Sentinels relocatedHEADmain

2 files changed, 8927 insertions, 9307 deletions

diff --git a/56982-0.txt b/56982-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..6fda1cb
--- /dev/null
+++ b/56982-0.txt
@@ -0,0 +1,8927 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 56982 ***
+
+
+
+
+
+
+
+
+
+
+
+JUHA JOUTSIA
+
+Kirj.
+
+Maila Talvio
+
+
+
+
+
+Porvoossa,
+Werner Söderström,
+1903.
+
+
+
+
+I
+
+
+Rason rusthollissa valmistettiin taaskin pitoja. Niitä oli siellä ollut
+taajaan, milloin häitä, milloin hautajaisia, pienemmistä pidoista
+puhumattakaan. Eihän se ihme ollut: perhe oli suuri, paljon nuoria
+naitettavia, paljon vanhoja haudattavia.
+
+Kaiken viikkoa oli pidetty kiirettä. Kokki, sotamiehen leski Emma
+Klinga, oli tuotu jo sunnuntaina, ja maanantaina hän oli isännän,
+Kalle Kustaanpojan kanssa käynyt kaupungissa. Mahdottomat kuormat he
+sieltä olivat tuoneet kotiin: kahvia, sokeria, vehnäjauhoja, ryynejä,
+väskynöitä, rusinoita ja kaikenlaisia ulkolaisia sokerileivoksia. Ja
+kuitenkin olivat juomatavarat noudettavat eri hevosilla. Ne tuotiin
+heinien ja olkien sisässä ja koreat, punaiset merkit oli pullojen
+kyljissä, kun niitä kannettiin puotiin. Kotona oli ennestäänkin juomia.
+Tupultti oli valmistettu jo joulun edellä. Se oli paksua kuin terva ja
+makeaa kuin siirappi, kun emäntä ja tyttäret kävivät sitä maistamassa.
+Viinaakin oli viimesyksyistä, ei tarvinnut ruveta ostamaan. Ja olisiko
+ostettu sitten ollut sen veroista! Olutta oli monta lajia, oli
+vanhempaa ja nuorempaa, valkeampaa ja mustempaa, eri lajit kutsuttuja
+vieraita, eri lajit kuokkamiehiä varten. Sillä tiesihän sen, että
+kuokkamiehiä oli tulossa -- peninkulmien päästä niitä aina ennenkin oli
+tulvinut Rasoon häihin.
+
+Lumian emäntä oli tullut jo edellisenä päivänä. Hän oli näitä samoja
+Rason tyttäriä. Juuri Marian päivänä tuli viisi vuotta siitä, kun hänet
+Lumiaan vietiin. Ippilän emäntä, jonka häitä oli juotu viime vuonna,
+oli jo pari kertaa sinä päivänä pistäytynyt entisessä kotitalossaan
+katsomassa häävalmistuksia. Ippilä oli nimittäin, kuten Rasokin,
+Keihäsjärven rannalla ja niin likellä, että siellä saattoi pistäytyä
+siunaaman aikana.
+
+Kotona Rasossa oli vielä kaksi tytärtä, vanhin Helena, jolla ei ollut
+onnea rakkausasioissa, ja keskimmäinen Iita, joka näytti olevan
+syntynyt vanhaksi piiaksi.
+
+Paljon oli sisarilla puhumista, kun he yhteen joutuivat. Olisi luullut
+heidän vuosikausia olleen erossa, niin heillä riitti juttua. Mutta
+se johtui siitä, että he olivat niin rakkaat sisarukset. Yhteiset
+huolet varhaisessa nuoruudessa olivat heidät yhdistäneet. He olivat
+jääneet pieniksi äidistään -- vanhin, Kalle, oli äidin kuollessa
+seitsemännellätoista vuodellaan ja Juha vasta kolmannella. Siihen
+asti oli äidin tarmo pitänyt taloa pystyssä ja lapset olivat saaneet
+kasvaa huolettomina. Mutta kun äidin maahanpaniaisten jälkeen vieras
+väki kyläkakkuineen oli hajaantunut, aukenivat äkkiä lasten silmät.
+He huomasivat, että heidän isänsä oli raihnainen ukko, joka ei
+tullut toimeen ilman viinaa. Ja kun hän taas joi viinaa, niin hän
+tuli kipeäksi. Ensi kerran, kun lapset joutuivat sairauskohtauksen
+todistajiksi, hätääntyivät he ja luulivat kuoleman tulevan. Mutta
+vähitellen he tottuivat isän sairauteen. Kalle rupesi kulkemaan työväen
+perässä ja johto oli isän käsissä vain nimeksi. Helena ja Marjaana
+ottivat haltuunsa emännyyden. Edesvastuuntunne kehitti heitä ja he
+kävivät ennen aikojaan täysiksi ihmisiksi.
+
+Yksi ainoa heistä pysyi lapsena ja sai nauttia huolettomuuden makeutta:
+se oli Juha. Kun tytöt häärivät varhaisesta aamusta myöhään iltaan,
+niin täytyihän olla joku, jota he saivat pitää hyvänä, jonka kanssa
+he saivat leikkiä ja kaarestaa. Ja ketäs he olisivat pitäneet hyvänä,
+jollei Juhaa. Voi nyt kuitenkin, kuinka sitä olikin mukava naurattaa
+ja kutitella. Se oli paitasillaan hypännyt sängystään, pannut kädet
+silmien eteen ja vilkuili sormien lomitse sisariin, jotka olivat
+asettuneet kyykylleen lattialle, syli auki, valmiina vastaanottamaan
+paitaressua. Äkkiä päästi lapsi iloisen naurun ja karkasi sylistä
+syliin, jotta pellavankarvainen tukka liehui. Herttainen se oli se
+pieni Juha! Ja niin tottelevainen ja hyvä lapsi! Ei sitä tarvinnut
+rangaista. Lieneekö se pariakaan kertaa eläissään saanut selkäsaunaa.
+Eikä se silloinkaan olisi muiden sisarten mielestä ansainnut, vaan oli
+se Iita, joka tahtoi, että sitä joskus kuritettaisiinkin. Ja hänkin
+teki sen sulasta rakkaudesta.
+
+Sisarukset rakastivat kaikki toisiaan, mutta varsinkin Juhaa.
+Vaikka Juha jo oli suuri poika, he koettivat kaikin keinoin säästää
+häntä. Hänen ei oikeastaan tarvinnut muuta tehdä kuin olla heidän
+hauskuutenaan. Hän viritti heille tulen keittiön takkaan, hänet
+otettiin portinavaajaksi, kun he läksivät kyläilemään. Ja niinä öinä,
+jolloin isä oli sairaana ja kaikkien muiden täytyi herätä hieromaan ja
+hoitamaan, suljettiin ovi visusti siihen huoneeseen, missä Juha makasi.
+
+Kyllä vanhemmat tytöt, varsinkin Iita ja Marjaana, niinä öinä
+sadattelivat miestä, joka isän kanssa oli ollut juomassa, nimittäin
+Keihäsjärven pappia Jaakko Sandia!
+
+Sellaisena yönä Rason rusthollari sitten kuolikin. Sand oli istunut
+koko illan Rasossa ja kun hänen lähdettyään rusthollarin piti oikaista
+sänkyyn, sai hän kauhean vedon, joka hänet lopetti, ennen kuin oli
+ehditty lääkäriä ajatellakaan. Oikeastaanhan se oli kevennys sekä
+äijälle itselleen että omaisille.
+
+Rusthollari kuoli juuri samana vuonna, jolloin Kalle ja Marjaana olivat
+joutuneet naimisiin. Juha oli silloin jo mieheksi tulemaisillaan.
+
+Ei häntä huvittanut maatyö, kuten esimerkiksi Kallea. Juha oli sen
+sijaan omin päin oppinut lukemaan ja aivan kuin leikillä oli pastori,
+Rasossa käydessään, näyttänyt hänelle, kuinka kirjaimet kirjoitetaan.
+Mutta eikös se poika siitä oppinutkin kirjoittamaan ihan selvää
+kirjoitusta! Juhalle ei voitu antaa mieleisempää lahjaa kuin kirja.
+Ja kaiket illat hänellä riitti juttua siitä, mitä hän päivällä oli
+lukenut. Vaikka hän muuten oli hiljainen ja harvasanainen, vilkastui
+hän silloin. Hänen olisi pitänyt päästä lukutielle, hyvä pappi hänestä
+olisi tullut. Sisaret sen kyllä käsittivät ja Helena siitä kyllä puhui
+Kallelle, mutta kun Juha ei itse ymmärtänyt ruveta tahtomaan kouluun,
+niin ei koskaan toden teolla ryhdytty toimittamaan häntä sinne; ja niin
+hän jäi kotiin.
+
+Kalle oli sitä mieltä, että ihminen voi olla pappi, vaikkei ole papiksi
+lukenutkaan. Joka rehellisesti tekee työtä paikallaan, on pappi
+hänkin. Samaa Jumalan viinamäkeä se on koko maailma. Ja Kalle rupesi
+ahdistamaan Juhaa siitä ainaisesta lukemisesta. Niinkuin ei maatyö
+olisi yhtä hyvää työtä!
+
+Sisaret riensivät paikalla rukoilemaan Juhan puolesta. Mutta silloin
+Kalle kiivastui.
+
+-- Miksi herraksi häntä sitten kasvatetaan? huusi hän. -- Sellaiseksiko
+kuin Joutsian Akseli? Sitten sitä vasta kelpaa katsella! Joudu pois
+niitylle, poika!
+
+Juha heitti kirjan menemään ja sen jälkeen hän vieraantumistaan
+vieraantui lukemisesta. Sujui se maatyökin sentään! Mutta monta
+monituista kertaa sai heinäväki kahvia tai riihimiehet ryypyn vain
+siksi, että Juha oli heidän joukossaan ja sisarten teki mieli pistää
+jotakin hänen suuhunsa.
+
+Ja nyt valmistettiin Rasossa Juhan häitä!
+
+Oudolta oli Marjaanasta tuntunut, kun hän lapsineen, kimpsuineen,
+kampsuineen ajoi kotitalonsa pihaan ja muisti, että ylihuomenna
+olisivat Juhan häät.
+
+-- Voi nyt kuitenkin, oli häneltä päässyt, -- kuinka ne ajat kuluvat!
+
+Entiset muistuivat niin selvästi mieleen. Niin vähän aikaa tuntui
+siitä olevan, kun Juha oli pieni pellavapää, joka juosta reksutti
+sisaria vastaan ja jo kaukaa huusi: "Toitkos, Marjaana, tuliaisia?" Ja
+ylihuomenna juotaisiin Juhan häitä!
+
+Outoa se oli muidenkin sisarten mielestä. Eivät he olleet huomanneet,
+että Juha oli kasvanut mieheksi. Heidän silmissään hän yhä oli poika.
+Mutta kaikista oudoimmalta tuntui kuitenkin Juhasta itsestään. Olla
+isäntänä, määrätä rengeille ja muonamiehille työtä... ja... Kaikki
+tuntuu niin luonnolliselta ja tavalliselta, kun ajattelee toisten
+ihmisten häitä, mutta kun on käsissä omat, niin on paljon asioita,
+jotka panevat ajattelemaan.
+
+Aurinko oli jo alhaalla, rannat ja taivas kertautuivat tyynessä
+vedessä. Mitä köykäisiä valkeita pilviä pohjalla, joka oli kuulakka ja
+kirkas! Mikä hehku auringon ympärillä ja itse auringossa! Päivällä se
+oli polttanut ja paahtanut, mutta nyt oli siitä kaikki tikeryys poissa,
+se ei enää polttanut eikä palanut, vaan siitä levisi lempeää, lauhaa
+ja siunattua lämmintä. Ilma oli täynnä maan, kukkien, laihojen ja
+puiden nesteitä, sakeanaan surviaisia, korven kytöä, käen kukuntaa ja
+ruisrääkän kaiherrusta. Ruispellot seisoivat liikkumattomina, hentoiset
+helpeet oikonaan taivasta kohti. Tarhassa kalkahti tuon tuostakin
+lehmänkello.
+
+Rasossa oltiin aina vain täydessä työssä. Uudessa aitassa, joka oli
+jääkellarin päällä, sisaret voitelivat piparikakkuja munosohjolla. Joku
+poistui hetkiseksi viemään peltiä uuniin, mutta palasi pian. Marjaanan
+täytyi käydä panemassa lapsensa nukkumaan ja Iitan katsomassa, ettei
+koiria kesken yleistä kiirettä jätettäisi ruoatta. Mutta kun he taas
+kaikki pääsivät koolle, tuli puhetta kuin kaatamalla.
+
+-- Kunhan Juha nyt vain menestyisi Joutsialla, sanoi Marjaana.
+
+-- Niin, kunhan menestyisi! huokasi Iita.
+
+-- Mitä te sitä epäilette! huudahti Annakaisa. -- Minusta on niin
+hauskaa, että Juha joutuu näin lähelle. Ja onhan Annastiina niin mukava
+tyttö.
+
+-- On kyllä, on kyllä, myönsi Iita. -- Mutta Annastiina onkin minulle
+kertonut paljon asioita.
+
+-- Mitä asioita? uteli Marjaana huolissaan.
+
+-- Kaikenlaisia vain...
+
+-- Niin, no, tietäähän sen jokainen, että vanha isäntä maistelee ja
+on muutenkin äreä ja pahansisuinen. Mutta onhan taas emäntä hyvä ja
+jumalinen ihminen.
+
+-- Entäs Hallpumin väki!
+
+-- Niin, Hallpumin väki!
+
+-- Riittäähän sitä ruttoa Tulettänestä pitkin pitäjää, onhan se
+niinkin. Ja onhan se Akselikin siinä Joutsiassa kuin kiiliäinen...
+Mutta onhan taas Rasokin tässä paikoillaan ja Kalle Juhalla tukena.
+Eikä ole Lumiakaan niin kaukana, ettei isännän käsivarsi ehtisi avuksi,
+jos tiukka tulisi.
+
+Marjaana oikaisi itsensä suoraksi, kun hän mainitsi miestään, Lumian
+mahtavaa rusthollaria.
+
+-- Kyllä maar Juha kaikkia vielä hyvinkin tarvitsee, sanoi Iita
+entiseen kuivaan tapaansa.
+
+Helena ei näyttänyt kuuntelevankaan heidän puheitaan. Iita ja Marjaana
+olivat totisina töissään, mutta Annakaisa puhkesi kiivaasti puhumaan:
+
+-- Mitäs sinä, Iita, tiedät? Sano pois nyt!
+
+-- Tiedän mitä tiedän, selitti Iita vain eikä sanonut.
+
+Se oli sellaista, ettei hän tahtonut puhua Annakaisan kuullen. Se
+olisi pian kaikki voinut olla kylällä, mitä Annakaisan kuullen olisi
+kertonut. Annakaisa oli niin elävä ja vilkas. Vasta kun he jäivät
+kahden kesken Marjaanan kanssa, rupesi Iita puhumaan.
+
+-- Kun Annastiina sanoi, että se kontrahti Hallpumin kanssa on
+vääryydellä tehty. Olivat juottaneet äijän humalaan ja panivat paperiin
+mitä tahtoivat. Hallpumi kuuluu saavan ottaa metsääkin niin paljon kuin
+ikinä tahtoo. Siksi se sitä talon kranttia niin laajentaa.
+
+Marjaana tuijotti sisareensa suurin silmin.
+
+-- Olisikohan tuo nyt totta?
+
+-- On se. Annastiina sanoi. Ja sitten vanha isäntä vielä taitaa olla
+velkaakin Hallpumille... Sinne pitäisi tulla kotivävy, joka osaa pitää
+puoliaan, mutta meidän Juha...
+
+He vaikenivat molemmat ja pysyivät hyvän aikaa mietteissään. Tämä
+Joutsian isännän ja kauppias Hallbomin välinen asia ei ollut mikään
+leikin asia.
+
+-- Marjaana, virkahti Helena ovelta, suu täynnä piparkakkua, -- mitä
+sinä huomenna puet päällesi? Sen vanhan mustanko vai...?
+
+-- Mikäs vanha se on! pääsi Marjaanalta. -- Omiin häihini tehtiin.
+Siitä on viisi vuotta ja sitä on hyvin pidetty. Tiedätkös, kuinka
+vanhoja leninkejä meidän isännän äitivainajalla oli? Kahdenkymmenen
+ja kolmenkymmenen vuoden vanhoja! Eikä ollut koi koskenutkaan. Onko
+sinulla taas uusi?
+
+Helena nauroi ja heilautti päätään.
+
+-- Totta kai, vastasi Iita purevasti. -- Kaupungissa tehty ja niin
+herraskainen, että...
+
+Iita keskeytti lauseensa, kun Helenaan katsoi. Helena oli painanut
+päänsä alas ja hänen poskensa rupesivat hehkumaan. Sisaren sanat
+koskivat häneen kuin piiskan siima, mutta hän koetti sentään vielä
+hymyillä.
+
+-- Ette saa, tytöt! huusi Annakaisa. -- Tiedättehän te Helenan asiat!
+
+-- Tiedämme niinkin, selitti Iita tyynemmin, -- mutta pitäisihän sinun
+jo itsesikin nähdä, ettei niistä mitään tule...
+
+Helena viskasi käsistään pyyhinliinan ja painoi molemmat kätensä
+silmilleen. Hetkisen hän siinä värisi ja vapisi, itkua vastaan
+taistellen, mutta vihdoin hänen päänsä kolahti seinään ja hän oli
+menehtymäisillään itkuun.
+
+-- Siinä se nyt taas on! sanoi Annakaisa. -- Aina te olette pahoja
+Helenalle!
+
+Marjaana katseli pitkään sisareensa. Olipa tuo Helena käynyt heikoksi!
+
+-- Älä nyt joutavia itke! koetti hän lohduttaa. Mutta Helena ei häntä
+kuunnellut, itki vain ikään kuin sydän olisi ollut särkymäisillään.
+
+Sisaret olivat sangen erilaiset. Helena oli pitkä ja solakka, sorja
+liikkeissään ja liukas kuin syöstävä. Hänen kasvonsa olivat kaitaiset
+ja hienot, nenä suora, suu pieni, huulet kauniisti kaarevat, silmät
+harmaat, väliin epämääräiset kuin savipohja järvi, jonka myrsky on
+vellonut sekaisin, väliin mustat ja kiiluvat kuin lähteen silmä
+syvässä rotkossa. Hänen matalan otsansa ympärillä liehui pehmoinen,
+kihertävä musta tukka. Hän oli niin hienoa tekoa, että häntä olisi
+voinut pitää minä ylhäisenä neitinä tahansa, jos hän vain olisi ollut
+herrasvaatteissa.
+
+Marjaana oli ehtinyt käydä rotevaksi emännäksi. Kuka hyvänsä olisi
+voinut kadehtia häntä Lumian rusthollarilta, sillä hän oli juuri
+niitä vaimoja, jotka ovat talon kaunistus: toimelias, valpas, virkku,
+tasainen, säästäväinen ja ahkera, liikkeellä kukonlaulusta myöhään
+iltaan, ensimmäisenä keittämässä kahvia, viimeisenä lukitsemassa
+aitanovia. Joka toinen vuosi syntyi hänelle terve lapsi ja aina oli
+talo kuin juhlaan valmistettuna, niin siellä kaikki kiilsi ja hohti. Ei
+hän ollut ensinkään Helenan näköinen. Hänen kasvonsa olivat pyöreät,
+hiukset vaaleat, nuoltuina kahden puolen päätä, silmät pienet, mutta
+kirkkaat ja rehelliset.
+
+Iita tuntui kuivalta ja kalsealta sisarten rinnalla. Oli hänessä
+kokoa, luut olivat suuret, mutta niiden päällä ei ollut niin paljon
+lihaa, että mikään paikka olisi pyöristynyt. Kasvot olivat kulmikkaat,
+suu suuri, huulet ohkaiset. Hänen liikkeensä olivat kuin miehen ja
+mielellään hän olikin miesten töissä, asetti hevosen valjaisiin,
+veisti oman haravansa, korjasi vanteen maitopyttyyn, jos se oli
+päässyt ravistumaan, kaivoipa joskus ojaakin, kun sille päälle tuli.
+Hän piti kaikista eläimistä, varsinkin hevosista ja koirista. Kaikkia
+kulkukoiria hän suojeli. Sen tähden niitä aina olikin Rasossa pari
+kolme kappaletta ja kaikki ne nukkuivat Iitan sängyssä. Kun hänelle
+kerran tuli sulhasia, nauroi hän heille vasten silmiä ja selitti, että
+hän kyllä rupeaa puhemieheksi, jos tarvitaan, mutta ei hän morsiameksi
+rupea. Häntä pidettiin jo valmiina vanhana piikana, vaikkei hänellä
+ensinkään ollut niin paljon ikää.
+
+Annakaisa vihdoin oli pieni, pyöreä, vaaleatukkainen ja iloinen kuin
+nuori, valkoinen lammas. Hän oli kuin maidolla syötetty, hänessä ei
+tuntunut mitään luita ja hänen ihonsa oli kuin ruusunlehteä. Ei hän
+herrasväen silmissä olisi ollut kaunis, mutta talonpojat pitivät häntä
+oikein silmänruokanaan. Hänellä kävi kosijoita likeltä ja kaukaa,
+hän piti huvituksista ja piti miehistä. Hän olisi mielellään ottanut
+kaikki kosijansa, jos se vain olisi käynyt laatuun, mutta veljiensä
+ja sisartensa kehoituksesta valitsi hän sitten vihdoin Ippilän pojan.
+Olihan hän siitä vallan naapurista, kelpo ja taattu poika kaikin puolin.
+
+Onnellinen Annakaisa olikin. Sisaret saattoivat yleensä kaikkikin
+tyytyä kohtaloonsa, paitsi Helena, vanhin Rason tyttäristä, joka
+oli koko maailman hampaissa. Helena-raukka! Hänestä kerrottiin
+rumia juttuja ja itse hän kovan kohtalonsa alla oli kärsinyt niin
+hirmuisesti, että omaiset monesti olivat pelänneet hänen menevän
+sekaisin.
+
+Juuri silloin kun hän oli hempeimmillään, oli pitäjään tullut uusi
+pappi. Jakob Sand. Hän pani koko seurakunnan ihmeisiin messuäänellään,
+joka oli niin komea, että täytyi pelätä pienen puukirkon seinien
+laukeavan. Ihmiset eivät tietäneet nauraako vai itkeä, kun hän
+esimerkiksi messusi sanat "halleluja! halleluja!" Se meni niin
+korkealta ja kuitenkin niin kirkkaasti, ettei olisi luullut ihmisen
+rinnasta sellaista ääntä lähtevän. Komea oli mieskin katsella, suuri
+ja tukeva, vaikka mustakulmainen ja mustapartainen kuin paholainen.
+Kerrottiin, että hänen jonkin konnankoukun takia oli täytynyt ottaa
+ero koulunopettajan virasta, jossa hän ennen oli ollut, ja että
+hän oli ruvennut papiksi vasta sitten, kun ei hän miksikään muuksi
+kelvannut. Mutta mitäpä kulkupuheista. Kerrassaan komea oli miehellä
+ääni, kova kuin tuomiopasuunan sointi, ei maar siinä uni tullut, kun
+se mies saarnasi. Ja kyllä hän monesti selittikin Jumalan sanaa niin,
+että olisi luullut häntä erityisesti Jumalan hengen valaisemaksi.
+Toisinaan taas hän puhui niin kummia, ettei niitä kukaan ymmärtänyt.
+Sanoja tuli kuin koskea alas, mutta ei niistä löytänyt mitään
+ajatusta eikä tarkoitusta. Kukaan ei oikeastaan saanut selkoa siitä,
+oliko hän hengellinen pappi vai oliko hän vain maallinen virkamies.
+Juomisen taito taas hänellä oli sellainen, että vanhatkin maistajat
+ihmettelivät, mutta ei häntä nähty siinä kunnossa, ettei hän olisi
+pysynyt pystyssä. Hän sanoi sen monesti julkisestikin, että ihmisten
+pitää vapaasti nauttia Jumalan antimia ja ettei ihminen saata
+tulla oikeaan synnintuntoon, jollei hän joskus lankeakin. Juuri
+ensimmäisissä saarnoissaan hän oli sanonut: "Ilman lankeemusta ei ole
+nousemustakaan." Hän joi mielellään ja piti hyvistä ruoista, mutta
+välistä tuli hänelle ahdistuksen aikoja, jolloin hän ei huolinut
+suuhunsa ruoan hiventäkään. Pappilan palvelijat sen tiesivät kertoa.
+Jakob Sand oli niitä ihmisiä, joista puhutaan paljon. Kun toinen huhu
+kertoi hänen käyneen Saarlan kartanossa mielistelemässä eversti Ståhlen
+kaunista armoa, kunnes eversti oli ajanut hänet pois talostaan ja
+kieltänyt tulemasta takaisin, toinen huhu kertoi jo, että eversti itse
+vaunuilla oli käynyt noutamassa pastoria Saarlaan. Toinen huhu saattoi
+kertoa, että pastori oli armoton ihminen: ei anna kerjäläisen edes
+istuutua pirttiinsä lämmittelemään, vaan tulee ja heristelee kepillä
+pois. Toinen huhu sanoi, että pastori oli hyvä, armelias ihminen,
+eräänkin repaleisen tytön pelasti rekeensä, vei pappilaan, osti piialta
+hameen ja puetti tytön päälle... Keihäsjärven uudesta papista puhuttiin
+todella niin ristiin rastiin, että oli mahdotonta tietää, mikä oli
+totta, mikä valhetta.
+
+Rason vanhin tytär istui kirkossa täynnä ihmettelyä, kuten kaikki
+muutkin. Olipa sillä miehellä todella juhlallinen ääni! Taivaan Herran
+olisi luullut ilmestyneen maan päälle valamaan rauhaa ja hyvää tahtoa
+ihmisten sydämiin. Jaakko Sand sattui nimittäin sinä päivänä olemaan
+sellaisella mielellä, että hän sekä messussaan että saarnassaan antoi
+ihmisille paljasta evankeliumia. Hän puhui syntisten vapauttajasta,
+joka rakastaa langenneita. Keihäsjärveläiset eivät yleensä olleet kovin
+herkkiä kyyneltymään, mutta sinä sunnuntaina itkettiin Keihäsjärven
+kirkossa. Helenan kyyneleet valuivat virtana ja hänen sieluunsa vaipui
+suloinen rauha.
+
+Uusi pappi tuli Rasoon käymään, kuten muihinkin taloihin, ja näyttäytyi
+tavalliseksi iloiseksi ihmiseksi. Helena oli siitä ihmeissään,
+sillä saarnatessaan ja varsinkin messutessaan oli hän tehnyt aivan
+yliluonnollisen vaikutuksen. Helena karttoi häntä eikä koskaan katsonut
+häntä silmiin, ties mistä syystä.
+
+Lukukinkereillä Rasossa tapahtui, että pappi avasi Helenan eteen
+ensimmäisen luvun Johanneksen evankeliumista. Helena luki totisena
+kuten ainakin papille, mutta pastoripa katsoi häneen niin oudosti,
+että hän tuli aivan hämilleen. Ei pastori häntä korjannut, vaikka hän
+tiesi lukevansa ihan väärin. Ne alkusanatkin "ja sana tuli lihaksi" hän
+luki kahteen kertaan ja sitten hän sotkeutui ihan kokonaan. Pastori
+katseli häneen ikään kuin ei olisi kuullut mitään ja ikään kuin häntä
+olisi huvittanut Helenan hämmennys. Ja kyllä Helena häpesikin, sillä
+koko pirtti oli täynnä väkeä ja kaikki katselivat häneen. Mutta äkkiä
+häneltä unohtui kaikki muu ja hän tunsi ainoastaan polttavan pistoksen
+rinnassaan. Pappi oli katsonut häneen niin ihmeellisesti. Eikä hän
+tahtonut tointua siitä koko päivänä, ja yön hän oli unettomana ja itki.
+
+Siitä se alkoi. Pastori rupesi tiheämmin käymään Rasossa. Harva se
+ilta, ettei hän vanhan isännän kanssa juonut totia. Vanha isäntä piti
+pastorista ja ylpeili hänen ystävyydestään. Hän luuli pastorin tulevan
+hänen tähtensä. Helenapa se oli, joka pastoria houkutteli! Herttainen,
+veikeä ja makoinen lapsi! Tytön sydän oli jo täydessä tulessa, ja kun
+pastori häneen katsoi, pulppusi lämmin veri hänen kasvoilleen.
+
+Ei pastori puhunut mitään, mutta Helenan-päiväksi hän lähetti kauniin
+postikuvan eli kortin. Siinä oli ruusuja, enkelejä ja valkeita
+kyyhkysiä ja takana oli kirjoitus, mutta sitä ei Helena osannut lukea.
+Hänen täytyi turvautua Juhaan. "Kauniille Helenalle hänen nöyrimmältä
+palvelijaltaan. Jakob Sand", siinä seisoi. Mutta pikku Juha ei osannut
+pitää suutaan kiinni, vaan leperteli salaisuuden maailmalle ja se meni
+kuin siivillä eteenpäin. Mutta siitä oli se hyöty, että Helena huomasi
+tarpeelliseksi oppia itse sekä lukemaan kirjoitusta että kirjoittamaan.
+Oppihan hän!
+
+Eräänä iltana oli Jaakko Sand taasen Rasossa. Oli niin pilkkoisen
+pimeä, ettei omaa kättänsä nähnyt. Kun Helenan piti mennä hakemaan
+voipyttyä puodista, iski pastori kuin haukka hänen niskaansa. Helena
+yritti ensin paeta, mutta kävi samassa ihan tahdottomaksi. Häntä
+pyörrytti, kun pastori peitti hänen kasvonsa kuumilla, kosteilla
+huulillaan ja hengityksellään, joka tuli totilta. Ei Helena olisi
+kyennyt itseään varjelemaan. Hän oli kuin pyörryksissä ja ikään kuin
+heräsi, kun Marjaana rupesi huutamaan.
+
+-- Helenaaa, mihin sinä jouduit! Minä tuon lyhdyn! Johan minä sanoin,
+ettet sinä pimeässä löydä mihinkään...
+
+Helena pääsi irti, hoippui kuin humalassa ja nieli kyyneliään. Onneksi
+suojeli häntä pimeä. Muuten hän olisikin ollut hukassa. Marjaana tuli
+lyhtyineen ja he löysivät puotiin, mutta Marjaana rupesi epäilemään,
+ties miten ruvennutkin vainuamaan jotakin. Helena puhui hänen
+mielestään niin ihmeellisellä äänellä ja hänen poskensa hehkuivat niin
+oudosti. Illallisen aikana se tuli selvästi ilmi, kun Helena tarjosi
+ruokaa pastorille.
+
+Hyi sentään, sinäkin iltana pastori oli niin kauan, että isä tuli
+kipeäksi! Marjaana oli niin kiukuissaan, että hän itki, ja yhdessä
+Iitan kanssa koettivat he läksyttää Helenaa. Mutta se oli yhtä turhaa
+kuin sanoa sateenkaarelle: älä sada! Helena itki ja loisti ja hymyili
+kaikkeen, mitä ikinä hänelle sanoi.
+
+Aamulla rupesi Kallekin ahdistamaan.
+
+-- Ei se ota sinua, saat nähdä, sanoi hän. -- Se tekee pilkkaa.
+
+Helena ravisti päätään ja nauroi kuin hullun puheille. Hän tiesi
+asiansa -- mitä nuo muut ymmärsivät.
+
+Siitä pitäen kävi pastori talossa kuin sulhanen ainakin. Kallenkin
+täytyi ruveta uskomaan, että hän tarkoitti täyttä totta. Helena
+kutoili kankaita ja neuloi Sandille lahjoja, eikä Rasossa tapettu
+sitä vasikkaa, ettei parasta palaa olisi viety pappilaan. Mutta kun
+tätä väliä oli kestänyt jonkin aikaa, lakkasi pastori äkkiä käymästä
+Rasossa. Sen sijaan tiedettiin Joutsiassa, joka oli maantien varrella,
+kertoa, että hän yhtä mittaa lasketteli siitä ohi. Arveltiin hänen
+käyvän Saarlassa. Helena itki ja riuhtoi eikä käsittänyt, mikä oli
+syynä Sandin kylmenemiseen. Hänen ei sentään tarvinnut kauankaan
+odottaa: Jaakko Sand palasi hänen luokseen, palasi väkevänä ja kuumana
+ikään kuin ei mitään olisi tapahtunut. Mutta ei Helena koskaan saanut
+kysytyksi, miksi hän oli ollut poissa ja missä. Pastorin läsnäollessa
+oli hän kuin lumottu, täynnä luottamusta ja unohdusta.
+
+Jota enemmän aikaa kului, sitä enemmän tiedettiin pastorista kertoa.
+Oli se mies ihmeellinen elämässään. Hän eli kuin viimeistä päivää ja
+jota hurjemmin hän oli elänyt, sitä kauniimmin hän saarnasi. Hän itki
+saarnastuolissa omia syntejään ja Keihäsjärven akat itkivät hänen
+kanssaan, ja lopuksi hän julisti Jumalan armoa ja anteeksiantoa ja
+nousi saarnastuolista ikään kuin kirkastuneena. Koko maailma tiesi,
+että pastori kihlaili Rason vanhinta tytärtä, mutta että piikatyttöjen
+silti täytyi pakoilla häntä, jos tahtoivat säilyttää maineensa.
+Pappilan palvelustytöt olivat miltei järjestään sellaiset, ettei
+niillä enää mitään tehnyt. Pastorissa oli sellainen selittämätön,
+ylenpalttinen voima. Hän taivutti puoleensa vakaviakin naisia, kun
+se voima nousi. Pelottava oli sellaisina hetkinä pastori Jaakko
+Sand. Eivätkä ihmiset ymmärtäneet mitä hänestä piti ajatella. Toiset
+väittivät, että sellainen sen oikean hengenmiehen tulee ollakin ja
+muistelivat hänen sanojaan "ilman lankeemusta ei ole nousemustakaan".
+Mutta toiset olivat sitä mieltä, että olisi pitänyt näkyä hyviä
+hedelmiä, jos puu oli hyvä.
+
+Olisipa Rason rusthollari ollut sama yrmeä ja ynseä talonpoika kuin
+ennen, niin pastori hyvin pian olisi saanut lähteä käpälämäkeen. Mutta
+hän oli tutiseva äijä, joka ikävissään odotti juomaveikkoaan. Eiväthän
+tyttäret antaneet mitään, jollei tullut vieraita! Sen tähden äijä-paha
+odottamalla odotti vieraita. Kalle, nuori isäntä, ei viitsinyt ruveta
+sekaantumaan ihmisten naimakauppoihin, ei edes omien sisartensa, Iita
+ja Marjaana vihasivat sydämensä pohjasta pappia. Ehkeivät he Helenan
+tähden olisikaan vihanneet niin paljon, mutta hehän saivat hoitaa isää
+ja se oli hirmuista työtä! Vaan eipä heidän sanansa mitään merkinnyt,
+kun isä ja Helena olivat pastorin puolella.
+
+Miksei pastori sitten nainut Rason tytärtä? Helena oli kaunis ja
+halasi joka solullaan elää Jaakko Sandille. Niin, kuka sen tietää!
+Lieneekö Jaakko Sand itsekään tietänyt. Tätä väliä oli kestänyt jo
+kuusi vuotta. Helenalla kävi alussa sulhasia niin paljon kuin vuodessa
+on viikkoja, mutta ei hän sallinut heidän tulla näkyviinsäkään. Hän
+eli toivon ja epätoivon vaiheilla, hän lankesi äärimmäisestä onnesta
+pimeimpään epätoivoon. Jaakko Sand saattoi kirjoittaa hänelle kirjeitä,
+jotka polttivat hänen hyppysiäänkin, ja hän saattoi jäähdyttää hänet
+jääpuikoksi, kun hän saarnastuolista loi kylmän katseen penkkiin,
+missä Helena istui. Hän saattoi olla tukahduttamaisillaan hänet
+syleilyllään, kun he olivat kahden kesken, ja hän saattoi jollakin
+rivolla leikkipuheella olla vaivuttamaisillaan hänet maan alle
+häpeästä. Sellainen oli heidän välinsä ollut loppuaikoina. Epävarmuus
+oli laihduttanut Helenaa, sillä se kalvoi kuin mato ja uurti
+silmäkulmiin ryppyjä. Pastori sen sijaan oli lihonut ja käynyt miltei
+raa'an näköiseksi. Helena oli kyllä jo aikoja sitten ymmärtänyt, että
+hänen rakkautensa on hänen onnettomuutensa, ja hän olisi tahtonut
+kitkeä sen sydämestään, kuten yrttitarhasta kitketään syväjuurinen
+ohdake. Mutta se ei lähtenyt, tunki vain juuriaan syvemmälle, kuten
+meren satakourainen nilviäinen käsiään. Hän ei oikeastaan enää löytänyt
+kohtalolleen mitään muuta ratkaisua kuin: "Minä hukutan itseni
+lähteeseen! Minä viskaan itseni Keihäsjärveen". Mutta elämä oli hänelle
+sentään rakas, sillä hän oli vielä nuori ja vaikkei hän itsekään sitä
+tietänyt, oli hänen sydämessään sentään hitunen toivoa.
+
+Omaiset näkivät hänen kuihtumistaan kuihtuvan. He kuulivat niitä pahoja
+puheita syrjästäpäin. He olivat kovin huolissaan ja käsittivät, että
+häpeästä jollakin lailla on tehtävä loppu. Mitä muuta apua siihen
+oikeastaan saattaa keksiä kuin että Helena kiireen kautta naitettaisiin
+toiselle!
+
+Marjaana ja hänen miehensä olivat löytäneet Helenalle oikein hyvän
+sulhasen. Lumian rusthollari oli itse luvannut Juha Kustaanpojan häissä
+ottaa asian puheeksi. Marjaana oli päättänyt vaieta ja antaa miehensä
+järjestää asian, mutta heidän nyt ollessaan uudessa aitassa leipomassa
+ja Helenan niin katkerasti itkiessä unohtui häneltä koko päätös. Hänen
+suunsa oli kauan makeassa hymyssä, ennen kuin hän puhkesi puhumaan.
+
+-- Älä joutavia! sanoi hän niin iloisella äänellä, että Helena lakkasi
+itkemästä. -- Tietäisit, jatkoi hän, -- mitä uutisia meidän isännällä
+on sinulle! Olisipa se mukavaa, kun se pappikin kerran saisi pitkän
+nenän!
+
+Helena kuivasi kyyneleensä ja koetti kuunnella. Sisaret olivat pelkkänä
+korvana.
+
+-- Meidän isäntä tahtoisi ruveta sinulle puhemieheksi.
+
+-- Kuka minusta enää huolii, sanoi Helena. -- Minä olen jo näin vanha
+ja ruma ja?.. Kyllä minä tiedän kaikki!
+
+Hän rupesi uudestaan itkemään.
+
+-- Sinä saat sulhasia miten paljon hyvänsä, lohdutti Marjaana. -- Ja
+minä luulen, että olisit sen Santinkin saanut, jos olisit osannut
+ottaa. Tytön ei koskaan pidä lentää miehen syliin. Olisit ollut vähän
+ylpeämpi!
+
+-- Sitähän minä olen aina sanonut, puuttui Iita puhumaan.
+
+-- Niin, Helena, visersi Annakaisa, ole hänelle vähän ylpeämpi, niin
+hän hätääntyy.
+
+Helena lakkasi itkemästä ja hänen mieleensä tuli uusi ajatus. Entä
+jos hän todellakin koettaisi ruveta toisen miehen kihlatuksi --
+eiköhän pastori siitä säikähtäisi? Ihme, ettei se tuuma ennen ollut
+tullut hänen mieleensä. Hän nosti päätään ja ajatteli. Kaunis hän
+oli vieläkin, kun hiukset noin hahtuvina olivat pään ympärillä ja
+silmät loistivat. Äkkiä hän rupesi nauramaan, ravisti päätään ja tunsi
+vapautuvansa kuin raskaasta kuormasta. Häntä hullua tyttöä, ettei hän
+ennen ollut sitä huomannut! Tekisipä se keino toki vihdoin lopun näistä
+epävakaisista väleistä. Hän kohousi varpailleen, nosti käsivarret
+kaareen päänsä päälle ja päästi lyhyen, iloisen hihkauksen. Sisaret
+katselivat toisiinsa. Kylläpä Helena-raukka oli käynyt ihmeelliseksi!
+
+-- Jaa-a, sanoi Helena, -- ei kannata miehen takia hypätä järveen.
+Ottaa toisen! Onko teidän isännällä ehkä jo tiedossa joku?
+
+-- On. Mutta se lupasi Lumia itse puhua sinulle siitä.
+
+-- No, sano nyt pois vain! Kuka se on? Onko rikas?
+
+-- On, vastasi Marjaana naurussa suin. -- Kuusikymmentä lypsävää
+navetassa.
+
+-- Herranen aika! pääsi Annakaisalta.
+
+-- Hyvä, hyvä! huusi Helena ja hänen poskensa hehkuivat. -- Onko pulska
+mies?
+
+-- On kyllä.
+
+-- Onko nuori?
+
+-- Parhaassa iässään...
+
+-- Sinä sanot sen niin haparoiden. Mitä tarkoitat? Taitaa olla
+vanhanpuoleinen koko sulhanen...
+
+-- Eikö mitä. Leskimies hän kyllä on, mutta...
+
+-- Leskimies! keskeytti Helena kiivaasti. -- Pitäkää itse! Leskimiestä
+minä en ota!
+
+-- Mutta älähän nyt sano ennen kuin tiedät kuka se onkaan.
+
+-- Yhdentekevä. En huoli leskimiehestä. Ja kai hänellä vielä on
+lapsia...
+
+-- Ei yhtä ainoaa. Eivät he emännän kanssa olleet yhdessä kuin pari
+vuotta. Viime vuonna näihin aikoihin kuoli...
+
+-- Ja nyt jo on kiire naimaan! sanoi Helena ilkeästi.
+
+-- Iso talo...
+
+-- Onkos se Haimalan isäntä? kysyi Iita.
+
+-- On.
+
+-- Mutta Haimalaa kehuvat todella kaikki, virkkoi Annakaisa iloisesti.
+-- Menisit pois Haimalaan. Aliina on Haimalassa käynytkin...
+
+-- No niin, sanoi Helena, -- talo on suuri ja rikas ja se on pääasia.
+
+Hän nousi taasen varpailleen, nosti käsivarret kaareen päänsä yli ja
+takoi korkojaan permantoon. Siinä hän nauroi.
+
+-- Kysytäänpäs Aliinalta!
+
+Aliina oli Rason emäntä, Kallen nuori vaimo, joka oli tuotu Rasoon
+samana vuonna, jolloin Marjaana vietiin Lumiaan. Hän oli reipas,
+hyväntahtoinen ihminen ja kälyt elivät hänen kanssaan mitä parhaimmassa
+sovussa. Oli hän tyttönä käynyt Haimalassa. Komea talo se oli, aivan
+lähellä järveä ja asuinrakennus oli sellainen vanha, keltaiseksi
+maalattu. Herrasväkien se oli ollut ja kerrottiin niiden siellä vielä
+käyneen kummittelemassa öisin. Yksi herroista, mikä Ruotsin aikainen
+sotaherra lieneekin ollut, oli muka kuristanut armonsa, ja se siellä
+käveli valkeissa vaatteissa, narautteli portteja, availi ovia ja
+katseli kuunvalolla sisään ikkunoista. Emma Klinga tiesi hänkin paljon
+asioita Haimalasta. Hänhän ne emäntävainajan hautajaisetkin oli
+valmistanut. Kovasti isäntä oli vaimoaan surrut. Mutta voi kuitenkin,
+miten paljon siellä Haimalassa oli hopeita! Pikarejakin, sellaisia
+raskaita, korkeita, oli puoli tusinaa. Ja hopeisia vateja ja kauhoja ja
+yksikin niin komea malja...
+
+Helena kuunteli silmät suurina päässä ja hänen poskensa paloivat,
+sydän takoi ja suonissa ohimojen kohdalla veri kohisemalla kohisi. Oli
+kuin se onneton valkea rouva, joka ei haudassaan saanut rauhaa, olisi
+ojentanut käsivartensa hänen puoleensa ja kutsunut häntä toverikseen.
+Hänen tuli aivan kylmä, kun hän tätä ajatteli. Mitähän se onneton
+ihminen oli tehnyt, että hänen herransa hänet kuristi? Mutta siitä ei
+Aliina tietänyt mitään.
+
+Emma Klinga ei turhaan ollut kaason virassa. Hän oivalsi heti
+paikalla, että tässä oli kysymys naimakaupoista. Hän jatkoi sen tähden
+kehumistaan ja nosti Haimalan isännän pilviin asti. Mutta Helena kävi
+yhä surullisemmaksi. Hänen tuli niin kovin surku sitä nuorta rouvaa,
+joka oli kuristettu... Kuinka hirmuista sentään! Ihan kyyneleet
+polttivat Helenan kurkussa...
+
+Sill'aikaa olivat veljekset Kalle ja Juha haassa noutamassa limoja.
+Koivut olivat jo poikki ja valmiina kasoissa. Äänettöminä he latoivat
+niitä kuormiin. Molemmat olivat juhlallisessa mielentilassa ja molempia
+painoi ero, vaikkei kumpikaan siitä mitään sanonut. He olivat aina
+olleet hyvät veljekset. Kalle oli oikeastaan ollut Juhalle kuin isänä.
+Eihän Juhan pitänyt joutua kauas. Joutsia oli Keihäsjärven rannalla
+kuten Rasokin. Molempien talojen vainiot olivat raja rajassa. Mutta
+kotia oli Juhan kuitenkin vaihdettava. Ja kun hän sitä ajatteli, täytyi
+hänen rykäistä ja niellä, ettei ikävä pääsisi kurkkuun. Ohjasperiä sopi
+niitäkin läiskäyttää. Hevonen pyrki vähän väliä pysähtymään, tämä haka
+kun kasvoi niin hyvää heinää. Ei se ollut ruoan puutteessa, kiiltävä,
+lihava hevonen. Se oli hänen Pekkansa, jota hän varsasta asti oli
+ruokkinut ja joka oli seuraava häntä Joutsiaan. Kyllä sillä kelpasikin
+morsianta viedä. Korea, ruskea liinaharja se oli, viisas ja herkkä,
+kuten eläimet ovat, joita on kohdeltu hyvin.
+
+Kun miehet pääsivät metsästä ja puukujan päästä alkoi näkyä punaista ja
+keltaista rakennusta, ikävä yritti taaskin nousta Juhan kurkkuun. Hän
+korjasi kuormaa, jossa ei ollut mitään korjaamista, ja käänsi kasvonsa
+syrjään, metsään päin. Ei se auttanut, sillä illan punerrus väreili
+puitten latvoilla ja valkeat kukat mättäillä katselivat niin kauniisti
+ja surullisesti. Juha rykäisi ja sylkäisi.
+
+-- Kas, kas, sanoi Kalle, kun he pääsivät aukealle, johon järvi
+ja kirkonkylä näkyivät. -- Joutsian pirttirakennus on maalattu.
+Mukavaltapa se nyt näyttääkin.
+
+-- Johan se isäntä joulun jälkeen rupesi puhumaan siitä, että hän
+häihin maalauttaa pirtin, sanoi Juha ja hymähti.
+
+Samalla hänen tuli kovin kuuma ja hän maiskautti suutaan Pekalle.
+Koreastipa se punainen pirtti paistoikin vainioiden keskellä! Juhan
+rinta paisui suureksi ja laajaksi ja hänen olisi tehnyt mieli
+kulkea lopputie juoksujalan. Se oli hänen uusi kotinsa, joka sieltä
+järven takaa paistoi, koti, jossa hän tulisi määräämään renkien ja
+muonamiesten työt...
+
+Uusi arvo teki hänet sekä ylpeäksi että onnelliseksi mutta samalla
+hämilliseksi. Hänen poskensa kuumoittivat ja hymy, joka puhkesi
+kasvoille, ei ollut oikein hänen omaa hymyään.
+
+Juha oli pitkä ja laiha ja käveli kumarassa, kuten tekevät pojat,
+jotka ovat kasvaneet liian nopeasti. Ei hän ollut hento. Päinvastoin.
+Kasvot olivat laihat ja kalpeat, poskipäät ulkonevat, silmät syvällä,
+nenä voimakas ja suora, otsa korkea, hiukset tuuheat ja karkeat.
+Vasemmalla oli jakaus ja niskassa olivat hiukset leikatut tasaisiksi.
+Niiden latvat kähertyivät hiukkasen ylöspäin, ikään kuin eivät olisi
+tahtoneet nöyrästi kasvaa hartioihin asti. Ei Juha ollut mikään kaunis
+mies, mutta hänen suupielissään oli sellainen hyvä piirto, että olisi
+luullut hänen aina kulkevan siunaus huulillaan, otsa oli niin kirkas
+että se paistoi, ja kun hän avasi silmänsä, oli niissä viisauden ja
+rehellisyyden todistus.
+
+Pekalla oli tapana hirnahtaa, kun se pääsi pihaan, ja kun tytöt
+kuulivat helisevän hirnunnan, he tulivat vastaan. Kenellä oli kädessä
+piparikakku, kenellä palanen systerkakkua, kenellä mitäkin.
+
+-- Maista pois, Juha!
+
+-- Eikö ole hyvää, Juha!
+
+Helenalla ei ollut kädessään mitään. Hänen kasvonsa hehkuivat ja
+silmänsä loistivat kuin kuumesairaalla. Hän tuli juoksujalan ja huusi
+riemastuneena:
+
+-- Tunnetko, pikku Juha, Haimalan isäntää? Minä menen sille, usko pois!
+Lumia toimittaa sen ensi viikolla tänne. Mitäs sanot siitä, pikku Juha?
+Minusta tulee Haimalan emäntä!
+
+Juha katsahti häneen pitkään, alkoi kiskoa limoja kuormasta ja sanoi
+tyynesti:
+
+-- Mitäs minä sitten siitä! Pitäjän suurimpia talojahan Haimala on.
+
+Helena keskeytti äkkiä naurunsa, vei käden sydämelleen ja sulki
+silmänsä ikään kuin rintaan olisi koskenut. Mutta ei Juha enää sitä
+nähnyt, sillä hän kanniskeli jo koivuja siihen saliin, jossa vihkimisen
+piti tapahtua.
+
+-- Tulkaa nyt sanomaan, miten nämä pannaan! huusi hän mennessään.
+
+Sisaret neuvoivat ja asettelivat. Juhlallisen näköiseksi kävikin suuri
+pirtti, jossa oli ikkunoita kolmelle suunnalle.
+
+-- Mitäs jos samalla laittaisimmekin paikoilleen telttapöydän, ehdotti
+Marjaana.
+
+Ja he noutivat kaksi tuolia, kaasivat ne kumoon keskelle lattiaa ja
+levittivät niiden päälle suuren, vihreäpohjaisen, punakukallisen ryijyn.
+
+-- Tottakai sinä nyt tiedät, millä puolen seisot, sanoi Annakaisa. --
+Ettei sinun käy niinkuin Hakolan Malin, joka asettui väärälle puolelle.
+Voi, voi kuinka minua tuppasi naurattamaan, kun pappi sille viittoaa ja
+viittoaa ja Matti vain sanoo, että "mitäs pastori meinaa?"
+
+-- Kyllä minä tiedän, sanoi Juha. -- Johan minä sitä sinun häissäsi
+katselin.
+
+-- No, jokos Annastiina silloin oli sinulla tiedossa? Tunnusta pois...
+
+-- Vaikk' olisi ollut! sanoi Juha ja kääntyi poispäin.
+
+-- Voi sinua, vekkuli, ilveili Annakaisa. -- No, näytäpäs nyt, osaatko
+huomenna oikein tulla vihille...
+
+-- Älkää nyt enää viitsikö, keskeytti Iita. -- Saisit sinäkin,
+Annakaisa, jo vakaantua. Ja eikö sinun pitäisi mennä katsomaan
+lastasi?...
+
+Helena oli istuutunut penkille limojen keskelle. Hän tuijotti
+telttapöytään, joka oli laitettu odottamaan huomista juhlaa. Mitä, mitä
+hänenkin elämästään tulisi? Astuisiko hän koskaan telttapöydän ääreen
+ja kuka silloin olisi hänen rinnallaan? Häntä paleli, kun hän siinä
+istui, vaikka ulkona oli lempeä kesäilta ja vaikka pirtti oli täynnä
+tuoreen koivunlehvän tuoksua. Hän hypähti äkkiä pystyyn ikään kuin
+häntä olisi lyöty ja remahti nauruun.
+
+-- Mutta kun minä tulen Haimalaan emännäksi, niin minä pidän sellaisia
+kemuja, että kuuluu tänne asti!
+
+Hän karkasi Annakaisan kaulaan ja rupesi kieputtamaan häntä pitkin
+lattiaa.
+
+-- Olkaa nyt siivolla, tytöt, muistutteli Iita.
+
+-- Ja siellä sitä pitää tanssittaman! kiihtyi Helena kiihtymistään.
+
+Juha oli asettunut selin huoneeseen ja piirteli jotakin uuteen,
+valkoiseen seinähirteen.
+
+-- Isäntä tulee saunaan, sanoi piika ovelta ja naurahti
+hyväntahtoisesti.
+
+Juha karkasi tulipunaiseksi. Häntä sekä harmitti että suututti ja
+samalla suloisesti hiveli. Ei häntä vielä kukaan ollut kutsunut
+isännäksi.
+
+-- Isäntä, isäntä! uhittelivat Annakaisa ja Helena ja rupesivat
+kieppumaan Juhan ympärillä.
+
+-- No! huusi Juha ja koetti työntää sisariaan syrjemmä, mutta eiväthän
+he poistuneet eikä Juhalla ollut muuta neuvoa kuin karata heidän
+käsistään. Kuistilla hän ravisti saappaat jalastaan ja sitten hän läksi
+juoksemaan minkä pääsi.
+
+-- Ei teistä koskaan näy tulevan järkeviä ihmisiä, sanoi Iita
+itsekseen. -- Että nyt viitsittekin!
+
+-- Kuulkaapas tytöt! huudahti Annakaisa äkkiä. -- Tulkaas katsomaan. Se
+poika on kirjoittanut tänne jotakin.
+
+Marjaanakin riensi ääreen. Siinä oli todella seinässä kirjoitusta,
+mutta eiväthän he saaneet siitä selvää, ennen kuin Helena tuli.
+
+"Huomena kolmas päivä heinäkuta on Johan Kustanpoijan ja Annastina
+Erikintyttären hät täsä Rason rusthollisa", tavasi Helena.
+
+Iitankin suu meni nauruun, kun hän tämän kuuli.
+
+-- Kas sitä poikaa!
+
+-- Kaikkia se keksiikin!
+
+-- Niinhän se kirjoittaa kuin tuomari.
+
+-- Juha on onnellinen, äänsi Helena hiljaa. -- Juha pitää Annastiinasta!
+
+
+
+
+II
+
+
+Seuraavana päivänä vasta oli varsinainen suuri kiire.
+
+Sukulaiset, jotka asuivat edempänä, läksivät kotoa jo päivännousun
+aikaan ja ehtivät perille hyvissä ajoin. He tulivat suurissa,
+herrasväkien huutokaupoista ostetuissa, nelipyöräisissä kääseissä,
+edessä lihavat hevoset, tulivat lapsineen päivineen. Kääseissä oli
+myöskin suuria, kirjailtuja vakkasia, joissa emäntien silkit ja lasten
+esiliinat säilytettiin. Kopissa oli tuomisia häätaloon, kaikenlaisia
+suuria juustoja, nisuleipiä ja kyläkakkuja.
+
+Miehet katosivat isännän kanssa vainioille ja navettarakennusta
+katsomaan. Rasossa oli nimittäin tekeillä kivinavetta eikä sellaisia
+ollut monta niillä seuduin. Emännät joivat kahvia ja kävelivät
+puutarhassa. Lapset kaarestivat pihamaalla, lankeilivat, itkivät ja
+tahrivat vaatteensa. Pienemmät tavattiin alituisesti pahanteosta,
+milloin vetämässä maahan pöytäliinoja, milloin vetämässä toisiaan
+tukasta.
+
+Sulhanen olisi mielellään lähtenyt isäntämiesten kanssa
+navettarakennukselle, mutta hän ei uskaltanut liikkua pihamaalta,
+hänelle oli nimittäin sanottu, että hänen pitää olla vastaanottamassa
+vieraita. Hänestä rupesi tuntumaan kiusalliselta, sillä oli
+kaikenlaisia asioita, joita ei sopinut tehdä ja taas toisia, joita piti
+tehdä... Renki Eprami, Juhan leikkitoveri ja ystävä, poltti piippuaan
+tallin edustalla. Hänen oli siinä määrä ottaa vastaan hevosia. Hänen
+luoksensa meni Juha ikään kuin turvaa etsimään. He olivat aina olleet
+hyvät ystävät Epramin kanssa ja Juha olisi mielellään tahtonut Epramin
+telttapojaksi häihinsä. Sisaret sen olivat estäneet.
+
+He seisoivat hyvän aikaa ääneti ja katselivat maantielle. Se oli yhtenä
+tomupilvenä.
+
+-- Onkohan Pekkaa muistettu juottaa? kysyi Juha.
+
+-- On kyllä, isäntä on ihan murheetta, vastasi Eprami.
+
+Veri läikähti Juhan poskille, kun jo Epramikin häntä isänteli, mutta
+hän koetti olla ikään kuin ei olisi huomannutkaan ja kiinnitti silmänsä
+tuleviin.
+
+Vieraita tervehtiessään näki hän morsiamenkin sisarineen tulevan
+oikotietä peltojen poikki. He tulivat jalkaisin ja heillä oli paljon
+kantamista. Juhan olisi tehnyt mieli lähteä heitä auttamaan, mutta hän
+ei päässyt, sillä talonväistä ei sillä hetkellä ollut ketään vieraita
+vastassa. Aika kävi Juhasta pitkäksi ja tuskalliseksi. Varjelkoonkin
+olemasta toista kertaa omissa häissään!
+
+Ei se ole ensinkään mukavaa.
+
+Kun pitkämatkaiset olivat saapuneet, lakkasi vierasten tulo
+vähäksi aikaa. Silloin Juha läksi pukemaan ylleen juhlavaatteita.
+Porstuanperäkamaristaan saattoi hän selvästi kuulla naisten äänet
+pakarista, missä morsianta puettiin. Annastiina toimitti siellä jotakin
+ikään kuin huolissaan. Juhan sydän takoi kovasti.
+
+Marjaana tuli porstuanperäkamariin ja istuutui sängynlaidalle. Hän oli
+touhunnut niin, että hän oli ihan hiessä, ja ainoastaan tärkeä asia
+saattoi hänet tällaisena kiireen päivänä istuutumaan.
+
+-- Annastiina, alkoi hän, -- on tuolla niin onnettomana siitä, että
+Akseli taas on humalassa. Koko yön kuuluu olleen Tulettänessä ja kaiken
+aamua on ajanut raivoaan Joutsian pihassa ja selittänyt, että hän
+täällä on isäntä, _hän_ käskee.
+
+Tämä sanottiin sentään ikään kuin ohimennen. Marjaana pyyhki otsaansa
+suureen kotikutoiseen nenäliinaan, huokasi syvään ja jatkoi sitten.
+
+-- Kuule, kun siellä Joutsiassa nyt nousee tie pystyyn -- ja se voi sen
+tehdä aika pian, -- niin tulkaa vain meille. Koetetaan meidän talossa
+tasoittaa.
+
+Se se oli ollut hänen asiansa ja kun hän oli saanut sen sanotuksi,
+nousi hän lähteäkseen. Ensin hän sentään tarkasti Juhaa. Hyvä oli!
+Saappaat kiilsivät ja narisivat, tukka oli kiiltävän siloinen, uusi
+sortuukki istui kuin valettuna, mustat silkkiliivit nappirivineen
+olivat juhlalliset katsella. Silkkihuivia Marjaana vähän oikaisi.
+Sitten hän meni.
+
+Juha kävi vielä kerran läpi vihkimäluvut, vaikka hän osasi ne
+ulkoa. Sitten läksi hän kamaristaan, mutta jo kynnyksellä hän
+oli kompastumaisillaan, sillä uudet saappaat, sortuukki ja koko
+juhla-asu tekivät hänet kankeaksi. Ei ollut hauskaa tulla ihmisten
+näkyviin risaisissa vaatteissa, mutta ei taas ollut hauskaa olla näin
+hienonakaan. Se oli aika tuskallista. Hävetti...
+
+Voi nyt kuitenkin sitä kiirettä! Juostiin, puhuttiin, ovet paukkuivat,
+koirat haukkuivat ja rattaat rytisivät. Kun pakarin ovi hetkiseksi
+aukeni, näkyi sieltä mustia ja kirjavia värejä ja kuului tärkättyjen
+alushameitten kahinaa. Helena liehui vaaleansinisissä vaatteissa,
+kaulan ja hihansuitten ympärillä valkeita pitsejä, kauniina kuin
+morsian. Hänen kasvoistaan saattoi nähdä, että Jaakko Sand oli tullut.
+Hänen poskillaan oli sellainen puna ja silmissä sellainen kiilto.
+
+Kaikki muutkin Keihäsjärven herrasväet olivat jo saapuneet. Saarlan
+majuri oli tullut vaunuilla ja hänen mukanaan joukko nuoria, joita
+huvitti olla katsomassa suuria talonpoikaishäitä. Neiti Greta Ståhle ja
+hänen tukholmalainen ystävättärensä Lilly von Schönberg olivat kumpikin
+valkeissa, toisella siniset, toisella punaiset silkkinauhat vyöllä ja
+hiuksissa. Kauniit he olivat katsella kuin Herran enkelit. Komeita
+olivat nuoret herratkin, Gustaf kadettiunivormussaan, Magnus vaaleissa
+kesävaatteissa. Majurskaa ei osattu kaivatakaan, sillä tiedettiin,
+ettei hän mihinkään lähde. Saarlan majurska oli ylpeä rouva.
+
+Nimismies Liljeblad saapui rouvineen ja tyttärineen. Hän oli
+suurikasvuinen ja suurisuinen herra, pastorin paras ystävä ja
+ainainen iltatoveri. Rouva Liljeblad oli kalpea, tunteikas nainen
+vanhanaikaisissa silkkivaatteissa, hän puhui vienolla, valittavalla
+äänellä ja näytti aina surulliselta. Jokaisesta naimattomasta miehestä
+katseli hän vävypoikaa itselleen. Oliko se sitten ihme, kun tyttäriä
+oli sellainen liuta!
+
+Henkikirjuri Nylander oli jo vanhaksi pojaksi tulemaisillaan,
+punanenäinen, pitkä hongankolistaja, joka oli tottunut naurattamaan
+suuria seuroja ja hallitsemaan kaikkia läsnäolijoita sukkeluuksillaan.
+
+Vihdoin luettiin Keihäsjärven herrasväkiin vielä kauppias Hallbom,
+vaikka hän tuskin oli edes puoliherrasväkeäkään. Hän oli pieni,
+lihavanläntä mies, kasvot pyöreät kuin nauris, iho kellahtava ja täynnä
+teerenpilkkuja. Syvällä poskien sisässä pyöri kaksi pientä ruskeaa
+silmää terävinä kuin naskalin nenät. Parta Hallbomilla oli kova ja
+harva kuin pukilla, hiukset punertavat ja pystyt, käsissä pitkiä
+karvoja ja teerenpilkkuja. Hän oli liukas ja sukkela kuin sisilisko ja
+kieli hänellä kävi kuin rasvattuna. Hänen vaimonsa oli pitkä, luiseva,
+litteärintainen nainen, jonka silmät valuivat ja joka aina oli happamen
+näköinen. Hänen kätensä olivat yhtä mittaa työssä: milloin hän raapi
+päätänsä, milloin hän kaiveli nenäänsä tai korviaan tai syhytteli
+niskaansa tai kainalonaluksiaan. Kauppias Hallbomin vaimo, Saara, oli
+suorastaan noita-akan näköinen.
+
+Kaikki häätalossa oli valmiina. Morsiamen kotiväkeä ainoastaan
+odotettiin. Muilta meni aika jotenkin, vaikka hekin ihmettelivät
+joutsialaisten viipymistä, mutta morsiamelle kävi odotus melkein
+sietämättömäksi. Ties mitä se Akseli taas oli tehnyt!
+
+Koko hääkansa oli pihamaalla, kun Joutsian komean, mustan orhin
+vihdoin nähtiin tulevan! Se se oli menoa! Kipunoita vain iskivät
+kivet. Kuoleman kauhussa istuivat vanhukset edessä rattailla ja Akseli
+seisoi takana, ohjakset piukkoina ja huusi. Ei häneen pystynyt kielto.
+Sitä pahemmin hän antoi mennä, jota enemmän häntä kiellettiin. Ja kun
+vanhukset vihdoin siunaillen olivat päässeet alas rattailta, pani hän
+vielä kuin uhallakin hevosen tanssimaan keskellä pihaa.
+
+Pahalta se tuntui, kun tuo komea, mustatukkainen poika siinä uhmaili
+häätalon kartanolla. Tiedettiinhän, ettei hän pitänyt sisarensa
+naimakaupoista, mutta ei toki olisi pitänyt noin kaikkien nähden... Ja
+ihan se oli vaarallista leikkiä, ihan se pelotti...
+
+Ainoa, joka mielihyvin katseli Joutsian poikaa, oli pastori. Hän
+seisoi rappusilla, liperit kaulassa ja virsikirja kädessä, valmiina
+menemään juhlalliseen toimitukseen, mutta väkisinkin hänen täytyi
+ihan ääneen naurahtaa, kun naiset parkuen pakenivat hevosta. Voi
+kuitenkin sitä kirkua! Siellä oli joukossa myöskin Helena ja Saarlan
+nuoret tyttölapset. Oli siinä silmänruokaa. Kuinka Greta olikin
+äitinsä näköinen! Samat ihmeelliset silmät, samat ilmeet kasvoissa...
+Viekoitteleva oli tänä päivänä Helenakin -- mikä hänen nyt oikein
+olikaan? Hän oli tervehtinyt keikaillen ja vieraan kohteliaana kuin
+jotakin matkustavaa kreiviä. Vaarallista, vaarallista, neitiseni!
+Paras olla varuillaan, kun on samoissa kutsuissa Editha Ståhlen
+tytär! Oo sen tytön korvia! Eivätkö ne olekin kuin ruusunkarvaiset
+näkinkengänkuoret... Millainen lapsi se on vielä! Puhuu ja palpattaa
+ja kuiskaa ystävättärensä korvaan, nauraa ja heittelee ruumistaan kuin
+kissanpoika... Jumalan tähden, ole hiljaa, tyttö!
+
+Jaakko Sand kävi äkkiä kalpeaksi ja tarttui kuistin kaidepuuhun...
+
+Samassa hän huomasi, että ihmiset alkoivat lappaa vastapäätä olevaan
+rakennukseen. Siellähän toimituksen piti tapahtua. Ja sinne hän meni
+hänkin, sinne kuumaan pätsiin, jonne aurinko hehkui kuin saunankiukaan
+suu ja johon kuihtuvat limot viime nesteillään levittivät tukahduttavaa
+lemua. Ja sinne hän asettui juhlalliseen asentoon odottamaan
+ihmisparia, joka hänen oli määrä vihkiä mieheksi ja vaimoksi...
+
+Morsiuspari tuli sisään hitain askelin, sulhanen punoittavin poskin
+ja hartaan näköisenä sekä hänen rinnallaan hento, vaatimaton,
+sinisilmäinen tyttö, jonka hiuksilla oli seppel valkeista
+tekokukkasista. Heidän uudet vaatteensa kahisivat ja kengät narisivat.
+Yhtenä töminänä kaikui huone, kun telttatytöt ja telttapojat marssivat
+paikoilleen.
+
+Kauniisti toimitus tapahtui. Sulhasen kasvot olivat tyynet ja kirkkaat,
+morsianta tuppasi ensin itkettämään, mutta selvästi hänkin vastasi
+papin kysymyksiin. Kuuluisan muhkealla äänellään pastori kehoitti
+heitä elämään kurissa ja Herran nuhteessa, kärsimään toinen toisensa
+puutteita ja rakastamaan toisiaan myötä- ja vastoinkäymisessä. He
+lankesivat polvilleen, teltta levitettiin heidän päällensä ja pappi
+siunasi heidät.
+
+Teltturit yrittivät väsyä pitkän toimituksen aikana. Suuri,
+punakukallinen silkki, joka oli heidän nostettujen käsiensä varassa,
+vapisi. Varsinkin Helena, jota mielenliikutus kaiken yötä oli pitänyt
+valveilla tai levottomassa unessa, sai ponnistella pysyäkseen pystyssä.
+
+-- Kuka se on tuo sininen? kuiskasi Lilly-neiti ystävättärelleen heti,
+kun morsiuspari oli noussut.
+
+-- Se on juuri se Sandin rakastettu.
+
+Tytöt katselivat Helenaa, joka kääri kokoon telttasilkkiä.
+
+-- Pastorilla ei ole hullumpi maku, sanoi Lilly-neiti. -- Morsian olisi
+oikein soma, jolleivät olisi panneet hänen päähänsä noita kauheita
+kukkia. Kuka nyt käskeekin! Mikseivät he sido seppeliään vaikkapa
+puolanvarsista?
+
+-- He eivät olisikaan talonpoikia, jos he sen ymmärtäisivät, puuttui
+vastaamaan herra Gustaf, ennen kuin sisar oli ehtinyt suutaan avata.
+Herra Gustaf oli hurjasti rakastunut neiti Lillyyn.
+
+-- Tietääkö neiti, lausui vuorostaan Magnus Ståhle, joka myöskin oli
+rakastunut neiti Lillyyn, -- että tämä Raso on vanha herraskartano. Ei
+se ole ollut kuin puolen vuosisataa talonpoikien hallussa.
+
+-- Sen kyllä näkee, vastasi Lilly pikkuvanhan ymmärtäväisyydellä.
+-- Nuo vanhat puut, tuo suuri rakennus, voi miten paljon ne ovat
+mahtaneetkaan nähdä! Aivan voi kuvitella kuutamoiltoja, kun täällä on
+ollut kestejä ja kun nuoret ovat kävelleet tuolla alleoissa... Voi
+kuinka sentään on surullista, että kaikki häviää!
+
+-- Näyttääkö teistä täällä häviävältä? tokaisi nuorten puheeseen
+Nylander, joka jo hyvän aikaa oli kierrellyt saarlaisten ympärillä.
+-- Isäntä täällä rakentaa paraikaa komeaa kivinavetta ja näkisitte,
+millaista suota tuossa lehdon takana kuokitaan.
+
+Hän sanoi sanottavansa veitikkamaisesti hymyillen ja maiskautti
+suutaan, ikään kuin olisi ollut kysymys mansikasta tai jostakin muusta
+syötävästä. Tytöt purskahtivat suureen nauruun. Talonpoika rakentaa
+navettoja ja kuokkii soita entisen loiston sijalle -- olihan se kauhean
+lystillistä!
+
+-- Mutta pappakin sanoo, että hän on hyvä maanviljelijä, selitti
+Greta-neiti touhukkaasti. -- Mutta kaikkein intresanteinta täällä
+Rasossa on se, että kuningas kerran on ollut täällä yötä. Kuka niistä
+se nyt olikaan? Kaarle...
+
+-- Mitä sinä nyt sekoitat, oikaisi veli häntä malttamattomasti. -- Itse
+Kustaa Adolf se oli, ei neljäs, vaan toinen.
+
+-- Oo, todellako! huudahti Lilly aivan haltioissaan.
+
+Hän pusersi kovasti Gretan käsivartta. Kaikki täällä oli hänelle niin
+uutta ja ihmeellistä; tämä jykevä rustholli, nuo kankeat, itsetietoiset
+talonpojat, morsian kömpelöissä kukkasissaan, vanha herraskartano
+muistoineen, kaunis talonpoikaistyttö, joka niin onnettomasti rakasti...
+
+He jättäytyivät jäljellepäin, katselivat Helenan olemusta ja Greta
+Ståhle kertoi:
+
+-- Pastori oli jo menemäisillään hänen kanssaan naimisiin. Hän ei
+vuosikausiin käynyt meillä. Hän ei uskaltanut tulla. Mutta sitten hän
+kerran tuli ja mitä kaikkea mamma lieneekään hänelle sanonut, sillä
+naimisista ei tullut mitään... Minusta mamma olisi voinut antaa heidän
+saada toisensa...
+
+-- Kuka sitä tietää... menisitkö sinä naimisiin talonpojan kanssa?
+
+-- Mutta tuo tyttö on hienompi kuin tavalliset talonpoikaistytöt!
+
+Helena kyllä huomasi, että he häntä tarkastelivat. Hetkiseksi hän
+tuli ajatelleeksi, että ehkä he pitävät häntä kauniina, mutta samassa
+se tunne katosi. Eivät maar he hänestä mitään hyvää ajattele. Kyllä
+kai ne kulkupuheet ovat Saarlaankin joutuneet. Saarlan armo oli
+kerran katsonut häneen niin pahasti. He olivat isän kanssa kohdanneet
+Saarlan vaunut maantiellä. Majurilla oli ollut asiaa isälle ja hän oli
+pysäyttänyt heidät. Armo oli hienoissa, harmaissa vaatteissa, oikein
+hän nosti harsonsa ja rupesi tuijottamaan Helenaan. Kuinka kylmästi ja
+ylpeästi hän katsoi! Helena aivan jähmettyi. Mitä Helena oli tehnyt?
+Mitä varten armo tahtoi jähmetyttää hänet jääpuikoksi? Pastorinko
+tähden?... Helenalle tuli sellainen aavistus, että armo vihasi häntä
+pastorin tähden. Mutta mitä se armoon kuului?... Sitä ei Helena
+saanut koskaan tietää, mutta sen sijaan ei hän koskaan päässyt siitä
+tunteesta, etteivät saarlaiset suoneet hänelle hyvää.
+
+Päivällinen oli katettu suureen, vanhaan pirttiin. Seinien
+jättiläishirret olivat jo mustuneet, mutta limot, valkeiksi sivuttu
+takka ja aurinko tekivät sen ystävällisen näköiseksi. Kuusi pitkää
+pöytää oli katettu penkkejä myöten. Punakukalliset lautaset paistoivat
+valkeilta liinoilta, haarikat olivat täynnä olutta ja niiden välissä,
+siellä täällä, seisoi korkeita hopeisia pikareja täynnä tervankarvaista
+tupulttia.
+
+Kyllä oli ruokaakin. Oli suolakalaa, sekä siikaa että lahnaa, oli
+tuoretta kalaa sekä keitettynä että paistettuna. Oli sianlihaa sekä
+keitettynä että suolattuna ja paistettuna, oli rosollia, juustoa,
+lihapullia, perunaruokaa, rusinakeittoa, maitoon keitettyä riisipuuroa
+ja uunissa paistettua kaurapuuroa, oli mansikoita, lihalientä piirakan
+kanssa, tuli sitten paistien vuoro: oli sekä vasikkaa että lammasta.
+Tuli putinkia ja blancmanger'ta.
+
+Morsiuspari istui pastorin ja Saarlan majurin välissä. Siinä pöydässä
+olivat kaikki herrasväet ja Rason mahtavimmat sukulaisemännät. Isännät
+olivat eri pöydässä. Heidän pöydässään istui myöskin Tölli, puhemies,
+juhlallisena, vakavana ja oman arvonsa tuntevana. Ties olisiko
+näistäkään häistä mitään tullut, jollei hän olisi ryhtynyt toimeen!
+Helenaan hän tuon tuostakin vilkaisi. Korea tyttö se yhäkin oli ja
+liukkaasti liikkui -- mitä jos senkin naittaisi siitä pois ihmisten
+hampaista!
+
+Marjaana, Iita ja Annakaisa liehuivat hekin kaiken aikaa katsomassa,
+ettei mitään puuttuisi. Edeskäypinä toimivat suutarin Janne,
+nikkari-Tuomas ja joukko piikoja.
+
+-- Annetaan kalan uida! huudahti Nylander ja korotti lasiaan
+morsiusparille. -- Fisken vill simma, sanoi hän samassa majurille
+ja otti toisen ryypyn. -- Mistäs on saatu kaloja? kysyi hän sitten
+Iitalta, joka kantoi pöytään suurta kalavatia. -- Esa-ukkoko se aina
+vain jaksaa pitää taloa kalassa...? Mutta meidän morsiamemme ei mitään
+syö...
+
+-- Kukahan täällä on ruoanlaittajana? kysyi rouva Liljeblad
+naapuriltaan rouva Hallbomilta. -- Buljongissa on liian paljon suolaa...
+
+-- Emmekö me saakaan serviettejä? kuiskasi Lilly ystävättärelleen.
+
+-- Ota nenäliinasi, kuiskasi Greta takaisin. -- Mutta nälkää ei meidän
+tarvitse nähdä, kuten näet. Kuinka monta ruokalajia jo on ollutkaan?
+
+-- Viisi, kuusi kumminkin. Eikä vielä olla paistissa. Mutta sehän on
+aivan kauheaa, kuinka ne syövät! Katso nyt noita: kaikki pistävät
+keittoa samasta vadista.
+
+Isäntien pöydässä juteltiin navettarakennuksesta, joka oli tekeillä
+Rasossa.
+
+-- Tuleehan siitä kallis, sanoi isäntä, Kalle Kustaanpoika -- mutta
+kyllä se sittenkin vuosien kuluessa maksaa itsensä.
+
+-- Vaan eikös se tule kylmä, kun ikkunat tehdään niin suuriksi?
+
+-- Se kuuluu taas lehmille olevan terveellistä, kun saavat valoa.
+
+-- Kyllä maar ne kaukalonsa löytävät vähemmälläkin valolla. Kyllä minä
+vain...
+
+Juha kuunteli toisella korvallaan, mitä isäntien pöydässä puheltiin.
+Mielellään hän olisi luopunut kunniapaikastaan majurin vieressä, kun
+olisi saanut olla keskustelemassa navetasta. Sillä hänen mielessään oli
+koko kesän ollut sellainen ajatus, että hän vielä rakentaa sellaisen
+navetan Joutsiaan. Mutta hänen ympärillään kävi niin kova surina, ettei
+hän voinut erottaa, mitä isäntien pöydässä puhuttiin. Nylanteri oli
+niin suurisuinen.
+
+Pastori piti ahkerasti seuraa morsiamelle. Hän kertoi tälle, kuinka
+entinen morsian vastasi, kun häneltä kysyttiin, oliko hän onnellinen:
+perästä kuuluu, sanoi torventekijä.
+
+-- Olen minä kastanut lapsen ja vihkinyt sen isän ja äidin samalla
+matkalla, jatkoi pastori. -- Siinä meni kaksi kärpästä yhdellä
+läjäyksellä.
+
+-- Ohoh, sanoi Annastiina, -- olivatpa ne häpeämätöntä väkeä.
+
+Sillä kertaa sai pastori nauraa yksin, sillä morsiamen suu pysyi
+ankarasti supussa.
+
+-- Morsiusparin onneksi! huusi Nylander, nosti korkealle ilmaan
+hopeisen pikarin, joi syvältä ja laski raskaan astian kolahtaen pöytään.
+
+Monella tahoin puhuttiin kuiskaten ja seurattiin uteliaasti Helenaa,
+joka liehui vaaleissa vaatteissaan. Tiesihän koko pitäjä hänen ja
+pastorin välit.
+
+-- Kas, kuinka se sitä melistelee, kas nyt, minkämoisiin vaatteisiin se
+on pukeutunut, sanottiin.
+
+-- Mikä lieneekin, että se niin eroaa muista sisaristaan ja koko
+suvustaan.
+
+-- Helena jäi niin aikaisin orvoksi äidistään, koetti joku välittää.
+
+-- Pitäisi sitä toki itsellä olla sen verran järkeä, intti toinen. --
+Nuoremmaksihan muut sisaret jäivät, mutta ne ovat vallan toista maata.
+
+Helena tekeytyi ylen määrin iloiseksi. Hän tahtoi ennen kaikkea näyttää
+sen pastorille. Olihan hänellä tiedossa kosija, rikas leskimies,
+suuren talon isäntä. Kelpasipa sillä härnätä. Hän likeni pöytää, jossa
+telttatytöt ja telttapojat istuivat. Heillä tuntui olevan aika hauskaa.
+Oli se sittenkin hyvä, että he olivat noin samassa pöydässä. Helena sen
+sillä lailla oli järjestänyt, muuten he kyllä olisivat saaneet istua
+kuka missäkin.
+
+Ei se ollut totta, että Joutsian Akseli juovuspäissään olisi
+tanssittanut hevostaan: hän oli ollut aivan selvänä ja täysissä
+tajuissaan. Mutta hän oli tahtonut tehdä kiusaa. Vai eikö hänen
+kannattanut olla harmissaan, kun häneltä talon veivät! Hän oli
+suutuksissaan isälleen ja äidilleen, jotka sen sallivat, Annastiinalle,
+joka miehen otti, ja Juhalle, joka suostui tulemaan toisen taloon.
+Istuessaan nuorten tyttöjen ja poikien joukossa hän sentään hetkeksi
+unohti harminsa ja laski leikkiä ikään kuin ei harmeja olisi ollutkaan.
+
+Kujeillaan hän oli pehmeästä vierreleivästä tehnyt pienen pallon ja
+pannut sen vierimään Ahdepään Marille. Mari lähetti palloa eteenpäin ja
+tätä kaikki nauroivat. Pöytä oli huoneen kulmassa, eikä siellä istunut
+ketään vanhempia ihmisiä, joten nuoret saivat kaarestaa rauhassa.
+
+-- Antakaa tulla tänne! sanottiin pöydän toisesta päästä.
+
+-- Kuka teistä, pojat, huusi Akseli äkkiä ihan ääneen ja hänen
+suuttumuksensa leimahti taaskin liekkiin, -- kuka teistä, pojat, osaa
+heittää taikinanapin sulhasmiehen otsaan!
+
+Toiset pelästyivät hävyttömyyttä, toiset nauroivat salavihkaa ja muista
+pöydistä ruvettiin jo hämmästyneinä katsomaan teltturien mutkiin.
+
+-- Niemelän Kristerin takista näkyy puuttuvan nappi, tirskui joku
+tytöistä. -- Antakaa tänne, niin minä pistän sen kiinni!
+
+-- Tarvitaanko nappia? sanoi Helena hymysuin Akselin takaa. Hän ei
+ollut huomannut Akselin hävyttömiä sanoja ja hänen tarkoituksensa oli
+ainoastaan kiusoitella Jaakko Sandia. -- Tässä on nappi! jatkoi hän ja
+näytti hyppysissään punaista ruusunnuppua, joka oli kova ja täyteläinen
+kuin nappi. Sattui olemaan ruusujen kukinta-aika ja Rason puutarha oli
+täynnä ruusupensaita.
+
+Helenan nähdessään lakkasivat tytöt tirskumasta ja pojat vaikenivat.
+Helena oli heitä niin paljon vanhempi ja hänestä kulki niin paljon
+puheita, etteivät he tahtoneet hänen silmissään kaarestaa. Yksin Akseli
+iski häneen arastelematta silmänsä.
+
+-- Sen napin otan minä! sanoi hän ja koppasi kukan Helenan kädestä.
+
+-- Mitäs sinä sillä? nauroi Helena. -- Eihän sinun takistasi nappia
+puutu.
+
+Akseli katseli Helenaa. Tummat kiharat hulmusivat tytön otsan
+ympärillä. Päivänpaisteessa ne loistivat kuin kultasäikeet.
+Päivänpaisteessa oli nenäkin läpinäkyvä ja hampaat kuin helmet. Ja
+huulet... ne olivat juuri kuin olisi tuota ruusua aukaissut. Mitä
+tyttö niitä siinä nauraessaan kaartelikin... Herra varjelkoon, jos...
+jos... koppaisikin sen siitä... Akselin silmät leimusivat ja hänen
+hengityksensä kävi kuuluvaksi. Hän tarttui tuolin selkänojaan ikään
+kuin karatakseen pystyyn, mutta silloin oli kuin Helenaan olisi
+puukolla pistetty. Hän kalpeni ja hätkähti. Akselin täytyi keksiä jokin
+keino rauhoittuakseen.
+
+-- Minä syön tämän! sanoi hän tukahdutetusti.
+
+Ja hän teki kuin tekikin hullunkurisen tempun: pisti suuren ruusunnupun
+suuhunsa ja alkoi sitä pureskella. Pöytä remahti suureen nauruun ja
+Helena itse nauroi niin, että vedet tulivat silmiin. Akseli ei enää
+voinut peräytyä, ja niin hän nieli ruusunnupun varsineen päivineen. Hän
+nieli sen mukana koko sen äskeisen tunteen ja tuli järkiinsä. Mitenkä
+hänen ja Helenan ilman sitä ruusua olisi käynytkään? Hän oli tähän
+asti toimittanut Helenaa pastorille. Kyllä hän vain tästä lähin pitää
+tytön itse. Mitenkäs hän on ollutkin sellainen houkkio, ettei ennen ole
+häntä huomannut? Hän koppasi haarikan pöydältä ja joi, niin että rinta
+jäähtyi.
+
+Nauru teltturien pöydässä oli jo herättänyt huomiota koko häähuoneessa.
+Morsian, joka on tuntenut veljensä äänen, katseli levottomana remua
+kohti ja puna poskilla kiirehti Lumian emäntä rauhoittamaan sisartaan.
+Saarlan nuoret käänsivät hiukan kateellisina päätään ja pastorin
+silmissä liekehti hetkeksi suuttumus. Naurakoon, naurakoon, ajatteli
+hän sitten. En minä estä!
+
+-- Teltturien terveydeksi! huusi Nylander ja kohautti pikariaan. --
+Skool! Huhhuh kuinka polttikin. Väkevää ainetta! Tuli palaa, tuli
+palaa! Tahdottekos kuulla jutun siitä, kuinka tuli palaa?
+
+Hän oli tekevinään kysymyksen, mutta eihän hän odottanut kenenkään
+suostumusta. Ihan pilanpäiten hän vain kysyi ja jatkoi samassa:
+
+-- Kun entinen pappi piti oikein pitkiä saarnoja, niin että kansa
+kaikki nukkui, niin hän sitten äkkiä kesken saarnansa huutamaan,
+että "tuli palaa! tuli palaa!" Seurakunta herää ja rupeaa hädissään
+kysymään: "Missä? missä?" Pappi korottaa äänensä ja huutaa uudestaan:
+"Helvetissä, helvetissä niille, jotka kirkossa nukkuvat."
+
+Huvittihan juttu vieraitakin, mutta enimmän henkikirjuria itseään.
+
+Paistin jälkeen oli pastorin määrä pitää puhe morsiusparille. Pastori
+piti puheita tilauksesta ja otti hopearuplan kappaleelta. Koko hääkansa
+näkyi jo hänen puhettaan odottavan, sillä vähitellen oli keskustelu
+vaiennut niin kokonaan, että vain jonkun yksityisen, kuten Joutsian
+Akselin ääni kuului. Pastoria harmitti, että ne juupelit olivat niin
+varmoja asiastaan. Entä jollei hän heille puhuisikaan! No niin, olihan
+isäntäväen mieliksi puhuttava.
+
+Aiheena hänellä oli: "ei ole ihmisen hyvä yksinänsä olla" ja kun hän
+nousi ja lausui "rakkaat ystävät", vaikenivat kaikki ja laskivat
+veitsensä lautasille. Naiset panivat kätensä ristiin.
+
+Ei pastorilta koskaan puuttunut puhetta. Kauniisti hän puhui nytkin,
+monen silmiin oli nousta kyyneliä.
+
+Päivällistä oli jo kestänyt tuntikausia. Ihmiset ähkivät, puhkivat
+ja voihkivat ylensyömisestä ja juomisesta. Auringonsäteistä oli
+paahtavin helle jo poissa, ne olivat siirtyneet toiseen päähän
+huonetta. Kuokkavieraitten pirtistä alkoi kuulua viulun vinguntaa.
+Silloin rupesivat nuorten veret läikkymään. Pojat olivat juoneet niin,
+että heidän kasvonsa hehkuivat. Tuskin malttoivat he veisata loppuun
+ruokavirttä ja kuulla papin siunausta.
+
+Kyllä olikin syöty! Joka vain taisi, päästeli näppejään ja vyöhihnojaan
+ja läksi lehtoon jäähdyttelemään ja lepäämään. Emma Klinga oli sentään
+oivallinen ruoanlaittaja, se tunnustettiin yleisesti.
+
+Ilta oli lämmin ja tyyni. Päivä päilyi hehkuvana kiekkona
+Keihäsjärvessä. Jotkut isännistä olivat jo saaneet liikaa ja makasivat
+kuin tukit luhdeissa. Toiset polttivat piippuaan kuistilla ja
+laskettelivat sukkeluuksia. Siellä istui sulhanenkin, istui morsiamen
+isä, istuivat Rason ja Lumian isännät. He puhelivat Rason navetasta.
+Kauppias Hallbom tuli siihen hänkin, istuutui sulhasen viereen, kehui
+päivällistä ja olutta ja koetti liepastella Joutsian vanhaa isäntää,
+Eerikki Aaprahaminpoikaa. Mutta isäntä vastasi äreästi. Silloin
+koetti kauppias onneaan sulhasen luona, mutta Juha oli harvasanainen
+luonnostaan ja ainoastaan hymyili hyväntahtoisesti. Jo kiepahti
+kauppias Hallbom pihamaalle, jossa miesten ryhmässä seisoi Simolan
+isäntä. Hänen kanssaan ainakin pääsi puheisiin.
+
+-- No, virkkoi kauppias, -- mitäs nyt ajattelette: tuonko minä
+pojallenne kellon Pietarista?
+
+-- Viittätoista ruplaa en minä maksa, sanoi Simola. -- Poika vääntää
+sen kuitenkin rikki.
+
+-- Mitenkäs se sen saa rikki? Eihän se nyt enää niin taitamaton ole.
+
+-- Se tahtoo aina tietää, mitä kellon sisässä on...
+
+-- No, kyllä sille sitten riittää kymmenenkin ruplan kello. Ovat ne
+hyviä nekin... Minä toin tässä sellaisen kellon eräälle kaupungin
+miehelle ja se on ollut sillä jo pari vuotta ja se kehuu, että...
+
+Eerikki Aaprahaminpoika läheni heitä.
+
+-- Mitäs niillä Pietarin kelloilla tekee, pani hän ilkeästi. -- Mitäs
+virkaa kellolla on, joka ei käy? Vai käykös meidän Akselin kello?
+
+Eerikki Aaprahaminpoika luimisteli Hallpumiin pahasti. Mutta ei
+kauppias vähääkään hätkähtänyt. Katseella, jolla rehellinen ihminen
+vastaa, kun häntä syytetään varkaudesta, sanoi hän:
+
+-- Vai pitäisi kellon sellaisella hoidolla käydä: pudotaan järveen
+kello taskussa, vedetään vieteri rikki ja korjaillaan sen sisukuntaa
+puukolla -- vai pitäisi kellon sittenkin käydä?
+
+Akseli, joka seisoi pihamaalla, jo aika lailla hutikassa, kuuli nimeään
+mainittavan ja huusi:
+
+-- Se saa puoli ruplaa rahaa, joka osaa sanoa minkälainen perkele on.
+Kuka tietää?
+
+-- Pidätkö suusi kiinni! huusi vanha Joutsia.
+
+Akseli nauraa rehahti.
+
+-- Eikös kukaan tiedä? Punainen, punainenhan perkele on! Se on siellä
+helvetissä tullut punaiseksi, kun siellä aina palaa tuli...
+
+Ja taas hän nauroi. Hän tahtoi suututtaa isänsä, kun isä hänen
+perintötilalleen otti vieraan isännän. Isä ei kärsinyt mainittavan
+punaista perkelettä siksi, että hänen oli tapana humalapäissä nähdä
+perkeleitä ja ne olivat aina Hallpumin näköisiä, punatukkaisia kuten
+kauppias.
+
+Tiesiväthän naapuritkin, mitä Akseli tarkoitti. Simola nauroikin
+haljetakseen. Hän oli hänkin joskus sattunut näkemään perkeleen ja
+Hallpumin näköinen se oli hänenkin perkeleensä. Muista tällainen
+leikkipuhe saattoi olla hauskaa, mutta ei niistä joita se koski. Vanha
+Joutsia yritti jo käydä poikansa niskaan, mutta Lumian rusthollari
+ennätti väliin ja sai houkutelluksi äijän pois. Hallpumi oli toinen,
+jota Joutsian pojan puhe harmitti. Mutta hän ei ollut tietääkseenkään,
+hänellä ei ollut muuta neuvoa.
+
+Saarlan nuoret kävelivät puistossa ja ihailivat illan kauneutta.
+Mehiläiset ja turilaat surisivat lennähtäen kukasta kukkaan.
+
+Magnus-herra puhui vähän ja seurasi etäältä ja ujosti Lilly-neitiä.
+Ennen pitkää joutui hän puheisiin Rason isännän kanssa. Heillä olikin
+yhteisiä harrastuksia, sillä Maunu-herra ei aikonut sotaherraksi
+eikä muuksi virkamieheksi, vaan maanviljelijäksi. Maunu-herra oli
+kohtelias ja ystävällinen mies, ihan toisenlainen kuin vanhempi veli.
+Gustaf-herra oli kokonaan äitinsä poika. Maunu-herra oli paremmin
+taas kuin talonpoikanen. Lilly-neiti otti käteensä harakankukan ja
+rupesi nyppimään sen valkeita, kaitaisia terälehtiä. Innoissaan ei hän
+kävellyt suoraan pitkin tietä, vaan hoiperteli puolelle ja toiselle ja
+pysähtyi vihdoin suuren ruusupensaan eteen. Siinä hän hymyillen seisoi
+laskevan auringon hohteessa, mustat, pitkät silmäripset poskilla.
+
+-- Mitä sinä kysyit? sanoi Gustaf Ståhle ja katseli häneen
+rakastuneesti.
+
+-- En minä sitä voi sanoa, vastasi Lilly veitikkamaisesti. -- Sittenhän
+se ei kävisi toteen.
+
+-- Enkö koskaan saa sitä tietää?
+
+-- E... e... ehkä... joskus.
+
+Lilly painoi alas päänsä ja punastui.
+
+-- Oi, minä antaisin kymmenen vuotta elämästäni, kun saisin sen tietää,
+kuiskasi Gustaf.
+
+Greta ja pastori Sand tulivat perässä. Pastori kyseli aivan
+turhanpäiväisiä asioita, mutta katseli niin oudosti, että Gretan yhtä
+mittaa täytyi punastua ja kääntää pois kasvonsa. Se oli kerrassaan
+kummallista, miksi hän sillä tavalla katseli.
+
+-- Kuinka teidän äitinne voi? kysäisi pastori äkkiä.
+
+-- Kyllä hän hyvin voi.
+
+-- Miksei hän tullut tänne?
+
+-- Eihän hän osaa suomea, eivätkä talonpojat häntä huvita.
+
+-- Niin, niin, sanoi pastori ja veti henkeään. Hänet oli äkkiä
+vallannut ajatus: tiesihän Editha, että minä olin täällä! Hänen
+kasvoihinsa välähti samassa outo, kärsivä piirto. Greta näki sen ensi
+kerran ja hätkähti. Hänen kävi sääli ja hän olisi tahtonut lohduttaa.
+
+-- Mitä äitinne tekee nykyään? kysyi pastori tyynemmin.
+
+-- Ei mitään erityistä. Lukee, soittaa, kävelee puistossa... Muutaman
+kerran olemme kaikki olleet järvellä...
+
+Pastori katseli kauas pois ja hänen silmissään oli sellainen ikävä,
+että Greta-neidille hetkiseksi tuli halu silittää hänen kättänsä.
+
+-- Laulaako hän? sanoi pastori ja katseli yhä jonnekin kauas.
+
+-- Joskus, hyvin harvoin, vastasi Greta hiljaa ja hänen sydämensä löi
+kovasti, ikään kuin hän olisi aavistanut suurta ja syvää salaisuutta.
+
+Pastorin silmissä leimahti ja hän kääntyi Gretan puoleen ikään kuin
+sulkeakseen hänet syliinsä. Tytön kasvoille läikähti kuumana veri
+ja häntä rupesi pelottamaan ja iljettämään, ei hän itsekään tiennyt
+miksi. Sillä ei pastori ollut hänelle mitään tehnyt. Ei hän tietänyt,
+mitä pastori sen jälkeen kysyi tai mitä hän itse vastasi. Mutta hänen
+ilonsa oli suuri, kun Nylander ja Liljebladin tytöt liittyivät hänen
+seuraansa. He tulivat kuin vapauttajina.
+
+Greta tarttui ystävättärensä käteen ja he riensivät pois, ensin
+kävellen, mutta sitten juosten, kiipesivät aidan yli ja tulivat
+hengästyneinä kallion alle.
+
+-- Nyt minä kerron sinulle jotakin, alkoi Greta ja istutti hänet
+viereensä kivelle. -- Mutta sinä et saa kertoa sitä kenellekään, et
+kenellekään. Et sulhasellesikaan, kun menet kihloihin...
+
+Lilly-neiti kiihtyi ystävättärensä juhlallisesta äänestä ja lupasi
+pyhästi vaieta.
+
+-- Minä olen sitä kauan epäillyt ja nyt pastorin sanojen jälkeen... Voi
+Lilly, kuinka elämä on ihmeellistä. Mutta muista, ettet koskaan sitä
+sano kenellekään. Lupaatko...?
+
+-- Olenko koskaan sinua pettänyt? sanoi Lilly jo aivan loukkaantuneena.
+
+-- No et, et. Nyt minä sen kerron. Tiedätkö, minä luulen, että mamman
+ja pastorin välillä on ollut jotakin.
+
+Lilly hytkähti ja painui likemmä Gretaa.
+
+-- Niin, pastori kyseli juuri nyt mammasta kaikenlaista... Hyi, hän on
+niin ilkeä! Olin niin onnellinen, kun Nylander ja Liljebladin tytöt
+tulivat. Niin, tiedätkö, minä olin silloin aivan pieni tyttö, kun
+pastori tuli tänne pitäjään. Silloin kävi hän usein meillä. Minua hän
+aina piti polvellaan ja kietoi kiharoitani sormiensa ympäri. Mamma
+säesti ja hän lauloi. Tai he lauloivat yhdessä. Kyllä sitä kesti
+pitkät ajat, mutta sitten pappa suuttui. Muistan, että he eräänä
+iltana hirveästi riitelivät. Sen jälkeen ei pastori käynyt meillä
+moneen aikaan ja mamma oli surullinen. Sen muistan jo aivan hyvin, kun
+kerrottiin, että pastori aikoo naida talonpoikaistytön ja kuinka mamma
+suuttui...
+
+Hyvän aikaa viipyivät tytöt lehdossa, syleilivät toisiaan ja uskoivat
+toisilleen salaisuuksia.
+
+Mutta nytpä alkaa Rasosta kuulua tanssin töminää ja viulun ja
+klarinetin iloa. Remuten käy riemu kutsuvieraiden pirtissä ja
+kuokkamiesten pirtissä hihkaistaan. Hökänä vain tupruaa tomu ja
+tupakinsavu ovesta ja ikkunoista. Jopa heittivät rakastuneetkin lehdon,
+jossa ovat kuunnelleet ruisrääkän kaiherrusta ja katselleet sinistä
+auerta. Yksinään jää hämärä lehto ja kaikki rientävät pirtteihin.
+Kuinka siellä nyt ilo käy!
+
+Saarlankin nuoret pääsivät tanssin makuun. Majurska oli sanonut,
+etteivät he saisi tanssia kuin korkeintaan keskenään ja etteivät he
+ennen kaikkea saisi olla kauan. Majuri oli jo kerran huomauttanut, että
+oli aika lähteä, mutta he olivat rukoilleet, että he vielä saisivat
+olla vähän aikaa, ihan vähän aikaa vain... Heillä oli kovin hauskaa,
+vaikka pirtissä oli huikea kuumuus ja vaikka siellä tuli sekä viinalta
+että hieltä. Eivät he myöskään olleet voineet olla kokonaan rikkomatta
+äidin käskyjä. Joutsian poika esimerkiksi oli tullut ja ottanut Gretan
+muitta mutkitta ja tanssittanut häntä hyvän aikaa. Oli hänen jaloilleen
+tallattu, mutta vähät siitä! Hauskaa kuitenkin oli ollut. Vihdoin
+komensi pappa vaunut esiin eivätkä rukoukset enää auttaneet: pois
+lähdettiin häätalosta.
+
+Pastori oli peittänyt neidit vaunuihin ja jäi hetkeksi katsomaan mustaa
+kuomia, joka tomupilven sisässä etenemistään eteni. Hänestä tuntui
+tyhjältä ja surulliselta. Greta oli kuitenkin kuin kappale äidistään.
+Hänen läheisyytensä oli vaikuttanut niin viileästi ja puhdistavasti.
+Pois meni sekin ilo! Taas jäit yksin, Jakob Sand. Taas olet maata,
+lokaista, likaista maata!
+
+Mutta kaipauksen rinnalla oli toinen tunne: vapautuksen ja helpotuksen
+tunne. Oli riisunut juhlamielen ja sai taas virua arkipäivän väljillä
+pahnoilla.
+
+Joutsian Akseli oli jo aika lailla humalassa. Hän oli tanssinut,
+hoilannut ja melunnut niin, että hiki virtoina valui alas selkää.
+
+-- Kuules sinä, Juha Raso, virkkoi hän sulhaselle, joka oli tullut
+kuistille vilvoittelemaan, -- senkin... senkin räkänokka...!
+
+Myöhemmin tuli hän pastorin kimppuun.
+
+-- Mikset sinä, Santin Jaakko, ole ottanut Helenaa? Nyt otan minä
+hänet. Jumal'avita otankin! Kukaan ei saa sanoa minua vastaan. Sillä
+minä olenkin sellainen poika, että väännän niskat nurin...
+
+Pastori otti Akselia kaulasta ja yritti taluttaa häntä syrjemmälle.
+
+-- Sooh, poikaseni, mennään pois luhtiin nukkumaan!
+
+-- Kuka minuun koskee! kiljaisi Akseli. -- Et sinä, pappi, ole
+ensinkään parempi minua! Vai jokos sinä olet unohtanut senkin reisun,
+kun viime syksynä oltiin Hallpumskan maistiaisissa...
+
+Akseli huusi niin, että kaikui pitkin pihoja. Hän ärtyi niin, että
+rupesi tapailemaan puukkoaan. Ei pastori kuitenkaan pelännyt. Hän oli
+väkevä ja suuri mies, hän nauroi vain. Joutsian vanha emäntä, kalpea,
+harmaatukkainen nainen, siihen vihdoin tuli, viittasi pastorille, että
+hän tulisi syrjään ja rupesi juopunutta tyynnyttämään. Ihmettä, että
+Akseli siitä talttui! Mutta vanha Johanna oli hyvä ja hurskas ihminen,
+hän osasi puhua pojalleen kuin kipeälle lapselle. Luhtiin Johanna hänet
+kuljetti. Mutta siellä oli muitakin, eikä aikaakaan, ennen kuin sieltä
+rupesi kuulumaan aika remuaminen ja melu.
+
+Jakob Sand oli juonut hänkin. Ei hän ollut humalassa sillä lailla
+että olisi kaatunut, mutta hänen verensä olivat liikkeessä ja silmät
+kipunoivat.
+
+Missä on Helena, missä on Helena? Sinulla on kuumat huulet, Helena.
+Minä tahdon ne huulet suutani vasten! Sinun ruumiisi on taipuisa ja
+sinun rintasi huohottava ja täyteläinen -- minun täytyy, minun täytyy
+saada sinua pusertaa itseäni vasten! Etkö sinä ymmärrä sitä? Missä
+olet, Helena?
+
+Pirtissä hän oli tanssimassa. Hän tanssi kuin viimeistä päivää: kun
+toinen jätti, niin toinen otti. Turhaan tuli Marjaana käskemään pois ja
+nyt istuivat Juha ja Annastiina aivan kuin häntä vartioimassa. Mitähän
+he oikeastaan luulivat hänen aikovan tehdä, kun siinä istuivat? Niiden
+raukkojen oli uni. Juha ei osannut tanssia ensinkään ja huonoa oli
+Annastiinankin tanssiminen. Morsian haukotteli nääntyäkseen ja sulhanen
+imi vimmatusti piippuaan, aivan kuin hän siitä olisi löytänyt ainoan
+pelastuksensa. Helena oli kuin uitettu. Joka jäsen oli niin norja, että
+olisi luullut voivansa varistaa sen pois luotaan. Hän olisi saattanut
+heitellä kuperkeikkaa ja kieritellä maassa kuin kissanpoikanen. Siltä
+tuntui. Mutta samalla oli ruumiissa outo herpaantuminen ja huulilla
+läikkyi ainainen hymy, vaikka sydämessä poltti epätoivo.
+
+Pastori yritti mennä tupaan, mutta kuistilla oli Lumian emäntä häntä
+vastassa. Tuo nainen oli ennenkin asettunut hänen tielleen. Ja nyt loi
+se häneen katseen, jota ei saattanut jättää rankaisematta. Pastoria
+suututti niin, ettei hän keksinyt mitä sanoa. Marjaana oli juuri niitä
+itsetietoisia, tekopyhiä malli-ihmisiä, joita pastori ei kärsinyt.
+Miten inhottavan varmana hän nytkin avasi suunsa ja lausui: -- Pian
+täällä Rasossa taas vietetään häitä, Helenan häitä.
+
+Ja sen sanoessaan katseli hän tarkasti, minkä vaikutuksen hänen sanansa
+tekisivät pastoriin.
+
+-- Vai niin, sanoi Jaakko Sand ja sylkäisi. -- Sehän on hauska kuulla.
+Suuttumus nousi punana Marjaanan poskille.
+
+-- No niin se minustakin on, sanoi hän, -- jo tyttö tässä tarpeeksi on
+kitunut.
+
+Pastori tunsi, että hän hirveästi vihasi tätä Lumian emäntää. Hän olisi
+miltei ollut valmis sen kuristamaan.
+
+-- Mistäs kaukaa sulhanen onkaan? sanoi hän ja hänen äänensä oli
+vihlovan ilkeä.
+
+-- Kyllä kai kohta kuuluu, sanoi Marjaana ja hypisteli paksuja
+kultasormuksiaan. Hän ei käyttänyt niitä kotioloissa ja ne tuntuivat
+ahtailta.
+
+-- Jaa-a, sanoi pastori ja nauroi raa'asti. -- Sehän on oikein hauska
+kuulla.
+
+Liljebladin herrasväet tulivat samassa sanomaan hyvästi ja he
+kehoittivat pastoria lähtemään mukaan.
+
+No niin, miksei! Pitäköön vain sisarensa, koska häntä tahtoo vartioida,
+vanha lohikäärme! Onhan siellä kotona pappilassa Amanda!
+
+Helena oli seisahtunut ikkunan ääreen, joka oli auki. Öinen lehto
+oli siinä hänen edessään. Miksi olivatkaan mättäät niin valkeanaan
+metsätähtiä, miksi värisivätkään koivunrungot kuin hymisevässä,
+sinisessä sumussa? Miksi lemusi lehto, miksi liikkui viidassa auer? Voi
+Jumala, Jumala, kuinka hänen elämänsä oli keskeneräistä ja surkeaa,
+kuinka ikävä hänen kuitenkin oli!
+
+Humalaiset miehet joutuivat tappeluun pirtissä. Helena pakeni ulos
+muiden tyttöjen kanssa ja hänen sielunsa oli niin täynnä kaipausta,
+että hän oli riutumaisillaan. Jaakko Sand oli poissa. Ei hän ollut
+sanonut Helenalle yhtä ainoaa sanaa sinä päivänä...
+
+Vanhemmat ihmiset olivat jo asettuneet luhteihin ja heinälatoihin
+levolle. Nuoret yhä vain jaksoivat tanssia.
+
+-- Aijai kuinka on uni! sanoi morsian ja tuli haukotellen portaille.
+
+-- Menkää nukkumaan, Juha ja Annastiina, sanoi Marjaana. -- Minä tuon
+teille makuuvaatteita tyttöjen luhtiin.
+
+-- Mutta jos minun kruununi rypistyy, sanoi Annastiina.
+
+-- Ei se nyt niin vähässä ajassa, vastasi Lumian emäntä ja riensi jo
+noutamaan lupaamiaan vaatteita.
+
+-- Ota pois se, ehdotti Juha.
+
+-- Eihän sitä voi ennen päänpeittäjäisiä, selitti Annastiina.
+
+Maantieltä kuului äänekästä hoilotusta: kuokkamiehet siellä olivat
+kulussa. Viulut pirteissä olivat jo vaienneet, mutta tyttöjen laulua
+sieltä vielä kuului.
+
+Syli täynnä kirjavia ryijyjä ja patjoja nousi Marjaana tyttöjen luhtiin.
+
+Juha ja Annastiina seisoivat keskellä pihaa, kasvot kääntyneinä
+sarastavaa aamua kohti. Kukko lauloi. Runsas kaste kimalteli nurmissa,
+vainioilla ja hämähäkinsäikeissä, jotka kulkivat oksasta oksaan.
+Punerrus itäisen taivaan reunassa levisi leviämistään. Päivän kultainen
+kiekko siellä teki tuloaan.
+
+
+
+
+III
+
+
+Kirkonkylä on Keihäsjärven rannalla. Ei se ole mikään suuri eikä
+mahtava järvi, mutta se on syvä ja kirkas kuin lähteen silmä. Sillä sen
+vedet tulevat kaukaisista metsäjärvistä, siivilöityvät läpi mahtavan
+harjun ja pulppuavat vihdoin kirkkaina kuin sula hopea Keihäsjärveen,
+jonka ranta on täynnä lähteitä. Siksi vesi pienessä järvessä aina on
+puhdasta, kirkasta ja kylmää.
+
+Yli veden, vainioiden ja rakennusten kattojen kohoaa punainen
+jyrkkäkattoinen kirkko ja kellotapuli. Kumpikin ovat puusta,
+satakunnan vuotta koonneet keihäsjärveläisiä jumalanpalvelukseen.
+Kirkon ympärillä on hautausmaa ja pitkin sen syrjiä kulkee sammaltunut
+kiviaita, porttina asehuone eli läpikäytävä, jossa sotamiehet ennen
+muinoin riisuivat aseensa ennen kuin astuivat Herran huoneeseen ja
+jossa nykyään säilytetään paareja. Talollisten karmit ovat puusta,
+herrasväkien kivestä. Tai eihän nykyajan herrasväellä enää karmeja
+olekaan. Saarlan karmi siinä on vanhoilta ajoilta, rautaovessa kilvet
+ja vaakunat. Sanotaan, että siellä lepää miehiä täysissä sota-aseissa
+ja että eräs neiti makaa siellä morsiamena. Lapsille näitä asioita
+kerrotaan, kun he ensi kerran pääsevät kirkolle ja karmit nähdessään
+kysyvät: mikä tuo on, äiti?
+
+Kirkossa on kullakin talolla oma penkkinsä ja aina siellä kunkin
+talon penkissä joku istuu, sillä häpeä olisi jättää penkki tyhjäksi.
+Penkkipöydässä ovat kirjat valmiina, vanhoja, paksuja, messinkiheloilla
+varustettuja virsikirjoja. Miesväki istuu omalla puolellaan, naisväki
+omallaan. Yhdessä tullaan kirkon edustalle asti, mutta siinä eroaa
+kukin haaralleen.
+
+Keihäsjärven rannalla, kirkonkylässä, juuri ennen kuin tullaan
+pitäjänmakasiinille, on Joutsian talo. Se on niin maantien varrella,
+että ojanpyörtäneet hiipaisevat aittarakennuksia. Eikä se ole mikään
+kylätie, joka siitä kulkee. Valtatie se on, joka vie kaupunkeihin,
+sahoille, tehtaille ja vasta sitten kaukaisiin pitäjiin. Joutsian
+kohdalla on aina kulkijoita. Tuskinpa liike sydänyölläkään lakkaa.
+Pohjanmaan herraspojat, jotka käyvät Helsingin yliopistossa, kulkevat
+kaikki tästä. Kaikenlaista tavaraa kuljetetaan tästä ja tästähän
+ne kulkevat "hurritkin", Pohjanmaan ruotsalaiset, kun tekevät
+markkinareisujaan kaupunkiin. Liikkeen suuruus onkin vaikuttanut,
+että maantie on kohonnut ikään kuin korkeaksi sillaksi. On se ainakin
+pari kyynärää ylempänä maanpintaa, syvät ojat molemmin puolin. Aika
+vaarallista siinä on kulku pimeässä. Katsokoot vain miehet, kun tulevat
+Tulettänestä ja Hallpumin krouvista, etteivät aja kiinni eivätkä
+nurin. Jyrmän ahteessa on monen pojan käynyt hullusti. Siinä pitäisi
+välttämättä olla kaidepuut syvyyttä vastaan ja ovathan ne siinä
+joskus olleetkin, mutta ne ovat päässeet lahoamaan eikä ole tullut
+toimitetuksi uusia.
+
+Toisella puolen maantietä on Joutsian talo, toisella puolen Hallpumin
+valtakunta. Saattaa sen heti huomata, ettei Joutsia koskaan ole
+ollut herrojen käsissä. Ei mitään puukujia siellä ole -- puutarhasta
+puhumattakaan. Pari koivua on jäänyt pellolle ikkunan alle. Ne ovat
+tulleet ruoppaturpeiden joukossa suolta, säilyneet kuin vahingossa ja
+kasvaneet niin suuriksi, ettei niitä sitten ole raskittu hävittää.
+Rakennuksetkaan eivät ole niin kuin Rasossa ja muissa kartanoissa,
+joissa ennen on asunut sotaherroja. Siitä huolimatta saattaa sanoa,
+että Joutsia on rakennettu kuin miksikin linnaksi: pihamaa keskellä
+ja ylt'ympärillä rakennuksia. Yhdellä puolen on päärakennus: kuisti
+risti-ikkunoineen, sitten kylmä, pimeä eteinen, jonka päässä
+porstuanperäkamari; vasemmalla eteisestä keittiö ja kaksi kamaria --
+ne ovat kaikki olleet yhtenä suurena huoneena, jossa ennen maailmassa
+istuttiin käräjiäkin, -- oikealla eteisestä on sitten suuri sali
+ja sen perässä kaksi vieraskamaria. Pihamaan toisella puolella on
+pirttirakennus, saunat, rännit, hevostallit, ratashuoneet ja vihdoin
+maantietä vastaan aitat luhtineen ja puodit. Puotikatoksen keskellä on
+vaja ja vajassa portti, joka aukenee maantielle.
+
+Luulisipa siinä pihalla joka päivä olevan markkinat, niin siinä
+aina illalla on hevosta ja kuormaa. Kas, matkamiehet ovat ottaneet
+Joutsian syöttöpaikakseen. Onhan hollitupa kyllä Hallpumin puolella,
+mutta siellä riipaistaan miehen taskusta kopekka, ennen kuin osaa
+aavistaakaan. Joutsiassa on hyvä, suuri pirtti eikä maksa mitään. Siltä
+kannalta katselevat asiaa matkamiehet, mutta joutsialaisille heidän
+suosionsa ei ole laisinkaan mieluinen. Pihamaa on alituisesti kuin
+mikäkin navetta, kun he siihen jättelevät rippeitään ja ruupujaan.
+Monesti on niin ahdasta, ettei tahdo päästä liikkumaan omalla
+pihamaallaan, usein on vielä lisäksi käyty krouvissa ja tapellaan ja
+rähistään, niin että ollaan verissä. Mutta eivät matkamiehet kysy
+lupaa, saavatko he viettää yönsä Joutsiassa.
+
+Vastapäätä Joutsiaa, maantien toisella puolella on, kuten sanottu,
+Hallpumin valtakunta. Siinä sitä vasta on hökkeliä ja tölliä! Rytöä
+se on ollut ammoisista ajoista asti. Siihen on nimittäin kokoontunut
+joukoittain sotamiehenleskiä ja jos joitakin yksinäisiä vaimoja,
+Kustaan Liisoja, Hetan Karoliinoja ja Reinholtin Akneetoja. Millä on
+lehmä, millä porsas, millä kissa, mikä elättää henkeään kehruulla, mikä
+kutoo kankaita, mikä kuppaa ja hieroo. Kestikievarikin on kumminkin
+yhden miesmuistin ajan ollut tässä Joutsian pellolla. Sitten on
+Hallpumi astunut hökkelien valtakuntaan ja rakentanut sammaltuneitten,
+lahovien rytöjen joukkoon pitkiä, uusia "kasarmeja" suurista hongista.
+Niin on mökkiläisten mustien takapihojen ja tunkioitten joukkoon
+singahtanut uusia valkeita lastukasoja ja muita jätteitä rakentamisen
+jäljeltä.
+
+Hallpumin päärakennuksessa on ääretön sali, jonka kaupunkilaisetkin
+Tapanina vuokraavat tanssiakseen. Käräjäaikana herrat pitävät
+samassa salissa juominkejaan, ja markkinoiden aikana, kun ei mahduta
+krouvikamariin, on salikin täynnä markkinakansaa. Krouvikamarin
+ulkoseinään on Hallpumi omin käsin maalannut suurilla mustilla
+kirjaimilla sanat TULE TÄNE ja tuskinpa lienee millään kutsulla
+Keihäsjärvellä ollut niin tehoisaa vaikutusta. "Tulettäne" tunnetaan
+laajalti, ei yksin Keihäsjärvellä ja kaupungissa, vaan pitkin kaukaisia
+pitäjiä, joihin valtatie juoksee Tulettänen ohitse.
+
+Kaikki Hallpumin huoneet ovat rakennetut uusista, muhkeista hirsistä.
+Ja mikäs Hallpumin onkaan rakentaessa! Onhan hänellä valta hakkauttaa
+metsää miten paljon hyvänsä. Paraikaakin hän hakkauttaa, jotta
+tantereet jyskyvät. Pois vain alta miehet, ettei honka kaadu päälle!
+Kenelläkään ei ole siihen mitään sanomista. Vanha Joutsia rettelöi --
+rettelöiköön! Kontrahtia ei saa rikki.
+
+Se on kuin onkin merkillinen juttu tuo Joutsian kontrahtijuttu.
+Joutsiassa se tehtiin, Eerikki Aaprahaminpojan oman katon alla.
+Hallpumi oli silloin naimaton, liukas mies. Ei kukaan tietänyt, mistä
+hän oikeastaan oli tullut pitäjään -- sen vain näki joka mies, että hän
+osti villoja ja pellavia ja kudotti sotamiehenleskillä kankaita, jotka
+kertoi myyvänsä Pietariin. Aina hänellä oli viinaa ja vieraanvaraisesti
+hän sitä jakeli jokaiselle, jonka kanssa vain joutui asioihin. Joutsian
+porstuanperäkamarissa hän asui.
+
+Eräänä iltana oli Joutsiassa pastori Sand ja nimismies Liljeblad.
+Oli talvi ja koskei salinpuolta talvisin lämmitetty, istuttiin
+porstuanperäkamarissa. Se oli ihan sinisenään savua. Hallpumi oli
+hiljan tullut matkoilta ja tuonut aika määrät konjakkia ja rommia. Hän
+tarjosi. Nauru porstuanperäkamarissa kävi yhä rähisevämmäksi. Emäntä
+istui keittiössä ja huusi Jumalaa avukseen. Koko talo nukkui. Taisi
+olla keskiyön aika, kun herrat vihdoin läksivät pois. He olivat silloin
+aikalailla hutikassa.
+
+Isäntä Eerikki Aaprahaminpoika on hänkin juonut, niin ettei tahdo
+päästä pihalta sisään. Hän huppuroi hyvän aikaa lumihangessa, ennen
+kuin löytää oven. Emäntä ja lapset nukkuvat jo silloin. Hän ei tällä
+kertaa kiroile eikä rähise, ihme kyllä.
+
+No voi sun kulipää kilipukki, kuinka hän tänä iltana on tehnyt hyvät
+kaupat! Ja kirjat ja paperit ovat kaikki valmiina. Liljeplaati
+kirjoitti ja pani nimensä alle, pastori pani nimensä alle, Hallpumi
+pani nimensä alle ja Eerikki Aaprahaminpoika pani puumerkkinsä. Veti
+ensin kynää ylöspäin, viistoon oikealle ja lasketti lopuksi poikkipuun
+niinkuin veräjään.
+
+-- Mitä sinä tollotat, muija! Niinkuin minä hulluja puhuisin. Olenkos
+ehkä humalassa? Enkä olekaan, sun saakelin kilipukki! Minä olen niin
+selvissä järjissä kuin ikinä piru, kun Juutaksen helvettiin otti.
+
+-- Enhän minä mitään tarkoittanut, yrittää vaimo. -- Kerrohan nyt
+vain...
+
+-- Vai olenko minä mikä kylän ämmä, jonka pitää rämistä kuin
+lehmänkellon. Kerro... kerro... sanoo sieltä -- kerro itse!
+
+Eikä emäntä sinä iltana saa tietää mitään eikä vielä seuraavanakaan
+päivänä, sillä silloin on isäntä kipeänä, mutta ylihuomenna hän omin
+silmin näkee paperin, jossa on neljä nimeä. Samalla kertoo hänelle
+Joutsia, ettei kestikievarinpidosta enää jää huolta heille -- Hallpumi
+rakentaa tähän maantien toiselle puolen lisää huoneita ja asettuu
+siihen. Se on hyvä mies se Hallpumi, iloinen ja mukava mies!
+
+Jo saa kerran emäntäkin ilostua. Vai pääsee kestikievarista nyt
+todellakin! Kyllä siitä on harmia ollutkin. Kuinka monena yönä on
+saanut parhaasta unestaan nousta palvelemaan herroja -- eivätkä he
+sittenkään ole olleet tyytyväisiä. Ei ole koskaan ollut talossa
+tarpeeksi hyviä juomia. Ja hevosia on ajettu pilalle kuinkakin monta.
+Senkin nuoren papurikon ajoi kuoliaaksi muuan Kristiinan kauppias
+-- oli sitä surkea katsella! Ne olivatkin pahimpia ne Kristiinan ja
+Porin kauppiaat... Vai että niistä kaikista nyt todella pääsee. Ihan
+tuntuu siltä kuin Jumala olisi hänen rukouksensa kuullut. Emäntä panee
+ehdottomasti kätensä ristiin, kun kaikkia näitä ajattelee. Ei hän
+ole Hallpumista pitänyt. Hänellä on sellainen luonto, ettei hän sitä
+miestä kärsi. Mutta juuri _hänen_ kauttansa lähettää Jumala nyt avun.
+Ihmeelliset ovat Herran tiet!
+
+Hallpumi nai Kukkolan majurska-vainajan taloudenhoitajattaren tyttären,
+kierosilmäisen Saaran, jonka isästä ei kenelläkään ole tietoa,
+ja kotiutuu taloon. Hänen hallussaan on koko rakennusrytö, parin
+tynnörinalan aitaus peltomaata, niityt, joista saadaan viisi ladollista
+heiniä, ja Niemelän torppa. Kesälaidun on taattu yhdelle hevoselle,
+kahdelle lehmälle ja viidelle lampaalle. Polttopuut, aidakset,
+vihdakset ja rakennustarpeet saa kauppias vapaasti ottaa Joutsian
+maalta. Isännän on määrä panna kuntoon hollitupa, rakentaa liiteri
+ja vedättää paikalle hirret, laudat, hiekat, savet, tuohet, jopa
+seinäsammaleetkin. Ja kaikesta tästä on kauppias velvollinen maksamaan
+viisi hopearuplaa vuodessa ja pitämään kestikievaria niin kauan kuin
+kestikievari on Joutsian maalla.
+
+Sellainen on kontrahti.
+
+Kauppias levittelee itseään ja rikastuu rikastumistaan. Suurissa
+summissa hän ostaa villoja ja pellavia. Joka mökissä kehräävät akat
+hänen kehruuksiaan, järven rannalle viedään suuri pata ja siinä
+värjätään lankoja.
+
+-- Mitä on tuo kiiluva rasva Keihäsjärven pinnalla? kysyvät matkustajat
+toisiltaan, kun ajavat Keihäsjärven syrjää.
+
+Hallpumin lankoja siinä on virutettu! Niin on kuin verta veden päällä,
+kun kauppiaan vyyhtejä huuhdotaan.
+
+Nopeasti saavat vaimot ja tytöt Keihäsjärven puolella panna kuntoon
+kangaspuunsa, sillä kankaina, kirjavina, tanakkoina kankaina vie
+kauppias lampaanvillat Pietariin. Pari kolme kertaa vuodessa matkaa hän
+keisarikaupunkiin ja tuo sieltä turkiksia, karttuuneja, taskukelloja ja
+kaikenlaista rihkamaa keihäsjärveläisille.
+
+Ei aikaakaan, kun kauppias ostaa omakseen Mäkelän tilan. Tosin ei se
+ole niin edullisella paikalla kuin Joutsia, mutta onpahan kuitenkin
+kirkonkylässä ja saahan sillä lailla viinanpoltto-oikeuden. Se se
+on pääasia. Ja kun Mäkelän lisäksi saa miltei ihan ilmaiseksi, niin
+mikä on ottaessa! Huutokaupalla se menee ja onhan huutajiakin,
+mutta Mäkelä on mahdottomat summat velkaa Hallpumille. Ilmankos hän
+vuosikausia onkin juonut Tulettänessä. No niin, pääasia on että
+kauppias saa haltuunsa jonkin verran maata. Sillä perustuksella
+hän sitten joltakin talolta, jossa ei tahdota polttaa viinaa, voi
+vuokrata viinanpoltto-oikeuden. Sillä jokunen talo on sellainenkin.
+Esimerkiksi Joutsia. Se vanha jumalinen emäntä on saanut aikaan, että
+viinanpoltto-oikeus luovutetaan muille halukkaille. Hallpumi hieroo
+tyytyväisenä käsiään.
+
+Kun ihmiset syksyllä ovat saaneet viljansa korjatuiksi, kuuluttaa
+kauppias kirkossa ostavansa viljaa korkeimpiin hintoihin. Sitä nyt ei
+kukaan uskokaan, että hän korkeimmat hinnat maksaa, kunhan ihmiset
+saavat viljastaan edes jotakin. Silloin sitä yksi ja toinen kuorma
+ajetaan kauppiaan pihaan. Käteisellä rahalla tai viinalla kaikki
+maksetaan, niin että kyläläiset ihmettelevät, mistä kauppiaalla riittää
+rahaa. Kun mies tuli pitäjään niin tyhjänä, ettei ollut huivia, mihin
+olisi ostamansa villat sitonut... Mutta Hallpumi on sukkela mies.
+
+Eikä ole tyhmä Hallpumskakaan. Hän ne viinat keittää. Nimismieheltä
+hankitaan ajoissa tieto, koska kotitarpeenpoltto sinä vuonna alkaa.
+Silloin pilkotaan kuivia kuusipuita vajaan ja laitetaan ränni kuntoon:
+pannut, tahtaat, putket, jääsäiliöt, kauhat, saavit -- kaikki on
+kunnossa ja tuskin puoliyön aika kulunut, kun jo viinakalu pannaan
+kiehumaan.
+
+Viinankeitto on tarkkaa työtä. Ei siitä ihminen jouda paljon
+mihinkään. Tuon tien voisivat rankit ja sikunat mennä sekaisin ja
+mitä siitä sitten tulisi! Mutta kun viina saa kiehua hiljaisella,
+tasaisella tulella ja tisleerautua jäiden ja koivunhiilien läpi, niin
+on se kirkasta kuin kirkkain lähdevesi ja niin puhtaan makuista,
+että sitä ilokseen maistaa. Hallpumska maistaa kauhalla ja irvistää
+pahasti, sillä väkevää se on, suun se vie väärään, vaikka onkin hyvää
+kuin taivaan manna. Hallpumska keittää yöt päivät niin kauan kuin
+polttoaikaa kestää.
+
+Tietää sen koko kylä ja arvaavatpa matkamiehetkin, kun Hallpumilla on
+ensimmäiset maistiaiset. Silloin käy rännin ympärillä ilo ja melu.
+Isäntämiehet istuvat krouvissa korttia lyöden, poikamiehet kiertävät
+ränniä. Ei ole vielä lunta maassa ja yöt ovat pimeimmillään. Pappikin
+on pensaissa ja tulee tyttöjä, jotka eivät tulisi päivällä. Joutsian
+Akselilla siellä on monta morsianta. Onhan Akseli hurjin kylän pojista,
+hurjin ja iloisin.
+
+Ei pidä pelätä, että Hallpumska antaisi ilmaiseksi! Maistiaisaikana on
+viina kalleimmillaan ja pojat anteliaimmillaan. Eivät he edes kysy,
+mitä maksaa, vaan heittävät kouraan hopeakolikoita että kilisee.
+Tällaisissa maistiaiskesteissähän Saarakin ensi kerran näki Hallpuminsa.
+
+Oikeastaan he ovat mainiosti menestyneet. Ei suinkaan niin, että he
+aina olisivat hyvässä sovussa. Tulettänessä käy välistä sellainen ryty,
+että luulisi hurrien tappelevan eikä kuitenkaan ole muita tappelemassa
+kuin kauppias ja hänen Saaransa. Monesti on Saara kuin villi kissa,
+hän olisi valmis omin kourin kuristamaan miehensä, mokomankin riivatun
+juopporatin! Joka ei muuta tee kuin makaa juovuksissa... "Niin --
+älä siinä auo suutasi, taikka ma sylkäistä roiskautan suun täyteen!"
+Sellaista puhetta palvelijat kyllä kuulevat Tulettänen isäntäväen
+kesken. Mutta pääasiassa, rahojen kokoamisessa, ovat he yhtä mieltä.
+Ja vaikka he muutoin kuinkakin vihaisivat toisiaan, niin täytyy heidän
+toki ihailla toistensa kekseliäisyyttä siinä yhdessä suuressa asiassa.
+Kaupanteossa on Hallpumi voittamaton. Kuinka mukavasti hän kerran petti
+sellaisenkin miehen kuin itse Rason rusthollarin!
+
+Rusthollari oli ostamassa sokeritoppaa ja istui ryyppyineen
+krouvikamarissa.
+
+-- Isäntä istuu vain rauhassa, viserteli kauppias, -- minä lähetän
+topan rekeen valmiiksi.
+
+Isäntä istui eikä toppaa lähetettykään. Isäntä läksi vihdoin tiehensä,
+mutta ei aikaakaan, kun hän mahdottomalla jymyllä tulee takaisin ja
+toruu, ettei toppaa löydy mistään.
+
+-- Se on sitten varastettu, hokee Hallpumi. -- Kyllä se vain meiltä
+vietiin. Näkiväthän sen kaikki, kuinka minä sen punnitsin... Kukas sen
+vei rekeen?
+
+-- Minä itse sen vein, todistaa Hallpumska. -- Isäntä on pudottanut
+tielle.
+
+Isäntä pauhasi, mutta eihän hän voinut saada asiaa todistetuksi!
+
+Ja siinä sitä oli kuulemista, kun Tulettänessä tehtiin kellokauppoja.
+Hallpumi oli mestari sellaisissa asioissa!
+
+Mutta mestari oli taas Saarakin alallaan. Sen myönsi Hallpumikin,
+vaikka hän useasti oli Saaralle niin äkäinen, että olisi tehnyt mieli
+pihalle viskata. Saara oli esimerkiksi keksinyt erinomaisen tavan
+laittaa viinasta rommia. Hän kokoili kaikenlaisia juuria, kuivatti ne,
+poltti sitten kahvinpaahtimossa ruskeiksi ja keitti niistä karvasta
+ruskeaa vettä. Kun sitä pani viinan joukkoon, niin ei sitä totisesti
+osannut rommista erottaa. Viinejä Saara niinikään osasi valmistaa.
+Niihin saattoi suorastaan panna samoja värejä kuin lankoihin. Laski
+sitten vain koreisiin pulloihin, niin ei kukaan osannut muuta
+uskoa kuin että ne olivat ulkomailta tuotuja. Paljon Hallpumeilta
+ostettiinkin viinejä. Rikkaat talot kyllä toivat tarpeensa kaupungista,
+mutta köyhemmät ostivat Hallpumilta ja nämä viinit olivat järjestään
+Saaran valmistamia. Sillä lailla sitä sentään sai kokoon rahoja!
+
+Täytyihän Joutsian isännän huomata, että Tulettänen väet rikastumistaan
+rikastuivat ja että Joutsia köyhtymistään köyhtyi. Ei Eerikki
+Aaprahaminpoika ollut ainoa isäntä, joka teki tämän huomion. Kaikki
+mitä mies irti sai jyvistä, voista tai kananmunista -- kaikki se
+lopulta joutui Tulettäneen. Olihan kotonakin viinaa, mutta mikä siinä
+lienee ollutkin, kun sen viinan siellä Tulettänessä piti maistua
+paremmalta ja terveellisemmältä kuin missään muualla.
+
+Johanna seurasi huolissaan miestään ja poikaansa. Eihän Akselikaan enää
+välittänyt mistään työstä, ei hän muuta tehnyt kuin istui Tulettänessä.
+
+-- Mitä sinä siinä tollotat! sanoi Eerikki Aaprahaminpoika äreästi
+vaimolleen. -- Mistäs sitä juo, kun ei kotona polteta! Kukas sen
+viinanpolton kotoa hävitti, jollet sinä itse!
+
+Se oli totta. Johanna oli rukoillut, kunnes Eerikki oli luopunut
+oikeudestaan. Mutta ei siitä mitään hyötyä ollut. Pahemmin vain juotiin
+kuin ennen. Ei Johanna enää muuta neuvoa tietänyt kuin rukouksessa
+kääntyä Jumalan puoleen ja laskea kuormansa Hänen jalkainsa juureen.
+Kuinka monet kyyneleet hän jo oli itkenyt! Oli Eerikki häntä lyönytkin,
+oli jonkin kerran ajanut vuoteesta kylmään porstuaan. Ja kauheaa oli
+kuunnella kiroilemista ja Jumalan pyhän nimen turhaanlausumista. Ja
+lopuksi oli vielä se pelko, että juovat koko talon. Moni talo pitäjässä
+oli viinojen takia mennyt.
+
+Oli Joutsiassa toki yksi mies, joka ei maistanut viinaa,
+jumalaapelkääväinen vanha Manu. Hän oli ollut talossa pienestä pitäen,
+ensin kyytipoikana, sitten renkinä ja muonamiehenä. Hänellä oli omat
+omituisuutensa eikä hän ollut kuten muut miehet. Hän tiesi kaikenlaisia
+vanhoja asioita ja hallitsi salaisia voimia.
+
+Keväisin esimerkiksi, kun hevosia vietiin metsään, piti levittää
+tallin kynnykselle isännän vyöhihna. Jos hän vain ehti siihen ajoissa
+ja hevoset astuivat hihnan yli, oli niiden kesä turvattu. Mutta jos
+tämä jäi tekemättä, tapahtui niille pitkin kesää kaikenlaisia turmia.
+Eräänäkin kesänä se kaunis liinaharja orivarsa taittoi jalkansa ja
+oli lopetettava. -- Kylvinvakkaan siemenen joukkoon Manu aina tuppasi
+panemaan tulusrautansa -- sitten ei riihessä syksyllä tullut tulipaloa.
+Ja ensi lyhteen, joka syksyllä sidottiin, hän aina kuljetti parsille
+riihen nurkkaan. Siellä se oli säilytettävä kaiken puimisen ajan --
+sitten tuli hyvä sato ja siemen iti. Sinä aamuna taas, jolloin lehmät
+päästettiin metsään, oli karjapiikojen mahdoton löytää sukkasiteitään.
+Veräjältä ne vihdoin löydettiin karjan sotkemina. Tällä tempulla oli
+suuri vaikutus karjan kesäonneen. Kerran oli eräs tytöistä juuri
+karjan kulkiessa veräjästä keksinyt sen jaloista sukkasiteensä. "Kas
+tuossahan tuo onkin ja minä kun sitä oikein hain!" oli hän huudahtanut
+ja siepannut siteen käteensä. Silloin oli vain kaksi lehmää jäänyt
+karjapihan puolelle, mutta eikös toinen niistä sinä kesänä kuollutkin
+punatautiin!... Tänä samana aamuna oli Manun myöskin tapana toimittaa
+kipollinen vettä paimenen niskaan. Sen täytyi tapahtua salaa ja emännän
+oli kaadettava tuo vesikipollinen.
+
+Edellinen pappi oli kovistanut Manua siitä, että hän palveli pahoja
+henkiä. Eikähän sitä voinut kieltää, että hän käytti taikatemppuja,
+mutta ei hän ketään niillä vahingoittanut -- talon eduksi hän niitä
+käytti! Emäntä oli hänkin alussa koettanut nuhdella Manua, mutta sitten
+hän oli puolestaan tullut vakuuttuneeksi siitä, että Jumala itse oli
+antanut Manulle erikoisen voiman. Manu oli muutenkin emännän ainoa
+uskottu ja neuvonantaja maan päällä.
+
+Monena monituisena yönä, kun valkeat paloivat Tulettänessä ja
+viinarännit ympärillä ja pellolla rähistiin ja hoilotettiin, seisoivat
+he kahden Joutsian pihamaalla.
+
+-- Kuinka suuren vallan Herra sentään antaa pahuudelle, sanoi emäntä
+itkien.
+
+Manu ei puhunut mitään. Hänen suussaan hehkui lyhyt piippu ja silloin
+tällöin häämötti partakin näkyviin.
+
+-- Vieläköhän meidän kerran täytyy lähteä tästä talosta, nyyhki emäntä.
+-- Isäntä on mennyttä miestä eikä Akselista ole talon pitäjäksi... En
+minä ole vielä saanut maksetuksi sitäkään velkaa, jonka tässä Manulta
+otin... Piti koettaa saada edes verot maksetuksi, ettei toki tulisi
+sitä häpeätä, että tultaisiin ryöstämään. Mutta kyllä kai se vielä
+tulee sekin...
+
+-- Ei sen nyt niinkään tarvitse tulla, sanoi Manu ja sylkäisi.
+
+Kuinka armottomasti Tulettänen pihamaalla rähistiin ja kirottiin!
+Varmaan siellä oli aika tappelu ja leikki kaukana.
+
+-- Herra Jeesus siunatkoon! pääsi emännältä ja hänen kätensä
+kytkeytyivät ristiin. Onkohan tuo Akselin ääni? Jospa ne siellä vielä
+tappavat toisensa!
+
+Manu kuunteli ääneti.
+
+-- Jopa lakkaavat! sanoi hän sitten. -- Emäntä lähtee pois makuulle.
+Kylmähän tässä tulee.
+
+Mutta ei emäntä kuunnellut, mitä hän sanoi. Eikä hän tuntenut kylmää.
+Polttava oli hänen sisässään tuska ja hätä.
+
+-- Eihän tätä iät kaiket voi kestää, puheli hän hiljaa itkunsa seasta.
+-- Täytyyhän tästä tulla jonkinlainen loppu! Kyllä kai se vielä niin
+käy, että kauppias vie koko Joutsian... Kuinka sen ajatuksen pitääkin
+olla niin kova... Ja minä, onneton, joka sitä kestikievarin pitoa aina
+ruinasin! Olisinpa antanut kestikievarin pidon olla meillä. Nyt Jumala
+minua oikein rankaisee...
+
+-- Mikä... mikä... virkkoi Manu ja hellitti piippua hampaistaan, --
+mikäs tuolla itkee?... No hyvät ihmiset, Annastiinahan se on! Kukas nyt
+keskellä yötä tulee pihalle! Lähde pois sänkyyn!
+
+Se oli talon nuorempi tytär, Annastiina, joka siellä nyyhki. Hän oli
+herännyt ja huomannut, ettei äiti ollutkaan sängyssään. Silloin hän oli
+riipaissut vähän vaatetta ylleen ja lähtenyt häntä etsimään.
+
+-- Mutta me emme anna Joutsiaa Hallpumille! huusi hän. -- Emme, vaikka
+mikä olisi! Minä lakkaan syömästä voita ja juomasta kahvia! Mutta me
+emme anna Joutsiaa!
+
+Hän itki tukahtuakseen, vaikka oli täysikasvuinen ihminen.
+
+-- Älä itke, lapseni, lohdutteli emäntä. -- Annamme, jos se on Jumalan
+tahto.
+
+Manu yltyi torumaan heitä molempia.
+
+-- Ei sitä nyt anneta sinne eikä tänne. Mitäs se nyt sitten porusta
+paranee. Mutta ne on aina itkut ensimmäisinä vaimoväellä. Onhan talossa
+kaksi reimaa tytärtä. Ei niillä ole aikaa itkuun. Menkööt miehille,
+tuokoot taloon oikeat miehet! Sitten nähdään, eivätkö asiat ala selvitä.
+
+Oli emäntä sitä joskus ajatellut, mutta kukapahan kelpo mies uskaltaisi
+tulla taloon. Kustaava, joka vanhempana ensin olisi ollut naitava, oli
+kiukkuinen tyttö, niinkuin kylälläkin hyvin tiedettiin.
+
+Monena yönä oli emäntä näin Manun kanssa seisonut pihamaalla ja
+kuunnellut elämää Hallpumin krouvista. Kevensi se aina jonkin verran
+sydäntä, kun sai puhua Manulle.
+
+Mutta isännän onnistui myydä kappale metsää ja niillä rahoilla taas
+mennä kitkutettiin eteenpäin jonkin aikaa. Kauppias se kuitenkin
+niistäkin rahoista tuli saamaan suurimman osan. Kyllä se sisua
+nostatti, kun sitä ajatteli, että parhaimmat palat aina lensivät hänen
+suuhunsa... Ja hän vain levitteli itseään ja rakensi. Mitä hän kaiken
+maailman rakennuksilla tekikään? Tantereet vain jyskyivät, kun hän
+hirsiä kaatoi. Niin, tosiaankin, tavaramakasiiniahan hän nyt tarvitsi!
+Hän oli nimittäin jo ruvennut pitämään muutakin kauppaa. Johan häneltä
+sai kahvia, sokeria, saippuaa, kangasta -- mitä vain tarvitsi. Ja
+kauppias osasi taas tässäkin olla niin vietävän viekas: hän ei maksanut
+mitään veroa kauppaoikeuksistaan, myi vain tavaraa, mutta ei pitänyt
+puotia kuten muut kauppiaat. Kun kaupungin kauppiaat kauan aikaa olivat
+tätä asiaa epäilleet, rupesivat he lopulta tutkimaan Hallpumin metkuja.
+Mutta Hallpumillakin oli ystäviä ja hän sai eräänä iltana tiedon, että
+aiotaan tulla Tulettäneen tarkastukselle. Silloin hän kiireen kautta
+valmisti Joutsian isännälle ja pojalle kestit, juotti mitä parasta
+oli kotona ja taivutti heidät ystävikseen. Ja yöllä kannettiin kaikki
+kahvit, sokerit, ja saippuat Joutsian aittaan pakoon tarkastusherroja.
+Eivät löytäneet mitään!
