diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/55530-8.txt | 6911 | ||||
| -rw-r--r-- | old/55530-8.zip | bin | 122768 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 6911 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..fd8f6ac --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #55530 (https://www.gutenberg.org/ebooks/55530) diff --git a/old/55530-8.txt b/old/55530-8.txt deleted file mode 100644 index 9fead2c..0000000 --- a/old/55530-8.txt +++ /dev/null @@ -1,6911 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook, Erämaan tytär, by James Oliver Curwood, -Translated by Aukusti Salo - - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - - -Title: Erämaan tytär - - -Author: James Oliver Curwood - - - -Release Date: September 12, 2017 [eBook #55530] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - - -***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK ERÄMAAN TYTÄR*** - - -E-text prepared by Tapio Riikonen - - - -ERÄMAAN TYTÄR - -Kirj. - -JAMES OLIVER CURWOOD - -Suomentanut Aukusti Salo - -Alkuperäinen nimi: "The Honor of the Big Snows" - - - - - - -Hämeenlinnassa, -Arvi A. Karisto, -1912. - - - - -SISÄLLYS: - - 1. Soittoa - 2. Mukeen kertomus - 3. Pikku Melisse - 4. Pulma - 5. Rakkauden neuvotteluja - 6. Riemun päiviä - 7. Juhla - 8. Taistelu päivänkoitteessa - 9. Jean ja Jan -10. Punaisia lumikukkia -11. Hänen tähtensä -12. Huhu etelästä -13. Punainen kauhu -14. Pitkä odotus -15. Miltei naisena -16. Syntymäpäiviä -17. Kieltäymys -18. Jan-veli -19. Uusi asiamies ja hänen poikansa -20. Suudelma ja sen seuraukset -21. Särkynyt sydän -22. Hänen lupauksensa -23. Jan palaa -24. Pelastettu -25. Jack Thornton -26. Kiusaus -27. Janin kertomus -28. Soittoa vielä kerran - - - - -1 - -Soittoa - - --- Kuuntele, John -- minä kuulen soittoa -- -- - -Nämä sanat tulivat hiljaisena kuiskauksena naisen huulilta. Valkoinen, -laiha käsi kohosi raukeasti hänen vuoteensa viereen polvistuneen miehen -kasvoille, ja suuret tummat silmät, joiden edessä mies oli luonut oman -katseensa maahan, välkähtivät hetkiseksi, kun hän taas huoaten -kuiskasi: - --- John -- minä kuulen -- soittoa -- -- - -Miehen pää painui, kunnes se melkein lepäsi makaavan povella. Hän -tunsi, kuinka naisen käsi värisi hänen poskeaan vasten, ja tässä -kosketuksessa jokin ilmaisi John Cumminsille, että heidän kummankin -elämä oli lopussa. Hänen sydämensä sykki rajusti, ja hänen voimakkaat -hartiansa vavahtelivat. - --- Niin, se on ihanaa soittoa, Melisseni, hän mutisi hiljaa ja koetti -tukahduttaa nyyhkytyksiään. -- Se on taivaiden ihanaa soittoa. - -Käsi painautui lujemmin hänen poskeaan vasten. - --- Se ei ole taivaallista soittoa, John. Minä kuulen todellista -- -oikeaa soittoa -- -- - --- Se on taivaan soittoa, suloinen Melisseni! Avaanko oven, jotta -voimme paremmin kuulla sen? - -Käsi lipui alas poskelta. Cummins kohotti päänsä ja suoristi vitkaan -voimakkaat hartiansa, katsellen samalla kalpeita kasvoja, joilta -kuumeen hehku oli häipymäisillään, niin kuin hän olisi nähnyt pohjolan -auringon heikon kajastuksen hiutuvan lumituiskun tieltä. - -Hän ojensi pitkät, laihat käsivartensa kohti majan matalaa kattoa ja -rukoili ensi kerran elämässään -- rukoili sitä Jumalaa, joka oli -hänelle luonut tämän maailman lumineen ja jäineen ja äärettömine -metsineen niin lähellä maailman äärtä, antanut hänelle tämän naisen, -nyt ottaakseen hänet pois. - -Kun hän taas katsoi naista, tämän silmät olivat auki, ja niiden -syvyydestä loisti vielä suuren rakkauden raukea hehku. Hänen -huulensakin vetosivat häneen vanhalla, suloisella tavallaan, joka aina -merkitsi, että hänen pitäisi suudella niitä ja hyväillä hänen hiuksiaan -ja yhä uudestaan sanoa hänelle, että hän oli kaunein koko maailmassa. - --- Melisseni! - -Mies painoi kasvonsa hänen lähelleen ja tukahdutti nyyhkytyksensä hänen -tuuheaan tukkaansa, naisen raukeasti kohottaessa kätensä ja kietoessa -ne hänen kaulaansa. Hän kuuli, kuinka sairaan rinta huohotti, kuinka -hän tapaili henkeä, kuuli hänen taas kuiskaavan: - --- Se -- on -- kansani soittoa! - --- Se on enkelien soittoa ylhäällä pilvissä, suloinen Melisseni! Se on -meidän soittoamme. Minä avaan oven. - -Sairaan käsivarret olivat vaipuneet alas hänen hartioiltaan. Hiljalleen -antoi mies sormiensa solua hänen auki olevien hiustensa läpi ja silitti -hänen kasvojaan lempeästi kuin olisi hyväillyt nukkuvan lapsen poskea. - -Hänen mokkasiineihin verhotut jalkansa eivät päästäneet ääntäkään, kun -hän astui yli pienen huoneen, joka oli heidän kotinaan. Ovipieleen hän -pysähtyi kuuntelemaan; sitten hän avasi oven, ja valkoisen yön valovuo -virtasi hänen ylitseen sisälle, hänen seisoessaan katsoen sinnepäin, -missä revontulten kylmät, kalpeat liekit kimmeltelivät pohjoisnavan -yllä. Pohjolan valon sähisevä, kaihoisa laulu tunki hänen korviinsa -- -se oli laulua tästä syvästä, äärettömästä yksinäisyydestä, laulua, -jonka nämä molemmat olivat oppineet tuntemaan taivaallisena soittona. - -Lukuunottamatta tätä salaperäistä soittoa, ei ainoatakaan ääntä -kuulunut. John Cummins ei havainnut pienintäkään eloa tai liikettä. Ja -kuitenkin hän näki sellaisen merkkejä -- merkkejä, jotka saivat hänet -pidättämään hengitystään ja pakottivat hänet ulos yöhön, jotta nainen -ei olisi kuullut mitään. - -Oli tunti yli puolenyön tässä aivan lähelle Barren Landsia pystytetyssä -leirissä. Oli se hetki, jolloin sen asukkaat tavallisesti nukkuivat, -mutta tänä yönä ei yksikään nukkunut. Noissa harvoissa mökeissä paloi -tuli. Yhtiön varastohuone oli valaistu, ja toimitusmiehen konttori -- -tämä erämaan miesten satama -- loisti yön pimeydessä kuin keltainen -silmä. Leiri oli valveilla. Odotettiin. Kuunneltiin. - -Kun Cummins avasi oven ja valo virtasi ulos, näkyivät mökkien ovet -toinen toisensa perään avautuvan, ja tummien varjojen kaltaisina -astuivat miehet toimitusmiehen konttorista, seisoen siinä odottamassa -elämän tai kuoleman sanaa John Cumminsin huulilta. Omalla tavallaan -lähettivät miehet, jotka elivät niin lähellä Jumalaa, tietämättään -äänettöminä rukouksia kohti tähtikirkasta taivasta, pyytäen ettei -maailman kauneinta heiltä otettaisi pois. - -Kaksi kesää oli kulunut siitä, kun tämä nainen oli tullut Cumminsin -elämään ja leirin elämään. Cummins -- joka oli punatukkainen, notkea -kuin kissa, suuri kuin cree-heimon maan ikuiset vuoret ja yhtiön paras -metsästäjä -- oli tuonut Melissen morsiamenaan. Seitsemäntoista -yksinkertaista miestä oli lausunut hänet tervetulleeksi. He olivat -kokoontuneet pienen majan ympärille, joka nyt oli valaistu, sanatonna -ihaillen tätä naista, joka oli saapunut heidän luokseen, ja he olivat -seisoneet lakit kädessä ja loistavin kasvoin ja katseet maahan luotuina -noiden ihanien silmien edessä, jodia tarkastelivat heitä ja hymyilivät -hänen puristaessaan heitä kädestä, toista toisensa jälkeen. - -Ehkeivät useimmat ihmiset olisi pitäneet häntä kauniina; mutta täällä --- neljänsadan kilometrin takana kaikesta sivistyksestä -- hän oli -kaunis. Mukee -- muuan puoli-cree -- ei ollut milloinkaan nähnyt -valkoista naista, sillä toimitusmiehenkin vaimo oli puoli-chippeway; -eikä kukaan toisistakaan mennyt useammin kuin noin kerran vuodessa -suuren erämaan etelärajan yli. - -Melissen hiukset olivat ruskeat ja pehmeät, ja niiden aurinkoinen -loisto oli sellaista, mitä he olivat uneksineet, mutta eivät -milloinkaan nähneet. Hänen silmänsä olivat siniset kuin varhaiset -kevätkukat, joita puhkesi ensimmäisten tulvien jälkeen, ja hänen -äänensä oli suloisinta sointua, mitä heidän korvansa olivat koskaan -kuulleet. Näin ajattelivat nämä miehet, kun Cummins ensi kerran toi -kotiin vaimonsa, eikä siinä ihanteessa, minkä jokainen heistä oli -itselleen saanut, tapahtunut minkäänlaista muutosta. Viikko viikolta, -kuukausi kuukaudelta lisääntyi tämän kuvan korkea arvo, niin kuin -Rafaelin tai van Dyckin taulut tekee jokainen kulunut vuosisata yhä -arvokkaammiksi. - -Nainen tuli luonnollisesti aikaa myöten enemmän ihmiseksi ja vähemmän -enkeliksi, mutta tämä teki hänet vain paljoa todellisemmaksi ja salli -heidän lähestyä häntä, puhua hänen kanssaan ja rakastaa häntä yhä -sydämellisemmin, Kaikki vääryyden ajatus oli mahdoton, näiden miesten -hellyys oli suurta, intohimotonta rakkautta ilman synnin häivääkään. -Cummins ja hänen vaimonsa ottivat sen vastaan ja tekivät kaiken -voitavansa vahvistaakseen sitä, eikä koko laajassa pohjolassa ollut -onnellisempaa paria. - -Nuori tyttö -- hän oli juuri neitoiän ylittänyt -- tottui helposti -uuteen elämäänsä. Hän ei tehnyt mitään tavallisesta poikkeavaa, ei -mitään muuta kuin mitä olisi tehnyt kuka tahansa Jumalaa ja kotiaan -rakastamaan kasvatettu nainen. Vapaahetkinään hän alkoi opettaa ja -ohjata leirin puolta tusinaa villiä pienokaista ja joka sunnuntai hän -kertoi heille Raamatusta ihmeellisiä tarinoita. Hän huolehti sairaista, -sillä se kuului hänen elämänsä puitteisiin. Kaikkialle seurasi häntä -hänen iloinen hymynsä, hänen ystävällinen tervehdyksensä, ja ilostutti -siten näiden hiljaisten pohjolan asukkaiden yksitoikkoista elämää. - -Ja hän onnistui, ei olemalla toisenlainen kuin miljoonat muut hänen -sukupuoleensa kuuluvat, vaan 40. ja 60. leveysasteen eron perusteella; -häntä auttoi se näkemyksen erilaisuus, mikä erottaa toisistaan ne -ihmiset, joiden täytyy elämän suuressa taistelussa luoda itselleen -vajavainen siveyskäsitys ja ne luonnonlapset, jotka asuvat tuhansia -kilometrejä maan napaa lähempänä. - -Muutamaa päivää aikaisemmin oli pikku leirissä sattunut ihmeellinen -tapaus. Uusi ihmisolento oli nähnyt päivänvalon Cumminsin majassa. -Siitä hetkestä alkaen oli alkuasukkaiden äänettömään jumalointiin -liittynyt jotakin voimakkaan juhlallista. Cumminsin vaimo äitinä! Nyt -hän oli yksi heistä, erottamaton osa heidän olemustaan -- yhtä varmasti -osa siitä, kuin navan yllä leimuavat revontulet, kuin lukemattomat -tähdet, jotka eivät milloinkaan jättäneet yöllistä taivasta, kuin -äärettömät metsät, syvät hanget! - -Sitten tuli äkillinen käänne, ja kuoleman varjon mukanaan tuoma -synkkyys laskeutui kuin paaripeite yli leirin, tukahdutti heidän -elämänsä ja tuotti murhetta, jonka vertaista sikäläiset asukkaat eivät -olleet milloinkaan kokeneet. - -Nyt eivät he saaneet mitään tietoa Cumminsilta. Hetkisen hän seisoi -ovensa ulkopuolella ja meni sitten taas sisälle, ja miehestä mieheen -kulki kuiskauksena, että maailman ihanin olento vielä eli syvää -elämäänsä uutisasutuksen laitimmaisessa pikku mökissä. - --- Sinä kuulet nyt taivaan soiton, Melisseni! mies kuiskasi ja -polvistui taas hänen viereensä. -- Tänään on hyvin kaunis ilta! - --- Se ei ollut sitä! nainen toisti. - -Hän yritti silittää miehen kasvoja, mutta Cummins ei nähnyt hänen -ponnistuksiaan, käsi kun oli melkein hervoton. Hän ei ollenkaan nähnyt -kalpenevaa loistoa, joka valaisi suuria, rakastavia silmiä, sillä hänen -omansa olivat kyynelhunnun sumentamat. - --- Kuule soittoa! kuoleva huohotti. -- John, John, se -- on -- kansani --- soittoa! - -Mies nousi ja käänsi kasvonsa avointa ovea kohti. Nyt hän kuuli sen! -Tulivatko pyhät enkelit noutamaan hänen Melisseään? Puoliksi -tukahdutetuin nyyhkytyksin hän nousi seisaalleen ja kurotti kätensä -vastaanottamaan heitä. Hän ei milloinkaan ollut kuullut mitään -sellaista -- ei milloinkaan sinä aikana, jonka hän oli viettänyt tässä -äärettömässä erämaassa. - -Hän astui ulos yöhön ja kulki askel askelelta lumessa, synkkää -kuusimetsää kohti. Tukahdutetuin nyyhkytyksin ja kädet yhä ojolla hän -meni tervehtimään rakkaan vaimonsa Jumalan sanansaattajia; Cummins -kuului villiin, sivistymättömään maailmaan eikä ymmärtänyt tätä -suloista soittoa, joka kuului synkän metsän syvyydestä. - --- Melisseni! Melisseni! hän voihki. - -Varjojen keskeltä astui olento, ja olentoa seurasi soitto, suloinen, -matalaääninen ja vieno. John Cummins pysähtyi ja katsahti taivasta -kohti. Hänen sydämensä tuntui lakkaavan sykkimästä. - -Soitto taukosi, ja kun hän taas katsoi alas, oli olento aivan hänen -edessään; se lähestyi hoippuvin askelin ja kalmankalpein, laihoin ja -nälkäisin kasvoin. Ne olivat pojan kasvot. - --- Jotain syötävää -- minä soitta teille! hän kuuli, ja samalla olento -horjahti ja kaatui melkein hänen syliinsä. Taas kuului raukea ääni -- -Tämä olee Jan -- Jan Thoreau -- tämä hänen viulu! -- - -Naisen kalmankalpeat kasvot ja hänen suuret tuijottavat silmänsä -tervehtivät heitä, kun he astuivat majaan. Kun mies taas polvistui -hänen viereensä ja nosti hänen päänsä rintaansa vasten, kuoleva -kuiskasi vielä kerran: - --- Se -- on -- kansani -- soittoa -- viulu! - -John Cummins käänsi päätään. - --- Soita! hän huohotti. - --- Ah -- valkoinen enkeli olee sairas -- hyvin sairas, Jan mumisi ja -kuljetti jousta kevyesti pitkin viulun kieliä. - -Ja tämän suloisen soiton kaikuessa sulki John Cummins silmänsä, painoi -naista rintaansa vasten ja kuunteli. Vasta avatessaan ne uudelleen ja -tuntiessaan kummallista kylmyyttä poskessaan, hän tajusi, että hänen -rakastettunsa sielu oli kaikonnut hänen luotaan Jan Thoreaun viulun -vienojen sävelten soidessa -- - - - - -2 - -Mukeen kertomus - - -Jan Thoreau soitti hiljaa viuluaan tuokion vielä sittenkin kun -viimeinen heikko hengähdys oli kirvonnut naisen huulilta, John -Cumminsin sydäntäsärkevä nyyhkytys sai hänet lopettamaan. Hellästi kuin -olisi nainen vaipunut suloiseen uinahdukseen, josta pelkäsi -herättävänsä hänet, mies irrotti kätensä ja laski vaimonsa pään -pielukselle, ja tuijottavin, tummin silmin Jan painoi viuluaan -ryysyiselle povelleen ja katseli Cumminsia, kun tämä silitteli -kiiltäviä hiuksia ja kauan ja ahnaasti hän silmäili tyyniä, kalpeita -kasvoja. - -Cummins kääntyi häneen päin, ja heidän silmänsä kohtasivat toisensa -majan himmeässä valossa. Silloin Jan Thoreau ymmärsi, mitä oli -tapahtunut. Hän painoi viuluaan lujemmin itseään vasten ja kuiskasi: - --- Valkoinen enkeli olee poissa! - -Cummins nousi paikaltaan hitaasti kuin äkkiä vanhentunut mies. -Laahustavin askelin hän meni ovelle ja hoipersi yön kelmeään -tähtivaloon. - -Jan seurasi perässä; hänkin horjui -- sillä soitto oli vaatinut häneltä -ponnistuksia, jotka olivat vieneet hänen viimeiset voimansa. -Keskilattialle päästyään hän pysähtyi, ja hänen silmistään loisti -jylhä, kummallinen suru, hänen tuijottaessaan kuolleen kalpeita kasvoja --- kuolemassakin kauniita, niin kuin ne olivat olleet elämässä, ja -kuvastaen vielä jotain elämän sävyisyyttä. Kerran maailmassa -- kauan, -kauan sitten -- hän oli nähnyt sellaiset kasvot, joihin hän oli -kiintynyt suurella, sydämellisellä rakkaudella. - -Jokin veti häntä sille paikalle, missä John Cummins oli ollut -polvillaan, ja hänkin polvistui ja tuijotti ahneesti ja kaihoten, -kuten Cummins oli tehnyt. Hänen valtimonsa löi vain heikosti, -seitsemänpäiväisen paastoamisen tuottama raukeus hämärsi hänen -silmänsä, tietämättään hän vaipui vuoteelle, ja hänen laiha kätensä -sattumalta kosketti silloin naisen pehmeitä, kauniita hiuksia. Häneltä -pääsi tukahdutettu huudahdus, nopeana kuin salama hän kavahti -jalkeille, ja ikään kuin vain yksi keino olisi tämän kosketuksen -sovittanut, hän asetti viulunsa olkapäätään vasten ja soitti muutaman -minuutin niin hiljaa, ettei kukaan muu kuin kuolleen henki ja hän itse -voinut kuulla sitä. - -Cummins oli sysännyt oven kiinni jälkeensä; mutta miehet, jotka -valvoivat, olivat kuitenkin nähneet, että se oli avattu. Ovi toisensa -jälkeen avautui, keltaiset valojuovat kimmeltelivät kovaksi poljetulla -lumella, ja varjomaisia hahmoja astui ulos kuulemaan, mitä tietoa hän -oli heille tuomassa pikku majasta. - -Lukuunottamatta näitä valonpilkahduksia ei ollut havaittavissa mitään -liikettä, ei kuulunut mitään ääntä. Tummat varjot seisoivat -hievahtamattomina. Vetokoiran kolkko ulvonta muuttui kimakaksi -uikutukseksi, kun joku potkaisi sitä saadakseen sen vaikenemaan. Mukeen -isä tukahdutti koleata yskäänsä paksuun karvalakkiinsa, pistäessään -päänsä ulos metsän reunassa sijaitsevan majansa ovesta. - -Parikymmentä silmää seurasi Cumminsia, kun hän astui lumelle, ja -katsojien yksinkertaiset, uskolliset sydämet sykkivät hirveästä -jännityksestä, hänen sanojaan odotettaessa. - -Välillä tapahtuu, että kokonainen kansakunta ikään kuin lakkaa -hengittämästä kuolevan päällikkönsä viimeisinä hetkinä, ja -koettelemuksen mustat siivet laskeutuvat yli hänen kansansa ja käärivät -sen kauheaan synkkyyteen ja vielä kauheampaan pelkoon; ja samalla -tavoin -- sillä suurin kaikista murhenäytelmistä oli tullut heidän -pieneen maailmaansa -- Cumminsin ystävät seisoivat nyt mykkinä -surussaan ja odottivat ratkaisevaa sanaa. Ja kun sana vihdoin saapui ja -kulki suusta suuhun, karkeista kasvoista toisiin, ovet sulkeutuivat -taas ja valot sammutettiin yksi kerrallaan. Vain toimitusmiehen -konttorista loisti keltainen silmä edelleenkin, samoin himmeä tuike -pikku majasta, missä John Cummins oli polvillaan, värähtelevät kasvot -lujasti painettuina kuolleen kasvoja vasten. - -Kukaan ei välittänyt Jan Thoreausta, kun hän astui ovesta -toimitusmiehen konttoriin. Hänen peurannahkatakkinsa oli risoina. -Varpaat pistivät ulos hänen mokkasiineistaan. Kasvot olivat laihat ja -kalpeat kuin kuolleen, ja niitä ympäröivä kankea, tumma tukka teki ne -vieläkin valjummiksi. Silmät kimmeltelivät kuin jalokivet. Hän oli -sortunut nälän mielettömyyteen. - -Tuntia aikaisemmin oli kuolema kouristanut hänen kurkkuaan, kun hän oli -nähnyt valoa pienestä leiristä. Sinä yönä hän olisi kuollut nietoksiin. -Paksuun karhunnahkatakkiin käärittyä viulua hän puristi rintaansa -vasten ja lysähti kuin rääsykasa lämpimän takan ääreen. Nälkäisinä, -rukoillen harhailivat hänen silmänsä. Kerjäämiseen eivät nämä pohjolan -voimakkaat, ylväät miehet ole tottuneet, eivätkä Janinkaan huulet -kerjänneet. Hän heitti luotaan karhunnahan ja kuiskasi: - --- Jotain syötävää -- minä silloin tahtoo soittaa! - -Hän alkoi soittaa ennen kuin vielä oli sanonutkaan tätä -- mutta vain -hetkiseksi; sitten jousi putosi hänen kädestään ja pää vaipui rinnalle. - -Puoliverisen kasvoissa oli jotain jylhää kauneutta, joka säteili -Janinkin silmistä. Sekunniksi olivat nämä silmät kohdanneet toisensa -veren äänen hurjassa tuntemuksessa; ja kun Janin pää vaipui alas ja -viulu solui lattialle, Mukee nosti hänet vahvojen käsivarsiensa varaan -ja kantoi hänet metsänreunassa olevaan majaansa. - -Seuraavana päivänä ei Jania ottanut huomatakseen kukaan muu kuin Mukee. -Hän sai ruokaa. Hänen jähmettynyt verensä lämpeni. Mitä enemmän -elonvoimat palasivat, sitä selvemmin hän tunsi sen kolkkouden, joka oli -tunkeutunut tähän elämän kosteikkoon keskelle erämaan sydäntä. Hän oli -nähnyt naisen -- sekä elämässä että kuolemassa -- ja hänkin rakasti -tätä ja suri häntä. Hän ei sanonut mitään; hän ei pyytänyt mitään; -mutta miesten surullisista, jäykistä kasvoista hän näki, kuinka he -olivat palvoneet poismennyttä. Hän näki sen niiden pienokaisten -pelästyneistä silmistä, jotka olivat oppineet jumaloimaan Cumminsin -vaimoa. Hän luki sen koirien veltosta hiljaisuudesta, kauheasta -tyyneydestä, joka vallitsi hänen ympärillään. - -Janin ei ollut vaikea ymmärtää sitä, sillä hänkin kunnioitti eräiden -kalpeitten, suloisten kasvojen muistoa, kasvojen, jotka olivat hänen -majassa näkemiensä kaltaiset. Hän tiesi, että tämä palvominen Lac -Bainissa oli puhdasta palvomista, sillä suurten lumiaavikkojen kunnia -oli hänenkin. Siinä oli hänen uskontonsa ja näiden toistenkin uskonto, -jotka asuivat viidensadan kilometrin päässä tai kauempanakin mistään -eteläisestä siirtolasta. - -Tämä kunnia velvotti sellaiseen, mitä sivistys ei voinut ymmärtää -- -vähitellen paleltumaan kuoliaaksi ja nääntymään nälkään ennemmin kuin -varastamaan, kunnioittamaan kymmenettä käskyä yli kaiken. Se sisälsi, -että täällä pohjolan kylmän taivaan alla olivat olot ja asiat sellaiset -kuin Jumala oli aikonut ne olemaankin, ja että muutamat Hänen luoduista -olennoistaan voivat elää rakkaudessa, mikä ei ollut omistamista eikä -syntiä. - -Vuosi sen jälkeen kun Cummins oli tuonut vaimonsa pohjolaan, tuli -leiriin muuan mies Fort Churchillista Hudsoninlahden rannikolta. Hän -oli englantilainen ja Hudsons Bay Companyn palveluksessa. Hän toi -mukanaan jotain uutta, kuten nainenkin, vaikka se tässä tapauksessa oli -elämänainesta, jota Cumminsin väki ei osannut ymmärtää. - -Leirin miehistä oli siinä ensi hetkestä alkaen jotain murhenäytelmää -mukana. Englantilaisesta sitä vastoin lupasi tulla vain sivukohtaus -- -hetkellinen, liehakas seikkailu. Siinä esiintyi taas katsantokantojen -erilaisuus -- maan keskuksen ja sen äären välinen ääretön ero. - -Cummins oli poissa kuukauden -- hän oli seurannut metsästäjiä Barren -Landsiin. Sellaisten tapausten sattuessa tuntui kotona olevista nainen -perinnöltä, ja he huolehtivat hänestä kuin vanhemmat lapsestaan. -Kuitenkaan ei tarkinkaan silmä olisi havainnut asian niin olevan. - -Kun Cummins oli lähtenyt, edistyi murhenäytelmä suurin askelin loppuaan -kohti. Englantilainen oli tottunut seurustelemaan naisten kanssa. -Kuukausimääriä oli hän nyt elänyt kuin erakko. Cumminsin vaimo näytti -hänestä kukkaselta, joka äkkiä oli tullut sulostuttamaan erämaan -sietämätöntä yksitoikkoisuutta; ja käyttäen sivistyksen kaikkia keinoja -ja juonia hän yritti saada puoleensa sen tuoksua. - -Seuraavina päivinä ja viikkoina hän puhui paljon itsestään, tuvan -takkavalkean lämmittäessä häntä, ja omista ajatuksistaan, ja näin hän -teki, kun ei vielä ymmärtänyt tätä kansaa. Ja ikään kuin -tietämättömänä, mitä sanottiin, nainen jatkoi puhdasta elämäänsä, -karkottamatta tai rohkaisematta tulokasta, vaikka nainen aina -kiusasikin häntä samalla sulollaan, jota hän lahjoitti kaikille -yhtäläisesti. - -Vielä siihen asti ei ollut mitään epäluuloa hänen sielussaan. Hän otti -vastaan englantilaisen ystävyydenosoitukset, vaikka tämä olikin -muukalainen hänen kansansa keskuudessa. Hän ei kuullut petollista -äänensävyä, hän ei nähnyt mitään, mikä ennusti onnettomuutta. -Ainoastaan leirin miehet kuulivat sen, näkivät ja ymmärsivät. - -Kuin joukko uskollisia eläimiä olivat he valmiit hyökkäämään esiin, -repimään rikki ja tappamaan hänet, joka uhkasi häväistä kaiken, mikä -heille oli hyvää ja puhdasta ja kaunista, mutta äänettömässä -uskollisuudessaan ja innostuksessaan he odottivat merkkiä naiselta. -Hänen siniset silmänsä, hänen ystävälliset sanansa, kätensä liike -olivat säätäneet lakia leirissä. Jos hän hymyili muukalaiselle ja puhui -hänen kanssaan ja tunsi iloa siitä, oli se vain uusi laki, jonka hän -oli antanut heidän kunnioitettavakseen. He pysyttelivät siis -rauhallisina, välttivät englantilaista niin paljon kuin mahdollista ja -olivat varuillaan -- alati varuillaan. - -Eräänä päivänä tapahtui jotakin. Cumminsin vaimo tuli yhtiön -varastohuoneeseen, ja lämmin puna syöksähti hänen poskilleen, hänen -sinisilmänsä säkenöivät, kun hän näki muukalaisen seisovan siellä. -Miehen punakat kasvot sävähtivät punaisemmiksi, ja hän loi katseensa -maahan. Mennessään hänen ohitseen veti Cumminsin vaimo hameitaan -koolle; ja pään asennossa oli jotain, mikä muistutti kuningatarta -- -puolisoa ja naista kaikessa loistossaan. Tänä hetkenä oli hänessä -kaikki, mitä pohjolassa kuului kunnian ja kauneuden käsitteisiin. - -Illalla hiiviskeli puoliverinen pitkin metsänreunaa nähdäkseen, oliko -kaikki kunnossa Cumminsin pikku majassa. Mukeeta oli kerran ilves -purrut luuhun asti, ja nainen oli pelastanut hänen kätensä. Siitä -hetkestä alkaen tuosta kesyttömästä oli tullut hänen orjansa. - -Muutaman minuutin hän seisoi kyyristyneenä ja tuijotti himmeään -valojuovaan, joka loisti ikkunaverhon aukosta, naisen ikkunasta; ja -hänen siinä seisoessaan tuli jotain hänen ja valon väliin. Tuvan -seinässä hän näki hiipivän miehen varjon, ja hiljaa kuin revontulten -kylmä kiilu hänen päänsä päällä, nopeasti kuin hirvi, hän kiiti -metsästä ja tuli tuvan takaa esiin. - -Varovaisena kuin ilves ja pää riipuksissa hän kyyristeli nurkalla. -Englantilainen seisoi ja tirkisteli sisälle ikkunaverhon halkeamasta. - -Mukeen mokkasiinit eivät synnyttäneet mitään ääntä. Hänen kätensä -laskeutui muukalaisen käsivarrelle lempeästi kuin lapsen. - --- Tätä ei lueta täällä kunniaksi, hän kuiskasi. -- Tulkaa! - -Sairaalloinen kalpeus levisi toisen miehen kasvoille, mutta Mukeen ääni -oli lempeä ja levollinen, hänen kosketuksensa pehmeä kuin sametti, ja -englantilainen lähti ikkunan luota hymyillen. Mukeen hampaat -välkkyivät. Silloin toinen nauroi äänettömästi. - -Yhtäkkiä Mukeessa tapahtui muutos. Hänen kätensä tarttuivat sivistyneen -miehen paksuun, punaiseen kaulaan, ja sanaakaan hiiskumatta molemmat -vaipuivat lumeen. - -Seuraavana päivänä lähdettiin kuudella koiralla viemään yhtiölle Fort -Churchilleen sanaa, että englantilainen oli kuollut lumeen -- mikä oli -totta. - -Tämän Mukee kertoi Janille, sillä heidän välillään vallitsi -veriheimolaisuus. Se oli kuvaus elämästä, rakkaudesta ja puhtaudesta. -Sydämensä syvyydessä Jan Thoreau kiitti yksinkertaisella tavallaan -suurta Jumalaa, että hänen oli sallittu soittaa viuluaan naisen -kuollessa. - - - - -3 - -Pikku Melisse - - -Cumminsin vaimo meni pois yhtä hiljaa kuin oli tullutkin. Paljain päin, -kasvot auki riippuvien hiuksien ympäröiminä, huulet lujasti yhteen -puristettuina, pidättääkseen suruaan, menivät leirin harvat miehet yksi -erältään pikku majaan luomaan viimeisen silmäyksen hänen piirteisiinsä. -Paitsi heidän hillittyjä askeleitaan ei kuulunut mitään muuta kuin -nyyhkyttävää valitusta, joka tunki vanhan toimitusmies Williamsin -parran läpi. - -Sitten he kantoivat hänet aivan metsän reunaan raivatulle paikalle; ja -jättiläismäisen hongan juurelle, joka kohosi kuin vartija pilviä kohti, -he laskivat hänet jäätyneeseen maahan. Huohottaen Williams luki -muutamasta vanhan Raamatun irtireväistystä lehdestä, ja raa'at miehet, -jotka seisoivat hänen ympärillään, painoivat päänsä rintaansa vasten, -ja ankarat nyyhkytykset pudistelivat heidän voimakkaita ruumiitaan. - -Lakattuaan lukemasta hän ojensi pitkät käsivartensa yli pään ja huusi -väräjävällä äänellä: - --- Pitäköön suuri Jumala Cumminsin vaimon! - -Hautaa umpeen luotaessa kuului metsänreunasta vienoja, hillittyjä -säveliä -- ne lähtivät Jan Thoreaun viulusta. Ei yksikään ihminen -maailmassa olisi voinut sanoa, mitä hän soitti, sillä siinä oli Janin -sielua -- siinä soitossa -- välillä hurjaa ja välillä vienoa, siinä oli -jotain kummallista perinnäistä suloutta, joka oli tullut osalliseksi -siitä kuvasta, mikä hänen sykkivään sydämeensä oli kätkettynä. - -Hän soitti, kunnes vain korkea mänty ja John Cummins olivat jäljellä -yksinäisen haudan ääressä. Kun hän lopetti, mies astui hänen luokseen, -ja sitten menivät he yhdessä pikku majaan, missä nainen oli elänyt. - -Majassa oli nyt jotain uutta -- pieni valkoinen elävä olento, jota -muuan intiaaninainen hoiti. Poika seisoi Cumminsin vieressä, katsellen -sitä ja vapisten. - --- Oi, hän kuiskasi, ja hänen suuret silmänsä hehkuivat. -- Se ole -pikku valkoinen enkeli! - --- Se on pikku Melisse, mies vastasi. - -Ja hän lankesi polvilleen, painaen surulliset kasvonsa tuohon uuteen -elämään aivan kiinni, uuteen elämään, mikä tulisi saamaan hänen -paikkansa, joka äsken oli mennyt pois. Jan tunsi mielialansa kovin -kummalliseksi, ja hänkin laskeutui polvilleen John Cumminsin viereen -- -se oli lapsen ensimmäistä rukousta. - -Tästä hetkestä alkaen, jolloin he majassa ensi kerran polvistuivat -pikku olennon ääreen, liittyivät Jan Thoreau ja John Cummins toisiinsa -siteillä, joita olisi kenenkään ihmisen ollut vaikea katkaista. -Seisottuaan useampia minuutteja ja katseltuaan pikku Melisseä, Jan -katsahti Cumminsin kasvoihin ja kuiskasi hiljaa sen sanan, joka creen -kielellä merkitsee isä. - -Tämä oli hänen ensimmäinen vetoamisensa pikku Melissen puolesta. - -Hänen uudestaan katsahtaessaan lapseen, tämä sätkytteli ja potki -samalla tavoin kuin hän oli nähnyt sudenpoikasten teutaroivan, ennen -kuin ne saavat silmät. Hänen kauniit silmänsä säteilivät. Varovasti -kuin olisi ollut tekemisissä hehkuvan raudan kanssa hän ojensi laihan -kätensä, ja kun hänen sormensa äkkiä kosketti jotain pehmeää ja -lämmintä, hän veti sen nopeasti takaisin, ikään kuin häntä olisi -polttanut. - -Kun Jan illalla otti viulunsa mennäkseen Mukeen majaan, Cummins laski -molemmat suuret kätensä pojan olkapäille ja sanoi: - --- Jan, kuka sinä olet ja mistä sinä tulet? - -Jan ojensi kätensä ja heilutti sitä pohjoista kohti. - --- Jan Thoreau, hän vastasi yksinkertaisesti. -- Tämä olee minun viulu. -Me tulimme yhdessä läpi suuren lumen. - -Cummins tuijotti kuin hän olisi nähnyt ihmeellisen taulun pojan -silmissä. Hän irrotti kätensä ja meni ovelle. Kun he yksinään seisoivat -ulkopuolella, hän osoitti tähtiä ja unimaista, hopeanhohtoista harsoa, -jonka äsken kohonneet revontulet heittivät pohjolan taivaalle. - --- Sano minulle vielä, mistä sinä tulet, Jan! - -Ilman epäilystä näytti poika pohjoista kohti. - --- Me olemme viikon nähneet nälkää paksussa lumessa. Minun viulu olee -pitänyt sudet iltasin kaukana. - --- Kuulepas, Jan, etkö tullut tuolta tai tuolta tai tuolta? - -Cummins kääntyi hitaasti ensin itään ja Hudsoninlahtea kohti, sitten -etelään ja viimein länteen päin. Enemmän kuin tavallista uteliaisuutta -oli hänen jännittyneessä ilmeessään, kun hän uudelleen kysyen katseli -Jan Thoreauta. - -Poika kohautti olkapäitään, ja hänen silmänsä säihkyivät. - --- Ei olee valhetta, että Jan Thoreau ja hänen viulu olevat tulleet -läpi paksun lumen, hän vastasi hiljaa. -- Se ei olee valhetta. - -John Cumminsin kosketuksessa oli nyt jotain enemmän kuin -ystävällisyyttä. Vaikkei Jan voinutkaan ymmärtää sitä, hän meni -Cumminsin mukana majaan. Tämän silmät ilmaisivat enemmän kuin -ystävyyttä hänen taas laskiessaan kätensä pojan olkapäille; Jan ei -voinut käsittää tätäkään. - --- Täällä on hyvää tilaa -- nyt, Cummins sanoi kolkolla äänellä. -- -Tahdotko jäädä pikku Melissen ja minun luokse? - --- Pikku Melissen luo! poika toisti huoahtaen. Vaieten hän riensi pikku -vuoteen ääreen ja laskeutui siihen polvilleen, laihat hartiat -etukumarassa, pitkät, mustat hiukset kiiltäen lampunvalossa, ja melkein -ilosta nyyhkien. -- Minä -- minä -- pysyy pienen valkoisen enkelin -luona iäksi! hän kuiskasi. Selvästikin hänen sanansa olivat aiotut vain -lapsen kuultavaksi. -- Jan Thoreau jää -- ja täällä myös olee viulu! -Sen antaa minä teille -- ja soittoni! - -Ja samalla hän asetti kalliin viulunsa poikittain pienokaisen -vuoteelle. - - - - -4 - -Pulma - - -Seuraavina päivinä tapahtui yhtä ja toista sellaista, mitä ei Jan -voinut eikä yrittänytkään ymmärtää. Hän ei puhunut paljoa, ei edes -Cumminsille. Hän kuunteli sen sijaan ja antoi silmiensä vastata, tai -vastasi kummallisilla olkapäiden kohautuksilla, jotka saivat hänen -hiuksensa epäjärjestykseen. - -Noille leirin harvoille yksinkertaisille sieluille hän toi -tuntemattomasta erämaasta mukanaan enemmän kuin nälkään nääntyneen -ruumiinsa, ja siinä oli syy kaikkeen siihen, mitä hän ei voinut -ymmärtää. - -Ei kukaan ihminen saanut hänestä tietää enempää kuin Cumminskaan. Edes -Mukeelle hän ei kertonut muuta kuin saman yksinkertaisen tarinan. Hän -selitti aina, että hän tuli pohjoisesta päin -- siis Barren Landsista; -ja Barren Lands merkitsi kuolemaa. Kenenkään ei ollut onnistunut -milloinkaan tulla sen kautta, niin kuin Jan; ja toisenlaisessa -tilanteessa ja muissa olosuhteissa olisi Cummins ja hänen väkensä -luullut hänen olevan järjiltään. - -Mutta toisetkin olivat kuulleet tuon kummallisen, vienon soiton, joka -vaimon kuolinyönä oli tunkeutunut metsän syvyydestä, ja ihmeellisiä -ajatuksia oli herännyt heissä, niin kuin Cumminsissakin. He tunsivat -vain nimeksi Jumalaa sellaisena kuin Jumalasta saarnataan; mutta muulla -tavoin he tiesivät Hänestä paljon. He tiesivät, että Jan Thoreau oli -tullut enkelien lähettiläänä, että naisen sielu oli kiitänyt häntä -vastaan, ja että hän tyynesti oli päästänyt viimeisen hengenvetonsa -Cumminsin rinnoilla, pojan soittaessa. Poika tuli siis laihoine, -tunteellisine kasvoineen ja suurine kauniine silmineen olemaan osa -siitä, mitä nainen oli heille rakastettavaa jättänyt. Osana hänestä he -pitivätkin häntä, kyselemättä sen lähemmin, kuka hän oli tai mistä hän -tuli. - -Tavallaan poika korvasikin häntä. Nainen oli tuonut muassaan jotain -uutta ja suloista heidän yksitoikkoiseen, ikävään elämäänsä, ja hänkin -toi muassaan jotain uutta ja suloista -- viulunsoittonsa. Hän soitti -heille iltaisin toimitusmiehen konttorissa; ja näissä tilaisuuksissa he -tunsivat, että Cumminsin vaimo oli heitä aivan lähellä ja että hän -puhui heille Jan Thoreaun viulun kautta. - -Soitto oli sellaista, mikä jo aikoja sitten oli hävinnyt heidän -elämästään. Muutamat eivät olleet sitä milloinkaan kuulleet. Vuosia -taaksepäin oli Williams joutunut leiriin, jossa oli hanuri. Cummins oli -kuullut soittoa, enemmän kuin kaksi vuotta takaperin käydessään -sivistyneissä seuduissa noutamassa vaimoaan. Muille se oli salaperäistä -loihtua, joka liikutti heitä sielunsa sisintä myöten ja ilmaisi heille -monenlaista, mikä oli kauan ollut kätkettynä menneisyyden tomuun. - -Nämä toimitusmiehen konttorissa vietetyt tunnit olivat oikeita -riemunhetkiä Janille. Kun hän istui laatikolla, selkä seinää vasten, -pää taaksepäin taivutettuna, mustat silmät loistaen, pitkien hiusten -suodessa hänen kasvoilleen puolijylhän kauneuden, hän oli noista -tuimista miehistä enemmän kuin kuningas. He kuuntelivat liikkumattomina -ja äänettöminä; eikä hänen lopettaessaan kuulunut hiiskahdustakaan, -ennen kuin hän oli käärinyt viulunsa karhunnahkaan ja palannut John -Cumminsin ja pikku Melissen luo. Jan ymmärsi äänettömyyden ja piti sen -sinä, miksi se oli aiottu. - -Mutta pikku majan kuulijakunnasta Jan halusi eniten saada olla yksin -pikku Melissen kanssa. Kun kevät saapui ja metsästysaika lähestyi, ja -koko erämaassa sadoin kilometrin ympäri leiriä kulki ristiin rastiin -eri heimojen turkismetsästäjiä, saattoi Cummins olla poissa päiväkausia -yhteen menoon, tehdäkseen yhtiön lukuun uusia sitoumuksia ja kauppoja -tulevia turkismarkkinoita varten. - -Tänä vuonna oli kovaa kilpailua, sillä Revillonit -- yhtiön -ranskalaiset kilpailijat -- olivat asettaneet leirinsä kolmesataa -kilometriä länteen päin, ja huhu levisi, että he aikoivat antaa -kuusikymmentä naulaa jauhoja yhtiön tarjoamien neljänkymmenen asemesta, -ja neljä jalkaa verkaa kolmen sijasta. Nyt piti Williamsin ja hänen -väkensä toimia vireästi, ja toimitusmies itse syöksyi erämaahan. Mukee --- puoliverinen -- kiersi heimolaistensa keskuudessa pitkin koko -uudisasutuksen rajaa ja kiihotti heitä kaunopuheisuudellaan -- uusilla -lupauksilla ja ankarasti tuomiten lännen tungettelijoita. Vanha Per-ee, -jolla oli hieman eskimoverta suonissaan, meni rohkeasti koirineen -tapaamaan kaukaisesta pohjolasta tulevaa pientä tummaa kansaa, joka -saapui etsimään kettuja ja nälkäisiä jääkarhuja, kun nämä olivat -ajelehtivilla jäälautoilla kulkeutuneet omasta maailmastaan. Nuori -Williams, toimitusmiehen poika, seurasi Cumminsia, ja muut yhtiön -miehet lähtivät etelään ja itään. - -Leiri jäi autioksi ja elottomaksi. Kylmilleen jääneiden majojen ikkunat -olivat paksun jään peitossa. Toimitusmiehen konttorissa oli myös kaikki -hiljaista ja kuollutta. Koirat olivat poissa, ja sudet ja ilvekset -uskalsivat joka yö tulla yhä lähemmäksi ja lähemmäksi. Tässä -yksinäisyydessä pysyttelivät harvat puoliveriset ja intiaanilapset -huoneessa, ja Williamsin lihava ja laiska chippeway-vaimo piti yhtiön -varastohuonetta tiukasti salvassa. - -Tässä hiljaisuudessa ja elottomuudessa Jan Thoreau tunsi uutta ja alati -kasvavaa onnea. Hänestä oli elävä ääni jotain ankaraa ja viiltävää; -lepo -- unen kuollut, sykkimätön lepo -- tuntui hänestä ihanalta. -Silloin hän unelmoi, ja silloin hänen sormensa tekivät viululla uusia -havaintoja. - -Hän lähetti usein Maballan -- intiaaninaisen, joka hoiti Melisseä -- -juttelemaan Williamsin vaimon kanssa, niin että hän sai olla yksinään -lapsen kanssa. Tällöin, kun ovi oli suljettu muulta maailmalta, siinä -olikin toinen Jan Thoreau kyyrysillään polvistuneena pienokaisen -vuoteen ääreen. Silloin hänen kasvoillaan hehkui suuri, kalvava kiihko, -jonka hän muulloin salasi. Hänen kauniit silmänsä säihkyivät, hän -kuiskaili ja rupatteli pienokaisen kanssa, hyräili ja soitti hiljaa -viuluaan ja painoi päänsä niin alas, että tämä pienillä kätösillään -saattoi koskettaa hänen hiuksiaan. - --- Ah, sinä pieni valkoinen suloenkeli! hän saattoi huudahtaa -pienokaisen tukistellessa häntä. -- Minä rakastaa sinua niin -- minä -rakastaa sinua ja jää ainiaaksi tänne soittamaan sinulle! Oi, Jumalani, -sinusta tulee suuri, kaunis, valkoinen enkeli, hänen kaltainen! - -Hän saattoi nauraa ja soperrella ja jokeltaa kuin äiti, sillä tällöin -oli Jan Thoreaun kieli yhtä kaunopuheinen kuin hänen viulunsakin. - -Välillä Melisse kuunteli ikään kuin olisi ymmärtänyt ne ihmeelliset -asiat, joista poika puhui hänelle. Pienokaisen oli tapana maata -selällään, häntä katsellen, pienillä punaisilla kätösillään puristaen -lujasti jousta tai peukalo suussa. Ja mitä kauemmin hän näin makasi ja -yhä katseli poikaan, sitä enemmän tämä vakuuttui, että lapsonen ymmärsi -häntä; hänen äänensä muuttui lempeäksi ja matalaksi, ja hänen silmänsä -saivat hellän ilmeen, kun hän kertoi pienokaiselle asioita, joiden -kuulemisesta John Cummins olisi antanut paljon. - --- Jokin päivä sinä ymmärtää, minkätähden tämä olee tapahtunut, -suloinen Melisse, hän kuiski ja nojautui hänen ylitseen, niin että -pienokainen oli vähällä pistää häntä silmään. -- Silloin rakastaa sinä -Jan Thoreau! - -Toisin ajoin ei Jan puhunut, vaan pikku Melisse hänelle; ja silloin hän -oli onnellisempi. Kun pienokainen sätkytteli ja potki ja päästi -kummallisia ääniä, hän saattoi istua hiljaa ja katsella häntä yhtä -ylpeästi ja onnekkaasti kuin naarasilves poikastensa ensimmäisiä -kömpelöitä kuperkeikkoja. - -Kun Melisse kerran nousi hetkiseksi pystyyn ja nauraen ja kuherrellen -puoleksi ojensi käsivarsiaan häntä kohti, häneltä pääsi riemuhuuto; hän -painoi kasvonsa lapsen kasvoja vasten ja teki sellaista, mitä ei -milloinkaan ennen ollut uskaltanut -- suuteli häntä. Tästä pienokainen -kuitenkin pelästyi ja alkoi huutaa niin, että Jan aivan suunniltaan -säikähtyneenä hyökkäsi hakemaan Maballaa. Sitten kesti kauan, ennen -kuin Jan taas uskalsi suudella häntä. - -Ollessaan nämä kaksi viikkoa yksinään leirissä, Jan pääsi selville -siitä suuresta pulmasta, jonka hän ja John Cummins olivat saaneet -ratkaistavakseen. Toisen viikon viimeisinä päivinä