diff options
| author | nfenwick <nfenwick@pglaf.org> | 2025-02-07 11:16:14 -0800 |
|---|---|---|
| committer | nfenwick <nfenwick@pglaf.org> | 2025-02-07 11:16:14 -0800 |
| commit | 057aad1385e106e4300dc5e2b31eec9523049e5d (patch) | |
| tree | 81fadbeff6b8d13a3187a20cec6774d112e5ba53 | |
| parent | 440fad6a0cebdd38f26bac4a90a3fc83cf908471 (diff) | |
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/55043-8.txt | 3767 | ||||
| -rw-r--r-- | old/55043-8.zip | bin | 61690 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 3767 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..4329a96 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #55043 (https://www.gutenberg.org/ebooks/55043) diff --git a/old/55043-8.txt b/old/55043-8.txt deleted file mode 100644 index cbe32a5..0000000 --- a/old/55043-8.txt +++ /dev/null @@ -1,3767 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Airiselän tukinajossa, by Väinö Kataja - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org/license - - -Title: Airiselän tukinajossa - Kuvaus Lapin rajoilta - -Author: Väinö Kataja - -Release Date: July 4, 2017 [EBook #55043] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK AIRISELÄN TUKINAJOSSA *** - - - - -Produced by Tapio Riikonen - - - - - - - - -AIRISELÄN TUKINAJOSSA - -Kuvaus Lapin rajoilta - - -Kirj. - -VÄINÖ KATAJA - - - - - -Helsingissä, -Kustannusosakeyhtiö Otava, -1915. - - - - -1. - - -Järvi oli jo vahvassa jäässä. Pounikot ja jänkät olivat kylmettyneet -hevosen kantaviksi, niin että kiveliön asukaskin pääsi liikkumaan. Tänä -syksynä näytti pehmeillekin maille tulevan luja pohja, kun ennen lumen -tuiskuamista piti näin kovia ja pitkällisiä pakkasia. Oli jo ollut -kaksi viikkoa yhtämittaa pakkasta. Parempaa talven pohjaa ei -Ahvenjärven Antti muistanut eläissään nähneensä. - -Ei ainakaan ollut talvi näin hyvä- ja lujapohjaisena alkanut niinä -kahtenakymmenenä vuotena, joina Antti oli tämän yksinäisen Ahvenjärven -rannalla asunut. - -Sen hän muisti varmaan, kun raudankovaa jänkkäpolkua asteli laukku -selässä Meltoskylään päin. Varhain aamulla hän oli lähtenyt kotoaan, ja -kiire hänellä oli. Sillä edellisenä päivänä oli Ahvenjärvessä käynyt -Kettu-Iisakki, linnunpyyntiretkelle menossa. Oli levähtänyt ja tiennyt -uutisena kertoa, että Vänttinen, maankuulu tukinajattaja, oli käynyt -kylässä ja sanonut, että Airiselkään tulee suuri tukinajo. Kelpo -tukinajajia oli tiedustellut raittiita ja rivakoita miehiä. Niin oli -kertonut Kettu-Iisakki ja maininnut vielä, että Ahvenjärven Anttia oli -Vänttinen muistellut. Antti oli ollut poissa heinän nounnissa toisella -puolen järveä, niin ettei ollut saanut itse Kettu-Iisakkia puhutella, -eikä Selma, asioita ymmärtämätön vaimoihminen, ollut älynnyt sen -enempää Iisakilta Vänttisen olosta kysellä. - -Ja Vänttisen puheille kylään oli Antilla nyt kiire. Sillä niin oli -Iisakki arvellut, että Vänttinen oli hyvinkin voinut yöpyä kylään, kun -yö ja pitkä taival oli edessä. Jospa sen siellä vielä kohtaa ja pääsee -puheille! toivoi Antti hyvillä mielin. Saisi tuumata tukinajosta -valmiiksi... ja kun sen Vänttisen kirjoihin saapi hyvän nimen, niin se -saattaa monella tavalla puoltaa. - -Viime talvena Antti oli osunut Vänttisen ajoon. Rehellinen, säntillinen -mies on, mietti Antti. Ylen tuliluontoinen ja paljon vaativa, mutta -hyvissä väleissä Antti hänen kanssaan oli pysynyt ja kiitokset häneltä -saanut. Ja viinamiehille se oli vihainen kuin peto. Joka vain viinan -vuoksi rokuliin joutui, niin seuraavana päivänä Vänttinen ilmoitti, -että olla hyvä ja tulla konttoriin, että saapi rätingin. Ei siinä sen -enempää... - -Antti joudutti askeleitaan, noudattaen kuivilla mailla kesällistä -polkua, joka kierteli leväisiä jänkkiä. Mutta hän oikaisi nyt jänkät -suoraan halki pikemmin joutuakseen. Hänen teki kyllä mielensä poiketa -kuusikkosaajoihin, joissa hänellä oli loukkuja ja satimia, pyydyksensä -kokeakseen, mutta päätti poiketa vasta palatessa. - --- Vai oli maininnut minunkin nimeni! No, se tiesi sitä, että hyvät -välit jäivät! - -Kun Antti jänkän halkaistuaan nousi vaaralle, näkyi sen laelta jo -Meltosjärvi ja kylä sen rannalla. Marraskuun aurinko silloin nousi ja -paistoi kirkkaasti huurteiseen, talvijäykkään luontoon. Sinne näkyi -kotijärvikin, Ahvenjärvi, ja Antin torppa kyyrötti pienenä harmaana -pilkkuna kuin sääski erämaan laidassa. Kylläpä näyttikin pieneltä ja -avuttomalta! Ei ollut sitä sen paremmaksi jaksanut saada, ei vaikka -parhaansa oli koettanut. - -Antti lähti taas astumaan ja osui polulle, joka vei kylään asti ja oli -kovaa kivikkorovaa. - -Kirkkaaseen aamuilmaan nousivat kylältä aamulämmitysten savut, vaikkei -mitään muuta elon merkkiä näkynyt. Rantakeroon, joka oli kylän paras ja -rikkain talo ja jossa Iisakki oli kertonut Vänttisen olleen, Antti -meni. Pihalla hän tapasi isännän, joka oli halkoja noutamassa. - -"Taisit lähteä Vänttistä puhuttelemaan", sanoi hänelle isäntä, halot -sylissä. "Vaan on jo ehtinyt illalla lähteä... Tästä on kyyditty -Pasmajärveen... Tulehan sisälle, niin kuulet." - -Isäntä läksi itse edellä nousemaan halkosylystä halaten portaita ylös, -ja Antti seurasi perässä. - -"Sepä nyt oli... Vai jo ehti mennä. En tiennyt, että liikkeellä oli", -päivitteli Antti. - -"Keneltä kuulit, että on täällä ollut?" kysyi isäntä mennen jo pirtin -ovella. - -"Oli käynyt Kettu-Iisakki siinä meillä ja Selmalle kertonut." - -"Tässähän se näkyi kaljattelevan Iisakkikin Vänttisen aikana." - -Isäntä laski halkosylyksen lattialle, niin että pirtti jymähti. - -Antti istahti käskemättä penkille ja alkoi päästellä laukkuaan irti. - -"Jopa se nyt oli, kun en saanut puhutella", päivitteli hän, pyyhkäisten -laihoista kasvoistaan hikeä, ja kysyi sitten yhteen menoon: - -"Lieneekö siinä puheessa ollut perää, että tukinajoon oli ollut miehiä -hakemassa? Iisakki oli Selmalle sanonut..." - -"Perä siinä on", alkoi isäntä puhua, yskien kuivaa yskää. "Perä siinä -on. Kuuluu tulevan valta-ajo nyt Airiselän maille, ja nyt pitäisi -miesten aloittaa, vaan lumen vähyys on esteenä. Vänttinen tulee -ylijohtajaksi, puulaaki luottaa Vänttiseen, kuulemma, ja on antanut -hänelle kaiken vallan Airiselän mailla... On se semmoinen turhantarkka -mies, Vänttinen. Ei kuulu ottavan ajoonsa yhtään viinaanmenevää miestä, -raittiita hakee... Kuuluukin olevan taas se Pirtu-Santeri viinoineen -liikkeellä... eikä sille voi virkakuntakaan mitään... Tulee, kuulemma, -niin suuri ajo, ettei ole takatalvina niin suurta ollutkaan... Ja -kuuluvat olevan Airiselän puut järjestään jättiläispuita... että kysyy -miestä jos hevostakin..." - -"Kysyypä tietenkin", myönsi Antti, mutta lisäsi sitten huolestuneena: -"Olisin minä puhunut Vänttiselle... jos hyvinkin olisi ottanut minutkin -ajoon... kun jäivät meillä niin hyvät välit viime talvena... ja jos oma -poika tulisi kumppaniksi..." - -Isäntä ryiskeli kuivaa yskäänsä ja sanoi: "Maltahan nyt, kun kerron. -Terveiset pani sinulle ja käski tulla..." - -Antin kasvoille ilmestyi kuin päivänpaiste. - -"Sanoi jääneensä hyvin pitämään, että oli rehti ajaja ja hoiti hyvin -hevosensa... Ja moneen kertaan muistutti, että toimittaa Ahvenjärven -Antille sana, jotta tulla niin pian kuin... vaikka heti, että työhön -pääsee... Vaikka kuuluu olevan kovin paljon pyrkijöitäkin..." - -Antti ei hyvillään osannut mitään virkkaa. Itsekseen hän ajatteli, että -tulipahan kerran puulaakiin semmoinen työnjohtaja, joka näkee, kuka -hevostaan hoitaa ja muuten rehellisesti menettelee. - -Isäntä ryiskeli. - -"Kelpo mies se on Vänttinen", sanoi Antti. "Hänen ajoonsa minä kyllä -pyrin, vaikka onkin kaukana Airiselässä asti." - -"Tarkka ja visu kuuluu sentään olevan palkkaa maksamaan", virkkoi -isäntä, Vänttistä moittien? - -"Lie mitä lie. Vaan rennosti minulle maksoi sen mitä puhe oli... eikä -minun enempää sopinut vaariakaan... Hyvä on mies ja suoraluontoinen", -kehui Antti. - -"Vaan mistähän se ne viinattomat miehet näppää, kun monta sataa olla -pitää", moitiskeli isäntä yhä. - -"Tästä saapi yhden", sanoi Antti ja nousi piippuaan sytyttämään. -"Antaisi nyt hyvä Jumala lunta pehmikkeeksi tälle lujalle pohjalle, -että pääsisi lähtemään", sanoi hän sitten ulos silmäten. - -"Joo, joo, sepä se... lunta tarvitsee pehmikkeeksi", myönsi isäntä. - -Antti vaipui ajatuksiinsa. Ei ollut niinkään lähteä köyhästä kodista ja -jättää lapset ja vaimo keskelle kiveliötä. Olisi tarvinnut saada ruokaa -kotiväelle varatuksi ainakin jouluun asti, jolloin jo voisi tukinajosta -lähettää... Pienet olivat oman pellon antimet, eivät riittäisi jouluun -asti, kun semmoinen joukko jäisi nakertamaan. - -Antin äskeinen hyvä mieli katosi. Pitäisi koettaa saada täältä kylältä -jauhosäkki velaksi, sitten tulisivat toimeen jouluun asti... Antille -oli ennenkin velkaa uskottu. Tämä Rantakeron isäntäkin oli monasti -auttanut. - -"Vai aiot ottaa poikasi tukinajoon", alkoi isäntä hetken päästä -jutella. "Kuinka tullevat kotona toimeen, kun se vaimosikin kuuluu -olevan kivulloinen ja yksi lapsi sairaana?" - -"Niin olemme siinä tuumailleet, vaikka kyllähän se raskaalta tuntuu... -Mutta toisaalta taas houkuttelee se, että Yrjö jo pystyy hakkuumieheksi -ja niin jäisi koko ansio omaan kukkaroon... Nykyään kun hakkuumiehet -ovat kovin kallispalkkaisiakin", selitteli Antti. "Ja olen minä siinä -nyt syysaikana ajanut heinät kotia ja varannut puita koko talveksi..." - -"Oikeahan se on tuuma ja oikein puhuttu", myönsi isäntä. "Mutta kuinka -niille jääpi ruokatavaraa?" - -"No niukalta jääpi -- ovat jo siksi kasvaneet syömään lapsetkin", -vastasi Antti alakuloisesti. "Olisi tarvinnut elon puolta saada... -Olisiko ketään, joka velkaa jouluun asti uskoisi... Jouluksi tuota jo -ehtinee jonkun verran ansaita, jos terveenä pysyy." - -Nyt vasta isäntä ilmoitti, että Vänttinen oli hänelle jättänyt rahaa -Antille matkaa varten annettavaksi. - -"Uskovan se näkyy sinua", puheli isäntä ottaen avaimen ja alkaen -loukkokaapista ottaa Vänttisen jättämiä rahoja. "Vaan täytyisi tässä -olla todistaja, kun minä rahat annan, etten joudu välikäteen..." - -"En minä kiellä kerran saatua", sanoi Antti, tullen sanomasta kovin -hyvilleen. "On se miesten mies se Vänttinen..." - -Mutta isäntä tenäsi: - -"Saattaahan tapahtua, että sinä kuolet, niin millä minä sitten näytän -toteen, että olen rahat sinulle antanut..." - -"No, on niinkin", myönsi Antti, ja sovittiin, että talon renki ja -piika, jotka eivät olleet sukua kumpaisellekaan, käskettiin -vieraiksimiehiksi. - -Ja vesissä suin, silmät kiiluen isäntä luki Antille rahat kouraan, ja -tyytyväinen hymy huulillaan Antti otti setelitukun. - -Toimitettuaan asiansa kylässä Antti läksi nopein askelin takaisin -järvensä rannalle. Hän oli hyvillään ja asteli keveästi, vaikka raskas -laukku painoi hartioita. Ei saattanut kyllin mielessään Vänttistä -kehua. Nyt sai leipäainetta kotiväelle ja jäi vielä matkaakin varten -yllinkyllin tarverahaa. - -Mutta polkua kulkiessa muistuivat monet asiat mieleen, entiset ja vasta -tulevaiset. Koko se eletty elämä täällä Ahvenjärven rannalla, josta -kylään karttui runsas puoli penikulmaa eikä toisille ilmansuunnille -ollut asukasta kuin penikulmain päässä. - -Siihen aikaan kun hän, Kuusiston Antti, siihen haki kruunulta -asumaoikeutta, ei Ahvenjärven rannalla ollut kuin kalasauna, jossa -kyläläiset kesäisin majailivat kesäkalan pyynnissä ollessaan. Sillä -vaikka Ahvenjärvi olikin yksinäinen, suurien vaarojen ympäröimä -kiveliön järvi, viihtyivät sen kirkkaassa saivovedessä erinomaisen -lihavat siiat ja kookkaat ahvenet, jotka jälkimäiset olivat tulleet -maankuuluiksi ja joiden hyvyyden vuoksi järvikin oli nimensä saanut. - -Siellä oli Anttikin, siihen aikaan naimaton Kuusiston torpan poika, -kesäkalan pyynnissä kulkenut ja silloin jo ruvennut asiaa miettimään. -Kun toiset pyyntimiehet läksivät saaliineen kotikyliinsä, jäi Antti -yksin kalastusta jatkamaan ja viipyi retkellään niin kauan, kunnes -järvi jäätyi. - -Kun yksin öitään vietti kalasaunassa, rupesi hän omaa kotia -ajattelemaan. Eräänä yönä hän oli nähnyt merkillisen unen, jota piti -hyvänä enteenä ja johon sitten uskoi. - -Ja aamulla herätessä oli hänen päätöksensä valmis. - -Hän viipyi sitten vielä viikon päivät järven rannalla, maita ja -talonpaikkoja tarkastellen. Pian mieluisan paikan löysikin -pohjoisrannalta, jossa oli järveen asti loivaa, etelään viettävää -myötälettä. Maanlaatu oli lihavaa savimultaa, kivetöntä ja helppoa -viljellä. Loitompana järvestä oli vahvaheinäinen, harvametsäinen korpi, -joka työnsi polvenkorkuista luhtaa, verestä kuin rieska, ja ojanvarsi, -jonka korkeat törmäkamarat olivat maaheinän peittämät. - -Siinähän oli jo valmista niittyä aluksi! Hän muisti, että toisen, -Meltosjärven rannalla oli eräs, joka häntä odotti ja joka niinikään -toivoi omaa kotia. - -Ja niin hän siellä kelmeinä syyspäivinä, kun yökylmä oli järven -jäädyttänyt, sen rantoja kierteli ja suunnitelmiaan laati. Ja niin hän -hyvässä uskossa ja kirkkain toivein palasi saaliineen kylään. - -Mutta samaa vauhtia hän painui rantamaille, missä tuumansa ja toiveensa -metsäherralle esitti. - -Metsäherra suostui. - -Hän tunsi Antin kelpo mieheksi ja lupasi avustaa. Oli itsekin -Ahvenjärvellä leimausmatkoilla käydessään ajatellut, että siihen tulisi -elettävä talo. - -Ja sanansa oli metsäherra pitänytkin. Samana talvena Antti jo ryhtyi -tuvan tekoon, ja kun järvi kesän tullen lainehti sulana, saapui Antti -sinne nuoren, vastavihityn vainionsa kanssa. - -Siitä oli nyt kaksikymmentä vuotta aikaa. - -Antti oli mietteissään kulkenut hyvinkin puoli matkaa, kun hän erään -saajon -- Lastusaajoksi nimitetyn -- päässä kääntyi metsään -linnunpyydyksiään kokemaan. - -Aurinko oli peittynyt pilveen, ja pohjoisesta kävi kipakka tuuli. Taisi -tulla tuisku! - -Edempänä olevia pyydyksiä hän ei joutanut kokemaan, sillä päiväkin -alkoi jo käydä lopulleen. Erään loukun alta hän veti esiin suuren -ikämetson, jonka nokka oli käyrä kuin paininpuu ja kulmat -tummanpunaiset. Suu hymyssä Antti heitti saaliin olalleen ja lähti -takaisin polulle päin. - -Mutta ennenkuin hän ehti järven rantaan, alkoi tuulen muassa tuiskuta -lunta niin sakeasti, ettei järven poikki enää maan rantaa erottanut. - -Mutta suoraan kotiaan Antti osasi kulkea, iloiset sanomat, hyvät -suuhunpantavat matkassaan. - -Varhain seuraavana aamuna hän nousi vuoteeltaan ja meni hevostaan -ruokkimaan. Hän sytytti kyllä tulen takkaan, mutta ei hennonut vielä -herättää vaimoaan Selmaa, joka oli kaiken yötä valvonut nuorimman, -sairastelevan lapsen kanssa. - -Ulos tultuaan Antti silmäsi taivaalle. Tuisku oli tauonnut, ja maassa -oli rekikeliksi lunta. Taivas tähdessä, ja kuun kylmä puolikas oli -vaipumassa metsänrannan taakse. - -Pakkanen siitä tulee, nyt sopii jo lähteä tukinajoon. - -Antti käveli talliin. - -Hänen hevosensa oli vankka musta, joka kesälaitumella oltuaan ja nyt -syyskauden melkein joutilaana syötyään oli hyvässä lihassa, niin että -kouru lautasella. Sopii sillä, tuossa lihassa olevalla hevosella, -lähteä tukinajoon! myhähti Antti hyvillään ja alkoi tehdä apetta -hevoselleen. Hän tahtoi osoittaa hyvää mieltään uskolliselle -työtoverilleenkin. Sillä nyt tänään hän aikoi laittautua matkalle. -Airiselkään, tukinajopaikalle, oli pitkä ja vaivalloinen matka, oli -Vänttinen kylällä kertonut. Ei ollut Anttikaan koskaan niin kaukana -Lapissa käynyt, eikä sielläpäin ollut tukinajoja vielä monena talvena -ollutkaan. - -Sitä Antti mietiskeli hevostaan vaaliessaan. Mietiskeli ja laski. - -Vanhin poika Yrjö, joka vasta oli täyttänyt kahdeksantoista vuotta, oli -nyt lähtevä hänelle kumppaniksi, hakkuumieheksi. - --- Se on jo vankka mies ja semmoinen yrittämään, että hakee vertojaan, --- ajatteli Antti. -- Ei tarvitse nyt maksaa kallista palkkaa -hakkuumiehelle, saadaan pitää kaikki ansiot itse. - -Antti hymähti. - --- Tuli toki terve ja vankka tuosta pojasta! - -Mutta sitten hänelle muistuivat mieleen muut pirtissäolijat. Paljon -niitä oli. Kymmenen Yrjöä nuorempaa. Kuinka ne täällä pitkän talven -tulevat toimeen, kun Yrjö ei enää ole auttamassa? Yrjöä nuorempi tytär -oli vaivainen, eikä nuoremmistakaan vielä ollut ulkosalla apua. Ja -Selma sitten, joka ei sairaalta lapselta paljon mihinkään päässyt. - -Hän sammutti pärevalkean, sulki oven ja käveli pirttiin. - -Selma oli jo noussut ja oli kahvinkeittohommassa. Ei ollut moneen -pitkään viikkoon ollut kahvia keittää, mutta nyt oli Antti tuonut -kylästä tuliaisiksi vaimolleen pussillisen papuja ja valkoisen -sokerimöhkäleen. Vänttistä saivat kiittää nyt tästä herkusta. Oli vielä -niin varhainen, ettei ollut navettaanmenon aikakaan. - -"Pakkanen taitaa olla?" kysyi Selma. - -"Pakkanen on, ja kuun sirppi on terävä kuin keihään kärki", vastasi -Antti mennen loisteen luo lämmittelemään. - -Ahvenjärven emäntä, Selma, oli laiha, kuihtuneen näköinen nainen, jonka -silmissä paloi sairaalloinen tuli. Antti itse oli vielä mies parhaissa -voimissaan, leveäselkäinen ja vankkarakenteinen, mutta jonkunlainen -alakuloisuus häntäkin painoi, sillä hänen katseensa oli kuin jotakin -ikävöisi tai niinkuin joku raskas murhe aina mieltä painaisi. - -He istuivat lämmittävän liesitulen ääressä ja olivat kumpikin pitkän -aikaa vaiti. Selma tuijotti palaviin puihin, ja Antin katse oli -tähdätty lattiaan. Kaikki lapset nukkuivat vielä. Nuorinkin, sairas, -joka oli vikissyt koko yön, oli nyt vihdoin aamupuoleen rauhoittunut ja -nukkunut. Mitä he miettivät, yksinäisen Ahvenjärven yksinäiset -asukkaat? - -Antti muisti, kuinka suurin toivein hän silloin oli Selman tänne -tuonut, kun kesä oli kirkkaimmillaan ja järvi kalaisena. Eivät olleet -ne silloiset toiveet toteutuneet. Ei ollut ehtinyt eikä jaksanut maata -viljellä niin kuin silloin oli aikonut ja luulotellut jaksavansa. Ei -ollut ehtinyt korpia perkaamaan eikä ojanvarsia niityksi raivaamaan, -niinkuin oli luullut kerkiävänsä ja jaksavansa. Ja kaksikymmentä vuotta -oli siitä jo kulunut, yhdeskolmatta alkanut... - -Pirtin sai rakennetuksi ja sen päähän kamarin ja porstuan. Navetan, -johon olisi mahtunut viisi lehmää, mutta jossa ei ollut kuin kaksi, ja -tallin, josta oli tullut kovin pieni ja matala, ja pienen eloaitan ja -lammasläävän. Oli toki vielä riihikin, kivikkorovalla vainion laidassa, -ja saunapahainen, pieni ja musta, melkein järvenrannassa kiinni. - -Siinäpä ne sitten talon rakennukset olivatkin, lukuunottamatta muutamaa -niittylatoa. - -Ei ollut ehtinyt, ei jaksanut, ei kyennyt enempää. - -Vaikka kyllä oli koettanut. - -Mutta ruoka oli alkuvuosina muualta hankittava, oli kannettava kesäisin -polkua pitkin selässä, sillä muuta neuvoa ei ollut. Ja kun talvi tuli, -täytyi rientää ansioihin tukkityömaille. Keväät sitten kuluivat -tukinlaskuissa ja kesät lauttahommissa... - -Niin ne olivat vuodet vierineet, ja lapsilauma oli lisääntynyt. Ei -ollut saanut viime kesänäkään kerätyksi heiniä kuin kahdelle lehmälle, -hevoselle ja kolmelle lampaalle. - --- Vaan jos tänä talvena ansiot ovat hyvät -- ja hyvät oli Vänttinen -vakuuttanut niiden olevan -- niin koko ensi kevään, kesän ja syksynkin -saisi rauhassa olla maatyössä. Saisi tehdä ja kerätä heinää enemmän, -kuokkia peltoa ja raivata ojanvarsia, kun ei olisi ruoka hakemisessa, -jatkoi Antti mietteitään. -- Nyt ei enää kulu ansioista mitään -vieraalle, kun oma poika on kumppanina, niin että kyllähän tässä -nyttemmin joutaa talontöitäkin tekemään. - -Hän muisti samalla tätä uutta metsäherraa, joka kuului ankaralla -kädellä pitelevän kruununmaan asukkaita, niitä, jotka eivät ole -kyenneet torppaansa perintökuntoon saamaan. Kuuluu uhanneen häätää pois -semmoiset asukkaat... - -Milloin osunee käymään täällä Ahvenjärvessä? Sitä hetkeä Antti oli -pelännyt ja pelkäsi. Paljon olivat huhut kertoneet tämän uuden -metsäherran ankaruudesta. Mutta sitten hän taas muisti lähtöään. - -Oli toki hyvä, että tuiskusi lunta, jotta pääsi matkaan. Niinkuin -taivas olisi tiennyt hänen tulisen kiireensä. - -Siellä ehkä jo olivat täydessä tukinajohommassa Airiselässä. - -Silloin hän nosti silmänsä ja kohtasi vaimonsa kärsivän, surullisen -katseen... - -"Tänäänkö siis jo aiotte lähteä?" kysyi Selma. - -"Niin olen päättänyt. Ei sovi enää viivytellä. Matka on pitkä, -Vänttinen tietenkin vartoo... Jos ei ala kuulua, niin ottavat minun -sijalleni jonkun muun. Olen jo tässä matkaa varten minkä mitäkin -valmistellut..." - -"Olihan Vänttinen luvannut vartoa", sanoi Selma. - -"Oli luvannut, vaan kun nyt näin pian rekikeliksi tuiskusi lunta, niin -ei sovi vitkastella. Lähteä täytyy. Luottaa siihen saapi Vänttiseen, se -on kerrassaan taattu. Mutta huolettaa minua nyt jättää sinut tänne -turvattomaksi lasten kanssa, kun tuo nuorin vielä on kipeä..." - -"Älähän nyt meistä... kyllä me, kun ovat puut, heinät kotona ja -ruokaakin on pitkäksi aikaa. Ja eikö poikine Lainakin parin viikon -päästä... Mutta se minua huolettaa, kuinka te siellä tukkimetsässä..." - -"Mikä sinua huolettaa?" kysyi Antti. "Olenhan ollut joka talvi -tukinajossa. Mikäpä siinä nytkään on!" - -"Kun se on niin kaukana tunturien takana se Airiselkä, saaneeko sieltä -mitään tietoja teistä tänne koko talvena... Ja muutenkin minusta tuntuu -nyt niin raskaalta..." - -"Älähän nyt kiusaa itseäsi..." - -Mutta melkein itkusilmin Selma kertoi: - -"Oli niin kummaa. Lienenkö unta nähnyt?" - -"Viime yönäkö?" kysyi Antti, aivan kuin epäilisi, ettei Selma ollut -unta nähnyt. - -"En tiedä oliko yö vai aamu", jatkoi Selma. "Mutta tuntui, että olin -tulossa navetasta tänne pirttiin. Oli olevinaan pimeä ja taivas -paksussa pilvessä. Kun sitten katsahdin taivaalle... niin tähti lensi -toiselta taivaan rannalta toiselle ja tuli yhtäkkiä niinkuin kesäkirkas -päivä... Ja kun ehdin portaille, näkyi toiselta puolen järveä musta -kuorma tulossa, mutta ei yhtään ihmistä kuormalla eikä kuorman -perässä..." - -"No, ne nyt ovat niitä sinun joutavia uniasi. Kesä oli olevinaan ja -reessä kuorma!" koetti Antti lyödä leikiksi. - -Mutta Selman silmissä oli vakava ilme ja hän virkkoi: - -"Ei se unta ollutkaan! Minä näin aivan selvään!" - -"Ethän sinä tänä aamuna ole vielä ulkona käynytkään!" koetti Antti yhä -leikiksi lyödä. - -Selma jäi sanattomaksi ja tuijotti palaviin halkoihin. - -Hetken päästä Antti alkoi kuin lohduttaen puhua: - -"Kyllä minä jo jouluksi lähetän elämisen apua, ja jouluun asti teillä -nyt on kaikkea kylliksi. Rantakeron isäntä lupasi näinä päivinä -toimittaa jauhosäkin..." - -"Kyllähän sinä meistä huolen pidät", sanoi Selma raskaasti huoahtaen. - -Hän nousi sitten istumasta, otti päreitä orrelta ja lähti navettaan. - -Antti jäi yksin lieden ääreen. Eivät olleet hänenkään ajatuksensa nyt -hauskat. Jos olisi sittenkin jättää Yrjö kotia. Jos se sitä Selma -tuolla raskasmielisyydellään tarkoittaa, vaikka ei sano. Mutta pojalla -on kova halu, ja Selma on itse niin esitellyt... - -Kaikki lapset nukkuivat vielä, Yrjökin nukkui. - --- Nukkukoon, ajatteli Antti. -- Ei lepo nuoressa hukkaan mene. - -Hän alkoi loisteen lämpimässä voidella sekä omia että Yrjön kenkiä. -Haki sitten siepakat ja lapikkaat ullakolta ja kokoili suureen -puuarkkuun kaikenlaisia tukkimetsässä tarvittavia pikkutarpeita: äimiä, -naskaleita, paikkanahkaa, neuloja, hamppua ja käärön vanhaa liinaa, -haavakääreeksi. Arkku oli jo puolillaan, mutta vielä oli siihen pantava -monenlaista, saippuahitusesta tulitikkuihin asti. - -Mutta arkkua täyttäessä kulkivat hänen ajatuksensa muualla, ja hän oli -tavallista hajamielisempi. - --- Näkee se Selma sitten, kun me Yrjön kanssa palaamme... niin on -kuormallinen ruokaa ja lompakko täynnä rahaa! lohdutteli hän apeata -mieltään, sillä nyt hän vasta selvään tunsi, että ikävä oli jättää -Selma kotia kymmenen avuttoman lapsen kanssa. Yrjöstä oli ennen ollut -turva, nyt ei. - -Mutta muutakaan keinoa ei ollut. Se vähäinen ohrasato, mikä omista -pelloista oli saatu, oli jo melkein kaikki syksyllä syöty, eikä entisiä -säästöjä ollut minkään vertaa, siemeniksi olivat jo keväällä viimeiset -menneet, ja koko kesä oli syöty ostoeloa, Liipaun säkkiä. - -Hätä tulisi, ellei nyt ansaitsemaan lähtisi. Ja sen tiesi Selmakin. - -Kun hän mietteissään oli arkkuun kerännyt kaikkea, mitä sattui -muistamaan, seisahtui hän keskelle lattiaa ja alkoi muistella, oliko -mitään unohtunut... - -Silloin Yrjökin heräsi ja nähtyään isänsä valmistukset nousi nopeasti -vuoteeltaan. - -Isän ja pojan välit olivat aina olleet erittäin hyvät. Antti rakasti -koko perhettään hellästi, ja monta murheen hetkeä hän oli viettänyt sen -vuoksi, ettei kyennyt lapsiraukoilleen lämpöisiä vaatteitakaan -laittamaan. Puolialastomina olivatkin nuorimmat, vähän riekaleita -ympärillään, ja nukkuivat rivissä lattialla, lähellä uunia. - -Yrjö oli kuitenkin jo parina kesänä ollut tukkijoella ja viime kesän -kylässä kesämiehenä, niin että oli ansainnut hyvät vaatteet ylleen. -Olipa siskoillekin ostanut paitakankaat. - -"Olisit nyt vielä nukkunut", alkoi isä pojalleen puhella lempein äänin. -"Tästä kun lähdemme, niin ei taida oikeaa lepoa tulla matkan varrella, -eipä ennen kuin perillä, Airiselässä vasta, kun saamme oman -kotarustingin..." - -"Jopa tuo nyt riittää", arveli Yrjö ja alkoi pukeutua siinä mielessä, -että matkaan tulee lähtö. - -Tukkireet olivat jo korjatut aikoja sitten ja kesäkuumilla tervatut, -niin että välkkyivät kiiltävässä voiteessaan. - -Yhdessä he rupesivat tukkirekien päälle asettamaan häkkiä, johon -hevosen ja miesten eväitä oli pantava. Heiniä poljettiin häkki täyteen -ja monta säkkiä täytettiin silpuilla. - -Siinä hommassa kului aamu, ja päivä alkoi koittaa. - -Kun kuorma jo oli valmiiksi pantuna, kysyi Antti ikäänkuin sivumennen -Yrjöltä: - -"Puhuiko se äiti sinulle mitään, kun minä kylällä olin?" - -"Puhui se. Sanoi, ettei hänen ole koskaan ennen ollut niin ikävä jäädä -kotia kuin nyt..." - -Antti seisahtui, mutta ei virkkanut mitään. Hän katsoi järven yli -etelän taivaanrannalle, joka pakkasen-punertavana heloitti. - -"Taitaa senvuoksi tuntua äidistä ikävältä, kun sinäkin nyt lähdet", -arveli hän hetken päästä pojalleen. Mutta samalla hänen mieleensä -jysähti joku outo, painava tunne, josta ei ymmärtänyt, mikä oli. - -Yrjö oli juuri köyttämässä silppusäkkejä heinähäkin päälle. Hän oli -kookas ikäisekseen, isänsä pituinen, ja kasvot olivat vielä lapselliset -ja silmät samanlaiset kuin äidillä, suuret ja tummansiniset. - -"Taitaapa se nyt jo olla lähtövalmiina kuorma", virkkoi isä, kun Yrjö -sai silppusäkit köytetyksi kiinni. - -"Eiköhän ole", arveli Yrjö, ja isä ja poika kävelivät pirttiin, jossa -lapsetkin nyt alkoivat heräillä. - - - - -2. - - -Aamiaiseksi Selma oli valmistanut Antin eilen saaman metson, jotta -miehet lähtöateriakseen saisivat voimakkaan keiton. - -Syödessä oli jo päivä valjennut, ja lumisiin, kuolonhiljaisiin metsiin -paistoi marraskuun aurinko alakuloisen kylmästi. Monta sanaa ei -syödessä vaihdettu. - -Antti silmäsi silloin tällöin järvelle, joka nyt paistoi tasaisena, -valkoisena kenttänä. Emännän silmistä näkyi, että hän oli itkenyt yksin -navetassa ollessaan. - -"Jos joku puute sattuisi tulemaan, niin Rantakeron isäntä lupasi auttaa -ja aikoi joskus muutenkin hiihdellä tänne teitä katsomaan, että jos -mikä hätä olisi", sanoi Antti vihdoin aterian loppupuolella. - -"Hyvä ja auttavainen mieshän se on aina ollut Rantakeron isäntä", -myönsi Selma hiljaisella äänellä. Taas aterioivat pitkän aikaa ääneti. - -"Kulkevat sieltä kirjeet, ja kirjoittakoon Yrjö heti, kun perille -Airiselkään pääsemme, jotta kuulet sanomia meistä... Kylältä kyllä -tänne kirjeet saat, on siellä aina joku, joka tuopi, ja sattuu joskus -kauttakulkuakin", puheli Antti. - -"Kaipa ne kirjeet kylältä tänne kulkevat, ja pääsen minä itsekin -käymään, jos tuo nuorin alkaisi parata", vastasi Selma, ja hänen -surullisilla kasvoillaan näkyi nyt iloisempi ilme. - -"Jouluksi jo lähetämme rahaa", lisäsi Antti, hyvillään vaimoonsa -silmäten. - -Antti nousi syömästä, mutta osui samalla silmäämään järvelle, -sinnepäin, mistä talvitien reikä aukeana linjana lähti kylään päin. -Sieltä ajoi hevonen suoraan jäälle ja näytti kääntyvän taloon päin. - -Selma ja lapsetkin riensivät ikkunaan. - -Ne olivat oudon näköisiä kulkijoita. Reen perässä istui kaksi -susiturkkiin puettua miestä, ja kuskipenkillä istui kolmas. - -"Herroja ovat", sanoi Selma. - -Antti säpsähti. Jokohan olisi metsäherra? Hevonen lähestyi vinhaa -vauhtia jäätä pitkin, ja kun oli ehtinyt puolijärveen, tunsi Antti -hevosen Rantakeron ruskoksi ja ajajan Rantakeron isännäksi. Silloin hän -arvasi, että susiturkkiset miehet olivat herroja, joita Rantakeron -isäntä oli lähtenyt Ahvenjärvelle kyytiin. - -Metsäherra siinä oli, kukaan muu se ei voinut olla! - -Selma alkoi korjailla aterian jätteitä pöydältä ja komenteli lapsia -loukkoon. - -Antti itse seisoi miettiväisenä keskellä lattiaa eikä osannut sanoa -mitään. Yrjö kuitenkin tointui ja lähti ulos kuormaa viimeistelemään. - -Poikki järven tuli hevonen juosten, mutta talon rantaan, venevalkamaan -päästyään se hiljensi vauhtiaan, ja ajaja hyppäsi reestä kävelemään. -Järveltä taloon olikin ylämäkeä, ja rantapolulla vastailivat vielä -maakivet rekirautoihin. - -"Metsäherrapahan näkyy olevan", sanoi Antti, kun tulijat nousivat -järveltä pihaan. - -Metsäherra ja vallesmanni olivat yksin matkoin laitapitäjällä -liikkeellä. Kesän aikana oli tänne kovin vaivalloinen kulku, kun teitä -ei ollut ja polutkin useiden kylien välillä vajottivat polvia myöten. -Mutta nyt tänä syksynä, kun maa ja jänkät olivat syvältä kylmettyneet, -uskalsivat herratkin lähteä laitapitäjälle. - -Illalla he olivat saapuneet Meltoskylään Rantakeroon ja pyytäneet -isäntää Ahvenjärveen kyytiin, kun olivat kuulleet, että sinne jo näin -vähän lumen aikana pääsi reellä melko tasaisia maita kulkevaa -talvitietä. - -Molemmat herrat olivat nuoria miehiä, jotka kumpikin olivat vasta -muutaman vuoden olleet pitäjässä. Antti oli heidät sentään kumpaisenkin -nähnyt ja tunsi heidät, mutta Selma ei ollut nähnyt kumpaakaan. - -Metsäherra oli ylpeän ja kiukkuisen näköinen, vallesmanni oli -sävyisämpi ja puettukin paljon vaatimattomammin. Ei ollut -vallesmannilla kovaa kaulusta, ja pitkävartiset pieksut oli hänellä -jalassa. Mutta metsäherra oli pysty kuin seiväs korkeine kauluksineen -ja tuoksui vahvasti hajuvedeltä. - -"Mutta merkillisen vähän te olette saanut valmista", sanoi hän Antille -tyytymättömällä äänellä, kun oli tiedustellut torpan eduista, "ja nyt -olette asunut jo kaksikymmentä vuotta kruunun maalla." - -Hän kaivoi sitten torppaa koskevat paperit taskustaan. - -"Laiskoja te olette... oikea mies olisi jo tehnyt suuren talon -tästä..." - -"Ei ole ollut varoja eikä aikaa", sanoi Antti. - -"Mutta onhan teillä aikaa olla puulaakin töissä kaiket talvet, vieläpä -kesätkin!" tikasi metsäherra. - -"Pakko on olla, ja hyvä on, että puulaakeilla on ollut työtä... hätä -tässä muuten olisikin ollut..." - -"Jaa, jaa... minä olen kuullut... se on se vanha virsi..." - -"Nälkä se on semmoinen virsi, joka komentaa", vastasi Antti -alakuloisesti. "Milläs elät, jollet muualta leipää ansaitse." - -Metsäherra näytti tyytymättömältä. - -"Kruunu häätää pois maaltaan sellaiset, jotka eivät tee maan päälle -työtä", sanoi hän. - -Antti ei vastannut mitään. - -"Taidatte olla tukinajoon lähdössä nytkin?" sanoi metsäherra hetken -päästä. - -"Niin on aikomus. Millä minä muuten joukkoni jaksaisin elättää. -Vähäiset ne ovat ne hyvät, mitä tämmöisestä torpasta syötäväksi -saapi..." - -Metsäherra silmäsi lapsilaumaa. - -"Herra Jumala... Näin paljonko teillä on lapsia!... Sehän on -sikamaista!" - -"Niin monta niitä on", sanoi Antti, ja hänen äänensä vähän vapisi. -"Kuinkahan monta niistä pitäisi olla poissa, että olisi kruunun ja -teidän mielestänne parhaiksi?" lisäsi hän sitten katkerasti. - -Metsäherra vilkaisi Anttiin vihaisesti. - -"_Låt barnen vara_", sanoi vallesmanni nuhtelevasti. - -Mutta metsäherra käveli turkki yllään edestakaisin lattialla. - -"Siihen ne ovat... laittamaan lapsia... muuhun ei", sanoi hän. - -Vallesmanni puhui hänelle jotakin, jota muut eivät ymmärtäneet. Mutta -Antin kasvoille nousi tumma puna, ja ohimosuonet pullistuivat. - -Vallesmannin puheista metsäherra näytti tyyntyvän. Ehkäpä alkoi -ymmärtää, ettei täällä kiveliön keskellä tainnut olla helppo elää, kun -maasta lähti niukasti syötävää. Mutta hän ei malttanut vieläkään olla -lapsista herjaamatta, vaan virkkoi nyt puoleksi pilkallisesti: - -"Joko niitä nyt on kylliksi, vai vieläkö tulee lisää?" - -Antti oli luonnostaan tyyni mies, mutta nyt oli sattunut solvaus niin -arkaan paikkaan, ettei hän enää voinut hillitä itseään. - -"Tuli lisää tahi ei", sanoi hän nousten seisomaan, "se ei kuulu teihin! -Minulla ovat lapset tässä näkösällä kaikki... lienevätkö niin -forstmestarillakin... Ja minä tunnustan ja tiedän ne omikseni..." - -Jo punastui metsäherra korviin asti. Olivatko ne kamalat huhut hänestä -ehtineet tännekin asti! - -"Mitä tarkoitat, lurjus?" kivahti hän. - -Mutta taas alkoi vallesmanni puhua ruotsiksi, ja vihdoin metsäherra -asettui. - -Vallesmanni sai nyt puheenvuoron ja alkoi asioitaan Antille selittää. -Olisi ollut tarkoitus pitää lain määräämä katselmus nyt tässäkin -Ahvenjärven kruununtorpassa, mutta vallesmanni aikoi sen lykätä ensi -kesään, kun lumikin jo oli maassa eikä sitten viime katselmuksen ollut -paljoa tehty. - -"En ole kyllä rakennuksia kyennyt tekemään, mutta niittyä on raivattu -tänäkin syksynä neljän häkin ala ja uutta peltoa olemme tehneet -vankankin puolen tynnyrin alan... Ensi kesänä sekin jo auttaa... Ja jos -nyt tänä talvena, niinkuin on toivoa, sattuu tukinajossa ansaitsemaan -vähän enemmän, niin ensi kesänä saapi sitten rauhassa tehdä -maatöitä..." - -"Niinpä vainkin", myönsi vallesmanni. - -Mutta metsäherralle tuli yhtäkkiä kiire pois, niin että hän istui -reessä, ennenkuin vallesmanni ehti uloskaan. - -"Mahtoikohan hyvinkin suuttua?" kysäisi Antti vallesmannilta. "Minäkin -satuin suuttumaan, kun lapsista..." - -"No no, ei se niin vaarallista ole", naurahti vallesmanni. "Se on -semmoinen pikainen mies, vaan kyllä se siitä ajan oloon talttuu..." - -"Jokohan tuo kantelee kruunulle?" - -"Eikö mitä. Onhan niitä tämmöisiä torppia muitakin..." - -Vallesmanni hyvästeli kädestä ottaen ja toivotti onnea tukinajoon. - -Antti seurasi perässä portaille. - -Jo oli metsäherran pahin kiukkukin mennyt ohi, sillä hän vastasi, kun -Antti hyvästeli, ja näytti naurahtavan. - -Antti katsoi heidän jälkeensä, kun ajoivat jäälle. - --- Olisikohan se maistellut -- lieneekö viinamiehiä -- kun oli noin -oikullisena? arveli Antti metsäherrasta. - -Kun Antti palasi pirttiin, puhalsivat lapset loukostaan ikkunaan -menijöitä katsomaan. Semmoinen herraskuorma oli todellakin näkemisen -arvoinen täällä erämaassa. - -"Jokohan nyt suuttui?" kysyi Selma huolekkaana. - -"Suuttukoon jos tahtoo. Vallesmannilla on tämän talon asioihin enempi -sanomista kuin metsäherroilla... sen sanoi aikoinaan vanha vallesmanni, -joka tämän kruunulta minulle haki", sanoi Antti. - -Mutta herrojen äkkiarvaamaton käynti erämaassa, jossa ei ollut totuttu -vieraita näkemään pitkiin vuosiin, vaikutti kuitenkin sen, etteivät -Antti ja Yrjö ottaneet tointuakseen matkalle, vaikka kaikki oli -valmiiksi laitettuna. Oli paljon puhumista ja arvelemista siitä, mitä -herrat käynnillään oikeastaan tarkoittivat. - -"Kuulee sen Rantakeron isännältä tarkemmin, kyllä ne hänelle jotakin -juttelevat", arveli Antti. - -Samaa uskoi Selmakin. - -Vihdoin, kun olivat aikansa puhelleet, Antti alkoi hankkiutua matkaan. - -"Tähän sattuivat juuri lähtöhommaan, viivyttämään meitä", sanoi hän -Yrjölle. - -Yrjö oli jo valjastanut hevosen. Antti kiskoi ylleen pientä -keltaisenlikaista, päällyksetöntä lammasnahkaturkkia, Selman seisoessa -häntä vastapäätä. - -Eron hetki läheni. - -Antti pani jo kintaat käteensä, mutta veti kuitenkin vielä oikean pois -ja ikäänkuin heikkouttansa häveten ojensi kätensä Selmalle. - -Ja pyörähti sitten oveen päin, ikäänkuin olisi tahtonut jotakin -piilottaa vaimoltaan. Ja kun ovelle ehti, niin melkein kuin -tuskanhuutona siinä äänsi: - -"Hyvästi nyt kaikki! Jumalan haltuun jääkää!" - -Ja mennä rymisti sitten alas kuin pahaa pakoon, pyyhkäisten silmistään -jotakin. - -Selma seurasi häntä portaille. Yrjö seisoi jo ohjat kädessä -lähtövalmiina. Selman kasvot olivat kalpeammat entistään, ja silmissä -oli kumma kiilto. - -Antti silmäsi Selmaan ja sanoi sitten tukahtuneella äänellä Yrjölle: - -"Annahan kävellä sitten!" - -Yrjö viittasi äidilleen hyvästiksi, massautti suutaan ruunalle, joka -virkkuna ja levänneenä porhalsi täyteen juoksuun järveen kallistuvaa -myötälettä alas, niin että silppusäkit häkin päällä hyppelivät. - -Antti seurasi puolijuoksua perässä. - -Jäälle päästyä Yrjö pysäytti Mustan, ja kun Antti hänet saavutti, -kiipesivät he kumpikin häkille ja läksivät ajamaan rantajäätä pitkin -suoraan pohjoiseen, johon järvi kapenemistaan kapeni. Herrojen äskeinen -jälki vei suoraan poikki järven, ja Musta yritti jo verekselle -jäljelle, mutta eri suuntaan kulki nyt tukinajoon menevien tie. - -Selma jäi portaille heidän menoaan katsomaan. Seisoi siinä, marraskuun -kylmässä, silmät vedettöminä, mutta kasvoilla itkevä ilme ja sydämessä -tuska ja ahdistus. Toisessa päässä järveä olivat jo menossa, mutta -Selma seisoi yhä portailla ja heräsi mietteistään vasta sitten, kun -kuuli nuorimman, sairaan lapsen itkevän. - -Silloin hän vasta palasi sisälle, ja hänestä tuntui, että sydän oli -pakahtumaisillaan. Ja kun otti sairaan syliinsä ja istahti, niin -silloin purskahti itkuun ja itki kauan aikaa, ääneensä uikuttaen. Se -tuntui sydämen tuskaa helpottavan. - -Mutta tukinajoon menevät loittonivat loittonemistaan. Keli oli järvellä -mainio. Mustan mieli oli iloinen, ja roimasti se käveli häntäänsä -rennosti heilutellen. Isä ja poika istuivat äänettöminä häkillä. Lyhyt -marraskuun päivä oli jo ehtinyt kulua pitkälle, ja aurinko oli jo -laskemassa, kun menijät ehtivät kapenevan järven päähän. Se tie, jota -heidän tuli aluksi kulkea, vei toiselle haaralle kuin kylään johtava -tie. Järven päästä se alkoi, nousten männikkökankaalle ja lähtien siitä -kapeana aukkona ja