NormalizeHEADmain

5 files changed, 17 insertions, 6359 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..d7b82bc
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,4 @@
+*.txt text eol=lf
+*.htm text eol=lf
+*.html text eol=lf
+*.md text eol=lf
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..b25289c
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #55050 (https://www.gutenberg.org/ebooks/55050)
diff --git a/old/55050-8.txt b/old/55050-8.txt
deleted file mode 100644
index 3ca476a..0000000
--- a/old/55050-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,6359 +0,0 @@
-Project Gutenberg's Kotiinpaluu ja muita novelleja, by Runar Schildt
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
-other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
-whatsoever.  You may copy it, give it away or re-use it under the terms of
-the Project Gutenberg License included with this eBook or online at
-www.gutenberg.org.  If you are not located in the United States, you'll have
-to check the laws of the country where you are located before using this ebook.
-
-
-
-Title: Kotiinpaluu ja muita novelleja
-
-Author: Runar Schildt
-
-Translator: Ilmari Ahma
-
-Release Date: July 5, 2017 [EBook #55050]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KOTIINPALUU JA MUITA NOVELLEJA ***
-
-
-
-
-Produced by Juha Kiuru and Tapio Riikonen
-
-
-
-
-
-
-
-
-KOTIINPALUU JA MUITA NOVELLEJA
-
-Kirj.
-
-Runar Schildt
-
-
-Tekijän luvalla suomentanut
-
-Ilmari Ahma
-
-
-
-
-
-Helsingissä,
-Kustannusosakeyhtiö Otava,
-1922.
-
-Frenckellin Kirjapaino Osakeyhtiö
-
-
-
-
-SISÄLLYS:
-
- Aapo
- Lihamylly.
- Karamsinin hevonen.
- Kotiinpaluu.
-
-
-
-
-AAPO
-
-
-I.
-
-Korkeana kaartui heleä poutainen taivas yli Velkkalan sinä heinäkuun
-päivänä, jolloin maanviljelysneuvoksen vanhin poika täytti
-neljännentoista vuotensa.
-
-Aapo seisoi puutarhassa lapioonsa nojaten ja seurasi vihreän
-lehvistön takaa, kuinka elämä heräsi isossa valkeassa talossa. Kepeä
-savu nousi keittiön piipusta, hän kuuli kahvikuppien ja tarjotinten
-kilinää ja näki rullakaihtimien lehahtavan ylös kuin taikavoimalla,
-niin nopeasti se kävi. Ikkunoita avattiin, ja ne loksuivat haoissaan
-aamutuulen voimakkaasta paineesta. Äänet huutelivat toisilleen läpi
-isojen, valoisien huoneiden. Kaikki tämä tapahtui nyt aikaisemmin
-kuin tavallisesti; neljätoistavuotias Magnus oli utelias näkemään
-syntymäpäivälahjojansa, ja nuoremmat sisarukset tahtoivat olla alusta
-asti mukana, jotteivät jäisi osattomiksi mistään makeistenjaosta.
-
-Kyllä hän ällistyy, tuumi Aapo. Sillä Aapo oli yksi niistä harvoista
-valituista, jotka olivat edellisenä iltana saaneet olla mukana,
-kun maanviljelysneuvoksen merkillinen lahja Magnukselle tuotiin
-salavihkaa asemalta.
-
-Herroilla on kummallisia mielijohteita, ajatteli Aapo edelleen.
-Vaikka hän olisi ollut seitsemän kertaa rikkaampi kuin
-maanviljelysneuvos -- ikimaailmassa ei hänen päähänsä olisi
-pälkähtänyt heittää rahojansa niin tolkuttoman hassuihin ostoksiin.
-Mutta kuka niitä herrojen metkuja ymmärtää!
-
-Toinen toisensa jälkeen maanviljelysneuvoksen perheen jäsenet
-näyttäytyivät ikkunoissa tai verannalla. Lapset nauroivat ja
-melusivat kuin hullut. Vihdoin he kerääntyivät kaikki isoille
-portaille, kaiketi vanhempainsa kutsusta. He nähtävästi odottivat
-jotakin.
-
-Nyt se tulee, arveli Aapo, ja vieläkin hänen täytyi sisimmässään
-ihmetellä sitä eriskummaista mielikuvitusta, joka oli saattanut
-keksiä mokoman, ennenkuulumattoman syntymäpäivälahjan. Ja oikein
-nähdäkseen lasten ja palvelustyttöjen kasvojenilmeet hän siirtyi
-lähemmä portaita pysytellen kuitenkin pensaiden suojassa.
-
-Lastenhoitajattaren vieressä seisoi Lempi, päivän kunniaksi
-koristeltuna valkoisella myssyllä ja pitsireunaisella esiliinalla,
-aivan kuin suurissa kesäkutsuissa, jolloin kaikki pitäjän vallasväet
-olivat koolla. Hän kuiskaili ja hihitteli ja käyttäytyi kuin olisi
-ollut päähenkilö. Mitähän se mahtaa olla! kuuli Aapo hänen sanovan,
-ja siinä ilmeni taas naisten taipumus kavaluuteen ja näyttelemiseen,
-sillä Aapo itse oli sattunut kuulemaan, miten kuski oli ilmaissut
-tytölle koko salaisuuden, heti kun he olivat palanneet asemalta.
-Semmoinen se oli Volanen, Lempiä miellyttääkseen rikkoi arvelematta
-vaitiololupauksen, jonka oli antanut maanviljelysneuvokselle. No,
-Lempi, tuumi Aapo, nuo konstit minä kyllä sinusta kitken, jahka
-päästään kerran niin pitkälle, että meidän molempain nimet yhdessä
-pudota romahtavat saarnastuolin rappusia alas. Ja hän käänsi
-katseensa talliin päin.
-
-Aivan oikein. Siellä ne tulivat, kuski ja se kummallinen lahja.
-
-Pyhäliveriinsä puettuna asteli Volanen, pulska, ruskeasilmäinen
-herraskartanonkuski, täsmällisin ja itsetietoisin askelin isoja
-portaita kohti. Hänen vierellään tipsutti, suitsista talutettuna,
-lystikäs pikku aasi vetäen nukkemaisen pieniä korivaunuja.
-
-Lapset seisoivat portailla hetkisen hiljaa ja liikkumattomina
-hämmästyksestä, mutta kohta puhkesi ilmoille ääretön riemu. Tuossa
-tuokiossa he olivat kiivenneet vaunuihin. Hymyillen Volanen jätti
-suitset käsistään, ja sitten alkoi ajo pitkin puistokujaa. Aasi
-juoksi hyvää vauhtia ja totteli hihkuvaa Magnusta kiltisti. Sisällä
-vaunuissa istuivat molemmat tytöt nuorin veikko sylissään.
-
-Hilpeä seurue ajoi vain kierroksen puutarhassa ja palasi sitten
-portaiden eteen, mihin vanhemmat olivat jääneet odottamaan. Magnus
-hyppäsi vaunuista ja juoksi isänsä luo kiittämään; ilo ja hämmästys
-olivat panneet hänet niin pyörälle, ettei hän ollut huomannut sitä
-aikaisemmin. Tytöt jäivät istumaan ja huusivat: Enemmän! Enemmän!
-Ajetaan kerta vielä! Mennään maantielle, ajetaan Vihreälle sillalle
-asti.
-
-Iloisiksi he näyttävät tulleen, ajatteli Aapo, mutta yhtä kaikki
-olisi ollut paljon viisaampaa antaa pojalle oikea hevonen. Onhan
-kartanossa hevosia aivan liian vähän, kun ryssät ottivat ne
-kaksitoista vallitöihinsä. Rehusta on pula, ja tuo pieni ryökäle
-syö varmasti melkein yhtä paljon kuin oikea hevonen tekemättä silti
-mitään hyötyä.
-
-Hiekka narisi taas pienten vaunujen kirkkaanpunaisten pyörien alla.
-Lapset tekivät uudelleen kierroksen puutarhassa, mutta tällä kertaa
-he eivät palanneet portaiden eteen. Kasvihuoneiden luota Magnus
-pyörsi maantielle, ja huutamalla ja ohjaksia läiskyttämällä hän sai
-aasin laukkaamaan. Se oli Aaposta sekä säälittävä että naurettava
-näky; hevonen joka ei ollut mikään hevonen, vaan epäsikiö, jolla oli
-lehmän häntä ja jäniksen korvat. Halveksivasti nenäänsä tuhauttaen
-hän ryhtyi vähitellen taas keskeytyneeseen puutarhatyöhön.
-
-Maanviljelysneuvos seisoi vielä portailla. Tuntui kuin hän olisi
-koettanut painaa ikiajoiksi mieleensä tämän hilpeän kesäisen
-juhlakuvan, nauravat lapset punakiiltopyöräisissä vaunuissa,
-jotka vierivät maantiellä kevyiden valkoisten tomupilvien
-halki, aurinkoinen maisema taustanaan. Hän tunsi itsensä hieman
-alakuloiseksi ja väsyneeksi, vaikka päivätyönsä oli tuskin
-alkanutkaan. Sanomalehdet kasasivat pahoja uutisia maassa
-vallitsevasta tilanteesta, ja naapuripitäjissä jatkui itsepintainen
-maatyöläislakko, joka uhkasi antaa vuoden laihojen turmeltua, vaikka
-ihmiset kaupungeissa näkivät nälkää. Hän oli suunnitellut suuria
-parannuksia ja laajennuksia; vakaumus ja suvun perintämuistot olivat
-tehneet hänestä innokkaan ja optimistisen isänmaanystävän, joka
-oli uneksinut ylväitä unia itsenäisen maan omavaraisesta kansasta;
-nyt hän näki toiveittensa olevan raukeamassa, yksityisten niinkuin
-yleistenkin. Hän seisoi siinä isiensä talon portailla ja mietiskeli,
-oliko hänen kannettavakseen joutunut viimeinen näytös ja -- siinä
-tapauksessa -- oliko se välttämätön kohtalo vai saattoiko tuhon vielä
-torjua mielenlujuudella ja kestävyydellä. Mutta kun syyt ja vastasyyt
-tänään niinkuin ennenkin tuntuivat hänestä painavan jotensakin yhtä
-paljon, hän karisti raskaat ajatukset mielestään ja meni konttoriinsa
-tilikirjojen ja meijeriraporttien pariin.
-
-Hetkistä myöhemmin tuli maanviljelysneuvoksetar puutarhaan katsomaan,
-paljonko siellä oli hyötymansikoita jäljellä. Tapansa mukaan hän
-tervehti ystävällisesti ja iloisesti Aapoa, tämähän oli kasvanut
-Velkkalassa hänen silmäinsä alla.
-
--- No, mitä Aapo piti meidän uudesta ajokkaasta?
-
-Aapo epäröi.
-
--- Jaa, mitäpäs minä juuri --
-
--- Oliko Aapo ennen nähnyt aasia?
-
--- Minäkö? Ei, en minä ollut. Järvensivu väittää kyllä, että viime
-vuonna oli kaupungissa semmoinen posetiivinsoittaja, jolla oli aasi
-valjastettuna kärryjensä eteen, mutta en minä tullut sitä nähneeksi,
-niin ettei sitä tiedä onko se totta.
-
--- Niinkö, sanoi maan viljelysneuvoksetar hymyillen, -- ja Aapo uskoo
-vain minkä itse on nähnyt.
-
--- Sen minä olen saanut oppia äidiltäni. Ihmiset valehtelevat niin
-paljon, hän sanoi, älä koskaan usko, ennenkuin omat silmäsi ovat
-todistajina ja tuomarina.
-
--- No niin, nythän Aapo on kuitenkin nähnyt aasin läheltä. Eikö
-näyttänyt somalta, kun he panivat sen laukkaamaan maantiellä?
-
-Aapo ei vastannut heti.
-
--- Meinaan vain näinikään itsekseni, sanoi hän epäröiden, -- että
-oikea hevonen --
-
--- Poni esimerkiksi? Niin, semmoisen me olisimme mieluimmin
-tahtoneetkin, mutta niitä ei ole helppo saada kädenkäänteessä, ja
-siksi otimme aasin. Sama hyöty siitä taitaa olla.
-
-Aapo vilkaisi ylös kuullessaan "hyöty" sanan, mutta ei virkkanut
-mitään. Herrasväki ja köyhä kansa eivät ymmärrä toisiaan, se oli
-toinen sääntö, jonka äiti oli iskenyt hänen päähänsä eläessään vielä
-torpparinleskenä Velkkalassa.
-
--- Onko sillä nimeä, tuolla -- aasilla? kysyi Aapo hetkisen vaitiolon
-jälkeen.
-
--- On kyllä. Jolly Boy.
-
--- Jassoo, sanoi Aapo ja hymyili näkymätöntä hymyä. Olihan selvä
-asia, että tuolla naurettavalla otuksella piti olla naurettava
-nimikin, jota ei tavallinen kieli pystynyt lausumaan.
-
-Mutta jos Aapo tunsikin alkuperäisen, puhtaasti vaistomaisen
-vastenmielisyytensä aasia kohtaan kasvavan kaikesta mitä hän näki
-ja kuuli, niin oli Magnuksen ja hänen sisarustensa ihastus sen
-sijaan niin suuri, että vanhempien täytyi aamupäivän kuluessa ryhtyä
-ankariin toimenpiteisiin, ettei poika ajaisi poloista Jolly Boyta
-kuoliaaksi. Määrättiin kerta kaikkiaan, että ajoretkiä saatiin tehdä
-vain määrätyillä kellonlyömillä eikä koskaan edemmäksi kuin Vihreälle
-sillalle. Eikä koskaan laukkaa ylämäessä! lisäsi maanviljelysneuvos.
-
-Jolly Boysta tuli sen päivän suuri puheenaihe Velkkalassa ja
-ulkotiloilla. Päivällistunnilla ja vielä enemmän illalla parveli
-tasainen virta uteliaita aasin ympärillä sen seistessä ja
-heilutellessa häntäänsä lehmien kanssa navetassa. Niin, Jolly Boy oli
-todellakin sijoitettu lehmien eikä hevosten joukkoon, osittain siksi,
-että se ulottui mukavammin syömään matalalta rehupöydältä, osittain
-koska oli tarkoitus, että sen tuli puolestaan tehdä hyötyä vetämällä
-maitovaunuja meijeriin. Karjatytöt, jotka siten pääsivät rasittavasta
-ja ikävästä työstä, osoittivat ystävällistä mielialaa pikku aasia
-kohtaan; muuten oli hiljainen ihmettely vallalla katsojajoukossa.
-
-Volanen, hieno kuski, oli itse nimittäytynyt jonkinlaiseksi Jolly
-Boyn suojelijaksi ja tulkiksi. Hän, joka muulloin oleskeli ylhäisen
-eristäytyneenä tilavassa, uudenaikaisessa tallissa ja välkkyvässä
-silahuoneessa, seisoi nyt koko illan Jolly Boyn vieressä, ja hänen
-asiantuntevat peukalonsa olivat aikoja sitten kopeloineet pienen
-harmaan ruumiin kaikki lihakset ja jänteet. Käytellen tiheään
-ruotsinkielisiä sanoja, jotka käsittämättömyytensä vuoksi tekivät
-suurenmoisen vaikutuksen läsnäoleviin, hän esitti mielipiteensä
-Jolly Boyn todennäköisestä iästä ja muutamista sen takajaloissa
-olevista kyhmyistä, jotka näyttivät osoittavan pattia. Vähääkään
-epäröimättä hän vastaili lukuisiin kysymyksiin, jotka koskivat
-aasien elintapoja ja työkykyä. Hänen loputtomista selityksistään
-olisi voinut luulla, että hän eläissään oli tuskin muuta tehnytkään
-kuin hoitanut aaseja; itse asiassa tämä oli ensimmäinen, minkä hän
-oli koskaan nähnyt. Mutta Volanen piti siitä, että sai vastailla
-kysymyksiin ja antaa tietojensa ja asiantuntemuksensa vuotaa yli
-hämmästyneen kuulijakunnan. Hän piti myös sievästä Lempistä, joka
-seisoi karjapiikain joukossa ja hillitsi nauruaan vain siksi,
-että kuulisi joka sanan hänen selittelyistään -- totta kai hänen
-kaunopuheisuutensa näin ollen kunnostautui paremmin kuin koskaan.
-
-Aapo kuunteli perin vastahakoisesti hänen ehtymätöntä puhetulvaansa
-ja näki, kuinka hänen kiiluvat, ruskeat silmänsä -- oikeat
-ryssänsilmät! -- tulisesti kiehtoivat Lempin pientä täyteläistä
-vartaloa.
-
--- Niin, kertoi Volanen piittaamatta Aapon itsepintaisten harmaitten
-silmien pistävistä katseista, -- ja sitten on eräs laji, jota
-sanotaan muuliaasiksi. Otetaan aasi-ori ja tammahevonen, taikka myös
-otetaan oikea ori ja aasintamma, niin kahden vuoden päästä saadaan
-muuliaasi, ja se on vahvempi kuin mikään hevonen ja elää monen
-sadan vuoden vanhaksi. Mutta luonto on järjestänyt niin viisaasti,
-ettei muuliaasi saa jälkeläisiä, sillä mitäs ihminen silloin tekisi
-oikeilla hevosilla?
-
--- Voi voi sitä Volasta, kaikki se tietääkin, päivitteli Fiina,
-väenkeittiön vanha emännöitsijä.
-
-Aapon huulet vetäytyivät puolinaiseen ivahymyyn. Pitäisipä ripustaa
-hevosloimi Volasen hartioille messukasukan tapaan ja ruveta sanomaan
-häntä aasipapiksi, ajatteli hän katkerasti. Ei, aasipiispaksi, noin
-kun se tuossa seisoo ja messuaa ja teeskentelee aasialttarin vieressä.
-
-Ja viivyttyään siinä hyvän aikaa yllyttäen itseään moisilla
-ajatuksilla hän ei lopuksi enää voinut estää sappeansa kuohahtamasta.
-
--- Aasi on helvetin elävä, sanoi hän yht'äkkiä kovalla äänellä ja
-sylkäistä ruiskautti Jolly Boyn jalkojen väliin. -- Niin minä olen
-oppinut ja niin se taitaa ollakin.
-
-Lempi tirskahti ja nyhjäisi erästä karjatyttöä kylkeen.
-
--- Kuules Aapoa, hän sanoi. -- Pienillä linnuilla näyttää väliin
-olevan leveä nokka.
-
-Emännöitsijä Fiina loi pullean olkapäänsä ylitse halveksivan
-silmäyksen Aapoon.
-
--- Kuka Aapolle on semmoista opettanut? kysyi hän.
-
-Aapo ei aikonut ensin vastata. Hän seisoi ja tuijotti hatarilla
-silmillään lihavaa, itsetietoista eukkoa, joka syyttä suotta kävi
-hänen kimppuunsa ja koetti saattaa hänet pulaan. Mutta kun Fiina
-uudisti kysymyksensä ja useat muut siihen yhtyivät, taipui hän
-lopuksi avaamaan suunsa:
-
--- Kukako minulle on sellaista opettanut? Äitimuori tietysti, ja
-koulussa saa kuulla samaa, jos kellä on korvat joilla kuulee.
-
--- Mitä ihmeen koulua sinä olet käynyt? sanoi Fiina nauraen. -- Minun
-lapsena ollessani saatiin kuulla ihan saarnastuolista, että Jeesus
-tuli Jerusalemiin ratsastaen aasilla --
-
--- Aasintamman varsalla, oikaisi Tilda, maanviljelysneuvoksen vanha
-kyökkäri.
-
--- No niin, se on tiemmä sama asia, vastasi Fiina hieman
-loukkaantuneena oikaisusta. -- Ja koska kerran Jeesus saattoi
-ratsastaa aasilla, niin ei aasi mahda olla mikään helvetin elävä,
-vaan kunniallinen juhta, jonka pitäisi kelvata niinkin suurelle
-herralle kuin Aapolle.
-
--- Ratsuksi, lisäsi Lempi tirskuen.
-
--- Ehkä tahdot koetteeksi ratsastaa sillä tässä meidän nähtemme?
-ehdotti Volanen vilkkaasti. -- Kierros puutarhan ympäri, mitä?
-
--- Tai jos yksin tein ajaisit kirkonkylään asti, jatkoi Lempi yleisen
-suosion kannustamana. -- Mutta se taitaa riippua aasista enemmän
-kuin Aaposta, ne kuuluvat pitävän oman päänsä ja pysähtyvän milloin
-mielensä tekee. Aapo saa olla hyvillään, jos se ei paiskaa häntä
-ojaan.
-
-Kaikki nauroivat ääneen. Pelkkä ajatus, että näkisivät Aapon istuvan
-kyyryllään Jolly Boyn selässä, tuntui heistä äärettömän lystikkäältä.
-
-Näin kävi aina. Heidän pilansa kärki kääntyi aina Aapoon, ikäänkuin
-muuta naurettavaa ei olisi ollut koko Hämeenmaassa. Hän oli siihen
-tottunut, mutta hän puski nyrkkinsä niin voimakkaasti housuntaskujen
-pohjaan, että vuorikangas ritisi, ja hänen huulensa puristuivat
-tiukasti yhteen pidättäen sanoja, jotka lausuttuina olisivat panneet
-kenet tahansa pelkäämään.
-
-Toistaiseksi hän piti kuitenkin parempana olla vaiti.
-
-
-II.
-
-Muutamia viikkoja oli Magnuksen ja hänen siskojensa suurimpana
-ilona ajelu Jolly Boylla ja korivaunuilla, mutta sitten se ei ollut
-enää uutta eikä aivan yhtä hauskaa. Heidän itsensä sitä huomaamatta
-kävivät retket vähitellen yhä harvemmiksi ja lyhyemmiksi; vanhempain
-ei kohta enää tarvinnut varoittaa heitä rasittamasta liiaksi
-leikkitoveriaan ja ajokastaan. Hylätyt leikit tulivat jälleen
-käytäntöön, marjapensaat ja hedelmäpuut pidättivät heitä yhä enemmän
-puutarhassa, ja syksyn tullen alkoi läksyjenluku kotiopettajan
-johdolla uudelleen. Kävi ilmi, että he olivat tavallisuuden mukaan
-unohtaneet aivan suunnattomasti kesäloman aikana; päivät päästään
-Magnus sai ahertaa oppitunneilla ja kertauksissa korjatakseen vauriot
-ja päästäkseen jonkun vaivaisen askelen lähemmäksi ylioppilaslakkia,
-joka loisti kaukaisessa etäisyydessä, mutta joka täytyi saavuttaa, ja
-ilman turhaa viivytystä -- se oli isän sana.
-
-Niinpä Jolly Boy sai yhä useammin seisoa toimettomana navetassa,
-lukuunottamatta niitä lyhyitä hetkiä aamulla ja illalla, jolloin
-maito ajettiin meijeriin.
-
--- Tämä tuntuu oikeastaan tuhlaukselta, sanoi maanviljelysneuvos
-eräänä kauniina päivänä. -- Jolly Boyn pitää ruveta tekemään enemmän
-hyötyä. Me kehoitamme väkeä säästämään sekä eläinten että ihmisten
-ruokaa ja itse kuitenkin ruokimme hyödytöntä suuta. Se ei käy päinsä.
-
-Tämän sanoessaan ei maanviljelysneuvos ollut vielä saanut kuulla,
-että Yhdistyksessä oli jo kiivaasti käyty hänen kimppuunsa, joka
-eli ylellisyydessä ja syötti aaseja ja koiria Velkkalassaan, vaikka
-köyhät kaupungeissa ja monin paikoin maallakin nääntyivät nälkään.
-Varapuheenjohtaja Räsänen oli esittänyt tämän kuvaavan näytteen
-yliluokan raa'asta ja sydämettömästä hävityssodasta aliluokkaa
-vastaan niin kiihkeästi ja niin erinomaisen havainnollisesti,
-että Velkkalan Aapo ja rengit olivat palanneet kotia mielessään
-jonkun verran hämärä, mutta samalla unohtumaton kuva Velkkalasta
-paikkana, missä vilisi porvarillisia verenimijöitä ja lihavia aaseja,
-puhumattakaan koirista, jotka muristen vartioivat kaikkea sitä
-vääryydellä hankittua omaisuutta.
-
-Mutta maanviljelysneuvos keskusteli pehtorin kanssa, mitenkä Jolly
-Boyn työvoimaa parhaiten voitaisiin käyttää hyödyksi, ja he sopivat
-asiasta pian. Aasi oli annettava Aapon käytettäväksi puutarhan
-suurissa syystöissä, jotka menneinä vuosina olivat vaatineet hevosen
-pitkiksi ajoiksi.
-
-Pehtori antoi määräyksensä puutarhurille ja puutarhuri edelleen
-Aapolle.
-
--- Taidatte aikoa pitää minua pilkkananne, sanoi Aapo, -- mutta siitä
-ei tule mitään. Minä olen siihen liian viisas. Koettakaa onneanne
-muualla, missä on vähemmän ymmärrystä.
-
--- Luuletko sinä ettei meillä ole tärkeämpää tehtävää kuin kujeilla
-sinun kanssasi, sanoi puutarhuri, joka sattui olemaan huonolla
-tuulella. -- Asia on niin kuin sanoin. Pane toimeksi vain!
-
-Aapo nauroi.
-
--- Ei, jättäkää nyt tuo, minä en ole niin tyhmä kuin te kaikki
-tunnutte luulevan ja niinkuin ehkä näytän -- mutta minkäs ihminen
-mahtaa ulkonäölleen? Ei, ihminen ei voi ulkonäölleen yhtään mitään,
-se on Jumalalta, niinkuin sanassa sanotaan, vaikka väliin täytyy
-melkein uskoa, että piru on jollain kumman tavalla ollut sormineen
-mukana pelissä, niinkuin esimerkiksi kun näkee tuon Tallukas-Kallen.
-Mitä minuun tulee, niin minussa taitaa olla vähän Jumalan käsialaa ja
-vähän pirun, ehkä puoliksi kumpaakin, mutta kyllä näkö teitä pettää
-pahasti, jos luulette, että minä ilman muuta astun takajalkoineni
-tuohon aasinloukkuun, jonka te olette minulle virittäneet.
-
--- Mitä perhanaa! kiljahti puutarhuri. -- Jollet usko minua, niin
-kysy pehtorilta.
-
-E-ei, tuumi Aapo, niin yksinkertainen en ole. Tuon ne ovat yhdessä
-keksineet kyökissä saadakseen takanapäin nauraa minulle, mutta sitä
-he saavat odottaa.
-
-Ja hän meni talliin hakemaan hevosta puutarhakärryjen eteen.
-
--- Seis vähän! huusi Volanen, silahuoneesta, missä hän sulasta
-ylpeydestä par'aikaa kiilloitti käyttämättömiä loistovaljaita, joissa
-oli vaakunat ja kruunut ja hopeahelat. -- Täältä ei anneta enää
-hevosia puutarhatöihin, maanviljelysneuvos on määrännyt, että sinä
-saat tästedes pidellä aasin hännästä, ettäs tiedät.
-
-No no, tuumi Aapo, sinä olet tietysti mukana juonessa minua vastaan,
-sehän minun olisi pitänyt heti ymmärtää. Taidatkin olla ihan alku ja
-juuri, kun kaikki ympäri käy, noine viekkaine ryssänsilminesi. Mutta
-maltahan, vielä se masennetaan sinunkin röyhkeytesi.
-
-Hänessä kuohui kiukku, ei siksi, että hän olisi hetkeäkään ottanut
-heidän sanojansa toden kannalta, vaan siksi, että itse pila tuntui
-hänestä perin sopimattomalta. Tehdäkseen julkeasta kujeesta lopun ja
-saadakseen välttämättä tarvitsemansa hevosen hän ei kuitenkaan voinut
-muuta kuin kääntyä pehtorin puoleen.
-
-Hän koetti hillitä itseään mikäli mahdollista ja selitti
-todenmukaisesti koko asian juurta jaksain, varoen jättämästä pois
-ainoatakaan sanaa, mikä oli puolelta tai toiselta tullut lausutuksi
-tässä mieltäkuohuttavassa jutussa. Volasen hävytöntä huudahdusta
-Aapon oli hyvin vaikea saada suustaan; viha valtasi hänen äänensä
-pannen sen melkein särkymään.
-
-Pehtorin täytyi hymyillä Aapon muotoa ja kummallista äänensävyä.
-
--- Kuulehan, Aapo, vastasi hän, -- kyllä asia on niinkuin puutarhuri
-sanoi. Toiset olivat oikeassa, sinä se olet erehtynyt. Tästedes
-saat mennä karjapiioilta pyytämään lainaksi sitä pikkuista harmaata
-lehmää, jonka paikka on lähinnä vasikkakarsinoita.
-
-Aapo seisoi kuin metallista valettuna. Tuli ja leimaus! Joko oli pila
-taitavasti järjestetty oikein jaetuin osin, niinkuin silloin kun
-Yhdistyksellä näyteltiin teatteria ja itse pehtorikin oli mukana,
-tai sitten -- -- tai sitten -- -- Ei, ei, se ei ollut mahdollista.
-Tehdä hänestä aasinajaja, Jumalan ja ihmisten naurun aihe, niin
-kuulumatonta häväistystä ei kukaan toki uskaltanut hänelle tuottaa,
-ei edes maanviljelysneuvos, joka omissa silmissään oli semmoinen
-kaikkivaltias porho.
-
--- Tämä näyttää olevan halpamaista pilaa, sanoi Aapo arvokkaasti, --
-se on kyökissä keitetty, ja Volanen on pidellyt kauhasta likaisella
-kädellään, huomaan.
-
-Pehtori kävi totiseksi.
-
--- Sinä erehdyt täydellisesti, Aapo. Maanviljelysneuvos antoi eilen
-siitä määräyksen, niin että kyllä tässä on toteltava. Pitäähän sen
-elukan tehdä jotakin hyötyä puolestaan, kun nyt kerran olemme saaneet
-sen niskoillemme, ja sinun köykäisiin puutarha-ajoihisi se on aivan
-kylliksi vahva. Hevoset tarvitaan paremmin muualla.
-
-Pehtori ei näyttänyt suinkaan laskevan leikkiä, se Aapon täytyi
-mielessään myöntää. Mutta, toisekseen, hän oli hymyillyt, kun
-ensin tuli puhe hevosesta tai aasista -- -- Kenties hän sittenkin
--- -- Oh miten oli, asia oli nyt saanut semmoisen käänteen, että
-Aapon täytyi ottaa siitä perinpohjainen selko. Tässä ei ollut
-paluutietä eikä oikoteitä, hänen täytyi puhua painavia sanoja
-maanviljelysneuvokselle, ja sitten kohtalo sai määrätä loput.
-
-Tähän aikaan päivästä maanviljelysneuvos tavallisesti oli
-konttorissaan. Aapo pistäytyi varmuuden vuoksi keittiöön
-tiedustelemaan.
-
-Erään ikkunapöydän ääressä tilavassa keittiössä seisoi Lempi vaalea
-hame yllään ja kuivasi astioita; lasit pyörivät nopeasti hänen
-vikkelissä sormissaan.
-
--- No, Aapo, sanoi hän kurillaan, -- joko pian saadaan nähdä sinun
-ratsastavan aasintamman varsalla? Niin täällä talossa hokevat.
-
-Aapo synkistyi.
-
--- Jätä tuollainen jumalaton puhe ja pilkka, sanoi hän ankarasti.
-
--- Oletko sinä jumala, Aapo, ettei sinun kanssasi saa leikkiä laskea?
-
--- Sinä tiedät hyvin mikä minä olen ja mikä minusta tulee, sanoi Aapo
-painokkaasti.
-
--- Äläs, kuinka minä sen tietäisin. Kerro, kerro, mehän ollaan tässä
-kahden, ei ole ketään kuulemassa. Onko se jotakin hyvin hienoa?
-
-Aapo katseli tyttöä sanattomana.
-
--- Onko maanviljelysneuvos konttorissa? kysyi hän toisella äänellä.
-
--- On kai, jollei hän ole valjastamassa aasia sinulle.
-
-Aapo hymyili karmeata hymyä.
-
--- Ennenkuin se tapahtuu, että minä astun aasinhännän takana,
-saatte nähdä Volasen vetävän minun kärryjäni, taikka itsensä
-maanviljelysneuvoksen, niin, juuri hänen itsensä. Minä en pelkää! Ne
-jotka nyt nauravat, saattavat pian itkeä. Tämä on hengenasia --
-
--- Suu kiinni! tiuskaisi Lempi vilkaisten ruokasalin ovea kohti.
-Sillä vaikka hän tiesikin, että Yhdistyksessä usein uhkailtiin
-maanviljelysneuvosta, piti hän kuitenkin sopimattomana, että
-sellaista tapahtui täällä hänen omassa keittiössään. Muuten Lempi
-oli kerta kaikkiaan julistautunut puolueettomaksi päivän suuressa
-kiistakysymyksessä eikä halunnut millään ehdolla sotkeutua ikäviin
-selkkauksiin.
-
-Aapo läksi. Mutta nyt oli valmiina se juomapanos, joka oli hänessä
-käynyt ja kuohunut tämän viimeisen puolitunnin ajan hänen kulkiessaan
-kuin narri toisen luota toisen luo, eikä hän voinut auttaa, että se
-läikkyi ylitse samassa kuin hän astui konttorin kynnyksen yli ja näki
-maanviljelysneuvoksen välkkyvät silmälasit.
-
--- Minä tahdon oikean hevosen ajoihini! karjaisi hän tervehtimättä ja
-ilman minkäänlaista esipuhetta.
-
-Maanviljelysneuvos nosti silmänsä hieman ihmeissään. Tämä tapa
-huutaa asiansa ovesta ällistytti häntä ja tuntui hänestä jotenkin
-sopimattomalta.
-
--- Mitä Aapo haluaa? kysyi hän ja hypisteli tapansa mukaan
-silmälasiensa sankoja.
-
--- Minä vaadin hevosta sen kirotun aasin sijaan! huusi Aapo.
-
--- Miksi Aapo huutaa? sanoi maanviljelysneuvos ankaralla äänellä.
-
--- Huudan että kuuluisi. Ja jollei tästä ole apua, niin minä
-kiljaisen niin että kuuluu taivaaseen asti! Minä olen liian hyvä
-kulkemaan aasin hännässä, minun pitää saada oikea hevonen!
-
-Maanviljelysneuvos nousi ja pani kätensä selän taakse. Oliko poika
-ihan hullu?
-
--- Pitää ja pitää ja pitää. Aapon pitää ennen kaikkea käyttäytyä
-ihmisiksi täällä konttorissa. Taikka voi käydä niin, että Aapo
-ajetaan ulos.
-
-Aapo hengitti raskaasti.
-
--- Antaa tulla, huusi hän. -- Minä en pelkää. Passaa vain astua
-esiin! Mutta hevonen minun pitää saada, vaikka henki menisi. Virma
-tai Hupsu tai joku niistä muista, joita minulla on ennen ollut. Se on
-viimeinen sanani, sen päälle otan vaikka herranehtoollisen, jos siksi
-tulee!
-
--- Ja minun viimeinen sanani on, että Aapo menee nyt oitis navettaan,
-valjastaa Jolly Boyn ja rupeaa työhön. Marraskuun ensimmäiseen
-päivään saakka Aapo on minun palveluksessani ja tottelee minun
-käskyjäni. Talo määrää juhdat ja työkalut. Mitä Aapo aikoo tehdä
-laillisen muuttopäivän jälkeen, ei kuulu minuun, mutta siihen asti
-määrään minä. Mars!
-
--- Jeesus! kiljahti Aapo läähättäen. -- Peruuttakaa tuo, taikka
-tapahtuu onnettomuus!
-
-Punainen usva sumensi hänen silmänsä, esineet tuntuivat pyörivän
-huoneessa, ja hänellä oli yksi ainoa ajatus: nyt minun puukkoni
-lentää tupesta ja uppoaa hänen rintaansa vartta myöten.
-
-Mutta ennenkuin tämä ehti tapahtua, hän tunsi yht'äkkiä
-tuulenhenkäyksen kuumilla kasvoillaan ja huomasi seisovansa
-portailla. Maanviljelysneuvos oli tarttunut häneen voimakkaalla
-kourallaan, taluttanut hänet ulos huoneesta ja sulkenut ovensa.
-
-Puistokujan lehmukset marssivat kiireesti Aapon ohitse. Niiden
-tuuheat latvat muodostivat ikäänkuin tunnelin, jonka suussa etäällä
-loisti kirkas valo; aurinko siellä helotti niityille ja maantielle.
-Aukko laajeni laajenemistaan, ja nyt hän seisoi yht'äkkiä keskellä
-päivänpaistetta.
-
-Hän pysähtyi tuokioksi. Miks'en minä iskenyt häntä? kysyi hän
-itseltään, ja ajatus, että hän kääntyy takaisin ja panee tuumansa
-toimeen, vilahti äkkiä hänen sekavissa aivoissaan. Mutta siitä ei
-kuitenkaan tullut mitään; kun hän vihdoin oli päässyt sen verran
-tolkulleen, että kykeni tajuamaan asemaansa, hän huomasi kulkevansa
-ripein askelin maantietä kirkonkylää kohti.
-
-Vasemmalla oli kauppapuoti mäentöyräällä; sen ikkunan alla paistoi
-keltainen kirjelaatikko, ja portin pielessä seistä kyhjötti veltosti
-hevonen tyhjine turunrattaineen. Nyt sinulta, kauppias, yksi ostaja
-menee. Kolme markkaa ja viisikymmentä penniä olen velkaa sinulle,
-Virtakallio, mutta paljonkohan sinä oletkaan vuosien kuluessa
-nyppinyt minulta kalliilla tupakallasi ja huonoilla paidoillasi;
-eikö tuo vastanne saatavaasi. Niin ajatteli Aapo, ja kun hän kohta
-sen jälkeen sivuutti Yhdistyksen talon, täytyi hänen kaihomielin
-muistella niitä monia hauskoja hetkiä, jotka hän siellä oli
-viettänyt. Hyvästi nyt, tänne minä en tule enää koskaan; pitää lähteä
-niille vieraille seuduille, joista markkinamiehet ja mustalaiset
-puhuvat. Sinun kättäsi, Räsänen, tahtoisin mielelläni pudistaa,
-sinä olet aina ollut reilu minua kohtaan, mutta näin vain täytyy
-hiipiä pois ystävien ja tuttavain luota kuin mikäkin kanan varas.
--- Kuulakka syysilma väreili maiseman yllä, harjujen laelta Aapo
-näki kaukaisten järvien kimallusta, ja katkeamattoman metsäkehän
-puunlatvat piirtyivät terävinä lasimaista taivasta vasten. Rantojen
-tummanvihreässä havumuurissa näkyi paikoitellen kylmänkellastamia
-koivunlatvoja ikäänkuin vaaleita liekkejä. Hyvästi, hyvästi, ajatteli
-Aapo, nyt minä menen niin pitkälle kuin maantietä riittää, eikä
-kukaan tiedä mitä siellä vastaan tulee. Ehkä siellä ei ole järviäkään
-eikä metsiä, mutta mentävä on yhtä kaikki. Ei auta surra, sillä
-semmoinen on ihmisen elämä; mitä ihminen muuta on kuin viheliäinen
-pölkky, jota laineet heittelevät sinne tänne.
-
-Pieni kivi rapsahti Aapon saapasvarteen. Kummastellen hän nosti
-päätään; hän ei ollut potkaissut sitä maantien sorasta, sen täytyi
-olla heitetty. Hänen edessään luikersi ruskeanharmaja maantie
-kuoppineen ja syvään syöpyneine pyöränjälkineen, mutta se oli tyhjä,
-ei yhtään ihmistä näkyvissä.
-
--- Hei, Aapo, mitä asiaa sulla on kirkonkylään näin keskellä viikkoa?
-kuului jostakin läheisyydestä.
-
-Aapo tunsi heti Räsäsen äänen. Hän pysähtyi äkkiä ja tähyili
-tarkemmin. Kas siinä! Kaltevalla ruohikkorinteellä tien vieressä
-erään kiven takana Räsänen lojui vatsallaan; paperossi niinkuin
-tavallista retkotti hänen vasemmassa suupielessään. Hän tuki
-käsillään leukaansa ja tähyili tutkivasti Aapon totisia kasvoja.
-
--- Olipa hyvä että tapasin sinut, sanoi Aapo. -- Tässä vast'ikään
-sinä vielä näit minun pistävän tanssiksi ja pitävän hauskaa
-Yhdistyksellä, mutta tänään näet minut viimeisen kerran. Niin
-kummasti voi tässä maailmassa käydä.
-
--- Ohoo, sanoi Räsänen ja kömpi istualleen, -- onko nimismies
-kintereilläsi, koska painelet niin hiivatinmoista hamppua?
-
--- Ei, vastasi Aapo, -- vapaaehtoisesti ja syyttömänä minä lähden
-tieheni. Tappo jäi tekemättä, miten lie niin sattunut.
-
-Ja hän kertoi mitä hänelle oli tapahtunut tänä kohtalokkaana päivänä.
-
--- Vai niin, virkkoi Räsänen miettivästi ja taputteli maata
-kädellään, jonka selkään oli tatuoitu ankkuri muistoksi hänen
-olostaan puolimatruusina eräässä raumalaisessa purjealuksessa. -- Ja
-nyt sinä aiot lähteä pois ainaiseksi?
-
--- Siltä tuntuu, vastasi Aapo. -- En ole ehtinyt vielä ajatella tätä
-asiaa oikein juurta jaksain, mutta ymmärräthän, etten minä hyvällä
-rupea nielemään kaikkia aaseja ja kameeleja, joita ne tahtovat
-minulle syöttää.
-
--- Et tietysti, se on selvä, tuumi Räsänen, -- ihmisellä on toki
-ylpeytensä, köyhälläkin. Ai ai niitä herroja, ne leikkivät tulella
-eivätkä ymmärrä mitä kello on lyönyt. Semmoinen se on kirkkoherrakin.
-Aina kun hänen on lisättävä minulle palkkaa, niin sen kitupiikin
-mieltä kirvelee kovasti. Ja paljonko tässä sitten saa kaikista
-vaivoistaan? Tuskin sen vertaa kuin menee puolipohjiin. Niinpä minä
-lojunkin tässä anturat taivasta kohti; sillä tavoin ne eivät ainakaan
-kulu.
-
-Aapo istuutui kivelle, joka äsken oli kätkenyt taakseen Räsäsen.
-Ajatuksissaan hän kulki jälleen puutarhurin luota Volasen luokse,
-pehtorin luota maanviljelysneuvoksen puheille. Hänen mielensä alkoi
-taas käydä ja kuohua.
-
--- Saamari, kun oikein ajattelen tätä juttua...
-
--- Niin, sanoi Räsänen, -- aiotko tosiaankin jättää sen kostamatta ja
-unohtaa kaikki vääryydet kuin mikäkin kiltti mammanpoika?
-
-Aapo sylkäisi.
-
--- Kun minä en ehtinyt saada puukkoa esille, ennenkuin se piru oli
-tyrkännyt minut ulos ja sulkenut ovensa... Meinaatko että minun
-pitäisi mennä takaisin ja antaa sille päihin, niin että nikahtaa
-siihen paikkaan silmälaseineen ja kaikkine prameuksineen?
-
--- Nyt sinun ei pidä hätiköidä, Aapo, vastasi Räsänen innokkaasti.
--- Tietysti sinun on mentävä takaisin, mutta anna puukon odottaa
-koreasti toistaiseksi. Miksi hankkisit itsellesi vankeutta
-sellaisesta, jonka saat pian tehdä ilmaiseksi! Vielä vähän aikaa
-meidän pitää olla siivolla ja kärsiä ja ajaa herrojen aaseja, mutta
-sitten täällä alkaa eri tanssi. Suuret ajat ovat tulossa, sen verran
-voin sanoa sinulle ilmaisematta salaisuuksia. Sinähän tiedät, että
-minä istun johtokunnassa, ja me saamme tietoja Helsingistä monta
-kertaa viikossa. Siellä takovat hiljaa ja tyynesti. Mutta kun kaikki
-on selvänä, silloin me tarvitsemme tässä pitäjässä juuri sellaisia
-miehiä kuin sinä olet, Aapo. Siksi minun mielestäni sinulla ei ole
-oikeutta lähteä pois, vaan velvollisuutesi on jäädä tänne ja olla
-apuna isossa pyykinpesussa. Ja silloin sinulla on mainio tilaisuus
-pestä omatkin riepusi, aasirievut ja muut. Aapo oli vaiti pitkän
-aikaa, mutta syvällä hänen harmaissa silmissään syttyi kipinä.
-
--- Ethän sinä valehtele, Räsänen, sanoi hän vihdoin, -- neuvothan
-minulle vain parasta? Vannotko, etten minä turhaan palaa Velkkalaan,
-vaan että saan pian maksaa sen aasihäpeän?
-
--- Verikorkoineen! vastasi Räsänen empimättä. -- Minä lupaan, ettei
-sinun tarvitse odottaa turhaan, ja ihmettelenpä suuresti, jollemme
-sinä ja minä ennen kevään tuloa omista kumpikin lihavaa kappaletta
-Velkkalan tiluksia.
-
--- Annatko minulle kätesi siitä? kysyi Aapo juhlallisesti.
-
--- Verikorosta, annan, vastasi Räsänen ja lisäsi nauraen: -- Saat
-molemmat kourat, vieläpä jalatkin, jos tahdot.
-
-Hän ojensi vaaleakarvaisen kätensä, jossa toivon sininen ankkuri
-ennusmerkin tavoin kuvastui selvästi Aapon tutkiviin silmiin.
-
-
-III.
-
-Aapo oli ollut kateissa useita tunteja, ja kun tämä tunnettu
-suursyömäri ei ilmestynyt päivällispöytään, otaksuivat monet, että
-hän oli karannut talosta päästäkseen alistumasta aasinajajaksi.
-Miksi hän oli moisen pikkuseikan pannut niin pahakseen, ei oikein
-ymmärretty, mutta kun kaikki huomiot koottiin yhteen, täytyi kuin
-täytyikin olettaa, että Aapo oli tosiaan lähtenyt karkuteille.
