diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/54769-8.txt | 2911 | ||||
| -rw-r--r-- | old/54769-8.zip | bin | 49353 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 2911 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..65e30b4 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #54769 (https://www.gutenberg.org/ebooks/54769) diff --git a/old/54769-8.txt b/old/54769-8.txt deleted file mode 100644 index 1b77f14..0000000 --- a/old/54769-8.txt +++ /dev/null @@ -1,2911 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Kuoleman rajoilla, by Maiju Lassila - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - -Title: Kuoleman rajoilla - Kertomus - -Author: Maiju Lassila - -Release Date: May 23, 2017 [EBook #54769] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KUOLEMAN RAJOILLA *** - - - - -Produced by Tapio Riikonen - - - - - - - - -KUOLEMAN RAJOILLA - -Kertomus - - -Kirj. - -IRMARI RANTAMALA - - - - - -Helsingissä, -Kustannusosakeyhtiö Otava, -1915. - - - - -I - - -Jo pari kolme viikkoa oli hän elänyt hirttonuora alati valmiina -taskussa, eikä hän kuitenkaan koskaan tajunnut, miten tämä -itsemurha-ajatus oli hänessä syntynyt. Se oli alkanut hiljaa, aivan -huomaamatta, jo vähän ennen vaimon kuolemaa. Vaimon kuoltua se tuntui -hänessä vain ikäänkuin juurtuvan syvemmä. Lie se alkanut jo sen ainoan, -viimeisen lapsen kuolemasta, sillä hän oli ollut siihen lapseensa -kiintynyt, ja sitten olivat osuneet ne muut onnettomuudet, jotka olivat -vieneet pikkusäästöt. - -Sillä todellakin ne säästöt olivat pieniä. Oli kuitenkin ollut kerran -jo yli kaksisataa säästöpankissa, ja näin köyhän tehtaalaisväen kesken -se oli jo tavallaan omaisuus, sillä elettiin kädestä suuhun. Lisäksi -oli Juho Kokon vaimokin kitunut. Oli ollut menoja lapsista. Neljähän -niitä oli syntynyt, mutta ainoastaan tämä viimeinen oli elänyt -kahdeksanvuotiaaksi. - - * * * * * - -Niin oli hän nyt elänyt jo pari kuukautta, yhä vain itsemurhaa hautoen. -Hän oli ihan herpautunut kaikelle. Kaikki mitä hän yrittikin, oli -oikeastaan ja pohjaltaan sairaalloista, vaikka ei hän sitä itse -tajunnut. Entisen talouden jäännöksistäkään ei ollut enää muistoakaan -jälellä. Vaimon kuoltua oli tulipalo hävittänyt kaiken tuon -vakuuttamattoman, vähäisen perun. Ainoastaan vanha puuhuilu oli -säästynyt. Oli sattunut silloin kävelyllä ollessa olemaan povitaskussa. - - * * * * * - -Se oli kuivaa, kuumaa kevätkesää. Tehtaalla oli lakko. Se lakko oli -kestänyt jo kauan. Monesta se oli tuntunut ihan loppumattomalta. - -Sillä kun sitä lakkoa ja koko sen menoa, kaikkea tuota painostavaa, -aina ajatteli -- varsinkin köyhimmät kun sitä ajattelivat --, niin se -tuntui matavan kuin pitkä, laiska mato. Ei eloa, ei iloa. Ainoastaan se -lakon eloton, yksitoikkoinen mataminen päivästä toiseen, viikosta -viikkoon. Oli kuin se olisi matelullaan ja yksitoikkoisuudellaan -väsyttänyt silmää ja raukaissut mieltä. Juho Kokkokin oli lakkolaisia, -ja se tuo vielä lie hänen sairaalloisuuttansa ikäänkuin syventänyt. -Vaimon kuoltua, ennen lakkoa, oli hän kolmatta kuukautta maannut -sairaana. Jo silloin olivat loppuneet varojen jäännökset, ja se -samainen tauti lie kaiken muun lisänä heikontanut häntä koko tämän -pitkän lakon kestäessä. - -Ja niinpä olikin hän jo nämä viime ajat elänyt kuin toisten armoilla. -Aivan huomaamattansa oli hän tullut ikäänkuin veltoksi, tai oikeastaan -voimattomaksi. Viime ajat hän oli asuksinut ruokamiehenä Tiupan luona. -Sen eukko näet toimeentuloikseen piti ruokalaisia. Samaisen Tiupan -tuparähjän ullakolla hän oli tämän kevätkorvan, jo kohta kaksi -kuukautta, asuksinutkin. Olihan siellä huoneentapainen siksi korkea, -että sopi paraiksi seisomaan. Tavarakomero se oikeastaan oli, ei -asuinhuone, mutta oli siinä toki akkuna ja saattoi siinä näin -kesäaikana asua. - -Niin päivästä toiseen ja kolmanteen. Tänään hän istui siellä taas -yksin. Oli jo yli aamiaisajan, kuiva, poutainen kesäpäivä, mutta ei hän -ollut vielä huoneesta ulos poistunut. Pienestä pojasta lähtien oli hän -soitellut puuhuilua, maalaamatonta, kansantekoista puusoitinta. Se -vanha huilu oli halki elämän ollut hänelle kuin joku rakas pikkukapine. -Samoin oli sitä soittanut jo se hänen viimeinen kahdeksanvuotias -poika-vainajansa, ja siksi kai hän olikin ollut siihen poikaansa -erikoisemmin kiintynyt. - -Nytkin hän taas sen muisti. Siinä yksin oleillessansa oli hän näet taas -johtunut tapansa mukaan soittelemaan. - - "Muista joskus kotis veräjää, - moni miete silloin heräjää." - -Sitä hän osui soittamaan. Sitä oli soitellut se hänen -poika-vainaansakin. Ja aina oli hän itse sitä soittaessaan tai -kuullessaan muistanut synnyinmökkinsä veräjää, jonka korvassa koivu oli -kesäisin viheriöinyt. - -Hän soitti kauan. Ympärillä oli hiljaista. Hän unohti, ettei ollut -eilen syönyt. Päivä kiipesi yhä korkeammalle tehdasrakennusten ja -pihojen yli, ja mieleen alkoi taas hiipiä se ainainen pimeä -kuoleman-ajatus. - -Lopulta hän, tajuamatta miksi, nousi, otti hattunsa ja lähti jyrkkiä, -pimeitä porraspahasia myöten astumaan alas. - - * * * * * - -Nyt hän oli jo kokonaisen kuukauden syönyt ja elellyt velaksi, ja -Tiupan väki, varsinkin vaimo, alkoi jo äänekkäästi marista. Niillähän -oli itselläänkin siinä köyhyys. Tiuppakin oli lakon vuoksi työtön. -Tekihän vain mitä tilapäisesti töikseen sai: korjaili herrasväen -huonekaluja, autteli vaimoaan ja muuta semmoista koetti hommata, mutta -ei tuota sitäkään työtä usein ollut. Köyhyys siinä pyrki tulemaan. -Lapsia oli kahdeksan, vuosi kunkin väliä, ja pari niistä vielä -kivulloista. - -Nyt oli jo puolipäivä, Juho ei ollut syönyt mitään. Ei hän viime -aikoina yleensäkään ollut uskaltanut säännöllisesti käydä syömässä. Oli -ihan kartellut koko taloa, elänyt joskus päiväkauden aivan syömättä, ja -milloin oli uskaltanut, niin olihan vain haukannut jotain, ei pöydässä, -vaan penkillä istuksien ja tupakoiden ja ihan kuin varoen, ettei Tiupan -Maija sitä pitäisi syömisenä, vaan ainoastaan pureksimisena. Kai se on -muualla syönyt ja nyt ajatuksissaan vain siinä pureksii -- niin hän -luuli Maijan hänen syöntinsä käsittävän. Se syöntivelka se teki araksi. - -Niin oli hän nytkin siinä tupakoidessaan jotain palan toisen pureksia -natustanut. Mutta sittenkin Maija toraili. Kivulloisen lapsensa kanssa -puuhaillen se nureksi kuin muka itsekseen: - -"Tahtovat vain... Nekin Hypiläisen miehet... Kolmen päivän syönnös on -jo maksamatta..." - -Juho Kokko arvasi, että se oli oikeastaan hänelle tarkoitettu. Hän -herkesi natustelemasta, tupakoi kuin ajatuksissaan, mieli painuksissa. -Sairas lapsi vaikeroi jotain, mutta hiljaa tuo toki. Oltiin ääneti. - -"Se on...", tapaili Juho Kokko lopulta jotain sanottavaa, mutta -käänsikin sitten ikäänkuin joksikin muuksi ja puheli: - -"Mutta vähänkös sitä maailmassa runoillaan... Ne kun ovat nämä -yhteiskunnalliset olotkin semmoiset." - -Hän puhua hapuili sitä tosin kuin peitelläkseen, että oli kuullut ja -ymmärtänyt Maijan äskeisen nurinan. Ei kukaan kuitenkaan tarttunut -hänen puheluunsa. Tiuppakin näkyi puuhailevan lasta syliinsä. - -Ja silloin alkoi taas hänen mieltänsä hiukaista se ainainen salainen -ajatus. Hän muisti taas, että hänellä on hirttonuora taskussa. Hän -painui kumaraisemmaksi, sulkeutui aivan äänettömäksi. Joku kuva eläytyi -mieleen: hän muisti sen aikoinaan vanhaa puuhuilua soitelleen -poika-vainaansa ja istui ja tupakoi ihan ääneti, kumarassa, katse -lattiassa. - -"Jaa... Yhteiskuntaolot... Tahtovathan nekin olla", puheli lopulta -vasta pitkän ajan kuluttua Tiuppa, nyt pikku lapsi käsivarrellaan -seisoksien, tuon Juhon äskeisen puheen vastaukseksi. Ei näet tuntunut -hänestä oikein sopivalta olla mitään vastaamatta. - -Mutta ei se puhe sen pitemmältä Tiupaltakaan sujunut. Hän veteli lapsen -paidanhelmaa sen alapuolen suojaksi ja aivan kuin puheli jotain sille -asialle. - -Lopulta Juho Kokko nousi ja poistui ääneti. Maija puuhaili -eteispahasessa ruokakomeron ovella, selin eteiseen. Oli kulettava sen -ohi. Hän koki päästä pois kuin varkain, käveli hyvin varovasti, ettei -Maija huomaisi hänen siitä ohi hiipivän. Tuntuikin tuo hiipiminen -onnistuneen. Hän pääsi asumusrähjän kartanolle, missä vastaan hengähti -kuiva, kuuma ja tyven kesäpäivä ja pölyisen tehdaselämän ominainen -tuntu. - - - - -II - - -Anna Suni oli tehtaan lapsia, ja niin oli tavallaan Juho Kokkokin. Jo -kymmenvuotiaana oli hänkin tullut torpastaan häädetyn isänsä kanssa -tehtaalle. Siitä lähtien oli hän ahertanut joka päivä tehtaan -työläisenä. - -Ja niin oli Anna Sunikin: pikkutyttösestä aina -kahdeksantoistavuotiaaksi oli hän elänyt tehtaan töissä ja leivissä. -Kahdeksantoistavuotiaana oli sitten joutunut työttömäksi. Töiden -vähyyden takia oli erotettu silloin lähes puolet työläisistä. Hän oli -joutunut maailmalle, ajautunut kaupunkiin, viipynyt siellä vuosikausia -ja palannut tehtaalle takaisin noin vuosi sitten. Oli vuokrannut -huoneen ja ansaitsi toimeentulonsa pesulla ja silityksellä. - - * * * * * - -Juho Kokko oli kiintynyt Annaan jo ennen hänen tehtaalta-lähtöään, Anna -oli ollut tehtaalaisten lauluseuran paraita laulajia, kuten Juho -itsekin. Ja niiltä ajoilta oli hiljainen, äänetön ystävyys jatkunut. -Nyt vaimon ja lempilapsen kuoltua tuntui Anna ainoalta omaiselta. - -Ja sitten lakon puhjettua, kun Juho Kokko jo kulki -itsemurha-ajatuksissa, olivat he yhdessä joutuneet lakon -johtohenkilöiksi. Tosinhan Juho Kokko oli sitä ainoastaan nimeksi. -Lakon johto, kuten kaikki muukin, oli itse asiassa luisunut pois hänen -käsistänsä, vaikka toiset eivät sitä huomanneetkaan, Mutta jo se -seikka, että hän oli lakkojohtokunnassa, vahvisti sittenkin tuon -johtokunnan toimia, sillä työväestö piti Juho Kokkoa yhtenä -luotetuimmistansa. Henkisen terveytensä aikoina hän olikin ollut -ensimäisiä puuhaajia. Aina hän nytkin oli tuon johtokunnan kokouksissa -läsnä, joskus puhuikin jotain, mutta itse asiassa hän tuskin -kaikistellen tajusikaan mistä ja mitä päätettiin. Hän oli kaikelle jo -väsynyt ja hervonnut. - -Mutta Anna puuhasi sitä terveemmin. Vanha lauluseurojen aikuinen -ystävyys oli näissä kokouksissa ja puuhissa hiljaa verestynyt. Miltei -ihan ajatuksettomana, hirttonuora taskussa, yksin tehtaalta kulkiessaan -Juho Kokko oli monesti aivan huomaamattansa johtunut kävelemään Annan -luo, istuksinut siellä Annan työssään puuhaillessa ja poistunut aina -mieli raskaana. - -Niin. - -Mutta työläiset, varsinkin vaimot, jotka näkivät Juhon niin usein -käyvän Annan luona, puhuivat ja kuiskailivat, että hän on Annaan -rakastunut. Siitä rakkaudesta -- niin arveltiin -- johtuu sekin Juhon -omituinen olo, ettei hän ole enää sama kuin oli ollut aina ennen. - -Ja todellakin siinä oli rakkautta. Hiljainen mieltymys oli Juhon -vallannut ihan tyyten. Siellä Annan pienessä huoneessa oli niin -puhdasta ja siistiä kuten aina silittäjättärien työhuoneessa. Siellä -istuksiessaan ja kokiessaan puhella oli hän aina herkistynyt ja tullut -surulliseksi ajatellessaan, että ei se Anna kuitenkaan hänestä -välitä, ja silloin oli taas mieli alkanut painua ja se ainainen -itsemurha-ajatus päästä yhä enemmän valtaan. - -Se oli sekaisin kuoleman ja rakkauden runoutta: Kesä on mennyt, mutta -pilkahtelee ihana syyspäivä. On satanut hieman ensi lunta, mutta -hiljainen päivänpaiste on sulattanut sen paikotellen pois, niin että -näkyy ruohopälviä, jotka syyspäivän kaihoisessa paisteessa vihannoivat -keskellä hienoisia ensi lumia ja haastavat surullisesti siitä kesästä, -joka on ollut ja mennyt. - -Niitä semmoisia hetkiä Juho Kokko eli Annan luona, ja se hiljainen -rakkaus oli yhä ja yhä ikäänkuin riiputtanut häntä elämässä. Se se oli -myös kaihollansa toiselta puolen kehittänyt hänen itsemurhaajille -ominaista, salattua ja hiljaista sairaalloisuuttansa. - -Mutta ei Anna tiennyt millä miettein Juho Kokko aina hänen luonansa -istuksi. Suri, sen hän näki, mutta vähänkös oli syytä: vaimon ja lapsen -ei kaukainen kuolema, lakko, köyhyys, äskeiset sairaudet, yleinen -raskas mieliala, joka varsinkin näinä lakon viime aikoina oli alkanut -painostaa koko tätä köyhää työläisväestöä. - -Oli siinä surulle syytä. Hiljaisella osanotolla koki Anna elää Juhon -mukana. Työn ja ahertelun lomassa hapuilemallaan puheella hän koki aina -virkistää ja rohkaista mieltä, kun Juho hänen luonansa masentuneen -näköisenä istuksi. - - * * * * * - -Ja sinne Annan luo häntä nytkin Tiupan tuvasta Maijan selän taitse -eteispahasen läpi hiivittyään oli alkanut kulku johtaa, hänen sitä edes -huomaamattansa. Pouta oli kuivannut tehdaspihojen noen ja teiden pölyn -kuivimmilleen. Jo astunnastakin se pölähteli, mutta pouta kun oli aivan -tyyni, ei pöly voinut ajelehtia, vaan painui oitis takaisin -paikoilleen. - -Hiosti. Kuumuus ihan raukaisi. Pölyinen tie kulki tehdasasutuksen -halki. Pienoisia työläishökkelejä vain molemmin puolin ihan kuin -jossain rähjäisessä esikaupungissa. Jossain perunamaa akkunan alla, -jossain pensas, pari. - -Ei eloa. Painostavan lakkoajan ja kesäisen, poutaisen puolipäivän -elotonta tunnelmaa kaikkialla. Erään hökkelin piha-aidalla kiekaisi -kukko kertasen käheähkösti. Juho Kokko näki tuon kaiken epäselvänä, -ylimalkaisena kuvana. Vastaan ajoi loppumattoman pitkältä tuntuva jono -hiilikuormia. Maalaiset näkyivät tuovan hiiliä. Joko kaupaksi tai jo -myötyjä. Hevoset astuksivat hiljaa, kuin helteen uuvuttamina. Miehistä -toiset istuivat kuin torkuksissa korkeiden hiilikuormiensa päällä, -toiset kävellä tarpoivat kuorman rinnalla aivan kuin elottomina. Juho -Kokko