NormalizeHEADmain

5 files changed, 17 insertions, 6345 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..d7b82bc
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,4 @@
+*.txt text eol=lf
+*.htm text eol=lf
+*.html text eol=lf
+*.md text eol=lf
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..1c4625f
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #55811 (https://www.gutenberg.org/ebooks/55811)
diff --git a/old/55811-8.txt b/old/55811-8.txt
deleted file mode 100644
index 883f246..0000000
--- a/old/55811-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,6345 +0,0 @@
-The Project Gutenberg EBook of Aarteen etsijät, by James Oliver Curwood
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
-other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
-whatsoever.  You may copy it, give it away or re-use it under the terms of
-the Project Gutenberg License included with this eBook or online at
-www.gutenberg.org.  If you are not located in the United States, you'll have
-to check the laws of the country where you are located before using this ebook.
-
-
-
-Title: Aarteen etsijät
-
-Author: James Oliver Curwood
-
-Translator: O. A. Joutsen
-
-Release Date: October 25, 2017 [EBook #55811]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK AARTEEN ETSIJÄT ***
-
-
-
-
-Produced by Timo Ervasti and Tapio Riikonen
-
-
-
-
-
-
-
-
-AARTEEN ETSIJÄT
-
-Kirj.
-
-James Oliver Curwood
-
-
-Suomentanut
-
-O. A. Joutsen
-
-
-Alkuperäinen nimi: "The Gold Hunters"
-
-Jatkoa kirjaan "Sudenpyytäjät"
-
-
-
-
-
-Porvoossa,
-Werner Söderström Osakeyhtiö,
-1922.
-
-
-
-
-SISÄLLYS:
-
-  1. Postirekeä tavoittamassa
-  2. Minnetaki metsärosvojen käsissä
-  3. Vungain jäljillä
-  4. Rod seuraa ihmisjalkaisen karhun jälkiä
-  5. Rod taistelee hengestään
-  6. Kuoleman varjo
-  7. Pohjoiseen
-  8. Kultainen luoti
-  9. Ombabika-jokea vastavirtaan
- 10. Salaperäinen laukaus
- 11. Ääni rotkossa
- 12. Vabi tekee merkillisen keksinnön
- 13. Kolmas koski
- 14. Vanha laatikko
- 15. Suvannon aarre
- 16. John Ball ja kullan salaisuus
- 17. Maanalainen maailma
- 18. John Ballin tarina
-
-
-
-
-1.
-
-POSTIREKEÄ TAVOITTAMASSA
-
-
-Puolipäivän syvä hiljaisuus vallitsi Kanadan salomaan rajattomassa
-yksinäisyydessä. Hirvi ja karibu olivat murkinoineet jo varhain
-aamun koitteessa ja lepäilivät nyt rauhallisesti helmikuun auringon
-leppoisassa lämpimässä; ilves oli ryöminyt isojen kallioiden välissä
-piileksivään pesäänsä ja odotteli päivää painuvaksi pohjan ja lännen
-puolelle, ennen kuin lähtisi jälleen rosvoretkilleen; kettukin nukkui
-jossain kallioilla päivällisrupeamaansa, ja levottomat kuusankalinnut
-pelmuttelivat laiskasti höyheniänsä suloisessa alkukevään auringossa,
-joka jo vähin sulatteli talven lumia.
-
-Tällaisena verrattomana päivänhetkenä heittää saaliinsa jäljillä
-oleva vanha eränkävijä selkäreppunsa hangelle, kerää äänettömästi
-risuja nuotioksi, syö eineensä ja polttaa päivällispiippunsa --
-silmät ja korvat koko ajan valppaina; tällaisena hetkenä hän tokaisee
-vähemmän tottuneelle toverilleen, joka on uskaltanut puhella
-kuiskausta kovemmin:
-
--- Hss! Ole hiljaa! Et arvaakaan, miten lähellä jo olemme
-saalistamme. Riistaeläimet ovat nyt syöneet maarunsa täyteen
-ja makailevat ruokaansa sulattamassa. Ei yksikään niistä lähde
-liikkeelle ennen kuin vasta tunnin tai parin perästä, ja silloin
-voimme joka laukauksella kaataa hirven tai karibun. Mutta nyt emme
-kuule niistä hiiren hiiskaustakaan!
-
-Mutta sittenkin näytti hetken päästä jotakin elävää ja liikkuvaa
-irtaantuvan tästä näköjään elottomasta hiljaisuudesta. Aluksi siitä
-ei voinut erottaa muuta kuin pienen tumman pilkun erään lumisen
-harjun päivänpuoleisella rinteellä. Sitten se liikkui, kasvoi
-silmissä, kurottihe pitkäkkäiseksi möhkäleeksi kuin etukäpäliänsä
-ojentava ja hartioitaan luimistava koira -- ja silloin sen tunsi
-sudeksi.
-
-Susi nukkuu raskaasti, kun sen vatsa on kylläinen. Metsämies olisi
-sanonut, että tämä susi oli einehtinyt jo edellisenä iltana. Mutta
-jokin erikoinen syy tuntui tällä kertaa hälyttäneen sen hereille.
-Sen sieraimissa oli käynyt heikko häivähdys erämaan olioille
-kaikkein vastenmielisimmästä ja pelottavimmasta aistimuksesta --
-ihmisenhajusta.
-
-Se laskeutui rinnettä alas velttona ja välinpitämättömänä niin kuin
-kylläinen eläin aina tekee, ja sen aistit olivat vain puolivireessä;
-tassutteli laiskasti metsänaukeaman pehmoisella hangella ja
-pysähtyi sitten kuin naulittu, kun tuo inhottava ihmishaju kävi sen
-sieraimiin niin väkevästi, että sen oli pakko kohottaa kuononsa kohti
-sinitaivasta ja varoittaa metsissä ja aukeilla maleksivia tovereitaan
-vihlaisevalla hälytysulvonnalla.
-
-Mutta jokin seikka tuntui nyt pidättävän sutta paikallaan. Ilmassa
-oli jotakin salamyhkäistä, josta se ei päässyt oikein selville.
-Aivan sen kuonon editse juoksi koirareen leveä tasainen latu ja
-monien koirien jalanjäljet. Jolloinkin viime tunnin kuluessa oli
-tästä kulkenut ohitse Vabinoshin "koiraposti" pitkällä matkallaan
-sivistyksen rintamaille.
-
-Mutta ei tuo miehen ja reen ja koiraparven sivakka latu tällä kertaa
-pannut sutta seisomaan paikallaan, jäsenet jännittyneinä, aistit
-vireillä ja mieli tappelua himoiten -- ja kuitenkin epäröivänä. Ei,
-vaan pidättävä aihe tuli vastakkaiselta taholta, pohjoisen puolelta,
-sieltä mistä tuuli kävi. Ensin sieltä tuli hälyä, sitten hajua --
-sitten molempiakin; ja silloin susi otti joutuisan lipetin takaisin
-ylös päivänpaisteista rinnettä.
-
-Hälyttävä aihe tuntui tulevan pienen järven pohjoispäästä, vain
-neljännesmailin takaa, ja äkkiä näkyikin palsamimännikön tiheästä
-reunamasta putkahtavan esiin koiraparvi ja sen perässä reki ja
-mies. Siunaaman hetken vetojuhdat näyttivät sekaantuvan toisiinsa
-auttamattomaksi ruuhkaksi tai joutuvan keskenään tuimaan kamppailuun,
-kuten pohjolan rekikoirat usein kesken kiireistäkin ajoa tekevät.
-
-Sitten kuului ihmisäänen teräviä komentohuutoja, piiskan äkäistä
-läiskettä ja eläinten valittavia ulvahduksia; sekasortoon joutunut
-valjaikko suoristui jälleen jonoksi ja lähti kellanharmaana juovana
-painamaan jään sileätä hankea.
-
-Mies juoksi reen vierellä. Hän oli pitkä ja laiha, ja jo kaukaa hänet
-tunsi intiaaniksi. Valjaikon ja sen ajajan ennätettyä satakunta
-askelta eteenpäin kuului takaapäin jälleen karjahdus, ja toinenkin
-reki törmäsi esiin metsän pimennosta. Senkin vierellä juoksi
-kiireinen ajomies.
-
-Johtaja hypähti nyt rekeensä, päästi suustaan sarjan kireitä
-kiihotushuutoja ja jakoi piiskastaan äkeitä iskuja koirien
-peräpakaroille. Toinen ajaja juoksi yhä rekensä rinnalla, niin
-että hän saavutti pian ensimmäisen valjaikon, ja kun molemmat reet
-vihdoin joutuivat järven vastakkaiseen päähän, missä susi oli äsken
-kohottanut varoittavan huutonsa heimolaisilleen, olivat kaikki
-kaksitoista koiraa miltei rinnakkain.
-
-Oitis hiljensivät kummankin valjaikon johtajakoirat kulkuaan,
-ja puolisen minuutin perästä molemmat reet pysähtyivät. Koirat
-heittäytyivät valjaissaan hangelle pitkälleen, läähättäen, jalat
-suorina ja anturat verestävinä niin että lumi vähitellen alkoi
-punertua. Miehissäkin näkyi ankaran uupumuksen merkkejä.
-
-Vanhempi heistä oli, kuten jo olemme maininneet, täysiverinen
-intiaani, pohjolan vanhan punaisen valtiasrodun puhdas edustaja.
-Hänen toverinsa oli nuorukainen, tuskin vielä toistakaan
-vuosikymmentään umpeen täyttänyt; mutta hänen jäsenissään oli metsän
-villin eläimen voimaa ja ketteryyttä, vapaa ulkoilmaelämä oli
-ahavoittanut hänen kaunispiirteiset kasvonsa pronssinkarvaisiksi, ja
-kasvojen väristä sekä suorista mustista hiuksista saattoi huomata,
-että hänen suonissaan juokseva veri oli sukua hänen toverinsa rodulle.
-
-Tapaamme tässä jälleen vanhat tuttavamme Mukokin ja Vabin --
-uskollisen vanhan intiaanisoturin ja jäljentuntijoista ensimmäisen,
-sekä Vabinoshin kauppa-aseman hoitajan puoliverisen pojan Vabigunin.
-Molemmat näyttivät olevan suunnattoman jännityksen vallassa.
-Siunaaman aikaa he huohottaen tuijottivat ääneti toisiaan silmiin.
-
--- Pelkään -- ettemme -- kykene -- tavoittamaan -- heitä, Muki,
-nuorempi huohotti. Mitä sinä ajattelet...
-
-Hän katkaisi kysymyksensä, sillä Mukoki oli heittäytynyt polvilleen
-hangelle muutaman askelen päähän valjaikkojen eteen. Aivan siitä
-kulki heidän editseen koirapostin latu. Melkein minuutin ajan hän
-tarkasteli koirien jälkiä ja jalasten tasaista raidetta. Sitten hän
-vilkaisi ylös ja virkkoi tyytyväisesti:
-
--- Tavoittaa se peijakas -- ihan varmasti! Katsos -- reki painuu
-syvä. Molempi jalas! Koirilla ylen paljon kuorma. Tavoittaa se
-juupeli -- ihkasen varmasti!
-
--- Mutta katsohan omia koiriamme! väitti Vabi, jonka kasvoilla vielä
-väreili synkkä epäilys. Ne eivät ole minun rukkasiani paljonkaan
-paremmat, ja johtajakoirani on käynyt sääririkoksi. Katsohan, miten
-niiden käpälät ovat vereslihalla!
-
-"Äkämät", kuten näitä peräpohjolan isoja susimaisia rekikoiria
-kansanomaisesti sanotaan, olivatkin todella tuiki säälittävässä
-kunnossa. Lämmin päivänpaiste oli pehmittänyt hangen kovan kuoren,
-niin että eläinten jalat olivat joka painalluksella puhkaisseet sen,
-ja särkymäkohtien terävät reunat olivat leikelleet ja viileskelleet
-pahasti niiden jalkaparkoja. Mukokin ilme kävi huolestuneeksi, kun
-hän varovaisesti nosteli ja tutki ajokkien käpäliä.
-
--- Huono on -- kovasti huono, hän murahteli. Me olee aika hullut!
-
--- Kun emme panneet niille lumitallukoita -- niinkö? Vabigun kysyi.
-Minä löysin reestäni tusinan verran tallukoita -- parhaiksi kolmelle
-koiralle. Mutta äläst... Hän kumartui innokkaana rekensä yli,
-kaivoi sen pohjista esiin koirien lumitallukat ja kääntyen vanhaan
-intiaaniin pyöritteli niitä käsissään kasvoillaan uusi toivon vire.
-
--- Meillä on vielä yksi keino koettelematta, Muki! hän huudahti.
-Riisu joutuin vankimmat koirasi valjaista. Me saamme _yhden_
-valjaikon kuntoon -- ja sillä on toisen meistä lähdettävä jatkamaan
-yksinään!
-
-Molempien miesten äreät huudot ja Mukokin piiskan paukkuvat
-sivallukset pakottivat nääntyneet ja veriset eläinparat jälleen
-jalkeille. Kolmen isoimman ja väkevimmän koiran käpäliin sidottiin
-reestä löydetyt tallukat, ajokit valjastettiin Vabigunin reen eteen
-ja niiden jatkoksi lisättiin kuusi muuta koiraa, joissa vielä näkyi
-hivenen sitkeyttä. Tovin perästä pitkä koirakaravaani patisti vinhaa
-vauhtia Hudson Bay-postin latua, ja reen vierellä ravasi puoliverinen
-nuorukainen.
-
-Tätä jännittävää takaa-ajoa oli jatkunut jo päivänkoitosta lähtien.
-Lepäilemään ei ollut joudettu enempää kuin minuutti tai pari tuntia
-kohti. Yli mäkien ja jäiden, puhki pimeän salon ja poikki alavan
-tasankomaan olivat koirat ja miehet kiitäneet hellittämättä, ruokaa
-ja juomaa maistamatta, haukaten jolloinkin vain suullisen lunta
-tienvierestä kitalaen polton lievikkeeksi -- silmät koko ajan kuin
-naulittuina edellä kulkeneen postireen verekseen latuun.
-
-Tuliset "äkämätkin" tuntuivat käsittävän, että takaa-ajosta oli
-retkeläisille tullut elämän ja kuoleman kysymys ja että niiden tuli
-hellittämättä painaa edessä olevaa latua, kunnes isännät olivat
-päässeet päämääränsä perille. Etäisten ihmisten haju alkoi tuoreesta
-ladusta käydä yhä väkevämmin niiden susimaisiin sieraimiin. Jossakin
-noiden jälkien päässä oli toisia miehiä ja toisia koiria, jotka
-niiden oli määrä tavoittaa!
-
-Vieläpä nytkin, vaikka niiden veristävät jalat horjahtelivat,
-takaa-ajon huuma, suden tappelukiihko, paloi kuumana niiden veressä.
-Valkeat ikenet irvistelivät ja kurkuista kuului kumea murina, kun
-latujen ihmishaju yhä selvemmin kävi niiden sieraimiin. Erämaan
-eläjän synnynnäinen vaisto neuvoi niille tien, jota niiden oli
-mentävä. Uskollisina viimeiseen saakka ne kiskoivat kuormaansa,
-vaikka hengitys kävikin koristen kurkkutorvessa; kieli riippui
-pitkänä leukojen välistä, sydän löi yhä työläämmin ja silmät alkoivat
-verestää, kunnes ne viimein paistoivat punaisina palloina.
-
-Juostuaan itsensä henkihieveriin Vabigun kellahti rekeen hengähtämään
-ja raajojaan lepuuttamaan, mutta vaikka kuorma siten silloin tällöin
-suurenikin, ajokit jännittivät vain hartioitaan entistä tuimempaan
-ponnistukseen, eikä niiden vauhti tuntunut juuri lainkaan vähenevän.
-
-Kerran syöksähti säikähtynyt hirvi metsästä aukeaman poikki
-satakunnan askelen päässä niistä, mutta "äkämät" eivät siitä
-välittäneet; vähän edempänä ilves, joka oli havahtunut kalliolla
-päivällisunestaan, vyöryi pallona ladun poikki -- rotunsa
-verivihollisen nähdessään koirat tosin vähän hätkähtivät, mutta
-jatkoivat sen enempää siitä piittaamatta kulkuaan.
-
-Vähitellen huima meno kuitenkin hidastui hidastumistaan. Perimmäinen
-koira ei enää ollut juuri muuta kuin karvakäärö; reenlaidan yli
-kurottuen Vabi sivalsi terävällä puukollaan sen rintahihnan poikki,
-ja lopen uupunut eläin vierähti hervottomana pallona sivuun. Kaksi
-muuta koiraa kykeni enää vain vaivoin kiskomaan, neljäs oli käymässä
-jalkarikoksi ja värjäsi käpälillään ladun punertavaksi.
-
-Jokainen hetki veti pojan kasvot ja sydämen yhä synkempään ja
-epätoivoisempaan vireeseen. Ylenpalttinen ponnistus oli saanut
-hänenkin silmänsä verestämään, huulet riippuivat hervottomina
-raollaan, sääret -- muulloin voimakkaat ja ketterät kuin punapeuran
--- olivat lysähtää hänen allaan. Yhä useammin hän tuupertui rekeen.
-Takaa-ajo tuntui pakostakin loppuvan kesken. Turhaa heidän oli
-yrittääkään tavoittaa Hudson Bayn postirekeä!
-
-Vielä kerran koiriaan hoputtaen Vabi hypähti hangelle ja kompuroi
-etumaisten koirien rinnalle yllyttäen niitä viimeiseen ponnistukseen.
-Heidän edessään aukeni metsän keskestä siloinen aukea, ja sen takaa
-kuumotti kymmenien mailien mittaisena Nipigon-järven luminen selkä.
-Ja kaukaa taivaanrannalta, auringonpaisteesta ja lumenkilotuksesta,
-Vabin miltei sokaistuneisiin silmiin kuulsi hienoinen musta juova,
-jonka hän tunsi etelään kiitävän koirapostin jonoksi.
-
-Hän yritti huutaa, mutta hänen huuliltaan lähtenyt tukahtunut
-ääni tuskin kuului sadankaan askelen päähän; polvet horjahtelivat
-hänen allaan, jalat kävivät äkkiä lyijynraskaiksi, ja hän vajosi
-hervottomana hangelle.
-
-Uskollinen koiraparvi kokoontui hänen ympärilleen, ne nuolivat hänen
-kasvojaan ja käsiään -- niiden läähättävien kitojen kuuma hengitys
-muuttui ilmassa höyrypilviksi.
-
-Hetken aikaa nuoresta intiaanista tuntui kuin helottava päivä olisi
-äkkiä muuttunut mustaksi yöksi. Hänen silmänsä sulkeutuivat, koirien
-läähätys kuului yhä heikompana hänen korvissaan, aivan kuin valjaikko
-olisi loitonnut hänen luotaan; hän tunsi vähitellen vajoavansa,
-putoavansa loputtomaan pimeyteen.
-
-Epätoivoisesti hän ponnisteli ja kamppaili saavuttaakseen jälleen
-tajuntansa. Hänellä oli vielä yksi mahdollisuus jäljellä -- yksi
-ainoa! Hän kuuli taas koirien läähätyksen ympärillään, tunsi niiden
-kielten lipovan hänen käsiään ja kasvojaan; hän ponnistautui
-polvilleen ja haparoi käsillään kuin sokaistunut. Parin askelen
-päässä oli reki, ja jossakin tuolla kaukana, hänen näköpiirinsä
-ulkopuolella, oli Hudson Bay-yhtiön koiraposti!
-
-Hän eteni tuuma tuumalta koirien pyöriessä hänen ympärillään.
-Viimein hänen kätensä tavoittivat reen laidan ja haparoivat sormet
-tarrautuivat pyssyn kylmään teräkseen. Yksi mahdollisuus oli vielä
-jäljellä! Yksi ainoa mahdollisuus! Nuo sanat -- tuo ajatus täyttivät
-kohisten hänen aivonsa; hän nosti pyssyn poskelleen suunnaten sen
-suun taivaalle, jottei vahingoittaisi koiria.
-
-Kerran, kahdesti, viidesti Vabi laukaisi pyssynsä, täytti sitten
-makasiinin uusilla panoksilla ja ampui ampumistaan, kunnes tuo lumen
-ja taivaan välimailla näkyvä etäinen musta juova pysähtyi kulussaan
--- ja kääntyi takaisin! Ja taukoamatta pamahteli Vabin pyssy, kunnes
-sen piippu tuntui kuumalta hänen käsissään ja panokset loppuivat
-patruunavyöstä.
-
-Sumu hälveni verkalleen hänen silmistään. Hän kuuli huudon ja
-kompuroi jaloilleen, viittoi käsillään ja huuteli huutamistaan,
-kunnes koiraposti pysähtyi puolisensadan askelen päähän hänen
-valjaikostaan.
-
-Ilosta ja hämmästyksestä huudahtaen hypähti postireestä hangelle
-Vabin ikäinen nuorukainen, joka juoksi intiaanin luo ja tavoitti
-hänet syliinsä juuri kun toinen jälleen oli hervahtamassa hangelle.
-
--- Vabi -- mikä nyt on hätänä? hän huusi. Oletko loukkaantunut?
-Oletko sinä...
-
-Vabi kamppaili hetken voittaakseen heikkoutensa.
-
--- Rod..., hän kuiskasi, Rod -- Minnetaki...
-
-Hänen huulensa vaikenivat ja hän putosi raskaasti ystävänsä
-käsivarsille.
-
--- Mitä aioit sanoa, Vabi? Puhu minulle! Nopeasti! Toisenkin
-nuorukaisen kasvot olivat valahtaneet valkoisiksi ja hänen äänensä
-vapisi. -- Mitä sinä sanoit - Minnetakista?
-
-Intiaaninuorukainen yritti päästä tajuihinsa. Hänen huuliltaan kuului
-hiljainen kuiskaus:
-
--- Minnetaki -- vungain -- käsissä!
-
-Sitten hänen hengityksensä tuntui taukoavan ja hän näytti liikkuvan
-elämän ja kuoleman rajamailla.
-
-
-
-
-2.
-
-MINNETAKI METSÄROSVOJEN KÄSISSÄ
-
-
-Hetken Roderick Drew todella luuli, että henki oli jo paennut hänen
-ystävänsä hervottomasta ruumiista. Vabi makasi niin hiljaa ja
-hänen ruskeat kasvonsa olivat niin oudon kelmeät, että Rod vaipui
-nyyhkyttäen hänen vierelleen ja toisti ääni väristen hänen nimeään.
-Koirapostin kuljettaja laskeutui polvilleen intiaanin viereen. Hän
-työnsi kätensä Vabin paidan alle, piti sitä kotvan aikaa hänen
-rinnallaan ja sanoi sitten:
-
--- Hengissä on.
-
-Hän otti kiireesti taskustaan pienen metallipullon, kiersi tulpan
-auki ja laski pullon elottomalta näyttävän nuorukaisen huulille
-pakottaen tämän nielemään tilkkasen sen sisällyksestä. Väkevä
-paloviina tehosi heti; Vabi avasi silmänsä ja tuijotti postimiehen
-pakkasen puremia kasvoja. Sitten luomet jälleen painuivat kiinni.
-
-Postimiehen karkeilla kasvoilla näkyi keventynyt ilme, kun hän
-toiselle pojalle osoitti Vabinoshin koiravaljaikkoa.
-
-Uupuneet ajokit viruivat pitkänään hangella pää etukäpäliin
-painettuina. Ei edes vieraan valjaikon näkeminen saanut niitä
-ärhentelemään. Koko koiraparven olisi voinut luulla heittäneen
-henkensä, ellei olisi nähnyt niiden työläästi puuskuttavia kylkiä ja
-suusta riippuvien punaisten kielten värähtelyä.
-
--- Ei hän ole loukkaantunut eikä sairaskaan! huudahti postimies.
-Katsokaahan noita koiria! Poika on juossut koko matkan niiden
-rinnalla -- hän on juossut kunnes jalat ovat lysähtäneet hänen altaan!
-
-Postimiehen sanat lohduttivat vain hivenen Rodin mieltä. Hän saattoi
-nyt tuntea elämän värähdellen palaavan Vabin ruumiiseen. Vabin
-äskeiset sanat täyttivät hänet uudella hirvittävällä pelolla.
-
-Mitä Minnetakille oli tapahtunut? Minkä vuoksi ystävä oli lähtenyt
-heidän peräänsä? Mikä oli saanut hänet pitkittämään takaa-ajoa
-koko tämän huikean matkan, kunnes henki oli miltei lähtenyt hänen
-ajokeistaan ja hän itse taintuneena nääntynyt hangelle? Olivatko
-vungat surmanneet Vabin kauniin sisaren?
-
-Yhä uudelleen hän rukoili ja ravisteli toveriaan puhumaan, kunnes
-postimies työnsi hänet syrjään ja kantoi Vabin postirekeen.
-
--- Menkää hakkaamaan tuolta rannalta pihtakuusen vesoja ja laittakaa
-sinne nuotio, hän komensi. Meidän täytyy saada jotakin kuumaa hänen
-sisäänsä. Hänet on hierottava lämpimäksi ja käärittävä nahkasiin.
-Muuten vielä paha perii -- muuten vielä paha perii!
-
-Rod ei odottanut toista käskyä, vaan juoksi rantaan postimiehen
-osoittamaan pihtakuusinäreikköön. Sieltä hän löysi muutamia nuoria
-koivuja, joista kiskomallaan tuohella hän sai nuotionsa virkeästi
-lieskahtelemaan juuri parhaiksi kun postireki toi tajuttoman
-kuormansa rantaan.
-
-Postimiehen riisuessa Vabilta vaatteita ja kietoessa häntä pörröisiin
-karhuntaljoihin Rod paranteli nuotiota, kunnes sen lämmittävä loimo
-tuntui kymmenkunnan askelen päässä. Tuota pikaa oli nuotion laidalla
-lumella ja jäällä täytetty kattila kuumenemassa, ja postimies avasi
-lihaliemitölkin valmistaakseen menehtyneelle pojalle virvottavaa ja
-lämmittävää juomaa.
-
-Kuoleman kalpeus oli kadonnut Vabin poskilta, ja hänen viereensä
-polvistunut Rod näki ilokseen, että hengitys alkoi käydä yhä
-säännöllisemmin raollaan olevien huulten välistä.
-
-Mutta ystävän toipumisen tuottamaa iloa sumensi pelko sisaren
-kohtalosta. Mitä ihmettä Minnetakille oli tapahtunut? Tätä kysymystä
-hän taukoamatta toisteli ajatuksissaan siinä katsellessaan Vabin
-tajunnan palaamista; viime kuukausien tapahtumat kulkivat nopeasti
-hänen mielessään kirjavana kuvasarjana.
-
-Hän oli olevinaan äitinsä kanssa rauhallisessa pienessä kodissaan
-Detroitissa; hän muisteli, miten oli ensi kerran koulussa tavannut
-Vabigunin, englantilaisen kauppa-aseman hoitajan ja kauniin
-intiaaniprinsessan pojan, joka oli lähetetty salojen sydämistä
-saamaan länsimaisen sivistyksen alkeita ja josta vähitellen oli
-tullut hänen paras ystävänsä. Hän muisteli kouluaikoja ja niitä
-seuranneita sykähdyttävän odotuksen täyttämiä päiviä ja öitä, jolloin
-he molemmat olivat yhdessä suunnitelleet jännittävää erämatkaa Vabin
-kotiin pohjolan perille.
-
-Ja mitä satumaisia seikkailuja heillä sitten oli ollutkaan, kun he
-kolmisin, hän ja Vabi ja vanha intiaani Mukoki, olivat sudenpyytäjinä
-uhmanneet pakkasen, erämaan ja yksinäisyyden kauhuja! Katsellessaan,
-miten Vabin hengitys muuttui yhä säännöllisemmäksi, hän ajatteli
-tekemäänsä ihmeellistä venematkaa sivistyneen maailman liepeiltä
-suuren korven sydämeen, ensimmäistä näkemäänsä hirveä, samalla
-matkalla kaatamaansa eräkarhua ja sitä päivää, jolloin hän ensi
-kerran tapasi kauniin Minnetakin Nipigon-järven viileällä selällä.
-Rod muisti, kuinka tuuli oli silloin pyyhkäissyt hänen hattunsa
-järveen, muisti Minnetakin heläjävän naurun, ja kuinka tämä oli
-pelastanut hänen päähineensä.
-
-Kaikki nuo suloiset muistot olivat hänen mielessään kuin salaman
-valaisemina -- nuo ihanat päivät, joina hän ja Minnetaki olivat
-ilakoiden samoilleet metsissä ja opiskelleet erätiedon alkeita;
-kauhea kamppailu, jolloin hän aseettomin käsin oli riistänyt tytön
-pohjolan villien metsärosvojen vungien käsistä; sitä seuranneiden
-viikkojen ja kuukausien seikkailut, kun he kolmisin -- Vabigun,
-vanha Mukoki ja hän -- olivat viettäneet eräelämää synkkien salojen
-siimeksessä; heidän epätoivoiset taistelunsa samojen vungain
-kanssa; satavuotias erämaja ja sieltä löytyneet vanhat luurangot;
-tuohilevylle piirretty kartta, josta he sydän sykkien lukivat hämäriä
-viitteitä kaukaisesta kulta-aarteesta.
-
-Karttaa ajatellessaan Rod vaistomaisesti tunnusteli takkinsa
-sisätaskua. Siellä oli jäljennös tuosta kartasta, jonka salaperäinen
-vetovoima toisi hänet kevään tultua uudestaan näille kaukaisille
-saloille. Silloin heidän kolmen oli määrä yhdessä tunkeutua pohjolan
-perille valtaamaan luurankomiesten jälkeensä jättämää erämaan kultaa.
-
-Mutta haavekuvat katosivat hänen nähdessään puistatuksen käyvän
-nuoren intiaanin ruumiin lävitse. Seuraavassa tuokiossa Vabi avasi jo
-silmänsä ja nähdessään Rodin huolestuneet kasvot hymyili heikosti.
-Hän yritti puhua, mutta huulet pettivät, ja hän ummisti uudestaan
-silmänsä.
-
-Roderickin kasvot olivat täynnä hätää ja pelkoa, kun hän
-kääntyi katsomaan kokenutta postimiestä, joka oli tullut hänen
-vierelleen. Kun hän vajaa vuorokausi sitten oli eronnut Vabigunista
-kauppa-asemalla, tämä oli ollut terveyden perikuva, solakka nuori
-jättiläinen, satojen seikkailujen karaisema.
-
-Ja nyt -- mikä muutos! Vabin sammuneiden, verestävien silmien,
-hirvittävän laihojen kasvojen ja voimattomien jäsenten näkeminen
-täytti hänen mielensä pelokkailla aavistuksilla.
-
-Oliko mahdollista, että vain muutamien tuntien rasitus voi saada
-aikaan noin merkillisen muutoksen? Ja missä oli Mukoki, tuo
-uskollinen vanha erämies, jonka vartioivan katseen ulottuvilta
-Vabigunin ja Minnetakin ani harvoin sallittiin poistua?
-
-Tuntui kuluvan kiduttavan pitkä aika ennen kuin Vabi jälleen avasi
-silmänsä, ja kuitenkin sitä kesti vain muutaman minuutin. Tällä
-kertaa Rod nosti hänen päänsä hellävaroen syliinsä, ja postimies
-asetti lihaliemikupin hänen huulilleen.
-
-Lämmin, virkistävä juoma toi uutta eloa nääntyneeseen nuorukaiseen.
-Hän joi aluksi hitaasti, sitten yhä kiihkeämmin ja saatuaan kupin
-tyhjäksi hän yritti nousta istumaan.
-
--- Saanko toisenkin kupillisen, hän läähätti. Se teki hyvää!
-
-Hän nautti uuden annoksen vielä halukkaammin ja huomattavasti
-paremmalla tuloksella. Hän pysyi jo omin voimin pystyssä, ojenteli
-sitten jäseniään ja nousi toisten avulla jaloilleen. Hänen silmissään
-paloi pelottava hehku, kun hän katsahti Rodiin.
-
--- Minä pelkäsin -- etten -- etten tavoittaisi teitä!
-
--- Mikä oikeastaan on hätänä, Vabi? Mitä on tapahtunut? Sinä yritit
-kertoa jotakin -- Minnetakista...
-
--- Hän on joutunut vungain käsiin. Vungain päällikkö vangitsi hänet
-omin käsin, ja nyt he vievät häntä pohjoiseen. Rod, ainoastaan sinä
-voi pelastaa hänet.
-
--- Minäkö -- ainoastaan -- voin -- pelastaa -- hänet? sai ällistynyt
-Rod sanotuksi. Mitä sinä tarkoitat?
-
--- Kuulehan! huudahti nuori intiaani ja tarttui häntä käsivarteen.
-Muistathan kun tappelimme vungain kanssa ja pakenimme tuosta manalan
-rotkosta etelään? Seuraavana päivänä sinä lähdit metsästämään ja
-jouduit koirareen jäljille. Sinä kerroit seuranneesi latua ja
-nähneesi sen vierellä lumikengän jäljet ja lisäksi -- niin kuin
-arvelit -- Minnetakin mokkasiinin jäljen. Kauppa-asemalle tultuamme
-saimme kuulla Minnetakin lähteneen kahdella koirareellä Kenogamiin
-ja silloin päättelimme, että nuo lumikenkäin jäljet olivat Kenogamin
-miesten painelemia. Mutta siinä me erehdyimme. Ne olivatkin vungain
-jälkiä!
-
-Vabi katsoi ystäväänsä, ja hänen äänensä värähti.
-
--- Toinen oppaista, joka pahasti haavoittuneena pääsi pakenemaan,
-toi meille eilen illalla tiedon vungain hyökkäyksestä ja Minnetakin
-ryöstämisestä. Aseman lääkäri sanoo, että oppaan haava on kuolettava
-ja että hän tuskin elää huomiseen saakka. Sinä olet nyt ainoa
-toivomme! Sinä ja kuoleva opas olette ainoat, jotka tiedätte missä
-vungat hyökkäsivät. Nyt on ollut suojailmaa parisen päivää, ja
-jäljet ovat voineet tasoittua umpeen. Mutta sinähän näit Minnetakin
-mokkasiinin jäljen. Ja sinä näit lumikenkien jäljet. Sinä tiedät,
-minne päin he menivät!
-
-Vabi puhui nopeasti, puuskittain ja vaipui sitten kiihtymyksen
-uuvuttamana jälleen reen pohjalle.
-
--- Me olemme ajaneet sinua takaa kahdella koiravaljaikolla
-aamunkoitosta lähtien, hän lisäsi, ja me puristimme elukoista miltei
-kaiken hengen. Viime hädässämme teimme kahdesta valjaikosta yhden,
-ja minä jatkoin sillä yksinäni takaa-ajoa. Mukoki jäi kymmenkunnan
-mailin päähän ladulle.
-
-Rodin veri oli jähmettyä kauhusta, kun hän kuuli Minnetakin joutuneen
-rosvojoukon päällikön Vungan kynsiin. Ei tarvinnut enää ihmetellä
-Vabissa tapahtunutta hirvittävää muutosta. Sekä Minnetaki että Vabi
-olivat useinkin kertoilleet hänelle, mikä kaamea sota vallitsi
-Vabinoshin ja tuon verenhimoisen villin välillä, ja viime talvena Rod
-oli itsekin joutunut siihen mukaan. Hän oli ollut mukana taistelussa,
-nähnyt vihollisia kaatuvan ja ollut joutumaisillaan Vungan koston
-uhriksi.
-
-Hän muisteli ajatuksissaan mitä oli kuullut tuon verisen vihan
-alkusyystä.
-
-Monia vuosia sitten oli nuori englantilainen George Newsome tullut
-hoitajaksi Vabinoshin kauppa-asemalle ja oli siellä tavannut
-intiaanipäällikön kauniin tyttären, josta oli tullut hänen vaimonsa.
-
-Sotaisan naapuriheimon päällikkö Vunga oli ollut hänen kilpailijansa,
-ja sen jälkeen kun valkoinen mies oli perinyt voiton, hylätty kosija
-oli käynyt hellittämätöntä taistelua Vabinoshin väkeä vastaan. Vungan
-heimo luopui entisestä eräelämästään; heistä tuli lainsuojattomia
-metsärosvoja ja murhamiehiä, ja vähitellen vungista tuli koko erämaan
-kauhu.
-
-Tuota katkeraa kamppailua oli nyt kestänyt vuosikausia. Vunga oli
-haukan tavoin väijynyt otollista tilaisuutta iskeäkseen kyntensä
-saaliiseen. Hän oli varastellut siellä, surmannut täällä ja koko
-ajan odottanut hetkeä, jolloin pääsisi käsiksi itse kaupanhoitajaan
-ja hänen perheeseensä. Muutamia kuukausia sitten Rod oli pelastanut
-Minnetakin kovassa kamppailussa punaisten rosvojen käsistä. Ja nyt
-tuo tyttö oli jälleen vihamiesten armoilla!
-
-Rod käännähti Vabiin päin.
-
--- Minä löydän jäljet, Vabi. Minä löydän ne vielä -- ja sitten me
-seuraamme niitä vaikka pohjoisnavalle asti. Me annoimme vungille
-päihin tuolla rotkossa ja annamme niille vietäville nytkin. Me
-löydämme Minnetakin, vaikka saisimme etsiä häntä tuomiopäivään asti!
-
-Metsästä kuului kaukaisia piiskanläimäyksiä ja vaimeita huutoja.
-
--- Se on Mukoki! sanoi Vabigun.
-
-
-
-
-3.
-
-VUNGAIN JÄLJILLÄ
-
-
-Huudot lähenivät, ja yhä äänekkäämpinä kaikuivat Mukokin
-piiskansivallukset, kun hän hoputti Vabin jättämiä koiraparkoja.
-Samassa hetkessä vanha soturi jo ilmaantuikin valjaikkoineen
-metsänaukeaman reunalle, ja molemmat nuorukaiset juoksivat häntä
-vastaan.
-
-Ensi silmäyksellä Rod saattoi havaita, että jos Mukokilla olisi
-ollut edessään vähänkin pitempi matka, olisi hänkin Vabin tavoin
-sortunut ladulle. Pojat taluttivat uskollisen toverinsa postirekeen
-karhuntaljoille lepäämään ja kiehauttivat hänelle kuumaa lientä.
-
--- Sinä otti hänet kiinni, virnisteli Mukoki iloisena. Ottipas vain
-hänet kiinni.
-
--- Ja hän oli vähällä tappaa itsensä, Muki, Rod puheli. Ja nyt -- hän
-katsahti tovereihinsa -- mitä nyt kaikkein ensimmäiseksi teemme?
-
--- Meidän on heti lähdettävä vungain jäljille, Vabi arveli. Yksikin
-hukkaan mennyt tunti voi nostaa meiltä tien pystyyn.
-
--- Mutta entä koirat...
-
--- Voitte ottaa minun valjaikkoni, keskeytti postimies. Siinä on kuusi
-isoa koiraa, jotka eivät ole vielä pahasti väsyneitä. Lisäätte vielä
-muutaman oman koiranne, ja lopuilla minä lähden postia viemään. Mutta
-neuvoisin teitä ensin levähtämään tunnin verran ja syömään vahvasti.
-Ei ole hyvä lähteä väsyneenä ja vatsa tyhjänä pitkälle taipaleelle.
-
-Mukoki kannatti postimiehen ehdotusta, ja Rod lähti heti hakemaan
-lisää nuotiopuita. Tilapäisellä leiripaikalla kävi kiireinen
-vilske. Postimiehen ottaessa esiin eväitä Mukoki ja Vabi valitsivat
-koiristaan kestävimmät ja panivat kokoon kunnollisen valjaikon,
-jonka piti lähteä viemään heitä vaaralliselle matkalleen. Jokaiselle
-koiralle viskattiin lihakimpale, ja eväslihat asetettiin nuotion
-hiillokselle paistumaan.
-
-Rod uurasti järven paksuun jäähän avantoa saadakseen vettä
-keittopuuhiin. Vähän ajan perästä Vabikin tuli hänen luokseen jäälle.
-
--- Valjaikko on kunnossa, hän sanoi, kun Rod hetkeksi taukosi
-levähtääkseen. Evästä meillä on tosin niukanlaisesti yhdeksälle
-koiralle ja kolmelle miehelle, mutta ammuksista ei ole puutetta.
-Kaiketi löydämme matkan varrelta riistaa.
-
--- Jäniksiä ainakin, arveli Rod ja tarttui jälleen tuuran varteen.
-Muutamalla iskulla tuura jo kävikin sulaan veteen.
-
-Aterian päättyessä aurinko alkoi jo laskea, ja jäätä raidoittivat
-setrimetsän terävähuippuiset varjot. Metsästäjät varustautuivat
-lähtöön: rähisevät koirat valjastettiin reen eteen, ja Rod, Vabigun
-ja Mukoki lausuivat hyvästit Hudson Bay-yhtiön postimiehelle.
-
--- Te ehditte neljässä tunnissa vastarannalle, huikkasi mies
-lähtijöiden perään. Teidän sijassanne leiriytyisin sinne.
-
-Mukoki juoksi edellä polkien koirille latua. Vabi lepäsi reessä,
-ja Rod paineli hyvää vauhtia takana. Kotvan perästä hän tuli reen
-vierelle ja laskien kätensä nuoren intiaanin olalle tarpoi tasaisin
-askelin hänen rinnallaan.
-
--- Kyllä kai me jo huomenna pääsemme vanhalle leiripaikallemme --
-sinne laakson notkelmaan? hän kysyi.
-
--- Varmasti, nyökkäsi Vabi. Mukoki kyllä tietää sinne suorimman tien.
-Ja kaikki muu riippuukin sinusta.
-
-Rod jättäytyi jälleen reen perään säästääkseen keuhkojaan. Hänen
-aivonsa askartelivat entistä kiihkeämmin. Miten kävisi, kun he nyt
-saapuisivat leiripaikalle, missä he vungien käsistä livahdettuaan
-olivat hoitaneet haavoittunutta Mukokia? Pystyisikö hän vielä
-löytämään tuon vanhan reen ladun, jolla hän oli ollut näkevinään
-Minnetakin mokkasiinin jäljen? Hän toivoi hartaasti löytävänsä,
-mutta oli huolestunut nähdessään, miten suojasää oli vaikuttanut
-hangen pintaan. Kunpa Mukoki ja Vabi eivät luottaisi liikaa hänen
-erätaitoonsa!
-
-Rod värisi juostessaan reen kannoilla ja ajatellessaan, mikä
-kohtalo saattoi odottaa Minnetakia. Vasta muutama tunti sitten
-hän oli pitänyt itseään maailman onnellisimpana poikana. Hän oli
-luullut Vabin sisaren olevan hyvässä turvassa Kenogamissa; hän oli
-hyvästellyt kauppa-asemalla olevat ystävänsä, ja jokainen hetki
-vei häntä kaukaista etelän kaupunkia, lähemmäksi kotia ja äitiä.
-Ja nyt hän oli odottamatta joutunut keskelle tähänastisen elämänsä
-järkyttävintä seikkailua!
-
-Joidenkin viikkojen kuluttua hänen oli ollut määrä palata takaisin
-näille sinisille saloille, ja tällä kertaa äidinkin oli pitänyt
-tulla hänen mukanaan. Ja sitten he kaikki kolme, Mukoki, Vabi ja
-hän, olivat aikoneet lähteä etsimään kadonnutta kulta-aarretta sen
-kartan mukaan, jonka he olivat löytäneet vanhasta erämajasta. Yhdellä
-iskulla nämä haaveet olivat häipyneet kauas. Hän oli ajamassa takaa
-Minnetakin ryöstäjiä!
-
-Malttamattomana Rod juoksi reen ohi ja hoputti Mukokia pitämään
-parempaa vauhtia. Vabi tunsi jo toipuneensa ja alkoi vuorotella Rodin
-ja Mukokin kanssa. Joka kymmenes minuutti vaihdettiin paikkaa, niin
-että jokainen sai levätä kahdesti tunnin kuluessa.
-
-Nopeasti ilta-auringon loimu häipyi lounaisten metsien taakse. Hämärä
-kävi yhä sankemmaksi, edessä kumotti pimeyteen häipyen Nipigon-järven
-luminen jää. Tähtien kirkas tuike syttyi tummenevalle taivaalle; kuun
-punainen pallo kohosi metsän reunasta valaisemaan tätä jään, lumen ja
-ikimetsien maailmaa.
-
-Hellittämättä he taivalsivat järven jäisellä aavalla, matka taittui
-maili maililta. Kuu kohosi yhä ylemmäksi keskitaivaalle. Sen
-verenpunainen loimu vaihtui ruusunpunaiseen, sitten heleänkeltaiseen,
-ja lopulta koko taivaankansi kimalsi kullan ja hopean välkkeessä.
-Suuren hiljaisuuden keskeltä kuului vain reenjalasten hiljaista
-kitinää, koirien tallukoiden sipsutusta ja matkamiesten satunnaisia
-huomautuksia.
-
-Kahdeksan maissa alkoi jääkentän perältä häämöttää jotakin tummaa.
-Vabi, joka makasi reessä, huomasi sen ensimmäiseksi.
