NormalizeHEADmain

5 files changed, 17 insertions, 5861 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..d7b82bc
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,4 @@
+*.txt text eol=lf
+*.htm text eol=lf
+*.html text eol=lf
+*.md text eol=lf
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..2e976e4
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #55823 (https://www.gutenberg.org/ebooks/55823)
diff --git a/old/55823-8.txt b/old/55823-8.txt
deleted file mode 100644
index 7072cbc..0000000
--- a/old/55823-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,5861 +0,0 @@
-The Project Gutenberg EBook of Satuja ja tarinoita III, by H. C. Andersen
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
-almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
-re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
-with this eBook or online at www.gutenberg.org/license
-
-
-Title: Satuja ja tarinoita III
-
-Author: H. C. Andersen
-
-Translator: Maila Talvio
-
-Release Date: October 26, 2017 [EBook #55823]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK SATUJA JA TARINOITA III ***
-
-
-
-
-Produced by Helvi Ollikainen and Tapio Riikonen
-
-
-
-
-
-
-
-
-SATUJA JA TARINOITA III
-
-Kirj.
-
-H. C. Andersen
-
-
-Suom. Maila Talvio
-
-
-
-
-
-WSOY, Porvoo, 1906.
-
-
-
-
-SISÄLLYS:
-
- 30 Seljaemo.
- 31 Parsinneula.
- 32 Kello.
- 33 Isoäiti.
- 34 Keijukaiskumpu.
- 35 Punaiset kengät.
- 35 Hyppyniekat.
- 37 Paimentyttö ja nokikolari.
- 38 Holger Danske.
- 39 Pieni tulitikkutyttö.
- 40 Kuva linnanvallilta.
- 41 Vartovin ikkunassa.
- 42 Vanha katulyhty.
- 43 Naapurukset.
- 44 Pieni Tuk.
- 45 Varjo.
- 46 Vanha talo.
- 47 Vesipisara.
- 48 Onnellinen perhe.
- 49 Äiti.
- 50 Kaulus.
- 51 Pellava.
- 52 Feniks lintu.
- 53 Kertomus.
- 54 Sanaton kirja.
- 55 Siinä on eroa.
- 56 Vanha hautakivi.
- 57 Maailman ihanin ruusu.
- 58 Vuoden tarina.
- 59 Viimeisenä päivänä.
-
-
-
-
-
-
-SELJAEMO.
-
-
-Oli kerran pieni poika. Hän oli vilustunut, jalat olivat kastuneet,
-kukaan ei saattanut käsittää missä, sillä oli ihan kuiva ilma. Äiti
-riisui hänet, vei hänet sänkyyn ja toimitti teekeittiön pöydälle,
-jotta hän saisi hyvän kupillisen seljateetä, sillä se lämmittää!
-Samassa tuli huoneeseen se hauska vanha mies, joka asui talon
-ylimmässä kerroksessa ja eli aivan yksinään, sillä hänellä ei ollut
-vaimoa eikä lapsia, mutta hän piti kaikista lapsista ja osasi kertoa
-niin paljon satuja ja tarinoita, että niitä oikein lystikseen
-kuunteli.
-
-"Juo nyt teesi!" sanoi äiti, "ehkä sinä sitte saat kuulla sadun."
-
-"Niin, joka tästä vaan osaisi uuden sadun!" sanoi vanhus ja
-nyökäytti lempeästi päätään. "Mutta missä sen pienokaisen jalat ovat
-kastuneet?" kysyi hän.
-
-"Niin, missä ovatkaan!" sanoi äiti, "sitä ei kukaan ymmärrä."
-
-"Saanko minä sadun?" kysyi poika.
-
-"Saat, mutta voisitko sinä ensin likimain sanoa minulle -- sillä
-se minun ensin pitäisi saada tietää -- kuinka syvä katuoja sillä
-pienellä kadulla on, josta sinä menet kouluun?"
-
-"Juuri keskelle saappaan vartta", sanoi poika, "mutta silloin minun
-täytyy pistää jalka siihen syvään reikään!"
-
-"Vai siellä ne jalat siis ovat kastuneet", sanoi vanhus. "Nyt minä
-mielelläni kertoisin sadun, mutta ne ovat jo kaikki kerrotut!"
-
-"Voittehan te tällä hetkellä laittaa sadun", sanoi pieni poika. "Äiti
-sanoo että kaikesta mihin te katsotte, syntyy satu ja kaikesta mihin
-te kajoatte, tulee tarina!"
-
-"Niin, mutta eivät ne sadut ja tarinat kelpaa mihinkään. Ne oikeat ne
-tulevat itsestään, ne koputtavat otsaani ja sanovat: tässä minä olen!"
-
-"Eikö ne pian koputa?" kysyi pieni poika ja äiti hymyili, pani
-seljateetä kannuun ja kaasi kiehuvaa vettä päälle.
-
-"Kertokaa! Kertokaa!"
-
-"Niin, kunhan sellainen satu nyt vaan ottaisi tullakseen, mutta ne
-sadut ovat ylhäistä väkeä, ne tulevat vaan kun itse tahtovat --!
-Odotappas!" sanoi hän samassa. "Nyt ne tulevat! Pidäppäs nyt varasi,
-yksi on jo teekannussa!"
-
-Ja pieni poika loi katseensa teekannuun päin, kansi nousi
-nousemistaan ja tuoreet, valkoiset seljankukat pistivät esiin päänsä,
-ne sysäsivät suuria, pitkiä oksia, kannun piipustakin niitä levisi
-joka taholle ja ne kävivät yhä suuremmiksi. Siitä tuli mitä kaunein
-seljapensas, kokonainen puu, sen oksat ulottuivat sänkyyn asti, ne
-työnsivät uutimet syrjään; voi niitä kukkia ja sitä tuoksua! ja
-keskellä puuta istui vanha, ystävällinen vaimo, yllä kummallinen
-hame; se oli ihan vihriä niinkuin seljapensaan lehdet ja täynnä
-suuria valkoisia seljankukkia. Ensi hetkessä ei saattanut päättää
-oliko se kankaasta vaiko elävistä lehdistä ja kukkasista.
-
-"Mikä sen vaimon nimi on?" kysyi pieni poika.
-
-"Niin, roomalaiset ja kreikkalaiset", sanoi vanhus, "kutsuivat häntä
-Dryadiksi, mutta sitä nimeä emme me ymmärrä. Nyboderissa, merimiesten
-kaupunginosassa, on hänelle annettu paljon parempi nimi, siellä häntä
-sanotaan 'Seljaemoksi' ja juuri häneen sinun nyt pitää tutustua; pidä
-vain korvasi auki ja katsele kaunista seljapuuta!"
-
-Samallainen suuri kukkiva puu kasvaa tuolla Nyboderissa. Se on
-noussut pienen, köyhän pihamaan nurkasta; tämän puun alla istui
-eräänä iltapäivänä ihanassa päiväpaisteessa kaksi vanhaa ihmistä,
-vanha, vanha merimies ja hänen vanha, vanha vaimonsa; heillä oli jo
-lastenlastenlapsia ja heidän piti pian viettää kultahäitä, mutta he
-eivät oikein varmasti muistaneet päivää ja Seljaemo istui puussa
-ja näytti hyvin tyytyväiseltä, aivan niinkuin tässä. "Kyllä minä
-tiedän koska kultahäät ovat!" sanoi hän, mutta eivät he kuulleet, he
-puhelivat vanhoista ajoista.
-
-"Niin, muistatko", sanoi vanha merimies, "kun me olimme pienet ja
-juoksimme ja leikittelimme; juuri tällä samalla pihamaalla, jolla nyt
-istumme, ja me pistimme tikkuja maahan ja teimme puutarhan."
-
-"Kyllä", sanoi vanha vaimo, "minä sen muistan. Ja me kastelimme
-tikkuja ja yksi niistä oli seljanoksa, se juurtui, sai vihreitä
-vesoja ja on nyt kasvanut suureksi puuksi, jonka alla me vanhat
-ihmiset istumme."
-
-"Niin on!" sanoi mies, "ja tuolla nurkassa seisoi vesisaavi; siinä
-purjehti minun veneeni, olin itse sen veistänyt. Kuinka kauniisti se
-purjehti! mutta itse minä pian jouduin purjehtimaan muille vesille."
-
-"Niin, mutta ensinhän me kävimme koulua ja opimme yhtä ja toista!"
-sanoi vaimo, "ja sitte me pääsimme ripille; me itkimme molemmat;
-mutta iltapäivällä me käsi kädessä menimme Rundetaarniin ja
-katselimme tornista avaraa maailmaa Köpenhaminan takana ja vettä;
-sitte me menimme Frederiksbergiin, missä kuningas ja kuningatar
-komeissa veneissään soutelivat pitkin kanavia."
-
-"Mutta minä jouduin kun jouduinkin purjehtimaan muille vesille. Ja
-minä olin poissa vuosikausia ja tein pitkiä matkoja!"
-
-"Ja minä jäin itkemään sinua!" sanoi vaimo, "minä luulin, että sinä
-olit kuollut ja hukkunut syvään veteen! Monena monituisena yönä
-nousin katsomaan liikkuiko tuuliviiri; liikkuihan se, mutta sinua ei
-kuulunut! Muistan selvästi senkin sateisen päivän, kun tunkionajaja
-tuli sen paikan pihaan missä palvelin. Kävin noutamassa rikkakopan
-ja seisahduin ovelle; olipa siellä aika ruma ilma! Ja minun siinä
-seisoessa ilmestyi postinkantaja rinnalleni ja antoi minulle kirjeen;
-se oli sinulta -- olipa se kiertänyt maailmaa! minä avaamaan ja
-lukemaan! Ja minä itkin ja nauroin; niin iloissani olin! siinä
-seisoi, että sinä olet lämpöisissä maissa missä kahvi kasvaa! mahtaa
-se olla ihana maa! Sinä kerroit niin paljon ja minä näin sen kaiken
-seisoessani siinä sateessa, koppa kädessä. Samassa kiersi joku kädet
-ympärilleni -- --"
-
--- "Mutta sinä annoit hänelle korvapuustin, että läiskähti."
-
-"Enhän minä tietänyt että se olit sinä! Sinä olit tullut yhtaikaa
-kuin kirjeesikin; ja sinä olit niin kaunis, -- ja kaunishan sinä
-vieläkin olet, -- sinulla oli pitkä, keltainen silkkinenäliina
-taskussa ja päässä kiiltävä hattu; sinä olit niin hieno. Mutta
-hyvänen aika sentään sitä ilmaa ja missä siivossa katu oli!"
-
-"Ja sitte me menimme naimisiin!" sanoi mies, "muistatkos? ja sitte
-syntyi ensimäinen pieni poikamme ja sitte Maria ja Niilo ja Pietari
-ja Hans Christian."
-
-"Niin, ja kaikki he ovat kasvaneet suuriksi ja heistä on tullut kelpo
-ihmisiä ja kaikki heistä pitävät!"
-
-"Ja heidän lapsillaankin on jo lapsia!" sanoi vanha matruusi; "ne
-ovat lastenlasten lapsia, se se joltakin kuuluu! -- mutta eivätköhän
-meidän häämme vaan olleet tähän aikaan vuotta --!"
-
-"Olivat kyllä, juuri tänään on kultahääpäivä!" sanoi Seljaemo
-ja pisti päänsä molempien vanhuksien väliin, ja he luulivat
-naapurivaimon siellä nyökyttelevän päätään. He katselivat toisiinsa
-ja istuivat käsi kädessä; hiukan myöhemmin tulivat lapset ja
-lastenlapset; he kyllä tiesivät että oli kultahääpäivä, he olivat jo
-aamulla olleet onnittelemassa, mutta vanhat olivat sen unohtaneet, he
-muistivat vain kaikki mitä tapahtui monta vuotta sitte; ja Seljaemo
-lemusi väkevästi ja laskeva aurinko paistoi suoraan vanhuksien
-kasvoihin; he näyttivät molemmat niin punaposkisilta ja pienin
-lastenlapsista tanssi heidän ympärillään ja pajatteli onnellisena,
-että illalla pidetään oikein kemut, keitetään potaattia; ja Seljaemo
-nyökytti päätään ja huusi muitten kanssa "eläköön!" --
-
-"Mutta eihän se ollut mikään satu!" sanoi pieni poika, kuultuaan
-kertomuksen.
-
-"Vai niin sinä arvelet!" sanoi kertoja, "mutta kysykäämmepä
-Seljaemolta!"
-
-"Ei se ollut mikään satu!" sanoi Seljaemo, "mutta nyt tulee satua!
-Todellisuudesta kehittyy juuri mitä kummallisimpia satuja; muutenhan
-ei minun kaunis seljapensaanikaan olisi voinut versoa teekannusta;"
-ja sitte nosti Seljaemo pienen pojan sängystä, painoi hänet syliinsä
-ja kukkivat seljanoksat lehahtivat heidän ympärilleen niin että he
-istuivat kuin tuuheimmassa lehtimajassa, ja lehtimaja lähti heidän
-kanssansa lentoon. Se oli tavattoman kaunista! Seljaemo oli äkkiä
-muuttunut somaksi pieneksi tytöksi, mutta hame oli vielä samaa
-vihriää, valkokukkaista kangasta, jota Seljaemollakin oli ollut.
-Hänellä oli napinlävessä elävä seljankukka ja kullankiharaisissa
-hiuksissa kokonainen seppele seljankukkia; hänen silmänsä olivat
-niin suuret ja siniset!Oi, ihanainen hän oli katsella! Hän ja poika
-antoivat toisilleen suuta ja samassa he olivat yhdenikäiset ja yhtä
-iloiset.
-
-Käsi kädessä astuivat he lehtimajasta ja tulivat kauniiseen
-puutarhaan. Tuoreesta nurmikosta tapasivat he isän kepin, joka oli
-kuiva kuin seiväs; mutta heidän silmissään oli kepissä elämää; heti
-kun he asettuivat sen selkään muuttui kiiltävä nuppi komeaksi,
-päristeleväksi pääksi, pitkä musta harja heilui, neljä solakkaa,
-voimakasta jalkaa kasvoi eläimelle; heillä oli väkevä, virma hevonen;
-täyttä ravia mentiin pitkin nurmikkoa: hei vaan sitä menoa! -- "Nyt
-me ratsastamme penikulmien päähän!" sanoi poika; "me ratsastamme
-herraskartanoon, missä viime vuonna kävimme!" ja he ratsastivat
-pitkin nurmikkoa; ja tuontuostakin huusi pieni tyttö, joka kuten
-tiedämme ei ollut kukaan muu kuin Seljaemo: "nyt me olemme maalla!
-näetkö talonpojan pirttiä, siinä on niin suuri leivinuuni että se
-tielle näyttää jättiläis-munalta; seljapuu ojentaa oksiaan tien
-yli ja kukko kävelee tunkiolla ja raapiskelee maata kanoille, kas
-kuinka se pöyhkeilee! -- mutta nyt me tulemme kirkolle! se on
-korkealla mäellä, kahden suuren tammen keskellä, joista toinen on
-puoleksi kuollut! -- nyt me tulemme pajalle, jossa tuli hehkuu
-ja puolialastomat miehet heiluttavat moukaria niin että säkenet
-lentelevät. Eteenpäin, eteenpäin, komeaan herraskartanoon!" ja
-kaikki mitä pieni tyttö luetteli, lensi heidän ohitseen; poika näki
-sen kaiken, ja kuitenkaan eivät he tehneet muuta kuin kiersivät
-nurmikkoa. Sitte he leikkivät sivukäytävällä ja piirsivät maahan
-pienen puutarhan ja tyttö otti seljankukan hiuksistaan, istutti sen
-hiekkaan ja se rupesi kasvamaan, aivan kuten Nyboderin vanhuksille
-oli käynyt, kun he olivat pienet ja kuten aikaisemmin on kerrottu.
-Käsi kädessä kuten vanhukset lapsina, läksivät hekin astelemaan,
-mutta eivät Rundetaarniin eivätkä Frederiksbergin puutarhaan, vaan
-pieni tyttö kiersi kätensä pienen pojan kaulaan ja sillä lailla
-lensivät he ympäri koko Tanskan ja oli kevät ja tuli kesä ja oli
-syksy ja tuli talvi ja tuhannet kuvat kuvastuivat pojan silmissä
-ja sydämessä ja kaiken aikaa lauloi pieni tyttö hänelle: "älä
-milloinkaan unohda tätä!" ja heidän lentäessään lemusi seljapuu
-kaiken aikaa niin suloisesti ja makeasti; huomasihan poika kyllä
-ruusut ja raikkaat pyökit, mutta paljon ihmeellisemmin lemusi
-seljapuu, sillä sen kukat kasvoivat pienen tytön sydämessä ja siihen
-poika, heidän lentäessään, tuontuostakin nojasi päänsä.
-
-"Ihanaa täällä on _keväällä!"_ sanoi pieni tyttö ja he seisoivat
-vastapuhjenneessa pyökkimetsässä, heidän jalkainsa juuressa lemusivat
-vihriät tuoksumaratit ja punertavat vuokot katselivat herttaisina
-nurmen vihannasta. "Oi, olisipa aina kevät Tanskan lemuavassa
-pyökkimetsässä!"
-
-"Ihanaa täällä on _kesällä!"_ sanoi tyttö. Ja he kiitivät ohi
-vanhojen ritariaikaisten herraskartanoiden. Niiden punaiset muurit
-ja terävähuippuiset päädyt kuvastuivat kanaviin, joissa joutsenet
-uiskentelivat, kurkistellen vanhoihin, viileisiin puukujiin. Maassa
-lainehtivat järvenään viljavainiot, ojat olivat täynnä punaisia
-ja keltaisia kukkia, aidan vierustat kasvoivat villiä humalaa ja
-kiertokukkia; ja illoin nousi taivaalle suuri, pyöreä kuu, heinäruot
-niityillä tuoksuivat suloisesti. "Se sellainen ei ikinä mene
-mielestä!"
-
-"Ihanaa täällä on _syksyllä!"_ sanoi pieni tyttö ja ilma kävi
-entistään kirkkaammaksi ja sinisemmäksi, metsä pukeutui mitä
-herttaisimpaan punaan, kellertävään ja vihantaan. Jahtikoirat
-karkasivat metsään, kirkuen lensivät lintuparvet yli hiidenkumpujen,
-joitten vanhoja kiviä karhunvatukat kiertelivät. Meri oli syvän
-sininen ja purjeet valkoiset ja luhassa istui vanhoja akkoja, tyttöjä
-ja lapsia eroittelemassa humaloita suureen vasuun; nuoret lauloivat
-lauluja, mutta vanhat kertoivat satuja vetehisistä ja noidista.
-"Mitään kauniimpaa ei saata ajatella!"
-
-"Ihanaa täällä on _talvella!"_ sanoi pieni tyttö ja kaikki puut
-seisoivat huurteessa ja olivat kuin valkoisia koralleja, lumi narisi
-jalkojen alla, ikäänkuin saappaat aina olisivat olleet uudet ja
-toinen tähdenlento seurasi toista. Kodeissa sytytettiin joulukuusi,
-annettiin lahjoja ja oltiin iloisia; maalla soi talonpojan pirtissä
-viulu, omenaviipaleet lentelivät leikissä, köyhinkin lapsi sanoi:
-"talvella on sentään ihanaa!"
-
-Niin, ihanaa oli! ja pieni tyttö näytti pojalle kaikki ja kaiken
-aikaa lemusi seljapuu ja kaiken aikaa liehui punainen lippu
-valkeine ristineen, lippu, jonka alla Nyboderin vanha merimies
-oli purjehtinut! -- ja poika kasvoi nuorukaiseksi ja hänen täytyi
-lähteä maailmalle, kauvas kuumiin maihin, missä kahvi kasvaa; mutta
-jäähyväishetkellä otti pieni tyttö seljankukan rinnaltaan, antoi sen
-pojalle muistoksi ja se joutui virsikirjaan ja kun hän vieraalla
-maalla avasi virsikirjan, aukeni se aina siitä missä muistikukka oli
-ja jota enemmän hän sitä katseli sitä tuoreemmaksi se tuli; hän oli
-tuntevinaan tuoksua Tanskan metsistä ja selvästi näkevinään pienen
-tytön kirkkaitten sinisilmien kurkistelevan kukkasen lehtien lomitse,
-ja tyttö kuiskasi: "täällä on ihanaa keväällä, kesällä, syksyllä ja
-talvella!" ja sadat kuvat liitivät läpi hänen mielensä.
-
-Oli kulunut monta vuotta ja hän oli vanha mies ja istui vanhan
-vaimonsa kanssa kukkivan puun alla; he istuivat käsi kädessä kuten
-isoisä ja isoäiti Nyboderissa ja he puhelivat, kuten hekin entisistä
-ajoista ja kultahäistään; sinisilmä pieni tyttö istui, seljankukkaset
-hiuksissa, puun latvassa, nyökytteli heille päätään ja sanoi: "tänään
-on kultahääpäivä!" ja sitte irroitti hän kaksi kukkaa seppeleestään,
-suuteli niitä ja ensin ne paistoivat kuin hopea, sitte kuin kulta ja
-kun hän laski ne vanhuksien päälaelle, muuttuivat molemmat kukkaset
-kultakruunuiksi; kuni kuningas ja kuningatar istuivat he molemmat
-sitte lemuavan puun alla, joka heistä oli aivan kuin seljapuu. Ja
-mies kertoi vanhalle vaimolleen sadun Seljaemosta, hän kertoi sen
-sellaisena jommoisena se oli hänelle kerrottu kun hän oli pieni poika
-ja molempien mielestä oli siinä sadussa paljon joka muistutti heidän
-omaa satuaan ja se joka sitä muistutti oli heille rakkainta.
-
-"Sellaista se on!" virkkoi pieni tyttö puusta, "toiset sanovat minua
-_Seljaemoksi,_ toiset _Dryadiksi,_ mutta minun nimeni on oikeastaan
-_Muisto_; minä istun puussa ja kasvan kasvamistani, _minä_ muistan,
-_minä_ tiedän kertoa. Näytäppäs onko kukkasesi vielä tallella!"
-
-Ja vanha mies avasi virsikirjansa, siellä oli kun olikin seljankukka
-niin tuoreena että olisi luullut sen vasta sinne lasketuksi ja
-_Muisto_ nyökytti päätään ja vanhukset istuivat kultakruunu päässä
-ilta-auringon punassa; he ummistelivat silmiään, ja -- ja --, niin,
-siihen se satu päättyikin!
-
-Pieni poika makasi sängyssään, hän ei tietänyt oliko hän nähnyt unta
-vai oliko satu kerrottu hänelle; teekannu oli pöydällä, mutta ei
-siinä kasvanut mitään seljapuuta ja vanha mies, joka kertoi satuja,
-oli juuri menemäisillään ulos ovesta ja hän menikin.
-
-"Kuinka se oli kaunista!" sanoi pieni poika. "Äiti, minä olen ollut
-kuumissa maissa!"
-
-"Sen minä kyllä uskon!" sanoi äiti. "Kun juo kaksi kupillista
-kiehuvaa seljateetä, niin tietysti joutuu kuumiin maihin!" ja äiti
-peitti huolellisesti poikansa, jottei hän kylmettyisi. "Sinä olet
-nukkunut makeaa unta sillaikaa kuin minä hänen kanssaan väittelin
-oliko tämä satu vaiko tarina!"
-
-"Entä missä Seljaemo on?" kysyi poika.
-
-"Hän on teekannussa!" sanoi äiti, "ja pysyköön vaan siellä!"
-
-
-
-
-PARSINNEULA.
-
-
-Oli kerran parsinneula, joka kuvitteli olevansa niin hieno, että se
-luuli itseään silmäneulaksi.
-
-"Tiedättekö te mitä pitelette!" sanoi parsinneula sormille, jotka
-ottivat sen rasiasta. "Älkää pudottako minua! jos minä putoan
-lattialle, niin on mahdollista ettei minua koskaan löydy, niin hieno
-minä olen!"
-
-"Sen asian laita taitaa olla niin ja näin!" sanoivat sormet ja
-pusersivat häntä vyötäisistä.
-
-"Näettekö, minulla on seurue!" sanoi parsinneula ja veti perässään
-pitkää lankaa, jossa kuitenkaan ei ollut solmua.
-
-Sormet ohjasivat neulaa suoraan kyökkipiian tohvelia kohti,
-päällysnahka oli revennyt, se piti neulottaman kiinni.
-
-"Tämä on alhaista työtä!" sanoi parsinneula. "Minä en ikinä mene
-lävitse, minä menen poikki, minä menen poikki!" -- ja samassa hän
-meni poikki. "Sanoinhan minä sen!" sanoi parsinneula. "Minä olen
-liian hieno!"
-
-"Nyt ei se kelpaa mihinkään", arvelivat sormet, mutta kiinni niiden
-kuitenkin täytyi pitää, kyökkipiika tipautti lakkaa neulan päähän ja
-pisti sen esiliinaan, rintaansa.
-
-"Kas nyt minä olen rintaneula!" sanoi parsinneula; "tiesinhän
-minä että vielä pääsisin kunniaan; kas, kun on jotakin, niin aina
-pysyy jonakin!" ja sitte hän hymyili sisällistä hymyä, sillä kun
-parsinneula hymyilee, niin ei sitä koskaan saata nähdä päältäpäin;
-siinä hän nyt istui ylpeänä kuin olisi vaunuissa ajanut, ja silmäili
-ympärilleen.
-
-"Saanko minä kunnian kysyä, oletteko te kullasta?" kysyi hän
-naapuriltaan nuppineulalta. "Te olette miellyttävän näköinen ja
-teillä on oma pää, mutta pieni se on! Koettakaappa saada sitä
-kasvamaan, sillä ei kaikille voi riittää lakkaa päähän!" ja
-parsinneula nosti niin ylpeästi päätään, että se putosi esiliinasta
-pesinpunkkaan, juuri kun kyökkipiika heitti ulos vettä.
-
-"Nyt me lähdemme matkalle!" sanoi parsinneula. "Etten minä vain jäisi
-sille matkalle!" mutta sille tielle hän kuitenkin jäi.
-
-"Minä olen liian hieno tähän maailmaan", sanoi hän maatessaan
-katuojassa. "Minulla on hyvä omatunto ja onhan sitä iloa siinäkin!"
-ja parsinneula pysyttelihe suorana ja hyvällä tuulella.
-
-Sen päällitse uiskenteli kaikellaista tavaraa, tikkuja, olkia,
-sanomalehdenpalasia. "Kas vaan kuinka he purjehtivat!" sanoi
-parsinneula. "He eivät tiedä mikä heidän allaan on! minä olen! minä
-istun täällä. Kas, tuossa kulkee tikku, se nyt ei ajattele mitään
-muuta maailmassa kuin 'tikkua', nimittäin itseään; tuossa kulkee
-oljenkorsi, kas kuinka se huojuu, kas kuinka se kieppuu; älä ajattele
-niin paljon itseäsi, lyöt vielä pääsi siltakiviin! -- tuossa seilaa
-sanomalehti! -- sen kirjoitukset ovat aikoja sitte unohdetut ja
-kuitenkin se levitteleikse! -- Minä pysyn tyynenä ja kärsivällisenä!
-minä tiedän mitä minä olen ja samana minä pysyn!"
-
-Eräänä päivänä huomasi parsinneula likellään jotakin kiiltävää
-ja luuli sitä timantiksi, mutta se oli pullonsirpale ja koska se
-kiilsi, puhutteli parsinneula sitä ja esitteli itsensä rintaneulana.
-"Te olette varmaan timantti!" -- "Kyllä, kyllä minä olen jotakin
-sellaista!" ja molemmat luulivat toisiaan hyvin kallisarvoisiksi ja
-sitte he puhelivat tämän maailman ylpeydestä.
-
-"Minä puolestani asuin erään neidin rasiassa", sanoi parsinneula,
-"ja se neiti oli kyökkipiika; hänellä oli kummassakin kädessä viisi
-sormea, mutta niin ylpeää väkeä kuin nuo viisi sormea en ikinä ole
-nähnyt eikä niillä kuitenkaan ollut mitään muuta tekemistä kuin
-pidellä minua, ottaa minut rasiasta ja panna takaisin rasiaan."
-
-"Oliko heissä loistoa?" kysyi pullonsirpale.
-
-"Loistoa!" sanoi parsinneula, "ei, mutta ylpeyttä heissä oli!
-He olivat kaikki viisi veljeksiä, kaikki syntyisin 'Sormia',
-kaikki he seisoivat suorina rinnatusten, vaikka olivatkin eri
-kokoa; laitimmainen heistä, _Peukalopukki,_ oli lyhyt ja paksu,
-hän kulki rivin ulkopuolella eikä hänen selässään ollut kuin
-yksi taive eikä hän osannut kumartaa kuin yhden kerran, mutta
-hän sanoi, että jos hänet hakataan pois, niin ei koko se ihminen
-kelpaa sotapalvelukseenkaan. _Tuomentukki_ pisti nenänsä joka
-paikkaan, osoitteli kuuta ja aurinkoa ja oli painamassa kynää
-kun kirjoitettiin. _Holtermanni_ katseli kaikkia olkainsa takaa.
-_Kultaralli_ käytti kultasormusta vatsansa ympärillä ja pienellä
-_Pillipiiparilla_ ei ollut mitään tekemistä, mutta siitä hän oli
-ylpeä. Koreilemista se oli alusta loppuun asti ja sitte minä hyppäsin
-pesinpunkkaan."
-
-"Ja täällä me nyt loistamme!" sanoi lasisirpale. Samassa tuli
-katuojaan enemmän vettä, vesi paisui yli laitojen ja riisti
-lasisirpaleen mukaansa.
-
-"Kas, nyt se sai ylennystä!" sanoi parsinneula, "minä jään
-paikoilleni, minä olen liian hieno, mutta siitä minä olen ylpeä ja
-minun ylpeyttäni täytyy kunnioittaa!" ja se jäi suorana istumaan
-paikoilleen ja sen päässä liikkui paljon ajatuksia.
-
-"Minä luulen melkein että olen syntynyt auringonsäteistä, niin hieno
-minä olen; senpätähden se aurinko aina näyttää hakevan minua veden
-alta. Oi, minä olen niin hieno, ettei äitini löydä minua; jollei
-vanha silmäni olisi mennyt rikki vaan olisi tallella, niin miltei
-luulen että itkisin! -- en sentään! -- itkeminen ei ole hienoa."
-
-Eräänä päivänä tuli muutamia katupoikia ojaan sohrimaan, he löysivät
-vanhoja nauloja, rahoja ja muuta sellaista. Tuhrutyötä se oli, mutta
-heitä se huvitti kun huvittikin.
-
-"Aijai!" sanoi yksi pojista. Parsinneula oli pistänyt häntä sormeen.
-"Kas vaan poikaa!"
-
-"Minä en ole mikään poika, minä olen neiti!" sanoi parsinneula, mutta
-kukaan ei kuullut sitä; lakka oli lähtenyt, neula oli mustunut, mutta
-musta tekee aina kapeamman näköiseksi ja neula luuli itseään entistä
-hienommaksi.
-
-"Tuollapa tulla seilaa munankuori!" sanoivat pojat ja pistivät
-parsinneulan kiinni kuoreen.
-
-"Valkeaa ympärillä ja mustaa keskellä!" sanoi parsinneula, "se pukee!
-toki nyt näkevät minut! -- kunhan vaan en tulisi merikipeäksi, sillä
-silloin minä menen poikki!" Mutta se ei tullut merikipeäksi eikä
-mennyt poikki.
-
-"Joka tahtoo säilyä meritaudilta hankkikoon vaan rautaisen vatsan ja
-luulkoon että on vähän enemmän kuin ihminen! minun merikipuni meni jo
-menojaan! jota hienompi on, sitä enemmän kestää!"
-
-"Ritsis!" sanoi munankuori. Kuormavankkurit olivat ajaneet sen
-yli. "Hui kuinka likistää!" sanoi parsinneula, "nyt minä kuitenkin
-tulen merikipeäksi! minä menen poikki, minä menen poikki!" mutta ei
-se mennyt poikki, vaikka kokonaiset kuormavankkurit kulkivat sen
-päällitse. Se makasi pitkin päin ja -- maatkoon vastakin!
-
-
-
-
-KELLO.
-
-
-Illoin, ahtailla kaduilla suuressa kaupungissa, kun aurinko laski
-ja pilvet kullassa hohtivat savupiippujen välillä, kuuli milloin
-yksi, milloin toinen kummallista ääntä, ikäänkuin kirkonkellon
-soittoa, mutta sitä eroitti vain hetkisen, sillä siellä oli sellainen
-rattaiden räminä ja huuto ja se häiritsee. "Iltakellot soivat!"
-sanottiin, "nyt aurinko laskee!"
-
-Ne, jotka menivät ulkopuolelle kaupunkia, missä talot pienine
-puutarhoineen ja maatilkkuineen ovat etäämpänä toisistaan, näkivät
-taivaan vieläkin kauniimpana ja kuulivat kellon äänen paljon
-selvemmin; tuntui siltä kuin ääni olisi tullut kirkosta syvällä
-hiljaisessa, lemuavassa metsässä; ja ihmiset käänsivät katseensa
-sinnepäin ja heidän mielensä kävi juhlalliseksi.
-
-Ajat kuluivat ja ihmiset virkkoivat toisilleen: "onkohan tuolla
-metsässä kirkko? Kellossa on sentään ihmeellisen kaunis ääni;
-entäs jos lähtisi tarkastamaan sitä likempää." Ja rikkaat ajoivat
-ja köyhät kävelivät jalkaisin, mutta tie kävi heille niin kumman
-pitkäksi ja kun he pääsivät vanhoille piilipuille metsän äärimmäiseen
-laitaan, istuutuivat he, jäivät katselemaan niiden pitkiin oksiin
-ja kuvittelivat olevansa luonnon helmassa. Kaupungista tuli
-sokerileipuri ja pystytti sinne telttansa ja sitte tuli vielä
-toinenkin sokerileipuri ja ripusti telttansa päälle kellon, ja
-kestääkseen sadetta, oli se kello tervattu ja läppä puuttui
-kokonaan. Kun ihmiset palasivat kotiin, sanoivat he, että oli ollut
-kovin runollista ja se merkitsee jo paljon, vaikkei olisi teevettä
-saanutkaan. Kolme henkeä vakuutti tunkeneensa syvälle metsään, aina
-sinne saakka missä se päättyy, ja kaiken aikaa olivat he kuulleet
-kummallisen kellonsoiton, mutta heidän mielestään se oli kuulunut
-kylästäpäin; yksi kirjoitti kellosta kokonaisen laulun ja sanoi,
-että kello soi kuni äidin ääni, kun hän laulaa rakkaalle, kiltille
-lapselleen. Ei saattanut kuulla kauniimpaa ääntä kuin kellon ääni.
-
-Maan keisarikin huomasi asian ja lupasi sille joka saa selville
-mistä ääni tulee, "maailman lukkarin" arvonimen, vaikkei kelloa
-löytyisikään.
-
-Ihmisiä tulvaili nyt, hyvän palkan toivossa, metsään, mutta yksi
-ainoa toi tullessaan jonkinlaisen selityksen; kukaan ei ollut käynyt
-tarpeeksi syvällä metsässä, eikä hänkään, mutta hän väitti kuitenkin,
-että kellonäänen matkaansaattoi hyvin suuri pöllö, joka asusti
-ontossa puussa. Se oli tuollainen viisauden pöllö, joka yhtä mittaa
-löi päätänsä puuhun, mutta johtuiko ääni pöllön päästä vaiko ontosta
-puusta, sitä ei hän vielä varmuudella saattanut sanoa. Ja sitte hänet
-nimitettiin "maailman lukkariksi" ja joka vuosi kirjoitti hän pienen
-teoksen pöllöstä; mutta sen enempää ei tiedetty.
-
-Oli konfirmatsionipäivä, pappi oli puhunut niin kauniisti ja
-lämpöisesti; rippilasten mieli oli heltynyt, olihan päivä heille
-tärkeä, tulivathan he äkkiä lapsista täysi-ikäisiksi, lapsuussielun
-piti ikäänkuin muuttaa järkevämpään henkilöön. Oli mitä ihanin
-päiväpaiste, rippilapset astelivat ulos kaupungista ja metsästä
-kuului ihmeellisen selvästi suuri, tuntematon kello. Heidät
-valtasi samassa suuri halu päästä sinne, vain kolme oli, jotka
-eivät lähteneet mukaan: yhden piti rientää kotiin koettamaan
-tanssipukuaan, sillä juuri sen puvun ja niiden tanssiaisten tähden
-hänet tällä kertaa oli konfirmeerattu, muuten ei hän olisi tullut
-mukaan; toinen oli köyhä poika, joka oli lainannut rippipukunsa ja
-saappaansa isännän pojalta ja ne olivat määrätyllä kellonlyönnillä
-jätettävät takaisin; kolmas sanoi, ettei hän koskaan lähde mihinkään
-tuntemattomaan paikkaan ilman että hänen vanhempansa ovat mukana,
-että hän aina on ollut kiltti lapsi ja tahtoo rippilapsenakin pysyä
-sinä. Sellaisesta ei pidä tehdä pilkkaa; -- mutta pilkkaa he tekivät.
-
-Kolme rippilapsista ei siis lähtenyt mukaan; muut läksivät
-kävelemään; päivä paistoi ja linnut lauloivat ja rippilapset yhtyivät
-lauluun ja he astelivat käsi kädessä, sillä he eivät vielä olleet
-saaneet virkoja vaan olivat kaikki rippilapsia Jumalan edessä.
-
-Mutta pian väsyi kaksi pienimmistä ja nämä molemmat kääntyivät
-takaisin kaupunkiin; kaksi tyttöstä istuutui sitomaan seppeleitä, he
-eivät myöskään tulleet mukaan ja kun toiset pääsivät piilipuille,
-missä sokurileipuri asui, sanoivat he: "kas nyt me olemme täällä
-luonnon helmassa; eihän kelloa oikeastaan olekkaan, sehän on vain
-mielikuvitusta."
-
-Samassa kuului metsästä niin suloinen, juhlallinen kajahdus, että
-neljä tai viisi rippilapsista kuitenkin päätti mennä syvemmälle
-metsään. Se oli niin tiheä ja lehtevä, että oli oikein vaikea päästä
-eteenpäin, tuoksumaratit ja vuokot rehoittivat miltei liian korkeina,
-kiertokukat ja karhunvatukat riippuivat pitkissä kiehkuroissa puusta
-puuhun, joissa satakieli lauloi ja päivänsäteet leikittelivät. Oi,
-ihanaa siellä oli, mutta ei ne sellaiset tiet sovi tytöille, he
-voivat repiä hameensa. Siellä oli suuria kallionlohkareita, jotka
-kasvoivat kaikenkarvaista sammalta, raikas lähdevesi kumpuili ja pani
-kummallisesti ikäänkuin: "kluk, kluk!"
-
-"Eihän se vain liene kello!" sanoi yksi rippilapsista ja paneutui
-maahan kuuntelemaan. "Sitä täytyy oikein tutkia!" ja sitte hän jäi
-kuuntelemaan ja antoi muiden mennä.
-
-He tulivat majalle joka oli tehty risuista ja puunkuorista, suuri,
-villi omenapuu varjosti oksillaan majaa, ikäänkuin se olisi
-tahtonut ravistaa hedelmiensä koko runsauden katolle, jolla ruusut
-kukkivat. Pitkät oksat ulottuivat päätyyn saakka ja siinä riippui
-pieni kello. Senköhän ääni se aina kuului? Kaikki tulivat siihen
-yksimieliseen johtopäätökseen, paitsi yksi ainoa; hän sanoi että
-kello on liian hento kuuluakseen niin kauvas kuin he olivat kuulleet,
-ja toisellaisia ääniä ne olivat jotka niin panivat ihmissydämen
-heltymään; puhuja oli kuninkaan poika ja muut sanoivat: "semmoiset
-ovat aina olevinaan viisaammat."
-
-He jättivät hänet siis yksin kulkemaan ja jota kauvemma hän kulki
-sitä valtavampana täytti metsän yksinäisyydentunne hänen rintansa;
-mutta yhä vielä kuuli hän pienen kellon, josta toiset niin olivat
-riemastuneet, ja tuontuostakin kun tuuli tuli sokerileipurin teltalta
-päin, saattoi hän kuulla kuinka siellä laulettiin teen ääressä; mutta
-se syvä kellonsoitto se soi paljon väkevämpänä, tuntui siltä kuin
-urut olisivat säestäneet sitä, ääni tuli vasemmalta, siltä puolelta,
-jolla sydän on.
-
-Samassa risahti pensaissa ja pieni poika seisoi kuninkaanpojan
-edessä, pieni poika, jalassa puukengät ja takinhihat niin lyhyet,
-että oikein saattoi nähdä miten pitkät ranteet hänellä oli. He
-tunsivat toisensa, poika oli juuri se rippilapsista, joka ei ollut
-voinut tulla mukaan siksi, että piti toimittaa lainavaatteet ja
-saappaat takaisin isännän pojalle; se oli nyt tehty ja sitte hän
-puukengissä ja köyhissä vaatteissaan, yksin oli lähtenyt kulkemaan,
-sillä kello soi niin voimakkaasti, niin syvältä, että hänen täytyi
-lähteä.
-
-"Kuljetaan yhdessä!" sanoi kuninkaanpoika. Mutta köyhä poika
-puukengissä ujosteli, venytteli lyhyitä takinhihojaan ja sanoi
-pelkäävänsä, ettei hän voi kävellä niin nopeasti ja sitte hän arveli,
-että kelloa on etsittävä oikealta, sillä puolellahan kaikki suuri ja
-ihana aina on.
-
-"Sitte eivät tiemme laisinkaan yhdy!" sanoi kuninkaanpoika ja
-nyökäytti päätään köyhälle pojalle, joka suuntasi kulkunsa metsän
-pimeimpään ja tiheimpään soppeen, missä orjantappurat repivät rikki
-hänen köyhät vaatteensa ja hänen kasvonsa, kätensä ja jalkansa
-verille. Saihan kuninkaanpoikakin muutaman hyvän naarmun, mutta hänen
-tielleen paistoi kuitenkin aurinko ja häntä me nyt seuraamme, sillä
-reipas poika hän oli.
-
-"Minä tahdon ja minun täytyy löytää kello, vaikka minä menisin
-maailman ääriin asti!"
-
-Ilkeät apinat istuivat puissa irvistelemässä. "Annammeko häntä
-selkään!" sanoivat ne, "annammeko häntä selkään; hän on kuninkaan
-poika!"
-
-Mutta pysähtymättä riensi hän yhä syvemmälle metsään, missä mitä
-kummallisimpia kukkasia kasvoi; siellä yleni valkeita liljoja,
-joitten heteet olivat verenkarvaiset, taivaansinisiä tulpaneja, jotka
-kimmeltelivät tuulessa, ja omenapuita joitten omenat olivat suurten,
-loistavien saippuakuplien kaltaiset; ne puut ne vasta mahtoivat
-välähdellä auringossa! Pitkin ihanaista, vihriää niittyä, jonka
-nurmikoilla hirvet leikittelivät, kasvoi upeita tammia ja pyökkejä
-ja jos jonkun puun kuoressa oli revelmä, kasvoi revelmässä pitkiä
-heiniä ja rönsyjä; oli myöskin suuria metsäisiä alueita, joitten
-tyynissä lammissa valkeat joutsenet uiskentelivat ja räpyttelivät
-siipiään. Tuontuostakin seisahtui kuninkaanpoika kuuntelemaan, usein
-hän kuuli kellon kaikuvan jostakin syvästä järvestä, mutta sitte hän
-kyllä huomasi, ettei se tullut sieltä, vaan kello soi jossakin vielä
-syvemmällä metsässä.
-
-Aurinko laski, ilma loisti punaisena kuin tuli, metsään tuli niin
-syvä, niin syvä hiljaisuus, ja hän lankesi polvilleen, veisasi
-ehtoovirtensä ja sanoi: "en minä koskaan, koskaan löydä mitä
-etsin! nyt laskee aurinko, nyt tulee yö, pimeä yö; kerran minä
-ehkä kuitenkin ehdin nähdä punaisen, pyöreän auringon ennenkuin se
-kokonaan laskee maan taakse; minäpä nousen noille kallioille, ne
-ulottuvat suurinten puitten tasalle."
-
-Ja hän kävi kiinni oksiin ja juuriin, kapusi ylös märkiä kiviä,
-joilla vesikäärmeet kiemurtelivat ja sammakot ikäänkuin haukkuivat
-häntä; -- mutta hän pääsi kun pääsikin ylös ennenkuin aurinko,
-tältä kukkulalta katsoen, oli kokonaan laskenut; oi sitä loistoa!
-Meri, suuri, ihana meri, joka vieritti loivia laineitaan rannikkoa
-kohti, leveni hänen edessään ja suurena, hohtavana alttarina
-seisoi aurinko siellä missä taivas ja meri yhtyivät ja kaikki suli
-hehkuviin väreihin. Metsä lauloi ja meri lauloi ja hänen sydämensä
-yhtyi lauluun. Koko luonto oli suuri, pyhä kirkko, jossa puut ja
-liitelevät pilvet ovat pilareina, ruohot ja kukkaset samettisina
-peitteinä, itse taivas suurena kupuna; auringon kadotessa sammuivat
-sieltä ylhäältä punaiset värit; mutta miljoonia tähtiä syttyi,
-miljoonat timanttilamput loistivat silloin ja kuninkaanpoika levitti
-sylinsä kohti taivasta, kohti merta ja metsää, -- ja samassa tuli
-oikeanpuoliselta tieltä se köyhä rippilapsi lyhyissä hihoissaan ja
-puukengissään; hän oli päässyt perille yhtä aikaiseen, päässyt _omaa_
-tietänsä ja he juoksivat toisiaan vastaan ja seisoivat käsi kädessä
-luonnon ja runouden suuressa kirkossa ja heidän päittensä päällä soi
-se näkymätön, pyhä kello, autuaat henget liidellä karkeloivat sen
-ympärillä ja virittivät ilmoille riemuisan hallelujan.
-
-
-
-
-ISOÄITI.
