensä tulevaisuuden,
-tahtoi kouluuttaa hänet itsensäelättäjäksi. Päähän talletettu
-omaisuus oli hänen mielestään varmin.
-
-Mutta nyt tuli selvästi näkyviin se keskityksen puute, se
-yksilöllisen välinpitämättömyyden henki, minkä Kaarina oli saanut
-koulusta hyvien todistustensa kaupanpäällisiksi. Hänestä oli vallan
-samantekevää, mille tielle lähteä ja vilpittömällä kuuliaisuudella
-hän kysyi isänsä tahtoa. Tämä väistyi vaatimattomasti neuvonantajan
-ja holhoojan virasta. Kaarina, joka oli saanut niin hienon
-kasvatuksen, tiesi kyllä itse paraiten, mitä piti tehdä. Isällä oli
-rajaton, ihaileva luottamus tyttäreensä.
-
-Kaarina lähti siis yliopistoon tunnustelemaan itseään ja etsimään
-jotakin elämäntehtävää.
-
-Hän tanssi aikansa, ei kuitenkaan niin kauan, että olisi ehtinyt
-siinä vanheta tai viisastua. Elämä oli hänen mielestään vain suurta
-juhlahumua, ja hänestä oli ihanaa antaa tapausten tahdottomasti
-kiertyä ympärilleen, kellua kuin kaarnan kuori tuntemattomain tuulten
-keinuttamalla ulapalla.
-
-Se hengen itserakas velttous, joka kouluoloissa oli merkinnyt
-laiskuutta, muuttui erotiikan alalla naiselliseksi passiivisuudeksi.
-Rakkaus oli hänelle samaa kuin tulla rakastetuksi. Hän itse ei
-tehnyt siinäkään asiassa mitään, tai oikeastaan kaikki hänen
-tekonsa olivat melkein huomaamattomia, jonkinlaista pehmeää,
-kissamaista liikehtimistä vain, lekottelua, lepäilyä, epämääräistä
-päättämättömyyttä, pidättyväisyyttä, juuri sellaista, joka on omiaan
-saattamaan miehet hulluiksi. Kaarina rakasti ainoastaan itseään ja
-muodosti juuri senvuoksi ikäänkuin suljetun voimakeskuksen, jota
-kohti kaikki pyrkivät. Hän eli alinomaisen rakastelun ympäröimänä ja
-viihtyi siinä kovin hyvin. Kirjoja hän ei avannut nyt enemmän kuin
-ennenkään, kaikki abstraktinen oli hänelle kauhistus. Ainoastaan
-elävien ihmisten välityksellä voitiin hänen aivoihinsa johtaa sähköä.
-Mutta silloin hänen kirkas, taipuisa ajatuskykynsä veikin voiton
-kaikista muista.
-
-Yhtä vähän kuin hänen järkensä tunnusti mitään vaikeuksia, tunnusti
-hänen sydämensä minkäänlaisia vaaroja. Pelko oli hänelle luonnotonta.
-Hänellä oli myötäsyntynyt itsesäilytysvaisto, joka ei koskaan
-pettänyt. Ja niissä sivistyspiireissä, joissa hän seurusteli ja
-joissa ei mikään karkeampi väkivaltaisuus tullut kysymykseen,
-saattoi hän tällä aistillisella välinpitämättömyydellään velloa
-kauan sievästi ja esteettisesti kaikkien särmien ylitse. Tällaista
-ylimalkaista keimailua olisi kestänyt vieläkin kauemmin, ellei
-sattuma olisi antanut asioille ratkaisevaa käännettä.
-
-Kaarina oli aina valinnut ihailijansa itseänsä ylhäisempien joukosta.
-Se imarteli hänessä jotakin syvää, itsetiedotonta nousukasvaistoa.
-Sentähden hän myös melkoisella mielihyvällä sieti sen nuoren
-vapaaherran kosiskelua, josta sittemmin tuli hänen miehensä.
-Hän nautti yhtä paljon hänen epätoivostaan kuin hänen komeasta
-ulkomuodostaan. Oli hauskaa nähdä hänet polvillaan maassa, mutta oli
-myös hauskaa ylvästellä hänen rinnallaan julkisissa tilaisuuksissa.
-Ja niin he siis kävelivät yhdessä, ajelivat, luistelivat, pelasivat
-tennistä ja tanssivat. He käyttivät hyväkseen kaikki vuoden- ja
-vuorokauden ajat, pitelivät toisiaan kädestä kiinni, katsoivat
-toisiaan silmiin, erosivat ja yhtyivät, suuttuivat ja suutelivat.