-
-Herätti sentähden jonkun verran huomiota, kun Aapo neljän tienoissa
-astui navettaan, irroitti Jolly Boyn ja valjasti sen rattaiden
-eteen. Ei sanaakaan päässyt hänen huuliltaan, ei edes pienintä
-haukkumasanaa, ja hänen kasvoistaan oli vaikea lukea mitään.
-
-Samoin kävi sitten päivä päivältä, viikko viikolta.
-
-Hänen paluunsa syistä lausuiltiin erilaisia arveluja. Fiina ja Tilda
-tuumivat, että hän oli tarkemmin mietittyään alkanut pelätä, että
-hänet otetaan kiinni ja palautetaan kruununkyydillä, mutta tämä
-selitys vain osoitti, kuinka vähän nuo molemmat eukot ymmärsivät sitä
-uutta aikaa, joka läheni päivä päivältä Pietarista ja Helsingistä
-käsin. Nyt ei tosiaankaan ollut enää puhetta muuttopäivistä
-eikä kruununkyydeistä! Ei, ja ymmärtäväiset pitivätkin paljoa
-todennäköisempänä, että Aapon oli ollut mahdoton erota Lempin
-läheisyydestä, hänhän kulki ja kuvitteli jotain hassua tytöstä ja
-itsestään. Taikka sitten hän oli kukaties pelästynyt ajatellessaan
-kaikkea sitä tuntematonta, mitä hän saattoi kohdata vierailla
-seuduilla; asian laita oli näet niin, ettei Aapo ollut eläissään
-käynyt kauempana Velkkalasta kuin kirkonkylässä ja rautatieasemalla.
-
-Aapolta itseltään ei heltinyt minkäänlaista selvitystä. Hiljaisempana
-ja umpimielisempänä kuin koskaan ennen hän teki tehtävänsä,
-muuten kaikkien mieliksi. Puutarhuri kiitteli häntä usein.
-Maanviljelysneuvos ei voinut muuta ymmärtää kuin että Aapo tahtoi
-hiljaisella uutteruudellaan hyvittää sopimatonta käyttäytymistään
-konttorissa, ja hän päätti antaa Aapon jäädä palvelukseen ensi
-vuodeksi, jos hän itse halusi. Ja kävi niin, että Aapo halusi jäädä;
-hän ei edes vaatinut sanottavaa palkankoroitusta.
-
-Hänen kaikenpuolinen sävyisyytensä herätti yleistä hämmästystä.
-Ei mikään näyttänyt enää saavan häntä pois suunniltaan. Kun väki
-ei koskaan oppinut ääntämään Jolly Boyn nimeä ja sen sijaan alkoi
-muitta mutkitta nimittää aasia Aapoksi, niin hän sieti sen ääneti
-ja kärsivällisesti, vaikka yhteinen nimi tietysti aiheutti monia
-naurettavia ja ihmis-Aapon kunnialle käypiä sekaannuksia. Ei hän
-tuntunut mitään välittävän siitäkään, että meijeritytöt iltasilla
-väijyivät häntä nurkkien takana maanitellen mitä erilaisimmissa
-äänilajeissa tähän tapaan: Aapo, Aapo, Aapo! Tule Harmo, tule jo,
-tule jo! Aapo, Aapo, Aapo!... Järkähtämättömänä kuin suljettu,
-vahva-hakainen kirja hän kulki omia teitään.
-
-Tietysti hän kohtasi useinkin Lempin, mutta oli tyyten lakannut
-puhuttelemasta häntä. Kunnes sitten yht'äkkiä, eräänä lokakuun
-päivänä, astui hänen luokseen ison puistokujan portilla ja
-juhlallisesti, ikäänkuin ottaen luonnon todistajakseen, kysyi
-häneltä, milloin hän mieluimmin halusi heidän häänsä vietettäviksi.
-
-Lempi seisahtui hölmistyneenä.
-
--- Tarkoitatko sinä? -- -- Tarkoitatko että menisin kanssasi
-avioliittoon oikein todella? Oikein papin vihkimään, niin että pitää?
-
-Aapo nyökkäsi.
-
--- Papin tai pirun tai hänen päälukkarinsa, mutta niin että pitää.
-
-Lempi tekeytyi miettiväisen näköiseksi.
-
--- Niin, tuumi hän silmiään siristellen ja tirkisti Aapoa, --
-eihän kyllä olisi hullumpaa olla naimisissa sellaisen jyryn miehen
-kanssa kuin sinä olet, ja oikeastaanhan minä olen tätä hetkeä jo
-kauan odottanutkin, mutta luulen sentään, että minun täytyy vastata
-kieltävästi. Teen sen vertavuotavin sydämin, mutta katsos, minua niin
-peloittaa.
-
-Aapo astui pari askelta lähemmäksi.
-
--- Mikä sinua peloittaa? kysyi hän ilahtuen, sillä hän tunsi itsensä
-kyllin voimakkaaksi murtamaan kaikki esteet, joita syrjäiset
-kadehtijat saattoivat asettaa hänen onnensa tielle.
-
-Lempi viivytti hiukan vastaustaan. Hän seisoi siinä veikistellen pää
-kallellaan.
-
--- Niin, minua peloittaa, että me saamme lapsia, joilla heiluu
-aasinhäntä, sai hän sanotuksi, ennenkuin vaivoin hillitty nauru
-purskahti valloilleen, ja vilahduksessa hän katosi marjakuusiaidan
-taakse.
-
-Aapo seisoi tyynenä paikallaan.
-
-Juokse, juokse, jos se sinua huvittaa, ajatteli hän, pian sinä ja
-minä kuitenkin lepäämme yhdessä herrojen untuvapatjoilla.
-
-Illalla Aapo jutteli Räsäsen kanssa Yhdistyksen kokouksen jälkeen
-pitempään ja tuttavallisemmin kuin koskaan ennen.
-
--- Pian, pian, rauhoitteli Räsänen hymyillen.
-
-Kun suurlakko puhkesi marraskuussa, niin Aapo tietysti uskoi, että
-luvattu hetki oli koittanut, ja hänen pettymyksensä oli suuri, kun
-lakko pian raukesi tuottamatta kouraantuntuvia tuloksia. Jopa hän oli
-hetkisen taipuvainen epäilemään koko Räsäsen lupauksia.
-
--- Sinä olet lapsellinen! huudahti Räsänen. -- Viisaammat miehet kuin
-sinä ja minä ovat näissä asioissa takana. Jos he ovat päättäneet
-odottaa, niin siihen on pätevät syyt. Eihän pari kuukautta sinne tai
-tänne mitään merkitse.
-
-Vihdoin se saapui, täyttymyksen hetki, unohtumaton tammikuun ilta.
-Asemalta päin tuli mustasta tien kidasta rivi tummia kulkusettomia
-rekiä. Sydän jyskyttäen Aapo seisoi makasiinin nurkalla katsellen
-aseellisten miesten mustaa ryhmää, joka verkalleen saartoi vanhan
-valkean talon. Pian koirat kiemurtelivat hangessa selkäranka
-pyssynperällä ruhjottuna, ja päätyseinän reiässä roikkuivat
-katkaistujen puhelinlankojen päät. Kas niin, hyvä herrasväki,
-koettakaapa nyt kutsua apua!
-
-Kaikki talon ovet natisivat yht'aikaa kumahtavista iskuista. Nyt he
-olivat sisällä --
-
-Aapo juoksi esiin tuskan vallassa. Mitähän jos ne heti -- jos joku
-vieras --
-
-Mutta ei. Hänen levottomuutensa näyttäytyi aiheettomaksi. Tämän
-punakaartilaisjoukon johtaja, eräs seppä asemakylästä, julisti, että
-maanviljelysneuvos oli kansan vanki, ja koska hän oli takavuosina
-niin kovasti hommannut saadakseen aikaan uuden köyhäintalon, oli
-hänet sijoitettava nyt sinne siksi aikaa kuin hänen rikoksiansa
-tutkittiin. Sen sijaan oli pitäjän köyhät ja punaiset joukot
-majoitettava Velkkalaan, se oli oikeudenmukainen vaihto.
-
-Seuraavana päivänä Aapo seisoi vahdissa köyhäintalon edustalla
-punainen nauha käsivarressa ja valtava kokardi lammasnahkalakissaan.
-Hänen oikea kätensä puristi venäläistä kivääriä, johon oli
-kiinnitetty veitsipistin, ja hänen valppaat silmänsä hellittivät
-tuskin hetkeksikään sen huoneen ikkunoista, jossa hänen vankinsa
-asteli edestakaisin kädet selän takana ja kasvot hyvin totisina.
-
-
-IV.
-
-Säteilevässä maaliskuun auringonpaisteessa ajoi kolme rekeä
-köyhäintalonmäeltä jään poikki talvitielle, joka johti Velkkalan
-metsien halki rautatieasemalle. Ensimmäisessä istuivat
-maanviljelysneuvos ja Räsänen sekä Aapo kuskina.
-
--- Kenen käskystä tämä siirto tapahtuu? kysyi maanviljelysneuvos.
-
--- Esikunnan, vastasi Räsänen ärtyisästi.
-
--- Tuleeko jonkinlainen uudistettu tutkinto, vai mikä on
-tarkoituksena?
-
--- Sinut kai sekä tutkitaan että tuomitaan, vastasi Räsänen, ja tämä
-sinuttelu ilmaisi äänensävyllään voitonriemua, ikäänkuin hän olisi
-vetänyt vihollisensa lokaan.
-
-Maanviljelysneuvos nojautui takakenoon reessä. Hänen katseensa
-kiintyi maantiehen, joka säihkyvien lumivallien reunustamana
-luikerteli Velkkalan ohitse, kirkonkylän sivuitse, pohjoiseen,
-pohjoiseen, aina sinne valkoisten rintamalle. Enpä saanut nähdä
-heidän tulevan sitä tietä, ajatteli hän. Suomen armeijan.
-
-Oli mainio rekikeli, ja pian he olivat jättäneet taakseen
-lumilakeuden äärettömän kimmellyksen. Metsä sulki heidät sinertävään
-puolihämärään.
-
-Siellä oli ihmeellisen hiljaista. Ei kuulunut muuta ääntä kuin lumen
-yksitoikkoinen narina jalaksien alla ja sitten yht'äkkiä palokärjen
-terävä nakutus. Kynnet painettuina yli-ikäisen kuusen kaarnaan se
-takoi herkeämättä antaen reen tulla aivan lähelle; sitten se liihotti
-puiden sekaan äänettömin, mustin siivin.
-
-Maanviljelysneuvos siirrähtihe.
-
--- Vieläkö te uskotte voittavanne? kysyi hän, ikäänkuin hiljaisuus
-olisi käynyt hänelle liian raskaaksi kantaa.
-
-Räsäsen kiväärinperä kolahti reen pohjaan.
-
--- Johan me olemme voittaneet, vastasi hän.
-
--- Meidät, jotka istumme näissä reissä. Niin, jos sen laskette
-voitoksi --
-
-Räsänen ei huolinut antautua turhaan keskusteluun. Hän katsoi
-ympärilleen pari kertaa, varmistui siitä, että toiset reet eivät
-olleet jääneet jälkeen. He olivat keskellä synkkää metsää. Hän tuntui
-miettivän.
-
--- Seis! huusi hän äkkiä ja antaakseen enemmän pontta käskylleen
-tarttui Aapon käsivarteen.
-
--- Nouse pois! sanoi hän maanviljelysneuvokselle, ja kun tämä oli
-totellut käskyä, jatkoi hän hieman pilkallisella äänellä:
-
--- Tahdon vain sanoa sinulle, että tämä oli viimeinen kerta, kun sinä
-astuit reestä.
-
--- Niinkö, vastasi maanviljelysneuvos, -- sen saatoin melkein arvata.
-
-Hän astui pari askelta eteenpäin, repäisi turkkinsa auki, ikäänkuin
-hänen olisi ollut liian lämmin, mutta napitti sen taas heti. Pari
-kertaa hän hypisteli silmälasiensa sankoja.
-
--- Jos luulette minun pelkäävän, niin erehdytte, sanoi hän hiljaa ja
-tyynesti.
-
--- Katsos, Aapo, näin minä lupaukseni pidän! huusi Räsänen ylpeästi.
-
-Aapo antoi ohjakset Räsäselle ja nousi pystyyn reessä.
-
--- Nyt minä annan sinulle maksun siitä aasista! kiljahti hän ja
-kohotti kiväärinsä. -- Kultaa ja hopeaa meillä köyhillä ei ole, mutta
-lyijyä sinun pitää saaman.
-
-Herrajumala sitä rämähdystä!
-
-Kun laukaus pamahti, niin hevonen riuhtaisihe ja Aapo lensi takaperin
-lumihankeen samassa silmänräpäyksessä, kun maanviljelysneuvos kaatui
-maahan. Oli kuin häneen itseensä olisi osunut tappava luoti; näkö,
-kuulo ja tajunta menivät sekaisin paukahduksesta, jonka vertaista
-hän ei ollut ikinä kuullut. Oli kuin taivaankansi olisi repeytynyt,
-ja hän makasi selällään odottaen näkevänsä salamain halkaisevan
-maapallon.
-
-Mutta mitään sellaista ei tapahtunut. Tosin hän kuuli pian sen
-jälkeen muutamia muita laukauksia, jotka pamahtivat nopeasti
-peräkkäin, mutta ne olivat hänestä heikkoja kaikuja hänen oman
-pyssynsä tuomiopäivänjyrähdyksestä.
-
-Sekapäisenä hän nousi istualleen. Kolme tummaa kääröä virui
-pitkällään maassa, ja toverit hyörivät niiden kimpussa nopein,
-innokkain liikkein. Mitä tuo oikeastaan merkitsi? Poimivatko he
-itselleen kelloja, sormuksia, rahakukkaroita, lompakoita? Riistivätkö
-he kuolleilta turkit ja jalkineet? Että he saattoivat!
-
--- No, Aapo, huusi eräs heistä, -- mitä sinä vaadit osallesi?
-
-Ylpeä hymy vilahti Aapon valjuilla kasvoilla.
-
--- Minä? sanoi hän nousten seisomaan. -- En mitään.
-
-Toiset eivät voineet kyllikseen ihmetellä hänen vastaustaan, joka
-muuten oli heille erittäin mieleinen. Aapon taas täytyi suuresti
-kummastella heidän tekemäänsä kysymystä. Kuinka he voivat luulla
-hänen piittaavan sellaisista mitättömyyksistä kuin kelloista ja
-saappaista! Hänhän ei ollut mikään tavallinen pieni ihminen, jolla
-on alhaiset pyyteet; jumala hän oli, yliluonnollinen voima; hänen
-sormensa painallus kaatoi hänen mahtavimmat vihollisensa kuolleina
-hänen jalkainsa juureen.
-
-Aapo istuutui rekeen ja ajoi esikunnan päämajaan rautatieaseman
-vieressä olevaan kansakouluun.
-
--- Määräys on pantu täytäntöön, ilmoitti hän päällystölle; siinä
-kaikki mitä hänet saatiin kertomaan retkikunnasta.
-
-Samana päivänä hän pyysi päästä rintamalle. Sitä vastaan ei
-päällystöllä tietysti ollut mitään; häntä kehoitettiin kuitenkin
-ottamaan ahkerasti osaa asianmukaisiin harjoituksiin, jotta hän voisi
-tehdä enemmän hyötyä. -- Turhaa, sanoi Aapo salaperäisesti hymyillen,
--- minun tarvitsee vain katsoa niihin, niin ne kaatuvat maahan
-hengettöminä. -- Ohoo, epäili joku, -- miten se tapahtuu? -- Se on
-minun salaisuuteni, vastasi Aapo vain.
-
-Aina kun joku valkoinen saatiin vangiksi, tahtoi Aapo olla mukana
-teloituksessa. Hänen pyyntöihinsä suostuttiin sitä mieluummin, kun
-hän ei koskaan vaatinut mitään osaa saaliista.
-
-Lahden suuressa apajassa Aapo joutui lopulta vangiksi. Valkoisten
-huomio kiintyi häneen pian, sillä hänestä oli tullut omiensa riveissä
-varsin kuuluisa mies. Oikeudenkäynti ei venynyt pitkäksi, ja sen
-jälkeen kiväärinpiippujen pyöreät silmät suuntautuivat Aapon omaa
-rintaa kohti. Hän oli mykkä ja tyyni, mutta kätensä hän puski syvälle
-housuntaskuihin, ja alasvedetyn lakinlipan ja takkuisen otsatukan
-varjosta kiiluivat hänen pienet harmaat silmänsä viimeiseen asti
-sanomatonta vihaa.
-
-
-
-
-LIHAMYLLY
-
-
-I.
-
-Portaista kuului raskaita askelia, ja hetken kuluttua kiiti
-sähkösoittokellosta ohut, hopeanheleä virta läpi talvi-illan syvän
-hiljaisuuden, joka tihenevän hämärän keralla oli jo kauan pitänyt
-huonetta vallassaan.
-
-Johnnie Claësson vavahti niin, että tuhkapötky irtautui hänen
-sikaristaan ja mureni tomuksi hyvinsilitetyille housuille. Hän nousi
-ja heristi korviaan. Kello soi keittiössä edelleen, maltittoman
-vaativasti, mutta turhaan hän odotti sovittua tuttujen merkkiä, jonka
-piti seurata soittoa. Hyi hitto, mutisi hän, kukahan siellä on?
-Hän sysäsi narisevat nahkatohvelit jalastaan ja hiipi sukkasillaan
-eteiseen.
-
-Samassa kirjeluukku rapsahti sovitut kolme kertaa aivan selvästi,
-mutta pitkästä odotuksesta epäluuloiseksi käynyt Johnnie Claësson
-seisoi epäröiden käsi varoketjulla. Hengitystään pidättäen hän
-painoi korvansa ovenrakoa vasten erottaakseen mahdollisesti jonkun
-äänen, joka voisi antaa hänelle johtolangan. Hän ei kuitenkaan
-kuullut mitään; sen sijaan kello alkoi uudelleen kilistä, nyt lyhyin,
-katkonaisin ottein.
-
--- Kuka siellä on? kysyi Johnnie Claësson hiljaa.
-
--- Minä tietysti, kukas muu! vastasi kärsimätön naisenääni, ja
-koska Manjan luonteenomaisesta puheensävystä oli mahdoton erehtyä,
-niin Johnnie aukaisi oven. Tulija näytti kai hänestä liian
-hidasliikkeiseltä, sillä hän otti häntä vyötäisistä ja työnsi hänet
-nopeasti pienestä eteisenovesta arkihuoneeseen.
-
--- Kova ja kulmikas, vaikka päältä nähden kuin hyväkin imettäjä,
-sanoi hän naurahtaen.
-
-Manja riisui hansikkaansa ja viskasi ne huolimattomasti pöydälle,
-jolla kirjoitustarpeiden ja kapinan-edellisinä viikkoina
-ilmestyneiden sanomalehtien lisäksi oli sekaisin piippuja,
-peltirasioita ja tyhjiä tulitikkulaatikoita.
-
--- Miks'et sinä avaa heti, kun tiedät minun olevan oven takana? sanoi
-Manja kiivaasti.
-
-Johnnie Claësson vajosi taas ikkunan ääressä olevaan pehmeään
-nojatuoliin ja ryhtyi polttelemaan sikariansa.
-
--- Sinulla on puuroa aivokopassasi, pikku Manja. Mistä minä saatoin
-tietää juuri sinun siellä olevan? Otaksukaamme että siellä olisi
-ollut joku toinen. Otaksukaamme että punakaartin esikunta olisi
-halunnut käväistä pikku visiitillä. Asuntomme nykyisen tilapäisen
-kalustuksen takia häveliäisyytemme kieltää meitä vastaanottamasta
-sellaisia vieraita, luulisin.
-
--- Mutta, jatkoi Manja yhä samaan taisteluhaluiseen tapaan, --
-minulla on aseita kappani alla niin että kilisee joka toisella
-askelella, ja minä saan seisoa ja odottaa iankaikkisesti oven takana
-vain siksi, että sinä olet pelkuri. Sinä olet raukkamaisin mies mitä
-koskaan olen nähnyt.
-
-Johnnie Claësson päätti sivuuttaa tämän epäystävällisen
-luonteenkuvauksen.
-
--- Jahah, sanoi hän aivan tyynesti, -- sinä olet siis kopannut hyvän
-saaliin tänä päivänä?
-
--- Yhtä paljon kuin eilenkin, vastasi Manja lyhyesti. -- Enempää ei
-voi kantaa päällänsä.
-
-Hän avasi kappansa kiivain, hermostunein tempauksin. Eräs nappi
-irtautui ja vieri pitkin lattiaa, kunnes osui tuolinjalkaan ja
-pysähtyi.
-
-Manja laski kätensä alas ja seurasi silmillään nappia. Johnnie
-Claësson tuprutteli savupilviä sikaristaan.
-
--- Ota nappi ylös! sanoi Manja käskevästi.
-
-Johnnie Claësson oikaisi jalkansa ja vajottautui niin syvälle
-mukavaan tuoliin, että niskajakaus meni epäjärjestykseen
-hipaistessaan pehmeätä selustaa.
-
--- Se jää tekemättä. En minä halua tonkia nelinryömin kuin mikä
-maatiaissika.
-
--- Kuten tahdot, vastasi Manja, -- olkoon sitten siellä tuomiopäivään
-asti.
-
-Hieman vaivalloisesti hän kiskoi yltään avaran, vanhanaikuisen
-kapan, joka ulottui hänelle nilkkaan asti. Sen sisäpuolella riippui
-muutamia kiväärinpiippuja ja yhtä monta irtiruuvattua pyssynperää.
-Huolimattomasti hän paiskasi koko rojun nuhraantuneella vihreällä
-mokettipäällyksellä verhotulle leposohvalle; kuului räminää, ja eräs
-nagaani-pistoli putosi kolisten lattialle.
-
-Johnnie Claësson kavahti pystyyn.
-
--- Oletko sinä ihan riivattu, ihminen, aiotko hälyyttää koko talon!
-
-Manja käänsi hänelle selkänsä, sytytti katossa olevan sähkölampun
-ja meni peilin eteen riisuakseen hattunsa ja järjestääkseen pahoin
-pörröttyneen tukkansa. Sisässään kuohuvasta suuttumuksesta huolimatta
-hän ei voinut olla hymyilemättä peilissä näkemälleen kuvalle.
-Eriskummaisen helminauhan tavoin riippui kuularuiskun patruunavöitä
-monena kerroksena hänen niskastaan alas polvien lähelle asti.
-
--- Rullakaihtimet! Kuinka sinun voi pistää päähäsi riisuutua ja
-ottaa tulta, ennenkuin minä olen ehtinyt laskea kaihtimet alas!
-Vastapäisestä talosta voivat nähdä.
-
-Ja Johnnie Claësson juoksi ikkunasta toiseen, juoksi todellakin!
-
--- Kylläpä sinä nyt sait vauhtia itseesi, virkkoi Manja hymyillen
-halveksivasti.
-
-Kun kaihtimet olivat alhaalla ja huolellisesti tarkistetut, kääntyi
-Johnnie syvään henkäisten huoneeseen. Hän katseli sohvalla olevia
-aseita, ja kun Manjaan luotu pikainen silmäys oli antanut hänelle
-heti varmuuden, ettei siltä taholta ollut apua odotettavissa, hän
-alkoi vastahakoisesti irroittaa vaarallisia esineitä kapasta ja latoi
-ne erääseen vaatekammioon.
-
--- Damn it! ähkäisi hän. -- Tämä ei jukoliste ole mitään gentlemannin
-hommaa. Se rupeaa käymään hermoille, sanon minä.
-
-Manja nauroi ääneen.
-
--- Vai käymään hermoille, sanot sinä?
-
--- Niin, ja onko se mikään ihme. Puoli tuntia sitten ajoi
-punakaartilais-auto tästä ohitse, aivan ikkunoitteni alitse.
-Tiedäthän, sellainen josta pistää kiväärinpiippuja joka suuntaan,
-niin että se on kuin piikkisika. Se pysähtyi tähän aivan lähelle,
-biografin kulmaan.
-
--- No, sanoi Manja, -- entä sitten?
-
-Johnnie Claësson ähkäisi.
-
--- "No, entä sitten?" Jaa, herrajumala, eihän ne kolunneet tänne ylös
-vielä, mutta sitä ei voi koskaan tietää, milloin meidän vuoromme
-tulee. Ei, tästä on tehtävä loppu, ihmisen pitää ajatella hermojaan
-ja terveyttään.
-
-Manja kääntyi häntä kohti ja upotti katseensa syvälle hänen
-levottomasti harhaileviin silmiinsä.
-
--- Sinun tietysti -- --, sanoi hän syvällä rintaäänellä, jossa soi
-kokonainen maailma halveksimista. -- Sinun pitää ajatella terveyttäsi
-ja hermojasi, sinun, joka et ole koko aikana muuta tehnyt kuin
-istunut kotona, polttanut sikareja ja ottanut vastaan rahat. Mitä
-sitten minun on sanottava, minun, jonka täytyy hiipiä joka ikinen
-päivä ryssien likaisiin kasarmeihin hieromaan kauppaa riettaiden,
-sikamaisten vääpelien ja hävyttömien sotamiesneuvostonjäsenten
-kanssa, jotka luulevat minun tulleen heidän luokseen ihan muissa
-asioissa. Ja kun sitten on istunut siellä tuntikausia ja kuunnellut
-heidän inhoittavaa lörpötystään ja vihdoin saanut takinsisustan
-täyteen raskaita aseita, niin on mentävä läpi käytävien, joista
-ei tunnu ikinä tulevan loppua, alas portaita ja poikki pihojen,
-ja kaikkialla tapaa solttuja ja matruuseja, jotka pysähtyvät ja
-tuijottavat ja pyrkivät puheisiin. Ja tämä kaikki on vasta alkua,
-sillä sitten on kuljettava jalkaisin läpi kaupungin, ohi kaikkien
-punaisten vahtien, ja joka hetki saa ajatella: nyt näkyy! tai: nyt
-kuuluu! Koetapa kerrankin tehdä se matka, jonka minä olen nyt tehnyt
-melkein joka päivä kahden viikon aikana, ja tule sitten puhumaan
-hermoista.
-
--- Kukin tekee niitä matkoja, joihin hän parhaiten sopii, sanoi
-Johnnie Claësson ovelasti. -- Huomenna minä matkustan Turkuun, se
-ei ole mikään huvi näihin aikoihin, ja kumminkaan en ole epäröinyt
-hetkeäkään, koska se asia kuuluu minun alaani. Mitä minä oikeastaan
-voisin toimittaa kasarmeissa? Enhän osaa venäjää.
-
--- Et osaa, ja siitä sinä olet varmasti hyvin mielissäsi. Mutta jos
-minä jotain toivon itselleni ennen kuolemaani, niin toivoisinpa
-näkeväni sinut pakotettuna käymään joitakin kertoja sellaisten
-olioiden kuin Kartasheffin ja Ivanoffin luona.
-
--- No, no, pikku Manja, ei pidä soimata maanmiehiään.
-
--- Ne eivät ole minun maanmiehiäni! huudahti Manja silmät vihaisina.
--- Sinä tiedät hyvin, että äitini oli puolalainen, ja me puolalaiset
-vihaamme venäläisiä.
-
-Johnnie Claësson hymyili ja karisti tuhan sikaristaan; hän
-pudotti sen katkaistuun shrapnellinvaippaan, joka oli muodostettu
-tuhkakupiksi.
-
--- Me puolalaiset, niinkö. Pyydän kaikkein nöyrimmästi anteeksi,
-mutta sitä ei aina voi muistaa, että padan ja kattilan välillä on
-niin helvetin suuri ero.
-
--- Minä vihaan heitä, jatkoi Manja kiihtyneellä äänellä. -- En
-mene enää ikinä niiden ihmisten luo. Tänään sain hosua ympärilleni
-molemmin käsin, ja vain hädin tuskin pääsin niistä irti.
-
--- Äh! mutisi Johnnie katsoen kattoon. -- Yksi sinne tai tänne, pikku
-Manja, eihän se maailmaa mullista. Varsinkaan kun sinä olet jo pitkän
-aikaa ollut -- miten sanoisin -- hyvin vähän huvitettu minusta.
-
-Manja lennätti patruunanauhat käsistään ja heittäytyi tuolille.
-
--- Sinä olet inhoittavin mies mitä koskaan olen tavannut.
-
--- Se on paljon sanottu, järkeili Johnnie tyynesti. -- Tiedätkö
-miltä sinä näytät tänään ja miten sinä käyttäydyt? Toden totta,
-sinä muistutat minua elävästi siitä kerrasta, kaksi vuotta sitten,
-jolloin menit takaisin herra Blomqvistin luokse ja pyysit häntä
-unohtamaan ja suomaan anteeksi. Silloin minä sanoin itselleni näin:
-Kahden viikon päästä hän on taas luonani täällä. Itse asiassa se
-kesti vain yksitoista ja puoli vuorokautta, tarkkaan laskien.
-Sitten meillä oli samantapainen juttu Pietarissa, muistathan, sen
-lomalla olevan husaariupseerin kanssa, johon sinä pihkaannuit niin
-sydäntävihlovasti. Silloin sinä tahdoit kaikin mokomin lähteä
-rintamalle, sairaanhoitajattareksi tai marketentiksi tai miksi
-häntä oikein sanoisi. Minä tuumin itsekseni: ei siitä mitään tule.
-Kun pahin hätä on huojennettu, niin he ovat saaneet kylliksensä
-toisistaan. Eikä siitä mitään tullutkaan.
-
--- Ei, virkkoi Manja ajatuksissaan, -- hän ei ollut se, jota minä
-etsin.
-
--- Sitten meillä on ollut eräitä vähäpätöisempiä uusintoja pitempien
-ja lyhyempien väliaikojen päästä. Sama kappale näyttää menevän
-tänäänkin. Ein Schmollis den fidelen Sängern! Joko herra Blomqvist
-ja ne ylenannetut lapsukaiset tulevat taas esille? Herra Blomqvist
-vega-lakkeineen, herra Blomqvist parransänkineen!
-
--- Vaiti! huudahti Manja. -- Hän on liian hyvä sinunlaisesi ihmisen
-suulla mainittavaksi.
-
--- Mikä sinua oikeastaan riivaa tällä haavaa? jatkoi Johnnie
-järkähtämättä. -- Mitä varten sinä katsot kieroon suloisilla
-silmilläsi ja haukut minua rumilla sanoilla von früh morgens
-bis abends um neune? Senkö tähden että minua on joulusta saakka
-vainonnut niin pirullisen huono onni, siksikö että meillä on ollut
-niukanlaisesti kapitaalia viime aikoina? Ei pidä hylätä ystäviään
-hädässä, se todistaa huonoa luonnetta. Ja tässä tapauksessa se
-todistaisi sitäpaitsi tyhmyyttä, ja tyhmähän sinä et ole, pikku
-Manja, kaukana siitä. Sinä tiedät, että jos minä satunkin joskus
-putoamaan, niin tulen silti aina töppösilleni alas. Ja mitä
-valittamista sinulla oikeastaan on? Kun tutustuin sinuun, olit sinä
-pieni homssu, joka ostit pukusi valmiiden vaatteiden kaupasta ja
-kuljetit muassasi hieman epämiellyttävää märkien kapaloriepujen ja
-vanhan rasvan hajua, armaan kotisi tuoksua. Mutta minä, katsos, minä
-näin heti, että sinulla oli erinomaiset kehitysmahdollisuudet ja että
-sinusta saattoi tehdä jotakin, ja sen minä sitten teinkin.
-
--- Sinä --! kivahti Manja, ja hän olisi tuskin sanonut sitä niin
-ynseästi, ellei olisi tietänyt, että Johnnie Claëssonin sanoissa oli
-perää.
-
--- Niin, Manja pieni, minä juuri. Minun kokeneella johdollani sinä
-olet kehittynyt pikku daamiksi niin ulkoapäin kuin sisältäkin. Niihin
-aikoihin sinä solkkasit jotenkin piikamaista kieltä, nyt pystyt
-soittamaan suuta vaikka arkkipiispan kanssa. Ja jos sinulla oli jo
-silloin helmikellukat korvissa ja rannekellot ja briljanttisormukset,
-niin olit ainakin unohtanut ne kotiin. Minä en niitä nähnyt.
-E-ei, kuulehan, jos olet alkanut taas ajatella herra Blomqvistia,
-niin tottele neuvoani ja jätä kaikki sellaiset tuhmuudet. Sinä et
-kuitenkaan kestä siellä, kolmen päivän päästä tulet takaisin, se on
-vain turhaa kengänpohjien kulutusta. Ja pitää säästää jalkineitaan
-tätä nykyä, niitä on niin hiton vaikea saada uusia.
-
-Manja tuijotti sähkölampun kovaan, liikkumattomaan liekkiin, kunnes
-hänen silmänsä vettyivät kirvelystä.
-
--- Olet oikeassa, hän sanoi äkkiä melkein nöyrästi. -- Täällä minä
-en _tahdo_ olla, mutta siellä kotona en _voi_ olla... Minä en sovi
-mihinkään, en tahdo pysyä missään, on kuin maailmassa ei olisi tilaa
-minulle...
-
--- Katu, pikku Manja, sinä unohdat kadun. Siellä on tilaa kylliksi,
-ja siellä sinä, piru vie, saat oppia pysymään, jos karkaat luotani ja
-suututat minut toden teolla. Sinä tarvitset lujaa kättä, joka pitelee
-niskanahastasi, rakas Manja, muuten et pysy pystyssä. Sen sinä tiedät
-kyllä yhtä hyvin kuin minäkin, joten pidä varasi, my sweetheart, ja
-varjele piskuinen kielesi sopimattomista puheista. Minä en hevillä
-menetä malttiani, mutta kun se milloin tapahtuu, niin se paukahtaa
-semmoisella tavalla jonka ehkä muistat.
-
-Manja aikoi nähtävästi antaa kiivaan vastauksen, hän heittäytyi
-takanojaan, ja hänen huulensa värähtelivät, mutta samassa ovikello
-soi.
-
--- Maul halten, Sie Schiessbudenfijur, Sie! sanoi Johnnie hillityllä,
-ankaralla äänellä terävästi. -- Ovikello soi.
-
-Kirjelaatikon luukku rapsahti kolme kertaa.
-
--- Adolfsson, virkkoi Johnnie tyytyväisenä ja nousi seisomaan. --
-Luulin melkein hänen saaneen esteen, kello on jo perhanan paljon,
-mutta à la bonne heure, minun nahkaani ei koske, jos hän myöhästyy ja
-punikit häntä ammuskelevat. Nyt, pikku Manja, nyt alkaa minun työni,
-josta sinä puhut niin halveksivasti, mutta joka sittenkin on tärkein
-osa koko komerssia.
-
--- Niin niin, sanoi Manja, -- mutta älä anna hänen odottaa niin kauan.
-
--- Ei se pitkästy, joka namusia odottaa, sanoi Johnnie Claësson
-hilpeästi ja meni eteiseen avaamaan ovea.
-
-Nyt Manja vuorostaan nousi ja kiiruhti jälleen peilin ääreen. Hän
-sipaisi kädellään pari kertaa järjestäen ja tasoittaen pörröistä
-tukkaansa ja silitti konemaisesti puseroaan, vaikka siinä ei
-ollut mitään vikaa. Eteisessä molemmat miehet vaihtoivat joitakin
-yhtäkaikkisia tervehdyslauseita. Merkityksettömiä arkisanoja, ja
-kuitenkin Manjasta tuntui siltä, kuin tulijan raikas ääni ja sen
-jäljittelemätön nuoruuden ja voiman sivusointu olisi huuhtonut pois
-hänen mielestään monta katkeraa ajatusta. Kasvot aivan lähellä
-lasia hän seisoi liikkumattomana ja hymyili omalle peilikuvalleen
-kuunnellessaan noita kahta ääntä, hillittyä, katkonaisesti sähisevää,
-joka oli hänestä niin vihaksi-pistävä, ja heleää, kirkasta, hieman
-poikamaisen kovaa. Veren vauhti kiihtyi, ja samalla hänessä virisi
-toivo saada joskus tutustua sen äänen kaikkiin sävyihin, kaikkiin.
-
--- Hyvää iltaa, Kurt, hän sanoi iloisesti ja astui tulijaa vastaan
-käsi ojossa.
-
-Nuori mies puristi sitä hieman hämillään. Manja luuli huomaavansa
-hänen suorastaan punastuvan.
-
--- Hyvää iltaa, rouva Claësson -- Manja, tarkoitan -- taikka, en
-tiedä oikein --
-
--- Niin, näes, -- Manja kääntyi nauraen Johnnien puoleen, -- herra
-Adolfssonin toverit sanoivat tässä taanoin, että meidän pitää
-välttämättä sinutella toisiamme ja esiintyä serkuksina, kun liikumme
-niin paljon yhdessä kaupungilla. Voisi näyttää epäilyttävältä, kun
-tapaamme toisemme niin usein ja kumminkaan emme ole lähemmin tuttuja.
-
-Johnnie Claëssonin suupielet venähtivät hiuskarvan verran alaspäin,
-ja hänen nopeat silmäyksensä lensivät toisesta toiseen.
-
--- Vai niin, serkuksina, sanoi hän viattomasti. -- No, mikäs siinä,
-älkää minua kainostelko. Sehän tapahtuu hyvän asian vuoksi.
-
-Nuori mies ei oikein käsittänyt tilannetta. Hän katseli hetkisen
-neuvottomana ympärilleen, sitten hän päättäväisesti ohjasi
-umpimähkään toisille kulkuvesille.
-
--- Kuinka hankinta menestyy, herra Claësson? Oletteko saanut
-kuularuiskua?
-
--- Ss! sanoi Johnnie Claësson laskien nopeasti kätensä hänen
-olkapäälleen. -- Älkää unohtako sopimustamme! Minun huoneessani ei
-puhuta koskaan kivääreistä, pistoleista eikä kuularuiskuista, vaan
-kukkaskepeistä, nuuskarasioista ja lihamyllyistä. Sen te näytte
-helposti unohtavan, mutta minä olen hiton tarkka siinä asiassa.
-Seinillä on korvat, sanoo sananlasku, -- niin, lutikathan kuuluvat
-punakaartiin, lisäsi hän ilmeisesti mielissään sukkeluudestaan.
--- Mutta ennenkuin ryhdymme afääreihin, on meidän ehdottomasti
-istuuduttava. Tänään on ratkaistava tärkeitä asioita, ja istuessa
-puhe käy sekä helpommin että ystävällisemmin, se on minun kokemukseni.
-
-Pyöreällä liikkeellä Johnnie osoitti vieraalleen mukavan tuolin.
-
--- Vaersgo!
-
-Nuori mies noudatti kehoitusta. Johnnie istuutui vastapäätä häntä
-pöydän toiselle puolelle. Manja asettui sohvaan ja veti jalkansa
-ylös verhoten ne tottuneesti hameellaan. Hän rakasti tätä asentoa
--- lähinnä sitä, että sai maata pitkällään lattialla ja tuijottaa
-liesivalkeaan.
-
-Johnnie Claësson aloitti keskustelun harjaantuneesti, ikäänkuin olisi
-elämässään avannut lukemattomia yhtiökokouksia.
-
--- Tjaa, herra Adolfsson, niinkuin äsken sanoin, tässä on koko
-joukko tärkeitä kysymyksiä, jotka olisi ratkaistava tänä iltana, ja
-meidän on koetettava puhua lyhyesti, jos mielitte ehtiä kotiin ennen
-yhdeksää. Oletan ettei teillä ole erityistä halua päästä käymään
-Ritarihuoneella tai Vuorimiehenkadun ykkösessä? Siellähän on tapana
-tarjota nuuskaa saakurin ikävistä nuuskarasioista.
-
-Hänen leikinlaskunsa ei saavuttanut mainittavasti vastakaikua herra
-Adolfssonin taholla.
-
--- Minä en käsitä mitä puhuttavaa meillä on, hän sanoi. -- Hinnoista
-on aikaisemmin sovittu, ja sen vähän, minkä voin tänä iltana viedä
-mukanani, maksan tietysti heti.
-
--- Sikari, ehdotti Johnnie Claësson. -- Tupakoidessa järki toimii
-paremmin.
-
-Nuori mies epäsi tarjouksen hieman kärsimättömästi, mutta Johnnie
-ei hellittänyt, ennenkuin oli vienyt ehdotuksensa perille.
-Hänen tarjoamansa sikarit olivat muuten hyviä. Ihmisellä on
-elämänvaatimuksensa, oli hänen itsensä tapa sanoa.
-
--- Ehkä saisi olla pieni grogi? Lesken viskyruukku ei ole ihan tyhjä
-vielä.
-
--- Ei kiitos, sanoi herra Adolfsson hyvin päättävästi, -- siihen
-meillä ei ole aikaa. Omasta puolestani tahdon vain tietää, oletteko
-saanut hankituksi yhtään -- lihamyllyä.
-
--- Lihamyllyä --, sanoi Johnnie verkalleen ja tuprutteli voimakkaasti
-sikariaan. -- Niihin ei ole helppo päästä käsiksi.
-
--- Ei, sen me kyllä tiedämme, mutta toissa päivänä te uskoitte aivan
-varmasti, että viimeistään tänään saisitte yhden.
-
-Johnnie nyökkäsi.
-
--- You are right, sir. Minä tosiaankin mairittelin itseäni sillä
-pikku ajatuksella, että voisin aikaansaada jotakin sellaista, mikä ei
-vielä ole onnistunut kenellekään toiselle. Vai oletteko ehkä saaneet
-tarjouksia muilta tahoilta?
-
--- Tarjouksia ja lupauksia meillä on paljonkin, vastasi nuori mies
-alakuloisesti, -- mutta näyttää melkein siltä, kuin kaikki olisi vain
-tyhjää lorua.
-
--- Niin niin, puuttui Johnnie vilkkaasti puheeseen. -- Lihamyllyjä
-ei kasva puissa tähän aikaan, valkoisissa puissa, tarkoitan; niitä
-on niin peevelin vaikea kuljettaa ihan punikkien nokan editse. Se on
-vaarallista hommaa, voin teille kertoa.
-
-Nuorukainen nosti kummastuneena silmänsä.
-
--- Vaarallista, hän sanoi, -- niin, herrajumala, hengen kaupallahan
-tässä ollaan joka päivä, jos niiksi tulee. Kysymys on vain siitä,
-onko asia mahdollinen vai mahdoton, ja minusta se on mahdollinen.
-Sen _täytyy_ olla mahdollinen. Meidän _täytyy_ saada kuularuiskuja
-Kirkkonummelle mihin hintaan hyvänsä. Muuten siellä menee kirkkaasti
-päin mäntyyn koko hoito.
-
-Johnnie Claësson heristi korviaan.
-
--- Anteeksi, kuulinko oikein? Sanoitteko "mihin hintaan hyvänsä"?
-
-Nuori mies katseli häntä kirkkailla, ehkä liian kirkkailla silmillään.
-
--- Sanoin kyllä. Muuten, ymmärrättehän itsekin millainen tilanne
-siellä on. Joka kymmenennellä miehellä on kivääri, muilla ei mitään.
-Ei yhtään kuularuiskua, tykeistä puhumattakaan.
-
-Johnnie Claësson oli hetkisen vaiti.
-
--- Te siis arvelette, että jokunen lihamylly muuttaisi tilannetta
-huomattavasti.
-
--- Vallan peijakkaasti! huudahti herra Adolfsson empimättä.
-
--- Hyvä, minä otan sanoistanne vaarin, jatkoi Johnnie. -- No, herra
-Adolfsson, jos minä nyt sanon teille, että olen todellakin saanut
-käsiini tuollaisen ihastuttavan pienen lihamyllyn ja että se makailee
-tuutilullussaan tuolla vaatekammiossa -- mitä siitä arvelette?
-
-Herra Adolfsson laski sikarin kädestään.
-
--- Onko se totta? hän sanoi ja näytti aikovan nousta.
-
--- Seis ja kiinni, un moment! Todetaanpas muutamia asioita, ennenkuin
-mennään eteenpäin. Nyt olemme lähes kaksi viikkoa toimineet yhdessä
-jokseenkin hyvällä menestyksellä, eikö totta, herra Adolfsson?
-
-Nuori mies nyökkäsi.
-
--- Olemme saaneet koko paljon teidän kauttanne.
-
--- Kaksikolmatta kukkaskeppiä, neljäkolmatta nuuskarasiaa ja kosolti
-rautapillereitä. Kaikki mitä parhaassa kunnossa, täsmälleen ja
-sopuhintaan, eikö totta? Vai oletteko saanut muualta parempia ja
-huokeampia tavaroita?
-
-Herra Adolfsson istui jotenkin ymmällä.
-
--- Jaa, kuinka nyt sanoisin... Hinnat vaihtelevat kovasti, toiset
-tavarat saadaan lahjaksi, toisista on maksettava paljon. Teidän ovat
-olleet oikeastaan kalleimpien joukossa -- niin, hyväinen aika, lisäsi
-hän nopeasti, peläten mahdollisesti loukanneensa toista, -- älkää
-panko pahaksenne, rahathan ovat sivuseikka.
-
-Johnnie Claësson oli vaiti ja puhalteli savurenkaita. Hän nojautui
-takakenoon tuolissaan.
-
--- Oletteko itse varakas? hän kysäisi äkkiä. -- Rikkaan papan poika?
-
-Nyt Kurt punastuu, ajatteli Manja. Hän pani merkille, että
-nuorukaisen ohimossa oleva pieni kesakko hävisi näkyvistä aina
-kun hän punastui tuolla lailla, ja Manja huomasi myös, että hänen
-korvalehtensä oli pienten lystikkäiden valkoisten utukarvojen
-peittämä. Sitä hän ei ollut aikaisemmin keksinyt.