hän vietti aikansa -suureksi osaksi kuljeskelemalla metsänreunassa, etsien peuroja, jotta -olisi ollut kylliksi lihaa koirille ja miehille näiden kotiin -saapuessa. Eräänä iltapäivänä hän tuli aikaisin kotiin, himmeän -auringon vielä ollessa ylhäällä, ja hänellä oli mukanaan myskihärän -lihat. Kun hän hinteline vartaloineen saapui metsänreunaan, taakan -painosta melkein kaksinkerroin taipuneena, kohtasi häntä pienellä -hakkuupaikalla kauhea näky. - -Polvillaan heidän majansa edessä pyöritteli Maballa innokkaasti -puolialastonta pikku Melisseä pehmeässä lumikinoksessa -- siten, niin -kuin hän täydellisesti ja lujasti uskoi, uskollisesti ja -omantunnontarkasti täyttäen velvollisuutensa. Kirkaisten Jan heitti -taakkansa luotaan ja hyökkäsi häntä kohti kuin peto. - --- Taivas -- te tappaa -- tappaa pikku Melisseä! hän kirkui ja tempasi -itselleen paleltuneen lapsen. -- Jumala -- hän ei olla villi -- hän -olee sivistynyt -- sivistynyt! - -Ja hän hyökkäsi majaan lapsonen sylissään, purkaen kokonaisen -sadattelutulvan hämmästyneelle ja pelästyneelle Maballalle. - -Jan jätti myskihärän jäännökset susille ja ketuille. Hän astui hankeen -ja löysi puolitusinaa muita lumivakoja, joissa avuton Melisse oli -ottanut jääkylmiä kylpyjään. Hän rupesi nyt pitämään Maballaa silmällä, -tuntien uutta, kasvavaa kauhua, ja ainakin viisikymmentä kertaa -päivässä sanoi hän tälle: - --- Melisse ei olla villi! Hän olee sivistynyt -- samoin kuin hänkin! -- -Ja samalla hän viittasi jättiläishongan alle kaivettuun yksinäiseen -hautaan. - -Viimein asia selvisi Maballalle. Melisseä ei saanut ottaa ulos ja -kieritellä lumessa; hän siis otti lunta sisälle ja hankasi sillä -Melisseä! - -Kun Jan huomasi tämän, hänen kielensä kääntyi niin kauheisiin -äännähdyksiin, ja hänen kasvonsa vääntyivät niin julmiksi, että Maballa -alkoi ymmärtää lumen olevan kerrassaan kiellettyä -- sekä sisällä että -ulkona -- pikku Melissen ruumiillisessa kehittämisessä. - -Tämä oli pulman alku, ja se kasvoi ja esiintyi koko tavattomassa -tärkeydessään päivää ennen Cumminsin palaamista erämaasta. - -Viikon ajan oli Maballa lasketellut hämäriä viittauksia jostain -kummallisesta, jota hän ja toimitusmiehen puoliverinen vaimo puuhasivat -pienokaiselle. Vilaukselta Jan näki monen kerran jonkun oudon pukineen, -täynnä helmiä ja koreita nauhoja, joitten sanottiin tuottavan pikku -Melisselle ääretöntä iloa. Päivää ennen Cumminsin saapumista Jan tuli -sisään -- hän oli ollut ulkona metsässä ja hakannut puita -- ja meni -suoraan kehdolle. Se oli tyhjä. Maballa oli poissa. - -Äkillinen pelko säväytti häntä läpikotaisin, ja hän hyökkäsi takaisin -majan ovelle, valmiina huutamaan intiaaninaisen nimeä. - -Muuan ääni sai hänet kuitenkin pysähtymään -- Jan Thoreausta suloisin, -vienoin ääni maailmassa -- ja hän pyörähti kuin kissa. Melisse hymyili -ja antoi kummallisia, ystävällisiä pikku merkkejä pöydältä. Siellä -seisoi hän suorana, puserrettuna jonkinlaiseen ruumisarkun muotoiseen -koteloon, mistä vain pienet valkoiset kasvot pistivät esiin, ja Jan -ymmärsi, että tämä oli Maballan yllätys. Melisse villilapsen -selkäkopassa! - --- Melisse, minä sanoo sinulle, ei sinä olla villi! hän huusi ja juoksi -pöydän luo. -- Sinun pitää olla sivistynyt! Sinä ei saa olla kuin villi -lapsi -- ei vaikka kaksikymmentätuhatta paholaista tulee ottaa Jan -Thoreaun! - -Ja samalla päästi hän pienokaisen vankeudestaan, heitti Maballan käsien -työt ulos hangelle ja odotti kärsimättömästi John Cumminsin paluuta. - - - - -5 - -Rakkauden neuvotteluja - - -Cummins palasi seuraavana päivänä -- ei sen vuoksi, että hänen työnsä -villien erämiesten keskuudessa etelässä olisi suoritettu loppuun, vaan -hän oli loukkaantunut pudotessaan liukkaalta kallionkielekkeeltä. Kun -Jan, joka oli metsässä halonhakkuussa, näki valjakon kiitäen tulevan ja -pysähtyvän pikku majan eteen ja vieraan creen puoliksi kantavan -vahingoittunutta miestä sisälle, hän riensi yli uudisasutuksen, -rinnassaan kolkko tuskantunne. - -Mitä hän näki oven avattuaan, rauhoitti kuitenkin häntä. Cummins oli -polvillaan kehdon ääressä, voimakkaat hartiat etukumarassa, ja Melisse -lausui hänet tervetulleeksi koko äänivarastollaan. Cumminsin luuvamma -ei ollut paha; ja kun asianlaita oli niin, Jan piti sitä kaitselmuksen -vartavasten lähettämänä. Uudet ajatukset, jotka olivat hänessä saaneet -jalansijaa, tuottivat näet hänelle suurta huolta. - -Niin pian kuin Maballa oli lähetetty toimitusmiehen vaimon luo, Jan -kevensi sydäntään. Ilmeikkäillä kädenliikkeillä hän kertoi, mitä oli -tapahtunut. Cummins nilkutti ovelle katsomaan lumeen urautuneita vakoja -ja palasi sitten pöydän luo, Janin eloisin liikkein kuvaillessa, missä -tamineissa hän oli tavannut pikku Melissen. - --- Hän olee sivistynyt! Jan lopetti lujasti. -- Hän ei olla -intiaanilapsi! Hänen pitää olla samanlainen kuin hänkin! - -Hänen silmänsä säteilivät, ja Cummins tunsi itsensä liikuttuneeksi, -katsoessaan niihin ja ymmärtäessään, mitä poika tarkoitti. -- Maballa -tekee intiaanilapsi Melissestä. Hän kasvaa -- ei tietää mitään -- olee -kuin intiaanilapsi -- puhuu kuin intiaanilapsi. - -Janin tunne valtasi hänen kielensä. Kiiltävä tukka valui hänen -kasvoilleen, kun hän huolissaan nojautui Cumminsia kohti, ja Cummins -tuijotti vuorostaan sanattomaksi kummastuneena tuon vaikean pulman -eloisaan sätkimiseen ja teuhaamiseen. - --- Eikö hän olla sivistynyt? Jan kysyi ihastuneena ja kumartui -pienokaisen puoleen. -- Ah, sinä suloinen, herttainen Melisse! - --- Niin, hänestä täytyy tulla hänen kaltaisensa, Jan -- yhtä hyvä ja -yhtä suloinen ja yhtä kaunis, Cummins keskeytti hänet lempeästi. - -Puoliksi tukahdutettu nyyhkytys pääsi häneltä, kun hän linkutti -takaisin omalle vuoteelleen ja jätti Janin leikkimään pienokaisen -kanssa. - -Illalla, himmeässä, hehkuvassa öljylampun valossa ryhtyivät Jan Thoreau -ja John Cummins juhlallisesti pohtimaan sitä suurta pulmaa, joka äkkiä -oli tullut heidän elämäänsä. Näistä molemmista siihen ei liittynyt -mitään leikillisyyden käsitettä, sillä heidän haltuunsa oli uskottu -jotain, jota varten Jumala ei ollut heitä luonut. Jos nainen olisi -ollut siinä, hän olisi nauranut heille ja kymmenellä sanalla -ilmoittanut heille kaikki salaisuudet, joita maailmassa on kätkettynä -äidin ja lapsen välille, mutta kun hän oli heidät jättänyt, hän oli -heille antanut jotain, joka oli elämää, hänen kaltaistaan, ja kuitenkin -salaperäistä. - -Jos kohtalo olisi suonut Maballan Melissen äidiksi, siitä ei -milloinkaan olisi muodostunut mitään salaperäistä. Hän olisi kehittynyt -yhtä luonnollisesti kuin suden tai ilveksen pentu, villin maailman -villiolennoksi; hän olisi lumikylvyissä tullut lihavaksi ja tukevaksi; -villien selkäkopassa suoraksi kuin nuoli, vireäksi ja luonnolliseksi -olennoksi yksinäisyydessään, johon sukupolvet ja vuosisadat olisivat -antaneet hänelle syntymäoikeuden. Mutta Melisse oli äitinsä kaltainen. -Nuo molemmat, jotka viittoivat hänen tulevaisuuttaan, uneksivat hänestä -tulevaksi tämän äidin kuvan. Tämä unelma loi lohtua Cumminsin sydämeen, -kun hänen vaimonsa kuoli. Se loihti onnellisia ajatuksia Janin rintaan. -Mutta se päättyi kovaan iskuun, kun Maballa toi ympäristönsä keinoja -heidän henkisten toiveidensa näköpiiriin. - -Cumminsin tietämän mukaan valkoista naista ei ollut lähempänä kuin Fort -Churchillissa, kolmensadan kilometrin päässä. Koko tällä alueella hän -ei tuntenut enempää kuin kaksi puhtaasti valkoista miestä; ne olivat -Williams ja hän itse. Pikku Melisse hupeni auttamattomasti villeyden -maailmaan -- rehellisen, ylvään, suurenmoisen villiyden, mutta -villiyden silti --, ja ajatus siitä löi pelon ja pahojen aavistusten -varjoja näiden molempien yli, joitten elämänradalle pulma äskettäin oli -sattunut. - -Myöhään yöhön, Melissen nukkuessa, he neuvottelivat vakavasti asiasta; -ja mitä enemmän he neuvottelivat, sitä suurempana kajasti pulma heidän -edessään. Cummins kuvitteli mielessään jo alkavansa nähdä Melissessä -muutoksen merkkejä. Hän oli aivan mielettömästi ihastunut niihin -koristeihin, joita Maballa antoi hänelle, ja se oli villiintymisen -merkki. Hän piti siitä, että sai ylleen intiaanien selkäkopan, mikä -samoin oli merkki siitä; eikä hän ollut lumikylvystä kuollut -- siinä -lisänäyte. - -Niin pitkälle taaksepäin kuin Cummins saattoi muistaa, hän ei -milloinkaan ollut joutunut tekemisiin valkoisen pienokaisen kanssa. Jan -oli yhtä tietämätön; he päättivät kuitenkin ryhtyä heti tarmokkaisiin -toimenpiteisiin. Maballaa piti huolellisesti pitää silmällä ja hillitä. -He molemmat -- John Cummins ja Jan Thoreau -- halusivat tehdä -pienokaisesta hänen kaltaisensa, joka uinui jättiläishongan alla. - --- Hän olee sivistynyt, Jan sanoi lopuksi, -- meidän olee pakko -säilyttää hänet sivistyneenä! - -Cummins laski totisena sormillaan. Pikku Melisse oli nyt neljän -kuukauden ja kahdeksantoista päivän vanha. - --- Huomenna teemme hänelle sellaiset lastenvaunut kuin etelässäkin -käytetään. Häntä ei saa kantaa kopassa! - --- Ja minä opettaa hänelle soittoa, Jan kuiskasi säihkyvin silmin. -- -Se kuuluu sivistyneiden tapaan! - -Äkkiä Cumminsin kasvot kirkastuivat, ja hän osoitti rievulla peitettyä -laatikkoa, joka oli huoneen nurkassa. - --- Tuolla on kirjoja -- hänen kirjojaan, Jan, hän sanoi hiljaa ja -vapisevalla äänellä. Hän nilkutti poikki huoneen, laskeutui polvilleen -laatikon viereen ja veti rievun pois. Jan painui polvilleen hänen -viereensä. -- Siinä on hänen kirjojaan, hän toisti melkein nyyhkyttäen, -ja pää painui rintaa vasten. -- Nyt -- annamme me ne -- Melisselle! - -Liikutuksesta vapisten hän veti kirjat esille, yhden erältään -- -tusinan kuluneita, tomuisia niteitä, jotka nyt kertoivat enemmän kuin -John Cummins olisi milloinkaan saanut tietää siitä naisesta, jonka hän -oli kadottanut. Nämä niteet olivat seuranneet häntä erämaahan tuosta -toisesta maailmasta, jonka hän ennemmin oli tuntenut. Ne todistivat, -kuinka rakkaina hän oli pitänyt niitä, näitä risaisia lehtiä, jotka oli -paikattu sadoista kohdin. Hitaasti otti mies ne ja painoi niitä -rintaansa vasten ja piti vaieten niitä siinä, ikään kuin pidellen -niiden omistajatarta, ja yhä hän taisteli liikutustaan vastaan. - -Jan pisti kätensä syvemmälle laatikkoon ja otti esiin jotain muuta -- -joitakuita sanoma- ja aikakauslehtiä, yhtä rikkinäisiä ja kuluneita -kuin kirjatkin. Näitten toisten aarteitten joukossa oli tauluja -- ja -nämä esittivät noita sivistyksen ilmiöitä, joita Jan ei milloinkaan -ollut nähnyt ja jotka alussa tuntuivat hänestä käsittämättömiltä. Riemu -silmissä hän piti värikästä muotikuvaa John Cumminsin edessä. - --- Tässä olee tauluja Melisselle! hän kuiskasi innokkaasti. -- Me -opettaa häntä -- me näyttää hänelle -- me kertoo hänelle sivistyneistä -ihmisistä! - -Cummins pani kirjat yksitellen takaisin, hetkisen jokaista hellästi -katsellen ja pyyhkien ja puhaltaen tomua pois niiltä. Viimeistä, joka -oli rikkinäisempi ja kuluneempi kuin kaikki muut, hän katseli kauan. Se -oli pieni Raamattu, hänen vaimonsa Raamattu, kulunut ja sormeiltu, -säälittävä kurjassa asussaan. - --- Tätä hän rakasti, Jan, hän sanoi kyyneliään pidätellen. -- Tätä -rikkinäistä vanhaa kirjaa rakasti hän enemmän kuin mitään muuta, ja -pikku Melissen täytyy myös rakastaa sitä. Melissestä täytyy tulla -kristitty! - --- Oi niin, pikku Melissen pitää rakastaa suurta Jumalaa! Jan sanoi -hiljaa. - -Cummins nousi ylös ja seisoi hetkisen katsellen nukkuvaa lasta. - --- Lähetyssaarnaaja tulee Fort Churchillista puhumaan erämiehillemme, -heidän kotiin saavuttuaan! Silloin hänet kastetaan! - -Kuin kissa Jan hyökkäsi pystyyn, hänen silmänsä salamoivat, hänen -pitkät, laihat sormensa puristautuivat nyrkkiin, koko hänen ruumiinsa -vapisi. - --- Ei -- ei, lähetyssaarnaaja ei kastaa! hän huudahti. -- Hän tulee -hyväksi ja rakastaa suurta Jumalaa -- mutta lähetyssaarnaaja ei saa -kastaa häntä! Ei -- ei -- ei! - -Kummastuneena Cummins kääntyi häneen päin. Jan Thoreau näytti kuin -olisi menettänyt järkensä, pelottava kiihko raateli koko hänen -olemustaan. Niin ketterä ja rohkea kuin Cummins olikin, hän astui -tahtomattaankin askelen taaksepäin, ja itsepuolustusvaisto sai hänet -kohottamaan kätensä ikään kuin vihollista torjuakseen. - -Jan havaitsi nämä molemmat liikkeet, ja epätoivoisesti kirkaisten kätki -hän kasvot käsiinsä. Seuraavassa silmänräpäyksessä hän oli avannut oven -ja kiitänyt ulos pimeyteen, Cumminsin ehtimättä sanaakaan äännähtää. -Nopeana kuin salama hän näkyi juoksevan kohti metsänreunaa, ja Cummins -huusi häntä -- mutta turhaan. - -Janin aivot paloivat kuin tuli, ja hänen huuliltaan pääsi voihkaus -toisensa perästä. Kiirehtien ja uupumatta hän juoksi eteenpäin, kunnes -vaipui hangelle kaukana siitä paikasta, minne oli jättänyt John -Cumminsin. Hänen silmissään paloi vielä sama kummallinen hehku, hänen -sormensa ojentuivat ja puristuivat nyrkkiin, niin että kynnet -tunkeutuivat lihaan, ja hän mainitsi yhä uudelleen ja uudelleen hiljaa -pikku Melissen nimeä. - -Joka hetki kuvastui myrskyisissä tunteissa yhä selvemmin ja selvemmin -se, mitä häipymättömästi oli painunut Jan Thoreaun aivoihin. Tämä taulu -näytti ensin epämääräiseltä ja varjomaiselta, kalpeine, väräjävine -piirteineen, mutta sitten se vähitellen selveni, ja hän näki silloin -ensiksi eräiden naiskasvojen lempeät, suloiset ääripiirteet, ja sitten -suuret, synkät, tummat silmät, samanlaiset kuin hänen omansakin -- ja -näiden silmien edessä, jotka katselivat häntä valtaavalla rakkaudella, -häipyi Janilta kaikki muu. Tuli sammui hänen silmistään, sormet -höltyivät, ja hetkisen kuluttua hän kömpi vapisten hangesta ja palasi -majalle. - -Cummins ei tehnyt mitään kysymyksiä. Hän tarkkaili vuoteestaan Jania ja -katseli äänettä, kuinka poika riisuutui ja meni makuulle, ja seuraavana -aamuna hän oli unohtanut koko jutun. Kaikki käsin koskettamaton -sisältää vain vähän viihdykettä yksinkertaisille ihmisille, jotka -asuvat pohjoisen napapiirin seuduilla. Heidän elämänsä on yhtämittaista -taistelua, heidän ilonsa on tuon taistelun onnistuminen. Sellainen -yksinäisyydessä ja taistelussa oleminen suo vain vähän sijaa -uteliaisuudelle. John Cumminsin luonto johti hänet siis unohtamaan -kaiken tapahtuneen, niin kuin hän olisi unohtanut, jos vetokoira olisi -juossut matkoihinsa ja palannut jälleen takaisin. Ja tapahtuneessa hän -ei nähnyt mitään murhenäytelmää, ei sen oirettakaan. - -Janin omituinen mielenliikutus ei enää uudistunut. Hän ei sanoin eikä -töin enää osoittanut sellaisen jälkeäkään, ja koko asia tuntui -unohtuneen. - -Pikku Melissen kasvatus alkoi heti, leirin vielä ollessa tyhjänä. Se -alkoi ensi sijassa Maballasta. Tämä tuijotti mykkänä ja hämillään -kumpaankin olentoon, jotka kertoivat hänelle merkillisiä asioita -lastenkasvatuksesta -- asioita, joista hän ei konsanaan ollut kuullut -edes puhuttavan. Hänen äidinvaistonsa heräsi, mutta cree-heimon -lujamielisyydellä hän salasi sen kokonaan. - -Hänen nahanvärisillä kasvoillaan ei tapahtunut pienintäkään muutosta -Cumminsin juhlallisesti selittäessä, että Melisselle oli tulossa -hampaita. Hän istui jörönä ja katseli, kuinka nuo molemmat lattialle -levitetyllä karhuntaljalla turhaan koettivat saada Melisseä käyttämään -jalkojaan. Melissellä oli hyvin hauskaa, ja hän nautti siitä täysin -siemauksin; päivien kuluessa ja leirin pysyessä autiona, Cummins ja Jan -viettivät siten suuren osan aikaansa polvillaan. Heidän silmissään -edistyi lapsi ihmeteltävästi. He näkivät pienokaisen ruumiillisesti -kasvavan kummastuttavan joutuisasti, ja he näkivät lukemattomia -jatkuvan henkisen kehityksen oireita. Hän oli ihastuksissaan saadessaan -nyppiä Janin viulunkieltä, mikä oli ilmeinen merkki hänen -soitannollisista lahjoistaan. Hänet saivat haltioituneeksi muotilehden -kauniit kuvat. Miettivänä ja kysyvänä hän hypisteli niitä tai koetti -syödäkin niitä, mikä oli kaikista merkeistä monimielisin. - -Viikkoja vieri, ja Williams palasi etelän metsistä. Mukee seurasi -häntä. Per-ee tuli takaisin eskimojen luota, melkein nälkään -nääntyneenä, ja häneltä oli varastettu puolet koirista. Pohjoisesta, -idästä, lännestä ja etelästä palasivat leirin turkiseläinten pyytäjät. -Elämä alkoi uudelleen. Ilma muuttui lauhkeaksi, keskipäivän aurinko -lämmitti. Suuren muutoksen päivät lähestyivät. Ja kun ne tulivat, oli -Cumminsilla ja Janilla, ainoilla toimitusmiehen väestä, paikat -polvissa. - - - - -6 - -Riemun päiviä - - -Eräänä iltapäivänä vähän sen jälkeen kun lumi oli alkanut sulaa, -hyökkäsi pitkä valjakko villejä malemuti-koiria leirin hakkuupaikoille, -ajajanaan muuan Athabaskan ranskankanadalainen. Villit huudot ja -kymmenen metrin pituisen piiskan vinkuna ilmaisivat, että suuri muutos -oli käsillä, että erämaa oli eloon heräämäisillään. - -Koko leiri säntäsi vastaanottamaan tulijoita -- miehet ja koirat, -pienet tummanruskeat lapset ja vieläpä Williamsin lihava ja veltto -vaimokin. Muutaman sekunnin vallitsi hirveä melske, alkuasukkaat -tappelivat, miehet huusivat ja ranskalainen ryntäsi joka puolelle ja -antoi ruoskansiimojen armotta vinkua susikoirien kohdalla, jotka -ympäröivät hänen raskaasti kuormitetun rekensä. - -Kun järjestys oli osaksi palannut, ottivat Mukee ja Per-ee murisevat -malemutit hoivaansa, ja erämies lähti Williamsin miesten ympäröimänä -yhtiön konttoriin. Hän oli Jean de Gravois, Fort du Lac-maan tärkein -mies, jonka kannatuksesta yhtiö maksoi hiukan. Että hän oli saanut -hyvän saaliin, sen ymmärsivät lapsetkin hänen reessään olevien kääröjen -suuruudesta ja hänen rehentelevästä käynnistään. - -Gravois oli tavallisesti viimeisiä, jotka ilmestyivät erämaiden -turkismetsästäjien vuosittain kokoontuessa. Hänen maineensa oli yhtä -suuri kuin hänen kokonsa pieni. Hän oli tunnettu länteen päin aina -Peace Riverissä ja itään Fort Churchillissa saakka. Hän tuli mielellään -syöksyen leiriin jollain odottamattomalla ja huomattavalla tavalla, kun -muut olivat siellä katselemassa, kadehtimassa ja ihmettelemässä. Hän -oli lajissaan niitä harvoja, joissa ilmeni omakohtaista turhamaisuutta -villien erehtymättömän viekkauden ohella. Kaikki pitivät Gravoisista, -sillä hänellä oli ylväs sielu, ja hän oli rohkea kuin ilves; ja hän -piti kaikista, itsestäänkin. - -Hän selitti aikaista tuloaan ihan mutkattomasti kertomalla, että -annettuaan malemuteilleen vapaapäivän hän aikoi lähteä Fort -Churchilliin noutamaan itselleen vaimoa. Piiskaansa viuhauttaen hän -vihjasi aikovansa tulla toiselle ja hauskemmalle käynnille juuri siihen -aikaan, kun erämiehet olivat miehissä koolla. - -Jan Thoreau kuunteli ja kohautti vähänväliä olkapäitään hänen -kerskunnalleen. Ranskan-kanadalainen katseli häntä peräti -hyväntahtoisena. Kumpikaan ei aavistanut, mitä osaa Jean de Gravois -tulisi näyttelemään Janin elämässä. - -Puoliverisen tulon jälkeen hetki hetkeltä kasvoi jännitys leirissä. -Kuuteen kuukauteen he olivat saaneet ensi kerran pienen ja hurjan -elämänlisän, oleskellessaan siellä suuren yksinäisyyden sydämessä. -Ensimmäinen lumi oli täydellisesti erottanut sen maailmasta. Samaisen -ensi lumen tultua alkoivat erämaan asukkaille saalistuspäivät. Aina -kaukaisilla seuduilla saakka he puuhailivat ansoineen, piiloutuen -rämeikköihin, syviin rotkoihin ja tiheisiin metsiin. Kuukausien -kuluessa oli koottu turkiksia sekä lyhyinä päivinä että pitkinä öinä. - -Näiden kuukausien aikana oli leirissä hiljaista. Elettiin ja -hengitettiin, mutta siinä olikin kaikki. Elämä siellä oli Williamsille -ja noille muutamille yhtiön palkkaamille henkilöille odotusta. Nyt oli -muutos käsillä. Se oli heräävälle erämaalle kuin kevättuulahdus. Metsän -asukkaat lähtivät liikkeelle. Pyydykset purettiin, metsästysmajat -hylättiin ja vetokoirat valjastettiin. Samana päivänä, kun Jean de -Gravois lähti Hudsoninlahdelle, saapuivat yhtiön tavarat Fort -Churchillista -- seitsemän rekeä, eskimolaiskoirien vetäminä, -kuorminaan jauhoja ja verkaa, viisikymmentä naulaa kuulia, ampumavaroja -ja satoja muita tarpeita, joita piti vaihtaa turkiksiin, mitkä pian -tulisivat näyttäytymään Lontoossa ja Pariisissa. - -Vapisten Jan Thoreau juoksi ulos rekiä vastaan. Siellä oli seitsemän -intiaania ja yksi valkoinen mies. Jan meni lähemmin tarkastamaan -valkoista miestä. Hänellä oli kaksi pistoolikoteloa ja ase. Epäilemättä -hän ei ollut lähetyssaarnaaja, vaan yhtiön asiamies, jonka tehtävänä -oli yhtiön kalleuksien vartioiminen. - -Jan kiiruhti takaisin majaan sydän täynnä hytisyttävää iloa. - --- Ei olla mikään lähetyssaarnaaja mukana, Melisse! hän huudahti -riemuiten ja laskeutui iloiten polvilleen hänen viereensä. -- Sinä -tulee hyvä ja kaunis, kuin hänkin, mutta sinua ei lähetyssaarnaaja -kastaa. Hän ei olla tullut! - -Hetkistä myöhemmin Cummins astui sisälle. Hänen toinen kätensä oli -raadeltu ja vuoti verta. - --- Nuo eskimot ovat senkin vietäviä! hän murisi. -- Jos ne voisivat -seisoa jaloillaan, ne söisivät meidän eläimemme nahkoinensa! Voitko -auttaa minua? - -Jan alkoi heti sitoa haavoittunutta kättä. - --- Haava ei olla syvä, hän sanoi, ja ylöspäin vilkaisematta lisäsi hän: --- Lähetyssaarnaaja ei olla tullut. - --- Ei, Cummins vastasi lyhyesti. -- Eikä postikaan. Hän tulee sen -mukana. - -Hän ei huomannut, että Janin sormet rupesivat äkkiä vapisemaan, eikä -myöskään nähnyt pelästynyttä katsetta, joka pilkahti pojan -alasluoduista silmistä. Jan lopetti sitomisen paljastamatta -liikutustaan ja palasi Cumminsin kanssa yhtiön varastohuoneeseen. - -Seuraavana päivänä saapui etelästä käsin kaksi chippewaa, valjakkonaan -sekarotuisia koiria. Sitten ei Cumminsilta liiennyt paljonkaan aikaa -Melissen hyväksi. Lumi suli nopeasti, ja auringon joka päivä lisääntyvä -lämpö kiiruhti erämiehiä. Ensiksi saapui Mukeen väki läntisestä Barren -Landsista, mukanaan suuret joukot myskihärän- ja peurannahkoja sekä -kokonainen liuta leveäjalkaisia, pitkäkoipisia mackenzie-koiria, jotka -vetivät kuin hevoset ja vinkuivat kuin piesty penikka, kun vetokoirat -ja eskimokoirat ahdistivat niitä. - -Idästä, lännestä ja etelästä suuntasivat nyt kaikki kulkunsa leiriin. -Ennen kuin oli kolmea päivää kulunut yhtiön tavaroiden saapumisesta, -oli joukko tappeluita, riitoja ja epäsopua tullut sen rauhan ja levon -sijaan, missä Cumminsin vaimo oli kuollut. Koirat ja miehet kiljuivat -ja kirkuivat. Puolisen sataa koiraa, jotka olivat melkein yhtä villejä -kuin sudet -- niistä monet olivat syntyisinkin -- heittäytyivät äkkiä -yhteen mylläkkään. - -Koirat tappelivat lakkaamatta siitä asti kuin ensimmäiset eläimet -saapuivat, päivänkoitosta päivän loppuun ja öisin nuotiotulien -ympärillä. Sekä koirat että ihmiset kahakoivat alinomaa. Lumi oli veren -tahraamaa, ja sen haju kiihotti susikoirien kiukkua. Puoli tusinaa -purtiin kuoliaaksi joka vuorokausi. Ne, jotka kuolivat, olivat -pääasiassa etelässä syntyneitä -- verikoiran, ison tanskalaisrodun ja -lammaskoiran sekasikiöitä -- sekä noita onnettoman hitaita -mackenzie-koiria. - -Suuresta korkeudestaan katseli jättiläishonka tuota hurjaa elämää, joka -oli tullut häpäisemään hänen vartioimaansa hautaa. Ja kuitenkin kaiken -tämän epäsovun ja verisen taistelun ohessa vallitsi suuri, voimakas -onni -- sydän löi kuohuen hetken ilosta, uusia ystävyysliittoja -solmittiin, vanhoja vahvistettiin, tämä veljeys, joka kylmän, harmaan -pohjolan taivaan alla pitää yhdessä kaiken, kävi yhä sydämellisemmäksi. - -Metsästäjien kesken ei käyty mitään tappeluja; ei minkäänlaista -vihaa ketään ihmistä kohtaan ilmaantunut ankarissa huudoissa, jotka -säestivät piiskojen viuhinaa. Jos joku hudsoninkoira puri kuoliaaksi -mackenzie-koiran, niin se asia koski vain koiria eikä niiden omistajia. -He eivät riidelleet. - -Eräänä päivänä ajoi kiukkuinen eskimokoira jättiläiskokoisen vetokoiran -tuon suuren hongan alle ja tappoi sen siellä. Kun Cummins iltapäivällä -tuli yhtiön varastohuoneesta, hän näki joukon miehiä paljain päin -puuhaavan haudan ympärillä. Hän meni niin lähelle, että näki heidän -rakentavan närtteistä aitausta sen ympärille, ja hän tunsi kurkkuaan -kuristavan, kääntyessään majaa ja Melisseä kohti. Hän huomasi myös, -ettei mitään nuotioita oltu tehty hänen vaimovainajansa muistolle -pyhitetyn paikan läheisyyteen; ja yhä syvemmiksi ja leveämmiksi -muuttuivat lumessa polut, jotka veivät hänen majalleen ja jota polkivat -nuo villit metsäihmiset, tullessaan katsomaan pikku Melisseä. - -Nämä olivat verrattoman ilon ja riemun päiviä niin pienokaiselle -kuin yhtiöllekin. Maja oli puolillaan ihmeellisiä tavaroita, sillä -kaikki kävijät antoivat Melisselle jotakin. Siellä oli jääkarhun -hampaita, joita nuo pienet tummat miehet olivat vuorostaan saaneet -rannikkoasukkailta; ihmeellisiä puuhun leikattuja epäjumalankuvia; -turkiksien paloja, tuuheita ketunhäntiä, ilveksen käpäliä, kuivattuja -hedelmiä, rintasokeria, satumaiseen hintaan ostettua varastohuoneesta, -ja myskiä -- aina ja alinomaa myskiä -- Mukeen väeltä läntisistä -seuduista. - -Jan nautti siitä kunnioituksesta, jota siten omistettiin Melisselle. Se -muodosti siteen hänen ja Cumminsin väen välille. Hän tunsi vetovoimaa -heihin, ja hän seurusteli vapaammin heidän kanssaan ja hankki itselleen -ystäviä. - - - - -7 - -Juhla - - -Jan ei ollut soittanut viulua sen jälkeen kuin Jean de Gravois tuli; -mutta eräänä iltana hän viritti sen ja sanoi Melisselle: - --- Ne olleet hyvät sinulle, Melisseni. Minä antaa niille viulunsoittoa. - -Leirissä oli suuri ilta -- se ilta, joka Athabaskasta Hudsoninlahdelle -asti on tunnettu peuranpaistojuhlan nimellä. Viikko oli kulunut, eikä -nahkoja ollut paljon saatavissa. Yhtiön päiväkirjaan oli joka miehen -hyväksi osansa asianmukaisesti merkitty, ja yhtiön varastohuoneeseen -oli turkikset sopivasti ja hyvin niputettu. Kolme peuraa olivat Per-ee -ja hänen metsästäjänsä tappaneet; ja kun Jan sinä iltana otti viulunsa -seinältä, loimusi mahtava tuli ulkona, ja vartaissa, jotka olivat kuusi -tuumaa läpimitaten, oli peuranruhoja paistumassa. - -Ilma oli täynnä juhlan ääntä ja hajua. Läpi koirien murinan ja -haukunnan kuuluivat metsäläisten äänet kohoavan hurjaan ylistykseen -- -tänä ainoana päivänä he unohtivat sen hiljaisuuden, joka heitä -erämaahan oli seurannut. Kimakat äänet kuuluivat mielettömänä -kirkunana, voittaen tulen räiskeen ja rätinänkin. Peuransuolipiiskat -vinkuivat ilmassa. Chippewat, creet, eskimot ja muut tungeskelivat -punaisessa loisteessa. Toimitusmiehen väki huusi ja lauloi kuin hullut --- tämä oli näet yhtiön jokavuotinen juhla, jonka piti houkutella monia -näistä samoista miehistä taas takaisin ensi metsästyskauden lopussa. - -Suuren suuria laatikoita, täynnä valkoista leipää, oli asetettu tulen -läheisyyteen, samoin tynnyri oikeata voita, joka oli kuljetettu -kahdeksantuhatta kilometriä meritse tätä tilaisuutta varten ja oli -nostettu kiväärilaatikon päälle. Jättiläiskokoinen vaskinen -kahvikattila porisi ja höyrysi pienemmällä tulella. - -Monet höyryt ja tuoksut, jotka täyttivät ilman, houkuttelivat koiratkin -asettumaan isäntiensä odottavan piirin ulkopuolelle. Ne istuivat siinä -kuola suussa ja louskutellen hampaitaan. Ja tätä kaikkea katselivat -miljardit tähdet, ja revontulet leimusivat kalvakassa yössä, ja -hiljalleen kohosi savu suoraan ylöspäin ja pohjoista kohti, kevään -lähettämän eteläisen puuskan ajamana. - -Jan raivasi itselleen tien läpi koiraketjun ja sisemmän miespiirin, -kunnes tulenloiste kirkkaasti valaisi hänen kiiltävää tukkaansa ja -tummia silmiään. Sitten hän istahti leipälaatikon reunalle ja alkoi -soittaa. - -Nyt hän ei soittanut Cumminsin ja pikku Melissen suloista soittoa, vaan -hurjaa surunvoittoista sävelmää, jonka hän oli syystuulilta saanut. -Juhlallisena, jylhän ihanana se vaimensi kaikki äänet ja kaikui yli -räiskyvän tulen ja miesten ja koirien melskeen. Elämä yhtäkkiä ikään -kuin hävisi hänen ympäriltään. Jan, joka istui pää alaspäin, ei nähnyt -mitään -- ei nähnyt kummastusta, joka kuvastui noiden pienten tummien -ihmisten kasvoista, heidän istuessaan siinä kyykkysillään, ei havainnut -tuijottavaa hämmästystä silmissä, jotka ihmettelivät kaikkea tuota -kummallista. Hän tiesi vain, että syvä hiljaisuus vallitsi hänen -ympärillään, ja pian lauloi hänen viulunsa matalampaa ja vienompaa -laulua, joka muuttui yhä hillitymmäksi ja hienommaksi, kunnes hän -siirtyi eniten rakastamaansa -- siihen soittoon, joka täytti pikku -majan Cumminsin vaimon kuollessa. - -Äkkiä katkaisi äänettömyyden hiljainen valitus, melkein tuulen vinkunan -kaltainen. Se kohosi miesjoukon takaa, ja pian kajahdutteli -satakitainen äärettömän kolkko koirakuoro vastauksensa Jan Thoreaun -soittoon. Janista se kuulosti elämän laululta. Sen ääretön -kaihomielisyys tarttui hänenkin sieluunsa, ja tietämättään hänen -äänensä kohosi ja laskeutui sen mukaan kuin eläinkuoron valituskin. -Mutta toisista se oli jotakin, joka ennenkuulumattomana kävi yli heidän -käsityskykynsä, salaperäinen ihme, joka täytti heidät vavistuksella -heidän ollessaan soiton kummallisissa lumoissa. - -Cummins näki muutoksen väessään ja ymmärsi sen merkityksen. Hän näki -piirin sulloutuvan ahtaammaksi, ja jännittyneiden kasvojen kääntyvän -soittajasta koirajoukkoon, joka istui takajaloillaan kuono taivasta -kohti ja päästi ilmoille valitushuutojaan. - -Äkkiä hän viritti hurjan laulun ja raivasi itselleen tien -kyyristyneiden eskimoiden läpi Janin luo. - --- Taivaan tähden, älä soita enää tuota! hän huusi pojan korvaan. -- -Soita jotain iloista! - -Jan nosti päänsä kuin unesta. Heti hän huomasi soittonsa tekemän -kummallisen vaikutuksen, ja hän kuljetti jousta viulun kielillä -nopeasti ja rajusti ja alkoi kirkkaalla äänellä laulaa kaikille tuttua -laulua. - -Cummins yhtyi heti siihen, viittoi käsillään, hyppijä loikki -tulenloisteella. Lumous oli poissa. Williams ja Mukee sekä yhtiön muut -miehet lauloivat mukana; ja missä äsken hiljaisina seisoi kauhistuneita -miehiä, vallitsi nyt korvia huumaava rähäkkä. - -Koirat antoivat taas päänsä vaipua ja nuoleskelivat huuliaan, -tuntiessaan houkuttelevia höyryjä. Huutaen Mukee ja kolme creetä -syöksyivät tulen ääreen, pitkillä tangoilla varustettuina, ja peuroja -mahtavilla vartailla käännettäessä ja niiden valuvan rasvan pihisten -tippuessa liekkeihin muuttui miesten ja koirien jyreä kuoro ja Janin -soitto yhä äänekkäämmäksi, niin että Cumminsin luja ääni kuulosti -melskeessä vain kuiskaukselta. - -Kolmas peura oli vartaassaan käännetty kahteen kertaan, ja Mukee ja -hänen creensä odottivat nyt hiljaa. Silloin kajahti vuottelevasta -joukosta viimeinen riemuhuuto ja sitten seurasi silmänräpäyksen -hiljaisuus, jolloin Cummins juoksi leipälaatikolle ja huitoi hurjasti -kädet pystyssä. - --- Nyt! hän huusi. -- Nyt! - -Ja säihkyvin silmin Jan asettautui Cumminsin eteen, ja hänen viulustaan -kaikui hurja sävelmä ja sai vielä hurjaäänisemmän ja hillittömämmän -vastauksen. - --- Nyt! Cummins huusi taas. - -Erämaan laulu, tunnettu aina Athabaskasta Hudsoninlahdelle asti, -puhkesi ilmoille huikeana, pilviä tavottelevana innostuksena. - -Cummins veti esiin revolverinsa ja laukaisi sen ilmaan. - --- Nyt! hän huusi. - -Äänekkään kirkunan kestäessä, joka voitti laulun sanatkin, tempasivat -Mukee ja hänen creensä vartaan syrjään, ja paistunut peura putosi -lumeen. Jan vetäytyi takaisin ja katseli viulu kainalossa noita hurjia -miehiä, jotka tulenvalossa välkkyvine veitsineen tungeskelivat esiin. -Williams -- toimitusmies --, joka puhkui äänivarojensa ponnistelun -jälkeen, tuli ja asettui hänen viereensä. - --- Taitaa luontua tappeluksi, vai mitä, Jan? Kerran minä näin -tapeltavan tällaisessa paistojuhlassa. - --- Minä myös, sanoi Jan, joka ei ollut siirtänyt silmiään meluavasta -joukosta. - --- Se tapahtui tuolla luoteisessa, Williams jatkoi, -- suuren orjamaan -tuolla puolen. - --- Kaukana tuolla puolen, Jan sanoi ja nosti rauhallisena katseensa. -- -Se tapahtui lähellä Isoa Karhua. - -Toimitusmies tuijotti hämmästyneenä häneen. - --- Näitkö sinä sen!? hän huudahti. - -Mutta Jan kääntyi selin, ikään kuin ei olisi mitään kuullut, ja meni -ohi koirien ripustamaan kalliin viulunsa majan seinälle. Toimitusmiehen -sanat olivat hänessä herättäneet eloon syviä muistoja, ja ensi kerran -leiriin tulonsa jälkeen hän ei sanonut Melisselle sanaakaan, vaikka -pienokainen oli valveilla ja kuten tavallisesti mitä parhaimmalla -tuulella. - -Entinen Jan Thoreau ei nyt palannutkaan takaisin suuren tulen ympärillä -vietettävään juhlaan. Pitkä metsästyspuukko välkkyen pään päällä hän -hyökkäsi peuran ympärillä olevien joukkoon, tungeskellen ja tyrkkien -toisia, ja hänen äänensä kohosi kimeäksi kirkunaksi, kun hän työntyi -tulen ääreen. Cummins oli polvillaan suuren paistin vieressä, hihat -käärittyinä ja kädet rasvassa, ja nähdessään Janin hän tuijotti -hämmästyneenä tulijaan. Jan Thoreaun ääni ei tuntunut naurulta eikä -laululta. Siinä värähteli kumma hurjuus, joka oli kolkompaa kuin -puoliverisen hurjin huuto, ja hänen silmänsä oikein paloivat, kun ne -hetkisen tarkkailivat Cumminsia. - -Aivan hänen takanaan seisoi Williams. Kun Jan näki hänet hän laski -puukkonsa niin nopeasti, että toimitusmies pelästyksissään vetäytyi -askelen taaksepäin. Silloin Jan ryntäsi hänen luokseen. - --- Te olette taistellut Ison Karhun luona! hän kiljaisi kiivaasti. -Kenen puolesta olette tapellut Ison Karhun luona? - -Toimitusmies oli vaiti, ja hänen hauislihaksensa terästyivät, kun hän -näki Janin kasvojen hurjan ilmeen. Äkkiä hän tarttui pojan ranteeseen. -Jan ei yrittänytkään päästä irti. - --- Kenen puolesta te tapellut? hän kirkaisi taas. -- Kenen puolesta te -tapellut Ison Karhun luona? - --- Me yritimme tappaa erään miehen, mutta hän pääsi pakoon, Williams -sanoi niin hiljaa, ettei kukaan muu paitsi Jan kuullut sitä. -- Se -oli... -- Toimitusmies vaikeni. - --- Lähetyssaarnaaja! Jan läähätti. - -Pojan silmissä palanut hurja tuli häipyi, hänen tuijottaessaan -Williamsiin, ja hellä ilme, joka niistä sen sijaan loisti, sai -toimitusmiehen irrottamaan kätensä pojan ranteista. - --- Niin, lähetyssaarnaaja. - -Jan vetäytyi pois. Hän vältti kohtaamasta Cumminsin silmiä, -raivatessaan tietä läpi miesjoukon. Alettiin uudestaan laulaa, kun -Mukee ja hänen creensä tempasivat alas toisen peuran, mutta poika ei -nyt kiinnittänyt siihen lainkaan huomiotaan. Hän pisti veitsen tuppeen -ja juoksi -- juoksi kiireesti läpi koiraparven, joka murisi ja tappeli -niille heitetyistä paloista; ohi Maballan, joka katseli hurjaa juhlaa, -Melissen luo pikku majaan. - -Täällä hän laskeutui polvilleen, ja ensi kerran hän otti lapsen -käsivarrelleen, painoi sitä itseään vastaan, tuuditteli sitä -edestakaisin ja sammalsi nyyhkyttäviä sanoja, joita lapsi ei -ymmärtänyt. - --- Ja kun minä löytää hänet ja tappaa hänet, minä tulla takaisin sinun -luo, enkelini, hän kuiskasi. -- Ja silloin rakastaa sinä Jan Thoreau, -sen tähden hän vuodattanut lähetyssaarnaajan veren! - -Hän laski pienokaisen takaisin vuoteelle, suuteli tätä taas, otti -viulunsa seinältä ja meni ovelle. - - - - -8 - -Taistelu päivänkoitteessa - - -Hetkisen Jan seisoi selin Melisseen, katsellen suuren tulen ympärillä -vietettävää juhlaa. Kolmas peura otettiin alas vartaaltaan, ja koko -koiraliuta heittäytyi molempien muiden luurangonjäännösten kimppuun. - -Jan päästi voimakkaan henkäyksen, kun samalla kuului äänekäs kiljahdus, -ja purrun koiran uikutus kohosi silmänräpäykseksi yli muiden äänien. -Puuttui vain, että toinen kuva hänen aivoissaan olisi täydentynyt -- -kuva, joka oli iäksi syöpynyt niihin ja jota hän nyt koetti karkottaa -seisoessaan tuossa ovella. Hän odotti melkein, että se tulisi -- heikon -poikaäänen kimakka huuto, hetkiseksi haudan hiljaisuus ja sitten -sähähdetty kostonuhkaus -- ja lopuksi taistelu! - -Kummallisen nopeasti muodosti hänen kiihtynyt mielensä entisen -näyttämön kuvaksi tämän nykyisen kohtalon. Hän kuuli taas huudon, joka -oli _häneltä_ päässyt; näki kuin unessa miesten vimmatun hyökkäyksen ja -puukkojen välkkeen; ja sitten paikalta, missä hän makasi runnneltuna ja -verissään lumessa, pitkän laihan nopsajalkaisten vetäjien valjakon, -joka hurjaa kyytiä vei pois sitä miestä, jonka henkeä puukot olivat -tavoitelleet. - -Williams oli ollut siellä; hän oli nähnyt taistelun; hänen puukkonsa -oli kilvan muiden kanssa välkkynyt kostonhimoisena ja verenhaluisena. -Eikä toimitusmies, joka siinä seisoi tulen loisteella, ollut kuitenkaan -tuntenut häntä -- Jan Thoreauta. - -Hän kiiruhti sinne. Aukion puoliväliin saavuttuaan hän pysähtyi. -Vastapäätä Cumminsin majaa tuli metsästä koiravaljakko. Se pysähtyi -hongan varjoon, joka kätki sen juhlivilta. Jan kuuli matalia miesääniä, -ja muuan henkilö astui hämärästä esiin ja kulki hitaasti ja nähtävästi -väsymyksestä kompastelemaisillaan juhlapaikkaa kohti. - -Se oli vieras valjakko. Se oli tullut idästä päin, ja Jan säpsähti -ajatellessaan lähetyssaarnaajaa, jota odotettiin myöhästyneen postin -mukana. Ensin aikoi hän mennä tuota olentoa vastaan, joka laahusti -eteenpäin yli aukion, mutta muuttikin suuntaansa ja lähestyi rekeä. - -Lähemmäksi tultuaan hän huomasi toisen olennon nousevan koirien takaa -ja tulevan häntä kohden. Kymmenkunnan askelen päähän valjakosta hän -pysähtyi odottamaan. - --- Koiramme ovat niin väsyneitä, ettemme uskalla viedä niitä -lähemmäksi, ääni sanoi. -- Nuo villieläimet purisivat ne hetkessä -kuoliaaksi! - -Ääni sai Janin hätkähtämään. Selin tuleen lähestyi hän niin, että olisi -voinut nähdä vieraan. - --- Te tulla Churchillista? hän kysäsi. - -Hänen sanansa tuskin muodostuivat kysymykseksi, pikemminkin -anteeksipyynnöksi tulonsa vuoksi, ja hän kääntyi hieman, niin että -leimuava tuli sattui hetkiseksi hänen silmiinsä. - --- Niin, me lähdimme Etawneystä tasan viikko sitten. - -Jan oli nyt tullut aivan lähelle. Vieras keskeytti puheensa -tuijottaakseen laihoihin, lujapiirteisiin kasvoihin, jotka vähitellen -olivat muuttuneet valkoisen kohokuvan kaltaisiksi. Puoliksi -tukahtuneesti huudahtaen astui hän askelen taaksepäin, ja Janin viulu -putosi lumeen. - -Hiljaisuutta kesti vain henkäyksen ajan. Mies hiipi tuuma tuumalta -takaisin puun varjoon, ja poika seurasi häntä kalmankalpein kasvoin. -Äkkiä kuului kimeänä kiljahduksena Janin huulilta muuan nimi, ja hänen -puukkonsa välkähti, kun hän hyökkäsi vierasta kohti. - -Tämä oli kuitenkin nopeampi kuin hän. Äkillisellä liikkeellä hän torjui -iskun, ja kun Janin käsi sivahti hänen ohitseen, jolloin puukonkärki -riipaisi hänen takkinsa hihaan -- hän antoi pojalle nyrkiniskun, niin -että tämä tupertui maahan. - -Huumaantuneena ja verissään kompuroi Jan polvilleen. Hän näki koiria -käännettävän, kuuli matalan äänen hoputtavan niitä ja näki reen -katoavan metsään. Horjuen hän