mutkikkaana viemään synkille sydänmaille. - -Järven päähän saapuessaan menijät näkivät ilokseen, että tietä olivat -poromiehet kulkeneet -- ja se suuresti helpottaisi heidänkin kulkuaan. - -Tämä taival, jolle he järven päästä lähtivät, oli kahden penikulman -pituinen. Sen kuljettuaan he saapuvat ensimmäiseen suureen kylään ja -valtatien varteen. Siitä taas jatkuu matka oikotietä pitkin kiveliöiden -halki itäpohjoista kohti niihin kyliin, joiden kautta Antti tiesi -matkan kulkevan Airiselän tukinajopaikalle. - -Mutta vaivalloiselta tuntui kulku. Molemmat miehet olivat heti järveltä -kankaalle noustua jääneet kuorman perään kävelemään. Sillä vaikka -poromiehet olivatkin tietä kulkeneet, oli se näin vähän lumen aikana -jyleää ja mätikköpounikkoa. Vähänväliä kuorma kellahti nurin, hevonen -höyrysi, ja miehet paarustivat hikipäin perässä. - -Suurelle suolle tultua ja sen poikki kuusikkokorpeen päästyä he -levähdyttivät hevostaan ja tekivät nuotion. - -"Tämä onkin pahin ja pounikkoisin taival -- tätä kun näin vähän lumen -aikana niin kovin harvoin kuljetaan", lohdutteli Antti poikaansa. -"Tästä kun lähdemme, käännymme pian eri haaralle, länttä kohti, jossa -muistaakseni on tasaisempi tienreikä, ja saavumme sitten suureen -kylään, jossa on minulle entisestään tuttu isäntä. Siitä pitäisi alkaa -teitä, joita on paljon kuljettu näinä vuosina, kun tukinajot ovat yhä -syvemmä Lappiin siirtyneet. Ja ne, jotka Airiselän ajoon menevät, -kulkevat tämän kylän läpi." - -Muuta he eivät puhuneet. Ikävä painoi kummankin mieltä. Loppupuoli -taivalta oli kuitenkin onneksi tasaisempia maita, niin että matka sujui -nopeammin. - -Myöhään illalla he saapuivat kylään. Antille oli kylä jo ennestään -tuttu, hän kun oli viime vuonnakin tämän kautta mennyt tukinajoon, -mutta silloin aivan eri haaralle, Susivaaraan päin. He ajoivat -hevosensa erääseen vankkaan taloon, jonka pihalla näkyi olevan useita -tukinajoon meneviä rekiä ja kuormia. - -Talossa vielä valvottiin, ja Antti tapasi isännän pihalla. - -"Jopahan on Ahvenjärven Anttikin tukinajoon menossa", tervehti isäntä -Anttia. - -"No, jopa sitä viimein... kun viimeinkin lumen tuiskusi", vastasi -Antti. "Saisiko yösijaa?" kysyi hän sitten yhteen menoon. - -"No, totta kai", toimitti isäntä. "Toki tässä vanha tuttava saapi, kun -ventovieraillekin annetaan. Airiselän ajoonko sitä sinäkin...?" - -"Sinne vain..." - -"Sinne kuuluvat nämä toisetkin olevan menossa... Kuka tämä kumppanisi, -nuori mies on?" - -"Minunhan se on poika", hymähti Antti. - -"Vai on sinulla noin vankka poika", kiitteli isäntä. "Tulee, peijakas, -vielä vankempi mies kuin isästä." - -"Kunhan nyt ensin tulisi semmoinenkaan kuin isä", kehahti Anttikin. - -Isäntä toimitti, että Antti sai panna hevosensa talliin, vaikka muiden -kulkijain hevoset olivat suuressa halkovajassa. - -Antti ja Yrjö jäivät hevostaan hoitamaan, mutta isäntä köpitti pirttiin -ja mennessään arveli, että on sijaa miehille pirtissä. - -Talo, johon he olivat saapuneet, oli kylän vanhin, Linnanrovaksi -nimitetty. Sen kautta kulki valtatietä itään ja etelään, länteen ja -pohjoiseen, ja sitäpaitsi poro- ja suksimiesten teitä jos minnepäin -asumattomien erämaiden poikki ja halki. Talvisin, suurten tukinajojen -aikana, oli talossa aina kulkijoita, oli öin päivin koko pitkän talven -ajan. Toisia meni, toisia tuli. Oli outoa jos tuttavaakin. - -Pirtissä oltiin jo yösijoille asettumassa, eikä pihasalla näkynyt -ketään, kun Antti ja Yrjö syöttivät hevostaan. - -Yrjö meri sisälle, mutta Antti jäi vielä kuormaansa peittelemään -hurstilla ja ottamaan siitä peurannahkoja yövuodetta varten. - -Silloin hän kuuli, että jostakin kujasta ajoi hevonen pihaan, ja -yhtäkkiä seisoi mies hänen vieressään, sähkölampun valossa häntä -tarkastaen. Antti hieman säpsähti, mutta valo katosi samassa, eikä hän -ehtinyt nähdä miehen kasvoja. Mies ei virkkanut sanaakaan, eikä -Anttikaan ehtinyt mitään sanoa, ennenkuin toinen jo katosi sille -kujalle, josta äsken hevonen pihaan ajoi. - -Antti arvasi, etteivät ne olleet oikeita kulkijoita. Viinakauppiaita -saattoivat olla. - -Hän ei kuitenkaan puhunut näkemästään mitään, kun pirttiin meni. Suuri -pirtti oli miehiä puolillaan. Jotkut jo nukkuivat, toiset tarinoivat. -Himmeä kattolamppu valaisi niukasti tupakansavun läpi lattialla -makaavia miehiä. - -Ei näyttänyt olevan Antin tuttavia eikä työtovereita yhtään. Tuntuivat -olevan etelän puolen miehiä, joita Antti ei muistanut ennen -tukinajopaikoissa nähneensä. Saattoivat olla ensikertalaisia. - -Antti ja Yrjö söivät niukan illallisensa särpimettä. He eivät ottaneet -osaa toisten keskusteluihin eivätkä tiedustelleet, mistä toiset tulivat -tai mihin olivat menossa. - -Keskenäänkään he eivät monta sanaa vaihtaneet, ja pian he laskeusivat -levolle peurannahkoille. - -Yrjö nukkui heti. Mutta Antti makasi valveilla, iltapiippuaan -poltellen. Silloin hänen korvansa erotti, mitä toiset haastelivat. - -"Kuuluu Sodankylän poroaidalla myyneen monen tuhannen markan edestä -paljasta Ruotsin konjakkia..." - -"Voi turkanen!" - -"Eivätkä osuneet poliisit hänen kätköilleen, jotka kuuluvat olleen -aivan likellä poroaitaa... Mutta kiinni olisivat panneet, jos -kohdanneet olisivat." - -"Mutta eivät kohdanneet?" - -"Eivät. Oli valehdeltu poliiseille. Sillä on omat suojelijansa... -Pakoon pääsi." - -"Pakoon, vaan täällä se nytkin kiertelee. Tukkityömaille on menossa." - -Antti arvasi, että miehet puhuivat Pirtu-Santerista, joka monta vuotta -jo oli viinaa myynyt pitkin Lappia. - -"Minkä kokoinen mies se lienee, Pirtu-Santeri?" kysyi nyt Anttikin, -toisten keskusteluun puuttuen. - -Eräs vastasi: - -"Onpahan minun mittaiseni mies, mutta sillä on pitkät, mustat viikset." - -Antti ei viitsinyt nousta katsomaan, minkä mittainen se mies oli, joka -puhui. Hänestä oli äskeinen mies pihalla ollut pitkänlainen. - --- Olkoon kuka hyvänsä... Mitäpä minä hänestä, -- arveli hän ja vaipui -omiin ajatuksiinsa. - -Nuo toiset tarinoivat ja nauraa hökertelivät. Miten lienee heillä -kotonaan? Oliko lapsia ja minkä verran oli varoja? Olivatko torpan -vaiko talon miehiä? Olikohan joukossa yhtään niin köyhää kuin hän? - -Mutta olipa hänellä sentään tuossa vieressään vankka ja verevä poika, -joka pian pystyi isäänsä auttamaan! Ei hän niin köyhä ollutkaan. - -Hän muisti kotiajääneitä, vaimoaan ja lapsiaan, ja hiljainen huokaus -nousi hänen povestaan. Ja huomaamatta ummistuivat silmät, ja hän vaipui -raskaaseen uneen... - - * * * * * - -Antti oli nukkunut sikeästi. Hän heräsi siihen, että pirtissä kävi kova -poru ja liikkeellä oltiin. Joku astui Antin jalalle. Päästyään oikein -valveille ja kuultuaan mitä puhuttiin, hän ymmärsi, että taloon oli -saapunut tullimiehiä, jotka meuhkaten herättivät nukkuvat. Antti kuuli -heidän tiedustelevan erästä miestä, joka ajoi porolla ja jolla olisi -pitänyt olla viinaksia matkassaan. Oliko talossa käynyt porolla-ajajaa? - -Anttikin nousi taljalleen istumaan. - -Hänellekin tehtiin kiivas kysymys, oliko hän porolla-ajaja. Kuka tuo -toinen on, joka vieressä nukkuu? - -Antti selitti kuka ja mistä oli ja matkansa tarkoituksen. Vieressä -nukkuva oli hänen poikansa. Eivät olleet he nähneet kuin yhden -poromiehen, joka ajoi suksilta. - -Mutta tullimiehet eivät tyytyneet semmoisiin vastauksiin. - -"Kenenkä kuorma se on, jossa on hursti peittona?" kysyi eräs tullimies -kuin kaikilta yhteisesti. - -Mutta kun ei siihen heti ehditty vastata, määräsi hän, että jokaisen -oli näytettävä kuormansa ja avattava arkkunsa, muutoin revitään kuormat -hajalleen ja arkut säretään. - -Antti alkoi vetää kenkiä jalkoihinsa, ja samoin teki moni muu. Mutta -eräs mies, joka makasi pimeässä loukossa, ärähti sieltä: - -"Siellä on minunkin kuormani pihalla. Tarkastakaa, jos tahdotte! Minä -en liiku yövuoteeltani." - -Lyhtyjen valossa tullimiehet sitten ryhtyivät tarkastukseensa, penkoen -kunkin kuorman ja rautapiikeillä sysien heiniä ja silppusäkkejä. - -Tulivat Antin kuorman luo. - -"Onko joku viinakauppias liikkeellä?" kysyi Antti, kun tullimiehet -reikivät hänen silppusäkkejään. - -"Niitä on montakin", vastasi tullimies tyytymättömänä. - -"Ei ole minun matkassani tippaakaan", sanoi Antti. - -Eivät löytäneet mitään luvatonta. - -Silloin he ilmoittivat tietävänsä varmaan, että tämän kautta oli nyt -yön aikana kulkenut viinakauppias, arvatenkin menossa Airiselän -tukinajopaikalle. - -Mutta miehet eivät sanoneet tietävänsä. - -"Porollako sen olisi pitänyt olla liikkeellä?" kysäisi Antti. - -Tullimies vilkaisi Anttiin kuin jotakin epäillen. - -"Eikö ole kukaan kaupannut konjakkia?" kysäisi hän. - -"Minulle kai viimeksi kauppaavat... joka en eläissäni ole ostanut kuin -korttelin... senkin kaupungista", vastasi Antti. - -Mutta tullimiehet herättivät isännän ja muunkin talonväen ja penkoivat -joka huoneen. - -Vihdoin he lähtivät ajamaan, kun eivät mitään löytäneet. Pirttiin -saapuessaan Antti nyt vasta huomasi, että sinne oli yöllä hänen -nukkuessaan ilmaantunut lisää väkeä. Näyttivät olevan etelän puolen -miehiä, suksilla kulkevia. - -Hän asettui sijalleen, vielä hetken nukkuakseen. Mutta unta ei -tullutkaan. Mietitytti. Mitähän olivat ne miehet olleet, jotka illalla -kujasta ajoivat pihaan ja samalla tuntuivat lähtevän takaisin? -Epäilemättä ne olivat viinakauppiaita. Sitten hän muisti, ettei -tallinovessa ollut lukkoa ja että ovi oli muutenkin rempallaan. Hän -nousi ja päätti pistäytyä hevostaan katsomassa. - -Muut pirtissäolijat näyttivät nukkuneen uudestaan. Kuorsauksia, -raskaita huokauksia ja oikenevien koipien liikettä kuului, ja himmeä -lamppu paloi ynisten, vaivalloisesti, sammumaisillaan. - -Ulkona oli pimeä kuin säkissä, sillä taivas oli aamupuoleen vetääntynyt -pilveen. Kun Antti joutui lähelle tallia, näki hän, että sekä tallin -ovi että ylisen heinäluukku olivat auki. Samassa ilmestyi kaksi miestä -tallista. Ne kantoivat suuria säkkejä reslaan, joka oli tallinpäässä ja -jonka eteen oli hevonen valjastettu. Antti seisahtui ja näki, että -toinen mies nousi yliselle ja antoi sieltä varovasti säkin kerrallaan -toiselle. - -Toinen miehistä, se, joka säkkejä reslaan kantoi, huomasi Antin ja -töytäsi yhtäkkiä hänen eteensä. - -"Mitä haet?" tiuskaisi hän Antille. - -"En mitään. Aioin hevostani hoitamaan." - -Mies ei virkkanut enää mitään, vaan meni jatkamaan työtänsä. Pimeä oli, -mutta Antti näki, että miehellä, joka häntä kävi puhuttelemassa, oli -pitkät viikset. Kumpikin mies liikkui kuumeisella kiireellä, ja Antti -arvasi millä asialla he olivat. Hän ei kuitenkaan ollut heistä -tietävinäänkään, toimitti hevoselleen lisää heiniä ja aikoi lähteä -takaisin pirttiin. - -Siinä ne olivat viinakauppiaat, joita tullimiehet olivat takaa ajaneet! - -Ne siis olivat sittenkin olleet talossa ja ehtineet kätkeä tavaransa -tallin yliseen, sillaikaa kun tullimiehet pitivät tarkastusta pirtissä. - -Antti kuuli miesten yhtäkkiä lopettavan hommansa, kuiskaavan toisilleen -jotakin ja katoavan kuin varjo kujasta ulos. - -Antti pani merkille, että he katosivat siitä kujasta, josta tie lähti -ylimaihin. Heidän hevosellaan ei ollut minkäänlaista helyä, mutta Antti -kuuli kavionkapseen ja reslan ratinan nopeaan poistuvan. - -Hän palasi pirttiin, mutta ei puhunut havainnostaan mitään, vaikka -muutamia miehiä oli jo nousuhommassa. - -Aamupimeällä jo joutuivat Airiselän tukinajoon menevät miehet -taipaleelle. Heitä oli nyt yhdessä roikassa kymmenen hevosta ja -kolmattakymmentä miestä. Sitäpaitsi heitä seurasi vielä kymmenkunta -suksimiestä, jotka niinikään olivat Airiselkään hakkuumiehiksi menossa. - -Antti oli Linnanrovalta lähdettäessä jäänyt jälkiroikkaan, mutta jo -ensi syöttöpaikassa, joka oli suuren järven rannalla, toiset -ehdottelivat, että Antti, jolla oli lihavin ja paras kävelijähevonen, -ajaisi eillimmäiseksi. - -Tie kulki nyt synkkiä sydänmaita, ja taipaleet olivat pelottavan -pitkiä, tiet vähälumisia vielä ja paikoin hyvinkin pounikkoisia. - -Seuraavana yönä tuli raskas tuisku, niin että lunta alkoi olla polveen -asti. Mutta kun tuisku taukosi, koveni ilma, pakkasta oli veres lumi -ruokkinut. Taivaanrannat punoittivat ja kiiltelivät, ja ilma helisi -kylmyyttään. Kulkijoita oli paljon, rahdinajajia enimmäkseen. - -Oli täydenkuun aika, ja tukinajoon menevät ajoivat öisinkin, pikemmin -perille joutuakseen. - -Suuresta kirkonkylästä ei enää ollut Airiselkään kuin parin päivän -matka, aivan asumatonta kiveliötä. - -Sitä viimeistä taivalta olivat nyt menossa kaikki ne, jotka yhdessä -roikassa lähtivät Linnanrovalta Anttia seuraamaan. He olivat -saavuttaneet toisia sinne menijöitä, ja roikka oli joillakuilla -taipaleilla ollut hyvinkin pitkä, mutta toisilla taipaleilla -pienentynyt, kun kaikki eivät olleet jaksaneet yhtä nopeaan kulkea. - -Antti oli ajanut kaikki taipaleet edellä, ja usein olivat toiset -saapuneet syöttöpaikkaan pitkän aikaa jälkeenpäin. - -Nyt tälle viimeiselle taipaleelle lähdettäessä oli ollut puhe, että -puhallutetaan puolivälissä, johon puulaaki oli rakennuttanut tilavan -pirtin ja tallin sitä varten. Sillä koko taipaleella Airiselkään asti -ei ollut ainoaakaan ihmisasuntoa. - -Antti pani taas eillimmäiseksi. Hänen Mustansa oli vielä virkku ja -käveli roimasti. Tiekin oli jo niin kuljettua, että oli kovaa kuin -tavallinen maantie. Antti ja Yrjö istuivat kumpikin häkillä. - -Joka paikassa pitkin väliä oli kerrottu, että ylen paljon on jo -Airiselkään tukinajajia mennyt ja yhä lappaa kuin kadotukseen. - --- Kuinka siellä käynee, kun niin paljon tulvaa ajajia? -- mietiskeli -Antti. -- Jos Vänttinen ehkä luulee, etten tulekaan. Vaan miksi olisi -käsirahatkin jättänyt? - -Hän ei pojalleen huolistaan puhunut, itsekseen mietiskeli. - -Kun pääsisi sen Vänttisen puheille ennen kuin muut ehtivät, toivoi hän. - -Silloin juolahti hänelle mieleen, että hän ajaa yhtämittaa puulaakin -pirtille, Airiselkään asti, ettei pysähdykään puolivälissä. Hänellä oli -hyvä hevonen... se kyllä jaksaa, ja heillä itsellään oli evästä jälellä -sen verran, että hyvästi toimeen tulivat. - -Niin hän tekeekin! Ja heti kun pääsee perille, rientää Vänttisen -puheille. - -Hän tuli keksinnöstään niin hyvilleen, että massautti Mustaa nopeampaan -vauhtiin. Päivä oli puolessa, kun he saapuivat Hyrränperään, sinne, -mihin puulaaki vartavasten oli pirtin ja tallin rakennuttanut -tukinajajille syöttöpaikaksi. - -Kauas jo kuului kova meteli Hyrränperästä, kuului kuin juopuneitten -rähinää ja karkeita kirouksia. - -Paljon oli Hyrränperässä hevosia, jotka aisapäässä söivät. Miehiä kulki -edestakaisin lähellä olevasta lähteestä vettä hevosilleen kantaen. -Juovuksissa näyttivät miehet olevan, muutamat hieroivat tappelua. -Pirtistä kuului tanssinjyske ja huuliharpun soitto. Antti ja Yrjö -näkivät, että jotkut miehistä tanssivat, yksin hyppien ja rallattaen. - -Antti pysäytti hevosensa, nouti ämpärillään vettä lähteestä ja tarjosi -Mustalle. Ja aikoi lähteä. - -"Mikä tuo mies on, joka ei hevostaan aio syöttää!" huusi hänelle joku. - -Antti katsoi sinnepäin ja tunsi sen pitkäviiksisen miehen, joka niin -nopeasti oli Linnanrovan tallin päästä lähtenyt. - -"Mies hoi! Älä aja! Osta viinaa!" kuuli hän huudettavan yhtäältä, ja -toisaalta taas kuului: - -"Älä aja! Varro että muutkin ehtivät matkaan." - -Eräs juopunut yritti Mustan ohjiin, muka pidättämään. - -Antti napsautti ohjaksilla Mustaa, se töytäsi eteenpäin, ja mies -pyllähti kinokseen. - -"Pois alta!" huusi Antti ja laski menemään Hyrränperän myötäleestä -täyttä juoksua alas. - -Vai täällä se viinakauppias jo on! ajatteli hän. - -Kun he pääsivät loittonemaan Hyrränperästä, kertoi hän Yrjölle kaikki -mitä Linnanrovalla oli yöllä tapahtunut ja mitä miehiä hän arveli -viiksiniekan olevan. - -"Jos Vänttinen siitä vihiä saapi, niin lyhyeen sen miehen ilo loppuu, -Vänttinen kun on niin vihainen viinamiehille, että tappaisi kaikki", -sanoi hän pojalleen. - -Taival, outo ja jyrkkämäkinen, katkesi katkeamistaan. Alkoi hämärtää, -päivä loppui, mutta täysikuu, kirkas ja kylmänkiiltävä, nousi -taivaalle. - -Erään korkean mäen päällä Antti pysäytti hevosensa ja taitteli muutamia -kuivia ruisleipiä sen syötäväksi. - -Ei kuulunut perässätulijoita. Kylmä kuu vain valaisi kuolonhiljaista, -avaraa Lapin tunturimaailmaa. - -He jatkoivat matkaansa. Antin laskujen mukaan piti heidän jo olla -likellä Airiselän maita. - -Antin mieleen juolahti uusi tuuma. Kun hän ehtii Vänttisen puheille, -niin kertoo epäilyksensä sen viiksiniekan suhteen... että viinanmyyjä -on... jos ei liene se kuuluisa Pirtu-Santeri... Vänttinen kyllä -selvän ottaa... Paha hätä oli tullut viime talvenakin eräälle -viinakauppiaalle, joka oli osunut Vänttisen lähettyville. - -Tie teki mutkia, nousi mäkiä ylös, laski toisia alas, puski taajojen -korpien halki, jänkkien poikki ja vilahti järvelle. Kuun kirkkaassa -valossa näkyi korkeita tunturien lakia edessäpäin, ja toivoton -taivaanranta siinsi tumman sinertävänä. - -Vihdoin, laskeuduttuaan erään korkean mäen alle, he näkivät edessään -puulaakin kookkaan, honkahirsistä salvetun pirtin ja muut huoneet. -Suuren ikkunan läpi loimusi iloinen takkatuli. Pihalla liikkui miehiä -ja hevosia, ja pakkaslumi narisi. Oli liikettä, oli elämää keskellä -synkintä kiveliötä. He ajoivat pihaan. - -"Onkohan se Vänttinen nyt pirtillä?" kysyi Antti ensimmäiseltä -mieheltä, joka näytti olevan työnjohtajia. - -"Tuolla se kirjoittaa konttorissa", vastasi puhuteltu. - -Antti jätti Yrjön vaalimaan Mustaa ja riensi heti Vänttisen puheille. - -Yrjö alkoi riisua hevosta valjaista, päästi sen piehtaroimaan ja -loimitti sen. Äskeinen mies, joka oli Anttia puhutellut, kävi Yrjönkin -puheille. Ja koeteltuaan Mustan kylkiä arveli, että tuommoisella -hevosella sitä pystyy isompaakin tukkia liikuttamaan. Siitä pääsivät -puheisiin. - -Yrjö kertoi keitä olivat eikä jättänyt mainitsematta, että Vänttinen -oli matkarahatkin Antille jättänyt. - -"No lieneekin sitten isäsi hyvä tuttu Vänttisen kanssa", arveli -Syrjänen, joka oli ajattaja ja tukkienlukija. - -"Tuttavat ne ovat... Koko viime talvenkin oli isä Vänttisen ajossa", -kertoi Yrjö. - -"No teitä varten se sitten on jättänyt saran tuonne Kilpisjoen -varteen", arveli Syrjänen. - -Ja niin siinä hetken vielä muutakin keskustelivat Antin viipyessä -Vänttisen puheilla. - - - - -3. - - -Airiselän tukinajopaikka oli synkkien sydänmaiden keskellä, lähellä -Venäjän rajaa. Pitkät olivat sieltä matkat kyläisiin kyliin ja vielä -pitemmät kirkolle. Asumatonta, lyömätöntä kiveliötä oli koko penikulmia -laaja tunturiseutu, jossa vasta parina vuotena tukkilaisen kirves oli -puuhun iskenyt. - -Erämaata se oli, mutta puulaaki oli pitänyt tukkityöläisten -hyvinvoinnista kaikinpuolista huolta. Ruokatavaroita oli tänne -erämaahan kuljetettu tavattomat määrät. Näinä talvina, joina -Airiselässä oli tukinajoa ollut, oli äärettömiä metsiä jo maailman -markkinoille kuljetettu. Mutta silmänkantamattomiin seisoi vielä -petäjikköä synkillä saloilla ja alastomien tunturien kupeilla, -miljoonia siellä oli, ja miljoonia sieltä aiottiin ottaakin. Sillä nyt -oli tuhansien vuosien rauha rikottu ja ihmiskäsi