tajusi senkin näyn ainoastaan ylimalkaisesti: ikäänkuin -epäselvästi hän erotti, kuinka tuo vastaan tuleva jono suoltui ohi kuin -elottomasti, helteestä uupuneena, miehet hieman nokisina. -Kuoppapaikoissa lompsahtelivat kärrien pyörät rummuissa, ja hiilikuorma -ja sen päällä torkkuva ajaja aina ikäänkuin nyökähti. - -Ja sitten taas samaa ja samaa epämääräistä matamista. Kärrien -kuivettuneet pyörät tuntuivat rummuissa lotisevan. Juho Kokon päässä -alkoivat kaikki nuo näyt ja huomiot käydä yhä epäselvemmiksi, sikäli -kuin tuota ohi lotuuttavaa jonoa jatkui. Hänen oma käyntinsä tuntui -kuten soutajasta vastaantulevan laivan ohi soutaessa: vaikka koki astua -siellä tievieressä, niin tuntui siinä kuumuudessa ja epäselvyydessä, -kuin ei hän pääsisi sen etemmä, vaan suoltuisi se kuormajono vain ohi, -hänen itsensä yhä samalla paikalla astua yrittäessä. - -Polviensa hän vain tajusi siinä elottomassa kuumuudessa astuessa -tasaisesti notkahtelevan. Kai se lie heikkouttakin ollut. Kai myös -mielen painostuksesta johtunutta. - - - - -III - - -Kotona se Anna oli. Asui tehdasasutuksen laidassa, ja siellä oli jo -kartanollakin hieman kylän luonnon tuntua: akkunapuolikas oli auki ja -sen alla kukki sireeni. - -Sanaakaan puhumatta oli hän tullut ja istahtanut ja jäänyt siihen -tupakoimaan, vaikka ei tuo piippukaan oikeastaan palanut. Katse oli -kiintynyt johonkin lattianrakoon, ja tuskin hän huomasi Annan -puuhailuakaan. - -Ei selvää ajatusta. Ei Annakaan nyt puhunut. Se äskeisen ajaa -lotuuttavan kuormajonon vaikutus oli matanut jo lopen ohi, ja hän istui -aivan tyhjänä. Ei tuo nyt haluttanut erin puheen alkuakaan hapuilla. -Anna nouti uuden raudan liedeltä ja ryhtyi jatkamaan silitystänsä. - -"No mitä, Juho?" alotti nyt vihdoinkin Anna puhelun ja lisäsi: - -"Niin että mitäs kuuluu?" - -Se tuli nyt, vasta nyt, kuin tervehdykseksi. Juho hidasteli: - -"Eipä tässä mitään erikoisia", tapaili hän, oli imaisevinaan savut ja -lisäsi muun puutteessa: - -"Ne nää yhteiskunnalliset olot kun rupeavat kärjistymään, niin..." - -Hän puhui sitä aivan kuin osoittaakseen, että muka oli sitä asiaa siinä -äänettömänä istuessaan punninnut. - -Mutta siihen se loppuikin. Ei ollut millä jatkaa. - -"Niin mitä sitten?" tarttui silitystään puuhaileva Anna tovin kuluttua, -kuin puhetta vireillä pitääksensä. Juho tapaili: - -"Ka ei mitään erin... Se vain Tiuppa siinä lähtiessä otti puheeksi ja -arveli, että... jos ne olisivat toisin..." - -Mutta siinä taas loppui kaikki ja sekoittui. Taas tuntui olo ikäänkuin -raskaalta. - -"Mutta mitäpä niistä", käänsikin hän puheensa äkkiä, äänikin aivan kuin -masennuksissa, ja nyt hän koki alkaa uutta, puhellen: - -"Minä taisin olla paraiksi kymmenvuotiaaksi tulossa silloin, kun -isä-vainajan mökillä viimeistä kesää asuttiin." - -Omituista! Varsinkin sen viimeisen kesän hän nyt näinä viime aikoina -oli niin selvästi muistanut ja lisäksi erään toisen: sen, jolloin oli -opetellut huilua soittamaan, noin seitsenvuotiaana. - -"Oli silloinkin tämmöinen hyvä kesä", koki hän siinä kumarassansa -jatkaa ja lisäili, katse yhä siinä sillanraossa: - -"Meidän tuvan rapuilta oli pihanurmikkoa pitkin järven rantaan ehkä sen -verran kuin tästä tuohon Hilapan tuvalle." - -Miten vaivalloiselta, raskaalta hänestä nyt tämä puhuminenkin tuntui. -Hän muisti, kuinka oli silloin poikasena soitellut ison pihlajan -juurella, mutta vielä useammin pihaveräjällä, jonne mökin kaksi lehmää -vasikoinensa illoin saapuivat. Nyt se kuva tuli mieleen tavallista -elävämpänä, ja hänestä tuntui, kuin istuisi siellä veräjällä nyt hänen -poika-vainajansa, istuisi ja soittelisi puuhuilua, kuten hän silloin, -äidin lypsäessä karjapihalla. - -Ei, ei ottanut nyt puhe sujuaksensa. Annakin vaikeni. - -"Mutta mitäpä niistä... Vanhoista muistoista", lopettikin hän äkkiä, -tovin vaiettuansa, ja aivan toiseen asiaan mennäkseen hän nyt uudelleen -ikäänkuin siitä puheensa alkuosasta alkaen puheli: - -"Meitä kuitenkin painavat nämä kärjistyneet yhteiskuntaolot niinkuin -eloton rautaharkko... Jos sitä yritätkin mitä, niin se vaan painaa!" - -Ja taas äänettömyys. Annaakin alkoi painostaa. Hän koki uurastaa -työssään ja aikoi puhua jotain eloisampaa, mutta ei tuo tahtonut puhe -lähteä. - -Ja silloin tuntui, kuin olisi häneltä päässyt hiljainen huokaus. - - * * * * * - -Oikeastaan Anna puuhaili Ameriikkaan-lähtöä, vaikka ei ollut siitä -vielä kellekään puhunut, ei Juhollekaan. Olo tuntuikin kotimaassa -käyvän työlääksi. Herrasväki, kun tiesi hänen olevan lakon -puuhahenkilöltä, ei antanut hänelle enää pesua. Työväellä taas ei ollut -millä pesettää. Lakkolaisten voimat tuntuivat nääntyvän. Kaikki -painosti. Oli hänellä jo koottuna niukat matkarahatkin. - -Mutta nyt, Juhon siinä masennuksissaan istuessa, varustautui hän -ilmoittamaan tuosta aikeestansa lähteä Ameriikkaan. Juhon tavallistakin -painostavampi masentuminen alkoi hänessä, kuten usein ennen, herättää -sääliä ja osanottoa. Kuin saadakseen raskaan painostajaisen huoneesta -pois karkoitetuksi oli hän puuhannut kahvikupit ja valmiin kahvin -siihen silityspöytänsä kulmalle, kaasi Juholle kupin ja kehotti: - -"Juho... Juo nyt!" - -Miten puhtaalta se Anna tuntuikin nyt taas Juhosta siinä, valkea -silittäjättären esiliina yllään puuhatessaan. Aivan hänen mielensä taas -virkistyi. - -"Ota nyt leipääkin!" kehotteli Anna silityspuuhissaan ahertaen. Juho -istui penkillä kumarassa. Kuin kehotusta totellakseen hän kurotti -leivoksen reunasta irtaantuneen murusen, alkoi sitä pureksia -natustella, kuten äsken Tiupan tuvassa sitä murustansa, ja samalla -puheli: - -"Olisipa tässä leivättäkin välttänyt... Juuri äsken söin aamiaisenkin." - -Häntä ujostutti sanoa totuus: ettei ollut eilenkään syönyt. Ja jos Anna -olisi nyt miten pyytänyt häntä syömään enemmän, ei hän olisi sitä -tehnyt. Häntä painosti tämä köyhyyden tunne. - -Mutta samalla hän alkoi hiljaa herkkyä. Annan ystävyys sai taas hänen -herkän sielunsa värähtelemään. Taas sekoittui hänessä se ainainen -rakkauden ja kuoleman runous, punoutui samaksi rihmaksi. Hän muisti -hirttonuoransa, ja miten lie ollutkin, herkkyi hän siinä jotain -puhuakseen äkkiä kysäisemään: - -"Surisitko, Anna, jos yhtenä päivänä niinkuin... sanoisin jäähyväiset -koko tehtaalle?" - -Sitä itsemurhaansa hän tarkoitti. Mutta ei Anna ymmärtänyt. Luuli Juhon -aikovan lähteä työnhakuun muualle ja puhuvan niistä jäähyväisistä. - -"Surisitko, Anna?" toisti Juho. Annasta tuntui Juho nyt ihan -omituiselta, kaihoisalta. Silitystään asetellen hän tapaili: - -"Mitä sinä nyt, Juho... Eihän tässä mitä..." - -Hänenkin mieltänsä aivan herkytti tämä Juhon mielenmasennus. -Vaistomaisesti hän sen tajusi. Kuin mielialaansa peitelläkseen hän -jatkoksi tapaili: - -"Kuka tässä tietää kuka meistä ensiksi jäähyväiset sanoo..." - -Hän tarkoitti sitä omaa lähtöänsä, Ameriikkaan-menoansa. - -Mutta siihen oli puhelu tauota. Sen aiotun matkankin takia tuo lie -ollut Annan mieli nyt niin herkkä. Hän syventyi työhönsä. Juho istuksi, -oli tupakoivinaan. Ajatus ei ottanut tehdäksensä työtä. Katse kiintyi -taaskin siihen samaiseen sillanrakoon. Hyvä tovi oltiin aivan ääneti. - -Mutta lopulta hän, ikäänkuin olisi virkistynyt, kohentautui ja -kaihoili: - -"Ei... Et sinä, Anna, surisi... Et, et sinä surisi, Anna!" - -Anna ihan heltyi. - -"Hyvä isä... Mitä sinä nyt, Juho, tuolla tavalla!" koki hän tapailla ja -ollen ihan altis kaikelle aikoi ilmoittaa sen oman matkansa, puhellen: - -"Kun nämä todellakin, nämä yhteiskunnalliset olot... ovat niin kierot." - -Hän oli ihan kuin helteinen, näppäsi kostealla sormella silitysrautaa, -sen kuumuutta koetellen, ja kuin hajanaisena jatkoi: - -"Niiden takia tässä minäkin tulin jo ajatelleeksi, että jos tästä -poistuisi Ameriikkaan... Ei se köyhän isänmaa ole enemmän täällä kuin -muuallakaan maailmassa." - - * * * * * - -Oli alkanut hiljaisuus. Tämä Annan ilmoitus tuli Juholle ihan -odottamatta. Se koski häneen. Oli kuin ainoa ystävä olisi ilmoittanut -hänet jättävänsä. Hän painautui kumaraansa ja istui ja koki saada -jotain ajatuksen tapaista kiinni. - -Ja niin loppumattomiin. Anna silitti. Kuului raudan pehmeä suhahtelu -puhtaalla paidalla. Annankin mieli ikäänkuin herposi. Puseron kaulus -tuntui puristavan omituisesta herkkymisestä helteiseksi käynyttä -kaulaa. Hän vetäisi sitä nopeasti väljemmäksi. Oli kuin olisi kurkkua -kuivannut. - -Ei ääntä. Sireenin tuore, kukkiva oksa pisti avonaisesta -akkunapuoliskosta hieman huoneeseen. Miten lie mieleen silloin lopulta -elpynyt se Juhon ja hänen poika-vainajansa huilulla niin monesti -soittelema "Kotilaulu". Kuin oloa virkistääkseen, ja kuitenkin enemmän -sisällisestä kaihosta, johtui hän silloin siinä silityspuuhassaan -hyräilemään sen paria säettä: - - "Kun kotiportin muisto mieleen saa, - on niinkuin satais' lunta leppoisaa." - -Mutta siihen loppui kaikki ja alkoi äänettömyys. Kuului tehdaselämän -mykkä, etäinen jymy. Osa tehdasta kävi jo rikkurien avulla. Juho Kokko -istui yhä ennallaan. Hänen päässänsä kuvastui taas se äskeinen -lohduttoman pitkältä tuntuva hiilikuormajono silloin tällöin -lompsahtelevine ja lotisevine pyörineen, ja sen taustana kuvastui -tehdasasutuksen laaja hökkelialue, jolla vallitsi poutaisen sydänpäivän -hiljaisuus, ilman muuta eloa kuin se aidanselällä kertasen kiekaiseva -kukko. - -Mieli painui. Taas hän muisti taskussaan olevan nuoran, nousi ja -poistui hiljaa hiipien, aivan kuin varkain, kuten äsken Tiupan tuvasta. - - - - -IV - - -Viime aikoina oli alkanut ilmestyä yhä useampia rikkureita, Lakko -tuntui ikäänkuin kuoleva potilas herpaantuvan. Isoperheisillä oli hätä -käsissä. Kaikki oli syöty, kaikki myöty. Lakossa oli sama tuntu kuin -kuolevassa raukeus kuoleman edellä. - -Mutta taas ja taas ilmestyi viimeisiä elonmerkkejä, epätoivoisia -tavallaan. Lakossa yhä pysyvien ja työhön palanneiden välit -kiristyivät. Oli kuulunut jo uhkauksia. Oli yritetty jo -väkivaltaisuuksiakin. Tehtaan puolesta oli senvuoksi hankittu lisää -poliisivoimaa. - -Mutta se oli yhäti katkeroittanut jyrkimpien mieliä. Moni nuori oli -menettänyt malttinsa. Uhkaukset kävivät yhä julkisemmiksi. Jos siis -yhtäällä, jopa pääasiassa, kaikki herposi kuten kuoleman edellä, niin -jännittyi sensijaan toisaalla kaikki entistäkin kireämmäksi, jopa aivan -äärimmilleen. - - * * * * * - -Ei tuulenhenkäystäkään. Päivä tuntui yhä kuumenevan. - -Annan luota lähdettyään oli Juho Kokko kävellyt pitkin tehtaan -pölyisiä pihoja ja kujia ihan ilman määrää. Annan äskeinen ilmoitus -Ameriikkaan-menosta tuntui tyhjentäneen häneltä maailmasta loputkin. -Eivät vielä koskaan ennen olleet tehdaspihat tuntuneet hänestä niin -elottoman autioilta kuin nyt. Ei hän tajunnut nyt tehtaan kosken -jymyäkään. Jossain hääri miehiä kivilouhimossa, mutta ei hän sitäkään -kuvaa aistinut muuta kuin epäselvästi: Oli kuin tuo kuumuudessa -ahertava miesjoukko olisi huojunut siellä työnsä tahdissa verkkaan, -kuten kuumuuden savujen läpi himmeästi häämöttävä kuva. - -Niin saapui hän kosken yläpuolelle jokirantaan, "möljän" luo. Siinä -pari miestä purki lastia kalkkiproomusta. Kuuma ilma oli harmaana -kalkinpölystä. Virran aalto loiskahteli joskus proomua vasten. -Nostoranan rautahaalain ja vitjat rumahtelivat, ja miehet, kalkista -valkoisina kuin myllärit, huutelivat haalaimen täytettyään lapioihinsa -nojaten ranan hoitajalle pitkää, puhuvaa: - -"Hiiii-jop!" - -Siihen laiturille, eräälle pölkylle, istahti Juho Kokko ja jäi ääneti -katsomaan miesten työtä. Tehtaan jyminä kantautui tänne entistä -tummempana, ja sen raskasta voimaa lisäsi etäisen kosken jykevä, -tasainen pauhu. Ohi kulki muutamia lakkolaisia, nuoria miehiä. Eräs -niistä soitteli hanuria. Pysähtyivät hetkeksi, katsoivat. - -"Rikkureita!" äänsi sitten hanurin soittaja, Aapo Pusa, -tarkoituksellisesti. - -Mutta eivät nuo sen enempää. Lähtivät ääneti jatkamaan kulkuansa, ja -Juho Kokko istui olojansa. - - * * * * * - -Mutta proomun kalkkilastia purkavat miehet olivat kuulleet äskeisen -"rikkuri"-sanan. Uhkaukseksi he senkin käsittivät. Olot olivat jo niin -kireät. - -Ja niinpä he alkoivat epäluuloisina katsahdella siinä rannalla -pölkyntyvellä istuksivaa Juho Kokkoa. Kai se on siinä jonain -lakkovahtina. Sehän on niitä lakon johtokuntalaisia. Kauan aikaa he -kuitenkin olivat vaiti. - -Mutta lopultakin pakkasi johtamaan puheisille. Juhon olo ihan jo -harmitti. Oli levähdyshetki, Nostoranan vipu heilui höllällä nuoransa -varassa. Kuului vain puisten väkipyöräin kuiva natina ja kitinä. - -"Mitäs se Juho Kokko?" virkkoikin lopulta Antti Närhi tupakkaa siinä -pannessaan. - -Juho ei vastannut hyvään toviin. Hänen sairaalloinen ajatuksensa oli -kiintynyt siihen höllällä vaappuvaan ranan vipuun ja pyörien natinaan. -Se natina kun muistutti sitä äskeistä hiilikärrien pyörien lotinaa ja -lompsetta. Juhon äänettömyys lisäsi miesten epäluuloja. - -"Vahtii... urkkii!" arveli silloin jo lopulta proomun hoitaja Taavi -Uski. Ihan Juhoa härnätäksensä hän sen, muka muille puhuakseen, arveli. - -Ja Juho loukkaantuikin siitä urkkimissanasta. Hän aikoi jotain sanoa, -mutta ajatus oli niin raukea ja kaikelle turtunut, että ei tullut -suoraan sanotuksi. Sensijaan hän alkoi, tosin kuin vastaukseksi, puhua -niistä nostoranan vivun pyöristä ja muusta. Hän tapaili: - -"Istun tässä vaan muuten ja katselen." - -Ei tiennyt miten jatkaa. Välipä tuolla. - -"Mitä katselet?" tarttui Uski jo hieman ynseänä, ja nyt jatkoi Juho: - -"Noita rissoja... Kun ne natisevat ja loki loksahtelee niinkuin olisi -koko laitos rempallaan." - -Se tuntui