+
+Kaikista Hallpumin ponnistuksista huolimatta rupesi Eerikki
+Aaprahaminpojan mielessä kirvelemään katkeruus, kun hän ajatteli
+kauppamiehen erinomaista menestymistä. Olisi kauppias saanut edes
+hänelle sanoa, mistä aikoi ottaa hirsiä, kun rupesi niitä suuria
+rakennuksiaan rakentamaan. Mutta ei mitään puhunut, miehet vain lähetti
+metsään. Vihdoin Eerikki Aaprahaminpoika siitä ärähtikin, mutta silloin
+selitti kauppias levollisesti, ettei kontrahdissa ole mitään sellaisia
+määräyksiä. Kontrahdissa on niin ja niin. Isäntä kun ei osaa ruotsia,
+ei ollut tullut sitä merkinneeksi. Mutta kyllä se niin on!
+
+-- Pahuksen kontrahti! pääsi Eerikki Aaprahaminpojalta.
+
+Ja hän riensi kotiin, kaivoi piirongistaan esiin kontrahdin ja rupesi
+sitä tarkastamaan. Hän olisi voinut yrittää lukea kirjoituksia kuusta
+tai sananjalkojen läpileikatuista varsista -- yhtä paljon hän oli
+ymmärtänyt niistä! Sillä hän ei saanut selvää mistään. Hänpä keksi
+keinon! Lähti Nylanderin luo ja käännätytti paperin suomeksi.
+
+Aih! ne ovat panneet sinne sellaisia asioita, ettei hän ole kuullut
+puhuttavankaan sellaisista. Ne ovat pettäneet hänet, ne koirat! Mutta
+tästä nousee vielä sellainen juttu, että, että... Jaa, jaa helvetin
+papit ja vallesmannit, kyllä hän käräjillä näyttää.
+
+-- Taisitte sinä iltana olla vähän noin niinkuin iloisella päällä...
+No, no, no, ei isäntä suutu. Helpostihan se sellainen tapahtuu. Mutta
+tässä se kaikki nyt seisoo ja kontrahti on laissa vahvistettu. Kestää
+se nyt neljäkymmentä vuotta... taikka johan siitä on kulunut muutama
+vuosi.
+
+Henkikirjuri naurahti, kun ajatteli niitä vuosia, jotka olivat
+jäljellä, ja niitä, jotka olivat kuluneet.
+
+-- Ne ovat minut pettäneet, koirat! huusi Joutsia ja oli niin
+raivoissaan, ettei Nylander tahtonut saada häntä ottamaan ryyppyäkään.
+Rauhoittuihan hän toki vähitellen ja kävi lopulta niin pehmeäksi, että
+itki.
+
+Jo tuli joutsialaisten ja tulettäneläisten väli kireäksi. Vanhempi
+Joutsian tyttäristä, Kustaava, asettui pihamaalle, sille kohdalle,
+josta saattoi nähdä maantien ja Tulettänen rakennukset, ja Hallpumska
+seisoi portaillaan. Ja siinä sitten sinkoilivat sanat kuten salamat
+kahden ukkospilven välillä. Suurisuinen osasi olla Kustaava ja
+Hallpumska vouskutti kuin vihainen koira. Eerikki Aaprahaminpoikakin
+keksi mainion keinon kauppiaan kiusaksi: hän lähetti omat miehensä
+samaan metsään, jossa kauppias hakkautti hirsiä. Joutsian miehet
+kulkivat edellä ja hakkasivat poikki parhaat puut, juuri ne, joita
+kauppiaan teki mieli. Se se oli kilpajuoksua! Oikein talkoolla
+kaadettiin korpia, ja niin suuri oli Eerikki Aaprahaminpojan riemu
+siitä, että hän sai tehdä kauppiaalle kiusaa, ettei hän huomannut
+sääliä metsäänsä.
+
+Isäntä oli niin katkeroitunut Hallpumille, ettei hän liioin, eikä
+Akselikaan, moneen aikaan käynyt Tulettänessä. Mutta koko sen ajan
+olivat he molemmat niin kiukkuisia ja ynseitä kotiväelle, että oikein
+tuntui helpotukselta, kun taas tuli sovinto. Hallpumi, joka yleensä --
+omaksi edukseen -- halusi elää sovussa ihmisten kanssa, osasi nimittäin
+lopultakin saada aikaan sovinnon.
+
+Ei kuitenkaan kulunut pitkääkään aikaa, kun Hallpumin ja isännän
+välillä rämähti valloilleen oikein suuri riita.
+
+Hallpumi tuli Joutsiaan liukkaana ja ystävällisenä, puhui sateesta ja
+tuulesta ja ilmoitti vihdoin viimein, että muuri hollituvassa savuaa
+niin, ettei sitä ensinkään uskalla lämmittää.
+
+-- Se on korjattava, sanoi isäntä ja tarjosi ryypyn. -- Limperi sen
+pian tekee.
+
+Hallpumi vongerteli kuin käärme ja sai taas pudotetuksi suustaan, ettei
+se korjaamisesta taida parantua. Siihen pitäisi laittaa uusi muuri.
+
+-- Tekee se Limperi senkin. Osaava se on mies ja tekevä kaikin puolin.
+
+-- Niin... niin taitaa olla.
+
+-- Onhan se ollut teillä töissä, tottahan te sen tunnette, sanoi
+Joutsia taasen.
+
+-- On, on kyllä.
+
+Kauppias oli näin varovainen, sillä hän pelkäsi isännän suuttuvan
+eikä hän, kuten sanottu, mielellään ollut riidoissa ihmisten kanssa.
+Täytyihän se lopulta kumminkin sanoa..
+
+-- Koskas... koskas isännälle sopisi panna Limperi laittamaan sitä
+uunia?
+
+Joutsia kolautti ryyppylasin pöytään ja tuijotti kummissaan
+kauppiaaseen.
+
+-- Minunko se on tehtävä? Ottakaa mies työhönne koska tahdotte,
+kuuluuko se minulle? Hyvästä tahdosta olen jo rakentanut teille
+vaunuliiterit ja hollituvat, kuljettanut hirsiä ja muita -- vai
+pitäisikö minun vielä teettää hollitupaan uusi muuri?...
+
+Hallpumin silmissä välkähti pahasti, mutta hänen suunsa oli täynnä
+makeutta, kun hän sanoi:
+
+-- Onhan se kontrahdissa, hyvä isäntä, että te pidätte kunnossa
+hollituvan...
+
+-- Vai on sekin kontrahdissa! parahti isäntä häijynilkisesti kuin
+vanhat ruostuneet saranat. -- Mutta sitä minä en tee, Jumal'avita, enkä
+tee!
+
+Isäntä asteli edestakaisin huoneessa ja hänen harva, harmaa tukkansa
+liehui.
+
+-- Ei isäntä nyt suutu, yritti Hallpumi yhä sovittaa.
+
+-- Mutta minä suutun. Enkä minä sitä muuria laita! Saakeli...
+
+Silloin veti kauppias taskustaan paperin ja selitti, että tässähän se
+on selvästi... Osasi se peijakas ruotsia ja sitä se nyt siinä lukea
+nutuutti.
+
+Isäntä seisahtui äkkiä ja iski häneen silmänsä.
+
+Hänet valtasi hurja halu riistää kirottu paperi toisen käsistä ja
+repiä se kappaleiksi. Jo, jo... Mutta samassa hän käsitti, että siitä
+sitä vasta olisi voinut paha tulla, jos olisi ruvennut repimään lain
+vahvistamia papereja. Hän hytkähti omaa huimuuttaan ja kävi vallan
+nöyräksi.
+
+Täytyihän hänen lopulta kuitenkin teettää tuo muuri.
+
+Mutta hollituvasta nousi vielä toinenkin riita.
+
+Kun Hallpumi oli saanut tarpeekseen kyydinpidosta ja kun uusi
+kestikievarijärjestys astui voimaan, ei hän enää huolinut koko
+kestikievarista. Silloin katsoi Joutsian isäntä puolestaan oikeudekseen
+ottaa hollituvan käytettäväkseen. Hän aikoi muuttaa sen oman pihansa
+piiriin. Mutta siitäkös Hallpumi julmistui. Vai hänen huoneitaan!
+
+-- Enkös minä ole sitä huonetta tehnyt? kirkui Joutsia. -- Eivätkö
+hirret ole minun metsästäni jok'ikinen? Eivätkö minun hevoseni ole
+vetäneet jok'ikistä ja eivätkö minun mieheni ole rakentaneet sitä
+huonetta laesta lattiaan asti?
+
+-- No ovat, ovat, hyvä isäntä. Istutaan nyt, hyvä isäntä, ja otetaan
+vähän lasia... Mutta kukas kaiken vaivan hollinpidosta on nähnyt,
+jollen minä? Ei se ole ollut vähäinen vaiva... Ja kontrahdissa sanotaan
+selvästi, että...
+
+-- Kontrahdissa sanotaan! keskeytti hänet isäntä vimmoissaan. -- Minä
+en siedä korvissani kuulla puhuttavan koko kontrahdista! Muista se...
+Hää sinuas... sinä... sinä...
+
+Hän oli niin vimmoissaan, ettei hän keksinyt edes sellaista
+haukkumasanaa, jota hän olisi tahtonut kauppiaasta käyttää. Hänen
+päähänsä pälkähti, että se oli itse piru, joka istui hänen edessään.
+Punatukkainen piru!
+
+Se riita ei päättynytkään kuten edelliset riidat, vaan käräjiin
+mentiin. Joutsia oli päättänyt kerran panna korkean oikeuden
+selittämään itselleen tuon kirotun paperin sisällyksen. Hän oli ihan
+varma voitostaan. Mutta kauppias raahasi sekä papit että nimismiehet
+todistajikseen ja voitti tietysti.
+
+Isäntä valitti laamannioikeuteen ja voitti. Kontrahdissa oli yksi
+pykälä, seitsemäs, jonka saattoi selittää eri tavalla. Hovioikeudessa,
+johon kauppias taaskin puolestaan vetosi, se selitettiin hänen
+edukseen. Silloin oli riita kestänyt kolmatta vuotta, kauppias oli
+lopultakin voittanut ja Joutsialta oli mennyt paljon rahaa.
+
+Humalapäissään Eerikki Aaprahaminpoika tuli kotiin käräjistä.
+
+-- Minä tapan sen punaisen pirun! kiljui hän. Ja hän tavoitteli
+käsiinsä mitä eteen sattui ja viskeli esineitä pitkin permantoa.
+
+Sen jälkeen rupesi emäntä pelkäämään, että hän todella hautoi
+mielessään jotakin hirmutyötä kauppiasta vastaan. Hän rupesi
+vakoilemaan, ettei isäntä yksinään pääsisi Tulettänen puolelle. Ei
+hänen tällä hetkellä tehnytkään sinne mieli. Hän päinvastoin vannoi,
+ettei ikinä enää pistä jalkaansa koko siihen piiriin.
+
+-- Sinä et saa mennä Tulettäneen, sanoi hän pojalleenkin. -- Muista se!
+
+Alussa oli Akseli tottelevinaan eikä käynyt Tulettänessä kuin salaa.
+Mutta pastori ja nimismieshän olivat olleet todistajina sekä sitä
+kontrahtia tehtäessä että käräjissä ja samalla perustuksellahan hänen
+olisi täytynyt kieltäytyä seurustelemasta heidän kanssaan. He olivat
+hänen parhaita ystäviään. Johan nyt! Vihdoin sanoi Akseli suoraan
+isälleen, että koska isä juo hutikkaan ja menee tekemään hulluntöitä,
+niin kärsiköön yksinään seuraukset. Järinpä hän, viaton, ottaa niistä
+kärsiäkseen. Olisipa hänellä syytä olla aika lailla suutuksissaan
+isään, kun perintö tällä lailla isän huolimattomuuden vuoksi menee.
+Olisipa hän, Akseli, ollut kotona, niin sitä kontrahtia ei koskaan
+olisi tehty.
+
+-- Häpeätkö, lurikka! kiivastui isä. -- Missäs sinä olit sinäkin yönä,
+jolloin se paperi tehtiin? Muistatkos? Kaupungissa olit silloinkin
+omilla asioillasi, ajoit kuin hullu hevosellasi ja joit kaikki rahat,
+millä äidillesi piti tuotaman kahvia. Ja sinä tulet neuvomaan minua.
+Koskas sinä olet nähnyt minut rypevän maantienojassa, niinkuin sinä
+teet?
+
+-- Kuka sen tietää, mitä te minun ikäisenäni teitte! Olenko taas
+minäkään koskaan tehnyt sellaisia kontrahteja?
+
+Akseli, pulska poika, tukka kiiltävän musta kuin teeren selkähöyhenet,
+silmät loistavan ruskeat, istuu sängyllään porstuanperäkamarissa
+piippua polttaen ja silloin tällöin läpäytellen saappaitaan yhteen.
+Hänen saappaansa ovat ihkasen uudet. Ne haisevat nahalta, tervalta ja
+rasvalta.
+
+Isä, pieni, kuivettunut, harmaahapsinen ukko seisoo hänen edessään,
+tuijottaa häneen terävästi ja räiskii kuin palava katajapensas.
+
+-- Mutta minä en anna taloa sinun käsiisi! Luuletkos, että minä panisin
+Joutsian menemään sinun kukkarosi läpi! Ei, siitä vain ei tule mitään!
+
+Silloin karkasi Akseli sängystä kuin nuolen satuttamana, seisahtui
+isänsä eteen ja huusi, silmät verestäen päässä:
+
+-- Mutta talo on minun!
+
+Isä nauroi ilkeästi.
+
+-- Eipä ole! Sisaresi minä naitan kelpo miehille ja ne saavat Joutsian.
+
+Akseli viskasi piipun hampaistaan, tarttui kirveeseen ja syöksyi ulos.
+Ja hänelle tuli muutaman tunnin ajaksi hurja työinto. Hän meni miesten
+joukkoon ja raatoi niin, että he kaikki hämmästyivät.
+
+-- Katsokaa nyt, huusi hän, -- että tiedätte isännällekin kertoa, --
+eikö tämä poika osaa tehdä työtä! Piisaa miehelle koetuksessa missä
+vain!
+
+Niillä seuduin oli mies, jota sanottiin Tölliksi. Hänen esivanhempansa
+lienevät olleet joitakin ulkomaalaisia herroja, toiset väittivät, että
+nimi kokonaisuudessaan olisi kuulunut von Toll. Tämä Tölli kierteli
+talosta taloon ja pitäjästä pitäjään. Oli päivän siellä, toisen täällä,
+sai vaatetta, rahaa, ruokaa ja yösijan. Ei häntä pidetty kerjäläisenä
+-- vieraana häntä pidettiin ja tervetullut hän oli, kun hän arkioloissa
+tuli. Hän ei itse puolestaan ollut naimisissa, mutta hänen mielityönään
+oli naittaa muita, ja monet monituiset pariskunnat hän jo oli liittänyt
+yhteen. Näkihän hän kulkiessaan monenmoisia talontyttäriä ja poikia,
+torpan tyttöjä ja poikia, piikatyttöjä ja renkejä. Hän otti selvän
+asianomaisten varallisuudesta, luonnonlaadusta ja kaikesta muusta mikä
+heitä koski sekä merkitsi kaikki tietonsa kirjaan. Oli sitten varsin
+helppoa, kun joku poika kaipasi morsianta tai tyttö sulhasta, ruveta
+toimittamaan, että siellä ja siellä on sellainen ja sellainen.
+
+Eräänä iltana Joutsiassa, kun isäntä tarpeekseen oli purkanut sappeaan
+Hallpumia vastaan, rupesi hän valittamaan suhdettaan poikaansa. Tölli
+oli nimittäin kaikkien uskottu.
+
+-- Isännän pitää toimittaa tähän kotivävy, sanoi Tölli. -- Kaksi
+pulskaa tytärtä kotona naimattomana -- eihän se käy laatuun.
+
+-- Niinhän se muijakin sanoo ja samaa hokee vanha Manu yhtä mittaa.
+Mutta mistä niille nyt sitten sopivat saa? Pitäisi olla varallisuutta
+ja lujamainen luonto...
+
+-- Tjaah! sanoi Tölli ja veteli harmaantunutta partaansa. -- Tjaah!
+Entäs tämä naapurin poika täällä Rasossa! Se on kaikin puolin kelpo
+poika...
+
+-- On kyllä. Mutta ihanhan se on vielä lasten kirjoissa. Kaarestaa
+siellä vain sisartensa kanssa.
+
+-- Pannaan mieleen, pannaan mieleen, sanoi Tölli ja Joutsiasta hän meni
+suoraa päätä Rasoon.
+
+Siellä hän sai kuulla, ettei Juha tahtonut Kustaavaa. Nuoremman
+tyttären hän kyllä olisi ottanut, mutta eihän nuorempaa sopinut kosia
+ennen vanhempaa.
+
+Tölli toimitti häthätää sulhasen Kustaavalle. Leskimies hän oli ja oli
+hänellä pari lasta, mutta perin kelpo mies hän oli ja omisti suuren
+talon.
+
+Sitten selvisivät Juhan ja Annastiinan välit helposti.
+
+Maailma, joka aina on olevinaan niin viisas, luuli että Tölli oli
+toimittanut naapurin nuoret toisilleen, mutta ei se asia niin ollut.
+Juha oli jo aikoja sitten päättänyt, että jahka joku ensin nai pois
+Kustaavan, niin hän lähettää puhemiehen Annastiinan luo.
+
+Sillä lailla tuli Juha Joutsiaan.
+
+
+
+
+IV
+
+
+Ei hänen isännyytensä ensi päivä suinkaan ollut hauska.
+
+Annastiina heräsi ensinnä ja kiirehti, vielä unen horroksissa,
+keittiöön katsomaan kelloa. Puoli neljä se oli. Kukko lauloi, aurinko
+oli juuri nousemassa. Keveät sumut liikkuivat mailla, helottaen
+aamuruskossa kuin hanget tulipalolla. Uni oli nuoren emännän ja hän
+haukotteli niin, että leukaluut natisivat. Kun eivät silmät ensinkään
+tahtoneet ottaa pysyäkseen auki! Mutta he olivatkin vanhan emännän
+kanssa sopineet, että Annastiina tästä lähin nousee keittämään kahvia,
+ja hänelle oli kunnianasia, ettei hän tänä ensimmäisenä aamuna nukkuisi
+liian kauan.
+
+-- Onpa siellä heleä heinäpouta! sanoi hän miehelleen, joka haukotteli
+sängynlaidalla.
+
+He olivat valvoneet kaksi edellistä yötä -- siksi kai uni oli niin
+sitkeää.
+
+Annastiina teki häthätää tulen takkaan, pani pannun tulelle ja
+palasi peräkamariin sukimaan hiuksiaan. Hänellä oli yllään tukevasta
+kotikutoisesta liinakankaasta tehty paita, joka peitti puolen
+käsivartta ja ulottui kaulaan asti. Ei siinä ollut minkäänlaista
+koristusta. Hänen kasvonsa olivat hehkuvan punan peitossa. Päivä
+helotti hiuksille, kasvoille, kaulalle, palttinankarvaiselle paidalle
+ja siniselle alushameelle.
+
+-- Mitenkä sinä jaksat? sanoi Juha.
+
+-- Kyllä maar minä hyvin jaksan... Entäs sinä itse?
+
+-- Mikäs minun sitten olisi.
+
+Annastiina painoi alas silmänsä ja repi hiuksiaan, niin että suuri
+pellavankarvainen tukko jäi kampaan. Juha katseli häneen ja hengitti
+syvään. Juhan teki mieli käydä häneen käsiksi ja painaa hänet
+syliinsä, mutta mikä lienee ollut... Ei hän kehdannut sitä tehdä!
+Hän vain katseli... Ja Annastiina tunsi sen, vaikka hänen silmänsä
+tuijottivat alas. Ja molemmat olivat niin vaipuneet toisiinsa, etteivät
+he huomanneet, että vanhojen ovi avautui ja että vanha emäntä tulla
+sipsutti keittiöön. Vasta sen he kuulivat, kun hän rupesi nauramaan ja
+sanoi:
+
+-- Johan täällä kahvipannu on tulella!
+
+Silloin he kiireesti erkanivat ja tulivat kovin hämilleen.
+
+-- Kas sitä äitiä, huusi Annastiina, -- kun ei malttanut nukkua! Menkää
+nyt vain levolle. Kyllä minä täällä hoidan pannun.
+
+Juha meni herättämään väkeä. Musti, joka ei tuntenut uutta isäntäänsä,
+haukahti portailla. Pihamaalla helistivät hevoset tiukusiaan. Miehiä
+lappoi pirtistä valmistautumaan matkalle. Juhan täytyi pujotella läpi
+kuormien päästäkseen pirtille. Jopa ne nyt olivatkin panneet hevosensa
+likelle talon piiriä. Olisivat ne saaneet olla hiukan edempänä.
+
+Pirtissä vetivät miehet jo housuja jalkaansa ja piiat sukivat
+hiuksiaan. He vastasivat kuin yhdestä suusta hänen tervehdykseensä,
+tyynesti ja jurosti.
+
+-- Johan täällä noustaankin, sanoi isäntä.
+
+-- Jo maar, vastasi Manu, joka kiersi vitsaa viikatteensa ympärille.
+
+Nuori isäntä oli hämillään eikä tietänyt mitä sanoa. Hän loi katseensa
+ympäri huonetta. Se oli suuri pirtti, miltei samanlainen kuin Rasossa.
+Toisessa päässä olivat miesten vuoteet, toisessa naisten. Matkamiehet
+olivat maanneet penkeillä, pöydällä ja permannolla. Eväitään olivat
+syöneet ja jättäneet kalanruotoja ja murusia. Manu nosti tuon tuostakin
+viikatteesta katseen uuteen isäntään. Se oli pitkä, tutkiva katse.
+
+Isäntä tunsi sen alla käyvänsä ylen hämilleen. Ei hän keksinyt mitään
+sanottavaa, ainoastaan hymyili ystävällisesti ja läksi.
+
+Reisumiehet juottivat hevosiaan kaivolla. Oli se sekin vähän liikaa,
+että he vain suoraan vintasta...
+
+-- Jos juottaisitte saavista, onhan siinä saavi, sanoi isäntä ja
+hymyili hyväntahtoisesti.
+
+-- Kukas sinä olet, joka tässä ihmisiä komennat, vastasi jykevä,
+repaleinen äijä. -- Juota samalla seulasta. Ei se saavi vettä pidä.
+
+Juha hämmästyi entistä enemmän, mutta samalla karkasi suuttumuksen puna
+hänen kasvoilleen.
+
+-- Olenpa vain tämän talon isäntä, sanoi hän ja hämmästyi itsekin, että
+oli saanut ne sanat lausutuiksi.
+
+Hän jatkoi matkaansa hevostalliin ja oli puolitiehen tullessaan
+kuulevinaan naurua pirtin kuistilta. Akselin ääni se oli. Juhan teki
+mieli kääntyä katsomaan taakseen, mutta ei hän sentään kehdannut.
+Hän nieli suuttumustaan -- kaikista joutavista tässä nyt suuttuu! --
+ja ilostui, kun kuuli Pekan hirnunnan ovea avatessaan. Sen oli ollut
+ikävä täällä vieraassa paikassa ja hyväksi sen tuli mieli, kun se
+tunsi isäntänsä. Olipahan kuin olisi ollut mikäkin ystävä kotoa. Ikävä
+hänen oli hänenkin! Kun hän oli saanut hevosen eteen ruoan, asettui
+hän tallin pienelle luukulle katselemaan. Kukkivain ruispeltojen ja
+niittyjen takaa näkyi järvi ja siitä nousi vainioita, joiden harjalla
+Raso oli. Kaikki maat olivat kuin välkkyvissä lasihelyissä ja vihannan
+metsän reunalta helottivat punaiset rakennukset. Raso ei enää ollut
+hänen kotinsa!... Ikävä nousi sydämeen ja suuret kyyneleet tulivat
+silmiin. Mutta Juha karisti ne kiireesti pois ja läksi pihaan, missä
+reisumiehet paraikaa tekivät lähtöään.
+
+-- Eikös talossa tarvita silakoita? huusi muuan mies vajasta.
+
+Hänen kuormansa oli maantiellä ja itse hän poikkesi taloihin tarjoamaan
+kaupaksi tavaroitaan.
+
+-- Käynpähän kysymässä, sanoi Juha.
+
+Keittiössä kaasi Annastiina kahvia miehille. Hän oli täysissä
+vaatteissa, hiukset sileiksi kastellut, kasvoilla äskeinen puna. Kävi
+hän ikään kuin vieläkin punaisemmaksi, kun hän miehelleen vastasi, että
+silakat ovat ihan loppumaisillaan... ottaa vain, jos ovat hyviä.
+
+Juha koetti tekeytyä niin tyynen näköiseksi kuin suinkin, vaikka hän
+oli ylpeä ja onnellinen ja vaikka häntä samalla oudosti ujostutti tämä
+ensimmäinen huolenpitonsa perheenisänä.
+
+Kun hän kaloineen palasi keittiöön, istui Akselikin penkillä, lakki
+takaraivolla. Ei hän vastannut mitään, kun Juha sanoi hänelle huomenta,
+ei ollut kuulevinaankaan.
+
+-- Tottahan sinä olet pannut evästä? sanoi hän sisarelleen.
+
+-- Mitä evästä? naurahti Annastiina. -- Aina sitä ennen on tultu
+kotiniityltä syömään.
+
+-- Pane sinä evästä. Illalla me vasta kotiin tullaan, sanoi Akseli
+käskevästi.
+
+-- Mutta niinhän me vanhan isännän kanssa sovimme, puhui nyt vuorostaan
+Juha, -- että tänään ollaan kotiniityllä, kun...
+
+-- Pane sinä Annastiina evästä! huusi Akseli, laski kahvikupit kalisten
+pöytään ja painoi hatun päähänsä. Juhan sanoja ei hän taaskaan ollut
+kuulevinaan.
+
+Annastiina suuttui.
+
+-- Mikäs sinut nyt ajoi tähän riitelemään? Etpä ole muina aamuina
+noussut kovinkaan varhain. Älä luule, että minä sinulle evästä panen.
+Olethan kuullut, mitä isä ja Juha ovat päättäneet.
+
+Akselin muoto muuttui ikään kuin kulo olisi päässyt hänessä irti.
+Posket kävivät kuumiksi, silmissä kipinöi. Varmaan hän jo oli ehtinyt
+juoda.
+
+-- Panetko, saakelin akka, evästä, taikka minä näytän sinulle, kuka
+tässä talossa käskee! huusi hän ja pudotti nyrkkinsä pöytään, jotta
+astiat kilisivät.
+
+Vanha isäntä ja emäntä karkasivat porstuanperäkamarista keittiöön,
+mutta Manu läksi hiljalleen miesten ja tyttöjen kanssa pihaan.
+
+-- Mennään pois työhön, sanoi hän äreästi, otti viikatteensa ja läksi
+astelemaan edellä rantaan päin, missä kotiniitty oli.
+
+Tytöt epäilivät hetkisen mitä tehdä, mutta ottivat sitten haravansa ja
+seurasivat. Miehet jäivät epäröiden pihaan. Akseli oli sentään talon
+oma poika...
+
+-- Menkää kotiniitylle, miehet! huusi kuistilta vanha isäntä kimeällä
+äänellä. Hän oli niin mielenliikutuksissaan, että parta tutisi. --
+Se on nuori isäntä, joka täällä nyt käskee. Hänelle olen minä vallan
+antanut!
+
+Juha oli noussut penkiltä. Kellertävä kalpeus oli hänen kasvoillaan.
+Hän piteli huuliaan lujasti koossa ja oikea käsi oli kovana nyrkkinä.
+
+-- Tule pois, Juha, pyyteli Annastiina. -- Se on taas juonut...
+
+-- Niin, niin, härnäsi Akseli, -- vie vain maitosuusi, vie... Pituutta
+on kuin humalaseipäässä, mutta sapen paikalla mahtaa olla maitovelliä.
+
+Akseli nauroi. Suonet Juhan ohimoilla pullistuivat suuriksi ja
+sinisiksi ja veri nousi hänen kasvoilleen. Annastiina pelkäsi hänen
+iskevän Akselia nyrkillään... Nyrkki vapisi...
+
+-- Kuule, houkutteli hän, -- se on juonut. Kukas juopuneen kanssa
+viitsii...!
+
+-- Pane hänelle evästä, Annastiina, sanoi Juha äänellä, jossa ei ollut
+minkäänlaista sointua.
+
+Vanha emäntä, Johanna, katseli häneen vähän aikaa, sitten rupesivat
+hänen suupielensä vavahtelemaan ja hän pani kätensä ristiin ja puheli
+itsekseen:
+
+-- Sitä siunattua poikaa! Sitä siunattua poikaa! Herra on totisesti
+antanut hänelle nöyrän mielen.
+
+Akseli nauroi, mutta ei osannut sanoa mitään. Hän katseli Juhaan
+murjottamalla kuin vihainen sonni.
+
+-- Ehtiihän tämän kotiniityn niittää toisetkin, jatkoi Juha. -- Pane
+eväät konttiin, Annastiina.
+
+Silloin läksi Akseli ulos sähisten vihasta. Hänelle oli aivan
+samantekevää missä niitettiin. Tuota nulkkia hän vain olisi tahtonut
+suututtaa! Mutta saiko sellaista vätystä edes suuttumaan. Eihän se
+näkynyt osaavan suuttua, mokomakin vanha saapas!
+
+-- Juha sinä, huudahti vanha isäntä, -- silläkö lailla sinä aiot taloa
+asua? Ei tässä hyvänlaisuudella mihinkään päästä. Puoliasi sinun täytyy
+osata pitää. Sitä varten olen minä sinut tänne ottanut. Mene nyt
+pihaan, etkö näe, että miehet vielä ovat siellä. Akseli yllyttää niitä
+paraikaa. Odota...
+
+Vanha isäntä tarttui Juhan käsivarteen ja veti hänet perässään.
+
+-- Älkää kuulko, huusi hän miehille, -- mitä se hompottaa! Tämä tässä
+nyt käskee.
+
+Verkalleen läksivät miehet liikkeelle.
+
+-- Menkää te vaikka hornaan! kirkui Akseli heille raivoissaan ja läksi
+pirttirakennuksen porstuan perässä olevaan kamariinsa, otti sänkynsä
+alta pullon ja kaatoi siitä kurkkuunsa.
+
+Sitten hän hyvän aikaa istua murjotti sängyn laidalla. Veri joutui
+liikkeelle, voima rupesi jylläämään jäsenissä...
+
+-- Menettekö tieltä, kun tämä poika tulee! huusi hän ja kaatoi tuolin,
+joka sattui hänen eteensä. Hän nai Rason kauniin Helenan ja tuo hänet
+tänne Joutsiaan emännäksi. Helenasta tulee Joutsian emäntä. Menköön
+Annastiina miehineen vaikkapa... vaikkapa Rasoon tai siskolättiin
+tai... vaikkapa hornaan.
+
+Hän rupesi nauramaan niin sukkelalta tuuma tuntui, keikahti sängylleen
+ja meni uneen. Hän heräsi hetkisen perästä eikä vähääkään muistanut,
+mitä hänelle oli tapahtunut. Ainoastaan se hänellä oli selvänä, että
+hänen on meneminen kosimaan Helenaa. Jos pappi avaa suunsa, niin hän
+nujertaa papin kuin torakan. Mikäs se pappi muu onkaan kuin torakka!
+Ja taas hän nauroi. Mutta äkkiä hänen mieleensä muistui Juha... Mutta
+hänpä sittenkin näyttää sille rääppänälle, kuka tässä talossa on
+isäntä, hän näyttää...
+
+Akseli otti pullon -- se oli kannun pullo -- pisti sen takkinsa alle ja
+läksi ulos.
+
+Juha asteli sill'aikaa appensa kanssa vainioilla. Oli hän hiukan
+harmistunut, kun Joutsia oli sanonut ottaneensa hänet Joutsiaan vain
+säästääkseen omaa nahkaansa, mutta harmin tunne oli hävinnyt ja vain
+tulevaisuuden suuret suunnitelmat liikkuivat hänen päässään.
+
+Paljon täällä Joutsiassa näytti tulevan työtä. Aidat olivat huonot ja
+pellot perin laihat. Kiviä oli niin että hirvitti.
+
+-- Me olemme Rasossa tehneet virstoittain kiviaitoja, sanoi hän.
+
+-- Niin olette, vastasi isäntä terävästi, -- mutta ei se hyvä ole,
+että kivet pois maasta otetaan. Täytyy niitä olla. Kuivana kesänä
+pitävät maan kosteana, sateisena imevät liian märän. Älä sinä rupeakaan
+noukkimaan täältä kiviä.
+
+Juha vaikeni eikä enää esittänyt uudistussuunnitelmiaan, vaikka
+niitä tuli hänen mieleensä joka askeleelta. Aitoja tarvittiin, ojaa
+tarvittiin, niityt olivat metsittyneet... Ei veli siellä kotona...
+taikka Rasossa... enää aikonut käyttää karjan alla risuja, vaan
+siihenkin uuteen navettaan tehtiin permanto... Ja tuon Juvansuon,
+sen... mutta se on sellainen jättiläistyö, joka vie monta monituista
+vuotta. Eihän sellaista vielä uskalla ajatellakaan. Hän oli aina
+kuullut kehuttavan sitä suota: savipohja ja paksu, musta ruoppa päällä!
+Siitä sitä lähtee viljaa ja heinää, kun sen saa sulatetuksi. Veli oli
+sitä mieltä, ettei soita pitänyt paljon polttaa...
+
+-- Kuuletkos! virkkoi vanhus äkkiä, -- se Hallpumi se on, joka siellä
+hakkaa, jotta metsä jyskyy! Ja äijän silmät kiiluivat kuin eläimen,
+joka vainuaa vihollisensa läheisyyttä. -- Ilkeääkin kaataa metsää
+tällaisena poutapäivänä. Mutta kyllä minä tiedän, miksi hän valitsee
+tällaiset päivät. Katsos, silloin kun hän rakensi tuota isoa romoa
+ja niinikään pani kaatamaan Karin korpea, jota minä säästin omiin
+rakennuksiini, lähetin minä mieheni sinne hänen miestensä sekaan ja
+siellä ne kilpaa tekivät puhdasta, mutta moni hyvä hirsi joutui sillä
+lailla minulle. Nyt hän tietää, että on näin kiire aika, etteivät
+meidän miehet kerkiä metsään. Kyllä se on juupeli se Hallpumin äijä!
+
+-- Katsos, mitä kaikkia se on rakentanut! virkkoi vanha Joutsia,
+kun päästiin metsästä ja rakennukset tulivat näkyviin. -- Katsos
+nyt tuollaisia krantteja! Eikös nyt vallan sisua vihlo, kun näkee
+tuollaisia hirsiä! Ja tuon hollituvankin pitää omassa hallussaan,
+vaikkei holliakaan enää ole ja vaikka minä olen sen rakentanut...
+
+-- Mutta tottahan välikirjassa sanotaan, virkkoi Juha, -- mitä
+vuokralainen saa tehdä, mitä ei.
+
+-- Veikkonen! huudahti vanha isäntä, kävi kiinni Juhan hihaan ja
+kuiskasi hänen korvaansa: -- sitä ei kukaan meikäläinen ymmärrä, mitä
+siinä välikirjassa sanotaan. Ovat panneet mitä ovat lystänneet. Minä
+olen vanha mies, mutta sinä olet nuori: ota sinä siitä välikirjasta
+selvä ja näytä heille! Sen tähdenhän minä sinut tänne Joutsiaan olen
+ottanut.
+
+Juhaan teki pahaa, kun isäntä taaskin sanoi ottaneensa hänet Joutsiaan
+selvittämään sekaisia asioitaan. No niin, miksipä hän muuten olisikaan
+ottanut häntä? Mutta kuitenkin se tuntui pahalta.
+
+Juha oli huomannut Joutsian rakennuksissakin olevan paljon työtä.
+Ei ollut jyväaittaa ensinkään. Jyvät pidettiin samassa aitassa kuin
+lihat, kalat ja muut sellaiset. Riihi oli huonossa katossa, permanto
+harva. Sauna kaipasi uusimista. Ja entä navetta, kivinavetta! Mutta
+se oli sekin niitä kaukaisia, suuria töitä, joita ei vielä uskaltanut
+ajatellakaan.
+
+Kun he vanhan Joutsian kanssa astuivat Tulettänen ohitse -- oikeastaan
+he kyllä olisivat voineet kiertää koko Hallpumin aitauksen, mutta
+vanhalla Joutsialla näytti olevan halu käydä juuri siitä sivuitse --
+oli krouvin ikkunassa miehiä. Simolan isäntä siellä viittoili ja Reipin
+poika hoiperteli ovesta, huutaen täyttä kurkkua:
+
+-- Lukekaa, mitä on Tulettänen seinässä! "Tule tänne! tule tänne!"
+
+Vanha Joutsia seisahtui ja hänen rupesi kovasti tekemään mieli miesten
+seuraan. Juha hymyili ystävällisesti, mutta mielessään hän kauhistui,
+kun ajatteli, että isäntämies ja suuren talon poika tällaisena
+poutapäivänä istuvat Tulettänessä.
+
+-- En minä astu Hallpumin kynnyksen yli, sanoi vanha isäntä suurella
+äänellä. -- En ole käynyt täällä sitten kevätkäräjien. Hallpumi on
+pettänyt minua yöt, päivät.
+
+-- Mutta se ei ole nyt kotonakaan, selitti Rieppi. -- Se on kaupungissa.
+
+-- Tule pois vain, huusi portailta Simola, -- -- äläkä siinä kursaile.
+Pitäähän sen vävypojankin saada maistiaiset, kun taloon tulee!
+
+Vanha Joutsia läheni lähenemistään, pysähtyi vielä kerran ja päätti
+kääntyä takaisin, mutta rupesi hyvillään nauramaan, kun Rieppi kävi
+hänen käsivarteensa ja veti häntä ylöspäin.
+
+Krouvihuone oli sinisenään tupakan savua. Yhdellä seinällä seisoa
+törrötti suuri, keltainen piironki. Siinä sillä varmaan oli paljon
+rahoja, sillä ketulla! Toisella seinällä oli mahdottoman pitkä
+herrasväkien huutokaupasta ostettu, niin ikään keltainen sänky,
+yläpuolella kruunauspukuisia keisarinkuvia ja kaikenkaltaisia
+sotaherrankuvia. Sängyssä oli nähtävästi nukuttu, koska likaisessa
+tyynyssä vielä oli pään jättämä kuoppa. Pöydällä oli pari pulloa,
+toinen tyhjä, toinen puolillaan, ryyppylaseja ja sokeripalasia
+lautasella. Kärpäset surisivat vimmatusti, ikään kuin tupakansavu olisi
+niitä vaivannut.
+
+Tässä on lasejakin valmiina, sanoi Simola, -- kun iltayöstä jäivät
+pastorilta ja Nylanderilta. Kun tulivat keskellä meidän lystiämme
+hakemaan sairaan luo. Nylanderi läksi sitten mukaan, kun pääsi samassa
+hevosessa.
+
+-- Skool sitten, niinkuin se Nylanteri sanoo.
+
+Vanha Joutsia vilkuili pahansuovasti ympärilleen.
+
+-- Kyllä niiden tässä kelpaa elää ja oleilla. Jaa, jaa... Taidanpa
+sittenkin lähteä pois...!
+
+Miehet puhkesivat nauramaan ja Simola heittäytyi koko painollaan
+nojaamaan hänen olkapäilleen.
+
+-- Etkö sinä ensinkään osaa antaa anteeksi! Onhan tästä Tulettänestä
+sentään monet hauskatkin.
+
+Juha nousi lähteäkseen. Mutta ei häntäkään päästetty. Hän koetti puhua
+heinäpoudasta ja työväestä -- miehet vain nauroivat ja kaasivat hänelle
+lisää viinaa.
+
+-- Otetaan vielä yksi ryyppy, sanoi vanha Joutsia, -- ja mennään
+sitten. Älä sinä jätäkään minua!
+
+Juha jäi, vaikka koko komento kiusasi häntä.
+
+-- Täältä loppuu lökä! huusi Simola ja kalisti pulloa pöytään. --
+Tuokaa, Hallpumska, lisää lökää...
+
+Hallpumska tuli sisään, kapalolapsi sylissä, ja laski pöydälle pullon,
+jonka suulla ei ollut korkkia ja jonka ulkopuoli oli ihan märkä. Hänen
+silmänsä soluivat lattiaan, joka oli paksunaan sylkeä, tupakantuhkaa ja
+muuta likaa. Vanha Joutsia venytti, hänet nähdessään, alahuulensa hyvin
+pitkälle, muljotti silmillään ja nyrpisteli nenäänsä. Hänen sisunsa
+vaati hirmuisella voimalla häntä haukkumaan Hallpumskaa. Sun saakelin
+kilipukki sentään! Mutta Hallpumska livahti ulos ovesta, ikään kuin hän
+olisi arvannut vaaran olevan tarjolla.
+
+Olihan Juha oikeastaan nähnyt paljonkin juominkeja. Isä oli yhtenään
+viettänyt niitä, mutta ei hän niistä paljoa muistanut, hän oli
+silloin ollut lapsi. Ei velikään, Rason isäntä, sylkenyt lasiin,
+kuten sanotaan, mutta ei Juha vielä koskaan ollut nähnyt ikämiesten
+tällaisella heinäpoudalla... Veri nousi hänen kasvoillensa ja hänen
+tuli hiki paljaasta tuskasta.
+
+-- Kuinkas kauan te jo olette olleet täällä? kysyi vanha Joutsia.
+
+-- Häistä suoraan tultiin. Nämä ovat vielä niitä samoja häitä.
+
+Juha oli heidän puheestaan ymmärtävinään, että Rasossa olisi juotu
+häitä liian lyhyeltä. Ehkä tarkoitus myöskin oli moittia joutsialaisia
+siitä, etteivät he olleet pitäneet tuliaiskemuja.
+
+-- Tuossahan me maata pötkötimme yön.
+
+-- Ei siinä olisi ollut mitään hätää, jollei olisi ollut niin
+riivatusti luteita ja kirppuja...
+
+-- Minun on selkäni vallan ruvella.
+
+-- Hahhahhah! Tietäähän sen Hallpumin sängyn! nauroi Joutsia makeasti.
+
+-- Tällainen heinäpouta! pääsi Juhalta ja hän karkasi pystyyn kuin
+käärme olisi häntä pistänyt. Ei hän enää saattanut täällä istua! Johan
+se oli häpeä koko kylän edessä! Hänen suunsa vetäytyi hyväntahtoiseen
+hymyyn, ikään kuin hän siten olisi tahtonut pyytää anteeksi miehiltä,
+ettei hän viihtynyt heidän joukossaan. Eivät he enää häntä pidättäneet.
+He olivat huomaavinaan, ettei se viina, jonka Hallpumska viimeksi oli
+tuonut, ollutkaan yhtä hyvää kuin edellinen, ja siinä sitä vasta olikin
+syytä keskusteluun ja suuttumukseen. Varmaan se saakelin akka oli
+sekoittanut siihen vettä.
+
+-- Jo tämä totisesti on paha paikka, mietti Juha itsekseen, kun oli
+päässyt ulkoilmaan. -- Pelättävä tätä on koko paikkaa! Häntä harmitti
+heidän puheensa, että he muka olivat jatkamassa häitä. Kyllä maar
+Rasossa oli ollut tarpeeksi sekä ruokaa että juomaa. Ei olisi tarvinnut
+Tulettänessä jatkaa.
+
+Ei hän enää poikennut taloon, vaan läksi suoraa päätä heinämiesten luo.
+
+Jo kaukaa saattoi hän nähdä heidän valkeitten paidanhihojensa
+helottavan auringossa. Mutta kuinka heitä näytti olevan niin vähän? Ja
+paljasta naisväkeä. Ei, oli toki joku mieskin joukossa. Vanha Manu se
+näytti olevan. Saattoi kuulla, että he puhuivat kiivaasti, ikään kuin
+olisivat riidelleet. Isännän lähetessä lakkasi puhe kokonaan.
+
+Isäntä tuli luo, hymyili hyväntahtoisesti ja aikoi kysäistä, missä
+miehet ovat, mutta kuitenkaan ei vielä sanonut mitään. Heidän
+viikatteensa olivat lasketut litteälle kivelle pyörtänön laitaan. Juhan
+teki mieli odottaa, kunnes he tulisivat, hän otti sen tähden yhden
+viikatteista ja yltyi niittämään. Manu loi häneen silloin tällöin
+pitkän, tutkivan katseen, mutta ei puhunut mitään. Tytöt vilkuilivat
+merkitsevästi toisiinsa.
+
+-- Missä miehet ovat? kysäisi isäntä vihdoin.
+
+Silloin tytöt nauraa hihittämään ja pälyilemään ympärilleen. Mutta
+eivät he mitään vastanneet.
+
+-- Tuolla he makaavat, sanoi Manu jurosti ja nyökäytti päätään rantaan
+päin. -- Joivat tässä ensi tarpeekseen.
+
+Isäntä sai tietää, että Akseli oli tuonut niitylle kannunpullonsa
+ja että oli juotu. Pian löysi hän kaikki miehet täydessä unessa
+pajupensaan varjossa aidan luona.
+
+Ensin aikoi hän saappaansa kärjellä potkaista heidät valveille. Hänen
+suonensa pullistuivat ohimojen kohdalta ja käsivarsiin tuli outo
+voima. Mutta mitäpä ne siitä olisivat parantuneet, juopuneet! Juha
+jäi neuvottomana seisomaan. Piiat vilkuilivat häneen yhä ja hän kyllä
+kuuli, että he häntä nauroivat... Niin, niin, mitäpä tästä elämästä
+tuleekaan tällaisten palvelijain kanssa niin kauan kuin Akseli on
+tässä! Mahdoton hänen on heitä hallita! Mitenkä hän saisi heidät
+tottelemaan, kun Akseli on talon oma poika ja palvelijat näkyvät
+katsovan, että hänelle on tapahtunut vääryys?
+
+Täällä täytyy nähtävästi elää ainaisessa sodassa. Mutta ei hänestä ole
+sotapäälliköksi. Kyllä se niin on!
+
+Hän kääntyi ympäri ja näki kimmeltävän järven takana Rason punaiset
+rakennukset. Siellä se on hänen rauhainen porstuanperäkamarinsa. Sinne
+he kyllä mahtuisivat Annastiinan kanssa.
+
+Hän päätti, että hän menee illalla tapaamaan veljeään ja selittää
+hänelle koko asian. Veli kyllä sovittaa niin, että he saavat asua
+Rasossa. Ja Juha unohtui siihen ajatukseen ja hänen tuli hyvä olla, kun
+hänelle selveni, ettei hän pidä tätä isännyyttä kuin tämän päivän. Ei
+isännyyden kunnia yhtään houkuttele häntä.
+
+-- Mennään aamiaiselle, sanoi hän tyynesti piioille ja Manulle ja läksi
+edellä taloon.
+
+Annastiina katseli häneen kaiken aikaa levottomana. He söivät kaikki
+pitkän pöydän ääressä keittiössä. Miehistä tuli tietysti kaipuu ja
+sitten vasta nousi meteli, kun kuultiin, miten heidän oli käynyt. Nuori
+isäntä antoi Manun ja piikojen puhua ja vanhan isännän ja Annastiinan
+pauhata eikä puhunut mitään. Hänen äänettömyytensä teki Annastiinan
+vieläkin levottomammaksi. Vanha Joutsia puolestaan ei hänkään pitänyt
+Juhan äänettömyydestä. Se oli hänestä sellainen saamattomuuden
+todistus, että hän rupesi ajattelemaan, ettei se mies vain ikinä kykene
+taloa asumaan.
+
+Siunattuaan ruoan läksi Juha ruokasijaa pitämättä niitylle. Hän ikävöi
+työtä eikä saanut olluksi ihmisten kanssa. Sitä paitsi oli hän utelias
+näkemään, mitä miehet sanoisivat, kun heräsivät -- eikö niitä yhtään
+hävettäisi.
+
+Hän heitti takin yltään ja rupesi heiluttamaan viikatetta. Heinä oli
+sillä kohdalla kaunista ja korkeaa. Kaatuivat mehevät, punertavat
+ja vihreät helpeet, kaatuivat keltakukat, ruskeat apilat, lemuavat
+herneenkukat ja sinipunaiset ohdakkeet. Hei vain sitä menoa! Pyyhkäise,
+pyyhkäise, että vinkuu ja soi! Juha tunsi ihmeellistä tyydytystä
+nähdessään heinän alamaisesti kaatuvan jalkainsa juureen. Väsymys
+oli hänestä kadonnut kuin pyyhkäisemällä. Hän oli niin väkevä, että
+häntä itseäänkin ihmetytti. Hiki pisaroi pitkin ruumista, mutta vähät
+siitä! Hei vain sitä menoa! Kun tytöt ja Manu tulivat ruokasijaltaan,
+oli heitä odottamassa niin pitkä luoko, että he hämmästyivät. Heidän
+hämmästyksensä ilahutti Juhaa.
+
+-- Hei tytöt, tulkaa perässä! huusi hän itsekin ihmetellen, mistä sai
+rohkeutta huutaa heille sillä lailla.
+
+Päivä helotti, kärpäset ja mehiläiset pääsivät liikkeelle. Aurinko ehti
+jo pensaan juureen, missä miehet maata kuorsasivat. Kärpäset rupesivat
+heitäkin ahdistamaan, silloin tällöin oikaisi joku miehistä jäsentä,
+kättä tai jalkaa ja päästi kirouksen. Juhaa huvitti nähdä, mitä he
+sanovat, kun selviävät.
+
+Vähitellen he todella nousivat, kävivät rannassa, palasivat ja ottivat
+viikatteensa, juron näköisinä, sanaa sanomatta. Akseli nosti housujaan,
+kirosi ja läksi taloon. Juhaa nauratti. Tuntui siltä kuin hän olisi
+voittanut.
+
+Manuakin nauratti. Hän iski silmää isännälle ja myhähteli. Oikeastaan
+ei hän, vanha mies, olisi jaksanut sellaisella vauhdilla koko päivää
+niittää, mutta häntä huvitti tämä sota, ja hän ponnisti voimiaan
+pysyäkseen nuorten tasalla. Ihmeellistä oli, että vaikka viina oli niin
+terveellistä ja vaikka se teki miehen niin pulskaksi ja punaiseksi,
+niin ei kuitenkaan humalan jälkeen jaksanut tehdä työtä. Veltostipa
+kävi niittäminen miehiltä.
+
+Ja Akseli oli vallan nukkunut kamariinsa, niin ettei häntä nähty eikä
+kuultu.
+
+Nuori isäntä ja Manu sattuivat yht'aikaa hiomaan viikatteitaan kivelle.
+
+-- Tahtoivat kivet tehdä haittaa, sanoi isäntä.
+
+-- Kivisethän nämä maat ovat, vastasi Manu.
+
+Hän vilkaisi pari kertaa isäntään ja hänen katseessaan oli nyt aivan
+toinen ilme kuin ennen. Ennen se oli ollut tutkiva ja tiukka, nyt siinä
+oli ymmärtämisen hyvyys ja tutunomainen veitikkamaisuus.
+
+-- Poika on sellainen huimapää, sanoi hän, -- antaa hänen aikansa
+reistata, niin hän lakkaa...
+
+Niittäessään tuli Juhan mieleen, että mitä jos panisi tämän kotiniityn
+tänään poikki! Hänen tuli hurja halu koettaa. Oli hän kotonakin Rasossa
+monta kertaa niittänyt kilpaa miesten kanssa, mutta ei se sentään ollut
+samanlaista kuin tämä. Tässä työssä oli sellainen taistelun ilo, olipa
+melkein kuin sodassa. Varsi ikään kuin kasvoi, jäsenet terästyivät ja
+vereen tuli kuin sulaa rautaa.
+
+-- Hei tytöt, jaksatteko perässä! huusi hän ja huuto tuntui hänestä
+itsestäänkin jo luonnolliselta. Mikäs hänen oli huutaessa: eihän
+hän itselleen niittänyt! Eihän hän näistä niityn antimista tulisi
+nauttimaan. Vaikkapa jo huomispäivänä oli hän valmis lähtemään kotiin,
+Rasoon. -- Miten olisi, jos pantaisiin koko kotiniitty poikki tänään?
+
+Manulle rupesi ponnistus jo olemaan liikaa eikä hän olisi nuoresta
+isännästä uskonut, että se noin... mutta toki hän jaksaa siellä missä
+muutkin...
+
+Juha tahtoi isännyytensä ensimmäisestä ja ainoasta päivästä jättää
+hyvän muiston, mutta jota alemma rantaa kohti hänen työnsä sujui ja
+jota pehmeämmäksi auringonvalo Keihäsjärvessä kävi, sitä suuremmaksi
+tuli hänen mielensä. Ei tahtonut työkään enää sujua. Oliko hän väsynyt?
+Mahtoi olla. Hänen oli ikävä, mutta ei hän tällä kertaa ikävöinyt
+Rasoa. Rannalla lähteensilmän ympärillä oli heinä mehevää ja paksua ja
+siniset kukat katselivat nurmesta. Hänen kävi sääli kukkia, mutta hän
+antoi viikatteen tehdä puhdasta eikä käsittänyt, mikä hänen oli. Veljeä
+hänen täytyi saada puhutella. Ei niitty tullut sinä iltana niitetyksi
+eikä Juhan enää tehnyt mieli ponnistella.
+
+-- Olisi se saatu, sanoi Manu miehille, -- jollette olisi maanneet
+siellä pensaan juurella.
+
+Ehtoollisen aikana katseli Annastiina levottomana mieheensä. Kun ei
+vain Juha olisi ajatellut sitä, ettei tahdo jäädä tähän Joutsiaan --
+tahtoo ehkä koko talon myydä tukkiherroille, niinkuin Simola kohta
+kuuluu tekevän. Hän istui ajatuksissaan ja näytti alakuloiselta. Voi,
+voi tuota Juhaa, jos vain sitä ajatteli!
+
+-- Käyn vähän kotona, sanoi Juha siunattuaan ja lisäsi samassa: --
+Raossa, jahka pääsen saunasta.
+
+Sitä se vain ajattelee, huokasi Annastiina itsekseen. Sitä se vain
+pitää kotonaan!
+
+Juha oli väsynyt ankaran niittämisen perästä ja mielenliikutukset,
+joihin hän oli aivan tottumaton, olivat nekin puolestaan uuvuttaneet.
+Saunassa olivat kaikki myrskyt tauonneet ja vain haikea mieli jäänyt
+jäljelle. Hän ikävöi veljeään ja siskojaan.
+
+Astuessaan tanhuaa kotiniityn ohi ei hän saattanut olla luomatta sinne
+silmiään. Hänen teki mieli nähdä viikatteensa jälki. Puhdas se oli,
+puhdas ja tasainen... paitsi siellä täällä, missä kivet olivat tehneet
+haittaa. Mutta hänpä vielä puhdistaa nämä maat kivistä! Sileiksi kuin
+pöytä tekee hän Joutsian pellot.
+
+Hän hätkähti: hänhän oli päättänyt jättää Joutsian! Se näytti sentään
+olevan vaikeaa sekin. Sitäköhän hän tässä olikin surrut? Oli hän
+sentään rakentanut niin monet tuulentuvat tähän Joutsiaan, että se oli
+käynyt hänelle rakkaaksi, ja tänään niittäessä oli tunne ikään kuin
+vahvistunut. Ihmeellistä se oli!... Jollei vain olisi ollut Akselia --
+mutta Akselin kanssa ei hän osannut olla, ei mitenkään... Hän heitti
+niityn silmäilemättä ja asteli nopeasti ohi...
+
+Mutta ei hän ollut kauankaan astellut, kun hän näki Rason vainioilla
+miehen tulevan vastaan päin. No, no... jo nyt jotakin, velihän
+se olikin! Vedet rupesivat tunkemaan Juhan silmiin, hän tihensi
+askeleitaan ja hymyili, kaiken aikaa niellen jotakin, joka nousi
+kurkkuun. Kun he keskellä vainioita ojensivat toisilleen kätensä, ei
+Juha saanut sanaa suustaan. Veli oli reippaalla tuulella kuten aina ja
+teki Juhalle joukon kysymyksiä, ennen kuin sai vastausta yhteenkään.
+
+Päivän punainen pyörylä painui alemma ja alemma ja tipahti vihdoin
+pienenä kultaisena keränä metsään. Veljekset vain yhä astelivat
+edestakaisin maantiellä. Oli Juha jo saanut suunsa auki. Kaikki hän
+kertoi, sanoi senkin, että hän Annastiinan kanssa haluaisi muuttaa
+vanhaan porstuanperäkamariin Rasoon. Mutta sille tuumalle nauroi veli.
+
+-- Tulee se miehelle lopulta ahtaaksi. Ei taloja sentään niin heitetä
+kuin kiviä aidan taakse. Älä sinä ole milläsikään. Kestät tämän kesän,
+tulee syksy, jätät nykyiset palkolliset pyytämättä, otat uudet. Minä
+annan vaikkapa meiltä väkeä. Otat Epramin, niin saat kelpo miehen.
+Kyllä sinun sitten kelpaa! Hankitaan rahaa: maksat Akselille ruplat
+kouraan, niin hänellä ei ole mitään sanomista.
+
+Hetkeksi jäivät veljekset ääneti seisomaan vainioiden laitaan, sillä
+he seurasivat hevosta, joka tulla lönkötti tiellä. Hallpumin lihava
+liinaharja hevonen se oli! Kauppias oli itse ohjaksissa ja tavaraa
+näytti olevan rattaiden täydeltä. Tultuaan miesten kohdalle nosti hän
+liukkaasti lakkiaan ja kysyi mitä kuuluu.
+
+-- Jopa täällä on kotiniittykin poikki, sanoi hän sitten naurussa suin.
+-- Ei sitä ennen sellaisella kyydillä ole Joutsiassa kuljettu.
+
+-- Eipä saatu kaikkia, sanoi Juha hyvillään kiitoksesta.
+
+-- Enhän minä enää missään heinää näe! väitti kauppias ja katseli
+silmiään siristellen pitkin vainioita. -- Jaa, tuo kulma tuolla. No, se
+on niin vähäinen!
+
+Sitten hän nosti lakkiaan ja jatkoi matkaa.
+
+-- Ei taida olla hullumpi mies tuo kauppias, sanoi Juha veljelleen,
+vaikka minä kauhistuin, kun tänään kävin Tulettänessä.
+
+-- On se ystävällinen mies, myönsi Kallekin. -- Kun vain pidät silmäsi
+auki. Minä en unohda sokeritoppaani.
+
+Tuli jo myöhäinen ja veljeksiä alkoi raukaista. Ennen kuin he erosivat,
+sanoi Raso vielä:
+
+-- Kyllä se Helena nyt lupaa ottaa miehen. Sunnuntaina pitäisi Haimalan
+tulla meille.
+
+Ja Juha kysyi:
+
+-- Millä mielellä Helena on?
+
+-- Kaipa se vähän vaikealta tuntuu, kun hän on sitä pappia niin
+odottanut.
+
+-- Itkeekös Helena? kysyi Juha taas.
+
+-- En minä sitä niin ole katsellut, mutta uhkamielisesti se kumminkin
+nauroi, kun läksin.
+
+Ikävä heillä kaikilla oli ollut Juhaa, mutta naisväellä oli ollut niin
+paljon tekemistä, etteivät olleet ehtineet käydä Joutsiassa.
+
+Taloissa olivat jo kaikki asettuneet levolle. Ruisrääkkä kaihersi,
+sumut kokoontuivat soille. Reisumiesten hevoset helistivät pieniä
+tiukusiaan Joutsian pihalla. Ne olivat riisutut kuormien edestä ja
+köytetyt kiinni rattaisiin. Siinä ne söivät tuoreita heiniä tai kauroja
+pussista, joka oli köytetty pään ympäri. Ne olivat pieniä, laihoja
+hevosia; mikä oli peitetty loimella, minkä näkyivät selkärangan luut
+peittämättöminä. Toisten kupeilta olivat karvat kuluneet pois, toisten
+niskaa oli sitolkka syönyt. Annastiina pujottelihe kuormien välitse
+kellarin syrjälle ja tähysteli siitä tielle, jolla hänen miehensä ja
+Rason isäntä astelivat. Olisikin Juha jo tullut kotiin!
+
+Annastiina oli oikeastaan reipas tyttö. Hän oli tottunut viemään voita
+ja muita maamiehen tuotteita kaupunkiin, hän osasi asettaa hevosen,
+olipa hän monesti kekseliäisyydellään pelastunut juopuneitten käsistä,
+kun ne olivat olleet ajamaisillaan hänet kumoon. Ei hän lapsenakaan
+ollut mikään pillipiipari. Mutta tultuaan aikuiseksi ja ruvettuaan
+ymmärtämään, että talo ränsistymistään ränsistyi, oli hän käynyt
+totisemmaksi. Hän oli pelännyt, että isä vielä veloista möisi Joutsian.
+Ja mikä kumma rakkaus hänellä pitikin Joutsiaan olla, ettei hän olisi
+tahtonut sieltä muuttaa! Jos Juha ja Rason isäntä paraikaa puhuivatkin
+Joutsian myymisestä...
+
+Hän koetti nukkua, mutta ei saanut unta. Kellarin kulmalle häntä vain
+veti, siitä kun saattoi nähdä tanhualle. Hallpumin punainen kissa oli
+liikkeellä, luimisteli aitan alta, liepasteli hänen edessään, nosti
+häntänsä seipääksi ja sitaisi selkäänsä häntä vasten, hyppäsi sitten
+kellarin katolle ja kyttäili siinä, silmät suurina päässä.
+
+Annastiina meni vajan alitse portille ja katseli siitä miehensä mutkia.
+Hallpumillakin oltiin jo hiljaa. Vihdoin, vihdoinkin Juha tuli kotiin.
+Hän hymyili vaimolleen jo kaukaa, mutta Annastiina ei enää malttanut
+vaieta, niin raskas ja surullinen oli hänen mielensä. Hän meni miestään
+vastaan ja rupesi heti puhumaan:
+
+-- Kyllä minä arvaan, mitä sinulla on mielessäsi. Sinä olet tämän
+talon pidosta saanut tarpeeksesi. Sinä möisit sen tukkiherroille tai
+Hallpumille tai heittäisit isän ja Akselin käsiin. Mutta et sinä sitä
+kysy, miltä se minusta tuntuisi. Tämä on kuitenkin minun kotini enkä
+minä tätä heitä... Myönnä pois, etkö ole näitä ajatellut?
+
+Hän katseli Juhaan pitkästi ja melkein kuin itkuun tyrskähtämäisillään.
+
+-- Niin, sanoi Juha hämillään, -- kyllähän minä sitä vähän ajattelin,
+kun täällä kaikki käy vastaan, että jos muutettaisiin Rasoon...
+
+Annastiina kätki äkkiä kasvot käsiinsä ja rupesi itkemään. Ei Juha
+koskaan ollut nähnyt hänen itkevän. Hän kävi aivan neuvottomaksi.
+
+-- Älä nyt, sanoi hän. -- En minäkään enää ajattele sitä. Velikin
+sanoi, että on paras maksaa Akselille ja...
+
+-- Niin, jos Akselin saisikin pois! voivotteli Annastiina. -- Mutta en
+minä tahtoisi, että Joutsia päästettäisiin meidän suvustamme. Se on
+sentään niin kauan ollut tässä suvussa. Mitä sinä sanoisit, jos Raso
+joutuisi vieraille?
+
+-- Enhän minä sitä tahtoisi. Eikä päästetä Joutsiaakaan.
+
+Annastiina paljasti kasvonsa ja pyyhki silmiään huiviinsa. Sitten loi
+hän Juhaan katseensa ja sanoi:
+
+-- Sano se oikein niinkuin Jumalan edessä, että minä saisin rauhan.
+
+-- Sanon, sanon: ei päästetä!
+
+Juha hymyili hyväntahtoista hymyään ja sulki syliinsä nuoren vaimonsa.
+Hän oli tottumaton hyväilyihin ja syleileminen kävi kömpelösti, mutta
+Annastiinalle se teki niin hyvää, että hänen kyyneleensä vaihtuivat
+ilon itkuksi.
+
+He pelästyivät molemmat hellyyttään, kun kaukaa maantieltä rupesi
+kuulumaan rattaiden röykettä. Ei heidän olisi tarvinnut pelästyä. Sillä
+kahden he seisoivat vajassa eikä heitä nähnyt muut kuin Hallpumin
+punainen kissa, joka hioi kynsiään aidalla.
+
+
+
+
+V
+
+
+Siitä elämä sitten alkoi hiljalleen mennä huristaa eteenpäin.
+
+Ei Juha enää ajatellut muuttoa Rasoon, mutta oli se hänellä kuitenkin
+ikään kuin jonakin kaukaisena hätävarana, että jollei tästä millään
+lailla suoriudu, niin muuttaa sitten.
+
+Joutsiassa oli sentään aika paljon mukavampi olla, kun Akseli oli
+poissa.
+
+Rason isäntä oli toimittanut veljelleen rahaa ja Akselille oli laskettu
+perintöosa kouraan. Paljon hän sai, aivan liian paljon, mutta olihan
+sitten edes saanut eikä voinut moittia.
+
+Rahat saatuaan tekeytyi hän yhtäkkiä ystävälliseksi Juhalle. Se oli
+vain sitä varten, että hän todella oli päättänyt lähettää puhemiehen
+Helenan luo. Hän hankki kaupungista lahjoja ja lähettikin. Mutta
+saattaahan sen jo edeltäkäsin arvata, mitä Rasossa vastattiin. Isäntä
+nauroi koko tarjoukselle ja Iita torui. Helena ei näyttäytynyt
+puhemiehelle ensinkään. Silloin suuttui Akseli silmittömästi, tuli
+tuiskuna Rasoon, haukkui isännän ja Iitan pahanpäiväisesti ja vaati
+saada tavata Helenaa itseään. Hän kävi niin suurisuiseksi, että
+isännän piti taluttaa hänet pihalle. Siinä hän kirosi ja raivosi,
+mutta mikään ei auttanut!... Niin vihoissaan hän kuitenkin oli
+kotiväelleenkin, ettei hän ottanut ollakseen yötä Joutsiassa, vaan
+vietti pari vuorokautta Tulettänessä, valjasti sitten hevosensa ja
+läksi omaisilleen hyvästiä sanomatta maailmalle. Vanha emäntä seisoi
+portilla, oikoi käsiään ja rukoili, ettei hän toki tuolla tavalla
+eroaisi kodistaan, ties vaikka sattuisi matkalla kuolema. Mutta Akseli
+viritti vastaukseksi niin rivon laulun, että vanha Johanna kauhistui.
+Ja itkien hän seisoi portilla ja katseli poikansa jälkeen, kunnes tämä
+katosi näkyvistä.
+
+Jonkin ajan perästä kuului Keihäsjärvellä huhu, että hän oli vaihtanut
+hevosensa markkinoilla ja että hän eräissä häissä oli rikkonut
+ikkunaruutuja. Heitä oli ollut suuri liuta poikia yhdessä ja he olivat
+pahanpäiväisesti pelottaneet koko hääkansan.
+
+-- Saatte nähdä, sanoi vanha Joutsia, -- että se vielä tuodaan kruunun
+kyydillä kotiin. Juo kaikki rahansa, se penikka, ja on sitten taas
+tässä vastuksena.
+
+Vanha emäntä istui kädet ristissä ja huojutteli ruumistaan, ikään kuin
+olisi rukoillut. Ja ainahan hän rukoili, kovia kokenut vanha vaimo,
+jonka ainoa turva oli Jumalassa.
+
+Annastiina oli niin tuskastunut Akseliin, ettei hän mitään toivonut
+niin hartaasti kuin että poika pysyisi poissa, missä hyvänsä, kunhan
+ei vain tulisi Joutsiaan riitelemään. Huolia ja vastuksia oli kyllä
+muutenkin.
+
+Talonväet olivat niihin sentään tottuneempia -- enimmän ne kiusasivat
+Juhaa.
+
+Istut parhaassa rauhassasi: tulee mies vaatimaan, että hänelle
+maksettaisiin palkka ojankaivuusta.
+
+-- Koskas sitten oja on kaivettu? kysyy nuori isäntä, joka ei tiedä
+tästä asiasta mitään.
+
+Silloin vieras mies mättämään suut silmät täyteen, että tämä on
+sellainen talo, ettei tästä koskaan saa saataviaan. Tässä on niin
+viraton isäntä, että hänenkin on täytynyt vuoden ajan odottaa. Juhaa
+hävettää suuresti tuo tuollainen älmentäminen. Hän tietää, että
+Hallpumin puolella kuunnellaan korvat hörössä, Saarasta alkaen hyppää
+joka akka raitille. Ja maantienkulkijat pysäyttävät hevosensa ja jäävät
+suu auki ahmimaan... Ja sitten lentää huhu lentämällä maailmalle, että
+Joutsiassa tapellaan... Juha päättää jo ottaa omista rahoistaan ja
+työntää miehen kouraan, jotta saisi hänet tuosta pihasta haukkumasta.
+Mutta samassa raottaa vanha Joutsia oveaan ja tupsahtaa kuin tuulispää
+pihaan. Eivätkä akatkaan voisi riidellä sen rumemmin...! Äijät syytävät
+toistensa silmille sellaista sotkua, että Juhan tekisi mieli lymytä
+maailman ääriin. Mutta miehet eivät päästä irti! Kumpikin repii
+puolelleen.
+
+Ei sitäkään ole hauskaa katsella, kuinka Simolan emäntä aina taivaltaa
+Tulettäneen hakemaan miestään kotiin. Hän on sentään oikeasta
+kodista, ja noin hänen nyt täytyy häpeillen hiipiä, huivi silmillä.
+Hän kiertelee, raukka, nurkkien takaa ja säpsähtää kuin varas joka
+risahdusta. Kuinka hän onkin käynyt huonoksi! Kohta ei hänellä enää
+ole yhtään eheää vaatetta yllään... Ja tyhjin toimin hän aina saa
+Tulettänestä kääntyä. Sinne jää Santtu vain... Vaimo itkee, vetää
+silmilleen huivin ja käy kiivaasti, ikään kuin pakenisi...
+
+Juha huokaa häntä silmillään seuratessaan, ja hänen rintansa päällä on
+kuin vuori. Tätä hänen pitää katsella, aina, aina vain, kymmeniä vuosia!
+
+Vanha Joutsia marisee alituisesti. Se koskee aina sitä yhtä ja samaa.
+
+-- Sinä olet liian pehmeä, sanoo hän vävylleen. -- Etkös sinä nyt
+ensinkään osaa räiskiä? Näytä nyt kerrankin miehille, että olet isäntä!
+
+Kas, Eerikki Aaprahaminpoika on tottunut räiskeellä ja melulla ajamaan
+asioita, ja hänestä tuntuu siltä kuin ei mikään asia menisi eteenpäin,
+jollei kuulu pauhua perässä. Juha taas on tottunut siihen, että elämä
+kulkee tyynesti ja tasaisesti, yksi päivä samalla lailla kuin toinenkin.
+
+Hallpumista riittää vanhalla Joutsialla alituista nalkuttamista.
+Jos hän kauppiaan päässä näkee uuden lakin, niin hän raivostuu.
+Siinä, juuri silmien alla, se rikastuu rikastumistaan, se kettu, se
+punainen perkele, jolla on kissakin punainen... Eikös olekin hullua,
+että sillä pitää kissakin olla punainen! Ja tälle sukkelalle asialle
+täytyy vanhuksen nauraa katketakseen. Mutta samassa hän muistaa, ettei
+kauppiaalla, kun hän Joutsiaan tuli, ollut muuta kuin parin villanaulan
+hinta ja viinapullo. Jumal'avita, ei ollutkaan! -- ja silloin hänen
+sisunsa paisuu.
+
+-- Etkös sinä vätys, osaa ensinkään suuttua? ärjäisee hän Juhalle. --
+Etkös sinä näe, kuinka meillä kaikki lahoaa?... Tällaista nuttua minä
+käytän, kun ei ole varaa uuteen!
+
+Hetkiseksi leimahtaa puna nuoren isännän kasvoille, mutta hän ei
+hyvään aikaan puhu mitään, imee vain piippuaan. Hänen kielellään kyllä
+kieppuu: minunko syyni se on? Mutta ei hän sentään viitsi vanhalle
+miehelle.
+
+-- Minkä sille nyt voi, sanoo hän vihdoin tyynesti.
+
+-- Vai ei sinulla ole muuta sanomista? panee vanhus ja hänen silmänsä
+pullistuvat.
+
+-- Mitäs se sitten puhumisesta paranee? Eihän kontrahtia saa
+tekemättömäksi.
+
+-- Kontrahtia! Petosta se on koko kontrahti! Sen saa koko paperin
+laissa rikki. Minä olen vanha mies enkä enää jaksa riidellä, mutta sinä
+olet nuori.
+
+Juha ei puhu mitään -- sillä mitäpä hän oikeastaan voisi sanoa!
+
+Eräänä päivänä tuli vanhus suurella uholla vävypoikansa luo.
+
+-- Kuule, nyt se varmaan aikoo hakkauttaa sen koivikon siitä...
+siitä... tiedätkös? Jonka minä sinulle näytin ja jota minä olen
+säästänyt omiin tarpeisiin... Se niin tänään kierteli sitä koivikkoa...
+
+Kun vanhus aikansa oli älmentänyt, lupasi Juha lähteä Tulettäneen
+puhumaan kauppiaan kanssa.
+
+Hänen olisi oikeastaan aikoja sitten pitänyt käydä Hallpumin puheilla,
+hän oli sen kyllä ymmärtänyt, mutta mitenkä lieneekin koko meno ollut
+niin vastenmielistä.
+
+No niin, koska kumminkin oli mentävä, niin saattoihan mennä yhtä päätä.
+Juha muutti tuon tien toisen takin ylleen ja läksi Hallpumin puolelle.
+
+Siellä vallitsi kiire ja juokseminen, sillä sattui olemaan lauantai.
+Mitattiin viinaa, kahvia, sokeria, saippuaa. Ostajat maksoivat rahassa,
+villoissa, sianharjaksissa tai jauhoissa. Kaikki tavarat kelpasivat
+Hallpumille. Rinkeliä ja orehkia annettiin kaupanpäällisiksi, kotiin
+vietäviksi. Suunavaukset otettiin jo ennen kaupantekoa krouvikamarissa.
+
+-- No, kerrankin näkee isännän! huudahti kauppia iloisesti, kun Juha
+astui sisään. -- Istumaan, istumaan! Toimitapas, Saara, rommikahvit!
+
+Siinä oli muitakin isäntämiehiä pöydän ympärillä. Puhuttiin hevosten
+hinnoista. Juha ei pitkiin aikoihin päässyt ääneen, he puhuivat niin
+yhtä mittaa.
+
+-- Isäntä istuu vain rauhassa, liukasteli kauppias eräälle miehelle. --
+Kyllä minä toimitan tavarat rattaille.
+
+-- Eikös isäntä ota mitään tuliaisia emännälle? sanoi hän samassa
+toiselle miehelle. -- Minulla olisi tässä niin kaunista karttuunia,
+vasta Pietarista saatua.
+
+Juha hörppäsi rommikahvia ja mietti itsekseen, että onpa se todella
+kaunista karttuunia -- mitäs jos ottaisi Annastiinalle röijyksi? Mutta
+ei hän tahtonut päästä kauppiaan kanssa puheisiin edes senkään vertaa,
+että olisi pyytänyt karttuunia. Kauppias liikkui kuin sukkula. Asiat
+koivikosta ja koko tästä alituisesta rakentamisesta -- ne oli varmaan
+jätettävä toiseen kertaan. Ehkäpä kauppiaalla sunnuntaisin oli aikaa
+enemmän.
+
+Mutta äkkiä lähti siitä pois miehiä ja ennen kuin Juha tiesikään,
+ilmestyi kauppias hänen eteensä ja rupesi itse puhumaan juuri niistä
+asioista, joihin ei Juha ollut saanut kajotuksi.
+
+-- Mitäs isäntä pitää meidän uudesta puotirakennuksesta? kysäsi hän,
+mutta ei odottanut vastausta, vaan lisäsi samassa: -- Se kävi jo niin
+tarpeelliseksi, kun olivat hiiret syömäisillään tavarat käsistä. Mistä
+niitä lienee sinne vinnille niin tullutkin! Nyt se vielä pitää panna
+punamaaliin, niin tulee mukavamman näköiseksi talonväenkin silmissä.
+Oikein minä tässä isäntääkin olen ajatellut, siellä Rasossa, kun on
+kaikki niin kaunista ja rakennettua ja täällä Joutsiassa kaikki taas on
+ikään kuin rappiolla -- niin, oikein minä isännänkin tähden ajattelin:
+pitääpä toimittaa se uusi rakennus punamaaliin.
+
+Juha kävi sekä hyvilleen että hämilleen. Hänestä alkoi jo tuntua siltä
+kuin hän olisi ajatellut pahaa viattomasta ihmisestä. Eikä hän osannut
+hänen puheeseensa muuta vastata kuin että kyllähän se on kaunista, jos
+rakennuksen maalaa.
+
+Samassa tuli huone taas täyteen miehiä, kauppias riensi mittaamaan
+heille tavaroita ja Juha jäi yksikseen. Akat kantoivat esiin
+voipyttyjään ja Hallpumska tuli niitä tarkastamaan. Hän otti voita
+pitkän kyntensä kärjelle, maistaa maiskuttteli, että kuului, ja rupesi
+moittimaan ja tinkimään.
+
+-- Kertovat, kääntyi yksi miehistä Juhan puoleen, -- että teidän Akseli
+Hämeenlinnan markkinoilla oli vaihtanut oriinsa niin komeaan hevoseen,
+että piti maksaa sata hopearuplaa väliä. Mahtaakos se olla totta?
+
+-- En minä vain tiedä, vastasi Juha. -- Niinhän sitä kerrotaan.
+
+-- Kyllä maar se entinenkin ori olisi kelvannut! Oli sillä lihaa
+selässä ja kaula kenossa kuin herrojen hevosilla.
+
+-- Eihän isäntä edes maistakaan, sanoi kauppias ja kaasi viinaa Juhan
+kuppiin. -- Hyvää ainetta tämän pitäisi olla.
+
+Koivikko muistui samassa Juhan mieleen. Nyt siitä pitäisi puhua! Mutta
+eihän hän varmaan tiedä, onko kauppias aikonutkaan sitä hakkauttaa. Hän
+voi kovasti suuttua, jos häntä epäillään syyttömästi. Paras olisi kai
+vielä tiedustella, että tietäisi varmasti.
+
+-- Saisinkos minäkin sitä karttuunia, pyysi Juha ja hymyili ikään kuin
+anteeksi pyytäen ajatuksiaan.
+
+-- Paikalla! pani kauppias liukkaasti. -- Se onkin niin koreata. Ja
+vahvaa kuin nahkaa. Paljonkos otetaan?
+
+-- No, yhdeksi röijyksi...
+
+-- Jaa emännällekös tämä tulee? Aijai, kyllä sille nyt tulee hyvä
+mieli... Isäntä tekee hyvin ja käy katsomassa useammin. Toisina päivinä
+on rauhallisempaakin...
+
+Ja Hallpumi saattoi Juhan portaille, kumarteli siinä ja hymyili, jotta
+suu venyi korviin asti.
+
+Rommikahvit olivat saattaneet nuoren isännän hyvälle tuulelle, ja hän
+tuli kotiin karttuunipala kädessä, iloisena kuin saaliintuoja sodasta.
+
+Kun vähän aikaa oli kulunut, huomasi hän kyllä, että hän aivan hyvin
+olisi voinut ottaa sen halkoasian puheeksi. Saamattomuutta se taas oli
+ollut. Mutta kuinka se kauppias osasikin olla niin ihmeellisesti, ettei
+sille saanut puhutuksi...
+
+Juha pelkäsi, että vanha isäntä rupeaisi tiedustelemaan koivikkoasiaa,
+mutta hän oli hänkin sill'aikaa sattunut vähän juomaan vieraan kanssa,
+joka oli käynyt talossa eikä enää muistanut koko asiaa.
+
+Eräänä päivänä, juuri kun Juha kesken kiireitä töitään korjasi
+kaivonkantta pihassa -- olihan se korjattava, kun sinne oli pudonnut
+sika, iso emäsika! -- pujahti siihen nuori nainen kysymään isäntää.
+
+-- Kyllähän minä olen isäntä, sanoi Juha ja ihmetteli pelkoa tytön
+liikkeissä ja kasvoissa.
+
+-- Minä tulin vain sitä, puhui hän hiljaa ja pälyili ympärilleen kuin
+pahantekijä, -- että jos isäntä voisi antaa minun lapselleni apua.
+Lupasi tämän talon poika naida, mutta niin kurjalle jäljelle jätti, ei
+vähintä apua antanut...
+
+Tyttö itkeä tyrski hiljaa ja kuivasi silmiään esiliinaan.
+
+-- Minä olen vasta itse tullut tänne, sopertaa isäntä ja jää
+neuvottomana katselemaan tyttöön. -- Ei Akseli nyt ole kotona.
+
+-- Kyllähän minä sen kuulin. En kai muuten olisikaan uskaltanut tulla.
+Se on niin kovasti kieltänyt... Eikä se minulle mitään antaisi, ei
+suinkaan se omakseenkaan tunnustaisi. Siksihän minä nyt rukoilisin
+isäntää, että jos armahtaisitte. Minä olen käynyt niin heikoksi ja
+huonoksikin, etten tahdo kyetä työhönkään...
+
+Mitä Juha taitaa hänen hyväkseen tehdä? Hän on varma, että tyttö puhuu
+totta. Mitäs muuta kuin hän menee Annastiinan luo ja puhuu asian
+hänelle. Annastiina kokoaa sitten naiselle mitä irti saa, ryyniä,
+herneitä, silakoita, leipää.
+
+Joskus keskellä ateriaa tulla tupsahtaa naapurista poika sanomaan,
+että Joutsian kaurassa on pappilan hevosia. Karkaa sinne minkä ehdit,
+ennen kuin hevoset pääsevät sotkemaan aivan pahasti. Aita on huono, ei
+tarvitse kuin tönäistä, niin kaatuu jotta rytisee. Korjaa sitä sitten
+ja pönkitä kesken kiireitten! Ja vähänkös harmia on reisumiehistä!
+
+-- Pankaa ovi ruoppiin! sanoo isäntä omille miehille, -- etteivät pääse
+sisään.
+
+Kyllä sitä on koetettu sitäkin. Mutta silloin rytyyttävät vieraat ovea
+ja mölisevät niin pahasti, ettei kukaan saa nukutuksi. Lopulta ne
+kuitenkin on päästettävä sisään.
+
+"Hurrit", Pohjanmaan ruotsalaiset käyvät täälläpäin toki harvemmin.
+Vain markkinoiden aikana ovat he kulussa, juuri silloin kun
+Tulittänessäkin liike on vilkkaimmillaan. Hurreilla on päässä suuret
+karvalakit ja käsissä mahdottomat kintaat, jotka ylettyvät kyynärpäihin
+asti. Ne ovat tulista joukkoa, ei niitä uskalla kukaan vastustaa.
+Oikein niitä täytyy pelätä, kun sattuu ainoaksi mieheksi kotosalle,
+niinkuin sinäkin yhtenä yönä, kun rengit olivat markkinoilla ja piiat
+yksin nukkuivat pirtissä.
+
+Keskellä pimeää yötä rapisteltiin kamarin ikkunaa, jonka takana isäntä
+ja emäntä nukkuivat.
+
+-- Tulkaa apuun, isäntä, hurrit tappavat! huusi piika.
+
+Juha koppasi unen horroksessa ylleen hiukan vaatetta ja töytäsi
+ulos. Annastiina karkasi hänen perässään ja he tulivat pihaan, joka
+oli pilkkosen pimeä. Haamuina saattoi siellä täällä aavistaa jonkin
+valkoisen kuorman. Kuului hiljainen rouskina, kun reisumiesten hevoset
+pureskelivat kaurojaan ja tiu'ut helähtelivät. Ylinnä kuului rähinä
+pirtistä, kuten kiehuvassa padassa rasva keikkuu ylinnä.
+
+-- Ne tappelevat, valitti tyttö, joka oli tullut rapistelemaan ikkunaa.
+-- Kaatuivat meidän päällemme sänkyyn. Olimme vallan kuoliaaksi
+pelästymäisillämme. Voi, voi, kun eivät tappaisi toisiaan.
+
+-- Älä mene sinne, Juha, rukoili Annastiina. -- Antaa niiden tapella
+keskenään. Hurrit ovat aina olleet niin hurjaa väkeä.
+
+Äkkiä välähti pirtissä tuli. Pimeästä pihasta saattoi nähdä paksun,
+liikkuvan möhkäleen, joka kieritteli pitkin lattiaa.
+
+-- Jos polttavat pirtin! pääsi Juhalta ja samassa karkasi hän
+pirttirakennuksen kuistille ja repäisi auki oven.
+
+Miehet kierittelivät lattialla kuin mitkäkin elävät möhkäleet
+ja eräitten kädessä välkkyi puukko. Rähinä kasvoi kasvamistaan.
+Peräpuolelta joku päästi pahan ulvahduksen: toverit olivat heittäneet
+yhden hurreista suureen kaukaloon, jossa oli taikinaa happanemassa.
+Samassa huomasivat puukkomiehet, että joku katseli ovella, ja silloin
+ei isännällä ollut muuta neuvoa kuin kiireen kautta paeta, sillä puukot
+kääntyivät häntä kohti.
+
+-- Kun olisi edes Manu täällä, vaikeroivat piiat.
+
+Manu ei sinä yönä nukkunut pirtissä, sillä hän lämmitti riihtä. Mutta
+eikös kumma -- ihan siinä hetkessä hän tuli pihaan kuin käskettynä ja
+ehdotti paikalla isännälle:
+
+-- Minä puhdistan pirtin.
+
+-- Älkää te, vanha mies, menkö sinne yksin, varoitti isäntä.
+
+Mutta Manu vain hymähti ja meni. Eikä aikaakaan, kun siellä tuli
+pilkkosen pimeä ja rähinä loppui eikä kuulunut muuta kuin Manun ääni,
+onttona ja kumeana kuin haudasta. Sitten rupesi pirtistä lappamaan
+kiroavia, äreitä miehiä. Ja työ siinä oli, ennen kuin he rattailleen
+löysivät. Mutta yön selkään he läksivät ajamaan ja kujalta vain kuului
+melu ja rähinä. Poissa oli pirtistä jok'ikinen hurri.
+
+Manu pyyhki käsiään, jotka olivat ihan noessa.
+
+-- En saanut riihessäkään nukutuksi, kun pitivät niin jumalatonta
+elämää, sanoi hän.
+
+-- Älä kysy, mitä hän heille teki, kuiskasi emäntä miehelleen. -- Manu
+ei pidä siitä.
+
+Eikä häneltä kukaan kysynyt, vaikka kaikki mielellään olisivat
+tahtoneet tietää, millä lailla hän sai pirtin puhtaaksi.
+
+Aamulla tavattiin taikinakaukalo kumossa lattialla, vilja pitkin
+permantoa ja tahtaaseen tarttuneena hurrin toinen, karvainen kinnas.
+
+Mutta tämä tapahtui kaikki vasta syksyllä, ja ennen sitä oli Juhalla
+ollut paljon muita suurempiakin huolia. Huolten syynä oli Helena, eikä
+vain Juhalla, vaan koko suvulla.
+
+Eräänä iltana Helena tulla tupsahti Joutsiaan. Hän oli käynyt
+kiivaasti, hiukset olivat pörröisinä kiharoina ympäri pään, posket
+hehkuivat ja silmissä oli sama ilme kuin eläimen silmissä, jota ajetaan
+takaa.
+
+Annastiina meni keittämään kahvia ja Juha ja Helena jäivät kahden
+kamariin.
+
+-- Minä olen niin onneton! pääsi Helenalta hiljaa.
+
+-- Mikäs nyt sitten on? kysyi Juha, vaikka hän kyllä tiesi, mitä Helena
+tarkoitti.
+
+-- Ne tahtovat väkisinkin naittaa minut sille leskimiehelle. Ei kukaan
+auta minua, ei kukaan ymmärrä. Ihan väkisin ajavat minut sen syliin.
+
+Helena purskahti itkuun.
+
+Juha istui sänkynsä laidalla, hiukset vielä märkinä saunan jäljeltä,
+ja poltti piippua. Hänen kasvonsa olivat tulipunaiset ja vaatteet
+lehahtivat saunalta.
+
+-- Haimala on kaikin puolin kelpo mies, koetti hän sanoa.
+
+-- Mutta onhan satoja kelpo miehiä -- onko se nyt ihan sama, kenelle
+kelpo miehelle minut naitetaan? Otitko sinä Annastiinan vain siksi,
+että hän oli kelpo tyttö, ja olisiko ollut ihan sama, kuka kelpo tyttö
+olisi tullut vaimoksesi?
+
+Sitä asiaa Juha ei todellakaan ollut ajatellut. Ei se tietenkään olisi
+ollut sama...
+
+-- Minä en mene Haimalaan! sanoi Helena. -- Mieluummin menen vaikka
+järveen.
+
+-- Kuka nyt sellaisia puhuu! sanoi Juha moittivasti. -- Sen papinko
+sinä vain tahtoisit?
+
+Helena tuijotti seinään, ikään kuin hän siellä olisi nähnyt
+kirjoitettuna ratkaisun tulevaisuutensa arvoitukseen, ja vastasi
+vihdoin hiljaa:
+
+-- En tiedä.
+
+Juhan kävi häntä kovin sääli. Hän oli taasen muutamina päivinä ehtinyt
+kulua kuin heikko, silkkinen vaate arkikäytössä.
+
+-- Mutta kuules, eihän se sinua kuitenkaan ota.
+
+Helena hätkähti, vaikka hän oli kuullut samat sanat kymmeniä kertoja
+viime päivinä. Juhan kasvot olivat täynnä osanottoa ja lempeyttä.
+
+-- Tätä väliä on nyt kestänyt viisi, kuusi vuotta eikä se lopu, ennen
+kuin sinä menet naimisiin. Hän leikkii niinkuin kissa pikkulinnuilla...
+
+-- Mutta kuinkas minä voin mennä ihan vieraalle miehelle, jota en minä
+tunne enempää kuin noita, jotka kulkevat tuolla maantiellä? Se on sama
+kuin ottaisi jonkun noista ja päättäisi: mene tuolle. Voi hyvä Jumala,
+kun hän korjaisikin minut pois!
+
+-- Älä nyt... älä nyt... Tunnethan Haimalan Lumiankin puheista, että se
+on kelpo mies, ei juo eikä ole pahaluontoinen. Kyllä sinä pian häneen
+tutustut ja totut ja asetut. Ja kun se Haimala kuuluu olevan kaunis
+paikka. Järvi tulee vallan ikkunoiden alle...
+
+-- Mutta kun se mies on minulle niin yhdentekevä kuin tuo uuni!
+keskeytti Helena äkkiä veljensä ihan epätoivoissaan.
+
+Sill'aikaa kahvi oli valmistunut ja Annastiina kantoi sen kamariin.
+Juha jatkoi yhä Haimalan kiitosta ja Annastiina kiitti sekaan. Hän oli
+kuullut, että siellä oli sellaisia lehmiä, jotka lypsivät seitsemättä
+kannua päivässä. Ne ne vasta olivat lehmiä! Joutsian paras lehmä lypsi
+tuskin kuutta kannua.
+
+Helena hörppi kahvia ja vaikeni. Ei, ei hän nyt saa apua mistään.
+Kotona ovat hänelle julmistuneita ja täällä sanotaan ihan samat asiat,
+vaikka ystävällisemmin. Ei tässä auta muu kuin turvautua Jumalaan tai
+järveen. Hän hengitti syvään ja kasvonpiirteet rupesivat ikään kuin
+kovettumaan. Niin, mikäpä tässä muukaan oli edessä kuin lähteä kotiin!
+Ja sitten... sitten!... Tuntui siltä, että jo matkallakin voi lopettaa
+itsensä, jos vain keksii sopivan keinon.
+
+Ikään kuin aavistaen hänen ajatuksensa ehdotti Annastiina, että Juha
+menisi saattamaan sisartaan... Ettei pelästy juopuneita...
+
+He läksivät ja portti lisahti kiinni heidän jälkeensä. Ilta oli tyyni
+ja juopuneitten rähinä Tulettänessä ikään kuin leikkasi terävyydellään
+ilmaa. Juhaa väsytti. Helena tuijotti maahan ja otsalla hänen silmiensä
+välissä oli syviä piirtoja. Pilvet soimuilivat auringonlaskussa pitkinä
+siekaleina kaikkiin suuntiin, ikään kuin myrskyn edellä.
+
+Kujalla tulla taivalsi pieni poika, koppa kädessä. Miten Helenan
+tuijottava katse lieneekin pysähtynyt häneen? Ensinnä ei hän itsekään
+huomannut, tuijottiko hän aitaan, vaiko tiehen vaiko poikaan, mutta
+sitten hänen katseensa kiintyi kahteen mustaan silmään. Helena hätkähti
+ja huomasi jo mustat hiuksetkin. Lapsi tuntui niin kumman tutulta.
+Helena nosti päätään ja hänen sydämensä ikään kuin seisahtui. Kuka oli
+tuo paljasjalkainen lapsi?
+
+Hän pysähtyi ja kysyi:
+
+-- Kukas se pikku poika on?
+
+-- Sen Annaliisan poika, joka palvelee Pajalassa, vastasi poika
+pikkuvanhan varmuudella.
+
+-- Ja mikäs sinun nimesi on? jatkoi Helena ja laski kätensä pojan
+olalle.
+
+Hänen kasvoistaan suli kovuus. Poskille tuli lämmin väri ja suupieliin
+äidillisen lempeä hymy.
+
+-- Jaakko minä olen.
+
+-- Entä mihin sinä menet? sanoi vuorostaan Joutsian isäntä.
+
+-- Kotiin. Kävin viemässä kasimatoja Saarlan herroille.
+
+Helena oli käynyt kalpeaksi. Ei hän enää kysellyt mitään. Hän asteli
+melkein juosten.
+
+-- Sen äiti palveli ennen pappilassa, selitti Juha.
+
+Helenan oli tullut kylmä ja mieltä käänsi. Vilu viilsi selkää.
+
+-- Minä taidan tulla kipeäksi, sanoi hän hätäännyksissään. Pari kertaa
+vei hän käden sydämelleen ikään kuin siihen olisi koskenut. Sitten
+hän rupesi nauramaan. -- Veli, virkkoi hän. -- Vietkös huomenna
+kuulutuskirjat pappilaan?
+
+Juha katsoi häneen kummissaan. Ei hän jaksanut seurata sellaista
+ajatusten menoa.
+
+-- Niin, niin. Kuulutuskirjat ovat kotona valmiina. Ensi sunnuntaina
+sitä sitten saarnatuolista luetaan, että talon isäntä, leskimies --
+mutta mikäs hänen ristimänimensä onkaan? Hyvät ihmiset, en minä tiedä
+edes sitäkään!
+
+Helenan nauru oli kovin outoa.
+
+-- No niin, sanoi hän päättäväisesti. -- Nyt saat mennä kotiin maata.
+Jo minä tästä pääsen yksinänikin.
+
+Juha jätti hänet, mutta kääntyi yhtä mittaa katsomaan taakseen. Oikein
+Helena meni, ei juossut järveen eikä tehnyt muutakaan hullutusta,
+vaan katosi koreasti navetan kulman taakse. Ja Juha nukkui sinä yönä
+makeasti niinkuin ainakin työmies päivätyön jälkeen. Mutta Helena
+vietti yönsä levottomissa unissa ja rukouksessa. "Herra", sanoi hän,
+"jos sinä tahdot, etten minä tekisi itsemurhaa tai muuta suurta syntiä,
+niin lähetä minulle tauti, joka tappaa minut, ennen kuin kolmas
+sunnuntai tulee". Hän näki unta, että häntä hiuksista raahattiin pitkin
+suurta pihamaata, joka oli olevinaan Haimalan pihamaa, ja hän kirkaisi
+niin, että Iita, joka hänen kanssaan nukkui, heräsi. Aamupuoleen yötä
+hän sai hiukan rauhaa ja noustessa pälkähti hänen päähänsä ajatus:
+Jaakko Sand ei pane sinua kuulutukseen, Helena Kustaantytär! Hän on
+päästänyt asiat näin pitkälle, mutta nyt hän näkee, että on tosi
+käsissä ja tähän hän ne pysäyttää. Hän nousee kuin suuri tuuli ja vie
+vihille morsiamensa.
+
+Aamulla tuli Juha Rasoon kuulemaan, millä kannalla asiat olivat.
+Sillä kannalla olivat, että Kalle todella puki ylleen pyhävaatteita
+lähteäkseen pappilaan. Helena oli kuitenkin saanut päähänsä, että Juha
+menisi pappilaan.
+
+-- Sama se minun puolestani on, kuka sinne menee, sanoi Kalle äreästi.
+
+Häntä suututti aika lailla, mutta hän ei uskaltanut päästää valloille
+harmiansa: Helena olisi vielä viime hetkessä voinut panna vastaan koko
+naimahanketta. Naiset ovat kuin ovatkin niin konstikkaita, ettei niistä
+koskaan tiedä, minne niiden mieli kääntyy. Menköön vain Juha, koska on
+valmistanut itsensä hänkin.
+
+-- Kun Helena illalla pyysi, selitti Juha. -- Samahan se minulle on...
+
+-- Minä olisin mielelläni mennyt, huomautti Kalle eteisessä veljelleen,
+-- sillä olisin tahtonut sanoa papille pari totuuden sanaa. Kyllä kai
+ne sinulta jäävät sanomatta!
+
+Juha katsahti häneen pitkään. Kalle oli oikeassa. Juha kyllä tiesi,
+että pastori oli aiheuttanut hänen sisarelleen paljon surua, mutta hän
+ei saa pastorille mitään sanotuksi.
+
+-- Mene sinä! ehdotti hän.
+
+-- Mene nyt vain sinä, koska kerran Helena niin tahtoo.
+
+Helena oli vakuuttunut siitä, että Juha palaa pappilasta tyhjin toimin.
+Ettäkö Jaakko Sand antaisi hänet, Helenan, morsiamensa, muille? Eikä
+anna!...
+
+Hän oli näkevinään sen pienen pojan kasvot, joka oli käynyt viemässä
+kasimatoja Saarlan herroille, ja hän olisi ollut valmis painamaan sen
+sydäntään vasten ja hyväilemään sitä omanaan. Kaikki hän antoi anteeksi
+Jaakko Sandille. Sellaisenaan hän häntä rakasti.
+
+Juha viipyi ja Helena kävi levottomaksi. Olihan hän varma asiastaan,
+mutta hän pelkäsi kuitenkin. Hän oli lopulta aivan sairaana
+jännityksestä, toivosta ja pelosta. Hän vartioi kangaspuillaan
+salavihkaa veljensä tuloa ja erotti hänet jo kaukaa. Ja silloin hänen
+olisi tehnyt mieli juosta häntä vastaan kysymään, kuinka oli käynyt,
+mutta hän keräsi voimansa ja jäi kangaspuilleen istumaan. Eikä hän
+liikahtanut silloinkaan, kun kuuli portin aukeavan ja lisahtavan
+kiinni. Juhan askeleet tulivat kuistille asti. Helena yhä vain puri
+huuliaan ja sydän löi niin, että tuntui päähän ja käsivarsiin asti.
+
+-- Nyt on kaikki reilassa, sanoi Juha vihdoin ovelta ja silloin Helena
+käänsi päätään.
+
+Ei hän kysynyt sanoin, mutta hän kysyi silmillään. Sillä hän ei
+todellakaan käsittänyt, mitä Juha tarkoitti.
+
+-- Mitäs pastori sanoi? kysyi Kalle, joka kiireesti oli lähtenyt
+tulemaan pellolta, kun oli huomannut veljensä pihassa.
+
+-- Mitäs hän sitten... Sanoi vain, että jo onkin aika mennä miehelle,
+ennen kuin hiukset harmaantuvat. Ja Haimala on komea talo.
+
+Juha ei osannut koristella asioita.
+
+Jos joku toinen olisi tämän sanoman tuonut, niin Helena varmaan olisi
+kirkaissut vastaan: sinä valehtelet! Mutta nyt hän vain tuijotti
+veljensä tyyniin kasvoihin. Sitten alkoi veri kiehua ja velloa hänen
+päässään, korvissa kohisi ja soi, itku ja valitus pyrkivät purkautumaan
+esille. Hän kääntyi kankaaseen päin ja rupesi selvittämään käämejä,
+jotka olivat kopassa. Mutta ne hämääntyivät hämääntymistään hänen
+käsissään ja niitä oli lopulta yhtä mahdoton selvittää kuin hänen oman
+elämänsä vyyhtejä.
+
+Kalle Kustaanpoika asteli äkeissään edestakaisin lattialla. Häntä
+harmitti pastorin puhe. Että kehtaisikin!
+
+-- Mutta me pidetäänkin Helenalle sellaiset häät, että niitä kelpaa
+katsella! sanoi hän leveästi.
+
+-- Paras, että jo viedäänkin sana Emma Klingalle, huomautti Iita.
+
+-- Kyllä minä vien mennessäni, lupasi Juha.
+
+-- Ja nämä häät vietetäänkin heti, kun kolmas kuulutussunnuntai on ohi.
+
+-- Mitäpä niistä säästää. Helenan tavarat ovat vuosikausia olleet
+valmiina. Tupulttiakin jäi vielä noiden häistä ja Marjaana tuo Lumiasta
+lisää.
+
+-- Entäs häähame -- saako sen pian?
+
+-- Voi, voi! Häthätäähän sen kaupungissa teettää, naurahti Aliina,
+Rason emäntä.
+
+-- Eiköhän vain olisi parempi, että teettäisit mustan? ehdotteli Iita.
+-- Kun ei talonpojilla ole tapana käyttää valkoista.
+
+-- Teetä vaikka silkistä! sanoi Kalle ja sylkäistä roiskautti uunin
+nurkkaan.
+
+-- Helena, sanoi Iita lujalla äänellä, -- mitä sinä nyt hämäät sitä
+käämikoppaa. Heitä nyt se ja tule puhumaan... Mitä ajattelet siitä
+hameesta?
+
+-- Hyvä se on, vastasi Helena väsyneesti.
+
+-- Mikä? Mustako?
+
+-- Niin, musta.
+
+Helena, joka ennen oli pannut kaikkea vastaan, myöntyi nyt kaikkeen,
+ja sisaret iloitsivat hänen taipuvaisuudestaan. Sellaiset pahat,
+heleät pilkut kyllä paloivat hänen poskillaan, mutta tottapahan kaikki
+vielä tasaantuisi. Helena osasi olla tyyni, jopa iloinenkin, sillä hän
+oli sen niin päättänyt, ettei häntä niissä häissä nähdä eikä kuulla.
+Puuhatkoot, laittakoot! -- ei hän niihin häihin tule.
+
+Sunnuntaina luki pastori Jakob Sand saarnastuolista kuulutuksen. Se
+herätti suurta hämmästystä. Ihmiset kääntelivät ja katselivat toisiinsa
+ja muijat kuiskailivat minkä ehtivät. Rason Iita istui Annastiinan
+ja vanhan emännän kanssa Joutsian penkissä. Hän istui suorana kuin
+kynttilä ja hänen sisunsa paisui pahasti, kun hän näki papin niin
+silmiä räpäyttämättä lukevan Helenan nimen. Eikö tuo mokoma tosiaan
+yhtään hävennyt?
+
+Haimala toi morsiamelleen komeita lahjoja. Se se oli silkki! Siinä
+oli vallan ruohonpäinen pohja ja suuret, punaiset kukat, ja se oli
+mahdottoman iso, laidoissa pitkät, ruusulliset hetaleet! Sitten oli
+kultainen rintaneula ja paksu, kultainen sormus. Kauniita olivat!
+Helena piti kauniista tavaroista eikä hän voinut sille mitään, että
+hänen sydämensä heltyi, kun hän lahjoja katseli.
+
+Ei ollut mies kitsas, kun noin antoi. Ja niiden lahjojen ansiota
+varmaan oli, että Helena pysyi niin sävyisänä koko sen sunnuntain,
+jolloin Haimala oli Rasossa käymässä.
+
+Viikolla tuli vielä lisää lahjoja: musta pukukangas, hyvin paksua,
+koreata kangasta ja kukkaiskortti, johon oli painettu sanat: onnea
+ja menestystä. Ne huvittivat Helenaa: näytti siltä kuin mies olisi
+ollut oikein rakastunut. Se oli sentään hiukan hauskaa. Vaikkei Helena
+hetkeäkään aikonut hänelle mennä.
+
+Jaakko Sandia ei näkynyt eikä kuulunut eikä hän lähettänyt
+minkäänlaista sanaa. Helena odotti, mutta hän ei tullut. Toisena
+kuulutussunnuntaina olisi morsiamen pitänyt mennä kirkkoon, mutta
+hän ei mennyt, istui vain kotona ja kuvitteli, minkä vaikutuksen se
+pastoriin tekee, kun hän sai kuulla, että Helena vedettiin hengettömänä
+järvestä... Hiukset märkinä, silmät nurin, yllä silkkinen häähame...
+Hän itki itsekin, kun tätä surkeutta ajatteli. Siinä sitä sentään on
+kostoa Jaakko Sandille.
+
+Mutta Kalle, joka kolmantenakin sunnuntaina oli kirkossa, kertoi, että
+pappi taas oli kuuluttaa paukuttanut ilmoituksen saarnastuolista,
+jotta kirkko kaikui. Lisäksi hän oli ilmoittanut senkin, että hän
+on saanut virkavapautta kuukaudeksi ja matkustaa pois, sekä että
+naapuriseurakunnan kappalainen lauantaina tulee pappilaan, toimittaa
+kansliatyöt ja saarnaa sunnuntaisin.
+
+Pois! Aaa! Ei sentään saa olluksi vihkimässä! päätteli Helena ja tunsi
+häijyä riemua. Mutta samassa hänen epätoivonsa kasvoi, sillä hän tunsi,
+että nyt katkesi viimeinenkin toivon lanka: hän oli sentään kaikesta
+huolimatta elänyt siinä luulossa, että Jaakko Sand vieläkin jollakin
+lailla ehkäisee koko avioliiton. Ei enää ollut kuin toista viikkoa
+häihin. Oli tehtävä jokin päätös.
+
+Helena olisi tahtonut rukoilla, mutta hän ei osannut. Hän itki ja
+väänteli käsiään, hän huusi Jumalan nimeä, mutta ei saanut lohdutusta.
+Hän kävi tarkastamassa rantaa pellon alla, mutta se oli niin matala,
+ettei siihen olisi kuollut. Hän katseli jo suuren kiven, jonka hän
+päätti sitoa kaulaansa. Mutta kun hän sitten ajatteli nuoraa, joka
+leikkaisi ihoa, tuntui niin hirveältä, ettei voinut ajatella eteenpäin.
+
+Hän rupesi pelkäämään, ettei hän uskaltaisi tehdä itsemurhaa, ja
+rukoili jo Jumalalta voimia siihenkin. Jos hirttäisi itsensä: sitoisi
+nuoran korkealle puun oksaan, nousisi siihen tuolilta ja potkaisisi
+tuolin pois altaan. Silloin se olisi tehty... Mutta hänen sydämensä
+vapisi kaikkea tätä ajatellessa, ja ahdistus yhä suureni, jota likemmä
+häät tulivat.
+
+Kun saisi edes kaiken ikänsä elää täällä Rasossa naimattomana!
+Saisihan toki elää! Hän tunsi, että hän vielä oli nuori ja että hän
+eli mielellään. Mutta Kalle, Iita ja Marjaana eivät tahtoneet kuulla
+naimattomuudesta puhuttavankaan. Sellainen häpeä tulisi vielä, niinkuin
+ei olisi ollut häpeää kylläksi.
+
+Häät lähenivät lähenemistään. Rasossa leivottiin, pantiin olutta ja
+häärättiin. Häähame kahisi orrella tyttöjen luhdissa, myötäjäisarkut
+olivat valmiina. Kaupungista tuotiin tavaroita.
+
+Alkuviikosta oli pastori Sand lähtenyt matkalle, ei tiedetty minne.
+
+Pari päivää ennen häitä lähetettiin morsiamen tavarat talon lihavilla
+hevosilla Haimalaan. Oli siinä myötäjäisiä! Kaksi kovasti ahdettua
+kuormaa! Kun miehet palasivat Haimalasta, eivät he kylläksi osanneet
+kehua taloa. Komeat olivat paikat, pellot suuret, uusi kivinavetta ja
+hyvänä heitä oli pidetty. Kauroja ja kylvöheiniä annettiin hevosille
+niin paljon kuin vain syödä viitsivät ja miehiin mätettiin viinaa ja
+lihakeittoja niin paljon kuin vain mahtui. Tuliaiskestejä valmistettiin
+jo sielläkin. Oli tapettu lehmä ja lampaita ja vasikoita piti vielä
+tapettaman. Sanoivat, että vieraita odotettiin yli kahdensadan hengen.
+Ja piiat puhuivat sellaisiakin, että portit olivat narisseet niin
+pahasti, ihan kuin olisi ollut jokin onnettomuus tulossa, ja koirien
+sanoivat kaivaneen kuoppia kuin kuoleman edellä. Mutta mitäpä niistä
+sellaisista! Turhia puheita vain.
+
+-- Mitä niitä sellaisia tarvitsee kertoakaan? sanoi Marjaana harmissaan
+ja rupesi avaamaan tuliaiskoppaa, joka oli lähetetty Haimalasta. --
+Tule pois, Helena, katsomaan!... Vai niin oli talo komea!
+
+Marjaana koetti sotkea pois renki Villen viimeiset sanat, mutta piiat,
+jotka olivat keittiössä, katselivat peloissaan toisiinsa, ja ainoa,
+mikä koko puheesta oli jäänyt morsiamen korviin, oli puhe narisevista
+porteista ja koirien kaivamista kuopista.
+
+-- Eivätkös sitten kertoneet siitä valkoisesta rouvavainajasta? kysyi
+hän kalpeana kuin vaate.
+
+-- Eivät tainneet puhua mitään, sanoivat miehet ja katselivat toisiinsa.
+
+Marjaana nosteli kopasta systerkakkuja, piparkakkuja, vehnäleipiä,
+vierreleipiä ja juustoja. Helena tuijotti koppaan ikään kuin
+hänen edessään olisi ollut avonainen hauta ja hän oli kuulevinaan
+ruosteisten, vanhojen porttien narisevan ja vinkuvan.
+
+Hän lymysi metsään ja käveli siellä yksin. Hän katseli vahvoja puun
+oksia ja ajatteli, kuinka hän asettaisi tuolin. Ei hän kauankaan saanut
+olla rauhassa, aina häntä ruvettiin huutamaan ja hakemaan.
+
+Häitten edellisenä iltana, kun talo jo oli täynnä vieraita ja
+sulhanenkin Kallen ja Juhan kanssa käveli katselemassa Rason
+viljelyksiä, välähti hänen päähänsä uusi hyvä ajatus: hevoshaassahan,
+ihan lähellä, on lähde -- musta, puhdistamaton, syvä lähde. Jos hän
+sinne hyppää, vaipuu hän pohjattomuuteen eikä pääse ylös, vaikka
+tahtoisikin. Ja hänen piti mennä sitä lähdettä tarkastamaan, mutta
+Marjaana sai taasen kiinni! Marjaana piti häntä silmällä kuin
+vuorenpeikko saalistaan.
+
+-- Muista nyt, ettet tuota suvullesi häpeää, puhui hän yhtä mittaa,
+kuiskaten ja katsellen Helenaan kalseasti kuin tottelemattomaan
+piikatyttöön.
+
+Helena yritti jo suuttuakin, mutta ei hän sitten jaksanutkaan, kun
+hänen sisässään oli ikään kuin pakottava pahka.
+
+Tietysti vieraatkin huomasivat, että morsian oli kummallinen. Toista
+oli sen morsiamen, joka viimein tässä vihittiin! Sulhanen tuntui
+hiljaiselta, ystävälliseltä mieheltä, ei vaivannut morsiantaan
+kysymyksillä, katseli häneen vain kaukaa ikään kuin peläten.
+
+-- Kyllä se siitä tasaantuu, selitti Kalle hänelle vakuuttavasti.
+
+Häitten edellinen yö oli Helenalle vaikein. Hän ei saanut silmiinsä
+unta. Hän kuuli kaikenlaisia ääniä, hän näki kaikenlaisia kasvoja.
+
+Milloin hän luuli Annaliisan pojan istuvan rintansa päällä, milloin
+Haimala kuristi häntä kurkusta, milloin pastori nosti hänet syliinsä
+hevosen selkään ja läksi viemään pois. Milloin Haimalan valkea rouva
+astui hänen luokseen äänettömin askelin, levitti kylmän sylinsä häntä
+vastaan ja huulet liikkuivat ikään kuin hän olisi tahtonut sanoa:
+tervetuloa! Joka kerta kun Helena heräsi, oli hän kuin uitettu. Yö
+olikin tukahuttavan kuuma ja taivaanrannalla salamoi myötäänsä. Helena
+kirkaisi pari kertaa niin, että vieraat viereisessäkin huoneessa
+heräsivät. Hän oli nähnyt unta, että hänet oli haudattu elävältä.
+Marjaana torui ja käski nukkumaan, mutta terveen unen päästä ei Helena
+saanut kiinni, ja kun hän aamulla nousi, oli hän aivan kuin sekaisin
+päästään. Ei hän enää muuta ajatellut kuin sitä, miten hän pääsisi
+karkaamaan lähteelle.
+
+Mutta hän ei päässyt ja hän rupesi pelkäämään, ettei pääsisikään. Hän
+tekeytyi viekkaaksi, koetti olla olevinaan tyyni ja hilpeä, jotta
+saisi ihmiset viekoitelluiksi luotaan. Mutta Annakaisa oli alituisesti
+ääressä, ja vieraita tuli tulemistaan, puheltiin ja naurettiin ja hänen
+piti olla sukulaisten joukossa.
+
+-- Kyllä se nyt on hikevätä, sanoivat vieraat. -- Siitä tulee pian
+ukkonen.
+
+He toivat hänelle lahjoja, kuka pitsiä lakanaan, kuka pöytäliinan, kuka
+lusikan, kuka hopeoidun leipäkorin. Mutta Helena päätteli ainoaksi
+pelastuskeinokseen paeta silloin, kun oli mentävä pukeutumaan.
+
+Pako oli järjestettävä viisaasti ja viekkaasti, ettei kukaan saisi
+tehdä sitä tyhjäksi.
+
+-- Pappi voi pian tulla, sanoi Marjaana. -- Lähde pois pakariin
+pukeutumaan. Emma Klinga on jo siellä.
+
+-- Paikalla, sanoi Helena ja hänen poskilleen puhkesi heleä puna.
+
+Hän läksikin menemään, mutta vilkaisi taakseen, huomasi Marjaanan
+menevän poispäin ja kiersikin pirttirakennuksen kulman. Hän pudottautui
+suureen ojaan ja aikoi pelastua sen suojassa. Pelto oli niin onnettoman
+aukea! Hän luuli kuulevansa ääniä ja lyyhistyi ojan pohjalle. Herra
+Jumala, auta vain tämän kerran, auta, auta! Minä olen niin onneton,
+minä olen hullu, en minä ole viisas!
+
+Hänen sydämeensä koski, henki ei tahtonut kulkea. Entä jos hän tässä
+tukehtuukin!
+
+-- Tänne hän meni! kuului Annakaisan ääni täynnä valitusta ja hätää. --
+Voi että minä, onneton, sen päästinkin silmistäni!
+
+Helena kuuli äänet ikään kuin hyvin kaukaa. Oli se sentään suloista,
+että joku häntäkin itki! Hän tunsi kohoavansa ja laskeutuvansa kuin
+aaltojen päällä. Äkkiä hän suistui hyvin syvälle eikä enää tietänyt
+mistään.
+
+Hän heräsi siihen, että tytöt pyyhkivät hänen kasvojaan ja taluttivat
+häntä pellon poikki pakariin, missä häävaatteet odottivat. Joku pesi
+hänen otsaansa kylmällä vedellä, sitten tuotiin etikkaa ja joku pani
+viiniä hänen suuhunsa. Hän katseli hämmästyneenä ympärilleen ja häntä
+värisytti sanomattomasti. Mutta hän ei enää vastustanut, hänelle sai
+tehdä mitä hyvänsä. Sillä jännitys oli lauennut, vastustusvoima oli
+poissa.
+
+Hänet puettiin koreaan mustaan silkkihameeseen, päähän pantiin
+tekomyrtinkukkia ja hartioille pitkä kahiseva harsokangas. Kun hänen
+piti nousta seisomaan, hänen kasvonsa olivat yhtä valkeat kuin harso,
+eivätkä jalat olleet kuin hänen omiaan.
+
+-- Pitäkää hänestä kiinni, kuiskasi Marjaana sulhaselle, -- ettei hän
+pyörry.
+
+Mutta hän jaksoi kuin jaksoikin sulhasen rinnalla astua papin eteen.
+Kysymyksiin hän vastasi niin hiljaa, ettei kukaan kuullut mitään, mutta
+oli sentään nähty hänen huultensa liikkuvan ja olihan sitä siinäkin.
+
+Päivällispöydässä hän istui kuin unissaan ja katsahti silloin tällöin
+sulhaseensa salavihkaa, ikään kuin tämä olisi ollut ventovieras mies,
+jota hän varovasti tarkastelee. Osasi hän sentään vastata vieraitten
+kysymyksiin ja hän söikin hiukan. Herrasväen mielestä hän oli kaunis
+ja intresantti morsian. Ei hän ottanut osaa tanssiin, mutta se ei
+herättänyt suurtakaan huomiota, sillä sulhanen ei ollut tanssimiehiä.
+Koko yö valvottiin, tanssittiin ja juotiin.
+
+Ainoastaan morsian makasi, makasi niin sikeässä unessa, ettei herännyt,
+vaikka ukkonen kävi niin hirveästi, että ikkunaruudut helisivät ja yö
+tuon tuostakin kävi valoisaksi kuin päivä. Harvoin näin syksyllä niin
+kovaa ukkosilmaa olikaan.
+
+-- Onhan se poloinen kauan valvoa kituuttanut, kuiskasi Annakaisa
+Juhalle, -- mutta luonnotonta tämä uni kuitenkin on.
+
+Hän itki Helenaa jo aivan kuin kuollutta. Juhakin pelkäsi kovasti. Muut
+sisaret pistäytyivät hekin silloin tällöin katsomassa Helenaa. Iita
+koetti ääneti hänen rintaansa ja läksi pois, tuntiessaan että hän aivan
+tyynesti hengitti. Eivät he mitenkään olisi tahtoneet, että sulhanen ja
+vieraat olisivat saaneet tietää morsiamen oudosta makaamisesta.
+
+-- Herättäkää hänet! ärähti Kalle, -- saa hän nyt tämän yön jaksaa
+valvoa. Nukkukoon Haimalassa!
+
+Mutta Annakaisa asettui Helenan eteen eikä enää päästänyt ketään
+likelle.
+
+-- Antaa raukan nukkua! pyysi Juhakin. -- Pääseehän edes tämän hetken
+kärsimästä.
+
+Kalle paiskasi oven kiinni ja Juha ja Annakaisa jäivät kahden Helenan
+kanssa
+
+-- Jollei hän herääkään! kuiskasi Annakaisa ja purskahti uudelleen
+itkuun.
+
+Juha koetteli Helenan ruumista ja rauhoittui jonkin verran, sillä hän
+hengitti tyynesti ja ruumis oli lämmin.
+
+Huone sävähti häikäisevän valoisaksi ja jyrinä tärisytti ruutuja ja
+rakennuksen perustuksia. Morsiamen musta silkkipuku kiilsi, harso solui
+pitkänä sumuvyönä alas lattialle, kukat kruunussa loistivat kylmän
+valkoisina. Mustat hiussäikeet kimmelsivät, kasvoilla oli lämmin väri,
+mutta suu oli tuskallisesti kiinni puristettu.
+
+Juha seisoi ja katseli häntä. Kuinka kovasti hän sentään oli muuttunut
+viime vuosina. Hän oli ennen ollut kuin elohopea, kuin puro keväällä,
+kuin lintunen ennen juhannusta. Pappi, pappi hänet oli tuohon kaatanut!
+Ensi kerran eläissään Juha tunsi ihmeellisen katkeruuden nousevan
+rintaansa. Hän vihasi pappia!
+
+Aamulla Helena heräsi. Ja silloinpa vasta hän oli oudon näköinen! Mikä
+kumma hänet olikin siihen määrään osannut muuttaa yhdessä yössä? Hänen
+kasvonsa olivat ikään kuin paisuneet ja kovettuneet ja silmät olivat
+kuin sammuneet. Hän käveli väsyneesti kuin vanha vaimo.
+
+Marjaana, Alviina, Annastiina ja muut omaiset pelkäsivät hänen seonneen
+ja odottivat kauhistuksissaan, että hän tekisi joitakin hulluntöitä.
+Mutta ei hän tehnyt mitään. Tosin ei sitä saatettu vierailta salata,
+että hän oli kuin kipeä, mutta ei tapahtunut mitään pahempaakaan.
+Vastaan panematta hän täysissä helyissään nousi rattaille miehensä
+viereen.
+
+Siinä hän äkkiä kävi kiinni päähänsä ja kysäsi:
+
+-- Mikä minun päässäni on?
+
+Marjaana oli paikalla vastaamassa:
+
+-- Älä nyt turhia höpise! Kruunuhan se on! Lähdetään pois nyt!
+
+Ja klarinetit ja viulut pantiin soimaan ja hääsaatto, likelle
+neljäkymmentä hevosta, läksi liikkeelle Haimalaa kohti.
+
+
+
+
+VI
+
+
+Kuka oli Jakob Sand, Keihäsjärven pappi, hän, joka oli musta kuin
+paholainen ja jonka ääni oli halkaisemaisillaan pienen puukirkon?
+
+Niin, kuka oli Jakob Sand?
+
+Hän oli pienenä jäänyt orvoksi köyhistä vanhemmistaan ja rikas
+sukulaisperhe oli ottanut hänet kasvatikseen. Hänestä kasvoi kaunis
+ja vilkas poika, eikä hän suotta ollut lukkarin lapsi -- ääni hänellä
+oli sellainen, että vanhat ihmiset jo aikoja siten olivat ennustaneet
+hänelle kuolemaa. Hän lauloi jo ennen kuin osasi puhua.
+
+Hän herätti huomiota minne vain tuli. Hän oli hilpeä ja vallaton, vapaa
+käytökseltään ja sukkela suustaan. Hän oli kaikkien tätien suosikki ja
+monen tytön ensi lempi. Mutta setä, joka hänet oli kasvattanut, toivoi
+hänestä suurta. Valtiomiestä setä hänestä odotti -- Suomi tarvitsi
+juuri sellaista, joka osaisi liikkua suuressa maailmassa, puhua puuta
+heinää kauniissa muodossa, mairitella naisia ja yletä ylenemistään...
+
+Nuori Jakob tunsi itsekin mahtinsa. Hän otti aivan tietoisesti vastaan
+tätien huolenpidon ja nuorten naisten hymyilyt. Hän käyttäytyi
+voittajana tanssiaisissa ja sankarina kutsuissa. Mutta tämän ohella oli
+hänessä jokin herttainen elämänhalu, joka miedonsi voitonvarmuutta ja
+itsetietoisuutta. Yksi piirre hänen luonteestaan puuttui, joka teki,
+etteivät sedän loistavat suunnitelmat häntä houkutelleet. Hän ei ollut
+kunnianhimoinen. Hän otti mielellään vastaan, mitä hänelle valmiina
+annettiin, mutta hän ei ponnistellut tavoittaakseen onnea. Eikä onni
+useinkaan tule ilman muuta. Se pysyttelee tavallisesti varustusten
+takana ja ihmisen täytyy lähteä sitä valloittamaan ja voittamaan.
+
+Mahdollisesti Jakob Sand olisi ottanut vastaan loistavan aseman ja
+ehkä pystynyt pitelemään siitä kiinnikin, jos hänen kasvatusisänsä
+olisi tuonut sen hänen käsiinsä. Mutta sattui jotakin, joka muutti koko
+miehen: hän rakastui. Ja sen jälkeen hänelle ei enää ollut muuta nimeä
+taivaassa eikä maan päällä kuin nimi Editha.
+
+Editha-neiti oli vasta kuudentoista vanha, kun heidän tiensä veivät
+yhteen. Jakob Sand oli kuullut hänen nimeään mainittavan ja tyttö oli
+kuullut mainittavan Jakob Sandin nimeä. Sillä molemmat olivat pienen
+kotikaupunkinsa tähtiä. Mutta vasta nyt he näkivät toisensa. Silloin
+Editha oli jo toisen kihlattu morsian ja häihin oli vain muutama päivä.
+
+Heidät pantiin kahden puolen soittokonetta salissa, jossa kruunut
+paloivat, lasit kilisivät ja silkki kahisi. Heidän piti laulaa duetto,
+jossa kuvattiin, kuinka ruskot välkkyvät alloilla, kuinka myrsky herää,
+nousee ja tärisyttää voimallaan meret ja maat... Laulu loppui sanoihin:
+"silloin, silloin riennä oi armaasi syliin..."
+
+Editha oli korkeavartinen, sorja ja suora, iho kellahtava ja puhdas,
+sieraimet läpikuultavat, huulet punaiset, kulmakarvat kuin mustalla
+liidulla piirretyt, hiukset tummat, laheat, silmät syvät ja siniset
+kuin meri. Hän tuntui puhtaalta, ujolta, luoksepääsemättömältä. Hän
+ei ollut lämmin. Hänessä nukkui jokunen maailma, jota hän ei varmaan
+itsekään aavistanut olevan. Hänessä oli jotakin ylhäistä ja kirkasta,
+joka teki, että hän vaikutti kuin nuori kuusi huurteessa. Mutta samalla
+hänessä kuitenkin oli jotakin, joka kutsui luokseen ja houkutteli,
+hyväili ja hurmasi. Hän oli kuin valkoinen lilja, jonka lehdet ovat
+niin läpikuultavan kirkkaat, ettei niihin raski käsin kajota, ja joka
+kuitenkin lemuaa pyörryttävästi ja juovuttavasti. Varsinkin laulaessa
+värisi äänessä, silmissä, koko olennossa uinuva, ihmeellinen maailma.
+Oli kuin olisi raotettu ovea johonkin pyhään... Ensin tuijotti hänen
+katseensa jonnekin kauas pois, mutta kun ääni sitten alkoi juosta ikään
+kuin yhdeksi vedeksi toisen äänen kanssa, velloa ja pauhata toisen
+äänen kanssa, upposi silmäkin silmään ja tuntemattoman pyhän portti
+aukeni aukenemistaan...
+
+Kuulijat olivat haltioissaan. He tahtoivat kuulla yhä enemmän
+ja enemmän. He eivät laisinkaan päästäneet laulajia poistumaan
+soittokoneen luota.
+
+Ja nuoret lauloivat. Kaikki mitä he esittivät, oli heille ennestään
+tuttua, mutta kaikkeen tuli kuin uusi henki. Ihmeellistä se oli! He
+unohtivat, että muita oli huoneessa ja maailmassa ja kävivät toisilleen
+tutuiksi, ikään kuin he samana hetkenä olisivat syntyneet tähän
+maailmaan, ikään kuin he kaiken ikänsä olisivat astelleet käsi kädessä,
+silmä silmään vaipuneena, ja ikään kuin heidän olisi määrä koko ikänsä
+astua sillä lailla.
+
+Mutta se oli vain harhaa.
+
+Sulhanen tuli, selitti, että oli laulettu tarpeeksi ja talutti pois
+Edithan.
+
+Sinä iltana hymyili Jakob Sand ensi kerran väkinäisesti. Helppoa
+oli ennen ollut kuunnella mairittelua, mutta tänä iltana se tuntui
+työläältä.
+
+Portti pyhään oli sulkeutunut ja Jakob Sand oli jäänyt ulkopuolelle.
+
+Sen illan jälkeen hän kulki päivin kuin unissaan, sivellen kädellä
+otsaansa, mutta viskeli yön unetonna vuoteellaan. Oliko se ihme: kun
+ihminen on päässyt raottamaan paratiisin porttia ja kun siitä on
+käännetty takaisin!
+
+Siitä illasta lähtien kääntyi hänen tiensä elämän korpiin, missä
+kallioseinät ovat jyrkät ja terävät, missä orjantappurapensaat
+rehoittavat punaisinaan kukkia ja okaita ja kivet kasvavat
+verenkarvaista sammalta... Ei uskoisi, että yksi ilta saa sellaista
+aikaan, että kahden ihmisäänen solina yhdeksi vedeksi valaistussa
+salissa, keskellä ihmishumua, matkaansaattaa sellaista. Ja kuitenkin se
+on totta ja tavallista ja monen elämän on sellainen iltahetki pilannut.
+
+Se ilta herätti eloon vaistot, jotka olivat tulleet perintönä sekä
+isältä että äidiltä ja jotka siihen asti olivat nukkuneet. Nuori Jaakko
+särki saippuakuplina kasvatusvanhempiensa toiveet ja hävitti paljon
+rahaa. Hän koetti jos jotakin alaa, mutta ei hänen toimillaan ollut
+muuta määrääjää kuin tarve saada elää Editha-rouvan läheisyydessä.
+Monien vaiheiden jälkeen tuli hänestä hengen mies, Keihäsjärven pappi.
+Siihen aikaan päästiin suurten suosituksilla pitkälle.
+
+Kaikki on totta, mitä pitäjällä puhutaan Jaakko Sandista, pastorista.
+Naiset, nuoret kalpeat aviovaimotkin, jotka tulevat pappilaan asialle,
+ovat vaarassa. Jumala varjelkoon rippikoululapsia, jos pastori on sillä
+päällä...! Hän on ollut kaatumaisillaan hautaan siunatessaan ruumista,
+niin humalassa on hän ollut. Ja hän on tullut jumalanpalvelukseen
+suoraa päätä metsästysretkeltä, ja hänen koiransa ovat vinkuneet
+sakaristossa keskellä saarnaa. Sekin on totta, että hän ottaa vastaan
+lahjoja -- mitäs teet, kun on niin huono palkka, että kaikki menee
+siihen, mitä kurkku vaatii, eikä riitäkään -- ja kuitenkin pitäisi
+olla vaatetta ruumiin verhoksi! Mitä hänen hurskas seurakuntansa
+sanoisikaan, jos hän esiintyisi sellaisena, jollaiseksi Jumala on hänet
+luonut!
+
+Amanda, pappilan taloudenhoitajatar, tietää pastorin asiat tarkalleen.
+Mutta ei kerro mitään, hän on siksi lähellä pastoria. Jaakko Sand
+saattaa aamuisin herätä aika kolinaan.
+
+-- Noo, Amanda, mitä perhanaa sinä siellä...
+
+-- Eikös pastori jo nouse?
+
+-- Mikäs on hätänä?
+
+-- Toivat lasta ristille.
+
+-- Tähän aikaan! Mitä se on?
+
+-- Eikös pastori muista, että on pyhä?
+
+-- Helkkarissa -- onko pyhä! Odottakoot... Keitä he ovat?
+
+Amanda menee kysymään kenen lapsi on ja sill'aikaa haukottelee pastori
+ja venyttelee sängyssään. Ohhohhoijaa!
+
+Amanda avaa ovea.
+
+-- Hakolan torpasta sanovat olevansa. Torpanväen lapsi.
+
+-- Odottakoot!
+
+-- On niillä voita. Taitaa olla parin naulan verran.
+
+-- Odottakoot.
+
+-- Kyllähän ne sanovat, että lapsi on heikko ja kuolee...
+
+-- Niinhän ne aina sanovat. Parempaan talteen pääsisi. Odottakoot!
+
+Pastori rupeaa vitkalleen nousemaan. Mutta jos tuliaisina on kokonainen
+lehmänkinttu tai vasta-ammuttu metso, niin silloin pitää pastori
+kiireempää.
+
+On tapahtunut sellaistakin, että pastori on juonut kirkkoviinin
+kalkista, niin ettei ole riittänyt ehtoollisvieraille.
+
+Se on totta: langennut on Keihäsjärven pappi, niin syvälle langennut
+kuin ikinä kukaan seurakuntalaisista, mutta onko kukaan koskaan voinut
+katuakaan syvemmin kuin hän? Tomussa hän on maannut maassa. Koko
+seurakunnan nähden on hän saarnastuolissa itkenyt syntejään. Hän on
+totisesti tuntenut Jumalan ankaran käden rusikoivan itseään suurten
+syntiensä takia.
+
+-- Että minä kuitenkin painuin katselemaan liljan pohjalle, sinne missä
+heteet nousivat suurina, kainouttaan väristen ja raskaina lemua ja
+kukkaispölyä! huokailee hän itsekseen. -- Herra armahda, armahda minua!
+
+-- Mutta jollen minä olisi painunut katselemaan liljaa, niin ei minun
+elämässäni olisi mitään, ei olisi sitä yhtä ainoaa hetkeä, ei olisi
+sitä yhtä ainoaa nimeä, ei olisi minulla Edithaa eikä mitään. Tyhjyyttä
+vain...
+
+-- Jos minä olisin saanut sinut omakseni, sinä lumivalkoinen Editha!...
+Minusta olisi tullut mies, minä olisin tehnyt työtä, minä olisin
+taistellut... Mutta sinä olit toisen oma jo silloin, kun meidän
+hetkemme leimahti.
+
+-- Haaska minä olen! pääsee pastorilta toisinaan aamulla, kun hän
+pää raskaana herää ja valjusta hämärästä päättelee, että mahtaa olla
+nousemisen aika. Kurkussa polttaa ja rinnassa närästelee. Hän nostaa
+päänsä tyynystä, saa jalat yli sängynlaidan, huppuroi kaapille ja tekee
+kädellään tottuneen liikkeen hyllyyn päin: tapaa sieltä pullon ja
+tahmean lasin... Ahhahhah! kuinka tekee hyvää!
+
+Amanda liikkuu ruokasalissa. Saisi tulla tekemään tulta pesään.
+Huoneessa on niin kylmä että jäätyy... Sellaiseenkin kuin tuo Amanda
+on hän tyytynyt! Hän on hänen ainainen hätävaransa, hän ymmärtää pitää
+suunsa kiinni ja kääntää asiat parhain päin seurakunnan silmissä.
+Välttämätön on hänelle Amanda... Hyi sentään!
+
+Alussa hän oli taistellut, hän oli itkenyt ja kamppaillut luontonsa
+kanssa. Hänen voimansa olivat juosseet kuiviin ja hän oli kärsinyt
+tuskaa, joka oli miltei sietämätön.
+
+Editha kyllä oli tunnustanut hänelle rakkautensa. Hän oli antanut
+hänelle sielunsa. Sen olisi hänen mielestään pitänyt riittää
+rakastetulle miehelle. Sillä Edithalle merkitsi ruumis niin vähän.
+Tosin hän halusi nähdä Jakob Sandin, tosin hän halusi kuulla rakasta
+ääntä, tosin hänen teki mieli tietää, että Jakob Sand oli hänen
+lähellään. Mutta muuta ei Editha tarvinnut. Hänen oikeuskäsitteensä
+vangitsi vaistomaisesti kaiken muun ikävän.
+
+-- Jos sinä tietäisit, puheli hän, -- kuinka ilma muuttuu
+toisenlaiseksi, kun sinä tulet taloon. Minä luulen, että tuntisin sinun
+tulosi hengityksessäni, vaikka olisin sokea ja vaikkei kukaan siitä
+minulle ilmoittaisi.
+
+Ja sitten hän vaipui sanattomana tuoliinsa, hienot, kalpeat kasvot
+onnellisessa hymyssä, ikään kuin päivä olisi niin paistanut.
+
+Mutta Jakob taisteli itsensä kanssa, sillä hänen teki mieli oikaista
+väkevät käsivartensa ja nostaa lilja syliinsä, sydämelleen, huulilleen.
+
+-- En tiedä, tarvitseeko minun edes sinua nähdä, jatkoi Editha, --
+kunhan vain tiedän, että sinä minua ajattelet. Minä ajattelen sinua
+aina, aina. Ja minä saatan sinut nähdäkin heti, kun suljen silmäni...
+
+Hän oli kevät, hän oli kukkanen, hän oli sininen taivas, hän oli viileä
+vesi, hän oli kirkas aurinko. Olisi tehnyt mieli langeta polvilleen
+hänen eteensä, painaa pää hänen helmaansa ja itkeä siinä kaiken ikänsä,
+ikävässä ja onnessa.
+
+-- Ei sentään, virkkoi Editha samassa ja avasi silmänsä, jotka olivat
+kuin sinertävä, pohjaton vesi, -- kyllä on hyvä, että sinä olet täällä.
+Anna minulle kätesi!... Voi, ettemme nähneetkään toisiamme aikaisemmin!
+
+Ja silloin kävi tuskan värähdys yli hänen kasvojensa ja kädet
+tarttuivat kovemmin tuolin nojiin. Mutta Jakob Sand syöksyi maahan
+hänen eteensä ja kietoi käsivarret hänen jalkojensa ympäri ja pusersi
+hänen polviaan vastaansa. Silloin Editha pelästyi ja vetäytyi pois. Hän
+oli kuin joutsen, joka ei siedä, että sen höyheniä silitellään.
+
+Näin oli ollut niinä onnellisina ensi aikoina, jolloin kukaan ei
+vielä aavistanut heidän suhdettaan, ja kapteeni Ståhle kävi pitkillä
+virkamatkoilla. Silloin Jakob Sand oli vielä hieno herra, paita puhdas,
+parta ajettu, vaatteet hyvin tehdyt.
+
+Sitten Editha-rouva tuli äidiksi, tuli vasten mieltään ja luontoaan.
+
+Jakob Sand pelkäsi kadottavansa hänet, pelkäsi, että lapset
+anastaisivat hänet kokonaan. Sillä suurin osa naisiahan on sitä
+maata, että äitiys täyttää sekä heidän sielunsa että mielensä. Mutta
+Editha-rouva ei ollut niitä naisia. Palvelijat hoitivat hänen lapsensa
+ja niukasti hän niitä hyväili. Hän kärsi siitä, ettei hän niitä
+rakastanut, hän olisi suonut, että ne olisivat anastaneet koko hänen
+olentonsa... Ehkäpä ne olisivat sen tehneet, jos hän olisi rakastanut
+niiden isää. Mutta nyt... Pitihän hän heistä tavallaan, mutta ei
+niinkuin muut äidit. Hän ei voinut sille mitään!...
+
+Kohtalo erotti Jakob Sandin ja Editha-rouvan vuosikausiksi.
+
+Editha eli ikävissään, yksinään. Häntä paleli. Hän kävi yhä
+kylmemmäksi, luoksepääsemättömämmäksi... Häntä paleli todella... Hän ei
+enää voinut soittaa eikä laulaakaan, sillä kaikki hänen sisässään oli
+ikään kuin seisahtunutta. Talvi näytti tulleen...
+
+Silloin jokin laupias tai kirottu kohtalo taasen vei Jakob Sandin hänen
+tielleen.
+
+Mahdotonta oli pastorin enää silloin tyytyä naisen sieluun. Hän
+tarvitsi sekä sielun että ruumiin -- ainakin ruumiin. Mutta Editha
+ei taaskaan tahtonut antaa muuta kuin sairaan, itkettyneen sielunsa.
+Oi, siinä sielussakin oli kumma vetovoima! Jaakko Sand ikävöi sitä
+sielua... Hän peseytyi, ajoi partansa, pani piian sukimaan takkiaan ja
+läksi tavallista nuorempana ja parempana Saarlaan.
+
+Majuri ei vartioinut heitä. Hän touhusi pelloillaan ja antoi heidän
+laulaa. Ja he nuortuivat, verestyivät, hymyilivät ja katselivat
+toisiaan sieluun ja silmiin. Mutta kerran hämärissä, kun Editha-rouva
+päästi kätensä vaipumaan soittokoneen koskettimia vastaan, nojausi
+taaksepäin ja sulki silmänsä, karkasi Jakob Sand hänen luokseen, otti
+hänet syliinsä ja oli tukahduttamaisillaan hänet hyväilyillään. Silloin
+pääsi Edithalta parahdus ja hänen pelästyksensä oli niin suuri, että
+hän sairastui.
+
+Majuri sai vihiä asiasta, arvasi loput, luulotteli enemmän kuin olikaan
+syytä luulla ja ajoi pastorin talosta. Pastori oli raivoissaan.
+
+Hiiteen sellainen hedelmätön rakkaus! Ei sellaisesta kostu kukaan!
+
+Juuri silloin Helena sattui pastorin tielle. Se oli vain tavallinen
+talonpoikaistyttö eikä pastori alussa katsellut häntä millään
+tarkoituksella. Häntä oikeastaan vain huvitti saattaa hänet hämilleen.
+Mutta sittemmin hän huomasi, että Helenakin oli suloinen nainen --
+vaikka niin aivan toisenlainen kuin Editha! Synti oli yht'aikaa
+mainitakin ylhäistä, luoksepääsemätöntä Editha-rouvaa ja pehmeää,
+veikeää talonpoikaistyttöä, joka oli niin altis rakkaudessaan. Mutta
+tuli todella aika, jolloin pastori kiintyi Helenaan ja aikoi hänet
+naida. Huhu tuli tietenkin Editha-rouvan korviin eikä pastori olisi
+uskonutkaan, että ylhäisessä Editha-rouvassa saattoi olla niin paljon
+voimaa ja -- vihaa.
+
+Mitä Editha lieneekään majurille tehnyt, kun sai hänet leppymään! Sillä
+majuri itse se oli, joka nouti pastorin Saarlaan ja majuri itse tarjosi
+heille tilaisuutta kahdenkeskenoloon.
+
+Editha astui pastoria vastaan kalpeana, silmissä loukattu ylpeys.
+Tuomarina hän tuli, kylmänä kuin hautapatsas. Ja kauan sai Jakob Sand
+rukoilla ennen kuin hän suli. Mutta kuinka ihana hän silloin oli! Kevät
+hän oli ja kukkanen, eikä toista naista maailmassa ollut hänelle,
+poloiselle Jakob Sandille -- sen hän tunsi selvemmin kuin koskaan ennen.
+
+-- Kuin sinä olet minun ainoani, puhui Editha äänellään, joka oli kuin
+soittoa. -- Kun ei minulla ketään muuta ole!... Ja luuletko, että sinä
+voisit tulla onnelliseksi talonpoikaistytön kanssa? Kuinka se olisi
+mahdollista? Me kaksi, me olemme laulaneet yhdessä, meillä on sama
+sielu -- mitä yhteistä voi sinulla olla _sellaisen_ kanssa!
+
+Miten paljon vihaa ja ylenkatsetta hän saattoikin panna sanoihinsa! Hän
+osasi myrkyttää äänensä kun tahtoi. Mutta Jakob Sandille oli se ääni
+mieluisa, sekä silloin, kun se julisti vihaa ja kadotusta, että silloin
+kun se julisti rauhaa ja rakkautta. Kun se ääni puhui, ei hän osannut
+erottaa toisistaan hyvää eikä pahaa. Ei ollut mitään pahaa. Kaikki kävi
+sen äänen solinassa hyväksi ja kauniiksi.