-
-Mutta rakastunut parooni oli vielä verrattain nuori ja siitä syystä
-holhouksen-alainen kuten kaikki parempien perheiden lapset. Hänellä
-oli periaatteellinen isä ja uskonnollinen äiti, jotka yhteisvoimin
-valvoivat hänen sielunsa ja ruumiinsa puhtautta. Hänen täytyi
-joka päivä varmuuden vuoksi tehdä tiliä kaikista vuorokauden
-kahdestakymmenestäneljästä tunnista, jott'ei hän hetkeksikään pääsisi
-hairahtamaan oikealta polulta. Tämä toimenpide oli omiaan suuresti
-vartuttamaan hänen intelligenssiään. Hän oppi jo varhain kulkemaan
-valheen kengillä ja kehittyi mestariksi perhepetoksen alalla. Yhden
-ainoan kerran hän ainoastaan kompastui, ei osannut pettää tai petti
-vain puoleksi. Hän paljasti suhteensa Kaarinaan. Mutta Kaarina ei
-koskaan päässyt selville siitä, oliko hänen kohtalonsa sillä kertaa
-määrännyt pelko, typeryys vaiko tahallisesti laskettu juoni.
-
-Näin kertoi Aarne asian Kaarinalle: Hänen myöhäiset kaupunkiretkensä
-olivat herättäneet kotona pahoja epäluuloja. Pelastaakseen maineensa
-oli hänen silloin täytynyt ilmoittaa olleensa Kaarinan kanssa ja
-pelastaakseen Kaarinan maineen oli hänen täytynyt tunnustaa, että he
-olivat kihloissa. Ja nyt heitä odotettiin perhekutsuille.
-
-Kaarina kuunteli tätä kaikkea kuin satua, oudoksuen, pää täynnä
-hämäriä mielikuvia. Hän huomasi, miten vanhalle sisällölle
-äkkiarvaamatta annettiin uudet muodot. Ei hän ollenkaan ollut
-tiennyt olevansa kihloissa. Mutta nähtävästi hän siis oli. Hän ei
-myöntänyt eikä kieltänyt. Hän otti tämän tapauksen vastaan yhtä
-tahdottomasti kuin kaikki entisetkin elämänkokemuksensa. Se oli vielä
-liian kaukainen, liian ulkopuolinen, jotta se olisi voinut herättää
-hänet siitä uhkarohkeasta unissakulkijan tilasta, missä hän vaelsi.
-Se oli vain yksi ihme lisää hänen uteliaille silmilleen. Sillä
-vieläkään hän ei tunnustanut mitään vaaraksi itselleen: elämä oli
-ollut hänelle niin helppoa, ettei hänen koskaan vielä ollut tarvinnut
-vedota tahtoonsa, ei koskaan vielä koetella voimiaan. Hänellä oli
-siis varaa kaikkeen. Välinpitämättömästi hän antoi ohjata itsensä
-vapaaherralliseen kotiin, salli työntää itsensä ovesta sisälle ja
-kaiken lopun tapahtua yhtä automaattisesti.
-
-Kenties ei Kaarina olisi ollut aivan yhtä huoleton, jos hänet olisi
-kuljetettu morsiamena jollekin vähemmän ylhäiselle ovelle. Mutta
-nimi-avioliiton taipumus asui Kaarinan veressä kuten vielä nykyään
-niin monien suomalaisten tyttöjen, joissa on enemmän turhamaisuutta
-kuin ylpeyttä, enemmän kunnianhimoa kuin itsekunnioitusta. He
-tahtovat nousta vanhojen ennakkoluulojen avulla, silloin kun he eivät
-jaksa nousta niiden raunioilta; he luulevat kiinnittävänsä rintaansa
-loistavan nimen niinkuin korun tai talismaanin, mutta yhtä useasti
-siitä tulee tulirauta, joka syö häpeänmerkin heidän sydämeensä,
-he luulevat astuvansa tanssisalonkiin, mutta astuvat yhtä useasti
-taistelutantereelle.
-
-Näin kävi ainakin Kaarinan. Ja vasta tämä odottamaton yllätys herätti
-nukkuvat voimat hänen sielussaan, vasta tämä taistelu kävi hänelle
-niin hengenvaaralliseksi, että hänen pakostakin täytyi ryhtyä
-itsepuolustukseen.
-
-Pahat enteet tuntuivat jo heti uuden liiton kynnyksellä. Kaarinan
-isän käynti vapaaherrallisessa sukulaisperheessä aiheutti ensimäiset
-ristiriidat. Tietämättään hän tunkeutui kuin kiila uuden ja vanhan
-heimon väliin ja pakotti Kaarinan tunnustamaan jompaakumpaa.