joltain salaperäiseltä uhittelulta, vihjailulta. Miehet -vaikenivat. Juhon väsyneet ajatukset saivat vapaasti kiintyä siihen -omaan asiaansa. Kaikki sekoittui hänessä taas sairaalloiseksi, -ylimalkaiseksi kuvaksi. Hän muisti taas ne lotisevat pyörät ja puheli -ylimalkaisesti: - -"Mutta se on oikeastaan koko tämä yhteiskuntajärjestys semmoinen... -Kaikki lotisee ja lompsahtelee, ja kuitenkin se vielä mataa -eteenpäin... kuten pitkä rahtikuormajono... Vaikka tosin hevosetkin jo -ovat uuvuksissa." - - * * * * * - -Ja siitä se alkoi hiljaa kehittyä. Epäluuloiset miehet luulivat Juhon -tuolla omituisella puheellaan vihjailevan jotain salaperäistä, kostoa -tai muuta väkivaltaa. Antti Närhi, joka oli hänen vanha työtoverinsa, -koki nyt ihan puolustautua, selittäen: "Mitä sinä, Juho, joutavia!" Ja -hän jatkoi ihan kuin masentuneena: "Minullakin kun on siinä seitsemän -pientä lasta ja kivulloinen vaimo, niin ei siinä jaksa kaikkia kovia -kestää." - -Ne äskeiset miehet olivat kiertäneet toiselle rannalle ja soittelivat -siellä metsikön varjossa hanuriansa. Juho varustautui Närhille jotain -oikaisuksi sanomaan, selittääkseen, että ei hän ole tarkoittanut mitään -moittia, mutta ei ehtinyt alkaa, kun Närhi jo masentuneena jatkoi, kuin -itsekseen puhellen nurkui: - -"On tässä... Kohtalo tämä." - -Aivan hänen äänensä tuntui värähtelevän. - -Toiset miehet tupakoivat vakavina. Närhi jatkoi: - -"Elät... Koetat pyrkiä ja pysyä leivässä... Mutta mitenkä lykästää?" - -Ja itse hän riensi vastaamaan: - -"Ketä lykästää, ken sortuu... Rimpuilet siinä ja pinnistät voimiasi, -mutta surutonta päivää et elä." - -Se tuli niin masentuneesti. Juho Kokon mieli painui yhäti maahan, sinne -kuhun katsekin. Ihan ajatuksettomana hän tapaili: - -"Ne ovat olot... Parantunevatko nuo sitten sillä, että työtä tekee..." - -Mutta silloin kivahti Taavi Uski. Hän luuli Juhon noilla viimeisillä -sanoillaan pistäneen rikkuriudesta. Työnantajana -- hän oli työnjohtaja --- hän ihan sähähti ja tiuskaisi vihaisesti: - -"No korjaa sinä sitten olosi sillä, että jouten maleksit." - -Ja ennenkuin Juho ehti mitään sanoa, jatkoi hän ynseillen: - -"Että työtä tekee!... Pahus!... Työttäkö luulet näin kylmässä maassa -elettävän!" - -Se oli ilmi vihaa, riitaa. - -"Elä suutu", virkistyi Juho Kokko ja yritti puhella: - -"Minä olen tasan viisineljättä vuotta tehdasta palvellut, mutta..." - -"Elä pölötä!" keskeytti Uski kiivastuneena lapio kädessä jotain -puuhaillen ja toisti ynseänä: - -"Viisineljättä!" - -Ihan hän viskasi lapionsa kalkkiproomuun, niin että pehmeä, kuiva -kalkki tupsahti, ja jouduttautui panemaan taas nostoranaa käyntiin. - -Mutta Juho Kokko alkoi painua entiseen raukeuteensa. Joku ylimalkainen -mielenmasennus valtasi hänet taas. Kuin itsekseen puhellen hän tapaili: - -"Mutta mitäpä näistä kinoista... Mikä kerran lotisee rikkinäisenä, se -särkyy ja romahtaa kerran kuin itsekseen, ja sen alle voi voimakaskin -sortua!" - -Mutta taas he käsittävät sen salaperäiseksi uhitteluksi. Uski -kiivastui: - -"Pois siitä!... Paikalla pois, tahi poliisin haetan!" - -Ja nostoranan kuivat pyörät taas kitisivät ja natisivat, ja kuivan -kalkkipölyn jauhoamat miehet ryhtyivät työhönsä. Juho Kokko istui -hetkisen, nousi sitten ääneti ja alkoi poistua. Jalat vain -notkahtelivat polvista raukeina kuin velttouden tai väsymyksen -johdosta, ja hänen poistuessaan tehtaan pillin kuiva huuto leikkasi -tyyntä, poutaista ilmaa. - - - - -V - - -Hän oli aikoinansa, kuten muutkin tehtaan työmiehet, varsinkin -vanhemmat, visusti muistanut tehtaan palvelukseen tulonsa vuosipäivän. -Ne olivat niitä vanhoja aikoja, jolloin pitkäaikaista palvelusta -pidettiin kunniana ja jolloin ylpeiltiin jokaisesta täyttyneestä -vuosikymmenestä. Olivathan ne pikkupalkintoinensa juhlia -tehtaalaiselämän alati harmaassa yksitoikkoisuudessa. - -Nyt olivat ajat tosin muuttuneet. Mutta sittenkin hän tänä aamuna -muisti, että tänään on kulunut viisineljättä vuotta siitä, kun hän -kymmenvuotiaana tuli tehtaan työhön, joksikin oppipojaksi tai -semmoiseksi. Siitä asti oli hän joka päivä ollut työnsä ääressä aina -viime sairauteensa ja tähän nykyiseen lakkoon asti. - -Ja yritti hän sitä tuloansa muistellakin. Tehtaan pilli oli juuri -huutanut. Sieltä vinnikomeronsa akkunantapaisesta hän voi nähdä yli -koko tehtaan. Näkyi se tiekin, jota myöten hän oli isänsä jälestä -kävellen saapunut. Kaikki hänestä oli ollut silloin niin outoa, -suurenmoista, että hän oli aluksi siihen kaikkeen uteliaana kiintynyt, -kunnes oli alkanut vaivata rauhallisen kotimökin ikävä. Hän muisti sen -tulopäivänkin. Se oli ollut ihan tällainen kuuma ja tyyni kuin tämäkin. - - * * * * * - -Mutta ei se muisto nyt häntä kauan viehättänyt. Se hävisi aivan -itsestään. Aivan huomaamattansa hän alkoi taas sensijaan muistella sitä -samaista kotimökkiänsä. Se se viime aikoina olikin niin usein mieleen -sukeltanut. - -Mutta pian haihtui sekin muistelo, hävisi kuin hetkisen aikaa edessä -lennellyt perhonen. Ties miten hän taas tapansa mukaan oli saanut -käsiinsä sen vanhan puuhuilunsa, istui kyykkysillään vinnikomeronsa -nurkassa ja soitteli mitä sattui. - -Mutta kuului ääniä. Tiupan Maija tuo tuntui siellä alhaalla puhelevan. -Ihan tuntui äkäilevän. Juho muisti taas sen ruokavelkansa. Hiljaa hän -laskeutui alas ja koki päästä eteisestä ulos, niin etteivät -tuvassaolijat sitä huomaisikaan. Huilukin oli unehtunut tulemaan -matkaan. Hän pisti sen povitaskuunsa ja lähti tavallisille -tarkoituksettomille kiertelyillensä. - -Niin hän maleksi ja kierteli. Lopulta hän lähti valssiosastolle. Juuri -siellä hän oli nämä kolmekymmentäviisi vuottansa uurastanut. Sinne hän -oli suorastaan poikasena joutunut. Työt näkyivät siellä olevan jo -miltei täydessä käynnissä. Oli työhön palanneita entisiä lakkolaisia, -oli muualta hankittua väkeä. Jo kaukaa, ovea lähestyessään, hän näki -miten tulipunaisena hehkuvat rautatangot kiisivät valssausrullien -välitse notkeina kuin tuliset käärmeet, ja kuului se ainainen raskas -koneiden jymy. Hän lähestyi aivan ajatuksettomana. - -Mutta ovea etemmä hän ei päässyt. Erityisellä huolella vartioitiin, -etteivät lakkolaiset pääsisi missään yllyttämään jo työhön ryhtyneitä, -jopa turmelemaan koneita. Ovella jouduttautuikin työnjohtaja Hiili -vastaan. Ystävällisesti tuo toki koetti tehtävänsä suorittaa. Juuri kun -Juho Kokko aikoi astua ovesta sisään, asettui hän eteen ja puheli, -siivosti tosin: - -"Elä nyt, Juho, viitsi tulla tänne... Isännistön puolesta kun se -kuitenkin on kerran kielletty." - -Silloin tuntui Juho Kokon mieltä hieman ikäänkuin kirpaisevan. Hän -pysähtyi ääneti, seisoi lyhyen hetken, mutta istahti sitten -kumaraiseksi jollekin harkolle siihen ihan ovipieleen. Hän muisti nyt -taas, kuinka hän silloin kymmenvuotiaana poikana oli juuri tästä ovesta -ensi kerran tehtaan työhön astunut. - -Ja niin sitä oli sitten jatkunut vuodesta vuoteen, joka päivä, -yksitoikkoisesti, kuten pitkän heilurin ainainen, säännöllinen -loikkuminen kellossa. Hiili seisoi yhä ovella. Vaiettiin. - -Mutta lopulta tuli Hiili siihen, varustautui ihan tupakkaa tarjoomaan -ja asiaa pois painaaksensa samalla puheli: - -"Tässä onkin meillä kiireitä töitä." - -"Ka", äännähti Juho Kokko ja yritti jatkaa: - -"Poikkesin tässä vain muuten..." - -"Niin... niin... niin no", ehätti Hiili sotkemaan ja sitä menoaan -toisti: - -"Kunpa se nyt on kerran kielletty, niin... Ei sille mitään voi... Pane -nyt tästä tupakka, Juho", tarjosi ihan sikarin. - -Juho viivytteli. - -"Olkoon!... Palaa tässä vielä... piipussa", kieltäytyi hän lopultakin -ottamasta. Hiilikin jäi äänettömäksi. Hän oli aina pitänyt Juhosta. Hän -seisoi hetkisen ja poistui ääneti. - -Ja yhtä ääneti nousi yksin jäänyt Juho Kokkokin hetkisen siinä katse -maassa istuttuaan ja poistui jatkaaksensa taas samaa määrätöntä -vaelteluansa. Päivä paahtoi kuumimmillansa. Muutamassa seinässä sylkeä -puhkutti eräs torvenpää kuumaa höyryä ulos, ja toisaalla imeä kurnutti -iso letku vettä tehtaaseen, ryyppäillen sitä säännöllisillä -kurahteluilla. Ja hilpeä naakkaparvi lennellä kisaili muutaman pihan -yllä poudassa, erään korkeahkon päädyn seutuvilla. - - * * * * * - -Niin saapui hän eräälle kivilouhimolle. Joukko hikisiä miehiä uurasti -siinä kankineen pelottavan isojen kivilohkareiden kimpussa. Näkyivät -vääntävän niitä raitiotien vaunuun. Joku sähköllä käypä väkipyörä -hinasi apuna, ja sen iso peukalorauta loksahti rattaan hampaalta -hampaalle säännöllisesti, hyvin verkkaisessa tahdissa. Juho Kokko -istahti siihen kuin työtä ja menoa katsomaan. - -Ja juuri paraiksi saapui siihen nyt se kalkkiproomun hoitajana toimiva -työnjohtaja Taavi Uski. Pari tuon proomun lastin purkajaa oli muuttanut -tänne työhön, ja hän tuli maksamaan niille palkkoja purkamistyöstä. -Hänellä oli isohko lompakko rahaa täynnä. Näkivät sen kaikki miehet, -kun hän siitä maksoi. - -Mutta Uski oli viimeisestä kinastaan harmistunut Juho Kokkoon. Jo oitis -tullessaan hän vilkaisi siihen äkäisesti. Ja palkat nopeasti -maksettuaan kysäisi aivan vihaisesti: - -"Mitä sinä täällä taas?... Yllyttämässä?" - -"Eipä tässä mitä", tapaili kumarassa tupakoiva Juho Kokko, katse yhä -maassa, ja lisäili: - -"Mietin vain kahta tehtaalle-tuloani... ensimäistä ja viimeistä, -sillä..." - -Löysi hän toki sanat ja lopetti: "Ensimäisellä kerralla ovi avattiin. -Viimeisellä kerralla se sulettiin." - -Mutta Taavi Uski ei halunnut jatkaa. Lyhyesti käski hän erään miehen -mennä noutamaan poliisia viemään Juho Kokon pois, ja sitä menoaan hän -poistui paikalta. - -Juho Kokko istuksi vielä hyvän tovin aivan ääneti, synkkänä. Mutta -lopulta hän, jo ennen poliisin tuloa, nousi ja ihan uhittelevasti -puheli umpimähkään: - -"Loksaan... Niinkuin tuo väkipyörän peukalorauta vielä kerran loksaan!" - -Ja kun hän sen sanottuaan poistui, tuntuivat hänen polvensa tavallista -syvemmä notkahtelevan, eikä hänen mielensä ollut vielä koskaan elämässä -ollut niin katkera ja raskas kuin nyt. - -Mutta miehet katsoivat ääneti hänen poistumistansa. Uhitteluksi he -kaikki sen loksaamisen nyt käsittivät. - - - - -VI - - -Hän oli nyt, louhimolta lähdettyään, yksin harhaillut pitkät ajat. -Oikeastaan koko tuo tapaus oli jo hänen sielussaan ylimalkaistunut -joksikin epäselväksi, himmeäksi: poudan autereiden ja päivänsavujen -läpi siinsi hänelle ainoastaan hämärä kuva kivilouhimosta, jossa miehet -hikisinä huojuivat, ja valssiosastosta, josta kuului painostava, tumma -jymy. Mielen oli vain täyttänyt katkeruuden tunne. - -Ja kuitenkaan hän ei ollut katkera kenellekään erityisesti. Mieli oli -vain muutoin karvas ja raskas ja väsynyt kaikelle elämässä. Yhä ja yhä -uudestaan hiipi mieleen se kuoleman asia, ja hän ihan kopeloi jo sitä -taskussa olevaa hirttonuoraa. Oli hän siinä kuleksiessansa yrittänyt -poiketa Annan luo, mutta se ei ollut kotona. Seinän takana asujat -sanoivat sen lähteneen hankkimaan passia Ameriikkaan-lahtöä varten. - -Siis taas Annakin kohta poissa. - - * * * * * - -Niin saapui hän tuossa jo lähellä illansuuta Antti Närhin -asumusrähjälle. Hän muisti sen kalkkiproomussa puhumat puolustelut: -puheet sairaasta vaimosta ja seitsemästä pienestä lapsesta, joiden -takia oli ollut pakko luopua lakosta. Hän pysähtyi, nojaili piha-aitaa -vasten ja koki miettiä sitä kaikkea. - -Eikä hän silloin voinut olla menemättä Närhin vaimon luo puhumaan, -ikäänkuin pyytämään anteeksi jotain. Hänestä oli yleensä alkanut -tuntua, kuin olisi hänen suhtautumisensa kaikkiin ihmisiin jo hiljaista -hyvästijättöä. Aivan huomaamatta olivat hänessä näinä viime aikoina -väsyneet kaikki elävän maailman tunteet: väsynyt oli viha, rauennut -kaikki. - -Ainoastaan se Annaan suhtautuminen oli vielä tunteista eleillä. Se oli -kuin viimeinen liina, joka huiskutti poistuvalle jotain -- -jäähyväisiäkö, kutsuako takaisin elämään, luo? - -Ei sitä tajunnut. - -Hämärtyi vain, yhä hämärtyi, ja yhä huiskutti se Annan etäinen -valkoinen liina, se viimeinen liina. - - * * * * * - -Ja kotona tuo Närhin Kaisa olikin. Sairasti hivuttavaa tautia ja oli jo -riutunut ihan elämän ja kuoleman rajoille. Silmät olivat painuneet -syvälle kuoppiinsa. Ei niissä enää leimunnut elämä, vaan kuolema niistä -katsoi. Istuksi vuoteessa, yski ja puheli, neuvoksi jotain lapsille. - -Ja miten lie ollutkaan, alkoi Juhosta tuntua siltä, kuin olisi hänellä -nyt toveri kuoleman matkalle. Hän istui, tupakoi ja koki mietiksiä. - -Mutta ajatus oli turta. Ei hän saanut sitä työhön. Kuumoitti vain -sielussa kuva jostain salaperäisestä tiestä, jota hän vaeltaa tämän -kuoliaaksi kuihtuneen vaimon kanssa, vaimon, joka katsoo häneen -lasittuneilla silmillänsä. Hän ihan kuin eli siinä maailmassa. Niin -istui hän kauan ääneti. - -"Mitä Juholle kuuluu?" tervehti lopulta sairas vaimo, saatuaan lapset -neuvotuiksi. Juho ikäänkuin heräsi, koki puhua. - -"Eipä tässä mitä kuulumisia", tapaili hän ja koki sovitella sitä -kalkkiproomutapausta, ikäänkuin Kaisa olisi sen tiennyt. - -"Minä siinä Antille", puheli hän, "tulin kalkkia purkaessa sanoneeksi, -niin hän käsitti sen väärin ja luuli minun soimaavan.... Vaikka ei se -sitä ollut." - -Mutta ei se Kaisa niistä asioista tiennyt. Ei myös näyttänyt mistään -semmoisesta enää välittävän. Hengitti raskaasti huohottaen ja puheli: - -"Mitäpä me niistä... kalkkiproomuasioista... Aikamme täällä elämme ja -kidumme ja... kuolemassahan me kaikki saamme rauhan." - -Eikä Juho tiennyt mitä siihen sanoa. Hän painui yhä syvempään kumaraan -ja vaikeni. Kaisa oli hapuillut kirjan ja alkoi lukea ääneen. - --- -- -- - -"Jeesus