-
-
-Isoäiti on niin vanha, hänellä on niin paljon ryppyjä ja aivan
-valkoiset hiukset, mutta hänen silmänsä loistavat kuin kaksi tähteä,
-niin, ne ovat vielä paljon kauniimmat, ne ovat niin lempeät ja niin
-hyvää tekee niihin katsella. Ja sitte hän osaa mitä kauneimpia
-satuja, ja hänellä on vaatteet, joissa on suuria, suuria kukkasia,
-se on jotakin paksua silkkikangasta, se kahisee. Isoäiti tietää
-niin paljon, sillä hän on elänyt kauvan ennen isää ja äitiä, se on
-varma se! Isoäidillä on virsikirja, jossa on paksut hopeahakaset ja
-sitä hän usein lukee; kirjan sisässä on ruusu, se on ihan litteä
-ja kuiva, ei se ole niin kaunis kuin ruusut hänen lasissaan ja
-kuitenkin hymyilee hän sille ruusulle kaikista ystävällisimmin
-ja hänen silmiinsä tulee kyyneleet. Minkähäntähden isoäiti sillä
-lailla katselee kuihtunutta ruusua vanhassa kirjassa? Tiedätkö sen?
-Joka kerta kun isoäidin kyyneleet putoavat kukkaselle, käy väri
-tuoreemmaksi, ruusu paisuu ja täyttää koko huoneen lemullaan, seinät
-häviävät kuin sumu ja ympärillä on ihana, vihriä metsä, jonka lehtien
-lomitse aurinko paistaa ja isoäiti -- niin, hän on aivan nuori, hän
-on kaunis, keltakutrinen, punaposkinen tyttö, suloinen ja herttainen,
-ei ole ruusua joka hänelle vetäisi vertaa, mutta silmät, lempeät,
-suloiset silmät, ne ovat yhä vielä isoäidin. Hänen rinnallaan istuu
-mies nuori, voimakas ja kaunis; hän ojentaa tytölle ruusun ja tyttö
-hymyilee, -- eihän toki isoäiti hymyile sillä tavalla! -- kyllä,
-hymyilee kyllä! Nuorukainen on poissa; monet ajatukset ja kuvat
-liitävät ohi; kaunis nuorukainen on poissa, ruusu lepää virsikirjassa
-ja isoäiti -- niin, hän istuu taas tuolissaan vanhana, kuihtuneena
-vaimona ja katselee kuihtunutta ruusua joka lepää kirjassa.
-
-Nyt on isoäiti kuollut. -- Hän istui nojatuolissa ja kertoi pitkää,
-pitkää, kaunista satua: "Ja nyt se loppui", sanoi hän, "ja minä
-olen hyvin väsynyt, antakaappa minun nyt hiukan nukkua." Ja sitte
-hän nojausi taaksepäin ja veti syvältä henkeään ja nukkui; mutta
-hiljaisuus huoneessa kävi yhä syvemmäksi ja hänen kasvoillaan
-kuvastui suuri rauha ja onni, tuntui siltä kuin aurinko olisi
-leikitellyt hänen kasvoillaan ja sitte sanottiin, että hän oli
-kuollut.
-
-Hänet pantiin mustaan arkkuun, hän lepäsi siinä valkeissa
-kääriliinoissa, hän oli niin kaunis ja kuitenkin olivat silmät
-kiinni, mutta kaikki rypyt olivat poissa, hän lepäsi hymy huulilla;
-hänen hiuksensa olivat niin hopeanvalkoiset, niin kunnianarvoisat,
-ei ensinkään peloittanut katsella kuollutta, olihan se herttainen,
-ikihyvä isoäiti. Ja virsikirja pantiin hänen päänsä alle, hän oli
-itse niin määrännyt ja ruusu lepäsi vanhassa kirjassa; ja sitte
-isoäiti haudattiin.
-
-Haudalle, ihan kirkonseinän viereen, istutettiin ruusupensas ja se
-oli täynnä kukkia ja ilmassa lauloi satakieli ja kirkossa soittivat
-urut kauneimpia virsiä mitä kirjassa kuolleen pään alla ikinä oli.
-Ja kuu paistoi haudalle; mutta ei kuollut ollut siellä; kuka lapsi
-hyvänsä saattoi levollisesti yön aikana mennä poimimaan ruusua
-kirkkomaan aidan luota. Kuollut tietää enemmän kuin kaikki me
-elävät, kuolleet tietävät, mikä kauhu meidät valtaisi jos tapahtuisi
-sellainen kumma, että he tulisivat meidän luoksemme; kuolleet ovat
-paremmat kuin me kaikki, eivätkä he tule. Maata on kirstun päällä,
-maata kirstun sisässä. Virsikirja lehtineen on tomuna, ruusu kaikkine
-muistoineen on hajonnut tomuksi; mutta maan päällä kukkii uusia
-ruusuja, maan päällä laulaa satakieli ja soivat urut; jälkeenjääneet
-muistelevat vanhaa isoäitiä jolla oli niin lempeät, ikinuoret silmät.
-_Silmät eivät ikinä voi kuolla!_ meidän silmämme saavat kerran hänet
-nähdä, nuorena ja kaunoisena kuten silloin, kun hän ensi kerran
-suuteli raikasta, punaista ruusua, joka nyt on tomuna haudassa.
-
-
-
-
-KEIJUKAISKUMPU.
-
-
-Muutamat sisiliskot livahtelivat edestakaisin vanhan puun revelmissä.
-Ne ymmärsivät toisensa hyvin, sillä ne puhuivat sisiliskonkieltä.
-
-"Kylläpä siellä vanhassa keijukaiskummussa nyt jyllää ja myllää!"
-sanoi yksi sisiliskoista; "kahteen yöhön en sen lystin takia ole
-ummistanut silmiäni ja yhtähyvin ottaisin kärsiäkseni hammassärkyä,
-sillä silloin en myöskään nuku!"
-
-"Siellä sisällä on joku erinomainen homma!" sanoi toinen sisilisko.
-"Pitivät kumpua neljän punaisen paalun nojassa kukonlauluun asti,
-se se on tuuloittamista, ja keijukais-immet ovat oppineet uusia
-tansseja, joissa on poljentaa. On siellä joku erinomainen homma!"
-
-"Niin, minä olen puhutellut kastematoa joka kuuluu tuttavapiiriini",
-sanoi kolmas sisilisko; "kastemato oli juuri noussut kummusta,
-jossa se yöt päivät oli kaivellut; oli se kuullut yhtä ja toista,
-sehän ei, raukka, näe mitään, mutta osaa se siltä tunnustella ja
-kuunnella. Keijukaiskumpuun odotetaan vieraita, ylhäisiä vieraita,
-mutta keitä, sitä ei kastemato tahtonut sanoa, tai ei liene tietänyt.
-Kaikki virvatulet ovat saaneet käskyn panna toimeen niinkutsutun
-soihtukulkueen ja kaikki kummun kullat ja hopeat -- ja niitä siellä
-on yllin kyllin -- kiilloitetaan ja asetetaan kuutamoon."
-
-"Mitä ihmeen vieraita ne ovatkaan?" sanoivat sisiliskot yhteen
-ääneen. "Mitähän ne oikein puuhaavat? Kas, kuinka siellä hurisee!
-kas, kuinka siellä surisee!"
-
-Samassa aukeni keijukaiskumpu ja vanha keijukaisneito sipsutteli
-ulos. Selkää ei hänellä ollut, mutta muuten hän oli hyvin
-säädyllisissä vaatteissa. Se oli vanhan keijukaiskuninkaan
-emännöitsijä, hän oli etäistä sukua perheelle ja kantoi merivahasta
-tehtyä sydäntä otsallaan. Kylläpä hänen jalkansa liikkuivat nopeasti:
-sip, sip! hitto vie, kuinka hän sipsutteli suoraa päätä suohon
-Ruisrääkän luo.
-
-"Pyydän teitä Keijukaiskumpuun tänä yönä!" sanoi hän, "mutta ettekö
-ensin tekisi meille sitä suurta palvelusta että pitäisitte huolta
-kutsuista! Täytyyhän teistäkin olla jotakin hyötyä, kun ette
-itse pidä pystyssä taloa! Meille tulee ylen ylhäisiä vieraita,
-noitaväkeä, joitten sana painaa vaa'assa, ja sentähden tahtoo vanha
-keijukaiskuningas näyttäytyä!"
-
-"Keitä sitte kutsutaan?" kysyi Ruisrääkkä.
-
-"No niin, suuriin tanssiaisiin saa kuka hyvänsä tulla, ihmisetkin,
-jos he vaan osaavat puhua unissaan tai tehdä edes joitakin pieniä
-temppuja meikäläisten tapaan. Mutta ensimäisiin kemuihin täytyy
-vieraita kutsua ankarasti valikoimalla; me tahdomme vain kaikista
-hienoimman hienoston. Minä olen riidellyt keijukaiskuninkaan kanssa,
-sillä minä olen sitä mieltä, ettemme voi kutsua edes Kummituksiakaan.
-Ahti ja hänen tyttärensä ovat nyt ensinnä kutsuttavat, eivät ne tosin
-mielellään tule kuivalle maalle, mutta hankitaan heidän jokaisen
-istuttavaksi märkä kivi tai jotakin vielä parempaa, ja luulisin
-etteivät he tällä kertaa kieltäydy tulemasta. Kaikki vanhat, ensi
-luokan hännälliset noidat, Vetehinen ja Tontut ovat kutsuttavat ja
-luullakseni käy vaikeaksi sivuuttaa Hautasikaa, Manalanhepoa ja
-Kirkontonttua. Oikeastaanhan he kyllä kuuluvat pappissäätyyn, joka ei
-ole meikäläisiä, mutta se nyt on kun onkin heidän ammattinsa, he ovat
-likeistä sukua perheellemme ja he vierailevat meillä säännöllisesti."
---
-
-"Hyvä!" sanoi Ruisrääkkä ja lensi toimittamaan kutsuja.
-
-Keijukais-immet tanssivat jo täyttä vauhtia Keijukaiskummulla, he
-tanssivat käsissä pitkät, sumusta ja kuuvalosta kudotut huivit ja se
-ilahuttaa sen silmää, joka sellaisesta pitää. Mutta Keijukaiskummussa
-oli suuri sali oikein perinpohjin siistitty; permanto oli pesty
-kuuvalolla ja seiniä oli hangattu noidanrasvalla niin että ne
-paistoivat kuin tulpaninlehdet valoa vastaan. Kyökissä oli
-runsaasti sammakkoja vartaissa, pienillä lapsensormilla täytettyjä
-käärmeennahkoja, etanoita ja madonlakeista, kosteista hiirenkuonoista
-ja katkojuurista valmistettua salattia; Suonhaltijattaren tekemää
-olutta; kirkasta salpietariviiniä hautakellarista -- kaikki
-erinomaisen hyvää tavaraa; jälkiruokana oli ruostuneita rautanauloja
-ja kirkonruutuja.
-
-Vanha keijukaiskuningas antoi kiilloittaa kruununsa survotulla
-krihvelillä, se oli kaikista parasta krihveliä ja keijukaiskuninkaan
-on hyvin vaikea saada käsiinsä kaikista parasta krihveliä.
-Makuuhuoneen ikkunoihin pantiin uutimet, ne pantiin kiinni
-paranvoilla. Kävi siinä surina ja hurina.
-
-"Nyt täytyy vielä polttaa jouhia ja sianharjaksia, sitte minä
-luulenkin tehneeni kaikki mitä minun tulee!" sanoi vanha
-keijukaisneiti.
-
-"Isä kulta!" sanoi nuorin tytär, "enkö minä jo saa tietää keitä
-ylhäiset vieraat ovat?"
-
-"No niin!" sanoi kuningas, "voinhan minä nyt sanoa sen sinulle!
-Kaksi tyttäristäni saa valmistautua vastaanottamaan kosijoita!
-Kaksi varmasti joutuu naimisiin. Noita-ukko Norjasta, hän joka asuu
-vanhassa Dovrefjeldissä ja jolla on monta monituista kraniittilinnaa
-ja kultalouhos joka on parempi kuin luullaankaan, tulee tänne kahden
-poikansa kanssa. Pojat tulevat valitsemaan vaimoa. Noita-ukko on
-sellainen oikea vanha, rehellinen norjalainen ukko, hauska ja
-suora äijä; minä tunnen hänet vanhastaan, ja silloin me juotiin
-veljenmaljat; hän oli täällä etelässä päin hakemassa vaimoa, se
-vaimo on nyt kuollut, se oli Möenin liituvuorikuninkaan tytär. Oi,
-minun onkin niin ikävä norjalaista noita-ukkoa. Pojat kuuluvat
-olevan vallattomia, nenäkkäitä hulivilejä, mutta ehkäpä heitä vaan
-panetellaan, ja kylläpä viisastuvat kunhan vanhenevat. Näyttäkääppä
-te nyt heille sivistyneitä tapoja!"
-
-"Entä koskas ne tulevat?" kysyi yksi tyttäristä.
-
-"Se riippuu ilmasta ja tuulesta!" sanoi keijukaiskuningas. "He
-matkustavat säästäväisesti! Tulevat laivalla. Minä olisin tahtonut
-että he tulisivat Ruotsin kautta, mutta vanhus ei vielä ota
-kallistuakseen sille puolelle! Hän ei seuraa aikaansa ja sitä minä en
-voi kärsiä!"
-
-Samassa tulla liehutteli kaksi Virvatulta toinen toistaan nopeammin,
-joten toinen ensinnä ehti perille.
-
-"Ne tulevat! ne tulevat!" huusivat he.
-
-"Tuokaa tänne kruununi ja päästäkää minut kuuvaloon seisomaan!" sanoi
-keijukaiskuningas.
-
-Tyttäret nostelivat pitkiä huivejaan ja kumarsivat maahan saakka.
-
-Siellä seisoi sitte noita-ukko Dovresta, hänen kruununsa oli
-pakotetuista jääpuikoista ja kiilloitetuista kuusenkävyistä; hänen
-yllään oli karhunnahkaturkki ja korkeavartiset saappaat. Pojat
-sensijaan kävelivät paljain kauloin ja ilman housunkannattimia, sillä
-he olivat voiman miehiä.
-
-"Onko tuo nyt kumpu?" kysyi pienin pojista ja osoitti
-Keijukaiskumpua. "Meillä Norjassa sitä sanotaan läveksi!"
-
-"Pojat!" sanoi vanhus. "Läpi menee sisäänpäin, kumpu ylöspäin. Eikö
-teillä ole silmiä päässä!"
-
-Ainoa mikä heitä täällä etelässä hämmästytti, oli että he noin vaan
-ilman muuta ymmärsivät kieltä.
-
-"Älkää nyt olko olevinanne!" sanoi vanhus, "luulisi etteivät
-korvantaustanne vielä ole ihan kuivaneet!"
-
-Sitte he astuivat Keijukaiskumpuun, jonne oli kokoontunut hieno
-seurue; kaikki oli käynyt niin kiireesti että olisi luullut tuulen
-tuoneen kaikki koolle, ja hauskasti ja jokaisen maun mukaan siellä
-oli järjestetty. Veden väet istuivat aterialla suurissa vesiammeissa
-ja sanoivat olevansa aivan kuin kotonaan. Kaikki noudattivat hyviä
-tapoja, paitsi molemmat nuoret norjalaiset noidat, jotka nostivat
-jalkansa pöydälle, mutta he luulivat kun luulivatkin, että kaikki
-puki heitä.
-
-"Pois jalat pöydältä!" sanoi vanha noita ja tottelivathan he, mutta
-eivät he tehneet sitä ihan heti. Pöytänaapuritartaan he kutittelivat
-kuusenkävyillä, joita säilyttivät taskussaan ja sitte he istuakseen
-mukavasti, vetivät saappaat jalastaan ja käskivät vieressään istuvan
-naisen pidellä niitä, mutta isä, Dovren vanha noita oli aivan
-toista maata; hän kertoi niin kauniisti Norjan uljaista tuntureista
-ja koskista, jotka vaahdonvalkeina syöksyvät alas, kumisten kuin
-ukkonen ja urkujen soitto; hän kertoi lohesta, joka hyppii ylös
-syöksyvää vettä vastaan, kun Ahti soittaa kultaista kanneltaan. Hän
-kertoi kirkkaista talvi-illoista, kun kulkuset soivat ja pojat,
-palava soihtu kädessä, kiitävät yli välkkyvän jään, joka on niin
-läpikuultava, että he näkevät kalojen jalkainsa alla pelästyvän.
-Niin, hän osasi kertoa niin että näki ja kuuli kaikki mitä hän
-sanoi. Luuli kuulevansa sahojen käyvän, poikien ja tyttöjen laulavan
-lauluja ja tanssivan norjalaisten hyppytanssia. Hei vaan! Äkkiä antoi
-noita-ukko vanhalle keijukaisneidille aika muiskun -- se se vasta oli
-suudelma eivätkä he kuitenkaan ensinkään olleet perheen suljetussa
-piirissä.
-
-Nyt piti keijukaistyttöjen esittää sekä yksinkertaista tanssia
-että tanssia poljennalla ja erinomaisesti se sujui. Sitte tuli
-taidetanssi eli yksinkarkelo, tuhat tulimmaista, kuinka he osasivat
-oikoa koipiaan! ei sitä tietänyt mikä oli alkua, mikä loppua, mikä
-oli kättä ja mikä oli jalkaa, he sulivat yhdeksi ryöpyksi niinkuin
-höylänlastut ja pyörivät ja kieppuivat niin että Manalanhevon mieltä
-rupesi kääntämään ja sen täytyi lähteä pois pöydästä.
-
-"Rrrrr!" sanoi noita-ukko, "olipa siinä koivenkeikutusta! Mutta mitäs
-muuta ne osaavat kuin tanssia, oikoa koipiaan ja lentää tuulispäänä?"
-
-"Saat paikalla tietää!" sanoi keijukaiskuningas ja sitte hän kutsui
-nuorimman tyttärensä. Hän oli kirkas ja kuultava kuin kuuvalo, hän
-oli kaikista sisarista hienoisin; hän otti valkoisen varvun suuhunsa
-ja sitte hän hävitä hipsahti: niin näppärä hän oli.
-
-Mutta noita-ukko sanoi, ettei hän kärsisi vaimollaan sellaista
-näppäryyttä eikä hän arvellut poikiensakaan siitä pitävän.
-
-Toinen tyttäristä osasi kulkea oman itsensä rinnalla, ikäänkuin
-hänellä olisi ollut varjo ja noidillahan ei ole varjoa.
-
-Kolmas oli vallan toista maata: hän oli käynyt opissa
-Suonhaltijattaren oluenpanimossa ja osasi täyttää lepänpahkoja
-kiiltomadoilla.
-
-"Hänestä tulee hyvä perheenemäntä!" sanoi noitaukko ja sitte hän iski
-silmää vieraille, sillä hän ei tahtonut juoda niin paljon.
-
-Nyt tuli neljäs keijukaistyttö, hänellä oli suuri, kultainen harppu
-ja kun hän kosketti ensimäistä kieltä, nostivat kaikki vasenta
-jalkaa, sillä noitaväki on kurittujalkaista, ja kun hän kosketti
-toista kieltä, täytyi kaikkien tehdä mitä hän tahtoi.
-
-"Se on vaarallinen vaimoihminen!" sanoi noitaukko, mutta molemmat
-pojat läksivät ulos Keijukaiskummusta, sillä aika oli käynyt heille
-pitkäksi.
-
-"Entä mitä seuraava tytär osaa?" kysyi noita-ukko.
-
-"Minä olen oppinut pitämään norjalaisista!" sanoi tyttö, "enkä
-koskaan mene naimisiin muuta kuin sillä ehdolla että pääsen Norjaan!"
-
-Mutta pienin sisarista kuiskasi noita-ukolle: "Se on vaan siksi,
-että hän on kuullut norjalaisen laulun, jossa sanotaan, että kun muu
-maailma hukkuu, niin Norjan tunturit seisovat kuin muistokivet, ja
-siksi hän tahtoo sinne Norjaan, että hän pelkää maailman loppua."
-
-"Ohhoh!" sanoi vanha noita, "sitäkös se olikin. Mutta mitäs seitsemäs
-eli viimeinen osaa?"
-
-"Kuudes tulee ennen seitsemännettä!" sanoi keijukaiskuningas, sillä
-hän osasi laskea, mutta kuudennella ei ollut ensinkään halua tulla
-esiin.
-
-"Minä osaan sanoa kansalle totuuden!" sanoi hän, "minusta ei kukaan
-välitä, minä ompelen kuolinvaatteitani ja siinä minulla on yllin
-kyllin työtä!"
-
-Sitte tuli seitsemäs eli viimeinen ja mitä hän sitte osasi? Kertoa
-satuja, niin paljon kuin ikinä halutti.
-
-"Tässä ovat viisi sormeani!" sanoi noita-ukko, "kerro minulle
-jokaisesta!"
-
-Ja keijukaistyttö kävi kiinni hänen ranteeseensa ja noita nauroi
-niin että kurkussa kulahteli, ja kun tyttö tuli Kultaralliin, jonka
-vyötäisillä sormus oli, ikäänkuin se olisi tietänyt että kihlajaiset
-olivat tulossa, sanoi noita-ukko: "Pidä mitä sinulla on, käsi on
-sinun! Sinut minä itse tahdon vaimokseni!"
-
-Ja keijukaistyttö sanoi, että Kultarallista ja pienestä
-Pillipiiparista vielä oli kertomatta.
-
-"Niistä me kuulemme talvella!" sanoi noita-ukko "ja kuusesta
-me kuulemme ja koivusta ja maahisten lahjoista ja helisevästä
-pakkasesta! Kyllä sinä saat kertoa, sillä ei siellä pohjolassa kukaan
-vielä osaa oikein kertoa, ja sitte me yhdessä istumme kivisessä
-pirtissä, missä honkaiset halot palaa räiskyvät, ja juomme simaa
-vanhojen norjalaisten kuninkaitten kultaisista sarvista; Ahti on
-lahjoittanut minulle pari sellaista! Ja meidän siellä istuessa tulee
-naapuri vieraisiin; hän laulaa sinulle kaikki paimentytön laulut.
-Kuinka meille tulee hauskaa! Lohi hyppiä polskahtelee kiviseinää
-vastaan, mutta ei se sisään tule! -- Niin, usko pois vaan, hyvä
-siellä on, siellä rakkaassa vanhassa Norjassa. Mutta missä pojat
-ovat?"
-
-Niin, missä pojat olivat? He juoksentelivat pitkin maita
-puhaltelemassa sammuksiin virvatulia, jotka kohteliaasti olivat
-saapuneet panemaan toimeen soihtukulkuetta.
-
-"Mitäs hyppimistä se on?" sanoi noitaukko, "nyt minä olen ottanut
-teille äidin, te voitte nyt vuorostanne ottaa tädin!"
-
-Mutta pojat sanoivat että he tyytyvät pitämään puheen ja juomaan
-veljenmaljat. Naimisiin ei heidän tee mieli mennä. -- Ja sitte he
-pitivät puheita, joivat veljenmaljoja ja pitelivät lasia kyntensä
-päässä näyttääkseen että olivat juoneet pohjaan asti. Sitte he
-riisuivat takkinsa ja asettuivat pöydälle nukkumaan, sillä he eivät
-vähääkään ujostelleet. Mutta noitaukko tanssitti nuorta morsiantaan
-pitkin huonetta ja vaihtoi hänen kanssaan saappaita, sillä se on
-hienompaa kuin vaihtaa sormuksia.
-
-"Nyt laulaa kukko!" sanoi vanha keijukaisneiti, joka johti
-taloudenpitoa. "Nyt meidän täytyy sulkea ikkunaluukut, ettei aurinko
-polta meitä kuoliaaksi."
-
-Ja kumpu sulkeutui.
-
-Mutta sisiliskot juoksentelivat ylös alas puunrevelmää ja puhuivat
-keskenään:
-
-"Voi kuinka minä pidin norjalaisesta noitaukosta!"
-
-"Minä pidän enemmän pojista!" sanoi kastemato, mutta sehän ei näe
-mitään, se eläin raukka.
-
-
-
-
-PUNAISET KENGÄT.
-
-
-Oli kerran pieni tyttö, niin hentoinen ja herttainen, mutta kesällä
-täytyi hänen aina käydä paljain jaloin, sillä hän oli köyhä, ja
-talvisin suurissa puukengissä niin että pieni jalkapöytä kävi niin
-punaiseksi että hirvitti.
-
-Keskellä kylää asui vanha suutarinmuori; hän neuloi parhaimman
-taitonsa mukaan vanhoista punaisista tilkuista parin pieniä kenkiä.
-Kömpelöt ne olivat, mutta tahto oli ollut hyvä ja pienelle tytölle ne
-olivat aiotut. Pienen tytön nimi oli Karen.
-
-Juuri samana päivänä jolloin hänen äitinsä piti haudattaman, sai hän
-kengät ja käytti niitä ensi kerran; tosin eivät ne sovi surupukuun,
-mutta hänellä ei ollut muita ja niin hän paljain kintuin, kengät
-jalassa, asteli köyhän kirstun perässä.
-
-Samassa tuli suuret, vanhat vaunut ja niissä istui suuri, vanha
-rouva. Hän katseli pientä tyttöä ja hänen kävi häntä sääli ja hän
-sanoi papille: "Kuulkaa, antakaappa minulle se pieni tyttö, niin minä
-olen hyvä hänelle!"
-
-Ja Karen luuli että se oli punaisten kenkien ansio, mutta vanha rouva
-sanoi niitä hirveiksi ja ne poltettiin, mutta Karen puettiin somiin,
-puhtaisiin vaatteisiin. Hänen piti oppia lukemaan ja ompelemaan ja
-ihmiset sanoivat häntä herttaiseksi, mutta peili sanoi: "sinä olet
-paljon enemmän kuin herttainen, sinä olet kaunis!"
-
-Kerran matkusti kuningatar läpi maan ja hänen mukanaan oli hänen
-pieni tyttärensä, se oli prinsessa; ja kansaa tulvaili linnan
-edustalle ja Karen oli mukana joukossa ja pieni prinsessa seisoi
-valkeissa vaatteissaan akkunassa ja antoi ihmisten katsella itseään;
-ei hänellä ollut laahustinta eikä kultaista kruunua, mutta hänen
-jalassaan olivat herttaiset pienet sahvianikengät; olivat ne toista
-kuin ne, jotka suutarinmuori oli Karenille neulonut. Ei toki
-maailmassa ole mitään niin herttaista kuin punaiset kengät!
-
-Nyt oli Karen niin vanha että hänen piti päästä ripille; uudet
-vaatteet hän sai ja uudet kengät hänen myöskin piti saada.
-Kaupungin rikas suutari otti mittaa hänen pienestä jalastaan; se
-tapahtui kotona suutarin omassa huoneessaan ja siellä seisoi suuria
-lasikaappeja, täynnä kauniita kenkiä ja kiiltäviä saappaita. Koreaa
-se oli, mutta vanha rouva oli huonosilmäinen eikä osannut nauttia
-siitä; kenkien joukossa oli punaiset kengät, aivan samallaiset kuin
-prinsessalla oli ollut. Kuinka ne olivat kauniit! Suutari sanoikin,
-että ne olivat neulotut kreivilliselle lapselle, mutta ne eivät
-olleet sopineet. "Varmaan se on kiiltonahkaa!" sanoi vanha rouva, "ne
-niin kiiltävät!"
-
-"Niin, ne kiiltävät!" sanoi Karen; ja ne sopivat ja ne ostettiin;
-mutta vanha rouva ei tietänyt että ne olivat punaiset, sillä hän ei
-koskaan olisi antanut Karenin mennä ripille punaisissa kengissä,
-mutta sen hän nyt teki.
-
-Kaikki ihmiset katselivat hänen jalkojaan ja kun hän asteli pitkin
-kirkonlattiaa kuorin ovea kohti, tuntui hänestä siltä kuin vanhat
-kuvatkin, pappien ja papinrouvien kuvat jäykissä kauluksissaan ja
-pitkissä mustissa vaatteissaan, olisivat tähdänneet silmänsä hänen
-punaisiin kenkiinsä. Eikä hän ajatellut mitään muuta kuin niitä, kun
-pappi laski kätensä hänen päälaelleen ja puhui pyhästä kasteesta,
-liitosta Jumalan kanssa ja siitä että hän tästälähin on suuri,
-kristitty ihminen. Ja urut soivat juhlallisesti, kirkkaat lapsenäänet
-lauloivat ja vanha lukkari lauloi, mutta Karen ajatteli vain punaisia
-kenkiään.
-
-Iltapäivällä kuuli vanha rouva kaikilta ihmisiltä, että kengät olivat
-olleet punaiset ja hän sanoi, että se oli ollut paha, ettei se
-sopinut ja että Karenin aina kun hän tästälähin meni kirkkoon, piti
-mennä mustissa kengissä, vaikka ne olisivat vanhatkin.
-
-Seuraavana sunnuntaina oli rippi ja Karen katseli mustia kenkiään ja
-katseli punaisia -- ja taas hän katseli punaisia -- ja otti punaiset
-jalkaansa.
-
-Oli kaunis, aurinkoinen päivä; Karen ja vanha rouva astelivat polkua
-viljapellon poikki; siellä oli hiukan tomua.
-
-Kirkonovella seisoi vanha sotamies kainalosauvansa varassa, hänellä
-oli kummallinen, pitkä parta, se oli enemmän punainen kuin valkoinen,
-sillä se oli punainen; ja hän kumartui maahan asti ja kysyi vanhalta
-rouvalta saisiko hän pyyhkiä hänen kenkänsä. Ja Karenkin ojensi
-hänelle pienen jalkansa. "Kas niitä kauniita tanssikenkiä!" sanoi
-sotamies, "istukaa lujassa, kun tanssitte!" ja sitte hän löi
-kädellään pohjiin.
-
-Ja vanha rouva antoi hänelle roposen ja sitte hän Karenin kanssa
-astui kirkkoon.
-
-Ja kaikki ihmiset katselivat Karenin punaisia kenkiä ja kaikki kuvat
-katselivat niitä ja kun Karen polvistui alttarin juurelle ja vei
-kultakalkin huulilleen, ajatteli hän vain punaisia kenkiä ja tuntui
-siltä kuin ne kaiken aikaa olisivat uiskennelleet kalkissa hänen
-edessään; eikä hän muistanut veisata virttään eikä hän muistanut
-lukea isämeitäänsä.
-
-Ihmiset läksivät kirkosta ja vanha rouva astui vaunuihinsa. Karen
-nosti jo jalkansa, astuakseen hänen perässään, silloin sanoi vanha
-sotamies joka seisoi vieressä: "kas niitä kauniita tanssikenkiä!"
-eikä Karen voinut olla ottamatta muutamia tanssiaskelia ja kun hän
-oli alkanut, jatkoivat jalat yhä tanssimista, ikäänkuin kengät
-olisivat komentaneet niitä; hän tanssi kirkonnurkan taakse, hän ei
-voinut lakata, kuskin täytyi juosta perässä ja ottaa hänet kiinni ja
-hän nosti hänet vaunuihin, mutta jalat tanssivat tanssimistaan niin
-että hän oikein potki hyvää, vanhaa rouvaa.
-
-Vihdoin viimein saatiin kengät riisutuiksi ja jalat pääsivät lepoon.
-
-Kotona pantiin kengät kaappiin, mutta Karen ei voinut olla
-katselematta niitä.
-
-Vanha rouva sairastui, ihmiset sanoivat, ettei hän enään voinut
-elää; häntä täytyi hoitaa ja vaalia eikä kukaan tietysti ollut
-likempänä kuin Karen; mutta kylässä oli suuret tanssiaiset ja Karen
-oli kutsuttu niihin; -- hän katseli vanhaa rouvaa, joka ei voi elää
-kauvan, katseli punaisia kenkiä ja hänestä tuntui, ettei se ole
-syntiä; -- hän pani punaiset kengät jalkaansa, saattoihan hän senkin
-tehdä; -- mutta sitte hän meni tanssiaisiin ja rupesi tanssimaan.
-
-Mutta kun hän tahtoi oikealle, tanssivat kengät vasemmalle ja kun
-hän tahtoi toiseen päähän huonetta, tanssivat kengät toiseen päähän
-ja alas portaita, pitkin katua, ulos kaupungin portista. Hän tanssi
-tanssimistaan, hänen täytyi tanssia aina kauvas pimeään metsään asti.
-
-Äkkiä rupesi puitten välistä näkymään hohdetta, hän luuli kuun
-nousevan, sillä sieltä näkyi kuin kasvot, mutta se olikin se vanha,
-punapartainen sotamies; hän istua kökötti siellä, nyökytti päätään ja
-sanoi: "Kas niitä kauniita tanssikenkiä!"
-
-Silloin tyttö kauhistui ja tahtoi viskata luotaan punaiset kengät,
-mutta ne eivät lähteneet jalasta ja hän riisui sukkansa, mutta kengät
-olivat kasvaneet kiinni jalkoihin ja hän tanssi tanssimistaan ja
-hänen täytyi tanssia poikki soiden ja maiden, sekä sateella että
-päiväpaisteella, sekä yöllä että päivällä, mutta yöllä oli kamalinta.
-
-Hän tanssi hautausmaalle, mutta kuolleet siellä eivät tanssineet,
-niillä oli parempaakin tekemistä kuin tanssia. Hän olisi tahtonut
-istuutua köyhän haudalle, missä katkera pietaryrtti kasvaa, mutta
-ei hän saanut lepoa eikä rauhaa ja kun hän tanssi kohti avointa
-kirkonovea, näki hän siellä enkelin pitkissä, valkoisissa vaatteissa.
-Siivet ulottuivat olkapäiltä maahan asti, kasvot olivat vakavat ja
-ankarat ja käsissään piteli enkeli leveää, loistavaa miekkaa.
-
-"Tanssia sinun täytyy!" sanoi hän, "tanssia punaisilla kengilläsi,
-kunnes vaalenet kylmäksi ja kalpeaksi, kunnes ihosi lahoaa lysyyn
-kuin luuranko. Tanssia sinun pitää ovelta ovelle, ja ylpeitten,
-turhamaisten lasten oviin pitää sinun koputtaa, niin että ne kuulevat
-sinun tulevan ja pelkäävät! Tanssia sinun pitää, tanssia --"
-
-"Armoa!" huusi Karen. Mutta ei hän kuullut mitä enkeli vastasi, sillä
-kengät kantoivat häntä ulos ovesta, kauvas kedolle, yli teitten ja
-polkujen ja alituisesti täytyi hänen tanssia.
-
-Eräänä aamuna tanssi hän oven ohitse, joka oli hänelle hyvin tuttu;
-sisältä kuului virren veisuuta ja ulos kannettiin kukkasilla
-koristettua arkkua; silloin hän ymmärsi, että vanha rouva oli kuollut
-ja tuntui siltä että kaikki nyt ovat hänet hyljänneet ja Jumalan
-enkeli on hänet kironnut.
-
-Hän tanssi tanssimistaan, hänen täytyi tanssia, tanssia pimeässä
-yössäkin. Kengät kiidättivät häntä yli kivien ja kantojen, hän
-loukkasi ruumiinsa verille ja hän tanssi yli nummen ja tuli
-yksinäiselle, pienelle asumukselle. Siellä tiesi hän pyövelin asuvan
-ja hän koputti sormellaan ruutuun ja sanoi:
-
-"Tule ulos! -- tule ulos! Minä en voi tulla sisään, sillä minä
-tanssin!"
-
-Ja pyöveli sanoi: "et taida tietää kuka minä olen? Minä lyön pahoilta
-ihmisiltä pään poikki ja minä huomaan, että kirveeni vapisee!"
-
-"Älä hakkaa poikki päätäni!" sanoi Karen, "sillä silloin en voi katua
-syntiäni; mutta hakkaa poikki jalkani punaisine kenkineen."
-
-Ja hän tunnusti koko syntinsä ja pyöveli hakkasi pois hänen jalkansa
-punaisine kenkineen; mutta kengät läksivät tanssittamaan pieniä
-jalkoja pitkin maita, syvään metsään.
-
-Ja pyöveli veisti hänelle puujalat ja kainalosauvat, opetti hänelle
-virren, jota syntisten on tapana veisata, ja tyttö suuteli kättä,
-joka oli kirvestä heiluttanut ja läksi pois poikki nummen.
-
-"Kyllä minä nyt olen tarpeeksi kärsinyt punaisten kenkien takia!"
-sanoi hän, "nyt minä menen kirkkoon, että kaikki näkevät minut!" ja
-hän asteli reippaasti kirkon ovea kohti, mutta kun hän pääsi likelle,
-tanssivat punaiset kengät hänen edessään ja hän pelästyi ja kääntyi
-takaisin.
-
-Koko viikon oli hän suruissaan ja itki monet raskaat kyyneleet,
-mutta kun sunnuntai tuli, sanoi hän: "Kas nyt minä olen kärsinyt ja
-taistellut tarpeeksi! Kyllä minä olen yhtä hyvä kuin moni joka siellä
-kirkossa istuu ja ylvästelee!" ja rohkeasti astui hän kirkkoa kohti;
-mutta hän ei päässyt kuin portille, kun hän näki punaisten kenkien
-tanssivan edessään. Ja hän pelästyi ja kääntyi takaisin ja katui
-syntiään sydämensä pohjasta.
-
-Ja hän meni pappilaan ja pyysi että hänet otettaisiin sinne
-palvelukseen, ahkera hän lupasi olla ja tehdä mitä ikinä voi,
-palkkaan ei hän katso, kunhan vaan saa katon päänsä päälle ja pääsee
-hyvien ihmisten luo. Ja papinrouvan kävi häntä sääli ja hän otti
-hänet palvelukseensa. Ja hän oli ahkera ja huolellinen. Hiljaa hän
-istui kuuntelemassa, kun pappi illoin luki ääneen raamattua. Kaikki
-lapset pitivät hänestä, mutta kun he rupesivat puhumaan helyistä ja
-koreista vaatteista ja kun he sanoivat haluavansa olla kauniit kuin
-kuningattaret, ravisti hän päätään.
-
-Seuraavana sunnuntaina menivät kaikki kirkkoon ja häneltä kysyttiin
-tahtooko hän mukaan, mutta hän katsahti suruissaan, silmät vesissä,
-kainalosauvojaan ja toiset läksivät kuulemaan Jumalan sanaa, mutta
-hän meni yksinään pieneen kamariinsa. Se oli niin pieni ettei
-sinne mahtunut kuin sänky ja tuoli ja sinne hän istuutui lukemaan
-virsikirjaansa; ja jota kauvemmin hän nöyrällä mielellä luki, sitä
-selvempinä toi tuuli hänen korviinsa urkujen sävelet kirkosta, ja hän
-nosti kyyneltyneet kasvonsa ja sanoi: "oi Jumala, auta minua!"
-
-Silloin rupesi aurinko kirkkaasti paistamaan ja aivan hänen
-vieressään seisoi valkeissa vaatteissa sama Jumalan enkeli, jonka
-hän silloin yöllä oli nähnyt kirkon ovella, mutta enkeli ei enään
-pidellyt kädessään miekkaa, vaan hänen kädessään oli kaunis vihriä
-oksa, täynnä ruusuja ja sillä kosketti hän kattoa ja katto kohosi
-niin korkealle ja siihen mihin hän oli koskettanut, syttyi kiiltävä
-kultatähti; ja hän kosketti seiniä ja ne laajenivat ja hän näki
-soittavat urut, hän näki pappien ja pappien rouvien vanhat kuvat;
-kansa istui kauniissa penkeissä ja veisasi virsikirjasta, sillä
-kirkko itse oli tullut tyttö raukan luo, hänen pieneen, ahtaaseen
-huoneeseensa, tai oli tyttö tullut kirkkoon; hän istui penkissä muun
-papinväen joukossa ja virren loputtua, katsahtivat he ympärilleen,
-nyökäyttivät päätään ja sanoivat: "se oli oikein, että tulit, Karen!"
-
-"Se oli armoa!" sanoi hän.
-
-Ja urut soivat ja lastenäänet kuorissa helisivät lempeästi ja
-suloisesti. Kirkas päiväpaiste tulvi lämpöisenä ikkunasta penkkiin
-missä Karen istui; hänen sydämensä tuli niin täyteen aurinkoa, rauhaa
-ja iloa, että se särkyi; hänen sielunsa lensi auringonsäteen siivillä
-Jumalan luo ja siellä ei kukaan kysellyt punaisia kenkiä.
-
-
-
-
-HYPPYNIEKAT.
-
-
-Kirppu, heinäsirkka ja hyppyhanhi eli vetoluu tahtoivat kerran nähdä
-kuka heistä hyppää korkeimmalle ja sitte he kutsuivat koko maailman
-ja kaikki muutkin, jotka halusivat tulla, komeutta katsomaan, ja
-heitä oli kokoontunut huoneeseen kokonaista kolme oivaa hyppyniekkaa.
-
-"Niin, minä annan tyttäreni sille joka hyppää korkeimmalle!" sanoi
-kuningas, "tuntuisi niin laihalta jos nämä henkilöt hyppäisivät
-ilmaiseksi!"
-
-Kirppu astui ensinnä esiin, sillä oli hieno esiintymistapa ja se
-kumarteli joka taholle, sillä siinä oli neitosenverta ja se oli
-tottunut seurustelemaan ainoastaan ihmisten kanssa, ja se merkitsee
-tietysti paljon.
-
-Nyt tuli heinäsirkka, se oli koko joukon kömpelömpi, mutta sekin
-esiintyi aika siististi ja se oli puettu vihriään univormuun, joka
-oli synnynnäinen; sitäpaitsi tämä henkilö kertoi olevansa hyvin
-vanhaa sukua ja kotoisin Egyptin maalta; se kertoi että sitä täällä
-kotona pidettiin suuressa arvossa, se oli otettu suoraan nurmesta ja
-pantu kolmikerroksiseen korttilinnaan, joka oli rakennettu pelkistä
-kuvallisista lehdistä. Ne olivat kaikki herrakortteja ja käänsivät
-kuvallisen puolen sisäänpäin; linnassa oli sekä ovia ja ikkunoita,
-niitä oli leikelty herttarouvan rintaan. "Minä laulan niin",
-sanoi heinäsirkka, "että kuusitoista synnynnäistä sirkkaa, jotka
-pienestä pitäen ovat piiputtaneet eivätkä kuitenkaan ole päässeet
-korttilinnaan, kuullessaan minun laulavan suuttuivat pahanpäiväisesti
-ja pelkästä harmista laihtuivat entistä laihemmiksi!"
-
-Sekä kirppu että heinäsirkka tekivät täten laajasti selvää
-syntyperästään ja ilmoittivat olevansa sitä mieltä, että he kyllä
-voivat mennä naimisiin prinsessan kanssa.
-
-Hyppyhanhi eli vetoluu ei sanonut mitään, mutta muut sanoivat,
-että se ajatteli sitä enemmän ja kartanokoira nuukisteli sitä ja
-takasi sekin, että vetoluu oli hyvää sukua; vanha neuvosmies, joka
-oli saanut kolme kunniamerkkiä vaikenemisen taidosta, vakuutti
-tietävänsä, että vetoluussa asuu ennustamisen voima; sen selästä
-saattaa nähdä tuleeko lauha vaiko ankara talvi ja sitä ei saata nähdä
-edes allakantekijänkään selästä.
-
-"No niin, minä en sano mitään!" sanoi vanha kuningas, "mutta minulla
-on aina omat ajatukseni asioista!"
-
-Nyt piti sitte hypättämän. Kirppu hyppäsi niin korkealle ettei kukaan
-saattanut nähdä sitä ja sitte ruvettiin väittämään, ettei se ollut
-hypännytkään, mutta se oli alhaista ilkeyttä.
-
-Heinäsirkka ei hypännyt kuin puolet siitä, mutta se hyppäsi suoraan
-kuninkaan kasvoihin ja kuningas sanoi että se oli inhoittavaa.
-
-Vetoluu pysyi pitkän aikaa paikoillaan ja tuumaili; arveltiin jo,
-ettei se osaakaan hypätä.
-
-"Ettei se vaan ole ruvennut voimaan pahoin!" sanoi kartanokoira ja
-sitte se taas nuuhisteli sitä. Ritsis! samassa otti vetoluu pienen,
-viiston loikkauksen ja hyppäsi suoraa päätä prinsessan syliin, joka
-istui matalalla kultajakkaralla.
-
-Silloin sanoi kuningas: "korkeimmalle hyppää se joka hyppää ylös
-tyttäreni syliin, sillä se se on hienoa, mutta sitä ei keksikään mikä
-pää hyvänsä ja vetoluu on näyttänyt, että sillä on päätä. Sillä on
-jalat otsassa!"
-
-Ja vetoluu sai prinsessan.
-
-"Minä hyppäsin kuitenkin korkeammalle!" sanoi kirppu. "Mutta olkoon
-menneeksi! ottakoon mokomankin hanhenluun tikkuineen, nokkineen
-päivineen! minä hyppäsin korkeimmalle, mutta tässä maailmassa pitää
-olla suuri ruumis ennenkuin näkevät!"
-
-Ja sitte meni kirppu vieraalle maalle sotapalvelukseen ja siellä se
-kuuluu saaneen surmansa.
-
-Heinäsirkka istuutui ojaan miettimään tämän maailman menoa ja se
-sanoi sekin: "ruumis pitää olla, ruumis pitää olla!" ja sitte
-se veisasi surullista virttään ja siitä me olemme tämän tarinan
-ottaneet. Eikä sen tarvitse tottakaan olla, vaikka se onkin painettu.
-
-
-
-
-PAIMENTYTTÖ JA NOKIKOLARI.
-
-
-Oletko koskaan nähnyt oikein vanhaa puukaappia, sellaista joka
-on mustunut vanhuuttaan ja johon on veistetty kukkasia ja
-kiehkuroita? Juuri sellainen kaappi seisoi arkihuoneessa, se
-oli isoäidin perintöä ja leikelty täyteen ruusuja ja tulpaneja;
-siinä oli kummallisia kiehkuroita ja niiden lomitse pistelivät
-pienet hirvet esiin päitään ja monihaaraisia sarviaan; mutta
-keskelle kaappia oli veistetty kokonainen mies, hullunkurisen
-näköinen hän oli ja kaiken aikaa hän nauraa virnisteli, sillä
-hymyksi ei sitä voinut sanoa; hänellä oli pukin jalat, päässä
-pienet sarvet ja pitkä parta. Talon lapset sanoivat häntä aina
-Pukinjalka-Yli-jaali-kenraali-sotakomendanttikersantiksi, sillä se on
-vaikeasti lausuttu nimi eikä sitä arvonimeä saakkaan kuka hyvänsä;
-mutta eipä ollut hänen veistämisensäkään kovin helppoa ollut. Joka
-tapauksessa hän nyt oli valmis; ja hänen katseensa oli kaiken aikaa
-käännetty pöytään peilin alla, sillä siellä seisoi soma pieni,
-porslininen paimentyttö; hänen kenkänsä olivat kullatut, hame somasti
-sidottu ylös ja pistetty kiinni punaisella ruusulla; sitte hänellä
-oli kultainen hattu ja paimensauva; herttainen hän oli! Aivan hänen
-likellään seisoi pieni nokikolari, musta kuin kekäle, mutta muuten
-porslinista; hän oli yhtä hieno ja puhdas kuin kuka muu hyvänsä,
-nokikolarihan hän vain oli olevinaan; porslinintekija olisi yhtä
-hyvin voinut tehdä hänestä prinssin, sillä se oli aivan sama asia.