-
--- Metsä näkyy! hän huusi toisille. Olemme kohta rannassa. Koiratkin
-tuntuivat heti piristyvän tuntiessaan sieraimissaan palsamimännyn
-suloisen pihkanhajun. Teräväharjainen metsänreuna piirtyi yötaivasta
-vasten, ja viiden minuutin kuluttua noustiin jo jyrkkää rantatörmää
-ylös matalaan mäntymetsään.
-
--- Tähän me leiriydymme, sanoi Vabi kompuroiden pois reestä.
-
-Mukoki oli jo saanut kirveen käteensä.
-
--- Sinä älä lepää vielä, hän varoitti. Jos sinä nyt lepää, ei jaksa
-rakenta havumaja. Ensin havumaja valmis, sitten lepää.
-
--- Olet oikeassa, Muki, sanoi Vabi nousten työläästi jaloilleen. Jos
-istun alallani minuutinkin, ette saa minua pystyyn kangellakaan. Rod,
-rakenna sinä nuotio. Muki ja minä laitamme majan.
-
-Vajaassa puolessa tunnissa oli palsamimännyn oksista kyhätty havumaja
-valmiina ja sen edessä räiskyi iloinen nuotio, joka levitti valoa ja
-lämpöä parinkymmenen askelen päähän. Kauempaa metsästä raahattiin
-nuotioon muutamia tuulen kaatamia kelopuita, ja heti kun tuli oli
-tarttunut niihin, kävivät Mukoki ja Vabi nahkasiin kääriytyneinä
-pitkäkseen.
-
-Rodille ei päivä ollut ollut niin rasittava kuin hänen tovereilleen,
-ja hän istui vielä hyvän aikaa nuotion ääressä ajatellen tätä
-merkillistä kohtalon oikkua, joka oli jälleen kääntänyt hänen
-matkansa pohjoista kohti.
-
-Koirat olivat ryömineet aivan räiskyvän nuotion vierelle ja makasivat
-siinä nyt jäykkinä ja jäsentä liikauttamatta. Jostakin salolta
-kuului suden valittava ulvahdus, puiden oksat paukahtelivat pakkasen
-kiristyessä.
-
-Kului tuntikausi, ja yhä istua kyyhötti Rod nuotion ääressä pyssy
-polviensa välissä. Hänen mielessään ajelehti kuva toisensa jälkeen.
-Jossakin kaukana tämän saman metsän liepeillä räiskyi varmaan
-paraikaa toinen leirivalkea, joka lämmitti vangittua Minnetakia.
-Jokin salaperäinen vaisto sanoi Rodille, että tyttö oli valveilla ja
-ajatteli kaukana olevia ystäviään.
-
-Entä seuraava kuva -- oliko se unta vai ihmeellistä selvänäköisyyttä?
-Hän näki tytön istuvan nuotion ääressä. Hänen musta tukkansa
-riippui raskaana palmikkona olkapäällä, silmät tuijottivat hurjina
-liekkeihin. Ja aivan tytön takana, käden ulottuvissa, istui toinen
-hahmo, jonka näkeminen nostatti kylmät väreet pojan jäseniin. Siinä
-oli itse Vunga, rosvojen päällikkö. Mies puhui vihaisesti, hänen
-ruskeat kasvonsa olivat kiukun vääristämät, ja hän ojensi kätensä
-tyttöä kohti.
-
-Rod hypähti pystyyn huudahtaen niin kovaa, että nukkuvat koirat
-säpsähtivät. Hänen ruumistaan puistatti kuin kuumeessa. Oliko tuo
-näky pelkkä unikuva?
-
-Rod muisteli toista samantapaista kokemustaan, näkyä, joka oli
-ilmaissut hänelle kultalöydön salaisuuden. Turhaan hän koetti
-karkottaa hermostuneen pelon mielestään. Miksi Vunga oli ojentanut
-kätensä Minnetakia kohti?
-
-Hän käytti kaikki voimansa vapautuakseen tuosta kauheasta pelosta.
-Hän nousi ja ojentelihe. Sitten hän kohensi tulta niin, että säkenet
-sinkoilivat kauas.
-
-Vihdoin hän paneutui pitkäkseen Mukokin ja Vabigunin väliin ja yritti
-saada unta. Mutta hän nukkui levottomasti. Hän näki yhä uudestaan
-Minnetakin istumassa valkean ääressä. Vihdoin uni jatkui niin
-pitkälle, että hän oli näkevinään Vungan sieppaavan tytön syliinsä ja
-katoavan hänen kanssaan metsän pimentoon.
-
-Tällä kertaa ei Rod herättyään enää yrittänytkään jatkaa untaan.
-Kello oli vasta vähän yli puolenyön. Vabi ja Mukoki olivat jo
-nukkuneet neljä tuntia -- tunnin perästä hän herättäisi heidät.
-Hiljakseen hän rupesi valmistamaan aamiaista ja ruokkimaan koiria.
-Kahden ajoissa hän pudisteli Vabia hartioista.
-
--- Nouse, mies! hän huusi, kun nuori intiaani unenpöpperössä kavahti
-istualleen. Kohta on aika lähteä.
-
-Hän koetti pitää hermojaan kurissa Mukokin ja Vabin istuessa hänen
-kanssaan nuotion ääressä. Hän ei välittänyt puhua heille unistaan,
-koska heidän mielensä oli jo muutenkin raskas. Mutta hän tahtoi
-pitää kiirettä. Ensimmäisenä hän oli valmiina lähtöön, ensimmäisenä
-valjastamassa koiria, ja Mukokin asetuttua jälleen jonon etunenään
-hän juoksi intiaanin rinnalla saadakseen matkan taittumaan
-joutuisammin.
-
--- Kuinka pitkälti on vielä matkaa vanhalle leiripaikallemme? hän
-kysyi Mukokilta.
-
--- Neljä tunti, kaksikymmentä maili, vastasi intiaani.
-
--- Kaksikymmentä mailia! Mehän ehdimme sinne ennen aamunkoittoa.
-
-Mukoki ei vastannut, kiristi vain kulkuaan. Kuu alkoi painua yhä
-alemmaksi länttä kohti, sen valo vaimeni, kunnes tähdet olivat
-matkalaisten ainoina oppaina. Nekin alkoivat jo käydä valjuiksi, kun
-Mukoki pysäytti läähättävän valjaikon erään harjanteen laelle ja
-viittasi kädellään pohjoiseen.
-
--- Siellä alkaa aukea.
-
-Hetken kaikki kolme seisoivat äänettöminä kelmeässä aamuvalossa
-katsellen silmänkantamatonta tasankoa, jonka he tiesivät jatkuvan
-Hudson-lahdelle saakka.
-
-Jälleen näiden ikuisten erämaiden näkeminen sävähdytti Rodia. Mitä
-murhenäytelmiä niiden hiljaisuuteen kätkeytyikään! Puolisen sataa
-vuotta sitten olivat nuo vanhat eränkävijät, joiden vaalenneet
-luut he olivat löytäneet metsämajasta, uhmanneet tuntemattomien
-taipaleiden kauhuja ja löytäneet kultaa. Ja tuolla kaukana
-pohjoisessa, samalla seudulla missä kulta-aarrekin, oli nyt Minnetaki.
-
-Vain viikko sitten he kaikki kolme olivat henkensä kaupalla juosseet
-tämän aukean poikki verenhimoisia vungia pakoon. Nyt matka kävi
-joutuisammin, kun heillä oli koirat mukanaan.
-
-Tunnin kuluttua Mukokin kulku oli hidastunut tasaiseksi käynniksi,
-mutta hänen silmänsä tähyilivät yhä terävinä eteen ja sivuille.
-Välistä hän pysäytti koirat ja poikkesi yksinään oikealle tai
-vasemmalle ladusta. Hän ei virkkanut matkatovereilleen sanaakaan,
-eivätkä Rod ja Vabi rohjenneet kysyä mitään. He tiesivät, että heidän
-entinen leiripaikkansa oli jossakin lähistöllä, ja luottivat vanhan
-erämiehen vaistoon.
-
-Viimeisetkin tähdet sammuivat taivaalta. Hetken oli vielä pimeää,
-mutta äkkiä välähti kaakkoiselta taivaanrannalta päivänkoiton
-ensimmäinen hieno juova. Pian oli niin valoisaa, että Mukoki lähti
-jatkamaan latua.
-
-Ei Rod eikä Vabikaan tuntenut paikkaa ennen kuin vanha erämies
-seisautti koirat puun juurelle ja katsahti tovereihinsa iloinen ilme
-kasvoillaan.
-
--- Vanha leirimme! huudahti Vabi.
-
--- Leirimmekö? ihmetteli Rod.
-
-Vabi kääntyi hänen puoleensa.
-
--- Rod, nyt alkaa sinun urakkasi, hän sanoi vakavasti. Mukoki oli
-tullut heidän vierelleen.
-
--- Tässä on leiri, hän äännähti. Sano missä on Minnetakin jälki!
-
-Kymmenkunnan askelen päässä oli vielä pystyssä heidän rakentamansa
-havumaja. Mutta siinä olikin kaikki mitä paikalla näkyi. Ei
-ainoatakaan jalanjälkeä! Helottava päivänpaiste oli pyyhkinyt kaikki
-jäljet olemattomiin.
-
-Kun heidän omatkin jälkensä olivat noin tyystin hävinneet, niin miten
-Rod voisi löytää Minnetakin mokkasiinin kevyen painalluksen?
-
-Sydämensä syvyydessä Rod rukoili taivasta ohjaamaan heidät oikealle
-tielle.
-
-
-
-
-4.
-
-ROD SEURAA IHMISJALKAISEN KARHUN JÄLKIÄ
-
-
--- Meidän on odotettava, kunnes päivä valkenee, sanoi Rod. Hän koetti
-näyttää reippaalta ja toiveikkaalta.
-
--- Mehän voimme nyt syödä, ehdotti Vabi. Syödään kylmää paistia, niin
-ei tarvitse tehdä nuotiota.
-
-Rod söi nopeasti. Sitten hän otti pyssynsä ja lähti kävelemään
-metsään päin. Vabi nousi kiirehtiäkseen mukaan, mutta Mukoki pidätti
-häntä hihasta.
-
--- Parempi mennä yksin, hän kuiskasi iskien ovelasti silmää.
-
-Aurinko teki nousuaan puiden latvojen yli, ja oli jo melko valoisaa.
-Juuri tällä tavalla Rod oli tuona päivänä viikko sitten lähtenyt
-riistaa etsiessään leiripaikalta ja silloin odottamatta löytänyt
-Minnetakin jalanjäljen.
-
-Mailin päässä edessään Rod näki sen harjanteen, jolla hän oli ajanut
-hirveä takaa. Tuo harjanne oli hänen ensimmäinen tienviittansa, ja
-sitä kohti hän nyt kiiruhti täyttä vauhtia. Mukoki ja Vabi seurasivat
-häntä etäämpää koirat mukanaan.
-
-Hengästyneenä Rod pääsi mäen harjalle ja katseli pohjoista kohti.
-Siihen suuntaanhan hän oli lähtenyt keksittyään nuo oudot jäljet
-Mutta nyt siellä ei mikään näyttänyt tutulta. Hänen omatkin jälkensä
-olivat tyystin häipyneet kallion rinteeltä.
-
-Hän oli iloinen siitä, että toiset olivat ehtineet vasta harjun
-juurelle, sillä pettymyksen ja epätoivon kyynelet kirvelsivät hänen
-silmissään. Hän oli pettänyt Vabin ja Mukokin luottamuksen! Häntä
-pelotti sanoa se heille, hän ei halunnut näyttää heille kasvojaankaan!
-
-Tuijottaessaan siinä rannattomalle lumiaukealle Rod tavoitti
-silmäänsä etäältä kirkkaan, välkkyvän läikän. Äkkiä hän muisti: juuri
-tuota kirkasta läikkää hän oli täältä silloinkin katsonut ja lähtenyt
-kävelemään suoraan sitä kohti. Se oli jäätynyt kallionrinne, joka
-hohti auringon valossa.
-
-Odottamatta tovereitaan Rod kiirehti rinnettä alas ja juoksi kapean
-notkelman poikki. Viiden minuutin perästä hän seisoi kallion edessä,
-hengästyneenä ja sydän jyskyttäen. Juuri tästä hän oli löytänyt
-jäljet! Nyt niistä ei enää näkynyt merkkiäkään, mutta koko maisema
-oli tuttu: tuossa oli kallionnyppylä, jota hän oli katsellut, tuossa
-pystyyn kuivunut poppelikelo.
-
-Hän käännähti ympäri ja viittilöi hurjasti Mukokille ja Vabille,
-jotka tulivat kaukana hänen perässään. Sitten hän juoksi eteenpäin ja
-heilutti metsän laitaan tultuaan uudelleen käsiään, ja värähtelevä
-huudahdus tulkitsi hänen iloaan jäljempänä tuleville.
-
-Tässä oli kanto, jonka nenälle Minnetakin oli ollut pakko istahtaa
-odotellessaan, kunnes hänen vangitsijansa jälleen lähtivät jatkamaan
-matkaa; Rod keksi hänen jalkansa kevyen jäljen lumesta aivan kannon
-vierestä. Täällä olivat roistot vankeineen levähtäneet vähän aikaa ja
-pitäneet päivällisnuotiota, jonka hiiltyneiden jäännösten ympärillä
-heidän jalanjälkensä olivat vielä selvästi havaittavissa.
-
-Näitä merkkejä hän osoitti tovereilleen, kun he ehtivät hänen
-luokseen.
-
-Hyvään aikaan kukaan ei puhunut sanaakaan. Vanha eränkävijä kyyristyi
-kyykkysilleen tarkastelemaan nuotion paikan ympärillä näkyviä
-jälkiä, ja kun hän viimein kohosi pystyyn, kuvastivat hänen kasvonsa
-sanomatonta ällistystä.
-
--- Mitä nyt, Muki? kysyi nuori intiaani ihmeissään.
-
-Mukoki ei vastannut, vaan ryhtyi uudelleen nelin kontin
-tarkastelemaan nuotion ympäristöä. Kun hän lopetti puuhansa, oli
-hänen kasvojensa ilme äskeistäkin hämmästyneempi.
-
--- Liikkui vain kuusi miestä! hän ähkäisi. Kaksi opasta asemalta --
-neljä vunga!
-
--- Mutta haavoittunut opashan kertoi meille, että roistoja oli mukana
-hyökkäyksessä ainakin tusinan verran, sanoi Vabi.
-
-Vanha erämies nauraa hihitti hiljaa, ja hänen järeillä kasvoillaan
-näkyi ilkamoiva irvistys.
-
--- Se mies puhu palturi! hän nauroi. Juoksi tiehensä, kun tappelu
-alkoi. Otti kuti selkäänsä kun näytti töppöset vungalle!
-
-Hän viittasi kädellään metsän mustaan pimentoon.
-
--- Ei koskaan paista päivä tuonne! Helppo seurata jälki!
-
-Mukokissa ei saattanut havaita pienintäkään epäröintiä. Hänen
-silmissään paloi toimintatarmo ja taisteluinto. Vain kerran Rod oli
-nähnyt niissä samanlaisen ilmeen -- silloin kun he kahden olivat
-kamppailleet Vabin hengen pelastamiseksi, samoin kuin heidän nyt
-kolmisin oli taisteltava Minnetakin puolesta.
-
-Varovaisesti he tunkeutuivat metsään silmät ja korvat valppaina; ja
-kuten Mukoki oli ennustanutkin, roistojen jäljet näkyivät selvästi.
-Heillä oli mukanaan myös molemmat koirareet, ja Rod tiesi, että
-toisessa niistä oli kuljetettu Minnetakia.
-
-Heidän edettyään vasta satakunta askelta pysähtyi etumaisena kulkeva
-Mukoki ja äännähti ällistyneenä. Ladulla heidän edessään oli kuollut
-mies. Ylöspäin kääntyneistä kasvoista he tunsivat vainajan toiseksi
-Vabinoshista lähteneeksi ajomieheksi.
-
--- Pää halki, virkkoi Mukoki johtaessaan valjaikkoa kiertämään
-ruumiin. Kukaties ensin ampu -- sitten iske kirveellä.
-
-Koirat nuuskivat ja vikisivät kiertäessään surmattua miestä, ja
-Rodiakin puistatti. Vaistomaisesti hän tuli ajatelleeksi, mitä
-kaikkea Minnetakille oli saattanut tapahtua.
-
-Hän pani merkille, että Mukoki kiristi nyt vinhasti vauhtia.
-Tuntikauden he kulkivat samaan joutuisaan tahtiin virkkamatta
-toisilleen montakaan sanaa. Vungat olivat kulkeneet
-"intiaaniketjussa", peräkanaa, molemmat reet nähtävästi keskellä
-jonoa. Tunnin kuluttua he saavuttivat toisen hiiltyneen matkanuotion,
-jonka vierelle oli rakennettu kaksi havumajaa. Täällä jäljet ja
-ladut näkyivät jo paljon tuoreempina; paikoittain ne näyttivät kuin
-vast'ikään syntyneiltä. Mutta vangiksi joutuneesta tytöstä ei näkynyt
-merkkiäkään.
-
-Pojat huomasivat, että tilanne oli Mukokillekin selittämätön.
-Hellittämättä vanha metsäsissi kierteli leiripaikalla. Hänen
-tarkalta silmältään ei välttynyt pieninkään hangen epätasaisuus,
-jokaista katkennutta oksaa ja lumessa viruvaa puutikkua hän kumartui
-katselemaan. Rod tiesi, että Minnetakin ryöstöstä oli kulunut jo
-kolme päivää, mutta nämä jäljet eivät kuitenkaan olleet vuorokautta
-vanhempia. Miten tämä oli käsitettävissä?
-
-Hän tunsi jälleen ilkeätä ja epämääräistä pelkoa. Miksi roistot
-eivät olleet jatkaneet matkaa heti välittömästi? Miksi he olivat
-viivytelleet täällä -- näin lähellä rikoksensa näyttämöä? Hän
-katsahti kysyvästi Vabiin, mutta tämä näytti olevan yhtä ymmällä
-kuin hän itsekin. Vabinkin silmistä kuvastui nimetöntä pelkoa ja
-ahdistusta.
-
-Mukoki oli kyyristynyt nuotion mustuneiden kekäleiden ääreen. Hän
-oli työntänyt kätensä syvälle lumeen niiden alle, ja kun hän jälleen
-nousi pystyyn, hän viittasi Rodin kellotaskuun.
-
--- Kello on kahdeksan, Mukoki.
-
--- Vungat oli täällä viime yönä, virkkoi vanha intiaani harvakseen.
-Lähti leiristä vasta neljä tunti sitten.
-
-Mitä tämä kaikki tiesikään?
-
-Oliko Minnetaki loukkaantunut kahakassa niin pahoin, etteivät
-ryöstäjät olleet rohjenneet lähteä kuljettamaan häntä aikaisemmin?
-
-Rod tunsi koko ruumiinsa vapisevan. Myös Vabin ja Mukokin
-järeäpiirteisillä kasvoilla näkyi outoa jännitystä, eikä
-kuiskaustakaan vaihdettu. Ratkaisua ei arvoitukselle löydetty.
-Mutta yhdestä seikasta he olivat joka tapauksessa selvillä -- he
-olivat aivan roistojen kintereillä! Ja jokainen askel vei heitä yhä
-lähemmäksi, joka maililla heidän nopeutensa lisääntyi.
-
-Sitten tuli uusi yllätys: latu haarautui kahdeksi!
-
-Pienen metsänaukeaman toisessa päässä intiaanit olivat jakautuneet
-kahdeksi joukoksi. Toisen reen latu lähti koilliseen, toisen
-luoteiseen.
-
-Kummassakohan reessä Minnetaki oli viety? Kaikki kolme katselivat
-tyhmistyneinä toisiinsa.
-
-Mukoki viittasi koilliseen menevälle ladulle.
-
--- Meidän täytyy löytä merkki -- joku merkki Minnetakista. Sinä lähte
-tuonne -- minä tänne!
-
-Rod lähti seuraamaan itäisempää latua. Mutta aivan pian hän pysähtyi
-eräässä kohdassa, missä ryöstäjien reki näytti paiskautuneen päin
-pähkinäpensasta; ja jo toisen kerran tänä aamuna hänen huuliltaan
-kajahti huudahdus. Eräässä pensaan esiintyöntyvässä piikkisessä
-oksassa kimalteli päivänpaisteessa pitkä musta silkinhieno
-hiussuortuva.
-
-Hän kumartui sitä tavoittamaan, mutta Vabi sieppasi kiinni hänen
-kädestään, ja seuraavassa tuokiossa oli Mukokikin ennättänyt heidän
-luokseen. Hellävaroen vanha intiaani irrotti suortuvan oksasta,
-silitteli sitä kädellään, ja hänen syvään painuneet silmänsä
-leimusivat kuin hehkuvat hiilet. Suortuva oli Minnetakin tukasta,
-sitä ei kukaan heistä epäillytkään; mutta se mikä heitä tässä
-kammotti ja pelotti, oli irtaimen tukan paljous! Sitähän näytti
-olevan melkein kourantäyteinen vyyhti!
-
-Seuraavassa hetkessä Mukokin huulilta kuului pitkä sihisevä vihellys,
-joka tavallisesti ilmaisi hänen pohjatonta närkästystään tai
-ylenkatsettaan.
-
--- Minnetaki toisessa reessä!
-
-Hän näytti suortuvan päätä nuorille tovereilleen.
-
--- Katsoo -- tukka leikattu puukolla. Ei oksaan tarttunut. Vunga
-ripusti sen tuohon -- luulee hän eksyttää meitä.
-
-Hän ei jäänyt odottamaan vastausta, vaan syöksähti heti toiselle
-ladulle molemmat nuorukaiset kintereillään. Neljännesmailin
-kuljettuaan vanha metsäsissi pysähtyi ja osoitti tyytyväisenä
-mutta ääneti reen ladun vierellä näkyvää kevyttä jalanjälkeä.
-Miltei säännöllisten välimatkojen päässä saattoi hangella havaita
-Minnetakin pienten mokkasiinien painannaisia. Tytön molemmat vartijat
-olivat juosseet reen edellä; ja takaa-ajajat käsittivät, että hän
-oli tällöin käyttänyt tilaisuutta painaakseen lumeen merkkejä
-auttajilleen opastukseksi.
-
-Mutta sittenkin Rodin mieltä alkoi painaa selittämätön ankeus,
-joka voimistui sitä mukaa, mitä kauemmaksi he etenivät koilliseen
-menevästä ladusta. Entäpä jos Mukoki olikin erehtynyt? Hän luotti
-kyllä rajattomasti vanhan eränkävijän viisauteen ja kokemukseen,
-mutta sittenkin hänen mielessään kummitteli ilkeän itsepäinen
-ajatus: jos rosvot kerran olivat keksineet leikata tytöltä tukkaa ja
-sillä eksyttää takaa-ajajia, niin miksi he eivät yhtä hyvin olisi
-voineet riisua häneltä kenkääkin ja painella sillä pettäviä merkkejä
-lumeen? Moneen otteeseen hän aikoi lausua epäilyksensä ääneen, mutta
-luopui siitä nähdessään miten hartaan luottavaisina hänen toverinsa
-tarpoivat tuota epäilyttävää latua.
-
-Mutta lopulta hän ei enää voinut olla ääneti.
-
--- Vabi, minä palaan takaisin, hän huudahti hiljaa kiirehtien
-ystävänsä rinnalle. Minä lähden seuraamaan toista latua. Jollen tapaa
-mailin matkalla mitään, niin oikaisen suoraan metsän halki teidän
-luoksenne.
-
-Vabin estelyistä ei ollut apua; ja muutamien minuuttien perästä
-Rod oli jälleen metsänaukeamassa, missä tiet erkanivat toisistaan.
-Mikä salaperäinen voima saikaan hänen sydämensä lyömään kahta
-kiivaammin, kun hän uudelleen sukeltautui noille jäljille, joilta
-he äsken olivat löytäneet silkinhienon hiustupsun? Mikä päämäärä
-panikaan hänet puolihengettömänä yhä jatkamaan tuloksetonta etsintää
-senkin jälkeen, kun maili ja toinenkin olivat sujahtaneet ilman
-että mitään merkillistä oli näkynyt? Rod ei olisi osannut vastata
-näihin kysymyksiin. Ja kuitenkin hän joka hetki eteenpäin tarpoessaan
-tuli yhä varmemmin vakuuttuneeksi siitä, että Mukoki oli sittenkin
-erehtynyt ja että Minnetaki oli jossakin hänen edellään.
-
-Seutu, jonka läpi hän tunkeutui, kävi yhä kolkommaksi. Hänen edessään
-kohosi rotkojen ja repeämien halkomia rosoisia kallioselänteitä,
-joissa keväisin lumen sulaessa täytyi käydä vaahtoisia koskipäitä.
-Hän kuulosteli valppain korvin ympärilleen ja hidastutti varovaisesti
-vauhtiaan.
-
-Äkkiä veri oli hyytyä hänen suonissaan. Aivan hänen edessään kohosi
-suunnaton paasi, nelikolkkainen ja iso kuin mikäkin talo, ja sen
-juurella virui surmatun intiaanin ruumis, jonka kasvot olivat
-kuolemantuskan vääristämät. Mutta mitään merkkiä taistelusta ei
-näkynyt, ei edes jalanjälkiä. Mies oli ilmeisesti surmattu reessä ja
-paiskattu ruumiina hankeen.
-
-Kuka hänet sitten oli surmannut?
-
-Oliko Minnetaki pelastautunut riistämällä ryöstäjältään hengen?
-
-Aluksi Rod oli miltei vakuuttunut siitä. Hän kyyristyi tarkastelemaan
-veripilkkuja lumella ja havaitsi ne vielä jäätymättömiksi. Varmasti
-tuo murhenäytelmä oli tapahtunut aivan viime tunnin kuluessa.
-
-Entistä varovaisemmin mutta samalla entistä nopeammin hän lähti
-jälleen seuraamaan reen latua, pyssy laukaisuvalmiina kainalossa.
-Seutu kävi yhä kolkommaksi, ja läpipääsy tuntui paikoitellen miltei
-mahdottomalta. Mutta roisto oli löytänyt reelleen tien jylhien
-kallioiden lomitse, kunnes latu vähitellen nousi korkean vaaran
-laelle. Ja siellä Rod jälleen äkkiä pysähtyi, sillä ladun poikki
-kävivät toiset jäljet.
-
-Syvään pehmeään lumeen painuneina näkyivät selkeinä ison karhun
-jäljet!
-
-Ehtimättä asiaa sen tarkempaan ajatella Rod alkoi kiireesti laskeutua
-harjannetta alas karhunjälkiä myöten pitäen samalla tarkoin silmällä
-reen latua ja etäisen metsän reunaa. Rinteen juurella sulki iso
-kaatunut puunkelo häneltä tien, ja kiivetessään sen yli Rod äkkiä
-pysähtyi kahdareisin rungolle ja huudahti hämmästyksestä.
-
-Karhu oli kavunnut saman rungon yli pyyhkäisten mennessään lunta
-pois sen päältä; mutta lumettoman kohdan vierellä näkyi aivan selvä
-ihmiskäden jälki!
-
-Kokonaisen minuutin Rod seisoi hievahtamatta ja miltei hengittämättä
-paikallaan. Käden neljä sormea ja erillään oleva peukalo näkyivät
-aivan selvänä painannaisena rungon lumivaipalla. Ja kämmen oli
-pienoinen, sormet pitkät ja hoikat. Varmastikaan se ei ollut miehen
-käden jälki.
-
-Kyyristäen niskaansa Rod katseli varovaisesti ympärilleen. Lumessa
-ei näkynyt minkään muun kulkijan kuin tuon karhun jälkiä. Oliko hän
-erehtynyt?
-
-Hän tarkasteli uudestaan salaperäistä kädenkuvaa. Sitä katsellessaan
-hän tunsi outoja kylmänväreitä ruumiissaan ja kohottaessaan jälleen
-päätänsä hän tiesi vapisevansa kiireestä kantapäähän. Hän kääntyi
-nopeasti ympäri, seurasi jälkiä takaisin harjun laelle, tapasi siellä
-jälkien ja reenladun leikkauskohdan ja laskeutui harjanteen toiselle
-puolelle. Hän ei ollut seurannut karhunjälkiä vielä sataakaan
-askelta, kun hän yhtäkkiä pysähtyi ja kyyristyi piiloon ison
-kallionjärkäleen taa. Hän ei ollut nähnyt eikä kuullut hiiskaustakaan
-edestään. Ja kuitenkin häntä sillä hetkellä värisytti pahemmin kuin
-koskaan ennen eläessään.
-
-Sillä karhunjäljet olivat äkkiä loppuneet.
-
-Ne olivat muuttuneet _ihmisen jäljiksi_!
-
-
-
-
-5.
-
-ROD TAISTELEE HENGESTÄÄN
-
-
-Kesti kotvan aikaa, ennen kuin Rod lähti liikkeelle piilostaan. Pelko
-ei häntä siellä pidättänyt, vaan tarve malttaa mielensä ja koota
-ajatuksensa, niin kuin hän olisi sanonut, jos Vabi olisi ollut hänen
-mukanaan.
-
-Hän ei yrittänytkään ratkaista salaperäisten jälkien ongelmaa;
-hänelle riitti tieto siitä, etteivät karhunjäljet olleet karhun
-tekemät eikä käden kuva puunrungolla miehen käden painama. Mutta
-yhdestä asiasta hän oli varma -- siitä näet, että Minnetaki jollakin
-tapaa liittyi näihin molempiin jälkiin.
-
-Hän ryhtyi jatkamaan matkaa äärimmäisen varovasti. Jokaisessa
-mutkassa hän piiloutui kallion taakse tai pensaikkoon ja tähysteli
-eteensä niin kauas laakson notkoa pitkin kuin vain kykeni näkemään.
-
-Mutta vähitellen nuo tähystysmatkat lyhenivät. Vasemmalla puolella
-oleva harjunrinne jyrkkeni vähitellen miltei pystysuoraksi
-seinämäksi; oikealle puolelle ilmestyi toinen harjanne, ja niiden
-välillä oleva tila kapeni tuskin sadan askelen levyiseksi rotkoksi,
-jonka pohjalla oli valtavia kivenjärkäleitä hurjassa sekasorrossa.
-
-Rodille selvisi piankin, että edellä kulkija liikkui rotkossa aivan
-kuin kotonaan. Mutkittelematta hänen tiensä kulki solasta toiseen.
-Koskaan hän ei ollut näyttänyt epäröineen suunnastaan. Kerran
-hänen jälkensä näyttivät päättyvän äkkijyrkkään vuorenseinään,
-mutta lähelle tultuaan Rod keksi edessään kiviseinässä niin kapean
-halkeaman, että hän hädin tuskin mahtui siitä kulkemaan.
-
-Siellä, missä tämä halkeama aukeni uudeksi rotkoksi, kulkija oli
-hetken levähtänyt ja laskenut kantamuksensa eteensä hangelle. Jo
-ensimmäinen silmäys osoitti takaa-ajajalle taakan laadun. Lumessa
-jalkainsa juuressa hän erotti selvästi saman pienen ihmiskäden jäljen
-kuin äsken kaatuneella puunrungolla!
-
-Nyt ei Rod enää epäillyt. Hän oli Minnetakin ryöstäjän kintereillä,
-ja rosvo kantoi saalista sylissään! Minnetaki oli loukkaantunut --
-kenties jo kuollut!
-
-Taas viilsi jäätävä pelko hänen sydäntään, mutta katsoessaan
-tarkemmin lumella olevaa jälkeä hän huojentui. Vain elävän ihmisen
-käsi oli voinut painaa tuollaisen kuvan, missä sormet olivat erillään
-ja kämmen selvästi havaittavissa.
-
-Kuten tuona syyspäivänä, jolloin Rod oli taistellut Minnetakin hengen
-ja vapauden puolesta, hän nytkin tunsi kaiken pelon ja epäröinnin
-haihtuvan. Hän päätti noudattaa vungain omaa taistelutapaa ja ampua
-vihollista väijyksistä mikäli sellainen tilaisuus tarjoutuisi, mutta
-ei häntä liioin pelottanut ajatus käydä vaikka käsikähmään, jos se
-oli välttämätöntä.
-
-Hän tarkasti huolellisesti kiväärinsä ja katsoi, että iso
-sotilasrevolveri ja metsästyspuukko olivat helposti saatavissa.
-Jonkin matkan päässä äskeisestä halkeamasta punanahka oli jälleen
-levähtänyt, ja tästä lähtien Minnetaki oli saanut kävellä hänen
-rinnallaan.
-
-Jonkin aikaa Rod ällistyneenä aprikoi muuatta omituista seikkaa.
-Tytön toinen jalka oli painanut aivan selvän mokkasiinin jäljen
-lumeen, mutta toinen vain muodottoman kuopan. Sitten Rod muisti,
-minkälaisia jälkiä Mukoki ja Vabi paraikaa seurasivat, ja tukalasta
-tilanteesta huolimatta hänen suunsa vetäytyi hymyyn.
-
-Hän oli sittenkin ollut oikeassa! Luoteeseen kulkevat vungat olivat
-ottaneet Minnetakin toisen mokkasiinin ja painelleet sillä eksyttäviä
-jälkiä latunsa viereen. Näistä muodottomista jäljistä saattoi
-päätellä, että tytön kengättömään jalkaan oli kiedottu vaatetta,
-jotta se ei paleltuisi.
-
-Rod arvasi rosvon ja hänen vankinsa tästä lähtien kulkeneen
-entistä nopeammin ja joudutti omiakin askeliaan. Rotko kävi yhä
-sokkeloisemmaksi, mutta aina hän löysi pakolaisten jäljet jostakin
-solasta, ja joka askelella hän pidätti henkeään äkkiyllätystä peläten.
-
-Äkkiä Rod pysähtyi. Hän oli varma siitä, että edestäpäin oli kuulunut
-jotakin. Hän miltei lakkasi hengittämästä jännittäen kuuloaan, mutta
-ääni ei enää toistunut. Oliko jokin metsäneläin, susi tai kettu,
-pannut kiven vierimään rinnettä alas?
-
-Rod eteni hitaasti, silmät ja korvat valppaina. Muutaman askelen
-otettuaan hän seisahtui uudestaan. Hänen nenäänsä kävi heikko,
-epäilyttävä haju ja kierrettyään erään kallion hän tunsi saman hajun
-voimakkaampana -- palavan punasetrin makean hajun.
-
-Jossakin hänen edessään paloi nuotio. Eikä sinne tuntunut olevan
-matkaa pyssynkantamaakaan.
-
-Kokonaisen minuutin hän seisoi hievahtamatta paikallaan keräten
-voimiaan viimeiseen ponnistukseen. Hän oli tehnyt päätöksensä. Hän
-hiipisi vungan kimppuun takaa päin ja ampuisi tämän hengiltä. Ei
-tullut kysymykseenkään varoittaa rosvoa eikä antautua puheisiin hänen
-kanssaan.
-
-Askel askelelta hän eteni, varovaisesti kuin saaliinsa kimppuun
-hiipivä kettu. Nuotion haju tuli yhä voimakkaammaksi; Rod näki
-hienoisen savuhattaran kohoavan ilmaan rotkon perältä. Savu näytti
-tulevan kallioseinän takaa. Pyssy poskella Rod hiipi seinämän
-reunalle ja kurkisti varovaisesti sen taakse. Maasto muuttui tässä
-kohdassa aukeammaksi, ja jäljet päättyivät ilmeisesti tähän. Rosvo
-oli siis tuon kallion takana!
-
-Pyssy jatkuvasti laukaisuvalmiina Rod kiersi rohkeasti kallion reunan
-ympäri. Muutaman metrin päässä oli vähäinen metsämaja, joka miltei
-piiloutui kallionjärkäleiden keskeen. Muuta elonmerkkiä ei sieltä
-näkynyt kuin tuo ohut savupatsas, joka kierteenä kohosi kallioseinää
-ylös -- pienintäkään ääntä ei kuulunut.
-
-Rodin etusormi vapisi pyssyn liipaisimella. Odottaisiko hän -- kunnes
-rosvo tulisi näkyviin? Puolisen minuuttia hän seisoi epäröiden,
-minuutin, kaksi minuuttia. Vieläkään ei näkynyt mitään. Hän eteni
-hiipien, askelen kerrallaan, kunnes majan avonainen ovi oli hänen
-edessään. Samassa kuului sisältä hiljaista, nyyhkyttävää itkua, ja
-Rod ryntäsi arvelematta suoraan sisään.
-
-Metsämajassa oli Minnetaki -- aivan yksin. Hän istua kyyrötti pää
-kumarassa maalattialla, kaunis tukka hajallaan hartioilla, kasvot
-kalpeina, suuret palavat silmät tuijottaen ovelle ilmestynyttä
-nuorukaista.
-
-Samassa hetkessä Rod oli polvillaan hänen vieressään. Täksi lyhyeksi
-hetkeksi hän unohti varovaisuutensa, ja tytön kauhistunut huudahdus
-sai hänet katsahtamaan taakseen.
-
-Kuin unessa hän tajusi pelottavan hahmon karkaavan kimppuunsa --
-julman intiaanijättiläisen, puukko iskuun kohotettuna.
-
-Ehtimättä ajatella mitään Rod heittäytyi pitkälleen maahan, ja tuo
-liike pelasti hänen henkensä. Kumeasti karjahtaen intiaani horjahti
-hänen ylitseen, iski puukkonsa ja nyrkkinsä permantoon ja kaatui
-hänen vierelleen.
-
-Kuukausia kestäneen korpielämänsä aikana Rod oli terästynyt ja tullut
-valppaaksi. Yrittämättäkään nousta hän pyörähti viholliseensa päin
-tavoittaen omalla puukollaan tämän rintaa. Mutta roisto oli yhtä
-vikkelä. Hänen vapaa käsivartensa kiertyi salamannopeasti Rodin
-kaulan ympärille, ja hetken ajan molemmat olivat kietoutuneina
-musertavaan sylipainiin, missä kummallakaan ei ollut mahdollisuutta
-käyttää iskuasettaan.
-
-Tuona lyhyenä ratkaisevaa taistelua edeltävänä hetkenä Rodin aivot
-työskentelivät kuumeisesti. Vunga makasi selällään hänen allaan, hän
-itse vatsallaan tämän päällä; intiaanin puukkoa pitelevä käsi oli
-kurottunut hänen päänsä ylle, Rodin aseellinen käsi puristi sitä
-maalattiaan. Sen, joka halusi iskeä, oli saatava kätensä vapaaksi.
-
-Intiaanin asento oli edullisempi -- hänellä oli käsi jo valmiina
-iskuun, sen sijaan Rodin oli kohotettava kätensä iskuun. Toisin
-sanoen -- kun Rodin ase kohoaisi ilmaan, olisi vastustajan puukko jo
-hänen rinnassaan.
-
-Omituinen väristys kävi pojan ruumiissa, kun hän tajusi heidän
-mahdollisuuksiensa hirvittävän epätasaisuuden. Ellei hän kykenisi
-irtautumaan intiaanin puserruksesta, olisi hänen loppunsa varma. Hän
-saisi surmansa, ja Minnetaki joutuisi jälleen roiston saaliiksi.
-
-Hänellä oli vain yksi keino -- irrottautua toisen otteesta. Hän
-jännitti kaikki voimansa ponnistukseen, ja silloin hän sivulle
-vilkaistessaan näki Minnetakin. Tämä oli noussut seisomaan ja hänen
-kätensä olivat sidottuina selän taakse. Hänkin oli käsittänyt Rodin
-mahdottoman tilanteen, ja epätoivoisesti huudahtaen hän hyppäsi koko
-painollaan intiaanin kohotetun käsivarren päälle.
-
--- Pian, Rod -- pian! hän huudahti. Iske! Iske heti! Intiaani
-riuhtaisi karjahtaen käsivartensa vapaaksi ja kohotti sen
-suunnattomalla ponnistuksella iskuun; samalla hetkellä, kun Rodin
-ase upposi koko terällään vungan rintaan, tämän puukko iskeytyi
-maahan viiltäen mennessään Rodin käsivartta. Tuskasta parahtaen Rod
-kohottautui jaloilleen ja yrittäen kaikin voimin säilyttää tajuntansa
-sieppasi maasta intiaanin veitsen ja katkaisi sillä tytön siteet.
-
-Sitten hän tunsi outoa huimausta ja jalat horjuivat hänen allaan. Hän
-tajusi lyyhistyvänsä kokoon, tunsi käsivarsien kiertyvän ympärilleen,
-kuuli kaukaisen äänen toistavan nimeään. Sitten hän vajosi syvään,
-tuskattomaan horrokseen.
-
-Kun hän jälleen tuli tajuihinsa, oli kevyt käsi hänen otsallaan.
-
--- Rod...
-
-Minnetakin ääni värisi ilosta ja huojennuksesta. Rod hymyili hänelle,
-kohotti raukean kätensä ja kosketti tytön suloisia, kalpeita kasvoja.
-
--- Olen niin onnellinen, kun löysin sinut -- Minnetaki..., hän sai
-sanotuksi.
-
-Tyttö asetti nopeasti vesiastian hänen huulilleen.
-
--- Sinä et saa Liikkua, hän sanoi lempeästi. Haavasi ei ole
-vaarallinen, ja minä olen sitonut sen hyvin. Mutta liikkua et saa,
-etkä puhuakaan -- muuten veri alkaa taas vuotaa.
-
--- Mutta minä olen niin onnellinen, kun löysin sinut, Rod intti.
-Et voi uskoa, miten pettynyt olin, kun en tavannutkaan sinua
-Vabinoshissa. Vabi ja Mukoki...
-
--- Hs -- s -- s!
-
-Minnetaki painoi kätensä Rodin suulle.
-
--- Sinun on oltava aivan hiljaa, Roderick. Olenhan minäkin utelias
-kuulemaan, miten löysit tänne. Mutta nyt et saa puhua. Tottele nyt!
-
-Tyttö käänsi päänsä pois, ja seuratessaan hänen katseensa suuntaa Rod
-näki majan multalattialla huovan peittämän muodottoman möhkäleen.
-Häntä puistatti, ja tuntiessaan pojan käden värisevän omassaan
-Minnetaki kääntyi katsomaan Rodia kasvot entistäkin kalpeampina mutta
-silmät tuikkien kuin tähdet.
-
--- Siinä on itse Vunga, hän kuiskasi värisevällä äänellä. Ja nyt hän
-on kuollut!
-
-Nyt Rod ymmärsi, miksi Minnetakin silmät loistivat. Vunga, tytön
-heimon ja perheen kauhu -- rosvopäällikkö, joka oli vannonut
-tuhoavansa Vabinoshin väen, oli nyt saanut surmansa! Ja hän, Roderick
-Drew, joka jo kerran aikaisemminkin oli pelastanut Minnetakin vungain
-käsistä, oli hänet surmannut. Heikkoudestaan huolimatta hän yritti
-hymyillä ja sanoi:
-
--- Olen iloinen, Minne...
-
-Hän ei ennättänyt lopettaa lausettaan. Ulkopuolelta kuului kevyitä
-kiireisiä askelia, ja samassa hetkessä Mukoki ja Vabigun astuivat
-sisään.
-
-
-
-
-6.
-
-KUOLEMAN VARJO
-
-
-Rod tuskin tajusi, mitä seuraavan puolen tunnin kuluessa tapahtui.
-Minnetakin veljen ja vanhan intiaanin saapuminen tainnutti hänet
-uudelleen, ja hän vaipui tiedottomana peitteille, joilta oli
-yrittänyt kohottautua. Viimeinen minkä hän tajusi, oli Minnetakin
-varoittava huudahdus ja jonkin viileän kosketus hänen kasvoillaan.
-Hänestä tuntui kuluneen ikuisuus, ennen kuin hän jälleen pystyi
-tajuamaan ympäristöään. Minnetakin ääni kehotti häntä pysymään
-paikoillaan, ja hän totteli.
-
-Hetken perästä hän kuuli matalaäänistä keskustelua ja hiljaista
-liikehtimistä ja avasi silmänsä. Hän tunsi Minnetakin käden lempeästi
-sivelevän kasvojaan ja hiuksiaan ja näki vanhan Mukokin kyykkysillään
-vieressään.
-
-Mukokin terävien silmien hehku lumosi Roderickin. Hän oli nähnyt
-saman ilmeen niissä aikaisemmin, silloin kun intiaani oli luullut
-rakkaimpiensa olevan kuoleman vaarassa. Hän tiesi nyt, että tuo vanha
-erämies oli hänelle enemmän kuin ystävä, että tämä kohdisti häneen
-saman rakkauden kuin isäntänsä lapsiin. Minnetakin lempeä kosketus ja
-Mukokin ilmeinen hätääntyminen hänen tilastaan tekivät hänen mielensä
-onnelliseksi, ja hän kuiskasi hiljaa vanhan intiaanin nimen.
-
-Samassa hetkessä Mukoki oli polvillaan hänen vieressään.
-
--- Sinä oikeassa -- minä väärässä, Rod kuuli Mukokin sanovan. Sinä
-pelasti Minnetaki -- tappoi paha Vunga. Sinä suuri -- kovasti suuri
-sankari!