sanoi: ottakaat kivi pois. Sanoi hänelle Martta, sen sisar, -joka kuollut oli: Herra, jo hän haisee; sillä hän on neljä päivää -kuolleena ollut. - -"Jeesus sanoi hänelle: enkö minä sinulle sanonut; jos sinä uskoisit, -niin sinä näkisit Jumalan kunnian. -- -- -- - -"Ja kun hän nämät sanonut oli, huusi hän suurella äänellä: Latsarus, -tule ulos! - -"Ja se kuollut tuli ulos sidottuna käsistä ja jalvoista kääriliinalla, -ja hänen kasvonsa olivat sidotut ympäri hikiliinalla. Jeesus sanoi -heille: päästäkäät häntä ja antakaat hänen mennä. - -"Niin monta juutalaista, jotka olivat Marian tykö tulleet, ja näkivät -ne, kuin Jeesus teki, uskoivat hänen päällensä." - -Yskiminen siinä katkaisi. Juho istui ennallansa... Sattuikin tämä luku -nyt. - -Ja äkkiä hän siinä masentuneena istuessaan Kaisalle arveli, tapaili: - -"Niin... Vaikka liekö tuo enää ollut oikein." - -Ja kun Kaisa ei vastannut, niin hän sen huohottaessa jatkoi, katse -maassa: - -"Kun sitä kuka kerran tästä maailmasta pois lähtee, niin liekö tuo -oikein palata... Vieras ja vainaja sitä silloin kuitenkin täällä -olisi." - -Kaisa huokasi syvään, mutta ei virkkanut mitään. Hetken vaiettuansa -alkoi nyt Juho siinä kuin yksikseen mietiksiä ja puhua: - -"Kerta tässä eräänä talvena..." - -Ei siitä erin monta vuotta ollutkaan. Hän jatkoi: - -"Sorsa oli joukostaan häipynyt ja jäänyt tänne ja elätteli itseään -talven yli tuossa alisen kosken suvannossa... Mutta vilu sillä tuntui -täällä olevan, ja näki, että se tunsi itsensä täällä vieraaksi." - -Todellakin! Joka päivä hän oli käynyt sitä suvannon reunalla -tervehtimässä, laitellut sille suojapaikkoja pahimman varalta ja -kokenut siitä huolehtia. Olipa hän kerran ihan vartavasten, -talvipakkasessa, soitellut sen huviksi huilua siinä lumisella rannalla. - -"Haudankaivaja siihen osui silloin tulemaan", muisti Juho sen kirkkaan -pakkaspäivän, kun hän oli soitellut ja hautuumaalta työstään palaava -haudankaivaja oli tuon oudon soiton kuultuansa poikennut luo ja jäänyt -siihen kummastelemaan ja katsomaan kirkkaan pakkaspäivän talvista -kuvaa. Se sorsa oli tullut Juhon ja sen poika-vainajan lemmikiksi. Se -poika-vainaja oli joka päivä tiedustanut häneltä sorsan vointia, itse -kun ei vielä nuoruutensa vuoksi voinut käydä sitä säännöllisesti -tervehtimässä. - -Niin. - -Nyt hän muisti sen orpo-sorsan. Hänelle kajasti, miltä kuuluisi hänestä -tämän maailman huilunsoitto, jos hän kerran palaisi kuoleman mailta: -Niin se olisi kuin se talvinen huilunsoitto yksinäiselle sorsa-paralle. - -"Niin että eikö tuo lie paras, kun ei enää palaa... Jos on kerran tästä -maailmasta lähtenyt", jatkoi hän hetken vaitiolon jälkeen puheluansa. -Piippu oli tyyten sammunut, mutta pysyttelihe toki ikenessä. - -"Sillä kyllä sitä kuitenkin oltaisiin silloin täällä vieläkin -viluisempia ja vieraampia kuin sorsa talvisessa suvannossa... -Pelattaisiin meitä, eikä meille kukaan huiluaan soittaisi", lopetti -hän. - -Alkoi vaitiolo. Kaisa hengitti raskaasti. Hänen korvissansa humisi -Juhon puheista jotain siitä maailmasta, jonka ovia hän jo itsellensä -hiljaa aukoi. - -"Mitäpä meistä... Herra se meidän tulomme ja menomme kuitenkin -päättää", äänteli hän lopulta, kuin jotain sanoaksensa, alistuaksensa. - -Puhelu loppui. Hetken istuttuansa Juho lähti pois ihan ääneti, -muistamatta edes sitä, mitä varten oli tullut. - -Mutta Kaisasta tuntui Juho nyt omituisemmalta kuin koskaan ennen. Vasta -nyt yksin jäätyänsä hän sen huomasi ja luuli, että Juholle on jotain -tapahtunut tai että häntä painostaa joku, vaikkapa aikomus jotain outoa -tehdä. Miehensä tultua kotiin hän yritti vaivalloisin sanoin kertoa -tapauksesta, mutta se keskeytyi, kun lapset tulivat ja hälinällänsä -sotkivat kaiken. - - * * * * * - -On jo ilta. - -Närhin tuvasta poistuttuaan oli Juho kävellyt jos missä syrjäpoluilla. -Ei häntä haluttanut mennä asumukseensakaan, sinne Tiupan vinnikomeroon. -Ihan se talo jo pelotti sen syömävelan takia. Häntä alkoi taas -valtailla ainainen kaikkeen väsyminen. Se aamullisten tapauksien -synnyttämä mielenmasennus painosti vain kuin mykkä, eloton, -umpimähkäinen voima. - -Tehtaan pilli huusi jo viimeisillekin työläisille vapauden. Kului jo -siitäkin tovit, monetkin, mutta yhä hän kierteli. Ja nyt saapui -jo yö. Naakat nukkuivat paikoillansa korkealla katonharjalla jos -räystäälläkin. Yövahti kierteli, yksi siellä, toinen täällä. Varottiin -väkivallantekoja lakkolaisten taholta. Tehdasalue oli tyhjä. Raskas, -iso tehdasrumilas kohosi mykkänä kesäyön hiljaisessa, lienteässä -valossa. Oli jo ohi puoliyön. - -Vasta tuossa lähellä päivännousun aikoja saapui Juho Kokko tehtaan -lehtoiselle hautausmaalle. Hän meni poikansa, vaimonsa ja isänsä -haudalle. Kaikki ne olivat siinä rinnatusten, ja ihan siinä pojan -haudan pääpuolessa viheriöi iso, tuuhea koivu, aivan samanlainen kuin -oli aikoinaan se kotimökin veräjänkorvakoivu. Hän istahti siihen -haudalle, istui siinä, istui kauan, kuin ajatuksettomana. - -Aurinko jo nousi, kesäinen, varhainen aurinko. Oli kesäisten nukkuvien -paras unen aika. Hän muisti huilunsa. Tuore valo vuoti hiljaa -ruohottuneille haudoille ja hautaristeille. - -Ei ääntä. Kaikki nukkuivat. Ainoastaan lintuset tirskuivat. Hänkin oli -väsynyt, painautui pitkäksensä ruohoiselle haudalle ja nukahti siihen. - -Kun hän heräsi, paistoi aurinko jo korkealla. Tuore ruoho oli -lakoutunut ja peitti hänen kasvonsa, ja ympärillä rehotti vihanta -heinä, jossa pörisi lihava mehiläinen. Silmiin osui taas se koivu. -Siinä tirskutteli joku eloisa lintu, ja ilmassa tuntui vielä hieman -aamun raikasta tuoreutta. Ei haluttanut nousta. Hän virui vielä tovin -siinä selällään, vihanta ruoho kasvojen varjona, ja katsoi sitä kuvaa. - -Kunnes sitten lopulta nousi, kohottautui kyykyllensä. Huilu oli siinä -vieressä. Huomaamattansa hän alkoi taas sitä soitella, soitti kauan, -hautakummun vieressä ruohokossa istuen. - -Viimein saapui haudankaivaja. Hän ikäänkuin heräsi sen tulosta ja kuin -jostain syystä puolustautuen puheli: - -"Olin kävelyllä... Kun tuli siinä aikaisin noustuksi, niin lähdin -hautoja katsomaan." - - - - -VII - - -Tehtaalla oli tänä päivänä hälinää ja humua. Yöllä oli päästetty se -kalkkiproomu irti rannasta. Se oli ajautunut virran mukana koskeen ja -ruhjoutunut sen kuohuissa mäsäksi. Ainoastaan proomumiesten koppi oli -säilynyt jotenkin eheänä, kelluen suvannossa vedenpinnalla johonkin -esteeseen takertuneena. - -Eikä siinä kyllin kauhua. Tuossa samaisessa kopissa oli nukkunut se -työnjohtaja ja proomunhoitaja Taavi Uski. Hänen ruumiinsa löydettiin -kopista. - -Mutta ei hukkumisesta kuolleena. Hänet oli ennen proomun irroittamista -murhattu. Pää oli lyöty jollain rauta-aseella mäsäksi. Hänellä oli -ollut palkanmaksuja varten varatuita tehtaan rahoja pari tuhatta, ja ne -oli ryöstetty. - -Oli huhua ja kuisketta. Poliisit tutkivat asiaa kiireesti, jälkien -vielä vereksinä ollessa. Tottuneiden vaistojen erinomaisella -hoksaamiskyvyllä he luulivat oitis löytäneensä johtolangan. -Uski-vainajaa ei tietty kenenkään erikoisemmin vihanneen, ei kenenkään -uhitelleen. - -Ei muiden kuin yhden. Närhi ja ne toiset kalkkiproomulastin purkajat -samoin kuin kivilouhoksenkin miehet tiesivät nyt kertoa, että Juho -Kokko oli juuri edellisenä päivänä louhoksilla ja sitä edellisenä -siellä möljällä uhitellut jotain salaperäistä: puhunut "loksaamisesta" -ja "lotisevan sortumisesta" ja muusta. - -Siinä oli poliisille johtolangan pää. Käytyään Tiupalta tiedustamassa, -oliko Juhon ehkä kuultu viime yönä liikuksivan ulkona, sai hän kuulla, -että Juho oli ollut poissa koko yön. - -Asia oli poliisista aivan selvä, Juho Kokko on murhaaja. - -Mutta poliisi tekikin aivan odottamattoman ilmoituksen: antoi tiedoksi, -että on päästy jo murhaajan jälille. Murhaaja on muka eräs äsken -vankilasta päässyt mies. Se on paennut, mutta jälillä ollaan. - -Se oli eksytystä. Asiaa tutkimaan oli kutsuttu salapoliisi, jota ei -tehtaalla kukaan tuntenut. Se oli käskenyt noin menetellä, että -murhaaja Juho Kokko rauhoittuisi. Hän tekeytyy sen ystäväksi, -heittäytyy salaiseksi rikolliseksi, urkkii kavaluudella. Kenties on -Juholla useita rikostovereita, ja ainoastaan täten voi nekin pyydystää: -hän rauhoittaa ne niin, että jäävät paikoilleen, urkkii sitten niiltä -ovelasti, ystäväksi, veijariksi tekeytyen, ja niin vangitsee kerralla -kaikki. - -Mutta tehtaalla oli kuohua ja kuisketta ja kuului arveluita. Poliisin -tarkoituksellinen ilmoitus kyllä tehosi. Ei Juho Kokkoa nyt epäillyt -enää muut kuin itse poliisi, joka oli hänen syyllisyydestänsä varma ja -kietoi vain viisaasti verkkoa hänen ympärillensä. - - * * * * * - -Anna Suni oli saanut passinsa ja alkoi jo hiljaa valmistella lähtöänsä, -lopetella töitänsä ja puuhailla vähien tavaroittensa myömistä. Ei niitä -matkarahojakaan liiaksi ollut, mutta kuitenkin oli toivo selviytyä. -Lisäksi oli eräs kaupunkilaistuttu nyt juuri kirjoittanut ja luvannut -lainata, jos tarvitsee. - -Ja miten olikaan, niin alkoi hänestä siinä lähtöä ajatellessa tuntua -hieman vaikealta. Tehdas kaikkine huolinensa oli sittenkin hänen -synnyinpaikkansa. Olihan siellä jokirannoilla, jos missä, aina joku -muisto, joka kertoi jotain, ehkäpä suruista, joskus muutakin. Lapsuuden -ja parhaan nuoruuden muistoja ne sittenkin olivat, vaikkapa kaiken yllä -leijailikin joku tehtaalaiselämän ainainen harmaa pilvi. - -Ja erityisemmin vaikealta tuntui nyt erota Juho Kokosta. Aina se oli -ollut hänelle ystävä. Se se oli silloin pikku varojensa aikana auttanut -hänet työttömyysajan painaessa kaupunkiin ja jo sitä ennen kokenut -avustella, aina siitä päivin kuin äiti kuoli. Isänänsä, jonain hyvin -läheisenä, hän oli Juhoa aina pitänyt. - -Ja nyt vielä se Juhon säälittävä tila! Annan herkkä silmä oli huomannut -ne monet ihmisluonnon hienot pikkuseikat, jotka työläisen povessa -piilivät syvemmällä kuin muiden. Hänen olonsa kävi vaikeaksi, kun hän -ajatteli, että hänen nyt täytyisi jättää Juho semmoisena. - -Niin oli hän nyt poikennut asialle Närhin sairaan vaimon, Kaisan, luo. -Se johtuikin nyt puhumaan siitä Juhon eilisestä olosta, joka hänestä -oli tuntunut niin omituiselta. - -"Juho Kokko tässä eilen oli ja puhui... Tuntui niin kummalliselta koko -sen olo", alkoi hän siinä muut puhelut puhuttuaan. - -Anna vaikeni. Kaisa yski ysköksensä ja selviydyttyään jatkoi kuin -yskimisestä väsyneenä: - -"Mutta sitä lie hänelläkin surunsa... Sitä ei meikäläisen poveen jaksa -nähdä muut kuin Jumala ja me itse... Se tää kova elämä painaa meissä -kaikki niin kovin syvälle." - -Herra siunaa! Annasta tuntui, kuin yrittelisi hänen silmiinsä pyrkiä -kyynel. Kaisa makasi vuoteessa ihan voimattomana ja tovin kuluttua -toisteli kuin itsekseen huokaillen: - -"Painuu... painuu... Kaikki painuu meissä syvälle..." - -Hän koki kääntäytyä tai kohentautua ja lisäsi: - -"Sitä kun ei meikäläisellä ole aikaa vaivojansa valitella ja... niitä -pinnalla muiden nähtävänä pysyttää, niin... Eivät ne silloin maailman -silmiä kyyneleisiksi kostuta." - -Anna ei ollut jaksaa puhua. Juhon kohtalo kuvastui hänelle nyt aivan -vihlovan säälittävänä. Erityisesti muisti hän, miten Juhon polvet -olivat varsinkin viime aikoina astuessa väsyneinä notkahdelleet ja -miten miltei kaikessa oli kuvastunut joku hajanaisuus. - -"Niin... Eihän sitä tiedä... Se on kullakin kohtalonsa... Juholla -niinkuin muillakin", tapaili hän jotain Kaisalle sanoaksensa. - -Vaiettiin. Joku köyhä kukka kukki punaisena ja yksin kuin orpo hökkelin -ikkunapahasella, ja vain Kaisan hiljainen, vaivalloinen hengitys kuului -huoneessa. - - * * * * * - -Oli pouta kuten ennenkin. Tehtaan savutorvi purki lihavaa savua, joka -rasvatyynessä ilmassa laajeni ja muodosti kuin pilven tehdasrakennuksen -ylle, ja sen pilven alla lennellä kisailivat nyt naakat. - -Ja Annakin tapasi Juhon kohta Närhin tuvasta lähdettyänsä. Se oli -hautausmaalla nukuttuaan ja ruohojen ja vihreyden keskellä herättyään -ikäänkuin hieman virkistynyt. Oli kierrellyt metsissä ja poikennut -johonkin mökkiin ja palasi nyt tehtaalle. - -Niin osui hän tulemaan Annaa vastaan Annan mennessä erääseen -lähimökkiin asialle. - -"No, Juho!" tervehti Anna häntä ystävällisesti ja lisäsi: - -"Tule nyt kävelemään mukaan." - -Ja Juho lähti. Polku kulki metsän läpi. Siinä mukana kävellen hän -yritteli jotain puhua. Mutta ei tuossa nyt johtunut mieleen muuta kuin -se hautausmaalla nukkuminen. Siitä hän yritti puhella. - -"Nukahdin tässä... haudoilla... Kun ei työtkään esteenä ole", sai hän -sanotuksi. Hän kertoi miten oli herännyt, ja äkkiä alkoi toisin, -puheli: - -"Närhin Kaisa siinä eilen luki, että Latsarus, kun hänet kuolleista -herätettiin, niin tuli ulos hikiliinoissa ja kääriliinoissa... Niin -sitä vaan tulee silloin ajatelleeksi..." - -"Niin mitä?" tarttui Anna, ja Juho tapaili: - -"Niin... sitäpä minä vain ajattelin, että... Jos tuo se poika-vainaja -siinä nukahtaessani olisi Latsaruksen tapaan noussut kuolleista ja -istunut haudan reunalla ja soittanut huilua, kun minä heräsin." - -Anna ei vastannut. He kävelivät tovin ääneti. Sitten Juho arveli: - -"Mutta mitäpä siitä!... Ei se tapahdu!... Sitä vaan maailmassa -runoillaan, mutta ei se runo elä ja tapahdu tässä maailmassa." - -"Niin... Juho", tapaili Anna. He olivat saapuneet veräjälle, josta -Annan tie kääntyi mökille, mihin hän oli matkalla. Arvaten, ettei Juho -tule perille, hän siinä veräjän yli noustessaan puheli: - -"Tule nyt, Juho, vielä puhumaan... Olisikin yhtä ja toista sinulle -sanottavaa." Ja hän jatkoi matkaansa. Mutta