-
-Somasti seisoi hän tikapuittensa ääressä, kasvot punaisina ja
-valkoisina kuin tytöllä, ja se oli oikeastaan vika, sillä hän
-olisi kyllä saanut olla hiukan mustempi. Hän seisoi ihan likellä
-paimentyttöä; kumpikin oli asetettu paikalleen ja koska he olivat
-asetetut näin liketysten, olivat he menneet kihloihin, he sopivat
-toisilleen, olivathan he nuorta väkeä, samasta porslinista ja yhtä
-hauraat.
-
-Ihan heidän likeisyydessään seisoi nukki, joka oli kolme
-kertaa suurempi, se oli vanha kiinalainen, joka osasi
-nyökyttää päätään; hän oli hänkin porslinista ja sanoi
-olevansa pienen paimentytön isoisä, mutta sitä ei hän osannut
-todistaa; hän väitti, että hänellä on oikeus määrätä pienen
-paimentytön asiat ja sentähden oli hän nyökyttänyt päätään
-Pukinjalka-Yli-jaalikenraalisotakomendanttikersantille, joka kosi
-pientä paimentyttöä.
-
-"Sinä saat miehen", sanoi vanha kiinalainen, "miehen,
-joka luullakseni on mahonkipuusta, hän tekee sinusta
-Pukinjalka-Yli-jaalikenraalisotakomendanttikersantin rouvan, hänellä
-on kaappi täynnä hopeatavaraa, paitsi kaikkea mitä hän säilyttää
-salaisissa kätköissä."
-
-"En tahdo pimeään kaappiin!" sanoi pieni paimentyttö, "olen kuullut
-kerrottavan, että hänellä siellä on yksitoista porsliinivaimoa!"
-
-"Sinusta tulee sitte kahdestoista!" sanoi kiinalainen, "yöllä, niin
-pian kuin vanha kaappi rupeaa naksahtelemaan, vietetään häänne, niin
-totta kuin minä olen kiinalainen!" ja sitte hän nyökytti päätään ja
-meni uneen.
-
-Mutta pieni paimentyttö itki ja katseli sydämensä lemmittyä,
-porslinista nokikolaria.
-
-"Minun taitaa täytyä pyytää", sanoi hän, "että sinä lähtisit kanssani
-maailmalle, sillä tänne emme voi jäädä!"
-
-"Minä teen mitä ikinä tahdot!" sanoi pieni nokikolari, "lähtekäämme
-paikalla, kyllä minä jaksan elättää sinut ammatillani!"
-
-"Kun vaan onnellisesti pääsisimme alas pöydältä!" sanoi tyttö, "minä
-en saa rauhaa, ennenkuin olemme maailmalla!"
-
-Ja nokikolari lohdutti häntä ja näytti paikan pöydänjalan
-veistetyissä laidoissa ja kullatuissa lehtikoristeissa,
-joihin hän voisi asettaa pienen jalkansa; sitäpaitsi hän
-otti avuksi tikapuunsa; vihdoin viimein he olivat lattialla,
-mutta kun he katsahtivat vanhaan kaappiin, oli siellä hirveä
-hälinä; kaikki veistetyt hirvet ojentelivat päitään entistä
-kauvemma, nostivat sarviaan ja kääntelivät kaulojaan!
-Pukinjalka-Yli-jaalikenraalisotakomendanttikersantti hyppeli
-korkealle ilmaan ja huusi vanhalle kiinalaiselle: "nyt ne karkaavat!
-nyt ne karkaavat!"
-
-He pelästyivät aika lailla ja karkasivat laatikkoon ikkunakomerossa.
-
-Siellä oli kolme, neljä korttipakkaa, jotka eivät olleet täydelliset,
-sekä pieni nukketeatteri joka oli pantu pystyyn niin hyvin kuin
-oli osattu; siellä näyteltiin ja kaikki naiset, sekä Ruutu- että
-Hertta-, Risti- ja Patarouvat istuivat ensi rivissä ja löyhyttelivät
-kasvojaan tulpaneillaan, ja heidän takanaan seisoivat kaikki
-sotamiehet näyttämässä että heillä on pää sekä ylä- että alapuolella,
-kuten pelikorteissa ainakin. Näytelmäkappaleessa puhuttiin kahdesta
-rakastavaisesta, jotka eivät voi saada toisiaan ja paimentyttö itki
-heidän kohtaloaan, sillä se oli kuin hänen omaa tarinaansa.
-
-"Minä en kestä tätä!" sanoi hän. "Minun täytyy mennä pois
-laatikosta!" mutta kun he tulivat lattialle ja katsahtivat pöydälle,
-oli vanha kiinalainen herännyt ja huojutteli koko ruumistaan, sillä
-hänen alapuolensahan oli yhtenä möhkäleenä.
-
-"Nyt tulee vanha kiinalainen!" huusi pieni paimentyttö ja sitte hän
-lankesi porsimisille polvilleen, niin surullinen hän oli.
-
-"Minä tiedän neuvon", sanoi nokikolari, "me hiivimme suureen ruukkuun
-joka on tuolla nurkassa; siellä me saatamme levätä ruusuilla ja
-kukkasilla ja viskellä suolaa hänen silmiinsä, kun hän tulee."
-
-"Ei se auta!" sanoi tyttö, "minä tiedän että vanha kiinalainen
-ja ruukku ovat olleet kihloissa ja aina sitä jää jälelle jotakin
-ystävyyttä, kun joskus on ollut sellaisessa suhteessa; ei, ei meillä
-ole muuta neuvoa kuin lähteä maailmalle!"
-
-"Onko sinulla todella rohkeutta lähteä kanssani maailmalle?" kysyi
-nokikolari. "Oletko ajatellut kuinka suuri se on ja ettemme enään
-koskaan voi tulla takaisin?"
-
-"Olen!" sanoi tyttö.
-
-Nokikolari loi häneen tutkivan katseen ja sanoi: "minun tieni käy
-savupiipun läpi! Onko sinulla todella rohkeutta ryömiä minun,
-kanssani sekä pesän että savutorven läpi? Sitte me tulemme piippuun
-ja siellä minä kyllä osaan pitää puoliani! me nousemme niin
-korkealle, etteivät he pääse meidän perässämme ja kaikista ylinnä on
-läpi, joka johtaa maailmalle."
-
-Ja nokikolari vei hänet uuninluukulle.
-
-"Siellä näyttää mustalta!" sanoi tyttö, mutta hän seurasi häntä
-kuitenkin sekä pesän että savutorven läpi, missä vallitsi sysimusta
-yö.
-
-"Nyt me olemme piipussa!" sanoi nokikolari, "ja katso! katso! päämme
-päällä tuikkii ihanin tähti!"
-
-Se oli todella oikea taivaan tähti, joka loisti heille ikäänkuin
-tietä näyttääkseen. Ja he kopeloivat ja ryömivät ylöspäin, kauhea
-tie se oli, korkealle, korkealle! Mutta nokikolari nosteli, auttoi
-ja kantoi tyttöä ja näytti aina parhaat paikat, mihin hän saattoi
-asettaa pienet porslinijalkansa ja vihdoin viimein he pääsivät
-piipunharjalle ja siihen he istuutuivat, sillä he olivat oikein
-väsyksissä ja todella syystä.
-
-Heidän yllään oli taivas kaikkine tähtineen ja heidän allaan kaikki
-kylän katot; he näkivät kauvas ympärilleen, kauvas maailmaan;
-paimentyttö raukka ei koskaan ollut ajatellut sitä tällaiseksi, hän
-laski pienen päänsä nokikolarinsa rinnalle ja itki niin että kulta
-suli hänen vyöstään.
-
-"Tämä on liikaa!" sanoi hän. "Minä en kestä tätä! Maailma on liian
-suuri! jos pääsisinkin takaisin pienelle pöydälle peilin alle! Minä
-en saa rauhaa ennenkuin taas olen siellä! nyt minä olen seurannut
-sinua maailmalle, saata sinä nyt vuorostasi minut takaisin kotiin,
-koska kerran niin paljon pidät minusta!"
-
-Ja nokikolari koetti puhua hänelle järkevästi,
-hän puhui vanhasta kiinalaisesta ja
-Pukinjalka-Yli-jaalikenraalisotakomendanttikersantista, mutta hän
-itkeä nyyhki niin kauheasti ja suuteli pientä nokikolariansa niin
-että hänen lopulta täytyi taipua, vaikka se olikin hullua.
-
-Ja sitte he taas suurella vaivalla kapusivat alas piipusta ja
-ryömivät savutorven läpi, ei se ollut ensinkään hauskaa, mutta sitte
-he seisoivat pesässä ja kuuntelivat luukkujen takana mitä huoneeseen
-kuuluisi. Siellä oli ihan hiljaista; he tirkistivät raosta -- oi,
-keskellä lattiaa makasi vanha kiinalainen, hän oli lähtiessään
-ottamaan heitä kiinni pudonnut pöydältä ja särkynyt kappaleiksi; koko
-selkä oli taittunut yhdeksi kappaleeksi ja pää oli vierinyt nurkkaan,
-Pukinjalka-Yli-jaalikenraalisotakomendanttikersantti seisoi entisellä
-paikallaan syvissä mietteissä.
-
-"Tämä on kauheaa!" sanoi pieni paimentyttö, "vanha isoisä on mennyt
-rikki ja se on meidän syymme! sitä minä en ikinä saata kestää!" ja
-tyttö väänteli pieniä, hentoja käsiään.
-
-"Kyllä hänet vielä voi paikata!" sanoi nokikolari. "Hänet voi
-erinomaisen hyvin paikata! -- älä nyt vaan kiihdy, kun hänet
-liimataan ja niskaan pannaan hyvä paikka, niin hän on aivan kuin uusi
-ja sanoo meille vielä monta kovaa sanaa!"
-
-"Luuletko?" sanoi tyttö ja sitte he taas kapusivat pöydälle, jolla
-ennenkin olivat seisoneet.
-
-"Näin pitkälle sitä siis päästiin!" sanoi nokikolari, "me olisimme
-voineet säästää itseltämme kaikki nämä vaivat!"
-
-"Kunhan isoisä vaan olisi paikattu!" sanoi paimentyttö. "Tuleeko se
-kovin kalliiksi?"
-
-Ja hänet paikattiin; perhe antoi liimata hänen selkänsä, hänen
-niskaansa pantiin hyvä paikka, hän tuli miltei kuin uudeksi, mutta
-päätään ei hän enään osannut nyökyttää.
-
-"Te olette käynyt ylpeäksi senjälkeen kun te menitte rikki!" sanoi
-Pukinjalka-Yli-jaalikenraalisotakomendanttikersantti. "Ei teidän
-sentään minun mielestäni kannattaisi ylpeillä sellaisesta! saanko
-minä tytön vai enkö saa häntä?"
-
-Ja nokikolari ja pieni paimentyttö käänsivät rukoilevat katseensa
-vanhaan kiinalaiseen; he pelkäsivät niin kovasti, että hän
-nyökyttäisi päätään, mutta hän ei osannut nyökyttää päätään ja
-hänestä tuntui vastenmieliseltä kertoa vieraalle, että hänellä aina
-on paikkaus niskassa. Porsliniset nuoret jäivät siis yhteen ja he
-siunasivat isoisän paikattua niskaa ja rakastivat toisiaan kunnes
-särkyivät kappaleiksi.
-
-
-
-
-HOLGER DANSKE.
-
-
-Tanskassa on vanha linna, nimeltä Kronborg. Se on Juutinrauman
-rannalla ja joka päivä purjehtii siitä ohitse satoja suuria laivoja,
-sekä englantilaisia että venäläisiä ja preussilaisia; ja tykeillä
-tervehtivät laivat vanhaa linnaa: "bum!" ja linna vastaa takaisin
-tykeillä: "bum!" Sillä tavalla sanovat nimittäin tykit toisilleen
-"hyvää päivää!" "Jumal' antakoon!"
-
-Talvella ei kulje yhtään laivaa, kaikki on jään vallassa aina Ruotsin
-rannikolle asti, mutta silloin on salmi kuin maantie, siellä liehuu
-Tanskan lippu ja Ruotsin lippu ja Tanskan ja Ruotsin kansat sanovat
-toisilleen: "hyvää päivää", "Jumal' antakoon!" mutta ne eivät
-tervehdi toisiaan tykeillä, vaan ystävällisellä kädenpuristuksella
-ja toinen noutaa toiselta vehnäpullaa ja rinkilöitä, sillä vieras
-ruokahan aina maistuu paraimmalta.
-
-Mutta seudun kaunistus on kuitenkin vanha Kronborg ja sen alla istuu
-Holger Danske syvässä, pimeässä kellarissa, jonne ei kukaan pääse.
-Hän on puettu teräkseen ja rautaan ja pää lepää väkevien käsien
-varassa; hänen pitkä partansa riippuu marmoripöydän yli, se on
-kasvanut pöytään kiinni; hän nukkuu ja näkee unta, mutta unessa näkee
-hän kaikki mitä täällä Tanskassa tapahtuu.
-
-Joka jouluaattona tulee Jumalan enkeli sanomaan hänelle että kaikki
-on kuten hän unessa on nähnyt ja että hän rauhassa saattaa jatkaa
-untansa, sillä vielä ei Tanska ole todellisessa vaarassa; mutta jos
-se joutuu vaaraan, niin silloin nousee vanha Holger Danske ja pöytä
-halkeaa, kun hän vetää ylös partansa; sitte hän astuu esiin ja iskee
-niin että kuuluu kaikkiin maailman maihin.
-
-Kaikki nämä asiat Holger Danskesta kertoi kerran vanha isoisä
-pienelle pojanpojalleen ja pieni poika tiesi että se mitä isoisä
-kertoi, oli totta. Ja kertoessaan veisteli vanhus suurta puukuvaa;
-sen piti esittää Holger Danskea ja se piti asetettaman laivan
-kokkaan; vanha isoisä oli nimittäin puunveistäjä eli sellainen
-mies, joka veisteli koristuksia laivojen kokkiin kunkin laivan
-nimen mukaan. Nyt oli hän veistänyt Holger Dansken, joka seisoi
-suorana, uljaana, pitkäpartaisena ja piteli toisessa kädessään leveää
-sotakalpaansa ja nojasi toista Tanskan vaakunaan.
-
-Ja vanha isoisä kertoi merkillisistä tanskalaisista miehistä ja
-naisista, kertoi niin paljon, että pieni pojanpoika lopulta luuli
-tietävänsä yhtä paljon kuin ikinä Holger Danske saattoi tietää,
-Holger Danskehan näki kaikki vain unessa. Ja kun pieni poika pääsi
-sänkyynsä, ajatteli hän näitä asioita niin kauvan, että hän lopulta
-rupesi hankaamaan leukaansa tyynyyn ja kuvitteli, että hänellä on
-pitkä parta, joka on kasvanut siihen kiinni.
-
-Mutta vanha isoisä jäi istumaan työnsä ääreen ja veistämään sen
-viimeistä osaa, nimittäin Tanskan vaakunaa; ja nyt hän sai sen
-valmiiksi ja hän katseli työtänsä ja ajatteli kaikkea mitä oli
-lukenut ja kuullut kerrottavan ja mitä hän illalla oli kertonut
-pienelle pojalle; ja hän nyökytti päätään, kuivasi silmälasinsa, pani
-ne nenälleen ja sanoi:
-
-"Niin, minun aikanani Holger Danske ei tule; mutta poika joka nukkuu
-tuolla sängyssä, ehkä saa nähdä hänet ja olla mukana, kun oikein
-tulee tosi eteen", ja vanha isoisä nyökytti päätään ja jota enemmän
-hän katseli Holger Danskeansa, sitä selvemmin hän huomasi, että hän
-oli tehnyt hyvän kuvan; kasvot saivat hänen silmissään väriä ja
-haarniska välkkyi kuin rauta ja teräs; sydämet Tanskan vaakunassa
-kävivät yhä punaisemmiksi ja jalopeurat hyppelivät kultakruunut
-päässä.
-
-"Tämä on toki kaunein vaakuna maailmassa!" sanoi vanhus. "Jalopeurat
-merkitsevät voimaa ja sydämet rakkautta ja lempeyttä!" ja hän
-katseli ylintä jalopeuraa ja ajatteli kuningas Knuutia, joka liitti
-suuren Englannin Tanskan kuninkaanistuimeen, ja hän katseli toista
-jalopeuraa ja ajatteli Valdemaria, joka yhdisti Tanskan ja kukisti
-vendiläiset maat; hän katseli kolmatta jalopeuraa ja ajatteli
-Margaretaa, joka yhdisti Tanskan, Ruotsin ja Norjan; mutta hänen
-katsellessaan punaisia sydämiä, rupesivat ne loistamaan entistä
-heleämpinä ja muuttuivat liikkuviksi liekeiksi ja hänen ajatuksensa
-seurasivat jokaista liekkiä.
-
-Ensimäinen liekki johti hänet ahtaaseen, pimeään vankilaan; siellä
-istui vanki, kaunis nainen, Kristian neljännen tytär, Eleonora
-Ulfeldt. Ja liekki asettui ruusuksi hänen rinnalleen ja sulautui
-kukkimaan yhdessä hänen sydämensä kanssa, hänen, kaikista Tanskan
-naisista parhaimman ja jaloimman.
-
-"Niin, hän on yhtenä sydämenä Tanskan vaakunassa!" sanoi vanha isoisä.
-
-Ja hänen ajatuksensa seurasivat liekkiä joka vei hänet merelle, missä
-tykit pankkuivat, missä sakea savu peitti laivat; ja liekki asettui
-kunniamerkiksi Hvitfeldtin rinnalle, joka pelastaakseen laivaston
-räjäytti itsensä ja laivansa ilmaan.
-
-Ja kolmas liekki vei vanhuksen Grönlannin kurjille majoille, missä
-pappi Hans Egede vaikutti rakkauden sanoilla ja töillä; liekki oli
-tähtenä hänen rinnallaan, sydämenä Tanskan vaakunassa.
-
-Ja vanhan isoisän ajatukset riensivät liehuvan liekin edelle, sillä
-hänen ajatuksensa tiesivät minne liekki tahtoi.
-
-Talonpoikaiseukon pirtissä seisoi Fredrik kuudes liidulla
-kirjoittamassa nimeään hirteen; liekki värisi hänen rinnallaan,
-värisi hänen sydämessään; talonpojan pirtissä tuli hänen sydämestään
-sydän Tanskan vaakunaan.
-
-Ja vanha isoisä kuivasi silmiään, sillä hän oli tuntenut Fredrik
-kuninkaan hopeisine hapsineen ja rehellisine sinisilmineen, hän
-oli elänyt hänen hyväkseen, ja hän liitti kätensä ristiin ja jäi
-äänettömänä tuijottamaan eteensä. Silloin tuli isoisän pojanvaimo
-sanomaan, että on myöhäistä, isoisän pitää mennä levolle ja
-illallispöytäkin on katettu.
-
-"Mutta kuinka kauniin työn sinä, isoisä, olet tehnyt!" sanoi hän.
-"Holger Dansken ja koko meidän vanhan vaakunamme! -- Minusta tuntuu
-siltä kuin ennen olisin nähnyt nuo kasvot!"
-
-"Ei, et sinä niitä ole nähnyt!" sanoi vanha isoisä, "mutta minä olen
-nähnyt ne ja minä olen koettanut veistää ne sellaisiksi jommoisina
-ne muistan. Englantilaiset olivat silloin täällä rannikolla
-ja huhtikuun toisena päivänä, silloin me näytimme että olemme
-vanhoja tanskalaisia. Minä seisoin 'Tanskan' kannella Steen Billen
-eskaaderissa ja rinnallani oli mies, jota kuulat näyttivät pelkäävän.
-Hän lauleli iloisesti vanhoja lauluja ja ampui ja tappeli ikäänkuin
-hän olisi ollut enemmän kuin ihminen. Minä muistan vielä hänen
-kasvonsa; mutta mistä hän tuli ja minne meni, sitä en tiedä minä eikä
-tiedä kukaan.
-
-"Usein olen ajatellut, että se mahtoi olla vanha Holger Danske itse.
-Hän oli uinut tänne Kronborgista ja auttoi meitä vaaran hetkellä;
-sellainen ajatus minulla on, ja tuossa näet hänen kuvansa!"
-
-Ja kuva loi suuren varjonsa seinälle ja osaksi kattoonkin; tuntui
-siltä kuin todellinen Holger Danske olisi seisonut varjon vieressä,
-sillä varjo liikkui, tai ehkäpä kynttilän liekki ei palanut aivan
-tasaisesti. Ja pojanvaimo suuteli vanhaa isoisää ja vei hänet suureen
-nojatuoliin pöydän ääreen ja vaimo ja hänen miehensä, joka oli
-isoisän poika ja sängyssä nukkuvan pojan isä, söivät illallista,
-ja isoisä kertoi tanskalaisista jalopeuroista ja tanskalaisista
-sydämistä, voimasta ja rakkaudesta, ja hän selitti että paitsi miekan
-voimaa, on olemassa toinenkin voima, ja hän viittasi hyllylle, jolla
-oli vanhoja kirjoja, kaikki Holbergin huvinäytelmät. Niitä oli usein
-luettu, sillä olivathan ne niin hauskat, jokainen luuli perinpohjin
-tuntevansa kaikki ne vanhan ajan ihmiset.
-
-"Hän osasi hänkin ruoskia!" sanoi vanha isoisä, "hän ruoski ihmisten
-turhamaisuutta ja kulmikkaisuutta niin paljon kuin taisi!" ja vanha
-isoisä nyökytti päätään peiliin päin missä allakan paikka oli. Sen
-kannessa oli Rundetaarnin [Rundetaarnissa on Köpenhaminan tähtitorni]
-kuva, ja vanhus sanoi:
-
-"Tyge Brahe oli hänkin mies, joka heilutti miekkaa; ei hän iskenyt
-sitä lihaan ja luihin, mutta hän raivasi sillä selvemmän tien ylös
-taivaan tähtiin!"
-
-"Entä sitte se mies, jonka isä oli minun ammattiani, vanhan
-puunveistäjän poika, hän jonka me kaikki olemme nähneet, se
-valkohapsinen, harteva mies, jonka nimeä kaikki maailman maat
-mainitsevat! hän, hän osaa hakata, minä vaan veistän!
-
-"Niin, Holger Danske saattaa tulla monella tavalla, niin että Tanskan
-voima kaikuu kaikissa maailman maissa! Juokaamme Bertelin [Bertel
-Thorvaldsen] malja!"
-
-Mutta pieni poika sängyssä näki selvästi vanhan Kronborgin ja
-Juutinrauman, todellisen Holger Dansken, joka istui syvässä
-kellarissa, parta kiinni marmoripöydässä, ja näki unta kaikesta mitä
-ylhäällä maailmassa tapahtuu; Holger Danske näki unissaan senkin
-pienen, köyhän huoneen, missä puunveistäjä istui, hän kuuli kaikki
-mitä puhuttiin ja nyökytti unissaan päätään ja sanoi:
-
-"Niin, pidä minut vain mielessäsi, Tanskan kansa! pidä minut vain
-muistossasi! minä tulen hädän hetkellä."
-
-Ja Kronborgin edustalla paistoi kirkas päivä ja tuuli toi
-metsästystorven ääniä naapurimaasta, ja laivat purjehtivat ohitse ja
-tervehtivät:
-
-"Bum! bum!" ja Kronborgista vastattiin: "bum, bum!" mutta Holger
-Danske ei herännyt, vaikka olisi ammuttu kuinka lujaan, sillä
-eiväthän laukaukset merkinneet muuta kuin "hyvää päivää!" -- "Jumal'
-antakoon!"
-
-Toisella lailla pitää ammuttaman ennenkuin hän herää; mutta sitte hän
-herääkin, sillä tarmoa on Holger Danskessa.
-
-
-
-
-PIENI TULITIKKUTYTTÖ.
-
-
-Oli kauhean kylmä; satoi lunta ja ilma alkoi hämärtää; olikin vuoden
-viimeinen ilta, uudenvuoden aatto. Pakkasessa ja pimeässä asteli
-kadulla pieni, köyhä tyttö paljain päin, paljain jaloin. Olihan
-hänellä ollut tohvelit jalassa, kun hän lähti kotoa, mutta siitä ei
-ollut suurta apua! tohvelit olivat kovin suuret, hänen äitinsä oli
-viimeksi käyttänyt niitä, niin isot ne olivat, ja rientäessään kadun
-poikki kahden kiitävän vaunun tieltä, oli tyttö pudottanut ne; toista
-tohvelia ei löytynyt mistään, toisen otti joku poika; hän sanoi että
-hän joskus käyttää tohvelia kehtona, kun itse saa lapsia.
-
-Pieni tyttö taivalsi eteenpäin paljain, hentoisin jaloin, jotka
-vilusta olivat ihan sinipunertavat; vanhassa esiliinassa oli hänellä
-paljon tulitikkuja ja kädessä hän piteli yhtä punttia; kukaan ei koko
-päivänä ollut ostanut häneltä! kukaan ei ollut antanut hänelle ainoaa
-roposta; nälissään, viluissaan käveli pieni raukka katua. Kurjan
-näköinen hän oli! Lumihiutaleet putoelivat hänen pitkiin, keltaisiin
-hiuksiinsa, jotka niin herttaisesti kähertyivät niskassa, mutta
-kauneuttaan tyttö todella ei ajatellut. Kaikista ikkunoista loistivat
-kynttilät ja koko kadulla tuntui suloinen hanhenpaistinhaju; olihan
-uudenvuoden aatto, sitä tyttö ajatteli.
-
-Nurkkaan kahden talon väliin, joista toinen ulottui kauvemma kadulle
-kuin toinen, hän lyyhistyi istumaan; pienet jalat oli hän vetänyt
-allensa, mutta häntä paleli entistä enemmän ja kotiin ei hän
-uskaltanut mennä, sillä eihän hän ollut myynyt yhtään tulitikkuja,
-eihän hän ollut saanut ainoaa killinkiä, isä olisi lyönyt häntä ja
-kylmähän oli kotonakin; ei ollut kuin katto pään päällä, sillä tuuli
-puhalsi huoneeseen, vaikka pahimpia läpejä oli koetettu paikata
-oljilla ja rääsyillä. Hänen pienet kätensä olivat miltei kangistuneet
-kylmästä. Oi, pieni tulitikku tekisi niin hyvää! Kunhan vaan
-uskaltaisi ottaa yhdenkin puntista, raapaista seinään ja lämmittää
-käsiä! Hän otti yhden, ritsis! Kuinka se risahti ja syttyi! Se paloi
-lämpöisenä, kirkkaana liekkinä, niinkuin pieni kynttilä, kun hän
-piteli kättään sen ympärillä; siinä oli kummallinen tuli; pieni tyttö
-luuli istuvansa suuren rautauunin edessä, jossa oli messinkihelat ja
-messinkireunus; tuli paloi niin kauniina ja lämmitti niin suloisesti;
-olipa se suloista! -- Pieni tyttö oikaisi jo jalkansa lämmittääkseen
-niitäkin, -- samassa sammui liekki. Uuni hävisi, -- hänen kädessään
-oli pieni palanen palanutta tulitikkua.
-
-Hän raapaisi uuden tikun, se paloi, se loisti, ja kun valo lankesi
-muuriin, kävi se läpikuultavaksi kuin harso; hän katseli huoneeseen,
-jossa pöytä oli katettu häikäisevän valkoisella liinalla ja hienoilla
-porsliniastioilla, koreasti höyrysi luumuilla ja omenoilla täytetty,
-paistettu hanhi; kävi vielä niinkin hauskasti, että hanhi hyppäsi
-alas vadilta, kammersi, kahveli ja veitsi selässään, pitkin lattiaa
-ja tuli suoraa päätä köyhän tytön luo; samassa sammui tulitikku eikä
-näkynyt muuta kuin paksu, kylmä muuri.
-
-Tyttö sytytti uuden tikun. Hän istui mitä ihanimman joulukuusen alla;
-se oli vielä suurempi ja vielä enemmän koristettu kuin se, jonka
-hän lasioven läpi viime jouluna oli nähnyt rikkaalla kauppiaalla;
-tuhansia kynttelejä paloi vihreillä oksilla ja kirjavat kuvat,
-samallaiset kuin ne jotka koristivat puotien ikkunoita, katselivat
-häneen. Pienokainen ojensi molemmat kätensä ilmaan -- samassa
-sammui tulitikku; tuhannet joulukynttilät nousivat korkeammalle ja
-korkeammalle, hän huomasi, että ne nyt olivat kirkkaita tähtiä, yksi
-putosi ja piirsi pitkän tulikaaren taivaalle.
-
-"Nyt joku kuolee!" sanoi pieni tyttönen, sillä vanha mummo, ainoa
-joka oli ollut hänelle hyvä ja joka nyt oli kuollut, oli sanonut: kun
-tähti putoaa, menee sielu ylös Jumalan luo.
-
-Tyttö raapaisi taaskin tulitikulla muuriin, se levitti valoa
-ympärille ja keskellä valoa seisoi vanha mummo kirkkaana ja
-loistavana, lempeänä ja rakastavaisena.
-
-"Mummo!" huusi tyttönen, "voi, ota minut mukaasi! minä tiedän että
-sinä olet poissa kun tulitikku sammuu, poissa kuten lämmin uuni,
-kaunis hanhenpaisti ja suuri, ihana joulupuu!" ja tyttö raapaisi
-kiireesti tulta kaikkiin tulitikkuihin, mitä puntissa oli, hän tahtoi
-pitää kiinni mummosta; ja tulitikut loistivat kirkkaammin kuin
-kirkas päivä. Mummo ei ikinä ennen ollut näyttänyt niin suurelta
-ja kauniilta; hän nosti pienen tytön käsivarrelleen ja ilossa ja
-loistossa lensivät he korkealle, korkealle; eikä siellä ollut kylmää
-eikä nälkää eikä tuskaa, -- he olivat Jumalan luona.
-
-Mutta aamulla istui nurkassa talon seinustalla pieni, punaposkinen
-tyttö, hymy huulilla -- kuolleena, paleltuneena vanhan vuoden
-viimeisenä iltana. Uudenvuoden aamu valkeni pienelle vainajalle, joka
-istui tulitikut helmassa; yksi puntti oli miltei loppuun poltettu.
-Hän on koettanut lämmitellä, sanoivat ihmiset; ei kukaan tietänyt
-mitä ihanuuksia hän oli nähnyt, missä loistossa hän ja vanha mummo
-olivat astuneet uudenvuoden iloon.
-
-
-
-
-KUVA LINNANVALLILTA.
-
-
-On syksy, seisomme linnanvallilla ja katselemme merta, sen
-monia laivoja ja ruotsalaista rannikkoa, joka korkeana kohoaa
-ilta-auringossa; takanamme alenee äkkijyrkkä valli, siinä kasvaa
-komeita puita, keltaiset lehdet putoelevat puista; alhaalla on
-synkkiä, puuaitojen ympäröimiä taloja ja aitojen sisäpuolella, missä
-vartia kävelee, on niin ahdasta ja hämärää, mutta vielä pimeämpää
-on ristikkoikkunan takana; siellä istuvat vangitut orjat, pahimmat
-pahantekijät.
-
-Laskevan auringon säde sattuu alastomaan huoneeseen. Aurinko
-paistaa sekä hyville että pahoille! Synkkä, äreä vanki luo ilkeän
-katseen kylmään auringonsäteeseen. Pieni lintu lentää ristikkoa
-kohti. Lintu laulaa sekä pahoille että hyville! siltä pääsee lyhyt
-viserrys, se jää istumaan, räpäyttää siipeä, pudottaa höyhenen ja
-pöyhistelee kaulahöyheniään. -- Tätä katselee paha mies kahleissaan;
-lempeämpi ilme välähtää rumille kasvoille; ajatus, jota ei hän edes
-itselleenkään selvitä, välähtää hänen rintaansa, se on samaa sukua
-kuin auringonsäde ristikon takana, samaa sukua kuin orvokkien tuoksu
--- keväisin kasvaa niitä paljon linnan ulkopuolella. Jo kajahtaa
-metsästäjien reipas, iloinen soitto. Lintu lentää pois vangin
-ristikkoikkunasta, auringonsäde katoaa ja huoneessa on pimeää, pimeää
-on pahan miehen sydämessä, mutta aurinko on sinne sentään paistanut,
-lintu on sinne sentään laulanut.
-
-Soikaa, metsästystorven kauniit sävelet! Lauha on ilta, meri tyyni ja
-rasvatyven.
-
-
-
-
-VARTOVIN IKKUNASSA.
-
-
-Likellä sitä vihreää vallia, joka kulkee ympäri Köpenhaminan, on
-suuri punainen talo. Talossa on paljon ikkunoita ja niissä kasvaa
-palsameja ja aprotteja; köyhältä siellä sisällä näyttää ja köyhiä,
-vanhoja ihmisiä siellä asuu. Se on Varto.
-
-Kas, ikkunalautaan nojaten seisoo köyhä tyttö, hän poimii kuivaneita
-lehtiä palsamista ja katselee vihriää vallia, missä iloiset lapset
-temmeltävät; mitä hän ajattelee? Ajatukselle kääriytyy auki
-kokonainen elämän näytelmä.
-
-Kuinka onnellisina nuo köyhät pienokaiset leikkivät! Kuinka heillä
-on punaiset posket ja kirkkaat silmät, mutta ei sukkia eikä kenkiä
-jalassa. He temmeltävät vihriällä vallilla, siellä mistä taru
-kertoo tällaisen tapahtuman: monta vuotta sitte maa siellä aina
-sortui; kerran houkuteltiin kukkasilla ja leikkikaluilla viaton
-lapsi avonaiseen hautaan, joka pienokaisen leikkiessä ja makeisia
-syödessä, muurattiin umpeen. Senjälkeen pysyi valli lujana ja peittyi
-pian kauniilla nurmella. Pienokaiset eivät tunteneet tarua, muuten
-he kyllä olisivat kuulleet lapsen vieläkin itkevän maan sisässä
-ja kastehelmet nurmessa olisivat heidän silmissään näyttäneet
-polttavilta kyyneliltä. He eivät tunteneet kertomusta Tanskan
-kuninkaasta, joka vihollisen ollessa kaupungin edustalla ratsasti
-tästä ohi ja vannoi, että hän kuolee pesässään; silloin tuli miehiä
-ja naisia, he valoivat kiehuvaa vettä valkopukuisten vihollisten
-päälle, jotka lumessa koettivat kavuta ylös vallin ulkoseinää
-myöten.
-
-Iloisesti leikkivät köyhät pienokaiset.
-
-Leiki, pieni tyttö! pian tulevat vuodet -- niin, ne onnelliset
-vuodet! Rippilapset astelevat käsi kädessä, sinäkin astelet
-valkoisissa vaatteissasi, ne ovat kyllä tulleet äidillesi kalliiksi,
-vaikka onkin ommeltu suuremmasta, vanhasta vaatekappaleesta. Sinä
-saat punaisen shaalin, se ulottuu liian alhaalle, mutta sittepä
-näkyy kuinka suuri, kuinka ihan liian suuri se on. Sinä ajattelet
-juhlavaatteitasi ja hyvää Jumalaa.
-
-Kaunista on kävellä vallilla!
-
-Ja vuodet vierivät ja paljon on pimeitä päiviä, mutta mielesi on
-nuori ja sinä saat ystävän, et itsekään tiedä mistä! Te tapaatte
-toisenne; te kävelette vallilla versovassa keväässä, kirkonkellot
-soivat ja on suuri rukouspäivä. Orvokkeja ei vielä löydy, mutta
-Rosenborgin edustalla seisoo puu ensimäisissä vihreissä nupuissaan,
-siihen te pysähdytte. Joka vuosi sysää puu vihreitä oksia, sitä ei
-tee sydän ihmisrinnassa. Läpi ihmissydämen liitää enemmän mustia
-pilviä kuin pohjolan taivas aavistaakaan.
-
-Lapsi raukka, sulhosi morsiuskamarina on ruumisarkku ja sinusta tulee
-vanhapiika. Vartovin ikkunasta katselet palsamin oksien lomitse
-leikkiviä lapsia, katselet kuinka oma tarinasi uudistuu.
-
-Se sama näytelmä se kääriytyy auki vanhalle neidille joka silmäilee
-vallille. Sinne paistaa aurinko, lapset leikkivät, heillä on punaiset
-posket mutta ei sukkia eikä kenkiä, ja he riemuitsevat niinkuin
-kaikki muutkin taivaan linnut.
-
-
-
-
-VANHA KATULYHTY.
-
-
-Oletko kuullut satua vanhasta katulyhdystä? Ei se mikään niin hauska
-ole, mutta jaksaa sen sentään kerran kuulla.
-
-Oli kerran oikein rehellinen vanha katulyhty, joka monta, monta
-vuotta oli ollut palveluksessa, mutta nyt piti hyljättämän. Viimeistä
-iltaansa istui se paalunsa nenässä valaisemassa katua ja sen mielessä
-liikkui samoja tunteita kuin vanhan tanssijattaren, joka tanssii
-viimeistä iltaa ja tietää, että hän huomenna joutuu ullakolle. Lyhty
-pelkäsi kauheasti huomista päivää, sillä se tiesi että se silloin
-ensi kerran vietäisiin raastupaan kaupungin "kolmenkymmenen kuuden
-miehen" tarkastettavaksi, kelpaisiko se vai eikö se kelpaisi.
-Samalla piti päätettämän lähetetäänkö se jotakin siltaa valaisemaan
-vai maalle johonkin tehtaaseen; ehkäpä oli tarkoitus suoraa päätä
-lähettää se raudanvalajan luo sulatettavaksi, sittehän siitä kyllä
-voisi tulla mitä tahansa, mutta sitä kiusasi ettei se tietänyt
-saisiko se säilyttää muistonsa katulyhtyajoiltaan. -- Kävi miten
-kävi, joka tapauksessa piti sen erota vartiasta ja hänen vaimostaan
-ja heitä se katsoi sukulaisikseen. Se oli tullut lyhdyksi samaan
-aikaan kun vartia tuli vartiaksi. Vaimo piti itseään siihen aikaan
-kovin hienona, ainoastaan illalla, ohi astuessaan, hän katsahti
-lyhtyyn, ei koskaan päivällä. Viime vuosina sitävastoin, kun he
-kaikki kolme, sekä vartia, vaimo että lyhty olivat käyneet vanhoiksi,
-oli vaimokin hoitanut lyhtyä, puhdistanut lamppua ja kaatanut
-siihen hylkeenrasvaa. Rehellistä väkeä se aviopari oli, eivät
-pisarankaan vertaa olleet lyhtyä pettäneet. Viimeistä iltaa oli se
-kadulla ja huomenna piti se vietämän raatihuoneelle, näitä pimeitä
-ajatuksia hautoi lyhty mielessään ja helposti käsittää kuinka se
-paloi. Mutta siinä liikkui vielä paljon muitakin ajatuksia; niin
-paljon se oli nähnyt, niin paljon valaissut -- ehkäpä yhtä paljon
-kuin nuo "kolmekymmentä kuusi miestä", mutta sitä se ei sanonut
-kenellekään, sillä se oli hyväntapainen vanha lyhty, se ei tahtonut
-loukata ketään, kaikista vähinten esivaltaansa. Se muisteli niin
-paljon asioita ja tuon tuostakin leimahti liekki, ikäänkuin lyhty
-olisi tuntenut että sitäkin muisteltiin. Niin, muistelevathan toki!
-Se oli kaunis nuori mies -- niin, niin, siitä on monta vuotta! hän
-tuli kädessään kirje, se oli ruusunkarvaista, hienoa paperia, laidat
-kultaa, se oli niin kauniisti kirjoitettu, se oli naisen käsialaa;
-hän luki sen kaksi kertaa ja suuteli sitä ja hän katseli minuun
-molemmilla silmillään, ne sanoivat: "minä olen onnellisin ihminen
-maailmassa!" -- Niin, vain hän ja minä tiesimme mitä rakastetun
-ensimäisessä kirjeessä seisoi. -- Muistan myöskin kaksi muuta silmää
--- kummallista kuinka ajatukset lentävätkin! täällä kadulla oli
-komeat hautajaiset, nuori kaunis rouva makasi arkussa, samettisissa
-ruumisvaunuissa, paljon oli kukkasia ja seppeleitä, soihdut loistivat
-niin että minä ihan hukuin, koko katu oli täynnä ihmisiä, kaikki
-he kuuluivat ruumissaattoon, mutta kun soihdut olivat kadonneet
-näkyvistä ja minä katsoin ympärilleni, seisoi tässä paaluni ääressä
-vielä yksi itkemässä; en ikinä unohda niitä kahta surullista silmää,
-jotka katsoivat minuun! -- Paljon ajatuksia liikkui vanhan katulyhdyn
-mielessä, joka tänä iltana loisti viimeistä kertaa. Vartiasotamies,
-jonka paikalle tulee toinen, tietää toki seuraajansa ja voi sanoa
-hänelle pari sanaa, mutta lyhty ei tietänyt seuraajaansa ja se olisi
-kuitenkin voinut antaa hänelle yhden ja toisen neuvon, antaa tietoja
-sateesta ja pahasta ilmasta, kuinka kauvas katukäytävälle kuuvalo
-ulottui ja miltä kulmalta tuuli puhalsi.
-
-Katuojan syrjällä seisoi kolme henkilöä, jotka olivat tulleet
-esittelemään itseään lyhdylle, luulossa että se oli ottanut eron
-virastaan; yksi näistä oli sillinpää, sillä se loistaa pimeässä ja
-se arveli että paljon öljyä säästyisi jos se pääsisi lyhtypaalun
-päähän. Toinen oli laho puupala, joka sekin loistaa, jopa paremmin
-kuin kuiva kala, ja sen se itsekin sanoi; sitäpaitsi oli se viimeinen
-palanen puusta, joka kerran oli ollut metsän kaunistus. Kolmas oli
-kiiltomato, lyhty ei käsittänyt mistä se oli tullut, ja loistaa se
-vaan osasi, mutta laho puu ja sillinpää vannoivat ettei se loistanut
-kuin ajoittain ja ettei se senkään tähden voinut tulla kysymykseen.
-
-Vanha lyhty sanoi, ettei kukaan kaikista kolmesta loistanut niin
-että olisi sopinut katulyhdyksi, mutta sitä eivät ne uskoneet ja
-selittivät, kun kuulivat ettei lyhty itse ollut pyytänyt eroa
-virastaan, että se on hyvin hauskaa, sillä eipä se sitte kelpaa
-valitsemaan seuraajiaankaan.
-
-Samassa tuli tuuli kadunkulman takaa, suhisi vanhan lyhdyn
-savuhatussa ja virkkoi: "mitä kummia minä kuulen, lähdetkö sinä
-huomenna pois? Viimeistä iltaako minä tapaan sinut täällä? Sitte
-sinun täytyy saada lahja; nyt minä tuulotan sinun pääkoppasi niin
-ettet sinä ainoastaan selvästi muista mitä olet kuullut ja nähnyt,
-vaan minä teen sinut niin selväpäiseksi että sinä näet kaikki mitä
-sinun läsnäollessasi kerrotaan tai luetaan!"
-
-"Se on suuri lahja!" sanoi vanha katulyhty. "Monet kiitokset! Kunhan
-minua vaan ei valeta uudelleen!" --
-
-"Ei vielä moneen aikaan", sanoi tuuli, "ja nyt minä puhallan päähäsi
-muistosi; jos sinä saat muita samallaisia lahjoja, niin saatat olla
-tyytyväinen vanhoihin päiviisi!"
-
-"Kunhan minua vaan ei valeta uudelleen!" sanoi lyhty, "tai voitko
-sinä joka tapauksessa taata minulle muiston?"
-
-"Vanha lyhty, ole järkevä!" sanoi tuuli ja puhalsi tiehensä.
-
-Samassa tuli kuu näkyviin. "Mitä te annatte?" kysyi tuuli.
-
-"En mitään!" sanoi kuu, "nythän on alakuu eivätkä lyhdyt koskaan ole
-valaisseet minun puolestani, minä vaan aina lyhtyjen puolesta." Ja
-kuu painui takaisin pilven taakse, sillä se tahtoi olla rauhassa.
-Samassa putosi savuhatulle vesipisara, se tuntui putoavan räystäästä,
-mutta väitti tulevansa harmaista pilvistä ja oli olevinaan lahja,
-jopa kaikista parhain lahja. "Minä tungen sinun sisääsi ja sinä
-tulet sellaiseksi, että jonakin yönä, kun haluat, voit muuttua
-ruosteeksi, lahota ja haihtua tomuksi." Mutta se oli lyhdyn mielestä
-huono lahja ja samaa mieltä oli tuuli. "Eikö nyt ole parempaa, eikö
-nyt ole parempaa?" puhalsi se minkä jaksoi. Samassa putosi tuikkiva
-tähti, se piirsi ilmaan pitkän, loistavan tien. "Mikä se oli?" huusi
-sillinpää, "eikö taivaalta juuri pudonnut tähti? Se taisi totisesti
-mennä lyhtyyn! -- No niin, jos niin ylhäisetkin tulevat hakemaan
-virkaa, niin me voimme lähteä tiehemme!" ja sillinpää läksi ja muut
-seurasivat esimerkkiä, mutta vanha lyhty rupesi äkkiä loistamaan
-ihmeellisen väkevällä valolla.
-
-"Se oli kaunis lahja!" sanoi lyhty. "Kirkkaat tähdet, jotka aina ovat
-tuottaneet minulle niin paljon iloa ja jotka loistavat kauniimmin
-kuin minä oikeastaan koskaan olen osannut loistaa, vaikka kaikin
-voimin olen pyrkinyt siihen, kirkkaat tähdet ovat huomanneet minut,
-vanhan köyhän katulyhdyn ja lähettäneet yhden tähden tuomaan minulle
-lahjaa. Ja se lahja on sellainen, että ne joista minä pidän,
-saattavat nähdä kaikki mitä minä muistan ja näen oikein selvään; ja
-se se vasta on todellinen ilo, sillä ilo on aina puolinainen jollei
-sitä voi jakaa muille.