nousi seisaalleen. Sitten hän lähti -ajamaan takaa. - -Hän unohti, että oli jättänyt puukkonsa lumeen, unohti, että tulen -ääressä oli koiria ja muita miehiä. Hän oli vain tietoinen siitä, että -hän kerran ennen oli nähnyt reen katoavan erämaahan, että sen -katoaminen oli jättänyt häneen vihan, katkeruuden ja kostonhalun, ja -että nyt oli sama mies uudelleen samalla tavoin päässyt hänen -käsistään. - -Hän kulki yhä eteenpäin, vielä pökerryksissään iskusta; mutta sitä -mukaa kuin hän eteni, palasivat voimatkin. Edestään saattoi hän kuulla -reen rahinan ja piiskan viuhinan väsyneiden vetokoirien kannustimena. -Se antoi hänelle uutta voimaa. Hän kuivasi lämpöisen veren, jota herui -hänen poskilleen, ja alkoi juosta, alussa vitkaan -- juosta -metsäihmisen kevyellä sudenvauhdilla, kyynärpäät aivan kyljissä kiinni. - -Tällä vauhdilla hän olisi tuntimääriä kyennyt pysymään perässä -- -menettäen, kun koirat kiiruhtivat, ja voittaen, kun ne hiljensivät -vauhtiaan -- hellittämättömänä kostonhenkenä, joka oli kintereillä, kun -kuormitetut koirat laskeutuivat vetoköysilleen lepäämään. Mutta Janin -juoksutavassa ei ilmennyt Mukeen kylmäverisyyttä eikä Jean de Gravoisin -oveluutta. Kuullessaan piiskanläiskeen heikkenevän, hän laski kätensä -riipuksiin ja juoksi nopeammin, samalla kun hänet valtasi mieletön halu -saavuttaa reki -- raahata siitä mies, joka oli lyönyt häntä, kuristaa -kaikki elämä noista kasvoista, jotka seurasivat häntä, jotka -alituisesti irvistelivät hänelle varjojen maailmasta, aivan sen -kalpean, suloisen naisen takaa, joka oli siellä. - -Tämä taulu oli hänen juostessaan yhä elävämpänä hänen edessään, ja -hänen siinä näkemänsä nainen yllytti häntä kostoon, hänen suuret -silmänsä hehkuivat kuin tuli, kauniit kasvot olivat vääntyneet -tuskasta, jonka hän oli nähnyt niihin lyövän leimansa kuolinhetkellä. - -Jan Thoreausta melkein tuntui kuin elävä ääni olisi puhunut näistä -kasvoista rukoillen häneltä kostoa, anoen häntä notkeilla, ruskeilla -käsillään tarttumaan reessä istuvan hirviön kurkkuun ja kuristamaan sen -kuoliaaksi. Yksi ainoa ajatus oli hänen mielessään -- että konna oli -melkein ulottuvilla; ja hän vastasi tähän rukoukseen henkäyksillä, -jotka melkein ähkynänä pääsivät hänen raukeilta huuliltaan. - -Hän ei tuntenut pehmeää, auringon lämmön tiivistämää lunta jalkojensa -alla. Hän ei tuntenut, kuinka matalat puunoksat löivät häntä kasvoihin. -Hän oli tietoinen vain siitä, että tarvitsi ilmaa -- enemmän ja enemmän -ilmaa; ja sen vuoksi juoksi hän suu ammollaan, taistellen ja -huohottaen. Jean de Gravois olisi sanonut häntä hulluksi, kun hän -tavotteli ilmaa tällä tavoin. - -Yhä heikommin kuului reen kitinä. Sitten se taukosi kokonaan: -piiskaiskutkin häipyivät. Viimeisin voimanponnistuksin hän ponnisteli -eteenpäin, kunnes sääret vihdoin lysähtivät hänen altaan ja hän suistui -suulleen lumeen kuin kuollut. - -Hänen maatessaan siinä runneltuna ja verissään lumella, alkoi järki -palata häneen. Hän kompuroi pian polvilleen, läähättäen vielä -mielettömän yrityksensä takia. Pitkän matkan päästä kuuli hän parkua ja -sorinaa, kuuli puolensadan äänen kuiskivan kaiun, ja hän ymmärsi sen -tulevan leirijuhlasta. Se todisti hänelle, että juhla oli keskeytymättä -jatkunut ja että kukaan ei ollut osunut todistajaksi siihen näytelmään, -joka esitettiin metsänreunassa. - -Kiireesti alkoi hänen ajattelukykynsä toimia. Hän nousi ja seisoi -muutaman sekunnin epäröiden. Aseita hänellä ei ollut; mutta kun hänen -kätensä sattui vyössä riippuvaan tyhjään tuppeen tuli hän ajatelleeksi, -kuinka Mukee oli kostanut Cumminsin vaimon puolesta, ja hän lähti -uudelleen matkaan. Matalalla riippuvat oksat eivät häntä enää -raapineet. Hän oli kuin varjo, joka äkkiarvaamatta ilmestyi ja katosi, -joka mateli niin kuin valkoinen kärppä seuraa saalistaan, äänettömästi -ja nopeasti -- ja hänen ruumiinsa seurasi vapaaehtoisesti ja -rasittumatta aivojen käskyä. - -Missä metsän keskeytti tähtien valaisema aukea kenttä, hän tapasi verta -koirien jäljissä. Aukean kentän puolivälissä hän näki, että etummainen -koira oli heittäytynyt pois jäljiltä, ja että valjakon muut koirat -olivat kerääntyneet sen ympärille, ja sitten oli miehen piiska -pakottanut ne eteenpäin. - -Mies oli nähtävästi juossut reen sivulla, siinä missä koirista oli -tuntunut raskaalta, ja ajanut, missä tie oli tasaista ja kovaa. Hänen -korkojensa syvät jäljet lumessa osoittivat, että hän oli juossut vain -lyhyin välein -- sata metriä tai vähemmän -- ja että hän aina juostuaan -antoi koirien käydä. Hän oli selvästikin raskas ja kestämätön, ja tämän -havainnon johdosta päästi Jan tukahdutetun ilohuudon. - -Hän alkoi juosta kuin koirat -- laukkaa. Kilometri kilometriltä jäi -hänen jälkeensä. Hänen edessään oli edelleenkin ääretön erämaa, ja -tämän läpi pyrki koiravaljakko eteenpäin, aina poissa näkyviltä ja -kuuluvilta. - -Tähdet alkoivat taivaanlaella himmetä. Metsän varjot tulivat syvemmiksi -ja tummemmiksi, ja revontulten leimua seurasi synkkä huntu, joka -ennusti päivänkoittoa. - -Jan seurasi yhä pitemmälle. Juokseminen vaati häneltä tavatonta vaivaa -ja ponnistusta -- se aiheutti hänelle pelkkää ruumiillista tuskaa. Aina -vähän väliä hän kompastui lumeen. Hänen sääriään särki aina nilkasta -polveen asti, ja lisäksi hänet valtasi uusi, kiusaava pelko. - -Voittaisivatko koirat? Laahaisivatko ne, niin väsyneitä ja verissään -kuin olivatkin, kuitenkin kuormaa hänen kostonsa ulottumattomille? Tämä -pelko iski hänen mieleensä ja kiihotti häntä jännittämään voimiansa -äärimmäisilleen, ja niin pääsi hän aimo matkan eteenpäin ja saattoi nyt -selvästi erottaa jäljet. Äkkiä hänen voimansa pettivät kuitenkin, ja -hän kaatui kuin kuolleena maahan. Hän makasi siinä hiljaa vaikeroiden, -suuret, tuijottavat silmät luotuina tähdettömään, harmaaseen -taivaslakeen. - -Kauan hän makasi liikkumattomana. Nälkäinen susi tuli tassutellen -vuorenharjanteelta, haisteli jälkiä edestakaisin ja keskeytti kolean -aamunkoiton hiljaisuuden kolkolla kiljunnallaan. Se ei kuitenkaan -herättänyt Jan Thoreauta. - -Kului pitkä tovi suden mentyä mahoihinsa, ennen kuin hän liikahti ja -kääntyi niin, että hänen silmänsä saattoivat tutkia reen ja koirien -jälkiä. Kun hän taas alkoi kävellä ja saapui paikalle, missä -lumipeittoinen kallio heikosti häämötti harmaata taivasta vasten, pääsi -häneltä ensimmäinen, palaava eloa merkitsevä ääni. Hän oli varma, että -hän tuolla ylhäällä oli nähnyt jotain liikkuvan -- hahmon, jota hän -ensin oli otaksunut pensaaksi ja joka ei hänen tietämänsä mukaan ollut -susi. - -Hän väijyi, tulisiko se uudelleen esille, kunnes harmaita varjoja alkoi -tanssia hänen silmissään. Silloin hän rupesi hiljakseen laahustamaan -eteenpäin. Raskas, herpaiseva tuska oli osaksi laannut hänen -jäsenistään, ja hänen pyrkiessään eteenpäin alkoi veri taas lämmitä ja -saada uutta voimaa, ja hän seisahtui halukkaasti hengittämään etelästä -ja vuorten yli tulevaa tuulta. - -Tässä tuulessa oli jotain, mikä koski häneen kummallisesti -- ja -vakuutti hänelle ihmisen olevan läheisyydessä. Hän tunsi savunhajua, ja -savunhajuun sekaantui vihreyden ja kuusenpihkan tuoksua; ja kun tämä -viime mainittu lisääntyi sitä myöten kuin hän kulki, hän ymmärsi, että -savu lähti nuotiosta -- tämä tietenkin oli piilossa kallioiden välissä, -pikku nuotio, jonka ääressä pakeneva lähetyssaarnaaja valmisti -aamiaistaan. - -Jan kykeni tuskin pidättämään riemukasta huudahdusta, ja hänen -ruumiinsa sai takaisin entisen sitkeän voimansa. Lähellä vuoren huippua -näki hän nuijan -- lyhyen, paksun nuijan, jonka hän sieppasi maasta. - -Varovasti hän loi silmäyksen kalliolle ja havaitsi ylängön, jolta -talven tuulet olivat pyyhkäisseet lumen pois ja joka oli kivien ja -pensaiden peittämä. Hänen kasvonsa olivat niin kalpeat, että jonkin -matkan päästä niitä olisi voinut luulla jänikseksi. Ne muuttuivat yhä -valkoisemmiksi, kun hän vähän matkan päässä havaitsi tulen, miehen ja -koirat. - -Mies oleskeli aivan pienen nuotion ääressä; hän istui hartiat -etukumarassa ja piteli tulella pientä pannua. Hänen takanaan olivat -koirat lyyhistyneet kelkan ympärille yhtä liikkumattomiksi kuin -olisivat olleet kuolleita. - -Jan laahusti yli kallioiden. Hän oli kerran nähnyt ison ilveksen -hiipivän ihan hereillään olevan ketun kimppuun, ja tämän ilveksen -tavoin hän nyt hiiviskeli tulen ääressä puuhailevaa miestä kohti. - -Väsyneistä koirista liikahti yksi ja nosti kuononsa ilmaan. Jan -painautui maahan. Koira laski taas kuononsa alas, ja poika ryömi -edelleen. - -Sentti sentiltä hiipi hän eteenpäin: sentit muuttuivat kymmeniksi -metreiksi, ja kuitenkin istui mies yhä kumartuneena porisevan -kattilansa yli. - -Jan kohottautui hiljaa kyyrysiltään -- ja mieletön hehku paloi hänen -silmissään. Rauhaton koira nosti taas päätään. Se vainusi vaaraa -- -läheistä, uhkaavaa vaaraa -- ja hyökkäsi pystyyn kiukkuisesti myristen, -mikä herätti tulen vieressä istuvan miehen huomiota. Hyppäyksellä oli -Jan hänen luonaan, ja hänen nuijansa putosi raskaasti lähetyssaarnaajan -päähän. Mies tupertui nurin kuin pölkky, ja kimeästi kirkaisten tarttui -poika hänen kurkkuunsa. - --- Minä olla Jan Thoreau! hän kirkui. -- Minä olla Jan Thoreau -- Jan -Thoreau -- olla tullut tappamaa sinua! - -Hän hellitti nuijan kädestään, painoi polvensa miehen rinnalle, ja -hänen hoikat sormensa kouraisivat teräspihtinä vihollisen kurkkua. --- Minä tapaa teitä hiljalleen -- hiljalleen! hän kirkui, -lähetyssaarnaajan tehdessä heikkoa vastarintaa. - -Iso, paksu ruumis kohosi hänen allaan, ja hän kokosi kaikki voimansa -sormiinsa. Jokin löi häntä kasvoihin. Jokin löi häntä uudelleen ja yhä -uudelleen, mutta hän ei tuntenut lainkaan kipua, vaan päinvastoin -riemuitsi hiljaa itsekseen. Miehen kädet kiskoivat, riuhtoivat hänen -tukkaansa; mutta Jan näki vain lähetyssaarnaajan tummanpunaisten -kasvojen käyvän yhä punaisemmiksi, näki hänen silmiensä tuskaisesti -vedoten tuijottavan omiinsa. - --- Minä olla Jan Thoreau, hän läähätti yhä vain. -- Minä olla Jan -Thoreau ja minä tappaa sinut -- tappaa sinut! - -Veri virtasi hänen kasvoiltaan. Se sokaisi hänet, niin ettei hän enää -voinut nähdä uhriaan. Hän kumartui välttääkseen iskuja. Miehen ruumis -kohosi enemmän ja enemmän; se kääntyi niin, että hän oli vähällä joutua -sen alle; mutta kuitenkin hän riippui kiinni paksussa kaulassa, niin -kuin kärppä itsepintaisesti riippuu hampaillaan saaliinsa valtimossa. - -Musertavan painavasti lepäsi lähetyssaarnaajan ruumis hänen päällään. -Hänen voimakkaat kätensä raastoivat ja takoivat pojan päätä ja kasvoja, -ja viimein tarttuivat ne hänen niskaansa. Janin oli hirveän vaikea -hengittää, mutta hän ei tuntenut mitään kipua. Ote ei pelottanut häntä. -Se ei saanut häntä hellittämään omaa puristustaan. Hän työnsi sormiaan -vain syvemmälle. Hän koetti yhä riemuita, mutta hän ei voinut saada -kuuluviin muuta ääntä kuin samaa läähätystä kuin hänen uhrinsakin -huulilta pusertui. - -Molemmat otteet merkitsivät kuolemaa; mutta miehen ote oli voimakkaampi -ja hänen kaulasta paksumpi ja sitkeämpi. Ei kulunut kauan, ennen kuin -hänen onnistui kömpiä polvilleen ja nousta ylös, Janin maatessa -selällään hiukset ja kasvot verestä punaisina ja silmät suurina, -elottomasti tuijottaen. Lähetyssaarnaaja katseli kauhuissaan uhriaan. -Kun sitten vähitellen henki, joka oli ollut niin vähällä sammua, palasi -häneen, hän hoiperteli koirien luo, valjasti ne reen eteen ja ajoi -vuorta alaspäin tasangolle. Kohta ei enää kuulunut reen narinaa. - -Vähän matkanpäässä oli lintu pensaasta nähnyt tuon salaperäisen -taistelun. Nyt hyppäsi se rohkeasti Janin liikkumattomalle ruumiille ja -laski kysyvänä päänsä kallelleen, tutkien samalla verisiä kasvoja. - -Sarastuksen harmaa utu avautui kirkkaaksi päiväksi. Kaukana etelässä -oli punaisen auringonnousun pilkahdus hiipimässä pohjoiseen maailmaan. - - - - -9 - -Jean ja Jan - - -Kilometrin verran vuorta alaspäin, siinä missä tämä vähitellen kohosi -alangon metsistä ja soista, juoksi valjakko voimakkaita malemute-koiria -reen edessä. Reessä istui nuori puoli-cree-nainen. Välistä reen -vieressä, välistä koirien vieressä juoksi Jean de Gravois, läiskytteli -iloisesti piiskaa ja luikkasi hilpeästi. - --- Eikö ole kaunista, Iowakani? hän huudahti vähintäin sadannen kerran -creenkielellä ja hyppäsi suuren vierinkiven yli. -- Eikö tämä ole ihana -maailma, aurinkoineen, joka äsken on noussut, ja kevätkin kun lähestyy? -Se on toista kuin kylmä Churchill, jossa jäävuoret ovat paikallaan koko -kesän! Mitä sanot nyt Jean de Gravoista ja hänen maastaan? - -Jean toi muassaan kotiinsa muhkean nuoren naisen: hänellä oli suuret, -kauniit silmät ja hiukset, jotka loistivat kuin korpin siivet -auringonpaisteessa. Nainen nauroi ylpeästi hänelle, kun tämä tanssi ja -hyppi hänen vierellään, ja vastaili hiljaa creen kielellä -- maailman -kauneimmalla kielellä -- kaikkeen, mitä hän sanoi. - -Jean hyppi ja juoksi ja läiskytteli piiskaa, huusi ja lauloi, kunnes -hän tuli tulipunaiseksi. Äkkiä pysähtyivät koirat juuri sille paikalle, -missä Jan Thoreau makasi lumessa, runneltuna ja verissään. - --- Mitä tämä on? Jean huudahti. - -Hän kohotti Janin päätä ja hartioita ja huusi kimakasti Iowakaa, joka -kiiruhti heittämään yltään paksuja turkkeja, joihin mies oli käärinyt -hänet. - --- Tämä on viulunsoittaja, josta sinulle kerroin ja joka asuu Lac -Bainin leirissä! hän huusi innokkaasti. -- Hän on murhattu! Hän on -kuristettu kuoliaaksi, ja kasvot ovat kuin pedon repimät. - -Jeanin katse harhaili ympäri, Iowakan vaipuessa polvilleen hänen -viereensä. -- Mikä taistelu! Jean sanoi. -- Katsopas jalanjälkiä! Suuri -mies ja pieni poikanen, ja murhaaja on livistänyt tiehensä reellä! - --- Hän on lämmin, Iowaka sanoi. -- Ehkä hän ei vielä olekaan kuollut! - -Jean de Gravois hypähti pystyyn, ja hänen pienissä tummissa silmissään -säkenöi vaarallinen tuli. Yhdellä ainoalla hyppäyksellä hän seisoi reen -vieressä ja heitti pois turkit, nyytit ja kaikki muut esineet, asettaan -lukuunottamatta. - --- Hän on kuollut, Iowaka. Katso, kuinka mustansininen hän on -kasvoiltaan! Mutta Jean de Gravois ottaa varmasti selvän murhaajasta, -ja sinä jäät tähän ja pystytät leirin. Hi-o-o-o-o! hän huusi koirille. - -Eläimet menivät kiireesti kukin paikoilleen, sitten hän ryntäsi yli -vuorenharjanteen. Kun he saapuivat tasangolle, hän asettui rekeen -polvilleen ja pani aseen eteensä; ja hänen matalalla, käheällä -komennollaan, joka ei kuulunut kauemmaksi kuin koirien korviin, -ojensivat eläimet pitkät ruumiinsa ajaakseen takaa lähetyssaarnaajaa ja -hänen koiriaan. - -Jean ymmärsi, että kuka pakolainen sitten olikaan, hän ei voinut olla -paljon edellä, ja hän naureskeli ja kohautteli olkapäitään nähdessään -oivallisten malemute-koiriensa juoksevan kolme kertaa nopeammin kuin -tavalliset koirat. Kilometrin päässä johtivat jäljet jääpeitteiselle -järvelle, ja sen puolivälissä oli pakeneva lähetyssaarnaaja. - -Etummainen koira päästi ilonhaukahduksen, ja hurjasti huutaen Jean -heilutti piiskaansa sen selän kohdalla. Hän näki edellään olevan miehen -nojautuvan reen laidan yli hoputtaakseen koiriaan, mutta niiden vauhti -ei lisääntynyt. Äkkiä hän näki auringonpaisteessa jonkin välkähtävän. - --- Oh! -- Jean sanoi hiljaa, kun kuula vinkui hänen päänsä kohdalla. -- -Hän ampuu Jean de Gravoista! -- Hän laski piiskansa alas, ja hänen -pienistä tummista kasvoistaan pilkahti ilonsäde, hänen kohottaessaan -kivääriään vetokoirien selkien yli. -- Hän ampuu Jean de Gravoista, -joka osaa juoksevaan peuraan kolmensadan metrin päästä. - -Kun laukaus oli kajahtanut, ei ensin näkynyt mitään liikettä hänen -edestään; mutta sitten vierähti jotain reestä lumeen. Vähän matkan -päähän pysähtyivät koirat katselemaan lähestyviä vieraita. - -Näiden viereen pysähtyi Jean; ja kun hän näki häneen tuijottavat -kasvot, hän repi ja kiskoi laihoilla käsillään pitkää tukkaansa ja -huudahti samalla hämmästyneenä: - --- Taivaan pyhimys, sehän on lähetyssaarnaaja Churchillista! - -Hän käänsi miestä ja näki, että kuula oli mennyt toisen kainalon alta -sisään ja tullut toisen alta ulos. Ei elonkipinääkään huomannut. -Lähetyssaarnaaja oli jo kuollut. - --- Lähetyssaarnaaja Churchillista! hän huohotti taas. Hän katsahti -lämpimään aurinkoon ja potkaisi jalallaan lunta. - --- Pian tulee suoja, hän sanoi itsekseen ja ja vilkaisi taas -kuolleeseen, -- ja sitten hän hautautuu järveen. - -Hän ajoi omat koiransa takaisin metsään. Sitten hän juoksi leikkaamaan -poikki väsyneiden koirien vetohihnat ja ajoi ne piiskallaan jäälle -vapauteen. - --- Menkää susien seuraan! hän huusi. -- Varokaa leiriä, muuten Jean de -Gravois leikkaa kielenne ja nylkee teidät elävältä! - -Kun hän palasi kallion huipulle, oli Iowaka keittämässä kahvia, ja Jan -istui tulen loisteella turkkeihin kääriytyneenä. - --- Asian laita oli, kuten sanoin, Iowaka huudahti. -- Hän elää! - -Siten tapahtui, että Jean de Gravoisin paluu leiriin muodostui vieläkin -suurellisemmaksi kuin hän itse oli ajatellut, sillä hän ei tuonut -mukanaan ainoastaan kaunista puolisoa, vaan myös puolikuolleen Janin -taistelukentältä, vuorelta. Mutta kokonaiseen kahteen päivään ei Jean -de Gravois maininnut halaistua sanaa metsäjärvelle kuolleesta miehestä, -eivätkä koiratkaan palanneet kielimään kadonneesta lähetyssaarnaajasta. - - - - -10 - -Punaisia lumikukkia - - -Niin pian kuin suuri juhla oli loppunut, alkoivat turkiseläinten -pyytäjät lähteä omille teilleen. Eskimot lähtivät seuraavana aamuna. -Sitä seuraavana päivänä lähtivät Mukeen länsimaalaiset. Useimmat muut -suuntasivat kulkunsa yksittäin tai kaksittain erämaahan, etelään tai -itään päin. - -Kymmenkunta henkilöä lykkäsi lähtönsä tuonnemmaksi, ja näiden joukossa -oli Jean de Gravois ja hänen vaimonsa. Jean odotti kolmanteen päivään. -Sitten hän pistäytyi tervehtimään Jania. Poika istui sängyssään -tyynyjen ympäröimänä hänen sisään tullessaan, ja Cummins istui -sängynlaidalla tuudittelemassa pikku Melisseä. - -Hetkisen Jean istui vaiti katsellen heitä; sitten hän viittasi -Cumminsille. - --- Minä lähden Athabaskaan tänään, hän sanoi. -- Sitä ennen haluan -puhua pojan kanssa. Minun on sanottava hänelle jotain, jota eivät -kenenkään muun korvat kuin hänen saa kuulla. Käykö se päinsä? - --- Puhukaa hänen kanssansa niin kauan kuin haluatte, Cummins sanoi, -- -mutta älkää vaivatko häntä lähetyssaarnaajasta mainitsemalla! Te ette -saa häneltä sanaakaan! Janin silmistä loisti hellyys, kun Jean de -Gravois tuli hänen viereensä istumaan. Hän tiesi, että Jean oli tuonut -hänet henkiin palanneena leiriin, ja jotain piili ranskalaisen -miettivässä virnistelyssä ja innossa, jolla hän vilkui ympärilleen, -ikään kuin ei hän olisi täysin selvillä siitä, ettei seinillä ollut -korvia. Tämä sai pojan sydämen sykkimään nopeammin ja ihmettelemään, -mitä Jean aikoikaan sanoa. - -Muutaman sekunnin Jean katseli häntä vakavana silmiin, laihat -tummahipiäiset kasvot käsiin tuettuina ja outo hymy huulilla. Hän teki -useita merkitseviä virnistyksiä, väänteli suutaan ja kohautti -olkapäitään ja naureskeli välillä itsekseen. - --- Oh, se oli kaunis taistelu! -- hän sanoi hiljaa. -- Sinä olet rohkea -poika, Jan Thoreau! - --- Ette suinkaan te nähnyt sitä? Jan kysäisi. - -Tietämättään hän sanoi nämä sanat ranskaksi. Jean tarttui tuimasti -pojan laihaan käteen ja nauroi ihastuksissaan, sillä hän oli -ranskalainen hengeltään ja sielultaan. - --- Näinkö sen? En, en minä eikä Iowaka; mutta lumessa näkyi se mitä -selvimmin. Ja enkö minä seurannut jälkiä, jotka kulkivat vuorta -alaspäin, sillä aikaa kun Iowaka herätteli sinua henkiin? Ja enkö -järvelle tultuani nähnyt jotain mustaa, joka näytti hiiltyneeltä -tukilta? Ja tultuani lähemmäksi, eikö se ollutkin Churchillin -lähetyssaarnaajan ruumis? Eikö niin, Jan Thoreau? - -Kovaa huudahtaen kohosi Jan vuoteessaan istualleen. - --- Hiljaa, hiljaa! Jean varoitteli ja sai hänet pitkäkseen vuoteelleen. --- On tarpeetonta puhua siitä, mikä on tuolla jäällä. Pyhä neitsyt -antoi vain minun viime yönä nähdä unta, että sinä mielelläsi tahtoisit -omin silmin nähdä lähetyssaarnaajan kuolleena. Suoja sää avaa järven -muutaman päivän kuluttua. Silloin hän menee ensimmäisen lumisohjon -mukana. Ja -- Jean katsoi uudelleen varovasti ympärilleen ja kuiskasi -hiljaa: -- jos näet, mitä kuolleeseen lähetyssaarnaajaan tulee, jotain, -mitä et ymmärrä -- _niin ajattele Jean de Gravoista!_ Hän nousi ja -kumartui Janin kalpeiden kasvojen yli. - --- Minä lähden tänään Athabaskaan, hän lopetti. -- Ehkä, Jan Thoreau, -saat ennen pitkää kuulla, että on parasta Jean de Gravoisille, ettei -hän enää milloinkaan tähän leiriin palaa. Siinä tapauksessa löydät -hänet Fort du Lacin ja Reaver Rivarin väliltä, ja sinne voit tulla -neljässä päivässä -- ajat koiria aivan pitkin metsänreunaa; katso, että -myskihärkä on aina pohjoisessa. - -Hän läheni ovea, pysähtyi siihen hetkisen epäröiden, hymyili ja -kohautti olkapäitään. -- Jean de Gravois ihmettelee, ymmärtääkö Jan -Thoreau? hän sanoi lähtien ulos. - -Kun Cummins tuli kotiin, hän näki Janin poskien kuumeesta hehkuvan. - --- Tulimmainen vieköön tuo Gravoisin? hän mumisi. - --- Hän olla ollut veli minulle, Jan sanoi yksinkertaisesti. -- Minä -rakastan häntä. - -Toisena päivänä Jeanin lähdön jälkeen Jan nousi kuumeesta vapaana -sängystään, ja iltapäivällä hän valjasti Cumminsin koirat. Viimeiset -erämiehet olivat aamulla lähteneet, reet ja koirat olivat silloin -vaipuneet syvälle lumisohjoon -- ja Jan seurasi yhtiön asiamiehen -tasaisia reenjälkiä, joita myöten hän oli palannut Fort Churchilliin. - -Nämä ladut veivät pitkin kalliota, missä hän oli taistellut -lähetyssaarnaajan kanssa. Jan meni vuorelle. Siltä paikalta, missä hän -oli käynyt käsiksi mieheen, hän seurasi jo melkein haihtuneita -ranskalaisen ja hänen koiriensa jälkiä, kunnes hän saapui järvelle, ja -silloin ymmärsi hän, että ranskalainen oli puhunut totta, sillä sieltä -hän löysi lähetyssaarnaajan kuolleena makaamasta kasvot lumisohjoon -puoliksi hautaantuneina. - -Hänen ei tarvinnut enää kauemmin ihmetellä Jeanin sanojen merkitystä. -Pieni salaperäinen maailma, jonka hän kätki sydämeensä, täyttyi nyt -vielä uudella kuvalla -- kuvalla urhoollisesta pikku metsämiehestä, -joka morsiamineen kiiruhti takaisin Athabaskan maalle. - -Jan kävellytti koiriaan koko matkan kotiin leirille; oli jo hämärä, kun -he saapuivat perille. Maballa oli laittanut illallisen kuntoon, ja -Cummins odotti häntä. Hän katsoi poikaan terävästi. Hymy väikkyi Janin -huulilla, ja hänen silmissään oli ilme, jota ei Cummins milloinkaan -ennen ollut niissä nähnyt. Tästä illasta alkaen katosi tuo hermostunut -hehkuva katse, joka välistä oli tehnyt hänet melkein mielipuolen -näköiseksi. Silmien entistä vaanivaa ja epäluuloista ilmettä seurasi -lämpö ja ystävällisyys, ja Cummins tunsi tämän muutoksen vaikutuksen -Janin syödessä peuranlihaa ja kerran toisensa perästä lakkaamatta -puhellessa Melissen kanssa. - -Eräs cree-erämies oli löytänyt Janin viulun lumesta ja tuonut sen -kotiin Maballalle. Ennen kuin Cummins oli lakannut syömästä, poika -alkoi soittaa, ja jatkoi soittoaan, kunnes valot olivat leiristä -sammuneet, ja sekä mies että lapsi nukahtaneet. Silloin Jan lopetti. -Jännittynein ilmein hän hellitti sitten varovasti viulun kielet ja piti -sitä lamppua vasten, niin että hän saattoi nähdä pienen aukon kautta -sisälle viulunkoppaan. - -Hän vilkaisi Cumminsiin. Mies nukkui kasvot seinään päin. Käyrällä -teräslangalla, jota hän käytti revolverin puhdistamiseen, hän veti -vihdoin esille pehmeän, punaiseen kankaaseen kierretyn käärön. - -Muutaman sekunnin hän istui tarkaten Cumminsin syvää unta ja avaten -sillä aikaa hiljalleen päällystä. Sitten levitti hän joukon tiheään -kirjotettuja sivuja pöydälle. Kirjoitus oli ranskaa. Useat sivut oli -kirjotettu rohkealla miehen käsialalla, ja sanat olivat melkein -toisissaan kiinni. Nämä hän asetti syrjään. Toisia hän katseli ja -häneltä pääsi matalia, tukahdutettuja nyyhkytyksiä. - -Nämä sivut oli naiskäsi kirjottanut, ja paperi oli täynnä heikkoa, -suloista heliotroopin tuoksua. Puolen tunnin ajan istui Jan tuijottaen -niihin ja lukien hitaasti, ensimmäisestä viimeiseen sivuun asti. - -Äkkiä kääntyi Cummins unissaan, ja Jan hiipi silloin varpaisillaan -yli lattian, avasi nukkuvaa häiritsemättä oven ja meni ulos yöhön. -Etelässä ja idässä kuumotti himmeä hohde -- keväinen täysikuu oli -nousemaisillaan metsänrannasta. Janin kääntäessä kasvonsa sinnepäin -täytti hänen sydämensä uusi ja kummallinen kaipuu. Hän ojensi -käsivartensa, papereita ja viulua lujasti puristaen, ikään kuin joku -ihmeellinen henki olisi huutanut hänelle tuosta koittavasta -sädeloistosta. - -Ensi kerran yksinäisessä elämässään hän kuuli tämän suuresta -maailmasta, joka on kaukana erämaasta, tulevan huudon; ja äkkiä hän -painoi naisen kirjeen huulilleen, innokkaasti ja lakkaamatta kuiskien: - --- Minä tulla sinun luokse -- kerran -- kun pikku Melisse myös tulla! - -Sitten hän kiersi kokoon kirjoitetut sivut, kääri ne taas -haalistuneeseen punaiseen kankaaseen ja kätki ne viulukoppaan ennen -kuin palasi tupaan. - -Seuraavana aamuna Cummins seisoi ovella ja sanoi: - --- Kuinka lämmin onkaan aurinko! Lumi ja jää on menemäisillään, Jan. On -kevät! Tänään me panemme reet pois ja alamme ruokkia koiria kalalla. - -Päivä päivältä aurinko nousi varmemmin, päivät kävivät pitemmiksi ja -ilma lämpimämmäksi; ja lämmöstä huokui maa suloisia tuoksujaan, ja -epälukuisia ääniä kuului metsän syvyydestä, näkymätön elämä siellä -heräsi lumivuoteellaan pitkästä unesta. Linnut visersivät ja kuhersivat -aamusta iltaan; korpit lentelivät aurinkoa kohti ja pulmusten väri -muuttui päivä päivältä, kunnes niistä tuli uuden maailman uusia -olentoja. - -Poppelien umput paisuivat, kunnes ne halkesivat kuin liiaksi kypsyneet -herneet. Karhuemot kömpivät pesistään ja niitten perässä kulkivat -muutaman viikon vanhat poikaset, joita emot opettivat repimään alas -pieniä vesoja, että he pääsivät umppuihin käsiksi. Hirvet tulivat -suurten kallioiden huipuilta alas, missä ne syystä kyllä olivat -talveansa viettäneet, ja kintereillä seurasivat sudet, jotka elivät -heikoista ja sairaista hirvistä. Ja lumi suli ja virtasi pois, jää -ratisi ja särkyi -- kuului vain kallion, maan ja puun häipyvää -pakkashuutoa; ja yö yöltä siirtyivät revontulten kalvakkaat leimut yhä -kauemmaksi napaa kohti. - -Leirielämä kulki taas vanhaa latuaan. Välistä tapahtui, että joku -tulija saapui metsästä, mutta hän viipyi vain päivän, pari ja otti -joitakuita elintarvikkeita mukaansa. Williams laitteli kirjoja kuntoon -siksi kun kauppayhtiön pääasiamiehen piti saapua Lontoosta. Cummins oli -verrattain vapaana. Ennen kuin viimeinen lumi oli mennyt pois, hän ja -Jan alkoivat hinata hirsiä suunniteltua hirsilinnoitusta varten. Ja -ulkona auringonpaisteessa istui suurella karhuntaljalla Melisse ja -katseli tavattoman innokkaasti, kuinka uutisrakennus edistyi. Cumminsin -kasvot loistivat ilosta, hänen nähdessään pienokaisen konttaavan ja -sätkyttelevän karhuntaljalla ja äänekkäästi ilmaisevan mieltymystään. - -Jan oli maailman onnellisin nuorukainen. Aivan varmaan pikku Melisse -ymmärsi heidän puuhansa, ja tämä vakaumus levisi Cumminsista ja Janista -muihin leirissä oleviin, ja niinpä tapahtuikin usein, että Mukee ja -Per-ee, vieläpä itse Williamskin istuivat pitkät ajat kyykyssä lumessa -Melissen vieressä ja vain ihmettelivät sitä suurta ymmärrystä, millä -hyvä Jumala oli suvainnut varustaa valkoisen lapset aivot. Tämä ihme -antoi vilkasta puheenaihetta näille miehille, jotka hiljaisuuteen -syntyneinä yleensä ajattelevat enemmän kuin puhuvat. Eräänä päivänä toi -Mukee sinne kaksi intiaanilasta, jotka hän laski karhuntaljalle, missä -nämä istuivat liikkumattomina ja jäykän välinpitämättöminä -- selvä -todistus Melissen korkeammasta kehityksestä. - --- Ei minua kummastuttaisi, jos hän milloin tahansa rupeaisi puhumaan, -Cummins sanoi eräänä iltana tuttavallisesti Janille, kun poika -viritteli viuluaan. -- Hän on lähes kuuden kuukauden vanha. - --- Luuletteko hänen alkavan ranskaksi? Jan kysäisi ja lakkasi. - -Cummins tuijotti. - --- Miksi? - -Jan alensi äänensä kuiskaukseksi. - --- Siksi, että minä olla hänen monta kertaa kuullut sanoa: Bonbon -- -bonbon -- bonbon, mikä merkitä rintasokeri; ja minä aina antanut -hänelle rintasokeri, ja nyt pikku Melisse alituiseen sanoa bonbon. - --- Vai niin, Cummins sanoi ja katseli häneen ihmetellen. -- Voisikohan -niin tapahtua? - --- Minä alkanut englanniksi, Jan vastasi salamannopeasti, -- ja Jan -Thoreau olla ranskalainen! - -Hän alkoi soittaa, mutta Cummins ei kuullut paljonkaan soitosta. Hän -meni ovelle ja tuijotti surullisena haudan partaalla olevan korkean -hongan latvaa. Janille hän sanoi: - --- Olisi pahasti, jos asia niin olisi. Älä anna hänelle enää makeisia, -kun hän sanoo bonbon, Jan! Hänen täytyy unohtaa! - -Seuraavana päivänä Jan otti naisen haudan ympäriltä aitauksen pois, ja -melkein koko päivän hän samoili korkean, etelään viettävän -aurinkoisella vuoren rinteellä. Palatessaan hänellä oli kopallinen -varhaisia punaisia lumikukkia, juuret vielä täynnä multaa. Nämä hän -istutti hautakummulle hongan alle, ja ympärille asetti hän riviin -Labrador-tee-pensaan nuoria vesoja. - -Kun ilma lämpeni ja kevät muuttui kesäksi, hän otti Melissen mukaansa -lyhyille metsään tekemilleen retkille, ja heidän onnistui poimia aimo -saalis kukkia ja napaseudun sananjalkoja. Hauta oli aina koristettu -tuoreilla kasveilla, ja koti -- jonka lisärakennus nyt oli tullut -valmiiksi -- oli aina täynnä kevään kauniita kukkia. - -Jan ja Melisse olivat onnellisia; ja tämä molempien ilo ilmeni leirin -muissakin asukkaissa, aivan kuin naisen läsnäolo oli tehnyt heidät -kaikki onnellisiksi. Ainoastaan Cummins oli kovin alakuloinen. Kevään -ja kesän vaihdokset, jotka toivat mukanaan kaikkea, mikä tässä -etäisessä maailman kolkassa oli lämmintä ja ihanaa, repi esiin hänen -suuren surunsa uudelleen; tuntui kuin hänen rakastettunsa olisi kuollut -vasta eilen. - -Nähdessään ensi kerran punaisten kukkien hehkuvan hänen haudallaan, hän -kätki pään käsiinsä ja nyyhkytti kuin lapsi. _Hän_ oli rakastanut -niitä. Hän oli aina malttamattomasti odottanut ensimmäisten punaisten -kukkien puhkeamista märästä maasta. Satoja kertoja oli hän ollut -vaimonsa mukana niitä etsimässä, ja kiinnittänyt ensimmäisen kukan -hänen kauniisiin hiuksiinsa. Sellaisina päivinä he olivat leikkineet ja -nauraneet kuin onnelliset lapset, tuon synkän hongan tuolla puolen. -Usein mies oli ottanut hänet voimakkaille käsivarsilleen ja kantanut -hänet väsyneenä ja nälkäisenä, mutta onnellisena, takaisin heidän pikku -kotiinsa hakkauspaikalle, ja siellä hän saattoi istua ja nauraa, kuinka -kömpelösti hän käyttäytyi heidän illallisensa valmistamisessa. - -Sellaiset ajatukset ja kuvat kiusasivat häntä ja ajoivat hänet -yksikseen erämaahan. Hänen ollessaan tässä mielentilassa saattoivat -hänen mokkasiineihin verhotut jalkansa hiljaa astella samoja polkuja ja -teitä, joita heidän yhdessä oli ollut tapana kulkea; ja kaikkialla -heräsi hänessä eloon uusia muistoja, ja hän ikävöi vain sitä hetkeä, -jolloin saisi laskeutua rakastettunsa luo ja kuolla. - -Vähän uneksi hän silloin, että Jan ja Melisse rakastaisivat näitä -samoja polkuja, että tuosta vanhasta, kuolleesta onnesta uusi onni, -uudet riemut versoisivat, vuorostaan kuihtuakseen ja kuollakseen kuten -hänen omansa -- joksikin aikaa. Hän ei saattanut oman suuren surunsa -yli nähdä tulevaisuuteen. Hän jätti Melissen Janin huostaan. - -Vihdoin -- kun hän oli tullut laihaksi ja voimattomaksi unettomien -öiden ja päivisin kärsimiensä sieluntuskien vuoksi -- hän selitti, että -yhtiön asiat pakottivat hänet matkustamaan Churchilliin, ja hän lähti -sinne elokuun alussa. - - - - -11 - -Hänen tähtensä - - -Jan oli nyt saanut raskaan vastuun. Melisse oli hänen omansa. Päiviä -kului, ennen kuin hän täydellisesti saattoi käsittääkään onneaan. Hän -oli aikonut lähteä Athabaskaan Jean de Gravoista tervehtimään ja jättää -Melissen Cumminsin huostaan pariksi viikoksi. Nyt luopui hän siitä. -Yötä päivää piti hän huolta lapsesta; ja Janin suureksi iloksi -muuttuivat olot pian niin, että Melisse itki häntä, kun hänen oli vain -pakko jättää pienoinen. Ainakin Maballa vakuutti asian niin olevan, ja -Melisse vahvisti tämän siten, että hän pojan palatessa osoitti aivan -selvästi iloaan sen johdosta. - -Kun Cummins syksyllä palasi Fort Churchillista, hänellä oli mukanaan -joukko esineitä Melisselle, niiden mukana uusia kirjoja ja -sanomalehtiä, joita hän oli ostanut ansaitsemillaan rahoilla. -Avatessaan näitä aarteita pehmeästä peurannahkakääreestä -- jota Jan ja -Melisse katselivat -- hän pysähtyi äkkiä ja katsahti poikaan. - --- Siellä Churchillissa kummastellaan, mihin on joutunut -lähetyssaarnaaja, joka lähti postin mukana, Jan. Väitetään, että hän on -viimeksi nähty Etawneyssa. - --- Eikä täällä? Jan sanoi hätäisesti. - --- Ei, mikäli tiedetään, Cummins sanoi, yhä katsellen poikaa. -- Ei -hänen kyytimiehensäkään ole lainkaan palannut Churchilliin. -Kummastellaan sitäkin, mihin ajaja on mennyt. Yksi yhtiön virkamiehistä -on tullut Etawneyihin, ja mahdollisesti hän saapuu Lac Bainiinkin. En -luule hänen saavan selkoa lähetyssaarnaajasta. - --- En minäkään, Jan sanoi aivan rauhallisesti. -- Hän luultavasti -kuollut; sudet ja ketut aikoja sitten syöneet hänet -- tai -mahdollisesti kalat! - -Cummins jatkoi purkamistaan, ja esille ottamistaan kirjoista hän antoi -kaksi Janille. - --- Churchillissa ollessani saapui lastilaiva Lontoosta, ja siinä -tulivat nämä, hän selitti. -- Ne ovat koulukirjoja. Churchilliin tulee -ensi talvena koulu, ja sen jälkeisenä talvena York Factoryyn. Se on -ensimmäinen koulu, mikä milloinkaan on tullut viittäsataa kilometriä -lähemmäksi meitä. - -Seuraavina päivinä teki Jan pitkiä metsäretkiä, mietiskellen kumpaakin -Cumminsin Churchillista tuomaa ongelmaa. Pitikö hänen varottaa Jean de -Gravoista ilmoittamalla hänelle, että yhtiö aikoi tehdä tutkimuksia -lähetyssaarnaajan katoamisen johdosta? - -Hänen ensi vaikuttimenaan oli heti lähteä Jeanin olinpaikoille Fond du -Laciin ilmoittamaan hänelle. Mutta jos yhtiön lähetti tulisi Lac -Bainiin, niin kuinka hän voisi saada tietoonsa, että lähetyssaarnaaja -makaa järven pohjassa ja että Jean de Gravois oli syyllinen siihen? Jan -johtui vihdoin siihen vakaumukseen, että olisi sulaa hulluutta tehdä -levottomaksi pikku metsästäjää, ja hän lakkasi ajattelemasta lainkaan -yhtiön lähettejä. - -Mutta toinen kysymys saattoi hänelle enemmän päänvaivaa. Cumminsin -tieto Churchillin koulusta sai uusia, mullistavia ajatuksia hänen -päähänsä, ja näihin liittyi aina mielikuvia varttuvasta Melissestä. -Tänä vuonna tulisi koulu Churchilliin, ja sitä seuraavana vuonna York -Factoryyn, mutta sitten ei enää tulisi lainkaan koulua. Kun Melisse -kasvaisi, ei siis olisi mitään koulua lähempänä kuin, kuten Jan arveli, -maailman toisessa laidassa. Miksei hän voisi käydä koulua Melissen -sijasta ja koota aarteita, joista hän aikaa voittaen voisi tehdä -tyttösenkin osalliseksi? - -Oli suurenmoinen ajatus -- varmaankin suurin, mitä hän oli milloinkaan -elämässään uneksinut -- että hän, Jan Thoreau, oppisi lukemaan ja -kirjoittamaan ja muuta, mitä ihmiset kaukana etelässä taisivat, -voidakseen olla apuna muodostamassa tuota majassa olevaa pikku olentoa -hänen kaltaisekseen, joka nukkui korkean hongan alla. Hänen sydämensä -täytti vuoroin pelko, vuoroin toivo, kaipuu ja kunnianhimo; ja vasta -silloin kun lähestyvän talven ensimmäiset kylmät tuulet viuhuen tulivat -pohjoisesta ja idästä, hän pääsi täyteen selvyyteen itsestään, ja hän -ilmoitti Cumminsille aikeensa. - -Kerran tehtyään päätöksensä Jan ryhtyi heti toimeen. Mukee tunsi tien -Churchilliin ja sopi hänen kanssaan, että lähtö tapahtuisi kolmantena -päivänä. Sillä välin Williamsin vaimo teki hänelle uuden -porontaljatakin. - -Toisena iltana hän soitti viimeisen kerran pikku majassa; ja kun -Melisse oli nukahtanut, hän nosti lapsosen varovasti ja piti häntä -kauan syliinsä suljettuna -- Cummins katseli vaiti. Kun Jan laski hänet -takaisin seinän vieressä olevalle pikku vuoteelle, Cummins kiersi -käsivartensa pojan kaulaan ja vei hänet ovelle, missä he seisoivat ja -katselivat metsään, joka jylhän majesteetillisena, tummana ja -äänettömänä kohosi kohti taivaankannen tähtitaustaa. Korkealta, honkien -tuuheitten latvojen yli, häämötti jättiläiskuusi haudan partaalla kuin -sormi osoittaen yöhön, ja sinne pysähtyi Cumminsin katse. - --- Juuri hän kuuli sinut ensiksi sinä iltana, Jan, hän sanoi hiljaa. -- -Hän tiesi sinun saapuvan jo kauan ennen kuin minä saatoin mitään -kuullakaan. Minä luulen -- että hän tietää -- nyt -- -- - -Cummins kouraisi pojan hartioita kovemmin ja hänen päänsä vaipui, -kunnes karkea poski lepäsi pojan hiuksilla. Hänen liikkeissään oli -jotain hentoa ja hellää, ja vastaukseksi tarttui Jan käteen, joka -lepäsi hänen hartioillaan, ja sulki sen omiinsa. - --- Poika, etkö tahdo sanoa minulle, kuka sinä olet ja miksi tulit juuri -sinä iltana? - --- Minä nyt tahtoo puhua, että minä tuli Suuresta Karhusta, Jan -kuiskasi. -- Minä vain olla Jan Thoreau, ja suuri Jumala antanut minun -tulla sinä iltana, sen vuoksi -- kuin haltioituneena hän katsahti -kumppaninsa kasvoihin, -- sen vuoksi, että pikku Melisse täällä, hän -lopetti. - -Cummins seisoi silmänräpäyksen hiljaa ja liikkumatta; sitten hän veti -pojan takaisin majaan, ja pienestä nurkassa olevasta laatikosta hän -otti esille nahkakukkaron. - --- Sinä menet Churchilliin Melissen tähden ja hänen tähtensä, hän sanoi -hiljaa, jottei lapsi olisi herännyt. -- Ota tämä! - --- Ei, minä saa työtä yhtiöltä Churchillissa. Nuo olla rahoja, jotka -kuuluu Melisselle hänen suureksi kasvettuaan. Jan Thoreau ei olla -- -kuinka te sanoo? - -Hymyillessä hänen hampaansa välkähtivät, mutta sitä kesti vain -silmänräpäyksen. Cumminsin kasvot tummenivat, ja hän tarttui lujasti, -melkeinpä tylysti hänen käsivarsiinsa. - --- Silloin ei Jan Thoreau tule milloinkaan takaisin Melissen luo! hän -huudahti varmalla äänensävyllä. -- Sinä aiot Churchilliin käydäksesi -koulua, etkä tehdäksesi käsin työtä. He lähettävät sinut. Ymmärrätkö, -poika? He?! Hänen äänensä vapisi huomattavasti. -- Kumpaan suostut? -Tahdotko ottaa rahat, vai etkö tahdo milloinkaan palata Lac Bainiin. - -Äänettömänä Jan ojensi kätensä ja otti nahkakukkaron. - -Hehkuva puna purppuroi hänen poskiaan. Cummins katseli ihmeissään pojan -silmien omituista ilmettä. - --- Minä maksaa teille ja Melisselle tämä raha satakertaisena! hän sanoi -raskaasti. -- Minä