-
-Minnetaki työnsi lempeästi Mukokia kauemmaksi, ennen kuin tämä pääsi
-jatkamaan ylistystään, ja ojensi jälleen kylmää lähdevettä Rodin
-huulille. Poika tunsi olonsa kuumeiseksi, ja raikas vesi antoi
-viileyttä. Hän katseli kiitollisena tyttöä, ja tämä hymyili hänelle.
-
-Sitten Rod huomasi, että Vunga oli siirretty pois majasta. Hän yritti
-kohottautua istumaan, ja Minnetaki auttoi häntä asettaen kokoon
-käärityn huovan hänen hartioidensa taakse.
-
--- Et sinä olekaan niin pahasti haavoittunut kuin ensin pelkäsin,
-tyttö sanoi. Tarkoitan, ettei haavasi ole vaarallinen. Mukoki sitoi
-sen uudestaan, ja sinä toivut kyllä pian.
-
-Vabi kietoi käsivartensa sisarensa ympärille.
-
--- Rod, sinä teit miehen teon, hän sanoi hiljaa ja tarttui ystävänsä
-käteen. Jumala sinua siunatkoon!
-
-Rod punastui ja sulki silmänsä. Minnetaki ryhtyi keittämään kahvia ja
-ruokaa ja Mukoki ja Vabi menivät huolehtimaan koirista.
-
--- Jos jo huomenna jaksat olla ylhäällä, lähdemme Kenogamiin, sanoi
-tyttö. Sitten kerrot minulle kaikista seikkailuista, joita teillä
-on ollut. Vabilta olen kuullut niistä vanhoista luurangoista ja
-kultalöydöstä, mutta minä haluan tietää kaiken. Jospa te ottaisitte
-minut mukaanne, kun lähdette etsimään sitä aarretta!
-
--- Minä ainakin toivoisin sinun tulevan! huudahti Rod innostuneena.
-Puhu Vabille, ehkä hän suostuu!
-
--- Pyydä sinäkin, Rod, tyttö maanitteli. Vaikka en kyllä usko sen
-auttavan. Isä ja äiti eivät ainakaan suostu. He pelkäävät aina, että
-minulle tapahtuu jotakin. Siitä syystä he juuri lähettivät minut pois
-kotoa ennen kuin te ehditte palata. Intiaanit olivat levottomampia
-kuin koskaan aikaisemmin, ja he luulivat minun olevan paremmassa
-turvassa Kenogamissa. Voi, miten haluaisin päästä teidän mukaanne!
-Olisi hauskaa ampua karhuja ja susia ja hirviä ja auttaa teitä
-löytämään kultaa. Roderick kiltti, puhu nyt Vabille!
-
-Rod yritti jo samana päivänä puhua asiasta ystävälleen, mutta Vabi
-kieltäytyi kerta kaikkiaan kuuntelemasta. Ja Mukoki ryki ja irvisteli
-ihmeissään kokonaisen puolituntisen.
-
--- Minnetaki olee uljas tyttö -- kovasti uljas tyttö, hän sanoi
-Rodille, mut hän kuolee siellä pohjoisessa. Tahtoko sinä, että
-Minnetaki kuolee?
-
-Sitä Rod ei tietenkään halunnut, ja siihen asian käsittely päättyi.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Se päivä ja ilta olivat Rodin elämän hauskimmat -- haavasta
-huolimatta. Kodikas mänty- ja poppelihaloista laitettu nuotio
-leimusi kivisellä tulisijalla, ja kun Minnetaki ilmoitti illallisen
-odottavan, Rod sai nousta ylös.
-
-Vabi ja Mukoki olivat melkein koko päivän samoilleet majan
-ympäristössä etsien intiaanien jälkiä, mutta eivät olleet löytäneet.
-Tämä yksinäinen metsämaja tuntui olleen vain vungain päällikön
-tiedossa. Minnetaki kertoi, miten hänet oli ryöstetty ja miksi
-intiaanin pakomatka oli käynyt niin hitaasti. Vunga oli ollut sairas
-eikä ollut halunnut lähteä liikkeelle, ennen kuin oli saanut voimansa
-takaisin.
-
--- Mutta miksi Vunga tappoi toverinsa? kysyi Rod. Minnetakia
-puistatti kun hän muisti tuon hirveän tapauksen.
-
--- Minä kuulin heillä olevan kiistaa jostakin, mutta en oikein
-päässyt selville sen syystä. Sen vain tiedän, että he riitelivät
-minusta. Emme olleet ehtineet pitkällekään siitä kun erosimme
-koiravaljaikosta, kun Vunga kääntyi ja ampui miestä rintaan. Se oli
-hirveätä! Sitten hän taas jatkoi matkaansa, aivan kuin mitään ei
-olisi tapahtunut.
-
--- Miten hän sai ne karhun jäljet aikaan? Rod uteli.
-
--- Hänellä oli kauhean suuren karhun käpälänahat, jotka hän veti
-jalkaansa mokkasiinien päälle, Minnetaki selitti. Hän sanoi
-minulle, että koiravaljaikko meni Kenogamin suuntaan ja että meidän
-takaa-ajajamme seuraisivat reen latua eivätkä karhun jälkiä.
-
-Mukoki nauraa hyristi.
-
--- Rod ei ole hullu, hän sanoi. Pää terävä!
-
--- Varsinkin, kun hän seuraa Minnetakin jälkiä, Vabi ilvehti.
-
--- Pääsihän Rod selville sen kultalöydönkin salaisuudesta sen jälkeen
-kun te toiset olitte jo menettäneet kaiken toivonne, hänen sisarensa
-kivahti.
-
-Kadonnut kultalöytö!
-
-Kuinka kiihkeästi saivatkaan nuo tytön huulilta kajahtaneet sanat
-miesten sydämet lyömään! Oli jo tullut hämärä, ja vain sammuvan
-nuotion hehku valaisi majaa. He olivat lopettaneet illallisensa ja
-istuivat valkean ympärillä. Sykähdyttävä äänettömyys täytti pienen
-huoneen. Kadonnut kultalöytö!
-
-Rod vilkaisi Vabiguniin, jonka pronssinväriset kasvot olivat
-puolittain illan tanssivien varjojen peittämät, ja sitten Mukokiin,
-joka mietteissään tuijotti nuotioon. Minnetakin sanat olivat
-herättäneet Rodissa iloa ja ylpeyttä. Hän näki tytön säteilevien
-silmien katselevan häntä hämärästä ja tiesi Minnetakin ajattelevan
-häntä omana sankarinaan. Sitten Vabi kohensi tulta ja vastasi
-Minnetakille.
-
--- Niin, Rodhan sen keksi. Tämän kartan hän löysi, Minnetaki.
-
-Hän asettui polvilleen sisarensa viereen ja otti taskustaan
-jäljennöksen siitä kallisarvoisesta tuohilevystä, jota luurankomiehet
-olivat vartioineet. Ihastuksesta huudahtaen tyttö otti kartan,
-ja illan hämärän muuttuessa yön pimeydeksi ja lopulta vaihtuessa
-aamun ensimmäiseksi kajastukseksi Minnetaki sai kuulla toverusten
-seikkailujen jännittävän tarinan.
-
--- Ja keväälläkö olette aikoneet lähteä? tyttö kysyi innoissaan.
-
--- Keväällä, Rod vastasi.
-
-Vabigun ehdotti jälleen Rodille, kuten oli tehnyt aikaisemminkin,
-että Rod kutsuisi äitinsä Vabinoshiin sen sijaan, että itse lähtisi
-etelään. Näin säästyisi aikaa, ja he voisivat jo muutaman viikon
-kuluttua lähteä matkaan. Mutta Rod ei suostunut.
-
--- Se ei olisi oikein äitiä kohtaan, hän sanoi. Minun on ensin
-käytävä kotona, vaikka sitten saisin ottaa erikoiskyydin.
-
-Mutta kohtalolla oli omat suunnitelmansa, ja toivottaessaan Rodille
-hyvää yötä hänen toverinsa näkivät niistä ensimmäiset merkit.
-Rodiin oli iskenyt kyntensä haavakuume -- tuo uhkaava sairaus, jota
-lääkärin ja lääkkeiden puuttuessa voi pitää kuoleman edelläkävijänä.
-Mukokikin, jolle puolen vuosisadan eräelämä oli opettanut alkeellista
-lääkärin taitoa, tiesi näissä oloissa kykynsä riittämättömiksi.
-
-Niinpä Roderick kiedottiin huopiin ja lähdettiin kilpajuoksussa
-kuoleman kanssa Kenogamia kohti. Matkan kulusta ja ystäviensä
-hädästä Rodilla ei ollut aavistustakaan, sillä hän houraili
-vuorokausikaupalla.
-
-Eräänä aamuna hänestä tuntui kuin hän olisi herännyt
-painajaismaisesta unesta, missä häntä oli kärvennetty yhtämittaisella
-tulella, mutta avatessaan silmänsä hän näki Minnetakin istuvan
-vieressään. Siitä päivästä lähtien hänen voimansa alkoivat palata,
-mutta kesti täydet kaksi kuukautta, ennen kuin hän taas oli
-entisellään.
-
-Vasta silloin Minnetaki kertoi hänelle yllättävän uutisen. Rodin
-mielestä tyttö ei ollut koskaan näyttänyt niin suloiselta ja ujolta
-kuin sinä aamuna.
-
--- Anna minulle anteeksi, Rod, että olen salannut sinulta erään
-asian, hän sanoi. Sinä olit yhteen aikaan niin sairas, että
-pelkäsimme pahinta. Ja niin minä kirjoitin äidillesi, ja me lähetimme
-miehen viemään sitä postiasemalle. Ja -- ja, älä nyt ole minulle
-vihainen -- äitisi on tullut tänne, hän on jo Vabinoshissa.
-
-Hetken aikaa Rod oli aivan mykistynyt. Sitten hän päästi sellaisen
-ilonhuudon, että Vabi syöksyi säikähtyneenä sisään ja tapasi
-ystävänsä esittämässä hurjaa sotatanssia Minnetakin ympärillä.
-
--- Minnetaki, sinä olet suurenmoisen ovela pikku veitikka! hän kiljui.
-
-Vabille kerrottiin riemun syy, ja hän liittyi yhteiseen ilonpitoon.
-
--- Mainiota! hän huudahti. Sittenhän me pääsemme lähtemään
-kultakentille jo kahden viikon perästä!
-
--- Sittenhän..., Rod aloitti.
-
--- Sittenhän, keskeytti Minnetaki, te saatte pitää hauskaa, mutta
-minä... mutta minä saan jäädä kotiin. Mutta mitä siitä, minähän saan
-nyt tutustua Rodin äitiin!
-
-Ilo oli kadonnut hänen äänestään, ja Rod ja Vabi tunsivat olonsa
-onnettomaksi tytön kääntäessä kasvonsa äkkiä poispäin. Mukoki astui
-sisään ja laukaisi jännittyneen tunnelman.
-
--- Katsoo, kuinka kovasti päivä jo paistaa! hän huudahti. Lumi ja jää
-sulaa pois. Katsoo -- ulkona jo kevät!
-
-
-
-
-7.
-
-POHJOISEEN
-
-
-Joka päivä aurinko nousi yhä aikaisemmin, ja jokainen päivä oli
-edellistä pitempi ja lämpimämpi. Lämmön mukana tulivat vihertyvän
-maan suloiset tuoksut ja lukemattomat äänet, jotka kertoivat näiden
-ikimetsien elämän heräävän talviunestaan.
-
-Kuusankalinnut kuhertelivat oksilla kajautellen häälauluaan
-aamusta iltaan; naakat ja korpit pörröttelivät mustia takkejaan
-auringonpaisteessa; mustan ja valkean kirjavat pulmuset, jotka
-olivat suhahdelleet ilmassa, kävivät yhä harvalukuisemmiksi, kunnes
-katosivat kokonaan. Poppelien silmut paisuivat paisumistaan, kunnes
-halkesivat kuin itävät pavut ja tarjosivat pyille juhla-aterioita.
-
-Karhuemo lähti talvipesästään kuljettaen perässään kaksikuukautisia
-pentujaan, joita se opetti taittamaan nuoria männyn kasvaimia; hirvet
-laskeutuivat alas suurten vaarojen lumisilta harjoilta, joilla ne
-olivat olleet talvea pitämässä, ja niiden perässä tulivat susilaumat,
-jotka lihottivat itseään edellisten heikoilla ja sairailla
-yksilöillä. Kaikkialla kohisivat sulaneesta lumesta syntyneet
-vuoripurot, metsä ja maa kumahteli, kovat kalliot paukkuivat kevään
-lämmöstä ja hedelmällisyydestä ja yhä kauemmaksi pohjoiseen kaikkosi
-revontulien kelmeä loimotus.
-
-Pohjolaan oli saapunut riemullinen kevät, ja Vabinoshissa vallitsi
-kaksinkertainen riemu, sillä siellä Roderick Drew tapasi pitkän
-talven jälkeen äitinsä.
-
-Eräänä huhtikuun iltana pojat ja Mukoki olivat kokoontuneet Rodin
-huoneeseen. Heidän oli määrä seuraavana aamuna lähteä pitkälle ja
-seikkailukkaalle peräpohjolan matkalleen, ja tänä viimeisenä iltana
-he tutkivat tarkoin varusteensa ja suunnitelmansa, ettei vain mitään
-välttämätöntä puuttunut tai ollut unohtunut.
-
-Rod ei sinä yönä paljonkaan nukkunut. Jo toisen kerran paloi
-seikkailun kuume hänen veressään. Muiden nukkuessa Rod vielä
-huolellisesti tarkasteli kallisarvoista karttaansa, eivätkä edes
-unessa hänen aivonsa lakanneet työskentelemästä.
-
-Nouseva päivä ei vielä ollut vaalentanut yön tähtiä, kun Rod jo
-oli jalkeilla. Pojat nauttivat aamiaisensa kauppa-aseman isossa
-ruokasalissa, jossa aseman hoitajat perheineen olivat aterioineet
-jo kahdensadan vuoden ajan. Isäntä teki parhaansa pitääkseen yllä
-naisten mielialaa, ja Minnetakikin yritti hymyillä ja nauraa, vaikka
-hänen punaiset silmänsä juorusivat edellisen yön kyynelistä.
-
-Rod huokaisi helpotuksesta, kun ateria oli ohi ja päästiin lähtemään
-ulos kirpeään aamuilmaan rannalla odottavan ison tuohikanootin luo,
-ja vielä helpottuneemmin hän huokaisi, kun äidit oli hyvästelty.
-Mutta Minnetaki viipyi kanootin luona lähtöhetkeen saakka ja
-purskahti itkemään Vabin suudellessa häntä jäähyväisiksi. Ja Rodin
-kurkkua kuristi, kun hän puristi tytön pientä, lujaa kättä hetken
-omiensa välissä.
-
--- Näkemiin, Minnetaki! hän kuiskasi. Sitten hän hypähti istumaan
-kanootin keskelle, ja perässä oleva Vabi työnsi sujakan aluksen
-vesille.
-
-Pitkään aikaan ei veneessä kuulunut muuta ääntä kuin kolmen airon
-rytmikästä loisketta ja veden vienoa solinaa. Vielä kerran kajahti
-loittonevalta rannalta Minnetakin huhuilu, johon he vastasivat.
-Hetken perästä Rod virkkoi:
-
--- Hyvästeleminen oli totta totisesti koko urakan hankalin osa!
-
-Hänen sanansa tuntuivat lievittävän yleistä masennusta. Vabi katseli
-kompassiaan tulitikun valossa.
-
--- Me emme kiertelekään rantoja, vaan oikaisemme suoraan Nipigonin
-yli, hän sanoi. Vai mitä sinä sanot, Muki?
-
-Vanha eränkävijä ei vastannut. Vabi lopetti hämmästyneenä melomisensa
-ja toisti kysymyksensä.
-
--- Epäiletkö ettei se ole turvallista?
-
-Mukoki kohotti kätensä päänsä yläpuolelle.
-
--- Tuuli käy etelästä, hän sanoi. Ehkä ei rupee vahvemmaksi, mutta...
-
--- Jos niin käy, sanoi Rod katsellen miettiväisenä raskaassa lastissa
-uivaa kanoottia, me joudumme pahaan kiipeliin!
-
--- Rantojen kiertäminen veisi meiltä koko tämän päivän ja puolet
-huomisesta, intti Vabi. Jos menemme suoraan, olemme vastarannalla jo
-tänään iltapäivällä.
-
-Mukokin rykiminen ei kuulostanut kovin rohkaisevalta, ja Rodia
-pelotti kiikkerän tuohikanootin kulkiessa aavalla selällä. Melojen
-navakka käyttely kiidätti heitä neljän mailin tuntinopeudella
-eteenpäin, ja päivän täydelleen valjettua Vabinoshin metsäinen ranta
-siinsi enää vain hämäränä juovana taivaanrannalla.
-
-Rodinkin pelko haihtui, kun auringon noustua ilman kirpeä koleus
-katosi ja etäisten metsien tuoksut kantautuivat Nipigonin selälle.
-Hän meloi hilpeänä tuntien säteilevän aamun antavan hänen
-lihaksilleen nuoren jättiläisen voimat. Vabi vihelteli ja lauleli
-intiaanien ikivanhoja joikuja, Rod loilotti "Yankee Doodlea" ja
-"Tähtilippua", ja yksinpä vakaa Mukokikin laulahti silloin tällöin.
-
-Kaikkien kolmen mieltä askarrutti sama ajatus. Heillä oli edessään
-jännittävin matka mitä ajatella saattaa -- he olivat menossa etsimään
-kultaa. Heillä oli hallussaan suuren aarteen salaisuus. Seikkailut,
-löydöt odottivat heitä. Pohjolan ääretön takamaa, salamyhkäinen
-ja kiihottava, oli heidän määränpäänään. He olivat nyt matkalla
-valloittamaan sitä, kiskomaan sen povesta tuota keltaista aarretta --
-oliko ihme, jos heidän verensä kohisi kaikkea tuota ajatellessa! Mitä
-esteitä nousisi heidän tielleen? Mitä heiltä jäisi huomaamatta? Mihin
-outoihin seikkailuihin he joutuisi vatkaan tuossa tuntemattomassa,
-tutkimattomassa maailmassa, jonka asukkaina olivat vain metsän villit
-eläimet?
-
-Järvi vilisi vesilintuja. Isoja mustia sorsia, sinisorsia,
-jouhisorsia ja taveja kohosi pilvinä ilmaan heidän ympärillään;
-muutamia he ampuivatkin, kunnes Mukoki lopetti leikin.
-
--- Miksi haaskaa ruuti sorsiin, hän neuvoi. Säästää patruunat isolle
-riistalle.
-
-He lepäsivät useaan otteeseen aamun kuluessa, ja puolenpäivän aikaan
-he pitivät päivällistauon nauttien Vabinoshista mukaan otettuja
-eväitä. Järven toinen ranta oli nyt selvästi näkyvissä, ja he
-tarkastelivat sitä terävin katsein löytääkseen Ombabika-joen suun,
-jolta he viime syksynä olivat aloittaneet talviset seikkailunsa.
-
-Vabi katseli pitkän aikaa rannalla näkyvää pitkää valkeaa juovaa,
-johon vihdoin kiinnitti toveriensakin huomion.
-
--- Sehän näyttää liikkuvan, hän sanoi kääntyen Mukokiin. Mutta
-totisesti, sehän on... -- Hän vaikeni epäröiden.
-
--- Mitä sitten? Rod kysyi.
-
--- Nehän ovat joutsenia!
-
--- Joutseniako? Rod huudahti. Taivaan tasakäpälät! Tarkoitatko, että
-koko tuo pitkä liuta on joutsenia...
-
--- Niitä näkee tällä järvellä joskus tuhansittain, Vabi sanoi.
-Olen joskus nähnyt, miten järven pinta on ollut joutsenista aivan
-valkoinen.
-
--- Enempi kuin osaa laske, Mukoki vahvisti. Mutta hetken
-tähysteltyään hän lisäsi: Ei olee joutsenia. Olee jäätä.
-
-Hänen äänestään kuulsi levottomuus, ja vaikka Rod ei pystynytkään
-käsittämään hänen sanojensa tarkoitusta, tunsi hänkin olonsa
-rauhattomaksi nähdessään toveriensa hätääntyneen ilmeen.
-
-Puolisen tuntia soudettuaan he saapuivat jään reunalle, josta
-rannalle oli matkaa arviolta neljännesmaili, jää ulottui molempiin
-suuntiin silmänkantamattomiin. Hapan irvistys ilmestyi Vabin
-kasvoille, ja Mukoki istui aivan ääneti pitäen airoa polviensa
-välissä.
-
--- Mikä nyt on hätänä? Rod kysyi. Emmekö pääse yli?
-
--- Tuonko yli? Vabigun huudahti. Kyllä kai -- mahdollisesti huomenna
-tai ylihuomenna.
-
--- Eikö jää sitten kannata meitä, jos työnnämme kanoottia?
-
--- Siinäpä pulma juuri onkin. Se on hottoa reunalta.
-
-Kanootti oli lipunut sivuittain jään laitaan, ja Rod alkoi töykkiä
-sitä melallaan. Hän totesi jään rikkoutuvan helposti reunasta mutta
-muuttuvan kauempana kovemmaksi.
-
--- Jos saisimme rikotuksi sitä kanootin mitan verran, niin luulen sen
-sitten kannattavan, hän arveli.
-
-Vabi etsi kirveen.
-
--- Yritetään!
-
-Mukoki ravisti päätään.
-
-Mutta jo toisen kerran samana päivänä Vabi ummisti itsepäisenä
-korvansa vanhan erämiehen mielipiteeltä, mitä Rod ei muistanut hänen
-koskaan aikaisemmin tehneen. Kappale kappaleelta hän mursi jäätä
-kirveellään, kunnes kanootti oli koko pituudeltaan railossa. Sitten
-hän kokkaan nojautuen heilautti itsensä varovaisesti jäälle.
-
--- Kas näin! hän huudahti riemuissaan. Nyt on sinun vuorosi, Rod.
-Hyppää kevyesti!
-
-Seuraavassa hetkessä Rod oli hänen rinnallaan. Mutta mitä sen
-jälkeen seurasi, oli hänestä perästäpäin ajatellen kuin kaameata
-painajaisunta.
-
-Ensin jää särisi heikosti heidän jalkojensa alla, mutta ääni taukosi
-pian. Vabia nauratti Rodin pelästyminen, mutta samassa hetkessä
-koko mahtava jääpeite halkesi heidän allaan pamahtaen kuin ukkonen.
-Viimeiseksi Rod muisti nähneensä ystävänsä kauhistuneet kasvot, jotka
-juuri katosivat murskautuneen jään ja hyökyaaltojen keskelle, ja
-kuulleensa Mukokin huudahtavan kauhun lyömänä; sitten hän tajusi itse
-olevansa jäisessä vedessä ja kamppailevansa hengestään syvällä pinnan
-alla.
-
-Hän huitoi epätoivoisesti käsillään ja jaloillaan päästäkseen
-jälleen pintaan, mutta muisti samassa tuon suunnattoman jäälautan.
-Entäpä, jos hän joutuisikin sen alle! Mihin suuntaan hänen pitäisi
-ponnistella? Hän avasi silmänsä, mutta näki vain mustaa vesimassaa.
-Sekunnit olivat kuin vuosisatoja. Sitten hänen päätään alkoi huimata,
-hänelle tuli vastustamaton halu avata suu, hengittää, vetää ilmaa
-keuhkoihinsa -- teko, josta olisi kuolema ollut seurauksena! Sitten
-hän tunsi iskevänsä päänsä johonkin kovaan. Jäälautta! Hän oli
-joutunut sen alle, ja nyt hänen loppunsa oli varma!
-
-Hän alkoi jälleen vajota -- verkalleen, kuin näkymätön käsi olisi
-vetänyt häntä syvyyteen. Epätoivoisena hän ponnisti vielä kerran
-ylöspäin, hurjasti ja sokeasti, sillä hän tiesi, että seuraavassa
-hetkessä hänen oli avattava suunsa.
-
-Hän oli vielä sen verran tajuissaan, että käsitti yrittävänsä huutaa
-apua; ensimmäinen vesiryöppy korisi jo hänen keuhkoissaan. Mutta sitä
-hän ei enää tajunnut, että kanootista kurottui pitkä käsivarsi sille
-kohtaa, missä vesi alkoi poreilla, eikä hän tuntenut lujaa otetta,
-joka kiskaisi hänet jään reunalle.
-
-Hän heräsi vasta silloin, kun hänen vatsalleen laskeutui jotakin
-painavaa; sitten häntä retuutettiin, pyöritettiin ja pahoinpideltiin
-kuin hän olisi ollut ison karhun leikkikaluna. Hän avasi silmänsä ja
-näki Mukokin ja Vabin.
-
--- Laittaa oitis valkee, hän kuuli Mukokin sanovan, ja Vabi lähti
-juoksujalkaa rannalle.
-
-Hän käsitti, että he olivat vielä jäälautalla. Kanootti vedettiin
-turvalliseen paikkaan muutaman askelen päähän, ja vanha intiaani
-kiskoi sieltä huopia. Kun Mukoki palasi huovat käsivarrellaan, hän
-näki Rodin kohottautuneen kyynärpäittensä varaan ja katselevan häntä.
-
--- Sinäpä -- kuinka sinä sanoo -- se oli julmettu täpärä paikka!
-virnisti intiaani ja tuki kädellään Rodia hartioista.
-
-Mukokin avulla Rod kompuroi pystyyn ja sai paksun huovan ympärilleen.
-Verkalleen he sitten kävelivät rannalle päin, ja sieltä Vabi tuli
-vastaan likomärkänä.
-
--- Rod, kun olemme kunnolla sulaneet, niin saat antaa minulle kelpo
-löylytyksen, hän nauroi. Saat löylyttää voimiesi takaa, ja sitten
-minä löylytän sinua. Ja jos vielä kerrankin teemme jotakin vastoin
-Mukin mieltä, niin otamme uudet selkäsaunat, eikö niin!
-
--- Miten me pääsimme ylös? kysyi Rod.
-
--- Mukoki onki meidät! Lupaatko löylyttää?
-
--- Tuohon käteen!
-
-Ja molemmat vettä valuvat ja kohmettuneet pojat löivät totisina
-kättä, ja vanha Mukoki hihitti, ryki ja irvisteli, kunnes sai toiset
-räjähtämään nauruun.
-
-
-
-
-8.
-
-KULTAINEN LUOTI
-
-
-Loimuavan leirinuotion ääressä elämä alkoi Vabista ja Rodista jälleen
-tuntua sangen miellyttävältä. Heti kun Mukoki oli rakentanut heille
-havumajan palsamimännyn tuoksuvista oksista, he riisuivat märät
-vaatteensa ja kääriytyivät pehmeisiin huopiin.
-
-Vaatteet kuivuivat parissa tunnissa, ja tuskin Vabi oli saanut
-vedetyksi ne takaisin ylleen, kun hän varsin totisena asteli metsään,
-mistä palasi tukeva koivun oksa kädessään. Hänen kasvoillaan ei ollut
-leikin häivettäkään, kun hän asettui hajasäärin Rodin eteen.
-
--- Näetkö tuon pölkyn? hän sanoi ja osoitti nuotion vieressä lojuvaa
-paksua kelopuuta. Minusta tuntuu kuin se sopisi hyvin vatsallesi.
-No niin, käy nyt poikittain sen päälle, naama alaspäin ja housut
-polvissa. Aion antaa sinulle tukevan selkäsaunan, jotta tiedät antaa
-minulle kaksin verroin tukevamman, sillä minussa on syytä enemmän
-kuin sinussa.
-
-Hieman ällistyneenä Rod laskeutui poikittain pölkyn päälle.
-
--- Taivaan tasakäpälät! hän huudahti vilkaisten olkansa yli happaman
-näköisenä. Älä vain lyö liian kovaa, Vabi!
-
-Viuuh! vinkaisi koivunoksa, ja Rodin huulilta pääsi surkea parahdus.
-
-Viuuh! Viuuh! Viuuh!
-
--- Uh! Auta armias kaitselmus! Lopeta jo, Vabi!
-
--- Älä hievahdakaan! Vabi ärjäisi. Kestä kuin mies ainakin -- olet
-ansainnut sen minkä saat!
-
-Armotta koivunoksa viuhui pojan paljailla pakaroilla. Rod ähki
-kivusta saadessaan viimein luvan nousta pystyyn.
-
--- Huh -- annahan -- annahan tänne se piiska!
-
--- Älä vain lyö liian kovaa! Vabi varoitti laskeutuessaan vuorostaan
-pölkylle.
-
--- Itsepähän määräsit lääkkeesi, muistutti Rod ja kääri hihansa ylös.
-Vain kaksi kertaa kovemmin -- ei sen enempää.
-
-Ja jälleen kuului terveellisen koivupiiskan viuhkina.
-
-Rodin käsivartta pakotti, kun hän viimein lopetti, ja viimeisellä
-iskulla nuoren intiaanin itsehillintä petti niin että hän voihkaisi.
-
-Mukoki oli katsellut poikien puuhaa kuin puulla päähän lyötynä.
-
--- Me emme koskaan enää ole tottelemattomia, Muki, Vabi lupasi
-pyhästi hieroskellen hellävaroen kirveleviä pakaroitaan. Toisin
-sanoen -- me pidämme uudet pieksäjäiset, jos vielä teemme vastoin
-sinun tahtoasi. Vai mitä sanot, Rod?
-
--- En suostu -- en niin kauan kuin vielä pääsen käpälämäkeen!
-Rod vannoi kiukkuisena. Sinulle kyllä tarjoan siinä asiassa
-auttavan käden aina kun luulet tarvitsevasi, mutta sen enempään
-yhteistoimintaan en ryhdy.
-
-Tunnin verran nuoret kullanetsijät loikoilivat pehmeällä
-havuvuoteellaan nuotion ääressä parannellen kylmän kylvyn ja kuuman
-selkäsaunan seurauksia. Oli jo hämärä, kun he nousivat Mukokin
-valmistamalle erämiehen aterialle.
-
--- On tämä sittenkin mukavampaa kuin meloa yön selässä pitkin
-rantoja, vaikka olimmekin julmetun täpärällä kuten Muki sanoi, Rod
-vakuutti tyytyväisenä.
-
-Vabi irvisti ja kohautti olkapäitään.
-
--- Osaatko edes arvata, miten täpärällä itse asiassa olit? hän kysyi.
-Olit niin täpärällä, että vain yksi kymmenestä tuhannesta olisi
-vastaavassa tilanteessa pelastunut. Minä sain kiinni kanootin kokasta
-ja sain heilautetuksi itseni sen avulla takaisin jäälle, ja kun Muki
-näki minun olevan turvassa hän alkoi etsiskellä sinua. Mutta miehestä
-ei näkynyt jälkeäkään. Pidimme sinua jo menneenä, mutta sitten tuli
-muutamia kuplia pintaan, ja Muki pisti nopeammin kuin ennätät silmää
-iskeä kätensä veteen. Hän sai sinua tukasta kiinni juuri kun olit
-viimeistä kertaa painumassa pohjaan. Ajattele sitä, Rod, ja uneksi
-siitä tänä yönä. Se tekee sinulle hyvää!
-
--- Huh! Rodia puistatti. Puhutaan jostakin hauskemmasta asiasta!
-Kylläpä noista poppeleista nousee komea lieska!
-
--- Parempi kuin kaksikymmentä tuhat kynttilä! Mukoki nyökkäsi.
-
--- Olipa kerran ajat sitten, alkoi Vabi tarinoida, näillä seuduilla,
-hyvin mahtava päällikkö, jolla oli seitsemän kaunista tytärtä.
-Niin kauniita he olivat, että itse Suuri Henki rakastui heihin.
-Ensi kertaa ikimuistoisista ajoista hän ilmestyi maan päälle ja
-pyysi päälliköltä tämän tyttäriä luvaten vastalahjaksi täyttää
-päällikön seitsemän toivomusta. Päällikkö antoi tyttärensä ja toivoi
-ensimmäiseksi, että hänelle annettaisiin pitkä yötön päivä ja pitkä
-päivätön yö, ja ne hän sai. Kolmanneksi, neljänneksi ja viidenneksi
-hän toivoi, että maat ja vedet aina kuhisisivat riistaa, että metsät
-pysyisivät ikivihreinä ja että tuli annettaisiin taivaasta hänen
-kansalleen. Kuudes toivomus oli, että hänelle annettaisiin puu,
-joka palaisi vedessäkin, ja Suuri Henki loi koivun; viimeiseksi hän
-toivoi, että saisi puun, joka palaisi savuttomasti ja lämmittäisi
-ja sulostuttaisi hänen majaansa -- ja silloin syntyi poppeli. Tuon
-päällikön ja hänen kauniiden tyttäriensä ansiota on, että kaikki nuo
-seitsemän lahjaa ovat vieläkin saloillamme. Eikö olekin, Mukoki?
-
-Vanha soturi nyökkäsi.
-
--- Entä miten kävi Suuren Hengen ja hänen seitsemän kauniin vaimonsa?
-Rod kysyi.
-
-Mukoki nousi ja lähti pois nuotion luota.
-
--- Hän uskoo niihin yhtä järkähtämättömästi kuin aurinkoon ja
-kuuhun, Vabi sanoi hiljaa. Mutta hän arvelee, että sinä naurat
-niille kuten muutkin valkoihoiset tekevät. Mukoki osaisi kertoa
-sinulle loppumattomiin kauniita tarinoita näiden metsien ja vuorten
-luomisesta ja niissä asuvista olennoista. Mutta hän tietää, ettet
-sinä usko niihin ja että vain nauraisit hänelle.
-
-Rod kavahti jaloilleen.
-
--- Mukoki! hän huusi, Mukoki!
-
-Vanha intiaani kääntyi ja palasi verkalleen. Rod juoksi häntä vastaan
-kasvot ja silmät hehkuen.
-
--- Mukoki -- minä kunnioitan sinun Suurta Henkeäsi! Minä haluan
-kuulla hänestä enemmän. Kerro minulle, että tiedän milloin hän puhuu
-minulle tuulen huminassa, tähtien kimalluksessa ja puun suhinassa.
-Kerrothan!
-
-Mukoki katsoi häneen vakavana aivan kuin punniten, pitikö hänen ottaa
-Rodin sanat toden kannalta.
-
--- Minäkin kerron sitten meidän Suuresta Hengestämme, valkoisten
-miesten Jumalasta, Rod jatkoi. Sillä meilläkin on Suuri Henkemme, ja
-hän on luonut valkoisen miehen maailman kuten teidän Suuri Henkenne
-on luonut teidän maailmanne. Hän loi taivaan ja maan ja meren ja
-kaikki niiden olennot kuudessa päivässä, ja seitsemäntenä Hän lepäsi.
-Ja tuota seitsemättä päivää me sanomme sunnuntaiksi, ja silloin
-mekin lepäämme. Ja Hän loi meillekin suuret salot kuten teidän Suuri
-Henkenne loi teidän salonne; ero on vain siinä, että hän teki sen
-rakkaudesta kaikkiin ihmisiin eikä vain seitsemän kauniin neidon
-takia. Minä kerron sinulle hänestä, jos sinä kerrot minulle omasta
-Hengestäsi. Mitä sanot?
-
--- Ehkä, vanha erämies vastasi hitaasti. Hänen ankarat kasvonsa
-olivat pehmentyneet, ja Rod tajusi jo toisen kerran koskettaneensa
-Mukokin sydämen herkimpiä kieliä. Yhdessä he palasivat tulen ääreen,
-ja Vabi teki heille tilaa pölkyllä. Hänellä oli kädessään vanhan
-tuohikartan jäljennös.
-
--- Tätä minä olen pohtinut koko päivän, hän sanoi ja levitti kartan
-toistenkin nähtäväksi. En tahdo mitenkään päästä ajatuksesta, että...
-
--- Mistä ajatuksesta? Rod kysyi, kun toinen keskeytti epäröiden.
-
--- Ei se ollutkaan mitään, Vabi tokaisi yllättäen kuin äskeisiä
-sanojaan katuen. Osaapa vain olla koko tavalla kumma kartta!
-Mahdammekohan koskaan päästä siitä perille!
-
--- Olemmehan me jo sen selvittäneet, Rod virkkoi. Ensiksikin me
-löysimme sen luurangon yhteenpuristuneista sormista, ja luurangon
-rinnasta törröttävästä puukosta ja siinä vieressä olleista aseista
-me tiedämme, että miehet olivat tapelleet kartan omistamisesta ja
-lopulta surmanneet toisensa. Kumpikin oli ilmeisesti halunnut pitää
-yksin salaisuuden. Ja sitten...
-
-Hän otti kartan Vabilta ja piti sitä levällään tulen loisteessa.
-
--- Sitten kaikki muu selviääkin itsestään, vai mitä?
-
-Kaikki kolme katselivat hetken ääneti paperia.
-
-Tuohikartan vaalenneet piirrot oli siihen huolellisesti jäljennetty.
-Rod osoitti tikulla kartan yläreunaa, mihin oli kirjoitettu: "Majassa
-rotkon päässä."
-
--- Eikö tämä ole selvästi sanottu? hän toisti. Kas tässä on maja,
-missä miehet tappoivat toisensa ja mistä löysimme heidän luunsa, ja
-tuohon he ovat merkinneet rotkon, missä ammuin hopeaketun ja mitä
-pitkin meidän on kuljettava löytääksemme aarteen. Kartan mukaan
-meidän on kuljettava aina kolmannelle koskelle asti, ja siellä
-tapaamme toisen majan -- ja kullan.
-
--- Näyttäähän se yksinkertaiselta -- kartalla. Vabi myönsi.
-Karkeatekoisen kartan alla oli kirjoitusta muutama rivi. Rod luki ne
-ääneen:
-
-    'Me John Ball, Henri Langlois ja Peter Plante olemme löytäneet
-    kultaa tämän kosken kohdalta ja sitoudumme täten jakamaan
-    kaiken saaliin keskenämme, unohtamaan entiset kiistamme ja
-    työskentelemään sovussa ja rehellisesti, niin totta kuin Jumala
-    meitä auttakoon.
-
-                      _John Ball, Henri Langlois, Peter Plante_.'
-
-John Ballin nimen yli oli vedetty paksu musta viiva, mikä miltei
-peitti kirjaimet. Rivin loppuun oli sulkumerkkien sisään kirjoitettu
-ranskankielinen sana, jonka Vabi sadannen kerran käänsi:
-
--- Kuollut!
-
--- Alkuperäisen kartan käsialasta tiedämme tuon Ballin olleen
-sivistynyt mies, Rod jatkoi. Ja kaikesta päättäen kartta on hänen
-piirtämänsä. Kaikki kirjoitus on samaa käsialaa Langlois'n ja Planten
-nimikirjoituksia lukuunottamatta, ja niistä tuskin saisi selvääkään,
-ellei niitä olisi mainittu sopimuksen tekstissä. Osuimme luultavasti
-majassa oikeaan arvellessamme, että molemmat ranskalaiset olivat
-surmanneet englantilaisen saadakseen hänen osuutensa löydöstä. Eikö
-tämä kaikki tunnu luontevalta?
-
--- Kyllä -- tähän asti, Vabi vastasi. Nuo kolme miestä olivat
-löytäneet kultasuonen, riidelleet keskenään, sitten sopineet ja
-tehneet tämän välikirjan, ja sitten Ball murhattiin. Ranskalaiset
-lähtivät, kuten Mukoki arveli, vähän myöhemmin hankkimaan ruokavaroja
-ja ottivat mukaansa tuon sinun löytämäsi pukinnahkaisen pussin,
-joka oli täynnä kultarakeita. He pääsivät rotkon suussa olevalle
-majalle, missä joutuivat riitaan sopimuksen sisällöstä ja kartan
-omistamisesta, tappelivat ja surmasivat toisensa. Vanhoista pyssyistä
-ja muista esineistä voimme päätellä kaiken tämän tapahtuneen puoli
-vuosisataa sitten, ellei kauemminkin. Mutta...
-
-Hän keskeytti taas ja vihelteli hiljaa.
-
--- Missä se kolmas koski sitten on?
-
--- Emmeköhän me jo viime talvena arvanneet oikein, Rod vastasi hieman
-tuohtuneena toverinsa epäuskoisuudesta. Käsialasta päätellen tuo Ball
-on ollut jonkin verran sivistynyt mies, ja kartassaan hän käytti
-jonkinlaista mittasuhdetta. Matka ensimmäisestä toiseen koskeen on
-vain puolet toisen ja kolmannen kosken välisestä etäisyydestä. Ja
-Mukoki löysi ensimmäisen kosken rotkosta viidenkymmenen mailin päässä
-mökiltä.
-
--- Ja John Ballin tuohikarttaan tekemistä merkinnöistä päättelimme,
-että kolmas koski olisi suunnilleen kahden ja puolen sadan mailin
-päässä rotkon suulla olevasta vanhasta leirimökistämme, Vabigun
-lisäsi. Kuulostaahan tuo järkevältä.
-
--- Se _on_ järkevää! Rod väitti posket hehkuen. Rotkon suulta lähtien
-reitti on selvä kuin päivä. Me emme _voi_ siitä erehtyä!
-
-Mukoki oli ääneti kuunnellut poikien kinastelua, johon nyt vasta
-sanoi oman sanansa.
-
--- Ensin täytyy pääsee taas rotkoon, hän murisi ja kohautti
-hartioitaan tarkoittaen, että heillä oli edessään melkoinen urakka.
-
-Vabi työnsi kartan taskuunsa.
-
--- Olet oikeassa, Muki, hän nauroi ja läimäytti vanhaa ystäväänsä
-selkään. Me toiset tässä jo kiipeämme vuoren rinnettä, ennen kuin
-olemme päässeet sitä lähellekään. On meillä tosiaankin työtä, jos
-aiomme päästä sinne rotkoon.
-
--- Vettä nyt paljo -- kulkee joutuin. Joki juoksee kuin kaksikymmentä
-tuhatta karibu!
-
--- Lyönpä vetoa, että koko Ombabika on nyt pelkkää kiljuvaa koskea,
-Rod arveli.
-
--- Ja meidän on kuljettava sitä nelisenkymmentä mailia vastavirtaan,
-Vabi jatkoi. Sitten tulemme vedenjakajalle. Siitä lähtien kaikki
-virrat juoksevat pohjoiseen Hudsonin lahteen, ja kun niille pääsemme,
-saamme melomisen sijasta pidätellä henkeämme ja siunailla. Huh,
-odottaapa meitä vietävän hauska huviretki, kun saamme laskettaa koko
-matkan kevättulvien harjalla!
-
--- Meitä odottaa huomenna kova urakka, huomautti Rod. Minä menen nyt
-nukkumaan. Hyvää yötä!
-
-Mukoki ja Vabi seurasivat pian toverinsa esimerkkiä, ja puolta tuntia
-myöhemmin leirin hiljaisuuden rikkoi vain hiljakseen sammuvan nuotion
-risahtelu.
-
-Mukoki heräsi aamulla täsmällisesti kuin kello ja oli jo tuntia ennen
-päivänkoittoa valmistamassa aamiaista. Kun nuorukaiset haukotellen
-vääntäytyivät huopiensa alta, he näkivät eilen ammutut sorsat jo
-vartaissa paistumassa ja kahvipannun porisemassa nuotion reunalla.
-
--- Muki se aina raataa meidän nukkuessamme! Vabi ärähti
-harmistuneena. Jos tätä menoa jatkuu, Rod, niin me ansaitsemme uuden
-selkäsaunan!
-
-Mukoki tarkasteli ihanan ruskeaksi paistunutta lihavaa sinisorsaa ja
-ojensi sen Rodille. Toisen samanlaisen hän antoi Vähille ja ottaen
-itse kolmannen istahti maahan kahvipannun ja leivänviipaleiden
-vierelle.
-
--- Tämä kelpaisi vaikka kuninkaalle! huudahti Rod ja heilutti
-rasvaista paistinpalaa haarukkansa nenässä.
-
-Puolta tuntia myöhemmin miehet menivät kanoottinsa luo. Mukoki oli
-jo aikaisemmin purkanut puolet sen lastista neljännesmailin päähän
-ja sälytti nyt tavarat selkäänsä, ja nuorukaiset nostivat kevyen
-tuohikanootin hartioilleen.
-
-Nähdessään ensimmäisen vilahduksen aamuauringon valossa välkkyvästä
-Ombabikan pinnasta Rod päästi hämmästyneen huudahduksen. Kun hän
-viimeksi syystalvella oli kulkenut sitä alaspäin, oli virran uoma
-ollut leveydeltään vain kymmenkunta pyssynpituutta. Mutta nyt
-Ombabika oli todellinen Amazon -- sen musta vesi kuohui ja porisi
-kuin padallinen kiehuvaa mustetta.
-
-Se ei kuitenkaan syöksynyt eteenpäin kohisevana kuohupäänä koskena,
-kuten hän oli odottanut, vaan vyöryi verkalleen, ja sen kalvo kupli
-ja väreili kuin tuhansien näkymättömien kurimusten pyörittämänä.
-Tuntui kuin jättiläiskädet olisivat pinnan alla väijyneet huimapäitä,
-jotka rohkenivat antautua virran armoille, vetääkseen heidät
-saaliikseen syvyyteen.