-
-Kaarina oli aina kotonaan tottunut näkemään isänsä korkeana ja
-komeana, varmana ja viisaana, mutta tässä uudessa, tuiki oudossa ja
-liika hienossa ympäristössä hän vaikutti kömpelöltä ja avuttomalta.
-Frakkipuku, jonka hän Kaarinan tahdosta oli hankkinut, oli
-suoranainen tyylirikos hänen yllään. Hän oli siinä naurettava.
-Hän oli liian yksinäisen ja omituisen, liian itsensä näköinen
-sopiakseen kaikkiin niihin sovinnaisiin kaavoihin, joihin korkeat
-empiirituolit ja käyrät aatelisnenät olisivat velvoittaneet.
-Hänellä ei ollut koskaan ollut aikaa eikä tilaisuutta hienojen
-seuratapojen hoitelemiseen. Tämä käynti oli ensimäinen varsinainen
-muodollisuus hänen elämässään ja se epäonnistui täydellisesti.
-Siitä tuli sarja surkeita, epätoivoisia kompastuksia. Kaikilla
-hänen hyväätarkoittavilla ponnistuksillaan oli vallan päinvastainen
-vaikutus. Jo hänen tulonsa oli vähällä muodostua skandaaliksi. Hän
-tuli ensinnäkin, kuten maalaisten on tapana, tuomisien kanssa,
-jotka Kaarina häpeissään ja liikutettuna kiiruhti kätkemään
-huoneensa nurkkaan. Päivällisillä hän käytteli veistä ja kahvelia
-taitamattomasti ja silloin nuori vapaaherra kiinnitti siihen pitkän
-ja merkitsevän katseen. Kahvia juodessa hän kohteliaisuudesta
-isäntäväkeään kohtaan yritti puhua ruotsia, jota hän äänsi yhtä
-virheellisesti kuin aatelisperhe suomea. Se oli kansallinen
-kuolemansynti tässä vastaperustetussa fennomaanitaloudessa ja
-vanha vapaaherra, periaatteen mies, osoitti mieltään uhkaavalla
-vaikenemisella. Ja poislähtiessään vihdoin hän kaikessa
-viattomuudessaan pyysi perhettä illaksi vastavierailulle hotelliin,
-jossa hän asui. Silloin oli vuoro uskovaisen vapaaherrattaren
-kauhistua, hän päästi suustaan kimeän parkaisun ja piti sitten
-Kaarinan isälle pitkän, yli-olkaisen puheen nykyaikaisen elämän
-turmeluksesta...
-
-Ei ainoakaan ilme, ei ainoakaan äänen paino tai nenän
-nyrpistys jäänyt huomaamatta Kaarinalta tässä ristiriitaisessa
-yhdistysjuhlassa. Koko hänen hermostonsa oli äkkiä käynyt murhaavan
-sähköiseksi. Hänen sydämensä lekotti kurkussa, mutta hänen silmänsä
-oli terävä kuin kyyn, ja hän oli tukehtua tuskasta ja raivosta.
-
-Hän syytti verisesti itseään kaikesta. Siitä, että hän oli
-houkutellut isänsä tähän kiusalliseen tilaisuuteen, asettanut
-hänet tähän väärään valoon, ja siitä, että hän itse oli ottanut
-tämän valheellisen ja luonnonvastaisen askeleen. Nyt hän sen
-tiesi. Yhdessä hetkessä oli hänelle selvinnyt kaikki. Hänen
-silmänsä olivat avautuneet ja hän huomasi seisovansa ammottavan
-kuilun partaalla. Ensimäisen kerran elämässään hän tunsi, että
-hänen täytyi olla ainoastaan itsensä näköinen eikä kenenkään muun.
-Kaikki kauniit muodot, joita hän tähän asti oli matkinut, kaikki
-hienot suhteet, joita hän oli tavoitellut raukesivat äkkiä kuonaksi
-hänen silmissään. Ja nuo ihmiset, joihin hän oli liittoutunut,
-tuntuivat äkkiä ventovierailta ja vihamielisiltä. Hän oli loukannut
-omaa rotuaan, omaa kunniaansa heittäytyessään heidän armoilleen.
-Ylitsepääsemätön juopa oli heidän välillään. Kaarina kuului kansaan.
-Ja se kansanrakkaus, jota nuo ihmiset harjoittivat, oli solvaisevaa,
-petollista. "Talonpoika" oli heistä kyllä kaunis. Hän oli siedettävä,
-suosittava, liikuttava siinä voimiensa liikkumattomuudessa, siinä
-turpeen kahlitsemassa syrjäisyydessään, missä hän eli. Hänet
-saatettiin siitä niin helposti siirtää kansatieteelliseen museoon!