vannoo sen, ja minä vannoo, että Jan Thoreau ei -valehtele! - -Tietämättä hän oli, ottaessaan nahkakukkaroa toisella kädellään, -ojentanut toisen viulua kohti, joka riippui seinällä. Cummins kääntyi -ja katsahti häneen. Pojan käsi oli vaipunut alas, ja hänen poskensa -olivat kalmankalpeat. - -Seuraavana päivänä hän lähti. Kukaan ei kuullut hänen jäähyväissanojaan -Melisselle tai ollut todistamassa viimeisiä hyvästelyjä, sillä Cummins -ymmärsi pojan surun ja lähti majasta hetkeksi ennen kuin Mukee oli -valmis koirineen. Viimeiseksi hän kuuli Janin hiljaa ja vienosti -soittavan lapselle. Kun Mukee kolmea viikkoa myöhemmin palasi leiriin, -hän kertoi, ettei Jan puhunut koko matkalla ja että hän oli viulullaan -soittanut surulauluja myöhään öisin. - - - - -12 - -Huhu etelästä - - -Se oli pitkä talvi Cumminsille ja Melisselle. Vielä pitempi se oli -Janille. Hänellä oli ollut mukanaan kirje Lac Bainin toimitusmieheltä -Churchillin toimitusmiehelle, ja hänelle antoi asunnon eräs -kauppa-aseman virkamies -- nuori, punakka englantilainen. Tämä oli -hilpeä, hyväntahtoinen nuorimies, ja saatuaan tietää, että hänen uusi -toverinsa oli tullut koko matkan Barren Landsista käydäkseen uutta -yleistä koulua, hän tarjoutui heti yksityisopettajaksi. - -Hän opetti Janin kaikkein ensiksi puhumaan oikein, sanomaan "on" -"olla"-sanan sijaan. Se oli vaikea tehtävä Janille, mutta hän käytti -koko tarmonsa oppiakseen, ja niin hän vähitellen alkoi lausua -ajatuksensa niin kuin muutkin. - -Koulu alkoi marraskuussa, ja Jan kävi siinä parinkymmenen oppilaan -kanssa, jotka olivat kokoontuneet neljänkymmenentuhannen -neliökilometrin alalta. Kaksi valkoista nuorukaista ja yksi -puoliverinen oli tullut Etawneysta; Nelson Housen toimitusmies oli -lähettänyt sinne poikansa, ja Little Churchillin ylävesiltä saapui -kolme muuta. - -Ensi hetkestä lähtien tuli Janista soittonsa vuoksi yhtiön lähettämän -opettajan suosikki. Hän lueskeli päivät ja yöt, ja toisen kuukauden -lopussa oli vain Nelson Housesta kotoisin oleva nuorukainen hänen ainoa -kilpailijansa. Hänen paras tiedonlähteensä ei kuitenkaan ollut -opettaja, vaan Mac Donald. Hän ei itse asiassa tuntenut mitään -varsinaista etelän kansojen tiedonhalua. Tietoja hän talletti vain -Melissen varalle. Mutta Mac Donald antoi hänelle, mitä hänen sielunsa -ikävöi -- kuvan elämästä, sellaisena kuin se oli erämaan ulkopuolella -olevassa maailmassa, siinä maailmassa, jonne jokin kummallinen sisäinen -ääni viikko viikolta ja kuukausi kuukaudelta yhä voimakkaammaksi -muuttuen viittaili hänen toiveitaan ja pyrkimyksiään. - -Ajatellessaan Melisseä ja Lac Bainia hän uneksi tästä toisesta -maailmasta; ja useita kertoja talven kuluessa hän otti viulunkopasta -esille pienen käärön ja luki yhä uudelleen ja uudelleen sen kätkemiä -kirjotettuja sivuja. - --- Kerran menen sinne, hänellä oli tapana sanoa itsekseen. -- Kerran, -kun Melisse tulee vähän vanhemmaksi ja voi seurata mukana. - -Nuoresta Mac Donaldista oli Lac Bainin poika jonkinlainen löytö. Tuota -skotlantilaissyntyistä nuorukaista vaivasi ääretön koti-ikävä, ja mitä -voimakkaammaksi tämä koti-ikävä tuli, sitä enemmän hän kertoi -tarkkaavaisesti kuuntelevalle Janille siitä maailmasta, mistä hän oli -tullut. Hän kertoi hänelle tarinan vanhasta kanuunasta, joka oli -hylättynä mättäiden ja pensaiden keskellä, siellä missä vuosia sitten -oli sijainnut linna Churchillissa. Hän kuvaili ensimmäisen laivan -saapumista tuohon suureen lahteen; kertoi Hudsonista ja hänen -miehistään, suurista sodista, jollaisista hänen kuulijansa ei -milloinkaan ollut uneksinutkaan, kuninkaista ja kuningattarista ja -ihmeellisistä kansakunnista. Iltaisin hän luki Janille ääneen mukanaan -tuomistaan kirjoista. - -Mitä pitemmälle aika kului, sitä rauhattomammaksi kävi kummallinen -henki, joka tästä toisesta maailmasta huusi metsän nuorelle miehelle. -Välillä se kehotti häntä uskomaan Mac Donaldille sen, mitä oli -kätkettynä hänen viulunkoppaansa. - -Eräänä sunnuntaina hän oli vähällä paljastaa salaisuuden, kun Mac -Donald sanoi: - --- Minä menen ensi kesänä saapuvalla laivalla. Etkö tulisi mukana, vai -mitä arvelet, Jan? - -Janin koko sisin joutui kapinaan, ja vain sattuma esti häntä sanomasta, -mitä hänen sydämellään oli. - -Keväällä Jan palasi Lac Bainiin yhtiön varastoja kuljetettaessa. -Seuraavana syksynä hän seurasi koulua Yorkin kauppapaikkaan, ja -kolmantena vuonna Nelson Houseen. Sitten yhtiön opettaja kuoli, eikä -ketään tullut hänen tilalleen. - -Kolmantena vuonna Jan palasi keskitalvella Lac Bainiin, ja -syleillessään ja hyväillessään onnellista Melisseä, hän kertoi tälle, -ettei hän enää milloinkaan menisi minnekään ilman tyttöä. Melisse, joka -syleili häntä pikku käsivarsillaan, pyhitti hänen lupauksensa -ojentamalla ruusunnuppusuunsa. Rauhaton henki, joka hänen rinnassaan -piili, kehotti häntä heti puhumaan Cumminsille. - --- Emmekö matkusta etelään Melissen kanssa, kun hän tulee vanhemmaksi? -hän sanoi. -- Ei käy päinsä, että hän koko iäkseen jää tällaiseen -paikkaan. - -Cummins katsoi häntä silmänräpäyksen, aivan kuin ei olisi oikein -ymmärtänyt. Hänen saatuaan selville Janin tarkoituksen, ilmestyi hänen -silmiinsä luja ilme ja hänen rauhallinen äänensä sai teräksenterävän -soinnun. - --- Hänen äitinsä lepää tuolla vanhan hongan juurella aikojen loppuun, -hän sanoi vitkaan, -- emmekä me jätä häntä milloinkaan, niin kauan kuin -Melisse ei lähde yksinään. - -Siitä hetkestä lähtien Jan ei välittänyt enää viulunkopan sisällöstä. -Hän taisteli sitä kaipuuta vastaan, joka vuosien vieriessä oli -kasvanut, kunnes hän luuli tappaneensa ja karkottaneensa sen -olemattomiin. Hänen elämässään oli enää vain auringonnousua ja -auringonlaskua. Melisse oli hänen koko maailmansa. Tyttö täytti hänen -sydämensä niin, että hän tytön tähden unohti ajatella muuta maailmaa. - -Päivä päivältä karttui hänen ilonsa. Hän sanoi pienokaista pikku -sisarekseen, ja suloisen totisena Melisse sanoi häntä Jan-veljekseen ja -palkitsi täysin määrin hänen rajattoman rakkautensa. Poika pani -merkille, kuinka hänen vaaleat kutrinsa muuttuivat kimmeltäväksi -kullaksi, ja näki ilokseen, kuinka tämä kulta sai lämpimän, ruskean -varjostuksen. Hänestä tulee äitinsä kaltainen! Janin sielu iloitsi, ja -Cummins lähetti hiljaiset kiitoksensa taivasta kohti. - -Näin oli olojen ja asioiden laita Lac Bainissa Melissen täytettyä -kahdeksan, kun äkkiä saapui etelästä huhu. Samoin kuin sisäinen sota -levittää mitä synkimmän varjon, samoin kuin taistelu isän ja pojan -välillä sekä veljesten kesken tukahduttaa kansakuntien henkäykset, niin -laskeutui tämä huhu mustan paarivaatteen tavoin metsän kansojen ylle. - -Huhu seurasi huhua. Idästä, etelästä ja lännestä saapuivat ne -moninkertaisina, kunnes kaikki tiesivät, että Punainen Kauhu oli -lähestymässä, ja rajaton pelko puhalsi kuin jäätävä tuuli sivistyksen -rajoilta aina lahdelle asti. - - - - -13 - -Punainen Kauhu - - -Yhdeksäntoista vuotta sitten oli näitä samoja huhuja saapunut etelästä, -ja niiden perässä oli tullut Punainen Kauhu. Tämä hirvittävä muisto eli -vielä metsän väen keskuudessa, sillä tuhansittain näkymättömiä hautoja --- kammottuja kuin ruttotauti ja hajallaan pitkin James Bayn alempaa -vesijuoksua Athabaskaan asti -- oli todistamassa, minkälaisen veron se -oli vaatinut. - -Alkutalvesta saapui Lac Bainiin Du Brochetista läheltä Reindeer Lakea -ensimmäinen vahvistava tieto. Henderson oli siellä toimitusmiehenä, ja -hän antoi eteenpäin varoituksen, joka oli tullut hänelle Nelson -Housesta ja kaakkoon päin olevasta maasta. - --- Isorokko on liikkeellä Nelsonissa, ilmoitti sanantuoja Williamsille, --- ja se on levinnyt Wollaston Laken cree-intiaanien keskuuteen. Jumala -yksin tietää, kuinka on lahden rantamilla asuvien intiaanien laita; -olemme kuulleet, että se on lakaissut tyhjiin chippewa-heimon Albanyn -ja Churchillin väliltä. - -Samana päivänä hän lähti matkoihinsa läähättävine koirineen. - --- Menen Revillon-asutuksen luo länteen viemään tervehdykset -yhtiöltämme, hän selitti. - -Kolme päivää myöhemmin tuli Churchillista sanoma, että lahden -länsipuolella piti kaikkien yhtiön palvelijoiden ja hänen -majesteettinsa alamaisten valmistautua Punaisen Kauhun varalta. -Williamsin lihavat kasvot vaalenivat valkoisiksi kuin paperi hänen -kädessään, kun hän luki Churchillin toimitusmiehen ilmoituksen. - --- Siis hautoja kaivamaan, hän sanoi. -- Muuta emme voi tehdä! - -Hän luki ääneen, mitä kirjelmässä sanottiin Lac Bainin miehille, ja -kaikki käytettävissä oleva väki otettiin levittämään varoitusta leirin -alueelle. Koirat valjastettiin kiireesti, ja jokaiseen lähtevään rekeen -pantiin käärö punaista pumpulikangasta. Williamsin kasvot olivat yhä -kalmankalpeat hänen ottaessaan näitä kääröjä yhtiön varastohuoneesta. -Ne ennustivat kuolemaa, ne olivat ruton ja kauhun kauheita -edelläkävijöitä, ja niiden pelkkä koskettaminenkin värisytti miehiä, -joiden piti jaella niitä metsän väen keskuuteen. - -Jan lähti Churchillin tietä ja sitten etelään pitkin Hasabalaa, missä -oli ristiin rastiin puoliveristen ja ranskalaisten ansoja. Ensiksi hän -tapasi Croissetin ja hänen vaimonsa majan ja jätti sinne osan -kankaasta. Sitten hän suuntasi kulkunsa länteen, samalla kun Croisset -valjasti koiransa ja kiiruhti etelään päin, mukanaan neljäsosa -kangaskääröä. Hasabalan ja Klokol Laken välillä Jan tapasi kolme muuta -majaa, ja jokaiseen hän jätti kappaleen punaista pumpulikangasta. -Kolmannen päivän aamuna Jan lähti etsimään Langloista, ja myöhään -samana iltana hän tapasi tuoreita lumikengän jälkiä lumessa. Tässä hän -yöpyi seuraavaan aamuun. Päivän valjetessa hän alkoi seurata jälkiä. - -Hän sivuutti puoli tusinaa Langloisin ansoja. Ainoassakaan ei ollut -mitään saalista. Kolmannesta olivat nuorat katkenneet. Seitsemännestä -hän löysi jätteitä punaisesta ketusta, joka oli luita myöten syöty. -Kolmannessa ansassa oli kärppä, pää pois puraistuna. Yhä enemmän ja -enemmän kummastuen Jan tutkisteli lumessa olevia lumikengän jälkiä. -Tuoreimmat olivat usean päivän vanhoja. Hän hoputti koiriaan eikä -pysähtynyt, ennen kuin äkkiä seisautti ne metsään raivatun aukion -reunaan. Sadan metrin päässä hänen edessään oli erämiehen maja. Sen -katolla liehui tangossa kauhun punainen merkki. - -Säikähtäneenä Jan juoksi takaisin, ja valjakko kääntyi ja seurasi häntä -hurjassa epäjärjestyksessä. Sitten hän pysähtyi. Mitään savua ei -noussut pikku majan savisesta savupiipusta. Sen ainoa ikkuna oli -huurasta valkeana. Yhä uudelleen ja uudelleen hän huusi ääneen, mutta -mitään elonmerkkiä ei ilmaantunut. Hän ampui kaksi laukausta ja odotti -kinnas suun ja sieraimien edessä. Ei mitään vastausta. Silloin hän -jätti kaiken toivon, kääntyi pohjoista kohti eikä suonut koirilleen -lainkaan lepoa, ennen kuin saapui Lac Bainiin. - -Hänen valjakkonsa päätyi puolikuolleena perille, sekä Cummins että -Williams juoksivat häntä vastaan, kun hän pysähtyi yhtiön -varastohuoneen edustalle. - --- Punainen lippu riippuu Langloisin katolla! hän huusi. -- Ammuin -pyssylläni ja huusin. Siellä ei ole ainoatakaan elävää olentoa! -Langlois on kuollut! - --- Hyvä Jumala! Williams voihki. - -Hänen punakoille kasvoilleen levisi kuolon kalpeus, ja hän seisoi -paksut kätensä nyrkkiin puristettuina, Cumminsin ottaessa haltuunsa -koirat, kun Jan meni varastohuoneeseen etsimään jotain syötävää. - -Seuraavana päivänä Mukee ja Per-ee palasivat leiriin. Aivan heidän -kintereillään tuli nuori Williams kauhuissaan. Hän oli tavannut ruton -Waterfoundissa cree-intiaanien keskuudessa. - -Päivä päivältä tuli yhä kolkompaa Lac Bainissa. Alussa ei Jan täysin -käsittänyt tilannetta, vaan soitteli edelleenkin viuluaan ja leikki ja -peuhasi Melissen kanssa. Hän ei ollut nähnyt maanvaivaa yhdeksäntoista -vuotta takaperin. Useimmat muut olivat sen nähneet, vieläpä Mukeekin, -joka oli kaikkein nuorin. - -Jan ei tietänyt, että juuri tämä Punainen Kauhu tuli kuin jumalien -Kostotar niittämään ihmisiä suuresta pohjolasta, kunnes he olivat -harvalukuisemmat kuin Saharan erämaan asukkaat! Mutta hän oppi sen pian -ymmärtämään. Helmikuussa olivat cree-intiaanit Wollaston Laken -rantamilta kuolleet suorastaan sukupuuttoon. Länttä kohti hyppäsi -kuolema erämaassa majalta majalle. Kuun keskivaiheilla oli Lac Bain -kaikilta muilta paitsi pohjoiselta puolelta ruton ympäröimä. - -Leirin pyyntiretket olivat lyhenneet; nyt ne lakkasivat kokonaan ja -suuri taistelu alkoi. Williams kokosi miehensä ja kertoi heille, kuinka -tätä samaa taistelua oli käyty lähes kaksi vuosikymmentä takaperin. -Sadan kilometrin alalta leiristä täytyi jokaiseen majaan tai wigwamiin, -jonka katolle oli vedetty punainen lippu, poiketa katsomaan ja polttaa -se, kun sen asukkaat olivat kuolleet. Se oli hyvin vaarallista. Se oli -uhkarohkea tehtävä. Se oli käymistä kuolemaa kohti, minkä vuoksi ne, -jotka kuulivat vanhan toimitusmiehen käskyn, hätkähtivät; mutta kun -käsky sitten tuli, he tottelivat sitä yhtenä miehenä. - -Cummins ja Jan söivät viimeistä illallistaan yhdessä, Melisse istui -heidän keskellään ihmetellen, miksi he olivat vaiti. Aterian loputtua -he astuivat peräkkäin ulos. - --- Mukee ei ollut varastohuoneessa, Cummins sanoi kumealla äänellä. -- -Williams arveli, että hän on lähtenyt koirineen etelään päin. Mutta -sitä hän ei ole tehnyt. Minä näin hänen laahustavan sairaan koiran -tavoin majaansa ennen hämärää. Huomenna varhain vedetään punainen lippu -Lac Bainissakin. - -Jan tukahdutti huudahduksen, joka pyrki hänen huulilleen. - --- Oh, kas! Cummins puhkesi sanomaan. -- Tulisoihtu palaa hänen ovensa -ulkopuolella! - -Mukeen majasta kuului kimakka tuskanhuuto, ja he molemmat tunsivat sen -puoliverisen isän ääneksi -- sanaton huuto, joka välistä kohosi ja -välistä häipyi kuin koiran ulina. Valot kimmeltelivät pimeässä, aivan -niin kuin ne olivat vuosikausia takaperin kimmellelleet, kun Cummins -hoippui ulos majastaan ilmoittamaan vaimonsa kuolemaa. - -Kauhuissaan hän tarttui Janin käsivarteen. - --- Lippu on ylhäällä nyt! kuiskasi hän raskaasti. -- Mene takaisin -Melissen luo! Ruokaa on huoneessa kuukaudeksi, ja sinä voit kantaa -halkoja tänä iltana. Lukitse ovi! Tuuleta ainoastaan takaseinällä -olevan ikkunan kautta! Pysy huoneessa -- hänen kanssaan -- kunnes -kaikki on ohi! Mene! - --- Punaisten lippujen luo, sinne minä tahdon mennä! Jan huudahti -voimakkaasti ja irrottautui hänen otteestaan. -- Teidän asianne on -jäädä Melissen luo! - --- Minun paikkani on miesten mukana! - --- Entä minun? Jan ojensi itsensä ylpeänä. - --- Toisen meistä täytyy sulkeutua sisään lapsen kanssa, Cummins väitti. --- Ja juuri sinun. Jokin lähetti sinut -- jokin -- etkö ymmärrä? Ja sen -jälkeen hän ei milloinkaan vielä ole ollut yhtä lähellä kuolemaa kuin -nyt. Sinun täytyy jäädä Melissen luo -- viuluinesi! - --- Melisse valitkoon itse, Jan vastasi. -- Me menemme majaan, ja se, -jonka luo hän ensin tulee, menee punaisten lippujen joukkoon. Toinen -sulkeutuu majaan, kunnes kulkutauti on ohi! - -Hän meni kiireesti tupaa kohti. Avattuaan oven hän antoi Cumminsin -mennä ensin sisälle, ja toisen leveän selän takana hän juoksahti -nopeasti toiselle sivulle; hänen silmänsä hehkuivat, hänen valkoiset -hampaansa välkkyivät leveässä hymyssä. Cumminsin huomaamatta hän ojensi -kätensä Melisseä kohti, joka istui pöydän ääressä ja leikki hänen -viulunsa kielillä. - -Hän oli tehnyt näin tuhansia kertoja, ja Melisse tiesi, mitä se -merkitsi -- suukon saamista ja kohottamista puoliväliin kattoa kohti. -Hän hyppäsi tuoliltaan ja juoksi häntä vastaan; mutta tällä kerralla -- -sen sijaan että olisi kohottanut hänet ilmaan, hän painoi lapsen -rintaansa vasten ja kätki kasvonsa hänen pehmeisiin hiuksiinsa. -Riemuiten hän katsahti Cumminsiin. - --- Ylös, Jan -- ylös -- korkealle ylös, Melisse kirkui. - -Hän heitti pienokaisen ilmaan, suuteli häntä taas ottaessaan hänet -käsivarsilleen, ja asetti sitten hänet -- nauraen ja onnellisena -- -pöydänreunalle. - --- Minä aion Cumminsin sijasta mennä sairaiden cree-intiaanien -keskuuteen, Jan sanoi Williamsille puolta tuntia myöhemmin. -- Nyt kun -kulkutauti on tullut Lac Bainiin, hänen täytyy jäädä Melissen luo. - - - - -14 - -Pitkä odotus - - -Seuraavana aamuna Jan lähti matkalle vanhaa tietä Hasabalaan. Creet -olivat hävinneet. Koko päivän hän kulki itään ja länteen ja löysi -vanhoja jälkiä, jotka johtivat pohjoiseen. - --- Ne ovat menneet eskimojen luo, hän sanoi itsekseen. -- Oi, Kazan, -mitä kaikkien pyhien nimessä tämä on? - -Etummainen koira pysähtyi äkkiä äkäisesti muristen, kun samassa -yksinäinen olento tuli hoippuen heitä kohti hangella. Se oli Croisset. -Voihkien hän vaipui rekeä vasten. - --- Minä olen sairas ja nälkään nääntynyt! hän valitti. -- Itse -paholainen on tullut majaani, eikä minulla ole kolmeen päivään ollut -muuta kuin lunta syötävänä! - --- Sairas! Janilta pääsi, ja hän vetäytyi askelen taaksepäin. - --- Niin, sairas tyhjän vatsan ja tämän ja tämän takia! Hän näytti -toista käsivarttaan, joka oli sidottu verisellä tukolla, ja osoitti -kaulaansa, mistä nahka oli lähtemäisillään pois. -- Kymmenen päivää -kiertelin, mukanani antamanne punainen kangas; ja palattuani istui tuo -hirvittävä kummitus ja irvisti minulle oman majani katolta! Koetin -tulla sisälle, mutta vaimoni uhkasi ampua minut, ellen heti mene -takaisin metsiin. Koetin hiipiä iltasella ikkunan kautta; silloin hän -heitti kuumaa vettä päälleni. Rakensin itselleni wigwamin metsänreunaan -ja jäin siihen viideksi päiväksi. Siunatut pyhimykset, minulla ei ollut -lainkaan tulitikkuja, ei mitään ruokaa; ja tultuani niin lähelle, että -saatoin huutaa hänelle, sain tämän sen sijaan -- ja hän näytti -runneltua käsivarttaan. - --- Minä annan teille ruokaa, Jan sanoi nauraen ja avasi taakkansa. -- -Kuinka kauan punainen lippu on ollut ylhäällä? - --- Ei minulla ole lainkaan aavistusta ajasta, mutta ainakin kymmenen -päivää, ja minä vannon, että kestää koko talven, ennen kuin se tulee -alas! - --- Se ei ole kulkutautia! Menkää kotiin ja puhukaa siitä vaimollenne! - --- Jotta saan luodin vaivoistani! Croisset murisi ja kävi käsiksi -lihaan ja korppuihin. - --- Te olette onnellinen mies, Croisset. Se on todistus siitä, että hän -rakastaa teitä. - --- Jos kuulat ja kuuma vesi ja tyhjä vatsa ovat todistus, silloin hän -rakastaa minua perin julmasti, Jan Thoreau! - -Jan jätti hänet istumaan roihuavan nuotion ääreen ja poistui lounaaseen -polttamaan Langloisia ja hänen majaansa. Punainen lippu liehui -edelleenkin samalla paikalla kuin useita viikkoja takaperin. Ikkunat -olivat vielä enemmän jäätyneet. Hän huusi, jyskytti ovelle -pyssynperällä ja löi ikkunaruudut rikki. Kuolonhiljaisuus, kun hän -rupesi kuuntelemaan, pani hänen sydämensä lyömään nopeammin. -Epäilemättä Langlois makasi kuolleena pikku kodissaan. - -Jan haki metsästä kuivia sytykkeitä ja pinosi ne majan seiniä vasten. -Sitten hän istui reessään, kunnes koko maja oli leimuavana roviona. - -Tämän jälkeen hän jatkoi kulkuaan länteen päin, ja kaikkialla hän -tapasi hävitystä ja kuolemaa, ja lakkaamatta hän rukoili sydämessään, -että enkelit suojelisivat ja varjelisivat hänen pikku Melisseään. - -Croisset saapui Lac Bainiin neljäkymmentäkahdeksan tuntia sen jälkeen -kun oli tavannut Janin. - --- Punainen lippu on ylhäällä kaikkialla! hän huusi havaittuaan kamalan -merkin Mukeen majan katolla. - -Gray Otterista tullut cree-intiaani pysähtyi hetkiseksi matkallaan -pohjoiseen. - --- Kuudessa wigwamissa on kuolleita, hän ilmoitti omalla kielellään -Williamsille. -- Yksi yhtiön mies, mukanaan silmäpuoli johtajakoira ja -neljä muuta elukkaa, on lähtenyt polttamaan niitä. - -Williams otti merkinantotorvensa ja töräytti sillä Cumminsille, joka -avasi oven raolleen, vieressään pikku Melisse. - --- Thoreau on keskellä pahinta tuhoa etelässä, hän huusi. -- Se on -liikaa hänelle, ja minä lähden sinne koirineni. Croisset hoitaa -varastohuonetta muutaman päivän. - -Kun Melisse kuuli tämän, hänen silmistään näkyi hurja pelko. Niin lapsi -kuin hän olikin, hän ymmärsi, että Jan oli käynyt suurta vaaraa -vastaan. Tuon villin maailman, jossa hän eli, ankarat lait olivat jo -alkaneet tehdä tehoaan häneen ja teroittaneet hänen vaistoaan ja -järkeään samalla tavalla kuin ne olivat saattaneet intiaanilapset -miesten ja naisten vastuuseen jo aikoja ennen kuin olivat täyttäneet -viisitoista vuotta. - -Hän tiesi, mitä Mukeen majan katolla liehuva punainen lippu merkitsi. -Hän tiesi, että tässä hänen maailmassaan täytti ilman vaara, mikä -uhkasi niitä, jotka sitä hengittivät, että ihmisiä kuoli metsissä, että -liikkeellä oli jotakin hirmuista, näkymätöntä, jota hänen isänsä kutsui -rutoksi, ja että Jan oli lähtenyt taistelemaan sitä vastaan, -hengittämään sitä ja ehkäpä kuolemaankin siihen. Heidän oma ovensa oli -suljettu ja lukittu sen takia. Hän ei saanut edes työntää päätään ulos -ikkunasta, joka avattiin hetkiseksi joka päivä; ja aina siihen asti kun -Cummins vakuutti hänelle, ettei päivänpaisteesta ollut mitään vaaraa, -hän kartteli kalpeita säteitä, joita iltapäivisin tunkeutui -majanikkunan läpi. - -Tietämättään Cummins vahvisti hänen pelkoaan monin tavoin, ja kun hän -totuudenmukaisesti vastaili tyttösen kysymyksiin, karttuivat tämän -tiedot päivä päivältä. Hän ajatteli yhä enemmän ja enemmän Jania. -Kuullessaan ulkoa ääntä, hän riensi ovelle hyvin toivein, mutta aina -hän pettyi, ja hän oli vähällä itkeä, kun ei nähnyt mitään muuta kuin -hirvittävän punaisen lipun riippumassa Mukeen majan katolta. - -Hänen äitinsä pienen raamatun rikkinäiselle etulehdelle oli kirjoitettu -yksinkertainen rukous. Joka ilta, polvistuessaan sänkynsä viereen ja -toistaessaan tätä rukousta, hän lisäsi loppuun: - --- Rakas, taivaallinen Isä, ole hyvä ja suojele Jania! - -Päivien kuluessa tuli pikaisia muutoksia. Eräänä aamuna kutsui -merkinantotorvi Cumminsia ovelle. Se tapahtui viidentenä päivänä -Williamsin lähdöstä etelään päin. - --- Tuolla ei näkynyt aamulla mitään savua, ja minä olen kurkistanut -ikkunasta sisälle, Croisset huusi. -- Sekä Mukee että vanhus ovat -kuolleet. Minä poltan majan. - -Tukahdutettu tuskanhuuto pääsi Cumminsin huulilta, ja kuin sekapäisenä -hän meni sängylle ja heittäytyi suulleen vuoteelle. Melisse saattoi -nähdä, kuinka hänen voimakas vartalonsa vapisi, ikään kuin hän olisi -lapsen tavoin itkenyt; silloin hän halasi pikku kätösillään isää ja -itki ja nyyhkytti hänen karkeaa poskeaan vasten. Hän ei tuntenut, mitä -osaa Mukee oli näytellyt suloisen naisen elämässä, naisen, joka kerran -oli elänyt tässä samassa pikku tuvassa; hän tiesi vain, että hän oli -kuollut, että kauhea tuntematon oli tappanut hänet ja että lähinnä isää -ja Jania hän oli rakastanut Mukeeta enemmän kuin mitään muuta -maailmassa. - -Äkkiä hän kuuli kummallista ääntä ja säntäsi ikkunaan. Mukeen maja oli -liekeissä. Kauhuissaan hän katseli, kuinka tuli puhkui särkyneiden -ikkunoiden läpi ja korkealle synkkää honkaa kohti. Näissä liekeissä oli -Mukee! Hänen huutaessaan isä tuli juosten ja vei hänet ikkunasta hänen -pikku makuusuojaansa. - -Kun Cummins seuraavana aamuna tuli herättämään häntä, hänen kasvonsa -muuttuivat kalmankalpeiksi. Melisse ei nukkunut. Hänen silmänsä olivat -auki ja tuijottivat, ja hänen pikku poskillaan paloi kuumeen hehku. - --- Sinä olet sairas Melisse, hän kuiskasi käheästi. -- Sinä olet -sairas! - -Hän polvistui lapsen viereen ja laski kätensä hänen kasvoilleen. Ja -tämä kosketus jääti hänen sydämensä -- mitään sellaista hän ei ollut -tuntenut sitten useampia vuosia takaperin toisessa huoneessa muutaman -askelen päässä. - --- Minun on ikävä Jania, lapsi valitti. -- Minä tahdon, että Janin on -tultava takaisin minun luokseni. - --- Minä lähetän häntä hakemaan, rakas lapseni. Hän on pian täällä. Minä -menen ulos ja lähetän Croissetin häntä hakemaan! - -Hoippuessaan poispäin hän peitti kasvonsa lapselta. Croisset näki hänen -tulevan ja astui varastohuoneesta häntä vastaan. Sadan metrin päässä -hänestä Cummins pysähtyi. - --- Croisset, Jumalan tähden, ota valjakko ja mene hakemaan Jan -Thoreauta, hän huusi. -- Sano hänelle, että Melisse makaa -kuolemaisillaan rutossa! Riennä! Riennä! - --- Yötä päivää! Croisset huusi. - -Kahtakymmentä minuuttia myöhemmin Cummins näki tuvan ikkunasta hänen -lähtevän. - --- Jan on pian täällä, Melisse, hän sanoi hyväillen hiljaa tytön -hiuksia. - -Ne valuivat tyynylle paksuina, ruskeina aaltoina, ja se näky loihti -esiin toisen mielikuvan, jonka hän oli säilyttävä aikojen loppuun. Se -oli muisto äidin hiuksista, jotka loistivat heikosti himmeässä valossa. -Se oli muisto äidin silmistä, jotka katselivat häntä hänen siinä -istuessaan päivän pitkän. - -Illan tullen tapahtui muutos. Kuume katosi lapsen poskilta. Tytön -silmät sulkeutuivat, ja hän nukahti. Koko yön Cummins istui oven -lähellä, mutta päivän koittaessa harmaana vaipui hänen päänsä rintaa -vasten, ja hänkin nukahti. - -Hänen herätessään maja oli valoisa. Hän kuuli ääntä ja kavahti -pelästyksissään vuoteeltaan. Melisse oli tekemässä tulta takkaan! - --- Minä voin paremmin tänään, isä. Mikset sinä nukkunut, kunnes -aamiainen olisi tullut valmiiksi? - -Cummins tuijotti. Sitten hän päästi ilohuudon, riensi syleilemään -lastansa, tanssi pitkin tupaa kuin iso karhu, löi tuoleja kumoon ja -antoi hurjassa ilossaan huoneen täyttyä savulla. - --- Sinut, Melisse, teki sairaaksi se, mitä näit ikkunasta, hän huusi -hellittäessään viimein otteensa tytöstä. -- Minä luulin... -- Hän -hillitsi itsensä ja lisäsi vapisevin äänin: -- Minä luulin, että sinä -jouduit sairaaksi pitemmäksi aikaa kuin yhdeksi päiväksi, suloinen -pikku aarteeni! - -Hän avasi ikkunan ja päästi raitista aamuilmaa sisälle. - -Palattuaan Croisset ei havainnutkaan punaista lippua Cumminsin majan -katolla; hänellä ei myöskään ollut mitään tietoja Janista. Kolme päivää -hän oli seurannut jälkiä etelään päin, tapaamatta poikaa. Mutta hänellä -oli muita uutisia. Williams makasi ruttoon sairastuneena eräässä -cree-wigwamissa Porcupine-joen alajuoksun varrella. Tämä olikin -viimeinen viesti, mitä he milloinkaan kuulivat toimitusmiehestä, -lukuunottamatta sitä, että hän kuoli johonkin aikaan maaliskuulla ja -että cree-intiaanit polttivat ruumiin. - -Croisset palasi Churchillin tietä ja tapasi vaimonsa valmiina avoimin -sylin ottamaan hänet vastaan. Sitten hän lähti uudestaan Per-een -kanssa, joka tuli pohjoisesta, etsimään Jania. He eivät kuitenkaan -löytäneet jälkeäkään hänestä, ja Cummins jätti kaikki toiveet. - -He eivät voineet kauemmin salata pelkoaan Melisseltä. Tämä hänen -elämänsä ensimmäinen katkera suru kohtasi häntä sellaisella voimalla, -että Cummins kävi levottomaksi ja perin alakuloiseksi. Melisse ei enää -välittänyt leikkikaluistaan. Saattoi kulua useampia päiviä hänen -koskemattakaan kirjoihin, joita Jan oli tuonut mukanaan Churchillista -ja joita hän oli opettanut hänet lukemaan. Häntä miellyttivät vähän tai -eivät ensinkään esineet, jotka muutama viikko takaperin olivat olleet -koko hänen elämänsä. - -Yhä toivottomampana Cummins näki ponnistustensa menevän tyhjiin. Joka -päivä Melisse seurusteli yhä enemmän intiaani- ja puoliveristen lasten -kanssa ja vietti suuren osan aikaansa varastohuoneessa -- ja kuunteli -miesten keskusteluja -- hiljaa, tarkkaavaisena, taipumatta millään -houkutuksilla hymyilemään. Omasta sydämestään hän katseli maailmaa, -joka hänestä oli tullut tyhjäksi. Jan oli ollut hänelle äitinä, veljenä -ja kaikkena, mikä oli hellää ja suloista -- ja hän oli poissa. Mukee, -josta hän oli pitänyt, oli poissa. Williams oli poissa. Maailma oli -muuttunut, hirmuisesti ja äkisti, ja se lisäsi vuosia hänen -elämänkatsomukseensa. - -Sen mukaa kuin viikot vierivät ja kevätaurinko alkoi sulattaa lunta, -hän muuttui yhä enemmän toisten Lac Bainissa ja metsässä asuvien -villilasten kaltaiseksi. Janin tähden hän oli huoltanut ja hoitanut -hiuksiansakin, sen vuoksi että Jan kehuskeli niitä ja sanoi, että ne -olivat kauniit. Nyt ne riippuivat takkuisina ja hoidon puutteessa -pitkin hänen selkäänsä. - -Eräänä iltana hän unohti lukea iltarukouksensa, eikä Cummins huomannut -sitä. Eikä hän huomannut sitä seuraavanakaan iltana eikä sitäkään -seuraavana. Vajonneena omaan synkkyyteensä hän ei huomannut monia -muitakaan asioita, niin että naurun ja ilon hupaisten kujeiden sijasta -täyttyi pikku maja vain olleiden ja menneiden synkillä ja raskailla -varjoilla. - -Eräänä päivänä alkukeväästä he istuivat päivällistä syömässä, ja -auringonpaiste virtasi heihin tuvassa, kun nopeat, hiljaiset askelet -saivat Melissen katsahtamaan ovelle. Kummallinen olento seisoi siellä -verettömin kasvoin, tuijottavin silmin ja ryysyihin verhottuna, mutta -käsivarret olivat ojennettuina samaten kuin tuhansia kertoja ennenkin, -ja vanhaan tapaansa ilosta huutaen Melisse syöksyi Cumminsin ohi, -huudahtaen: - --- Jan, Jan -- Janini! - -Sanat takertuivat Cumminsin kurkkuun hänen nähdessään kalmankalpean -nuorukaisen sulkevan Melissen rintaansa vasten. - -Vihdoin hän sammalsi: -- Jan! ojensi käsivartensa ja sulki heidät -molemmat syliinsä. - -Hetkiseksi Jan käänsi kasvonsa valoon päin. Toinen tuijotti ja ymmärsi. - --- Sinä olet ollut sairas, hän sanoi, -- mutta se ei ole jättänyt -mitään merkkejä. - --- Ei, Jumalan kiitos! Jan vastasi. - -Melisse kohotti päänsä ja silitteli molemmin käsin hänen poskiaan. Sinä -iltana hän muisti rukouksensa, ja sen loppuun hän lisäsi: - --- Rakas taivaallinen Isä, kiitos sinulle, että lähetit Janin kotiin! - - - - -15 - -Miltei naisena - - -Rauha ja lepo seurasi Punaisen Kauhun hirveitä jälkiä. Taas hengitti -metsän maailma pelotta; mutta Hudsoninlahdelta Athabaskaan ja pitkälle -etelään aina Reindeer-maan tuhansille vesille kuiskivat tuulet -hirmuisesta surusta, joka oli säilyvä kunnes lapsista tuli miehiä ja -miehet joutuivat hautaan. - -Elämän oli raadellut tihutyö, pelottavampi kuin se, joka tasoittaa -kaupunkeja ja avaa rotkoja maan kamaraan. Verkalleen se alkoi jälleen -järjestyä. Ei ollut mitään muuta, mikä olisi tarjonnut apua ja -lohdutusta; ja samoin kuin he olivat yksinään kärsineet, samoin -ponnistautuivat nyt metsän lapset yksinäisinä takaisin elämään ja -rakensivat jäljelle jääneistä rippeistä tulevaisuuden. - -Kuukausimääriä lauloivat cree-intiaanit surulaulujaan etsiessään -vainajiensa luita. Vaimoitta ja lapsina hoippuivat miehet leireihin; -syvälle erämaahan he olivat jättäneet kaiken sen, mitä olivat oppineet -rakastamaan ja mikä oli suonut heille lohtua. Toisinaan saapui -yksinäinen nainen, ja majojen ja mökkien hiiltyneiden kekäleiden -ympärillä ulvoivat koirat isäntä-vainajiaan. - -Rutto oli vienyt tuhat sielua, ja kuitenkin oli vain epämääräinen huhu -kaikesta tapahtuneesta saapunut nauravien, tanssivien miljoonien -korviin tässä toisessa isossa maailmassa erämaan ulkopuolella. - -Lac Bain oli pohjoisista leireistä kärsinyt vähiten, lukuunottamatta -Churchillia, missä jääkylmät tuulet olivat navalta puuskuessaan -karkottaneet Punaisen Kauhun länteen päin. Lopputalvella tuli määräys, -että Cumminsin oli ryhdyttävä toimitusmieheksi Williamsin sijaan, ja -Per-ee lähti heti Fond du Laciin hakemaan Jean de Gravoista -ensimmäiseksi mieheksi. Croisset jätti ketunpyyntinsä täyttääkseen -Mukeen paikan. - -Nämä muutokset tuottivat Melisselle uutta iloa. Croissetin vaimo oli -hyvä nainen, joka oli viettänyt lapsuutensa Montrealissa, ja Iowaka, -joka nyt oli pienen, sotaisan Jeanin ja kauniin tyttären äiti, oli -lempeä nuori Venus, joka vuosi vuodelta oli tullut yhä suloisemmaksi ja -kauniimmaksi -- mikä ei tavallisesti ole asianlaita puoliverisiin -naisiin nähden. - --- Mutta hänessä on hienoa verta, kaunista verta, Jean kerskui ylpeästi -milloin tahansa tilaisuus siihen tarjoutui. -- Hänen äitinsä oli -prinsessa ja hänen isänsä puhdas ranskalainen, ja tämän isoisä oli -pataljoonanpäällikkö. Mitä enempää voidaan vaatia, mitä? Minä sanon, -mikä voi olla sitä parempi? - -Ensi kerran elämässään saattoi siis Melisse nauttia seurasta ja -seurustella vertaistensa kanssa. - -Tämä uusi seurapiiri ei kuitenkaan erottanut häntä ja Jania -- niin -hauska kuin se olikin. He olivat, jos mahdollista, vielä entistään -enemmän kiintyneet toisiinsa. Eletyt hirmukuukaudet olivat muuttaneet -heitä kumpaakin, ja heidän ikänsä mukaan suoneet heille hedelmiä, jotka -useammin kypsyvät vastoinkäymisen synkässä pimeydessä kuin -myötäkäymisen ja onnen päivänpaisteessa. - -Melisselle ne olivat avanneet uuden ajatusmaailman, uuden näkemyksen -hänen ympäristöstään. Kaikista opettajista ankarin oli istuttanut -häneen sen tiedon, jota tuottaa suru, pelko ja kuolema, ja hänestä oli -tullut pikkuvanha. - -Hän ei pitänyt enää Jania ainoastaan leikkitoverina, olentona, jonka -tehtävänä oli rakastaa ja huvittaa häntä. Hänestä oli tullut mies. -Melissen silmissä hän oli sankari, joka oli käynyt taistelemaan tätä -kuolemaa vastaan, josta hän vieläkin kuuli ympärillään puhuttavan ja -kuiskittavan. Croissetin vaimo ja Iowaka kertoivat hänelle, että hän -oli tehnyt rohkeimman työn, mihin mies täällä maan päällä saattaa -ryhtyä. Hän puhui Janista ylpeänä intiaanilapsille, jotka nimittivät -hänet Soihdunkantajaksi. Hän pani merkille, että Jan oli yhtä pitkä -kuin Croisset ja puolta päätä Jeania pitempi, ja että Jan nyt nosti -häntä yhdellä kädellään kevyesti kuin hän olisi ollut vain puupala. - -Yhdessä he ryhtyivät jälleen opintoihinsa, omistivat useampia tunteja -päivässä niitä varten, ja koko kesän Jan opetti tyttöä soittamaan -viulua. Lämpimät kuukaudet olivat levon aikoja Lac Bainissa, ja Jan -käytti sitä niin paljon kuin mahdollista kehittääkseen Melisseä. Tämä -oppi lukemaan hänen Churchillissa käyttämiään kirjoja, ja juhannuksen -aikaan hän kykeni saamaan selvän sellaisista teoksista, joita Jan oli -tutkiskellut Yorkin kauppa-asemalla. Iltaisin he kirjoittelivat -kirjeitä toisilleen istuessaan tuvassa pöydän ääressä, ja Cummins -katseli ja poltteli tupakkaa sekä naureskeli iloisesti, kun he lukivat -hänelle ääneen. - -Eräänä iltana -- niin myöhään syksyllä, että tuli loimusi takassa, Jan -oli juuri lukemassa erästä näistä kirjeistä, kun Melisse äkkiä -huudahti: - --- Pysähdy, Jan -- pysähdy siihen! - -Jan jatkoi kuitenkin ja punastui kovin lukiessaan seuraavat rivit: - --- Minusta sinulla on kauniit silmät. Minä rakastan niitä. - --- Mitä se on? Cummins huudahti innokkaasti. Luepas edelleen, Jan! - --- Älä tee sitä! Melisse kielsi, hyppäsi pystyyn ja juoksi pöydän -ympäri. -- Ei ollut tarkoitus, että sinä lukisit tuota! - -Hän tempasi paperin Janin kädestä ja heitti tuleen. - -Janin veri kuohui ilosta, ja ensi kirjeensä alareunaan hän kirjoitti: - --- Minusta sinulla on kauniit hiukset. Minä rakastan niitä. - -He lueskelivat koko talven, kunnes olivat päässeet niin pitkälle kuin -Jan osasi. Sitten he hapuilivat hitaasti ja varovasti eteenpäin kuin -tutkijat vieraalla maalla. Seuraavana kesänä he lukivat kaikki ne -kirjat, jotka olivat majan nurkassa pienessä laatikossa. - -Nyt soitteli Melisse vuorostaan eniten viulua, ja Jan kuunteli, ja -hänen silmänsä loistivat ylpeydestä nähdessään kuinka näppärästi tytön -pikku sormet hyppivät kielillä; hänen poskensa punastuivat ilosta, joka -päivä päivältä kävi yhä voimakkaammaksi. Eräänä päivänä Melisse -pilkisti uteliaana soittokoneen F-reikään, ja hänen pieni kaunis suunsa -vetäytyi hämmästyksestä pyöreäksi, punaiseksi O:ksi, kun Jan äkkiä -tempasi viulun häneltä. - --- Suo anteeksi, kaunis Melisseni, hän sanoi nauraen. -- Minä soitan -sinulle jotain uutta. - -Samana päivänä hän otti pienen käärön viulusta pois ja kätki sen -toiseen paikkaan. - -Tämä muistutti häntä siitä kummallisesta hengestä, joka kerran liikkui -hänen sisimmässään Fort Churchillissa ja joka sitten Lac Bainissakin -oli tehnyt hänet joksikin aikaa rauhattomaksi. Tämä henki oli nyt -kadonnut, se ei enää houkutellut häntä. Aika oli vetänyt lieventävän -huntunsa menneisyyden ohi. Hän oli onnellinen. - -Mitä vanhemmaksi Melisse tuli, sitä ihanammaksi muuttui erämaa Janin -silmissä. Joka kesä hänen onnensa lisääntyi; joka talvi se tuli -suuremmaksi ja täydellisemmäksi. Jokaisella olemuksensa säikeellä hän -seurasi Melissen kehitystä lapsesta nuoreksi tytöksi. Hän huomasi -pienimmänkin muutoksen tytössä, kuin tämä olisi ollut kaunis kukka. - -Janilla ei lähestulkoonkaan ollut Jean de Gravoisin eloisuutta ja -virkeyttä. Vuodet olivat opettaneet hänen kielelleen pohjolan -vaiteliaisuutta, ja hänen ilonsa oli hiljaista ja syvälle sydämeen -kätkettyä. Kukaan ei voinut aavistaa, kuinka innokkaasti hän pani -merkille, että Melissen hiukset kävivät yhä kauniimmiksi, iloitsi -niiden kimmeltävästä loistosta, nähdessään niiden valuvan runsaina -aaltoina hänen hartioilleen, ja hän tiesi, että ne olivat vihdoin -muuttuneet poismenneen hiusten kaltaisiksi. Hänen silmiensä vaihtelevat -vivahdukset vangitsivat Janin, ja hän riemuitsi taas, nähdessään niiden -värin muuttuvan tummansinerväksi kuin kukkaset vuorten huipuilla. - -Hänen silmissään Melisse oli ihanin olento maan päällä. Tyttö oli hänen -maailmansa, hänen elämänsä, eikä leirissä mikään voinut tulla heidän -väliinsä. Jan huomasi, että Melisse kolmannellatoista vuodellaan tuskin -voi seistä suorana hänen ojennetun käsivartensa alla. Vuotta myöhemmin -tytöstä oli tullut niin pitkä, ettei hän ensinkään voinut seisoa siinä. -Pian hänestä oli tuleva nainen! - -Tämä ajatus leimahti hänen sydämessään, ja hän lausui sen ääneen. Se -tapahtui nuoren tytön viidentenätoista syntymäpäivänä. He olivat -kavunneet vuorenhuipulle, missä Jan oli taistellut lähetyssaarnaajan -kanssa, poimimaan punaisia kukkia juhlaksi, jota he aikoivat viettää -tuvassa illalla. Korkealla terävän kallionkielekkeen reunalla Jan näki -punaisen köynnöksen kohoavan aurinkoa kohti, ja alempana seisovan -Melissen yllytyksestä ja kehotuksesta hän kiipesi hakemaan sitä ja -heitti sen hänelle. - --- Se on viimeinen, tämä huudahti, -- ja nyt menen kotiin. Ota kiinni -minut, jos voit! - -Hän riensi tiehensä pitkin lumipeittoista harjannetta, hilpeästi -nauraen Janille, kun tämä varovasti kapusi alas jyrkkää kalliota. -Sitten Jan alkoi juosta hänen perässään ja huusi hänelle ranskaksi, -englanniksi ja creen-kielellä, ja heidän molempien äänet kajahtivat -iloiseksi yhteissoinnuksi. - -Jan hiljensi vauhtiaan. Oli hupaista nähdä Melissen juoksevan kalliolta -kalliolle ja kiitävän aukeiden paikkojen yli tukka päivänpaisteessa -hulmuten, tuon hennon olennon rientävän nopeana kuin himmeät varjot, -jotka välähtelivät vuorta alas- ja ylöspäin. - -Hän ei kenties olisi saavuttanut Melisseä, ellei tämä itse olisi -pysähtynyt vuoren juurelle. Huohottaen ja nauraen tyttö palasi häntä -vastaan, hänen silmänsä hehkuivat innosta ja veitikkamaisella uhmallaan -melkein häikäisivät Jania. Tämä seisoi hänen edessään eikä tehnyt -yritystäkään ottaa kiinni häntä. Jan ei ollut milloinkaan nähnyt häntä -niin kauniina. Hän ojensi puoleksi käsiään ja virkkoi: - --- Melisse, sinä olet kaunis -- sinä olet miltei nainen! - -Tämän kasvoilla puna muuttui lämpimämmäksi, ja suloinen veitikkamainen -ilme häipyi hänen silmistään. Hän ei yrittänytkään juosta pakoon, kun -Jan saapui hänen luokseen. - --- Arveletko niin, Jan-veli? - --- Jos asettaisit hiuksesi niin kuin kirjojen kuvissa on, näyttäisit -naiselta, toinen vastasi hiljaa. -- Sinä olet kauniimpi kuin kuvat! - -Jan perääntyi askelen, ja Melissen silmistä salamoi häntä kohti vanha -veitikkamainen ilme. - --- Sinä sanot, että olen kaunis ja että olen miltei nainen, hän oli -pahoittelevinaan. -- Ja kuitenkin. -- Hän kohautti olkapäitään. -- Jan -Thoreau, jo kolmatta kertaa tällä viikolla et ole leikkinyt leikkiäkään -oikein! En enää tahdo leikkiä kanssasi! - -Silmänräpäyksessä Jan oli hänen vieressään, painoi hänen kasvonsa -käsiensä väliin, kumartui ja suuteli häntä suulle. - --- Noin! Melisse sanoi, kun Jan päästi hänet. -- Emmekö me ole sillä -tavalla leikkineet, kun olin lapsi? Joka kerta kun saat minut kiinni, -otat suudelman! - --- Minä pelkään, Melisse, nuorukainen sanoi totisena. -- Sinä alat -tulla niin isoksi ja niin kauniiksi, että minä pelkään. - --- Pelkäät! Veljeni pelkää minun suutelemistani! Mitä aiot silloin -tehdä, kun minusta todella tulee nainen, Jan -- eikä siihen ole pitkiä -aikoja, sinä sanot? - --- Sitä en tiedä, Melisse. - -Tämä käänsi hänelle selkänsä ja pudisti kauniit hiuksensa auki; ja Jan, -kuten oli tehnyt satoja kertoja ennen, jakoi tuon kimmeltelevän, -silkinhienon joukon kolmeen osaan ja palmikoi sen. - --- Minä en luule sinun pitävän minusta enää niin paljoa kuin ennen, -Jan. Soisin olevani nainen, jotta voisin tietää, tuletko sinä kokonaan -unohtamaan minut! - -Hänen hartiansa vavahtelivat; ja kun Jan oli lopettanut tehtävänsä, hän -näki tytön nauravan, ja hänen silmistään tuikki taas veitikkamaisuus. -Tässä ilmeessä oli kuitenkin jotakin, mikä ei ollut Melissen kaltaista. -Vaikka muutos olikin vähäpätöinen, hän huomasi sen; mutta se ei ollut -hänestä epämieluisaakaan, vaan herätti hänessä uutta, epämääräistä -ilontunnetta. - -Kun he saapuivat leiriin, meni Melisse kukkineen majaan ja Jan lähti -yhtiön konttoriin. Melisse heitti kukat luotaan ja seurasi katseellaan -häntä -- niin kauan kuin hän oli näkyvissä. Hänen poskensa hehkuivat, -hänen huulensa olivat puoleksi auki; ja tuskin Jan oli kadonnut, kun -hän kiiruhti Iowakan kotiin aukion toiseen laitaan. - -Runsaasti neljännestuntia myöhemmin Jan sai nähdä Melissen -- Iowakan -punainen saali pään yli vedettynä -- täsmällisin, hitain askelin -palaavan majaan. - --- Näinköhän hänellä särkee korvia, hän sanoi itsekseen ja katseli -tyttöä kummastellen. -- Se on Iowakan saali, ja hän on kietonut sen -koko päänsä ympäri! - --- Oikea englantilainen saali, puuttui Jean de Gravoisin iloinen ääni -puheeseen. Hän oli lähestynyt aivan hiljaa ja seisoi nyt Janin takana. --- Maailmassa on vain yksi henkilö, joka näyttää siinä asussa -sievemmältä kuin sinun Melissesi, Jan Thoreau, ja se on Iowaka, -vaimoni. Siunattu pyhimys, mutta eikö hän tulekin päivä päivältä -kauniimmaksi? - --- Tulee, Jan sanoi. -- Pian hän on nainen! - --- Nainen! huudahti Jean, joka pitkän piiskansa puutteessa juoksahti -edestakaisin antaakseen pontta sanoilleen. -- Pian hänestä tulee nainen --- niinkö sanoit, Jan Thoreau? Jollei hän ole nainen kolmenkymmenen -ikäisenä ja kahden lapsen äitinä -- Jumala suokoon useampia sellaisia! --- niin milloin hän sitten siksi tulee? Sitä haluaisin kysyä. - --- Minä tarkoitin Melisseä, Jan selitti nauraen. - --- Ja minä tarkoitin Iowakaa, Jean sanoi. -- No, tuossa hän nyt on! Hän -on tullut ulos katsomaan, onko hänen Jeaninsa kotimatkalla sokereineen, -jota hän lähetti minut noin tunti sitten hakemaan. Oh -- hän ei näe -minua -- nyt hän menee aivan pettyneenä sisälle, sen voin vannoa -kaikkien almanakan pyhimysten nimessä. Oletko milloinkaan nähnyt -sellaista vartaloa, Jan Thoreau? Ja oletko milloinkaan nähnyt hiuksia, -jotka loistavat kuin korpin sulat sen istuessa auringonpaisteessa -kynimässä itseään? Totta tosiaankin juoksen hänen luokseen sokerineni -heti paikalla! - -Onnellinen Jean hypähti tiehensä ja huusi ääneen vaimolleen, joka tuli -häntä vastaan. - -Muutamaa minuuttia myöhemmin Jan kurkisti ohimennessään heidän -ovestaan. - --- Tiesin saavani selkääni tai jotain vieläkin pahempaa, kun unohdin -sokerin, pikku ranskalainen huudahti ja ojensi paljaat käsivartensa. -- -Nyt minä vaivaan taikinaa -- leipätaikinaa -- kakkutaikinaa -- -piirastaikinaa -- minä, Jean de Gravois, Lac Bainin leirin ensimmäinen -mies, seison ja vaivaan taikinaa! Hän on kaunis kuin enkeli ja -sokeriakin suloisempi. - --- Iowakani, tarkoitan -- mutta koska hänen ruumiillinen majansa on -pulleampi kuin minun, niin minun on pakko vaivata taikinaa. Iowaka, -kerropas Janille, mitä juttelit Melissestä ja -- -- - --- Hiljaa! Iowaka huudahti kauniilla kielellään. -- Siitä saa Jan itse -päästä selville! - --- Aivan niin! Jean huudahti ja alkoi vaivata taikinaansa. - --- Kiiruhdapas sitten kotiin, Jan, katsomaan, mitä Melissellä on -syntymäpäivälahjaksi sinulle! - - - - -16 - -Syntymäpäiviä - - -Suuri huone oli tyhjä Janin astuessa hiljaa avoimesta ovesta sisään. -Hän pysähtyi kuuntelemaan ja kuuli matalaäänistä naurua toisesta -huoneesta; ja huomauttaakseen läsnäolostaan hän yskäisi ääneen ja -kolautti tuolia. Seurasi hetkisen hiljaisuus. Peräovi avattiin ensin -raolleen, sitten selälleen, ja Melisse astui ulos. - --- No, mitä sinä nyt pidät minusta, Jan-veli? - -Hän seisoi ikkunasta paistavan iltapäiväauringon valossa, hiukset -laitettuina päälaelle välkkyviksi palmikoiksi kuin kruunu, samaan -tapaan kuin he olivat nähneet kuvissa, posket punaisina ja katsellen -innokkaasti ja kysyvästi Jania. - --- Näytänkö nyt -- sellaiselta kuin -- arvelit minun tarvitsevan -näyttää, Jan? hän jatkoi, hieman kummaksuen toisen vaitioloa. -- Sano! - --- Sinä olet kauniimpi kuin milloinkaan ennen, Melisse, tämä vastasi -hiljaa. - -Hänen äänessään oli totisuutta, joka sai Melissen astumaan suoraan -hänen luokseen vanhaan eloisaan, puoleksi lapselliseen tapaansa. Hän -laski kätensä Janin olkapäille, kuten hänen aina oli ollut tapana -tehdä, halutessaan, että Jan olisi heittänyt hänet ilmaan. - --- Jos olen kauniimpi -- ja pidät minusta näin -- miksi -- miksi --. - -Hän lopetti äkkiä ojentamalla pienen kauniin suunsa, ja iloisena Jan -sulki hänet syliinsä ja suuteli hänen huuliaan. Sitä kesti vain -sekunnin -- sitten Jan päästi hänet, ja lämmin puna läikehti hänen -ruskeilla poskillaan. - --- Rakas veljeni! Melisse sanoi nauraen ja kokosi kukat pöydältä. -- -Minä pidän siitä, että suutelet minua, mutta nyt saan kehottaa sinua -tekemään sitä. Isä suutelee minua joka aamu ennen kuin lähtee ulos. -Minä muistan, että sinun oli tapana antaa minulle suukko joka kerta, -kun tulit kotiin, mutta nyt unohdat sen aivan. Onko veljien tapana -rakastaa sisariaan vähemmän, kun nämä tulevat vanhemmiksi? - --- Välillä he rakastavat sisarta vähemmän ja muuta tyttöä enemmän, -ihana Melisseni, vilkas ääni kuului ovelta, ja Jean de Gravois astui -hyppien sisälle kuin leikkisä kissa ja raapaisi jalallaan ja kumarsi -Melisselle, kunnes hänen päänsä melkein kosketti lattiaa. -- Kautta -pyhimysten, Jan Thoreau, mutta hänhän on nainen, aivan kuin Iowakani -sanoi minulle! Entä kakut -- ja leipä -- ja piiraat! Te saatte siirtää -illallistanne, kaunottareni, tietäkääs, kun minä pudotin koko taikinan -lattialle! Varjelkoon -- millainen näky! Ja Iowakani vain nauroi ja -sanoi minua köntykseksi! - --- Te olette hirveästi rakastunut, Jean, Melisse huudahti ja nauroi -niin, että kyyneleet tulivat hänen silmiinsä. -- Aivan kuin jotkut -ihmiset Janin ja minun lukemissa kirjoissa. - --- Ja sellaisena minä pysyn aina, rakas ystävä, niin kauan kuin -prinsessan tytär ja pataljoonanpäällikön tyttärentytär sallii minun -vaivata hänen taikinaansa! - -Melisse heitti punaisen saalin päähänsä, yhä nauraen. - --- Minä menen auttamaan häntä, Jean! - --- Hyvä Jumala! Jean huohotti Melissen mentyä ja katsoi Janiin -kysyvästi. -- Onnittelenko sinua, Jan Thoreau? Onko tarkoitus? - --- Tarkoitus -- millä? - --- No, hitto, pikku ranskalainen vastasi, -- kun kaunis cree-tyttö -kihlautuu, hän laittaa ensimmäisen kerran hiuksensa nutturalle, siinä -kaikki, Jan hyvä. Kun minä kosin ihanaa Iowakaani, tämä vastasi -juoksemalla tiehensä, mutta ennen kuin ennätin kuolla epätoivoon, hän -palasi luokseni tukka palmikoituna ja päälaelle koottuna. - -Hän pysähtyi äkkiä säikähtäen toisen kummallista kasvojenilmettä. -Kokonaisen minuutin Jan seisoi kuin kivettyneenä. Hän tuijotti yli -ranskalaisen pään, ja aavemainen kalpeus levisi hänen poskilleen. - --- Ei, -- se -- ei -- merkitse -- mitään, hän sanoi vihdoin, kuin joka -sana olisi väkisin puristunut hänen huuliltaan. - -Hän vaipui tuolille pöydän ääreen kuin odottamattoman iskun saaneena. -Syvästi huoahtaen, melkeinpä nyyhkyttäen, hän laski päänsä -käsivarsilleen. - --- Jan Thoreau, Jean kuiskasi hiljaa, -- oletko unohtanut, että minä -surmasin lähetyssaarnaajan ja että Jean de Gravois kaikkien näiden -vuosien kuluessa ei ole kysynyt sinulta tuolla vuorenhuipulla -tapahtuneesta taistelusta! -- Ja hänen äänessään, joka nyt oli vieno -kuin naisen, värähteli sydämellisen toveriuden sävel -- sellaisen -toveriuden, joka syntyy miesten kesken maailmassa, missä ystävyyttä ei -osteta eikä myydä... -- Oletko unohtanut sen, Jan Thoreau? Jos on -tehtävissä jotakin, mihin Jean de Gravois pystyy...? - -Hän istuutui vastapäätä Jania, laihat, hartaat kasvot käsien varassa, -ja odotti hiljaa, että toinen katsahtaisi ylöspäin. Kun tämä teki sen, -heidän silmänsä kohtasivat vakaasti ja järkähtämättömästi toisensa, ja -tässä katseessa ilmeni vala ja vahvistus kaikesta, mitä suurten -lumiavaruuksien kunnia kummallekin merkitsi. - -Yhtä äänettömänä Jan työnsi käden povelleen ja veti esille pienen -käärön, joka ennen oli ollut viulunkoppaan kätkettynä. Yksitellen hän -ojensi Jean de Gravoisille nämä lehdet. - --- Hyvä Jumala, Jean sanoi lopetettuaan lukemisen. Sen enempää hän ei -sanonutkaan. Kalmankalpeina tuijottivat molemmat miehet toisiinsa -- -Janin kaulasuonet nytkähtelivät, ja Gravoisin ruskeat kädet puristivat -kirjoitettuja lehtiä. - --- Sen tähden minä yritin surmata lähetyssaarnaajan, Jan sanoi vihdoin. -Hän osoitti karkeammalla käsialalla kirjoitettuja sivuja, joita Jean -piti kädessään. -- Ja tuosta -- tuosta -- näette syyn, miksi ei voinut -merkitä mitään se, että Melisse on laittanut hiuksensa kokoon. Hän -nousi, kokosi paperit ja kiersi ne pieneksi kääröksi. -- Ymmärrättekö -nyt? - --- Ymmärrän, Jean vastasi hiljaa, mutta hänen silmänsä välkkyivät kuin -tanssivat korennot, hänen nostaessaan hitaasti kyynärpäänsä pöydältä ja -ojentaessaan käsivartensa ylöspäin. -- Minä ymmärrän, Jan Thoreau, ja -ylistän Pyhää Neitsyttä, että juuri Jean de Gravois surmasi -lähetyssaarnaajan Lac Bainin läheisellä jäällä! - --- Mutta tuo muu, Jan jatkoi, -- tuo muu, joka sanoo, että minä -- - --- Vaiti! Jean huusi ankarasti. Hän kiersi pöydän ympäri ja tarttui -Janin käsiin rautaisella otteella. -- Sen sinä unohdat. Se ei merkitse -mitään. -- Ei yhtään mitään, Jan Thoreau. Tietääkö kukaan muu kuin sinä -ja minä sitä? - --- Ei kukaan. Olin ajatellut, että Melisse ja hänen isänsä saisivat sen -jonakin päivänä tietää, mutta minä odotin liian kauan. Minä odotin -kunnes aloin pelätä, kunnes en uskaltanut puhua siitä. Pakotin itseni -unohtamaan sen, hautasin sen vuosi vuodelta yhä syvemmälle, kunnes -tänään -- tuolla vuorella -- -- - --- Ja tänään, tässä majassa, sinä tulet sen taas unohtamaan, ja sinä -tulet hautaamaan sen niin syvälle, ettei se milloinkaan palaa. Olen -ylpeä sinusta, Jan Thoreau. Minä rakastan sinua, ja ensimmäisen kerran -sanoo Jean de Gravois sen miehelle. Oh -- nyt kuulen heidän tulevan! - -Hullunkurisesti kumartaen sille taholle, mistä nauravat äänet -kuuluivat, veti herkkä pikku ranskalainen Janin mukaansa ovelle. -Keskellä hakkuupaikkaa näkyivät Melisse ja Iowaka kantavan suurta vasua -välissänsä. Nähdessään Gravoisin ja Janin he laskivat taakkansa maahan -ja viittasivat molempia miehiä auttamaan heitä. - --- Sinun pitäisi olla toiseksi onnellisin mies maailmassa, Jan Thoreau, -Jean virkkoi. -- Kaikkein onnellisin on Jean de Gravois! - -Tämän sanottuaan hän riensi kuin nuoli naisten luo, jotka odottivat -heitä. Hän oli jo ehtinyt nostaa vasun olkapäälleen, ennen kuin Jan -tuli. - --- Oletko sinäkin tulossa vanhaksi, Jan? Melisse kysyi leikillään -heidän ollessaan muutaman askelen jäljessä Jeanista ja hänen -vaimostaan. -- Sinä kävelet niin hitaasti! - --- Luullakseni olen kahdenkymmenenyhdeksän ikäinen! - --- Luullaksesi! -- Ja hänen silmistään tuikki veitikkamaisuus. -- -Mutta, Jan -- - -Hän ei ollut milloinkaan puhunut Melisselle niin kuin nyt. - --- Minä synnyin kerran talvella, Melisse, niin kuin sinäkin. Ehkäpä -eilen, ehkäpä huomenna. Siinä kaikki, mitä tiedän. - -Jan katsoi tyttöä vakavasti silmiin; nähtävästi hänen oli vaikea -hillitä liikutustaan. - -Nopeasti kuin aurinko katosi leikkisyys tämän kasvoilta, ja hänen -siniset silmänsä tuijottivat puhujaan tuskaisesti, jollaista Jan ei -ollut milloinkaan ennen nähnyt niissä. Heti hän tiesi, että Melisse oli -ymmärtänyt hänet, ja hän olisi tahtonut purra kielensä poikki. Melisse -laski pidättävästi kätensä hänen käsivarrelleen ja katsoi rukoillen ja -silmät täynnä kyyneliä häneen. - --- Anna anteeksi! hän kuiskasi puolittain tukahtuneesti nyyhkyttäen. -- -Rakas, rakas Jan, anna anteeksi minulle! -- Hän sulki Janin toisen -käden omiinsa ja piteli sitä hetkisen, niin että Jan saattoi tuntea -hänen sydämensä tykytyksen. -- Tänään on sinun syntymäpäiväsi, Jan -- -sinun ja minun -- minun ja sinun -- ja niin olkoon aina -- aina -- eikö -niin, Jan? - - - - -17 - -Kieltäymys - - -Illan tullen Jan oli iloinen. Se jännitys, missä hän oli koko illan -ollut, ei lauennut ennen kuin Jean ja Iowaka ja Croisset vaimoinensa -olivat sanoneet hyvää yötä ja sekä Cummins että Melisse menneet -levolle. - -Ensi hetkestä alkaen hän tiesi, että hänen hermoihinsa oli vaikuttanut -jokin merkillinen ja epämääräinen tunne, joka oli kasvamaisillaan -hänessä -- jokin, jota hän alussa tuskin olisi osannut selittää, mutta -se muutti nopeasti muotoa ja merkitystä ja lamautti häntä hetki -hetkeltä yhä enemmän. Tarmokkaasti hän taisteli karkottaakseen sen -kaikki jäljet kasvoistaan ja äänestään. Hän ei ollut milloinkaan -soittanut niin kuin tänä iltana. Hänen viulunsa aivan kuin eli, hänen -äänensä yhtyi voimakkaasti Jean de Gravoisin ja Croissetin hurjiin -lauluihin, hän tanssi kuin mielipuoli, mutta kuitenkin hänen kasvonsa -olivat synkät eivätkä hänen silmänsä etsineet Melisseä. - -Tämä näki sen ja ihmetteli. Kymmenisen kertaa hänen katseensa kohtasi -avoimena ja kysyvänä Janin silmät, kun toiset eivät sitä nähneet. -Vastaukseksi hän sai vain raukean, elottoman katseen, mikä ei lainkaan -ollut Janin tapaista, joka aikaisemmin päivällä oli leikkinyt hänen -kanssaan hippaa. - -Jan ei tiennyt, mikä häntä vaivasi. Hän hymyili, kun Melisse loi häneen -tällaisia katseita; syvällä värisi hänen sydämensä, hänen nähdessään -tytön punaiset posket, välkkyvät palmikot, syvät, kirkkaat silmät; -mutta naamiota, jota Melisse ihmetteli, hän ei poistanut. - -Jan makasi nyt eräässä yhtiön varastorakennuksen huoneessa, ja pian hän -nousi hiljaa ottaakseen takkinsa ja lakkinsa. Hän avasi ulko-oven aivan -äänettömästi, jotta ei herättäisi Melisseä, joka oli mennyt levolle -puolisen tuntia sitten. - -Ollessaan ulos menossa hän kuuli ääntä -- hiljaa kuiskatun sanan: -- -Jan! - -Hän kääntyi. Ovella seisoi Melisse. Tyttö ei ollut riisuutunut, ja -hänen hiuksensa olivat vielä pehmeinä palmikkoina päälaella. Epäröiden -hän astui Janin luo, laski molemmat kätensä hänen käsivarrelleen ja -katsahti kysyväisenä hänen koviin kasvoihinsa. - --- Jan, sinä et ollut minuun tänä iltana tyytyväinen, hän kuiskasi. -- -Sano minulle, miksi et. - --- Olin minä tyytyväinen sinuun, Melisse, toinen vastasi. - -Hän tarttui tytön käteen ja katsahti ulos yöhön. Lukemattomat tähdet -kimmeltelivät taivaanlaella, samoin kuin ne olivat tehneet eräänä -toisena iltana viisitoista vuotta sitten. Paikaltaan he saattoivat -nähdä valjuina leimuavien revontulten sinkauttelevan vipajavia nuoliaan -maapallolle, jolloin kuului sama yksinäinen laulu, mikä oli kaikunut -hänen kuoliniltanaan. Synkkänä ja kolkkona kuvastui jättiläishonka -hopealoistetta vasten, ja sen tuuhea latva heilui hiljalleen yötuulessa -ikään kuin valittavana vastauksena taivaan etäiseen soittoon. - --- Melisse, Melisse! Jan virkkoi äkkiä, kykenemättä hillitsemään -tunteitaan, -- on tasan viisitoista vuotta siitä, kun minä tulin tuolta -kaukaa metsästä nälkään nääntymäisilläni, kuolemaisillani, ja soitin -viuluani äitisi kuollessa! Sinä olit silloin pieni lapsi -- et -milloinkaan sitten sen illan ole miellyttänyt minua enemmän kuin nyt! - -Jan päästi hänen kätensä ja kääntyi poispäin, jotteivät hänen kasvonsa -paljastaisi häntä. Silloin hän kuuli sydäntäsärkevän nyyhkäyksen -takaansa. - --- Jan -- rakas Jan! - -Melisse heittäytyi hänen syliinsä, ja hänen hiuksensa putosivat Janin -hartioille. Hänen kasvoistaan kuvastui vanha ylpeys ja vanha rakkaus, -sama rakkaus ja ylpeys, jota Jan oli vuosikausia herättänyt hänessä. -Vastustamattomasti se vetosi häneen, ja vanhalla iloisella tavallaan -hän tarttui tyttöä hartioista, hänen silmänsä paloivat ja koko hänen -kasvoiltaan säihkyi taas elämänilo. - -Onnellisena ja väristen Melisse ojensi huulensa. - --- Minä en miellyttänyt sinua tänään, hän kuiskasi. -- En koskaan enää -kampaa hiuksiani nutturalle! - -Jan suuteli häntä, ja hänen käsivartensa soluivat alas hänen -hartioiltaan. - --- En milloinkaan, en milloinkaan enää -- ennen kuin sinä olet -unohtanut rakastamasta minua, tyttö toisti. -- Hyvää yötä, Jan-veli! - -Yli hakkuupaikan, tumman, syvän metsän kylmään elottomuuteen Jan lähti -ovelta, joka sulkeutui hänen ja Melissen väliltä. Tämän viimeiset sanat -kaikuivat vielä hänen korvissaan, hän tunsi vielä lämpimän kosketuksen -poskellaan -- ja tieto siitä, mitä tämä päivä oli hänelle merkinnyt, -tunkeutui hänen sieluunsa valtavan, mullistavan voimakkaana. - -Viisitoista vuotta sitten! Hän pysähtyi ja katsahti ylöspäin, ja -tähtivalo lankesi hänen kasvoilleen. Tämä yö ei ollut toisenlainen kuin -tuo toinen kauan, kauan sitten. Samat tähdet, sama pilvetön, sininen -taivas, samat läpi avaruuden sähisevät revontulten liekit, samat puut, -jotka kuuntelivat hänen valituksiaan ja rukouksiaan sinä iltana, -jolloin hän horjuen saapui Lac Bainiin. - -Selvästi kuin eilisen tapahtuman hän muisti, kuinka hän oli laahustanut -eteenpäin, verta vuotaen ja nälissään, viulu rintaa vasten -puristettuna, kulkien koirien haukuntaa kohti, joka tuntui tulevan niin -äärettömän kaukaa. - -Läpi pohjolan rannattomien erämaiden hän oli ponnistellut, välittämättä -sadoista kuoleman vaaroista metsästysmajan ja intiaanien wigwamien -välillä, kärsien nälkää, melkein pakkaseen menehtyen, tehden tulia -karkottaakseen niillä sudet etäälle ja soitellen -- alati soitellen -säilyttääkseen rohkeutensa, kunnes tapasi Melissen. Viisitoista vuotta -oli kulunut siitä, ja tänä päivänä hän oli tuntenut kaikkea sitä -voimaa, mitä nämä vuodet olivat mukanaan tuoneet. Hän oli ensin sen -tuntenut silloin kun Melisse oli asettunut hänen eteensä vuoren -juurella; ja sitten majassa jokaisessa hengenvedossaan, jokaisessa -katseessaan, jonka hän tyttöön loi. Janista tuntui, että Melisse oli -muuttunut, ja ikuisiksi ajoiksi. Hän ei ollut enää pikku Melisse, hänen -sisarensa. Ja kuitenkin -- - -Melkein ääneen hän toisti tytön viimeiset sanat. - --- Hyvää yötä, Jan-veli! - -Melisse oli vielä tänä samana päivänä tullut hänen suudeltavakseen, -niin kuin satoja kertoja ennenkin; mutta Jan ei ollut suudellut häntä -vanhaan tapaan. Toista rakkautta olivat hänen huulensa vannoneet; -vieläkin syöksähti veri hänen kasvoihinsa hänen ajatellessaan, mitä oli -tehnyt. Hänen kunniankäsitteensä olivat toisenlaiset kuin niiden -miesten, jotka sallivat intohimojensa johtaa itseään... - -Tässä tilanteessa, joka oli lämmittänyt hänen vertaan, joka oli -täyttänyt hänet ihmeellisellä onnella hänen sulkiessaan Melissen -syliinsä, hän näki synnistä enemmänkin kuin varjon -- jonkin -häpäisemisen, mikä oli hänelle elämääkin kalliimpi. Melisse tuli -edelleenkin hänen luokseen sisarena, luotti häneen kuten ennenkin, -tietämättömänä hänen kiusauksestaan, mutta hän, Jan Thoreau -- - -Hän pisti kätensä poveen ja veti hitaasti esiin paperit, jotka Jean de -Gravois oli lukenut. Pitkän ajan hän seisoi liikkumattomana ja piti -niistä suonenvedontapaisesti kiinni, tuijottaen samalla puuttoman -aavikon harmaaseen synkkyyteen. - -Kaukana hän näki yksinäisen jättiläishongan, joka riippui -kallionjyrkänteellä. Verkkaisin askelin hän kulki sinne, ja sen onttoon -runkoon hän kätki kalliit paperinsa sekä tukki reiän kaarnalla. - --- Aina sisareni -- eikä milloinkaan mitään enempää Jan Thoreaulle -- -hän sanoi hiljaa. -- Sitä vaatii pohjolan kunnia; se on suuren Jumalan -tahto ja tarkoitus. -- Ja samalla hän ojensi kätensä yli päänsä ja -sanoi tyynellä ja selvällä äänellä: -- Minä vannon, että Jan Thoreau ei -milloinkaan menettele väärin pikku Melisseä kohtaan! - -Kalmankalpein kasvoin hän kääntyi hitaasti puulta takaisin. Kaukaa -kuului suden kolkkoa, valittavaa ulvontaa. Se kaikui kuin suruvalitus -hänen viimeiselle toiveelleen -- toiveelle, jonka hän tänä iltana oli -ainiaaksi haudannut... - -Ja verta vuotavin sydämin hän palasi Lac Bainiin. - - - - -18 Jan-veli - - -Kun Jan seuraavana aamuna tuli majaan syömään aamiaista, hänen -kasvoillaan näkyi hänen suorittamansa taistelun jälkiä. Cummins oli jo -lopettanut, ja hän tapasi Melissen yksinään. Tämän hiukset olivat -vanhaan tapaan taaksepäin suittuina; ja kuullessaan Janin tulevan hän -heitti pitkän palmikkonsa olkapään yli etupuolelle. Jan näki hänen -liikkeensä ja kiitti häntä, ei sanoin, vaan hymyillen. - --- En tunne voivani oikein hyvin, hän ilmoitti ja yritti näyttää -iloiselta, -- mutta tämä kahvi tekee minusta kyllä toisen ihmisen. Ei -kukaan keitä niin hyvää kahvia kuin sinä, Melisse. - --- Kuinka sen tiedät, veli? -- tämä kysäsi. -- Oletko vuosikausiin -juonut mitään muuta kuin minun, siitä asti kuin palasit Churchillista -ja York Factorysta? - --- Ainoastaan Iowakan. Mutta minä tiedän, että sinun on parasta, kun -muistelen lahdenrannassa saaneeni kahvin makua! - --- Siitä on pitkä aika, eikö olekin? tyttö kysyi hiljaa ja katseli -häntä yli pöydän. -- Minä näin viime yönä unta siitä ajasta, Jan, -vaikken muistakaan, milloin lähdit Churchilliin. Minä olin silloin -tietenkin hyvin pieni, mutta minä muistan sinun lähtösi Nelson Houseen -ja kuinka yksinäiseksi silloin tunsin itseni. Näin myös viime yönä -sellaista unta, että me menimme yhdessä sinne, ja että yhdessä -seisoimme ja katselimme lahdelle, ja minäkin näin laivan, jota olet -kuvaillut minulle, ja minusta me halusimme mennä sille, mutta emme -voineet. Luuletko sinä, että joskus satumme yhdessä menemään -Churchilliin, Jan, ja saamme matkustaa sellaisessa kummallisessa -laivassa? - --- Ehkä, Melisse. - --- Ja sitten näin unta, että sinä olit poissa ja minä yksinäni; ja joku -toinen, josta en lainkaan pitänyt, tuli luokseni ja koetti pakottaa -minua menemään laivalle. Eikö ollutkin omituista? -- Hän naurahti ja -nousi antamaan Janille vielä kupin kahvia. -- Mitä tarkoitit -juoksemalla siten minun luotani, Jan Thoreau? - --- Niinhän sinäkin juoksit minun luotani vuorella, toinen vastasi -pikaisesti. - --- Entä olitko pahoillasi, kun minä tein niin? tyttö kysyi ja katsahti -Janiin. - --- Miten sinä niin luulet? toinen kysyi ja punastui vastoin tahtoaan. - --- En -- tiedä -- Melisse vastasi hitaasti ja täytti hänen kuppinsa. -- -Mitä teet tänään, Jan? - --- Lähden Churchilliin. Ledoq tarvitsee muonavaroja, mutta hänellä on -ansoillaan liian kiirettä tullakseen tänne. - --- Saanko minä tulla mukaan? - --- En luule, Melisse. On parinkymmenen kilometrin taival ja raskas -kuorma. - --- Hyvä. Minä olen heti valmis. - -Hän kavahti pöydästä veitikkamaisin katsein ja säntäsi omaan -huoneeseensa. - --- Matka on aivan liian pitkä, Melisse, Jan huusi hänen jälkeensä. -- -Matka on pitkä, ja minulla on raskas kuorma -- - --- Enkö ollut kerran mukanasi kolmekymmentä kilometriä -- oh, rakas Jan --- oletko nähnyt uutta ilveksennahkalakkiani? - --- Se on täällä seinällä, Jan vastasi. -- Mutta minä sanon sinulle, -Melisse -- - --- Ovatko koirat valmiit? tyttö huudahti. -- Muussa tapauksessa olen -pukeutunut, ennen kuin sinä ehdit valjastaa ne, Jan. - --- Ne ovat viidentoista minuutin kuluessa täällä, Jan vastasi -- -taipuen viimein toisen tahtoon. - -Tytön iloiset kasvot, jotka voitonriemuisina hymyilivät Janille -puoliavoimesta ovesta, haihduttivat viimeisenkin vastustuksen varjon; -ja hiukan ilahtuneena hänen entiseen sävyynsä Jan jätti hänet, jopa -vihelteli hilpeää sävelmää, rientäessään varastohuoneelle. - -Kun hän palasi valjakkoineen, Melisse seisoi odottamassa häntä, -kääriytyneenä hopeaketunnahkaturkkeihin, ja posket, huulet ja silmät -hehkuvina, pienet, kauniit jalat pistettyinä peurannahkaisiin -saappaisiin, jotka ulottuivat polviin saakka, ja nippu kauniita -metsäkukkia lakissa. - --- Olen tehnyt sinulle tilaa -- Jan sanoi tervehdykseksi ja osoitti -rekeä. - --- Jota en aio käyttää ainakaan kahdeksaan kilometriin, Melisse -selitti. -- Eikö ole ihana aamu, Jan? Minusta tuntuu kuin voisin juosta -täältä aina Ledoqin luo. - -Piiskaa läjäyttäen ja huikaten Jan ajoi koirat yli hakkuupaikan, ja -Melisse juoksi kevyin askelin hänen vieressään. Jean ja Iowaka -seisoivat ikkunassaan katsellen heidän lähtöään. - --- Ei ole kaukana se päivä, jolloin noista tulee sellaiset kuin sinä ja -minäkin, Iowakani, Jean sanoi runollisella creen kielellään. -- Minä -lyön vetoa kanssasi, että se tapahtuu ennen Melissen seuraavaa -syntymäpäivää! - --- Tokkopa lienee montakaan niin onnellista ihmistä kuin Jean ja -Iowaka! Melisse sanoi vuorostaan. - -Samassa Jan läimäytti koiria, ja ne porhalsivat sellaiseen vauhtiin, -että Melisse jäi melko kauas jälkeen hänestä. Hurjalla huudolla hän sai -valjakon talttumaan ja odotti. - --- Tuo ei ole kaunista, Jan! Silloin saat asettaa minut rekeen. - -Jan kääri nahkaset hänen ympärilleen, koirat lähtivät uudelleen -liikkeelle, ja Jan juoksi vieressä harjaantuneen metsäläisen lyhyin, -nopein, kevyin askelin, rinta hieman eteenpäin koholla ja katse -kiinnitettynä edessä kiemurtelevaan latuun. - -Se oli ihanaa kulkua, ja Melissen silmät kimaltelivat ilosta. Hän -katseli oivallisten koirien vankkoja selkiä ja jalkoja, niiden -innokkaasti eteenpäin kurottuneita sudenpäitä ja puoliavoimia kitoja -- -ja niistä hän siirsi katseensa Janiin. Juoksu ei vaatinut häneltä -mitään ponnistuksia. Hänen kalpeat kasvonsa olivat punehtuneet, mustat -hiukset välkkyivät harmaan karvalakin alta. Melissen silmät loistivat -ylpeydestä; väri kävi yhä heleämmäksi hänen kasvoillaan, ja itsekseen -hän ihmetteli, oliko koko avarassa maailmassa sellaista miestä kuin Jan -Thoreau. - -Kilometri kilometriltä he etenivät, eikä hän hiljentänyt koirien -vauhtia ennen kuin he olivat saapuneet vuorenhuipulle, missä hän oli -painiskellut lähetyssaarnaajan kanssa. Silloin Melisse hyppäsi reestä -ja juoksi hänen luokseen. - --- Nyt juoksen kilpaa kanssasi vuorenhuipulle! hän huudahti. -- Jos -sinä saat minut kiinni. -- Hänen silmissään oli vanha viehättävä -vaatimus. - -Hän kiiti harjannetta ylöspäin. Huohottaen ja hengästyksissään Jan -seurasi häntä koirineen. Tällä kerralla tyttö oli liian paljon edellä -ja seisoi paljon aikaisemmin huipulla ja nauroi Janille, kun tämä -päätyi perille. - --- Sinä olet kaunis kuin keijukainen, Melisse! Jan virkkoi ja hänen -silmistään loisti ihailu. -- Kauniimpi kuin sadun keijukainen! - --- Kiitos, veli! Sadun kultakutrinen keijukainen? - --- Niin, kauniimpi kuin ne kaikki. - --- Minä en voi kuvitella mielessäni, minkälaiselta näyttäisi -kultakutrinen tyttö; voitko sinä, Jan? Ennen kuin tämä ehti vastata, -hän lisäsi veitikkamaisesti: -- Näitkö mitään keijukaisia Churchillissa -tai York Factoryssa? - --- En ketään, jota voisin sinuun verrata, Melisse. - --- Kiitos taas, veliseni! Luulen todella, että sinä edelleenkin hieman -pidät minusta. - --- Enemmän kuin milloinkaan eläissäni, Jan vastasi vastoin tahtoaan. - -Jan huomasi pian, että aamun iloisuutta seurasi vanha synkkyys ja -sydäntuska. Jan-veli, Jan-veli, Jan-veli! Sanat kaikuivat lakkaamatta -hänen aivoissaan, kunnes ne tuntuivat lyövän samaan tahtiin hänen -askeleittensa kanssa reen sivulla. Ne palauttivat hänet edellisen illan -ajatuksiin, ja hän tunsi huojennusta, kun he saapuivat erämiehen -asunnolle. - -Saatuaan nähdä Janin vieressä Lac Bainin toimitusmiehen tyttären Ledoq -alkoi kumarrella kaikin voimin tälle. Lac Bainissa oli tunnettu asia, -että monta vuotta takaperin oli Jean de Gravoisin pikku veli kadonnut -metsään, ja monet luulivatkin, että Ledoq oli tämä veli, sillä Jean ja -hän olivat kuin kaksi marjaa, samankaltaiset, yhtä puheliaita, yhtä -vilkkaita. - --- Kohtasitteko vierasta valjakkoa? Ledoq kysyi, kun Melisse oli -vastannut hänen tervehdykseensä. - --- Emme ole kohdanneet mitään valjakkoa. - -Ledoq näytti kummastuvan. Kilometrin päässä näkyi lumihuippuinen -kallio. Hän osoitti sitä. - --- Tunti sitten näin sen kulkevan länteenpäin pitkin vuorta -- kolme -miestä ja kuusi koiraa. Keitä on liikkeellä Lac Bainista? - --- Ei ketään, Jan vastasi. -- Sen on täytynyt olla uusi asiamies -Churchillista. Me odotamme häntä alkutalvesta. Riennämmekö kotiin, -Melisse, katsomaan onko hän tuonut mukanaan kirjamme ja viulunkielemme? - --- Ellet sinä ole väsynyt, Jan. - --- Väsynyt! - -Hän purki kuorman, läjäytti pitkällä piiskallaan koirien selkien -kohdalla, ja niin he huusivat pikku ranskalaiselle jäähyväisensä. - --- Väsynyt! Jan toisti nauraen ja alkoi juosta reen rinnalla. -- Kuinka -voisin milloinkaan väsyä, kun sinä olet katselemassa juoksuani? - --- Minulla ei olisi mitään sitä vastaan, että sinä väsyisit, -- hieman, -Jan. Eikö ole tilaa kahdelle? - -Keimailevasti hän kohautti hieman olkapäitään, ja Jan hyppäsi rekeen -polvilleen hänen taakseen. - --- Aina, aina minun täytyy pyytää sinua! Melisse jupisi. -- Varjelkoon --- ei sinun tarvitse tulla niin lähelle, ellet tahdo! - -Hänen äänensä vanha suloinen haaste oli vastustamaton, ja hetkiseksi -Jan taipui. Hän kumartui eteenpäin, kunnes painoi leukansa hänen -silkinhienoihin turkkeihinsa, ja hetkiseksi hän tunsi Melissen posken -suloisesti hivelevän omaansa. Mutta sitten hän huusi äkkiä koirille -- -niin kiivaasti, että Melisse säikähti -- läjäytteli ja viuhautteli -lakkaamatta piiskallaan, hyppäsi pois reestä ja alkoi taas juosta -valjakon rinnalla, yhä hoputtaen eläinraukkoja! - --- Seis! Melisse huudahti ja hyppäsi reestä, kun koirat vihdoin -hengästyksissään alkoivat kävellä. -- Sinä olet julma koirille, Jan! -Katso niiden kitoja! Katso kuinka ne läähättävät! Jan Thoreau, en ole -milloinkaan nähnyt sinun ajavan noin, paitsi sinä yönä, jolloin meillä -oli sudet niskassamme! - --- Entä oletko minun milloinkaan nähnyt juoksevan nopeammin? -- -Raukeana hän vaipui rekeen. -- Minä muistan vain yhden ainoan kerran. - -Hän huokasi syvään ja heitti kätensä taaksepäin, saadakseen enemmän -ilmaa keuhkoihinsa. - --- Eikö se ollut sinä iltana, jolloin kuulimme susien ulvovan -takanamme? Melisse kysyi. - --- Ei, siitä on monta vuotta sitten, kun minä kaukana etelässä sain -kuulla, että pikku Melisseni makasi ruttoon kuolemaisillaan. - -Melisse istuutui hänen viereensä rekeen sanaakaan virkkamatta ja pisti -kainosti kätensä hänen suureen, ruskeaan nyrkkiinsä. - --- Kerro minulle siitä, Jan! - --- Siinä kaikki -- minä juoksin. - --- Nyt et sinä juoksisi niin nopeasti minun tähteni, vai kuinka? - -Jan katsoi rohkeasti häntä ja huomasi, etteivät hänen poskensa olleet -puoliksikaan niin punaiset kuin ennen. - --- Minähän juoksin sinun tähtesi äsken -- ja siitä sinä et pitänyt -- -hän vastasi. - --- En tarkoita niin, Melisse katsoi häneen, ja hänen sormensa -puristivat lujemmin hänen kättään. -- Kauan sitten -- monta, monta -vuotta takaperin, Jan -- lähdit sinä taistelemaan ruttoa vastaan ja -olit melkein kuolemaisillasi siihen -- minun tähteni. Tahtoisitkohan -tehdä sen vieläkin? - --- Tekisin enemmän, Melisse! - -Tämä katseli häntä kummastellen ja tutkivasti, ikään kuin tahtoen nähdä -hänen kasvoistaan jotain, mitä hän tuskin rohkeni uskoa sanoista. -Hitaasti Jan nousi ja nosti hänetkin, ja sen tehtyään hän otti tytön -kasvot käsiensä väliin ja katsoi häntä suoraan silmiin. - --- Jonain päivänä teen paljon enemmän sinun tähtesi, Melisse, ja -silloin -- - --- Mitä silloin? hän kysyi, Janin epäröidessä. - --- Silloin saat tietää, rakastanko sinua yhtä paljon nyt kuin kauan, -kauan aikaa sitten, -- hän lopetti hiljaa toistellen hänen omia -sanojaan. - -Jokin hänen äänessään sai Melissen seisomaan vaiti, kun hän meni -korjaamaan koiria, mutta hänen tultuaan takaisin ja pantuaan hänet -mukavasti rekeen, Melisse kuiskasi: - --- Minä toivon, että sinä voisit tehdä sen pian, Jan-veli! - - - - -19 - -Uusi asiamies ja hänen poikansa - - -Heidän palatessaan leiriin tulivat Jean de Gravois ja Croisset vastaan. - --- Sinulla on vieraita, rakas lapsi! Jean huusi Melisselle. -- Kaksi -herraa, jotka ovat tulleet Lontoosta viimeisessä laivassa, ja toinen on -nuorempi ja kauniimpi kuin oma Jan Thoreausi. He odottavat sinua -teillä, missä isäsi pitää seuraa ja antaa päivällistä ja kertoo heille, -kuinka mainiota kahvia sinä olisit keittänyt, jos olisit ollut kotona. - --- Kaksi! Jan sanoi, kun Melisse oli mennyt. -- Keitä he ovat? - --- Uusi asiamies, herra Timothy Dixon, punakka ja paksu ja pyylevä! Ja -hänen poikansa, joka on tullut huvittelemaan, kuten hän sanoo, ja -luulenpa hänen löytävänkin etsimänsä, jos hän jää tänne kauemmaksi, Jan -Thoreau, sillä hän katsoi vähän liian rohkeasti Iowakaani, kun tämä -äsken tuli varastolle. - --- Mutta minä katselen myös mielelläni, milloin tahansa saan -tilaisuuden siihen, Jan puuttui nauraen puheeseen. - --- Sinä, niin! Sen saat mielellään tehdä, Jan Thoreau. Mutta -ulkomaalaisen -- hänet minä nyljen elävältä, jos hän vain julkeaa liian -paljon katsella vaimoani! Kerran myös saapui muuan ulkomaalainen. -Muistatko? - --- Muistan, Jan sanoi. - -Hän loi silmäyksen valkoiseen ristiin, joka osoitti Mukeen hautaa -metsänreunassa, missä jättiläishonka kesäilloin varjosi sitä. - --- Ja -- hän -- kuoli -- de Gravois sanoi ja puristi tummat kätensä -nyrkkiin. -- Jumala antakoon minulle anteeksi, mutta minä vihaan noita -punakaulaisia miehiä, jotka tulevat tänne yli meren. - -Croisset kohautti olkapäitään. - --- Senkin elukoita! Jean sähisi. -- Niitä on kaksi Nelson Housessa ja -kaksi Wholdaiassa ja yksi -- -- - -Jan päästi kiihkeän huudahduksen, ja kun Croisset kääntyi katsomaan, -hän näki nuorukaisen seisovan koiriensa seassa kalmankalpeana ja tummat -silmät säkenöiden, kuin olisi aivan takanaan nähnyt jotain -kauhistuttavaa. - -Kun mies tästä näystä pelästyneenä kääntyi poispäin, Jean hyökkäsi -Janin luo. - --- Pyhimykset meitä varjelkoot, mutta tuohan oli paha nyrjähdys! hän -huusi lujaa. -- Ensi kerralla käännät rekesi varovammin, kun koirat -ovat valjaissa! Hiljaa hän kuiskasi, ollen tutkivinaan Janin kättä: - --- Pahus vieköön, aiotko puhua siitä hänelle? - -Jan yritti nauraa, kun Croisset tuli katsomaan, mitä oli tapahtunut. - --- Voitko ottaa huostaasi koirat, Henri? Jean kysyi. -- Se on vain -lievä nyrjähdys, jonka Iowaka parantaa linimenttihauteellaan. -- Heidän -poistuessaan -- Jan yhä kalpeana kuin harmaa lumi heidän jalkojensa -alla -- Gravois lisäsi: -- Sinä olet hullu, Jan Thoreau. Teillä on tupa -täyteen väkeä; voit meillä syödä päivällistä. - --- Elukoita! Jan sähähti taas. -- Heittiöitä! - --- Minä sanon sinulle, ettei se merkitse mitään -- ei mitään! Jean -vakuutti ja tarttui hänen käsivarteensa. Sinä olet mies. Sinun täytyy -taistella sitä vastaan ja unohtaa se. Ei kukaan muu kuin sinä ja minä -tiedä siitä mitään. - --- Ettehän puhu milloinkaan, mitä luitte papereista? Jan sanoi lujasti. --- Vannokaa se! - --- Sen vannon Pyhän Neitsyen kautta! - --- Silloin, Jan sanoi hiljaa -- ei Melisse saa sitä milloinkaan tietää! - --- Ei milloinkaan, Jean vakuutti. Hänen tummahipiäiset kasvonsa -kirkastuivat ilosta, kun Iowakan vieno ääni kuului ulos talosta, missä -tämä istui kehtolaulua laulellen. -- Jonakin päivänä laulaa Melisse -samanlaista sinulle, Jan Thoreau, niin kuin minun Iowakani laulaa -minulle. - -Tuntia myöhemmin Jan meni hitaasti hakkuupaikan poikki Cumminsin -majalle. Seisahtuessaan silmänräpäykseksi ovelle hän kuuli vierasta -naurua, ja avattuaan sen astuakseen sisälle hän pysähtyi hämillään ja -epäröiden. Melisse oli noussut kuultuaan hänen tulevan, ja Janin katse -solui nopeasti hänen punaisilta poskiltaan nuoreen mieheen, joka oli -istunut vastapäätä Melisseä. Hermostuneella, väräjävällä äänellä tyttö -sanoi vihdoin: - --- Herra Dixon, tämä on veljeni Jan. - --- Iloitsen tuttavuudestanne, Cummins. - --- Thoreau, Jan oikaisi tyynesti ja tarttui ojennettuun käteen. -- Jan -Thoreau. - --- Oh, pyydän anteeksi. Minä ajattelin... -- Hän kääntyi kysyvänä -Melisseen. Tämän posket kävivät yhä punaisemmiksi, hänen alkaessaan -korjata ruokia pöydältä. - --- Me emme ole sukua keskenämme, Jan jatkoi ja yritti puhua tyynesti ja -varmasti. -- Olemme vain asuneet saman katon alla aina hänen -lapsuudestaan asti, ja sen vuoksi on meistä tullut kuin veli ja sisar. - --- Neiti Melisse on kertonut minulle, kuinka oivallisesti juoksitte -tänään, nuori englantilainen virkkoi, punehtuen hieman huomatessaan -nuoren tytön neuvottomuuden. -- Minäkin olisin halunnut nähdä sen! - --- Siihen kyllä saatte pian tilaisuuden, Jan vastasi toisen -avomielisyyden houkuttelemana. -- Kahden viikon kuluttua lähtevät -juoksijamme erämiesten luo. - --- Ja saanko minä tulla mukaan? - --- Te saatte tulla minun mukaani, jos kykenette juoksemaan. Lähden -ylihuomenna. - -Melisse ei nostanut päätään, kun englantilainen meni ulos. - --- Minä olen säästänyt päivällistä sinulle, Jan, hän sanoi