-
-Rod arvasi kysymättäkin, että tuon salakavalan verkkaisen virran
-varaan uskaltautuminen oli hengenvaarallista. Näissä ajatuksissaan
-hän katsahti tovereihinsa.
-
-Mukoki lastasi tavaroita jälleen veneeseen. Vabi katseli
-miettiväisenä virtaa.
-
--- Onpa se ujakkaa menoa, hän sanoi. Mitä arvelet matkastamme, Muki?
-
--- Pysyy lähellä rantaa, Mukoki vastasi työtään keskeyttämättä.
-Varmasti käy!
-
-Pojat saivat Mukokin sanoista uutta uskallusta -- kirvelevät
-selät muistuttivat heitä voimallisesti kokeneen eränkävijän
-arvostelukyvystä. Pian oli kanootti työnnetty vesille pienessä
-tyynessä rannan poukamassa, ja kaikki kolme tarttuivat meloihinsa.
-Mukoki seisoi kokassa ja ohjasi kanootin kulkemaan kolmisen metrin
-päässä rannasta; Rodin mielestä he ihmeen helposti ja nopeasti
-etenivät vastavirtaa.
-
-Silloin tällöin jokin pyörteen silmä keinutti venettä, ja sen
-vaappuessa puolelta toiselle Rod osasi helposti kuvitella, mikä heitä
-olisi odottanut keskellä virtaa. Tottuneina koskenlaskijoina Mukoki
-ja Vabigun osasivat nopeilla melan vedoilla välttää nuo vaaralliset
-pyörteet. Hetkeäkään ei voinut olla varma -- kymmenisen jalkaa
-saattoi virta lipua rasvatyynenä, ja sitten odottamatta pulpahti
-keulan edessä jättiläispore aivan kuin ison kalan pyöräyttämänä, ja
-samassa vesi alkoi kuohua kuin hiiden kattilassa. Joka kerta kun alus
-lähestyi tuollaista pyörrettä sen kokka painui syvempään, aivan kuin
-näkymätön vetehinen olisi iskenyt siihen kyntensä.
-
-Siinä virralla heitä uhkasivat muutkin vaarat. Puiden runkoja ja
-juurineen maasta tempautuneita pensaita ajelehti heitä vastaan
-lakkaamatta, ja tuohiveneen hauraita laitoja oli varjeltava niiden
-töytäisyiltä. Välistä oli edessä niin voimakas koskipaikka, että
-kanootti oli ohjattava rantaan ja kannettava vaarallisen kohdan
-yli, mikä tietenkin hidastutti matkan tekoa. Kun he vihdoin myöhään
-iltapäivällä leiriytyivät, Mukoki arveli heidän kuitenkin kulkeneen
-puolet Ombabikan pituudesta.
-
-Seuraavana päivänä matkan teko oli vieläkin hitaampaa ja
-rasittavampaa, ja Rod oli suorastaan iloinen, kun he asettuivat
-iltanuotiolle auringon vielä ylhäällä ollessa.
-
-Mukoki oli valinnut leiripaikaksi ranta-aukion, jonka toista reunaa
-suojasi poppeleita kasvava kallionharjanne.
-
-Tuskin oli kokka puskenut rantaturpeeseen, kun Vabi huudahti
-innokkaana, tarttui kivääriinsä ja laukaisi kolme kertaa perätysten
-vuoren juurella kohoavaan vähäiseen pihtakuusiryhmään.
-
--- Pahus sentään, ohi meni! hän tuiskahti. Totta vie, tuolla kävelee
-suurin karhu minkä eläissäni olen nähnyt!
-
--- Missä? innostui Rod. Sano -- missä?
-
-Hän pudotti melansa ja tarttui pyssyynsä; Mukoki yksin säilytti
-malttinsa ja meloi kanootin sellaiseen kohtaan, missä Vabi pääsi
-hypähtämään rantaan. Rod seurasi perässä, ja yhdessä pojat vilistivät
-kuusikkoa kohti jättäen Mukokin ja kanootin lasteineen oman onnensa
-nojaan.
-
-Pian he olivatkin Vabin tarkoittamalla paikalla ja tarkastelivat
-terävin katsein sydän takoen edessään kohoavaa rosoista vuoren
-rinnettä. Mutta karhusta ei näkynyt jälkeäkään.
-
--- Se on kääntynyt takaisin joelle! huudahti Vabi. Meidän on
-katkaistava siltä...
-
--- Hss -- se on tuolla! Rod kuiskasi.
-
-Melkein kallion laella, nelisensadan askelen päässä heistä karhun
-tumma hahmo kuvastui kirkasta taivasta vasten. Näinkin kaukaa Rod
-saattoi nähdä, että karhu oli todella valtavan suuri.
-
--- Onpa totisesti rumilus! hän supisi ihmeissään.
-
--- Paukauta päin! Vabi yllytti. Siihen ei ole matkaa neljääsataa
-askelta enempää, panen siitä vaikka pääni pantiksi! Tähtää selkään,
-ja saalis on sinun!
-
-Vabi itse ampui molemmat jäljellä olevat panoksensa ja sillä aikaa
-kun hän vaihtoi makasiinia, Rod yritti. Ensimmäinen ja toinen luoti
-menivät ohi. Hänen laukaistessaan kolmannen kerran pakeneva karhu
-pysähtyi ja katsoi heihin päin, ja tätä tilaisuutta Rod käytti
-hyväkseen saadakseen saaliin tarkasti jyvälle. Kun hänen aseensa
-sitten pamahti, putosi karhu etujalkojensa varaan mutta ponnistautui
-uudelleen pystyyn ja lähti pakenemaan.
-
--- Sinä osuit! Vabi ähkäisi ja lähti kiireesti juoksemaan kukkulan
-suuntaan.
-
-Rod pohti tilannetta ladatessaan uudelleen asettaan. Karhu oli juuri
-pääsemässä turvaan harjun laelle.
-
-Jos Vabi pitäisi kiirettä, hän kenties saisi karhun tähtäimeensä
-ja saisi siihen osuman, ennen kuin peto pääsisi näkymättömiin.
-Mutta ellei Vabi onnistuisi, olisi peli auttamattomasti menetetty.
-Juuri sillä hetkellä hänen katseensa osui vuoren rinteessä olevaan
-halkeamaan. Entäpä, jos hän ehtisi sinne ja karhu kääntyisi samalle
-suunnalle...
-
-Asiaa sen enempää pohtimatta hän lähti juoksemaan halkeamalle. Hän
-kuuli Vabin pyssyn paukkuvan takanaan, mutta ei malttanut pysähtyä
-katsomaan ammunnan tuloksia. Lopen hengästyneenä hän saapui aukolle
-ja pysähtyi tarkastelemaan sen jyrkästi viettävää rosoista rinnettä.
-Hänen huuliltaan pääsi hiljainen huudahdus, kun hän näki karhun
-ylhäällä halkeaman reunalla noin kahdeksansadan askelen päässä
-hänestä juuri lähtemässä kömpimään alas.
-
-Rod kyyristyi väijymään ison kiven taakse. Seitsemänsataa askelta,
-nyt kuusisataa, nyt viisisataa...
-
-Eläin liikkui vaivalloisesti vähän väliä pysähtyen, ja Rod arvasi sen
-olevan pahasti haavoittunut. Nyt heillä oli välimatkaa viisisataa
-askelta... sekin oli pitkä ampumaväli, mutta hän kohotti kuitenkin
-aseensa tähtäysasentoon.
-
-Mutta entäpä jos hän epäonnistuisi taaskin! Ensimmäinen luoti
-lähti, ja hän tiesi jo laukaistessaan, että se meni liian ylhäältä.
-Toinenkin meni ohi. Kolmanteen kuului terävä vastaus ylhäältä. Vabi
-oli jo ennättänyt harjanteen laelle ja ampui sieltä alas solaan!
-
-Karhu pysähtyi jälleen. Varmana onnistumisestaan Rod tähtäsi kauan ja
-tarkkaan liikkumattomaan otukseen. Laukaus kajahti, ja sitä seurasi
-sarja riemukkaita hyvä-huutoja harjun laelta. Hän oli osunut -- karhu
-makasi kyljellään solan keskivaiheilla.
-
-Se oli jo kuollut, kun pojat ehtivät sen luo. Kesti kotvan aikaa,
-ennen kuin kumpikaan heistä sai sanaa suustaan. Hengästyneinä ja
-ääneti he katselivat mahtavaa otusta, ja toverinsa kasvoilta Rod oli
-lukevinaan kunnioittavaa ihailua. Mukoki oli hämmästynyt tullessaan
-laukausten ohjaamana paikalle.
-
--- Julmettu iso! hän mörähti. Hieno kallis nahka, hän lisäsi
-irvistellen.
-
-He tarkastelivat saalistaan ja totesivat, että surmanluoti oli
-peräisin Rodin pyssystä, vaikka Vabinkin laukauksista ainakin yksi
-oli haavoittanut petoa. Luodin reikiä etsiskellessään Mukoki murahti
-äkkiä kummastuksesta.
-
--- Juukeli, tällä myös vanha haava, ikivanha!
-
-Hän hypisteli sormiensa välissä toisen etujalan höllää takanahkaa,
-jossa näkyi selvästi vanha luodin reikä, ja nahkaa tunnustellessaan
-pojat saattoivat tuntea luodin sormissaan. Mukoki kaivoi sen
-puukollaan esiin ja äännähti ihmeissään, kun se putosi hänen
-kämmenelleen.
-
-Se oli todella merkillisen näköinen pieni esine ja omituisesti
-litistynyt.
-
--- Kovasti pehmeä luoti, kummasteli Mukoki. Milloin näkee näin
-ohkainen lyijyluoti?
-
-Hän veisti siitä puukollaan pienen sirun.
-
--- Katsoo!
-
-Hän näytti kämmenellään olevia metallisiruja. Leikkauspinnat
-kimaltelivat kirkkaan keltaisina.
-
--- Tämä luoti ole kullasta! hän huudahti. Milloin näke keltainen
-lyijy? Tämä ole kulta, puhdas kulta!
-
-
-
-
-9.
-
-OMBABIKA-JOKEA VASTAVIRTAAN
-
-
-Hetken kaikki kolme seisoivat äänettöminä katsellen Mukokin
-merkillistä löytöä.
-
-Vabi tuijotti metallipaloihin aivan kuin ei olisi oikein uskonut
-silmiään. Rod oli samalla oudolla tavalla liikuttunut kuin
-viime talvena, kun he löysivät vanhasta erämajasta luurangot ja
-pukinnahkapussin. Mukokinkin kasvot olivat pelkkänä kysymysmerkkinä.
-
-Lopulta vanha eränkävijä katkaisi äänettömyyden.
-
--- Kuka ampu kultaluoti?
-
-Kysymykseen ei tullut vastausta. Vabi otti kultapalat käteensä ja
-punnitsi niitä kämmenellään.
-
--- Ne painavat runsaasti kaksikymmentä grammaa, hän totesi.
-
--- Kultaa siis kahdenkymmenen dollarin arvosta, ähkäisi Rod,
-hänen hengityksensä miltei salpautui. Kuka ihmeessä ampuu karhuja
-kahdenkymmenen dollarin kultaluodeilla? hän huudahti kiihtyneenä
-toistaen Mukokin äskeisen kysymyksen.
-
-Hänkin punnitsi keltaisia rakeita kädessään.
-
-Hämmästynyt ilme oli hävinnyt Mukokin kasvoilta. Niillä oli jälleen
-tuo intiaaneille ominainen ilmeetön naamio, jonka vain jokin
-äkillinen ja yllättävä tapahtuma saattoi hetkeksi pyyhkäistä pois.
-
-Mutta noiden liikkumattomien kasvojen takana kävi ankara ajatustyö,
-ja ennen kuin pojat saivat vielä sanotuksi mitään, Mukoki ryhtyi
-uudelleen tutkimaan kultaluodin tekemää reikää. Vabigun ymmärsi heti
-hänen tarkoituksensa ja seurasi innokkaana Mukokin puuhaa.
-
--- Mitä arvelet, Muki?
-
--- Mies ampu luotipyssyä, ei lainkaan patruuna, intiaani selitti.
-Vanha pyssy. Kumma, julmetusti kumma asia.
-
--- Suusta ladattava pyssy, niinkö? Mukoki nyökkäsi.
-
--- Ruuti löyty, ei lyijy. Miehen kova nälkä, käyttää kultaa. Nuo
-muutamat sanat selvittivät ongelmaa aika tavalla, mutta kokonaan ei
-arvoitus vieläkään ollut ratkaistu.
-
-Kuka oli ampunut luodin ja _mistä kulta oli peräisin_?
-
--- Ainakin se mies oli löytänyt hyvän kultasuonen, sillä ei hän
-muuten olisi tuolla tavalla tuhlannut aarrettaan, Vabi arveli.
-
--- Siellä täytyy olla enempi -- kovasti paljon enempi, virkkoi Muki
-mietteissään.
-
--- Ajatteletko sinä, että...? Rod aloitti. Hänen äänensä värisi, ja
-hänen oli vaikea ilmaista ajatustaan. -- Ajatteletko, että joku on jo
-löytänyt -- _meidän kultamme_?
-
-Mukoki ja Vabi katsoivat häneen kuin hän olisi räjäyttänyt miinan
-heidän edessään. Sitten Vabi vilkaisi kysyvästi vanhaan intiaaniin.
-Kukaan ei sanonut sanaakaan. Vihdoin Rod otti taskustaan pienen
-kangaskäärön.
-
--- Minähän sain osuudestani mukaani pienen kultarakeen, kun ajattelin
-teettää siitä solmioneulan, hän sanoi. Kun koulussa luin geologiaa
-ja mineralogiaa, sain tietää, että eri huuhtomoista saatu kulta on
-miltei aina väriltään hieman erilaista. Katsotaanpa!
-
-Hän otti esille kultarakeensa ja leikkasi sen kahtia. Sitten
-verrattiin hänen kultansa ja luodin leikkauspintaa. Yksi silmäys
-riitti asian toteamiseksi.
-
-Kulta oli samaa!
-
-Vabi astui askelen taaksepäin silmät palaen synkkinä. Rodin kasvot
-valahtivat kalpeiksi, ja Mukoki, joka ei ollut perillä mineralogian
-salaisuuksista, katsoi uteliaana Rodiin.
-
--- Joku on siis löytänyt kultamme! huudahti Vabi kiivaasti.
-
--- Eihän siitä voi olla aivan varma, Rod vastasi epäröiden.
-
--- Se kukaties jo kuoli, lohdutti Mukoki. Lyijy loppu -- kovasti
-nälkä -- ampu karhu -- ei saa hengiltä. Kukaties kuoli jo.
-
--- Mies parka! säälitteli Vabigun. Olemme mekin itsekkäitä, kun
-emme ole ollenkaan ajatelleet hänen kohtaloaan. Tietysti hän oli
-nälissään, ei hän muuten olisi käyttänyt kultaluotia. Eikä hän saanut
-tuota karhua! Ajattelehan sitä, Rod...
-
--- Olisin kyllä suonut sen hänelle, Rod sanoi vilpittömästi.
-
-Hän näki elävänä mielessään erämaan murhenäytelmän -- nälkään
-nääntyvän miehen, joka viimeisenä keinonaan valoi kultaluodin, sai
-sitten ison karhun näkyviinsä ja epäonnistui ampumisessaan -- sitten
-epätoivo, tuskalliset kärsimykset ja hidas nälkäkuolema!
-
--- Olisin totisesti suonut sen hänelle, hän toisti. Meillä on sentään
-riittävästi ruokaa ja ammuksia.
-
-Mukoki oli jo ryhtynyt nylkemään karhua, ja pojat tulivat apuun
-metsästyspuukkoineen.
-
--- Haava melkein terve, kuusi kuukautta vanha, Mukoki virkkoi. Ampu
-just ennen lunta.
-
--- Eikä silloin ollut edes marjoja, Vabi lisäsi. Täytyy vain toivoa,
-että hän sai jonkin toisen otuksen.
-
-Tuntia myöhemmin he palasivat kanootilleen mukanaan karhusta parhaat
-palat sekä muhkea talja, jonka he jännittivät korkealle kahden puun
-väliin, etteivät metsän eläimet pääsisi sitä pilaamaan. Rod katseli
-ylpeänä saalistaan.
-
--- Kyllä kai me otamme sen mukaamme takaisin tullessamme?
-
--- Tietenkin, Vabi vakuutti.
-
--- Säilyyköhän se täällä?
-
--- Yhtä varmasti kuin jos se olisi kotonasi.
-
-Ellei joku satu tulemaan ja varasta sitä, Rod lisäsi.
-
-Vabi oli juuri ahkerana purkamassa veneen lastia, mutta keskeytti
-työnsä ja katsoi Rodiin.
-
--- Varasta! hän huudahti ihmeissään.
-
-Myös Mukoki oli kuullut Rodin huomautuksen ja pysähtyi kuuntelemaan.
-
--- Rod, Vabi sanoi tyynesti, sellainen ei ole täällä tapana. Täällä
-saloilla ei edes tunneta varkaan nimitystä. Jos valkoinen metsästäjä
-sattuisi huomenna tulemaan tälle paikalle ja huomaisi, että
-eläimet ylettyvät repimään taljaa, hän naulaisi sen korkeammalle.
-Jos intiaani leiriytyisi tähän, hän laittaisi nuotionsa siten,
-etteivät savu ja kipinät pilaisi nahkaa. Rod, vaikka me täällä emme
-tiedäkään paljoa sivistyksestä, niin rehellisyytemme olemme ainakin
-säilyttäneet.
-
--- Voi, minä en ajatellut mitä sanoin, Rod huudahti katuvana.
-Toivoisin hartaasti, että olisin teikäläisiä.
-
--- Mutta niinhän sinä oletkin, Vabi vastasi ja tarttui Rodin käteen.
-
-Seuraavana päivänä jatkettiin matkaa Ombabika-virtaa ylös, mutta nyt
-retkeläisten innostukseen oli tullut kiusallinen särö. Kultaluodin
-odottamaton löytyminen ja sen mahdollinen merkitys sai heidät
-pelkäämään, että heidän aarteensa kenties olikin jo löydetty.
-
-Vabi ensimmäiseksi rohkaisi mielensä.
-
--- En minä voi sitä uskoa! hän huudahti, ja toiset arvasivat
-kysymättäkin mitä hän tarkoitti. En usko, että kultaamme on löydetty.
-Sehän on tämän maankolkan kaikkein synkimmässä ja vaikeimmin
-päästävässä paikassa, ja jos niin suuri löytö olisi tehty, olisi
-siitä varmasti kuultu Vabinoshissa tai Kenogamissa.
-
--- Tai jos se olisikin löydetty, niin kenties löytäjä on kuollut, Rod
-lisäsi.
-
-Kanootin perästä kuului Mukokin vahvistava rykäisy:
-
--- Kuollu!
-
-Ombabikan uoma muuttui nyt kapeaksi ja vaahtopäiseksi. Kanootti
-pääsi voimakkaassa virrassa vain hitaasti eteenpäin, ja puolenpäivän
-aikaan Mukoki ilmoitti venematkan päättyneen. Aluksi Rod ei tuntenut
-paikkaa missä he nousivat maihin. Mutta sitten hän huudahti iloisesti
-yllättyneenä:
-
--- Kas -- tässähän me talvella söimme illallista sen kauhean
-seikkailun jälkeen!
-
-Etäinen kumea kohina kantautui hänen korviinsa.
-
--- Kuulkaa! Tuolla joki kohisee samassa vuoren halkeamassa, missä
-niin täpärästi pelastuimme vungain käsistä!
-
--- Me joudumme nytkin menemään samasta kohdasta, mutta päiväsaikaan,
-sanoi Vabi.
-
--- Paha urakka, Mukoki huomautti. Kuusi maili. Kantaa kaikki tavara
-selässä.
-
--- Ja sitten tulemme sille vuorten tuolla puolen olevalle pienelle
-purolle, missä sinä ammuit karibun? kysyi Rod.
-
--- Niin, Vabi vastasi. Mutta tällä kertaa tuo pieni puro on kuohuva
-virta, ja meillä on tosiaankin kova urakka kestettävänämme, ennen
-kuin pääsemme kahdeksan mailin päähän siitä metsämökistä.
-
--- Ja siitä saamme kantaa kanootin ja tavarat aina rotkopurolle asti,
-Rod jatkoi. Ja sitten -- eläköön, siitä alkaa matka kultalöydökselle!
-
--- Tänä iltana teke leiri vuorelle, lisäsi Mukoki.
-
-Vabi puhkesi sydämelliseen nauruun ja läimäytti Rodia selkään.
-
--- Muistatko sen ison ilveksen, Rod, jonka sinä ammuit kun luulit
-sitä vungaksi ja säikäytit meidät melkein hengiltä?
-
-Rod punastui muistaessaan hassun seikkailunsa ja ryhtyi kiireesti
-auttamaan Mukokia kanootin purkamisessa. Kaksi tuntia pidettiin
-ruokalepoa. Sitten pojat nostivat tuohikanootin hartioilleen ja
-Mukoki otti puolet tavaroista selkäänsä.
-
-Yhä selkeämmin kaikui kevättulvien paisuttaman puron kohina heidän
-korvissaan, ja heidän kuljettuaan mailin verran yhtyi siihen
-toinenkin ääni. Heidän oikealla puolellaan kohosi äkkijyrkkä
-vuorenseinä ainakin tuhannen jalan korkeuteen, vasemmalla puolella
-aukeni rotko, ja sen pohjalla pauhasi koski.
-
-Yhä kapeammaksi muuttui vuorenrinteen ja rotkon välinen tila, kunnes
-heidän edessään oli vain kuutisen jalan levyinen kulkutie. Rodin
-kasvot kalpenivat, kun hän huomasi missä hirvittävässä vaarassa
-he tietämättään olivat olleet tuona pimeänä yönä muutama kuukausi
-sitten; hetken aikaa Vabikin seisoi äänettömänä katsellen alas.
-Rotkosta kuului rajuna virtaavan veden huumaava kohina, ja sen kaiku
-vastasi kumeasti kallioseinistä ja jylhistä luolista.
-
--- Katsohan alas! huusi Vabi ystävänsä korvaan.
-
-Hän meni aivan jyrkänteen reunalle, ja Rod pakotti itsensä seuraamaan
-perässä, vaikka hänen tekikin mieli tarrautua lujasti kiinni kallioon.
-
-Vain puolisen minuuttia Rod seisoi kauhistuneena ja huumautuneena
-jyrkänteen reunalla, mutta siitäkin ajasta hänelle jäi elämän ikäinen
-muisto. Viidensadan jalan päässä hänen alapuolellaan pieksivät
-kevättulvien vedet kallioseiniä täyttäen koko rotkon ja piiskaten
-raivossaan pintansa maidonvalkoiseksi vaahdoksi, kunnes kalliot ja
-maa tuntuivat tärähtelevän niiden voimasta. Siellä täällä pilkahti
-kuohuista valtavien paasien mustia niskoja kuin mitäkin jättiläisten
-leikkikaluja, jotka vielä lisäsivät mahtavaa pauhua.
-
-Tätä kaikkea Roderick Drew katseli vain silmänräpäyksen ajan, sitten
-hän peräytyi joka hermo väristen.
-
-Mutta Vabi ei hievahtanutkaan. Hän katseli luonnonvoimien mahtavaa
-leikkiä lumoutuneena, kuin kivipatsaaksi muuttuneena. Kun hän viimein
-kääntyi toveriinsa päin, eivät hänen huulensa sanoneet mitään, mutta
-hänen silmänsä hehkuivat tulta, joka oli perintöä hänen äidiltään;
-hänen villin heimonsa veri tuntui huutavan riemuitsevaa tervehdystä
-luonnon hurjalle leikille.
-
-Sitten he jatkoivat taas kanoottia kantaen matkaansa tällä
-vaarallisella tiellä välttäen huolellisesti koskettamasta jalallaan
-irtonaisia kiviä ja juuria ja irtonaisia oksia, eivätkä he levänneet,
-ennen kuin edessä oli leveämpi ja turvallisempi kulkutie. Lopuksi he
-saapuivat sille vähäiselle ylätasangolle, jolla heillä oli talvella
-ollut leirinsä, ja laskivat kanootin vanhan havumajansa lähelle.
-
-Kaikki oli samalla tavoin kuin heidän lähtiessään. Eivät talven lumet
-eivätkä kevätmyrskyt olleet hävittäneet hyvin suojattua havumajaa.
-Vieläpä nuotion hiilet ja Rodin ampuman ison ilveksen luutkin olivat
-näkyvissä sekä paalu, mihin he olivat sitoneet monien seikkailujensa
-uskollisen toverin, Suden.
-
-Vabi meni äänettömänä paalun luo, istuutui sen viereen ja kietoi
-käsivartensa sen ympärille. Hänen kasvoillaan oli ilme, joka puhui
-enemmän kuin mitkään sanat.
-
--- Vanha Susi parka!
-
-Rod kääntyi toisaalle ja käveli pienen aukion reunalle tuntien
-silmissään jotakin kuumaa ja pistelevää. Hänen edessään levisivät
-suunnattomat salomaat. Ja jossakin tuolla mittaamattomassa autiudessa
-Susi nyt kierteli. Hänen siinä katsellessaan kulkivat hänen
-mielessään vavahduttavat kuvat -- Mukokin elämän murhenäytelmä,
-ja miten Vabin kesyttämä susi oli kostanut heimolleen sen taholta
-kärsimänsä vääryyden.
-
-Missähän Susi nyt olikaan?
-
-Huomaamattaan Rod oli lausunut tuon kysymyksen ääneen, ja selkänsä
-takaa hän kuuli Vabin vastauksen.
-
--- Se on jälleen metsästämässä heimonsa kanssa. Se on unohtanut
-meidät, villiytynyt uudelleen erämaan eläimeksi.
-
--- Erämaahan se on palannut ja villiytynyt, Rod sanoi. Mutta se ei
-ole unohtanut meitä -- ei voi olla unohtanut!
-
-Vabi ei vastannut.
-
-
-
-
-10.
-
-SALAPERÄINEN LAUKAUS
-
-
-Pitkän aikaa pojat katselivat äänettöminä edessään aukeavaa
-maisemaa. Siinä levisi samainen aukea tasanko, jolta Mukoki oli
-ampunut karibun; sen takana olivat leveät metsävyöhykkeet, joita
-taas halkoivat aukeat ja notkelmat, ja niiden lomissa siinsi
-toistakymmentä järveä ilta-auringon loisteessa.
-
-Kun Rod oli ensimmäistä kertaa katsellut tätä rannatonta erämaata,
-joka ulottui aina pohjoisnavan partaille asti, se oli ollut
-häikäisevä lumen ja jään maailma. Nyt tuo maailma oli heräämässä
-kevääseen. Kauempana he näkivät erään rotkon pohjalla joen, jonka
-juoksua heidän matkansa nyt tulisi seuraamaan. Viime talvena se oli
-ollut vähäinen puro, nyt se oli paisunut vinhaksi virraksi.
-
-Heidän siinä katsellessaan ilmaantui eräälle mailin päässä olevalle
-metsänaukiolle kaksi tummaa hahmoa. Täältä katsoen ne näyttivät
-tuskin koiraa suuremmilta, ja Rod huudahti ensin:
-
--- Susia!
-
-Mutta seuraavalla hengenvedolla hän korjasikin: -- Hirviä!
-
--- Hirviemo vasikkansa kanssa, sanoi Vabi.
-
--- Mistä sen tiedät? kysyi Rod.
-
--- No, katso nyt itsekin. Emo kulkee edellä, ja täältäkin asti näen,
-että se kulkee tasaisin askelin. Hirvi ei koskaan laukkaa eikä
-nelistä kuten peura, vaan kävelee. Näethän, miten vasikka hyppelee.
-Vanhempi hirvi ei koskaan tee niin.
-
--- Mutta molemmat eläimet näyttävät aivan samankokoisilta, Rod
-huomautti vieläkin epäillen.
-
--- Vasikka on kaksivuotias, melkein emonsa kokoinen. Eihän sen
-ikäinen oikeastaan enää ole mikään vasikka, mutta sanomme sitä
-vasikaksi niin kauan kuin se seuraa emoaan. Olen havainnut niiden
-pysyttelevän yksissä kolmekin vuotta.
-
--- Ne tulevat tänne päin! Rod kuiskasi.
-
-Hirvet olivat lähteneet kulkemaan sitä harjannetta kohti, jonka
-laella he seisoivat. Vabi veti ystävänsä piiloon ison kiven taakse,
-josta he saattoivat eläinten huomaamatta katsella niitä.
-
--- Ole hiljaa, hän varoitti. Ne tulevat syömään poppelin silmuja
-tänne harjulle. Ne ovat ilmeisesti juuri käyneet purolla juomassa.
-Saamme kenties nähdä jotakin hauskaa.
-
-Hän kostutti etusormensa kielellään ja piti sitä ylhäällä päänsä
-päällä -- keino, joka luotettavimmin ilmoittaa tuulen suunnan.
-
--- Tuuli käy suoraan niitä päin, hän sanoi harmistuneena. Ellemme ole
-riittävän korkealla, jotta hajumme menisi niiden ylitse, ne eivät
-uskalla tulla.
-
-Vähän ajan kuluttua Rod nykäisi Vabia.
-
--- Nyt ne ovat jo pyssynkantaman päässä!
-
--- Niin ovat, mutta emme me niitä ammu. Emmehän me tarvitse lihaa.
-
-Äkkiä hirviemo pysähtyi, ja Vabi naurahti hyvillään.
-
--- Hienoa! hän kuiskasi. Se vainusi meidät jo neljännesmailin
-päästä. Katsohan, miten se kohottaa päätään ja miten sen isot korvat
-sojottavat eteenpäin ja sieraimet ovat kohti taivasta! Se tietää,
-että täältä harjulta uhkaa vaara. Kas nyt...
-
-Hän ei ehtinyt lopettaa. Salamannopeasti hirvi käännähti vasikkansa
-puoleen ja näytti tuuppivan sitäkin kääntymään; sitten molemmat
-vilistivät pohjoiseen. Emo juoksi tällä kertaa vasikkansa takana.
-
--- Minä pidän hirvistä, sanoi Vabi, ja hänen silmänsä loistivat.
-Olethan kai huomannut, etten juuri koskaan ammu niitä?
-
--- Et tosiaan ammukaan! En ole vain koskaan tullut sitä ajatelleeksi.
-Mikä siihen on syynä?
-
--- Se johtuu monestakin seikasta. Tietysti olen joskus ampunut,
-kun on kipeästi tarvittu lihaa, mutta se on aina ollut minulle
-vastenmielistä. Leijonaa sanotaan eläinten kuninkaaksi. Pötyä! Hirvi
-on eläinten valtias. Näithän, miten tuo emo äsken menetteli. Jos se
-arvelee vaaran uhkaavan, se kulkee vasikkansa edellä haluten suojella
-sitä; samasta syystä se paetessaan juoksee vasikkansa jäljessä
-antautuen siten itse vaaralle alttiiksi. Eikö se ole suurenmoista
-äidinrakkautta? Entä hirvihärkä! Kiima-aikana se puolustaa naarastaan
-vaikka kymmentä pyssymiestä vastaan. Jos lehmä kuitenkin kaatuu
-ensimmäisenä, se asettuu parinsa ruumiin eteen vihollistensa
-maalitauluksi kuopien maata sorkillaan ja silmät leiskuen vihasta
-eikä väisty, ennen kuin sekin on luotien lävistämä.
-
-Rod ei puhunut vähään aikaan mitään. Hirviemo vasikkoineen oli jo
-kadonnut näkyvistä, kun hän kääntyi Vabiin päin.
-
--- Olen iloinen siitä, mitä kerroit, hän sanoi. Minä olen kerran
-ampunut hirven, muistathan. Nyt minäkin lupaan, etten enää koskaan
-tee sitä, ellei se ole välttämätöntä.
-
-He palasivat leiripaikalle, missä Mukoki tarjosi heille illalliseksi
-karhunpaistia, kuumaa kahvia ja kuumilla kivillä paistettuja leipiä.
-Syötyään he istuivat vielä hyvän aikaa nuotion ääressä ja muistelivat
-Sutta ja sen seikkailuja.
-
-Vielä tuntikauden sen jälkeen kun toiset jo olivat kääriytyneet
-makuuhuopiinsa Rod istui tulen vieressä miettien ja kuunnellen metsän
-ääniä. Sitten hän vielä kerran palasi jyrkänteen reunalle ja katseli
-suurta keväistä kuuta, joka verhosi suuren yksinäisyyden lempeään
-hohteeseensa.
-
-Miten ihania nämä pohjolan erämaat olivatkaan, ja miten vähän
-sivistyneen maailman ihmiset niistä tiesivätkään! Nähdessään
-revontulien vielä heikosti välähtelevän jossakin tuolla näköpiirin
-äärillä, minne ihmisjalka ei vielä koskaan ollut astunut, hän tuli
-ajatelleeksi, että Jumalan täytyi täällä olla lähempänä maata kuin
-muualla.
-
-Ensi kertaa hänen sydämessään miltei heräsi rakkaus punaisen miehen
-Suurta Henkeä kohtaan. Sillä eikö Suuri Henki ollut sama kuin hänen
-Jumalansa? Hänellä oli täällä ympärillään alakuloinen, autio,
-salamyhkäinen maailma, joka oli intiaanin Raamattu ja joka pohjolan
-miehelle sisälsi suuren Luojan opetukset ja Hänen kutsuvan äänensä.
-
-Hiljainen tuuli oli noussut ja kuiski avarilla lakeuksilla; hän
-kuuli poppelien oksien vienon kahinan ja jostakin alhaalta huuhkajan
-pehmeän, kuhertelevan kosintaäänen. Vähitellen hänen silmänsä
-ummistuivat ja hän nojautui vasten kalliopaatta; jonka suojaan oli
-käynyt istumaan.
-
-Hänellä ei ollut aavistustakaan, miten kauan oli siinä istunut. Mutta
-äkkiä hänet havahdutti hirveä huuto.
-
-Joka jäsen väristen hän kavahti jaloilleen. Hän oli itsekin
-huutamaisillaan, mutta kieli oli kuin liimautunut kitalakeen. Mitä
-olikaan tapahtunut? Vabiko oli huutanut vai Mukoki?
-
-Kymmenkunnan askelen päässä hänestä oli iso paasi, ja sen harjalla
-hän huomasi pitkän liukuvan hahmon, joka välkkyi hopeankarvaiselta
-kuutamossa. Ilves! Hän otti äänettömästi pyssynsä, joka oli liukunut
-hänen jalkoihinsa, ja samassa peto päästi uuden verta hyydyttävän
-huudon.
-
-Vielä nytkin Rodia värisytti tuo ihmisen tuskallista kuolinhuutoa
-muistuttava ääni. Hän nosti aseen poskelleen. Kirkas välähdys
-kuutamossa -- terävä paukahdus -- sitten kuului huuto havumajalta.
-Rod katui ampumistaan. Hänen olisi pitänyt tyytyä vain katselemaan
-tuota erämaan yöllistä vierasta, jonka nahkakin oli tähän aikaan
-vähäarvoinen. Hän hiipi hiljaa paaden luo, mutta ilvestä ei näkynyt.
-Hän kiersi ympäri pyssy ampumavalmiina siltä varalta, jos ilves
-hyökkäisi. Mutta peto oli mennyt menojaan. Hän oli ampunut ohi.
-
-Mukoki ja Vabi saapuivat paikalle.
-
--- Joko taas julmasti iso vunga, pilaili Mukoki muistellen pojan
-aikaisempaa seikkailua samalla paikalla. Tappaa se?
-
--- Ohi meni, Rod vastasi. Sillä oli ilkeä ääni! Huh!
-
-Hän kävi vihdoinkin levolle toisten kanssa ja nukkui päivänkoittoon
-asti. Aamu oli todellinen heräävän kevään aamu, lämmin ja innostava.
-Lauleskellen, viheltäen ja iloisesti huudahdellen miehet lähtivät
-laskeutumaan alas harjulta. Mukoki kulki jälleen edellä tavaroita
-kantaen, ja pojat olivat kulkeneet matkasta vasta kolmanneksen, kun
-hän jo tuli vastaan toista kantamusta noutamaan.
-
-Puolenpäivän aikaan he olivat saaneet kanoottinsa ja tavaransa
-rannalle ja pitivät päivällistauon. Tässä tulvan paisuttamassa joessa
-oli vain vähän virtapaikkoja ja pieniä suvantoja, mikä suuresti
-helpottaisi kulkua.
-
--- Kukaties tulee mökille yöksi, sanoi Mukoki. Minä kantaa kuorma
-sinne vielä tänä yönä.
-
-Ja kun he olivat pari tuntia meloneet, Mukoki mitään sanomatta
-lastasi tavarat selkäänsä ja lähti matkaamaan tasangon yli.
-
--- On parasta antaa hänen mennä yksin, sanoi Vabi, kun Rod halusi
-lähteä mukaan. Hän haluaa välttämättä ehtiä täksi yöksi metsämajalle,
-Suden katoamispaikalle, eikä hän palaa sieltä ennen kuin aamulla.
-
-Mukoki lähti, eikä hän katsonut kertaakaan taakseen, ennen kuin
-tiesi varmasti kadonneensa toveriensa näköpiiristä. Mutta sitten
-hänen käytöksensä muuttui nopeasti ja omituisella tavalla. Hän
-pudotti kantohihnan otsaltaan alas rinnalle voidakseen esteettä
-käännellä päätään. Hänen silmänsä paloivat kiihkeinä; hänen askelensa
-olivat keveät ja varovaiset; hän kuunteli ja teki havaintoja koko
-olemuksellaan. Sivullinen olisi luullut vanhan eränkävijän olevan
-vihollisen tai riistan jäljillä. Mutta hänen aseensa oli varmistettu,
-eivätkä vastaan sattuva karhun jälki tai metsästä kuuluva punapeuran
-askelen risahdus näyttäneet kiinnittävän hänen huomiotaan. Hänen
-katseensa oli koko ajan kiinni maassa, ja siinä missä se oli pehmeää
-ja kosteaa hän kulki hitaammin.
-
-Yhtäkkiä hän pysähtyi. Hänellä oli edessään selvät suden jäljet.
-
-Hiljaa huudahtaen intiaani heitti kantamuksensa maahan ja lankesi
-polvilleen. Hänen silmissään paloi into ja jännitys, kun hän ryömi
-hitaasti eteenpäin tutkien suden jokaisen jäljen ja pysähtyi aina
-kun tuli oikean etukäpälän jäljen kohdalle. Kesy susi oli penikkana
-käynyt oikeasta etujalastaan Mukokin ansaan ja menettänyt siitä
-silloin kaksi varvasta. Mutta tämän suden käpälässä näyttivät kaikki
-varpaat olevan tallella, ja pettyneenä huokaisten Mukoki kohosi
-jälleen jaloilleen.
-
-Viidesti Mukoki sinä iltapäivänä kyyristyi tutkimaan susien jälkiä,
-ja joka kerran hänen kasvojensa toiveikas ilme vaihtui pettymykseksi.
-Ilta oli jo hämärtynyt, kun hän saapui pienelle laaksojärvelle;
-auringon kelmeä ruskotus valaisi vanhan metsämajan mustuneita
-raunioita. Pitkän aikaa Mukoki katseli niitä liikahtamatta; hän
-muisteli, miten Rod ja hän olivat juosseet palopaikalle pelastamaan
-Vabia.
-
-Jotakin valkoista loisti maassa, ja Mukoki naurahti kuivasti
-huomatessaan, etteivät vungat olleet palanneet hautaamaan
-kuolluttaan. Metsän eläimet olivat kalunneet ruumiin pelkäksi
-luurangoksi.
-
-Kuu kohosi taivaalle, ja sen valossa vanha intiaani seisoi
-liikkumattomana kuin patsas nojautuen valkeaan kaarnattomaan puuhun,
-josta elinnesteet olivat kuivuneet jo ihmisikä sitten.
-
-Siinä seistessään ja katsellessaan ääneti eteensä hän kuuli ylhäältä
-rinteeltä kolinaa aivan kuin kivet olisivat vierineet. Kun hän
-kurottautui kuuntelemaan, näkyi harjulla tulen välähdys ja kuului
-laukauksen ääni; Mukoki heittäytyi pitkäkseen maahan, ja samalla
-hetkellä kajahti harjulta niin hirveä, epäinhimillinen ja jähmettävä
-huuto, että vanha eränkävijä äännähti kauhuissaan.
-
-Hän makasi liikahtamatta ja hivutti varovaisesti aseensa
-laukaisuasentoon. Mutta pienintäkään risahdusta ei enää kuulunut
-kalliolta.
-
-Ja sitten kajahti harjun rinteestä uudelleen sama hirveä huuto; nyt
-Mukoki tiesi, ettei se tullut minkään villieläimen kurkusta. Se oli
-ihmisen ääni -- kaamea ja villi.
-
-Koko ruumis vapisten Mukoki painui yhä kiinteämmin maata vasten,
-ja jokin nimetön pelko puistatti häntä. Ja jälleen kuului huuto,
-yhä kauempaa ja kauempaa, kunnes se haipui harjun takaiseen rotkoon
-kajahdellen sen kallioseinistä, jäykistäen saalistavat yöeläimet
-paikalleen ja pannen vanhan Mukokin päästämään nyyhkyttäviä
-huokauksia.
-
-Eikä hän liikahtanut paikaltaan, ennen kuin huudot lopulta kuuluivat
-mailien takaa, ja vain yötuuli suhisi harjun rinteillä.
-
-
-
-
-11.
-
-ÄÄNI ROTKOSSA
-
-
-Jos Mukoki olisi ollut valkoinen mies, olisi hän voinut yrittää
-järjellään selittää tuota omituista ääntä. Mutta Mukokin maailmassa
-ei ollut muuta kuin erämaa, eikä hän koskaan ollut kuullut siellä
-mitään tämänkaltaista.
-
-Tunnin verran Mukoki makasi litteänä maassa sanomattoman kauhun
-vallassa. Vähitellen hänen mielensä tasapaino palasi. Olihan hän
-elänyt vuosikaudet kauppa-aseman valkoisten asukkaiden keskuudessa,
-ja järkeily sai vihdoinkin voiton taikauskosta.
-
-Häntä oli yritetty ampua. Hän oli kuullut luodin viheltävän päänsä
-yli ja iskeytyvän puuhun, jota vasten hän oli nojannut. Joku olento
-oli väijynyt tuolta edestä kallioiden kätköstä. Mutta kuka?
-
-Hän muisteli oman kadonneen heimonsa sotahuutoa ja kaikkien
-vihollisheimojen huutoja, mutta yksikään niistä ei ollut tuon
-äskeisen äänen kaltainen. Se kummitteli yhä vieläkin hänen korvissaan
-ja pani vilunväreet kulkemaan hänen selässään. Ja sama nimetön kauhu
-seurasi hänen kintereillään, kun hän pysähtymättä kiiruhti toveriensa
-luo samaa tietä mitä päivällä oli kulkenut.
-
-Yleensä intiaani salaa pelkonsa; hän kätkee sen sydämeensä kuin
-valkoinen mies syntitaakkansa. Mutta se mitä Mukoki tänä iltana oli
-kuullut, meni hänen rotunsa tietopiirin ulkopuolelle, ja vieläkin
-vapisten hän kertoi kokemuksestaan pojille. Rod ja Vabi kuuntelivat
-hänen kuvaustaan hämmästyksestä sanattomina.
-
--- Jos se oli joku vunga? Vabi kysyi.
-
--- Ei mikä vunga, Mukoki vastasi ja ravisti päätään. Vunga ei pitää
-semmoista ääntä!
-
-Hän vetäytyi pois nuotion luota, kääriytyi huopaansa ja paneutui
-pitkäkseen poikien rakentamaan havumajaan. Vabi ja Rod katsoivat
-hämmästyneinä toisiinsa.
-
--- Mukokilla on varmasti ollut merkillinen seikkailu, virkkoi Vabi
-lopulta. Noin järkyttyneenä, en ole vielä koskaan häntä nähnyt.
-Laukauksen voi vielä jotenkin selittää. Vungia saattaa vielä
-piileskellä näillä seuduin, ja joku heistä näki Mukokin ja ampui.
-Mutta entä se huuto? Mitä sinä siitä ajattelet?
-
--- Entäpä jos Mukokin mielikuvituksella on osansa tässä seikkailussa?
-Rod vaikeni hetkeksi nähdessään toisen paheksuvan ilmeen, mutta
-jatkoi sitten:
-
--- En tietenkään tarkoita, että hän tahallaan olisi kertonut meille
-omiaan. Hänhän oli harjun juurella. Sitten häntä yllättäen ammuttiin
-rinteeltä, näkyi leimaus, kuului laukaus ja luoti lensi hänen päänsä
-yli. Ja samassa hetkessä tai heti sen jälkeen -- hm, muistathan
-ilveksen huudon!
-
--- Tarkoitatko, että ilves olisi pelästynyt laukausta ja lähtenyt
-ulvoen pakoon?
-
--- Sitä juuri.
-
--- Mahdotonta! Ilves ei olisi laukauksen kuultuaan päästänyt
-ääntäkään!
-
--- Mutta miksei voi sattua poikkeusta?