+
+-- Noo, joko te nyt olette sopineet? sanoi majuri astuessaan
+huoneeseen. -- Pelipöytä on jo valmiina ja pian pitäisi toisten saapua.
+Etkö menisi, Editha, katsomaan, että saisimme totia!
+
+Helena-raukka! Ei hän aavistanut, miksi pastori välistä oli niin
+kuuma, välistä niin kylmä -- kaikki riippui Editha-rouvasta.
+Mutta ei rasolaistenkaan olisi pitänyt suorastaan työntää tyttöä
+pastorille. Sillä ei mies muuta tarvitse kuin että tyttö on ihan hänen
+otettavissaan, niin hän jo kylmenee. Hyvä on, jos on este tiellä,
+onhan silloin jokin kiihotus kannustamassa... Ja oli ihan turhaa, että
+he rupesivat uhittelemaan häntä rikkaalla leskimiehellä. Luulivat
+kai, että hän tulisi onnettomaksi ja hyppäisi kaivoon. Ehei! Silloin
+oli pastori ehtinyt saada ihan tarpeekseen koko tytöstä. Naimisiin
+hän ei olisi mennyt hänen kanssaan hinnasta mistään. Noin muuten --
+kyllä! Miksei! Mutta naimisiin! Ehei! Leskimies tuli oikeastaan kuin
+pelastajana, sekä Helenalle että pastorille.
+
+Mikä siinä sentään lienee ollut, että hänen oli vaikea lukea Helenan
+kuulutusta saarnastuolista. Se oli todella vaikeaa, kun hän etukäteen
+sitä ajatteli. Ehkäpä sen tähden, että rasolaiset ja joutsialaiset
+istuivat kuin kynttilät penkeissään. Hän tiesi ettei Helena ollut
+unohtanut ja hän oli näkevinään hänen silmänsä tuijottavan itseensä
+täynnä pelkoa ja rukousta. Mutta hänen onnistui kuitenkin lopulta
+voittaa itsensä ja hän pudotti oikein pontevasti Helena Kustaantyttären
+ja hänen rikkaan leskimiehensä nimet saarnastuolista.
+
+Häihin ei hän saanut jäädyksi. Ei siksi, että tuskin häntä olisi
+vihkimään pyydettykään! Mutta jota likemmä häät tulivat, sitä enemmän
+ne häntä kiusasivat.
+
+Helena astui hänen eteensä öisin. Hän tuli tytöntyllykkänä, kömpelöissä
+talonpoikaisissa tamineissaan, hiukset sileiksi kammattuina,
+punastuvana, silmät luotuina karkeisiin, sierettyneihin käsiin, jotka
+hypistelivät esiliinaa. Hänen kasvoihinsa tuli iloinen keimailu,
+puoleksi itsetietoinen halu miellyttää, hiukset lehahtivat kiharoiksi,
+liikkeet norjenivat, ruumis sorjeni sorjenemistaan, silmät paloivat,
+nauroivat, totistuivat, syvenivät ja -- lupasivat... Sellaisen,
+sellaisen juuri tuli naisen olla!
+
+Nyt kun oli myöhäistä, huomasi Jakob Sand kaiken tämän. Mikä ihme siinä
+oli ollutkin, ettei hän ennen ollut pannut sitä merkille?
+
+Helenassa oli ollut aivan ihmeellinen usko ja luottamus mieheen, jota
+hän rakasti. Editha-rouva moitti niin usein. Helenalta ei koskaan
+päässyt moitteen sanaa, vaikka Jaakko Sand kuinka kauan olisi ollut
+poissa hänen luotaan. Vain surumielinen hymyily, joka kertoi: minun on
+ollut ikävä! Eikä sekään sanoina. Silloin soimasi omatunto pastoria:
+että minä olenkin voinut sinut heittää! Että minä olenkin voinut
+tuottaa sinulle surua!
+
+-- Voitko antaa minulle anteeksi? kuiskasi Jaakko Sand, eikä tietänyt,
+uskaltaisiko enää sulkea Helenaa syliinsä, niin paljon paremmalta häntä
+tuntui Helena sinä hetkenä.
+
+Mutta tyttö vain hymyili kyyneltensä seasta, painoi päänsä rakastetun
+rintaa vastaan ja kuiskasi loistaen onnesta ja autuudesta:
+
+-- Mitä sinä puhutkaan!
+
+Hän tunsi vaistomaisesti, milloin Jaakko Sandin tunne oli oikea.
+Silloin sanoi hän tälle "sinä". Muuten hän ei käyttänyt mitään
+puhuttelusanaa ja muitten kuullen hän aina sanoi "pastori". Se oli
+sentään sekin tavatonta hienoutta talonpoikaistytössä. Se oli vaistoa,
+todellista naisellista vaistoa.
+
+Ja tämän naisen hän on nyt päästänyt käsistään, tai oikeammin sanoen:
+viskannut käsistään!
+
+Jakob Sand, Jakob Sand, et sinä ole osannut pitää kiinni omastakaan
+onnestasi, jollet ole muitakaan tehnyt onnellisiksi! Mutta naisten,
+naisten se on syy, te keihäsjärveläiset, että teillä on pappina
+tällainen!
+
+Yön aikaan ajatukset vaivasivat, mutta päivällä ei pastorin ollut
+kovinkaan sääli Helenaa, enempää kuin keihäsjärveläisiäkään. Ei nyt
+talonpoikaistyttö sentään niin arkaluontoinen ole. Ei hän järveen
+hyppää! Hän alistuu kauniisti, synnyttää terveitä lapsia ja tulee
+onnelliseksi. Itse puolestaan pastori vain suree sitä, ettei saanut
+imeä kukkasesta mehua, ennen kuin viskasi sen menemään. Ja talonpojat!
+Heidän vaistonsa tosin sanoo, ettei pappi saa lyödä korttia eikä
+tanssia, mutta paljon hänelle annettiin anteeksi, jos hänellä on kova
+saarnaääni ja jos hän messuaa. Ja ääntä on toki Jaakko Sandilla! Saavat
+kuitata...
+
+Mutta ei pastorilla ollut sydäntä jäädä uhittelemaan Helenan häihin.
+Hän hankki virkavapautta, oli poissa kuukauden ja palasi vasta, kun
+Helena jo oli Haimalassa.
+
+
+
+
+VII
+
+
+Annastiina seurasi levottomana miestään. Juha oli käynyt kovin
+puhumattomaksi ja oudoksi. Hänen silmiinsäkin oli painunut ikään kuin
+pelko, ja aina kun vieras tuli, hän katseli ympärilleen niin kuin
+olisi tahtonut mennä pakoon. Eivät sitä muut huomanneet, ainoastaan
+vaimo, jota huolestutti, kun ei hän mitään puhunut. Olisipa valittanut
+päivän umpeensa, olisipa tuskitellutkin, niin se olisi ollut helpompaa.
+Annastiina oli isäänsä nähden tottunut siihen, että harmit, humalat ja
+kiukut satoivat maahan kuin sumu ilman kirkastuessa. Juhalla menivät
+kaikki mieliharmit ja huolet päähän. Sillä lailla sinne tuli niin
+paljon karvautta, että lopulta... Niin, ei sitä osannut ajatellakaan,
+mitä lopulta seuraisi. Jos Juha olisi edes öisin nukkunut, mutta
+hän käänteli, ähki ja puhki ja äännähti joskus unissaan sanat
+"kolmekymmentäkaksi vuotta".
+
+Ei vaimo alussa ymmärtänyt, minkä tähden Juha tuota kolmeakymmentäkahta
+hoki. Hän mietti sitä monta kertaa ja jo kerran kysäisikin,
+mutta Juha ei vastannut, kävi vain niin vakavaksi ja kääntyi
+poispäin. Sen jälkeen ei vaimo enää kysellyt. Mutta kerran se
+ihan sattumalta hänelle selveni, aivan pienestä ja mitättömästä
+tapauksesta. Hän oli ohikulkevalta kaupustelijalta ostanut tavaraa
+kolmellakymmenelläkahdella kopekalla ja antanut äijälle neljäkymmentä
+kopekkaa. Äijän kaivaessa kahdeksaa kopekkaa hänelle takaisin pälkähti
+hänen päähänsä, että Hallpumi on asunut tuolla tien toisella puolella
+juuri kahdeksan vuotta. Silloin hän ymmärsi, että kontrahti oli
+kestänyt kahdeksan vuotta ja että jäljellä oli kolmekymmentäkaksi.
+
+Sitä varmaan Juha mietti yöt, päivät. Se häntä painoi, se kontrahti!
+
+Kerran kun Rason isäntä oli käymässä Joutsiassa ja he Juhan kanssa
+istuivat tupakoimassa makuukamarissa, kuuli Annastiina keittiöön
+heidän äänensä: Juha puhui kaiken aikaa alakuloisesti, Kalle tuntui
+lohduttavan. Annastiina läheni ovea ja kuunteli henkeään pidätellen.
+
+-- Ei tämä käy millään muotoa, puhui Juha. -- Ei täällä voi hankkia
+mitään tuloja. Karjaa on vähän ja rehu tuskin riittää sillekään.
+
+-- No, liikenee sitä Rasosta! sanoi veli leveästi.
+
+-- Ei ole viljaa myydä. Mistä rahaa maksuihin?
+
+-- Pane nyt aluksi likoon se mikä on jäljellä perintörahoistasi ja ensi
+vuonna aletaan laajentaa peltoja, lisätä karjaa...
+
+-- Kun ei niitä perintörahojakaan tahtoisi panna, eihän sitä tiedä,
+miten pitkäksi aikaa tänne jää. Sen vaimon, sen Annastiinan tähdenhän
+minä tässä olen kituuttanut, mutta...
+
+Annastiina nieli kyyneliään ja hänen sydämensä takoi kuin vasara. Juha
+oli sentään ollut kovin hyvä!
+
+-- Kestäisipä kontrahti... vaikkapa edes viisikolmatta vuotta, puhui
+Juha, -- niin koettaisihan tuon ajan kärsiä. Silloin olisi vielä
+toivoa. Mutta kolmekymmentäkaksi vuotta! Jos elät sen, niin ovat
+parhaat vuotesi menneet ja jäljellä on ukkoruhja. Eihän sitä tiedä,
+vaikka ennen sitä olisi mullassa. Eikä olisi nähnyt yhtäkään vapauden
+päivää.
+
+-- Mutta kuulepas nyt, keskeytti Kalle, -- johan sinä rupeat vallan
+raskasmieliseksi. Johan sinä vallan Jumalankin unohdat. Niinhän sinä
+puhut kuin olisit vankina.
+
+-- Vankina minä olenkin, niin kauan kuin tuo Tulettäne on tuossa! Kun
+minä pääsisin edes yhdeksi päiväksi vapauteen!
+
+-- Jos tämä nyt sinun mielestäsi onkin vankeutta, niin saavathan
+lapsesi sitten nauttia vapautta.
+
+Siihen ei Juha puhunut mitään, punastui vain vähän. Mutta hetken
+perästä hän puhkesi sanomaan:
+
+-- En minä voi jäädä tähän. Anna sinä meille se porstuanperäkamari,
+jossa minä ennenkin asuin. Minä rupean vaikkapa muonamieheksi...
+
+Kallen täytyi remahtaa nauruun. Olipa Juha todella tuskastunut
+isännyyteensä!
+
+Annastiina ei nauranut. Hän oli kuullut tarpeekseen ja pakeni itku
+kurkussa ovelta. Sitä hän kaiken aikaa oli pelännyt, että Juha hautoo
+mielessään juuri näitä. Vaimolleen hän ei puhu, aina vain veljelle
+ja sisarille. Ne häntä auttavat ja lohduttavat -- mitäpä lohdutusta
+vaimolla olisikaan antaa! Kun Juha palaa Lumiasta tai Rasosta, on hän
+aina iloisempi. Kotona hän taas käy mykäksi ja alakuloiseksi.
+
+Polttava suru tuli Annastiinan mieleen, kun hän näitä ajatteli. Ei
+ole elämä leikintekoa! Kun vain ymmärtäisi, miten voisi parantaa
+oloja. Tulettäneä ei saa pois, isää ei saa muuttumaan niin, ettei
+hän Juhaa kiusaisi... Jos muuttaisi Rasoon...! Mutta hän ei saisi
+asutuksi toisten nurkissa, hän oli tottunut talon tyttärenä liikkumaan
+aitoissa ja pihoilla. Jos hän yrittäisikin muuttaa, niin johan jalka
+kirkkotiellä itsestään veisi Joutsiaan ja käsi avaisi itsestään
+Joutsian portin. Vaikka Rasossa oltaisiin kuinka hyviä, niin vieras
+paikka se olisi hänelle sittenkin... Ja kaikista pahinta olisi Rason
+mäeltä katsella, kuinka Joutsia lahoamistaan lahoaa ja kuinka kauppias
+sen vihdoin korjaa...
+
+Annastiina ei keksinyt muuta keinoa kuin sen vanhan, jota hän jo ennen
+oli käyttänyt. Hän koetti ruveta säästämään. Hän, joka aina oli ollut
+niin ahkera kahville, lakkasi nyt sitä juomasta. Vaikeaa se oli! Kun
+piti toiselle kaataa, niin ihan vesi kihosi kielelle. Ei se ollut hyvää
+sekään, jota hän keitti talonväelle. Hän pani paljon sikuria. Kerran
+piika Liisa, joka oli paha suustaan, sanoi emännälle kaikkien kuullen:
+"Saisinko minäkin sitä sumppivettä!" Emännän täytyi kärsiä sekin, hän
+koetti olla ikään kuin ei olisi kuullut, vaikka tapaus kauan kalvoi
+hänen mieltään ja vaikkei hän sitä koskaan unohtanut.
+
+Juha ei huomannut hänen taisteluaan. Hän eli niin omissa ajatuksissaan.
+
+Mutta kerran, kun hän itse otti pannusta kahvia, istuutui matalalle
+tuolille lieden ääreen ja siinä hörppieli, huomasi hän, että Annastiina
+kääntyi pois ja taisi pyyhkiä silmiään. Silloin jäi kuppi hänen
+käteensä ja hän rupesi muistelemaan, ettei hän ollut nähnyt Annastiinan
+juovan kahvia moneen aikaan.
+
+-- Mikset sinä juo kahvia? sanoi hän.
+
+Annastiina ei vastannut, oli vain askartelevinaan pöydän ääressä.
+
+Juha alkoi aavistaa jotakin, nousi, nouti kupit, kaasi nokisesta
+pannusta ja vei vaimolleen.
+
+-- Jollet sinä juo, en juo minäkään, sanoi hän.
+
+Annastiina purskahti itkuun. Mitenkä hän lieneekin käynyt niin
+heikoksi, että kyyneleet olivat niin höllässä! Mutta siitä lähtien hän
+taas alkoi juoda kahvia ja Juhan huolenpito teki hänen sydämelleen
+kovin hyvää. Ei Juhalla koskaan ollut sitä iloa, mikä muilla
+sisaruksilla oli, he kun pitivät suuria sukulaiskestejä, joissa
+viivyttiin päiväkausia ja syötiin ja juotiin kuin häissä. Lumian emäntä
+se vasta ymmärsi valmistaa! Lumiassa oli kaikista komeinta. Annakaisan
+luona taas oli hauskaa, sillä Annakaisa itse oli kuin päivänpaiste.
+Helena-poloinen, hän olisi voinut pitää kuinka muhkeita kemuja hyvänsä,
+niin rikas oli Haimala, mutta hän ei sellaisia ajatellut. Lähteensilmiä
+hän etsi ja hänen ymmärryksensä valo tuntui olevan sammumaisillaan.
+Joutsiassa taas, siellä täytyi elää säästäväistä elämää.
+
+Yksitoikkoisesti kuluu aika. Tulevat rumat, syksyiset säät, kun
+pihamaat ja tiet ovat rapakkoa paksunaan. Piiat rämpivät helmat
+märkinä navetan ja kaivon väliä, riihet lämpiävät, kuusipuita
+pilkotaan viinapannun alle. Tulettänessä käy ilo ja kisa. Hurrit
+hurjistelevat markkinamatkoillaan. Isäntä viettää pitkät puhteet
+pirtissä renkien kanssa. He sopivat erinomaisesti. Ensimmäiset riidat
+olivat Akselin metkuja ja nyt kun poika on poissa, eletään sovinnossa.
+Päreen ritistessä ja lastukiehkuroiden lennellessä kerrotaan siinä
+kaikenlaisia hauskoja kaskuja.
+
+Vanha Manu tietää tapauksia sota-ajoilta. Muistaa hän vielä vallan
+hyvin, kun hän oli lapsi ja he äidin ja vaarin kanssa pakenivat vuoren
+taakse. Havumajassa he siellä saivat elää juuri pahimman talvisydämen.
+Siinä samassa sodassa isä ja setä kaatuivat... Isoäiti oli muistanut
+sellaisenkin asian, että venäläiset kasakat ryöstivät Ippilästä kaksi
+tytärtä, istuttivat hevosten selkään väljien viittojensa alle ja
+tukahuttivat niillä tyttöjen huudot.
+
+Silmät pystyssä piiat kuuntelivat rukkiensa äärestä kertomusta.
+
+-- Onkohan tuokin totta! sanoo Liisa, pitkä, roteva tyttö, joka puhuu
+ja muutenkin liikkuu kuin mies. -- Taisivat tytöt hyvinkin olla
+menossa. Aina sitä jotenkin itsensä irti kiskoo, jos oikein tahtoo.
+
+-- Liisa puhuu niinkuin kasakka, sanoo Manu loukkaantuneena. -- Mutta
+Matariston Heta-vainajan suusta ei vielä koskaan kuultu valetta.
+
+-- Kyllä maar sitä mennä täytyy, jos väkevämpi ottaa, sanoo hento Anni
+rukkinsa äärestä.
+
+Häntä peloittaa niin että silmät katsovat suurina päässä.
+
+Nuori isäntä on käsitöissä hyvin taitava ja osaava. Puuastiankin hän
+veistää niin puhtaasti, ettei yhtään näe, missä höylän tai veitsen
+terää on nostettu. Ihmettelevät sitä miehetkin.
+
+-- Miksei isäntä enää pidä niitä sanomia? kysäisee kerran Eprami, joka
+muistaa Rason aikoja. -- Ne oli niin mukavat, mitä te niistä kerroitte.
+
+Juha menee punaiseksi, sillä Eprami koskettaa arkaan kohtaan. Ei ole
+varaa sanomien pitoon!
+
+-- Ei tullut tilatuksi, vastaa hän. -- Tilataan jahka ehditään.
+
+Pastorista riittää alituisesti puhumista, niinikään saarlaisista ja
+Simolasta. Saarlan armo on ylpeä ja ynseä, se tuomio hänestä langetaan
+aina ja alituisesti. Majuri itse on reilu mies ja osaa selvää suomea,
+vaikka sillekin pitää seisoa lakki kourassa, oli pakkanen miten kova
+hyvänsä. Kustaa-herra se on aina niissä kouluissa, miksikä ylhäiseksi
+sotaherraksi aikoneekin. Mutta Maunu-herra se on hyvä herra, nöyrä ja
+kohtelias yhteisellekin kansalle. Se on aivan toista maata kuin kaikki
+ne muut.
+
+Simolan huutokauppa on ensi viikolla. Se panee ihmiset ajattelemaan,
+sillä Simola on ollut vankka talo.
+
+-- Tulettäneen Simolan isäntä-raukka on kaiken hyvänsä antanut,
+puhutaan Joutsiassa puhdetöiden ääressä.
+
+-- Kahdeksan vuotta sitten elettiin siellä varsin reilusti. Kahdeksan
+vuotta tasan on kauppias ollut Keihäsjärvellä.
+
+Vaietaan, veistetään, rukit hyrisevät, päre risahtelee pihdissään.
+Tuumitaan maailman menoa.
+
+-- Sitä emäntää minun tulee enimmän surku, virkkaa Ville.
+
+-- Se on sen kotitalo! sanoo Eprami.
+
+-- Ja niin hyvä mies olisi muuten se Simolakin...
+
+-- Ne on niitä viinan töitä, huokaa Manu ja kolauttaa kolme kertaa
+permantoon puun, jota alkaa veistää. Manulla on aina ne omat temppunsa!
+Ikään kuin työ siitä paremmin menestyisi, että kolauttaa puun kolmesti
+maahan.
+
+-- Aina se Manu viinaa syyttää, sanoo Ville. -- Viina on hyvää ja
+terveellistä. Se on ihmisten oma vika, kun eivät osaa juoda siivosti.
+Mutta jahkahan saadaan sitä pottuolutta! Se kuuluu olevan makeaa ja
+tekevän miehen lihavaksi ja punaiseksi. Mutta ei mene päähän koskaan,
+vaikka miten paljon joisi.
+
+-- Perästä kuuluu, sanoo Manu. -- Minä en usko ennen kuin näen.
+
+-- Kyllä se pian nähdään, jahka kylään tulee oluttehdas. Hallpumi
+laittaa.
+
+-- Koska hän sen laittaa?
+
+-- Paraikaa hän on puuhassa.
+
+Isäntä nostaa päätään.
+
+-- Mistä te sen olette kuulleet?
+
+-- Kaupungissa puhuivat.
+
+-- Ei mikään vedä vertoja viinalle, sanoo Eprami, joka viljelee viinaa
+ahkerasti, mutta niin taitavasti, ettei häntä ole koskaan nähty
+humalassa.
+
+Isäntä miettii sitä oluttehdasta. Hyvältähän miesten puhe kuuluu, mutta
+hän epäilee tehdasta, kun Hallpumi panee sen pystyyn. Hän epäilee
+kaikkea, mihin Hallpumi pistää sormensa. Lienee ehkä väärinkin...
+
+Eräänä iltana hämärissä ilmestyi Simolan isäntä Joutsian pihaan.
+Huutokaupan piti olla huomenna. Santtu oli juovuksissa, mutta pysyi
+sentään pystyssä. Reimasti hän kävelikin, lakki takaraivolla, silmissä
+vihainen tuli.
+
+Keskellä pihamaata hän rupesi huutamaan ja herjaamaan.
+
+-- Missä ne ovat ne roistot, ne tämän talon isännät?... Kyllä minä
+niille näytän!
+
+Juha tuli luo ja pyyteli sisään.
+
+-- En minä sinusta, ähisi Santtu, -- sinä tulet itse minun perässäni.
+Usko pois: vievät ne sinultakin talon! Mutta sen vanhan Juutaksen minä
+tahtoisin nähdä! Tuletkos ulos harvahammas! Kukas tuon helvetin krouvin
+tänne laittoi, jollet sinä? Kuka perkelettä elättää omalla pellollansa,
+jollet sinä... Se on perkele ja se on punainen!... Itse sinä sen olet
+sanonut... Mutta minä haastan sinut oikeuteen, kun taloni menee...
+kuuletkos! Ei kukaan anna rahaa, ei saa irti hyvällä eikä pahalla...
+Tulettänen perkele huutaa taloni... Se on sinun syysi, peijakas...
+
+Santtu oli tullut rappusille asti. Siinä hän pui nyrkkiään seinään.
+Vihdoin hän purskahti itkuun ja iski päänsä pihtipieleen.
+
+Vanha Joutsia ei ollut yrittänytkään häntä keskeyttää. Hän oli
+kuunnellut neuvottomana, lakitta päin, harvat harmaat hiukset pystyssä.
+Kerran oli hänen sisunsa jo yrittänyt nousta, mutta kun Simola sitten
+oli purskahtanut itkuun, oli häneltä taasen mennyt kurssi. Vihdoin
+häntä kuitenkin rupesi hävettämään, että hän seisoo tässä mykkänä ja
+antaa toisen haukkua kuin koiran.
+
+-- Että kehtaatkin syyttää muita! huusi hän ja silmät kiiluivat päässä.
+-- Kuka sinun kurkkuusi on kaatanut viinat? Minäkö? Sinä itse! Syytä
+itseäsi! Kuka sinun käski yöt päivät istua Tulettänessä? Oma syysi!
+
+-- Oma syysi! ärjyi humalainen ja kyyneleet valuivat virtoina alas
+hänen poskiaan. Hän oli muutenkin läpimärkä ja hänen yllään oli hienot,
+mustat vaatteet. -- Kuule, Eerikki Aaprahaminpoika, muistatkos, että
+minun ja Simolan tyttären häitä juotiin juuri silloin, kun krouvari
+tähän pitäjään tuli. Sekin oli tanssaamassa niissä häissä!... Silloin
+ei ollut talossa yhtään velkaa... ja nyt menee talo! Se sen ostaa se
+kisälli, jolla ei silloin ollut oikeita vaatteitakaan selässä! Se on
+sinun syysi, Eerikki Aaprahaminpoika... sinä toimitit krouvin tänne...
+Ja minä kiristän vielä sinulta ne rahat... vaikka vasta viimeisellä
+tuomiolla... Kun vievät taloni! Kun vievät taloni!
+
+Viime sanat huusi hän mylvien niin kuin eläin, joka on eksynyt karjasta
+ja joka huutaa hädissään.
+
+Juha seisoi kuin lyötynä. Hän ei kuullut eikä nähnyt mitä hänen
+ympärillään tapahtui. Silmät olivat kuin naulitut Santtuun. Ja kun tämä
+lähti hoippumaan poispäin, seurasi Juha häntä vaistomaisesti. Santtu
+paiskasi kumoon sälykopan, jonka piiat olivat käsistään päästäneet
+tiepuoleen, läjäytti portin kiinni perässään ja suuntasi kulkunsa
+Tulettäneen.
+
+Juha jäi pihamaalle seisomaan. Satoi kylmää, lumensekaista vettä. Ei
+Juha huomannut nostaa kaulustaankaan.
+
+Sinne se menee, vaikka vasta kirosi koko paikkaa. Mikä siinä on, että
+hänen pitää sinne mennä?
+
+"Vievät ne sinultakin talon!" kaikui Juhan korvissa ikään kuin piskaa
+olisi vingutettu... Kai ne vievät... Kai ne vievät... Juhan pintaa
+karmi. Ei hän niin itsestään välittänyt, mutta olihan tämä Annastiinan
+kotitalo.
+
+Vanha Joutsia nauroi portailla.
+
+-- Juha, kuules, huusi hän, -- mitä sinä seisot siinä sateessa? Tule
+tänne katsomaan! Se menee suoraa päätä Tulettäneen.
+
+Juha jää sateeseen seisomaan. On kuin rajuilma menisi hänen päänsä
+päällitse. Sadepisarat rapisevat äänekkäästi ikään kuin olisivat
+herneitä. Lumisohjon alta paistaa maankarvainen rapakko ja kellahtava
+nurmi. Juha tuijottaa eteensä maahan. Hän ei näe muuta kuin lumisohjon
+eikä hän muista, missä on. Ei hän tiedä, että seisoo Joutsian pihalla.
+On kuin hänen ympärillään huojuisi puita myrskyssä. Ilma on täynnä
+parkua ja naurua. Toiset parkuvat, valittavat, heristelevät nyrkkiä ja
+kiristelevät hampaitaan. Toiset nauravat, huutavat, tanssivat...
+
+Mikä on viskannut hänet, oudon ihmisen, tänne myrskyyn ja hammasten
+kiristykseen? Ei hän osaa parkua eikä hän osaa nauraa. Ei hän jaksa
+seisoa myrskyn piiskattavana. Hänellä on aina ollut koti. Siellä on
+ollut lämmin, siellä on ollut hiljaista. Ei hän muuta pyydä kuin elellä
+kodissa hiljakseen...
+
+Pakene, pakene, poika!
+
+Joudu kotiin!
+
+Se on kuin Helenan ääni... Tai Marjaanan ääni... He huutavat kaikki...
+Sisaret kutsuvat kotiin...
+
+Jotkut toiset yhä nauravat ja parkuvat... Täytyy riuhtaista jalat
+maasta. Pakoon, pakoon!
+
+Äkkiä Juha huomaa missä hän on.
+
+Vesi valuu alas hänen kasvojaan, silmäripsiin ja kulmakarvoille on
+kokoontunut lunta. Hartiatkin ovat ihan valkeinaan sohjoa. Kädet ovat
+märät ja kankeat kylmästä.
+
+Entä jos se onkin totta, lentää äkkiä hänen päähänsä, -- että kauppias
+vahtailee tätä Joutsiaa? Mutta mitä hän tekisi kaiken maailman
+taloilla?... Voisi tahtoa manttaalialaa lisää, että saisi pitemmän
+viinanpolttoajan... Ja Joutsia on paremmalla paikalla kuin kaikki muut
+talot täälläpäin... Annastiinan vanhemmat joutuisivat maailmalle. Ja
+Juha ja Annastiina saisivat Rasosta katsella, miten kauppias täällä
+elämöi...
+
+Ihan tässä menee sekaisin!
+
+Juha ravisteli vaatteitaan ja läksi sisään. Kuin lymyten riensi hän
+keittiön läpi makuukamariin. Siellä oli hänen piironkinsa, siellä
+riippuivat seinällä avaimet, suuria avaimia ja pienempiä avaimia --
+kaikki hänen isännyytensä merkit.
+
+Niin, niin, mikäs niitä olisi ollut pidellessä, jos olisi ollut
+toinen luonto. Mutta kun olisi tahtonut hiljalleen elää ja piti elää
+ainaisessa sodassa!
+
+Ajatuksissaan hän otti taskustaan avaimen, väänsi auki piirongin
+lukon ja päästi levyn alas pöydäksi. Itsestään kädet menivät
+vasemmanpuoleiselle alalaatikolle, vetivät sen auki ja asettivat
+pöydälle pinkan papereita. Niiden päälle painui mies ja rupesi
+tavailemaan: Härmed upplåter jag gästgifverihållningen vid Keihäsjärvi
+gästgifveri åt handlanden Gustaf Hallbom från denna by... Sitä
+paperia oli pitkälti. Yhdeksässä eri pykälässä oli määräyksiä ja
+alla oli Eerikki Aaprahaminpojan nimi ja puumerkki sekä Sandin ja
+Liljebladin nimet. Muut paperit, joita oli paksu pinkka, alkoivat
+kaikki suunnilleen: Utdrag ur protokollet hållet vid lagtima
+häradshöstetinget... Ne olivat käräjäkirjoja. Vanha Joutsia oli kyllä
+koettanut käräjöidä, vaikkei siitä ollut mitään hyötyä ollut.
+
+Jos edes ymmärtäisi tuon kontrahdin sisällön! Vaan mitähän apua
+siitäkään olisi: käänsihän Nylanteri sen hänelle kerran, muistaahan
+hän selvästi, mitä siinä oli... Niin, siinä annetaan Hallpumille
+oikeus asua Tulettänessä neljäkymmentä vuotta. Eri pykälissä on sitten
+mainittu eri etuuksia. Saa niistä vähän selvääkin, kun näkee sellaisia
+sanoja kuin gästgifveri, potatisland, Hongisto äng, hållhage, Niemelä
+torp, vagnslider, kammaren, kakelugn ym. Kyllä Juha niitä pykäliä
+on tutkinut. Hän osaa miltei ulkoa koko kontrahdin. Ensimmäisessä
+pykälässä sanotaan, että vuokralainen vapaasti saa käyttää ne kaksi
+tynnyrinalaa peltoa, jotka ovat hänen huoneittensa piirissä ynnä
+perunamaan; lisäksi viisi ladonmaata Hongiston niitystä sekä läntisen
+puoliskon Joutsian taloon kuuluvasta hollihaasta ja Niemelän torpan.
+Toinen pykälä sisältää, että Hallpumin käytettävinä ovat kaikki
+kestikievarihuoneet. Isäntä sitoutuu korjaamaan ja laudoittamaan
+eteisen, rakentamaan ja sisustamaan tilavan vaunuliiterin, panemaan
+hollituvan täyteen kuntoon ja laittamaan kestikievarikamariin uuden
+uunin. Hallpumin taas on omalla kustannuksellaan rakennettava uusi
+rakennus, johon sisältyy sali, kaksi kamaria, keittiö, keittiökamari
+ja kellari keittiön alla. Tähän rakennukseen sitoutuu isäntä omasta
+metsästään vetämään hirret, kattotuohet, sammaleet, hiekan, saven ym.
+tarpeet, ja Hallpumin on siitä maksaminen isännälle 150 ruplaa hopeassa
+siten, että ensi vuonna suoritetaan 20, toisena 30, kolmantena 50 ja
+neljäntenä 50.
+
+Kolmas pykälä: Hallpumin on pidettävä kunnossa kestikievarihuoneet.
+Jos kuitenkin uusia tarvittaisiin, rakentaa isäntä ne omalla
+kustannuksellaan.
+
+Neljäs pykälä: Kauppias saa talon maalta laitumen yhdelle hevoselle,
+kahdelle lehmälle ja viidelle lampaalle.
+
+Viides pykälä: Polttopuut, aidakset, lehdet ynnä muut puutarpeensa saa
+vuokralainen ottaa talon maalta. Niin ikään saa hän käyttää hyväkseen
+ne kaksi syltä kuivia koivuhalkoja, jotka pitäjän muut talot ovat
+velvolliset kestikievarinpitäjälle tuomaan.
+
+Kuudes pykälä: Kauppias on oikeutettu käyttämään tietä, joka vainion
+halki vie rantaan sekä rantaa pyykintekoon ym.
+
+Seitsemäs pykälä: Kaikkien näiden etujen nauttimisesta on vuokralaisen
+maksettava kaiken kaikkiaan 5 hopearuplaa vuodessa, ja on hän sitä
+paitsi velvollinen omalla vastuullaan pitämään kestikievaria. Ja kestää
+tämä kontrahti 40 vuotta puolipaastosta tätä vuotta puolipaastoon
+vuotta... Se on pitkä, epäselvä pykälä. Sitä eivät lakimiehetkään ole
+ymmärtäneet, koska riidat siitä ovat tulleet eri tavalla ratkaistuiksi.
+Saatikka sitten Juha. Niin, niin se on!
+
+Siinä kauppias istuu, ei suostu lähtemään hyvällä eikä pahalla. Ei auta
+ajatella mitään muutosta parempaan päin. Tämä elämä tulee kaiketi vain
+yltymään.
+
+Neljäkymmentä vuotta, joista on kulunut kahdeksan...! Jos niiden
+kolmenkymmenenkahden päähän pääsee, niin nuoruus on mennyt, miehuus
+mennyt -- jäljellä ukko-rahjus.
+
+Ja koko aika samaa kärsimystä. Ei yhtäkään vapauden päivää!
+
+Jos raastaisi rikki koko paperin. Jos iskisi siihen kyntensä ja
+hampaansa!... Kuinka silmissä mustenee ja kuinka pimeäksi käy sielussa,
+kun sellaisia ajattelee! Jumala...! Eikö sinulla ole yhtään armoa...?
+Kun sinä annoit pappisikin olla osallisena tämän kontrahdin teossa!
+
+Tämä asia on vieroittanut Juhaa Jumalasta. Se tekee, ettei hän saata
+kirkossakaan rukoilla kuten ennen. Ja se on hänelle ehkä kaikista
+kovinta.
+
+Annastiina seurasi hätäännyksissään oven takana miehensä oloa.
+Kuinka kovasti hän hengitti! Jokohan hän olisi nukkunut ja ruvennut
+kuorsaamaan? Eikä vaimo olisi tahtonut huoneeseenkaan mennä, sillä
+hän oli monesti huomannut, ettei Juha siitä pitänyt, että tultiin
+huoneeseen, kun hän oli ajatuksissaan tai katseli papereitaan. Ja
+niitä papereita kai hän taasen katseli, koska piirongin saranat olivat
+narisseet. Voi kuitenkin sitä kontrahtia!... Eikä Annastiina enää
+saanut olluksi, vaan raotti ovea...
+
+Juha oli suullaan paperin päällä eikä kuullut, vaikka ovi narahti.
+Hänen hiuksensa olivat pörröllään, otsa käsien varassa, silmät kiinni.
+Ja hengitys kävi omituisen työläästi. Ei Annastiina ymmärtänyt,
+juoksisiko hän hakemaan apua, koettaisiko hän herättää miestänsä vai
+jättäisikö hänet siihen. Mutta hänen epäröidessään Juha avasi äkkiä
+silmänsä ja nosti päätään.
+
+Hänen kasvoilleen nousi kuuma puna ikään kuin hän olisi hävennyt ja
+Annastiinan tuli vaikea olla, niin kuin hän olisi ollut pahanteossa.
+
+-- Heitä jo se kontrahti, sopersi hän. -- Sinä menet vallan sekaisin,
+jos sinä sitä aina ajattelet. Kärsittävä se on loppuun saakka. Ei siitä
+mihinkään pääse!
+
+Juha nousi, pani pois paperit ja lukitsi kaapin. Ja sen jälkeen hän
+kävi vaimolleen entistä umpimielisemmäksi. Ei hän torunut, ei hän
+sanonut nuhteen sanaa, ei hän edes katsonutkaan pahasti. Mutta hänen
+mielessään eli taasen se kauna, joka Annastiinalle teki enemmän pahaa
+kuin nuhteet.
+
+Juha ajatteli: mikä sinun on puhuessa! Voit käskeä kärsimään! Sinä olet
+kaiken ikäsi asunut kestikievarin nurkalla. Toista on minun. En minä
+voi nähdä tappelua enkä toraa. Sitä sinä et ajattele.
+
+Annastiinan mielessä liikkui: Juha voi tuskastua ja ikävöidä pois.
+Sillä tämä ei ole hänen kotitalonsa. Ei hän ajattele, miltä minusta
+tuntuisi muuttaa pois... Mutta murjottakoon nyt aikansa, ehkäpähän
+joskus lakkaa, kun en ole huomaavinani.
+
+Annastiinalla oli köykäisempi luonto. Hän unohti helpommin.
+
+-- Jos sinä sieltä Simolan huutokaupasta, sanoi hän Juhalle, --
+ostaisit sen kaappikellon, joka niillä on ollut salissa. Se olisi niin
+mukava täällä.
+
+Juha säpsähti ajatuksissaan. Sillä hänelle oli liian kiusallista
+ajatellakin koko huutokauppaa, saatikka sitten mennä sinne.
+
+-- Jos menee halvalla, lisäsi Annastiina. -- Ja kyllähän siellä voisi
+olla muutakin sopivaa tavaraa. Mutta se kello olisi oikein tarpeellinen.
+
+Paljon Simolaan näkyi menevän väkeä.
+
+Juha läksi kuin läksikin joukkoon. Eikä sopinut paremmin kuin että
+hän Tulettänen portilla sattui yhteen Hallpumin kanssa. Hän olisi
+mieluimmin kääntynyt takaisin, niin vastenmielistä hänestä oli
+nähdä kauppias. Hän oli jo laskettamaisillaan valheen, että menee
+riihirakennuksilleen, mutta muisti olevansa pyhävaatteissa. Hallpumi ei
+olisi uskonut.
+
+He astelivat siis rinnan. Kauppias oli ystävällinen ja liukas kuten
+ainakin ja nauroi omille sukkeluuksilleen. Juha sanoi silloin tällöin
+sanan sekaan ja oli kaiken aikaa oudossa ahdistuksessa.
+
+-- No, sanoi hän vihdoin, -- kauppias aikoo kai nyt ostaa talon?
+
+-- Talonko? huudahti Hallpumi. -- Simolanko? Ei, hyvä isäntä. Millä
+minä sen ostaisin? Ja mitä minä sillä tekisinkään? Se on niin syrjässä.
+Olisipa edes niinkuin tämä Joutsia...
+
+Sanat luisuivat vahingossa hänen suustaan eikä hän saanut niitä
+takaisin, vaikka itsekin taisi katua varomattomuuttaan. Hän rupesi
+kiireesti sopertamaan, että eihän Simolassa ole metsääkään. Mutta
+nuori isäntä oli ehtinyt kuulla sanat ja ne jäivät kuin polttoraudalla
+painetuiksi hänen sieluunsa.
+
+-- Tällaisella paikalla ei taloja olekaan! ihaili kauppias. -- Olipa se
+oikein onni, että minäkin jouduin tähän asumaan.
+
+Ei Juhasta enää lähtenyt irti mitään. Yksin sai kauppias puhella. Hänen
+tarkoituksensa oli käynyt Juhalle selväksi: Joutsiaa hän kyttäili. Pian
+kai Joutsian edessä oli tällainen, samanlainen huutokauppa.
+
+Jota likemmä Simolaa tultiin, sitä synkemmäksi kävi Juhan mieli.
+Portille hän pysähtyi: ei ollut halua mennä pihan piiriin. Miehet
+siellä remusivat kuin markkinoilla ainakin, tupakoivat ja näyttivät
+tyytyväisiltä. Simola itse oli seassa, kulki lakitta päin ja tarjoili
+tupakkaa. Oli hän jo jonkin verran humalassa. Kun hän läheni aitaa,
+jonka taakse Juha oli pysähtynyt, pelästyi Juha niin, että hän kääntyi
+ympäri ja riensi tielle. Hän ei saanut katselluksi Simolaa kasvoihin.
+Hän pelkäsi, että Santtu taasen rupeaisi huutamaan niinkuin eilen:
+taloni vievät! taloni vievät!
+
+Päästyään jonkin matkan päähän hiljensi Juha askeliaan ja hänen
+mieleensä tuli kysymys: miksi olivat kaikki muut iloisia ja tyytyväisiä
+-- minä vain kuljen kuin haamu, minä en osaa nauraa enkä puhella,
+tuskin saan toisen kysymykseen vastatuksi? Mikä minun on? Miksi minä
+olen toisenlainen kuin muut?
+
+Hän ei osannut vastata kysymyksiinsä.
+
+Ahteen päällä tuli veli, Rason isäntä vastaan. Hän tahtoi Juhaa
+rattailleen, huutokauppaan hän tietenkin oli menossa. Juhasta tuntui
+ensin siltä kuin hänen olisi pitänyt puhua kaikesta veljensä kanssa,
+mutta samassa hän ymmärsi, ettei veli häntä käsittäisi. Ja hän jatkoi
+yksinään matkaa kotiin päin.
+
+Minä olen toisenlainen kuin muut, ajatteli hän. Kallekin on aivan
+toista maata. Kalle on iloinen -- ja iloinen minäkin olin ennen.
+Mikä minulle on tullut? Olenko hullu? Jokin minua kiusaa -- mikä se
+oikeastaan on?
+
+Annastiina tuli heti kysymään kelloa ja puhkesi valittelemaan, kun ei
+sitä ollut.
+
+-- Voi, voi, jos se menee kuinkakin halvalla ja jos joku toinen sen
+huutaa! Se olisi meillä ollut niin tarpeellinen... Kun minun aina
+on tehnyt sellaista mieleni, jo silloinkin, kun minä sitä Simolassa
+katselin... Vieläköhän minä ehtisin huutokauppaan, jos paikalla
+lähtisin?
+
+Ja Annastiina panee todella pyhävaatteet ylleen ja lähtee huutokauppaan.
+
+Pellolla Juha odottaa häntä kotiin: hän pelkää sitä kelloa! Kunhan joku
+toinen olisikin ehtinyt sen ostaa!
+
+Mutta Annastiina sen huutaa, halvalla huutaakin, ja Joutsiaan se
+tuodaan. Juhasta se on kuin varastettu tai muu onnettomuutta tuottava
+kappale. Se on lakkaamatta muistuttamassa hänelle Simolan väen
+onnettomuutta.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Hallpumi rupesi silminnähtävästi etsimään nuoren isännän seuraa. Yhtä
+mittaa oli hänellä olevinaan asiaa Joutsiaan.
+
+-- Isäntä kävisi nyt meillä! sanoi hän sanomistaan.
+
+Juhaa kiusasi hänen pyytämisensä ja hänen kasvoihinsa oikein koski, kun
+hänen piti näyttää ystävälliseltä kauppiaalle. Hän koetti tätä kaihtaa
+missä ikinä voi, mutta useinhan he sattuivat yhteen.
+
+-- Menisit nyt, sanoi Annastiina, -- joskus Tulettäneen. Näkisit
+ihmisiä ja virkistyisit vähän.
+
+Joskus Juha meni. Mutta mikä lieneekin ollut: ei hän virkistynyt.
+Varsinkin jäljestäpäin oli paha olla ja hävetti. Mitä ihmettä hän
+oikeastaan häpesi? Ei ollut mitään syytä.
+
+Hänellä oli paha, onneton luonto.
+
+Silloin se varsinkin tuli näkyviin, kun pappi, Nylander ja Liljeblad
+eräänä iltana olivat Joutsiassa vieraina.
+
+Istuttiin salissa, tehtiin totit, nauru rämisi, maailman asiat
+juteltiin poikki ja halki, vanha Joutsia oli kuin taivaassa.
+
+-- Mitä Haimalaan kuuluu? kysäisi pappi äkkiä Juhalta ja nauroi sitä
+kysyessään.
+
+Juha hämmästyi hänen rohkeaa kysymystään. Koko maailma tiesi, että
+Helenaa vartioitiin kuin mielipuolta, häntä täytyi pitää lukkojen
+takana, muuten hän olisi karannut entiseen kotiinsa tai hukuttanut
+itsensä. Yökaudet hän käveli suuressa salissa ja puheli Haimalan
+rouva-vainajan kanssa -- eikö pastori ollut kuullut mitään näistä
+asioista vai koiruuttaanko hän kysyi?
+
+Puna leimahti Juhan kasvoille, mutta hän hillitsi itsensä ja vastasi:
+
+-- Ei mitään liiemmäisiä.
+
+-- Joko on tiedossa perillisiä? jatkoi pastori ja nauroi taasen.
+
+Suonet Juhan ohimoilla tulivat täyteen verta ja käsi pusertui nyrkiksi.
+Mutta hän sai sentään vastatuksi:
+
+-- Ei maar vielä...
+
+Pastoria suututti vastauksen lyhyys ja väkinäinen ilme Juhan kasvoissa.
+
+Juha koetti kyllä parastaan. Hän istui herrojen joukossa ja kehoitti
+heitä ottamaan lasia, mutta heidän remunsa vaikutti häneen ikään kuin
+olisi syydetty lokaa hänen silmilleen. Huomasivat sen herratkin, eivät
+he tahtoneet päästä oikealle juomatuulelle. Nuori isäntä vaikutti
+heidän joukossaan kuin kylmä kivi, joka upotetaan käyvään sahtiin.
+
+-- Hitto vieköön, virkkoi pastori ruotsiksi Liljebladille, -- mikä
+ikävä ihminen se on tuo nuori isäntä! Se on ihan kuin personifoitu
+hammassärky. Aina kärsivän ja tuskastuneen näköinen, ei koskaan mitään
+elämäniloa, ei koskaan mitään repäisevää naurua ja antautumista
+elämään. Aina samaa kitkutusta ja nutuutusta... Äh, en minä jaksa sitä
+katsella!
+
+-- Hän on niitä kelpo ihmisiä, niitä malli-ihmisiä, vastasi Liljeblad.
+-- Kyllä niistä nimismiehelle on vähimmin vastusta. Niistä voi
+suorastaan olla apuakin. Ne ovat aina jonkinlaisia poliiseja.
+Nimismiehen kannalta katsottuna on hyvä, että niitä on! Mutta myönnän
+minä, etten viitsisi valita niitä vieraikseni, jos mielisin viettää
+hauskan illan! Hahhahhah!
+
+-- Äh! sanoi pappi. -- Minä en viitsi katsella niitä kirkossakaan.
+Sinnekin ne tuovat sellaisen ikävystyttävän harmauden, että
+tukahuttaa... Sellainen ihminen, joka ei koskaan horjahda minnekään
+päin, jolla ei koskaan ole syytä katua mitään, joka aina saattaa olla
+tyytyväinen itseensä ja vain tuomita muita -- se on oikein ihmisen
+irvikuva ja sitä vastaan minä aina tulen taistelemaan, sillä se on
+pahempi sekä Jumalan että ihmisten edessä kuin julkein pahantekijä.
+
+-- Voi ehkä ymmärtä jotakin! huomautti Nylander, joka oli puhellut
+vanhan isännän kanssa.
+
+Juha oli nimittäin läsnä, istui saman pöydän ääressä ja katseli kaiken
+aikaa puhujiin. Kyllä hän huomasi, että herrat kiihtyivät ja hiukan
+häntä epäilytti pastorin ääni, mutta ei hän käsittänyt, mistä he
+riitelivät.
+
+-- Ymmärtäköön! viskasi pastori vastaukseksi Nylanderin varoitukseen.
+-- Yksi ainoa sellainen ihminen tuottaa enemmän vahinkoa kuin kymmenen
+varasta, sillä se levittää ympärilleen sitä sellaista tukahduttavaa,
+harmaata mallikelpoisuutta. Aaaa! Jumal'avita, pahin juopporenttu,
+pahin varas on minulle mieluisampi...
+
+-- No mutta kiihdythän sinä nyt ihan turhanpäiten, selitteli Liljebdad.
+-- Tämä mies, jota sinä tässä sätit, on ihan vaaraton. Se on lauha kuin
+lammas ja tyhmä kuin pässi. Ei se ketään ihmistä vahingoita.
+
+-- Mutta se on ensimmäinen laatuaan tässä seurakunnassa ja se on
+jo ehtinyt pilata monen hetken minulta... Minä huomaan, etten voi
+kärsiä sitä miestä! Enhän minä enää saa olla rauhassa missään. Aina
+on vastassani hapan naama. Muistatteko miltä hän näytti Simolan
+huutokaupassa? En minä ikinä unohda sitä naamaa, joka tuijotti sieltä
+aidan takaa. Olisi vähintään luullut huutokaupan olevan hänen omassa
+kodissaan.
+
+-- Että nyt viitsitte! huusi Nylander suomeksi.
+
+-- Mistäs herroille tuli kina? sanoi vanha Joutsia ja kohotti lasiaan.
+-- Juodaan nyt pois tätä Hallpumin parasta.
+
+-- Ne hullut, selitti Nylander, -- riitelevät siitä, onko parempi että
+seurakunnassa on juoppoja ja roistoja vaiko kelpo ihmisiä.
+
+Juha avasi harmaat silmänsä ja vei katsettaan vuoroin pastoriin,
+vuoroin Liljebladiin. Saattoi huomata, kuinka hartaasti hän koetti
+tunkea tuon vieraan kielen taa, joka seinänä oli häntä vastassa.
+
+-- Eipäs olekaan, huudahti nimismies, -- kysymys siitä. Vaan pastori
+tässä sanoo, että suurin syntinen joka katuu, on parempi Jumalan edessä
+kuin itsevanhurskas ihminen.
+
+Pastori purskahti nauruun ja joi lasinsa pohjaan. Juha katsoi häneen
+kummastuneena. Niin vakavista asioista oli ollut puhe, ja noin hän
+nauroi.
+
+-- Niinhän Jumalan sanassakin luetaan, sanoi Juha. -- Mutta syntisen
+täytyy myöskin koettaa tehdä parannus, lisäsi hän.
+
+-- Emmehän me nyt, helkkarissa, ole kirkossa! huudahti Nylander.
+-- Sinä saat, veli Sand, ensi saarnassasi selittää nämä asiat...
+Tahdotteko kuulla, mitä entinen rovasti sanoi, kun häistä meni suoraa
+päätä hautajaisiin...?
+
+Nylander kertoi ja vanha Joutsia, nimismies ja henkikirjuri itse
+nauroivat jutulle haljetakseen. Mutta pastori ja nuori isäntä olivat
+jääneet ulkopuolelle heidän nauruaan. He olivat pysähtyneet katsomaan
+toisiinsa. Pastorin puolelta oli katse kylmä ja kalsea, täynnä
+ylenkatsetta ja ivaa, Juhan puolelta epäilevä, arka ja ennen kaikkea
+hämmästynyt.
+
+Mitä... mitä ihmettä pastori tarkoitti?
+
+Juhan posket kävivät kuumiksi, mutta hänen katseensa oli jo aivan tyyni
+ja hänen äänensä ystävällinen, kun hän kysyi:
+
+-- Mitä pastori katselee?
+
+Pastorin silmissä leimahti ikään kuin hänen olisi tehnyt mieli vetää
+nuorta miestä korville. Mutta hän vain heilautti päätään ja suupielet
+värähtelivät.
+
+-- Eikö ole lupa katsella?
+
+Juha kävi hämilleen.
+
+-- Totta kai... Eihän silmä osaa vie. Mutta minä ajattelin vain...
+
+Herrat eivät viipyneet kauan. Pastori oli kaiken iltaa ollut ärtyisä
+ja tahtoi pois aikaisin. Juha mietiskeli pitkin yötä, mitä herrat
+oikeastaan olivat tarkoittaneet. Kyllä hän oli huomannut, että pastori
+oli hänelle suutuksissa. Mutta mistä?... Vaikka koko se sanakiista
+olisi tarkoittanut häntä!... Häntäkö he pitivät roistona, vai
+olisivatkohan pitäneet sitä itsevanhurskaana?
+
+Juha ei ymmärtänyt.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Pari päivää ennen jouluaattoa tuli Hallpumska Joutsiaan maksamaan
+vuokraa. Huppuliina hartioilla hän istuutui kyökin penkille ja kertoi,
+että Hallpumi itse on kipeänä, muuten hän kyllä olisi tullut itse.
+
+Siinä sitä oli näkemistä, kuinka eukko kaivoi kukkarostaan esille sitä
+viittä hopearuplaa ja kuinka se laskiessaan rahoja pöydänkulmalle
+mourusi ja naukui kuin vanha kissa.
+
+-- Tulin tässä tätä arentia tuomaan. Jaa, jaa... niin kovassa kuin se
+raha näihin aikoihin on! Monta askelta on siinäkin saanut ottaa, ennen
+kuin tämänkin rahan on saanut kokoon! Ihmiset ovat köyhiä, eivät ne
+jaksa ostaa, ja jos velaksi annat, niin sinne jää -- eivät maksa!...
+Luullaan, että sillä sellaisella liikkeellä kuin meidän on, rikastutaan
+-- kuinkas sillä voi rikastua, kun niinkin halvalla antaa kuin meillä
+annetaan!
+
+Hallpumska vietiin saliin ja hänelle tarjottiin kahvia. Siinä hän
+vilkuili ympärilleen ja naukui:
+
+-- Jaa, tuo on tuo kello sieltä Simolan huutokaupasta. Muistan
+minä, kuinka se siellä salin seinällä käydä naksutti. Paljoonkos se
+nousikaan?... Jaa, no ei se sitten kallis ollut... Kuuluu taas se
+emäntä olevan niin huonona sairaana. Mikä lienee sellainen tauti, että
+se niin kaikkia pelästyelee. On taitanut sitäkin surra, kun sillä
+lailla joutuivat pois talosta...
+
+Juha vastaa jollakulla harvalla sanalla hänen puheisiinsa ja tekee
+mielessään sen päätöksen, että jos hän vielä vuoden päästä elää ja on
+täällä Joutsiassa, niin ainakin hän pakenee pois kotoa siksi päiväksi,
+jolloin Hallpumin väet tulevat maksamaan vuokraa. Tulettäneläiset
+kävivät hänestä päivä päivältä vastenmielisemmiksi.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kevättalvesta tuli Akseli kotiin. Hän ajoi kaupungin kyytihevosella
+kuin hieno herra ja herran näköiseksi hän todella oli käynyt, tuskin
+häntä saattoi tunteakaan. Hän kävi tohvelipalttoossa ja kalosseissa ja
+kädessä oli sateenvarjo. Morsiamen kehui itsellään olevan, rikkaan ja
+kauniin. Hän oli ollut suuren tukkiyhtiön asiamiehenä ja sama yhtiö oli
+antanut hänen toimekseen koluta puhtaiksi maat Keihäsjärven ympärillä.
+
+Annastiinalle tuli Akselista paljon vaivaa, sillä ei hän enää tyytynyt
+syömään keittiön pitkässä pöydässä muitten kanssa. Hän tahtoi arjet,
+pyhät syödä valkealta liinalta porstuanperäkamarissa ja aina piti
+pöydässä olla voita ja pyhäruokaa.
+
+Alussa koetti Annastiina noudattaa hänen mieltänsä, ettei tulisi
+riitaa. Mutta riita tuli sittenkin, sillä Akseli haki sitä ja loukkasi
+nuorta isäntää minkä kerkisi.
+
+Ei ollut Juhalle mieluista katsella tuota väkevää nuorta miestä, joka
+kaiket päivät venyi sängyssään tai istui Tulettänessä, pappilassa tai
+Liljebladilla. Vihainen oli isäkin pojalle.
+
+Kello kuuteen aamulla hän kerrankin odotti Akselia juomaan kahvia,
+mutta kun ei poikaa silloin kuulunut, karkasi hän tämän kamariin,
+hakkasi ovia niin että paikat jyskivät ja huusi:
+
+-- Nousetkos, nulikka! Jos et laita itseäsi jalkeille, särjen oven ja
+lyön sinulta kintut poikki.
+
+-- Mitäs se kehenkään kuuluu, mitä minä teen? kuului Akselin ääni
+vastaan. -- Minä teen mitä tahdon enkä tottele ketään.
+
+Kalpeana seisoi Juha pihassa ja kuunteli elämää. Hänen niskansa
+kumartui ja hänen päänsä painui alas. Vihdoin hän kiireesti läksi
+hevostalliin. Sinne ei toki kuulunut mitään. Siellä sai silitellä Pekan
+hienoa karvaa ja tietää, ettei tarvinnut kuulla toraa. Oli se onni,
+ettei Pekka osannut puhua. Ties miksi se täällä olisi oppinut!
+
+Ei vanha Joutsia ollut vävypoikaansakaan ensinkään tyytyväinen.
+
+-- Ei sinussa vain näy olevan miestä saamaan pois tuota kauppiasta
+tuosta! nalkutti hän. -- Ja siinä toivossa minä sinut kumminkin
+tänne otin. Etkös sinä näe, kuinka hän rikastuu? Ja me köyhdymme
+köyhtymistämme. Mutta se ei koske sinuun, ei yhtään! Ei hänellä enää
+ole vaivaa kestikievaristakaan, mutta kaikki edut pitää entisellään, ei
+anna pois edes hollitupaa!
+
+Mitäpä Juha sitten tällaiseen puheeseen saattoi vastata? Ei mitään!
+
+-- Noo, sanoi vanha isäntä ilkeästi. -- Jollei sinussa ole miestä, niin
+ehkä vielä olisi minussa!
+
+Ja hän löi rintakoppaansa, jotta rämähti.
+
+Se oli se kontrahti, joka piteli... Jos, jos saisikin hävitetyksi
+koko kontrahdin... Se ei maar olisi synti eikä mikään, jos repisi
+sellaisen paperin. Viekkaudella he panivat hänet sen kirjoittamaan --
+viekkaudella hän sen hävittää. Sellaisesta teosta hän kyllä vastaa
+viimeisellä tuomiollakin. Ei se ole synti eikä mikään.
+
+Vanhuksessa kypsyi vähitellen luja päätös, että hän repii sen. Hää!
+Sillä lailla hän sen punaisen pirun tuhoaa! Kauppias aikoo tuhota
+Joutsian, mutta hän ehtii ennen! Kunpa vain tietäisi, missä hän sitä
+paperia säilyttää! Missäs muualla kuin keltaisessa piironki-romossaan!
+
+Eerikki Aaprahaminpoika istuili taasen ahkerasti Tulettänessä.
+Simolan Santtu -- hän se niin ikään aina vain siellä joi. Millä
+tuo nyt enää joikaan? Eihän hänellä enää mitään ollut!... Eerikki
+Aaprahaminpoika oli päättänyt pitää kauppiasta silmällä ja hän vilkuili
+tarkasti hänen liikkeitään, kun hän mittaili sokeria, saippuaa,
+tupakanlehtiä ja viinaa, ja varsinkin kun hän kävi piirongillaan
+vaihtamassa rahoja. Siinä piirongissa paperit varmaan olivat!...
+Mutta liian lyhyt oli aika, jolloin Eerikki Aaprahaminpoika jaksoi
+pysyä vakoilijamietteissään, sillä niin pian kuin hän joi, unohti hän
+päätöksensä. Kun hän seuraavana päivänä heräsi sängyssään, muistui
+kontrahtijuttu taasen hänen mieleensä ja häntä harmitti, ettei hän
+ollut pannut päätöstään täytäntöön. Mutta jota kauemmaksi aika venyi,
+sitä enemmän hänen mielensä lauhtui ja kaiketi hän taas olisi kokonaan
+unohtanut kostotuumansa, jollei Hallpumi eräänä päivänä olisi palannut
+kaupungista, tavattoman suuri kuorma reessä.
+
+Vanhus seisoi tiellä ja katseli, kuinka hevonen kammertamalla kulki
+eteenpäin.
+
+Silloin karkasi salamana hänen päähänsä: mitähän kauppias taasen
+vedättää kotiin? Juomiako? Tietenkin! Ja kaikkinaista muutakin tavaraa,
+jolla hän taasen nylkee rahaa vaivaisilta syntisiltä.
+
+Sinä iltana läksi vanhus Tulettäneen siinä varmassa päätöksessä, että
+nyt, nyt hän kuitenkin hävittää kontrahdin!
+
+Sattui tulemaan oikea sudenilma. Krouvikamari oli ihan tyhjänä, ei
+edes Simolan Santtukaan ollut uskaltanut lähteä liikkeelle. Hallpumin
+väet olivat tyhjentäneet laatikkoja ja permannolle oli jäänyt
+oljen- ja heinänrippeitä. Kauppias oli väsyksissä, äreällä päällä
+ja jonkin verran humalassa. Vanha Joutsia istuutui pöydän ääreen,
+selin keisarinkuviin ja sotaherroihin, ja iski silmänsä piironkiin.
+
+-- Mitäs isäntä pitää tästä uudesta aineesta? kysyi kauppias jonkin
+ajan perästä.
+
+-- Eivät ne uudet koskaan vedä vertoja vanhoille, vastasi Joutsia
+lyhyesti.
+
+Ja siihen keskustelu katkesi. Tuuli vinkui nurkissa, lapsi itki seinän
+takana.
+
+-- Kas sitä Simolan Santtua, sanoi kauppias muun puheenaiheen
+puutteessa ja tarkoittamatta mitään pahaa, -- kun on malttanut pysyä
+poissa! Kun pysyisikin. Minä olen jo vallan tuskastunut siihen. Joisi
+täällä alvarinaan ilmaiseksi, sillä mitähän siltä enää saa!
+
+-- Noo, vastasi vanha Joutsia hilliten itseään, -- on sinulla varaa
+juottaa häntä ilmaiseksikin. Koko talonsa hän sinulle on juonut!
+
+Kauppias naurahti ja koetti ymmärtää pistoksen vain pilapuheeksi.
+
+-- Niin kai! sanoi hän.
+
+-- Taitaisit sinä vain tahtoa juottaa itsellesi tämän Joutsiankin? pani
+vanhus ilkeästi.
+
+-- Mitäs minä sillä? nauroi kauppias väkinäisesti. -- Johan minä tässä
+asun.
+
+-- Niin, johan sinä asut, johan sinä asut! Olet kuin täi kipeän miehen
+päässä, tai lude sängyssä. Niin sinä syöt ja kaluat.
+
+Isännän täytyi naurahtaa omaa sukkelaa vertaustaan. Vaikeampi oli
+kauppiaan tällä kertaa selittää puhe leikiksi. Hän kävi tulipunaiseksi
+kasvoiltaan ja oli jo kiroamaisillaan, mutta sai sisunsa hillityksi,
+täytti lasin ja tyrkkäsi sen isännän eteen.
+
+-- Soh, juo pois eläkä kronise! sanoi hän ja hänen silmänsä kiiluivat.
+
+-- Juo itse! huusi vanha Joutsia vastaan ja nousi. Ja nyt särkyi sulku
+ja sanoja tuli kuin pussin suusta.
+
+-- Näytä tänne kontrahti! Minä tahdon nähdä kontrahdin. Annatkos,
+punainen perkele!
+
+Vanhus karkasi piironki-romolle, mutta avain oli poissa suulta. Hän
+kouri sitä piirongin päältä, mutta ei tavannut sieltäkään. Silloin hän
+vimmoissaan iski kourat, kynnet saranoihin -- mutta piironki pysyi
+suljettuna kuin tulevaisuus.
+
+Huoneessa syntyi aika rytinä.
+
+Eikä aikaakaan kun Hallpumin pieni lapsentyttö halki tuulen ja tuiskun
+lähetettiin Joutsian puolelle. Ryöppy oli vienyt tien tuiki tukkoon ja
+tyttöpahainen sai huppuroida hyvän aikaa ennen kuin pääsi perille. Itku
+kurkussa hän keittiön ovelta ilmoitti:
+
+-- Tulkaa korjaamaan pois vanhaa isäntää. Kun hän putosi tuolilta ja
+loukkasi itsensä pahasti. On suuri haava päässä!
+
+Vanhus oli todella haavoittunut. Päästä vuoti verta, mutta pahin poltto
+oli oikeassa jalassa. Sitä ei sietänyt ensinkään liikuttaa. Joutsiasta
+läksi liuta miehiä Hallpumin puolelle, mutta sitten huomattiin
+parhaaksi valjastaa hevonen ja liistereellä tuotiin äijä kotiin.
+Kylläpä hän huusi ja valitti! Ja kiroili kesken tuskiaan. Hallpumia
+kiroili, sitä punaista perkelettä. Hän haastaa hänet oikeuteen, nyt
+hän toki kerrankin saa palkkansa, nyt, nyt hän joutuu linnaan. Hän löi
+häntä pullolla päähän, sitten hän tönäisi piironginlaitaa vastaan ja
+tyrkkäsi alas tuolilta. Siinä jalka loukkaantui. Vaikka olisi poikki.
+Kyllä kai se poikki onkin, koska sitä noin kauheasti... Saakeli...!
+
+-- Älä Jumalan tähden kiroa, rukoili Johanna. -- Kääntäkäämme mielemme
+maallisista. Ehkä sinä piankin saat astua kaikkivaltiaan tuomarin
+eteen. Etkö tahtoisi pappia?
+
+-- Pappiako? ähisi vanhus sängystään. Hän oli leveässä sängyssä miltei
+poikkipäin ja pää retkotti pahasti, mutta ei hän antanut liikuttaa
+itseään, kun jalassa oli niin hirmuinen poltto. -- Vai Santiko minun
+pitäisi tässä nähdä? Santin nimi on sen kirotun paperin alla, Santi on
+samaa helvetin joukkoa kuin Hallpumikin. Ennen ne paistetaan hornan
+kattilassa kuin minä... Iijiijiijii...
+
+Vaimo paljasti liankarvaisen ryijyn alta säären, joka oli ihan
+sinettynyt, ja rupesi voitelemaan sitä linjamentillä ja viinalla. Mutta
+ei siitä ollut apua!
+
+-- Kun se lukkari edes tulisi! vaikeroi sairas. -- Menkää katsomaan
+eikö jo tule...!
+
+Lukkaria oli lähetetty noutamaan, sillä hän osasi hoitaa haavoja ja
+luunvikoja.
+
+-- Ei se vielä ole voinut ehtiä, sanoi vanha Manu, joka hänkin oli
+pienessä porstuanperäkamarissa.
+
+-- Jumalan tuomio tämä on, pani vanha emäntä hiljaa, ikään kuin
+itsekseen. -- Kun ei ihminen muuten osaa etsikon ajasta vaaria pitää,
+lähettää Herra vihansa leimauksen. Kiitetty olkoon hänen nimensä, joka
+ajallisella koettelemuksella alituisesti meitä puoleensa vetää.
+
+Rauhoittuihan äijä hiukan, kun lukkari sai hänen jalkansa lastoihin.
+Mutta siinä sitä olikin kärsimistä, kun hän sovitteli luuta
+paikoilleen! Silloin parkui sairas aivan kauheasti... Ääneti söivät
+väet illallista keittiössä, kaikkialla hajusi kamferille, linjamentille
+ja viinalle. Juhasta tuntui joka paikassa niin tukahuttavalta, ettei
+hän saanut olluksi missään. Ja hirmuista oli kuulla sairaan huutoa!
+Hän pakeni ensin kuistille, mutta kuuluihan se sinne. Hän nosti
+kauluksensa pystyyn ja meni pihamaalle -- siellä temmelsi tuuli, lumi
+lenteli kiehkuroina pitkin solia, tasoitti tiensyvänteitä, loi toisiin
+paikkoihin nietoksia ja myllersi ilman niin sakeaksi, ettei nähnyt kuin
+pari askelta eteensä.
+
+Akseli oli käynyt laitapitäjällä ja palasi kotiin äkäisenä ja
+nälissään. Juha ilmoitti hänelle jo pihassa, mitä oli tapahtunut. Ensi
+kertaa eläissään olivat langokset Juha ja Akseli yhtä mieltä. Akseli
+suuttui silmittömästi Hallpumille.
+
+-- Kyllä minä sille peijakkaalle näytän! uhitteli hän. -- Kyllä se
+nyt saa rökkiinsä! Minä menen sinne paikalla, kun ensin saan jotakin
+suuhuni.
+
+Juha oli kiitollinen, että Akseli otti mennäkseen tiedustelemaan asiain
+kulkua, sillä muuten hänen itsensä olisi täytynyt mennä.
+
+-- Olisi se hyvä, jos sille kerran sanoisi oikein kovasti, puhui Juha.
+
+Ei hän saanut sinutelluksi lankoaan. Ei hän koskaan ollut häntä
+sinutellut.
+
+-- Kyllä minä sanon! Ruveta minun isääni tönimään ja hakkaamaan!
+mahtaili Akseli, yhä hotkiessaan vadista klimppiruokaa, jota oli
+lämmitetty päivälliseltä.
+
+Akseli heitti palttoon hartioilleen ja läksi Tulettäneen. Jonkin ajan
+kuluttua rupesi Juha häntä odottamaan takaisin. Mutta eihän häntä
+kuulunut. Joku myöhästynyt reisumies ajoi hevosensa vajaan, koetti sitä
+siellä peitellä ja taivalsi sitten pirttiin. Sihisten, sohisten lenteli
+lumi pitkin hankien pintaa. Läpitunkevapa se tuuli nyt olikin! Juha
+koetti vielä kerran katsahtaa pellolle, eikö Akselia näkyisi, mutta
+harmaudessa ei näkynyt mitään mustaa kohtaa. Vihdoin avasi hän porstuan
+oven ja astui kuistille.
+
+Kovasti tuli kamferilta ja linjamenteiltä. Porstuanperästä kuului
+yhä hiljaista voivotusta: "aa... aa... aa..." tai valittavaa: "ja
+sinun edessäs pahoin tehneet. Mutta älä muista meidän entisiä pahoja
+töitämme... Armahda sinuas meidän vaivaisten syntisten päällemme..."
+
+Keittiön pihdissä paloi päre pitkällä kaarella. Annastiina istui
+penkillä. Väsyneen näköinen hän oli.
+
+-- Eikös Akselia kuulu? sanoi hän ja käänsi kasvonsa pois tulijasta.
+
+-- On kai taas jäänyt juomaan.
+
+Juha ravisteli lunta takistaan, tarttui kaljatuoppiin, joka oli
+pöydällä ja joi syvin siemauksin. Tänä iltana tuntui elämä taasen niin
+raskaalta, että... että...
+
+Hän meni heidän makuukamariinsa. Eihän lääkkeenhaju sinne tuntunut niin
+väkevänä. Kuin vanhan vaiston viemänä avasi hän taasen piironkinsa ja
+otti sieltä esiin kontrahdin. Se se oli kahle -- se painoi! Se se oli
+kuin tulinen rauta -- se poltti! Jollei sitä olisi ollut, olisi elämä
+tuntunut köykäiseltä kaikista harmeista huolimatta. Maantien tuolla
+puolen olisi ollut peltoa ja pellon takana metsä. Nyt sieltä loisti
+tulta ja siellä istuttiin pullojen ääressä ja hoilattiin.
+
+Paperi rupesi jo likaantumaan kulmista, sitä oli siksi paljon pidelty.
+"Utrak ur protokol fört vit..." äänsi hän itsekseen. Hän osasi sen jo
+ulkoa. Ihan alkoi pyörryttää, kun sitä katseli, ja kirjaimet hyppelivät
+kuin lumihiutaleet sakealla lumisateella. Vasten hänen kasvojaan ne
+tuntuivat hyppelevän ja hänen tuli sekä kylmä että kuuma.
+
+Äkkiä Annastiina raotti ovea.
+
+Juha heräsi paikalla ajatuksistaan, peitti paperit käsivarsillaan ja
+katsahti pelokkaana vaimoonsa. Samassa hän huomasi, että Annastiinan
+kasvot olivat ihan itkettyneet.
+
+-- Kaikki ne tulevat yht'aikaa, sanoi hän ja hänen äänensä oli
+omituisen kalsea.
+
+Hän näytti aikovan lisätä jotakin, mutta ei sanonutkaan, kääntyi vain
+takaisin ja painoi oven lukkoon.
+
+Tuskinpa oli Juha sentään saanut paperit piironkiin ja piippunsa
+täytetyksi, kun hän taasen ilmestyi siihen ovelle. Ei Juha huomannut,
+mitä ponnistuksia hän teki saadakseen puhetta suustaan. Joka kerta kun
+hänen piti puhua, oli tulla itku.
+
+-- Jätetään nyt sitten tämä talo, sai hän vihdoin sanotuksi. --
+Muutetaan pois Rasoon... Johan sinä sekaannut, kun aina tuon kontrahdin
+päällä virut... Ja minäkin jo väsyn...
+
+Ja siinä hän pudotti oven kiinni ja hävisi keittiöön.
+
+Juha jäi tuijottamaan kynttilään, jossa oli pitkä karsi. Karsi oli
+päästään paksu, monihaarainen, hiiltyneitten lankojen nenissä oli
+pieniä nokipalloja kuten kukkasten ponsia. Juha niisti kynttilän
+sormillaan, heitti käryävän karren pesään ja pyyhkäisi hyppyset
+housuihinsa. Huone tuli heti iloisemmaksi.
+
+Mitähän se vaimo nyt sanoi...? Muuttaa pois täältä!... Tarkoittikohan
+mitä sanoi? Ja sanoikohan hän sen vain Juhan tähden vai olikohan hän
+todella itse saanut kyllänsä?... Juhan olisi pitänyt ilostua, mutta ei
+hän voinut sitäkään. Hänen täytyi tietää, minkä tähden Annastiina oli
+tehnyt sellaisen päätöksen.
+
+Keittiössä oli pimeä, vain pihdissä hehkui käpertynyt, sammuva karsi.
+Juha etsi. Ei Annastiina ollut keittiössä. Kuistilla Juha hänet tapasi.
+Hän nojasi päätään pihtipieleen ja itki katketakseen. Niin hän itki,
+että luuli sydämensä itkutyrskyjen mukana nousevan suuhun.
+
+-- Älähän nyt, älähän nyt, pani Juha. -- Mitä sinä muuttamisesta puhut.
+Enhän minä muuttaa tahdo.
+
+-- Mutta minä tahdon. En minä voi tätä surkeutta katsella... Minä olen
+väsynyt.
+
+Juha yritti taluttaa häntä sisään, mutta ei hän tullut. Imi itsensä
+itsepintaisesti kiinni oven pieleen ja itki siinä.
+
+-- Kun minä ajattelen, että vieraat kulkevat tästäkin kuistista,
+sopersi hän ja itki entistä kiihkeämmin, -- ja että Hallpumska lukitsee
+noita aittoja...
+
+Juha oli hänen kanssaan aivan saatuna. Vasta sitten hän lakkasi
+itkemästä, kun vanha emäntä huusi häntä kamariin.
+
+Juha käveli vielä hetkisen pihamaalla ja odotti Akselia kotiin, mutta
+ei häntä kuulunut. Vihdoin sulki Juha ovet ja läksi yksinään levolle.
+
+Olisihan hänen pitänyt iloita. Olihan hän itsekin nähnyt, että
+Annastiina todella oli väsynyt tähän komentoon. Mutta ei hänen ollut
+hyvä nytkään. Mikä hänen oikeastaan oli?
+
+
+
+
+VIII
+
+
+Tällä kertaa kauppias oli levoton kahakan seurauksista. Akseli kyllä
+oli helposti rauhoitettu. Hän makasi humalassa krouvikamarin sängyssä
+kaikkien sotaherrojen alla, ei puhunut eikä pukahtanut. Mutta nuori
+isäntä! Ei olisi ollut varaa tällä kertaa suututtaa häntä, kun
+viinanpolton arentiaikakin sattui menemään umpeen juuri tänä vuonna.
+Hallpumi ei koskaan ollut päässyt nuoren isännän perille. Mitähän hän
+oikeastaan tahtoi? Oli päältäpäin niin lauha ja hyvä katsella, mutta,
+mutta... mikä oikeastaan lienee pohjaltaan ollut!
+
+Kauppias odotteli isäntää kaiken aamua. Kyllä kai hän tulee
+kuulostamaan sitä eilistä tapausta. Tulkoon, tulkoon!
+
+Juha tuli todella hämärissä, aamiaisen jälkeen. Hänellä oli kourassaan
+tyhjä pullo ja kauppias oli ystävällisenä ja lipevänä häntä vastassa jo
+pihamaalla.
+
+-- Isäntä on niin hyvä ja käy sisään, viserteli hän. - Ehkä mennäänkin
+salin puolelle, koska tuo tukkiherra tuossa vielä vetelee hirsiä.
+
+Kauppias nauroi omalle sukkeluudelleen. Hän olisi tahtonut johdattaa
+isännän suoraa päätä salin puolelle, mutta porstuan edessä oli suuri
+nietos. Heidän täytyi siis kuitenkin mennä krouvikamarin kautta, jossa
+Akseli kuorsasi ikään kuin olisi hirttä kiskottu.
+
+Ihmeellistä, että kauppias aina vaikutti Juhaan sillä tavalla, ettei
+hän saanut asiataan toimitetuksi. Nytkin oli hän tullut vaatimaan
+kauppiasta tilille eilisestä menettelystä, eikä hän vielä ollut sanaa
+sanonut -- kauppias vain oli puhua liepastellut. Tämä muistui Juhan
+mieleen keskellä krouvikamarin lattiaa ja hän seisahtui äkkiä.
+
+-- Oli se aika ilma eilen! sanoi kauppias samassa ja avasi salin oven.
+
+-- Oli, vastasi Juha neuvottomana ja käänteli käsissään tyhjää pulloa.
+-- Entä, jatkoi hän sitten, -- jos ensin panisitte tähän siirappia.
+Varoittivat kotona, etten unohtaisi, kun tahtovat keittää marjapuuroa
+vanhalle isännälle. Hänen rupesi tekemään sitä mieli.
+
+Juha vilkaisi Hallpumiin.
+
+-- Mitenkäs isäntä nyt jaksaa? kysäisi kauppias huolestuneen näköisenä.
+
+-- Huonostihan hän jaksaa, vastasi Juha ja mietti itsekseen, lieneekö
+tuo kauppias sittenkin viaton!
+
+-- Voi, voi kuinka se oli ikävä asia se eilinen! sanoi kauppias, otti
+pullon ja jätti Juhan istumaan suureen saliin.
+
+Siellä oli kylmä, kolkko ilma kuten ainakin asumattomassa huoneessa.
+Pilvinen päivä katseli sisään ikkunoista ja kaikki näytti harmaalta.
+Tässä salissahan kaupunkilaiset tavallisesti tanssivat Tapania.
+Siellä olikin hyvin vähän huonekaluja, oikein kai siltä varalta, että
+mahtui tanssimaan. Eräällä seinällä oli suuri, keltaiseksi maalattu
+kaappi, jossa mahtoi olla juomatavaroita, koska ilmassa aina oli
+hieno konjakin- ja viininsekainen haju; toisella keltainen, syrjästä
+vedettävä sohva, sitten puoli tusinaa tuoleja, pöytä, jolla oli
+lamppu, ja kahden istuttava, keltainen keinutuoli. Seinällä oli kuva,
+joka esitti Kristusta siunaamassa lapsia. Ympäri koko huoneen kiersi
+tuore vihreä murattiköynnös, jonka ruukku oli piilossa sohvan takana.
+Enimmän pistivät silmään kirjavista papereista tehdyt kukkaset, jotka
+koristivat ikkunaa.
+
+Juha tarkasteli näitä kaikkia, sillä hän sai hyvän aikaa olla yksin.
+Vihdoin tuli kauppiaan pieni, hento lapsenpiika huoneeseen, kantaa
+raahustaen suurta tarjotinta, jolla oli pullo ja kolme lasia. Pullo
+ja lasit yrittivät lakkaamatta luisua toiselle kulmalle liukasta
+tarjotinta, joka lapsen voimille näytti olevan liian raskas kannettava.
+Se oli kalpea, tylsän näköinen tyttö, yllä ohut hameriekale. Juha
+hymyili sille ystävällistä hymyään. Ei taitanut silläkään lapsiraukalla
+olla liian hyviä päiviä!... Pullon kyljessä oli korea paperikuva ja
+suulla tinapaperi. Mitä kallista ainetta lienee ollutkin!
+
+Kauppias tuli sisään linkkuveitsi kädessä ja varustautui vetämään auki
+pulloa.
+
+-- Oli se oikein ikävä, jatkoi hän puhettaan, joka äsken oli jäänyt
+kesken, -- että se niin kävi. Mutta vanha isäntä oli vähän liikaa
+saanut päähänsä ja rupesi niin taitamattomaksi, että vaati minulta
+meidän välistä kontrahtia revittäväkseen. No, kuinkas minä nyt laissa
+vahvistettua kontrahtia voin ruveta antamaan? Johan hän sellaisesta
+työstä olisi saanut linnaa... Mutta isäntä on nyt hyvä ja juo. Tämän
+pitäisi olla hyvää ainetta.
+
+Juoma maistui todella hyvältä. Mutta väkevää se oli. Se poltti ensin
+kurkussa ja sitten aleni poltto tuuma tuumalta, kunnes mieli äkkiä
+lennähti ihmeellisen köykäiseksi.
+
+-- Mitäs tämä oikein on? kysyi Juha iloisesti.
+
+-- Pietarin tuomisia. Tätä se kauppias aina juottaa minulle, se
+mistä minä ostan. Se on siitä puodista, mistä keisarillekin otetaan
+juomatavarat. Isäntä ottaa vain huoleti. Ei se pahaa tee!
+
+Juha tunsi outoa iloa. Hän muuttui kuin toiseksi ihmiseksi. Elämä kävi
+keveäksi ja hänen olisi tehnyt mieli hyppiä. Tuntui jotenkin siltä kuin
+olkapäihin olisi kasvanut siivet. Hyvät ihmiset, kuinka oli mukavaa!
+
+-- Näkeekös kauppias minun siipiäni? sanoi Juha. -- Ne ovat punertavat.
+
+-- Niin ovat, sanoi kauppias ja kaasi lisää hänen lasiinsa.
+
+-- Kannattaisivatkohan ne, jos yrittäisi lentää niillä?
+
+Hän nousi ylös ja kävi Hallpumin kaulaan.
+
+-- Mukava mieshän te olette, vaikka se appiukko aina sanoo teitä
+punaiseksi perkeleeksi. Mukava mies te olette.
+
+Juha rupesi laulamaan, nousi ja yritti hypellä yhdellä jalalla.
+Hallpumi katosi hetkiseksi, mutta Juha luuli hänen kaiken aikaa olevan
+huoneessa ja jutteli hänelle.
+
+Äkkiä ilmestyi hänen eteensä paperi ja kynä ja kauppias puheli
+viinanpoltosta ja kysyi, osaisiko isäntä kirjoittaa.
+
+-- Niinkuin tuomarin kirjuri! sanoi Juha ja nauroi.
+
+Mutta tuskin hän oli ottanut kynän käteensä, kun hänen kasvonsa kävivät
+oudon mustanpuhuviksi. Hän ihan jäykistyi. Pää painui käsien varaan ja
+kyynärpäät lepäsivät raskaina paperin päällä. Hän kuvitteli istuvansa
+omassa kamarissaan, edessään onneton kontrahti.
+
+-- Utrak ur protokol för vit... tavaili hän ja jatkoi äkkiä: -- Mitenkä
+tämä paperi on käynyt näin pieneksi? Minäkö sen olen repinyt..? Voi
+kuitenkin minua, jos... Minäkö sen olen repinyt! Kauppias haastaa
+käräjiin... Kuulkaas kauppias, jos kuitenkin sovittaisiin...!
+
+-- Ei isäntä nyt turhia, puheli kauppias ylen ystävällisenä. -- Eihän
+tässä ole puhetta käräjistä. Sovussahan me isännän kanssa aina on
+eletty. Isäntä panee nyt vain nimensä alle.
+
+-- Jaa nimenikö? Ei, ei, hyvä kauppias, hoki Juha ja kävi kiinni
+päähänsä. -- En minä! Mitäs minä enää! Johan vanha Joutsia pani
+puumerkkinsä!... Ja siinä oli papit ja vallesmannit todistamassa!...
+Hei kuinka minun tukkani heiluu! Antakaa pois se paperi. Sitä on vielä
+jäljellä kolmekymmentäyksi vuotta... Minä olen jo kuollut, kun se
+loppuu. Enkä minä ole nähnyt yhtä vapauden päivää. Voi minua, voi... En
+yhtä vapauden päivää!
+
+Juha rupesi itkemään kuin lapsi. Kyyneleet valuivat virtoina alas hänen
+poskiaan. Turhaan koetti kauppias lohduttaa, turhaan tarjota uutta
+lasia. Päinvastoin sylkäisi Juha entisenkin herkun suustaan.
+
+-- Minä kuolen, puheli hän. -- Minun viimeinen hetkeni on tullut. Äää...
+
+Kauppias koppasi häntä käsivarresta ja talutti hänet ulos. Äää...!
+
+Siellä hän selvisi. Hän putosi äkkiä maan päälle, tunsi pohjan
+jalkojensa alla, polttavan raskauden päässään ja hämärän muiston
+siitä, mitä oli tapahtunut. Hänhän oli tullut hakemaan siirappia...
+Hänenhän oli pitänyt kuulostella, mitenkä vanha isäntä oli langennut.
+Ja seisoikin lumihangessa Hallpumin pihamaalla, lakitta päin, hiukset
+pörrössä.
+
+Vastapäisillä portailla seisoi Akseli, kädet housuntaskuissa, ja
+katseli tyytyväisenä näytelmää. Ei hän vielä milloinkaan ollut niin
+hyväntahtoisesti hymyillyt langolleen.
+
+-- Siedätpäs sinä vähäisen! sanoi hän ja läksi, kädet yhä
+housuntaskuissa, tallustelemaan lumeen. -- Mennään sisään, otat ryypyn.
+Saat nähdä, kuinka se selvittää. Sinusta tulee vielä mies!
+
+Heidän ympärilleen tuli muitakin miehiä, jotka olivat asialla puodissa.
+
+Juha huomasi äkkiä tilansa ja... ei hän tietänyt lähteäkö pakoon vai
+ruvetako tervehtimään vai... Hänen kasvoilleen valui polttava häpeä.
+
+-- Isäntä tekee hyvin ja käy sisään, pyyteli Hallpumi.
+
+-- Tule pois! sanoi Akseli ja kävi hänen käsipuoleensa.
+
+-- Kun minä vain saisin lakkini, sanoi Juha hätäisesti. -- Ja
+siirappini...
+
+-- Siirappi on jo lähetetty taloon, selitti kauppias.
+
+-- Taitaa puurokin olla valmiina, tokaisi väliin Hallpumska.
+
+Juha muisti nyt, että oli ollut hämärä, kun hän tuli. Nyt oli suuri
+päivä. Hänen päässään oli paha raskaus ja jalat tuntuivat niin
+kankeilta, että olisi tehnyt mieli jäädä siihen paikkaan. Vihdoin hän
+sai lakin päähänsä ja lähti liikkeelle, mutta tie tuntui merkillisen
+käyrältä, vai vastamaako siinä lie ollut, vai mikä... Eihän siinä
+ennen ollut vastamaata... Mutta kauppiashan tosiaan olikin pannut
+paperin hänen eteensä... Mikä paperi se olikaan? Ja olikohan hän siihen
+kirjoittanut?
+
+Hän oli jo ottanut muutaman epävarman askeleen kotiin päin, kun hän
+äkkiä kääntyi ja kysyi:
+
+-- Kirjoitinkos minä?
+
+Miehet, jotka eivät aavistaneet, mitä hän tarkoitti, purskahtivat
+suureen nauruun.
+
+-- Ei isäntä mitään ole kirjoittanut! selitti Hallpumi ja hymähti
+väkinäisesti.
+
+-- No, minä tulen auttamaan! huudahti Akseli, hyppäsi parilla
+askeleella lankonsa rinnalle ja tarttui hänen käsivarteensa.
+
+-- Ihmettä kuinka sinä olet osannutkin elää näin vanhaksi ilman
+viinoja, puheli Akseli. -- Olisit nähnyt senkin lö'än, minkä minä eilen
+otin. Enkä tänään ole millänikään! No, kyllä totut sinäkin!
+
+Ei Annastiina uskonut silmiään, kun hän näki miehensä ja Akselin
+parhaimpina veljinä tulevan pihaan. Käsikynkittäin vain! Jopa nyt
+vallan kummia! Mitä olikaan tapahtunut?
+
+Hän odotti heitä sisään, mutta kun ei heitä kuulunut, läksi hän
+etsimään.
+
+Juha oli pitkänään Akselin sängyssä. Hän makasi suullaan ja Akseli
+seisoi vieressä ja nauroi.
+
+-- Oletko vallan hullu? puheli hän. -- Mitä tämä nyt sitten on? Ei se
+ole häpeä eikä mikään! Sinä totut, kun vähän useammin viljelet, niin
+ettei mene päähän. Mitä sinä nyt tästä!
+
+Juhaa hävetti niin, ettei hän saanut katsotuksi vaimoonsa. Annastiina
+lohdutti Akselin kanssa kilpaa, että mikä se yksi pikkuinen humala
+nyt on -- häpeä eikä mikään! Mutta ei Juha tahtonut rauhoittua. Kun
+hän vihdoin oli nukkunut pois pahimman päänkipunsa ja heräsi omassa
+sängyssään, selveni hänelle, että Tulettäne on vaarallinen paikka. Ei
+hän sinne enää mene, jos tänne Joutsiaan jäisikin. Koko Hallpumin puoli
+saa olla käymättömänä.
+
+Niinä päivinä tapahtui, että Marjaanan mies, Lumian rusthollari
+äkisti kuoli. Sellaisen pulskan, terveen ja rotevan miehen kaasi
+tuoni niinkuin viikate taittaa korren vain. Koko suku oli kolkossa
+hämmästyksessä ja Marjaana surussa ja valituksessa, sillä hän
+oli todella rakastanut miestään. Omaiset kävivät vuoron perään
+lohduttamassa ja auttamassa häntä. Juha sattui Lumiaan juuri silloin,
+kun tuotiin arkku ja ruumis nostettiin arkkuun. Oudolta kuului lasten
+nauru surutalossa, murtuneelta näytti muhkea Marjaana.
+
+-- Tottahan sinä nyt olet täällä yhtä päätä hautajaisten yli, sanoi hän
+veljelleen.
+
+Juha punastui.
+
+-- En minä sentään taida, sanoi hän. -- Kotona tarvitaan. Ei uskalla
+jättää taloa niin moneksi päiväksi.
+
+Hänen oli ikävä, niin ikävä, että hänen itsensä täytyi sitä ihmetellä.
+Ennen hän oli oleskellut täällä Lumiassa viikkokausia ja nyt ei häntä
+mikään olisi pidellyt. Minne hänen sitten oikeastaan oli kiire? Eihän
+hän vuosikauteen ollut tietänyt, missä hänen kotinsa oikeastaan
+oli, Rasossa vaiko Joutsiassa -- kaiketi kuitenkin Rasossa, vaikka
+hän Joutsiassa oli asunut! Joutsiaako hän ikävöi vaiko Rasoa, vaiko
+Annastiinaa?... Hänen mieleensä oli muistunut, että Joutsiassa tänään
+piti vedettämän lantaa pelloille, jos sattuisi hyvä ilma. Ja hyvä oli
+ilma, kerrassaan leuto ja lauha. Täytyi sentään olla valvomassa, kun
+oli sellainen työ.
+
+Ei häntä enää mikään olisi pidättänyt. Tai eihän sisar koettanutkaan
+pidättää. Ymmärsihän hän, että talo tarvitsi isäntänsä.
+
+Juhan mieli tuli merkillisen keveäksi heti, kun hän laski valjaat Pekan
+selkään ja talutti sen ulos tallista. Ihan täytyi ihmetellä sydämensä
+kovuutta: rakkaalta sisarelta oli kuollut mies eikä hän osannut surra
+sen enempää. Oli se todella ihmettä ja rumaakin!
+
+Hänen ajatuksensa ehtivät Joutsiaan jo ensimmäistä virstaa ajaessa.
+Jokohan olivat saaneet halot kotiin metsästä? Olivatkohan heinät
+riittäneet, vai olikohan täytynyt noutaa uusia? Olikohan Annastiina
+muistanut lähettää kolme nelikkoa perunoita kaupunkiin Nyysteinin
+rouvalle?... Isäntä oli ollut poissa kaksi päivää ja sinä aikana voi
+ehtiä tapahtua mitä hyvänsä... Tottahan Eprami oli ymmärtänyt sopia
+Manun kanssa. Kun olivat riitaantuneet vallan turhasta asiasta.
+Epramikin kun viitsi ruveta vanhaa miestä härnäämään: oli piilottanut
+Manun piipun ja käskenyt hänen noidilta kysyä, missä se oli. Tokihan
+Manu vähemmästäkin suuttui!... Jokohan Omena oli poikinut?... Hyvin sen
+pitäisi ruveta lypsämään. Hyvänä sitä vain on koetettu pitää...
+
+Pekko juoksi iloisesti kotiin päin... Ohoh, tulee pian kevät, kun
+varikset jo raakkuvat maantiellä. Kas vain, kuinka niitä nyt onkin!
+
+-- Noo, Pekka, mitäs sinä nyt laiskottelet? Etkös ole tarpeeksesi
+seisonut kaurojen ääressä!
+
+Pekka pölähtää juoksuun ja vie isännän mäelle, jonka alla metsä loppuu
+ja alkavat Rason vainiot... Niin, mitähän siitäkin veljen yrityksestä
+oikein tulee, kun hän nyt aikoo kylvää pellot heinälle...
+
+Jo päästään Rason tienhaaraan. Kaunis puukuja siitä vie kartanoon.
+
+Pekka lönköttää hiljaa, ikään kuin ei se tietäisi, minne mennä ja
+miettisi sitä asiaa. Se nostelee ja heiluttelee korviaan. Juhakin käy
+uteliaaksi: minnekähän tuo menee? Hän päästää ohjakset höllälle ja
+ajattelee, mene nyt minne mieluummin tahdot.
+
+Totta totisesti, ei hän itsekään tiedä, mikä noista paikoista on
+lähempänä hänen mieltään.
+
+-- Niin, Pekka, sanopa sinä se!
+
+Tienhaaran kohdalla Pekka heittäytyy kulkemaan aivan käyden, ikään kuin
+antaakseen isännälleen tilaisuuden määrätä tien, mutta kun ei isännältä
+kuulu minkäänlaista viittausta, lönköttää Pekka tienhaaran sivu...
+
+-- Kunnon Pekka! Kunnon Pekka!
+
+Juha hymähtää ja hänen tekisi mieli silittää Pekan karvaa. Sillä sinne
+isännänkin mieli sentään tuntuu vetävän: Joutsiaa hänen on taitanut
+olla ikävä. Siihen on sentään taitanut tulla totutuksi. Siitä on
+sentään taitanut tulla koti.
+
+Kauniisti siintää Keihäsjärven jää ja sen takaa nousee kattoja ja
+rakennuksia ja ylinnä kohoaa kirkon risti. Lumessa on hyvä keväinen
+haju. Taivas kaartuu harmaana: ei näy sineä, mutta ei ole tietoa
+sateestakaan... Kohta, kohta rupeaa näkymään Joutsiakin .. No, Pekka,
+juoksepa nyt!... Että saadaan nähdä, vedättävätkö tänään navetasta...
+No nyt... Vedättävät: oikein! Karja kävelee pihamaalla, navetan ovi on
+auki ja siitä vie musta tie pellolle, jolla kohoaa tunkioita...
+
+Pieniltäpä ne näyttävät nuo tunkiot. Tai ehkeivät sentään ole pahoin
+pienet!... Kuormia tulee ja tyhjiä rekiä palaa navetalle päin. Soh,
+Pekka, kyllä sinä nyt jaksat juosta tämän lopputien. Hyvin sinua
+Lumiassa on pidetty!
+
+Juhan mieli on käynyt köykäiseksi ja hartaaksi ja hän soisi hevosen
+menevän linnun siivillä.
+
+Sillä nyt hän varmasti tuntee, että Joutsiasta on tullut koti. On se
+sentään hyvä, kun tietää jonkin asian varmasti. Illalla hän sen sanoo
+Annastiinalle. Tulee maar Annastiinankin hyvä mieli!
+
+Ja nyt sitä totisesti on ruvettava oikein innolla asumaan. Hän panee
+likoon perintörahansa, viimeisetkin. Kaikki hän kaivaa maahan, kuten
+velikin Rasossa. Tottahan sitten joskus kasvaa korkoa. Jollei itselle,
+niin lapsille...
+
+Hänen kasvoilleen läikähtää veri ja hän läiskäyttää ohjasperiä, vaikka
+Pekka ennestäänkin juoksee hyvää vauhtia.
+
+-- Sooh, Pekka, nyt ajetaan muhkeasti kotiin! Kotiin, kotiin! Nyt
+meillä on koti, Pekka!
+
+Ei sitä totta totisesti uskoisi, että isäntä tulee talosta, jossa
+kuolema on vieraana. Hän tulee hyvillä mielin kuin ihminen, joka on
+saanut suuren lahjan.
+
+Kun lämmin, ruoanhajuinen ilma keittiössä lehahti häntä vastaan, oli
+hänen hyvä kuin kissan, joka kellottaa päivänpaisteessa. Ja kun hän oli
+saanut arkivaatteet ylleen ja pisteli lämmitettyä luukeittoa pöydän
+päässä, täytyi hänen pidättää itseään, ettei ruvennut nauramaan.
+
+Hän soimasi itseään tästä lapsellisesta ja sopimattomasta
+mielentilasta. Lanko makasi kylmänä ja kotiväet olivat kokoontuneet
+Juhan ympärille kuulemaan uutisia surutalosta. Vanha emäntä oli vallan
+vesissä silmin. Mutta Juha oli iloinen, niin iloinen, niin iloinen!
+Sillä hän oli päässyt selville asiasta, joka kauan oli pitänyt häntä
+epäilyksessä: hän tiesi nyt, missä hänen kotinsa oli. Ja hän tunsi
+oudon voiman käsivarsissaan ja halun tarttua talikkoon ja lähteä
+navettaan muiden miesten joukkoon raatamaan.
+
+Ihmeellisesti Juha sen päivän perästä muuttui! Tuskin häntä saattoi
+samaksi tuntea, niin toisenlaiseksi hän tuli. Hän oli tähän asti ollut
+ikään kuin tukahtumaisillaan veden alla -- nyt hän oli saanut päänsä
+veden pinnan yli. Koska kerran oli pantu maailmaan, jossa kaikki olivat
+kuin sodassa, niin kai sitä täytyi hioa aseet ja puolustaa taloa.
+
+Akseli komensi ruokaa entiseen tapaansa: hän ei rupea syömään sitä mitä
+rengit ja piiat. Hänen morsiamensa kotitalossakin syövät isäntäväet ja
+työväet eri pöydissä ja eri ruokaa.
+
+Annastiina, joka pelkäsi riitaa, nouti kiireesti munia ja toimitti
+vesipadan tulelle. Mutta samassa Juha ehätti hänen eteensä ja sanoi
+jyrkästi:
+
+-- Ei tässä mitään erityisiä ruokia laiteta; joka ei tyydy yhteiseen
+ruokaan, olkoon ilman. Niin kauan kuin tämä pää on pystyssä, syövät
+tässä talossa palvelijat ja isäntäväet samassa pöydässä ja samaa ruokaa.
+
+Kaikki hämmästyivät tällaista puhetta. Akseliltakin meni suu tukkoon,
+niin hän kummastui. Ei hän totta totisesti olisi luullut tuossa
+vätyksessä olevan sen vertaa miestä! Sillä kertaa ei tullut riitaa,
+mutta kun isäntä eräänä päivänä sanoi, ettei hevonen jouda Akselin
+matkoille -- ottakoon kestikievarista! -- nousi hirmuinen rytinä.
+
+-- Mikä sinä luulet olevasi? huusi Akseli. -- Tiedä, että minä olen
+tämän talon isäntä ja ajan tuollaiset räkänokat sikolättiin!
+
+-- Isäntä olen minä täällä, vastasi Juha. -- Emme näy mahtuvan saman
+katon alle. Paras on, että otatte tavaranne ja muutatte muille maille.
+
+Akseli jyryytti, elämöi, haukkui ja koetti tehdä jos minkälaista
+kiusaa. Isäntä ei ollut tietävinään. Hän oli työssä aamusta iltaan. Hän
+kävi vain käymätietään sisässä ja istui vain aterioiden aikana pöydän
+ääressä. Muuten hän alituisesti oli liikkeellä. Häneen oli tarttunut
+oikea työn ilo.
+
+-- Kyllähän se yrittää, myönsi vanha Joutsia, joka entistä äreämpänä,
+keppien varassa liikkuili pihan piirissä, -- mutta mitäs sellaisesta
+isännyydestä on, kun ei edes isännän ääntä kuule koskaan! Vuoden se
+kohta tässä on ollut, mutta en maar minä vielä koskaan ole kuullut sen
+kenellekään kiljaisevan. Kukas nyt sellaista isäntää pelkää!
+
+Annastiina nauroi.
+
+-- Saadaan nyt nähdä! sanoi hän niin luottavaisesti, että vanha isäntä,
+huuli pitkänään, jäi häneen katsomaan. Annastiinan kasvot olivat
+valoisat ja veitikkamaiset.
+
+-- Mitäs sinä nyt olet tietävinäsi? kysyi isä ja siristeli silmiään.
+Hän sai sen käsityksen, että Annastiina hautoi jotakin salaisuutta,
+joka ei ollut muiden kuin Juhan ja hänen tiedossaan. -- Ennen aikaan
+lapset puhuivat vanhemmilleen tuumistaan ja töistään, nyt kuljetaan
+vain naurussa suin ja touhutaan, mutta ei puhuta, ei vaikka mikä olisi.
+Mitä vanhoista, menkööt hautaan!
+
+-- Ei meillä mitään erityisiä tuumia ole, vakuutti Annastiina. -- Taloa
+vain aiotaan kovasti asua.
+
+-- Saako Juha ehkä periä jostakin? uteli vanhus äkäisesti. -- Älä sinä
+kerro vanhalle isällesi! Älä! Pidä vain tiedot takanasi... Poishan minä
+menen, pois kuolemaan...
+
+-- No mitäs isä nyt... koetti Annastiina lepyttää häntä.
+
+Mutta vanhus otti kepit penkiltä vierestään ja läksi mennä koputtamaan
+kamariinsa.
+
+Paitsi työintoa oli Juhalle tullut toinenkin into: halu saada tilinsä
+selväksi maailman kanssa. Hän tahtoi, että maailma tietäisi hänen
+aikovan pitää vaimonsa kotitaloa ja jättää sen perinnöksi lapsilleen.
+Hallpumin se oli ymmärrettävä ensimmäiseksi.
+
+-- Kunhan nyt vain saisin kaikki sanotuksi, mietti hän astellessaan
+kotiportista maantien poikki ja kulkiessaan Tulettäneä kohti. -- Kunhan
+en minä nyt antaisi sotkea sanottaviani! Nyt suu puhtaaksi ja sitten
+saakin olla käymättä tämä puoli!
+
+Puodin ovi oli raollaan ja valkeanvalo loisti raosta. Juha seisahtui
+keskelle pihaa, kuunteli. Puhuttiin. Ne ne olivat, kauppias ja
+Hallpumska. Toruivat.
+
+Samassa tulla tölmähti kauppias ovesta. Isännän nähdessään rupesi hän
+pyyhkimään käsiään saappaiden varsiin ja housuihin, hankasipa vielä
+takkinsa nurjaan puoleen, ennen kuin ojensi oikeansa isännälle.
+
+Juha ei ensinkään uskaltanut kuunnella, mitä hän puhua mätti. Kauppias
+oli jo niin monta kertaa sotkenut hänen asiansa. Mutta tällä kertaa ei
+siitä saa tulla mitään! Nyt hän puhuu kaikki!
+
+Ja antamatta kauppiaan lopettaa lausettaan rupesi Juha toimittamaan
+kuin henkensä uhalla.
+
+-- Minä tulin sitä ilmoittamaan, etten minä enää tästä puoleen salli
+mitään laittomuuksia tässä Joutsian maalla. Jos tahdotte pitää kauppaa,
+niin pitäkää oikeata puotia ja maksakaa verot, niinkuin muut kauppiaat
+tekevät.
+
+Kauppias kävi kovin ihmeisiinsä, naurahti, hymähti ja vihdoin
+silottuivat kasvot silkosen sileiksi ja jäykiksi kuin lasi.
+
+-- Mitäs isäntä tarkoittaa? kysyi hän ikään kuin ei vieläkään olisi
+uskonut korviaan.
+
+-- Sitä minä tarkoitan mitä sanon. Tiedän minä varsin hyvin, että
+Joutsialla ennen on säilytettykin teidän tavaroitanne, etteivät kruunun
+miehet saisi käsiinsä. Mutta en minä enää sitä tee. Jos tahdotte
+kauppaa pitää, niin pitäkää julkisesti.
+
+Kauppias kävi kovin loukkaantuneen näköiseksi.
+
+-- Pitäisihän isännän tietää, etten minä oman voittoni takia ole sitä
+veroa salannut. Minun ei olisi kannattanut antaa ihmisille tavaroita
+niin halvasta, jos vielä olisi pitänyt maksaa veroa. Ja onkos tämä
+nyt sitten kauppaa, mitä minä teen! Tällaista pientä myymistä vain,
+ihmisten mieliksi. Luuleeko isäntä, että minä tästä niin suuria hyödyn?
+Jääköön vain minun puolestani pois koko kaupanpito. Taikka jos pidän,
+niin korotan hinnat ja annan ihmisten maksaa verot.
+
+Nyt oli kauppias jo äreä. Puhuessaan hän viskeli niskojaan eikä
+pyytänyt Juhaa istumaankaan. He seisoivat molemmat krouvikamarin
+ovella. Hetkiseksi Juhalle tuli se tunne, että mitä hän nyt tässä
+kiusaa vanhaa miestä, mutta mikä lieneekin juuri silloin pannut hänet
+katsahtamaan ikkunaan: repaleinen mies siellä tulla taivalsi krouvia
+kohti. Se oli Simolan entinen isäntä. Ihan se tuli kuin muistutuksena
+Juhalle.
+
+-- Sitten minä niin ikään tahtoisin ajoissa sanoa, etten minä enää anna
+Joutsian viinanpoltto-oikeutta kenellekään, jatkoi Juha.
+
+-- Vai niin, vai niin. Sitä minä odotinkin! Itsekös isäntä aikoo
+polttaa?
+
+Hallpumska, joka nähtävästi oli kuunnellut keskustelua, raotti ovea ja
+huusi:
+
+-- Pitäkää vain omanne! Keittäkää hyvästi!
+
+Juha haki lakkiaan ja aikoi lähteä. Mutta samassa Hallpumskan käsi
+ilmaantui ovenpieleen. Se oli värissä ja jauhoissa, mitä hän lieneekin
+ollut tekemässä jauhopuodissa.
+
+-- Vai sellainenkos se Joutsian nuori isäntä olikin! Jota kehuttiin
+niin hyväksi! Luulette te nyt sillä viinanpoltolla hyvästikin
+rikastuvanne...
+
+-- Ähäh! keskeytti Simolan Santun ääni oven takaa. -- Ette saakaan
+Joutsiaa. Tuo Juha pitää sen itse! Ähäh!
+
+-- Suu kiinni, taikka...! huusi kauppias.
+
+Juha kiitti onneaan, kun pääsi ulos. Aika rähinä siellä kävi, ovet
+paukkuivat ja ihmiset huusivat. Vanhat akat, jotka asuivat kauppiaan
+rakennuspiirin sisäpuolella, tulivat tölliensä oville ja katselivat
+siunaillen ympärilleen.
+
+Nuori isäntä asteli nopeasti, pää kumarassa, katse tähdättynä maahan.
+Silloin tällöin risahti lasinen pullonkaula säpäleiksi hänen jalkansa
+alla. Niin, niin, ei tee enää mieli tälle puolelle. Olkoon vain
+käymättä koko puoli!
+
+       *       *       *       *       *
+
+Lumian rusthollarin hautajaisissa olivat pitäjäläiset kaikki koolla ja
+pastori Sand siunasi ruumiin. Haudalta tullessa odotti Lumiassa komea
+päivällinen suuressa pirtissä, joka oli koristettu kuusilla. Juha oli
+pitkin päivää huomaavinaan, että pastori häntä tarkasti, ikään kuin
+hänellä olisi ollut paha mielessä. Ja kauppias kieppui yhtä mittaa
+papin, vallesmannin ja Nylanderin ympärillä. Juha meni vaistomaisesti
+heidän tieltään -- olkoot kuinka tahtovat! Kaipa kauppias on heille
+puhunut kaikki tyynni -- puhukoon!
+
+Varsinkin istuessaan juttelemassa Haimalan isännän kanssa Juha huomasi,
+että pappi häneen katseli. Juha kyseli sisarestaan ja isäntä kertoi
+hänen olevan samanlaisena vain: toisena päivänä vähän rauhallisempana,
+toisena taas rajumpana. Mutta ei häntä koskaan uskaltanut jättää noin
+ihan oman onnensa nojaan. Vartioitava häntä oli kuin pientä lasta.
+
+Juha tuijotti huolestuneena eteensä. Sääli hänen kävi sekä sisartaan
+että hänen miestään. Hän nosti hiljalleen katsettaan ja kohtasi
+juuri samassa hetkessä pastorin katseen. Pastorin silmäluomet olivat
+punaiset, silmät säkenöivät ja suupielissä oli pilkallinen piirto.
+
+Juha heräsi äskeisistä ajatuksistaan ja hänen katseensa kävi järkeväksi
+ja kummastuneeksi. Mitä pastori minusta tahtoo? näytti se kysyvän.
+Mutta pastori ei vastannut mitään, käänsi vain päänsä. Jotakin
+pastorilla oli mielessä, mitä sitten lienee ollut.
+
+Eräänä päivänä törmäsivät he äkkiarvaamatta yhteen maantiellä
+Tulettänen portilla. Juha huomasi pastorin niin myöhään, ettei hän
+päässyt livahtamaan pakoonkaan. Pastori tervehti ikään kuin ilkkuen ja
+Juhan kasvoille läikähti verta.
+
+-- Minä olen vain odottanut isäntää pappilaan, sanoi pastori ja
+suupielissä oli taasen se pilkallinen piirre.
+
+Juhan katse oli avonainen ja hämmästynyt.
+
+-- Jaa pappilaanko?... Ei ole sattunut asiaa.
+
+-- Ajattelin vain, että jos isäntä olisi tahtonut tulla sinnekin
+puhdistukselle...
+
+Juha ei ymmärtänyt.
+
+-- Mille puhdistukselle? kysyi hän.
+
+-- No, kun isäntä on käynyt tekemässä puhdasta Tulettänessä ja kun
+Joutsian oman pojan on täytynyt muuttaa pois kotitalosta ja kun...
+
+Nyt Juha ymmärsi ja hänen kasvonsa lehahtivat tulipunaisiksi.
+
+-- Niin, jatkoi pastori ja sanat tulivat sihisten hampaitten välitse,
+-- niin, miksei pappilassakin olisi kannattanut käydä? Korkeita
+tunkioitahan pappilan raitilla on.
+
+-- Mitäs pastori nyt pilkkaa, sai Juha vihdoin suustaan. -- Enhän minä
+pyri kenenkään raitteja puhdistamaan. Kunhan saisin nämä omanikin...
+Mutta pastori ei tiedä... No niin, sama se on! Voinhan minä sen
+sanoakin: se on sellainen kova kontrahti painamassa tätä Joutsiaa, että
+joka sitä vastaan mielii taistella, saa panna kovan kovaa vastaan.
+Pastorin oma nimi on sen kontrahdin alla. Että mitä ajattelittekin,
+hengen mies, silloin kun sellaiseen paperiin panitte nimenne.
+
+Juha katseli pastoriin herkeämättä ja käsi oli nyrkkinä hänen
+taskussaan. Hän oli niin kauan hautonut mielessään sitä asiaa ja
+hän oli niin paljon kärsinyt sen kontrahdin tähden, että hän oikein
+kevennyksekseen kerrankin sanoi tämän pastorille. Toki hän odotti, että
+pastori kalpenisi tai edes häpeäisi. Mutta pastori rupesi nauramaan.
+
+-- "Hengen mies"... hoki hän ja ääni tuli taasen sihisten hampaiden
+välitse. -- Vai eikö "hengen mies" saisi auttaa seurakuntalaisiaan
+maallisissakin asioissa? Vai eikö "hengen mies" saisi todistaa
+paperissa, joka asianomaisten molemminpuolisesta tahdosta tehdään?...
+Mitä?
+
+-- Mutta meidän vanha isäntä oli humalassa, kun se paperi tehtiin...
+
+-- Kuka sen on sanonut? Selvällä päällä me kaikki olimme, vaikka äijää
+sitten jälkeenpäin on yllytetty. Kyllä vanha isäntä sen tietää yhtä
+hyvin kuin minäkin... Mutta mitähän me näistä asioista puhumme! Me
+kaksi emme kuitenkaan toisiamme ymmärrä. Me olemme niinkuin tuli ja
+vesi.
+
+-- Niinkuin tuli ja vesi, toisti Juha. -- Vesi sammuttaa tulen...
+
+-- Niin, sanoi pappi, -- mutta liekit voivat myöskin niellä
+vesitilkkasen.
+
+Juha katseli pappiin kulmiensa alta. Pastori nauroi, jotta suuret,
+hoitamattomat hampaat loistivat mustan parran alta.
+
+-- Saa nyt sitten nähdä, kumpiko voittaa, tuli vaiko vesi, jatkoi
+pastori ilkkuvalla äänellään ja läksi ojentamatta Joutsian nuorelle
+isännälle edes kättään.
+
+Juha jäi katselemaan hänen jälkeensä. Mitä ihmettä hän tarkoitti...?
+Tuli ja vesi... Vai ollaan sitä sodassa! No, ollaan sitten. Elämä näkyy
+olevan ainaista sotaa, siitä ei pääse...
+
+Kaikista kummallisinta oli kuitenkin se, että Joutsian nuori isäntä
+uskalsi vastustaa itse Saarlan herraa. Eräänä päivänä, juuri kun Juha
+veljensä, Rason, isännän kanssa suunnitteli, miten olisi paras rakentaa
+jyväaittaa, ilmestyi Saarlan kuski Joutsian eteen. Rason isäntä piti
+parhaimpana, että rakennettaisiin yhtä päätä kivestä, mutta Juhasta
+yritys oli liian rohkea. Se tulisi niin kalliiksi. Paras vain rakentaa
+sitä vanhaa mallia, rakennus koholleen maasta vahvojen hirsien varaan,
+etteivät hiiret pääse. Veljeksillä oli neuvonantajanaan rakennuksia
+ymmärtävä mies, ja kaikki kolme olivat kokonaan näissä asioissa, kun
+Saarlan kuski ilmoitti, että majuri käskee isäntää Saarlaan.
+
+-- Koskas sinne pitäisi tulla? kysyi Juha.
+
+-- Niin sanottiin että tänään.
+
+-- Mutta johan nyt tulee ilta.
+
+-- Jaa, niin sanottiin.
+
+Voi yhtä kaikki, kuinka olikin tullut riikinkukon näköiseksi tuo Mantan
+Janne! Kiiltävät napit sortuukissa, höyhentöyhtö lakissa. Ja miten se
+oli käynyt oman arvonsa tuntevaksi!
+
+-- Ei minun nyt sovi lähteä. Me ollaan täällä työssä, vastasi Juha ja
+veri kuohahti hänen kasvoilleen.
+
+Tuskin hän olisi niitä sanoja tullut lausuneeksi, jollei veli, Rason
+isäntä, olisi seisonut ääressä. Kalle oli aina pitänyt herroja
+vertaisinaan tai alempana itseään.
+
+-- Huomenna minä voisin tulla, kun kuitenkin on mentävä myllyyn, jatkoi
+Juha. -- Mikä nyt sitten on niin kiireellinen asia?
+
+-- Sitä en minä tiedä, mutta niin käskettiin sanoa, että heti paikalla
+Saarlaan...
+
+Nyt suuttui Rason rusthollari.
+
+-- Sano, senkin riikinkukko, majurille, että jos on asiaa, niin tulkoon
+tänne. Tie on yhtä pitkä Saarlasta Joutsiaan kuin Joutsiasta Saarlaan.
+
+-- Sellaisen sananko minä vien? kysyi kuski niska kenossa ja piteli
+hevosta, joka malttamattomasti kaapi maata.
+
+-- Juuri sellaisen, sanoi Rason isäntä.
+
+Mutta tuskin oli kuski kadonnut, kun Juhaa rupesi kaduttamaan.
+
+-- Jopa minä nyt taisin olla hävytön. Mikä minun nyt pani sanomaan
+sillä lailla!
+
+-- Se tekee niille hyvää! Opeta sinä ajoissa majurille, kuinka ihmisiä
+on kohdeltava!
+
+Miehet eivät saattaneet aavistaa, mikä syy majurin käskyyn oli. Aivan
+hiljan oli majuri tullut Joutsian isäntää vastaan eikä silloin ollut
+puhunut mitään.
+
+Turhaan vaivasivat miehet ajatustaan. Syynä majurin käskyyn oli
+päähänpisto, sellainen pikkuinen oikku, jollaisia voi johtua ainoastaan
+käskemään tottuneiden mieleen.
+
+Oli tapahtunut, että pastori pitkistä ajoista oli hankkinut uudet
+vaatteet -- Lumian leski se juuri oli maksanut rusthollarin
+hautaamisesta niin hyvin, että pastori niillä rahoilla saattoi teettää
+kokonaisen puvun -- ja lähtenyt Saarlaan vieraaksi. Ei hän ollut
+käynyt siellä moneen aikaan, useammistakaan syistä. Hän oli ensinnäkin
+ehtinyt vieraantua herrasväen seurasta ja hienoista tavoista. Hänelle
+oli rasitus syödä pöydässä, jossa piti varjella puhdasta pöytäliinaa
+ja hallita hammastarhaansa, ettei sieltä pääsisi luiskahtamaan jotakin
+pientä sopimatonta pilaa. Ja sitten -- niin, sitten hänellä suorastaan
+ei ollut moneen aikaan ollut vaatteita, joilla olisi voinut esiintyä
+Editha-rouvan silmien edessä.
+
+Oli syöty vankka päivällinen, oli nautittu kahvia likööreineen, oli
+tupakoitu. Puhe ei koko päivänä ollut tahtonut luistaa. Nimittäin
+majurilta ja pastorilta se kyllä olisi luistanut -- he puhuivat
+hevosista, kilpa-ajoista ja maanviljelyksestä, eikä majurista ollut
+ensinkään vastenmielistä kuunnella pastorin juttuja seurakuntalaisista
+ja pappiskokemuksistaan. Hän tiesi niitä tukuittain, hullunkurisia
+juttuja, joille täytyi nauraa. Mutta Editha-rouva ei nauranut. Hän
+istui pöydän päässä kuin poissaolevana, hienot, kalpeat kasvot
+surumielisessä hymyssä. Hän nähtävästi eli muistoissaan eikä nykyajassa.
+
+Pian oli pastori kysynyt kaikki hänen kuulumisensa ja saanut tietää,
+että Greta oli Sveitzissä pensionaatissa, Gösta kadettikoulussa ja
+Magnus vain kaupungissa asioilla. Ja puhuessaan oli Editha-rouvan
+kasvoille välähtänyt eloa ja punaa. Mutta kun pastori ja majuri taas
+menivät juttuihinsa, vaipui hän kalpeuteensa ja äänettömyyteensä.
+
+Hän oli todella tullut miltei läpikuultavaksi, silmät olivat oudon
+suuret ja ikään kuin lasittuneet. Hiuksiin oli tullut harmaita hapsia.
+Iho oli yhä vielä sama puhdas ja pehmoinen, piirteet samat jalot kuin
+ennenkin, mutta koko ihminen vaikutti sammuneelta ja elottomalta.
+Pastorin valtasi outo ahdistus häntä katsellessaan. Hänen tuli
+sanomattoman sääli, hän olisi melkein tahtonut itkeä, kuten itketään
+rakastetun haudalla. Oikein tuntui helpotukselta, kun Editha-rouva
+jätti huoneen -- hän ei sietänyt tupakansavua, ja herrat tupakoivat
+molemmat kuin savupiiput.
+
+-- Kas kuinka Magnus viipyy, sanoi majuri ja katsahti kelloaan. --
+On se sentään mukavaa, kun on poika, jonka voi noin vain lähettää
+kaupunkiin toimittamaan asioita. Magnus on kaiken vuotta välittänyt
+Saarlan viljakauppoja.
+
+-- Ja poikaan voi luottaa?
+
+-- Ehdottomasti. Palaa kotiin tuhansia taskussa ja toimittaa kaikki
+säntillisesti. En itse voisi toimia paremmin.
+
+-- Tarkoitin vain, sanoi pastori hymyillen, -- että jos joskus
+unohtuisi toverien seuraan.
+
+-- Ymmärrän kyllä. Mutta se on niin ihmeellinen poika, ettei sillä
+ole tovereita. Siihen vaikuttaa ehkä, että hän on käynyt koulua
+Helsingissä, mutta onhan hän iloinen poika -- hänellähän voisi olla
+tovereita. Mutta hän on vain niin kiinnostunut maatöistä ja... niin,
+hän seurustelee liiaksikin renkien kanssa. Editha varsinkin on ollut
+siitä hyvin pahoillaan.
+
+Viimeiset sanat majuri lausui kuiskaten ja katseli ympärilleen.
+
+-- En minä puolestani ole viitsinyt ottaa häntä siitä kovalle, jatkoi
+hän samassa, -- kun vanhenee, niin viisastuu!
+
+Pastori istui mukavassa suuressa nojatuolissa vastapäätä majuria ja
+seurasi savuja, jotka sinisinä kiemuroina nousivat ylöspäin. Häneltä
+ei puuttunut mitään muuta kuin että hän hartaasti olisi halunnut
+ottaa kauluksen kaulastaan. Se oli niin kova ja se syöpyi syvälle
+lihavaan leukaan, kun yritti istua mukavasti. Äkkiä nousi hänen
+eteensä Magnus Ståhlen kuva -- miten lie noussutkin! Kai siksi, että
+isä juuri oli puhunut pojastaan. Pitkä laiha poika... ei mitään
+sukulaisuutta ylhäisen äidin kanssa eikä liioin mitään yhtäläisyyttä
+nautinnonhimoisen isän kanssa. Silmät harmaat, rotevaa tekoa, tukka
+pystyssä... Ja samassa nousi pojan rinnalle Juha Kustaanpojan, Joutsian
+nuoren isännän hahmo. Mikä ihme ne toikin rinnan nuo kaksi aivan
+erilaista ihmistä! Ja kuitenkin -- niissä oli jotakin samanlaista,
+jotakin yhteistä -- ties taivas, mitä. Hän oli jo tuntenut sitä siellä
+Rason häissä, vaikkei tunne ollut puhjennut selväksi ajatukseksi.
+
+-- Se se on omituinen otus, se Joutsian nuori isäntä, virkkoi hän äkkiä
+majurille. -- Tottahan veli muistaa?... Se, jonka häissä olimme yhdessä
+viime kesänä...
+
+-- No, kuinka niin? Eikö se ole ihan tavallinen kelpo talonpoika?
+
+-- On kyllä. On liiankin kelpo, sillä hän näkyy aikovan ruveta
+harjoittamaan jonkinlaista reformaattorintointa pitäjässä. Hän
+ahdistelee esimerkiksi Hallbomia...
+
+-- Se tekee hyvää sille lurjukselle... sanoi majuri ja nauroi.
+
+-- Tekisi kyllä, jos...
+
+Samassa katkaisi pastori lauseensa ja korjautui kohteliaampaan
+asentoon, sillä ovelle, savujen taakse ilmestyi Editha-rouva.
+
+-- Gösta, virkkoi hän tyynellä, sointuvalla äänellään.
+
+-- Vouti tahtoisi sinua tavata.
+
+-- Jahah, sanoi majuri ja nousi. -- Minun pitääkin lähteä vähän ulos,
+puhukaa te nyt. Tai laulakaa. Ettehän vielä ole yhtään laulaneet!
+
+Kun heidän laulamistaan mainittiin, oli kuin olisi kolkutettu oveen,
+jonka takana heidän muistojaan säilytettiin. Heidän kasvojensa ilme
+pehmeni, heidän ajatuksensa ikään kuin pysähtyivät, ja he jäivät
+pitkäksi aikaa äänettömyyteen, ikään kuin olisivat valmistautuneet
+pyhää toimitusta pitämään. Vihdoin teki Editha liikkeen kädellään.
+Pastori laski pois sikaarinsa ja seurasi häntä pienen etuhuoneen läpi
+saliin.
+
+Se oli suuri, vanhanaikainen huone, jonka keskimmäisestä ikkunasta
+päästiin parvekkeelle. Seinillä oli perhekuvia kultakehyksissä, katossa
+kristallikruunu. Huonekalut olivat kevään tähden peitetyt valkeilla
+päällyksillä. Se teki huoneen kylmänpuhtaan näköiseksi. Kahdessa
+vastapäisessä nurkassa oli suuri valkoinen uuni ja uuninlaudalla
+posliinikoristuksia, kallisarvoisia pieniä esineitä, jotka pastori
+hyvin muisti heidän tuttavuutensa ensi ajoilta.
+
+Editha istui soittokoneen ääreen -- kuinka tuttu se oli sekin! -- avasi
+kannen ja kääntyi pastoriin päin.
+
+-- Mitä otamme? sanoi hän ja hymyili.
+
+Siinä hetkessä oli hän entinen Editha ja pastori joutui entisen
+lumouksen valtaan. Siinä hänen ihailevan katseensa alla punastui nainen
+kuin nuori tyttö ja silmiin tuli entisajan verhottu loiste.
+
+-- Editha, Editha! pääsi Jakob Sandilta tukahdutetusti...
+
+Hän olisi tahtonut langeta maahan ja syleillä hänen jalkojaan. Mutta
+Editha vain painoi hänen kättään ja istuutui soittokoneen ääreen.
+
+Seurasi tuttu alkusoitto... Tämä laulu oli määrännyt Jakob Sandin
+kohtalon.
+
+Editha alkoi, hiljaa ja värisevin äänin. Jakob Sand seisoi hänen
+takanaan käsi hänen tuolinsa kullatulla selkänojalla. Huoneeseen,
+joka vielä äsken oli näyttänyt kylmältä, tuli äkkiä aurinko ja
+kukkivat ruusut ikkunalla loistivat punaisina kuin veri. Päivän säde
+heijastui peiliin ja siitä seinien kullattuihin kehyksiin, kattokruunun
+monisärmäisiin laseihin ja Editha-rouvan hiuksiin.
+
+Jakob Sandille tuli ihmeellinen vapautuksen tunne, tunne
+synnittömyydestä ja puhtaudesta. Jokohan hän oli kuolemaisillaan,
+jokohan hän oli astumaisillaan Jumalan eteen ja jokohan kaikki hänen
+syntinsä olivat annetut anteeksi?... Tuttu, rakastettu ääni värisi
+ikään kuin kaukaa ja kutsuen... Editha, Editha, kuollaan yhdessä,
+noustaan käsi kädessä kirkkaaseen iäisyyteen...!
+
+Hänen piti yhtyä lauluun ja hän avasi huulensa...
+
+Käheä, särkynyt parahdus! Räminä, ikään kuin olisi helistelty vanhaa
+romua!
+
+Editha-rouvan kädet vaipuivat, hän kääntyi, ja silmät, jotka hän
+pastoriin loi, olivat täynnä pelästystä.
+
+Pastori piteli käsiä kasvoillaan ja hengitti läähättäen.
+
+Oli kuin heidän silmänsä sinä hetkenä olisivat avautuneet. Editha näki
+edessään lihavan miehen, jonka leuka ja kasvot olivat rasvoittuneet,
+huulet sinipunertavat, silmät verestävät. Kuinkapa tuosta kurkusta
+olisi voinut muuta lähteä kuin käheä, särkynyt parahdus! Rämisevä
+raunio oli koko mies!...
+
+Pastori puolestaan oli huomannut, että se unelmien morsian, jonka
+rinnalle hän oli tahtonut nousta, oli kuihtunut, veretön, harmaantunut
+nainen, kylmä ja eloton...
+
+Ilta-aurinko tulvi sisään salin valkeille huonekaluille ja puhtoisille
+seinille, ruusut ikkunassa helottivat. Mutta he tuijottivat toisiinsa
+kauhistuneina, ikään kuin puukonkärkeä olisi asetettu heidän kaulalleen
+ja vaadittu heiltä heidän henkeään. Sillä he olivat huomanneet, että
+laulun side heidän väliltään oli katkennut, että silta heidän henkiensä
+väliltä oli palanut pois. He tuijottivat toisiinsa kuin kaksi rauniota
+tulijätön tuhasta.
+
+-- Olemme käyneet vanhoiksi, pääsi vihdoin pastorilta ja hän antoi
+hitaasti sinipunervien, lihavien käsiensä vaipua alas.
+
+Mutta Editha-rouvan silmistä tipahti kyynelkarpalo vaalealle kädelle,
+joka lepäsi sylissä.
+
+-- Kaikki on lopussa, sanoi hän niin hiljaa, että hän tuskin erotti
+omaa ääntään.
+
+Ja kun hän nousi soittokoneen äärestä, tunsi hän ettei enää koskaan
+istuutuisi soittamaan sitä säveltä, joka kerran oli liittänyt heidän
+sielunsa yhteen. Ja hänen silmiensä edessä oli ammottava tyhjyys.
+
+Heille molemmille oli vapautus, kun majuri, hajuten sekä tallilta että
+navetalta tuli sisään.
+
+-- No, pastori, huusi hän reippaasti, -- mitä sinun pitikään kertoa
+Joutsian nuoresta isännästä!
+
+Silloin pastori kuin henkensä pelastukseksi rupesi soimaamaan Juha
+Kustaanpoikaa. Hänen täytyi saada ajaa johonkin epätoivoaan ja hän ajoi
+kaikki Juha Kustaanpoikaan, ikään kuin koko hänen elämänsä turhuus
+olisi ollut hänen syynsä. Hän vakuutti, että Joutsia oli itserakkain,
+itsevanhurskain, typerin, poroporvarillisin ja ikävin ihminen
+maailmassa. Suorastaan vaara paikkakunnalleen, suorastaan eräänlainen
+rutto. Ja Editha-rouva, joka Helenan tähden aina oli kantanut kaunaa
+Rason väkeen, kuunteli hehkuvin kasvoin ja päästi tuon tuostakin pienen
+huudahduksen.
+
+-- Minä odotan vain, kiihtyi pastori, -- koska hän tulee mestaroimaan
+minunkin toimiani. Sillä minne minä menenkin, näen aina edessäni hänen
+ruumiinkantajankasvonsa.
+
+-- Mutta hyvät ihmiset, eikö häntä nyt millään saa pois täältä
+pitäjästä! huudahti Editha-rouva.
+
+-- Miten hänet saisi... jolleivät velkamiehet suostuisi hätyyttämään!
+
+-- Se on oikein sellaisen uudenaikaisen talonpojan perikuva --
+sellaisen leveän, raa'an, itsetietoisen talonpojan!
+
+He ärsyttivät toisiaan ja kiihtyivät kiihtymistään. Sillä he olivat
+epätoivoissaan, kohtalo kuristi heitä kurkusta ja heidän tuskaansa
+ikään kuin lievensi, kun he puolestaan saivat kuristaa jotakin toista.
+Ei armahtanut elämä heitä -- eivät tahtoneet hekään armahtaa! Siksi he
+sättivät Joutsian isäntää.
+
+Majuri oli aivan hämmästyksissään.
+
+-- Minä, totta puhuen, tuskin muistan, minkänäköinen hän onkaan, sanoi
+hän.
+
+-- Minäpä tahtoisin hänet nähdä, pääsi Edithalta kalseasti.
+
+Ja Editha-rouva keksi, että Joutsian isäntää lähetettäisiin hakemaan.
+
+-- Älä nyt ole lapsellinen, sanoi majuri. -- Ei ole sanottu, että hän
+tulisikaan.
+
+-- Eikö hän tulisi? leimahti Editha-rouva. -- Eikö hän tulisi, jos me
+lähettäisimme hakemaan?
+
+-- Ei tulisi! vakuutti Sand.
+
+-- Tulisi kyllä, jos minä lähettäisin noutamaan, selitti majuri.
+
+-- Ei tulisi! vakuutti Sand yhä.
+
+Jo kiihtyi majurikin.
+
+-- Hän tulee, jos minä tahdon, mutta minusta on turhaa häntä kutsua,
+kun ei hänelle ole asiaa.
+
+-- Koetetaan! rukoili Editha. -- Minä tahtoisin nähdä, uskaltaisiko hän
+meitä vastustaa.
+
+He kiistelivät puolen tuntisen.
+
+Kuski lähetettiin Joutsiaan.
+
+Tietäähän sen, että Saarlan herrasväet suuttuivat Joutsian isännälle.
+Asia tuli vielä mutkikkaammaksi sen vuoksi, että Magnus kotiin
+palatessaan asettui isännän puolelle.
+
+Veljekset Juha ja Kalle eivät koskaan saaneet tietää, mitä asiaa
+Saarlan herralla olisi ollut Joutsian isännälle. Mutta pian alkoi
+Joutsiassa lappaa miehiä, jotka sanoivat asiansa suoraan silmiin.
+
+Ensin tuli rikkaan Heikkilän isäntä. Hän tuli sanomaan irti lainaa.
+
+Juha hätääntyi hiukan ja hänen poskipäänsä rupesivat hohtamaan. Hänestä
+oli vastenmielistä aina pyytää apua Kallelta. Mutta mikäpä auttoi!
+
+Tuskin hän oli kuitenkaan saanut tämän asian järjestetyksi, kun tuli
+toinen velkamies, Ahtialan isäntä, samalle asialle.
+
+Silloin Juha jo hätääntyi toden teolla. Mikä kumma heidät nyt pani
+kiristämään kaikki yhtaikaa?... Kunhan ei olisi kauppias tai pappi
+yllyttänyt heitä!
+
+Kolmas, pahin velkoja, Siiron lautamies, oli kuitenkin vielä tulematta,
+ja kun hän eräänä päivänä ilmestyi Joutsian pihaan, arvasi Juha
+paikalla, mitä hän tahtoi.
+
+Lautamies oli kovin kohtelias, pyysi anteeksi ja selitti, että hän
+rakentaisi uutta navettaa ja tarvitsisi rahojaan siihen. Tiesihän Juha,
+kuten tiesi koko Keihäsjärvi, että hänellä oli rahoja pankit täynnä...
+
+Mutta ei tarvinnut muuta kuin nähdä Hallpumin ja Akselin katseet,
+niin tiesi, mistä irtisanomiset aiheutuivat. Akseli oli asettunut
+Tulettäneen. Eikä hänellä muuta työtä ollut kuin ostella tukkimetsiä ja
+vahingoittaa lankoa.
+
+Juha hikoili ja tuskitteli. Ei tahtonut maittaa ruoka eikä uni eikä
+luistaa työ. Ei ollut niinkään helppoa mennä pyytämään apua veljeltä
+ja sisarten miehiltä, vaikka nämä olivatkin varoissaan. Aina sen sai
+sanotuksi, että anna kuormallinen heiniä, mutta tässä oli kysymys
+tuhansista ruplista.
+
+Juhan miettiessä selviytymistä tukalasta tilasta rupesi hänen mieltään
+paisuttamaan hirveä, uusi tunne, jollaista ei hän ollut ajatellut
+itsessään löytyvänkään. Hän rupesi vihaamaan. Hän vihasi Akselia, hän
+vihasi kauppiasta, hänen perhettään, jopa hänen palvelijoitaankin.
+Kun olisi päässyt näkemästä Tulettänen rakennuksia! Mutta ne olivat
+alituisesti silmien alla, jos minne kääntyi.
+
+Hän koetti pitää päätään sillä lailla, ettei näkisi Tulettäneä -- viha
+teki hänet aivan lapsimaiseksi! Hän karttoi ja pakeni kauppiaan väkeä.
+Mutta kauppias laittautui kuin kiusanteolla hänen tielleen ja kun Juha
+vain hänet näki, leimahti hänen sisässään pahasti, päähän syöksyi
+verta ja kädet pullistuivat nyrkeiksi. Lienevätkö vanhemmat opettaneet
+lapsiaan, vai minkä tähden he lienevät tottuneet sellaisiksi, että
+he isännän astuessa ohitse ilmestyivät aidan taa, pistivät esiin
+kielensä ja härnäsivät. Silloin teki Juha Kustaanpojan mieli ottaa
+kivi ja nakata se menemään, ikään kuin he olisivat olleet harakoita
+tai variksia... Ja kun kauppiaan lantakuormaa vedätettiin rantaan ja
+Hallpumska iljankoisella tiellä asteli sen perässä, ajatteli Juha, että
+kun lankeaisikin niskansa nurin!
+
+Ei saanut yhtä hetkeä olla kotosalla, jollei jokin ääni muistuttanut,
+että Hallpumin väet ovat naapurissa. Kun askaroitsi pihamaalla, niin
+kuului maantien toiselta puolen alituinen hoilotus ja huuto tai
+parku, sillä jolleivät matkustajat siellä rähisseet, tappeli kauppias
+vaimonsa kanssa tai piiskasi lapsiaan... Jos väsyneenä heitti sänkyyn
+ruokasijalle, niin jo alkoi kuulua sanakiistaa. Eikös ollut sielläkin
+kauppias touhussa! Kun katsahti ikkunaan, niin näki Hallpumin olevan
+ostamassa viinaa ohikulkevalta mieheltä. Kymmenen... kaksitoista...
+viisitoista... yksikolmatta... laskevat miehet. Mutta riitaantuvat tuon
+tuostakin ja hosuvat käsillään. Tietysti kauppias taas on pyrkinyt
+tekemään koiruutta! Laskee tynnyristä tuoppiin viinaa, mutta pitää
+vatia alla, juoksuttaa yksin tein vadinkin puolilleen ja kaataa kaikki
+astiaansa. Tietenkin viinakauppias vastustamaan, mutta mitäpä hän
+Hallpumille mahtaa. Kyllä se poika aina puolensa pitää!
+
+Juha seisoo ikkunassa katselemassa ja hänen sisässään kiehuu tällainen
+ajatus: kuinka ihminen todella voi olla noin pahan hengen näköinen?
+Kuinka sinulle, hyvä naapuri, onkin annettu kaikki paholaisen
+tunnusmerkit: punatukka, punaparta ja tuollaiset viekkaat, vilkuilevat
+silmät?
+
+On se siunattu päivä, jolloin pitkän talven jälkeen saa avata pimeän
+navetan ovet, päästää auki elukkojen kytkyet ja laskea ne luontoon,
+jossa aurinko paistaa, puut ovat hiirenkorvalla ja maahan puhkeaa
+vihreys. Ei tiedä eikä tunne sellaisen päivän iloa se, joka ei tiedä,
+miten vaivalloinen talvi on ollut.
+
+Navetasta kuuluu mälinää ja huutoa, kun karjaa päästetään. Vanha Manu
+touhuaa minkä ehtii temppuineen. Päivä paistaa, vasikat hyppivät
+jo kujalla, selkä koukussa, häntä kipparassa. Paimentyttö juoksee
+pitkät vihdat käsissä. Joka tienhaarassa, joka solalla pitää olla
+vartioimassa, etteivät elukat pääse sinne poikkeilemaan. Ne ovat kuin
+hulluina ilosta.
+
+Juha seuraa elukoita kappaleen matkaa maantietä ja jää katsomaan niiden
+jälkeen. Metsä on vielä harmahtava, nurmi arkana ja ikään kuin salassa,
+mutta linnut visertävät ja kuivien lehtien alla tiepuolessa surisee,
+ryömii, puhkeaa, kumpuilee ja kihisee elämä. Lähde Jyrmän ahteen
+alla kohisee suurena kuin koski. Mustana on horha ja juhlallisena.
+Vaihtomaisesti liittää Juha kädet ristiin. On toki tullut kevät!
+
+Äkkiä alkaa kuulua ajoa ja huutoa. Juopuneita! ajattelee Juha. Ei
+rauhaa koskaan...
+
+Ne tulevat kaupungista. Kestikievarin liinaharja hevonen on edessä.
+Se nelistää märkänä, sieraimet levällään. Ohjaksissa reistaa kauppias
+Hallbom. Hänen rinnallaan istua retkottaa toinen mies, oikea käsi
+roikkuen pyörissä.
+
+Hei, hei -- se se on menoa! Mennään kuin viimeistä päivää pakoon.
+
+Salamana lentää Juhan mieleen ajatus: nyt sinun loppusi kumminkin
+tulee! Hirveä on horha tuossa vastassasi, syvä rytö on sinulle
+valmiina. Aja, aja, suoraa päätä, mullin mallin, pää murskaksi!...
+
+Ajatukset iskevät polttavina kipinöinä Juhan päähän, leimahtavat,
+sammuvat, kirvelevät ja jättävät tilaa uusille.
+
+Onko tuo nyt ihminen, joka tuolla tulee? Itse piru se on... Mene, mene
+mäsäksi horhaan...! Juha siirtyy syrjään ja päästää hevosen tieltään.
+Se karkaa täyttä laukkaa mäen päälle, miehet huutavat ja piiska
+heiluu...
+
+Nyt... nyt ne kumminkin menivät! Nyt niistä kumminkin pääsi!
+
+Juhan korvissa kohisee ja pauhaa. Hän käy kiinni päähänsä ja pitelee
+sitä, ettei se halkeaisi... Kuluu hyvän aikaa, ennen kuin hän uskaltaa
+nostaa silmiään.
+
+Sinisenä kaartuu silloin taivas hänen päänsä päällä, leivoset nousevat
+pyöreinä pisteinä korkeuteen, niiden laulu helkkää, ikään kuin niiden
+suista putoilisi hopeaa. Juhlallisena kohisee lähde Jyrmän ahteen alla.
+
+Mitä hän on tehnyt? Mihin he joutuivat? Juha kauhistuu sitä
+ajatellessaan. Ajoivatko he nurin eikä hän ehkäissyt? Hän päinvastoin
+toivotti heille kuolemaa. Hän teki jo murhateon sydämessään...
+
+Entä jos he ovat nurin niskoin horhassa. Silloin... silloin on hän
+kadotuksen oma.
+
+Päätään pidellen hän karkaa mäelle, katsahtaa horhaan. Ei mitään!