-Mutta kansa, joka alkoi liikahdella, joka alkoi itse ajatella,
-tahtoa, toimia, joka irroittui tästä pyhästä talonpoikaisesta
-perikuvastaan, rakentuen uusiksi säädyiksi, itsenäisiksi
-sivistystekijöiksi, se oli heistä tarkoitukseton, ruma ja roskainen,
-sentähden, että se merkitsi keskeneräistä työtä, jota parhaillaan
-tehtiin. Ja sentähden he pohjaltaan halveksivat Kaarinan isää ja
-niinmuodoin myös häntä itseään.
-
-Näitä kaikkia ajatteli Kaarina saattaessaan isäänsä asemalle.
-Katumus, häpeä, hellyys ja tuska puristivat hänen sydäntään.
-Hänestä tuntui kuin olisi hän kieltänyt isänsä, kavaltanut hänet
-vihollisille. Ensimäistä kertaa näki hän senkin, että isä oli
-vanha ja yksinäinen, että hänen olemassa-olonsa oli uhattu, vaikea
-ja vaaran-alainen. Ei vielä koskaan ollut hän tuntenut sellaista
-yhteenkuuluvaisuuden tunnetta, sellaista rajatonta hellyyttä
-häntä kohtaan. Hänen teki mieli langeta hänen kaulaansa, pyytää
-anteeksi, itkeä ulos sielunhätänsä, kietoa hänet ikuisen rakkauden
-tunnustuksilla...
-
-Mutta Kaarina hillitsi väkivaltaiset mielenliikkeensä. Ja kumpikaan
-ei sanonut mitään.
-
-Mutta taistelu ei loppunut tähän. Tästä se vasta alkoi. Kauan
-levänneen tarmon pyörä oli kerran lähtenyt liikkeelle ja elämä oli
-sittemmin vain joka hetki herääväin voimien kasvavaa jännitystä.
-Loukattu talonpoikasveri, jota Kaarina tähän asti oli koettanut
-painaa alas ja salata, nousi nyt ylpeänä ja raskaana hänen
-päähänsä. Itsesäilytysvaisto, joka tähän asti oli ollut passiivista
-mukautumiskykyä, ilmeni nyt passiivisena vastarintana. Ainaisella
-pimeällä epäluulollaan ja jäykkäniskaisuudellaan loukkasi hän uusia
-sukulaisia. Hän tunsi, että hän vihasi heitä.
-
-Tämä viha, joka ulottui hänen mieheensäkin, ei ollut mitään
-personallista, yksilöistä riippuvaa, se tuli jostakin kaukaa,
-alhaalta, syvyyksistä, kumeana ja kaikkivoipaisena. Se tunki juurensa
-kauas hämäriin pohjakerrostumiin, jotka jo ammoin olivat silmiltä
-kätkeytyneet, mutta jotka vielä heittivät kuvaisensa pinnalle. Se
-oli esi-isien taistelua lapsenlapsissa, joiden äänen väri, kasvojen
-juonteet, vaistot ja tunteet yhä vielä atavistisesti toistivat
-entisiä sieluntiloja. Ja kun Kaarina kerran oli kallistanut korvansa
-tälle veren äänelle, ei se antanut hänelle enää rauhaa, se teki hänet
-tunteettomaksi yksilöiden tuskille, vieraaksi oman itsensä onnelle
-ja onnettomuudelle, se painoi hänen sydämellään kuin suuri loukattu
-siveydenkäsky: hänellä ei ollut lupaa liittoutua viholliseen.
-
-Tämä tunne teki hänet jokapäiväisessä elämässään jöröksi ja
-mahdottomaksi. Hän kieltäytyi kaikesta seurustelusta uuden sukunsa
-kanssa, joka vanhaan hyvään tapaan oli käsittänyt Kaarinan perheensä
-jäseneksi ja sellaisena velvoitetuksi ylläpitämään myöskin suvun
-kauniita perintätapoja. Mutta pienimmästäkin lähentymisestä hän jo
-murahti, pieninkin ystävällisyyden-osoitus oli hänelle loukkaus.
-Ja kun ei hän uudessa kodissaan saanut järjestää kaikkea aivan
-häiritsemättömän yksin, hän luopui kerrassaan kaikesta, hän ei
-pannut tikkua ristiin, vaan istui vain nyreänä nurkassa ja murjotti.
-Anoppi luuli häntä tyhmäksi ja epäkäytännölliseksi ja hääräsi siellä
-sitä enemmän. Välinpitämättömänä antoi Kaarina kaiken tapahtua, se
-ei ollut hänen kotinsa tämä asunto, se oli vankila, piinahuone,
-se kammotti häntä. Hän koetti olla sieltä poissa niin paljon kuin
-suinkin, hän alkoi käydä kokouksissa, luennoilla, kirjastoissa.