sitten -hiljaa. -- Miksi et tullut aikaisemmin. - --- Minä olen syönyt päivällistä Gravoisilla, Jan vastasi. -- Jean -sanoi, ettei sinulla varmaankaan ollut valmista viidelle, Melisse; -siksi otin tarjouksen vastaan. - -Hän otti seinältä alas turkit -- Melisse oli paikannut ne häntä varten --- heitti ne käsivarrelleen ja meni ulos. - --- Jan! - -Nuorukainen kääntyi hitaasti takaisin, tietäen käytöksessään olevan -vastoin tahtoaan jotain outoa, jota Melisse ei voinut ymmärtää. - --- Miksi lähdet ylihuomenna -- kahta viikkoa ennen muita? Siitä et ole -puhunut minulle. - --- Minä lähden yli sata kilometriä eteläänpäin, hän vastasi. - --- Nelson Housen tietäkö? - --- Niin. - --- Oh! Melissen huulet nyrpistyivät pilkallisesti. Sitten hän nauroi, -ja punainen pilkku hehkui kummallakin poskella. -- Minä ymmärrän, veli, -hän sanoi hiljaa. -- Anna anteeksi, että kyselen sinulta niin paljon! -Olin unohtanut, että Mac Veighin tyttö asuu Nelsonissa. Iowaka väittää, -että hän on suloinen kuin metsäkukka. Minä toivon, että antaisit hänen -tulla joskus tänne tervehtimään meitä, Jan. - -Janin kasvot sävähtivät ensin tulipunaisiksi, sitten valkoisiksi, mutta -Melisse näki vain umpimähkään sinkauttamansa viittauksen ensimmäisen -vaikutuksen ja jatkoi astioiden pesua. - --- Minä poikkean creenmaahan, ennen Mac Veighiä -- Jan oli -sanomaisillaan, mutta sanat takertuivat hänen huulilleen ja hän -vaikeni. - -Muutamaa minuuttia myöhemmin hän tapasi Jean de Gravoisin. Pikku -ranskalainen näytti synkältä ja alakuloiselta, ja puhalsi ilmoille -savupilven toisensa jälkeen piipustaan, kun Jan sanoi hänelle, miksi -hän heti lähtee etelään. - --- Pakenet! hän toisti ainakin kymmeneen kertaan, ylähuuli -pilkallisessa hymyssä. -- Olen pahoillani, että annoin sinulle valani, -Jan Thoreau, muutoin menisin itse kertomaan Melisselle, mitä luin -papereista. Pyh! Miksi et voi unohtaa? - --- Ehkä voin -- joskus -- Jan sanoi. -- Juuri siksi menen etelään kahta -viikkoa aikaisemmin ja palaan vasta suuren paistojuhlan jälkeen. Jos -viivyn täällä vielä viikon, niin tulen puhuneeksi siitä Melisselle, ja -silloin -- - -Hän kohautti olkapäitään. - --- Ja silloin -- mitä sitten? - --- Silloin lähtisin iäksi. - --- Jää sitten vielä viikoksi, Jan Thoreau, Jean sanoi ja näpäytteli -sormillaan -- ja jos käy niin kuin sanoit, silloin vannon minä -jättäväni molemmat sekä Iowakan että pikku Jeanin susille! - --- Minä lähden ylihuomenna! - -Seuraavana aamuna Iowaka valitteli Melisselle, että Jean oli ärtyisä ja -juro kuin karhu. - --- Hänessä on tapahtunut kummallinen muutos, Iowaka kertoi. -- Hän vain -kohauttelee olkapäitään ja kiroilee! Sain tuskin nukutuksi yöllä, niin -hän murisi. Mikähän paha henki on Jeaniini mennyt? - -Melisse kummasteli samaa Janista. Hän ei paljonkaan nähnyt nuorukaista -päivän kuluessa. Päivällisellä Dixon kertoi, että hän oli luopunut -aikeestaan lähteä Thoreaun mukana etelään. - -Seuraavana aamuna Jan oli lähtenyt matkalle, ennen kuin Melisse oli -noussut. Tyttö oli syvästi loukkaantunut. Milloinkaan ei Jan ollut -lähtenyt millekään pitemmälle matkalle viettämättä viimeisiä tunteja -hänen kanssaan. Tahallaan hän oli pyytänyt isäänsä pidättämään -asiamiestä ja hänen poikaansa varastohuoneessa, niin että Jan olisi -saanut tilaisuuden olla hänen seurassaan kahden kesken jäähyväisillä. - -Lukuunottamatta hänen ajatuksiaan Janista, olivat seuraavat päivät ja -illat sangen hauskoja. Uusi asiamies oli yhtä iloinen kuin lihavakin ja -mieltyi kovin Melisseen. Nuori Dixon oli kaunis ja elämänhaluinen ja -vietti suuren osan aikaansa hänen kanssaan. Tuntikausia Melisse istui -kuuntelemassa hänen kertomuksiaan ihmeellisestä maailmasta meren -toisella puolella. Samoin kuin Mac Donald Fort Churchillissa oli -kuvaillut Janille tätä elämää, niin hänkin kertoi nyt siitä Melisselle, -kunnes tämän mielikuvitus oli täynnä sen ihanuutta ja ihmeitä, ja hän -kuunteli hehkuvin poskin ja kimmeltelevin silmin. - -Eräänä päivänä -- viikon kuluttua Janin lähdöstä -- hän kertoi tytölle -tuon maailman naisista, maailman, jota Melisse oli vähitellen alkanut -pitää kuin satujen maana. - --- Kaikki kai ovat siellä kauniita? Melisse kysyi ihmeissään hänen -lopetettuaan. - --- Monet heistä ovat kauniita, mutta kukaan ei ole niin kaunis kuin te, -Melisse, hän vastasi ja nojautui lähemmäksi. -- Tiedättekö, että te -olette kaunis? - -Hänen sanansa pelästyttivät tyttöä, ja hän painoi päänsä alaspäin -salatakseen sen. Jan oli usein lausunut nämä sanat -- tuhannesti hän -oli sanonut hänelle, että hän oli kaunis -- mutta hänen sydämensä ei -ollut milloinkaan ennen sykkinyt tällä tavoin. - -Oli vain harvoja asioita, joita Iowaka ja hän eivät puhuneet -toisilleen, ja paria päivää myöhemmin Melisse kertoi ystävälleen, mitä -Dixon oli sanonut. Ensi kerran Iowaka käytti luottamusta väärin ja -ilmaisi sen Jeanille. - -Tämä kirosi ja hänen kasvonsa synkistyivät. - -Hän ei sanonut mitään ennen kuin illalla, kun lapset olivat menneet -makuulle. Silloin hän veti Iowakan viereensä penkille lieden ääreen ja -kysyi näennäisesti välinpitämättömällä äänellä: - --- Enkelini, jos vannoo valan Pyhän Neitsyen nimessä ja rikkoo sen, -mitä silloin tapahtuu? - -Hän vältti pelästynyttä katsetta, joka loisti hänen vaimonsa suurista, -tummista silmistä. - --- Silloinhan joutuu ikuisen tuomion alaiseksi, ellei heti tunnusta -syntiänsä papille, eikö niin, rakkaani? Ja ellei ole pappia lähempänä -kuin viidensadan kilometrin päässä, se on vaarallinen asia, eikö niin? -Mutta --, Jean ei odottanut vastausta. -- Jos voisi hoitaa asiat niin, -että vala rikkoutuisi ilman omaa syytä? Mitä silloin? - --- En tiedä, Iowaka sanoi yksinkertaisesti ja tuijotti häneen -hämmästyneenä. - --- En minäkään, Jean myönsi ja sytytti piippunsa. -- Mutta Jean de -Gravoisissa on tarpeeksi lempoa saamaan hänet rikkomaan vaikka tuhat -valaa sinun tähtesi, Iowakani! - -Tämä katsoi häneen hellästi. - --- Tytön sielu jättää hänen ruumiinsa, kun hänestä tulee rakastamansa -miehen vaimo, Iowaka kuiskasi vienosti ja nojasi tummaa päätään Jeanin -olkapäähän. -- Näin uskoo minun kansani, Jean; ja jos minä olen antanut -sieluni sinulle, miksi en rikkoisi valaa sinun tähtesi? - --- Ainoastaanko minun tähteni, Iowaka? - --- Ainoastaan sinun tähtesi. - --- Entä jonkun ystävän tähden? - --- En kenenkään muun tähden maailmassa, Jean. Sinä olet ainoa, jonka -tähden minun kansani Jumala käskee uhraamaan kaikki. - --- Mutta ethän sinä usko siihen Jumalaan, Iowaka? - --- Välillä on parempi uskoa minun kansani Jumalaan kuin sinun, toinen -vastasi hiljaa. -- Minä uskoin häneen viisitoista vuotta takaperin -Churchillissa. Toivoisitko minun ottavan takaisin, mitä silloin annoin -sinulle? - -Ilosta huudahtaen Jean painoi kasvonsa hänen pehmeää poskeaan vasten. - --- Usko aina häneen, Iowakani, ja Jean de Gravois leikkaa kaulan joka -lähetyssaarnaajalta, joka väittää, ettet sinä pääse paratiisiin! Mutta --- tämä toinen! Sinä olet varma siitä, ettet rikkoisi valaasi kenenkään -muun kuin minun vuoksi? - --- Ja lastemme. Ne ovat osa sinua, Jean. - -Kiukkuinen murina ja haukunta kutsui Gravoisin ovelle. He kuulivat -Croissetin ankaran äänen ja tuimat piiskaniskut. - --- Palaan heti! Jean sanoi ja sulki oven jälkeensä, mutta sen sijaan -että olisi lähestynyt Croissetia ja tappelevia koiria, hän menikin -Cumminsin majaa kohti. -- Pahus vieköön valan! hän jupisi. -- Ei -kumpainenkaan Jumala salli minun rikkoa sitä, ja Iowakan kaikkein -vähimmin! - -Hän puri vimmoissaan hammasta, kun nuoren Dixonin nauru kaikui tuvasta. --- Kaksi hullua! hän jatkoi itsekseen. -- Cummins -- Jan Thoreau -- -yhtä mielettömiä kumpikin! - - - - -20 - -Suudelma ja sen seuraukset - - -Seuraavan viikon aikana olivat Jeanin pienet, tummat silmät harvoin -kaukana Cumminsin tuvasta. Huomaamatta hän piti silmällä Melisseä ja -Dixonia, eikä hän edes Iowakalle maininnut yltyvistä epäluuloistaan. -Dixon oli mies, josta useimmat muut miehet pitivät. Hänen äänessään ja -käytöksessään oli jotain avointa ja puoleensa vetävää, hänen leveissä -hartioissaan voimaa ja hänen olemuksessaan toverillisuutta, mikä -valtasi kaikki -- paitsi Jeanin. - -Erämiehiä alkoi lähteä leiristä toisen viikon lopulla, ja tämän jälkeen -jäivät Melisse ja nuori englantilainen enemmän kahden kesken kuin -ennen. Dixon ei osoittanut lainkaan halua seurata rekiä, ja kun ne -olivat lähteneet, hän ja Melisse alkoivat tehdä pitkiä kävelyretkiä -metsään auringonpaisteisina päivinä. - -Eräänä sellaisena päivänä Jean oli mennyt metsään. Pysähtyessään -muutamalle paikalle lähemmin tutkimaan tuoreita ilveksen jälkiä, hän -kuuli ääniä edestään; ja hetkistä myöhemmin hän tunsi ne -- siellä -olivat Melisse ja Dixon. Hänen kasvonsa synkistyivät, ja hänen silmänsä -salamoivat. - --- Oh, jos minä vain olisin Jan Thoreau, joku Jan Thoreau, jolla olisi -Jean de Gravoisin sydän -- minkä yllätyksen minä valmistaisinkaan -tuolle muukalaiselle! hän sanoi itsekseen ja juoksi kiireesti tieltä -vesaikkoon. - -Hän kurkisteli pensaiden välistä, ja hänen sydämensä alkoi kiivaasti -pamppailla, kun hän näki, että Dixon uskalsi laskea kätensä Melissen -käsivarrelle. He lähestyivät hyvin vitkaan, englantilainen syvään -kumartuneena tytön alaspäin luotua päätä kohti ja totisena puhuen -hänelle. Äkkiä hän pysähtyi ja ennen kuin Jean ennätti käsittääkään, -mitä oli tapahtunut, hän oli kumartunut ja suudellut tyttöä. - -Melisse tempautui syrjään tukahtuneesti huudahtaen. Hetkisen hän -katseli Dixonia, joka nauraen kohtasi hänen vihaisen katseensa. Sitten -Melisse kääntyi ja juoksi kiireesti tietä eteenpäin. - -Toinen huudahdus pääsi häneltä, kun hän joutui vastatuksin Jean de -Gravoisin kanssa. Pikku ranskalainen hymyili ja hänen silmänsä -välkkyivät kuin tummat timantit. - --- Jean, Jean! Melisse nyyhki ja juoksi hänen luokseen. - --- Hän on loukannut sinua, Jean sanoi hiljaa ja hymyillen. -- Juokse -leiriin, kaunis Melisseni! - --- Ensi kertaa on Melisseämme loukattu, hän sanoi aivan tyynesti -englantilaiselle. -- Jos Jan Thoreau olisi täällä, hän tappaisi teidät. -Hän on poissa, siksi minä tapan teidät hänen sijastaan. - -Hän lähestyi, valkoiset hampaat leveässä hymyssä välkkyvinä -- ja vasta -kun hän kissan tavoin syöksyi Dixonin kurkkuun, englantilainen ymmärsi -hänen puhuvan totta. Salamannopeasti Dixon väistyi ja antoi Jeanille -päähän musertavan iskun, joka paiskasi hänet maahan. - -Puolittain huumaantuneena Gravois kompuroi jaloilleen. Hän ei kuullut -tuskanhuutoa tienristeyksestä. Hän ei nähnyt, että Melisse seisoi -siellä. Mutta Dixon sekä näki että kuuli, ja hän nauroi ilkkuen Jeanin -pään yli, kun pikku ranskalainen taas -- nyt äskeistä varovammin -- -lähestyi häntä. - -Ensi kerran eläissään oli Jean joutunut tekemisiin tieteellisesti -harjoitetun voiman kanssa. Hän hyökkäsi uudelleen nopeaan, kissamaiseen -tapaansa. Mutta tällä kerralla hän pysyi kuitenkin jaloillaan. - --- Pyh! Tämähän on kuin lapsen kanssa tappelemista! Dixon virkkoi. -- -Mitä suotta reuhdotte, Gravois? Onko täällä pohjoisessa kauniin tytön -suuteleminen rikos? - --- Minä aion tappaa teidät! Jean sanoi yhtä tyynesti kuin ennenkin. - -Hänen äänessään oli jotain hirveän rauhallista ja varmaa. Hän ei ollut -kiihdyksissään. Hän ei pelännyt. Hänen sormensa eivät tapailleet pitkää -puukkoa vyöltä. Vähitellen nauru häipyi Dixonin kasvoilta, ja hänen -suupieliinsä ilmestyi pingottunut ilme Jeanin yhä pyöriessä hänen -ympärillään. - --- Kas niin, älkäämme enää reuhtoko, Dixon virkkoi. -- Olen pahoillani --- jos Melisse otti sen pahakseen. - --- Minä tapan teidät! Jean toisti. - -Dixon peräytyi pikemminkin häntä seuraavia silmiä kuin miestä itseänsä. -Sekunniksikaan eivät nuo silmät siirtyneet hänen kasvoistaan. Ne -hehkuivat, yhä tulisemmin. Kaksi punaista täplää alkoi palaa Jeanin -poskilla, ja hän naurahti väistyessään äkkiä, niin että englantilaisen -lyönti sattui harhaan. - -Se oli metsäihmisen taistelua toisen maailman tieteellisesti -harjoitettua yksilöä vastaan, ja siitä tuli kuuma ja pitkä ottelu. -Vihdoin Jeanin onnistui saada englantilainen nurin, kun tämä -silmänräpäyksen ajan ei ollut varuillaan, mutta kellistyi itsekin. Nyt -oli Gravois voitolla. Notkeat, ruskeat sormet, jotka monta kertaa -olivat kuristaneet villieläimiä, tarttuivat englantilaisen kurkkuun, ja -kuului koriseva, puolitukahtunut kirahdus, kun ne sulkeutuivat -viimeiseen, raudanlujaan otteeseen. - --- Minä tapan teidät! Jean sähisi taas. - -Dixonin käsivarret vaipuivat raukeina maahan. Hänen silmänsä -tunkeutuivat ulos kuopistaan, suu oli ammollaan, mutta Jean ei nähnyt -mitään. Hänen kasvonsa olivat toisen olkapäähän painautuneina. Koko -hänen voimansa, koko hänen huomionsa oli kohdistunut puristavaan -otteeseen. Hän ei ehkä olisi vielä minuuttiin katsahtanutkaan ylöspäin, -ellei olisi tullut äkkinäinen keskeytys. -- Melissen pelästynyt ääni, -tytön hätääntynyt väliintulo. - --- Hän on kuollut, hän kirkaisi. -- Te olette tappanut hänet, Jean! - -Tämä hellitti ja kohottautui. Melisse horjahti taaksepäin; molemmin -käsin hän piteli rintaansa, ja hänen kasvonsa olivat valkoiset kuin -lumi. - --- Te olette tappanut hänet! - -Jean katsoi Dixonia silmiin. - --- Hän ei ole kuollut, hän sanoi ja nousi seisaalle. -- Kas niin, rakas -lapsi, juokse kotiin Iowakan luo! En minä tapa häntä! - -Melissen hento vartalo värisi kiihkeistä nyyhkytyksistä, kun Jean -saattoi hänet tienmutkaan. - --- Juokse kotiin Iowakan luo! En minä tapa häntä! hän toisti lempeästi. - -Hän palasi Dixonin luo ja hieroi hänen kasvojaan lumella. - --- Kautta taivaan, täpärällä oli kuitenkin! hän huudahti nähdessään -elonkipinän uudestaan leimahtavan toisen silmissä. -- Hieman enemmän, -ja hän olisi mennyt samaa tietä kuin lähetyssaarnaaja! - -Hän laahasi englantilaisen tielle ja asetti hänet selin puuta vasten. -Nähdessään, että mies taas alkoi hengittää kuten tavallisesti, hän -lähti hitaasti Melissen perään. - -Kenenkään huomaamatta hän meni varastohuoneeseen ja pesi veren -kasvoistaan. - --- Oi, suloinen Iowakani, jospa tietäisit, että Jean de Gravois on -saanut pari korvapuustia, jotka olivat melkein lähettää hänet -iäisyyteen! En olisi suonut sinun näkevän sitä kaikesta maailman -kullastakaan! - -Pian jälkeenpäin hän meni kotiinsa. Iowaka ja lapset olivat -Croissetilla, ja hän istuutui polttamaan piippuaan. Tuskin hän oli -alkanut puhallella sinisiä savupilviä, ennen kuin ovi avautui ja -Melisse astui sisään. - --- Mitä nyt? Jean huudahti iloisesti. - -Tuossa tuokiossa Melisse heitti yltään saalin, vaipui polvilleen hänen -eteensä ja katsoi häneen epätoivoisena. - --- Jean! Jean! hän kuiskasi huohottaen ja ojensi ylös kätensä. -- Sano -minulle, oi, sano minulle, ettet milloinkaan puhu siitä Janille -- -lupaa minulle se, Jean; et milloinkaan, et milloinkaan, et milloinkaan! - --- En sano mitään, Melisse. - --- Etkö milloinkaan, Jean? - --- En milloinkaan! - -Nyyhkyttäen hän antoi päänsä vaipua Jeanin polvea vasten. Sitten hän -veti äkkiä alas Jeanin pään ja suuteli häntä. - --- Kiitos, Jean, teostasi! - --- Hyvä Jumala, Jean äännähti, kun hän oli mennyt. -- Iowakan olisi -pitänyt tuo nähdä! - - - - -21 - -Särkynyt sydän - - -Seuraavana päivänä Dixon tapasi Jean de Gravoisin yksinään ja astui -hänen luokseen. - --- Gravois, saanko puristaa kättänne? hän sanoi. -- Tahtoisin kiittää -teitä eilisestä teostanne. Minä ansaitsin sen. Olen pyytänyt Melisseltä -anteeksi -- ja nyt tahdon puristaa kättänne. - -Jean seisoi ihan ällistyneenä. Hän ei ollut milloinkaan tavannut -sellaista ihmistä. - --- Jo nyt jotakin! hän huudahti ennätettyään tointua hämmästyksestään. --- Kyllä, minä puristan kättänne! - -Monta päivää sen jälkeen Jean huomasi Melissen välttelevän häntä. Hän -ei tullut Iowakan luo hänen tuvassa ollessaan. Eivätkä hän ja Dixon -menneet enää metsäänkään. Nuori englantilainen vietti enemmän aikansa -varastossa; ja vähän ennen kuin erämiehet alkoivat tulla kotiin, hän -lähti Croissetin kanssa kolme päivää kestävälle rekimatkalle. - -Tämä muutos ilahdutti Jeania. Hänen tavatessaan ensi kerran Melissen -hänen silmänsä säkenöivät ilosta. - --- Jan tulee nyt varmasti pian kotiin, hän sanoi, tervehdittyään -tyttöä. -- Ajatteles, jos linnut puhuisivat hänelle, mitä tapahtui -tiellä! - --- Kenties samat linnut haluaisivat puhua meille, mitä on tapahtunut -Nelson Housen tien varrella, Jean, Melisse vastasi tulipunaisena. - --- Mitä vielä! Jan Thoreau ei välitä rahtuakaan Mac Veighin tytöstä! -Jean vastasi, lämpimästi puoltaen ystäväänsä. - --- Hän on kaunis! Melisse sanoi nauraen, -- ja minä olen nyt saanut -oppia, että juuri siksi miehet pitävät -- pitävät heistä, tarkoitan. - -Jean pöyhisteli hänen edessään kuin riikinkukko. - --- Olenko minä kaunis, Melisse! - --- E-e-et! - --- No minkä tähden -- hän kohautti merkitsevästi olkapäitään, -- tuolla -kotona -- - --- Siksi, että sinä olit miehekäs, Jean. Minä rakastan rohkeita miehiä! - --- Sinä olit siis iloinen, että vähän muokkasin muukalaista? - -Melisse ei vastannut, mutta hän huomasi tytön veitikkamaisen katseen -hänen lähtiessään pois. - --- Tule kotiin, Jan Thoreau, Jean sanoi hiljaa itsekseen, mennessään -varastolle. -- Tule kotiin, tule kotiin, tule kotiin, sillä pikku -Melisse on kasvanut naiseksi ja opettelee käyttämään silmiään! - -Ensimmäisten erämiesten joukossa, jotka turkiksineen palasivat kotiin, -oli Mac Veigh. Hän kertoi, että Jan oli lähtenyt etelään päin -viettämään vapaahetkensä Nelson Housessa, ja Cummins puhui vuorostaan -siitä Melisselle. Hän ei huomannut pienintäkään muutosta tytön -kasvoilla, vaan jatkoi: - --- Minä en käsitä Jania. Häntä tarvittaisiin täällä suureen -peurajuhlaan. Tiesitkö sinä, että hän aikoi mennä Nelson Houseen asti? - -Melisse pudisti päätään. - --- Mac Veigh väittää, että häntä on pyydetty sinne ensimmäiseksi -mieheksi, toimitusmies jatkoi. -- On kummallista, ettei hän sanonut -sinulle mitään. - -Vasta viikkoa suuren peuranpaistojuhlan jälkeen Jan palasi Lac Bainiin. -Melisse näki hänen tulevan ajaen, mutta vaikka hänen sydämensä sykki -voimakkaasti, hän karaisi itseään ottamaan hänet vastaan ainakin yhtä -tyynen välinpitämättömästi kuin Jan oli jättänyt hänet kuusi viikkoa -sitten. Hänen kylmät jäähyväisensä karvastuttivat tytön mieltä. Eihän -Jan ollut suudellutkaan häntä; hän ei ollut edes viettänyt viimeistä -iltaa hänen kanssaan. - -Mutta hän ei ollut valmistunut vastaanottamaan tuota muuttunutta Jan -Thoreauta, joka hitaasti astui tuvanovesta sisälle. Hänen hiuksensa ja -partansa olivat kasvaneet niin, että ne peittivät posket, jotka ennen -olivat olleet puhtaiksi ajeltuina. Hänen silmänsä tosin ilmaisivat iloa -nähdessään hänet, mutta niiden entinen hehku ja tuli olivat poissa. -Hänen käytökseensä oli tullut jotain kummallista, katseeseen jotain -arkaa ja rauhatonta, mikä sai puoliuhmaavan punan Melissen kasvoilta -hitaasti katoamaan, ennen kuin kumpikaan oli sanonut mitään. Tämä Jan -oli hänelle aivan vieras, ja hänen mielenlujuutensa petti, kun hän -lähestyi Jania -- ihmetellen, äänetönnä ja kädet ojennettuina häntä -kohti. - --- Jan! - -Hänen äänensä vapisi; hänen huulensa värisivät. Hänen silmissään oli -sama suloinen tenho kuin ennenkin, ja siksi painoi Jan päänsä ja -tarttui lujasti hänen käsiinsä. Puoli minuuttia vallitsi hiljaisuus, ja -tässä puolessa minuutissa tuli kokonainen vuosisata heidän väliinsä. - --- Olen iloinen nähdessäni sinut, Melisse, Jan vihdoin sanoi. -- Siitä -onkin jo pitkä aika! - -Jan avasi silmänsä selälleen. Niiden edessä nuori tyttönen perääntyi -pakostakin, ja Jan päästi hänen kätensä. Niissä ei Melisse nähnyt -lainkaan vanhaa rakkaudenhehkua, ei jälkeäkään vanhasta toveruudesta. -Käsittämättöminä ja kuvastamatta mitään huomattavaa liikutusta ne -soluivat hänestä seinällä riippuvaan viuluun. - --- Minä en ole pitkään aikaan soittanut, Jan virkkoi ja kääntyi hänestä --- luulenpa unohtaneeni. - -Hän otti viulun alas, ja hänen sormensa alkoivat kömpelösti liikkua -kielillä. - -Hieman hymyillen hän sanoi vihdoin: - --- Oh, nyt täytyy sinun, Melisse, soitta minulle! Jan Thoreau ei osaa -enää, -- Ja hän ojensi tytölle viulun. - --- Ei nyt, Jan, toinen kieltäytyi väristen. -- Illalla soitan sinulle. --- Melisse lähestyi ovea; hän pysähtyi epäröiden. -- Tulethan illalla, -Jan? - --- Tietysti, Melisse, jos sinä olet valmis vastaanottamaan minut. - -Hän ripusti viulun naulaan, kun Melisse sulki oven, ja lähti sitten -tuvasta. Jean de Gravois ja Iowaka seisoivat odottamassa häntä, ja Jean -kiiruhti yli hakkuupaikan häntä vastaan. - --- Tulen pyytämään sinua lainaamaan minun partaveistäni, hän huudahti -iloisesti. -- Iowaka väittää, että erämiehet voivat luulla sinua -karhuksi nähdessään sinut. - --- Karhu on hyvä pitämään kärpäsiä loitolla, Jan vastasi. -- Kesä on -tulossa, ja kärpästen tekee mieli syödä minua. Mennään eteenpäin, Jean. -Tahtoisin puhua kanssasi. - -Eräälle metsässä olevalle halonhakkuupaikalle he istahtivat vastapäätä -toisiaan. - --- Minä olen käynyt monessa paikassa sen jälkeen kuin lähdin Lac -Bainista, Jan kertoi. -- Ensin menin Nelson Houseen ja sieltä -Wholdaiaan. Minä tapasin ne Nelson Housesta, mutta en Wholdaiasta. - --- Tapasit -- mitä? Jean kysyi, vaikka hän varsin hyvin tiesi, mitä -toinen tarkoitti. - --- Veljeni, Jean de Gravois, Jan sähisi. -- Veljeni, nuo heittiöt! - --- Pahus vieköön Croissetin, joka puhui, missä he olivat! Jean mutisi -itsekseen. - --- Näin heidät molemmat Nelson Housessa, Jan jatkoi. -- Toinen on -puolipöhkö, ja toinen -- hän kohautti olkapäitään, -- on vielä -huonompi. Petraudin, toisen niistä kahdesta, jotka olivat Wholdaiassa, -tappoi muuan intiaani viime talvena, koska hän oli saattanut häpeään -hänen tyttärensä. Toinen katosi. - -Jean oli vaiti, pää etukumarassa ja kasvot käsien varassa. - --- Jean de Gravois, te kuulette siis, minkälainen olento ystävänne Jan -Thoreau on! - --- Kuulen, että olet hullumpi kuin milloinkaan ennen, Jean sanoi -rauhallisesti. -- Jan Thoreau, entä jos minä rikkoisin valani -- ja -puhuisin Melisselle? - -Molempien miesten silmät kohtasivat toisensa. Janin silmissä paloi -heikko hehku. Hitaasti hän veti pitkän puukkonsa tupesta ja laski sen -lumeen jalkojensa väliin, välkkyvä kärki Gravoista kohti käännettynä. -Puolihillitysti huudahtaen Jean hyökkäsi pystyyn. - --- Tarkoitatko sitä, Jan Thoreau? Onko tarkoituksesi haastaa -kamppailuun minut, joka olen uskaltanut henkeni sinun tähtesi ja -rakastan sinua kuin veljeäni? - --- Kyllä, Jan sanoi varmasti. -- Minä rakastan sinua, Jean, enemmän -kuin ketään muuta miestä maailmassa; mutta sittenkin tapan sinut, jos -paljastat minut Melisselle. -- Hän nousi ja ojensi molemmat kätensä -pikku ranskalaista kohti. -- Jean, etkö sinä tekisi niin kuin minäkin? -Etkö olisi sinäkin tehnyt sitä Iowakan tähden? - --- Minä en olisi ottanut hänen rakkauttaan ilmoittamatta hänelle, -Gravois sanoi hetken äänettömyyden jälkeen. -- Se ei olisi sitä, mitä -sinä ja minä sanomme kunnialliseksi, Jan Thoreau. Mutta minä olisin -mennyt hänen luokseen niin kuin sinunkin pitäisi mennä Melissen luo, ja -hän olisi avannut sylinsä minulle, niin kuin Melissekin avaisi sinulle. -Niin olisin minä tehnyt. - --- Mutta sitä en minä milloinkaan tee, Jan sanoi päättävästi ja alkoi -mennä kotiin päin. -- Ennemmin tappaisin itseni. Juuri sitä tahdoin -sanoa sinulle, Jean. Ei kukaan muu kuin sinä ja minä saa milloinkaan -tietää mitään. - --- Olisin halunnut kuristaa tuon Croissetin, joka pani sinut matkalle -ottamaan selkoa noista ihmisistä Nelson Housessa ja Wholdaiassa! Jean -murisi. - --- Se olisi minulle parasta. - -Tullessaan metsästä he näkivät Melissen lähtevän Iowakan kotoa. -Molemmat heiluttivat hänelle, ja Jan meni viistoon yli hakkuupaikan -varastohuoneelle. - -Niin pian kuin Jean oli varma, ettei häntä huomattu, hän meni Cumminsin -majalle. Hän huomasi, ettei Melisse ollut entisensä. Hänen silmänsä -olivat punaiset -- hän oli selvästikin itkenyt. - --- Melisse, hän sanoi, vihdoin katsellen lakkiinsa, jota hän kierteli -sormiensa välissä, Jan on paljon muuttunut. - --- Paljon, Jean. Voisi luulla, että hänen sydämensä on särkynyt tuolla -Nelsonissa. - -Gravois ymmärsi hänen äänensä värisemisestä hänen tarkoituksensa. Hän -riensi heti tyttöä kohti, paiskasi lakkinsa maahan ja tarttui hänen -käsivarsiinsa. - --- Niin, Jan Thoreaun sydän on särkynyt! hän huudahti. -- Mutta sitä ei -ole särkenyt mikään Nelson Housen tyttö. Se on särkynyt sinun tähtesi. - --- Minunko!? Melisse peräytyi voimakkaasti huutaen. -- Minä -- minä -- -olisin särkenyt -- - --- Sitä en ole sanonut, Jean keskeytti. -- Minä sanon, että se on -särkynyt sinun tähtesi. Jumalani, jospa vain saisin puhua sinulle! - --- Tee se! Tee se! Oi, sano! Hän laski kätensä Jeanin hartioille. Hänen -silmänsä rukoilivat häntä. -- Sano minulle, mitä olen tehnyt -- mitä -voin tehdä, Jean! - --- Sen verran voin sanoa, mutta en enempää, toinen sanoi rauhallisesti. --- Suuri suru kalvaa Jan Thoreaun sydäntä, rakas lapsi, ja juuri sen -vuoksi on hän muuttunut. Minä tiedän, mitä surua se on, mutta olen -luvannut, etten milloinkaan kerro siitä. Sinun asiaksesi jää ottaa -selvää siitä, ja ennen kaikkea anna hänen tietää ja ymmärtää, että -rakastat häntä! - -Väri oli kadonnut Melissen poskilta, mutta se palasi nyt kuin lämmin -purppuravuo. - --- Että minä rakastan häntä? - --- Niin. Et enää kuin sisar, Melisse, vaan niin kuin nainen! - - - - -22 - -Hänen lupauksensa - - -Gravois ei pysähtynyt katsomaan viimeisten sanojensa vaikutusta. Hän -tiesi kuitenkin ulosmennessään, että Melissen silmät seurasivat häntä -ja että jos hän katsoisi tätä, huutaisi tämä hänet takaisin. Hän sulki -sen vuoksi aivan hiljaa oven jälkeensä, peläten jo sanoneensa liian -paljon. - -Cummins ja Jan tulivat yhdessä illalliselle. Toimitusmies oli -erinomaisella tuulella. Muuan Porcupinesta kotoisin oleva intiaani oli -ollut aamulla siellä, mukanaan kaksi hopeaketun nahkaa, ja hän oli -sangen tyytyväinen Janin kotiintulosta -- ja nämä kaksi asiaa olivat -saaneet hänet mitä parhaimmalle tuulelle. - -Melisse istui pöydässä vastapäätä Jania. Hän oli pistänyt kiiltävään -palmikkoonsa punakukkaisen oksan ja pienen kukkavihon povelleen, mutta -Jan ei millään tavoin osoittanut havainneensa tätä pientä -huomaavaisuutta, joka epäilemättä oli häntä varten tarkoitettu. Hän -hymyili Melisselle, mutta hänen tummien silmiensä syvyydessä piili -kylmyys, joka torjui kaiken Melissen entisen tuttavallisuuden -ilmaukset. - --- Kuinka Mac Veighin laita on uusine ansoineen? Cummins uteli, -tehtyään Janille joukon hänen pyyntipaikkaansa koskevia kysymyksiä. - --- En tiedä, Jan vastasi, -- en ole ollut Mac Veighin luona. Tahallaan -hän vältti Melissen katsetta. Tämä huomasi hänen yrityksensä, ja lämmin -puna peitti hänen poskensa. - --- Mutta Mac Veighän toi terveisiä sinulta, toimitusmies väitti -itsepintaisesti. - --- Minä tapasin hänet Cree Laken maassa, mutta hän ei maininnut -ansoistaan mitään. - -Hän nousi pöydästä samalla kun Cumminskin ja valmistautui lähtemään -tuvasta yhdessä hänen kanssaan. Melisse tuli väliin. - --- Sinun pitää jäädä minun luokseni, Jan, -- hän sanoi hymyillen ja -laski kätensä hänen käsivarrelleen. -- Minä tarvitsen apuasi astioiden -pesussa, ja sitten soitamme viulua. - -Hän veti Janin tuolille istumaan ja solmi esiliinan hänen eteensä. - --- Ummista silmäsi -- äläkä liikahda, hän käski ja juoksi omaan -huoneeseensa. - -Hän palasi heti ja piti kättään selän takana. Veri kuohui Janin -suonissa, kun hän tunsi tytön sormien hiljaa soluvan hänen pitkissä -hiuksissaan. Sitten kuuli hän klip, klip, hieman hermostunutta naurua, -ja sitten taas saksien klip, klip. - --- Nehän ovat hirveän pitkät, Jan! Hänen pehmeä kätensä siveli hänen -partaista poskeaan. -- Hui! -- ja hän värisi. -- Sinun täytyy ottaa tuo -kasvoistasi pois. Ellet sitä tee -- -- - --- Miksi? Jan kysäisi hermostuneesti. - -Melisse painoi päänsä alas, kunnes hänen poskensa kosketti Janin -poskea. - --- Siksi, että se pistää, hän kuiskasi. - -Melisse punastui kovin Janin yhä edelleen vaietessa, ja sakset -leikkasivat entistä nopeammin. - --- Minä aion kesällä tutkistella Barrensin suurta korpea, Jan selitti -vihdoin ja nauroi tehdäkseen jännityksestä lopun. -- Parta on suojanani -kärpäsiä ja muita hyönteisiä vastaan. - --- Voithan antaa sen kasvaa sitten, hän intti, meni takan ääressä -olevalle kaapille ja otti esille isänsä vaahtokupin ja partaveitsen. - --- Nyt tahdon, että sinä käytät näitä, hän sanoi ja hämmenteli -saippuavaahtoa, huomatessaan epävarmuutta hänen kasvoissaan. -- Minä -pelkään sinua! - --- Pelkäät minua? - -Jan asettautui pienen kuvastimen eteen ja käänteli kasvojaan puolelta -toiselle. Melisse ojensi hänelle parranajovehkeet. - --- Et sinä näytä lainkaan samalta Janilta, jonka minä kerran maailmassa -tunsin. Sinä olet paljon muuttunut sen jälkeen kuin -- sen jälkeen -kuin -- -- - -Melisse epäröi. - --- Minkä jälkeen, Melisse? - --- Sen päivän jälkeen kuin me tulimme vuorelta alas, ja minä laitoin -hiukseni päälaelle. -- Vienosti kainostellen hän lisäsi: -- Ne eivät -ole sen jälkeen olleet nutturalla, Jan. - -Hän huomasi Janin saippuoitujen kasvojen vilahduksen kuvastimesta, -mistä ne tuijottivat häneen suurin, tutkivin silmin. Kun Jan näki tytön -katselevan häntä, hän käänsi kiireesti katseensa, ja Melisse alkoi -pestä astioita. Hän oli lopettanutkin askareensa, ennen kuin Jan sai -partansa ajettua. Sitten hän otti seinältä vanhan viulun ja alkoi -soittaa ja lauloi samalla vienolla, kauniilla äänellään laulua, jonka -Iowaka oli hänelle opettanut Janin poissaollessa. - -Ihmeissään ja loistavin silmin katseli Jan häntä kuullessaan tuon -murtuneen intiaanitytön vienon, alati kaihomielisen ja epätoivoisen -laulun. Hän tunsi sen, oli kuullut sen ennen, mutta ei milloinkaan -sillä tavoin kuin nyt, kun se ikään kuin nyyhkytti suruaan viulun -vienoista sävelistä ja puheli äänettömän liikuttavasti hänelle Melissen -huulilta. - -Hän seisoi vaiti, kunnes tyttö oli lopettanut, ja tuijotti hänen -painuneeseen päähänsä. Kun tämä vihdoin katsahti Janiin, tämä näki -kyynelten kimmeltelevän Melissen pitkissä silmäripsissä. - --- Se oli ihmeellistä, Melisse! Sinä olet saanut kauniin sävelen -siihen. - --- Kiitos, Jan! - -Hän alkoi taas soittaa ja hyräili hiljaa sanattoman soiton -säestykseksi, jota oli oppinut Janilta. Vihdoin hän antoi viulun -Janille. - --- Nyt täytyy sinun soittaa minulle. - --- Minä olen unohtanut, paljon, Melisse. - -Tämä kummastelikin nähdessään, kuinka kömpelösti hänen ruskeat sormensa -liikkuivat kielillä. Tämän havaitessaan hän tunsi itsensä kovin -huolestuneeksi. Hänelle ei ollut soittamassa vanha Jan, vaan uusi -tylsine, haluttomine silmineen, joissa ei enää ollut entistä hehkua. -Siirryttyään sitten hajamielisesti sävelestä toiseen, hän antoi viulun -Melisselle takaisin. - -Hiljaa tämä nousi ja ripusti viulun seinälle. - --- Sinun täytyy harjoitella paljon, hän sanoi hiljaa. - -Hänen kääntyessään takaisin oli Jan noussut ja piti lakkia kädessään. - --- Lähdetkö noin pian, Jan? hän kysyi kummastuen. - --- Minä olen väsynyt, toinen sanoi puolustelevasti. -- En ole nukkunut -kahteen yöhön, Melisse. Hyvää yötä! - -Jan hymyili hänelle seisoessaan ovella, mutta se hyvää yötä, joka -kuului hänen huuliltaan, oli eloton ja kylmä. Jania värisytti, kun hän -astui ulos. Kylmien tähtien alla hän puristi kätensä nyrkkiin -- hän -tunsi, ettei ollut lähtenyt tuvasta minuuttiakaan liian aikaisin. - -Yrittäen tukahduttaa tapaamisen aiheuttamaa surua hän meni yhtiön -varastohuoneelle. - -Cummins palasi myöhään kotiin. Melisse oli yhä valveilla. Isä katsahti -häneen terävästi olkansa yli, ripustaessaan takkiaan ja lakkiaan -naulaan. - --- Onko jotakin tullut sinun ja Janin välille? hän kysyi äkkiä. -- -Miksi olet itkenyt? - --- Välillä puhkeavat kyyneleet soittaessani viulua, isä; en tiedä -mitään tulleen Janin ja minun välille, vaikka -- vaikka -- vaikka -- -minä en ymmärrä -- - -Hän vaikeni ja yritti tukahduttaa nyyhkytyksiä, jotka värähtelivät -hänen kurkussaan. - --- En minäkään ymmärrä -- toimitusmies huudahti ja meni takkavalkean -ääreen sytyttämään piippuaan. -- Hän sanoi itsensä tänä iltana irtikin -yhtiön palveluksesta! - --- Ei suinkaan -- hän -- kai -- aio -- lähteä -- leiristä? Melisse -änkytti. - --- Hän jättää palveluspaikkansa, isä toisti. -- Toisin sanoen hän ei -voi jäädä Lac Bainiin. Hän sanoo aikovansa mennä metsiin, ehkäpä Jeanin -kotiseudulle Athabaskaan. Onko hän sanonut sinulle mitään enempää? - --- Ei mitään, Melisse vastasi. - -Hän laskeutui polvilleen pienen kirjalaatikon eteen. Kyynelverho -sumensi hänen silmänsä. Hän ponnisti kaikin voimin hallitakseen -itseänsä, ennen kuin uudelleen näyttäytyi isälleen. Kun tämä hetkiseksi -meni omaan huoneeseensa, tyttö huusi hänelle puoliavoimesta ovesta -hyvää yötä. - -Seuraavana päivänä Gravois tapasi Janin, kun tämä oli täyttämässä uutta -selkäreppua. He tapasivat ensi kerran toisensa sen jälkeen kun Jean oli -saanut kuulla Janin sanoutuneen irti paikastaan, ja Jean tervehti häntä -kiroten. - -Jan katsahti häneen ja hymyili, huomatessaan pikku ranskalaisen -kuohuvan oikein raivosta. - --- Hyvää päivää, Jean de Gravois! hän sanoi nauraen. -- Näette, että -minä aion haeskella ketut käsiini. - --- Tuhannen pentelettä! Jean sähisi. - --- Ei, kettuja, rakas Jean. Minä olen kyllästynyt leiriin. Saan -ajastani paremman maksun tuolla lännessä korvessa. Muistakaa se, Jean! -Siitä on monta vuotta sitten, kun te metsästelitte siellä, ja ketut -syövät kyllä kohta suihinsa koko seudun! - --- Kautta pyhimysten, Jean kihahti, -- ja minä kun -- - -Sanaakaan sanomatta hän käännähti kannoillaan ja meni suoraan Melissen -luo. - --- Jan Thoreau aikoo lähteä leiristä, hän ilmoitti karskisti, pullisti -rintaansa ja mulkoili vihaisesti häneen. - --- Isäni on kertonut sen, Melisse sanoi. - -Tämän posket olivat värittömät, ja hänellä oli punaisia juomuja silmien -alla, mutta hänen äänensä oli aivan rauhallinen. - --- Hyvä Jumala! Jean sanoi ja pyörähti uudelleen ympäri. -- Sinä otat -sen kylmäkiskoisesti! - -Hetkistä myöhemmin Melisse näki Janin tulevan varastohuoneelta. Hänen -astuessaan tupaan näkyi tosin syvän liikutuksen jälkiä tytön kasvoilla, -mutta hänen äänensä oli luonnottoman rauhallinen. - --- Olen tullut sanomaan hyvästi, Melisse, hän aloitti. -- Aion lähteä -Barrensiin metsästelemään. - --- Toivotan sinulle runsaasti riistaa, Jan. - -Melissen äänessä oli metallinkova kaiku. - -Ensi kerran eläessään Jan ojensi hänelle kätensä. Tyttö vavahti, ja -silmänräpäyksessä syöksyi kaikki veri sydämestä hänen kasvoihinsa. -Sitten hän antoi toiselle kätensä ja katsoi häntä vakavasti ja tyynesti -silmiin. - --- Voitko odottaa hetkisen? hän kysyi. - -Hän riensi huoneeseensa, ja hänen taas näyttäytyessään hehkui punainen -pilkku hänen kummallakin poskellaan, ja hänen silmänsä salamoivat. Hän -oli palmikoinut hiuksensa, asettanut ne kruunuksi päälaelle ja pistänyt -tulipunaisia kukkia kiiltävään hiuskasaan. Toistamiseen hän tuli ja -ojensi Janille kätensä. - --- Minä otaksun, että se on sinusta nyt samantekevää, hän sanoi -kylmästi ja nauraen suoraan hänelle. -- Minä en ole rikkonut -lupaustani. Se oli tyhmä, eikö totta? - -Janista tuntui kuin hänen verensä olisi äkkiä jähmettynyt, ja vaivoin -hän sai pidätetyksi nyyhkytyksen. - --- Sinä lupasit -- --. Hän ei voinut jatkaa. - --- Minä lupasin olla laittamatta hiuksiani näin, ennen kuin sinä olet -unohtanut rakastaa minua, hän täydensi. -- Nyt teen sen. - -Jan taivutti päätään, ja Melisse näki hänen hartioittensa vavahtavan -paksun peurannahkatakin alla. Hänen huulensa aukenivat, ja hän kohotti -käsivartensa, kuin haluten ojentaa ne Jania kohti; mutta kun tämä taas -puhui, hänen äänensä kaikui tyynenä, väräjämättä. - --- Minä en ole lakannut rakastamasta sinua, Melisse. En koskaan lakkaa -rakastamasta pikku siskoani. Mutta sinä olet vanhempi nyt, ja sinun on -nyt aika laittaa hiuksesi näin. - -Hän kääntyi poispäin, enää katsomatta tyttöön ja lähti majasta. - --- Hyvästi, Jan! kaikui nyyhkyttävä kuiskaus, mutta tämä ei enää -kuullut sitä. Ikkunasta hän näki Janin pudistavan Cumminsin kättä -yhtiön varastohuoneen edessä. Hän näki Janin menevän Iowakan ja Jeanin -luo, ja sitten nostavan mytyn selkäänsä ja pää painuksissa hiljalleen -katoavan synkän männikön syvyyteen. - - - - -23 - -Jan palaa - - -Koko kevään ja kesän Jan vietti Barrensin-maan rämeissä ja matalilla -harjanteilla. Kesti kaksi kuukautta, ennen kuin hän taas ilmestyi -leiriin, ja silloin hän viipyi siellä vain sen verran, että ehti -varustautua uudelleen. - -Melisse oli hiljaisuudessa kärsinyt nämä kuukaudet -- sydän täynnä -surua ja yksinäisyyttä, jota ei tiennyt kukaan muu kuin hän itse. -Iowakaltakin hän kätki surunsa. Ja kuitenkin hänen mielensä ollessa -raskaimmillaankin, hän piti itsepintaisesti kiinni toivosta. Vasta kun -Jan viimeisen kerran kävi Lac Bainissa tämä toivo lakkasi kokonaan. - -Ensimmäisenä iltana rämeseudulta palaamisensa jälkeen Jan tuli tupaan. -Hänen partansa oli taas kasvanut. Hiukset olivat pitkät ja suortuneet -ja riippuivat sekaisin hartioilla. Kadonnut oli tunteellinen kauneus -hänen suurista silmistään, jotka joka vivahduksellaankin -- joko ilon -tai surun -- olivat kerran herättäneet Melissessä myötätuntoa. Hänen -kasvoillaan oli metsäihmisen vuosisataisen vaiteliaisuuden leima. -Päättävästi ja kuitenkin lempeästi ne sysäsivät takaisin kaikki -entisyyteen suuntaavat viittaukset ilmaantumasta sanoin tai teoin ja -pitivät tiukasti Melissen etäällä hänestä. - -Tällä kerralla Melisse ymmärsi, ettei hänen rinnassaan ollut toivon -kipinääkään. Jan oli iäksi kadonnut hänen elämästään, jättäen jälkeensä --- kuin kauheaksi haamuksi kaikesta siitä, mitä he kerran olivat olleet -toisilleen -- vanhan viulunsa tuvan seinälle. - -Kun hän uudelleen oli jättänyt heidät, tytölle tuli viulu yhä enemmän -samaksi, mitä se kerran oli ollut Janille. Melisse soitteli niin kuin -hänkin oli soitellut, antoi sen kielien tulkita yksinäisyyttään ja -sydänsurujaan, ja välillä hän saattoi laskea sen rinnalleen ja -puhutella sitä, niin kuin Jankin ennen oli sitä puhutellut. - --- Jospa sinä vain voisit! hän kuiskasi sille eräänä päivänä, kun syksy -lähestyi. -- Jospa sinä voisit kertoa minulle hänestä ja sanoa minulle, -mitä minun pitäisi tehdä -- sinä vanha rakas viulu! - -Kerran syksyllä Jan tuli koirineen reellä noutamaan ruokavaroja ja -ansoja. Hän aikoi viettää talven kolmesataa kilometriä lännempänä -Athabaskan maassa. Hän jäi viikoksi Lac Bainiin, ja tällä välin saapui -jalkaposti Fort Churchillista. - -Kirjeenkantaja