+Harmaa pensasrytö on ennallaan ja lähde pulppuaa iloisesti. He ovat
+pelastuneet.
+
+Juha pyyhkii hikeä otsaltaan ja istuutuu kivelle tien viereen. Mistä,
+mistä ovat häneen tulleet nämä hirveät ajatukset? Eihän hän milloinkaan
+ennen suonut ihmisille pahaa. Hän ei edes ajatellutkaan toisista pahaa.
+Ja nyt kulkee hän murha mielessä...
+
+Hänen päänsä painui käsien varaan ja hän itki.
+
+Jumala on pannut hänelle ristin eikä hän tahdo sitä kantaa. Hän ei
+tahdo muistaa, mitä Herra sanassaan sanoo: "Minun on tuomio." Ja hän on
+unohtanut, että tuhat vuotta on Herran edessä kuin yksi päivä.
+
+Juha liitti kädet ristiin ja rukoili.
+
+Pitkien, pitkien aikojen perästä tunsi hän taasen Jumalan läsnäolo.
+
+
+
+
+IX
+
+
+Kun Joutsian isännälle ja emännälle syntyi ensimmäinen lapsi,
+heräsi taloon kuin uusi elämä. Vanhemmat kävivät aivan kuin toisen
+näköisiksikin. Eivät huoletkaan enää tuntuneet niin raskailta ja
+vastoinkäymisten kanssa taisteli kuin ilokseen.
+
+Samaan aikaan otettiin taloon lasta hoitamaan Epramin sukulainen,
+nuori tyttö, Susanna. Tai oikeastaan hän vielä oli lapsi hänkin,
+ripilläkäymätön, köyhän torpan tyttö sydänmailta. Mutta pieni Susanna
+oli ymmärtäväinen tyttö.
+
+Hänen äitinsä oli jumalaapelkääväinen ihminen ja opetti lapsia
+lukemaan. Koko pitäjä tunsi hänet nimeltä, vaikka hän asui niin
+sydänmaan povessa. Mutta juuri siksi hänet tunnettiin, että hän
+sai laiskatkin lapset oppimaan. Edellinen pappi oli lukusijoilla
+erityisesti häntä maininnut. Tämä Sand ei ollut pitänyt väliä, eihän
+hän vaatinut suurtakaan lukutaitoa. Mutta torpan vaimo oli sittenkin
+jatkanut opetustointaan. Jumala oli hänelle sen erityisesti määrännyt
+eikä siis se riippunut jonkun papin moitteesta tai kiitoksesta.
+
+Susannan äidillä oli merkillinen voima pahojen henkien yli. Monesta
+pahankurisesta lapsesta hän vitsan ja Jumalan sanan avulla oli
+kasvattanut ihmisen. Kerrankin oli hänen opetettavanaan ollut oikein
+uppiniskainen ja tottelematon poika. Tämä saattoi kesken opettamista
+viskata aapiskirjan nurkkaan tai sylkeä silmille kuin villikissa. Toki
+tomppelikin ymmärsi, että sitä lasta riivasi pahahenki! Muori käytti
+vitsaa -- ei auttanut! Hän keksi kuin keksikin uuden keinon: samassa
+kun poika heitti kirjan nurkkaan ja karkasi ikkunaan katsomaan, kuinka
+hevosta valjastettiin, sieppasi muori vesikipon, heitti kolme kertaa
+pojan päälle vettä ja huusi: "Mene ulos tästä lapsesta, sinä saastainen
+henki, äläkä sinuas enää hänen aseta." Ja eikös pojasta sen jälkeen
+tullutkin kuin toinen lapsi: hän luki, totteli, oppi! Sellaista Herran
+henki saa aikaan!
+
+Ja saman Herran hengen ja vitsan komennossa oli kasvanut pikku Susanna.
+Hän oli kiltti, kirkassilmäinen lapsi, laiha, hento ja kalpea kuin
+nälkävuoden lapset. Ja köyhänä vuonnahan hän olikin syntynyt. Ei hän
+Joutsiassa lihonut. Kaiken päiväähän hän istui kuumassa huoneessa
+kehdon ääressä, jalka kehdon jalaksilla, hyppysissä sukankudin.
+Mutta aina hän oli iloinen ja tyytyväinen. Ja kuinka hän lauleli!
+Koko virsikirjan hän osasi ulkoa. Näki sen siitäkin, että hän oli
+koulumuorin tyttö. Hän rakasti sitä pikkuista Antti-poikaa, joka
+kehdossa lihomistaan lihoi, voimistumistaan voimistui, oppi nauramaan,
+potkimaan, kaarestamaan. Antti ja Sanna pitivät koko talon ilossa ja
+naurussa, kuten isä piti leivässä ja särpimessä. Tuli äiti sisään miten
+pahoillaan hyvänsä -- Antille täytyi aina nauraa, sillä Antti levitti
+kädet vastaan ja mongerteli. Tuli isä huoneeseen miten totisena tahansa
+-- Antille täytyi aina hymähtää!
+
+-- Ovat olleet pahoja isälle, sanoi Sanna. -- Isä on surullinen, isä
+itkee. Laitetaankos me, Antti, isä hyvälle mielelle? Laitetaan!
+
+Ja kun isä tulee kehdon ääreen, niin nauretaan, pannaan kädet kaulaan,
+annetaan suuta! Antti osaa! Antti oppii istumaan, konttaamaan! Antti
+saa hampaita, rupeaa kulkemaan puuta myöten... Tulkaas hyvät ihmiset
+katsomaan, kun Antti seisoo yksinään lattialla...! Seisoo horjuvana ja
+peloissaan ja putoaa vihdoin äidin syliin ja purskahtaa itkuun pelkästä
+pelästyksestä. Isä toussuttaa Anttia.
+
+-- Onkos seppä kotona? sanoo isä, käy kiinni Antin alaleukaan ja
+nykäyttää niin, että kolahtaa hammastarhassa.
+
+Antti pääsee isän kanssa saunaan. Mennäänkös isän kanssa saunaan?
+
+-- Mennään!
+
+Totta kai Antti tuntee saunan! Siellähän Anttia on kylvetetty alusta
+pitäen. Oikein hän on ollut lauteilla äidin kanssa, häntä on vihdottu
+niinkuin aikaihmisiä ja sitten pesty ja valeltu alhaalla. Mielelläänhän
+Antti saunaan menee.
+
+Isä pistää pojan suuren nuttunsa sisään, joka on vuorattu laheilla
+villoilla, panee kätensä lujasti ympärille ja sitten sitä mennään,
+jotta lumi natisee ja narisee jalkojen alla ja revontulet räiskivät
+ja tähdet iskevät tulta päiden päällä. Huu kuinka on kylmä! Metsä
+on huurteessa, puut seisovat hiljaa ikään kuin pitelisivät vaippoja
+hartioillaan. Lumikentät siintävät ja hohtavat tuhansien kimmeltävien
+hileitten alla.
+
+Nyt on kylmä reisumiesten hevosillakin. Kas kuinka peitteet niiden
+selässä ovat kuurassa! Ja tiukuset soivat kalseasti ja aisat natisevat
+kuin valitellen.
+
+-- Isä, sanoo Antti hennolla lapsenäänellä ja vain hänen päänsä pistää
+esiin turkista, -- ovatko tähdet Jumalan silmiä? Sanna sanoo, että
+tähdet ovat Jumalan silmiä.
+
+-- Jahka Antti vähän kasvaa, niin Antti pääsee kouluun ja saa oppia
+tietämään, mitä tähdet ovat. Siihen asti Antti voi uskoa, että tähdet
+ovat kauniita kynttilöitä, joita Jumala sytyttää ihmisten iloksi.
+
+-- Isä, koska Antti pääsee kouluun?
+
+-- Jahka Antti kasvaa.
+
+Saunan ovi narisee ja paukkuu, kun isä sen avaa. Lämmin liikkuu kuin
+köykäinen, musta vaate katonrajassa. Ei erota kiuasta, ei rahia,
+vesisaaveja eikä kippoja, jotka seisovat lattialla ikkunan alla. Sen
+verran saattaa erottaa tähtien valossa, jotka kuumottavat sisään
+pienestä ikkunasta, että siinä vieressä on kiiltäviä pintoja kuin
+peilejä. Ei erota kippoa, jossa vihdat hautuvat, ei rappusia, jotka
+johtavat lauteille. Mutta eipähän tarvitsekaan erottaa, kyllähän
+jokainen saunan tuntee, kyllähän jokainen tietää, mihin pistää kätensä
+löytääkseen höyryävän vihdan. Ja läähättäähän mahtava kiuas, suu auki.
+Hehkuuhan siitä punaista valoa yllin kyllin. Kiuas pihahtaa ja paukkuu,
+vari ryöppyää kattoon, vihdat läiskivät, koivunlehvän lemu liitelee ja
+leijaa. Sitten kaikki on hiljaa. Tuo hiljaisuus on hyvää kuin uni ja
+kirvoittaa sielua kuin ihmelääke. Hiki tunkee ulos ruumiista ja kiirii
+suloisesti kutitellen alas kasvoja, niskaa, selkää... Kuuma hautoo,
+hiljaisuus hyväilee, hämärä peittää kuin laheilla, mustilla villoilla.
+Siinä ei muista mitään, ei ajattele mitään.
+
+Isä on Antille tehnyt pehmeän sijan vihdoista. Siinä Antti lekottelee,
+hänkin ääneti ja omissa ajatuksissaan.
+
+-- Isä, kuiskaa hän äkkiä ja nostaa päätään, -- miksi aina saunassa
+ollaan niin hiljaa?
+
+-- Siksi, lapseni, että sauna on pyhä paikka.
+
+Antin tekisi mieli kysyä, onko yhtä pyhä kuin kirkko, mutta hän ei
+uskalla, painaa vain päänsä takaisin lehville, nostaa toisen jalkansa
+ja alkaa leikitellä varpaillaan.
+
+-- Annanko minä lisää löylyä? kysyy saunapiika.
+
+Mutta silloin on hiljaisuuden pyhyyttä jo särjetty ja Antti uskaltaa
+kuiskata:
+
+-- Isä, onko sauna yhtä pyhä kuin kirkko?
+
+Isä joutuu hiukan ymmälle eikä paikalla löydä vastausta.
+
+-- Kirkko on kaikkein pyhin, sillä se on Jumalan oma huone... mutta
+Jumalan silmä näkee saunaankin ja Jumala näkee ihmisten ajatukset
+unissakin.
+
+Antti alkaa miettiä sitä asiaa, mutta ei pääse kauas, ennen kuin saunan
+edestä jo alkaa kuulua jalkojen töminää ja lumen narinaa: miehet
+tulevat saunaan. Silloin pannaan heti päre palamaan pihtiin.
+
+Kun Antti taasen on isän suuren turkin sisässä ja astutaan pihamaan
+poikki, pujotellen reisumiesten kuormien sivuitse, rämähtää kirkuva
+ääni äkkiä illan hiljaisuudessa. Pikku Antti hätkähtää ja kysäisee
+kiireesti:
+
+-- Isä, mikä se on? Sudetko...?
+
+-- Ei lapseni, eivät sudet sillä lailla ulvo. Kyllä ne ovat ihmiset,
+jotka Tulettänessä huutavat. Nyt meidän vielä täytyy sitä kuunnella,
+mutta kun sinä tulet suureksi, on Joutsiassa hiljaista.
+
+-- Kuinka silloin on hiljaista?
+
+Isä vaikenee vähän aikaa, ikään kuin ei hän itsekään tietäisi mitä
+vastata.
+
+-- Jumalan avulla, sanoo hän vihdoin, -- ovat ajat silloin muuttuneet.
+
+Poika oli muistellut susia siksi, että tämä vuosi oli niitä suuria
+susivuosia. Metsän pedot olivat käyneet niin rohkeiksi, että tulivat
+pihamaille, koppasivat koiran, lampaan tai vaikkapa lapsenkin suuhunsa.
+Sen tähden oli lapsia kovasti varoitettu menemästä kauas kuistin ovelta.
+
+Viisas poika oli Antti. Hän oppi lukemaankin ihan kuin itsekseen. Jo
+neljän vuoden vanhana hän rupesi availemaan kirjoja ja kyselemään
+merkkejä.
+
+-- Älähän nyt! sanoi äiti, -- ei sinun lukemisestasi vielä tule mitään.
+Jahkahan nyt tulet edes kuuden vuoden vanhaksi.
+
+Jos Sanna vielä olisi ollut kiikuttamassa kehtoa, ei olisi ollut mitään
+hätää. Mutta Sanna oli korotettu karjapiiaksi ja lapsenpiiaksi oli
+otettu toinen keskenkasvuinen tyttö, joka ei ollut koulumuorin lapsi.
+Tämä oli kovin huono lukemaan. Yksinään Antti siis sai tarkastella
+kirjoja. Välistä kun oltiin aterialla keittiön pitkän pöydän ääressä,
+tulla tupsahti poika isän ja äidin makuukamarista ja kysyi:
+
+-- Mikäs puustavi se on, joka on kuin kuokka? Ja yksi on niinkuin
+harava -- mikäs se on?
+
+-- No, tuo nyt tänne kirja! sanoi isä.
+
+Pojan lukuhalu oli hänelle suuresti mieleen, hänen rintansa aivan
+paisui ilosta ja ylpeydestä, kun hän pienelle Antille sai neuvoa
+kirjainten nimet. Ei niitä tarvinnut kahta kertaa sanoa! Heti paikalla
+poika ne oppi. Eikä aikaakaan, kun hän jo sai selvän kirjasta.
+
+-- Antti! rääkkyi vanha Joutsia kamaristaan, -- tule lukemaan vaarille!
+Anttiii!
+
+Vaari oli käynyt vanhaksi ja huonoksi. Kainalosauvojen avulla hän
+liikkui, oli äreä ja äkäinen, eikä kukaan tahtonut osata olla hänelle
+mieliksi. Tulettäneen hän kuitenkin aina ikävöi, ja kun siellä sitten
+humalassa oli tullut kiroilluksi ja pidetyksi pahaa elämää, seurasi
+katumuksen pää ja piti rukoilla ja lukea postillaa.
+
+Antti pelkäsi vaarin suurta postillaa. Se oli niin raskaskin, ettei
+sitä tahtonut jaksaa pidellä. Ja siinä oli niin pitkiä lukuja, ettei
+tahtonut saada niitä loppuun. Mutta lukea piti. Ennen oli muori
+lukenut, mutta muori oli jo kuollut. Vaari makasi pitkänään sängyssä
+ja hänen kätensä olivat ristissä rinnalla. Pian hän sulki silmänsä ja
+hengitti ihan kuin olisi nukkunut. Mutta jos Antti keskeytti lukunsa,
+heräsi hän paikalla. Ja silloin ei auttanut muu kuin jatkaa.
+
+Kun Antti oli saanut amenen suustaan, avasi vaari silmänsä ja hänen
+näytti olevan hyvin uni.
+
+-- Kuules, poika, sanoi hän, -- menepäs ja avaa tuo kirstu tuolta...
+Noin! Nosta pois se kaulahuivi siitä ja se samettinen liivi! Mutta
+nosta koreasti, ettet hämää niitä tupakanlehtiä, jotka ovat toisella
+puolella... Vie nyt kätesi oikealle puolelle... Ei sinne! Etkös tiedä,
+mikä on oikea puoli? Uunin puolelle! No niin .. Siellä nurkassa on
+nahkainen kukkaro... Joko löydät? Mutta ota koreasti! No niin, tuo se
+tänne!
+
+Ja kun vaari on saanut kukkaron käsiinsä, avaa hän hiljalleen sen
+siteet ja kaivaa sieltä esiin kymmenen pennin kuparirahan.
+
+-- Tuon sinä saat, poika...! Ja vie sitten kukkaro takaisin
+paikoilleen... Panitkos samaan nurkkaan? Pane nyt paidat ja villahuivit
+ja sitten kirjat!
+
+Ja sen sanottuaan kääntyy vaari toiselle kyljelleen ja menee uneen.
+Mutta Antti lentää kuin lintunen häkistä, juoksee isän tai äidin luo ja
+vie hänelle rahan:
+
+-- Pankaa talteen... Minä menen näillä rahoilla kouluun!
+
+Ja sitten suin päin temmeltämään toisten lasten kanssa. Heitä on
+jo neljä lasta, Antti ja Erkki ja Helena ja Kalle... vaikka Kalle
+on niin pieni, ettei hän vielä kykene mihinkään... Ja kun sitten
+kauppiaan lapset ja Rason lapset ovat mukana, niin heitä on aika
+komppania lapsia! Rakennetaan joukolla tietä, rautatietä mäestä, missä
+muonamiesten asunnot ovat, maantielle. Ja niin hauskaa on tienteko,
+ettei äiti tahdo saada lapsia syömään enempää kuin nukkumaankaan.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Lapset ne olivat tuoneet aurinkoa Joutsiaan ja lapsi se oli, joka
+pelasti Haimalan nuoren emännän. Pastori oli sitä aikoinaan ennustanut
+ja tämä ennustus kävi toteen. Helena oli niitä naisia, joiden elämän
+lapsi voi täyttää kokonaan.
+
+Helena iloitsi ja riemuitsi jo kantaessaan lasta sydämensä alla. Pahat
+unet ja hirmuiset mielikuvat katosivat kokonaan ja tyyni, hiljainen
+onni tuli sijaan. Hän oli kaunis onnessaan, hän nuortui ihmeellisesti,
+hänestä säteili puhtaus, miltei pyhyys. Ja kun lapsi vihdoin oli hänen
+käsissään, kun hän kuuli sen elävän kitinän, oli hän niin autuas, ettei
+hän enää mitään toivonut, ei taivaasta eikä maan päältä. Hänen kaunis,
+hänen siunattu lapsensa!
+
+-- Oi, äiti tahtoisi syödä sinut suuhunsa! Tule tänne, niin äiti syö
+sinut!
+
+Ja hän painoi sitä rintaansa vasten ja suuteli, suuteli väsymättä,
+milloinkaan saamatta nälkäänsä sammumaan. Hänen kaunis poikansa, hänen
+oma poikansa!
+
+Ei hän kantanut kaunaa ketään vastaan. Kuinka olisi hän taitanut, hän,
+joka oli niin onnellinen! Hän olisi tahtonut pastori Sandia kastamaan
+pientä poikaansa. Hän ajatteli häntä hellällä ystävyydellä, ja olisi
+tahtonut näyttää hänelle lapsensa. Mutta omaiset panivat sitä vastaan.
+
+Haimalassa pidettiin suuret ristiäiset. Sekä isännän omaiset että
+emännän sukulaiset tulivat lapsineen päivineen. Pitkät ruokapöydät
+olivat katetut suureen, herrasväkien aikaiseen saliin, jossa permanto
+oli leveistä, maalaamattomista hirsistä, seinäpaperit vaaleansiniset,
+katossa vanhanaikainen kynttiläkruunu ja ikkunoissa valkeat,
+kotikutoiset uutimet. Pitkin seiniä kulki valkeiksi maalattuja,
+selkänojalla varustettuja sohvia, ja viidestä ikkunasta näkyi
+raivaamaton puutarha jättiläispuineen ja pensasrytöineen sekä laaja
+järven selkä.
+
+Eivät olleet sukulaiset moniin aikoihin olleet niin hauskoissa
+kutsuissa kuin näissä Haimalan ristiäisissä. Helena-raukasta oli
+aikoinaan ollut paljon murhetta -- siksi kaiketi ilo nyt oli sitä
+suurempi hänen onnestaan.
+
+Lähtiessä vei Helena veljensä erilleen ja kysyi:
+
+-- Kuinka pastori jaksaa?
+
+-- Ränstyy ränstymistään, vastasi Juha.
+
+-- Käykö hän missään ihmisissä? kysyi Helena taasen huolestuneena.
+
+-- Käyhän hän talonpojissa. Ei hän enää moniin aikoihin ole taitanut
+käydä Saarlassa.
+
+Helenan kasvoille valui puna ja hän painoi alas silmänsä.
+
+-- Etkö sinä sanoisi terveisiä pastorille, kun satut näkemään?
+Minä soisin, että hän kävisi täällä. Minä niin tahtoisin, että hän
+näkisi lapsen. En minä hänelle ole enää vihainen. En ole kenellekään
+vihainen... Sanotkos terveisiä minulta?
+
+-- Miksen minä sanoisi, koska sinä tahdot, vastasi Juha ja tunsi, että
+hänkin jo voi antaa pastorille anteeksi paljon, koska Helena kerran on
+tullut onnelliseksi.
+
+Ja Juha vei Helenan terveiset pastorille.
+
+-- Vai oikeinkos pyysi käymään! huudahti pastori ja näytti ilostuvan.
+-- Pitää käydä.
+
+Hän tuli uteliaaksi ja olisi mielelläänkin käynyt Haimalassa, mutta
+hänellä oli Helenaan nähden hiukan sama tunne kuin ennen Edithaan --
+hän ei saanut mennyksi huonoissa vaatteissa, paremmat oli hankittava.
+
+Oli jo myöhäinen syksy, kun virkatoimet kerran veivät hänet Haimalaan
+päin. Emäntä oli silloin jo lakannut häntä odottamasta. Suuret puut
+pihamaalla ja puistossa olivat luoneet lehtensä maahan, joten tiet ja
+nurmikot olivat aivan keltaisinaan. Taivas oli harmaa ja itkettynyt.
+
+Sellaisena päivänä ajoi pastori Haimalan pihaan. Se oli vanhanaikaisen
+herraskartanon pihamaa, lihava koira karkasi haukkumaan vastaan ja
+puodin rappusille ilmestyi nainen lautanen kädessä, sormessa riipumassa
+suuri avain. Huomatessaan vieraan hän nähtävästi aikoi pujahtaa
+aittaan, mutta ei ehtinyt, kun jo Jaakko Sand rattailtaan huusi:
+
+-- Hyvää päivää, emäntä.
+
+Helena laski sekä lautasen että avaimen rappusille ja riensi rattaiden
+luo. Sama, sama hän oli kuin ennen! Sama keveä käynti, sama norja
+ruumis, ehkä sentään hiukan täyteläisempänä, samat verevät kasvot,
+loistavat silmät ja hiukset kiharoina ympäri valkean otsan -- mutta
+kuitenkin oli hänessä jotakin uuttakin, mitä lienee ollut, jotakin
+tyyntä, pehmoista... Niin, kai se juuri oli sitä äitiyttä, sitä, jolla
+hän oli liittänyt elämänsä sirpaleet yhteen eheäksi onneksi.
+
+-- Terve tulemastanne, pastori, sanoi hän hymyillen, mutta ei katsonut
+vierastaan silmiin ja polttava hehku oli hänen kasvoillaan. -- Pastori
+on hyvä ja käy sisään... Matti tulee ottamaan pastorin hevosen ja panee
+sen eteen kauroja.
+
+Ja hän kiirehti keittiön kautta sisään ja pastori odotti isolla
+rapulla, kunnes palvelustyttö tuli avaamaan. Se oli siistinnäköinen,
+vanhanpuoleinen ihminen, nähtävästi emännän uskottu, sillä hän avasi
+salin oven kotiutuneella varmuudella ja käski istumaan.
+
+Suuri talo, varakas talo -- sen näki ensi silmäykseltä. Mutta emäntä
+-- minne hän joutuikaan? Pastori odotti häntä malttamattomana. Hänen
+oli emäntää ikävä, hänen silmänsä janosivat häntä. Hän unohti, ettei
+hänellä enää ollut oikeutta pitää Helenaa omanaan. Vuodet, jotka olivat
+erottaneet heitä toisistaan, katosivat, ja pastori vain halusi painaa
+päänsä hänen rintaansa vasten, kietoa käsivarret hänen ympärilleen ja
+pyytää häneltä anteeksi, että oli ollut poissa niin kauan.
+
+Välähdykseltä muisti hän, että Helenahan on toisen vihitty vaimo, mutta
+sen ajatuksen hylkäsi hän paikalla. Helena on hänen omansa! Se on
+ainoa mahdollinen suhde heidän välillään ja ainoa oikea. Kaikki muu on
+petosta... Myönnä vain, pikku Helena, että olet odottanut minua kuin
+pelastajaa. Saat nähdä, saat nähdä: nyt en enää päästä sinua.
+
+Pastori nousi tuolistaan huohottavin rinnoin ja alkoi astua
+edestakaisin suuressa huoneessa, jonka lattia oli peitetty
+punaraitaisilla matoilla.
+
+-- Missä sinä viivyt? ajatteli hän. -- Me olemme liian kauan olleet
+erossa. Odota sinä... nyt minä kumminkin sinut otan.
+
+Silloin avautui ovi ja Helena astui kynnykselle lapsi sylissään.
+
+-- Minun täytyy pastorille näyttää pieni poikani... Eikö se ole iso
+poika! Tui, tui, tui... No, Juha, naurapa nyt... Se osaa jo nauraa...
+Noo, Juha, kuka nyt on paha! Kultuseni...! eihän se koskaan ennen ole
+ymmärtänyt vierastaa. Mutta täällä ei olekaan niin moneen aikaan käynyt
+vieraita...
+
+Pastori vilkaisi äidin mieliksi lapseen: ihan tavallinen lihava
+löntikkä. Satojen sellaisten päälaelle hän ristiessään oli valanut
+vettä. Minkä voimakkaan lapsen Helena olikin jaksanut synnyttää
+maailmaan! Äiti säteili, kun hän katseli lasta, pani suunsa suppuun,
+pisti esiin kielensä pään, hymyili... eikä enää muistanut mitään muuta
+kuin lastaan.
+
+Pastorin kädet vaipuivat ja hänen sydämensä ikään kuin taukosi
+sykkimästä. Hän tunsi pistävää, kalvavaa ikävää. Kaikki, joihin hän
+elämän varrella oli tarttunut, saadakseen käsilleen jotakin kiinteää
+kohtaa, olivat hänet hylänneet. Elämän erämaassa ei ole hänelle ketään,
+ei ketään, ei ketään! Sinä, Helena, olisit edes sinä voinut sääliä ja
+pysyä uskollisena.
+
+Näin huusi pastorin sielu ja verestävistä silmistä puhui sanomaton
+suru. Mutta Helena ei edes katsonut häneen. Hän nauroi, hymyili, päästi
+pieniä lintumaisia ääniä ja loisti lastansa vastaan.
+
+Pastoria kestitettiin komeasti Haimalassa. Yllin kyllin oli sekä ruokaa
+että juomaa. Ei kulunut puolta tuntia, ennen kuin tarjottiin jotakin
+uutta, milloin kahvia, milloin viiniä ja konvehtia, milloin uutta
+lajia viiniä ja kaakkua, milloin totia ja vihdoin illallista. Pastori
+totisesti ei voinut valittaa. Mutta kuitenkin läksi hän Haimalasta
+oka mielessään. Hän oli toivonut, että Helena olisi pysynyt hänelle
+uskollisempana! Häntä katkeroitti, että Helena saattoi olla niin
+täydellisesti onnellinen.
+
+Lapsi, lapsi, se täytti nyt koko hänen mielensä -- mutta entä jos lapsi
+kuolisi, kuinka kävisi sitten?
+
+Turhaa oli pastorin kadehtia. Hän ei aavistanut mikä Helenaa odotti.
+Helenan onni oli itse asiassa oleva ylen lyhyt.
+
+Puolen vuoden vanhaksi päästyään rupesi lapsi kuihtumaan. Mahdotonta
+oli tietää mistä syystä, sillä siinä ei näkynyt mitään vammaa. Ei
+se valittanut eikä itkenyt, mutta ei se myöskään nauranut eikä
+kaarestanut, kuten terveet lapset siinä iässä. Isä koetti sitä hypittää
+ja äiti houkutella hymyilemään. Siitä ei tullut mitään. Lapsi näytti
+kärsivän. Kerran, kun äiti oli koettanut kaikkia keinojaan, hymyillyt,
+nauranut, kutitellut, vikitellyt kielellään, näyttänyt leikkikaluja
+ja lapsi vain tuijotti häneen suurin, tylsin silmin, joutui äiti niin
+epätoivoihinsa, että hän kävi kourin kiinni kehdon latoihin, painoi
+kasvonsa kehtoon ja purskahti itkuun.
+
+-- Lapsi, lapsi, mikä sinun on? Kun ei äiti ymmärrä...! vaikeroi hän.
+
+Silloin lapsi parahti pahasti ja itki pitkän aikaa. Äiti ei ymmärtänyt,
+pitikö hänen surra vaiko iloita tästä elonmerkistä.
+
+Helena katseli kaikkien muiden lapsia, jotka olivat siinä iässä,
+ja kyseli kautta rantain heidän äideiltään, oliko ollut sellaisia
+lapsia kuin Haimalan pikku Juha. Mutta ei ollut kenenkään lapsi ollut
+sellainen. Helena kävi lääkärinkin luona. Lääkäri määräsi huolellista
+hoitoa ja antoi lääkkeitä, joista ei saattanut huomata mitään
+vaikutusta. Mitä taas hoitoon tuli, ei äiti käsittänyt, miten hän
+saattaisi tehdä sen huolellisemmaksi.
+
+Jota vanhemmaksi lapsi tuli, sitä selvemmin saattoi huomata, ettei
+se ollut kuin muut lapset. Se rupesi kävelemään ja puhumaan hyvin
+myöhään. Yksikseen se istuskeli ja leikki puupalikoilla. Ne olivat
+sille rakkaammat kuin kauniit leikkikalut, joita isä toi kaupungista.
+Ei se viihtynyt muiden lasten seurassa. Kun esimerkiksi Joutsian, Rason
+ja Ippilän lapsia oli käymässä Haimalassa ja niiden ilo helisi ympäri
+taloa, pelkäsi Helenan poika, pakeni äidin helmoihin ja rupesi itkeä
+kaihertamaan.
+
+Jos tämä lapsi joskus olisi ollut edes jossakin pahanteossa! Jos se
+olisi käynyt kiinni johonkin pöytäliinaan ja vetänyt sen alas kaikkine
+tavaroineen! Jos se joskus olisi tuskastunut ja suuttunut jollekin
+leikkikalulle ja laskettanut sen menemään rikki! -- Mutta ei mitään
+sellaista! Lapsi istui minne sen istutti, makasi minne sen laski
+makaamaan, söi mitä suuhun pani. Helenan poika oli toisenlainen kuin
+muut lapset, se täytyi koko maailman huomata.
+
+-- Mikäs sitä vaivaa, kun ei se leiki? sanoivat kerjäläisakat.
+
+-- Kun ei sitä saada selville, mikä tauti siinä on, vastasi hoitaja.
+-- Lääkärissäkin on käytetty kuinka monet kerrat, mutta eivät vain saa
+paranemaan.
+
+-- Jaa, jaa, näin suuren talon poika, päivittelivät akat. -- Olisi
+kyllä varaa elättää. Mutta eihän se elä, näkeehän sen päältäpäinkin.
+Johan sillä on kuolema silmissä!
+
+Äiti kuuli joka sanan, sillä hän pysytteli tavallisesti niin likellä
+lasta, että kuuli kaikki, mitä sen ympärillä tapahtui. Kerjäläisakan
+sanat viilsivät kuin veitsen terät... Mutta lapsen pitää elää! Jumala,
+Jumala, auta! Lapsi on pelastanut äidin avioliiton ensi vuosien
+hirveästä yöstä ja jos se kuolee, tulee yö takaisin...
+
+-- Niin, niin, tietäähän sen, sanoivat muonamiesten vaimot emännälle
+suoraan vasten silmiä, -- kun emäntä silloin oli niin huonona.
+
+Yhtä mittaa sanoivat armottomat ihmiset sen hänelle. Ikään kuin ei hän
+itse olisi sitä tietänyt!
+
+-- No, mitä siitä yhdestä, lohduttivat ihmiset -- Tulee toisia, jos se
+kuolisikin!
+
+Mutta se ei saa kuolla! päätteli äiti. Ja hän kävi siihen kiinni,
+pusersi sitä epätoivoissaan vastaansa.
+
+-- Kun korjaisi vain Jumala pois, sanoi muuan köyhä vaimo, jonka lapsi
+monta vuotta oli potenut. -- Parempi kuolema kuin kipeän elämä. Hyvässä
+korjuussa ne lapset ovat, jotka saavat pieninä kuolla...
+
+-- Mutta ehkä Jumala vielä tekee pikku Juhan terveeksi! kuiskasi äiti
+ja hänen mielessään versoi uusi, vahva usko. -- Jos äiti vie lapsensa
+Helsinkiin. Siellä on hyviä tohtoreja...
+
+Pikku Juha vietiin Helsinkiin. Sekä isä että äiti olivat hänen mukanaan
+ja he kävivät kolmen tohtorin luona. Mutta siellä he vain saivat
+vahvistuksen pelolleen, jota he tähän asti tuskin olivat uskaltaneet
+sanoihin pukea. Lapsi oli tylsämielinen, parantumaton. Elää se kyllä
+silti saattoi. Mutta ihmistä ei siitä koskaan tulisi.
+
+-- Ei ollut onnea minun nimelläni, sanoi Joutsian isäntä sisarelleen.
+-- Muistatko, kuinka sinä toivoit, että minun nimeni tekisi lapsen
+minun kaltaisekseni?
+
+He istuivat kiikkulaudalla Haimalan puutarhassa, ja heidän edessään
+oli sininen järvenselkä. Aurinko paistoi lämpöisesti ja laineet
+kimmelsivät ja välkkyivät. Oli sunnuntai, ja koko talon väki, yksin
+lapsenhoitajakin, oli kirkossa.
+
+Helena istui kädet ristissä ja seurasi silmillään pikku Juhaa, joka oli
+istumassa ruusupensaan alla nurmella. Lapsen kädessä oli kaksi puista
+palikkaa ja niitä se sommitteli päälletysten. Siinä se taas oli istunut
+puolen tuntia kumminkin, liikkumattomana. Äidin kasvoissa kuvastui
+sanomaton tuska. Hän oli kalpea ja laihtunut, otsaan silmien välille
+oli syntynyt kaksi syvää piirtoa. Kyynel valui poskea alas. Lapsen
+sininen kolttu loisti iloisesti nurmelta, tuulenpuuska liehutteli sen
+pellavankarvaista tukkaa ja varisteli ruusupensaista valkoisia lehtiä
+sen päälaelle ja hartioille.
+
+
+
+
+X
+
+
+Nainen se pitkin matkaa oli ollut viittana Jakob Sandin, Keihäsjärven
+papin tiellä. Harvoin se oli kulkenut lyhty kädessä ja johtanut
+valoisille ylängöille. Jos sillä olikin ollut lyhty, niin Jakob
+Sand oli puhaltanut sen sammuksiin ja sitten oli riennetty
+kuumiin horhiin... Nainen se oli, joka vihdoin tuli Jakob Sandin
+kompastuskiveksi. Mutta ei ylhäinen Editha-rouva eikä liioin Haimalan
+Helena. Vaan se oli Joutsian pieni piikatyttö, sen hurskaan äidin
+lapsi, Susanna.
+
+Muisti pastori varsin hyvin sen syksyisen illan, jolloin hän hänet otti
+haltuunsa. Se tapahtui Tulettänessä ja siellä oli silloin paljon miehiä
+koolla ja elämä oli iloista, kuten aivan vanhoina, hyvinä aikoina.
+Oo, elämä Keihäsjärvellä oli viime aikoina käynyt niin ikäväksi ja
+siivoksi että inhotti! Vapaus oli vanhana talluksena poljettu jalkain
+alle ja erotus hyvän ja pahan välillä oli käynyt ihmisten lapsille
+niin epäselväksi, että he pelkäsivät kaikkea eivätkä uskaltaneet mennä
+minnekään -- ei edes kirkkoon, sillä siellähän hallitsi Jakob Sand.
+No niin... kuka tuo tyttö lienee ollutkaan, se oli joka tapauksessa
+nuori, verevä, veikeä lapsi. Hän tuntui kyllä tutulta, pastori muisteli
+jossakin nähneensä huivin alta pilkottavan paksun, pellavankarvaisen
+palmikon. Olisiko tyttö toissa vuonna ollut rippikoulussa? Ei pastori
+muistanut varmaan.
+
+Ihmeellinen taika on tuollaisessa nuoressa, koskemattomassa tytössä,
+sen pienessä kiemailussa ja sitten sen pelossa... Tämä oli pelännyt
+häntä, sillä se oli todella ollut kokematon ja koskematon. Sellainen
+vanha, tottunut naisten kesyttäjä kuin Jaakko Sand sen tunsi käsiinsä,
+heti kun hän kiersi kätensä naisruumiin ympäri. Tyttö ei tahtonut
+taipua. Hänet oli lähetetty asialle... Isäntä oli käskenyt joutua...
+Tyttö oli itkenyt, hän oli luvannut huutaa, hän oli rukoillut sekä
+Jumalaa että sitä miestä, joka hänen edessään huohotti ja jota ei hän
+lehdon pimeydessä voinut nähdä... Onneton lapsi, ei se ymmärtänyt,
+että pelastus kävi sitä mahdottomammaksi, jota enemmän hän itki ja
+rukoili... Sittemmin unohtui koko tyttö, kuten kymmenet ennen häntä,
+kunnes pastori eräänä sunnuntaina keskellä saarnaansa huomasi hänet
+kirkon penkissä, vaipuneena itkemään. Mistä hän hänet tunsi? Siitä,
+että huivi oli valunut päästä ja näkyviin oli tullut paksu, vaalea
+palmikko, jollaista ei ollut kenelläkään muulla hänen seurakunnassaan.
+Hän oli silloin illalla jo punninnut palmikkoa kädessään...
+Tyttö-raukka itki katkerasti. Mikähän hänen oikein oli? Pastori
+miltei suli, kun hän ajatteli tämän elämän kovuutta, ja kun hän luki
+saarnanjälkeisiä rukouksia, hän teki sen hartaana ja ajatteli kaiken
+aikaa tuota tyttöä.
+
+Mutta kävi vaikeammaksi, kun hän huomasi, että hän tuli rippiväen
+joukkoon. Jos tyttö katsahtaa häneen, jos tyttö tuntee hänet, jos tämä
+karkaa ylös penkistä... Pastori pelkäsi nuoren tytön silmiä, hänen
+kätensä vapisivat niin ettei hän tahtonut saada rippileipää hänen
+hampaisiinsa, ja kalkista läikkyi viiniä maahan, kun hän muutti sitä
+suusta suuhun. Jos... jos tyttö luo häneen silmänsä, niin hän... niin
+hän pyörtyy tai hän kivettyy siihen paikkaan...! Ei hän ollut ensinkään
+kaunis: kasvot olivat täynnä äkämiä, leveät kasvot, poskipäät pystyssä.
+Ainoastaan otsa oli puhdas ja siitä nousi pehmoinen pellavanvalkea
+tukka, joka katosi huivin alle ja valui paksuna palmikkona
+pitkin selkää. Kädet olivat puserruksissa nenäliinan ympärillä
+alttaripöydällä, karkeat, veripunaiset kädet suuren, kotikutoisen
+nenäliinan ympärillä, joka lisäksi oli itketty likomäräksi. Niissä
+kasvoissa oli ääretön avuttomuus, ääretön hyljättyys, ne hytkivät ja
+vääntyivät ja kurkussa kulahti vähän väliä, kun tyttö nieli kyyneliään.
+Ihmiset veisata vetelivät: Oo Jumalan karitsa, joka pois otat maailman
+synnit... Silmät turvonneina nousi tyttö alttaripöydän äärestä ja
+hoippui penkkiin. Pastori pakeni sakaristoon, haki kaapista pullonsa ja
+kulautti kurkkuunsa. Ja sen tiensä meni pahoinvointi ja hän ainoastaan
+ihmetteli, kuinka tyttö silloin illalla oli voinut tuntua niin
+viekoittelevalta. Mutta ainahan asiat päivänvalossa näyttävät toisilta
+kuin pimeässä.
+
+Myöhemmin pastori näki kerran vilahdukselta tutun vaalean palmikon.
+Silloin hän kysyi, kuka tyttö oli, ja sai tietää, että hän palveli
+Joutsiassa. Hän ei ollut käynyt rippikoulua Keihäsjärvellä, vaan
+naapuripitäjässä, koska sinne oli lyhyempi matka sieltä metsäkulmalta,
+missä hän asui.
+
+Ikävä asia, että hän palveli Joutsiassa. Joutsian mies oli käynyt
+pastorille yhä vastenmielisemmäksi, sillä hän juuri hiljaisella,
+näennäisesti vaatimattomalla käytöksellään täällä villitsi ihmisiä
+tekopyhyyteen ja itsevanhurskauteen. Niin juuri... Ja hän sai aikaan
+enemmän kuin olisi luullut yhden miehen ehtivän saada. Se yksi mies
+vaikutti kuin kahle sekä pastoriin että Hallbomiin, nimismieheen ja
+henkikirjuri Nylanderiin.
+
+Eräänä aamuna kertoi Amanda, pastorin lihava taloudenhoitajatar,
+sellaista juttua, että Joutsian piika, se sellainen nuori Sanna-niminen
+tyttö, oli kadonnut. Sitä ei löydetty mistään.
+
+-- No, onko haettu? kysyi pastori ja ikään kuin hätkähti.
+
+-- On.
+
+-- Kai se on mennyt kotiinsa.
+
+-- Kun ei se ole mennyt kotiinsa. Kuuluvat pelkäävän, että se on
+hukuttanut itsensä.
+
+Pastorin mieleen juolahti puheet Helenasta. Kuinka monta kertaa hänen
+hukuttautumisestaan puhuttiinkaan! Ei ihminen sentään niinkään hukuta
+itseään! Hukuttiko Helena? Mitä vielä! Lastaan lellittelee par'aikaa
+Haimalassa! Niin kai tekee se Joutsian piikatyttökin! Tätä ei pastori
+kumminkaan sanonut.
+
+-- Ovat hakeneet kaivot ja avannot, jatkoi Amanda. -- Eikä ole löytynyt.
+
+-- Kyllä routa porsaan kotiin ajaa, sanoi pastori. -- No, mitä sinä
+katselet?
+
+Amanda katseli pastoriin pitkään.
+
+-- No mitä sinä katselet! ärjäisi pastori uudelleen.
+
+-- En mitään, sanoi Amanda, veti alahuultaan pitemmälle ja läksi
+keittiöön.
+
+Pastori nielaisi kirouksen, nousi, astui pariin kertaan lattian
+poikki ja meni sitten kaapille, jossa hän säilytti juomiaan. Hähhäh
+sentään! Hän tunsi olevansa kuin tervassa. Jos toista jalkaa nosti,
+niin toinen takertui. Jota kiihkeämmin koetti siirtää ajatusta muuhun,
+sitä pahemmin se sotkeutui siihen samaan. Kunhan ei tyttö sittenkin
+tekisi jotakin hullutusta! Hohhoh, Jakob Sand, mihin kaikkiin sinä
+sotkeudutkin!
+
+Iltapäivällä, kun pastori seisoi ruokasalin ikkunassa, näki hän, että
+Joutsian hevosella ajettiin sivuitse tavatonta kyytiä.
+
+-- Mihinkähän nyt on niin kiire? sanoi Amanda, joka pesi astioita
+keittiössä.
+
+Pastori kuuli selvästi hänen puheensa ja aikoi jo ärjäistä, että
+"eivätkö joutsialaiset enää saisi ajaakaan ilman sinun lupaasi?" Mutta
+hän päästi ainoastaan pienen kirouksen ja meni huoneeseensa.
+
+-- Kun eivät olisi löytäneet Sannaa, jatkoi Amanda taasen keittiössä,
+-- ja menisi hakemaan vallesmannia...
+
+-- Herra siunatkoon kuitenkin! sanoi karjapiika siihen.
+
+Pastori nousi tuimasti ja paiskasi kiinni keittiöön vievän oven, jotta
+ikkunat helisivät. Kyllä ne akat osaavat rämpättää! Ettei niitä olisi
+tässä maailmassa .. Eikös tuo mokomakin, tuo Amanda, lähtenytkin
+pihalle tähystelemään!... Kaivelee tuossa nyt hampaitaan ja katsoo ja
+katsoo... Pastori oli jo ikkunan ääressä ja koputtamaisillaan ruutuun,
+mutta malttoi mielensä. Ties mitä Amanda olisi ruvennut ajattelemaan!
+Hän katseli äsken muutenkin jo niin hävyttömästi... Jos lähtisi tästä
+ulos... Mutta mihin? Tulettäne oli pahassa paikassa, itse Joutsian
+vieressä... No, jopa hän nyt oli tulemaisillaan lapseksi uudestaan,
+kun niin pelästyi sitä, että Amanda tähysteli maantielle!... Mutta
+kas, nytpä tämä näkee jotakin, koska karkaa portille. Siihen pysähtyy
+huivitta päin, lämmittelee käsiä esiliinassaan ja hyppii vuorotellen
+toisella, vuorotellen toisella jalalla. Hullun näköinen se on,
+mokomakin!... Voi sinuas, sinä pullea Amanda, sinuakin minä olen
+viitsinyt katsella!...
+
+Totta tosiaan, vallesmannia siellä tuodaan Joutsian hevosella. Amanda
+pysäyttää hevosen ja pastori näkee, kuinka hän huojuttaa päätään ja
+huitoo käsillään.
+
+Pastorin päähän syöksyy veri niin tuimasti, että tuntuu siltä, kuin
+se pursuisi esiin ihon alta. Hetkisen perästä puistattaa kylmä häntä
+ja kädet käyvät likomäriksi. Nojaten kirjoituspöytäänsä hän kuuntelee
+sydämensä lyöntejä, raskaita, epätasaisia lyöntejä kuin vasaran
+iskut... Kuolema tulee, ajattelee hän itsekseen. Hän koettaa liikkua,
+mutta ei pääse paikaltaan. Silmissä on kaikki mustaa, liikkuvaa.
+
+Kuolema! ajattelee hän taasen ja outo lamaus lyö hänet. Mutta hetkisen
+perästä hän näkee pimeyden haihtuvan kuin mustan verhon, jota hiljaa
+vedetään sivu, ja samassa hän pääsee liikkeelle. Kuinka jalat
+painavatkin, kuinka huonoksi hän on käynyt!
+
+Editha! parkaisee hän ilman ääntä ja hänen silmiensä ohitse välähtää
+jotakin valkoista. Seuraavassa hetkessä tulee se musta taas takaisin,
+se, joka on kuin kuolemaa, ja hänessä on tilaa vain yhdelle
+ajatukselle: kun pääsisikin kaapille! Ja hän panee kaikki voimansa
+liikkeelle saavuttaakseen tämän päämäärän, viimeisen elämässä:
+päästäksensä kaapille.
+
+Pullo, pullo! Ei tarvitse lasiakaan! Kunhan hän vain löytää pullon...
+Kaapille! Kunhan pääsee keinutuolille ensin... Sitten on vain pari
+askelta! Ei lasiakaan... kunhan vain saa pullon!
+
+Hää! Hän pääsee, hän pääsee! Siunattu pullo! Elämä palaa, lämmin,
+suloinen elämä. Se karkaa kuin tuli läpi luitten ja ytimien. Mies
+pääsee pystyyn, esineet pysyvät paikoillaan silmien edessä, permanto
+on taasen lujana jalkojen alla. Mies ojentuu suoraksi, eikä mikään muu
+todista mennyttä myrskyä kuin sinertävä puna poskilla.
+
+-- Mitä sinä taas älmennät! tokaisee hän Amandalle vasten kasvoja, kun
+tämä juosta lönköttää sisään ja jo tullessaan huutaa ja toimittaa:
+
+-- No, Herran tieten, kun se tyttö on hukuttanut itsensä! tulee Amandan
+suusta kuin koskesta. -- Kun Joutsian miehet tänä aamuna menivät
+ruoppakuopalle, niin sieltä löysivät huivin, joka oli jäänyt lammikon
+pinnalle. Sitten rupesivat etsimään ja eivätkös löytäneetkin tyttöä!...
+Se oli niin kovasti pelännyt vanhempiansa... Arvelevat, että se
+siksi... Kun se oli, raukka, ollut niin kovasti jäätyneenä ruoppaan,
+etteivät tahtoneet irti saada...
+
+-- Älä nyt huuda, keskeyttää pastori hänet vihdoin -- Kuuleehan sitä
+nyt vähemmälläkin.
+
+Amanda luo häneen vihaisen katseen ja katoaa keittiöön. Ja hetkisen
+perästä kuuluu vain etenevä ryty, kun piikojen askeleet ja äänet
+häviävät pirttiin.
+
+Pastori koetti ottaa avukseen järkensä. Ehkei se asia ensinkään
+ollut sillä lailla. Tiesihän sen jokainen, mitenkä huhut muuttuivat
+kulkiessaan. Jos olisi lähtenyt Joutsiaan tiedustelemaan? Mutta ei
+maittanut se esitys... Olisiko talonpoikaisihmisellä ollut niin paljon
+häpeäntuntoa ja hienotunteisuutta? Olisiko sellaisessa piikatytössä
+ollut niin paljon rohkeutta -- niin, suorastaan rohkeutta? Ei hän
+saattanut sitä uskoa! Ei ole leikintekoa ottaa itseltään henki.
+
+Pastori pääsi pian epäilyksistään, sillä Joutsiasta palatessa poikkesi
+nimismies Liljeblad pappilaan. Kaikki, kaikki oli totta.
+
+Ystävykset istuivat pastorin kamarissa kuten niin monena monituisena
+iltana ennenkin, samassa nahkasohvassa, jonka yläpuolella riippui
+Lutherin kuva ja pastorin ampuma-aseet. Heidän edessään olivat
+totivehkeet kuten niin monena monituisena iltana ennen, mutta puhe ei
+tahtonut luistaa.
+
+-- Hyi, sanoi nimismies ja sylkäisi. -- On se koiran virka se minun
+virkani: nuuskin kaikkia haaskoja ja... Hyi saakeli sentään!
+
+Ja sitten hän kertoi minkä näköinen ruumis oli ollut. Se oli ollut
+niin kiinni liejussa, että oli rautakangilla irroitettava. Eikä siitä
+osannut muuta eroittaa kuin silmien valkuaiset ja hiukset, jotka
+pääsivät irti ja laahasivat reen perässä kuin mikäkin kellertävä harja.
+Tavattomat hiukset sillä ihmisellä olikin!
+
+Pastori istui äänetönnä ja kuunteli, kasvot kankeina.
+
+Nimismies loi häneen äkkiä katseensa. Molempien posket punoittivat
+juomisesta.
+
+-- Kunnon veliseni, virkkoi hän, -- ikävintä tässä jutussa on se, että
+sekoittavat sinut siihen...
+
+Pastori koetti olla hämmästyvinään.
+
+-- Minut...!
+
+-- Niin, että sinä Tulettänessä...
+
+-- Tiedän, tiedän.
+
+-- No, älä nyt noin pelästy! Kaipa sen helposti saa todistetuksi, ettet
+sinä sinä iltana ollut Tulettänessä.
+
+-- Oliko... oliko tyttö sanonut mitään?
+
+-- Ei, eivät olleet saaneet häntä sanomaan, vaikka emäntäkin monta
+kertaa oli koettanut pyytää oikein kauniisti, kun tyttö oli niin
+onneton.
+
+Pastori sivaltaa kädellä otsaansa ja hengittää helpommin. Mutta samalla
+kiihtyy tuska hänen sielussaan: hyvä tyttö se on ollut, arkaluontoinen
+tyttö. Kuinka kauhean onneton hän onkaan mahtanut olla!
+
+-- Vai niin, sanoo hän hajamielisesti.
+
+-- Niin, jatkaa Liljeblad. -- Hallbomin väki sen helposti todistaa,
+sinä olet niin monet palvelukset tehnyt heille.
+
+-- Tiesi niitä Hallbomeja!
+
+Nimismies purskahti nauruun.
+
+-- Kyllä minä ne takaan! Sinun pitää ennen kaikkea ottaa tämä asia
+järkevästi. Mitä sinä nyt tämmöisestä noin sydännyt? On niitä nähty
+pahempiakin! Ja kuulepas vielä! Olisi hyvä, jos sinä jollakin lailla
+voisit hieroa sovintoa rengin, sen Epramin kanssa. Hän se on pahin.
+Kas, hän oli tytön sukulainen ja kaikesta päättäen pikiintynyt tyttöön.
+Hän murjotti niin mustasti, että luuli hänen aikovan syödä joka miehen.
+Hän se juuri käräjiin tahtoo. Minusta voisivat peittää unheeseen koko
+jutun: eihän tyttö enää siitä kostu, mitä hänelle nyt tehdään.
+
+Mutta pastori oli jo niin humalassa, ettei hän tietänyt mistään. Hän
+rallatteli itsekseen ja näpäytti sormillaan ikään kuin ajaakseen
+lentoon kärpäsiä. Kun Liljeblad yritti lähteä pois, takertui hän tämän
+kaulaan ja rupesi itkemään.
+
+-- Älä jätä minua, veli. Minä kuolen tänä yönä.
+
+Nimismies nouti Amandan ja yhdessä he johdattivat pastorin sänkyyn.
+
+Tuli kauhea yö. Pastori makasi kuin paasien alla, ei hän voinut
+huutaa eikä valittaa, ei hän saanut edes hengitystä kulkemaan. Hän
+oli joka hetki tukehtumaisillaan ja hänen täytyi ponnistaa voimiaan
+äärimmilleen, ennen kuin rinnasta läksi ääntä.
+
+-- Aaa... Auttakaa...!
+
+Amanda tölmäsi ylös unestaan ja sytytti tulta. Pastori oli kasvoiltaan
+ihrankarvainen ja hiki pisaroi hänen otsaltaan. Amanda kostutti hänen
+ohimoltaan kylmällä vedellä, antoi hänen haistella etikkaa ja murisi
+äreästi: "Kun ei anna ihmisten maata."
+
+Pastori virkistyi hiukan ja meni uudelleen uneen. Hän painaa
+jotakin rintaansa vasten ja etsii sen niskaa. Siitä lähtee jotakin
+paksua, mustaa... Se on ruoppaa, se on kylmää... Jäätyneen lammikon
+pinnalla pilkottaa jokin vaate... Näkyy punakirjavaa röijyä, näkyy
+pellavankeltaista tukkaa... Tukka aukeaa ja alkaa laahata reen
+perässä... Ruopan alta katselevat avonaiset silmät, nurin päässä...
+Kaikkea tätä pitää pastori sylissään ja painaa sitä rintaansa vasten...
+
+Amanda herää taasen pahaan parahdukseen ja sytyttää tulta. Ei tässä
+tänä yönä näy saavan nukkua! Sellaista se on, kun juo kuin sika eikä
+tiedä määrää. Palakoon nyt tuli koko yön.
+
+Yö on pitkä. Hiljaisuus hymisee, kynttilään tulee pitkä karsi, joka
+rupeaa rätisemään ja käryttämään. Amanda kuorsaa jonkinlaisella
+vuoteella, jonka hän on tehnyt lattialle ovensuuhun.
+
+Hiiretkö ne nakertelevat uuninnurkassa? Jyrsivät, jyrsivät,
+juoksentelevat vinnillä, että jyskyy, toisesta päästä toiseen! Pastori
+käskee silmiänsä aukenemaan, hän tahtoo avata silmänsä ja nähdä: hän
+ei saa niitä auki! Kannet ovat kuin juotetut kiinni! Eivät aukea!
+Mutta kansien läpi hän on näkevinään pienten hiirien hissuttavan esiin
+nurkista, pysähtyvän vuoteen ääreen katselemaan häntä... Niillä on
+mustat, liikkumattomat silmät kuin helmet... Niiden silmät menevät
+nurin!
+
+Pastori karkaa ylös vuoteesta. Karsi kynttilässä on tuumaa pitkä ja
+käryää ja rätisee. Liekki leimuaa sen ympärillä, koko huone liikkuu,
+kiikkuu ja huojuu... Henget leijailevat ja liehuttavat harmaita
+vaippoja.
+
+-- Auttakaa! parahtaa pastori ja putoaa takaisin vuoteelleen.
+
+-- No mikä nyt taas on? ärisee Amanda. -- Kuka käskee sillä lailla
+juomaan! Nooh... tuonko viinaa vai aarakkia, vai...?
+
+Ja hän sylkäisee hyppysiinsä, niistää kynttilän, viskaa karren nurkkaan
+ja lähtee toiseen huoneeseen.
+
+-- Aijai, aijai, puhelee pastori itsekseen. -- Minä en uskalla lausua
+sinun nimeäsi, sinä... ylhäisin. Olen sitä niin paljon turhaan
+lausunut. Jumala...!
+
+Aamupuoleen yötä hän vihdoin menee uneen, joka antaa voimia ja
+virkistää. Hämärissä herättää Amanda hänet ilmoittamalla, että Joutsian
+isäntä jo kauan on ollut täällä odottamassa. Hän tulee kirjoituttamaan
+ruumista.
+
+Sitä ei Amandan laisinkaan tarvitsisi ilmoittaa, sen pastori kyllä
+arvaa muutenkin... On hän sentään tänään aika paljon parempi. Se oli
+kammottava se viime yö. Miten voikaan mielikuvitus päästä sellaiseen
+valtaan?
+
+Hän on tullut vanhaksi ja raihnaaksi. Äää sentään, mikä rytö ihminen on!
+
+Nyt on edessä ilkeä tehtävä: istua kuuntelemassa itsevanhurskaan miehen
+selityksiä. Tai ehkäpä se nyt tulee se suursiivous... Äää sentään...!
+Tämä elämä on roskaa!
+
+Juha oli lammasnahkaturkissa, musta kaulus jonkin verran auki, niin
+että paljas kaula näkyi. Hän istuutui tuolille ovensuuhun ja kierteli
+lakkia käsissään. Hänen hymynsä oli vähän väkinäistä ja odotus oli
+nostanut malttamattomuuden punan hänen poskilleen.
+
+-- Tottahan pastori jo on kuullut siitä kuolemantapauksesta, alkoi hän.
+
+-- Johan minä siitä vähän kuulin, vastasi pastori huolettomasti. Hän
+istui kirjoituspöytänsä ääressä ja kaiveli paperiveitsen kärjellä
+hampaitaan. -- Onhan se aika ikävä tapaus.
+
+-- On. Kyllähän me sitä kauan pelättiin, että tyttö jotakin tekee, kun
+se oli niin onnettomana. Ei se saanut lohdutusta Jumalan sanasta eikä
+mistään.
+
+-- Vainaja ei muuten taitanut olla kirjoissa tässä pitäjässä? huomautti
+pastori.
+
+Juha kertoo kaikki mitä tietää ja pappi tekee muistiinpanoja
+hopeavartisella kynällä, jonka vihdoin laskee kädestään tomuttuneelle,
+helmillä ommellulle kirjoitusmatolle... Mitähän tuo isäntä nyt aikoo?
+miettii hän itsekseen katsellessaan Juhaa. Juha on todella sen näköinen
+kuin hän aikoisi sanoa jotakin painavaa ja juhlallista. Hän näyttää
+itse kärsivän sanottavastaan eikä pastori suinkaan aavista mitään
+hyvää. Kai hän nyt vihdoinkin aikoo käydä siihen puhdistustyöhönsä!
+
+-- Amanda! huutaa pastori ruokasaliin päin, -- etkö sinä nyt jo tuo
+sitä?
+
+Vaikeapa isännän todella on päästä puheen alkuun! Hän asettaa
+käsivarret polvilleen, kiertelee lakkia käsissään, oikaisee selkänsä
+suoraksi, katselee Lutheruksen kuvaa ja tarkastaa ampumavehkeitä
+seinällä. Mutta sanoja ei hän saa suustaan.
+
+Kuinka merkillisesti kaikki kelpo ihmiset ovat toistensa näköisiä!
+ajattelee pastori itsekseen katsellessaan Juhaa. Magnus Ståhle
+esimerkiksi ja tuo talonpoikainen isäntä tuossa muistuttavat suuresti
+toisiaan. Ties mistä syystä. Ne ovat sitä tulevaisuuden kansaa, ne ovat
+ne, jotka perivät maan...
+
+Amanda toi sisään pullon ja kaksi lasia. Ilman tarjotinta läiskäyttää
+hän ne kirjoituspöydälle, jolla ennestään on kaikenlaista romua.
+
+-- Ikäviä ne sellaiset tapaukset ovat! saa Juha vihdoin suustaan.
+
+-- Ovat, vastaa pastori vakavasti.
+
+-- Onko pastori koskaan ajatellut syytä siihen, että tämä meidän pitäjä
+on kuin pakanain maata?
+
+-- Lieneekö tämä huonompaa kuin muutkaan pitäjät! sanoo pastori nauraen.
+
+-- Mutta eivät nämä tällaiset tapaukset todista kristillistä elämää.
+Ja kun niitä sattuu niin usein. Ei ole siitä kauan, kun Immolan renki
+tappoi oman veljensä ja Peräkulman kylän miehet rankkitiellä heittivät
+yhden tovereistaan hankeen paleltumaan...
+
+-- No niin, hyvä naapuri, keskeyttää pappi. -- Seurakunta on
+sekalainen. "Antakaa molempain kasvaa elonaikaan asti, ja elonajalla
+sanon minä elomiehille: kootkaa ohdakkeet lyhteisiin poltettavaksi,
+mutta nisut korjatkaa minun aittaani", sanotaan Herran omassa sanassa.
+
+Pastori sai kun saikin ne sanat suustaan. Hänen mielenmalttinsa ja
+kristillisyytensä palasivat vaistomaisesti paikalla, kun hän joutui
+rahvaan kanssa tekemisiin. Joutsia vaikeni, nojasi käsivarret polviinsa
+ja katseli saappaitaan.
+
+-- Mutta kun ei meidän seurakunnassa tunnu nisuja olevankaan, puhui hän
+taas. -- Kun kaikki onkin vain ohdakkeita.
+
+-- Noo, eiköhän siellä Joutsiassa liene nisujakin.
+
+Pastori pani sanoihinsa aika paljon kärkeä ja Juha ymmärsi hänet
+paikalla. Hän vilkaisi pastoriin ja tuli ihan punaiseksi.
+
+-- Mutta kyllä siihen kyllästyy, sanoi hän tiukemmin, -- kun joka päivä
+katselee sitäkin elämää Tulettänessä. Siellähän tämäkin tyttöraukka
+tuhottiin.
+
+Vai niin, ajatteli pastori, sinne sinä pyrit! Mutta ei pidä sinun
+ainakaan sitä voittoa saada, että minä sinun edessäsi seisoisin nolona.
+
+-- Jaa, jaa, sanoi hän. -- Maailman pahuus on suuri. Mutta kenenkä syy
+se on, että Tulettäne Joutsian maalle joutui? Vanhan isännän! Minä
+kuulin omin korvin, kuinka hän rukoilemalla rukoili kauppias Hallbomia
+ottamaan kestikievarinpidon haltuunsa. Ei se kauppias ensinkään ollut
+tulossa, sillä ei se hollinpito kenellekään huvia ole... No niin, ja
+kuka käskee ihmisiä räyhäämään Tulettänessä?
+
+Juha ei puhunut mitään. Keskustelu meni jo toiseen suuntaan kuin hän
+oli tarkoittanut eikä hän tahtonut saada kiinni siitä kohdasta, jossa
+se häneltä hämääntyi.
+
+-- Mutta, sanoa tokaisi hän äkkiä, -- kyllä sentään papin pitäisi
+koettaa olla esikuvaksi seurakunnalle.
+
+Pastori katsoi häneen pitkään.
+
+-- Vai niinkös isäntä arvelee? Mutta pappikin on kai ihminen.
+
+-- Mutta ainaisen kanssakäymisen Jumalan kanssa pitäisi antaa hänelle
+voimia seisoa kiusauksia vastaan.
+
+-- Mutta jollei kanssakäyminenkään auta?
+
+-- Silloin ei rukous ole rukoiltu hengessä eikä totuudessa...
+
+Nyt se oli sanottu. Juuri tätä Juha niin kauan oli hautonut mielessään
+ja vaikea sitä oli ollut sanoa. Hän loi pastoriin tutkivan katseen
+ja odotti jännittyneenä, mitä tämä sanoisi. Mutta pastori ei sanonut
+mitään, purskahti vain nauruun.
+
+Ja nauroi kauan. Nauroi! Se hävetti Juhaa paljon enemmän kuin jos hän
+olisi torunut. Sillä se todisti, ettei hän välittänyt hänen sanoistaan
+vähääkään ja että hän vain teki hänestä pilkkaa.
+
+-- Seurakunta elää niinkuin pappi elää, jatkoi isäntä. -- Vaikeata se
+on, kun pitää taistella luontoaan vastaan. Se on niin, että hammasta
+puree ja nyrkkiä pui. Mutta jollei sitä tee, niin sittenhän menee
+kaikki, menee käsistä, menee talo, koti, menevät lapset... Kaikki menee
+niinkuin Simolakin meni...
+
+Äkkiä leimahti pastorin silmissä ja hän ojentui suoraksi ja kiivastui:
+
+-- Ihmisen ei koskaan pidä taistella luontoaan vastaan! Juuri siitä
+tulevat kaikki erehdykset ja harha-askeleet. Se on suurin rikos, minkä
+ihminen voi tehdä...
+
+Isäntä tuijotti pastoriin suurin silmin ja hänen kasvonsa kalpenivat.
+
+-- Mitä pastori nyt...? Tietäähän sen mitä ihmisen paha luonto tahtoo:
+se tahtoo juoda ja myllätä ja murhata... Mutta ihmisessä on hyväkin
+luonto. Pitää taistella sen hyvän luonnon puolesta...
+
+-- Juominen ja myllääminen ja murha ei ole mitään itsevanhurskauden ja
+tekopyhyyden ja lähimmäisen tuomitsemisen rinnalla...
+
+Väri palasi isännän kasvoille ja hän tunsi pastorin sanojen tähtäävän
+suoraan itseensä. Pastorista henki tavaton uhma ja kosto. He katselivat
+toisiaan hetkisen silmästä silmään ja hetki tuntui pitkältä, vaikkei se
+ollut kuin silmänräpäys.
+
+-- Mutta, virkkoi isäntä vihdoin ikään kuin rukoillen, -- jos ihminen
+elää niinkuin pastori nyt sanoo oikeaksi, niin hänhän tuhoaa niin
+paljon muita ihmisiä. Niinkuin nyt sen meidän piikatyttömmekin kävi...
+Ja entä omaisten...! Kuinka...?
+
+Juha vaikeni ja jäi tuijottamaan pastoriin. Tämä oli äkkiä muuttunut
+ikään kuin häntä olisi lyöty kasvoihin.
+
+Pastori istui kirjoituspöytänsä ääressä, kasvot vihertävää, likaista
+lasiruutua vastaan. Lihava leuka riippui kappaleen matkaa alas rintaa,
+kasvot olivat pöhöttyneet, tuuheissa mustissa hiuksissa erottautui
+harmaita hapsia. Miehen yllä oli likainen paita, ylhäältä puuttui
+nappi, takin rintapielet olivat tahroja täynnä. Jopa oli mennyt
+surkeaksi Keihäsjärven ennen niin muhkea pappi!
+
+Oli jo suuri päivä eikä tulta olisi enää tarvittu. Mutta kynttilä palaa
+käryytti yhä kirjoituspöydällä kaikkinaisen kaman joukossa: siinä oli
+likainen kaulus, olkaimet, koiran kaulahihna rautavitjoineen, kirjoja,
+papereita, tupakantuhkaa ja pullo sekä kaksi lasia.
+
+Pastori äänsi jotakin niin hiljaa, ettei Juha saattanut sitä kuulla.
+Hänen silmänsä tuijottivat ikään kuin tyhjyyteen ja niiden reunat
+olivat punaiset ja silmälaudat turvonneet.
+
+Juhan tuli paha olla. Että hän olikin ruvennut lyömään noin lyötyä
+miestä.
+
+-- Ei pastori pahastu, sanoi hän ja nousi. -- Pastori taitaa olla
+kipeä. Ei pastori pahastu. En minä ole tarkoittanut pahaa...
+
+Pastorin outo, pingoittunut katse kääntyi isäntään, jonka kasvoilla oli
+hyväntahtoinen hymy.
+
+Kuinka sillä miehellä oli kirkas otsa! Kuinka sen kasvoihin oli
+turvallista katsoa! Tuon hymyn lämmössä pastorin kasvot ikään kuin
+sulivat.
+
+-- En minäkään, sanoi pastori vihdoin vastaukseksi isännän viime
+sanoihin.
+
+Juha yritti jo tulla ihan ymmälle, sillä ei hän käsittänyt pastoria.
+Mutta samassa tuli pastorin kasvoihin iloa ja hän muuttui äkkiä aivan
+ennalleen ja nousi reippaasti seisomaan. Ihmeellinen mies oli pastori:
+vasta vallan lamassa ja äkkiä taasen pystyssä!... Isäntä oli jo
+lähtemäisillään, mutta muisti samassa:
+
+-- Niin, minunhan vielä piti puhua hautaamisesta. Olemme aikoneet
+haudata vainajan jonakin päivänä ensi viikolla. Tottahan siihen taasen
+saa haudata kirkon aidan taakse, minne ennenkin on haudattu tällaisia
+kuolleita. Kaipa ne nyt siksi saavat asian tutkituksi. Huomenna pitäisi
+tohtorin tulla kaupungista. Kun vain saisi ruumiin sulamaan siksi
+ja vähän siivotuksi sitä ruopasta. Jos pastori sitten olisi hyvä ja
+tulisi pitämään sitä toimitusta. Jos sopisi vähän puheessa lohduttaa
+niitä omaisia. Kyllä minä sitten pastorin vaivat palkitsen. Kai niitä
+huomenna tulee tänne katsomaan. On tämä niille kova kolaus, jos on
+kauhea sivullisillekin.
+
+Nyt tulee kaikki takaisin, palaa koko se yöllinen painajainen!... Vai
+pitää hänen tyttö vielä haudatakin... Taikka kuopata, sillä eihän
+itsemurhaajia haudata... Hänen täytyy nähdä musta arkku upotettavan
+kuoppaan kirkon aidan taa. Häpeässä täytyy toimituksen tapahtua, ei
+sille raukalle lueta edes samoja lukuja kuin muille eikä sen arkun
+päälle panna edes vihittyä maata.
+
+Tässä toimituksessa ei pastori saata olla osallisena! Jumaliste ei!
+Hän kuolee ja kaatuu siihen kuoppaan, jollei hän kuole jo ennemmin...
+Vaikka kuolisi nyt heti... Hän kuulee kummallista ääntä. On kuin
+mustat siivet taikka yölepakkojen nahkaiset evät kohisisivat ja
+räpyttelisivät hänen ympärillään. Kuoleman musta enkeli varmaan painuu
+hänen päällensä, katsoo häntä silmiin ja ojentaa kätensä ottamaan hänen
+sydäntään... Eikä hänen tarvitse muuta kuin puhaltaa, niin elämän
+liekki sammuu.
+
+Isäntä on aikoja sitten mennyt. Mutta yhä istuu pastori tuolissaan, pää
+painuneena korkeaa selkänojaa vasten.
+
+-- Mitäpä siitä, jos ne valallaan puhdistavatkin hänet epäluuloista ja
+rangaistuksesta! Sen ne kyllä tekevät, sen hän kyllä uskoo: ovat ne
+ennenkin tehneet vääriä valoja! Mutta jos tätä tällaista sieluntilaa
+jatkuu, niin tämähän on helvetti maan päällä. Nyt hän näkee tällaisia
+jo valoisana päivänä -- entäs sitten kun tulee yö!
+
+-- Aamiainen on pöydässä, ilmoittaa Amanda ja tuo muassaan paistetun
+sianlihan hajua.
+
+Hän oli taasen kuullut uusia juttuja kuolemantapauksesta ja latelee
+niitä nyt pastorille. Manu siellä Joutsiassa on sentään merkillinen
+mies, kun hän tietää ihmisten kuolemankin edeltäkäsin. Eräänä iltana
+olivat väet kaikki istuneet pirtissä puhdetöidensä ääressä ja isäntäkin
+oli ollut siellä, mutta Sanna ei ollut -- niin Manu tuli äkkiä
+sisään, puisteli ruumistaan ikään kuin olisi palellut ja sanoi: "Kuka
+taas kuolee, kun niin veistelee kirstunlautoja!" Miehet rupesivat
+kaikki nauramaan, mutta tytöt kysyivät pelästyksissään: "Missä?"
+"Tuolla riihen takana!" sanoi Manu. Siihen oli sitten Eprami nauraa
+tirskunut, että "kaikkia turhia!" Mutta eipäs naura enää kukaan. Kun se
+ruoppakuoppakin on riihen takana.
+
+Pastori seisoi ruokakaapin ääressä, pullo kädessä ja otti ryypyn
+toisensa perästä. Kun Amanda sen huomasi, karkasi hän kiinni pulloon.
+
+-- Heretkää nyt jo! huusi hän. -- Olette taas juovuksissa kun
+pitäjäläisiä tulee. On sitä viidessäkin ryypyssä...
+
+-- Menetkö hiiteen, akka! huusi pastori takaisin ja uhkasi häntä
+pullolla. -- Minä juon niin paljon kuin tahdon.
+
+Hän karkotti Amandan huoneesta ja söi ateriansa suurella melulla
+ja kolinalla. Sitten hän pani maata ja nukkui päivälliseen asti.
+Illansuussa kävi hän pirtit, navetat, hevostallit ja kyseli ja
+määräili, niin että palvelijat hämmästyivät. Mutta se oli sellaista,
+ettei hän tahtonut jäädä yksin. Ja yötä hän pelkäsi jo ennen kuin
+se oli tullutkaan. Tulettänessä oli moni ilta tähän asti kulunut
+rattoisasti ja hauskasti -- sinne ei nyt ollut yrittäminenkään.
+Liljebladille -- kuka sinne olisi uskaltanut lähteä! Siellä tietysti
+olisi saanut kuulla kaikki historiat uudelleen.
+
+Mutta tottakin; tänäänhän on saunapäivä. Se on oikein erinomaista, se.
+Saunassa tulee ihminen terveeksi.
+
+Pastori valmistautui erityisellä varovaisuudella vastaanottamaan yötä.
+Hän ei illallisekseen syönyt siansorkkiakaan, joista hän niin paljon
+piti, sillä hän tahtoi välttämättömästi saada unta. Ei hän sentään
+ollut terve. Hän tunsi sen koko ruumiissaan. Varmaankaan ei viikatemies
+ole kaukana...
+
+Sillä Joutsian miehellä oli niin kirkas otsa. Niin, niin... Hän ja
+hänen kaltaisensa ne lopultakin voittavat. Ne ovat niitä, jotka eivät
+ole osanneet elää, mutta jotka sen sijaan osaavat kuolla. Ei niille
+miekkosille koskaan tule sellaista painajaista kuin niille, jotka ovat
+osanneet elämisen taidon. Hohoijaa, kuinka tämä Keihäsjärvi tulee
+hyväntapaiseksi, jahka tästä viikatemies korjaa pois vanhan papin,
+Jakob Sandin... Äää sentään. Mutta hän ei vielä ole korjattu, hän elää
+vielä ja aikoo elää! Hän aikoo nukkua ja unen loppumattomasta lähteestä
+ammentaa voimia elämiseen.
+
+Uni, mustasiipinen, ja mustasilmäinen, joka kulkee hiipimällä ja
+helistelee hiljaisuuden tiukua yössä, kuinka tervetullut se onkaan
+onnettomien vuoteiden ääreen! Mutta se menee vain onnellisten luo,
+niiden ylle levittää se laheat siipensä, niihin katselee syvine,
+rauhallisine silmineen, niiden korvan juuressa helistelee se
+hiljaisuuden tiukua. Yö, mustasiipinen, mustasilmäinen yö... ei se
+armahda niitä, jotka sitä huutavat luoksensa! Ei se sinäkään kovana
+yönä armahtanut Jaakko Sandia, Keihäsjärven pappia.
+
+Hän väänteli, käänteli ja hikoili vuoteessaan.
+
+-- Kun en minä uskalla lausua sinun nimeäsi, sinä kaikkein korkein!
+ähki hän.
+
+-- Editha, Editha! Sinäkin hylkäsit minut -- tule edes sinä luokseni...!
+
+-- Helena! Minä olin kova sinulle, mutta sinä annoit aina anteeksi --
+armahda minua tällä hetkellä!
+
+-- Jos minä uskaltaisin huutaa sinua avukseni, sinä kaikkein
+korkein!... Mutta minä en uskalla...!
+
+Ei ääntä, ei hiiskahdusta vanhassa pappilassa. Jo alkaa kuulua
+jotakin... On kuin joku kehräisi... kaukana... hyrisee, hymisee,
+sihisee... Ääni kasvaa. On kuin puitaisiin jossakin hyvin etäällä...
+Sahataan. Ja taas hyrisee, hymisee, jyrisee. Jo kuuluu selvästi, että
+höylätään... Kirkas terä karkaa pitkin laudan pintaa ja lastukiehkura
+lennähtää ilmaan. Terä kulkee itsestään, näkymätön käsi sitä vie...
+
+Kirstunlautoja! Paljon kirstunlautoja! Tyttönen, joka ruoppakuoppaan
+hyppäsi, ei paljoa tarvitse. Pieni oli tyttönen! Mutta sillä
+oli suuri tukka. Koko sen pienen tyttösen saattaa peittää
+niihin pellavankarvaisiin hiuksiin. Niin, ja entä sen lapsi...!
+Kirstunlautoja, kirstunlautoja!... Höylä käy, höylä käy -- hei!
+Lastukiehkurat lentävät -- hei! Kirstunlautoja suurelle miehelle! Suuri
+mies viedään kunnialla hautaan -- hei hei! hautaan! Vihittyä multaa
+kirstun kannelle -- hei! Kauniita puheita haudan partaalla -- hei!...
+Tyttönen kuopataan aidan taakse, missä siat tonkii ja vasikat tanssaa!
+Kirstunlautoja isälle, äidille, lapselle! Kirstunlautoja kaikille
+kolmelle! Nimeen isän, pojan, pyhän hengen, amen...!
+
+Höylä käy vimmatusti, laulu kohisee kuin myrskyn pauhina: hei, hei,
+hih, hei!
+
+-- Kun minä uskaltaisin huutaa avukseni kaikkein pyhintä nimeä!
+lennähtää pastorin päähän kuin salaman välähdys. -- Sitten minä olisin
+pelastettu... Auta...!
+
+Höylä käy yhä. Kirstunlautoja, kirstunlautoja! On kiire. Tyttönen
+odottaa laudalla riihessä...! Suurta miestä ei lauta kannata, suuri
+mies pannaan suoraan arkkuun. Hihhihhih-hei!
+
+Tulikirjaimilla kirjoitettuna välähtää pastorin silmien edessä nimi,
+jota ei hän ole uskaltanut lausua: Jeesus Kristus. Oi, jos hän saisi
+sen vaikkapa kuiskatuksi, niin se auttaisi häntä ja hän pelastuisi!
+
+Mustasiipinen enkeli katselee häneen... Sen sulat ovat laheat ja
+suuret. Enkeli ojentaa kättään, ojentaa toista kättään, laskee ne Jakob
+Sandin ohimoille... Ne ovat kylmät kuin jää ja ne hivelevät polttavaa
+päätä. Enkeli katselee syvältä... Hiussuortuva valuu olkapään yli...
+hiuksista valuu ruoppaa ja vettä...
+
+Jakob Sand kokoaa viimeiset voimansa ja huutaa äärimmäisessä hädässä:
+
+-- Jeesus Kristus!
+
+Aamulla tavattiin Jakob Sand, Keihäsjärven pappi, hengettömänä
+vuoteestaan.
+
+
+
+
+XI
+
+
+Kauppias Hallpumilla ja hänen Saarallaan oli paljon lapsia. Vanhin
+poika, Edvard, oli jo talon isäntänä. Isä oli ostanut hänelle Reipin
+talon, se kun sattui menemään erittäin halvalla. Toinen poika, Frans,
+kävi vielä koulua. Seuraavat lapset olivat tyttöjä ja askartelivat
+kodissa apuna, nuorimmat olivat juuri niitä, jotka talon lasten kanssa
+leikkivät tienteossa.
+
+Ei lapsista aina ole iloa. Se Edvard, Reipin nuori isäntä, hän se vasta
+tuottikin huolta! Hän joi kuin viimeistä päivää. Ei hänelle riittäneet
+mitkään rahat eikä häneen pystyneet mitkään puheet, eivät hyvät eivätkä
+pahat. Häntä oli koetettu ojentaa piiskaamallakin. Isä hutki häntä,
+vaikka hän jo oli suuri mies. Mutta ei auttanut ei niin mikään. Muuten
+hän oli hyvänluontoinen ja ystävällinen poika. Pitäjäläiset pitivät
+hänestä enemmän kuin kenestäkään Tulettänen väestä ja kylän tytöt
+olivat kilvan häntä ottamassa. Mutta vanhemmat vihasivat häntä, kun
+hänestä oli niin paljon harmia.
+
+Iloa tuotti sen sijaan Frans. Se se oli poika! Kuinka somasti hän
+jo lapsena oli osannut mittailla puodissa, puhella ihmisille ja
+hieroa kauppoja! Ei totta totisesti kukaan päässyt menemään puodista
+ostamatta, kun pikku "Pranse" seisoi myymäläpöydän takana. Hän soitti
+suutaan, liikkui liukkaasti kuin kärppä, nauroi ja kehui tavaroita.
+Pranse oli kauppamieheksi syntynyt. Pranse voitti sillä alalla
+isänsäkin. Mutta hän oli lisäksi koulussakin etevä! Aina hän toi
+kotiin hyviä todistuksia ja opettajat suosivat häntä kaikella tavalla.
+Pransesta oli iloa. Pranse oli oikein vanhempiensa toivo.
+
+Kolmas lapsista, Miina, oli hiljainen, kalpea tyttö. Heikko hän oli
+ollut koko ikänsä ja eräänä keväänä, kun Keihäsjärvi loi jäitään, hän
+sammui pois ja hänet kannettiin hautaan.
+
+Oli muuten aivan erinomaista, kuinka kuolema juuri sinä keväänä teki
+puhdasta Tulettänen puolella. Sotamiehenleskiä ja niiden lapsia kuoli
+myötänään ja kauppiaan lapsista meni neljä yhteen kyytiin, niin
+että jo rupesi ihan hirvittämään, kun ei pitäjällä tiedetty mistään
+kulkutaudista ja Tulettänessä kaatui toinen toisensa perästä. Se
+Edvartti olisi saanut kuolla! Siitä ei olisi ollut vahinkoa. Mutta
+hän jäi kuin jäikin eloon, jäi juomaan ja mellastamaan vanhempiensa
+harmiksi.
+
+Ei ole tulettäneläisten ja joutsialaisten väli entisestään parantunut.
+Naisväet sentään sopivat jotenkin, juovathan ne silloin tällöin
+kahvikupin toistensa luona ja kahvikuppi sovittaa monta pahaa, kun
+se tulee tarjotuksi oikeaan aikaan. Mutta isäntä ei pistä jalkaansa
+Tulettänen puolelle ja näkee sen selvästi hänen kasvoistaan, ettei hän
+mielellään näe Tulettänen väkeä omalla puolellaan.
+
+-- Saittekos mitään talosta? kysyy Hallpumska lapsiltaan, kun ne
+palaavat kotiin talosta, missä ovat olleet leikkimässä talon lasten
+kanssa.
+
+-- Annettiin meille kahvia.
+
+-- Olikos nisusta?
+
+-- Ei, mutta voileipäpilput emäntä pisti käteen.
+
+-- Olivatkos talonväet ystävällisiä?
+
+-- Olivat kyllä. Emäntä niisti tuon Hilman nenänkin.
+
+-- Entä sanoikos isäntä mitään?
+
+-- Ei sanonut. Eihän se koskaan sano mitään.
+
+Niin, ei sano! Ei puhu eikä pukahda, ei hyvää eikä pahaa. Jo se
+vähempikin harmittaa. Eikä pistäisi jalkaansa Tulettänen puolelle,
+vaikka mitä luvattaisiin. Kiittää kauniisti kun kutsutaan, mutta ei
+tule, ei vahingossakaan. Riihilleenkin kun menee, niin joka kerta tekee
+kierroksen eikä mene Tulettänen pihamaan läpi, vaikka siitä olisi
+paljon lyhyempi matka.
+
+Merkillisen hyvin nuori isäntä on menestynyt. Työtä hän tekee kuin
+muonamies, kulkee kuormien perässä kuin palkattu renki, kuokkii ja
+luo ojaa kilpaa työmiesten kanssa. Ja kaiket iltaa hän istuu pirtissä
+puhdetöiden ääressä. Ja siellä sitä sitten jutellaan maailman asioista.
+Kaikki mitä lehdissä on, pitää kerrottaman rengeille ja piioille.
+Niinkuin ne niistä mitään ymmärtäisivät! Mutta isäntä tahtoo, että
+oltaisiin yhtä perhettä. Sen tähden syödään yhteisessä, pitkässä
+pöydässäkin. Ja siihen viedään vieraatkin. Saavat tyytyä!
+
+Kaipa se halvaksi tulee sellainen! Mutta tuhlataan sitä taas
+kaikenlaisiin turhiin. Kalenterit pitää olla ja kirjat! Paikalla kun
+asiat rupesivat paranemaan, lähdettiin tilaamaan sanomalehtiä. Ja niitä
+sitten odotetaan! Ja hyvistä valtiollisista uutisista iloitaan, niin
+kuin maamies iloitsee hyvästä viljavuodesta. Ei kauppias sellaista
+ymmärrä. Se se jotakin on, joka tuntuu omassa kukkarossa tai omassa
+nahassa! Mutta tämä tällainen -- tyhjää!
+
+Rason rusthollari käy alituisesti veljeään tervehtimässä ja Joutsian
+isäntä taas vuorostaan häntä. Veljekset ovat niin hyvät keskenään,
+ettei puheesta heidän välillään tahdo koskaan loppua tulla. Se on
+oikein lapsellisen näköistä, kun he pyhäisin tuntikausia astelevat
+yhdessä maantiellä: toinen saattaa toista kotiin, mutta ei raskitakaan
+erota, vaan saatetaan ja saatetaan loppumattomiin.
+
+-- Mikä noita nyt taas kävelyttää tuossa? mouruaa Saara. -- Eikös noita
+nyt millään saa lakkaamaan.
+
+Tulettänen väkeä hermostuttaa ja harmittaa, kun isännät siinä astelevat
+edestakaisin. Hallpumilaiset ovat vainuavinaan, että he punovat
+juoniaan Tulettäneä vastaan. Mutta eihän miehiä voi kieltää astelemasta
+omien peltojensa halki valtamaantietä!
+
+Sisarusten keskinäiset välit ovat yleensä olevinaan niin tavattoman
+hellät. Säännöllisesti käydään vieraissa, milloin Haimalassa, milloin
+Lumiassa, milloin Rasossa, Ippilässä tai Joutsiassa. Mennään lauantaina
+oikein joukolla, lapsetkin kaikki mukana, ja palataan sunnuntai-iltana.
+Terveisiä lähetellään yhtä mittaa ja tämä Joutsian isäntä kirjoittaa
+esimerkiksi Haimalaan kirjeitäkin, ja emännät lähettelevät toisilleen
+tuliaisia.
+
+Joutsiassa ollaan kaikin puolin nousemaan päin. Ensi vuodet isäntä
+kitui ja kitkutti, mutta nyt hänen peltonsa kasvavat, niin että
+pois tieltä vain! Haimalassa suree emäntä hiuksensa harmaiksi, kun
+ensimmäisestä lapsesta tuli sellainen tylsä. Mutta johan siellä on
+toisia lapsia ja rikas on talo! Lumiassa on lapset kuolleet yhtä
+kyytiä. Emäntä on ihan yksinään. Ovat kuolla kupsahtaneet kuten
+rusthollarikin kuoli! No niin, mikäpä emännän on hätänä -- rikas
+emäntä!... Ippilän isäntä on hauska mies... hän vähän juoksenteleekin.
+Tulettäneenkin pistäytyy silloin tällöin. Mutta Raso se vasta
+paisumistaan paisuu. Talokin on niin komea katsella kuin linna.
+Rakennusta on kuin kokonaisessa kylässä ja Rason isäntä yllyttää
+veljeään, Joutsian isäntää; ainaiseen rakentamiseen. Jo pitäisi
+alkaa riittää huonetta Joutsiassakin: on uudet kivinavetat, on uudet
+jyväaitat, kellarit, hevostallit -- riihirakennuksista puhumattakaan,
+jotka jo alkavat käydä vanhoiksi, ne kun ovat nuoren isännän
+ensimmäistä käsialaa.
+
+Kaikista ihmeellisin muutos on kuitenkin tapahtunut Saarlassa majurin
+kuoltua. Siellä hallitsee nyt nuorempi poika, Maunu. Sellaisen
+ylpeän herrasväen poika, ja mikä talonpoikainen mies hänestä on
+tullut! Ylimpänä ystävänään hän pitää tätä Joutsiaa. Istutaan
+sunnuntai-iltakaudet yhdessä, ostetaan heinänsiementä yhdessä ja
+kolmisin Anttilan isännän kanssa toimitetaan kaikenlaisia pitäjän
+asioita, niinkuin uutta kirkkoa ja kansakouluja, siltoja ja teitä
+metsäkulmille. Ja niin käy Saarlan herra puettunakin, ettei häntä tahdo
+rengistä erottaa.
+
+Mutta eipä jaksanut armo katsella uudenaikaista elämää Saarlassa!
+Helsinkiin muutti, sinne missä Kustaa-herrakin asuu. Kustaa-herra on
+siellä jo päässyt ylhäisiin virkoihin ja kuuluu naineen rikkaan ja
+ylhäisen.
+
+Vaan jättipä Saarlan armo ennen menoaan muistomerkin Keihäsjärvelle:
+pastori-vainajan haudalle istutti hän koreat, mustanpuhuvat kuuset.
+Kukapa pastoriraukan hautaa muuten olisi muistanutkaan! Pian olisi
+kumpu siitä tallattu tasaiseksi. Mutta eräänä päivänä -- sen näki koko
+kylä -- ajoi armo vaunuissaan kirkolle päin ja perässä tulivat rattaat,
+joissa kuljetettiin neljää koreaa kuusentainta. Kaikki arvelivat hänen
+ajavan istuttamaan niitä majurin haudalle ja Hallpumi vielä mietti
+itsekseen, että mihinkähän ne enää mahtuvat, kun haudalla jo on se
+mahdottoman suuri kivi, joka kuuluu maksaneen kaksi tuhatta markkaa!
+Mutta kuusetpa joutuivatkin Sand-vainajan haudalle. Haudankaivajan
+lapset olivat tirkistelleet portin raoista ja he näkivät, kuinka
+miehet upottivat taimet kuoppiin. Sitten lähetti armo pois kaikki ja
+jäi yksin myllertämään multaan. Niillä valkoisilla käsillään, joita
+ei koskaan oltu rasitettu työssä! Sitten hän oli seisonut hyvän aikaa
+liikkumattomana katselemassa työtään ja vihdoin pannut polvilleen ja
+painunut suulleen hautaturpeen päälle. Kauan hän siinäkin oli ollut.
+Hevoset olivat jo malttamattomina kuopineet maata. Kun hän sitten
+vihdoin viimein erkani haudalta, olivat hänen silmänsä olleet ihan
+punaisina kuin itkemisen jäljeltä, ja hän oli ollut totinen kuin
+kuoleman enkeli, kun hän astui lasten ohitse ja pitkät mustat vaatteet
+lakaisivat maata.
+
+Mutta kauniit kuuset sai vain pastori-vainaja haudalleen. Eivät ne
+olleet tavallisia kuusia, vaan joitakin ulkolaisia, hyvin mustanpuhuvia.
+
+Yhtä kaikki kuitenkin, kuinka se maailma muuttuu!
+
+Tulettänessäkin on elämä käynyt paljon hiljaisemmaksi kuin ennen. Ei
+yksin sen tähden, että viinanpoltto kiellettiin, sillä saahan viinaa
+rännistä, vaikkei niin hyvääkään ole. Mutta ihmiset ovat käyneet niin
+oudoiksi. On käynyt niinkuin pastorivainaja ennusti, että maailma tulee
+niin ikäväksi, ettei sitä viitsi katsella. Vanhat ihmiset ovat kuolleet
+pois tai makaavat halvattuina -- niinkuin nimismies Liljebladkin, joka
+jo kuudetta vuotta on maannut liikkumattomana. Hänen virkaansa hoitaa
+mies, joka seurustelee Joutsian ja Saarlan herran kanssa ja silloin
+myöskin tietää, millainen on mies! -- Ja jos nuoremmassa polvessa
+joku haluaisikin elää hauskemmin ja oman mielensä mukaan, niin sitä
+sanoo nykyinen maailma rentuksi ja roistoksi. Jos on ottanut lasin
+ja iloissaan laulelee, niin sitä sanotaan räyhäämiseksi. Ja viinasta
+varoitetaan niinkuin varastamisesta. Sellaista oppia saarnaa nykyinen
+pappikin keihäsjärveläisille, ja se oppi menee niihin niinkuin tupakka!
+Sand-vainaja sanoi aivan oikein, että vapaus on poljettu jalkojen alle
+kuin vanha kinnas.
+
+Tulettänen kauppias haluaisi mielellään elää entiseen iloiseen tapaan.
+Mutta hänellä on taasen haittana se, että terveys on pettänyt hänet.
+Tulee sellaisia aikoja, jolloin jalat turpoavat kuin pölkyiksi eikä
+pääse niillä mihinkään. Toisinaan hän pyörtyy ja on monta aikaa kuin
+kuollut. Mutta hän virkoaa taas ja ajoittain on hän sama reipas ja
+virkeä kauppias Hallbom kuin entisinä hyvinä aikoina.
+
+Kielletty on viinanpoltto ja kauppaa rajoitetaan minkä ehditään, mutta
+toki ei vielä ole kielletty lampaita kasvamasta villaa! Tuuhea on takku
+lampaiden selässä, vielä lyövät tytöt ja ämmät pirtaa Keihäsjärvellä,
+vielä kelpaavat kankaat ja langat kaupaksi keisarikaupungissa. Hei
+vain, kauppias näyttää kuin näyttääkin maailmalle, että hän elää.
+Hänellä on jo kauan ollut uusi, nerokas tuuma, jolla hän vielä
+palauttaa entiset iloiset ajat. Viina on kielletty, viina-raukkaa
+ahdistetaan kuin metsän haukkaa. Mutta on toinen juoma, makea ja
+viaton, joka vasta on syntynyt ja joka voittaa tulevaisuuden: se on
+olut, se.
+
+Kauppias itse puolestaan kyllä nauraa koko juomalle: se on lasten
+leikkiä! Mutta nuorten suihin, jotka eivät ole tunteneet puhtaan viinan
+makua, se hyvästi kelpaa. Mutta sitä ei hän sano muuta kuin sellaisille
+vanhoille ystäville kuin Liljebladille ja muille senaikaisille.
+Kaikille muille hän kehuu olutta. Ja hänen suuri ajatuksensa on
+perustaa oluttehdas Keihäsjärvelle. Hän olisi sen jo aikoja sitten
+tehnyt, jollei olisi ollut kipeänä.
+
+Yritys on jo alulla. Hän on sen takia tehnyt monet matkat kaupunkiin
+ja voittanut paljon rahamiehiä puolelleen. Keihäsjärven isännätkin
+ovat aika suosiollisia asialle -- paitsi taasen tämä Joutsia. Hän on
+taaskin häntä vastaan, hän epäilee taasen tätä asiaa, vaikka viisaat ja
+oppineetkin ovat sen puolella. Joutsian isäntä on kuin onkin aina ollut
+kivenä hänen, kauppias Hallbomin, tiellä. Hän on siihen alituisesti
+kompastunut. Mikähän hän ilman tätä isäntää olisikaan? Puoli pitäjää
+olisi hänen hallussaan! Joutsian isäntä oli ensimmäinen, joka täällä
+nousi vastakynteen, ja nyt niitä on kymmeniä ja satoja! Kauppias
+totisesti vihaa Joutsian isäntää, kun hän vain alkaa ajatella, mitä
+kaikkia harmia hänestä on ollut.
+
+Mutta hänpä taivuttaa Joutsian vielä tämän olutasian puolelle. Niin
+totta kuin hän on Tulettänen kauppias, niin hän sen tekee! Hän ei väsy
+eikä lakkaa, ennen kuin Joutsia on mukana yrityksessä. Ei hän tarvitse
+tämän rahoja -- yhden ainoan osakkeen kun vain ottaisi, jotta voisi
+sanoa ihmisille, että Joutsiakin on mukana. Kaikki luottaisivat silloin
+asiaan.
+
+Kauppias päätti taaskin mennä Joutsiaa puhuttelemaan. Hän valitsi
+sellaisen ajan, jolloin tiesi isännän olevan erittäin lauhalla
+tuulella. Hän meni muutamia päiviä ennen Tuomaan markkinoita,
+juuri silloin, kun Joutsian vanhin poika, Antti, oli tullut kotiin
+koulusta. Isäntä rakasti suuresti lapsiaan, varsinkin Anttia. Hyvinhän
+poika olikin edistynyt! Kauppias oli vuokrannut kojut valmiiksi
+markkina-ajaksi, hänen tavarakuormansa olivat jo lähteneet ja itse hän
+oli menossa perässä. Ennen menoaan hän poikkesi Joutsiaan.
+
+Isäntä oli todella tavattoman pehmeällä tuulella, sen näki jo hänen
+kasvoistaankin. Heti paikalla hän pyysi kauppiasta saliin istumaan ja
+kävi keittiössä toimittamassa vieraalle kahvia. Kauppias myhähteli
+itsekseen, sillä näin hyvin ei häntä vuosikausiin oltu vastaanotettu
+Joutsiassa.
+
+Mutta ei! Eipäs isäntä sittenkään taipunut uskomaan hyvää siitä
+uudesta yrityksestä, jota kauppias nyt kumminkin kolmannen kerran kävi
+kehumassa.
+
+-- Kunhan ei siitä tehtaasta vain tulisi harmia, sanoi isäntä. -- Jos
+taas rupeavat juopottelemaan tässä.
+
+-- Kun se on sellainen juoma, ettei se mene päähän, selitti kauppias
+ja kiihtyi aivan tulipunaiseksi. -- Se vain tekee ihmiset lihaviksi ja
+punaisiksi. Sitä saa juoda niinkuin vettä.
+
+-- En minä, en minä kuitenkaan, sanoi isäntä ja hymähti kovia sanoja
+lieventääkseen.
+
+-- Kyllä isäntä vielä sitä katuu, kun näette muiden rikastuvan.
+
+Juhassa leimahti vanha viha taas liekkiin. Se leimahti aina, kun hän
+joutui silmästä silmään katsomaan kauppiasta. Mutta hän sai sisunsa
+hillityksi eikä puhunut mitään.
+
+Kauppias näki parhaaksi välillä poiketa toiseen aiheeseen. Eiköpähän
+tuota nyt kuitenkin saa taipumaan!
+
+-- Jokos on tultu kotiin koulusta? kysyi hän mesissä suin.
+
+-- Johan poika tuli toissapäivänä, vastasi isäntä ja hänen piirteensä
+pehmenivät.
+
+-- Toi kai taas hyvän todistuksen?
+
+-- Toi kyllä, vastasi isäntä koettaen tehdä ääntään vaatimattomaksi.
+
+Hän oli ylpeä Antista: paljaita kymmeniä ja yhdeksiä oli pojan
+todistuksessa.
+
+-- Hyviä todistuksia se aina toi se meidänkin Pranse. Eikös sitä...
+sitä koululaista saisi nähdä?
+
+Isäntä nousi tuolilta ovensuusta, jossa hänen vieraiden aikana oli
+tapana istua, astui tupakkapöydän luo, joka oli toisessa päässä
+huonetta ja laski sikaarinpätkän kädestään. Hänen kasvoillaan oli
+kaiken aikaa isänilon ja ylpeydensekainen hymy.
+
+-- Antti, virkkoi hän ja raotti ovea pihanpuoleiseen peräkamariin, --
+tule tervehtimään kauppiasta.
+
+Tuoli jyrähti, kun poika noustessaan siirsi sitä. Hän oli pitkä, laiha
+poika, tummat hiukset pörrössä, ikään kuin sormia juuri olisi vedetty
+niiden läpi. Kotikutoiset vaatteet olivat käyneet pieniksi, housut
+olivat lyhyet, hihat eivät ulottuneet ranteisiinkaan. Nenäkakkulat
+tekivät pojan hiukan oppineen ja hajamielisen näköiseksi. Sitä paitsi
+hän oli aika lailla hämillään, kuten likinäköinen ihminen tavallisesti
+on, jos hänet äkkiarvaamatta yllätetään.
+
+-- Terveisiä Hämeenlinnasta, sanoi Antti ja punastui.
+
+-- No... jopa sitä on aika lailla kasvettu! sanoi kauppias, joka ei
+oikein tietänyt, sanoisiko Antiksi, kuten ennen, vai kutsuisiko jo
+herraksi. -- Ja aina vain ollaan lukuhommissa. Koskas sitä sitten
+tullaan ylioppilaaksi?
+
+-- Ensi keväänä olisi tarkoitus.
+
+-- Vai jo ensi keväänä! Kun minusta tuntui siltä, että sinne oli vielä
+kokonainen vuosi. Niin, niin, kyllä ne ajat kuluvat!
+
+Isä rykäisi ovensuussa ja painui jalallaan oikaisemaan suoraksi mattoa.
+Hän oli Antista niin iloissaan, että kyyneleet pyrkivät nousemaan
+kurkkuun.
+
+-- Siitä on tullut koko herra! sanoi kauppias ja taputti Anttia olalle.
+-- Pitää nyt käydä meidän Pransea tervehtimässä, kun hän kotiin tulee.
+No niin, lisäsi hän samassa, kuinkas se meidän asiamme nyt käy, hyvä
+isäntä?
+
+-- Jaa sen oluttehtaan? sanoi isäntä ja ikään kuin heräsi. -- En
+minä... en minä sentään siihen nyt rupea. Enhän minä voi estää teitä
+rakentamasta tuonne mäkeen, joka on teidän hallussanne, mutta minä en
+sellaisiin puutu.
+
+Veri kohahti kauppiaan päähän. Häntä suututti niin että oikein huimasi.
+Itseään hilliten hän alkoi:
+
+-- Isäntä on aina ollut minua vastaan. On se aivan ihmeellistä, että
+aina, aina vain. Tämäkin nyt on niin selvä asia ja niin hyvä asia...
+
+Joutsia tuijotti kauppiaaseen ikään kuin kärsien. Hänen kasvonsa
+kävivät sinertäviksi, aivan kuin hän olisi ollut kipeä. Tosin hän
+hymyili mutta väkinäisesti, niin ettei voinut tietää, oliko hän heti
+purskahtamaisillaan itkuun. Äkkiä leimahti hänen silmissään niin
+oudosti, että kauppiaan täytyi keskeyttää lauseensa.
+
+-- Voi olla, sanoi isäntä. -- Minä en voi estää teitä tekemästä mitä
+tahdotte, mutta minä en puutu mihinkään.
+
+Sanat tulivat kuin seinäksi vastaan. Ja niine hyvineen kauppiaan täytyi
+lähteä. Häntä sapetti, häntä suututti niin, että sydämeen koski, mutta
+minkäpä hän mahtoi. Oli jo kiirekin. Hänen täytyi saavuttaa kuormat,
+ennen kuin ne ehtivät kaupunkiin. Sillä Edvartti oli kaupungissa ja hän
+saattoi minä hetkenä hyvänsä myydä tavarat ja juoda rahat kurkkuunsa.
+
+Kun kauppias astui eteiseen, lehahti häntä vastaan herneruoan
+haju. Joutsian rengit, viisi tukevaa miestä, tulivat ylös portaita
+ja kulkivat tömisten keittiöön. Sieltä näkyi pitkä ruokapöytä,
+reikäleipäkasat kummassakin päässä, keskellä höyryävät vadit.
+
+Pieni poika kimpuroi ylös penkille ja huusi isää syömään.
+
+Isä hymähti, mutta ei sanonut mitään. Hän saattoi kauppiaan kuistille
+ja kääntyi siitä sisään.
+
+Oli jo hyvä rekikeli ja iloisesti soi kauppiaan kulkunen mennessään.
+Keittiöstä saattoi hyvän aikaa nähdä reen, sillä aittarakennukset
+olivat siirretyt pois maantien edestä ja koivuja oli istutettu tietä
+vastaan.
+
+-- Mutta mikäs nyt on, virkkoi joku rengeistä, ennen kuin vielä oli
+ehditty nousta pöydästä, -- kun kauppias palaa takaisin? Ja poika ajaa
+kuin viimeistä päivää.
+
+Poika ajoi todella kuin viimeistä päivää ja itki, valitti, niin että
+kuului kauas.
+
+-- Missä kauppias on? ihmettelivät miehet Joutsian keittiössä. --
+Kauppiasta ei näy missään... On, on, sentään... Hän on pitkänään. Hän
+on tullut kipeäksi!
+
+Ja kaikki heittivät päivällisensä ja läksivät kiireen kautta ulos.
+
+Huonosti olivat asiat.
+
+Kun oli päästy Jyrmän ahteen alle, oli kauppias parahtanut ja sanonut
+sydämestään ottaneen kiinni niin pahasti. "Käännä kotiin!" oli hän
+huutanut ja sitten mennyt tainnoksiin. Muutaman kerran vielä oli
+äännähtänyt, mutta nyt oli Rason tienhaarasta asti maannut ihan
+äännetönnä. Lieneekö enää henkeäkään.
+
+Oli, oli hän toki hengissä. Miehet kantoivat hänet sisään ja Saara
+juotti hänelle rommia. Se virkisti niin että kauppias pääsi pystyyn.
+
+-- Mitä te täällä teette! huusi hän ensi työkseen miehille. -- Menkää
+hiiteen! Minä lähden markkinoille. Ei minulla vielä ole aikaa kuolla.
+
+Totta se oli, ettei hänellä vielä ollut aikaa kuolla. Sillä kuormat
+olivat matkalla kaupunkiin, kojut tilatut, markkinat ylihuomenna ja
+juoppo poika valmiina kaupungissa. Hevonen vain uudelleen valjaisiin!
+
+-- Muija, sanoi hän Saaralle, -- tuo minulle voileipää! Närästää
+niin... Muista sitten käydä maksamassa vuokra taloon.
+
+-- Mahdoit itse maksaa kun talossa kävit.
+
+-- Tuo ruokaa äläkä mokota.
+
+Kauppias oli kyllä muistanut vuokran, mutta hän oli huomannut, että
+maksupäivä oli isännälle vastenmielinen ja siitä syystä ei hän ollut
+tahtonut ruveta vuokraa viemään, kun hänen piti puhua oluttehtaasta.
+
+-- Tuo nyt pian sitä ruokaa, että pääsen lähtemään! huusi hän jo
+keittiöön. -- Ties mitä se Edvartti tekee, jos jää kuormien kanssa. Myy
+kaikki ja juo...
+
+Samassa muistui kauppiaan mieleen, että ovatkohan rahat kaikki vielä
+lompakossa? Ettei kyytipoika heittiö vain ollut varastanut mitään,
+kun hän Jyrmän ahteen alla niin pahasti sattui pyörtymään... Kuka
+ne viikarit tietää... Se olisi kyllä voinut oivaltaa, että nyt käy
+ottaminen... Ja kauppias riensi tuon tiensä krouvikamariin, päästi alas
+piirongin oven, otti lompakon taskustaan, sylkäisi sormiinsa ja rupesi
+laskemaan. Viisimarkkaset, kymmenmarkkaset, kaikki eri setelilajit
+olivat eri pinkoissaan. Näyttivät olevan ihan kunnossa. Paras sentään
+laskea...
+
+Aijai kuinka pahasti taasen otti kiinni. Aijai kuitenkin!... Maailma
+musteni kauppiaan silmissä ja hän putosi suin päin rahojensa päälle.
+
+Saara tuli huoneeseen ja kutsui häntä syömään. Ei liikahda, ei ole
+kuulevinaan.
+
+-- No, tule nyt siitä, kun sellainen hätä oli olevinaan... No, tokkos
+kuulet!
+
+Hän tulee ääreen, pukkaa miestään selkään... Silloin retkahtaa kauppias
+maahan jotta romahtaa... Herra Jumala, se on ihan sininen kasvoiltaan,
+siinä ei enää ole henkeä!
+
+Sillä lailla loppui Tulettänen haltija, kauppias Gustaf Hallbom.
+
+Jonkin aikaa hänen vaimonsa vielä jatkoi liikettä, jopa teki pari
+Pietarin-matkaakin. Mutta kovin vähäiseksi kävi siitä puoleen elämä
+Tulettänessä. Paras poika, Pranse, luki eikä ottanut ruvetakseen
+hoitamaan puotia. Hän oli aina tahtonut päästä herraksi. Tämä
+Edvartti... ei, ei sitä osannut ajatellakaan sellaiseen!
+
+Isäntä näytti toivovan, että Hallpumska muuttaisi pois Tulettänestä
+ennen kontrahtiajan loppumista. Mutta sellaisia ei Hallpumska
+ajatellutkaan. Hän eli päinvastoin siinä toivossa, että isäntä antaa
+hänen asua siinä kuolemaansa asti, vaikka kontrahti onkin loppunut.
+
+
+
+
+XII
+
+
+Katselet vuosia eteenpäin: kuinka pitkiltä ne näyttävätkään! Yksi vuosi
+murheessa ja huolessa riittää tekemään uurteet nuoriin kasvoihisi ja
+harmentamaan hiuksesi. Kymmenen vuotta: suo ilman pohjaa, meri ilman
+rantoja, erämaa ilman ääriä! Se on kuin peninkulmien tie, joka suorana
+lähtee silmiesi edestä ja joka näyttäytyy niin kauas kuin katseesi
+kantaa. Toivottomalta tuntuu sellainen taival.
+
+Mutta kun se on kuljettu ja katsahdat jälkeesi, on kaikki kuin
+unennäköä. Kuinka nuo vuodet ovatkaan menneet? Huomaamatta ovat
+valuneet käsistäsi kuin vesi!
+
+Kun Juha Kustaanpoika eli isännyytensä ensi päivää, oli tulevaisuus
+näyttänyt hänestä ainaiselta yöltä: ei valonsädettä missään! Se päivä
+ja pitkä rivi seuraavia päiviä olivat kuin raskaita sadepisaroita
+rajuilman alussa. Jokainen oli täynnä kärsimystä, alennusta ja häpeää,
+jokainen oli läkähdyttämäisillään. Paljasta pimeää, paljasta orjuutta.
+Juha Kustaanpoika ei saattanut ajatella, että hän näkisi vapauden
+aamun, sen päivän, jolloin Tulettänen rytö raukeaisi. Ja katso, vuodet
+olivat vierineet ja se päivä oli likellä.
+
+Kuinka malttamattomasti hän sitä odotti! Hän väsyi odotuksessaan, hän
+pelkäsi vieläkin, että jotakin tulisi väliin. Hän, vanha, harmaantunut
+mies, kävi aivan lapseksi, kun hän sitä katseli näin silmästä silmään.
+Se häikäisi häntä kuin aurinko.
+
+Hän katseli sitä kuten lapsi katselee joulua, laskee viikot, laskee
+päivät ja aattopäivänä kyselemistään kysyy:
+
+-- Äiti, eikö himmeliä jo ripusteta kattoon? Eikö pahnoja jo levitetä
+pirtin permannolle?
+
+Ja äiti sitaisee joulukiireissään pellavaista päätä ja vastaa:
+
+-- Odota nyt, odota! Jahka tulee ilta.
+
+Kuinka hitaasti se aika kuluu! Että hän vain eläisi, ettei kuolisi
+ennen vapaudenpäivän aamua! Sitten, sitten hän mielellään ummistaa
+silmänsä!...
+
+Entä mitä tekee hän Tulettänellä, jahka Hallpumilaiset ovat siitä
+poissa? Ottaako siihen uusia asukkaita? Ei, eikä otakaan! Kukapa
+siinä harakanpesässä enää voisikaan asua! Se on niin ränsistynyt että
+hirvittää: katot vuotavat, portaat murtuvat jalkojen alla, toiset
+hökkelit ovat jo rämähtäneet läjiin. Hän tasoittaa koko paikan maata
+myöten, hän kyntää sen pelloksi, kylvää siihen ruista ja apilasta.
+Juhan sydän sykkii ja posket palavat, kun hän näitä ajattelee.
+Pelto välähtelee jo hänen silmissään heilimöivänä rukiina ja hänen
+kätensä pyrkivät menemään ristiin, ikään kuin hänen edessään olisi
+jouluaamuinen kirkko, jossa kymmenet kynttilät tuikkavat... Ja jahka
+hän saa sitä peltoa leikata! Se on kuitenkin sellainen ilo, että...
+
+Viimeisessä veronmaksussa toi Hallpumska esiin pyyntönsä.
+
+-- Ei suinkaan isäntä pane meitä pois tästä vaikka kontrahtiaika nyt
+loppuu? En suinkaan minä enää kauan elä.
+
+Annastiinan kävi sääli Hallpumskaa. Sillä raukalla oli viime aikoina
+ollut paljon murhetta. Edvarttikin oli syksyllä kuollut järveen eikä
+vielä oltu löydettykään. Hallpumit olivat kuitenkin ehtineet tottua ja
+suostua paikkaan, kun niin monta vuotta siinä olivat asuneet. Vaikea
+olisi muutto ollut kenelle hyvänsä; jos vain meni omaan itseensä kuka
+tahansa, niin sen ymmärsi.
+
+Juhan poskille nousi kuuma puna, kun hän näki sävyisän ilmeen
+Annastiinan kasvoissa. Vieläkö hänen tulisi pidentää odotusaikaa? Eikö
+hän jo tarpeeksi ole kärsinyt?
+
+-- En, en minä anna yhtään vuotta lisää, sanoi hän.
+
+-- Mutta mitäs vastusta meistä nyt sitten on, jos olemmekin eteenpäin?
+mankui Hallpumska.
+
+-- En minä voi siihen suostua, sanoi Juha.
+
+-- Voisinhan minä vähän lisätä veroa, ehdotti Hallpumska taas.
+
+Juha lensi polttavan punaiseksi, ikään kuin häntä olisi hävettänyt.
+Keskustelu tuskastutti häntä sanomattomasti. Täytyihän hänen saada rytö
+siitä pois, kun se oli ollut hänen elämänsä määränä kaiken aikaa.
+
+-- Hakekaa vain itsellenne toinen paikka. En minä voi... nyt siihen
+suostua, mitä te pyydätte.
+
+-- Miksei isäntä anna meidän asua? kysyi Hallpumska kysymistään ja
+kaapi, hampaat paljaina, niskaansa. -- Kun sai se Hilma-pahanenkin
+sellaisen juopon miehen. Voi, voi, kuinka sitä on raskasta katsella...
+
+Silloin leimahti Juha ikään kuin tuleen ja virkkoi:
+
+-- Niin, niin minustakin! Minä en enää jaksa sitä katsella.
+
+Hän katui samassa, että oli päästänyt luontonsa valloilleen, mutta
+silloin se oli myöhäistä. Ei hänen sentään olisi pitänyt vanhalle
+ihmiselle... Mutta mitä hän oli ruvennut häntä kiusaamaan ..?
+
+Annastiina sai aikaan, ettei Hallpumin väen lopulta kuitenkaan
+tarvinnut muuttaa kontrahdin mukaan, vaan vasta vapunpäivältä.
+
+Se kevät oli hyvin varhainen. Keihäsjärvi loi jäänsä jo huhtikuussa,
+ja Yrjönpäivänä, jolloin oli kuulutettu huutokauppa Tulettäneen, oli
+järvi ihan auki. Se oli säteilevän kirkas päivä ja takapihoilla ja
+pientareilla nostivat nokkoset punertavia päitään. Tietkin olivat jo
+kuivat ja tomusivat ajaessa. Suviyöt olivat kaikki olleet sulat, tämä
+viimeinenkin. Kyllä kesäntulo nyt näytti erinomaisen kauniilta.
+
+Juha asteli kotiin päin Jyrmän ahteelta. Hän oli lähtenyt varta vasten
+kävelemään, kun hänen sisässään oli sellainen levottomuus, ettei
+hän saanut olluksi yhdessä kohden. Hän pelkäsi, hän todella pelkäsi
+vieläkin, että jotakin tulisi väliin tai että tämä kaikki tyynni
+olisi unta. Ihmeellisesti oli aika kulunut, ihmeellisesti oli Jumala
+johdattanut... Viimeisen kerran katselee hänen silmänsä rytöä, joka
+on kasvanut hänen talonsa pellolle vuosikymmenien kuluessa. Siinä on
+pientä hökkeliä, suurta hökkeliä, poikki ja pitkin, mikä rakennus
+vivahtaa punaiseen, mikä keltaiseen, mikä on harmaantunut, mikä
+sammaltunut. Minkä katto on romahtanut alas toiselta kulmalta, minkä
+katto on turpeena ja kasvaa heinää, minkä kattoa on paikattu uusilla
+päreillä. Jotkut ikkunat ovat suuret, toiset pienet. Toiset ovat rikki,
+toiset ovat tukitut rievuilla.
+
+Heti kun Hallpumskan kuormat ovat menneet, panee hän kaikki miehet,
+mitä ikinä talossa on, hajoittamaan rytöä. Sitten kynnetään maa ja
+hän kylvää sen vaikkapa kauralle. Kyllä se vielä ehtii. Kun Erkki
+pääsee maanviljelyskoulusta helluntaiksi kotiin ja Antti tulee
+Helsingistä, on koko paikka aukeana. Ei kiveä kiven päällä! Kyllä ne
+pojat hämmästyvät... Isäntä tuijottaa eteensä ja puna valautuu hänen
+poskilleen.
+
+-- No, tottahan isäntä lähtee avissiooniin! virkkaa ääni hänen
+vieressään, ja kirkolta päin tulla laahaa Santtu, Simolan entinen
+isäntä.
+
+Hän on harmaapäinen, vaatteet risoina, hän vetää perässä toista
+jalkaansa ja hänen päänsä vapisee kaiken aikaa, ikään kuin sitä
+röykytettäisiin. Santtu saa kunnalta apua, mutta pitää siinä sivussa
+pientä kauppaa: myy paperosseja, tulitikkuja, nuuskaa ja erinäisissä
+tilaisuuksissa pientä rihkamaakin. Tavarat keikkuvat laatikossa hänen
+kaulassaan ja kädessä hänellä on rautapohjainen sauva. Ilman sitä
+sauvaa ei Santtu pääsisi mihinkään!
+
+Isäntä herää ajatuksistaan ja pistää kättä.
+
+-- Mitäs Santulle kuuluu?
+
+-- Vanha rauha vain... Nyt sitä sitten pidetään avissioonia tuolla...
+
+Hän nyökäyttää päätään Tulettäneen päin ja sylkäisee. Isäntä ei uskalla
+avata suutaan, sillä hän ei osaisi muuta kuin hihkaista ilosta. Eikä
+sitä sentään kehtaa ruveta sillä lailla.
+
+-- Teki vain mieleni katsomaan, mitenkä tuokin pesä hajoaa, sanoo
+Santtu ja hänen päänsä keikkuu ikään kuin se olisi vieterien varassa.
+
+-- Niin aina, niin aina, panee Juha ja hänen sydämensä hyppelee
+riemusta. -- Jos mentäisiin sisään, ehdottaa hän sitten, -- siellä on
+kyllä pannu kuumana.
+
+Juha oli päättänyt lähteä kaupunkiin, pakoon koko huutokauppaa.
+
+Mutta muiden joutsialaisten teki mieli Tulettäneen. Kalle tahtoi nähdä,
+menisivätkö ne uudet, komeat hevoskalut, jotka Edvartti vähää ennen
+kuolemaansa oli ostanut, kylläkin halvalla, ja Helenaa halutti ostaa
+Miina-vainajan pitsejä, joita tiedettiin hänen vuosikausia virkanneen.
+
+Nuoret menivät siis huutokauppaan ja isäntä läksi kaupunkiin. Väkeä
+tuli häntä vastaan sekä hevosella että jalan -- toki jokaisen teki
+mieli olla näkemässä, mitä kaikkea siellä Tulettänessä oikein oli! --
+ja kaikki ihmettelivät, että isäntä lähtee pois.
+
+Juha syytti asioita. Eivät ne suinkaan olisi olleet kiireellisiä! Mutta
+hän ei saanut olluksi kotona.
+
+Kun hän illansuussa palasi Joutsiaan, kohtasi hän taas samat ihmiset.
+Toiset olivat rattailleen sälyttäneet tuoleja tai pöytiä. Muuan emäntä
+piteli varovaisesti sylissään koppaa: siinä oli nähtävästi jotakin
+särkyvää. Keltainen kaappi-romo oli asetettu kahden pyöräparin päälle
+kuten hirsiä vedätettäessä, ja joku oli kääsiensä taakse köyttänyt
+leveän kiikkutuolin Hallpumin salista. Kuka piteli kärryn pohjalla
+jalkojensa välissä mahdottoman suurta pulloa, kuka kädessään lamppua
+tai seinäkelloa. Tuolien ja pöytien jalat törröttivät ällistyneinä
+taivasta kohti, ikään kuin olisivat tahtoneet kysyä, mitä nyt oli
+tulossa, kun heitä raahustettiin pesästä, johon tomu ja hämähäkinverkot
+vuosikymmeniä olivat heidät köyttäneet.
+
+Monet tuttavat pysähtyivät puhuttelemaan isäntää. Ihan Joutsiaa jo
+harmitti, ettei hän ollut osannut viipyä niin kauan, että huutokaupasta
+tulijat olisivat ehtineet kotiin asti. Kovasti oli ollut väkeä. Ja
+rojua! Mutta viisas mies se oli Pranse-herra. Hän osasi kiskoa hinnan
+jokaisesta rikkinäisestä kahvikupistakin.
+
+Joutsiassa ei muusta osattu puhua kuin huutokaupasta.
+
+Isäntä oli sytyttänyt piippunsa ja kuunteli sängyssä pitkänään lasten
+puheita. Hänen silmänsä olivat kiinnittyneet piipun koppaan, joka kyti
+ja hehkui, sitten ne hiljalleen siirtyivät uuniin, jonka pellinnuorassa
+riippui pari sukkia, sitten seinille avaimiin. Oli siinä avainta,
+sekä suurta että pientä! Toiselle seinälle oli Erkki naulannut
+maanviljelyskoneitten kuvia. Kiintymättä luisuivat isännän silmät
+niiden ohi ikkunaan, jonka takaa näkyi syreenipensaita, ja pysähtyivät
+vihdoin kattoon.
+
+-- "Mikä oli?" hoki keittiössä Janne, nuorin Joutsian lapsista, yhä
+matkien huutokauppamenoja. "Sälykoppa!" -- "Kuka sai?" -- "Pappilan
+Amanda."
+
+Isän täytyi naurahtaa. Hän irroitti piippua hampaistaan ja kysyi:
+
+-- Taisi vielä jäädä tavaraa huomiseksi?
+
+-- Voi, voi, kahdeksi, kolmeksi päiväksi vielä!
+
+Niin, ei sitä tosiaan kukaan osaa aavistaa, mitä tuollaiseen
+Tulettäneen, vinnille, aittoihin, ullakkoihin ja liitereihin
+vuosikymmenien kuluessa voi kerääntyä: kopallisittain tyhjiä pulloja,
+kopallisittain rikkinäisiä posliiniastioita ja kivivateja, vanhoja
+puuastioita, joista vanteet ovat varisseet tipotiehensä ja liitteet
+irvistelevät; pulloja, joiden pohjalla on säilynyt tilkkanen kimröökiä,
+tärpättiä, puuöljyä, vihtrilliä tai muuta sellaista; vaatteita,
+käpertyneitä, valkeanvihreiksi käyneitä kengänjäännöksiä; hihnoja;
+sitolkkia, joista tippuu täyte; patoja, joiden pohjassa on reikä
+tai jotka ovat värissä; tuoleja ilman pinnoja ja pinnoja, jotka
+ovat lähteneet irti tuoleistaan; morsiuskukkavihko, tuohikontteja,
+koinsyömiä talluksia, kannettomia katkismuksia ja virsikirjoja,
+osia kangaspuista, kuten kaiteita, niisiä; haaltuneita, likaisia
+höyhentyynyjä, joulukuusen jalka, Pranse-herran ylioppilaslakkeja
+ilman lyyryä, ja kravatteja ja jäniksennahkoja, joissa asustaa koi...
+Kaikkea, kaikkea, mitä taitaa ajatella löytyvän talosta, josta ei
+koskaan ole raskittu heittää pois rikkinäistä kahvikuppia. Ja kaikkea
+tätä on vuosikausia peittänyt tomu ja hämähäkinverkko, kalvanut koi ja
+nakertaneet hiiret.
+
+Nyt on kaikki raahattu vinniltä saliin, jossa miehet tupakoivat ja
+tytöt tirskuvat. Viskaali -- Pranse-herra on jo viskaalina jossakin
+kaupungissa Itä-Suomessa -- on järjestänyt kaikki sievästi: villoja on
+sidottu riepuihin, vanhat kengät, tallukset, sukat, rukkaset, yksin
+tuolinpinnatkin ovat sidotut kimppuihin. Viskaali on viisas mies. Hän
+se johtaa kauppaa salissa. Kyllä hän osaa kehua tavaraansa ja hankkia
+kaikelle ostajat.
+
+-- Noo, pojat, ylioppilaslakkeja! Koreita samettilakkeja, köykäisiä,
+hyviä kesällä!... Viisikolmatta penniä... se on vähän!...
+Kolmekymmentä... viisikymmentä!... seitsemänkymmentäviisi!... No
+niin... hyvän kaupan se poika teki...
+
+-- Villoja... tällainen suuri mytty... Noo... jopa nyt hinnan keksikin
+se muori!... Koreita villoja... niistäkös lämpöisiä sukkia tulee...!
+
+Salissa käy nauru ja sinkoilee pilapuheita.
+
+-- Kesähän nyt tulee, kukas nyt villasukkia tarvitsee...
+
+Ei viskaali niitä kuule. Villamytty on jo aikoja sitten lentänyt muorin
+käteen ja kauppa käy eteenpäin. Mutta äkkiä herättää muori ja hänen
+villamyttynsä koko yleisön huomion. Muori on näet avannut mytyn ja
+ruvennut tarkastamaan villojaan.
+
+-- Phyi! parkaisee hän, sillä pilvenä lentävät koit häntä vastaan. --
+Pitäkää itse! Että kehtaattekin ihmisille myydä -- koita.
+
+Koko sali rämähtää nauruun. Akka älmentää niin, että kuolleetkin
+voisivat herätä, mutta viskaali vain ei ole kuulevinaan mitään. Hän
+on yhä täydessä touhussaan, kehuu paraikaa vanhoja liinoja ja kenkiä,
+jotka ovat sidotut kimppuihin... Vaikeapa näkyy olevan saada ihmisiä
+uskomaan, että niillä vielä maailmassa voisi olla jotakin virkaa!
+Viskaali seisoo tuolilla, huutaa ja hikoilee... Äkkiä avautuu suurella
+rähinällä ovi. Ei kukaan enää kuuntele akan älmentämistä, sillä nyt
+saapuu huutokauppaan iloisia tukkipoikia. Ryypyt ovat otetut jo
+valmiiksi ja rohkeutta on kurkun täydeltä. Tietämättä, mikä esine se
+onkaan, jota paraikaa tarjotaan, survaisevat pojat suustaan:
+
+-- Markka!
+
+Ei tarjoa kukaan enempää... Vasara lankeaa pöytään. Pojat saavat kimpun
+vanhoja kaulaliinoja.
+
+-- Mitä nämä ovat?... Helkkarissa -- naimaliinoja.
+
+-- Naimaliinoja! nauravat muut ja kravatit lentelevät miehestä mieheen.
+
+-- No olipa siinä saalis!
+
+-- Minä jäin ilman! Milläs minä nyt menen naimaan? Vai onkos siellä
+vielä?... Mutta en minä anna markkaa... Viisikymmentä penniä ..!
+
+Ei korota kukaan taaskaan ja vasara kolahtaa...
+
+-- Onkos nämä naimaliinoja? pääsee pojalta ja taas tärisee koko sali
+naurusta.
+
+Poika on saanut kimpun tuolinpinnoja.
+
+-- Mitäs kapuloita nämä on? Hittoakos minä näillä?
+
+-- Huut helkkari sentään -- mitä näillä tällaisilla tekee?
+
+-- Nyt menevät tuolit: ostakaa pois, kun ostitte pinnatkin! kehoittaa
+yleisö.
+
+-- Varokaa, ettette saa selkäänne!
+
+Ja pojat jakavat pinnat miehestä mieheen ja kopistelevat niitä
+vastatusten, ja syntyy sellainen melu, että poliisin täytyy astua
+esiin. Pojat joutuvat pihamaalle, pitävät siellä peliään ja tulevat
+vihdoin keittiön kautta entiseen krouvikamariin, jossa Hallpumska pitää
+kahvikauppaa. Ennestään on siellä pari tyttöä ja poikaa juomassa kahvia.
+
+Hui kuinka se on noita-akan näköinen tuo, joka siinä pitää pääkomentoa!
+Mutta hyvää tavaraa hänellä on... Hänellä on ryyppykin takanaan, jonka
+hän somasti ja viekkaasti kaataa maitokannusta kahvikuppiin. Onpa se
+viisas akka!
+
+-- Joutukaa, pojat, saliin, tirskuu joku ovelta, -- siellä menee
+pälsit, kokonaiset pälsit!
+
+-- Hyvät pälsit ovatkin! kuuluu viskaalin ääni salista. --
+Sopulinnahkaa ja musta verkapäällys...
+
+Pojat tölmäsivät suin päin saliin. He olivat menemäisillään nurin,
+sellaista kyytiä he tulivat. Alhaalla oli mustanaan ihmisiä, ylhäällä
+sakeanaan tupakansavua ja auringonpaistetta ja keskellä savua seisoi
+mies, joka piteli käsissään turkkia.
+
+Oli jo huudettu kymmeneen markkaan.
+
+-- Kymmenen markkaa kymmenen penniä! huusi yksi pojista.
+
+Yleisö nauroi. Pojat korottivat kymmenen penniä tai viisi penniä
+kerrallaan ja yleisön riemu yltyi yltymistään. Kun oli päästy
+viiteentoista markkaan, lankesi vasara.
+
+Mutta voi sun suutari sentään sitä turkkia! Siitä sitä läksi koita ja
+karvat pölysivät kuin siemenet voikukista, kun niihin puhaltaa. Hyvät
+ihmiset sentään!... Ja pojat ottivat kukin kourallisensa karvoja ja
+rupesivat heittelemään niitä pitkin huonetta. Mutta eivät vakavammat
+ihmiset sitä kärsineet ja poliisin oli taaskin tultava pitämään
+järjestystä.
+
+Mutta kartanolla ei heitä kukaan häirinnyt ja siellä he myllersivät
+oikein mielin määrin. Heilläkin oli yleisönsä, sillä huutokauppalaisia
+oli siirtynyt katselemaan heidän temppujaan.
+
+-- Me naulataankin tämä pälsi tähän seinään niin kuin herrat naulaavat
+haukan levälleen tallinseinälle! keksi joku.
+
+-- Tämä onkin se Tulettänen herrojen tallihaukka.
+
+-- Nauloja tänne. Kenellä on nauloja?
+
+-- Minulla! Ruostuneita kuin pirun pajasta!
+
+-- Hei pojat, kivi tänne, millä lyön!
+
+-- Levälleen vain tallihaukka! Hahhahhahhah!
+
+Turkki on pian levällään keskellä seinää. Tuuli liehuttaa liepeitä ja
+karvatöyhdöt lentävät.
+
+-- Näkevätpä muutkin, millaista tavaraa saadaan Tulettänen
+huutokaupasta.
+
+-- Se on sen vainajan turkki, selittää Santtu ja nostaa tutisevan
+päänsä korkeutta kohti. -- Hän toi sen Pietarista ja kehui maksaneensa
+siitä kaksikymmentä ruplaa.
+
+-- Sen hän valehteli, sanoo Akseli, Joutsian poika ja entinen
+tukkiherra, jolla nyt on torppa Joutsian maalla. -- Ei tuo koskaan ole
+maksanut kahtakymmentä ruplaa.
+
+Kovin ränstynyt on Akselikin, laahaa perässään jalkaansa, kasvot ovat
+kellertävät, silmissä kuin kaihit. Ainoastaan hiukset ovat vielä
+kiiltävät ja mustat kuin teeren selkähöyhenet.
+
+Äkkiä rämähtää ruutu ja Hallpumskan kasvot ilmestyvät lasin taakse.
+
+-- Hän on itse pirun anoppimuori! huutaa joku pojista.
+
+-- Katsokaas, katsokaas, kuinka sen suu käy!
+
+-- Se noituu meidät, pojat!
+
+-- Minä lasketan sitä kivellä!
+
+-- Älkää hiidessä, pojat!
+
+Varoitus tulee myöhään; ruutu helisee jo rikki ja sirpaleet putoavat
+kiillellen maahan... Mutta ei pidä luullakaan, ettei Hallpumska osaisi
+pitää puoliaan. Hän alkaa hänkin heitellä -- tyhjillä pulloilla! Hyi
+olkoon! onpa se oikein pullosadetta!
+
+Pojat tarttuvat mikä kiveen, mikä seipääseen, mikä laudanpalaseen
+ja aikovat antaa takaisin noitaämmälle, mutta tämä kutsuu avukseen
+poliisin ja silloin tulee pojille kiire. Saakelin ämmä... se usutti
+poliisin!... Hei, pojat, rattaille!
+
+Pian ovat hevoset irroitetut puusta, jossa ovat olleet kiinni, ja
+rattaat täynnä rallattavia ja meluavia miehiä. Kun poliisi näkee, että
+he lähtevät liikkeelle, jää hän tyynesti katsomaan. Pojat puolestaan
+eivät enää pidä kiirettä.
+
+He ovat ottaneet mukaansa tuolinpinnat ja kaulaliinat ja muut saaliinsa
+huutokaupasta ja heiluttelevat niitä käsissään... Mutta mikäs tämä
+onkaan tämä tällainen laudanpätkä? Siinä on jotakin kirjoitusta.
+Mikäs se onkaan mahtanut olla? Tienviittako vai...? Voi sun suutari
+sentään... sehän on se vanha Tulettänen kyltti! Kuinka onkin lahonnut
+ja kulunut! "TULE TÄNE" siinä on ollut, saattaa sen vieläkin erottaa.
+
+Pojat nostavat laudanpalasen korkealle ilmaan. Piiska läiskii ja laulu
+käy:
+
+    Ja tule tänne, tule!
+    Ja tule tänne, tule!
+
+Juha seisoi pihamaallaan ja katseli heidän jälkeensä. Ja taasen tuntui
+hänestä siltä, että tämä kaikki on unennäköä... Ettei hän vain heräisi!
+
+Hän oli päättänyt järjestää niin, että rytöä alettaisiin hävittää
+niin pian kuin Hallpumskan kuormat vain olisivat poissa. Osa huoneita
+oli myyty torppareille tai itsellisille ja he olivat saaneet käskyn
+viipymättä toimittaa ne pois.
+
+Isäntä oli ajatellut, että Tulettänen puoli helluntaiksi saataisiin
+kuntoon. Siksi tulevat pojat kotiin, Antti Helsingistä, Erkki
+maanviljelysopistosta. Kyllä he hämmästyvät! He eivät voi tätä
+aavistaakaan.
+
+Huutokauppaa kesti monta päivää. Isäntä kulki kuin kipeänä. Hän ei enää
+olisi malttanut odottaa. Emännän täytyi hänelle ihan nauraa.
+
+-- Jaksaa sitä nyt jonkin päivän odottaa, sanoi hän, -- kun on
+odottanut neljäkymmentä vuotta.
+
+Isäntä ei olisi jaksanut odottaa. Viimeisenä yönä ei hän saanut unta
+silmiinsä. Hän nousi jo kukonlaulun aikana ja alkoi kierrellä pitkin
+pihoja.
+
+Aamu oli lauha ja keväinen. Ei aurinko paistanut, mutta pilvistä
+putosi tuon tuostakin lämmin köykäinen sade. Ja sateen tauottua oli
+maailma kuin uusi, nurmikot täynnä välkkyviä vesihelmiä ja ilmassa
+nuorten koivunlehvien lemu. Lehtisilmukat puhkeilivat niin että melkein
+kuului, syreenit ja koiranputket olivat suurilla nupuilla, tuomista ja
+pihlajista puhumattakaan. Ja linnut riemuitsivat ja kisailivat! Järvi
+lepäsi tyynenä kuin sulatettu hopea.
+
+Hallpumin puolellakin noustiin aikaisin ja kuorma toisensa perästä
+kulki Tulettänen portista kirkolle päin. Emäntä nouti Hallpumin väet
+lähtökahville ja hyvässä sovussa juteltiin salissa. Isäntä istui
+tapansa mukaan tuolilla ovensuussa, hymähti ja sanoi silloin tällöin
+jonkin sanan. Mutta ei hän tahtonut saada ajatuksiaan pysymään siinä
+mistä puhuttiin. Ne menivät vain rydön hävittämiseen.
+
+Emäntä hyvästeli Hallpumilaisia naurussa suin ja kehoitti käymään
+talossa. Isäntä jätti heidät Jumalan haltuun ja saattoi portaille asti.
+Siihen hän jäi seisomaan.
+
+Sataa rapisteli rankasti keväistä, lämmintä sadetta. Juha antoi sateen
+valella kasvojaan eikä pitänyt kiirettä. Hän seurasi silmillään
+rattaita, jotka etenivät pitkin tanhuaa, ohi jyvämakasiinin, kunnes ne
+olivat kadonneet ahteen alle. Silloin hän astui ulos omasta portistaan,
+poikki maantien ja saapui Tulettänen portille. Siitä oli pinnoja poissa
+ja maali kulunut. Hän seisahtui sen eteen, ikään kuin olisi kavahtanut
+sitä avata.
+
+Joka päivä ja monta kertaa päivässä hän oli astunut portin ohitse, hän
+oli saattanut nähdä sen aina, kun vain ikkunasta katsoi ulos, mutta
+kolmeenkymmeneen vuoteen ei hän ollut sitä avannut. Eikä hän ollut
+uskonut näkevänsä sitä päivää, jolloin hän siitä kulkisi. Ja katso,
+vuodet olivat menneet ja koko talo oli muuttunut, ja hän itse oli
+käynyt harmaapäiseksi mieheksi. Mutta hän sai tästä portista kuitenkin
+vielä kulkea, sillä vapauden päivä oli koittanut.
+
+Tie rakennuksille oli täynnä oljenrippeitä, pullonsirpaleita ja muuta
+roskaa. Isäntä asteli hitaasti ja katseli nurmea, joka versoi kuivien
+lehtien alta. Kevät teki tuloaan.
+
+Puotien, tallien ja ulkohuoneiden oviaukot törröttivät mustina joka
+taholta. Mikä katku niistä henkiä läähättikin, ikään kuin taistellen
+kevättä vastaan!
+
+Isäntä kiertelee mietteissään pihaa, tulee keittiön rappusille, astuu
+sisään. Lattia on paksussa liassa, muuri savuttunut, katosta ja
+nurkista riippuu hämähäkinverkkosäikeitä, seinäpaperit retkottavat.
+Omituisesti niissä rapisee... Mitä kummaa..? Torakat, kodittomana
+nekin, siellä liikkuvat mustanpuhuvina kuin kiiltävät pavut, sakarojaan
+heilutellen. Tavattomasti niitä onkin!... Krouvikamarin oven alla ovat
+lattiapalkit kuluneet kuopille ja niihin paikkoihin, missä kauppiaalla
+ennen oli tapana juosta mittailemassa tavaroita, on uurtautunut ikään
+kuin tie permantoon... Vaistomaisesti kääntyvät isännän silmät siihen
+nurkkaan, missä rahapiironki muinoin seisoi... Siinä se kai on seisonut
+näihin asti, koska seinäpaperi siinä on tummempaa... Tyhjänä on kamari
+nyt, mutta lamppuöljyn ja sillin haju on jäljellä.
+
+Portti lisahtaa. Pitkä rivi miehiä astuu suoraa päätä Tulettäneä kohti,
+kirveet ja rautakanget olalla, käsivarsilla nuorakimput.
+
+Eprami, senkin tervaskanto, on taaskin eellimmäisenä.
+
+-- No miehet, sanoo isäntä, -- mitä luulette: saadaankos rytö
+hajoitetuksi siksi kun pojat tulevat kotiin?
+
+-- Jaa helluntaiksiko? kysyy joku nuoremmista.
+
+Eprami sylkeä roiskauttaa eteensä ja sanoo:
+
+-- Ei maar tässä enää vapunpäivänä ole kiveä kiven päällä.
+
+Äkkiä vaikenevat kaikki ja jäävät suu auki kuuntelemaan. Käki kukkuu!
+Niin heleästi ei se kukukaan paitsi näin keväällä... Sadepisaratkin jo
+harventavat tuloaan, pilvet hajaantuvat hajaantumistaan ja hattaroiden
+alta ratkeaa näkyviin sininen taivas. Nyt on ilo ilmassa, metsässä,
+maassa!
+
+Jo alkaa Tulettänen raitilla jyskyä ja rytistä. Isäntä kuuntelee ja
+astelee hiljalleen polkua riihelle päin. Kolmeenkymmeneen vuoteen ei
+hän ole sitä kulkenut. Silloin oli kauppias kaatanut harjun miltei
+paljaaksi ja nyt siinä on kaunis metsä. Kuinka ajat ovatkin kuluneet!
+Vapauden päivä on käsissä!
+
+Leivonen visertää, kieppuu ja lirittää juuri hänen päänsä päällä. On
+kuin sen suusta putoaisi heliseviä helmiä. Ei näy kuin pieni piste
+taivasta vasten, mutta ääni soi suurena, heleänä ja täynnä riemua.
+
+Juha ottaa lakin päästään ja sipaisee kädellä otsaansa. Että hän
+kuitenkin on saanut nähdä tämän siunatun päivän! Kuin unta se on ja
+ihmettä...
+
+Mutta katso, Jumalan edessä on yksi päivä kuin tuhat vuotta ja tuhat
+vuotta kuin yksi päivä.
+
+
+
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Juha Joutsia, by Maila Talvio
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 56982 ***
diff --git a/56982-8.txt b/56982-8.txt
deleted file mode 100644
index 62fac46..0000000
--- a/56982-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,9307 +0,0 @@
-The Project Gutenberg EBook of Juha Joutsia, by Maila Talvio
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
-other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
-whatsoever.  You may copy it, give it away or re-use it under the terms of
-the Project Gutenberg License included with this eBook or online at
-www.gutenberg.org.  If you are not located in the United States, you'll have
-to check the laws of the country where you are located before using this ebook.
-
-
-
-Title: Juha Joutsia
-
-Author: Maila Talvio
-
-Release Date: April 15, 2018 [EBook #56982]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK JUHA JOUTSIA ***
-
-
-
-
-Produced by Anna Siren and Tapio Riikonen
-
-
-
-
-
-
-
-
-JUHA JOUTSIA
-
-Kirj.
-
-Maila Talvio
-
-
-
-
-
-Porvoossa,
-Werner Söderström,
-1903.