-
--- Ei milloinkaan, jos ilveksestä on kysymys. Eikä mikään eläin
-päästä sellaista ääntä. Ja Mukoki on rohkea kuin leijona. Ilveksen
-ulvahdus olisi saanut hänet värisemään ilosta eikä pelosta. Mutta nuo
-äänet muuttivat hänen verensä vedeksi. Ne tekivät hänestä pelkurin ja
-saivat hänet juoksujalkaa pakenemaan tänne meidän luoksemme. Onko se
-Mukokin tapaista? Minusta ne olivat...
-
--- Mitä?
-
--- Varsin kummallista, Vabi lopetti tyynesti ja nousi pystyyn. Ehkäpä
-huomenna löydämme selityksen. Joka tapauksessa on parasta, ettemme
-jätä leiriä tänä yönä vartioimatta. Minä menen nyt nukkumaan ja sinä
-saat herättää minut hetken kuluttua.
-
-Yö kului vartijan mielestä kiduttavan hitaasti ja hän oli iloinen,
-kun Vabi tuli vapauttamaan hänet puolenyön jälkeen. Aamunkoitteessa
-Vabi vuorostaan herätti hänet.
-
-Mukoki oli myös jalkeilla ja oli jo kerännyt tavaransa. Hänen
-kasvonsa olivat jälleen ilmeettömät niin kuin tavallisesti, mutta
-pojat saattoivat panna merkille, että eilisiltainen pelko vielä
-heijasteli hänessä. Tänä aamuna hän ei kulkenutkaan poikien edellä,
-vaan asteli heidän rinnallaan ja lepäsi silloin kun hekin laskivat
-kanoottinsa maahan, ja koko ajan hänen silmänsä tarkastelivat
-tasankoa ja etäisiä harjanteita. Kerran kun Mukoki nousi korkealle
-kivelle katselemaan ympäristöä, Vabi kuiskasi toverilleen:
-
--- Tuo on omituista, Rod -- kerrassaan merkillistä.
-
-Tuntia myöhemmin Mukoki laski kantamuksensa maahan. He olivat tällöin
-vain neljännesmailin päässä vuoren alaspäin viettävältä rinteeltä.
-
--- Jättää kanootti tähän, hän sanoi. Lähtee hiljaa kuin kettu vanha
-leiri. Kukaties, mitä siellä näkee.
-
-Mukoki kävi taas johtamaan pojat kintereillään. Mukokin ase oli
-ampumavalmiina, ja pojat seurasivat hänen esimerkkiään.
-
-Alkaessaan lähestyä harjun lakea, missä Mukokin henki kerran oli
-riippunut hiuskarvan varassa, pojat tunsivat miltei sietämätöntä
-jännitystä. Mukokin pelko alkoi tarttua heihin. Monet kerrat Vabi
-oli nähnyt ystävänsä kuolemanvaarassa, mutta ei koskaan -- ei edes
-silloinkaan, kun vungain kymmenpäinen joukko oli ollut heidän
-kintereillään -- hän ollut nähnyt Mukokia näin tuskaisen varovaisena
-kuin nyt.
-
-Vähän väliä Mukoki seisahtui kuuntelemaan ja katselemaan. Ei
-pieninkään oksa risahtanut hänen pehmeän mokkasiininsa alla;
-vähäinenkin linnun liikahdus, pensaan rasahdus, jäniksen loikkaus
-sai hänet hetkessä pysähtymään. Mikä hirvittävä pelko Mukokin mielen
-täyttikään? Oliko hän nähnyt jotakin muuta, mistä hän ei ollut
-kertonut heille? Ajatteliko hän jotakin sellaista, mitä hän ei ollut
-kumppaneilleen paljastanut?
-
-He olivat harjun laella. Siellä vasta Mukoki suoristi ryhtinsä.
-
-Vähäisintäkään elävän olennon merkkiä ei näkynyt. Syvällä laaksossa
-kimalteli pieni lehtorantainen järvi keskipäivän auringossa. He
-näkivät palaneen majansa rauniot ja niiden vieressä tavaramytyn,
-jonka Mukoki oli eilen illalla tuonut. Kukaan ei ollut irrottanut sen
-siteitä.
-
-Vabin kasvojen jännitys laukesi. Rod hengitti kevyemmin ja naurahti.
-Mitä ihmeen pelkäämistä täällä oli? Hän vilkaisi kysyvästi Mukokiin.
-
--- Tuolla ne kalliot, tuolla se puu, selitti Mukoki. Tuolta alhaalta
-se parku tulee! -- Hän viittasi alas tasangolle.
-
-Vabi oli laskeutunut puun luo.
-
--- Tulehan katsomaan, Rod! hän huusi. Totta totisesti -- onpa se
-mennyt täpärältä!
-
-Toisten tultua paikalle hän näytti pientä tuoretta reikää puun
-valkeassa pinnassa.
-
--- Seisohan jälleen selkä puuta vasten, Muki, niin kuin sanoit eilen
-illalla seisseesi. Laupias taivas! Se veikkonen tähtäsi sinua otsaan
--- luoti lensi kahden sormen leveyden liian ylös! Eipä ole ihme, että
-ilveksen huuto kuului korvissasi kamalalta.
-
--- Ei mikä ilves, sanoi Mukoki, ja hänen kasvonsa synkkenivät.
-
--- Etkö häpeä, Muki, nauroi Vabi. Älä nyt joutavasta suutu.
-
-Rod kaivoi metsästyspuukollaan luodin reikää.
-
--- Jo otti puukon kärki luotiin, hän sanoi. Se ei ole mennyt tuumaa
-syvemmälle.
-
--- Sepä merkillistä, ihmetteli Vabi ja tuli katsomaan. Pitäisihän sen
-olla mennyt ainakin rungon puoliväliin. Hei Muki, tokkopa luoti olisi
-tehnyt sinulle suurtakaan vahinkoa...
-
-Hän keskeytti lauseensa. Rod oli äkkiä huudahtanut. Hän piti puukkoa
-pystyssä ja osoitti sormellaan sen kärkeä. Hetken kaikki kolme
-tuijottivat siihen hämmästyksestä sanattomina. Puukon kärjessä näkyi
-pieni keltainen siru, joka kimalteli himmeästi.
-
--- Taas kultaluoti!
-
-Vabin huudahdus oli oikeastaan vain käheä kuiskaus. Mukoki tuntui
-lakanneen hengittämästä. Rodin katse etsi vanhan intiaanin katsetta.
-
--- Mitä tämä merkitsee?
-
-Vabi kaivoi kultaluodin ilmoille.
-
--- Mitä ihmettä tämä oikein merkitsee? Rod toisti kysymyksensä.
-
-Jälleen hän katsoi Mukokiin.
-
--- Mies -- joka ampu karhu -- ei ole kuollu! tämä huohotti
-vastaukseksi. Sama pyssy -- sama kulta, sama...
-
--- Sama -- mikä?
-
-Mukokin kasvot saivat oudon ilmeen ja lausettaan lopettamatta
-hän käännähti ja viittasi kapealle aukiolle, joka oli harjun ja
-kultalöydökselle vievän rotkon suun välillä.
-
--- Parku mene tuonne päin, hän sanoi lyhyesti.
-
--- Rotkoonko? Vabi kysyi.
-
--- Rotkoon! Rod toisti kaikuna.
-
-Saman ajatuksen pakottamina kaikki kolme lähtivät kiipeämään niille
-kallionjärkäleille, joiden lomasta laukaus oli ammuttu. Varmastikin
-he löytäisivät sieltä jonkin jäljen -- sieltä tai sitten alempaa
-aukiolta, missä sulanut lumi oli pehmittänyt maan. Mukoki kulki
-edellä, ja he tutkivat jokaisen tuumanalan kohdasta missä ampujan oli
-täytynyt olla.
-
-Mutta jälkeäkään ei näkynyt. He alkoivat rinnatusten laskeutua alas
-rinnettä. Kun he olivat ehtineet kulkea aukiosta kolmanneksen,
-keskimmäisenä kulkeva Vabi huusi nähneensä jotakin. Rodin saapuessa
-paikalle seisoi Mukoki jo Vabin vieressä, ja molemmat tuijottivat
-sanattomina pensaaseen, jonka eräässä varvussa heilahteli vähäinen
-karvatukku.
-
--- Ilveksenkarvoja! Rod huudahti. Ilveshän tästä on kulkenut! Hänen
-oli vaikea salata voitonriemuaan. Hän oli siis sittenkin ollut eilen
-illalla oikeassa päätellessään, että ilves Mukokin oli säikäyttänyt.
-
--- Niin ilves tosiaankin -- mutta vähintään neljän jalan korkuinen,
-Vabi huomautti tyynesti. Vabin äänensävystä Rod aavisti, että
-hänellä, kaupungin kasvatilla, oli vielä paljon opittavaa erämaan
-elämästä. -- Tavallinen ilves ei ulotu noin korkealle, Rod!
-
--- Sitten se on..., Rodin sanat takertuivat suuhun.
-
--- Ilveksennahkainen takki -- se juuri. Miehellä, joka viime
-yönä ampui Mukokia, oli yllään ilveksennahkoja! Ongelma käy yhä
-visaisemmaksi!
-
-Vabi lähti uudelleen tutkimaan seutua. Mutta harjulta ei löytynyt
-mitään. Eikä aukiolla näkynyt ainoatakaan jalan jälkeä. Mutta jos tuo
-salaperäinen kultaluotien ampuja oli juossut harjulta aukion poikki
-rotkoon, olisi hänen täytynyt jättää itsestään edes jonkinlaisia
-merkkejä.
-
--- Emme me kuitenkaan voi antaa tämän asian viivyttää matkaamme,
-sanoi Vabi, kun he tuntia myöhemmin nauttivat päivällistään. Meidän
-on illaksi jouduttava vanhalle leiripaikallemme rotkon suulle. Mitä
-nopeammin pääsemme pois noiden kultaluotien ulottuvilta, sitä parempi.
-
-Mukoki kohautti hartioitaan.
-
--- Kultaluotimies seuraa perästä, hän arveli. Parku mene illalla
-tuonne rotko päin.
-
--- En usko, että tuo veitikka, kuka hän sitten lieneekin, viitsii
-tarpoa perässämme, sanoi Vabi katsoen samalla merkitsevästi Rodiin.
-Vähän myöhemmin hän sai tilaisuuden kuiskata ystävälleen: -- Ellemme
-saa tuota huutoa lähtemään Mukin päästä, emme ikinä löydä kultaamme.
-
-Kun Mukoki oli lähtenyt kokoamaan tavaroita, Vabi jatkoi totisena:
-
--- Muki ei pelkää sen paremmin kulta- kuin lyijyluotejakaan. Hän
-ei pelkää mitään ihmisten tai eläinten taholta uhkaavaa vaaraa.
-Mutta tuo huuto kummittelee hänen päässään. Hän yrittää olla siitä
-puhumatta, mutta se vaivaa häntä. Tiedätkö, mitä hän ajattelee?
-Et luultavasti -- mutta minä tiedän! Hän on taikauskoinen kuten
-koko hänen rotunsa, ja nuo kultaluodit, hirveät huudot ja se,
-ettemme löytäneet ampujasta jälkeäkään -- kaikki ne saavat hänet
-ajattelemaan, että tuo salaperäinen ampuja on...
-
-Vabi keskeytti lauseensa ja pyyhki hikeä otsaltaan, ja Rod huomasi,
-että toinen yritti salata järkytystään.
-
--- Minkä hän sen luulee olevan?
-
--- En oikein tiedä -- en ole varma. Mutta Mukokin heimosta kulkee
-tarina, että aina pitkien väliaikojen päästä Suuri Henki lähettää
-sen keskuuteen jonkun uljaan soturin vaatimaan ihmishenkeä uhriksi
-jostakin suuresta rikoksesta, minkä joku sen päällikkö on aikoinaan
-tehnyt. Tämä kostaja on näkymätön, mutta hänen äänensä saa vuoret
-vapisemaan ja virtain juoksun pelosta pysähtymään, ja mahtavalla
-jousellaan hän ampuu kultakärkisiä nuolia. Käsitätkö nyt? Viime yönä
-kuulin Mukokin puhuvan tästä unissaan. Joko meidän on itsemmekin
-saatava kuulla tuo huuto ja saada selville sen alkuperä tai sitten
-lähdettävä joutuin sellaiselle seudulle, missä emme sitä enää kuule.
-Kultaluodit ja salaperäiset huudot sekä vanhan Mukokin taikausko ovat
-meille suurempi vaara kuin vungat konsanaan, ellemme pidä varaamme!
-
--- Mutta koko juttuhan on selvä kuin päivä, intti Rod ällistyneenä.
-Joku ampui karhua ja sama henkilö ampui Mukokia, ja ampui kummallakin
-kerralla kultaluodilla. Varmastikin...
-
--- Ampujasta viis! Vabi keskeytti hänet. Huudot tässä ovat pääasia!
-Kas, Mukoki onkin jo valmis. Nyt lähdemme suoraa päätä rotkoon!
-
-Tällä kertaa poikien kantamus oli tavallista raskaampi, sillä osa
-tavaroista oli pantu kanoottiin Mukokin kantaessa jäljellä olevaa
-erää, minkä vuoksi heidän matkansa eteni nyt paljon hitaammin.
-
-Vasta myöhään iltapäivällä he saapuivat samalle vuoren halkeamalle,
-missä he talvella olivat nipin napin pelastuneet raivoavien vungain
-kynsistä ja mistä heidän tuli laskeutua rotkoon.
-
-Miltei hartaina he laskeutuivat yhä alemmaksi ja alemmaksi tuohon
-vuorten keskellä avautuvaan salaisuuksien kätköön, ja päästyään
-rotkon pohjalle he sanaakaan sanomatta laskivat kantamuksensa maahan
-ja ryhtyivät sydän takoen katselemaan mustia kiviseiniä.
-
-Sillä tästä rotkon suulta alkoi nyt se tie, jota ammoin sitten
-kuolleet miehet olivat kulkeneet -- tie pohjolan kultamaahan.
-
-He istuutuivat äänettöminä. Tihentyvä hämärä verhosi rotkon. Päivä
-oli jo painunut lounaisten metsien taakse, ja vain kapeasta vuoren
-halkeamasta heittyi vastakkaiselle kiviseinälle valokimppu, joka
-tanssitti häilyviä varjoja. Tuo hetki, jolloin päivän viimeinen
-kajastus vaihtui pimeäksi yöksi, lumosi toverukset synkällä
-tenhollaan. Millaisiin kohtaloihin tämä autio, pelottava paikka
-heidät veisikään?
-
-Rod muisti hopeaketun pyyntinsä ja merkillisen unensa, joka oli
-ilmoittanut heille kultalöydön salaisuuden. Hän oli jälleen
-näkevinään nuo taistelevat luurankomiehet ja kuulevinaan niiden
-nikamien naksahtelun. Vabi muisteli silmät hehkuen talvellista
-yhteenottoa vungain kanssa; Mukoki...
-
-Rod kääntyi katsomaan vanhaa soturia. Mukoki istui kuin kivikuva
-käden ulottuvilla hänestä. Pää pystyssä, käsivarret riippuen,
-silmissä outo loiste hän katseli rotkon syvyyteen.
-
-Rodia värisytti. Kysymättäkin hän tiesi Mukokin ajatukset. Tietysti
-ne koskivat eilisiltaista huutoa.
-
-Ja siinä samassa kajahti heidän edessään avautuvasta rotkosta ääni
--- ääni, joka oli matala ja voimaton kuin talvituulen huokaus
-honkien latvoissa; se paisui, läheni, kasvoi viimein viiltäväksi
-huudoksi, johon kiviseinät vastasivat tuhansin kaiuin, vaimeni
-sitten valittavaksi ujellukseksi, joka hyydytti veren äänettömien
-kuulijoiden suonissa.
-
-
-
-
-12.
-
-VABI TEKEE MERKILLISEN KEKSINNÖN
-
-
-Mukoki rikkoi ensimmäisenä huutoa seuranneen hiljaisuuden. Huudahtaen
-tukahtuneesti aivan kuin näkymätön käsi olisi kuristanut häntä
-kurkusta hän livahti alas kiveltä jolla oli istunut ja kyyristyi sen
-taakse. Hänen kiväärinsä piippu kimalteli heikosti, kun hän ojensi
-sen rotkon pimeätä perukkaa kohti.
-
-Sitten Vabin ase naksahti varoittavasti, ja intiaaninuorukainen
-laskeutui myös äänettömästi pitkäkseen.
-
-Vain Rod jäi istumaan. Aluksi hänenkin sydämensä oli
-pysähtymäisillään. Mutta sitten hänen aivoissaan välähti ajatus, joka
-sai hänen verensä kiertämään kiihkeästi ja jäsenensä vapisemaan.
-Hän kavahti jaloilleen. Hän tiesi nyt. Tuo tieto ei ollut erämaan
-opettama, se oli peräisin Roderick Drew'n omasta maailmasta. Rod
-oli pari kertaa ennenkin kuullut samanlaisen äänen, ja molemmilla
-kerroilla sen muisto oli lähtemättömästi pureutunut hänen tajuntaansa.
-
-Hän kääntyi toveriensa puoleen ja yritti puhua, mutta Mukokin tuntema
-kauhu oli siirtynyt häneenkin ja se sai hänen kielensä tarttumaan
-kitalakeen.
-
--- Mielipuoli! hän sai sammalletuksi. Vabin sormet tarrautuivat hänen
-käsivarteensa.
-
--- Mikä?
-
--- Mielipuoli! Rod toisti yrittäen säilyttää mielenmalttinsa.
-Mies, joka ampui karhua ja yritti ampua Mukokia, on mielipuoli --
-raivohullu! Olen kuullut tuollaisen huudon ennenkin -- kotikaupunkini
-mielisairaalassa. Tuo mies...
-
-Sanat kuolivat hänen huulilleen. Jälleen kajahti rotkosta huuto. Se
-kuului tällä kertaa lähempää, ja järkytyksestä suunniltaan Mukoki
-tarrautui Rodiin. Vanhan eränkävijän kasvot olivat pimeän peitossa,
-mutta hänen otteestaan Rod tajusi hänen silmittömän kauhunsa.
-
--- Hulluhan tuo on, ilmeinen mielipuoli! Rod yritti rauhoittaa. Äkkiä
-hän riuhtaisi itsensä vapaaksi Mukokin otteesta ja iski kiinni Vabin
-pyssyn perään, kun toveri lähti ryömimään eteenpäin aikoen ampua
-huutajaa heti kun tämä jälleen antaisi merkkiä itsestään. -- Älä
-ammu! hän kielsi. Mukoki, älä sinä nyt tule hulluksi! Kuolevainen
-olentohan tuolla huutelee -- ihminen, joka on kärsinyt paljon ja
-nähnyt nälkää -- kuuletko, nähnyt nälkää! -- kunnes hänen järkensä on
-seonnut. Sellaisen ihmisen tappaminen on pahempi kuin miesmurha!
-
-Mukoki astui askelen taaksepäin ja hengitti syvään.
-
--- Mies -- näke nälkkä -- ei syömistä -- sitten hänestä tulee raivo
-koira? hän kysyi hiljaa.
-
-Vabi oli samassa hänen rinnallaan.
-
--- Juuri niin, Muki, hän selitti. Hänestä on tullut raivo koira aivan
-kuin meidän hallikoirastamme, kun sillä kalan ruoto juuttui kurkkuun.
-Valkoiset miehet tulevat joskus hulluiksi koiriksi, kun saavat kauan
-kestää nälkää ja janoa.
-
--- Meidän Suuri Henkemme kieltää tekemästä sellaisille onnettomille
-mitään pahaa, Rod jatkoi. Me sijoitamme heidät suuriin taloihin,
-suurempiin kuin kaikki kauppa-aseman rakennukset yhteensä, ja
-ruokimme ja vaatetamme heitä ja huolehdimme heistä niin kauan kuin he
-elävät. Pelkäätkö, Muki, raivoa koiraa tai raivohullua ihmistä?
-
--- Raivo koira pure pahasti -- paras teke loppu hänestä oitis!
-
--- Mutta emmehän me tapa niitä ennen kuin on pakko, intti
-nopeaälyinen Vabi, joka oli heti oivaltanut mihin Rod tähtäsi.
-Pelastimmehan silloinkin koiran ottamalla ruodon pois sen kurkusta!
-Meidän täytyy yrittää pelastaa tämäkin raivo koira, koska hän on
-samanlainen valkoinen mies kuin Rod. Hän luulee kaikkia ihmisiä
-vihamiehikseen aivan samoin kuin raivo koira pitää kaikkia muita
-koiria vihollisenaan. Sen vuoksi meidän on pidettävä varamme, ettei
-hän pääse ampumaan meitä, mutta pahaa emme saa hänelle tehdä!
-
--- On parasta, ettei hän saa tietää meidän olevan rotkossa, sanoi Rod
-ajatellen Mukokin mielenrauhan palauttamista. Hän ilmeisesti menee
-tätä tietä aukiolle, joten meidän on syytä viedä tavaramme vähän
-syrjemmälle.
-
-Kun pojat nostivat kanoottia, sattuivat heidän kätensä koskettamaan
-toisiaan. Vabi hämmästyi tuntiessaan toverinsa sormien olevan
-jääkylmät.
-
--- Olemme nyt saaneet Mukokin pään kääntymään, hän kuiskasi. Hän ei
-enää halua ampua. Mutta...
-
--- Meidän voi olla pakko tehdä se, Rod jatkoi. Mutta jääköön tämä
-vain meidän kahden asiaksi. Meidän on käytettävä kylmää järkeä, ja
-jollei tule kysymys elämästä ja kuolemasta...
-
--- Huh! -- Vabia puistatti.
-
--- Ellei tuo onneton huomaa meitä tänä iltana, pääsemme huomenaamulla
-pian pois hänen tieltään, Rod jatkoi. Emme siis saa ampua emmekä
-puhua. Olemme hiljaa kuin hiiret!
-
-Pian heidän tavaransa olivat piilossa kallioiden lomassa. Vabi
-istuutui Mukokin viereen ja supattaen hänen korvaansa yritti selittää
-asiaa. Sitten hän kääntyi Rodin puoleen.
-
--- Mukoki ymmärtää nyt. Hän ei ole koskaan aikaisemmin nähnyt
-raivohullua ihmistä eikä ole kuullut edes puhuttavan sellaisesta,
-niin että hänen on vähän vaikea käsittää asiaa. Mutta nyt hän tietää,
-miten hänen tulee menetellä.
-
--- Hss...
-
--- Mikä se oli?
-
--- Luulin kuulleeni ääntä! -- Rodin kuiskaus ei ollut henkäisyä
-kuuluvampi. -- Etkö sinä kuullut?
-
--- En äänen ääntä!
-
-Pojat kuuntelivat. Rotkossa vallitsi juhlallinen hiljaisuus, jonka
-keskestä kuului vain virtaavan veden vieno solina -- omalaatuinen,
-sykähdyttävä äänettömyys, missä pojat kuulivat sydämensä kiihkeät
-lyönnit.
-
-Roderickista nämä minuutit tuntuivat tunneilta. Hänen korvansa olivat
-jännityksen terästämät, hänen silmänsä yrittivät nähdä pimeyden läpi,
-kunnes niitä alkoi kivistää. Joka hetki hän odotti kuulevansa tuon
-hirveän huudon läheltään, ja valmistautui kohtaamaan sen aiheuttajaa.
-Mutta hetket kuluivat eikä mielipuolen askelia kuulunut. Oliko mies
-mennyt toisaalle? Oliko hän sukeltautunut jonnekin syvemmälle näiden
-vuorten väliseen mustaan, salaperäiseen maailmaan?
-
--- Taisin erehtyä, hän kuiskasi hiljaa Vabille. Otammeko huovat?
-
--- On kai parasta tehdä olonsa niin mukavaksi kuin osaa, Vabi tuumi.
-Istu tässä ja kuuntele, minä menen purkamaan tavaroita.
-
-Hän meni kuulumattomin askelin Mukokin luo, joka nojautui
-liikahtamatta kallioon, ja Rod kuuli heidän päästelevän kantamusten
-sidenuoria. Pian Vabi palasi huovat käsivarrellaan; pojat
-kääriytyivät niihin ja istuivat kylki kyljessä, mutta unesta ei ollut
-puhettakaan.
-
-Toverinsa huomaamatta Rod viritti revolverinsa hanan ja sijoitti
-aseen siten, että saattoi saada sen nopeasti käsiinsä. Hän tiesi
-olevansa heistä ainoa, joka käsitti vaaran koko kaameudessaan.
-
-Mukoki oli ilman muuta hyväksynyt poikien hänelle antamat selitykset
-ja vakuuttelut; hän ei ryhtynyt järkeilemään sellaista, mikä meni
-hänen erämiehen tietoutensa ulkopuolelle.
-
-Vabi, joka hänkin oli puolittain luonnonihminen, tunsi vain
-ulkonaisen, ruumiillisen vaaran uhkaa. Mutta Rodin laita oli toisin.
-Mikäpä voikaan sivistyneen maailman kasvatissa herättää suurempaa,
-kiduttavampaa pelkoa kuin tietoisuus mielipuolen hiipivästä,
-väijyvästä läsnäolosta?
-
-Tämä kauhea jännitys piinasi Rodin hermoja. Mitä merkitsi tämä
-käsittämätön hiljaisuus? Oliko mielipuoli saanut jo heistä vihiä?
-Oliko hän juuri tällä hetkellä hiipimässä heidän kimppuunsa yön
-pimeyden suojaamana? Rodin ajatukset askartelivat niin kuumeisesti
-kaikenlaisissa kauhukuvissa, että hän oli miltei hypätä pystyyn kun
-Vabi tyrkkäsi häntä kevyesti käsivarteen.
-
--- Katsopa tunne -- tuonne rotkon toiselle puolen, kuiskasi toveri.
-Näetkö kajastuksen vuoren seinällä?
-
--- Kuutamo! Rod vastasi.
-
--- Niin. Olen tässä katsellut sitä ja nähnyt, miten valo siirtyy
-alemmaksi. Pian näemme kuun nousevan tuolta harjun takaa.
-Neljännestunnin kuluttua.
-
-Rod aikoi kääntyä katsomaan taakseen, mutta painui samassa
-takaisin kyyryyn hiljaa huudahtaen. Sillä nyt kajahti kolmannen
-kerran mielipuolen huuto, mutta tällä kertaa heidän takaansa ja
-yläpuoleltaan -- jostakin kaukaa kuutamoiselta aukiolta rotkon suun
-takaa.
-
--- Hän on mennyt tästä ohi! voihkaisi Vabi. Hän on mennyt ohitsemme
--- emmekä me ole nähneet emmekä kuulleet mitään! -- Hän ponnahti
-seisomaan ja korotti kiihdyksissään ääntään, niin että sadat kaiut
-kertasivat hänen hämmästyksensä. -- Hän on mennyt tästä ohi, emmekä
-me tiedä siitä mitään!
-
-Mukokin ääni kuului pimeydestä.
-
--- Ei mikä mies kulke kuin aave! Ei mikä mies -- ei mikä mies...
-
--- Hiljaa! Rod varoitti. Nyt meidän on lähdettävä! Mielipuoli on nyt
-meistä puolisen mailin päässä aukiolla, ja meidän on päästävä pois
-täältä ennen kuin hän palaa. Mieluummin lasken koskia kuin panen
-henkeni alttiiksi hänen kultaluodeilleen!
-
--- Niin minäkin! Vabi huudahti.
-
-He panivat kiireesti toimeksi. Mukoki hoippui edellä taakkoineen ja
-pojat perässä kanoottia ja toista tavaramyttyä kantaen.
-
-Kymmenen minuutin perästä vene jo keinui purossa; Mukoki asetti
-kantamuksensa kanoottiin ja hyppäsi itse veteen. Kuu tuli juuri
-näkyviin rotkon eteläharjan takaa, ja sen kelmeässä valossa pojat
-näkivät, että purossa kävi kova virta ja että vesi ulottui Mukokin
-polviin asti.
-
--- Ei kovasti syvä, Mukoki sanoi. Saattaa tulee kallio...
-
--- Seurasin talvella tämän puron juoksua kuutisen mailia ja tiedän,
-että sen pohja on sileä kuin lauta, keskeytti Rod. Ei ainakaan sillä
-matkalla ole pelkoa kareista.
-
-Kuu valaisi nyt koko rotkon, ja he saattoivat nyt nähdä vaikeuksitta
-sadan askelen päähän. Joka minuutilla virran voima tuntui kasvavan,
-ja airollaan koetellen Mukoki totesi puron syvenevän. Hetken kuluttua
-airo ei enää ottanut pohjaan.
-
-Rodin silmät etsivät herkeämättä tuttuja paikkoja. Hän oli
-tuntevinaan varmasti sen paikan, missä oli ampunut hopeaketun, ja
-mainitsi siitä Vabille. Virta kiihtyi kiihtymistään, rantakalliot
-suhahtivat ohi nopeasti kuin ajatus, ja paikoitellen virrasta erosi
-pieniä sivuhaaroja, jotka milloin yhtyivät takaisin emoonsa tai
-häipyivät tietymättömiin. Rod huudahti puoliääneen, kun kanootti
-kiiti jylhän kiviraunion ohi.
-
--- Kas, tuolla nukuin silloin kun näin unta luurankomiehistä! Tästä
-lähtien en enää tunne puroa. Nyt meidän on oltava varovaisia!
-
-Vabi heilautti airoaan, ja kanootti vältti töin tuskin mustan paaden
-terävän reunan.
-
--- Nyt ei enää näe eteensä hiventäkään, ja kohinasta päätellen tuolla
-on kallioita vaikka millä mitalla! hän huusi toisille. Melo keskelle
-virtaa jos voit, Muki -- melo hyvä mies keskelle virtaa!
-
-Kuului katkeavan puun terävä naksahdus, ja Mukokilta pääsi
-säikähtynyt murahdus. Hänen melansa oli poikki. Salaman nopeasti Rod
-tajusi tilanteen vaarallisuuden ja ojensi oman melansa Mukokille;
-mutta tuo lyhyt hetki näytti jo tuoneen tuhon matkalaisille. Kanootti
-käännähti poikkipäin virrassa, ja samassa hetkessä kuului Vabin
-terävä varoitushuuto:
-
--- Ei tässä kallioita ole, vaan pyörre! Pian toiseen rantaan, Muki --
-ohjaa heti toiselle rannalle!
-
-Vabin mela sukelsi syvälle raivoavaan pyörteeseen, ja Mukoki yritti
-peränpitäjänä tehdä parhaansa -- mutta liian myöhään! Sadan jalan
-päässä virta ahtautui kahden mahtavan kallion väliin, ja sillä kohden
-Rodin silmä tavoitti maidonvalkeat kuohupäät.
-
-Mutta hän ei ennättänyt nähdä niistä kuin vilahduksen. Huimaavalla
-vauhdilla kevyt alus kiiti kallioiden väliin, ja veden pärskyessä
-kanootissa istuvien kasvoille kokasta kuului jälleen Vabin
-varoitushuuto -- oli tarrauduttava kiinni kanootin pohjakaariin.
-
-Samassa hetkessä huumaava pauhu lukitsi Rodin korvat, ja kaikki hänen
-aistinsa tuntuivat yhdellä kertaa lakkaavan toimimasta; hän näki
-valkoisen kuohuvan vaahdon keskeltä vain oman kouristuneen kätensä.
-Sitten kanootti ampaisi kuin jousen jänteeltä lennähtänyt nuoli
-pyörivään liikkeeseen -- ja silloin vasta Rod kykeni jälleen näkemään.
-
-Nyt he siis olivat kurimuksessa! Monet kerrat Vabi oli kertonut
-hänelle näistä vuorivirtojen petollisista ansoista, joissa useimmiten
-varma kuolema odotti niiden armoille joutunutta.
-
-Tässä virta ei enää hypellyt vihaisina kuohupäinä; aluksi Rodista
-näytti siltä kuin he olisivat aivan turvallisesti ajelehtineet
-veden mustalla laiskasti liikkuvalla pinnalla, josta ei noussut
-minkäänlaista kuohua eikä pärskettä. Mutta vajaan veneenmitan päässä
-hän näki pyörteen valkean keskuksen, ja sieltä hänen korvansa
-tavoitti heikon viheltävän suhinan joka jähmetti hänen verensä --
-jossakin siellä pyörteen silmän sydämessä vaani itse vetehinen
-siepatakseen heidät kuoleman syleilyyn! Tuona häviävänä hetkenä hän
-muisti Mukokin kertoneen eräästä intiaanista, joka oli hukkunut
-tällaiseen kevättulvan salakavalaan pyörteeseen ja jonka pahoin
-ruhjoutunut ruumis oli pyörinyt kurimuksessa runsaan viikon, ennen
-kuin oli paiskautunut rantaan. Nyt vasta hän sai puhekykynsä takaisin.
-
--- Hyppäämmekö veteen? hän huusi.
-
--- Pidä kiinni kanootista!
-
-Vabi näin huusi, mutta kohosi itse huutaessaan puolittain pystyyn
-aivan kuin olisi aikonut hypätä virtaan. Seuraavassa hetkessä kevyt
-kanootti lennähti pyörteen laidalta toiselle, ja kun se näytti
-omalla painollaan liukuvan kohti tuhoaan, kuului uudelleen Vabin
-varoitushuuto.
-
--- Pidä kiinni kanootista!
-
-Mutta tuskin hän oli lausunut nuo sanat, kun hän kohosi seisomaan ja
-viskautui kuin näätä pyörteen mustaan syvyyteen. Kauhusta huudahtaen
-Rod kohosi polvilleen ja olisi varmasti syöksynyt Vabin perään, ellei
-Mukokin tuima ääni olisi komentanut.
-
--- Pitää kiinni kanootista!
-
-Sitten tuli voimakas sysäys. Kanootin keula heilahti niin nopeasti
-pyörteen keskusta kohti ja perä rantaan päin, että Rod kadotti
-tasapainonsa ja paiskautui pitkäkseen veneen pohjalle. Kun hän
-jälleen katsoi ympärilleen, hän näki Mukokin seisomassa kanootissa
-kuten Vabi äsken; sitten vanha eränkävijä heittäytyi virtaan
-varoittaen vielä kerran Rodia.
-
--- Pitää kiinni kanootista!
-
-Ja Rod piti. Hän tajusi hämärästi, että nuo varoitukset oli
-tarkoitettu hänelle -- vain hänelle; hän arvasi, etteivät hänen
-toverinsa olleet pelkuruuttaan hypänneet veneestä.
-
-Vasta sitten kun kanootti liukui rantaan ja hän hoippui siitä maan
-turvalliselle kamaralle, hän täysin ymmärsi mitä oli tapahtunut.
-Pitäen kiinni kanootin kiinnitysköydestä Vabi oli suorittanut
-kuolemanhyppynsä tavoitellen yhtä ainoata pelastuksen mahdollisuutta.
-Tuona jännittävänä hetkenä, kun kanootti oli kääntynyt kohti pyörteen
-silmää, hän oli tehnyt parin metrin hypyn rantaan päin ja tavoittanut
-pohjan! Jos vettä olisi ollut jalankin verran enemmän, olisivat
-kaikki kolme olleet tuhon omat!
-
-Vabi seisoi rannalla huohottaen, vaatteet vettä valuen, ja kuun
-kirkkaassa valossa hänen kasvonsa hohtivat yhtä valkoisina kuin
-pyörteen vaahtokehä.
-
--- Tämä oli melkein kuin käynti kuoleman portilla! hän puuskutti.
-Muki, näin täpärällä emme ole vielä koskaan olleet! Sinun
-pelastumisesi kultaluodista ei ole mitään tämän rinnalla!
-
-Mukoki veti venettä hiekkaiselle rannalle, ja vieläkin huumautuneena
-äkillisestä pelastumisestaan Rod meni häntä auttamaan.
-
-Nyt vasta he tajusivat minkälaiseen tilanteeseen he olivat joutuneet.
-Yö oli tarjonnut heille niin runsain mitoin jännitystä, ettei enempää
-juuri voinut toivoa. Mielipuolen käsistä he olivat töin tuskin
-pelastuneet kurimuksen kuiluun, ja siellä odottavasta kuolemasta
-tähän ahtaaseen kalliovankilaan, josta heillä ei näyttänyt olevan
-poispääsyn toivoa -- ei ainakaan ennen kevättulvien laantumista.
-Äkkijyrkät vuorenseinät ympäröivät heitä joka puolelta. Ainoa avoin
-tie oli tuo hiiden kirnu!
-
-Jopa Mukokikin ympärilleen silmäillessään tajusi tilanteeseen
-sisältyvän karmean huumorin ja hihitti hiljaa itsekseen.
-
-Vabi seisoi hajalla säärin, kädet painettuina likomärkiin taskuihin
-ja katseli kuun valaisemia jylhiä kallioseiniä. Sitten hän käännähti
-ja virnisti toisille; hän katseli kurimusta ja viimein kapeata
-taivaan kaistaletta, joka näkyi heidän yläpuolellaan. Tilanne tuntui
-aluksi hullunkuriselta, mutta kun Vabi jälleen katsahti Rodiin, oli
-hymy hävinnyt hänen kasvoiltaan.
-
--- Olisipa tuolla mielipuolella hauskaa, jos hän löytäisi meidät
-täältä! hän kuiskasi.
-
-Mukoki käveli verkalleen ympäri tutkien paikkaa. Kuilu, jonka
-pohjalla he olivat, oli enintään viisitoista metriä leveä; kuohuva
-pyörre valtasi siitä suurimman osan, eikä seinämissä ollut rakoa
-edes sen vertaa, että orava olisi päässyt kiipeämään ylös. Heidän
-vankeutensa oli niin täydellinen kuin ajatella voi.
-
-Mukoki palasi toisten luo ja istahti murahdellen itsekseen.
-
--- Eiköhän ole parasta, että syömme vatsamme täyteen ja käymme
-nukkumaan, Rod ehdotti, sillä hän tunsi itsensä nälkäiseksi.
-Ei meidän ainakaan tänä yönä tarvitse pelätä petoja eikä muita
-vihollisia!
-
-Tämä heillä tosiaankin oli lohdutuksenaan. He söivät kylmää
-karhunpaistia ja varustautuivat levolle. Yö oli tavattoman lämmin,
-ja Mukoki ja Vabi saattoivat levittää märät vaatteensa kuivumaan ja
-kääriytyä pehmeisiin huopiin.
-
-Rod ei avannut silmiään, ennen kuin Vabi herätti hänet aamulla.
-Mukoki ja Vabi olivat jo täysissä pukeissa, ja mennessään veden
-partaalle peseytymään Rod ihmeekseen huomasi, että kaikki tavarat oli
-ladottu veneeseen, aivan kuin olisi tarkoitus lähteä matkaan heti
-aamiaisen jälkeen. Palatessaan toisten luo hän näki aterian katetun
-litteälle paadelle keskelle heidän vankilansa hiekkalattiaa ja
-toveriensa istuvan huolettoman näköisinä.
-
--- Näyttää siltä kuin aikoisitte lähteä piankin, hän sanoi ja
-nyökkäsi kanoottiin päin.
-
--- Niin olemme aikoneet, vastasi Vabi. Me uimme kurimuksen poikki!
-
-Hän nauroi nähdessään Rodin epäuskoisen ilmeen.
-
--- Tarkemmin sanoen aiomme meloa sen ympäri, hän lisäsi. Muki ja minä
-olemme solmineet yhteen joka ikisen nuoranpätkän ja tavarasiteen
-mitä meillä on, jopa pyssynremmitkin, ja meillä on nyt lähes
-kahdeksantoista metrin pituinen köysi. Syötyä näytämme sinulle, mitä
-sillä aiomme tehdä.
-
-Nyt aamulla ei kylmä karhunpaisti maistunutkaan toveruksille
-enää yhtä hyvin kuin illallisella, sillä matkan jatkaminen paloi
-jokaisen mielessä. Vabi vei sitten toverinsa vankilan itäisen seinän
-muodostaman ison kallion äärimmäiselle reunalle, kahlasi polviaan
-myöten veteen ja osoitti Rodille muuatta maankielekettä, joka työntyi
-virtaan noin kuudenkymmenen jalan päässä kallion toisella puolen.
-
--- Jos jotenkin voisimme keinotella itsemme tuolle kielekkeelle,
-hän selitti, pääsisimme kurimuksen laskusta selville vesille.
-Tässä kallion kohdalla on tosin syvää, mutta alavirta ei tuottane
-paljonkaan vastusta. Arvelisin, että selviämme siitä. Ainakaan ei
-yritys ole varsin vaarallinen.
-
-Kanootti hinattiin kallion reunalle ja laskettiin veteen, Mukoki
-asettui vanhalle paikalleen perään, ja Vabi sijoitti Rodin etupäähän.
-
--- Sinä melot koko ajan vasemmalta puolelta ja niin voimakkaasti kuin
-suinkin jaksat, hän neuvoi. Minä jään tähän ja pidän kiinni köyden
-toisesta päästä, niin että jos joutuisitte pyörteeseen, minä voisin
-kiskoa teidät takaisin rantaan. Ymmärrätkö?
-
--- Kyllä -- mutta entä sinä itse? Miten...
-
--- Minä uin! Vabi vastasi mahtaillen. Mokoma pieni lähteen silmä!
-
-Mukoki nauraa hihitti, eikä Rod jatkanut enää kyselemistään, vaan
-käytteli airoaan saamansa ohjeen mukaan, kunnes kanootti todella oli
-päässyt kallion reunan takana olevalle maakielekkeelle. Katsoessaan
-taakseen hän näki Vabin kietoneen köyden vyötäisilleen ja seisovan
-nyt uumiaan myöten vedessä.
-
-Saatuaan Mukokilta merkin Vabi heittäytyi pelottomasti uimaan, ja
-toiset vetivät häntä köyden toisesta päästä kuin mitäkin syöttiin
-käynyttä kalaa. Vaatteet olivat veneessä, ja kun hän oli saanut ne
-ylleen, olivatkin toverukset jälleen valmiit jatkamaan matkaa. Jonkin
-matkaa he kulkivat maitse kantaen kanoottia ja tavaroita, kunnes
-tulivat rotkovirran pääuomaan, johon tuohivene uudelleen laskettiin.
-
--- Jos meillä on koko matkan tällaisia seikkailuja, emme ikipäivänä
-pääse päämääräämme, arveli Vabi, kun he lähtivät viilettämään pitkin
-rauhallista virtaa. Mielipuoli metsäläinen, kurimuksen kuilu ja
-kalliovankila -- kaikki yhden ainoan yön seutuvilla -- tuo on jo
-melkein enemmän kuin jaksaa sietää.
-
--- Eiköhän olekin perää vanhassa sananlaskussa, että kun sataa, sataa
-roimasti, Rod huomautti. Ehkäpä kuitenkin saamme tästä lähtien kulkea
-rauhassa.
-
--- Kukaties! kuului perästä Mukokin murahdus.
-
-Ainakin sen päivän pitivät Rodin valoisat toiveet paikkansa. Puoleen
-päivään asti kanootti liukui virtaa alas liukkaasti kuin rasvassa ja
-ilman pahempia kommelluksia.
-
-Virta leveni ja syveni saadessaan lisävettä vuorenharjanteiden
-puroista, mutta ani harvoin oli putouksia venettä uhkaamassa eikä
-ajopuita nimeksikään. Kun kullanetsijät laskivat maihin valmistamaan
-päivällistään, tiesivät he ainakin kaksi asiaa: he olivat päässeet
-riittävän kauaksi mielipuolen metsäläisen alueelta, ja ensimmäinen
-koski alkoi olla jo jokseenkin lähellä. Tällä kertaa he käyttivät
-runsaasti aikaa päivällisensä valmistamiseen ja nauttimiseen.
-
-Kun taas lähdettiin jatkamaan matkaa, Mukoki asettui kokkaan, ja
-hänen tarkat silmänsä tähystelivät edessä olevia kallion järkäleitä
-ja vuorenseiniä. Parin tunnin kuluttua hän päästi riemuhuudon ja
-kohotti kätensä merkiksi toisille.
-
-Kaikki kolme kuuntelivat korvat tarkkoina. Virran yksitoikkoisen
-kohinan halki kuului heikkona putoavan veden pauhu.
-
-Unohtaen selän taakse jääneen mielipuolen -- unohtaen kaiken muun
-paitsi sen tosiasian, että heillä nyt vihdoinkin olivat edessään
-kultalöydölle vievät kosket, Vabi kajautti riemunhuudon, johon sadat
-kaiut vastasivat, ja Rod yhtyi siihen keuhkojensa koko voimalla.
-Mukoki virnisteli, hihitti ja murahteli tuttuun tapaansa, ja muutaman
-minuutin perästä hän viittasi Vabille, että tämä laskisi veneen
-rantaan.
-
--- Tässä tulee kova urakka, hän selitti. Virta paljon kova tässä --
-kukaties pitää kantaa vene.
-
-Lyhyt parinsadan askelen mittainen maamatka vei heidät kosken
-niskalle. Putous oli -- kuten Mukoki oli talvellisella erämatkallaan
-havainnut -- jokseenkin vähäinen, enintään kolmen metrin korkuinen.
-Mutta nyt siitä vyöryi pauhaava kumiseva vesimassa. He pääsivät
-kuitenkin varsin helposti kiertämään putouksen.