toi uuden kokemuksen Melissen elämään -- hänen -ensimmäisen kirjeensä. Se oli nuorelta Dixonilta -- yli kaksikymmentä -tiheästi täytettyä sivua, missä hän ilmoitti aikovansa viettää osan -lähestyvää talvea Lac Bainissa. - -Hän luki parhaillaan viimeistä sivua, kun Jan tuli tupaan. Hänen -poskiaan peitti heikko puna, ja hän katsahti ilosta loistaen Janiin. - --- Kirje! hän huudahti ja ojensi nuo kirjoitetut lehdet. -- Kirje -- -minulle, Jan, aina Churchillista asti! - --- Kuka Herran nimessä -- tämä alkoi hymyillen; sitten hän keskeytti -lauseensa. - --- Se on herra Dixonilta, tyttö sanoi ja punastui kovin. -- Hän aikoo -viettää osan talvea meillä. - --- Se ilahduttaa minua, Melisse, Jan sanoi rauhallisesti. -- Minä pidän -hänestä ja haluaisin mielelläni tutustua häneen paremmin. Toivoakseni -hän tuo mukanaan sinulle vähän uusia kirjoja -- ja viulunkieliä. -Soitteletko sinä paljon nykyään? - --- Soittelen kyllä. Etkö tahtoisi soittaa minulle, Jan? - --- Minun käteni ovat kovin kankeat; sitä paitsi olen unohtanut koko -taitoni. - --- Nekin kappaleetko, joita soittelit minun pienenä ollessani? - --- Luulen ainakin, Melisse. Mutta sinä et saa milloinkaan unohtaa -niitä. - --- En unohdakaan, tyttö vastasi hiljaa. -- Ja sitten ehkä kerran voin -opettaa ne sinulle uudestaan. - -Jan ei nähnyt häntä ennen kuin kuusi kuukautta myöhemmin tullessaan -kotiin turkiksineen vuosittaiseen peuranpaistojuhlaan. Silloin hän sai -tietää, että Melisse oli saanut vieläkin kirjeen ja että Dixon olikin -mennyt Lontooseen sen sijaan että olisi tullut Lac Bainiin. - -Juhlan jälkeisenä päivänä Jan palasi Athabaskan maahan. Keväällä häntä -ei nähty Lac Bainissa. Alkukesästä hänestä ei kuulunut mitään uutisia. -Jean meni vesitse Athabaskaan ja tapasi Thoreaun majan tyhjillään. -Siinä ei ollut asuttu pitkään aikaan. Intiaanit sanoivat, etteivät -olleet nähneet Jania sitten alkukevään. Eräs puoliverinen, jonka Jean -tapasi Fond du Lacissa, kertoi tavanneensa Beaverissa valkoisen miehen -luita, hudsonlahtelainen pyssy ja sarvipäinen puukko vieressään. - -Raskain sydämin Jean palasi Lac Bainiin. - --- Epäilemättä hän on kuollut, hän sanoi Iowakalle. -- En luule, että -siitä kannattaa puhua mitään Melisselle. - -Eräänä päivänä syyskuun alussa tuli puolenpäivän aikaan leiriin muuan -yksinäinen olento. Hän kantoi tavaramyttyä, ja mukanaan hänellä oli -kuusi koiraa. Se oli Jan Thoreau. - --- Minä olen ollut sivistyneillä seuduilla asti, hän selitti, -- ja -tulen kotiin viettääkseni talven Lac Bainissa. - - - - -24 - -Pelastettu - - -Ensi lumen tultua saapui nuori Dixon Fort Churchillista. Jean de -Gravois tapasi hänet tiellä lähellä Ledoqin asuntoa. Kun englantilainen -tunsi pikku ranskalaisen, hän hyppäsi reestään ja meni ilosta loistavin -kasvoin ja ojennetuin käsin häntä vastaan. - --- Hyvänen aika, eikö siinä olekin vanha ystäväni Jean! hän huudahti. --- Minä juuri ajattelin teitä, Gravois, ja kuinka te kaksi vuotta -takaperin olitte vähällä tappaa minut. Olen sen jälkeen oppinut paljon -lumimaan kansasta, enkä milloinkaan enää tee sellaista. -- Nauraen hän -tarttui Jeanin käsiin. -- Entä kuinka Gravoisin vaimo ja pikku Gravois -voivat -- ja Melisse? hän lisäsi, ennen kuin Jean ennätti mitään -sanoakaan. - --- Kaikki hyvin, herra Dixon, Jean vastasi. -- Pikku Gravoisit ovat -vain kasvaneet suuriksi ihmisiksi. - --- En voi auttaa sitä, että pidän tuosta Dixonista, hän virkkoi tuntia -myöhemmin Iowakalle, -- enkä kuitenkaan haluaisi pitää hänestä. -Mistähän se johtunee? - --- Senkö vuoksi, että pelkäät Melissen pitävän hänestä? hänen vaimonsa -kysyi hymyillen hänen olkansa yli. - --- Kautta pyhimysten, eiköhän vain siinä olekin syy! Jean myönsi -suoraan. -- Minä vihaan ulkomaalaisia -- ja Melisse kuuluu Janille. - --- Niin kuului kerran, mutta siitä on jo pitkä aika, Jean. - --- Olkoon vain, mutta sittenkin minun on vaikea uskoa sitä, rakkaani. -Jospa Jan tahtoisi puhua hänen kanssaan -- - --- Nainen väsyy odottamaan, Iowaka keskeytti hänet lempeästi. -- Jan -Thoreau on odotuttanut liian kauan! - -Kun he viikkoa myöhemmin seisoivat ovensa edessä, he näkivät Dixonin ja -Melissen astelevan hiljakseen pitkin metsänreunaa. Iowaka katsahti -nauraen Jeaniin. - --- Enkö sanonut, että Jan on odotuttanut liian kauan? - --- Siis -- jos minä olisin viipynyt Athabaskan maassa yhden tai pari -vuotta, sinä olisit seurustellut ulkomaalaisen kanssa? Jean kysyi ja -hänen kasvonsa synkkenivät. - --- Paljon mahdollista, Iowaka vastasi veitikkamaisesti ja juoksi -tupaan. - -Sadatellen Jean asteli varastohuoneelle. Häntä suututti se kylmyys, -jolla Jan mukautui olosuhteisiin. - --- Tuo Dixonhan on Melissen seurassa aamuisin, päivisin ja iltaisin, ja -he kävelevät joka päivä metsässä, hän sanoi Janille. -- Pian tulee Lac -Bainissa häät! - --- Melisse ansaitsee hyvän miehen, Jan vastasi järkähtämättömän -tyynenä. -- Minä pidän Dixonista. - -Sielunsa syvyydessä hän tiesi, että päivä päivältä loppu lähestyi häntä -yhä enemmän. Hän ei kertonut Melisselle, että hän oli palannut Lac -Bainiin ollakseen vielä kerran hänen läheisyydessään, eikä hän uskonut -sitä Jeanillekaan. Hän oli tosiaankin aavistellut, että tämä talvi -leirissä tuottaisi hänelle sekä iloa että surua -- mutta Dixonia hän ei -ollut ottanut lukuun. Päivän toisensa perästä hän näki Melissen ja -englantilaisen yhdessä, ja vaikka hänessä ei herännytkään mitään -sellaista hurjaa mustasukkaisuutta, joka varmaankin olisi raadellut -Jean de Gravoisia, lisäsi tietoisuus siitä, että tuo nuori tyttö solui -pois häneltä, yhä suuremman surun sen painoksi mikä jo kalvoi hänen -sydäntään. - -Dixon ei yrittänytkään salata tunteitaan. Hän rakasti Melisseä. Sen hän -sanoikin Jeanille eräänä päivänä aivan avoimesti. Vilpittömään tapaansa -hän puhui asioita, jotka voittivat Jeanin perinnäisten ennakkoluulojen -viimeisen hivenenkin ja pakottivat hänet myöntämään, että tämä oli -aivan toisenlainen ulkomaalainen kuin hänen ennen tapaamansa. - --- Hitto vie, minä pidän hänestä, hän sanoi itsekseen, -- ja kuitenkin -näkisin hänen mieluummin menevän iankaikkiseen autuuteen kuin ottavan -Melissen Janilta! - -Suuri lumi tuotti ratkaisun asiaan. Se tuli aikaisin joulukuussa. Dixon -oli aamulla lähtenyt Ledoqin luo. Puolenpäivän aikaan taivas oli -lyijynmusta, ja vähän myöhemmin ei voinut lumituiskun takia nähdä -kymmentä askelta eteensä. Englantilainen ei palannut samana -päivänä. Eikä hän tullut seuraavanakaan, ja Gravois ajoi pitkin -vuorenharjannetta, kunnes saapui ranskalaisen tuvalle, missä sai kuulla -Dixonin edellisenä iltana lähteneen Lac Bainiin. Silloin hän meni -Melissen luo. - --- Merkitsee jokseenkin varmaa kuolemaa lähteä etsimään häntä, hän -sanoi. -- Emme voi enää käyttää koiria. Lumikengät vajoavat kuin -lyijykuulat, ja lähteminen kymmenen kilometrin päähän leiristä on -ketunruuaksi joutumista! - -Oli pimeä, kun Jan tuli tupaan. Melisse hypähti ylös heikosti -huudahtaen, nähdessään hänen tulevan aivan valkoisena lumesta. Hänellä -oli kevyt käärö selässä ja pyssy kädessä. - --- Minä menen etsimään häntä, Jan sanoi hiljaa. -- Jos hän elää, tuon -hänet mukanani kotiin sinulle. - -Hitaasti Melisse lähestyi, ja Jan kuuli oman sydämensä sykinnän. -Unohtaisiko hän milloinkaan tätä katsetta? Tytön silmät loistivat kuin -ennenkin, hänen käsivartensa olivat ojennetut, hänen huulensa avoinna. -Jan tiesi, kuinka Suuri Henki kerran oli ilmestynyt Mukeelle ja kuinka -valkoinen nainen, kuin lumihuntu, oli tullut puoliverisen silmien ja -tämän Ihmeellisen väliin, jota hän oli katsellut. Tämä sama huntu tuli -Janin ja nuoren tytön väliin. Kuin ilmestyksenä Jan näki hänen kasvonsa -niin lähellä itseään, että tunsi hänen suloisen hengityksensä, ja hän -tiesi, että hänen toinen kätensä oli Melissen molemmissa, ja sitä -painettiin kevyesti tämän rintaa vasten. - --- Jan, sankarini -- - -Nyyhkyttäen tämä hoippui takaisin yöhön. Hän kuuli Melissen äänen -huutavan häntä, mutta männikön hurja kohina ja hänen aivojensa humina -estivät häntä erottamasta sanoja. Jan oli nähnyt rakkauden valon -loistavan hänen silmistään -- Dixonin herättämän rakkauden! Ja Jan -halusi löytää eksyneen! Vihdoinkin hän -- Jan Thoreau -- sai näyttää, -ettei vanha rakkaus ollut hänestä kuollut; hän tahtoi tänä yönä -- -huomenna -- ylihuomenna ja kunnes hän kaatuisi kuolleena maahan -- -tehdä Melissen tähden, mitä oli luvannut tehdä heidän rekimatkallaan -Ledoqin luo. - -Vasta päivän valjetessa hän saapui Ledoqin majalle. Ranskalainen -tuijotti kummastellen häntä, saadessaan kuulla hänen aikovan etsiä -Dixonia. - --- Ette te löydä häntä, hän sanoi vitkaan, -- mutta jos olette -päättänyt lähteä, minä tulen mukaan. Ei ole missään tapauksessa suuria -toiveita hänen palaamisestaan. - --- Älkää, Jan kielsi. -- Yksi on yhtä hyvä kuin kaksikin, ellemme etsi -kumpikin erikseen. Tulin tämän kautta saadakseni tietää, aikoiko -lumisade ennen Dixonin lähtöä. - --- Tunnin kuluttua hänen lähdöstään ei voinut nähdä kättään silmiensä -edessä, Ledoq vastasi ja alkoi laittaa myttyään kuntoon. -- Epäilemättä -hän on harhaillut Lac Bainin ympäri ja ohi. Menemme yhdessä sinne ja -sitten kumpikin omalle tahollemme. - -He palasivat yli vuoren ja pysähtyivät, kun vaisto sanoi heille, että -olivat vastapäätä järven männikköä. Siellä he erosivat, Jan meni, -mikäli hän saattoi arvata, luodetta kohti; Ledoq lähti hiljalleen ja -toivottomana etelään päin. - -Janista ei ollut mikään suuri uhraus tämä ottelu suuren lumen kanssa -Melissen onneksi. Miltä se tuntui Ledoqista, ei yksikään ihminen -milloinkaan saanut tietää, sillä vasta sitten kun kevät oli sulattanut -lumen, löysi Lac Bainin väki kaukaa etelästä, mitä ketut ja sudet -olivat jättäneet hänestä jäljelle. - -Pelkäämättä Jan syöksyi lumen valkoiseen maailmaan. Hänellä ei ollut -oppaanaan kallioita eikä puita, sillä kaikki oli verhoutuneena -intiaanijumalan raskaaseen, juhlalliseen lumiasuun. Puut taipuivat -kaksinkerroin sen alla; maailma väänteli mykässä tuskassa sen -alituiseen kasvavan painon pusertamana. Tuossa hirveässä hiljaisuudessa -kuului Janin ääni hurjina, kaikuvina huutoina. Aina vähän väliä hän -ampui laukauksen, ja joka laukauksen jälkeen hän kuunteli kauan ja -tarkkaavasti. Kaiku vastasi hänelle nauraen, ilkkuen, ja joka kerran -vallitsi taas sama synkkä hiljaisuus kuin ennenkin. - -Päivä valkeni -- ei paljonkaan valoisempana kuin yö. Hän meni järven -yli ja vajosi joka askelella aina polviin asti. Aina puolen tunnin -kuluttua hän ampui laukauksen. Hän kuuli laukauksia etelästä ja -ymmärsi, että Ledoq oli siellä päin; joka kerta kajahtivat laukaukset -entistä heikommin, kunnes ne vihdoin häipyivät kokonaan. - -Järven toisella puolella hän tapasi taas metsää, ja hänen äänensä -kaikui turhaan sen synkässä syvyydessä. Ei elon merkkiäkään näkynyt -hänen ympärillään, ei erottanut muuta ääntä kuin lumihiutaleiden -hiljaista putoamista. Yli metrin syvyyteen tämän lumen alle olivat -erämaan nelijalkaiset kaivautuneet; aivan honkien runkoja vasten ja -telttamaisten peitteittensä suojaamina odottelivat linnut kuin -elottomina pahan sään taukoamista. - -Lumituisku lisääntyi, ja yön saavuttua hän kaivautui suureen reikään -pehmeään lumeen ja täytti sen puunoksilla vuoteekseen. Herättyään -muutamien tuntien kuluttua hän nousi, työnsi päänsä ylös ja huomasi -olevansa hautaantunut kainaloihinsa asti. Leveiden lumikenkiensä avulla -hän kaivautui esiin, kunnes oli polvillaan lumessa. - -Silloin hän kohotti kääröään, ja hämmästyksen huudahdus pääsi häneltä. -Toinen puoli kääröstä oli syöty! - -Epätoivon huudahdus kuului hänen huuliltaan. Kapea jauhojuova juoksi -hänen sormiensa välitse lumelle. Hän veti esiin jyrsityn kinkunpalan ja -vähän teetä -- siinä oli kaikki, mitä oli jäljellä hänen mukanaan -olleesta varastosta. - -Kinkunpalassa näkyi pienien terävien hampaiden jälkiä, jotka -paljastivat hänelle, mitä oli tapahtunut. Hänen nukkuessaan oli kärppä -varastanut hänen eväitään. - -Tunnin hän etsi lumesta, arvellen tuon pikku eläimen jättäneen -saaliinsa johonkin lähelle, mutta turhaan! Hän laittoi silloin tulen, -sulatti lunta teevedeksi ja paistoi silavaviipaleen, jonka hän söi -vielä jäljellä olleiden korpunmurujen kanssa. Jauhot hän veti -veitsellään kokoon ja pani ne nahkatakkinsa taskuun. Sitten hän -suuntasi kulkunsa sinne päin, missä otaksui Lac Bainin olevan. - -Lakkaamatta hän huusi Dixonia ja ampui vähän väliä laukauksen. Illan -tultua hän laittoi tulen ja söi kaksikolmannesta kinkun tähteestä. -Taskussaan olevat jauhot hän jätti koskematta. - -Oli vielä yö, kun hän nousi ja ponnisteli eteenpäin. - -Hänen ensimmäinen tuskansa oli nyt vaimennut. Sen sijaan hän tunsi -melkein tyydytyksen tunnetta. Toista kertaa hän taisteli kuoleman -kanssa Melissen tähden. Eikä se tällä kerralla itse asiassa ollutkaan -mikään erittäin vaikea taistelu. Hän oli Punaisen Kauhun aikana -pelännyt kuolemaa, mutta hän ei pelännyt sitä kuolemaa, joka uhkasi -häntä paksussa lumessa. Se pikemmin houkutteli häntä ihmeellisellä -tavalla. Jos hän kuolisi, hän kuolisi Melissen tähden, ja tämä -muistelisi aina hänen tekoaan. Syötyään viimeisen kinkunpalan hän -selvitti itselleen, mitä lopun tullessa tekisi. Pyssynperään hän -piirtelisi muutamia jäähyväissanoja Melisselle. Vieläpä hän -ajattelikin, mitä kirjoittaisi. Neljä sanaa: -- Melisse, minä rakastan -sinua. Ja illalla tulen ääressä istuessaan hän alkoi piirtää nimeä. - --- Huomenna, hän sanoi itsekseen, -- laitan sen valmiiksi. - -Hänen alkoi tulla kova nälkä, mutta hän ei kuitenkaan koskenut -jauhoihin. Hän nukkui kuusi tuntia, ja sitten hän joi lämmintä teetä. - --- Uurastamme päivänkoittoon, Jan Thoreau, hän puheli itsekseen, -- ja -sitten, ellei mitään satu, valmistamme viimeisen leirimme ja lopetamme -jauhot. Sitten on loppumme; meillä ei ole enää mitään syötävää. - -Hän jätti lumikenkänsä -- ne vain vaivasivat häntä -- ja -huopapeitteistään kaksi, jotka painoivat hänen hartioillaan kuin lyijy. -Sitten hän laski patruunansa -- kymmenen jäljellä! - -Hän ampui laukauksen. - -Kuuliko hän kaiun? - -Hän säpsähti. Hän heristi korviaan kuullakseen toistamiseen tämän -äänen. Se tuli silmänräpäyksessä -- tällä kerralla se ei selvästikään -ollut mikään kaiku. - --- Ledoq! hän huusi ääneen. Hän ampui uudestaan. - -Hän kuuli nyt aivan selvästi laukauksen. Hetken kuluttua hän kuuli taas -laukauksen, nyt paljon lähempää kuin ennen, ja hän pamautti -vastaukseksi. Muutaman sadan metrin päästä hän tuli matalalle -harjanteelle ja kohotti silloin äänensä voimakkaaksi huudoksi. Laukaus -vastasi vuoren toiselta sivulta. - -Vyötäisiin asti lumessa hän alkoi ryömiä ylöspäin, hivuttautuen -eteenpäin pienten puiden ja pensaiden avulla, ja vähän väliä hänen -täytyi pysähtyä puoliksi ojentautuakseen tuossa pehmeässä aineessa, -jossa hän pyrki väsymyksestä läähättäen eteenpäin. Vuoren huipulle -tultuaan hän huusi uudelleen. Valkoisen lumiusvan läpi hän kuuli heikon -äänen toiselta sivulta, mutta Jan tiesi, että se oli hyvin lähellä, -vaikka se tuntui heikolta. - --- Jotain on tapahtunut Ledoqille, hän ajatteli; -- mutta hänellä on -varmaankin ruokaa, ja me voimme elää sillä, kunnes lumimyrsky on ohi. - -Päästyään kappaleen matkaa eteenpäin, hän tunsi savunhajua; vielä -edempänä hän huomasi savu tuprun kohoavan pilviä kohti, ja viimein hän -havaitsi risumajan ja näki jonkun ihmisen tulevan vastaansa nelinkontin -kuin eläimen. - -Hän ponnisteli sen luo, ja haamu horjui ja olisi kaatunut, ellei paksu -lumi olisi ottanut vastaan. Vielä askel, ja huudahdus pääsi Janin -huulilta. Se ei ollutkaan Ledoq, vaan Dixon, seisoen siinä kalpein, -laihoin piirtein ja tuijottaen pyryyn! - --- Hyvä Jumala, minä olen nälkään ja janoon nääntymäisilläni! -englantilainen ähkyi ja ojensi käsivartensa. -- Thoreau -- Jumala -olkoon ylistetty. - -Hän horjui ja kaatui lumeen. - --- Minä keitän teille vettä -- ja jotain syötävää -- heti! Jan sanoi. - -Hänen äänensä oli soinnuton, ja maailma pyöri hänen silmissään, kun hän -heitti maahan käärönsä korjatakseen tulta. Hän tunsi väsymystä, joka -varmaankaan ei johtunut ainoastaan rajuilmasta. Hän ripusti kuitenkin -molemmat keittoastiansa liekeille ja täytti ne lumella. Toiseen hän -tyhjensi kourallisen jauhoja, jotka olivat hänen taskussaan -- toiseen -hän pani teetä. Viidentoista minuutin kuluttua hän vei ne -englantilaiselle. - -Dixon joi ahneesti lämmintä teetä, ja yhtä ahneesti hän söi keitettyä -jauhovanukasta. Jan katseli nälkäisenä, kunnes kaikki oli syöty. - --- Se ei tullut silmänräpäystäkään liian varhain, Thoreau, hän sanoi -kiitollisena ja ojensi kätensä. -- Yö vielä ja -- - -Äkkiä hän pysähtyi. Armias taivas, mitä tuo on? - -Ensi kerran hän huomasi kumppaninsa kasvojen riutuneen ilmeen. Janin -pää vaipui raukeana rinnalle. Hänen kätensä olivat jääkylmät. - --- Ei se mitään ole, hän mutisi uneliaasti, -- minä myöskin olen -nälkään nääntymäisilläni, Dixon! Ei ole enää mitään syötävää, hän -jatkoi, nähdessään toisen katsahtavan kääröön. -- Minä annoin teille -viimeiset jauhot. Ei ole mitään muuta kuin -- suolaa ja teetä. -- -Raskaasti huoahtaen hän heittäytyi risumajaan. - --- Antakaa minun nukkua! - -Kun Dixon oli tutkinut käärön vakuuttuakseen, ettei siellä ollut mitään -syötävää, hän kömpi takaisin Janin luo ja pani maata hänen viereensä. -Hänen herätessään oli jo valoisa päivä, ja nähtyään lumisateen -tauonneen hän huusi kumppanilleen. - -Jan ei liikahtanutkaan. Hetkiseksi Dixon laskeutui kuuntelemaan, -hengittikö hän; sitten hän hoippui tulen luo. Taivas oli raskas ja -lyijynharmaa; äänetön kolkko hiljaisuus oli seurannut lumimyrskyn -vinkunaa. - -Äkkiä Dixon kuuli ääntä. Lähellä hän näki variksen hyppivän sinne tänne -lumella. Se huusi nälissään, ja sen suuret pöllönsilmät tuijottivat -Dixoniin. Mies tuijotti vastaan, peläten liikahtavansa. Hitaasti ja -varovaisesti hän ryömi hakemaan asettaan, ja se kädessä hän vajosi -lumeen. Kun laukaus kajahti, Jan liikahti, mutta ei avannut silmiään -edes silloin kun Dixon riemuiten huudahti hänelle, että hän oli -hankkinut heille ruokaa. Hän kuuli sen ja yritti kohottautua, mutta -jokin hänen tahtoaan voimakkaampi hangoitteli vastaan. Hänestä tuntui -kokonaiselta iankaikkisuudelta, ennen kuin hän taas kuuli ääntä. Hän -tunsi itseään nostettavan, ja avattuaan silmänsä hän makasi pää -englantilaisen olkapäähän nojaten. - --- Juokaa tämä, Thoreau, hän kuuli. - -Hän joi ja tajusi, ettei se ollutkaan teetä, mikä hänen kurkustaan -valui alas, vaan lämmintä verta. - -Yhtäkkiä hän heräsi. Dixon tarjosi lautasella hänelle muutamia pieniä -lihanpalasia, ja kyselemättä hän söi. Äkkiä, kun jäljellä oli enää vain -pari kolme palaa, hän lopetti. - --- Hyvä Jumala, minähän olen syönyt kaiken! hän huudahti pelästyneenä. - --- Mitäpä sillä väliä, nuori englantilainen vastasi, -- sainhan minä -teidän jauhonne, Thoreau; te olette saanut minun varikseni. Eikö se ole -oikeudenmukaista? - -Ja he puristivat lujasti toistensa käsiä, ja Janin sydämessä syntyi -sanoja, jotka melkein purkautuivat esiin hänen huuliltaan, sanoja, -jotka kaikuivat hänen aivoissaan ja muodostuivat äänettömäksi -rukoukseksi: -- Melisse, minä kiitän suurta Jumalaa, että sinä rakastat -juuri tätä miestä! Mutta vaieten hän horjui jaloilleen ja meni ulos -pimeyteen. - --- Myrsky on kenties tauonnut vain hetkeksi, hän sanoi. -- Me emme saa -lainkaan menettää aikaa. Kuinka kauan olitte kuljeskellut, ennen kuin -saavuitte tähän? - --- Noin kymmenen tuntia, Dixon sanoi. -- Minä pyrin kompassin mukaan -länteen päin, kunnes tiesin kulkeneeni Lac Bainin ohi ja käännyin -sitten pohjoista kohti. - --- Oh, teillä on kompassi, Jan sanoi, ja hänen silmänsä loistivat. -- -Koska te tulitte niin pian tänne, niin olemme hyvin lähellä leiriä! -Sanokaa minulle, missä on pohjoinen? - --- Tuolla. - --- Silloin menemme etelään päin -- kaakkoon. Meidän täytyy olla -luoteeseen Lac Bainista. - -Jan otti pyssynsä ja pani vain teen ja molemmat keittoastiat kääröön; -jäljellä olevan huovan hän jätti lumeen. Englantilainen seurasi aivan -hänen kintereillään, kiväärin painosta kumarassa. Vaivalloisesti he -saapuivat vuoren huipulle, ja kun Jan hetkiseksi pysähtyi katsomaan -ympärilleen, Dixon vaipui syvälle lumeen. - --- Minä en jaksa enää, Thoreau, hän läähätti väsyneesti. Hänen -silmissään ei ollut lainkaan pelkoa; hänen äänensä sävy oli iloinenkin. - --- Minä tunnen tämän harjanteen, Jan huudahti rohkaisevasti. -- Siitä -ei ole ainakaan kymmentä kilometriä enempää Lac Bainiin. On parasta, -että jätätte aseenne. - -Dixon yritti nousta, ja Jan auttoi häntä. He kulkivat hitaasti -eteenpäin ja lepäsivät vähän väliä, mutta joka kerta kun Dixon nousi -ylös, hänen kasvonsa vääntäytyivät tuskasta. - --- Haluaisin teidän jatkavan yksinänne, hän sanoi. -- Tehän voisitte -lähettää apua -- - --- Minä lupasin Melisselle tuoda teidät kotiin, jos löytäisin teidät, -Jan vastasi kasvot poispäin käännettyinä. -- Jos rajuilma puhkeaisi -uudelleen, niin olisitte mennyttä. - --- Sanokaa -- sanokaa, hän kuuli Dixonin voihkivan, -- lähettikö hän -teidät minua etsimään, Thoreau? - -Englantilaisen äänessä veti jokin Janin katseen häneen. Hänen laihoja -poskiaan väritti heikko puna; hänen silmänsä säteilivät. - --- Lähettikö hän teidät? - --- Ei sanoillaan, herra Dixon, ja Jan koetti puhua tyynesti. -- Mutta -minä tiedän hänen tulevan hyvin onnelliseksi, jos saavun kotiin teidän -kanssanne. - -Vähän myöhemmin hän pysähtyi ja teki tulen; ja sillä hän sulatti -uudelleen lunta ja keitti teetä. Juoma virkisti heitä, ja he jatkoivat -kulkuaan. Vähän kauempana Jan ripusti aseensa puuhun selittäen, että he -saattoivat tulla noutamaan sen päivän tai parin perästä. - -Yhä raskaammin Dixon nojasi häneen, ja yhä useammin heidän täytyi -levätä. Kolme kertaa he pysähtyivät tekemään tulen ja keittämään -teetä. Oli pimeä, kun he päätyivät harjanteelta alas Lac Bainin -lumipeitteiselle jäälle. Puoliyö oli kulunut, kun Jan retuutti Dixonia -männiköstä hakkuupaikalle. Ei missään palanut valoa, ja hän meni -puolitiedottomine taakkoineen yhtiön varastohuoneelle. Siellä hän -herätti Croissetin, joka päästi heidät sisälle. - --- Pidä huolta Dixonista, Jan sanoi, -- äläkä herätä ketään yöllä! On -kyllä aikaa huomenaamulla varhain puhua, mitä on tapahtunut. - -Oman huoneensa liedellä hän keitti lihaa ja kahvia, ja kauan hän istui -hiljaa tulen ääressä. Hän oli tuonut Dixonin kotiin. Aamulla Melisse -saa tietää sen. Ensin hän menee englantilaisen luo, sitten -- sitten -- -Melisse tulee hänen luokseen! - -Hän nousi ja istuutui pienen pöydän ääreen, joka oli hänen huoneensa -nurkassa. - --- Ei, Melisse ei saa tulla luokseni huomenaamulla, hän kuiskasi. -- -Hän ei enää milloinkaan saa nähdä Jan Thoreauta. - -Hän otti kynän ja paperia ja kirjoitti. Arkin toisensa jälkeen hän -rutisti kokoon ja heitti tuleen. Viimein hän kirjoitti nopeasti ja -epätoivoisesti ranskaksi seuraavat harvat rivit: - --- Minä olen tuonut hänet takaisin sinulle, Melisseni, ja rukoilen -hyvää Jumalaa, että Hän soisi onnea sinulle! Jätän vanhan viuluni, ja -aina kun soitat sillä, se puhuu sinulle Jan Thoreaun rakkaudesta. - -Sitten hän taittoi paperin ja sulki sen yhtiön kirjekuoreen. Hyvin -hiljaa hän meni ulos autiolle varastohuoneelle. Valoa sytyttämättä hän -haki kuntoon uuden käärön, hiukan ruoka- ja ampumavaroja. Kirjekuoren -hän osoitti Melisselle ja pani sen niin, että Croisset tai toimitusmies -löytäisivät sen aamulla. Hänen koiransa olivat varastohuoneen takana -katoksessa, ja hän meni sinne, ja kutsui niitä hiljaa ja varovasti -nimeltä. Hiljaa ne tallustelivat isäntänsä perässä metsänreunaan, ja -aivan vanhan hongan alle, joka vartioi hautaa, Jan pysähtyi ja ojensi -äänettömänä käsivartensa pikku majaa kohti. Koirat katselivat. Kazan -- -silmäpuoli johtaja -- tuijotti hänestä yön pimeyteen ja päästi -hiljaisen ulvahduksen. Surkeasti vinkuva tuulenpuuska suhisi honkien -latvoissa, ja Janin huulilta tunkivat nyyhkyttävät sanat, jotka hän oli -kuullut tämän saman haudan ääressä yli seitsemäntoista vuotta -takaperin, kun Williamsin kyynelten tukahduttama ääni oli kohonnut -viimeiseksi rukoukseksi Cumminsin vaimon puolesta. - --- Suuri Jumala suojelkoon Melisseä! - -Hän kääntyi tielle, missä Jean de Gravois oli otellut englantilaisen -kanssa, kuljetti koirat ja reen luikertelevaa polkua myöten yli suon ja -saapui vihdoin yksinäiselle kallion yli esiinpistävälle puulle, johon -hän oli kätkenyt paperinsa. Ne hän kaivoi nyt esiin puukkonsa avulla. - -Päivä jo melkein koitti, ennen kuin häh löysi vuorenhuipulle jättämänsä -kiväärin. Heti sen jälkeen alkoi sataa lunta. Hän oli siitä iloinen, -sillä se peitti hänen jälkensä. - -Kolmetoista päivää hän ajoi koiriaan paksussa lumessa etelään päin. -Neljäntenätoista hän saapui Le Pasiin, sivistyksen rajavartiopaikkaan. -Oli yö, kun hän tuli metsästä, ja etäällä Saskatchewanin toisella -puolen näkyivät välkkyvät valot. - -Hetkistä ennen kuin hän lähti sen yli, hän antoi väsyneiden koiriensa -pysähtyä ja käänsi kasvonsa autiota, synkkää pohjolaa kohti, mihin -revontulet raukeine liekkeineen viittoivat häntä, sanoen hänelle, että -vanha, vuosisatoja jatkunut elämä odotti häntä aina maapallon -napapiirissä. - --- Hyvä Jumala siunatkoon sinua ja varjelkoon sinua kaikkina aikoina, -Melisseni, hän kuiskasi; ja hitaasti hän astui sitten koiriensa edellä -virran yli toiseen maailmaan. - - - - -25 - -Jack Thornton - - -Sinä iltana kuultiin soittoa Le Pasissa. Jan kuuli sen, ennen kuin -pääsi perille, ja koirat höristelivät korviaan. Se oli kummallista -soittoa, Jan ei ollut milloinkaan kuullut sellaista. Kazan, koirien -toissilmä johtaja, alkoi ulvoa ja nosti kuononsa kummastellen ilmaan. -Varjojen tavoin he soluivat pitkin suuren, valaistun rakennuksen -seinämää, rakennuksen, mistä soitto kaikui ja kuului huumaavaa hälinää --- naurua, töminää, laulua ja äänekästä puhetta. Ovi avautui, ja mies -ja nainen astuivat ulos. Mies kirosi ja nainen nauroi hänelle -- nauroi -niin kuin Jan ei ollut vielä milloinkaan kuullut naisen nauravan, ja -hän pidätteli hengitystään, kuunnellessaan naurun ilkkuvaa hohotusta. -Toisia pareja tuli ensimmäisen perässä. Muutamat menivät hiljaa ohi. -Eräs nainen, jota saattoi kaksi miestä, kirkui ja melusi ja sinkautti -rekeä vasten esineen, joka kolahtaen putosi maahan. Se oli pullo. Kazan -murisi. Vetokoirat luimistelivat etummaisen kintereillä. Hiljaisella -kehotuksella Jan taltutteli niitä. - -Aivan virran rannalla hän kohtasi matalan, vähäpätöisen rakennuksen, -jonka portin yläpuolella oli lyhty ja hieman vaatelias kyltti: -- -Kuningas Edwardin Hotelli. Viidakko oli lähes sadan metrin päässä -siitä, ja sinne Jan sitoi koiransa ja jätti rekensä. Hänen mieleensä ei -juolahtanutkaan, että sivistyneille seuduille tullessaan hän oli myös -tullut niille seuduin, missä tarvittiin lukkoja ja salpoja, missä oli -ryöväreitä ja varkaita. Yksinäisyyden eikä epäluulon tunne sai hänet -menemään takaisin, päästämään irti Kazanin ja ottamaan sen mukaansa. - -He astuivat sisälle hotelliin, Kazan epäilevän varovaisesti. Ovi vei -suureen, öljylampun valaisemaan huoneeseen. Siellä ei ollut ketään -muita kuin yksinäinen mies, joka istui ikkunan ääressä ja katseli ulos. -Aivan hiljaa, niin ettei häiritsisi toista, Jan istuutui. Kazan laski -sudenpäänsä isäntänsä polville ja mulkoili lakkaamatta ja kysyvästi -häneen. Jan ei ollut milloinkaan elämässään tuntenut itseään niin -yksinäiseksi ja hylätyksi. Hänen edessään lepäsi Saskatchewan -valkoisena ja hiljaa; sen takaa saattoi erottaa tumman metsänreunan, ja -kaukana, kaukana siitä tuikki matalalla pohjantähti taivaanlaelta. Se -kimmelteli perin raukeasti, melkein kuin tuhannet muut tähdet, joita -hän näki ja revontulet näyttivät vain himmenevältä kajastukselta. - -Jan tunsi jotain tukahduttavaa kurkussaan, hän sulki silmänsä ja -tarttui lujasti Kazanin päähän. Huolimatta hänen suorittamastaan -taistelusta, hänen ajatuksensa riensivät takaisin läpi rannattomien -hiljaisten alojen, yli vuorien ja halki metsien, nopeasti, lakkaamatta, -kunnes vielä kerran pohjantähti vilahti hänen päänsä päällä täydessä -loistossaan ja hän oli Lac Bainissa. Hän ei tiennyt antavansa myöten -nälän, väsymyksen ja metsissä käymänsä kolmetoistapäiväisen ottelun -yhteisvaikutukselle. Hän oli taas Melissen luona, vanhan viulunsa -luona, niiden luona, joita hän oli rakastanut. - -Tällä hetkellä hän unohti, että ketään muuta henkilöä huoneessa -olikaan; hän ei kuullut, kun mies muutti asentoaan, niin että hän -selvästi saattoi nähdä hänet ja Kazanin. Hänen omilta huuliltaan -puhjennut matala, sydäntäsärkevä nyyhkytys herätti hänet taas -nykyisyyteen. - -Hän suoristautui ja näki Kazanin hampaiden välkkyvän puolipimeässä. -Vieras oli noussut. Tuntematon seisoi kumartuneena hänen ylitseen ja -tuijotti häntä heikossa lampunvalossa, ja kun Jan avasi silmänsä, hän -näki, että hänen ylitseen kumartuneen miehen kalpeihin, hartaihin -kasvoihin oli piirrettynä suru, joka olisi voinut olla heijastus hänen -omastaan. Hetken he tuijottivat molemmat hiljaa ja hengittämättä -toisiinsa -- ja Kazanin selkäkarvat kohosivat. Jan ymmärsi, ettei tämä -mies ollut metsän poika. Mies ei kuulunut hänen väkeensä. Hänen -kasvonsa puhuivat etelän kansasta, sivistyksestä. Ja kuitenkin jokin -yhdisti heidät kaikista aidoista huolimatta ja teki heidät ystäviksi, -ennen kuin he vielä olivat sanoneet sanaakaan toisilleen. Vieras ojensi -kätensä, ja Jan tarttui siihen, ja tässä puristuksessa piili kaiken -yksinäisyyden ilmaus, kaikki kumppanuuden palava ikävöiminen, joka -täytti näiden molempien miesten sydämet. - --- Olette hiljakkoin saapunut tänne? mies sanoi puoliksi kysyen. -- -Teidän rekennekö on -- tuolla? - --- Niin, Jan sanoi. - -Vieras istuutui tuolille Janin viereen. - --- Leireistäkö? hän uteli innokkaasti. - --- Mistä leireistä? - --- Rautatieleireistä, missä avataan uusia linjoja, Wekuskon tuolla -puolella. - --- En tunne mitään leirejä, Jan vastasi yksinkertaisesti. -- En tiedä -mistään muusta rautatiestä kuin siitä, joka menee Le Pasiin. Minä tulen -Lac Bainista, Barren Landsin äärimmäisestä kolkasta. - --- Ettekö ole milloinkaan ennen ollut etelässä päin? vieras kysyi -hiljaa, ja Jan kummasteli hänen silmiensä ilmettä. - --- Kauan sitten, muinoin. Olen viettänyt koko elämäni -- tuolla -pohjoisessa. Jan osoitti sinne päin, ja toisen silmät kääntyivät sinne, -missä pohjantähti raukeasti välkkyi taivaalla. - --- Ja minä olen viettänyt koko elämäni tuolla alhaalla, hän vastasi ja -nyökkäsi etelään päin. -- Vuosi takaperin tulin tänne terveyttäni ja -onneani etsimään. -- Hän nauroi hermostuneesti. -- Minä saavutin -molemmat. Mutta jätän ne. Huomenna matkustan takaisin. Nimeni on -Thornton, hän lisäsi ja ojensi taas kätensä. -- Tulin Chicagosta. - --- Minun nimeni on Thoreau, Jan Thoreau, Jan sanoi. -- Olen lukenut -Chicagosta ja nähnyt kuvia siitä. Onko se suurempi kuin Winnipegin -kaupunki? - --- On, se on suurempi. - --- Suuren yhtiön virkamiehethän asuvat Winnipegissa, ja toimitusmies, -eikö niin? - --- Hudson Bay Companynko -- niin asuvat. - --- Ja kun on kysymys jostain tärkeästä -- oikein tärkeästä -- eikö -silloin ole parasta kääntyä toimitusmiehen puoleen? Jan kysyi. - --- Lähempänä on päätoimisto Prince Albertissa, Thornton sanoi ja -katseli kummastuneena Janin kasvojen jännittynyttä ilmettä. - --- Sinne ei ole pitkä matka, Jan virkahti ja nousi nopeasti. -- Entä -saisiko siellä jotain tärkeää toimitettua -- oikein tärkeää? -- Hän -laski kätensä Kazanin päähän ja kääntyi puoliksi ovea kohti. - --- Ehkä paremmin kuin toimitusmiehen luona, Thornton vastasi. -- Mistä -sitten kysymys onkin. - -Yön hiljaisuudessa kaikui koirien pitkäveteinen ulvonta. - --- Kumppanit huutavat Kazania, Jan huomautti rauhallisesti, ikään kuin -ei olisi kuullut Thorntonin viimeistä muistutusta. -- Hyvää yötä, herra -Thornton! - -Koirat istuivat odottamassa Janin ja Kazanin paluuta. Jan kuljetti ne -kauemmaksi, missä ne joutuivat aukiolta tiheän männikön piiloon, ja -teki tulen keittääkseen kahvia ja paistaakseen peuranlihaa. Heitettyään -jäätynyttä kalaa koirille, hän taittoi kuusenoksia, joille hän nuotion -ääreen levitti huopansa ja odotti sitten kahvin ja lihan valmistumista. -Koirat olivat jo lakanneet syömästä, kun hän itse alkoi, ja ne -asettuivat mahalleen aivan hänen jalkojensa juureen, valmiina iskemään -kiinni rippeisiin, joita hän heitteli niille. Jan huomasi, että ne joko -murisivat tai haukahtelivat. Ne eivät myöskään tapelleet lihapaloista, -joita hän viskoi niille, ja hän alkoi ihmetellä, rasittiko niitäkin -sama tukaluus, mikä kalvoi hänen omaa sydäntään. - -Tämän tukaluuden, tämän kuolettavan yksinäisyydentunteen ja -sydämentuskan lisäksi oli hermostunut into tarttunut Janiin -- into -valjastaa koiransa ja väsymyksestä huolimatta kiiruhtaa siihen -paikkaan, josta Thornton oli puhunut -- Prince Albertiin -- ja siellä -iäksi vapautua siitä, mikä oli painanut häntä aina siitä monta vuotta -sitten kuluneesta illasta asti, jolloin hän hoippuen oli saapunut Lac -Bainiin soittamaan viuluaan Cumminsin vaimon kuollessa. Hän pisti -kätensä turkkinsa rintamukseen, missä hän tunsi puunrungosta ottamansa -paperit. Kaksikymmentä vuotta hän oli piilottanut niitä. Huomenna hän -aikoi lähteä viemään niitä suureen yhtiöön, jonka toimisto oli Prince -Albertissa. Ja sitten -- tämän tehtyään -- mitä olikaan Jan Thoreaun -elämästä jäljellä? Ehkä yhtiö pitäisi hänet, ja hän jäisi sivistyneelle -seudulle. Se olisi hänelle parasta. Hän taistelisi metsiensä houkutusta -vastaan, niin kuin hän vuosia taaksepäin oli torjunut tämän toisen -maailman houkutuksia, joka kerran oli täyttänyt hänet rauhattomuudella. -Sen hän oli tukahduttanut. Jos hän tosiaankin palaisi metsiinsä, hän -menisi kauas länteen tai itään päin. Eikä kukaan, joka joskus oli hänet -tuntenut, saisi enää kuulla Jan Thoreausta. - -Kazan oli ryöminyt huovan ääreen ja uskaltanut lähestyä tuuma tuumalta, -kunnes sen suuri sudenpää lepäsi Janin käsivarrella. Kymmenen vuotta -sitten Jan oli ottanut Kazanin puolisokeana penikkana. Hän ja Melisse -olivat valinneet sen puolen tusinan voimakkaamman veljen ja sisaren -poikueesta. Kazan oli kaikki, mitä hänellä oli jäljellä. Hän piti -toisistakin koirista, mutta ne eivät olleet Kazanin vertaiset. Hän -kiersi käsivartensa lujemmin koiran kaulaan. Väsymys ja valkean lämpö -tekivät hänen päänsä raskaaksi, ja hän nukahti pian puuta vasten -nojaten. - -Useita tunteja myöhemmin hän heräsi, ja avatessaan silmänsä hän näki -tulen edelleenkin palavan kirkkaasti. Toisella puolen sitä, koirien -takana, istui Thornton. Katsahdus taivaanlaelle, mistä tähdet olivat -sammumaisillaan, kertoi Janille, että oltiin aivan lähellä -päivänkoittoa. Hän kohosi pystyyn. Thornton hymyili ja puhalsi -savupilven toisensa perästä piipustaan. - --- Te olitte vähällä paleltua, hän sanoi, kun Jan tuijotti häneen, -- -te nukuitte kuin kuollut. Minä odotin ensin teitä siellä ja yritin -ottaa sitten selvää teistä. Kas -- minä ajattelin... Hän epäröi ja -kolisti tuhkan piipunpesästä. Sitten hän katsahti Janiin. -- Kuulkaas, -poikaseni, jos olette pulassa -- jos teillä on huolia -- huono onni -- -rahan puute -- niin ettekö voisi antaa minun auttaa itseänne? - --- Kiitos -- minulla on rahaa, Jan sanoi. -- Tahdon vain mieluummin -nukkua luonnon helmassa koirineni. Hyvä Jumala, olisin luultavasti -jäätynyt, ellette te olisi tullut! Te olette ollut täällä koko yön? - -Thornton nyökkäsi. - --- Ja nyt on aamu, Jan sanoi, nousi pystyyn ja katsoi puiden latvojen -yli. -- Te olette kovin hyvä. Soisin voivani tehdä jotain hyväksenne. - --- Kyllä voittekin, Thornton sanoi rauhallisesti. -- Mihin aiotte -- -täältä? - --- Yhtiön toimistoon Prince Albertiin. Me lähdemme tunnin kuluttua. - --- Ottaisitteko minut mukaanne? Thornton kysyi. - --- Mielelläni! Jan huudahti. -- Mutta siitä tulee vaivalloinen matka. -Minun täytyy kiiruhtaa, ja te ette kai ole tottunut juoksemaan koirien -jäljessä. - --- Se ei voi koitua minulle liian vaikeaksi, Thornton arveli. -- -Toivon -- - -Taas Jan kummastui Thorntonin kasvojen ja äänen synkkää epätoivon -ilmausta. - --- Minulla on lihaa, kahvia ja korppuja, Jan sanoi ja meni käärönsä -luo. -- Haluatteko syödä aamiaista kanssani? - -Neljännen päivän iltana he saapuivat ponnistuksia vaatineen matkan -jälkeen Prince Albertiin. - --- Menemme heti yhtiön toimistoon, Jan selitti. - -Nyt Thornton opasti hänet ikivanhalle rakennukselle kaupungin läntiseen -laitaan. Thornton vei hänet toimistoon, joka oli täynnä nuoria koneella -kirjoittavia naisapulaisia, ja siellä Thornton jätti käyntikorttinsa -harmaahapsiselle herrasmiehelle, joka istui pulpettinsa ääressä ja -nimeen katsahdettuaan nousi ylös, kumarsi ja pudisti hänen kättään. -Heti sen jälkeen avattiin muuan ovi, ja Jan Thoreau meni yksin ja -pamppailevin sydämin sisälle, käsi kouristuneesti tavoitellen papereita -povitaskusta. - -Thornton odotti ulkopuolella. Tunti kului, eikä ovi kuitenkaan -avautunut. Pulpetin ääressä istuva mies vilkaisi ihmetellen -Thorntoniin. Kaksi tyttöä alkoi kuiskien kummastella, kuka se -pohjoisesta tullut villi olikaan, joka vei tunnin toimitusmiehen -ajasta. Kului lähes kaksi tuntia, ennen kuin Jan taas näyttäytyi. Hän -oli viisi vuotta vanhentunut näinä kahtena tuntina. Hartiat olivat -kumarassa, poskille oli levinnyt kummallinen kalpeus. Thorntonista -tuntui kuin hänen kasvonsakin olisivat laihtuneet. Pää painuksissa ja -ympärilleen katsomatta Jan asteli huoneen läpi, ja kun viimeinen ovi -avautui laskeakseen heidät ulos himmeän talviauringon valoon, Thornton -kuuli häneltä pääsevän tukahdutettuja nyyhkytyksiä. Hänen sormensa -kiertyivät Janin käsivarteen, hänen silmänsä säkenöivät. -- Jos tuolla -ylhäällä ollaan sinua kohtaan pikkumaisia, hän huudahti kiivaasti, -- -niin sano minulle vain, ja minä totisesti puristan ne ruuvipihteihin! -Ja jos rahoja tarvitaan, niin on minulla puoli miljoonaa, opettaakseni -heille säädyllisyyttä! - --- Kiitos, Jan sanoi sortuneella äänellä. -- Ei ole kysymys siitä. En -tarvitse rahoja. Puoli miljoonaa tuskin riittäisi sen ostamiseen -- -minkä äsken annoin itseltäni. - -Hän pisti kiivaasti kätensä tyhjään taskuun, missä paperit olivat -olleet. - - - - -26 - -Kiusaus - - -Kun Jan illalla jäi yksikseen, hän alkoi uudelleen ajatella ja -taistella erästä mielihalua vastaan, joka melkein oli vallata hänet. -Kerran, aikoja sitten, hän oli avannut sydämensä Jean de Gravoisille, -ja Jean oli antanut hänelle lohdutusta. Tänä iltana hän ikävöi saada -mennä Thorntonin luo, niin kuin oli mennyt Jeaninkin tykö, ja kertoa -hänelle saman tarinan ja mitä