-
--- En, vastasi nuori mies, -- minä en ole varakas. Päinvastoin, jos
-tietää tahdotte, mutta en ymmärrä --
-
--- Niin, anteeksi vain, sanoi Johnnie Claësson tyynesti, -- mutta
-teillä on sellainen tapa puhua rahoista -- "Rahat eivät mitään
-merkitse", "Rahat ovat sivuseikka". Ilmaa, höylänlastuja, hiekkaa,
-mitä? On tietysti onnellista, kun ihmisellä on sellainen luonto tai
-sellainen kyky tai miksi tahdotte sitä sanoa. Mutta minulla sitä _ei
-ole_.
-
--- En ymmärrä mitä te oikeastaan tarkoitatte tällä --
-
--- lorulla, jatkoi Johnnie Claësson häiriintymättä. -- Niin, nähkääs,
-kun viime kerralla oli kysymys pienen lihamyllyn hankkimisesta sille
-Kirkkonummen isolle huonekunnalle, niin arvioimme hinnan viideksi
-tai kuudeksi tuhanneksi, mahdollisesti hiukan kalliimmaksi. Se oli
-kuitenkin aivan väärä laskelma -- ihminen on välisti naiivi ja
-herkkäuskoinen. Niinkuin jo sanoin teille, sellainen kapine on nyt
-vaatekammiossani, mutta se on käynyt minulle kalliiksi. Jopa voisin
-sanoa, että se on hyvin kallis kapine, ellen olisi vast'ikään kuullut
-teiltä itseltänne, että rahat eivät merkitse mitään tässä yrityksessä.
-
--- Paljoonko se nousi? kysyi nuori mies innokkaasti.
-
--- Paljoonko se nousi --, kertasi Johnnie Claësson heittäen toisen
-jalkansa toisen päälle. -- Paljonko se maksaa, tarkoitatte. Niin, se
-maksaa neljäkymmentä tuhatta.
-
-Manjan rannerengas kilahti sohvanselustaan, hän oli muuttanut
-asentoaan.
-
-Herra Adolfsson heitti toistamiseen sikarinsa pois, ja nyt se sai
-jäädä.
-
--- Se ei ole mahdollista! hän sanoi.
-
--- Se ei ole ainoastaan mahdollista, se on tosiasia, vastasi Johnnie
-Claësson.
-
-Herra Adolfsson pisti kätensä housuntaskuun ja kilisteli avainkimppua.
-
--- Niin, suokaa anteeksi, herra Claësson, mutta minusta on alkanut
-viime aikoina tuntua siltä, että te otatte tämän asian afäärin
-kannalta, pelkän geschäftin kannalta.
-
-Johnnie Claëssonin sinertävällä parranpohjalla vilahti hymyn varjo.
-
--- Ei mutta todellakin. Kas peijakasta. Vai sen te olette ottanut ja
-keksinyt. Enpä totisesti olisi uskonut sitä teistä.
-
--- Niin, sanoi nuori mies hieman epävarmasti, -- en voi sitä muulla
-tavoin selittää, ja nyt tämä viimeinen, neljäkymmentä tuhatta --
-
-Johnnie Claësson hipaisi häntä ohimenevällä ja kuitenkin niin
-kaikkinäkevällä katseellaan.
-
--- No niin, sanoi hän yht'äkkiä muuttuneella äänellä, -- olettakaamme
-etten ole ottanut kantaakseni koko riskiä ja vaivaa ihan ilmaiseksi --
-
--- Riskiä! keskeytti herra Adolfsson kiivaasti, -- teidän riskinne
-on pienempi kuin kenenkään toisen. Tehän olette naulannut oveenne
-todistuksen, että olette ulkomaan alamainen. Se on mainio suoja.
-
--- Aivan, sanoi Johnnie, -- mutta se on minun onnenpotkuni, minun
-pikku etuni, eikä minua liene siitä rangaistava.
-
--- Ja vaiva, jatkoi nuori mies samalla äänellä, -- mitä te oikeastaan
-olette tehnyt? Ette ole ikinä kantanut edes yhtä kiväärinpatruunaa
-tänne tai täältä, sen olemme minä ja ystäväni tehneet. -- Hän
-keskeytti puheensa ja katsahti Manjaan rukoilevan anteeksipyytävästi.
--- Niin, jatkoi hän, -- se on totta, rouvanne --
-
--- Rouvani, niin, puuttui Johnnie Claësson puheeseen, -- siinä
-on toinen onnenpotkuni, toinen etuni. Monellako luulette olevan
-käytettävänään henkilöä, joka osaa puhua venäjää, joka tahtoo ja
-uskaltaa mennä valepuvussa noihin ryssäin kasarmeihin asioimaan
-solttujen kanssa. Se ei ole mitään ruusuilla tanssimista,
-tiedättekös, kysykää vain pikku rouvalta.
-
--- Se on -- se on kamalaa, sanoi Manja. Hänen kätensä pusersivat
-pientä hämähäkinseittiä, joka oli olevinaan nenäliina.
-
--- Siinä kuulette. Yksityiskohtia -- piru kuinka iljettäviä
-yksityiskohtia -- olette kai saanut tietää tai saatte vastedes, jahka
-herrasväki on taas ulkona serkuttelemassa, haha.
-
-Manjan silmät puhuivat. Nyt minä sen tiedän -- ne sanoivat nuorelle
-miehelle -- sinun tähtesi olen kestänyt päivästä päivään, sinun
-tähtesi, vain sinun tähtesi...
-
-Mutta tämä nuori mies kuului niihin moniin, jotka ovat kuuroja
-julkilausumattomille asioille. Hän valmistautui nähtävästi ratkaisuun.
-
--- Herra Claësson, sanoi hän vakavasti, -- hinta on mahdoton. En
-voi saada kädenkäänteessä kokoon niin paljon rahoja, ja meillä on
-sitäpaitsi joukko muita menoja. Mutta kuularuisku tarvitaan aivan
-heti. Muutaman päivän päästä se voi olla liian myöhäistä, ei kukaan
-tiedä, milloin punaiset keksivät ryhtyä hyökkäykseen. Ajatelkaahan,
-sinne on kokoontunut viisi- tai kuusisataa henkeä, koko läntisen
-Uudenmaan parhaat miehet ja monta kelpo poikaa täältä kaupungista.
-Ettekö ymmärrä, että heidät voidaan teurastaa viimeiseen mieheen,
-ellei heillä ole kunnollisia aseita millä puolustautua.
-
--- Ymmärrän mainiosti, vastasi Johnnie Claësson verkalleen, -- ja
-oletan että muutkin normaali-ihmiset sen käsittävät. Esimerkiksi
-niitten poikien papat, jotka täältä kaupungista ovat menneet sinne.
-Näiden pappojen joukossa on pankinjohtajia ja kauppaneuvoksia ja
-muita pohatoita -- näin meidän kesken on turha mainita nimiä,
-kuulummehan molemmat niihin, joilla on asioista selko. Mistä minä
-olen tietoni saanut, on yhdentekevä, pääasia on että minulla ne
-on. No niin. Pankintirehtöörit ovat käytännöllistä väkeä. Jos
-menee heidän luokseen ja sanoo: teidän poikanne ovat hiton pahassa
-kiipelissä, heidän toiveensa ovat tällä haavaa yhtä kuin nolla,
-mutta jos heille lähetetään muutama lihamylly, niin heidän toiveensa
-kasvavat niin ja niin monella prosentilla -- silloin minä olen varma,
-että pankintirehtöörit vastaavat: oikein laskettu, ja höllittävät
-kukkaron nauhoja. Se nyt on minun mielipiteeni, mitä herra Adolfsson
-arvelee?
-
-Herra Adolfsson iski nyrkkinsä pöytään.
-
--- Te olette kirottu roisto!
-
-Manja istui ja kuunteli omaa kiivasta hengitystään. Mutta taaskin
-Johnnie Claësson teki hillitsevän liikkeen pienellä kädellään, jonka
-pikkusormessa kiilsi briljanttisormus.
-
--- Te sanotte minua roistoksi; bon! Hieno sana, jota kuullakseen
-pitää tavallisesti lunastaa kalliita teatterilippuja. Mutta itse
-asiassa se ei ole lainkaan paikallaan tässä yhteydessä. Asia on
-vain se, että _te_ yhä edelleen elätte vanhan testamentin mukaan
-ja rehentelette suurilla sanoilla, jotka kuuluvat vuoden 1914:n
-takaiseen aikaan. Sen jälkeen on ilmestynyt uusi testamentti, ja sen
-mukaan _minä_ elän. Ennemmin tai myöhemmin on kaikkien ihmisten pakko
-mukautua siihen, jos mielivät elää, ja minusta tuntui viisaammalta
-tehdä se ennemmin. Katsokaa maailman hienoimpia suurvaltoja,
-kuinka ne käyttäytyvät kun on pelissä kysymys isoista panoksista!
-Tämä lihamyllyhistoria on selvä kuin tytön silmä. Te joka olette
-sivistynyt mies ja luette yliopistossa, tunnette kai sen vanhan
-säännön, että tarjonta ja kysyntä määräävät tavaran hinnan. Nyt
-on lihamyllyjen kysyntä perhanan kova -- sitähän ette kieltäne?
-Tarjonta sitävastoin, niin, se on mitättömän pieni. Eikö hinta
-silloin pakostakin nouse? Tietysti minä ansaitsen tässä kaupassa
-jonkun kolikon -- näette että olen avomielinen ja rehellinen -- mutta
-miksi ette soisi sitä minulle? Olenpa vieläkin suoramielisempi ja
-sanon teille, miksi tulen juuri neljänkymmenen numeroon. Muutamien
-viime kuukausien aikana minua on seurannut pirun huono onni. Kaikki
-menee päin helvettiä. Viimeiset rahani minä sijoitin erääseen
-pirtuvarastoon; joku päivä sitten punaiset takavarikoivat sen.
-Seitsemän vuotta minä olen rähjännyt tässä maassa, tehnyt työtä ja
-raatanut ja ahertanut kuin ajurin koni saadakseni kokoon hiukan
-rahoja, ja nyt kaikki tyynni on futsch. Minun täytyy saada rahani
-takaisin, ymmärrättekö. Seitsemän vuotta ihmisen elämää, seitsemän
-parasta vuotta, se on paljon se, ettekä te suinkaan kuvittele, että
-joku huvikseen oleskelisi tässä maassa.
-
-Kesakko nuoren miehen ohimossa oli kokonaan hukkunut punaiseen
-kuohuun.
-
--- Teidät pitäisi hirttää! hän sanoi kiihkeästi, mutta sitten hän
-muisti Manjan läsnäolon ja katui puolittain. Manjan vuoksi hän päätti
-hillitä itseään mikäli mahdollista.
-
-Johnnie Claësson vilkutti ahkerasti silmiään.
-
--- Neuvon teitä olemaan käyttämättä rumia sanoja, hän virkkoi. --
-Voi nimittäin sattua, että lihamylly käy vielä kalliimmaksi, jos te
-onnistutte lapsellisissa yrityksissänne saada minut suuttumaan.
-
--- Jos teitä huvittaa, voitte tietysti kirjoittaa hintalappuun vaikka
-miljoonan, sanoi herra Adolfsson nousten seisomaan. -- Me jätämme
-tarjouksen huomioonottamatta.
-
-Johnnie Claësson pidätti häntä ihmeellisellä katseella.
-
--- Ei, herra Adolfsson, sitä ette tee. Juuri nyt minä päätin, että te
-tulette sen pikku myllyn omistajaksi ja maksatte tietysti määräämäni
-hinnan. Asian laita on niin, että minä alan kyllästyä tähän hommaan,
-se käy hermoilleni, suoraan sanoen, etenkin kun se näyttää johtavan
-erinäisiin kohtauksiin -- ettemme sanoisi kahnauksiin --, joissa
-molemmat asianosaiset saavat ponnistaa itsehillitsemiskykyään. Minä
-myönnän teille lykkäystä ensi torstaihin asti; torstaipäivän kuluessa
-te haetatte tavaran täältä pois ja maksatte kaiken.
-
-Herra Adolfsson hillitsi itsensä.
-
--- Meillä on kieltämättä ollut paljon hyötyä teistä, tai oikeammin
-sanoen rouvastanne, mutta tämän jälkeen emme luonnollisesti voi olla
-enää missään tekemisissä teidän kanssanne --
-
-Nyt Johnnie Claëssonkin nousi.
-
--- Ei, veikkonen, emme niin vain pääse toisistamme. Uskokaa minua,
-kun sanon, että vältytte monista ja suurista ikävyyksistä, jos
-hommaatte riksit tänne torstaiksi. Se on ystävän neuvo, herra Robert
-Hedman -- niin, minä tiedän teidän oikean nimenne ja osoitteenne,
-sehän on vain pikkuseikka; on olemassa paljon vakavampia juttuja,
-jotka tarvitsee vain panna paperille -- pieni nimetön kirje
-postilaatikkoon -- se on Kolumbuksen muna, mutta siitä voi syntyä
-pirunmoinen kokkeli!
-
-Manjan huulet liikkuivat hiljaa; ne totuttelivat lausumaan uutta
-nimeä. Robert Hedman. Robert Hedman. Nyt hän lähtee heti, nyt
-hän lähtee siinä uskossa, että minä olen urkkinut häntä ja hänen
-tovereitaan, että minä olen ollut Johnnien apuna virittämässä tätä
-ansaa. Mutta se ei saa tapahtua, ei saa...
-
-Ilman turhaa melua hän liukui sohvalta alas ja meni verkalleen
-eteiseen.
-
-Nuori mies seisoi paikallaan ylen hämmästyneenä.
-
--- Mutta tehän olette kiristäjä ja ilmiantaja! huudahti hän.
-
--- Maassa maan tavalla, huomautti Johnnie Claësson. -- Täällähän on
-tapana ilmiantaa oma isänsä, jos siitä jotakin hyötyy.
-
-Vielä kerran nuori mies ajatteli Manjaa ja pidätti kättään,
-joka pyrki välttämättä lyömään. Hän riensi eteiseen ja kahmaisi
-päällysvaatteensa.
-
--- Kuten sanottu, huomautti Johnnie Claësson, -- minä odotan ensi
-torstai-iltaan, ennenkuin ryhdyn toimenpiteisiini. Nukkukaa asia
-selväksi. Huomenna olette jo tullut parempiin ajatuksiin ja torstaina
-olette täällä.
-
-Robert Hedman kääntyi niin äkisti ovea kohti, että tuli antaneeksi
-Manjalle voimakkaan tyrkkäyksen.
-
--- Anteeksi, änkytti hän.
-
--- Oo, sanoi Manja, -- ei mitään. Minä sytytän valon porraskäytävään,
-että löydätte alas.
-
-Ulkona porrastasanteella hän tarttui kiireesti Robert Hedmanin
-molempiin käsiin ja puristi niitä kovasti.
-
--- Tulkaa huomenna kolmelta tavalliseen paikkaan, minä luulen voivani
-auttaa teitä.
-
-Hän kuiskasi nämä sanat suu niin lähellä toisen korvaa, että huulensa
-melkein koskettivat hänen poskeaan.
-
-Robert Hedman katsahti hämmentyneenä Manjaan, mutta ei saanut sanaa
-vastaukseksi. Hänessä oli jotakin karhumaista, kun hän harppoi alas
-portaita vähintään kaksi askelmaa kerrallaan.
-
-Manja painoi yösähkön palamaan.
-
--- Muistakaa että teidän pitää olla kotona ennen yhdeksää, hän huusi
-menijän jälkeen kovalla äänellä. -- Ehkä on paras pistää juoksuksi.
-
-Johnnie Claësson tuli Manjaa vastaan eteisenovessa. Hänen kasvonsa
-olivat näköjään välinpitämättömät.
-
--- Mitä se pieni komedia merkitsi? virkkoi hän sillä äänellä, joka
-ennen muinoin oli tuntunut Manjasta niin kammottavalta. -- Miksi
-varroit häntä eteisessä? Minusta tuntui, että te kuiskailitte siellä
-ulkona.
-
-Manja katsoi häntä äärettömän tyynesti silmiin.
-
--- Minä tahdoin vain suudella häntä, vastasi hän. -- Enhän voinut
-tehdä sitä täällä sinun nähtesi.
-
-Johnnie Claësson hymähti.
-
--- Sinä olet tullut merkillisen nirsoksi viime aikoina. Vai oliko se
-hienotunteisuutta minua kohtaan?
-
-Manja ymmärsi hänen rauhoittuneen. Hän meni keittiöön ja sytytti
-kaasuliekin teeveden alle. Johnnie tuli heti perästä; hän pureksi
-hermostuneesti paperossia.
-
--- Olitko sinä uskotellut sille nulikalle, että me olemme naimisissa?
-kysyi hän irvistellen.
-
--- Niin, vastasi Manja, -- hän oletti sitä, ja minusta oli paras
-antaa hänen olla siinä uskossa.
-
-Johnnie vanutti huuliensa välissä savukkeesta puraisemaansa
-paperipalaa.
-
--- Nyt se räkänokka kulkee siellä ja kuvittelee eläneensä kokonaisen
-romaanin. Rouva Claëssonin rakastaja, se se joltain kuuluu, vai mitä?
--- kun istutaan ja kerskutaan toveripiirissä.
-
--- Luule sinä mitä tahdot, sanoi Manja latoen konemaisesti
-teevehkeitä tarjottimelle.
-
-Kaasukeittimen siniset liekit nuolivat ahnaasti emaljikattilan
-pohjaa. Sen tasainen, yksitoikkoinen suhina teki hiljaisuuden kahta
-tuntuvammaksi.
-
-Kello löi viereisessä huoneistossa yhdeksän lyöntiä. Manja hengähti
-syvään.
-
--- Minä toivon samaa, virkkoi Johnnie Claësson. -- Olisi pahuksen
-harmillista, jos ne sieppaisivat hänet kiinni ennen torstaita.
-
-Niinsanotun tarjoiluhuoneen kynnyksellä hän kääntyi ja lausui
-rakastettavalla äänellä:
-
--- Ymmärtäväinen tyttö yhdistää hyödyn ja huvin. Pidä sinä kernaasti
-poikaa lämpimänä sill'aikaa kuin minä olen Turussa, mutta laitakin
-niin, että hän palaa järkiinsä. Se ei taida olla juuri epämieluisa
-työ, häh? Kuten näet, minä olen aulisluontoinen mies, mutta sittenpä
-pyydänkin päästä näkemästä hapanta naamaa, kun palaan kotiin.
-
-
-II.
-
--- Anteeksi, sanoi Manja melkein nöyrästi, -- mutta kun te ette
-tullut --
-
-Robert Hedman oli tosiaankin ymmällä. Hämmästyneenä, kasvoissa ilme,
-joka tuntui Manjasta liikuttavan avuttomalta, hän seisoi siinä
-ja kierutti pari kertaa neuvottomana ovenripaa. Hänellä ei ollut
-eteistä; hänen köyhään ylioppilas-vuokrahuoneeseensa päästiin suoraan
-porraskäytävästä.
-
--- Minä odotin kokonaisen tunnin, jatkoi Manja, -- kävelin
-lakkaamatta teatteritalon ympäri ja odottelin joka oven luona. Mehän
-tavallisesti olemme kohdanneet toisemme pääsisäänkäytävän edessä,
-mutta varmuuden vuoksi -- -- On niin ikävä odottaa turhaan, se on
-pahinta mitä tiedän.
-
--- Niin, se on hyvin ikävää, oli hyvin ikävää, tarkoitan. Ehkä rouva
-Claësson haluaa astua sisään --
-
--- Kiitos, sanoi Manja ja etsi tuolin, sillä aikaa kuin Robert Hedman
-sulki oven.
-
-Hänen tuolinsa eivät totisesti ole mukavia, ajatteli Manja vetäen
-hansikkaan oikeasta kädestään ja pannen jalkansa ristiin hiukan
-kahisevan hameen alla. Hän saattoi huoleti tehdä sen, sillä hänen
-kävelykenkänsä olivat moitteettomat ja niiden korkeat varret tarkoin
-pohkeenmukaiset.
-
--- Miksi te katsotte minua niin pitkään? kysyi hän hymyillen.
-
--- En ollut tuntea teitä, olette niin muuttunut, jollakin lailla --
-
--- Ahaa, tarkoitatte vaatteita. Niin, tosiaankin, olette aina nähnyt
-minut se hirveä kappa yllä. Mutta, hyvä ystävä, oikeinko luulitte,
-että minä vapaaehtoisesti ja täydellä todella käyn sillä tavoin
-puettuna? Sehän oli vain aseiden takia. Tämän pikku takin alle ei voi
-kätkeä mitään.
-
-Hän sipaisi kädellään lyhyttä, turkisreunaista kappaansa.
-
--- Ei, toisti Robert Hedman, -- sen alle ei voi mitään kätkeä.
-
-Ja turhaan hän koetti irroittaa silmiään Manjasta.
-
--- Miks'ette tullut? kysyi Manja yht'äkkiä muuttuneella äänellä. --
-Ettekö kuullut mitä minä kuiskasin teille eilen illalla?
-
--- Kuulin, vastasi Robert Hedman ja siirteli kirjoitusvehkeitään
-jotenkin siistimättömällä kirjoituspöydällään, -- kyllä minä kuulin --
-
--- Mutta ette tahtonut tulla?
-
--- Tavallaan. Tietysti olisin mielihyvällä tavannut teidät, mutta --
-
--- Mutta mitä?
-
--- Hm, sanoi nuori mies arasti ja hyvin vaivalloisesti, -- minähän en
-tietänyt, kuinka te suhtauduitte siihen ikävään juttuun, tarkoitan,
-jos te -- -- jos miehenne ja te --
-
--- Jos me olimme yksissä tuumin? Jos minä tiesin ennakolta kaiken,
-jos me olimme puhuneet asiasta ja sopineet siitä kalliista hinnasta
-ja kiristyksestä ja ilmiannosta? Vai niin, sitäkö ette voinut tietää?
-
-Hänen äänensä vapisi.
-
--- Niin, hyväinen aika, sanoi Robert Hedman epätoivoisesti ja
-rummutti viivoittimella pöytälevyä. -- Hänhän on joka tapauksessa
-miehenne!
-
--- Mieheni -- Manja jätti puheensa kesken. Kun hän nyt katsoi Robert
-Hedmania, ei hän tehnyt sitä enää nuhtelevasti ja paheksuvasti; hänen
-silmiinsä tuli hätääntyneen tarkkaavainen ilme.
-
--- Mieheni --, sanoi hän yht'äkkiä päättävästi. -- Ei, se hän ei ole.
-
-Robert Hedman pudotti viivoittimen.
-
--- Mitä sanotte?
-
--- Hän ei ole mieheni.
-
-Syntyi hetkisen kestävä hiljaisuus.
-
--- Ettekö siis -- olekaan naimisissa?
-
--- Olen ollut, vastasi Manja sitoen hänen silmänsä rukoilevalla,
-tuskaisella katseellaan.
-
--- Sitä te ette ymmärrä, olette liian nuori, pidätte minua
-jonkinlaisena hylkynä, minua, joka olen poistunut mieheni luota.
-
--- Niinkö! sanoi Robert loukkaantuneena.
-
--- Jopa olette saanut kummallisen käsityksen minusta näinä viikkoina.
-Ja minä kun luulin -- mehän olemme puhelleet keskenämme jos mistäkin
--- No niin, lisäsi hän, -- että jätitte miehenne, sen minä ymmärrän
-tuntematta häntä lainkaan, mutta että sen teitte herra Claëssonin
-vuoksi, sitä minä jumaliste en voi käsittää.
-
--- Niin, sanoi Manja katsellen seinäpaperin haalistuneita
-köynnöskuvioita, -- minä en voi selittää sitä edes itselleni, saati
-sitten teille. Siitä on vain joku vuosi, mutta kaikki on niin
-suunnattomasti muuttunut sillä aikaa. Sota -- en tiedä, koko maailma
-on muuttunut, ihmiset ovat tulleet niin tylyiksi, ja raha -- vain
-raha nyt jotakin merkitsee. Silloin ennen hän oli aivan toisenlainen,
-iloinen, niin iloinen etten ollut ketään sellaista tavannut, nuori
-ja suruton. Niin, huomaan etten pysty sitä selittämään, mutta ...
-itse olin lapsi enkä mitään ymmärtänyt, paitsi että elämäni oli
-ollut niin kauhean tympeätä ja ikävää. Minä istuin siellä kodissani
-kuin vankilassa, en saanut tutustua keneenkään ihmiseen, en askelta
-astua omin päin. Mieheni -- niin, asia oli erehdys alun pitäen eikä
-sitä voinut iankaikkisesti jatkua. Sitten tulin tuntemaan Johnnie
-Claëssonin, tapasin hänet sattumalta tuttavien luona --
-
-Hän oli puhunut katkonaisesti, monin pysähdyksin. Hänen kuvauksessaan
-ei ollut tahallista vääristelyä; kertomuksen jatkuessa hänestä vain
-alkoi tuntua, että niin oli täytynyt olla, niin eikä mitenkään
-toisin --
-
-Robert Hedman oli istuutunut ikkunan ääreen.
-
--- Eikä teillä ollut lapsiakaan? hän kysyi hiljaa.
-
-Silmänräpäyksen Manja epäröi, vajaan silmänräpäyksen.
-
--- Ei, hän vastasi, -- meillä ei ollut lapsia. Ei edes sitä.
-
--- Se kai teki paljon se, arveli Robert. -- Näkeehän usein, että
-lapset pitävät koossa avioliiton, joka muuten olisi mahdoton.
-
-Manja nyökkäsi.
-
--- Niinpä niin, sitä näkee joka päivä. Mutta minä, minulla ei ollut
-mitään. Ja nyt te kyllä ymmärrätte, kuinka niin saattoi käydä.
-Sanokaa että ymmärrätte, Robert!
-
-Hän teki liikkeen hansikkaattomalla kädellään. Robert ei näyttänyt
-kuitenkaan sitä huomanneen.
-
--- Hm, hän sanoi, -- vaikeaa se on yhtä kaikki. Punaisen ajan
-alettua minä olen saanut olla mukana jos jossakin, minun on
-täytynyt ruveta tekemisiin ryssien ja punaisten ja huligaanien ja
-narinkkajuutalaisten kanssa, mutta eilispäivä oli sittenkin katalin.
-Mitään niin säädytöntä en ollut totisesti ennen kokenut. Se on lievä
-sana, voisi sanoa pahemmin. Kuinka herran nimessä te olette saattanut
-kestää vuosikausia sen ihmisen kanssa! Eikö teitä ole kiusannut ja
-kiduttanut nähdä --
-
--- Voi, eikö ole kiduttanut!... parahti Manja hiljaa, intohimoisesti.
--- Lukemattomia kertoja päätin lähteä tieheni, mutta ei ole niin
-helppo tehdä suuria ja ratkaisevia asioita. Samoin oli myös viime
-aikoina kotona mieheni luona; päätökseni oli aikoja sitten tehty,
-mutta kuitenkaan en saanut lähdetyksi. Pitää saada apua ulkoapäin,
-pitää tulla jotakin mikä antaa lopullisen sysäyksen. Ja nyt luulen
-että apu on tullut --
-
-Heidän katseensa eivät kuitenkaan yhtyneet. Ujousko vai pelko vai
-mikä sen lienee tehnyt, Robert tuijotti itsepintaisesti kirjakaapin
-puolityhjiin hyllyihin.
-
--- Eilispäivä, jatkoi Manja, -- eilispäivä antoi minulle lopullisen
-sysäyksen. Tiesin sen jo silloin kun te olitte siellä, kun me
-istuimme pöydän ympärillä ja hän uhkasi teitä. Siksi minun ei
-tarvinnut ajatella kuinka inhoittavaa se oli, minä tulin vain niin
-äärettömän iloiseksi.
-
--- Se on enemmän kuin minä puolestani voin sanoa, puuttui Robert
-puheeseen äkillinen hymy huulillaan. -- Minä en totisesti ollut
-iloinen, ja päällepäätteeksi sain juosta koko matkan kotiin. Riippui
-hiuskarvasta että ehdin perille.
-
--- Niin niin, sanoi Manja innokkaasti, -- minä seisoin ja katsoin
-kelloa ja laskin minuutteja. Nyt hän on siinä kulmassa, ajattelin,
-ja nyt siinä. Seurasin teitä koko matkan, vaikk'ette aavistanutkaan,
-mutta kun kello sitten löi yhdeksän meidän keittiön seinän takana,
-silloin minä tiesin myös, että te olitte onnellisesti perillä.
-
--- Tiesitte --?
-
--- Älkää naurako, minä tiesin sen todellakin. Saatan tuntea sellaisia
-asioita, jotka muiden pitää nähdä.
-
--- Ohoo! Enpä olisi luullut rouva Claës... -- Hän puraisi sanan
-poikki. Varjo vilahti Manjan kasvoilla, joiden ilmeet vaihtelivat
-nopeasti kuin auringonheijastukset juoksevassa vedessä.
-
--- Niin, virkkoi Manja surullisesti, -- minulla ei ole oikeastaan
-nimeä, jota tahtoisin ja voisin käyttää.
-
--- Entä tyttönimenne?
-
--- Äidin. Se ei ole mikään hyvä nimi ... se on liian tunnettu, omalla
-tavallaan. En tahdo mainita sitä, mutta se on samalla erään paikan
-nimi, jonka te kenties tunnette. On muuten kummallinen tunne --
-kun ihmisellä ei ole nimeä, ei ketään jolle kuuluu, ei kotia mitä
-omakseen sanoa. Sellaista asemaa te ette voi kuvitellakaan.
-
-Hän näki, että Robertin myötätunto oli suuri ja puhdas, ja hän
-hymyili.
-
--- Ettekö voi sanoa minua Manjaksi, niinkuin ennen salaisilla
-retkillämme?
-
--- Tahdon koettaa, vastasi Robert totisesti.
-
-Ulkona oli aurinko laskemassa. Hämärä tiheni pitkänkapeassa
-huoneessa, jossa oli poimukkaat, koinsyömät ikkunaverhot.
-
--- Tulee myöhä ja hämärä, sanoi Manja.
-
--- Anteeksi, sanoi Robert ikäänkuin olisi istunut nukuksissa ja nyt
-häpeissään herännyt. -- Minä otan heti tulen.
-
-Sähkövalo leimahti paljastaen armottomasti rojukaupoista
-kokoonhaalitut huonekalut.
-
-Robert meni ikkunan luo laskeakseen rullakaihtimen alas.
-
--- Odottakaa hetkinen, sanoi Manja pyytävästi. -- Antakaa minun
-katsoa näköalaanne, se on varmasti kaunis.
-
-Hän väänsi tulen sammuksiin taas ja meni kevein, nopein askelin
-Robertin viereen, ei lähemmäksi kuin että takkinsa nahkareunus ehkä
-hipaisi toisen nuttua.
-
-Heidän katseensa kulkivat yli naapuritontin matalien puurakennusten
-ja satama-alueen lankku- ja kivihiilikasojen, halkopinojen ja
-rautatievaunujen. Niiden takana aukeni puhtaan valkea jää, joka
-häipyi usvaan Gråharan sammuneen silmän tienoilla. Kaukana läntisellä
-taivaanrannalla levisi jättimäinen sinimusta pilvi kuin mahtava siipi
-yli talvisen maiseman; siipipeili hehkui punaisena sillä kohtaa,
-missä aurinko oli laskenut.
-
-Kauan he seisoivat niin, sanattomina, liikahtamatta. Alhaalla
-katukäytävällä asteli kyyryselkäinen vanhus vapa kädessä; hänen
-tiellään syttyi muutamia katulyhtyjä, harvalukuisia kuin alkukevään
-valjut tähdet puolikirkkaalla taivaalla.
-
-Manja oli ummistanut silmänsä ja nojasi kädellään raskaasti
-ikkunalautaan ikäänkuin huimauksen horjuttamana. Hän seisoi siinä
-kuunnellen Robertin kevyttä, nopeaa hengitystä ja veren kulkua omissa
-valtimoissaan, joiden tykytyksen hän luuli erottavansa kuulollaan.
-Niin..., hän ajatteli, niin... Tämä on onni.
-
-Oli kuin hämy ja hiljaisuus olisi kantanut loppumatonta sarjaa
-hapuilevia kysymyksiä ja riemuitsevia vastauksia, kuin olisi
-lupauksia vaadittu ja lupauksia annettu. Kipinä kipinän jälkeen
-singahti toisesta toiseen edestakaisin. Robert seisoi siinä ja
-tunsi joka hermollaan, kuinka virta sulkeutui heidän välillään.
-Eivätkö he hyväilleet toinen toistaan näkymättömin käsin, eikö
-vastustamaton voima vetänyt heitä yhteen, voima joka on peräisin
-edesvastuun, harkinnan, järjen tuolla puolen olevasta maailmasta!
-Minä rakastan sinua! kuiskasi Manjan sydämessä ääni niin väkevästi,
-niin intohimoisesti, että hänestä tuntui hetkisen siltä, kuin hän
-olisi aivan huutanut sen. Minä rakastan sinua! Se kaikui hänessä
-sellaisella äänellä, jota hän ei ollut koskaan ennen kuullut, joka ei
-koskaan ennen ollut kantanut näitä vanhoja, vanhoja sanoja, uudella
-äänellä, joka huuhtoi hänen sydämensä puhtaaksi kaikesta mitä vuodet
-ja kohtalot olivat sinne kasanneet. Tilaa, tilaa Ainoalle, Hänelle!
-Niin..., hän ajatteli, niin --, ja hän ummisti silmänsä yhä kovemmin,
-kovemmin, kovemmin, kunnes luomet värisivät ja niiden sisäpuolella
-leimusi kuin punainen ilotulitus synkänmustaa taustaa vastaan.
-
--- Ei, sanoi Robert äkkiä outo sointi äänessään. Sanat salpautuivat
-kuin hengenahdistuksessa: -- Nyt on kai aika sytyttää valo.
-
--- Niin niin, kuiskasi Manja, vielä hiljaisuuden lumoissa. Sitten hän
-aukaisi hitaasti silmänsä.
-
-Hän ymmärsi, että tämä oli Robertin viimeinen pakoyritys, ja hiukan
-myhäillen hän antoi sen tapahtua.
-
--- Kuinka on mahdollista tehdä tässä huoneessa mitään? kysyi hän
-sitten. -- Työskennellä, saada jotakin aikaan? Eikö täällä täydy
-seisoa aina ikkunassa ja katsella merta ja pilviä? Niin minä ainakin
-tekisin loppumattomiin, en voisi koskaan riistäytyä irti.
-
--- Opintoni eivät olekaan sujuneet ihan mallikelpoisesti, vastasi
-Robert. -- Mutta syy ei ole _yksinomaan_ näköalan.
-
--- Mikä teistä oikein tulee?
-
--- Juristi. Hovioikeudenauskultantti ja aikaa myöten tuomari.
-
--- Ajatelkaas. Ja te tuomitsette sitten ihmisiä?
-
--- Tietysti.
-
--- Kukaties kuolemaan?
-
--- Teoreettisesti, niin, mutta se lievennetään aina
-kuritushuonerangaistukseksi.
-
--- Sepä hyvä.
-
--- Miksi niin?
-
--- Siksi että te muutoin mestauttaisitte kauhean monta ihmistä. Te
-näytätte väliin niin julmalta. Oikein peloittaa, kun te rypistätte
-otsanne ja punastutte niin että tuo pieni kesakko katoaa -- niin,
-minä olen nähnyt, että se katoaa.
-
-Manja oli avannut takkinsa. Toinen käsi puuskassa hän kulki
-hitaasti huonekalulta toiselle, tarkasti kehnot taulut ja huokeat
-posliinimaljakot. Hän hyväili kaikkea silmillään ja hyräili hiljaa
-pientä laulunpätkää.
-
--- Älkää panko pahaksenne että minä olen näin utelias, sanoi hän
-hilpeästi. -- Minua _niin_ huvittaa nähdä millaista teillä on. En ole
-koskaan ehtinyt katsella ympärilleni, kun olen ollut täällä niitä
-kamalia aseita tuomassa -- silloin kaikki käy tulisella kiireellä ja
-ihminen kuvittelee näkevänsä punakaartilaisia joka tuolinjalan takana.
-
--- Täällä ei ole juuri mitään nähtävää, sanoi Robert, -- mutta jos
-teitä huvittaa --
-
-Hän sytytti savukkeen antaakseen levottomille käsilleen jotakin
-askartelua.
-
-Manja pysähtyi hänen kirjoituspöytänsä ääreen.
-
--- Tämä on varmaankin äitinne? sanoi hän osoittaen
-pähkinäpuukehyksessä olevaa valokuvaa.
-
--- Niin, vastasi Robert, -- siinä on äitini. Hän kuoli joku vuosi
-sitten.
-
--- Hän oli kai hyvin kiltti -- ja piti teistä kovin?
-
--- Niin oli, myönsi Robert. -- Hän tuskin soi itselleen edes
-välttämättömintä ruoassa ja vaatteissa voidakseen vain lähettää
-minulle opintorahoja.
-
--- Ja usein ne rahat menivät vallan muuhun, kapakkaan ja
-kortinpeluuseen ja vielä huonompaan, ja silloin teillä oli aina paha
-omatunto jälkeenpäin.
-
--- Kieltämättä, sanoi Robert ihmeissään, -- mutta kuinka te sen
-tiedätte -- kuinka Manja sen tietää?
-
--- Minä vain arvaan, vastasi Manja ja katseli kriitillisesti nuoren
-tytön muotokuvaa, joka oli siinä äidin kuvan kumppanina.
-
--- Tuo -- tuo ei ole sisarenne, hän sanoi hyvin välinpitämättömästi.
-
--- Ei ole. Eikä minulla sisarta olekaan.
-
--- Minä näin heti, ettei hän ollut vähääkään teidän näköisenne. Siinä
-on varmasti Porvoon tai Loviisan kaunein tyttö. Tai ehkä Tammisaaren.
-
--- Se on eräs tyttö, johon tutustuin viime syksynä Tammisaaressa
-seuratessani käräjiä siinä tuomiokunnassa. Mutta kuinka Manja saattoi
-sen arvata, valokuvahan on otettu Helsingissä?
-
-Manja naurahti pienen ilkkuvan, kirkkaan naurunsa.
-
--- Rakas lapsi, sehän näkyy kampauksesta ja leningistä. Tammisaaren
-paras ompelijatar, nappeja, pitsejä, nauhoja monella, monella
-markalla -- Mutta älkää silti näyttäkö noin pahastuneelta, hänhän on
-muuten oikein suloinen, tämä pikku flammanne.
-
--- Hän ei ole minun flammani, sanoi Robert jyrkästi.
-
--- Ei toki, te vain ette tietänyt mihin pistäisitte valokuvan,
-jonka hän on teille tyrkyttänyt, ja niin tulitte panneeksi sen
-kirjoituspöydällenne. Ymmärrän sen niin mainiosti.
-
-Robert heitti savukkeensa pois.
-
--- En tosiaankaan tiedä miksi sen kuvan pitää olla tuossa, hän sanoi
-kiivaasti, -- yhtä hyvin se voi olla laatikossa --
-
-Hän ojensi kätensä ja sai kiinni kehyksen yläsyrjästä, mutta samassa
-Manjan pehmeä käsi tarttui yläpuolelta lujalla otteella hänen
-käteensä.
-
--- Ei, sanoi Manja, -- kuva olkoon siinä missä se on.
-
-Heidän kätensä pysyivät tässä asennossa minuutin, vaikka Robert
-luopui heti yrityksestään siepata valokuva itselleen. Manja tunsi,
-kuinka hänen otteensa kehyksestä höltyi, kuinka hänen voimakas
-kätensä laukesi hervottomaksi ja alkoi vapista pehmeiden sormien
-puristuksesta, joka hitaasti lientyi viipyväksi hyväilyksi. Ja
-saadessaan siten tiedon Robertin värisevästä antaumuksesta Manja
-seisoi liikkumattomana ja tuijotti kovenneella katseella muotokuvan
-kirkkaisiin tytönsilmiin, jotka olivat nähneet vielä niin vähän
-elämää ja elämän oloja ja jotka varmaan säästyivät vastakin
-näkemästä enintä osaa pahimmasta; hän ei unohtanut myöskään tutkia
-jokaista piirrettä tuossa pehmeässä suussa, joka ei tietänyt muista
-suudelmista kuin luistinradan kuusien ja isän talon lauta-aidan
-takana vaihdetuista nopeista, viileistä hämysuudelmista.
-
--- Minusta olisi sydämetöntä sulkea tuollainen silmäpari pimeään
-pöytälaatikkoon, sanoi Manja vetäen hitaasti kätensä pois. -- Ne
-silmät katsovat maailmaa niin viattoman luottavasti, ja täällä teidän
-huoneessannehan niillä ei ole muuta kuin hyvää opittavana. Toisin
-on tyttöjen laita köyhissä kodeissa -- ja kuvien, jotka riippuvat
-köyhillä seinillä. Ne saavat jo varhain tottua paljoon sellaiseen,
-josta ei puhuta pyhäkoulussa.
-
-Robert Hedman oli vaiti pitkän aikaa. Hän meni sohvan luo ja istuutui
-kumaraan, leuka käsien varassa.
-
--- Mitä asiaa teillä oikeastaan oli minulle, Manja? sanoi hän
-vihdoin. -- "Minä voin auttaa teitä", luulin kuulleeni teidän
-kuiskaavan siellä portaissa.
-
-Manja nosti silmänsä.
-
--- Niin, tosiaankin. Tahtoisin kysyä teiltä, mihin aiotte ryhtyä sen
-lihamyllyn suhteen.
-
--- Ryhtyä! En mihinkään. En kerrassa mihinkään. Vai luulitteko,
-että minä antaisin sen katalan kiristäjän rikastua toisten ihmisten
-onnettomuudella! Tarkoitan, kuularuisku meidän _täytyy_ saada, ja
-minä _saan_ sellaisen varmasti, kenties useampiakin. Olen ollut
-koko päivän ulkona sen asian takia ja pannut jo monta uutta ihmistä
-liikkeelle.
-
--- Ja hänen uhkauksensa, ettekö aio välittää siitä mitään?
-
--- Enhän minä toki ole hullu! Jos antaa kiristäjälle sormen, niin hän
-vie pian koko käden.
-
--- Vai niin, sen verran olette kumminkin ehtinyt jo oppia, sanoi
-Manja hymyillen. -- Entä hänen ilmiantonsa, ettekö usko sitä?
-
-Robert suoristautui ja heilautti halveksivasti kättään.
-
--- Tyhjää lörpötystä, ei mitään muuta. Että se mies on suuri lurjus,
-on ilmeistä, mutta mitään sellaista ei hän kuitenkaan tee. Eihän
-hänellä ole kerrassaan minkäänlaista etua punaisten auttamisesta.
-
-Manja lähestyi hitaasti ja istahti lopulta Robertin viereen sohvalle.
-
--- On kummallista ajatella, hän sanoi, -- että te olette suunnilleen
-minun ikäiseni, mutta ymmärrätte ihmisiä jotenkin yhtä paljon kuin
-kapalolapsi. Niin, ei näytä olevan pelkkää hyötyä siitäkään, että
-ihmisellä on hyvä koti ja kiltti äiti ja kelpo tovereita. Ettekö
-todellakaan ymmärrä, että Johnnie Claësson tarkoitti totta?
-
-Robert kohautti olkapäitään.
-
--- Ymmärrä, ymmärrä! Minä aivan yksinkertaisesti en usko sitä.
-
--- Ette siis ymmärrä sitä. Mutta nyt minä sanon teille, Robert, että
-teidän pitää muuttaa täältä ennen torstaita ja piiloutua jonkun
-ystävänne luo, sillä hän ilmiantaa teidät punaisille, se on yhtä
-varmaa kuin että minä elän.
-
--- Senkö tähden halusitte tavata minua, Manja? Varoittaaksenne minua?
-
--- Sen tähden, osittain, vastasi Manja viivytellen. -- Mutta olin
-ajatellut muutakin, jotain enempää.
-
-Robert kuunteli maltittomana.
-
--- Mitä sitten --
-
--- Niin olin ajatellut, että koska se lihamylly on välttämättä
-tarpeen, koska te niin haluatte saada sen ja kun hän ei tahdo antaa
-sitä kohtuullisilla ehdoilla, niin voitaisiin muitta mutkitta _ottaa_
-se.
-
--- Ohoo, sanoi Robert ja nousi seisomaan.
-
--- Ei kai se ole niin helppoa.
-
--- On kyllä, vastasi Manja, -- se on hyvinkin yksinkertainen asia.
-Tarvitaan vain reki sen kuljettamiseksi ja joku joka auttaa teitä
-kantamaan laatikon alas. Se on ehkä liian raskas minulle.
-
-Robert tuijotti häneen tutkivasti. Hän ei tahtonut myöntää sitä
-itselleen, mutta sisimmässään hän vainusi jotakin salajuonta.
-
--- Entä herra Claësson, sanoi hän, -- mitä meidän pitää tehdä
-hänelle? Lyödä hänet kuoliaaksi vai mitä? Muuta keinoa minä en keksi.
-
--- Herra Claësson, sanoi Manja, -- herra Claëssonista teidän
-ei tarvitse välittää, hän matkusti tänään Turkuun ja viipyy
-siellä keskiviikkoon asti. Hänen vaatekammionsa lukko on hyvin
-yksinkertainen, se voidaan murtaa kädenkäänteessä. Muut avaimet ovat
-tietysti minulla.
-
-Nyt Robert Hedman ei epäillyt enää.
-
--- Mutta sehän on suurenmoista, Manja! Meillä on kolme tuntia aikaa,
-voimme tehdä sen vielä tänä iltana.
-
-Manja nousi katsomatta Robertiin. Hänen silmänsä olivat
-itsepintaisesti kiintyneet johonkin kauempana huoneessa olevaan
-esineeseen.
-
--- Niin, hän sanoi hyvin hiljaa, -- se voidaan tehdä vielä tänä
-iltana. Mutta ymmärrättehän, Robert, että minä en voi sitten enää
-koskaan palata sinne, minulla ei sitten ole enää kattoa pääni päällä.
-Mihin minä silloin joudun?
-
-Raskas hiljaisuus suhisi jälleen Manjan korvissa, ja hän ummisti
-silmänsä niin tiukkaan, että punainen kuvio tuli uudelleen näkyviin
-mustasta taustastaan; ja taas hän horjui kuin huimauksen vallassa,
-mutta nyt, nyt tuli Robert ja sulki hänet lujasti syliinsä.