-
-Vaikka matkaa oli aamusta lähtien tehty runsaat nelisenkymmentä
-mailia, oli se ollut melko vaivatonta, ja päivä oli ollut
-toveruksille mitä viehättävin. Kanootin liukuessa vuolaassa virrassa
-heidän ei ollut tarvinnut paljon rasittaa itseään, ja jylhät
-vaihtelevat maisemat tuottivat heille loppumatonta huvia.
-
-Myöhään iltapäivällä reitin suunta muuttui koillisesta suoraan
-pohjoiseen, ja mutkakohdassa oli ihanteellinen leiripaikka. Ranta
-levisi siinä laajana, hienon valkean hiekan peittämänä aukiona,
-ja vesirajassa oli kasoittain kuivaa ajopuuta, josta kokonainen
-rykmentti olisi saanut nuotiotarvikkeensa.
-
--- Onpa tässä merkillinen paikka, sanoi Vabi vetäessään kanoottia
-maalle. Tämähän näyttää aivan...
-
--- Järvi, Mukoki murahti. Ennen tässä ole järvi!
-
--- Virta on kääntyessään huuhdellut tälle puolen niin paljon hiekkaa,
-että pohja on kohonnut ja lopulta jäänyt kuiville, lisäsi Rod
-katsellen kadonneen järven paikkaa.
-
-Vabi oli kierrellyt lähistöllä. Äkkiä hän pysähtyi ja viittoi
-kiihkeästi tovereilleen. Hänen hämmästynyt ilmeensä sai toiset
-juoksemaan hänen luokseen.
-
-Vabi seisoi sanattomana ja osoitti hiekkaan.
-
-Aivan selvästi oli maassa ihmisjalan kuva -- ei saappaan eikä
-mokkasiinin, vaan paljaan jalan, yhtä todellisen kuin käsi, jolla
-Vabi sitä osoitti.
-
-Ja tuosta yhdestä jäljestä hämmästyneen kolmikon katseet siirtyivät
-satoihin samanlaisiin, kunnes heistä alkoi tuntua siltä kuin
-kymmenkunta paljasjalkaista villiä olisi tanssinut hietikolla vain
-vähän ennen heidän tuloaan.
-
-Ja sitten Rod, jonka katse vaistomaisesti kääntyi rannalla oleviin
-ajopuuröykkiöihin, näki jotakin muuta -- jotakin, joka sai hänet
-viittamaan sinnepäin yhtä sanattomana, yhtä kalpeana ja yhtä
-säikähtyneenä kuin Vabi äsken!
-
-
-
-
-13.
-
-KOLMAS KOSKI
-
-
-Toverien katseet siirtyivät Rodin osoittamaan suuntaan. Ja samassa
-Rod kuuli takanaan Vabin revolverin hiljaa naksahtavan ja Mukokin
-varmistimen tuiman helähdyksen.
-
-Ajopuuröykkiön takaa nousi ohut savukierre!
-
--- Keitä tahansa he ovatkin, he ovat varmasti nähneet tai kuulleet
-meidän tulomme! sanoi Vabi heidän seisottuaan tovin sanattomina.
-
--- Elleivät sitten ole poistuneet leiristään ennen meidän tuloamme,
-Rod huomautti kuiskaten.
-
--- Pitää silmät auki! Mukoki varoitti, kun he hiljaa hiipivät savua
-kohti. Juupeli tietä, mitä siellä ole.
-
-Mukoki ennätti ensimmäisenä puukasan päälle, ja sieltä avautuva
-näky sai hänet ponnekkaasti murahtelemaan. Savu kohosi hiiltyneestä
-hakopuusta, joka oli puolittain tuhkan ja hiekan peitossa. Jo ensi
-silmäyksellä heille selvisi mistä oli kysymys. Tuli oli pantu
-talteen. Nuotion rakentajat olivat poistuneet, mutta aikoivat
-ilmeisesti palata takaisin. Paljaiden jalkojen jälkiä näkyi
-kaikkialla nuotion ympärillä, ja sen vieressä oli kasa puhtaaksi
-kaluttuja luita.
-
-Mukoki otti niitä yhden toisensa perään käteensä ja tarkasteli
-niitä läheltä. Kun Vabi ja Rod vielä seisoivat kuin kivettyneinä
-ympärilleen katsellen ja mahdollista hyökkäystä peläten, oli vanha
-eränkävijä jo tehnyt omat johtopäätöksensä ja hän kutsui tovereitaan
-uudelleen katsomaan jalanjälkiä.
-
--- Sama jälki! hän huudahti. Sama mies teke kaikki jälki!
-
--- Mahdotonta! Vabi huudahti. Niitähän on täällä tuhansittain!
-
-Mukoki murahti ja polvistui hiekalle.
-
--- Oikea jalka. Isovarvas -- siinä murto. Murto joka jälki. Katso!
-
-Harmitellen oman huomiokykynsä kehnoutta Vabi heti näki Mukokin
-olevan oikeassa. Oikean jalan isovarvas oli vääntynyt runsaan puolen
-tuumaa ulospäin, ja jokaisessa hiekassa näkyvässä jäljessä oli merkki
-tuosta epämuodostumasta.
-
-Mutta Mukokilla oli pojille vielä suurempikin yllätys. Ojentaen
-heille kourallisen maasta ottamiaan luita hän sanoi:
-
--- Mies ei keitä ruoka -- syö raaka!
-
--- Hyvät ihmiset! päivitteli Rod.
-
-Vabi tajusi nopeasti, mitä tämän salaisuuden takana piili, ja
-vähitellen alkoi Rodkin käsittää tämän oudon näkymän koko merkityksen.
-
--- Tuon mielipuolen nuotiohan tämä on!
-
--- Juuri niin.
-
--- Ja hän oli täällä vielä eilispäivänä!
-
--- Luultavasti toissa päivänä, sanoi Vabi. Sitten hän kysyi Mukokilta:
-
--- Mitä hän sitten teki tulella, ellei paistanut tai keittänyt
-ruokaansa?
-
-Mukoki kohautti hartioitaan eikä vastannut.
-
--- Hm, missään tapauksessa näitä luita ei ole keitetty, Vabi totesi.
-Niissä on vielä kiinni raakaa lihaa. Ehkäpä mies vain vähän kärvensi
-lihan pintaa.
-
-Mukoki nyökkäsi hyväksyvästi Vabin olettamukselle ja ryhtyi tutkimaan
-tulisijaa. Hiiltyneen pölkyn päässä oli kaksi kiveä, toinen litteä,
-toinen pieni ja pyöreä, ja se, mitä Mukoki nyt näki, sai tuon
-kokeneen eränkävijänkin kiihdyksiinsä.
-
--- Hullu mies -- tekee luoti tässä! hän huudahti näyttäen kiviä
-tovereilleen. Katsoo kulta!
-
-Pojat kiiruhtivat hänen luokseen.
-
--- Katsoo -- kulta! Mukoki toisteli kiihtyneenä.
-
-Litteän kiven keskellä kimalteli keltaista jauhetta. Pyöreätä
-kiveä vasarana, litteätä alasimena käyttäen mielipuoli oli takonut
-kultanokareista itselleen luoteja!
-
-Nyt ei ollut enää epäilyksen sijaa -- he olivat mielipuolen miehen
-leirissä. Saman päivän aamuna he olivat jättäneet tuon poloisen
-taakseen ainakin viidenkymmenen mailin päähän. Mutta miten kaukana
-hän nyt mahtoi olla? Tuhka- ja hiekkakerroksen alla kytevä tuli
-todisti hänen aikovan palata -- kenties piankin! Oliko hän sitten
-liikkeellä yötä päivää?
-
--- Hän liikkuu nopeasti kuin villieläin, sanoi Vabi Rodille. Hän
-saattaa palata jo yöksi!
-
-Mukoki kuuli hänen sanansa ja ravisti päätään.
-
--- Rotkon läpi kulkee lumikenkämies kaksi päivä, hän sanoi muistellen
-omaa viimetalvista retkeään ensimmäiselle vesiputoukselle. Ei kuka
-ihminen kulke vuorten yli kolme päivä!
-
--- Jos Mukoki on rauhallinen, olen minäkin, Rod sanoi. Voimme asettua
-tuonne kauemmaksi ajopuuröykkiöiden taakse.
-
-Vabilla ei ollut mitään ehdotusta vastaan, ja leiripaikka valittiin
-Rodin osoittamasta kohdasta. Omituista kyllä Mukoki näytti
-kadottaneen kaiken pelkonsa rotkon mielipuolta kohtaan sen jälkeen
-kun oli löytänyt tämän jalanjäljet, puhtaaksi kalutut luut ja
-alkeellisen luotipajan. Hän oli lopultakin vakuuttunut siitä, että
-he olivat tekemisissä tavallisen ihmisolennon kanssa, joka nälästä
-ja pelosta oli tullut "hulluksi koiraksi", ja hänen uteliaisuutensa
-voitti taikauskon.
-
-Yön rauhallisesti nukuttuaan he lähtivät aamunkoitteessa jatkamaan
-matkaa virtaa alas. Mutta heti kun sen juoksu kääntyi pohjoiseen,
-muuttuivat maisematkin. Ensimmäisen tunnin aikana jylhät pystysuorat
-vuorenseinämät madaltuivat vihannoiviksi harjuiksi, ja toisinaan
-heidän matkansa kävi halki tasankojen, joita runsaan mailin
-laajuudelta levisi virran kummallakin puolen.
-
-Riistaakin alkoi näkyä virran rantamilla, ja monet kerrat he näkivät
-hirviä ja karibuja. Aikaisemmin tällaiset mainiot riistamaat olisivat
-saaneet Vabin ja Rodin veren kuohumaan, mutta nyt eivät pyssyt juuri
-tulleet heidän ajatuksiinsa. Heillä oli tarkoituksena päästä vielä
-ennen illan tuloa toiselle koskelle, ja pettyneinä he näkivät vuolaan
-virtansa vähitellen muuttuvan verkkaiseksi kymiksi.
-
-Tuohikartan mukaan piti koskelle olla mielipuolen leiriltä matkaa
-viisikuudetta mailia. Hämärän laskeutuessa he olivat kuitenkin vielä
-neljänkymmenen mailin päässä tavoitteestaan.
-
-Rod oli siinä määrin jännittynyt, ettei saanut paljonkaan nukutuksi.
-Ajatukset pyörivät kulta-aarteen ympärillä. Seuraavana päivänä he
-olisivat jo matkalla kolmannelle koskelle. Ja siellä olisi kultaa --
-kultaa! Hänen mieleensä ei hetkeksikään tullut epäilys, että puoli
-vuosisataa kenties olisi hävittänyt löytöpaikan merkit näkymättömiin.
-
-Valvomisestaan huolimatta hän oli aamulla ensimmäisenä ylhäällä
-ja ensimmäisenä asettumaan kanoottiin. Joka hetki hänen korvansa
-kuulostelivat putoavan veden etäistä kohinaa. Mutta tunti toisensa
-jälkeen kului, eikä mitään kuulunut. He olivat olleet matkalla jo
-kuusi tuntia ja tehneet taivalta viisikolmatta mailia viidentoista
-sijasta. Missä ihmeessä tuo toinen koski olikaan?
-
-Olipa Vabinkin silmissä jo hätääntynyt ilme, kun he päivällisen
-syötyään jälleen astuivat veneeseen.
-
-Yhä uudelleen ja uudelleen Rod tutki karttaa ja mittaili tikulla
-sen välimatkoja. Ei, toinen putous ei voinut enää olla kaukana. Ja
-kuitenkin tunti toisensa perästä kului, maili mailin jälkeen katkesi,
-kunnes he totesivat kulkeneensa jo kolmekymmentä mailia sen paikan
-ohi, jossa kosken olisi kartan mukaan pitänyt sijaita.
-
-Hämärän tullessa he laskivat maihin lepäämään. Viimeisen tunnin
-aikana Mukoki ei ollut sanonut sanaakaan. Ulkomaailman hämärä
-laskeutui heidän mieleensäkin; vaikka mitään ei puhuttu, jokainen
-kuitenkin arvasi toisten ajatukset.
-
-Saattoiko sittenkin olla mahdollista, että he eivät olleetkaan
-osanneet ratkaista kartan arvoitusta?
-
-Mitä enemmän Rod asiaa ajatteli, sitä suuremmaksi tuli hänen
-pelkonsa. Nuo miehet, jotka olivat otelleet vanhassa metsämökissä
-ja saaneet surmansa, olivat olleet matkalla sivistyneeseen
-maailmaan. Heillä oli ollut mukanaan kultaa, jolla he olivat
-aikoneet ostaa itselleen ruokavaroja. Olivatko he uskaltaneet pitää
-hallussaan karttaa, joka selvitti niin tarkasti heidän reittinsä
-ja löytöpaikkansa kuin tuo tuohikartta teki. Eikö tuon kartan
-ymmärtämiseen tarvittukin jotakin salaista "avainta", joka oli vain
-heidän itsensä tiedossa.
-
-Mukoki oli ottanut pyssynsä ja hävinnyt leiristä. Pojat nauttivat
-karhunpaistinsa ja joivat kuuman kahvinsa, ja istuivat sen jälkeen
-nuotion ääressä aprikoiden tätä koskikysymystä.
-
-Mukoki oli ollut poissa jo tuntikauden, kun he äkkiä kuulivat
-kaukaa virran alajuoksulta laukauksen, jota nopeasti seurasi kaksi
-peräkkäistä laukausta. Muutaman sekunnin jälkeen he kuulivat vielä
-kaksi laukausta.
-
--- Se on merkki! Rod huusi. Mukoki haluaa meidät luokseen.
-
-Vabi hypähti pystyyn ja ampui makasiininsa kaikki viisi panosta.
-
--- Kuuntele!
-
-Tuskin Vabin laukausten kaiku oli häipynyt, kun Mukoki jälleen ampui.
-
-Pojat juoksivat kanootille, jonka lastia ei vielä ollut purettu.
-
--- Hän on parin mailin päässä alavirralla, sanoi Vabi, kun kanootti
-oli saatu vesille. Mitä ihmeen asiaa hänellä mahtaa olla?
-
--- Minä taidan arvata, Rod vastasi ja hänen äänensä värisi
-kiihtymyksestä. Hän on löytänyt toisen kosken!
-
-Tuo ajatus antoi uutta voimaa heidän kivistäviin käsivarsiinsa, ja
-nuolena kevyt kanootti lensi virtaa alas.
-
-Viidentoista minuutin kuluttua heidän korvansa tavoittivat uuden
-merkkilaukauksen. Tällä kertaa se tuli vain neljännesmailin päästä,
-ja Vabi vastasi siihen kovalla huudolla. Mukokin ääni kuului
-vastaavan, mutta ennen kuin pojat saivat hänet näkyviinsä, heidän
-korviinsa kantautui aivan uusi ääni -- vesiputouksen kumea jyminä!
-Yhä uudelleen ja uudelleen kajahtelivat poikien riemuhuudot, ja
-kosken kohinan halki he kuulivat Mukokin huutavan heitä laskemaan
-nopeasti rantaan.
-
--- Tämä ole iso koski! Mukoki tervehti heitä tyytyväisesti hymyillen.
-Pitää kova meteli -- julmasti; paljon vesi!
-
--- Hyvä! huudahti Rod varmasti kymmenennen kerran.
-
--- Hei vain! huusi Vabi.
-
-Ja Mukoki hihitti ja virnisteli ja hieroskeli käsiään ilmaisten siten
-oman tyynen ilonsa.
-
-Kun ensimmäinen innostuksen puuska oli asettunut, Vabi virkkoi
-vahingoniloisena:
-
--- Oli tuo John Ball melko kehno kartantekijä! Vai mitä arvelet, Rod?
-
--- Tai pikemminkin hän oli liian viisas, Rod vastasi. Minua
-kiinnostaisi tietää, oliko hänellä jokin erityinen syy väärentää
-mittakaavaansa viidelläkymmenellä maililla!
-
-Vabi katsahti häneen ihmetellen.
-
--- Mitä tarkoitat?
-
--- Sitä, että kolmas koskemme on todennäköisesti aivan lähellä
-tätä toista! Ja jos niin on, oli John Ballilla jokin pätevä syy
-väärennykseensä. Jos tulemme viimeiselle koskelle jo huomenna,
-todistaa se mielestäni siitä, että hän piirsi tahallaan karttansa
-väärin harhauttaakseen jotakin toista henkilöä -- kenties noita kahta
-toveriaan, jotka olivat juuri lähdössä rintamaille.
-
--- Muki, miten paljon me nyt olemme kulkeneet? kysyi Vabi.
-
--- Kolme kertaa niin pitkään kuin ensi koski, toinen vastasi nopeasti.
-
--- Siis sata viisikymmentä mailia -- ja niihin on kulunut kolme
-vuorokautta ja yksi yö. Mutta kartan mukaan kolmannelle koskelle
-pitäisi olla vielä satakunta mailia.
-
--- Eikä sitä kuitenkaan ole enempää kuin viisikolmatta mailia, Rod
-väitti. On parasta laittaa nuotio ja mennä nukkumaan. Huomenna meillä
-on yllin kyllin työtä -- kulta on löydettävä!
-
-Neljännen päivän matka aloitettiin jo ennen päivän valkenemista.
-Varhainen aamiainen syötiin nuotion loisteessa, ja aamun sarastaessa
-toverukset olivat jo olleet tunnin verran matkalla. Vain sadan
-askelen päässä he näkivät nuoren hirven, mutta laukauksia ei nyt
-tuhlattu, sillä lihan varastoiminen olisi vienyt heiltä kalliin
-tunnin. Heidän mielessään kangasti lopullinen, varma voitto, ja se
-oli saavutettava mahdollisimman pian.
-
-Parin tunnin matkan jälkeen maisema alkoi taas yllättäen muuttua.
-Idässä ja lännessä kohosi mahtavia vuorijonoja; maili maililta virta
-kapeni ja sen vauhti kiihtyi kiihtymistään, kunnes se jälleen juoksi
-mustien, hiljaisten kallioseinien välissä, jotka kohosivat uhkaavina
-matkalaisten yläpuolella. Niiden laelta tuhannen jalan korkeudesta
-punapetäjät loivat synkkiä varjojaan joelle.
-
-Rotko ei ollut samanlainen kuin alkumatkalla. Se oli paljon
-syvempi, jylhempi, synkempi. Sen pohjalla vallitsi miltei ikuinen
-yö. Sen autius oli aivan äänetön; ei yksikään lintu lennellyt eikä
-viserrellyt sen rinteillä; kuiskaten lausutut sanat kajahtivat
-hätkähdyttävän selkeinä. Kerran Rod puhui ääneen, ja hänen sanansa
-kajahtelivat seinämien luolista valtavana huutona.
-
-He lopettivat melomisen Mukokin pitäessä perää. Vene liukui nopeasti
-ja äänettömästi mustalla virralla.
-
-Rodin kasvot loistivat hämärässä aavemaisen kalpeina. Mukoki ja Vabi
-olivat kuin kuparinvärisiä varjokuvia. Jokin salaperäinen voima
-tuntui pitävän heitä kaikkia lumoissaan; se mykisti heidän kielensä,
-pakotti heidän katseensa tuijottamaan liikkumatta eteenpäin, täytti
-heidän mielensä selittämättömillä aavistuksilla, jotka saivat heidän
-sydämensä lyömään kiihkeämmin ja veren sykkimään suonissa niin että
-ihoa miltei kirveli.
-
-Viimein matkojen päästä alkoi kuulua hiljaisena ja pehmeänä etäinen
-kohina. Se oli hentoa kuin lähestyvän tuulen ensimmäiset lempeät
-pyyhkäisyt, kuin honganlatvan nyyhkyttävä kuiskina tyynenä kesäiltana.
-
-Mutta puiden latvoissa tuulen ääni kohoaa ja sitten häipyy jälleen
-kuin vanhan haurasäänisen soittimen helähdys; tämä alavirralta
-kuuluva kohina oli sen sijaan yhtäjaksoista. Se ei paisunut
-kovemmaksi, joskus se miltei häipyi olemattomiin, niin että kuuloaan
-äärimmilleen teroittaen sen juuri ja juuri erotti; hetken perästä se
-jälleen kuului yhtä selkeänä kuin aikaisemminkin.
-
-Viimein Vabigun kääntyi keulasta tovereihinsa päin, ja toiset
-lukivat hänen katseestaan iloa ja suunnatonta jännitystä. Rodkin
-alkoi ymmärtää. Tuo huokaava, hiljainen kohina ei ollut tuulen
-aikaansaamaa, vaan heidän edessään olevan kolmannen kosken ääni!
-
-Perää pitävä Mukoki katkaisi jännittyneen hiljaisuuden.
-
--- Koski tule!
-
-Vabin vastaus ei ollut kuiskausta kuuluvampi. Nyt ei koskea
-tervehdittykään ilohuudoilla. Jylhät vuorimuurit tuntuivat vaativan
-kulkijoilta ehdotonta hiljaisuutta, ja kun putouksen kohina alkoi
-voimistua, he miltei pidättivät henkeään. Muutaman sadan metrin
-päässä heistä oli aarre, sitä vartioivien mustien kallioiden välissä
-he tunsivat niiden miesten läsnäolon, jotka puoli vuosisataa sitten
-olivat kuolleet saaliinsa uhreina. Jossakin täällä John Ball oli
-murhattu, ja Rod aavisteli, että he tuolla kauempana siintävällä
-rantapenkerellä tapaisivat merkkejä niistä miehistä, joiden luut he
-olivat löytäneet vanhasta erämajasta.
-
-Mukoki ei sanonut sanaakaan ohjatessaan kanootin rantaan. Yhtä
-äänettöminä toiset tarttuivat kivääreihinsä, ja Vabin johtamina he
-lähtivät kulkemaan virran suuntaan.
-
-Vesi syöksyi huimaavalla vauhdilla kallioisessa uomassaan, ja
-toverukset arvasivat pian olevansa kosken partaalla. Vielä satakunta
-askelta otettuaan he näkivät veden kohoavan ilmaan valkeana sumuna.
-Vabi lähti juoksemaan hyppien mokkasiineissaan kiveltä kivelle yhtä
-varovaisesti ja äänettömästi kuin saalista lähestyvä metsästäjä, ja
-toiset seurasivat hänen kintereillään.
-
-He seisahtuivat korkean kiviröykkiön reunalle, missä alas syöksyvä
-vesi viskautui vihaisena vihmana heidän silmilleen. Henkeään
-pidättäen he katsoivat syvyyteen.
-
-Kovin iso koski ei ollut. Vabi laski sen korkeudeksi nelisenkymmentä
-jalkaa. Mutta ahtaassa rotkossa se näytti jättiläismäiseltä.
-Vuorenseinämät kohosivat mustina ja pystysuorina, siellä täällä
-kasvoi rannalla nuoria setrejä ja mäntyjä. Edempänä rotko näytti
-laajenevan, ja virran vesi, joka tässä sileiden pohjakallioiden
-pieksämänä kuohui valkeina vaahtopäinä, näytti siellä tyventyvän.
-
-Tuolla alhaalla, maan salatuissa uumenissa oli aarre, jota he olivat
-tulleet perimään -- ellei kartta valehdellut!
-
-Oliko se kenties tuolla kallioiden välissä, missä vesi kiehui ja
-vaahtosi? Vai piilikö se jossakin tuolla pimeässä rotkossa, minne
-vain vainajat tunsivat tien? Saisivatko he sitä koskaan haltuunsa?
-
-Pala tuntui kohoavan Rodin kurkkuun, ja hän katsoi Vabiin.
-
-Vabi oli ojentanut oikean käsivartensa. Hänen silmänsä hehkuivat,
-hänen voimakas vartalonsa oli jännittynyt kaareksi.
-
--- Tuolla on maja! hän huusi. Tuolla on se maja, jonka John Ball,
-Henri Langlois ja Peter Plante aikoinaan rakensivat! Katsokaa tuonne
-setrien väliin -- tuonne missä on vuorenseinän musta varjo! Voi, voi,
-Muki, Rod, ettekö te nyt näe sitä? Ettekö te näe?
-
-
-
-
-14.
-
-VANHA LAATIKKO
-
-
-Vähitellen Rodin katse erotti pimeyden keskeltä tumman hahmon. Ensin
-se näytti hänestä varjolta, sitten kalliolta, mutta vihdoin karvas
-pala hänen kurkustaan suli riemunhuudoksi, kun hän totesi, että Vabi
-oli todellakin nähnyt kartassa mainitun majan. Sillä mikäpä muukaan
-se saattoi olla? Mikäpä muu kuin noiden miesten erämaja, joiden
-luurangot he olivat löytäneet.
-
-Rodin ilo vaikutti Vabin innostukseen kuin kipinä ruutitynnyriin,
-loppumatkalla vallinnut hiljaisuus vaihtui nyt hilpeäksi hälinäksi.
-
-Virnistellen ja hihittäen Mukoki oli jo toisia odottamatta
-kiiruhtanut kallion harjalle katselemaan löytyisikö jotakin solaa,
-mistä pääsisi putouksen alapuolelle. Hän osoitti tovereilleen
-hongankelon valkeata latvaa, joka ulottui jyrkänteen reunan tasolle.
-
--- Kukaties tuossa pääsee alas, hän arveli ja kohautti hartioitaan
-tarkoittaen, että yritys saattoi olla vaarallinen.
-
-Rod vilkaisi alas. Kelon latva oli käden ulottuvilla, ja koko puu
-oli aivan oksaton ja haaraton, mutta Rodin kiihtynyt mieli ei
-nähnyt siinä mitään merkillistä. Heilautettuaan kiväärinsä hihnasta
-selkäänsä hän ojensi käsivartensa, sai kiinni kelon hoikasta
-latvasta, ja ennen kuin toiset ennättivät sanoa mitään hän liukui jo
-runkoa myöten rotkon pohjaan.
-
-Vabi seurasi heti hänen perässään, ja Mukokia odottelematta pojat
-lähtivät juoksemaan majaa kohti. Puolitiessä Vabi kuitenkin pysähtyi.
-
--- Tämä ei ole oikein Mukia kohtaan. Meidän täytyy odottaa häntä.
-
-He katsahtivat taakseen. Mukoki ei tullutkaan heidän perässään. He
-näkivät hänen olevan polvillaan kelon juurella, aivan kuin olisi
-etsinyt jotakin sen juurakosta. Sitten hän kohosi hitaasti pystyyn ja
-siveli käsillään kelon kylkeä niin korkealta kuin ulottui.
-
-Havaitessaan poikien katselevan hänen puuhiaan hän lähti kiireesti
-tulemaan heidän luokseen, mutta hänen ilmeestään Vabi päätteli
-Mukokin keksineen jotakin poikkeuksellista.
-
--- Mitä löysit, Muki? hän kysyi.
-
--- Ei paljon mitä. Hassu puu ole, kuului murahteleva vastaus.
-
--- Sileä kuin laivan masto, lisäsi Rod, joka ei sen enempää
-kiinnittänyt huomiota Mukokin sanoihin. -- Kuunnelkaa!
-
-Hän pysähtyi niin äkkiä, että perässä tuleva Vabi tyrkkäsi häntä
-selkään.
-
--- Kuulitko mitään?
-
--- En.
-
-Hetken aikaa kaikki kolme seisoivat aivan toisissaan kiinni
-kuunnellen tarkasti. Mukoki oli poikien takana, joten nämä eivät
-nähneet, että hänen aseensa oli valmis milloin tahansa lennähtämään
-ampuma-asentoon ja että hänen mustissa silmissään oli ilme, joka ei
-kertonut yksinomaan uteliaisuudesta.
-
-Majaan oli enää vain parikymmentä askelta. Se näytti niin vanhalta,
-että Rod ihmetteli miten se oli selviytynyt viime talven tuimista
-lumimyrskyistä. Männyntaimia kasvoi sen laholla katolla, ja
-seinähirret olivat luhistumaisillaan. Minkäänlaista ikkunaa ei ollut,
-ja oven eteen oli kasvanut jalan vahvuinen puu, joka miltei tukki sen
-kapean aukon, josta mökin muinaiset asukkaat olivat käyneet ulos ja
-sisään.
-
-Muutaman askelen päässä majalta Mukokin käsi laskeutui hiljaa Vabin
-olkapäälle. Rod huomasi sen ja pysähtyi. Vanhan eränkävijän kasvoille
-oli tullut merkillisen epäuskoinen ja ällistynyt ilme, aivan kuin hän
-olisi epäillyt omia silmiään. Sanattomana hän osoitti ovella kasvavaa
-puuta ja seinähirsien punertavaa, lahoa pintaa.
-
--- Punapetäjä, hän vihdoin sanoi. Mökki ole kovasti vanha, sata
-vuotta!
-
-Hänen äänessään soinnahti taikauskoista pelkoa. Rod tajusi mitä
-Mukokin mielessä liikkui ja tarrautui kiinni Vabin käsivarteen.
-
-Hän muisti toisenkin erämajan -- sen, mistä he olivat löytäneet
-luurangot. He olivat korjanneet sen ja laittaneet siitä itselleen
-talviasunnon, ja sen mökin iän he olivat arvelleet vähintään
-viideksikymmeneksi vuodeksi. Mutta tämän majan korjausta ei voinut
-ajatellakaan. Rodista tuntui kuin olisi kulunut vuosisatoja eikä
-vuosikymmeniä siitä, jolloin nuo hirret oli kaadettu ja salvettu
-seiniksi.
-
-Yhä pitäen kiinni Vabin käsivarresta hän kurkisti sisään ovesta.
-Ensin ei hämärässä näkynyt mitään. Vasta kun heidän silmänsä olivat
-tottuneet pimeyteen, alkoivat seinät erottua, ja he totesivat majan
-olevan autio. Siellä ei ollut mitään vanhaa kamaa kuten toisessa
-mökissä oli ollut, ei minkäänlaista eletyn elämän merkkiä. Vanha maja
-oli aivan tyhjä.
-
-Pojat tutkivat majaa. Mukoki oli vain kurkistanut sisään ja sitten
-kadonnut. Yksin jäätyään hän nykäisi alas kiväärinsä varmistimen ja
-alkoi nopeasti kuin äkkiylläkköä peläten kiertää mökkiä silmät koko
-ajan tarkastellen maata.
-
-Kun Rod ja Vabi jälleen tulivat ulos, Mukoki oli putouksen kohdalla
-ja kierteli rantakallioiden välissä kyyryssä kuin saaliinsa jäljillä
-oleva petoeläin. Vabi vetäisi Rodin takaisin majaan.
-
--- Katsohan!
-
-Mukoki ojentautui äkkiä suoraksi ja etsiskeli silmillään poikia,
-mutta nämä olivat piilossa mökissä. Sinen hän riensi äskeisen
-kelopuun luo. Hän kurotti taas kätensä ylös ja siveli kämmenillään
-puun sileätä pintaa.
-
--- Minäpä menen katsomaan tuota puuta! Vabi kuiskasi. Siinä täytyy
-olla jotakin erikoista, kun se ei anna Mukokille rauhaa. Tuletko
-mukaan?
-
-Hän juoksi ranta-aukean poikki, mutta Rod jäi paikalleen. Hän ei
-käsittänyt tovereitaan. Viikkoja ja kuukausia oli haaveiltu tästä
-kolmannesta koskesta. Suuri aarre oli koko ajan väikkynyt heidän
-ajatuksissaan, ja kun he nyt viimeinkin olivat päässeet perille ja
-kulta mahdollisesti oli aivan heidän jalkainsa juuressa, Vabi ja Muki
-olivat paljon kiinnostuneempia vanhasta kelosta kuin aarteesta!
-
-Itse hän oli miltei pakahtumaisillaan etsimisen innosta. Jo pelkkä
-vanhan erämajan lahontuoksuinen ilma sai hänen verensä vinhasti
-kiertämään. Varmasti tämä aarteen muinaisten löytäjäin asuinpaikka
-tiesi kertoa enemmän sen kätköpaikasta kuin tuo hongankelo!
-Salaisuuden avainta oli totisesti etsittävä näiden neljän seinän
-sisäpuolelta!
-
-Hän silmäisi ovelta taakseen majan hämärään ja sitten jälleen
-aukeaman yli tovereihinsa. Molemmat olivat polvillaan kelon juurella.
-Ilmeisesti he olivat löytäneet ilveksen tai suden jäljet, Rod
-ajatteli.
-
-Maassa hänen edessään oli kuiva ja pihkainen näre. Äkillisen
-päähänpiston johdattamana hän katkaisi siitä oksan ja sytytti sen
-itselleen soihduksi. Pitäen sitä ylhäällä päänsä päällä hän palasi
-tupaan ja alkoi täydellä todella tutkia sen sisustaa.
-
-Tutkimuksen ensimmäinen tulos tuotti hänelle pettymyksen. Siellä ei
-ollut muuta nähtävää kuin alastomat lahot seinät. Sitten hän näki
-perimmäisessä nurkassa jotakin, joka oli seinähirsiä tummempi. Siinä
-oli pieni, jalan mittainen peltihylly ja sen päällä pieni, ajan
-ruostuttama peltilaatikko.
-
-Vapisevin sormin Rod tarttui siihen. Se tuntui kevyeltä -- kenties
-se oli tyhjä. Tai mahdollisesti siellä olisi John Ballin viimeisen
-tupakkakäärön jätteet.
-
-Hän tarkasteli soihtunsa valossa laatikkoa. Se oli pahoin kolhiutunut
-ja aivan mustaksi ruostunut; se olisi helposti musertunut hänen
-käsissään. Mutta kun se kerran oli säilynyt, miksi ei muuta sitten
-ollut? Missä olivat paistinpannut ja kattilat, vadit, veitset, kupit
-ja muut talous- ja tarve-esineet, joita John Ball ja hänen toverinsa
-olivat täällä mökissä käyttäneet?
-
-Hän palasi ovelle. Mukoki ja Vabi puuhailivat jatkuvasti kelon
-juurella. Ei edes mökistä paistava soihdun loimu ollut kiinnittänyt
-heidän huomiotaan.
-
-Rod sammutti soihtunsa ja avasi laatikon kannen. Jotakin putosi hänen
-jalkoihinsa. Kumartuessaan katsomaan hän huomasi, että lippaasta
-oli pudonnut pieni paperikäärö, yhtä mustunut kuin laatikkokin.
-Varovaisesti hän avasi paperin kämmenellään. Sen kulmat murtuivat ja
-hajosivat jauhoksi hänen käsissään, mutta sisempi osa pysyi koossa ja
-näytti säilyttäneen valkeutensa.
-
-Mukoki ja Vabi kuulivat toverinsa huudahtavan ja näkivät hänen
-lähtevän nopeasti juoksemaan heitä kohti.
-
--- Kultaa! hän huusi. Viimeinkin kultaa! Eläköön! Saapuessaan toisten
-luo hän oli miltei kyyneliin asti liikuttunut levittäessään paperia
-toveriensa nähtäväksi.
-
--- Minä löysin tämän majasta -- peltilippaasta! Katsokaa! Se on John
-Ballin käsialaa -- samaa kuin tuohikartassa!
-
-Vabi otti varovaisesti paperin. Hänenkin hengityksensä kiihtyi, kun
-hän näki mitä siinä oli -- muutama vielä aivan selvästi kirjoitettu
-rivi. Yläreunaan oli kirjoitettu:
-
-    "Tilitys John Ballin, Henri Langlois'n ja Peter Planten
-    kuukausiosuuksista kesäkuun 13. p:nä 1859."
-
-Alle oli kirjoitettu seuraavaa:
-
-    'Plante huuhtonut: kultarakeita 3 kg 450 g; kultahiekkaa 500 g.
-    Langlois: kultarakeita 4 kg 750 g; kultahiekkaa ei yhtään. Ball:
-    kultarakeita 2 kg 650 g; kultahiekkaa 950 g.
-
-    Yhteensä 12 kg 300 g.
-
-    Planten osuus: 3 kg 100 g.
-
-    Langlois'n osuus: 3 kg 100 g.
-
-    Ballin osuus: 6 kg 100 g.
-
-    Jako suoritettu.'
-
-Vabi luki ääneen mitä paperiin oli kirjoitettu. Luettuaan hän katsoi
-pitkään Rodiin. Mukoki oli yhä kyykkysillään kelon juurella katsoen
-silmät pyöreinä toisiin kuin olisi epäillyt kuulemaansa.
-
--- Nyt ei ole enää epäilystä, Vabi virkkoi. Me olemme perillä!
-
--- Kulta on jossakin täällä -- aivan lähellä...
-
-Rodin ääni värisi niin, että lause katkesi kesken. Aivan kuin olisi
-jo nähnyt kullan silmiensä edessä hän katseli uneksien pauhaavaa
-vesiputousta ja rotkon rosoisia seinämiä; lopulta hän ojensi
-kätensä kohti virtaa, joka kevättulvien paisuttamana vyöryi vuorten
-onkaloista ja paiskautui raivokkaana putouksen kynnykseltä alempaan
-rotkoon.
-
--- Tuolla se on!
-
--- Joessako?
-
--- Niin. Mistäpä muualta he olisivat täällä löytäneet puhtaita
-kultarakeita? Eivät ainakaan kalliosta. Ja kultahiekkaa tavataan
-ainoastaan jokien pohjasorassa. Siellä on aarteemme -- siitä ei ole
-epäilystäkään!
-
-Toverukset menivät virran partaalle.
-
--- Puro leviää tästä suvannoksi, Vabi sanoi. Minun käsittääkseni se
-ei ole keskeltä runsasta metriä syvempi. Mitä arvelet...
-
-Hän keskeytti nähdessään Mukokin uudelleen palaavan kelon luo, ja
-jatkoi sitten:
-
--- Mitä arvelet, emmekö hae kanootista päivällisaineet ja
-huuhteluastiat?
-
-Vabin innostus laimeni kuitenkin nopeasti, eikä Rod voinut olla
-hämmästelemättä huomatessaan Vabin ja Mukokin jälleen ryhtyvän
-tutkimaan kelopuuta. Vähitellen hänenkin uteliaisuutensa heräsi. Hän
-meni toisten luo ja alkoi tarkemmin katsella keloa.
-
-Äkkiä hän hätkähti. Runko ei ollut ainoastaan oksaton ja kaarnaton,
-vaan myös niin kiiltäväksi kulunut, että se loisti auringossa kuin
-vahattu! Hetkeksi häneltä unohtui kallisarvoinen paperinpala, joka
-hänellä jatkuvasti oli kädessään, unohtui vanha maja ja kulta-aarre.
-Silmät suurina hän tuijotti Mukokiin, ja tämä kohautti hartioitaan.
-
--- Kovasti sileä!
-
--- Vietävän sileä ja korea! vahvisti Vabi totisena.
-
--- Mitä se merkitsee? Rod kysyi.
-
--- Se merkitsee sitä, Vabi vastasi, että tätä vanhaa keloa on monet
-monituiset vuodet käytetty ylemmän ja alemman rotkon välisenä
-yhdystienä! Karhu siitä ei ole kulkenut, sillä silloin siinä näkyisi
-kynnenjälkiä. Ilves taas olisi repinyt rungon aivan rosoiseksi. Mikä
-eläin tahansa olisi jättänyt siihen merkkinsä, mutta mikään eläin ei
-olisi saanut siihen tällaista sileyttä ja kiiltoa!
-
--- Mikä ihme sitten...
-
-Rod jätti kysymyksensä kesken. Mukoki nosti hartiansa aivan leuan
-tasolle, ja Vabi vihelteli ja katseli Rodia.
-
--- Ei pitäisi olla vaikea arvata!
-
--- Tarkoitatko, että...
-
--- Että tästä on kulkenut ihminen! Vain ihmisen käsivarret ja sääret
-hänen kavutessaan runkoa ylös ja alas sadat ja tuhannet kerrat ovat
-kuluttaneet pinnan näin sileäksi. No, kai jo arvaat, kenestä on
-kysymys?
-
-Vastaus lensi välähdyksessä Rodin aivoihin. Nyt hän käsitti, miksi
-vanhalla kelolla oli ollut hänen tovereihinsa niin valtava vetovoima.
-Hänen poskensa tuntuivat kuumilta, ja kylmät väreet menivät pitkin
-hänen selkäpiitään.
-
--- Mielipuoli!
-
-Vabi nyökkäsi. Mukoki murahteli ja hieroi käsiään.
-
--- Täällä kulta luotiin! hän sanoi. Hullu koira pian sukkelasti
-meidän jäljillä. Meillä kiire saada tavarat tänne -- sitten hakka puu
-poikki!
-
--- Sinä et ole tuntiin puhunut näin pitkälti, Vabi huudahti, ja
-sanasi olivat tervettä järkeä. Meidän on kiireesti saatava tavarat
-tänne alas ja sitten kelo poikki! Kun mielipuoli palaa takaisin ja
-näkee liukupuunsa menneen, niin arvaanpa, että hänellä riittää siitä
-ihmettelemistä pariksi viikoksi, ja sillä aikaa me kyllä keksimme
-jonkin keinon päästä hänestä eroon. Kas näin!
-
-Hän lähti kapuamaan kuin orava puuta ylös, ja minuutin parin perästä
-hän jo seisoi yläkalliolla.
-
--- Liukas kuin rasvattu! hän huusi toisille. Paljonko lyöt vetoa,
-ettet pääse ylös, Rod?
-
-Mutta Rod pääsi, vaikka kiipeäminen ottikin kovalle, ja tarttuessaan
-vihdoin Vabin auttavaan käteen hänen keuhkonsa puuskuttivat kuin
-palkeet. Mukoki selviytyi paremmin.
-
-He kiiruhtivat kanootille ja toivat yhdellä kertaa kaikki tavaransa
-kalliolle. Ensin laskettiin tavarat köysien avulla alas ja sen
-jälkeen liukuivat toverukset keloa myöten perässä. Mukoki kävi
-kirveineen puun kimppuun.
-
--- Näin hyvä! hän huudahti, kun viimeinen isku kaatoi kelon rytisten
-kalliolle. Liika korkea paikka hullu koira hyppää!
-
--- Mutta myös liian hyvä paikka lasketella luoteja meidän niskaamme,
-sanoi Vabi katsellen ylös. Leiri täytyy laittaa luodinkantaman
-ulkopuolelle.
-
--- Mutta vasta sitten kun ensin olemme ottaneet selvää, onko
-meillä täällä onnea, Rod huomautti etsiskellen huuhteluastiaa
-tavarakääröstä. Nyt menemme ensimmäiseksi huuhtelemaan pohjahiekkaa!
-
-Hän kiiruhti juoksujalkaa purolle Vabin tullessa perässä toista
-astiaa heilutellen. Mukoki katseli heidän jälkeensä ja naureskeli
-hiljaa itsekseen käydessään valmistamaan päivällistä. Pojat
-valitsivat kokeiluaan varten erään kohdan, missä vesi oli tuonut
-rantaan kasan soraa ja hiekkaa.
-
-Rod ei ollut koskaan huuhtonut kultaa, mutta kylläkin lukenut miten
-sen piti tapahtua. Kaikkien kullanetsijöiden tuntema riemullinen,
-sykähdyttävä väristys kävi hänen lävitseen, kun hän täytti
-paistinpannua muistuttavan astiansa hiekalla ja pohjaliejulla,
-heilutti sitä nopeasti edes takaisin niin että sen sisältö joutui
-pyörivään liikkeeseen, kaatoi pois 'huuhteluvettä' ja otti lisää
-puhdasta vettä. Siten heilutellen, kaadellen ja täytellen hän jatkoi
-huuhtelua aloittelijan koko uutteruudella ja innolla.
-
-Aina kun hän otti joesta puhdasta vettä astiaansa, kävi sen sisältö
-yhä selkeämmäksi ja tiiviimmäksi; neljännestunnin kuluttua oli
-alkuperäisestä pohjamudasta jäänyt vain kourallinen jäljelle.
-
-Henkeään pidättäen hän tarkasteli innokkaasti, joko näkyisi kullan
-keltaista välkettä astian pohjalla. Kerran häneltä jo pääsi iloinen
-huudahdus, mutta kun hän soran seasta saikin puukkonsa kärjelle vain
-katinkultaa, oli hän hyvin tyytyväinen, ettei Vabi ollut kuullut
-hänen huudahdustaan.
-
-Vabi istui kyykkysillään rantahiekassa ja kallisti astiaansa siten,
-että rotkon pohjaan paistava valju valo osui siihen. Päätään
-kääntämättä hän huusi Rodille.
-
--- Oletko löytänyt mitään?
-
--- En. Entä sinä?
-
--- En. Tai olen jotakin -- mutta lieneekö se kultaa!
-
--- Miltä se näyttää?
-
--- Se kyllä välkkyy keltaiselta, mutta on kovaa kuin teräs.
-
--- Katinkultaa! sanoi Rod.
-
-Pojat eivät innoissaan ehtineet edes ympärilleen vilkaista. Rod
-käänteli yhä puukkonsa kärjellä pohjasakkaa, siirsi syrjään
-jokaisen piikiven rakeen ja haravoi soraa niin tunnollisesti, että
-kokeneella kullanhuuhtojalla olisi ollut nauramista hänen puuhaansa
-katsellessaan. Kesti jonkin aikaa, ennen kuin Vabi taas puhui.