Juho Kokko seisoi kauan -veräjään nojautuneena ja katsoi Annan poistumista. Vasta sitten kun -Annaa ei enää näkynyt, hän virkosi ajatteluun ja puheluun. Hän muisti -silloin tuonnoin, itsemurhaa tarkoittaen, kysyneensä Annalta, surisiko -se, jos hän yhtäkkiä häviäisi, ja sitä muistellen hän nyt äkkiä -itsekseen suruisesti kaihoili: - -"Ei... Ei se Anna surisi minua... Ei, ei se surisi Anna minua!" - -Ja taas alkoi hänen mielensä painua raskaaksi ja ylimalkaiseksi. - - - - -VIII - - -Viki Nykäri oli taitavimpia etsiviä poliiseja. Oli jo saanut ilmi monet -hyvinkin hämärät rikokset. Hän se nyt oli saapunut tutkimaan tätä Uskin -murhaa. - -Jo ihan ensi töikseen hän heittäytyi tutuksi Juho Kokon kanssa. Kertoi -olevansa vihoihin joutunut työtön, kuleksivansa eikä välittävänsä enää -mistään. - -Ja niinpä hän nytkin seurustui Juho Kokon puhetoveriksi. Oli kuuma -päivä, kuten yleensä oli näinä aikoina ollut. Jokirannassa heittelivät -pikkupojat kiviliuskeilla "voileipiä" vedestä. Juho oli istahtanut -lähettyville metsikön varjoon ja katseli poikasten hilpeää tointa ja -hälyä. Kuului tehtaan ja kosken etäinen, raskas jymy, ja ylempänä -tarpoivat miehet tyhjää proomua vastavirtaan. Viki Nykäri tuli siihen -luo kuin metsissä ilman aikojaan maleksija, puhui sanasen helteestä ja -istahti. - -"Piruvie!" alkoi hän puhelun niistä tarpovista miehistä, jatkaen: - -"Yhdet siellä vaan saavat helteessä tarpoa, mutta patruunat ne siitäkin -työstä rauhassa lihovat." - -Ja kun Juho Kokko ei siihen mitään lisännyt, jatkoi hän, sadatellen: - -"Mutta se on nykyisessä yhteiskunnassa köyhän elämä kovaa!" - -Ihan hän innostui, vihastui, löi uhkaavasti polviansa ja vannoi: - -"Mutta saakelivie!" - -Se tuli aivan luonnollisena. Ei siinä olisi kukaan teeskentelyä -huomannut. Hän jatkoi, toisti, uhitteli. - -"Saakelivie, sanon minä, tästä täytyy tulla loppu... Köyhyyden pitää -kerran loppua raatajan kodista!" hän ihan julmistui. - -Mutta ei Juho Kokko jaksanut enää innostua. Yritti hän kyllä, mutta -mieli oli jo väsynyt. - -"Se köyhyys... Se joka on raatajan kodissa", tarttui hän puheluun, -mutta alkoi oitis herpautua niihin omiin haaveisiinsa. Siinä puheen -jatkoksi hän koki tapailla: - -"Sen meikäläisen raatajan kotiin se köyhyys ilmestyy aina säännölleen -niinkuin keväällä, joka kevät, kottarainen pihakoivuun." - -Hänen äänensä värähteli jo surullisesti. Viki Nykärikin tekeytyi sen -johdosta kuin masentuneeksi, murheelliseksi, köyhän kohtalosta -puhellen: - -"Se on tämä kiero yhteiskunta, joka sen saa aikaan." - -Senhän myönsi Juhokin. Mutta sittenkin veti hänen mieltänsä se oma -väsymys. Se mieli koki aina vain pysähdellä levähtämään siihen, mikä -oli vanhoilta ajoilta tuttu lepopaikka. Niihin kottaraisiin se taas -kiintyi. Hän puheli: - -"Minä ennen aikaan..." Omituista! Ei hän ollut ennen koskaan ollut näin -avomielinen; ei hän ollut kenellekään näitä salaisuuksia ilmoitellut: -sitä, että hän on hiljaa ja salaisuudessa runoillut. Nyt hän avautui ja -raukesi siitä puhumaan, jutellen: - -"Niin... Ennen aikaan minä... Siitä raatajan köyhyydestä kun tässä nyt -kerran puhe tuli... Niin minä ennen aikaan yrittelin runoilla... vaikka -eihän se hääviä ollut... ja kyhäsin siitä köyhän köyhyydestä runon... -Kottaraiseen vertasin sitä." - -Mutta Viki Nykäri oli kiintynyt vain omiin tutkimuksiinsa. Hän koki -syventyä Juhoon, puheli sopivalla tavalla, ja Juho avautui yhä ja -kertoi: - -"Kirjoitin siitä näin." - -Ja hän lausui kuin runoa ainakin: - - "Ole, köyhyys, niinkuin kottarainen, - köyhän majan aina tuttu vieras. - Viivy, laula, visertele, mutta - elä laula mieltä suruiseksi. - Laula niinkuin kevään kottarainen - laulaa ilot, riemut pihamaalle." - -Se oli nyt muisto hänelle, se runo. Mieli levähti siinä, kuten levähtää -väsynyt vanhalla tutulla veräjällä. Hän lisäsi: - -"Eivät siinä taida riimit ja soinnut olla niin säällisiä kuin -uloslukeneen runoissa, mutta eipähän se ketään pahenna." - -Ja niin jatkui. Nämä vanhat muistot ja se tehtaan raskas etäinen jyminä -alkoivat yhä enemmän painaa Juhon mieltä. Viki Nykäri oli jo oppinut -tuntemaan Juhoa. Haaveilija -- niin hän päätteli. Ne hautovat salassa -suuria, tekevät rikoksia luodakseen niiden avulla pohjan sille -maailmalle, jota uneksivat. - -"Mutta mitäpä niistä... köyhän runoilemisista!" päätteli hän siinä -puhetta viritellessään äkkiä, innostui, kuvaili taas, kuinka mahdoton -köyhän on elää runoilun elämää, kun rikkaat imevät kaiken. - -"Mutta siinä täytyy tapahtua muutos!" vannoi hän ja meni sitä menoaan -etemmä asiaansa, alkaen: - -"Sinä tuota kuulut olevan hyvä huilunsoittajakin... Haudankaivaja -kertoi sinun... eilisaamunako se olikaan vai milloin... soitelleen -hautausmaalla." - -Ja Juho kertoi, myönsi soittaneensa, puheli: - -"Kuleksin siinä yön ulkosalla... kun ei ollut järin mihin mennäkään, -niin... siinä vähän ennen auringon nousua osuin hautuumaalle ja nukuin -siellä." - -Se selitti paljon Nykärille. Haudankaivajallehan Juho oli sanonut -tulleensa sinne juuri silloin, tuossa seitsemän ja kahdeksan välillä, -ja nyt ilmoittaa saapuneensa jo vähän ennen päivän nousua, siis noin -kello kaksi yöllä, ja juuri siinä yhden ja kahden välillä on murha -tapahtunut, koskapa murhatun kello oli ruumiin jouduttua -koskenkuohuihin pysähtynyt 23 minuuttia yli yhden. Hän varmistui -asiastaan, jatkoi, puhui kurjuudesta. Nyt hän ihan ynseili: - -"Kottaraiset siinä silloin,.. Mitkä oikeat kottaraiset meille köyhille -visertäisivät!" - -Niistä Juhon äskeisistä kottaraispuheista hän sitä johti. Hänen -tekeytymisensä oli aivan järkyttävän todellista. Äkkiä hän heittäytyi -ihan surulliseksi ja puheli: - -"Sekin Juho Teppo... Tappoi sen kauppias Roivaan... Ensin aikoi lyödä -kangella, mutta sitten kuitenkin kuristi ja sitoi hirttonuoraan, että -olisi luultu sen itse hirttäytyneen." - -Juho Kokko alkoi synkistyä. Se hirttäytymisasia loihti taas hänen -mieleensä omat ajatukset. Taas hän muisti, että taskussa on nuora. Hän -painui syvempään kumaraan. Viki Nykärin tottunut silmä huomasi sen. -Tätä mielenliikutusta hän oli juuri tuolla oudolla puheellansa -urkkinut. Juhon silmissä alkoi virranjuoksu kuvastua kuin joku hitaasti -soluva nuora. - -Mutta Viki Nykäri jatkoi ennallansa, sadatteli rikkaita, surkutteli -tämän maailman sortuneita. Äkkiä hän ihan riehahti vihasta. Silmät -kiiluvina hän sieppasi puukon tupesta, löi sen pääpuolen, terä -pystyssä, polveensa ja niiden Juhon kivilouhoksella lausumien -"loksaamis"-uhittelujen johdosta ihan vannoi: - -"Mutta loksaan!... Kerta vielä loksaan." - -Ja tiukasti katsoi hän Juhoa silmiin, kuten asia vaati, mutta itse -asiassa tutkiakseen siten Juhon ilmeitä, ja samaan tapaan hän tenäsi: - -"Ja entäs sinä, Juho?... Niin että loksaisitko, jos milloin niikseen -tulisi?" - -Mutta silloin osui tulemaan Antti Närhi. Oli jo lopetettu työt. -Iltarusko alkoi punertua taivaalla. Viki Nykäri lopetti. Ei sitä muka -sopinut Närhin aikana. - -Mutta Juho tuskin huomasi mitään, istui ennallansa. Se Nykärin -hirttonuorapuhe oli lennättänyt hänen mielensä toisiin maailmoihin. -Närhi istahti joukkoon, aikoi puhella. - -"Mitäpä tässä", tapaili Juho ja jatkoi: "Jos nimittäin hirttonuorakin -ketä kuristaisi..." - -Hän puheli tavallaan kuin unessa, lisäsi: "Ystävä aina pettää hädän -hetkellä, mutta hirttonuora ei koskaan." - -Se oli nyt jo hänen filosofiaansa. Se oli ikäänkuin oksa, joka oli -vihertynyt hirsipuusta. Siinä oli väriä, mutta ei elämää, ei tämän -maailman elämää. - -Mutta eivät toiset sen kaameutta käsittäneet. Nykäri eli omaa -elämäänsä, piti Juhon mielialaa silmällä, ja Närhi tapaili vakavana, -kuin ajatuksissaan: - -"Ka se on... Kuolema vaeltaa omia teitään ja kolkuttaa meille -sauvallaan... kullekin omalla ajallaan ja tavallaan." - -Mutta oli jo myöhä ilta. Aurinko laski. Iltarusko paloi loistavana. -Etäämpänä purkivat miehet yövuorolla hiililastia, kärräsivät -yksipyöräisillä käsikärryillä hiiliä korkealle telineiden varaan -asetettua lankkua pitkin varastoon. Hiilistä noussut hienonhieno pöly -muodosti miesten ympärille himmeähkön pilven, jonka takana paloi -punainen rusko, ja kärräävät miehet kuvastuivat sitä taustaa vasten -himmeinä kuin liikkuvat varjokuvat. Oli kuin vainajat siellä jossain -toisessa maailmassa olisivat korkeaa lankkusiltaa myöten perätysten -kärryjänsä työntäen vaeltaneet, peittyneinä outoon punaiseen valoon, -johon kohonnut hienonhieno tomu kätki näyt himmeyteensä. - -Eivät sitä näkyä tosin muut niin tajunneet kuin Juho Kokko sen tajusi, -ja hänelle viheriöi taas se äskeinen kaamea hirsipuufilosofiansa. - -Ja silloin alkoi hän äkkiä puhella ikäänkuin unissaan-puhuja tai -hourailija. Koko tämä elävä ympäristö tuntui häneltä unehtuvan, ja -hänelle kuumoitti vain se punertavien pölyjen himmentämä toinen -maailma, jossa on kaikki punervaa. Hän tapaili kuten yksinpuhuja: - -"Arvelin tässä... Kun sinä, Närhi, siitä kuolemasta puhut..." - -Siinä hän pysähtyi, jäi kuin miettimään. Nykäri piti salavihkaa visusti -silmällä hänen joka-ikistä kasvonelettänsäkin. Oltiin ääneti. - -"Niin... Kuolemasta kun Närhi puhuit", toisti lopulta Juho äkkiä, -lyhyesti. - -"Niin mitä?" tarttui nyt Närhi. Ja Juho koki silloin tapailla kuin -jotain tavallaan toista asiaa hapuillen: - -"Ei mitään..." Ja tuo iltaruskon punainen kuva yhä mielessä -kuumoittamassa hän jatkoi hajanaista: - -"Arvelin vain, että se siellä... Se kuumoittaa punaisena kuoleman -jälkeen... Valo ja kaikki..." - -Ja taas yritti hiipiä vaitiolo. Juho istuikin kumaraisena, eli kuin -unessa. Tyyten taas masentuneena, mieli kokonaan maassa hän, kuten -yksinpuhuja, siitä punoittavasta kuvasta vieläkin tapaili, kaihoili: - -"Se vain siellä punoittaa... Ei puhuta eikä enää eletä, vain ollaan -siellä kuoleman ahoilla ja... Kukahan meille siellä äänettömyydessä ja -punoituksessa pillillä salaperäisesti soittaa?" - -Ja taas vaiettiin. Närhi istuksi vakavana, kuin ajatuksissaan. Mitähän -se Juho nyt noin puhuu? Viki Nykäri piti yhä tarkemmin häntä salaa -silmällä. - -"Mutta mitäpä niistä", äänsi Juho lopulta, ikäänkuin havahtuen, nousi -ja poistui puhumatta enempää. Käynti näytti nyt entistäkin -raskaammalta, polvet raukeammilta. Itsekin hän tajusi nyt pieksujensa -rupsahtelun, kun hän siinä kivisen metsikön läpi kävellä kumpsutteli -jonnekin, välittämättä mihin. - -"Punoittaa... Se vain himmeästi punoittaa siellä kuoleman ahoilla", -kaihoili hän yhäkin mielihaikeissaan siinä yksikseen ilman määrää -jonnekin pois kävellessänsä. - - - - -IX - - -Viki Nykäri oli tyytyväinen työnsä tuloksiin. Koki hän kyllä -hiljaisuudessa tutkia muitakin, ettei joutuisi harhaan, mutta sittenkin -suuntautuivat kaikki epäluulot Juhoon. Eivät pienimmätkään jälet -viitanneet muihin. Hänelle merkitsi hyvin paljon se, että Juho -puhui hautausmaalle tulemisajastansa ristiin. Samoin hänen -mielenliikutuksensa ja synkistymisensä hirtetyistä puhuttaessa. Eikä -ainoastaan synkistyminen, vaan myös ne Juhon oudot puheet -hirttonuorasta, se lohduton hirttonuorafilosofia. Hän tiesi, että ne -semmoiset puheet voivat lähteä ainoastaan murhan ja kuoleman asioissa -sairastuneesta sielusta. - -Ja sitten ne Juhon oudot puhelut Närhin sairaan vaimon luona -murhapäivänä. Viki Nykäri oli urkkinut niistä tiedon, istuksi nyt -Närhin tuvassa, puheli kulkurin eleillä ja menoilla ja koki sitä tietä -perehtyä noihin Juhon puheisiin perinpohjin. Hän oli johtanut puheensa -jo syvälle, tekeytyi nyt Juhon puolustajaksi ja ynseili ihan -vihastuneena: - -"Vanhat ämmät!.,. Höpisette vain joutavia!" - -Hän imaisi savut ja jatkoi synkkänä: "Luuletteko sitten, että köyhä -mies jaksaisi mitä iloisia viserrellä." - -Ja kun Kaisa koki heikosti jotain selitykseksi yritellä, keskeytti hän -ja tenäsi: - -"Joutavia juttuja!... Ja mitä outoa hän sitten puhui?" käänsi hän -äkeäksi, muka torjuvaksi kysymykseksi, ja sairas Kaisa koki silloin -selitellä miten voi ja mitä muisti. Se häntä oudostutti eniten, että -Juho puhui silloin tavallaan ynseästi koko ylösnousemisesta, koko -Latsaruksen herättämisestä. Häntä se oli ihan loukannut, ja nyt hän -vaivalloisesti hengittäen ihan nureksi: - -"Juhokin... Hänen vaimo-vainajansa uskoi ja luotti Herraan... Miten tuo -mies nyt hänen kuoltuaan niin ynseäksi muuttui!" - -Yskäpuuska keskeytti. Juhon vaimo-vainaja olikin ollut hänen hyvä -ystävänsä. Hän suri sen puolesta Juhon takia. Ne tämän väen salaiset -murheet olivat aina syviä, aina vihlovan hienoja kaikessa -vähäisyydessänsä, "Ei meillä köyhillä ole tässä maailmassa muutakaan -murua, mistä surra... Jos tuon sen asian toki sitten säilyttäisimme", -kaihoili sitten sairas vaimo. Viki Nykärikin sisällisesti aivan -järkkyi. Olihan hän näissä asioissa puuhailiessansa nähnytkin ja -kokenut paljon sitä, joka täällä pohjalla piileksi. - -Mutta mitäpä siitä! Virka oli hänelle virka, kaikki. Hän kuittasi -sairaan vaimon nureksimiset lyhyesti, kulkurin tapaan ynseillen: - -"Murut siinä!... Murut ovat aina muruja!" - -Ja aivan synkkänä ja katkerana hän siinä tupakoidessaan lisäsi: - -"Ken muruihin tyytyy, sille ei myöskään kannikka käteen lennä!" - -Siinä kaikessa oli niin todellinen katkeran elämän tuntu. Se oli -näytelmänäkin todellinen osa tämän väen suuresta elämännäytelmästä. -Viki Nykäri jatkoi hiljaista urkintaansa. Hän vainusi Juholla olevan -rikostovereita. Siitä yhäkin tämä kavala urkkiminen. Ei kenenkään -pitänyt aavistaakaan, että hän oli etsivä poliisi. - -Ja uutta valoa, lisävaloa, tuntuikin hänelle tuovan tämä sairaan Kaisan -selittely. Tiesi hän monista