-
--- Mihinkö sinä menet? kuiskasi hän hampaat yhteenpuristettuina. --
-Kysytkö sinä sitä, Manja? Kysytkö sitä!
-
-Manjan punaiset huulet raottuivat niin että valkeat, nyhälaitaiset
-etuhampaat loistivat.
-
--- Sinä -- sinä -- sinä, hän kuiski, ja hänen kätensä haroivat kuin
-kuumeessa Robertin tukkaa.
-
-
-III.
-
-Aamu oli kirkas ja kylmä. Samppanjaa! sanoi Manja vetäen nautinnolla
-henkeensä kirpaisevaa ilmaa. Juo, se on ihanaa! Ja huuliaan
-suipistaen hän puhalsi keveitä huurupilviä Robertin poskea vasten.
-
-Robert nauroi, mutta ei sillä tavoin kuin Manja olisi tahtonut.
-Hänessä oli jotakin hajamielistä ja poissaolevaa.
-
--- Saanko ottaa sinua käsipuolesta? kysyi Manja hyväilevästi.
-
--- Saat, vastasi Robert silmäten eteenpäin pitkin katua, joka oli
-melkein tyhjänä ihmisistä. -- Ole niin hyvä.
-
--- Oo, sanoi Manja, -- voit olla aivan huoletta, näin varhain aamulla
-et tapaa mitään tätejä.
-
--- Sitä en todellakaan ajatellut, vakuutti Robert loukkaantuneena ja
-satutettuna. Manjalla oli tapana kohdella häntä välisti kuin pientä
-mammanpoikaa, ja se harmitti häntä vallan tavattomasti.
-
--- Ajattelitpas. Kyllä minä sen tiedän. Luuletko ehkä, että tämä on
-ensimmäinen kerta kun minä kuljen kadulla hyvästä perheestä olevan
-nuorenherran kanssa.
-
--- En, sanoi Robert, -- kaukana siitä.
-
-Hyvin tuntuva kärki piili hänen äänensävyssään. Hän ei ole enää
-samanlainen kuin ensimmäisinä päivinä, ajatteli Manja surullisesti.
-Jo eilen hän yritti loukata minua. Hän kärsii siitä itse, mutta tekee
-sen kuitenkin.
-
--- Mahtaa olla kauhean työlästä kuulua sellaiseen hyvään perheeseen,
-sanoi Manja ääneen. -- Ajatella aina mitä ihmiset sanovat siitä ja
-siitä, olla aina varuillaan ja kätkeytyä -- kuinka sitä jaksaa ajan
-pitkään?
-
-Kysymys ei nähtävästi miellyttänyt Robertia, hän jätti vastaamisen
-sikseen.
-
--- Miksi me oikeastaan kuljemme tännepäin? hän sanoi, kun he samassa
-saapuivat Merikadulle.
-
--- Siksi, katsos, sanoi Manja tarttuen hänen käsivarteensa ja
-nipistäen sitä hiukan, -- että me kävelemme Kaivopuiston ympäri.
-Minun pitää saada väriä ja ruokahalua juhla-aamiaiseksemme.
-
--- Manja parka. Kyllikki-kahvilan juhla-aamiaiset varmaan tympäisevät
-sinua, eilen et syönyt juuri mitään. Mutta ei ole minun syyni, että
-kaikki paremmat ravintolat ovat kiinni.
-
--- Herran tähden! sanoi Manja nopeasti. -- Emmehän voisi kuitenkaan
-näyttäytyä missään paremmassa paikassa, niissä kaikki tuntevat minut
--- ulkonäöltä nimittäin, ja ymmärräthän, että Johnnie Claësson
-pääsisi sitä tietä meidän jäljillemme, kun hän palaa kotiin.
-
--- Niin, sanoi Robert synkästi, -- ymmärrän.
-
-Manja puri huultaan.
-
--- Meidän täytyy olla hyvin varuillamme, hän sanoi. -- Meidän pitää
-muistaa, että meitä uhkaa suuri vaara.
-
--- Äsh! mutisi Robert.
-
-Näin kävi aina, kun Manja otti varovasti puheeksi nämä asiat. Hän
-tiesi, että Johnnie Claëssonin nimi ärsytti Robertia, ei ainoastaan
-Manjan entisyyden vertauskuvana, vaan myös siksi että siihen nimeen
-liittyi kysymys heidän lähimmästä tulevaisuudestaan, ja se kysymys
-täytyi ratkaista tänä päivänä. Niin tuskallinen kuin asia olikin, ei
-Manja voinut enää lykätä sitä tuonnemmaksi.
-
--- Mikä päivä tänään on? hän aloitti väkinäisen hilpeällä
-kuulusteluäänellä.
-
--- En aavista! Päivät ovat nykyään niin toistensa kaltaiset, ettei
-niistä voi parhaalla tahdollakaan pitää lukua.
-
--- Kuinka voit niin sanoa! huudahti Manja.
-
--- Tarkoitat --
-
--- Eikö mikään ole sinusta muuttunut viime päivinä? Onko tämä tiistai
-aivan samanlainen kuin edellinen, etkö näe mitään erotusta?
-
--- Tarkoitat meitä? Niin niin, luonnollisesti, mutta sehän on eri
-asia.
-
--- Eri asia..., kertasi Manja. Mutta ei, sen ajatuksen hän työnsi
-luotaan, hän tahtoi pidättää näiden päivien onnentunnelman
-ponnistamalla kaikki tahdonvoimansa. -- Mitä minun pitikään sanoman?
-Niin, tänään on siis tiistai, ja huomenna hän palaa matkaltaan.
-
-Tällä kertaa viittaus ei tuntunut kuitenkaan tekevän epämieluista
-vaikutusta Robertiin. Päinvastoin, hän puhkesi puhumaan oikein
-hilpeästi:
-
--- Hänkös vimmastuu, kun etsii lihamyllyään ja huomaa, kuinka me
-olemme vetäneet häntä nenästä!
-
--- Niin, sehän siinä juuri on, hän tulee aivan hulluksi. Sentähden
-meidän täytyy viimeistään huomenna hankkia itsellemme piilopaikka.
-
--- Ilmoitus Tiedonantajaan: "Nuori pari etsii mukavaa asuntoa.
-Vastaus merkille Vastavallankumoukselliset".
-
-Manja ei nauranut.
-
--- Ei, sanoi hän ja katsoi Robertia sivusta, -- meidän pitää nyt
-ruveta asumaan -- eri tahoilla.
-
--- Noo, arveli Robert, -- eihän sillä niin kiirettä liene.
-
--- On kyllä. Hän ei lepää ennenkuin on saanut kostaa. Että minä olen
-poissa, se merkitsee vähemmän, mutta rahat, katsos, rahat. Sitä hän
-ei anna koskaan anteeksi.
-
-Robertin käsivarsi puristi suojelevasti hänen kättänsä.
-
--- Oletko peloissasi?
-
--- En nyt, en niin kauan kuin saan olla sinun luonasi. Mutta sitten,
-en uskalla ajatellakaan, sitten alkaa hirveät päivät.
-
--- Minkätähden sinä siis vaadit niin itsepäisesti, että meidän on
-jätettävä pesämme?
-
--- Minun _täytyy_, Robbie. Minähän ehdotin, että me murtautuisimme
-hänen kätköihinsä, ja tunnen olevani jollakin tavoin vastuunalainen.
-En ikinä voisi antaa itselleni anteeksi, jos punaiset veisivät sinut.
-
--- Ne perkeleet! sanoi Robert hammasta purren. -- Katso, tuolla ne
-nyt istuvat kaikessa rauhassa ja keittävät aamukahviaan.
-
-Hän osoitti yksinäistä kolmannen luokan vaunua, jonka
-punakaartilaiset olivat sijoittaneet eräälle satamaradan
-pistoraiteelle ja jota he käyttivät vahtikojuna. Sen katolla olevasta
-pienestä savupiipunhatusta tuprusi sinisiä savukiemuroita kylmään
-aamuilmaan.
-
--- Niin, sanoi Manja, -- nyt alkavat surut ja vaikeudet, mutta ehkä
-niistä jollakin tavoin selviää. Tuhannet ihmiset asuvat piilossa
-toisten luona. Lupaa nyt minulle, että olet järkevä ja hankit
-itsellesi asunnon jonkun ystäväsi luona -- sitten emme puhu enää
-mistään ikävyyksistä koko päivänä.
-
--- Niinkuin tahdot, vastasi Robert. -- Mutta en voi auttaa, että
-tunnen itseni yhtä kaikki hiukan naurettavaksi, jos lähden pakoon
-pelkkien uhkausten ja arvailujen takia.
-
--- Vaiti! sanoi Manja pannen kätensä hänen suulleen. -- Sinä olet
-antanut sanasi etkä voi sitä peruuttaa. Ja nyt et saa ajatella
-enää sotaa etkä revolvereja etkä punakaartilaisia, nyt sinun pitää
-muistaa, että omistat minut, Robbie.
-
-Kaivopuiston rantatie oli tyhjänä ja autiona. Totisesti, tämä ei
-ollut mikään huvikävelyjen aika. Nyt ihmiset heräsivät kaupungissa
-uuteen tuskaan ja uusiin toiveihin. Huhujen huima karkelo alkoi
-kaksinkertaisella voimalla. Tampere oli kukistunut -- niinkuin
-tavallista --, kymmenentuhatta vapaaehtoista oli tulossa Ruotsista,
-Heinola oli luultavasti saarrettu, mahdollisesti Porikin. Varmoja
-olivat sensijaan niiden nimet, jotka oli murhattu yön kuluessa.
-
-Robert ja Manja pysähtyivät siihen paikkaan, mistä silmä kantoi
-kauimmaksi yli jäätyneen meren, yli satamain talvilevossa olevien
-laivojen, yli Viaporin lumisten kattojen, tornien, kalliomuurien ja
-ruohovallien.
-
--- Ihana päivä, sanoi Robert ja katseli pitkin läntisiä talviteitä.
--- Kun aurinko saa jonkun tunnin lämmittää, niin tulee ensiluokkainen
-keli.
-
--- Mitä iloa meillä siitä on, valitti Manja. -- Rekiretki, se oli
-minunkin ensimmäinen ajatukseni, mutta ei pidä ajatella mahdottomia,
-siitä tulee vain surulliseksi.
-
--- Rekiretki? Tänään tulee tehtäväksi ihana rekiretki, Manja.
-Olemme vihdoinkin saaneet luotettavan ajomiehen, ja nyt tässä alkaa
-eri leikki. Kello kahdeltatoista minä tapaan ne toiset ukkelit,
-me kätkemme Johnnie-sedän lihamyllyn lantakuormaan -- se tuntuu
-uskottavimmalta! -- ja sitten ala painua jäitse Espoon saariston
-kautta Sigurdsiin. Sitä voi sanoa rekiretkeksi! Harmi etten saa olla
-näkemässä heidän naamojaan. Jukoliste, ensimmäinen kuularuisku!
-
--- Oo, sanoi Manja pettyneenä, -- minä luulin sinun ajattelevan meitä
-kahta. Päätimmehän jättää nuo asiat tältä päivältä.
-
--- Sellaisia lupauksia minä en ole koskaan antanut! väitti Robert
-nauraen. -- Minä sanon päinvastoin: ei voi, ei saa ajatella mitään
-muuta kuin noita "ikäviä asioita".
-
--- Entä minä, sanoi Manja hiljaa, -- mitä minä sitten olen? Enkö ole
-sinulle mitään?
-
--- Sinä olet minun Manjani, eikö se riitä! huudahti Robert
-riehakkaasti, veti hänet syliinsä ja suuteli häntä kerran toisensa
-perästä. -- Sinullahan on oikeat huurreviikset, niistä sinun on
-päästävä. Ja silmissäsi näkyy jotain kosteata, pakkanenko se lyö
-hikeen minun parhaat kuvastimeni...
-
--- Robbie! kuiskasi Manja tarrautuen kiinni häneen, ikäänkuin joku jo
-nyt koettaisi riistää hänet pois.
-
--- Joku tulee, virkkoi Robert päästäen irti Manjan. Tuore hanki
-narskui hitaiden askelten alla. Eräs herra, jolla oli siniset
-silmälasit, katseli uteliaasti ja paheksuvasti molempia nuoria.
-
-Robert ja Manja seisoivat poispäin kääntyneinä, kunnes askelten ääni
-oli häipynyt.
-
--- Siinä oli eräs valepukuinen pankinjohtaja, sanoi Robert koettaen
-näyttää leikkisältä ja huolettomalta. -- Hän on ajanut partansa pois
-ja pannut nenälleen nuo naurettavat lasit, mutta minä tunsin hänet
-heti.
-
--- Ja hän tunsi sinut, tarkoitit. Niin, sehän oli suuri onnettomuus.
-
-Robert vältti katsomasta häntä. Sensijaan hän tuijotti jäykästi mäen
-kukkulalla liehuvaa punaista lippua, joka osoitti paikkaa mihin
-ryssät olivat haudanneet vallankumousruumiinsa. -- Tuokin tuolla,
-mutisi hän, -- kerran kai saamme repiä sen alas.
-
-Sitten he kävelivät ääneti edelleen.
-
--- Mutta Manja, sanoi Robert yht'äkkiä innokkaasti, -- ethän sinä ole
-puhunut sanaakaan itsestäsi, mihin aiot asettua.
-
--- En, siitä yksinkertaisesta syystä, ettet sinä ole sitä kysynyt. Et
-ole sitä lainkaan ajatellut ennen kuin nyt, senkin paatunut egoisti.
-
-Ja iloissaan hänen myöhään heränneestä huolehtimisestaan Manja
-pukkasi häntä kylkeen.
-
--- Minä tulen kyllä toimeen, hän jatkoi iloisesti. -- Kyyristyn
-räystäskouruun niinkuin varpuset.
-
--- Ei, vakavasti --
-
--- No niin, minullahan on ensinnäkin -- sisareni. Ja sitten tietysti
-äitini, mutta vain äärimmäisessä hätätilassa...
-
-Hän näki Robertin ilmeen ja katui katkerasti, että oli kerran suotta
-tullut puhuneeksi hänelle äidistään.
-
--- Vai niin, sinulla on sisar, sanoi Robert.
-
--- On, vastasi Manja silmää räpäyttämättä, -- minulla on naimisissa
-oleva sisar. Hänen miehensä on osastopäällikkönä Zimmermannilla, he
-asuvat Vuorikadun varrella ja heillä on kaksi tyttöä, niin että jos
-näet minut joskus kahden lapsen kanssa, niin älä pelästy. Heidän
-asunnossaan on kyllä hiukan ahdasta, mutta miehen äiti kuoli joulun
-tienoissa, niin että sinne ei siis tule väkeä entistä enemmän, vaikka
-he nyt saavatkin minut niskoilleen muutamaksi viikoksi. Kauemmin tätä
-voi tuskin kestää.
-
--- Minkä näköinen sisaresi on? kysyi Robert mielenkiinnolla, joka
-tuntui melkein todelliselta.
-
--- Jaa, kuinka nyt sanoisin... Melkein minun näköiseni. Niin, hän on
-todella hyvin minun näköiseni. En tiedä onko se sinusta hyvä vai paha.
-
--- Paha, pahapa tietenkin! huudahti Robert. -- Ei saa olla kuin yksi
-Manja koko maailmassa.
-
--- Oo, sinä -- sanoi Manja ja tunsi punastuvansa ilosta. -- Mutta,
-jatkoi hän äkkiä melkein hätääntyneeltä kuulostavalla äänellä, -- et
-saa tulla sinne minua katsomaan, minä en aio kertoa mitään sinusta,
-he eivät sitä lainkaan ymmärtäisi.
-
--- Saat olla ihan huoleti, vastasi Robert niin varmalla äänellä,
-että Manja tunsi tuskallisen selvään, kuinka vähän hänellä oli
-halua vierailla siinä kodissa. Ja hän oli kuitenkin sanonut
-"osastopäällikkö"!
-
--- Tuossa ne taas ovat! sanoi Robert viitaten kädellään
-Kruunuvuorenselälle ja Eteläsatamaan päin, missä Venäjän laivaston
-sadat mastot piirtyivät vaaleaa talvitaivasta vasten. Lihavien
-harmaitten runkojen välissä oli jää likaisenruskeana jättiläisten
-hiesteistä. Erään dreadnoughtin savupiipuista tuprusi mahtavia,
-mustia savupilviä.
-
--- Kunpa olisi taskussa pieniä torpedoja, sanoi Robert. -- Kelpaisi
-nähdä noiden lentävän ilmaan.
-
-Manja katseli savua, joka raskaina aaltoina vyöryi yli Korkeasaaren.
-
--- Kun ihmiset saavat tuon nähdä, niin sanotaan oitis: nyt
-Itämerenlaivasto lähtee, kuuluvat ryssät saaneen _uhkavaatimuksen_!
-
--- Varmasti, sanoi Robert. -- Joku on kuullut sen joltakulta, joka
-tuntee erään neidin, jonka lanko saa lukea sanomalehtiä Ruotsin
-pääkonsulinvirastossa. Silloinhan asia on selvä. Kuule, Manja, tule
-tänne, minä kuiskaan sinun korvaasi erään salaisuuden, mutta et saa
-kertoa sitä kenellekään!
-
-Ja hän tarttui Manjan olkapäihin ja suuteli hänen korvaansa ja
-poskelle valuvaa pientä uudenaikaista hiuskiekuraa ja kuiskasi
-suudelmain lomassa: Tampere on valloitettu!
-
-
-IV.
-
-Auringonpaistetta hangilla tänäänkin. Oli tyven, pakkanen oli
-lauhtunut yöllä, ilmassa olisi pitänyt olla vielä juhlan ja
-samppanjan tuntua. Mutta sittenkin Manjan mieli lannistui ja hänen
-vauhtinsa hidastui joka askelelta, joka vei hänet lähemmä Vuorikadun
-lyhyttä, jyrkkää mäkeä.
-
-Tähän aikaan Fredrik on kotona päivällisellä, mietti Manja. Hän ottaa
-minua juhlallisesti kädestä ja katsoo pyytävillä koiransilmillään.
-Hän toivoo tietysti, että olen tullut hänen takiaan ja jäädäkseni
-kotiin. Kun hän saa kuulla, että tahdonkin vain majapaikkaa, niin hän
-tulee sen näköiseksi kuin ruoskittu hevonen. Parhaassa tapauksessa
-hän istuutuu ja kertoo murheellisia asioita liikkeestä ja Kemppaisen
-ja Lindroosin väestä, kanarialinnut kirkuvat ja rapistelevat
-vesikupeissa, keittiönovi paukkuu, haju on tympeä, ja Saga itkee...
-
-Saga -- Manja pysähtyi. Mäkeä alas tuli kelkka hiljaista vauhtia,
-pieni kalpea tyttö jarrutti ohuilla jaloillaan ja piti pelokkaasti
-kiinni molemmin käsin. Nyt se meni ohitse, Manja ei voinut enää nähdä
-lapsen kasvoja, mutta sensijaan hänen silmänsä kiintyivät pieneen
-keltaiseen palmikkoon, joka oli kuin rotanhäntä. Elvi! hän ajatteli
-tuntien hämärästi jotakin hyvin tuskallista, -- ja tuolla ylhäällä
-odottava on Saga... Hänen kurkkuaan ahdisti. Elvi ja Saga... Niin,
-tietysti, missä he olisivat ellei täällä. Piha ja mäki, mäki ja piha,
-siinähän heidän päivänsä olivat kuluneet jo silloin.
-
-Nyt Elvi oli noussut kelkasta Hallituskadun kulmassa. Omituisen
-varovasti, ikäänkuin vainuten kaikkialla vaaroja ja peläten
-onnettomuuksia, hän alkoi vetää kelkkaa jälleen mäkeä ylös.
-Vaistomaisesti Manja astui askelen taaksepäin ja nosti käsipuuhkan
-kasvoilleen. Turha varokeino, tuo kalpea tyttö, jolla oli
-ohuet, totiset huulet pienissä rumissa kasvoissaan, ei suinkaan
-vapaaehtoisesti luonut silmiään vieraisiin ihmisiin kadulla.
-
-Kauan Manja seisoi empien. Molemmat tytöt laskivat kelkalla hänen
-ohitseen kerran, toisensa perästä, Elvi hiljaisena ja juhlallisena
-ikäänkuin olisi suorittanut vaarallista ja ylen tärkeää tehtävää,
-Saga hilpeänä ja loistavana. Nähdä heidät joka päivä, puhua heidän
-kanssaan... Manja painoi kasvonsa kovasti puuhkan pehmoista nahkaa
-vasten. Mutta sitten hänen ajatuksensa punnitsivat nopeasti toisen
-mahdollisuuden, joka oli tarjona, äidin pienet huonekomerot luteineen
-ja tyttöasukkaineen, ja hän suoristautui. Puuhkaa pitelevä käsi
-painui. Hän lähti päättäväisesti astumaan mäkeä ylös.
-
-Täällä oli kaikki ennallaan, sen hän näki jo ensimmäisellä
-silmäyksellä, pieni pihamaa, rikkalaari, likavesikaivo ja tyhjä,
-puolilaho koirankoppi. Naapuripihaa vastassa olevan lauta-aidan
-luona kohosi lumilinnoitus valleineen ja torneineen ja jäätyneistä
-lumipalloista tehtyine lyhtyineen, mutta se kuului asiaan sekin.
-
-Keittiönikkunan sameiden ruutujen lävitse Manja näki vanhanpuoleisen
-naisen istuvan kumarassa pöydän ääressä, samassa paikassa missä hänen
-anoppinsa, "Ämmä", oli aikoinaan pitänyt kuunteluvahtia ja viettänyt
-suurimman osan päiväänsä. Muijan kuoltua näkyy Fredrikin täytyneen
-ottaa emännöitsijä, tuumi Manja. Nämä vieraat kasvot tuntuivat
-hänestä yhtä vastenmielisiltä kuin anopin väijyvä, urkkiva, soimaava
-katse entisaikaan.
-
-Ovi ei ollut lukittu. Manja aikoi ensin soittaa kelloa ja odottaa,
-mutta sitten juolahti hänen mieleensä, että he saattoivat tulla
-yht'aikaa avaamaan, Blomqvist ja uusi emännöitsijä, ja sitä oli
-vältettävä. Fredrik ei tosin ollut niitä, joilla on tapana huutaa
-ilmoille tunteensa, mutta sittenkin Manjan mielestä oli parasta, että
-ensimmäinen kohtaus tapahtui ilman näkijöitä.
-
-Pysähtymättä eteiseen, naputtamatta tai muulla tavoin ilmaisematta
-läsnäoloaan hän avasi arkihuoneen oven.
-
-Kaikki oli niinkuin hän oli odottanutkin. Keinutuolissa, vanhalla
-paikalla kukkatelineen ja ikkunan välissä, istui Blomqvist ja
-poltteli miettiväisenä paperossia. Pöydällä, jota peitti tahrainen
-liina, olivat päivällisen tähteet korjaamatta.
-
--- Hyvää päivää, sanoi Manja koettaen saada äänensä niin luontevaksi
-kuin suinkin.
-
-Blomqvist nousi hitaasti. Hänen takanaan liekkui keinutuoli muutaman
-kerran edestakaisin, sitten syntyi täydellinen hiljaisuus.
-
--- Manja, lausui Blomqvist aivan hiljaa. Manja näki, että hänen
-ihonsa kävi harmaaksi harvan parransängen alla; vähän myöhemmin
-ilmestyi hänen poskiinsa muutamia punaisia juovia ikäänkuin lyönnin
-jättämiä sormenjälkiä.
-
--- Niin, tässä minä olen ihan itse.
-
--- Tuletko sinä -- jonkun asian vuoksi?
-
--- Tulen pyytämään sinulta apua.
-
-Blomqvist ei arvellut kauaa. Nopeasti, olosuhteisiinsa nähden
-hyvinkin nopeasti, hän pisti kätensä povitaskuun... -- Paljonko --
-paljonko sinä tarvitset?
-
--- Ei ei! huudahti Manja lentäen punaiseksi. -- En minä rahoja --
-tulen jäädäkseni tänne, jos sinä sallit.
-
-Blomqvistin kädet hervahtivat alas. Hän seisoi siinä jonkinlaisessa
-surkeassa huomioasennossa.
-
--- Tuletko jäädäksesi, Manja?...
-
-Tuo katse, hänen katseensa! Manja oli ottanut sen lukuun,
-tietänyt että se oli tuleva, ja kuitenkin se kiusasi häntä aivan
-suunnattomasti. Hänen teki mieli vastata kiertelevästi, antaa toisen
-toivoa ja olla onnellinen turhassa odotuksessa, edes muutama tunti,
-mutta viisaus käski häntä selvittämään koko vaikeuden heti, jotta hän
-sitten pääsisi rauhaan.
-
--- Jäädäkseni --, hän sanoi. -- Ei, en sillä tavoin kuin sinä
-tarkoitat. Asian laita on vain niin, että minulla ei ole tällä
-hetkellä kattoa pääni päällä, ja siksi päätin kysyä sinulta, saisinko
-asua täällä jonkun aikaa, toistaiseksi, en tiedä itsekään kuinka
-kauan. Mutta tahdon pitää täyden vapauteni, mennä ja tulla ja olla
-poissa milloin hyvänsä, etkä sinä saa kysyä minulta mitään. Et mitään.
-
-Blomqvist laski paperossinpätkän posliiniseen tuhkakuppiin; se esitti
-korvattomia jäniksiä tanssimassa leikillistä piiritanssia tynnyrin
-ympärillä, jonka kyljessä oli kirjoitus "Fröhliche Östern".
-
--- Etkö riisu yltäsi? kysyi hän.
-
--- Jos sinä -- jos suostut siihen, vastasi Manja epävarmasti.
-
-Mies auttoi turkistakin hänen yltään. Hän ei edes sormenpäällä
-koskettanut Manjaa itseään, mutta hyväili karkealla kämmenellään
-hiljaa pehmoista silkkivuoria viedessään vaatteet eteiseen.
-
-Manja istuutui hänen keinutuolinsa ääreen. Vanhan näköiseksi on
-mennyt, ajatteli hän, ja näyttää ajavan partansa vielä harvemmin kuin
-ennen.
-
-Blomqvist tuli sisään ja sulki huolellisesti oven perässään. Keittiön
-ovi oli näet yht'äkkiä auennut raolleen.
-
--- Ne ovat kovat ehdot, Manja, hän sanoi, ja äänessä tuntui
-asiallinen, jollakin tavoin toteava surumielisyys. Hän otti
-ruokapöydän äärestä tuolin ja istuutui vastapäätä Manjaa; keinutuolin
-mukava ja hauska kiikkuminen oli kai tuntunut hänestä jotenkuten
-sopimattomalta tähän keskusteluun.
-
--- Ehkä, sanoi Manja miettivästi. -- Kenties ne ovat hyvin kovat,
-mutta minä tahdon ennen kaikkea olla rehellinen sinua kohtaan. Samoin
-olin silläkin kertaa, kaksi vuotta sitten. Silloin luulin todellakin,
-että tahdoin ja voin jäädä tänne, mutta nyt tiedän alun pitäen, etten
-voi enkä tahdokaan.
-
-Blomqvist oli vaiti pitkän aikaa.
-
--- Niin, sanoi hän sitten ja meni ikkunan ääreen, -- saanee olla
-niinkuin sinä tahdot. Voit maata tässä sohvalla. Ei se ole oikein
-mukava, mutta tiedäthän itse --
-
--- Tiedän, keskeytti Manja kiireesti. -- Se on kiltisti tehty
-sinulta, minä -- Ja hän lisäsi hiljaa, melkein häpeissään: -- Kiitos.
-
-Minun pitäisi suudella häntä, ajatteli Manja. Hän ei ole ylpeä, hän
-ottaa vastaan murutkin. -- Mutta hän ei voinut sitä tehdä, se tuntui
-liian vastenmieliseltä.
-
-Blomqvist seisoi äänettömänä ikkunassa katsellen kimmeltävän
-valkoista lumimaailmaa. Kaisaniemen puolella kohosi paljaita,
-risuisia koivunlatvoja tahratonta taivasta kohden.
-
--- Täällä on kaikki entisellään, virkkoi Manja seuraten muistissa
-hänen katsettaan. Hänen täytyi ajatella sitä levottomuutta,
-hämärää, kaihomielistä levottomuutta, joka oli aina pitänyt hänelle
-seuraa tämän ikkunan ääressä -- etenkin silloin kun nuo mustat
-jättiläisluudat tuolla kattojen takana olivat alkaneet hiukan
-vihertää.
-
--- Niin, sanoi Blomqvist, -- mikäpä täällä olisi entisestä muuttunut,
-kun ei kukaan rakenna. Saa nähdä eikö tuo jäänekin tälleen ainaiseksi.
-
--- Sinä olet luullakseni ottanut emännöitsijän, sanoi Manja jotakin
-sanoakseen.
-
--- Ei auttanut muu. Kun äiti kuoli jouluna -- niin, en tiedä oletko
-kuullutkaan siitä?
-
--- Näin lehdessä ilmoituksen.
-
--- Kun äiti kuoli, niin minun piti saada joku laittamaan ruokaa ja
-hoitamaan tyttöjä, jotka jäivät ihan yksin.
-
--- Hän näyttää niin ankaralta ja kiukkuiselta, mahtaako hän olla
-häijy?
-
--- Häijy? En minä ole huomannut. Hän on vain vanha, ja vanhat
-ihmiset, jotka ovat nähneet elämää, ovat kyllä usein ankaria ja
-kiukkuisia, niinkuin sinä sanot. Ei se mikään ihme ole.
-
-Manja katseli ympärilleen huoneessa etsien jotakin muuta
-puheenaihetta.
-
--- Mutta kanarialinnut! hän huudahti. -- Sinullahan oli niitä
-neljätoista kappaletta, mihin ne ovat joutuneet?
-
--- Meillä oli neljätoista, niin, ja nyt on vain kolme jäljellä. Häkki
-on makuuhuoneessa. Muut minun täytyi luovuttaa pois viime syksynä,
-kun linnunsiemenet kävivät niin kalliiksi ja vaikeiksi saada.
-
--- Niinkö, sanoi Manja, -- sehän oli ikävää.
-
-Blomqvist nyökkäsi.
-
--- Ne olivat kyllä hyvänä seurana yksinäisyydessä, lauloivat ja
-hyppivät orsillaan ja toinen toisensa kanssa. Mutta, niinkuin
-sanottu, kolme on jäljellä. Etupäässä tyttöjen vuoksi ne pidin,
-he itkivät niin kovin, kun häkit vietiin pois ja huone kävi niin
-tyhjäksi ja hiljaiseksi.
-
-Hän tahtoo sitä, ajatteli Manja, hän tekee sen tahallaan. Hän tahtoo
-nähdä minun itkevän, mutta se ei tapahdu. Jos minä nyt annan perään,
-niin kaikki käy liian vaikeaksi enkä minä voi sitten enää sitä kestää.
-
-Ja epätoivon rohkeudella hän alkoi vapaaehtoisesti puhua lapsista.
-
--- Elvi, hän sanoi, -- kuinka Elvi menestyy koulussa?
-
--- Hyvin, vastasi Blomqvist, -- oikein hyvin. Hän on koko luokan
-parhaita. Hän on niin kiltti ja ahkera, ei koskaan tarvitse häntä
-kehoittaa. Hän oikein suree nyt, kun koulut ovat suljetut.
-
--- Hän on sinun kaltaisesi, sanoi Manja sydämellisesti. -- Hänellä on
-kaikki sinun hyvät ominaisuutesi.
-
--- Hm, sanoi Blomqvist, -- ja minun ulkomuotoni myös. Toisin on Sagan
-laita, hänestä tulee sinun näköisesi. Kaunis. Pitkät tovit saatan
-istua ja katsella sitä tyttöä. Hän muistuttaa sinua ihan kaikessa.
-
--- Ei ei, huudahti Manja kiihkeästi, -- älä sano niin. Et saa toivoa
-sitä.
-
-Blomqvist kääntyi verkalleen häntä kohti.
-
--- Eikö se ole hyvä? Etkö sinä ole tyytyväinen ja onnellinen, Manja?
-
-Manja nousi ja katseli kauan erästä polttopiirustuksella koristeltua
-puukilpeä, jossa Lotta Svärd ja hänen soturimiehensä marssivat,
-hiukan kärventyneinä ääriviivoiltaan.
-
--- Älä iloitse jos Saga on minun näköiseni, sanoi hän vastaukseksi.
-
-Blomqvist katsoi häneen.
-
--- Vai niin, hän sanoi. -- Enkö saisi. En saisi, tarkoitat. Mutta
-näes, minä nyt kuitenkin iloitsen, siinä ei auta neuvot eikä
-viisaudet.
-
-Hän katsoi kelloaan.
-
--- Ei, jatkoi hän arkiäänellä, -- pitää lähteä liikkeeseen.
-
-Hän meni makuuhuoneeseen ja palasi tuoden kaksi avainta.
-
--- Tästä saat avaimet, hän sanoi. -- Ei siksi, että portti tai meidän
-ovi tapaisi olla lukittuna siihen aikaan vuorokautta, jolloin voi
-olla liikkeellä, mutta kaiken varalta. Niin että tiedät siis olevasi
-aina tervetullut tänne, tulitpa tai menit kuinka hyvänsä.
-
-
-V.
-
-Nyt alkavat surut ja vaikeudet... Manjan täytyi ajatella omia eilisiä
-sanojaan. Hän astui verkalleen korkeita portaita ylös. Ulkona oli
-aivan hämärä, ja kuitenkaan ei täällä porraskäytävässä ollut vielä
-sytytetty sähkövaloa.
-
-Minun pitää olla iloinen, kun tulen hänen luoksensa. Hän ei ole
-koskaan nähnyt minua muuna kuin iloisena. Ehkä hän pitää minusta vain
-kun olen iloinen.
-
-Se onnistui hänelle puolittain. Ainakaan Robert Hedman ei pystynyt
-äkkipäätä erottamaan teennäisiä ilmeitä luonnollisista.
-
-Hän oli polvillaan lattialla ja penkoi aukivedetyn piironginlaatikon
-sisustaa. Hän oli jo pakkaamassa tavaroitaan.
-
--- Hei vaan! sanoi hän. -- Kaikki on käynyt kuin tanssi. Pääsen erään
-toverin luokse, saan maata sohvalla pää tuolilla ja jalat toisella.
-Oikaisin itseni koetteeksi, siitä tulee pikkuinen helvetti, mutta ei
-auta.
-
-Sitten hän puhui lavealti asioista, omista ja ystäviensä
-"vastavallankumouksellisista pyrkimyksistä". Se se vasta on
-laatusana, eikö totta? Tarvitsee vain kuulla sen ymmärtääkseen,
-kuinka hirveän vaarallisia me olemme.
-
-Manja ei vastannut juuri mitään.
-
--- Mutta sinä, sanoi Robert yht'äkkiä sukkapari kummassakin kädessä.
--- Kuinka sinulle kävi?
-
-Manja oli istunut leuka käden varassa.
-
--- Vai niin, hän sanoi hieman katkerasti, -- huvittaako sinua
-todellakin kuulla kuinka minulle kävi...
-
-Robert heitti sukat avoimeen matkalaukkuun.
-
--- Rupeatko ivalliseksi, kun minä en heti juossut sinua vastaan
-kysymyksineni?
-
--- En, ajattelin vain --
-
--- Ei sinun pidä ajatella, Manja, sinun pitää olla iloinen ja
-tyytyväinen ja antaa säällisiä vastauksia.
-
-Hän meni Manjan luo ja suuteli häntä.
-
--- No, kuinka päättyi käynti äitisi luona tai siskosi, niinhän se kai
-olikin?
-
--- Niin, sanoi Manja, ja kyynelet nousivat hänen silmiinsä hänen
-tietämättä oikein miksi, -- kyllä se hyvin kävi. Tietysti kävi hyvin.
-Minäkin saan maata sohvalla.
-
-Robert koetti laskea leikkiä.
-
--- Onko se liian lyhyt? Tarvitaanko jatkoksi tuoleja?
-
--- Ei, vastasi Manja, -- se riittää minulle.
-
--- Kas siinä nyt näet, kaikki kääntyy parhain päin. Nyt meillä on
-kummallakin katto päämme päällä.
-
--- On, jos niin tahtoo sanoa. Sinulla on katto pääsi päällä ja
-minulla on katto pääni päällä, mutta me olemme kodittomat.
-
--- Mitä sinä tarkoitat?
-
--- Tarkoitan sitä, että tämä on viimeinen ilta, jolloin sinä ja minä
-tapaamme toisemme täällä.
-
--- Niin kyllä, nyt saamme kumpikin kyyröttää omalla tahollamme ja
-odottaa parempia aikoja.
-
--- Robert! huudahti Manja tuskaisesti. -- Saanhan kuitenkin tavata
-sinut joka päivä?
-
--- On sekin kysymys! vastasi Robert nauraen. -- Voimmehan tavata
-hyvin usein ja kävellä yhdessä.
-
--- Joka päivä! sanoi Manja.
-
--- Joka päivä! vahvisti Robert tyynesti. Manja nousi. Hänestä tuntui,
-että Robertin kirjoituspöydältä puuttui jotakin, ja lähemmä tultuaan
-hän huomasi, että äidin ja sen rumapukuisen kauniin tytön kuvat
-olivat poissa. Oliko Robert vain kätkenyt ne, vai olivatko ne hänen
-matkalaukussaan niiden harvojen esineiden joukossa, jotka hän luki
-välttämättömiin?
-
-Manja makasi hiljaa ja katseli Robertin profiilia. Leveätä, suoraa
-otsaa, rohkeasti kaartuvaa nenää, pientä kesakkoa ohimossa.
-
--- Mitä sinä ajattelet? kysyi hän hiljaa.
-
--- En mitään. En kerrassaan mitään.
-
--- Se ei ole totta. Ihminen ajattelee aina jotakin. Mutta minä
-ymmärrän niin hyvin, ettet sinä tahtonut sanoa sitä ääneen.
-
--- Harjoitteletko sinä ajatustenlukemista? kysyi Robert piloillaan.
-
--- Minun ei tarvitse harjoitella, osaan ilmankin.
-
--- Sinä vain kuvittelet jotakin, kun olet huonolla tuulella.
-
--- Ei ei, jatkoi Manja lapsen itsepintaiseen tapaan, -- minä tiedän
-ettet sinä ajatellut minua. Joka kerta kun tietämättäsi katselen
-sinua, niin ajatuksesi ovat kaukana poissa.
-
--- Ja sekö se pilaa sinun tuulesi?
-
--- Niin, sanoi Manja katsoen hämärään huoneeseen. -- Ihan siitä
-asti kuin olin puolikasvuinen tyttö, olen etsinyt ja kaivannut
-ihmistä, joka eläisi yksinomaan minulle eikä ajattelisi mitään muuta
-maailmassa kuin minua.
-
--- Sellaista ihmeotusta et tietysti ole koskaan tavannut!
-
--- En, vastasi Manja, vaikka Blomqvistin vanhenneet kasvot harvoine
-parransänkineen samassa ilmestyivät hänen sisäisen silmänsä eteen
-syyttäen häntä väärästä todistuksesta.
-
-
-VI.
-
-Jo etäältä Manja saattoi nähdä, että Robertille oli tapahtunut
-jotakin erikoista. Hän tulla harppoi pitkin askelin, ja käsivarret
-heiluivat puuhakkaasti.
-
--- Olen saanut kautta rantain terveisiä vuokraisännältäni.
-Epäilyttävät henkilöt ovat useita kertoja naputtaneet oveeni ja
-soittaneet naapurien ovilla kysyen minua. Hän olettaa että punaiset
-etsivät minua, nimittäin Ritarihuone tai Vuorimiehenkadun ykkönen tai
-jokin muu vireä, omin päin toimiva komitea. Muuten ne kai olisivat
-tulleet kaartilaispuvussa ja murtautuneet sisään.
-
--- Näetkös kuinka oikeassa minä olin! sanoi Manja jonkinlaisella
-voitonriemulla, vaikka oli käynyt hieman kalpeaksi.
-
--- Hm, tuumi Robert, -- joko herra Claësson tai punaiset ovat
-ottaneet miettimisaikaa, siitähän on jo useita päiviä, kun hän tuli
-kotiin. Tai sitten hän viipyi matkallaan kauemmin kuin oli aikonut.
-
-Tähän Manja vastasi äänettömyydellä. Itse asiassa hän olisi voinut
-ilmoittaa varmasti, että Johnnie Claësson oli palannut määräpäivänä.
-Ilta illan perästä hän oli, levottomuuden ja hämärien tuskantunteiden
-ajamana, seisonut kasvot puuhkan takana tuijottaen Johnnie Claëssonin
-ikkunoihin ja nähnyt valoa hänen alaslaskettujen rullakaihtimiensa
-takana. Näistä salaisista vaelluksistaan hän ei ollut virkkanut
-mitään, sillä hän tiesi katkerasta kokemuksesta, että jokainen
-viittaus entisyyteen avasi kuilun hänen ja Robertin välille.
-
-Hän oli lakannut käyttämästä sormuksia, jotka hän oli saanut
-Johnnielta ja muilta miehiltä. Mutta korvahelmistä hän ei voinut
-luopua, ne olivat liian kauniit.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Robert ei ollut millään tavoin säikähtänyt saadessaan kuulla
-punaisten etsiskelyistä. Pikemminkin hänestä tuntui erikoiselta
-ja mielenkiintoiselta, että oli siten astunut tapahtumain
-polttopisteeseen. Hänen täytyi kuitenkin luvata Manjalle lainata
-jonkun ystävän päällystakki ja hankkia itselleen toisenmuotoinen
-lakki. Manja sai myös aikaan sen, että he nyttemmin tapasivat
-toisensa vasta hämärän tultua.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Joka päivä he kohtasivat toisensa. Ajan pitkään ei heillä ollut
-paljoa toisilleen sanottavaa, mutta Manjalle riitti, kun hän sai
-kävellä Robertin rinnalla.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Tuli sarja mustia päiviä: murhia, vangitsemisia, säikyttäviä huhuja
-pohjoiselta rintamalta. Manjan ja Robertin lihamyllykään ei voinut
-estää Sigurdsia joutumasta punaisten käsiin.
-
-Monet vastoinkäymiset kalvoivat huomattavasti Robertin hyvää mieltä
-ja hänen uskoansa onnelliseen loppuun. Mutta asiat paranivat, kun
-hän ja hänen ystävänsä muodostivat ryhmän, joka alkoi salaa pitää
-aseharjoituksia. He kokoontuivat kaikessa hiljaisuudessa jonkun luo,
-jolla oli iso huone käytettävänään, ja sukkasillaan he suorittivat
-liikkeensä kuiskattujen komentosanojen mukaan.
-
-Kaikki tämä vei paljon aikaa; sitä jäi vähemmän Manjalle.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Päivät päästään Manja kulki ja hautoi mielessään mahdotonta unelmaa.
-Siinä unelmassa Robert vannoi jättävänsä sen rumapukuisen kauniin
-tytön, vannoi luopuvansa ystävistään ja suvustaan -- ja ennen kaikkea
--- vannoi erottautuvansa kaikesta osanotosta vaaralliseen taisteluun
-punaisia vastaan. Manjan vuoksi hän tämän kaiken teki.
-
--- Sano, Manja, oletko sinä oikeastaan punainen vai valkoinen? kysyi
-Robert puolitosissaan, kun Manja eräänä päivänä rohkeni yrittää
-sanoin ilmaista katkelmia unestaan.
-
--- Minä olen sinipunerva, jos niiksi tulee, kunhan en vain menetä
-sinua.
-
-Robert piti sitä onnistuneena pilana ja nauroi sydämellisesti.
-
-       *       *       *       *       *
-
--- -- -- Ja ymmärräthän siis, ettemme voi tavata toisiamme yhtä usein
-kuin tähän asti. Minulla ei suoraan sanoen ole aikaa.
-
--- Niin niin, sanoi Manja kuumeisesti, -- ymmärrän.
-
-Ja itsekseen hän ajatteli: On vain yksi keino saada hänet takaisin,
-vain yksi keino --
-
-
-VII.
-
-Vastahakoisesti kuin saituri, jonka täytyy luovuttaa kolikoitaan,
-raskaat, matalalla kulkevat pilvet sirottivat luntansa maahan
-niukkoina, kuivina hiutaleina. Vähän vähä tohahti äkeä tuulenpuuska
-tummien taloryhmien väliseen kuiluun.
-
-Kolmeen päivään Manja ei ollut tavannut Robertia. Nyt hän tarttui
-hänen käsivarteensa kouristuksentapaisesti ja vei hänet Vanhan
-kirkkopuiston hautojen välisille käytäville. Ylt'ympärillä häämötti
-ihmisiä pienen matkan päässä, mutta Manja ei nähnyt mitään
-seisoessaan siinä käsivarsi Robertin kaulassa ja saaden tuskin
-suudelluksi häntä nyyhkytyksiltään.
-
--- Robert, hän kuiskasi,-- Robbie, minä en kestä enää, tahdon tavata
-sinua niinkuin ennenkin, siellä huoneessasi, minä tiedän että muutoin
-menetän sinut...
-
--- Rakas Manja, sanoi Robert työlästyneesti, -- tiedäthän yhtä hyvin
-kuin minäkin, että se on mahdotonta.
-
--- Se ei ole mahdotonta, jos sinä vain tahdot, Robbie. Huoneesi on
-tyhjänä ja odottaa meitä.
-
--- Huoneeni --, sanoi Robert ihmeissään. -- Tarkoitatko todellakin
-että menisimme sinne, asuntooni?
-
--- Sitä juuri, se on ainoa mahdollisuus. Muuta neuvoa ei ole.
-
-Robert mietti hetkisen.
-
--- Ei, hän sanoi, -- minä en tahdo mennä sinne.
-
--- Miksi? Miksi et tahdo?
-
--- No, herrajumala, sehän -- kai sinä itsekin sen ymmärrät. Ja
-toisekseen on aivan liian myöhä.