-
--- Kuulehan, Rod. Minä löysin jotakin omituista! Ellei se olisi niin
-kovaa, panisin melkein pääni pantiksi siitä, että se on kultaa!
-Haluatko nähdä?
-
--- Katinkultaa se vain on, Rod vastasi kiinnostumatta, mutta samassa
-hän näki omassa astiassaan samaa 'omituista' kultaa. Koko jokihan
-näyttää olevan sitä täynnä! hän huudahti.
-
--- En ole koskaan nähnyt katinkultaa kimpaleina, Vabi mutisi astiansa
-yli kumartuen.
-
--- Kimpaleina? huudahti Rod ja kohosi samassa ylös kuin olisi saanut
-neulan piston pakaroihinsa. Miten iso se on?
-
--- Herneen kokoinen -- ison herneen! Rod juoksi -- ei, lensi
-toverinsa luo.
-
--- Katinkulta ei koskaan esiinny kimpaleina. Missä...
-
-Hän kumartui katsomaan Vabin astiaan. Sen pohjasakassa kiilteli
-epäilyttävän keltainen nokare, veden sileäksi ja pyöreäksi sorvaama.
-Kun Rod otti sen hyppysiinsä, häneltä pääsi hämmästynyt vihellys,
-joka sai Vabin hätkähtämään.
-
--- Vabi, me olemme hölmöjä! Rod huudahti yrittäen kaikin voimin estää
-ääntään vapisemasta. Katinkultaa ei ikinä tapaa tällaisina pyöreinä
-rakeina. Eikä katinkulta ole raskasta. Mutta tämä kimpale on raskas
-ja pyöreä!
-
-Setrimetsiköstä vanhan majan takaa kuului Mukokin kimeä vihellys,
-joka merkitsi päivällisen valmistumista.
-
-
-
-
-15.
-
-SUVANNON AARRE
-
-
-Vabi istui kuin puulla päähän lyötynä.
-
--- Ei se ole -- kultaa, hän viimein lausui harvakseen.
-
--- Sitäpä se juuri onkin! Rod kivahti, ja hänen innostuksensa pääsi
-täyteen vauhtiin. Se on tosin kovaa, mutta katsohan miten puukkosi
-kärki on viiltänyt siihen naarmun! Se painaa lähes kymmenen grammaa!
-Onkohan astiassasi lisää näitä?
-
-Hän laskeutui polvilleen Vabin viereen, ja päät yhdessä toverukset
-penkoivat puukoillaan astian pohjaa, kun Mukoki saapui heidän
-taakseen. Rod ojensi kultarakeen Mukokille.
-
--- Tämäpä on jotakin, pojat! Olemme oikeassa paikassa. Nyt voimme
-vaikka huutaa eläköötä John Ballille ja hänen tuohikartalleen ja
-lähteä sitten syömään.
-
--- Minä kyllä lähden päivälliselle, mutta jätän huutamisen
-toistaiseksi, sanoi Vabi. Tai huudetaan vain hengessämme. Kuulkaapa,
-miten ääni kuuluu täällä rotkossa. Eläköömme kuuluisi vähintään
-viiden mailin päähän!
-
-Mukoki oli valinnut leiripaikan setrimetsikön laidasta ja kattanut
-päivällisen isolle litteälle paadelle, jonka ympärille toverukset
-istahtivat. Vabi laittoi keltaisen nokareensa pöydälle ruokahalun
-kiihokkeeksi, kuten hän sanoi; ja jos se kiire, millä kolmikko
-ahmaisi ruokansa, oli nokareen ansiota, oli se samalla vankka
-todistus sen arvosta.
-
-Mukoki lähti syötyä poikien mukaan joen rannalle, ja huuhtomista
-jatkettiin kuumeisen odotuksen merkeissä.
-
-Vain sellaiset, jotka itse ovat tunteneet kultakuumeen petollisen
-lumon ja uuvuttaneet itsensä sitä etsiessään, tietävät mikä myrsky
-riehuu huuhtojan sisimmässä ja mikä tuli palaa hänen aivoissaan, kun
-hän upottaa astiansa virran pohjamutaan.
-
-Roderick Drew luuli uneksivansa. Joka puolella hänen ympärillään oli
-kultaa! Hän ei hetkeäkään epäillyt sitä. Siinähän aarre oli -- siinä
-hänen jalkojensa juuressa. Sitä on rantakallioissa, joista se tuli
-esiin vihaisesti pieksevän veden kuluttamana; sitä oli putouksen
-alla; rotkossa; kaikkialla hänen ympärillään. Yhden ainoan kuukauden
-kuluessa John Ball oli löytänyt sitä yli kaksitoista kiloa! Ja hän
-oli löytänyt sen täältä!
-
-Rod täytti taas ahneesti astiansa tuolla kallisarvoisella liejulla.
-Hän kuuli veden loiskuvan Vabin ja Mukokin huuhtoessa. Mutta mitään
-muuta hän ei heidän taholtaan kuullutkaan.
-
-Toverukset eivät todellakaan aluksi vaihtaneet sanaakaan.
-Odotettiin vain, kuka ensimmäisenä huudahtaisi ilosta. Kului viisi
-minuuttia, kului kymmenen, viisitoista Rodin löytämättä muruakaan.
-Tyhjentäessään astiaansa hän näki Vabin ottavan omaansa uutta liejua.
-Hänelläkään ei siis ollut onnea.
-
-Mukoki seisoi vedessä vyötäisiään myöten rantakallioiden välissä.
-Kolme tuloksetonta astiallista huuhdottuaan Rod tunsi ankeaa
-pettymystä. Jospa hän olikin valinnut kohdan, missä kultahiekkaa
-ei ollutkaan! Hän vaihtoi paikkaa ja huomasi Vabin tekevän samoin.
-Neljäs ja viides astiallinen eivät nekään antaneet tulosta.
-
-Mukoki oli kahlannut putouksen alla olevan suvannon poikki ja
-puuhaili nyt vastakkaisella rannalla. Kuudennen astiallisen
-tyhjennettyään Rod meni Vabin luokse. Innostuksen puna oli
-hävinnyt heidän kasvoiltaan. Puolen toista tunnin työ -- eikä
-kultahiukkastakaan saaliina!
-
--- Me emme taidakaan olla oikeassa paikassa, Vabi sanoi.
-
--- Mutta tässähän sitä pitäisi olla, Rod intti. Jos kerta löysimme
-yhden rakeen, täytyy meidän löytää useampiakin. Kulta on raskasta ja
-laskeutuu tyynessä vedessä pohjaan. Ehkäpä sitä on tuolla alempana.
-
-Mukoki tuli joen poikki heidän luokseen. Vastarannan kallioiden
-välistä hän oli löytänyt neulannupin kokoisen kultarakeen, ja
-tämä uusi todistus kullan olemassaolosta antoi taas heille uutta
-innostusta.
-
-Mutta ryhdyttyään jälleen huuhtelemaan he eivät onnistuneet
-yhtään entistä paremmin. Illan varjot tulivat yhä tummemmiksi ja
-tummemmiksi. Harjun punapetäjien latvojen lomasta aurinko lähetti sen
-illan viimeisen pilkahduksensa. Mutta toverukset eivät malttaneet
-luopua puuhastaan, ennen kuin lopultakin oli niin pimeätä, ettei
-katinkullankaan petollista välkettä erottanut astian pohjalta.
-
-Likomärkinä vyötäisiinsä asti, uupuneina ja kulta-unelmat rauenneina
-he palasivat leiriin. Rodia ei ollut koskaan elämässään näin
-nolottanut. Saattoiko todella olla mahdollista, että täällä ei
-ollutkaan kultaa, että nuo kolme miestä olivat tyhjentäneet koko
-varaston?
-
-Leirinuotion valossa pojat lukivat uudelleen John Ballin ja hänen
-toveriensa tilityksen. Tuo pieni kellastunut paperinpala oli side
-siihen hämärään menneisyyteen, mistä he yrittivät ammentaa uutta
-intoa; se oli todistuskappale kaameasta murhenäytelmästä, jonka nämä
-mustat vuorenseinät kenties ikuisesti pitäisivät omana tietonaan.
-
--- Yli kaksitoista kiloa, toisti Rod puolittain itsekseen. Ja yhden
-kuukauden aikana!
-
--- Neljäsataa grammaa päivässä! Vabi huokaisi. Totta totisesti, Rod,
-me emme voi olla oikeassa paikassa!
-
--- Minusta on kummallista, että John Ballin osuus oli kaksi kertaa
-hänen toveriensa osuutta suurempi. Olisikohan se siksi, että hän oli
-ensimmäisenä löytänyt kullan?
-
--- Luultavasti. Siinä olisi myös luonteva syy siihen, että hänet
-murhattiin. Toiset huomasivat jäävänsä saaliin jaossa lapsipuolen
-asemaan.
-
--- Tuhat kahdeksansataa viisikymmentäyhdeksän, Rod mutisi
-puoliääneen. Siis yhdeksänviidettä vuotta sitten, ennen
-sisällissotaa. Sanohan...
-
-Hän ei jatkanutkaan, vaan katsoi hämmästyneenä Vabiin.
-
--- Eikö mieleesi ole koskaan tullut ajatusta, että John Ballia
-mahdollisesti ei surmattukaan.
-
-Vabi hätkähti.
-
--- Olen joskus..., hän aloitti epäröiden.
-
--- Mitä?
-
--- Olen kyllä ottanut huomioon sen mahdollisuuden.
-
--- Ja noiden toisten surmattua toisensa hän palasi tänne ja korjasi
-kullan talteen, Rod jatkoi.
-
--- Ei, niin pitkälle en ole ajatellut, Vabi vastasi. Hän nousi
-odottamatta pystyyn ja meni Mukokin luokse.
-
-Rod oli ymmällään. Hänen toverinsa äänessä, kasvojen ilmeessä ja
-sanoissa oli jotakin poikkeuksellista. Mitähän Vabi oikeastaan oli
-tarkoittanut?
-
-Vabi palasi pian Rodin luokse, mutta John Ballista ei enää puhuttu.
-
-Aamulla poikien lopetellessa syöntiään Mukoki alkoi sonnustautua
-matkaan.
-
--- Lähtee tuonne alarotko, hän selitti Rodille. Hake, mistä pääsee
-aukealle. Kukaties löytä saalis ja ampu.
-
-Sinä päivänä Rod ja Vabi työskentelivät entistäkin perusteellisemmin.
-He aloittivat aivan putouksen partaalta, kumpikin omalla rannallaan,
-ja etenivät siitä sitten verkalleen alavirtaan. Puolenpäivän aikaan
-he olivat tutkineet parinsadan askelen matkan, mutta ainoana
-tuloksena koko vaivasta oli pienen pieni kultarae, joka löytyi Rodin
-astiasta.
-
-Kun iltahämärä pakotti heidät lopettamaan työn, olivat he
-tutkineet molemmat rannat neljännesmailin pituudelta löytämättä
-mitään merkkiä John Ballin aarteesta. Tuloksen kehnoudesta
-huolimatta he olivat paremmalla tuulella kuin edellisenä päivänä,
-sillä epäonnistumisellakin oli oma kannustava vaikutuksensa. He
-käsittivät vihdoinkin, että heillä oli edessään ankara ja kenties
-pitkäaikainenkin urakka ja etteivät he voineet toivoa aarteen
-ilmaantuvan heidän eteensä yhtenä kimpaleena.
-
-Mukoki palasi illan suussa tuoden rasvaiset palat ampumastaan
-karibusta. Hän kertoi, että ensimmäinen ulospääsytie rotkosta oli
-suunnilleen viiden mailin päässä leiristä.
-
-Toveruksia kadutti nyt, että porraspuu oli tullut kaadetuksi, sillä
-he olivat päättäneet lähteä seuraavana päivänä putouksen yläpuolelle,
-ja näin ollen heidän oli nyt ensi töikseen käveltävä kymmenen mailia
--- viisi alaspäin Mukokin löytämälle kohdalle ja siitä taas saman
-verran kosken niskalle. Kun he aamulla lähtivät matkaan, ottivat he
-mukaansa runsaasti evästä sekä erilaisia tarve-esineitä useamman
-päivän oleskelun varalta ja myös vankan köyden, minkä avulla he
-palatessaan voisivat laskeutua kalliolta leiripaikkaansa.
-
-Mutta senkään päivän etsintä ei tuonut tuloksia. Paria kolmea pientä
-raetta lukuunottamatta ei ylävirran pohjahiekka tarjonnut heille
-mitään merkittävää. Illalla vallitsi tilapäisessä leirissä masentunut
-mieliala. Rodilla oli heidän epäonnistumiseensa vain yksi selitys.
-Jostakin kosken lähettyviltä olivat John Ball ja hänen toverinsa
-löytäneet rikkaan kultaesiintymän ja tyhjentäneet sen arvattavasti
-ennen vanhassa metsämajassa tapahtunutta murhenäytelmää.
-
--- Mutta entä se mielipuoli metsäläinen kultaluoteineen? kyseli
-Vabi yrittäen saada lohdutusta toisesta ajatuksesta. Hänen molemmat
-luotinsa painoivat yli kaksikymmentä grammaa, ja panen vaikka pääni
-pantiksi siitä, että niiden kulta on peräisin täältä. Hän ainakin
-tietää, missä kultaa on!
-
--- Hän tule pian takaisin, Mukoki murahti. Pitää silmä se juupeli.
-Hän tietä, missä julmasti paljon hieno kulta on!
-
--- Mutta niinhän me teemmekin! Vabi huudahti, hypähti pystyyn ja
-läimäytti Rodia selkään, niin että tämä oli pudota virtaan paadelta,
-minkä laidalla hän istua kyykötti. Hei, Rod, reipastuhan! Kulta
-on varmasti jossakin täällä, emmekä me hellitä, ennen kuin se on
-käsissämme.
-
--- Totta! Onhan meillä koko kevät ja kesä edessämme, ja ellemme löydä
-kultaa ennen lumen tuloa, tulemme ensi vuonna uudestaan.
-
--- Ja silloin me otamme Minnetakin mukaamme! riemuitsi Vabi.
-
-Mutta tällaisista toiveikkuuden puuskista huolimatta oli seuraava
-viikko vähällä masentaa heidän mielensä maan tasalle.
-
-Mailikaupalla he tutkivat rotkovirran molempia rantoja, mutta koko
-tuon uutteran huuhtelun tuloksena heillä oli viikon lopussa kultaa
-parikymmentä grammaa.
-
-Kenties heidän pettymyksensä olisi ollut pienempi, jos he eivät
-olisi löytäneet sitäkään kullan vähää, sillä silloin he -- kuten
-Vabi sanoi -- olisivat voineet katsoa epäonnistumistaan silmiin
-pystyssä päin. Silloin he olisivat voineet olla varmoja siitä, että
-olivat tulleet väärään paikkaan, ja lähteneet mielellään jatkamaan
-huuhteluaan jossakin muualla. Mutta nyt nuo muutamat keltaiset rakeet
-viekoittelivat heitä jäämään aivan samalla tavoin kuin ne ovat
-viekoitelleet satoja ja tuhansia ihmisiä sivistyksen aamunkoitosta
-lähtien.
-
-Päivän toisensa perästä he uusivat yrityksensä, joka ilta he
-innostivat toisiaan säilyttämään toivonsa ja tekivät uusia
-suunnitelmia. Kevätaurinko alkoi lämmittää yhä enemmän, poppelien
-silmut puhkesivat pienille lehdyköille ja kevättuulet toivat rotkoa
-ympäröivien vuorten laelta viestejä saapuvasta kesästä -- palsami- ja
-punapetäjämänniköiden sekä tasankojen tuhansien kukkien tuoksuja.
-
-Mutta vihdoin turhasta etsimisestä oli tehtävä loppu. Kolmena
-päivänä ei astioissa ollut näkynyt kullasta jälkeäkään. Syödessään
-päivällistä ison paaden ympärillä toverukset tekivät lopullisen
-päätöksensä. Aamulla he lähtisivät leiristä. He jättäisivät
-kanootin paikalleen tänne virran rannalle, koska puro oli nyt
-tuohikanootillekin liian matala, ja tekisivät jalkaisin matkaa uusia
-seikkailuja etsien. Heillähän oli vielä koko kesä edessään, ja
-vaikka he eivät olleetkaan löytäneet John Ballin ja hänen toveriensa
-aarretta, saattoivat he löytää kultaa jostakin muualta. Ainakin he
-saisivat yllin kyllin huvia ja jännitystä seikkaillessaan syvemmälle
-tutkimattomaan ja koskemattomaan korpeen.
-
-Mukoki nousi ja jätti toverinsa pohtimaan suunnitelmiaan. Mutta hän
-palasi nopeasti takaisin ja osoitti pitkällä käsivarrellaan putouksen
-takana olevalle harjulle.
-
--- Kuule -- hän -- hullu mies!
-
-Vanhan eränkävijän kurttuisilla kasvoilla kuvastui suunnaton
-innostus, ja pitkän aikaa hän seisoi liikahtamatta käsivarsi yhä
-ojennettuna, mustat silmät katsoen odottavina Vabiin ja Rodiin, jotka
-istuivat maassa kuin paasiksi kivettyneinä.
-
-Jostakin hyvin kaukaa kantautui heikko valittava ääni, joka sai
-toverukset saman nimettömän kauhun valtaan kuin aikaisemmin rotkon
-suulla. Se oli mielipuolen metsäläisen huuto!
-
-Tuon etäisen vaikerruksen kuullessaan Vabi kavahti jaloilleen. Hänen
-silmänsä hehkuivat ja hänen pronssinväriset kasvonsa olivat kalpeat.
-
--- Muki, minähän sanoin! hän huusi. Minähän sanoin sinulle! Vabin
-koko ruumis värisi, hänen kätensä pusertuivat nyrkkiin, ja kun hän
-katsahti Rodiin, tämä hämmästyi ystävänsä outoa ilmettä.
-
--- Rod, John Ball tulee perimään kultaansa!
-
-Sanat olivat päässeet itsestään hänen suustaan, ennen kuin hänen oli
-onnistunut hillitä itsensä ja pidättää ne. Seuraavassa hetkessä hän
-jo katui huudahdustaan. Hän oli säilyttänyt omana salaisuutenaan
-ajatuksensa, että John Ball ja tuo hullu metsäläinen olivat yksi ja
-sama henkilö, kunnes lopulta oli ilmaissut sen Mukokille.
-
-Vaikka tuo ajatus kasvoi hänen mielessään kuin rehevä sieni, hän
-oli joka hetki tietoinen siitä, että siltä puuttuivat kaikki
-järjelliset perusteet, että se joka suhteessa oli täysin mahdoton.
-Hänen rodulleen ominainen pidättyväisyys oli estänyt häntä puhumasta
-asiasta Rodille. Mutta nyt ajatus oli puhjennut sanoiksi. Tumma puna
-levisi hänen kasvoilleen äskeisen kalpeuden sijasta.
-
--- Olen ajatellut tätä jo pitkän aikaa, hän jatkoi. Aina siitä
-lähtien, kun löysimme hiekasta jalanjäljet! Tarvitaan vain yksi
-todistus, kuuletko, yksi ainoa todistus siitä, ja...
-
--- Kuuntele!
-
-Rodin ääni oli kuiskaava ja hän kohotti varoittavasti kättään. Tällä
-kertaa mielipuolen huuto kuului selvemmin. Hän oli tulossa rotkoa
-pitkin!
-
--- John Ball! Rod toisti, aivan kuin olisi nyt vasta kuullut toisen
-sanat. John Ball!
-
-Kuin tulvavirtana syöksyi hänen ylitseen se ainoa asia, joka hänestä
-tällä hetkellä tuntui todelta. John Ball! John Ball oli tulossa
-ilmoittamaan heille kadonneen kullan olinpaikan, paljastamaan heille
-ammoin sitten tapahtuneen murhenäytelmän! Kuin tulikipinän koskettama
-ruutitynnyri hänen mielikuvituksensa syttyi Vabin sanoista.
-
-Mukoki sai ensimmäisenä takaisin terveen järkensä.
-
--- Piiloon! hän tiuskaisi. Piiloon panee nämä kaikki -- nämä kaikki
--- kaikki! Hän osoitteli leiritarvikkeita.
-
-Pojat tajusivat hänen tarkoituksensa.
-
--- Hän ei saa nähdä tuolta putouksen niskalta merkkiäkään meidän
-läsnäolostamme! Vabikin huusi ja keräili syliinsä keittokapineita.
-Kaikki piiloon setrimetsikköön!
-
-Mukoki repi kiireesti havumajaa hajalle. Viitisen minuuttia
-toverukset suorittivat raivokasta hävitystyötä. Jälleen he kuulivat
-mielipuolen vaikeroinnin, ja tuskin he olivat itsekin päässeet
-piiloon vanhan metsämökin pimentoon, kun huuto taas kuului, tällä
-kertaa vain pyssynkantaman päästä kosken yläpuolelta.
-
-Nyt ei miehen huuto kaikunutkaan hurjana, vaan pitkänä valittavana
-uikutuksena, joka karkotti heidän sydämistään äskeisen kauhun ja
-täytti heidät rajattomalla, omituisella säälillä. Mikä muutos
-mielipuolen sielussa olikaan tapahtunut?
-
-Ääni toistui miltei yhtä mittaa, joka kerran entistä lähempänä, ja
-siinä oli merkillisen kysyvä sävy, miltei kuin epätoivon nyyhkytystä,
-joka iski kuin rautakynsin Rodin sydämeen ja täytti hänet miltei
-vastustamattomalla halulla vastata siihen, juosta vastaan ja kurottaa
-kätensä tervehtimään tuota omituista hurjaa olentoa, joka nopeasti
-lähestyi heitä rotkon pohjaa pitkin!
-
-Rodin vielä tuijottaessa kosken niskan yläpuolelle näkyi jokin hahmo
-hypähtävän putouksen vieressä olevalle isolle paadelle; Rodin oli
-puristettava molemmat nyrkkinsä rintaa vasten pidättääkseen tunnetta,
-joka oli väkisin puhkeamassa sanoiksi. Sillä nyt hän tiesi -- yhtä
-varmasti kuin Vabikin hänen vierellään -- että hänen silmänsä
-katselivat John Ballia!
-
-Tuokion mielipuoli kyykki sillä kohtaa, missä porraspuu oli ennen
-sijainnut, ja nähtyään sen hävinneeksi hän ojentautui jaloilleen, ja
-epätoivoinen valitus kaikui rotkon halki.
-
-Hänen siinä liikahtamatta seistessään toverukset saattoivat nähdä,
-että mielipuoli oli vanha mies, laiha ja näivettynyt, mutta suora
-kuin nuori puu ja että hänen kasvojaan ja rintaansa peitti takkuinen
-tukka ja parta. Hänellä oli kädessään pyssy -- sama millä hän oli
-ampunut kultaluotinsa -- ja näinkin pitkältä välimatkalta toverukset
-näkivät, että se oli pitkäpiippuinen, niiden aseiden kaltainen, jotka
-he olivat löytäneet vanhasta metsämökistä.
-
-Henkeään pidättäen toverukset odottivat -- ainoakaan lihas ei heissä
-värähtänyt.
-
-Uudelleen vanhus kumartui katsomaan kallion jyrkän reunan yli, sitten
-hän ojensi molemmat käsivartensa ja vaikeroi nyyhkyttäen aivan kuin
-olisi pyytänyt jotakin alhaalla olevaa auttamaan häntä. Näky järkytti
-Rodia. Hänen silmiään poltti ja kurkkuaan karvasteli.
-
-Vabi ja Mukoki katselivat mykin ilmeettömin silmin. Heille tämä
-merkitsi vain tavallista merkillisempää erämaakokemusta. Mutta
-Rodille se oli valkoisen miehen avunpyyntö. Vanhuksen ojennetut
-käsivarret tuntuivat ulottuvan häneen saakka, tuo epätoivon ja
-orpouden täyttämä nyyhkyttävä ääni tuntui nöyrästi anovan häntä
-kiiruhtamaan apuun, ojentamaan omat käsivartensa vapauttaakseen tuon
-onnettoman sielun kirouksestaan.
-
-Hiljaa huudahtaen Rod syöksähti ulos majasta. Hän kiinnitti katseensa
-kallion reunalla kyyhöttävään säikähtyneeseen olentoon ja eteni
-varovaisesti käsivarret ystävälliseen tervehdykseen ojennettuina
-samalla toistaen mielipuolen nimeä:
-
--- John Ball, John Ball, John Ball!
-
-Samassa mielipuoli hypähti pystyyn ja kääntyi pakoon lähteäkseen.
-
--- John Ball! John Ball -- John Ball...
-
-Rod melkein nyyhkytti tuon nimen. Hän unohti kaiken muun, kaiken muun
-paitsi tuon kalliolla seisovan yksinäisen poloisen olennon, jonka
-nimeä hän varovasti toisteli, kunnes mielipuoli viimein kyyristyi
-polvilleen ja katseli Rodia vastaten tämän puhutteluun hiljaisella
-vaikeroinnilla.
-
--- John Ball! John Ball! Oletteko John Ball!
-
-Rod pysähtyi kymmenisen metrin päähän mielipuolesta, ja hengitys
-miltei salpautui hänen rinnassaan, kun hän huomasi vanhuksen silmiin
-ilmestyvän oudon kummastelevan ilmeen.
-
--- John Ball...
-
-Hurja katse siirtyi hetkeksi pois hänestä. Se näki vilahduksen
-kahdesta hahmosta, jotka näkyivät vanhan majan ovelta; ja siinä
-samassa vanhus ponnahti jaloilleen. Hetken hän seisoi aivan kallion
-reunalla, sitten hän huudahtaen hypähti notkeasti kuin näätä suoraan
-putouksen niskalle. Hetken hänen päänsä näkyi alas vyöryvän veden
-pyörteissä. Sitten hän katosi putouksen juurella olevaan syvään
-suvantoon!
-
-Vabi ja Mukoki olivat myös nähneet tuon kuolemanhypyn, ja Vabi
-oli jo suvannon rannalla, ennen kuin Rod oli ehtinyt toipua
-säikähdyksestään. Vuosisatojen kuluessa putouksen vesi oli kuluttanut
-tämän suvantopaikan ja kaivanut sitä yhä syvemmäksi, kunnes vesi
-siinä ulottui miehen pään yli. Leveydeltään se oli vain vajaat neljä
-metriä.
-
--- Pidä häntä silmällä! Hän hukkuu, ellemme saa häntä ylös!
-
-Rod juoksi suvantopaikan reunalle, ja Mukoki liittyi myös heihin.
-Kaikki kolme seisoivat valmiina hyppäämään veteen heti kun vanhus
-tulisi näkyviin. Kului sekunti ja toinenkin, meni viisikin sekuntia,
-eikä miehestä näkynyt merkkiäkään. Rodin sydän jyskytti kuin rumpu.
-Kymmenen sekuntia! Neljännesminuuttia! Rod vilkaisi Vabiin. Tämä oli
-heittänyt yltään peurannahkaisen takkinsa.
-
--- Minä sukellan hänen peräänsä!
-
-Samassa hän jo heittäytyi pää edellä suvantoon. Myös Mukoki
-riisui takkinsa ja ryömi vatsallaan rantakiven reunalle. Toinen
-neljännesminuutti, ja Vabin pää ilmestyi veden pintaan.
-
--- Minä tule kanssa! ilmoitti Mukoki.
-
-Hän lennähti nuolena veteen ja katosi mahtavalla loiskahduksella
-Vabin viereen. Rod seisoi yksin rannalla aivan jähmettyneenä, ja
-hänen pelkonsa kasvoi joka minuutilla. Hän näki pinnalla kuplia ja
-renkaita, joita hänen pohjassa liikkuvat toverinsa nostattivat.
-
-Vabi ilmestyi jälleen pintaan haukkaamaan ilmaa ja Mukoki hänen
-perässään. Rodista tuntui kuin kokonainen ihmisikä olisi kulunut
-siitä kun hänen toverinsa hyppäsivät pelastamaan vanhusta. Hän
-menetti kaiken toivonsa. John Ball oli hukkunut!
-
-Hän ei enää epäillyt, etteikö tuo mielipuoli ollut juuri John Ball.
-Se outo kummasteleva ilme, joka oli ilmaantunut vanhuksen silmiin
-hänen kuullessaan nimeään mainittavan, oli puhunut selvempää kieltä
-kuin sanat. Hän _oli_ John Ball! Ja nyt hän oli kuollut!
-
-Kolmannen, neljännen ja viidennen kerran Mukoki ja Vabi nousivat
-pintaan hengittämään, ja viidennellä kerralla he lysähtivät uupuneina
-rantakivelle. Mitään sanomatta Mukoki juoksi leiriin ja rakensi
-kiireesti nuotion.
-
-Vabi jäi rannalle vettä valuvana ja vilusta väristen. Hänen kätensä
-olivat nyrkissä, ja Rod näki niiden olevan täynnä pohjamutaa.
-Konemaisesti Vabi avasi sormensa ja katsoi, mitä hän huomaamattaan
-oli tuonut putouksen alta.
-
-Hetken hän tuijotti kämmenelleen, sitten hän huudahti.
-
-Hän ojensi molemmat kätensä Rodin nähtäväksi.
-
-Hiekanjyvästen ja soranrakeiden keskellä kimmelsi heikosti iso
-kultanokare. Ja siinä samassa Rodilta unohtui, että John Ball,
-mielipuoli miesraukka oli kuolleena suvannon pohjassa aivan hänen
-ulottuvillaan.
-
-
-
-
-16.
-
-JOHN BALL JA KULLAN SALAISUUS
-
-
-Mukoki oli kuullut Vabin huudahduksen ja tuli juoksujalkaa rantaan,
-mutta ennen kuin hän oli ehtinyt poikien luo, oli Vabi uudelleen
-sukeltanut suvantoon. Tällä kertaa hän viipyi pinnan alla useita
-minuutteja, ja kun hän sitten nousi rannalle, oli hänen kasvoillaan
-niin kummallisen järkyttynyt ilme, että Rod luuli hänen nyt löytäneen
-John Ballin ruumiin.
-
--- Hän -- ei -- ole -- suvannossa! Vabi läähätti. Mukoki kohautti
-hartioitaan, mutta häntäkin näytti värisyttävän.
-
--- Kuollu!
-
--- Hän ei ole suvannossa!
-
-Vabin mustat silmät tuikkivat salaperäisesti.
-
--- Hän ei kerta kaikkiaan ole suvannossa!
-
-Vasta silloin toiset käsittivät mitä hän tarkoitti. Mukokin katse
-siirtyi suvannon alavirran puoleiseen reunaan, missä kalliot jälleen
-sulkivat veden ahtaaseen uomaan. Siinä oli vettä vain polven
-korkeudelle.
-
--- Ei kai hän tuolta ylös tule?
-
--- Ei!
-
--- No, missä hän sitten on? ihmetteli Rod.
-
-Mukoki kohautti jälleen epäuskoisena hartioitaan ja viittasi
-suvantoon.
-
--- Ruumis ole kallion alla. Hullu mies tuolla!
-
--- Koeta hakea! kivahti Vabi ärtyneesti.
-
-Hän riensi nuotiolle lämmittämään vilusta väriseviä jäseniään, ja Rod
-kiirehti hakemaan lisää nuotiopuita. He kuulivat Mukokin molskahtavan
-suvantoon.
-
-Kymmenen minuutin kuluttua Mukoki palasi takaisin.
-
--- Mennyt! Hullu koira mies poissa lammikosta!
-
-Hän ojensi kätensä toveriensa nähtäväksi.
-
--- Kultaluoti, hän murahti.
-
-Kämmenellä kimalteli pähkinän kokoinen kultarae.
-
--- Minähän sanoin, huudahti Vabi, että John Ball vielä palaisi
-perimään kultaansa. Ja hän teki sen! Kulta on suvannossa!
-
-Mutta missä oli John Ball?
-
-Oli hän sitten elossa tai kuollut -- minne hän oli voinut kadota
-heidän käsistään?
-
-Toisenlaisissa olosuhteissa rotkon seinämät olisivat kajahdelleet
-toverusten ilonhuudoista. Mutta nyt synkkä ahdistus tukahdutti heidän
-riemunsa.
-
-Lopultakin vanha tuohikartta oli ilmaissut salaisuutensa, ja
-suunnaton aarre oli heidän kätensä ulottuvilla. Mutta kaikki olivat
-vaiti. He tunsivat, että John Ballin elämä oli ollut sen hintana, ja
-heidän sydäntään kouristi ilkeästi ajatus, että elleivät he olisi
-hakanneet poikki vanhuksen porraspuuta, hän kenties olisi hengissä
-ja istuisi siinä heidän joukossaan. Tahtomattaan he olivat ajaneet
-kuolemaan tuon poloisen, joka lähes puolen vuosisadan ajan oli
-elellyt yksikseen erämaassa villipetojen kanssa taistellen. Ja kun
-he muistivat, miten vanhus oli ollut polvillaan kallion reunalla
-ojentaen rukoilevasti käsivarsiaan ja nyyhkyttäen epätoivoisesti,
-heidän sydäntään kouristi muukin kuin myötätunto.
-
-Tällä hetkellä toverukset olisivat mielihyvin luopuneet kaikesta
-maailman kullasta, jos he sillä olisivat saaneet takaisin tuon
-säälittävän, maailmasta orpoutuneen vanhuksen.
-
--- Minua kaduttaa, että kaadoimme kelon, Rod sanoi.
-
-Ne olivat ensimmäiset sanat mitä pitkään aikaan oli siinä nuotion
-äärellä lausuttu.
-
--- Niin minuakin, Vabi virkkoi yksikantaan ryhtyen vetämään märkiä
-vaatteita yltään. Mutta...
-
-Hän keskeytti ja kohautti olkapäitään.
-
--- Mutta mitä?
-
--- Sitä vain, että me näytämme olevan kovasti yhtä mieltä siitä, että
-John Ball on kuollut. Mutta jos hän kerta on kuollut, miksi hänen
-ruumiinsa ei ole suvannossa? Minusta alkaa totisesti tuntua siltä,
-että Mukokin taikauskoiset käsitykset hänestä pitävät parhaiten
-paikkansa.
-
--- Minä kuitenkin uskon, että hän on suvannossa! Rod huomautti.
-
-Vabi käännähti nopeasti ja toisti samat sanat, mitkä äsken oli
-lausunut Mukokille.
-
--- Koeta hakea!
-
-Vabi ja Mukoki olivat erinomaisia sukeltajia, ja kun heidän
-yrityksensä oli ollut turha, ei Rodilla suinkaan ollut halua lähteä
-suvannon pohjaa tutkimaan.
-
-Mukoki, joka poikien jutellessa oli ripustanut puolet vaatteistaan
-tulen loisteeseen kuivumaan, sitoi parhaillaan huuhteluastiaansa
-pitkän seipään nenään; näytti siltä kuin hänellä olisi ollut aikomus
-käydä nostamaan suvannosta pohjaliejua. Rod meni katsomaan hänen
-puuhaansa, ja taas heräsi hänessä kullan himo.
-
-Kun astia oli saatu tukevasti kiinni seipääseen, kolmikko lähti
-rannalle koettamaan onneaan.
-
-Mukoki viskasi astiansa niin kauaksi kuin ylettyi, harasi
-sillä pohjaa ja tyhjensi sitten sisällön rantakalliolle; pojat
-heittäytyivät innokkaina vatsalleen liejukasan viereen ja ryhtyivät
-penkomaan märkää hiekkaa ja mutaa ja erottivat tarkoin jokaisen
-vähänkin epäilyttävältä näyttävän rakeen.
-
--- Tämähän on kaikkein paras tapa huuhtoa, Rod totesi, kun Mukoki
-heitti toisen astiallisen liejua kalliolle. Minä haen vähän vettä.
-
-Hän juoksi leiriin hakemaan toisetkin huuhteluastiat ja näki
-palatessaan Vabin tanssivan hurjasti kalliolla. Mukoki seisoi
-vieressä mitään sanomatta, kasvot leveässä virnistyksessä.
-
--- Mitä tästä sanot? Vabi huudahti Rodin ehdittyä heidän luokseen.
-Mitä sanot?
-
-Hän avasi kätensä, ja siinä kimalteli kultanokare, runsaasti kaksi
-kertaa isompi kuin Mukokin aikaisemmin löytämä. Rodin suu jäi
-ammolleen.
-
--- Sittenhän suvannon täytyy olla niitä täynnä! hän vihdoin sai
-sanotuksi. Hän täytti astiansa puolilleen hiekalla ja soralla ja
-astui veteen polviaan myöten. Huuhteluinnossaan hän huljautti osan
-astian sisällöstä veteen, mutta puolustautui itselleen ajattelemalla,
-että tämä oli hänen ensimmäinen astiallisensa ja että hän toisella
-kertaa olisi huolellisempi.
-
-Hän pani merkille, ettei kaikkea hiekkaa voinutkaan huuhdella
-pois, ja kun hän tarkemmin katsoessaan näki hiekan itsepintaisesti
-pysyttelevän astian pohjalla raskaampien piikivirakeiden kanssa,
-hänen sydämensä lennähti kurkkuun.
-
-Vielä kerran hän täytti astiansa vedellä ja huuhteli. Sitten hän
-kallisti astiaa siten, että vuoren syrjässä olevasta halkeamasta
-tunkeutuva päivän valo osui sen sisältöön. Valtava määrä pienen
-pieniä kimmeltäviä hiukkasia paistoi hänen silmiinsä. Keskellä hehkui
-himmeänä herneen kokoinen puhdas kultarae! Lopultakin he olivat
-löytäneet runsaan esiintymän -- niin runsaan, että hän vapisi sitä
-ajatellessaan. Hän oli rikas! Nuo kimmeltävät hiukkaset takasivat
-hänelle ja hänen äidilleen vapautuksen ainaisista huolista. Hän
-kahlasi rantaan ja meni Vabin luo.
-
--- Taas uusi kultarae! Vabi huudahti.
-
--- Niin. Mutta mitä rakeesta! Tässä on muutakin...! Hän heilautti
-astiaansa niin että nuo tuhannet hiukkaset liikkuivat kimallellen.
-Tätä kultahiekkaa minä pidän paljon tärkeämpänä. Pohjahiekka on
-täynnä kultaa!
-
-Hänen äänensä värisi ja kasvot olivat kalpeat. Vabi katsoi ystäväänsä
-silmiin, eikä sanoja tarvittu sen enempää.
-
-Mukokikin silmäisi astiaa mitään sanomatta ja palasi jälleen
-haraamaan pohjamutaa. Verkalleen Rod huuhteli astiansa valmiiksi.
-
-Puolen tunnin kuluttua hän näytti sitä uudelleen Vabille. Kaikki
-sora oli erottunut pois. Pohjalle jäänyt hiekka oli täynnä noita
-kimmeltäviä hiukkasia, ja puoleksi niiden peittämänä oli tuo iso
-kultarae. Vabin astiassa ei ollut yhtään raetta, mutta siinäkin oli
-runsaasti kultahiekkaa.
-
-Mukoki oli nostanut valtavan määrän hiekkaa ja soraa joen pohjasta
-rantakalliolle ja oli nyt polvillaan sitä tutkimassa. Kun Rod kävi
-hakemassa kasasta kolmannen astiallisen liejua, ei Mukoki ollut
-löytänyt mitään.
-
-Illan hämärä alkoi jo laskeutua rotkon pohjaan, ja neljättä
-astiallista lopetellessaan Rod ei enää voinut pimeän vuoksi erottaa
-keltaista jauhetta pohjahiekasta. Yhtä kultaraetta lukuunottamatta
-hän oli löytänyt vain kultahiekkaa. Vabi oli saanut kolme pientä
-raetta.
-
-Kun työskentely lopetettiin, nousi Mukoki viimeisenä paikaltaan
-itsekseen naureskellen. Hän ojensi kätensä. Vabi katsoi siihen, ja
-hänen hämmästynyt huudahduksensa kutsui Rodinkin paikalle.
-
-Mukokin kämmen oli kukkurallaan kultarakeita! Hän laski ne Vabin
-kouraan, ja tämä luovutti ne vuorostaan Rodille. Tuntiessaan rakeiden
-painon tämä ei enää voinut pidättää iloaan, joka oli koko iltapäivän
-kutitellut hänen kurkussaan. Valtavin loikkauksin hän pyyhälsi
-leiriin ja etsi siellä käsiinsä pienen vaa'an, jonka he olivat
-ottaneet mukaansa Vabinoshista. Heidän iltapäivän kuluessa löytämänsä
-kultarakeet painoivat yhteensä kaksisataa grammaa ja kultahiekka
-vähän yli kolmesataa.
-
--- Puoli kiloa kultaa!
-
-Rod ilmoitti tuloksen epäuskoinen väre äänessään.
-
--- Siitä tulee kolmesataa ja kuusikymmentä dollaria! hän laski
-nopeasti. Taivaan tasakäpälät!
-
-Loppusumma tuntui hänestä niin mahdottomalta, että hän keskeytti
-lauseensa.
-
--- Vajaan puolen päivän työstä, Vabi lisäsi tyynesti. Mehän pääsemme
-parempiin tuloksiin kuin John Ball ja hänen toverinsa. Tämän mukaan
-ansaitsisimme kuukaudessa parikymmentä tuhatta dollaria!
-
--- Ja syksyyn mennessä... aloitti Rod.
-
-Mukokin taholta alkoi kuulua naureskelua, ja Rod näki vanhan
-eränkävijän kasvoilla verrattoman ilmeen.
-
--- Ja kahdessakymmenessä tuhannessa kuussa -- paljonko se silloin
-teke? Mukoki kysyi.
-
-Ei edes Vabi ollut koskaan kuullut Mukokin laskevan leikkiä, ja hän
-intoutui tästä oudosta ilmiöstä niin, että haastoi vanhan ystävänsä
-painiin ja sai tämän vyörytetyksi alas kalliolta.
-
-Mukokin kysymys ei ollut pelkkää leikkiä, sen pojat saivat pian
-nähdä. He työskentelivät monta päivää lakkaamatta. Havumajassa olevat
-pukinnahkaiset pussit täyttyivät vähitellen. Viidentenä päivänä Rod
-löysi kultahiekan joukosta seitsemäntoista isoa raetta, joista suurin
-oli hänen peukalonsa pään kokoinen.
-
-Seitsemäs päivä oli kaikkein tuottoisin, mutta yhdeksäntenä
-sattui yllättävä asia. Kaikki nämä päivät Mukoki oli naarannut
-suvannon pohjaa ja nostanut rantakalliolle soraa ja hiekkaa. Mutta
-yhdeksäntenä päivänä hänen alkeellinen työvälineensä nosti kerrallaan
-vain pari kourallista liejua. Surkea totuus paljastui heille.
-
-Suvannon aarre alkoi ehtyä!
-
-Mutta tuo havainto ei heitä kuitenkaan pahasti masentanut. Aarteen
-alkulähteen täytyi varmasti löytyä jostakin suvannon liepeiltä, ja
-toverukset uskoivat tavoittavansa senkin. Sitä paitsi heillä jo oli
-melkoinen omaisuus -- vähintään kahdentuhannen dollarin arvoinen
-miestä kohden. Kolmen päivän ajan he vielä jatkoivat työtään, mutta
-sitten ei Mukokin haaviin enää tullut mitään. Pohjakallio oli
-ilmeisesti tullut esille.
-
-Viimeinen astiallinen huuhdottiin aikaisin aamulla, ja kun lämmin sää
-oli pilannut karibun lihan, lähtivät Mukoki ja Vabi heti päivällisen
-jälkeen etsimään uutta riistaa Rodin jäädessä leirin vartijaksi.
-
-Hämärän laskeutuessa rotkoon alkoi Rod valmistaa metsämiehille
-illallista. Niin syventynyt hän oli leipomiseensa, ettei hän
-huomannut varjomaista olentoa, joka varovaisesti ryömi vuoren
-rinnettä alas. Eikä hän nähnyt hurjaa silmäparia, joka kiilui häntä
-kohti hämärästä putouksen puolelta.
-
-Hän tuli olennon läsnäolosta tietoiseksi vasta sitten, kun hän
-kuuli hiljaisen, valittavan huudahduksen, joka ei ollut paljonkaan
-kuiskausta äänekkäämpi. Silloin hän hätkähtäen hypähti pystyyn
-tuntien samaa värisevää kiihtymystä kuin tuonnoin puhellessaan
-kallion alla rotkon mielipuolelle kulkurille.
-
-Kymmenkunnan askelen päässä hän näki kasvot -- suuret, valkeat,
-aavemaiset kasvot, jotka tuijottivat häneen tihentyvästä hämärästä.
-Mielipuoli metsäläinen oli siinä maahan kyyristyneenä!
-
-Tuona hetkenä Rod kiitti Luojaansa siitä, ettei ollut syntynyt
-pelkuriksi. Seisoessaan siinä nuotion täydessä loisteessa hän levitti
-molemmat käsivartensa kuten aikaisemminkin ja alkoi jälleen hiljaa ja
-pyytävästi toistella John Ballin nimeä.
-
-Hän sai vastaukseksi heikon, tuskin kuuluvan äännähdyksen, joka
-toistui useaan kertaan ja sai Rodin iloisen liikutuksen valtaan,
-sillä hän oli kuulevinaan siinä omat sanansa: "John Ball! John Ball!
-John Ball!"