kokemuksistaan, että rikoksen poluille -joutuneiden yleisenä piirteenä on ynseys kaikkea sitä kohtaan, mikä -koskee n.s. tulevaista elämää, rangaistusta siinä elämässä. Sen -piirteen löytäminen Juhosta oli hänelle lisätodistus Juhon -syyllisyydestä. - -Mutta erityisemmin hänen mieltänsä kiinnitti se Juhon silloinen -haaveilu tulevan maailman verisistä valoista, tyhjyydestä, mykkyydestä, -jossa kuuluu ainoastaan yksinäisen elottoman pillinsoittajan soitto. - -Sen täytyi olla juuri tuon verisen murhan luoma kuva ja houre. Ei se -muuta voinut olla. Hän tunsi jo Juhon. Hän oli huomannut, että sen -sielunelämä on herkkä. Juuri tuommoisia harhanäkyjä ja haaveita -synnyttää semmoisessa sielussa verinen murha kaikkine kauhuinensa. - -Niin päätteli itsekseen Viki Nykäri. - - * * * * * - -Anna oli kuullut nyt niistä Juhon ruokaveloista Tiupalle ja aikoi -tarjota vähistä varoistansa Juholle millä nuo syönnökset maksaa. Oli -käynyt sitä varten Juhoa Tiupalla tapaamassa, mutta Juho oli ollut -poissa. Ei se tohtinutkaan sinne enää niiden velkojen takia usein -poiketa. Se kartteleminen ja muu oli jo Nykärin tiedossa. Kai se oli -ihan luonnollista varovaisuutta, että Juho ei nyt jo heti maksa -velkaansa niillä ryövätyillä rahoilla -- niin hän päätteli. - -Mutta Tiupankin joukkoa ahdisti jo suoranainen puute. Ei ollut enää -ruokamiehistäkään turvaa. Lakkolaisilla ei ollut rahaa, ja työhön -menneet pysyivät tietysti erossa talosta, jonka väki oli lakkolaisia. - -Ja niin oli köyhyys alkanut hiiviksiä Tiupankin hökkelissä yhä -julkeammin. Kaikki yritteliäisyys ja tarmo oli herpaantunut koko tältä -väeltä. Lakon alussa oli eletty toivossa; ei oltu haettu työtä -toisaalta. Nyt taas oltiin jo raukeita sillekin yritykselle. - -Sillä miten olikaan, niin oli tämä tehdas työläisillensä tavallaan kuin -oma koti. Siellä olivat useimmat syntyneet, kasvaneet, eläneet -yksitoikkoisen elämänsä ilot ja surut. Siellä oli perhe, koti, useilla -oma hökkeli. Lähteä sieltä maailmalle oli monesta samaa kuin jättää oma -lapsuudenkoti kylmille ja suoltua itse sieltä talvisille teille. Ne -tavalliset ihmispovessa hiiviksivät tunteet ne tekivät tämänkin väen -povessa työtänsä hiljaa ja salassa kuten karkearakeisen kallion -suonissa hiiviksivä mykkä vesi. - -Ja niin oli jouduttu siihen missä oltiin. Tiupankin tupaan ilmestyi jo -köyhyyden ainainen toveri: masennus, hermostuminen ja ärtyisyys. Vaimo, -Maija, se jo oli tuskainen ja kärsimätön sen Iapsijoukkonsakin takia. -Nytkin hän toraili siinä puuhaillessansa. Juho Kokko siinä kun istuksi, -niin hän ihan tarkoituksella nyt lopultakin niiden ruokavelkojen takia -äkäili. Eräs uskovainen vaimo oli juur'ikään käynyt hänelle juoruamassa -siitä uskonnollisesta ynseydestä, jota Juho oli osoittanut Närhin -sairaalle Kaisalle, ja sillä hän nyt siinä puutteesta ja harmista -menehtyneenä koki Juhoa pistellä, vaikka itse ei jumalinen ollutkaan. -Oli jo siinä puuhatessaan ja lapsien hälistessä ja juonitellessa -toraillut kauan ja nyt kuin sen synkkänä tupakoiden istuksivan Juhon -uhalla entisen torailun jatkoksi ynseili: "Ole tässä sitten ja elä!" -Puuhatkin siinä harmissa ja vihastumisessa ihan kuin helisten menivät. -Juho vaikeni, kuunteli. Tiuppa itse puuhaili jotain. Maija jatkoi, -torasi kuin muka yksin puhuen ja riidellen äkäistä: - -"Vatkutetaan ja vatkutetaan vaan sitä aina yhtä ja samaa että: ei oo -luojaa... ei oo luojaa... ei oo luojaa!" Hän ihan kuin rääkytti sitä -matkiessaan. Juho tiesi, että se oli pistelyä niiden hänen Närhin -Kaisalle puhumiensa puheluiden johdosta ja samalla kostoa siitä -maksamattomasta ruokavelasta. Häntä painosti. - -"Pahus!" äkäili Maija ja ihan kiskaisemalla kiskaisi kattilan liedeltä -kaataakseen siitä veden saaviin. - -"Elä nyt, Maija, turhia... kiivastu", yritti Tiuppa sovitella. Mutta -Maija ärtyi siitä tyyten ja tenäsi jo aivan menehtyneenä: "Minä en -voi... en voi... en voi... en voi!" Ja yhä kiihtyneemmin hän vain -tenäsi: - -"Minä en voi olla enää puhumatta, kun koko sydän on jo tämän köyhyyden -kanssa tuskasta pakahtua." - -Hoiperteleva lapsi lankesi, parahti ja alkoi ihan huutaen itkeä. Tiuppa -riensi sen avuksi, nosti parkuvan lapsen käsivarrellensa ja alkoi sitä -tyynnytellä. Eräs toinen, tätä vähän isompi poikanen oli liannut -itsensä ja yritteli sekin hiljaista itkua. - -Ja silloin Maijassakin ikäänkuin ratkesi koko sydän. Häneltä pääsi -itku. Hän peitteli sitä, vetäen huivia alemma silmillensä, ja samalla -vaikeroi: - -"Herrasiunaa!... Herrasiunaa tätä köyhän tehtaalaisen elämää!" - -Mutta mitäpä se vaikeroiminen auttaa! - -Äkkiä hän sen lopettikin, sieppasi sitä itsensä liannutta poikasta -käsipuolesta kiinni ja alkaen sitä kiidättää ulos pestäväksensä äkäili -sille: - -"Sukkelaan siitä!... Likaat itsesi kuin porsas!" - -Sitä kyytiään hän hävisi poikasta kädestä riiputtaen. - -"Eukko siinä... torailee... Köyhyys kun tässä alkaa päälle pakata", -puheli hänen hävittyänsä Tiuppa itse, ikäänkuin Juhoa sovitellakseen. - -Juho huokasi. Mitäpä hän voisi sanoakaan. Painosti taas sanomattomasti. - -"Ka", tapaili hän, otti jo lakkinsa poistumista varten ja lisäili: - -"Minullakin tässä on vielä ne ruokavelat... Mutta tottapahan tässä -vielä selvitään." - -Ja nopeasti koki hän jouduttautua ulos, ehtiäkseen päästä eteisen läpi -ennen Maijan paluuta. - - - - -X - - -Oikeastaan hän aikoi mennä Annan luo, kuten aina ennenkin raskaina -hetkinänsä. Anna se kun oli häntä nyt kutsunutkin. Mutta ei tuota -tullut nyt suoraan menneeksi. Mieliala se lie painanut taas kävelylle, -ja niin oli hän joutunut tapansa mukaan kiertelemään pitkin tehtaan -monia pölyisiä pihoja. - -Ja poutaa, hiostavaa tyyntä poutaa kesti yhä. Ilma oli tehdasalueille -ominaisen kuivan tunnun tympäisemä, tunnun, jota painosti se koneiden -ja työn ja etempänä raatavan kosken ainainen raskas, kuin salainen -jymy. Vastaan tuli Antti Närhi. Se yritti puhua, valitteli taaskin -perheensä oloja, vaimonsa sairautta, ja jatkoi: - -"Ja olotkin tässä kun ovat vielä näin kireät... Kun onnistuisi edes -jonnekin muualle työhön siirtymään, mutta et sitä niin vaan heltiä." - -Ja ikäänkuin Juhon perheetöntä oloa kaihoillen hän lisäsi: - -"Sinulla tuota, Juho, on toki siinä suhteessa helpompi olo." - -"Ka", tapaili Juho. - -Mutta äkkiä valtasi taas mielenmasennus. Taas muistui mieleen koko oman -elämän salainen taakka, ja sitä taskussa olevaa hirttonuoraansa -tarkoittaen hän silloin puheli: - -"Mitäpä tässä surisikaan... Minulla on jo pitkä passi taskussa... -Ikuinen matkapassi, tarkoitan." - -Mutta ei Närhi ymmärtänyt. Jostain tavallisesta passista hän luuli -Juhon puhuvan. He erosivat. Juho jatkoi kiertelyänsä. - -Niin saapui hän eräälle pihalle. Pari-kolmekymmentä miestä hinasi siinä -jotain jykevälle puualustalle asetettua raskasta rautaista konetta -pitkin pihaa. Kai ne sitä laivarantaan aikoivat. Pari miestä autteli -rautakangilla takaapäin, mutta koko muu joukko nyhti nuorasta. Selät -ojossa ne kiskoivat, heittäytyen aina koko miesjoukko säännöllisessä, -harvassa tahdissa kuin ryntäillensä olan yli juoksevien vetonuorien -varaan. Kaiken tahdiksi kuului vain kuolettavan yksitoikkoinen huutelu: - -"Hii-jop!... Hiiii-op!" - -Ja samaa loppumattomiin. Hiostavaa hellettä vain, tuota -hiioppi-huudahtelun ainaista jonotusta ja tahdissa vetonuorien varassa -nyökkyvä iso miesjoukko, kuten joku tehtaan konemainen, kuollut -työvoima. Juho Kokko istahti pihan perälle isolle harkolle ja kiintyi -ajatuksettomana katsomaan menoa. - - * * * * * - -"Ka... Juho!" tervehti häntä äkkiä siihen vartavasten satuttautunut -Viki Nykäri, istahti luo ja alkoi ne ainaiset urkkimisjuttelemisensa. -Hän koki päästä perille niistä otaksutuista Juhon rikostovereista. -Taitavasti, kavalasti, hyvin kaukaa hän alkoi johtaa puhetta asiaa -kohti. Lakosta, sosialismista, kurjuudesta, kaikesta hän otti aihetta. - -"Rikkureita... Työläisten vihollisia!" ynseili hän Juholle niitä -kuormaa hinaavia miehiä halveksuen, ihan raapaisi päätänsä ja vannoi -noille rikkureille vihastuneena: - -"Ihan tässä veri päässä kiehahtaa!" - -Ja sitä mukaa hän johti asiaa edelleen, ja Juho luotti häneen kuten -kaikkiin, ehkäpä enemmänkin kuin moneen muuhun. Kaikessahan tuntui -lakon kuoleman oireet. Niitä oireita se oli tuokin hinaava, hikinen -miesjoukko. - -"Ei... Ei onnistu mikään!" kaihoili Juho sitä ajatellessaan, ja mieli -ihan haikeana hän yhäkin kaihoisammalla äänellä lisäili: - -"Kaikki kuolee... Lakkokin ja kaikki kuolee... Ei... ei mikään -onnistu." - -Lentävä naakkaparvi vaakutti. Kuului taas se kuolettava "hii-jop", ja -ihan kuin suruissaan jatkoi Nykäri: - -"Mitä tehdä... Joukossamme ei ole vielä yksimielisyyttä... Ilmestyy -aina petturi, ja ne ne tekevät hallaa." - -Ja samaa tovi, toinen. Taas Juho haikaili kuin itsekseen toistellen: - -"Kuolee... Lakkokin, kaikki lakastuu ja kuolee." - -Miten haikealta hänen äänensäkin kuului! Mutta Nykäri vannoi nyt äkkiä, -rutosti ja hyvin jyrkästi: - -"Ei... Meissä ei ole voimaa... Horjumme vain ja petämme toisiamme!" - -"Taitaa", epäili Juho hajamielisenä, sai ajatuksesta kiinni ja puheli: - -"Mutta mitäpä siitä. Me olemme jo vanhat ja väsyneet, mutta meidän -jälkeemme kasvavat uudet miehet ja ne voittavat." - -Tuntui kuin hänen väsynyt äänensä olisi yritellyt virota. Mutta ei se -onnistunut. Oitis jatkoi hän taas entiseen masentuneeseen tapaansa: - -"Se tää vanha... Joutaa jo hävitä. Ei sitä kukaan sure." - -Ja taas hän kuin tavallaan kaihoillen lisäsi: "Se tää vanha sysätään -vain koskenkuohuihin ruhjoutumaan niinkuin jokin hylyksi joutunut vanha -proomu tai lotja." - -Nykäri ihan kuin sykähti sitä kuullessansa. Kuin surullisena jatkoi -Juho: - -"Niinhän se meni sekin lotja, jossa tää murhattu Uski-vainaja hukkui." - -"Hukkui!... No ann' hukkua!" tekeytyi Nykäri ynseäksi koko asialle, ja -Juho jatkoi, puheli kuin surullisena: - -"Minä jo silloin Uski-vainajallekin siitä proomun vivusta ja niistä -puurissojen lotisemisesta sanoin, että ei se kestä tääkään -yhteiskunta... kun se kerran lotisee nivelistään niinkuin ne vivun -rissat... ja että siinä voi väkeväkin silloin sortua mukana... -yhteiskunnan sortuessa. Ja vaikka Uski-vainaja ei sitä silloin ottanut -uskoakseen, niin jopahan ihan lähipäivinä hänellekin niin kävi." - -Omituista avautumista! Nykäristä tuntui, kuin hän äkkiä olisi saanut -oven avatuksi Juhon sielun sisimpiin. Hänen tarvitsi nyt vain kurkistaa -sinne, saadakseen tiedon rikostovereista. Siinä mielessä hän äkkiä, -kuin ei muka olisi Juhon äskeisestä puheesta mitään välittänyt, vannoi -vihastuneena: - -"Mutta se on saakeli!" - -Ja oitis hän jatkoi: - -"Ne nää petturit!.,. Ei ole enää montakaan, johon voisi täydellisesti -luottaa!" - -Hän ihan raivostui ja huusi: - -"Jukolauta, ei ole!" - -Ja ennenkuin Juho ehti mitään ajatella, uhitteli hän kuin kiihtynyt, -raivostunutkin: - -"Vai onko?... Sano kuka on, johon voi vaikka miten ja vaikka miten -salaisessa asiassa luottaa! Jukolauta, sano kuka on!" - -Ja Juho aikoi häntä oikaista. Hän yritti puolustaa syyttömiä, luetella -nimiä, joihin voi luottaa. - -"On niitä toki", yritteli hän ja tapaili: - -"On esimerkiksi... Jos nyt luettelen, niin..." - -Mutta Nykärin pahaksi onneksi saapui juuri silloin se kalkkiproomun ohi -toisten kanssa kulkiessaan hanuria soitellut nuori mies Aapo Pusa. Sen -tulo keskeytti Juhon ilmoittelun jo ennen alkuunpääsyä. - -"Hei, Juho! Hih!" tervehti Aapo. Näytti olevan hieman juovuksissa, -vaikka ei tosin piloille asti. Oitis hän ryhtyi härnäämään niitä -hinaavia miehiä. Rikkureiksi hän niitä soimasi, kuten silloin niitäkin -kalkkilastin purkajia. Hän hihkui eräälle niistä: - -"Lamperi!.,. Hoi, Lamperi!" - -"Paholainen!" kirosi Lamberg jo vastaan, mutta Aapo Pusa vain yltyi, -ihan ilkkui: - -"Myöks sä hernerokkas ja?... Kun sä ensin esikoisuutes hernerokasta -möit... Myöks sä?... Vai?" tenäsi hän. - -Miesjoukko ryhtyi hänen kanssansa kinaamaan. Haukuttiin molemmin -puolin. Kuului uhkailuja, kirouksia. - -Mutta Juho Kokko poistui ääneti, mennäkseen Annan luo. Mennessään hän -vieläkin siinä yksikseen, mieli haikeana, yhä toistellen kaihoili: - -"Kuolee... kuolee... Kaikki... kaikki... Lakko ja kaikki kuolee kerran -pois." - -Laivarannassa huusi laivan pilli kimakasti. Ihan sen huuto leikkasi -kuivaa poutaa. - -Mutta Nykäri oli tyytyväinen. Ensi kerralla Juhon tavatessaan uskoi hän -pääsevänsä jo kaiken perille ja voivansa vangita niin Juhon kuin kaikki -toisetkin. - - * * * * * - -Kotona se Anna oli, ja kaikki sen huoneessa oli vielä ennallaan. -Työssään puuhaili kuten ennen, ja pöydällä oli vaasissa tuoreita, -kukkivia oksia. - -"Poikkesin tässä", puheli Juho istahtaessaan tervehdykseksi. Niistä -oksista hän sitten jatkoi: - -"Meilläkin siinä aikoinaan... Se vaimo-vainaja tykkäsi pitää kesäisin -aina oksia tai joitain ruohoja pöydällä... niinkuin kukkien asemasta." - -Mutta siinä loppui häneltä puhe. Vanhan kotielämän muisto hiipi tuosta -puheesta mieleen, ja hän painui taas omiin synkkiin ajatuksiinsa. Taas -hän muisti senkin, että Anna jo päivän parin päästä on poissa. - -"Mutta mitäpä niistä. Ne vanhat muistot siinä vain...", koki hän -kääntää äkkiä puhetta niistä pois. Anna huomasi hänen mielialansa -raskauden ja siinä työnsä lomassa jollain lailla sovitellakseen -tapaili: - -"No, Juho... Mitä sinä nyt taas... Suret ja..." - -Mutta ei se Juhon mielestä nyt se vanha muisto lähtenyt. Kuin itsekseen -puhellen hän siinä kumarassansa Annalle vastaukseksi hapuili: - -"Ei erin mitään... Tulin vain muistelleeksi