-
-"Se oli hyvin kauniisti ajateltu!" sanoi tuuli, "mutta sinä et taida
-tietää että siihen tarvitaan vahakynttilä. Jollei sinuun sytytetä
-vahakynttilää, niin eivät muut näe mitään sinun näkemistäsi. Sitä
-eivät tähdet ole tulleet ajatelleeksi, ne luulevat että kaikki mikä
-loistaa, vähinten loistaa vahakynttilän valolla. Mutta nyt minua
-väsyttää!" sanoi tuuli, "nyt minä panen levolle!" ja se pani levolle.
-
-Seuraavana päivänä -- -- -- niin, seuraavan päivän yli me oikeastaan
-voimme hypätä; seuraavana iltana lepäsi lyhty nojatuolissa,
-ja arvaappa missä --? Vanhan vartian luona. Hän oli noille
-"kolmellekymmenelle kuudelle miehelle" tehnyt pyynnön, että he hänen
-pitkän ja uskollisen palveluksensa tähden antaisivat hänen pitää
-vanhan lyhdyn; he olivat hymähtäneet hänelle, kun hän sitä pyysi, ja
-hän oli saanut lyhdyn ja nyt se lepäsi nojatuolissa aivan likellä
-lämmintä uunia. Se oli ikäänkuin suurentunut, se melkein täytti koko
-tuolin. Ja vanhukset istuivat illallispöydässä ja loivat lempeitä
-silmäyksiä lyhtyyn; mielellään he olisivat antaneet sille paikan
-pöydänkin ääressä. Kellarissa he tosin asuivat, kaksi kyynärää maan
-sisässä ja ennenkuin huoneeseen pääsi, täytyi kulkea kivillä lasketun
-etehisen läpi, mutta sisällä oli lämmin, sillä ovi oli tukittu
-kangaskaistaleilla; siistin ja hauskan näköistä siellä oli; sekä
-vuoteen että pienten ikkunain edessä oli uutimet ja ikkunalaudalla
-seisoi kaksi kummallista kukkaruukkua; merimies Kristian oli tuonut
-ne Itä-Intiasta tai Länsi-Intiasta, ne olivat savesta, norsun
-muotoiset, mutta selkä oli poissa ja selän kohdalla nousi mullasta,
-jota oli pantu ruukkuun, toisesta mitä pulskin sipuli -- se oli
-vanhuksien kyökkipuutarha, toisesta suuri, kukkiva geranium, joka
-oli heidän kukkapuutarhansa. Seinällä riippui suuri, värillinen kuva
-"Wienin kongressi", ja siinä olivat kaikki kuninkaat ja keisarit
-yhtaikaa.
-
-Bornholmilainen kello raskaine lyyjyluotineen pani "tik tak!" Se kävi
-aina edellä, mutta vanhusten mielestä se oli parempi kuin että se
-olisi käynyt jälessä. He söivät illallistaan ja vanha katulyhty oli,
-kuten sanottu, nojatuolissa lämpöisen uunin luona. Lyhdystä tuntui
-siltä kuin koko maailma olisi mennyt nurin.
-
-Mutta kun vanha vartia loi siihen katseensa ja rupesi puhelemaan
-heidän yhteisistä muistoistaan sateessa ja tuulessa, lyhyinä,
-kirkkaina kesäöinä tai pyryssä ja pakkasessa, jolloin mieli paloi
-kellarikomeroon, niin palasi järjestys taas vanhalle lyhdylle, sen
-silmissä oli kaikki entisellään. Tuuli oli todella erinomaisesti
-selvittänyt sen pään. --
-
-Vanhukset olivat ahkeraa, kätevää väkeä, ei heiltä mennyt ainoakaan
-hetki suorastaan hukkaan; sunnuntai-iltapäivänä otettiin esiin
-joku kirja, tavallisesti matkakertomus ja ukko luki ääneen, luki
-Afrikasta, suurista metsistä ja elefanteista, jotka villeinä
-kävelevät metsissä, ja vanha akka kuunteli ja katseli savielefantteja
-jotka olivat kukkaruukkuina.
-
-"Melkein minä voin ajatella millaista siellä on!" sanoi hän.
-
-Ja lyhty toivoi sydämensä pohjasta että vahakynttilä sytytettäisiin
-ja pantaisiin sen sisään, niin että vaimo näkisi kaikki asiat lyhdyn
-silmillä, korkeat puut, tuuheat, toisiinsa kietoutuneet oksat,
-alastomat mustat ihmiset, jotka ratsastavat hevosten selässä, sekä
-laumoittain elefantteja, jotka leveillä jaloillaan tallaavat pensaita
-ja ruokoja.
-
-"Mitä hyötyä koko minun kyvystäni on, kun ei ole vahakynttilää!"
-huomautti lyhty, "heillä on vain hylkeenrasvaa ja talikynttilöitä
-eikä se riitä!" --
-
-Eräänä päivänä tuli kellariin kimppu vahakynttilänpätkiä, pisimmät
-pätkät poltettiin, pienemmillä vahasi eukko neulomalankaansa;
-vahakynttilöitä oli, mutta he eivät keksineet panna edes pientä
-pätkää lyhtyyn.
-
-"Tässä minä seison harvinaisine lahjoineni!" sanoi lyhty, "kaikki on
-minun sisässäni enkä minä voi jakaa mitään heille! He eivät tiedä,
-että minä saatan muuttaa nämä valkoiset seinät mitä kauneimmiksi
-tapeteiksi, kauniiksi metsiksi, kaikeksi mitä he vain toivovat! -- He
-eivät sitä tiedä!"
-
-Lyhty seisoi somaksi kiilloitettuna nurkassa, josta se aina pisti
-silmään; ihmiset kyllä sanoivat, että se on roskaa, mutta vanhukset
-eivät välittäneet siitä, he pitivät lyhdystä.
-
-Eräänä päivänä -- oli vanhan vartian syntymäpäivä -- tuli vanha vaimo
-lyhdyn luo, hymähti ja sanoi:
-
-"Minäpä laitan ilotulituksen hänen kunniakseen!" ja lyhdyn läkkihattu
-helisi, sillä se ajatteli: "nyt se heille selviää!" mutta se sai
-hylkeenrasvaa eikä vahakynttilää, se paloi koko illan, mutta tiesi
-nyt, että tähtien lahja, paras kaikista, tuli olemaan kuollut aarre
-tässä elämässä.
-
-Silloin se näki unta -- ja kun on saanut sellaiset lahjat, niin
-sellaiset unetkin kyllä tulevat -- että vanhukset olivat kuolleet
-ja että se itse oli joutunut raudanvalajan luo sulatettavaksi. Se
-pelkäsi yhtä pahasti kuin raatihuonetta ja kolmenkymmenen kuuden
-miehen tarkastusta, mutta vaikka se oli saanut voiman lahota
-ruosteeksi ja tomuksi, kun vaan tahtoi, ei se tahtonut sitä ja
-sitte se joutui sulatusuuniin ja siitä tuli kaunein, rautainen
-kynttiläjalka mitä ikinä ihminen saattoi vahakynttilöilleen
-toivoa. Se oli enkelin muotoinen, kädessä kukkakimppu ja keskelle
-kukkakimppua pantiin vahakynttilä ja kynttiläjalka joutui vihriälle
-kirjoituspöydälle ja huone oli niin kaunis, siellä oli paljon
-kirjoja, seinillä riippui kauniita kuvia, siellä asui runoilija
-ja kaikki mitä hän ajatteli ja kirjoitti, puhkesi näkyviin, huone
-muuttui pimeäksi, syväksi metsäksi tai aurinkoiseksi niityksi, missä
-haikara kävellä herrasteli, tai laivankanneksi vellovalla merellä. --
-
-"Mitä lahjoja minulla onkin!" sanoi lyhty herätessään. "Minä
-melkein toivoisin että minut sulatettaisiin! -- mutta ei, ei se saa
-tapahtua niin kauvan kun vanhukset elävät! He pitävät minusta minun
-itseni tähden! Minähän olen kuin heidän lapsensa ja he ovat minut
-kiilloittaneet ja he ovat antaneet minulle hylkeenrasvaa; minulla
-on yhtä hyvät päivät kuin 'kongressilla', joka kuitenkin on jotakin
-ylhäistä sukua!"
-
-Ja siitä lähtien sai lyhty enemmän sisällistä rauhaa ja sitä se
-todella ansaitsi, se rehellinen vanha katulyhty.
-
-
-
-
-NAAPURUKSET.
-
-
-Olisi luullut että ankkalammikossa puuhattiin jotakin erityistä,
-mutta ei siellä puuhattu mitään! Kaikki ankat kelluivat paraikaa
-vedenpinnalla, toiset seisoivat päälaellaan -- sillä ne osasivat
-sellaisiakin temppuja -- ja yhtäkkiä ne kaikki törmäsivät maihin;
-märässä savimaassa näkyi niiden jälkiä ja niiden kaakatus kuului
-kauvas. Vesi joutui tuimaan liikkeeseen ja äsken se oli ollut
-kirkkaana kuin peilin pinta, siihen oli kuvastunut joka puu, joka
-pensas rannalla, ja vanha talonpoikaisasumus, jonka päädyssä oli
-pari reikää ja pääskysenpesä; mutta erityisesti oli vedenpinnassa
-näkynyt suuri, kukkiva ruusupensas, joka seinustalta ulottui veteen
-asti. Tämä kaikki oli päilynyt vedessä kuin kuva, mutta ylösalaisin,
-ja kun vesi oli joutunut liikkeeseen, oli kaikki mennyt sekaisin
-ja kuva kadonnut. Kaksi höyhentä oli ankkojen lentäessä pudonnut
-ja ne hyppivät ylös, alas vedessä; äkkiä ne rupesivat kiitämään
-ikäänkuin tuuli olisi vienyt niitä, mutta tuulta ei ollut ja ne
-jäivät paikoilleen ja vesi kävi taas rasvatyveneksi, selvästi saattoi
-nähdä rakennuksen päädyn pääskysenpesineen ja ruusupensaan; joka
-ruusu kuvastui veteen, ne olivat niin kauniit, mutta eivät ne sitä
-tietäneet, sillä kukaan ei ollut niille sitä sanonut. Aurinko paistoi
-hentojen lehtien läpi, ne olivat niin täynnä lemua, että jokaisen
-ruusun mielessä liikkui samaa kuin meissä, kun ajatuksemme ovat
-oikein onnelliset.
-
-"Kuinka ihanaa on elää!" sanoi joku ruusu, "en muuta toivo kuin että
-saisin suudella aurinkoa, kun se on niin lämmin ja kirkas. -- Niin,
-ja ruusuja tuolla alhaalla vedessä, niitä minä myöskin tahtoisin
-suudella; ne ovat ihan meidän kaltaisiamme; minä tahtoisin suudella
-noita herttaisia pieniä linnunpoikia tuolla alhaalla pesässä; ja
-täällä meidän päällämme on samallaisia! ne oikovat päitään ja
-piipottavat niin somasti! Niillä ei ole ensinkään höyheniä, kuten
-niiden isällä ja äidillä. Meillä on hyviä naapureja sekä yllämme että
-allamme. Oi kuinka ihanaa on elää!"
-
-Pienet poikaset sekä ylä- että alapuolella -- niin, ne jotka olivat
-alapuolella eivät olleet muuta kuin kuvia vedessä -- pienet poikaset
-olivat varpusia, isä ja emä olivat varpusia; ne olivat ottaneet
-haltuunsa viimevuotisen, tyhjän pääskysenpesän ja elivät siinä kuin
-kotonaan.
-
-"Ankanpoikiako tuolla uiskentelee?" kysyivät varpusenpojat nähdessään
-höyhenten kelluvan vedessä.
-
-"Tehkää järkeviä kysymyksiä kun teette!" sanoi äiti; "ettekö näe,
-että ne ovat höyheniä, eläviä vaatteita, jommoisia minullakin on ja
-jommoisia te saatte, paitsi että meidän vaatteemme ovat hienommat!
-Olisivatpa täällä ylhäällä pesässämme, sillä ne lämmittävät.
-Tahtoisinpa mielelläni tietää mikä ankkoja pelästytti; varmaan
-vedessä oli jotakin, sillä eivät ne nyt minua pelästyneet, vaikka
-teille piipotinkin hiukan lujaan. Noitten pölkkypäisten ruusujen
-pitäisi se tietää, mutta eivät ne tiedä mitään, ne katselevat vain
-itseään ja haisevat. Minä olen sydämeni pohjasta kyllästynyt niihin
-naapureihin!"
-
-"Kuulkaappas noita herttaisia pieniä lintuja!" sanoivat ruusut, "ne
-rupeavat nekin jo koettamaan laulaa! -- Eivät vielä osaa, mutta kyllä
-ne oppivat! Mikä ilo se mahtaa olla! Hauskaa se vaan on, kun on
-iloisia naapureja!" --
-
-Samassa tulla nelisti rantaan kaksi hevosta, joita piti juotettaman;
-toisen selässä istui renki, joka oli riisunut päältään kaikki muut
-vaatteet paitsi mustan hattunsa; se oli niin suuri ja leveä. Renki
-vihelteli ikäänkuin olisi ollut pieni lintu ja ratsasti ankkalammikon
-syvimmälle kohdalle; ja kun hän kulki ruusupensaan ohitse, repäsi
-hän yhden ruusun ja pisti sen hattuunsa; sitte hän luuli olevansa
-oikein juhla-asussa ja ratsasti tiehensä. Toiset ruusut seurasivat
-katseillaan sisartaan ja kyselivät toisiltaan: "minnekkähän hän
-matkusti?" mutta sitä ei kukaan tietänyt.
-
-"Mielelläni minäkin lähtisin maailmalle!" sanoi toinen toiselle,
-"mutta täällä kotona, omassa vihriässä lehdikössämme on myöskin
-kaunista! Päivällä on aurinko niin lämmin ja yöllä loistaa taivas
-vieläkin kauniimpana! me näemme sen kaikkien niiden pienten reikien
-läpi, joita siinä on!"
-
-Ne luulivat tähtiä rei'iksi, sillä ruusut eivät ymmärtäneet asioita
-sen paremmin.
-
-"Me elähytämme taloa!" sanoi varpusemo, "ja pääskysenpesän sanotaan
-tuottavan onnea; siksi he mielellään pitävät meitä täällä! mutta
-nuo naapurit tuossa, tuollainen kokonainen ruusupensas, joka kasvaa
-ylös seinää myöten, se levittää kosteutta; arvelen että se pian
-hävitetään, niin sittehän siinä voi itää joku jyvänenkin. Eivät
-ruusut kelpaa muuta kuin katseltaviksi ja haisteltaviksi tai hattuun
-pistettäviksi. Joka vuosi, sen on oma äitini minulle kertonut, ne
-varisevat ja talonpoikaisvaimo suolaa lehdet; ne saavat ranskalaisen
-nimen, jota en minä osaa lausua enkä välitäkään siitä; sitte ne
-pannaan tulelle, kun tahdotaan hyvää hajua. Kas sellainen niiden
-on elämänkulku, ne ovat pelkkää silmä- ja nenäruokaa. Nyt te sen
-tiedätte!"
-
-Kun joutui ilta ja hyttyset tanssivat lämpöisessä ilmassa, missä
-pilvet punaisina uiskentelivat, tuli satakieli laulamaan ruusuille.
-Se lauloi, että kauneus on kuin auringonpaiste tässä maailmassa ja
-että kauneus elää aina.
-
-Mutta ruusut luulivat satakielen laulavan itsestään ja saattoihan
-sen niinkin ymmärtää. Ei niiden juolahtanut mieleenkään, että laulu
-tarkoitti niitä, mutta ne iloitsivat siitä ja tuumivat, eikö kaikista
-pienistä varpusenpojistakin voisi tulla satakieliä.
-
-"Minä ymmärsin erinomaisen hyvin, mitä se lintu lauloi!" sanoivat
-varpusenpojat. "Yhtä ainoaa sanaa en ymmärtänyt: mitä on kauneus?"
-
-"Ei se ole mitään!" sanoi varpusemo, "se on vaan sellaista
-ulkonaista. Tuolla ylhäällä herraskartanossa, missä kyyhkysillä on
-oma talo ja niiden pihamaalle joka päivä sirotellaan herneitä ja
-jyviä, -- olen itse syönyt niiden kanssa ja sinne pääsette tekin
-aikoinanne! Sano minulle kenen kanssa seurustelet ja minä lupaan
-sanoa sinulle kuka olet! -- tuolla ylhäällä herraskartanossa on kaksi
-vihriäkaulaista, töyhtöpäätä lintua; pyrstö voi levitä suureksi
-ympyriäiseksi pyöräksi ja se on niin monivärinen että silmiä särkee.
-Niitä sanotaan riikinkukoiksi ja ne ovat kauniit. Jos niitä hiukan
-nyppisi, niin eivät näyttäisi sen kauniimmilta kuin mekään. Minä
-olisin niitä nyppinyt, jolleivät olisi olleet niin suuret!"
-
-"Minäpäs nypin niitä!" sanoi pienin varpusenpojista ja sillä ei vielä
-ollut höyheniäkään.
-
-Talossa asui kaksi nuorta ihmistä; he pitivät niin paljon toisistaan,
-he olivat niin ahkerat ja reippaat, heidän asunnossaan oli niin
-somaa. Sunnuntaiaamuna meni nuori vaimo ulos, otti kourallisen mitä
-ihanimpia ruusuja ja pani ne vesilasiin ja asetti sen keskelle
-piironkia.
-
-"Nyt minä näen että on pyhä!" sanoi mies, suuteli herttaista pientä
-vaimoaan ja istuutui lukemaan virttä. He istuivat käsi kädessä ja
-aurinko paistoi sisään ikkunoista ja sen valo lankesi tuoreisiin
-ruusuihin ja nuoriin ihmisiin.
-
-"Tuohon minä jo olen ihan kyllästynyt!" sanoi varpusemo, joka
-pesästään katseli huoneeseen; ja sitte se läksi lentoon.
-
-Samalla tavalla kävi seuraavana sunnuntaina, sillä joka sunnuntai
-tuli lasiin tuoreita ruusuja ja aina kukki ruusupensas yhtä kauniina;
-varpusenpojat jotka nyt olivat saaneet höyhenet, olisivat mielellään
-lentäneet mukaan, mutta emo sanoi: "te pysytte täällä!" ja ne
-pysyivät. -- Emo läksi lentoon, mutta kuinka lieneekin sattunut,
-että hän äkkiä tarttui jouhista tehtyyn ansaan, jonka pojat olivat
-ripustaneet oksaan. Jouhet kietoutuivat jalkojen ympäri, niin,
-niin lujaan kuin olisi leikattu; se oli kidutusta ja tuskaa; pojat
-juoksivat heti paikalle ja ottivat kiinni linnun, ottivat lisäksi
-kiinni niin kauhean kovasti. "Ei se ole kuin varpunen!" sanoivat he,
-mutta eivät sittenkään päästäneet sitä irti, vaan läksivät viemään
-kotiin ja löivät joka kerta nokalle, kun lintu yritti huutaa.
-
-Talossa oli vanha mies, joka osasi valmistaa saipuaa. Hän teki
-siitä sekä palloja että kankia, sekä partaa että käsiä varten. Se
-oli tuollainen hauska kuljeskeleva äijä ja kun hän näki poikien
-tuovan varpusta ja kuuli heidän sanovan etteivät he siitä ensinkään
-välitä, niin hän sanoi: "tehdäänkös me se kauniiksi?" ja varpusemon
-pintaa karmi, kun hän sen sanoi. Vanhuksen laukussa oli mitä
-kauneimpia värejä ja hän otti sieltä esiin kiiltävää kultajauhoa ja
-poikien täytyi juosta sisään hakemaan munaa, ja munasta otti vanhus
-valkuaisen ja voiteli sillä koko linnun ja siroitti sitte kultajauhoa
-päälle. Yks kaks oli varpusemo kullattu. Mutta ei hän ajatellut
-komeuttaan, hänen joka jäsenensä vapisi. Ja saippuaäijä otti punaisen
-tilkun -- hän repäisi sen vanhan takkinsa vuorista -- leikkeli tilkun
-sahareunaiseksi kukonharjaksi ja liimasi sen linnun päähän.
-
-"Nyt saatte nähdä kultalinnun lentävän!" sanoi hän sitte ja
-päästi irti varpusen, joka kauheimmassa hädässä lensi kirkkaaseen
-päiväpaisteeseen. Kylläpä osasikin kiiltää! Kaikki varpuset, yksin
-suuri variskin -- eikä se ollut mikään eilispäivän poikanen --
-pelästyivät kauheasti sitä näkyä, mutta ne lensivät kuitenkin
-perässä, sillä ne tahtoivat tietää mikä ylhäinen lintu se oli.
-
-"Mistä kaukaa! mistä kaukaa!" huusi varis.
-
-"Odota hiukkasen! odota hiukkasen!" sanoivat varpuset. Mutta ei hän
-malttanut hiukkastakaan odottaa. Peloissaan ja kauhistuksissaan
-lensi hän kotiin päin; hän oli vaipumaisillaan maahan, ja yhä tuli
-lisää uusia lintuja, suuria ja pieniä; toiset lensivät ihan likelle
-ruvetakseen nokkimaan.
-
-"Kas sitä! Kas sitä!" huusivat kaikki yhteen ääneen.
-
-"Kas sitä! Kas sitä!" huusivat poikaset kun emo likeni pesää.
-"Se on varmaankin riikinkukko. Siinä on niin paljon värejä, että
-silmiä särkee, kuten äiti sanoi, pip, se on kaunista!" Ja sitte
-ne nokkivat pienillä nokillaan niin että emon oli mahdoton päästä
-sisään, ja pelko oli hänet niin lamauttanut, ettei hän enään osannut
-piipoittaakaan, vielä vähemmin sanoa: "Minä olen teidän äitinne".
-Toiset linnut nokkivat sitä nyt nokkimistaan niin että jokikinen
-sulka läksi ja verissään vaipui varpusemo ruusupensaaseen.
-
-"Lintu raukka!" sanoivat ruusut. "Tule, me suojelemme sinua! Nojaa
-pieni pääsi meihin!"
-
-Varpusemo levitti vielä kerran siipensä, sitte se nosti ne takaisin
-kiinni kupeilleen ja makasi kuolleena naapuriperheen, tuoreitten,
-kauniitten ruusujen luona.
-
-"Pip!" sanoivat varpusenpojat pesässä. "Missä se äiti viipyneekään,
-sitä ei ymmärrä! Eihän tämä vain liene hänen kujeitaan, että meidän
-nyt pitäisi tulla toimeen omin neuvoin. Talon hän on jättänyt meille
-perinnöksi; mutta kuka meistä sen saa omakseen, kun meille kerran
-tulee perhe?"
-
-"Minä en suinkaan saata pitää teitä täällä, jahka tästä nyt hankin
-vaimon ja lapset!" sanoi pienin.
-
-"Kyllä minä saan sekä enemmän vaimoja että lapsia kuin sinä!" sanoi
-toinen.
-
-"Mutta minä olen vanhin!" sanoi kolmas. Kaikki nousivat nyt torumaan,
-ne räpyttelivät siipiään ja nokkivat ja yks, kaks tyrkättiin toinen
-toisensa perästä pois pesästä. Siinä ne sitte makasivat maassa
-ja vihoissaan ne olivat. Päätään ne pitivät ihan kallellaan ja
-räpyttelivät sitä silmää joka oli ylöspäin. Heidän oli tapana sillä
-tavalla murjottaa.
-
-He osasivat hiukkasen lentää ja enemmän he oppivat ja vihdoin he
-yksimielisesti päättivät, että tunteakseen toisensa kun maailmalla
-kohtaisivat, sanoisivat: pip! ja raapaisisivat maata kolme kertaa
-vasemmalla jalallaan.
-
-Se poikanen joka jäi pesään, levittelihe niin paljon kuin ikinä
-taisi. Olihan se nyt talonomistaja, mutta ei sitä kauvan kestänyt.
--- Yöllä paistoi ikkunoihin punainen tuli, liekit tunkivat
-esiin räystään alta, kuivat oljet hulmahtivat tuleen, koko talo
-paloi poroksi ja varpusenpoika meni samaa tietä, mutta nuori
-ihmispariskunta pääsi onnellisesti pois.
-
-Kun aurinko seuraavana aamuna nousi ja kaikki näytti raikkaalta ja
-virkistyneeltä kuin makean unen jälkeen, ei mökistä ollut jälellä
-kuin joitakuita mustia, hiiltyneitä hirsiä, jotka pysyttelivät
-pystyssä uunin varassa. Se se oli oma herransa. Mökin perustuksista
-suitsutti vielä sakea savu, mutta vähän matkan päässä seisoi
-terveenä, täydessä kukassa ruusupensas ja jokainen oksa ja kukka
-kuvastui tyyneen veteen.
-
-"No voi kuinka kauniina ne ruusut seisovat tuossa palaneen talon
-edustalla!" sanoi ohikulkeva mies; "sehän on erinomaisen herttainen
-pieni kuva! sen minä tahdon!" ja mies otti taskustaan pienen,
-valkolehtisen kirjan ja hän otti lyijykynänsä, sillä hän oli maalari,
-ja piirusti savuavan tuhan, hiiltyneet hirret ja uunin, joka
-kallistumistaan kallistui alemma, mutta etualalla oli suuri, kukkiva
-ruusupensas. Kaunis se oli ja sen ansiohan oli että kuva piirrettiin.
-
-Päivemmällä kulki sivu kaksi varpusta, jotka olivat täältä kotoisin.
-"Missä on mökki?" sanoivat ne, "missä pesä? -- Pip, kaikki on
-palanut ja väkevä veljemme on myöskin palanut; sen hän sai
-palkakseen siitä että anasti pesän. -- Ruusut pääsivät helpolla! ne
-seisovat punaposkisina paikoillaan. Ne välittävät viisi naapurin
-onnettomuudesta. Niin, minä en viitsi puhutella heitä, ja rumaa
-täällä on, se on minun mielipiteeni!" Sen tiensä ne lensivät.
-
-Syksyllä sattui kerran ihana aurinkoinen päivä, olisi luullut olevan
-sydänkesän. Puhdasta ja kuivaa oli pihamaalla, herraskartanon
-isojen rappujen edessä ja siellä astuskeli kyyhkysiä, sekä mustia
-että valkoisia ja sinipunertavia, ne kiilsivät auringossa ja vanha
-kyyhkysemo pöyhisteli sulkiaan ja sanoi poikasille: "pysykää
-ryhmissä, pysykää ryhmissä!" -- sillä silloin ne näyttivät
-kauniimmilta.
-
-"Mitä pieniä harmaita täällä joukossamme juoksee?" kysyi vanha
-kyyhkynen, jonka silmät olivat punaiset ja vihriät. "Pieniä harmaita!
-pieniä harmaita!" sanoi hän.
-
-"Ne ovat varpusia! kilttejä eläimiä! meitä on aina sanottu lempeiksi
-ja sentähden meidän kai pitää antaa niiden nokkia joukossamme! -- ne
-eivät sekaannu keskusteluun ja raappivat niin somasti jalallaan."
-
-Niin, ne raappivat todella, raappivat kolme kertaa vasemmalla
-jalallaan, mutta sanoivat samalla pip! ja tunsivat toisensa, ne
-olivat palaneen talon varpusia.
-
-"Täällä syö tavattoman hyvin!" sanoivat varpuset.
-
-Ja varpuset kiertelivät ja kaartelivat, pöyhistelivät sulkiaan ja
-pitivät oman sisällisen mielipiteensä.
-
-"Katsoppas tuota kyyhkystä kuinka se pöyhkeilee!" sanoi toinen
-kyyhkynen toisesta, "ja katsoppas tuota kuinka se hotkii herneitä!
-Se saa liian paljon! se saa parhaimmat! kurr kurr! Katsoppas kuinka
-sen on harja pystyssä! katsoppas tuota herttaista, ilkeää elukkaa!
-knurre, knurre!" ja kaikkien silmät hohtivat vihan punassa. "Pysykää
-ryhmissä, pysykää ryhmissä! Pieniä harmaita! pieniä harmaita! Knurre,
-knurre, knurre!" kuului lakkaamatta ja kuuluu kai vielä tuhannen
-vuoden kuluttua.
-
-Varpuset söivät hyvin ja pitivät korvat auki, jopa koettivat asettua
-ryhmiin, mutta se ei kaunistanut heitä; he olivat ylen kylläiset;
-he läksivät nyt pois kyyhkysten luota ja lausuivat sisällisesti
-mielipiteensä kyyhkysistä, sitte he hyppäsivät aidan alatse
-puutarhaan. Ovi sisään oli auki, yksi varpusista hyppäsi kynnykselle.
-Hän oli syönyt vatsansa liian täyteen ja se teki hänet rohkeaksi.
-"Pip!" sanoi hän, "kyllä minä uskallan!"
-
-"Pip!" sanoi toinen varpunen, "uskallan minäkin, jopa vähän lisää!"
-ja sitte se hyppeli huoneeseen. Siellä ei ollut ketään ihmistä, sen
-kyllä huomasi kolmas varpunen ja se lensi vielä kauvemma huoneeseen
-ja sanoi: "kokonaan sisään tai ei ensinkään! onpa tämä muuten aika
-hullunkurinen ihmispesä! mitä ihmettä tänne on ripustettu! mitä tämä
-on!"
-
-Ihan varpusten edessä kukkivat ruusut ilmi elävinä, ne kuvastuivat
-veteen ja hiiltyneet hirret kallistuivat lahoavaa uunia vastaan.
-
-Mitä kummaa tämä olikaan! miten ne olivat joutuneet herraskartanon
-huoneeseen?
-
-Kaikki varpuset yrittivät lentää ruusujen ja uunin päällitse,
-mutta ne töytäsivät sileää seinää vastaan; siinä oli taulu, suuri,
-oivallinen maalaus, jonka taiteilija oli tehnyt pienen piirustuksensa
-mukaan.
-
-"Pip!" sanoivat varpuset, "ei siinä ole mitään! siinä vaan näyttää
-olevan! Pip! se on kaunista se! Ymmärrätkö sinä sellaista -- minä
-ainakaan en ymmärrä!" ja sitte ne lensivät tiehensä, sillä huoneeseen
-tuli ihmisiä.
-
-Päivät pakenivat, vuodet vierivät, kyyhkyset, senkin ilkeät eläimet
-olivat ehtineet sekä kuherrella että vihoitella!. Varpuset olivat
-nähneet vilua talvella ja herkutelleet kesällä; ne olivat kaikki
-kihloissa tai naimisissa, kuinka kukin tahtoo sanoa. Niillä oli
-poikasia ja jokaisen poikanen oli tietysti kaunein ja viisain; toinen
-lensi toisaalle, toinen toisaalle ja tavatessaan tunsivat ne toisensa
-piipotuksesta ja vasemman jalan raapaisemisesta. Vanhin heistä oli
-vanha ja vaivainen, hänellä ei ollut pesää eikä poikasia; kerran teki
-hänen mieli päästä suureen kaupunkiin ja hän lensi Köpenhaminaan. --
-
-Siellä oli suuri, monivärinen talo; se oli ihan likellä linnaa,
-kanavan varrella, jossa oli ruukuilla ja omenilla lastattuja laivoja.
-Ikkunat olivat alhaalta leveämmät kuin ylhäältä ja kun varpuset
-kurkistivat sisään ikkunoista, näytti jokainen huone siltä kuin olisi
-katsonut tulpaniin. Siellä oli kaikellaisia värejä ja koukeroita ja
-keskellä tulpania seisoi valkeita ihmisiä; ne olivat marmorista,
-toiset tosin kipsistäkin, mutta varpusen silmissä ei siinä ole mitään
-eroa. Rakennuksen otsikossa oli metallivaunut metallihevosineen ja
-voiton jumalatar ohjasi niitä. Rakennus oli Thorvaldsenin museo.
-
-"Kuinka se paistaa! kuinka se paistaa!" sanoivat varpuset, "tuo
-on varmaan kaunista tuo! Pip! tämä on kuitenkin suurempaa kuin
-riikinkukko!" varpunen muisti vielä lapsuutensa ajoilta mitä emo
-oli pitänyt suurimpana kauneutena. Ja samassa hän lensi pihamaalle;
-siellä oli sielläkin komeaa; seinille oli maalattu palmuja ja oksia
-ja keskellä pihaa seisoi suuri, kukkiva ruusupensas; sen tuoreet,
-upeat oksat varjostivat hautaa, ja sinne lensi varpunen, koska siellä
-ennestäänkin käveli paljon varpusia. "Pip!" ja kolme raapausta
-vasemmalla jalalla; sen tervehdyksen oli varpunen suorittanut monta
-kertaa vuosien ja päivien kuluessa, mutta kukaan ei ollut sitä
-ymmärtänyt, sillä eivät ne jotka erossa ovat, joka päivä tapaa
-toisiaan. Tuo tervehtimistapa oli käynyt tottumukseksi, mutta tänään
-sattui pihamaalle kaksi vanhaa varpusta ja yksi poikanen, jotka
-sanoivat "pip!" ja raappivat kolme kertaa vasemmalla jalallaan.
-
-"No päivää, päivää!" Koolla oli kolme varpuspesän vanhusta ja yksi
-pieni perheen vesa. "Täälläkö me tapaamme!" sanoivat he. "Tämä on
-hieno paikka, mutta ei täällä ole paljon suuhunpantavaa. Tämä on sitä
-kaunista! Pip!"
-
-Ja paljon ihmisiä tuli sivuhuoneista, joissa upeat marmorikuvat
-seisoivat, ja he astuivat haudalle, joka kätki suuren mestarin,
-hänet, joka oli muovaillut kuvapatsaat, ja kaikki jotka tulivat,
-seisoivat hehkuvin kasvoin Thorvaldsenin haudalla ja toiset kokosivat
-varisseet ruusunlehdet ja kätkivät ne. Siellä oli kaukaisia
-matkustajia; ne tulivat suuresta Englannista, Saksasta ja Ranskasta;
-kaunein naisista otti ruusun ja pani sen rinnalleen. Varpuset tulivat
-siihen käsitykseen, että ruusut hallitsivat täällä ja että koko talo
-oli rakennettu niitä varten, ja oli se heidän mielestään sentään
-hiukan liikaa; mutta koska kaikki ihmiset nyt liehakoivat ruusuja,
-niin tahtoivat he seurata aikaansa. "Pip!" sanoivat he, lakaisivat
-pyrstöllään permantoa ja tirkistelivät toisella silmällään ruusuja;
-ei heidän tarvinnut kauvankaan katsella ennenkuin he olivat varmat
-siitä että olivat tekemisissä vanhojen naapuriensa kanssa. Ja ne ne
-olivatkin. Maalari joka oli piirustanut ruusupensaan palaneen mökin
-edustalla oli sittemmin saanut luvan kaivaa ruusut maasta. Hän oli
-antanut ne rakennusmestarille, sillä kauniimpia ruusuja ei ollut
-missään; ja hän oli istuttanut ne Thorvaldsenin haudalle ja siellä ne
-kauneuden kuvana kukoistivat ja antoivat punaiset, lemuavat lehtensä
-muistoiksi kaukaisiin maihin.
-
-"Oletteko te saaneet paikan täällä kaupungissa?" kysyivät varpuset.
-
-Ja ruusut nyökyttivät päitään. Ne tunsivat harmaat naapurinsa ja
-ilostuivat ne nähdessään.
-
-"Kuinka ihanaa on elää ja kukkia ja tavata vanhoja ystäviä ja joka
-päivä nähdä lempeitä kasvoja! Täällä tuntuu joka päivä suurelta
-pyhäpäivältä!"
-
-"Pip!" sanoivat varpuset, "ne ovat todella vanhat naapurimme! Kyllä
-me muistamme niiden syntyperän. Ne ovat kotoisin lammikosta! Pip!
-ovatpa ne päässeet kunniaan! Toiset pääsevät nukkumallakin kunniaan.
-Ja mitä ihmeellistä tuollaisessa punaisessa läjässä on, sitä todella
-en ymmärrä! -- Ja tuossa on kuihtunut lehti, sen minä näen kun
-näenkin!"
-
-Ja varpuset nokkasivat lehteä niin että se putosi ja entistä
-tuoreempana ja vihreämpänä seisoi pensas ja ruusut tuoksuivat
-auringonpaisteessa Thorvaldsenin haudalla, jonka kuolemattomaan
-nimeen niiden kauneus liittyi.
-
-
-
-
-PIENI TUK.
-
-
-Niin, se oli pieni Tuk! Ei hänen nimensä oikeastaan ollut Tuk, mutta
-silloin kun ei hän vielä osannut puhua, rupesi hän itse sanomaan
-itseään Tukiksi; sen piti merkitä Kaarloa ja onhan se hyvä tietää;
-hänen piti hoitaa sisartansa Gustavaa, joka oli paljon pienempi kuin
-hän, ja hänen piti myöskin lukea läksyänsä, mutta ne molemmat työt
-eivät tahtoneet yhtaikaa luistaa. Poika raukka istui sisko sylissä,
-lauloi sille kaikki laulut mitä ikinä osasi ja tuontuostakin lensivät
-silmät maantiedekirjaan, joka oli avoinna hänen edessään. Huomenna
-piti hänen osata ulkoa kaikki kylät Själlandin hiippakunnassa ja
-tietää kaikki mitä niistä saattoi tietää.
-
-Nyt tuli äiti kotiin, sillä hän oli ollut ulkona ja hän otti pikku
-Gustavan; Tuk juoksi ikkunan ääreen lukemaan ja luki miltei silmänsä
-puhki, sillä oli jo hämärä ja pimeni pimenemistään, mutta äidillä ei
-ollut varaa ostaa kynttilöitä.
-
-"Tuolla kulkee vanha pesumuija naapurista!" sanoi äiti katsoessaan
-ulos ikkunasta. "Tuskin hän jaksaa kantaa omaa painoaan ja sitte
-hänen vielä lisäksi täytyy kantaa ämpärit kaivolta; juokseppas sinä,
-pieni Tuk, ulos, ole kiltti, auta vanhaa vaimoa!"
-
-Tuk juoksi paikalla auttamaan, mutta kun hän sitte tuli kotiin, oli
-pimeä ilta. Kynttilöistä ei voinut tulla puhettakaan, hänen täytyi
-mennä sänkyyn; se oli vanha kaappisänky; siinä hän makasi ja ajatteli
-maantieteenläksyään: Själlandin hiippakuntaa ja kaikkea mitä opettaja
-oli kertonut. Se olisi pitänyt lukea, mutta eihän hän voinut sille
-mitään. Maantiedekirjan pani hän tyynynsä alle, hän oli nimittäin
-kuullut, että se auttaisi muistamaan läksyä, mutta siihen ei nyt
-ollut luottamista.
-
-Hän makasi ja ajatteli ajattelemistaan ja äkkiä tuntui siltä kuin
-joku olisi painanut suudelman hänen silmilleen ja huulilleen, hän
-nukkui eikä kuitenkaan ollut unessa; tuntui siltä kuin vanhan
-pesumuijan lempeät silmät olisivat katselleet häneen, ja muija sanoi:
-
-"Olisi suuri synti, jollet huomenna osaisi läksyjäsi! Sinä autoit
-minua, nyt autan minä sinua ja hyvä Jumala auttaa aina!"
-
-Ja samassa rupesi kirja pienen Tukin pään alla kahisemaan ja
-rapisemaan.
-
-"Kukko kiekuu! pii pota pot!"
-
-Kana astui esiin, kana Kjögen kaupungista. "Minä olen kjögeläinen
-kana!" ja sitte se kertoi kuinka paljon asukkaita Kjögessä oli, ja
-tappelusta, joka oli ollut Kjögen luona, mutta siitä oikeastaan ei
-kannattanut puhua.
-
-"Ripsis, rapsis, loiskis!" pudota puksahti Tukin luo taas joku.
-Se oli puinen lintu, papukaija Prästön metsästysmailta. Se kertoi
-Prästössä olevan yhtä monta asukasta kuin sen on ruumiissa saumaa;
-ja se oli ylen ylpeä: "Thorvaldsen on asunut ihan minun nurkallani.
-Loiskis! kuinka tässä on hyvä maata!"
-
-Pieni Tuk ei enään maannut, hän oli äkkiä hevosen selässä. Täyttä
-laukkaa sitä mentiin. Ritari komeissa vaatteissa, päässä paistava
-kypärä ja liehuva höyhentöyhtö istui hänen edessään hevosen selässä,
-ja he ratsastivat läpi metsän, Vordingborgin vanhaan kaupunkiin,
-ja se oli suuri, vilkas kaupunki; korkeat tornit upeilivat
-kuninkaallisen linnan katoilla ja tulet loistivat kauvas ikkunoista;
-linnassa laulettiin ja tanssittiin; kuningas Valdemar ja uljaat
-nuoret hovinaiset tanssivat.
-
-Tuli aamu ja auringon noustessa hävisi kaupunki ja kuninkaallinen
-linna, torni toisensa perästä, vihdoin jäi kummulle missä linna oli
-seisonut, yksi ainoa torni, ja kaupunki oli niin pahanpäiväisen pieni
-ja köyhä ja koulupojat tulivat kirja kainalossa ja sanoivat "kaksi
-tuhatta asukasta", mutta se ei ollut totta, siellä ei ollut niin
-paljon asukkaita.
-
-Pieni Tuk makasi sängyssään, tuntui siltä kuin hän olisi nähnyt
-unta, eikä se kuitenkaan olisi ollut unta; joku seisoi ihan hänen
-vieressään.
-
-"Pieni Tuk! pieni Tuk!" sanoi ääni; se oli merimies, pieni olento,
-melkein kuin kadetti, mutta ei se ollut kadettikaan.
-
-"Minä tuon terveisiä Korsöristä, se on kaupunki, joka on nousemaan
-päin; se on vilkas kaupunki, sillä on laivoja ja postivaunut; joskus
-sitä on sanottu rumaksi, mutta se on kun onkin vanhentunut mielipide.
-'Minä olen meren rannalla', sanoo Korsör, 'minulla on maanteitä ja
-huvipuistoja, ja minä olen synnyttänyt hauskan runoilijan, ja sitä
-eivät kaikki runoilijat ole. Minä aioin lähettää laivan purjehtimaan
-maan ympäri, en sitä tehnyt, mutta olisin voinut tehdä, ja sitte
-minä hajuan niin hyvältä, ihan portin vieressä kukkii mitä ihanimpia
-ruusuja!'"
-
-Pieni Tuk näki ne, hänen silmiinsä paistoi punaista ja vihriää,
-ja kun värit tasaantuivat, oli vuonon varrella kokonainen vihreä
-rinne; ja ylempänä oli komea vanha kirkko, katolla kaksi korkeaa,
-suippeaa tornia. Rinteeltä puhkesi lähteitä, vesisateet olivat niin
-voimakkaat, että lirisi ja loiskui, ja siinä likellä istui vanha
-kuningas, pitkien hiusten päällä kultainen kruunu; se oli kuningas
-Hroar lähteiltä; nykyinen Roskilden kaupunki oli siinä likellä. Ja
-rinteen poikki astelivat vanhaan kirkkoon kaikki Tanskan kuninkaat ja
-kuningattaret käsi kädessä, kultakruunut päässä, ja urut soivat ja
-lähteet loiskivat.
-
-Pieni Tuk näki kaikki, kuuli kaikki. "Älä unohda säätyjä!" sanoi
-Hroar kuningas.
-
-Yhtäkkiä hävisi kaikki taas; mihin se joutuikaan? se meni ikäänkuin
-kirjan lehteä olisi käännetty. Ja nyt seisoi pojan edessä vanha
-vaimo, rikkaruohojen kitkijä, hän tuli Sorösta, jossa tori kasvaa
-ruohoa. Hänen harmaa, palttinainen esiliinansa ulottui pään yli alas
-selkää; se oli aivan märkä, oli mahtanut sataa. "On, on kun onkin!"
-sanoi hän ja sitte hän kertoi hauskoja asioita Holbergin komedioista
-ja hän tiesi keitä Valdemar ja Absalon olivat; mutta äkkiä kutistui
-hän kokoon, rupesi röykyttämään päätään ikäänkuin hypähtääkseen
-pystyyn. "Koaks!" sanoi hän, "märkä on, märkä on, kuolonhiljaisen
-hyvä on olla -- Sorössä!" hän oli äkkiä muuttunut sammakoksi.
-"Koaks!" ja samassa hän taas oli vanha vaimo. "Täytyy pukeutua
-ilman mukaan!" sanoi hän. "Märkä on, märkä on! minun kaupunkini on
-kuin pullo, sisään mennään suusta ja ulos samaa tietä! Minulla oli
-ennen kaloja, nyt minulla on reippaita, punaposkisia poikia pullon
-pohjalla; ne oppivat siellä viisautta: kreikkaa! kreikkaa! hepreaa!
-Koaks!" Se meni ihan samalla nuotilla kuin sammakot kurnuttavat tai
-kun suossa astutaan suurilla saappailla. Se oli aina sama nuotti,
-niin yksitoikkoinen, niin ikävän ikävä, että pieni Tuk meni makeaan
-uneen ja _se_ hänelle varmaan teki hyvää.
-
-Mutta tähänkin uneen sekaantui kuvia, tai mitä lienevät olleet: hänen
-pikku siskonsa Gustava, jolla oli siniset silmät ja keltaiset kiharat
-hiukset, oli äkkiä suuri, kaunis neitonen ja hän osasi lentää,
-vaikkei hänellä ollut siipiä, ja he lensivät Själlandin poikki, yli
-vihreitten metsäin ja sinisten vesien.
-
-"Kuuletko kukonlaulua, pieni Tuk! Kukko kiekuu! Kanat lentää
-lekottavat Kjögen kaupungista. Sinä saat suuren, suuren kanatarhan,
-sinä et kärsi nälkää etkä hätää! Papukaija sinun pitää ampua,
-sinusta tulee rikas, onnellinen mies! Sinun talosi kohoaa korkeana
-kuin kuningas Valdemarin tornit ja sitä koristavat marmorikuvat,
-samallaiset kuin ne jotka syntyivät Prästön nurkalla. Ymmärräthän
-sinä mitä minä tarkoitan. Maineen siivillä lentää nimesi kuten
-laiva, joka Korsöristä piti lähetettämän, ja Roskilden kaupungissa
--- 'muista säätykokousta!'" sanoi kuningas Hroar; "siellä sinun pitää
-puhua viisaasti ja lempeästi, pieni Tuk, ja kun sinä sitte kerran
-pääset hautaasi, nukut niin makeasti, niin makeasti -- --."