-
--- Tänä iltana, niin, mutta huomenna, Robbie, vain tunniksi. Sinä
-hiivit sinne ja odotat minua siellä, eikä kukaan ihminen sitä huomaa.
-Ei siinä ole mitään vaaraa. Kuka osaisi hakea sinua juuri silloin?
-
-Robert mietti uudelleen.
-
--- Ei, sanoi hän jyrkästi, -- se ei käy päinsä.
-
--- Robbie, Robbie, vaikeroi Manja epätoivon vallassa. -- Miksi et
-välitä minusta enää? Enkö ole kyllin kaunis? Olenko liian vanha?
-Enkö ole kylliksi hieno ja sivistynyt sinulle? Onko puhetapani tai
-käytökseni jotenkuten vastenmielinen sinulle, tai onko sinulla
-jotakin vaatteitani vastaan, vai mistä syystä sinä et enää pidä
-minusta niinkuin ennen? Vastaa, onko ruumiissani jotakin vikaa, onko
-ihossani tahraa, yhtä ainoaa tahraa? -- Hän tarttui Robertin käteen
-ja vei sen turkistakkinsa alle. -- Rintani, hän kuiskasi, -- jos
-luulet, että kellään nuorella tytöllä on kauniimmat kuin minulla,
-niin sinä erehdyt, ei ole, minä vannon, ei ole...
-
--- Sinä olet hullu, Manja, mutisi Robert.
-
--- Saat sanoa minua hulluksi, saat sanoa minua lutkaksi, kaikki rumat
-sanat minä otan vastaan, mutta tulethan huomenna!...
-
--- En...
-
--- Sinä tulet, Robbie, sano että tulet!
-
--- En!
-
-Vavistus kulki Manjan ruumiin lävitse. Hän irtautui Robertista ja
-vetäytyi askelen taaksepäin.
-
--- Sinä olet pelkuri! huusi hän silmät loistaen. -- Sinä et uskalla,
-sinä olet pelkuri!
-
-Robert seisoi hiljaa, pää kumarassa. Manja ei voinut nähdä hänen
-kasvojaan varjojen vuoksi. Mutta äkkiä hän syöksähti eteenpäin ja
-tarttui Manjan ranteisiin.
-
--- Sanotko sinä minua pelkuriksi? hän lausui hyvin matalalla äänellä.
-
--- Sanon, sanon. Sinä pelkäät, et uskalla...
-
-Robertin sormet puristivat häntä ranteista kovasti kuin vihollista.
-
--- Hyvä, sanoi hän, -- minä tulen.
-
-Ja hän käski Manjan määrätä kellonlyömän.
-
-
-VIII.
-
-Lunta satoi ja satoi satamistaan. Nyt oli tuhlaajan käsi päässyt
-valtaan yläilmoissa, ja se antoi, antoi loputtomasti. Tämä valuva,
-kimmeltävän valkea usva pimensi lyhtyjen valon. Kaikki äänet olivat
-vaienneet, kavionkapse kuoli, askelten kopina tukahtui tähän
-kuninkaalliseen mattoon, ja siellä täällä liikkuvat varjohahmot
-olivat kuin sekavan unen utukuvia.
-
-Syvien kinosten halki Manja kahlasi eteenpäin jalka jalalta, askel
-askelelta. Tämä lakkaamaton lumenpurku hermostutti häntä; vähin hän
-lipesi, vähin tunsi lunta tunkeutuvan kengänvarsien suista sisään.
-Yhteinen peite verhosi ajotiet ja jalkakäytävät, ei koskaan voinut
-tietää missä petollinen katuoja väijyi, ja täytyi olla myötäänsä
-valmiina ikäviin yllätyksiin.
-
-Ajuri, hän ajatteli ärtyisesti, miks'ei ole yhtään ajuria...
-Hän oli lähtenyt liikkeelle jotenkin myöhään, antanut joutavain
-pikkuseikkojen viivyttää itseään; nyt hänen olisi pitänyt parantaa
-vauhtiaan, mutta se ei onnistunut, ei mitenkään. Hän vain upposi
-uppoamistaan, ikäänkuin olisi kävellyt hyllyvää suota. Pian hänen
-täytyi suorastaan pysähtyä levähtämään. Se teki hänet epätoivoiseksi.
-Hän sadatteli vastoinkäymisiä, jotka kasaantuivat hänen tielleen,
-ja tietämättä oikein miksi, hän katui hieman, että oli pakolla
-aikaansaanut tämän kohtauksen.
-
-Hän oli pysähtynyt erään lyhdyn alle, ja ennenkuin lähti
-taas liikkeelle, hän työnsi takinhihaa ylemmäksi katsoakseen
-rannekelloaan. Myöhästyn lähes puolen tuntia, hän tuumi
-kannustaakseen itseään uusiin ponnistuksiin. Samassa tapahtui jotakin
-omituista; hän tunsi olkavarteensa tartuttavan lujalla otteella. Hän
-ei ollut huomannut ketään ihmistä rinnallaan; joku oli takaapäin
-hiipien käynyt häneen käsiksi.
-
-Hämmästyksestä ja suuttumuksesta huudahtaen Manja kääntyi ja
-näki vieraan herran. Kaikki oli miehessä outoa hänelle, turkki
-ylöskäännettyine kauluksineen, korkea, suippo kriminnahkalakki, joka
-peitti koko otsan silmiin asti -- -- silmiin asti -- -- Nuo silmät --
-
-Hän kiljahti kimakasti ja vihlovasti. Hän oli kohdannut Johnnie
-Claëssonin silmät.
-
-Koura puristi hänen käsivarttaan hyvin kovasti, ja ihan korvansa
-likeltä hän kuuli tutun, kähisevän äänen kuiskaavan:
-
--- Hiljaa, hiljaa, pikku Manja, tuo on aivan turhaa.
-
-Manjan huuto oli katkennut yhtä äkisti kuin se oli alkanutkin. Ei
-siksi että Johnnie Claësson käski hänen olla hiljaa, vaan siksi että
-jokainen voiman kipinä oli äkkiä hävinnyt hänen ruumiistaan, jota
-vilunväreet vapisuttivat.
-
--- Hiljaa, hiljaa, pikku Manja, toisti Johnnie Claësson. -- Tässä
-ei auta mamma kulta! Ei tule poliisi, niinkuin ehkä tiedät, ja ajat
-eivät ole semmoiset, että avuliaita herroja maleksisi pitkin katuja.
-Sinä olet minun vallassani, niinkuin on tapa sanoa korkeammassa
-romaanikirjallisuudessa.
-
-Hän käänsi Manjan niin että lyhdyn valo lankesi hänen valjuille
-kasvoilleen.
-
--- Pitääpä hiukkasen silmäillä sinua, pikku Manjusha. Saat uskoa,
-että olen aika lailla ikävöinyt tätä hetkeä. Jo kauan olen tietänyt,
-ettet sinä asunut sen nuoren nulikan luona, mutta vasta eilen tulin
-ajatelleeksi, että sinä ehkä olit hellistä väleistä huolimatta mennyt
-Isä Blomqvistin majaan. Paljonhan minulla ei ollut toivoa, mutta
-yhtä kaikki patikoin Vuorikadulle ja -- hast du mir jesehn! -- enkö
-saakin arvokkaita tietoja pieneltä tytönkuotukselta, joka seisoo
-portilla kelkkoineen. Sinä tunnet hänet kenties, hänen nimensä on
-Elvi, hän sanoi. Kolme tuntia minä sain vahtailla siellä tänään;
-sää olisi voinut olla parempi, mutta vihdoin sinä kumminkin tulit.
-Pidin parhaana seurata sinua soveliaan välimatkan päässä, kunnes
-saavuimme näille -- mitenkä sanoisin -- puolueettomammille alueille,
-missä ihmiset eivät ihan tyrki toista nurin -- katso itse, ei yhtä
-sielua missään -- ja täss' oon nyt, niinkuin runoilija sanoo. Tässä
-me nyt olemme, jälleenyhdistettyinä elämäniäksi, häh? Jännittävä
-kolminäytöksinen rakkaus- ja rikosdraama. Kaikki näytökset olivat
-hyviä, mutta kolmas oli sittenkin paras!
-
-Manja ei saanut sanaakaan suustaan. Hänen kurkkunsa oli kuiva, ja hän
-hengitti vaivalloisesti.
-
--- Mutta älkäämme toki seisoko tässä iankaikkisesti, jatkoi Johnnie
-Claësson. -- Tässä kastuu jalat ja saa reumatismia, ja mitä se
-kannattaa, kun meillä on lämmin ja kaunis kotimme. Allons enfants!
-
-Samassa silmänräpäyksessä kun Manja huomasi voivansa liikkua, hän
-riistäytyi irti ja koetti juosta tiehensä. Mutta se osoittautui
-turhaksi yritykseksi.
-
--- Ei mitään tuhmuuksia, Manja, läähätti Johnnie Claësson
-hallitessaan häntä taas otteellaan. -- Minä juoksen paremmin kuin
-sinä, kaikenlaisessa maastossa. Säästä voimiasi, niitä ehkä tarvitaan
-vielä.
-
-Tahdottomana Manja antoi viedä itseään eteenpäin. Hän tiesi tuskin
-minne he olivat menossa ja mitä katuja he kulkivat. Hän tähyili
-tylsästi apua, mutta mitään mahdollisuutta ei näyttäytynyt. Korkealle
-hänen päänsä yläpuolelle kohosivat talojen julkisivut mustina, kaikki
-ikkunat peitettyinä. Ihmiset niiden takana olivat itse hädässä,
-odottivat, toivoivat, kituivat epätoivossa. Tuntui kuin nuo synkät
-muurit olisivat huokuneet tiivistynyttä tuskaa.
-
--- Suvaitkaa, armollinen rouva, olla hyvä ja astua sisään.
-
-Manja nosti silmänsä ja tunsi Johnnie Claëssonin ulko-oven. Hän kuuli
-jossakin soitettavan pianoa, yksityisiä säveliä eksyi tänne ulos.
-Hän huomasi myös, ettei satanut enää lunta. Konemaisesti hän jatkoi
-kulkuaan, siirteli jalkojaan aivan niinkuin kävellessä on tehtävä, ei
-siinä mitään vikaa ollut, ei. Mutta porraskäytävässä Johnnie Claësson
-sai hetkisen painiskella hänen kanssaan, ennenkuin ovi lopulta meni
-lukkoon heidän takanaan.
-
-Myhäillen riisui Johnnie Claësson häneltä takin ja hatun ja ohjasi
-hänet arkihuoneeseen. Hän lukitsi eteiseen vievän oven ja pisti
-avaimen taskuunsa. Sitten hän asetti Manjan istumaan ikkunan ääressä
-olevaan pehmeään nojatuoliin. Omasta puolestaan hän sanoi tällä
-kertaa keskustelevansa mieluummin seisoaltaan; itse asiassa hän oli
-aivan liiaksi hermostuneen hilpeä voidakseen istua alallaan.
-
--- No, pikku Manja, nyt sinä istut koreasti lämpimässä ja kodikkaassa
-huoneessa, jossa on kaikki nykyajan mukavuudet -- paitsi eri
-uloskäytävää tietysti; kieles kahleet siis irti saa! (Tämän lopun
-hän lauloi.) Kylläpä sinä menit ja keitit kauniin pikku sopan minun
-poissaollessani. Se maistui minusta ensin aika pahalta, mutta ei
-hätää, Manjusha, ei hätää mitään. Siinä taitaa olla makea jälkimaku.
-
-Hän käveli edestakaisin huoneessa lyhyin, hypähtelevin askelin.
-
--- Niin niin, hän alkoi taas, -- tämä asia on kiinnittänyt
-suuresti mieltäni, kuten kyllä käsität. Näin heti, ettei sitä
-käynyt järjestäminen kirjeellisesti, vaan että oli ryhdyttävä
-henkilökohtaisiin suhteisiin viranomaisten kanssa. Bon! Tuntomerkit
-ilmoitettiin ja lähinnä kysymykseen tulevaa taloa pidettiin
-asianymmärtävästi silmällä. Nix und wieder nix, mutta kokemus
-opettaa, että rikokselliset ennemmin tai myöhemmin ilmaantuvat
-vanhoille mielipaikoilleen --
-
--- Rikokselliset! huudahti Manja. Se oli ensimmäinen sana, minkä
-Johnnie Claësson sai hänestä irti.
-
--- Niin juuri! Rikokselliseksi minä sanon henkilöä, joka murtautuu
-lukittuun suojaan ja varastaa toisen omaisuutta. Luulenpa että
-sellaisen pikku arvostelun tohtii lausua olematta lakitieteen
-professori, vai mitä? Eh bien, se nulkki ei kuitenkaan saapunut
-paikalle, ja miehet näyttävät väsyvän hänen asuntonsa vahtimiseen.
-Mutta nyt se onkin samantekevä, sitä ei tarvita enää, sillä nyt,
-pikku Manja, nyt sinä olet täällä ilmoittaaksesi hänen uuden
-osoitteensa.
-
-Manja puhui aivan niin kuin tavallisen ihmisen pitää ja tulee puhua.
-
--- Alkavatko miehet väsyä? Sanoitko että he alkavat väsyä vahtimaan
-hänen asuntoaan?
-
--- Siihen tapaan tulin kyllä sanoneeksi, mutta miksi se herättää
-sinun mielenkiintoasi? Jos kuvittelet saavasi tilaisuuden antaa
-hänelle joitakin pikku viittauksia lämpimällä kädellä, niin olet
-totisesti tyhmempi kuin luulin.
-
--- Ei, vastasi Manja vakaasti, -- minua vain ihmetyttää, että he ovat
-niin yksinkertaisia. Väijyvät häntä hänen vanhan asuntonsa nurkilla,
-jonka osoitteen sinä tiesit. Sehän on typeryyden huippu.
-
--- He keskeyttivät sen kyllä joksikin aikaa. Mutta silloin minä
-sanoin heille näin: Uskokaa minua, ennemmin tai myöhemmin --
-
--- Ja nyt he siis kulkevat siellä ja toivovat saavansa hänet kiinni?
-
--- Niin tekevät, mutta -- kiitos sinun -- tämä jää heidän viimeiseksi
-vahtipäiväkseen. Ajattele kuinka he ovat saaneet kärsiä vilua teidän
-tähtenne!
-
-Manja istui ja hyväili tuolin pehmeitä käsinojia. Nyt hän sen
-tiesi, muu ei tässä auttanut. Hänet valtasi kiihkeä nauramishalu,
-hänen täytyi suorastaan väkipakolla hillitä itseään voidakseen olla
-nauramatta. Sormensakin hänen täytyi erityisellä ponnistuksella pitää
-kurissa, vielä hetkinen. Asia itsessään oli selvä, mutta keino,
-keino... No, sekin selvisi. Luonnollisesti. Välikappale oli ihan
-käsillä, kirjaimellisesti. Se aivan loisti hänen silmiinsä. Hän sai
-odottaa hyvin kauan. Johnnie Claësson seisoi ja liikkui yhä samalla
-pienellä alalla, siirtäen tuskin kertaakaan silmiänsä hänestä,
-ja puhui lakkaamatta. Sitten, ajatteli Manja, sitten tulee hyvin
-hiljaista. Hyvin hiljaista, ihanan hiljaista, kun tuo ääni vaikenee.
-Kello löi, sama kello, joka oli kerran sanonut hänelle, että Robert
-oli ehtinyt onnellisesti kotiin. Nyt se sanoi hänelle, että Robert
-oli odottanut häntä kokonaisen tunnin turhaan. Tunnin odotus, se on
-paljon. Paljon voi tapahtua tunnissa. Koko ihmisen elämä -- - niin
-juuri, koko elämä --
-
-Ja nyt hetki oli tullut, nyt Johnnie Claësson seisoi selin ja
-kumartui tupakkapöydän puoleen, Manja päästi levottomat kätensä
-valloilleen. Raskas shrapnellinvaippa, tuhkakuppi, josta Johnnie
-Claësson oli ollut niin ylpeä -- se lensi nyt suhisten kaaressa
-ja iski häntä takaraivoon, poikki hienon niskajakauksen. Johnnie
-Claësson vaipui kasaan kuin säkki.
-
-Nyt avain --
-
-Ei tule lunta enää. Manja toisteli sitä itsekseen koko matkan,
-ikäänkuin se olisi ollut hyvin tärkeä seikka. Ei tule lunta enää.
-
-Koskemattomana oli jalkakäytävä hänen edessään, tämä viimeinen
-kappale, mutta Robertin portin edustalla ammotti monta kuoppaa
-lumessa, ja keskelle katua oli automobiili aivan äskettäin viiltänyt
-syvät kaksoisjälkensä tuoreeseen lumipeittoon.
-
-Portaissa Manja nojautui raskaasti kaidepuuhun. Saipa hän
-käsilläänkin auttaa nousua, hilata itseään ylös, askel askelelta.
-
-Robertin ovi oli raollaan. Joku puhui siellä sisällä, kaksi vierasta
-miehenääntä. Hän kuuli myös mitä he sanoivat, aivan selvään hän
-sen kuuli. Mutta hän ei ymmärtänyt sanoja. Kaikki tuntui hyvin
-kummalliselta.
-
--- Älkää menkö sinne!
-
-Kuka kuiskaa, ajatteli Manja. Eihän täällä ole ketään, ei ketään
-muuta kuin minä. Itsekö minä kuiskaan? Tuhmaa, -- miksi minä niin
-sanon! Sinnehän minun juuri pitää mennä. Robert odottaa.
-
--- Jumalan tähden, neiti, älkää menkö sinne!
-
-Manja pyyhkäisi kasvojaan. Taas. Ja "neiti".
-
-Täällähän täytyi -- Aivan niin, tuolla ylhäällä seisoi joku ja
-viittoi häntä luokseen.
-
-Kerrosta korkeammalla, ylimmällä porrastasanteella, seisoi pieni
-palvelustyttö, jonka hampaat kalisivat kauhusta ja vilusta. Manja
-laahautui sinne. Vieras ihminen. Aivan varmaan, Manja ei tuntenut
-häntä.
-
--- Minä siivosin herra Hedmanin huonetta, sanoi pieni palvelustyttö
-hiljaa ja nopeasti, -- minä tunnen neidin ulkonäöltä. Neiti ei saa
-mennä sinne, punaiset ovat siellä. Ne ovat ottaneet herra Hedmanin ja
-vieneet hänet pois.
-
--- Vieneet hänet pois, kertasi Manja.
-
--- Niin, automobiilissa, puoli tuntia sitten. Mutta ne ovat jättäneet
-vahteja, jotka tutkivat huonetta.
-
--- Niinkö, sanoi Manja. -- Ja mihin ne hänet veivät?
-
-Palvelustyttö katsoi häntä ihmeissään.
-
--- Jaa, mihin ne ihmisiä vievät, sitä on vaikea tietää. Mutta
-tuonnepäin auto ajoi.
-
-Hän kääntyi porraskäytävän ikkunaan päin ja osoitti Speranskintielle.
-
--- Kiitos, sanoi Manja, ja sitten hän meni portaita alas, askelen
-kerrallaan.
-
-Se on helppoa, ajatteli hän alas päästyään, minä seuraan vain jälkiä.
-
-Hän kulki keskellä katua molempien pyöränjälkien välissä, hieman
-vaivalloisesti, mutta tyynesti ja erikoisemmin kiirehtimättä. Raikas
-ilma teki hänelle hyvää, se kostutti hänen kuivaa suulakeaan ja
-karkoitti joukon niitä sekavia ajatuksia, jotka olivat vallanneet
-hänet sen jälkeen kuin shrapnellinvaippa oli suhahtanut ilmassa ja
-ruumis kaatunut raskaasti hänen jalkoihinsa.
-
-Aika ajoin hän pysähti ja silmäili eteensä. Jäljet lumessa olivat
-kyllin selvät, niiltä ei eksynyt. Kaikki muu oli valkoista lunta
-ja lyijynharmaita pilviä, autiota lumilakeutta, joka tuntui
-ulottuvan peninkulmia laajalle, rajattomana, ja taivasta, joka oli
-niin raskaassa pilvessä, ettei hän muistanut sellaista koskaan
-nähneensä. Ja tuntui kuin edempänä jälkien suunnassa nuo valtavat
-lyijyjoukkiot tulisivat niin lähelle maata, lepäisivät niin raskaasti
-itse lumiaavikon pinnalla, ettei niiden alla voinut kukaan ihminen
-elää. Joka kerta kun hän nosti silmänsä, se varmuus kävi hänessä yhä
-voimakkaammaksi. Siellä ei kukaan voinut elää.
-
-Jokin tumma esine virui pyöränjälkien vieressä erottuen valkeasta
-lumesta. Hän kumartui ja otti sen käteensä. Se oli lakki, tavallinen
-nahkalakki. Se oli Robertin lakki. Se oli aivan ehyt. Hän painoi sen
-poskeansa vasten ja meni eteenpäin.
-
-Hänen saamansa viesti oli kallisarvoinen, se sanoi hänelle paljon.
-Hän ymmärsi, että se oli edelläkävijä, ennustus; tässä oli tuleva
-jotakin muuta ja enempää. Hän kulki yhä eteenpäin.
-
-Ja vihdoin, kun hänen voimansa olivat jo loppumaisillaan, hän seisoi
-kyynelettömänä ja mykkänä Robertin hengettömän ruumiin ääressä.
-Olivat heittäneet sen ulos pysähtymättä, auton jäljet jatkuivat
-huolettomasti edelleen. Ammuttu läpi pään. Manja pani merkille, että
-kuula oli mennyt ohimosta sisään juuri siitä paikasta, missä pieni
-kesakko oli sijainnut. Juuri siitä. Se oli viimeinen minkä hän tajusi
-ennenkuin meni tiedottomaksi.
-
-
-
-
-KARAMSININ HEVONEN
-
-
-I.
-
-Mitä se oli?
-
-Wilenius havahtui äkkiä. Joku oli huutanut hänen nimeään, siltä
-hänestä tuntui.
-
-Käyrillä sormillaan, jotka olivat kovettuneet jonkinlaisiksi
-eläimenkynsien ja tuntokyvyttömien työkalujen välimuodoiksi, hän
-sysäsi päältään resuisen peiton, jonka oli vetänyt illalla korviensa
-ylitse hirveän talvikylmän takia. Hän kuunteli tarkkaan, mutta hänen
-korvansa ei erottanut muuta ääntä kuin saman laulun, johon hän oli
-nukkunut, laulun joka nousi vuokrakasarmin betoniholveista ja ulkona
-kadulla kulkevista johtolangoista, kun ne kutistuivat pakkasen
-raudankovissa kourissa.
-
-Wilenius kohotti päätään ja nojasi kyynärpäänsä patjaan, joka teki
-hänellä sängyn virkaa.
-
-Raskaana, liikkumattomana, kuin elohopeavirta valui kuuvalo sisään
-toisesta ikkunasta, johon he eivät olleet saaneet verhoja. Se paistoi
-kirkkaasti keskellä lattiata olevaan sohvaan, jonka hän oli saanut
-Kyllikki-kahvilasta kotiinsa korjattavakseen. Hän näki selvästi
-Edlan kasvot, ne erottuivat niin valkoisina vaateryysyistä ja
-hylätystä sohvan shagipäällisestä, joilla Edla oli peittänyt itsensä
-pidättääkseen lämpöä ikäkuluissa, turtuvissa jäsenissään. Hän ei
-liikahtanut, mutta jos kukaan oli kutsunut Wileniusta, niin se oli
-tietysti ollut hän.
-
--- Edla! sanoi Wilenius, mutta hiljaa, ettei herättäisi häntä suotta,
-jos oli erehtynyt.
-
-Ei tullut vastausta. Wilenius kohottautui istualleen.
-
--- Tahdoitko sinä jotakin?
-
-Hän oli koroittanut ääntään. Ja nyt liikahti kahvilasohvassa.
-
--- Pane valkea lamppuun, sai hän vastaukseksi äänellä, joka kuulosti
-tulevan hyvin kaukaa.
-
-Neljänkymmenenkahdeksan vuoden aikana Wilenius oli kuullut vaimonsa
-äänen kaikissa elämän erilaisissa vaiheissa, mutta se ei koskaan
-ollut kuulunut sellaiselta kuin nyt. Hän pyyhkäisi kädenselällä
-silmiään ja asettautui istumaan paremmin.
-
--- Pane valkea lamppuun, kuului taas, heikosti kuin raskaiden
-verhojen takaa, hyvin hitaasti ja kummallisella, puolittain
-vaikeroivalla, puolittain laulavalla äänellä.
-
-Wileniuksen kädet alkoivat neuvottomasti hapuilla terävillä polvilla.
-
-Mitähän Edla oikein tarkoitti? Sytyttää lamppu keskellä yötä, kun
-huone päälliseksi oli valoisana kuutamosta! Tiesihän Edla yhtä hyvin
-kuin hänkin, että heillä oli enintään puoli litraa jäljellä, ettei
-sitä ollut missään kaupoissa myytävänä ja että piti maksaa vähintään
-viisikolmatta markkaa litralta, jos sattui saamaan käsiinsä jonkun
-trokarin, jolle sitä herui kruunun sotasaalisvarastoista. Kuukausiin
-ei heidän ollut enää kannattanut tehdä työtä lampun valossa; heidän
-oli täytynyt mennä maata heti pimeän tultua. Olihan aivan hullua
-panna lamppu palamaan juuri nyt, ilman mitään järjellistä syytä.
-
-Mutta jotakin hän tietysti tarkoitti kehoituksellaan. Edla ei ollut
-niitä, jotka laskevat leikkiä vakavista asioista, eikä hänen tapansa
-myöskään ollut puhua unenpöpperössä.
-
-Wilenius mietiskeli kunnes tuo outo, omituisen sävyinen ääni taas
-alkoi kehoittaa:
-
--- Pane valkea lamppuun, Fridolt! Pane valkea lamppuun...
-
--- Mitä varten? kysyi Wilenius yhä enemmän ymmällä. Mutta hän sai
-uudistaa kysymyksensä pari kertaa, ennenkuin tuli vastaus:
-
--- Täällä on niin pimeä.
-
-Wilenius heitti peiton syrjään. Neuvottomana hän jäi hetkeksi
-istumaan; hän ei käsittänyt mitään tästä kummasta, vaikka oli
-luullut tuntevansa ja voivansa hyväksyä jokaisen ajatuksen, minkä
-Edla ylipäänsä pystyi ajattelemaan. Mutta vilu ajoi hänet pian tästä
-paikoillaan-istuvasta toimettomuudesta ja pakotti hänet pukemaan
-ylleen ne harvat vaatekappaleet, jotka hän oli illalla riisunut.
-
-Hän meni sohvan luo ja kallistui tarkastamaan vaimonsa kasvoja,
-ja samassa silmänräpäyksessä hän näki niin selvään kuin se olisi
-ollut kirjoitettuna korkeampien voimien kirjoituksella likaisiin
-lakanarääsyihin: Hän kuolee.
-
-Hän kuolee! Herra kaikkivaltias, hän kuolee...
-
--- Edla, sanoi hän vapisevalla äänellä, -- kuinka sinun laitasi on?
-Oletko kovin sairas?
-
--- En, vastasi vaimo hitaasti, -- en minä ole sairas.
-
--- Onko sinulla vaivoja jossakin?
-
--- Ei enemmän kuin tavallisesti.
-
--- Hakisinkohan minä tohtorin? Edla liikahti.
-
--- Ei, sanoi hän nopeammin, -- ei tohtoria eikä sairashuoneeseen!
-Muista nyt mitä sanon sinulle, ne eivät saa viedä minua pois täältä.
-Minä en tahdo sairashuoneeseen...
-
--- Sen tiedän, änkytti Wilenius, -- mutta -- mutta -- tarkoitan vain
--- jos sinä olet vaarallisesti sairas -- -- jos sinun pitäisi saada
-jotakin lääkettä -- -- Jos sinä nyt kuolet -- -- pääsi häneltä.
-
-Huoneessa syntyi hiljaisuus.
-
--- Niin, sanoi Edla vihdoin, hiljaa mutta aivan selvästi, Wilenius
-kuuli joka sanan: -- Kyllä kai minä kuolen. Mutta ei tohtoria eikä
-sairashuoneeseen, kuuletko!
-
-Wilenius vaipui lattialle sohvan viereen.
-
--- Kuulen, kuulen, hän mutisi. Ja hän jäi istumaan liikkumattomana
-kylmälle lattialle ajatusten temmeltäessä hurjasti hänen vanhassa
-päässään, joka oli aikoja sitten vieraantunut kaikesta uudesta ja
-oudosta ja tuntui järkkyvän kaiken sen odottamattoman ja kauhistavan
-painosta, joka oli yht'äkkiä romahtanut hänen päälleen. Hän ei
-uskaltanut nostaa silmiään Edlan valjuja kasvoja kohti.
-
--- Pane valkea lamppuun, pyysi kuoleva vielä kerran ja nyt Wilenius
-ei epäröinyt enää.
-
-Päinvastoin, hänestä tuntui hyvältä saada jotakin tehtävää
-neuvottomille käsilleen, jotka niin mielellään tahtoivat auttaa,
-mutta eivät olleet keksineet minkäänlaista kiinnekohtaa, vapauttavaa
-otetta, taakkaa jonka saisivat nostaa pois.
-
-Hän kopeloi takintaskustaan tulitikkulaatikkoa. Sitä ei löytynyt
-sieltä. Hän penkoi lovireunaisten lautasien ja korvattomien kuppien
-seasta hellakaakeliuunin kupeelta, mutta turhaan. Vihdoin hän löysi
-rasian lattialta liimapannun vierestä.
-
-Kymmenen, viisitoista, ehkä kaksikymmentä tikkua hän sai raapaista,
-ennenkuin sai lampunsydämen syttymään. Tikut itsessään olivat
-viheliäisiä, ja kun jokin niistä vihdoin syttyi, niin sen liekki oli
-liian heikko kestääkseen käsien ankaraa vapisemista. Laatikko oli jo
-melkein tyhjä, kun yritys viimein onnistui.
-
-Wilenius puuhaili kauan asetellen lasia paikoilleen, väänsi sydäntä
-varovasti milloin ylös milloin taas hiuskarvan verran alas ja
-kulutti paljon aikaa ripustaessaan lampun seinälle. Sillä kun tämä
-lamppuhomma oli lopussa, mitä tehtävää hänellä sitten enää oli?
-
-Että jotakin olisi tehtävä, se oli yhtä hämäränä kuin itsepintaisena
-ajatuksena hänen mielessään. Mutta mitä, mitä?... Mieluimmin hän
-olisi tietysti mennyt ulos hakemaan lääkäriä, mutta hän ei uskaltanut
-toimia vastoin vaimonsa nimenomaista kieltoa. Niin viisaasti ja
-taitavasti Edla oli ohjannut heidän pitkäaikaista yhdyselämäänsä,
-niin tottunut Wilenius oli noudattamaan hänen määräyksiään sekä
-suuressa että pienessä, ettei hän tosiaankaan uskaltanut! Hän oli
-sisällisessä ahdistuksessa ja suuren tuskan vallassa, sillä hänen
-täytyi lakkaamatta ajatella: kenties Edla voisi vielä parantua,
-jos tohtori tulisi ja tutkisi hänet ja antaisi hänelle jotakin
-vahvistavaa lääkettä...
-
-Mutta kun hän ei saanut hakea lääkäriä, pitäisi hänen kai itse
-koettaa tehdä jotakin Edlan hyväksi...
-
-Hän alkoi astuskella ympäri tyhjää pientä huonetta niinkuin karhut
-häkeissään Korkeasaarella.
-
-Pöydällä oli vähäisiä ruoan tähteitä. -- Onko sinun nälkä, Edla?
-hän kysyi melkein iloissaan siitä, että oli keksinyt jotakin,
-mutta Edla vain pudisti päätään ja äännähti kieltävän vastauksen.
-Wilenius penkoi ja puuhasi tärpättikanisterien, naulalaatikoiden ja
-maalipurkkien joukossa, ikäänkuin jokin pettämätön taikakeino olisi
-ollut kätkettynä niiden sekaan ja hänen olisi vain pitänyt saada se
-käsiinsä, löytää se pian, aivan heti, ennenkuin oli liian myöhäistä.
-Mutta kuinka hän niitä ravistelikin ja tarkasti niitä rätisevän
-lampun likaisenkeltaista valoa vasten -- apua ei näkynyt, pelastusta
-ne eivät voineet tarjota.
-
-Lääkettä -- herrajumala, miks'ei heillä pitänyt olla minkäänlaisia
-lääkkeitä. Sillä vaikka he lähestyivät sitä ikää, jonka raamattu
-panee ihmisen äärimmäiseksi elämänrajaksi, ja vaikka he olivat
-saaneet joka talvi värjöttää vilussa ja usein kuulleet mahansa
-kurisevan tyhjyyttään, etenkin nyt viime aikoina, sen jälkeen kuin
-sota oli tullut ja tehnyt ihmiset hulluiksi ja vääntänyt maailman
-vinoon -- terveinä he silti olivat molemmat ylimalkaan saaneet pysyä.
-Ja kun eivät mitkään erityiset nimeltä tunnetut sairaudet olleet
-heitä ahdistaneet, niin he olivat suuressa yksinäisyydessään tuskin
-huomanneet iän karttumista ja viimeisen tienmutkan lähestymistä.
-Niin oli ainakin Wileniuksen laita. Jos Edla oli siinä suhteessa
-ollut levoton, jos hän oli tuntenut itsessään jotakin tai jos
-hänellä oli ollut aavistuksia, ei hän ainakaan ollut niistä mitään
-virkkanut. Edellisenä päivänä hän oli tosin valittanut outoa
-väsymystä ja pahaa huimausta, joka ei ottanut mennäkseen pois edes
-voikukanjuurikahvilla, mutta hän oli kuitenkin pysytellyt ylhäällä
-suurimman osan päivää ja autellut Kyllikki-kahvilan punaisen
-shagikaluston korjaamisessa.
-
-Lääkettä ... niin niin, lääkettä ... mutta mistä?
-
-Jopahan löytyi. Tuo pieni pullo, eikö se ollut...
-
-Wilenius tirkisti kärpästen täplittämää nimilippua aivan läheltä.
-Hänen silmänsä eivät olleet enää aivan entisessä kunnossaan.
-Luotsinsilmät hänellä oli aikoinaan ollut, oikeat luotsinsilmät.
-
-"Mixtura simplex", luki pullon kyljessä. Niin niin, hyvä oli, oikein
-mainio asia. Vahingoittaa se ei voinut missään tapauksessa, mutta
-kenties auttaa, kenties, kenties...
-
-Hän ei pyytänyt Edlalta lupaa, hän vain mainitsi lääkkeen nimen
-ja puristi täyden ruokalusikallisen hänen kuivien, kuihtuneitten
-huuliensa väliin.
-
-Kas, miten ne olivat kuivuneet ja kuihtuneet, nuo huulet. Wilenius
-ei voinut sitä käsittää. Milloin se oli tapahtunut? Viisi vuottako
-sitten, vai kymmenen vai kaksikymmentä? Hän ei sitä tietänyt.
-
-Ja ylipäänsä, kun hän nyt tutki Edlan kasvoja näin tarkoin, ne olivat
-monessa kohden toisenlaiset kuin hän oli luullut. Ehkä se uusi, mikä
-oli tulossa, aiheutti muutoksen varjoillaan, tai kenties se johtui
-aivan yksinkertaisesti siitä, ettei hän ollut oikein näkevällä
-silmällä katsellut Edlaa moneen, moneen vuoteen. Hehän tunsivat
-toistensa heikoimman hengityksenkin, joka liikkeen, joka ajatuksen,
-mitäpä siinä sitten enää istumaan ja katselemaan toinen toistaan.
-
-Wilenius veti tuolin itsellensä Edlan päänaluksen viereen, yhden
-niistä Kyllikki-kahvilan pehmeistä, täytetyistä tuoleista, joita hän
-ei ollut ehtinyt vielä ratkoa hajalle. Hän tarttui Edlan oikeaan
-käteen ja piteli sitä omain kämmentensä välissä. Ei se oikeastaan
-mitään hyödyttänyt, ei niistä lämpöä lähtenyt, noista kovettuneista,
-kyhmyisistä, luuvalon käyristämistä sormista, jotka olivat täynnä
-känsiä ja pahkoja ja joissa oli tummanruskeat, sisäänkasvaneet
-kynnet. Tai kenties sentään?
-
-Kului hetkiä, ehkä tunteja. Wilenius odotti kärsivällisesti
-saadakseen nähdä lääkkeen tekevän jonkin vaikutuksen, mutta ei
-näkynyt muutoksen merkkejä, ei hyvätoiveisia eikä säikyttäviäkään.
-Edla makasi yhä liikkumattomana, silmät ummessa. Ei hänellä tuntunut
-olevan enää mitään toivomusta sen jälkeen kuin lamppu oli sytytetty.
-Wilenius teki hänelle pari kysymystä, mutta ei saanut vastausta.
-
-Hetkisen Wilenius ajatteli taas hakea vierasta apua, herättää
-naapurit tai kutsua poliisin tai tehdä mitä hyvänsä, jottei vain
-tarvitsisi istua toimettomana. Mutta ei mikään näistä ajatuksista
-kestänyt tarkempaa harkintaa. Naapureista ei ollut puutetta -- aivan
-lähellä oli huoneita, joissa ei olisi voinut astua askeltakaan
-tallaamatta yhteenkasaantuneita miesten, naisten ja lasten ruumiita
--- mutta hän tuskin tunsi heitä. Huonosti hän osasi suomea, jota he
-kaikki puhuivat, tai melkein kaikki, ja mitä hän oli heistä nähnyt
-ja kuullut, ei juuri todistanut auttavaisuutta eikä hyväsydämistä
-ihmisrakkautta. Heidän elämänsä ei ollut sellaista, joka pystyy
-luomaan sydämen hellyyttä; ihmisystäviä ei tule niistä, jotka saavat
-aina hengittää toistensa käyttämää ilmaa. Eihän käynyt päinsä
-herättää heitä keskellä kylmää yötä ja sanoa: vaimoni on pahasti
-sairaana, taikka: pelkään että Edla kohta kuolee -- -- eikä siitä
-olisi missään tapauksessa järjellistä apua. Ja poliisi -- eihän
-ollut poliisin asia pitää huolta sairaista, jotka makaavat omissa
-vuoteissaan, ja tuskinpa konstaapeli tiesikään paljoa enemmän kuin
-Wilenius itse niistä asioista. Ei ei, tässä ei ollut muuta neuvoa
-kuin odottaa ja toivoa. Wilenius silmäsi ikkunasta ulos. Päättäen
-kuun asemasta taivaankannella oli vielä monta tuntia päivänkoittoon.
-Pakkanen puri terävin hampain hänen laihaa ukonruumistaan, hänen
-täytyi päästää Edlan käsi hetkeksi irti pukeakseen ylleen vanhan
-päällystakkinsa -- talvipalttoon, voisi sanoa, koska oli talvi;
-kesällä se oli yhtä hyvä kesäpalttoo. Mutta kun hän palasi tuolilleen
-ja tarttui uudelleen Edlan käteen, tuntui se hänestä kylmemmältä
-kuin ennen, ja hän tuli ajatelleeksi, että Edlan olisi varmaan
-parempi olla, jos hän laittaisi hänen kätensä peitteiden alle, sen
-sijaan että piteli sitä omissa kohmettuneissa kourissaan. Ja kun
-hän ei saanut vastausta kysymykseensä, niin hän noudatti viimeistä
-mielijohdettaan.
-
-Edla nukkuu, hän ajatteli; olisi ehkä parasta, jos hän voisi nukkua
-siihen asti kuin tulee valoisa ja ihmiset nousevat makuulta. Silloin
-aina jokin keino keksittäisiin. Yöllä kaikki näyttää niin synkältä ja
-toivottomalta, etenkin yksin ollessa, kuin ei ole siihen tottunut.
-
-Hän tassutti varpaisillaan pari kierrosta ympäri huoneen. Hetkisen
-hän seisoi ikkunassa katsellen kaupungin valoja. Pakkanen ympäröi
-kaarilamput renkailla samoin kuin kuunkin; autiot lumilakeudet
-välkkyivät kylmässä loisteessa. Mutta nuo kaukana vilkkuvat tulet
-vahvistivat häntä jotenkuten, ne sanoivat hänelle, ettei hän ollut
-yksin tässä valkeassa erämaassa, vaan että ihmisiä eli ja toimi
-nytkin, vaikka kaikki tuntui elottomalta ja pohjia myöten jäätyneeltä.
-
-Mutta kasvavan luottamuksen ja sen antaman tyyntymyksen keralla hänet
-valtasi yhä suurempi väsymys. Ja koska hän ei voinut kuitenkaan
-toimittaa mitään juuri nyt, meni hän patjalleen ja laskeutui
-makuulle, ei nukkuakseen, vaan ainoastaan lepuuttaakseen raskaita,
-pakottavia jäseniään vähän aikaa -- --
-
-Unenpöpperössä Wilenius istuu patjallaan. Taas valittava ääni. Edlako
-häntä kutsuu?
-
-Ei, joku lapsi parkuu viereisessä huoneessa kimakasti ja
-hillittömästi, ja äkäinen naisenääni hyssittää ja uhkailee.
-
-Onko hän nukkunut? Ei... On, hän on nukkunut, mutta ei kauan,
-näköjään. Kaikkihan on samoin kuin äskenkin. Lamppu palaa edelleen,
-Edla makaa hiljaa sohvalla. Ulkona on kuu vaeltanut kappaleen matkaa,
-ei pitkälti.
-
-Kaikki on ennallaan, mutta mikä häntä peloittaa, mikä sanoo hänelle
--- Lapsen itkuko vai pakkasen yksitoikkoinen laulu betoniholveissa
-ja metallilangoissa? Ei, se on jotakin muuta. Selittämätön, kaamea
-varmuus uhoaa häntä vastaan punaiselta kahvilasohvalta: ei ole
-toivoa, Edla on jo kuollut!
-
-Ja niin voimakas on tämä varmuus alunpitäen, ettei sen vahvistus
-tee häneen sanottavaa vaikutusta. Hän koskettaa Edlan otsaa, kättä,
-seuraa kuolonkylmyyden tietä aina sydämen tienoille asti, eikä hän
-tunne mitään erityistä.
-
-Ei heti. Mutta yht'äkkiä aukeaa hänen eteensä ajatus, joka ympäröi
-hänet äärettömällä tuskalla, tunne, jonka vertaista hän ei ole
-milloinkaan kokenut: Hän on yksin, ensimmäisen kerran puoleen
-vuosisataan hän on yksin, niin yksin kuin ihminen konsanaan voi olla.
-
-Kuka nyt seisoo elintarvejonoissa huomenna? Kuka keittää ruokavähät?
-Kuka lattian lakaisee? Kuka paikkaa hänen vaatteensa, kun ne tästedes
-menevät rikki polvista tai kyynärpäistä? Kuka pingoittaa kankaan, kun
-hän lyö naulat, kuka auttaa häntä kantamaan Kyllikki-kahvilan sohvan
-alas, kuka... Niin, ja ennen kaikkea: kuka auttaa häntä neuvoin ja
-teoin nyt, kun Edla on saatava kunnialla hautaan?...
-
-Ja ajatus laajenee laajenemistaan, aukaisee rajattomia avaruuksia.
-Tälle yksinäisyydelle ei ole apua mistään, se on yhtäläinen
-huomenna, ylihuomenna, kuukausien ja vuosien päästä, aina, aina. Ja
-kun hän samassa huomaa, että lampun sydän imee ahnaasti viimeisiä
-öljypisaroita, että liekki alkaa lepattaa yhä lyhyemmin väliajoin,
-silloin hänet valtaa eläimen äänetön, nimetön hätä ja hän syöksyy
-ulos kuolinhuoneesta etsimään kaltaisiaan.
-
-
-II.
-
-Ulkona katu on autio ja tyhjä; reen jalasten jäljet kiiltävät kovaksi
-ahtautuneessa lumessa. Lyhtyrivit ja katuojien korkeat lumivallit
-avaavat perspektiivin, joka tuntuu johtavan pois äärettömyyteen.
-Molemmin puolin leviää rakentamattomia tontteja, sillä tämä kasarmi
-on viimeinen jätinroukkio, jonka kaupunki on heittänyt metsään ja
-maalle päin; lisää piti seurata, mutta sitten tuli sota ja lamautti
-jättiläisen käsivarren. Muutamat harvat männyt seisovat vartioimassa
-jotakin ammoin sitten kadonnutta.
-
-Vinha tuulenpuuska hyökkäsi salakavalasti nurkan takaa, raastoi
-kovakouraisesti mäntyjen latvoja ja antoi katukäytäväin risteyksessä
-kevyille lumikeoille uuden muodon.
-
-Wilenius kulki katua eteenpäin kompastelevin askelin. Täällä ei
-ollut yhtään ihmistä näkyvissä, mutta täytyihän niitä olla tuolla
-keskikaupungilla, josta monet valot loistivat kuin majakkatulet
-hädänalaisille ja vaaroissa harhaileville. Hänhän ei tahtonut etsiä
-ketään määrättyä ihmistä, ei edes mitään erityistä ihmislajia, hän
-tahtoi vain kuulla ääniä, elävien ihmisten eläviä ääniä, tuntea
-ihmisolentojen läheisyyttä ja heidän hengityksensä lämpöä.
-
-Ja hän käveli kävelemistään.
-
-Jo näkyi ensimmäinen elonmerkki. Tyhjä ajurinreki lipui hitaasti
-viertotietä kohti, kulkunen kilisi heikosti hevosen astuessa
-hiljalleen. Mutta yht'äkkiä ajomies näytti heränneen unesta tai
-saaneen jonkin päähänpiston, sillä hän kavahti pystyyn, karjaisi
-rämeällä äänellä ja hypitti piiskansiimaa hevosen takaruumiilla.
-Hevonen porhalsi laukkaan, ja pian oli ajuri kadonnut.