-Periaatteelliset kysymykset, joiden ohi hän tähän asti oli käynyt
-ummessa silmin, alkoivat askarruttaa hänen mieltään yhä enemmän ja
-enemmän. Hänen ajatuksensa teki kuumeisesti työtä, etsi omia uria,
-pyrki täyttämään sitä tyhjyyttä, minkä hänen leikittelevä nuoruutensa
-oli jättänyt hänen aivoihinsa. Hän oppi ymmärtämään yhteiskunnallisia
-ilmiöitä, puolueita, aatteita, sitä taistelua vapautuvan
-inhimillisyyden puolesta, jota kaikkialla hänen ympärillään käytiin.
-Ja hän etsi itselleen työtä kaupungilta, jotta hänen ei vain
-tarvitsisi olla kotona, jossa hän ei tiennyt, millä täyttää aikansa,
-ja täytti sen siksi pahoilla ajatuksilla. Hän tunsi, että jos hän
-kerrankin siellä kohoaisi täyteen mittaansa, luhistuisi heti sen
-valheellinen perustus. Ja hän pelkäsi...
-
-Vanha vapaaherratar ei ollut laisinkaan tyytyväinen tähän miniänsä
-uuteen järjestelyyn ja hän antoi siitä hänelle hyvinkin selviä
-viittauksia: Tehdä työtä ulkopuolella kodin, kun ei ole siihen
-kerran pakotettu! Se oli sitä uudenaikaisen emansipatsionin hirveää
-villitystä. Naisen paikka oli kodissa. Siellä oli kyllä työtä sille,
-joka vain piti velvollisuuksistaan huolen, kodin koristuksena,
-kodin ilona ja valona, puolisona ja _äitinä_... Tälle viimeiselle
-sanalle antoi vapaaherratar aivan erikoisen painon, joka nostatti
-vihan lieskat Kaarinan poskille. Hänenkö olisi pitänyt vielä lisäksi
-tehdä vapaaherrallisia lapsia! Hän olisi voinut tappaa lapsen, jonka
-ainoakaan piirre olisi muistuttanut tuota vihattua rotua. Veren ääni
-kielsi häntä sekaantumasta viholliseen.
-
-Se kielsi häntä myös syömästä vihollisen leipää. Hänen oli
-mahdotonta elää heidän armoillaan. Jos se raha, mitä heidän
-kodissaan liikutettiin, olisi ollut edes Aarnen omaa ansaitsemaa,
-olisi heidän välinen sovittelunsa ollut heidän yksityinen asiansa.
-Mutta Aarne eli vanhempiensa varassa. Hänen sukunsa oli rikasta ja
-kulunutta ja työnteko, johon ei enää ollut ulkonaista eikä sisällistä
-pakkoa, siis jotenkin sovinnaista. Hänellä oli näennäinen virka,
-jota hänen ei tarvinnut hoitaa. Työ ei sopinut ollenkaan hänen
-ihmistyypilleen. Yksin sen ajatuskin jo rumensi häntä. Sen edessä oli
-hän heti ikävä, ärtyisä, heikko, sairas, saamaton ja lahjaton. Mutta
-tyhjäntoimittajana hän oli komea, rohkea, henkevä ja hyvä, paras ja
-hauskin ihminen maailmassa. Hän osasi tosiaan tuon vaikean taidon
-olla laiska, nim. täyttää aikansa huomaamattomasti miellyttävillä
-turhanpäiväisyyksillä, vaikuttamatta silti koskaan arkipäiväiseltä.
-Hän oli mitä onnistunein seura-ihminen, harmiton tuhlariluonne,
-jonka suurin onni oli antaa elämän luisua käsistään. Sellainen
-hän oli silloinkin, kun Kaarina häneen tutustui ja sellainen oli
-Kaarina silloin itsekin ollut likipitäin. Ei hän silloin suinkaan
-kärsinyt laiskuudesta, päinvastoin. Mutta nyt tunsi hän maan
-polttavan allaan. Tämä uusi lepokoti hermostutti häntä ja Aarnen
-kaikkia säestävä tapa vaivasi häntä. He koettivat kyllä kumpikin
-kaikista perheristiriitaisuuksista huolimatta olla yhä edelleen
-mahdollisimman hienotunteisia ja kohteliaita toisilleen. Kaarina
-ei tahtonut suuttua Aarnelle. Hehän olivat kokonaan eri ihmisiä.