-
-"-- Aivan kuin nukkuisin Sorössä!" sanoi Tuk, ja samassa hän heräsi;
-oli kirkas aamu, unestaan ei hän muistanut hitustakaan, mutta hyvähän
-se olikin, sillä ei sitä saa tietääkään mitä tulevaisuudessa tapahtuu.
-
-Ja Tuk hyppäsi sängystään ja luki kirjaansa ja osasi tuontien
-läksynsä. Ja vanha pyykkimuija pisti päänsä ovesta, nyökytti hänelle
-päätään ja sanoi:
-
-"Kiitos eilisistä, sinä herttainen lapsi! Suokoon Jumala, että paras
-unesi kävisi toteen!"
-
-Pieni Tuk ei yhtään tietänyt mitä unta hän oli nähnyt, mutta kas sen
-tiesi Jumala.
-
-
-
-
-VARJO.
-
-
-Kuumissa maissa osaa aurinko totisesti paahtaa! Ihmiset käyvät
-ruskeiksi kuin mahonkipuu; niin, kuumimmissa maissa päivettyvät
-he neekereiksi, mutta tässä ei nyt tule olemaan puhetta muusta
-kuin kuumista maista. Eräs oppinut mies oli kylmistä maista tullut
-kuumiin; hän luuli nyt voivansa hyöriä ja pyöriä kuten kotonakin,
-mutta kyllä hän pian vieraantui niiltä tavoilta. Hänen ja kaikkien
-järkevien ihmisten täytyi pysyä sisällä. Ikkunaluukut ja ovet
-pidettiin koko päivän kiinni; näytti siltä kuin koko talo olisi
-nukkunut tai ei ketään olisi ollut kotona. Sekin kapea katu korkeine
-kivimuurineen, jolla hän asui, oli sekin rakennettu sillä tavalla,
-että auringon täytyi paahtaa sinne aamusta iltaan. Se oli todella
-aivan sietämätöntä! -- Oppinut mies kylmistä maista oli nuori, viisas
-mies, hänestä tuntui siltä kuin hän olisi istunut tulisessa pätsissä;
-se kulutti häntä, hän kävi kovin laihaksi, yksin hänen varjonsakin
-kutistui, se kuivi paljon pienemmäksi kuin kotona, aurinko kulutti
-sitäkin. -- Vasta illalla he virkosivat elämään, kun aurinko oli
-laskenut.
-
-Oikein sitä ilokseen katseli; niin pian kun kynttilä tuotiin
-huoneeseen, oikaisi varjo itsensä suoraksi seinälle, se venyttihe
-niin pitkäksi, että se ulottui lakeen saakka, täytyihän sen
-kismotella, päästäkseen voimiinsa. Oppinut mies meni parvekkeelle
-venyttelemään ja sitä myöten kun tähdet syttyivät ihanaan,
-kirkkaaseen ilmaan, tuntui hänkin virkoavan elämään. Kaikille
-parvekkeille pitkin katua -- ja lämpöisissä maissa on joka ikkunalla
-parvekkeensa -- ilmestyi ihmisiä, sillä ilmaa täytyy saada, vaikka
-olisikin tottunut elämään mahonkipuuna! Sekä ylhäällä että alhaalla
-pulppusi elämää. Suutarit ja räätälit, kaikki ihmiset muuttivat
-kadulle, siihen ilmestyi pöytiä ja tuoleja ja kynttilä paloi, paloi
-tuhansia kynttilöitä, ja toinen puheli ja toinen lauloi ja ihmisiä
-käveli edestakaisin, ajettiin vaunuilla ja ajettiin aaseilla:
-kilikili! aasit olivat kellot kaulassa; ruumiita haudattiin ja virsiä
-veisattiin, katupojat ampuivat raketteja ja kirkonkellot soivat.
-Kadulla vallitsi todella vilkas elämä. Ainoastaan siinä talossa, joka
-oli vastapäätä oppineen vieraan miehen asuntoa, oli aivan hiljaista;
-ja siellä asui kuitenkin joku, sillä parvekkeella oli kukkasia;
-kauniisti ne kasvoivat keskellä auringon paahdetta, ja se olisi ollut
-mahdotonta ilman että joku niitä kasteli, täytyihän jonkun niitä
-kastella; siellä täytyi asua ihmisiä. Illalla avautui ovi, mutta
-huoneet pysyivät pimeinä, ainakin ensimäinen huone, sisempää kuului
-soittoa. Vieraan, oppineen miehen korvissa soi soitto erinomaisen
-kauniina, mutta ehkäpä se vain oli mielikuvitusta, sillä hänen
-mielestään oli kaikki täällä lämpöisissä maissa niin erinomaista,
-kunhan vaan ei olisi ollut aurinkoa. Vieraan isäntä sanoi ettei
-hän tiedä kuka on vuokrannut naapurin talon, eihän siellä koskaan
-näkynyt ihmisiä ja mitä musiikkiin tulee, oli se hänen mielestään
-kauhean ikävää, "On ihan kuin joku harjoittamistaan harjoittaisi
-kappaletta,jota ei voi oppia, aina samaa kappaletta. 'Opin minä sen
-sittenkin'! hän kyllä sanoo, mutta hän ei opi sitä sittenkään, vaikka
-soittaisi kuinka kauvan."
-
-Yhtenä yönä heräsi vieras, hän oli nukkunut parvekkeen ovi auki,
-uutimet hulmusivat tuulessa ja hän oli näkevinään kummallista
-hohdetta naapurin parvekkeelta; kaikki kukkaset loistivat liekkeinä
-mitä ihanimmissa väreissä ja keskellä kukkasia istui sorja, solakka
-impi, hän näytti hänkin loistavan; vieraan silmiä ihan häikäisi,
-hän avasi ne selkosen selälleen ja oli samassa ihkasen valveella;
-ainoalla hyppäyksellä oli hän lattialla, aivan hiljaa pääsi hän
-uudinten taakse, mutta impi oli poissa, loisto oli poissa; kukkaset
-eivät loistaneet ensinkään, mutta yhtä kauniina ne kyllä seisoivat
-kuin ennenkin; ovi oli raolla ja kaukaa sisältä soi soitto niin
-vienosti ja suloisesti, että se vaivuttamalla vaivutti suloisiin
-ajatuksiin. Tämä oli toki kuin mitäkin taikaa ja kuka siellä asui?
-Missä varsinainen sisäänkäytävä oli? Koko alakerta oli kauppapuoteja
-täynnä, eiväthän ihmiset toki alituisesti saattaneet kulkea siitä.
-
-Yhtenä iltana istui vieras parvekkeellaan, huoneessa hänen takanaan
-paloi kynttilä ja olihan aivan luonnollista, että hänen varjonsa
-sattui naapurin seinään; ja kun vieras liikkui, liikkui varjokin,
-sillä se tekee aina niin. --
-
-"Luulenpa että minun varjoni on ainoa elävä olento minkä tuolla
-naapurissa näkee!" sanoi oppinut mies. "Kas kuinka somasti se istuu
-tuolla kukkaisten joukossa, ovi on raollaan, jospa varjo nyt tekisi
-hyvin ja astuisi sisään katsomaan miltä siellä näyttää ja sitte
-tulisi minulle kertomaan mitä on nähnyt! niin, silloin sinusta oikein
-olisi hyötyä!" puhui hän leikillä, "oleppa hyvä ja astu sisään! no!
-menetkö?" ja oppinut mies nyökytti päätään varjolle ja varjo nyökytti
-takaisin. "No niin, mene nyt, mutta älä ole kauvan poissa!" ja vieras
-nousi ja hänen varjonsa naapurin parvekkeella nousi myöskin ja vieras
-kääntyi ja varjo kääntyi myöskin; ja jos joku oikein olisi tarkannut,
-olisi hän selvästi huomannut, että varjo meni sisään naapurin
-parvekkeen ovesta, joka oli raollaan, juuri samassa hetkessä jolloin
-vieras meni huoneeseensa ja pudotti pitkän verhon alas perässään.
-
-Seuraavana aamuna meni oppinut mies ulos juomaan kahvia ja lukemaan
-sanomalehtiä. "Mitä kummaa!" sanoi hän tultuaan päiväpaisteeseen,
-"eihän minulla enään ole varjoa! se meni siis todella eilen eikä
-vielä ole palannut; se on aika ikävä se!"
-
-Ja häntä harmitti, ei oikeastaan sentähden että varjo oli poissa,
-vaan sentähden että hän tunsi tarinan miehestä, jolla ei ollut
-varjoa, senhän kaikki ihmiset kotona kylmissä maissa tunsivat, ja jos
-tämä oppinut mies nyt vielä tulee kertomaan omaa tarinaansa, niin ne
-sanovat että hän matkii, ja sitä hänen todella ei tarvitse tehdä. Hän
-päätti sentähden ettei hän puhu koko asiasta mitään, ja se oli viisas
-päätös.
-
-Illalla hän taas astui parvekkeelleen, kynttilän oli hän aivan oikein
-asettanut taakseen, sillä tiesihän hän että varjo aina tahtoo pitää
-herraansa varjostimenaan, mutta ei hän saanut houkutelluksi sitä
-esiin; hän tekeytyi pieneksi, hän tekeytyi suureksi, mutta varjoa ei
-kuulunut; hän pani: hm! hm! mutta ei se auttanut.
-
-Harmillista se oli, mutta lämpöisissä maissa tapahtuu kaikki
-kasvaminen niin nopeasti ja kahdeksan päivän kuluttua huomasi hän
-suureksi ilokseen, että hänen jaloistaan kasvaa esiin uusi varjo,
-kun hän tulee päiväpaisteeseen. Juuret varmaan olivat jääneet
-paikoilleen. Kolmen viikon kuluttua oli hänellä aika tyydyttävä
-varjo ja kun hän läksi kotimatkalle, pohjoisiin maihin, kasvoi se
-matkalla kasvamistaan, kunnes se lopulta oli niin suuri ja pitkä että
-puolessakin jo olisi ollut tarpeeksi.
-
-Vihdoin tuli oppinut mies kotiin ja kirjoitti kirjoja siitä mikä
-maailmassa on totta, ja mikä on hyvää ja mikä on kaunista. Ja kului
-päiviä ja kului vuosia, kului monta vuotta.
-
-Yhtenä iltana istuu hän huoneessaan ja kuuluu hiljainen naputus oveen.
-
-"Sisään", sanoi hän, mutta ei ketään kuulunut; hän avaa oven ja
-hänen edessään seisoo niin eriskummallisen laiha ihminen, että
-hänen pintaansa karmii. Tuo ihminen oli muuten erittäin hienoissa
-vaatteissa, varmaan se oli ylhäinen herra.
-
-"Kenen kanssa minulla on kunnia puhua?" kysyi oppinut.
-
-"Niin, johan minä ajattelin", sanoi hieno herra, "ettette tuntisi
-minua! minä olen saanut niin paljon ruumista, minä olen saanut
-oikeaa lihaa ja oikeat vaatteet. Varmaan ette koskaan ollut
-odottanut, että näkisitte minut näin hyvinvoipana. Ettekö te tunne
-vanhaa varjoanne? Niin, te varmaan ette enään luullut minun palaavan.
-Minun on käynyt erittäin hyvin sitte kun viimeksi olin luonanne,
-minusta on joka suhteessa tullut hyvin varakas mies! Jos minun pitää
-ostaa itseni vapaaksi virasta, niin voin sen kyllä tehdä!" ja hän
-helisteli kallisarvoisia koristuksiaan kellonperissä. Ja hän pisti
-kätensä paksuihin kultavitjoihin, jotka riippuivat hänen kaulallaan;
-voi kuinka kaikissa hänen sormissaan kimalteli timanttisormuksia; ja
-tämä oli kaikki totta!
-
-"Ei, minä en ensinkään pääse tointumaan hämmästyksestäni!" sanoi
-oppinut mies, "mitä tämä kaikki oikeastaan on!"
-
-"Niin, mitään tavallista se ei ole!" sanoi varjo, "mutta ettehän te
-itsekään kuulu tavallisiin ja minä olen, kuten tiedätte, pienestä
-pitäen seurannut teidän jälkiänne. Siitä asti kun te huomasitte
-minun kypsyneen yksinäni lähtemään maailmalle, olen kulkenut omia
-teitäni; minä elän kaikin puolin loistavissa oloissa, mutta minut
-valtasi jonkinlainen ikävä, halu kerran vielä nähdä teidät ennenkuin
-kuolette, sillä kuoliahan teidän pitää! sitte teki mieleni vielä
-kerran nähdä näitä seutuja, sillä se isänmaa se pysyy sentään aina
-rakkaana! -- Minä tiedän että te olette saanut toisen varjon, olenko
-minä jotakin velkaa teille tai sille? Tehkää vaan hyvin ja sanokaa."
-
-"Ei mutta sinäkö se todella olet!" sanoi oppinut mies, "on se toki
-kovin kummallista! en ikinä olisi uskonut, että vanha varjo voi
-palata takaisin ihmisenä!"
-
-"Sanokaa mitä minä olen velkaa!" sanoi varjo, "sillä minä en tahtoisi
-olla minkäänlaisessa velassa!"
-
-"Kuinka sinä voit puhua sillä lailla!" sanoi oppinut mies, "eihän
-tässä voi olla puhetta mistään velasta! ole vapaa kuin taivaan
-lintu! minä iloitsen suuresti onnestasi! istu, vanha ystävä, ja
-kerro minulle hiukkasen miten tämä kaikki on tapahtunut ja mitä näit
-naapurissa siellä lämpöisissä maissa!" --
-
-"Kyllä minä kerron", sanoi varjo ja istuutui, "mutta teidän täytyy
-myöskin luvata, ettette koskaan kenellekään tässä kaupungissa, missä
-ikinä minut tapaisitte, kerro että minä olen ollut teidän varjonne!
-minä aion mennä kihloihin; minä voin elättää enemmän kuin yhden
-perheen!" --
-
-"Ole aivan huoleti!" sanoi oppinut mies, "en minä sano kenellekään,
-kuka sinä olet; kättä päälle! Minä lupaan ja sanasta miestä, sarvesta
-härkää!"
-
-"Sanasta varjoa!" sanoi varjo, täytyihän sen sanoa sillä lailla.
-
-Täytyi muuten todella suuresti kummastella miten paljon ihmistä siinä
-oli; se oli kiireestä kantapäähän mustiin puettu ja mitä hienoimmissa
-mustissa vaatteissa, jalassa kiiltonahkasaappaat ja päässä hattu,
-jonka saattoi lyödä kokoon niin ettei jäänyt muuta kuin pohja ja
-reunat, puhumattakaan niistä mitä me jo tunnemme: koristeista
-kellonperissä, kultaisista kaulavitjoista ja timanttisormuksista.
-Niin, varjo oli erinomaisen hienosti puettu ja juuri se teki hänet
-ihmiseksi.
-
-"Jahka minä nyt kerron!" sanoi varjo ja sitte se laski
-kiiltonahkasaappaansa niin kovaa kuin taisi oppineen miehen uuden
-varjon käsivarren päälle. Uusi varjo makasi kuin mikäkin villakoira
-vanhan varjon jaloissa, ja lieneekö sen liikettä johtanut ylpeys
-vaiko ehkä halu saada uusi varjo tarttumaan kiinni jalkaansa; ja
-makaava varjo pysyi aivan hiljaa ja liikkumattomana, voidakseen
-tarkkaan kuunnella; tietysti se tahtoi tietää miten voi päästä irti
-palveluksesta ja kohota omaksi herraksi.
-
-"Tiedättekö kuka asui talossa vastapäätä?" sanoi varjo, "se oli
-kaikista olennoista kaunein, se oli Runous itse! Minä olin siellä
-kolme viikkoa, mutta se vaikutti niinkuin olisi elänyt kolmetuhatta
-vuotta ja lukenut kaikki mitä on runoiltu ja kirjoitettu, sen minä
-sanon ja totta se on. Minä olen nähnyt kaikki ja tiedän kaikki!"
-
-"Runous!" huudahti oppinut mies, "niin, niin -- hän oleskelee silloin
-tällöin erakkona suurissa kaupungeissa! Runous! niin, minä näin hänet
-ainoan lyhyen silmänräpäyksen aikana, mutta uni oli silmissäni! Hän
-seisoi parvekkeella ja loisti niinkuin revontulet loistavat; kerro,
-kerro! Sinä olit parvekkeella, sinä astuit sisään ovesta ja
-näit -- --!"
-
-"Tulin etuhuoneeseen!" sanoi varjo. "Te istuitte aina ja tähystelitte
-etuhuoneeseen. Siellä ei ollut minkäänlaista valoa, siellä vallitsi
-jonkinlainen hämärä, mutta ovet olivat auki huoneesta toiseen ja
-huoneita oli pitkä rivi; ja ne olivat valaistut ja jos minä olisin
-päässyt ihan neidon luo asti, olisi valo tappanut minut; mutta minä
-olin varovainen, minä en hätäillyt, ei pidä koskaan hätäillä!"
-
-"Ja mitä sinä sitte näit?" kysyi oppinut mies.
-
-"Minä näin kaikki ja minä kerron teille kaikki, mutta -- mutta ei se
-ole ylpeyttä minun puoleltani, mutta -- vapaana olentona ja minun
-tietoihini nähden, puhumattakaan hyvästä asemastani ja erinomaisista
-varoistani -- soisin mielelläni, että teitittelisitte minua!"
-
-"Anteeksi!" sanoi oppinut mies, "se on vanha tapa, joka ei tahdo
-lähteä! Te olette aivan oikeassa; ja minä koetan muistaa sen; mutta
-kerrottehan nyt kaikki mitä näitte!" --
-
-"Kaikki!" sanoi varjo, "sillä minä näin kaikki ja tiedän kaikki." --
-
-"Miltä näytti sisemmissä saleissa?" kysyi oppinut mies. "Oliko
-siellä kuin raikkaassa metsässä? Oliko siellä kuin pyhässä kirkossa?
-Olivatko salit kuin tähtikirkas taivas, kun sitä katselee korkeilta
-vuorilta?"
-
-"Siellä oli kaikkia", sanoi varjo. "Minähän en mennyt sisään saakka,
-minähän jäin ensimäiseen huoneeseen, hämärään, mutta siellä oli hyvä
-seisoa, minä näin kaikki ja minä tiedän kaikki. Minä olen ollut
-Runouden hovissa, etuhuoneessa."
-
-"Mutta mitä te näitte? Kulkivatko kaikki muinaisajan jumalat läpi
-suurten salien? Kamppailivatko siellä vanhat sankarit? Leikkivätkö
-siellä suloiset lapset, ja kertoivatko ne uniaan?"
-
-"Minä sanon teille: olin siellä ja te käsitätte että minä näin
-kaikki nähtävyydet! jos te olisitte joutunut sinne, ette olisi
-muuttunut ihmiseksi, mutta minä muutuin; ja samalla minä opin
-tuntemaan sisimmän luontoni, sen mikä minussa on myötäsyntynyttä,
-opin tuntemaan sukulaisuuteni Runouteen. Silloin kun olin teidän
-luonanne en tullut sitä ajatelleeksi, mutta aina auringon noustessa
-ja auringon laskiessa tulin minä niin kummallisen suureksi, te sen
-tiedätte; kuutamolla minä olin miltei selvempi kuin te itse; en
-silloin käsittänyt luontoani, siellä etuhuoneessa se minulle selveni!
-minä tulin ihmiseksi! -- Kypsänä astuin takaisin maailmaan, mutta te
-ette enään ollut lämpöisissä maissa; minua hävetti ihmisenä kulkea
-sellaisena kuin olin, minun piti saada saappaat, vaatteet, koko
-tuo ihmisvernissa, josta ihminen tunnetaan. -- Minä pakenin, niin,
-minä kerron sen teille, ettehän te pane sitä mihinkään kirjaan,
-minä pakenin torttumuijan helmoihin, piilouduin niiden alle; muija
-ei aavistanut miten paljon hän kätki; vasta illalla minä läksin
-ulos; juoksentelin kuutamossa kadulla; oikaisin itseni suoraksi
-seinää vastaan, se niin mukavasti kutitti selkää! juoksin katua
-ylös, juoksin alas, kurkistelin sisään korkeimmista ikkunoista,
-saliin ja katolle, kurkistelin paikkoihin jonne ei kukaan kurkistele
-ja minä näin mitä ei kukaan muu näe eikä saa nähdä! Tämä maailma
-on oikeastaan paha maailma! en tahtoisi olla ihminen, jollei nyt
-olisi tullut tavaksi pitää sitä jonakin! Minä näin käsittämättömän
-kummallisia asioita naisissa, miehissä, vanhemmissa ja noissa
-herttaisissa, viisaissa lapsissa; -- minä näin", sanoi varjo,
-"asioita, joita ei kukaan ihminen saa tietää, mutta joita he kaikki
-niin mielellään tahtoisivat tietää: naapurin viat. -- Jos minä olisin
-kirjoittanut sanomalehteen, niin sitäkös olisi luettu! mutta minä
-kirjoitin suoraan asianomaiselle henkilölle ja kaikissa kaupungeissa,
-joihin tulin, nousi kauhistus. Ne sekä pelkäsivät minua että pitivät
-minusta niin äärettömästi. Professorit tekivät minut professoriksi,
-räätälit antoivat minulle uudet vaatteet, minusta pidettiin hyvää
-huolta. Rahamestari teki rahaa minua varten ja naiset sanoivat minua
-erinomaisen kauniiksi mieheksi. Sillä lailla minusta tuli se mikä nyt
-olen; ja nyt minä sanon hyvästi; tässä on nimikorttini, minä asun
-päivänpuolella ja olen aina kotona sadeilmalla!" ja sitte varjo läksi.
-
-"On se ihmeellistä!" sanoi oppinut mies.
-
-Vuosia ja päiviä meni; silloin varjo palasi.
-
-"Mitä kuuluu?" kysyi se.
-
-"Oi", sanoi oppinut mies, "minä kirjoitan totuudesta, hyvyydestä ja
-kauneudesta, mutta kukaan ei viitsi kuunnella sellaista, olen ihan
-epätoivoissani, niin se minuun koskee!"
-
-"Mutta minuun ei koske!" sanoi varjo, "minä lihon ja siihen pitää
-pyrkiä! Niin, te ette ymmärrä maailmaa. Te tulette ihan kipeäksi.
-Teidän täytyy matkustaa! minä lähden kesällä matkalle; lähdettekö
-mukaan? Minä tahtoisin matkatoverin! Tahdotteko te lähteä mukaan
-varjona? Te teette minulle suuren ilon jos tulette, minä maksan
-matkan!"
-
-"Tämä menee vähän liian pitkälle!" sanoi oppinut mies.
-
-"Miltä kannalta kukin asiat ottaa!" sanoi varjo. "Teille tekisi
-matkustaminen erinomaisen hyvää! Tahdotteko ruveta varjokseni, saatte
-aivan vapaan matkan!"
-
-"Tämä on kovin hullua!" sanoi oppinut mies.
-
-"Mutta maailman meno on kun onkin sellainen!" sanoi varjo, "ja
-sellaisena se pysyy!" ja sitte varjo läksi.
-
-Oppinut mies ei voinut ensinkään hyvin, ja suru ja tuska seurasi
-häntä, ja kun hän puhui totuudesta, hyvyydestä ja kauneudesta oli se
-useimmille samaa kuin lehmälle ruusut! -- vihdoin viimein oli hän
-aivan kipeä.
-
-"Te olette todella kuin varjo!" sanoivat ihmiset hänelle ja oppineen
-miehen selkää karmi, sillä hänen mielessään heräsi kaikellaisia
-ajatuksia.
-
-"Teidän täytyy ruveta kylpemään!" sanoi varjo, joka tuli häntä
-tervehtimään, "ei ole muuta neuvoa! minä otan teidät mukaan vanhan
-tuttavuuden vuoksi; minä maksan matkan, ja te teette matkakertomuksen
-ja olette noin vähän hauskuutena; minä aion kylpylaitokseen, partani
-ei kasva niinkuin sen pitäisi, se on tauti sekin, ja parta pitää
-olla! Olkaa nyt ymmärtäväinen ja ottakaa vastaan tarjoukseni,
-matkustammehan me tovereina."
-
-Ja he läksivät matkaan; varjo oli nyt herrana ja herra oli varjona;
-he ajelivat yhdessä ja ratsastivat ja kävelivät yhdessä, rinnatusten,
-toistensa edessä tai takana, aina sen mukaan missä aurinko oli. Varjo
-tiesi aina pysytellä herran paikalla; eikä oppinut mies tullut sitä
-ajatelleeksi; hän oli erittäin hyväsydäminen, lempeä ja ystävällinen,
-ja yhtenä päivänä sanoi hän varjolle: "Kun meistä nyt on tullut näin
-matkatoverit ja kun me lapsesta asti olemme kasvaneet yhdessä, niin
-emmekö tekisi lähempää tuttavuutta, se olisi toverillisempaa!"
-
-"Sitä kannattaa ajatella!" sanoi varjo, joka nyt oli varsinainen
-herra. "Te puhutte suoraan ja hyväntahtoisesti, minä olen suora ja
-hyväntahtoinen takaisin. Oppineena miehenä te varmaan tiedätte kuinka
-kummallinen luonto on. Toiset ihmiset eivät saata koskea harmaaseen
-paperiin, he rupeavat voimaan pahoin; toisten pintaa karmii, kun
-neulalla piirrellään lasiruutuun; minulla on samallainen tunne kun
-kuulen teidän sinuttelevan itseäni, minä ikäänkuin painun maahan
-entiseen asemaani! Te näette että se on tunne, ei se ole ylpeyttä;
-minä en saata antaa teidän sinutella itseäni, mutta minä sinuttelen
-mielelläni teitä, niin olemme edes puolitiessä!"
-
-Varo sinutteli nyt entistä herraansa.
-
-"On se sentään hullua", ajatteli hän, "että minun pitää teititellä ja
-hän sinuttelee!" mutta sille asialle ei enään mahtanut mitään.
-
-Sitte he tulivat kylpypaikkaan, jossa oli paljon vieraita ja muiden
-muassa kaunis kuninkaantytär. Hänellä oli sellainen tauti, että hän
-näki liian selvästi, ja se oli kovin huolestuttavaa.
-
-Hän huomasi heti paikalla että uusi tulija oli aivan toisellainen
-kuin kaikki muut; "sanotaan, että hän on täällä saadakseen partansa
-kasvamaan, mutta minä näen oikean syyn; hänellä ei ole varjoa."
-
-Hän tuli uteliaaksi; ja kävelymatkalla hän lyöttäytyi puheisiin
-vieraan herran kanssa. Kuninkaantyttärenä saattoi hän muitta mutkitta
-sen tehdä, ja hän sanoi: "teidän sairautenne on, ettei teillä ole
-varjoa."
-
-"Teidän kuninkaallinen korkeutenne mahtaa olla paranemaan päin!"
-sanoi varjo, "minä tiedän että teitä on vaivannut se, että näette
-liian hyvin, mutta se vaiva on varmaan mennyt menojaan, te olette
-parantunut, minulla on päinvastoin aivan harvinainen varjo; ettekö
-te näe sitä henkilöä joka aina seuraa minua? Muilla ihmisillä on
-tavallinen varjo, mutta minä en pidä mistään tavallisesta. Monet
-antavat palvelijainsa univormuun hienompaa verkaa kuin omiin
-vaatteisiinsa ja minäkin olen antanut siistitä varjoni ihmiseksi;
-jopa minä olen antanut hänellekin varjon, kuten näette. Se on
-kallista huvia, mutta minä tahdon jotakin itsellenikin!" --
-
-"Mitä!" ajatteli prinsessa, "olisinko minä todella parantunut? Tämä
-kylpylaitos on paras maailmassa! Vedessä on toki meidän päivinämme
-merkillinen voima. Mutta en minä vielä lähde pois sillä nyt täällä
-tulee hauskaa; vieraasta minä pidän tavattoman paljon. Kunhan ei
-hänen partansa vaan kasvaisi, sillä sitte hän matkustaa tiehensä!"
-
-Illalla tanssivat kuninkaantytär ja varjo suuressa tanssisalissa.
-Kevyt oli prinsessa, mutta vielä kevyempi oli varjo, sellaista
-tanssitoveria ei hänellä ollut vielä koskaan ollut. Prinsessa kertoi
-hänelle mistä maasta oli kotoisin ja varjo tunsi maan, hän oli
-käynyt siellä, mutta prinsessa ei silloin ollut kotona; varjo oli
-kurkistanut sisään ikkunoista, sekä ylhäältä että alhaalta, hän oli
-nähnyt sekä yhtä että toista ja hän osasi vastata kuninkaantyttären
-kysymyksiin ja tehdä kaikellaisia viittauksia, niin että
-kuninkaantytär kerrassaan hämmästyi; varmaan herra oli viisain mies
-maan päällä; kuninkaantytär rupesi suuresti kunnioittamaan hänen
-tietojaan ja kun he sitte taas tanssivat, rakastui hän, ja sen varjo
-kyllä huomasi, sillä kuninkaantytär näytti olevan valmis katsomaan
-hänet läpikotaisin. Sitte tanssivat he vielä kerran ja silloin oli
-kuninkaantytär sanomaisillaan sen, mutta hän oli varovainen, hän
-ajatteli maatansa ja valtakuntaansa ja kaikkia niitä ihmisiä, joita
-hänen piti hallita. "Viisas mies hän on", sanoi hän itsekseen, "se
-on hyvä asia; ja kauniisti hän tanssii, hyvä se on sekin; mutta
-onkohan hänellä perusteelliset tiedot, se on yhtä tärkeää! häntä
-täytyy tutkia." Ja sitte hän hiljalleen rupesi kysymään häneltä mitä
-vaikeimpia asioita, ei hän itsekään olisi osannut vastata niihin
-kysymyksiin; varjon kasvoihin tuli ihmeellinen ilme.
-
-"Siihen te ette voi vastata!" sanoi kuninkaantytär.
-
-"Nuo asiat minä kyllä lapsena olen oppinut", sanoi varjo, "mutta minä
-luulen, että varjoni tuolla ovensuussa voi vastata siihen."
-
-"Teidän varjonne!" sanoi kuninkaantytär, "se olisi kovin kummallista!"
-
-"Niin, enhän minä varmaan voi sanoa, osaako hän", sanoi varjo,
-"mutta minä luulisin hänen osaavan, hän on sentään niin monta vuotta
-seurannut minua ja aina tarkkaan kuunnellut, -- minä luulisin hänen
-osaavan, --! mutta sallikaa, teidän kuninkaallinen korkeutenne
-huomauttaa, että hänessä on paljon ylpeyttä, hän tahtoo aina esiintyä
-ihmisenä, ja kun häntä tahtoo pitää hyvällä tuulella -- ja voidakseen
-vastata hyvin, täytyy hänen olla hyvällä tuulella -- niin täytyy
-häntä kohdella aivan kuin ihmistä."
-
-"Siitä minä pidän!" sanoi kuninkaantytär.
-
-Ja sitte hän meni ovensuuhun oppineen miehen luo ja puhui hänelle
-auringosta ja kuusta ja ihmisistä sekä sisältä että ulkoa ja mies
-antoi hyviä, viisaita vastauksia.
-
-"Se se vasta mahtaa olla mies, jolla on niin viisas varjo!" ajatteli
-kuninkaantytär, "varmaan siitä koituisi sula siunaus kansalleni ja
-valtakunnalleni, jos valitsisin hänet puolisokseni; -- sen minä
-teenkin!"
-
-Ja pian kuninkaantytär ja varjo sopivat asiasta, mutta se piti
-vastaiseksi pidettämän salassa, kunnes kuninkaantytär palaisi kotiin
-valtakuntaansa.
-
-"Ei kukaan saa sitä tietää, ei edes varjoni!" sanoi varjo ja sen
-mielessä liikkui kummallisia ajatuksia. --
-
-Sitte he tulivat siihen maahan jota kuninkaantytär hallitsi, kun hän
-oli kotona.
-
-"Kuuleppa nyt, hyvä ystävä!" sanoi varjo oppineelle miehelle, "nyt
-minä olen tullut niin onnelliseksi ja mahtavaksi kuin joku tulla
-taitaa ja nyt minä tahdon tehdä jotakin erityistä sinun hyväksesi!
-Sinä saat aina asua minun luonani linnassa, ajaa minun kanssani
-kuninkaallisissa vaunuissani ja kantaa satatuhatta riikintaalaria
-palkkaa; mutta sinun täytyy antaa kaikkien sanoa itseäsi varjoksi;
-sinä et saa sanoa että joskus olet ollut ihminen ja kerran vuodessa,
-kun minä istun päiväpaisteessa parvekkeella kansan katseltavana,
-pitää sinun maata jalkaini juuressa kuten varjon sopii; minä voin
-kertoa sinulle, että nain kuninkaantyttären; illalla pidetään häät."
-
-"Ei, tämä on sentään liian hullua!" sanoi oppinut mies, "sitä minä en
-tee, en tahdo! sehän on koko maan ja kuninkaantyttären pettämistä!
-Minä sanon kaikki! että minä olen ihminen ja että sinä olet varjo,
-sinä olet vain puettu ihmiseksi!"
-
-"Sitä ei kukaan usko!" sanoi varjo, "ole nyt järkevä, muuten minä
-kutsun vartian!"
-
-"Minä menen suoraa päätä kuninkaantyttären luo!" sanoi oppinut mies.
-"Mutta minä menen ensin!" sanoi varjo, "ja sinä menet vankilaan!" --
-ja vankilaan hänen täytyi mennä, sillä vartiat tottelivat sitä, jonka
-he tiesivät kuninkaantyttären ottavan miehekseen.
-
-"Sinä vapiset!" sanoi kuninkaantytär, kun varjo tuli hänen luokseen,
-"onko jotakin tapahtunut? Ethän sinä vaan sairastu illaksi, nyt kun
-meidän pitää viettää häitä."
-
-"Minulle on tapahtunut kauheinta mitä ihmiselle voi tapahtua!" sanoi
-varjo, "ajattele -- no niin, varjo raukan aivot eivät nyt paljoa
-siedä! -- ajattele, minun varjoni on tullut hulluksi, hän luulee
-olevansa ihminen ja väittää -- ajattelepas! -- että minä olen hänen
-varjonsa!"
-
-"Se on kauheaa!" sanoi prinsessa, "onhan hän toki lukkojen takana?"
-
-"On kyllä! Minä pelkään, ettei hän koskaan parane."
-
-"Varjo raukka!" sanoi prinsessa, "hän on hyvin onneton; on suorastaan
-hyvä työ vapauttaa hänet siitä elämän hitusesta, joka hänessä
-vielä on jälellä, ja kun minä ajattelen asiaa, luulen että käy
-välttämättömäksi kaikessa hiljaisuudessa lopettaa hänet!"
-
-"Kovaa se kyllä on!" sanoi varjo, "sillä hän oli uskollinen
-palvelija!" ja häneltä pääsi ikäänkuin huokaus. "Te olette jalo
-luonne!" sanoi kuninkaantytär. Illalla oli koko kaupunki valaistu
-ja tykit paukkuivat ja sotamiehet tekivät kunniaa. Ne ne vasta
-olivat häät! Kuninkaantytär ja varjo astuivat parvekkeelle kansan
-katseltaviksi ja vielä kerran vastaanottaakseen hurraa-huutoja.
-
-Oppinut mies ei kuullut mitään koko tästä komeudesta, sillä hänet
-olivat he ottaneet hengiltä. --
-
-
-
-
-VANHA TALO.
-
-
-Tuolla alhaalla kadulla seisoi vanha, vanha talo, se oli miltei
-kolmen sadan vuoden vanha, sen saattoi lukea hirrestä, johon
-tulpanien ja humalanvarsien keskelle oli veistetty vuosiluku. Siinä
-oli kokonaisia runoja vanhan ajan tyyliin ja joka ikkunan päälle oli
-hirteen veistetty irvistelevät kasvot; toinen kerros ulkoni hyvän
-matkaa ensimäisen päällitse ja aivan räystään alla oli lyyjyinen
-kouru, joka päättyi lohikäärmeenpäähän. Oli tarkoitus että sadevesi
-juoksisi ulos kidasta, mutta se juoksikin vatsasta, sillä kourussa
-oli läpi.
-
-Kaikki muut talot kadulla olivat niin somat ja uudet, ikkunat suuret
-ja seinät sileät, selvästi saattoi nähdä, etteivät ne tahtoneet olla
-missään tekemisissä vanhan talon kanssa; ne kyllä ajattelivat:
-
-"Kuinka kauvan tuokin kummitus seisoo tällä kadulla ihmisten
-pilkkana; parveke ulkonee niin paljon, ettei täältä meidän
-ikkunoistamme ensinkään saata nähdä mitä sillä kulmalla tapahtuu:
-portaat ovat leveät kuin linnan portaat ja jyrkät kuin veisivät
-kirkontorniin. Rautaristikko on kuin vanhan perhehaudan ovi ja sitte
-siinä on messinkinappeja. On se sentään hullua!"
-
-Kadulla vastapäätä oli uusia, somia taloja ja ne ajattelivat niinkuin
-muutkin talot, mutta siellä istui ikkunassa pieni poika, jolla oli
-terveet, punaiset posket ja kirkkaat, säteilevät silmät; hän piti
-kovin paljon vanhasta talosta, hänestä se oli yhtä kaunis sekä
-päiväpaisteella että kuutamolla. Ja kun hän katsahti seinään, josta
-rappaus oli irtaantunut, niin keksi hän siinä mitä kummallisimpia
-kuvia, hän näki miltä katu ennen oli näyttänyt portaineen, ulkonevine
-yläkertoineen ja suippeine päätyineen; hän saattoi nähdä sotamiehiä,
-tapparakeihäineen ja kouruja, jotka juoksentelivat lohikäärmeinä. --
-Sitä taloa kelpasi katsella! ja talossa asui vanha mies, joka käytti
-nahkaisia polvihousuja, takkia, jossa oli suuret messinkinapit ja
-peruukkia, josta jo päältä näki että se oli oikea peruukki. Joka aamu
-tuli hänen luokseen vanha ukko joka siisti huoneet ja kävi asioilla.
-Muuten oli vanha polvihousumies aivan yksin vanhassa talossa; välistä
-tuli hän ikkunaan ja katseli ulos ja pieni poika nyökytti hänelle
-päätään ja vanha mies nyökytti takaisin, ja sitte oli tuttavuus tehty
-ja he olivat ystävät, vaikkeivät koskaan olleet puhuneet toisilleen,
-mutta yhdentekeväähän se oikeastaan oli.
-
-Pieni poika kuuli vanhempiensa sanovan: "vanhuksella täällä
-vastapäätä on hyvät päivät, mutta hän on niin hirveän yksin!"
-
-Seuraavana sunnuntaina kääri pieni poika jotakin paperiin, meni
-portille ja kun ukko joka kävi vanhan herran asioilla, meni ohitse,
-sanoi hän hänelle: "kuule!vieppäs tämä minulta vanhalle miehelle,
-joka asuu tuolla vastapäätä! Minulla on kaksi tinasotamiestä, tässä
-on toinen: lähetän sen hänelle, koska tiedän että hän on niin hirveän
-yksin."
-
-Ja vanha ukko näytti aika tyytyväiseltä, nyökäytti päätään ja vei
-tinasotamiehen vanhaan taloon. Sitte tuli sana, eikö pieni poika itse
-tahtoisi tulla tervehtimään ja hän sai luvan vanhemmiltaan ja tuli
-vanhaan taloon.
-
-Ja kaidepuiden messinkinapit kiilsivät paljon kirkkaampina kuin
-ennen, olisi luullut että niitä oli kiilloitettu kun vieraita
-odotettiin, ja näytti siltä kuin torventoitottajat ovessa -- oveen
-oli nimittäin veistetty torventoitottajia, ne seisoivat keskellä
-tulpaneja -- näytti siltä kuin torventoitottajat olisivat puhaltaneet
-voimiensa takaa. Posket näyttivät paljon pulleammilta kuin ennen.
-Ne puhalsivatkin todella: "pararamppamppaa! pieni poika tulee!
-pararamppamppaa!" ja samassa avautui ovi.
-
-Kaikki etehisen seinät olivat täynnä vanhoja muotokuvia, ritareja
-haarniskoissa ja naisia silkkihameissa; ja haarniskat kalisivat ja
-silkkihameet kahisivat.
-
-Sitte tuli portaat, jotka nousivat hyvän matkaa ylöspäin ja vähän
-matkaa alaspäin -- ja sitte tultiin parvekkeelle, joka kyllä oli aika
-hatara, täynnä suuria reikiä ja pitkiä rakoja ja niissä kaikissa
-versoi nurmea ja lehtiä; koko parveke, sekä sen piha että seinä, oli
-niin täynnä vihantaa, että se oli kuin kokonainen puutarha, vaikkei
-se ollut kuin parveke. Siellä seisoi vanhoja kukkaruukkuja, joilla
-oli kasvot ja aasinkorvat; kukat, ne kasvoivat nykyään niinkuin itse
-tahtoivat. Yhdessäkin ruukussa valuivat neilikat aivan yli laitojen,
-nimittäin neilikkojen vihanta, vesa vesan vieressä ja ne sanoivat
-aivan selvästi:
-
-"Ilma on taputellut meitä, aurinko suudellut meitä ja sunnuntaiksi
-luvannut pienen kukkasen, sunnuntaiksi pienen kukkasen!"
-
-Ja sitte he tulivat kamariin, jonka seinät olivat päällystetyt
-siannahalla ja siihen oli painettu kultaisia kukkia.
-
-    "Kultaus kuluu,
-    Siannahka kestää,"
-
-sanoivat seinät.
-
-Huoneessa seisoi korkeaselkäisiä nojatuoleja, täynnä leikkauksia ja
-käsipuut molemmin puolin. "Istukaa! istukaa!" sanoivat tuolit; "hui,
-kuinka minä narisin! nyt minä saan luuvaloa niinkuin vanha kaappi!
-Luuvaloa selkään, voi, voi!"
-
-Ja sitte tuli pieni poika siihen huoneeseen, joka ulkoni muusta
-talosta ja missä vanha mies istui.
-
-"Kiitos tinasotamiehestä, pieni ystäväni!" sanoi vanha mies. "Ja
-kiitos siitä että tulet luokseni!"
-
-"Kiitos! Kiitos!" sanoivat huonekalut yhteen ääneen; niitä oli niin
-paljon, että ne miltei tulivat toistensa tielle näkemään pientä
-poikaa.
-
-Keskellä seinää riippui kauniin naisen kuva; hän oli niin nuori ja
-iloinen, mutta hänen vaatteensa olivat sellaiset jommoisia käytettiin
-ennen aikaan, hiuksissa puuteria ja hame kankeaa kangasta; hän ei
-sanonut "kiitos" eikä "tattiskaan", vaan katseli lempeillä silmillään
-pientä poikaa, joka paikalla kysyi vanhalta mieheltä:
-
-"Mistä sinä olet saanut hänet?"
-
-"Tuolta romukauppiaalta!" sanoi vanhus, "siellä riippuu niin paljon
-kuvia; ei kukaan tunne niitä eikä välitä niistä, sillä ne ihmiset
-ovat kaikki haudassa, mutta hänet minä ennen tunsin ja nyt hän on
-ollut poissa puolen vuosisataa."
-
-Ja kuvan alapuolella riippui lasin alla kimppu kuihtuneita kukkia;
-varmaan ne olivat nekin puolen vuosisadan vanhat, niin vanhoilta ne
-näyttivät. Ja suuren kellon heiluri kävi edestakaisin ja viisari
-kiertyi kiertymistään ja esineet huoneessa kävivät yhä vanhemmiksi,
-mutta sitä eivät ne huomanneet.
-
-"Kotona sanovat", sanoi pieni poika, "että sinä olet niin hirveän
-yksin!"
-
-"Oi", sanoi vanhus, "vanhat ajatukset ja kaikki mitä ne tuovat
-mukanaan, käyvät minua tervehtimässä ja nythän sinäkin tulet! --
-minun on hyvin hyvä olla!"
-
-Ja sitte otti hän hyllyltä kuvakirjan, siinä oli kokonaisia pitkiä
-juhlakulkueita, mitä kummallisimpia vaunuja, jommoisia ei nähdä
-meidän päivinämme, sotamiehiä jotka olivat kuin risti-sotamies ja
-porvareita, käsissä liehuvat liput; räätälien lipussa oli sakset,
-joita kaksi jalopeuraa piteli, suutarien lipussa ei ollut saappaita,
-mutta kotka jolla oli kaksi päätä, sillä suutarit asettavat aina
-asiansa niin, että voivat sanoa: niitä on pari. -- Se se vasta oli
-kuvakirja!
-
-Ja vanha mies meni toiseen huoneeseen hakemaan sokeroitua
-marjahilloa, omenia ja pähkinöitä; -- ihanaa siellä vanhassa talossa
-vaan oli.
-
-"Minä en kestä tätä!" sanoi tinasotamies, joka seisoi piirongilla;
-"täällä on niin yksinäistä ja surullista; ei, kun on tottunut
-perhe-elämään, niin ei tähän ensinkään voi tottua! -- Minä en kestä
-tätä! Koko päivä on niin pitkä ja ilta on vieläkin pitempi! ei täällä
-ole ensinkään sellaista kuin tuolla toisella puolella sinun luonasi,
-missä isäsi ja äitisi puhuvat niin ystävällisesti ja missä sinä ja te
-kaikki herttaiset lapset pidätte niin hauskaa peliä. Ei, kyllä tämän
-vanhan miehen luona on yksinäistä! luuletko hänen saavan keneltäkään
-suudelmaa? luuletko hänen saavan lempeitä silmäyksiä tai joulupuuta?
-Ei hän saa mitään muuta kuin hautajaisia! minä en kestä tätä!"
-
-"Älä katsele asioita niin surullisilla silmillä!" sanoi pieni
-poika, "minusta täällä on niin kaunista ja tulevathan kaikki vanhat
-ajatukset ja kaikki mitä ne tuovat mukanaan tervehtimään!"
-
-"Niitä en minä näe enkä tunne!" sanoi tinasotamies, "minä en kestä
-tätä!"
-
-"Sinun täytyy!" sanoi pieni poika.
-
-Tyytyväisenä ja onnellisena tuli pieni poika kotiin ja päivät
-kuluivat ja viikot vierivät ja päätä nyökytettiin sekä vanhaan taloon
-että vanhasta talosta ja sitte tuli pieni poika taasen vieraisiin
-kadun toiselle puolelle.