vanhoja oloja... Taisin -olla silloin kahdeksanvuotias poika..." - -Hän muisti ne ajat nykyään niin elävästi. Hän jatkoi kuin -vaivalloisesti: - -"Siitä meidän mökin ohi ajoi silloin talvella joka päivä Simo Tujuri, -ja minä kuuntelin tuvan pienestä jäätyneestä ikkunasta, miten sen -hevosen kulkunen pakkasessa kirkkaasti soi ja aina sitä mukaa heikkeni, -kuin ajaja metsään loittoni... Kunnes lopulta lakkasi." - -Anna huokasi hiljaa. - -"Niin se kai jokainen muisto yleensäkin lakannee", lisäsi Juho. Anna ei -tiennyt mitä sanoa. Joku tavaton sääli alkoi hänessä taas herätä. Hän -syventyi työhönsä. - -Ja taas koki Juho, puheli: - -"Arvelin ennen siitä poika-vainajastakin, että jos tuo hänestä tulisi -aikanaan joku... vaikka soittaja-musikantti... Kun ei itselleni kohtalo -sitä suonut... Mutta niin tuo sekin toivo raukesi ja lakkasi kuin se -loittonevan kulkusen kirkas sointi pakkasessa." - -Niin, siellä ne olivat ne hiljaiset, salaiset toiveet ja unelmat. Ja -niistä lapsuusajan talvisista kulkusista olivat ne läpi koko elämän -jatkuneet. Alkoi ihan vaitiolo. Avonaisesta akkunasta tuulahteli -kesäisen tehdaselämän tuntu. Joukko miehiä näkyi loitompana -saharannassa läjäävän uitetuita pölkkyjä isoksi hirsivuoreksi. Niin ne -miehet kiipeilivät ja puuhailivat sen hirsivuoren rinteellä kuin -mitkäkin pikku otukset päivänpaahtaman kesäisen vuoren rinteellä. -Kaikkialle niitä työhön saatuja jo riittikin. Ihan se sekin kaikki -masensi mieltä muun lisänä. - - * * * * * - -Ei Annakaan siinä nyt voinut eikä ehtinytkään puhua. Hän ikäänkuin -mietti jotain ratkaisevaa. Lopulta hän, silitettävää vaatetta siinä -kääntäessään, toki yritti tapansa mukaan, virkkoi: - -"Niin, Juho..." - -Ja siitä alkoi nyt hiljaa johtua uusi asia, uusi puhe. - -"Ka", yritteli Juho ja kuin äskeisestä mietteestään eroon päästäkseen -tapaili: "Sitä minä vain tässä..." Mutta ei. Toiseen asiaan hän meni. -Kai se mielenmasennus siihen johti. Hän puheli: - -"Tiupan Maija se siinä kun soimasi... Alkoi pistellä sillä, että minä -en ole enää uskovaisia." - -Mutta Anna kävi aivan kuin ynseäksi moiselle ja sillä sävyllä äänteli: - -"No... Anna sen olla... Koko asian." Ja työtään jatkaen hän edelleen -puheli: "Olleita ja menneitä ne, Juho, meille jo ovat... Ne taivaat ja -jumalat!" - -Se oli hänen uusi, terve uskonsa. Työssään yhä puuhaten hän jatkoi ihan -ynseästi: "Jumalat meille, köyhille!... Ovathan vain olleet siinä tähän -asti muun murheen lisänä mieltä rasittamassa ja imemässä pappien -palkoilla viimeisiäkin." - -Tiesi hän, että Juho ajatteli aivan samaa. Oli se aikoinaan, ennen -näitä surujansa, siitä hänelle puhunutkin. Hän lisäsi: - -"Menneentalvisia lumia ne jumalat ja taivaat meille jo ovat... Elä -viitsi niitä siis enää ruveta luudallakaan pois lakaisemaan... Kun -niitä kerran ei ole." - -Ja niin edelleen. Hän puuhasi taas kahvit, sai Juhon ottamaan ne -parikymmentä markkaa, jotka oli velkaa Tiupalle ruuasta ja siitä -ullakkokomerosta, ja siinä puuhassaan jatkoi: - -"Isä-vainajakin siinä kertoi... Oli ahertanut ja rehkinyt pappilan -torpparina, niinkuin jo ties-herra miten moni isänisä ennen häntä, -mutta tähänpähän tuo on Jumala palkaksi auttanut... Häädettynä kuuluu -saaneen isäkin torpastaan lähteä." - - * * * * * - -Kahvi oli jo valmista. Anna ihan keskeytti työnsä ja istahti Juhon -seurana juomaan. - -Ja siinä nyt istuessa hän äkkiä, miten lie ollutkaan, alkoi taas sääliä -Juhoa, ja se hiljainen vanha ystävyys heräsi. Posket ikäänkuin -helteestä hieman punehtuneina hän silloin äkkiä puheli: - -"Kuulehan, Juho... Mitenkähän olisi... Jos sinä nimittäin tulisit minun -kanssani yhtä matkaa Ameriikkaan!" - -Ja ennenkuin Juho ehti mitään arvella, jatkoi hän: - -"Minulla on jo koossa osa matkarahoja, ja loput saan velaksi kahdelta -tutulta kaupunkilaistytöltä... Niin että riittää sinullekin." - -Oli kuin olisi Juhoon alkanut silloin hiljaa virrata jotain raikasta -valoa. Ei se tosin ollut aamuvaloa. Iltavaloa se oli, mutta se oli toki -vilpoisaa, kuten aina kuuman päivän jälkeen illan tullessa. Hän istui, -katse lattiassa, voiden tuskin ajatella. - -"Niin, Juho!... Tule vain pois!" päätti Anna nyt jo varmasti. - -Istuttiin. Puheltiin tovi, toinen. Juhosta alkoi tuntua olo -helpommalta. Ennallansa siinä istuksien kumarassa, katse maassa, hän -nyt äkkiä johtui muistelemaan jotain vanhaa, puhellen: - -"Se taisi olla juuri tähän aikaan kesällä toissa vuonna... -Oltiin silloin valssin uunia korjattaessa muutamia päiviä maalla -vaimo-vainajan sukulaisten mökillä." - -Anna jo puuhaili työssään. Juho jatkoi: - -"Tuntui niin hyvältä, kun sai iltasella kylvettyään istahtaa saunan luo -viherjyyteen... Ihan se illan raikkaus paistoi mieleen ja teki mieli -himoita itselleen pientä pihlajamajaa, jossa olisi aina niin tuoreet -lehdet." - -Mikä unelma, mikä vilvastuvan kesäisen illan tuore rauha! Halki elämän, -aina kotimökiltä pois jouduttua, oli tuo samainen asia, nuo tuoreet -pihlajan lehdet, ollut hänellä unelmana tehtaan ainaisissa pölyissä ja -hajuissa. Nyt se muistelo veti taas mieltä maahan. Kuin alakuloiseksi -painuen, kumarassa ja katse lattiassa, aikoi hän jatkaa, puhellen: - -"Sitä et, ihminen, kaikistellen voi hillitä mieltäsi..." - -"Hiiii-jop!" kuului silloin huuto sieltä hirsivuorelta, Joukko hirsiä -oli jotenkin irtaantunut vuorestansa ja vieri ruminalla sen rinnettä -alas, ja miehet huusivat varoitushuutoansa siinä alla oleville. - -Ameriikkaan-lähtö oli kuitenkin ilman sen enempiä päätöksiä tullut -Juholle jo ihan päätetyksi asiaksi. - -Mutta Nykärikin puuhasi, puuhasi yhä hartaammin ja toiveikkaampana kuin -koskaan ennen. - - - - -XI - - -Tehtaan pienehkö, punaiseksi maalattu saha oli joen lahdelman perukassa -viheriöivien koivujen varjossa. Sen keskikokoinen rautainen savutorvi -purki harvahkoa, harmaata savua tyyneen, poutaiseen ilmaan. Sisällä ja -ulkona aherteli hikinen väki, sekaisin miehiä ja helteisiä -vaimoja, huivi myssyksi päähän sidottuna. Niin ne olivat kuivasta -sahajauhotomusta valkeat kuin mitkäkin myllärit myllyssä, ja sahan -poutaisella pihalla laskivat pikkupojat korkean sahajauholäjän -rinteeltä "ruukkia", heittäytyen häränpyllyä läjän päältä pehmeää -rinnettä myöten alas. - -Oli työn tuntua ilmassa. Sirkkelisaha puri kuivia rimoja poikki, -huutaen aivan kuin pirun riivaama, ja valmiita lautoja, rimoja ja jos -mitä kantavat vaimot vaelsivat vaellustansa kuin elävät koneet. - - * * * * * - -Nyt oli siellä sahalla se nuori mies Aapo Pusa. Tapansa mukaan oli hän -kinannut näiden työhön ryhtyneiden kanssa, härnännyt ja solvaillut -niitä. Kina oli paraassa käynnissä, kun saapui Juho Kokko ja kohta -senjälkeen alati hänen kintereillänsä pysyttelevä Viki Nykäri. - -"Retkua sinä vain!... Ihan joutavaa retuat ja retkuat, kuotus!" riiteli -Aapo Pusalle hänen loukkaamansa leskivaimo Leena. Aapo Pusa ihan -kiivastui: - -"Suus kiinni!" huusi hän ynseästi sirkkelisahan korviasärkevän melun -seasta. Mutta toiset vaimot ja miehetkin tarrasivat Leenan avuksi. Ihan -jo uhkailivat Aapoa. Tämä raivostui: - -"Jukolavita!" vannoi hän, silmät vihasta kiiluvina, ja uhitteli: - -"Jos rimalla vetäisen, saakelivie, ketä päähän, niin ei töräjä enää, -eikä tovereitaan petä!... Häh, Juho Kokko?" hihkaisi hän Juhonkin -puoleen ihan umpimähkään. Juho alkoi häntä asetella, puheli: - -"Ka eipä tässä..." - -Ja sanat saatuansa hän koki puhella: - -"Ei tuo sinultakaan, Aapo, nyt erin viisaasti ole... Kun vielä näin -julkisella paikalla." - -Ja hetkisen kuluttua hän vielä lisäsi: - -"Ei sitä nyt ihan rimalla jo... Ei tässä niin suurta asiaa ole." - -Ja miten olikaan, niin Aapo Pusa alkoi talttua. Leenakin oli masentunut -ja koki selitellä, valitellen: - -"Minullakin siinä kun on neljä pientä lasta, eikä isää apuna, niin -millähän tässä elät ja ikäsi lakossa pysyt." - -Hän ihan kuivasi silmäkulmastansa siihen kihahtaneen kyyneleen. -Sirkkelisaha repäisi riinatukun poikki ihan helvetillisellä -riemuhuudolla. - -"Se repii... Se repii... Elämä repii meitä... niinkuin tuo sirkkelin -terä", puheli Juho siitä kaihoillen. Kuin masennustansa peittääkseen -ynseili Aapo Pusa jotain umpimähkäistä, heittäytyi rennoksi ja kuin -uhkamielisesti hoilasi: - -"Kun ma lähdin äidin luota, olin poika pieni." - -Mutta nyt sai Aapo Pusa apuväkeä. Tuli muutamia hänen nuoria -tovereitansa, ja yksissä voimin he alkoivat uudelleen härnätä ja -uhitella. Toiset kiivastuivat. Joku haki poliisia. Se saapui. Olikin -osunut siihen ihan sahan pihalle. - -"Pois!... Pois täältä kaikki asiattomat!" käski se kuivasti. Täytyi -totella. Nuoret miehet poistuivat uhittelevina. Aapo Pusa hoilasi -poistuessaan rennosti äskeiseen lauluunsa lopun: - - "Ja äidiltä ma perinnöksi - sain vain mierontieni." - -"Ja tekin siinä... Lähtekää pois!" käski poliisi Juhoa ja Nykäriä. Ei -hänkään tiennyt mikä mies Nykäri oli. Molemmat poistuivat. Sahan -pihalle he istahtivat. Juho kertoi siinä, että tämä äskeinen poliisi -oli vielä lakon alussa ollut työläinen ja innokas lakkolainen. Oli -sitten luopunut ja nyt päässyt poliisiksi. - -Ja oitis alkoi silloin Nykäri urkkimisensa. Hän sadatteli: - -"Näet... Nyt sen näet, että ei ole varmasti luotettavaa", hän ihan jo -uhitteli ja jatkoi: - -"Juudas Iskariootteja on." - -Juho vaikeni, mietiksi. Nykäri jatkoi: - -"Mutta miten kävi Juudas Iskariootille?... Häh?" - -Ja itse hän vastasi voitokkaasti, ihan ilkkuen: - -"Hän hirtti itsensä." - -Mutta Juho Kokko painui silloin syvään kumaraan. Se "hirtti"-sana puhui -taas hänen taskunsa salaisuudesta. Ameriikkaan-lähtö, kaikki unohtui -kuin salaman iskusta. Hän synkistyi. - -Mutta ennallaan jatkoi Nykäri, koki urkkia ketä Juho pitää ihan -varmasti luotettavana, koki härnätä hänet se ilmoittamaan. - -"Häh, Juho?" hän aivan ilkkui voitokkaana. - -"Ka", tapaili Juho ja koki jatkaa: - -"Tulin tässä vain arvelleeksi, että... Satuin kerran synkkää -teatteri-näytöstä katsellessani sitä samaa arvelemaan." - -Hänen oli ihan vaikea puhua. Hän lopetti: - -"Työväen elämää siinä kun kuvattiin, niin tulin arvelleeksi jo silloin, -että me työläiset täällä tehtaalla näyttelemme paljon syvempää -teatteria joka päivä... Vaikka eivät sitä rikkaat kykene näkemään." - -Nykärikin silloin vaikeni ja mietiksi jotain. Se sirkkelisaha vain -huuti sitä ainaista, repivää, pirullisen riemuisaa huutoansa, ja -pikkupojat laskea tupsauttelivat hilpeinä "mukkejansa" sahajauholäjältä -alas. Juho Kokon piippu oli sammunut. Kuin elottomana istuksien koki -hän sitä kuitenkin pysytellä suupielessä, ja hänen silmäkulmiinsa -näyttivät vetäytyvän tavallista kuivemmat ja terävämmät rypyt. - - * * * * * - -Mutta oli sen Viki Nykärin onnistunut sittenkin härnätä Juho -luettelemaan kutka ovat aivan luotettavia. Ei Juho sitä tehnyt -salaisuutena. Yhtä hyvin hän sen olisi ilmoittanut, jos kuka hyvänsä -olisi suoraan kysynyt. - -Mutta Nykärin härnäilyjen johdosta oli hän ihan noiden parhaiden, -uskotuimpien mainetta puolustaakseen maininnut joitakuita nimiä. -Varsinkin oli hän kehaissut Simo Pelliä. - -Ja siinä tuntuikin Nykärille nyt olevan lopullinen selkeys tarjolla. -Simo Pelli oli näet sairastunut juuri tuona murhayönä. Ei voi olla -muulla tavoin kuin niin, että hän on tekeytynyt sairaaksi, päästäkseen -näyttäytymästä kenellekään. Ehkäpä myös peitteli sillä jotain, ehkä -haavojansa, ehkä muuta. Asian salaiset rihmat alkoivat Nykärille nyt -kerrassaan selvitä. - -Mutta ei hän eikä kukaan muukaan, paitsi Annaa, tiennyt vielä mitään -Juhon aiotusta Ameriikkaan-lähdöstä. Passia varten tarvittavat paperit -oli jo saatu. Poliisin taholtahan ei oltu huomattu ilmoittaa estettä, -ja niiden paperien antajat eivät tienneet Juhoon kohdistuvista -epäluuloista mitään. - - * * * * * - -On taas päivä, poutainen kuten ennenkin. - -Huomenna, viimeistään ylihuomenna, piti Juholle saapua passi. Annan oli -määrä lähteä jo huomisaamuna. Hänen piti matkalla poiketa jonkun -sukulaisen luo, ja he sopivat niin, että tapaavat toisensa Hangossa -laivan lähtiessä. - -Ja nyt valmisteli Anna lähtöänsä. Pesulaitoksensa hän oli myönyt -toiselle kaikkine pesuinensa. Nyt hän jokirannassa huuhtoi itse -viimeisiä pesuja, jättääksensä ne iltasella uudelle omistajalle. Juho -puuhaili siinä hänen apunansa. - -Oli keskipäivä. Joen toisella rannalla lahdelman pohjassa kävi taas se -saha. Kuului taas sen terien repivä huuto. Savutorvesta noussut savu -oli laajentunut pilveksi, joka tyynessä poudassa pysytteli lahdelman -yllä, peittäen sen harmahtavaan varjoon. Siinä varjossa, tuon läheisen -pilven alla, sauvoi veneessä kaksi miestä tukkeja sauvoimilla rantaa -kohti sysien ja uitellen. - -"Niin, Juho", puheli Anna siinä. Niitä matkarahojahan heillä ei ollut -liiaksi, mutta kuitenkin siksi paljon, että voivat perille päästä. - -"Tottapahan sitten sieltä taas", jatkoi hän kuin mieli hieman -masentuneena, puhellen: - -"On sinne moni muukin tullut, omaisuutena ainoastaan käsivarret... Ja -se omaisuus tuo liekin ainoa, joka ei konkurssia tee." - -Ja Juhokin oli nyt aivan kuin virkistynyt. Hän puheli taas jo, -yritteli, lakko- ja muista yhteisistä asioista. Istuksi, näkyi -vuoleksivan jotain ja puhelun jatkona siinä arveli: - -"Mutta ne kun ovat nämä yhteiskunnalliset olot epäterveet kerran, niin -sitä sairastuvat ihmisetkin... Epäterveellisessä huoneessa ei kukaan -asujistakaan voi terveenä elää... Ei rikas ei köyhä." - - * * * * * - -Mutta miten olikaan, tuntui Annasta nyt tältä jokirannalta lähteminen -hieman raskaalta. Täällä oli hän pikku tyttösenä kesäpäivin toisten -kanssa