anasti sen, minkä -luonto oli luullut voivansa edelleenkin omaksi hyödykseen käyttää. - -Mutta lujassa ne metsän jättiläiset olivat louhikkoisten vaarojen -kupeilla ja pounikkoisten metsäjokien varsilla. Itsepäisesti ne panivat -vastaan, ja kova oli siinä työ, ennenkuin monen sadan vuoden vanha, -kiva ja tyvikäs petäjä uittojoen varteen synnyinpaikaltaan lähti. Mutta -voimaa ja keinoja oli toisaallakin. Ihminen valloitti ja voitti ja -Lapin aarteet hyväkseen käytti. - -Antti meni suoraan konttoriin, jossa Vänttisen sanottiin -kirjoittelevan. - -Vänttinen oli jo keski-ikämies, joka oli koko ikänsä puulaakin hommissa -ollut. Hän oli tunnettu säännölliseksi rehtimieheksi, joka jakoi -oikeutta oikealle ja vasemmalle. Ja kiivas mies kuin tuli ja leimaus. -Ei hänen kanssaan ollut leikkimistä. Ja jos hän kerran pääsi epäilemään -toista, niin ei siitä uskosta koskaan luopunut. Kovakasvoinen, -harmajasilmäinen mies, jonka kylmyys melkein pelotti. - -Oikean miehen oli puulaaki tänne Airiselän ajoon osannut valita. Ei -täällä pehmeä, toimettomampi mies ylijohtajaksi olisi kyennytkään. -Tarmokas, kokenut mies piti olla -- semmoinen kuin Vänttinen. Puulaakin -tietoon oli tullut, että edellisinä talvina oli salaviinanmyyjäin -onnistunut liikettään Airiselänkin ajoissa harjoittaa, ja siitä oli -koitunut puulaakille suurta haittaa ja monta mieliharmia. Senvuoksi -annettiin Airiselän tukkityön johto Vänttisen haltuun, sillä se -tiedettiin, etteivät viinamiehet hänen parissaan menestyneet. - -Kuiskeita olikin jo kuulunut, että Vänttinen oli uhannut heti erottaa -työstä jokaisen, joka viinalta haiskahtikin. - -"No jopahan saapui Ahvenjärven Anttikin", tervehti Vänttinen Anttia, ja -hänen koville kasvoilleen ilmestyi lempeämpi ilme. - -"Saitko käsirahat, jotka Rantakeron isännälle jätin?" kysyi hän sitten -heti, kulmiaan rypistäen. - -Antti kiitteli ja sanoi saaneensa. - -"Täällä on jo tukinajo täydessä käynnissä", sanoi Vänttinen Antin -selityksen kuultuaan ja tarjosi sikaarin. - -"Jo olen kuullut", puheli Antti. "Paljon taitaa olla ajajia?" kysyi hän -sitten. - -"Paljon, paljon on", sanoi Vänttinen. "Tänne rientävät kaiken maailman -roistot ja semmoisetkin, jotka eivät tukinajosta ymmärrä kerrassa -mitään. Taitamattomia ja laiskoja lurjuksia... Vaan tänne ei oteta -yhtään, jolla ei ole työpassia matkassaan..." - -"Mahtanenko saada tukinajoa minäkään enää?" kysyi Antti katsoen -pelokkaasti Vänttisen tuimiin silmiin. Vänttinen hymähti. - -"Sinua varten olen palstan säästänyt, sitäkin on tänään jo moni käynyt -pyytämässä ajaakseen... Kuka sinulle tulee hakkuumieheksi?" kysyi hän -sitten äkkiä. - -"Oma poika... Yrjö sen olisi nimi", tokaisi Antti hädissään. - -"Vai on sinulla jo semmoinen poika. No, sitä parempi... sitä parempi, -ettei tarvitse laiskoja ruokkia... Huomenna pääsette jo aloittamaan. -Syrjänen, joka lienee tuolla pirtissä, saapi lähteä näyttämään sarkaa." - -"Jopa on hyvä... kiitoksia paljon..." hoki Antti hyvillään. - -"Panehan hevosesi sinne puulaakin talliin, ja kyllä pirttiin vielä -miehiä mahtuu", sanoi Vänttinen sitten virallisella äänellä. -"Tarvitsetko ehkä rahaa etukäteen?" kysyi hän, suupieltään venyttäen. - -"En minä tässä vielä..." - -Vänttinenkin sytytti sikaarin ja nousi pöytänsä takaa kävelemään. Ja -sikaaria poltellessaan hän puheli: - -"Sillä aikaa kun minä kävin rantamailla, niin... Minä olen tässä tänään -ollut hyvin pahalla tuulella... Tänne oli ilmaantunut viinakauppias... -Ei oltu saada selvää, missä sillä lurjuksella oli kätköpaikka, itse -pääsi poliisien kynsistä pakoon suksilla ja mihin lie hiihtänyt... -lakitta päin oli täytynyt lähteä, kun poliisit joutuivat paikalle... -Etsittiin ja etsittiin... Jo vihoviimein tänä aamuna löysimme... -lähempää kuin arvasimmekaan... metsästä suksenladun alta... Ja -murusiksi jokikinen pullo... monta kymmentä pulloa pirtua..." - -"Soo, soo... jopa se sattui", sanoi Antti. - -"Joo", jatkoi Vänttinen. "Minä olen, kuten Antti tietää, vihainen sekä -juopoille että viinanmyyjille..." - -"No, jo minä sen tiedän", sanoi Antti, hiljensi sitten ääntään ja -astuen aivan Vänttisen viereen kuiskasi: - -"Olisi minulla eräs asia, josta on tunnon vaivaa... pitäisi saada -sanotuksi... kun ei olisi kuuntelijoita..." - -Vänttinen sulki pirttiin vievän oven tarkemmin ja viittasi tulemaan -huoneen perälle. - -Antti meni ja kuiskaamalla kertoi, mitä Linnanrovan pihalla oli nähnyt -ja mitä nyt Hyrränperässä, puulaakin pirtillä... - -Vänttinen kuunteli hartaana, ja hänen kulmakarvansa nousivat ja -laskivat ja huulensa tekivät monenmoisia irvistyksiä. - -"Pitkäviiksinen mieskö se oli?" kysyi hän. - -"Niin oli... oli kuin hevosen häntä molemmin puolin suupieliä", -vakuutti Antti. - -"No, se on selvästi se kuuluisa Pirtu-Santeri ja saatana!" pamautti -Vänttinen, synkkänä kuin ukkonen. - -Antti läksi ulos, ja Vänttinen tuli pirttiin, jossa miehiä istui suuren -takkatulen ääressä. - -Yrjö ja Antti riisuivat hevosensa ja panivat sen talliin. - -Pirtistä alkoi kuulua liikettä ja Vänttisen komenteleva, käskevä ääni. - -Pirtillä sattui olemaan kolme poliisia, nimittäin kaksi, jotka -puulaakin palkkaamina järjestystä valvoivat, ja kolmantena kruunun -poliisi, joka viinasaksoja vaanien oli tullut pirtille levähtämään... - -Pian olivat poliisit lähtökunnossa. Puulaakin hevonen valjastettiin, ja -he lähtivät täyttä vauhtia ajamaan Hyrränperään päin. Mutta kukaan muu -ei tiennyt heidän lähtönsä syytä kuin Vänttinen ja Antti. - -Vänttinen oli ollut koko yön levoton, ja kun aamu tuli, meni hän ja -herätti Antin ja kyseli uudestaan, mitä hän tiesi. - -Se seikka, etteivät Antin matkatoverit vieläkään olleet ehtineet -perille, osoitti Vänttisen mielestä, että miehet olivat juopuneet -eivätkä olleetkaan kyenneet lähtemään viimeiselle taipaleelle. - -"Parhaaseen iloon sinne poliisit sattuivat", arveli Antti Vänttiselle. - -"Niin alan uskoa minäkin", myönsi Vänttinen. "Aivan varmaan olivat -nämäkin viinakset, jotka särimme, saman Pirtu-Santerin." - -Ja levottomana Vänttinen odotteli tietoja ja sanomia Hyrränperästä. - -Antti ja Yrjö alkoivat hommata lähtöä metsäkodalleen, johon puulaakin -pirtiltä oli melkein puolen penikulman taival. Siellä oli pienoinen, -koukeroinen metsäjoki, Kilpisjoeksi nimitetty, jonka rannoille tukkeja -ajettiin ja jossa Antille luvattu sarkakin oli. Ennestään oli jo siinä -kodassa kolme ajomiestä, Perä-Pohjolan miehiä kaikki. Syrjänen, -työnjohtaja, niistä Antille kertoi, kun Antti ja Yrjö kodalle -lähteäkseen eväitä varustelivat. Puulaakin honkaisesta makasiinista he -ottivat silavaa, poronlihaa, voita, jauhoja, kahvia ja sokeria ynnä -muuta. - -Antti eväitä rekeen kantaessaan tiedusteli vuorostaan Syrjäseltä, -millaista oli metsä siinä sarassa, joka hänelle oli erotettu. Olivatko -puut isoja, oliko maa pounikkoa, jänkkärämeikköä vaiko vaaran laitaa? -Oliko pitkä ajomatka? Oliko myötälettä? Oliko vesipaikkaa lähellä? - -Syrjänen tiesi kaikki selittää. Puiden sanoi isoja olevan, mutta -ajoväli oli loivaa myötälettä. Vettä oli ja kota lämmin. - -Niin siinä juttelivat. - -Ja vilkas oli liike puulaakin pirtin pihalla kylmänkirkkaana marraskuun -aamuna. Tukkimiehet ottivat eväitä, ja suuren varastohuoneen paksu ovi -oli seposen selällään. Oli siellä tukinajajille ruokaa varattu: oli -julman korkea pino silavalaatikoita, oli mahtavia läjiä jauhosäkkejä, -kahvipaaleja, sokeriammeita, köysirullia, rautakettinkejä, saverikkoja, -kirveitä, sahoja ja kaikenlaista muuta tavaraa. - -Niin näytti, että on ruokaa, jos syömämiehiäkin. - -Anttikin osti uudet köydet ja uuden kirveen, johon Yrjö aamuvarhaisella -oli varren valmistanut. - -"Otahan varoiksi enempi köyttä", ehdotteli Syrjänen, "sillä puut ovat -jättiläisiä siinä sinun sarassasi." - -Ja Antti otti, tietäen ettei vara venettä kaada. - -Niissä hommissa kuluikin sitten päivä puoleen, ennenkuin Antti ja Yrjö -joutuivat kodalleen lähtemään. - -Puulaakin pirtiltä lähti teitä joka haaralle, kun kaikilla -ilmansuunnilla ajettiin tukkeja. Se tie, jota Antti ja Yrjö lähtivät, -painui ensin syvälle ikihongikkoon, laskeusi sitten laaksoon ja lähti -siitä kapeaa, ylen mutkikasta metsäjokea myöten viemään itään päin. - -Syrjänen, jolla oli toimena valvoa sielläpäin hakkuita ja ajoja, -hiihteli edellä, ja Antti ja Yrjö ajoivat perässä. Mutta puhelias mies -oli Syrjänen. Jäi usein jälkeen, hiihteli vieressä ja jutteli. - -"Sinulla on vankka hevonen. Lieneekö Vänttinen tiennyt, kun arvasi -sinua varten _sen_ saran jättää..." - -"Näki se tämän Mustan viime talvena Susivaaran ajossa", selitti Antti, -nauru suupielessä. "En kuullut moittivan kertaakaan..." - -"Eipä taida monta tuonnäköistä hevosta olla koko Airiselän ajossa", -jutteli Syrjänen yhä. "Ja hyvä on, että on tuommoinen hevonen... Eivät -lähtisikään ne sinun palstasi tukit huonommalla hevosella liikkeelle... -Vaan parempi palkka niistä maksetaankin..." - -"Ovat ne ennen tavalliset puut sijaltaan siirtyneet", kehaisi Antti. - -Hetken päästä kysyi Syrjänen taas, Yrjöön katsoen: - -"Onko tämä Yrjö ennenkin jo ollut tukinajossa?" - -"On se sen verran ollut ja hakkuumieheksi tottunut, että tavallisesta -miehestä pystyy yrittämään", vastasi Antti poikansa puolesta. - -Ja niin jutellen he jatkoivat matkaansa pitkin koukeroisen Kilpisjoen -uomaa, jonka molemmille rannoille oli tukkeja ajettu. Illan jo -hämärtyessä he saapuivat sille kodalle, johon Antin tuli asettua. Se -oli kaivettu pehmeään joenmellaan, ovi joelle päin, ja sen viereen oli -tallin tapainen kyhätty ja maalla ja sammalilla tiivistetty. Kodan -lakeistorvesta nousi savu, ja tallin ovi oli auki. - -Tukinajajat olivat jo päivän töistä saapuneet yösijalleen. - -"Nyt olemme perillä", sanoi Syrjänen. "Ruvetkaa taloksi ja pankaa -hevonen talliin. Aamulla lähden sitten sarkaa näyttämään... se on tästä -kilometrin päässä..." - -Pian ne vanhat tukkilaiset kotiintuvat, ja pian liikkui Anttikin kuin -omalla pihallaan. - -Ilta tuli, pakkanen kiihtyi. - -Mutta valkean lämpimässä loisteessa istuivat miehet illallistaan -valmistellen ja jutellen. Ja monenlaisia oli kullakin kokemuksia -tukkimetsistä, monenlaisia muistelmia, ja monenlaiset olivat kunkin -elämän vaiheet. Myöhäiseen tarinoivat, kunnes miehistä ensin yksi -peurantaljalleen kallistui, sitten toinen, ja joka viimeiseksi -valveille jäi, hän vielä tarinoi, luullen toisten häntä kuuntelevan. -Mutta kun ei kukaan mitään virkkanut ja hän kuuli raskaita kuorsauksia -ympärillään, vaikeni hänkin, nukahti ja alkoi kuorsata... - -Herran rauhassa nukkuivat. Mutta heidän ympärillään paukahteli suuri -yksinäinen erämaa kiihtyvän pakkasen kynsissä. Kylmä vihelteli viluaan, -Lapin taivaanrannat leimusivat, ja kylmän valjuna, hopeankirkkaana -nousi kuu ja näki, että erämaahan oli tullut asukkaita. - -Ja niin nukuttiin erämaassa, ja tähdet ja kuu pitivät vahtia siellä, -missä ihmisvoima oli mitätön. - -Mutta Vänttisen yö oli levoton. - -Aamulla, kun tukinajajia alkoi Hyrränperästä päin pirtille saapua, -Vänttinen nuuski jokaista, että olivatko maistelleet. Ja kun semmoisen -miehen löysi, pani niin kovalle, että toisen oli pakko tunnustaa, mistä -oli saanut viinaa ostaa. Jotkut olivat tunteneet Pirtu-Santerin, toiset -eivät. Joku tiesi kertoa, että poliisit olivat lähteneet Santeria -takaa-ajamaan, sillä pirtiltä, Hyrränperästä, eivät olleet häntä -tavanneet. - -Eräs vanhempi mies, joka näytti luotettavalta, kertoi, että lähellä -kylää, kun hän juuri oli syöttöpaikasta lähtenyt, oli häntä vastaan -laukkauttanut mies, joka oli polvillaan reessä ja huitoi ruoskalla -hevostaan kuin hullu... oli ollut hänenkin päällensä ajaa... Reslareki -oli ollut ja loimilla peitetty... - -"Näitkö, oliko sillä miehellä pitkät viikset?" keskeytti Vänttinen -miehen kertomuksen. - -"En oikein pannut merkille, mutta nyt, kun sitä alan tarkemmin -muistella, johtuu mieleeni, että sillä oli pitkät viikset, jotka olivat -jäätyneet kahdeksi suoraksi puikoksi molemmin puolin naamaa", muisteli -mies. - -"Se rietas se on ollut", sanoi Vänttinen. "Entä näitkö muuta?" -tiedusteli hän lisää. "Näkyikö Hyrränperässä... oliko siellä -juopuneita?" - -"Älkäähän! Malttakaahan", sanoi mies tyynin liikkein riisuen hevostaan. -"Malttakaahan, kun kerron..." - -"No kerro sitten", tokaisi Vänttinen malttamattomana. "Näitkö poliiseja -tai kuulitko?" - -Mies jatkoi levollisesti: - -"Minä arvelin, että mikä hullu tuo on, että ei se kyllä tukinajajalta -näytä, vaan ei herraksikaan sovi... Ajelin eteenpäin -- noin kilometrin -verran -- niin jo ajaa vastaani vinhaa kyytiä, hevonen höyryten, kolme -poliisia... jo aloin hoksata, mikä se äskeinen vastaantulija oli..." - -"Kysyivätkö poliisit sinulta mitään?" keskeytti Vänttinen taas. - -"Malttakaahan kun selitän", muistutti mies vuorostaan tyynesti ja -jatkoi sitten: "Kysyiväthän ne. Pysäyttivät hevosensa ja kysyivät: -'ajoiko vastaasi mies?' -- 'Ajoi, laukkaa ajoi', vastasin heille. He -taas minulle: 'kaukanako ajoi vastaasi?' Minä heille: 'kilometrin -päässä tästä'. He taas: 'oliko reslareki?' Minä: 'oli ja kuorma -peitossa'. Sen kuultuaan lähtivät ajamaan perään -- niinkuin näytti -- -täyttä laukkaa..." - -"Kiinni saavat!" sanoi Vänttinen hyvillään. "Pirtu-Santeri on!" - -"Mikä lie ollut, vaan viinakauppiaaksi otaksuin..." - -Vänttinen luuli saaneensa mieheltä haluamansa tiedot, mutta mies -tuumasi: - -"Malttakaahan, niin kerron vielä." - -"No, mitä vielä kerrot?" kysyi Vänttinen malttamattomana. - -"Joo. No, sitten kun tulin Hyrränperään, jossa oli muitakin syöttäjiä, -niin ilmestyi mies metsästä ja kysyi, tahtoisinko ostaa viinaa..." - -"No sepä nyt on helvettiä! Minkälaista järjestystä tämä on, kun joka -puun juurella on viinanmyyjiä!" - -Vänttinen lensi suuttumuksesta tulipunaiseksi. - -"Ostitko sinä?" tikasi hän miehelle. - -"En ostanut", vastasi mies, "ja muut, jotka olivat samalla kertaa -Hyrränperässä olleet, sanoivat, että se kauppias oli vain -laukkukauppias." - -"Lienee sen Pirtu-Santerin apulaisia", arveli Vänttinen. - -Niin kului taas yö ja tuli aamu. - -Vänttinen oli varhain liikkeellä ja tiedusteli kaikilta vastatulleilta, -eikö ollut näkynyt poliiseja ja olivatko sattuneet kuulemaan, oliko -peslaakia tehty. Mutta ne tulijat eivät olleet erinomaisempia nähneet -eivätkä sattuneet mitään kuulemaankaan. - -Vänttinen oli levoton, mutta arvasi, että perään olivat päässeet -poliisit, koska niin kauan viipyivät. - -Vihdoin iltahämyssä hiihteli yksi poliiseista puulaakin pirtin pihaan. -Vänttinen tunsi hänet läpi himmeän ikkunan. Hän riensi konttorista heti -kuulemaan, kuinka oli käynyt. Kysymyksiä sateli kuin rakeita, ja -Vänttinen liehui ja käveli edestakaisin. - -Hyvin oli käynyt, kertoi poliisi. - -Sen kuultuaan Vänttinen vähän rauhoittui, niin että poliisi saattoi -ryhtyä selittämään heidän takaa-ajoansa. - -"Kirkonkylästä, erään talon navetan takaa, tapasimme kuorman ja -hevosen... Kuormassa oli monta säkillistä ruotsalaista konjakkia... -Miestä emme nähneet... Hän oli ehtinyt saada sukset ja hiihtänyt -pakoon..." - -Vänttinen rypisti kulmiaan. - -"Kiivasta oli takaa-ajo, mutta lähellä kirkonkylää saavutimme kuitenkin -niin paljon, ettei hän ehtinyt kuormaansa kätkeä..." - -"Keneksi arvelitte miehen?" kysyi Vänttinen väliin. - -"Varmoja emme ole, sillä pimeä oli, mutta Pirtu-Santeriksi otaksumme, -koska vastaantulijoilta kuulimme, että ajajalla oli ollut pitkät -viikset..." - -"Se lurjus se on ollut!" uskoi Vänttinenkin. - -"Hevonen oli hyvä ja kuorma kuten jo sanoin. -- Mutta emme uskaltaneet -jättää yhden miehen kuljetettavaksi semmoista kuormaa, sillä -Pirtu-Santeri on vaarallinen lurjus, joka voi hyökätä taipaleella -ryöstämään. Senvuoksi lähtivät toiset hevosta ja kuormaa viemään -emäkirkolle, jossa ne kuten ennenkin takavarikkoon otetut viinakset -säilytetään kruunulle menetettyinä..." - -"Oikein tehty", arveli Vänttinen tyytyväisenä. "Mutta saaneeko olla -varma, että takavarikkoon otetut tavarat olivat Pirtu-Santerin ja -pakoon päässyt mies Santeri itse?" - -"Varmaa se on... Sen verran meille sentään kertoivat oikeat ihmiset, -jotka Santerin hommaa vihaavat." - -"Se lurjus on siis näillä mailla!" sanoi Vänttinen. "Jospa olisitte -hänet saaneet kiinni!" - -"Kiinnihän se on tuomittu pantavaksi", myönsi poliisi, mutta lisäsi -sitten: "Kyllä häneltä nyt ensi aluksi eväät loppuivat." - -"Eipä tiedä... sillä riettaalla on ennenkin ollut monessa paikassa -varastoja", epäili Vänttinen. - -Ja hyvillään kuitenkin siitä, että Pirtu-Santerilta oli saatu -konjakkikuorma takavarikkoon, hän lähti työhönsä. - -Mutta ajatuksissaan hän kiitteli Ahvenjärven Anttia, joka rehellisenä -miehenä oli hänelle asiasta ilmoittanut. - -Jos semmoisia olisivat muutkin miehet kuin Antti, niin vähän niitä -viinakauppiaita pääsisi tänne sydänmaalle, mietti hän ja päätti -jollakin hyvällä työllä muistaa Anttia. - -Niin kului viikko lauantai-iltaan. - -Kun Syrjänen saapui sunnuntaiksi pirtille, oli Vänttisen ensimmäinen -kysymys: - -"No, miten siellä Ahvenjärven Antti poikineen näytti pääsevän alkuun?" - -"Hyvinkin pääsivät. Ja mikä päästessä. Antti vanha tukinajaja, hevonen -vankka ja poika näytti olevan rivakka hakkuumies. Vaikka puut ovatkin -suuria, niin silti jo ensi päivänä saivat jokirantaan plassille -useamman tukin kuin toiset saman kodan miehet." - -"No, hyvääpä kuuluu", arveli Vänttinen. "Tukkimies se on ollut Antti -ennenkin, eikö opettane poikaansakin!" - -Kun Syrjänen taas maanantaiaamuna, sunnuntain pirtillä sanomalehtiä -lueskeltuaan, läksi työpaikalleen, lähetti Vänttinen Antille terveiset -ja käski kertoa, kuinka Pirtu-Santerin konjakkikuormalle oli -käynyt. Panipa vielä Syrjäsen matkaan Antille kaksi kourallista -"Suomi"-sikaareja. - -"Viepä nuo tuliaisiksi Antille, niin saapi iltasella savut vetää", hän -Syrjäselle sanoi. - - - - -4. - - -Kolme viikkoa olivat Antti ja Yrjö tukkeja ajaneet, reilusti oli käynyt -työ. Puut olivat kyllä suuria, mutta hyvin olivat jaksaneet, ja vankka -oli läjä, jonka he metsäjoen varteen olivat saaneet. - -Lauantai-illoin Syrjänen heidän ajamansa tukit mittasi ja ilmoitti, -että heidän ajopalkkansa nousi jo paljon suuremmaksi kuin toisten. - -Ei kummakaan. Antti ja Yrjö olivat kuutamoisina öinäkin olleet -liikkeellä. - -"Hyvin käy", kiitteli Syrjänen, kun Antti ja Yrjö viimeistä kuormaa -purkivat. - -Siitä ajoivat kodalleen, jutellen keskenään, että jos ilmat näin hyvinä -pysyvät, he jo jouluksi saavat kokoon melkoisen summan. - -Mutta nyt olivat eväät lopussa, sekä hevosen että miesten, ja Yrjön oli -määrä lähteä niitä puulaakin pirtiltä noutamaan. Antti jäi kodalle -levähtämään. - -Kun hevonen oli syönyt ja miehet aterioineet ja levähtäneet, läksi Yrjö -matkalle, reessä tyhjä häkki ja siinä tyhjenneitä säkkejä ja pusseja. -Syrjänen liittyi matkaan, viettääkseen sunnuntaipäivän puulaakin -pirtillä, jossa aina silloin oli vilkkaampaa liikettä ja jossa sai -vereksiä tietoja muusta maailmasta. Sai niinikään jutella ja "huvin -vuoksi" lyödä korttiakin. Ja lisäksi silloin saapui usein kirjeitäkin. - -Antti oli lähtiessä pyytänyt