-
-Poliisi tuli näkyviin, värjöttävä yönaikkonen livahti Wileniuksen
-ohitse. Ihmisiä siis, ihmisiä joita saattoi helposti mennä
-puhuttelemaan, mutta hän ei sitä sentään tehnyt. Hän tiesi kyllä
-saavansa tuskin tavata otollisempia ihmisiä kuin nämä olivat,
-mutta hänen ajatuksissaan ei ollut paljoa selvyyttä. Hän tuumi
-itsepintaisesti, että täytyi tulla jotakin muuta, jotakin aivan
-toista, hän ei tietänyt mitä tai miten, mutta sittenkin. Ja hän kulki
-edelleen.
-
-Hän käveli Siltasaaren halki ja saapui Pitkällesillalle. Täällä
-häämötti ihmisiä monella taholla, toisia joilla oli seuraa ja
-päämaali, toisia jotka vain maleksivat. Mutta keneenkään niistä ei
-Wilenius olisi tahtonut tai rohjennut turvautua, kaikki ne tuntuivat
-olevan hampaita myöten asestettuja sellaista lähentelyä vastaan,
-kukin omalla tavallaan. Ja niinkuin oli ollut asian laita kotona
-naapureihin nähden, niin oli kai seitsenkertaisesti täällä öisellä
-kadulla: hän ei voinut mennä kenenkään luokse ja sanoa: "vaimoni on
-kuollut", tai: "Edla kuoli äsken". Ja vaikkapa hän lopulta olisikin
-rohjennut sen tehdä, niin mitä sitten? Kuinka jatko kuuluisi? Eihän
-hän voinut pyytää päästä jonkun täällä tapaamansa ihmisen kotiin
-olemaan...
-
-Ja kuitenkin, nyt hän tiesi mitä oli sisimmässään toivonut. Juuri
-tuollaista kotia, missä olisi lämmintä ja valoa ja ääniä ja jotakin
-millä sammuttaisi nälkänsä ja janonsa, jotka alkoivat ahdistaa häntä
-täällä ulkona kylmässä ilmassa.
-
-Wilenius käveli kävelemistään.
-
-Hän oli saapunut "oikeaan" osaan kaupunkia. Hän kulki ja tähyili
-kaikkia tummia talorivejä, mutta etenkin niitä ikkunoita, joista
-häämötti valoa alaslaskettujen verhojen takaa. Siellä, siellä oli
-juuri sitä, mitä hän kaipasi, lämpöä, valoa, ääniä... Mutta kaikki
-ovet olivat lukossa, kaikki portit huolellisesti teljetyt.
-
-Hän ajatteli perheitä, joiden luona oli tehnyt työtä, ihmisiä jotka
-olivat osoittaneet hänelle hyvyyttä ja avuliaisuutta. Niin, kyllä
-kai joku olisi ottanut hänet hoiviinsa nyt hänen suuressa hädässään,
-kun hän vain olisi jotenkuten voinut ilmaista itsensä. Mutta näin
-keskellä yötä...
-
-Kuinkahan pitkälle yö oli kulunut? Hän silmäsi Nikolainkirkon
-kellotaulua. Vähän yli kolmen. Että yö voikin olla niin pitkä!
-Tuntikausia sai vielä odottaa, tuntikausia valvoa. Ja hän jatkoi
-kulkuaan. Hän tuskin tiesi enää mihin oli saapunut; se oli hänestä
-tuiki yhdentekevää. Milloin hän vaelsi edestakaisin samaa katua,
-milloin kulki kahteen kertaan saman korttelin ympäri. Kauan hän
-käydä laahusti seuraten loppumatonta tummaa puuriviä, lehdettömiä,
-uhkaavia noidanluutia; saattoi olla Bulevardilla tai Vanhan kirkon
-puistossa -- tai ehkä jossakin muualla, samantekevä missä. Sitten
-tuli aukea paikka, sitten puita taas, paljaita, natisevia, mustia
-runkoja tummina riveinä. Suoria katuja, korkeiden kiviseinien
-välisiä kuiluja, aukea paikka, puita, kokonainen metsä, tasanko, ei,
-jäätynyt vedenpinta -- -- mitä se häntä liikutti. Hän vain kulki, pää
-painuksissa ja selkä kumarampana kuin koskaan. Hän ei katsonut enää
-oikealle eikä vasemmalle, ei etsinyt ystävällisiä tulia suljettujen
-porttien takaa, hän ei tietänyt itsekään toivoiko hän enää tapaavansa
-ihmisiä, hän vain käveli ja käveli.
-
-Se oli koko hänen elämänsä pisin vaellus, siltä hänestä tuntui,
-samoinkuin se oli varmasti raskain. Askelet lyhenivät lyhenemistään,
-kulku kävi yhä laahustavammaksi. Vihdoin hän pysähtyi, oikaisi
-pakottavaa selkäänsä, työnsi lakin otsaltaan ja katseli ympärilleen.
-
-Aukea paikka, muutamia harvalatvaisia puita. Yksinäinen, jyhkeä talo
-keskellä valkoista tyhjyyttä.
-
-Hän oli kotona taas, melkein.
-
-Ahdistettu jänis on tehnyt kierroksen ja palaa tahtomattaan jälleen
-makuukselleen.
-
-Siellä ylimmässä kerroksessa, erään tuollaisen pimeän ikkunan
-takana, Edla lepää kuolleena. Siellä on muutakin joka odottaa
-Wileniusta: huomispäivä ilman apua ja tukea, ilman työtoveria,
-ilman ruoanlaittajaa, ilman pesijää, ilman kaikkea muuta mitä hänen
-köyhät aivonsa eivät nyt enää jaksa muistaa tässä väsymyksessä ja
-murtumuksessa.
-
-Kun Wilenius sitten taas sai ajatuskykynsä takaisin, hän huomasi
-lähestyvänsä kuunvalaisemaa julkisivua. Eikä hän muuttanut
-suuntaansa, vaikka tiesi, ettei mikään mahti maailmassa saisi häntä
-menemään sinne ylös vainajan ympärillä vallitsevaan yksinäisyyteen
-ja hiljaisuuteen. Pakkasen vuoksi hän ei voinut kauan seisoa yhdessä
-kohden, johonkin suuntaan hänen täytyi liikkua; yhtä hyvin siis
-eteenpäin kuin jonnekin muualle.
-
-Hän loi aran silmäyksen nukkuvaa taloa kohti, ikäänkuin tutkiakseen
-oliko erehtynyt, olivatko hänen hämmentyneet aistimensa tehneet
-hänelle jonkun kujeen.
-
-Ei, kaikki oli kyllä oikein, joka kohta paikallaan. Tuossa ammotti
-maitomyymälän tyhjä ikkuna, niillä ei ollut edes yhtä munaa panna
-näytteille. Tuossa riippui sekatavarakaupan iso kyltti oven
-yläpuolella kulmassa. Seinärappauksessa näkyivät monilukuiset
-kapinanaikuisten kuulain reiät.
-
-Tämä talo oli ollut punakaartilaisten viimeisiä pesäpaikkoja.
-Turun kasarmi paloi, räjähtävät granaatit kaatoivat Kansantalon
-vaskitornin, Kaartinkasarmi vallattiin ylläköllä, Smolna kukistui,
-Senaatintalo antautui, liekkien ja savupilvien takana kaikki
-Siltasaaren punaiset talot nostivat valkoisen lipun -- täällä vain
-ammuttiin, ammuttiin lakkaamatta. Monta monituista patruunanauhaa
-oli juossut läpi saksalaisten konekiväärien, ennenkuin nämä punaiset
-vihdoin päättivät antautua ja eräs katutyttö hammasta purren ja sydän
-tuskasta ja katkeruudesta pakahtumaisillaan pisti risaisen paitansa
-kepin nenässä ulos alistumisen merkiksi. Mutta vielä monta päivää
-kaupungin valloituksen jälkeen olivat sala-ampujat väijyneet ullakon
-ikkunoissa ja kellarinluukuissa ammuskellen vimmatussa raivossaan
-kaikkia, jotka vähänkin näyttivät valkoisilta vihollisilta.
-
-Rikkiammutut ikkunat oli aikoja sitten korjattu, mutta kuulanreiät
-olivat vielä jäljellä seinässä salaperäisenä kirjoituksena, jonka
-kaikki lukivat joka päivä ja jota selitettiin monella eri tavalla.
-
-Hitaasti Wilenius sivuutti kuunvalaiseman ikkunarivin. Hän kuunteli,
-kun lumi narskui niin tiukasti hänen jalkainsa alla. Mäntyjen
-latvoissa tuuli tuntui kuiskailevan maltittomia kehoituksia.
-
-Niin ajatuksettomana hän siinä kulki, niin sokeana pelkästä aivojen
-tyhjyydestä ja väsymyksestä, että oli vähällä töytätä päin ihmistä,
-joka seisoi katukäytävällä portin edustalla.
-
-Wilenius kavahti säikkyen taaksepäin ja päästi oudoksuvan
-huudahduksen. Hän näki edessään naisen tai ehkä pikemmin tytön, joka
-seisoi saaliin kietoutuneena ja tuijotti kuutamo-usvaan.
-
-Hän aikoi juuri mennä ohitse, mutta huomasi samassa, että
-tytön kasvot olivat tutut. Todellakin, siinähän oli Hildur
-pohjakerroksesta, yksi niistä kolmesta katutytöstä, jotka olivat
-vuokranneet oikealla puolella porttia olevan huoneen.
-
-Suuri ilo valtasi Wileniuksen samassa tuokiossa, kun hän tunsi tytön.
-Nyt hän ei ollut enää yksin, nyt hän oli löytänyt jonkun, jolle
-saattoi uskoutua, nyt hän oli löytänyt äänen, jota oli niin kauan
-turhaan etsinyt kuullakseen. Hän oli usein puhellut Hildurin kanssa,
-vaikka Edla oli sitä paheksunut tytön ammatin vuoksi. He olivat
-kotoisin samasta rannikkopitäjästä, Hildur ja Wilenius, heillä oli
-monta yhteistä tuttavaa siellä maakylissä harmaakivikirkon ympärillä,
-ja he tunsivat itsensä molemmat yhtä oudoiksi ja vierastaviksi tässä
-suuressa kaupungissa, joka oli pyydystänyt heidät verkkoihinsa
-heidän itsensä tietämättä kuinka se oikein oli käynyt. Monet siteet
-liittivät heitä toisiinsa. He puhelivat mielellään niistä valkeista
-koivuista, jotka ympäröivät kotipitäjän kellotapulia; niin valkoisia
-runkoja ja niin tuuheita latvoja he eivät olleet koskaan myöhemmin
-nähneet.
-
--- Odotatko sinä jotakuta, Hildur? kysyi Wilenius tervehtimättä, niin
-kiire hänellä oli päästä puheisiin.
-
-Tyttö pudisti päätään.
-
--- En, sanoi hän ja tuijotti yhä lumista lakeutta.
-
-Nopea ajatus vilahti ukon aivoissa. Hän astui askelen lähemmäksi.
-
--- Saanko tulla teille, pieneksi aikaa vain? hän pyysi ja jatkoi
-sitten kiireesti, ikäänkuin estääkseen tai edes viivästyttääkseen
-epäävää vastausta: -- Minä istun aivan hiljaa lattialla, ei kenenkään
-tarvitse välittää sielläolostani, en tahdo syötävää enkä juotavaa, en
-puhuttele ketään, ei kenellekään tule vaivaa minusta, jos vain saan
-tulla sisään ja istua hetkisen teidän luonanne.
-
-Hänen äänensä kuulosti nöyrän hellyttävältä. Tyttö käänsi laihat
-kasvonsa häntä kohti ja tuntui kummastelevan.
-
--- Mahdotonta, hän sanoi. -- Meillä on vieras. Ei ketään lasketa
-sisään.
-
-Asiahan oli aivan luonnollinen. Siksi tytön kummastus yhä kasvoi, kun
-hän näki miten Wileniukseen koski hänen kieltonsa. Vanhuksen koko
-ruumis vapisi, hän lysähti aivan kokoon, ikäänkuin kaatumaisillaan
-oleva humalainen. Mikä häntä vaivasi, miksi hän kuljeskeli pitkin
-katuja keskellä yötä, mies, joka oli aina ollut toimeliain ja
-säntillisin työntekijä koko talossa? Hildur aikoi kysyä, mutta
-Wilenius ehti ennen, ikäänkuin olisi lukenut hänen ajatuksensa.
-
--- Edla on kuollut, hän sanoi. -- Edla kuoli tänä yönä.
-
-Tyttö alkoi osittain ymmärtää. Mutta mitä hänen tuli vastata, sitä
-hän ei totisesti tietänyt.
-
--- Sepä ikävää se, sai hän vihdoin sanotuksi, hyvin hiljaa, sillä
-asiahan oli hänestä todella paha.
-
--- Minä en voi olla yksin tänä yönä, änkytti Wilenius, -- enkö saa
-tulla teille?
-
-Hildur mietti hetkisen.
-
--- Ei se käy päinsä, vastasi hän, tällä kertaa vilpittömästi
-surkutellen. -- Meillä on vieras, ja Olku on sanonut, ettei saa
-päästää ketään sisään. Siellä on semmoinen omituinen herra tai mies,
-kuinka häntä sanoisi. Sunnuntaista lähtien se on käynyt meillä joka
-ilta konjakkipulloja laukussa. Se tahtoo vain, että me istutaan
-kaikki kolme ylhäällä ja juodaan ja jutellaan sen kanssa. Hiljainen
-ja siivo mies. Aamulla se antaa kullekin sata markkaa ja menee
-tiehensä. Taitaa olla vähän hullu.
-
-Wilenius kuunteli tarkkaavasti. Heikko toivo virisi hänen mielessään.
-
--- Hildur, sanoi hän liikuttavasti, -- mene sisään ja kysy heiltä.
-Se kummallinen mies antaa kyllä minun tulla sisään. Minä istun
-lattialla, ei kenenkään tarvitse välittää minusta.
-
-Tyttö epäröi.
-
--- Minä vain pelkään että Olku vihastuu.
-
--- Hänkö se on sinun ja Mandin käskijä? kysyi Wilenius.
-
--- Hänpä tietenkin, vastasi tyttö sellaisella äänellä, kuin ukko
-olisi tehnyt maailman käsittämättömimmän kysymyksen.
-
--- Eikö teillä ole mitään sananvaltaa, sinulla ja Mandilla?
-
-Hildur katseli häntä ymmällä.
-
--- Mitä me voisimme tehdä, kun Olku määrää?
-
-Ei, Hildur ei ollut hevillä suostutettavissa. Omasta puolestaan hän
-olisi mielellään antanut Wileniuksen istua heillä aamuun asti, mutta
-hän pelkäsi kovin mitä Olku sanoisi ehdotuksesta.
-
-Oikun kanssa ei ollut helppo otella, hän saattoi raivota
-peloittavasti. Ryssäin aikana hän oli ollut kokonaisen
-torpedovenemiehistön ystävä, ja hänellä oli miehen kultakello
-muistona siitä yöstä, jolloin matruusit upottivat upseerejaan
-avantoihin Kruunuvuorenselän jäällä. Myöhemmin oli korkeissa asemissa
-olevilla punakaartilaisilla ollut tapana käydä hänen luonaan, ja hän
-oli auttanut heitä viimeiseen asti. Kun ei ollut ketään epäilyttävää
-henkilöä läheisyydessä, oli hänellä tapana kerskailla, että oli
-ampunut vähintään puolen tusinaa lahtareita joutumatta sittenkään
-kiinni. Tänä yönä hän oli juonut roimasti vieraan konjakkia, käveli
-ja laulahteli ja tanssi ruokapöydän ympärillä, mutta hänestä ei
-voinut koskaan tietää, milloin ilo kääntyi ihan hurjaksi kiukuksi.
-
--- Sinun ei tarvitse katua sitä, Hildur, sanoi Wilenius tarttuen
-tytön käteen. -- Saat rahaa minulta, jos hommaat niin, että minä saan
-olla ihmisten parissa tänä yönä. Minulla ei ole nyt mukanani, mutta
-pian saan maksun erään kahvilan huonekalujen korjaamisesta. Minä
-lupaan sen sinulle, ja sinun pitäisi tietämän, etten minä koskaan
-valehtele.
-
-Ukon ääni vaikutti kai enemmän kuin hänen lupaamansa rahansaanti,
-josta ei ollut tämän varmempia takeita. Kuinka tahansa, Hildur meni.
-
-Wilenius seurasi häntä muutaman askelen, mutta tyttö pyysi häntä
-odottamaan porttikäytävässä. Se oli viisainta, jos vastaus tuli
-kieltävä ja Olku sattui kimmastumaan.
-
-Ukko käveli edestakaisin katukäytävän ja pihamaan väliä taukoamatta,
-omasta mielestään lukemattomia kertoja. Ulkona tuuli jatkoi
-huohottavaa, kiihkeätä kuiskailuaan, ja toisinaan viuhahti pimeässä
-holvissa, kun jokin puuska puristautui sitä tietä.
-
-Entä jos tyttö ei tulekaan takaisin! Entä jos hän on sittenkin liian
-arka esittääkseen asian ja jää vain sisään toisten luo. -- Sellaisia
-epäluuloja ehti jo nousta Wileniuksen mielessä pitkän odotuksen
-aikana.
-
-Mutta kas, nytpä Hildur seisoi portailla. Ja hän viittasi
-Wileniukselle, käski hänen tulla!
-
--- Olku pani vastaan, mutta vieras herra sanoi: Joo, sisään vaan!
-He kiistelivät vähän aikaa, mutta nyt Olku on hyvällä päällä taas,
-kertoi Hildur oikein ylpeänä rohkeudestaan ja menestyksestään.
-
-Wilenius ei odottanut toista kutsua. Puolijuoksua hän riensi Hildurin
-luo ja meni sisään aivan hänen kintereillään.
-
--- Ovi kiinni! huusi Olku sekä suomeksi että ruotsiksi saadakseen
-käskynsä täytetyksi mahdollisimman pian. -- Tässä paleltuu kuoliaaksi.
-
-Ja hän pieksi kylkiänsä kämmenillään ajurien tapaan.
-
-Wilenius seisoi oven suussa vilkuttaen silmiään pöytälampun valoa
-kohti. Hän vältti huolellisesti katsomasta Olkuun, ikäänkuin
-peläten että yksi ainoa varomaton silmäys voisi herättää hänen
-vaarallisen vihansa. Mandi istua kyyrötti sängyssään; hänen matalat,
-leveät kasvonsa vääntyivät haukotuksista. Mutta ei Wilenius häntä
-etsinyt, ei, hänen harhailevalla katseellaan oli toinen päämaali:
-se kummallinen, outo mies, joka oli ottanut hänet huomaansa ja
-kutsuttanut sisään.
-
-Tuolla hän istui, juuri lampun takana, huoneen ainoalla
-karmituolilla. Nyt hän käänsi päätään niin, että lamppu valaisi hänet
-selvästi.
-
-Soikeat, parrattomat, harmaankalpeat kasvot -- pojan, miehen,
-vanhuksen yht'aikaa -- ja kaksi pyöreää, väritöntä silmää
-suuntautui Wileniusta kohti. Wilenius ei ollut koskaan nähnyt
-niin itsepintaista, järkähtämätöntä katsetta. Hän koetti kestää
-tarkastelun, yritti tyynesti katsoa vierasta noihin hiljaisen
-läpitunkeviin, hellittämättömiin silmiin, jotka eivät näyttäneet
-rävähtävänkään, mutta se oli mahdotonta. Syyttä häpeillen, ilman
-aihetta peläten, levottomasti odottaen hän painoi päänsä alas ja sai
-vaivoin sanotuksi:
-
--- Minä pyydän kiittää paljon.
-
-Vieras ei vastannut, mutta täytti juomalasin reunoja myöten
-ruskeankeltaisella nesteellä -- konjakistahan Hildur oli puhunut --
-ja ojensi sen Wileniusta kohti.
-
--- Juo! sanoi vieras, ja se sana oli ensimmäinen ja viimeinen, minkä
-hän lausui tämänöiselle suojatilleen.
-
-Hiljaa, ikäänkuin nukkuvaa varoen, Wilenius tassutti peremmälle
-ja tarttui vapisevalla kädellänsä lasiin. Hän ei ollut maistanut
-väkijuomia moneen vuoteen, Edla oli jommoisellakin vaivalla saanut
-hänet niistä luopumaan, mutta nyt hän ei aikonutkaan kieltäytyä. Jos
-vieras olisi käskenyt hänen mennä suoraan läpi ikkunaruudun, niin
-hän olisi empimättä sen tehnyt. Koko elämänsä aikana hän ei ollut
-muuta tehnyt kuin totellut muiden käskyjä; sitä vähemmin saattoi
-nyt juolahtaa hänen mieleensä olla noudattamatta hyväntekijänsä
-kehoitusta.
-
-Muuten ei kukaan tuntunut kiinnittävän enempää huomiota hänen
-tuloonsa, ja se ilahdutti häntä suuresti. Kun Hildur meni toiseen
-päähän huonetta ja istuutui sänkynsä laidalle, niin Wilenius seurasi
-häntä kuin koira ja kyyristyi jalat ristissä istumaan niinimatolle
-hänen jalkainsa juureen.
-
-Olku ryypiskeli ahkerasti ja täytti lasiaan tarpeen mukaan. Hän
-hyräili ja lallatti jonkinlaista tanssinsäveltä, hyppi ja toikkaroi
-ja ojenteli käsiään. Hiusneula toisensa jälkeen irtautui ja putosi
-kilahtaen paljaalle lattialle; viimein koko tukkalaitos aukesi ja
-palmikko valahti pörröiselle villaröijylle. Sukat menivät sylkkyyn
-paljastaen harmaanlikaiset sääret, ja hengitys kulki hänen suustaan
-kuin savu.
-
-Vieras mies katseli häntä ääneti, kasvot liikkumattomina.
-
-Wilenius kuiskasi hiljaa Hildurille:
-
--- Istuuko se aina tuolla tavoin ja katselee eteensä?
-
--- Istuu, vastasi Hildur, -- aina.
-
--- Ei sillä näytä olevan kovin hauskaa.
-
-Hildur kohautti hiukan olkapäitään.
-
--- Ei, myönsi hän, -- ei kai sillä ole.
-
--- Mitä varten se sitten käy täällä joka yö?
-
--- En minä tiedä, sanoi Hildur, -- mutta sehän on hänen asiansa.
-Meistä se on yhdentekevää. Hän on säntillinen maksaja.
-
-Wilenius vaikeni, ja äkillistä mielijohdetta noudattaen hän siemaisi
-pitkän kulauksen lasistaan. Kyynelet nousivat hänen silmiinsä, niin
-väkevää oli juoma oudokseltaan.
-
--- Miksi te annatte lampun palaa, vaikka on kuutamo, nyt kun öljy on
-niin kallista?
-
--- Hän tahtoo, vastasi Hildur, -- hän maksaa.
-
--- Taitaa olla hyvin rikas, kun syytää rahoja sillä tavoin
-ympärilleen.
-
-Hildur kumartui ja kuiskasi Wileniuksen korvaan hyvin hiljaa:
-
--- Mandi sanoi eilen: Pitäis tappaa se ja ottaa rahat.
-
-Wilenius nosti silmänsä.
-
--- Herrajumala, lapsi, älä syökse itseäsi iankaikkiseen
-onnettomuuteen! Älä anna niiden toisten viekoitella itseäsi
-sellaiseen, jota ei voi millään enää auttaa.
-
-Hildur hymyili heikosti hänen levottomuudelleen.
-
--- Ei, ei, eihän siitä mitään tule. Olku nauroikin ja sanoi: Mandi,
-sinä olet seitsemänkertainen aasi. Ja se hän onkin. Mutta hän on
-kiltti. Hän ajattelee vain kuinka me parhaiten voisimme tulla toimeen
-ja hoitaa asiamme. Hän ei koskaan ole kenellekään penninkään velassa,
-ja hän pitää kapineensa niin sievästi ja hyvässä kunnossa. Sentähden
-minä viihdyn hänen kanssaan. Täällä on asunut monta tyttöä minun
-aikanani, mutta kaikki ne ovat olleet pahintakin pahempia. Nyt minä
-pelkään vain, että Mandi joutuu pois jollakin lailla, sillä silloin
-Olku ottaa taas jonkun vanhasta sakistaan.
-
-Wilenius joi uudestaan, vielä syvemmän kulauksen. Se juoksi kuin
-virtaava tuli hänen vanhoissa, kuivettuneissa suonissaan. Ja
-yht'äkkiä, välittömästi, hän alkoi kuiskailla Hildurille Edlasta. Se
-uusi ja outo, minkä hän oli kohdannut täällä sisällä, oli kyennyt
-hetkeksi himmentämään Edlan kuvan; nyt hänen kaikki ajatuksensa
-kääntyivät takaisin vainajaan. Mutta nyt Edla ei ollut enää hänen
-tajunnassaan ryppyinen, näivettynyt muija kapeine, kuihtuneine
-huulineen. Wilenius muisti hänet sellaisena kuin hän oli ollut siihen
-aikaan, jolloin he ensiksi tutustuivat toisiinsa.
-
--- "Karamsinin hevonen", hän sanoi hiljaa, naurahtaen hämillisestä
-liikutuksesta, ihailusta, kiitollisuudesta ja ylpeydestä, ja lämpimiä
-kyyneliä vieri hänen poskiaan alas.
-
--- Sinä et tiedä, kuinka kaunis hän oli, Hildur. Ja niin terve ja
-iloinen. En ole koskaan nähnyt niin punaposkista ja vahvakätistä
-tyttöä. Hän pesi pyykkiä pesulaitoksessa ylhäällä Korkeavuoren
-mäellä. Monta kertaa päivässä hän sai vetää kotiin täydet käsikärryt
-raskaita liinavaatteita, mutta jyrkimmänkin ylämäen hän aina pyyhälsi
-juoksujalassa ja lauloikin vähin, kun oli oikein raskas kuorma.
-"Karamsinin hevoseksi" toverit häntä nimittivät, sillä niihin
-aikoihin täällä kaupungissa asui hieno rouva nimeltä Karamsin, jolla
-oli koko Suomen kauneimmat ja nopeimmat hevoset...
-
-Mielellään Wilenius olisi kertonut enemmän Edlasta, kihlauksesta ja
-häistä, hänen kunnollisuudestaan ja uskomattomasta kätevyydestään.
-Mutta nyt vyöryivät muistot niin valtaavina hänen ylitseen, ettei
-hän enää keksinyt sanoja. Hullusti kävi siis hänen yrityksensä pitää
-Edlan muistolle kunniapuhe, joka olisi kokoonpantu kaikista niistä
-ylistävistä ja kiittävistä sanoista mitä hänellä oli varastossaan.
-Mutta mielessään hän loi muistomerkin sitä suuremman ja kauniimman.
-
-Hän syytti itseään nyt jokaisesta kerrasta, jolloin oli tehnyt Edlan
-mieltä vastaan, ja anoi häneltä nöyrästi anteeksi. Hän suri, ettei
-ollut kyennyt valmistamaan vaimollensa huolettomampaa osaa tässä
-elämässä, mutta hän toivoi hartaasti, että vanhat lupaukset toisessa
-maailmassa maksettavasta palkkiosta osoittautuisivat todenperäisiksi.
-
--- Hyvä oli myös, sanoi hän miettivästi Hildurille, -- ihan onni
-kerrassaan, että olimme juuri saaneet Kyllikistä sohvan kotiin
-korjattavaksi -- joten hänen ei tarvinnut kuolla lattialle.
-
-Ja kun hän nyt ajatteli omaa tulevaisuuttaan, hän näki sen paljoa
-selvemmin kuin äsken ulkona pimeässä ja yksinäisyydessä. Hän tiesi,
-ettei hän kyennyt omin neuvoin suoriutumaan leipätaistelusta. Hän
-tiesi, että köyhäintalo oli hänen tuleva kotinsa. Häntä hiukan
-hävetti pelkurimainen ja nopea alistumisensa, ja hän ymmärsi, että se
-merkitsi petosta sitä ainoaa ajatusta kohtaan, joka oli monta vuotta
-pitänyt Edlaa pystyssä: tahtoa, lujaa, järkähtämätöntä tahtoa olla
-joutumatta köyhäinhoidon rasitukseksi. Mutta hän tunsi itsensä niin
-lopen väsyneeksi; uusi päätös hiveli hänen aistejaan kuin syvän,
-syvän levon varmuus.
-
-Ja tunnit kuluivat. Päivä alkoi sarastaa ulkona, lyijynharmaa valo
-levisi yli katujen ja kattojen.
-
-Olku oli lysähtänyt vuoteelleen; hän nukkui. Toiset istuivat
-liikkumattomina, tuijottavin silmin, mitään näkemättä. Oli kuin
-itsekukin heistä olisi koettanut omalla tavallaan tulkita sitä
-lakkaamatonta laulua, joka nousi yksitoikkoisena betoniholveista ja
-metallitangoista, kun ne kutistuivat jäätävän aamun kourissa.
-
-
-
-
-KOTIINPALUU
-
-
-I.
-
-Paha ristiluun pakotus karkoitti unen Prinsaksen Marin silmistä.
-Kaikki muut, mies, poika ja pojanvaimo, olivat jo kauan nauttineet
-sitä lepoa, jota heidän väsyneet ruumiinsa vaativat pitkän,
-rasittavan työpäivän jälkeen. Marikin olisi tahtonut nukkua, mutta
-särky esti. Kai se aamupuoleen helpottaa, hän ajatteli. Mutta sinne
-oli vielä pitkälti; tuskin oli pimein keskiyökään vielä käsissä.
-
-Marin vieressä nukkui hänen miehensä, selällään, suu puoliavoinna
-tuuhean, harmahtavan parran keskessä. Hän kuorsasi kovaa ja
-säännöllisesti; hän aivan kuin komensi unta, ja se totteli nyt
-niinkuin aina. Tässä kuittautuivat kaikki vihlovat sahanvedot, joita
-hän aamuvarhaisesta iltahämärään oli tehnyt. Niin, Fredrik tuntui
-ottavan untakin runsaamman annoksen kuin kukaan muu, samoin kuin
-hän aina aterioilla tyynesti kukkuroi lautasensa korkeammaksi kuin
-toiset. Eikä siitä voinut oikeastaan mitään pahaa sanoa, sillä hän
-todella tarvitsi kumpaakin pysyttääkseen kookkaan ruhonsa hyvässä
-kunnossa. Puusepän ammatti on otettava vakavalta kannalta, hän
-tapasi sanoa, sillä se kuuluu niihin, joista puhutaan raamatussa.
-Ensimmäiset alkeet oli isä opettanut Fredrikille, mutta sitten
-tämä oli ahkeruudellaan ja kätevyydellään kehittänyt taitoaan niin
-pitkälle, että oli puhtaasti voittanut ukon, jolla koko elämänikänsä
-oli ollut pieni heikkous naukata lasi tai pari jokaisen matkamiehen
-kanssa. Alkaen nimismiehestä ja Sjöön kartanon pehtorista aina
-sellaisiin olioihin kuin raajarikko Fält Liljendalista.
-
-Jonkin aikaa oli Fredrikin kuorsauksilla sama tahti kuin kaappikellon
-raksutuksilla, mutta sitten ne sekaantuivat. Kello sai etumatkaa ja
-kiiruhti edelleen. Kuului kaksitoista lyöntiä, ja kuukauden nimi
-vaihtui. Heinäkuu painui menneisyyteen ja elokuu astui tilalle,
-uusi kuu uusine velvollisuuksineen. Sadot oli korjattava ja siemen
-kylvettävä.
-
-Mari ojensi ruumistaan ja painoi päänsä syvemmälle pielukseen,
-osoittamatta silti merkkiäkään kärsimättömyydestä. Hän oli tottunut
-valvomaan. Tuo ristiluun pakotus ei ollut mikään äkillinen
-noidannuoli eikä eilispäivän lapsi, se oli vieraillut hänen
-selässään jo useita vuosia. Ja se suli tavallisesti suloiseen uneen
-aamupuolella yötä, niin että hänellä joka tapauksessa oli jokin lohtu
-tiedossa pitkinä odotuksen tunteina.
-
-Poika ja miniä nukkuivat kamarissa, jonka vanhukset kotvan epäiltyään
-olivat luovuttaneet Ernfredille tämän mennessä naimisiin. Oikeastaan
-Fredrik ja Mari olivat aina molemmat olleet sitä mieltä, ettei taloon
-millään muotoa otettaisi miniää enempää kuin vävyäkään pysyväksi
-asukkaaksi. Menkööt lapset rikkaisiin tai köyhiin naimisiin, se ei
-ole meidän asiamme, mutta oma katto pään päällä heillä pitää olla
-alusta pitäen, olivat he tavallisesti sanoneet ja tällöin aina
-ajatelleet sitä ikuista riitaa ja toraa appivanhempain ja nuorten
-välillä, mitä he elämässään olivat nähneet, kun yhdessä tuvassa
-piti jakaa pienet tilat. Ja kuitenkin oli käynyt niinkuin oli
-käynyt. Mari tuskin itsekään ymmärsi kuinka tähän oli johduttu,
-mutta lähinnä oli kai asian laita näin: kun Ida ja Sigrid monien
-vastaansanomisten jälkeen olivat ajaneet tahtonsa perille ja päässeet
-hienojen helsinkiläis-herrasväkien sisäköiksi, oli Prinsaksessa jo
-alkanut tuntua vähän tyhjältä ja oudolta; ja kun onnettomuus sitten
-kävi kiinni molemmin käsin ja vei Albinin sotaan punaisten puolella,
-jäämään sille tielleen, silloin oli Fredrik ja vielä enemmän Mari
-itse saanut sellaisen kolauksen, etteivät he voineet enää kieltää
-mitään Ernfrediltä. Hänhän oli viimeinen joka heillä oli jäljellä,
-viimeinen neljästä. Tytöt kirjoittivat tosin aina jouluksi ja
-pääsiäiseksi, mutta niissä kirjeissä puhuttiin vain paraadeista ja
-elävien kuvien teattereista, ei koskaan sanaakaan kotiintulosta
-tai kodinkaipuusta. Ernfredin laita oli toisin; hänellä ei ollut
-mitään halua kaupunkeihin tai matkoille tai levottomaan elämään.
-Hän tahtoi olla Prinsaksessa ja auttaa isää puusepäntyössä, kunnes
-oli tuleva hänen vuoronsa harjoittaa ammattia omin päin. Muuten ei
-vanhusten ollut koskaan tarvinnut katua myöntyväisyyttään. Miniä oli
-osoittautunut sävyisäksi ja kelpo ihmiseksi, järjestyskykyiseksi ja
-halukkaaksi kaikkeen työhön. Tosin voitiin sanoa, että hänellä oli
-vilkkaampi kieli kuin ihmisillä yleensä, mutta ihme kyllä ei tällä
-kertaa tuossa paljossa puhumisessa ollut mitään pahaa.
-
-Oikeastaan olikin vain yksi asia, joka huolestutti Maria hänen siinä
-maatessaan ja tapansa mukaan vakavasti miettiessään talon asioita.
-Ennen joulua kuullaan vielä lapsenitkua kamarissa; siitä tulee suuret
-muutokset. Saapa nähdä miten se vaikuttaa Fredrikiin.
-
-Olikin jo kulunut kaksikymmentä vuotta siitä, kun viimeksi oli kuultu
-pikkulasten ääntä Prinsaksessa. Naapureita ei täällä keskellä korpea
-ollut. Kuullakseen hiiskahduksenkaan toisten lapsista sai mennä aina
-Räfsbackaan asti -- jos mieli teki. Siellä kyllä sitä tavaraa oli
-enemmältikin.
-
-Ulkona kohisi tuuli raskaasti puiden latvoissa. Tuntui kuin joku
-olisi laahannut isoa mattoa metsän yli, joskus laskenut sen
-irti hengähtääkseen ja taas jatkanut laahaamista. Vaivalloista
-työtä, loputonta ja toivotonta jollakin tavoin. Tai myöskin
-saattoi kuvitella, että siellä ulkona oli meri. Mari oli
-syntynyt saaristossa. Nyt vanhemmiten sattui hänelle joskus, kun
-hän puolivalveillaan makaili pimeässä, että hän sekoitti nuo
-kaksi, metsän ja meren. Hän saattoi kuvitella makaavansa kotona
-kalastajatuvassa ja kuulevansa meren pauhun. Saapa nähdä kuinka
-pyydyksien käy, saattoi hän mumista ja sitten havahtua täysin
-valveille huomatakseen, että ne huolet eivät enää kuuluneet hänelle.
-
-Tänä yönä Mari oli liian hereillä kuvitellakseen mitään tuollaista.
-Hän kuuli kellon raksahdukset, yks -- kaks, yks -- kaks... Niin
-marssii aika eteenpäin kuin reipas sotilas, joka ei koskaan väsy,
-sitkeämpänä, voimakkaampana, kestävämpänä kuin se, joka laahaa mattoa
-petäjänlatvojen yli ja tarvitsee niin monta lepohetkeä.
-
-Mari kuuli viirin vinkuvan aitankatolla ja lisäksi heikon, surisevan
-äänen. Sekin oli hänelle tuttu. Se oli pieni tuulimylly, väkkärä,
-jonka Fredrik oli huvikseen kyhännyt eräänä lauantai-iltana, kun
-hänellä ei ollut parempaa tekemistä. Nyt se oli salon päässä veräjän
-suussa ja pyöriä hyrisi iloisesti kuin rukki, vaikka ei mitään hyötyä
-tehnytkään. Tai ehkä sentään sen taitehikas muoto kykeni julistamaan
-matkamiehelle, että tässä asui puuseppä, vaikka eihän se mikään
-uutinen ollut räfsbackalaisille eikä kirkonkylän ihmisille, ainoille,
-joiden oli tapana kulkea sitä tietä.
-
-Koira haukahti. Ensin pari epävarmaa vingahdusta, sitten valittava,
-pitkäveteinen ulvonta.
-
-Häpeäkin, Palle, vanha hupsu, annatko sinä väkkärän peloittaa itseäsi!
-
-Mutta koira ei vaiennut. Päinvastoin. Pitkäveteistä ulinaa seurasi
-pian äkäinen haukunta. Ja samassa Mari kuuli veräjän saranain
-vingahtavan.
-
-Se oli vain heikko ääni; kuka muu hyvänsä olisi saattanut epäillä
-korviaan, sillä niin kovin epätodenmukaiselta tuntui, että kukaan
-olisi keskellä yötä avannut Prinsaksen veräjää. Mutta Mari oli ensi
-hetkestä lähtien vakuutettu, ettei hän ollut erehtynyt.
-
-Pallen haukunta kävi yhä vihaisemmaksi -- mutta taukosi äkkiä. Tuli
-aivan hiljaista.
-
-Mari kohottautui istumaan vuoteessa. Hiljaisuus ei suinkaan
-rauhoittanut häntä; päinvastoin heräsi hänessä epäluulo, että
-varas läheni, oli nopeasti ottanut Pallen hengiltä, kuristanut sen
-tai pistänyt puukolla. Prinsaksessa ei ollut koskaan ennen käynyt
-varkaita, mutta viime vuosinahan oli saatu tottua suurempiinkin
-ihmeisiin ja merkillisempiin yllätyksiin. Aivan varmaan siellä oli
-joku salaisissa, rikollisissa aikeissa. Askelia Mari ei kuullut,
-mutta kuitenkin hän tiesi aivan varmasti, että joku, että jotakin
-läheni ulkona pimeässä. Hän aikoi juuri herättää Fredrikin, jottei
-varas ehtisi murtautua johonkin, kun äkkiä päätyikkunan reunustaa
-raapaistiin. Oliko siellä eläin vai ihminen vai ehkä vielä jotain
-muuta, joka näin arasti koetti antaa merkkiä itsestään? Mari ei
-voinut selvittää itselleen mitä tämä tuskainen kutsu enimmän
-muistutti, kun se samassa kuului taas.
-
-Varas se ei voinut missään tapauksessa olla. Joku joka etsi heitä --
-ihmeellistä kyllä. Joku joka tahtoi päästä sisään.
-
-Hapuileva raapiminen lakkasi vähitellen, mutta äkkiä kuului heikko
-naputus porstuanovelta. Sitten tuli taas hiljaista, hiljaisempaa kuin
-koskaan ennen.
-
-Mari istui ymmällä pimeässä ja odotti. Täytyihän tulla vielä jotakin
-lisää, ellei hän kokonaan ollut antanut tuulen ja yön narrata
-itseään, jota hän ei kuitenkaan jaksanut uskoa. Niin vanha ja
-raihnainen hän ei toki läheskään vielä ollut.
-
-Ei ei, hän ei ollut voinut erehtyä, ja nyt kuuluikin arka naputus
-jälleen.
-
-Mari vavahti ja tunsi lievää ahdistusta. Ja samalla hän häpesi
-itseään. Ollapa nyt noin lapsellinen ja antaa pikkuasian peloittaa,
-hän ajatteli ja nousi vuoteesta. On tarpeetonta herättää Fredrikiä;
-minun tahtomattani ei kukaan tule sisään, siksi vankka ovensäppi
-meillä on. Voinhan ensin kuulustaa mistä on kysymys.
-
-Sen suurempi hänen rohkeutensa ei kuitenkaan ollut kuin että hän
-jätti tuvan oven selko selälleen mennessään porstuaan.
-
--- Kuka siellä? hän kysyi hillitysti, suu tiukasti ovenraossa.
-
--- Minä, vastasi toinen hillitty ääni, joka pani veren nopeasti
-virtaamaan Marin sydämeen. -- Albin.
-
--- Kuka -- kuka kolkuttaa? kysyi Mari uudelleen jääkylmien väreiden
-kiitäessä läpi hänen ruumiinsa.
-
--- Albin. Täällä on Albin, äiti.
-
-Mari siveli kädellään yönuttuaan; hän silitteli karkeaa
-alushamettaankin havaitsematta itse mitä teki. Koko hänen olemuksensa
-keskittyi yhteen ainoaan odotukseen. Mutta sitä ei tullut, mitä hän
-niin jännittyneenä odotti: ihmisaskelta, kenkien narinaa, vaatteiden
-kahinaa, uutta koputusta, hengähdystä... Ulkopuolella oli aivan
-hiljaista, vain kohu puiden latvoissa kävi raskaana ja tuskaisesti
-huokaillen.
-
--- Onko siellä joku? sai hän vihdoin kolmannen kerran sanotuksi.
-
--- Päästäkää minut sisään, vastasi sama ääni, nyt kiihkeämmin,
-pyytävämmin kuin äsken, mutta yhtä salaperäisen hillittynä ja arkana.
--- Antakaa minun puhua kanssanne, minun täytyy poistua jälleen, kun
-aamu valkenee.
-
-Niin, se oli todella vainajan ääni. Äiti ei erehdy esikoisensa
-äänestä. Mari seisoi siinä ja tunsi keinuvansa raskaan huumauksen
-vallassa.
-
-Nyt hän ymmärsi. Ja samassa tuntui hänestä luonnolliselta, melkein
-itsestään selvältä, että Albin tuli keskiyön aikaan ja pyysi päästä
-sisään lapsuudenkotiinsa. Hän oli ajatellut tätä jo monta kertaa,
-ihmetellyt, odottanut melkein, varsinkin ensi aikoina tiedon
-saavuttua pojan kuolemasta. Albin, joka oli ollut mukana niin
-kauheissa teoissa, ehkä itsekin tehnyt törkeitä rikoksia, kuinka
-hän voisi saada lepoa joukkohaudan siunaamattomassa mullassa.
-Mutta vaikka Mari hyvin tämän ymmärsi ja vaikka arvoitus ei enää
-oikeastaan ollut mikään todellinen arvoitus, valtasi tuska hänet
-uudelleen kaksinkertaisin voimin. Sillä hän tiesi, ettei tuota
-rauhatonta sielua mikään muu voisi sitoa ruumiin hautaan kuin
-maahanpaniaislukujen pyhät sanat. Ja kuka olisi ollut läheisempi
-lukemaan niitä kuin juuri hän, äiti, hän joka nyt yksin oli
-tullut tietoon sielun hartaimmasta halusta! Mutta pahinta oli,
-ettei hän kuolemakseenkaan voinut muistaa oikeita sanoja oikeassa
-järjestyksessä. Lukemattomia kertoja hän oli kuullut ne hautuumaalla
-harmaakivikirkon ympärillä, kuullut niitä luettavan sekä pakkasessa
-että helteessä, sekä ystävien että vieraiden haudoilla. Hän oli usein
-pitänyt tapanaan mumista niitä puoliääneen samalla kuin rovasti tai
-apulainen oli lausunut ne juuri hautaan lasketun arkun ääressä, mutta
-nyt, kun ne olisivat olleet tarpeellisemmat kuin koskaan ennen, nyt
-ne olivat kuin poispuhalletut hänen poloisesta päästään, missä kaikki
-vain pyöri ympäri.
-
-Mari lankesi polvilleen kuluneelle porstuan permannolle. Hän
-risti vapisevat kätensä ja alkoi mumista -- Isämeitää kai ja
-Herransiunausta. Ja suureksi ilokseen hän huomasi äkkiä, että
-siinähän ne oikeat sanat tulivatkin mieleen tai ainakin osa niistä:
-
--- Maasta olet sinä tullut, maaksi pitää sinun jälleen tuleman.
-Maasta olet sinä tullut... Jeesus Kristus, Vapahtajamme, on sinut
-viimeisenä päivänä herättävä. Maasta...
-
--- Äiti, sanoi ääni ulkopuolelta nyt kovemmin ja selvemmin, --
-älkää pelätkö. Täällä on Albin. Eikö äiti tunne minun ääntäni? Olen
-piileskellyt Grindaksen metsässä eilisestä asti, kun en uskaltanut
-tulla valoisaan aikaan. Päästäkää minut sisälle ja antakaa puhua
-kanssanne. Vain siksi olen tullut pitkän matkan Venäjän Karjalasta
-saakka. Olen kulkenut jalkaisin kaksi kuukautta.
-
-Mari koetti nousta, mutta ei jaksanut ja jäi istumaan ylimmälle
-astuimelle.
-
--- Albin! hän parahti heikosti. -- Voi herrajumala, elätkö sinä,
-Albin!