-
-Ja puusta veistetyt torventoitottajat puhalsivat: "pararamppampaa!
-pieni poika tulee! pararamppamppaa!" ja ritarikuvien miekat ja
-varustukset kalskoivat ja silkkihameet kahisivat, siannahka pakisi,
-ja vanhojen tuolien selässä tuntui luuvalo: "aijai!" Tämä kerta meni
-ihan niinkuin ensi kertakin, sillä vanhassa talossa kului toinen
-päivä ja tunti aivan niinkuin toinenkin.
-
-"Minä en kestä tätä!" sanoi tinasotamies, "minä olen itkenyt tinaa!
-täällä on liian surullista! mieluummin minä lähden sotaan ja kadotan
-sekä kädet että jalat! onhan sitte edes jotakin vaihtelevaa. Minä
-en kestä tätä! -- nyt minä tiedän miltä tuntuu kun vanhat ajatukset
-ja kaikki mitä ne tuovat mukanaan, tulevat tervehtimään. Minun omat
-vanhat ajatukseni ovat käyneet tervehtimässä ja usko pois, se ei ajan
-pitkään ole ensinkään hauskaa, minä olin lopulta hyppäämäisilläni
-alas piirongilta. Kaikki te tuolta kadun toiselta puolelta olitte
-niin selvästi silmissäni, aivan kuin te todella olisitte olleet
-täällä; oli olevinaan sunnuntaiaamu, se sama, jonka sinä hyvin
-tiedät! Kaikki te lapset seisoitte pöydän edessä veisaamassa
-virttänne niinkuin te joka aamu teette; te seisoitte hartaina,
-ristissä käsin ja isä ja äiti olivat hekin yhtä hartaina ja sitte
-lensi ovi auki ja pikku sisko Maria, joka ei vielä ole kahdenkaan
-vuoden vanha ja joka aina tanssii kun hän kuulee soittoa tai laulua,
-olkoon se mitä laulua tahansa, pistettiin huoneeseen, -- hänen ei
-tällä kertaa olisi pitänyt päästä sisään -- ja hän rupesi tanssimaan,
-mutta ei päässyt kiinni tahdin päähän, sillä sävelet olivat niin
-pitkät. Ja sitte hän asettui toiselle jalalleen ja painoi päätään
-alas, mutta ei se riittänyt sittenkään. Te seisoitte kaikki kovin
-vakavina, vaikka se oli aika vaikeaa, mutta minä hymyilin mielessäni
-ja putosin siitä syystä alas pöydältä ja sain kuhmun, joka on jälellä
-tänäkin päivänä, sillä minä en tehnyt oikein kun hymyilin. Mutta
-kaikki nämä palaavat mieleeni ja muutkin mitä olen kokenut; on
-sitä siinäkin vanhoja ajatuksia ja niiden seuralaisia. -- Sanoppa
-nyt vieläkö te sunnuntaisin veisaatte? Kerroppa vähäisen pienestä
-Mariasta! ja miten toverini, toinen tinasotamies jaksaa! niin, hän on
-onnen poika, hän! -- minä en kestä tätä!"
-
-"Minä olen lahjoittanut sinut tänne!" sanoi pieni poika; "sinun
-täytyy pysyä täällä; etkö ymmärrä sitä?"
-
-Ja vanha mies toi laatikon, jossa oli paljon nähtävää, sekä rahalipas
-että taularasia ja sellaisia suuria, kullattuja kortteja, joita ei
-milloinkaan enään näe. Ja suuria laatikkoja avattiin ja soittokone
-avattiin -- sisäpuolella sen kannessa oli maisema, ja sen ääni oli
-niin käheä, kun vanha mies sitä soitti; ja sitte hän hyräili laulua.
-
-"Niin, sitä hän lauloi!" sanoi vanhus ja nyökytti päätään kuvalle,
-jonka oli ostanut romukauppiaalta. Ja vanhan miehen silmät loistivat
-niin kirkkaina.
-
-"Minä tahdon sotaan! minä tahdon sotaan!" huusi tinasotamies niin
-paljon kuin kurkusta pääsi, ja syöksyi alas permannolle. --
-
-Kas, minne se joutuikaan? Vanha mies etsi ja pieni poika etsi, mutta
-sotamiestä ei löytynyt ja sille tielleen se jäi. "Kyllä minä sen
-löydän!" sanoi vanhus, mutta hän ei koskaan löytänyt sitä; permanto
-oli niin laho ja täynnä reikiä; -- tinasotamies oli pudonnut rakoon
-ja makasi siellä kuin avonaisessa haudassa.
-
-Ja se päivä meni menojaan ja pieni poika palasi kotiin, ja se viikko
-vierähti loppuun ja monet viikot vierivät. Ikkunat olivat aivan
-jäässä; pienen pojan täytyi hyvän aikaa istua hengittämässä ruutuun
-ennenkuin sai siihen aukon josta saattoi katsella vanhaa taloa. Tuuli
-oli tuiskuttanut kaikki koristukset ja kirjoitukset täyteen lunta,
-portaat lepäsivät hangen peitossa ikäänkuin ei ketään olisi ollut
-kotona; ja ketään ei ollutkaan kotona, vanha mies oli kuollut.
-
-Illalla pysähtyivät vaunut talon edustalle ja vaunuihin kannettiin
-vanha mies arkussaan, hänet piti vietämän maalle haudattavaksi.
-Tuossa hän nyt meni, mutta kukaan ei saattanut, olivathan kaikki
-hänen ystävänsä kuolleet. Ja pieni poika heitti lentosuudelmia
-perässä.
-
-Muutaman päivän perästä pidettiin vanhassa talossa huutokauppa ja
-pieni poika näki ikkunastaan kuinka vanhoja ritareja ja vanhoja
-naisia, pitkäkorvaisia kukkaruukkuja, vanhoja tuoleja ja vanhoja
-kaappeja kannettiin pois, mikä joutui sinne, mikä tänne; naisen kuva,
-joka oli löydetty romukauppiaalta, joutui takaisin romukauppiaalle
-ja sinne se jäi riippumaan, sillä eihän kukaan enään tuntenut sitä
-naista eikä kukaan välittänyt vanhasta kuvasta.
-
-Keväämmällä hajoitettiin koko talo, rytöhän se oli, sanoivat ihmiset.
-Kadulta saattoi selvästi nähdä siihen huoneeseen, jonka seinät olivat
-päällystetyt siannahalla. Siannahka revittiin ja raastettiin rikki;
-parvekkeen vihanta kierteli villissä upeudessaan hirsiä, jotka
-hajoamistaan hajosivat. -- Puhdasta tuli.
-
-"Vihdoinkin!" sanoivat naapuritalot.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Ja siihen paikkaan rakennettiin kaunis talo suurine ikkunoineen
-ja siloisine seinineen, mutta rakennuksen edustalle, siihen missä
-vanha talo oikeastaan oli seisonut, istutettiin pieni puutarha, ja
-naapurin seinää peitti villi viiniköynnös; puutarhan ympärille tuli
-suuri rauta-aita ja rautaportti, komean näköistä se oli, ihmiset
-pysähtyivät tirkistelemään sisään raoista. Ja varpusia asettui
-laumoittain viiniköynnökseen ja ne kirkuivat ihan kilpaa ja puhuivat
-ja supattelivat, mutta eivät ne puhuneet vanhasta talosta, eivät ne
-enään voineet sitä muistaa, siitä oli kulunut niin monta vuotta, että
-pieni poika oli kasvanut aika mieheksi. Niin, kelpo mies hänestä
-olikin tullut, hän tuotti iloa vanhemmilleen ja hän oli juuri mennyt
-naimisiin ja pienen vaimonsa kanssa muuttanut tähän taloon, jonka
-edustalla oli puutarha; ja mies seisoi vaimonsa kanssa puutarhassa,
-vaimo istutti juuri maahan metsäkukkaa, joka hänestä oli niin
-kaunis. Hän asetti sen maahan pienellä kädellään ja paineli multaa
-sormillaan. -- Ai! Mikä siellä oli? Hän oli pistänyt sormeensa. Joku
-terävä esine pisti esiin pehmoisesta mullasta.
-
-Se oli -- ajatteleppas vaan! se oli tinasotamies, sama joka oli
-hukkunut vanhalta mieheltä. Se oli kierinyt ja vierinyt soran ja
-rojun joukossa ja vihdoin viimein vuosikausia maannut maan mullassa.
-
-Ja nuori vaimo pyyhki sotamiestä vihriällä lehdellä ja vihdoin
-hienolla nenäliinallaan, jossa oli niin suloinen haju! ja sotamies
-tunsi heränneensä kuin horroksista.
-
-"Näytäppäs minullekin!" sanoi nuori mies, hymyili ja nyökytti
-päätään. "Niin, sama se ei voi olla, mutta muistuu mieleeni juttu
-tinasotamiehestä, joka minulla oli, kun olin pieni poika!" ja sitte
-hän kertoi vaimolleen vanhasta talosta ja vanhasta miehestä ja
-tinasotamiehestä, jonka hän lähetti hänelle kun hän oli niin kauhean
-yksin; ja hän kertoi jutun ihan sellaisena kuin se oli tapahtunut
-ja kyyneleet nousivat nuoren vaimon silmiin kun hän ajatteli vanhaa
-taloa ja vanhaa miestä.
-
-"Entä jos se kuitenkin on sama tinasotamies", sanoi hän, "minäpä
-panen hänet talteen ja muistan kaikki mitä olet minulle kertonut;
-mutta vanhan miehen hauta sinun vielä pitää minulle näyttää!"
-
-"En tiedä missä se on", sanoi hän, "eikä sitä kukaan tiedä! Kaikki
-hänen ystävänsä olivat kuolleet, ei kukaan hoitanut hautaa ja minä
-olin vain pieni poika!"
-
-"Kuinka hän mahtoi olla kauhean yksin!" sanoi nuori vaimo.
-
-"Kauhean yksin!" sanoi tinasotamies, "mutta suloista on sentään että
-joku muistelee!"
-
-"Suloista!" kuului ääni ihan likeltä, mutta yksin tinasotamies näki,
-että puhuja oli siannahanpalanen; kultaus oli kulunut kokonaan pois,
-se oli kostean mullan karvainen, mutta sillä oli oma mielipide ja sen
-se lausui:
-
-    "Kultaus kuluu,
-    Siannahka kestää."
-
-Sitä tinasotamies kuitenkaan ei uskonut.
-
-
-
-
-VESIPISARA.
-
-
-Kaiketi sinä tunnet suurennuslasin. Sehän on sellainen pyöreä
-silmälasi, joka tekee kaikki sata kertaa suuremmaksi todellista
-kokoa. Kun sitä nyt pitää silmän edessä ja katselee vesipisaraa, joka
-on otettu lammikosta, niin näkee tuhansia kummallisia eläimiä, joita
-ei muuten milloinkaan näe vedessä. Mutta ne ovat kun ovatkin siellä
-ja se on totinen tosi. Näyttää melkein siltä kuin silmän alla olisi
-kokonainen lautasellinen äyriäisiä, jotka kiehuvat ja kuhisevat. Ja
-ne ovat niin nälkäiset, ne repivät toisiltaan kädet ja jalat ja päät
-ja kyljet, ja ovat kuitenkin omalla tavallaan iloiset ja tyytyväiset.
-
-Oli sitte kerran vanha mies, jota ihmiset sanoivat Ripi-Rapiksi,
-sillä se oli hänen nimensä. Hän tahtoi aina joka asiasta löytää niin
-paljon hyvää kuin mahdollista ja jollei hän muuten onnistunut, niin
-käytti hän taikakeinoja.
-
-Eräänä päivänä istuu hän suurennuslasi kädessä ja katselee
-vesipisaraa, joka on otettu vesilätäköstä ojassa. Hei vaan sitä
-ripinää ja rapinaa! tuhannet pienet elukat siellä hyppelivät ja
-juoksentelivat, nipistelivät ja purivat toisiaan.
-
-"Mutta tämähän on kauheaa!" sanoi vanha Ripi-Rapi, "eikö niitä nyt
-saa elämään sovussa ja rauhassa ja jokaista pitämään huolta omista
-asioistaan!" ja hän mietti päänsä halki, mutta ei vaan onnistunut ja
-sitte hänen täytyi tarttua taikatemppuihin. "Minäpäs värjään niitä
-vähän, niin näkyvät selvemmin!" sanoi hän ja sitte hän tipautti
-ikäänkuin pienen pisaran punaista viiniä vesipisaraan, mutta se
-olikin noidanverta, ihkasen hienointa lajia, joka maksaa kaksi
-killinkiä; ja samassa kävivät kaikki kummalliset elukat ruumiiltaan
-ihan ruusunpunaisiksi, vesipisara oli ihan kuin kokonainen kylä
-alastomia villejä.
-
-"Mitä sinä siinä puuhaat?" kysyi toinen vanha noita, jolla ei ollut
-nimeä ja jonka nimettömyyttä pidettiin erittäin hienona.
-
-"Niin, jos sinä arvaat mitä tämä on", sanoi Ripi-Rapi, "niin minä
-lahjoitan sinulle kaikki tyynni; mutta ei sitä niinkään helposti
-arvaa, kun ei edeltäkäsin tiedä!"
-
-Ja nimetön noita katsahti suurennuslasiin. Siellä näytti todella
-olevan kokonainen kylä, jossa kaikki ihmiset juoksentelivat ilman
-vaatteita! Kauhealta se näytti mutta vielä kauheampaa oli katsella
-kuinka toinen töykki ja tyrkki toista, kuinka ne nyppivät ja
-nipistelivät toisiaan, purivat ja raastoivat toisiaan. Se mitä
-oli alhaalla, piti nostettaman ylös ja se mitä oli ylhäällä piti
-raastettaman alas! "Kas! kas! tuolla on pitempi jalka kuin minulla
--- pois se! Tuolla on pieni nystyrä korvan takana, pieni, viaton
-nystyrä, mutta se kiusaa häntä ja kiusatkoon samalla enemmänkin!" ja
-kaikki iskivät nystyrään kyntensä ja häntä riistettiin ja raastettiin
-sen pienen nystyrän takia. Siellä oli sitte yksikin olento, joka
-istui hiljaa kuin pieni neitonen eikä kenellekään toivonut muuta
-kuin sopua ja rauhaa, mutta neitonen vedettiin esiin ja he rupesivat
-riistämään ja raastamaan ja syömään häntä!
-
-"Erinomaisen hupaista!" sanoi noita.
-
-"Niin kyllä, mutta mitä sinä luulet sen olevan?" kysyi Ripi-Rapi.
-"Voitko arvata?"
-
-"Kyllähän sen näkee!" sanoi toinen, "tietysti se on Köpenhamina tai
-joku toinen suuri kaupunki, kaikkihan ne ovat samannäköiset. Suuri
-kaupunki se on!"
-
-"Se on likalätäkön vettä!" sanoi Ripi-Rapi.
-
-
-
-
-ONNELLINEN PERHE.
-
-
-Suurin lehti tässä maassa on varmaankin takkiaisen lehti. Jos sen
-panee pienen vatsansa päälle, niin siitä tulee kokonainen esiliina
-ja jos sitä pitelee päänsä päällä, niin se miltei tekee sateenvarjon
-virkaa, sillä niin hirveän iso se on. Takkiainen ei milloinkaan kasva
-yksinään, vaan missä yksi on, siellä on aina useampia. Kauniit ne
-ovat ja sitä kauneutta syövät etanat. Se on etananruokaa. Suuret
-valkoiset etanat, joista hienot herrasväet ennen muinoin tekivät
-hakkelusta, söivät ja sanoivat: "hyvältä maistuu!" sillä he luulivat
-sen maistuvan hyvältä, he elivät takkiaislehdistä ja sentähden
-kylvettiin takkiaisia.
-
-Oli kerran vanha herraskartano, jossa ei enään syöty etanoita, ne
-olivat kuolleet sukupuuttoon, mutta takkiaiset eivät olleet kuolleet,
-ne kasvoivat kasvamistaan, peittivät kaikki käytävät ja kukkalavat,
-niitä ei enään mitenkään saanut pysymään kurissa, niistä tuli
-kokonainen takkiaismetsä; siellä täällä oli omena- tai luumupuu,
-muuten ei kukaan olisi aavistanut puutarhassa olevansakaan; joka
-paikka oli täynnä takkiaisia -- ja täällä asui kaksi viimeistä,
-ijänikuista etanaa.
-
-Eivät ne itsekään tietäneet kuinka vanhat olivat, mutta sen ne
-selvään muistivat, että niitä oli ollut paljon useampia, että niiden
-perhe oli kotoisin vieraasta maasta ja että koko metsä oli istutettu
-niitä varten. Ne eivät koskaan olleet käyneet metsän ulkopuolella,
-mutta ne tiesivät että maailmassa vielä oli jotakin muutakin, jota
-sanottiin kartanoksi ja siellä etanat keitettiin, kävivät mustiksi
-ja pantiin hopeavadille; mutta mitä sitte tapahtui, siitä ei ollut
-tietoa. Miltä se keittäminen ja hopeavadilla lepääminen oikeastaan
-tuntui -- sitä eivät he voineet aavistaa, mutta ihanaa se varmaan
-oli ja erinomaisen hienona sitä pidettiin. He kysyivät turilaalta,
-sammakolta ja kasimadolta, mutta ne eivät osanneet antaa mitään
-neuvoa, ne eivät olleet koskaan joutuneet pataan eivätkä hopeavadille.
-
-Vanhat, valkoiset etanat olivat ylhäisimmät maailmassa, sen he
-kyllä tiesivät. Metsä oli olemassa heidän tähtensä ja herraskartano
-seisoi paikoillaan vain sitä varten että he tulisivat keitetyiksi ja
-pääsisivät hopeavadille.
-
-He viettivät hyvin yksinäistä ja onnellista elämää ja koska ei
-heillä itsellään ollut lapsia, olivat he ottaneet taloonsa pienen,
-tavallisen etanan, jota kasvattivat omanaan, mutta ei se pienokainen
-tahtonut kasvaa, sillä se oli tavallinen etana; vaan vanhukset,
-varsinkin äiti, etanaemo, oli kuitenkin huomaavinaan että se suureni
-ja hän pyysi isää, koskei hän muuten sitä huomannut, koettamaan
-pientä kuorta, ja isä koetti ja huomasi, että äiti oli oikeassa.
-
-Eräänä päivänä tuli rankka sade. "Kuuleppas, kuinka
-rum-rum-rummuttavat takkiaislehtiä!" sanoi etana-isä.
-
-"Tänne pisaroi!" sanoi etanaemo. "Vesihän valuu alas varsia!
-Saat nähdä, että kaikki kastuu! Onneksi meillä on hyvä majamme
-ja pienokaisella niinikään. Me olemme sentään onnellisemmassa
-asemassa kuin kaikki muut luontokappaleet; me olemme tämän maailman
-herrasväki, se on selvää se. _Meille_ on syntymästä saakka
-valmistettu maja ja takkiaismetsä on kylvetty meitä varten --! olisi
-hauska tietää kuinka kauvas se ulottuu ja mitä sen ulkopuolella on!"
-
-"Ei siellä ole mitään!" sanoi etana-isä. "Parempaa kuin meillä ei
-missään kuitenkaan voi olla, minulla ei ole mitään toivomisen varaa!"
-
-"Mutta minulla on", sanoi emo, "minä näkisin mielelläni kartanon,
-soisin että minut keitettäisiin ja laskettaisiin hopeavadille, niin
-on kaikkien esi-isiemme käynyt ja se on jotakin ihan ihmeellistä,
-usko pois vaan!"
-
-"Ehkäpä koko kartano on romahtanut nurin!" sanoi etana-isä, "tai
-ehkä takkiaismetsä on kasvanut sen umpeen niin etteivät ihmiset
-pääse ulos. Eihän sillä asialla sitäpaitsi ole kiirettä, mutta sinä
-hätiköit aina niin kauheasti, ja pienokainen näyttää ottavan saman
-tavan; kolme päivää hän nyt on ryöminyt ylös tuota vartta, ihan
-päätäni alkaa särkeä kun häntä katson!"
-
-"Älä nyt toru!" sanoi etanaemo, "hän ryömii niin varovaisesti, kyllä
-hän vielä tuottaa meille iloa, ja ketä varten me vanhat eläisimme
-jollei häntä varten, eihän meillä muita ole! Mutta oletko ajatellut
-mistä saamme hänelle vaimon. Mitäs luulet, eiköhän tuolla etempänä
-takkiaismetsässä olisi ketään meidän rotuamme?"
-
-"Kyllä kai siellä on mustia etanoita", sanoi vanhus, "mustia
-etanoita ilman kuorta, mutta se on niin epähienoa ja sitte ne vielä
-luulevat olevansa ties mitä, mutta voimmehan me uskoa sen tehtävän
-muurahaisille, nehän juoksentelevat edestakaisin ikäänkuin niillä
-olisi tärkeääkin tekemistä, varmaan ne tietävät neuvoa vaimon
-pienelle etanallemme!"
-
-"Minä tiedän mitä herttaisimman!" sanoivat muurahaiset, "mutta minä
-pelkään ettei se oikein käy, sillä hän on kuningatar!"
-
-"Se ei tee mitään!" sanoi vanhus. "Onko hänellä kuori?"
-
-"Hänellä on linna!" sanoivat muurahaiset, "komea muurahaislinna ja
-linnassa seitsemän sataa käytävää!"
-
-"Kiitoksia paljon!" sanoi etanaemo, "emme me anna poikaamme
-muurahaispesään! jollette te paremmin toimita tehtävää, niin me
-uskomme sen valkoisille hyttysille, ne ovat liikkeellä sekä sateessa
-että päiväpaisteessa, ne tuntevat takkiaismetsän sekä sisältä että
-päältä."
-
-"Kyllä me tiedämme hänelle vaimon!" sanoivat hyttyset, "sata
-ihmisaskelta tästä istuu karviaismarjapensaassa pieni etana, jolla on
-kuori ja joka on aivan yksinäinen ja naimaiässä. Sinne on vain sata
-ihmisaskelta!"
-
-"Hyvä, antaa hänen tulla tänne!" sanoivat vanhukset, "sulhasella on
-kokonainen takkiaismetsä, morsiamella vain pensas!"
-
-Ja hyttyset toivat pienen etananeitosen. Kesti kahdeksan päivää
-ennenkuin hän pääsi perille, mutta se oli erinomaisen hyvä asia,
-sillä näkyihän siten selvästi että hän oli oikeaa rotua.
-
-Ja sitte he viettivät häitä. Kuusi kiiltomatoa loisti minkä jaksoi;
-muuten olivat häät hiljaiset, sillä etanavanhukset eivät kärsineet
-melua ja rähinää, mutta etanaemo piti kauniin puheen -- isä ei saanut
-sanaa suustaan, hän oli niin mielenliikutuksissaan -- ja sitte he
-luovuttivat nuorelle parille perinnöksi koko takkiaismetsän ja
-sanoivat, kuten aina ennenkin olivat sanoneet, että se oli paras
-maailmassa ja vakuuttivat, että kun he viettävät siivoa ja rehellistä
-elämää ja lisääntyvät, niin heidän lapsensa kerran pääsevät
-herraskartanoon, keitetään mustiksi ja lasketaan hopeavadille.
-
-Ja sen puheen pidettyä ryömivät vanhukset kuoreensa eivätkä enään
-milloinkaan tulleet ulos; he nukkuivat. Nuori etanapari hallitsi
-metsää ja sai lukuisia jälkeläisiä, mutta ei niitä koskaan keitetty
-eivätkä ne koskaan päässeet hopeavadille; ja he tulivat siihen
-johtopäätökseen, että kartano oli romahtanut nurin ja ihmiset
-kuolleet maailmasta sukupuuttoon; ja olihan se totta, koskei kukaan
-pannut sitä vastaan; ja sade rummutteli takkiaislehtiä valmistaakseen
-heille soittoa ja aurinko paistoi saattaakseen takkiaismetsään
-kauniin valaistuksen, kaikki se tapahtui heidän tähtensä; ja he
-olivat hyvin onnelliset ja koko perhe oli onnellinen, sillä sitä se
-totisesti oli.
-
-
-
-
-ÄITI.
-
-
-Äiti istui kerran pienen lapsensa luona. Hän oli niin suruissaan,
-hän niin kovasti pelkäsi, että se kuolisi. Se oli niin kalpea,
-pienet silmät olivat sulkeutuneet, hengitys kulki niin heikosti,
-vain silloin tällöin veti lapsi syvältä henkeään, ikäänkuin siltä
-olisi päässyt huokaus. Ja yhä suruisemmaksi kävi äiti katsellessaan
-pienokaistaan.
-
-Joku koputti oveen ja huoneeseen astui köyhä, vanha mies, hartioilla
-suuri hevosloimi. Se oli lämmin ja lämmintä hän tarvitsi, olihan
-kylmä talvi. Maa oli lumen ja jään peitossa ja viima vinkui niin että
-kasvoja poltti.
-
-Vanhus värisi vilusta. Kun sitte lapsi hetkiseksi sattui nukkumaan,
-nousi äiti, pani olutta ruukkuun ja pisti ruukun uuniin lämpiämään
-vanhukselle. Vanhus liikutteli kehtoa ja äiti istui tuolilla hänen
-vieressään ja katseli sairasta lastaan, joka hengitti niin raskaasti,
-ja liikutti pientä kättä.
-
-"Etkö usko että minä saan pitää hänet?" kysyi äiti. "Eihän Jumala
-toki ota häntä pois!"
-
-Vanha mies oli Kuolema itse. Hän nyökäytti niin oudosti päätään
--- se saattoi yhtä hyvin merkitä myöntymystä kuin kieltoakin. Ja
-äiti tuijotti eteensä maahan, kyyneleet valuivat alas poskia. Hänen
-päänsä kävi niin raskaaksi, hän ei kolmeen päivään eikä kolmeen
-yöhön ollut ummistanut silmiään ja nyt hän nukahti, mutta aivan
-silmänräpäykseksi, sillä samassa karkasi hän pystyyn ja hänen oli
-niin vilu, että hän värisi. "Mitä on tapahtunut?" sanoi hän ja
-katseli ympärilleen. Mutta vanhus oli poissa ja hänen pieni lapsensa
-oli poissa, vanhus oli vienyt sen mukaansa. Nurkassa käydä raksutti
-vanha kello. Suuri lyijypaino valui maahan asti. Kuului kolaus ja
-sitte kello seisahtui.
-
-Mutta äiti raukka karkasi ulos huoneesta huutelemaan lastaan.
-
-Pihamaalla, keskellä lumikinosta istui nainen, yllä pitkät, mustat
-vaatteet ja hän virkkoi: "Kuolema kävi talossasi, minä näin hänen
-rientävän pois, sylissään pieni lapsesi. Hän kulkee niin nopeasti,
-ettei tuulikaan pysty kilpailemaan hänen kanssaan. Hän ei milloinkaan
-anna takaisin, mitä kerran on ottanut!"
-
-"Sano minulle vain mitä tietä hän meni!" sanoi äiti. "Sano vain se,
-niin minä kyllä hänet löydän."
-
-"Kyllä tien tiedän!" vastasi mustapukuinen nainen, "mutta minä en
-sano sitä ennenkuin olet laulanut minulle kaikki ne laulut, jotka
-lapsellesi lauloit. Minä pidän niistä, minä olen ne ennenkin kuullut,
-minä olen Yö ja katso, minä näin sinun kyyneleesi kun sinä niitä
-lauloit."
-
-"Minä laulan ne kaikki, kaikki!" sanoi äiti, "mutta älä vaan viivytä
-minua, että saavutan hänet ja löydän lapseni".
-
-Mutta Yö seisoi äänetönnä. Silloin rupesi äiti vääntelemään käsiään
-ja hän itki ja lauloi, ja paljon oli lauluja mutta kyyneliä vielä
-enemmän. Yö lausui: "käy oikealle, mustanpuhuvaan kuusikkoon, sinne
-näin Kuoleman suuntaavan askeleensa pienen lapsesi kanssa".
-
-Syvällä metsässä haaraantuivat tiet eikä äiti enään tietänyt minne
-mennä. Hän tapasi orjantappurapensaan, mutta siinä ei ollut lehtiä
-eikä kukkasta, olihan kylmä talvi ja oksilla riippui jääpuikkoja.
-
-"Etkö ole nähnyt Kuoleman käyvän tästä pienen lapseni kanssa?"
-
-"Olen!" sanoi orjantappurapensas, "mutta minä en näytä sinulle tietä
-ennenkuin sinä sulatat minut sydämesi lämmöllä; minä kuolen viluun,
-minä muutun jääksi".
-
-Ja hän likisti orjantappurapensaan rintaansa vastaan, likisti niin
-lujasti, jotta se oikein lämpiäisi. Ja piikit syöpyivät hänen
-lihaansa asti ja hänen verensä vuosi suurina pisaroina, mutta
-orjantappurapensas sysäsi tuoreita, vihreitä lehtiä ja rupesi
-kukkimaan keskellä kylmää talviyötä. Niin saattaa murheellisen äidin
-sydän lämmittää. Ja orjantappurapensas neuvoi hänelle tien, jota
-hänen piti kulkea.
-
-Hän tuli suuren järven rannalle. Ei siellä ollut ruuhta eikä venettä.
-Jää ei vielä kestänyt, mutta ei enään ollut avovettäkään eikä järvi
-ollut niin matala, että hän olisi voinut kahlata sen poikki. Ja
-yli hänen täytyi päästä, jos mieli lapsensa löytää. Silloin hän
-laskeutui maahan ja päätti juoda järven kuiviin ja sehän on ihmiselle
-mahdotonta, mutta murheellinen äiti arveli, että ehkä voisi tapahtua
-ihme.
-
-"Ei se käy!" sanoi järvi. "Paras on että koetamme toimia yhdessä.
-Minä kerään mielelläni helmiä ja niin kirkkaita helmiä kuin sinun
-silmäsi en vielä ole nähnyt; jos sinä itket ne minulle, niin lupaan
-kantaa sinut sille suurelle ansarille missä Kuolema asuu ja hoitaa
-puita ja kukkia; jokainen niistä on ihmiselämä!"
-
-"Minä annan mitä hyvänsä, kunhan pääsen lapseni luo!" sanoi
-itkettynyt äiti ja itki itkemistään, ja hänen silmänsä painuivat
-meren pohjalle ja muuttuivat kalliiksi helmiksi, mutta aalto nosteli
-häntä ikäänkuin hän olisi istunut kehdossa ja tuossa tuokiossa joutui
-hän toiselle rannalle, missä seisoi penikulman levyinen, kummallinen
-talo. Ei saattanut tietää oliko se vuori metsineen, rotkoineen, vai
-oliko se rakennus, mutta äiti raukka ei nähnyt mitään, olihan hän
-itkenyt silmänsä järven pohjaan.
-
-"Mistä minä löydän Kuoleman, joka vei pienen lapseni?" sanoi hän.
-
-"Hän ei vielä ole tullut!" vastasi vanha hautaeukko, joka vartioi
-Kuoleman suurta ansaria. "Kuinka sinä olet löytänyt tänne ja kuka on
-auttanut sinua?"
-
-"Jumala on auttanut minua!" vastasi äiti. "Hän on laupias ja olethan
-sinäkin! Mistä minä löydän pienen lapseni?"
-
-"En tunne lastasi", vastasi vaimo, "ja sinä et näe! Tänäkin yönä
-on moni puu ja kukkanen lakastunut. Pian tulee Kuolema istuttamaan
-niitä uudestaan. Tiedäthän, että kullakin ihmisellä on elämän puu
-tai kukkanen, aina kunkin luonteen mukaan. Ne ovat ihan tavallisten
-kasvien kaltaiset, mutta niissä sykkii sydän. Lapsen sydän sykkii
-sekin. Koeta seurata sykintää, ehkäpä tunnet lapsesi. Mutta mitä sinä
-minulle annat, jos neuvon mitä sinun vielä on tekeminen?"
-
-"Minulla ei ole mitään antamista", sanoi murheellinen äiti, "mutta
-minä menen maailman ääriin, jos tahdot".
-
-"Sinne ei minulla ole asiaa", sanoi vaimo, "mutta anna minulle
-pitkät, mustat hiuksesi; tiedät kyllä itsekin kuinka kauniit ne ovat,
-niistä minä pidän. Sinä saat sijaan minun valkoiset hapseni, ovathan
-nekin sentään jonkin arvoiset!"
-
-"Etkö vaadi enempää!" sanoi äiti, "ne minä annan mielelläni!" ja hän
-antoi vaimolle kauniit mustat hiuksensa ja sai vaimolta lumivalkoiset
-sijaan.
-
-Ja sitte he astuivat Kuoleman suureen ansariin, missä puita ja
-kukkasia kasvoi kummallisesti sekaisin. Siellä seisoi hienoisia
-hyasintteja lasikupujen alla ja siellä seisoi suuria, vankkoja
-pioneja; siellä versoi vesikasveja, toiset olivat terveet ja
-tuoreet, toiset sairaalloiset. Vesikäärmeet laskeutuivat niiden
-lehdille ja mustat kravut pureutuivat niiden varsiin. Siellä seisoi
-sorjia palmupuita, tammia ja plataneja, siellä oli persiljaa ja
-kukkivaa tymiania. Jokaisella puulla ja kukkasella oli oma nimensä
-ja jokaisessa oli ihmiselämä, ihminen eli vielä, mikä Kiinassa,
-mikä Grönlannissa, mikä missäkin maailmalla. Välistä seisoi suuria
-puita niin pienissä ruukuissa, että ne olivat tukehtumaisillaan ja
-särkemäisillään ruukkunsa; usein oli myöskin pieni, mitätön kukkanen
-lihavassa maassa, ympärillä sammalinen suojus ja sitä hoidettiin ja
-hemmoteltiin. Mutta murheellinen äiti kallisti korvansa kaikille
-pienimmille ruukuille kuunnellakseen ihmissydäntä, joka niissä sykki
-ja miljoonien joukosta tunsi hän oman lapsensa.
-
-"Tässä se on!" huusi hän ja levitti kätensä pienen sinisen krokuksen
-päälle, joka kipeänä riippui toisella laidalla.
-
-"Älä koske kukkaan!" sanoi vanha vaimo, "mutta asetu tähän, ja kun
-Kuolema tulee -- minä odotan häntä joka hetki -- niin älä anna hänen
-repiä ylös kukkaa, vaan uhkaa sinä repiä ylös muut kukkaset, siitä
-hän pelästyy. Hänen täytyy tehdä Jumalalle tili joka kasvista eikä
-ainoaakaan saa repiä ylös ennenkuin Jumala on antanut luvan."
-
-Äkkiä kävi jääkylmä henkäys läpi huoneen ja sokea äiti ymmärsi että
-Kuolema tuli.
-
-"Kuinka sinä olet löytänyt tänne?" kysyi hän. "Kuinka sinä olet
-päässyt perille pikemmin kuin minä?"
-
-"Minä olen äiti", tuli vastaukseksi.
-
-Ja Kuolema ojensi pitkän kätensä pientä hentoa kukkaa kohti, mutta
-äiti heitti kätensä sen päälle ja piteli kiinni, lujasti ja samalla
-niin varovaisesti ettei kajonnut ainoaankaan lehteen. Silloin puhalsi
-Kuolema hänen käsilleen ja hän tunsi, että se henkäys oli kylmempi
-kylmää viimaa, ja hänen kätensä kävivät aivan raukeiksi.
-
-"Et sinä sentään voi tehdä minun tahtoani vastaan!" sanoi Kuolema.
-
-"Mutta Jumala voi!" vastasi äiti.
-
-"Minä teen ainoastaan mitä hän tahtoo!" sanoi Kuolema. "Minä olen
-hänen yrttitarhanhoitajansa. Minä korjaan kaikki hänen kukkasensa ja
-puunsa ja istutan ne paratiisin suureen yrttitarhaan, tuntemattomalle
-maalle, mutta miten ne kasvavat ja kummoista siellä on, sitä en
-uskalla sinulle kertoa!"
-
-"Anna minulle lapseni!" sanoi äiti, itki ja rukoili. Ja samassa
-hän molemmin käsin kävi kiinni kahteen kauniiseen kukkaan, jotka
-kasvoivat ihan likellä. "Minä revin ylös kaikki sinun kukkasesi",
-huusi hän Kuolemalle, "sillä minä olen epätoivoissani!"
-
-"Älä niihin koske!" sanoi Kuolema, "sinä sanoit olevasi onneton ja
-nyt sinä tahtoisit tehdä toisen äidin yhtä onnettomaksi!"
-
-"Toisen äidin!" sanoi vaimo raukka ja päästi kukkaset käsistään.
-
-"Tuossa saat silmäsi", sanoi Kuolema. "Minä ongin ne järven pohjasta,
-ne loistivat niin kirkkaasti; en minä tietänyt että ne sinun olivat;
-ota ne, ne ovat nyt entistä kirkkaammat, ja katsele tuohon syvään
-kaivoon tuossa vieressä; minä sanon sinulle niiden molempien kukkien
-nimet, jotka sinä olit repimäisilläsi maasta, sinä saat nähdä niiden
-koko tulevaisuuden, niiden koko ihmisiän, saat nähdä, mitä olit
-tuhoamaisillasi ja hävittämäisilläsi."
-
-Ja äiti katsahti kaivoon; siellä saattoi nähdä onnea ja autuutta, kun
-se toinen oli tuottanut siunausta maailmalle, nähdä kuinka hän oli
-levittänyt iloa ja onnea ympärilleen. Ja äiti näki toisen elämän ja
-se oli surua ja hätää ja ahdistusta ja kurjuutta.
-
-"Molemmat ovat Jumalan tahto!" sanoi Kuolema.
-
-"Kumpiko kukkasista on onnettomuuden ja kumpiko siunauksen?" kysyi
-äiti.
-
-"En sano", vastasi Kuolema, "mutta sen saat tietää, että toinen
-kukkanen oli oma lapsesi, sinä näit oman lapsesi elämän, oman lapsesi
-tulevaisuuden."
-
-Silloin pääsi äidiltä pelvon parahdus: "Kumpiko oli minun lapseni!
-sano minulle! armahda viatonta! vapahda lapseni kaikesta siitä
-kurjuudesta! vie se pois! vie se Jumalan valtakuntaan! unohda
-kyyneleeni, unohda rukoukseni ja kaikki mitä olen sanonut ja tehnyt!"
-
-"En ymmärrä sinua!" sanoi Kuolema. "Tahdotko takaisin lapsesi, tai
-vienkö minä sen seudulle, jota et tunne?"
-
-Silloin väänteli äiti käsiään, lankesi polvilleen ja rukoili Jumalaa:
-"Älä kuule rukoustani, jos minä rukoilen sinun tahtoasi vastaan, joka
-on paras! älä kuule minua! älä kuule minua!"
-
-Ja hän painoi pään helmaansa.
-
-Ja Kuolema läksi hänen lapsensa kanssa tuntemattomaan maahan.
-
-
-
-
-KAULUS.
-
-
-Oli kerran hieno herra, jolla ei ollut muuta omaisuutta kuin
-saapaspihti ja kampa, mutta hänellä oli mitä kaunein kaulus ja tästä
-kauluksesta me nyt kerromme. -- Kaulus oli päässyt naimaikään ja
-sattui sitte kerran joutumaan yhteen pyykkiin sukkanauhan kanssa.
-
-"Totta totisesti!" sanoi kaulus, "en ikinä ole nähnyt mitään niin
-hoikkaa ja hienoa ja hentoa ja herttaista. Saisinko kysyä nimeänne!"
-
-"En sano!" vastasi sukkanauha.
-
-"Mistä te olette kotoisin?" kysyi kaulus.
-
-Mutta sukkanauha ujosteli. Kuka sellaiseen kummalliseen kysymykseen
-meni vastaamaan!
-
-"Te olette varmaan vyötärenauha", sanoi kaulus, "tarkoitan tuollainen
-sisällinen vyötärenauha! Kyllä minä näen, että te tuotatte sekä huvia
-että hyötyä, pieni neitiseni!"
-
-"Te ette saa puhutella minua!" sanoi sukkanauha, "en tiedä antaneeni
-vähintäkään aihetta!"
-
-"Mutta kun on niin kaunis kuin te!" sanoi kaulus, "siinä on toki
-yllin kyllin aihetta!"
-
-"Älkää tulkokaan liian likelle!" sanoi sukkanauha, "te näytätte
-olevan mieshenkilö!"
-
-"Minä olenkin hieno herra!" sanoi kaulus, "minulla on saapaspihti ja
-kampa!" mutta se ei ollut ensinkään totta, sillä hänen herransahan ne
-omisti, mutta hän tahtoi kehua!
-
-"Älkää tulko likelle!" sanoi sukkanauha, "en ole tottunut sellaiseen!"
-
-"Senkin teeskentelijä!" sanoi kaulus ja samassa se nostettiin pyykki
-vasusta; se tärkättiin, sai riippua päiväpaisteessa tuolin selustalla
-ja joutui sitte silityslaudalle. Jo tuli kuuma rauta.
-
-"Rouva!" sanoi kaulus, "pieni leskirouva! minä aivan lämpenen, minä
-muutun aivan toiseksi, minä menetän koko muotoni, te poltatte minut
-piloille! oih! -- minä kosin teitä!"
-
-"Hsss!" sanoi silitysrauta ja kiiti ylpeänä kauluksen yli;
-se kuvitteli nimittäin olevansa höyrypannu, joka on matkalla
-kuljettamaan rautatievaunuja.
-
-"Hsss!" sanoi silitysrauta.
-
-Kauluksen laidat menivät hiukan rikki ja paperisakset tulivat
-leikkaamaan pois ripsejä.
-
-"Oi!" sanoi kaulus, "varmaan te olette suuri tanssijatar! kuinka
-te osaatte heiluttaa jalkojanne! en ole ikinä nähnyt mitään niin
-kaunista! Sitä ei kukaan ihminen osaa tehdä niinkuin te!"
-
-"Sen kyllä tiedän!" sanoivat sakset.
-
-"Kreivitär teistä pitäisi tulla!" sanoi kaulus, "minulla ei ole
-muuta omaisuutta kuin hieno herra, saapaspihti ja kampa --! olisinpa
-kreivi!"
-
-"Kosimistako se on olevinaan!" sanoivat sakset, sillä ne suuttuivat
-ja samassa ne leikkasivat oikein syvään ja kaulus joutui
-virkaheitoksi.
-
-"Minun täytyy kosia kampaa!" sanoi kaulus. "Kummallista kuinka
-hyvin teidän hampaanne säilyvät, pikku neiti! Ettekö te koskaan ole
-ajatellut kihlausta?"
-
-"Olen tietenkin!" sanoi kampa. "Olenhan minä kihloissa saapaspihdin
-kanssa!"
-
-"Kihloissa!" sanoi kaulus; nyt ei enään ollut ketään kosittavaa ja
-kaulus rupesi halveksimaan avioliittoa.
-
-Kului pitkä aika ja kaulus joutui paperitehtaaseen. Siellä oli suuri
-lumppuseurue, hienot erikseen, karkeat erikseen, aivan kuten olla
-piti. Niillä oli kaikilla paljon puhumista, mutta kaulus soitti
-suutaan kaikista eninten, se se oikein osasi kehua.
-
-"Minulla on ollut niin kauhean monta morsianta!" sanoi kaulus, "minä
-en koskaan ole saanut kulkea rauhassa! mutta minä olinkin hieno,
-tärkätty ja silitetty herra! minulla oli sekä saapaspihti että kampa,
-joita en koskaan tarvinnut! -- olisitte vaan nähneet minut kun minä
-kyljelläni lekotin! En ikinä unohda ensimäistä rakastettuani. Se
-oli hieno, herttainen, suloinen vyötärenauha. Hän heittäytyi sitte
-vesivasuun minun tähteni! -- Erään leskirouvan sydän myöskin syttyi
-tuleen, mutta minä jätin sen jähtymään. Tämän haavan, jota minä
-vieläkin kannan, sain eräältä tanssijattarelta, niin nälkäinen hän
-oli! Oma kampani rakastui minuun, lemmensurusta putosivat kaikki
-hampaat hänen suustaan. Paljon minä siinä suhteessa olen kokenut!
-mutta eninten minuun koskee, kun ajattelen sukkanauhaa -- tarkoitan
-vyötärenauhaa -- joka hyppäsi vesivasuun. Omatuntoni soimaa minua
-paljosta, minä halajan päästä valkoiseksi paperiksi!"
-
-Kauluksesta tehtiin valkoista paperia, kaikista lumpuista tehtiin
-valkoista paperia mutta se paperi jolle tämä kertomus on painettu,
-syntyi juuri kauluksesta rangaistukseksi siitä että se niin kauheasti
-kehui ja kertoi olemattomia asioita; ja muistakaamme me, ettemme
-käyttäydy sillä tavalla, sillä eihän sitä voi tietää, vaikka mekin
-kerran joutuisimme lumppuläjään ja meistä tehtäisiin valkoista
-paperia ja meidän tarinamme, kaikista salaisimmatkin, painettaisiin
-sille paperille ja meidän täytyisi itse kulkea kertomassa niitä
-maailmalle, niinkuin kauluksen täytyy.
-
-
-
-
-PELLAVA.
-
-
-Pellava oli täydessä kukassa. Sillä on niin kauniit siniset kukkaset,
-laheat kuin koin siivet mutta vielä paljon hentoisemmat. -- Päivä
-paistoi pellavaan ja sadepilvet kylvettivät sitä, ja se teki sille
-yhtä hyvää kuin pikkulapsille peseminen ja äidin suudelma; lapset
-käyvät siitä paljon kauniimmiksi. Ja niin kävi pellavakin.
-
-"Ihmiset kehuvat minua erinomaisen kauniiksi", sanoi pellava,
-"sanovat että minä kasvan pitkäksi ja että minusta tulee kaunis
-kaistale palttinaa. Kuinka onnellinen minä sentään olen. Varmaan minä
-olen onnellisista onnellisin! Minä voin niin hyvin ja minusta tulee
-jotakin. Kuinka tuo päiväpaiste tekee mielen iloiseksi ja kuinka tuo
-sade on suloista ja virkistävää! Minä olen suunnattoman onnellinen,
-minä olen onnellisista onnellisin!"
-
-"Niin, niin, niin!" sanoivat aidanseipäät, "et sinä tunne maailmaa,
-mutta me tunnemme, meissä on monta mutkaa!" ja sitte ne surullisesti
-narisivat:
-
-    "Hip, hap, hurre,
-    Tusselurre!
-    Loru loppui!"