Yrjöä kirjoittamaan äidille ja samassa -kirjeessä rahaakin lähettämään. Niissä mietteissä Yrjö istui, ja -Syrjänen kertoili hänelle entisiä hauskoja muistoja niiltä ajoilta, -jolloin oli palvellut sotaväessä. Huvikseen ja ihmetellen Yrjö kuunteli -Syrjäsen kertomuksia, ja nauraakin täytyi, kun Syrjänen venäjäksi -itseään komenteli ja sompasauvalla liikkeitä teki. - -"Sinnepä minäkin olisin mennyt", sanoi Yrjö. - -"Olisit siellä olla saanut, ellei Suomen sotaväkeä hajoitettu", sanoi -Syrjänen alakuloisesti. - -"Miksikä hajoittivat?" kysyi Yrjö. - -"Se on pitkä juttu", vastasi Syrjänen ja alkoi Yrjölle kertoa, miksi -Suomen sotaväki hajoitettiin. - -Kun he saapuivat puulaakin pirtille, kiehui siellä miehiä erään reen -ympärillä, ja jotkut kuuluivat puhuvan hätäisellä äänellä. - -Joukosta erottui Vänttisen mahtava basso: - -"Valjastakaa äkkiä puulaakin hevonen... hänet on vietävä lääkäriin -mahdollisimman pian..." - -Käskyä toteltiin heti, ja Syrjänen ja Yrjö saivat kuulla, että eräältä -Palovaara nimiseltä mieheltä oli tukki ruhjonut jalan poikki polven -alta, niin ettei muu kuin nahka enää ollut kiinnipitämässä. - -Yrjökin käveli reen viereen, mutta loukkaantunut oli peitetty -nahkasilla ja valitteli ääneensä. - -Vänttinen toimitteli ja komenteli, ja toiset kertoivat, miten tapaturma -oli sattunut. - -Kuormaa purkaessa oli tukki vierähtänyt ennen aikojaan reeltä ja -musertanut tukkiläjää vasten oikean jalan polven alta aivan murusiksi, -luutkin, kertoi se mies, joka sanoi käyneensä Palovaaraa hirveästä -pinteestä päästämässä. - -"Pyörtynyt oli, ja kova oli työ, ennenkuin sain tukin sen verran -siirtymään, jotta sai rutistuneen jalan irti", selitteli hän -läsnäoleville. "Niinkuin kuollut retkotti siinä, mutta virkosi sitten -vähitellen ja ymmärsi kaikki, miten hänelle oli käynyt." - -Osaaottavina siinä miehet onnetonta toveria säälittelivät, ja kun -kuulivat, että oli suuren perheen isä ja ainoa turva, niin alkoivat -kerätä avustusta keskenään. - -Puulaakin rekeen nostettiin loukkaantunut ja peitettiin huolellisesti -nahkasilla. - -Vänttinen, vaikka olikin kovaluontoinen mies, oli kuitenkin sääliväinen -ja antoi ankarat määräykset kyytimiehelle, joka sairasta lähti -kirkonkylään ja lääkärin luokse viemään. - -"Jos sairas tuntuu kestävän, niin anna mennä hyvää kyytiä, sillä ei ole -tämmöisessä tilanteessa aikaa vitkastella. Verenmyrkytys voipi tulla -hyvin äkkiä, ja siinä se sitten on miehen elämän loppu." - -"Koetan parastani", lupasi kyytimies, joka hänkin puulaakin puolesta -palkattiin. - -Säälissään ja hyväntahtoisuudessaan koetti sairasta kukin parhaansa -mukaan lohduttaa ja rohkaista. Mikä tarjosi sitä, mikä tätä. Muuan -lyhyt ja hyvin punainen mies esitteli, että hänellä olisi hokmannia -pullossa... eikö kovaonninen mies sydämen vahvistukseksi sitä -tahtoisi... - -Mutta kun Vänttinen kuuli puhuttavan hokmannista, kielsi hän jyrkästi -sitä sairaalle antamasta. - -Hänellä oli itsellään pullossa jotakin punertavaa nestettä, jota antoi -loukkaantuneelle kaksi teelusikallista. - -Ilta oli ehtinyt myöhäiseksi, ennenkuin lääkäriin lähtevät joutuivat -taipaleelle. - -Sinä iltana ei puulaakin pirtissä muusta juteltu kuin tästä -Palovaarasta, jota kova onni niin oli kolhinut. Muutamat alkoivat -muistella mitä muina talvina oli tapahtunut tukkimetsässä. Aina siellä -onnettomuuksia ja tapaturmia oli sattunut, usein kuolemakin osunut. -Muistelivat jotkut, että samalla tavalla oli käynyt eräälle -Kemppaiselle toissa talvena Susivaaran ajossa. - -"Iäkseen jääpi tämä Palovaarakin jalkapuoleksi." - -"Jos ollenkaan jääpi elämäänkään..." - -"Voipi hyvinkin kuolla, jos verenmyrkytys sattuu..." - -"Voipi verenmyrkytys tulla..." - -"Ehkä lääkäri sentään voipi estää..." - -"Ei niistä ole lääkäreistä luuvikojen korjaajaksi... Sen olen -nähnyt..." - -"On sekin monasti nähty ja kuultu..." - -Niin haastelivat pirtille saapuneet tukinajajat vakavina ja -miettiväisinä myöhäisenä lauantai-iltana, kun loimuava takkatuli -valaisi puulaakin honkaista pirttiä. - -Sunnuntaiaamuna Yrjö sai Vänttiseltä paperia ja kirjekuoren, ja niin -hän alkoi kyhätä äidilleen kirjettä, niinkuin isä oli käskenyt. - -Ryhmyisen hongan kelleksistä tehdyn pöydän nurkalla hän kirjoitti -hikipäässä. Kova oli melu ja hälinä hänen ympärillään, mutta kiinteästi -pysyivät Yrjön ajatukset sittenkin koossa. - -Hän kirjoitti ensin, mitä heidän työmaalleen kuului, että terveinä -molemmin olivat, että puut olivat suuria, mutta palkka verrattoman -korkea. Ilmoista mainitsi, että olivat olleet erinomaisen hyvät ja -ajokelit mainiot. - -Sitten hän alkoi kertoa tapaturmasta, joka oli Palovaaraa kohdannut. - - -- -- -- "Ja sitten mainitsen, että Palovaara nimiseltä mieheltä - rutistui oikea jalka mäsäksi tukkien väliin, jo tuli iso vahinko - eikä siitä tule jalkaa enää koskaan. Sanottiin olevan iso perhe - ja köyhä mies muutenkin. Se toimitettiin heti lääkäriin, vaan se - on täältä kaukana, että arvelivat jotkut kuolevan taipaleelle, - kyllä täällä kuuluu ennenkin semmoisia tapahtuneen, mutta ei - sanota sentään niin pahasti jalan rutistuneen. - - "Tätä kirjoitan puulaakin isossa pirtissä nyt sunnuntaiaamuna, - miehiä kuhisee ympärilläni. Tässä tulee nyt rahaa, jotka - Vänttinen panee kirjeeseen." - -Siihen vielä lisäsi terveiset, ja kun lopetti, niin hikeä pyyhki -otsaltaan. Vaikka siinä ympärillä miesjoukko oli rähissyt, ei hän ollut -kuullut, mitä olivat keskustelleet. Mutta saatuaan kirjeensä kuntoon -hän lähti sitä viemään Vänttiselle, joka sikaaria poltellen kirjoitteli -konttorissaan. - -"Jos sitten panisitte tähän kirjeeseen rahan", pyysi hän Vänttistä. - -Vänttinen lupasi toimittaa kaikki, senkin, että kirje muun puulaakin -postin matkassa lähetetään kirkonkylän postitoimistoon. - -Yrjö uskoi kaikki Vänttisen toimeksi ja aikoi poistua. - -"Äläpäs vielä mene", pidätti häntä Vänttinen. "Odotapas! Teillä -taitavat eväät olla vähissä?" - -"Sitä varten läksin..." - -"Niin. No, ota mitä tarvitsette... kyllä siellä on heinistä ja -silpuista alkaen... Syrjänen kertoi teillä työn käyvän hyvin..." - -"Onhan sitä yritetty..." - -"Niin kuulin", sanoi Vänttinen, mutta näytti miettivän muuta. "Onko -näkynyt viinamiehiä siellä Kilpisjoen paikoilla?" kysäisi hän sitten. - -"Ei ole minun tietääkseni." - -"Jaa... eipä niitä ole näkynyt. Mutta minulle on kerrottu, että -Pirtu-Santeri on täälläpäin nähty... että on nähty tässä likelläkin -hiihtelevän." - -"En ole sattunut siitä kuulemaan." - -Yrjö yritti lähteä, mutta Vänttinen kysyi vielä: - -"Tuota noin... tuossa muistan kysyä... Kävivätkö ne metsäherra ja -vallesmanni siellä teillä, Ahvenjärvessä?" - -"Kävivät, juuri kun olimme lähdössä." - -"Sinne aikoivatkin", sanoi Vänttinen. "Tapasin ne sillä matkalla... No, -mitä sanoivat?" - -Yrjö kertoi mitä olivat sanoneet. Metsäherra oli ollut kiukkuinen... - -Vänttinen kuunteli kulmat kurtussa, ja kun Yrjö kertoi, että metsäherra -oli uhannut häätää pois, niin Vänttisen kasvot synkistyivät, ja hän -sanoi: - -"Semmoisia ne ovat... puulaakien ne sanovat kruununmaan asukkaita -nylkevän, mutta itse ovat nylkijöitä..." - -Ja hän puhui vielä muutakin metsäherrain hävyttömyydestä. - -Kun Yrjö meni eväitä hommaamaan, jäi Vänttinen mietteisiinsä. - -Vieläkö se rietas Pirtu-Santeri uskalsi täällä liikuskella? Viinoja -sillä luultavasti ei enää ollut, koska ei ollut näkynyt yhtään -juopunutta nytkään sunnuntain aikana. Mutta mitä se sitten täällä -vaaniskeli ja hiihteli? - -Jos se paholainen hautoi kostoa, kun hevosen ja koko kuorman menetti? -jatkoi Vänttinen mietteitään. Olihan kerrottu, että samainen Santeri -oli menneenä talvena Sodankylässä tappanut miehen, mutta syytöstä ei -ollut voitu näyttää toteen... - -Semmoinen lurjus oli valmis tekemään mitä hyvänsä. Kun sen pedon kerran -saisi kiinni ja linnaan, että siitä pääsisivät ihmiset rauhaan. - -Ja levottomaksi tunsi Vänttinen itsensä. - -Yrjö piti kiirettä. Hän tahtoi joutua jo sunnuntai-iltana eväineen -kodalle takaisin, jotta maanantaiaamuna ehtisivät varhain metsään. -Siten ei menisi yhtään työpäivää hukkaan. - -Niin oli isä neuvonut. - -Saatuaan eväät häkkiin hän aikoi lähteä. Syrjänen oli luvannut tulla -samaan matkaan, mutta ei malttanutkaan vielä lähteä. - -"Menehän sinä", sanoi hän Yrjölle. "Minä hiihtelen täältä -huomisaamuna." - -Yrjö lähti yksin ajamaan. - -Oli pilkkopimeä talvi-ilta, sillä nyt oli kuunpohja. Yrjö makaili -reessä ja huvikseen lauleskeli: - - Ja sen sorjan tytön itselleni kihlaan - ja alttarin eteen sen talutan... - -Niin hän lauleli, mutta muuta hän ajatteli. Pitkin matkaa hän oli -kuulevinaan milloin perästä, milloin sivulta, kuin joku olisi suksilla -hiihtänyt. Kerran tuntui kuin hiihtäjä olisi hyvin likellä. Yrjö -lakkasi laulannasta, nousi reessä seisomaan ja huusi: - -"Onko siellä hiihtomies perässä?" - -Mutta kun ei kukaan vastannut eikä enää kuulunut hiihdäntääkään, arveli -Yrjö erehtyneensä ja paneusi uudelleen pitkäkseen. - -Kun hän saapui kodalle, seisoivat kaikki miehet häntä vastaanottamassa. - -Hänellä olikin paljon uutisia kerrottavana. Ensiksikin sen Palovaaran -kova kohtalo, josta kodalla olijat eivät olleet vielä mitään kuulleet. -Sitten muita uutisia, joita oli sattunut kuulemaan. - -Mutta kun hän oli kaikki tietonsa kertonut ja kun muut miehet jo -nukkuivat, alkoi Antti pojaltaan kysellä, oliko hän äidille -kirjoittanut ja oliko kirjeeseen pantu rahaa. - -Yrjö kertoi mitä oli kirjoittanut ja että Vänttinen oli luvannut rahat -kirjeeseen panna. - -"Kyllä sitten asia reilassa on, kun Vänttinen on sen huolekseen -ottanut", sanoi Antti tyytyväisenä. - -Ja sitten hekin nukkuivat kumpainenkin. - - - - -5. - - -Taas oli viikko vierähtänyt. - -Ilmat olivat pysyneet kuivina pakkasina, ja lunta oli riittämään asti. -Tukkimetsässä oli mainio työskennellä, ja kovasti siellä yritettiinkin. -Vaikka päivät olivat lyhyitä ja yhä joulun lähetessä lyhenivät, saatiin -silti valmista hämmästyttävän paljon. - -Vänttinen pysyi hyvällä tuulella, ja Syrjänen, Antin ja Yrjön -päällysmies, oli aina kuin päivän paiste. - -Ei ollut Airiselän ajossa koskaan edellisinä talvina ehditty jouluun -mennessä niin paljon tukkeja ajaa kuin nyt. Mutta näin erinomaisen -hyvää syystalvea ei ollutkaan sattunut pitkiin aikoihin. Pohja oli luja -ja lunta riittämään asti. Tapaturmia ei ollut sattunut sitten kun -Palovaaralta jalka musertui. Ei ollut viinanmyyjistäkään ollut haittaa -kuin yhden kerran. Silloin oli Venäjän puolelta tullut kaksi -laukkukauppiasta, ja useassa kodassa miehet olivat sen päivän olleet -pilalla. Ei ollut kuitenkaan tappeluita eikä muutakaan häiriötä -sattunut. - -Mutta Pirtu-Santerin kerrottiin kiertelevän ympäristöllä. Moni oli -hänet nähnyt ja varmaan tuntenut. Poliisit olivat monta kertaa olleet -hänen perässään, hiihtäen kuin otusta takaa, mutta aina oli Santeri -osannut piilottautua ja suksenlatunsa sotkea. - -Vänttinen kirosi poliisien saamattomuutta ja antoi määräyksen, että jos -kuka Pirtu-Santerin kohtaa, saapi hänet panna köysiin ja toimittaa -vanginkuljettajalle, sillä semmoinen oli oikeuden päätös. - -Mutta Santerin kimppuun ei tehnyt kenenkään mieli hyökätä, sillä -hänellä oli aina aseet matkassaan. - - * * * * * - -Lauantaipäivä oli. - -Antti ja Yrjö olivat ani varhain menneet metsään, ehtiäkseen tehdä -tavallisen päivätyönsä. Sillä Yrjön oli taas illalla lähdettävä -puulaakin pirtiltä eväsvaroja noutamaan. Toiveita oli Antilla myöskin, -että Selma oli jonkun kirjeen pannut tulemaan... - -He olivat ahkerasti puuhanneet koko päivän, ja kun viimeistä kuormaa -lähtivät viemään jokivarteen "plassilleen", sanoi Antti Yrjölle: - -"Hiihdä sinä nyt suoraan kodalle ja pane keitto tulelle... minä vien -kuorman rantaan ja tulen sitten..." - -Siitä oli suksilla metsän läpi puolta lyhempi matka heidän kodalleen, -ja Yrjö lähti suoraan siitä hiihtämään. - -Antti läksi ajamaan jokirantaan. - -Yrjön saavuttua kodalle olivat sinne muut jo tulleet, sillä lauantaisin -tukinajajat palasivat metsästä varemmin kuin muina arkipäivinä. - -Täydessä ruuanlaittotouhussa miehet olivat. Kiukaalla, joka oli kivistä -tehty keskelle lattiaa, kiehui jalkaniekkakahvipannuja ja musta pata, -joka oli täynnä rasvaista poronlihaa. Miehet istuivat lavitsoilla -ympärillä, polttelivat piippujaan ja tarinoivat. - -Tallista kuului hevosten tiukujen helinää. - -Yrjökin hommasi kahvipannun ja padan tulelle ja laittoi poronlihakeiton -kiehumaan. - -"Mihin Antti jäi?" kysyivät toiset Yrjöltä. - -"Isä meni yksin plassille kuormaa viemään... minä hiihtelin tuosta -metsän läpi suoraan..." - -Aika kului. - -Lapin päivä on niin lyhyt, että kun luulet sen alkavan valjeta, -ojentaakin jo iltahämy aamuhämylle kättään ja odottamasi päivä on -mennyt, ja raukea sarastus katoaa tunturien taakse. - -Jo olisi pitänyt Antinkin ehtiä kodalle. - -Toisilla miehillä oli jo keitto valmista, ja he alkoivat puukoillaan -ronkkia lihapaloja padasta ja ryystivät lientä palan paineeksi. -Yrjönkin keitto jo kiehui, mutta Anttia ei kuulunut tulevaksi. - -Toisten syödessä Yrjö meni kodan eteen kuuntelemaan, eikö Mustan tuttua -tiukua jo erottaisi. - -Hän seisoi pitkän aikaa kodan edessä ja kuunteli sinnepäin, mistä tiesi -isän tulevan. Ilta oli kylmä. Taivas oli tähdessä, ja tunturien -huipuilla alkoivat revontulet roihuta. Pakkanen riemuitsi ikimetsissä -paukahdellen, ja vauhdissaan ja jäätävänä viimana vihkaisi kylmänvihuri -poikki jänkkien. Tuntui kuin ilma helähtelisi omaa kylmyyttään. - -Mutta Mustan suuren messinkisen tiu'un helinää ei Yrjön korva -erottanut. - -Hän palasi kotaan, vieden mennessään sylyksen honkahalkoja. - -"Kuuluiko tiukua?" kysyivät toiset. - -"Ei kuulunut. En ymmärrä, mitä hän niin kauan viipyy. Olisi pitänyt jo -ehtiä..." - -Eräs miehistä, Roope niminen, arveli: - -"Ettei vain ole joku vastuspaikka sattunut... joko hevoselle tai -miehelle..." - -Toiset eivät virkkaneet siihen mitään. Jokainen tiesi, että "vastus", -onnettomuus, oli joka hetki vaanimassa tukkimetsässä olevaa miestä. - -Ja hetken perästä, kun kaikki istuivat miettiväisinä, sanoi äskeinen -Roope: - -"Eipä ole Antin tapaista, että ilman aikojaan viivyttelee..." - -Nyt kävi Yrjökin levottomaksi. Hän meni uudestaan ulos kuuntelemaan, -mutta vieläkään ei erottanut Mustan tiukua. - -"Ei kuulu vieläkään tiukua", sanoi hän kotaan palatessaan. "Lähden -katsomaan, missä viipyy..." - -Hän riensi matkaan kiireesti ja levottomana. - -Roope, joka jo oli ateriansa päättänyt, sanoi: - -"Minäpä tästä joudan kumppaniksi." - -Hän haki kuivumassa olevat kintaansa ja lakkinsa, ja niin he Yrjön -kanssa läksivät metsän poikki suksilla siihen "plassiin", johon Antti -tukkejansa ajoi. Siinä lähellä joen rannalla olivat toistenkin ajajain -tukkiläjät. - -"Joku kumma sille on Antille tapahtunut", puheli Roope hiihtäessään -Yrjön perässä samaa latua. "Mitä se muuten kuormaa purkaessa näin kauan -viipyisi?... Jotakin on tapahtunut joko hevoselle tai miehelle. Siitä -uskosta en pääse." - -Yrjö kuuli Roopen puhuvan, mutta ei vastannut mitään. Roopen usko -vahvisti vain hänen omia epäilyksiään. - -Ja hänen hiihtovauhtinsa eneni sitä mukaa kuin he tukinpurkupaikkaa -lähestyivät, eikä vieläkään kuulunut Mustan tiukua. Loppumatkalla Yrjö -hiihti jo niin nopeasti, että Roopella oli täysi työ pysytellä perässä. - -Oli melkein pimeä, sillä revontulten loimo, joka äsken valaisi heidän -metsän läpi hiihtämäänsä latua, oli sammunut, ja suuret tukkiläjät -törröttivät kuin kummitukset jokitörmällä, kun he loppumatkan hiihtivät -joenuomaa pitkin. - -Erään tukkiläjän luona Roope saavutti Yrjön, mutta kumpikaan ei -hiiskunut sanaakaan pahoista aavistuksistaan. - -"Kohta ollaan perillä", puhui Yrjö hätäisellä äänellä. "Tuon mutkan -takana on meidän läjämme, se, johon isän oli määrä kuorma tuoda..." - -Kun he sivuuttivat mutkan ja saivat tukkiläjän näkyviinsä, huomasivat -he Mustan seisovan aivan hiljaa tukkiläjän laidassa ja kuormasta -ainoastaan yhden tukin olevan poissa, läjään väännettynä... - -Mutta melkein Mustan vieressä, etupajun kohdalla, makasi mies suullaan -lumessa liikahtamatta kuin kuollut. Tukkikanki oli poikittain reessä -olevien tukkien päällä... - -"Se on alkanut kangella vääntää tukkia reestä... ja kanki on iskenyt -päähän", sanoi Roope, ja molemmin tarttuivat he tainnoksissa olevaan -Anttiin kiinni ja koettivat nostaa... Otsassa näkyi suuri, punainen -kuhmu, ja toinen ohimo oli verinen. - -Antti vain urisi vähän, kun Yrjö ja Roope nostivat hänet seisomaan. Ei -kyennyt mitään vastaamaan. Silmät olivat ummessa ja suu puoleksi auki. - -Kiireesti he purkivat tukit reestä, asettivat Antin etureen pankolle, -molemmin puolin häntä tukien, ja lähtivät ajamaan kodalle. - -Yrjö itki. - -"Älähän hätäile", lohdutteli Roope. "Ajetaan nopeasti puulaakin -pirtille... Jos se välskäri Patokoski jotakin ymmärtäisi. Se on -taitavaksi tunnettu." - -He ajoivat ensin kodalle, mutta Antti ei tullut tuntoihinsa. He -kokosivat hänen ylleen kaikki mitä löysivät, tekivät tukkireistä reslan -tapaisen ja asettivat Antin siihen pitkäkseen. Ja peitoksi panivat -turkkejaan. - -Ja lähtivät ajamaan puulaakin pirtille, Yrjö Anttia hoitaen, Roope -ollen ohjasmiehenä. - -Siellä syntyi tavaton hämminki, ja sääli tuli kaikkien nuorta Yrjöä; -joka ääneensä valitteli. - -Vänttinen meni hyvin vakavaksi ja tahtoi tietää, kuinka onnettomuus oli -tapahtunut. - -Roope selitti, kuinka olivat ensin alkaneet oudoksua, kun Antti niin -kauan viipyi kuormaa purkamassa, ja vihdoin lähteneet Yrjön kanssa -katsomaan plassille. Hän ja Yrjö olivat saaneet sen käsityksen, että -tukkikanki oli kuormaa purkaessa singahtanut ohimoon... - -"Reen vieressä makasi silmällään kuin kuollut", selitti Roope. - -Eikä Yrjökään muuta osannut sanoa. Antti kannettiin puulaakin pirttiin, -ja Patokoski, joka oli sitä varten puulaakin palveluksessa, alkoi -tutkia hänen saamaansa vammaa. Loukkaantunut pysyi yhä tiedottomana, -mutta alkoi hetken päästä huitoa molemmin käsin ja murisi pahoin. - -"Isku on luultavasti koskenut aivoihin", selitti Patokoski. "Jos -kulmaluun alla oleva 'kukonheltta' niminen luu on rikkonut aivokalvon, -niin... En tiedä muuta neuvoa kuin suoraa päätä lääkäriin." - -Siihen kokoontuivat kaikki Antin ympärille, mutta Yrjö itki ja -valitteli ja koetti monta kertaa saada isäänsä vastaamaan. - -Vänttiseen koski kovasti. Hän oli kalpea kuin palttina ja puhui -tavallista hiljaisemmalla äänellä. - -Patokoski teki mitä ymmärsi. Hän sitoi Antin otsalle kylmään veteen -kastetun liinan ja selitti, että jos aivoihin on koskenut, niin... niin -mies on auttamattomissa... - -Eräs tukkimies, joka oli etempää katsellut, arveli: - -"Mutta jos sitä ei olekaan kanki iskenyt... jos onkin hevonen -potkaissut..." - -Oli joukossa niitäkin, jotka uskoivat senkin mahdolliseksi. - -"Mikäpä sen tietää, kun sattui aivan yksin olemaan", arveli Roope. -"Mutta niin minusta näytti, että kanki oli jotenkin singahtanut ja -paukahtanut suoraan otsaan... Vaikka en minä sen tarkemmin osaa -selittää..." - -Ja yksi arveli käyneen niin, toinen näin. Mutta