-
--- Kuulettehan sen, vastasi ääni, nyt jo hieman kärsimättömästi. --
-Miksi ette aukaise?
-
-Mari istui herpaantuneena, voimatta käsittää tai tahtoa mitään.
-Albin, Albin, hän kuiskasi tuskin kuuluvasti.
-
--- Nyt kysyn viimeisen kerran, päästetäänkö minua tänä yönä sisään
-vai eikö? Jos niin on, ettette enää tahdo puhua kanssani, niin
-sanokaa pois. Mutta en olisi kumminkaan uskonut teidän olevan
-sellaisia.
-
-Mari kuuli hänen äänensä vapisevan, vihastako vai pidätetystä
-itkusta, siitä hän ei päässyt selville. Mutta hän tajusi, että
-jotakin piti tehdä, että hänen täytyi jaksaa, maksoi mitä maksoi.
-
--- Päästää sinua sisään -- - ei, Albin, sitä en uskalla -- -- Isän
-vuoksi, tarkoitan. Ja Ernfred kuuluu suojeluskuntaan -- - Se on
-vaikeaa monella tapaa -- --
-
--- Vain niin, kuului Albinin ääni, ja nyt se tuntui masentuneelta
-ja epävarmalta. -- Mutta ehkä se ei sentään ole niin vaarallista?
-Minähän vain tahdon puhua kanssanne hetkisen, ja sitten voin heti
-mennä tieheni, jos se on tarpeellista.
-
-Mari mietti kauan.
-
--- Niin, hän vihdoin lausui. -- En tiedä, en usko... Sinä et tiedä
-kuinka isä vihaa punaisia. Hänen kanssaan ei voi puhuakaan sinnepäin
--- hän tulee aivan kuin hulluksi -- --
-
--- Onko siis tarkoituksenne, että minun pitää mennä tieheni nyt heti?
-Sanokaa pian ja selvästi että tiedän miten menetellä.
-
--- Ei, odota vähän, sanoi Mari nopeasti. Hän nousi ja hiipi vielä
-horjahtelevin jaloin takaisin tuvan ovelle. Olikohan joku herännyt
-sisällä? Ei, ihmeellistä kyllä ei kukaan, ei ainakaan Fredrik,
-koskapa hänen nenänsä ja suunsa tuhisi edelleen raskaasti ja
-säännöllisesti. Mari sulki varovasti oven.
-
-Tuokion ajan hän vielä epäröi, sitten hän nosti raskasta säppiä ja
-avasi ulko-oven.
-
-Lähellä hänen edessään seisoi tumma varjo. Albinin kasvot kuumottivat
-valkeina ympäröivässä pimeydessä, piirteitä Mari ei voinut erottaa.
-Kumma tunne valtasi hänet, ja hänen täytyi tarttua kädellään
-vasempaan rintaansa. Tyhjänä ja velttona se riippui yömekon alla;
-mutta kerran siitä oli virrannut voimia häneen, joka nyt seisoi siinä
-pimeässä, rikoksellisena, joka oli saapunut kuolemanvaltakunnan
-esikartanoista.
-
-Mari taisteli itsensä kanssa ja sai sopimattoman heikkouden
-karistetuksi pois. Nyt piti toimia, tehdä päätöksiä, ja ajatellessaan
-edesvastuutaan ja kaikkia niitä käytännöllisiä seikkoja ja tehtäviä,
-joita oli vyörynyt hänen päälleen, hän sai takaisin yhä enemmän
-tyyntä, järkevää arkiolemustansa.
-
--- Niin, Albin, hän lopuksi lausui, -- lienee parasta, ettet lainkaan
-astu sisään ja herätä heitä, mutta minä tulen ulos ja kuuntelen mitä
-sinulla on kerrottavana. Huomenna voimme katsoa, mitä ehkä voi saada
-aikaan. Mene perunakuopan luo päätypenkille istumaan. Tulen kohta
-perästä, kun saan hiukan enemmän vaatetta päälleni.
-
--- Minun on nälkä, sanoi Albin, -- voinko saada jotain syötävää?
-
--- Saat, saat. Mene nyt vain, ennenkuin joku herää.
-
-Hän kuuli pojan askelten häipyvän pehmeällä pihanurmikolla.
-
-Mari säilytti pyhävaatteitaan eräässä porstuakomerossa. Hän saattoi
-pukeutua täällä kaikessa hiljaisuudessa. Ja niin hän läksi musta
-kirkkohame yllään ja uudet juhlakengät jalassa kohtaamaan poikaansa.
-
-Ruokakammiossa hän oli yhä vapisevin käsin levittänyt voita
-reikäleivälle ja täyttänyt maidolla tuopin.
-
-Hän kulki varovasti maidon vuoksi.
-
--- Ole rauhassa, äiti, minä tässä vain olen, sanoi Albin hiukan
-naurahtaen, kun näki äitinsä lähestyvän ikäänkuin pelokkaana. Ja kun
-tuuli samassa hieman hellitti, hän raapaisi tulitikun ja valaisi omia
-kasvojaan.
-
-Mari katsoi.
-
-Niin, kyllä siinä oli Albin, vaikkakin hän tuntui paljon muuttuneen.
-Puolipitkä parta, jota hänellä ei ollut ennen ollut, ulottui korvasta
-toiseen. Mari kerkesi ajatella, että pojan täytyi nyt tietysti
-tehdä kaikkensa, etteivät kunnialliset ihmiset häntä tuntisi. Häntä
-värisytti. Pieni liekki heikkeni yhä, hän saattoi nähdä vain että
-nenä pisti omituisen terävänä esiin Albinin laihtuneista ja jollakin
-tavoin jäykistyneistä kasvoista. Silmät olivat vajonneet syvemmälle
-kuin ennen -- tai ehkä se johtui vain lepattavasta valosta. Samassa
-tulitikku käyristyi ja katkesi.
-
--- Niin, sanoi Albin tavoitellen entisaikain reimaa ja huoletonta
-sävyä, -- tällaiselta minä nyt näytän.
-
-Mari ei keksinyt mitä vastata. Hän vain ojensi Albinille leivän ja
-maitotuopin istuutuen sitten hänen viereensä penkille. Päättäen
-siitä, millä tavoin poika ahmi reikäleipää, hän ei ollut varmaankaan
-syönyt paljoa viimeisen vuorokauden aikana.
-
--- Kiitos, sanoi Albin, kun viimeinen maitotilkka oli huuhtonut alas
-viimeisen leivänmurun.
-
-Mari tunsi jälleen kalvavaa ahdistusta.
-
--- Albin, hän sanoi hiljaa, -- herrajumala, Albin, kuinka me olemme
-saaneet surra sinun tähtesi.
-
--- Luulitteko että -- että minä olin kuollut?
-
--- Juuri sitä luulimme. Saimme sellaisia tietoja että lopuksi pidimme
-sitä aivan varmana. Ernfred kävi vielä Helsingissäkin kuulustelemassa
-asiaa, ja niin saimme tietää, ettei sinua ollut vankien joukossa.
-
--- Vai niin, Ernfred teki sen, vaikka itse kuuluu suojeluskuntaan.
-
--- Niin, sanoi Mari hitaasti, -- minä pyysin häntä niin kauan, että
-hänen täytyi vihdoin lähteä.
-
-Molemmat vaikenivat.
-
--- Niin, sanoi Albin sitten, -- asia kävi niinkuin kävi. Ja päin
-helvettiähän se meni. Johtajamme pettivät meitä jo alun pitäen, ja
-kaikki perhanan lörpötys meni meihin kuin häkä. Myöhemmin huomasimme
-tosin yhtä ja toista, mutta silloin oli jo päästy sotaelämän makuun
-ja sitäpaitsi oli liian myöhäistä kääntyä takaisin.
-
--- Ei koskaan ole liian myöhäistä kääntyä, sanoi Mari, ei kuitenkaan
-vakuuttavasti.
-
--- Minun uskoni mukaan se oli mahdotonta, sanoi Albin hiljaisesti, --
-mutta mitäpä kannattaa ajatella sitä asiaa enää. Se on nyt niinkuin
-on.
-
--- Missä ovat toverisi sahalta, ne jotka saivat sinut viekoitelluksi
-mukaan?
-
--- Eivät he minua viekoitelleet enempää kuin minä heitä. Kun nyt
-ajattelee taapäin niitä asioita, niin pää ei ota käsittääkseen,
-kuinka kaikki kävi niin nopeaan. Sahalle tuli aseita, pieni
-herraskainen mies Helsingistä piti puheita niin että sylki roiskui
--- ja siinä sitä oltiin... Missäkö ne nyt ovat, joiden kanssa
-läksin: Flytström kuoli Joutsenon rintamalla, seisoin vieressä kun
-hän kaatui. Omituinen ääni, kun kuula tulee ja iskee mieheen; ei
-mikään ennen kuulemani ole senkaltaista. Mustolan näin Pietarissa ja
-Heinämaan Kantalahdessa; he viihtyivät hyvin ryssien kanssa.
-
--- Vai niin, sinä olet ollut Pietarissa, sanoi Mari. Ei mikään enää
-häntä ihmetyttänyt.
-
--- Kolme eri kertaa. Mehän menimme sinne laivalla Viipurista, kun
-valkoiset tulivat. Sitten reisasimme yhden vuoden edestakaisin
-Pietarin ja Kantalahden ja erään Knäsöi-nimisen paikan väliä.
-Toiset tahtoivat olla ryssän, toiset engelsmannin palveluksessa, ja
-monet tahtoivat vain liikuskella omin päin, ja heitä minä seurasin,
-mihinkäpä minä olisin lähtenyt? Omituista oli tosin aluksi tehdä
-kaikenlaista kiellettyä ja saada ottaa kaikkea mitä tarvitsi
-tai muuten tahtoi, saada iskeä kovasti tai ampua kun suuttui ja
-polttaa isoja kartanoita kuin mitäkin juhannuskokkoja. Mutta
-kuinka lieneekään minulta loppui halu tuollaiseen elämään ja aloin
-kovasti ajatella, kuinka pääsisin jälleen kotiin. Joskus kuului
-huhuja, että meidät kaikki armahdettaisiin, jos tulisimme kotiin
-ja ilmoittautuisimme poliisille tai nimismiehelle, joskus taas
-väitettiin, että valkoiset ampuivat jokaisen punaisen minkä saivat
-kiinni. Oli vaikea tietää. Sanomalehtiä ja muuta postia tuli kyllä
-päämajoihin, ja joskus minulla oli kova halu kirjoittaa teille, mutta
-ei siitä kuitenkaan tullut mitään. Tiesinhän myös että te kaikki muut
-alusta alkaen olitte toisella puolella.
-
--- Et tiedä kuinka me olemme saaneet hävetä ja kärsiä sinun vuoksesi,
-lausui Mari melkein tylysti. -- Ei yksikään räfsbackalainen
-lähtenyt punaisten mukaan, ja kirkonkylästäkin meni vain muutamia
-pahantekijöitä ja roistoja. Ihmistenhän täytyy luulla, että me olemme
-huonoa väkeä, kun sinä -- --
-
-Hän ei jatkanut. Mutta Albin tokaisi hieman julkealla äänellä, jonka
-sävyn Mari oli tuntevinaan hänen pahimmilta poikavuosiltaan:
-
--- Tervehdi räfsbackalaisia ja sano, että voivat lopettaa
-haukkumisensa; saattaa käydä niin, että tulee vielä toiset ajat.
-Katsos, minä olen ollut jo kokonaisen kuukauden Suomessa, niin että
-tiedän suunnilleen, minkälaista täällä on. Punaisilla on paljon
-ystäviä.
-
-Sitten hän kääntyi yht'äkkiä rauhallisemmin puhumaan:
-
--- Tulin rajan poikki Ilomantsin pitäjään seitsemän suomalaisen
-kanssa, jotka samoin olivat väsyneet elämään siellä. Aluksi liikuimme
-vain öisin ja piileskelimme päivisin metsissä, mutta pian huomasimme,
-että se oli tarpeetonta. Kerrankin asui kolme meistä kokonaisen
-viikon eräässä isossa kirkonkylässä. Ei kukaan kysynyt meiltä mitään.
-Mutta kotiseudulla täytyy olla varovainen. Ei muuta kuin että joku
-lapsimukula tuntee minut, niin siinä sitä ollaan. Ne vievät
-minut -- --
-
-Mari liikahti. Häntä paleli. Hänen täytyi ponnistella voidakseen
-ajatella selvästi.
-
--- No mutta, hän sanoi, -- etkö sinä saa nyt armoa, kun kaikki
-muutkin saavat?
-
--- Armoa..., sanoi Albin vitkastellen, -- minä -- minä en usko
-sitä. Kaikki eivät kulje vapaina, on poikkeuksia. Saat olla varma,
-että olen tarkoin lukenut kaikki mitä siitä asiasta on ollut
-sanomalehdissä painettuna.
-
--- Eikö asia ole niin, että kaikki saavat armon paitsi ihan pahimmat,
-murhaajat, murhapolttajat ja muut sellaiset?
-
--- Aivan niin, vastasi Albin haluttomasti, -- mutta siinähän se pulma
-onkin.
-
-Mari puristi kädellään tiukasti hänen polveaan. Hiljaisuus syveni yhä
-enemmän heidän välillään, ja Marista tuntui kuin se veisi pojan pois
-hänen luotaan, kauemmaksi kuin koskaan ennen.
-
--- Jeesuksen nimessä, Albin, hän kuiskasi, -- kuinka sinä saatoit,
-kuinka saatoit!
-
--- Niin, sanoi Albin, -- se kävi aivan itsestään, niinkuin kaikki
-muukin. Sodan alussa sattui, että meitä tuli muutamia miehiä pieneen
-herraskartanoon. Me salpasimme tilanomistajan erääseen huoneeseen,
-koska tahdoimme saada olomme mukavaksi ja yöpyä kartanoon. Ja
-sitten yht'äkkiä illan suussa joku tulee sisään ja huutaa: Hän on
-keskustellut puhelimessa valkoisten kanssa, ne piirittävät meidät
-aivan kohta. Juoksimme kartanonomistajan huoneeseen ja huomasimme
-puhelimen seinässä. Hän ei vastannut mitään, kun kysyimme, oliko hän
-puhunut valkoisten kanssa ja pyytänyt apua. Ja niin hänet vietiin
-pihalle ja siellä -- siellä hänet ammuttiin... Kuten sanoin, hänet
-ammuttiin... Me... me ammuimme hänet. Meitä oli kaksi, jotka sen
-teimme. Niin niin, älkää siinä istuko ja tuijottako minuun noin,
-myönnänhän että minäkin ammuin. Te ette ymmärrä, mutta me, me jotka
-joka hetki odotimme valkoisten hyökkäävän esiin pensaikosta... Ja
-pahinta on, että niissä tuomioistuimissa tietävät; toverini joutui
-myöhemmin kiinni ja hän ilmaisi nimeni, luin sen eräästä lehdestä
-viime keväänä. Niin että senvuoksi teidän täytyy piilottaa minut,
-äiti. Olen miettinyt sinne ja tänne, on niin vaikea tietää mikä on
-parasta ja viisainta. Ehkä pitäisi mennä ja ottaa rangaistus niin
-pian kuin mahdollista, jotta pääsisi pois niin kauan kuin on vielä
-siinä iässä että kannattaa. Mitä äiti ajattelee?
-
-Mari oli hellittänyt otteensa pojan polvesta. Hän vain istui ja
-katsoi tiukasti yön pimeyteen, kunnes silmiä alkoi kivistää.
-
--- Älä kysy minulta, kysy omaltatunnoltasi, tuli viimein vastaukseksi.
-
--- Hm, arveli Albin, -- on kyseessä joka tapauksessa suuri päätös,
-jota sietää ensin harkita. Ehkäpä tämä päättyy siihen, että menen
-vapaaehtoisesti nimismiehen luo, mutta en voi tehdä sitä nyt aivan
-heti, sillä tarvitsen miettimisaikaa. Siksi teidän pitää kätkeä
-minut, äiti.
-
--- Me emme voi piilottaa sinua tänne kotiin, vastasi Mari lyhyesti
-kuten kaupasta kieltäydyttäessä.
-
-Albin mietti.
-
--- Mutta jos piiloudun tänne lähimetsiin tai johonkin latoon --
-autatteko minua sitten ruoalla, äiti?
-
-Mari istui kauan ääneti.
-
--- Niin, hän vastasi viimein soinnuttomalla äänellä, -- kai minun
-pitää se tehdä.
-
--- Minä voin kyllä nukkua metsässä niin kauan kuin ilmat pysyvät
-tällaisina. Mutta jos tulee kovia yöpakkasia ja pahoja sateita, niin
-minun pitää päästä jonnekin katon alle. Tietääkö äiti mitään hyvää
-piilopaikkaa?
-
--- Grindaksen metsälato Takaniityn perällä, vastasi Mari äskeiseen
-tapaan. -- Kai sinä tiedät sen pienen niityn, ennenkuin tullaan
-valtamaantielle.
-
--- Niin, kyllä tiedän.
-
--- Sinne ei tule kukaan nyt enää, kun tuonoin saatiin kaikki heinät
-korjuuseen sieltäpäin. Parempaa piilopaikkaa en tiedä.
-
--- Se on kyllä hyvä, sanoi Albin vilkkaasti. -- Olin itsekin
-ajatellut siihen suuntaan. Ja kuinka järjestämme sen ruokapuolen?
-
--- Tulen sinne ladolle huomeniltana, vähää ennen auringonlaskua. Voit
-istua metsänreunassa ja odottaa.
-
-Albin istui vaiti ja päättämättömänä.
-
--- Niinpä niin, sanoi hän sitten hieman epäröiden. -- Kiitos, äiti.
-On kai parasta että lähden.
-
--- Niinpä kai.
-
-Albin astui pari askelta veräjää kohti, pysähtyi sitten ja kääntyi.
-
--- Voiko äiti hankkia vähän tupakkaa? On niin vaikea olla ilman, kun
-on tottunut polttamaan.
-
--- En voi mitään luvata, mutta mahdotonta se ei ole. Ehkä voin ottaa
-isän tupakoista niin ettei hän huomaa.
-
-Ja samassa oli kuin jäykkä kuori olisi murtunut ja pudonnut pois
-Marin päältä. Hän purskahti hillittömään itkuun.
-
--- Voi Albin, kuinka saatoitkaan mennä ja tuottaa meille kaikille
-tämän. Olethan saanut saman kasvatuksen kuin muut kunnialliset
-ihmiset, kristillisyyttä ja koulua ja kaikkea mikä siihen kuuluu.
-Olemmeko antaneet sinun kasvaa kuin villipedon, jotta sinun
-tarvitsi ruveta murhaamaan ja varastamaan? Vastaa minulle! Olemmeko
-tehneet niin? Mekö olemme syyllisiä? Olemmeko laiminlyöneet jotain
-välttämätöntä sinua kasvattaessamme, emmekö ole koettaneet kurittaa
-sinua ja kasvattaa jumalanpelossa!
-
--- Ei kukaan voi syyttää äitiä, vastasi Albin. -- Eikä kukaan niin
-teekään, lisäsi hän uhmailevasti. -- Yksinäni olen tehnyt mitä olen
-tehnyt, hyvää tai pahaa, ja olen kyllä mies vastaamaan puolestani.
-Odotanko minä Grindaksen ladon luona huomeniltana vai enkö? Maksaako
-vaivan? Sanokaa vain suoraan, olen minä ollut pahemmassakin kyydissä.
-
-Mari tukahdutti nyyhkytyksensä ja pyyhkäisi kädenselällä nenäänsä.
-
--- Miksi kysyt enää sitä asiaa? Tietysti minä tulen, kun kerran olen
-luvannut tulla.
-
-Äiti seisoi vielä hetkisen ja koetti seurata pojan kulkua maantiellä.
-Toivoton yritys, sittenkuin pimeys ja tuuli olivat peittäneet hänet
-ja hänen arkailevat askelensa. Taaja metsä kohisi, ja Marista tuntui
-kuin tyrskyt peittäisivät hänet. Hän tunsi äkkiä polttavaa halua
-kutsua poikansa takaisin tai huutaa apua.
-
-Siitä ei kuitenkaan tullut mitään. Järki voitti.
-
-Päinvastoin hän hiipi niin äänettömästi kuin suinkin sisään, riisui
-pyhävaatteensa ja laskeutui levolle.
-
-Kaikeksi onneksi ei kukaan ollut herännyt. Kaikki oli samoin kuin
-tunti sitten.
-
-Nyt tuntui pakotus selässä jälleen; varmaan oli koko ajan kolottanut,
-mutta hän ei ollut ehtinyt huomata sitä. Hän vain lepäsi ja kuunteli
-kellon raksutusta, yks -- kaks, yks -- kaks... Niin marssii aika,
-reipas sotilas, pysähtymättä, väsymättä... Yks -- kaks, yks --
-kaks... Mari on kuulevinaan korkorautojen kopinaa soraiselta tieltä
-... siellä kulkee joku ... yks -- kaks, yks -- kaks ... kulkijalla
-on kiire, hän kävelee niin ripeästi ja tahdissa ... yks -- kaks, yks
--- kaks ... hänen pitää joutua pian jonnekin muualle, hän ei saa
-väsyä, ei eksyä tahdista ... yks -- kaks, yks -- kaks ... hän tuntuu
-lisäävän vauhtiaan, Marin korvissa takoo kuin moukari alasinta vasten
-... yks -- kaks, yks -- kaks, yks -- kaks ... on kuin joku ajaisi
-kulkijaa takaa, vainoaisi kuin vaarallista petoa ... hän ei juokse
-enää, hän kiitää eteenpäin, hän pakenee kurjan henkensä edestä...
-
-
-II.
-
--- Ei kai täällä käynyt varkaita yöllä? kysyi miniä tullessaan
-aamulla tupaan. -- Luulin kuulleeni askelia ja puhetta ja aioin
-nousta katsomaan, mutta olin liian väsyksissä. Taisi muuten ollakin
-unta kaikki tyynni.
-
--- Untako --, sanoi Mari, joka oli jo kauan puuhaillut takan ääressä.
--- Ei, minun sinä kuulit liikkuvan. Sain maata koko yön valveilla
-selkäsärkyni takia, ja siinä tuli niin nälkä, että piti mennä
-porstuakammiosta hakemaan syötävää.
-
--- Niinkö, vastasi miniä vain, ja Mari kuuli äänestä, että asia oli
-sillä selvä. Fredrik ja Ernfred eivät olleet huomanneet mitään.
-
--- Te miehet nukutte kuin porsaat -- Mari yritti laskea leikkiä --,
-voisi varastaa sänkyvaatteet aitanne ja te vain kääntäisitte kylkeä.
-Minä tunnen teidät, minä.
-
-Ja hän kaatoi heidän kahvikuppinsa täpö täyteen.
-
-Yksi kohta oli totta siinä, mitä hän oli miniälleen sanonut: hän
-ei ollut tosiaankaan saanut unta silmiinsä koko yönä. Ja se oli
-tärkeä seikka, sillä ellei hän olisi varmasti tietänyt valvoneensa
-ilman pienintäkään keskeytystä, niin hän olisi melkein pitänyt yön
-suurta tapahtumaa vilkkaana unena, tosielämän kaltaisena unena. Niin
-käsittämättömältä, niin äärettömän epätodennäköiseltä kaikki tuntui
-nyt kirkkaassa päivänpaisteessa. Tuolla -- tuolla ulkona nurmella
-Albin oli siis seisonut joku tunti sitten, istunut penkillä hänen
-vieressään ja sammuttanut nälkäänsä, Albin, hänen poikansa, jonka
-kuolemasta oli oltu varmat toista vuotta, niin että siihen ajatukseen
-oli jo aivan totuttu.
-
-Hän teki asiaa porstuakammioon. Aivan niin, yksi reikäleipä oli
-poissa, ja sekä maidosta että voista oli otettu. Tietysti, hänhän
-itse oli -- Ja kuitenkin! Oliko mahdollista, että Albin kuljeskeli
-nyt metsissä muutaman pyssynkantaman päässä, ja että hän, Mari, vielä
-tänä iltana sai tavata hänet Grindaksen ladon luona Takaniityllä?
-
-Oli, se oli mahdollista. Eikä ainoastaan mahdollista, vaan pikemmin
-välttämätöntä, koska hän oli antanut lupauksensa hädänalaiselle.
-Hänen täytyi valita ne ruokatavarat, joita vailla hän saattoi olla,
-hänen täytyi pitää silmällä Fredrikin tupakkamassia ja katsoa, missä
-hänen oli tapana täyttää sitä. Ja ennen kaikkea hänen tuli keksiä
-uskottava tekosyy, jonka nojalla saattoi viipyä poissa pitkän aikaa
-illallisen jälkeen.
-
-Kaikki nämä vaikeudet olisivat tietysti olleet ilman muuta voitetut,
-jos hän olisi kertonut asian miehelleen ja pojalleen. Edellyttäen
-nimittäin, että nämä olisivat tahtoneet hänen laillaan auttaa ja
-tukea Albinia kaikesta siitä huolimatta, mistä he saattoivat häntä
-moittia, kaikesta siitä huolimatta, mikä erotti kunnialliset miehet
-murhaajasta. Sillä edellytyksellä, niin. Ja tätä miettiessään Mari
-saattoi kesken työtään unohtua katselemaan miestänsä niinkuin
-katselemme muukalaista, jonka aikeet meidän täytyy millä hinnalla
-hyvänsä saada selville. Monta kertaa hän mielessään sommitteli
-sanoja tavalla jos toisellakin, muovaili niitä ajatuksissaan niin
-viisaasti kuin suinkin, mutta aina ne jäivät lausumatta. Syvällä
-Fredrikin silmissä oli jotakin jota hän ei kuolemakseen tohtinut
-houkutella esiin ilman kovinta pakkoa -- ja varsinaista pakkoa ei
-hänen mielestään ainakaan vielä ollut olemassa. Fredrik voi yhtä
-hyvin saada tietää sen joskus toiste, hän ajatteli. Sanon sen
-illalla, kun minulla on vasu valmiina käsivarrella. Ei kai hän lähde
-juoksemaan jälkeeni maantielle, ja kun tulen kotiin, on hän varmaan
-jo melkoisesti rauhoittunut. Sitten voimme puhua asiasta hiljaa ja
-ymmärtäväisesti ja päättää, miten on vastedes meneteltävä.
-
-Mari sai askareensa sujumaan melkein entiseen tapaan. Aamiainen
-valmistui oikeaan aikaan, elukat saivat mitä niiden tuli saada,
-päivällistä vastaan ei ollut muistuttamista, ja samoin kaikki muu
-meni niinkuin pitikin. Mari tosin istui ääneti lautasensa ylitse
-kumartuneena, mutta eihän nyt enää sanottavasti huomattu, olivatko
-toiset vaiti vai äänessä, sen jälkeen kuin puhelias miniä oli tullut
-taloon. Hän sekä kyseli että vastaili omiin kysymyksiinsä.
-
-Iltapäivällä Mari tyyntyi kokonaan, sisällisestikin. Hän tiesi jo
-minkä syyn nojalla hän saattoi lähteä liikkeelle ruokatavaroineen
-ihan kaikkien nähden, ellei sitä ennen saisi rohkeutta ilmaista
-heille totuutta.
-
-Ja se rohkeus jäikin tulematta. Tarkkaavasti hän katseli miestään ja
-poikaansa, eikä puhuminen tuntunut hänestä vähääkään helpommalta nyt
-kuin aamulla. Ei vähääkään.
-
--- Onko kellään asiaa Räfsbackaan? hän kysyi aivan luontevasti, kun
-astiainpesu illalla oli päättynyt. -- Muistui tässä mieleeni se
-kaupunkilaisperhe, joka on vuokrannut Kuggaksen huvilan, lupasin näet
-kerran tuoda sille rouvalle munia ja voita, jahka meiltä liikenee
-yli oman tarpeen. Nyt olen laskenut, että voimme antaa pari tiuta
-munia ja sen verran voita, että pitäisi tulla yhteensä kahdeksan- tai
-yhdeksänkymmentä markkaa. Sehän ei ole hullummaksi.
-
--- Onpa hyvä että alat hankkia rahaa taloon, sanoi Fredrik. -- Sitä
-kyllä tarvitaan.
-
-Mari solmi hitaasti päähuivinsa ja otti vasun käsivarrelleen.
-
--- Mitä minun pitikään kysymän? Niin, eikö teillä ole mitään asioita
-Räfsbackaan? Kun nyt joka tapauksessa menen sinne, niin toimittaisin
-ne yksin tein.
-
--- Ei minun tietääkseni, vastasi Fredrik. -- Mutta jos välttämättä
-tahdot, niin sano terveisiä minulta kaikille kyläläisille ja käske
-heidän voida hyvin ja pitää Jumala silmäinsä edessä ja tulla pian
-minun luokseni tekemään suuria tilauksia.
-
-Mari seisoi epäröiden ovella. Nyt se olisi sanottava, nyt oli
-viimeinen tilaisuus. Hänen sydämensä jyskytti. Ei, se oli liikaa,
-hän ei saanut sitä suustaan. Mutta samalla hän tunsi ikäänkuin
-pelkäävänsä, että joku tarttuu häneen takaapäin, heti kun hän kääntyy
-lähteäkseen. Tulkaa tänne, hän ajatteli puristaen vasun sankaa,
-tulkaapa tänne nuuskimaan, minä kyllä selitän kaiken, niin että
-saatte kuin saattekin hävetä.
-
-Mutta ei kukaan tullut. Eihän kukaan osannut vähääkään epäillä häntä.
-He eivät edes nostaneet silmiänsä töistään, kun hän vihdoin läksi.
-
-Vielä ei ole liian myöhäistä, ajatteli Mari lähestyessään veräjää.
-Vielä voin mennä takaisin ja huutaa heille: Albin on täällä, minä
-vien ruokaa Albinille. Se olisi varmaan parasta, sillä mitä minä
-keksin huomeniltana ja myöhemmin, jos Albin viipyy kauan.
-
-Mutta siitä ei tullut mitään. Jalat veivät hänet niin auliisti
-maantielle, niillä ei ollut halua kääntyä takaisin.
-
-Munakauppa kävi Räfsbackassa helposti ja joutuin. Kuggaksen huvilan
-kaupunkilaisrouva tuli oikein iloiseksi ja olisi tahtonut lisää.
-
--- Mitä muuta teillä on kopassanne? Varmasti jotakin ruokatavaraa.
-Eikö saisi ostaa sitäkin?
-
--- Ei, vastasi Mari, -- se ei ole kaupan.
-
--- Me maksamme kernaasti sen minkä muutkin, jatkoi helsinkiläisrouva
-itsepintaisesti.
-
--- Ei sillä ole hintaa, sanoi Mari, -- se annetaan lahjaksi hyvästä
-sydämestä.
-
-Hän sai rahansa ja palasi samaa tietä kuin oli tullutkin. Mutta
-lähestyessään Prinsasta hän poikkesi varovasti metsään ja kulki
-vanhoja karjapolkuja suon ohitse Takaniitylle.
-
-Aukeilla, ylävillä paikoilla hän tähyili taivaanrannalle ja sovitti
-vauhtinsa auringon mukaan. Kävi niin hyvin, että aurinko hehkui
-juuri harmaiden pilvien seassa kuin hiipunut hiillos, kun hän saapui
-kohtaamispaikalle.
-
-Ei näkynyt yhtään ihmistä. Ei vierasta, ei Albinia. Mari istuutui
-kivelle metsänlaitaan lepäämään ja odottamaan.
-
-Oli kaunis, tyyni ilta. Lehmänkellot kalkattivat hiljaa tarhoissa
-kaukana valtamaantien varrella. Linnut tervehtivät toisiaan
-katkonaisilla kutsuäänillä, hillitysti ja rauhallisesti; alkukesän
-tulinen kiihko tuntui vaimentuneen.
-
-Istuinpaikaltaan Mari saattoi nähdä niityn ja kappaleen hakaa,
-joka reunusti pientä aukiota. Mutta sinnepäin hän ei suunnannut
-huomiotaan. Hänen ymmärtääkseen täytyi Albinin saapua metsän kautta,
-sillä eihän poika toki ollut niin varomaton, että olisi uskaltautunut
-maantielle. Mari kuulosti itsepintaisesti askelten ääntä, oksan
-ritinää tai kiven karahdusta jalan siihen sattuessa. Turhaan.
-Hiiskumaton hiljaisuus ympäröi häntä. Aurinko laski ja kaikki värit
-kalpenivat. Metsäkyyhkysten kuherrus vaikeni vähitellen. Albinia ei
-näkynyt.
-
-Jospa hän ei olekaan vain myöhästynyt... Jos hän ei tule lainkaan...
-Jos hän piti meitä viime yönä liian kovasydämisinä ja on lähtenyt
-muille maille...
-
-Hetkeen ei Mari kyennyt päättämään, tuottiko se ajatus hänelle iloa
-vai surua. Oli jotain houkuttelevaa ja ikäänkuin vilvoittavaa siinä
-mahdollisuudessa, että raskas koetus oli otettu häneltä pois, ettei
-hänen ehkä tarvinnut lainkaan viedä raskasta sanomaa Fredrikille eikä
-päivästä päivään, vaivata päätään valehtelemisen oudolla työllä.
-
-Mutta sitä ei kestänyt kauan. Nousi toisia kuvia, jotka karkoittivat
-tieltään nämä synkät. Hän näki edessään Albinin pitkänä, jäntevänä,
-voimakkaana, kuuli hänen iloisen, ylimielisen naurunsa ja sanat,
-joilla hän entisaikaan oli huitaissut pois kaikki huolet: Roskaa,
-kyllä siitä selviää, kunhan ei hätäile. Ja hän ajatteli myös, että
-olisi joka tapauksessa ikävää, jos olisi turhaan ollut levoton ja
-mietiskellyt koko tämän päivän ja suotta kulkenut monet, monet
-askelet vasu käsivarrella. Ei ei, niin ei saanut käydä. Albinin
-_täytyi_ tulla.
-
-Ja hän tuli. Marin voimatta käsittää, mistä hän oli oikeastaan
-sukeltanut esiin, hän seisoi yht'äkkiä äitinsä vieressä. Mari ei
-ollut kuullut risahdustakaan. Albinilla oli terävänokkaiset pieksut
-jalassa, ja hän astui pehmeästi kuin kissa polkuanturoillaan. Hän oli
-märkänä yläpuolelle polvien.
-
--- Vajosin suohon, hän sanoi hiukan häpeissään. -- Ajattelin
-oikaista, jotten myöhästyisi, mutta eksyin jollakin hassulla tavalla.
-Onhan typerää että sellaista voi sattua näin lähellä kotinurkkia,
-mutta en ole ollut niin kaukana metsässä sen koommin kuin pikku
-poikana Ernfredin kanssa.
-
-Hän istuutui maahan ja sysäsi lakin hikiseltä otsaltaan. Punaruskea
-tukka ja parta muodostivat jonkinlaisen apostolisen sädekehän hänen
-päänsä ympärille.
-
-Mari ei saanut silmiään irti Albinin kasvoista. Tavallaan niissä
-oli jotakin niin rakkaan tuttua, mutta paljon oli niihin tullut
-vierastakin hämmentäen sen kuvan, minkä hän oli säilyttänyt
-mielessään.
-
-Hän aukaisi vasun; ja Albin söi hiljaisuuden vallitessa. Kun kaikki
-oli nautittu -- eikä sitä ollut aivan vähän -- hän loi kaipaavan
-silmäyksen vasun pohjalle ja raaputti irti muutamia leivänmuruja.
-
--- Raukka, sanoi Mari, -- sinä et kai ollut saanut paljoa suuhusi
-ennenkuin minä tulin?
-
--- Vähän metsämarjoja ja muutamia nauriita, vastasi Albin. -- Varhain
-aamulla pujahdin Ollaksen naurismaille ja sieppasin muutamia. En
-saanut niin monta kuin olin ajatellut, sillä samassa Ollaksen Elin
-tuli kujalta ja minä sain puikkia tieheni kiireimmän kaupalla.
-
--- Luuletko hänen tunteneen sinut? kysyi Mari hieman levottomasti.
-
--- Hän ei nähnyt minua lainkaan, vastasi Albin. -- Mutta jos olisi
-sattunut näkemään, olisi hänen kyllä pitänyt tuntea minut.
-
-Albin naurahti, omituisen naurun, joka ei ottanut oikein
-sointuakseen. Ollaksen Elin ja hän olivat seurustelleet keskenään
-sangen paljon viimeisinä vuosina ennen sotaa.
-
--- Elin kuuluu menevän naimisiin jonkun kirkonkyläläisen kanssa,
-sanoi Mari ikäänkuin vastaukseksi sanattomaan kysymykseen.
-
--- Vai niin, sanoi Albin suoristaen jalkansa. -- Mikä se on miehiään?
-
--- Lindroth se on nimeltään ja on muualta muuttanut. Isä ollut
-kauppias.
-
--- No sittenhän siellä on paljon rahaa ja hienouksia, arveli Albin
-katsellen suoraan eteensä.
-
--- Niin kuuluu, nyökkäsi Mari.
-
-Puhelu taukosi hetkeksi.
-
--- On omituista kulkea täällä vanhoilla teillä taas, alkoi Albin
-uudelleen. -- Kaikki näyttää olevan entisellään. Ei näy paljonkaan
-jälkiä -- sodasta ja sen semmoisesta.
-
--- Tuskin ollenkaan, vahvisti Mari.
-
--- Ja kaikki elävät entiseen tapaan?
-
--- Jotakuinkin entiseen tapaan, hiljalleen ja hyvin voiden. Kalliit
-hinnat on nyt tosin kaikilla tavaroilla, mutta työstä maksetaan
-tähän aikaan siksi paljon, että useimpien toimeentulo on kuitenkin
-parantunut. Nimittäin niistä jotka minä tunnen.
-
--- Onko saha käynnissä?
-
--- Se seisoi jonkin aikaa, mutta on nyt taas täydessä käynnissä.
-
--- Onko lahdella ulkomaanlaivoja?
-
--- Montakin.
-
--- Ja ne maksavat lastauksesta hyvin?
-
--- Niin paljon ettei monella herralla ole puoltakaan siitä palkasta,
-kerrotaan.
-
--- Ja tytöt ja pojat, vieläkö ne tanssivat ja keinuvat niinkuin
-ennenkin?
-
-Kyllähän tytöt ja pojat tanssivat niinkuin ennenkin ja kokoontuivat
-usein keinulle.
-
-Albin vaikeni. Hänen kouransa avautuivat ja sulkeutuivat jälleen,
-tiukasti, puristaen tyhjää ilmaa tai ehkä ruohonkortta.
-
--- Niin niin, hän sanoi hiljempaa, -- sen pituinen se.
-
--- Kuinka nyt olet ajatellut, sanoi Mari varovasti ja hiljaa, --
-mihin aiot ryhtyä lähimpinä aikoina?
-
-Albin nosti silmänsä tutkivasti.
-
--- Olen tuuminut jäädä tänne metsään vielä joksikin aikaa. Jos
-nimittäin voin saada ruoan apua ja muuta pientä -- muutenhan se ei
-käy päinsä.
-
-Mari tuumi hetkisen.
-
--- Huomenna on saunapäivä, sanoi hän miettivästi. -- Tarvitsemme
-vihtoja, ja minä voin sanoa haluavani pehmeämpiä lehviä kuin omasta
-koivurähjästämme voi saada. Ja kun minulla kerran on asiata metsään,
-keksin kai jonkun keinon, miten saan sinulle ruokaa.
-
--- Ja minä, sanoi Albin kasvot kirkastuen, -- minä teen itselleni
-tuohisen. Kulkeehan täällä aina laitumella lehmiä, joita voin lypsää
-kenenkään huomaamatta.
-
-Mari valmistautui lähtemään.
-
--- Voiko äiti hankkia minulle sorkkaraudan tai kirveen? kysyi Albin,
-ja nähdessään, kuinka äidin kasvot vavahtivat, hän lisäsi nopeasti:
-
--- Niin, se on tarpeen vain päästäkseni sisälle latoon, jos tulee
-kovin paha sää.
-
--- Saadaan nähdä, vastasi äiti.
-
-Seuraavana päivänä hän tuli iltapäivän loppupuolella, ja paitsi
-ruokaa oli hänellä mukanaan kahveli, posliinikipponen ja pieni
-kirves. Sen terä muistutti enemmän sahaa, mutta jotakin hyötyä se kai
-silti voi tehdä, hän arveli. Albin kiitti, ja hänellä oli erikoinen
-tapansa ilahtua ja sanoa kiitos niin vilpittömän sydämellisesti, että
-se oikein lämmitti mieltä.
-
-Tällä kertaa Marin ei tarvinnut odottaa häntä, ja se oli hyvä, sillä
-eihän hän voinut viipyä mahdottoman pitkään muutaman kylpyvihdan
-teossa. Sunnuntai-iltana hänellä oli sensijaan enemmän aikaa, hän kun
-oli sanonut aikovansa käydä Räfsbackassa erään tuttavan perheen luona.
-
--- Aika käy pitkäksi, kun täytyy olla niin hiton varovainen, ettei
-uskalla ruveta puheisiin kenenkään ihmisen kanssa, sanoi Albin hieman
-alakuloisesti. -- Monta kertaa olen ryöminyt niin lähelle Ollaksen ja
-Sjöön ulkotalojen ikkunoita, että saatoin melkein nähdä mitä heillä
-oli pantu pataan. Monia tuttuja olen kurkistellut kivien takaa, mutta
-mennä luokse ja sanoa morjens, siihen ei ole riittänyt uskallusta.
-
--- Ei ei, huudahti Mari kauhistuneena, -- älä tee sitä koskaan!
-Voihan kuka hyvänsä ottaa sinut kiinni.
-
--- Sen tiedän yhtä hyvin kuin äitikin, sanoi Albin kuivasti ja imaisi
-tyhjää piippuaan. Hänen tupakkansa oli taas lopussa.
-
--- Kun olisi edes jotain luettavaa, jatkoi hän äskeiseen tapaan.
-
-Se puute oli helposti poistettu, arveli Mari. Sanomalehtiä hän
-saattoi tuoda kotoa sitämukaa kuin ne oli siellä ehditty lukea. Ja
-kirjoja heillä oli koko laatikollinen aitanvinnillä.
-
--- Tiedän, sanoi Albin, ne ovat kyllä vanhoja ja kummallisia, mutta
-parempi jotain kuin ei mitään.
-
-Pahemmin oli tupakan laita. Mari arveli, ettei hän uskaltanut
-verottaa Fredrikin varastoja toistamiseen, se saattoi tulla ilmi.
-
--- Mutta eikö äiti voisi ostaa kaupungin kauppiaalta, kun sattuu
-jotakin muuta asiaa sinne? ehdotti Albin.
-
--- Miks'ei, kyllähän minä, mutta se maksaa kai paljon, eikä minulla
-ole omia rahoja.
-
--- Ei hätää, sanoi Albin, -- minulla on joku satanen tallella. Olisi
-enemmänkin, jos olisi ollut ymmärrystä ja halua säästää. Kerran
-minulla oli niin paljon, että melkein olisin voinut ostaa sillä
-pienen talon. Se oli Viipurissa, juuri ennenkuin meidän tuli pakko
-lähteä sieltä. Kuljin muutamana iltana kadulla, niin siellä seisoi
-eräillä portailla mies, joka viittasi minua luokseen. Seurasin häntä
-ja tulin isoon huoneeseen, missä istui viisi, kuusi kaveria jakamassa
-rahoja, joita he ottivat isosta kassakaapista. En ollut koskaan
-tietänyt niin paljon rahaa olevankaan. Viidensadan ja tuhannen markan
-seteleitä sinkoili kuin ei mitään, noin vain ikäänkuin akanoita
-viskuukoneesta, ja he ottivat osalleen niin paljon kuin kouraan
-mahtui. Minäkin sain niitä tukun, siinä oli monta tuhatta markkaa,
-kun jälkeenpäin laskin. Samana yönä eräs nokkela viipurilaispoika
-otti opettaakseen minulle pelin, jonka nimi on ykskolmatta; siihen
-meni puolet rahoistani, se on semmoinen saakelin peli, jossa häviää
-koko ajan. Mutta eräs toinen mies oli sullonut puolen miljoonan
-setelit taskuihinsa ja saapasvarsiinsa. Hän nukkui täysissä
-vaatteissa nagaani-pistoli kummassakin kädessä.
-
-Mari oli tuskin kuunnellut. Häntä tympäisivät nämä jutut punaisten
-tihutöistä. Ne tekivät Albinin vieraaksi hänen silmissään, ne
-manasivat esiin juuri sen, minkä hän koetti kaikki voimansa
-ponnistaen unohtaa. Kuinka toisenlaiselta tuntuikaan hänestä, kun
-Albin istui hiljaa hänen vieressään ja söi kovalla halulla suuhunsa
-ruoan, minkä hän oli suurella vaivalla saanut tänne hankituksi.
-Silloin hän saattoi melkein uskoa, että kaikki oli entisellään,
-että hän piti päivällislomaa heinäniityllä kauniin, komean poikansa
-kanssa, jota kaikkien täytyi häneltä kadehtia.
-
-Albin otti lompakkonsa esiin. Setelit, jotka hän ojensi äidilleen,
-eivät olleet likaisempia kuin miksi paperiraha tavallisesti tulee
-maalaisten ihmeellisissä kätköissä, pikemmin päinvastoin, ja
-kuitenkin Mari saattoi tuskin koskea niihin niin paljon, että sai
-tungetuksi ne vasun pohjalle.
-
--- Almanakan voisitte kernaasti ostaa minulle, sanoi Albin. --
-Minulla on tosin pieni keppi, johon leikkaan loven joka päivä, mutta
-hankalaksi käy ajanlasku sillä tavoin. Minulla on näet tapana istua
-ja tuumia, milloin yhdistyksellä mahtaa olla kokous tai tanssit,
-milloin ihmiset tekevät niitä tai näitä maatöitä ja muuta sellaista.
-Ja almanakasta näkee sitäpaitsi nimipäivät ja markkinat ja sen
-semmoiset.