-
-"Ei, ei se loppunut!" sanoi pellava; "aurinko paistaa huomennakin,
-sade virkistää, ihan minä kuulen kuinka kasvan, ihan minä tunnen
-kukkivani; minä olen onnellisista onnellisin!"
-
-Mutta eräänä päivänä tulivat ihmiset ja kävivät kiinni pellavan
-latvaan ja riistivät sen ylös juurineen päivineen; teki kipeää; sitte
-se pantiin veteen ikäänkuin olisi ollut tarkoitus hukuttaa se, ja
-sitte se pantiin tulelle ikäänkuin olisi ollut tarkoitus paistaa se.
-Kauheaa se oli.
-
-"Mutta eihän sitä aina saa olla hyvillä päivillä!" sanoi pellava,
-"täytyy kokea ja oppia!"
-
-Sen tila paheni pahenemistaan. Pellavaa nuijittiin ja nujerrettiin,
-loukutettiin ja harjattiin, niin, ei se edes tietänyt miksi kaikkia
-niitä temppuja kutsuttiin mitä sille tehtiin, se joutui kuontaloon,
-hyrr-ryrr...! mahdoton oli saada ajatuksia pysymään koossa.
-
-"Minä olen ollut sanomattoman onnellinen!" ajatteli pellava keskellä
-tuskaansa. "Pitää iloita siitä mitä on saanut nauttia! Iloita,
-iloita, oi, voi!" -- ja pellava vaikeroi vielä kun kangaspuihin
-pantiin, -- ja sitte siitä tuli suuri, kaunis kappale palttinaa. Koko
-pellavasta, jokikisestä yrtistä tuli yksi ainoa, ehyt kappale.
-
-"Mutta tämähän on erinomaista! sitä minä en ikinä olisi uskonut! Onpa
-onni oikein potkaissut minua! Aidanseipäät ne ne olivat olevinaan
-viisaat laulaessaan:
-
-    "Hip, hap, hurre,
-    tusselurre!"
-
-"Loru ei laisinkaan ole lopussa! Nyt se vasta alkaa! Tämä on
-erinomaista! Niin, kyllä minä olen kärsinyt, mutta onhan minusta
-sitte tullutkin jotakin; minä olen onnellisista onnellisin! --
-Minä olen niin pehmyt ja vahva, niin valkoinen ja pitkä! on tämä
-sentään toista kuin kasvaa yrttinä maassa, vaikka kukkiakin
-olisi. Ei kukaan hoida, vettäkin saa vaan kun sataa. Nyt minua
-palvellaan hyvin. Palvelustyttö kääntää minut joka aamu, ja joka
-ilta saan ruiskukannusta kylvyn. Papinrouva itse on pitänyt puheita
-minusta ja sanonut minua pitäjän parhaimmaksi palttinakappaleeksi.
-Onnellisemmaksi minä en enään voi tulla!"
-
-Palttina joutui sitte katon alle ja saksien hampaisiin. Voi sitä
-viiltelemistä ja leikkelemistä ja neulomista ja pistelemistä! Se
-totta totisesti ei ollut hauskaa. Mutta palttinasta tuli kaksitoista
-vaatekappaletta, sellaisia joista ei mielellään puhuta, mutta joita
-kaikki ihmiset tarvitsevat; kaksitoista kappaletta niitä oli.
-
-"Kas nyt minusta vasta jotakin on tullut! Tämä siis oli
-tarkoitusperäni. Olipa se ihanaa! nyt minusta on hyötyä, ja hyötyä
-pitää aina tuottaa tässä maailmassa, vasta sitte voi tuntea
-todellista iloa. Meistä on tullut kaksitoista kappaletta, mutta
-me muodostamme kuitenkin yhteensä kokonaisuuden, tusinan! On se
-erinomainen onni!"
-
-Ja vuodet kuluivat -- ja vihdoin viimein eivät ne enään voineet
-kestää.
-
-"Kerran se loppu kuitenkin tulee!" sanoivat eri kappaleet, "olisihan
-hauskaa jonkun verran vielä kestää, mutta ei saa vaatia mahdottomia!"
-Sitte revittiin kappaleet palasiksi ja rääsyiksi; ja luulivat nyt
-että loppu oli käsissä, sillä ne murskattiin mäsäksi ja jauhettiin
-ja keitettiin ja ties mitä kaikkia niille tehtiin -- ja sitte niistä
-tuli kaunista, valkoista paperia.
-
-"Olipa tämä odottamatonta! kaunista ja odottamatonta!" sanoi paperi.
-"Nyt minä olen entistä hienompi ja nyt minun päälleni kirjoitetaan!
-Mitä kaikkia voidaankaan kirjoittaa! Onpa se ihana onni!" Ja
-paperille kirjoitettiin mitä kauniimpia kertomuksia ja ihmiset
-kuulivat mitä siinä oli ja se kirjoitus oli hyvä ja oikea, se teki
-ihmiset paljon viisaammiksi ja paremmiksi; suuri siunaus oli sanoissa
-tullut sen paperin osaksi.
-
-"Näin suurta onnea en uneksinutkaan, kun pienenä kukkana kasvoin
-kedolla; kuinka olisin saattanut ajatellakaan, että minä saisin
-kantaa iloa ja tietoja ihmisille. En itsekään vielä ymmärrä sitä!
-Mutta se on kun onkin totta! Jumala tietää etten itse puolestani
-ole tehnyt mitään muuta kuin sen mitä heikot voimani ovat vaatineet
-syntyäkseni maailmaan. Ja sitte hän kantaa minua ilosta iloon ja
-kunniasta kunniaan. Joka kerta kun ajattelen: 'loru loppuu!' tapahtuu
-muutos johonkin paljon parempaan ja korkeampaan päin; nyt minun
-varmaan täytyy lähteä matkaan, varmaan minut lähetetään kiertämään
-maailmaa kaikkien ihmisten luettavaksi! Kyllä kai se niin on! Ennen
-minulla oli sinisiä kukkasia, nyt minulla kukkien asemasta on mitä
-kauneimpia ajatuksia! Minä olen onnellisista onnellisin!"
-
-Mutta paperi ei päässytkään matkalle, vaan se joutui kirjanpainajalle
-ja siellä pantiin kaikki mitä siihen oli kirjoitettu, painoon, siitä
-piti tulla kirja, jopa monta sataa kirjaa sillä siten saattoivat
-kirjat tuottaa iloa ja hyötyä paljon useammalle kuin jos se yksi
-paperi ja sen kirjoitus olisi lähtenyt kiertämään maailmaa ja kulunut
-loppuun puolitiessä.
-
-"Niin, kyllä tämä on viisainta!" ajatteli kirjoitettu paperi.
-"Se ei laisinkaan pälkähtänyt päähäni! Minä jään kotiin ja minua
-pidetään kunniassa niinkuin vanhaa isoisää. Minun kylkeeni on
-kirjoitettu, sanat ovat kynästä valuneet suoraan minun sisääni. Minä
-jään paikoilleni ja kirjat lentävät ympäri maailmaa. Sillä tavalla
-totisesti saadaan aikaan jotakin! Kyllä minä olen iloinen, kyllä minä
-olen onnellinen!"
-
-Paperi kierrettiin nyt kääröön ja pantiin hyllylle. "Hyvää tekee
-levätä työn jälkeen!" sanoi paperi. "On aivan paikallaan koota
-ajatuksensa ja tarkata mitä mielessä liikkuu. Vasta nyt minä oikein
-tiedän mitä minussa on! Ja itsensä tunteminen se se vasta on
-todellinen edistysaskel. Mitähän nyt seuraa? Eteenpäin sitä aina
-mennään, maailma menee aina eteenpäin!"
-
-Eräänä päivänä pantiin paperi pesään, se piti poltettaman, sillä
-sitä ei sopinut myydä kauppiaalle eikä panna voin ja sokerijauhon
-ympärille. Ja kaikki talon lapset kerääntyivät ympärille, he
-tahtoivat nähdä paperin hulmahtavan tuleen, he tahtoivat tuhassa
-nähdä monet monituiset punaiset tulikipunat, jotka ikäänkuin täyttä
-vauhtia tölmäävät eteenpäin ja toinen toisensa perästä sammuvat,
-kiireesti, kiireesti -- ne ovat lapset, he lähtevät koulusta ja
-viimeinen kipuna on koulumestari; usein sattuu että luullaan hänen jo
-menneen, mutta hän tuleekin kaikkien toisten perässä.
-
-Ja koko paperi makasi käärönä tulessa. Hui kuinka se hulmahti!
-Se pani "puh!" ja samassa se oli ainoana liekkinä; se nousi niin
-korkealle ilmaan, ettei pellava ikinä olisi voinut kohottaa pientä
-sinistä kukkaansa niin korkealle, ja se paistoi niin ettei valkoinen
-palttina ikinä ollut niin osannut paistaa; kaikki kirjoitetut
-kirjaimet kävivät silmänräpäyksessä aivan punaisiksi ja kaikki sanat
-ja ajatukset kohosivat liekkeinä ilmaan.
-
-"Nyt minä nousen aurinkoon asti!" kuului liekeistä ääni ikäänkuin
-tuhansista suista ja liekki loimusi aina katolle asti; -- -- --
-ja ilmavampina kuin liekki, ihmissilmälle näkymättöminä liiteli
-avaruudessa pienen pieniä olentoja, yhtä monta kuin pellavassa oli
-ollut kukkaista. Ne olivat vielä keveämmät kuin liekki joka ne
-synnytti ja kun ne sammuivat eikä paperista ollut jälellä muuta
-kuin musta tuhka, karkeloivat ne vielä viimeisen kerran tuhan
-päällitse ja niiden jäljet, punaiset kipunat, näyttivät tien missä
-ne olivat kulkeneet. "Lapset läksivät koulusta ja viimeisenä läksi
-koulumestari"; hauskaa sitä oli katsella, ja talon lapset seisoivat
-kuolleen tuhan ääressä ja lauloivat:
-
-    "Hip hap hurre,
-    Tusselurre.
-    Loru loppui!"
-
-Mutta pienet, näkymättömät olennot sanoivat jokainen puolestaan:
-"loru ei laisinkaan ole lopussa! Se se on kaikista kauneinta! minä
-sen tiedän ja sentähden olen kaikista onnellisin!"
-
-Mutta sitä eivät lapset kuulleet eivätkä ymmärtäneet, eikä se ollut
-tarpeellistakaan, sillä ei lapsien tarvitse kaikkia tietää.
-
-
-
-
-FENIKS-LINTU.
-
-
-Paratiisin yrttitarhassa, hyvän ja pahan tiedon puun alla oli
-ruusupensas; täällä, ensi ruusussa, syntyi lintu. Sen lento oli kuin
-valon, kaunis sen karva, ihanainen sen laulu.
-
-Mutta kun Eeva oli poiminut hedelmän hyvän ja pahan tiedon puusta,
-kun hän ja Aatami karkoitettiin paratiisin puutarhasta, putosi
-kostonenkelin tulisesta miekasta kipuna linnun pesään ja sytytti
-sen tuleen. Lintu kuoli liekkeihin, mutta punaisesta munasta läksi
-lentoon uusi ainoa, alati ainoa Feniks-lintu. Taru tietää sen asuvan
-Arapiassa ja joka sadantena vuonna itse polttavan pesänsä; uusi
-Feniks, ainoa maailmassa lentää silloin ilmoille punaisesta munasta.
-
-Lintu liihoittelee ympärillämme valon nopeudella, kauniina
-karvaltaan, ihanaisena ääneltään. Kun äiti istuu lapsen kehdon
-ääressä, viipyy se pääpuolella ja levittää siipensä sädekehäksi
-lapsen pään ympäri. Se lentää tyytyväisyyden majaan ja sinne paistaa
-aurinko ja köyhästä vaatearkusta leviää orvokkien lemu.
-
-Mutta Feniks-lintu ei ole yksin Arapian lintu, vaan se lepattaa
-revontulissa jääkentillä, se hyppelee keltaisten kukkain joukossa
-Grönlannin lyhyessä kesässä. Falunin kuparivuorten alla, Englannin
-hiilikaivoksissa lentää se pölysulkaisena perhona, virsikirjan
-päällitse liihoittelee se hurskaan työmiehen veisatessa. Lotuskukan
-lehdillä seilaa se alas Gangesin pyhiä vesiä, ja hindulaistytön
-silmät loistavat sitä katsellessa.
-
-Feniks-lintu! Etkö häntä tunne? paratiisin lintua, laulun pyhää
-joutsenta. Tesis-rattailla istuu se rääkkyvänä korppina ja räpyttelee
-mustia, tahraisia siipiään; Islannin laulajaharpun kieliä kosketti
-sen punainen, heläjävä nokka; Shakespearen olkapäillä istui se
-Odinin korppina ja kuiskaili hänen korvaansa: kuolemattomuutta!
-Kilpalaulajaisissa lensi se läpi Wartburgin ritarisalin.
-
-Feniks-lintu! Etkö häntä tunne? Hän lauloi sinulle marseljeesia ja
-sinä suutelit sulkia, jotka hänen siivestään putosivat; hän tuli
-paratiisin loistossa ja sinä käännyit ehkä varpusen puoleen, joka
-kökötti siivet kultatomussa.
-
-Paratiisin lintu, joka sadantena vuonna synnyt sinä uudelleen,
-synnyt liekeissä, kuolet liekeissä, kultaan kudottuna riippuu kuvasi
-rikkaiden saleissa -- sinä itse lennät usein orpona ja yksin, taruna
-vainen, Arapian lintuna, Feniks-lintuna.
-
-Paratiisin puutarhassa, jossa sinä hyvän ja pahan tiedon puun alla
-synnyit, ensimäisessä ruusun kukkasessa, siellä suuteli sinua Herra
-Jumala ja antoi sinulle oikean nimesi -- _Runous_.
-
-
-
-
-KERTOMUS.
-
-
-Puutarhassa olivat kaikki omenapuut puhjenneet kukkaan, ne olivat
-sellaisella kiireellä hankkineet kukkansa etteivät vielä olleet
-ehtineet vihreitä lehtiäkään saada, kaikki ankanpoikaset olivat
-pihamaalla kävelyllä ja kissa oli myöskin. Se oikein nuolemalla
-nuoli päiväpaistetta, nuoli sitä omasta käpälästään; ja kun loi
-silmänsä maahan, näki viljat ihanan vihreinä ja ilmassa visersivät ja
-ilakoivat kaikki pienet lintuset, ikäänkuin olisi ollut suuri juhla,
-ja oikeastaanhan olikin juhla, sillä oli sunnuntai. Kellot soivat
-ja parhaissa vaatteissaan kulkivat ihmiset kirkkoon. He näyttivät
-niin iloisilta; niin, koko luomakunta näytti henkivän iloa ja onnea;
-se päivä oli totisesti niin lämmin ja suloinen, että syystä saattoi
-sanoa: "Jumala on sentään äärettömän hyvä meille ihmisille!"
-
-Mutta kirkossa seisoi pappi saarnastuolissa ja puhui kovia vihan
-sanoja; hän sanoi ihmisiä niin jumalattomiksi, että Jumalan täytyy
-rangaista heitä ja että pahat kuoltuaan joutuvat alas helvettiin,
-jossa he ikuisesti palavat, ja hän sanoi ettei heidän matonsa
-kuole eikä heidän tulensa ikinä sammu; eivät he saa lepoa eikä
-rauhaa. Kauheaa sitä oli kuunnella, ja hän sen vakuuttamalla
-vakuutti; hän kuvasi helvetin löyhkääväksi luolaksi, johon kaikki
-maailman saasta valuu, siellä ei ole mitään muuta vetoa kuin kuuman
-tulikiviliekin läähätys, ei ole pohjaa jalkojen alla, vaan ihmiset
-vaipuvat vaipumistaan ikuiseen äärettömyyteen. Kauheaa oli kuulla
-papin sanoja, mutta hän puhui sydämensä pohjasta ja kirkkoväki oli
-kauhistuksissaan.
-
-Mutta ulkona lauloivat pienet linnut niin iloisesti ja aurinko
-paistoi niin lämpöisesti, joka pieni kukkanen näytti sanovan: Jumala
-on sentään niin äärettömän hyvä meille kaikille. Niin, ulkona ei
-ensinkään ollut sellaista kuin pappi saarnasi.
-
-Illalla maata pannessa näki pappi vaimonsa istuvan ääneti,
-mietteissään.
-
-"Mikä sinun on?" sanoi hän. "Niin, mikä minun on", sanoi vaimo, "minä
-tunnen, etten oikein voi koota ajatuksiani, etten oikein saa sinun
-sanojasi selviämään. Sinä sanoit että on niin paljon jumalattomia
-ja että he ikuisesti palavat; ikuisesti! oi kuinka kauvan! -- Minä
-olen vain syntinen ihminen, mutta ei minulla olisi sydäntä antaa
-suurimmankaan syntisen palaa ikuisessa tulessa. Kuinka sitte Jumala
-voisi antaa sen tapahtua, hän joka on niin äärettömän hyvä ja joka
-tietää mikä paha tulee sisältä, mikä ulkoa. Ei, minä en saata sitä
-uskoa, vaikka sinä sen sanot."
-
-       *       *       *       *       *
-
-Oli syksy, lehti varisi puusta; vakava, ankara pappi istui kuolevan
-vuoteen ääressä, hurskas uskovainen oli ummistanut silmänsä; se oli
-papin vaimo.
-
-"Jos joku löytää rauhan haudassa ja armon Jumalan edessä, niin sinä!"
-sanoi pappi, ja hän liitti hänen kätensä ristiin ja luki vainajalle
-virren.
-
-Ja hän vietiin hautaan; kaksi raskasta kyyneltä vieri alas vakavan
-miehen poskia; ja pappilassa oli tyhjää ja hiljaista, päiväpaiste oli
-sieltä sammunut, vaimo oli mennyt pois.
-
-Oli yö, kylmä tuuli puhalsi papin pään päällä, hän avasi silmänsä ja
-luuli kuun paistavan huoneeseensa, mutta ei se ollut kuun valoa; aave
-seisoi hänen vuoteensa ääressä; hän näki vaimovainajansa haamun, hän
-katseli häneen niin kummallisen suruissaan, ikäänkuin olisi tahtonut
-sanoa jotakin.
-
-Ja mies nousi istumaan, ojensi kätensä häntä kohti: "eikö sinullekaan
-ole suotu ikuista lepoa? Pitääkö sinunkin kärsiä? Sinun, parhaimman,
-hurskaimman!"
-
-Ja kuollut painoi myöntävästi alas päätään ja laski käden rinnalleen.
-
-"Entä voinko minä hankkia sinulle haudan rauhan?"
-
-"Voit!" kuului vastaus.
-
-"Entä kuinka?"
-
-"Anna minulle hius, yksi ainoa hiuskarva syntisen päästä, jonka tuli
-ei koskaan sammu, syntisen, jonka Jumala sysää helvettiin, ikuiseen
-vaivaan."
-
-"Niin helpolla sinä varmaan oletkin lunastettu, sinä puhdas, sinä
-vanhurskas!" sanoi pappi.
-
-"Seuraa siis minua!" sanoi kuollut. "Se on meille sallittu. Sinä
-saat rinnallani liidellä minne ajatuksesi tahtoo. Ihmissilmälle
-näkymättöminä asetumme me salaisimpaan soppeen ja sinun pitää
-varmalla kädellä osoittaa se ihminen, joka on tuomittu ikuiseen
-vaivaan, ja ennen kukonlaulua on hän löydettävä."
-
-Ja äkkiä, kuin ajatuksen kantamina olivat he suuressa kaupungissa;
-ja talojen seiniltä loisti tulikirjaimilla kuolemansyntien nimet:
-ylpeys, ahneus, juoppous, hekuma; sanalla sanoen syntien koko
-seitsenkarvainen kaari.
-
-"Tuolla luullakseni ja tietääkseni asuvat ikuiseen tuleen
-tuomitut." Ja he tulivat komeasti valaistuun porttikäytävään ja
-leveisiin portaisiin, joissa matot ja kukkaset upeilivat, ja läpi
-juhlasalien kaikui tanssi ja soitto. Portinvartija oli silkkisissä ja
-samettisissa vaatteissa, kädessä suuri, hopeapäinen sauva.
-
-"Meidän kemumme vetävät vertoja kuninkaan keinuille!" sanoi hän ja
-kääntyi katuhälinään päin; kiireestä kantapäähän loisti hänestä
-ajatus: "roskaa te olette minun rinnallani, kaikki te köyhät raukat,
-jotka tirkistelette sisään portista!"
-
-"Ylpeys!" sanoi kuollut, "näetkö hänet?"
-
-"Hänet!" toisti pappi. "Näen, mutta hän on vain tyhmyri, narri, ei
-häntä tuomita ikuiseen tuleen ja piinaan!"
-
-"Vain narri!" kaikui kautta ylpeyden talon. Kaikki siellä olivat
-narreja.
-
-Ja he lensivät saiturin neljän paljaan seinän sisäpuolelle, missä
-vanhus pelkkänä luuna ja nahkana, vilusta väristen, nälissään ja
-janoissaan koko sielullaan ja mielellään riippui kiinni kullassaan;
-he näkivät hänen kuni kuumeessa karkaavan kurjalta vuoteeltaan ja
-kiskovan kiven irti seinästä; siellä olivat sukanvarressa kultarahat;
-hän kouri repaleista takkiaan, johon oli neulottu kultarahoja ja
-kosteat sormet värisivät.
-
-"Hän on sairas, se on mielettömyyttä, ilotonta mielettömyyttä täynnä
-tuskaa ja pahoja unia!"
-
-Ja kiireesti läksivät he eteenpäin ja seisahtuivat pahantekijän
-lavitsan ääreen, siellä heitä nukkui kylki kyljessä pitkä jono. Yksi
-karkasi ylös unestaan kuni villi peto ja päästi kauhean huudon; hän
-iski terävät kyynärpäänsä toveriin ja tämä käänsihe unissaan:
-
-"Suu kiinni, nauta, ja nuku! joka yö sinun pitää --!"
-
-"Joka yö!" toisti toinen, "niin jok'ikinen yö hän tulee, ulvoo ja
-kiusaa minua. Kiivaudessa minä kyllä olen tehnyt yhtä ja toista,
-paha luonto minulla on synnynnäinen, se minut kerran ja toisen
-on tuonut tänne; mutta jos minä olen rikkonut, niin olenhan minä
-saanut rangaistuksenikin. Yksi ainoa asia on tunnustamatta. Kun
-minä viimeksi pääsin täältä ja kuljin isäntäni talon ohi, alkoi
-vereni kiehua -- minä raapaisin tulitikulla seinään, se sattui
-hiukan liian likelle olkikattoa; kaikki paloi, kulo oli päässyt
-irti kuten minussakin. Olin apuna pelastamassa karjaa ja tavaraa.
-Ei yksikään elävä olento palanut, ainoastaan kyyhkysparvi lensi
-tuleen, ja kahlekoira paloi myöskin. Sitä en ollut muistanut. Saattoi
-kuulla kuinka se ulvoi -- ja sen ulvonnan minä yhä vielä kuulen,
-kun tahtoisin nukkua, ja jos minä menen uneen, niin koira tulee
-silloinkin suurena, karvaisena; se asettuu minun päälleni, ulvoo,
-painaa minua, kiusaa minua. -- Kuule toki mitä minä kerron, sinä voit
-nukkua, nukkua koko yön enkä minä edes lyhyttä neljännes-tuntia." Ja
-veri leimahti kiihtyneen miehen silmiin, hän karkasi toverin kimppuun
-ja iski häntä nyrkillä kasvoihin.
-
-"Paha Matti on taas tullut hulluksi!" kaikui joka taholta ja roistot
-kävivät häneen käsiksi, painivat hänen kanssaan, kiersivät hänet
-kaareen niin että pää joutui jalkojen väliin. Siihen he hänet
-köyttivät kiinni, veri oli pursumaisillaan esiin silmistä ja kaikista
-hikirei'istä.
-
-"Te tapatte hänet!" huusi pappi, "sen onnettoman miehen!" ja ojensi
-suojellen kätensä syntistä kohti, jota rangaistiin liian kovasti.
-Samassa vaihtui näyttämö; he lensivät läpi rikkaitten salien ja
-köyhien pirttien; hekuma, kateus, kaikki kuolemansynnit kiitivät
-heidän ohitseen. Tuomion enkeli julisti heille heidän syntinsä ja
-heidän puolustuksensa; Jumalan edessä se tosin ei paljon merkinnyt,
-mutta Jumala lukee sydämistä, hän tuntee kaikki tyynni, pahan joka
-tulee sekä sisältä että ulkopuolelta, kaikki hän tuntee, hän joka on
-_armo, ikirakkaus_. Papin käsi vapisi, hän ei uskaltanut sitä ojentaa
-ottamaan hiuskarvaa syntisen päästä. Ja kyyneleet valuivat hänen
-silmistään kuni armon ja rakkauden vedet, jotka sammuttavat helvetin
-ikuisen tulen.
-
-Silloin lauloi kukko.
-
-"Laupias Jumala! suo hänen haudallensa se lepo, jota en minä ole
-kyennyt lunastamaan."
-
-"Minä olen sen jo saanut!" sanoi kuollut, "sinun kovat sanasi,
-sinun synkät ihmiskäsityksesi Jumalasta ja hänen luoduistaan,
-ne pakoittivat minut tulemaan luoksesi! opi tuntemaan ihmiset!
-pahoissakin on aina osa Jumalasta, osa joka pääsee voitolle ja
-sammuttaa helvetin tulen!"
-
-       *       *       *       *       *
-
-Suudelma painautui papin huulille, hänen ympärillään oli loistavan
-valoisaa; Jumalan kirkas aurinko paistoi huoneeseen; hänen vaimonsa,
-elävänä, lempeänä ja täynnä rakkautta, herätti hänet unesta. Jumala
-oli sen unen lähettänyt.
-
-
-
-
-SANATON KIRJA.
-
-
-Metsässä maantien varrella oli yksinäinen talonpoikaistalo;
-kuljettiin aivan pihamaan poikki; aurinko paistoi, kaikki ikkunat
-olivat auki, huoneissa oli elämää ja hälinää, mutta pihamaalla,
-kukkivassa syreenilehdossa seisoi avoin ruumisarkku; kuollut oli
-kannettu sinne, tänään, ennen puoltapäivää piti hän haudattaman;
-ei ollut ainoaakaan ihmistä, joka surren olisi seisonut häntä
-katselemassa, ei kukaan itkenyt häntä, hänen kasvonsa olivat peitetyt
-valkoisella vaatteella ja hänen päänsä alle oli pantu suuri, paksu
-kirja, jonka jokaisena lehtenä oli kokonainen harmaa paperiarkki.
-Joka lehden välissä lepäsi kuin unohduksen kätkössä kuihtuneita
-kukkia, niitä oli kokonainen herbario, koottu eri seuduilla; sen piti
-nyt tulla mukaan hautaan, hän oli itse niin tahtonut. Joka kukkaan
-liittyi kappale hänen elämäänsä.
-
-"Kuka kuollut oli?" kysyimme. Ja vastaus kuului: "Vanha Upsalan
-ylioppilas! Kuuluu ennen olleen reipas poika, osanneen oppineita
-kieliä, osanneen laulaa, jopa kirjoittaakin lauluja, kerrotaan;
-mutta sitte nousi tie jollakin lailla pystyyn ja hän upotti sekä
-ajatuksensa että itsensä viinaan, ja koska terveys meni samaa tietä,
-lähetettiin hänet tänne maalle ja hänen edestään maksettiin. Hän
-oli lempeä kuin lapsi, kun ei se musta mieli vaan päässyt hänen
-kimppuunsa, sillä silloin hän oli kauhean väkevä ja karkasi pitkin
-metsiä kuin ahdistettu peto; mutta kun me vain saimme hänet kotiin,
-kun me vain saimme hänet katselemaan kirjaa kuihtuneine kukkasineen,
-niin saattoi hän kaiken päivää istua katselemassa yhtä kasvia ja
-sitte toista, ja monta kertaa vierivät kyyneleet alas poskia; Jumala
-ties, mitä hän siinä ajatteli! mutta kirjan hän pyysi panemaan
-arkkuunsa ja siellä se nyt on ja hetkisen perästä naulataan kansi
-kiinni ja mies lepää haudan suloisessa rauhassa."
-
-Hikiliinaa nostettiin -- rauha kuvastui kuolleen piirteissä,
-auringonsäde lankesi kasvoille; pääskynen lensi nuolen nopeudella
-lehtimajaan, kääntyi kesken lentoaan takaisin ja viserteli kuolleen
-pään päällä.
-
-Kuinka kummalliselta tuntuu -- varmaan me kaikki tiedämme sen omasta
-kokemuksesta -- kun ottaa esiin vanhoja kirjeitä nuoruudenajoilta ja
-lukee niitä, sukeltaa esiin kokonainen elämä kaikkine toiveineen,
-kaikkine suruineen. Monet monituiset ihmiset, jotka aikoinaan elivät
-likeistä elämää meidän kanssamme, ovat nyt meille kuolleet, ja
-kuitenkin he elävät, mutta me emme moneen vuoteen ole ajatelleet
-heitä, vaikka kerran luulimme aina pysyvämme yhdessä, jakavamme ilot
-ja surut.
-
-Tämä kuihtunut tammenlehvä kirjassa muistuttaa ystävää, ystävää
-kouluajoilta, ystävää jonka ystävyyden piti kestää koko elämän ajan;
-hän kiinnitti tämän lehvän ylioppilaslakkiin vihriässä metsässä,
-kun liitto solmittiin koko elämän ajaksi. -- Missä elää hän nyt? --
-Säilyi lehvä, häipyi ystävyys --! Tässä on vieras ansarikasvi, liian
-hieno pohjolan puutarhoille - tuntuu siltä kuin lehdet vieläkin
-lemuaisivat! _hän_ sen antoi, neitonen aatelisesta yrttitarhasta.
-Tässä on lummenkukka, jonka hän itse on poiminut ja jota hän
-itse suolaisin kyynelin on kastellut, hän, suolattomien vesien
-lumpeenkukkaa. Ja tässä on nokkonen -- mitä sanovatkaan sen lehdet?
-Mitä nuorukainen ajatteli kun sen poimi ja talteen pani? Tässä kielo
-metsän yksinäisyydestä; tässä kuusama kapakkakamarin kukkaruukusta,
-ja tässä alastoin, terävä heinä --!
-
-Kukkiva syreenipensas ojentaa tuoretta, tuoksuvaa terttuaan kuolleen
-pään päällitse --, pääskynen lentää taaskin ohitse: "kvivit, kvivit!"
--- -- -- Jo tulevat miehet nauloineen, vasaroineen. Kansi lasketaan
-peittämään kuollutta, jonka pää lepää sanattoman kirjan päällä.
-Ollutta - mennyttä!
-
-
-
-
-SIINÄ ON EROA.
-
-
-Oli toukokuu, tuuli tuntui vielä kylmältä; mutta kevät oli tullut,
-vakuuttivat pensaat ja puut, niityt ja vainiot; kukkia vilisi
-kaikkialla ja aitauksessa, siellä ajoi kevät itse asiaansa, se
-esiintyi pienen omenapuun muodossa; puussa ei ollut kuin yksi ainoa
-oksa, niin tuores, niin kukoistava, niin täpösen täynnä hentoja,
-punertavia nuppuja, jotka olivat avautumaisillaan. Kyllä se itsekin
-tiesi kuinka kaunis se oli, sillä vaisto elää yhtä hyvin lehden
-mehussa kuin veressä, eikä se ensinkään hämmästynyt kun herrasväen
-vaunut pysähtyivät tielle sen eteen ja nuori kreivitär sanoi, ettei
-mitään sen kauniimpaa saattanut ajatella kuin tuo omenapuun oksa.
-Se oli itse kevät suloisimmassa muodossaan. Ja oksa taitettiin ja
-kreivitär piteli sitä hienossa kädessään ja varjosti sitä silkkisellä
-päivänvarjollaan -- ja sitte ajettiin linnaan, jossa oli korkeita
-saleja ja komeita huoneita; hohtavan valkoiset uutimet liihoittelivat
-avoimissa ikkunoissa ja kauniita kukkasia seisoi hohtavissa,
-läpikuultavissa maljoissa; yhteen tällaiseen maljaan -- se oli
-kuin vastalangenneesta lumesta veistetty -- pantiin omenapuunoksa,
-nuorten, vihantien pyökinoksien joukkoon; silmäruokaa se oli.
-
-Ja sitte tuli oksa ylpeäksi ja olihan se aivan inhimillistä.
-
-Huoneissa kulki monenlaista väkeä ja jokainen lausui arvonsa mukaan
-ihailunsa; toiset eivät sanoneet mitään ja toiset sanoivat liian
-paljon, ja omenapuunoksa ymmärsi, että ihmisten välillä on eroa
-kuten kasvienkin. "Toisia käytetään koristuksena, toisia ravintona,
-on sellaisiakin joita ei ensinkään tarvita", arveli omenapuunoksa,
-ja koska se oli pantu avoimen ikkunan ääreen, josta saattoi nähdä
-sekä puutarhaan että vainiolle, oli sillä yllin kyllin katseltavaa,
-sekä kukkasia että kasveja, ja miettimistä oli myöskin; siellä oli
-sekaisin rikkaita ja köyhiä, muutamat olivat liiankin köyhiä.
-
-"Hyljätyt kasvi-raukat", sanoi omenapuunoksa, "kyllä on tehty
-eroitusta! ja kuinka onnettomia ne mahtavat olla, jos niillä
-sellaisilla on olemassa samallaisia tunteita kuin meikäläisillä;
-eroitusta on todella tehty, mutta niinhän sen täytyykin olla, muuten
-kaikki olisivat samanarvoiset!"
-
-Ja omenapuunoksa katseli jonkinlaisella säälillä varsinkin yhtä
-kukkaa, jota kedot ja ojanvarret olivat täynnä; niistä kukkasista ei
-kukaan sitonut kimppua, ne olivat liian tavalliset, niitä saattoi
-löytää katukivien välistä, ne versoivat kuin pahin rikkaruoho, ne
-olivat voikukkia, joilla tanskankielessä on niin ruma nimi, niitä kun
-sanotaan pirun maitokiuluiksi.
-
-"Halveksittu kukka raukka!" sanoi omenapuunoksa, "et sinä voi sille
-mitään että olet se mikä olet, niin tavallinen, ja että sinulla on
-niin runoton nimi! Siinä on eroa, mutta eroa sitä täytyy olla sekä
-ihmisten että eläinten joukossa!"
-
-"Eroa!" sanoi auringonsäde ja suuteli kukoistavaa omenapuunoksaa,
-mutta suuteli myöskin kedon keltaisia voikukkia, kaikki
-auringonsäteen veljet suutelivat kukkasia, sekä köyhiä että rikkaita.
-
-Omenapuunoksa ei milloinkaan ollut ajatellut Jumalan ääretöntä
-rakkautta kaikkeen mikä elää, se ei milloinkaan ollut ajatellut miten
-paljon kaunista ja hyvää voi asua kätkettynä kaikkeen luotuun --
-kätkettynä, mutta ei silti unohdettuna. Mutta olihan sekin varsin
-inhimillistä!
-
-Auringonsäde, valon säde tiesi asiat paremmin: "Sinä et näe kauvas,
-et näe selvästi! -- Mikä se halveksittu kasvi on, jota sinä niin
-säälit?"
-
-"Voikukka!" sanoi omenapuunoksa. "Ei niitä koskaan sidota vihkoihin,
-maahan ne tallataan, niitä on liian paljon ja kun niissä kehittyy
-siemen, lentävät ne hienona villana pitkin tietä ja tarttuvat
-ihmisten vaatteisiin. Rikkaruoho se on! mutta pitäähän sellaistakin
-olla! -- minä olen todella hyvin kiitollinen etten ole niitä kukkia."
-
-Kedolla käveli koko joukko lapsia; pienin oli niin pikkuruikkuinen,
-että toiset kantoivat sitä sylissään; ja kun se laskettiin nurmeen,
-keskelle keltaisia kukkia, nauroi se ääneen ilosta, potki pienillä
-jaloillaan, kellitteli, poimi kultaisia kukkia ja suuteli niitä
-herttaisen viattomana. Suuremmat lapset katkaisivat kukan sen
-putkimaisesta varresta, kiersivät sen renkaaksi ja liittivät renkaan
-toiseen. Siitä tuli kokonaiset käädyt, ensin yhdet kaulaan, sitte
-toiset olkapäille, vyötäisille, rinnalle ja päälaelle; komeat ne
-vihriät vitjat ja käädyt olivat; mutta suuremmat lapset ottivat
-varovaisesti käteensä siementyneen kasvin, varren joka kantoi
-nöyhtäistä, monimutkaista siemenkruunua, tuota höllää, ilmavaa
-villakukkaa, joka on kokonainen pieni taideteos, tehty hienoimmista
-höyhenistä, tomuhiutaleista tai untuvista; sitä he pitelivät suunsa
-edessä ja puhalsivat sen yhdessä henkäyksessä tyhjäksi; joka sen
-osasi tehdä, sai uudet vaatteet ennenkuin vuosi oli mennyt umpeen,
-sen oli isoäiti sanonut.
-
-Halveksittu kukka oli tässä tapauksessa oikea profeetta.
-
-"Näetkö?" sanoi auringonsäde, "näetkö sen kauneutta, näetkö sen
-voimaa?"
-
-"Niin, lasten silmissä!" sanoi omenapuunoksa.
-
-Ja vainiolle tuli vanha vaimo, hän kaivoi varrettomalla
-veitsentyngällään kukan juuria ja nyhti sen ylös maasta; toisista
-juurista oli hän päättänyt keittää kahvia, toisilla piti hänen
-ansaita rahaa, hänen piti viedä ne apteekkarille lääkkeiksi.
-
-"Kauneus on kuitenkin korkeampaa!" sanoi omenapuunoksa. "Ainoastaan
-valitut pääsevät kauneuden valtakuntaan! Eroa on kasveissa kuten eroa
-on ihmisissä."
-
-Ja auringonsäde puhui Jumalan äärettömästä rakkaudesta, joka ilmenee
-kaikissa luoduissa ja ulottuu kaikkeen joka elää, se puhui kaiken
-oikeudenmukaisesta tasajaosta sekä ajassa että iankaikkisuudessa.
-
-"Niin, se on siis teidän mielipiteenne!" sanoi omenapuunoksa.
-
-Ja huoneeseen tuli ihmisiä ja nuori kreivitär tuli, hän joka niin
-kauniisti oli asettanut omenapuunoksan läpikuultavaan maljaan,
-kirkkaaseen auringonpaisteeseen; ja hän kantoi kädessään kukkaa tai
-mikä se lienee ollut; sen ympärillä oli kolme, neljä suurta lehteä
-jotka tuutin tavoin suojelivat sitä ettei veto tai tuulenhenki
-pääsisi sitä vahingoittamaan, ja sitä kannettiin niin varovaisesti,
-ettei hienoa omenapuunoksaa koskaan oltu niin varovaisesti pidelty.
-Hiljaa otettiin suuret lehdet pois ja halveksitun, keltaisen voikukan
-hento, untuvainen siementeriö, tuli näkyviin. Sen hän siis niin
-hellävaroen oli poiminut, sitä hän siis niin kauniisti kantoi; ei
-ainoakaan sen hentoisista untuvanuolista, joista sen utuinen hahmo
-on muodostettu ja jotka niin hellästi ovat kiinni varressa, saanut
-lähteä lentoon; ehyenä, ihanaisena hän oli saanut sen säilymään; ja
-hän ihaili sen kaunista muotoa, sen ilmavaa kirkkautta, sen omituista
-rakennetta, sen kauneutta, jonka tuuli hajoittaa.
-
-"Katsokaa nyt kuinka ihmeellisen sorjaksi Jumala on sen luonut!"
-sanoi hän. "Minä maalaan sen yhdessä omenapuunoksan kanssa; se on
-kaikkien silmissä erinomaisen kaunis, mutta tälle köyhälle kukalleni
-on Jumala antanut paljon, vaikka toisella tavalla; ne ovat niin
-erilaiset ja kuitenkin ovat molemmat lapsia kauneuden valtakunnassa."
-
-Ja aurinko suuteli köyhää kukkaa ja se suuteli kukoistavaa
-omenapuunoksaa. Sen lehdet näyttivät punastuvan.
-
-
-
-
-VANHA HAUTAKIVI.
-
-
-Pienessä kauppalassa asui mies, jolla oli oma talonsa; illoin,
-siihen vuodenaikaan, jolloin illat pitenevät, oli koko perheen piiri
-koolla; oli vielä lämmintä ja lauhaa; lamppu sytytettiin, pitkät
-uutimet peittivät ikkunoita, joilla kukkaruukut seisoivat, ja ulkona
-oli kaunis kuutamo; mutta eivät perheen jäsenet nyt puhuneet siitä,
-he puhuivat vanhasta suuresta kivestä, joka makasi pihamaalla,
-aivan kyökinoven vieressä. Palvelustytöt asettivat kuuratut
-kupariastiansa sen päälle kuivamaan aurinkoon ja lapset käyttivät
-sitä leikkipaikkana. Se oli oikeastaan vanha hautakivi.
-
-"Niin", sanoi talonisäntä, "minä luulen että se on vanhasta,
-hävitetystä luostarikirkosta; sieltähän myytiin sekä saarnastuoli
-että hautapatsaat ja -kivet! isävainajani osti useita kiviä, ne
-rikottiin ja käytettiin katukivitykseen, mutta tämä kivi jäi yli ja
-on siitä pitäen maannut täällä pihamaalla."
-
-"Selvästi näkee, että se on hautakivi", sanoi vanhin lapsista,
-"siinä näkyy vielä tiimalasi ja osa enkelistä, mutta kirjoitus on
-miltei kokonaan kulunut pois, paitsi nimi _Preben_ ja iso 'S', joka
-seuraa alempana olevaa '_Martha_' nimeä; mutta muusta en saa selkoa
-enkä tästäkään paitsi silloin kun on satanut tai me olemme pesseet
-hautakiven. Silloin vaan se näkyy selvästi."
-
-"Hyvänen aika, se on Preben Svanen ja hänen vaimonsa hautakivi!"
-sanoi muuan vanhus, joka ikäänsä nähden olisi voinut olla kaikkien
-läsnäolevien isoisä. "Niin, se aviopari oli viimeisiä jotka
-haudattiin vanhaan luostarikirkkomaahan; se oli vanha, kunnianarvoisa
-pari poikavuosiltani; kaikki tunsivat heidät ja kaikki heistä
-pitivät, he olivat iältään tämän kaupungin kunniapari; ihmiset
-väittivät heidän omistavan toista tynnöriä kultaa ja kuitenkin
-kävivät he yksinkertaisissa vaatteissa ja karkeissa kankaissa, mutta
-heidän liinavaatteensa olivat hohtavan valkoiset. Preben ja Marthe
-he olivat kaunis vanha pari! -- Kun he istuivat penkillä talon
-korkeilla kiviportailla, joita vanha lehmus varjosti, nyökyttivät he
-niin herttaisesti ja lempeästi päätään, että mieli aivan suli sitä
-katsellessa. He olivat niin erinomaisen hyvät köyhille, he ravitsivat
-heitä ja he vaatettivat heitä ja heidän hyväntekeväisyydessään oli
-sekä järkeä että tosi kristillisyyttä. Ensin kuoli vaimo! Minä
-muistan sen päivän niin hyvin; olin pieni poika, olimme isäni
-kanssa käymässä vanhan Prebenin luona juuri vaimon kuoltua; vanhus
-oli mielenliikutuksissaan, itki kuin lapsi. -- Ruumis lepäsi vielä
-makuuhuoneessa, aivan sen huoneen vieressä missä me istuimme, --
-hän puheli isälleni ja parille naapurille kuinka yksinäiseksi hänen
-elämänsä nyt käy, kuinka hyvä vainaja oli ollut, kuinka monta
-vuotta he olivat eläneet yhdessä, kuinka heidän tutustumisensa oli
-tapahtunut ja kuinka he olivat ruvenneet toisiaan rakastamaan; minä
-olin, kuten sanottu, pieni ja seisoin kuuntelemassa, mutta outo
-mieli minut valtasi, kun kuulin vanhan miehen puhuvan ja näin hänen
-vilkastumistaan vilkastuvan ja poskien alkavan punoittaa, kun hän
-kuvaili kihlauspäiviä. Kuinka kaunis morsian oli ollut, kuinka paljon
-pieniä, viattomia kiertoteitä hänen oli täytynyt käyttää tavatakseen
-häntä! Ja hän puhui hääpäivästä, hänen silmänsä loistivat, hän
-ikäänkuin vaihtui takaisin siihen riemun aikaan -- ja kuitenkin
-makasi vaimo, vanha vaimo viereisessä huoneessa kuolleena ja hän
-itse oli vanha mies ja puheli toivon ajasta -- -- niin, niin, niin
-käy! Silloin minä olin vain lapsi, nyt olen vanha, vanha kuin Preben
-Svane. Aika kuluu ja kaikki vaihtuu! -- Niin hyvin muistan Marthen
-hautauspäivän, vanha Preben asteli ruumisarkun perässä. Pari vuotta
-aikaisemmin olivat aviopuolisot antaneet hakata hautakivensä nimineen
-ja kirjoituksineen, paitsi kuolinvuotta; illalla kuljetettiin kivi
-paikalle ja laskettiin haudalle -- ja vuotta myöhemmin se taas
-nostettiin ja vanha Preben tuli vaimonsa luo. -- Eivät he jättäneet
-jälkeensä niin paljon rikkautta kuin ihmiset olivat luulleet ja
-puhuneet; sen mikä jäi saivat kaukaiset omaiset, joista ei koskaan
-ollut mitään kuulunut. Talon korkeine kiviportaineen, penkkeineen,
-lehmuksineen hajoitti maistraatti, sillä se oli liian rappeutunut
-seisomaan. Sitte kun luostarikirkko joutui saman kohtalon alaiseksi
-ja kirkkotarha hävitettiin, osui Prebenin ja Marthen hautakivi kaiken
-muun mukana sen luo joka sen ostaa tahtoi ja sattumalta ei sitä
-olekaan rikottu eikä käytetty, vaan se on jäänyt pihamaalle lasten
-leikkipaikaksi ja palvelustyttöjen kupariastioiden kuivinhyllyksi. --
-Kivitetty katu kulkee nyt vanhan Prebenin ja hänen vaimonsa leposijan
-päällitse; kenkään ei heitä enään muista!"