-
-
-
-
-I
-
-
-Rason rusthollissa valmistettiin taaskin pitoja. Niitä oli siellä ollut
-taajaan, milloin häitä, milloin hautajaisia, pienemmistä pidoista
-puhumattakaan. Eihän se ihme ollut: perhe oli suuri, paljon nuoria
-naitettavia, paljon vanhoja haudattavia.
-
-Kaiken viikkoa oli pidetty kiirettä. Kokki, sotamiehen leski Emma
-Klinga, oli tuotu jo sunnuntaina, ja maanantaina hän oli isännän,
-Kalle Kustaanpojan kanssa käynyt kaupungissa. Mahdottomat kuormat he
-sieltä olivat tuoneet kotiin: kahvia, sokeria, vehnäjauhoja, ryynejä,
-väskynöitä, rusinoita ja kaikenlaisia ulkolaisia sokerileivoksia. Ja
-kuitenkin olivat juomatavarat noudettavat eri hevosilla. Ne tuotiin
-heinien ja olkien sisässä ja koreat, punaiset merkit oli pullojen
-kyljissä, kun niitä kannettiin puotiin. Kotona oli ennestäänkin juomia.
-Tupultti oli valmistettu jo joulun edellä. Se oli paksua kuin terva ja
-makeaa kuin siirappi, kun emäntä ja tyttäret kävivät sitä maistamassa.
-Viinaakin oli viimesyksyistä, ei tarvinnut ruveta ostamaan. Ja olisiko
-ostettu sitten ollut sen veroista! Olutta oli monta lajia, oli
-vanhempaa ja nuorempaa, valkeampaa ja mustempaa, eri lajit kutsuttuja
-vieraita, eri lajit kuokkamiehiä varten. Sillä tiesihän sen, että
-kuokkamiehiä oli tulossa -- peninkulmien päästä niitä aina ennenkin oli
-tulvinut Rasoon häihin.
-
-Lumian emäntä oli tullut jo edellisenä päivänä. Hän oli näitä samoja
-Rason tyttäriä. Juuri Marian päivänä tuli viisi vuotta siitä, kun hänet
-Lumiaan vietiin. Ippilän emäntä, jonka häitä oli juotu viime vuonna,
-oli jo pari kertaa sinä päivänä pistäytynyt entisessä kotitalossaan
-katsomassa häävalmistuksia. Ippilä oli nimittäin, kuten Rasokin,
-Keihäsjärven rannalla ja niin likellä, että siellä saattoi pistäytyä
-siunaaman aikana.
-
-Kotona Rasossa oli vielä kaksi tytärtä, vanhin Helena, jolla ei ollut
-onnea rakkausasioissa, ja keskimmäinen Iita, joka näytti olevan
-syntynyt vanhaksi piiaksi.
-
-Paljon oli sisarilla puhumista, kun he yhteen joutuivat. Olisi luullut
-heidän vuosikausia olleen erossa, niin heillä riitti juttua. Mutta
-se johtui siitä, että he olivat niin rakkaat sisarukset. Yhteiset
-huolet varhaisessa nuoruudessa olivat heidät yhdistäneet. He olivat
-jääneet pieniksi äidistään -- vanhin, Kalle, oli äidin kuollessa
-seitsemännellätoista vuodellaan ja Juha vasta kolmannella. Siihen
-asti oli äidin tarmo pitänyt taloa pystyssä ja lapset olivat saaneet
-kasvaa huolettomina. Mutta kun äidin maahanpaniaisten jälkeen vieras
-väki kyläkakkuineen oli hajaantunut, aukenivat äkkiä lasten silmät.
-He huomasivat, että heidän isänsä oli raihnainen ukko, joka ei
-tullut toimeen ilman viinaa. Ja kun hän taas joi viinaa, niin hän
-tuli kipeäksi. Ensi kerran, kun lapset joutuivat sairauskohtauksen
-todistajiksi, hätääntyivät he ja luulivat kuoleman tulevan. Mutta
-vähitellen he tottuivat isän sairauteen. Kalle rupesi kulkemaan työväen
-perässä ja johto oli isän käsissä vain nimeksi. Helena ja Marjaana
-ottivat haltuunsa emännyyden. Edesvastuuntunne kehitti heitä ja he
-kävivät ennen aikojaan täysiksi ihmisiksi.
-
-Yksi ainoa heistä pysyi lapsena ja sai nauttia huolettomuuden makeutta:
-se oli Juha. Kun tytöt häärivät varhaisesta aamusta myöhään iltaan,
-niin täytyihän olla joku, jota he saivat pitää hyvänä, jonka kanssa
-he saivat leikkiä ja kaarestaa. Ja ketäs he olisivat pitäneet hyvänä,
-jollei Juhaa. Voi nyt kuitenkin, kuinka sitä olikin mukava naurattaa
-ja kutitella. Se oli paitasillaan hypännyt sängystään, pannut kädet
-silmien eteen ja vilkuili sormien lomitse sisariin, jotka olivat
-asettuneet kyykylleen lattialle, syli auki, valmiina vastaanottamaan
-paitaressua. Äkkiä päästi lapsi iloisen naurun ja karkasi sylistä
-syliin, jotta pellavankarvainen tukka liehui. Herttainen se oli se
-pieni Juha! Ja niin tottelevainen ja hyvä lapsi! Ei sitä tarvinnut
-rangaista. Lieneekö se pariakaan kertaa eläissään saanut selkäsaunaa.
-Eikä se silloinkaan olisi muiden sisarten mielestä ansainnut, vaan oli
-se Iita, joka tahtoi, että sitä joskus kuritettaisiinkin. Ja hänkin
-teki sen sulasta rakkaudesta.
-
-Sisarukset rakastivat kaikki toisiaan, mutta varsinkin Juhaa.
-Vaikka Juha jo oli suuri poika, he koettivat kaikin keinoin säästää
-häntä. Hänen ei oikeastaan tarvinnut muuta tehdä kuin olla heidän
-hauskuutenaan. Hän viritti heille tulen keittiön takkaan, hänet
-otettiin portinavaajaksi, kun he läksivät kyläilemään. Ja niinä öinä,
-jolloin isä oli sairaana ja kaikkien muiden täytyi herätä hieromaan ja
-hoitamaan, suljettiin ovi visusti siihen huoneeseen, missä Juha makasi.
-
-Kyllä vanhemmat tytöt, varsinkin Iita ja Marjaana, niinä öinä
-sadattelivat miestä, joka isän kanssa oli ollut juomassa, nimittäin
-Keihäsjärven pappia Jaakko Sandia!
-
-Sellaisena yönä Rason rusthollari sitten kuolikin. Sand oli istunut
-koko illan Rasossa ja kun hänen lähdettyään rusthollarin piti oikaista
-sänkyyn, sai hän kauhean vedon, joka hänet lopetti, ennen kuin oli
-ehditty lääkäriä ajatellakaan. Oikeastaanhan se oli kevennys sekä
-äijälle itselleen että omaisille.
-
-Rusthollari kuoli juuri samana vuonna, jolloin Kalle ja Marjaana olivat
-joutuneet naimisiin. Juha oli silloin jo mieheksi tulemaisillaan.
-
-Ei häntä huvittanut maatyö, kuten esimerkiksi Kallea. Juha oli sen
-sijaan omin päin oppinut lukemaan ja aivan kuin leikillä oli pastori,
-Rasossa käydessään, näyttänyt hänelle, kuinka kirjaimet kirjoitetaan.
-Mutta eikös se poika siitä oppinutkin kirjoittamaan ihan selvää
-kirjoitusta! Juhalle ei voitu antaa mieleisempää lahjaa kuin kirja.
-Ja kaiket illat hänellä riitti juttua siitä, mitä hän päivällä oli
-lukenut. Vaikka hän muuten oli hiljainen ja harvasanainen, vilkastui
-hän silloin. Hänen olisi pitänyt päästä lukutielle, hyvä pappi hänestä
-olisi tullut. Sisaret sen kyllä käsittivät ja Helena siitä kyllä puhui
-Kallelle, mutta kun Juha ei itse ymmärtänyt ruveta tahtomaan kouluun,
-niin ei koskaan toden teolla ryhdytty toimittamaan häntä sinne; ja niin
-hän jäi kotiin.
-
-Kalle oli sitä mieltä, että ihminen voi olla pappi, vaikkei ole papiksi
-lukenutkaan. Joka rehellisesti tekee työtä paikallaan, on pappi
-hänkin. Samaa Jumalan viinamäkeä se on koko maailma. Ja Kalle rupesi
-ahdistamaan Juhaa siitä ainaisesta lukemisesta. Niinkuin ei maatyö
-olisi yhtä hyvää työtä!
-
-Sisaret riensivät paikalla rukoilemaan Juhan puolesta. Mutta silloin
-Kalle kiivastui.
-
--- Miksi herraksi häntä sitten kasvatetaan? huusi hän. -- Sellaiseksiko
-kuin Joutsian Akseli? Sitten sitä vasta kelpaa katsella! Joudu pois
-niitylle, poika!
-
-Juha heitti kirjan menemään ja sen jälkeen hän vieraantumistaan
-vieraantui lukemisesta. Sujui se maatyökin sentään! Mutta monta
-monituista kertaa sai heinäväki kahvia tai riihimiehet ryypyn vain
-siksi, että Juha oli heidän joukossaan ja sisarten teki mieli pistää
-jotakin hänen suuhunsa.
-
-Ja nyt valmistettiin Rasossa Juhan häitä!
-
-Oudolta oli Marjaanasta tuntunut, kun hän lapsineen, kimpsuineen,
-kampsuineen ajoi kotitalonsa pihaan ja muisti, että ylihuomenna
-olisivat Juhan häät.
-
--- Voi nyt kuitenkin, oli häneltä päässyt, -- kuinka ne ajat kuluvat!
-
-Entiset muistuivat niin selvästi mieleen. Niin vähän aikaa tuntui
-siitä olevan, kun Juha oli pieni pellavapää, joka juosta reksutti
-sisaria vastaan ja jo kaukaa huusi: "Toitkos, Marjaana, tuliaisia?" Ja
-ylihuomenna juotaisiin Juhan häitä!
-
-Outoa se oli muidenkin sisarten mielestä. Eivät he olleet huomanneet,
-että Juha oli kasvanut mieheksi. Heidän silmissään hän yhä oli poika.
-Mutta kaikista oudoimmalta tuntui kuitenkin Juhasta itsestään. Olla
-isäntänä, määrätä rengeille ja muonamiehille työtä... ja... Kaikki
-tuntuu niin luonnolliselta ja tavalliselta, kun ajattelee toisten
-ihmisten häitä, mutta kun on käsissä omat, niin on paljon asioita,
-jotka panevat ajattelemaan.
-
-Aurinko oli jo alhaalla, rannat ja taivas kertautuivat tyynessä
-vedessä. Mitä köykäisiä valkeita pilviä pohjalla, joka oli kuulakka ja
-kirkas! Mikä hehku auringon ympärillä ja itse auringossa! Päivällä se
-oli polttanut ja paahtanut, mutta nyt oli siitä kaikki tikeryys poissa,
-se ei enää polttanut eikä palanut, vaan siitä levisi lempeää, lauhaa
-ja siunattua lämmintä. Ilma oli täynnä maan, kukkien, laihojen ja
-puiden nesteitä, sakeanaan surviaisia, korven kytöä, käen kukuntaa ja
-ruisrääkän kaiherrusta. Ruispellot seisoivat liikkumattomina, hentoiset
-helpeet oikonaan taivasta kohti. Tarhassa kalkahti tuon tuostakin
-lehmänkello.
-
-Rasossa oltiin aina vain täydessä työssä. Uudessa aitassa, joka oli
-jääkellarin päällä, sisaret voitelivat piparikakkuja munosohjolla. Joku
-poistui hetkiseksi viemään peltiä uuniin, mutta palasi pian. Marjaanan
-täytyi käydä panemassa lapsensa nukkumaan ja Iitan katsomassa, ettei
-koiria kesken yleistä kiirettä jätettäisi ruoatta. Mutta kun he taas
-kaikki pääsivät koolle, tuli puhetta kuin kaatamalla.
-
--- Kunhan Juha nyt vain menestyisi Joutsialla, sanoi Marjaana.
-
--- Niin, kunhan menestyisi! huokasi Iita.
-
--- Mitä te sitä epäilette! huudahti Annakaisa. -- Minusta on niin
-hauskaa, että Juha joutuu näin lähelle. Ja onhan Annastiina niin mukava
-tyttö.
-
--- On kyllä, on kyllä, myönsi Iita. -- Mutta Annastiina onkin minulle
-kertonut paljon asioita.
-
--- Mitä asioita? uteli Marjaana huolissaan.
-
--- Kaikenlaisia vain...
-
--- Niin, no, tietäähän sen jokainen, että vanha isäntä maistelee ja
-on muutenkin äreä ja pahansisuinen. Mutta onhan taas emäntä hyvä ja
-jumalinen ihminen.
-
--- Entäs Hallpumin väki!
-
--- Niin, Hallpumin väki!
-
--- Riittäähän sitä ruttoa Tulettänestä pitkin pitäjää, onhan se
-niinkin. Ja onhan se Akselikin siinä Joutsiassa kuin kiiliäinen...
-Mutta onhan taas Rasokin tässä paikoillaan ja Kalle Juhalla tukena.
-Eikä ole Lumiakaan niin kaukana, ettei isännän käsivarsi ehtisi avuksi,
-jos tiukka tulisi.
-
-Marjaana oikaisi itsensä suoraksi, kun hän mainitsi miestään, Lumian
-mahtavaa rusthollaria.
-
--- Kyllä maar Juha kaikkia vielä hyvinkin tarvitsee, sanoi Iita
-entiseen kuivaan tapaansa.
-
-Helena ei näyttänyt kuuntelevankaan heidän puheitaan. Iita ja Marjaana
-olivat totisina töissään, mutta Annakaisa puhkesi kiivaasti puhumaan:
-
--- Mitäs sinä, Iita, tiedät? Sano pois nyt!
-
--- Tiedän mitä tiedän, selitti Iita vain eikä sanonut.
-
-Se oli sellaista, ettei hän tahtonut puhua Annakaisan kuullen. Se
-olisi pian kaikki voinut olla kylällä, mitä Annakaisan kuullen olisi
-kertonut. Annakaisa oli niin elävä ja vilkas. Vasta kun he jäivät
-kahden kesken Marjaanan kanssa, rupesi Iita puhumaan.
-
--- Kun Annastiina sanoi, että se kontrahti Hallpumin kanssa on
-vääryydellä tehty. Olivat juottaneet äijän humalaan ja panivat paperiin
-mitä tahtoivat. Hallpumi kuuluu saavan ottaa metsääkin niin paljon kuin
-ikinä tahtoo. Siksi se sitä talon kranttia niin laajentaa.
-
-Marjaana tuijotti sisareensa suurin silmin.
-
--- Olisikohan tuo nyt totta?
-
--- On se. Annastiina sanoi. Ja sitten vanha isäntä vielä taitaa olla
-velkaakin Hallpumille... Sinne pitäisi tulla kotivävy, joka osaa pitää
-puoliaan, mutta meidän Juha...
-
-He vaikenivat molemmat ja pysyivät hyvän aikaa mietteissään. Tämä
-Joutsian isännän ja kauppias Hallbomin välinen asia ei ollut mikään
-leikin asia.
-
--- Marjaana, virkahti Helena ovelta, suu täynnä piparkakkua, -- mitä
-sinä huomenna puet päällesi? Sen vanhan mustanko vai...?
-
--- Mikäs vanha se on! pääsi Marjaanalta. -- Omiin häihini tehtiin.
-Siitä on viisi vuotta ja sitä on hyvin pidetty. Tiedätkös, kuinka
-vanhoja leninkejä meidän isännän äitivainajalla oli? Kahdenkymmenen
-ja kolmenkymmenen vuoden vanhoja! Eikä ollut koi koskenutkaan. Onko
-sinulla taas uusi?
-
-Helena nauroi ja heilautti päätään.
-
--- Totta kai, vastasi Iita purevasti. -- Kaupungissa tehty ja niin
-herraskainen, että...
-
-Iita keskeytti lauseensa, kun Helenaan katsoi. Helena oli painanut
-päänsä alas ja hänen poskensa rupesivat hehkumaan. Sisaren sanat
-koskivat häneen kuin piiskan siima, mutta hän koetti sentään vielä
-hymyillä.
-
--- Ette saa, tytöt! huusi Annakaisa. -- Tiedättehän te Helenan asiat!
-
--- Tiedämme niinkin, selitti Iita tyynemmin, -- mutta pitäisihän sinun
-jo itsesikin nähdä, ettei niistä mitään tule...
-
-Helena viskasi käsistään pyyhinliinan ja painoi molemmat kätensä
-silmilleen. Hetkisen hän siinä värisi ja vapisi, itkua vastaan
-taistellen, mutta vihdoin hänen päänsä kolahti seinään ja hän oli
-menehtymäisillään itkuun.
-
--- Siinä se nyt taas on! sanoi Annakaisa. -- Aina te olette pahoja
-Helenalle!
-
-Marjaana katseli pitkään sisareensa. Olipa tuo Helena käynyt heikoksi!
-
--- Älä nyt joutavia itke! koetti hän lohduttaa. Mutta Helena ei häntä
-kuunnellut, itki vain ikään kuin sydän olisi ollut särkymäisillään.
-
-Sisaret olivat sangen erilaiset. Helena oli pitkä ja solakka, sorja
-liikkeissään ja liukas kuin syöstävä. Hänen kasvonsa olivat kaitaiset
-ja hienot, nenä suora, suu pieni, huulet kauniisti kaarevat, silmät
-harmaat, väliin epämääräiset kuin savipohja järvi, jonka myrsky on
-vellonut sekaisin, väliin mustat ja kiiluvat kuin lähteen silmä
-syvässä rotkossa. Hänen matalan otsansa ympärillä liehui pehmoinen,
-kihertävä musta tukka. Hän oli niin hienoa tekoa, että häntä olisi
-voinut pitää minä ylhäisenä neitinä tahansa, jos hän vain olisi ollut
-herrasvaatteissa.
-
-Marjaana oli ehtinyt käydä rotevaksi emännäksi. Kuka hyvänsä olisi
-voinut kadehtia häntä Lumian rusthollarilta, sillä hän oli juuri
-niitä vaimoja, jotka ovat talon kaunistus: toimelias, valpas, virkku,
-tasainen, säästäväinen ja ahkera, liikkeellä kukonlaulusta myöhään
-iltaan, ensimmäisenä keittämässä kahvia, viimeisenä lukitsemassa
-aitanovia. Joka toinen vuosi syntyi hänelle terve lapsi ja aina oli
-talo kuin juhlaan valmistettuna, niin siellä kaikki kiilsi ja hohti. Ei
-hän ollut ensinkään Helenan näköinen. Hänen kasvonsa olivat pyöreät,
-hiukset vaaleat, nuoltuina kahden puolen päätä, silmät pienet, mutta
-kirkkaat ja rehelliset.
-
-Iita tuntui kuivalta ja kalsealta sisarten rinnalla. Oli hänessä
-kokoa, luut olivat suuret, mutta niiden päällä ei ollut niin paljon
-lihaa, että mikään paikka olisi pyöristynyt. Kasvot olivat kulmikkaat,
-suu suuri, huulet ohkaiset. Hänen liikkeensä olivat kuin miehen ja
-mielellään hän olikin miesten töissä, asetti hevosen valjaisiin,
-veisti oman haravansa, korjasi vanteen maitopyttyyn, jos se oli
-päässyt ravistumaan, kaivoipa joskus ojaakin, kun sille päälle tuli.
-Hän piti kaikista eläimistä, varsinkin hevosista ja koirista. Kaikkia
-kulkukoiria hän suojeli. Sen tähden niitä aina olikin Rasossa pari
-kolme kappaletta ja kaikki ne nukkuivat Iitan sängyssä. Kun hänelle
-kerran tuli sulhasia, nauroi hän heille vasten silmiä ja selitti, että
-hän kyllä rupeaa puhemieheksi, jos tarvitaan, mutta ei hän morsiameksi
-rupea. Häntä pidettiin jo valmiina vanhana piikana, vaikkei hänellä
-ensinkään ollut niin paljon ikää.
-
-Annakaisa vihdoin oli pieni, pyöreä, vaaleatukkainen ja iloinen kuin
-nuori, valkoinen lammas. Hän oli kuin maidolla syötetty, hänessä ei
-tuntunut mitään luita ja hänen ihonsa oli kuin ruusunlehteä. Ei hän
-herrasväen silmissä olisi ollut kaunis, mutta talonpojat pitivät häntä
-oikein silmänruokanaan. Hänellä kävi kosijoita likeltä ja kaukaa,
-hän piti huvituksista ja piti miehistä. Hän olisi mielellään ottanut
-kaikki kosijansa, jos se vain olisi käynyt laatuun, mutta veljiensä
-ja sisartensa kehoituksesta valitsi hän sitten vihdoin Ippilän pojan.
-Olihan hän siitä vallan naapurista, kelpo ja taattu poika kaikin puolin.
-
-Onnellinen Annakaisa olikin. Sisaret saattoivat yleensä kaikkikin
-tyytyä kohtaloonsa, paitsi Helena, vanhin Rason tyttäristä, joka
-oli koko maailman hampaissa. Helena-raukka! Hänestä kerrottiin
-rumia juttuja ja itse hän kovan kohtalonsa alla oli kärsinyt niin
-hirmuisesti, että omaiset monesti olivat pelänneet hänen menevän
-sekaisin.
-
-Juuri silloin kun hän oli hempeimmillään, oli pitäjään tullut uusi
-pappi. Jakob Sand. Hän pani koko seurakunnan ihmeisiin messuäänellään,
-joka oli niin komea, että täytyi pelätä pienen puukirkon seinien
-laukeavan. Ihmiset eivät tietäneet nauraako vai itkeä, kun hän
-esimerkiksi messusi sanat "halleluja! halleluja!" Se meni niin
-korkealta ja kuitenkin niin kirkkaasti, ettei olisi luullut ihmisen
-rinnasta sellaista ääntä lähtevän. Komea oli mieskin katsella, suuri
-ja tukeva, vaikka mustakulmainen ja mustapartainen kuin paholainen.
-Kerrottiin, että hänen jonkin konnankoukun takia oli täytynyt ottaa
-ero koulunopettajan virasta, jossa hän ennen oli ollut, ja että
-hän oli ruvennut papiksi vasta sitten, kun ei hän miksikään muuksi
-kelvannut. Mutta mitäpä kulkupuheista. Kerrassaan komea oli miehellä
-ääni, kova kuin tuomiopasuunan sointi, ei maar siinä uni tullut, kun
-se mies saarnasi. Ja kyllä hän monesti selittikin Jumalan sanaa niin,
-että olisi luullut häntä erityisesti Jumalan hengen valaisemaksi.
-Toisinaan taas hän puhui niin kummia, ettei niitä kukaan ymmärtänyt.
-Sanoja tuli kuin koskea alas, mutta ei niistä löytänyt mitään
-ajatusta eikä tarkoitusta. Kukaan ei oikeastaan saanut selkoa siitä,
-oliko hän hengellinen pappi vai oliko hän vain maallinen virkamies.
-Juomisen taito taas hänellä oli sellainen, että vanhatkin maistajat
-ihmettelivät, mutta ei häntä nähty siinä kunnossa, ettei hän olisi
-pysynyt pystyssä. Hän sanoi sen monesti julkisestikin, että ihmisten
-pitää vapaasti nauttia Jumalan antimia ja ettei ihminen saata
-tulla oikeaan synnintuntoon, jollei hän joskus lankeakin. Juuri
-ensimmäisissä saarnoissaan hän oli sanonut: "Ilman lankeemusta ei ole
-nousemustakaan." Hän joi mielellään ja piti hyvistä ruoista, mutta
-välistä tuli hänelle ahdistuksen aikoja, jolloin hän ei huolinut
-suuhunsa ruoan hiventäkään. Pappilan palvelijat sen tiesivät kertoa.
-Jakob Sand oli niitä ihmisiä, joista puhutaan paljon. Kun toinen huhu
-kertoi hänen käyneen Saarlan kartanossa mielistelemässä eversti Ståhlen
-kaunista armoa, kunnes eversti oli ajanut hänet pois talostaan ja
-kieltänyt tulemasta takaisin, toinen huhu kertoi jo, että eversti itse
-vaunuilla oli käynyt noutamassa pastoria Saarlaan. Toinen huhu saattoi
-kertoa, että pastori oli armoton ihminen: ei anna kerjäläisen edes
-istuutua pirttiinsä lämmittelemään, vaan tulee ja heristelee kepillä
-pois. Toinen huhu sanoi, että pastori oli hyvä, armelias ihminen,
-eräänkin repaleisen tytön pelasti rekeensä, vei pappilaan, osti piialta
-hameen ja puetti tytön päälle... Keihäsjärven uudesta papista puhuttiin
-todella niin ristiin rastiin, että oli mahdotonta tietää, mikä oli
-totta, mikä valhetta.
-
-Rason vanhin tytär istui kirkossa täynnä ihmettelyä, kuten kaikki
-muutkin. Olipa sillä miehellä todella juhlallinen ääni! Taivaan Herran
-olisi luullut ilmestyneen maan päälle valamaan rauhaa ja hyvää tahtoa
-ihmisten sydämiin. Jaakko Sand sattui nimittäin sinä päivänä olemaan
-sellaisella mielellä, että hän sekä messussaan että saarnassaan antoi
-ihmisille paljasta evankeliumia. Hän puhui syntisten vapauttajasta,
-joka rakastaa langenneita. Keihäsjärveläiset eivät yleensä olleet kovin
-herkkiä kyyneltymään, mutta sinä sunnuntaina itkettiin Keihäsjärven
-kirkossa. Helenan kyyneleet valuivat virtana ja hänen sieluunsa vaipui
-suloinen rauha.
-
-Uusi pappi tuli Rasoon käymään, kuten muihinkin taloihin, ja näyttäytyi
-tavalliseksi iloiseksi ihmiseksi. Helena oli siitä ihmeissään,
-sillä saarnatessaan ja varsinkin messutessaan oli hän tehnyt aivan
-yliluonnollisen vaikutuksen. Helena karttoi häntä eikä koskaan katsonut
-häntä silmiin, ties mistä syystä.
-
-Lukukinkereillä Rasossa tapahtui, että pappi avasi Helenan eteen
-ensimmäisen luvun Johanneksen evankeliumista. Helena luki totisena
-kuten ainakin papille, mutta pastoripa katsoi häneen niin oudosti,
-että hän tuli aivan hämilleen. Ei pastori häntä korjannut, vaikka hän
-tiesi lukevansa ihan väärin. Ne alkusanatkin "ja sana tuli lihaksi" hän
-luki kahteen kertaan ja sitten hän sotkeutui ihan kokonaan. Pastori
-katseli häneen ikään kuin ei olisi kuullut mitään ja ikään kuin häntä
-olisi huvittanut Helenan hämmennys. Ja kyllä Helena häpesikin, sillä
-koko pirtti oli täynnä väkeä ja kaikki katselivat häneen. Mutta äkkiä
-häneltä unohtui kaikki muu ja hän tunsi ainoastaan polttavan pistoksen
-rinnassaan. Pappi oli katsonut häneen niin ihmeellisesti. Eikä hän
-tahtonut tointua siitä koko päivänä, ja yön hän oli unettomana ja itki.
-
-Siitä se alkoi. Pastori rupesi tiheämmin käymään Rasossa. Harva se
-ilta, ettei hän vanhan isännän kanssa juonut totia. Vanha isäntä piti
-pastorista ja ylpeili hänen ystävyydestään. Hän luuli pastorin tulevan
-hänen tähtensä. Helenapa se oli, joka pastoria houkutteli! Herttainen,
-veikeä ja makoinen lapsi! Tytön sydän oli jo täydessä tulessa, ja kun
-pastori häneen katsoi, pulppusi lämmin veri hänen kasvoilleen.
-
-Ei pastori puhunut mitään, mutta Helenan-päiväksi hän lähetti kauniin
-postikuvan eli kortin. Siinä oli ruusuja, enkelejä ja valkeita
-kyyhkysiä ja takana oli kirjoitus, mutta sitä ei Helena osannut lukea.
-Hänen täytyi turvautua Juhaan. "Kauniille Helenalle hänen nöyrimmältä
-palvelijaltaan. Jakob Sand", siinä seisoi. Mutta pikku Juha ei osannut
-pitää suutaan kiinni, vaan leperteli salaisuuden maailmalle ja se meni
-kuin siivillä eteenpäin. Mutta siitä oli se hyöty, että Helena huomasi
-tarpeelliseksi oppia itse sekä lukemaan kirjoitusta että kirjoittamaan.
-Oppihan hän!
-
-Eräänä iltana oli Jaakko Sand taasen Rasossa. Oli niin pilkkoisen
-pimeä, ettei omaa kättänsä nähnyt. Kun Helenan piti mennä hakemaan
-voipyttyä puodista, iski pastori kuin haukka hänen niskaansa. Helena
-yritti ensin paeta, mutta kävi samassa ihan tahdottomaksi. Häntä
-pyörrytti, kun pastori peitti hänen kasvonsa kuumilla, kosteilla
-huulillaan ja hengityksellään, joka tuli totilta. Ei Helena olisi
-kyennyt itseään varjelemaan. Hän oli kuin pyörryksissä ja ikään kuin
-heräsi, kun Marjaana rupesi huutamaan.
-
--- Helenaaa, mihin sinä jouduit! Minä tuon lyhdyn! Johan minä sanoin,
-ettet sinä pimeässä löydä mihinkään...
-
-Helena pääsi irti, hoippui kuin humalassa ja nieli kyyneliään. Onneksi
-suojeli häntä pimeä. Muuten hän olisikin ollut hukassa. Marjaana tuli
-lyhtyineen ja he löysivät puotiin, mutta Marjaana rupesi epäilemään,
-ties miten ruvennutkin vainuamaan jotakin. Helena puhui hänen
-mielestään niin ihmeellisellä äänellä ja hänen poskensa hehkuivat niin
-oudosti. Illallisen aikana se tuli selvästi ilmi, kun Helena tarjosi
-ruokaa pastorille.
-
-Hyi sentään, sinäkin iltana pastori oli niin kauan, että isä tuli
-kipeäksi! Marjaana oli niin kiukuissaan, että hän itki, ja yhdessä
-Iitan kanssa koettivat he läksyttää Helenaa. Mutta se oli yhtä turhaa
-kuin sanoa sateenkaarelle: älä sada! Helena itki ja loisti ja hymyili
-kaikkeen, mitä ikinä hänelle sanoi.
-
-Aamulla rupesi Kallekin ahdistamaan.
-
--- Ei se ota sinua, saat nähdä, sanoi hän. -- Se tekee pilkkaa.
-
-Helena ravisti päätään ja nauroi kuin hullun puheille. Hän tiesi
-asiansa -- mitä nuo muut ymmärsivät.
-
-Siitä pitäen kävi pastori talossa kuin sulhanen ainakin. Kallenkin
-täytyi ruveta uskomaan, että hän tarkoitti täyttä totta. Helena
-kutoili kankaita ja neuloi Sandille lahjoja, eikä Rasossa tapettu
-sitä vasikkaa, ettei parasta palaa olisi viety pappilaan. Mutta kun
-tätä väliä oli kestänyt jonkin aikaa, lakkasi pastori äkkiä käymästä
-Rasossa. Sen sijaan tiedettiin Joutsiassa, joka oli maantien varrella,
-kertoa, että hän yhtä mittaa lasketteli siitä ohi. Arveltiin hänen
-käyvän Saarlassa. Helena itki ja riuhtoi eikä käsittänyt, mikä oli
-syynä Sandin kylmenemiseen. Hänen ei sentään tarvinnut kauankaan
-odottaa: Jaakko Sand palasi hänen luokseen, palasi väkevänä ja kuumana
-ikään kuin ei mitään olisi tapahtunut. Mutta ei Helena koskaan saanut
-kysytyksi, miksi hän oli ollut poissa ja missä. Pastorin läsnäollessa
-oli hän kuin lumottu, täynnä luottamusta ja unohdusta.
-
-Jota enemmän aikaa kului, sitä enemmän tiedettiin pastorista kertoa.
-Oli se mies ihmeellinen elämässään. Hän eli kuin viimeistä päivää ja
-jota hurjemmin hän oli elänyt, sitä kauniimmin hän saarnasi. Hän itki
-saarnastuolissa omia syntejään ja Keihäsjärven akat itkivät hänen
-kanssaan, ja lopuksi hän julisti Jumalan armoa ja anteeksiantoa ja
-nousi saarnastuolista ikään kuin kirkastuneena. Koko maailma tiesi,
-että pastori kihlaili Rason vanhinta tytärtä, mutta että piikatyttöjen
-silti täytyi pakoilla häntä, jos tahtoivat säilyttää maineensa.
-Pappilan palvelustytöt olivat miltei järjestään sellaiset, ettei
-niillä enää mitään tehnyt. Pastorissa oli sellainen selittämätön,
-ylenpalttinen voima. Hän taivutti puoleensa vakaviakin naisia, kun
-se voima nousi. Pelottava oli sellaisina hetkinä pastori Jaakko
-Sand. Eivätkä ihmiset ymmärtäneet mitä hänestä piti ajatella. Toiset
-väittivät, että sellainen sen oikean hengenmiehen tulee ollakin ja
-muistelivat hänen sanojaan "ilman lankeemusta ei ole nousemustakaan".
-Mutta toiset olivat sitä mieltä, että olisi pitänyt näkyä hyviä
-hedelmiä, jos puu oli hyvä.
-
-Olisipa Rason rusthollari ollut sama yrmeä ja ynseä talonpoika kuin
-ennen, niin pastori hyvin pian olisi saanut lähteä käpälämäkeen. Mutta
-hän oli tutiseva äijä, joka ikävissään odotti juomaveikkoaan. Eiväthän
-tyttäret antaneet mitään, jollei tullut vieraita! Sen tähden äijä-paha
-odottamalla odotti vieraita. Kalle, nuori isäntä, ei viitsinyt ruveta
-sekaantumaan ihmisten naimakauppoihin, ei edes omien sisartensa, Iita
-ja Marjaana vihasivat sydämensä pohjasta pappia. Ehkeivät he Helenan
-tähden olisikaan vihanneet niin paljon, mutta hehän saivat hoitaa isää
-ja se oli hirmuista työtä! Vaan eipä heidän sanansa mitään merkinnyt,
-kun isä ja Helena olivat pastorin puolella.
-
-Miksei pastori sitten nainut Rason tytärtä? Helena oli kaunis ja
-halasi joka solullaan elää Jaakko Sandille. Niin, kuka sen tietää!
-Lieneekö Jaakko Sand itsekään tietänyt. Tätä väliä oli kestänyt jo
-kuusi vuotta. Helenalla kävi alussa sulhasia niin paljon kuin vuodessa
-on viikkoja, mutta ei hän sallinut heidän tulla näkyviinsäkään. Hän
-eli toivon ja epätoivon vaiheilla, hän lankesi äärimmäisestä onnesta
-pimeimpään epätoivoon. Jaakko Sand saattoi kirjoittaa hänelle kirjeitä,
-jotka polttivat hänen hyppysiäänkin, ja hän saattoi jäähdyttää hänet
-jääpuikoksi, kun hän saarnastuolista loi kylmän katseen penkkiin,
-missä Helena istui. Hän saattoi olla tukahduttamaisillaan hänet
-syleilyllään, kun he olivat kahden kesken, ja hän saattoi jollakin
-rivolla leikkipuheella olla vaivuttamaisillaan hänet maan alle
-häpeästä. Sellainen oli heidän välinsä ollut loppuaikoina. Epävarmuus
-oli laihduttanut Helenaa, sillä se kalvoi kuin mato ja uurti
-silmäkulmiin ryppyjä. Pastori sen sijaan oli lihonut ja käynyt miltei
-raa'an näköiseksi. Helena oli kyllä jo aikoja sitten ymmärtänyt, että
-hänen rakkautensa on hänen onnettomuutensa, ja hän olisi tahtonut
-kitkeä sen sydämestään, kuten yrttitarhasta kitketään syväjuurinen
-ohdake. Mutta se ei lähtenyt, tunki vain juuriaan syvemmälle, kuten
-meren satakourainen nilviäinen käsiään. Hän ei oikeastaan enää löytänyt
-kohtalolleen mitään muuta ratkaisua kuin: "Minä hukutan itseni
-lähteeseen! Minä viskaan itseni Keihäsjärveen". Mutta elämä oli hänelle
-sentään rakas, sillä hän oli vielä nuori ja vaikkei hän itsekään sitä
-tietänyt, oli hänen sydämessään sentään hitunen toivoa.
-
-Omaiset näkivät hänen kuihtumistaan kuihtuvan. He kuulivat niitä pahoja
-puheita syrjästäpäin. He olivat kovin huolissaan ja käsittivät, että
-häpeästä jollakin lailla on tehtävä loppu. Mitä muuta apua siihen
-oikeastaan saattaa keksiä kuin että Helena kiireen kautta naitettaisiin
-toiselle!
-
-Marjaana ja hänen miehensä olivat löytäneet Helenalle oikein hyvän
-sulhasen. Lumian rusthollari oli itse luvannut Juha Kustaanpojan häissä
-ottaa asian puheeksi. Marjaana oli päättänyt vaieta ja antaa miehensä
-järjestää asian, mutta heidän nyt ollessaan uudessa aitassa leipomassa
-ja Helenan niin katkerasti itkiessä unohtui häneltä koko päätös. Hänen
-suunsa oli kauan makeassa hymyssä, ennen kuin hän puhkesi puhumaan.
-
--- Älä joutavia! sanoi hän niin iloisella äänellä, että Helena lakkasi
-itkemästä. -- Tietäisit, jatkoi hän, -- mitä uutisia meidän isännällä
-on sinulle! Olisipa se mukavaa, kun se pappikin kerran saisi pitkän
-nenän!
-
-Helena kuivasi kyyneleensä ja koetti kuunnella. Sisaret olivat pelkkänä
-korvana.
-
--- Meidän isäntä tahtoisi ruveta sinulle puhemieheksi.
-
--- Kuka minusta enää huolii, sanoi Helena. -- Minä olen jo näin vanha
-ja ruma ja?.. Kyllä minä tiedän kaikki!
-
-Hän rupesi uudestaan itkemään.
-
--- Sinä saat sulhasia miten paljon hyvänsä, lohdutti Marjaana. -- Ja
-minä luulen, että olisit sen Santinkin saanut, jos olisit osannut
-ottaa. Tytön ei koskaan pidä lentää miehen syliin. Olisit ollut vähän
-ylpeämpi!
-
--- Sitähän minä olen aina sanonut, puuttui Iita puhumaan.
-
--- Niin, Helena, visersi Annakaisa, ole hänelle vähän ylpeämpi, niin
-hän hätääntyy.
-
-Helena lakkasi itkemästä ja hänen mieleensä tuli uusi ajatus. Entä
-jos hän todellakin koettaisi ruveta toisen miehen kihlatuksi --
-eiköhän pastori siitä säikähtäisi? Ihme, ettei se tuuma ennen ollut
-tullut hänen mieleensä. Hän nosti päätään ja ajatteli. Kaunis hän
-oli vieläkin, kun hiukset noin hahtuvina olivat pään ympärillä ja
-silmät loistivat. Äkkiä hän rupesi nauramaan, ravisti päätään ja tunsi
-vapautuvansa kuin raskaasta kuormasta. Häntä hullua tyttöä, ettei hän
-ennen ollut sitä huomannut! Tekisipä se keino toki vihdoin lopun näistä
-epävakaisista väleistä. Hän kohousi varpailleen, nosti käsivarret
-kaareen päänsä päälle ja päästi lyhyen, iloisen hihkauksen. Sisaret
-katselivat toisiinsa. Kylläpä Helena-raukka oli käynyt ihmeelliseksi!
-
--- Jaa-a, sanoi Helena, -- ei kannata miehen takia hypätä järveen.
-Ottaa toisen! Onko teidän isännällä ehkä jo tiedossa joku?
-
--- On. Mutta se lupasi Lumia itse puhua sinulle siitä.
-
--- No, sano nyt pois vain! Kuka se on? Onko rikas?
-
--- On, vastasi Marjaana naurussa suin. -- Kuusikymmentä lypsävää
-navetassa.
-
--- Herranen aika! pääsi Annakaisalta.
-
--- Hyvä, hyvä! huusi Helena ja hänen poskensa hehkuivat. -- Onko pulska
-mies?
-
--- On kyllä.
-
--- Onko nuori?
-
--- Parhaassa iässään...
-
--- Sinä sanot sen niin haparoiden. Mitä tarkoitat? Taitaa olla
-vanhanpuoleinen koko sulhanen...
-
--- Eikö mitä. Leskimies hän kyllä on, mutta...
-
--- Leskimies! keskeytti Helena kiivaasti. -- Pitäkää itse! Leskimiestä
-minä en ota!
-
--- Mutta älähän nyt sano ennen kuin tiedät kuka se onkaan.
-
--- Yhdentekevä. En huoli leskimiehestä. Ja kai hänellä vielä on
-lapsia...
-
--- Ei yhtä ainoaa. Eivät he emännän kanssa olleet yhdessä kuin pari
-vuotta. Viime vuonna näihin aikoihin kuoli...
-
--- Ja nyt jo on kiire naimaan! sanoi Helena ilkeästi.
-
--- Iso talo...
-
--- Onkos se Haimalan isäntä? kysyi Iita.
-
--- On.
-
--- Mutta Haimalaa kehuvat todella kaikki, virkkoi Annakaisa iloisesti.
--- Menisit pois Haimalaan. Aliina on Haimalassa käynytkin...
-
--- No niin, sanoi Helena, -- talo on suuri ja rikas ja se on pääasia.
-
-Hän nousi taasen varpailleen, nosti käsivarret kaareen päänsä yli ja
-takoi korkojaan permantoon. Siinä hän nauroi.
-
--- Kysytäänpäs Aliinalta!
-
-Aliina oli Rason emäntä, Kallen nuori vaimo, joka oli tuotu Rasoon
-samana vuonna, jolloin Marjaana vietiin Lumiaan. Hän oli reipas,
-hyväntahtoinen ihminen ja kälyt elivät hänen kanssaan mitä parhaimmassa
-sovussa. Oli hän tyttönä käynyt Haimalassa. Komea talo se oli, aivan
-lähellä järveä ja asuinrakennus oli sellainen vanha, keltaiseksi
-maalattu. Herrasväkien se oli ollut ja kerrottiin niiden siellä vielä
-käyneen kummittelemassa öisin. Yksi herroista, mikä Ruotsin aikainen
-sotaherra lieneekin ollut, oli muka kuristanut armonsa, ja se siellä
-käveli valkeissa vaatteissa, narautteli portteja, availi ovia ja
-katseli kuunvalolla sisään ikkunoista. Emma Klinga tiesi hänkin paljon
-asioita Haimalasta. Hänhän ne emäntävainajan hautajaisetkin oli
-valmistanut. Kovasti isäntä oli vaimoaan surrut. Mutta voi kuitenkin,
-miten paljon siellä Haimalassa oli hopeita! Pikarejakin, sellaisia
-raskaita, korkeita, oli puoli tusinaa. Ja hopeisia vateja ja kauhoja ja
-yksikin niin komea malja...
-
-Helena kuunteli silmät suurina päässä ja hänen poskensa paloivat,
-sydän takoi ja suonissa ohimojen kohdalla veri kohisemalla kohisi. Oli
-kuin se onneton valkea rouva, joka ei haudassaan saanut rauhaa, olisi
-ojentanut käsivartensa hänen puoleensa ja kutsunut häntä toverikseen.
-Hänen tuli aivan kylmä, kun hän tätä ajatteli. Mitähän se onneton
-ihminen oli tehnyt, että hänen herransa hänet kuristi? Mutta siitä ei
-Aliina tietänyt mitään.
-
-Emma Klinga ei turhaan ollut kaason virassa. Hän oivalsi heti
-paikalla, että tässä oli kysymys naimakaupoista. Hän jatkoi sen tähden
-kehumistaan ja nosti Haimalan isännän pilviin asti. Mutta Helena kävi
-yhä surullisemmaksi. Hänen tuli niin kovin surku sitä nuorta rouvaa,
-joka oli kuristettu... Kuinka hirmuista sentään! Ihan kyyneleet
-polttivat Helenan kurkussa...
-
-Sill'aikaa olivat veljekset Kalle ja Juha haassa noutamassa limoja.
-Koivut olivat jo poikki ja valmiina kasoissa. Äänettöminä he latoivat
-niitä kuormiin. Molemmat olivat juhlallisessa mielentilassa ja molempia
-painoi ero, vaikkei kumpikaan siitä mitään sanonut. He olivat aina
-olleet hyvät veljekset. Kalle oli oikeastaan ollut Juhalle kuin isänä.
-Eihän Juhan pitänyt joutua kauas. Joutsia oli Keihäsjärven rannalla
-kuten Rasokin. Molempien talojen vainiot olivat raja rajassa. Mutta
-kotia oli Juhan kuitenkin vaihdettava. Ja kun hän sitä ajatteli, täytyi
-hänen rykäistä ja niellä, ettei ikävä pääsisi kurkkuun. Ohjasperiä sopi
-niitäkin läiskäyttää. Hevonen pyrki vähän väliä pysähtymään, tämä haka
-kun kasvoi niin hyvää heinää. Ei se ollut ruoan puutteessa, kiiltävä,
-lihava hevonen. Se oli hänen Pekkansa, jota hän varsasta asti oli
-ruokkinut ja joka oli seuraava häntä Joutsiaan. Kyllä sillä kelpasikin
-morsianta viedä. Korea, ruskea liinaharja se oli, viisas ja herkkä,
-kuten eläimet ovat, joita on kohdeltu hyvin.
-
-Kun miehet pääsivät metsästä ja puukujan päästä alkoi näkyä punaista ja
-keltaista rakennusta, ikävä yritti taaskin nousta Juhan kurkkuun. Hän
-korjasi kuormaa, jossa ei ollut mitään korjaamista, ja käänsi kasvonsa
-syrjään, metsään päin. Ei se auttanut, sillä illan punerrus väreili
-puitten latvoilla ja valkeat kukat mättäillä katselivat niin kauniisti
-ja surullisesti. Juha rykäisi ja sylkäisi.
-
--- Kas, kas, sanoi Kalle, kun he pääsivät aukealle, johon järvi
-ja kirkonkylä näkyivät. -- Joutsian pirttirakennus on maalattu.
-Mukavaltapa se nyt näyttääkin.
-
--- Johan se isäntä joulun jälkeen rupesi puhumaan siitä, että hän
-häihin maalauttaa pirtin, sanoi Juha ja hymähti.
-
-Samalla hänen tuli kovin kuuma ja hän maiskautti suutaan Pekalle.
-Koreastipa se punainen pirtti paistoikin vainioiden keskellä! Juhan
-rinta paisui suureksi ja laajaksi ja hänen olisi tehnyt mieli
-kulkea lopputie juoksujalan. Se oli hänen uusi kotinsa, joka sieltä
-järven takaa paistoi, koti, jossa hän tulisi määräämään renkien ja
-muonamiesten työt...
-
-Uusi arvo teki hänet sekä ylpeäksi että onnelliseksi mutta samalla
-hämilliseksi. Hänen poskensa kuumoittivat ja hymy, joka puhkesi
-kasvoille, ei ollut oikein hänen omaa hymyään.
-
-Juha oli pitkä ja laiha ja käveli kumarassa, kuten tekevät pojat,
-jotka ovat kasvaneet liian nopeasti. Ei hän ollut hento. Päinvastoin.
-Kasvot olivat laihat ja kalpeat, poskipäät ulkonevat, silmät syvällä,
-nenä voimakas ja suora, otsa korkea, hiukset tuuheat ja karkeat.
-Vasemmalla oli jakaus ja niskassa olivat hiukset leikatut tasaisiksi.
-Niiden latvat kähertyivät hiukkasen ylöspäin, ikään kuin eivät olisi
-tahtoneet nöyrästi kasvaa hartioihin asti. Ei Juha ollut mikään kaunis
-mies, mutta hänen suupielissään oli sellainen hyvä piirto, että olisi
-luullut hänen aina kulkevan siunaus huulillaan, otsa oli niin kirkas
-että se paistoi, ja kun hän avasi silmänsä, oli niissä viisauden ja
-rehellisyyden todistus.
-
-Pekalla oli tapana hirnahtaa, kun se pääsi pihaan, ja kun tytöt
-kuulivat helisevän hirnunnan, he tulivat vastaan. Kenellä oli kädessä
-piparikakku, kenellä palanen systerkakkua, kenellä mitäkin.
-
--- Maista pois, Juha!
-
--- Eikö ole hyvää, Juha!
-
-Helenalla ei ollut kädessään mitään. Hänen kasvonsa hehkuivat ja
-silmänsä loistivat kuin kuumesairaalla. Hän tuli juoksujalan ja huusi
-riemastuneena:
-
--- Tunnetko, pikku Juha, Haimalan isäntää? Minä menen sille, usko pois!
-Lumia toimittaa sen ensi viikolla tänne. Mitäs sanot siitä, pikku Juha?
-Minusta tulee Haimalan emäntä!
-
-Juha katsahti häneen pitkään, alkoi kiskoa limoja kuormasta ja sanoi
-tyynesti:
-
--- Mitäs minä sitten siitä! Pitäjän suurimpia talojahan Haimala on.
-
-Helena keskeytti äkkiä naurunsa, vei käden sydämelleen ja sulki
-silmänsä ikään kuin rintaan olisi koskenut. Mutta ei Juha enää sitä
-nähnyt, sillä hän kanniskeli jo koivuja siihen saliin, jossa vihkimisen
-piti tapahtua.
-
--- Tulkaa nyt sanomaan, miten nämä pannaan! huusi hän mennessään.
-
-Sisaret neuvoivat ja asettelivat. Juhlallisen näköiseksi kävikin suuri
-pirtti, jossa oli ikkunoita kolmelle suunnalle.
-
--- Mitäs jos samalla laittaisimmekin paikoilleen telttapöydän, ehdotti
-Marjaana.
-
-Ja he noutivat kaksi tuolia, kaasivat ne kumoon keskelle lattiaa ja
-levittivät niiden päälle suuren, vihreäpohjaisen, punakukallisen ryijyn.
-
--- Tottakai sinä nyt tiedät, millä puolen seisot, sanoi Annakaisa. --
-Ettei sinun käy niinkuin Hakolan Malin, joka asettui väärälle puolelle.
-Voi, voi kuinka minua tuppasi naurattamaan, kun pappi sille viittoaa ja
-viittoaa ja Matti vain sanoo, että "mitäs pastori meinaa?"
-
--- Kyllä minä tiedän, sanoi Juha. -- Johan minä sitä sinun häissäsi
-katselin.
-
--- No, jokos Annastiina silloin oli sinulla tiedossa? Tunnusta pois...
-
--- Vaikk' olisi ollut! sanoi Juha ja kääntyi poispäin.
-
--- Voi sinua, vekkuli, ilveili Annakaisa. -- No, näytäpäs nyt, osaatko
-huomenna oikein tulla vihille...
-
--- Älkää nyt enää viitsikö, keskeytti Iita. -- Saisit sinäkin,
-Annakaisa, jo vakaantua. Ja eikö sinun pitäisi mennä katsomaan
-lastasi?...
-
-Helena oli istuutunut penkille limojen keskelle. Hän tuijotti
-telttapöytään, joka oli laitettu odottamaan huomista juhlaa. Mitä, mitä
-hänenkin elämästään tulisi? Astuisiko hän koskaan telttapöydän ääreen
-ja kuka silloin olisi hänen rinnallaan? Häntä paleli, kun hän siinä
-istui, vaikka ulkona oli lempeä kesäilta ja vaikka pirtti oli täynnä
-tuoreen koivunlehvän tuoksua. Hän hypähti äkkiä pystyyn ikään kuin
-häntä olisi lyöty ja remahti nauruun.
-
--- Mutta kun minä tulen Haimalaan emännäksi, niin minä pidän sellaisia
-kemuja, että kuuluu tänne asti!
-
-Hän karkasi Annakaisan kaulaan ja rupesi kieputtamaan häntä pitkin
-lattiaa.
-
--- Olkaa nyt siivolla, tytöt, muistutteli Iita.
-
--- Ja siellä sitä pitää tanssittaman! kiihtyi Helena kiihtymistään.
-
-Juha oli asettunut selin huoneeseen ja piirteli jotakin uuteen,
-valkoiseen seinähirteen.
-
--- Isäntä tulee saunaan, sanoi piika ovelta ja naurahti
-hyväntahtoisesti.
-
-Juha karkasi tulipunaiseksi. Häntä sekä harmitti että suututti ja
-samalla suloisesti hiveli. Ei häntä vielä kukaan ollut kutsunut
-isännäksi.
-
--- Isäntä, isäntä! uhittelivat Annakaisa ja Helena ja rupesivat
-kieppumaan Juhan ympärillä.
-
--- No! huusi Juha ja koetti työntää sisariaan syrjemmä, mutta eiväthän
-he poistuneet eikä Juhalla ollut muuta neuvoa kuin karata heidän
-käsistään. Kuistilla hän ravisti saappaat jalastaan ja sitten hän läksi
-juoksemaan minkä pääsi.
-
--- Ei teistä koskaan näy tulevan järkeviä ihmisiä, sanoi Iita
-itsekseen. -- Että nyt viitsittekin!
-
--- Kuulkaapas tytöt! huudahti Annakaisa äkkiä. -- Tulkaas katsomaan. Se
-poika on kirjoittanut tänne jotakin.
-
-Marjaanakin riensi ääreen. Siinä oli todella seinässä kirjoitusta,
-mutta eiväthän he saaneet siitä selvää, ennen kuin Helena tuli.
-
-"Huomena kolmas päivä heinäkuta on Johan Kustanpoijan ja Annastina
-Erikintyttären hät täsä Rason rusthollisa", tavasi Helena.
-
-Iitankin suu meni nauruun, kun hän tämän kuuli.
-
--- Kas sitä poikaa!
-
--- Kaikkia se keksiikin!
-
--- Niinhän se kirjoittaa kuin tuomari.
-
--- Juha on onnellinen, äänsi Helena hiljaa. -- Juha pitää Annastiinasta!
-
-
-
-
-II
-
-
-Seuraavana päivänä vasta oli varsinainen suuri kiire.
-
-Sukulaiset, jotka asuivat edempänä, läksivät kotoa jo päivännousun
-aikaan ja ehtivät perille hyvissä ajoin. He tulivat suurissa,
-herrasväkien huutokaupoista ostetuissa, nelipyöräisissä kääseissä,
-edessä lihavat hevoset, tulivat lapsineen päivineen. Kääseissä oli
-myöskin suuria, kirjailtuja vakkasia, joissa emäntien silkit ja lasten
-esiliinat säilytettiin. Kopissa oli tuomisia häätaloon, kaikenlaisia
-suuria juustoja, nisuleipiä ja kyläkakkuja.
-
-Miehet katosivat isännän kanssa vainioille ja navettarakennusta
-katsomaan. Rasossa oli nimittäin tekeillä kivinavetta eikä sellaisia
-ollut monta niillä seuduin. Emännät joivat kahvia ja kävelivät
-puutarhassa. Lapset kaarestivat pihamaalla, lankeilivat, itkivät ja
-tahrivat vaatteensa. Pienemmät tavattiin alituisesti pahanteosta,
-milloin vetämässä maahan pöytäliinoja, milloin vetämässä toisiaan
-tukasta.
-
-Sulhanen olisi mielellään lähtenyt isäntämiesten kanssa
-navettarakennukselle, mutta hän ei uskaltanut liikkua pihamaalta,
-hänelle oli nimittäin sanottu, että hänen pitää olla vastaanottamassa
-vieraita. Hänestä rupesi tuntumaan kiusalliselta, sillä oli
-kaikenlaisia asioita, joita ei sopinut tehdä ja taas toisia, joita piti
-tehdä... Renki Eprami, Juhan leikkitoveri ja ystävä, poltti piippuaan
-tallin edustalla. Hänen oli siinä määrä ottaa vastaan hevosia. Hänen
-luoksensa meni Juha ikään kuin turvaa etsimään. He olivat aina olleet
-hyvät ystävät Epramin kanssa ja Juha olisi mielellään tahtonut Epramin
-telttapojaksi häihinsä. Sisaret sen olivat estäneet.
-
-He seisoivat hyvän aikaa ääneti ja katselivat maantielle. Se oli yhtenä
-tomupilvenä.
-
--- Onkohan Pekkaa muistettu juottaa? kysyi Juha.
-
--- On kyllä, isäntä on ihan murheetta, vastasi Eprami.
-
-Veri läikähti Juhan poskille, kun jo Epramikin häntä isänteli, mutta
-hän koetti olla ikään kuin ei olisi huomannutkaan ja kiinnitti silmänsä
-tuleviin.
-
-Vieraita tervehtiessään näki hän morsiamenkin sisarineen tulevan
-oikotietä peltojen poikki. He tulivat jalkaisin ja heillä oli paljon
-kantamista. Juhan olisi tehnyt mieli lähteä heitä auttamaan, mutta hän
-ei päässyt, sillä talonväistä ei sillä hetkellä ollut ketään vieraita
-vastassa. Aika kävi Juhasta pitkäksi ja tuskalliseksi. Varjelkoonkin
-olemasta toista kertaa omissa häissään!
-
-Ei se ole ensinkään mukavaa.
-
-Kun pitkämatkaiset olivat saapuneet, lakkasi vierasten tulo
-vähäksi aikaa. Silloin Juha läksi pukemaan ylleen juhlavaatteita.
-Porstuanperäkamaristaan saattoi hän selvästi kuulla naisten äänet
-pakarista, missä morsianta puettiin. Annastiina toimitti siellä jotakin
-ikään kuin huolissaan. Juhan sydän takoi kovasti.
-
-Marjaana tuli porstuanperäkamariin ja istuutui sängynlaidalle. Hän oli
-touhunnut niin, että hän oli ihan hiessä, ja ainoastaan tärkeä asia
-saattoi hänet tällaisena kiireen päivänä istuutumaan.
-
--- Annastiina, alkoi hän, -- on tuolla niin onnettomana siitä, että
-Akseli taas on humalassa. Koko yön kuuluu olleen Tulettänessä ja kaiken
-aamua on ajanut raivoaan Joutsian pihassa ja selittänyt, että hän
-täällä on isäntä, _hän_ käskee.
-
-Tämä sanottiin sentään ikään kuin ohimennen. Marjaana pyyhki otsaansa
-suureen kotikutoiseen nenäliinaan, huokasi syvään ja jatkoi sitten.
-
--- Kuule, kun siellä Joutsiassa nyt nousee tie pystyyn -- ja se voi sen
-tehdä aika pian, -- niin tulkaa vain meille. Koetetaan meidän talossa
-tasoittaa.
-
-Se se oli ollut hänen asiansa ja kun hän oli saanut sen sanotuksi,
-nousi hän lähteäkseen. Ensin hän sentään tarkasti Juhaa. Hyvä oli!
-Saappaat kiilsivät ja narisivat, tukka oli kiiltävän siloinen, uusi
-sortuukki istui kuin valettuna, mustat silkkiliivit nappirivineen
-olivat juhlalliset katsella. Silkkihuivia Marjaana vähän oikaisi.
-Sitten hän meni.
-
-Juha kävi vielä kerran läpi vihkimäluvut, vaikka hän osasi ne
-ulkoa. Sitten läksi hän kamaristaan, mutta jo kynnyksellä hän
-oli kompastumaisillaan, sillä uudet saappaat, sortuukki ja koko
-juhla-asu tekivät hänet kankeaksi. Ei ollut hauskaa tulla ihmisten
-näkyviin risaisissa vaatteissa, mutta ei taas ollut hauskaa olla näin
-hienonakaan. Se oli aika tuskallista. Hävetti...
-
-Voi nyt kuitenkin sitä kiirettä! Juostiin, puhuttiin, ovet paukkuivat,
-koirat haukkuivat ja rattaat rytisivät. Kun pakarin ovi hetkiseksi
-aukeni, näkyi sieltä mustia ja kirjavia värejä ja kuului tärkättyjen
-alushameitten kahinaa. Helena liehui vaaleansinisissä vaatteissa,
-kaulan ja hihansuitten ympärillä valkeita pitsejä, kauniina kuin
-morsian. Hänen kasvoistaan saattoi nähdä, että Jaakko Sand oli tullut.
-Hänen poskillaan oli sellainen puna ja silmissä sellainen kiilto.
-
-Kaikki muutkin Keihäsjärven herrasväet olivat jo saapuneet. Saarlan
-majuri oli tullut vaunuilla ja hänen mukanaan joukko nuoria, joita
-huvitti olla katsomassa suuria talonpoikaishäitä. Neiti Greta Ståhle ja
-hänen tukholmalainen ystävättärensä Lilly von Schönberg olivat kumpikin
-valkeissa, toisella siniset, toisella punaiset silkkinauhat vyöllä ja
-hiuksissa. Kauniit he olivat katsella kuin Herran enkelit. Komeita
-olivat nuoret herratkin, Gustaf kadettiunivormussaan, Magnus vaaleissa
-kesävaatteissa. Majurskaa ei osattu kaivatakaan, sillä tiedettiin,
-ettei hän mihinkään lähde. Saarlan majurska oli ylpeä rouva.
-
-Nimismies Liljeblad saapui rouvineen ja tyttärineen. Hän oli
-suurikasvuinen ja suurisuinen herra, pastorin paras ystävä ja
-ainainen iltatoveri. Rouva Liljeblad oli kalpea, tunteikas nainen
-vanhanaikaisissa silkkivaatteissa, hän puhui vienolla, valittavalla
-äänellä ja näytti aina surulliselta. Jokaisesta naimattomasta miehestä
-katseli hän vävypoikaa itselleen. Oliko se sitten ihme, kun tyttäriä
-oli sellainen liuta!
-
-Henkikirjuri Nylander oli jo vanhaksi pojaksi tulemaisillaan,
-punanenäinen, pitkä hongankolistaja, joka oli tottunut naurattamaan
-suuria seuroja ja hallitsemaan kaikkia läsnäolijoita sukkeluuksillaan.
-
-Vihdoin luettiin Keihäsjärven herrasväkiin vielä kauppias Hallbom,
-vaikka hän tuskin oli edes puoliherrasväkeäkään. Hän oli pieni,
-lihavanläntä mies, kasvot pyöreät kuin nauris, iho kellahtava ja täynnä
-teerenpilkkuja. Syvällä poskien sisässä pyöri kaksi pientä ruskeaa
-silmää terävinä kuin naskalin nenät. Parta Hallbomilla oli kova ja
-harva kuin pukilla, hiukset punertavat ja pystyt, käsissä pitkiä
-karvoja ja teerenpilkkuja. Hän oli liukas ja sukkela kuin sisilisko ja
-kieli hänellä kävi kuin rasvattuna. Hänen vaimonsa oli pitkä, luiseva,
-litteärintainen nainen, jonka silmät valuivat ja joka aina oli happamen
-näköinen. Hänen kätensä olivat yhtä mittaa työssä: milloin hän raapi
-päätänsä, milloin hän kaiveli nenäänsä tai korviaan tai syhytteli
-niskaansa tai kainalonaluksiaan. Kauppias Hallbomin vaimo, Saara, oli
-suorastaan noita-akan näköinen.
-
-Kaikki häätalossa oli valmiina. Morsiamen kotiväkeä ainoastaan
-odotettiin. Muilta meni aika jotenkin, vaikka hekin ihmettelivät
-joutsialaisten viipymistä, mutta morsiamelle kävi odotus melkein
-sietämättömäksi. Ties mitä se Akseli taas oli tehnyt!
-
-Koko hääkansa oli pihamaalla, kun Joutsian komean, mustan orhin
-vihdoin nähtiin tulevan! Se se oli menoa! Kipunoita vain iskivät
-kivet. Kuoleman kauhussa istuivat vanhukset edessä rattailla ja Akseli
-seisoi takana, ohjakset piukkoina ja huusi. Ei häneen pystynyt kielto.
-Sitä pahemmin hän antoi mennä, jota enemmän häntä kiellettiin. Ja kun
-vanhukset vihdoin siunaillen olivat päässeet alas rattailta, pani hän
-vielä kuin uhallakin hevosen tanssimaan keskellä pihaa.
-
-Pahalta se tuntui, kun tuo komea, mustatukkainen poika siinä uhmaili
-häätalon kartanolla. Tiedettiinhän, ettei hän pitänyt sisarensa
-naimakaupoista, mutta ei toki olisi pitänyt noin kaikkien nähden... Ja
-ihan se oli vaarallista leikkiä, ihan se pelotti...
-
-Ainoa, joka mielihyvin katseli Joutsian poikaa, oli pastori. Hän
-seisoi rappusilla, liperit kaulassa ja virsikirja kädessä, valmiina
-menemään juhlalliseen toimitukseen, mutta väkisinkin hänen täytyi
-ihan ääneen naurahtaa, kun naiset parkuen pakenivat hevosta. Voi
-kuitenkin sitä kirkua! Siellä oli joukossa myöskin Helena ja Saarlan
-nuoret tyttölapset. Oli siinä silmänruokaa. Kuinka Greta olikin
-äitinsä näköinen! Samat ihmeelliset silmät, samat ilmeet kasvoissa...
-Viekoitteleva oli tänä päivänä Helenakin -- mikä hänen nyt oikein
-olikaan? Hän oli tervehtinyt keikaillen ja vieraan kohteliaana kuin
-jotakin matkustavaa kreiviä. Vaarallista, vaarallista, neitiseni!
-Paras olla varuillaan, kun on samoissa kutsuissa Editha Ståhlen
-tytär! Oo sen tytön korvia! Eivätkö ne olekin kuin ruusunkarvaiset
-näkinkengänkuoret... Millainen lapsi se on vielä! Puhuu ja palpattaa
-ja kuiskaa ystävättärensä korvaan, nauraa ja heittelee ruumistaan kuin
-kissanpoika... Jumalan tähden, ole hiljaa, tyttö!
-
-Jaakko Sand kävi äkkiä kalpeaksi ja tarttui kuistin kaidepuuhun...
-
-Samassa hän huomasi, että ihmiset alkoivat lappaa vastapäätä olevaan
-rakennukseen. Siellähän toimituksen piti tapahtua. Ja sinne hän meni
-hänkin, sinne kuumaan pätsiin, jonne aurinko hehkui kuin saunankiukaan
-suu ja johon kuihtuvat limot viime nesteillään levittivät tukahduttavaa
-lemua. Ja sinne hän asettui juhlalliseen asentoon odottamaan
-ihmisparia, joka hänen oli määrä vihkiä mieheksi ja vaimoksi...
-
-Morsiuspari tuli sisään hitain askelin, sulhanen punoittavin poskin
-ja hartaan näköisenä sekä hänen rinnallaan hento, vaatimaton,
-sinisilmäinen tyttö, jonka hiuksilla oli seppel valkeista
-tekokukkasista. Heidän uudet vaatteensa kahisivat ja kengät narisivat.
-Yhtenä töminänä kaikui huone, kun telttatytöt ja telttapojat marssivat
-paikoilleen.
-
-Kauniisti toimitus tapahtui. Sulhasen kasvot olivat tyynet ja kirkkaat,
-morsianta tuppasi ensin itkettämään, mutta selvästi hänkin vastasi
-papin kysymyksiin. Kuuluisan muhkealla äänellään pastori kehoitti
-heitä elämään kurissa ja Herran nuhteessa, kärsimään toinen toisensa
-puutteita ja rakastamaan toisiaan myötä- ja vastoinkäymisessä. He
-lankesivat polvilleen, teltta levitettiin heidän päällensä ja pappi
-siunasi heidät.
-
-Teltturit yrittivät väsyä pitkän toimituksen aikana. Suuri,
-punakukallinen silkki, joka oli heidän nostettujen käsiensä varassa,
-vapisi. Varsinkin Helena, jota mielenliikutus kaiken yötä oli pitänyt
-valveilla tai levottomassa unessa, sai ponnistella pysyäkseen pystyssä.
-
--- Kuka se on tuo sininen? kuiskasi Lilly-neiti ystävättärelleen heti,
-kun morsiuspari oli noussut.
-
--- Se on juuri se Sandin rakastettu.
-
-Tytöt katselivat Helenaa, joka kääri kokoon telttasilkkiä.
-
--- Pastorilla ei ole hullumpi maku, sanoi Lilly-neiti. -- Morsian olisi
-oikein soma, jolleivät olisi panneet hänen päähänsä noita kauheita
-kukkia. Kuka nyt käskeekin! Mikseivät he sido seppeliään vaikkapa
-puolanvarsista?
-
--- He eivät olisikaan talonpoikia, jos he sen ymmärtäisivät, puuttui
-vastaamaan herra Gustaf, ennen kuin sisar oli ehtinyt suutaan avata.
-Herra Gustaf oli hurjasti rakastunut neiti Lillyyn.
-
--- Tietääkö neiti, lausui vuorostaan Magnus Ståhle, joka myöskin oli
-rakastunut neiti Lillyyn, -- että tämä Raso on vanha herraskartano. Ei
-se ole ollut kuin puolen vuosisataa talonpoikien hallussa.
-
--- Sen kyllä näkee, vastasi Lilly pikkuvanhan ymmärtäväisyydellä.
--- Nuo vanhat puut, tuo suuri rakennus, voi miten paljon ne ovat
-mahtaneetkaan nähdä! Aivan voi kuvitella kuutamoiltoja, kun täällä on
-ollut kestejä ja kun nuoret ovat kävelleet tuolla alleoissa... Voi
-kuinka sentään on surullista, että kaikki häviää!
-
--- Näyttääkö teistä täällä häviävältä? tokaisi nuorten puheeseen
-Nylander, joka jo hyvän aikaa oli kierrellyt saarlaisten ympärillä.
--- Isäntä täällä rakentaa paraikaa komeaa kivinavetta ja näkisitte,
-millaista suota tuossa lehdon takana kuokitaan.
-
-Hän sanoi sanottavansa veitikkamaisesti hymyillen ja maiskautti
-suutaan, ikään kuin olisi ollut kysymys mansikasta tai jostakin muusta
-syötävästä. Tytöt purskahtivat suureen nauruun. Talonpoika rakentaa
-navettoja ja kuokkii soita entisen loiston sijalle -- olihan se kauhean
-lystillistä!
-
--- Mutta pappakin sanoo, että hän on hyvä maanviljelijä, selitti
-Greta-neiti touhukkaasti. -- Mutta kaikkein intresanteinta täällä
-Rasossa on se, että kuningas kerran on ollut täällä yötä. Kuka niistä
-se nyt olikaan? Kaarle...
-
--- Mitä sinä nyt sekoitat, oikaisi veli häntä malttamattomasti. -- Itse
-Kustaa Adolf se oli, ei neljäs, vaan toinen.
-
--- Oo, todellako! huudahti Lilly aivan haltioissaan.
-
-Hän pusersi kovasti Gretan käsivartta. Kaikki täällä oli hänelle niin
-uutta ja ihmeellistä; tämä jykevä rustholli, nuo kankeat, itsetietoiset
-talonpojat, morsian kömpelöissä kukkasissaan, vanha herraskartano
-muistoineen, kaunis talonpoikaistyttö, joka niin onnettomasti rakasti...
-
-He jättäytyivät jäljellepäin, katselivat Helenan olemusta ja Greta
-Ståhle kertoi:
-
--- Pastori oli jo menemäisillään hänen kanssaan naimisiin. Hän ei
-vuosikausiin käynyt meillä. Hän ei uskaltanut tulla. Mutta sitten hän
-kerran tuli ja mitä kaikkea mamma lieneekään hänelle sanonut, sillä
-naimisista ei tullut mitään... Minusta mamma olisi voinut antaa heidän
-saada toisensa...
-
--- Kuka sitä tietää... menisitkö sinä naimisiin talonpojan kanssa?
-
--- Mutta tuo tyttö on hienompi kuin tavalliset talonpoikaistytöt!
-
-Helena kyllä huomasi, että he häntä tarkastelivat. Hetkiseksi hän
-tuli ajatelleeksi, että ehkä he pitävät häntä kauniina, mutta samassa
-se tunne katosi. Eivät maar he hänestä mitään hyvää ajattele. Kyllä
-kai ne kulkupuheet ovat Saarlaankin joutuneet. Saarlan armo oli
-kerran katsonut häneen niin pahasti. He olivat isän kanssa kohdanneet
-Saarlan vaunut maantiellä. Majurilla oli ollut asiaa isälle ja hän oli
-pysäyttänyt heidät. Armo oli hienoissa, harmaissa vaatteissa, oikein
-hän nosti harsonsa ja rupesi tuijottamaan Helenaan. Kuinka kylmästi ja
-ylpeästi hän katsoi! Helena aivan jähmettyi. Mitä Helena oli tehnyt?
-Mitä varten armo tahtoi jähmetyttää hänet jääpuikoksi? Pastorinko
-tähden?... Helenalle tuli sellainen aavistus, että armo vihasi häntä
-pastorin tähden. Mutta mitä se armoon kuului?... Sitä ei Helena
-saanut koskaan tietää, mutta sen sijaan ei hän koskaan päässyt siitä
-tunteesta, etteivät saarlaiset suoneet hänelle hyvää.
-
-Päivällinen oli katettu suureen, vanhaan pirttiin. Seinien
-jättiläishirret olivat jo mustuneet, mutta limot, valkeiksi sivuttu
-takka ja aurinko tekivät sen ystävällisen näköiseksi. Kuusi pitkää
-pöytää oli katettu penkkejä myöten. Punakukalliset lautaset paistoivat
-valkeilta liinoilta, haarikat olivat täynnä olutta ja niiden välissä,
-siellä täällä, seisoi korkeita hopeisia pikareja täynnä tervankarvaista
-tupulttia.
-
-Kyllä oli ruokaakin. Oli suolakalaa, sekä siikaa että lahnaa, oli
-tuoretta kalaa sekä keitettynä että paistettuna. Oli sianlihaa sekä
-keitettynä että suolattuna ja paistettuna, oli rosollia, juustoa,
-lihapullia, perunaruokaa, rusinakeittoa, maitoon keitettyä riisipuuroa
-ja uunissa paistettua kaurapuuroa, oli mansikoita, lihalientä piirakan
-kanssa, tuli sitten paistien vuoro: oli sekä vasikkaa että lammasta.
-Tuli putinkia ja blancmanger'ta.
-
-Morsiuspari istui pastorin ja Saarlan majurin välissä. Siinä pöydässä
-olivat kaikki herrasväet ja Rason mahtavimmat sukulaisemännät. Isännät
-olivat eri pöydässä. Heidän pöydässään istui myöskin Tölli, puhemies,
-juhlallisena, vakavana ja oman arvonsa tuntevana. Ties olisiko
-näistäkään häistä mitään tullut, jollei hän olisi ryhtynyt toimeen!
-Helenaan hän tuon tuostakin vilkaisi. Korea tyttö se yhäkin oli ja
-liukkaasti liikkui -- mitä jos senkin naittaisi siitä pois ihmisten
-hampaista!
-
-Marjaana, Iita ja Annakaisa liehuivat hekin kaiken aikaa katsomassa,
-ettei mitään puuttuisi. Edeskäypinä toimivat suutarin Janne,
-nikkari-Tuomas ja joukko piikoja.
-
--- Annetaan kalan uida! huudahti Nylander ja korotti lasiaan
-morsiusparille. -- Fisken vill simma, sanoi hän samassa majurille
-ja otti toisen ryypyn. -- Mistäs on saatu kaloja? kysyi hän sitten
-Iitalta, joka kantoi pöytään suurta kalavatia. -- Esa-ukkoko se aina
-vain jaksaa pitää taloa kalassa...? Mutta meidän morsiamemme ei mitään
-syö...
-
--- Kukahan täällä on ruoanlaittajana? kysyi rouva Liljeblad
-naapuriltaan rouva Hallbomilta. -- Buljongissa on liian paljon suolaa...
-
--- Emmekö me saakaan serviettejä? kuiskasi Lilly ystävättärelleen.
-
--- Ota nenäliinasi, kuiskasi Greta takaisin. -- Mutta nälkää ei meidän
-tarvitse nähdä, kuten näet. Kuinka monta ruokalajia jo on ollutkaan?
-
--- Viisi, kuusi kumminkin. Eikä vielä olla paistissa. Mutta sehän on
-aivan kauheaa, kuinka ne syövät! Katso nyt noita: kaikki pistävät
-keittoa samasta vadista.
-
-Isäntien pöydässä juteltiin navettarakennuksesta, joka oli tekeillä
-Rasossa.
-
--- Tuleehan siitä kallis, sanoi isäntä, Kalle Kustaanpoika -- mutta
-kyllä se sittenkin vuosien kuluessa maksaa itsensä.
-
--- Vaan eikös se tule kylmä, kun ikkunat tehdään niin suuriksi?
-
--- Se kuuluu taas lehmille olevan terveellistä, kun saavat valoa.
-
--- Kyllä maar ne kaukalonsa löytävät vähemmälläkin valolla. Kyllä minä
-vain...
-
-Juha kuunteli toisella korvallaan, mitä isäntien pöydässä puheltiin.
-Mielellään hän olisi luopunut kunniapaikastaan majurin vieressä, kun
-olisi saanut olla keskustelemassa navetasta. Sillä hänen mielessään oli
-koko kesän ollut sellainen ajatus, että hän vielä rakentaa sellaisen
-navetan Joutsiaan. Mutta hänen ympärillään kävi niin kova surina, ettei
-hän voinut erottaa, mitä isäntien pöydässä puhuttiin. Nylanteri oli
-niin suurisuinen.
-
-Pastori piti ahkerasti seuraa morsiamelle. Hän kertoi tälle, kuinka
-entinen morsian vastasi, kun häneltä kysyttiin, oliko hän onnellinen:
-perästä kuuluu, sanoi torventekijä.
-
--- Olen minä kastanut lapsen ja vihkinyt sen isän ja äidin samalla
-matkalla, jatkoi pastori. -- Siinä meni kaksi kärpästä yhdellä
-läjäyksellä.
-
--- Ohoh, sanoi Annastiina, -- olivatpa ne häpeämätöntä väkeä.
-
-Sillä kertaa sai pastori nauraa yksin, sillä morsiamen suu pysyi
-ankarasti supussa.
-
--- Morsiusparin onneksi! huusi Nylander, nosti korkealle ilmaan
-hopeisen pikarin, joi syvältä ja laski raskaan astian kolahtaen pöytään.
-
-Monella tahoin puhuttiin kuiskaten ja seurattiin uteliaasti Helenaa,
-joka liehui vaaleissa vaatteissaan. Tiesihän koko pitäjä hänen ja
-pastorin välit.
-
--- Kas, kuinka se sitä melistelee, kas nyt, minkämoisiin vaatteisiin se
-on pukeutunut, sanottiin.
-
--- Mikä lieneekin, että se niin eroaa muista sisaristaan ja koko
-suvustaan.
-
--- Helena jäi niin aikaisin orvoksi äidistään, koetti joku välittää.
-
--- Pitäisi sitä toki itsellä olla sen verran järkeä, intti toinen. --
-Nuoremmaksihan muut sisaret jäivät, mutta ne ovat vallan toista maata.
-
-Helena tekeytyi ylen määrin iloiseksi. Hän tahtoi ennen kaikkea näyttää
-sen pastorille. Olihan hänellä tiedossa kosija, rikas leskimies,
-suuren talon isäntä. Kelpasipa sillä härnätä. Hän likeni pöytää, jossa
-telttatytöt ja telttapojat istuivat. Heillä tuntui olevan aika hauskaa.
-Oli se sittenkin hyvä, että he olivat noin samassa pöydässä. Helena sen
-sillä lailla oli järjestänyt, muuten he kyllä olisivat saaneet istua
-kuka missäkin.
-
-Ei se ollut totta, että Joutsian Akseli juovuspäissään olisi
-tanssittanut hevostaan: hän oli ollut aivan selvänä ja täysissä
-tajuissaan. Mutta hän oli tahtonut tehdä kiusaa. Vai eikö hänen
-kannattanut olla harmissaan, kun häneltä talon veivät! Hän oli
-suutuksissaan isälleen ja äidilleen, jotka sen sallivat, Annastiinalle,
-joka miehen otti, ja Juhalle, joka suostui tulemaan toisen taloon.
-Istuessaan nuorten tyttöjen ja poikien joukossa hän sentään hetkeksi
-unohti harminsa ja laski leikkiä ikään kuin ei harmeja olisi ollutkaan.
-
-Kujeillaan hän oli pehmeästä vierreleivästä tehnyt pienen pallon ja
-pannut sen vierimään Ahdepään Marille. Mari lähetti palloa eteenpäin ja
-tätä kaikki nauroivat. Pöytä oli huoneen kulmassa, eikä siellä istunut
-ketään vanhempia ihmisiä, joten nuoret saivat kaarestaa rauhassa.
-
--- Antakaa tulla tänne! sanottiin pöydän toisesta päästä.
-
--- Kuka teistä, pojat, huusi Akseli äkkiä ihan ääneen ja hänen
-suuttumuksensa leimahti taaskin liekkiin, -- kuka teistä, pojat, osaa
-heittää taikinanapin sulhasmiehen otsaan!
-
-Toiset pelästyivät hävyttömyyttä, toiset nauroivat salavihkaa ja muista
-pöydistä ruvettiin jo hämmästyneinä katsomaan teltturien mutkiin.
-
--- Niemelän Kristerin takista näkyy puuttuvan nappi, tirskui joku
-tytöistä. -- Antakaa tänne, niin minä pistän sen kiinni!
-
--- Tarvitaanko nappia? sanoi Helena hymysuin Akselin takaa. Hän ei
-ollut huomannut Akselin hävyttömiä sanoja ja hänen tarkoituksensa oli
-ainoastaan kiusoitella Jaakko Sandia. -- Tässä on nappi! jatkoi hän ja
-näytti hyppysissään punaista ruusunnuppua, joka oli kova ja täyteläinen
-kuin nappi. Sattui olemaan ruusujen kukinta-aika ja Rason puutarha oli
-täynnä ruusupensaita.
-
-Helenan nähdessään lakkasivat tytöt tirskumasta ja pojat vaikenivat.
-Helena oli heitä niin paljon vanhempi ja hänestä kulki niin paljon
-puheita, etteivät he tahtoneet hänen silmissään kaarestaa. Yksin Akseli
-iski häneen arastelematta silmänsä.
-
--- Sen napin otan minä! sanoi hän ja koppasi kukan Helenan kädestä.
-
--- Mitäs sinä sillä? nauroi Helena. -- Eihän sinun takistasi nappia
-puutu.
-
-Akseli katseli Helenaa. Tummat kiharat hulmusivat tytön otsan
-ympärillä. Päivänpaisteessa ne loistivat kuin kultasäikeet.
-Päivänpaisteessa oli nenäkin läpinäkyvä ja hampaat kuin helmet. Ja
-huulet... ne olivat juuri kuin olisi tuota ruusua aukaissut. Mitä
-tyttö niitä siinä nauraessaan kaartelikin... Herra varjelkoon, jos...
-jos... koppaisikin sen siitä... Akselin silmät leimusivat ja hänen
-hengityksensä kävi kuuluvaksi. Hän tarttui tuolin selkänojaan ikään
-kuin karatakseen pystyyn, mutta silloin oli kuin Helenaan olisi
-puukolla pistetty. Hän kalpeni ja hätkähti. Akselin täytyi keksiä jokin
-keino rauhoittuakseen.
-
--- Minä syön tämän! sanoi hän tukahdutetusti.
-
-Ja hän teki kuin tekikin hullunkurisen tempun: pisti suuren ruusunnupun
-suuhunsa ja alkoi sitä pureskella. Pöytä remahti suureen nauruun ja
-Helena itse nauroi niin, että vedet tulivat silmiin. Akseli ei enää
-voinut peräytyä, ja niin hän nieli ruusunnupun varsineen päivineen. Hän
-nieli sen mukana koko sen äskeisen tunteen ja tuli järkiinsä. Mitenkä
-hänen ja Helenan ilman sitä ruusua olisi käynytkään? Hän oli tähän
-asti toimittanut Helenaa pastorille. Kyllä hän vain tästä lähin pitää
-tytön itse. Mitenkäs hän on ollutkin sellainen houkkio, ettei ennen ole
-häntä huomannut? Hän koppasi haarikan pöydältä ja joi, niin että rinta
-jäähtyi.
-
-Nauru teltturien pöydässä oli jo herättänyt huomiota koko häähuoneessa.
-Morsian, joka on tuntenut veljensä äänen, katseli levottomana remua
-kohti ja puna poskilla kiirehti Lumian emäntä rauhoittamaan sisartaan.
-Saarlan nuoret käänsivät hiukan kateellisina päätään ja pastorin
-silmissä liekehti hetkeksi suuttumus. Naurakoon, naurakoon, ajatteli
-hän sitten. En minä estä!
-
--- Teltturien terveydeksi! huusi Nylander ja kohautti pikariaan. --
-Skool! Huhhuh kuinka polttikin. Väkevää ainetta! Tuli palaa, tuli
-palaa! Tahdottekos kuulla jutun siitä, kuinka tuli palaa?
-
-Hän oli tekevinään kysymyksen, mutta eihän hän odottanut kenenkään
-suostumusta. Ihan pilanpäiten hän vain kysyi ja jatkoi samassa:
-
--- Kun entinen pappi piti oikein pitkiä saarnoja, niin että kansa
-kaikki nukkui, niin hän sitten äkkiä kesken saarnansa huutamaan,
-että "tuli palaa! tuli palaa!" Seurakunta herää ja rupeaa hädissään
-kysymään: "Missä? missä?" Pappi korottaa äänensä ja huutaa uudestaan:
-"Helvetissä, helvetissä niille, jotka kirkossa nukkuvat."
-
-Huvittihan juttu vieraitakin, mutta enimmän henkikirjuria itseään.
-
-Paistin jälkeen oli pastorin määrä pitää puhe morsiusparille. Pastori
-piti puheita tilauksesta ja otti hopearuplan kappaleelta. Koko hääkansa
-näkyi jo hänen puhettaan odottavan, sillä vähitellen oli keskustelu
-vaiennut niin kokonaan, että vain jonkun yksityisen, kuten Joutsian
-Akselin ääni kuului. Pastoria harmitti, että ne juupelit olivat niin
-varmoja asiastaan. Entä jollei hän heille puhuisikaan! No niin, olihan
-isäntäväen mieliksi puhuttava.
-
-Aiheena hänellä oli: "ei ole ihmisen hyvä yksinänsä olla" ja kun hän
-nousi ja lausui "rakkaat ystävät", vaikenivat kaikki ja laskivat
-veitsensä lautasille. Naiset panivat kätensä ristiin.
-
-Ei pastorilta koskaan puuttunut puhetta. Kauniisti hän puhui nytkin,
-monen silmiin oli nousta kyyneliä.
-
-Päivällistä oli jo kestänyt tuntikausia. Ihmiset ähkivät, puhkivat
-ja voihkivat ylensyömisestä ja juomisesta. Auringonsäteistä oli
-paahtavin helle jo poissa, ne olivat siirtyneet toiseen päähän
-huonetta. Kuokkavieraitten pirtistä alkoi kuulua viulun vinguntaa.
-Silloin rupesivat nuorten veret läikkymään. Pojat olivat juoneet niin,
-että heidän kasvonsa hehkuivat. Tuskin malttoivat he veisata loppuun
-ruokavirttä ja kuulla papin siunausta.
-
-Kyllä olikin syöty! Joka vain taisi, päästeli näppejään ja vyöhihnojaan
-ja läksi lehtoon jäähdyttelemään ja lepäämään. Emma Klinga oli sentään
-oivallinen ruoanlaittaja, se tunnustettiin yleisesti.
-
-Ilta oli lämmin ja tyyni. Päivä päilyi hehkuvana kiekkona
-Keihäsjärvessä. Jotkut isännistä olivat jo saaneet liikaa ja makasivat
-kuin tukit luhdeissa. Toiset polttivat piippuaan kuistilla ja
-laskettelivat sukkeluuksia. Siellä istui sulhanenkin, istui morsiamen
-isä, istuivat Rason ja Lumian isännät. He puhelivat Rason navetasta.
-Kauppias Hallbom tuli siihen hänkin, istuutui sulhasen viereen, kehui
-päivällistä ja olutta ja koetti liepastella Joutsian vanhaa isäntää,
-Eerikki Aaprahaminpoikaa. Mutta isäntä vastasi äreästi. Silloin
-koetti kauppias onneaan sulhasen luona, mutta Juha oli harvasanainen
-luonnostaan ja ainoastaan hymyili hyväntahtoisesti. Jo kiepahti
-kauppias Hallbom pihamaalle, jossa miesten ryhmässä seisoi Simolan
-isäntä. Hänen kanssaan ainakin pääsi puheisiin.
-
--- No, virkkoi kauppias, -- mitäs nyt ajattelette: tuonko minä
-pojallenne kellon Pietarista?
-
--- Viittätoista ruplaa en minä maksa, sanoi Simola. -- Poika vääntää
-sen kuitenkin rikki.
-
--- Mitenkäs se sen saa rikki? Eihän se nyt enää niin taitamaton ole.
-
--- Se tahtoo aina tietää, mitä kellon sisässä on...
-
--- No, kyllä sille sitten riittää kymmenenkin ruplan kello. Ovat ne
-hyviä nekin... Minä toin tässä sellaisen kellon eräälle kaupungin
-miehelle ja se on ollut sillä jo pari vuotta ja se kehuu, että...
-
-Eerikki Aaprahaminpoika läheni heitä.
-
--- Mitäs niillä Pietarin kelloilla tekee, pani hän ilkeästi. -- Mitäs
-virkaa kellolla on, joka ei käy? Vai käykös meidän Akselin kello?
-
-Eerikki Aaprahaminpoika luimisteli Hallpumiin pahasti. Mutta ei
-kauppias vähääkään hätkähtänyt. Katseella, jolla rehellinen ihminen
-vastaa, kun häntä syytetään varkaudesta, sanoi hän:
-
--- Vai pitäisi kellon sellaisella hoidolla käydä: pudotaan järveen
-kello taskussa, vedetään vieteri rikki ja korjaillaan sen sisukuntaa
-puukolla -- vai pitäisi kellon sittenkin käydä?
-
-Akseli, joka seisoi pihamaalla, jo aika lailla hutikassa, kuuli nimeään
-mainittavan ja huusi:
-
--- Se saa puoli ruplaa rahaa, joka osaa sanoa minkälainen perkele on.
-Kuka tietää?
-
--- Pidätkö suusi kiinni! huusi vanha Joutsia.
-
-Akseli nauraa rehahti.
-
--- Eikös kukaan tiedä? Punainen, punainenhan perkele on! Se on siellä
-helvetissä tullut punaiseksi, kun siellä aina palaa tuli...
-
-Ja taas hän nauroi. Hän tahtoi suututtaa isänsä, kun isä hänen
-perintötilalleen otti vieraan isännän. Isä ei kärsinyt mainittavan
-punaista perkelettä siksi, että hänen oli tapana humalapäissä nähdä
-perkeleitä ja ne olivat aina Hallpumin näköisiä, punatukkaisia kuten
-kauppias.
-
-Tiesiväthän naapuritkin, mitä Akseli tarkoitti. Simola nauroikin
-haljetakseen. Hän oli hänkin joskus sattunut näkemään perkeleen ja
-Hallpumin näköinen se oli hänenkin perkeleensä. Muista tällainen
-leikkipuhe saattoi olla hauskaa, mutta ei niistä joita se koski. Vanha
-Joutsia yritti jo käydä poikansa niskaan, mutta Lumian rusthollari
-ennätti väliin ja sai houkutelluksi äijän pois. Hallpumi oli toinen,
-jota Joutsian pojan puhe harmitti. Mutta hän ei ollut tietääkseenkään,
-hänellä ei ollut muuta neuvoa.
-
-Saarlan nuoret kävelivät puistossa ja ihailivat illan kauneutta.
-Mehiläiset ja turilaat surisivat lennähtäen kukasta kukkaan.
-
-Magnus-herra puhui vähän ja seurasi etäältä ja ujosti Lilly-neitiä.
-Ennen pitkää joutui hän puheisiin Rason isännän kanssa. Heillä olikin
-yhteisiä harrastuksia, sillä Maunu-herra ei aikonut sotaherraksi
-eikä muuksi virkamieheksi, vaan maanviljelijäksi. Maunu-herra oli
-kohtelias ja ystävällinen mies, ihan toisenlainen kuin vanhempi veli.
-Gustaf-herra oli kokonaan äitinsä poika. Maunu-herra oli paremmin
-taas kuin talonpoikanen. Lilly-neiti otti käteensä harakankukan ja
-rupesi nyppimään sen valkeita, kaitaisia terälehtiä. Innoissaan ei hän
-kävellyt suoraan pitkin tietä, vaan hoiperteli puolelle ja toiselle ja
-pysähtyi vihdoin suuren ruusupensaan eteen. Siinä hän hymyillen seisoi
-laskevan auringon hohteessa, mustat, pitkät silmäripset poskilla.
-
--- Mitä sinä kysyit? sanoi Gustaf Ståhle ja katseli häneen
-rakastuneesti.
-
--- En minä sitä voi sanoa, vastasi Lilly veitikkamaisesti. -- Sittenhän
-se ei kävisi toteen.
-
--- Enkö koskaan saa sitä tietää?
-
--- E... e... ehkä... joskus.
-
-Lilly painoi alas päänsä ja punastui.
-
--- Oi, minä antaisin kymmenen vuotta elämästäni, kun saisin sen tietää,
-kuiskasi Gustaf.
-
-Greta ja pastori Sand tulivat perässä. Pastori kyseli aivan
-turhanpäiväisiä asioita, mutta katseli niin oudosti, että Gretan yhtä
-mittaa täytyi punastua ja kääntää pois kasvonsa. Se oli kerrassaan
-kummallista, miksi hän sillä tavalla katseli.
-
--- Kuinka teidän äitinne voi? kysäisi pastori äkkiä.
-
--- Kyllä hän hyvin voi.
-
--- Miksei hän tullut tänne?
-
--- Eihän hän osaa suomea, eivätkä talonpojat häntä huvita.
-
--- Niin, niin, sanoi pastori ja veti henkeään. Hänet oli äkkiä
-vallannut ajatus: tiesihän Editha, että minä olin täällä! Hänen
-kasvoihinsa välähti samassa outo, kärsivä piirto. Greta näki sen ensi
-kerran ja hätkähti. Hänen kävi sääli ja hän olisi tahtonut lohduttaa.
-
--- Mitä äitinne tekee nykyään? kysyi pastori tyynemmin.
-
--- Ei mitään erityistä. Lukee, soittaa, kävelee puistossa... Muutaman
-kerran olemme kaikki olleet järvellä...
-
-Pastori katseli kauas pois ja hänen silmissään oli sellainen ikävä,
-että Greta-neidille hetkiseksi tuli halu silittää hänen kättänsä.
-
--- Laulaako hän? sanoi pastori ja katseli yhä jonnekin kauas.
-
--- Joskus, hyvin harvoin, vastasi Greta hiljaa ja hänen sydämensä löi
-kovasti, ikään kuin hän olisi aavistanut suurta ja syvää salaisuutta.
-
-Pastorin silmissä leimahti ja hän kääntyi Gretan puoleen ikään kuin
-sulkeakseen hänet syliinsä. Tytön kasvoille läikähti kuumana veri
-ja häntä rupesi pelottamaan ja iljettämään, ei hän itsekään tiennyt
-miksi. Sillä ei pastori ollut hänelle mitään tehnyt. Ei hän tietänyt,
-mitä pastori sen jälkeen kysyi tai mitä hän itse vastasi. Mutta hänen
-ilonsa oli suuri, kun Nylander ja Liljebladin tytöt liittyivät hänen
-seuraansa. He tulivat kuin vapauttajina.
-
-Greta tarttui ystävättärensä käteen ja he riensivät pois, ensin
-kävellen, mutta sitten juosten, kiipesivät aidan yli ja tulivat
-hengästyneinä kallion alle.
-
--- Nyt minä kerron sinulle jotakin, alkoi Greta ja istutti hänet
-viereensä kivelle. -- Mutta sinä et saa kertoa sitä kenellekään, et
-kenellekään. Et sulhasellesikaan, kun menet kihloihin...
-
-Lilly-neiti kiihtyi ystävättärensä juhlallisesta äänestä ja lupasi
-pyhästi vaieta.
-
--- Minä olen sitä kauan epäillyt ja nyt pastorin sanojen jälkeen... Voi
-Lilly, kuinka elämä on ihmeellistä. Mutta muista, ettet koskaan sitä
-sano kenellekään. Lupaatko...?
-
--- Olenko koskaan sinua pettänyt? sanoi Lilly jo aivan loukkaantuneena.
-
--- No et, et. Nyt minä sen kerron. Tiedätkö, minä luulen, että mamman
-ja pastorin välillä on ollut jotakin.
-
-Lilly hytkähti ja painui likemmä Gretaa.
-
--- Niin, pastori kyseli juuri nyt mammasta kaikenlaista... Hyi, hän on
-niin ilkeä! Olin niin onnellinen, kun Nylander ja Liljebladin tytöt
-tulivat. Niin, tiedätkö, minä olin silloin aivan pieni tyttö, kun
-pastori tuli tänne pitäjään. Silloin kävi hän usein meillä. Minua hän
-aina piti polvellaan ja kietoi kiharoitani sormiensa ympäri. Mamma
-säesti ja hän lauloi. Tai he lauloivat yhdessä. Kyllä sitä kesti
-pitkät ajat, mutta sitten pappa suuttui. Muistan, että he eräänä
-iltana hirveästi riitelivät. Sen jälkeen ei pastori käynyt meillä
-moneen aikaan ja mamma oli surullinen. Sen muistan jo aivan hyvin, kun
-kerrottiin, että pastori aikoo naida talonpoikaistytön ja kuinka mamma
-suuttui...
-
-Hyvän aikaa viipyivät tytöt lehdossa, syleilivät toisiaan ja uskoivat
-toisilleen salaisuuksia.
-
-Mutta nytpä alkaa Rasosta kuulua tanssin töminää ja viulun ja
-klarinetin iloa. Remuten käy riemu kutsuvieraiden pirtissä ja
-kuokkamiesten pirtissä hihkaistaan. Hökänä vain tupruaa tomu ja
-tupakinsavu ovesta ja ikkunoista. Jopa heittivät rakastuneetkin lehdon,
-jossa ovat kuunnelleet ruisrääkän kaiherrusta ja katselleet sinistä
-auerta. Yksinään jää hämärä lehto ja kaikki rientävät pirtteihin.
-Kuinka siellä nyt ilo käy!
-
-Saarlankin nuoret pääsivät tanssin makuun. Majurska oli sanonut,
-etteivät he saisi tanssia kuin korkeintaan keskenään ja etteivät he
-ennen kaikkea saisi olla kauan. Majuri oli jo kerran huomauttanut, että
-oli aika lähteä, mutta he olivat rukoilleet, että he vielä saisivat
-olla vähän aikaa, ihan vähän aikaa vain... Heillä oli kovin hauskaa,
-vaikka pirtissä oli huikea kuumuus ja vaikka siellä tuli sekä viinalta
-että hieltä. Eivät he myöskään olleet voineet olla kokonaan rikkomatta
-äidin käskyjä. Joutsian poika esimerkiksi oli tullut ja ottanut Gretan
-muitta mutkitta ja tanssittanut häntä hyvän aikaa. Oli hänen jaloilleen
-tallattu, mutta vähät siitä! Hauskaa kuitenkin oli ollut. Vihdoin
-komensi pappa vaunut esiin eivätkä rukoukset enää auttaneet: pois
-lähdettiin häätalosta.
-
-Pastori oli peittänyt neidit vaunuihin ja jäi hetkeksi katsomaan mustaa
-kuomia, joka tomupilven sisässä etenemistään eteni. Hänestä tuntui
-tyhjältä ja surulliselta. Greta oli kuitenkin kuin kappale äidistään.
-Hänen läheisyytensä oli vaikuttanut niin viileästi ja puhdistavasti.
-Pois meni sekin ilo! Taas jäit yksin, Jakob Sand. Taas olet maata,
-lokaista, likaista maata!
-
-Mutta kaipauksen rinnalla oli toinen tunne: vapautuksen ja helpotuksen
-tunne. Oli riisunut juhlamielen ja sai taas virua arkipäivän väljillä
-pahnoilla.
-
-Joutsian Akseli oli jo aika lailla humalassa. Hän oli tanssinut,
-hoilannut ja melunnut niin, että hiki virtoina valui alas selkää.
-
--- Kuules sinä, Juha Raso, virkkoi hän sulhaselle, joka oli tullut
-kuistille vilvoittelemaan, -- senkin... senkin räkänokka...!
-
-Myöhemmin tuli hän pastorin kimppuun.
-
--- Mikset sinä, Santin Jaakko, ole ottanut Helenaa? Nyt otan minä
-hänet. Jumal'avita otankin! Kukaan ei saa sanoa minua vastaan. Sillä
-minä olenkin sellainen poika, että väännän niskat nurin...
-
-Pastori otti Akselia kaulasta ja yritti taluttaa häntä syrjemmälle.
-
--- Sooh, poikaseni, mennään pois luhtiin nukkumaan!
-
--- Kuka minuun koskee! kiljaisi Akseli. -- Et sinä, pappi, ole
-ensinkään parempi minua! Vai jokos sinä olet unohtanut senkin reisun,
-kun viime syksynä oltiin Hallpumskan maistiaisissa...
-
-Akseli huusi niin, että kaikui pitkin pihoja. Hän ärtyi niin, että
-rupesi tapailemaan puukkoaan. Ei pastori kuitenkaan pelännyt. Hän oli
-väkevä ja suuri mies, hän nauroi vain. Joutsian vanha emäntä, kalpea,
-harmaatukkainen nainen, siihen vihdoin tuli, viittasi pastorille, että
-hän tulisi syrjään ja rupesi juopunutta tyynnyttämään. Ihmettä, että
-Akseli siitä talttui! Mutta vanha Johanna oli hyvä ja hurskas ihminen,
-hän osasi puhua pojalleen kuin kipeälle lapselle. Luhtiin Johanna hänet
-kuljetti. Mutta siellä oli muitakin, eikä aikaakaan, ennen kuin sieltä
-rupesi kuulumaan aika remuaminen ja melu.
-
-Jakob Sand oli juonut hänkin. Ei hän ollut humalassa sillä lailla
-että olisi kaatunut, mutta hänen verensä olivat liikkeessä ja silmät
-kipunoivat.
-
-Missä on Helena, missä on Helena? Sinulla on kuumat huulet, Helena.
-Minä tahdon ne huulet suutani vasten! Sinun ruumiisi on taipuisa ja
-sinun rintasi huohottava ja täyteläinen -- minun täytyy, minun täytyy
-saada sinua pusertaa itseäni vasten! Etkö sinä ymmärrä sitä? Missä
-olet, Helena?
-
-Pirtissä hän oli tanssimassa. Hän tanssi kuin viimeistä päivää: kun
-toinen jätti, niin toinen otti. Turhaan tuli Marjaana käskemään pois ja
-nyt istuivat Juha ja Annastiina aivan kuin häntä vartioimassa. Mitähän
-he oikeastaan luulivat hänen aikovan tehdä, kun siinä istuivat? Niiden
-raukkojen oli uni. Juha ei osannut tanssia ensinkään ja huonoa oli
-Annastiinankin tanssiminen. Morsian haukotteli nääntyäkseen ja sulhanen
-imi vimmatusti piippuaan, aivan kuin hän siitä olisi löytänyt ainoan
-pelastuksensa. Helena oli kuin uitettu. Joka jäsen oli niin norja, että
-olisi luullut voivansa varistaa sen pois luotaan. Hän olisi saattanut
-heitellä kuperkeikkaa ja kieritellä maassa kuin kissanpoikanen. Siltä
-tuntui. Mutta samalla oli ruumiissa outo herpaantuminen ja huulilla
-läikkyi ainainen hymy, vaikka sydämessä poltti epätoivo.
-
-Pastori yritti mennä tupaan, mutta kuistilla oli Lumian emäntä häntä
-vastassa. Tuo nainen oli ennenkin asettunut hänen tielleen. Ja nyt loi
-se häneen katseen, jota ei saattanut jättää rankaisematta. Pastoria
-suututti niin, ettei hän keksinyt mitä sanoa. Marjaana oli juuri niitä
-itsetietoisia, tekopyhiä malli-ihmisiä, joita pastori ei kärsinyt.
-Miten inhottavan varmana hän nytkin avasi suunsa ja lausui: -- Pian
-täällä Rasossa taas vietetään häitä, Helenan häitä.
-
-Ja sen sanoessaan katseli hän tarkasti, minkä vaikutuksen hänen sanansa
-tekisivät pastoriin.
-
--- Vai niin, sanoi Jaakko Sand ja sylkäisi. -- Sehän on hauska kuulla.
-Suuttumus nousi punana Marjaanan poskille.
-
--- No niin se minustakin on, sanoi hän, -- jo tyttö tässä tarpeeksi on
-kitunut.
-
-Pastori tunsi, että hän hirveästi vihasi tätä Lumian emäntää. Hän olisi
-miltei ollut valmis sen kuristamaan.
-
--- Mistäs kaukaa sulhanen onkaan? sanoi hän ja hänen äänensä oli
-vihlovan ilkeä.
-
--- Kyllä kai kohta kuuluu, sanoi Marjaana ja hypisteli paksuja
-kultasormuksiaan. Hän ei käyttänyt niitä kotioloissa ja ne tuntuivat
-ahtailta.
-
--- Jaa-a, sanoi pastori ja nauroi raa'asti. -- Sehän on oikein hauska
-kuulla.
-
-Liljebladin herrasväet tulivat samassa sanomaan hyvästi ja he
-kehoittivat pastoria lähtemään mukaan.
-
-No niin, miksei! Pitäköön vain sisarensa, koska häntä tahtoo vartioida,
-vanha lohikäärme! Onhan siellä kotona pappilassa Amanda!
-
-Helena oli seisahtunut ikkunan ääreen, joka oli auki. Öinen lehto
-oli siinä hänen edessään. Miksi olivatkaan mättäät niin valkeanaan
-metsätähtiä, miksi värisivätkään koivunrungot kuin hymisevässä,
-sinisessä sumussa? Miksi lemusi lehto, miksi liikkui viidassa auer? Voi
-Jumala, Jumala, kuinka hänen elämänsä oli keskeneräistä ja surkeaa,
-kuinka ikävä hänen kuitenkin oli!
-
-Humalaiset miehet joutuivat tappeluun pirtissä. Helena pakeni ulos
-muiden tyttöjen kanssa ja hänen sielunsa oli niin täynnä kaipausta,
-että hän oli riutumaisillaan. Jaakko Sand oli poissa. Ei hän ollut
-sanonut Helenalle yhtä ainoaa sanaa sinä päivänä...
-
-Vanhemmat ihmiset olivat jo asettuneet luhteihin ja heinälatoihin
-levolle. Nuoret yhä vain jaksoivat tanssia.
-
--- Aijai kuinka on uni! sanoi morsian ja tuli haukotellen portaille.
-
--- Menkää nukkumaan, Juha ja Annastiina, sanoi Marjaana. -- Minä tuon
-teille makuuvaatteita tyttöjen luhtiin.
-
--- Mutta jos minun kruununi rypistyy, sanoi Annastiina.
-
--- Ei se nyt niin vähässä ajassa, vastasi Lumian emäntä ja riensi jo
-noutamaan lupaamiaan vaatteita.
-
--- Ota pois se, ehdotti Juha.
-
--- Eihän sitä voi ennen päänpeittäjäisiä, selitti Annastiina.
-
-Maantieltä kuului äänekästä hoilotusta: kuokkamiehet siellä olivat
-kulussa. Viulut pirteissä olivat jo vaienneet, mutta tyttöjen laulua
-sieltä vielä kuului.
-
-Syli täynnä kirjavia ryijyjä ja patjoja nousi Marjaana tyttöjen luhtiin.
-
-Juha ja Annastiina seisoivat keskellä pihaa, kasvot kääntyneinä
-sarastavaa aamua kohti. Kukko lauloi. Runsas kaste kimalteli nurmissa,
-vainioilla ja hämähäkinsäikeissä, jotka kulkivat oksasta oksaan.
-Punerrus itäisen taivaan reunassa levisi leviämistään. Päivän kultainen
-kiekko siellä teki tuloaan.
-
-
-
-
-III
-
-
-Kirkonkylä on Keihäsjärven rannalla. Ei se ole mikään suuri eikä
-mahtava järvi, mutta se on syvä ja kirkas kuin lähteen silmä. Sillä sen
-vedet tulevat kaukaisista metsäjärvistä, siivilöityvät läpi mahtavan
-harjun ja pulppuavat vihdoin kirkkaina kuin sula hopea Keihäsjärveen,
-jonka ranta on täynnä lähteitä. Siksi vesi pienessä järvessä aina on
-puhdasta, kirkasta ja kylmää.
-
-Yli veden, vainioiden ja rakennusten kattojen kohoaa punainen
-jyrkkäkattoinen kirkko ja kellotapuli. Kumpikin ovat puusta,
-satakunnan vuotta koonneet keihäsjärveläisiä jumalanpalvelukseen.
-Kirkon ympärillä on hautausmaa ja pitkin sen syrjiä kulkee sammaltunut
-kiviaita, porttina asehuone eli läpikäytävä, jossa sotamiehet ennen
-muinoin riisuivat aseensa ennen kuin astuivat Herran huoneeseen ja
-jossa nykyään säilytetään paareja. Talollisten karmit ovat puusta,
-herrasväkien kivestä. Tai eihän nykyajan herrasväellä enää karmeja
-olekaan. Saarlan karmi siinä on vanhoilta ajoilta, rautaovessa kilvet
-ja vaakunat. Sanotaan, että siellä lepää miehiä täysissä sota-aseissa
-ja että eräs neiti makaa siellä morsiamena. Lapsille näitä asioita
-kerrotaan, kun he ensi kerran pääsevät kirkolle ja karmit nähdessään
-kysyvät: mikä tuo on, äiti?
-
-Kirkossa on kullakin talolla oma penkkinsä ja aina siellä kunkin
-talon penkissä joku istuu, sillä häpeä olisi jättää penkki tyhjäksi.
-Penkkipöydässä ovat kirjat valmiina, vanhoja, paksuja, messinkiheloilla
-varustettuja virsikirjoja. Miesväki istuu omalla puolellaan, naisväki
-omallaan. Yhdessä tullaan kirkon edustalle asti, mutta siinä eroaa
-kukin haaralleen.
-
-Keihäsjärven rannalla, kirkonkylässä, juuri ennen kuin tullaan
-pitäjänmakasiinille, on Joutsian talo. Se on niin maantien varrella,
-että ojanpyörtäneet hiipaisevat aittarakennuksia. Eikä se ole mikään
-kylätie, joka siitä kulkee. Valtatie se on, joka vie kaupunkeihin,
-sahoille, tehtaille ja vasta sitten kaukaisiin pitäjiin. Joutsian
-kohdalla on aina kulkijoita. Tuskinpa liike sydänyölläkään lakkaa.
-Pohjanmaan herraspojat, jotka käyvät Helsingin yliopistossa, kulkevat
-kaikki tästä. Kaikenlaista tavaraa kuljetetaan tästä ja tästähän
-ne kulkevat "hurritkin", Pohjanmaan ruotsalaiset, kun tekevät
-markkinareisujaan kaupunkiin. Liikkeen suuruus onkin vaikuttanut,
-että maantie on kohonnut ikään kuin korkeaksi sillaksi. On se ainakin
-pari kyynärää ylempänä maanpintaa, syvät ojat molemmin puolin. Aika
-vaarallista siinä on kulku pimeässä. Katsokoot vain miehet, kun tulevat
-Tulettänestä ja Hallpumin krouvista, etteivät aja kiinni eivätkä
-nurin. Jyrmän ahteessa on monen pojan käynyt hullusti. Siinä pitäisi
-välttämättä olla kaidepuut syvyyttä vastaan ja ovathan ne siinä
-joskus olleetkin, mutta ne ovat päässeet lahoamaan eikä ole tullut
-toimitetuksi uusia.
-
-Toisella puolen maantietä on Joutsian talo, toisella puolen Hallpumin
-valtakunta. Saattaa sen heti huomata, ettei Joutsia koskaan ole
-ollut herrojen käsissä. Ei mitään puukujia siellä ole -- puutarhasta
-puhumattakaan. Pari koivua on jäänyt pellolle ikkunan alle. Ne ovat
-tulleet ruoppaturpeiden joukossa suolta, säilyneet kuin vahingossa ja
-kasvaneet niin suuriksi, ettei niitä sitten ole raskittu hävittää.
-Rakennuksetkaan eivät ole niin kuin Rasossa ja muissa kartanoissa,
-joissa ennen on asunut sotaherroja. Siitä huolimatta saattaa sanoa,
-että Joutsia on rakennettu kuin miksikin linnaksi: pihamaa keskellä
-ja ylt'ympärillä rakennuksia. Yhdellä puolen on päärakennus: kuisti
-risti-ikkunoineen, sitten kylmä, pimeä eteinen, jonka päässä
-porstuanperäkamari; vasemmalla eteisestä keittiö ja kaksi kamaria --
-ne ovat kaikki olleet yhtenä suurena huoneena, jossa ennen maailmassa
-istuttiin käräjiäkin, -- oikealla eteisestä on sitten suuri sali
-ja sen perässä kaksi vieraskamaria. Pihamaan toisella puolella on
-pirttirakennus, saunat, rännit, hevostallit, ratashuoneet ja vihdoin
-maantietä vastaan aitat luhtineen ja puodit. Puotikatoksen keskellä on
-vaja ja vajassa portti, joka aukenee maantielle.
-
-Luulisipa siinä pihalla joka päivä olevan markkinat, niin siinä
-aina illalla on hevosta ja kuormaa. Kas, matkamiehet ovat ottaneet
-Joutsian syöttöpaikakseen. Onhan hollitupa kyllä Hallpumin puolella,
-mutta siellä riipaistaan miehen taskusta kopekka, ennen kuin osaa
-aavistaakaan. Joutsiassa on hyvä, suuri pirtti eikä maksa mitään. Siltä
-kannalta katselevat asiaa matkamiehet, mutta joutsialaisille heidän
-suosionsa ei ole laisinkaan mieluinen. Pihamaa on alituisesti kuin
-mikäkin navetta, kun he siihen jättelevät rippeitään ja ruupujaan.
-Monesti on niin ahdasta, ettei tahdo päästä liikkumaan omalla
-pihamaallaan, usein on vielä lisäksi käyty krouvissa ja tapellaan ja
-rähistään, niin että ollaan verissä. Mutta eivät matkamiehet kysy
-lupaa, saavatko he viettää yönsä Joutsiassa.
-
-Vastapäätä Joutsiaa, maantien toisella puolella on, kuten sanottu,
-Hallpumin valtakunta. Siinä sitä vasta on hökkeliä ja tölliä! Rytöä
-se on ollut ammoisista ajoista asti. Siihen on nimittäin kokoontunut
-joukoittain sotamiehenleskiä ja jos joitakin yksinäisiä vaimoja,
-Kustaan Liisoja, Hetan Karoliinoja ja Reinholtin Akneetoja. Millä on
-lehmä, millä porsas, millä kissa, mikä elättää henkeään kehruulla, mikä
-kutoo kankaita, mikä kuppaa ja hieroo. Kestikievarikin on kumminkin
-yhden miesmuistin ajan ollut tässä Joutsian pellolla. Sitten on
-Hallpumi astunut hökkelien valtakuntaan ja rakentanut sammaltuneitten,
-lahovien rytöjen joukkoon pitkiä, uusia "kasarmeja" suurista hongista.
-Niin on mökkiläisten mustien takapihojen ja tunkioitten joukkoon
-singahtanut uusia valkeita lastukasoja ja muita jätteitä rakentamisen
-jäljeltä.
-
-Hallpumin päärakennuksessa on ääretön sali, jonka kaupunkilaisetkin
-Tapanina vuokraavat tanssiakseen. Käräjäaikana herrat pitävät
-samassa salissa juominkejaan, ja markkinoiden aikana, kun ei mahduta
-krouvikamariin, on salikin täynnä markkinakansaa. Krouvikamarin
-ulkoseinään on Hallpumi omin käsin maalannut suurilla mustilla
-kirjaimilla sanat TULE TÄNE ja tuskinpa lienee millään kutsulla
-Keihäsjärvellä ollut niin tehoisaa vaikutusta. "Tulettäne" tunnetaan
-laajalti, ei yksin Keihäsjärvellä ja kaupungissa, vaan pitkin kaukaisia
-pitäjiä, joihin valtatie juoksee Tulettänen ohitse.
-
-Kaikki Hallpumin huoneet ovat rakennetut uusista, muhkeista hirsistä.
-Ja mikäs Hallpumin onkaan rakentaessa! Onhan hänellä valta hakkauttaa
-metsää miten paljon hyvänsä. Paraikaakin hän hakkauttaa, jotta
-tantereet jyskyvät. Pois vain alta miehet, ettei honka kaadu päälle!
-Kenelläkään ei ole siihen mitään sanomista. Vanha Joutsia rettelöi --
-rettelöiköön! Kontrahtia ei saa rikki.
-
-Se on kuin onkin merkillinen juttu tuo Joutsian kontrahtijuttu.
-Joutsiassa se tehtiin, Eerikki Aaprahaminpojan oman katon alla.
-Hallpumi oli silloin naimaton, liukas mies. Ei kukaan tietänyt, mistä
-hän oikeastaan oli tullut pitäjään -- sen vain näki joka mies, että hän
-osti villoja ja pellavia ja kudotti sotamiehenleskillä kankaita, jotka
-kertoi myyvänsä Pietariin. Aina hänellä oli viinaa ja vieraanvaraisesti
-hän sitä jakeli jokaiselle, jonka kanssa vain joutui asioihin. Joutsian
-porstuanperäkamarissa hän asui.
-
-Eräänä iltana oli Joutsiassa pastori Sand ja nimismies Liljeblad.
-Oli talvi ja koskei salinpuolta talvisin lämmitetty, istuttiin
-porstuanperäkamarissa. Se oli ihan sinisenään savua. Hallpumi oli
-hiljan tullut matkoilta ja tuonut aika määrät konjakkia ja rommia. Hän
-tarjosi. Nauru porstuanperäkamarissa kävi yhä rähisevämmäksi. Emäntä
-istui keittiössä ja huusi Jumalaa avukseen. Koko talo nukkui. Taisi
-olla keskiyön aika, kun herrat vihdoin läksivät pois. He olivat silloin
-aikalailla hutikassa.
-
-Isäntä Eerikki Aaprahaminpoika on hänkin juonut, niin ettei tahdo
-päästä pihalta sisään. Hän huppuroi hyvän aikaa lumihangessa, ennen
-kuin löytää oven. Emäntä ja lapset nukkuvat jo silloin. Hän ei tällä
-kertaa kiroile eikä rähise, ihme kyllä.
-
-No voi sun kulipää kilipukki, kuinka hän tänä iltana on tehnyt hyvät
-kaupat! Ja kirjat ja paperit ovat kaikki valmiina. Liljeplaati
-kirjoitti ja pani nimensä alle, pastori pani nimensä alle, Hallpumi
-pani nimensä alle ja Eerikki Aaprahaminpoika pani puumerkkinsä. Veti
-ensin kynää ylöspäin, viistoon oikealle ja lasketti lopuksi poikkipuun
-niinkuin veräjään.
-
--- Mitä sinä tollotat, muija! Niinkuin minä hulluja puhuisin. Olenkos
-ehkä humalassa? Enkä olekaan, sun saakelin kilipukki! Minä olen niin
-selvissä järjissä kuin ikinä piru, kun Juutaksen helvettiin otti.
-
--- Enhän minä mitään tarkoittanut, yrittää vaimo. -- Kerrohan nyt
-vain...
-
--- Vai olenko minä mikä kylän ämmä, jonka pitää rämistä kuin
-lehmänkellon. Kerro... kerro... sanoo sieltä -- kerro itse!
-
-Eikä emäntä sinä iltana saa tietää mitään eikä vielä seuraavanakaan
-päivänä, sillä silloin on isäntä kipeänä, mutta ylihuomenna hän omin
-silmin näkee paperin, jossa on neljä nimeä. Samalla kertoo hänelle
-Joutsia, ettei kestikievarinpidosta enää jää huolta heille -- Hallpumi
-rakentaa tähän maantien toiselle puolen lisää huoneita ja asettuu
-siihen. Se on hyvä mies se Hallpumi, iloinen ja mukava mies!
-
-Jo saa kerran emäntäkin ilostua. Vai pääsee kestikievarista nyt
-todellakin! Kyllä siitä on harmia ollutkin. Kuinka monena yönä on
-saanut parhaasta unestaan nousta palvelemaan herroja -- eivätkä he
-sittenkään ole olleet tyytyväisiä. Ei ole koskaan ollut talossa
-tarpeeksi hyviä juomia. Ja hevosia on ajettu pilalle kuinkakin monta.
-Senkin nuoren papurikon ajoi kuoliaaksi muuan Kristiinan kauppias
--- oli sitä surkea katsella! Ne olivatkin pahimpia ne Kristiinan ja
-Porin kauppiaat... Vai että niistä kaikista nyt todella pääsee. Ihan
-tuntuu siltä kuin Jumala olisi hänen rukouksensa kuullut. Emäntä panee
-ehdottomasti kätensä ristiin, kun kaikkia näitä ajattelee. Ei hän
-ole Hallpumista pitänyt. Hänellä on sellainen luonto, ettei hän sitä
-miestä kärsi. Mutta juuri _hänen_ kauttansa lähettää Jumala nyt avun.
-Ihmeelliset ovat Herran tiet!
-
-Hallpumi nai Kukkolan majurska-vainajan taloudenhoitajattaren tyttären,
-kierosilmäisen Saaran, jonka isästä ei kenelläkään ole tietoa,
-ja kotiutuu taloon. Hänen hallussaan on koko rakennusrytö, parin
-tynnörinalan aitaus peltomaata, niityt, joista saadaan viisi ladollista
-heiniä, ja Niemelän torppa. Kesälaidun on taattu yhdelle hevoselle,
-kahdelle lehmälle ja viidelle lampaalle. Polttopuut, aidakset,
-vihdakset ja rakennustarpeet saa kauppias vapaasti ottaa Joutsian
-maalta. Isännän on määrä panna kuntoon hollitupa, rakentaa liiteri
-ja vedättää paikalle hirret, laudat, hiekat, savet, tuohet, jopa
-seinäsammaleetkin. Ja kaikesta tästä on kauppias velvollinen maksamaan
-viisi hopearuplaa vuodessa ja pitämään kestikievaria niin kauan kuin
-kestikievari on Joutsian maalla.
-
-Sellainen on kontrahti.
-
-Kauppias levittelee itseään ja rikastuu rikastumistaan. Suurissa
-summissa hän ostaa villoja ja pellavia. Joka mökissä kehräävät akat
-hänen kehruuksiaan, järven rannalle viedään suuri pata ja siinä
-värjätään lankoja.
-
--- Mitä on tuo kiiluva rasva Keihäsjärven pinnalla? kysyvät matkustajat
-toisiltaan, kun ajavat Keihäsjärven syrjää.
-
-Hallpumin lankoja siinä on virutettu! Niin on kuin verta veden päällä,
-kun kauppiaan vyyhtejä huuhdotaan.
-
-Nopeasti saavat vaimot ja tytöt Keihäsjärven puolella panna kuntoon
-kangaspuunsa, sillä kankaina, kirjavina, tanakkoina kankaina vie
-kauppias lampaanvillat Pietariin. Pari kolme kertaa vuodessa matkaa hän
-keisarikaupunkiin ja tuo sieltä turkiksia, karttuuneja, taskukelloja ja
-kaikenlaista rihkamaa keihäsjärveläisille.
-
-Ei aikaakaan, kun kauppias ostaa omakseen Mäkelän tilan. Tosin ei se
-ole niin edullisella paikalla kuin Joutsia, mutta onpahan kuitenkin
-kirkonkylässä ja saahan sillä lailla viinanpoltto-oikeuden. Se se
-on pääasia. Ja kun Mäkelän lisäksi saa miltei ihan ilmaiseksi, niin
-mikä on ottaessa! Huutokaupalla se menee ja onhan huutajiakin,
-mutta Mäkelä on mahdottomat summat velkaa Hallpumille. Ilmankos hän
-vuosikausia onkin juonut Tulettänessä. No niin, pääasia on että
-kauppias saa haltuunsa jonkin verran maata. Sillä perustuksella
-hän sitten joltakin talolta, jossa ei tahdota polttaa viinaa, voi
-vuokrata viinanpoltto-oikeuden. Sillä jokunen talo on sellainenkin.
-Esimerkiksi Joutsia. Se vanha jumalinen emäntä on saanut aikaan, että
-viinanpoltto-oikeus luovutetaan muille halukkaille. Hallpumi hieroo
-tyytyväisenä käsiään.
-
-Kun ihmiset syksyllä ovat saaneet viljansa korjatuiksi, kuuluttaa
-kauppias kirkossa ostavansa viljaa korkeimpiin hintoihin. Sitä nyt ei
-kukaan uskokaan, että hän korkeimmat hinnat maksaa, kunhan ihmiset
-saavat viljastaan edes jotakin. Silloin sitä yksi ja toinen kuorma
-ajetaan kauppiaan pihaan. Käteisellä rahalla tai viinalla kaikki
-maksetaan, niin että kyläläiset ihmettelevät, mistä kauppiaalla riittää
-rahaa. Kun mies tuli pitäjään niin tyhjänä, ettei ollut huivia, mihin
-olisi ostamansa villat sitonut... Mutta Hallpumi on sukkela mies.
-
-Eikä ole tyhmä Hallpumskakaan. Hän ne viinat keittää. Nimismieheltä
-hankitaan ajoissa tieto, koska kotitarpeenpoltto sinä vuonna alkaa.
-Silloin pilkotaan kuivia kuusipuita vajaan ja laitetaan ränni kuntoon:
-pannut, tahtaat, putket, jääsäiliöt, kauhat, saavit -- kaikki on
-kunnossa ja tuskin puoliyön aika kulunut, kun jo viinakalu pannaan
-kiehumaan.
-
-Viinankeitto on tarkkaa työtä. Ei siitä ihminen jouda paljon
-mihinkään. Tuon tien voisivat rankit ja sikunat mennä sekaisin ja
-mitä siitä sitten tulisi! Mutta kun viina saa kiehua hiljaisella,
-tasaisella tulella ja tisleerautua jäiden ja koivunhiilien läpi, niin
-on se kirkasta kuin kirkkain lähdevesi ja niin puhtaan makuista,
-että sitä ilokseen maistaa. Hallpumska maistaa kauhalla ja irvistää
-pahasti, sillä väkevää se on, suun se vie väärään, vaikka onkin hyvää
-kuin taivaan manna. Hallpumska keittää yöt päivät niin kauan kuin
-polttoaikaa kestää.
-
-Tietää sen koko kylä ja arvaavatpa matkamiehetkin, kun Hallpumilla on
-ensimmäiset maistiaiset. Silloin käy rännin ympärillä ilo ja melu.
-Isäntämiehet istuvat krouvissa korttia lyöden, poikamiehet kiertävät
-ränniä. Ei ole vielä lunta maassa ja yöt ovat pimeimmillään. Pappikin
-on pensaissa ja tulee tyttöjä, jotka eivät tulisi päivällä. Joutsian
-Akselilla siellä on monta morsianta. Onhan Akseli hurjin kylän pojista,
-hurjin ja iloisin.
-
-Ei pidä pelätä, että Hallpumska antaisi ilmaiseksi! Maistiaisaikana on
-viina kalleimmillaan ja pojat anteliaimmillaan. Eivät he edes kysy,
-mitä maksaa, vaan heittävät kouraan hopeakolikoita että kilisee.
-Tällaisissa maistiaiskesteissähän Saarakin ensi kerran näki Hallpuminsa.
-
-Oikeastaan he ovat mainiosti menestyneet. Ei suinkaan niin, että he
-aina olisivat hyvässä sovussa. Tulettänessä käy välistä sellainen ryty,
-että luulisi hurrien tappelevan eikä kuitenkaan ole muita tappelemassa
-kuin kauppias ja hänen Saaransa. Monesti on Saara kuin villi kissa,
-hän olisi valmis omin kourin kuristamaan miehensä, mokomankin riivatun
-juopporatin! Joka ei muuta tee kuin makaa juovuksissa... "Niin --
-älä siinä auo suutasi, taikka ma sylkäistä roiskautan suun täyteen!"
-Sellaista puhetta palvelijat kyllä kuulevat Tulettänen isäntäväen
-kesken. Mutta pääasiassa, rahojen kokoamisessa, ovat he yhtä mieltä.
-Ja vaikka he muutoin kuinkakin vihaisivat toisiaan, niin täytyy heidän
-toki ihailla toistensa kekseliäisyyttä siinä yhdessä suuressa asiassa.
-Kaupanteossa on Hallpumi voittamaton. Kuinka mukavasti hän kerran petti
-sellaisenkin miehen kuin itse Rason rusthollarin!
-
-Rusthollari oli ostamassa sokeritoppaa ja istui ryyppyineen
-krouvikamarissa.
-
--- Isäntä istuu vain rauhassa, viserteli kauppias, -- minä lähetän
-topan rekeen valmiiksi.
-
-Isäntä istui eikä toppaa lähetettykään. Isäntä läksi vihdoin tiehensä,
-mutta ei aikaakaan, kun hän mahdottomalla jymyllä tulee takaisin ja
-toruu, ettei toppaa löydy mistään.
-
--- Se on sitten varastettu, hokee Hallpumi. -- Kyllä se vain meiltä
-vietiin. Näkiväthän sen kaikki, kuinka minä sen punnitsin... Kukas sen
-vei rekeen?
-
--- Minä itse sen vein, todistaa Hallpumska. -- Isäntä on pudottanut
-tielle.
-
-Isäntä pauhasi, mutta eihän hän voinut saada asiaa todistetuksi!
-
-Ja siinä sitä oli kuulemista, kun Tulettänessä tehtiin kellokauppoja.
-Hallpumi oli mestari sellaisissa asioissa!
-
-Mutta mestari oli taas Saarakin alallaan. Sen myönsi Hallpumikin,
-vaikka hän useasti oli Saaralle niin äkäinen, että olisi tehnyt mieli
-pihalle viskata. Saara oli esimerkiksi keksinyt erinomaisen tavan
-laittaa viinasta rommia. Hän kokoili kaikenlaisia juuria, kuivatti ne,
-poltti sitten kahvinpaahtimossa ruskeiksi ja keitti niistä karvasta
-ruskeaa vettä. Kun sitä pani viinan joukkoon, niin ei sitä totisesti
-osannut rommista erottaa. Viinejä Saara niinikään osasi valmistaa.
-Niihin saattoi suorastaan panna samoja värejä kuin lankoihin. Laski
-sitten vain koreisiin pulloihin, niin ei kukaan osannut muuta
-uskoa kuin että ne olivat ulkomailta tuotuja. Paljon Hallpumeilta
-ostettiinkin viinejä. Rikkaat talot kyllä toivat tarpeensa kaupungista,
-mutta köyhemmät ostivat Hallpumilta ja nämä viinit olivat järjestään
-Saaran valmistamia. Sillä lailla sitä sentään sai kokoon rahoja!
-
-Täytyihän Joutsian isännän huomata, että Tulettänen väet rikastumistaan
-rikastuivat ja että Joutsia köyhtymistään köyhtyi. Ei Eerikki
-Aaprahaminpoika ollut ainoa isäntä, joka teki tämän huomion. Kaikki
-mitä mies irti sai jyvistä, voista tai kananmunista -- kaikki se
-lopulta joutui Tulettäneen. Olihan kotonakin viinaa, mutta mikä siinä
-lienee ollutkin, kun sen viinan siellä Tulettänessä piti maistua
-paremmalta ja terveellisemmältä kuin missään muualla.
-
-Johanna seurasi huolissaan miestään ja poikaansa. Eihän Akselikaan enää
-välittänyt mistään työstä, ei hän muuta tehnyt kuin istui Tulettänessä.
-
--- Mitä sinä siinä tollotat! sanoi Eerikki Aaprahaminpoika äreästi
-vaimolleen. -- Mistäs sitä juo, kun ei kotona polteta! Kukas sen
-viinanpolton kotoa hävitti, jollet sinä itse!
-
-Se oli totta. Johanna oli rukoillut, kunnes Eerikki oli luopunut
-oikeudestaan. Mutta ei siitä mitään hyötyä ollut. Pahemmin vain juotiin
-kuin ennen. Ei Johanna enää muuta neuvoa tietänyt kuin rukouksessa
-kääntyä Jumalan puoleen ja laskea kuormansa Hänen jalkainsa juureen.
-Kuinka monet kyyneleet hän jo oli itkenyt! Oli Eerikki häntä lyönytkin,
-oli jonkin kerran ajanut vuoteesta kylmään porstuaan. Ja kauheaa oli
-kuunnella kiroilemista ja Jumalan pyhän nimen turhaanlausumista. Ja
-lopuksi oli vielä se pelko, että juovat koko talon. Moni talo pitäjässä
-oli viinojen takia mennyt.
-
-Oli Joutsiassa toki yksi mies, joka ei maistanut viinaa,
-jumalaapelkääväinen vanha Manu. Hän oli ollut talossa pienestä pitäen,
-ensin kyytipoikana, sitten renkinä ja muonamiehenä. Hänellä oli omat
-omituisuutensa eikä hän ollut kuten muut miehet. Hän tiesi kaikenlaisia
-vanhoja asioita ja hallitsi salaisia voimia.
-
-Keväisin esimerkiksi, kun hevosia vietiin metsään, piti levittää
-tallin kynnykselle isännän vyöhihna. Jos hän vain ehti siihen ajoissa
-ja hevoset astuivat hihnan yli, oli niiden kesä turvattu. Mutta jos
-tämä jäi tekemättä, tapahtui niille pitkin kesää kaikenlaisia turmia.
-Eräänäkin kesänä se kaunis liinaharja orivarsa taittoi jalkansa ja
-oli lopetettava. -- Kylvinvakkaan siemenen joukkoon Manu aina tuppasi
-panemaan tulusrautansa -- sitten ei riihessä syksyllä tullut tulipaloa.
-Ja ensi lyhteen, joka syksyllä sidottiin, hän aina kuljetti parsille
-riihen nurkkaan. Siellä se oli säilytettävä kaiken puimisen ajan --
-sitten tuli hyvä sato ja siemen iti. Sinä aamuna taas, jolloin lehmät
-päästettiin metsään, oli karjapiikojen mahdoton löytää sukkasiteitään.
-Veräjältä ne vihdoin löydettiin karjan sotkemina. Tällä tempulla oli
-suuri vaikutus karjan kesäonneen. Kerran oli eräs tytöistä juuri
-karjan kulkiessa veräjästä keksinyt sen jaloista sukkasiteensä. "Kas
-tuossahan tuo onkin ja minä kun sitä oikein hain!" oli hän huudahtanut
-ja siepannut siteen käteensä. Silloin oli vain kaksi lehmää jäänyt
-karjapihan puolelle, mutta eikös toinen niistä sinä kesänä kuollutkin
-punatautiin!... Tänä samana aamuna oli Manun myöskin tapana toimittaa
-kipollinen vettä paimenen niskaan. Sen täytyi tapahtua salaa ja emännän
-oli kaadettava tuo vesikipollinen.
-
-Edellinen pappi oli kovistanut Manua siitä, että hän palveli pahoja
-henkiä. Eikähän sitä voinut kieltää, että hän käytti taikatemppuja,
-mutta ei hän ketään niillä vahingoittanut -- talon eduksi hän niitä
-käytti! Emäntä oli hänkin alussa koettanut nuhdella Manua, mutta sitten
-hän oli puolestaan tullut vakuuttuneeksi siitä, että Jumala itse oli
-antanut Manulle erikoisen voiman. Manu oli muutenkin emännän ainoa
-uskottu ja neuvonantaja maan päällä.
-
-Monena monituisena yönä, kun valkeat paloivat Tulettänessä ja
-viinarännit ympärillä ja pellolla rähistiin ja hoilotettiin, seisoivat
-he kahden Joutsian pihamaalla.
-
--- Kuinka suuren vallan Herra sentään antaa pahuudelle, sanoi emäntä
-itkien.
-
-Manu ei puhunut mitään. Hänen suussaan hehkui lyhyt piippu ja silloin
-tällöin häämötti partakin näkyviin.
-
--- Vieläköhän meidän kerran täytyy lähteä tästä talosta, nyyhki emäntä.
--- Isäntä on mennyttä miestä eikä Akselista ole talon pitäjäksi... En
-minä ole vielä saanut maksetuksi sitäkään velkaa, jonka tässä Manulta
-otin... Piti koettaa saada edes verot maksetuksi, ettei toki tulisi
-sitä häpeätä, että tultaisiin ryöstämään. Mutta kyllä kai se vielä
-tulee sekin...
-
--- Ei sen nyt niinkään tarvitse tulla, sanoi Manu ja sylkäisi.
-
-Kuinka armottomasti Tulettänen pihamaalla rähistiin ja kirottiin!
-Varmaan siellä oli aika tappelu ja leikki kaukana.
-
--- Herra Jeesus siunatkoon! pääsi emännältä ja hänen kätensä
-kytkeytyivät ristiin. Onkohan tuo Akselin ääni? Jospa ne siellä vielä
-tappavat toisensa!
-
-Manu kuunteli ääneti.
-
--- Jopa lakkaavat! sanoi hän sitten. -- Emäntä lähtee pois makuulle.
-Kylmähän tässä tulee.
-
-Mutta ei emäntä kuunnellut, mitä hän sanoi. Eikä hän tuntenut kylmää.
-Polttava oli hänen sisässään tuska ja hätä.
-
--- Eihän tätä iät kaiket voi kestää, puheli hän hiljaa itkunsa seasta.
--- Täytyyhän tästä tulla jonkinlainen loppu! Kyllä kai se vielä niin
-käy, että kauppias vie koko Joutsian... Kuinka sen ajatuksen pitääkin
-olla niin kova... Ja minä, onneton, joka sitä kestikievarin pitoa aina
-ruinasin! Olisinpa antanut kestikievarin pidon olla meillä. Nyt Jumala
-minua oikein rankaisee...
-
--- Mikä... mikä... virkkoi Manu ja hellitti piippua hampaistaan, --
-mikäs tuolla itkee?... No hyvät ihmiset, Annastiinahan se on! Kukas nyt
-keskellä yötä tulee pihalle! Lähde pois sänkyyn!
-
-Se oli talon nuorempi tytär, Annastiina, joka siellä nyyhki. Hän oli
-herännyt ja huomannut, ettei äiti ollutkaan sängyssään. Silloin hän oli
-riipaissut vähän vaatetta ylleen ja lähtenyt häntä etsimään.
-
--- Mutta me emme anna Joutsiaa Hallpumille! huusi hän. -- Emme, vaikka
-mikä olisi! Minä lakkaan syömästä voita ja juomasta kahvia! Mutta me
-emme anna Joutsiaa!
-
-Hän itki tukahtuakseen, vaikka oli täysikasvuinen ihminen.
-
--- Älä itke, lapseni, lohdutteli emäntä. -- Annamme, jos se on Jumalan
-tahto.
-
-Manu yltyi torumaan heitä molempia.
-
--- Ei sitä nyt anneta sinne eikä tänne. Mitäs se nyt sitten porusta
-paranee. Mutta ne on aina itkut ensimmäisinä vaimoväellä. Onhan talossa
-kaksi reimaa tytärtä. Ei niillä ole aikaa itkuun. Menkööt miehille,
-tuokoot taloon oikeat miehet! Sitten nähdään, eivätkö asiat ala selvitä.
-
-Oli emäntä sitä joskus ajatellut, mutta kukapahan kelpo mies uskaltaisi
-tulla taloon. Kustaava, joka vanhempana ensin olisi ollut naitava, oli
-kiukkuinen tyttö, niinkuin kylälläkin hyvin tiedettiin.
-
-Monena yönä oli emäntä näin Manun kanssa seisonut pihamaalla ja
-kuunnellut elämää Hallpumin krouvista. Kevensi se aina jonkin verran
-sydäntä, kun sai puhua Manulle.
-
-Mutta isännän onnistui myydä kappale metsää ja niillä rahoilla taas
-mennä kitkutettiin eteenpäin jonkin aikaa. Kauppias se kuitenkin
-niistäkin rahoista tuli saamaan suurimman osan. Kyllä se sisua
-nostatti, kun sitä ajatteli, että parhaimmat palat aina lensivät hänen
-suuhunsa... Ja hän vain levitteli itseään ja rakensi. Mitä hän kaiken
-maailman rakennuksilla tekikään? Tantereet vain jyskyivät, kun hän
-hirsiä kaatoi. Niin, tosiaankin, tavaramakasiiniahan hän nyt tarvitsi!
-Hän oli nimittäin jo ruvennut pitämään muutakin kauppaa. Johan häneltä
-sai kahvia, sokeria, saippuaa, kangasta -- mitä vain tarvitsi. Ja
-kauppias osasi taas tässäkin olla niin vietävän viekas: hän ei maksanut
-mitään veroa kauppaoikeuksistaan, myi vain tavaraa, mutta ei pitänyt
-puotia kuten muut kauppiaat. Kun kaupungin kauppiaat kauan aikaa olivat
-tätä asiaa epäilleet, rupesivat he lopulta tutkimaan Hallpumin metkuja.
-Mutta Hallpumillakin oli ystäviä ja hän sai eräänä iltana tiedon, että
-aiotaan tulla Tulettäneen tarkastukselle. Silloin hän kiireen kautta
-valmisti Joutsian isännälle ja pojalle kestit, juotti mitä parasta
-oli kotona ja taivutti heidät ystävikseen. Ja yöllä kannettiin kaikki
-kahvit, sokerit, ja saippuat Joutsian aittaan pakoon tarkastusherroja.
-Eivät löytäneet mitään!
-
-Kaikista Hallpumin ponnistuksista huolimatta rupesi Eerikki
-Aaprahaminpojan mielessä kirvelemään katkeruus, kun hän ajatteli
-kauppamiehen erinomaista menestymistä. Olisi kauppias saanut edes
-hänelle sanoa, mistä aikoi ottaa hirsiä, kun rupesi niitä suuria
-rakennuksiaan rakentamaan. Mutta ei mitään puhunut, miehet vain lähetti
-metsään. Vihdoin Eerikki Aaprahaminpoika siitä ärähtikin, mutta silloin
-selitti kauppias levollisesti, ettei kontrahdissa ole mitään sellaisia
-määräyksiä. Kontrahdissa on niin ja niin. Isäntä kun ei osaa ruotsia,
-ei ollut tullut sitä merkinneeksi. Mutta kyllä se niin on!
-
--- Pahuksen kontrahti! pääsi Eerikki Aaprahaminpojalta.