-Aarnella saattoi olla lupa olla veltto, Kaarinalla ei. Hän tunsi
-olevansa pantu rajavartiaksi, jonka täytyi kestää vielä tuhanten
-puolesta. Mutta tämä ympäristö kulutti häntä liiaksi. Hän oli siinä
-kytketty ainaiseen loiskasvin tilaan ja siitä johtuvaan katkeruuteen,
-hedelmättömyyteen, toimettomuuteen, ja hänessä alkoi vuosien mukana
-kyteä voimakas halu päästä vapaaksi.
-
-Eräs odottamaton tapaus tuli väliin, joka suuresti kiirehti asioiden
-kulkua. Kaarinan isä kuoli.
-
-Sitä ennen oli kautta koko Suomen tuntuva rahapula jo lakaissut pois
-hänen pienen liikkeensä. Hän vetäytyi silloin yksinäisyyteen kuin
-metsänpeto luolaansa, katosi elämän näyttämöltä yhtä huomaamattomasti
-kuin oli sinne tullutkin. Kaarinalla ei ollut käsitystäkään niistä
-epäinhimillisen tylyistä laeista, jotka liikemaailmassa määräävät
-ihmiskohtaloista. Hän tiesi vain, että isä oli luovuttanut liikkeensä
-muille ja muuttanut toiselle paikkakunnalle. Isä ei selitellyt ja
-Kaarina ei urkkinut. Tämä oli heidän vanha suhteensa. Viime aikoina
-oli sitäpaitsi Kaarinalla ollut niin paljon tekemistä omien huoliensa
-kanssa, ettei hän muuta ollut muistanutkaan. Isä oli hänelle jo kauan
-aikaa ollut vain enää eräs aate toisten joukossa, suurin kyllä, mutta
-sittenkin vain eräs aineeton aate, joka antoi tukea hänen uudelle
-maailmankatsomukselleen, mutta ei tullut häntä personallisesti
-lähelle.
-
-Aivan viimeisellä hetkellä sai hän tiedon isänsä sairaudesta. Ja
-vasta hänen kuolinvuoteensa ääressä paljastui Kaarinalle kasvoista
-kasvoihin koko elämän vakavuus, elämän murhe, joka on suurempi kuin
-kaikki muu.
-
-Särkyvin sydämin hän astui isänsä kuolinhuoneeseen. Se oli pieni
-komero rapistuneen talon pihan perällä ja kaikesta päättäen
-köyhälistön hallussa. Pöydällä kyti kurja käsilamppu. Joitakin
-metallilevyjä ja ruuveja, pari kirjaa ja paperiarkkia levällään,
-siinä kuolevan koko omaisuus. Hän oli vielä viimeisillään yrittänyt
-saada, valmiiksi jotakin keksintöä, josta hän toivoi saavansa
-patentin ja rahaa. Se oli ollut hänen viimeinen oljenkortensa.
-Kaikki, mitä Kaarina näki ympärillään, todisti puutetta, kurjuutta,
-suorastaan nälkää...
-
-Kaarinalla ei ollut tästä kaikesta ollut aavistustakaan. Isä ei ollut
-tahtonut murhettaa tytärtään omilla huolillaan.
-
-Älyttömällä tuskalla tuijotti Kaarina isäänsä, joka sammui siinä
-hänen silmiensä edessä ilman lääkärin apua, ilman hoitoa, kaiken
-puutteessa niinkuin kurjin kerjäläinen. Hän seisoi siinä avuttomana,
-murtuneena, tyhjin käsin, sillä ylpeydessään hän ei ollut kotoa
-lähtiessään huolinut mieheltään matka-apua.
-
-Hänen ajatuksensa hämärtyi, se kieltäytyi käsittämästä tätä
-ihmiskohtaloiden hirvittävää vaihtelevaisuutta. Oliko hän siis nähnyt
-unta? Oliko tämä riutuva, hyljätty mies todellakin se sama, jonka hän
-viimeksi vielä oli nähnyt käskijäpaikalla elämän hyörinän, elämän
-runsauden keskellä? Missä olivat nyt kaikki ne moninaiset muodot,
-jotka hän henkensä voimalla niin monta vuotta oli pitänyt koossa?
-Kaikki rauennutta, kaikki poispuhallettua! Turhaan olivat nuo aivot
-siis liekehtineet, turhaan nuo rautahermot tehneet työtä. Ei mitään
-jälkeä siitä näkynyt. Kaarina itse oli ainoa näkyväinen tulos tuosta
-inhimillisestä voimayhtymästä, joka jälleen hajosi. Kaarina oli
-saanut nousta ihanille ilmoille noilta väkeviltä hartioilta, jotka
-jälleen väsähtäen painuivat multaan. Turhaanko ne olivat hänetkin
-nostaneet?