kukaan ei osannut -oikein tyydyttävästi asiaa selittää. - -"Musta sitä ei ole potkaissut", kykeni Yrjö sanomaan. "Se hevonen ei -ole korviaankaan luimuun koskaan vetänyt... niin on lakea..." - -Mutta Vänttinen kutsui Yrjön konttoriinsa, ja he istuivat siellä kahden -kesken pitkän aikaa jutellen. Yrjö ei enää itkenyt, mutta oli kalpea -kuin ruumis. Vänttinen toimitti sairaalle mukavamman reen, johon -tehtiin pehmeä vuode. Sairasta oli heti yön selkään lähdettävä viemään -lääkäriin, ja Vänttinen toimitti puulaakin puolesta miehen Yrjölle -kumppaniksi. Olisi ollut monta lähtijää. - -"Antakaa Roopen tulla!" pyysi Yrjö Vänttiseltä. - -Vänttinen lupasi heti. Roope saisi tavallisen päiväpalkkansa siitä -huolimatta. - -Antin Musta valjastettiin nyt puulaakin reslan eteen ja loukkaantunut -kannettiin siihen ja peitettiin lämpöisillä nahkasilla. Yrjö istui -isänsä viereen, ja ajomieheksi rupesi Roope. - -Ja niin lähtivät ajamaan pimeään talviyöhön, tainnoksissa olevaa miestä -lääkärin luokse penikulmien päähän viemään. - - * * * * * - -Mutta kun sunnuntaiaamu alkoi valjeta, meni Patokoski, välskäri, -Vänttisen puheille. Sanoi olevan kahdenkeskistä asiaa. - -Vänttinen istui pitkissä mietteissä, mutta tarjosi kuitenkin sikaarin. - -"Niin pahoillani olen tuon Ahvenjärven Antin onnettomuudesta, etten -ole koko yönä nukkunut", sanoi hän. "Köyhä mies ja hallanarka -kruununtorppa, jonka metsästä kruunu parhaat puut viepi... On se..." - -"Siitä Antin asiasta tulinkin juuri puhumaan", sanoi Patokoski. - -"Niinkö? Luuletteko, että on toivoa paranemisesta, kun lääkärin hoitoon -tulee?" kysyi Vänttinen hyvillään. - -Patokoski mietti vähän, ennenkuin vastasi: - -"Jos ajatukseni sanon suoraan, niin luulen, ettei parane... tuskin -tulee tuntoihinsakaan. -- Mutta siitä en tullutkaan puhumaan..." - -"Mitä sitten aiotte sanoa?" kysyi Vänttinen melkein kuin vihaisesti. - -"Minä tulin sanomaan ajatukseni, että häntä on joku toinen lyönyt -kangella..." - -"Lyönyt kangella! Joku toinen!" - -Vänttinen seisoi kalpeana kuin ruumis. - -"Se minun uskoni on", lisäsi Patokoski kuivasti. - -"Mutta Anttihan oli ypö yksin tukkiläjällä!" huudahti Vänttinen, -joutuen kuitenkin kauhun valtaan. - -"Niinpä niin", jatkoi Patokoski yhä kiivaammalla äänellä. "Mutta onhan -sinne voinut tulla joku juuri silloin, kun hän yksin oli kuormaa -purkamassa..." - -"Tulla joku!... Kuka? Mikä?" - -Vänttinen joutui aivan suunniltaan. - -"Minä tarkoitan Pirtu-Santeria", jatkoi Patokoski sikaariaan -imeskellen. "Olen saanut kuulla, että hän on uhannut kostaa Antille ja -poliiseille, koska kuului olevan siinä uskossa, että Antti oli -ilmoittanut poliiseille hänen olleen liikkeellä... ja hän menetti -konjakkikuormansa ja hevosensa..." - -Nyt alkoi Vänttinen ymmärtää, ja vihan puna nousi hänen kalpeille -kasvoilleen. - -"Sitä se lurjus sitten on täällä ympärillä vaaniskellut, kun hänet on -vähänväliä nähty. Kyllä minä nyt ymmärrän..." - -Hän tuli kuin raivoihinsa, puri hammasta ja pui nyrkkiä. Hän käski -valjastaa heti hevosen, otti molemmat poliisit matkaansa ja läksi -kiireesti ajamaan sille kodalle, jossa Antti poikineen oli asunut. - -Kodalla olevat miehet, jotka nyt sunnuntaina olivat joutilaina, -otettiin vielä kumppaneiksi, ja miehissä lähdettiin sitten Antin -tukkiläjälle, siihen, johon hän viimeisen kuorman oli tuonut. Syrjänen -läksi oppaaksi. - -Ja matkalla kertoivat Antin kanssa asuneet miehet, että kahtena iltana -olivat nähneet oudon miehen hiihtävän kodan ohi. Ei ollut yksikään -häntä tuntenut, mutta kun olivat kysyneet, mihin matka, niin ei ollut -mitään vastannut eikä taakseen katsonut, vaan hiihtänyt suoraan -metsään. - -Tukkilaiselta ei outo ollut näyttänyt. - -Antti ei ollut sattunut silloin kodalla olemaan, mutta toiset olivat -siitä Antillekin kertoneet. - -"Mitä Antti sanoi?" kysyi Vänttinen. - -"Ei tiennyt Anttikaan arvella sinne ei tänne. Kuka lienee ollut, arveli -vain." - -Vänttinen istui synkkänä. - -"Se mies pitää saada köysiin, vaikka maksaisi kymmenen tuhatta -markkaa", sanoi hän poliiseihin päin kääntyen. - -He saapuivat Antin tukkiläjälle ja alkoivat tehdä havaintojaan. Siinä -näkyi tukkiläjän vieressä vielä siljo, johon Antti oli kaatunut, näkyi -veripilkkuja ympärillä, ja lumi oli kovaksi tannerrettu. Muuta -erinomaisempaa ei ilmennyt. Toinen poliisi huomasi kuitenkin -suksenladun, joka lähti suoraan metsään. Hiihtäjällä oli ollut kiire, -sillä somman jäljet olivat harvassa ja syvään painuneet. Ja kun latua -miehissä tarkemmin tutkittiin, huomattiin, että suksien olas oli tehnyt -leveämmän jäljen kuin Antin ja Yrjön sukset. Sitäpaitsi tiesivät toiset -miehet kertoa, että Antti ja Yrjö käyttivät metsässä kulkiessaan vain -toista sompasauvaa. Muuten näkyi, että latu oli aivan eilinen. Joku oli -siis käynyt täällä tukkiläjällä silloin kun Antti yksin oli kuormaa -purkamassa. Tukkikankea, joka vielä oli läjän päällä, tarkasteltiin ja -koetettiin miettiä, olisiko se, ja millä tavoin, sittenkin voinut -poukahtaa otsaan. Mutta vaikealta se tuntui selittää. Silloin huomasi -Syrjänen, joka oli kävellyt tukkiläjällä, tukkien välissä uudenlaisen -nahkakintaan ja harmajan vanttuun, jossa oli punainen ranne. Se oli -pudonnut syvälle tukkien väliin. Kankien avulla siirrettiin tukit -syrjään ja kinnas vedettiin esiin. - -Se oli outo kinnas, ja siitä näkyi, ettei se ollut tukinajajan kinnas -eikä työssä käytetty. Miehet tiesivät varmaan sanoa, ettei se ollut -Antin eikä Yrjön kinnas. - -Kokoonnuttiin miehissä kinnasta tarkastamaan. - -"Täällä kintaan ranteessa on nimikirjaimet!" huudahti toinen -poliiseista hyvillään. "Tässä on selvästi S.R." - -"Santeri Räsänen! Se sopii! Se on selvää... epäilemättä! Pirtu-Santerin -kinnas on!" huudahti Vänttinen ja riensi hänkin kinnasta tarkastamaan. - -Ja kaikki olivat yksimielisiä siitä, että kinnas todella oli -Pirtu-Santerin eli Santeri Räsäsen, joka kuului olevan hänen -sukunimensä. Ja selitettävissä oli, miten se oli tukkien rakoon -joutunut. Kiireessä se oli pudonnut kädestä, ja kun pimeä jo oli ja -Santeri tietysti pelkäsi, että kodalta voisi miehiä saapua millä -hetkellä hyvänsä, ei hän joutanut sitä hakemaan, vaan hiihteli pakoon, -kamalan työnsä tehtyään. - -Niin arvelivat miehet. - -"Siinä on todistaja", puhui Vänttinen, vielä hammasta purren ja -pudistaen kinnasta kädessään. "Siinä on todistaja, joka tietää... Ja -Santerin päivät ovat nyt luetut." - -Vänttisen kovat kasvot kävivät entistään kovemmiksi, ja silmissä -leimahti semmoinen tuli, että miehiä melkein pelotti. - -Ja kiireesti hän käski ajamaan takaisin puulaakin pirtille. - -"Sen päivät ovat nyt luetut, vaikka minun pitäisi seisauttaa tukinajo -viikkomääriksi... ja viisisataa markkaa saa palkintoa se, joka Santerin -kytkee", sanoi hän. - -Ja kun he pääsivät puulaakin pirtille, alkoi hän toimia ja järjestää -Pirtu-Santerin kiinnipanoa. - -Ja kaikki aavistivat, että kun Vänttinen tuon pään on ottanut, ajaa hän -asiansa läpi vaikka kiiltävästä kalliosta. - -Hän antoi määräyksiään, käski ilmoittaa palkinnosta, jonka lupasi heti -käteisellä maksaa, ja ryhtyi itse järjestämään takaa-ajoa melkein -kaikille ilmansuunnille. - -Tukkimiehetkin innostuivat, ja paljon ilmaantui takaa-ajajia. Ja -kaikille kävi selväksi, että Santerin päivät olivat luetut. - - - - -6. - - -Työnjohtaja Syrjänen, joka oli entinen aliupseeri ja sotaista -innostusta hehkuva mies, valitsi kaksi rohkeaa nuorta tukkilaista -kumppaneikseen ja lähti ajamaan Santeria takaa. - -Ei ollut kenelläkään aavistusta, mihin päin Santeri oli lähtenyt. -Erämaat olivat yhtä äärettömät joka haaralla, päivät lyhyitä ja -pakkaset kovia. Ei ollut suuria toiveita takaa-ajajilla. - -Syrjänen miehineen seurasi kuitenkin ensiksi sitä latua, jonka olivat -tukkiläjältä nähneet metsään painuvan. Mutta heidän ilonsa loppui -lyhyeen, sillä kilometrin päässä latu laskeusi tukkitielle ja katosi -siihen. He hiihtivät ympäristöllä nähdäkseen, oliko hiihtäjä noussut -uudestaan metsään, mutta semmoista suksenlatua eivät enää mistään -löytäneet. - -Mutta Syrjänen ymmärsi hyvin, että kauas ei Santeri pakkasyönä ollut -ehtinyt. Asutuille seuduille hän ei tietenkään ensiksi uskaltautuisi, -mutta ei hän myöskään pitkää aikaa tulisi toimeen paljaan taivaan alla -tulipalopakkasessa. - -Syrjänen oli takavuosina kerran kulkenut näitä maita Venäjän puolelta -ja muisti, että ihan rajalla, Suomen puolella, korkean vaaran alla, oli -pienoisen joen törmällä ollut pieni maakota, jonka poropaimenet kai -olivat siihen levähdyspaikakseen tehneet. Siinä oli kiuas loukossa ja -lavitsalla hyvä makuusija. - -Syrjänen otaksui, että Venäjän puolelta tulevat viinakauppiaat -käyttivät tätä yksinäistä kotaa yösijanaan, sillä silloin kun hänkin -siitä oli osunut kulkemaan, oli kodassa vasta ollut asukas, jonka -suksenlatu lähti Suomeen päin. Mutta ei ollut hänkään paikkaa -merkinnyt, ei tiennyt maiden nimiä eikä varmaan muistanut, minkä -näköinen se vaara oli, jonka alla kota oli ollut. Ei muistanut -sitäkään, millä puolella vaaraa kota oli, oliko etelä- vai -pohjoispuolella. Yksi seikka oli jäänyt mieleen. Kun he kodalta olivat -lähteneet ja jälkeensä silmänneet, oli hän pannut merkille, että sen -vaaran laki oli pyöreä ja että siinä kasvoi juuri laen huipussa sankkaa -metsää, kun kupeet taas olivat paljaat ja puuttomat. - -Mutta silloinen opas oli Syrjäselle selittänyt, että sekin vaara jo -kuului Airiselän maihin. Syrjäsen muistin mukaan piti sen vaaran olla -Kilpisjoelta, missä Antti oli tukkeja ajanut, suoraan itään. Hän -otaksui, että Santeri hätääntyneenä oli hiihtänyt ensiksi sinne ja -sieltä sitten muita seutuja toisille tukinajopaikoille. Ihmisasuntoja -ei ollut näissä erämaissa. - -Syrjänen miehineen varustausi matkaan. Eräältä tukinajajalta, joka asui -samassa kodassa kuin Anttikin, hän sai kuulla, että samanlainen -suksenlatu oli nähty etempänä metsässä. Se oli näyttänyt painuvan -suoraan itään päin. - -He lähtivät matkaan, ja tukkilainen lähti oppaaksi siihen paikkaan, -jossa oli ladun nähnyt. Suuri oli Syrjäsen ilo, kun hän latua -tarkastettuaan huomasi olaksen jäljen samanlaiseksi kuin se, jonka -tukkiläjältäkin olivat nähneet lähtevän. He lähtivät sitä seuraamaan. - -Viisaasti oli hiihtäjä kuitenkin koettanut peittää jälkiään, sillä -yhtäkkiä latu kääntyi takaisinpäin ja laskeusi tukkitielle. -- Sitä -tietä ei kuitenkaan ollut sittemmin kuljettu, ja kun se muutenkin oli -vielä pehmeänlainen, näkyi latu hyvin. Erään suuren kuusen juurelta se -nousi metsään ja näytti taas alkavan painua itää kohti. - -Syrjänen miehineen seurasi latua, joka hetken päästä laskeusi suurelle, -harvamännikköiselle jänkälle. Kun ilma oli pysynyt tyvenenä, ei latu -ollut tuiskunnut umpeen. Se näkyi selvään, ja somman jäljet näkyivät -täällä jänkällä vielä paremmin kuin metsässä. Takaa-ajajat jouduttivat -hiihtoaan. Jänkän toiselta rannalta kohosi korkea vaara, mutta latu -näytti vievän sen pohjoispuolitse loivempia maita. Syrjänen käski -miesten seurata latua. Hän itse hiihtäisi suoraan vaaran laelle -nähdäkseen maita ja merkitäkseen vaarojen lakia. - -Oli juuri keskipäivän aika. Syrjänen arveli ehtivänsä vaaran laelle -ennen kuin alkoi hämärtää. Yhtymisen merkiksi päätettiin, että miesten, -kun olivat latua seuranneet toiselle puolen vaaraa, oli siellä -huudettava, jotta Syrjänen kuulisi, missä olivat. Niin he erosivat. - -Suksikeli oli talven parhaita, ja nopeasti nousi Syrjänen viistoon -hiihtäen vaaranlakea kohti. Ehdittyään puoliväliin vaaraa hän katsoi -taakseen ja näki miesten painuvan vaaran alla olevaan kuusikkoon. -Laelle päästyään hän alkoi silmäillä ympärilleen. Erämaata joka -taholla. Mutta suoraan idässä näkyi korkea vaaran jyppyrä, jonka -huipulta siinsi huurteista metsää... - -Syrjänen tiesi olevansa oikeilla jäljillä, ja riemuissaan havainnostaan -hän laski menemään vaaran alle. Aukealle tultuaan hän seisahtui, ja -silloin hän kuuli melkein suoraan edestään kumppaniensa huudon... Mutta -silloin olikin jo pimeä. - -He olivat yöpyneet sakeaan korpeen, johon kylmä, öinen vihuri ei -tuntunut. Rakovalkean ääressä olivat siinä värjöttäneet yön, mutta -lähtivät varhain liikkeelle, seuraten suksenlatua, joka nyt kuitenkin -jo oli paikotellen mennyt umpeen. Syrjänen hiihti edellä, toiset -perässä. Johtuivat siinä puhumaan siitä, että jos Santerin kohtaavat, -niin miten menettelevät. Sillä tietona oli, että Santerilla aina oli -ampuma-ase matkassaan ja lisäksi monenlaisia teräaseita. - -Mutta aseita oli heilläkin. Joka miehellä oli revolveri ja pitkä -puukko. - -"Ellei Santeri sovinnossa antaudu, niin ammun hänet heti -hengettömäksi", uhkasi Syrjänen ja koetti rohkaista kumppaniensakin -mieltä. - -Ja niin jutellen hiihtelivät. - -"Mutta jos nämä suksen jäljet eivät lopultakaan ole Santerin, jos tästä -on joku muu hiihtänyt..." arveli toinen miehistä. - -"Kuka piru tänne olisi hiihtänyt!" tuumaili Syrjänen. - -"Jos olisi ollut joku Venäjän puolen poromies." - -Saattoihan sekin olla mahdollista. - -"Jostakin hänet kuitenkin tavataan", sanoi Syrjänen. "Monta kymmentä -miestä on etsimässä..." - -Oli aivan pimeä, kun he ehtivät sen vaaran juurelle, jossa Syrjänen -muisteli maakodan olevan. - -He vartoivat, kunnes revontulet alkoivat valaista, ja lähtivät sitten -latua seuraamaan. Mutta aukealla latu katosi kokonaan, ja silloin he -lähtivät vuorta sen juuritse kiertämään. - -Eräässä paikassa Syrjänen huomasi ladun, mutta se oli niin ummessa, -ettei siitä saanut selvää, mihin päin lähti viemään. - -Aamupuoleen yötä, kun revontulet sammuivat, täytyi heidän tehdä nuotio -ja asettua levähtämään. - -Mutta kun päivä hiukan alkoi sarastaa, nousivat he suksilleen ja -lähtivät vaaraa kiertämään. - -He joutuivat pienoisen joen uomaan, ja Syrjänen arvasi, että tämä oli -se joki, joka kierteli vaaran ympäri ja jonka hiekkaisella -rantatörmällä sen yksinäisen maakodan piti olla. - -Joenuomalla he löysivät useita vereksiä suksenlatuja, seurasivat niitä -ja joutuivat aukeammalle paikalle. Silloin he näkivät lumipeitteisen -kodan, jonka harjasta vain muutamia mustuneita ranganpätkiä pisti -esiin. - -He tiesivät tulleensa Syrjäsen muistelemaan paikkaan ja lähestyivät -hiljaa kotaa. Pitkän matkan päähän he jo näkivät, että kodan edusta oli -tannerrettu kovaksi ja että valkoiselle lumelle oli lennellyt mustia -nokihiutaleita. Ovi, matala, hongan kelleksistä tehty, oli kiinni, eikä -sisältä kuulunut mitään. Oven luota lähti suksenlatuja monelle -haaralle. - -Syrjänen laukaisi revolverinsa ilmaan ja huusi, että jos sisällä oli -joku elävä olento, niin tulkoon ulos... Ei kuulunut hiiskaustakaan. -Syrjänen repäisi oven auki. - -Heitä vastaan lehahti väljähtänyt savunhajuinen lämmin, ja pienessä -kodassa näkyi makuusija, jossa oli vuoteena saraheiniä. Pesä oli tyhjä. -Otus oli ehtinyt lähteä. He tutkivat tarkoin kodan sisustuksen, -löytääkseen jotakin, josta tietäisivät päättää, oliko Santeri todella -ollut siellä. Mutta mitään ei löytynyt. Katossa riippui pienoinen -pikiöljypullo, joka näytti siihen unohtuneen joltakin kesäkulkijalta, -ja kiukaan kiviltä löytyi muutamia jyrsittyjä luita. - -Muuta eivät löytäneet. - -He alkoivat tarkastaa niitä suksenlatuja, joita kodalta lähti monelle -suunnalle. Oli vanhempia ja oli vereksempiä jälkiä. - -Hetken päästä Syrjänen huudahti iloisesti. - -Hän oli löytänyt aivan vereksen ladun, jonka olaksen jälki oli aivan -samanlainen kuin se, jonka he matkaan lähtiessään olivat nähneet ja -jonka kaikki olivat uskoneet Pirtu-Santerin suksenladuksi. - -"Nopeasti perään!" sanoi hän miehille. "Ei ole ehtinyt kauas... Kota on -vielä lämmin ja suksenlatu aivan veres!" - -He lähtivät kiivasta kyytiä hiihtämään. - -Latu veti ensin pohjoista kohti, mutta jouduttuaan aavan jänkän laitaan -se alkoi kääntyä itään, Venäjälle päin. - -He kiinnittivät hiihtoaan, ja heitä kannusti toivo, sillä -edellähiihtäjä ei enää voinut olla kaukana, päättäen siitäkin, että -molemmin puolin latua näkyi tupakkasylkiä, joita hiihtäjä oli -roiskautellut suustaan. - -Hiihdettyään aavan jänkän poikki ja noustuaan puuttomalle kukkulalle, -jonka toisella puolen taas oli aavaa jänkkää, he näkivät miehen, joka -suuri laukku selässään laski kukkulan rinnettä toiselle jänkälle... - -Mies näytti hiihtelevän hitaasti ja tasaisesti. - -Perässätulijat työnsivät kukkulan myötäleessä täyteen vauhtiin ja -saavuttivat miehen, juuri kun tämä taas ehti jänkän laitaan. - -Siinä mies kai kuuli perästätulijain hiihdännän, koska kääntyi -katsomaan taakseen... - -Se ei ollutkaan Pirtu-Santeri! Oli Venäjän puolen laukkukauppias, -Koudasta kotoisin, ja sinne päin menossa. - -Mistä oli suksensa saanut? - -Mies selitti ne vaihtaneensa Airiselässä, jossa oli levähtänyt -tukinajajain kodassa. Minkälainen mies oli, jolta vaihtoi? - -"Ka, taipaleella tuli vastaan... Pitkät viikset... Iso mies... -Raskaammat sukset antoi..." - -Asia näytti hyvinkin selvältä Syrjäsen mielestä. Pirtu-Santeri oli -vaihtanut suksensa, jotta ei päästäisi hänen jäljilleen. Se oli -kavalasti osannut menetellä. Senvuoksi ensimmäinen latu, joka -tukkiläjältä lähti, olikin niin pian kadonnut. Ne jäljet, jotka sitten -löytyivät, olivat tämän ukon hiihtämät. - -Syrjänen tiedusteli vielä laukkumieheltä yhtä ja toista ja tuli siihen -käsitykseen, että ukko puhui totta. Santeri oli ollut heitä ovelampi. -Harmissaan he siinä seisoivat, ja ukko tiedusti, mitä varten -pitkäviiksistä hakivat. Mutta Syrjänen ei selittänyt mitään. - -Ukko läksi hiihtää nyykkäisemään, mutta Santerin takaa-ajajat jäivät -siihen jänkän laitaan miettimään. - -Ukko ei ollut tiennyt, minne päin Santeri hänestä erottuaan oli -lähtenyt. "Ka, metsäh hiihti." - -Ei ollut muuta neuvoa kuin lähteä takaisin samoja latuja, joita olivat -tulleetkin. - -"Se lurjus voipi olla aivan Airiselässä... sillä on omat suojelijansa!" -sanoi Syrjänen. "Mutta joka tapauksessa se roisto nyt on ahtaalla." - -Pakkanen oli kiihtynyt, ja pureva viima puhalsi suoraan tuntureilta. -Parrat kuurassa miehet hiihtelivät takaisin Airiselkään päin, Syrjänen -edellä, viiman umpeen puhaltamaa latua aukaisten. - -Osui tulemaan revontulten valaisema yö. Miehet eivät yöpyneet, vaan -painuivat yhtä kyytiä Airiselkään. Monta sanaa eivät vaihtaneet, mutta -pettyneensä he tunsivat ja hioivat kynsiään Pirtu-Santeria varten. Sen -verran kuitenkin ilmaisi Syrjänen, että hän aikoi jatkaa takaa-ajoa... -ellei joku toinen jo ollut ehtinyt Santerin jäljille. - -He saapuivat lopen väsyneinä ensimmäisille tukinajokodille ja -poikkesivat levähtämään, sillä puulaakin suurelle pirtille oli vielä -matkaa monta kilometriä. - -Täällä he saivat kuulla, että poliisit olivat jo Santerin kytkeneet. -Olivat iltaa ennen osuneet erääseen tukinajokotaan, jossa Santeri muuna -miehenä oli ollut korttia lyömässä. Pitkät viiksensä hän oli leikannut -pois... Rautoihin oli pantu, selitettiin Syrjäselle. - -Syrjänen erosi siinä kumppaneistaan ja hiihteli yksin puulaakin -pirtille. - -Vänttinen seisoi pihalla, suuri susiturkki yllään, lähdössä -rantamaille. - -Mutta nyt, kun näki Syrjäsen