-
-Ja hän riensi kotiin, kaivoi piirongistaan esiin kontrahdin ja rupesi
-sitä tarkastamaan. Hän olisi voinut yrittää lukea kirjoituksia kuusta
-tai sananjalkojen läpileikatuista varsista -- yhtä paljon hän oli
-ymmärtänyt niistä! Sillä hän ei saanut selvää mistään. Hänpä keksi
-keinon! Lähti Nylanderin luo ja käännätytti paperin suomeksi.
-
-Aih! ne ovat panneet sinne sellaisia asioita, ettei hän ole kuullut
-puhuttavankaan sellaisista. Ne ovat pettäneet hänet, ne koirat! Mutta
-tästä nousee vielä sellainen juttu, että, että... Jaa, jaa helvetin
-papit ja vallesmannit, kyllä hän käräjillä näyttää.
-
--- Taisitte sinä iltana olla vähän noin niinkuin iloisella päällä...
-No, no, no, ei isäntä suutu. Helpostihan se sellainen tapahtuu. Mutta
-tässä se kaikki nyt seisoo ja kontrahti on laissa vahvistettu. Kestää
-se nyt neljäkymmentä vuotta... taikka johan siitä on kulunut muutama
-vuosi.
-
-Henkikirjuri naurahti, kun ajatteli niitä vuosia, jotka olivat
-jäljellä, ja niitä, jotka olivat kuluneet.
-
--- Ne ovat minut pettäneet, koirat! huusi Joutsia ja oli niin
-raivoissaan, ettei Nylander tahtonut saada häntä ottamaan ryyppyäkään.
-Rauhoittuihan hän toki vähitellen ja kävi lopulta niin pehmeäksi, että
-itki.
-
-Jo tuli joutsialaisten ja tulettäneläisten väli kireäksi. Vanhempi
-Joutsian tyttäristä, Kustaava, asettui pihamaalle, sille kohdalle,
-josta saattoi nähdä maantien ja Tulettänen rakennukset, ja Hallpumska
-seisoi portaillaan. Ja siinä sitten sinkoilivat sanat kuten salamat
-kahden ukkospilven välillä. Suurisuinen osasi olla Kustaava ja
-Hallpumska vouskutti kuin vihainen koira. Eerikki Aaprahaminpoikakin
-keksi mainion keinon kauppiaan kiusaksi: hän lähetti omat miehensä
-samaan metsään, jossa kauppias hakkautti hirsiä. Joutsian miehet
-kulkivat edellä ja hakkasivat poikki parhaat puut, juuri ne, joita
-kauppiaan teki mieli. Se se oli kilpajuoksua! Oikein talkoolla
-kaadettiin korpia, ja niin suuri oli Eerikki Aaprahaminpojan riemu
-siitä, että hän sai tehdä kauppiaalle kiusaa, ettei hän huomannut
-sääliä metsäänsä.
-
-Isäntä oli niin katkeroitunut Hallpumille, ettei hän liioin, eikä
-Akselikaan, moneen aikaan käynyt Tulettänessä. Mutta koko sen ajan
-olivat he molemmat niin kiukkuisia ja ynseitä kotiväelle, että oikein
-tuntui helpotukselta, kun taas tuli sovinto. Hallpumi, joka yleensä --
-omaksi edukseen -- halusi elää sovussa ihmisten kanssa, osasi nimittäin
-lopultakin saada aikaan sovinnon.
-
-Ei kuitenkaan kulunut pitkääkään aikaa, kun Hallpumin ja isännän
-välillä rämähti valloilleen oikein suuri riita.
-
-Hallpumi tuli Joutsiaan liukkaana ja ystävällisenä, puhui sateesta ja
-tuulesta ja ilmoitti vihdoin viimein, että muuri hollituvassa savuaa
-niin, ettei sitä ensinkään uskalla lämmittää.
-
--- Se on korjattava, sanoi isäntä ja tarjosi ryypyn. -- Limperi sen
-pian tekee.
-
-Hallpumi vongerteli kuin käärme ja sai taas pudotetuksi suustaan, ettei
-se korjaamisesta taida parantua. Siihen pitäisi laittaa uusi muuri.
-
--- Tekee se Limperi senkin. Osaava se on mies ja tekevä kaikin puolin.
-
--- Niin... niin taitaa olla.
-
--- Onhan se ollut teillä töissä, tottahan te sen tunnette, sanoi
-Joutsia taasen.
-
--- On, on kyllä.
-
-Kauppias oli näin varovainen, sillä hän pelkäsi isännän suuttuvan
-eikä hän, kuten sanottu, mielellään ollut riidoissa ihmisten kanssa.
-Täytyihän se lopulta kumminkin sanoa..
-
--- Koskas... koskas isännälle sopisi panna Limperi laittamaan sitä
-uunia?
-
-Joutsia kolautti ryyppylasin pöytään ja tuijotti kummissaan
-kauppiaaseen.
-
--- Minunko se on tehtävä? Ottakaa mies työhönne koska tahdotte,
-kuuluuko se minulle? Hyvästä tahdosta olen jo rakentanut teille
-vaunuliiterit ja hollituvat, kuljettanut hirsiä ja muita -- vai
-pitäisikö minun vielä teettää hollitupaan uusi muuri?...
-
-Hallpumin silmissä välkähti pahasti, mutta hänen suunsa oli täynnä
-makeutta, kun hän sanoi:
-
--- Onhan se kontrahdissa, hyvä isäntä, että te pidätte kunnossa
-hollituvan...
-
--- Vai on sekin kontrahdissa! parahti isäntä häijynilkisesti kuin
-vanhat ruostuneet saranat. -- Mutta sitä minä en tee, Jumal'avita, enkä
-tee!
-
-Isäntä asteli edestakaisin huoneessa ja hänen harva, harmaa tukkansa
-liehui.
-
--- Ei isäntä nyt suutu, yritti Hallpumi yhä sovittaa.
-
--- Mutta minä suutun. Enkä minä sitä muuria laita! Saakeli...
-
-Silloin veti kauppias taskustaan paperin ja selitti, että tässähän se
-on selvästi... Osasi se peijakas ruotsia ja sitä se nyt siinä lukea
-nutuutti.
-
-Isäntä seisahtui äkkiä ja iski häneen silmänsä.
-
-Hänet valtasi hurja halu riistää kirottu paperi toisen käsistä ja
-repiä se kappaleiksi. Jo, jo... Mutta samassa hän käsitti, että siitä
-sitä vasta olisi voinut paha tulla, jos olisi ruvennut repimään lain
-vahvistamia papereja. Hän hytkähti omaa huimuuttaan ja kävi vallan
-nöyräksi.
-
-Täytyihän hänen lopulta kuitenkin teettää tuo muuri.
-
-Mutta hollituvasta nousi vielä toinenkin riita.
-
-Kun Hallpumi oli saanut tarpeekseen kyydinpidosta ja kun uusi
-kestikievarijärjestys astui voimaan, ei hän enää huolinut koko
-kestikievarista. Silloin katsoi Joutsian isäntä puolestaan oikeudekseen
-ottaa hollituvan käytettäväkseen. Hän aikoi muuttaa sen oman pihansa
-piiriin. Mutta siitäkös Hallpumi julmistui. Vai hänen huoneitaan!
-
--- Enkös minä ole sitä huonetta tehnyt? kirkui Joutsia. -- Eivätkö
-hirret ole minun metsästäni jok'ikinen? Eivätkö minun hevoseni ole
-vetäneet jok'ikistä ja eivätkö minun mieheni ole rakentaneet sitä
-huonetta laesta lattiaan asti?
-
--- No ovat, ovat, hyvä isäntä. Istutaan nyt, hyvä isäntä, ja otetaan
-vähän lasia... Mutta kukas kaiken vaivan hollinpidosta on nähnyt,
-jollen minä? Ei se ole ollut vähäinen vaiva... Ja kontrahdissa sanotaan
-selvästi, että...
-
--- Kontrahdissa sanotaan! keskeytti hänet isäntä vimmoissaan. -- Minä
-en siedä korvissani kuulla puhuttavan koko kontrahdista! Muista se...
-Hää sinuas... sinä... sinä...
-
-Hän oli niin vimmoissaan, ettei hän keksinyt edes sellaista
-haukkumasanaa, jota hän olisi tahtonut kauppiaasta käyttää. Hänen
-päähänsä pälkähti, että se oli itse piru, joka istui hänen edessään.
-Punatukkainen piru!
-
-Se riita ei päättynytkään kuten edelliset riidat, vaan käräjiin
-mentiin. Joutsia oli päättänyt kerran panna korkean oikeuden
-selittämään itselleen tuon kirotun paperin sisällyksen. Hän oli ihan
-varma voitostaan. Mutta kauppias raahasi sekä papit että nimismiehet
-todistajikseen ja voitti tietysti.
-
-Isäntä valitti laamannioikeuteen ja voitti. Kontrahdissa oli yksi
-pykälä, seitsemäs, jonka saattoi selittää eri tavalla. Hovioikeudessa,
-johon kauppias taaskin puolestaan vetosi, se selitettiin hänen
-edukseen. Silloin oli riita kestänyt kolmatta vuotta, kauppias oli
-lopultakin voittanut ja Joutsialta oli mennyt paljon rahaa.
-
-Humalapäissään Eerikki Aaprahaminpoika tuli kotiin käräjistä.
-
--- Minä tapan sen punaisen pirun! kiljui hän. Ja hän tavoitteli
-käsiinsä mitä eteen sattui ja viskeli esineitä pitkin permantoa.
-
-Sen jälkeen rupesi emäntä pelkäämään, että hän todella hautoi
-mielessään jotakin hirmutyötä kauppiasta vastaan. Hän rupesi
-vakoilemaan, ettei isäntä yksinään pääsisi Tulettänen puolelle. Ei
-hänen tällä hetkellä tehnytkään sinne mieli. Hän päinvastoin vannoi,
-ettei ikinä enää pistä jalkaansa koko siihen piiriin.
-
--- Sinä et saa mennä Tulettäneen, sanoi hän pojalleenkin. -- Muista se!
-
-Alussa oli Akseli tottelevinaan eikä käynyt Tulettänessä kuin salaa.
-Mutta pastori ja nimismieshän olivat olleet todistajina sekä sitä
-kontrahtia tehtäessä että käräjissä ja samalla perustuksellahan hänen
-olisi täytynyt kieltäytyä seurustelemasta heidän kanssaan. He olivat
-hänen parhaita ystäviään. Johan nyt! Vihdoin sanoi Akseli suoraan
-isälleen, että koska isä juo hutikkaan ja menee tekemään hulluntöitä,
-niin kärsiköön yksinään seuraukset. Järinpä hän, viaton, ottaa niistä
-kärsiäkseen. Olisipa hänellä syytä olla aika lailla suutuksissaan
-isään, kun perintö tällä lailla isän huolimattomuuden vuoksi menee.
-Olisipa hän, Akseli, ollut kotona, niin sitä kontrahtia ei koskaan
-olisi tehty.
-
--- Häpeätkö, lurikka! kiivastui isä. -- Missäs sinä olit sinäkin yönä,
-jolloin se paperi tehtiin? Muistatkos? Kaupungissa olit silloinkin
-omilla asioillasi, ajoit kuin hullu hevosellasi ja joit kaikki rahat,
-millä äidillesi piti tuotaman kahvia. Ja sinä tulet neuvomaan minua.
-Koskas sinä olet nähnyt minut rypevän maantienojassa, niinkuin sinä
-teet?
-
--- Kuka sen tietää, mitä te minun ikäisenäni teitte! Olenko taas
-minäkään koskaan tehnyt sellaisia kontrahteja?
-
-Akseli, pulska poika, tukka kiiltävän musta kuin teeren selkähöyhenet,
-silmät loistavan ruskeat, istuu sängyllään porstuanperäkamarissa
-piippua polttaen ja silloin tällöin läpäytellen saappaitaan yhteen.
-Hänen saappaansa ovat ihkasen uudet. Ne haisevat nahalta, tervalta ja
-rasvalta.
-
-Isä, pieni, kuivettunut, harmaahapsinen ukko seisoo hänen edessään,
-tuijottaa häneen terävästi ja räiskii kuin palava katajapensas.
-
--- Mutta minä en anna taloa sinun käsiisi! Luuletkos, että minä panisin
-Joutsian menemään sinun kukkarosi läpi! Ei, siitä vain ei tule mitään!
-
-Silloin karkasi Akseli sängystä kuin nuolen satuttamana, seisahtui
-isänsä eteen ja huusi, silmät verestäen päässä:
-
--- Mutta talo on minun!
-
-Isä nauroi ilkeästi.
-
--- Eipä ole! Sisaresi minä naitan kelpo miehille ja ne saavat Joutsian.
-
-Akseli viskasi piipun hampaistaan, tarttui kirveeseen ja syöksyi ulos.
-Ja hänelle tuli muutaman tunnin ajaksi hurja työinto. Hän meni miesten
-joukkoon ja raatoi niin, että he kaikki hämmästyivät.
-
--- Katsokaa nyt, huusi hän, -- että tiedätte isännällekin kertoa, --
-eikö tämä poika osaa tehdä työtä! Piisaa miehelle koetuksessa missä
-vain!
-
-Niillä seuduin oli mies, jota sanottiin Tölliksi. Hänen esivanhempansa
-lienevät olleet joitakin ulkomaalaisia herroja, toiset väittivät, että
-nimi kokonaisuudessaan olisi kuulunut von Toll. Tämä Tölli kierteli
-talosta taloon ja pitäjästä pitäjään. Oli päivän siellä, toisen täällä,
-sai vaatetta, rahaa, ruokaa ja yösijan. Ei häntä pidetty kerjäläisenä
--- vieraana häntä pidettiin ja tervetullut hän oli, kun hän arkioloissa
-tuli. Hän ei itse puolestaan ollut naimisissa, mutta hänen mielityönään
-oli naittaa muita, ja monet monituiset pariskunnat hän jo oli liittänyt
-yhteen. Näkihän hän kulkiessaan monenmoisia talontyttäriä ja poikia,
-torpan tyttöjä ja poikia, piikatyttöjä ja renkejä. Hän otti selvän
-asianomaisten varallisuudesta, luonnonlaadusta ja kaikesta muusta mikä
-heitä koski sekä merkitsi kaikki tietonsa kirjaan. Oli sitten varsin
-helppoa, kun joku poika kaipasi morsianta tai tyttö sulhasta, ruveta
-toimittamaan, että siellä ja siellä on sellainen ja sellainen.
-
-Eräänä iltana Joutsiassa, kun isäntä tarpeekseen oli purkanut sappeaan
-Hallpumia vastaan, rupesi hän valittamaan suhdettaan poikaansa. Tölli
-oli nimittäin kaikkien uskottu.
-
--- Isännän pitää toimittaa tähän kotivävy, sanoi Tölli. -- Kaksi
-pulskaa tytärtä kotona naimattomana -- eihän se käy laatuun.
-
--- Niinhän se muijakin sanoo ja samaa hokee vanha Manu yhtä mittaa.
-Mutta mistä niille nyt sitten sopivat saa? Pitäisi olla varallisuutta
-ja lujamainen luonto...
-
--- Tjaah! sanoi Tölli ja veteli harmaantunutta partaansa. -- Tjaah!
-Entäs tämä naapurin poika täällä Rasossa! Se on kaikin puolin kelpo
-poika...
-
--- On kyllä. Mutta ihanhan se on vielä lasten kirjoissa. Kaarestaa
-siellä vain sisartensa kanssa.
-
--- Pannaan mieleen, pannaan mieleen, sanoi Tölli ja Joutsiasta hän meni
-suoraa päätä Rasoon.
-
-Siellä hän sai kuulla, ettei Juha tahtonut Kustaavaa. Nuoremman
-tyttären hän kyllä olisi ottanut, mutta eihän nuorempaa sopinut kosia
-ennen vanhempaa.
-
-Tölli toimitti häthätää sulhasen Kustaavalle. Leskimies hän oli ja oli
-hänellä pari lasta, mutta perin kelpo mies hän oli ja omisti suuren
-talon.
-
-Sitten selvisivät Juhan ja Annastiinan välit helposti.
-
-Maailma, joka aina on olevinaan niin viisas, luuli että Tölli oli
-toimittanut naapurin nuoret toisilleen, mutta ei se asia niin ollut.
-Juha oli jo aikoja sitten päättänyt, että jahka joku ensin nai pois
-Kustaavan, niin hän lähettää puhemiehen Annastiinan luo.
-
-Sillä lailla tuli Juha Joutsiaan.
-
-
-
-
-IV
-
-
-Ei hänen isännyytensä ensi päivä suinkaan ollut hauska.
-
-Annastiina heräsi ensinnä ja kiirehti, vielä unen horroksissa,
-keittiöön katsomaan kelloa. Puoli neljä se oli. Kukko lauloi, aurinko
-oli juuri nousemassa. Keveät sumut liikkuivat mailla, helottaen
-aamuruskossa kuin hanget tulipalolla. Uni oli nuoren emännän ja hän
-haukotteli niin, että leukaluut natisivat. Kun eivät silmät ensinkään
-tahtoneet ottaa pysyäkseen auki! Mutta he olivatkin vanhan emännän
-kanssa sopineet, että Annastiina tästä lähin nousee keittämään kahvia,
-ja hänelle oli kunnianasia, ettei hän tänä ensimmäisenä aamuna nukkuisi
-liian kauan.
-
--- Onpa siellä heleä heinäpouta! sanoi hän miehelleen, joka haukotteli
-sängynlaidalla.
-
-He olivat valvoneet kaksi edellistä yötä -- siksi kai uni oli niin
-sitkeää.
-
-Annastiina teki häthätää tulen takkaan, pani pannun tulelle ja
-palasi peräkamariin sukimaan hiuksiaan. Hänellä oli yllään tukevasta
-kotikutoisesta liinakankaasta tehty paita, joka peitti puolen
-käsivartta ja ulottui kaulaan asti. Ei siinä ollut minkäänlaista
-koristusta. Hänen kasvonsa olivat hehkuvan punan peitossa. Päivä
-helotti hiuksille, kasvoille, kaulalle, palttinankarvaiselle paidalle
-ja siniselle alushameelle.
-
--- Mitenkä sinä jaksat? sanoi Juha.
-
--- Kyllä maar minä hyvin jaksan... Entäs sinä itse?
-
--- Mikäs minun sitten olisi.
-
-Annastiina painoi alas silmänsä ja repi hiuksiaan, niin että suuri
-pellavankarvainen tukko jäi kampaan. Juha katseli häneen ja hengitti
-syvään. Juhan teki mieli käydä häneen käsiksi ja painaa hänet
-syliinsä, mutta mikä lienee ollut... Ei hän kehdannut sitä tehdä!
-Hän vain katseli... Ja Annastiina tunsi sen, vaikka hänen silmänsä
-tuijottivat alas. Ja molemmat olivat niin vaipuneet toisiinsa, etteivät
-he huomanneet, että vanhojen ovi avautui ja että vanha emäntä tulla
-sipsutti keittiöön. Vasta sen he kuulivat, kun hän rupesi nauramaan ja
-sanoi:
-
--- Johan täällä kahvipannu on tulella!
-
-Silloin he kiireesti erkanivat ja tulivat kovin hämilleen.
-
--- Kas sitä äitiä, huusi Annastiina, -- kun ei malttanut nukkua! Menkää
-nyt vain levolle. Kyllä minä täällä hoidan pannun.
-
-Juha meni herättämään väkeä. Musti, joka ei tuntenut uutta isäntäänsä,
-haukahti portailla. Pihamaalla helistivät hevoset tiukusiaan. Miehiä
-lappoi pirtistä valmistautumaan matkalle. Juhan täytyi pujotella läpi
-kuormien päästäkseen pirtille. Jopa ne nyt olivatkin panneet hevosensa
-likelle talon piiriä. Olisivat ne saaneet olla hiukan edempänä.
-
-Pirtissä vetivät miehet jo housuja jalkaansa ja piiat sukivat
-hiuksiaan. He vastasivat kuin yhdestä suusta hänen tervehdykseensä,
-tyynesti ja jurosti.
-
--- Johan täällä noustaankin, sanoi isäntä.
-
--- Jo maar, vastasi Manu, joka kiersi vitsaa viikatteensa ympärille.
-
-Nuori isäntä oli hämillään eikä tietänyt mitä sanoa. Hän loi katseensa
-ympäri huonetta. Se oli suuri pirtti, miltei samanlainen kuin Rasossa.
-Toisessa päässä olivat miesten vuoteet, toisessa naisten. Matkamiehet
-olivat maanneet penkeillä, pöydällä ja permannolla. Eväitään olivat
-syöneet ja jättäneet kalanruotoja ja murusia. Manu nosti tuon tuostakin
-viikatteesta katseen uuteen isäntään. Se oli pitkä, tutkiva katse.
-
-Isäntä tunsi sen alla käyvänsä ylen hämilleen. Ei hän keksinyt mitään
-sanottavaa, ainoastaan hymyili ystävällisesti ja läksi.
-
-Reisumiehet juottivat hevosiaan kaivolla. Oli se sekin vähän liikaa,
-että he vain suoraan vintasta...
-
--- Jos juottaisitte saavista, onhan siinä saavi, sanoi isäntä ja
-hymyili hyväntahtoisesti.
-
--- Kukas sinä olet, joka tässä ihmisiä komennat, vastasi jykevä,
-repaleinen äijä. -- Juota samalla seulasta. Ei se saavi vettä pidä.
-
-Juha hämmästyi entistä enemmän, mutta samalla karkasi suuttumuksen puna
-hänen kasvoilleen.
-
--- Olenpa vain tämän talon isäntä, sanoi hän ja hämmästyi itsekin, että
-oli saanut ne sanat lausutuiksi.
-
-Hän jatkoi matkaansa hevostalliin ja oli puolitiehen tullessaan
-kuulevinaan naurua pirtin kuistilta. Akselin ääni se oli. Juhan teki
-mieli kääntyä katsomaan taakseen, mutta ei hän sentään kehdannut.
-Hän nieli suuttumustaan -- kaikista joutavista tässä nyt suuttuu! --
-ja ilostui, kun kuuli Pekan hirnunnan ovea avatessaan. Sen oli ollut
-ikävä täällä vieraassa paikassa ja hyväksi sen tuli mieli, kun se
-tunsi isäntänsä. Olipahan kuin olisi ollut mikäkin ystävä kotoa. Ikävä
-hänen oli hänenkin! Kun hän oli saanut hevosen eteen ruoan, asettui
-hän tallin pienelle luukulle katselemaan. Kukkivain ruispeltojen ja
-niittyjen takaa näkyi järvi ja siitä nousi vainioita, joiden harjalla
-Raso oli. Kaikki maat olivat kuin välkkyvissä lasihelyissä ja vihannan
-metsän reunalta helottivat punaiset rakennukset. Raso ei enää ollut
-hänen kotinsa!... Ikävä nousi sydämeen ja suuret kyyneleet tulivat
-silmiin. Mutta Juha karisti ne kiireesti pois ja läksi pihaan, missä
-reisumiehet paraikaa tekivät lähtöään.
-
--- Eikös talossa tarvita silakoita? huusi muuan mies vajasta.
-
-Hänen kuormansa oli maantiellä ja itse hän poikkesi taloihin tarjoamaan
-kaupaksi tavaroitaan.
-
--- Käynpähän kysymässä, sanoi Juha.
-
-Keittiössä kaasi Annastiina kahvia miehille. Hän oli täysissä
-vaatteissa, hiukset sileiksi kastellut, kasvoilla äskeinen puna. Kävi
-hän ikään kuin vieläkin punaisemmaksi, kun hän miehelleen vastasi, että
-silakat ovat ihan loppumaisillaan... ottaa vain, jos ovat hyviä.
-
-Juha koetti tekeytyä niin tyynen näköiseksi kuin suinkin, vaikka hän
-oli ylpeä ja onnellinen ja vaikka häntä samalla oudosti ujostutti tämä
-ensimmäinen huolenpitonsa perheenisänä.
-
-Kun hän kaloineen palasi keittiöön, istui Akselikin penkillä, lakki
-takaraivolla. Ei hän vastannut mitään, kun Juha sanoi hänelle huomenta,
-ei ollut kuulevinaankaan.
-
--- Tottahan sinä olet pannut evästä? sanoi hän sisarelleen.
-
--- Mitä evästä? naurahti Annastiina. -- Aina sitä ennen on tultu
-kotiniityltä syömään.
-
--- Pane sinä evästä. Illalla me vasta kotiin tullaan, sanoi Akseli
-käskevästi.
-
--- Mutta niinhän me vanhan isännän kanssa sovimme, puhui nyt vuorostaan
-Juha, -- että tänään ollaan kotiniityllä, kun...
-
--- Pane sinä Annastiina evästä! huusi Akseli, laski kahvikupit kalisten
-pöytään ja painoi hatun päähänsä. Juhan sanoja ei hän taaskaan ollut
-kuulevinaan.
-
-Annastiina suuttui.
-
--- Mikäs sinut nyt ajoi tähän riitelemään? Etpä ole muina aamuina
-noussut kovinkaan varhain. Älä luule, että minä sinulle evästä panen.
-Olethan kuullut, mitä isä ja Juha ovat päättäneet.
-
-Akselin muoto muuttui ikään kuin kulo olisi päässyt hänessä irti.
-Posket kävivät kuumiksi, silmissä kipinöi. Varmaan hän jo oli ehtinyt
-juoda.
-
--- Panetko, saakelin akka, evästä, taikka minä näytän sinulle, kuka
-tässä talossa käskee! huusi hän ja pudotti nyrkkinsä pöytään, jotta
-astiat kilisivät.
-
-Vanha isäntä ja emäntä karkasivat porstuanperäkamarista keittiöön,
-mutta Manu läksi hiljalleen miesten ja tyttöjen kanssa pihaan.
-
--- Mennään pois työhön, sanoi hän äreästi, otti viikatteensa ja läksi
-astelemaan edellä rantaan päin, missä kotiniitty oli.
-
-Tytöt epäilivät hetkisen mitä tehdä, mutta ottivat sitten haravansa ja
-seurasivat. Miehet jäivät epäröiden pihaan. Akseli oli sentään talon
-oma poika...
-
--- Menkää kotiniitylle, miehet! huusi kuistilta vanha isäntä kimeällä
-äänellä. Hän oli niin mielenliikutuksissaan, että parta tutisi. --
-Se on nuori isäntä, joka täällä nyt käskee. Hänelle olen minä vallan
-antanut!
-
-Juha oli noussut penkiltä. Kellertävä kalpeus oli hänen kasvoillaan.
-Hän piteli huuliaan lujasti koossa ja oikea käsi oli kovana nyrkkinä.
-
--- Tule pois, Juha, pyyteli Annastiina. -- Se on taas juonut...
-
--- Niin, niin, härnäsi Akseli, -- vie vain maitosuusi, vie... Pituutta
-on kuin humalaseipäässä, mutta sapen paikalla mahtaa olla maitovelliä.
-
-Akseli nauroi. Suonet Juhan ohimoilla pullistuivat suuriksi ja
-sinisiksi ja veri nousi hänen kasvoilleen. Annastiina pelkäsi hänen
-iskevän Akselia nyrkillään... Nyrkki vapisi...
-
--- Kuule, houkutteli hän, -- se on juonut. Kukas juopuneen kanssa
-viitsii...!
-
--- Pane hänelle evästä, Annastiina, sanoi Juha äänellä, jossa ei ollut
-minkäänlaista sointua.
-
-Vanha emäntä, Johanna, katseli häneen vähän aikaa, sitten rupesivat
-hänen suupielensä vavahtelemaan ja hän pani kätensä ristiin ja puheli
-itsekseen:
-
--- Sitä siunattua poikaa! Sitä siunattua poikaa! Herra on totisesti
-antanut hänelle nöyrän mielen.
-
-Akseli nauroi, mutta ei osannut sanoa mitään. Hän katseli Juhaan
-murjottamalla kuin vihainen sonni.
-
--- Ehtiihän tämän kotiniityn niittää toisetkin, jatkoi Juha. -- Pane
-eväät konttiin, Annastiina.
-
-Silloin läksi Akseli ulos sähisten vihasta. Hänelle oli aivan
-samantekevää missä niitettiin. Tuota nulkkia hän vain olisi tahtonut
-suututtaa! Mutta saiko sellaista vätystä edes suuttumaan. Eihän se
-näkynyt osaavan suuttua, mokomakin vanha saapas!
-
--- Juha sinä, huudahti vanha isäntä, -- silläkö lailla sinä aiot taloa
-asua? Ei tässä hyvänlaisuudella mihinkään päästä. Puoliasi sinun täytyy
-osata pitää. Sitä varten olen minä sinut tänne ottanut. Mene nyt
-pihaan, etkö näe, että miehet vielä ovat siellä. Akseli yllyttää niitä
-paraikaa. Odota...
-
-Vanha isäntä tarttui Juhan käsivarteen ja veti hänet perässään.
-
--- Älkää kuulko, huusi hän miehille, -- mitä se hompottaa! Tämä tässä
-nyt käskee.
-
-Verkalleen läksivät miehet liikkeelle.
-
--- Menkää te vaikka hornaan! kirkui Akseli heille raivoissaan ja läksi
-pirttirakennuksen porstuan perässä olevaan kamariinsa, otti sänkynsä
-alta pullon ja kaatoi siitä kurkkuunsa.
-
-Sitten hän hyvän aikaa istua murjotti sängyn laidalla. Veri joutui
-liikkeelle, voima rupesi jylläämään jäsenissä...
-
--- Menettekö tieltä, kun tämä poika tulee! huusi hän ja kaatoi tuolin,
-joka sattui hänen eteensä. Hän nai Rason kauniin Helenan ja tuo hänet
-tänne Joutsiaan emännäksi. Helenasta tulee Joutsian emäntä. Menköön
-Annastiina miehineen vaikkapa... vaikkapa Rasoon tai siskolättiin
-tai... vaikkapa hornaan.
-
-Hän rupesi nauramaan niin sukkelalta tuuma tuntui, keikahti sängylleen
-ja meni uneen. Hän heräsi hetkisen perästä eikä vähääkään muistanut,
-mitä hänelle oli tapahtunut. Ainoastaan se hänellä oli selvänä, että
-hänen on meneminen kosimaan Helenaa. Jos pappi avaa suunsa, niin hän
-nujertaa papin kuin torakan. Mikäs se pappi muu onkaan kuin torakka!
-Ja taas hän nauroi. Mutta äkkiä hänen mieleensä muistui Juha... Mutta
-hänpä sittenkin näyttää sille rääppänälle, kuka tässä talossa on
-isäntä, hän näyttää...
-
-Akseli otti pullon -- se oli kannun pullo -- pisti sen takkinsa alle ja
-läksi ulos.
-
-Juha asteli sill'aikaa appensa kanssa vainioilla. Oli hän hiukan
-harmistunut, kun Joutsia oli sanonut ottaneensa hänet Joutsiaan vain
-säästääkseen omaa nahkaansa, mutta harmin tunne oli hävinnyt ja vain
-tulevaisuuden suuret suunnitelmat liikkuivat hänen päässään.
-
-Paljon täällä Joutsiassa näytti tulevan työtä. Aidat olivat huonot ja
-pellot perin laihat. Kiviä oli niin että hirvitti.
-
--- Me olemme Rasossa tehneet virstoittain kiviaitoja, sanoi hän.
-
--- Niin olette, vastasi isäntä terävästi, -- mutta ei se hyvä ole,
-että kivet pois maasta otetaan. Täytyy niitä olla. Kuivana kesänä
-pitävät maan kosteana, sateisena imevät liian märän. Älä sinä rupeakaan
-noukkimaan täältä kiviä.
-
-Juha vaikeni eikä enää esittänyt uudistussuunnitelmiaan, vaikka
-niitä tuli hänen mieleensä joka askeleelta. Aitoja tarvittiin, ojaa
-tarvittiin, niityt olivat metsittyneet... Ei veli siellä kotona...
-taikka Rasossa... enää aikonut käyttää karjan alla risuja, vaan
-siihenkin uuteen navettaan tehtiin permanto... Ja tuon Juvansuon,
-sen... mutta se on sellainen jättiläistyö, joka vie monta monituista
-vuotta. Eihän sellaista vielä uskalla ajatellakaan. Hän oli aina
-kuullut kehuttavan sitä suota: savipohja ja paksu, musta ruoppa päällä!
-Siitä sitä lähtee viljaa ja heinää, kun sen saa sulatetuksi. Veli oli
-sitä mieltä, ettei soita pitänyt paljon polttaa...
-
--- Kuuletkos! virkkoi vanhus äkkiä, -- se Hallpumi se on, joka siellä
-hakkaa, jotta metsä jyskyy! Ja äijän silmät kiiluivat kuin eläimen,
-joka vainuaa vihollisensa läheisyyttä. -- Ilkeääkin kaataa metsää
-tällaisena poutapäivänä. Mutta kyllä minä tiedän, miksi hän valitsee
-tällaiset päivät. Katsos, silloin kun hän rakensi tuota isoa romoa
-ja niinikään pani kaatamaan Karin korpea, jota minä säästin omiin
-rakennuksiini, lähetin minä mieheni sinne hänen miestensä sekaan ja
-siellä ne kilpaa tekivät puhdasta, mutta moni hyvä hirsi joutui sillä
-lailla minulle. Nyt hän tietää, että on näin kiire aika, etteivät
-meidän miehet kerkiä metsään. Kyllä se on juupeli se Hallpumin äijä!
-
--- Katsos, mitä kaikkia se on rakentanut! virkkoi vanha Joutsia,
-kun päästiin metsästä ja rakennukset tulivat näkyviin. -- Katsos
-nyt tuollaisia krantteja! Eikös nyt vallan sisua vihlo, kun näkee
-tuollaisia hirsiä! Ja tuon hollituvankin pitää omassa hallussaan,
-vaikkei holliakaan enää ole ja vaikka minä olen sen rakentanut...
-
--- Mutta tottahan välikirjassa sanotaan, virkkoi Juha, -- mitä
-vuokralainen saa tehdä, mitä ei.
-
--- Veikkonen! huudahti vanha isäntä, kävi kiinni Juhan hihaan ja
-kuiskasi hänen korvaansa: -- sitä ei kukaan meikäläinen ymmärrä, mitä
-siinä välikirjassa sanotaan. Ovat panneet mitä ovat lystänneet. Minä
-olen vanha mies, mutta sinä olet nuori: ota sinä siitä välikirjasta
-selvä ja näytä heille! Sen tähdenhän minä sinut tänne Joutsiaan olen
-ottanut.
-
-Juhaan teki pahaa, kun isäntä taaskin sanoi ottaneensa hänet Joutsiaan
-selvittämään sekaisia asioitaan. No niin, miksipä hän muuten olisikaan
-ottanut häntä? Mutta kuitenkin se tuntui pahalta.
-
-Juha oli huomannut Joutsian rakennuksissakin olevan paljon työtä.
-Ei ollut jyväaittaa ensinkään. Jyvät pidettiin samassa aitassa kuin
-lihat, kalat ja muut sellaiset. Riihi oli huonossa katossa, permanto
-harva. Sauna kaipasi uusimista. Ja entä navetta, kivinavetta! Mutta
-se oli sekin niitä kaukaisia, suuria töitä, joita ei vielä uskaltanut
-ajatellakaan.
-
-Kun he vanhan Joutsian kanssa astuivat Tulettänen ohitse -- oikeastaan
-he kyllä olisivat voineet kiertää koko Hallpumin aitauksen, mutta
-vanhalla Joutsialla näytti olevan halu käydä juuri siitä sivuitse --
-oli krouvin ikkunassa miehiä. Simolan isäntä siellä viittoili ja Reipin
-poika hoiperteli ovesta, huutaen täyttä kurkkua:
-
--- Lukekaa, mitä on Tulettänen seinässä! "Tule tänne! tule tänne!"
-
-Vanha Joutsia seisahtui ja hänen rupesi kovasti tekemään mieli miesten
-seuraan. Juha hymyili ystävällisesti, mutta mielessään hän kauhistui,
-kun ajatteli, että isäntämies ja suuren talon poika tällaisena
-poutapäivänä istuvat Tulettänessä.
-
--- En minä astu Hallpumin kynnyksen yli, sanoi vanha isäntä suurella
-äänellä. -- En ole käynyt täällä sitten kevätkäräjien. Hallpumi on
-pettänyt minua yöt, päivät.
-
--- Mutta se ei ole nyt kotonakaan, selitti Rieppi. -- Se on kaupungissa.
-
--- Tule pois vain, huusi portailta Simola, -- -- äläkä siinä kursaile.
-Pitäähän sen vävypojankin saada maistiaiset, kun taloon tulee!
-
-Vanha Joutsia läheni lähenemistään, pysähtyi vielä kerran ja päätti
-kääntyä takaisin, mutta rupesi hyvillään nauramaan, kun Rieppi kävi
-hänen käsivarteensa ja veti häntä ylöspäin.
-
-Krouvihuone oli sinisenään tupakan savua. Yhdellä seinällä seisoa
-törrötti suuri, keltainen piironki. Siinä sillä varmaan oli paljon
-rahoja, sillä ketulla! Toisella seinällä oli mahdottoman pitkä
-herrasväkien huutokaupasta ostettu, niin ikään keltainen sänky,
-yläpuolella kruunauspukuisia keisarinkuvia ja kaikenkaltaisia
-sotaherrankuvia. Sängyssä oli nähtävästi nukuttu, koska likaisessa
-tyynyssä vielä oli pään jättämä kuoppa. Pöydällä oli pari pulloa,
-toinen tyhjä, toinen puolillaan, ryyppylaseja ja sokeripalasia
-lautasella. Kärpäset surisivat vimmatusti, ikään kuin tupakansavu olisi
-niitä vaivannut.
-
-Tässä on lasejakin valmiina, sanoi Simola, -- kun iltayöstä jäivät
-pastorilta ja Nylanderilta. Kun tulivat keskellä meidän lystiämme
-hakemaan sairaan luo. Nylanderi läksi sitten mukaan, kun pääsi samassa
-hevosessa.
-
--- Skool sitten, niinkuin se Nylanteri sanoo.
-
-Vanha Joutsia vilkuili pahansuovasti ympärilleen.
-
--- Kyllä niiden tässä kelpaa elää ja oleilla. Jaa, jaa... Taidanpa
-sittenkin lähteä pois...!
-
-Miehet puhkesivat nauramaan ja Simola heittäytyi koko painollaan
-nojaamaan hänen olkapäilleen.
-
--- Etkö sinä ensinkään osaa antaa anteeksi! Onhan tästä Tulettänestä
-sentään monet hauskatkin.
-
-Juha nousi lähteäkseen. Mutta ei häntäkään päästetty. Hän koetti puhua
-heinäpoudasta ja työväestä -- miehet vain nauroivat ja kaasivat hänelle
-lisää viinaa.
-
--- Otetaan vielä yksi ryyppy, sanoi vanha Joutsia, -- ja mennään
-sitten. Älä sinä jätäkään minua!
-
-Juha jäi, vaikka koko komento kiusasi häntä.
-
--- Täältä loppuu lökä! huusi Simola ja kalisti pulloa pöytään. --
-Tuokaa, Hallpumska, lisää lökää...
-
-Hallpumska tuli sisään, kapalolapsi sylissä, ja laski pöydälle pullon,
-jonka suulla ei ollut korkkia ja jonka ulkopuoli oli ihan märkä. Hänen
-silmänsä soluivat lattiaan, joka oli paksunaan sylkeä, tupakantuhkaa ja
-muuta likaa. Vanha Joutsia venytti, hänet nähdessään, alahuulensa hyvin
-pitkälle, muljotti silmillään ja nyrpisteli nenäänsä. Hänen sisunsa
-vaati hirmuisella voimalla häntä haukkumaan Hallpumskaa. Sun saakelin
-kilipukki sentään! Mutta Hallpumska livahti ulos ovesta, ikään kuin hän
-olisi arvannut vaaran olevan tarjolla.
-
-Olihan Juha oikeastaan nähnyt paljonkin juominkeja. Isä oli yhtenään
-viettänyt niitä, mutta ei hän niistä paljoa muistanut, hän oli
-silloin ollut lapsi. Ei velikään, Rason isäntä, sylkenyt lasiin,
-kuten sanotaan, mutta ei Juha vielä koskaan ollut nähnyt ikämiesten
-tällaisella heinäpoudalla... Veri nousi hänen kasvoillensa ja hänen
-tuli hiki paljaasta tuskasta.
-
--- Kuinkas kauan te jo olette olleet täällä? kysyi vanha Joutsia.
-
--- Häistä suoraan tultiin. Nämä ovat vielä niitä samoja häitä.
-
-Juha oli heidän puheestaan ymmärtävinään, että Rasossa olisi juotu
-häitä liian lyhyeltä. Ehkä tarkoitus myöskin oli moittia joutsialaisia
-siitä, etteivät he olleet pitäneet tuliaiskemuja.
-
--- Tuossahan me maata pötkötimme yön.
-
--- Ei siinä olisi ollut mitään hätää, jollei olisi ollut niin
-riivatusti luteita ja kirppuja...
-
--- Minun on selkäni vallan ruvella.
-
--- Hahhahhah! Tietäähän sen Hallpumin sängyn! nauroi Joutsia makeasti.
-
--- Tällainen heinäpouta! pääsi Juhalta ja hän karkasi pystyyn kuin
-käärme olisi häntä pistänyt. Ei hän enää saattanut täällä istua! Johan
-se oli häpeä koko kylän edessä! Hänen suunsa vetäytyi hyväntahtoiseen
-hymyyn, ikään kuin hän siten olisi tahtonut pyytää anteeksi miehiltä,
-ettei hän viihtynyt heidän joukossaan. Eivät he enää häntä pidättäneet.
-He olivat huomaavinaan, ettei se viina, jonka Hallpumska viimeksi oli
-tuonut, ollutkaan yhtä hyvää kuin edellinen, ja siinä sitä vasta olikin
-syytä keskusteluun ja suuttumukseen. Varmaan se saakelin akka oli
-sekoittanut siihen vettä.
-
--- Jo tämä totisesti on paha paikka, mietti Juha itsekseen, kun oli
-päässyt ulkoilmaan. -- Pelättävä tätä on koko paikkaa! Häntä harmitti
-heidän puheensa, että he muka olivat jatkamassa häitä. Kyllä maar
-Rasossa oli ollut tarpeeksi sekä ruokaa että juomaa. Ei olisi tarvinnut
-Tulettänessä jatkaa.
-
-Ei hän enää poikennut taloon, vaan läksi suoraa päätä heinämiesten luo.
-
-Jo kaukaa saattoi hän nähdä heidän valkeitten paidanhihojensa
-helottavan auringossa. Mutta kuinka heitä näytti olevan niin vähän? Ja
-paljasta naisväkeä. Ei, oli toki joku mieskin joukossa. Vanha Manu se
-näytti olevan. Saattoi kuulla, että he puhuivat kiivaasti, ikään kuin
-olisivat riidelleet. Isännän lähetessä lakkasi puhe kokonaan.
-
-Isäntä tuli luo, hymyili hyväntahtoisesti ja aikoi kysäistä, missä
-miehet ovat, mutta kuitenkaan ei vielä sanonut mitään. Heidän
-viikatteensa olivat lasketut litteälle kivelle pyörtänön laitaan. Juhan
-teki mieli odottaa, kunnes he tulisivat, hän otti sen tähden yhden
-viikatteista ja yltyi niittämään. Manu loi häneen silloin tällöin
-pitkän, tutkivan katseen, mutta ei puhunut mitään. Tytöt vilkuilivat
-merkitsevästi toisiinsa.
-
--- Missä miehet ovat? kysäisi isäntä vihdoin.
-
-Silloin tytöt nauraa hihittämään ja pälyilemään ympärilleen. Mutta
-eivät he mitään vastanneet.
-
--- Tuolla he makaavat, sanoi Manu jurosti ja nyökäytti päätään rantaan
-päin. -- Joivat tässä ensi tarpeekseen.
-
-Isäntä sai tietää, että Akseli oli tuonut niitylle kannunpullonsa
-ja että oli juotu. Pian löysi hän kaikki miehet täydessä unessa
-pajupensaan varjossa aidan luona.
-
-Ensin aikoi hän saappaansa kärjellä potkaista heidät valveille. Hänen
-suonensa pullistuivat ohimojen kohdalta ja käsivarsiin tuli outo
-voima. Mutta mitäpä ne siitä olisivat parantuneet, juopuneet! Juha
-jäi neuvottomana seisomaan. Piiat vilkuilivat häneen yhä ja hän kyllä
-kuuli, että he häntä nauroivat... Niin, niin, mitäpä tästä elämästä
-tuleekaan tällaisten palvelijain kanssa niin kauan kuin Akseli on
-tässä! Mahdoton hänen on heitä hallita! Mitenkä hän saisi heidät
-tottelemaan, kun Akseli on talon oma poika ja palvelijat näkyvät
-katsovan, että hänelle on tapahtunut vääryys?
-
-Täällä täytyy nähtävästi elää ainaisessa sodassa. Mutta ei hänestä ole
-sotapäälliköksi. Kyllä se niin on!
-
-Hän kääntyi ympäri ja näki kimmeltävän järven takana Rason punaiset
-rakennukset. Siellä se on hänen rauhainen porstuanperäkamarinsa. Sinne
-he kyllä mahtuisivat Annastiinan kanssa.
-
-Hän päätti, että hän menee illalla tapaamaan veljeään ja selittää
-hänelle koko asian. Veli kyllä sovittaa niin, että he saavat asua
-Rasossa. Ja Juha unohtui siihen ajatukseen ja hänen tuli hyvä olla, kun
-hänelle selveni, ettei hän pidä tätä isännyyttä kuin tämän päivän. Ei
-isännyyden kunnia yhtään houkuttele häntä.
-
--- Mennään aamiaiselle, sanoi hän tyynesti piioille ja Manulle ja läksi
-edellä taloon.
-
-Annastiina katseli häneen kaiken aikaa levottomana. He söivät kaikki
-pitkän pöydän ääressä keittiössä. Miehistä tuli tietysti kaipuu ja
-sitten vasta nousi meteli, kun kuultiin, miten heidän oli käynyt. Nuori
-isäntä antoi Manun ja piikojen puhua ja vanhan isännän ja Annastiinan
-pauhata eikä puhunut mitään. Hänen äänettömyytensä teki Annastiinan
-vieläkin levottomammaksi. Vanha Joutsia puolestaan ei hänkään pitänyt
-Juhan äänettömyydestä. Se oli hänestä sellainen saamattomuuden
-todistus, että hän rupesi ajattelemaan, ettei se mies vain ikinä kykene
-taloa asumaan.
-
-Siunattuaan ruoan läksi Juha ruokasijaa pitämättä niitylle. Hän ikävöi
-työtä eikä saanut olluksi ihmisten kanssa. Sitä paitsi oli hän utelias
-näkemään, mitä miehet sanoisivat, kun heräsivät -- eikö niitä yhtään
-hävettäisi.
-
-Hän heitti takin yltään ja rupesi heiluttamaan viikatetta. Heinä oli
-sillä kohdalla kaunista ja korkeaa. Kaatuivat mehevät, punertavat
-ja vihreät helpeet, kaatuivat keltakukat, ruskeat apilat, lemuavat
-herneenkukat ja sinipunaiset ohdakkeet. Hei vain sitä menoa! Pyyhkäise,
-pyyhkäise, että vinkuu ja soi! Juha tunsi ihmeellistä tyydytystä
-nähdessään heinän alamaisesti kaatuvan jalkainsa juureen. Väsymys
-oli hänestä kadonnut kuin pyyhkäisemällä. Hän oli niin väkevä, että
-häntä itseäänkin ihmetytti. Hiki pisaroi pitkin ruumista, mutta vähät
-siitä! Hei vain sitä menoa! Kun tytöt ja Manu tulivat ruokasijaltaan,
-oli heitä odottamassa niin pitkä luoko, että he hämmästyivät. Heidän
-hämmästyksensä ilahutti Juhaa.
-
--- Hei tytöt, tulkaa perässä! huusi hän itsekin ihmetellen, mistä sai
-rohkeutta huutaa heille sillä lailla.
-
-Päivä helotti, kärpäset ja mehiläiset pääsivät liikkeelle. Aurinko ehti
-jo pensaan juureen, missä miehet maata kuorsasivat. Kärpäset rupesivat
-heitäkin ahdistamaan, silloin tällöin oikaisi joku miehistä jäsentä,
-kättä tai jalkaa ja päästi kirouksen. Juhaa huvitti nähdä, mitä he
-sanovat, kun selviävät.
-
-Vähitellen he todella nousivat, kävivät rannassa, palasivat ja ottivat
-viikatteensa, juron näköisinä, sanaa sanomatta. Akseli nosti housujaan,
-kirosi ja läksi taloon. Juhaa nauratti. Tuntui siltä kuin hän olisi
-voittanut.
-
-Manuakin nauratti. Hän iski silmää isännälle ja myhähteli. Oikeastaan
-ei hän, vanha mies, olisi jaksanut sellaisella vauhdilla koko päivää
-niittää, mutta häntä huvitti tämä sota, ja hän ponnisti voimiaan
-pysyäkseen nuorten tasalla. Ihmeellistä oli, että vaikka viina oli niin
-terveellistä ja vaikka se teki miehen niin pulskaksi ja punaiseksi,
-niin ei kuitenkaan humalan jälkeen jaksanut tehdä työtä. Veltostipa
-kävi niittäminen miehiltä.
-
-Ja Akseli oli vallan nukkunut kamariinsa, niin ettei häntä nähty eikä
-kuultu.
-
-Nuori isäntä ja Manu sattuivat yht'aikaa hiomaan viikatteitaan kivelle.
-
--- Tahtoivat kivet tehdä haittaa, sanoi isäntä.
-
--- Kivisethän nämä maat ovat, vastasi Manu.
-
-Hän vilkaisi pari kertaa isäntään ja hänen katseessaan oli nyt aivan
-toinen ilme kuin ennen. Ennen se oli ollut tutkiva ja tiukka, nyt siinä
-oli ymmärtämisen hyvyys ja tutunomainen veitikkamaisuus.
-
--- Poika on sellainen huimapää, sanoi hän, -- antaa hänen aikansa
-reistata, niin hän lakkaa...
-
-Niittäessään tuli Juhan mieleen, että mitä jos panisi tämän kotiniityn
-tänään poikki! Hänen tuli hurja halu koettaa. Oli hän kotonakin Rasossa
-monta kertaa niittänyt kilpaa miesten kanssa, mutta ei se sentään ollut
-samanlaista kuin tämä. Tässä työssä oli sellainen taistelun ilo, olipa
-melkein kuin sodassa. Varsi ikään kuin kasvoi, jäsenet terästyivät ja
-vereen tuli kuin sulaa rautaa.
-
--- Hei tytöt, jaksatteko perässä! huusi hän ja huuto tuntui hänestä
-itsestäänkin jo luonnolliselta. Mikäs hänen oli huutaessa: eihän
-hän itselleen niittänyt! Eihän hän näistä niityn antimista tulisi
-nauttimaan. Vaikkapa jo huomispäivänä oli hän valmis lähtemään kotiin,
-Rasoon. -- Miten olisi, jos pantaisiin koko kotiniitty poikki tänään?
-
-Manulle rupesi ponnistus jo olemaan liikaa eikä hän olisi nuoresta
-isännästä uskonut, että se noin... mutta toki hän jaksaa siellä missä
-muutkin...
-
-Juha tahtoi isännyytensä ensimmäisestä ja ainoasta päivästä jättää
-hyvän muiston, mutta jota alemma rantaa kohti hänen työnsä sujui ja
-jota pehmeämmäksi auringonvalo Keihäsjärvessä kävi, sitä suuremmaksi
-tuli hänen mielensä. Ei tahtonut työkään enää sujua. Oliko hän väsynyt?
-Mahtoi olla. Hänen oli ikävä, mutta ei hän tällä kertaa ikävöinyt
-Rasoa. Rannalla lähteensilmän ympärillä oli heinä mehevää ja paksua ja
-siniset kukat katselivat nurmesta. Hänen kävi sääli kukkia, mutta hän
-antoi viikatteen tehdä puhdasta eikä käsittänyt, mikä hänen oli. Veljeä
-hänen täytyi saada puhutella. Ei niitty tullut sinä iltana niitetyksi
-eikä Juhan enää tehnyt mieli ponnistella.
-
--- Olisi se saatu, sanoi Manu miehille, -- jollette olisi maanneet
-siellä pensaan juurella.
-
-Ehtoollisen aikana katseli Annastiina levottomana mieheensä. Kun ei
-vain Juha olisi ajatellut sitä, ettei tahdo jäädä tähän Joutsiaan --
-tahtoo ehkä koko talon myydä tukkiherroille, niinkuin Simola kohta
-kuuluu tekevän. Hän istui ajatuksissaan ja näytti alakuloiselta. Voi,
-voi tuota Juhaa, jos vain sitä ajatteli!
-
--- Käyn vähän kotona, sanoi Juha siunattuaan ja lisäsi samassa: --
-Raossa, jahka pääsen saunasta.
-
-Sitä se vain ajattelee, huokasi Annastiina itsekseen. Sitä se vain
-pitää kotonaan!
-
-Juha oli väsynyt ankaran niittämisen perästä ja mielenliikutukset,
-joihin hän oli aivan tottumaton, olivat nekin puolestaan uuvuttaneet.
-Saunassa olivat kaikki myrskyt tauonneet ja vain haikea mieli jäänyt
-jäljelle. Hän ikävöi veljeään ja siskojaan.
-
-Astuessaan tanhuaa kotiniityn ohi ei hän saattanut olla luomatta sinne
-silmiään. Hänen teki mieli nähdä viikatteensa jälki. Puhdas se oli,
-puhdas ja tasainen... paitsi siellä täällä, missä kivet olivat tehneet
-haittaa. Mutta hänpä vielä puhdistaa nämä maat kivistä! Sileiksi kuin
-pöytä tekee hän Joutsian pellot.
-
-Hän hätkähti: hänhän oli päättänyt jättää Joutsian! Se näytti sentään
-olevan vaikeaa sekin. Sitäköhän hän tässä olikin surrut? Oli hän
-sentään rakentanut niin monet tuulentuvat tähän Joutsiaan, että se oli
-käynyt hänelle rakkaaksi, ja tänään niittäessä oli tunne ikään kuin
-vahvistunut. Ihmeellistä se oli!... Jollei vain olisi ollut Akselia --
-mutta Akselin kanssa ei hän osannut olla, ei mitenkään... Hän heitti
-niityn silmäilemättä ja asteli nopeasti ohi...
-
-Mutta ei hän ollut kauankaan astellut, kun hän näki Rason vainioilla
-miehen tulevan vastaan päin. No, no... jo nyt jotakin, velihän
-se olikin! Vedet rupesivat tunkemaan Juhan silmiin, hän tihensi
-askeleitaan ja hymyili, kaiken aikaa niellen jotakin, joka nousi
-kurkkuun. Kun he keskellä vainioita ojensivat toisilleen kätensä, ei
-Juha saanut sanaa suustaan. Veli oli reippaalla tuulella kuten aina ja
-teki Juhalle joukon kysymyksiä, ennen kuin sai vastausta yhteenkään.
-
-Päivän punainen pyörylä painui alemma ja alemma ja tipahti vihdoin
-pienenä kultaisena keränä metsään. Veljekset vain yhä astelivat
-edestakaisin maantiellä. Oli Juha jo saanut suunsa auki. Kaikki hän
-kertoi, sanoi senkin, että hän Annastiinan kanssa haluaisi muuttaa
-vanhaan porstuanperäkamariin Rasoon. Mutta sille tuumalle nauroi veli.
-
--- Tulee se miehelle lopulta ahtaaksi. Ei taloja sentään niin heitetä
-kuin kiviä aidan taakse. Älä sinä ole milläsikään. Kestät tämän kesän,
-tulee syksy, jätät nykyiset palkolliset pyytämättä, otat uudet. Minä
-annan vaikkapa meiltä väkeä. Otat Epramin, niin saat kelpo miehen.
-Kyllä sinun sitten kelpaa! Hankitaan rahaa: maksat Akselille ruplat
-kouraan, niin hänellä ei ole mitään sanomista.
-
-Hetkeksi jäivät veljekset ääneti seisomaan vainioiden laitaan, sillä
-he seurasivat hevosta, joka tulla lönkötti tiellä. Hallpumin lihava
-liinaharja hevonen se oli! Kauppias oli itse ohjaksissa ja tavaraa
-näytti olevan rattaiden täydeltä. Tultuaan miesten kohdalle nosti hän
-liukkaasti lakkiaan ja kysyi mitä kuuluu.
-
--- Jopa täällä on kotiniittykin poikki, sanoi hän sitten naurussa suin.
--- Ei sitä ennen sellaisella kyydillä ole Joutsiassa kuljettu.
-
--- Eipä saatu kaikkia, sanoi Juha hyvillään kiitoksesta.
-
--- Enhän minä enää missään heinää näe! väitti kauppias ja katseli
-silmiään siristellen pitkin vainioita. -- Jaa, tuo kulma tuolla. No, se
-on niin vähäinen!
-
-Sitten hän nosti lakkiaan ja jatkoi matkaa.
-
--- Ei taida olla hullumpi mies tuo kauppias, sanoi Juha veljelleen,
-vaikka minä kauhistuin, kun tänään kävin Tulettänessä.
-
--- On se ystävällinen mies, myönsi Kallekin. -- Kun vain pidät silmäsi
-auki. Minä en unohda sokeritoppaani.
-
-Tuli jo myöhäinen ja veljeksiä alkoi raukaista. Ennen kuin he erosivat,
-sanoi Raso vielä:
-
--- Kyllä se Helena nyt lupaa ottaa miehen. Sunnuntaina pitäisi Haimalan
-tulla meille.
-
-Ja Juha kysyi:
-
--- Millä mielellä Helena on?
-
--- Kaipa se vähän vaikealta tuntuu, kun hän on sitä pappia niin
-odottanut.
-
--- Itkeekös Helena? kysyi Juha taas.
-
--- En minä sitä niin ole katsellut, mutta uhkamielisesti se kumminkin
-nauroi, kun läksin.
-
-Ikävä heillä kaikilla oli ollut Juhaa, mutta naisväellä oli ollut niin
-paljon tekemistä, etteivät olleet ehtineet käydä Joutsiassa.
-
-Taloissa olivat jo kaikki asettuneet levolle. Ruisrääkkä kaihersi,
-sumut kokoontuivat soille. Reisumiesten hevoset helistivät pieniä
-tiukusiaan Joutsian pihalla. Ne olivat riisutut kuormien edestä ja
-köytetyt kiinni rattaisiin. Siinä ne söivät tuoreita heiniä tai kauroja
-pussista, joka oli köytetty pään ympäri. Ne olivat pieniä, laihoja
-hevosia; mikä oli peitetty loimella, minkä näkyivät selkärangan luut
-peittämättöminä. Toisten kupeilta olivat karvat kuluneet pois, toisten
-niskaa oli sitolkka syönyt. Annastiina pujottelihe kuormien välitse
-kellarin syrjälle ja tähysteli siitä tielle, jolla hänen miehensä ja
-Rason isäntä astelivat. Olisikin Juha jo tullut kotiin!
-
-Annastiina oli oikeastaan reipas tyttö. Hän oli tottunut viemään voita
-ja muita maamiehen tuotteita kaupunkiin, hän osasi asettaa hevosen,
-olipa hän monesti kekseliäisyydellään pelastunut juopuneitten käsistä,
-kun ne olivat olleet ajamaisillaan hänet kumoon. Ei hän lapsenakaan
-ollut mikään pillipiipari. Mutta tultuaan aikuiseksi ja ruvettuaan
-ymmärtämään, että talo ränsistymistään ränsistyi, oli hän käynyt
-totisemmaksi. Hän oli pelännyt, että isä vielä veloista möisi Joutsian.
-Ja mikä kumma rakkaus hänellä pitikin Joutsiaan olla, ettei hän olisi
-tahtonut sieltä muuttaa! Jos Juha ja Rason isäntä paraikaa puhuivatkin
-Joutsian myymisestä...
-
-Hän koetti nukkua, mutta ei saanut unta. Kellarin kulmalle häntä vain
-veti, siitä kun saattoi nähdä tanhualle. Hallpumin punainen kissa oli
-liikkeellä, luimisteli aitan alta, liepasteli hänen edessään, nosti
-häntänsä seipääksi ja sitaisi selkäänsä häntä vasten, hyppäsi sitten
-kellarin katolle ja kyttäili siinä, silmät suurina päässä.
-
-Annastiina meni vajan alitse portille ja katseli siitä miehensä mutkia.
-Hallpumillakin oltiin jo hiljaa. Vihdoin, vihdoinkin Juha tuli kotiin.
-Hän hymyili vaimolleen jo kaukaa, mutta Annastiina ei enää malttanut
-vaieta, niin raskas ja surullinen oli hänen mielensä. Hän meni miestään
-vastaan ja rupesi heti puhumaan:
-
--- Kyllä minä arvaan, mitä sinulla on mielessäsi. Sinä olet tämän
-talon pidosta saanut tarpeeksesi. Sinä möisit sen tukkiherroille tai
-Hallpumille tai heittäisit isän ja Akselin käsiin. Mutta et sinä sitä
-kysy, miltä se minusta tuntuisi. Tämä on kuitenkin minun kotini enkä
-minä tätä heitä... Myönnä pois, etkö ole näitä ajatellut?
-
-Hän katseli Juhaan pitkästi ja melkein kuin itkuun tyrskähtämäisillään.
-
--- Niin, sanoi Juha hämillään, -- kyllähän minä sitä vähän ajattelin,
-kun täällä kaikki käy vastaan, että jos muutettaisiin Rasoon...
-
-Annastiina kätki äkkiä kasvot käsiinsä ja rupesi itkemään. Ei Juha
-koskaan ollut nähnyt hänen itkevän. Hän kävi aivan neuvottomaksi.
-
--- Älä nyt, sanoi hän. -- En minäkään enää ajattele sitä. Velikin
-sanoi, että on paras maksaa Akselille ja...
-
--- Niin, jos Akselin saisikin pois! voivotteli Annastiina. -- Mutta en
-minä tahtoisi, että Joutsia päästettäisiin meidän suvustamme. Se on
-sentään niin kauan ollut tässä suvussa. Mitä sinä sanoisit, jos Raso
-joutuisi vieraille?
-
--- Enhän minä sitä tahtoisi. Eikä päästetä Joutsiaakaan.
-
-Annastiina paljasti kasvonsa ja pyyhki silmiään huiviinsa. Sitten loi
-hän Juhaan katseensa ja sanoi:
-
--- Sano se oikein niinkuin Jumalan edessä, että minä saisin rauhan.
-
--- Sanon, sanon: ei päästetä!
-
-Juha hymyili hyväntahtoista hymyään ja sulki syliinsä nuoren vaimonsa.
-Hän oli tottumaton hyväilyihin ja syleileminen kävi kömpelösti, mutta
-Annastiinalle se teki niin hyvää, että hänen kyyneleensä vaihtuivat
-ilon itkuksi.
-
-He pelästyivät molemmat hellyyttään, kun kaukaa maantieltä rupesi
-kuulumaan rattaiden röykettä. Ei heidän olisi tarvinnut pelästyä. Sillä
-kahden he seisoivat vajassa eikä heitä nähnyt muut kuin Hallpumin
-punainen kissa, joka hioi kynsiään aidalla.
-
-
-
-
-V
-
-
-Siitä elämä sitten alkoi hiljalleen mennä huristaa eteenpäin.
-
-Ei Juha enää ajatellut muuttoa Rasoon, mutta oli se hänellä kuitenkin
-ikään kuin jonakin kaukaisena hätävarana, että jollei tästä millään
-lailla suoriudu, niin muuttaa sitten.
-
-Joutsiassa oli sentään aika paljon mukavampi olla, kun Akseli oli
-poissa.
-
-Rason isäntä oli toimittanut veljelleen rahaa ja Akselille oli laskettu
-perintöosa kouraan. Paljon hän sai, aivan liian paljon, mutta olihan
-sitten edes saanut eikä voinut moittia.
-
-Rahat saatuaan tekeytyi hän yhtäkkiä ystävälliseksi Juhalle. Se oli
-vain sitä varten, että hän todella oli päättänyt lähettää puhemiehen
-Helenan luo. Hän hankki kaupungista lahjoja ja lähettikin. Mutta
-saattaahan sen jo edeltäkäsin arvata, mitä Rasossa vastattiin. Isäntä
-nauroi koko tarjoukselle ja Iita torui. Helena ei näyttäytynyt
-puhemiehelle ensinkään. Silloin suuttui Akseli silmittömästi, tuli
-tuiskuna Rasoon, haukkui isännän ja Iitan pahanpäiväisesti ja vaati
-saada tavata Helenaa itseään. Hän kävi niin suurisuiseksi, että
-isännän piti taluttaa hänet pihalle. Siinä hän kirosi ja raivosi,
-mutta mikään ei auttanut!... Niin vihoissaan hän kuitenkin oli
-kotiväelleenkin, ettei hän ottanut ollakseen yötä Joutsiassa, vaan
-vietti pari vuorokautta Tulettänessä, valjasti sitten hevosensa ja
-läksi omaisilleen hyvästiä sanomatta maailmalle. Vanha emäntä seisoi
-portilla, oikoi käsiään ja rukoili, ettei hän toki tuolla tavalla
-eroaisi kodistaan, ties vaikka sattuisi matkalla kuolema. Mutta Akseli
-viritti vastaukseksi niin rivon laulun, että vanha Johanna kauhistui.
-Ja itkien hän seisoi portilla ja katseli poikansa jälkeen, kunnes tämä
-katosi näkyvistä.
-
-Jonkin ajan perästä kuului Keihäsjärvellä huhu, että hän oli vaihtanut
-hevosensa markkinoilla ja että hän eräissä häissä oli rikkonut
-ikkunaruutuja. Heitä oli ollut suuri liuta poikia yhdessä ja he olivat
-pahanpäiväisesti pelottaneet koko hääkansan.
-
--- Saatte nähdä, sanoi vanha Joutsia, -- että se vielä tuodaan kruunun
-kyydillä kotiin. Juo kaikki rahansa, se penikka, ja on sitten taas
-tässä vastuksena.
-
-Vanha emäntä istui kädet ristissä ja huojutteli ruumistaan, ikään kuin
-olisi rukoillut. Ja ainahan hän rukoili, kovia kokenut vanha vaimo,
-jonka ainoa turva oli Jumalassa.
-
-Annastiina oli niin tuskastunut Akseliin, ettei hän mitään toivonut
-niin hartaasti kuin että poika pysyisi poissa, missä hyvänsä, kunhan
-ei vain tulisi Joutsiaan riitelemään. Huolia ja vastuksia oli kyllä
-muutenkin.
-
-Talonväet olivat niihin sentään tottuneempia -- enimmän ne kiusasivat
-Juhaa.
-
-Istut parhaassa rauhassasi: tulee mies vaatimaan, että hänelle
-maksettaisiin palkka ojankaivuusta.
-
--- Koskas sitten oja on kaivettu? kysyy nuori isäntä, joka ei tiedä
-tästä asiasta mitään.
-
-Silloin vieras mies mättämään suut silmät täyteen, että tämä on
-sellainen talo, ettei tästä koskaan saa saataviaan. Tässä on niin
-viraton isäntä, että hänenkin on täytynyt vuoden ajan odottaa. Juhaa
-hävettää suuresti tuo tuollainen älmentäminen. Hän tietää, että
-Hallpumin puolella kuunnellaan korvat hörössä, Saarasta alkaen hyppää
-joka akka raitille. Ja maantienkulkijat pysäyttävät hevosensa ja jäävät
-suu auki ahmimaan... Ja sitten lentää huhu lentämällä maailmalle, että
-Joutsiassa tapellaan... Juha päättää jo ottaa omista rahoistaan ja
-työntää miehen kouraan, jotta saisi hänet tuosta pihasta haukkumasta.
-Mutta samassa raottaa vanha Joutsia oveaan ja tupsahtaa kuin tuulispää
-pihaan. Eivätkä akatkaan voisi riidellä sen rumemmin...! Äijät syytävät
-toistensa silmille sellaista sotkua, että Juhan tekisi mieli lymytä
-maailman ääriin. Mutta miehet eivät päästä irti! Kumpikin repii
-puolelleen.
-
-Ei sitäkään ole hauskaa katsella, kuinka Simolan emäntä aina taivaltaa
-Tulettäneen hakemaan miestään kotiin. Hän on sentään oikeasta
-kodista, ja noin hänen nyt täytyy häpeillen hiipiä, huivi silmillä.
-Hän kiertelee, raukka, nurkkien takaa ja säpsähtää kuin varas joka
-risahdusta. Kuinka hän onkin käynyt huonoksi! Kohta ei hänellä enää
-ole yhtään eheää vaatetta yllään... Ja tyhjin toimin hän aina saa
-Tulettänestä kääntyä. Sinne jää Santtu vain... Vaimo itkee, vetää
-silmilleen huivin ja käy kiivaasti, ikään kuin pakenisi...
-
-Juha huokaa häntä silmillään seuratessaan, ja hänen rintansa päällä on
-kuin vuori. Tätä hänen pitää katsella, aina, aina vain, kymmeniä vuosia!
-
-Vanha Joutsia marisee alituisesti. Se koskee aina sitä yhtä ja samaa.
-
--- Sinä olet liian pehmeä, sanoo hän vävylleen. -- Etkös sinä nyt
-ensinkään osaa räiskiä? Näytä nyt kerrankin miehille, että olet isäntä!
-
-Kas, Eerikki Aaprahaminpoika on tottunut räiskeellä ja melulla ajamaan
-asioita, ja hänestä tuntuu siltä kuin ei mikään asia menisi eteenpäin,
-jollei kuulu pauhua perässä. Juha taas on tottunut siihen, että elämä
-kulkee tyynesti ja tasaisesti, yksi päivä samalla lailla kuin toinenkin.
-
-Hallpumista riittää vanhalla Joutsialla alituista nalkuttamista.
-Jos hän kauppiaan päässä näkee uuden lakin, niin hän raivostuu.
-Siinä, juuri silmien alla, se rikastuu rikastumistaan, se kettu, se
-punainen perkele, jolla on kissakin punainen... Eikös olekin hullua,
-että sillä pitää kissakin olla punainen! Ja tälle sukkelalle asialle
-täytyy vanhuksen nauraa katketakseen. Mutta samassa hän muistaa, ettei
-kauppiaalla, kun hän Joutsiaan tuli, ollut muuta kuin parin villanaulan
-hinta ja viinapullo. Jumal'avita, ei ollutkaan! -- ja silloin hänen
-sisunsa paisuu.
-
--- Etkös sinä vätys, osaa ensinkään suuttua? ärjäisee hän Juhalle. --
-Etkös sinä näe, kuinka meillä kaikki lahoaa?... Tällaista nuttua minä
-käytän, kun ei ole varaa uuteen!
-
-Hetkiseksi leimahtaa puna nuoren isännän kasvoille, mutta hän ei
-hyvään aikaan puhu mitään, imee vain piippuaan. Hänen kielellään kyllä
-kieppuu: minunko syyni se on? Mutta ei hän sentään viitsi vanhalle
-miehelle.
-
--- Minkä sille nyt voi, sanoo hän vihdoin tyynesti.
-
--- Vai ei sinulla ole muuta sanomista? panee vanhus ja hänen silmänsä
-pullistuvat.
-
--- Mitäs se sitten puhumisesta paranee? Eihän kontrahtia saa
-tekemättömäksi.
-
--- Kontrahtia! Petosta se on koko kontrahti! Sen saa koko paperin
-laissa rikki. Minä olen vanha mies enkä enää jaksa riidellä, mutta sinä
-olet nuori.
-
-Juha ei puhu mitään -- sillä mitäpä hän oikeastaan voisi sanoa!
-
-Eräänä päivänä tuli vanhus suurella uholla vävypoikansa luo.
-
--- Kuule, nyt se varmaan aikoo hakkauttaa sen koivikon siitä...
-siitä... tiedätkös? Jonka minä sinulle näytin ja jota minä olen
-säästänyt omiin tarpeisiin... Se niin tänään kierteli sitä koivikkoa...
-
-Kun vanhus aikansa oli älmentänyt, lupasi Juha lähteä Tulettäneen
-puhumaan kauppiaan kanssa.
-
-Hänen olisi oikeastaan aikoja sitten pitänyt käydä Hallpumin puheilla,
-hän oli sen kyllä ymmärtänyt, mutta mitenkä lieneekin koko meno ollut
-niin vastenmielistä.
-
-No niin, koska kumminkin oli mentävä, niin saattoihan mennä yhtä päätä.
-Juha muutti tuon tien toisen takin ylleen ja läksi Hallpumin puolelle.
-
-Siellä vallitsi kiire ja juokseminen, sillä sattui olemaan lauantai.
-Mitattiin viinaa, kahvia, sokeria, saippuaa. Ostajat maksoivat rahassa,
-villoissa, sianharjaksissa tai jauhoissa. Kaikki tavarat kelpasivat
-Hallpumille. Rinkeliä ja orehkia annettiin kaupanpäällisiksi, kotiin
-vietäviksi. Suunavaukset otettiin jo ennen kaupantekoa krouvikamarissa.
-
--- No, kerrankin näkee isännän! huudahti kauppia iloisesti, kun Juha
-astui sisään. -- Istumaan, istumaan! Toimitapas, Saara, rommikahvit!
-
-Siinä oli muitakin isäntämiehiä pöydän ympärillä. Puhuttiin hevosten
-hinnoista. Juha ei pitkiin aikoihin päässyt ääneen, he puhuivat niin
-yhtä mittaa.
-
--- Isäntä istuu vain rauhassa, liukasteli kauppias eräälle miehelle. --
-Kyllä minä toimitan tavarat rattaille.
-
--- Eikös isäntä ota mitään tuliaisia emännälle? sanoi hän samassa
-toiselle miehelle. -- Minulla olisi tässä niin kaunista karttuunia,
-vasta Pietarista saatua.
-
-Juha hörppäsi rommikahvia ja mietti itsekseen, että onpa se todella
-kaunista karttuunia -- mitäs jos ottaisi Annastiinalle röijyksi? Mutta
-ei hän tahtonut päästä kauppiaan kanssa puheisiin edes senkään vertaa,
-että olisi pyytänyt karttuunia. Kauppias liikkui kuin sukkula. Asiat
-koivikosta ja koko tästä alituisesta rakentamisesta -- ne oli varmaan
-jätettävä toiseen kertaan. Ehkäpä kauppiaalla sunnuntaisin oli aikaa
-enemmän.
-
-Mutta äkkiä lähti siitä pois miehiä ja ennen kuin Juha tiesikään,
-ilmestyi kauppias hänen eteensä ja rupesi itse puhumaan juuri niistä
-asioista, joihin ei Juha ollut saanut kajotuksi.
-
--- Mitäs isäntä pitää meidän uudesta puotirakennuksesta? kysäsi hän,
-mutta ei odottanut vastausta, vaan lisäsi samassa: -- Se kävi jo niin
-tarpeelliseksi, kun olivat hiiret syömäisillään tavarat käsistä. Mistä
-niitä lienee sinne vinnille niin tullutkin! Nyt se vielä pitää panna
-punamaaliin, niin tulee mukavamman näköiseksi talonväenkin silmissä.
-Oikein minä tässä isäntääkin olen ajatellut, siellä Rasossa, kun on
-kaikki niin kaunista ja rakennettua ja täällä Joutsiassa kaikki taas on
-ikään kuin rappiolla -- niin, oikein minä isännänkin tähden ajattelin:
-pitääpä toimittaa se uusi rakennus punamaaliin.
-
-Juha kävi sekä hyvilleen että hämilleen. Hänestä alkoi jo tuntua siltä
-kuin hän olisi ajatellut pahaa viattomasta ihmisestä. Eikä hän osannut
-hänen puheeseensa muuta vastata kuin että kyllähän se on kaunista, jos
-rakennuksen maalaa.
-
-Samassa tuli huone taas täyteen miehiä, kauppias riensi mittaamaan
-heille tavaroita ja Juha jäi yksikseen. Akat kantoivat esiin
-voipyttyjään ja Hallpumska tuli niitä tarkastamaan. Hän otti voita
-pitkän kyntensä kärjelle, maistaa maiskuttteli, että kuului, ja rupesi
-moittimaan ja tinkimään.
-
--- Kertovat, kääntyi yksi miehistä Juhan puoleen, -- että teidän Akseli
-Hämeenlinnan markkinoilla oli vaihtanut oriinsa niin komeaan hevoseen,
-että piti maksaa sata hopearuplaa väliä. Mahtaakos se olla totta?
-
--- En minä vain tiedä, vastasi Juha. -- Niinhän sitä kerrotaan.
-
--- Kyllä maar se entinenkin ori olisi kelvannut! Oli sillä lihaa
-selässä ja kaula kenossa kuin herrojen hevosilla.
-
--- Eihän isäntä edes maistakaan, sanoi kauppias ja kaasi viinaa Juhan
-kuppiin. -- Hyvää ainetta tämän pitäisi olla.
-
-Koivikko muistui samassa Juhan mieleen. Nyt siitä pitäisi puhua! Mutta
-eihän hän varmaan tiedä, onko kauppias aikonutkaan sitä hakkauttaa. Hän
-voi kovasti suuttua, jos häntä epäillään syyttömästi. Paras olisi kai
-vielä tiedustella, että tietäisi varmasti.
-
--- Saisinkos minäkin sitä karttuunia, pyysi Juha ja hymyili ikään kuin
-anteeksi pyytäen ajatuksiaan.
-
--- Paikalla! pani kauppias liukkaasti. -- Se onkin niin koreata. Ja
-vahvaa kuin nahkaa. Paljonkos otetaan?
-
--- No, yhdeksi röijyksi...
-
--- Jaa emännällekös tämä tulee? Aijai, kyllä sille nyt tulee hyvä
-mieli... Isäntä tekee hyvin ja käy katsomassa useammin. Toisina päivinä
-on rauhallisempaakin...
-
-Ja Hallpumi saattoi Juhan portaille, kumarteli siinä ja hymyili, jotta
-suu venyi korviin asti.
-
-Rommikahvit olivat saattaneet nuoren isännän hyvälle tuulelle, ja hän
-tuli kotiin karttuunipala kädessä, iloisena kuin saaliintuoja sodasta.
-
-Kun vähän aikaa oli kulunut, huomasi hän kyllä, että hän aivan hyvin
-olisi voinut ottaa sen halkoasian puheeksi. Saamattomuutta se taas oli
-ollut. Mutta kuinka se kauppias osasikin olla niin ihmeellisesti, ettei
-sille saanut puhutuksi...
-
-Juha pelkäsi, että vanha isäntä rupeaisi tiedustelemaan koivikkoasiaa,
-mutta hän oli hänkin sill'aikaa sattunut vähän juomaan vieraan kanssa,
-joka oli käynyt talossa eikä enää muistanut koko asiaa.
-
-Eräänä päivänä, juuri kun Juha kesken kiireitä töitään korjasi
-kaivonkantta pihassa -- olihan se korjattava, kun sinne oli pudonnut
-sika, iso emäsika! -- pujahti siihen nuori nainen kysymään isäntää.
-
--- Kyllähän minä olen isäntä, sanoi Juha ja ihmetteli pelkoa tytön
-liikkeissä ja kasvoissa.
-
--- Minä tulin vain sitä, puhui hän hiljaa ja pälyili ympärilleen kuin
-pahantekijä, -- että jos isäntä voisi antaa minun lapselleni apua.
-Lupasi tämän talon poika naida, mutta niin kurjalle jäljelle jätti, ei
-vähintä apua antanut...
-
-Tyttö itkeä tyrski hiljaa ja kuivasi silmiään esiliinaan.
-
--- Minä olen vasta itse tullut tänne, sopertaa isäntä ja jää
-neuvottomana katselemaan tyttöön. -- Ei Akseli nyt ole kotona.
-
--- Kyllähän minä sen kuulin. En kai muuten olisikaan uskaltanut tulla.
-Se on niin kovasti kieltänyt... Eikä se minulle mitään antaisi, ei
-suinkaan se omakseenkaan tunnustaisi. Siksihän minä nyt rukoilisin
-isäntää, että jos armahtaisitte. Minä olen käynyt niin heikoksi ja
-huonoksikin, etten tahdo kyetä työhönkään...
-
-Mitä Juha taitaa hänen hyväkseen tehdä? Hän on varma, että tyttö puhuu
-totta. Mitäs muuta kuin hän menee Annastiinan luo ja puhuu asian
-hänelle. Annastiina kokoaa sitten naiselle mitä irti saa, ryyniä,
-herneitä, silakoita, leipää.
-
-Joskus keskellä ateriaa tulla tupsahtaa naapurista poika sanomaan,
-että Joutsian kaurassa on pappilan hevosia. Karkaa sinne minkä ehdit,
-ennen kuin hevoset pääsevät sotkemaan aivan pahasti. Aita on huono, ei
-tarvitse kuin tönäistä, niin kaatuu jotta rytisee. Korjaa sitä sitten
-ja pönkitä kesken kiireitten! Ja vähänkös harmia on reisumiehistä!
-
--- Pankaa ovi ruoppiin! sanoo isäntä omille miehille, -- etteivät pääse
-sisään.
-
-Kyllä sitä on koetettu sitäkin. Mutta silloin rytyyttävät vieraat ovea
-ja mölisevät niin pahasti, ettei kukaan saa nukutuksi. Lopulta ne
-kuitenkin on päästettävä sisään.
-
-"Hurrit", Pohjanmaan ruotsalaiset käyvät täälläpäin toki harvemmin.
-Vain markkinoiden aikana ovat he kulussa, juuri silloin kun
-Tulittänessäkin liike on vilkkaimmillaan. Hurreilla on päässä suuret
-karvalakit ja käsissä mahdottomat kintaat, jotka ylettyvät kyynärpäihin
-asti. Ne ovat tulista joukkoa, ei niitä uskalla kukaan vastustaa.
-Oikein niitä täytyy pelätä, kun sattuu ainoaksi mieheksi kotosalle,
-niinkuin sinäkin yhtenä yönä, kun rengit olivat markkinoilla ja piiat
-yksin nukkuivat pirtissä.
-
-Keskellä pimeää yötä rapisteltiin kamarin ikkunaa, jonka takana isäntä
-ja emäntä nukkuivat.
-
--- Tulkaa apuun, isäntä, hurrit tappavat! huusi piika.
-
-Juha koppasi unen horroksessa ylleen hiukan vaatetta ja töytäsi
-ulos. Annastiina karkasi hänen perässään ja he tulivat pihaan, joka
-oli pilkkosen pimeä. Haamuina saattoi siellä täällä aavistaa jonkin
-valkoisen kuorman. Kuului hiljainen rouskina, kun reisumiesten hevoset
-pureskelivat kaurojaan ja tiu'ut helähtelivät. Ylinnä kuului rähinä
-pirtistä, kuten kiehuvassa padassa rasva keikkuu ylinnä.
-
--- Ne tappelevat, valitti tyttö, joka oli tullut rapistelemaan ikkunaa.
--- Kaatuivat meidän päällemme sänkyyn. Olimme vallan kuoliaaksi
-pelästymäisillämme. Voi, voi, kun eivät tappaisi toisiaan.
-
--- Älä mene sinne, Juha, rukoili Annastiina. -- Antaa niiden tapella
-keskenään. Hurrit ovat aina olleet niin hurjaa väkeä.
-
-Äkkiä välähti pirtissä tuli. Pimeästä pihasta saattoi nähdä paksun,
-liikkuvan möhkäleen, joka kieritteli pitkin lattiaa.
-
--- Jos polttavat pirtin! pääsi Juhalta ja samassa karkasi hän
-pirttirakennuksen kuistille ja repäisi auki oven.
-
-Miehet kierittelivät lattialla kuin mitkäkin elävät möhkäleet
-ja eräitten kädessä välkkyi puukko. Rähinä kasvoi kasvamistaan.
-Peräpuolelta joku päästi pahan ulvahduksen: toverit olivat heittäneet
-yhden hurreista suureen kaukaloon, jossa oli taikinaa happanemassa.
-Samassa huomasivat puukkomiehet, että joku katseli ovella, ja silloin
-ei isännällä ollut muuta neuvoa kuin kiireen kautta paeta, sillä puukot
-kääntyivät häntä kohti.
-
--- Kun olisi edes Manu täällä, vaikeroivat piiat.
-
-Manu ei sinä yönä nukkunut pirtissä, sillä hän lämmitti riihtä. Mutta
-eikös kumma -- ihan siinä hetkessä hän tuli pihaan kuin käskettynä ja
-ehdotti paikalla isännälle:
-
--- Minä puhdistan pirtin.
-
--- Älkää te, vanha mies, menkö sinne yksin, varoitti isäntä.
-
-Mutta Manu vain hymähti ja meni. Eikä aikaakaan, kun siellä tuli
-pilkkosen pimeä ja rähinä loppui eikä kuulunut muuta kuin Manun ääni,
-onttona ja kumeana kuin haudasta. Sitten rupesi pirtistä lappamaan
-kiroavia, äreitä miehiä. Ja työ siinä oli, ennen kuin he rattailleen
-löysivät. Mutta yön selkään he läksivät ajamaan ja kujalta vain kuului
-melu ja rähinä. Poissa oli pirtistä jok'ikinen hurri.
-
-Manu pyyhki käsiään, jotka olivat ihan noessa.
-
--- En saanut riihessäkään nukutuksi, kun pitivät niin jumalatonta
-elämää, sanoi hän.
-
--- Älä kysy, mitä hän heille teki, kuiskasi emäntä miehelleen. -- Manu
-ei pidä siitä.
-
-Eikä häneltä kukaan kysynyt, vaikka kaikki mielellään olisivat
-tahtoneet tietää, millä lailla hän sai pirtin puhtaaksi.
-
-Aamulla tavattiin taikinakaukalo kumossa lattialla, vilja pitkin
-permantoa ja tahtaaseen tarttuneena hurrin toinen, karvainen kinnas.
-
-Mutta tämä tapahtui kaikki vasta syksyllä, ja ennen sitä oli Juhalla
-ollut paljon muita suurempiakin huolia. Huolten syynä oli Helena, eikä
-vain Juhalla, vaan koko suvulla.
-
-Eräänä iltana Helena tulla tupsahti Joutsiaan. Hän oli käynyt
-kiivaasti, hiukset olivat pörröisinä kiharoina ympäri pään, posket
-hehkuivat ja silmissä oli sama ilme kuin eläimen silmissä, jota ajetaan
-takaa.
-
-Annastiina meni keittämään kahvia ja Juha ja Helena jäivät kahden
-kamariin.
-
--- Minä olen niin onneton! pääsi Helenalta hiljaa.
-
--- Mikäs nyt sitten on? kysyi Juha, vaikka hän kyllä tiesi, mitä Helena
-tarkoitti.
-
--- Ne tahtovat väkisinkin naittaa minut sille leskimiehelle. Ei kukaan
-auta minua, ei kukaan ymmärrä. Ihan väkisin ajavat minut sen syliin.
-
-Helena purskahti itkuun.
-
-Juha istui sänkynsä laidalla, hiukset vielä märkinä saunan jäljeltä,
-ja poltti piippua. Hänen kasvonsa olivat tulipunaiset ja vaatteet
-lehahtivat saunalta.
-
--- Haimala on kaikin puolin kelpo mies, koetti hän sanoa.
-
--- Mutta onhan satoja kelpo miehiä -- onko se nyt ihan sama, kenelle
-kelpo miehelle minut naitetaan? Otitko sinä Annastiinan vain siksi,
-että hän oli kelpo tyttö, ja olisiko ollut ihan sama, kuka kelpo tyttö
-olisi tullut vaimoksesi?
-
-Sitä asiaa Juha ei todellakaan ollut ajatellut. Ei se tietenkään olisi
-ollut sama...
-
--- Minä en mene Haimalaan! sanoi Helena. -- Mieluummin menen vaikka
-järveen.
-
--- Kuka nyt sellaisia puhuu! sanoi Juha moittivasti. -- Sen papinko
-sinä vain tahtoisit?
-
-Helena tuijotti seinään, ikään kuin hän siellä olisi nähnyt
-kirjoitettuna ratkaisun tulevaisuutensa arvoitukseen, ja vastasi
-vihdoin hiljaa:
-
--- En tiedä.
-
-Juhan kävi häntä kovin sääli. Hän oli taasen muutamina päivinä ehtinyt
-kulua kuin heikko, silkkinen vaate arkikäytössä.
-
--- Mutta kuules, eihän se sinua kuitenkaan ota.
-
-Helena hätkähti, vaikka hän oli kuullut samat sanat kymmeniä kertoja
-viime päivinä. Juhan kasvot olivat täynnä osanottoa ja lempeyttä.
-
--- Tätä väliä on nyt kestänyt viisi, kuusi vuotta eikä se lopu, ennen
-kuin sinä menet naimisiin. Hän leikkii niinkuin kissa pikkulinnuilla...
-
--- Mutta kuinkas minä voin mennä ihan vieraalle miehelle, jota en minä
-tunne enempää kuin noita, jotka kulkevat tuolla maantiellä? Se on sama
-kuin ottaisi jonkun noista ja päättäisi: mene tuolle. Voi hyvä Jumala,
-kun hän korjaisikin minut pois!
-
--- Älä nyt... älä nyt... Tunnethan Haimalan Lumiankin puheista, että se
-on kelpo mies, ei juo eikä ole pahaluontoinen. Kyllä sinä pian häneen
-tutustut ja totut ja asetut. Ja kun se Haimala kuuluu olevan kaunis
-paikka. Järvi tulee vallan ikkunoiden alle...
-
--- Mutta kun se mies on minulle niin yhdentekevä kuin tuo uuni!
-keskeytti Helena äkkiä veljensä ihan epätoivoissaan.
-
-Sill'aikaa kahvi oli valmistunut ja Annastiina kantoi sen kamariin.
-Juha jatkoi yhä Haimalan kiitosta ja Annastiina kiitti sekaan. Hän oli
-kuullut, että siellä oli sellaisia lehmiä, jotka lypsivät seitsemättä
-kannua päivässä. Ne ne vasta olivat lehmiä! Joutsian paras lehmä lypsi
-tuskin kuutta kannua.
-
-Helena hörppi kahvia ja vaikeni. Ei, ei hän nyt saa apua mistään.
-Kotona ovat hänelle julmistuneita ja täällä sanotaan ihan samat asiat,
-vaikka ystävällisemmin. Ei tässä auta muu kuin turvautua Jumalaan tai
-järveen. Hän hengitti syvään ja kasvonpiirteet rupesivat ikään kuin
-kovettumaan. Niin, mikäpä tässä muukaan oli edessä kuin lähteä kotiin!
-Ja sitten... sitten!... Tuntui siltä, että jo matkallakin voi lopettaa
-itsensä, jos vain keksii sopivan keinon.
-
-Ikään kuin aavistaen hänen ajatuksensa ehdotti Annastiina, että Juha
-menisi saattamaan sisartaan... Ettei pelästy juopuneita...
-
-He läksivät ja portti lisahti kiinni heidän jälkeensä. Ilta oli tyyni
-ja juopuneitten rähinä Tulettänessä ikään kuin leikkasi terävyydellään
-ilmaa. Juhaa väsytti. Helena tuijotti maahan ja otsalla hänen silmiensä
-välissä oli syviä piirtoja. Pilvet soimuilivat auringonlaskussa pitkinä
-siekaleina kaikkiin suuntiin, ikään kuin myrskyn edellä.
-
-Kujalla tulla taivalsi pieni poika, koppa kädessä. Miten Helenan
-tuijottava katse lieneekin pysähtynyt häneen? Ensinnä ei hän itsekään
-huomannut, tuijottiko hän aitaan, vaiko tiehen vaiko poikaan, mutta
-sitten hänen katseensa kiintyi kahteen mustaan silmään. Helena hätkähti
-ja huomasi jo mustat hiuksetkin. Lapsi tuntui niin kumman tutulta.
-Helena nosti päätään ja hänen sydämensä ikään kuin seisahtui. Kuka oli
-tuo paljasjalkainen lapsi?
-
-Hän pysähtyi ja kysyi:
-
--- Kukas se pikku poika on?
-
--- Sen Annaliisan poika, joka palvelee Pajalassa, vastasi poika
-pikkuvanhan varmuudella.
-
--- Ja mikäs sinun nimesi on? jatkoi Helena ja laski kätensä pojan
-olalle.
-
-Hänen kasvoistaan suli kovuus. Poskille tuli lämmin väri ja suupieliin
-äidillisen lempeä hymy.
-
--- Jaakko minä olen.
-
--- Entä mihin sinä menet? sanoi vuorostaan Joutsian isäntä.
-
--- Kotiin. Kävin viemässä kasimatoja Saarlan herroille.
-
-Helena oli käynyt kalpeaksi. Ei hän enää kysellyt mitään. Hän asteli
-melkein juosten.
-
--- Sen äiti palveli ennen pappilassa, selitti Juha.
-
-Helenan oli tullut kylmä ja mieltä käänsi. Vilu viilsi selkää.
-
--- Minä taidan tulla kipeäksi, sanoi hän hätäännyksissään. Pari kertaa
-vei hän käden sydämelleen ikään kuin siihen olisi koskenut. Sitten
-hän rupesi nauramaan. -- Veli, virkkoi hän. -- Vietkös huomenna
-kuulutuskirjat pappilaan?
-
-Juha katsoi häneen kummissaan. Ei hän jaksanut seurata sellaista
-ajatusten menoa.
-
--- Niin, niin. Kuulutuskirjat ovat kotona valmiina. Ensi sunnuntaina
-sitä sitten saarnatuolista luetaan, että talon isäntä, leskimies --
-mutta mikäs hänen ristimänimensä onkaan? Hyvät ihmiset, en minä tiedä
-edes sitäkään!
-
-Helenan nauru oli kovin outoa.
-
--- No niin, sanoi hän päättäväisesti. -- Nyt saat mennä kotiin maata.
-Jo minä tästä pääsen yksinänikin.
-
-Juha jätti hänet, mutta kääntyi yhtä mittaa katsomaan taakseen. Oikein
-Helena meni, ei juossut järveen eikä tehnyt muutakaan hullutusta,
-vaan katosi koreasti navetan kulman taakse. Ja Juha nukkui sinä yönä
-makeasti niinkuin ainakin työmies päivätyön jälkeen. Mutta Helena
-vietti yönsä levottomissa unissa ja rukouksessa. "Herra", sanoi hän,
-"jos sinä tahdot, etten minä tekisi itsemurhaa tai muuta suurta syntiä,
-niin lähetä minulle tauti, joka tappaa minut, ennen kuin kolmas
-sunnuntai tulee". Hän näki unta, että häntä hiuksista raahattiin pitkin
-suurta pihamaata, joka oli olevinaan Haimalan pihamaa, ja hän kirkaisi
-niin, että Iita, joka hänen kanssaan nukkui, heräsi. Aamupuoleen yötä
-hän sai hiukan rauhaa ja noustessa pälkähti hänen päähänsä ajatus:
-Jaakko Sand ei pane sinua kuulutukseen, Helena Kustaantytär! Hän on
-päästänyt asiat näin pitkälle, mutta nyt hän näkee, että on tosi
-käsissä ja tähän hän ne pysäyttää. Hän nousee kuin suuri tuuli ja vie
-vihille morsiamensa.
-
-Aamulla tuli Juha Rasoon kuulemaan, millä kannalla asiat olivat.
-Sillä kannalla olivat, että Kalle todella puki ylleen pyhävaatteita
-lähteäkseen pappilaan. Helena oli kuitenkin saanut päähänsä, että Juha
-menisi pappilaan.
-
--- Sama se minun puolestani on, kuka sinne menee, sanoi Kalle äreästi.
-
-Häntä suututti aika lailla, mutta hän ei uskaltanut päästää valloille
-harmiansa: Helena olisi vielä viime hetkessä voinut panna vastaan koko
-naimahanketta. Naiset ovat kuin ovatkin niin konstikkaita, ettei niistä
-koskaan tiedä, minne niiden mieli kääntyy. Menköön vain Juha, koska on
-valmistanut itsensä hänkin.
-
--- Kun Helena illalla pyysi, selitti Juha. -- Samahan se minulle on...
-
--- Minä olisin mielelläni mennyt, huomautti Kalle eteisessä veljelleen,
--- sillä olisin tahtonut sanoa papille pari totuuden sanaa. Kyllä kai
-ne sinulta jäävät sanomatta!
-
-Juha katsahti häneen pitkään. Kalle oli oikeassa. Juha kyllä tiesi,
-että pastori oli aiheuttanut hänen sisarelleen paljon surua, mutta hän
-ei saa pastorille mitään sanotuksi.
-
--- Mene sinä! ehdotti hän.
-
--- Mene nyt vain sinä, koska kerran Helena niin tahtoo.
-
-Helena oli vakuuttunut siitä, että Juha palaa pappilasta tyhjin toimin.
-Ettäkö Jaakko Sand antaisi hänet, Helenan, morsiamensa, muille? Eikä
-anna!...
-
-Hän oli näkevinään sen pienen pojan kasvot, joka oli käynyt viemässä
-kasimatoja Saarlan herroille, ja hän olisi ollut valmis painamaan sen
-sydäntään vasten ja hyväilemään sitä omanaan. Kaikki hän antoi anteeksi
-Jaakko Sandille. Sellaisenaan hän häntä rakasti.
-
-Juha viipyi ja Helena kävi levottomaksi. Olihan hän varma asiastaan,
-mutta hän pelkäsi kuitenkin. Hän oli lopulta aivan sairaana
-jännityksestä, toivosta ja pelosta. Hän vartioi kangaspuillaan
-salavihkaa veljensä tuloa ja erotti hänet jo kaukaa. Ja silloin hänen
-olisi tehnyt mieli juosta häntä vastaan kysymään, kuinka oli käynyt,
-mutta hän keräsi voimansa ja jäi kangaspuilleen istumaan. Eikä hän
-liikahtanut silloinkaan, kun kuuli portin aukeavan ja lisahtavan
-kiinni. Juhan askeleet tulivat kuistille asti. Helena yhä vain puri
-huuliaan ja sydän löi niin, että tuntui päähän ja käsivarsiin asti.
-
--- Nyt on kaikki reilassa, sanoi Juha vihdoin ovelta ja silloin Helena
-käänsi päätään.
-
-Ei hän kysynyt sanoin, mutta hän kysyi silmillään. Sillä hän ei
-todellakaan käsittänyt, mitä Juha tarkoitti.
-
--- Mitäs pastori sanoi? kysyi Kalle, joka kiireesti oli lähtenyt
-tulemaan pellolta, kun oli huomannut veljensä pihassa.
-
--- Mitäs hän sitten... Sanoi vain, että jo onkin aika mennä miehelle,
-ennen kuin hiukset harmaantuvat. Ja Haimala on komea talo.
-
-Juha ei osannut koristella asioita.
-
-Jos joku toinen olisi tämän sanoman tuonut, niin Helena varmaan olisi
-kirkaissut vastaan: sinä valehtelet! Mutta nyt hän vain tuijotti
-veljensä tyyniin kasvoihin. Sitten alkoi veri kiehua ja velloa hänen
-päässään, korvissa kohisi ja soi, itku ja valitus pyrkivät purkautumaan
-esille. Hän kääntyi kankaaseen päin ja rupesi selvittämään käämejä,
-jotka olivat kopassa. Mutta ne hämääntyivät hämääntymistään hänen
-käsissään ja niitä oli lopulta yhtä mahdoton selvittää kuin hänen oman
-elämänsä vyyhtejä.
-
-Kalle Kustaanpoika asteli äkeissään edestakaisin lattialla. Häntä
-harmitti pastorin puhe. Että kehtaisikin!
-
--- Mutta me pidetäänkin Helenalle sellaiset häät, että niitä kelpaa
-katsella! sanoi hän leveästi.
-
--- Paras, että jo viedäänkin sana Emma Klingalle, huomautti Iita.
-
--- Kyllä minä vien mennessäni, lupasi Juha.
-
--- Ja nämä häät vietetäänkin heti, kun kolmas kuulutussunnuntai on ohi.
-
--- Mitäpä niistä säästää. Helenan tavarat ovat vuosikausia olleet
-valmiina. Tupulttiakin jäi vielä noiden häistä ja Marjaana tuo Lumiasta
-lisää.
-
--- Entäs häähame -- saako sen pian?
-
--- Voi, voi! Häthätäähän sen kaupungissa teettää, naurahti Aliina,
-Rason emäntä.
-
--- Eiköhän vain olisi parempi, että teettäisit mustan? ehdotteli Iita.
--- Kun ei talonpojilla ole tapana käyttää valkoista.
-
--- Teetä vaikka silkistä! sanoi Kalle ja sylkäistä roiskautti uunin
-nurkkaan.
-
--- Helena, sanoi Iita lujalla äänellä, -- mitä sinä nyt hämäät sitä
-käämikoppaa. Heitä nyt se ja tule puhumaan... Mitä ajattelet siitä
-hameesta?
-
--- Hyvä se on, vastasi Helena väsyneesti.
-
--- Mikä? Mustako?
-
--- Niin, musta.
-
-Helena, joka ennen oli pannut kaikkea vastaan, myöntyi nyt kaikkeen,
-ja sisaret iloitsivat hänen taipuvaisuudestaan. Sellaiset pahat,
-heleät pilkut kyllä paloivat hänen poskillaan, mutta tottapahan kaikki
-vielä tasaantuisi. Helena osasi olla tyyni, jopa iloinenkin, sillä hän
-oli sen niin päättänyt, ettei häntä niissä häissä nähdä eikä kuulla.
-Puuhatkoot, laittakoot! -- ei hän niihin häihin tule.
-
-Sunnuntaina luki pastori Jakob Sand saarnastuolista kuulutuksen. Se
-herätti suurta hämmästystä. Ihmiset kääntelivät ja katselivat toisiinsa
-ja muijat kuiskailivat minkä ehtivät. Rason Iita istui Annastiinan
-ja vanhan emännän kanssa Joutsian penkissä. Hän istui suorana kuin
-kynttilä ja hänen sisunsa paisui pahasti, kun hän näki papin niin
-silmiä räpäyttämättä lukevan Helenan nimen. Eikö tuo mokoma tosiaan
-yhtään hävennyt?
-
-Haimala toi morsiamelleen komeita lahjoja. Se se oli silkki! Siinä
-oli vallan ruohonpäinen pohja ja suuret, punaiset kukat, ja se oli
-mahdottoman iso, laidoissa pitkät, ruusulliset hetaleet! Sitten oli
-kultainen rintaneula ja paksu, kultainen sormus. Kauniita olivat!
-Helena piti kauniista tavaroista eikä hän voinut sille mitään, että
-hänen sydämensä heltyi, kun hän lahjoja katseli.
-
-Ei ollut mies kitsas, kun noin antoi. Ja niiden lahjojen ansiota
-varmaan oli, että Helena pysyi niin sävyisänä koko sen sunnuntain,
-jolloin Haimala oli Rasossa käymässä.
-
-Viikolla tuli vielä lisää lahjoja: musta pukukangas, hyvin paksua,
-koreata kangasta ja kukkaiskortti, johon oli painettu sanat: onnea
-ja menestystä. Ne huvittivat Helenaa: näytti siltä kuin mies olisi
-ollut oikein rakastunut. Se oli sentään hiukan hauskaa. Vaikkei Helena
-hetkeäkään aikonut hänelle mennä.
-
-Jaakko Sandia ei näkynyt eikä kuulunut eikä hän lähettänyt
-minkäänlaista sanaa. Helena odotti, mutta hän ei tullut. Toisena
-kuulutussunnuntaina olisi morsiamen pitänyt mennä kirkkoon, mutta
-hän ei mennyt, istui vain kotona ja kuvitteli, minkä vaikutuksen se
-pastoriin tekee, kun hän sai kuulla, että Helena vedettiin hengettömänä
-järvestä... Hiukset märkinä, silmät nurin, yllä silkkinen häähame...
-Hän itki itsekin, kun tätä surkeutta ajatteli. Siinä sitä sentään on
-kostoa Jaakko Sandille.
-
-Mutta Kalle, joka kolmantenakin sunnuntaina oli kirkossa, kertoi, että
-pappi taas oli kuuluttaa paukuttanut ilmoituksen saarnastuolista,
-jotta kirkko kaikui. Lisäksi hän oli ilmoittanut senkin, että hän
-on saanut virkavapautta kuukaudeksi ja matkustaa pois, sekä että
-naapuriseurakunnan kappalainen lauantaina tulee pappilaan, toimittaa
-kansliatyöt ja saarnaa sunnuntaisin.
-
-Pois! Aaa! Ei sentään saa olluksi vihkimässä! päätteli Helena ja tunsi
-häijyä riemua. Mutta samassa hänen epätoivonsa kasvoi, sillä hän tunsi,
-että nyt katkesi viimeinenkin toivon lanka: hän oli sentään kaikesta
-huolimatta elänyt siinä luulossa, että Jaakko Sand vieläkin jollakin
-lailla ehkäisee koko avioliiton. Ei enää ollut kuin toista viikkoa
-häihin. Oli tehtävä jokin päätös.
-
-Helena olisi tahtonut rukoilla, mutta hän ei osannut. Hän itki ja
-väänteli käsiään, hän huusi Jumalan nimeä, mutta ei saanut lohdutusta.
-Hän kävi tarkastamassa rantaa pellon alla, mutta se oli niin matala,
-ettei siihen olisi kuollut. Hän katseli jo suuren kiven, jonka hän
-päätti sitoa kaulaansa. Mutta kun hän sitten ajatteli nuoraa, joka
-leikkaisi ihoa, tuntui niin hirveältä, ettei voinut ajatella eteenpäin.
-
-Hän rupesi pelkäämään, ettei hän uskaltaisi tehdä itsemurhaa, ja
-rukoili jo Jumalalta voimia siihenkin. Jos hirttäisi itsensä: sitoisi
-nuoran korkealle puun oksaan, nousisi siihen tuolilta ja potkaisisi
-tuolin pois altaan. Silloin se olisi tehty... Mutta hänen sydämensä
-vapisi kaikkea tätä ajatellessa, ja ahdistus yhä suureni, jota likemmä
-häät tulivat.
-
-Kun saisi edes kaiken ikänsä elää täällä Rasossa naimattomana!
-Saisihan toki elää! Hän tunsi, että hän vielä oli nuori ja että hän
-eli mielellään. Mutta Kalle, Iita ja Marjaana eivät tahtoneet kuulla
-naimattomuudesta puhuttavankaan. Sellainen häpeä tulisi vielä, niinkuin
-ei olisi ollut häpeää kylläksi.
-
-Häät lähenivät lähenemistään. Rasossa leivottiin, pantiin olutta ja
-häärättiin. Häähame kahisi orrella tyttöjen luhdissa, myötäjäisarkut
-olivat valmiina. Kaupungista tuotiin tavaroita.
-
-Alkuviikosta oli pastori Sand lähtenyt matkalle, ei tiedetty minne.
-
-Pari päivää ennen häitä lähetettiin morsiamen tavarat talon lihavilla
-hevosilla Haimalaan. Oli siinä myötäjäisiä! Kaksi kovasti ahdettua
-kuormaa! Kun miehet palasivat Haimalasta, eivät he kylläksi osanneet
-kehua taloa. Komeat olivat paikat, pellot suuret, uusi kivinavetta ja
-hyvänä heitä oli pidetty. Kauroja ja kylvöheiniä annettiin hevosille
-niin paljon kuin vain syödä viitsivät ja miehiin mätettiin viinaa ja
-lihakeittoja niin paljon kuin vain mahtui. Tuliaiskestejä valmistettiin
-jo sielläkin. Oli tapettu lehmä ja lampaita ja vasikoita piti vielä
-tapettaman. Sanoivat, että vieraita odotettiin yli kahdensadan hengen.
-Ja piiat puhuivat sellaisiakin, että portit olivat narisseet niin
-pahasti, ihan kuin olisi ollut jokin onnettomuus tulossa, ja koirien
-sanoivat kaivaneen kuoppia kuin kuoleman edellä. Mutta mitäpä niistä
-sellaisista! Turhia puheita vain.
-
--- Mitä niitä sellaisia tarvitsee kertoakaan? sanoi Marjaana harmissaan
-ja rupesi avaamaan tuliaiskoppaa, joka oli lähetetty Haimalasta. --
-Tule pois, Helena, katsomaan!... Vai niin oli talo komea!
-
-Marjaana koetti sotkea pois renki Villen viimeiset sanat, mutta piiat,
-jotka olivat keittiössä, katselivat peloissaan toisiinsa, ja ainoa,
-mikä koko puheesta oli jäänyt morsiamen korviin, oli puhe narisevista
-porteista ja koirien kaivamista kuopista.
-
--- Eivätkös sitten kertoneet siitä valkoisesta rouvavainajasta? kysyi
-hän kalpeana kuin vaate.
-
--- Eivät tainneet puhua mitään, sanoivat miehet ja katselivat toisiinsa.
-
-Marjaana nosteli kopasta systerkakkuja, piparkakkuja, vehnäleipiä,
-vierreleipiä ja juustoja. Helena tuijotti koppaan ikään kuin
-hänen edessään olisi ollut avonainen hauta ja hän oli kuulevinaan
-ruosteisten, vanhojen porttien narisevan ja vinkuvan.
-
-Hän lymysi metsään ja käveli siellä yksin. Hän katseli vahvoja puun
-oksia ja ajatteli, kuinka hän asettaisi tuolin. Ei hän kauankaan saanut
-olla rauhassa, aina häntä ruvettiin huutamaan ja hakemaan.
-
-Häitten edellisenä iltana, kun talo jo oli täynnä vieraita ja
-sulhanenkin Kallen ja Juhan kanssa käveli katselemassa Rason
-viljelyksiä, välähti hänen päähänsä uusi hyvä ajatus: hevoshaassahan,
-ihan lähellä, on lähde -- musta, puhdistamaton, syvä lähde. Jos hän
-sinne hyppää, vaipuu hän pohjattomuuteen eikä pääse ylös, vaikka
-tahtoisikin. Ja hänen piti mennä sitä lähdettä tarkastamaan, mutta
-Marjaana sai taasen kiinni! Marjaana piti häntä silmällä kuin
-vuorenpeikko saalistaan.
-
--- Muista nyt, ettet tuota suvullesi häpeää, puhui hän yhtä mittaa,
-kuiskaten ja katsellen Helenaan kalseasti kuin tottelemattomaan
-piikatyttöön.
-
-Helena yritti jo suuttuakin, mutta ei hän sitten jaksanutkaan, kun
-hänen sisässään oli ikään kuin pakottava pahka.
-
-Tietysti vieraatkin huomasivat, että morsian oli kummallinen. Toista
-oli sen morsiamen, joka viimein tässä vihittiin! Sulhanen tuntui
-hiljaiselta, ystävälliseltä mieheltä, ei vaivannut morsiantaan
-kysymyksillä, katseli häneen vain kaukaa ikään kuin peläten.
-
--- Kyllä se siitä tasaantuu, selitti Kalle hänelle vakuuttavasti.
-
-Häitten edellinen yö oli Helenalle vaikein. Hän ei saanut silmiinsä
-unta. Hän kuuli kaikenlaisia ääniä, hän näki kaikenlaisia kasvoja.
-
-Milloin hän luuli Annaliisan pojan istuvan rintansa päällä, milloin
-Haimala kuristi häntä kurkusta, milloin pastori nosti hänet syliinsä
-hevosen selkään ja läksi viemään pois. Milloin Haimalan valkea rouva
-astui hänen luokseen äänettömin askelin, levitti kylmän sylinsä häntä
-vastaan ja huulet liikkuivat ikään kuin hän olisi tahtonut sanoa:
-tervetuloa! Joka kerta kun Helena heräsi, oli hän kuin uitettu. Yö
-olikin tukahuttavan kuuma ja taivaanrannalla salamoi myötäänsä. Helena
-kirkaisi pari kertaa niin, että vieraat viereisessäkin huoneessa
-heräsivät. Hän oli nähnyt unta, että hänet oli haudattu elävältä.
-Marjaana torui ja käski nukkumaan, mutta terveen unen päästä ei Helena
-saanut kiinni, ja kun hän aamulla nousi, oli hän aivan kuin sekaisin
-päästään. Ei hän enää muuta ajatellut kuin sitä, miten hän pääsisi
-karkaamaan lähteelle.
-
-Mutta hän ei päässyt ja hän rupesi pelkäämään, ettei pääsisikään. Hän
-tekeytyi viekkaaksi, koetti olla olevinaan tyyni ja hilpeä, jotta
-saisi ihmiset viekoitelluiksi luotaan. Mutta Annakaisa oli alituisesti
-ääressä, ja vieraita tuli tulemistaan, puheltiin ja naurettiin ja hänen
-piti olla sukulaisten joukossa.
-
--- Kyllä se nyt on hikevätä, sanoivat vieraat. -- Siitä tulee pian
-ukkonen.
-
-He toivat hänelle lahjoja, kuka pitsiä lakanaan, kuka pöytäliinan, kuka
-lusikan, kuka hopeoidun leipäkorin. Mutta Helena päätteli ainoaksi
-pelastuskeinokseen paeta silloin, kun oli mentävä pukeutumaan.
-
-Pako oli järjestettävä viisaasti ja viekkaasti, ettei kukaan saisi
-tehdä sitä tyhjäksi.
-
--- Pappi voi pian tulla, sanoi Marjaana. -- Lähde pois pakariin
-pukeutumaan. Emma Klinga on jo siellä.
-
--- Paikalla, sanoi Helena ja hänen poskilleen puhkesi heleä puna.
-
-Hän läksikin menemään, mutta vilkaisi taakseen, huomasi Marjaanan
-menevän poispäin ja kiersikin pirttirakennuksen kulman. Hän pudottautui
-suureen ojaan ja aikoi pelastua sen suojassa. Pelto oli niin onnettoman
-aukea! Hän luuli kuulevansa ääniä ja lyyhistyi ojan pohjalle. Herra
-Jumala, auta vain tämän kerran, auta, auta! Minä olen niin onneton,
-minä olen hullu, en minä ole viisas!
-
-Hänen sydämeensä koski, henki ei tahtonut kulkea. Entä jos hän tässä
-tukehtuukin!
-
--- Tänne hän meni! kuului Annakaisan ääni täynnä valitusta ja hätää. --
-Voi että minä, onneton, sen päästinkin silmistäni!
-
-Helena kuuli äänet ikään kuin hyvin kaukaa. Oli se sentään suloista,
-että joku häntäkin itki! Hän tunsi kohoavansa ja laskeutuvansa kuin
-aaltojen päällä. Äkkiä hän suistui hyvin syvälle eikä enää tietänyt
-mistään.
-
-Hän heräsi siihen, että tytöt pyyhkivät hänen kasvojaan ja taluttivat
-häntä pellon poikki pakariin, missä häävaatteet odottivat. Joku pesi
-hänen otsaansa kylmällä vedellä, sitten tuotiin etikkaa ja joku pani
-viiniä hänen suuhunsa. Hän katseli hämmästyneenä ympärilleen ja häntä
-värisytti sanomattomasti. Mutta hän ei enää vastustanut, hänelle sai
-tehdä mitä hyvänsä. Sillä jännitys oli lauennut, vastustusvoima oli
-poissa.
-
-Hänet puettiin koreaan mustaan silkkihameeseen, päähän pantiin
-tekomyrtinkukkia ja hartioille pitkä kahiseva harsokangas. Kun hänen
-piti nousta seisomaan, hänen kasvonsa olivat yhtä valkeat kuin harso,
-eivätkä jalat olleet kuin hänen omiaan.
-
--- Pitäkää hänestä kiinni, kuiskasi Marjaana sulhaselle, -- ettei hän
-pyörry.
-
-Mutta hän jaksoi kuin jaksoikin sulhasen rinnalla astua papin eteen.
-Kysymyksiin hän vastasi niin hiljaa, ettei kukaan kuullut mitään, mutta
-oli sentään nähty hänen huultensa liikkuvan ja olihan sitä siinäkin.
-
-Päivällispöydässä hän istui kuin unissaan ja katsahti silloin tällöin
-sulhaseensa salavihkaa, ikään kuin tämä olisi ollut ventovieras mies,
-jota hän varovasti tarkastelee. Osasi hän sentään vastata vieraitten
-kysymyksiin ja hän söikin hiukan. Herrasväen mielestä hän oli kaunis
-ja intresantti morsian. Ei hän ottanut osaa tanssiin, mutta se ei
-herättänyt suurtakaan huomiota, sillä sulhanen ei ollut tanssimiehiä.
-Koko yö valvottiin, tanssittiin ja juotiin.
-
-Ainoastaan morsian makasi, makasi niin sikeässä unessa, ettei herännyt,
-vaikka ukkonen kävi niin hirveästi, että ikkunaruudut helisivät ja yö
-tuon tuostakin kävi valoisaksi kuin päivä. Harvoin näin syksyllä niin
-kovaa ukkosilmaa olikaan.
-
--- Onhan se poloinen kauan valvoa kituuttanut, kuiskasi Annakaisa
-Juhalle, -- mutta luonnotonta tämä uni kuitenkin on.
-
-Hän itki Helenaa jo aivan kuin kuollutta. Juhakin pelkäsi kovasti. Muut
-sisaret pistäytyivät hekin silloin tällöin katsomassa Helenaa. Iita
-koetti ääneti hänen rintaansa ja läksi pois, tuntiessaan että hän aivan
-tyynesti hengitti. Eivät he mitenkään olisi tahtoneet, että sulhanen ja
-vieraat olisivat saaneet tietää morsiamen oudosta makaamisesta.
-
--- Herättäkää hänet! ärähti Kalle, -- saa hän nyt tämän yön jaksaa
-valvoa. Nukkukoon Haimalassa!
-
-Mutta Annakaisa asettui Helenan eteen eikä enää päästänyt ketään
-likelle.
-
--- Antaa raukan nukkua! pyysi Juhakin. -- Pääseehän edes tämän hetken
-kärsimästä.
-
-Kalle paiskasi oven kiinni ja Juha ja Annakaisa jäivät kahden Helenan
-kanssa
-
--- Jollei hän herääkään! kuiskasi Annakaisa ja purskahti uudelleen
-itkuun.
-
-Juha koetteli Helenan ruumista ja rauhoittui jonkin verran, sillä hän
-hengitti tyynesti ja ruumis oli lämmin.
-
-Huone sävähti häikäisevän valoisaksi ja jyrinä tärisytti ruutuja ja
-rakennuksen perustuksia. Morsiamen musta silkkipuku kiilsi, harso solui
-pitkänä sumuvyönä alas lattialle, kukat kruunussa loistivat kylmän
-valkoisina. Mustat hiussäikeet kimmelsivät, kasvoilla oli lämmin väri,
-mutta suu oli tuskallisesti kiinni puristettu.
-
-Juha seisoi ja katseli häntä. Kuinka kovasti hän sentään oli muuttunut
-viime vuosina. Hän oli ennen ollut kuin elohopea, kuin puro keväällä,
-kuin lintunen ennen juhannusta. Pappi, pappi hänet oli tuohon kaatanut!
-Ensi kerran eläissään Juha tunsi ihmeellisen katkeruuden nousevan
-rintaansa. Hän vihasi pappia!
-
-Aamulla Helena heräsi. Ja silloinpa vasta hän oli oudon näköinen! Mikä
-kumma hänet olikin siihen määrään osannut muuttaa yhdessä yössä? Hänen
-kasvonsa olivat ikään kuin paisuneet ja kovettuneet ja silmät olivat
-kuin sammuneet. Hän käveli väsyneesti kuin vanha vaimo.
-
-Marjaana, Alviina, Annastiina ja muut omaiset pelkäsivät hänen seonneen
-ja odottivat kauhistuksissaan, että hän tekisi joitakin hulluntöitä.
-Mutta ei hän tehnyt mitään. Tosin ei sitä saatettu vierailta salata,
-että hän oli kuin kipeä, mutta ei tapahtunut mitään pahempaakaan.
-Vastaan panematta hän täysissä helyissään nousi rattaille miehensä
-viereen.
-
-Siinä hän äkkiä kävi kiinni päähänsä ja kysäsi:
-
--- Mikä minun päässäni on?
-
-Marjaana oli paikalla vastaamassa:
-
--- Älä nyt turhia höpise! Kruunuhan se on! Lähdetään pois nyt!
-
-Ja klarinetit ja viulut pantiin soimaan ja hääsaatto, likelle
-neljäkymmentä hevosta, läksi liikkeelle Haimalaa kohti.
-
-
-
-
-VI
-
-
-Kuka oli Jakob Sand, Keihäsjärven pappi, hän, joka oli musta kuin
-paholainen ja jonka ääni oli halkaisemaisillaan pienen puukirkon?
-
-Niin, kuka oli Jakob Sand?
-
-Hän oli pienenä jäänyt orvoksi köyhistä vanhemmistaan ja rikas
-sukulaisperhe oli ottanut hänet kasvatikseen. Hänestä kasvoi kaunis
-ja vilkas poika, eikä hän suotta ollut lukkarin lapsi -- ääni hänellä
-oli sellainen, että vanhat ihmiset jo aikoja siten olivat ennustaneet
-hänelle kuolemaa. Hän lauloi jo ennen kuin osasi puhua.
-
-Hän herätti huomiota minne vain tuli. Hän oli hilpeä ja vallaton, vapaa
-käytökseltään ja sukkela suustaan. Hän oli kaikkien tätien suosikki ja
-monen tytön ensi lempi. Mutta setä, joka hänet oli kasvattanut, toivoi
-hänestä suurta. Valtiomiestä setä hänestä odotti -- Suomi tarvitsi
-juuri sellaista, joka osaisi liikkua suuressa maailmassa, puhua puuta
-heinää kauniissa muodossa, mairitella naisia ja yletä ylenemistään...
-
-Nuori Jakob tunsi itsekin mahtinsa. Hän otti aivan tietoisesti vastaan
-tätien huolenpidon ja nuorten naisten hymyilyt. Hän käyttäytyi
-voittajana tanssiaisissa ja sankarina kutsuissa. Mutta tämän ohella oli
-hänessä jokin herttainen elämänhalu, joka miedonsi voitonvarmuutta ja
-itsetietoisuutta. Yksi piirre hänen luonteestaan puuttui, joka teki,
-etteivät sedän loistavat suunnitelmat häntä houkutelleet. Hän ei ollut
-kunnianhimoinen. Hän otti mielellään vastaan, mitä hänelle valmiina
-annettiin, mutta hän ei ponnistellut tavoittaakseen onnea. Eikä onni
-useinkaan tule ilman muuta. Se pysyttelee tavallisesti varustusten
-takana ja ihmisen täytyy lähteä sitä valloittamaan ja voittamaan.
-
-Mahdollisesti Jakob Sand olisi ottanut vastaan loistavan aseman ja
-ehkä pystynyt pitelemään siitä kiinnikin, jos hänen kasvatusisänsä
-olisi tuonut sen hänen käsiinsä. Mutta sattui jotakin, joka muutti koko
-miehen: hän rakastui. Ja sen jälkeen hänelle ei enää ollut muuta nimeä
-taivaassa eikä maan päällä kuin nimi Editha.
-
-Editha-neiti oli vasta kuudentoista vanha, kun heidän tiensä veivät
-yhteen. Jakob Sand oli kuullut hänen nimeään mainittavan ja tyttö oli
-kuullut mainittavan Jakob Sandin nimeä. Sillä molemmat olivat pienen
-kotikaupunkinsa tähtiä. Mutta vasta nyt he näkivät toisensa. Silloin
-Editha oli jo toisen kihlattu morsian ja häihin oli vain muutama päivä.
-
-Heidät pantiin kahden puolen soittokonetta salissa, jossa kruunut
-paloivat, lasit kilisivät ja silkki kahisi. Heidän piti laulaa duetto,
-jossa kuvattiin, kuinka ruskot välkkyvät alloilla, kuinka myrsky herää,
-nousee ja tärisyttää voimallaan meret ja maat... Laulu loppui sanoihin:
-"silloin, silloin riennä oi armaasi syliin..."
-
-Editha oli korkeavartinen, sorja ja suora, iho kellahtava ja puhdas,
-sieraimet läpikuultavat, huulet punaiset, kulmakarvat kuin mustalla
-liidulla piirretyt, hiukset tummat, laheat, silmät syvät ja siniset
-kuin meri. Hän tuntui puhtaalta, ujolta, luoksepääsemättömältä. Hän
-ei ollut lämmin. Hänessä nukkui jokunen maailma, jota hän ei varmaan
-itsekään aavistanut olevan. Hänessä oli jotakin ylhäistä ja kirkasta,
-joka teki, että hän vaikutti kuin nuori kuusi huurteessa. Mutta samalla
-hänessä kuitenkin oli jotakin, joka kutsui luokseen ja houkutteli,
-hyväili ja hurmasi. Hän oli kuin valkoinen lilja, jonka lehdet ovat
-niin läpikuultavan kirkkaat, ettei niihin raski käsin kajota, ja joka
-kuitenkin lemuaa pyörryttävästi ja juovuttavasti. Varsinkin laulaessa
-värisi äänessä, silmissä, koko olennossa uinuva, ihmeellinen maailma.
-Oli kuin olisi raotettu ovea johonkin pyhään... Ensin tuijotti hänen
-katseensa jonnekin kauas pois, mutta kun ääni sitten alkoi juosta ikään
-kuin yhdeksi vedeksi toisen äänen kanssa, velloa ja pauhata toisen
-äänen kanssa, upposi silmäkin silmään ja tuntemattoman pyhän portti
-aukeni aukenemistaan...
-
-Kuulijat olivat haltioissaan. He tahtoivat kuulla yhä enemmän
-ja enemmän. He eivät laisinkaan päästäneet laulajia poistumaan
-soittokoneen luota.
-
-Ja nuoret lauloivat. Kaikki mitä he esittivät, oli heille ennestään
-tuttua, mutta kaikkeen tuli kuin uusi henki. Ihmeellistä se oli! He
-unohtivat, että muita oli huoneessa ja maailmassa ja kävivät toisilleen
-tutuiksi, ikään kuin he samana hetkenä olisivat syntyneet tähän
-maailmaan, ikään kuin he kaiken ikänsä olisivat astelleet käsi kädessä,
-silmä silmään vaipuneena, ja ikään kuin heidän olisi määrä koko ikänsä
-astua sillä lailla.
-
-Mutta se oli vain harhaa.
-
-Sulhanen tuli, selitti, että oli laulettu tarpeeksi ja talutti pois
-Edithan.
-
-Sinä iltana hymyili Jakob Sand ensi kerran väkinäisesti. Helppoa
-oli ennen ollut kuunnella mairittelua, mutta tänä iltana se tuntui
-työläältä.
-
-Portti pyhään oli sulkeutunut ja Jakob Sand oli jäänyt ulkopuolelle.
-
-Sen illan jälkeen hän kulki päivin kuin unissaan, sivellen kädellä
-otsaansa, mutta viskeli yön unetonna vuoteellaan. Oliko se ihme: kun
-ihminen on päässyt raottamaan paratiisin porttia ja kun siitä on
-käännetty takaisin!
-
-Siitä illasta lähtien kääntyi hänen tiensä elämän korpiin, missä
-kallioseinät ovat jyrkät ja terävät, missä orjantappurapensaat
-rehoittavat punaisinaan kukkia ja okaita ja kivet kasvavat
-verenkarvaista sammalta... Ei uskoisi, että yksi ilta saa sellaista
-aikaan, että kahden ihmisäänen solina yhdeksi vedeksi valaistussa
-salissa, keskellä ihmishumua, matkaansaattaa sellaista. Ja kuitenkin se
-on totta ja tavallista ja monen elämän on sellainen iltahetki pilannut.
-
-Se ilta herätti eloon vaistot, jotka olivat tulleet perintönä sekä
-isältä että äidiltä ja jotka siihen asti olivat nukkuneet. Nuori Jaakko
-särki saippuakuplina kasvatusvanhempiensa toiveet ja hävitti paljon
-rahaa. Hän koetti jos jotakin alaa, mutta ei hänen toimillaan ollut
-muuta määrääjää kuin tarve saada elää Editha-rouvan läheisyydessä.
-Monien vaiheiden jälkeen tuli hänestä hengen mies, Keihäsjärven pappi.
-Siihen aikaan päästiin suurten suosituksilla pitkälle.
-
-Kaikki on totta, mitä pitäjällä puhutaan Jaakko Sandista, pastorista.
-Naiset, nuoret kalpeat aviovaimotkin, jotka tulevat pappilaan asialle,
-ovat vaarassa. Jumala varjelkoon rippikoululapsia, jos pastori on sillä
-päällä...! Hän on ollut kaatumaisillaan hautaan siunatessaan ruumista,
-niin humalassa on hän ollut. Ja hän on tullut jumalanpalvelukseen
-suoraa päätä metsästysretkeltä, ja hänen koiransa ovat vinkuneet
-sakaristossa keskellä saarnaa. Sekin on totta, että hän ottaa vastaan
-lahjoja -- mitäs teet, kun on niin huono palkka, että kaikki menee
-siihen, mitä kurkku vaatii, eikä riitäkään -- ja kuitenkin pitäisi
-olla vaatetta ruumiin verhoksi! Mitä hänen hurskas seurakuntansa
-sanoisikaan, jos hän esiintyisi sellaisena, jollaiseksi Jumala on hänet
-luonut!
-
-Amanda, pappilan taloudenhoitajatar, tietää pastorin asiat tarkalleen.
-Mutta ei kerro mitään, hän on siksi lähellä pastoria. Jaakko Sand
-saattaa aamuisin herätä aika kolinaan.
-
--- Noo, Amanda, mitä perhanaa sinä siellä...
-
--- Eikös pastori jo nouse?
-
--- Mikäs on hätänä?
-
--- Toivat lasta ristille.
-
--- Tähän aikaan! Mitä se on?
-
--- Eikös pastori muista, että on pyhä?
-
--- Helkkarissa -- onko pyhä! Odottakoot... Keitä he ovat?
-
-Amanda menee kysymään kenen lapsi on ja sill'aikaa haukottelee pastori
-ja venyttelee sängyssään. Ohhohhoijaa!
-
-Amanda avaa ovea.
-
--- Hakolan torpasta sanovat olevansa. Torpanväen lapsi.
-
--- Odottakoot!
-
--- On niillä voita. Taitaa olla parin naulan verran.
-
--- Odottakoot.
-
--- Kyllähän ne sanovat, että lapsi on heikko ja kuolee...
-
--- Niinhän ne aina sanovat. Parempaan talteen pääsisi. Odottakoot!
-
-Pastori rupeaa vitkalleen nousemaan. Mutta jos tuliaisina on kokonainen
-lehmänkinttu tai vasta-ammuttu metso, niin silloin pitää pastori
-kiireempää.
-
-On tapahtunut sellaistakin, että pastori on juonut kirkkoviinin
-kalkista, niin ettei ole riittänyt ehtoollisvieraille.
-
-Se on totta: langennut on Keihäsjärven pappi, niin syvälle langennut
-kuin ikinä kukaan seurakuntalaisista, mutta onko kukaan koskaan voinut
-katuakaan syvemmin kuin hän? Tomussa hän on maannut maassa. Koko
-seurakunnan nähden on hän saarnastuolissa itkenyt syntejään. Hän on
-totisesti tuntenut Jumalan ankaran käden rusikoivan itseään suurten
-syntiensä takia.
-
--- Että minä kuitenkin painuin katselemaan liljan pohjalle, sinne missä
-heteet nousivat suurina, kainouttaan väristen ja raskaina lemua ja
-kukkaispölyä! huokailee hän itsekseen. -- Herra armahda, armahda minua!
-
--- Mutta jollen minä olisi painunut katselemaan liljaa, niin ei minun
-elämässäni olisi mitään, ei olisi sitä yhtä ainoaa hetkeä, ei olisi
-sitä yhtä ainoaa nimeä, ei olisi minulla Edithaa eikä mitään. Tyhjyyttä
-vain...
-
--- Jos minä olisin saanut sinut omakseni, sinä lumivalkoinen Editha!...
-Minusta olisi tullut mies, minä olisin tehnyt työtä, minä olisin
-taistellut... Mutta sinä olit toisen oma jo silloin, kun meidän
-hetkemme leimahti.
-
--- Haaska minä olen! pääsee pastorilta toisinaan aamulla, kun hän
-pää raskaana herää ja valjusta hämärästä päättelee, että mahtaa olla
-nousemisen aika. Kurkussa polttaa ja rinnassa närästelee. Hän nostaa
-päänsä tyynystä, saa jalat yli sängynlaidan, huppuroi kaapille ja tekee
-kädellään tottuneen liikkeen hyllyyn päin: tapaa sieltä pullon ja
-tahmean lasin... Ahhahhah! kuinka tekee hyvää!
-
-Amanda liikkuu ruokasalissa. Saisi tulla tekemään tulta pesään.
-Huoneessa on niin kylmä että jäätyy... Sellaiseenkin kuin tuo Amanda
-on hän tyytynyt! Hän on hänen ainainen hätävaransa, hän ymmärtää pitää
-suunsa kiinni ja kääntää asiat parhain päin seurakunnan silmissä.
-Välttämätön on hänelle Amanda... Hyi sentään!
-
-Alussa hän oli taistellut, hän oli itkenyt ja kamppaillut luontonsa
-kanssa. Hänen voimansa olivat juosseet kuiviin ja hän oli kärsinyt
-tuskaa, joka oli miltei sietämätön.
-
-Editha kyllä oli tunnustanut hänelle rakkautensa. Hän oli antanut
-hänelle sielunsa. Sen olisi hänen mielestään pitänyt riittää
-rakastetulle miehelle. Sillä Edithalle merkitsi ruumis niin vähän.
-Tosin hän halusi nähdä Jakob Sandin, tosin hän halusi kuulla rakasta
-ääntä, tosin hänen teki mieli tietää, että Jakob Sand oli hänen
-lähellään. Mutta muuta ei Editha tarvinnut. Hänen oikeuskäsitteensä
-vangitsi vaistomaisesti kaiken muun ikävän.
-
--- Jos sinä tietäisit, puheli hän, -- kuinka ilma muuttuu
-toisenlaiseksi, kun sinä tulet taloon. Minä luulen, että tuntisin sinun
-tulosi hengityksessäni, vaikka olisin sokea ja vaikkei kukaan siitä
-minulle ilmoittaisi.
-
-Ja sitten hän vaipui sanattomana tuoliinsa, hienot, kalpeat kasvot
-onnellisessa hymyssä, ikään kuin päivä olisi niin paistanut.
-
-Mutta Jakob taisteli itsensä kanssa, sillä hänen teki mieli oikaista
-väkevät käsivartensa ja nostaa lilja syliinsä, sydämelleen, huulilleen.
-
--- En tiedä, tarvitseeko minun edes sinua nähdä, jatkoi Editha, --
-kunhan vain tiedän, että sinä minua ajattelet. Minä ajattelen sinua
-aina, aina. Ja minä saatan sinut nähdäkin heti, kun suljen silmäni...
-
-Hän oli kevät, hän oli kukkanen, hän oli sininen taivas, hän oli viileä
-vesi, hän oli kirkas aurinko. Olisi tehnyt mieli langeta polvilleen
-hänen eteensä, painaa pää hänen helmaansa ja itkeä siinä kaiken ikänsä,
-ikävässä ja onnessa.
-
--- Ei sentään, virkkoi Editha samassa ja avasi silmänsä, jotka olivat
-kuin sinertävä, pohjaton vesi, -- kyllä on hyvä, että sinä olet täällä.
-Anna minulle kätesi!... Voi, ettemme nähneetkään toisiamme aikaisemmin!
-
-Ja silloin kävi tuskan värähdys yli hänen kasvojensa ja kädet
-tarttuivat kovemmin tuolin nojiin. Mutta Jakob Sand syöksyi maahan
-hänen eteensä ja kietoi käsivarret hänen jalkojensa ympäri ja pusersi
-hänen polviaan vastaansa. Silloin Editha pelästyi ja vetäytyi pois. Hän
-oli kuin joutsen, joka ei siedä, että sen höyheniä silitellään.
-
-Näin oli ollut niinä onnellisina ensi aikoina, jolloin kukaan ei
-vielä aavistanut heidän suhdettaan, ja kapteeni Ståhle kävi pitkillä
-virkamatkoilla. Silloin Jakob Sand oli vielä hieno herra, paita puhdas,
-parta ajettu, vaatteet hyvin tehdyt.
-
-Sitten Editha-rouva tuli äidiksi, tuli vasten mieltään ja luontoaan.
-
-Jakob Sand pelkäsi kadottavansa hänet, pelkäsi, että lapset
-anastaisivat hänet kokonaan. Sillä suurin osa naisiahan on sitä
-maata, että äitiys täyttää sekä heidän sielunsa että mielensä. Mutta
-Editha-rouva ei ollut niitä naisia. Palvelijat hoitivat hänen lapsensa
-ja niukasti hän niitä hyväili. Hän kärsi siitä, ettei hän niitä
-rakastanut, hän olisi suonut, että ne olisivat anastaneet koko hänen
-olentonsa... Ehkäpä ne olisivat sen tehneet, jos hän olisi rakastanut
-niiden isää. Mutta nyt... Pitihän hän heistä tavallaan, mutta ei
-niinkuin muut äidit. Hän ei voinut sille mitään!...
-
-Kohtalo erotti Jakob Sandin ja Editha-rouvan vuosikausiksi.
-
-Editha eli ikävissään, yksinään. Häntä paleli. Hän kävi yhä
-kylmemmäksi, luoksepääsemättömämmäksi... Häntä paleli todella... Hän ei
-enää voinut soittaa eikä laulaakaan, sillä kaikki hänen sisässään oli
-ikään kuin seisahtunutta. Talvi näytti tulleen...
-
-Silloin jokin laupias tai kirottu kohtalo taasen vei Jakob Sandin hänen
-tielleen.
-
-Mahdotonta oli pastorin enää silloin tyytyä naisen sieluun. Hän
-tarvitsi sekä sielun että ruumiin -- ainakin ruumiin. Mutta Editha
-ei taaskaan tahtonut antaa muuta kuin sairaan, itkettyneen sielunsa.
-Oi, siinä sielussakin oli kumma vetovoima! Jaakko Sand ikävöi sitä
-sielua... Hän peseytyi, ajoi partansa, pani piian sukimaan takkiaan ja
-läksi tavallista nuorempana ja parempana Saarlaan.
-
-Majuri ei vartioinut heitä. Hän touhusi pelloillaan ja antoi heidän
-laulaa. Ja he nuortuivat, verestyivät, hymyilivät ja katselivat
-toisiaan sieluun ja silmiin. Mutta kerran hämärissä, kun Editha-rouva
-päästi kätensä vaipumaan soittokoneen koskettimia vastaan, nojausi
-taaksepäin ja sulki silmänsä, karkasi Jakob Sand hänen luokseen, otti
-hänet syliinsä ja oli tukahduttamaisillaan hänet hyväilyillään. Silloin
-pääsi Edithalta parahdus ja hänen pelästyksensä oli niin suuri, että
-hän sairastui.
-
-Majuri sai vihiä asiasta, arvasi loput, luulotteli enemmän kuin olikaan
-syytä luulla ja ajoi pastorin talosta. Pastori oli raivoissaan.
-
-Hiiteen sellainen hedelmätön rakkaus! Ei sellaisesta kostu kukaan!
-
-Juuri silloin Helena sattui pastorin tielle. Se oli vain tavallinen
-talonpoikaistyttö eikä pastori alussa katsellut häntä millään
-tarkoituksella. Häntä oikeastaan vain huvitti saattaa hänet hämilleen.
-Mutta sittemmin hän huomasi, että Helenakin oli suloinen nainen --
-vaikka niin aivan toisenlainen kuin Editha! Synti oli yht'aikaa
-mainitakin ylhäistä, luoksepääsemätöntä Editha-rouvaa ja pehmeää,
-veikeää talonpoikaistyttöä, joka oli niin altis rakkaudessaan. Mutta
-tuli todella aika, jolloin pastori kiintyi Helenaan ja aikoi hänet
-naida. Huhu tuli tietenkin Editha-rouvan korviin eikä pastori olisi
-uskonutkaan, että ylhäisessä Editha-rouvassa saattoi olla niin paljon
-voimaa ja -- vihaa.
-
-Mitä Editha lieneekään majurille tehnyt, kun sai hänet leppymään! Sillä
-majuri itse se oli, joka nouti pastorin Saarlaan ja majuri itse tarjosi
-heille tilaisuutta kahdenkeskenoloon.
-
-Editha astui pastoria vastaan kalpeana, silmissä loukattu ylpeys.
-Tuomarina hän tuli, kylmänä kuin hautapatsas. Ja kauan sai Jakob Sand
-rukoilla ennen kuin hän suli. Mutta kuinka ihana hän silloin oli! Kevät
-hän oli ja kukkanen, eikä toista naista maailmassa ollut hänelle,
-poloiselle Jakob Sandille -- sen hän tunsi selvemmin kuin koskaan ennen.
-
--- Kuin sinä olet minun ainoani, puhui Editha äänellään, joka oli kuin
-soittoa. -- Kun ei minulla ketään muuta ole!... Ja luuletko, että sinä
-voisit tulla onnelliseksi talonpoikaistytön kanssa? Kuinka se olisi
-mahdollista? Me kaksi, me olemme laulaneet yhdessä, meillä on sama
-sielu -- mitä yhteistä voi sinulla olla _sellaisen_ kanssa!
-
-Miten paljon vihaa ja ylenkatsetta hän saattoikin panna sanoihinsa! Hän
-osasi myrkyttää äänensä kun tahtoi. Mutta Jakob Sandille oli se ääni
-mieluisa, sekä silloin, kun se julisti vihaa ja kadotusta, että silloin
-kun se julisti rauhaa ja rakkautta. Kun se ääni puhui, ei hän osannut
-erottaa toisistaan hyvää eikä pahaa. Ei ollut mitään pahaa. Kaikki kävi
-sen äänen solinassa hyväksi ja kauniiksi.
-
--- Noo, joko te nyt olette sopineet? sanoi majuri astuessaan
-huoneeseen. -- Pelipöytä on jo valmiina ja pian pitäisi toisten saapua.
-Etkö menisi, Editha, katsomaan, että saisimme totia!
-
-Helena-raukka! Ei hän aavistanut, miksi pastori välistä oli niin
-kuuma, välistä niin kylmä -- kaikki riippui Editha-rouvasta.
-Mutta ei rasolaistenkaan olisi pitänyt suorastaan työntää tyttöä
-pastorille. Sillä ei mies muuta tarvitse kuin että tyttö on ihan hänen
-otettavissaan, niin hän jo kylmenee. Hyvä on, jos on este tiellä,
-onhan silloin jokin kiihotus kannustamassa... Ja oli ihan turhaa, että
-he rupesivat uhittelemaan häntä rikkaalla leskimiehellä. Luulivat
-kai, että hän tulisi onnettomaksi ja hyppäisi kaivoon. Ehei! Silloin
-oli pastori ehtinyt saada ihan tarpeekseen koko tytöstä. Naimisiin
-hän ei olisi mennyt hänen kanssaan hinnasta mistään. Noin muuten --
-kyllä! Miksei! Mutta naimisiin! Ehei! Leskimies tuli oikeastaan kuin
-pelastajana, sekä Helenalle että pastorille.