-
-Kaiken yötä istui Kaarina näissä ajatuksissa isänsä vuoteen
-ääressä hypnoottisesti tuijottaen häneen. Taas tunsi hän sen
-saman suuren keskinäisen yhteenkuuluvaisuuden tunteen kuin kerran
-saattaessaan isäänsä Helsingin asemalle, mutta tällä kertaa vieläkin
-äärettömämpänä. Mystillinen voimavirta kulki yön hiljaisuudessa
-kuolevan ja elävän välillä. Isä makasi äänettömänä tapaillen
-kosmillisella, kaukaisella katseella Kaarinaa. Hän ei sanonut mitään,
-mutta Kaarina kuuli selvästi hänen äänensä, joka sanoi: "_Sinun_
-on otettava käsiisi laukeavat langat, _sinun_ on oltava sitä, mitä
-minä en enää jaksa, elämänkeskus, voimienkeskus..." Kaarinasta yksin
-riippui, tahtoiko hän heittää hukkaan isänsä työn vaiko pelastaa...
-
-Yön hetket kuluivat. Sairas heikontui. Ja Kaarina tunsi selvästi,
-miten voima, joka kuolevasta vähitellen luopui, virtasi häneen, miten
-ihme tapahtui, miten toisen henki siirtyi toiseen ja sen kera elämän
-murhe ja edesvastuu...
-
-Sen jälkeen ei Kaarina enää palannut miehensä kotiin.
-
-Hän peri isältään henkivakuutuksen, joka oli tarpeeksi suuri
-takaamaan hänelle joksikin vuodeksi huolettoman toimeentulon. Ja
-hän päätti tällä aikaa valmistua johonkin hyödylliseen työhön,
-itsensä elättäjäksi, niinkuin isä oli toivonut. Nyt kun hän oli
-kuollut, hallitsi hänen näkymätön tahtonsa Kaarinaa voimakkaammin
-kuin milloinkaan ennen. Erohetken lumous jatkui yhä. Isä ikäänkuin
-haudasta pitäen vielä joka hetki kahden käden nosti häntä ylöspäin,
-varoitti hukkumasta, velvoitti vakavaan elämäntaisteluun.
-
-Ja Kaarinasta tuli vakava. Hänen luonteensa muuttui ääriviivoiltaan
-täsmälliseksi, hänen tahtonsa määrästään tietoiseksi kantaen kenties
-liiankin ankarasti edesvastuuta inhimillisestä olemassaolostaan.
-
-Kaikki viha ja katkeruus oli aikoja sitten karkonnut hänen
-sydämestään. Avioliiton aikainen hermojen kapina oli ollut ainoastaan
-itsesäilytysvaistoa, se oli ollut hänen terveen luontonsa vastalause
-hengenvaarallista ympäristöä vastaan. Mutta mikäli luonnottomat
-kahleet irtautuivat, sikäli palasi jälleen rauha ja ihmisrakkaus
-hänen sieluunsa. Murheen ja lempeyden sekaisilla tunteilla muisteli
-hän muinaisuuttaan. Sen keveä ja kullankimmeltävä ilmakehä ei ollut
-häntä varten. Hän ei kuulunut ansarikukkiin; se jykevä aines, jonka
-Kaarina oli saanut perinnöksi, velvoitti hänet kestämään työtä
-ja taistelua. Hän ei edes kadehtinut niitä, jotka helpommalla
-pääsivät. Työ itsessään ei ollut mikään hyve tai mittapuu ihmisiä
-arvosteltaessa, sen hän ymmärsi. Toiset syntyivät valmiina tähän
-maailmaan, toiset keskentekoisina. Toisilla oli työtä, toisilla ei.
-Vika ei ollut ihmisissä, vaan ihmisten sopimattomissa yhdistelyissä.
-
-Kaarina suoritti näytteet ammattikelpoisuudestaan ja alistui
-nurkumatta yhteiskunnallisten tehtäväin aisoihin.
-
-Hänen elämänsä ei sittemmin suinkaan aina ollut helppoa. Siinä oli
-useasti raskaita ja karuja taipaleita. Mutta kaikki ulkonaiset
-vaikeudet, leipätyönkin rasittava orjuus, olivat hänestä keveitä, kun
-hän vertasi niitä siihen murtavaan hätään, jonka sisällinen syytös,
-häpeä ja valapattoisuus entisen avioliiton aikana olivat hänelle
-tuottaneet. Hän ei ollut ehkä nytkään onnellisempi, mutta hänellä oli
-hyvän omantunnon rauha.