tulevan, hän viipyi hetkisen, antaen -Syrjäsellekin määräyksiä tukinajon suhteen. - -"Minulla on muitakin asioita rantamaille", sanoi hän Syrjäselle. "Ja -samalla tahdon käydä kuulemassa, miten sen Ahvenjärven Antti-vainajan -asiat ovat..." - -"Anttiko on siis kuollut?" kysyi Syrjänen liikutettuna. - -"Oli jo kuollut ennenkuin ehtivät lääkäriin", sanoi Vänttinen. "Somasti -sattui: toiselta haaralta poliisit toivat Pirtu-Santeria raudoissa; -toiselta kujalta palaa Roope ja ilmoittaa Antin kuolleeksi... Yksin oli -Yrjö parka lähtenyt kuljettamaan ruumista kotipitäjään." - -"Santeri on siis kuitenkin lujassa." - -"On ja pysyy. Poliisit ovat lähteneet viemään häntä vanginkuljettajan -huostaan... Mutta, kuten sanoin, minulla on kiire... Hoitakaa asiat -hyvin... Heti jälkeen joulun palaan... Toivoakseni minulla ei ole -silloin mitään muistuttamista." - -Ja Vänttinen yritti jo istuutua rekeen. Mutta silloin hän vielä muisti -kysyä, missä asti Syrjänen miehineen oli käynyt. - -Syrjänen kertoi retkensä ja miten Santeri oli ovelasti heidät pettänyt. - -"Vaan tarttuipa lurjus!" sanoi Vänttinen. "Eivät auttaneet konnan -elkeet enää." - -Ja rekeen istuessaan hän sanoi: - -"Viekää terveiset miehille, etten jätä heille vaivojaan palkitsematta, -vaikkeivät Santeria kiinni saaneetkaan." - -Ja ylpeän herran tavoin Vänttinen retkahti rekeen, jossa oli komea -kirjailtu karhunnahka koristuksena. - -Ja juosten lähti puulaakin lihava ruuna viemään herraansa rantamaille. - - - - -7. - - -Ahvenjärven kruununtorpassa yksinäisen Ahvenjärven rannalla kuluivat -syystalven puolipimeät päivät hiljaa ja hitaasti. - -Jäätyään yksin lastensa kanssa oli Selmalla ensi päivinä painava ikävä, -jota vielä lisäsivät omat sairaat luulot ja epäilykset. Ilokseen näki -Selma kuitenkin, että nuorin, sairastava lapsi alkoi parata ja -virkistyi päivä päivältä. Kaisa-tyttärestä oli hänellä suuri apu, -melkein turva. Kaisa oli reipas ja rohkea ja tottunut jo minkä mitäkin -toimittelemaan. - -Eräänä päivänä nähdessään äidin itkevän hän lohdutteli: - -"Älkäähän itkekö, äiti! Jos mikä hätä meille tulee, niin kyllä minä -uskallan kylään hiihtää..." - -Viikkoja oli jo kulunut siitä, kun Antti ja Yrjö tukkimetsään -lähtivät. Ahvenjärvessä ei ollut koko tänä aikana käynyt yhtään ainoaa -vierasta ihmistä. Sillä talon kautta ei edes kulkenut kyläläisten -heinätietäkään, vaan sekin vei toista puolta järveä ja painui metsään -kaukana talosta. Joskus aamuvarhaisella, kun Selma meni navettaan ja -seisahtui pihalle kuuntelemaan, erotti hän toiselta puolen järveä -kulkusten helinää ja arvasi, että siellä heinätiellään oli jokunen -kyläläinen menossa syrjäniitylleen. - -Eräänä aamuna, kun oli mainio suksikeli, esitteli Kaisa, sukkela tyttö, -äidilleen, että hän lähtee nyt kylään kuulemaan, eikö isältä ja Yrjöltä -jo ole kirjettä tai edes terveisiä saapunut. - -Selma oli menneellä viikolla vartonut kirjettä ja kuulumisia. Ei ollut -saanut kuulla, olivatko onnellisesti perillekään Airiselkään saapuneet, -sillä sieltäpäin ei ollut vielä ketään takaisin tullut. Olisi sekin jo -ollut suuri lohdutus. Muuta ei juuri ikävöinytkään, sillä elämisestä ei -vielä ollut huolta. Leipää oli, karjanantia oli kylliksi kaikille -lapsillekin, kun molemmat lehmät olivat syyspoikivia. Hän oli jo niin -tottunut yksin lastensa kanssa elämään, ettei liioin seuraa -kaivannutkaan. Nyt ei ensinkään, kun lapset jo olivat kasvaneet ja -kykenivät auttamaan. - -Selma suostui Kaisan pyyntöön. Kuluneena talvena Kaisa jo kerran oli -hiihtäen yksin käynyt kylässä ja toimittanut asioita. Eikä ollut -taipaleella mitään vaaranpaikkaa. Sileä järvi ensin poikki ja sitten -selvä tienreikä, joka vei kylän ensimmäiseen taloon asti. - -Kaisa suori jalkaansa sukset, keveät ja kesätervoissa kiiltävät, ja -lähti hiihtämään järven poikki kylään vievää tiensuuta kohti. Äiti oli -antanut hänelle omat kenkänsä ja pannut oman röijynsä hänen ylleen. - -Selma katseli Kaisan menoa, kunnes näki hänen joutuvan järven poikki ja -katoavan tiensuuhun. - -Ilta oli tullut, ja pakkanen tuntui kiihtyvän. - -Kaisaa ei vielä kuulunut tulevaksi. Selma alkoi jo käydä levottomaksi -ja rupesi katumaan, että oli laskenut hänet menemään. Huononlaiset -olivat kengät, eikä ollut muutakaan vaatetta kylliksi tämmöisessä -pakkasessa. Jos olisi kylmettynyt! Ensin eksynyt oikealta tieltä, -joutunut kyläläisten heinätielle ja sitten uupunut. - -Selma käveli järven rantaan ja kuunteli. Kuivalla pakkasilmalla -kuuluisi hiihto varmaan toiselta puolen järven. Ei kuulunut. - -Hän palasi navettaan ja ruokki lehmät, mutta hänen levottomuutensa -kasvoi joka hetki. - -Meni uudestaan rantaan ja kuunteli. - -Jo kuului järveltä hiihto, ja Selma tunsi tahdista ja sauvain -liikkeestä, ettei hiihtäjä ollut miehenpuoli. - -Ihastuneena hän huusi: - -"Kaisa hoi!" - -Hetken päästä kuului jo aivan läheltä Kaisan vastaus: - -"Äiti hoi!" - -Selma jäi odottamaan Kaisan tuloa. - -"Siellä oli kirje ja rahaakin!" huusi Kaisa, kun ehti vähän likemmäksi. - -Ja päästyään äitinsä viereen Kaisa kertoi loistavin silmin: - -"Olisin jo ennen ehtinyt tulemaan, mutta talossa käskettiin syömään, ja -niin viivyin... Tämä kirjekin oli vasta eilen tullut, ja Rantakerosta -olisi tätä huomenna lähdetty tuomaan..." - -Riemumielin nousivat äiti ja tytär pihaan. Selma sytytti takkaan suuren -tulen, jonka valossa alkoi avata kirjettä... - -Ja sinä iltana oli yksinäisessä Ahvenjärven kruununtorpassa onnellinen -äiti, joka ei parempaa elämältä osannut toivoakaan. - - * * * * * - -Seuraavalla viikolla sattui Kettu-Iisakki pyydyksillään hiihtelemään -Ahvenjärven ympäristöllä, ja vaikka siten tulikin hiihtäneeksi liikoja -mutkia, päätti hän mennä talon kautta ja levähtää siinä hetkisen. - -Tuttava mies oli Iisakki Ahvenjärven torpassa. Usein hän eräretkillään -pistäysi juttelemassa. Vieraana Selma häntä nytkin piti. Kahvit keitti -ja ruualle pidätti ateriaa hommaten. - -Kiitokseksi Iisakki kertoi kuulumisia kylältä ja etempää -rantamaailmoilta. Tiesi sanomia Airiselän tukinajostakin. Kertoi siitä -miehestä, jolta jalka oli kahden tukin väliin musertunut. - -"Siitä Yrjökin kirjoittaa ja mainitsee, että ei tule enää jalkaa -koskaan, että loppuiäkseen jääpi jalkapuoleksi", selitti Selma -vuorostaan. - -"Vai niin pahoin kävi", surkutteli Iisakki. "Yrjö tuon parhaiten -tiennee, joka on näkemässä ollut... Joo, joo. Monenlaiset siellä ovat -vaarat ja vastukset tukinajossakin..." - -"No joka hetki", sanoi Selma, melkein itku kurkussa. "Aina muistan -veljeäni Aukustia, jolle honka päälle kaatui ja siihen tappoi... -muistaahan Iisakki? Se tapahtui Kuolajärvellä..." - -"Jo toki muistan." - -Ja siitä alkoivat muistella, kuinka paljon tapaturmia tukinajossa -heidänkin tietensä oli takavuosina sattunut. Mutta tiesi Iisakki vielä -aivan vereksenkin uutisen. Tiesi kertoa Pirtu-Santerista, täälläkin -päin kuulusta viinanmyyjästä, joka vuosikausia oli liikettä pitkin -laajaa Lappia harjoittanut. Kertoi Iisakki, että tässä menneellä -viikolla oli Santerilta saatu takavarikkoon koko kuorma konjakkia ja -kallis hevonen. - -"Vaan mitä se siitä huolii... se yrittää uudelleen, sillä rikas kuuluu -olevan. Mutta ahtaalla sillä nyt on oleskeleminen, sillä se on määrätty -kiinni pantavaksi milloin ja missä ikinä tavataan... Sanotaan olevan -miesmurhan kysymyksessä." - -"Hyvä Jumala kuitenkin!" huokasi Selma. "Lieneekö ollut viinoineen -siellä Airiselän paikoilla?" - -"Sinne kuuluu olleen pyrkimässä, vaan taipaleella olivat poliisit hänet -kuormineen yllättäneet..." - -Mutta Selman valmistaman aterian syötyään Iisakki lähti hiihtelemään -järven poikki kylää kohti. Ja hänen povitaskussaan oli Selman kirje, -menevä Antille Airiselkään. Huolellisesti oli Iisakki luvannut kirjeen -oikeaan lähtöpaikkaan toimittaa. - -Selma jäi taas yksin lastensa kanssa. - -Vaikka Yrjön kirje olikin sisältänyt paljasta hyvää, oli hän silti -levoton. Usein hän öisin heräsi siihen, että oli uneksumassa jotakin -kamalaa, eikä päässyt pitkään aikaan uudestaan nukkumaan. - -Hän odotti nyt joulua, jolloin toivoi taas kirjeen saavansa. Muuta -hätää ei ollut. Ruokaa kylliksi ja lämmintä liiaksikin. Lapset olivat -toki pysyneet terveinä, ja Kaisa-tyttö oli monta kertaa hiihtänyt -kylään, jossa asioita oli toimitellut niinkuin täysi-ikäiset ihmiset. - -Mutta päivät kuluvat hitaasti. Joulun edellä eräänä päivänä Selma -päättää itse lähteä kylässä käymään. Hän on neuvonut ja opastanut -Kaisaa, kuinka toimittaa ja kuinka nuorinta hoitaa. Kaisa on järkevä -tyttö, ja Selma luottaa häneen. - -Aamutyöt navetassa tehtyään ja kaikki mahdolliset varoitukset Kaisalle -annettuaan Selma ottaa sukset hiihtääkseen kylään. - -Osuu olemaan kaunis ilma, ei ole liian pakkanen, ja suksikeli on -oivallinen. - -Hänestä tuntuu hyvältä ja vapaalta siinä järven selkää hiihdellessä. -Tuntuu hyvältä hengittää, elämä pulppuaa keveästi, ja valkea tasanko -ikäänkuin vapauttaa hänet painavista ajatuksista, jotka yötä päivää -rasittivat. - -Hauskalta tuntuu sekin, että pitkästä aikaa pääsee kylässä ja muiden -ihmisten ilmoilla käymään. Onkin kolmatta vuotta siitä, kun hän -viimeksi on kylässä käynyt. Suksi luistaa liukkaasti, järven selkä -katkeaa hauskasti ja vaivattomasti, ja äkkiä on hän talvitien suussa, -josta tie lähtee metsän halki kylään viemään. - -Hän saapuu kylään, jossa ihmiset ovat ystävällisiä. Kirjettä ei tosin -vielä ole Antilta saapunut, mutta kyläläiset tietävät uutisia Airiselän -tukinajosta. Ovatpa kuulleet, että Antti ja Yrjö ovat Vänttisen -suosiossa ja että ansaitsevat enemmän kuin muut... jopa niin hyvin, -ettei tukinajossa ole koskaan niin korkeita päiväpalkkoja ansaittu. -Niin on kotiaan kirjoittanut Nevanperän Juuso, joka niinikään oli -Airiselän ajossa. - -"Ja kai sieltä vielä jouluksi kirjekin ehtii. Onhan jouluun vielä -toista viikkoa", lohduttavat kyläläiset. - -Selma tyyntyy, on iloinenkin ja hyvillään. Hän tekee pieniä ostoksia, -sulloo ne laukkuunsa ja lähtee kotia päin hiihtämään, kun lyhyen -talvisen päivän hämy on pimeäksi muuttumassa. - -Kun saapuu tiensuuhun, josta järvelle latu laskee, näkee hän jo -toiselle puolen järven, että pirtin ikkunasta loistaa takkatuli. - -Kaisa siellä hommailee, tuumii hän hyvillä mielin, ja hänen ajatuksensa -ja mielensä ovat nyt paljon keveämmät kuin ovat olleet moneen aikaan. - -Ja kun hän saapuu kotia, on Kaisa siellä emännöinyt kuin aikaihminen. -On hoitanut nuoremmat lapset, on ruokkinut lehmät ja lampaat ja -siistinyt pirtinkin. - -Selma on monta päivää reippaalla tuulella, on hyvissä tulevaisuuden -toiveissakin, vaikka muistaakin metsäherran uhkaukset. - -Ensi kesänä tehdään peltoa ja raivataan niittyä, kun kumpainenkin, sekä -Antti että Yrjö, joutavat olemaan kotona, toivoo hän. - -Mutta taas eräänä iltana tulee hänelle kummallinen hätä, ja tuska iskee -rautakourallaan sydämeen. Ei saa unta. Valvoo ja miettii. On näkevinään -väliin Yrjön, väliin Antin suuren, kaatuneen kelohongan alla -kuolemankielissä kamppailemassa. Se on hirveää. Ja se syksyllinen näky -muistuu silloin aina mieleen ja painaa ja vaivaa niin, että sen alle on -väkisten vaipua. - -Aamun tullen hän sentään taas voimistuu ja koettaa lohdutella itseään: - --- Ei Jumala pane suurempaa kuormaa kuin ihminen jaksaa kantaa! - -Mutta tulee taas ilta, ja seuraavana päivänä on jouluaaton aatto. - -Selman käydessä oli luvattu, että kohta kun Antin kirje saapuu, niin -pannaan joku tuomaan, ettei tarvitse itse lähteä pakkasessa niin pitkää -taivalta hiihtämään. - -Mutta ei ole kylältä päin hiihtävää näkynyt, vaikka hän vähän väliä on -päivisin järvelle katsellut ja illoin aamuin pihalle pysähtynyt -kuuntelemaan. - -Silloin hän päättää, että jouluaattona lähtee itse kylään hiihtämään ja -jättää Kaisan kotimieheksi. - -"On toki ikuinen onni, että itse olen pysynyt näinkin terveenä", -kiittää hän Jumalaa. "Kuinka kävisi, jos tässä sairaaksi joutuisi!" - -Ja levottomana hän vartoo jouluaattoaamun valkenemista. - - - - -8. - - -Vänttinen on saapunut Linnanrovalle, rantamaille menossa. - -Hevonen on riisuttu talliin, ja Vänttinen on päättänyt tässä talossa -vähän enemmän aikaa levähtää, kun öisin on pakkasessa ajanut ja kovin -on väsynyt. - -Isännän kanssa juttelevat Airiselän kuulumisista. - -Vänttinen saapi kuulla, että Yrjö on vähää ennen hänen saapumistaan -lähtenyt ruumiin kanssa erämaan halki kotikylää kohti. Siitä -isäntä kertoo, ja Vänttinen kuuntelee ja kyselee. Ikävältä tuntuu -isännästäkin, joka Antin niin kelpo mieheksi tiesi, ja sääli on pieniä -lapsia, joita kuuluu olevan pirtillinen. Puhuvat siitäkin syksyllisestä -yöstä, jolloin tullimiehet talossa kävivät ja Pirtu-Santeri ehti kätkeä -tavaransa tallinullakkoon. Vasta jälkeenpäin oli isäntäkin siitä saanut -kuulla. - -Mutta saapi isäntä Vänttiseltä tietää, että jo on vihoviimein -Pirtu-Santerikin, kauan pahaa kylvänyt salakapakoitsija, kiinni saatu -ja joutuu monista pahoista teoistaan vastaamaan. Kaiken mahtinsa on -Vänttinen, rohkea ja varakas, pannut liikkeelle, ja niin on nyt -Pirtu-Santeri kruunun kihloihin kytketty. - -Mutta ei tiedä isäntä vielä, että Pirtu-Santerin työksi uskotaan -varmasti Ahvenjärven Antin kuolemakin, jota on tapaturmaksi luultu. Nyt -juurtajaksain vasta Vänttiseltä kuulee kaikki ja kauhistuu. - -"Jo sen semmoisen pedon saikin viimein köyttää... Ikutielleen kai -joutuu?" sanoo hän. - -"Ikutielleen, sillä monta muuta asiaa on hänellä selvittämättä", vastaa -Vänttinen. "Pääsevät nyt ihmiset hänestä rauhaan..." - -"Ei se niin monta vuotta olisi menestynyt, vaan kuuluu olevan niitä -talollistenkin joukossa semmoisia, jotka häntä ovat suojelleet ja -viranomaisten silmiltä kätkeneet." - -"Onhan niitä semmoisiakin. Ei olisi niin paljon pahaa, jollei olisi -pahan suojelijoita... Siinä se on." - -"Siinä se on", myöntää isäntä. - -Mutta siinä kun parhaillaan juttelevat, ajaa pihaan hevonen, jonka -isäntä tuntee vanginkuljettajan hevoseksi. - -Vänttinenkin rientää ikkunaan, ja he arvaavat molemmat, vaikkei -vangitun kasvoja näykään, että siinä ollaan nyt Pirtu-Santeria linnaan -viemässä. - -"Siinä paha, missä mainitaan", sanoo Vänttinen. - -"Jokohan lienee Santeri tuossa kyydissä?" kysyy isäntä. - -"Sen pirun luulen olevan." - -Pirtissä olevat kulkijat rientävät ulos, mutta isäntä ja Vänttinen -katselevat salin ikkunasta. Ei malta sentään isäntäkään olla pihalle -menemättä. Vangittu ei liikahda reestä, vaan istuu kasvot turkkiin -painuneina. - -"Nyt sillä on leipää pitemmäksi aikaa. Miesmurha Sodankylässä ja -monenvuotiset viinanmyynnit ja nyt tämä Ahvenjärven Antin murha, joka -kyllä tulee toteennäytetyksi", kuulee isäntä jonkun takanaan puhuvan, -kun hänkin uteliaana kävelee reen viereen. - -Vanginkuljettaja on mennyt pirttiin kahville, mutta Santeri ei näytä -tahtovan mitään. - -"Eikö vieras suunavausta tahtoisi?", kysyy isäntä nöyrällä äänellä, -mennen aivan reen viereen. - -Santeri muljauttaa kerran mustia silmiään, mutta ei vastaa mitään. - -"Olisi siellä vaimoväellä kahviakin valmiina... jos tuotaisiin tänne -pihalle", ehdottelee isäntä houkuttelevalla äänellä. - -Mutta Santeri ei vastaa, nostaa kuitenkin päätänsä turkistaan ja -sovittelee jalkojaan, että rautapultit kalisevat. Sitä kalinaa -ympärilläolevat säikähtävät, niin että loittonevat reen vierestä. - -Mutta isäntä, joka on varma, että Santeri on semmoisessa kytkyessä, -joka ei katkea, sanoo nyt pilkalla: - -"Taitaapa sillä vieraalla olla nyt semmoiset kalossit jalassa, ettei -olisi hyvä nousta meidän tallinyliseen..." - -Santeri luopi häneen murhaavan katseen. Mutta isäntä ei säikähdä. - -"Jopa olit sydämetön julmuri, kun ilkesit tappaa sen Ahvenjärven Antin, -siivon miehen... Olisit senkään jättänyt tekemättä... lurjus..." - -Santeri muljauttaa mustia silmiään ja puree hammastaan. - -"Älä muljauttele silmiäsi... kyllä pysyt... nyt et olekaan suksilla -liikkeellä... Kruunu kun kihlaa, niin sen kahleet ovat lujat." - -Santeri vetää päänsä turkkiin eikä vastaa mitään. - -Mutta hetken päästä palaa vanginkuljettaja pirtistä ja lähtee ajamaan -suoraan etelään päin. - -Ja niistä, jotka pihalla Pirtu-Santerin poistumista katsovat, tuntuu -kuin hengittäisivät keveämmin ja vapaammin. - -Mutta ei jouda Vänttinenkään pitkää aikaa levähtämään, vaikka niin on -taloon tullessa sanonut. On tiedustellut sitä tietä, joka Linnanrovalta -lähtee poikkimaisin Meltoskylään ja jota tietä Yrjökin on ruumista -vienyt. Isäntä on ollut ymmärtävinään Vänttisen puheista, että jotakin -aikoo Antti-vainajan perheen tueksi toimittaa. Eikä se ihme -Vänttiseksi. On se mieleisiään miehiä ennenkin auttanut ja monen -hyvinvointiin toimittanut. Semmoinen on mies. - -Isäntä neuvoo tietä, joka on Vänttisellekin outo, vaikka kaikki loukot -onkin matkoillaan kolunnut. - -Puhuvat siinä lähtiessä Antti-vainajan asioista. Vänttinen tuntuu -tietävän kaikki, Yrjö on hänelle kertonut. - -"Kuuluu olevan sen Antin vaimo kovin helläluontoinen ihminen ja -kivulloinen... Kuinka jaksanee tämän iskun kestää", arvelee Vänttinen. - -"Kestämistä siinä kyllä olisi kovempiluontoisellekin", arvelee isäntä. - -Vänttinen ottaa ylleen muhkean sudennahkaturkkinsa ja istuu komeaan -rekeen lämpimäin nahkasten ja karhuntaljan väliin. Pakkas-iltayö on. -Tähdet kiiluvat ja ilma helisee. Tietä on vähän kuljettu, niin että on -aivan kävelyä ajettava. Kulkuset helisevät, mutta aisatiuku kilahtaa -vain silloin tällöin. Huurteisena, pakkaskankeana seisoo metsä molemmin -puolin kapeata tienuraa, joka mutkia tehden, nousten ja laskien, painuu -Meltoskylää ja Ahvenjärveä kohti. - -Vänttinen vaipuu mietteisiinsä, niinkuin hän aina tekee, kun -yksinäisillä taipaleilla kulkee. Siinä hän reessään kenoselkäisenä, -silmät puoliummessa maaten on parhaat mietteensä miettinyt ja puulaakin -hyväksi käyttänyt. Siinä hän samoin on parhaat tunteensa tuntenut ja -hyväksi ihmiseksi pyrkinyt. Metsä soi ja haasteli, _oikein_ käski -kaikille tekemään. Ja tähtien lennot hänen päätöksensä todistivat. Niin -oli hän yksin kehittynyt pakkastalvina äärettömiä erämaita hiihtäessään -ja valoisina Lapin kesäöinä kirkasvetisiä pikkukoskia tukilla -viilettäessään... - -Monenlaista hän oli nähnyt ja monenlaista kokenut elämänsä aikana, -josta parhaat vuodet oli Lapissa viettänyt; tämä seutu olikin tullut -hänen kotimaakseen, vaikka Etelä-Suomessa oli syntymäpaikka. - -Ja niin hän ajatuksissaan joutuu miettimään Ahvenjärven Antin, -rehellisen ja ahkeran työmiehen, kovaa kohtaloa. Kummia kujia ne -kulkivat ihmisen tiet, ja selittämätöntä oli ja selittämättä jäi monta -seikkaa. Vääryys menestyi, ja oikea mies sai kärsiä. Niin oli monta -kertaa käynyt. - -Mutta ehkäpä oikeat langat kerran yhteen liittyvät -- ja monta kertaa -ovat liittyneetkin. Aikansa ne vääryyden konstit auttavat, mutta tulee -aika, sattuu pieni juttu, ja vääryys romahtaa maahan rytinällä ja -paukahtaen kuin suuri tukki... - -Hän muistaa Yrjön puheet heidän kotielämästään, muistaa metsäherran -uhkaukset, ja sanomaton säälin tunne täyttää hänen sydämensä. Paljaan -taivaan alleko joutunevat pienet lapset ja sairas