oli tapahtunut toimitusmiehen -konttorissa. Hänen sydämessään oli herännyt Thorntonia kohtaan tunne, -joka oli voimakkaampi kuin ystävyys -- tunne, joka olisi saanut hänet -taistelemaan, vieläpä kuolemaankin hänen puolestaan, kuten hän olisi -tehnyt Jean de Gravoisin puolesta. Tätä tunnetta vahvisti käsitys, että -jokin painoi Thorntonia, että häntäkin kalvoi yksinäisyys ja suru, jota -hän koetti salata. Ja kuitenkin hän taisteli, uskoisiko vai eikö -salaisuutensa uudelle ystävälleen. Se ei toisi mukanaan mitään muuta -hyvää -- sen hän tiesi -- kuin huojentaisi osaltaan hänen omaa -taakkaansa. Hän lähti kävelylle virran varrelle ja ohi toimitusmiehen -ikkunoiden. Sieltä loisti vielä valoa. Toimitusmies piti lupauksensa. -Hän työskenteli. Hän työskenteli myöhään; kun Jan kahden tunnin perästä -tuli takaisin, hän näki, että valo yhä paloi hänen huoneessaan. - -Viikon kuluttua -- tai kenties kymmenen päivän -- on kaikki selvänä, -oli toimitusmies hänelle sanonut. Alituisesti Janin katse kääntyi -pohjoista kohti, ja nytkin hän katseli sinne päin ja ihmetteli, miten -hänelle käy viikon lopulla. - -Kaikki valot oli sammutettu, ja ihmiset olivat menneet levolle, kun hän -ja Kazan palasivat hotelliin. Mutta Thornton istui yksinään valveilla -puolipimeässä, samalla tavoin kuin Jan oli ensiksi nähnyt hänet Le -Pasissakin. Jan istuutui hänen viereensä. - --- Jan, aloitti silloin Thornton väräjävin äänin, -- oletko milloinkaan -rakastanut naista -- rakastanut häntä niin, että olit halukas ja valmis -kuolemaan hänen tähtensä? - -Kysymys tuli niin odottamatta, että Jan vastasi miettimättä: - --- Olen. - -Silloin Thornton kumartui hänen puoleensa, tarttui hänen polviinsa, ja -hänen kasvoistaan kuvastui syvä epätoivo. - --- Siten minäkin rakastan erästä naista, hän jatkoi liikuttuneena. -- -Tyttöä, ei naista, ja hän kuuluu sinun kansaasi, Jan -- hän on pohjolan -asukas, viaton kuin kukka, minun silmissäni kauniimpi kuin konsanaan -tapaamani naiset. Hän on Oxford Housessa. Minä olen menossa kotiin -- -pelastaakseni itseni. - --- Pelastaaksesi itsesi! Jan sanoi. -- Hyvä Jumala, eikö hän sitten -rakastakaan sinua? - --- Hän seuraisi minua maailman ääriin! - --- Silloin -- - -Thornton ojentautui suoraksi ja kuivasi kalpeat kasvonsa. Äkkiä hän -nousi ja viittasi Jania seuraamaan. He menivät ulos yöhön ja astelivat -yhä reippaammin, kunnes pääsivät ulos kaupungista. Siltä paikalta, -missä he seisoivat, he näkivät yli metsien ja pitkälle etelän himmeihin -valoihin. - --- Tuolla on minulle helvetti! Thornton sanoi ja osoitti sinne päin. -- -Se on sitä sivistykseksi sanottua -- mutta useimmiten se on helvettiä, -ja niinpä minullekin. Se on helvetti suurine kaupunkeineen, -kiistoineen, verenvuodatuksineen, kurjuuksineen. En tiennyt, -minkälainen helvetti se oli, ennen kuin tulin tänne -- teidän pariinne. -Jumala suokoon, että voisin jäädä tänne -- iäksi! - --- Sinä rakastat häntä, Jan huudahti. -- Voit jäädä. - --- Sitä en voi, Thornton voihki. -- Sitä en voi -- ellen -- - --- Mitä? - --- Ellen tahdo menettää kaikkea -- paitsi häntä. - -Vapisten Janin sormet etsivät Thorntonin kättä. - --- Ja kaikki on -- on -- mitätöntä, kun se uhrataan rakkauden ja onnen -tähden, hän väitti. -- Suuri Jumala -- sen tiedän -- - --- Kaikki! Thornton keskeytti hänet. -- Etkö ymmärrä? Minä sanoin -kaikki! -- Hän kääntyi puoliksi kumppaniinsa. -- Minä uhraisin henkeni -hänen tähtensä. Minä hautautuisin metsiin koko loppuiäkseni -- hänen -tähtensä. Uhraisin omaisuuteni, ystäväni, itseni, hänen tähtensä. Mutta -minä en saa. Hyvä Jumala, etkö sitten ymmärrä? -- - -Jan tuijotti kummastuneena ja ihmetellen. - --- Olen tuolla etelässä viettänyt yli kymmenen vuotta helvettiä -pahemmassa -- naisen kanssa, Thornton jatkoi. -- Sellaista sattuu -meidän joukossamme usein -- sellaisia helvettejä. Matkustin tänne -vapautuakseni siitä hetkeksi. Nyt sinä ymmärrät. Siellä on nainen, joka -on minun vaimoni. Hän tulisi iloiseksi, jos en milloinkaan palaisi. Hän -on nyt onnellinen, kun minä olen poissa, ja minä itse olen ollut -onnellinen -- vähän aikaa. Minä tiedän, mitä rakkaus on. Olen tuntenut -sen. Olen kokenut sen. Jumala armahtakoon minua, mutta olen melkein -valmis kääntymään takaisin -- hänen luokseen! - -Hän vaikeni nähdessään Janin muuttuneen ilmeen. Suorana ja -liikkumattomana kuin heidän takanaan oleva honka hän seisoi siinä; vain -silmät osoittivat hänen elävän. Nämä silmät eivät hellittäneet -Thorntonista. Ne polttivat häntä tuossa harmaassa hämärässä; niin hän -ei ollut milloinkaan nähnyt ihmissilmien tekevän. Hän odotti puolittain -peloissaan, mitä Jan sanoisi. Hänen äänessään ei ollut lainkaan sitä -kovuutta, jota Thornton näki hänen katseessaan. Se oli päinvastoin -matala ja hellä. - --- Sano, kuinka pitkälle olet mennyt -- hänen kanssaan? Thornton -ymmärsi hänet ja ojensi kätensä häntä kohti. - --- Ainoastaan niin pitkälle kuin mies voi mennä maailman puhtaimman -olennon kanssa, hän sanoi. -- Olen tehnyt syntiä rakastamalla häntä ja -salliessani hänen rakastaa itseäni, mutta siinä onkin kaikki, Jan -Thoreau. Minä vannon, että siinä on kaikki! - --- Ja sinä palaat etelään? - --- Niin, minä palaan etelään. - -Thornton ei kuitenkaan lähtenyt seuraavana päivänä. Eikä hän tehnyt -lähtöä sitä seuraavanakaan päivänä. Eikä kolmantena, neljäntenä eikä -viidentenäkään. Sillä aikaa Jan kävi joka iltapäivä toimitusmiehen -konttorissa, ja aina Thornton seurasi häntä. Jan ymmärsi, mitä tämän -sisimmässä liikkui, ja hän surkutteli häntä ja suri hänen kanssaan, -kunnes hänen oma salaisuutensa purkautui hänen huuliltaan. Hänelle -käsittämättömällä tavalla antoi Thorntonin uhrautuminen kunnian tähden -ja hänen epätoivonsa Janille voimia, ja sataankin kertaan hän kysyi -itseltään, voisiko hän auttaa kumppaniaan oman kurjuutensa -tunnustuksella. Kun Jan yhdeksäntenä päivänä meni toimitusmiehen -konttoriin, ei Thornton ollut hänen mukanaan. Hän oli istunut yksinään -kolkossa hotellihuoneen nurkassa, eikä ollut edes vilaissutkaan -ylöspäin, kun Jan lähti Kazanin saattamana. - -Tämä yhdeksäs päivä oli Jan Thoreaun viimeinen. Puolittain -hajamielisenä hän kuunteli, kun toimitusmies sanoi hänelle -lopettaneensa tehtävänsä ja pudisti hänen kättään. Oli pimeä, kun Jan -tuli ulos yhtiön konttorista; tähdet tuikkivat vain aivan himmeästi. -Jan seisoi yksinään hetkisen virran partaalla. Vastapäätä oli metsä, -joka levisi aina maan ääriin saakka, hiljaisena ja synkkänä, ja sen -yläpuolella -- kuin merkkitulena, joka viittasi häntä takaisin omaan -maailmaansa -- heijastuivat yli taivaanlaen revontulten punaiset ja -kultaiset nuolet. Ja kuunnellessaan hän erotti etäistä valittavaa -ääntä, jonka hän tiesi tulevan tästä maailmasta, ja se sai Kazanin -selkäkarvat nousemaan pystyyn, ja eläin päästi kolkon ulvahduksen. -Janin hengitys tiheni, hänen verensä lämpeni. Tuolla -- virran toisella -puolen -- oli häntä kutsumassa hänen oma maailmansa, ja hän, Jan -Thoreau, oli vapaa menemään. Vielä tänä iltana hän hautautuisi metsän -syvyyteen, ja hänen levolle laskiessaan hänen yllään olisivat rakkaat -tähtensä, ja tuulet suhisisivat honkien latvoissa ja kuiskisivat -hänelle suosiotaan ja veljeyttään. Hän menee -- nyt. Hän sanoo hyvästi -Thorntonille -- ja lähtee sitten. - -Hän alkoi juosta, ja Kazan juoksi hänen rinnallaan. Hän oli -hengästyksissään tullessaan kaupungin ainoalle valaistulle kadulle. Hän -kiiruhti hotelliin ja tapasi Thorntonin vielä samalla paikalla -istumassa. - --- Kaikki on selvää, Jan huudahti hiljaa. -- Se on ohi, ja minä lähden -jo tänä iltana, nyt heti. - -Thornton nousi. -- Tänä iltana! hän toisti. - --- Niin, tänä iltana, nyt. Minä laitan tavarani kokoon. Tuletko mukaan? - -Hän astui Thorntonin edellä pieneen, yksinkertaiseen huoneeseen, missä -hän oli öisin maannut. Vasta lampun sytytettyään hän huomasi Thorntonin -kasvojen muuttuneen ilmeen. Tämä katseli häntä nyt uhmakkaasti; hänen -kasvoillaan oli kova, ynseä sävy, silmien ympärillä oli tummia varjoja, -ja suupielet olivat tiukkaan puristettu yhteen. - --- Ja minä -- minäkin lähden tänä iltana, hän sanoi. - --- Etelään? - --- Ei, pohjoiseen, Thornton sanoi kiivaasti. Hän seisoi vastapäätä -Jania ja kumartui pöydän yli, jolla kynttilä oli. -- Minä olen -tempautunut irti, hän jatkoi. -- En palaa helvettiin. En ikinä mene -takaisin etelään. Siellä olen kuollut -- ainiaaksi kuollut. He eivät -konsanaan enää saa kuulla minusta. He saavat ottaa omaisuuteni -- -kaikki. Minä lähden pohjoiseen. Aion elää sinun kansasi parissa -- ja -Jumalan -- ja hänen kanssaan! - -Jan vaipui tuolille, Thornton istuutui häntä vastapäätä. - --- Minä käännyn hänen luokseen, hän toisti. -- Ei kukaan saa -milloinkaan tietää sitä. - -Hän ei päässyt selville Janin silmien ilmeestä ja yhtä vähän hän kykeni -ymmärtämään hänen pehmeiden, ruskeiden käsiensä hermostuneita -nytkähdyksiä. Mutta Kazanin toinen silmä sanoi hänelle enemmän kuin -Thornton kykeni arvaamaankaan, ja vastaukseksi näkyi uudelleen kohoavan -onnettomuutta ennustava vavahtelu pitkin koiran selkärankaa. Thornton -ei milloinkaan saanut tietää, että Janin sormet hetkeksi valtasi -entinen hurja halu syöksyä kiinni ihmiskurkkuun. - --- Sitä et tee, hän sanoi rauhallisesti. - --- Kyllä, minä teen sen, Thornton vakuutti. -- Olen tehnyt päätökseni. -Ei mikään muu kuin kuolema voi estää minua. - --- On muutakin, mikä voi estää sinut ja todella estääkin, Jan ilmoitti -yhtä rauhallisesti kuin ennenkin. -- Minä, Jan Thoreau, estän. - -Thornton nousi hitaasti ja tuijotti Janin kasvoihin. - --- Minä estän, Jan toisti ja nousi myös. -- Enkä minä ole kuolema. - -Hän astui Thorntonin eteen ja laski molemmat kätensä hänen -olkapäilleen, ja hänen silmissään oli taas sama ilme, joka sai -Thorntonin rakastamaan häntä enemmän kuin hän milloinkaan oli maan -päällä ketään miestä rakastanut. - --- Minä estän, hän sanoi taas ystävällisesti. -- Istuhan! Kerronpa -sinulle jotain. Ja kun olen lakannut kertomasta, sinä tartut käteeni ja -sanot: Jan Thoreau, minä kiitän suurta Jumalaa, että jotain sellaista -on tapahtunut ennen ja se on tullut minun korviini kylliksi ajoissa, -jotta voin pelastaa hänet, jota rakastan. Istu, ole hyvä! - - - - -27 - -Janin kertomus - - -Jan oli viisi vuotta vanhentunut niinä kahtena tuntina, jotka hän oli -ollut toimitusmiehen konttorissa; hän vanheni nytkin Thorntonin -katsellessa häntä. Sama väsynyt, toivoton hehku paloi hänen silmissään, -samat jännittyneet uurteet rumensivat hänen kasvojaan. Ja kuitenkin hän -muuttui nopeasti, niin kuin iltapäivälläkin. Kaksi tummaa pilkkua alkoi -palaa hänen poskillaan, hänen istuessaan vastapäätä Thorntonia, joka -odotti kalpeana ja hiljaa. - --- Kuuntele, hän aloitti matalalla äänellä, -- aion kertoa sinulle -jotain, mistä olen puhunut vain kahdelle ihmiselle. Se on kertomus -toisesta miehestä -- sivistyneestä miehestä, kuten sinäkin. Hänkin tuli -tänne meidän maahamme vuosia takaperin ja kohtasi naisen, niin kuin -sinä olet tavannut tämän nuoren tytön Oxford Housessa, ja rakasti häntä -yhtä paljon, kuin sinä rakastat tätä, ehkäpä enemmänkin. On -ihmeellistä, että asia on aivan samanlainen, ja juuri sen vuoksi -uskonkin, että Pyhä Neitsyt antaa minulle rohkeutta kertoa sen sinulle. -Sillä tämä mies jätti -- niin kuin sinäkin -- vaimonsa -- ja kaksi -lastaan -- tullessaan tänne pohjoiseen. Jack Thornton, minä rukoilen -suurta Jumalaa antamaan hänelle anteeksi, sillä hän jätti kolmannenkin -lapsen -- syntymättömän. - -Jan nojasi päätään käteensä, niin että se varjosti hänen kasvonsa. - --- En aio niin paljon puhua tästä kuin pikemmin siitä, mitä sitten -tapahtui, hän jatkoi. -- Se oli kaunista rakkautta -- naisen puolelta --- ja se olisi ollut kaunista rakkautta miehenkin puolelta, jos se -olisi ollut puhdasta. Sillä mies uhrasi kaikki, vieläpä Jumalansakin -- -kuten sinäkin olet valmis uhraamaan kaikki -- Jumalasikin -- tämän -Oxford Housessa olevan tytön tähden. Minä supistan sanottavani -enimmäkseen naiseen. Hän oli kaunis. Hän oli ihaninta, mitä Jumala on -maailmaan asettanut, ja hän rakasti tätä miestä. Hän meni naimisiin -hänen kanssaan, luotti häneen, oli valmis kuolemaan hänen tähtensä, -seuraamaan häntä maailman ääriin saakka, niin kuin naisemme tekevät -rakastamiensa miesten tähden. Etkö voi arvata, mitä tapahtui? Syntyi -lapsi! - -Jan lausui nämä sanat niin lujaa, että Thornton peräytyi kuin iskun -saanut. - --- Syntyi lapsi! Jan toisti, ja Thornton kuuli, kuinka hän iski -kyntensä pöytään. -- Siinä oli Jumalan ensimmäinen kirous -- lapsi! -Epäkelvoiksi -- eläimiksi -- niiksi heitä nimitämme -- paholaisiksi -- -synnin hylkiöiksi! Hyvä Jumala, niin tapahtui! Syntyi lapsi Jumalan -kirous niskoillaan! - -Jan vaikeni, hänen kyntensä taipuivat yhä enemmän, hän huohotti kuin -olisi juossut. - --- Tuolla sinun maailmassasi hänestä olisi kasvanut mies, hän jatkoi -tyynemmin. -- Minä olen kuullut sen -- sittemmin. Siellä kuuluu -kaksijalkainen sekasikiö olevan sangen tavallinen -- avioliiton -ulkopuolella syntynyt mies tai nainen. Olen kuullut, että se kirous ei -ole siellä toivoton. Mutta täällä on toisin. Kirous ei häivy -milloinkaan. Se seuraa päivä päivältä, vuosi vuodelta. Ja tämä lapsi -- -luontokappaleita onnettomampi -- syntyi tämän kirouksen alaisena. -Ymmärrätkö nyt? Jos tuulet olisivat kuiskineet tuon salaisuuden, ei -kukaan olisi tullut hänen lähelleen -- intiaaninaiset olisivat -mieluimmin koskeneet ruttotautiseenkin -- hän olisi ollut hylätty -olento, miehenä halveksittu, häntä olisi osoitettu sormella ja -pilkattu, annettu pahempia nimiä kuin huonoimmille ja kurjimmille -koirille. Sitä merkitsee tuon kirouksen alaisena syntyminen -- tuolla -pohjoisessa. - -Hän odotti, että Thornton sanoisi jotain, mutta tämä istui hiljaa ja -liikkumattomana pöydän toisella puolen. - --- Kirous vaikutti nopeasti. Sen sai ensin -- tunnonvaivoina mies -kokea. Se kalvoi hänen sieluaan, se riudutti hänet elävältä ja ajoi -hänet paikasta paikkaan, nainen ja lapsi mukanaan. Naisen puhtaus ja -rakkaus lisäsivät hänen kärsimyksiään, ja vihdoin hän ymmärsi, että -Jumalan käsi oli raskaana laskenut hänen päällensä. Nainen näki hänen -surunsa, mutta ei tuntenut sen syytä. Ja sitten vasta kirous saavutti -naisen. He lähtivät pohjoiseen -- kauas Barren Landsin toiselle puolen, -mutta kirous seurasi heitä sinnekin. Se kalvoi miehen elämää, kunnes -- -hän kuoli. Se tapahtui seitsemän vuoden kuluttua lapsen syntymästä. - -Öljylamppu alkoi savuta, ja Jan väänsi nopeasti sydäntä alas, niin että -he joutuivat pimeään. - --- Silloin alkoi kirous ahdistaa naista ja lasta. Etkö usko, että isien -pahat teot joutuvat heidän lastensakin kärsittäviksi? Kautta taivaan -- -niin on asia -- niin on asia! Kirous tuli monella tavoin -- ja sitten --- se tuli vihdoin tällä tavoin. - -Janin ääni muuttui sähinäksi. Thornton saattoi tuntea hänen kuuman -hengityksensä pöydän yli kumartuessaan, ja hänen silmänsä kiiluivat -pimeässä kuin kaksi tulista hiiltä. - --- Se tuli näin! Jan huohotti. -- Leiriin oli saapunut muuan -lähetyssaarnaaja -- muuan -- muuan kristitty etelästä, ja hän oli hyvä -ystävä naisen kanssa ja saarnasi Jumalasta, ja nainen uskoi häntä. -Poika oli aivan pieni ja näki kaikenlaista, mutta alussa hän ei -ymmärtänyt. Sittemmin hän ymmärsi, että lähetyssaarnaaja rakasti hänen -äitinsä kauneutta ja pyrki voittamaan sen -- mutta ei onnistunut siinä -sen vuoksi, että nainen ei koskaan elämässään voinut rakastaa muuta -kuin tuota ainoata, jolle hän ensiksi oli sydämensä antanut. Suuri -Jumala, silloin tapahtui eräänä iltana, että kaikki ihmiset -kokoontuivat peuranpaistojuhlille suurien nuotioiden ympärille, eikä -ketään ollut pikku majan läheisyydessä, missä poika ja hänen äitinsä -asuivat. Poika oli juhlassa, mutta tuli juosten kotiin -- palanen -rasvaa tippuvaa lihaa kädessään äidille -- ja hän kuuli tämän huudon ja -juoksi sisälle -- ja lähetyssaarnaaja löi hänet lattiaan. Silloin se -tapahtui, ja poikakin ymmärsi ja ajoi takaa miestä ja kirkui, että tämä -oli tappanut hänen äitinsä. Janin ääni kuulosti nyt hirveän -rauhalliselta. - --- Se on totta, Thornton -- siitä illasta alkaen hän kuihtui kuin -kukka! Hän kuoli ja jätti pojan yksinään kantamaan kirousta. Ja se -poika, Jack, oli Jan Thoreau. Nainen oli hänen äitinsä. - -Seurasi äänetön, pelottava kuolemanhiljaisuus, jonka hetkisen kuluttua -Thornton keskeytti ojentamalla kätensä ja hapuilemalla, kunnes kosketti -Thoreaun molempiin käsiin, joihin hän lujasti tarttui. - --- Ja -- siinäkö kaikki? hän kysyi hiljaa. - --- Ei, siinä on vain alku, Jan sanoi hiljaa. -- Kirous on seurannut -minua, Thornton, kunnes olen maailman onnettomin mies. Tänään olen -tehnyt kaikki, mitä tehdä voi. Kuollessaan isäni jätti papereita, jotka -äitini piti antaa minulle täysikasvuiseksi tultuani. Hänen kuollessaan -sain ne. Hän ei tiennyt, mitä niissä oli, ja siitä minä olen iloinen. -Sillä ne kertoivat samaa, minkä minä nyt olen kertonut sinulle, Jack, -ja haudastaan isäni pyysi minua sovittamaan, mitä voin. Asettuessaan -toden teolla pohjolaan hän otti mukaansa suurimman osan omaisuuttaan -- -joka oli suuri -- ja sijoitti sen siihen, mistä ei kukaan milloinkaan -voisi löytää sitä -- suureen yhtiöön. Puolet siitä, hän kirjoitti, -kuuluisi minulle. Toisen puolen hän pyysi minua palauttamaan lapsilleen -ja oikealle vaimolleen, jos tämä eli. Olen tehnyt enemmänkin. Olen -luopunut kaikesta -- sillä mitään siitä ei kuulu minulle. Puolet joutuu -niille molemmille lapsille, jotka hän hylkäsi. Toinen puoli kuuluu -lapselle, joka ei silloin vielä ollut syntynyt. Äiti -- on -- kuollut. - --- Siinä ei ole kaikki, Jan, Thornton sanoi hetkisen vaitiolon jälkeen. - --- Ei, siinä ei ole kaikki, Jan vastasi. -- On niin paljon vielä -kerrottavaa, että jos sen sinulle kertoisin, ei sinun olisi vaikea -käsittää, miksi Jan Thoreau on maailman onnettomin mies. Olen sanonut -sinulle, että tämä oli vain alkua. En ole puhunut sinulle, kuinka -kirous on seurannut minua ja ryöstänyt minulta elämäni parhaimman, -kuinka se on kiusannut minua yötä päivää kuin paha henki, murskannut -toiveeni ja lopuksi tehnyt minusta muukalaisen, joka ei kuulu mihinkään -kansaan, ilman ystäviä, ilman -- sitä -- jonka sinäkin tahdoit uhrata -tämän Oxford Housessa olevan tyttösi tähden. Enkö ole oikeassa! Sano! -Ethän sinä lähde hänen luokseen? Menethän etelään ja kerran on suuri -Jumala palkitseva sinua! - -Hän kuuli Thorntonin nousevan. - --- Sytytänkö kynttilän? - --- Älä, Thornton sanoi, ja heidän kätensä osuivat pimeässä yhteen. -Toisen äänessä oli nyt ylpeyden ja voitonriemun sävy. -- Jan, hän sanoi -hiljaa, -- minä kiitän sinua, että olet johdattanut minut sellaisen -Jumalan eteen kuin teidän. En milloinkaan ennen ole kohdannut Häntä. Me -lähetämme lähetyssaarnaajia teitä pelastamaan, me pidämme teitä vain -puolisieluisina villeinä -- mutta me olemme sokeita. Sinä olet -opettanut minulle enemmän kuin kaikki saarnat, ja tämä teidän suuri, -ihana maailmanne palauttaa minut parempana ihmisenä. Minä lähden -- -etelään. Kerran tulen takaisin teidän pariinne ja elämään teidän -elämäänne. Minä tulen, mutta ilman kirousta hartioillani. Jos voisin -lähettää tämän tervehdyksen hänelle ja pyytää häneltä anteeksi, sanoa -hänelle, mikä minusta oli vähällä tulla ja että yhä toivon -- uskon -- -niin minun olisi keveämpi lähteä tuohon toiseen maailmaan. - --- Sen kyllä voit, hän sanoi. -- Minä vien sinulta tämän tervehdyksen -perille, ja teenpä enemmänkin -- minä sanon hänelle, mitä Jan Thoreau -on onnellisin mielin löytänyt Thorntonin sydämestä. Hän kuuluu minun -kansaani, ja hän antaa anteeksi ja rakastaa sinua vielä enemmän kuin -sinä milloinkaan. Sillä, Jack, creen Jumala opettaa suurien -lumiaavikoiden kansaa pitämään tätä kunnianaan. Hän rakastaa sinua yhä, -ja jos on jäljellä toivoa, se palaa hänenkin rinnassaan. - --- Ystäväni... Jotain nyyhkytyksen tapaista kuului Thorntonin huulilta. --- Entä sinä -- löydänkö sinutkin taas? -- -- - --- Minä jätän Oxford Houseen tiedon, minne suuntaan kulkuni -- hänelle ---, Jan sanoi. - --- Hyvästi, Thornton sanoi kumealla äänellä. - -Jan kuunteli, kunnes hänen askelensa olivat häipyneet, ja sitten hän -istui kauan nojaten käsivarsillaan pikku pöytään. Ja Kazan, joka vinkui -hiljaa, näytti tietävän ja ymmärtävän, että tässä pimeässä huoneessa -oli hänen isäntänsä raskas sydän vihdoinkin saanut huojennusta. - - - - -28 - -Soittoa vielä kerran - - -Tänä iltana Jan meni viimeistä kertaa takaisin metsiensä helmaan; ja -hän kulki koko sen yön, ja jokaisella taaksejääneellä kilometrillä -kasvoi jokin hänen rinnassaan suuremmaksi ja rohkeammaksi, kunnes hän -läiskytteli piiskalla vanhaan tapaansa, ja hänen verensä lauloi -sopusoinnussa erämaan hengen kanssa. Vielä kerran hän oli kotona. -Hänellä oli metsä, täynnä tuulien ja puitten hiljaisia kuiskeita, aina -ollut kotinaan, ja tänä iltana se oli vielä enemmän kotina kuin -milloinkaan ennen. Yksinään ja sielultaan sairaana, vailla muuta toivoa -kuin saada hautautua yhä syvemmälle ja syvemmälle sen uumeniin, hän -tunsi sen elämän, myötätunnon ja rakkauden hiipivän sydämeensä, surevan -yhdessä hänen surujaan, lämmittävän häntä toivollaan, vakuuttavan -hänelle, kuten ennenkin, puidensa, vuoriensa, salamoidensa ystävyyttä. - -Ja ylhäältä katselivat tähdet häntä kuin miljardit pikku tulet, -rakastavien käsien sytyttämät hänen tietään valaisemaan -- nämä tähdet, -jotka olivat tarjonneet hänelle soittoa, lepoa ja rauhaa koko hänen -elämänsä ajan ja opettaneet hänelle enemmän Jumalan hiljaisesta -voimasta kuin ihmiskielet milloinkaan saattoivat kertoa. Jan Thoreau -tiesi nyt, että näistä tästä lähtien tuli hänen elämänsä, hänen -jumalansa. Tuhat kertaa hän oli soitollaan luonut eloa ja muotoa noihin -tähtivarjoihin, noihin korkeisiin honkiin, matalien pensaiden, kivien -ja vuorien varjoihin. Nyt se ei ollut enää leikkiä. Jokainen yön hetki -ja joka päivä, joka seuraava yö ne kävivät hänelle yhä todellisemmiksi, -ja hänen tulensa maalasi hänelle tuossa synkässä pimeydessä -tuntemattomia tauluja, ja puut ja kalliot ja pensaat lohduttivat häntä -yhä enemmän ja enemmän hänen yksinäisyydessään ja antoivat hänen -liikkeissään, vaihtuvissa varjoissaan tuntea kuin ne olisivat eläviä -olentoja. Kaikkialla hän tapasi samoja vanhoja ystäviä -- -muuttumattomina ja lujina. Honganvarjo, joka hiljaiseen tapaansa -nyökkyi hänelle, oli tänä iltana sama mikä oli nyökkäillyt hänelle -edellisenäkin iltana, satoja iltoja sitten; tähdet olivat samat, puiden -latvoista hänelle kuiskivat tuulet olivat samat, kaikki oli kuin eilen --- niin kuin oli ollut vuosia takaperinkin -- ne eivät milloinkaan -jättäneet häntä, niiden uskollisuus ei milloinkaan kylmennyt. Hän oli -rakastanut metsää -- nyt hän jumaloi sitä. Sen suuressa hiljaisuudessa -hänellä oli Melisse. Se kuiski hänelle yhä hänen vanhasta -rakkaudestaan, heidän onnensa päivistä ja vuosista, ja metsineen hän -eli yhä uudelleen ja uudelleen näitä päiviä, ja kun hän nukahti -metsineen, hän uneksi niistä. - -Melkein kuukausi oli kulunut, ennen kuin hän saapui Oxford Houseen ja -tapasi suloisen tytön, jota Thornton rakasti. Hän teki niin kuin -Thornton oli pyytänyt ja lähti sitten eteenpäin -- pohjoiseen ja itään. -Hänellä ei ollut nyt mitään muuta tehtävää kuin samoilla ympäri -metsiään. - -Hän lähti Hayesiin, hankki intiaanileiristä itselleen tarpeellisia -ruokavaroja ja pysähtyi vihdoin alkukeväästä kauaksi Cutawayhin. Tänne -hän leiriytyi ja viipyi siellä jonkun aikaa karhuja metsästelemässä. -Sitten hän suuntasi taas kulkunsa pohjoiseen ja itään -- aina poispäin -Lac Bainista. Kun ensimmäiset lahdelta puhaltaneet kylmät tuulet -ilmoittivat talven lähestyvän, hän rupesi äkkiä ikävöimään pohjoiseen -ja länteen, palatakseen vielä kerran Barren Landsiin. Mutta sen sijaan -hän lähtikin etelään päin, ja näin ollen tapahtui, että hän vuoden -perästä Lac Bainista lähdöstään rakensi majansa syvälle metsään, God's -Riverin varrelle, kahdenkymmenen kilometrin päähän Oxford Housesta, ja -alkoi taas metsästellä yhtiön hyväksi. Hän ei ollut unohtanut -Thorntonille antamaansa lupausta, ja Oxford Houseen hän toimitti tiedon -olinpaikastaan siltä varalta, että tämä palaisi. - -Kun talvi oli kulunut yli puolivälin, Jan palasi turkiksineen Oxford -Houseen. Saman päivän iltana, jolloin hän saapui leiriin, hän kuuli -jonkun pohjoisesta päin tulleen ranskalaisen puhuvan Lac Bainista. -Kukaan ei havainnut Janin kasvojen muuttumista, kun hän istui pimeässä -nurkassa yhtiön varastohuoneessa. Heti sen jälkeen hän meni -ranskalaisen perässä ulos, ja tultuaan niin kauaksi, etteivät muut -kuulleet, hän pysäytti vieraan. - --- Hyvä herra, te puhuitte Lac Bainista, hän sanoi ranskaksi. -- -Oletteko ollut siellä? - --- Olen, toinen vastasi, -- olin siellä viikon odottamassa ensimmäistä -rekikeliä. - --- Se on minun entinen kotini, Jan huomautti ja yritti hillitä ääntään. --- Haluaisin tietää -- onko siellä tapahtunut mitään muutoksia. -Tapasitteko Cumminsia -- toimitusmiestä? - --- Kyllä, hän oli siellä. - --- Entä -- entä Jean de Gravois, ensimmäinen mies? - --- Hän oli poissa. Hitto, kuulkaas tuota! Koirat tappelevat! - --- Hetkinen, hyvä herra, Jan pyysi, kun ranskalainen aikoi juosta -sinne. -- Toimitusmiehellä oli tytär -- Melisse -- - --- Hän lähti Lac Bainista aikoja sitten, erämies keskeytti hänet -kärsimättömästi. -- Herra Cummins kertoi, ettei ollut nähnyt häntä -pitkään aikaan -- luulen hänen sanoneen vuoteen. Hitto vieköön, -kuulkaas! Ne repivät toisensa kappaleiksi, ja ne ovat minun koiriani, -hyvä herra, minä tunnen niiden äänet tuhansien joukosta! - -Hän juoksi pimeyteen, ja Jan aikoi ensin seurata mukana, mutta sitten -hän pysähtyi ja meni sen sijaan yhtiön varastohuoneelle. Hän otti -käärönsä ja asteli metsänreunaan rekensä ja koiriensa luo. Tänä yönä -kulkiessaan metsän läpi Jan ei kiinnittänyt huomiota tähtiin eikä -ystävällisiin varjoihin... - --- Vuoteen, hän toisti yhä uudestaan ja uudestaan itsekseen, ja kerran, -kun Kazan hankasi itseään hänen jalkaansa vasten ja katsoi häntä -kasvoihin, hän sanoi: -- Oi, Kazan, Melissemme on mennyt englantilaisen -kanssa! Suuri Jumala suokoon heille onnea! - -Tämän jälkeen hänestä tuntui metsä entistä tenhoavammalta. Hän ei -palannut keväällä Oxford Houseen, vaan myi turkiksensa ohikulkevalle -puoliveriselle ja vaelteli koko kevään ja kesän ympäri maata länteen -päin. Tammikuussa hän palasi majaansa, kun lumi oli vahvimmillaan, ja -kolmea päivää myöhemmin hän lähti ottamaan ruokavaroja Hudson Bayn -leiristä, God's Lakesta, sen sijaan että olisi poikennut Oxford -Houseen. Heidän kulkiessaan eräällä järvellä, Kazan hypähti hetkeksi -syrjään vetohihnoistaan ja haukkasi jotain lumesta. - -Jan näki sen, mutta ei ajatellut sitä sen enempää, ennen kuin vähän -myöhemmin, kun Kazan pysähtyi, laskeutui maahan, puri valjaitaan ja -vinkui tuskasta. Silloin hän tuli ajatelleeksi Kazanin äkkinäistä -haukkaamista, ja hän tunsi kuin puukoniskun. Kauhusta ja pelosta -huudahtaen hän vaipui koiran viereen polvilleen. Kazan vaikeroi, ja sen -tuuhea häntä laahasi lunta, kun Jan otti sen suuren, susimaisen pään -käsiinsä. Ei ainoatakaan ääntä päässyt nyt Janin huulilta; hitaasti hän -veti vain koiran syliinsä, kunnes piti sitä käsivarsillaan kuin pikku -lasta. Koiran ainoa silmä oli kiinnitettynä isäntänsä kasvoihin, -uskollisesti odottaen jotain merkkiä, jotain sanaa tältä vielä, vaikka -kummalliset tuskat ja kivut kalvoivat sitä, ja tässä silmässä Jan näki -tuon punertavan kaihin, jonka hän oli nähnyt satoja kertoja ennen -kettujen ja susien silmissä, kun nämä kuolivat myrkytettyyn syöttiin. - -Kumea valitus parahti Janin huulilta, ja hän painoi poskensa Kazanin -päätä vasten ja nyyhkytti nyt kuin lapsi, Kazanin hieroessa kuumaa -kuonoaan hänen poskeensa ja jännittäessä lihaksensa ottelemaan -viimeisen kerran sitä vastaan, mikä tuotti surua hänen isännälleen. -Kesti kauan, ennen kuin Jan nosti kasvonsa pörröisestä päästä, ja kun -hän vihdoin sen teki, hän tiesi menettäneensä viimeisenkin rakkautensa, -viimeisenkin toverinsa, kaiken, mikä hänet yksitoikkoisessa -maailmassaan sitoi lihaan ja vereen. Kazan oli kuollut... - -Hän otti reestä huopapeitteen ja kääri Kazanin siihen ja kantoi sen -kappaleen matkaa tieltä. Pää painuksissa hän saapui neljän koiransa -vetämänä God's Houseen. Puolta tuntia myöhemmin hän palasi -ruokavaroineen erämaahan. Oli pimeä hänen saapuessaan sille paikalle, -mihin oli jättänyt Kazanin. Hän laski sen rekeen, ja nuo neljä -vetokoiraa vinkuivat, hoippuessaan taakkoineen tietään. Ne tunsivat -ruumiinhajua. Kauas metsään järven toiselle puolen ne pysähtyivät, ja -Jan teki nuotion. - -Tänä yönä Jan veti Kazanin luokseen, niin kuin hän joka yö yksinäisessä -elämässään oli tehnyt, ja häntä värisytti, kun muut koirat -epäluuloisesti hiipivät pois hänen luotaan, ja tuli ja honkien latvat -särkivät metsän hiljaisuuden. Hän katseli räiskyviä liekkejä, vaihtuvia -varjoja, joita ne synnyttivät; nämä näyttivät tanssivan ja ilvehtivän -hänen ympärillään, ja hänestä tuntui nyt kuin ne eivät enää olisikaan -hänen ystäviään, vaan pilkkaisivat häntä, riemuitsisivat Kazanin -kuolemasta ja painaisivat hänen mieleensä, että hän oli yksin, yksin, -yksin! Hän antoi nuotion palaa loppuun eikä kohentanut sitä, ennen kuin -alkoi tuntea olonsa viluiseksi, ja kun hän vihdoin rauhallisesti -uinahti, hän kuuli yhä honkien latvojen kuiskivan, että Kazan oli -kuollut ja että samalla viimeinenkin heikko side Jan Thoreaun ja -Melissen välillä oli katkennut. - -Päivän koittaessa hän jatkoi matkaansa, Kazan reessä peitteeseen -käärittynä. Hän aikoi yrittää ehtiä majaansa samana iltana ja -seuraavana päivänä haudata vanhan toverinsa. Hänen saapuessaan aukealle -paikalle, joka oli hänen ja virran välissä, oli jo pimeä. Taivaanlaella -oli runsaasti tähtiä hänen kompuroidessaan suurta, puutonta harjannetta -ylöspäin, jonka juurella hänen kotinsa oli. Sen kukkulalle hän pysähtyi -ja istahti kallionkielekkeelle -- hänen ja revontulten himmeiden -liekkien välillä ei ollut muuta kuin tuhatkilometrinen avaruus. -Alhaalla lepäsi metsä mustana ja hiljaisena, ja hän katsahti sinne -päin, missä tiesi tupansa odottavan häntä -- sekin mustana ja -hiljaisena. - -Ensi kerran hänen mielensä valtasi ajatus, että tämä oli hänen kotinsa --- että metsällä, hiljaisuudella ja tuolla männikköön kätketyllä pikku -majalla oli hänelle nyt suurempi merkitys kuin muutamaa tuntia -aikaisemmin, jolloin Kazan eli ja toverina juoksi hänen rinnallaan. -Tuonne alas hän hautaa sen. Ja hän oli rakastanut Kazania; hän tiesi -nyt, painaessaan käsillään kirveltävää sydäntään, että hän olisi -taistellut Kazanin tähden -- antanut henkensä hänen tähtensä -- niin -kuin veljen tähden. Tuonne alas hiljaisen kuusen alle hän hautaa tuon -vanhan eläimen viimeiset jäännökset, ja hänen sydämessään heräsi -kaipuu, melkeinpä rukous, että Melisse saisi tietää, ettei hänellä, Jan -Thoreaulla, ole enää mitään muuta jäljellä kuin hauta, ja että tuossa -haudassa lepää heidän vanha ystävänsä, heidän vanha leikkitoverinsa... -Kuumat kyyneleet sumensivat Janin silmät, ja hän kätki kasvonsa -käsiinsä ja nyyhkytti, niin kuin hän oli nyyhkyttänyt vuosia takaperin, -kun hänelle etelän erämaihin saapui tieto, että Melisse makasi kuoleman -kielissä. - --- Melisse, Melisse... - -Hän lausui nyyhkyttäen ääneen tytön nimeä ja tuijotti kyyneltensä läpi -kauaksi pohjoista kohti, huusi suruissaan häntä ja katseli yhäti -tähdistä kimmeltelevään avaruuteen, ikään kuin toivoen, että Melissen -suloiset kasvot vielä kerran sieltä tulisivat näkyviin ja ilmestyisivät -hänelle. Ja huutaessaan hänen nimeään hän oli kuulevinaan ääntä -avaruudesta, niin suloista, hiljaista ja vienoa, että hänen sydämensä -sykintä tuntui pysähtyvän, ja hän nousi pystyyn ja ojensi kätensä -taivasta kohti, sillä Jan Thoreau tiesi kuulevansa viulunsoittoa -pohjoisesta päin -- että Melisse oli äärettömän etäältä kuullut hänen -huutonsa, hänen rukouksensa ja soitti hänelle ja Kazanille. - -Ja hänen kuunnellessaan laskeutuivat hänen kätensä äkkiä alas, ja hänen -silmänsä säihkyivät kuin niissä olisivat palaneet kaikki taivaan -tähdet, sillä soitto läheni lähenemistään, kunnes hän otti Kazanin -käsivarsilleen ja juoksi vuorta alas. Nyt se hälveni metsään -- sitten -se kaikui taas, kuten hän oli kuulevinaan, heikommin ja etäämpää ja -houkutteli häntä metsän syvyyteen. Muutamaan minuuttiin hän ei selvästi -aistinnut mitään muuta kuin tämän äänen, ja niin kuin John Cumminskin -monta vuotta sitten oli kutsunut Lac Bainiin enkeleitä, mennen hänkin -silloin yöhön tätä ihmeellistä soittoa vastaanottamaan, niin kutsui -Janin sielukin nyt heitä, hänen painaessaan Kazania rintaansa vasten, -ja hoiperrellessa eteenpäin. Äkkiä hän näki tuvan, tuvassa paloi -kynttilä! - -Hiljaa hän laski Kazanin lumelle, ja pitkän ajan hän seisoi kuunnellen -viulun vienoja säveliä. Joku oli hänen majassaan -- elävät kädet -soittivat! Ei ollutkaan siis vain Melissen henki tullut hänen luokseen -hänen syvimmässä surussaan, ja nyyhkytys pääsi hänen huuliltaan. Askel -askelelta hän kulki eteenpäin, ja ovelle hän pysähtyi taas -ihmettelemään, oliko hän hullu, olivatko metsän henget yhä pettämässä -häntä, oliko -- oliko -- - -Vielä askel... - -Suuri Jumala, nyt hän kuuli -- se oli tuon vanhan rakkauslaulun vienoa -soittoa, esitettynä ikivanhaan tapaan, kaikkine vanhoine kaihoineen, -kuiskivine riemuineen, vienoine valituksineen elämästä, kuolemasta ja -rakkaudesta! Äänekkäästi huudahtaen hän paiskasi oven selälleen ja -syöksyi ojennetuin käsivarsin sisälle, ja hänen silmiään häikäisi -äkkinäinen kynttilänvalo, ja huudahtaen, vihlovasti kuten hänkin, tuli -joku läpi tämän valon juosten häntä vastaan -- Melisse, entinen ihana -Melisse, kietoi käsivartensa hänen kaulaansa, nyyhkytti hänen nimeään, -pyysi häntä entisellä vienolla äänellään suutelemaan, suutelemaan -itseään. Ensi kerran elämässään Jan Thoreau tunsi heikkouden ja -väsymyksen vallanneen hänet. Kaikki mustui hänen silmissään. Hän tiesi -kuitenkin, että Jean de Gravoiskin lähestyi häntä, ja hän kuuli -Melissen huutavan häntä, tunsi hänen käsivartensa ympärillään, tunsi -hänen kasvonsa olevan omiaan vasten. Ja kun pimeys hänen ympärillään -yhä sakeni, hän tunsi soluvansa sinne, hän kuiskasi heille, joita hän -ei enää kyennyt näkemään: - --- Kazan -- kuoli -- yöllä -- - -Kauan Jan taisteli vapautuakseen tästä pimeydestä, ja kun se vihdoin -onnistui ja hän taas avasi silmänsä ja heräsi tästä kummallisesta -unesta, hän havaitsi Melissen istuvan vieressään ja syleilevän häntä ja -pitävän hänen päätään rintaansa vasten -- Melissen, ihanat hiukset -auki, juuri sellaisena kuin hän ennen oli halunnut katsella häntä, ja -vanhan rakkauden hohde silmissään, vaikka se nyt loistikin entistään -paljon ihanampana. - --- Jan -- Jan -- me olemme etsineet sinua -- niin kauan --, hän -huudahti vihdoin. -- Me olemme etsineet sinua -- aina siitä asti, kun -lähdit Lac Bainista. Jan, rakas Jan, minä rakastan sinua niin -- ja -sinä melkein särjit sydämeni. Rakas, rakas Jan --, hän nyyhki ja -silitteli hänen poskeaan, -- minä tiedän nyt, miksi sinä lähdit pois -- -minä tiedän -- ja minä rakastan sinua niin, että -- että minä kuolen -- -jos sinä taas minut jätät. - --- Sinä tiedät! Jan sopersi. Hän nousi makuusijaltaan, sulki molemmin -käsin hänen kauniit silmänsä ja tuijotti häneen, silmissään jonkun -verran tuota entistä pelkoa. -- Sinä tiedät -- ja -- kuitenkin -- sinä -tulet luokseni! - --- Minä rakastan sinua, Melisse sanoi, hiipi hänen luokseen ja laski -päänsä hänen povelleen. Ja antaessaan sormiensa solua Janin pitkässä -tukassa, hän kumartui suutelemaan häntä. -- Minä rakastan sinua! - -Jan syleili häntä ja kätki kasvonsa hänen hiuksiinsa, ja hän tunsi -Melissen poven vavahtelevan ilosta. - --- Minä rakastan sinua, tämä kuiskasi taas, ja hänen kimmeltelevien -hiuksiensa alla heidän huulensa koskettivat toisiaan, ja hän kuiskasi -yhä uudelleen ja uudelleen: -- Minä rakastan sinua! - -Ulkopuolella hyppi Jean de Gravois tähtien valaisemassa metsänreunassa -edestakaisin, ja Iowaka katseli häntä. - --- No, mitä sinä nyt sanot Jean de Gravoisistasi? huudahteli Jean -vähintään sadatta kertaa. -- Mitä sinä nyt sanot, kaunottareni? -- Ja -samalla hän kietoi vähintään sadatta kertaa kätensä Iowakan kaulaan ja -suuteli häntä, kunnes tämä työnsi hänet luotaan. -- Eikö ollutkin -oikein rikkoa Pyhän Neitsyen nimessä vannoma valani ja puhua -Melisselle, miksi Jan oli tullut mielettömäksi? Eikö ollutkin oikein, -sanon minä? Ja eikö Melisse tehnytkin juuri niin kuin minä tuolle -hupsulle Janille sanoin hänen tekevän? Ja eikö hän vihannutkin -englantilaista koko ajan? Mitä? Etkö osaa puhua, sysimusta enkelini? - -Taas hän sulki Iowakan syliinsä, eikä hän tällä kertaa päästänytkään -häntä, vaan käänsi hänen kasvonsa niin, että tähtivalo lankesi niihin. - --- Entä tunteeko Jan Thoreau yhä vielä kirouksen hartioillaan? hän -jatkoi hiljaa. -- Heipä hei, sen asian olemme me hoitaneet kuntoon, -sinä, suloinen Iowakani, ja miehesi, Jean de Gravois! Minulla on tämä --- taskussani -- kirje, Prince Albertissa olevan toimitusmiehen -allekirjoittama, jolle kerroin Janin historian, ajaessani hänen -jälkiään tänne -- kirje, jossa sanotaan, että toinen nainen kuoli ennen -kuin Jan Thoreaun tuleva isä meni naimisiin hänen tulevan äitinsä -kanssa. Ja ymmärrätkö nyt, miksi en kertonut Melisselle tuosta -kirjeestä, rakkaani? Juuri todistaakseni tuolle Jan-typerykselle, että -Melisse rakasti häntä -- olipa hän sitten mikä tahansa. Mitä sinä nyt -sanot Jean de Gravoisista, sinä prinsessan tytär -- sinä -- sinä -- - --- Maailman suurimman miehen vaimo, Iowaka täydensi hymyillen. -- -Mutta, hupsu Jean, emmehän voi tässä iankaiken seistä. Minä alan -palella. Ja sitä paitsi, etkö luule, etkö luule, että Jan tulisi -iloiseksi nähdessään minut? - --- Hupsu -- hupsu -- hupsu, Jean de Gravois mutisi heidän astellessaan -käsikädessä tähtivalossa. -- Hän, Iowakani, rakkaani, väittää, että -minä olen hupsu -- ja tämänkin jälkeen! Hyvä Jumala, mitä sitten on -miehen tehtävä näyttääkseen suurelta vaimonsa silmissä? - - - -***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK ERÄMAAN TYTÄR*** - - -******* This file should be named 55530-8.txt or 55530-8.zip ******* - - -This and all associated files of various formats will be found in: -http://www.gutenberg.org/dirs/5/5/5/3/55530 - - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/55530-8.zip b/old/55530-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index 8391999..0000000 --- a/old/55530-8.zip +++ /dev/null |