-
-Mikä siinä sentään lienee ollut, että hänen oli vaikea lukea Helenan
-kuulutusta saarnastuolista. Se oli todella vaikeaa, kun hän etukäteen
-sitä ajatteli. Ehkäpä sen tähden, että rasolaiset ja joutsialaiset
-istuivat kuin kynttilät penkeissään. Hän tiesi ettei Helena ollut
-unohtanut ja hän oli näkevinään hänen silmänsä tuijottavan itseensä
-täynnä pelkoa ja rukousta. Mutta hänen onnistui kuitenkin lopulta
-voittaa itsensä ja hän pudotti oikein pontevasti Helena Kustaantyttären
-ja hänen rikkaan leskimiehensä nimet saarnastuolista.
-
-Häihin ei hän saanut jäädyksi. Ei siksi, että tuskin häntä olisi
-vihkimään pyydettykään! Mutta jota likemmä häät tulivat, sitä enemmän
-ne häntä kiusasivat.
-
-Helena astui hänen eteensä öisin. Hän tuli tytöntyllykkänä, kömpelöissä
-talonpoikaisissa tamineissaan, hiukset sileiksi kammattuina,
-punastuvana, silmät luotuina karkeisiin, sierettyneihin käsiin, jotka
-hypistelivät esiliinaa. Hänen kasvoihinsa tuli iloinen keimailu,
-puoleksi itsetietoinen halu miellyttää, hiukset lehahtivat kiharoiksi,
-liikkeet norjenivat, ruumis sorjeni sorjenemistaan, silmät paloivat,
-nauroivat, totistuivat, syvenivät ja -- lupasivat... Sellaisen,
-sellaisen juuri tuli naisen olla!
-
-Nyt kun oli myöhäistä, huomasi Jakob Sand kaiken tämän. Mikä ihme siinä
-oli ollutkin, ettei hän ennen ollut pannut sitä merkille?
-
-Helenassa oli ollut aivan ihmeellinen usko ja luottamus mieheen, jota
-hän rakasti. Editha-rouva moitti niin usein. Helenalta ei koskaan
-päässyt moitteen sanaa, vaikka Jaakko Sand kuinka kauan olisi ollut
-poissa hänen luotaan. Vain surumielinen hymyily, joka kertoi: minun on
-ollut ikävä! Eikä sekään sanoina. Silloin soimasi omatunto pastoria:
-että minä olenkin voinut sinut heittää! Että minä olenkin voinut
-tuottaa sinulle surua!
-
--- Voitko antaa minulle anteeksi? kuiskasi Jaakko Sand, eikä tietänyt,
-uskaltaisiko enää sulkea Helenaa syliinsä, niin paljon paremmalta häntä
-tuntui Helena sinä hetkenä.
-
-Mutta tyttö vain hymyili kyyneltensä seasta, painoi päänsä rakastetun
-rintaa vastaan ja kuiskasi loistaen onnesta ja autuudesta:
-
--- Mitä sinä puhutkaan!
-
-Hän tunsi vaistomaisesti, milloin Jaakko Sandin tunne oli oikea.
-Silloin sanoi hän tälle "sinä". Muuten hän ei käyttänyt mitään
-puhuttelusanaa ja muitten kuullen hän aina sanoi "pastori". Se oli
-sentään sekin tavatonta hienoutta talonpoikaistytössä. Se oli vaistoa,
-todellista naisellista vaistoa.
-
-Ja tämän naisen hän on nyt päästänyt käsistään, tai oikeammin sanoen:
-viskannut käsistään!
-
-Jakob Sand, Jakob Sand, et sinä ole osannut pitää kiinni omastakaan
-onnestasi, jollet ole muitakaan tehnyt onnellisiksi! Mutta naisten,
-naisten se on syy, te keihäsjärveläiset, että teillä on pappina
-tällainen!
-
-Yön aikaan ajatukset vaivasivat, mutta päivällä ei pastorin ollut
-kovinkaan sääli Helenaa, enempää kuin keihäsjärveläisiäkään. Ei nyt
-talonpoikaistyttö sentään niin arkaluontoinen ole. Ei hän järveen
-hyppää! Hän alistuu kauniisti, synnyttää terveitä lapsia ja tulee
-onnelliseksi. Itse puolestaan pastori vain suree sitä, ettei saanut
-imeä kukkasesta mehua, ennen kuin viskasi sen menemään. Ja talonpojat!
-Heidän vaistonsa tosin sanoo, ettei pappi saa lyödä korttia eikä
-tanssia, mutta paljon hänelle annettiin anteeksi, jos hänellä on kova
-saarnaääni ja jos hän messuaa. Ja ääntä on toki Jaakko Sandilla! Saavat
-kuitata...
-
-Mutta ei pastorilla ollut sydäntä jäädä uhittelemaan Helenan häihin.
-Hän hankki virkavapautta, oli poissa kuukauden ja palasi vasta, kun
-Helena jo oli Haimalassa.
-
-
-
-
-VII
-
-
-Annastiina seurasi levottomana miestään. Juha oli käynyt kovin
-puhumattomaksi ja oudoksi. Hänen silmiinsäkin oli painunut ikään kuin
-pelko, ja aina kun vieras tuli, hän katseli ympärilleen niin kuin
-olisi tahtonut mennä pakoon. Eivät sitä muut huomanneet, ainoastaan
-vaimo, jota huolestutti, kun ei hän mitään puhunut. Olisipa valittanut
-päivän umpeensa, olisipa tuskitellutkin, niin se olisi ollut helpompaa.
-Annastiina oli isäänsä nähden tottunut siihen, että harmit, humalat ja
-kiukut satoivat maahan kuin sumu ilman kirkastuessa. Juhalla menivät
-kaikki mieliharmit ja huolet päähän. Sillä lailla sinne tuli niin
-paljon karvautta, että lopulta... Niin, ei sitä osannut ajatellakaan,
-mitä lopulta seuraisi. Jos Juha olisi edes öisin nukkunut, mutta
-hän käänteli, ähki ja puhki ja äännähti joskus unissaan sanat
-"kolmekymmentäkaksi vuotta".
-
-Ei vaimo alussa ymmärtänyt, minkä tähden Juha tuota kolmeakymmentäkahta
-hoki. Hän mietti sitä monta kertaa ja jo kerran kysäisikin,
-mutta Juha ei vastannut, kävi vain niin vakavaksi ja kääntyi
-poispäin. Sen jälkeen ei vaimo enää kysellyt. Mutta kerran se
-ihan sattumalta hänelle selveni, aivan pienestä ja mitättömästä
-tapauksesta. Hän oli ohikulkevalta kaupustelijalta ostanut tavaraa
-kolmellakymmenelläkahdella kopekalla ja antanut äijälle neljäkymmentä
-kopekkaa. Äijän kaivaessa kahdeksaa kopekkaa hänelle takaisin pälkähti
-hänen päähänsä, että Hallpumi on asunut tuolla tien toisella puolella
-juuri kahdeksan vuotta. Silloin hän ymmärsi, että kontrahti oli
-kestänyt kahdeksan vuotta ja että jäljellä oli kolmekymmentäkaksi.
-
-Sitä varmaan Juha mietti yöt, päivät. Se häntä painoi, se kontrahti!
-
-Kerran kun Rason isäntä oli käymässä Joutsiassa ja he Juhan kanssa
-istuivat tupakoimassa makuukamarissa, kuuli Annastiina keittiöön
-heidän äänensä: Juha puhui kaiken aikaa alakuloisesti, Kalle tuntui
-lohduttavan. Annastiina läheni ovea ja kuunteli henkeään pidätellen.
-
--- Ei tämä käy millään muotoa, puhui Juha. -- Ei täällä voi hankkia
-mitään tuloja. Karjaa on vähän ja rehu tuskin riittää sillekään.
-
--- No, liikenee sitä Rasosta! sanoi veli leveästi.
-
--- Ei ole viljaa myydä. Mistä rahaa maksuihin?
-
--- Pane nyt aluksi likoon se mikä on jäljellä perintörahoistasi ja ensi
-vuonna aletaan laajentaa peltoja, lisätä karjaa...
-
--- Kun ei niitä perintörahojakaan tahtoisi panna, eihän sitä tiedä,
-miten pitkäksi aikaa tänne jää. Sen vaimon, sen Annastiinan tähdenhän
-minä tässä olen kituuttanut, mutta...
-
-Annastiina nieli kyyneliään ja hänen sydämensä takoi kuin vasara. Juha
-oli sentään ollut kovin hyvä!
-
--- Kestäisipä kontrahti... vaikkapa edes viisikolmatta vuotta, puhui
-Juha, -- niin koettaisihan tuon ajan kärsiä. Silloin olisi vielä
-toivoa. Mutta kolmekymmentäkaksi vuotta! Jos elät sen, niin ovat
-parhaat vuotesi menneet ja jäljellä on ukkoruhja. Eihän sitä tiedä,
-vaikka ennen sitä olisi mullassa. Eikä olisi nähnyt yhtäkään vapauden
-päivää.
-
--- Mutta kuulepas nyt, keskeytti Kalle, -- johan sinä rupeat vallan
-raskasmieliseksi. Johan sinä vallan Jumalankin unohdat. Niinhän sinä
-puhut kuin olisit vankina.
-
--- Vankina minä olenkin, niin kauan kuin tuo Tulettäne on tuossa! Kun
-minä pääsisin edes yhdeksi päiväksi vapauteen!
-
--- Jos tämä nyt sinun mielestäsi onkin vankeutta, niin saavathan
-lapsesi sitten nauttia vapautta.
-
-Siihen ei Juha puhunut mitään, punastui vain vähän. Mutta hetken
-perästä hän puhkesi sanomaan:
-
--- En minä voi jäädä tähän. Anna sinä meille se porstuanperäkamari,
-jossa minä ennenkin asuin. Minä rupean vaikkapa muonamieheksi...
-
-Kallen täytyi remahtaa nauruun. Olipa Juha todella tuskastunut
-isännyyteensä!
-
-Annastiina ei nauranut. Hän oli kuullut tarpeekseen ja pakeni itku
-kurkussa ovelta. Sitä hän kaiken aikaa oli pelännyt, että Juha hautoo
-mielessään juuri näitä. Vaimolleen hän ei puhu, aina vain veljelle
-ja sisarille. Ne häntä auttavat ja lohduttavat -- mitäpä lohdutusta
-vaimolla olisikaan antaa! Kun Juha palaa Lumiasta tai Rasosta, on hän
-aina iloisempi. Kotona hän taas käy mykäksi ja alakuloiseksi.
-
-Polttava suru tuli Annastiinan mieleen, kun hän näitä ajatteli. Ei
-ole elämä leikintekoa! Kun vain ymmärtäisi, miten voisi parantaa
-oloja. Tulettäneä ei saa pois, isää ei saa muuttumaan niin, ettei
-hän Juhaa kiusaisi... Jos muuttaisi Rasoon...! Mutta hän ei saisi
-asutuksi toisten nurkissa, hän oli tottunut talon tyttärenä liikkumaan
-aitoissa ja pihoilla. Jos hän yrittäisikin muuttaa, niin johan jalka
-kirkkotiellä itsestään veisi Joutsiaan ja käsi avaisi itsestään
-Joutsian portin. Vaikka Rasossa oltaisiin kuinka hyviä, niin vieras
-paikka se olisi hänelle sittenkin... Ja kaikista pahinta olisi Rason
-mäeltä katsella, kuinka Joutsia lahoamistaan lahoaa ja kuinka kauppias
-sen vihdoin korjaa...
-
-Annastiina ei keksinyt muuta keinoa kuin sen vanhan, jota hän jo ennen
-oli käyttänyt. Hän koetti ruveta säästämään. Hän, joka aina oli ollut
-niin ahkera kahville, lakkasi nyt sitä juomasta. Vaikeaa se oli! Kun
-piti toiselle kaataa, niin ihan vesi kihosi kielelle. Ei se ollut hyvää
-sekään, jota hän keitti talonväelle. Hän pani paljon sikuria. Kerran
-piika Liisa, joka oli paha suustaan, sanoi emännälle kaikkien kuullen:
-"Saisinko minäkin sitä sumppivettä!" Emännän täytyi kärsiä sekin, hän
-koetti olla ikään kuin ei olisi kuullut, vaikka tapaus kauan kalvoi
-hänen mieltään ja vaikkei hän sitä koskaan unohtanut.
-
-Juha ei huomannut hänen taisteluaan. Hän eli niin omissa ajatuksissaan.
-
-Mutta kerran, kun hän itse otti pannusta kahvia, istuutui matalalle
-tuolille lieden ääreen ja siinä hörppieli, huomasi hän, että Annastiina
-kääntyi pois ja taisi pyyhkiä silmiään. Silloin jäi kuppi hänen
-käteensä ja hän rupesi muistelemaan, ettei hän ollut nähnyt Annastiinan
-juovan kahvia moneen aikaan.
-
--- Mikset sinä juo kahvia? sanoi hän.
-
-Annastiina ei vastannut, oli vain askartelevinaan pöydän ääressä.
-
-Juha alkoi aavistaa jotakin, nousi, nouti kupit, kaasi nokisesta
-pannusta ja vei vaimolleen.
-
--- Jollet sinä juo, en juo minäkään, sanoi hän.
-
-Annastiina purskahti itkuun. Mitenkä hän lieneekin käynyt niin
-heikoksi, että kyyneleet olivat niin höllässä! Mutta siitä lähtien hän
-taas alkoi juoda kahvia ja Juhan huolenpito teki hänen sydämelleen
-kovin hyvää. Ei Juhalla koskaan ollut sitä iloa, mikä muilla
-sisaruksilla oli, he kun pitivät suuria sukulaiskestejä, joissa
-viivyttiin päiväkausia ja syötiin ja juotiin kuin häissä. Lumian emäntä
-se vasta ymmärsi valmistaa! Lumiassa oli kaikista komeinta. Annakaisan
-luona taas oli hauskaa, sillä Annakaisa itse oli kuin päivänpaiste.
-Helena-poloinen, hän olisi voinut pitää kuinka muhkeita kemuja hyvänsä,
-niin rikas oli Haimala, mutta hän ei sellaisia ajatellut. Lähteensilmiä
-hän etsi ja hänen ymmärryksensä valo tuntui olevan sammumaisillaan.
-Joutsiassa taas, siellä täytyi elää säästäväistä elämää.
-
-Yksitoikkoisesti kuluu aika. Tulevat rumat, syksyiset säät, kun
-pihamaat ja tiet ovat rapakkoa paksunaan. Piiat rämpivät helmat
-märkinä navetan ja kaivon väliä, riihet lämpiävät, kuusipuita
-pilkotaan viinapannun alle. Tulettänessä käy ilo ja kisa. Hurrit
-hurjistelevat markkinamatkoillaan. Isäntä viettää pitkät puhteet
-pirtissä renkien kanssa. He sopivat erinomaisesti. Ensimmäiset riidat
-olivat Akselin metkuja ja nyt kun poika on poissa, eletään sovinnossa.
-Päreen ritistessä ja lastukiehkuroiden lennellessä kerrotaan siinä
-kaikenlaisia hauskoja kaskuja.
-
-Vanha Manu tietää tapauksia sota-ajoilta. Muistaa hän vielä vallan
-hyvin, kun hän oli lapsi ja he äidin ja vaarin kanssa pakenivat vuoren
-taakse. Havumajassa he siellä saivat elää juuri pahimman talvisydämen.
-Siinä samassa sodassa isä ja setä kaatuivat... Isoäiti oli muistanut
-sellaisenkin asian, että venäläiset kasakat ryöstivät Ippilästä kaksi
-tytärtä, istuttivat hevosten selkään väljien viittojensa alle ja
-tukahuttivat niillä tyttöjen huudot.
-
-Silmät pystyssä piiat kuuntelivat rukkiensa äärestä kertomusta.
-
--- Onkohan tuokin totta! sanoo Liisa, pitkä, roteva tyttö, joka puhuu
-ja muutenkin liikkuu kuin mies. -- Taisivat tytöt hyvinkin olla
-menossa. Aina sitä jotenkin itsensä irti kiskoo, jos oikein tahtoo.
-
--- Liisa puhuu niinkuin kasakka, sanoo Manu loukkaantuneena. -- Mutta
-Matariston Heta-vainajan suusta ei vielä koskaan kuultu valetta.
-
--- Kyllä maar sitä mennä täytyy, jos väkevämpi ottaa, sanoo hento Anni
-rukkinsa äärestä.
-
-Häntä peloittaa niin että silmät katsovat suurina päässä.
-
-Nuori isäntä on käsitöissä hyvin taitava ja osaava. Puuastiankin hän
-veistää niin puhtaasti, ettei yhtään näe, missä höylän tai veitsen
-terää on nostettu. Ihmettelevät sitä miehetkin.
-
--- Miksei isäntä enää pidä niitä sanomia? kysäisee kerran Eprami, joka
-muistaa Rason aikoja. -- Ne oli niin mukavat, mitä te niistä kerroitte.
-
-Juha menee punaiseksi, sillä Eprami koskettaa arkaan kohtaan. Ei ole
-varaa sanomien pitoon!
-
--- Ei tullut tilatuksi, vastaa hän. -- Tilataan jahka ehditään.
-
-Pastorista riittää alituisesti puhumista, niinikään saarlaisista ja
-Simolasta. Saarlan armo on ylpeä ja ynseä, se tuomio hänestä langetaan
-aina ja alituisesti. Majuri itse on reilu mies ja osaa selvää suomea,
-vaikka sillekin pitää seisoa lakki kourassa, oli pakkanen miten kova
-hyvänsä. Kustaa-herra se on aina niissä kouluissa, miksikä ylhäiseksi
-sotaherraksi aikoneekin. Mutta Maunu-herra se on hyvä herra, nöyrä ja
-kohtelias yhteisellekin kansalle. Se on aivan toista maata kuin kaikki
-ne muut.
-
-Simolan huutokauppa on ensi viikolla. Se panee ihmiset ajattelemaan,
-sillä Simola on ollut vankka talo.
-
--- Tulettäneen Simolan isäntä-raukka on kaiken hyvänsä antanut,
-puhutaan Joutsiassa puhdetöiden ääressä.
-
--- Kahdeksan vuotta sitten elettiin siellä varsin reilusti. Kahdeksan
-vuotta tasan on kauppias ollut Keihäsjärvellä.
-
-Vaietaan, veistetään, rukit hyrisevät, päre risahtelee pihdissään.
-Tuumitaan maailman menoa.
-
--- Sitä emäntää minun tulee enimmän surku, virkkaa Ville.
-
--- Se on sen kotitalo! sanoo Eprami.
-
--- Ja niin hyvä mies olisi muuten se Simolakin...
-
--- Ne on niitä viinan töitä, huokaa Manu ja kolauttaa kolme kertaa
-permantoon puun, jota alkaa veistää. Manulla on aina ne omat temppunsa!
-Ikään kuin työ siitä paremmin menestyisi, että kolauttaa puun kolmesti
-maahan.
-
--- Aina se Manu viinaa syyttää, sanoo Ville. -- Viina on hyvää ja
-terveellistä. Se on ihmisten oma vika, kun eivät osaa juoda siivosti.
-Mutta jahkahan saadaan sitä pottuolutta! Se kuuluu olevan makeaa ja
-tekevän miehen lihavaksi ja punaiseksi. Mutta ei mene päähän koskaan,
-vaikka miten paljon joisi.
-
--- Perästä kuuluu, sanoo Manu. -- Minä en usko ennen kuin näen.
-
--- Kyllä se pian nähdään, jahka kylään tulee oluttehdas. Hallpumi
-laittaa.
-
--- Koska hän sen laittaa?
-
--- Paraikaa hän on puuhassa.
-
-Isäntä nostaa päätään.
-
--- Mistä te sen olette kuulleet?
-
--- Kaupungissa puhuivat.
-
--- Ei mikään vedä vertoja viinalle, sanoo Eprami, joka viljelee viinaa
-ahkerasti, mutta niin taitavasti, ettei häntä ole koskaan nähty
-humalassa.
-
-Isäntä miettii sitä oluttehdasta. Hyvältähän miesten puhe kuuluu, mutta
-hän epäilee tehdasta, kun Hallpumi panee sen pystyyn. Hän epäilee
-kaikkea, mihin Hallpumi pistää sormensa. Lienee ehkä väärinkin...
-
-Eräänä iltana hämärissä ilmestyi Simolan isäntä Joutsian pihaan.
-Huutokaupan piti olla huomenna. Santtu oli juovuksissa, mutta pysyi
-sentään pystyssä. Reimasti hän kävelikin, lakki takaraivolla, silmissä
-vihainen tuli.
-
-Keskellä pihamaata hän rupesi huutamaan ja herjaamaan.
-
--- Missä ne ovat ne roistot, ne tämän talon isännät?... Kyllä minä
-niille näytän!
-
-Juha tuli luo ja pyyteli sisään.
-
--- En minä sinusta, ähisi Santtu, -- sinä tulet itse minun perässäni.
-Usko pois: vievät ne sinultakin talon! Mutta sen vanhan Juutaksen minä
-tahtoisin nähdä! Tuletkos ulos harvahammas! Kukas tuon helvetin krouvin
-tänne laittoi, jollet sinä? Kuka perkelettä elättää omalla pellollansa,
-jollet sinä... Se on perkele ja se on punainen!... Itse sinä sen olet
-sanonut... Mutta minä haastan sinut oikeuteen, kun taloni menee...
-kuuletkos! Ei kukaan anna rahaa, ei saa irti hyvällä eikä pahalla...
-Tulettänen perkele huutaa taloni... Se on sinun syysi, peijakas...
-
-Santtu oli tullut rappusille asti. Siinä hän pui nyrkkiään seinään.
-Vihdoin hän purskahti itkuun ja iski päänsä pihtipieleen.
-
-Vanha Joutsia ei ollut yrittänytkään häntä keskeyttää. Hän oli
-kuunnellut neuvottomana, lakitta päin, harvat harmaat hiukset pystyssä.
-Kerran oli hänen sisunsa jo yrittänyt nousta, mutta kun Simola sitten
-oli purskahtanut itkuun, oli häneltä taasen mennyt kurssi. Vihdoin
-häntä kuitenkin rupesi hävettämään, että hän seisoo tässä mykkänä ja
-antaa toisen haukkua kuin koiran.
-
--- Että kehtaatkin syyttää muita! huusi hän ja silmät kiiluivat päässä.
--- Kuka sinun kurkkuusi on kaatanut viinat? Minäkö? Sinä itse! Syytä
-itseäsi! Kuka sinun käski yöt päivät istua Tulettänessä? Oma syysi!
-
--- Oma syysi! ärjyi humalainen ja kyyneleet valuivat virtoina alas
-hänen poskiaan. Hän oli muutenkin läpimärkä ja hänen yllään oli hienot,
-mustat vaatteet. -- Kuule, Eerikki Aaprahaminpoika, muistatkos, että
-minun ja Simolan tyttären häitä juotiin juuri silloin, kun krouvari
-tähän pitäjään tuli. Sekin oli tanssaamassa niissä häissä!... Silloin
-ei ollut talossa yhtään velkaa... ja nyt menee talo! Se sen ostaa se
-kisälli, jolla ei silloin ollut oikeita vaatteitakaan selässä! Se on
-sinun syysi, Eerikki Aaprahaminpoika... sinä toimitit krouvin tänne...
-Ja minä kiristän vielä sinulta ne rahat... vaikka vasta viimeisellä
-tuomiolla... Kun vievät taloni! Kun vievät taloni!
-
-Viime sanat huusi hän mylvien niin kuin eläin, joka on eksynyt karjasta
-ja joka huutaa hädissään.
-
-Juha seisoi kuin lyötynä. Hän ei kuullut eikä nähnyt mitä hänen
-ympärillään tapahtui. Silmät olivat kuin naulitut Santtuun. Ja kun tämä
-lähti hoippumaan poispäin, seurasi Juha häntä vaistomaisesti. Santtu
-paiskasi kumoon sälykopan, jonka piiat olivat käsistään päästäneet
-tiepuoleen, läjäytti portin kiinni perässään ja suuntasi kulkunsa
-Tulettäneen.
-
-Juha jäi pihamaalle seisomaan. Satoi kylmää, lumensekaista vettä. Ei
-Juha huomannut nostaa kaulustaankaan.
-
-Sinne se menee, vaikka vasta kirosi koko paikkaa. Mikä siinä on, että
-hänen pitää sinne mennä?
-
-"Vievät ne sinultakin talon!" kaikui Juhan korvissa ikään kuin piskaa
-olisi vingutettu... Kai ne vievät... Kai ne vievät... Juhan pintaa
-karmi. Ei hän niin itsestään välittänyt, mutta olihan tämä Annastiinan
-kotitalo.
-
-Vanha Joutsia nauroi portailla.
-
--- Juha, kuules, huusi hän, -- mitä sinä seisot siinä sateessa? Tule
-tänne katsomaan! Se menee suoraa päätä Tulettäneen.
-
-Juha jää sateeseen seisomaan. On kuin rajuilma menisi hänen päänsä
-päällitse. Sadepisarat rapisevat äänekkäästi ikään kuin olisivat
-herneitä. Lumisohjon alta paistaa maankarvainen rapakko ja kellahtava
-nurmi. Juha tuijottaa eteensä maahan. Hän ei näe muuta kuin lumisohjon
-eikä hän muista, missä on. Ei hän tiedä, että seisoo Joutsian pihalla.
-On kuin hänen ympärillään huojuisi puita myrskyssä. Ilma on täynnä
-parkua ja naurua. Toiset parkuvat, valittavat, heristelevät nyrkkiä ja
-kiristelevät hampaitaan. Toiset nauravat, huutavat, tanssivat...
-
-Mikä on viskannut hänet, oudon ihmisen, tänne myrskyyn ja hammasten
-kiristykseen? Ei hän osaa parkua eikä hän osaa nauraa. Ei hän jaksa
-seisoa myrskyn piiskattavana. Hänellä on aina ollut koti. Siellä on
-ollut lämmin, siellä on ollut hiljaista. Ei hän muuta pyydä kuin elellä
-kodissa hiljakseen...
-
-Pakene, pakene, poika!
-
-Joudu kotiin!
-
-Se on kuin Helenan ääni... Tai Marjaanan ääni... He huutavat kaikki...
-Sisaret kutsuvat kotiin...
-
-Jotkut toiset yhä nauravat ja parkuvat... Täytyy riuhtaista jalat
-maasta. Pakoon, pakoon!
-
-Äkkiä Juha huomaa missä hän on.
-
-Vesi valuu alas hänen kasvojaan, silmäripsiin ja kulmakarvoille on
-kokoontunut lunta. Hartiatkin ovat ihan valkeinaan sohjoa. Kädet ovat
-märät ja kankeat kylmästä.
-
-Entä jos se onkin totta, lentää äkkiä hänen päähänsä, -- että kauppias
-vahtailee tätä Joutsiaa? Mutta mitä hän tekisi kaiken maailman
-taloilla?... Voisi tahtoa manttaalialaa lisää, että saisi pitemmän
-viinanpolttoajan... Ja Joutsia on paremmalla paikalla kuin kaikki muut
-talot täälläpäin... Annastiinan vanhemmat joutuisivat maailmalle. Ja
-Juha ja Annastiina saisivat Rasosta katsella, miten kauppias täällä
-elämöi...
-
-Ihan tässä menee sekaisin!
-
-Juha ravisteli vaatteitaan ja läksi sisään. Kuin lymyten riensi hän
-keittiön läpi makuukamariin. Siellä oli hänen piironkinsa, siellä
-riippuivat seinällä avaimet, suuria avaimia ja pienempiä avaimia --
-kaikki hänen isännyytensä merkit.
-
-Niin, niin, mikäs niitä olisi ollut pidellessä, jos olisi ollut
-toinen luonto. Mutta kun olisi tahtonut hiljalleen elää ja piti elää
-ainaisessa sodassa!
-
-Ajatuksissaan hän otti taskustaan avaimen, väänsi auki piirongin
-lukon ja päästi levyn alas pöydäksi. Itsestään kädet menivät
-vasemmanpuoleiselle alalaatikolle, vetivät sen auki ja asettivat
-pöydälle pinkan papereita. Niiden päälle painui mies ja rupesi
-tavailemaan: Härmed upplåter jag gästgifverihållningen vid Keihäsjärvi
-gästgifveri åt handlanden Gustaf Hallbom från denna by... Sitä
-paperia oli pitkälti. Yhdeksässä eri pykälässä oli määräyksiä ja
-alla oli Eerikki Aaprahaminpojan nimi ja puumerkki sekä Sandin ja
-Liljebladin nimet. Muut paperit, joita oli paksu pinkka, alkoivat
-kaikki suunnilleen: Utdrag ur protokollet hållet vid lagtima
-häradshöstetinget... Ne olivat käräjäkirjoja. Vanha Joutsia oli kyllä
-koettanut käräjöidä, vaikkei siitä ollut mitään hyötyä ollut.
-
-Jos edes ymmärtäisi tuon kontrahdin sisällön! Vaan mitähän apua
-siitäkään olisi: käänsihän Nylanteri sen hänelle kerran, muistaahan
-hän selvästi, mitä siinä oli... Niin, siinä annetaan Hallpumille
-oikeus asua Tulettänessä neljäkymmentä vuotta. Eri pykälissä on sitten
-mainittu eri etuuksia. Saa niistä vähän selvääkin, kun näkee sellaisia
-sanoja kuin gästgifveri, potatisland, Hongisto äng, hållhage, Niemelä
-torp, vagnslider, kammaren, kakelugn ym. Kyllä Juha niitä pykäliä
-on tutkinut. Hän osaa miltei ulkoa koko kontrahdin. Ensimmäisessä
-pykälässä sanotaan, että vuokralainen vapaasti saa käyttää ne kaksi
-tynnyrinalaa peltoa, jotka ovat hänen huoneittensa piirissä ynnä
-perunamaan; lisäksi viisi ladonmaata Hongiston niitystä sekä läntisen
-puoliskon Joutsian taloon kuuluvasta hollihaasta ja Niemelän torpan.
-Toinen pykälä sisältää, että Hallpumin käytettävinä ovat kaikki
-kestikievarihuoneet. Isäntä sitoutuu korjaamaan ja laudoittamaan
-eteisen, rakentamaan ja sisustamaan tilavan vaunuliiterin, panemaan
-hollituvan täyteen kuntoon ja laittamaan kestikievarikamariin uuden
-uunin. Hallpumin taas on omalla kustannuksellaan rakennettava uusi
-rakennus, johon sisältyy sali, kaksi kamaria, keittiö, keittiökamari
-ja kellari keittiön alla. Tähän rakennukseen sitoutuu isäntä omasta
-metsästään vetämään hirret, kattotuohet, sammaleet, hiekan, saven ym.
-tarpeet, ja Hallpumin on siitä maksaminen isännälle 150 ruplaa hopeassa
-siten, että ensi vuonna suoritetaan 20, toisena 30, kolmantena 50 ja
-neljäntenä 50.
-
-Kolmas pykälä: Hallpumin on pidettävä kunnossa kestikievarihuoneet.
-Jos kuitenkin uusia tarvittaisiin, rakentaa isäntä ne omalla
-kustannuksellaan.
-
-Neljäs pykälä: Kauppias saa talon maalta laitumen yhdelle hevoselle,
-kahdelle lehmälle ja viidelle lampaalle.
-
-Viides pykälä: Polttopuut, aidakset, lehdet ynnä muut puutarpeensa saa
-vuokralainen ottaa talon maalta. Niin ikään saa hän käyttää hyväkseen
-ne kaksi syltä kuivia koivuhalkoja, jotka pitäjän muut talot ovat
-velvolliset kestikievarinpitäjälle tuomaan.
-
-Kuudes pykälä: Kauppias on oikeutettu käyttämään tietä, joka vainion
-halki vie rantaan sekä rantaa pyykintekoon ym.
-
-Seitsemäs pykälä: Kaikkien näiden etujen nauttimisesta on vuokralaisen
-maksettava kaiken kaikkiaan 5 hopearuplaa vuodessa, ja on hän sitä
-paitsi velvollinen omalla vastuullaan pitämään kestikievaria. Ja kestää
-tämä kontrahti 40 vuotta puolipaastosta tätä vuotta puolipaastoon
-vuotta... Se on pitkä, epäselvä pykälä. Sitä eivät lakimiehetkään ole
-ymmärtäneet, koska riidat siitä ovat tulleet eri tavalla ratkaistuiksi.
-Saatikka sitten Juha. Niin, niin se on!
-
-Siinä kauppias istuu, ei suostu lähtemään hyvällä eikä pahalla. Ei auta
-ajatella mitään muutosta parempaan päin. Tämä elämä tulee kaiketi vain
-yltymään.
-
-Neljäkymmentä vuotta, joista on kulunut kahdeksan...! Jos niiden
-kolmenkymmenenkahden päähän pääsee, niin nuoruus on mennyt, miehuus
-mennyt -- jäljellä ukko-rahjus.
-
-Ja koko aika samaa kärsimystä. Ei yhtäkään vapauden päivää!
-
-Jos raastaisi rikki koko paperin. Jos iskisi siihen kyntensä ja
-hampaansa!... Kuinka silmissä mustenee ja kuinka pimeäksi käy sielussa,
-kun sellaisia ajattelee! Jumala...! Eikö sinulla ole yhtään armoa...?
-Kun sinä annoit pappisikin olla osallisena tämän kontrahdin teossa!
-
-Tämä asia on vieroittanut Juhaa Jumalasta. Se tekee, ettei hän saata
-kirkossakaan rukoilla kuten ennen. Ja se on hänelle ehkä kaikista
-kovinta.
-
-Annastiina seurasi hätäännyksissään oven takana miehensä oloa.
-Kuinka kovasti hän hengitti! Jokohan hän olisi nukkunut ja ruvennut
-kuorsaamaan? Eikä vaimo olisi tahtonut huoneeseenkaan mennä, sillä
-hän oli monesti huomannut, ettei Juha siitä pitänyt, että tultiin
-huoneeseen, kun hän oli ajatuksissaan tai katseli papereitaan. Ja
-niitä papereita kai hän taasen katseli, koska piirongin saranat olivat
-narisseet. Voi kuitenkin sitä kontrahtia!... Eikä Annastiina enää
-saanut olluksi, vaan raotti ovea...
-
-Juha oli suullaan paperin päällä eikä kuullut, vaikka ovi narahti.
-Hänen hiuksensa olivat pörröllään, otsa käsien varassa, silmät kiinni.
-Ja hengitys kävi omituisen työläästi. Ei Annastiina ymmärtänyt,
-juoksisiko hän hakemaan apua, koettaisiko hän herättää miestänsä vai
-jättäisikö hänet siihen. Mutta hänen epäröidessään Juha avasi äkkiä
-silmänsä ja nosti päätään.
-
-Hänen kasvoilleen nousi kuuma puna ikään kuin hän olisi hävennyt ja
-Annastiinan tuli vaikea olla, niin kuin hän olisi ollut pahanteossa.
-
--- Heitä jo se kontrahti, sopersi hän. -- Sinä menet vallan sekaisin,
-jos sinä sitä aina ajattelet. Kärsittävä se on loppuun saakka. Ei siitä
-mihinkään pääse!
-
-Juha nousi, pani pois paperit ja lukitsi kaapin. Ja sen jälkeen hän
-kävi vaimolleen entistä umpimielisemmäksi. Ei hän torunut, ei hän
-sanonut nuhteen sanaa, ei hän edes katsonutkaan pahasti. Mutta hänen
-mielessään eli taasen se kauna, joka Annastiinalle teki enemmän pahaa
-kuin nuhteet.
-
-Juha ajatteli: mikä sinun on puhuessa! Voit käskeä kärsimään! Sinä olet
-kaiken ikäsi asunut kestikievarin nurkalla. Toista on minun. En minä
-voi nähdä tappelua enkä toraa. Sitä sinä et ajattele.
-
-Annastiinan mielessä liikkui: Juha voi tuskastua ja ikävöidä pois.
-Sillä tämä ei ole hänen kotitalonsa. Ei hän ajattele, miltä minusta
-tuntuisi muuttaa pois... Mutta murjottakoon nyt aikansa, ehkäpähän
-joskus lakkaa, kun en ole huomaavinani.
-
-Annastiinalla oli köykäisempi luonto. Hän unohti helpommin.
-
--- Jos sinä sieltä Simolan huutokaupasta, sanoi hän Juhalle, --
-ostaisit sen kaappikellon, joka niillä on ollut salissa. Se olisi niin
-mukava täällä.
-
-Juha säpsähti ajatuksissaan. Sillä hänelle oli liian kiusallista
-ajatellakin koko huutokauppaa, saatikka sitten mennä sinne.
-
--- Jos menee halvalla, lisäsi Annastiina. -- Ja kyllähän siellä voisi
-olla muutakin sopivaa tavaraa. Mutta se kello olisi oikein tarpeellinen.
-
-Paljon Simolaan näkyi menevän väkeä.
-
-Juha läksi kuin läksikin joukkoon. Eikä sopinut paremmin kuin että
-hän Tulettänen portilla sattui yhteen Hallpumin kanssa. Hän olisi
-mieluimmin kääntynyt takaisin, niin vastenmielistä hänestä oli
-nähdä kauppias. Hän oli jo laskettamaisillaan valheen, että menee
-riihirakennuksilleen, mutta muisti olevansa pyhävaatteissa. Hallpumi ei
-olisi uskonut.
-
-He astelivat siis rinnan. Kauppias oli ystävällinen ja liukas kuten
-ainakin ja nauroi omille sukkeluuksilleen. Juha sanoi silloin tällöin
-sanan sekaan ja oli kaiken aikaa oudossa ahdistuksessa.
-
--- No, sanoi hän vihdoin, -- kauppias aikoo kai nyt ostaa talon?
-
--- Talonko? huudahti Hallpumi. -- Simolanko? Ei, hyvä isäntä. Millä
-minä sen ostaisin? Ja mitä minä sillä tekisinkään? Se on niin syrjässä.
-Olisipa edes niinkuin tämä Joutsia...
-
-Sanat luisuivat vahingossa hänen suustaan eikä hän saanut niitä
-takaisin, vaikka itsekin taisi katua varomattomuuttaan. Hän rupesi
-kiireesti sopertamaan, että eihän Simolassa ole metsääkään. Mutta
-nuori isäntä oli ehtinyt kuulla sanat ja ne jäivät kuin polttoraudalla
-painetuiksi hänen sieluunsa.
-
--- Tällaisella paikalla ei taloja olekaan! ihaili kauppias. -- Olipa se
-oikein onni, että minäkin jouduin tähän asumaan.
-
-Ei Juhasta enää lähtenyt irti mitään. Yksin sai kauppias puhella. Hänen
-tarkoituksensa oli käynyt Juhalle selväksi: Joutsiaa hän kyttäili. Pian
-kai Joutsian edessä oli tällainen, samanlainen huutokauppa.
-
-Jota likemmä Simolaa tultiin, sitä synkemmäksi kävi Juhan mieli.
-Portille hän pysähtyi: ei ollut halua mennä pihan piiriin. Miehet
-siellä remusivat kuin markkinoilla ainakin, tupakoivat ja näyttivät
-tyytyväisiltä. Simola itse oli seassa, kulki lakitta päin ja tarjoili
-tupakkaa. Oli hän jo jonkin verran humalassa. Kun hän läheni aitaa,
-jonka taakse Juha oli pysähtynyt, pelästyi Juha niin, että hän kääntyi
-ympäri ja riensi tielle. Hän ei saanut katselluksi Simolaa kasvoihin.
-Hän pelkäsi, että Santtu taasen rupeaisi huutamaan niinkuin eilen:
-taloni vievät! taloni vievät!
-
-Päästyään jonkin matkan päähän hiljensi Juha askeliaan ja hänen
-mieleensä tuli kysymys: miksi olivat kaikki muut iloisia ja tyytyväisiä
--- minä vain kuljen kuin haamu, minä en osaa nauraa enkä puhella,
-tuskin saan toisen kysymykseen vastatuksi? Mikä minun on? Miksi minä
-olen toisenlainen kuin muut?
-
-Hän ei osannut vastata kysymyksiinsä.
-
-Ahteen päällä tuli veli, Rason isäntä vastaan. Hän tahtoi Juhaa
-rattailleen, huutokauppaan hän tietenkin oli menossa. Juhasta tuntui
-ensin siltä kuin hänen olisi pitänyt puhua kaikesta veljensä kanssa,
-mutta samassa hän ymmärsi, ettei veli häntä käsittäisi. Ja hän jatkoi
-yksinään matkaa kotiin päin.
-
-Minä olen toisenlainen kuin muut, ajatteli hän. Kallekin on aivan
-toista maata. Kalle on iloinen -- ja iloinen minäkin olin ennen.
-Mikä minulle on tullut? Olenko hullu? Jokin minua kiusaa -- mikä se
-oikeastaan on?
-
-Annastiina tuli heti kysymään kelloa ja puhkesi valittelemaan, kun ei
-sitä ollut.
-
--- Voi, voi, jos se menee kuinkakin halvalla ja jos joku toinen sen
-huutaa! Se olisi meillä ollut niin tarpeellinen... Kun minun aina
-on tehnyt sellaista mieleni, jo silloinkin, kun minä sitä Simolassa
-katselin... Vieläköhän minä ehtisin huutokauppaan, jos paikalla
-lähtisin?
-
-Ja Annastiina panee todella pyhävaatteet ylleen ja lähtee huutokauppaan.
-
-Pellolla Juha odottaa häntä kotiin: hän pelkää sitä kelloa! Kunhan joku
-toinen olisikin ehtinyt sen ostaa!
-
-Mutta Annastiina sen huutaa, halvalla huutaakin, ja Joutsiaan se
-tuodaan. Juhasta se on kuin varastettu tai muu onnettomuutta tuottava
-kappale. Se on lakkaamatta muistuttamassa hänelle Simolan väen
-onnettomuutta.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Hallpumi rupesi silminnähtävästi etsimään nuoren isännän seuraa. Yhtä
-mittaa oli hänellä olevinaan asiaa Joutsiaan.
-
--- Isäntä kävisi nyt meillä! sanoi hän sanomistaan.
-
-Juhaa kiusasi hänen pyytämisensä ja hänen kasvoihinsa oikein koski, kun
-hänen piti näyttää ystävälliseltä kauppiaalle. Hän koetti tätä kaihtaa
-missä ikinä voi, mutta useinhan he sattuivat yhteen.
-
--- Menisit nyt, sanoi Annastiina, -- joskus Tulettäneen. Näkisit
-ihmisiä ja virkistyisit vähän.
-
-Joskus Juha meni. Mutta mikä lieneekin ollut: ei hän virkistynyt.
-Varsinkin jäljestäpäin oli paha olla ja hävetti. Mitä ihmettä hän
-oikeastaan häpesi? Ei ollut mitään syytä.
-
-Hänellä oli paha, onneton luonto.
-
-Silloin se varsinkin tuli näkyviin, kun pappi, Nylander ja Liljeblad
-eräänä iltana olivat Joutsiassa vieraina.
-
-Istuttiin salissa, tehtiin totit, nauru rämisi, maailman asiat
-juteltiin poikki ja halki, vanha Joutsia oli kuin taivaassa.
-
--- Mitä Haimalaan kuuluu? kysäisi pappi äkkiä Juhalta ja nauroi sitä
-kysyessään.
-
-Juha hämmästyi hänen rohkeaa kysymystään. Koko maailma tiesi, että
-Helenaa vartioitiin kuin mielipuolta, häntä täytyi pitää lukkojen
-takana, muuten hän olisi karannut entiseen kotiinsa tai hukuttanut
-itsensä. Yökaudet hän käveli suuressa salissa ja puheli Haimalan
-rouva-vainajan kanssa -- eikö pastori ollut kuullut mitään näistä
-asioista vai koiruuttaanko hän kysyi?
-
-Puna leimahti Juhan kasvoille, mutta hän hillitsi itsensä ja vastasi:
-
--- Ei mitään liiemmäisiä.
-
--- Joko on tiedossa perillisiä? jatkoi pastori ja nauroi taasen.
-
-Suonet Juhan ohimoilla tulivat täyteen verta ja käsi pusertui nyrkiksi.
-Mutta hän sai sentään vastatuksi:
-
--- Ei maar vielä...
-
-Pastoria suututti vastauksen lyhyys ja väkinäinen ilme Juhan kasvoissa.
-
-Juha koetti kyllä parastaan. Hän istui herrojen joukossa ja kehoitti
-heitä ottamaan lasia, mutta heidän remunsa vaikutti häneen ikään kuin
-olisi syydetty lokaa hänen silmilleen. Huomasivat sen herratkin, eivät
-he tahtoneet päästä oikealle juomatuulelle. Nuori isäntä vaikutti
-heidän joukossaan kuin kylmä kivi, joka upotetaan käyvään sahtiin.
-
--- Hitto vieköön, virkkoi pastori ruotsiksi Liljebladille, -- mikä
-ikävä ihminen se on tuo nuori isäntä! Se on ihan kuin personifoitu
-hammassärky. Aina kärsivän ja tuskastuneen näköinen, ei koskaan mitään
-elämäniloa, ei koskaan mitään repäisevää naurua ja antautumista
-elämään. Aina samaa kitkutusta ja nutuutusta... Äh, en minä jaksa sitä
-katsella!
-
--- Hän on niitä kelpo ihmisiä, niitä malli-ihmisiä, vastasi Liljeblad.
--- Kyllä niistä nimismiehelle on vähimmin vastusta. Niistä voi
-suorastaan olla apuakin. Ne ovat aina jonkinlaisia poliiseja.
-Nimismiehen kannalta katsottuna on hyvä, että niitä on! Mutta myönnän
-minä, etten viitsisi valita niitä vieraikseni, jos mielisin viettää
-hauskan illan! Hahhahhah!
-
--- Äh! sanoi pappi. -- Minä en viitsi katsella niitä kirkossakaan.
-Sinnekin ne tuovat sellaisen ikävystyttävän harmauden, että
-tukahuttaa... Sellainen ihminen, joka ei koskaan horjahda minnekään
-päin, jolla ei koskaan ole syytä katua mitään, joka aina saattaa olla
-tyytyväinen itseensä ja vain tuomita muita -- se on oikein ihmisen
-irvikuva ja sitä vastaan minä aina tulen taistelemaan, sillä se on
-pahempi sekä Jumalan että ihmisten edessä kuin julkein pahantekijä.
-
--- Voi ehkä ymmärtä jotakin! huomautti Nylander, joka oli puhellut
-vanhan isännän kanssa.
-
-Juha oli nimittäin läsnä, istui saman pöydän ääressä ja katseli kaiken
-aikaa puhujiin. Kyllä hän huomasi, että herrat kiihtyivät ja hiukan
-häntä epäilytti pastorin ääni, mutta ei hän käsittänyt, mistä he
-riitelivät.
-
--- Ymmärtäköön! viskasi pastori vastaukseksi Nylanderin varoitukseen.
--- Yksi ainoa sellainen ihminen tuottaa enemmän vahinkoa kuin kymmenen
-varasta, sillä se levittää ympärilleen sitä sellaista tukahduttavaa,
-harmaata mallikelpoisuutta. Aaaa! Jumal'avita, pahin juopporenttu,
-pahin varas on minulle mieluisampi...
-
--- No mutta kiihdythän sinä nyt ihan turhanpäiten, selitteli Liljebdad.
--- Tämä mies, jota sinä tässä sätit, on ihan vaaraton. Se on lauha kuin
-lammas ja tyhmä kuin pässi. Ei se ketään ihmistä vahingoita.
-
--- Mutta se on ensimmäinen laatuaan tässä seurakunnassa ja se on
-jo ehtinyt pilata monen hetken minulta... Minä huomaan, etten voi
-kärsiä sitä miestä! Enhän minä enää saa olla rauhassa missään. Aina
-on vastassani hapan naama. Muistatteko miltä hän näytti Simolan
-huutokaupassa? En minä ikinä unohda sitä naamaa, joka tuijotti sieltä
-aidan takaa. Olisi vähintään luullut huutokaupan olevan hänen omassa
-kodissaan.
-
--- Että nyt viitsitte! huusi Nylander suomeksi.
-
--- Mistäs herroille tuli kina? sanoi vanha Joutsia ja kohotti lasiaan.
--- Juodaan nyt pois tätä Hallpumin parasta.
-
--- Ne hullut, selitti Nylander, -- riitelevät siitä, onko parempi että
-seurakunnassa on juoppoja ja roistoja vaiko kelpo ihmisiä.
-
-Juha avasi harmaat silmänsä ja vei katsettaan vuoroin pastoriin,
-vuoroin Liljebladiin. Saattoi huomata, kuinka hartaasti hän koetti
-tunkea tuon vieraan kielen taa, joka seinänä oli häntä vastassa.
-
--- Eipäs olekaan, huudahti nimismies, -- kysymys siitä. Vaan pastori
-tässä sanoo, että suurin syntinen joka katuu, on parempi Jumalan edessä
-kuin itsevanhurskas ihminen.
-
-Pastori purskahti nauruun ja joi lasinsa pohjaan. Juha katsoi häneen
-kummastuneena. Niin vakavista asioista oli ollut puhe, ja noin hän
-nauroi.
-
--- Niinhän Jumalan sanassakin luetaan, sanoi Juha. -- Mutta syntisen
-täytyy myöskin koettaa tehdä parannus, lisäsi hän.
-
--- Emmehän me nyt, helkkarissa, ole kirkossa! huudahti Nylander.
--- Sinä saat, veli Sand, ensi saarnassasi selittää nämä asiat...
-Tahdotteko kuulla, mitä entinen rovasti sanoi, kun häistä meni suoraa
-päätä hautajaisiin...?
-
-Nylander kertoi ja vanha Joutsia, nimismies ja henkikirjuri itse
-nauroivat jutulle haljetakseen. Mutta pastori ja nuori isäntä olivat
-jääneet ulkopuolelle heidän nauruaan. He olivat pysähtyneet katsomaan
-toisiinsa. Pastorin puolelta oli katse kylmä ja kalsea, täynnä
-ylenkatsetta ja ivaa, Juhan puolelta epäilevä, arka ja ennen kaikkea
-hämmästynyt.
-
-Mitä... mitä ihmettä pastori tarkoitti?
-
-Juhan posket kävivät kuumiksi, mutta hänen katseensa oli jo aivan tyyni
-ja hänen äänensä ystävällinen, kun hän kysyi:
-
--- Mitä pastori katselee?
-
-Pastorin silmissä leimahti ikään kuin hänen olisi tehnyt mieli vetää
-nuorta miestä korville. Mutta hän vain heilautti päätään ja suupielet
-värähtelivät.
-
--- Eikö ole lupa katsella?
-
-Juha kävi hämilleen.
-
--- Totta kai... Eihän silmä osaa vie. Mutta minä ajattelin vain...
-
-Herrat eivät viipyneet kauan. Pastori oli kaiken iltaa ollut ärtyisä
-ja tahtoi pois aikaisin. Juha mietiskeli pitkin yötä, mitä herrat
-oikeastaan olivat tarkoittaneet. Kyllä hän oli huomannut, että pastori
-oli hänelle suutuksissa. Mutta mistä?... Vaikka koko se sanakiista
-olisi tarkoittanut häntä!... Häntäkö he pitivät roistona, vai
-olisivatkohan pitäneet sitä itsevanhurskaana?
-
-Juha ei ymmärtänyt.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Pari päivää ennen jouluaattoa tuli Hallpumska Joutsiaan maksamaan
-vuokraa. Huppuliina hartioilla hän istuutui kyökin penkille ja kertoi,
-että Hallpumi itse on kipeänä, muuten hän kyllä olisi tullut itse.
-
-Siinä sitä oli näkemistä, kuinka eukko kaivoi kukkarostaan esille sitä
-viittä hopearuplaa ja kuinka se laskiessaan rahoja pöydänkulmalle
-mourusi ja naukui kuin vanha kissa.
-
--- Tulin tässä tätä arentia tuomaan. Jaa, jaa... niin kovassa kuin se
-raha näihin aikoihin on! Monta askelta on siinäkin saanut ottaa, ennen
-kuin tämänkin rahan on saanut kokoon! Ihmiset ovat köyhiä, eivät ne
-jaksa ostaa, ja jos velaksi annat, niin sinne jää -- eivät maksa!...
-Luullaan, että sillä sellaisella liikkeellä kuin meidän on, rikastutaan
--- kuinkas sillä voi rikastua, kun niinkin halvalla antaa kuin meillä
-annetaan!
-
-Hallpumska vietiin saliin ja hänelle tarjottiin kahvia. Siinä hän
-vilkuili ympärilleen ja naukui:
-
--- Jaa, tuo on tuo kello sieltä Simolan huutokaupasta. Muistan
-minä, kuinka se siellä salin seinällä käydä naksutti. Paljoonkos se
-nousikaan?... Jaa, no ei se sitten kallis ollut... Kuuluu taas se
-emäntä olevan niin huonona sairaana. Mikä lienee sellainen tauti, että
-se niin kaikkia pelästyelee. On taitanut sitäkin surra, kun sillä
-lailla joutuivat pois talosta...
-
-Juha vastaa jollakulla harvalla sanalla hänen puheisiinsa ja tekee
-mielessään sen päätöksen, että jos hän vielä vuoden päästä elää ja on
-täällä Joutsiassa, niin ainakin hän pakenee pois kotoa siksi päiväksi,
-jolloin Hallpumin väet tulevat maksamaan vuokraa. Tulettäneläiset
-kävivät hänestä päivä päivältä vastenmielisemmiksi.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kevättalvesta tuli Akseli kotiin. Hän ajoi kaupungin kyytihevosella
-kuin hieno herra ja herran näköiseksi hän todella oli käynyt, tuskin
-häntä saattoi tunteakaan. Hän kävi tohvelipalttoossa ja kalosseissa ja
-kädessä oli sateenvarjo. Morsiamen kehui itsellään olevan, rikkaan ja
-kauniin. Hän oli ollut suuren tukkiyhtiön asiamiehenä ja sama yhtiö oli
-antanut hänen toimekseen koluta puhtaiksi maat Keihäsjärven ympärillä.
-
-Annastiinalle tuli Akselista paljon vaivaa, sillä ei hän enää tyytynyt
-syömään keittiön pitkässä pöydässä muitten kanssa. Hän tahtoi arjet,
-pyhät syödä valkealta liinalta porstuanperäkamarissa ja aina piti
-pöydässä olla voita ja pyhäruokaa.
-
-Alussa koetti Annastiina noudattaa hänen mieltänsä, ettei tulisi
-riitaa. Mutta riita tuli sittenkin, sillä Akseli haki sitä ja loukkasi
-nuorta isäntää minkä kerkisi.
-
-Ei ollut Juhalle mieluista katsella tuota väkevää nuorta miestä, joka
-kaiket päivät venyi sängyssään tai istui Tulettänessä, pappilassa tai
-Liljebladilla. Vihainen oli isäkin pojalle.
-
-Kello kuuteen aamulla hän kerrankin odotti Akselia juomaan kahvia,
-mutta kun ei poikaa silloin kuulunut, karkasi hän tämän kamariin,
-hakkasi ovia niin että paikat jyskivät ja huusi:
-
--- Nousetkos, nulikka! Jos et laita itseäsi jalkeille, särjen oven ja
-lyön sinulta kintut poikki.
-
--- Mitäs se kehenkään kuuluu, mitä minä teen? kuului Akselin ääni
-vastaan. -- Minä teen mitä tahdon enkä tottele ketään.
-
-Kalpeana seisoi Juha pihassa ja kuunteli elämää. Hänen niskansa
-kumartui ja hänen päänsä painui alas. Vihdoin hän kiireesti läksi
-hevostalliin. Sinne ei toki kuulunut mitään. Siellä sai silitellä Pekan
-hienoa karvaa ja tietää, ettei tarvinnut kuulla toraa. Oli se onni,
-ettei Pekka osannut puhua. Ties miksi se täällä olisi oppinut!
-
-Ei vanha Joutsia ollut vävypoikaansakaan ensinkään tyytyväinen.
-
--- Ei sinussa vain näy olevan miestä saamaan pois tuota kauppiasta
-tuosta! nalkutti hän. -- Ja siinä toivossa minä sinut kumminkin
-tänne otin. Etkös sinä näe, kuinka hän rikastuu? Ja me köyhdymme
-köyhtymistämme. Mutta se ei koske sinuun, ei yhtään! Ei hänellä enää
-ole vaivaa kestikievaristakaan, mutta kaikki edut pitää entisellään, ei
-anna pois edes hollitupaa!
-
-Mitäpä Juha sitten tällaiseen puheeseen saattoi vastata? Ei mitään!
-
--- Noo, sanoi vanha isäntä ilkeästi. -- Jollei sinussa ole miestä, niin
-ehkä vielä olisi minussa!
-
-Ja hän löi rintakoppaansa, jotta rämähti.
-
-Se oli se kontrahti, joka piteli... Jos, jos saisikin hävitetyksi
-koko kontrahdin... Se ei maar olisi synti eikä mikään, jos repisi
-sellaisen paperin. Viekkaudella he panivat hänet sen kirjoittamaan --
-viekkaudella hän sen hävittää. Sellaisesta teosta hän kyllä vastaa
-viimeisellä tuomiollakin. Ei se ole synti eikä mikään.
-
-Vanhuksessa kypsyi vähitellen luja päätös, että hän repii sen. Hää!
-Sillä lailla hän sen punaisen pirun tuhoaa! Kauppias aikoo tuhota
-Joutsian, mutta hän ehtii ennen! Kunpa vain tietäisi, missä hän sitä
-paperia säilyttää! Missäs muualla kuin keltaisessa piironki-romossaan!
-
-Eerikki Aaprahaminpoika istuili taasen ahkerasti Tulettänessä.
-Simolan Santtu -- hän se niin ikään aina vain siellä joi. Millä
-tuo nyt enää joikaan? Eihän hänellä enää mitään ollut!... Eerikki
-Aaprahaminpoika oli päättänyt pitää kauppiasta silmällä ja hän vilkuili
-tarkasti hänen liikkeitään, kun hän mittaili sokeria, saippuaa,
-tupakanlehtiä ja viinaa, ja varsinkin kun hän kävi piirongillaan
-vaihtamassa rahoja. Siinä piirongissa paperit varmaan olivat!...
-Mutta liian lyhyt oli aika, jolloin Eerikki Aaprahaminpoika jaksoi
-pysyä vakoilijamietteissään, sillä niin pian kuin hän joi, unohti hän
-päätöksensä. Kun hän seuraavana päivänä heräsi sängyssään, muistui
-kontrahtijuttu taasen hänen mieleensä ja häntä harmitti, ettei hän
-ollut pannut päätöstään täytäntöön. Mutta jota kauemmaksi aika venyi,
-sitä enemmän hänen mielensä lauhtui ja kaiketi hän taas olisi kokonaan
-unohtanut kostotuumansa, jollei Hallpumi eräänä päivänä olisi palannut
-kaupungista, tavattoman suuri kuorma reessä.
-
-Vanhus seisoi tiellä ja katseli, kuinka hevonen kammertamalla kulki
-eteenpäin.
-
-Silloin karkasi salamana hänen päähänsä: mitähän kauppias taasen
-vedättää kotiin? Juomiako? Tietenkin! Ja kaikkinaista muutakin tavaraa,
-jolla hän taasen nylkee rahaa vaivaisilta syntisiltä.
-
-Sinä iltana läksi vanhus Tulettäneen siinä varmassa päätöksessä, että
-nyt, nyt hän kuitenkin hävittää kontrahdin!
-
-Sattui tulemaan oikea sudenilma. Krouvikamari oli ihan tyhjänä, ei
-edes Simolan Santtukaan ollut uskaltanut lähteä liikkeelle. Hallpumin
-väet olivat tyhjentäneet laatikkoja ja permannolle oli jäänyt
-oljen- ja heinänrippeitä. Kauppias oli väsyksissä, äreällä päällä
-ja jonkin verran humalassa. Vanha Joutsia istuutui pöydän ääreen,
-selin keisarinkuviin ja sotaherroihin, ja iski silmänsä piironkiin.
-
--- Mitäs isäntä pitää tästä uudesta aineesta? kysyi kauppias jonkin
-ajan perästä.
-
--- Eivät ne uudet koskaan vedä vertoja vanhoille, vastasi Joutsia
-lyhyesti.
-
-Ja siihen keskustelu katkesi. Tuuli vinkui nurkissa, lapsi itki seinän
-takana.
-
--- Kas sitä Simolan Santtua, sanoi kauppias muun puheenaiheen
-puutteessa ja tarkoittamatta mitään pahaa, -- kun on malttanut pysyä
-poissa! Kun pysyisikin. Minä olen jo vallan tuskastunut siihen. Joisi
-täällä alvarinaan ilmaiseksi, sillä mitähän siltä enää saa!
-
--- Noo, vastasi vanha Joutsia hilliten itseään, -- on sinulla varaa
-juottaa häntä ilmaiseksikin. Koko talonsa hän sinulle on juonut!
-
-Kauppias naurahti ja koetti ymmärtää pistoksen vain pilapuheeksi.
-
--- Niin kai! sanoi hän.
-
--- Taitaisit sinä vain tahtoa juottaa itsellesi tämän Joutsiankin? pani
-vanhus ilkeästi.
-
--- Mitäs minä sillä? nauroi kauppias väkinäisesti. -- Johan minä tässä
-asun.
-
--- Niin, johan sinä asut, johan sinä asut! Olet kuin täi kipeän miehen
-päässä, tai lude sängyssä. Niin sinä syöt ja kaluat.
-
-Isännän täytyi naurahtaa omaa sukkelaa vertaustaan. Vaikeampi oli
-kauppiaan tällä kertaa selittää puhe leikiksi. Hän kävi tulipunaiseksi
-kasvoiltaan ja oli jo kiroamaisillaan, mutta sai sisunsa hillityksi,
-täytti lasin ja tyrkkäsi sen isännän eteen.
-
--- Soh, juo pois eläkä kronise! sanoi hän ja hänen silmänsä kiiluivat.
-
--- Juo itse! huusi vanha Joutsia vastaan ja nousi. Ja nyt särkyi sulku
-ja sanoja tuli kuin pussin suusta.
-
--- Näytä tänne kontrahti! Minä tahdon nähdä kontrahdin. Annatkos,
-punainen perkele!
-
-Vanhus karkasi piironki-romolle, mutta avain oli poissa suulta. Hän
-kouri sitä piirongin päältä, mutta ei tavannut sieltäkään. Silloin hän
-vimmoissaan iski kourat, kynnet saranoihin -- mutta piironki pysyi
-suljettuna kuin tulevaisuus.
-
-Huoneessa syntyi aika rytinä.
-
-Eikä aikaakaan kun Hallpumin pieni lapsentyttö halki tuulen ja tuiskun
-lähetettiin Joutsian puolelle. Ryöppy oli vienyt tien tuiki tukkoon ja
-tyttöpahainen sai huppuroida hyvän aikaa ennen kuin pääsi perille. Itku
-kurkussa hän keittiön ovelta ilmoitti:
-
--- Tulkaa korjaamaan pois vanhaa isäntää. Kun hän putosi tuolilta ja
-loukkasi itsensä pahasti. On suuri haava päässä!
-
-Vanhus oli todella haavoittunut. Päästä vuoti verta, mutta pahin poltto
-oli oikeassa jalassa. Sitä ei sietänyt ensinkään liikuttaa. Joutsiasta
-läksi liuta miehiä Hallpumin puolelle, mutta sitten huomattiin
-parhaaksi valjastaa hevonen ja liistereellä tuotiin äijä kotiin.
-Kylläpä hän huusi ja valitti! Ja kiroili kesken tuskiaan. Hallpumia
-kiroili, sitä punaista perkelettä. Hän haastaa hänet oikeuteen, nyt
-hän toki kerrankin saa palkkansa, nyt, nyt hän joutuu linnaan. Hän löi
-häntä pullolla päähän, sitten hän tönäisi piironginlaitaa vastaan ja
-tyrkkäsi alas tuolilta. Siinä jalka loukkaantui. Vaikka olisi poikki.
-Kyllä kai se poikki onkin, koska sitä noin kauheasti... Saakeli...!
-
--- Älä Jumalan tähden kiroa, rukoili Johanna. -- Kääntäkäämme mielemme
-maallisista. Ehkä sinä piankin saat astua kaikkivaltiaan tuomarin
-eteen. Etkö tahtoisi pappia?
-
--- Pappiako? ähisi vanhus sängystään. Hän oli leveässä sängyssä miltei
-poikkipäin ja pää retkotti pahasti, mutta ei hän antanut liikuttaa
-itseään, kun jalassa oli niin hirmuinen poltto. -- Vai Santiko minun
-pitäisi tässä nähdä? Santin nimi on sen kirotun paperin alla, Santi on
-samaa helvetin joukkoa kuin Hallpumikin. Ennen ne paistetaan hornan
-kattilassa kuin minä... Iijiijiijii...
-
-Vaimo paljasti liankarvaisen ryijyn alta säären, joka oli ihan
-sinettynyt, ja rupesi voitelemaan sitä linjamentillä ja viinalla. Mutta
-ei siitä ollut apua!
-
--- Kun se lukkari edes tulisi! vaikeroi sairas. -- Menkää katsomaan
-eikö jo tule...!
-
-Lukkaria oli lähetetty noutamaan, sillä hän osasi hoitaa haavoja ja
-luunvikoja.
-
--- Ei se vielä ole voinut ehtiä, sanoi vanha Manu, joka hänkin oli
-pienessä porstuanperäkamarissa.
-
--- Jumalan tuomio tämä on, pani vanha emäntä hiljaa, ikään kuin
-itsekseen. -- Kun ei ihminen muuten osaa etsikon ajasta vaaria pitää,
-lähettää Herra vihansa leimauksen. Kiitetty olkoon hänen nimensä, joka
-ajallisella koettelemuksella alituisesti meitä puoleensa vetää.
-
-Rauhoittuihan äijä hiukan, kun lukkari sai hänen jalkansa lastoihin.
-Mutta siinä sitä olikin kärsimistä, kun hän sovitteli luuta
-paikoilleen! Silloin parkui sairas aivan kauheasti... Ääneti söivät
-väet illallista keittiössä, kaikkialla hajusi kamferille, linjamentille
-ja viinalle. Juhasta tuntui joka paikassa niin tukahuttavalta, ettei
-hän saanut olluksi missään. Ja hirmuista oli kuulla sairaan huutoa!
-Hän pakeni ensin kuistille, mutta kuuluihan se sinne. Hän nosti
-kauluksensa pystyyn ja meni pihamaalle -- siellä temmelsi tuuli, lumi
-lenteli kiehkuroina pitkin solia, tasoitti tiensyvänteitä, loi toisiin
-paikkoihin nietoksia ja myllersi ilman niin sakeaksi, ettei nähnyt kuin
-pari askelta eteensä.
-
-Akseli oli käynyt laitapitäjällä ja palasi kotiin äkäisenä ja
-nälissään. Juha ilmoitti hänelle jo pihassa, mitä oli tapahtunut. Ensi
-kertaa eläissään olivat langokset Juha ja Akseli yhtä mieltä. Akseli
-suuttui silmittömästi Hallpumille.
-
--- Kyllä minä sille peijakkaalle näytän! uhitteli hän. -- Kyllä se
-nyt saa rökkiinsä! Minä menen sinne paikalla, kun ensin saan jotakin
-suuhuni.
-
-Juha oli kiitollinen, että Akseli otti mennäkseen tiedustelemaan asiain
-kulkua, sillä muuten hänen itsensä olisi täytynyt mennä.
-
--- Olisi se hyvä, jos sille kerran sanoisi oikein kovasti, puhui Juha.
-
-Ei hän saanut sinutelluksi lankoaan. Ei hän koskaan ollut häntä
-sinutellut.
-
--- Kyllä minä sanon! Ruveta minun isääni tönimään ja hakkaamaan!
-mahtaili Akseli, yhä hotkiessaan vadista klimppiruokaa, jota oli
-lämmitetty päivälliseltä.
-
-Akseli heitti palttoon hartioilleen ja läksi Tulettäneen. Jonkin ajan
-kuluttua rupesi Juha häntä odottamaan takaisin. Mutta eihän häntä
-kuulunut. Joku myöhästynyt reisumies ajoi hevosensa vajaan, koetti sitä
-siellä peitellä ja taivalsi sitten pirttiin. Sihisten, sohisten lenteli
-lumi pitkin hankien pintaa. Läpitunkevapa se tuuli nyt olikin! Juha
-koetti vielä kerran katsahtaa pellolle, eikö Akselia näkyisi, mutta
-harmaudessa ei näkynyt mitään mustaa kohtaa. Vihdoin avasi hän porstuan
-oven ja astui kuistille.
-
-Kovasti tuli kamferilta ja linjamenteiltä. Porstuanperästä kuului
-yhä hiljaista voivotusta: "aa... aa... aa..." tai valittavaa: "ja
-sinun edessäs pahoin tehneet. Mutta älä muista meidän entisiä pahoja
-töitämme... Armahda sinuas meidän vaivaisten syntisten päällemme..."
-
-Keittiön pihdissä paloi päre pitkällä kaarella. Annastiina istui
-penkillä. Väsyneen näköinen hän oli.
-
--- Eikös Akselia kuulu? sanoi hän ja käänsi kasvonsa pois tulijasta.
-
--- On kai taas jäänyt juomaan.
-
-Juha ravisteli lunta takistaan, tarttui kaljatuoppiin, joka oli
-pöydällä ja joi syvin siemauksin. Tänä iltana tuntui elämä taasen niin
-raskaalta, että... että...
-
-Hän meni heidän makuukamariinsa. Eihän lääkkeenhaju sinne tuntunut niin
-väkevänä. Kuin vanhan vaiston viemänä avasi hän taasen piironkinsa ja
-otti sieltä esiin kontrahdin. Se se oli kahle -- se painoi! Se se oli
-kuin tulinen rauta -- se poltti! Jollei sitä olisi ollut, olisi elämä
-tuntunut köykäiseltä kaikista harmeista huolimatta. Maantien tuolla
-puolen olisi ollut peltoa ja pellon takana metsä. Nyt sieltä loisti
-tulta ja siellä istuttiin pullojen ääressä ja hoilattiin.
-
-Paperi rupesi jo likaantumaan kulmista, sitä oli siksi paljon pidelty.
-"Utrak ur protokol fört vit..." äänsi hän itsekseen. Hän osasi sen jo
-ulkoa. Ihan alkoi pyörryttää, kun sitä katseli, ja kirjaimet hyppelivät
-kuin lumihiutaleet sakealla lumisateella. Vasten hänen kasvojaan ne
-tuntuivat hyppelevän ja hänen tuli sekä kylmä että kuuma.
-
-Äkkiä Annastiina raotti ovea.
-
-Juha heräsi paikalla ajatuksistaan, peitti paperit käsivarsillaan ja
-katsahti pelokkaana vaimoonsa. Samassa hän huomasi, että Annastiinan
-kasvot olivat ihan itkettyneet.
-
--- Kaikki ne tulevat yht'aikaa, sanoi hän ja hänen äänensä oli
-omituisen kalsea.
-
-Hän näytti aikovan lisätä jotakin, mutta ei sanonutkaan, kääntyi vain
-takaisin ja painoi oven lukkoon.
-
-Tuskinpa oli Juha sentään saanut paperit piironkiin ja piippunsa
-täytetyksi, kun hän taasen ilmestyi siihen ovelle. Ei Juha huomannut,
-mitä ponnistuksia hän teki saadakseen puhetta suustaan. Joka kerta kun
-hänen piti puhua, oli tulla itku.
-
--- Jätetään nyt sitten tämä talo, sai hän vihdoin sanotuksi. --
-Muutetaan pois Rasoon... Johan sinä sekaannut, kun aina tuon kontrahdin
-päällä virut... Ja minäkin jo väsyn...
-
-Ja siinä hän pudotti oven kiinni ja hävisi keittiöön.
-
-Juha jäi tuijottamaan kynttilään, jossa oli pitkä karsi. Karsi oli
-päästään paksu, monihaarainen, hiiltyneitten lankojen nenissä oli
-pieniä nokipalloja kuten kukkasten ponsia. Juha niisti kynttilän
-sormillaan, heitti käryävän karren pesään ja pyyhkäisi hyppyset
-housuihinsa. Huone tuli heti iloisemmaksi.
-
-Mitähän se vaimo nyt sanoi...? Muuttaa pois täältä!... Tarkoittikohan
-mitä sanoi? Ja sanoikohan hän sen vain Juhan tähden vai olikohan hän
-todella itse saanut kyllänsä?... Juhan olisi pitänyt ilostua, mutta ei
-hän voinut sitäkään. Hänen täytyi tietää, minkä tähden Annastiina oli
-tehnyt sellaisen päätöksen.
-
-Keittiössä oli pimeä, vain pihdissä hehkui käpertynyt, sammuva karsi.
-Juha etsi. Ei Annastiina ollut keittiössä. Kuistilla Juha hänet tapasi.
-Hän nojasi päätään pihtipieleen ja itki katketakseen. Niin hän itki,
-että luuli sydämensä itkutyrskyjen mukana nousevan suuhun.
-
--- Älähän nyt, älähän nyt, pani Juha. -- Mitä sinä muuttamisesta puhut.
-Enhän minä muuttaa tahdo.
-
--- Mutta minä tahdon. En minä voi tätä surkeutta katsella... Minä olen
-väsynyt.
-
-Juha yritti taluttaa häntä sisään, mutta ei hän tullut. Imi itsensä
-itsepintaisesti kiinni oven pieleen ja itki siinä.
-
--- Kun minä ajattelen, että vieraat kulkevat tästäkin kuistista,
-sopersi hän ja itki entistä kiihkeämmin, -- ja että Hallpumska lukitsee
-noita aittoja...
-
-Juha oli hänen kanssaan aivan saatuna. Vasta sitten hän lakkasi
-itkemästä, kun vanha emäntä huusi häntä kamariin.
-
-Juha käveli vielä hetkisen pihamaalla ja odotti Akselia kotiin, mutta
-ei häntä kuulunut. Vihdoin sulki Juha ovet ja läksi yksinään levolle.
-
-Olisihan hänen pitänyt iloita. Olihan hän itsekin nähnyt, että
-Annastiina todella oli väsynyt tähän komentoon. Mutta ei hänen ollut
-hyvä nytkään. Mikä hänen oikeastaan oli?
-
-
-
-
-VIII
-
-
-Tällä kertaa kauppias oli levoton kahakan seurauksista. Akseli kyllä
-oli helposti rauhoitettu. Hän makasi humalassa krouvikamarin sängyssä
-kaikkien sotaherrojen alla, ei puhunut eikä pukahtanut. Mutta nuori
-isäntä! Ei olisi ollut varaa tällä kertaa suututtaa häntä, kun
-viinanpolton arentiaikakin sattui menemään umpeen juuri tänä vuonna.
-Hallpumi ei koskaan ollut päässyt nuoren isännän perille. Mitähän hän
-oikeastaan tahtoi? Oli päältäpäin niin lauha ja hyvä katsella, mutta,
-mutta... mikä oikeastaan lienee pohjaltaan ollut!
-
-Kauppias odotteli isäntää kaiken aamua. Kyllä kai hän tulee
-kuulostamaan sitä eilistä tapausta. Tulkoon, tulkoon!
-
-Juha tuli todella hämärissä, aamiaisen jälkeen. Hänellä oli kourassaan
-tyhjä pullo ja kauppias oli ystävällisenä ja lipevänä häntä vastassa jo
-pihamaalla.
-
--- Isäntä on niin hyvä ja käy sisään, viserteli hän. - Ehkä mennäänkin
-salin puolelle, koska tuo tukkiherra tuossa vielä vetelee hirsiä.
-
-Kauppias nauroi omalle sukkeluudelleen. Hän olisi tahtonut johdattaa
-isännän suoraa päätä salin puolelle, mutta porstuan edessä oli suuri
-nietos. Heidän täytyi siis kuitenkin mennä krouvikamarin kautta, jossa
-Akseli kuorsasi ikään kuin olisi hirttä kiskottu.
-
-Ihmeellistä, että kauppias aina vaikutti Juhaan sillä tavalla, ettei
-hän saanut asiataan toimitetuksi. Nytkin oli hän tullut vaatimaan
-kauppiasta tilille eilisestä menettelystä, eikä hän vielä ollut sanaa
-sanonut -- kauppias vain oli puhua liepastellut. Tämä muistui Juhan
-mieleen keskellä krouvikamarin lattiaa ja hän seisahtui äkkiä.
-
--- Oli se aika ilma eilen! sanoi kauppias samassa ja avasi salin oven.
-
--- Oli, vastasi Juha neuvottomana ja käänteli käsissään tyhjää pulloa.
--- Entä, jatkoi hän sitten, -- jos ensin panisitte tähän siirappia.
-Varoittivat kotona, etten unohtaisi, kun tahtovat keittää marjapuuroa
-vanhalle isännälle. Hänen rupesi tekemään sitä mieli.
-
-Juha vilkaisi Hallpumiin.
-
--- Mitenkäs isäntä nyt jaksaa? kysäisi kauppias huolestuneen näköisenä.
-
--- Huonostihan hän jaksaa, vastasi Juha ja mietti itsekseen, lieneekö
-tuo kauppias sittenkin viaton!
-
--- Voi, voi kuinka se oli ikävä asia se eilinen! sanoi kauppias, otti
-pullon ja jätti Juhan istumaan suureen saliin.
-
-Siellä oli kylmä, kolkko ilma kuten ainakin asumattomassa huoneessa.
-Pilvinen päivä katseli sisään ikkunoista ja kaikki näytti harmaalta.
-Tässä salissahan kaupunkilaiset tavallisesti tanssivat Tapania.
-Siellä olikin hyvin vähän huonekaluja, oikein kai siltä varalta, että
-mahtui tanssimaan. Eräällä seinällä oli suuri, keltaiseksi maalattu
-kaappi, jossa mahtoi olla juomatavaroita, koska ilmassa aina oli
-hieno konjakin- ja viininsekainen haju; toisella keltainen, syrjästä
-vedettävä sohva, sitten puoli tusinaa tuoleja, pöytä, jolla oli
-lamppu, ja kahden istuttava, keltainen keinutuoli. Seinällä oli kuva,
-joka esitti Kristusta siunaamassa lapsia. Ympäri koko huoneen kiersi
-tuore vihreä murattiköynnös, jonka ruukku oli piilossa sohvan takana.
-Enimmän pistivät silmään kirjavista papereista tehdyt kukkaset, jotka
-koristivat ikkunaa.
-
-Juha tarkasteli näitä kaikkia, sillä hän sai hyvän aikaa olla yksin.
-Vihdoin tuli kauppiaan pieni, hento lapsenpiika huoneeseen, kantaa
-raahustaen suurta tarjotinta, jolla oli pullo ja kolme lasia. Pullo
-ja lasit yrittivät lakkaamatta luisua toiselle kulmalle liukasta
-tarjotinta, joka lapsen voimille näytti olevan liian raskas kannettava.
-Se oli kalpea, tylsän näköinen tyttö, yllä ohut hameriekale. Juha
-hymyili sille ystävällistä hymyään. Ei taitanut silläkään lapsiraukalla
-olla liian hyviä päiviä!... Pullon kyljessä oli korea paperikuva ja
-suulla tinapaperi. Mitä kallista ainetta lienee ollutkin!
-
-Kauppias tuli sisään linkkuveitsi kädessä ja varustautui vetämään auki
-pulloa.
-
--- Oli se oikein ikävä, jatkoi hän puhettaan, joka äsken oli jäänyt
-kesken, -- että se niin kävi. Mutta vanha isäntä oli vähän liikaa
-saanut päähänsä ja rupesi niin taitamattomaksi, että vaati minulta
-meidän välistä kontrahtia revittäväkseen. No, kuinkas minä nyt laissa
-vahvistettua kontrahtia voin ruveta antamaan? Johan hän sellaisesta
-työstä olisi saanut linnaa... Mutta isäntä on nyt hyvä ja juo. Tämän
-pitäisi olla hyvää ainetta.
-
-Juoma maistui todella hyvältä. Mutta väkevää se oli. Se poltti ensin
-kurkussa ja sitten aleni poltto tuuma tuumalta, kunnes mieli äkkiä
-lennähti ihmeellisen köykäiseksi.
-
--- Mitäs tämä oikein on? kysyi Juha iloisesti.
-
--- Pietarin tuomisia. Tätä se kauppias aina juottaa minulle, se
-mistä minä ostan. Se on siitä puodista, mistä keisarillekin otetaan
-juomatavarat. Isäntä ottaa vain huoleti. Ei se pahaa tee!
-
-Juha tunsi outoa iloa. Hän muuttui kuin toiseksi ihmiseksi. Elämä kävi
-keveäksi ja hänen olisi tehnyt mieli hyppiä. Tuntui jotenkin siltä kuin
-olkapäihin olisi kasvanut siivet. Hyvät ihmiset, kuinka oli mukavaa!
-
--- Näkeekös kauppias minun siipiäni? sanoi Juha. -- Ne ovat punertavat.
-
--- Niin ovat, sanoi kauppias ja kaasi lisää hänen lasiinsa.
-
--- Kannattaisivatkohan ne, jos yrittäisi lentää niillä?
-
-Hän nousi ylös ja kävi Hallpumin kaulaan.
-
--- Mukava mieshän te olette, vaikka se appiukko aina sanoo teitä
-punaiseksi perkeleeksi. Mukava mies te olette.
-
-Juha rupesi laulamaan, nousi ja yritti hypellä yhdellä jalalla.
-Hallpumi katosi hetkiseksi, mutta Juha luuli hänen kaiken aikaa olevan
-huoneessa ja jutteli hänelle.
-
-Äkkiä ilmestyi hänen eteensä paperi ja kynä ja kauppias puheli
-viinanpoltosta ja kysyi, osaisiko isäntä kirjoittaa.
-
--- Niinkuin tuomarin kirjuri! sanoi Juha ja nauroi.
-
-Mutta tuskin hän oli ottanut kynän käteensä, kun hänen kasvonsa kävivät
-oudon mustanpuhuviksi. Hän ihan jäykistyi. Pää painui käsien varaan ja
-kyynärpäät lepäsivät raskaina paperin päällä. Hän kuvitteli istuvansa
-omassa kamarissaan, edessään onneton kontrahti.
-
--- Utrak ur protokol för vit... tavaili hän ja jatkoi äkkiä: -- Mitenkä
-tämä paperi on käynyt näin pieneksi? Minäkö sen olen repinyt..? Voi
-kuitenkin minua, jos... Minäkö sen olen repinyt! Kauppias haastaa
-käräjiin... Kuulkaas kauppias, jos kuitenkin sovittaisiin...!
-
--- Ei isäntä nyt turhia, puheli kauppias ylen ystävällisenä. -- Eihän
-tässä ole puhetta käräjistä. Sovussahan me isännän kanssa aina on
-eletty. Isäntä panee nyt vain nimensä alle.
-
--- Jaa nimenikö? Ei, ei, hyvä kauppias, hoki Juha ja kävi kiinni
-päähänsä. -- En minä! Mitäs minä enää! Johan vanha Joutsia pani
-puumerkkinsä!... Ja siinä oli papit ja vallesmannit todistamassa!...
-Hei kuinka minun tukkani heiluu! Antakaa pois se paperi. Sitä on vielä
-jäljellä kolmekymmentäyksi vuotta... Minä olen jo kuollut, kun se
-loppuu. Enkä minä ole nähnyt yhtä vapauden päivää. Voi minua, voi... En
-yhtä vapauden päivää!
-
-Juha rupesi itkemään kuin lapsi. Kyyneleet valuivat virtoina alas hänen
-poskiaan. Turhaan koetti kauppias lohduttaa, turhaan tarjota uutta
-lasia. Päinvastoin sylkäisi Juha entisenkin herkun suustaan.
-
--- Minä kuolen, puheli hän. -- Minun viimeinen hetkeni on tullut. Äää...
-
-Kauppias koppasi häntä käsivarresta ja talutti hänet ulos. Äää...!
-
-Siellä hän selvisi. Hän putosi äkkiä maan päälle, tunsi pohjan
-jalkojensa alla, polttavan raskauden päässään ja hämärän muiston
-siitä, mitä oli tapahtunut. Hänhän oli tullut hakemaan siirappia...
-Hänenhän oli pitänyt kuulostella, mitenkä vanha isäntä oli langennut.
-Ja seisoikin lumihangessa Hallpumin pihamaalla, lakitta päin, hiukset
-pörrössä.
-
-Vastapäisillä portailla seisoi Akseli, kädet housuntaskuissa, ja
-katseli tyytyväisenä näytelmää. Ei hän vielä milloinkaan ollut niin
-hyväntahtoisesti hymyillyt langolleen.
-
--- Siedätpäs sinä vähäisen! sanoi hän ja läksi, kädet yhä
-housuntaskuissa, tallustelemaan lumeen. -- Mennään sisään, otat ryypyn.
-Saat nähdä, kuinka se selvittää. Sinusta tulee vielä mies!
-
-Heidän ympärilleen tuli muitakin miehiä, jotka olivat asialla puodissa.
-
-Juha huomasi äkkiä tilansa ja... ei hän tietänyt lähteäkö pakoon vai
-ruvetako tervehtimään vai... Hänen kasvoilleen valui polttava häpeä.
-
--- Isäntä tekee hyvin ja käy sisään, pyyteli Hallpumi.
-
--- Tule pois! sanoi Akseli ja kävi hänen käsipuoleensa.
-
--- Kun minä vain saisin lakkini, sanoi Juha hätäisesti. -- Ja
-siirappini...
-
--- Siirappi on jo lähetetty taloon, selitti kauppias.
-
--- Taitaa puurokin olla valmiina, tokaisi väliin Hallpumska.
-
-Juha muisti nyt, että oli ollut hämärä, kun hän tuli. Nyt oli suuri
-päivä. Hänen päässään oli paha raskaus ja jalat tuntuivat niin
-kankeilta, että olisi tehnyt mieli jäädä siihen paikkaan. Vihdoin hän
-sai lakin päähänsä ja lähti liikkeelle, mutta tie tuntui merkillisen
-käyrältä, vai vastamaako siinä lie ollut, vai mikä... Eihän siinä
-ennen ollut vastamaata... Mutta kauppiashan tosiaan olikin pannut
-paperin hänen eteensä... Mikä paperi se olikaan? Ja olikohan hän siihen
-kirjoittanut?
-
-Hän oli jo ottanut muutaman epävarman askeleen kotiin päin, kun hän
-äkkiä kääntyi ja kysyi:
-
--- Kirjoitinkos minä?
-
-Miehet, jotka eivät aavistaneet, mitä hän tarkoitti, purskahtivat
-suureen nauruun.
-
--- Ei isäntä mitään ole kirjoittanut! selitti Hallpumi ja hymähti
-väkinäisesti.
-
--- No, minä tulen auttamaan! huudahti Akseli, hyppäsi parilla
-askeleella lankonsa rinnalle ja tarttui hänen käsivarteensa.
-
--- Ihmettä kuinka sinä olet osannutkin elää näin vanhaksi ilman
-viinoja, puheli Akseli. -- Olisit nähnyt senkin lö'än, minkä minä eilen
-otin. Enkä tänään ole millänikään! No, kyllä totut sinäkin!
-
-Ei Annastiina uskonut silmiään, kun hän näki miehensä ja Akselin
-parhaimpina veljinä tulevan pihaan. Käsikynkittäin vain! Jopa nyt
-vallan kummia! Mitä olikaan tapahtunut?
-
-Hän odotti heitä sisään, mutta kun ei heitä kuulunut, läksi hän
-etsimään.
-
-Juha oli pitkänään Akselin sängyssä. Hän makasi suullaan ja Akseli
-seisoi vieressä ja nauroi.
-
--- Oletko vallan hullu? puheli hän. -- Mitä tämä nyt sitten on? Ei se
-ole häpeä eikä mikään! Sinä totut, kun vähän useammin viljelet, niin
-ettei mene päähän. Mitä sinä nyt tästä!
-
-Juhaa hävetti niin, ettei hän saanut katsotuksi vaimoonsa. Annastiina
-lohdutti Akselin kanssa kilpaa, että mikä se yksi pikkuinen humala
-nyt on -- häpeä eikä mikään! Mutta ei Juha tahtonut rauhoittua. Kun
-hän vihdoin oli nukkunut pois pahimman päänkipunsa ja heräsi omassa
-sängyssään, selveni hänelle, että Tulettäne on vaarallinen paikka. Ei
-hän sinne enää mene, jos tänne Joutsiaan jäisikin. Koko Hallpumin puoli
-saa olla käymättömänä.
-
-Niinä päivinä tapahtui, että Marjaanan mies, Lumian rusthollari
-äkisti kuoli. Sellaisen pulskan, terveen ja rotevan miehen kaasi
-tuoni niinkuin viikate taittaa korren vain. Koko suku oli kolkossa
-hämmästyksessä ja Marjaana surussa ja valituksessa, sillä hän
-oli todella rakastanut miestään. Omaiset kävivät vuoron perään
-lohduttamassa ja auttamassa häntä. Juha sattui Lumiaan juuri silloin,
-kun tuotiin arkku ja ruumis nostettiin arkkuun. Oudolta kuului lasten
-nauru surutalossa, murtuneelta näytti muhkea Marjaana.
-
--- Tottahan sinä nyt olet täällä yhtä päätä hautajaisten yli, sanoi hän
-veljelleen.
-
-Juha punastui.
-
--- En minä sentään taida, sanoi hän. -- Kotona tarvitaan. Ei uskalla
-jättää taloa niin moneksi päiväksi.
-
-Hänen oli ikävä, niin ikävä, että hänen itsensä täytyi sitä ihmetellä.
-Ennen hän oli oleskellut täällä Lumiassa viikkokausia ja nyt ei häntä
-mikään olisi pidellyt. Minne hänen sitten oikeastaan oli kiire? Eihän
-hän vuosikauteen ollut tietänyt, missä hänen kotinsa oikeastaan
-oli, Rasossa vaiko Joutsiassa -- kaiketi kuitenkin Rasossa, vaikka
-hän Joutsiassa oli asunut! Joutsiaako hän ikävöi vaiko Rasoa, vaiko
-Annastiinaa?... Hänen mieleensä oli muistunut, että Joutsiassa tänään
-piti vedettämän lantaa pelloille, jos sattuisi hyvä ilma. Ja hyvä oli
-ilma, kerrassaan leuto ja lauha. Täytyi sentään olla valvomassa, kun
-oli sellainen työ.
-
-Ei häntä enää mikään olisi pidättänyt. Tai eihän sisar koettanutkaan
-pidättää. Ymmärsihän hän, että talo tarvitsi isäntänsä.
-
-Juhan mieli tuli merkillisen keveäksi heti, kun hän laski valjaat Pekan
-selkään ja talutti sen ulos tallista. Ihan täytyi ihmetellä sydämensä
-kovuutta: rakkaalta sisarelta oli kuollut mies eikä hän osannut surra
-sen enempää. Oli se todella ihmettä ja rumaakin!
-
-Hänen ajatuksensa ehtivät Joutsiaan jo ensimmäistä virstaa ajaessa.
-Jokohan olivat saaneet halot kotiin metsästä? Olivatkohan heinät
-riittäneet, vai olikohan täytynyt noutaa uusia? Olikohan Annastiina
-muistanut lähettää kolme nelikkoa perunoita kaupunkiin Nyysteinin
-rouvalle?... Isäntä oli ollut poissa kaksi päivää ja sinä aikana voi
-ehtiä tapahtua mitä hyvänsä... Tottahan Eprami oli ymmärtänyt sopia
-Manun kanssa. Kun olivat riitaantuneet vallan turhasta asiasta.
-Epramikin kun viitsi ruveta vanhaa miestä härnäämään: oli piilottanut
-Manun piipun ja käskenyt hänen noidilta kysyä, missä se oli. Tokihan
-Manu vähemmästäkin suuttui!... Jokohan Omena oli poikinut?... Hyvin sen
-pitäisi ruveta lypsämään. Hyvänä sitä vain on koetettu pitää...
-
-Pekko juoksi iloisesti kotiin päin... Ohoh, tulee pian kevät, kun
-varikset jo raakkuvat maantiellä. Kas vain, kuinka niitä nyt onkin!
-
--- Noo, Pekka, mitäs sinä nyt laiskottelet? Etkös ole tarpeeksesi
-seisonut kaurojen ääressä!
-
-Pekka pölähtää juoksuun ja vie isännän mäelle, jonka alla metsä loppuu
-ja alkavat Rason vainiot... Niin, mitähän siitäkin veljen yrityksestä
-oikein tulee, kun hän nyt aikoo kylvää pellot heinälle...
-
-Jo päästään Rason tienhaaraan. Kaunis puukuja siitä vie kartanoon.
-
-Pekka lönköttää hiljaa, ikään kuin ei se tietäisi, minne mennä ja
-miettisi sitä asiaa. Se nostelee ja heiluttelee korviaan. Juhakin käy
-uteliaaksi: minnekähän tuo menee? Hän päästää ohjakset höllälle ja
-ajattelee, mene nyt minne mieluummin tahdot.
-
-Totta totisesti, ei hän itsekään tiedä, mikä noista paikoista on
-lähempänä hänen mieltään.
-
--- Niin, Pekka, sanopa sinä se!
-
-Tienhaaran kohdalla Pekka heittäytyy kulkemaan aivan käyden, ikään kuin
-antaakseen isännälleen tilaisuuden määrätä tien, mutta kun ei isännältä
-kuulu minkäänlaista viittausta, lönköttää Pekka tienhaaran sivu...
-
--- Kunnon Pekka! Kunnon Pekka!
-
-Juha hymähtää ja hänen tekisi mieli silittää Pekan karvaa. Sillä sinne
-isännänkin mieli sentään tuntuu vetävän: Joutsiaa hänen on taitanut
-olla ikävä. Siihen on sentään taitanut tulla totutuksi. Siitä on
-sentään taitanut tulla koti.
-
-Kauniisti siintää Keihäsjärven jää ja sen takaa nousee kattoja ja
-rakennuksia ja ylinnä kohoaa kirkon risti. Lumessa on hyvä keväinen
-haju. Taivas kaartuu harmaana: ei näy sineä, mutta ei ole tietoa
-sateestakaan... Kohta, kohta rupeaa näkymään Joutsiakin .. No, Pekka,
-juoksepa nyt!... Että saadaan nähdä, vedättävätkö tänään navetasta...
-No nyt... Vedättävät: oikein! Karja kävelee pihamaalla, navetan ovi on
-auki ja siitä vie musta tie pellolle, jolla kohoaa tunkioita...
-
-Pieniltäpä ne näyttävät nuo tunkiot. Tai ehkeivät sentään ole pahoin
-pienet!... Kuormia tulee ja tyhjiä rekiä palaa navetalle päin. Soh,
-Pekka, kyllä sinä nyt jaksat juosta tämän lopputien. Hyvin sinua
-Lumiassa on pidetty!
-
-Juhan mieli on käynyt köykäiseksi ja hartaaksi ja hän soisi hevosen
-menevän linnun siivillä.
-
-Sillä nyt hän varmasti tuntee, että Joutsiasta on tullut koti. On se
-sentään hyvä, kun tietää jonkin asian varmasti. Illalla hän sen sanoo
-Annastiinalle. Tulee maar Annastiinankin hyvä mieli!
-
-Ja nyt sitä totisesti on ruvettava oikein innolla asumaan. Hän panee
-likoon perintörahansa, viimeisetkin. Kaikki hän kaivaa maahan, kuten
-velikin Rasossa. Tottahan sitten joskus kasvaa korkoa. Jollei itselle,
-niin lapsille...
-
-Hänen kasvoilleen läikähtää veri ja hän läiskäyttää ohjasperiä, vaikka
-Pekka ennestäänkin juoksee hyvää vauhtia.
-
--- Sooh, Pekka, nyt ajetaan muhkeasti kotiin! Kotiin, kotiin! Nyt
-meillä on koti, Pekka!
-
-Ei sitä totta totisesti uskoisi, että isäntä tulee talosta, jossa
-kuolema on vieraana. Hän tulee hyvillä mielin kuin ihminen, joka on
-saanut suuren lahjan.
-
-Kun lämmin, ruoanhajuinen ilma keittiössä lehahti häntä vastaan, oli
-hänen hyvä kuin kissan, joka kellottaa päivänpaisteessa. Ja kun hän oli
-saanut arkivaatteet ylleen ja pisteli lämmitettyä luukeittoa pöydän
-päässä, täytyi hänen pidättää itseään, ettei ruvennut nauramaan.
-
-Hän soimasi itseään tästä lapsellisesta ja sopimattomasta
-mielentilasta. Lanko makasi kylmänä ja kotiväet olivat kokoontuneet
-Juhan ympärille kuulemaan uutisia surutalosta. Vanha emäntä oli vallan
-vesissä silmin. Mutta Juha oli iloinen, niin iloinen, niin iloinen!
-Sillä hän oli päässyt selville asiasta, joka kauan oli pitänyt häntä
-epäilyksessä: hän tiesi nyt, missä hänen kotinsa oli. Ja hän tunsi
-oudon voiman käsivarsissaan ja halun tarttua talikkoon ja lähteä
-navettaan muiden miesten joukkoon raatamaan.
-
-Ihmeellisesti Juha sen päivän perästä muuttui! Tuskin häntä saattoi
-samaksi tuntea, niin toisenlaiseksi hän tuli. Hän oli tähän asti ollut
-ikään kuin tukahtumaisillaan veden alla -- nyt hän oli saanut päänsä
-veden pinnan yli. Koska kerran oli pantu maailmaan, jossa kaikki olivat
-kuin sodassa, niin kai sitä täytyi hioa aseet ja puolustaa taloa.
-
-Akseli komensi ruokaa entiseen tapaansa: hän ei rupea syömään sitä mitä
-rengit ja piiat. Hänen morsiamensa kotitalossakin syövät isäntäväet ja
-työväet eri pöydissä ja eri ruokaa.
-
-Annastiina, joka pelkäsi riitaa, nouti kiireesti munia ja toimitti
-vesipadan tulelle. Mutta samassa Juha ehätti hänen eteensä ja sanoi
-jyrkästi:
-
--- Ei tässä mitään erityisiä ruokia laiteta; joka ei tyydy yhteiseen
-ruokaan, olkoon ilman. Niin kauan kuin tämä pää on pystyssä, syövät
-tässä talossa palvelijat ja isäntäväet samassa pöydässä ja samaa ruokaa.
-
-Kaikki hämmästyivät tällaista puhetta. Akseliltakin meni suu tukkoon,
-niin hän kummastui. Ei hän totta totisesti olisi luullut tuossa
-vätyksessä olevan sen vertaa miestä! Sillä kertaa ei tullut riitaa,
-mutta kun isäntä eräänä päivänä sanoi, ettei hevonen jouda Akselin
-matkoille -- ottakoon kestikievarista! -- nousi hirmuinen rytinä.
-
--- Mikä sinä luulet olevasi? huusi Akseli. -- Tiedä, että minä olen
-tämän talon isäntä ja ajan tuollaiset räkänokat sikolättiin!
-
--- Isäntä olen minä täällä, vastasi Juha. -- Emme näy mahtuvan saman
-katon alle. Paras on, että otatte tavaranne ja muutatte muille maille.
-
-Akseli jyryytti, elämöi, haukkui ja koetti tehdä jos minkälaista
-kiusaa. Isäntä ei ollut tietävinään. Hän oli työssä aamusta iltaan. Hän
-kävi vain käymätietään sisässä ja istui vain aterioiden aikana pöydän
-ääressä. Muuten hän alituisesti oli liikkeellä. Häneen oli tarttunut
-oikea työn ilo.
-
--- Kyllähän se yrittää, myönsi vanha Joutsia, joka entistä äreämpänä,
-keppien varassa liikkuili pihan piirissä, -- mutta mitäs sellaisesta
-isännyydestä on, kun ei edes isännän ääntä kuule koskaan! Vuoden se
-kohta tässä on ollut, mutta en maar minä vielä koskaan ole kuullut sen
-kenellekään kiljaisevan. Kukas nyt sellaista isäntää pelkää!
-
-Annastiina nauroi.
-
--- Saadaan nyt nähdä! sanoi hän niin luottavaisesti, että vanha isäntä,
-huuli pitkänään, jäi häneen katsomaan. Annastiinan kasvot olivat
-valoisat ja veitikkamaiset.
-
--- Mitäs sinä nyt olet tietävinäsi? kysyi isä ja siristeli silmiään.
-Hän sai sen käsityksen, että Annastiina hautoi jotakin salaisuutta,
-joka ei ollut muiden kuin Juhan ja hänen tiedossaan. -- Ennen aikaan
-lapset puhuivat vanhemmilleen tuumistaan ja töistään, nyt kuljetaan
-vain naurussa suin ja touhutaan, mutta ei puhuta, ei vaikka mikä olisi.
-Mitä vanhoista, menkööt hautaan!
-
--- Ei meillä mitään erityisiä tuumia ole, vakuutti Annastiina. -- Taloa
-vain aiotaan kovasti asua.
-
--- Saako Juha ehkä periä jostakin? uteli vanhus äkäisesti. -- Älä sinä
-kerro vanhalle isällesi! Älä! Pidä vain tiedot takanasi... Poishan minä
-menen, pois kuolemaan...
-
--- No mitäs isä nyt... koetti Annastiina lepyttää häntä.
-
-Mutta vanhus otti kepit penkiltä vierestään ja läksi mennä koputtamaan
-kamariinsa.
-
-Paitsi työintoa oli Juhalle tullut toinenkin into: halu saada tilinsä
-selväksi maailman kanssa. Hän tahtoi, että maailma tietäisi hänen
-aikovan pitää vaimonsa kotitaloa ja jättää sen perinnöksi lapsilleen.
-Hallpumin se oli ymmärrettävä ensimmäiseksi.
-
--- Kunhan nyt vain saisin kaikki sanotuksi, mietti hän astellessaan
-kotiportista maantien poikki ja kulkiessaan Tulettäneä kohti. -- Kunhan
-en minä nyt antaisi sotkea sanottaviani! Nyt suu puhtaaksi ja sitten
-saakin olla käymättä tämä puoli!
-
-Puodin ovi oli raollaan ja valkeanvalo loisti raosta. Juha seisahtui
-keskelle pihaa, kuunteli. Puhuttiin. Ne ne olivat, kauppias ja
-Hallpumska. Toruivat.
-
-Samassa tulla tölmähti kauppias ovesta. Isännän nähdessään rupesi hän
-pyyhkimään käsiään saappaiden varsiin ja housuihin, hankasipa vielä
-takkinsa nurjaan puoleen, ennen kuin ojensi oikeansa isännälle.
-
-Juha ei ensinkään uskaltanut kuunnella, mitä hän puhua mätti. Kauppias
-oli jo niin monta kertaa sotkenut hänen asiansa. Mutta tällä kertaa ei
-siitä saa tulla mitään! Nyt hän puhuu kaikki!
-
-Ja antamatta kauppiaan lopettaa lausettaan rupesi Juha toimittamaan
-kuin henkensä uhalla.
-
--- Minä tulin sitä ilmoittamaan, etten minä enää tästä puoleen salli
-mitään laittomuuksia tässä Joutsian maalla. Jos tahdotte pitää kauppaa,
-niin pitäkää oikeata puotia ja maksakaa verot, niinkuin muut kauppiaat
-tekevät.
-
-Kauppias kävi kovin ihmeisiinsä, naurahti, hymähti ja vihdoin
-silottuivat kasvot silkosen sileiksi ja jäykiksi kuin lasi.
-
--- Mitäs isäntä tarkoittaa? kysyi hän ikään kuin ei vieläkään olisi
-uskonut korviaan.
-
--- Sitä minä tarkoitan mitä sanon. Tiedän minä varsin hyvin, että
-Joutsialla ennen on säilytettykin teidän tavaroitanne, etteivät kruunun
-miehet saisi käsiinsä. Mutta en minä enää sitä tee. Jos tahdotte
-kauppaa pitää, niin pitäkää julkisesti.
-
-Kauppias kävi kovin loukkaantuneen näköiseksi.
-
--- Pitäisihän isännän tietää, etten minä oman voittoni takia ole sitä
-veroa salannut. Minun ei olisi kannattanut antaa ihmisille tavaroita
-niin halvasta, jos vielä olisi pitänyt maksaa veroa. Ja onkos tämä
-nyt sitten kauppaa, mitä minä teen! Tällaista pientä myymistä vain,
-ihmisten mieliksi. Luuleeko isäntä, että minä tästä niin suuria hyödyn?
-Jääköön vain minun puolestani pois koko kaupanpito. Taikka jos pidän,
-niin korotan hinnat ja annan ihmisten maksaa verot.
-
-Nyt oli kauppias jo äreä. Puhuessaan hän viskeli niskojaan eikä
-pyytänyt Juhaa istumaankaan. He seisoivat molemmat krouvikamarin
-ovella. Hetkiseksi Juhalle tuli se tunne, että mitä hän nyt tässä
-kiusaa vanhaa miestä, mutta mikä lieneekin juuri silloin pannut hänet
-katsahtamaan ikkunaan: repaleinen mies siellä tulla taivalsi krouvia
-kohti. Se oli Simolan entinen isäntä. Ihan se tuli kuin muistutuksena
-Juhalle.
-
--- Sitten minä niin ikään tahtoisin ajoissa sanoa, etten minä enää anna
-Joutsian viinanpoltto-oikeutta kenellekään, jatkoi Juha.
-
--- Vai niin, vai niin. Sitä minä odotinkin! Itsekös isäntä aikoo
-polttaa?
-
-Hallpumska, joka nähtävästi oli kuunnellut keskustelua, raotti ovea ja
-huusi:
-
--- Pitäkää vain omanne! Keittäkää hyvästi!
-
-Juha haki lakkiaan ja aikoi lähteä. Mutta samassa Hallpumskan käsi
-ilmaantui ovenpieleen. Se oli värissä ja jauhoissa, mitä hän lieneekin
-ollut tekemässä jauhopuodissa.
-
--- Vai sellainenkos se Joutsian nuori isäntä olikin! Jota kehuttiin
-niin hyväksi! Luulette te nyt sillä viinanpoltolla hyvästikin
-rikastuvanne...
-
--- Ähäh! keskeytti Simolan Santun ääni oven takaa. -- Ette saakaan
-Joutsiaa. Tuo Juha pitää sen itse! Ähäh!
-
--- Suu kiinni, taikka...! huusi kauppias.
-
-Juha kiitti onneaan, kun pääsi ulos. Aika rähinä siellä kävi, ovet
-paukkuivat ja ihmiset huusivat. Vanhat akat, jotka asuivat kauppiaan
-rakennuspiirin sisäpuolella, tulivat tölliensä oville ja katselivat
-siunaillen ympärilleen.
-
-Nuori isäntä asteli nopeasti, pää kumarassa, katse tähdättynä maahan.
-Silloin tällöin risahti lasinen pullonkaula säpäleiksi hänen jalkansa
-alla. Niin, niin, ei tee enää mieli tälle puolelle. Olkoon vain
-käymättä koko puoli!
-
-       *       *       *       *       *
-
-Lumian rusthollarin hautajaisissa olivat pitäjäläiset kaikki koolla ja
-pastori Sand siunasi ruumiin. Haudalta tullessa odotti Lumiassa komea
-päivällinen suuressa pirtissä, joka oli koristettu kuusilla. Juha oli
-pitkin päivää huomaavinaan, että pastori häntä tarkasti, ikään kuin
-hänellä olisi ollut paha mielessä. Ja kauppias kieppui yhtä mittaa
-papin, vallesmannin ja Nylanderin ympärillä. Juha meni vaistomaisesti
-heidän tieltään -- olkoot kuinka tahtovat! Kaipa kauppias on heille
-puhunut kaikki tyynni -- puhukoon!
-
-Varsinkin istuessaan juttelemassa Haimalan isännän kanssa Juha huomasi,
-että pappi häneen katseli. Juha kyseli sisarestaan ja isäntä kertoi
-hänen olevan samanlaisena vain: toisena päivänä vähän rauhallisempana,
-toisena taas rajumpana. Mutta ei häntä koskaan uskaltanut jättää noin
-ihan oman onnensa nojaan. Vartioitava häntä oli kuin pientä lasta.
-
-Juha tuijotti huolestuneena eteensä. Sääli hänen kävi sekä sisartaan
-että hänen miestään. Hän nosti hiljalleen katsettaan ja kohtasi
-juuri samassa hetkessä pastorin katseen. Pastorin silmäluomet olivat
-punaiset, silmät säkenöivät ja suupielissä oli pilkallinen piirto.
-
-Juha heräsi äskeisistä ajatuksistaan ja hänen katseensa kävi järkeväksi
-ja kummastuneeksi. Mitä pastori minusta tahtoo? näytti se kysyvän.
-Mutta pastori ei vastannut mitään, käänsi vain päänsä. Jotakin
-pastorilla oli mielessä, mitä sitten lienee ollut.
-
-Eräänä päivänä törmäsivät he äkkiarvaamatta yhteen maantiellä
-Tulettänen portilla. Juha huomasi pastorin niin myöhään, ettei hän
-päässyt livahtamaan pakoonkaan. Pastori tervehti ikään kuin ilkkuen ja
-Juhan kasvoille läikähti verta.
-
--- Minä olen vain odottanut isäntää pappilaan, sanoi pastori ja
-suupielissä oli taasen se pilkallinen piirre.
-
-Juhan katse oli avonainen ja hämmästynyt.
-
--- Jaa pappilaanko?... Ei ole sattunut asiaa.
-
--- Ajattelin vain, että jos isäntä olisi tahtonut tulla sinnekin
-puhdistukselle...
-
-Juha ei ymmärtänyt.
-
--- Mille puhdistukselle? kysyi hän.
-
--- No, kun isäntä on käynyt tekemässä puhdasta Tulettänessä ja kun
-Joutsian oman pojan on täytynyt muuttaa pois kotitalosta ja kun...
-
-Nyt Juha ymmärsi ja hänen kasvonsa lehahtivat tulipunaisiksi.
-
--- Niin, jatkoi pastori ja sanat tulivat sihisten hampaitten välitse,
--- niin, miksei pappilassakin olisi kannattanut käydä? Korkeita
-tunkioitahan pappilan raitilla on.
-
--- Mitäs pastori nyt pilkkaa, sai Juha vihdoin suustaan. -- Enhän minä
-pyri kenenkään raitteja puhdistamaan. Kunhan saisin nämä omanikin...
-Mutta pastori ei tiedä... No niin, sama se on! Voinhan minä sen
-sanoakin: se on sellainen kova kontrahti painamassa tätä Joutsiaa, että
-joka sitä vastaan mielii taistella, saa panna kovan kovaa vastaan.
-Pastorin oma nimi on sen kontrahdin alla. Että mitä ajattelittekin,
-hengen mies, silloin kun sellaiseen paperiin panitte nimenne.
-
-Juha katseli pastoriin herkeämättä ja käsi oli nyrkkinä hänen
-taskussaan. Hän oli niin kauan hautonut mielessään sitä asiaa ja
-hän oli niin paljon kärsinyt sen kontrahdin tähden, että hän oikein
-kevennyksekseen kerrankin sanoi tämän pastorille. Toki hän odotti, että
-pastori kalpenisi tai edes häpeäisi. Mutta pastori rupesi nauramaan.
-
--- "Hengen mies"... hoki hän ja ääni tuli taasen sihisten hampaiden
-välitse. -- Vai eikö "hengen mies" saisi auttaa seurakuntalaisiaan
-maallisissakin asioissa? Vai eikö "hengen mies" saisi todistaa
-paperissa, joka asianomaisten molemminpuolisesta tahdosta tehdään?...
-Mitä?
-
--- Mutta meidän vanha isäntä oli humalassa, kun se paperi tehtiin...
-
--- Kuka sen on sanonut? Selvällä päällä me kaikki olimme, vaikka äijää
-sitten jälkeenpäin on yllytetty. Kyllä vanha isäntä sen tietää yhtä
-hyvin kuin minäkin... Mutta mitähän me näistä asioista puhumme! Me
-kaksi emme kuitenkaan toisiamme ymmärrä. Me olemme niinkuin tuli ja
-vesi.
-
--- Niinkuin tuli ja vesi, toisti Juha. -- Vesi sammuttaa tulen...
-
--- Niin, sanoi pappi, -- mutta liekit voivat myöskin niellä
-vesitilkkasen.
-
-Juha katseli pappiin kulmiensa alta. Pastori nauroi, jotta suuret,
-hoitamattomat hampaat loistivat mustan parran alta.
-
--- Saa nyt sitten nähdä, kumpiko voittaa, tuli vaiko vesi, jatkoi
-pastori ilkkuvalla äänellään ja läksi ojentamatta Joutsian nuorelle
-isännälle edes kättään.
-
-Juha jäi katselemaan hänen jälkeensä. Mitä ihmettä hän tarkoitti...?
-Tuli ja vesi... Vai ollaan sitä sodassa! No, ollaan sitten. Elämä näkyy
-olevan ainaista sotaa, siitä ei pääse...
-
-Kaikista kummallisinta oli kuitenkin se, että Joutsian nuori isäntä
-uskalsi vastustaa itse Saarlan herraa. Eräänä päivänä, juuri kun Juha
-veljensä, Rason, isännän kanssa suunnitteli, miten olisi paras rakentaa
-jyväaittaa, ilmestyi Saarlan kuski Joutsian eteen. Rason isäntä piti
-parhaimpana, että rakennettaisiin yhtä päätä kivestä, mutta Juhasta
-yritys oli liian rohkea. Se tulisi niin kalliiksi. Paras vain rakentaa
-sitä vanhaa mallia, rakennus koholleen maasta vahvojen hirsien varaan,
-etteivät hiiret pääse. Veljeksillä oli neuvonantajanaan rakennuksia
-ymmärtävä mies, ja kaikki kolme olivat kokonaan näissä asioissa, kun
-Saarlan kuski ilmoitti, että majuri käskee isäntää Saarlaan.
-
--- Koskas sinne pitäisi tulla? kysyi Juha.
-
--- Niin sanottiin että tänään.
-
--- Mutta johan nyt tulee ilta.
-
--- Jaa, niin sanottiin.
-
-Voi yhtä kaikki, kuinka olikin tullut riikinkukon näköiseksi tuo Mantan
-Janne! Kiiltävät napit sortuukissa, höyhentöyhtö lakissa. Ja miten se
-oli käynyt oman arvonsa tuntevaksi!
-
--- Ei minun nyt sovi lähteä. Me ollaan täällä työssä, vastasi Juha ja
-veri kuohahti hänen kasvoilleen.
-
-Tuskin hän olisi niitä sanoja tullut lausuneeksi, jollei veli, Rason
-isäntä, olisi seisonut ääressä. Kalle oli aina pitänyt herroja
-vertaisinaan tai alempana itseään.
-
--- Huomenna minä voisin tulla, kun kuitenkin on mentävä myllyyn, jatkoi
-Juha. -- Mikä nyt sitten on niin kiireellinen asia?
-
--- Sitä en minä tiedä, mutta niin käskettiin sanoa, että heti paikalla
-Saarlaan...
-
-Nyt suuttui Rason rusthollari.
-
--- Sano, senkin riikinkukko, majurille, että jos on asiaa, niin tulkoon
-tänne. Tie on yhtä pitkä Saarlasta Joutsiaan kuin Joutsiasta Saarlaan.
-
--- Sellaisen sananko minä vien? kysyi kuski niska kenossa ja piteli
-hevosta, joka malttamattomasti kaapi maata.
-
--- Juuri sellaisen, sanoi Rason isäntä.
-
-Mutta tuskin oli kuski kadonnut, kun Juhaa rupesi kaduttamaan.
-
--- Jopa minä nyt taisin olla hävytön. Mikä minun nyt pani sanomaan
-sillä lailla!
-
--- Se tekee niille hyvää! Opeta sinä ajoissa majurille, kuinka ihmisiä
-on kohdeltava!
-
-Miehet eivät saattaneet aavistaa, mikä syy majurin käskyyn oli. Aivan
-hiljan oli majuri tullut Joutsian isäntää vastaan eikä silloin ollut
-puhunut mitään.
-
-Turhaan vaivasivat miehet ajatustaan. Syynä majurin käskyyn oli
-päähänpisto, sellainen pikkuinen oikku, jollaisia voi johtua ainoastaan
-käskemään tottuneiden mieleen.
-
-Oli tapahtunut, että pastori pitkistä ajoista oli hankkinut uudet
-vaatteet -- Lumian leski se juuri oli maksanut rusthollarin
-hautaamisesta niin hyvin, että pastori niillä rahoilla saattoi teettää
-kokonaisen puvun -- ja lähtenyt Saarlaan vieraaksi. Ei hän ollut
-käynyt siellä moneen aikaan, useammistakaan syistä. Hän oli ensinnäkin
-ehtinyt vieraantua herrasväen seurasta ja hienoista tavoista. Hänelle
-oli rasitus syödä pöydässä, jossa piti varjella puhdasta pöytäliinaa
-ja hallita hammastarhaansa, ettei sieltä pääsisi luiskahtamaan jotakin
-pientä sopimatonta pilaa. Ja sitten -- niin, sitten hänellä suorastaan
-ei ollut moneen aikaan ollut vaatteita, joilla olisi voinut esiintyä
-Editha-rouvan silmien edessä.
-
-Oli syöty vankka päivällinen, oli nautittu kahvia likööreineen, oli
-tupakoitu. Puhe ei koko päivänä ollut tahtonut luistaa. Nimittäin
-majurilta ja pastorilta se kyllä olisi luistanut -- he puhuivat
-hevosista, kilpa-ajoista ja maanviljelyksestä, eikä majurista ollut
-ensinkään vastenmielistä kuunnella pastorin juttuja seurakuntalaisista
-ja pappiskokemuksistaan. Hän tiesi niitä tukuittain, hullunkurisia
-juttuja, joille täytyi nauraa. Mutta Editha-rouva ei nauranut. Hän
-istui pöydän päässä kuin poissaolevana, hienot, kalpeat kasvot
-surumielisessä hymyssä. Hän nähtävästi eli muistoissaan eikä nykyajassa.
-
-Pian oli pastori kysynyt kaikki hänen kuulumisensa ja saanut tietää,
-että Greta oli Sveitzissä pensionaatissa, Gösta kadettikoulussa ja
-Magnus vain kaupungissa asioilla. Ja puhuessaan oli Editha-rouvan
-kasvoille välähtänyt eloa ja punaa. Mutta kun pastori ja majuri taas
-menivät juttuihinsa, vaipui hän kalpeuteensa ja äänettömyyteensä.
-
-Hän oli todella tullut miltei läpikuultavaksi, silmät olivat oudon
-suuret ja ikään kuin lasittuneet. Hiuksiin oli tullut harmaita hapsia.
-Iho oli yhä vielä sama puhdas ja pehmoinen, piirteet samat jalot kuin
-ennenkin, mutta koko ihminen vaikutti sammuneelta ja elottomalta.
-Pastorin valtasi outo ahdistus häntä katsellessaan. Hänen tuli
-sanomattoman sääli, hän olisi melkein tahtonut itkeä, kuten itketään
-rakastetun haudalla. Oikein tuntui helpotukselta, kun Editha-rouva
-jätti huoneen -- hän ei sietänyt tupakansavua, ja herrat tupakoivat
-molemmat kuin savupiiput.
-
--- Kas kuinka Magnus viipyy, sanoi majuri ja katsahti kelloaan. --
-On se sentään mukavaa, kun on poika, jonka voi noin vain lähettää
-kaupunkiin toimittamaan asioita. Magnus on kaiken vuotta välittänyt
-Saarlan viljakauppoja.
-
--- Ja poikaan voi luottaa?
-
--- Ehdottomasti. Palaa kotiin tuhansia taskussa ja toimittaa kaikki
-säntillisesti. En itse voisi toimia paremmin.
-
--- Tarkoitin vain, sanoi pastori hymyillen, -- että jos joskus
-unohtuisi toverien seuraan.
-
--- Ymmärrän kyllä. Mutta se on niin ihmeellinen poika, ettei sillä
-ole tovereita. Siihen vaikuttaa ehkä, että hän on käynyt koulua
-Helsingissä, mutta onhan hän iloinen poika -- hänellähän voisi olla
-tovereita. Mutta hän on vain niin kiinnostunut maatöistä ja... niin,
-hän seurustelee liiaksikin renkien kanssa. Editha varsinkin on ollut
-siitä hyvin pahoillaan.
-
-Viimeiset sanat majuri lausui kuiskaten ja katseli ympärilleen.
-
--- En minä puolestani ole viitsinyt ottaa häntä siitä kovalle, jatkoi
-hän samassa, -- kun vanhenee, niin viisastuu!
-
-Pastori istui mukavassa suuressa nojatuolissa vastapäätä majuria ja
-seurasi savuja, jotka sinisinä kiemuroina nousivat ylöspäin. Häneltä
-ei puuttunut mitään muuta kuin että hän hartaasti olisi halunnut
-ottaa kauluksen kaulastaan. Se oli niin kova ja se syöpyi syvälle
-lihavaan leukaan, kun yritti istua mukavasti. Äkkiä nousi hänen
-eteensä Magnus Ståhlen kuva -- miten lie noussutkin! Kai siksi, että
-isä juuri oli puhunut pojastaan. Pitkä laiha poika... ei mitään
-sukulaisuutta ylhäisen äidin kanssa eikä liioin mitään yhtäläisyyttä
-nautinnonhimoisen isän kanssa. Silmät harmaat, rotevaa tekoa, tukka
-pystyssä... Ja samassa nousi pojan rinnalle Juha Kustaanpojan, Joutsian
-nuoren isännän hahmo. Mikä ihme ne toikin rinnan nuo kaksi aivan
-erilaista ihmistä! Ja kuitenkin -- niissä oli jotakin samanlaista,
-jotakin yhteistä -- ties taivas, mitä. Hän oli jo tuntenut sitä siellä
-Rason häissä, vaikkei tunne ollut puhjennut selväksi ajatukseksi.
-
--- Se se on omituinen otus, se Joutsian nuori isäntä, virkkoi hän äkkiä
-majurille. -- Tottahan veli muistaa?... Se, jonka häissä olimme yhdessä
-viime kesänä...
-
--- No, kuinka niin? Eikö se ole ihan tavallinen kelpo talonpoika?
-
--- On kyllä. On liiankin kelpo, sillä hän näkyy aikovan ruveta
-harjoittamaan jonkinlaista reformaattorintointa pitäjässä. Hän
-ahdistelee esimerkiksi Hallbomia...
-
--- Se tekee hyvää sille lurjukselle... sanoi majuri ja nauroi.
-
--- Tekisi kyllä, jos...
-
-Samassa katkaisi pastori lauseensa ja korjautui kohteliaampaan
-asentoon, sillä ovelle, savujen taakse ilmestyi Editha-rouva.
-
--- Gösta, virkkoi hän tyynellä, sointuvalla äänellään.
-
--- Vouti tahtoisi sinua tavata.
-
--- Jahah, sanoi majuri ja nousi. -- Minun pitääkin lähteä vähän ulos,
-puhukaa te nyt. Tai laulakaa. Ettehän vielä ole yhtään laulaneet!
-
-Kun heidän laulamistaan mainittiin, oli kuin olisi kolkutettu oveen,
-jonka takana heidän muistojaan säilytettiin. Heidän kasvojensa ilme
-pehmeni, heidän ajatuksensa ikään kuin pysähtyivät, ja he jäivät
-pitkäksi aikaa äänettömyyteen, ikään kuin olisivat valmistautuneet
-pyhää toimitusta pitämään. Vihdoin teki Editha liikkeen kädellään.
-Pastori laski pois sikaarinsa ja seurasi häntä pienen etuhuoneen läpi
-saliin.
-
-Se oli suuri, vanhanaikainen huone, jonka keskimmäisestä ikkunasta
-päästiin parvekkeelle. Seinillä oli perhekuvia kultakehyksissä, katossa
-kristallikruunu. Huonekalut olivat kevään tähden peitetyt valkeilla
-päällyksillä. Se teki huoneen kylmänpuhtaan näköiseksi. Kahdessa
-vastapäisessä nurkassa oli suuri valkoinen uuni ja uuninlaudalla
-posliinikoristuksia, kallisarvoisia pieniä esineitä, jotka pastori
-hyvin muisti heidän tuttavuutensa ensi ajoilta.
-
-Editha istui soittokoneen ääreen -- kuinka tuttu se oli sekin! -- avasi
-kannen ja kääntyi pastoriin päin.
-
--- Mitä otamme? sanoi hän ja hymyili.
-
-Siinä hetkessä oli hän entinen Editha ja pastori joutui entisen
-lumouksen valtaan. Siinä hänen ihailevan katseensa alla punastui nainen
-kuin nuori tyttö ja silmiin tuli entisajan verhottu loiste.
-
--- Editha, Editha! pääsi Jakob Sandilta tukahdutetusti...
-
-Hän olisi tahtonut langeta maahan ja syleillä hänen jalkojaan. Mutta
-Editha vain painoi hänen kättään ja istuutui soittokoneen ääreen.
-
-Seurasi tuttu alkusoitto... Tämä laulu oli määrännyt Jakob Sandin
-kohtalon.
-
-Editha alkoi, hiljaa ja värisevin äänin. Jakob Sand seisoi hänen
-takanaan käsi hänen tuolinsa kullatulla selkänojalla. Huoneeseen,
-joka vielä äsken oli näyttänyt kylmältä, tuli äkkiä aurinko ja
-kukkivat ruusut ikkunalla loistivat punaisina kuin veri. Päivän säde
-heijastui peiliin ja siitä seinien kullattuihin kehyksiin, kattokruunun
-monisärmäisiin laseihin ja Editha-rouvan hiuksiin.
-
-Jakob Sandille tuli ihmeellinen vapautuksen tunne, tunne
-synnittömyydestä ja puhtaudesta. Jokohan hän oli kuolemaisillaan,
-jokohan hän oli astumaisillaan Jumalan eteen ja jokohan kaikki hänen
-syntinsä olivat annetut anteeksi?... Tuttu, rakastettu ääni värisi
-ikään kuin kaukaa ja kutsuen... Editha, Editha, kuollaan yhdessä,
-noustaan käsi kädessä kirkkaaseen iäisyyteen...!
-
-Hänen piti yhtyä lauluun ja hän avasi huulensa...
-
-Käheä, särkynyt parahdus! Räminä, ikään kuin olisi helistelty vanhaa
-romua!
-
-Editha-rouvan kädet vaipuivat, hän kääntyi, ja silmät, jotka hän
-pastoriin loi, olivat täynnä pelästystä.
-
-Pastori piteli käsiä kasvoillaan ja hengitti läähättäen.
-
-Oli kuin heidän silmänsä sinä hetkenä olisivat avautuneet. Editha näki
-edessään lihavan miehen, jonka leuka ja kasvot olivat rasvoittuneet,
-huulet sinipunertavat, silmät verestävät. Kuinkapa tuosta kurkusta
-olisi voinut muuta lähteä kuin käheä, särkynyt parahdus! Rämisevä
-raunio oli koko mies!...
-
-Pastori puolestaan oli huomannut, että se unelmien morsian, jonka
-rinnalle hän oli tahtonut nousta, oli kuihtunut, veretön, harmaantunut
-nainen, kylmä ja eloton...
-
-Ilta-aurinko tulvi sisään salin valkeille huonekaluille ja puhtoisille
-seinille, ruusut ikkunassa helottivat. Mutta he tuijottivat toisiinsa
-kauhistuneina, ikään kuin puukonkärkeä olisi asetettu heidän kaulalleen
-ja vaadittu heiltä heidän henkeään. Sillä he olivat huomanneet, että
-laulun side heidän väliltään oli katkennut, että silta heidän henkiensä
-väliltä oli palanut pois. He tuijottivat toisiinsa kuin kaksi rauniota
-tulijätön tuhasta.
-
--- Olemme käyneet vanhoiksi, pääsi vihdoin pastorilta ja hän antoi
-hitaasti sinipunervien, lihavien käsiensä vaipua alas.
-
-Mutta Editha-rouvan silmistä tipahti kyynelkarpalo vaalealle kädelle,
-joka lepäsi sylissä.
-
--- Kaikki on lopussa, sanoi hän niin hiljaa, että hän tuskin erotti
-omaa ääntään.
-
-Ja kun hän nousi soittokoneen äärestä, tunsi hän ettei enää koskaan
-istuutuisi soittamaan sitä säveltä, joka kerran oli liittänyt heidän
-sielunsa yhteen. Ja hänen silmiensä edessä oli ammottava tyhjyys.
-
-Heille molemmille oli vapautus, kun majuri, hajuten sekä tallilta että
-navetalta tuli sisään.
-
--- No, pastori, huusi hän reippaasti, -- mitä sinun pitikään kertoa
-Joutsian nuoresta isännästä!
-
-Silloin pastori kuin henkensä pelastukseksi rupesi soimaamaan Juha
-Kustaanpoikaa. Hänen täytyi saada ajaa johonkin epätoivoaan ja hän ajoi
-kaikki Juha Kustaanpoikaan, ikään kuin koko hänen elämänsä turhuus
-olisi ollut hänen syynsä. Hän vakuutti, että Joutsia oli itserakkain,
-itsevanhurskain, typerin, poroporvarillisin ja ikävin ihminen
-maailmassa. Suorastaan vaara paikkakunnalleen, suorastaan eräänlainen
-rutto. Ja Editha-rouva, joka Helenan tähden aina oli kantanut kaunaa
-Rason väkeen, kuunteli hehkuvin kasvoin ja päästi tuon tuostakin pienen
-huudahduksen.
-
--- Minä odotan vain, kiihtyi pastori, -- koska hän tulee mestaroimaan
-minunkin toimiani. Sillä minne minä menenkin, näen aina edessäni hänen
-ruumiinkantajankasvonsa.
-
--- Mutta hyvät ihmiset, eikö häntä nyt millään saa pois täältä
-pitäjästä! huudahti Editha-rouva.
-
--- Miten hänet saisi... jolleivät velkamiehet suostuisi hätyyttämään!
-
--- Se on oikein sellaisen uudenaikaisen talonpojan perikuva --
-sellaisen leveän, raa'an, itsetietoisen talonpojan!
-
-He ärsyttivät toisiaan ja kiihtyivät kiihtymistään. Sillä he olivat
-epätoivoissaan, kohtalo kuristi heitä kurkusta ja heidän tuskaansa
-ikään kuin lievensi, kun he puolestaan saivat kuristaa jotakin toista.
-Ei armahtanut elämä heitä -- eivät tahtoneet hekään armahtaa! Siksi he
-sättivät Joutsian isäntää.
-
-Majuri oli aivan hämmästyksissään.
-
--- Minä, totta puhuen, tuskin muistan, minkänäköinen hän onkaan, sanoi
-hän.
-
--- Minäpä tahtoisin hänet nähdä, pääsi Edithalta kalseasti.
-
-Ja Editha-rouva keksi, että Joutsian isäntää lähetettäisiin hakemaan.
-
--- Älä nyt ole lapsellinen, sanoi majuri. -- Ei ole sanottu, että hän
-tulisikaan.
-
--- Eikö hän tulisi? leimahti Editha-rouva. -- Eikö hän tulisi, jos me
-lähettäisimme hakemaan?
-
--- Ei tulisi! vakuutti Sand.
-
--- Tulisi kyllä, jos minä lähettäisin noutamaan, selitti majuri.
-
--- Ei tulisi! vakuutti Sand yhä.
-
-Jo kiihtyi majurikin.
-
--- Hän tulee, jos minä tahdon, mutta minusta on turhaa häntä kutsua,
-kun ei hänelle ole asiaa.
-
--- Koetetaan! rukoili Editha. -- Minä tahtoisin nähdä, uskaltaisiko hän
-meitä vastustaa.
-
-He kiistelivät puolen tuntisen.
-
-Kuski lähetettiin Joutsiaan.
-
-Tietäähän sen, että Saarlan herrasväet suuttuivat Joutsian isännälle.
-Asia tuli vielä mutkikkaammaksi sen vuoksi, että Magnus kotiin
-palatessaan asettui isännän puolelle.
-
-Veljekset Juha ja Kalle eivät koskaan saaneet tietää, mitä asiaa
-Saarlan herralla olisi ollut Joutsian isännälle. Mutta pian alkoi
-Joutsiassa lappaa miehiä, jotka sanoivat asiansa suoraan silmiin.
-
-Ensin tuli rikkaan Heikkilän isäntä. Hän tuli sanomaan irti lainaa.
-
-Juha hätääntyi hiukan ja hänen poskipäänsä rupesivat hohtamaan. Hänestä
-oli vastenmielistä aina pyytää apua Kallelta. Mutta mikäpä auttoi!
-
-Tuskin hän oli kuitenkaan saanut tämän asian järjestetyksi, kun tuli
-toinen velkamies, Ahtialan isäntä, samalle asialle.
-
-Silloin Juha jo hätääntyi toden teolla. Mikä kumma heidät nyt pani
-kiristämään kaikki yhtaikaa?... Kunhan ei olisi kauppias tai pappi
-yllyttänyt heitä!
-
-Kolmas, pahin velkoja, Siiron lautamies, oli kuitenkin vielä tulematta,
-ja kun hän eräänä päivänä ilmestyi Joutsian pihaan, arvasi Juha
-paikalla, mitä hän tahtoi.
-
-Lautamies oli kovin kohtelias, pyysi anteeksi ja selitti, että hän
-rakentaisi uutta navettaa ja tarvitsisi rahojaan siihen. Tiesihän Juha,
-kuten tiesi koko Keihäsjärvi, että hänellä oli rahoja pankit täynnä...
-
-Mutta ei tarvinnut muuta kuin nähdä Hallpumin ja Akselin katseet,
-niin tiesi, mistä irtisanomiset aiheutuivat. Akseli oli asettunut
-Tulettäneen. Eikä hänellä muuta työtä ollut kuin ostella tukkimetsiä ja
-vahingoittaa lankoa.
-
-Juha hikoili ja tuskitteli. Ei tahtonut maittaa ruoka eikä uni eikä
-luistaa työ. Ei ollut niinkään helppoa mennä pyytämään apua veljeltä
-ja sisarten miehiltä, vaikka nämä olivatkin varoissaan. Aina sen sai
-sanotuksi, että anna kuormallinen heiniä, mutta tässä oli kysymys
-tuhansista ruplista.
-
-Juhan miettiessä selviytymistä tukalasta tilasta rupesi hänen mieltään
-paisuttamaan hirveä, uusi tunne, jollaista ei hän ollut ajatellut
-itsessään löytyvänkään. Hän rupesi vihaamaan. Hän vihasi Akselia, hän
-vihasi kauppiasta, hänen perhettään, jopa hänen palvelijoitaankin.
-Kun olisi päässyt näkemästä Tulettänen rakennuksia! Mutta ne olivat
-alituisesti silmien alla, jos minne kääntyi.
-
-Hän koetti pitää päätään sillä lailla, ettei näkisi Tulettäneä -- viha
-teki hänet aivan lapsimaiseksi! Hän karttoi ja pakeni kauppiaan väkeä.
-Mutta kauppias laittautui kuin kiusanteolla hänen tielleen ja kun Juha
-vain hänet näki, leimahti hänen sisässään pahasti, päähän syöksyi
-verta ja kädet pullistuivat nyrkeiksi. Lienevätkö vanhemmat opettaneet
-lapsiaan, vai minkä tähden he lienevät tottuneet sellaisiksi, että
-he isännän astuessa ohitse ilmestyivät aidan taa, pistivät esiin
-kielensä ja härnäsivät. Silloin teki Juha Kustaanpojan mieli ottaa
-kivi ja nakata se menemään, ikään kuin he olisivat olleet harakoita
-tai variksia... Ja kun kauppiaan lantakuormaa vedätettiin rantaan ja
-Hallpumska iljankoisella tiellä asteli sen perässä, ajatteli Juha, että
-kun lankeaisikin niskansa nurin!
-
-Ei saanut yhtä hetkeä olla kotosalla, jollei jokin ääni muistuttanut,
-että Hallpumin väet ovat naapurissa. Kun askaroitsi pihamaalla, niin
-kuului maantien toiselta puolen alituinen hoilotus ja huuto tai
-parku, sillä jolleivät matkustajat siellä rähisseet, tappeli kauppias
-vaimonsa kanssa tai piiskasi lapsiaan... Jos väsyneenä heitti sänkyyn
-ruokasijalle, niin jo alkoi kuulua sanakiistaa. Eikös ollut sielläkin
-kauppias touhussa! Kun katsahti ikkunaan, niin näki Hallpumin olevan
-ostamassa viinaa ohikulkevalta mieheltä. Kymmenen... kaksitoista...
-viisitoista... yksikolmatta... laskevat miehet. Mutta riitaantuvat tuon
-tuostakin ja hosuvat käsillään. Tietysti kauppias taas on pyrkinyt
-tekemään koiruutta! Laskee tynnyristä tuoppiin viinaa, mutta pitää
-vatia alla, juoksuttaa yksin tein vadinkin puolilleen ja kaataa kaikki
-astiaansa. Tietenkin viinakauppias vastustamaan, mutta mitäpä hän
-Hallpumille mahtaa. Kyllä se poika aina puolensa pitää!
-
-Juha seisoo ikkunassa katselemassa ja hänen sisässään kiehuu tällainen
-ajatus: kuinka ihminen todella voi olla noin pahan hengen näköinen?
-Kuinka sinulle, hyvä naapuri, onkin annettu kaikki paholaisen
-tunnusmerkit: punatukka, punaparta ja tuollaiset viekkaat, vilkuilevat
-silmät?
-
-On se siunattu päivä, jolloin pitkän talven jälkeen saa avata pimeän
-navetan ovet, päästää auki elukkojen kytkyet ja laskea ne luontoon,
-jossa aurinko paistaa, puut ovat hiirenkorvalla ja maahan puhkeaa
-vihreys. Ei tiedä eikä tunne sellaisen päivän iloa se, joka ei tiedä,
-miten vaivalloinen talvi on ollut.
-
-Navetasta kuuluu mälinää ja huutoa, kun karjaa päästetään. Vanha Manu
-touhuaa minkä ehtii temppuineen. Päivä paistaa, vasikat hyppivät
-jo kujalla, selkä koukussa, häntä kipparassa. Paimentyttö juoksee
-pitkät vihdat käsissä. Joka tienhaarassa, joka solalla pitää olla
-vartioimassa, etteivät elukat pääse sinne poikkeilemaan. Ne ovat kuin
-hulluina ilosta.
-
-Juha seuraa elukoita kappaleen matkaa maantietä ja jää katsomaan niiden
-jälkeen. Metsä on vielä harmahtava, nurmi arkana ja ikään kuin salassa,
-mutta linnut visertävät ja kuivien lehtien alla tiepuolessa surisee,
-ryömii, puhkeaa, kumpuilee ja kihisee elämä. Lähde Jyrmän ahteen
-alla kohisee suurena kuin koski. Mustana on horha ja juhlallisena.
-Vaihtomaisesti liittää Juha kädet ristiin. On toki tullut kevät!
-
-Äkkiä alkaa kuulua ajoa ja huutoa. Juopuneita! ajattelee Juha. Ei
-rauhaa koskaan...
-
-Ne tulevat kaupungista. Kestikievarin liinaharja hevonen on edessä.
-Se nelistää märkänä, sieraimet levällään. Ohjaksissa reistaa kauppias
-Hallbom. Hänen rinnallaan istua retkottaa toinen mies, oikea käsi
-roikkuen pyörissä.
-
-Hei, hei -- se se on menoa! Mennään kuin viimeistä päivää pakoon.
-
-Salamana lentää Juhan mieleen ajatus: nyt sinun loppusi kumminkin
-tulee! Hirveä on horha tuossa vastassasi, syvä rytö on sinulle
-valmiina. Aja, aja, suoraa päätä, mullin mallin, pää murskaksi!...
-
-Ajatukset iskevät polttavina kipinöinä Juhan päähän, leimahtavat,
-sammuvat, kirvelevät ja jättävät tilaa uusille.
-
-Onko tuo nyt ihminen, joka tuolla tulee? Itse piru se on... Mene, mene
-mäsäksi horhaan...! Juha siirtyy syrjään ja päästää hevosen tieltään.
-Se karkaa täyttä laukkaa mäen päälle, miehet huutavat ja piiska
-heiluu...
-
-Nyt... nyt ne kumminkin menivät! Nyt niistä kumminkin pääsi!
-
-Juhan korvissa kohisee ja pauhaa. Hän käy kiinni päähänsä ja pitelee
-sitä, ettei se halkeaisi... Kuluu hyvän aikaa, ennen kuin hän uskaltaa
-nostaa silmiään.
-
-Sinisenä kaartuu silloin taivas hänen päänsä päällä, leivoset nousevat
-pyöreinä pisteinä korkeuteen, niiden laulu helkkää, ikään kuin niiden
-suista putoilisi hopeaa. Juhlallisena kohisee lähde Jyrmän ahteen alla.
-
-Mitä hän on tehnyt? Mihin he joutuivat? Juha kauhistuu sitä
-ajatellessaan. Ajoivatko he nurin eikä hän ehkäissyt? Hän päinvastoin
-toivotti heille kuolemaa. Hän teki jo murhateon sydämessään...
-
-Entä jos he ovat nurin niskoin horhassa. Silloin... silloin on hän
-kadotuksen oma.
-
-Päätään pidellen hän karkaa mäelle, katsahtaa horhaan. Ei mitään!
-Harmaa pensasrytö on ennallaan ja lähde pulppuaa iloisesti. He ovat
-pelastuneet.
-
-Juha pyyhkii hikeä otsaltaan ja istuutuu kivelle tien viereen. Mistä,
-mistä ovat häneen tulleet nämä hirveät ajatukset? Eihän hän milloinkaan
-ennen suonut ihmisille pahaa. Hän ei edes ajatellutkaan toisista pahaa.
-Ja nyt kulkee hän murha mielessä...
-
-Hänen päänsä painui käsien varaan ja hän itki.
-
-Jumala on pannut hänelle ristin eikä hän tahdo sitä kantaa. Hän ei
-tahdo muistaa, mitä Herra sanassaan sanoo: "Minun on tuomio." Ja hän on
-unohtanut, että tuhat vuotta on Herran edessä kuin yksi päivä.
-
-Juha liitti kädet ristiin ja rukoili.
-
-Pitkien, pitkien aikojen perästä tunsi hän taasen Jumalan läsnäolo.
-
-
-
-
-IX
-
-
-Kun Joutsian isännälle ja emännälle syntyi ensimmäinen lapsi,
-heräsi taloon kuin uusi elämä. Vanhemmat kävivät aivan kuin toisen
-näköisiksikin. Eivät huoletkaan enää tuntuneet niin raskailta ja
-vastoinkäymisten kanssa taisteli kuin ilokseen.
-
-Samaan aikaan otettiin taloon lasta hoitamaan Epramin sukulainen,
-nuori tyttö, Susanna. Tai oikeastaan hän vielä oli lapsi hänkin,
-ripilläkäymätön, köyhän torpan tyttö sydänmailta. Mutta pieni Susanna
-oli ymmärtäväinen tyttö.
-
-Hänen äitinsä oli jumalaapelkääväinen ihminen ja opetti lapsia
-lukemaan. Koko pitäjä tunsi hänet nimeltä, vaikka hän asui niin
-sydänmaan povessa. Mutta juuri siksi hänet tunnettiin, että hän
-sai laiskatkin lapset oppimaan. Edellinen pappi oli lukusijoilla
-erityisesti häntä maininnut. Tämä Sand ei ollut pitänyt väliä, eihän
-hän vaatinut suurtakaan lukutaitoa. Mutta torpan vaimo oli sittenkin
-jatkanut opetustointaan. Jumala oli hänelle sen erityisesti määrännyt
-eikä siis se riippunut jonkun papin moitteesta tai kiitoksesta.