-
-Tuota äännähdystä toistellen mielipuoli lähestyi Rodia hitaasti nelin
-ryömin, sitten Rod näki hänen ojentavan toista kättään, ja tässä
-ojennetussa kädessä oli kala!
-
-Hän astui askelen miestä kohti ja kurotti kättään; mielipuoli
-pysähtyi ja painui kyyryyn aivan kuin lyöntiä peläten.
-
--- John Ball! John Ball! Rod toisti.
-
-Mitään muuta hän ei osannut sanoa. Nyt hän oli kymmenen jalan päässä
-vanhuksesta, nyt kahdeksan -- kohta hän oli niin lähellä, että olisi
-saattanut tavoittaa tämän yhdellä hyppäyksellä. Siihen hän pysähtyi.
-
-Vanhus oli laskenut kalan maahan. Sitten hän alkoi hitaasti perääntyä
-päästellen käsittämättömiä äännähdyksiä, hypähti sitten pystyyn ja
-lähti valittavasti huutaen juoksemaan suvannolle. Rod lähti nopeasti
-hänen jälkeensä. Hän näki vanhuksen hyppäävän kalliolta vesirajaan,
-kuuli veden loiskahduksen ja sitten oli jälleen hiljaista!
-
-Pitkän aikaa Rod seisoi rannalla putouksen veden pärskyessä hänen
-kasvoilleen. Tällä kertaa ei mielipuolen sukellus suvantoon täyttänyt
-häntä samalla jäätävällä kauhulla kuin edellisellä kerralla.
-Vanhuksella oli varmasti piilopaikka jossakin tuolla suvannon
-liepeillä! Hän katseli tarkkaan ohutta vesiverhoa, joka kosken
-niskalta putosi alas suvantoon. Se oli kolmisen metriä leveä ja
-peitti ohuudestaan huolimatta takana olevan mustan kallioseinän
-näkymättömiin.
-
-Mitä tuon vesiharson takana oikeastaan oli? Saattoiko olla
-mahdollista, että John Ball oli löytänyt itselleen turvapaikan tuon
-putoavan veden ja kallioseinän välistä?
-
-Rod palasi verkalleen leiriin vakuuttuneena siitä, että hänen
-viimeinkin oli onnistunut löytää jonkinlainen ratkaisu tuohon
-salaperäiseen ongelmaan. John Ball piileskeli tuon vesiputouksen
-takana!
-
-Yhä vielä kaikui hänen korvissaan vanhuksen omituinen äännähtely,
-ja hän oli varma siitä että mielipuoli oli toistellut omaa nimeään.
-Viimeinenkin epäilys oli hälvennyt hänen mielestään. Mielipuoli
-metsäläinen oli John Ball! Rod katseli kalaa -- miesparan liikuttavaa
-rauhanlahjaa -- ja kääntyi sitten vielä kerran silmäilemään suvannon
-mustaa pintaa.
-
-Rod huuteli vieläkin John Ballin nimeä, yhä kovempaa ja kovempaa,
-kunnes hänen äänensä kantautui kauas rotkon perukoille. Mutta
-vastausta ei kuulunut. Sitten hän jälleen kääntyi katsomaan kalaa.
-John Ball toivoi siis ystävyyttä rotkonsa uusien asukkaiden taholta,
-ja oli siinä mielessä tuonut lahjaksi kalan!
-
-Tulen valossa Rod näki, että se oli omituisen muotoinen tumma kala --
-sen pienet suomut olivat miltei mustat. Se oli ison raudun kokoinen,
-mutta rautu se ei ollut. Sen pää oli iso kuin imukalalla, mutta
-imukalakaan se ei ollut. Hän tarkasteli päätä lähempää ja hätkähti
-huomatessaan, että kalalla ei ollut silmiä!
-
-Silloin totuus valkeni hänelle -- ratkaisu kysymykseen, mitä piili
-putouksen takana. Sillä hänen kädessään oleva sokea kala oli peräisin
-toisesta maailmasta, maan mustiin uumeniin kätkeytyvästä maailmasta!
-Hänellä oli kädessään todistus siitä, että putouksen takana sijaitsi
-suuri luola, maanalainen onkalo.
-
-Tuosta onkalosta mielipuoli John Ball oli löytänyt itselleen kodin ja
-sieltä hän pyydysti ruokansa.
-
-
-
-
-17.
-
-MAANALAINEN MAAILMA
-
-
-Kun Mukoki ja Vabi puolta tuntia myöhemmin palasivat leiriin, olivat
-leivät vielä paistamatta. Leivinkivet olivat jäähtyneet ja nuotiokin
-rauennut hiillokseksi. Sen vierellä Rod istui pää painuksissa pitäen
-kalaa kädessään.
-
-Jo ennen kuin Mukoki oli saanut lasketuksi maahan kantamuksensa
-Rod ehätti kertomaan tovereilleen, mitä hänelle oli heidän poissa
-ollessaan tapahtunut, ja näytti heille John Ballin lahjaa. Lisäksi
-hän kertoi heille, mihin lopputulokseen hän oli tullut tapahtumaa
-siinä nuotion äärellä pohtiessaan. Putouksen takana oli varmasti
-suuri luola, ja tästä luolasta he eivät löytäisi ainoastaan John
-Ballia vaan myös pääosan kulta-aarteesta, jonka rippeitä he olivat
-huuhtoneet suvannon pohjalta.
-
-Kun ilta pimeni, lisättiin uutta puuta nuotioon ja jatkettiin
-juttelua, jonka kohteena ei niinkään paljon ollut kulta kuin sen
-salaperäinen vartija John Ball.
-
-Yhä uudelleen Rod sai kertoa vanhuksen käynnistä leirissä, hänen
-toistamastaan äännähdyksestä, lahjan luovuttamisesta ja siitä,
-miten mielipuolen silmiin oli tullut haparoiva tuntemisen ilme
-hänen kuullessaan nimeään mainittavan. Jopa Mukokikin järkyttyi
-kuulemastaan.
-
-Mielipuoli oli nyt ollut ilman asetta. Hän ei enää halunnut tehdä
-heille mitään pahaa. Jokin uusi ihmeellinen asia ilmeisesti
-askarrutti hänen hämärtyneitä aivojaan ja ajoi häntä toisten ihmisten
-pariin; tosin hän arkaili kuin kesytön metsän eläin, mutta luotti
-kuitenkin ja toivoi saavansa heiltä ystävyyttä ja suojaa. Hän rukoili
-heiltä nyt toveruutta, ja sydämensä sisimmässä Rod ajatteli, ettei
-järjen kipinä ollut vielä kokonaan sammunut John Ballin aivoista.
-
-Kun toverukset viimein yömyöhällä kääriytyivät huopiinsa, ei kulta
-enää ollut heidän ajatuksissaan. Säälinsekainen myötätunto oli
-voittanut kullanhimon.
-
-John Ballin pelastaminen ja hänen saattamisensa jälleen ihmisten
-pariin oli oleva heidän työnään seuraavana päivänä.
-
-He ovat ylhäällä samanaikaisesti aamun sarastuksen kanssa, ja heti
-kun oli tarpeeksi valoisaa, he olivat valmiit lähtemään putousta
-tutkimaan. Vabi kääri kiväärinsä ja joukon pihkaisia kalikoita
-kumikankaaseen ja Mukoki laittoi samanlaiseen vedenpitävään kääröön
-keitettyä lihaa. Vedenrajassa Rod näytti, minne John Ball oli
-kadonnut.
-
--- Hän sukelsi suoraan putouksen alle. Luolan suun täytyy olla aivan
-putoavan veden takana, hän sanoi.
-
-Vabi riisui takkinsa rantakivelle.
-
--- Minä yritän ensin. Odottakaa, kunnes palaan.
-
-Sen enemmittä puheitta hän sukelsi pää edellä suvantoon. Minuutti
-toisensa jälkeen kului, mutta Vabia ei vain näkynyt. Rod tunsi
-jähmettävää pelkoa. Mutta Mukoki naureskeli.
-
--- Vabi kyllä löytää mies, hän vastasi Rodin kysyvään katseeseen.
-
-Samassa Vabi jo sukelsikin näkyviin. Rod auttoi häntä nousemaan
-rantaan.
-
--- Kyllä me sentään olemme aikamoisia tylsimyksiä, Muki! hän
-puuskahti. Samalla kohtaa, missä minä aikaisemmin John Ballia
-etsiessäni löin pääni kiveen, seisoin nyt aivan vaivattomasti ja --
-ja katselin sisälle luolaan, joka oli suuri kuin talo!
-
--- Sukella varovasti! Mukoki varoitti Rodia, joka varustautui
-hyppäämään veteen. Muuten jymäyttä pää kallio vasten -- puks vain!
-
--- Ei meidän tarvitse sukeltaa, Vabi sanoi. Aivan putouksen alla on
-vettä vain runsaan metrin syvyydeltä. Jos kahlaamme sinne rannalta,
-pääsemme helposti luolaan.
-
-Kumikankainen käärö kainalossaan Vabi laskeutui suvantoon aivan
-putouksen kiviseinän vierestä ja syöksyi sitten vesiputoukseen.
-Mukoki seurasi hänen kintereillään, ja viimeisenä tuli Rod vetäen
-syvään ilmaa sisäänsä. Hän tunsi musertavan paineen hartioillaan ja
-jymisevän pauhun korvissaan ja hänen oli pakko laskeutua kyyryyn.
-Mutta hänellä oli ilmaa keuhkoissaan ja tajua aivoissaan sen verran,
-että osasi painautua aivan kiinni putouksen kallioseinään.
-
-Ensin hän ei pystynyt näkemään mitään. Sitten hän näki jotakin mustaa
-häämöttävän edessään ja käsitti katselevansa ison maanalaisen luolan
-suuaukkoon.
-
-Pitäen molemmin käsin kiinni kallioseinästä hän haparoi eteenpäin
-ja huomasi pian seisovansa pehmeällä hiekalla. Joku tarttui häntä
-käsivarteen. Putouksen jyminän halki kuului heikko huuto hänen
-korvaansa.
-
--- Katsohan!
-
-Hän hieroi veden silmistään ja katseli eteensä. Aluksi hänen oli
-vaikea nähdä mitään. Sitten hänen silmiinsä tuli heikkoa valon
-kajastusta -- niin heikkoa, että hänestä tuntui kuin tähti olisi
-tuikkinut pimeydestä. Mutta mitä kauemmin hän sitä katseli, sitä
-selkeämmäksi se kävi, ja yhtäkkiä se hänen hämmästyksekseen kohosi
-ylemmäksi. Ja sitten tuo outo valo taas laskeutui ja katosi lopulta
-heidän näkyvistään.
-
-Pojat näkivät Mukokin hahmon liikkuvan pimeydessä ja siirtyvän
-peremmälle, ja mitään kysymättä he lähtivät seuraamaan häntä.
-Putouksen pauhu heidän takanaan heikkeni vähitellen. Mustaakin
-mustempi pimeys ympäröi heitä joka puolella, ja heidän oli pidettävä
-kiinni toisistaan.
-
-Rod käsitti nyt, miksi hänen toverinsa eivät olleet sytyttäneet
-soihtujaan. Jossakin heidän edellään kulki toinen valonlähde, jota
-mielipuoli John Ball kantoi kädessään. Rodin päässä kohisi. Minne
-John Ball heitä johdattikaan?
-
-Hän huomasi, että he eivät enää kulkeneetkaan tasaisella
-hiekkalattialla, vaan olivat laskeutuneet alemmaksi kuten valo äsken.
-Etunenässä kulkeva Mukoki pysähtyi, ja hetken aikaa he seisoivat ja
-kuuntelivat. Putouksen jyminä kuului enää vain heikosti.
-
-He olivat juuri jatkamaisillaan matkaa, kun muuan ääni naulitsi
-heidät paikalleen -- se oli kuiskaus tai nyyhkytyksen hiljainen
-kaiku. Rodin sydän oli lakata toimimasta.
-
-Tuo merkillinen ääni hävisi ja täydellinen hiljaisuus seurasi. Sitten
-kuului matala valittava huuto -- niin täynnä tuskaa ja samalla
-niin raivoisa, että Vabiakin värisytti hänen yrittäessään lävistää
-katseellaan loppumatonta pimeyttä. Huudon vielä kaikuessa luolan
-seinillä Mukoki lähti jälleen eteenpäin.
-
-Rod tunsi, että kulku kävi nyt ylöspäin, ja arvasi, että he pian
-näkisivät edellään kulkeneen valon. Mutta niin äkillistä muutosta,
-mikä nyt seurasi, hän ei ollut osannut odottaa.
-
-Oli kuin musta esirippu olisi yhtäkkiä vedetty sivuun heidän
-silmiensä edestä, ja heidän oli pakko tyrmistyneinä pysähtyä. Sadan
-askelen päässä heistä oli hiekkaan pystytettynä iso tervasoihtu,
-ja sen vieressä polvillaan oli John Ball kädet kuin rukoukseen
-ojennettuina!
-
-Aivan hänen takanaan välkkyi soihdun lepattavassa valossa pikimusta
-vesi, John Ball kurottautui sitä kohti. Toverukset kuulivat jälleen
-hänen äänensä, joka nyt oli niin matala ja pehmeä, että sitä tuskin
-erotti. Rodin mielestä se oli kuin eksyneen lapsen epätoivoista
-nyyhkytystä, ja hän kuiskasi hiljaa jotakin Vabin korvaan. Sitten hän
-lähestyi äänettömästi mielipuolta.
-
-Jonkin matkan päässä hän pysähtyi.
-
--- John Ball! hän kutsui hiljaa.
-
-Sitten hän otti vielä muutaman askelen, niin että joutui soihdun
-valopiiriin. Vanhus lakkasi ääntelemästä, mutta ei liikahtanut. Hän
-pysyi polvistuneessa asennossaan ja ojensi käsiään mustaan pimeyteen.
-
-Rod tuli aivan hänen viereensä, ennen kuin toistamiseen puhutteli
-häntä.
-
--- Tekö siinä olette, John Ball?
-
-Maahan painautunut vanhus kääntyi, ja Rod näki hänen hurjat silmänsä.
-Ne loistivat kirkkaina soihdun valossa, ja Rod oli huomaavinaan
-niissä jonkinlaista tuntemista ja palaavaa ymmärrystä. Hän ojensi
-käsivartensa ja lähestyi rohkeasti vanhusta toistellen John Ballin
-nimeä, eikä tämä enää peräytynytkään vaan kyyristyi yhä lähemmäksi
-maata pehmeästi äännähdellen.
-
-Rod oli hänestä enää parin askelen päässä, kun mielipuoli yhtäkkiä
-hypähti pystyyn notkeasti kuin kissa ja syöksähti valittaen veteen
-vyötäisiään myöten. Käsivarret yhä ojennettuina hän katsoi taakseen
-Rodia; Rod arvasi, että vanhus ponnisteli sanoakseen hänelle jotakin.
-
-Mitä haluatte sanoa, John Ball?
-
-Hänkin kahlasi veteen.
-
--- Kertokaa minulle!
-
-Hänkin ojensi kätensä pimeyteen, ja silloin vanhus tuntui
-ymmärtäneen. Hän pani molemmat kätensä torveksi suulleen, kuten Rod
-oli nähnyt Vabin ja Mukokin monesti tehneen hirveä houkutellessaan;
-sitten kajahti niin sydäntä viiltävä huuto, että veri oli jähmettyä
-Rodin suonissa. Vanhus oli huutanut naisen nimen!
-
--- Do -- lo -- res -- Do -- lo - res!
-
-Kaikujen vaiettua Rod huusi saman nimen.
-
--- Dolores! Dolores! Dolores!
-
-Kuului loiskahdus ja John Ball oli kyyristynyt Rodin eteen, syleili
-hänen polviaan ja toisti nyyhkyttäen tuota nimeä -- Dolores! Dolores!
-Dolores!
-
-Rod kumartui ja kietoi kätensä vanhuksen kaulaan, ja tuo harmaa
-takkuuntunut pää painui häntä vasten. Nyyhkytys hiljeni vähitellen,
-pää painui yhä raskaammin hänen polvelleen, ja hetken kuluttua
-Rod huusi Vabia ja Mukokia luokseen, sillä vanhus oli nyt aivan
-liikkumaton.
-
-He kantoivat tajuttoman John Ballin soihdun valoon. Hänen silmänsä
-olivat ummessa, hänen kotkan kynsiä muistuttavat sormensa olivat
-pusertuneet nyrkkiin, ja vasta kun Mukoki oli tunnustellut hänen
-sydäntään, he uskoivat vanhuksen vielä elävän.
-
--- Hänet on vietävä leiriin, Vabi sanoi. Kulje sinä, Rod, edellä
-soihdun kanssa.
-
-Paljon ei John Ballin kuihtunut ruumis painanutkaan, joten häntä oli
-helppo kantaa. Putouksen kohdalla kiedottiin kumikangas hänen päänsä
-ympäri, ja toverukset syöksyivät vesiseinän läpi taakkoineen.
-
-Vasta tunnin kuluttua vanhus avasi silmänsä. Rod istui silloin hänen
-vieressään, ja vanhus katsoi häntä pitkän aikaa silmiin; sitten hän
-taas vaipui horrokseen. Rod nousi varovasti pystyyn kasvot kalpeina.
-
--- Minusta tuntuu, että -- hän kuolee! hän kuiskasi.
-
-Toiset eivät sanoneet mitään. Pitkän aikaa he istuivat äänettöminä
-John Ballin vieressä ja odottivat tajunnan palaamista. Lopulta
-Mukoki nousi ja siirtyi tulen ääreen laittamaan keittoa. Hänen
-liikehtimisensä näytti herättävän John Ballin horroksestaan, ja Rod
-riensi kallistamaan vesiastiaa hänen huulilleen. Hetken perästä hän
-auttoi John Ballin istumaan ja syötti hänelle muutaman lusikallisen
-lämmintä keittoa.
-
-Päivän kuluessa vanhuksen tajunta palasi lyhyiksi hetkiksi, mutta
-muun ajan hän nukkui tuossa omituisessa horrostilassa. Sellaisena
-tiedottomuuden hetkenä Vabi leikkasi hänen takkuisen tukkansa ja
-partansa lyhyemmiksi, ja nyt vasta he näkivät sen miehen hirvittävän
-laihat ja vahamaiset kasvot, joka puoli vuosisataa aikaisemmin oli
-piirtänyt kartan tuohenpalaselle.
-
-Kahtena seuraavanakaan päivänä ei hänen tilassaan näkynyt tapahtuvan
-muutosta. Kuumetta hänessä ei heidän ymmärryksensä mukaan ollut.
-Mutta kolme neljättä osaa vuorokaudesta hän makasi miltei kuin
-kuollut. Ei edes Mukoki, joka tunsi kaikki erämaan taudit ja niiden
-parannuskeinot, keksinyt mitään apua vanhukselle. Ainoastaan lientä
-he saivat hänelle puolittain väkisin syötetyksi.
-
-Seuraavana päivänä Vabi kävi tarkemmin tutkimassa putouksen takana
-olevaa maanalaista luolaa. Palattuaan sieltä hän ilmoitti saaneensa
-selville suvannon kulta-aarteen salaisuuden.
-
-Kulta tuli luolasta. Sen lattiana oleva pehmeä hiekka, jota pitkin
-he olivat kulkeneet, sisälsi runsaasti kultahiekkaa ja -rakeita.
-Kevättulvan aikaan tuli luolaan vettä jostakin ylempää ja huuhtoi
-lyhyen ajan pohjahiekkaa alas suvantoon. Kova virta ja kosken voima
-olivat painaneet suurimman osan tästä hiekasta eteenpäin, mutta
-raskaampi kultahiekka ja -rakeet olivat jääneet puron uomaa syvemmän
-suvannon pohjaan.
-
-Mutta kulta sai nyt odottaa. Heillä oli sitä jo sievoinen omaisuus,
-ja saattoivathan he palata hakemaan sitä myöhemmin. Nyt heidän
-tehtävänään oli pelastaa John Ball elävien kirjoihin -- mies, jolle
-kaikki tämä rikkaus oikeastaan kuului. Kolmantena päivänä Rod purki
-sydäntään tovereilleen.
-
--- Meidän on saatava John Ball kauppa-asemalle niin pian kuin
-mahdollista, hän sanoi. Ainoastaan siten voimme pelastaa hänet. Jos
-lähdemme matkaan nyt kun kanootti vielä kulkee purossa, niin ehdimme
-Vabinoshiin kymmenessä tai viidessätoista päivässä.
-
--- Emme me jaksa meloa venettä vastavirtaan, Vabi arveli.
-
--- Emme kylläkään. Mutta me voimme panna John Ballin kanoottiin ja
-hinata sitä köysillä virtaa ylös. Onhan siinä työtä, mutta...
-
-Hän vaikeni, katsoi Vabiin ja jatkoi sitten:
-
--- Tahdommeko, että John Ball pelastuu, vai haluammeko hänen kuolevan?
-
--- Jos uskoisin hänen jäävän eloon, hinaisin kanoottia vaikka tuhat
-mailia pelastaakseni hänet, Vabi sanoi vilpittömästi.
-
-Jos toverusten mielessä olisi vielä ollutkin hivenen epäröintiä, niin
-John Ball ratkaisi itse kysymyksen vielä samana iltapäivänä. Hän
-heräsi silloin pitkästä horroksesta. Hänen silmissään oli uudenlainen
-ilme, ja kun Rod kumartui hänen ylitseen, hän kuiskasi hiljaa mutta
-hyvin selvästi:
-
--- Dolores... Dolores... Missä on Dolores?
-
--- Kuka on Dolores, John Ball? Rod kuiskasi sydän kiihkeästi takoen.
-Kuka on Dolores?
-
-Ball koukisti luuksi ja nahaksi laihtuneen käsivartensa, painoi
-kädellä otsaansa ja nyyhkytti valittaen. Sitten hän hetken päästä
-toisti itsekseen:
-
--- Dolores... Dolores... Kuka on Dolores?
-
-Vabi ja Mukoki olivat kuulleet vanhuksen sanat ja tulivat lähemmäksi.
-Mutta John Ball ei puhunut enempää. Hän nielaisi muutaman
-lusikallisen lientä ja vaipui jälleen horrokseen.
-
--- Kuka ihmeessä on tuo Dolores? Vabi toisti. Onkohan siellä luolassa
-vielä joku toinenkin, vai mitä arvelet?
-
--- Minä luulen hänen tarkoittavan henkilöä, jonka hän on tuntenut
-neljä- viisikymmentä vuotta sitten, Rod vastasi.
-
--- Sillä aikaa kun hän on horroksessa, me voimme kietoa köyden hänen
-ympärilleen ja hinata hänet kalliokynnyksen yli, Vabi lisäsi. Muki,
-ala koota tavaroita! Emme viivyttele enää!
-
-Hämärän tuloon oli vielä aikaa pari tuntia, ja kerran päätettyään
-lähteä Vabinoshiin toverukset eivät enää hukanneet aikaa. Vabi kiipesi
-köyttä myöten kallionkynnykselle ja hinasi ylös tavarat, joita
-paluumatkalla tarvittiin; loput Mukoki talletti vanhaan majaan.
-
-Viimeiseksi hinattiin ylös John Ball. Tuntia myöhemmin he jo
-olivat kahlaamassa matalassa virrassa kiskoen kanoottia lasteineen
-perässään. Vanhusta ei jätetty hetkeksikään vartioimatta. Mukoki
-istui hänen vieressään yhteentoista asti, sitten Vabi asettui hänen
-paikalleen. Vähän jälkeen puolen yön havuvuoteella nukkuva Rod sai
-kiireisen töytäyksen kylkeensä.
-
--- Herran nimessä, nouse ylös, Rod! Vabi kuiskasi. Hän puhuu
-itsekseen! Hän on puhunut yhtä mittaa Doloresista ja jostakin
-hirveästä jättiläiseläimestä! Kuulehan!
-
-Vanhus huokaili ja vaikeroi hiljaa.
-
--- Minä olen tappanut sen, Dolores... Minä olen tappanut sen...
-tappanut sen! Missä Dolores on? Missä -- on...
-
-Sitten kuului syvä huokaus, ja John Ball vaikeni jälleen.
-
--- Tappanut -- minkä? kysyi Rod, jonka sydän takoi niin kiihkeästi,
-että se teki kipeää.
-
--- Sen eläimen -- mikä se sitten lieneekään ollut! kuiskasi Vabi.
-Rod, tuolla luolassa on aikoinaan sattunut jokin kauhea tapaus.
-Me emme tiedä hänen tarinaansa. Ehkä noilla ranskalaisilla, jotka
-surmasivat toisensa tuohikartan takia, onkin ollut siinä vain
-vähäinen osa. Päähenkilöt olivat John Ball ja hänen Doloresinsa.
-
-He kuuntelivat vielä jonkin aikaa, mutta vanhus ei äännähtänyt eikä
-liikahtanut.
-
--- Sinun on parasta mennä nukkumaan, Vabi sanoi. Minä vain ajattelin,
-että sinun on hyvä kuulla mitä hän mahdollisesti sanoo. Minä herätän
-sinut kahdelta.
-
-Mutta Rod ei saanut unta. Kauan aikaa hän makasi valveilla ajatellen
-John Ballia ja hänen hourailujaan. Kuka oli Dolores! Mikä kaamea
-murhenäytelmä oli tapahtunut tuolla kosken takana olevassa luolassa,
-syvällä vuorten uumenissa!
-
-John Ballin loppu näytti olevan lähellä. Neljäntenä päivänä punasi
-korkea kuume hänen laihat kasvonsa ja viidentenä hän vääntelehti ja
-houraili. Kilpajuoksu kuoleman kanssa jatkui nyt yötä päivää tunnin
-parin levähdystaukoja lukuunottamatta.
-
-Noina päivinä John Ball houraili jatkuvasti Doloresista ja suurista
-pedoista ja päättymättömästä luolasta; sitten pedot olivat villejä
-raakalaisia, joiden silmät kiiluivat turkispäähineiden sisästä ja
-joilla oli käsissään luukärkiset keihäät. Matkan kahdeksantena
-päivänä vanhus vaipui jälleen horrokseen.
-
-Neljä päivää sen jälkeen toverukset viimein saapuivat Nipigon-järven
-rantaan. Kolmenkymmenen mailin päässä järven toisella puolen oli
-Vabinosh, ja he päättivät, että Mukoki ja Rod soutaisivat sinne
-noutamaan apua Vabin jäädessä hoitamaan John Ballia. Lähtijät
-kääriytyivät heti illallisen syötyään makuuhuopiinsa, ja heidän
-levättyään kolmisen tuntia Vabi herätti toverinsa.
-
-He meloivat herkeämättä koko yön. Aurinko nousi juuri metsän takaa,
-kun kanootin kokka kahahti Vabinoshin rantaan. Hypätessään hietikolle
-Rod näki yksinäisen hahmon hitaasti kävelevän parinsadan askelen
-päässä. Minnetaki! Rod vilkaisi Mukokiin. Tämäkin oli tuntenut tytön.
-
--- Muki, minä menen järjestämään hänelle yllätyksen, Rod sanoi.
-Odotatko tässä?
-
-Mukoki nyökkäsi virnistäen, ja Rod juoksi kiireesti metsän laitaan
-noin sadan askelen päähän tytöstä. Hän vihelsi hiljaa ja pitkään. Sen
-merkkivihellyksen oli Minnetaki opettanut hänelle hänen ollessaan
-täällä ensimmäistä kertaa, eikä sitä tuntenut kukaan muu kuin he
-kaksi.
-
-Vihellyksen kuullessaan tyttö käännähti ympäri, ja Rod vetäytyi
-paremmin piiloon. Hän vihelsi uudelleen ja tällä kertaa kovempaa, ja
-silloin Minnetaki alkoi epäröiden lähestyä metsän reunaa. Ja kun hän
-vihelsi kolmannen kerran, kuului tytöltä hiljainen arka vastaus.
-
-Jälleen Rod vihelsi ja nauroi ääneen juostessaan yhä kauemmaksi
-metsän suojaan, ja taas Minnetaki vastasi etsien viheltäjää puiden
-lomasta. Poika näki hämmästyneen uteliaan välkkeen tytön silmissä,
-ja huudahtaen Minnetakin nimen hän tuli esiin piilostaan. Iloisesti
-nauraen Minnetaki juoksi häntä vastaan kädet ojennettuina.
-
-
-
-
-18.
-
-JOHN BALLIN TARINA
-
-
-Vielä samana päivänä lähti kaksi isoa kanoottia noutamaan Vabia ja
-John Ballia. Mukoki oli mukana, mutta Rod jäi kauppa-asemalle.
-
-Koko päivänä hän ei saanut hetkenkään rauhaa, niin häntä ahdisteltiin
-kysymyksillä. Ja eipä juuri olisi voinut kuulla jännittävämpää
-tarinaa kuin se, mikä Rodilla oli kerrottavana. Vielä paremmin kuin
-sanat kertoi Rodin ulkonäkö niistä kokemuksista, joita kolmikolla oli
-ollut. Rasitukset ja unen puute olivat laihduttaneet häntä, ja hänen
-kasvonsa ja kätensä olivat arpiset ja karheat kuin vanhan eränkävijän
-ainakin. Vasta myöhään illalla hän pääsi lepäämään, ja hän heräsi
-syvästä unestaan vasta päivän ollessa puolivälissä.
-
-Kanootit olivat hänen nukkuessaan palanneet, ja John Ball oli aseman
-lääkärin huostassa. Päivällisellä Rod ja Vabi saivat uudelleen kuvata
-kaikki seikkailunsa, ja Mukokin liityttyä muiden seuraan hänkin
-joutui samanlaisen tulituksen kohteeksi.
-
-Rod istui äitinsä ja Minnetakin välissä. Useaan otteeseen kertomuksen
-aikana tytön käsi nykäisi hänen käsivarttaan. Ja kun Minnetakin isä
-ryhtyi puhumaan toverusten uudesta retkestä kultaluolaan, Minnetaki
-puristi Rodin käsivartta niin lujasti että siihen teki kipeää. Vasta
-kun oli noustu pöydästä, Rod pääsi tytön tarkoituksen perille.
-
--- Häpeä, Rod! tyttö tiuskaisi. Sinä ja Vabi olette surkeita
-pölkkypäitä. Sanaakaan ette saanut suustanne päivällisellä, vaikka
-pyhästi lupasitte, että minä pääsen mukaan seuraavalle retkelle. Minä
-luulin, että te puhutte siitä isälle!
-
--- Mutta -- mutta, enhän minä voinut ottaa sitä puheeksi! sammalsi
-Rod hämmentyneenä.
-
--- Minä aion joka tapauksessa lähteä mukaan! Minnetaki sanoi.
-Olen jo suostutellut äidin ja sinun äitisi; Mabella, äidin
-intiaanipalvelijatar, lähtee mukaani. Vain yksi on enää taivuttamatta!
-
--- No, ellei muita ole vastaan panemassa kuin isäsi, niin kyllä me
-hänet suostutamme.
-
--- Äiti ja Vabi ovat luvanneet mennä hänen puheilleen tänä iltana,
-tyttö jatkoi. Isä tekee vaikka mitä ollakseen äidille mieliksi,
-ja Vabilta taas hän ei kiellä mitään. Äiti sanoi, että hän panee
-oven lukkoon eikä päästä isää ulos, ennen kuin hän on antanut
-suostumuksensa. Voi, miten hauska matka siitä tuleekaan!
-
-Rod laski sormillaan.
-
--- Sittenhän meitä lähtee kaikkiaan kuusi henkeä -- Vabi, Mukoki,
-John Ball ja minä sekä sinä ja Mabella. Mehän olemme todellinen
-huvimatkaseurue!
-
-Minnetakin silmät tuikkivat veitikkamaisina.
-
--- Tiedätkö, että Mabellan mielestä Mukoki on maailman paras mies.
-Minä olisin vasta iloinen, jos -- jos...
-
-Rod ojensi kätensä.
-
--- Lyödään kättä sen asian onneksi, Minnetaki! Minä ryhdyn
-pehmittämään Mukokia, pidä sinä huolta Mabellasta. Saammepa me totta
-totisesti huvimatkan!
-
--- Ja varmasti seikkailuja, niinkö? kysyi Minnetaki levottomana.
-
--- Niistä ei tule varmasti puutetta. -- Rodin ilme kävi vakavaksi.
--- Siitä taitaa tulla merkillisin retkemme, jos vain John Ball jää
-henkiin. En ole puhunut kenellekään, mutta itsekseni olen ajatellut,
-että tuosta luolasta me löydämme muutakin kuin kultaa!
-
-Hymy katosi tytön kasvoilta. Hänen mustat silmänsä katsoivat kysyvinä
-Rodia.
-
--- Luuletko todellakin, että -- Dolores...
-
--- En oikein tiedä, mitä luulen. Mutta -- jotakin me sieltä kuitenkin
-löydämme!
-
-Sinä iltana Minnetakin toive toteutui. Hänen isänsä antoi -- tosin
-vastahakoisesti -- suostumuksensa siihen, että Minnetaki saisi lähteä
-Mabellan kanssa toverusten mukaan heidän seuraavalle retkelleen.
-
-Viikon päivät John Ballin elämä häälyi elämän ja kuoleman rajamailla.
-Kriisikauden läpäistyään hän alkoi hitaasti mutta varmasti toipua,
-ja joka päivä hänen kuihtunut ruumiinsa sai uutta voimaa ja hänen
-sumentunut katseensa uutta eloa.
-
-Toisen viikon lopulla näki jo varmasti, että hänen ymmärryksensä
-palaisi. Vähitellen hän oppi tuntemaan ne, jotka istuivat hänen
-vuoteensa vierellä, ja aina kun Rod kävi häntä katsomassa, hän halusi
-pitää poikaa kädestä.
-
-Nähdessään ensi kerran talon naisväkeä ympärillään hän näytti
-säikähtävän, ja heidän läsnäollessaan hän lakkaamatta toisteli
-tuota nimeä, jonka Rod oli ensi kerran kuullut luolassa. Vähän
-kerrassaan vanhus jälleen oppi puhumaan, ja pala palalta he saivat
-lopulta kuulla hänen tarinansa. Oli jo päästy juhannukseen, ennen
-kuin vanhus pystyi saamaan jonkinlaista järjestystä elämänsä
-katkenneisiin kuteisiin, ja sittenkin jäi hänen kertomukseensa
-vielä aukkoja. Hänelle itselleen se sisälsi vain jokapäiväisiä ja
-elettyjä tapahtumia, mutta hänen kuulijoilleen se oli ihmeellinen
-sankaritarina menneiltä ajoilta.
-
-John Ball ei voinut muistaa minä vuonna hän -- silloin vielä
-nuorukaisena -- oli lähtenyt Hudsonin lahden rannalla olevalta Yorkin
-kauppa-asemalta juuri niiden kahden ranskalaisen seurassa, jotka
-sitten olivat surmanneet toisensa vanhassa metsämajassa. Mutta Rodin
-peltirasiasta löytämä paperilappu täydensi tuon aukon. Hänen isänsä
-oli ollut Yorkin aseman hoitajana ja hän itse oli saanut käydä vuoden
-koulua Montrealissa.
-
-Ollessaan retkellä erämaassa hän oli tehnyt tuon kultalöydön. Hän ei
-jaksanut muistaa mitään yksityiskohtia. Sen hän vain muisti, että
-he olivat jääneet kokoamaan kultaa. Löytäjänä ja Hudson Bay-yhtiön
-johtomiehen poikana hänen piti saada saaliista kaksinkertainen osuus,
-ja syksyllä heidän oli määrä palata Yorkin asemalle eikä Montrealiin.
-
-Hämärästi hän muisti kullasta aiheutuneen kiistan ja että sen jälkeen
-oli tehty jonkinlainen kirjallinen sopimus; sitten hän oli eräänä
-aamuna herätessään nähnyt molempien ranskalaisten kumartuneena
-ylitseen, ja mitä sen jälkeen tapahtui, oli ollut hänelle kuin
-jonkinlaista unennäköä.
-
-Kun hän jälleen sai tietoisuutensa takaisinahan ei enää ollut
-rotkossa vaan aivan oudon rodun keskuudessa. Nämä ihmiset olivat
-niin pienikasvuisia, että töin tuskin ulottuivat hänen olkapäähänsä,
-heillä oli eläinten nahkoja vaatteinaan ja aseinaan luukärkiset
-keihäät. Ja vaikka vanhus ei osannutkaan kertoa heistä tämän enempää,
-kuulijat arvasivat hänen jollakin tapaa joutuneen pohjoiseen
-eskimojen pariin. Nämä olivat kohdelleet häntä hyvin, ja hän oli
-elänyt heidän luonaan pitkät ajat metsästellen ja kalastellen
-heidän kanssaan ja nukkunut majoissa, jotka oli kyhätty jää- ja
-lumilohkareista.
-
-Sitten John Ball muisti eläneensä valkoisten parissa. Jollakin tapaa
-hän oli palannut Yorkin kauppa-asemalle, ja hän tiesi sen tapahtuneen
-monia vuosia myöhemmin, sillä hänen vanhempansa olivat kuolleet ja
-vieraat henkilöt hoitivat kauppa-asemaa. Tuohon aikaan John Ballin
-oli täytynyt olla täydessä järjessään.
-
-Kerran hän oli tullut suureen kaupunkiin, mahdollisesti Montrealiin,
-ja toiminut siellä pitkän aikaa Hudson Bay-yhtiön palveluksessa;
-siellä hän myös oli tavannut tytön, jonka kanssa, meni naimisiin.
-Kun John Ball puhui tytöstä, hänen kasvonsa loistivat, ja aina
-mainitessaan tytön nimen hän miltei parahti. Näytti siltä, että nuo
-mielipuolisuudessa vietetyt pitkät vuodet olivat menneet jälkeä
-jättämättä, kuin vanhus nyt olisi herännyt hyvin syvästä unesta ja
-Dolores, hänen nuori vaimonsa, olisi vain hetki sitten ollut hänen
-vierellään.
-
-Sitten tuli John Ballin tarinaan jälleen pitkä tauko. Hän ei voinut
-muistaa, miten kauan oli elänyt Montrealissa. Mutta sen hän tiesi,
-että jonkin aikaa naimisiin menonsa jälkeen hän oli vaimonsa
-kanssa palannut takaisin pohjoiseen, missä he olivat eläneet hyvin
-onnellisina; ja eräänä kesänä he olivat lähteneet yhdessä kanootilla
-etsimään rotkon kulta-aarretta. He löysivätkin sen. Mutta miten ja
-milloin, sitä hän ei jaksanut muistaa.
-
-Siitä lähtien John Ballin tarina oli täynnä hurjia kuvia suuresta
-mustasta maailmasta, minne päivä ei paistanut eivätkä tähdet
-tuikkineet ja mistä he kaivoivat kultaa tervassoihtujen valossa. Ja
-sitten eräänä päivänä hänen vaimonsa oli eksynyt tuossa kaameassa
-paikassa eikä koskaan enää palannut hänen luokseen.
-
-Silloin miehen järki oli pimennyt. Eksynyttä vaimoaan etsiessään John
-Ball ei milloinkaan löytänyt luolan toista päätä.
-
-Hän näki outoja kummallisia hahmoja, taisteli hirmuisten petojen
-kanssa, jotka olivat hirviäkin isompia ja kuuli virtojen pauhaavan ja
-koskien jymisevän syvällä maan uumenissa. Nytkin kertoessaan vanhus
-piti näitä kaikkia kokemuksiaan tosina.
-
-Vabin ja Minnetakin isä kirjoitti viipymättä yhtiönsä pääkonttoriin
-Montrealiin kysyen, tiedettiinkö siellä mitään John Ballista.
-Kuukautta myöhemmin hän sai vastauksen, että sen niminen mies oli
-ollut yhtiön palveluksessa vuosina 1877 ja 1878 raakojen nahkojen
-tarkastajana. Hän oli lähtenyt Montrealista pohjoiseen noin
-kolmekymmentä vuotta sitten.
-
-Kun John Ball näytti alkavan toipua, Rodin äiti teki ehdotuksen,
-joka synnytti kauppa-asemalla todellisen myrskyn. Hän näet pyysi,
-että aseman hoitaja lähtisi koko perheensä kanssa saattamaan häntä
-ja Rodia kotiin ja viipyisi heidän vieraanaan muutaman viikon. Ja
-kaikkien hämmästykseksi George Newsome suostui, mutta vain sillä
-ehdolla, että Drew'n perhe palaisi heidän mukanaan pohjoiseen
-syyskesällä. Yhtiön pääkonttorista tuli viransijainen hoitamaan
-asemaa ja kalastelemaan lohia kuukauden ajaksi.
-
-Rod ja Vabi olivat pakahtua onnesta, kun Mukoki lupasi lähteä mukaan.
-Monta päivää vanha eränkävijä oli vastustanut heidän pyyntöjään,
-mutta pakkohan hänen oli antautua, kun Minnetaki kietoi kätensä hänen
-kaulaansa ja hieroi pehmeää poskeaan Mukokin ryppyisiin kasvoihin.
-
-Ja niin sitten eräänä kauniina kesäaamuna kolme suurta tuohikanoottia
-irtosi Vabinoshin rannasta ja lähti viilettämään pitkin Nipigonin
-selkää etelään, ja vain Mukoki tunsi itsensä surulliseksi aavojen
-salojen painuessa heidän taakseen. Sillä Mukoki oli ensimmäistä
-kertaa matkalla uuteen maailmaan.
-
-Ja näin alkoi matka sivistyksen rintamaille.
-
-
-
-
-
-
-
-
-End of the Project Gutenberg EBook of Aarteen etsijät, by James Oliver Curwood
-
-*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK AARTEEN ETSIJÄT ***
-
-***** This file should be named 55811-8.txt or 55811-8.zip *****
-This and all associated files of various formats will be found in:
-        http://www.gutenberg.org/5/5/8/1/55811/
-
-Produced by Timo Ervasti and Tapio Riikonen
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions will
-be renamed.
-
-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
-law means that no one owns a United States copyright in these works,
-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
-States without permission and without paying copyright
-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
-of this license, apply to copying and distributing Project
-Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
-and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive
-specific permission. If you do not charge anything for copies of this
-eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook
-for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,
-performances and research. They may be modified and printed and given
-away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks
-not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the
-trademark license, especially commercial redistribution.
-
-START: FULL LICENSE
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
-Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
-www.gutenberg.org/license.
-
-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
-Gutenberg-tm electronic works
-
-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or
-destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
-Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
-person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
-1.E.8.
-
-1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement. See
-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
-electronic works. See paragraph 1.E below.
-
-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
-Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
-of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
-works in the collection are in the public domain in the United
-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
-United States and you are located in the United States, we do not
-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
-displaying or creating derivative works based on the work as long as
-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
-that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
-Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
-same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
-you share it without charge with others.
-
-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
-in a constant state of change. If you are outside the United States,
-check the laws of your country in addition to the terms of this
-agreement before downloading, copying, displaying, performing,
-distributing or creating derivative works based on this work or any
-other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
-representations concerning the copyright status of any work in any
-country outside the United States.
-
-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
-immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
-on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
-phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
-performed, viewed, copied or distributed:
-
-  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-  most other parts of the world at no cost and with almost no
-  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
-  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
-  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
-  United States, you'll have to check the laws of the country where you
-  are located before using this ebook.
-
-1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
-contain a notice indicating that it is posted with permission of the
-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
-the United States without paying any fees or charges. If you are
-redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
-Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
-will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
-posted with the permission of the copyright holder found at the
-beginning of this work.
-
-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
-any word processing or hypertext form. However, if you provide access
-to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
-other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
-version posted on the official Project Gutenberg-tm web site
-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
-of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
-Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
-full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
-provided that
-
-* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
-  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
-  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
-  within 60 days following each date on which you prepare (or are
-  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
-  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
-  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
-  Literary Archive Foundation."
-
-* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-  License. You must require such a user to return or destroy all
-  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
-  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
-  works.
-
-* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
-  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
-  receipt of the work.
-
-* You comply with all other terms of this agreement for free
-  distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
-Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
-from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The
-Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm
-trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
-Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
-electronic works, and the medium on which they may be stored, may
-contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
-cannot be read by your equipment.
-
-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from. If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium
-with your written explanation. The person or entity that provided you
-with the defective work may elect to provide a replacement copy in
-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
-or entity providing it to you may choose to give you a second
-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
-without further opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of
-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
-violates the law of the state applicable to this agreement, the
-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
-remaining provisions.
-
-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
-production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
-or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
-additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
-Defect you cause.
-
-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of
-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
-from people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
-www.gutenberg.org Section 3. Information about the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
-U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the
-mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its
-volunteers and employees are scattered throughout numerous
-locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt
-Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to
-date contact information can be found at the Foundation's web site and
-official page at www.gutenberg.org/contact
-
-For additional contact information:
-
-    Dr. Gregory B. Newby
-    Chief Executive and Director
-    gbnewby@pglaf.org
-
-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment. Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements. We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
-state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations. To
-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
-
-Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
-Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
-freely shared with anyone. For forty years, he produced and
-distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
-volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
-edition.
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search
-facility: www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
-
diff --git a/old/55811-8.zip b/old/55811-8.zip
deleted file mode 100644
index adb154a..0000000
--- a/old/55811-8.zip
+++ /dev/null