-
--- Minä teen huomispäivänä asiaa kaupunkiin, vastasi Mari. -- Mutta
-sitten voin tuskin tulla enää illalla sinua tapaamaan.
-
-Ja niin kävi kuin Mari oli arvellutkin. Kun hän palasi ostoksineen
-iltapäivällä kotiin, oli siellä yhtä ja toista touhua, mikä teki
-hänelle vaikeaksi, jopa mahdottomaksi lähteä taas illalla pois. Ja se
-olisi muutenkin näyttänyt kovin epäilyttävältä.
-
-Oli kolea ilta ja taivas synkässä pilvessä. Kaikki vanhat merkit
-osoittivat kauniin sään loppua. Fredrik tarjoutui syömään
-rotanmyrkkyä aamiaisekseen, ellei tulisi sadetta lähimmän vuorokauden
-aikana, ja Marin selkäsärky yltyi tavalla, jota ei käynyt
-väärinkäsittäminen.
-
-Aivan oikein. Seuraavana aamuna rankkasade pieksi maata raipoillaan,
-joita oli yhtä taajassa kuin korsia hyvässä ruispellossa. Fredrik sai
-jättää syömättä mainitun ikävän aamiaisruoan.
-
-Mutta Marin valtasi suuri ahdistus. Albin, hän ajatteli sateen
-rummuttaessa herkeämättä ikkunaruutuja. Albin! Hänhän käy pakostakin
-aivan epätoivoiseksi maatessaan hiljaa ladossa ilman minkäänlaista
-tehtävää. Jos tällaisia päiviä tulee useita peräkkäin, niin kidutus
-käy hänelle liian suureksi. Ja Mari tutki taivasta niin huolekkaasti
-ja hellyttävästi kuin koko vuoden sato ja onni olisi riippunut
-auringon pikaisesta paluusta.
-
-Nämä viimeiset päivät olivat olleet ihmeellisimmät Marin koko
-elämässä, kohtalokkaimmat ja pisimmät, tuntui hänestä. Jos joku
-olisi sanonut hänelle, että Albinin paluusta oli kulunut viikkoja ja
-kuukausia -- hän olisi tuskin uskaltanut väittää vastaan. Ja kaikki
-hänen ajatuksensa olivat nykyään pojan luona metsissä, toimittelipa
-hän mitä hyvänsä.
-
-Ulkonaisesti ei Prinsaksessa kukaan joutunut siitä kärsimään --
-vielä. Talousaskareet sujuivat vanhaan totuttuun tapaan, eikä
-elukoiden hoidossa ollut näköjään muistuttamisen varaa, ainakin ne
-suunnilleen saivat mitä pitikin. Niinpä siis Fredrik ja Ernfred eivät
-havainneet mitään tavatonta Marissa; mutta lehmät, jotka tarvitsevat
-hellyyttä ja huolehtivaa hoitoa, ilmaisivat tyytymättömyytensä
-vähentämällä maidonantiaan.
-
-Aamupäivällä Mari meni aitanvinnille penkomaan vanhoja kirjoja ja
-valikoimaan niistä Albinille luettavaa. Hänestä tuntui mieluisalta
-ja lohdulliselta työskennellä pojan hyväksi, etenkin nyt, kun oli
-ensimmäisen kerran ollut pakotettu jättämään hänet ruoatta.
-
-Kirjat eivät näyttäneet kovin lupaavilta. Ne olivat risaisia,
-homeessa, täynnä pieniä täitä ja pahasti rottien jyrsimiä. Ja
-niinkuin Albin oli sanonut, sisällykseltään ne olivat jotenkin
-kummallisia. Mari ei tietänyt mistä ne olivat kotoisin; ne olivat
-olleet siellä jo aikoja ennen kuin hän itse oli tullut Prinsakseen.
-
-"Ruoka-Järjestys Tupakin-Poltajillen", "Neuwo ja Johdatus Maan
-Wiljelemisen ja Huonen Hallituxen Parandamiseen", A-B-C-kirja,
-jossa oli muodoton kukko viimeisellä sivulla, eräs vanha postilla,
-"Ulosweto Kuningallisista Posti-Ordningeista" vuodelta 1785,
-katkismus, "Thecla" -- se tuntui eniten muistuttavan kertomuskirjaa
-ja siksi hän pani sen syrjään, Valeriuksen Lauluja -- samoin --,
-"Neuwo kuinga hukkuneita ihmisiä pitä hengihin pyyttämän" --
-
-Ei, kertomuskirja ja laulut olivat ainoat, jotka saattoivat tulla
-kysymykseen. Hetkisen Mari mietti postillaa -- tai Bibliaa, joka
-oli alhaalla piironginlaatikossa. Kenties pyhien kirjojen lukeminen
-muuttaisi Albinin mielen, saisi hänet selvemmin näkemään suuren
-syntinsä ja johtaisi hänet takaisin kunniallisten ihmisten valoisille
-teille...
-
-... Ilmiantamaan itsensä ja ottamaan vastaan rangaistuksensa?...
-Oliko se ainoa oikea tie?... Sitäkö hän sisimmässään, kaikkein
-sisimmässään toivoi?... Ei, postilla sai jäädä, ja Biblian täytyi
-pysyä koskemattomana laatikossaan, sitähän he tarvitsivat itse joka
-sunnuntai, menivätpä kirkkoon tai eivät.
-
-Myöhemmin päivällä Mari kuljeksi kuin varas omassa kodissaan. Viikon
-sanomalehdet hän taittoi kokoon ja piilotti ne takkahyllyn kukikkaan
-kretonkiverhon taa. Sakset ja tulitikkupuntti menivät samaa tietä,
-seuranaan muutamia luunappeja, neula ja ompelulankarulla.
-
-Raskaat, hautovat pilvet olivat vähitellen alkaneet liikehtiä, mutta
-sade jatkui yhä melkoisella voimalla. Herätti sentähden jonkinmoista
-huomiota, kun Mari valmistautui illallisen jälkeen lähtemään kylälle.
-
--- Kas mammaa, kun on ruvennut juoksemaan ulkona iltaisin vanhoilla
-päivillään, sanoi Fredrik hieman kummastellen.
-
--- Pitää mennä Räfsbackaan viemään munia taas, sanoi Mari niin
-uskottavasti kuin suinkin. -- Se rouva oli niin kovin ystävällinen,
-ja minun täytyi luvata, että tulen takaisin niin pian kuin saan
-kokoon tiun munia. Yhtä hyvinhän voimme myydä ne hänelle kuin viedä
-kaupunkiin. On oikein paha ollakseni, kun en ole aikaisemmin tullut
-vieneeksi hänelle mitään, vaikka hän on niin höyli ja hyväluontoinen.
-Ja iloinen ja kiitollinen joka murusta.
-
--- Mutta tiethän ovat ihan vellinä, väitti Fredrik, -- eikä sadekaan
-ole oikein tauonnut vielä. Voihan se yhtä hyvin jäädä huomiseen.
-
--- Luvattu mikä luvattu, vastasi Mari. Hänen sydämensä jyskytti
-kuin ensikertaisen varkaan rinnassa; olihan vasu täynnä mitä
-merkillisimpiä tavaroita. Puuttui vain että joku tulisi lähemmä ja
-katsoisi vähän tarkemmin. Melkein juoksujalassa hän läksi talosta,
-niin epäilyttävää kuin tiesikin sen olevan, tuleviin iltoihin nähden.
-
-Tällä kertaa ei Marilla ollut aikomustakaan mennä Räfsbackaan. Ei hän
-vaivaa pelännyt eikä viheliäistä keliäkään. Mutta hänen kaipuunsa
-nähdä Albin jälleen oli niin voimakas ja kiihkeä, ettei hän voinut
-alistua enää mihinkään viivytykseen. Sentähden hän meni Räfsbackaan
-vievää tietä juuri niin pitkälle, että johti harhaan kotona-olijat,
-jos joku olisi tullut pitäneeksi häntä silmällä ikkunasta. Ehkä
-he olivat sen tehneet. Hän ei voinut salata itseltään, että oli
-varmaankin aiheuttanut heissä kummastusta ja hämäriä epäluuloja.
-
-Se lohdutus hänellä oli kumminkin kaikissa huolissaan, että sade
-taukosi vihdoin. Taivas pysyi raskaana ja harmaana ennustaen uusia
-päiväkautissateita, mutta keskeytys oli hänelle joka tapauksessa
-hyvin tervetullut.
-
-Albin oli viettänyt päivän ladossa murrettuaan poikkipienan toisen
-määrlyn irti. Hän oli jo keksinyt keinon, millä sai oven suljetuksi
-sisältäpäin, niin ettei etäämpää huomannut mitään.
-
-Äidin tuomista hyödyllisistä lahjoista hän tuli iloiseksi kuin poika
-markkinoilla.
-
-Mari istui hiljaa ja katseli häntä hellittämättä. Kun näki hänen
-nauravan noin ja puhelevan ystävälliseen, vilkkaaseen tapaansa,
-Mari saattoi tuskin käsittää, että hän oli todellakin ollut mukana
-kaikissa niissä kamalissa tihutöissä, joista hän oli puhunut, -- ja
-kenties vielä monissa muissa, joista hän ei ollut mitään virkkanut.
-Mitä kauemmin Mari häntä katseli, sitä epätodennäköisemmältä, sitä
-mahdottomammalta se hänestä tuntui. Paljon helpompaa oli jatkaa
-ajatuksen leikkiä ja kuvitella lepoa heinäniityllä. Niin niin,
-kaikki oli taas kuin ennen, hyvinä päivinä. Hän ja Albin pitivät
-päivällislomaa yhdessä tehdyn työn jälkeen...
-
-Niin täytyi olla. Niin täytyi hänen saada tuntea niinä lyhyinä
-yhdessäolon hetkinä, jotka hän tohti suoda itselleen. Olihan Albin
-ollut hänen rakkaimpansa. Totta kai Albin, joka oli syntymästään
-saakka tuottanut hänelle niin paljon suruja, herätti hänessä sata
-kertaa voimakkaampia tunteita kuin Ernfred, joka oli aina ollut
-umpimielinen ja siivo ja tehnyt juuri niin kuin kaikkien pitää tehdä,
-taikka tytöt, jotka tuskin pöydänkorkuisiksi vartuttuaan olivat
-alkaneet puhua lakkaamatta Helsingistä ja Helsingistä! Tietysti,
-sehän oli vain luonnollista. Hän muisti lauseen eräästä pyhästä
-miehestä, jonka nimi oli Augustinus, -- rovasti oli kerran käyttänyt
-sitä hartauskokouksessa Räfsbackassa: Niin monien kyynelten poika ei
-voi joutua hukkaan. Ne sanat voitiin totisesti sovelluttaa häneen
-ja Albiniin. Vaikka Albinista ei tulisikaan muille malliksi ja
-esikuvaksi kelpaavaa, ei hän silti voinut olla hukassa. Niin kova ei
-Jumala saattanut olla äitiä kohtaan, että lahjoittaisi hänelle pojan
-takaisin muutamaksi haihtuvaksi hetkeksi ja sitten antaisi ihmisten
-riistää hänet pois ja panna hänet ikuiseen vankeuteen.
-
-Ja hän katseli katselemistaan Albinia ikäänkuin olisi toivonut
-voivansa katseellaan poistaa kaiken vierauden noiden kasvojen
-ilmeestä ja kaiken synkän, mikä piili tuon rakkaan otsan takana.
-
--- Mitä äiti katsoo? kysyi Albin hiukan hämillään hänen
-hellittämättömästä tuijotuksestaan. -- Olenko minä niin pörröpäinen?
-En ole katsonut peiliin viimeisen kuukauden aikana, mutta arvaan
-että tukkani on ehtinyt kasvaa liian pitkäksi. Ehkä äiti on hyvä ja
-leikkaa sen, koska tässä on saatu saksetkin uuteen talouteemme?
-
--- Tietysti sen teen. Kumarruhan vähän eteenpäin.
-
-Ja varovasti, hyvin huolellisesti hän alkoi leikata Albinin
-pehmoista, tuuheaa tukkaa, kuten oli tehnyt niin monesti hänen
-ollessaan pikkupoika, joka ei ollut vielä päässyt miesten kirjoihin.
-
--- Kas niin, hän sanoi laskien kätensä alas, -- nyt sinä alat taas
-näyttää ihmismäiseltä. Kunpa vain saisi pois tuon kauhean parran --
-
-Albin vetäytyi äkisti taaksepäin.
-
--- Ei ei, antaa parran olla. Ainahan se jonkin verran vie ihmisiä
-harhaan.
-
-Tuli raskas hiljaisuus.
-
--- Pane tupakaksi, sanoi Mari jotakin sanoakseen. -- Ja lue
-sanomalehtiä jos haluttaa.
-
--- Kiitoksia vain, vastasi Albin ja noudatti kehoitusta.
-
-Alkoi hämärtää vahvasti. Sadepilvet ajelehtivat taivaalla valmiina
-milloin tahansa purkautumaan. Mutta Mari ei saanut lähdetyksi. Hän
-istui paikallaan ja ajatteli sitä katkeraa totuutta, ettei hän nyt
-uskaltanut pitkiin aikoihin suoda itselleen tällaista tuttavallista
-hetkeä Albinin kanssa. Kuinka hän asiaa kääntelikin, hän ei päässyt
-mihinkään siitä, että Fredrik oli tänä iltana ilmeisesti pitänyt
-hänen puuhaansa kovin merkillisenä. Ei ollut hyvä panna hänen
-luottavaisuuttaan toistamiseen liian kovalle koetukselle.
-
--- Meidän pitää keksiä uusi kohtaamispaikka, sanoi Mari yht'äkkiä
-havahtuen ajatuksistaan. -- Paikka joka on lähempänä kotia.
-
-Albin nosti silmänsä sanomalehdestä, jota yritti lukea pimeästä
-huolimatta.
-
--- Kernaasti minun puolestani, kunhan se vain on tällä puolella
-tietä, sillä en juuri halua kohdata ihmisiä.
-
--- Tiedätkö sen ison kiven, jonka vierestä kerran löysimme Idan, kun
-hän oli juossut kotoa pois?
-
-Albin nyökkäsi.
-
--- Luullakseni. Niin, jo muistankin.
-
--- Siellä, sanoi Mari, -- sen alle panen ruokasi ja mitä muuta satun
-löytämään, sillä nyt en luultavasti uskalla muutamaan aikaan käydä
-sinua tapaamassa. Jos tahdot jotain, niin kirjoita paperille, minä
-hankin sinulle paperia ja kynän. Mutta kirjoita isoja kirjaimia, minä
-en ole parhaita lukijoita. Ja sen sanon sinulle: ole varovainen! Älä
-tule valoisaan aikaan, paikka kun on niin lähellä kotia.
-
--- Niin on, sanoi Albin miettivästi. -- Se on niin lähellä, että enkö
-voisi yhtä hyvin tulla perille asti -- --
-
--- Ei ei, Albin, huusi Mari kauhistuneena, -- se on aivan mahdotonta.
-Jos mieli puhua isälle, niin se olisi ollut tehtävä silloin heti,
-mutta minähän en uskaltanut, ja nyt se on kerrassaan mahdotonta, kun
-olemme toimineet hänen selkänsä takana näin kauan. Hän ei antaisi
-koskaan anteeksi minulle, sen tiedän, eikä sinullekaan.
-
-Albin rummutti peukaloillaan polviinsa.
-
--- Mutta enhän minä voi iankaiken elää kuin mikäkin metsänpeto.
-Siellä ylhäällä meidän vinnillä -- teidän vinnillä voisin piileksiä
-kuinka kauan tahansa ja pistäytyä välillä metsässäkin kenenkään
-tarvitsematta sitä huomata. Niin ajattelin tullessani luoksenne
-yöllä, mutta koska se ei ota käydäkseen päinsä, on kai parasta että
-menen nimismiehen luo niin pian kuin suinkin.
-
-Marin pää oli painunut rintaa vasten.
-
--- Omatuntosiko käskee sinun mennä? kysyi hän katsomatta Albiniin.
-
--- Omatunto, omatunto, vastasi Albin kärsimättömästi, -- onhan
-selvää, että tulee mieleen kaikenlaisia ajatuksia, kun pitää piillä
-erillään sekä ihmisistä että eläimistä. Enkähän minä voi makailla
-täällä Takaniityllä niin kauan että alan sammaltua. Jokin loppu tästä
-tulee auttamattomasti, minkälainen sitten tullee.
-
-Mari kumartui ja tarttui hänen käteensä, ensimmäisen kerran koko tänä
-aikana.
-
--- Ajattele kuitenkin tarkoin, ennenkuin teet sellaista, mikä ei
-ole enää muutettavissa, sanoi hän soinnuttomalla äänellä. -- Odota
-muutamia päiviä tai joitakin viikkoja, minä hankin sinulle padan,
-että saat keittää ruokaa, niin maistuu paremmalta, ja lämpimiä
-alusvaatteita, ettei sinun tarvitse olla vilussa. Kyllä tässä jokin
-neuvo keksitään sinulle niinkuin muillekin, kunhan vain odotat etkä
-hätiköi.
-
-Hän oli jo kulkenut muutamia askelia ojanpiennarta pitkin, kun muisti
-erään asian ja kääntyi takaisin.
-
--- Albin, sanoi hän hämillään, -- sinun pitää antaa minulle rahaa
-noista munista; kerroin kotona että menen Räfsbackaan niitä myymään.
-
--- Mitä -- mitä ne maksavat? kysyi Albin ottaen lompakkonsa esiin.
-
--- Kaksikymmentä markkaa minä tavallisesti saan, vastasi Mari ja
-olisi voinut itkeä surusta ja häpeästä. -- Ymmärräthän että minun
-täytyy!
-
--- Niin niin, sanoi Albin, -- kyllähän minä ymmärrän.
-
-Mutta hänen äänessään oli jotakin joka teki Marin kotimatkan kahta
-vertaa raskaammaksi.
-
-
-III.
-
-Pari viikkoa kului.
-
--- Mikä sinua oikein vaivaa, Mari? kysyi Fredrik nykyään tavantakaa,
-ja ihmeissään olivat poika ja miniäkin.
-
-Semmoinen levottomuus oli vallannut Marin, ettei se olisi voinut
-jäädä sokealtakaan huomaamatta. Hänen silmänsä ja kätensä olivat
-ikäänkuin vailla vakinaista sijaa, öisin hän makasi ja heittelehti,
-kunnes hiki helmeili ohimoilla, ja vähin hän kiljahti unissaan kuin
-olisi saanut puukon rintaansa.
-
--- Sinun pitäisi mennä tohtoriin, Mari, käyt päivä päivältä yhä
-keltaisemmaksi ja laihemmaksi. Ei siitä hyvä seuraa, jos jatkat
-tuolla tavoin.
-
-Mutta joka kerta kun Fredrik tällaisia ehdotteli, Mari vain ravisti
-päätään yhä tiukemmin. Sillä mitäpä kaiken maailman tohtorit ja
-professorit mahtoivat sille taudille, joka oli hiljaisuudessa hänet
-murtamaisillaan: Albinin levottomuudelle ja epätoivolle.
-
-Hän ei tavannut enää poikaansa usein, ja vaikka hänen päivänsä olivat
-yhtä ainoaa kaipausta, niin yhdessäolon lyhyet hetket tuottivat
-hänelle kuitenkin murhetta. Sillä Albinin mieli kävi päivä päivältä
-yhä taipuvammaksi pehmeyteen, nöyrtymiseen ja katumukseen -- tai ehkä
-pikemmin tuskaan, oli vaikea tietää kumpaiseen. Yhä useammin hän
-puhui, että pitäisi mennä vapaaehtoisesti nimismiehen luo.
-
-Mari oli jo aikoja sitten luopunut levottoman odottavalta kannaltaan.
-Hän ei kysynyt enää, oliko hänellä oikeutta asettua Albinin ja hänen
-rangaistuksensa väliin, taikka oikeastaan Albinin ja hänen heräävän
-omantuntonsa väliin, jos se nyt kerran oli heräämässä. Hän vannotti
-poikaansa suoraan ja niin tehokkain sanoin kuin osasi pysyttelemään
-edelleenkin piilossa ja kaikin voimin koettamaan tehdä tyhjäksi
-yhteiskunnan mahdolliset etsiskelyt.
-
-Piilopaikkaan kiven alle hän oli kantanut joka päivä kaikenmoisia
-pikkutavaroita, jotka saattoivat helpottaa Albinin elämää. Hän oli
-käynyt yhä rohkeammaksi ja häikäilemättömämmäksi, hän suorastaan
-hävitti kotia. Nyt viimeksi hän oli tavattomien vaikeuksien jälkeen
-saanut varkain viedyksi aitasta haulikon ja panoksia -- jotta Albin
-voisi ampua jäniksiä ja metsälintuja ja siten saada parempaa ruokaa.
-Hän ei ajatellut sitä, että oli luvaton aika ja että laukaukset
-niinmuodoin herättäisivät huomiota. Hän ei ajatellut sitäkään, että
-Fredrik saattoi milloin tahansa huomata pyssyn katoamisen; jo nyt oli
-sattunut, että isä oli syyttänyt Ernfrediä erinäisten pikkuesineiden
-häviämisestä, josta Ernfred kuitenkin hänen tavattomaksi harmikseen
-väitti olevansa tietämätön. Mari oli mennyt kuin päästään vialle,
-hän ei ottanut enää lukuun ilmeisiä seurauksia, kunhan vain luuli
-voivansa hyödyttää Albinia ja ehkäistä hänen kohtalokasta päätöstään.
-Sydän jyskytti hänen rinnassaan joka kerta kun hän lähestyi
-piilokiveä, sillä häntä ahdisti ainainen pelko, että hän näkee
-jonakin päivänä tavarat koskemattomina --
-
-Ilmoihin Mari kiinnitti silmäänpistävää huomiota. Fredrik ei
-saattanut kyllikseen ihmetellä, että hän pani pitkälliset sateet niin
-pahakseen. Satohan tuli joka tapauksessa paras mitä heillä oli ollut
-moneen Herran vuoteen. Mitä valittamisen syytä siinä siis oli?
-
-Vielä ei Fredrik ollut saanut kiinni mistään langasta, mutta hänen
-silmänsä valvoivat, hänen mielensä oli jännittynyt.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Eräänä varhaisena aamuhetkenä, juuri kun Fredrik ja Ernfred istuivat
-höyryävän kahvikupin ääressä, astui Ollaksen Henrik tupaan. Hän oli
-matkalla Takaniityn tuolla puolen olevasta talostaan Räfsbackan
-suutarin luokse, mutta hänellä oli sitäpaitsi asiaa Prinsaksen
-Fredrikille, hän sanoi.
-
-Häntä pyydettiin istumaan, ja hän sai kupin niinkuin toisetkin.
-Vähitellen asia tuli esiin.
-
-Hän halusi tilata piirongin ja kahdenmaattavan sängyn. Niin, koska
-tässä oltiin vanhoja tuttuja, saattoi hän kertoa koko asian oitis:
-heidän Elin oli menossa naimisiin kirkonkylän Lindrothin vanhimman
-pojan kanssa.
-
-Fredrik istui aivan totisena ja kaatoi toisen kupin loput teevadille.
-
--- Vai niin, hän sanoi hieman raskaasti, -- saa kai sitte niinkuin
-onnitella.
-
-Ollaksen Henrik imi mietteissään pientä sokerinmurua, joka näinä
-tukalina aikoina voitiin tarjota.
-
--- Niin, sanoi hän, -- parastahan sitä on toivottava.
-Ulkopitäjäläisiä he ovat, eikä heitä tunneta täällä oikein
-perinjuurin. Enemmän minua olisi miellyttänyt se toinen asia, joka
-näyttää vähän olleen kyseessä entisaikaan, nimittäin että teidän
-Albinin kanssa. Mutta hänhän sitten meni, poikaparka, ja turmeli
-asiansa niin perin hullusti. Kai häneen meni piru, muulla tavoin ei
-sitä voi selittää.
-
-Tähän hänen puheeseensa ei Fredrikillä ollut mitään vastaansanomista.
-Hän tiesi että Ollas puhui vilpittömin mielin eikä suinkaan ollut
-vahingoniloinen prinsaslaisten onnettomuudesta, niinkuin jotkut muut
-sekä kirkonkylässä että Räfsbackassa.
-
-Muuten Ollas ei tietänyt juuri mitään uutta. Niin, sen hän kyllä
-saattoi sanoa, vaikk'ei se oikeastaan ollut mikään uutinen, että
-ihmisten epärehellisyys lisääntyi päivä päivältä. Joka aamu Ollas
-tai hänen naapurinsa saivat nähdä tuoreita jälkiä näpistelijäin ja
-varkaiden yötyöstä. Milloin nämä olivat kaivaneet pellosta perunoita,
-milloin taas sonkineet turnipsi- ja naurismaissa. Omenanraakiloista
-ei kannattanut puhuakaan, nehän olivat olleet helisemässä kaikkina
-aikoina, myöskin ennen maailmassa, jolloin ihmisillä sentään oli
-vielä häpyä.
-
--- Ei minulla ole tapana maalata peikkoja seinälle enkä ole myöskään
-tunnettu ämmäinjuorujen levittäjäksi, sanoi Ollas lopuksi, -- mutta
-minun uskoni on se, että Takaniityn metsäperukoilla piileksii
-punakaartilaisia. Sieltä on kuultu useita laukauksia, ja eilen
-aamulla --
-
-Hänen puheensa katkesi äkisti ja hän jäi tuijottamaan
-posliinikipposta, josta Mari parhaillaan täytti tyhjentynyttä
-kermakulppoa.
-
--- Onko teillä käynyt varkaita? kysyi hän ihmeissään.
-
--- Ei minun tietääkseni, vastasi Fredrik. -- Sattuuhan minulle
-kyllä toisinaan, että kaipaan jotakin pikkuesinettä, mutta ne ovat
-enimmäkseen sellaisia, joista varkaat eivät juuri välitä ja joihin
-sitäpaitsi ei kukaan ole voinut päästä käsiksi, ne kun ovat olleet
-tuvassa tai kamarissa. Vai mitä sinä sanot, Mari?
-
--- Ei minulta ole mitään hävinnyt, vastasi Mari lyhyesti ja vei
-kipposen porstuakammioon.
-
--- Sepä omituista, jatkoi vieras Marin palattua tupaan. -- Eilen
-aamulla, kun Elin ja karjapiika menivät hakaan lypsämään muutamia
-lehmiä, jotka olimme jättäneet yöksi ulos, he näkivät yht'äkkiä
-harmaapukuisen miehen kaikessa rauhassa istuvan ja lypsävän
-kellokaslehmää. Piika oli yksinkertainen ja kirkaisi, niin että mies
-ehti juosta tiehensä, heidän saamatta oikein nähdä hänen kasvojaan.
-Iso ja parrakas kuuluu olleen, sen verran he tiesivät sanoa. Maasta
-lehmän vierestä he löysivät puisen pytyn ja posliinimukin. Pytyssä
-ei ollut merkkiä, mutta posliinimuki oli aivan samanlainen kuin se,
-joka Marilla juuri oli kädessään. Panin erityisesti mieleeni miltä se
-näytti, sillä se oli semmoista harvinaista vanhanaikuista mallia.
-
-Fredrik katsahti Mariin, miksi, sitä hän tiesi tuskin itsekään. Mari
-silmäili vuorotellen Ollasta ja Fredrikiä. Hänestä tuntui, että he
-olivat kysyneet häneltä ... että hänen tuli vastata. Vastata, niin.
-Tietysti hän vastaa, jopahan tässä nyt mykistymään! Eto asiasta.
-
-Eikä kukaan ollut Marin suusta kuullut koskaan niin pitkäpiimäistä ja
-ylimielistä vastausta kuin nyt:
-
--- Ei tarvitse käydä paljonkaan ostoksilla tietääkseen, että
-kauppiailla on tavallisesti useampia kappaleita kutakin lajia. Ja
-ostaa saa kuka tahansa, kellä vain rahaa on.
-
--- Niinpä kyllä, nyökkäsi Ollas, -- mutta nyt te ymmärrätte mistä
-minä johduin epäilemään punaisia. Suojeluskunnan pitäisi panna
-toimeen pieni ajojahti.
-
-Tässä Ernfred puuttui keskusteluun säyseällä tavallaan:
-
--- Siitä on kyllä ollut puhetta, mutta vain noin ylimalkaan.
-Kirkonkylässä moni epäilee sitä ja tätä, mutta varmuudella ei mitään
-tiedetä.
-
--- Ei ei, arveli Ollas, -- mutta sietäisi ehkä sentään ottaa hiukan
-selkoa.
-
-Ja sitten hän siirtyi tilausasioihin.
-
-Prinsaksen Fredrik antoi lyhyitä ja nopeita vastauksia. Silloin ja
-silloin huonekalut voivat olla valmiina, niin ja niin paljon ne
-maksavat. Mutta hänen selvien ja täsmällisten sanojensa takana piili
-outoja, sekavia ajatuksia.
-
-Hyvillään ja tyytyväisenä Ollaksen Henrik läksi matkaansa.
-
-Mari kantoi solkkuämpäriä sikolättiin. Hän tyhjensi sen niin
-huolimattomasti, että toinen puoli meni maahan ja karjun selkään.
-
-Fredrik lähestyi hitaasti. Mari näki hänen tulevan, näki _sen_
-tulevan, ja hän kohotti päänsä pystyyn ynseässä uhmassa.
-
--- Mari, sanoi Fredrik, ja hänen äänensä vapisi, -- meillä on ollut
-kaksi sellaista vanhaa kukkaskoristeista mukia. Missä toinen on?
-
--- Toinen? Se särkyi tässä tuonoin.
-
--- Särkyikö se..., sanoi Fredrik, ja Mari näki hänen poskipäittensä
-kalpenevan. -- Voitko katsoa minua silmiin ja sanoa sen uudelleen?
-
--- Voinko..., kertasi Mari. -- Niin kauan kuin sinua vain haluttaa.
-
-Ja se oli totta. Hänet oli vallannut sellainen jäykkyys, että hän
-luuli pystyvänsä kestämään miehensä tuimaa katsetta vaikka tuhansia
-vuosia, jopa, jos niiksi tuli, katsomaan itse aurinkoon tai Herran
-Jumalan iäisiin kasvoihin.
-
--- Minä kysyn sinulta vielä kerran..., sanoi Fredrik matalalla
-äänellä, -- onko sen asian laita ihan oikein? Sinä ymmärrät kyllä
-mitä se merkitsee meille kaikille. Ajattele tarkoin ennenkuin vastaat.
-
-Mari laski tyhjän ämpärin maahan, ikäänkuin se olisi käynyt hänelle
-liian raskaaksi kantaa.
-
--- Minä en käsitä mitä sinä tarkoitat, hän sanoi. -- Oletko tullut
-hulluksi, kun luulet minulla olevan jotakin tekemistä vieraiden
-punakaartilaisten kanssa!
-
--- Vieraiden, en minä ole sanonut vieraiden -- --
-
--- No, ja mitä sinä tuolla tarkoitat?
-
-Fredrik pyyhkäisi kädellä kasvojansa pariin kertaan.
-
--- Ei ei, hän virkkoi väsyneesti ja järkytettynä, -- se oli vain
-semmoinen kummallinen äkkiajatus. Sehän on mahdotonta.
-
-Ja hän lähti verkalleen työhönsä.
-
-Ernfred tuli ovessa Maria vastaan. Hän upotti katseensa kuin
-mittaluodin syvälle äitinsä sieluun. Hänkin ymmärtää, ajatteli Mari;
-nyt hän rientää Fredrikin luo epäilyksineen.
-
-Mari liikkui paljon sinä päivänä. Ne, jotka myöhemmin ajattelivat
-tätä asiaa, eivät voineet muistaa nähneensä hänen istuneen hetkeäkään.
-
-Aitta, navetta, kanala; kanala, sikolätti, kaivo; kaivo, tupa,
-perunakuoppa. Kärsimyksen tiellä voi olla halpa-arvoisia asemia.
-
-Ateriat hän valmisti, mutta ei itse ottanut niihin osaa. Hän ei
-voinut syödä, sanoi hän; kauan väijynyt tauti alkoi nähtävästi nyt
-puhjeta. Hän ymmärsi hyvin, kuinka epäviisaasti menetteli, hän tunsi
-pohjan järkkyvän ja luhistuvan jalkainsa alla, mutta hän ei _voinut_
-pakottautua istumaan pöytään toisten kanssa ja tuntemaan mielessään
-heidän sanattomia, hapuilevia syytöksiään, jotka salpasivat häneltä
-hengityksenkin. Hän olisi voinut mainita kellonlyömän, jolloin miniä
-sai tietää asian, niin selvään sen voi lukea heidän kasvoistaan,
-vaikk'ei olisi nähnyt niitä kuin hätäiseltä vilahdukselta.
-
-Päivemmällä Ernfred meni Räfsbackaan ja viipyi siellä hyvän tovin.
-Palattuaan kotiin hän puheli kauan ja hiljaa Fredrikin kanssa
-puuvajassa. Sitten hän lähti kirkonkylään.
-
-Iltapäivä oli jo pitkällä menossa, kun hän toistamiseen
-palasi kotiin. Hän meni suoraa tietä kamariinsa. Sattumalta
-raolleen jääneestä ovesta Mari näki hänen pukeutuvan
-suojeluskunta-univormuunsa.
-
--- Ohoo, hän sanoi, kun Ernfred tuli tupaan, -- onko teillä harjoitus
-vielä tänä iltana?
-
--- Ei, vastasi Ernfred, ja hänen rinnassaan kävi niin ankara kuohu,
-että hän sai tuskin sanoja suustaan, -- ei ole harjoitusta. Tulee
-_etsintä_.
-
--- Niinkö, sanoi Mari ja kuuli oman oudon, puoli-ivallisen äänensä
-kuin pitkän matkan takaa, -- ja ketä te sitten etsitte, jos saa luvan
-kysyä?
-
--- Ketä muuta kuin punaisia, jotka piilevät metsässä Takaniityn
-tienoilla. Otamme lyhdyt mukaan, sillä jollemme löydä niitä
-päivänvalolla, aiomme tutkia jokaisen ladon ja --
-
--- Vaiti, Ernfred! kuului Fredrikin ääni, ja käsky paukahti yhtä
-kovasti kuin hänen kätensä pöytään. -- Ne ovat salaisuuksia,
-joita sinä et saa puhua, koska punaisilla tuntuu olevan avustajia
-kaikkialla, niin ettei kohta enää voi luottaa äitiinsä eikä vaimoonsa.
-
-Ernfred otti kiväärin olalleen. Ovessa hän kääntyi äitiin päin:
-
--- Sen minä vain sanon, että pahasti, pahasti äiti on tehnyt meitä
-kaikkia kohtaan, jos nyt on niin laita, että minun on lähdettävä
-ajamaan omaa veljeäni.
-
-No no, ajatteli Mari, menee kai siihen aikaa, ennenkuin ne ehtivät
-kokoontua ja lähteä liikkeelle. Hän ei koettanut seurata Ernfrediä,
-eipä mennyt edes ikkunaan katsomaan minnepäin hän läksi.
-
--- Tänä iltana ei tule munakauppoja Räfsbackassa, ettäs tiedät, sanoi
-Fredrik.
-
-Mari katseli häntä hymyillen. Nyt hän sen tiesi: hän vihasi tuota
-miestä. Fredrik oli hänestä vihollinen, jommoista hänellä ei ollut
-koskaan ollut koko pitkän, rauhallisen elämänsä aikana.
-
--- Ei, vastasi hän pehmeästi, -- mitäs munakauppoja nyt tulisi, eihän
-meillä ole mitään myytävää.
-
-Fredrik astui askelen lähemmäksi.
-
--- Sano minulle, Mari, kysyi hän nyt hiljaisella äänellä, melkein
-hellyttävästi, -- voiko olla mahdollista, että Albin on elossa ja
-oleksii niiden punaisten joukossa, joita sinä olet autellut?
-
--- Näetkö sinä aaveita keskellä kirkasta päivää? vastasi Mari
-pilkallisesti. -- Albinhan on kuollut, mitä tekemistä meillä enää on
-hänen kanssaan!
-
-Fredrik vaikeni. Hän meni saranapöydän ääreen ja istuutui, pää käsien
-varassa. Hän oli väsynyt ja voimaton. Tämä oli liikaa, ja se oli
-tullut niin äkkiä. Hän ei nähnyt selvyyttä missään.
-
-Marin silmät eivät päästäneet häntä näkyvistään sekunniksikaan.
-Verkalleen ja hiljaa hän vetäytyi porstuaan. Hän hengähti syvään
-muutamia kertoja, sitten hän astui päättävästi pihalle. Ikkunasta hän
-näki, ettei Fredrik ollut muuttanut asentoaan. Ja heti sen jälkeen,
-tuskin tietäen miten se oli tapahtunut, hän havaitsi juoksevansa kuin
-henkensä edestä tien takana olevaan metsään.
-
-Nyt hän ei vilkaissut enää taakseen. Tulkoot, hän ajatteli, tulkoot
-kuinka suurena joukkona hyvänsä. Ne eivät tavoita minua, eivät
-tavoita meitä, Albinia ja minua, eivät ikinä, ikinä -- --
-
-Kostea sammal ja petolliset havuneulaset tekivät maan liukkaaksi.
-Tavantakaa hän lipesi ja kompastui, pari kertaa kaatuikin. Mutta
-eteenpäin hän riensi, hänestä tuntui kuin puut olisivat syöksyneet
-häntä vastaan ja hänen ohitseen. Tuossa oli kivi, joka oli ollut
-heidän uskollinen kätkö- ja kohtauspaikkansa, eilen vielä, eilen
-vielä... Tuolla väijyi suo, johon Albin oli kerran vajonnut ja ollut
-vähällä upota -- -- milloin se tapahtui - -- milloin se tapahtuikaan
--- -- monta vuotta sitten -- -- Albin oli silloin pieni ja eksyi --
-ja hän itse istui heinäniityllä odottaen poikaansa ruoan ja lämpimän
-kahvin ääressä -- --
-
-Minä en ole väsynyt, lauloi veri hänen ohimoissaan, en ole väsynyt,
-en lainkaan väsynyt. Eihän tämä ole mitään, kohta olen perillä,
-kunhan vain -- -- mitä nyt -- --
-
-Hän nousi vaivalloisesti. Oli kompastunut puunjuureen ja kaatunut,
-maannut kai pyörryksissä hetkisen. Hänen voimansa tuntuivat olevan
-loppumaisillaan. Vaikka kuinka yritti, ei hän voinut juosta, vain
-hoiperrella ja laahautua eteenpäin.
-
-Tuolla, tuolla näkyi jo lato.
-
--- Albin! hän huusi ravistaen ja kiskoen luukkua saadakseen sen auki.
--- Albin, tule ulos!
-
-Ei vastausta. Ja vasta nyt hän tuli ajatelleeksi, että Albin saattoi
-yhtä hyvin olla missä muualla tahansa tässä laajassa metsässä.
-
-Tuli hämärä; muutamia sadepisaroita putoili.
-
--- Albin! Minä täällä olen, äiti. Tule ulos!
-
--- Mikä hätänä? vastasi Albinin ääni ladon sisästä, ja kohta sen
-jälkeen luukku aukesi.
-
-Albinilla oli ollut haulikko kädessä, nyt hän laski sen heiniin.
-
--- Mitä äiti tahtoo? hän sanoi, ja hänen äänensä värähti ilmaisten
-että hän oli ymmärtänyt.
-
--- Ne tulevat, tulevat, sinun pitää paeta täältä heti.
-
-Albin heilautti itsensä aukosta ulos ja seisoi nyt äitinsä rinnalla.
-Mutta ei näyttänyt siltä kuin hän olisi jouduttautunut pakoon.
-
-Hänen suustaan ei tullut sanaakaan, vain syvä hengähdys.
-
--- Albin, sanoi Mari kiihkeän innokkaasti, -- sinun pitää kiiruhtaa.
-Ne voivat olla täällä milloin hyvänsä. Minä kaaduin metsässä, en
-tiedä kauanko makasin siellä. Muuten olisin tullut aikaisemmin.
-Aikovat tarkastaa kaikki ladot. Jätä tavarat tänne ja juokse!
-
--- En minä tavaroita ajattele, vastasi Albin miettivästi. -- Enkä aio
-juosta pakoonkaan. Taitaa olla paras niinkuin tapahtuu.
-
--- Albin! kirkaisi Mari. -- Aiotko antaa itsesi kiinni?
-
--- Aion, vastasi Albin. -- Jokin loppuhan tästä pitää tulla.
-
-Mari puukkasi häntä äkisti käsivarteen.
-
--- Katso, katso tuonne! Sieltä ne tulevat!
-
-Hakaviidakosta suoltui esiin mullanharmaita olentoja harvana
-jääkäriketjuna, joka lähestyi hitaasti. Mari lysähti polvilleen.
-
--- Albin, Albin! hän huusi, ja sanat tulvivat ryöppynä hänen
-suustaan, -- et saa antautua kiinni! Minä olen niin vanha, en elä
-enää silloin kun sinä pääset vankilasta, en saa enää koskaan nähdä
-sinua. Etkö kuule mitä minä sanon! Meidän täytyy juosta pakoon.
-Meidän täytyy puolustautua -- --
-
-Jääkäriketju oli jo saanut näkyviinsä ladon luona olijat.
-Komentosanoja kajahteli. Kiväärit valmiina miehet muodostivat laajan
-puoliympyrän. Muutamat riensivät metsään katkaistakseen senkin tien.
-
-Enintään minuutin Albin seisoi ja katseli heidän puuhiaan. Sitten hän
-oli valmis.
-
--- Ei tarvitse! huusi hän ja meni heitä vastaan kädet ylhäällä.
-
-Samassa pamahti laukaus. Mari oli siepannut haulikon ja kääntänyt
-sen suun vainoojain taajenevaa kehää kohti. Haulipanos ropsahti
-koivunlatvaan; ei kukaan haavoittunut. Muutamia katkenneita oksia
-putosi, hallanpuremia lehtiä varisi hitaasti maahan.
-
-Mutta ikäänkuin laukaus olisi osunut häneen itseensä, Prinsaksen
-Mari kaatui suulleen, ja hänen käyrät sormensa kaivautuivat kosteaan
-maahan.
-
-
-
-
-
-
-
-
-End of Project Gutenberg's Kotiinpaluu ja muita novelleja, by Runar Schildt
-
-*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KOTIINPALUU JA MUITA NOVELLEJA ***
-
-***** This file should be named 55050-8.txt or 55050-8.zip *****
-This and all associated files of various formats will be found in:
-        http://www.gutenberg.org/5/5/0/5/55050/
-
-Produced by Juha Kiuru and Tapio Riikonen
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions will
-be renamed.
-
-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
-law means that no one owns a United States copyright in these works,
-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
-States without permission and without paying copyright
-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
-of this license, apply to copying and distributing Project
-Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
-and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive
-specific permission. If you do not charge anything for copies of this
-eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook
-for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,
-performances and research. They may be modified and printed and given
-away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks
-not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the
-trademark license, especially commercial redistribution.
-
-START: FULL LICENSE
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
-Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
-www.gutenberg.org/license.
-
-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
-Gutenberg-tm electronic works
-
-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or
-destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
-Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
-person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
-1.E.8.
-
-1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement. See
-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
-electronic works. See paragraph 1.E below.
-
-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
-Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
-of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
-works in the collection are in the public domain in the United
-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
-United States and you are located in the United States, we do not
-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
-displaying or creating derivative works based on the work as long as
-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
-that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
-Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
-same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
-you share it without charge with others.
-
-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
-in a constant state of change. If you are outside the United States,
-check the laws of your country in addition to the terms of this
-agreement before downloading, copying, displaying, performing,
-distributing or creating derivative works based on this work or any
-other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
-representations concerning the copyright status of any work in any
-country outside the United States.
-
-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
-immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
-on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
-phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
-performed, viewed, copied or distributed:
-
-  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-  most other parts of the world at no cost and with almost no
-  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
-  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
-  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
-  United States, you'll have to check the laws of the country where you
-  are located before using this ebook.
-
-1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
-contain a notice indicating that it is posted with permission of the
-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
-the United States without paying any fees or charges. If you are
-redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
-Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
-will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
-posted with the permission of the copyright holder found at the
-beginning of this work.
-
-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
-any word processing or hypertext form. However, if you provide access
-to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
-other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
-version posted on the official Project Gutenberg-tm web site
-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
-of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
-Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
-full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
-provided that
-
-* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
-  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
-  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
-  within 60 days following each date on which you prepare (or are
-  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
-  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
-  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
-  Literary Archive Foundation."
-
-* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-  License. You must require such a user to return or destroy all
-  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
-  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
-  works.
-
-* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
-  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
-  receipt of the work.
-
-* You comply with all other terms of this agreement for free
-  distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
-Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
-from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The
-Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm
-trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
-Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
-electronic works, and the medium on which they may be stored, may
-contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
-cannot be read by your equipment.
-
-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from. If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium
-with your written explanation. The person or entity that provided you
-with the defective work may elect to provide a replacement copy in
-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
-or entity providing it to you may choose to give you a second
-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
-without further opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of
-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
-violates the law of the state applicable to this agreement, the
-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
-remaining provisions.
-
-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
-production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
-or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
-additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
-Defect you cause.
-
-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of
-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
-from people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
-www.gutenberg.org Section 3. Information about the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
-U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the
-mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its
-volunteers and employees are scattered throughout numerous
-locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt
-Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to
-date contact information can be found at the Foundation's web site and
-official page at www.gutenberg.org/contact
-
-For additional contact information:
-
-    Dr. Gregory B. Newby
-    Chief Executive and Director
-    gbnewby@pglaf.org
-
-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment. Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements. We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
-state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations. To
-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
-
-Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
-Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
-freely shared with anyone. For forty years, he produced and
-distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
-volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
-edition.
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search
-facility: www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
-
diff --git a/old/55050-8.zip b/old/55050-8.zip
deleted file mode 100644
index 8ea9133..0000000
--- a/old/55050-8.zip
+++ /dev/null