leikkinyt. Täällä oli hän sittemmin toisten tyttöjen kanssa -usein kesäilloin katsonut auringonlaskua. Täällä oli hän vanhempiensa -ja Juhon perheen kanssa aikoinaan monet kahvit juonut, ja nyt viime -aikoina hän oli täällä monet pyykit pessyt. Kaikki oli täällä kuin -omaa. Kaikkeen liittyi muistoja. Ja nyt hän tiesi täältä lähtevänsä -viimeistä kertaa, ainiaaksi. - -Omituista. Hänen mielensä alkoi kuin masentua. Vaatteet olivat jo -vasussa valmiina. Oli lähdettävä. - -Ja silloin teki mieli pakostakin jotain puhua. Hän yritteli: - -"Niin, Juho..." - -Mutta siinä hän pysähtyi. Mitäpä puhua! Joku katkeruuden tunne alkoi -valtailla mieltä. Ei se puhuen paraneisi. - -"No... Mitäpä niistä!" lopettikin hän äkkiä, huokasi hiljaa ja tarttuen -vaatevasun toiseen korvaan pyysi Juhoa: "Niin, jos sitten, Juho..." -Juho tarttui toiseen vasun korvaan, ja he poistuivat vasua kantaen, -poistuivat ainiaaksi rannalta, joka oli molemmille rakas. - - * * * * * - -Ja nyt oli jo ilta, Annan viimeinen ilta tehtaalla. Hän kokoili -viimeisiä pikku tavaroitansa matkakodin. Huone oli jo tyhjä. Olihan -vain penkki, tuoli ja tyhjä pöytä, ne ostajalle jäävät vähät. Tiupan -Maija siinä autteli Annaa ja puheli. Niitä omia olojansa hän siinä -huokaili: - -"Niin se on... Niin se on meidän elämämme", hän siinä jotain avuksi -puuhatessansa päivitteli ja jatkoi: - -"Mutta kun sitä ikäsi tehtaalla elät, niin sitä myös tehdaselämän -tunnet." - -Ja samaa pitkältä. Joku saarnaaja oli käynyt heillä ja kokenut puhua ja -käännyttää. Siitä hän nyt puheli: - -"Taivaat ja autuudet sanoi olevan tallelle pantuina, kun vain uskoo." - -Anna huokasi. Hänkin muisti jotain. Ihan kuin katkerana hän nyt -vuorostaan siinä lisäili: - -"Lupaavat!... Vähänkö ovat ennen luvanneet!" - -Ja ihan luonnollisena poven äänenä häneltä tuli jatkoksi katkera: - -"Taivaan kyllä lupaavat, kun vain saavat itse isot puustellit ja muut -virkatalot ja maat ja mannut täällä maailmassa pitää!" - -Oli tulla hiljaisuus. Molemmat tunsivat jotain samaa. - -"Mutta mitäpä ne puhuen paranevat", huokasi Anna taaskin lopuksi ja -jatkoi omia puuhiansa. - - * * * * * - -Niin tuli ilta. Tiupan Maija oli jo lähtenyt. Anna oli yksin, istui -avonaisen akkunan ääressä ja katsoi. - -Ja siellä se oli tehdas iloinensa, suruinensa. Siellä oli kulunut hänen -elämänsä paras osa. Aurinko laski. Läheisessä metsässä, siinä -pesurannan lehdossa, pitivät nuoret iloa. Sinne ne aina kesäilloin -kokoontuivat. Kuului hanurin soittoakin sieltä. Siellä sitä oli hänkin -vähät ilonsa iloinnut jos myöskin salaisia surujansa surrut. - -Niin istui hän kauan. Ei hän tajunnut, miksi mieli nyt väsyi. Huone oli -tyhjä. Se paljas penkki vain ja tyhjä pöytä. Koko elämässä tuntui -olevan jotain sanomattoman autiota ja kaihoisaa. - -Ja niin hän raukesi. Hän kallistui penkille pitkäksensä, painoi siihen -kasvonsa ja itki, itki yksin kauan ja katkerasti, kasvot paljasta -puupenkkiä vasten ja tähänastisesta elämästä jälellä ainoastaan tämä jo -puoliautio ja vieraalle jätetty huone. - - - - -XII - - -Nyt oli Anna jo poissa. Juho oli saanut illalla passinsa, ja tänään -tuossa puolenpäivän tienoissa oli hänen määrä lähteä. - -Lientyi sateiseksi. Tämä olikin ensimäinen sadepäivä kohtuuttoman -pitkien poutien jälkeen. Hän oli juur'ikään herännyt siellä Tiupan -ullakkokomerossa. Taivas oli jo yleensä harmaassa pilvessä. Hän oli jo -pukeutunut, istui kyykkysillään komeron nurkassa lattialla ja taas -soitteli huiluansa. - -Sillä vastaisessa nurkassa, jonkun paperirepaleen takaa pilkistellen, -elehteli pieni hiiri. Sille hän soitteli, pitäen sitä visusti silmällä. -Hän oli sitä jo useita päiviä vaalinut, asetellut sille leivänmuruja -sinne nurkkaan ja sen paperirepaleen suojaksi piilottelua varten. - -Taivas yhä lientyi. Hän nousi, pisti huilun poveensa. Nyt hän oli -matkavalmis. Ei hänellä mitään muuta matkalle otettavaa tavaraa -ollut. Ääneti hän laskeutui alas ja lähti viimeiselle kävelyllensä -tehtaalle. - - * * * * * - -Viki Nykärin tutkimukset saivat nyt uuden käänteen. Kun hän oli mennyt -sitä Juhon mainitsemaa sairastelevaa Simo Pelliä tutkimaan, olikin se -tuntenut hänet. Oli toisella paikkakunnalla viime kesänä osunut olemaan -ihan todistajana asiassa, jonka oli juuri tämä Viki Nykäri ilmi -penkonut. Hän arvasi oitis millä asioilla Nykäri oli. - -Ja niinpä Nykäri nyt, kerta ilmitultuansa, päätti kiirehtiä. Karkuun ne -muutoin nyt lähtisivät. Lisäksi oli hän vastikään saanut tiedon siitä, -että Juho on saanut passin. Sehän oli lopullinen todistus Juhon -syyllisyydestä. Tänä aamuna hän oli antanut vangitsemismääräyksen, ja -nyt olivat poliisit jo hakemassa Juhoa Tiupan asunnosta. - -Mutta Juho oli juuri paraiksi ehtinyt poistua. Poliisit lähtivät häntä -haeskelemaan tehtaalta, mutta ei häntä löytynyt mistään. Luulivat hänen -jo paenneen salaa. - -Mutta iltapuolella Juho palasi, mitään pahaa aavistamatta. Tiupan -tuvassa oli vähän salaperäistä. Eivät he olisi voineet Juhosta -semmoista uskoa. Tieto oli levinnyt jo yli tehtaan, ja kaikkialla oli -puhetta, arvelua ja kuiskutusta. Olihan Juho vanhimpia tehtaalaisia ja -yksi tehtaalaisten merkkimiehiä. - -Juho istahti. Vasta nyt hän varustautui ilmoittamaan siitä -Ameriikkaan-menostansakin. Se oli hänelle kuin jäähyväisten hetki. - -Ja silloin hän alkoi taas herkkyä ja heltyä. Tuntui vaikealta alkaa -tämä jäähyväisjuttelu. Erota tehtaalta, jossa oli ikänsä elänyt, oli -kuin erota osasta omaa elämäänsä. Koko muu maailma oli hänelle nyt -aivan outo ja vieras. Täällä oli se kaikki, mitä hänellä maailmassa -oli. - -Niin istui hän kauan, puheen alkuun pääsemättä, tupakoi kumarassa, -alkoi jo hiljaa synkistyä. Ei hän huomannut edes Tiupan joukon -omituista oloa ja mielialaa: ei sitä,, miten ne ihan kuin kuiskaillen -elivät. Sen hänen asiansa takia ne nyt niin tekivät Lapsetkin. -Poliisien lähdettyä olivat nekin ihan kuin nurkissa supatelleet. - -Lopulta kuitenkin Juho jo siinä yritteli puhua, mutta siitä tulikin -aiotuiden jäähyväissanojen sijasta ihan toista. - -"Ne ovat nämä ihmisen mielialat", hän siinä kuin itsekseen kokien -alkoi, ja lopetteli: - -"... ne ovat niinkuin mitäkin levottomia ja arkoja muuttolintuja... Et -niitä sido etkä itse aloillaan pitele." - -Siinä häneltä loppui kaikki. Mieli tuntui herkähtävän taas joihinkin -omiin kuviinsa ja näkyihinsä, jotka kuumoittivat tämän arkielämän -harmaudesta. - -Taas syntyi äänettömyys. - -Ja ulkona samaa harmaata. Lientyi vain lientymistään. Ei satanut, -mutta kaikki alkoi peittyä mitä sakeimpaan harmaaseen sumuun, ja -kosteutta ja vettä tihkui kaikkialta. Juhon synkeys lisäsi Tiupan väen -vaiteliaisuutta. Kai se sitä asiaansa suree, arvelivat he. Alkoi jo -sääli valtailla hiljaa mieltä. Teki mieli puhua joku sana, ehkäpä -varoittaa, että poliisit ovat jo kintereillä. - -Oma asiansa sitten, pakeneeko vai ei. - - * * * * * - -Lopulta sitten alkoikin Tiuppa itse puhua. Juuri kun Juho varustautui -vihdoinkin alkamaan, rupesi pienin lapsista itkemään jonkun vahinkonsa -johdosta. Tiuppa nosti sen käsivarrellensa, viihdytteli sitä, ja lapsen -tyynnyttyä puheli nyt Juholle: - -"Poliisit ne tässä kun kävivät... Arvelin sinulle siitä ilmoittaa." - -Juho ei näyttänyt erin kuulevankaan. Tiuppa selvensi silloin: - -"Sinua tapailivat... kuuluvat epäilevän sen Uskin murhan suhteen..." - -Juho katsoi häntä silmiin kuin älytön, pelästynyt. Tuskin hän tajusi -mitään selvästi. - -"Se täällä kuleksinut Nykäri kuuluu oikeastaan olleenkin salapoliisi... -Oli ollut salaa urkkimassa", jatkoi Tiuppa. - -Ja nyt selvisi jo Juholle kaikki hiljaa. Hän painui ihan kuin kokoon, -tupakoi sanaakaan virkkamatta. Tiupan väen valtasi sääli ja osanotto. -Siinä puuhaillessaan koki nyt Maijakin sovitteluksi puhella: - -"Tokko tuossa lie perää... Vähänkös ne poliisitkin erehtyvät." - -Ei ääntä Juholta. Tiuppa koki nyt, puheli: - -"Eihän me tässä... Maijan kanssa... olla sitä alunpitäinkään uskottu." - -Ja taas äänettömyys. Joku lapsista yritteli hiljaa itkeä, mutta äiti -ehkäisi sen oitis. - -Mutta viimein Juho nousi, teki lähtöä ja tapaillen sanoja puheli: - -"Ka... Mitäpä sille, Tiuppa." Hän painoi lakin päähänsä ja jatkoi kuin -vaivalloisesti: - -"Tottapahan sitten, kun ollaan jo etäällä, asia selvenee ja... vaikka -sinäkin Tiuppa silloin minun puolestani todistaisit." Sanat olivat -loppua. Hän koki: "Niin... Todistaisit minusta... Elä todista parempaa -eläkä pahempaa... vaan ainoastaan niin kuin asia on..." - -Hänen kasvojensa kaikki piirteet tuntuivat kuivuvan ja kutistuvan. -Kaikki sanat olivat nyt kalliita. Ei tahtonut mitään löytää. - -"Ka", yritteli Tiuppa, mutta ei sen pitemmälle päässyt. - -Mutta Juho lopetti: - -"Niin... Todista nyt sitten joskus minusta... Todista ainoastaan se, -että minä olen Juho Kokko... Tehtaan työmies Juho Kokko." - -Ja mitään sen enempää puhumatta hän painui hiljaa ulos tuvasta, johon -jäi haudanhiljaisuus hänen jälkeensä. - - * * * * * - -Oli jo ihan ilta. Tehtaan työt olivat jo lopetetut, kun Juho saapui -hautausmaalle poikansa ja muiden omaistensa haudalle. Sumu oli jo niin -sakea, että vain vähäisen matkaa näki eteensä: Vettä tippui puista, -vettä ruohoista. - -Ja siinä aivan hänen poikansa haudan lähellä kaivoi haudankaivaja -hautaa. Oli ripustanut pitkän vanhan sarkapalttoonsa sen hänen poikansa -haudan pääpohjassa kasvavan koivun oksaan. Riippui siinä märkänä ja -kuluneen näköisenä. Juho istahti poikansa haudalle ääneti, istui siinä, -oli tupakoivinaan hyvät ajat. - -Eikä haudankaivajakaan puhellut. Aherteli vain työssään siellä -haudassa. Hänkin tiesi jo Juhon surullisen asian. Hän oli Juhon ystävä, -ja sääli alkoi päästä hänessä valtaan. - -Ei ääntä, ei eloa. Harmaata vain ja sumua. Oli kuin harmaa yö. - -Viimein haudankaivaja lopetti työnsä, nousi haudasta, tuli luo, yritti -jotain siinä vielä puuhaillessaan puhuakin. - -Mutta ei tuo ottanut sujuakseen puhe. Vasta tovin siinä yriteltyä alkoi -Juho, kumarassa istuen, katse maassa, kuin itsekseenhaaveilija puhella, -puhui jotain vanhoista muistoista tapaillen: - -"Se oli silloin talvi." - -Lapsuusaikansa päiviä hän muisteli. Miten lie osunutkin. Hän jatkoi: - -"Olin niinkuin tää poika-vainaja kuollessaan, kahdeksanvuotias, kun -silloin talvella istuksin mökin tikapuitten puolalla ja soittelin... -Olin hiljan opetellut huilua puhaltamaan." - -Ne kirkkaat pakkaspäivät hän nyt muisti. Oli hän ne muistanut joskus -ennenkin, pikkupoikansa aikoinaan soitellessa. - -"Joskus oli kuin olisi satanut valkeaa lumihöytyä", eläytyi se puhdas, -kylmä ja valkea kuva mielessä rauhallisena, ja kuului vain se etäinen -huilunsoitto. - -"Mutta se nukuttaa." Se talvinen kuva huilunsoittoineen nukuttaa. Siitä -talvestahan oli Annakin äskettäin hyräillyt. Hän aivan kuin yksin -uneksui sitä kaikkea talvista siinä, eikä haudankaivajakaan sanottavaa -löytänyt. Juho muisti -- tai oikeastaan hänelle häämöitti -- miten -kerran tämä samainen haudankaivaja oli kuunnellut, kun hän pakkasessa -jokirannalla sille orvolle, suvannossa uiskentelevalle sorsalle -soitteli. - -"Talveahan se oli silloinkin", puheli hän siinä painuksissansa. - -Mutta siihen loppui häneltä puhe, kaikki. Hän painui aivan kuin kokoon. -Haudankaivajakin poistui. - -Niin istui hän kauan. Ympärillä vain harmaata sumua ja tihkuvaa vettä. -Ainoastaan kymmenisen metriä voi enää eteensä nähdä. Niin sakea oli -sumu. Jossain loitompana takoa kilkutteli joku kivellä lapionsa terää. -Kai se sitä oikoo. Se kilkutus kuului hiljaa, yksitoikkoisena harmaan -sumun takaa. - -Ei mitään, ei kerrassaan mitään muuta ääntä, ei eloa. Haudankaivaja oli -unohtanut sarkapalttoonsa koivun oksaan. Se riippui siinä yhä -märempänä. - -Ja yhä vain sakeni sumu ja pimeni kaikki. - - * * * * * - -Mutta lopulta haudankaivaja palasi. Tuli noutamaan koivun oksaan -unohtunutta päällystakkiansa. - -Mutta hänellä oli myös ilmoitettavana Juholle iloinen uutinen. Aapo -Pusa oli näet, kuultuaan, että Juhoa syytetään murhasta, käynyt itse -tunnustamassa poliisille olevansa yksin murhaaja. Oli tuonut -ryöväämänsä rahatkin takaisin. Haudankaivaja riensi sitä sanomaa -ystävällensä Juholle ilmoittamaan. - -Mutta Juhoa ei näkynyt haudalla. Oli kai poistunut. Mitään sen enempää -ajattelematta haudankaivaja tapaili siinä sumun puolipimeydessä -päällystakkiansa koivun oksasta. - -Mutta hän hämmästyi sitä tavoittaessansa, sillä ei siinä oksassa -riippunutkaan hänen takkinsa, vaan aivan äsken hirttäytynyt Juho Kokko. - - * * * * * - -Mutta vieraalla maalla harhaili Anna yksin, ilman ystävää, elämä kuin -rikki revittynä. Ei määrää, ei mitään millään. Kaikki viimeinenkin oli -hänelle sammunut Juhon kuolemassa. - -Mutta tehtaalla vyöryi elämä ennallaan. Pojat laskivat "mukkia", -heittelivät "voileipiä". Kuolleet koneet jymisivät, ja elävät koneet -vaelsivat työssänsä, ja tehtaan savutorvet purkivat ainaista savuansa -julistaen tehdaselämän -- ja koko ihmiselämän -- ainaista kivikovaa, -armotonta lakia. - - - - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of Kuoleman rajoilla, by Maiju Lassila - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KUOLEMAN RAJOILLA *** - -***** This file should be named 54769-8.txt or 54769-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/5/4/7/6/54769/ - -Produced by Tapio Riikonen -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - - - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/54769-8.zip b/old/54769-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index 1a9bcc1..0000000 --- a/old/54769-8.zip +++ /dev/null |