-
-Ja vanhus, joka tämän kertoi, pudisti surumielisenä päätään. "Kaikki
-unohtuu! -- unohtuu!" sanoi hän.
-
-Ja sitte ruvettiin kamarissa puhumaan muista asioista; mutta nuorin
-lapsista, pieni poika, kapusi tuolille uutimien taakse ja loi suuret,
-vakavat silmänsä pihamaalle, missä kuutamo valaisi isoa kiveä. Ennen
-se aina oli näyttänyt hänestä tyhjältä ja litteältä, mutta nyt se
-hänen silmissään oli kuin suuri lehti historian kirjasta. Kaikki
-mitä poika oli kuullut Prebenistä ja hänen vaimostaan, asui kivessä;
-ja hän katseli sitä ja hän nosti silmänsä kirkasta, loistavaa kuuta
-kohti, puhtaaseen, selkeään ilmaan, ja tuntui siltä kuin Jumalan
-kasvot olisivat paistaneet maailmaan.
-
-"Kaikki unohtuu -- unohtuu!" kuului huoneesta ja _juuri siinä
-hetkessä_ suuteli näkymätön enkeli pojan rintaa ja otsaa ja kuiskasi
-hiljaa: "kätke tarkasti siemen, jonka olet saanut, kätke se kypsyyden
-aikaan! Sinun kauttasi, lapsi, on kulunut kirjoitus, lahoava
-hautakivi, kultaisin piirtein paistava tuleville polville! Käsi
-kädessä astelee vanha pariskunta taas pitkin vanhoja katuja, hymy
-huulilla, posket terveinä, punottavina istuvat he taas kiviportailla
-lehmuksen alla ja nyökyttävät päätä sekä rikkaille että köyhille.
-Tämän hetken siemen kasvaa kautta vuosien kukoistavaksi runoelmaksi.
-Ei unohdu se mikä on hyvää ja kaunista. Tarussa ja laulussa se elää."
-
-
-
-
-MAAILMAN IHANIN RUUSU.
-
-
-Oli kerran mahtava kuningatar, jonka puutarhassa kasvoi kaikkien
-vuodenaikojen ja kaikkien maailman maiden kukkia, mutta ruusuista hän
-varsinkin piti ja sentähden hänellä oli mitä erilaisimpia ruusuja,
-alkaen villeistä orjantappuroista, joitten vihreät lehdet lemuavat
-kuin omena, Provencen ihanimpiin ruusuihin, ja ne kiipesivät ylös
-linnan muureja, kietoutuivat pylväitten ja ikkunapielien ympäri,
-tunkeutuivat käytäviin, ja pitkin kattoa, kaikkiin saleihin; ja
-ruusujen lemu ja muoto ja väri oli mitä vaihtelevin.
-
-Mutta suru ja murhe asui linnassa; kuningatar oli kuolinvuoteellaan
-ja lääkärit julistivat, että hänen täytyy kuolla.
-
-"Yksi pelastuskeino löytyy!" sanoi viisain heistä. "Tuokaa hänelle
-maailman ihanin ruusu, se joka on korkeimman ja puhtaimman rakkauden
-ilmaus; jos se saatetaan hänen silmiensä eteen ennenkuin ne sammuvat,
-niin hän jää eloon."
-
-Ja nuoret ja vanhat ympäri maata riensivät tuomaan ruusuja, ihanimmat
-tuotiin joka puutarhasta, mutta ne ruusut eivät olleet niitä;
-rakkauden yrttitarhasta olivat ruusut noudettavat, mutta mikä ruusu
-_siellä_ oli korkeimman, puhtaimman rakkauden ilmaus?
-
-Ja runoilijat lauloivat maailman ihanimmasta ruususta ja jokainen
-nimitti oman ruusunsa nimen. Ja sanoma saapui joka sydämelle, joka
-rakkaudessa sykki, sanoma saapui kaikille säätyluokille, kaikille
-ikäluokille.
-
-"Kukaan ei vielä ole lausunut kukkasen nimeä!" sanoi viisas mies.
-"Kukaan ei ole osoittanut paikkaa, missä se koko ihanuudessaan
-ylenee! Eivät kelpaa ruusut Romeon ja Julian arkusta tai Valborgin
-haudalta, vaikka taru ja laulu aina tulevat säilyttämään niiden
-tuoksun; eivät kelpaa ruusut, jotka versovat Winkelriedin verisestä
-peitsestä, verestä, joka pyhänä virtaa sankarin sydämestä kun hän
-isänmaan edestä kuolee, vaikka se kuolo on suloisempi kuin mikään
-muu ja se veri punaisempi kuin kaikki ruusut. Eikä se ole sekään
-ihmekukka, jonka hoitamiseen mies vuosikaudet umpeensa, pitkinä
-unettomina öinä yksinäisessä kammiossaan uhraa terveen elämänsä:
-tieteen ihmeellinen ruusu."
-
-"Minä tiedän missä se kukkii", sanoi onnellinen äiti, joka hento
-lapsi käsivarrella tuli kuningattaren vuoteen ääreen. "Minä tiedän
-missä maailman ihanin ruusu löytyy! Ruusu joka on korkeimman
-ja puhtaimman rakkauden ilmaus. Se kukkii suloisen lapseni
-hehkuvilla poskilla, kun se unen virkistämänä avaa silmänsä ja koko
-rakkaudellaan hymyilee minua vastaan."
-
-"Se on kaunis ruusu, mutta on olemassa kauniimpi!" sanoi viisas mies.
-
-"On, paljon kauniimpi!" sanoi joku naisista. "Minä olen sen nähnyt;
-pyhäisempää, ylevämpää ruusua ei ole olemassa, mutta se oli kalpea
-kuin teeruusun lehdet; kuningattaren poskilla minä sen näin; hän
-oli riisunut kuninkaallisen kruununsa ja kanniskeli itse pitkän,
-surullisen yön kipeää lastaan, itki sen tähden, suuteli sitä ja
-rukoili Jumalaa niinkuin vain äiti rukoilee tuskan hetkellä."
-
-"Pyhä on surun valkoinen ruusu ja ihmeellinen sillä on voima, mutta
-se ei sittenkään ole se."
-
-"Ei, maailman ihanimman ruusun olen minä nähnyt Herran alttarin
-edessä!" sanoi hurskas, vanha piispa. "Minä näin sen loistavan
-kuni enkelin kasvot. Nuoret tytöt astuivat ehtoollispöydän eteen
-uudistamaan kasteensa liittoa ja ruusut hehkuivat ja ruusut
-vaalenivat terveillä poskipäillä; tuossa seisoo nuori tyttö; sielu
-täynnä puhtautta ja rakkautta nostaa hän katseensa Jumalaansa kohti;
-siinä on puhtaimman ja korkeimman rakkauden ilmaus."
-
-"Siunattu olkoon se ruusu!" sanoi tietäjä, "mutta kukaan teistä ei
-sittenkään ole lausunut maailman ihanimman ruusun nimeä."
-
-Silloin astui huoneeseen lapsi, kuningattaren pieni poika; kyyneliä
-oli hänen silmissään ja hänen poskillaan; hän kantoi käsissään
-suurta, avattua kirjaa, sen kannet olivat samettia ja siinä oli
-suuret hopeahaa'at.
-
-"Äiti!" sanoi poika, "kuuleppa nyt mitä minä olen lukenut!" ja lapsi
-istuutui vuoteen ääreen ja rupesi lukemaan hänestä, joka antautui
-ristin kuolemaan pelastaakseen ihmiset, yksin syntymättömätkin
-sukukunnat... 'Suurempaa rakkautta ei ole!'
-
-Ja ruusuinen puna välähti kuningattaren poskille, hänen silmänsä
-kävivät niin suuriksi ja kirkkaiksi, sillä hän näki kuinka kirjan
-lehdiltä yleni maailman ihanin ruusu, kuva siitä joka versoi
-Kristuksen verestä ristin puulla.
-
-"Minä näen sen!" sanoi kuningatar. "Se joka sen ruusun näkee,
-maailman ihanimman, se ei koskaan kuole!"
-
-
-
-
-VUODEN TARINA.
-
-
-Oltiin tammikuun lopulla; oli kauhea lumipyry; tuiskuna tuprutteli
-lumi kaduilla ja kujilla; ikkunaruudut olivat ulkopuolelta ikäänkuin
-liimatut lunta täyteen, katoilta vyöryi alas lumikinoksia ja ihmiset
-näyttivät saaneen siivet; he juoksivat ja lensivät toistensa
-syliin, jäivät hetkiseksi pitämään kiinni toisistaan ja pysyivät
-niin kauvan paikallaan. Kuomireet ja hevoset olivat kuin jauhoista
-nostetut, palvelijat seisoivat selkä kuomia vastaan ja ajoivat selin
-vastatuuleen. Jalkamiehet pysyttelivät kaiken aikaa rekien suojassa,
-vaivalloisesti ne liikkuivat paksussa lumessa; ja kun myrsky vihdoin
-asettui ja talojen seinustalle luotiin kaitainen polku, pysähtyivät
-ihmiset seisomaan, kun joku tuli vastaan; kenelläkään ei ollut halua
-astua ensi askelta syvään hankeen, päästääkseen toista sivutse.
-Sanattomina he seisoivat kunnes kumpikin ikäänkuin salaisesta
-sopimuksesta uhrautui ja upotti toisen jalkansa lumihankeen.
-
-Illalla tyyntyi kokonaan. Taivas oli ikäänkuin luudalla laastu,
-kaarrettu korkeammaksi ja entistä kuulakkaammaksi, tähdet näyttivät
-ihkasen uusilta, toiset olivat niin siniset ja kirkkaat -- ja tuli
-sellainen pakkanen että narisi ja paukkui. Päällimmäinen lumikerros
-saattoi käydä niin kovaksi, että se varhaisena aamuna kannatti
-varpuset; ne hyppelivät ylös, alas lapioiduilla paikoilla, mutta
-syömistä ei kuulunut ja kylmä oli aika lailla.
-
-"Pip!" pani toinen toiselle, "tämä on sitte olevinaan sitä uutta
-vuotta! -- pahempipa se on kuin vanha olikaan! Samalla olisimme
-voineet pitää vanhan vuotemme. Minä olen tyytymätön ja syystä."
-
-"Niin, ja millä touhulla ihmiset ottivat vastaan sitä uuttavuotta!"
-sanoi viluinen pieni varpunen, "ruukkuja viskeltiin oviin ja
-riehuttiin ja riemuittiin siitä että vanha vuosi oli mennyt menojaan;
-ja iloissani olin minäkin, sillä minä luulin, että tulisi lämpöisiä
-ilmoja, mutta ei siitä ole tullut mitään; pakkanen paukkuu entistä
-pahemmin! Ihmiset ovat ihan sekaisin ajanlaskussaan."
-
-"Niin ovat kun ovatkin!" sanoi kolmas varpunen, se oli vanha
-valkeapää; "heillä on se sellainen laitos, jota he sanovat allakaksi,
-se on heidän omia keksintöjään ja sen mukaan pitää sitte kaiken
-käydä! mutta se ei ota käydäkseen! -- Vuosi alkaa kun kevät tulee,
-sellainen on luonnon laki ja sitä minä noudatan."
-
-"Mutta koska kevät tulee?" kysyivät muut varpuset.
-
-"Se tulee kun haikara tulee, mutta hänen tulonsa on aivan
-epämääräinen eikä täällä kaupungissa tiedetä siitä mitään; maalla
-tietävät ne asiat paremmin; entä jos lentäisimme sinne odottamaan?
-Kevät on siellä likempänä."
-
-"Niin, se sopii erinomaisesti!" sanoi varpunen, joka kauvan oli
-kulkea piipoittanut sanomatta mitään erityistä. "Minulla on täällä
-kaupungissa mukavuuksia, joita pelkään siellä maalla kaipaavani.
-Täällä on eräässä talossa ihmisperhe, he ovat keksineet sen järkevän
-tavan, että ovat naulanneet seinään kolme, neljä kukkaruukkua;
-suuri aukko on sisäänpäin, pohja ulospäin ja pohjaan on tehty niin
-suuri läpi, että minä voin lentää ulos ja sisään; siellä on minulla
-ja miehelläni pesä ja sieltä ovat kaikki poikasemme lähteneet
-maailmalle. Ihmisperhe on tietysti tehnyt kaiken tämän huvikseen,
-saadakseen katsella meitä, muuten eivät he ikinä olisi sitä tehneet.
-He siroittelevat meille leivänmurusia, niinikään huvikseen, ja
-samalla saamme me siitä ruokamme; elämämme on ikäänkuin turvattu; --
-minä luulen melkein että minä jään tänne ja minun mieheni jää tänne,
-vaikka me olemmekin tyytymättömät -- mutta me jäämme."
-
-"Ja me lennämme maalle katsomaan eikö kevättä kuulu!" ja sitte he
-lensivät.
-
-Ja maalla oli oikea talvi; siellä oli pari astetta kylmempi pakkanen
-kuin kaupungissa. Kirpeä viima puhalsi yli lumisten kenttäin.
-Talonpoika istui reessään, suuret rukkaset käsissä, ja leipoi
-käsivarsiaan yhteen ajaakseen niistä pois pakkasta; piiska makasi
-hänen sylissään, laihat hevoset juoksivat niin että höyry nousi, lumi
-narisi ja varpuset hyppelivät reenjalasten jäljissä vilusta väristen.
-"Pip!" koska kevät tulee? Se kestää niin kauvan!
-
-"Niin kauvan!" kaikui kenttien poikki korkeimman kinoksen harjalta.
-Ehkäpä se oli kaiku joka puhui, mutta ehkäpä ne sanat myöskin
-läksivät sen kummallisen vanhan miehen suusta joka istui korkeimman
-kinoksen harjalla tuulessa ja tuiskussa; hän oli ihkasen valkoinen,
-aivan kuin talonpoika sarkatamineissaan, pitkät valkoiset hiukset,
-valkoinen parta, kalpeissa kasvoissa suuret, kirkkaat silmät.
-
-"Kuka tuo vanhus on?" kysyivät varpuset.
-
-"Kyllä minä tiedän!" sanoi vanha korppi, joka istua kökötti
-portinpylvään nenässä. Se suvaitsi alentua tunnustamaan, että me
-kaikki olemme vain pikkulintuja Jumalan edessä, ja antautui sentähden
-keskusteluun varpusten kanssa. "Minä tiedän kuka vanhus on. Se on
-Talvi, menneen vuoden vanha äijä. Hän ei ole kuollut kuten allakka
-sanoo, vaan hän on sen pienen prinssin holhooja, jonka nimi on Kevät
-ja joka tulee. Niin, ohjakset ovat Talven käsissä. Huu, te hytisette
-ja värisette, te pienet raukat!"
-
-"Niin, niinhän minä aina olen sanonut!" virkkoi pienin varpunen, "se
-allakka on ihan ihmisten keksimä, se ei ole sovitettu luonnon mukaan!
-jättäisivät sellaiset asiat meidän haltuumme, jotka olemme hienompaa
-tekoa."
-
-Ja kului viikko, milteipä kaksi; metsä törrötti mustana, jäätynyt
-sisäjärvi makasi uomassaan raskaana, jähmettyneen lyyjyn kaltaisena;
-pilvet -- niin, ne eivät enään olleet pilviä, vaan ne vaappuivat
-märkinä, jääkylminä usvina maiden päällä; suuret mustat korpit
-lentelivät laumoissa, ääneti ja kirkumatta. Tuntui siltä kuin kaikki
-olisi nukkunut syvää unta. --
-
-Välähtipä sitte auringonsäde järvelle ja se välkkyi kuin sulatettu
-tina. Lumi kentillä ja kinosten harjalla lakkasi kimmeltelemästä
-entisellä kimmellyksellään, mutta valkoinen haamu, Talvi itse, istui
-yhä entisellä paikallaan, katse tiukasti tähdättynä etelää kohti; ei
-hän ensinkään huomannut, että lumipeite ikäänkuin vaipumistaan vaipui
-maahan, että siellä täällä tuli näkyviin pieni, ruohonkarvainen mätäs
-ja siellä varpuset vasta hyörivät ja pyörivät.
-
-"Kvivit! Kvivit! tuleeko nyt kevät?"
-
-"Kevät!" helähti poikki niittyjen ja vainioiden ja halki
-mustanpuhuvan metsän, jonka puunrungoista heloitti tuoreen vihanta
-sammal; ja etelästä tulla viilättivät halki ilmojen molemmat
-ensimäiset haikarat; kummankin selässä istui herttainen pieni
-lapsi, poika ja tyttö; ja tervehtiessään suutelivat he maata; ja
-minne heidän jalkansa vaan tekivät jäljen, siellä nousi lumen alta
-valkoisia kukkia; käsi kädessä astuivat he vanhan jää-äijän, Talven
-luo, painautuivat tervehtiessään hänen rinnalleen ja samassa hetkessä
-katosivat he kaikki kolme näkymättömiin ja koko maisema hävisi;
-paksu, märkä usva peitti tiheänä ja raskaana kaikki tyynni. -- Vähän
-myöhemmin alkoi tuuli käydä -- se läksi lentämään kautta maiden,
-se tuli väkevin puuskin ja karkoitti usvan, aurinko paistoi niin
-lämpöisesti; -- itse Talvi oli kadonnut, Kevään herttaiset lapset
-istuivat vuoden valtaistuimella.
-
-"Tämä se vasta on uutta vuotta!" sanoivat varpuset. "Nyt me kai
-saamme takaisin oikeutemme ja korvausta ankaran talven vaivoista."
-
-Minne molemmat lapsukaiset vaan kääntyivät, siellä puhkesi puihin
-ja pensaisiin vihreitä nuppuja, siellä kävi nurmi korkeammaksi,
-laihovainio yhä heleämmän vihriäksi. Ja pieni tyttö heitteli
-heittelemistään ympärilleen kukkia; hänellä oli niitä helman
-täydeltä, niitä kumpuili esiin yhä uusia, niitä oli aina yllin
-kyllin, vaikka hän olisi viskellyt niitä kuinka runsaasti --
-touhuissaan viskasi hän omena- ja päärynäpuiden päälle kokonaisen
-kukkaiskinoksen, niin että ne upeilivat täydessä loistossaan
-ennenkuin vielä olivat ehtineet saada vihreitä lehtiäkään.
-
-Ja tyttö taputteli käsiään ja poika taputteli niinikään ja lintuja
-tulla viilätti, kukaan ei tietänyt mistä, ja kaikki ne lauloivat ja
-visertelivät: "kevät on tullut!"
-
-Kaunista se oli. Ja moni vanha mummo astui mökkinsä ovesta
-päiväpaisteeseen, kääntelihe siinä, katseli keltaisia kukkia, joita
-niitty heloitti täynnänsä, aivan niinkuin ennen, hänen nuoruutensa
-päivinä; maailma oli taaskin käynyt nuoreksi.
-
-"Ihanaa täällä tänään on!" sanoi hän.
-
-Ja metsä oli vielä tumman ruskea, nuppu nupun vieressä, mutta
-tuoksumaratti versoi jo tuoreena ja tuoksuvana, orvokit upeilivat
-täydessä kukassa ja vuokot ja kevätesikot olivat jo puhjenneet, niin,
-joka heinä uhkui mehua ja mahlajaa, komeat istumasijat nurmikko
-totisesti tarjosi ja siellä istui Kevään nuori pari käsi kädessä ja
-lauloi ja hymyili ja kasvoi kasvamistaan.
-
-Lempeä sade lankesi taivaasta heidän päälleen, he eivät sitä
-huomanneet, sadepisarat ja ilonkyyneleet sulivat samaksi pisaraksi.
-Morsian ja ylkä suutelivat toisiaan ja tuossa tuokiossa aukaisi metsä
-lehtisilmukkansa. -- Auringon noustessa olivat kaikki metsät vihriät.
-
-Ja käsi kädessä asteli morsiuspari tuoreen, väräjävän lehtikaton
-alla, missä vain auringon valo ja hyppelevät varjot loivat
-vivahduksia nurmen vihantaan. Neitseellinen puhtaus ja raikas lemu
-henki hentoisista lehdistä; kirkkaina ja iloisina kumpuilivat ojat
-ja purot vihriän, samettipehmeän kaislikon ja kirjavien kivien
-keskitse. "Tämä runsaus on ylenpalttinen ja alituinen ja ikuinen ja
-siksi se jää!" sanoi koko luonto. Ja käki kukkui ja leivo liverteli;
-oli kaunoinen kevät; mutta piilipuut olivat verhonneet kukkansa
-villakintaisiin, ne olivat niin kauhean varovaiset ja se on niin
-ikävää.
-
-Ja päivät kuluivat ja viikot vierivät, lämmin tulvi ikäänkuin
-lainehtimalla taivaasta; kuumat ilma-aallot vyöryivät läpi viljain
-ja ne kellastuivat kellastumistaan. Pohjolan sisäjärven valkoinen
-lootuskukka levitti suuret, vihriät lehtensä vesipeiliin ja kalat
-etsivät varjoa niiden alta; ja metsän tyvennössä, missä aurinko
-paahtoi talonpoikaispirtin seinään ja auenneisiin ruusuihin, missä
-kirsikkapuut riippuivat täynnä meheviä, mustia, auringon kuumoittamia
-marjoja -- siellä lauleli Kesän kaunis nainen, sama, jonka näimme
-lapsena ja morsiamena; ja hän käänsi katseensa kohti mustia pilviä,
-jotka nousivat taivaalle aallonmuotoisina ja vuorenkorkuisina
-ja kohosivat yhä korkeammalle; niitä tuli kolmelta taholta;
-kivettyneenä, nurin käännettynä merenä laskeutuivat ne sitte metsää
-kohti, jossa hiljaisuus oli syvä kuin taikakeinoilla loihdittu;
-pieninkin tuulenhenki oli pannut levolle, joka lintu vaikeni, koko
-luonto seisoi juhlallisessa odotuksessa; mutta teiltä ja poluilta
-kiirehtivät hevosmiehet, jalkamiehet ja ratsastajat minkä pääsivät,
-katon alle. -- Samassa syttyi välähdys ikäänkuin aurinko olisi
-puhjennut esiin pilvistä, se tuikahti, häikäisi, uhkasi polttaa
-poroksi ja hävisi samassa jyristen pilveen; vettä tuli kaatamalla;
-tuli yö, tuli valoisaa, hiljeni, jyrisi. -- Nuoret, ruskeahelpeiset
-korret suossa liikkuivat pitkinä laineina, metsän oksat peittyivät
-vesisumuun, tuli pimeä ja tuli valoisaa, hiljeni, jyrisi. -- Viljat
-ja heinät makasivat luokona maassa, ikäänkuin vesivirtojen vieminä,
-josta eivät ikinä enään nouse. -- Äkkiä harveni sade yksityisiksi
-pisaroiksi, aurinko paistoi ja helminä kimmeltelivät vesipisarat
-lehdillä ja heinänhelpeissä. Linnut lauloivat, kalat polskivat
-purossa, hyttyset tanssivat ja kivellä, keskellä suolaista, myrskyn
-myllertämää merivettä istui itse _Kesä,_ voimakas, väkeväjänteinen
-mies, hiukset likomärkinä. Raikkaan kylvyn nuorentamana istui hän
-lämpöisessä auringonpaisteessa. Koko luonto hänen ympärillään
-oli nuorentunut, kaikki kasvit seisoa rehoittivat voimakkaina,
-ihanaisina. Oli kesä, lämmin, suloinen kesä.
-
-Makea tuoksu tulvi rehevästä apilasvainiosta, mehiläiset surisivat
-vanhan käräjätalon ympärillä; vadelmanvarret kiertelivät alttarikiveä
-joka sateen puhdistamana paistoi auringossa; ja sinne lensi
-mehiläisten kuningatar parvineen ja teki hunajaa ja vahaa. Sitä ei
-nähnyt kukaan muu kuin Kesä ja hänen reipas, voimakas vaimonsa;
-heidän edessään seisoi alttaripöytä, kukkurallaan luonnon uhrilahjoja.
-
-Ja iltataivas hohti kuin kulta, ei yksikään kirkonkupu hohda sillä
-tavalla, ja kuu paistoi ilta- ja aamuruskojen välillä. Oli kesän
-armainen aika.
-
-Ja päivät kuluivat ja viikot vierivät. -- Elonkorjaajien kiiltävät
-vikatteet vilkkuivat viljavainioista, omenapuunoksat nuokkuivat
-punaisten ja keltaisten hedelmiensä painon alla; humala tuoksui
-kauniisti ja riippui suurissa tertuissa; ja pähkinäpuiden alla,
-joitten hedelmät riippuivat raskaina möhkäleinä, lepäsivät mies ja
-vaimo, Kesä ja hänen vakavamielinen vaimonsa.
-
-"Tätä runsautta!" virkkoi hän, "ympärillämme näemme siunattua
-hedelmää, on kotoista ja lämmintä ja kuitenkin ikävöin, en itsekään
-tiedä miksi -- lepoa, -- rauhaa! en tiedä millä nimellä sitä
-nimittäisin! -- Nyt kynnetään taasen maita! Ihmiset tahtovat saada
-yhä enemmän ja enemmän voittoa. -- Kas haikaroita! ne tulevat
-suurissa parvissa ja seuraavat etäältä auraa; kas Egyptin lintua,
-joka kantoi meidät ilmojen halki! Muistatko kuinka me lapsina tulimme
-tänne Pohjolan maahan? -- Kukkia me toimme, kaunista päiväpaistetta
-ja vihreitä metsiä. Pahoin on tuuli niitä nyt pidellyt, ne
-ruskettuvat ja mustuvat niinkuin etelän puut, mutta eivät kanna
-kultaisia hedelmiä kuten ne!"
-
-"Tahdotko sinä nähdä niitä?" sanoi Kesä. "Iloitse siis!" ja hän nosti
-kätensä ja metsän lehvät kävivät punaisiksi ja keltaisiksi, värien
-upeus valtasi kaikki metsät; ruusupensaassa loisti tulipunaisia
-marjoja, seljan oksilla riippui suuria, raskaita, tummanruskeita
-marjoja, villit kastanjat putoilivat kypsinä tummanvihreistä
-kuoristaan ja metsässä kukkivat orvokit toistamiseen.
-
-Mutta vuoden kuningatar kävi yhä harvasanaisemmaksi ja kalpeni
-kalpenemistaan. "Tuuli on kylmä!" sanoi hän, "yön sumut ovat märät!
--- minä ikävöin -- lapsuuteni maata." --
-
-Ja hän näki haikaroiden lentävän pois, jokikinen meni! ja hän
-kurotti kätensä niiden perässä. -- Hän nosti silmänsä pesiin, jotka
-seisoivat tyhjinä, yhdessä kasvoi korkeavartinen ruiskukka ja
-toisessa keltainen villinauris. Ei olisi luullut pesällä muuta virkaa
-olevankaan kuin varjella ja suojella kukkaa; ja varpuset tulivat
-pesälle.
-
-"Pip! minne herrasväki on joutunut? Eivät he kärsi tuulenhenkeä, ovat
-tietysti lähteneet pois maasta; onnea matkalle!"
-
-Ja yhä keltaisemmiksi kävivät metsän lehvät ja lehdet vapisivat
-vapisemistaan, syksyn myrskyt puhalsivat, oli myöhäinen syksy. Ja
-keltaisella lehtiläjällä lepäsi vuoden kuningatar ja katseli lempein
-silmin tuikkivaa tähteä, ja hänen puolisonsa seisoi hänen luonaan.
-Tuulenpuuska löyhytteli lehtiä -- ne asettuivat takaisin läjään,
-yksin hän oli poissa, mutta perhonen, vuoden viimeinen, lensi läpi
-kylmän ilman.
-
-Jo tulivat märät usvat, tuli jäinen viima ja pimeät, pisimmät
-yöt. Vuoden kuningas seisoi lumivalkoisissa hapsissaan, mutta hän
-ei itsekään tietänyt että ne olivat niin valkoiset, hän luuli
-lumihiutaleitten putoilevan pilvistä; paksu lumikerros peitti vihreän
-maan.
-
-Ja kirkonkellot julistivat maailmalle joulujuhlaa.
-
-"Syntymäkellot soivat!" sanoi vuoden kuningas, "pian syntyy uusi
-hallitsijapari ja sekä minä että hän saamme levätä tuikkivassa
-tähdessä."
-
-Ja raikkaassa, vihriässä kuusikossa, missä lumi peitti maan, seisoi
-jouluenkeli vihkimässä nuoria kuusia juhlaansa.
-
-"Iloa pirttiin, iloa alle vihriäin puitten!" sanoi vuoden vanha
-kuningas, viikot olivat vanhentaneet hänet lumivalkoiseksi ukoksi.
-"Leposi aika koittaa pian, vuoden nuori pari saa nyt kruunun ja
-valtikan!"
-
-"Valta on kuitenkin sinun!" sanoi jouluenkeli, "valta, muttei lepo!
-Anna lumen lämpimänä peittää nuorta viljaa! opi kärsimään sitä
-että toinen saa kunnian vaikka sinä olet hallitsija, opi elämään
-unohdettuna ja kuitenkin elämään! Sinun vapautesi hetki koittaa kuten
-kevät koittaa!"
-
-"Koska kevät koittaa?" kysyi Talvi.
-
-"Se tulee kun haikara tulee!"
-
-Kiharat valkoisina ja hapset lumenkarvaisina istui Talvi jääkylmänä,
-vanhana ja käyrävartisena, mutta väkevänä kuin talven viima ja jään
-valta, korkean kinoksen harjalla ja tähysteli etelää kohti kuten
-Talvi ennenkin oli tähystellyt. -- Jäät paukkuivat, lumi narisi,
-luistelijat liitelivät järvien kirkkaita pintoja pitkin ja hauskoilta
-näyttivät varikset ja harakat valkoisella lumella. Ei liikkunut
-tuulen hengähdyskään. Ja tuulettomassa pakkasessa puristi Talvi
-kätensä nyrkeiksi ja maitten väliin syntyi sylenpaksuinen jää.
-
-Sitte tulivat taas varpuset kylästä ja kysyivät: "kuka on tuo vanha
-mies?" Ja korppi sattui taaskin istumaan siinä likellä, tai korpin
-poika, joka on sama asia, ja se sanoi heille: "se on Talvi! menneen
-vuoden vanha äijä. Hän ei ole kuollut, kuten allakka sanoo, vaan hän
-on tulevan Kevään holhooja!"
-
-"Koska kevät tulee?" kysyivät varpuset, "silloin meille tulee
-paremmat ajat ja parempi hallitus! vanhasta ei ollut mihinkään!"
-
-Ja mietteissään nyökytti Talvi päätään mustalle, lehdettömälle
-metsälle, jossa jokainen puu näytti oksiensa kaunista muotoa ja
-kaarevuutta. Ja talvi-unen kestäessä alenivat pilvien jääkylmät
-huurut - valtias näki unta nuoruutensa ja miehuutensa ajasta ja
-päivän koittaessa seisoi koko metsä kimmeltelevässä kuurassa, se oli
-Talven kesä-unelma; aurinko varisteli kuuraa oksilta.
-
-"Koska kevät tulee?" kysyivät varpuset.
-
-"Kevät!" kuului kaikuna kukkuloilta, joilla vielä oli lunta. Ja
-aurinko paistoi yhä lämpöisemmin ja lämpöisemmin, lumi suli, linnut
-visertelivät: "kevät tulee!"
-
-Ja korkealta, halki ilmain tuli ensimäinen haikara ja sitä seurasi
-toinen; kummankin selässä istui kaunis lapsi, ja he laskeutuivat
-maan paljaalle kamaralle ja he suutelivat maata ja he suutelivat
-hiljaista, äänetöntä vanhusta ja hän haihtui usvan mukaan, kuten
-Mooses hävisi vuorelta.
-
-Vuoden tarina oli lopussa.
-
-"Onhan se aivan oikein!" sanoivat varpuset, "ja onhan se hyvin
-kaunista, mutta ei se ole allakan mukaista ja silloin ovat asiat
-hullusti!"
-
-
-
-
-VIIMEISENÄ PÄIVÄNÄ.
-
-
-Pyhin päivä kaikista elämän päivistä on se, jolloin me kuolemme;
-se on viimeinen päivä, muutoksen suuri, pyhä päivä. Oletko koskaan
-oikein vakavasti ajatellut tätä mahtavaa, viimeistä hetkeä täällä
-maan päällä, joka niin varmaan tulee.
-
-Oli kerran mies, häntä sanottiin ankaraksi uskovaiseksi, sanan
-soturiksi, sana oli hänelle laki, hän oli toimellisen herran
-toimellinen palvelija. -- Kuolema seisoi nyt hänen vuoteensa ääressä,
-kuolema, kasvot taivaallisen ankaroina.
-
-"Hetki on tullut, sinun täytyy minua seurata!" sanoi kuolema ja
-kosketti jääkylmällä sormellaan hänen jalkojaan ja ne jäätyivät.
-Kuolema kosketti hänen otsaansa, sitte hänen sydäntään ja se särkyi
-ja sielu seurasi kuolon enkeliä.
-
-Mutta niinä harvoina sekunteina ennenkuin vihkivä kosketus ehti
-jalasta otsaan ja sydämeen, vyöryivät kuin meren suurina, raskaina
-aaltoina kaikki elämän kokemukset ja herätykset kuolleen kimppuun.
-Samalla tavalla saattaa yhdellä ainoalla katseella silmäillä
-pohjattomaan syvyyteen tai yhdellä ajatuksen salamalla käsittää
-mittaamattomia etäisyyksiä; samalla tavalla saattaa yhdellä haavaa,
-yhdellä silmäyksellä nähdä äärettömän tähtitaivaan ja tuntea
-maailmoja ja taivaankappaleita aavassa avaruudessa.
-
-Sellaisena hetkenä vapisee hätääntynyt syntinen eikä tiedä minne
-turvautua. Tuntuu siltä kuin hän vaipuisi äärettömään tyhjyyteen. --
-Mutta vanhurskas kallistaa päänsä Jumalan puoleen ja antautuu hänen
-turviinsa kuin lapsi, sanoen: "tapahtukoon sinun tahtosi!"
-
-Mutta tällä kuolevalla ei ollut lapsen mieltä, hän tunsi olevansa
-mies; ei hän vavissut syntisenä, hän tiesi olevansa hurskas
-uskovainen. Hän oli riippunut kiinni uskonnon muodoissa niiden koko
-ankaruudessa; hän tiesi että miljoonien täytyy kulkea leveää tietä
-kadotukseen; hän olisi ollut valmis täällä elämässä hävittämään
-heidän ruumiinsa tulella ja miekalla, kuten heidän sielunsa jo oli
-ja ikuisesti tulisi olemaan hävitetty --; hänen tiensä kulki nyt
-taivasta kohti, missä armo avasi hänelle portin, se luvattu armo.
-
-Ja sielu seurasi kuolon enkeliä, mutta käänsi vielä kerran katseensa
-vuoteeseen, missä ruumis makasi valkoisessa kuolinpaidassaan,
-minuutensa vieraana jäljennöksenä. -- Ja he lensivät ja he kävelivät
--- he kulkivat kuni mahtavassa salissa ja samalla se kuitenkin
-oli metsä; luontoa oli leikelty, venytetty, köytetty ja istutettu
-riveihin, taitehikkaasti kuin vanhoissa ranskalaisissa puutarhoissa;
-siellä oli naamiaiset.
-
-"Se on ihmiselämä!" sanoi kuolon enkeli.
-
-Kaikki olennot olivat enemmän tai vähemmän naamioidut; ne jotka
-kävivät sametissa ja kullassa eivät suinkaan aina olleet jaloimmat
-eivätkä mahtavimmat, eivätkä ne jotka kävivät köyhän miehen
-tamineissa olleet alhaisimpia ja vähäisimpiä. -- Kummalliset
-naamiohuvit ne olivat ja varsinkin tuntui oudolta että he kaikki
-huolellisesti koettivat vaatteidensa alle kätkeä jotakin toistensa
-silmältä; mutta toinen repi toista, paljastaakseen peitettyä, ja
-silloin pisti esiin eläimen pää; toisen vaatteista näkyi irvistelevä
-apina, toisen vaatteista iljettävä pukki, niljainen käärme tai hidas
-kala.
-
-Se oli se eläin jota me kaikki kannamme ruumiissamme, eläin joka
-on kasvanut kiinni ihmiseen ja se rimpuili ja reistaili ja pyrki
-näkyviin ja jokainen piteli sitä lujasti kiinni vaatteidensa sisässä,
-mutta muut repivät esiin ja huusivat: "Näetkös! Katsoppas! Siinä se
-on! Siinä se on!" ja toinen paljasti minkä ehti toisen kurjuutta.
-
-"Entä mikä eläin minulla oli?" kysyi vaeltava sielu; ja kuolon enkeli
-viittasi ylpeään olentoon, jonka päätä ympäröi loistava, kirjava
-sädekehä, mutta miehen sydämen kohdalla piiloitti eläin jalkojaan,
-riikinkukon jalkoja; sädekehä oli vain linnun kirjava pyrstö.
-
-Ja heidän kulkiessaan kirkuivat suuret linnut pahasti puitten
-oksilta; kovilla ihmisäänillä ne huusivat: "kuuleppas
-kuolemankulkija, muistatko minua?" -- Kaikki hänen elämänsä päivien
-pahat aivoitukset ja teot huusivat hänelle: "muistatko minua?"
-
-Ja hetkisen värisi sielu, sillä se tunsi äänet, pahat ajatukset ja
-teot, jotka astuivat esiin kuin todistajat käräjissä.
-
-"Meidän lihassamme, meidän pahassa luonnossamme ei mitään hyvää asu!"
-sanoi sielu, "mutta minun ajatukseni eivät kehkeytyneet teoiksi,
-maailma ei nähnyt pahaa hedelmää!" ja hän riensi rientämistään,
-pian päästäkseen kuulemasta ilkeää kirkunaa, mutta ne suuret,
-mustat linnut kiertelivät, kaartelivat hänen päänsä päällä ja
-huusivat huutamistaan, ikäänkuin koko maailmalle julistaakseen
-julistettavaansa; ja hän juoksi kuin ahdistettu kauris ja joka
-askeleella sattui jalka teräviin kiviin ja ne repivät hänen jalkojaan
-niin että koski. "Mistä nämä terävät kivet tulevat? Nehän peittävät
-maata niinkuin kuihtuneet lehdet!"
-
-"Ne ovat ne ajattelemattomat sanat, joita olet päästänyt suustasi ja
-jotka ovat haavoittaneet lähimmäisesi sydäntä paljon pahemmin kuin
-nyt haavoittavat jalkojasi!"
-
-"Sitä en tullut ajatelleeksi!" sanoi sielu.
-
-"Älkää tuomitko ettei teitä tuomittaisi!" kaikui halki ilman.
-
-"Kaikki olemme me syntiä tehneet!" sanoi sielu ja nousi taaskin
-pystyyn. "Minä olen pitänyt lain ja evankeliumin, minä olen tehnyt
-kaiken voitavani, en ole kuten muut!"
-
-Ja he seisoivat taivaan portilla ja enkeli, portinvartia, kysyi:
-"Kukas olet? Sano minulle uskosi ja näytä minulle tekosi!"
-
-"Minä olen ankarasti täyttänyt kaikki käskyt! minä olen nöyrtynyt
-maailman silmissä, minä olen vihannut ja vainonnut pahaa ja pahoja,
-niitä jotka vaeltavat laveaa tietä ikuiseen kadotukseen, ja minä olen
-yhä valmis, mikäli vaan voin, tekemään sitä tulella ja miekalla!"
-
-"Sinä olet siis Muhametin tunnustajia!" sanoi enkeli.
-
-"Minä! -- en ikinä!"
-
-"Joka miekkaan tarttuu se miekkaan hukkuu! sanoo poika; hänen uskoaan
-ei sinulla ole. Sinä olet ehkä Israelin lapsi, joka sanot Mooseksen
-kanssa: silmä silmästä ja hammas hampaasta! Israelin lapsi, jonka
-kiivas Jumala on vain kansasi Jumala!"
-
-"Minä olen kristitty!"
-
-"Sitä en näe uskostasi enkä teoistasi. Kristuksen oppi on
-anteeksiantoa, rakkautta ja armoa!"
-
-"Armoa!" kajahti äärettömässä suojassa ja taivaan portti avautui ja
-sielu liiteli kohti kutsuvaa kirkkautta.
-
-Mutta valo joka tulvi vastaan, oli niin häikäisevä, niin läpitunkeva,
-että sielu väistyi kuin paljastettua miekkaa; ja sävelet soivat
-niin lempeinä ja valtavina ettei mainen kieli pysty sitä lausumaan
-ja sielu värisi ja kumartui yhä syvemmälle ja syvemmälle, mutta
-taivaallinen kirkkaus tunkeutui siihen ja silloin se käsitti ja
-tunsi mitä ei ikinä ennen ollut tuntenut: ylpeytensä, kovuutensa ja
-syntisyytensä taakan painon. -- Kirkkaus täytti koko sen olennon.
-
-"Sen hyvän minkä tein, tein siksi etten toisin voinut tehdä, mutta
--- -- pahuuteni, se läksi minusta itsestäni!"
-
-Ja taivaan puhdas valo häikäisi sielua, hervotonna näytti se vaipuvan
-syvälle, syvälle, oman itsensä umpisolaan; se tunsi olevansa
-niin syntien raskauttama, niin kelvoton taivaan valtakuntaan, ja
-ajatellessa ankaraa vanhurskasta Jumalaa ei se uskaltanut edes
-kuiskata sanaa: "armoa!"
-
--- Ja samassa oli armo tarjolla, armo, jota ei osattu odottaa. --
-
-Jumalan taivas täytti koko avaran tilan, Jumalan rakkaus valautui
-siihen pohjattoman runsaana.
-
-"Ole pyhäinen, ihanainen, rakastavainen ja iankaikkinen, oi
-ihmissielu!" kaikui soittaen ja helisten vastaan. Ja kaikki, kaikki
-saamme me maisen elämämme viimeisenä päivänä vavisten peräytyä
-taivaan valtakunnan loistoa ja kirkkautta; kaikki saamme me painua
-syvälle, syvälle, nöyrtyä maan tasalle ja samalla pysyä pystyssä
-hänen rakkautensa ja armonsa turvissa. Me saamme liidellä uusissa
-maailmoissa, puhdistuneina, parantuneina ja kirkastuneina, me saamme
-yhä enemmän ja enemmän liketä valon ihanuutta ja hänen vahvistaminaan
-tulla mahdollisiksi astumaan ikuiseen kirkkauteen.
-
-
-
-
-
-
-
-
-End of Project Gutenberg's Satuja ja tarinoita III, by H. C. Andersen
-
-*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK SATUJA JA TARINOITA III ***
-
-***** This file should be named 55823-8.txt or 55823-8.zip *****
-This and all associated files of various formats will be found in:
-        http://www.gutenberg.org/5/5/8/2/55823/
-
-Produced by Helvi Ollikainen and Tapio Riikonen
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions
-will be renamed.
-
-Creating the works from public domain print editions means that no
-one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
-(and you!) can copy and distribute it in the United States without
-permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
-set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
-copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
-protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
-Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
-charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
-do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
-rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
-such as creation of derivative works, reports, performances and
-research.  They may be modified and printed and given away--you may do
-practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
-subject to the trademark license, especially commercial
-redistribution.
-
-
-
-*** START: FULL LICENSE ***
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
-Gutenberg-tm License (available with this file or online at
-http://gutenberg.org/license).
-
-
-Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
-electronic works
-
-1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
-all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
-If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
-Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
-terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
-entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
-
-1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement.  See
-paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
-and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
-works.  See paragraph 1.E below.
-
-1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
-or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
-Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
-collection are in the public domain in the United States.  If an
-individual work is in the public domain in the United States and you are
-located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
-copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
-works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
-are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
-Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
-freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
-this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
-the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
-keeping this work in the same format with its attached full Project
-Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
-
-1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
-a constant state of change.  If you are outside the United States, check
-the laws of your country in addition to the terms of this agreement
-before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
-creating derivative works based on this work or any other Project
-Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
-the copyright status of any work in any country outside the United
-States.
-
-1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
-access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
-whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
-phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
-Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
-copied or distributed:
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
-almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
-re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
-with this eBook or online at www.gutenberg.org/license
-
-1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
-from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
-posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
-and distributed to anyone in the United States without paying any fees
-or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
-with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
-work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
-through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
-Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
-1.E.9.
-
-1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
-terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
-to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
-permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
-
-1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
-word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
-distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
-"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
-posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
-you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
-copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
-request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
-form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
-License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
-that
-
-- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
-     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
-     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
-     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
-     must be paid within 60 days following each date on which you
-     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
-     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
-     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
-     address specified in Section 4, "Information about donations to
-     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
-
-- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-     License.  You must require such a user to return or
-     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
-     and discontinue all use of and all access to other copies of
-     Project Gutenberg-tm works.
-
-- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
-     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
-     of receipt of the work.
-
-- You comply with all other terms of this agreement for free
-     distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
-electronic work or group of works on different terms than are set
-forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
-both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
-Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
-Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
-collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
-works, and the medium on which they may be stored, may contain
-"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
-corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
-property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
-computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
-your equipment.
-
-1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from.  If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium with
-your written explanation.  The person or entity that provided you with
-the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
-refund.  If you received the work electronically, the person or entity
-providing it to you may choose to give you a second opportunity to
-receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
-is also defective, you may demand a refund in writing without further
-opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
-WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
-WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
-If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
-law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
-interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
-the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
-provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
-
-1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
-with this agreement, and any volunteers associated with the production,
-promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
-harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
-that arise directly or indirectly from any of the following which you do
-or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
-work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
-Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
-
-
-Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of computers
-including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
-because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
-people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
-To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
-and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
-and the Foundation web page at http://www.pglaf.org.
-
-
-Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
-Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
-http://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
-permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
-Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
-throughout numerous locations.  Its business office is located at
-809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
-business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
-information can be found at the Foundation's web site and official
-page at http://pglaf.org
-
-For additional contact information:
-     Dr. Gregory B. Newby
-     Chief Executive and Director
-     gbnewby@pglaf.org
-
-
-Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements.  We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance.  To
-SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
-particular state visit http://pglaf.org
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations.
-To donate, please visit: http://pglaf.org/donate
-
-
-Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
-works.
-
-Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm
-concept of a library of electronic works that could be freely shared
-with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
-Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
-
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
-unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
-keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
-
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
-
-     http://www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/old/55823-8.zip b/old/55823-8.zip
deleted file mode 100644
index c9915b6..0000000
--- a/old/55823-8.zip
+++ /dev/null