-
-Susannan äidillä oli merkillinen voima pahojen henkien yli. Monesta
-pahankurisesta lapsesta hän vitsan ja Jumalan sanan avulla oli
-kasvattanut ihmisen. Kerrankin oli hänen opetettavanaan ollut oikein
-uppiniskainen ja tottelematon poika. Tämä saattoi kesken opettamista
-viskata aapiskirjan nurkkaan tai sylkeä silmille kuin villikissa. Toki
-tomppelikin ymmärsi, että sitä lasta riivasi pahahenki! Muori käytti
-vitsaa -- ei auttanut! Hän keksi kuin keksikin uuden keinon: samassa
-kun poika heitti kirjan nurkkaan ja karkasi ikkunaan katsomaan, kuinka
-hevosta valjastettiin, sieppasi muori vesikipon, heitti kolme kertaa
-pojan päälle vettä ja huusi: "Mene ulos tästä lapsesta, sinä saastainen
-henki, äläkä sinuas enää hänen aseta." Ja eikös pojasta sen jälkeen
-tullutkin kuin toinen lapsi: hän luki, totteli, oppi! Sellaista Herran
-henki saa aikaan!
-
-Ja saman Herran hengen ja vitsan komennossa oli kasvanut pikku Susanna.
-Hän oli kiltti, kirkassilmäinen lapsi, laiha, hento ja kalpea kuin
-nälkävuoden lapset. Ja köyhänä vuonnahan hän olikin syntynyt. Ei hän
-Joutsiassa lihonut. Kaiken päiväähän hän istui kuumassa huoneessa
-kehdon ääressä, jalka kehdon jalaksilla, hyppysissä sukankudin.
-Mutta aina hän oli iloinen ja tyytyväinen. Ja kuinka hän lauleli!
-Koko virsikirjan hän osasi ulkoa. Näki sen siitäkin, että hän oli
-koulumuorin tyttö. Hän rakasti sitä pikkuista Antti-poikaa, joka
-kehdossa lihomistaan lihoi, voimistumistaan voimistui, oppi nauramaan,
-potkimaan, kaarestamaan. Antti ja Sanna pitivät koko talon ilossa ja
-naurussa, kuten isä piti leivässä ja särpimessä. Tuli äiti sisään miten
-pahoillaan hyvänsä -- Antille täytyi aina nauraa, sillä Antti levitti
-kädet vastaan ja mongerteli. Tuli isä huoneeseen miten totisena tahansa
--- Antille täytyi aina hymähtää!
-
--- Ovat olleet pahoja isälle, sanoi Sanna. -- Isä on surullinen, isä
-itkee. Laitetaankos me, Antti, isä hyvälle mielelle? Laitetaan!
-
-Ja kun isä tulee kehdon ääreen, niin nauretaan, pannaan kädet kaulaan,
-annetaan suuta! Antti osaa! Antti oppii istumaan, konttaamaan! Antti
-saa hampaita, rupeaa kulkemaan puuta myöten... Tulkaas hyvät ihmiset
-katsomaan, kun Antti seisoo yksinään lattialla...! Seisoo horjuvana ja
-peloissaan ja putoaa vihdoin äidin syliin ja purskahtaa itkuun pelkästä
-pelästyksestä. Isä toussuttaa Anttia.
-
--- Onkos seppä kotona? sanoo isä, käy kiinni Antin alaleukaan ja
-nykäyttää niin, että kolahtaa hammastarhassa.
-
-Antti pääsee isän kanssa saunaan. Mennäänkös isän kanssa saunaan?
-
--- Mennään!
-
-Totta kai Antti tuntee saunan! Siellähän Anttia on kylvetetty alusta
-pitäen. Oikein hän on ollut lauteilla äidin kanssa, häntä on vihdottu
-niinkuin aikaihmisiä ja sitten pesty ja valeltu alhaalla. Mielelläänhän
-Antti saunaan menee.
-
-Isä pistää pojan suuren nuttunsa sisään, joka on vuorattu laheilla
-villoilla, panee kätensä lujasti ympärille ja sitten sitä mennään,
-jotta lumi natisee ja narisee jalkojen alla ja revontulet räiskivät
-ja tähdet iskevät tulta päiden päällä. Huu kuinka on kylmä! Metsä
-on huurteessa, puut seisovat hiljaa ikään kuin pitelisivät vaippoja
-hartioillaan. Lumikentät siintävät ja hohtavat tuhansien kimmeltävien
-hileitten alla.
-
-Nyt on kylmä reisumiesten hevosillakin. Kas kuinka peitteet niiden
-selässä ovat kuurassa! Ja tiukuset soivat kalseasti ja aisat natisevat
-kuin valitellen.
-
--- Isä, sanoo Antti hennolla lapsenäänellä ja vain hänen päänsä pistää
-esiin turkista, -- ovatko tähdet Jumalan silmiä? Sanna sanoo, että
-tähdet ovat Jumalan silmiä.
-
--- Jahka Antti vähän kasvaa, niin Antti pääsee kouluun ja saa oppia
-tietämään, mitä tähdet ovat. Siihen asti Antti voi uskoa, että tähdet
-ovat kauniita kynttilöitä, joita Jumala sytyttää ihmisten iloksi.
-
--- Isä, koska Antti pääsee kouluun?
-
--- Jahka Antti kasvaa.
-
-Saunan ovi narisee ja paukkuu, kun isä sen avaa. Lämmin liikkuu kuin
-köykäinen, musta vaate katonrajassa. Ei erota kiuasta, ei rahia,
-vesisaaveja eikä kippoja, jotka seisovat lattialla ikkunan alla. Sen
-verran saattaa erottaa tähtien valossa, jotka kuumottavat sisään
-pienestä ikkunasta, että siinä vieressä on kiiltäviä pintoja kuin
-peilejä. Ei erota kippoa, jossa vihdat hautuvat, ei rappusia, jotka
-johtavat lauteille. Mutta eipähän tarvitsekaan erottaa, kyllähän
-jokainen saunan tuntee, kyllähän jokainen tietää, mihin pistää kätensä
-löytääkseen höyryävän vihdan. Ja läähättäähän mahtava kiuas, suu auki.
-Hehkuuhan siitä punaista valoa yllin kyllin. Kiuas pihahtaa ja paukkuu,
-vari ryöppyää kattoon, vihdat läiskivät, koivunlehvän lemu liitelee ja
-leijaa. Sitten kaikki on hiljaa. Tuo hiljaisuus on hyvää kuin uni ja
-kirvoittaa sielua kuin ihmelääke. Hiki tunkee ulos ruumiista ja kiirii
-suloisesti kutitellen alas kasvoja, niskaa, selkää... Kuuma hautoo,
-hiljaisuus hyväilee, hämärä peittää kuin laheilla, mustilla villoilla.
-Siinä ei muista mitään, ei ajattele mitään.
-
-Isä on Antille tehnyt pehmeän sijan vihdoista. Siinä Antti lekottelee,
-hänkin ääneti ja omissa ajatuksissaan.
-
--- Isä, kuiskaa hän äkkiä ja nostaa päätään, -- miksi aina saunassa
-ollaan niin hiljaa?
-
--- Siksi, lapseni, että sauna on pyhä paikka.
-
-Antin tekisi mieli kysyä, onko yhtä pyhä kuin kirkko, mutta hän ei
-uskalla, painaa vain päänsä takaisin lehville, nostaa toisen jalkansa
-ja alkaa leikitellä varpaillaan.
-
--- Annanko minä lisää löylyä? kysyy saunapiika.
-
-Mutta silloin on hiljaisuuden pyhyyttä jo särjetty ja Antti uskaltaa
-kuiskata:
-
--- Isä, onko sauna yhtä pyhä kuin kirkko?
-
-Isä joutuu hiukan ymmälle eikä paikalla löydä vastausta.
-
--- Kirkko on kaikkein pyhin, sillä se on Jumalan oma huone... mutta
-Jumalan silmä näkee saunaankin ja Jumala näkee ihmisten ajatukset
-unissakin.
-
-Antti alkaa miettiä sitä asiaa, mutta ei pääse kauas, ennen kuin saunan
-edestä jo alkaa kuulua jalkojen töminää ja lumen narinaa: miehet
-tulevat saunaan. Silloin pannaan heti päre palamaan pihtiin.
-
-Kun Antti taasen on isän suuren turkin sisässä ja astutaan pihamaan
-poikki, pujotellen reisumiesten kuormien sivuitse, rämähtää kirkuva
-ääni äkkiä illan hiljaisuudessa. Pikku Antti hätkähtää ja kysäisee
-kiireesti:
-
--- Isä, mikä se on? Sudetko...?
-
--- Ei lapseni, eivät sudet sillä lailla ulvo. Kyllä ne ovat ihmiset,
-jotka Tulettänessä huutavat. Nyt meidän vielä täytyy sitä kuunnella,
-mutta kun sinä tulet suureksi, on Joutsiassa hiljaista.
-
--- Kuinka silloin on hiljaista?
-
-Isä vaikenee vähän aikaa, ikään kuin ei hän itsekään tietäisi mitä
-vastata.
-
--- Jumalan avulla, sanoo hän vihdoin, -- ovat ajat silloin muuttuneet.
-
-Poika oli muistellut susia siksi, että tämä vuosi oli niitä suuria
-susivuosia. Metsän pedot olivat käyneet niin rohkeiksi, että tulivat
-pihamaille, koppasivat koiran, lampaan tai vaikkapa lapsenkin suuhunsa.
-Sen tähden oli lapsia kovasti varoitettu menemästä kauas kuistin ovelta.
-
-Viisas poika oli Antti. Hän oppi lukemaankin ihan kuin itsekseen. Jo
-neljän vuoden vanhana hän rupesi availemaan kirjoja ja kyselemään
-merkkejä.
-
--- Älähän nyt! sanoi äiti, -- ei sinun lukemisestasi vielä tule mitään.
-Jahkahan nyt tulet edes kuuden vuoden vanhaksi.
-
-Jos Sanna vielä olisi ollut kiikuttamassa kehtoa, ei olisi ollut mitään
-hätää. Mutta Sanna oli korotettu karjapiiaksi ja lapsenpiiaksi oli
-otettu toinen keskenkasvuinen tyttö, joka ei ollut koulumuorin lapsi.
-Tämä oli kovin huono lukemaan. Yksinään Antti siis sai tarkastella
-kirjoja. Välistä kun oltiin aterialla keittiön pitkän pöydän ääressä,
-tulla tupsahti poika isän ja äidin makuukamarista ja kysyi:
-
--- Mikäs puustavi se on, joka on kuin kuokka? Ja yksi on niinkuin
-harava -- mikäs se on?
-
--- No, tuo nyt tänne kirja! sanoi isä.
-
-Pojan lukuhalu oli hänelle suuresti mieleen, hänen rintansa aivan
-paisui ilosta ja ylpeydestä, kun hän pienelle Antille sai neuvoa
-kirjainten nimet. Ei niitä tarvinnut kahta kertaa sanoa! Heti paikalla
-poika ne oppi. Eikä aikaakaan, kun hän jo sai selvän kirjasta.
-
--- Antti! rääkkyi vanha Joutsia kamaristaan, -- tule lukemaan vaarille!
-Anttiii!
-
-Vaari oli käynyt vanhaksi ja huonoksi. Kainalosauvojen avulla hän
-liikkui, oli äreä ja äkäinen, eikä kukaan tahtonut osata olla hänelle
-mieliksi. Tulettäneen hän kuitenkin aina ikävöi, ja kun siellä sitten
-humalassa oli tullut kiroilluksi ja pidetyksi pahaa elämää, seurasi
-katumuksen pää ja piti rukoilla ja lukea postillaa.
-
-Antti pelkäsi vaarin suurta postillaa. Se oli niin raskaskin, ettei
-sitä tahtonut jaksaa pidellä. Ja siinä oli niin pitkiä lukuja, ettei
-tahtonut saada niitä loppuun. Mutta lukea piti. Ennen oli muori
-lukenut, mutta muori oli jo kuollut. Vaari makasi pitkänään sängyssä
-ja hänen kätensä olivat ristissä rinnalla. Pian hän sulki silmänsä ja
-hengitti ihan kuin olisi nukkunut. Mutta jos Antti keskeytti lukunsa,
-heräsi hän paikalla. Ja silloin ei auttanut muu kuin jatkaa.
-
-Kun Antti oli saanut amenen suustaan, avasi vaari silmänsä ja hänen
-näytti olevan hyvin uni.
-
--- Kuules, poika, sanoi hän, -- menepäs ja avaa tuo kirstu tuolta...
-Noin! Nosta pois se kaulahuivi siitä ja se samettinen liivi! Mutta
-nosta koreasti, ettet hämää niitä tupakanlehtiä, jotka ovat toisella
-puolella... Vie nyt kätesi oikealle puolelle... Ei sinne! Etkös tiedä,
-mikä on oikea puoli? Uunin puolelle! No niin .. Siellä nurkassa on
-nahkainen kukkaro... Joko löydät? Mutta ota koreasti! No niin, tuo se
-tänne!
-
-Ja kun vaari on saanut kukkaron käsiinsä, avaa hän hiljalleen sen
-siteet ja kaivaa sieltä esiin kymmenen pennin kuparirahan.
-
--- Tuon sinä saat, poika...! Ja vie sitten kukkaro takaisin
-paikoilleen... Panitkos samaan nurkkaan? Pane nyt paidat ja villahuivit
-ja sitten kirjat!
-
-Ja sen sanottuaan kääntyy vaari toiselle kyljelleen ja menee uneen.
-Mutta Antti lentää kuin lintunen häkistä, juoksee isän tai äidin luo ja
-vie hänelle rahan:
-
--- Pankaa talteen... Minä menen näillä rahoilla kouluun!
-
-Ja sitten suin päin temmeltämään toisten lasten kanssa. Heitä on
-jo neljä lasta, Antti ja Erkki ja Helena ja Kalle... vaikka Kalle
-on niin pieni, ettei hän vielä kykene mihinkään... Ja kun sitten
-kauppiaan lapset ja Rason lapset ovat mukana, niin heitä on aika
-komppania lapsia! Rakennetaan joukolla tietä, rautatietä mäestä, missä
-muonamiesten asunnot ovat, maantielle. Ja niin hauskaa on tienteko,
-ettei äiti tahdo saada lapsia syömään enempää kuin nukkumaankaan.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Lapset ne olivat tuoneet aurinkoa Joutsiaan ja lapsi se oli, joka
-pelasti Haimalan nuoren emännän. Pastori oli sitä aikoinaan ennustanut
-ja tämä ennustus kävi toteen. Helena oli niitä naisia, joiden elämän
-lapsi voi täyttää kokonaan.
-
-Helena iloitsi ja riemuitsi jo kantaessaan lasta sydämensä alla. Pahat
-unet ja hirmuiset mielikuvat katosivat kokonaan ja tyyni, hiljainen
-onni tuli sijaan. Hän oli kaunis onnessaan, hän nuortui ihmeellisesti,
-hänestä säteili puhtaus, miltei pyhyys. Ja kun lapsi vihdoin oli hänen
-käsissään, kun hän kuuli sen elävän kitinän, oli hän niin autuas, ettei
-hän enää mitään toivonut, ei taivaasta eikä maan päältä. Hänen kaunis,
-hänen siunattu lapsensa!
-
--- Oi, äiti tahtoisi syödä sinut suuhunsa! Tule tänne, niin äiti syö
-sinut!
-
-Ja hän painoi sitä rintaansa vasten ja suuteli, suuteli väsymättä,
-milloinkaan saamatta nälkäänsä sammumaan. Hänen kaunis poikansa, hänen
-oma poikansa!
-
-Ei hän kantanut kaunaa ketään vastaan. Kuinka olisi hän taitanut, hän,
-joka oli niin onnellinen! Hän olisi tahtonut pastori Sandia kastamaan
-pientä poikaansa. Hän ajatteli häntä hellällä ystävyydellä, ja olisi
-tahtonut näyttää hänelle lapsensa. Mutta omaiset panivat sitä vastaan.
-
-Haimalassa pidettiin suuret ristiäiset. Sekä isännän omaiset että
-emännän sukulaiset tulivat lapsineen päivineen. Pitkät ruokapöydät
-olivat katetut suureen, herrasväkien aikaiseen saliin, jossa permanto
-oli leveistä, maalaamattomista hirsistä, seinäpaperit vaaleansiniset,
-katossa vanhanaikainen kynttiläkruunu ja ikkunoissa valkeat,
-kotikutoiset uutimet. Pitkin seiniä kulki valkeiksi maalattuja,
-selkänojalla varustettuja sohvia, ja viidestä ikkunasta näkyi
-raivaamaton puutarha jättiläispuineen ja pensasrytöineen sekä laaja
-järven selkä.
-
-Eivät olleet sukulaiset moniin aikoihin olleet niin hauskoissa
-kutsuissa kuin näissä Haimalan ristiäisissä. Helena-raukasta oli
-aikoinaan ollut paljon murhetta -- siksi kaiketi ilo nyt oli sitä
-suurempi hänen onnestaan.
-
-Lähtiessä vei Helena veljensä erilleen ja kysyi:
-
--- Kuinka pastori jaksaa?
-
--- Ränstyy ränstymistään, vastasi Juha.
-
--- Käykö hän missään ihmisissä? kysyi Helena taasen huolestuneena.
-
--- Käyhän hän talonpojissa. Ei hän enää moniin aikoihin ole taitanut
-käydä Saarlassa.
-
-Helenan kasvoille valui puna ja hän painoi alas silmänsä.
-
--- Etkö sinä sanoisi terveisiä pastorille, kun satut näkemään?
-Minä soisin, että hän kävisi täällä. Minä niin tahtoisin, että hän
-näkisi lapsen. En minä hänelle ole enää vihainen. En ole kenellekään
-vihainen... Sanotkos terveisiä minulta?
-
--- Miksen minä sanoisi, koska sinä tahdot, vastasi Juha ja tunsi, että
-hänkin jo voi antaa pastorille anteeksi paljon, koska Helena kerran on
-tullut onnelliseksi.
-
-Ja Juha vei Helenan terveiset pastorille.
-
--- Vai oikeinkos pyysi käymään! huudahti pastori ja näytti ilostuvan.
--- Pitää käydä.
-
-Hän tuli uteliaaksi ja olisi mielelläänkin käynyt Haimalassa, mutta
-hänellä oli Helenaan nähden hiukan sama tunne kuin ennen Edithaan --
-hän ei saanut mennyksi huonoissa vaatteissa, paremmat oli hankittava.
-
-Oli jo myöhäinen syksy, kun virkatoimet kerran veivät hänet Haimalaan
-päin. Emäntä oli silloin jo lakannut häntä odottamasta. Suuret puut
-pihamaalla ja puistossa olivat luoneet lehtensä maahan, joten tiet ja
-nurmikot olivat aivan keltaisinaan. Taivas oli harmaa ja itkettynyt.
-
-Sellaisena päivänä ajoi pastori Haimalan pihaan. Se oli vanhanaikaisen
-herraskartanon pihamaa, lihava koira karkasi haukkumaan vastaan ja
-puodin rappusille ilmestyi nainen lautanen kädessä, sormessa riipumassa
-suuri avain. Huomatessaan vieraan hän nähtävästi aikoi pujahtaa
-aittaan, mutta ei ehtinyt, kun jo Jaakko Sand rattailtaan huusi:
-
--- Hyvää päivää, emäntä.
-
-Helena laski sekä lautasen että avaimen rappusille ja riensi rattaiden
-luo. Sama, sama hän oli kuin ennen! Sama keveä käynti, sama norja
-ruumis, ehkä sentään hiukan täyteläisempänä, samat verevät kasvot,
-loistavat silmät ja hiukset kiharoina ympäri valkean otsan -- mutta
-kuitenkin oli hänessä jotakin uuttakin, mitä lienee ollut, jotakin
-tyyntä, pehmoista... Niin, kai se juuri oli sitä äitiyttä, sitä, jolla
-hän oli liittänyt elämänsä sirpaleet yhteen eheäksi onneksi.
-
--- Terve tulemastanne, pastori, sanoi hän hymyillen, mutta ei katsonut
-vierastaan silmiin ja polttava hehku oli hänen kasvoillaan. -- Pastori
-on hyvä ja käy sisään... Matti tulee ottamaan pastorin hevosen ja panee
-sen eteen kauroja.
-
-Ja hän kiirehti keittiön kautta sisään ja pastori odotti isolla
-rapulla, kunnes palvelustyttö tuli avaamaan. Se oli siistinnäköinen,
-vanhanpuoleinen ihminen, nähtävästi emännän uskottu, sillä hän avasi
-salin oven kotiutuneella varmuudella ja käski istumaan.
-
-Suuri talo, varakas talo -- sen näki ensi silmäykseltä. Mutta emäntä
--- minne hän joutuikaan? Pastori odotti häntä malttamattomana. Hänen
-oli emäntää ikävä, hänen silmänsä janosivat häntä. Hän unohti, ettei
-hänellä enää ollut oikeutta pitää Helenaa omanaan. Vuodet, jotka olivat
-erottaneet heitä toisistaan, katosivat, ja pastori vain halusi painaa
-päänsä hänen rintaansa vasten, kietoa käsivarret hänen ympärilleen ja
-pyytää häneltä anteeksi, että oli ollut poissa niin kauan.
-
-Välähdykseltä muisti hän, että Helenahan on toisen vihitty vaimo, mutta
-sen ajatuksen hylkäsi hän paikalla. Helena on hänen omansa! Se on
-ainoa mahdollinen suhde heidän välillään ja ainoa oikea. Kaikki muu on
-petosta... Myönnä vain, pikku Helena, että olet odottanut minua kuin
-pelastajaa. Saat nähdä, saat nähdä: nyt en enää päästä sinua.
-
-Pastori nousi tuolistaan huohottavin rinnoin ja alkoi astua
-edestakaisin suuressa huoneessa, jonka lattia oli peitetty
-punaraitaisilla matoilla.
-
--- Missä sinä viivyt? ajatteli hän. -- Me olemme liian kauan olleet
-erossa. Odota sinä... nyt minä kumminkin sinut otan.
-
-Silloin avautui ovi ja Helena astui kynnykselle lapsi sylissään.
-
--- Minun täytyy pastorille näyttää pieni poikani... Eikö se ole iso
-poika! Tui, tui, tui... No, Juha, naurapa nyt... Se osaa jo nauraa...
-Noo, Juha, kuka nyt on paha! Kultuseni...! eihän se koskaan ennen ole
-ymmärtänyt vierastaa. Mutta täällä ei olekaan niin moneen aikaan käynyt
-vieraita...
-
-Pastori vilkaisi äidin mieliksi lapseen: ihan tavallinen lihava
-löntikkä. Satojen sellaisten päälaelle hän ristiessään oli valanut
-vettä. Minkä voimakkaan lapsen Helena olikin jaksanut synnyttää
-maailmaan! Äiti säteili, kun hän katseli lasta, pani suunsa suppuun,
-pisti esiin kielensä pään, hymyili... eikä enää muistanut mitään muuta
-kuin lastaan.
-
-Pastorin kädet vaipuivat ja hänen sydämensä ikään kuin taukosi
-sykkimästä. Hän tunsi pistävää, kalvavaa ikävää. Kaikki, joihin hän
-elämän varrella oli tarttunut, saadakseen käsilleen jotakin kiinteää
-kohtaa, olivat hänet hylänneet. Elämän erämaassa ei ole hänelle ketään,
-ei ketään, ei ketään! Sinä, Helena, olisit edes sinä voinut sääliä ja
-pysyä uskollisena.
-
-Näin huusi pastorin sielu ja verestävistä silmistä puhui sanomaton
-suru. Mutta Helena ei edes katsonut häneen. Hän nauroi, hymyili, päästi
-pieniä lintumaisia ääniä ja loisti lastansa vastaan.
-
-Pastoria kestitettiin komeasti Haimalassa. Yllin kyllin oli sekä ruokaa
-että juomaa. Ei kulunut puolta tuntia, ennen kuin tarjottiin jotakin
-uutta, milloin kahvia, milloin viiniä ja konvehtia, milloin uutta
-lajia viiniä ja kaakkua, milloin totia ja vihdoin illallista. Pastori
-totisesti ei voinut valittaa. Mutta kuitenkin läksi hän Haimalasta
-oka mielessään. Hän oli toivonut, että Helena olisi pysynyt hänelle
-uskollisempana! Häntä katkeroitti, että Helena saattoi olla niin
-täydellisesti onnellinen.
-
-Lapsi, lapsi, se täytti nyt koko hänen mielensä -- mutta entä jos lapsi
-kuolisi, kuinka kävisi sitten?
-
-Turhaa oli pastorin kadehtia. Hän ei aavistanut mikä Helenaa odotti.
-Helenan onni oli itse asiassa oleva ylen lyhyt.
-
-Puolen vuoden vanhaksi päästyään rupesi lapsi kuihtumaan. Mahdotonta
-oli tietää mistä syystä, sillä siinä ei näkynyt mitään vammaa. Ei
-se valittanut eikä itkenyt, mutta ei se myöskään nauranut eikä
-kaarestanut, kuten terveet lapset siinä iässä. Isä koetti sitä hypittää
-ja äiti houkutella hymyilemään. Siitä ei tullut mitään. Lapsi näytti
-kärsivän. Kerran, kun äiti oli koettanut kaikkia keinojaan, hymyillyt,
-nauranut, kutitellut, vikitellyt kielellään, näyttänyt leikkikaluja
-ja lapsi vain tuijotti häneen suurin, tylsin silmin, joutui äiti niin
-epätoivoihinsa, että hän kävi kourin kiinni kehdon latoihin, painoi
-kasvonsa kehtoon ja purskahti itkuun.
-
--- Lapsi, lapsi, mikä sinun on? Kun ei äiti ymmärrä...! vaikeroi hän.
-
-Silloin lapsi parahti pahasti ja itki pitkän aikaa. Äiti ei ymmärtänyt,
-pitikö hänen surra vaiko iloita tästä elonmerkistä.
-
-Helena katseli kaikkien muiden lapsia, jotka olivat siinä iässä,
-ja kyseli kautta rantain heidän äideiltään, oliko ollut sellaisia
-lapsia kuin Haimalan pikku Juha. Mutta ei ollut kenenkään lapsi ollut
-sellainen. Helena kävi lääkärinkin luona. Lääkäri määräsi huolellista
-hoitoa ja antoi lääkkeitä, joista ei saattanut huomata mitään
-vaikutusta. Mitä taas hoitoon tuli, ei äiti käsittänyt, miten hän
-saattaisi tehdä sen huolellisemmaksi.
-
-Jota vanhemmaksi lapsi tuli, sitä selvemmin saattoi huomata, ettei
-se ollut kuin muut lapset. Se rupesi kävelemään ja puhumaan hyvin
-myöhään. Yksikseen se istuskeli ja leikki puupalikoilla. Ne olivat
-sille rakkaammat kuin kauniit leikkikalut, joita isä toi kaupungista.
-Ei se viihtynyt muiden lasten seurassa. Kun esimerkiksi Joutsian, Rason
-ja Ippilän lapsia oli käymässä Haimalassa ja niiden ilo helisi ympäri
-taloa, pelkäsi Helenan poika, pakeni äidin helmoihin ja rupesi itkeä
-kaihertamaan.
-
-Jos tämä lapsi joskus olisi ollut edes jossakin pahanteossa! Jos se
-olisi käynyt kiinni johonkin pöytäliinaan ja vetänyt sen alas kaikkine
-tavaroineen! Jos se joskus olisi tuskastunut ja suuttunut jollekin
-leikkikalulle ja laskettanut sen menemään rikki! -- Mutta ei mitään
-sellaista! Lapsi istui minne sen istutti, makasi minne sen laski
-makaamaan, söi mitä suuhun pani. Helenan poika oli toisenlainen kuin
-muut lapset, se täytyi koko maailman huomata.
-
--- Mikäs sitä vaivaa, kun ei se leiki? sanoivat kerjäläisakat.
-
--- Kun ei sitä saada selville, mikä tauti siinä on, vastasi hoitaja.
--- Lääkärissäkin on käytetty kuinka monet kerrat, mutta eivät vain saa
-paranemaan.
-
--- Jaa, jaa, näin suuren talon poika, päivittelivät akat. -- Olisi
-kyllä varaa elättää. Mutta eihän se elä, näkeehän sen päältäpäinkin.
-Johan sillä on kuolema silmissä!
-
-Äiti kuuli joka sanan, sillä hän pysytteli tavallisesti niin likellä
-lasta, että kuuli kaikki, mitä sen ympärillä tapahtui. Kerjäläisakan
-sanat viilsivät kuin veitsen terät... Mutta lapsen pitää elää! Jumala,
-Jumala, auta! Lapsi on pelastanut äidin avioliiton ensi vuosien
-hirveästä yöstä ja jos se kuolee, tulee yö takaisin...
-
--- Niin, niin, tietäähän sen, sanoivat muonamiesten vaimot emännälle
-suoraan vasten silmiä, -- kun emäntä silloin oli niin huonona.
-
-Yhtä mittaa sanoivat armottomat ihmiset sen hänelle. Ikään kuin ei hän
-itse olisi sitä tietänyt!
-
--- No, mitä siitä yhdestä, lohduttivat ihmiset -- Tulee toisia, jos se
-kuolisikin!
-
-Mutta se ei saa kuolla! päätteli äiti. Ja hän kävi siihen kiinni,
-pusersi sitä epätoivoissaan vastaansa.
-
--- Kun korjaisi vain Jumala pois, sanoi muuan köyhä vaimo, jonka lapsi
-monta vuotta oli potenut. -- Parempi kuolema kuin kipeän elämä. Hyvässä
-korjuussa ne lapset ovat, jotka saavat pieninä kuolla...
-
--- Mutta ehkä Jumala vielä tekee pikku Juhan terveeksi! kuiskasi äiti
-ja hänen mielessään versoi uusi, vahva usko. -- Jos äiti vie lapsensa
-Helsinkiin. Siellä on hyviä tohtoreja...
-
-Pikku Juha vietiin Helsinkiin. Sekä isä että äiti olivat hänen mukanaan
-ja he kävivät kolmen tohtorin luona. Mutta siellä he vain saivat
-vahvistuksen pelolleen, jota he tähän asti tuskin olivat uskaltaneet
-sanoihin pukea. Lapsi oli tylsämielinen, parantumaton. Elää se kyllä
-silti saattoi. Mutta ihmistä ei siitä koskaan tulisi.
-
--- Ei ollut onnea minun nimelläni, sanoi Joutsian isäntä sisarelleen.
--- Muistatko, kuinka sinä toivoit, että minun nimeni tekisi lapsen
-minun kaltaisekseni?
-
-He istuivat kiikkulaudalla Haimalan puutarhassa, ja heidän edessään
-oli sininen järvenselkä. Aurinko paistoi lämpöisesti ja laineet
-kimmelsivät ja välkkyivät. Oli sunnuntai, ja koko talon väki, yksin
-lapsenhoitajakin, oli kirkossa.
-
-Helena istui kädet ristissä ja seurasi silmillään pikku Juhaa, joka oli
-istumassa ruusupensaan alla nurmella. Lapsen kädessä oli kaksi puista
-palikkaa ja niitä se sommitteli päälletysten. Siinä se taas oli istunut
-puolen tuntia kumminkin, liikkumattomana. Äidin kasvoissa kuvastui
-sanomaton tuska. Hän oli kalpea ja laihtunut, otsaan silmien välille
-oli syntynyt kaksi syvää piirtoa. Kyynel valui poskea alas. Lapsen
-sininen kolttu loisti iloisesti nurmelta, tuulenpuuska liehutteli sen
-pellavankarvaista tukkaa ja varisteli ruusupensaista valkoisia lehtiä
-sen päälaelle ja hartioille.
-
-
-
-
-X
-
-
-Nainen se pitkin matkaa oli ollut viittana Jakob Sandin, Keihäsjärven
-papin tiellä. Harvoin se oli kulkenut lyhty kädessä ja johtanut
-valoisille ylängöille. Jos sillä olikin ollut lyhty, niin Jakob
-Sand oli puhaltanut sen sammuksiin ja sitten oli riennetty
-kuumiin horhiin... Nainen se oli, joka vihdoin tuli Jakob Sandin
-kompastuskiveksi. Mutta ei ylhäinen Editha-rouva eikä liioin Haimalan
-Helena. Vaan se oli Joutsian pieni piikatyttö, sen hurskaan äidin
-lapsi, Susanna.
-
-Muisti pastori varsin hyvin sen syksyisen illan, jolloin hän hänet otti
-haltuunsa. Se tapahtui Tulettänessä ja siellä oli silloin paljon miehiä
-koolla ja elämä oli iloista, kuten aivan vanhoina, hyvinä aikoina.
-Oo, elämä Keihäsjärvellä oli viime aikoina käynyt niin ikäväksi ja
-siivoksi että inhotti! Vapaus oli vanhana talluksena poljettu jalkain
-alle ja erotus hyvän ja pahan välillä oli käynyt ihmisten lapsille
-niin epäselväksi, että he pelkäsivät kaikkea eivätkä uskaltaneet mennä
-minnekään -- ei edes kirkkoon, sillä siellähän hallitsi Jakob Sand.
-No niin... kuka tuo tyttö lienee ollutkaan, se oli joka tapauksessa
-nuori, verevä, veikeä lapsi. Hän tuntui kyllä tutulta, pastori muisteli
-jossakin nähneensä huivin alta pilkottavan paksun, pellavankarvaisen
-palmikon. Olisiko tyttö toissa vuonna ollut rippikoulussa? Ei pastori
-muistanut varmaan.
-
-Ihmeellinen taika on tuollaisessa nuoressa, koskemattomassa tytössä,
-sen pienessä kiemailussa ja sitten sen pelossa... Tämä oli pelännyt
-häntä, sillä se oli todella ollut kokematon ja koskematon. Sellainen
-vanha, tottunut naisten kesyttäjä kuin Jaakko Sand sen tunsi käsiinsä,
-heti kun hän kiersi kätensä naisruumiin ympäri. Tyttö ei tahtonut
-taipua. Hänet oli lähetetty asialle... Isäntä oli käskenyt joutua...
-Tyttö oli itkenyt, hän oli luvannut huutaa, hän oli rukoillut sekä
-Jumalaa että sitä miestä, joka hänen edessään huohotti ja jota ei hän
-lehdon pimeydessä voinut nähdä... Onneton lapsi, ei se ymmärtänyt,
-että pelastus kävi sitä mahdottomammaksi, jota enemmän hän itki ja
-rukoili... Sittemmin unohtui koko tyttö, kuten kymmenet ennen häntä,
-kunnes pastori eräänä sunnuntaina keskellä saarnaansa huomasi hänet
-kirkon penkissä, vaipuneena itkemään. Mistä hän hänet tunsi? Siitä,
-että huivi oli valunut päästä ja näkyviin oli tullut paksu, vaalea
-palmikko, jollaista ei ollut kenelläkään muulla hänen seurakunnassaan.
-Hän oli silloin illalla jo punninnut palmikkoa kädessään...
-Tyttö-raukka itki katkerasti. Mikähän hänen oikein oli? Pastori
-miltei suli, kun hän ajatteli tämän elämän kovuutta, ja kun hän luki
-saarnanjälkeisiä rukouksia, hän teki sen hartaana ja ajatteli kaiken
-aikaa tuota tyttöä.
-
-Mutta kävi vaikeammaksi, kun hän huomasi, että hän tuli rippiväen
-joukkoon. Jos tyttö katsahtaa häneen, jos tyttö tuntee hänet, jos tämä
-karkaa ylös penkistä... Pastori pelkäsi nuoren tytön silmiä, hänen
-kätensä vapisivat niin ettei hän tahtonut saada rippileipää hänen
-hampaisiinsa, ja kalkista läikkyi viiniä maahan, kun hän muutti sitä
-suusta suuhun. Jos... jos tyttö luo häneen silmänsä, niin hän... niin
-hän pyörtyy tai hän kivettyy siihen paikkaan...! Ei hän ollut ensinkään
-kaunis: kasvot olivat täynnä äkämiä, leveät kasvot, poskipäät pystyssä.
-Ainoastaan otsa oli puhdas ja siitä nousi pehmoinen pellavanvalkea
-tukka, joka katosi huivin alle ja valui paksuna palmikkona
-pitkin selkää. Kädet olivat puserruksissa nenäliinan ympärillä
-alttaripöydällä, karkeat, veripunaiset kädet suuren, kotikutoisen
-nenäliinan ympärillä, joka lisäksi oli itketty likomäräksi. Niissä
-kasvoissa oli ääretön avuttomuus, ääretön hyljättyys, ne hytkivät ja
-vääntyivät ja kurkussa kulahti vähän väliä, kun tyttö nieli kyyneliään.
-Ihmiset veisata vetelivät: Oo Jumalan karitsa, joka pois otat maailman
-synnit... Silmät turvonneina nousi tyttö alttaripöydän äärestä ja
-hoippui penkkiin. Pastori pakeni sakaristoon, haki kaapista pullonsa ja
-kulautti kurkkuunsa. Ja sen tiensä meni pahoinvointi ja hän ainoastaan
-ihmetteli, kuinka tyttö silloin illalla oli voinut tuntua niin
-viekoittelevalta. Mutta ainahan asiat päivänvalossa näyttävät toisilta
-kuin pimeässä.
-
-Myöhemmin pastori näki kerran vilahdukselta tutun vaalean palmikon.
-Silloin hän kysyi, kuka tyttö oli, ja sai tietää, että hän palveli
-Joutsiassa. Hän ei ollut käynyt rippikoulua Keihäsjärvellä, vaan
-naapuripitäjässä, koska sinne oli lyhyempi matka sieltä metsäkulmalta,
-missä hän asui.
-
-Ikävä asia, että hän palveli Joutsiassa. Joutsian mies oli käynyt
-pastorille yhä vastenmielisemmäksi, sillä hän juuri hiljaisella,
-näennäisesti vaatimattomalla käytöksellään täällä villitsi ihmisiä
-tekopyhyyteen ja itsevanhurskauteen. Niin juuri... Ja hän sai aikaan
-enemmän kuin olisi luullut yhden miehen ehtivän saada. Se yksi mies
-vaikutti kuin kahle sekä pastoriin että Hallbomiin, nimismieheen ja
-henkikirjuri Nylanderiin.
-
-Eräänä aamuna kertoi Amanda, pastorin lihava taloudenhoitajatar,
-sellaista juttua, että Joutsian piika, se sellainen nuori Sanna-niminen
-tyttö, oli kadonnut. Sitä ei löydetty mistään.
-
--- No, onko haettu? kysyi pastori ja ikään kuin hätkähti.
-
--- On.
-
--- Kai se on mennyt kotiinsa.
-
--- Kun ei se ole mennyt kotiinsa. Kuuluvat pelkäävän, että se on
-hukuttanut itsensä.
-
-Pastorin mieleen juolahti puheet Helenasta. Kuinka monta kertaa hänen
-hukuttautumisestaan puhuttiinkaan! Ei ihminen sentään niinkään hukuta
-itseään! Hukuttiko Helena? Mitä vielä! Lastaan lellittelee par'aikaa
-Haimalassa! Niin kai tekee se Joutsian piikatyttökin! Tätä ei pastori
-kumminkaan sanonut.
-
--- Ovat hakeneet kaivot ja avannot, jatkoi Amanda. -- Eikä ole löytynyt.
-
--- Kyllä routa porsaan kotiin ajaa, sanoi pastori. -- No, mitä sinä
-katselet?
-
-Amanda katseli pastoriin pitkään.
-
--- No mitä sinä katselet! ärjäisi pastori uudelleen.
-
--- En mitään, sanoi Amanda, veti alahuultaan pitemmälle ja läksi
-keittiöön.
-
-Pastori nielaisi kirouksen, nousi, astui pariin kertaan lattian
-poikki ja meni sitten kaapille, jossa hän säilytti juomiaan. Hähhäh
-sentään! Hän tunsi olevansa kuin tervassa. Jos toista jalkaa nosti,
-niin toinen takertui. Jota kiihkeämmin koetti siirtää ajatusta muuhun,
-sitä pahemmin se sotkeutui siihen samaan. Kunhan ei tyttö sittenkin
-tekisi jotakin hullutusta! Hohhoh, Jakob Sand, mihin kaikkiin sinä
-sotkeudutkin!
-
-Iltapäivällä, kun pastori seisoi ruokasalin ikkunassa, näki hän, että
-Joutsian hevosella ajettiin sivuitse tavatonta kyytiä.
-
--- Mihinkähän nyt on niin kiire? sanoi Amanda, joka pesi astioita
-keittiössä.
-
-Pastori kuuli selvästi hänen puheensa ja aikoi jo ärjäistä, että
-"eivätkö joutsialaiset enää saisi ajaakaan ilman sinun lupaasi?" Mutta
-hän päästi ainoastaan pienen kirouksen ja meni huoneeseensa.
-
--- Kun eivät olisi löytäneet Sannaa, jatkoi Amanda taasen keittiössä,
--- ja menisi hakemaan vallesmannia...
-
--- Herra siunatkoon kuitenkin! sanoi karjapiika siihen.
-
-Pastori nousi tuimasti ja paiskasi kiinni keittiöön vievän oven, jotta
-ikkunat helisivät. Kyllä ne akat osaavat rämpättää! Ettei niitä olisi
-tässä maailmassa .. Eikös tuo mokomakin, tuo Amanda, lähtenytkin
-pihalle tähystelemään!... Kaivelee tuossa nyt hampaitaan ja katsoo ja
-katsoo... Pastori oli jo ikkunan ääressä ja koputtamaisillaan ruutuun,
-mutta malttoi mielensä. Ties mitä Amanda olisi ruvennut ajattelemaan!
-Hän katseli äsken muutenkin jo niin hävyttömästi... Jos lähtisi tästä
-ulos... Mutta mihin? Tulettäne oli pahassa paikassa, itse Joutsian
-vieressä... No, jopa hän nyt oli tulemaisillaan lapseksi uudestaan,
-kun niin pelästyi sitä, että Amanda tähysteli maantielle!... Mutta
-kas, nytpä tämä näkee jotakin, koska karkaa portille. Siihen pysähtyy
-huivitta päin, lämmittelee käsiä esiliinassaan ja hyppii vuorotellen
-toisella, vuorotellen toisella jalalla. Hullun näköinen se on,
-mokomakin!... Voi sinuas, sinä pullea Amanda, sinuakin minä olen
-viitsinyt katsella!...
-
-Totta tosiaan, vallesmannia siellä tuodaan Joutsian hevosella. Amanda
-pysäyttää hevosen ja pastori näkee, kuinka hän huojuttaa päätään ja
-huitoo käsillään.
-
-Pastorin päähän syöksyy veri niin tuimasti, että tuntuu siltä, kuin
-se pursuisi esiin ihon alta. Hetkisen perästä puistattaa kylmä häntä
-ja kädet käyvät likomäriksi. Nojaten kirjoituspöytäänsä hän kuuntelee
-sydämensä lyöntejä, raskaita, epätasaisia lyöntejä kuin vasaran
-iskut... Kuolema tulee, ajattelee hän itsekseen. Hän koettaa liikkua,
-mutta ei pääse paikaltaan. Silmissä on kaikki mustaa, liikkuvaa.
-
-Kuolema! ajattelee hän taasen ja outo lamaus lyö hänet. Mutta hetkisen
-perästä hän näkee pimeyden haihtuvan kuin mustan verhon, jota hiljaa
-vedetään sivu, ja samassa hän pääsee liikkeelle. Kuinka jalat
-painavatkin, kuinka huonoksi hän on käynyt!
-
-Editha! parkaisee hän ilman ääntä ja hänen silmiensä ohitse välähtää
-jotakin valkoista. Seuraavassa hetkessä tulee se musta taas takaisin,
-se, joka on kuin kuolemaa, ja hänessä on tilaa vain yhdelle
-ajatukselle: kun pääsisikin kaapille! Ja hän panee kaikki voimansa
-liikkeelle saavuttaakseen tämän päämäärän, viimeisen elämässä:
-päästäksensä kaapille.
-
-Pullo, pullo! Ei tarvitse lasiakaan! Kunhan hän vain löytää pullon...
-Kaapille! Kunhan pääsee keinutuolille ensin... Sitten on vain pari
-askelta! Ei lasiakaan... kunhan vain saa pullon!
-
-Hää! Hän pääsee, hän pääsee! Siunattu pullo! Elämä palaa, lämmin,
-suloinen elämä. Se karkaa kuin tuli läpi luitten ja ytimien. Mies
-pääsee pystyyn, esineet pysyvät paikoillaan silmien edessä, permanto
-on taasen lujana jalkojen alla. Mies ojentuu suoraksi, eikä mikään muu
-todista mennyttä myrskyä kuin sinertävä puna poskilla.
-
--- Mitä sinä taas älmennät! tokaisee hän Amandalle vasten kasvoja, kun
-tämä juosta lönköttää sisään ja jo tullessaan huutaa ja toimittaa:
-
--- No, Herran tieten, kun se tyttö on hukuttanut itsensä! tulee Amandan
-suusta kuin koskesta. -- Kun Joutsian miehet tänä aamuna menivät
-ruoppakuopalle, niin sieltä löysivät huivin, joka oli jäänyt lammikon
-pinnalle. Sitten rupesivat etsimään ja eivätkös löytäneetkin tyttöä!...
-Se oli niin kovasti pelännyt vanhempiansa... Arvelevat, että se
-siksi... Kun se oli, raukka, ollut niin kovasti jäätyneenä ruoppaan,
-etteivät tahtoneet irti saada...
-
--- Älä nyt huuda, keskeyttää pastori hänet vihdoin -- Kuuleehan sitä
-nyt vähemmälläkin.
-
-Amanda luo häneen vihaisen katseen ja katoaa keittiöön. Ja hetkisen
-perästä kuuluu vain etenevä ryty, kun piikojen askeleet ja äänet
-häviävät pirttiin.
-
-Pastori koetti ottaa avukseen järkensä. Ehkei se asia ensinkään
-ollut sillä lailla. Tiesihän sen jokainen, mitenkä huhut muuttuivat
-kulkiessaan. Jos olisi lähtenyt Joutsiaan tiedustelemaan? Mutta ei
-maittanut se esitys... Olisiko talonpoikaisihmisellä ollut niin paljon
-häpeäntuntoa ja hienotunteisuutta? Olisiko sellaisessa piikatytössä
-ollut niin paljon rohkeutta -- niin, suorastaan rohkeutta? Ei hän
-saattanut sitä uskoa! Ei ole leikintekoa ottaa itseltään henki.
-
-Pastori pääsi pian epäilyksistään, sillä Joutsiasta palatessa poikkesi
-nimismies Liljeblad pappilaan. Kaikki, kaikki oli totta.
-
-Ystävykset istuivat pastorin kamarissa kuten niin monena monituisena
-iltana ennenkin, samassa nahkasohvassa, jonka yläpuolella riippui
-Lutherin kuva ja pastorin ampuma-aseet. Heidän edessään olivat
-totivehkeet kuten niin monena monituisena iltana ennen, mutta puhe ei
-tahtonut luistaa.
-
--- Hyi, sanoi nimismies ja sylkäisi. -- On se koiran virka se minun
-virkani: nuuskin kaikkia haaskoja ja... Hyi saakeli sentään!
-
-Ja sitten hän kertoi minkä näköinen ruumis oli ollut. Se oli ollut
-niin kiinni liejussa, että oli rautakangilla irroitettava. Eikä siitä
-osannut muuta eroittaa kuin silmien valkuaiset ja hiukset, jotka
-pääsivät irti ja laahasivat reen perässä kuin mikäkin kellertävä harja.
-Tavattomat hiukset sillä ihmisellä olikin!
-
-Pastori istui äänetönnä ja kuunteli, kasvot kankeina.
-
-Nimismies loi häneen äkkiä katseensa. Molempien posket punoittivat
-juomisesta.
-
--- Kunnon veliseni, virkkoi hän, -- ikävintä tässä jutussa on se, että
-sekoittavat sinut siihen...
-
-Pastori koetti olla hämmästyvinään.
-
--- Minut...!
-
--- Niin, että sinä Tulettänessä...
-
--- Tiedän, tiedän.
-
--- No, älä nyt noin pelästy! Kaipa sen helposti saa todistetuksi, ettet
-sinä sinä iltana ollut Tulettänessä.
-
--- Oliko... oliko tyttö sanonut mitään?
-
--- Ei, eivät olleet saaneet häntä sanomaan, vaikka emäntäkin monta
-kertaa oli koettanut pyytää oikein kauniisti, kun tyttö oli niin
-onneton.
-
-Pastori sivaltaa kädellä otsaansa ja hengittää helpommin. Mutta samalla
-kiihtyy tuska hänen sielussaan: hyvä tyttö se on ollut, arkaluontoinen
-tyttö. Kuinka kauhean onneton hän onkaan mahtanut olla!
-
--- Vai niin, sanoo hän hajamielisesti.
-
--- Niin, jatkaa Liljeblad. -- Hallbomin väki sen helposti todistaa,
-sinä olet niin monet palvelukset tehnyt heille.
-
--- Tiesi niitä Hallbomeja!
-
-Nimismies purskahti nauruun.
-
--- Kyllä minä ne takaan! Sinun pitää ennen kaikkea ottaa tämä asia
-järkevästi. Mitä sinä nyt tämmöisestä noin sydännyt? On niitä nähty
-pahempiakin! Ja kuulepas vielä! Olisi hyvä, jos sinä jollakin lailla
-voisit hieroa sovintoa rengin, sen Epramin kanssa. Hän se on pahin.
-Kas, hän oli tytön sukulainen ja kaikesta päättäen pikiintynyt tyttöön.
-Hän murjotti niin mustasti, että luuli hänen aikovan syödä joka miehen.
-Hän se juuri käräjiin tahtoo. Minusta voisivat peittää unheeseen koko
-jutun: eihän tyttö enää siitä kostu, mitä hänelle nyt tehdään.
-
-Mutta pastori oli jo niin humalassa, ettei hän tietänyt mistään. Hän
-rallatteli itsekseen ja näpäytti sormillaan ikään kuin ajaakseen
-lentoon kärpäsiä. Kun Liljeblad yritti lähteä pois, takertui hän tämän
-kaulaan ja rupesi itkemään.
-
--- Älä jätä minua, veli. Minä kuolen tänä yönä.
-
-Nimismies nouti Amandan ja yhdessä he johdattivat pastorin sänkyyn.
-
-Tuli kauhea yö. Pastori makasi kuin paasien alla, ei hän voinut
-huutaa eikä valittaa, ei hän saanut edes hengitystä kulkemaan. Hän
-oli joka hetki tukehtumaisillaan ja hänen täytyi ponnistaa voimiaan
-äärimmilleen, ennen kuin rinnasta läksi ääntä.
-
--- Aaa... Auttakaa...!
-
-Amanda tölmäsi ylös unestaan ja sytytti tulta. Pastori oli kasvoiltaan
-ihrankarvainen ja hiki pisaroi hänen otsaltaan. Amanda kostutti hänen
-ohimoltaan kylmällä vedellä, antoi hänen haistella etikkaa ja murisi
-äreästi: "Kun ei anna ihmisten maata."
-
-Pastori virkistyi hiukan ja meni uudelleen uneen. Hän painaa
-jotakin rintaansa vasten ja etsii sen niskaa. Siitä lähtee jotakin
-paksua, mustaa... Se on ruoppaa, se on kylmää... Jäätyneen lammikon
-pinnalla pilkottaa jokin vaate... Näkyy punakirjavaa röijyä, näkyy
-pellavankeltaista tukkaa... Tukka aukeaa ja alkaa laahata reen
-perässä... Ruopan alta katselevat avonaiset silmät, nurin päässä...
-Kaikkea tätä pitää pastori sylissään ja painaa sitä rintaansa vasten...
-
-Amanda herää taasen pahaan parahdukseen ja sytyttää tulta. Ei tässä
-tänä yönä näy saavan nukkua! Sellaista se on, kun juo kuin sika eikä
-tiedä määrää. Palakoon nyt tuli koko yön.
-
-Yö on pitkä. Hiljaisuus hymisee, kynttilään tulee pitkä karsi, joka
-rupeaa rätisemään ja käryttämään. Amanda kuorsaa jonkinlaisella
-vuoteella, jonka hän on tehnyt lattialle ovensuuhun.
-
-Hiiretkö ne nakertelevat uuninnurkassa? Jyrsivät, jyrsivät,
-juoksentelevat vinnillä, että jyskyy, toisesta päästä toiseen! Pastori
-käskee silmiänsä aukenemaan, hän tahtoo avata silmänsä ja nähdä: hän
-ei saa niitä auki! Kannet ovat kuin juotetut kiinni! Eivät aukea!
-Mutta kansien läpi hän on näkevinään pienten hiirien hissuttavan esiin
-nurkista, pysähtyvän vuoteen ääreen katselemaan häntä... Niillä on
-mustat, liikkumattomat silmät kuin helmet... Niiden silmät menevät
-nurin!
-
-Pastori karkaa ylös vuoteesta. Karsi kynttilässä on tuumaa pitkä ja
-käryää ja rätisee. Liekki leimuaa sen ympärillä, koko huone liikkuu,
-kiikkuu ja huojuu... Henget leijailevat ja liehuttavat harmaita
-vaippoja.
-
--- Auttakaa! parahtaa pastori ja putoaa takaisin vuoteelleen.
-
--- No mikä nyt taas on? ärisee Amanda. -- Kuka käskee sillä lailla
-juomaan! Nooh... tuonko viinaa vai aarakkia, vai...?
-
-Ja hän sylkäisee hyppysiinsä, niistää kynttilän, viskaa karren nurkkaan
-ja lähtee toiseen huoneeseen.
-
--- Aijai, aijai, puhelee pastori itsekseen. -- Minä en uskalla lausua
-sinun nimeäsi, sinä... ylhäisin. Olen sitä niin paljon turhaan
-lausunut. Jumala...!
-
-Aamupuoleen yötä hän vihdoin menee uneen, joka antaa voimia ja
-virkistää. Hämärissä herättää Amanda hänet ilmoittamalla, että Joutsian
-isäntä jo kauan on ollut täällä odottamassa. Hän tulee kirjoituttamaan
-ruumista.
-
-Sitä ei Amandan laisinkaan tarvitsisi ilmoittaa, sen pastori kyllä
-arvaa muutenkin... On hän sentään tänään aika paljon parempi. Se oli
-kammottava se viime yö. Miten voikaan mielikuvitus päästä sellaiseen
-valtaan?
-
-Hän on tullut vanhaksi ja raihnaaksi. Äää sentään, mikä rytö ihminen on!
-
-Nyt on edessä ilkeä tehtävä: istua kuuntelemassa itsevanhurskaan miehen
-selityksiä. Tai ehkäpä se nyt tulee se suursiivous... Äää sentään...!
-Tämä elämä on roskaa!
-
-Juha oli lammasnahkaturkissa, musta kaulus jonkin verran auki, niin
-että paljas kaula näkyi. Hän istuutui tuolille ovensuuhun ja kierteli
-lakkia käsissään. Hänen hymynsä oli vähän väkinäistä ja odotus oli
-nostanut malttamattomuuden punan hänen poskilleen.
-
--- Tottahan pastori jo on kuullut siitä kuolemantapauksesta, alkoi hän.
-
--- Johan minä siitä vähän kuulin, vastasi pastori huolettomasti. Hän
-istui kirjoituspöytänsä ääressä ja kaiveli paperiveitsen kärjellä
-hampaitaan. -- Onhan se aika ikävä tapaus.
-
--- On. Kyllähän me sitä kauan pelättiin, että tyttö jotakin tekee, kun
-se oli niin onnettomana. Ei se saanut lohdutusta Jumalan sanasta eikä
-mistään.
-
--- Vainaja ei muuten taitanut olla kirjoissa tässä pitäjässä? huomautti
-pastori.
-
-Juha kertoo kaikki mitä tietää ja pappi tekee muistiinpanoja
-hopeavartisella kynällä, jonka vihdoin laskee kädestään tomuttuneelle,
-helmillä ommellulle kirjoitusmatolle... Mitähän tuo isäntä nyt aikoo?
-miettii hän itsekseen katsellessaan Juhaa. Juha on todella sen näköinen
-kuin hän aikoisi sanoa jotakin painavaa ja juhlallista. Hän näyttää
-itse kärsivän sanottavastaan eikä pastori suinkaan aavista mitään
-hyvää. Kai hän nyt vihdoinkin aikoo käydä siihen puhdistustyöhönsä!
-
--- Amanda! huutaa pastori ruokasaliin päin, -- etkö sinä nyt jo tuo
-sitä?
-
-Vaikeapa isännän todella on päästä puheen alkuun! Hän asettaa
-käsivarret polvilleen, kiertelee lakkia käsissään, oikaisee selkänsä
-suoraksi, katselee Lutheruksen kuvaa ja tarkastaa ampumavehkeitä
-seinällä. Mutta sanoja ei hän saa suustaan.
-
-Kuinka merkillisesti kaikki kelpo ihmiset ovat toistensa näköisiä!
-ajattelee pastori itsekseen katsellessaan Juhaa. Magnus Ståhle
-esimerkiksi ja tuo talonpoikainen isäntä tuossa muistuttavat suuresti
-toisiaan. Ties mistä syystä. Ne ovat sitä tulevaisuuden kansaa, ne ovat
-ne, jotka perivät maan...
-
-Amanda toi sisään pullon ja kaksi lasia. Ilman tarjotinta läiskäyttää
-hän ne kirjoituspöydälle, jolla ennestään on kaikenlaista romua.
-
--- Ikäviä ne sellaiset tapaukset ovat! saa Juha vihdoin suustaan.
-
--- Ovat, vastaa pastori vakavasti.
-
--- Onko pastori koskaan ajatellut syytä siihen, että tämä meidän pitäjä
-on kuin pakanain maata?
-
--- Lieneekö tämä huonompaa kuin muutkaan pitäjät! sanoo pastori nauraen.
-
--- Mutta eivät nämä tällaiset tapaukset todista kristillistä elämää.
-Ja kun niitä sattuu niin usein. Ei ole siitä kauan, kun Immolan renki
-tappoi oman veljensä ja Peräkulman kylän miehet rankkitiellä heittivät
-yhden tovereistaan hankeen paleltumaan...
-
--- No niin, hyvä naapuri, keskeyttää pappi. -- Seurakunta on
-sekalainen. "Antakaa molempain kasvaa elonaikaan asti, ja elonajalla
-sanon minä elomiehille: kootkaa ohdakkeet lyhteisiin poltettavaksi,
-mutta nisut korjatkaa minun aittaani", sanotaan Herran omassa sanassa.
-
-Pastori sai kun saikin ne sanat suustaan. Hänen mielenmalttinsa ja
-kristillisyytensä palasivat vaistomaisesti paikalla, kun hän joutui
-rahvaan kanssa tekemisiin. Joutsia vaikeni, nojasi käsivarret polviinsa
-ja katseli saappaitaan.
-
--- Mutta kun ei meidän seurakunnassa tunnu nisuja olevankaan, puhui hän
-taas. -- Kun kaikki onkin vain ohdakkeita.
-
--- Noo, eiköhän siellä Joutsiassa liene nisujakin.
-
-Pastori pani sanoihinsa aika paljon kärkeä ja Juha ymmärsi hänet
-paikalla. Hän vilkaisi pastoriin ja tuli ihan punaiseksi.
-
--- Mutta kyllä siihen kyllästyy, sanoi hän tiukemmin, -- kun joka päivä
-katselee sitäkin elämää Tulettänessä. Siellähän tämäkin tyttöraukka
-tuhottiin.
-
-Vai niin, ajatteli pastori, sinne sinä pyrit! Mutta ei pidä sinun
-ainakaan sitä voittoa saada, että minä sinun edessäsi seisoisin nolona.
-
--- Jaa, jaa, sanoi hän. -- Maailman pahuus on suuri. Mutta kenenkä syy
-se on, että Tulettäne Joutsian maalle joutui? Vanhan isännän! Minä
-kuulin omin korvin, kuinka hän rukoilemalla rukoili kauppias Hallbomia
-ottamaan kestikievarinpidon haltuunsa. Ei se kauppias ensinkään ollut
-tulossa, sillä ei se hollinpito kenellekään huvia ole... No niin, ja
-kuka käskee ihmisiä räyhäämään Tulettänessä?
-
-Juha ei puhunut mitään. Keskustelu meni jo toiseen suuntaan kuin hän
-oli tarkoittanut eikä hän tahtonut saada kiinni siitä kohdasta, jossa
-se häneltä hämääntyi.
-
--- Mutta, sanoa tokaisi hän äkkiä, -- kyllä sentään papin pitäisi
-koettaa olla esikuvaksi seurakunnalle.
-
-Pastori katsoi häneen pitkään.
-
--- Vai niinkös isäntä arvelee? Mutta pappikin on kai ihminen.
-
--- Mutta ainaisen kanssakäymisen Jumalan kanssa pitäisi antaa hänelle
-voimia seisoa kiusauksia vastaan.
-
--- Mutta jollei kanssakäyminenkään auta?
-
--- Silloin ei rukous ole rukoiltu hengessä eikä totuudessa...
-
-Nyt se oli sanottu. Juuri tätä Juha niin kauan oli hautonut mielessään
-ja vaikea sitä oli ollut sanoa. Hän loi pastoriin tutkivan katseen
-ja odotti jännittyneenä, mitä tämä sanoisi. Mutta pastori ei sanonut
-mitään, purskahti vain nauruun.
-
-Ja nauroi kauan. Nauroi! Se hävetti Juhaa paljon enemmän kuin jos hän
-olisi torunut. Sillä se todisti, ettei hän välittänyt hänen sanoistaan
-vähääkään ja että hän vain teki hänestä pilkkaa.
-
--- Seurakunta elää niinkuin pappi elää, jatkoi isäntä. -- Vaikeata se
-on, kun pitää taistella luontoaan vastaan. Se on niin, että hammasta
-puree ja nyrkkiä pui. Mutta jollei sitä tee, niin sittenhän menee
-kaikki, menee käsistä, menee talo, koti, menevät lapset... Kaikki menee
-niinkuin Simolakin meni...
-
-Äkkiä leimahti pastorin silmissä ja hän ojentui suoraksi ja kiivastui:
-
--- Ihmisen ei koskaan pidä taistella luontoaan vastaan! Juuri siitä
-tulevat kaikki erehdykset ja harha-askeleet. Se on suurin rikos, minkä
-ihminen voi tehdä...
-
-Isäntä tuijotti pastoriin suurin silmin ja hänen kasvonsa kalpenivat.
-
--- Mitä pastori nyt...? Tietäähän sen mitä ihmisen paha luonto tahtoo:
-se tahtoo juoda ja myllätä ja murhata... Mutta ihmisessä on hyväkin
-luonto. Pitää taistella sen hyvän luonnon puolesta...
-
--- Juominen ja myllääminen ja murha ei ole mitään itsevanhurskauden ja
-tekopyhyyden ja lähimmäisen tuomitsemisen rinnalla...
-
-Väri palasi isännän kasvoille ja hän tunsi pastorin sanojen tähtäävän
-suoraan itseensä. Pastorista henki tavaton uhma ja kosto. He katselivat
-toisiaan hetkisen silmästä silmään ja hetki tuntui pitkältä, vaikkei se
-ollut kuin silmänräpäys.
-
--- Mutta, virkkoi isäntä vihdoin ikään kuin rukoillen, -- jos ihminen
-elää niinkuin pastori nyt sanoo oikeaksi, niin hänhän tuhoaa niin
-paljon muita ihmisiä. Niinkuin nyt sen meidän piikatyttömmekin kävi...
-Ja entä omaisten...! Kuinka...?
-
-Juha vaikeni ja jäi tuijottamaan pastoriin. Tämä oli äkkiä muuttunut
-ikään kuin häntä olisi lyöty kasvoihin.
-
-Pastori istui kirjoituspöytänsä ääressä, kasvot vihertävää, likaista
-lasiruutua vastaan. Lihava leuka riippui kappaleen matkaa alas rintaa,
-kasvot olivat pöhöttyneet, tuuheissa mustissa hiuksissa erottautui
-harmaita hapsia. Miehen yllä oli likainen paita, ylhäältä puuttui
-nappi, takin rintapielet olivat tahroja täynnä. Jopa oli mennyt
-surkeaksi Keihäsjärven ennen niin muhkea pappi!
-
-Oli jo suuri päivä eikä tulta olisi enää tarvittu. Mutta kynttilä palaa
-käryytti yhä kirjoituspöydällä kaikkinaisen kaman joukossa: siinä oli
-likainen kaulus, olkaimet, koiran kaulahihna rautavitjoineen, kirjoja,
-papereita, tupakantuhkaa ja pullo sekä kaksi lasia.
-
-Pastori äänsi jotakin niin hiljaa, ettei Juha saattanut sitä kuulla.
-Hänen silmänsä tuijottivat ikään kuin tyhjyyteen ja niiden reunat
-olivat punaiset ja silmälaudat turvonneet.
-
-Juhan tuli paha olla. Että hän olikin ruvennut lyömään noin lyötyä
-miestä.
-
--- Ei pastori pahastu, sanoi hän ja nousi. -- Pastori taitaa olla
-kipeä. Ei pastori pahastu. En minä ole tarkoittanut pahaa...
-
-Pastorin outo, pingoittunut katse kääntyi isäntään, jonka kasvoilla oli
-hyväntahtoinen hymy.
-
-Kuinka sillä miehellä oli kirkas otsa! Kuinka sen kasvoihin oli
-turvallista katsoa! Tuon hymyn lämmössä pastorin kasvot ikään kuin
-sulivat.
-
--- En minäkään, sanoi pastori vihdoin vastaukseksi isännän viime
-sanoihin.
-
-Juha yritti jo tulla ihan ymmälle, sillä ei hän käsittänyt pastoria.
-Mutta samassa tuli pastorin kasvoihin iloa ja hän muuttui äkkiä aivan
-ennalleen ja nousi reippaasti seisomaan. Ihmeellinen mies oli pastori:
-vasta vallan lamassa ja äkkiä taasen pystyssä!... Isäntä oli jo
-lähtemäisillään, mutta muisti samassa:
-
--- Niin, minunhan vielä piti puhua hautaamisesta. Olemme aikoneet
-haudata vainajan jonakin päivänä ensi viikolla. Tottahan siihen taasen
-saa haudata kirkon aidan taakse, minne ennenkin on haudattu tällaisia
-kuolleita. Kaipa ne nyt siksi saavat asian tutkituksi. Huomenna pitäisi
-tohtorin tulla kaupungista. Kun vain saisi ruumiin sulamaan siksi
-ja vähän siivotuksi sitä ruopasta. Jos pastori sitten olisi hyvä ja
-tulisi pitämään sitä toimitusta. Jos sopisi vähän puheessa lohduttaa
-niitä omaisia. Kyllä minä sitten pastorin vaivat palkitsen. Kai niitä
-huomenna tulee tänne katsomaan. On tämä niille kova kolaus, jos on
-kauhea sivullisillekin.
-
-Nyt tulee kaikki takaisin, palaa koko se yöllinen painajainen!... Vai
-pitää hänen tyttö vielä haudatakin... Taikka kuopata, sillä eihän
-itsemurhaajia haudata... Hänen täytyy nähdä musta arkku upotettavan
-kuoppaan kirkon aidan taa. Häpeässä täytyy toimituksen tapahtua, ei
-sille raukalle lueta edes samoja lukuja kuin muille eikä sen arkun
-päälle panna edes vihittyä maata.
-
-Tässä toimituksessa ei pastori saata olla osallisena! Jumaliste ei!
-Hän kuolee ja kaatuu siihen kuoppaan, jollei hän kuole jo ennemmin...
-Vaikka kuolisi nyt heti... Hän kuulee kummallista ääntä. On kuin
-mustat siivet taikka yölepakkojen nahkaiset evät kohisisivat ja
-räpyttelisivät hänen ympärillään. Kuoleman musta enkeli varmaan painuu
-hänen päällensä, katsoo häntä silmiin ja ojentaa kätensä ottamaan hänen
-sydäntään... Eikä hänen tarvitse muuta kuin puhaltaa, niin elämän
-liekki sammuu.
-
-Isäntä on aikoja sitten mennyt. Mutta yhä istuu pastori tuolissaan, pää
-painuneena korkeaa selkänojaa vasten.
-
--- Mitäpä siitä, jos ne valallaan puhdistavatkin hänet epäluuloista ja
-rangaistuksesta! Sen ne kyllä tekevät, sen hän kyllä uskoo: ovat ne
-ennenkin tehneet vääriä valoja! Mutta jos tätä tällaista sieluntilaa
-jatkuu, niin tämähän on helvetti maan päällä. Nyt hän näkee tällaisia
-jo valoisana päivänä -- entäs sitten kun tulee yö!
-
--- Aamiainen on pöydässä, ilmoittaa Amanda ja tuo muassaan paistetun
-sianlihan hajua.
-
-Hän oli taasen kuullut uusia juttuja kuolemantapauksesta ja latelee
-niitä nyt pastorille. Manu siellä Joutsiassa on sentään merkillinen
-mies, kun hän tietää ihmisten kuolemankin edeltäkäsin. Eräänä iltana
-olivat väet kaikki istuneet pirtissä puhdetöidensä ääressä ja isäntäkin
-oli ollut siellä, mutta Sanna ei ollut -- niin Manu tuli äkkiä
-sisään, puisteli ruumistaan ikään kuin olisi palellut ja sanoi: "Kuka
-taas kuolee, kun niin veistelee kirstunlautoja!" Miehet rupesivat
-kaikki nauramaan, mutta tytöt kysyivät pelästyksissään: "Missä?"
-"Tuolla riihen takana!" sanoi Manu. Siihen oli sitten Eprami nauraa
-tirskunut, että "kaikkia turhia!" Mutta eipäs naura enää kukaan. Kun se
-ruoppakuoppakin on riihen takana.
-
-Pastori seisoi ruokakaapin ääressä, pullo kädessä ja otti ryypyn
-toisensa perästä. Kun Amanda sen huomasi, karkasi hän kiinni pulloon.
-
--- Heretkää nyt jo! huusi hän. -- Olette taas juovuksissa kun
-pitäjäläisiä tulee. On sitä viidessäkin ryypyssä...
-
--- Menetkö hiiteen, akka! huusi pastori takaisin ja uhkasi häntä
-pullolla. -- Minä juon niin paljon kuin tahdon.
-
-Hän karkotti Amandan huoneesta ja söi ateriansa suurella melulla
-ja kolinalla. Sitten hän pani maata ja nukkui päivälliseen asti.
-Illansuussa kävi hän pirtit, navetat, hevostallit ja kyseli ja
-määräili, niin että palvelijat hämmästyivät. Mutta se oli sellaista,
-ettei hän tahtonut jäädä yksin. Ja yötä hän pelkäsi jo ennen kuin
-se oli tullutkaan. Tulettänessä oli moni ilta tähän asti kulunut
-rattoisasti ja hauskasti -- sinne ei nyt ollut yrittäminenkään.
-Liljebladille -- kuka sinne olisi uskaltanut lähteä! Siellä tietysti
-olisi saanut kuulla kaikki historiat uudelleen.
-
-Mutta tottakin; tänäänhän on saunapäivä. Se on oikein erinomaista, se.
-Saunassa tulee ihminen terveeksi.
-
-Pastori valmistautui erityisellä varovaisuudella vastaanottamaan yötä.
-Hän ei illallisekseen syönyt siansorkkiakaan, joista hän niin paljon
-piti, sillä hän tahtoi välttämättömästi saada unta. Ei hän sentään
-ollut terve. Hän tunsi sen koko ruumiissaan. Varmaankaan ei viikatemies
-ole kaukana...
-
-Sillä Joutsian miehellä oli niin kirkas otsa. Niin, niin... Hän ja
-hänen kaltaisensa ne lopultakin voittavat. Ne ovat niitä, jotka eivät
-ole osanneet elää, mutta jotka sen sijaan osaavat kuolla. Ei niille
-miekkosille koskaan tule sellaista painajaista kuin niille, jotka ovat
-osanneet elämisen taidon. Hohoijaa, kuinka tämä Keihäsjärvi tulee
-hyväntapaiseksi, jahka tästä viikatemies korjaa pois vanhan papin,
-Jakob Sandin... Äää sentään. Mutta hän ei vielä ole korjattu, hän elää
-vielä ja aikoo elää! Hän aikoo nukkua ja unen loppumattomasta lähteestä
-ammentaa voimia elämiseen.
-
-Uni, mustasiipinen, ja mustasilmäinen, joka kulkee hiipimällä ja
-helistelee hiljaisuuden tiukua yössä, kuinka tervetullut se onkaan
-onnettomien vuoteiden ääreen! Mutta se menee vain onnellisten luo,
-niiden ylle levittää se laheat siipensä, niihin katselee syvine,
-rauhallisine silmineen, niiden korvan juuressa helistelee se
-hiljaisuuden tiukua. Yö, mustasiipinen, mustasilmäinen yö... ei se
-armahda niitä, jotka sitä huutavat luoksensa! Ei se sinäkään kovana
-yönä armahtanut Jaakko Sandia, Keihäsjärven pappia.
-
-Hän väänteli, käänteli ja hikoili vuoteessaan.
-
--- Kun en minä uskalla lausua sinun nimeäsi, sinä kaikkein korkein!
-ähki hän.
-
--- Editha, Editha! Sinäkin hylkäsit minut -- tule edes sinä luokseni...!
-
--- Helena! Minä olin kova sinulle, mutta sinä annoit aina anteeksi --
-armahda minua tällä hetkellä!
-
--- Jos minä uskaltaisin huutaa sinua avukseni, sinä kaikkein
-korkein!... Mutta minä en uskalla...!
-
-Ei ääntä, ei hiiskahdusta vanhassa pappilassa. Jo alkaa kuulua
-jotakin... On kuin joku kehräisi... kaukana... hyrisee, hymisee,
-sihisee... Ääni kasvaa. On kuin puitaisiin jossakin hyvin etäällä...
-Sahataan. Ja taas hyrisee, hymisee, jyrisee. Jo kuuluu selvästi, että
-höylätään... Kirkas terä karkaa pitkin laudan pintaa ja lastukiehkura
-lennähtää ilmaan. Terä kulkee itsestään, näkymätön käsi sitä vie...
-
-Kirstunlautoja! Paljon kirstunlautoja! Tyttönen, joka ruoppakuoppaan
-hyppäsi, ei paljoa tarvitse. Pieni oli tyttönen! Mutta sillä
-oli suuri tukka. Koko sen pienen tyttösen saattaa peittää
-niihin pellavankarvaisiin hiuksiin. Niin, ja entä sen lapsi...!
-Kirstunlautoja, kirstunlautoja!... Höylä käy, höylä käy -- hei!
-Lastukiehkurat lentävät -- hei! Kirstunlautoja suurelle miehelle! Suuri
-mies viedään kunnialla hautaan -- hei hei! hautaan! Vihittyä multaa
-kirstun kannelle -- hei! Kauniita puheita haudan partaalla -- hei!...
-Tyttönen kuopataan aidan taakse, missä siat tonkii ja vasikat tanssaa!
-Kirstunlautoja isälle, äidille, lapselle! Kirstunlautoja kaikille
-kolmelle! Nimeen isän, pojan, pyhän hengen, amen...!
-
-Höylä käy vimmatusti, laulu kohisee kuin myrskyn pauhina: hei, hei,
-hih, hei!
-
--- Kun minä uskaltaisin huutaa avukseni kaikkein pyhintä nimeä!
-lennähtää pastorin päähän kuin salaman välähdys. -- Sitten minä olisin
-pelastettu... Auta...!
-
-Höylä käy yhä. Kirstunlautoja, kirstunlautoja! On kiire. Tyttönen
-odottaa laudalla riihessä...! Suurta miestä ei lauta kannata, suuri
-mies pannaan suoraan arkkuun. Hihhihhih-hei!
-
-Tulikirjaimilla kirjoitettuna välähtää pastorin silmien edessä nimi,
-jota ei hän ole uskaltanut lausua: Jeesus Kristus. Oi, jos hän saisi
-sen vaikkapa kuiskatuksi, niin se auttaisi häntä ja hän pelastuisi!
-
-Mustasiipinen enkeli katselee häneen... Sen sulat ovat laheat ja
-suuret. Enkeli ojentaa kättään, ojentaa toista kättään, laskee ne Jakob
-Sandin ohimoille... Ne ovat kylmät kuin jää ja ne hivelevät polttavaa
-päätä. Enkeli katselee syvältä... Hiussuortuva valuu olkapään yli...
-hiuksista valuu ruoppaa ja vettä...
-
-Jakob Sand kokoaa viimeiset voimansa ja huutaa äärimmäisessä hädässä:
-
--- Jeesus Kristus!
-
-Aamulla tavattiin Jakob Sand, Keihäsjärven pappi, hengettömänä
-vuoteestaan.
-
-
-
-
-XI
-
-
-Kauppias Hallpumilla ja hänen Saarallaan oli paljon lapsia. Vanhin
-poika, Edvard, oli jo talon isäntänä. Isä oli ostanut hänelle Reipin
-talon, se kun sattui menemään erittäin halvalla. Toinen poika, Frans,
-kävi vielä koulua. Seuraavat lapset olivat tyttöjä ja askartelivat
-kodissa apuna, nuorimmat olivat juuri niitä, jotka talon lasten kanssa
-leikkivät tienteossa.
-
-Ei lapsista aina ole iloa. Se Edvard, Reipin nuori isäntä, hän se vasta
-tuottikin huolta! Hän joi kuin viimeistä päivää. Ei hänelle riittäneet
-mitkään rahat eikä häneen pystyneet mitkään puheet, eivät hyvät eivätkä
-pahat. Häntä oli koetettu ojentaa piiskaamallakin. Isä hutki häntä,
-vaikka hän jo oli suuri mies. Mutta ei auttanut ei niin mikään. Muuten
-hän oli hyvänluontoinen ja ystävällinen poika. Pitäjäläiset pitivät
-hänestä enemmän kuin kenestäkään Tulettänen väestä ja kylän tytöt
-olivat kilvan häntä ottamassa. Mutta vanhemmat vihasivat häntä, kun
-hänestä oli niin paljon harmia.
-
-Iloa tuotti sen sijaan Frans. Se se oli poika! Kuinka somasti hän
-jo lapsena oli osannut mittailla puodissa, puhella ihmisille ja
-hieroa kauppoja! Ei totta totisesti kukaan päässyt menemään puodista
-ostamatta, kun pikku "Pranse" seisoi myymäläpöydän takana. Hän soitti
-suutaan, liikkui liukkaasti kuin kärppä, nauroi ja kehui tavaroita.
-Pranse oli kauppamieheksi syntynyt. Pranse voitti sillä alalla
-isänsäkin. Mutta hän oli lisäksi koulussakin etevä! Aina hän toi
-kotiin hyviä todistuksia ja opettajat suosivat häntä kaikella tavalla.
-Pransesta oli iloa. Pranse oli oikein vanhempiensa toivo.
-
-Kolmas lapsista, Miina, oli hiljainen, kalpea tyttö. Heikko hän oli
-ollut koko ikänsä ja eräänä keväänä, kun Keihäsjärvi loi jäitään, hän
-sammui pois ja hänet kannettiin hautaan.
-
-Oli muuten aivan erinomaista, kuinka kuolema juuri sinä keväänä teki
-puhdasta Tulettänen puolella. Sotamiehenleskiä ja niiden lapsia kuoli
-myötänään ja kauppiaan lapsista meni neljä yhteen kyytiin, niin
-että jo rupesi ihan hirvittämään, kun ei pitäjällä tiedetty mistään
-kulkutaudista ja Tulettänessä kaatui toinen toisensa perästä. Se
-Edvartti olisi saanut kuolla! Siitä ei olisi ollut vahinkoa. Mutta
-hän jäi kuin jäikin eloon, jäi juomaan ja mellastamaan vanhempiensa
-harmiksi.
-
-Ei ole tulettäneläisten ja joutsialaisten väli entisestään parantunut.
-Naisväet sentään sopivat jotenkin, juovathan ne silloin tällöin
-kahvikupin toistensa luona ja kahvikuppi sovittaa monta pahaa, kun
-se tulee tarjotuksi oikeaan aikaan. Mutta isäntä ei pistä jalkaansa
-Tulettänen puolelle ja näkee sen selvästi hänen kasvoistaan, ettei hän
-mielellään näe Tulettänen väkeä omalla puolellaan.
-
--- Saittekos mitään talosta? kysyy Hallpumska lapsiltaan, kun ne
-palaavat kotiin talosta, missä ovat olleet leikkimässä talon lasten
-kanssa.
-
--- Annettiin meille kahvia.
-
--- Olikos nisusta?
-
--- Ei, mutta voileipäpilput emäntä pisti käteen.
-
--- Olivatkos talonväet ystävällisiä?
-
--- Olivat kyllä. Emäntä niisti tuon Hilman nenänkin.
-
--- Entä sanoikos isäntä mitään?
-
--- Ei sanonut. Eihän se koskaan sano mitään.
-
-Niin, ei sano! Ei puhu eikä pukahda, ei hyvää eikä pahaa. Jo se
-vähempikin harmittaa. Eikä pistäisi jalkaansa Tulettänen puolelle,
-vaikka mitä luvattaisiin. Kiittää kauniisti kun kutsutaan, mutta ei
-tule, ei vahingossakaan. Riihilleenkin kun menee, niin joka kerta tekee
-kierroksen eikä mene Tulettänen pihamaan läpi, vaikka siitä olisi
-paljon lyhyempi matka.
-
-Merkillisen hyvin nuori isäntä on menestynyt. Työtä hän tekee kuin
-muonamies, kulkee kuormien perässä kuin palkattu renki, kuokkii ja
-luo ojaa kilpaa työmiesten kanssa. Ja kaiket iltaa hän istuu pirtissä
-puhdetöiden ääressä. Ja siellä sitä sitten jutellaan maailman asioista.
-Kaikki mitä lehdissä on, pitää kerrottaman rengeille ja piioille.
-Niinkuin ne niistä mitään ymmärtäisivät! Mutta isäntä tahtoo, että
-oltaisiin yhtä perhettä. Sen tähden syödään yhteisessä, pitkässä
-pöydässäkin. Ja siihen viedään vieraatkin. Saavat tyytyä!
-
-Kaipa se halvaksi tulee sellainen! Mutta tuhlataan sitä taas
-kaikenlaisiin turhiin. Kalenterit pitää olla ja kirjat! Paikalla kun
-asiat rupesivat paranemaan, lähdettiin tilaamaan sanomalehtiä. Ja niitä
-sitten odotetaan! Ja hyvistä valtiollisista uutisista iloitaan, niin
-kuin maamies iloitsee hyvästä viljavuodesta. Ei kauppias sellaista
-ymmärrä. Se se jotakin on, joka tuntuu omassa kukkarossa tai omassa
-nahassa! Mutta tämä tällainen -- tyhjää!
-
-Rason rusthollari käy alituisesti veljeään tervehtimässä ja Joutsian
-isäntä taas vuorostaan häntä. Veljekset ovat niin hyvät keskenään,
-ettei puheesta heidän välillään tahdo koskaan loppua tulla. Se on
-oikein lapsellisen näköistä, kun he pyhäisin tuntikausia astelevat
-yhdessä maantiellä: toinen saattaa toista kotiin, mutta ei raskitakaan
-erota, vaan saatetaan ja saatetaan loppumattomiin.
-
--- Mikä noita nyt taas kävelyttää tuossa? mouruaa Saara. -- Eikös noita
-nyt millään saa lakkaamaan.
-
-Tulettänen väkeä hermostuttaa ja harmittaa, kun isännät siinä astelevat
-edestakaisin. Hallpumilaiset ovat vainuavinaan, että he punovat
-juoniaan Tulettäneä vastaan. Mutta eihän miehiä voi kieltää astelemasta
-omien peltojensa halki valtamaantietä!
-
-Sisarusten keskinäiset välit ovat yleensä olevinaan niin tavattoman
-hellät. Säännöllisesti käydään vieraissa, milloin Haimalassa, milloin
-Lumiassa, milloin Rasossa, Ippilässä tai Joutsiassa. Mennään lauantaina
-oikein joukolla, lapsetkin kaikki mukana, ja palataan sunnuntai-iltana.
-Terveisiä lähetellään yhtä mittaa ja tämä Joutsian isäntä kirjoittaa
-esimerkiksi Haimalaan kirjeitäkin, ja emännät lähettelevät toisilleen
-tuliaisia.
-
-Joutsiassa ollaan kaikin puolin nousemaan päin. Ensi vuodet isäntä
-kitui ja kitkutti, mutta nyt hänen peltonsa kasvavat, niin että
-pois tieltä vain! Haimalassa suree emäntä hiuksensa harmaiksi, kun
-ensimmäisestä lapsesta tuli sellainen tylsä. Mutta johan siellä on
-toisia lapsia ja rikas on talo! Lumiassa on lapset kuolleet yhtä
-kyytiä. Emäntä on ihan yksinään. Ovat kuolla kupsahtaneet kuten
-rusthollarikin kuoli! No niin, mikäpä emännän on hätänä -- rikas
-emäntä!... Ippilän isäntä on hauska mies... hän vähän juoksenteleekin.
-Tulettäneenkin pistäytyy silloin tällöin. Mutta Raso se vasta
-paisumistaan paisuu. Talokin on niin komea katsella kuin linna.
-Rakennusta on kuin kokonaisessa kylässä ja Rason isäntä yllyttää
-veljeään, Joutsian isäntää; ainaiseen rakentamiseen. Jo pitäisi
-alkaa riittää huonetta Joutsiassakin: on uudet kivinavetat, on uudet
-jyväaitat, kellarit, hevostallit -- riihirakennuksista puhumattakaan,
-jotka jo alkavat käydä vanhoiksi, ne kun ovat nuoren isännän
-ensimmäistä käsialaa.
-
-Kaikista ihmeellisin muutos on kuitenkin tapahtunut Saarlassa majurin
-kuoltua. Siellä hallitsee nyt nuorempi poika, Maunu. Sellaisen
-ylpeän herrasväen poika, ja mikä talonpoikainen mies hänestä on
-tullut! Ylimpänä ystävänään hän pitää tätä Joutsiaa. Istutaan
-sunnuntai-iltakaudet yhdessä, ostetaan heinänsiementä yhdessä ja
-kolmisin Anttilan isännän kanssa toimitetaan kaikenlaisia pitäjän
-asioita, niinkuin uutta kirkkoa ja kansakouluja, siltoja ja teitä
-metsäkulmille. Ja niin käy Saarlan herra puettunakin, ettei häntä tahdo
-rengistä erottaa.
-
-Mutta eipä jaksanut armo katsella uudenaikaista elämää Saarlassa!
-Helsinkiin muutti, sinne missä Kustaa-herrakin asuu. Kustaa-herra on
-siellä jo päässyt ylhäisiin virkoihin ja kuuluu naineen rikkaan ja
-ylhäisen.
-
-Vaan jättipä Saarlan armo ennen menoaan muistomerkin Keihäsjärvelle:
-pastori-vainajan haudalle istutti hän koreat, mustanpuhuvat kuuset.
-Kukapa pastoriraukan hautaa muuten olisi muistanutkaan! Pian olisi
-kumpu siitä tallattu tasaiseksi. Mutta eräänä päivänä -- sen näki koko
-kylä -- ajoi armo vaunuissaan kirkolle päin ja perässä tulivat rattaat,
-joissa kuljetettiin neljää koreaa kuusentainta. Kaikki arvelivat hänen
-ajavan istuttamaan niitä majurin haudalle ja Hallpumi vielä mietti
-itsekseen, että mihinkähän ne enää mahtuvat, kun haudalla jo on se
-mahdottoman suuri kivi, joka kuuluu maksaneen kaksi tuhatta markkaa!
-Mutta kuusetpa joutuivatkin Sand-vainajan haudalle. Haudankaivajan
-lapset olivat tirkistelleet portin raoista ja he näkivät, kuinka
-miehet upottivat taimet kuoppiin. Sitten lähetti armo pois kaikki ja
-jäi yksin myllertämään multaan. Niillä valkoisilla käsillään, joita
-ei koskaan oltu rasitettu työssä! Sitten hän oli seisonut hyvän aikaa
-liikkumattomana katselemassa työtään ja vihdoin pannut polvilleen ja
-painunut suulleen hautaturpeen päälle. Kauan hän siinäkin oli ollut.
-Hevoset olivat jo malttamattomina kuopineet maata. Kun hän sitten
-vihdoin viimein erkani haudalta, olivat hänen silmänsä olleet ihan
-punaisina kuin itkemisen jäljeltä, ja hän oli ollut totinen kuin
-kuoleman enkeli, kun hän astui lasten ohitse ja pitkät mustat vaatteet
-lakaisivat maata.
-
-Mutta kauniit kuuset sai vain pastori-vainaja haudalleen. Eivät ne
-olleet tavallisia kuusia, vaan joitakin ulkolaisia, hyvin mustanpuhuvia.
-
-Yhtä kaikki kuitenkin, kuinka se maailma muuttuu!
-
-Tulettänessäkin on elämä käynyt paljon hiljaisemmaksi kuin ennen. Ei
-yksin sen tähden, että viinanpoltto kiellettiin, sillä saahan viinaa
-rännistä, vaikkei niin hyvääkään ole. Mutta ihmiset ovat käyneet niin
-oudoiksi. On käynyt niinkuin pastorivainaja ennusti, että maailma tulee
-niin ikäväksi, ettei sitä viitsi katsella. Vanhat ihmiset ovat kuolleet
-pois tai makaavat halvattuina -- niinkuin nimismies Liljebladkin, joka
-jo kuudetta vuotta on maannut liikkumattomana. Hänen virkaansa hoitaa
-mies, joka seurustelee Joutsian ja Saarlan herran kanssa ja silloin
-myöskin tietää, millainen on mies! -- Ja jos nuoremmassa polvessa
-joku haluaisikin elää hauskemmin ja oman mielensä mukaan, niin sitä
-sanoo nykyinen maailma rentuksi ja roistoksi. Jos on ottanut lasin
-ja iloissaan laulelee, niin sitä sanotaan räyhäämiseksi. Ja viinasta
-varoitetaan niinkuin varastamisesta. Sellaista oppia saarnaa nykyinen
-pappikin keihäsjärveläisille, ja se oppi menee niihin niinkuin tupakka!
-Sand-vainaja sanoi aivan oikein, että vapaus on poljettu jalkojen alle
-kuin vanha kinnas.
-
-Tulettänen kauppias haluaisi mielellään elää entiseen iloiseen tapaan.
-Mutta hänellä on taasen haittana se, että terveys on pettänyt hänet.
-Tulee sellaisia aikoja, jolloin jalat turpoavat kuin pölkyiksi eikä
-pääse niillä mihinkään. Toisinaan hän pyörtyy ja on monta aikaa kuin
-kuollut. Mutta hän virkoaa taas ja ajoittain on hän sama reipas ja
-virkeä kauppias Hallbom kuin entisinä hyvinä aikoina.
-
-Kielletty on viinanpoltto ja kauppaa rajoitetaan minkä ehditään, mutta
-toki ei vielä ole kielletty lampaita kasvamasta villaa! Tuuhea on takku
-lampaiden selässä, vielä lyövät tytöt ja ämmät pirtaa Keihäsjärvellä,
-vielä kelpaavat kankaat ja langat kaupaksi keisarikaupungissa. Hei
-vain, kauppias näyttää kuin näyttääkin maailmalle, että hän elää.
-Hänellä on jo kauan ollut uusi, nerokas tuuma, jolla hän vielä
-palauttaa entiset iloiset ajat. Viina on kielletty, viina-raukkaa
-ahdistetaan kuin metsän haukkaa. Mutta on toinen juoma, makea ja
-viaton, joka vasta on syntynyt ja joka voittaa tulevaisuuden: se on
-olut, se.
-
-Kauppias itse puolestaan kyllä nauraa koko juomalle: se on lasten
-leikkiä! Mutta nuorten suihin, jotka eivät ole tunteneet puhtaan viinan
-makua, se hyvästi kelpaa. Mutta sitä ei hän sano muuta kuin sellaisille
-vanhoille ystäville kuin Liljebladille ja muille senaikaisille.
-Kaikille muille hän kehuu olutta. Ja hänen suuri ajatuksensa on
-perustaa oluttehdas Keihäsjärvelle. Hän olisi sen jo aikoja sitten
-tehnyt, jollei olisi ollut kipeänä.
-
-Yritys on jo alulla. Hän on sen takia tehnyt monet matkat kaupunkiin
-ja voittanut paljon rahamiehiä puolelleen. Keihäsjärven isännätkin
-ovat aika suosiollisia asialle -- paitsi taasen tämä Joutsia. Hän on
-taaskin häntä vastaan, hän epäilee taasen tätä asiaa, vaikka viisaat ja
-oppineetkin ovat sen puolella. Joutsian isäntä on kuin onkin aina ollut
-kivenä hänen, kauppias Hallbomin, tiellä. Hän on siihen alituisesti
-kompastunut. Mikähän hän ilman tätä isäntää olisikaan? Puoli pitäjää
-olisi hänen hallussaan! Joutsian isäntä oli ensimmäinen, joka täällä
-nousi vastakynteen, ja nyt niitä on kymmeniä ja satoja! Kauppias
-totisesti vihaa Joutsian isäntää, kun hän vain alkaa ajatella, mitä
-kaikkia harmia hänestä on ollut.
-
-Mutta hänpä taivuttaa Joutsian vielä tämän olutasian puolelle. Niin
-totta kuin hän on Tulettänen kauppias, niin hän sen tekee! Hän ei väsy
-eikä lakkaa, ennen kuin Joutsia on mukana yrityksessä. Ei hän tarvitse
-tämän rahoja -- yhden ainoan osakkeen kun vain ottaisi, jotta voisi
-sanoa ihmisille, että Joutsiakin on mukana. Kaikki luottaisivat silloin
-asiaan.
-
-Kauppias päätti taaskin mennä Joutsiaa puhuttelemaan. Hän valitsi
-sellaisen ajan, jolloin tiesi isännän olevan erittäin lauhalla
-tuulella. Hän meni muutamia päiviä ennen Tuomaan markkinoita,
-juuri silloin, kun Joutsian vanhin poika, Antti, oli tullut kotiin
-koulusta. Isäntä rakasti suuresti lapsiaan, varsinkin Anttia. Hyvinhän
-poika olikin edistynyt! Kauppias oli vuokrannut kojut valmiiksi
-markkina-ajaksi, hänen tavarakuormansa olivat jo lähteneet ja itse hän
-oli menossa perässä. Ennen menoaan hän poikkesi Joutsiaan.
-
-Isäntä oli todella tavattoman pehmeällä tuulella, sen näki jo hänen
-kasvoistaankin. Heti paikalla hän pyysi kauppiasta saliin istumaan ja
-kävi keittiössä toimittamassa vieraalle kahvia. Kauppias myhähteli
-itsekseen, sillä näin hyvin ei häntä vuosikausiin oltu vastaanotettu
-Joutsiassa.
-
-Mutta ei! Eipäs isäntä sittenkään taipunut uskomaan hyvää siitä
-uudesta yrityksestä, jota kauppias nyt kumminkin kolmannen kerran kävi
-kehumassa.
-
--- Kunhan ei siitä tehtaasta vain tulisi harmia, sanoi isäntä. -- Jos
-taas rupeavat juopottelemaan tässä.
-
--- Kun se on sellainen juoma, ettei se mene päähän, selitti kauppias
-ja kiihtyi aivan tulipunaiseksi. -- Se vain tekee ihmiset lihaviksi ja
-punaisiksi. Sitä saa juoda niinkuin vettä.
-
--- En minä, en minä kuitenkaan, sanoi isäntä ja hymähti kovia sanoja
-lieventääkseen.
-
--- Kyllä isäntä vielä sitä katuu, kun näette muiden rikastuvan.
-
-Juhassa leimahti vanha viha taas liekkiin. Se leimahti aina, kun hän
-joutui silmästä silmään katsomaan kauppiasta. Mutta hän sai sisunsa
-hillityksi eikä puhunut mitään.
-
-Kauppias näki parhaaksi välillä poiketa toiseen aiheeseen. Eiköpähän
-tuota nyt kuitenkin saa taipumaan!
-
--- Jokos on tultu kotiin koulusta? kysyi hän mesissä suin.
-
--- Johan poika tuli toissapäivänä, vastasi isäntä ja hänen piirteensä
-pehmenivät.
-
--- Toi kai taas hyvän todistuksen?
-
--- Toi kyllä, vastasi isäntä koettaen tehdä ääntään vaatimattomaksi.
-
-Hän oli ylpeä Antista: paljaita kymmeniä ja yhdeksiä oli pojan
-todistuksessa.
-
--- Hyviä todistuksia se aina toi se meidänkin Pranse. Eikös sitä...
-sitä koululaista saisi nähdä?
-
-Isäntä nousi tuolilta ovensuusta, jossa hänen vieraiden aikana oli
-tapana istua, astui tupakkapöydän luo, joka oli toisessa päässä
-huonetta ja laski sikaarinpätkän kädestään. Hänen kasvoillaan oli
-kaiken aikaa isänilon ja ylpeydensekainen hymy.
-
--- Antti, virkkoi hän ja raotti ovea pihanpuoleiseen peräkamariin, --
-tule tervehtimään kauppiasta.
-
-Tuoli jyrähti, kun poika noustessaan siirsi sitä. Hän oli pitkä, laiha
-poika, tummat hiukset pörrössä, ikään kuin sormia juuri olisi vedetty
-niiden läpi. Kotikutoiset vaatteet olivat käyneet pieniksi, housut
-olivat lyhyet, hihat eivät ulottuneet ranteisiinkaan. Nenäkakkulat
-tekivät pojan hiukan oppineen ja hajamielisen näköiseksi. Sitä paitsi
-hän oli aika lailla hämillään, kuten likinäköinen ihminen tavallisesti
-on, jos hänet äkkiarvaamatta yllätetään.
-
--- Terveisiä Hämeenlinnasta, sanoi Antti ja punastui.
-
--- No... jopa sitä on aika lailla kasvettu! sanoi kauppias, joka ei
-oikein tietänyt, sanoisiko Antiksi, kuten ennen, vai kutsuisiko jo
-herraksi. -- Ja aina vain ollaan lukuhommissa. Koskas sitä sitten
-tullaan ylioppilaaksi?
-
--- Ensi keväänä olisi tarkoitus.
-
--- Vai jo ensi keväänä! Kun minusta tuntui siltä, että sinne oli vielä
-kokonainen vuosi. Niin, niin, kyllä ne ajat kuluvat!
-
-Isä rykäisi ovensuussa ja painui jalallaan oikaisemaan suoraksi mattoa.
-Hän oli Antista niin iloissaan, että kyyneleet pyrkivät nousemaan
-kurkkuun.
-
--- Siitä on tullut koko herra! sanoi kauppias ja taputti Anttia olalle.
--- Pitää nyt käydä meidän Pransea tervehtimässä, kun hän kotiin tulee.
-No niin, lisäsi hän samassa, kuinkas se meidän asiamme nyt käy, hyvä
-isäntä?
-
--- Jaa sen oluttehtaan? sanoi isäntä ja ikään kuin heräsi. -- En
-minä... en minä sentään siihen nyt rupea. Enhän minä voi estää teitä
-rakentamasta tuonne mäkeen, joka on teidän hallussanne, mutta minä en
-sellaisiin puutu.
-
-Veri kohahti kauppiaan päähän. Häntä suututti niin että oikein huimasi.
-Itseään hilliten hän alkoi:
-
--- Isäntä on aina ollut minua vastaan. On se aivan ihmeellistä, että
-aina, aina vain. Tämäkin nyt on niin selvä asia ja niin hyvä asia...
-
-Joutsia tuijotti kauppiaaseen ikään kuin kärsien. Hänen kasvonsa
-kävivät sinertäviksi, aivan kuin hän olisi ollut kipeä. Tosin hän
-hymyili mutta väkinäisesti, niin ettei voinut tietää, oliko hän heti
-purskahtamaisillaan itkuun. Äkkiä leimahti hänen silmissään niin
-oudosti, että kauppiaan täytyi keskeyttää lauseensa.
-
--- Voi olla, sanoi isäntä. -- Minä en voi estää teitä tekemästä mitä
-tahdotte, mutta minä en puutu mihinkään.
-
-Sanat tulivat kuin seinäksi vastaan. Ja niine hyvineen kauppiaan täytyi
-lähteä. Häntä sapetti, häntä suututti niin, että sydämeen koski, mutta
-minkäpä hän mahtoi. Oli jo kiirekin. Hänen täytyi saavuttaa kuormat,
-ennen kuin ne ehtivät kaupunkiin. Sillä Edvartti oli kaupungissa ja hän
-saattoi minä hetkenä hyvänsä myydä tavarat ja juoda rahat kurkkuunsa.
-
-Kun kauppias astui eteiseen, lehahti häntä vastaan herneruoan
-haju. Joutsian rengit, viisi tukevaa miestä, tulivat ylös portaita
-ja kulkivat tömisten keittiöön. Sieltä näkyi pitkä ruokapöytä,
-reikäleipäkasat kummassakin päässä, keskellä höyryävät vadit.
-
-Pieni poika kimpuroi ylös penkille ja huusi isää syömään.
-
-Isä hymähti, mutta ei sanonut mitään. Hän saattoi kauppiaan kuistille
-ja kääntyi siitä sisään.
-
-Oli jo hyvä rekikeli ja iloisesti soi kauppiaan kulkunen mennessään.
-Keittiöstä saattoi hyvän aikaa nähdä reen, sillä aittarakennukset
-olivat siirretyt pois maantien edestä ja koivuja oli istutettu tietä
-vastaan.
-
--- Mutta mikäs nyt on, virkkoi joku rengeistä, ennen kuin vielä oli
-ehditty nousta pöydästä, -- kun kauppias palaa takaisin? Ja poika ajaa
-kuin viimeistä päivää.
-
-Poika ajoi todella kuin viimeistä päivää ja itki, valitti, niin että
-kuului kauas.
-
--- Missä kauppias on? ihmettelivät miehet Joutsian keittiössä. --
-Kauppiasta ei näy missään... On, on, sentään... Hän on pitkänään. Hän
-on tullut kipeäksi!
-
-Ja kaikki heittivät päivällisensä ja läksivät kiireen kautta ulos.
-
-Huonosti olivat asiat.
-
-Kun oli päästy Jyrmän ahteen alle, oli kauppias parahtanut ja sanonut
-sydämestään ottaneen kiinni niin pahasti. "Käännä kotiin!" oli hän
-huutanut ja sitten mennyt tainnoksiin. Muutaman kerran vielä oli
-äännähtänyt, mutta nyt oli Rason tienhaarasta asti maannut ihan
-äännetönnä. Lieneekö enää henkeäkään.
-
-Oli, oli hän toki hengissä. Miehet kantoivat hänet sisään ja Saara
-juotti hänelle rommia. Se virkisti niin että kauppias pääsi pystyyn.
-
--- Mitä te täällä teette! huusi hän ensi työkseen miehille. -- Menkää
-hiiteen! Minä lähden markkinoille. Ei minulla vielä ole aikaa kuolla.
-
-Totta se oli, ettei hänellä vielä ollut aikaa kuolla. Sillä kuormat
-olivat matkalla kaupunkiin, kojut tilatut, markkinat ylihuomenna ja
-juoppo poika valmiina kaupungissa. Hevonen vain uudelleen valjaisiin!
-
--- Muija, sanoi hän Saaralle, -- tuo minulle voileipää! Närästää
-niin... Muista sitten käydä maksamassa vuokra taloon.
-
--- Mahdoit itse maksaa kun talossa kävit.
-
--- Tuo ruokaa äläkä mokota.
-
-Kauppias oli kyllä muistanut vuokran, mutta hän oli huomannut, että
-maksupäivä oli isännälle vastenmielinen ja siitä syystä ei hän ollut
-tahtonut ruveta vuokraa viemään, kun hänen piti puhua oluttehtaasta.
-
--- Tuo nyt pian sitä ruokaa, että pääsen lähtemään! huusi hän jo
-keittiöön. -- Ties mitä se Edvartti tekee, jos jää kuormien kanssa. Myy
-kaikki ja juo...
-
-Samassa muistui kauppiaan mieleen, että ovatkohan rahat kaikki vielä
-lompakossa? Ettei kyytipoika heittiö vain ollut varastanut mitään,
-kun hän Jyrmän ahteen alla niin pahasti sattui pyörtymään... Kuka
-ne viikarit tietää... Se olisi kyllä voinut oivaltaa, että nyt käy
-ottaminen... Ja kauppias riensi tuon tiensä krouvikamariin, päästi alas
-piirongin oven, otti lompakon taskustaan, sylkäisi sormiinsa ja rupesi
-laskemaan. Viisimarkkaset, kymmenmarkkaset, kaikki eri setelilajit
-olivat eri pinkoissaan. Näyttivät olevan ihan kunnossa. Paras sentään
-laskea...
-
-Aijai kuinka pahasti taasen otti kiinni. Aijai kuitenkin!... Maailma
-musteni kauppiaan silmissä ja hän putosi suin päin rahojensa päälle.
-
-Saara tuli huoneeseen ja kutsui häntä syömään. Ei liikahda, ei ole
-kuulevinaan.
-
--- No, tule nyt siitä, kun sellainen hätä oli olevinaan... No, tokkos
-kuulet!
-
-Hän tulee ääreen, pukkaa miestään selkään... Silloin retkahtaa kauppias
-maahan jotta romahtaa... Herra Jumala, se on ihan sininen kasvoiltaan,
-siinä ei enää ole henkeä!
-
-Sillä lailla loppui Tulettänen haltija, kauppias Gustaf Hallbom.
-
-Jonkin aikaa hänen vaimonsa vielä jatkoi liikettä, jopa teki pari
-Pietarin-matkaakin. Mutta kovin vähäiseksi kävi siitä puoleen elämä
-Tulettänessä. Paras poika, Pranse, luki eikä ottanut ruvetakseen
-hoitamaan puotia. Hän oli aina tahtonut päästä herraksi. Tämä
-Edvartti... ei, ei sitä osannut ajatellakaan sellaiseen!
-
-Isäntä näytti toivovan, että Hallpumska muuttaisi pois Tulettänestä
-ennen kontrahtiajan loppumista. Mutta sellaisia ei Hallpumska
-ajatellutkaan. Hän eli päinvastoin siinä toivossa, että isäntä antaa
-hänen asua siinä kuolemaansa asti, vaikka kontrahti onkin loppunut.
-
-
-
-
-XII
-
-
-Katselet vuosia eteenpäin: kuinka pitkiltä ne näyttävätkään! Yksi vuosi
-murheessa ja huolessa riittää tekemään uurteet nuoriin kasvoihisi ja
-harmentamaan hiuksesi. Kymmenen vuotta: suo ilman pohjaa, meri ilman
-rantoja, erämaa ilman ääriä! Se on kuin peninkulmien tie, joka suorana
-lähtee silmiesi edestä ja joka näyttäytyy niin kauas kuin katseesi
-kantaa. Toivottomalta tuntuu sellainen taival.
-
-Mutta kun se on kuljettu ja katsahdat jälkeesi, on kaikki kuin
-unennäköä. Kuinka nuo vuodet ovatkaan menneet? Huomaamatta ovat
-valuneet käsistäsi kuin vesi!
-
-Kun Juha Kustaanpoika eli isännyytensä ensi päivää, oli tulevaisuus
-näyttänyt hänestä ainaiselta yöltä: ei valonsädettä missään! Se päivä
-ja pitkä rivi seuraavia päiviä olivat kuin raskaita sadepisaroita
-rajuilman alussa. Jokainen oli täynnä kärsimystä, alennusta ja häpeää,
-jokainen oli läkähdyttämäisillään. Paljasta pimeää, paljasta orjuutta.
-Juha Kustaanpoika ei saattanut ajatella, että hän näkisi vapauden
-aamun, sen päivän, jolloin Tulettänen rytö raukeaisi. Ja katso, vuodet
-olivat vierineet ja se päivä oli likellä.
-
-Kuinka malttamattomasti hän sitä odotti! Hän väsyi odotuksessaan, hän
-pelkäsi vieläkin, että jotakin tulisi väliin. Hän, vanha, harmaantunut
-mies, kävi aivan lapseksi, kun hän sitä katseli näin silmästä silmään.
-Se häikäisi häntä kuin aurinko.
-
-Hän katseli sitä kuten lapsi katselee joulua, laskee viikot, laskee
-päivät ja aattopäivänä kyselemistään kysyy:
-
--- Äiti, eikö himmeliä jo ripusteta kattoon? Eikö pahnoja jo levitetä
-pirtin permannolle?
-
-Ja äiti sitaisee joulukiireissään pellavaista päätä ja vastaa:
-
--- Odota nyt, odota! Jahka tulee ilta.
-
-Kuinka hitaasti se aika kuluu! Että hän vain eläisi, ettei kuolisi
-ennen vapaudenpäivän aamua! Sitten, sitten hän mielellään ummistaa
-silmänsä!...
-
-Entä mitä tekee hän Tulettänellä, jahka Hallpumilaiset ovat siitä
-poissa? Ottaako siihen uusia asukkaita? Ei, eikä otakaan! Kukapa
-siinä harakanpesässä enää voisikaan asua! Se on niin ränsistynyt että
-hirvittää: katot vuotavat, portaat murtuvat jalkojen alla, toiset
-hökkelit ovat jo rämähtäneet läjiin. Hän tasoittaa koko paikan maata
-myöten, hän kyntää sen pelloksi, kylvää siihen ruista ja apilasta.
-Juhan sydän sykkii ja posket palavat, kun hän näitä ajattelee.
-Pelto välähtelee jo hänen silmissään heilimöivänä rukiina ja hänen
-kätensä pyrkivät menemään ristiin, ikään kuin hänen edessään olisi
-jouluaamuinen kirkko, jossa kymmenet kynttilät tuikkavat... Ja jahka
-hän saa sitä peltoa leikata! Se on kuitenkin sellainen ilo, että...
-
-Viimeisessä veronmaksussa toi Hallpumska esiin pyyntönsä.
-
--- Ei suinkaan isäntä pane meitä pois tästä vaikka kontrahtiaika nyt
-loppuu? En suinkaan minä enää kauan elä.
-
-Annastiinan kävi sääli Hallpumskaa. Sillä raukalla oli viime aikoina
-ollut paljon murhetta. Edvarttikin oli syksyllä kuollut järveen eikä
-vielä oltu löydettykään. Hallpumit olivat kuitenkin ehtineet tottua ja
-suostua paikkaan, kun niin monta vuotta siinä olivat asuneet. Vaikea
-olisi muutto ollut kenelle hyvänsä; jos vain meni omaan itseensä kuka
-tahansa, niin sen ymmärsi.
-
-Juhan poskille nousi kuuma puna, kun hän näki sävyisän ilmeen
-Annastiinan kasvoissa. Vieläkö hänen tulisi pidentää odotusaikaa? Eikö
-hän jo tarpeeksi ole kärsinyt?
-
--- En, en minä anna yhtään vuotta lisää, sanoi hän.
-
--- Mutta mitäs vastusta meistä nyt sitten on, jos olemmekin eteenpäin?
-mankui Hallpumska.
-
--- En minä voi siihen suostua, sanoi Juha.
-
--- Voisinhan minä vähän lisätä veroa, ehdotti Hallpumska taas.
-
-Juha lensi polttavan punaiseksi, ikään kuin häntä olisi hävettänyt.
-Keskustelu tuskastutti häntä sanomattomasti. Täytyihän hänen saada rytö
-siitä pois, kun se oli ollut hänen elämänsä määränä kaiken aikaa.
-
--- Hakekaa vain itsellenne toinen paikka. En minä voi... nyt siihen
-suostua, mitä te pyydätte.
-
--- Miksei isäntä anna meidän asua? kysyi Hallpumska kysymistään ja
-kaapi, hampaat paljaina, niskaansa. -- Kun sai se Hilma-pahanenkin
-sellaisen juopon miehen. Voi, voi, kuinka sitä on raskasta katsella...
-
-Silloin leimahti Juha ikään kuin tuleen ja virkkoi:
-
--- Niin, niin minustakin! Minä en enää jaksa sitä katsella.
-
-Hän katui samassa, että oli päästänyt luontonsa valloilleen, mutta
-silloin se oli myöhäistä. Ei hänen sentään olisi pitänyt vanhalle
-ihmiselle... Mutta mitä hän oli ruvennut häntä kiusaamaan ..?
-
-Annastiina sai aikaan, ettei Hallpumin väen lopulta kuitenkaan
-tarvinnut muuttaa kontrahdin mukaan, vaan vasta vapunpäivältä.
-
-Se kevät oli hyvin varhainen. Keihäsjärvi loi jäänsä jo huhtikuussa,
-ja Yrjönpäivänä, jolloin oli kuulutettu huutokauppa Tulettäneen, oli
-järvi ihan auki. Se oli säteilevän kirkas päivä ja takapihoilla ja
-pientareilla nostivat nokkoset punertavia päitään. Tietkin olivat jo
-kuivat ja tomusivat ajaessa. Suviyöt olivat kaikki olleet sulat, tämä
-viimeinenkin. Kyllä kesäntulo nyt näytti erinomaisen kauniilta.
-
-Juha asteli kotiin päin Jyrmän ahteelta. Hän oli lähtenyt varta vasten
-kävelemään, kun hänen sisässään oli sellainen levottomuus, ettei
-hän saanut olluksi yhdessä kohden. Hän pelkäsi, hän todella pelkäsi
-vieläkin, että jotakin tulisi väliin tai että tämä kaikki tyynni
-olisi unta. Ihmeellisesti oli aika kulunut, ihmeellisesti oli Jumala
-johdattanut... Viimeisen kerran katselee hänen silmänsä rytöä, joka
-on kasvanut hänen talonsa pellolle vuosikymmenien kuluessa. Siinä on
-pientä hökkeliä, suurta hökkeliä, poikki ja pitkin, mikä rakennus
-vivahtaa punaiseen, mikä keltaiseen, mikä on harmaantunut, mikä
-sammaltunut. Minkä katto on romahtanut alas toiselta kulmalta, minkä
-katto on turpeena ja kasvaa heinää, minkä kattoa on paikattu uusilla
-päreillä. Jotkut ikkunat ovat suuret, toiset pienet. Toiset ovat rikki,
-toiset ovat tukitut rievuilla.
-
-Heti kun Hallpumskan kuormat ovat menneet, panee hän kaikki miehet,
-mitä ikinä talossa on, hajoittamaan rytöä. Sitten kynnetään maa ja
-hän kylvää sen vaikkapa kauralle. Kyllä se vielä ehtii. Kun Erkki
-pääsee maanviljelyskoulusta helluntaiksi kotiin ja Antti tulee
-Helsingistä, on koko paikka aukeana. Ei kiveä kiven päällä! Kyllä ne
-pojat hämmästyvät... Isäntä tuijottaa eteensä ja puna valautuu hänen
-poskilleen.
-
--- No, tottahan isäntä lähtee avissiooniin! virkkaa ääni hänen
-vieressään, ja kirkolta päin tulla laahaa Santtu, Simolan entinen
-isäntä.
-
-Hän on harmaapäinen, vaatteet risoina, hän vetää perässä toista
-jalkaansa ja hänen päänsä vapisee kaiken aikaa, ikään kuin sitä
-röykytettäisiin. Santtu saa kunnalta apua, mutta pitää siinä sivussa
-pientä kauppaa: myy paperosseja, tulitikkuja, nuuskaa ja erinäisissä
-tilaisuuksissa pientä rihkamaakin. Tavarat keikkuvat laatikossa hänen
-kaulassaan ja kädessä hänellä on rautapohjainen sauva. Ilman sitä
-sauvaa ei Santtu pääsisi mihinkään!
-
-Isäntä herää ajatuksistaan ja pistää kättä.
-
--- Mitäs Santulle kuuluu?
-
--- Vanha rauha vain... Nyt sitä sitten pidetään avissioonia tuolla...
-
-Hän nyökäyttää päätään Tulettäneen päin ja sylkäisee. Isäntä ei uskalla
-avata suutaan, sillä hän ei osaisi muuta kuin hihkaista ilosta. Eikä
-sitä sentään kehtaa ruveta sillä lailla.
-
--- Teki vain mieleni katsomaan, mitenkä tuokin pesä hajoaa, sanoo
-Santtu ja hänen päänsä keikkuu ikään kuin se olisi vieterien varassa.
-
--- Niin aina, niin aina, panee Juha ja hänen sydämensä hyppelee
-riemusta. -- Jos mentäisiin sisään, ehdottaa hän sitten, -- siellä on
-kyllä pannu kuumana.
-
-Juha oli päättänyt lähteä kaupunkiin, pakoon koko huutokauppaa.
-
-Mutta muiden joutsialaisten teki mieli Tulettäneen. Kalle tahtoi nähdä,
-menisivätkö ne uudet, komeat hevoskalut, jotka Edvartti vähää ennen
-kuolemaansa oli ostanut, kylläkin halvalla, ja Helenaa halutti ostaa
-Miina-vainajan pitsejä, joita tiedettiin hänen vuosikausia virkanneen.
-
-Nuoret menivät siis huutokauppaan ja isäntä läksi kaupunkiin. Väkeä
-tuli häntä vastaan sekä hevosella että jalan -- toki jokaisen teki
-mieli olla näkemässä, mitä kaikkea siellä Tulettänessä oikein oli! --
-ja kaikki ihmettelivät, että isäntä lähtee pois.
-
-Juha syytti asioita. Eivät ne suinkaan olisi olleet kiireellisiä! Mutta
-hän ei saanut olluksi kotona.
-
-Kun hän illansuussa palasi Joutsiaan, kohtasi hän taas samat ihmiset.
-Toiset olivat rattailleen sälyttäneet tuoleja tai pöytiä. Muuan emäntä
-piteli varovaisesti sylissään koppaa: siinä oli nähtävästi jotakin
-särkyvää. Keltainen kaappi-romo oli asetettu kahden pyöräparin päälle
-kuten hirsiä vedätettäessä, ja joku oli kääsiensä taakse köyttänyt
-leveän kiikkutuolin Hallpumin salista. Kuka piteli kärryn pohjalla
-jalkojensa välissä mahdottoman suurta pulloa, kuka kädessään lamppua
-tai seinäkelloa. Tuolien ja pöytien jalat törröttivät ällistyneinä
-taivasta kohti, ikään kuin olisivat tahtoneet kysyä, mitä nyt oli
-tulossa, kun heitä raahustettiin pesästä, johon tomu ja hämähäkinverkot
-vuosikymmeniä olivat heidät köyttäneet.
-
-Monet tuttavat pysähtyivät puhuttelemaan isäntää. Ihan Joutsiaa jo
-harmitti, ettei hän ollut osannut viipyä niin kauan, että huutokaupasta
-tulijat olisivat ehtineet kotiin asti. Kovasti oli ollut väkeä. Ja
-rojua! Mutta viisas mies se oli Pranse-herra. Hän osasi kiskoa hinnan
-jokaisesta rikkinäisestä kahvikupistakin.
-
-Joutsiassa ei muusta osattu puhua kuin huutokaupasta.
-
-Isäntä oli sytyttänyt piippunsa ja kuunteli sängyssä pitkänään lasten
-puheita. Hänen silmänsä olivat kiinnittyneet piipun koppaan, joka kyti
-ja hehkui, sitten ne hiljalleen siirtyivät uuniin, jonka pellinnuorassa
-riippui pari sukkia, sitten seinille avaimiin. Oli siinä avainta,
-sekä suurta että pientä! Toiselle seinälle oli Erkki naulannut
-maanviljelyskoneitten kuvia. Kiintymättä luisuivat isännän silmät
-niiden ohi ikkunaan, jonka takaa näkyi syreenipensaita, ja pysähtyivät
-vihdoin kattoon.
-
--- "Mikä oli?" hoki keittiössä Janne, nuorin Joutsian lapsista, yhä
-matkien huutokauppamenoja. "Sälykoppa!" -- "Kuka sai?" -- "Pappilan
-Amanda."
-
-Isän täytyi naurahtaa. Hän irroitti piippua hampaistaan ja kysyi:
-
--- Taisi vielä jäädä tavaraa huomiseksi?
-
--- Voi, voi, kahdeksi, kolmeksi päiväksi vielä!
-
-Niin, ei sitä tosiaan kukaan osaa aavistaa, mitä tuollaiseen
-Tulettäneen, vinnille, aittoihin, ullakkoihin ja liitereihin
-vuosikymmenien kuluessa voi kerääntyä: kopallisittain tyhjiä pulloja,
-kopallisittain rikkinäisiä posliiniastioita ja kivivateja, vanhoja
-puuastioita, joista vanteet ovat varisseet tipotiehensä ja liitteet
-irvistelevät; pulloja, joiden pohjalla on säilynyt tilkkanen kimröökiä,
-tärpättiä, puuöljyä, vihtrilliä tai muuta sellaista; vaatteita,
-käpertyneitä, valkeanvihreiksi käyneitä kengänjäännöksiä; hihnoja;
-sitolkkia, joista tippuu täyte; patoja, joiden pohjassa on reikä
-tai jotka ovat värissä; tuoleja ilman pinnoja ja pinnoja, jotka
-ovat lähteneet irti tuoleistaan; morsiuskukkavihko, tuohikontteja,
-koinsyömiä talluksia, kannettomia katkismuksia ja virsikirjoja,
-osia kangaspuista, kuten kaiteita, niisiä; haaltuneita, likaisia
-höyhentyynyjä, joulukuusen jalka, Pranse-herran ylioppilaslakkeja
-ilman lyyryä, ja kravatteja ja jäniksennahkoja, joissa asustaa koi...
-Kaikkea, kaikkea, mitä taitaa ajatella löytyvän talosta, josta ei
-koskaan ole raskittu heittää pois rikkinäistä kahvikuppia. Ja kaikkea
-tätä on vuosikausia peittänyt tomu ja hämähäkinverkko, kalvanut koi ja
-nakertaneet hiiret.
-
-Nyt on kaikki raahattu vinniltä saliin, jossa miehet tupakoivat ja
-tytöt tirskuvat. Viskaali -- Pranse-herra on jo viskaalina jossakin
-kaupungissa Itä-Suomessa -- on järjestänyt kaikki sievästi: villoja on
-sidottu riepuihin, vanhat kengät, tallukset, sukat, rukkaset, yksin
-tuolinpinnatkin ovat sidotut kimppuihin. Viskaali on viisas mies. Hän
-se johtaa kauppaa salissa. Kyllä hän osaa kehua tavaraansa ja hankkia
-kaikelle ostajat.
-
--- Noo, pojat, ylioppilaslakkeja! Koreita samettilakkeja, köykäisiä,
-hyviä kesällä!... Viisikolmatta penniä... se on vähän!...
-Kolmekymmentä... viisikymmentä!... seitsemänkymmentäviisi!... No
-niin... hyvän kaupan se poika teki...
-
--- Villoja... tällainen suuri mytty... Noo... jopa nyt hinnan keksikin
-se muori!... Koreita villoja... niistäkös lämpöisiä sukkia tulee...!
-
-Salissa käy nauru ja sinkoilee pilapuheita.
-
--- Kesähän nyt tulee, kukas nyt villasukkia tarvitsee...
-
-Ei viskaali niitä kuule. Villamytty on jo aikoja sitten lentänyt muorin
-käteen ja kauppa käy eteenpäin. Mutta äkkiä herättää muori ja hänen
-villamyttynsä koko yleisön huomion. Muori on näet avannut mytyn ja
-ruvennut tarkastamaan villojaan.
-
--- Phyi! parkaisee hän, sillä pilvenä lentävät koit häntä vastaan. --
-Pitäkää itse! Että kehtaattekin ihmisille myydä -- koita.
-
-Koko sali rämähtää nauruun. Akka älmentää niin, että kuolleetkin
-voisivat herätä, mutta viskaali vain ei ole kuulevinaan mitään. Hän
-on yhä täydessä touhussaan, kehuu paraikaa vanhoja liinoja ja kenkiä,
-jotka ovat sidotut kimppuihin... Vaikeapa näkyy olevan saada ihmisiä
-uskomaan, että niillä vielä maailmassa voisi olla jotakin virkaa!
-Viskaali seisoo tuolilla, huutaa ja hikoilee... Äkkiä avautuu suurella
-rähinällä ovi. Ei kukaan enää kuuntele akan älmentämistä, sillä nyt
-saapuu huutokauppaan iloisia tukkipoikia. Ryypyt ovat otetut jo
-valmiiksi ja rohkeutta on kurkun täydeltä. Tietämättä, mikä esine se
-onkaan, jota paraikaa tarjotaan, survaisevat pojat suustaan:
-
--- Markka!
-
-Ei tarjoa kukaan enempää... Vasara lankeaa pöytään. Pojat saavat kimpun
-vanhoja kaulaliinoja.
-
--- Mitä nämä ovat?... Helkkarissa -- naimaliinoja.
-
--- Naimaliinoja! nauravat muut ja kravatit lentelevät miehestä mieheen.
-
--- No olipa siinä saalis!
-
--- Minä jäin ilman! Milläs minä nyt menen naimaan? Vai onkos siellä
-vielä?... Mutta en minä anna markkaa... Viisikymmentä penniä ..!
-
-Ei korota kukaan taaskaan ja vasara kolahtaa...
-
--- Onkos nämä naimaliinoja? pääsee pojalta ja taas tärisee koko sali
-naurusta.
-
-Poika on saanut kimpun tuolinpinnoja.
-
--- Mitäs kapuloita nämä on? Hittoakos minä näillä?
-
--- Huut helkkari sentään -- mitä näillä tällaisilla tekee?
-
--- Nyt menevät tuolit: ostakaa pois, kun ostitte pinnatkin! kehoittaa
-yleisö.
-
--- Varokaa, ettette saa selkäänne!
-
-Ja pojat jakavat pinnat miehestä mieheen ja kopistelevat niitä
-vastatusten, ja syntyy sellainen melu, että poliisin täytyy astua
-esiin. Pojat joutuvat pihamaalle, pitävät siellä peliään ja tulevat
-vihdoin keittiön kautta entiseen krouvikamariin, jossa Hallpumska pitää
-kahvikauppaa. Ennestään on siellä pari tyttöä ja poikaa juomassa kahvia.
-
-Hui kuinka se on noita-akan näköinen tuo, joka siinä pitää pääkomentoa!
-Mutta hyvää tavaraa hänellä on... Hänellä on ryyppykin takanaan, jonka
-hän somasti ja viekkaasti kaataa maitokannusta kahvikuppiin. Onpa se
-viisas akka!
-
--- Joutukaa, pojat, saliin, tirskuu joku ovelta, -- siellä menee
-pälsit, kokonaiset pälsit!
-
--- Hyvät pälsit ovatkin! kuuluu viskaalin ääni salista. --
-Sopulinnahkaa ja musta verkapäällys...
-
-Pojat tölmäsivät suin päin saliin. He olivat menemäisillään nurin,
-sellaista kyytiä he tulivat. Alhaalla oli mustanaan ihmisiä, ylhäällä
-sakeanaan tupakansavua ja auringonpaistetta ja keskellä savua seisoi
-mies, joka piteli käsissään turkkia.
-
-Oli jo huudettu kymmeneen markkaan.
-
--- Kymmenen markkaa kymmenen penniä! huusi yksi pojista.
-
-Yleisö nauroi. Pojat korottivat kymmenen penniä tai viisi penniä
-kerrallaan ja yleisön riemu yltyi yltymistään. Kun oli päästy
-viiteentoista markkaan, lankesi vasara.
-
-Mutta voi sun suutari sentään sitä turkkia! Siitä sitä läksi koita ja
-karvat pölysivät kuin siemenet voikukista, kun niihin puhaltaa. Hyvät
-ihmiset sentään!... Ja pojat ottivat kukin kourallisensa karvoja ja
-rupesivat heittelemään niitä pitkin huonetta. Mutta eivät vakavammat
-ihmiset sitä kärsineet ja poliisin oli taaskin tultava pitämään
-järjestystä.
-
-Mutta kartanolla ei heitä kukaan häirinnyt ja siellä he myllersivät
-oikein mielin määrin. Heilläkin oli yleisönsä, sillä huutokauppalaisia
-oli siirtynyt katselemaan heidän temppujaan.
-
--- Me naulataankin tämä pälsi tähän seinään niin kuin herrat naulaavat
-haukan levälleen tallinseinälle! keksi joku.
-
--- Tämä onkin se Tulettänen herrojen tallihaukka.
-
--- Nauloja tänne. Kenellä on nauloja?
-
--- Minulla! Ruostuneita kuin pirun pajasta!
-
--- Hei pojat, kivi tänne, millä lyön!
-
--- Levälleen vain tallihaukka! Hahhahhahhah!
-
-Turkki on pian levällään keskellä seinää. Tuuli liehuttaa liepeitä ja
-karvatöyhdöt lentävät.
-
--- Näkevätpä muutkin, millaista tavaraa saadaan Tulettänen
-huutokaupasta.
-
--- Se on sen vainajan turkki, selittää Santtu ja nostaa tutisevan
-päänsä korkeutta kohti. -- Hän toi sen Pietarista ja kehui maksaneensa
-siitä kaksikymmentä ruplaa.
-
--- Sen hän valehteli, sanoo Akseli, Joutsian poika ja entinen
-tukkiherra, jolla nyt on torppa Joutsian maalla. -- Ei tuo koskaan ole
-maksanut kahtakymmentä ruplaa.
-
-Kovin ränstynyt on Akselikin, laahaa perässään jalkaansa, kasvot ovat
-kellertävät, silmissä kuin kaihit. Ainoastaan hiukset ovat vielä
-kiiltävät ja mustat kuin teeren selkähöyhenet.
-
-Äkkiä rämähtää ruutu ja Hallpumskan kasvot ilmestyvät lasin taakse.
-
--- Hän on itse pirun anoppimuori! huutaa joku pojista.
-
--- Katsokaas, katsokaas, kuinka sen suu käy!
-
--- Se noituu meidät, pojat!
-
--- Minä lasketan sitä kivellä!
-
--- Älkää hiidessä, pojat!
-
-Varoitus tulee myöhään; ruutu helisee jo rikki ja sirpaleet putoavat
-kiillellen maahan... Mutta ei pidä luullakaan, ettei Hallpumska osaisi
-pitää puoliaan. Hän alkaa hänkin heitellä -- tyhjillä pulloilla! Hyi
-olkoon! onpa se oikein pullosadetta!
-
-Pojat tarttuvat mikä kiveen, mikä seipääseen, mikä laudanpalaseen
-ja aikovat antaa takaisin noitaämmälle, mutta tämä kutsuu avukseen
-poliisin ja silloin tulee pojille kiire. Saakelin ämmä... se usutti
-poliisin!... Hei, pojat, rattaille!
-
-Pian ovat hevoset irroitetut puusta, jossa ovat olleet kiinni, ja
-rattaat täynnä rallattavia ja meluavia miehiä. Kun poliisi näkee, että
-he lähtevät liikkeelle, jää hän tyynesti katsomaan. Pojat puolestaan
-eivät enää pidä kiirettä.
-
-He ovat ottaneet mukaansa tuolinpinnat ja kaulaliinat ja muut saaliinsa
-huutokaupasta ja heiluttelevat niitä käsissään... Mutta mikäs tämä
-onkaan tämä tällainen laudanpätkä? Siinä on jotakin kirjoitusta.
-Mikäs se onkaan mahtanut olla? Tienviittako vai...? Voi sun suutari
-sentään... sehän on se vanha Tulettänen kyltti! Kuinka onkin lahonnut
-ja kulunut! "TULE TÄNE" siinä on ollut, saattaa sen vieläkin erottaa.
-
-Pojat nostavat laudanpalasen korkealle ilmaan. Piiska läiskii ja laulu
-käy:
-
-    Ja tule tänne, tule!
-    Ja tule tänne, tule!
-
-Juha seisoi pihamaallaan ja katseli heidän jälkeensä. Ja taasen tuntui
-hänestä siltä, että tämä kaikki on unennäköä... Ettei hän vain heräisi!
-
-Hän oli päättänyt järjestää niin, että rytöä alettaisiin hävittää
-niin pian kuin Hallpumskan kuormat vain olisivat poissa. Osa huoneita
-oli myyty torppareille tai itsellisille ja he olivat saaneet käskyn
-viipymättä toimittaa ne pois.
-
-Isäntä oli ajatellut, että Tulettänen puoli helluntaiksi saataisiin
-kuntoon. Siksi tulevat pojat kotiin, Antti Helsingistä, Erkki
-maanviljelysopistosta. Kyllä he hämmästyvät! He eivät voi tätä
-aavistaakaan.
-
-Huutokauppaa kesti monta päivää. Isäntä kulki kuin kipeänä. Hän ei enää
-olisi malttanut odottaa. Emännän täytyi hänelle ihan nauraa.
-
--- Jaksaa sitä nyt jonkin päivän odottaa, sanoi hän, -- kun on
-odottanut neljäkymmentä vuotta.
-
-Isäntä ei olisi jaksanut odottaa. Viimeisenä yönä ei hän saanut unta
-silmiinsä. Hän nousi jo kukonlaulun aikana ja alkoi kierrellä pitkin
-pihoja.
-
-Aamu oli lauha ja keväinen. Ei aurinko paistanut, mutta pilvistä
-putosi tuon tuostakin lämmin köykäinen sade. Ja sateen tauottua oli
-maailma kuin uusi, nurmikot täynnä välkkyviä vesihelmiä ja ilmassa
-nuorten koivunlehvien lemu. Lehtisilmukat puhkeilivat niin että melkein
-kuului, syreenit ja koiranputket olivat suurilla nupuilla, tuomista ja
-pihlajista puhumattakaan. Ja linnut riemuitsivat ja kisailivat! Järvi
-lepäsi tyynenä kuin sulatettu hopea.
-
-Hallpumin puolellakin noustiin aikaisin ja kuorma toisensa perästä
-kulki Tulettänen portista kirkolle päin. Emäntä nouti Hallpumin väet
-lähtökahville ja hyvässä sovussa juteltiin salissa. Isäntä istui
-tapansa mukaan tuolilla ovensuussa, hymähti ja sanoi silloin tällöin
-jonkin sanan. Mutta ei hän tahtonut saada ajatuksiaan pysymään siinä
-mistä puhuttiin. Ne menivät vain rydön hävittämiseen.
-
-Emäntä hyvästeli Hallpumilaisia naurussa suin ja kehoitti käymään
-talossa. Isäntä jätti heidät Jumalan haltuun ja saattoi portaille asti.
-Siihen hän jäi seisomaan.
-
-Sataa rapisteli rankasti keväistä, lämmintä sadetta. Juha antoi sateen
-valella kasvojaan eikä pitänyt kiirettä. Hän seurasi silmillään
-rattaita, jotka etenivät pitkin tanhuaa, ohi jyvämakasiinin, kunnes ne
-olivat kadonneet ahteen alle. Silloin hän astui ulos omasta portistaan,
-poikki maantien ja saapui Tulettänen portille. Siitä oli pinnoja poissa
-ja maali kulunut. Hän seisahtui sen eteen, ikään kuin olisi kavahtanut
-sitä avata.
-
-Joka päivä ja monta kertaa päivässä hän oli astunut portin ohitse, hän
-oli saattanut nähdä sen aina, kun vain ikkunasta katsoi ulos, mutta
-kolmeenkymmeneen vuoteen ei hän ollut sitä avannut. Eikä hän ollut
-uskonut näkevänsä sitä päivää, jolloin hän siitä kulkisi. Ja katso,
-vuodet olivat menneet ja koko talo oli muuttunut, ja hän itse oli
-käynyt harmaapäiseksi mieheksi. Mutta hän sai tästä portista kuitenkin
-vielä kulkea, sillä vapauden päivä oli koittanut.
-
-Tie rakennuksille oli täynnä oljenrippeitä, pullonsirpaleita ja muuta
-roskaa. Isäntä asteli hitaasti ja katseli nurmea, joka versoi kuivien
-lehtien alta. Kevät teki tuloaan.
-
-Puotien, tallien ja ulkohuoneiden oviaukot törröttivät mustina joka
-taholta. Mikä katku niistä henkiä läähättikin, ikään kuin taistellen
-kevättä vastaan!
-
-Isäntä kiertelee mietteissään pihaa, tulee keittiön rappusille, astuu
-sisään. Lattia on paksussa liassa, muuri savuttunut, katosta ja
-nurkista riippuu hämähäkinverkkosäikeitä, seinäpaperit retkottavat.
-Omituisesti niissä rapisee... Mitä kummaa..? Torakat, kodittomana
-nekin, siellä liikkuvat mustanpuhuvina kuin kiiltävät pavut, sakarojaan
-heilutellen. Tavattomasti niitä onkin!... Krouvikamarin oven alla ovat
-lattiapalkit kuluneet kuopille ja niihin paikkoihin, missä kauppiaalla
-ennen oli tapana juosta mittailemassa tavaroita, on uurtautunut ikään
-kuin tie permantoon... Vaistomaisesti kääntyvät isännän silmät siihen
-nurkkaan, missä rahapiironki muinoin seisoi... Siinä se kai on seisonut
-näihin asti, koska seinäpaperi siinä on tummempaa... Tyhjänä on kamari
-nyt, mutta lamppuöljyn ja sillin haju on jäljellä.
-
-Portti lisahtaa. Pitkä rivi miehiä astuu suoraa päätä Tulettäneä kohti,
-kirveet ja rautakanget olalla, käsivarsilla nuorakimput.
-
-Eprami, senkin tervaskanto, on taaskin eellimmäisenä.
-
--- No miehet, sanoo isäntä, -- mitä luulette: saadaankos rytö
-hajoitetuksi siksi kun pojat tulevat kotiin?
-
--- Jaa helluntaiksiko? kysyy joku nuoremmista.
-
-Eprami sylkeä roiskauttaa eteensä ja sanoo:
-
--- Ei maar tässä enää vapunpäivänä ole kiveä kiven päällä.
-
-Äkkiä vaikenevat kaikki ja jäävät suu auki kuuntelemaan. Käki kukkuu!
-Niin heleästi ei se kukukaan paitsi näin keväällä... Sadepisaratkin jo
-harventavat tuloaan, pilvet hajaantuvat hajaantumistaan ja hattaroiden
-alta ratkeaa näkyviin sininen taivas. Nyt on ilo ilmassa, metsässä,
-maassa!
-
-Jo alkaa Tulettänen raitilla jyskyä ja rytistä. Isäntä kuuntelee ja
-astelee hiljalleen polkua riihelle päin. Kolmeenkymmeneen vuoteen ei
-hän ole sitä kulkenut. Silloin oli kauppias kaatanut harjun miltei
-paljaaksi ja nyt siinä on kaunis metsä. Kuinka ajat ovatkin kuluneet!
-Vapauden päivä on käsissä!
-
-Leivonen visertää, kieppuu ja lirittää juuri hänen päänsä päällä. On
-kuin sen suusta putoaisi heliseviä helmiä. Ei näy kuin pieni piste
-taivasta vasten, mutta ääni soi suurena, heleänä ja täynnä riemua.
-
-Juha ottaa lakin päästään ja sipaisee kädellä otsaansa. Että hän
-kuitenkin on saanut nähdä tämän siunatun päivän! Kuin unta se on ja
-ihmettä...
-
-Mutta katso, Jumalan edessä on yksi päivä kuin tuhat vuotta ja tuhat
-vuotta kuin yksi päivä.
-
-
-
-
-
-
-
-
-End of the Project Gutenberg EBook of Juha Joutsia, by Maila Talvio
-
-*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK JUHA JOUTSIA ***
-
-***** This file should be named 56982-8.txt or 56982-8.zip *****
-This and all associated files of various formats will be found in:
-        http://www.gutenberg.org/5/6/9/8/56982/
-
-Produced by Anna Siren and Tapio Riikonen
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions will
-be renamed.
-
-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
-law means that no one owns a United States copyright in these works,
-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
-States without permission and without paying copyright
-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
-of this license, apply to copying and distributing Project
-Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
-and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive
-specific permission. If you do not charge anything for copies of this
-eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook
-for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,
-performances and research. They may be modified and printed and given
-away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks
-not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the
-trademark license, especially commercial redistribution.
-
-START: FULL LICENSE
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
-Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
-www.gutenberg.org/license.
-
-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
-Gutenberg-tm electronic works
-
-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or
-destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
-Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
-person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
-1.E.8.
-
-1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement. See
-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
-electronic works. See paragraph 1.E below.
-
-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
-Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
-of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
-works in the collection are in the public domain in the United
-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
-United States and you are located in the United States, we do not
-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
-displaying or creating derivative works based on the work as long as
-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
-that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
-Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
-same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
-you share it without charge with others.
-
-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
-in a constant state of change. If you are outside the United States,
-check the laws of your country in addition to the terms of this
-agreement before downloading, copying, displaying, performing,
-distributing or creating derivative works based on this work or any
-other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
-representations concerning the copyright status of any work in any
-country outside the United States.
-
-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
-immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
-on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
-phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
-performed, viewed, copied or distributed:
-
-  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-  most other parts of the world at no cost and with almost no
-  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
-  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
-  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
-  United States, you'll have to check the laws of the country where you
-  are located before using this ebook.
-
-1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
-contain a notice indicating that it is posted with permission of the
-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
-the United States without paying any fees or charges. If you are
-redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
-Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
-will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
-posted with the permission of the copyright holder found at the
-beginning of this work.
-
-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
-any word processing or hypertext form. However, if you provide access
-to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
-other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
-version posted on the official Project Gutenberg-tm web site
-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
-of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
-Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
-full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
-provided that
-
-* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
-  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
-  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
-  within 60 days following each date on which you prepare (or are
-  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
-  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
-  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
-  Literary Archive Foundation."
-
-* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-  License. You must require such a user to return or destroy all
-  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
-  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
-  works.
-
-* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
-  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
-  receipt of the work.
-
-* You comply with all other terms of this agreement for free
-  distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
-Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
-from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The
-Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm
-trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
-Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
-electronic works, and the medium on which they may be stored, may
-contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
-cannot be read by your equipment.
-
-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from. If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium
-with your written explanation. The person or entity that provided you
-with the defective work may elect to provide a replacement copy in
-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
-or entity providing it to you may choose to give you a second
-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
-without further opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of
-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
-violates the law of the state applicable to this agreement, the
-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
-remaining provisions.
-
-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
-production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
-or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
-additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
-Defect you cause.
-
-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of
-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
-from people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
-www.gutenberg.org Section 3. Information about the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
-U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the
-mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its
-volunteers and employees are scattered throughout numerous
-locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt
-Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to
-date contact information can be found at the Foundation's web site and
-official page at www.gutenberg.org/contact
-
-For additional contact information:
-
-    Dr. Gregory B. Newby
-    Chief Executive and Director
-    gbnewby@pglaf.org
-
-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment. Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements. We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
-state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations. To
-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
-
-Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
-Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
-freely shared with anyone. For forty years, he produced and
-distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
-volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
-edition.
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search
-facility: www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
-