leski... - -Mutta heidän hyväkseen hän on jotakin päättänyt tehdä ja senvuoksi nyt -Meltoskylän kautta matkansa sovitti, että leskellekin lohdun sanan -saapi lausua. - -Yö kuluu, taival katkeaa hitaasti. - -Aamupuoleen syttyvät revontulet, ja kun tie nousee korkean vaaran -laitaan, vilahtaa kaukana valkoinen kenttä, jonka Vänttinen tuntee -Meltoskyläksi. - -"Oikeassa olemme", puhuu hän nyt kaiken taivalta vaiti oltuaan, -"oikeassa olemme... tuolta näkyy jo Meltoskylä... Ajahan vasempaan -käteen... toinen tie oikealle viepi Ahvenjärveen..." - -Aamulla he saapuvat Rantakeroon, joka talo on ennenkin ollut Vänttisen -käymätalo, milloin hän on näitä maita sattunut kulkemaan. - -Isäntä rientää heti pihalle, kuultuaan aisakellon äänen ja arvaten -siitä, että herroja on liikkeellä. Ja heti hän tunteekin Vänttisen -komeasta turkista ja kyytimiehen, joka hänkin on tuttu taloon. - -Mutta ennenkuin Vänttinen ehtii reestäkään nousta, kertoo isäntä, että -Ahvenjärven Yrjö on yöllä saapunut. - -Väsyksissä on poika parka, uupunut niin, että nyt, kun pääsi omaan -kylään, retkahti penkille kuin kuollut. Siitä ovat nostaneet sänkyyn -nukkumaan. Ruumiskirstu on nostettu latopuotiin lukon taakse. - -Vänttinen kuuntelee, ei sano mitään, vaan nousee reestä. - -Isäntä päivittelee Antin kovaa kohtaloa. - -Kun tulevat pirttiin, johon Vänttinenkin menee turkkiaan riisumaan, on -sinne jo aamuvarhaisella ehtinyt kerääntyä kylän väkeä, surullisesta -tapauksesta kuulemaan. - -"Mitä sanonee Selma raukka", surkuttelevat naiset. "Kuinka jaksanee -kestää, kun on muutenkin niin heikko. Ei tätä osannut aavistaakaan, kun -niin hyviä sanomia Yrjö kirjeessään kirjoitti..." - -"On se puhunut unestaan, Selma, jonka syksyllä jo oli nähnyt... minulle -unensa selitti tuonnottain, kun kylässä kävi", sanoo eräs emäntä. -"Merkillinen näky se oli ollutkin..." - -Ja emäntä kertoo Selman näyn. - -"Tätä se tiesi!" - -"Ja kuolemaa tiesi sekin", kertoo Kettu-Iisakki, joka hänkin on -saapunut taloon, "kun minä tuonnottain kävin Ahvenjärvessä ja siinä -Selman kanssa juttelimme, lensi iso metso juuri pirtin päähän petäjän -latvaan... Pahaa jo silloin arvasin sen ennustavan, vaan en Selmalle -mitään virkkanut... näkyi jo silloin huolissaan olevan..." - -"Kuolemaa ne tietävät metsälinnut, kun talon likelle pyrkivät ja -varsinkin kun katon harjalle istuvat, uskovat muutkin." - -Yrjö nukkuu nyt raskaasti. Vänttinen kävelee edestakaisin pirtin -lattialla. - -Tulee siinä sitten puhe Antti-vainajan perheestä. - -"Jos siinä saisivat asua, niin eläisivät", puhuu isäntä, "Yrjö kun jo -on vankka mies. Vaan taitaa kruunu ruveta hätyyttelemään, kun ei ole -tullut tälläkään vainajalla täytetyksi kaikkia herrojen määräyksiä... -Ja mihin sitten sortunevat... Kruunu kun siitäkin torpasta parhaat puut -ottaa, niin ei taida jäädä montakaan karahkaa talon hyväksi..." - -Vänttinen ei virka isännän puheeseen mitään. Mutta kulmiaan hän -rypistelee ja näyttää kovin tyytymättömältä. - -Kun lyhyt talvinen päivä on valjennut, ajaa pihaan kaksi herraa, jotka -isäntä tuntee metsäherraksi ja vallesmanniksi. - -Isäntä selittää juurtajaksain Antin kohtalon, mainiten -Pirtu-Santerinkin, joka nyt on saatu kiinni. - -Vänttisen, puulaakin inspehtorin, hän sanoo nukkuvan vieraskamarissa. - -Herrat sijoittuvat toiseen vieraskamariin, sillä hekin ovat matkasta ja -yön valvonnasta kovin väsyneet. - -Mutta Vänttinen, joka on vähään lepoon tottunut, virkku ja vikkelä -mies, onkin herännyt jo silloin, kun herrat pihaan ajoivat, ja ehtii -pukeutua siksi, kun herrat sisälle saapuvat. - -Vänttinen tunsi molemmat, kun oli puulaakin asiain vuoksi joutunut -heidän kanssaan tekemisiin. - -Heti joutuvat he keskustelemaan Ahvenjärven Antin kovasta kohtalosta. -Vänttinen kertoo, mitä todistuksia oli olemassa Pirtu-Santeria vastaan -Antin murhasta. - -"Epäilemättä se saadaan toteen näytetyksi", sanoo vallesmanni. "Mikä -onni, että se lurjus nyt vihoviimein on saatu kiinni!" - -Vänttinen ei virka mitään omasta osastaan Santerin kiinnijoutumisessa. - -Tulee sitten puhe Antti-vainajan perheestä ja kruununtorpasta. - -"Olisi se siitä talon tehnyt, jos olisi elää saanut", arvelee -vallesmanni. - -Mutta metsäherra kivahtaa: - -"Siitä ei olisi tullut sen valmiimpaa, vaikka olisi elänytkin... ja -nythän on selvää, että siihen on isäntä muuttuva. Lieneekö se ottanut -puulaakilta rahaa muka metsän päälle?" kysyy hän sitten Vänttiseen -kääntyen. - -"Ei ole minun tietääkseni", vastaa Vänttinen. "Eikäpä siihenkään -torppaan taida puulaakeilla mieli tehdä, kruunu kun parhaat puut -hakkaa..." - -"Tietysti kruunu hakkaa omasta metsästään!" sanoo metsäherra. -"Puulaakit ovatkin ennen aikaan nylkeneet kruununmaan asukkaat -puhtaiksi. Ensin ostaneet metsän polkuhinnasta ja lopuksi ryöstön -kautta saaneet itse talotkin..." - -"Niinköhän lienevät tehneet", sanoo Vänttinen vähän ivahymyä -suupielissä. "Nyt on kai sitten tullut kruunun vuoro..." - -Metsäherran silmissä leimahtaa. - -"Kruunu vaatii, että sen maata viljellään eikä tehdä työtä -puulaakeille", kivahtaa hän. - -"Niinpä tietenkin", sanoo Vänttinen. "Vaan jos ei olisi näilläkin -perukoilla puulaakeja, jotka kruunulta metsät ostavat, niin vähänpä -metsähallitus miljoonillaan kehuskelisi ja vielä kurjempi olisi täällä -työstään elävän kansan elämä..." - -"Ette te ymmärrä näitä asioita!" väittää metsäherra. - -Vänttinen hymähtää, kääntyy sitten vallesmannin puoleen ja kysyy: - -"Kuinka suuriksi ovat viimeisessä katselmuksessa nousseet Ahvenjärven -torpan viljelys- ja rakennuskustannukset?" - -Vallesmanni mainitsee muistinsa mukaan. - -Vänttinen rykäisee. - -"Minä takaan, että ne työt ensi kesänä tehdään", sanoo hän sitten. - -"Spekuleeraatte vissiin metsää?" tokaisee metsäherra. - -"En tiedä mitään koko torpan metsästä, jääneekö siihen linnun istuinta, -kun kruunun hakkuu käypi, mutta tahtoisin kovaonnisen vainajan perheen -vuoksi... että saisivat siinä asua..." - -"Joo, miksei", myöntyy vallesmanni hyvillään. "Sehän sopii mainiosti, -että herra Vänttinen ottaa huolekseen... Siten säästyy niin monta -ikävyyttä..." - -Metsäherra ei virka mitään. Murjottaa vain ja näyttää happamelta. - -Vänttinen vakuuttaa vielä pitävänsä huolen ja aikoo nyt jo laittaa -miehiä hirrenajoon uutta navettaa ja uutta asuinrakennusta varten. - -Vallesmanni ja metsäherra jäävät vierashuoneeseen, mutta Vänttinen -palaa pirttiin. Yrjö on herännyt, ja kun Vänttisen näkee, niin itku -tulee. - -"Älähän itke, Yrjö", puhuttelee Vänttinen kuin omaa poikaansa, "minä -olen hyväksenne toiminut. Vie terveiset äidillesi, että saatte torpassa -asua, ei häädä pois kukaan... minä takaan sen..." - -Ja Vänttinen alkaa sitten tehdä Yrjölle tukinajotiliä. Paksun tukun -saapi Yrjö seteleitä... - -Isäntä ja muu väki katselevat puoleksi kateellisin silmin. - -"Kun olette saattaneet Antti-vainajan hautaan, niin tule takaisin -Airiselkään", puhuu Vänttinen. "Minä pidän huolen, ettei kukaan muu saa -ajaa teille annettua palstaa... ajajia kyllä olisi ja pyrkijöitä vaikka -kuinka paljon." - -"Puhui se sitä Syrjänenkin", sanoo Yrjö, rauhallisemmaksi tullen. - -"Niin no", puhuu Vänttinen. "Kevättalveen mennessä ehdit ansaita vielä -komeat rahat." - -"Kyllä minä..." - -Isäntä arvelee: - -"Olipa onni, että sattui semmoisen miehen työhön kuin Vänttisen... -Kiitä onneasi, Yrjö..." - -Vänttinen ottaa vielä taskustaan seteleitä ja ojentaa Yrjölle. - -"Tässä on sitten... Vie äidillesi, että saatte isän hautaan... Ja jos -tulee puhe Pirtu-Santerista, niin saat vakuuttaa, että jo on nyt niin -lujassa, ettei ole kenenkään henkeä vaanimassa." - -"Kyllä minä..." - -Yrjö alkaa hommata lähtöä. Ruumis, joka jo on arkkuun asetettu ja -nostettu latopuotiin, jääpi siihen, sillä kirkkotie kulkee Meltoskylän -kautta. - -Yrjö lähtee tyhjin resloin ajamaan Ahvenjärveen päin, johon nyt vie, -järvelle asti, hyvä kyläläisten heinätie. - -Musta kävelee roimasti, tietäen kotia lähestyvänsä. - -Mutta Vänttisestä, joka pihalla katselee Yrjön menoa, soi hevosen tiuku -kuin valittaen. - -Hän huokaisee ja käskee valjastaa hevosensa. - -Ja lähtee taas pakkaseen ja taipaleelle, rantamailla käydäkseen. -Näyttää kuin hänellä olisi hyvin kiire. - -"Mihin se semmoinen kiire... joulun pyhät kun ovat vastassa?" kysyy -isäntä. - -"Takaisin Airiselkään", vastaa Vänttinen ja istuu rekeensä. - - - - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of Airiselän tukinajossa, by Väinö Kataja - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK AIRISELÄN TUKINAJOSSA *** - -***** This file should be named 55043-8.txt or 55043-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/5/5/0/4/55043/ - -Produced by Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions -will be renamed. - -Creating the works from public domain print editions means that no -one owns a United States copyright in these works, so the Foundation -(and you!) can copy and distribute it in the United States without -permission and without paying copyright royalties. Special rules, -set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to -copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to -protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project -Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you -charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you -do not charge anything for copies of this eBook, complying with the -rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose -such as creation of derivative works, reports, performances and -research. They may be modified and printed and given away--you may do -practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is -subject to the trademark license, especially commercial -redistribution. - - - -*** START: FULL LICENSE *** - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project -Gutenberg-tm License (available with this file or online at -http://gutenberg.org/license). - - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm -electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy -all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. -If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project -Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the -terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or -entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement -and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic -works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" -or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project -Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the -collection are in the public domain in the United States. If an -individual work is in the public domain in the United States and you are -located in the United States, we do not claim a right to prevent you from -copying, distributing, performing, displaying or creating derivative -works based on the work as long as all references to Project Gutenberg -are removed. Of course, we hope that you will support the Project -Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by -freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of -this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with -the work. You can easily comply with the terms of this agreement by -keeping this work in the same format with its attached full Project -Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in -a constant state of change. If you are outside the United States, check -the laws of your country in addition to the terms of this agreement -before downloading, copying, displaying, performing, distributing or -creating derivative works based on this work or any other Project -Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning -the copyright status of any work in any country outside the United -States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate -access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently -whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the -phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project -Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, -copied or distributed: - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org/license - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived -from the public domain (does not contain a notice indicating that it is -posted with permission of the copyright holder), the work can be copied -and distributed to anyone in the United States without paying any fees -or charges. If you are redistributing or providing access to a work -with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the -work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 -through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the -Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or -1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional -terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked -to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the -permission of the copyright holder found at the beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any -word processing or hypertext form. However, if you provide access to or -distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than -"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version -posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), -you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a -copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon -request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other -form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm -License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided -that - -- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is - owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he - has agreed to donate royalties under this paragraph to the - Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments - must be paid within 60 days following each date on which you - prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax - returns. Royalty payments should be clearly marked as such and - sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the - address specified in Section 4, "Information about donations to - the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." - -- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or - destroy all copies of the works possessed in a physical medium - and discontinue all use of and all access to other copies of - Project Gutenberg-tm works. - -- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any - money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days - of receipt of the work. - -- You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm -electronic work or group of works on different terms than are set -forth in this agreement, you must obtain permission in writing from -both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael -Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the -Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -public domain works in creating the Project Gutenberg-tm -collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic -works, and the medium on which they may be stored, may contain -"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or -corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual -property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a -computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by -your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium with -your written explanation. The person or entity that provided you with -the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a -refund. If you received the work electronically, the person or entity -providing it to you may choose to give you a second opportunity to -receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy -is also defective, you may demand a refund in writing without further -opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER -WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO -WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. -If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the -law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be -interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by -the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any -provision of this agreement shall not void the remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance -with this agreement, and any volunteers associated with the production, -promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, -harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, -that arise directly or indirectly from any of the following which you do -or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm -work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any -Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. - - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of computers -including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists -because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from -people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. -To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation -and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 -and the Foundation web page at http://www.pglaf.org. - - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive -Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at -http://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent -permitted by U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. -Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered -throughout numerous locations. Its business office is located at -809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email -business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact -information can be found at the Foundation's web site and official -page at http://pglaf.org - -For additional contact information: - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To -SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any -particular state visit http://pglaf.org - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. -To donate, please visit: http://pglaf.org/donate - - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic -works. - -Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm -concept of a library of electronic works that could be freely shared -with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project -Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. - - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. -unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily -keep eBooks in compliance with any particular paper edition. - - -Most people start at our Web site which has the main PG search facility: - - http://www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/old/55043-8.zip b/old/55043-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index 104b0ca..0000000 --- a/old/55043-8.zip +++ /dev/null |