-
-Monasti hän yritti väsyä. Mutta silloin hänen ei tarvinnut muuta
-kuin taas kuulostaa sen suuren, salaperäisen valtimon tykintää, joka
-tullen jostakin kaukaa, sukupolvien takaa, tuhanten tuntemattomien
-sydänten viestiä kantaen, par'aikaa löi hänen omassa povessaan. Ja
-jälleen elpyivät hänen väsyneet voimansa, jälleen tunsi hän tuon
-kummallisen tunteen, että oli suurta olla pieni elävä pisara sen
-ikuisessa virrassa. Hän ei ollut yksin, hänellä oli veren ääni
-puolellaan.
-
-Mitä se oli? Mitä oli isänmaanrakkaus, mitä kansallisuus-tunnon ja
-rotu-yhteyden kaikkivaltias vaisto? Ääretön voima se ainakin oli.
-Eikä Kaarina kenties koskaan olisi tullut sitä voimaa tuntemaan,
-ellei hän kerran olisi rikkonut sitä vastaan.
-
-
-
-***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK NOUSUKKAITA***
-
-
-******* This file should be named 54582-8.txt or 54582-8.zip *******
-
-
-This and all associated files of various formats will be found in:
-http://www.gutenberg.org/dirs/5/4/5/8/54582
-
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions will
-be renamed.
-
-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
-law means that no one owns a United States copyright in these works,
-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
-States without permission and without paying copyright
-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
-of this license, apply to copying and distributing Project
-Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
-and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive
-specific permission. If you do not charge anything for copies of this
-eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook
-for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,
-performances and research. They may be modified and printed and given
-away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks
-not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the
-trademark license, especially commercial redistribution.
-
-START: FULL LICENSE
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
-Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
-www.gutenberg.org/license.
-
-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
-Gutenberg-tm electronic works
-
-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or
-destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
-Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
-person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
-1.E.8.
-
-1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement. See
-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
-electronic works. See paragraph 1.E below.
-
-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
-Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
-of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
-works in the collection are in the public domain in the United
-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
-United States and you are located in the United States, we do not
-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
-displaying or creating derivative works based on the work as long as
-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
-that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
-Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
-same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
-you share it without charge with others.
-
-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
-in a constant state of change. If you are outside the United States,
-check the laws of your country in addition to the terms of this
-agreement before downloading, copying, displaying, performing,
-distributing or creating derivative works based on this work or any
-other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
-representations concerning the copyright status of any work in any
-country outside the United States.
-
-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
-immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
-on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
-phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
-performed, viewed, copied or distributed:
-
-  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-  most other parts of the world at no cost and with almost no
-  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
-  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
-  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
-  United States, you'll have to check the laws of the country where you
-  are located before using this ebook.
-
-1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
-contain a notice indicating that it is posted with permission of the
-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
-the United States without paying any fees or charges. If you are
-redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
-Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
-will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
-posted with the permission of the copyright holder found at the
-beginning of this work.
-
-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
-any word processing or hypertext form. However, if you provide access
-to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
-other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
-version posted on the official Project Gutenberg-tm web site
-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
-of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
-Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
-full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
-provided that
-
-* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
-  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
-  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
-  within 60 days following each date on which you prepare (or are
-  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
-  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
-  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
-  Literary Archive Foundation."
-
-* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-  License. You must require such a user to return or destroy all
-  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
-  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
-  works.
-
-* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
-  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
-  receipt of the work.
-
-* You comply with all other terms of this agreement for free
-  distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
-Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
-from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The
-Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm
-trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
-Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
-electronic works, and the medium on which they may be stored, may
-contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
-cannot be read by your equipment.
-
-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from. If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium
-with your written explanation. The person or entity that provided you
-with the defective work may elect to provide a replacement copy in
-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
-or entity providing it to you may choose to give you a second
-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
-without further opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of
-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
-violates the law of the state applicable to this agreement, the
-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
-remaining provisions.
-
-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
-production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
-or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
-additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
-Defect you cause.
-
-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of
-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
-from people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
-www.gutenberg.org 
-
-Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary 
-Archive Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
-U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the
-mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its
-volunteers and employees are scattered throughout numerous
-locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt
-Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to
-date contact information can be found at the Foundation's web site and
-official page at www.gutenberg.org/contact
-
-For additional contact information:
-
-    Dr. Gregory B. Newby
-    Chief Executive and Director
-    gbnewby@pglaf.org
-
-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment. Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements. We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
-state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations. To
-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
-
-Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
-Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
-freely shared with anyone. For forty years, he produced and
-distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
-volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
-edition.
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search
-facility: www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
-
diff --git a/old/54582-8.zip b/old/54582-8.zip
deleted file mode 100644
index e4f4d90..0000000
--- a/old/54582-8.zip
+++ /dev/null